SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 162
Tiistaina 15. Siihen on rekisteröitynyt satoja
yrityksiä. Talossa on 14
asuntoa, joista 4 kärsi vakavia palo- tai vesivahinkoja.
Kaikki asukkaat evakuoitiin.
Poliisipartio huomasi palon
ajaessaan rivitalon ohi aamuviiden aikaan.
Poliisi sai epäillyt miehet
kiinni rivitalon lähistöltä
pian sen jälkeen kun palo
oli havaittu. Mies löydettiin paikalta elottomana skootterinsa
vierestä noin kello 23.30.
Onnettomuudella ei poliisin
tietojen mukaan ollut silminnäkijöitä. (STT)
Thorsin saaman
nettiuhkauksen
tutkinta
valmistumassa
Maahanmuuttoministeri
Astrid Thorsin (r.) uhkailu Facebookissa siirtyy pian
syyttäjän pohdittavaksi.
Keskusrikospoliisi epäilee
Urjalassa perussuomalaisten
varavaltuutettuna ollutta
miestä raskaista rikoksista.
Mies on tunnustanut perustaneensa internetin yhteisöpalveluun ryhmän, jonka nimi oli ?Olen valmis istumaan
muutaman vuoden Astrid
Thorssin taposta!?. Vajaa kolmannes tästä on peräisin kaivoksista ja louhoksista, kotitalousjätteen osuus on 14 prosenttia.
?Vielä 1990-luvun alussa Suomen jätelaki erosi merkittävästi keskieurooppalaisesta lainsäädännöstä maamme pienen väentiheyden takia.
Läskillä
lukutaitoa
-kampanjalla
kerättiin yli
miljoona euroa
opettajankoulutukseen
Suomalaisten kevään aikana
sulattamista kiloista lähtee
lähes puolentoista miljoonan
euron potti Nepalin opettajankoulutukseen.
Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos (THL) summasi maanantaina tulokset Läskillä lukutaitoa -kampanjasta, jossa
yksityishenkilö lupasi jokaisesta kevään aikana pudotetusta liikakilosta rahaa kehitysyhteistyöhön.
Kampanjaan osallistui sen
alusta loppuun 15 000 ihmistä. Jälki-työryhmä esittää yhtenä esimerkkinä, että keräyspiste tulisi saada jokaiseen yli 200 hengen taajamaan. (STT)
Mies kuoli
skootteriturmassa
Ruskolla
Skootterilla liikkeellä ollut
nelikymppinen mies löydettiin kuolleena risteysalueelta myöhään lauantai-iltana
Ruskolla.
Poliisin mukaan mies oli
ilmeisesti törmännyt risteyksessä olevaan liikenteenjakajaan. Kunta voisi toimittaa keräämänsä pakkausjätteet myös tuottajien vastaanottopisteeseen, mistä lukien
kustannuksista vastaisivat
tuottajat.
PYR on pyrkinyt vakuuttamaan myös eduskunnan uuden lainsäädännön tarpeettomuudesta. Poliisipartio otti
kemiläismiehen kiinni ja vei
hänet Kemin poliisivankilaan. (STT)
Kahta miestä
epäillään rivitalon
sytyttämisestä
Kemissä varhain maanantaiaamuna syttynyttä rivitalopaloa epäillään tahallaan
sytytetyksi. Häntä epäillään esitutkinnan
loppuvaiheessa laittomasta uhkauksesta, törkeästä
kunnianloukkauksesta, kiihotuksesta kansanryhmää
vastaan ja tekijänoikeusrikkomuksesta. He kevenivät noin 48 000
kiloa, joten jokaiselta suli keskimäärin runsaat kolme kiloa.
Suurempiakin pudotuksia
nähtiin.
? Joiltakin putosi kampanjan
aikana parikymmentä kiloa.
Se on yli kilo viikossa, mikä
on erittäin hyvä tulos, sanoo
erikoistutkija Merja Paturi
THL:stä.
Kampanjaan lähti alun perin
mukaan lähes 24 000 ihmistä,
mutta kaikki eivät osallistu-
neet loppupunnituksiin. Toinen kiinniotetuista miehistä on rivitalon päätyhuoneiston haltija.
(STT). Lisäksi yksi piste tarvitaan
jokaista 5 000:ta asukasta kohden.
? Tärkeintä on se, että keräyspaikat ovat tavallisten kulkureittien varrella, esimerkiksi
kauppojen lähistöllä. Tämä näkyisi
Toimintatapamme on yksinkertainen, mutta ainutlaatuinen.
Keskitymme olennaiseen ja teemme asiat hyvin - joka päivä.
Oikea pankki
Turuntie 1, Salo, puh. 99.itteet
Katso vaihtola e.fi
on
www.sporttik
Salo . Ympäristöministeriössä asiasta ollaan täysin
eri mieltä.
Ministeriön valmistelemassa
lakiuudistuksessa esitetään,
että pakkausten tuottajilla olisi täysi vastuu huolehtia pakkausjätteiden keräämisestä.
Nykyään pakkaajilla on vain
osittainen tuottajavastuu.
Uusi lainsäädäntö tulee eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä, ja se on tarkoitus saada voimaan ensi vuoden aikana.
PYR:n mukaan laki tarkoittaisi sitä, että pakkausjätteille
tulisi erillinen kierrätysverkosto nykyisen jätehuollon rinnalle.
Jätelakiuudistusta valmistelevan Jälki-työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Pekka
Jalkanen tyrmää väitteen.
? Ei siinä ole mitään perää.
Ehkä he tarkoittavat sitä, että
muovia kerätään sekä kunnan
järjestelmään että tuottajan
kautta, ja molempia kautta
muovi päätyy poltettavaksi.
Tästä on kuitenkin mahdollista keskustella kunnan kanssa
ja voidaan järjestää niin, että
kahta erillistä väylää ei tarvita.
Lisää harvaan
asutuille alueille
Lakiuudistus myös tiivistäisi
jätteiden keräysverkostoa. Maksimisumma olisi ollut 10 miljoonaa euroa.
THL ei ole kertonut, kuka
nimetön liikakilojen ostaja on.
THL:n tiedotteessa hän kiittää
lämpimästi kaikkia kampanjaan osallistuneita ja kertoo,
että saavutti oman painonpudotustavoitteensa 70-prosenttisesti.
Kerättyjen rahojen käyttöä
Nepalissa seuraa ulkoministeriö.
Lakiuudistus tiivistäisi jätteiden keräysverkostoa.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Suomalaisten
vyötäröiltä
suli 50 000 kiloa
Nepalin hyväksi
STT | LAURA KOLU
Laatua arjen asiointiin!
Irtonumero 1,50 . (sis.alv)
Lyhyet
Mies istui
pitseriassa
katkaistu
haulikko
hihassaan
Rakennusmiehet löysivät muumion viikonloppuna purkaessaan vanhaa
savupiippua.
Savupiippumuumion
uskotaan olleen
poliisin vanha tuttu
Poliisi tutkii, onko Vantaalta
savupiipusta löytynyt mies joutunut rikoksen uhriksi. Paturin mukaan laihduttamisen
aloittaneista huomattavasti
suurempi osa kuitenkin yleensä lopettaa kesken.
? Lisämotivaationa oli varmasti kehitysapu. Somero
Joensuunkatu 5, SALO
p. THL on kampanjaan tyytyväinen ja katsoo,
että sillä saavutettiin merkittävää hyötyä suomalaisten
terveydelle.
? Muutaman kilon painonpudotus ja vyötärön pieneneminen vähentää esimerkiksi diabeteksen riskiä huomattavasti.
Lisäksi tämä kampanja osoitti
toivottavasti mahdollisimman
monelle, että laihtuminen on
mahdollista, Paturi sanoo.
Alun perin lahjoittaja lupasi jokaisesta kilosta 15 euroa.
Myöhemmin hän tuplasi summan 30 euroon kilolta. Muita epäiltyjä
ei ole. Selvittely voi osoittautua vaikeaksi,
koska jo muumioitunut vainaja
on saattanut virua piipun pohjalla 19 vuotta.
Poliisi on lähes varma, että
vainaja on 1953 syntynyt mies.
Kyseessä olisi poliisin vanha
tuttu, joka oli esimerkiksi tuomittu omaisuusrikoksista.
? Poliisi tutkii, onko mies laitettu piippuun vai onko hän
joutunut sinne itse, sanoi rikoskomisario Juha Juurinen
maanantaina.
Oikeuslääketieteellisten tut-
kimusten tuloksia odotetaan
tällä viikolla.
Poliisi selvitteli aikoinaan
miehen katoamista. Ase oli ladattu.
Poliisi sai ilmoituksen parikymppisestä miehestä
yhden aikaan ja löysi hänet
istumasta tokkuraisena pitseriassa. Piippu on 12 metriä
korkea, ja siihen on voinut kiivetä tikkaita pitkin. En osaa
sanoa, miten paljon lisää pisteitä on luvassa harvaan asutuille
alueille, sanoo Jalkanen.
PYR:n laskelmien mukaan
uudet järjestelyt toisivat pakkaajille jopa 50 miljoonan euron
vuosittaiset lisäkustannukset,
joten pakkausten kuluttajahinnat nousisivat väistämättä.
Samoin jätteiden kuljetuskulut
moninkertaistuisivat.
Jalkanen on asiasta täysin eri
mieltä.
? Ei pakkausten hintojen nousua huomaa juurikaan, hinnat
eivät ole nytkään kovin suuria.
Lehtikuva/Matti Björkman
Pakkausala toivookin, että laki palautettaisiin vielä
valmisteluun. PYR:n ministeriölle jättämän lausunnon
mukaan asumisessa syntyvän
pakkausjätteen keräyksessä
vastuun tulisi olla kunnilla,
kun teollisuuden ja kaupan
pakkausjätteistä vastaisivat
tuottajat. kesäkuuta 2010
Salon Autoalan Yhdistyksen
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja
laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
AUTOILUSIVUILLA
Pakkausala varoittaa hintojen
noususta uuden jätelain myötä
Ympäristöministeriö ja
pakkausalan yritykset ovat
eri mieltä lakiuudistuksen
seurauksista
STT | HANNA NISSINEN
LAATUMERKIT AMMATTITAIDOLLA
ALPINA
A
RUOHONLEIKKURI
RI
- vetävä/keräävä
- B&S 450
moottori
199,-
FR2216MA
+103 pöytä
- B&S 15,5hv moottori
- hydrostaattinen
vaihteisto
Estate
Tornado 14
3.890,-
1290,-
Estate 17 HST 1.695,-
Polttomoottoritrimmerit
HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
alk. Naisia osallistuneista
oli yli 11 000. Lisäksi pakkausjätteen painosta on
kierrätettävä 55?80 prosenttia.
?EU:n luokituksen mukaan cd-levyä ympäröivä muovikelmu lasketaan
pakkaukseksi, teepussi ei.
?Jätettä koko unionin alueella syntyy vuosittain noin kaksi miljardia
tonnia. Peräpohjolan poliisilaitoksen mukaan miehen
vasemmasta hihasta löytyi
kaksipiippuinen ladattu haulikko, josta oli katkaistu tukki ja piippu.
Mies kertoi poliisille ottaneensa aseen mukaansa henkilökohtaisen turvallisuutensa takia. Ei muita alenn
Voim
.
420?
79?kset
kehy
Normaalihintaiset
Merkkikehykset ja aurinkolasit
uskomattoman edullisesti!
SALO Kauppakeskus Plaza, (02) 217 7700,
palvelemme ma-pe 9-20, la 9-18
www.silmaasema.fi
Tule Handelsbankenin asiakkaaksi
Uusi jätelainsäädäntö kuumentaa pakkausalan yritysten tunteita. Direktiivissä on tulkinnanvaraa, mutta määrät koskenevat
jokaista jäteryhmää erikseen.
?Suomessa erityisesti vaatimus kierrättää puolet muovijätteestä voi
muodostua ongelmaksi.
?Pakkausdirektiivin mukaan pakkausjätteen painosta on nyt hyödynnettävä vähintään 60 prosenttia. PYR:n suurimmat
osakkaat ovat Päivittäistavarakauppa ry, Elintarviketeollisuusliitto ry, Metsäteollisuus
ry, Muoviteollisuus ry ja Suomen Pakkausyhdistys Ry.
Muovijätteen kierrätys
on Suomelle vaikeinta
?Vajaat kaksi vuotta sitten hyväksytty jätepuitedirektiivi on EU:n keskeisin jätepolitiikkaa sääntelevä direktiivi.
?Direktiivin mukaan vuoteen 2020 mennessä paperi-, metalli-, muovija lasijätteestä on kierrätettävä vähintään puolet, rakennus- ja purkujätteestä 70 prosenttia. Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy:n mukaan
uusi laki tulee kalliiksi ja hinta näkyy suoraan kuluttajien
kukkarossa. Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta. Usein muutamasta liikakilosta syyllistetään, mutta tässä ne pystyi
lahjoittamaan hyvään tarkoitukseen.
Punnituksista huolehtivat
seurakunnat. Hänet oli
julistettu kuolleeksi.
Rakennusmiehet löysivät
muumion viikonloppuna purkaessaan vanhaa savupiippua.
Poliisin mukaan savupiippu
ei ole ollut käytössä ainakaan
pariinkymmeneen vuoteen.
Valimotiellä sijaitseva teollisuusrakennus on tällä hetkellä Lassila & Tikanojan hallinnassa. Yhtiön toukokuussa Helsingissä järjestämään
Jätelain sudenkuopat -seminaariin oli kutsuttu kaikki
kansanedustajat, mutta yksikään ei saapunut paikalle.
PYR on voittoa tavoittelematon yritys, joka toimii
yhteistyössä pakkausalan
tuottajayhteisöjen kanssa. 02-7211 400
ma-pe 8.30-17, la 9-14
!
e
l
a
o
k
k
Enna
Kehysmarkkinat
Vain S-Etukortilla
- 40?60%
aalihintaiset linssit.
illa ostaessasi kehykset ja norm
uksia.
Kehysalennuksen saat S-Etukort
assa 14.-27.6.2010. (STT)
Mies istui kemiläisessä pitseriassa katkaistu haulikko
hihassaan lauantain vastaisena yönä. 010 444 3490
www.handelsbanken.fi
erityisesti harvaan asutuilla
alueilla Pohjois- ja Itä-Suomessa. Poliisi selvittää, miten ase on joutunut
miehen haltuun. Poliisi epäilee
palon sytyttäjiksi kahta hieman yli 20-vuotiasta miestä.
Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Punnituksia
tehtiin parillasadalla paikkakunnalla.
Naiset olivat innokkaammin
mukana kampanjassa kuin
miehet
Hyvästi
kaan lastenvaunuja ole kieltänyt. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
PÄÄKIRJOITUS
Tätä mieltä
Kaupan ilme on hieman piristynyt
Omatekoinen sähkö kaipaa
avokätistä maksajaa
15.6.2010
Kaupan usko omaan tulevaisuuteensa on vahvistunut. Koirat Kankareenjärvelle. Catalina
eikä luottoa saa. Asiasta työtuomioistuimen päätös. Suomessa monet kansanterveyden uhat liittyvät korkeaan elintasoon ja
elintasosairauksiin. Minä puolestani en läistä, jotka äänestivät kuntaliitosta vassiitä nauti vähääkään, joten kierrän sen taan. Näin meillä
edes yksi. Läskillä lukutaitoa -kampanja haastoi suomalaiset
laihduttamaan tavoitteena sekä oma terveys että Nepalin olojen kehittäminen.
Kampanjassa oli mukana loppupunnitukseen
MUUT LEHDET
saakka liki 15 000 suomalaista, ja sitä toteutettiin 200 kunnassa, niistä yhtenä Salo. Moottoripyöriä näkee teillä ja kaduilla nakin on laatikko paristohyllyn vieressä.
joka päivä keväästä syksyyn. Haukku
n. On se käsittämätöntä, että tupakoinnil- tarpeitaan toisten pihoille. Kuluttajien reaktiot olivat saman
Toistaiseksi uskalletaan arvioida vain, ettei niisutaan siis työllistämistä tukemaan.
kaltaisia muuallakin EU:ssa.
den määrä enää isommin vähene.
Kaiken kaikkiaan kaupan kuulumiset tukevat
Kaupan liitto julkisti viime viikon lopulla viiTOIMINNALLISESTI kaupassa seistään nyt
yleistä arviota siitä, että kovan vastatuulen jälsikohtaisen ohjelmansa nuorisotyöttömyyden
jonkinlaisella vedenjakajalla. Kiitos Peurankadun ajohidasteesta,
n. Uuden turhautumisen pelossa en uskaltanut enää testata
fyysistä ikääni.
Meitä neuvotaan, että kehomme ikä vaihtelee suhteessa todelliseen ikäämme riippuen siitä, kuinka hyvin olemme itsestämme huolehtineet. Uimari 10v
sen ilmoittaisi, jos käytäntö olisi tämä.
n. Miksi va- Palkkasihteeri
lot palavat valoisana aikanakin. loppuun.
n. Kyllä niitä muutenkin nä- mapakaksi. Jätevesiasiaa. Oikealta tulija
raa varten. km/h. Sepi n. Enkä ole ainoa
n. Ari
painettu Raumalla eikä Salossa. Tämä
on hyvä signaali muiden paremmasta huomisesta kielivien
pienten merkkien jatkeeksi.
sentään, että jo neljännes uskoo suhdanteittensa paranevan kesän mittaan. Salon seudulla on usei- ta naamaan ja matkustaa kerran vuodesta uimapaikkoja, suodaan koirille niistä sa viikoksi Turkkiin. Ilmiö
koskee kauppaa kautta linjan.
Pahin synkkyys on vähitellen
TÄHÄN jakautumiseen saatvaihtumassa varovaiseksi toitoi yhtenä syynä olla Kreikan
veikkuudeksi.
tilanne. Tässä suhteessa tilanne varmaan
jatkossa paranee, jos kiinnostus pientuotantoon lisääntyy.
Pienvoimalaitoksen omistajan verkkoyhtiölle maksettavia liittymis- ja siirtomaksuja on vähän aikaa sitten rajoitettu
hyvin kohtuullisiksi.
Suomi on etunenässä etäluettavan
mittauksen levittämisessä ja hyödyntämisessä. Toivottavasti Suomen ilmatilan loukka- n. Opettajia ei voi lomauttaa kesäaika- dalle. Pikkuhiljaa ne rikkaruohotkin kasvavat. Nuoren on
joskus vaikea ymmärtää, että kymmenienkin vuosien päästä voi elää täyttä elämää.
nn
Jokainen haluaa elää kauan, mutta kukaan
ei halua tulla vanhaksi. Mitta alkaa olla saa kerrostalon parvekkeella rauhassa la täynnä
saastuttaa naapureitaan. Ylipaino on yksi niistä. Kirjoittaja on Kosken lukion rehtori.
ukset eivät lisäänny kaasuputken valmis- joka mikä pakottaa investoimaan tehottomaan imeytyskenttään, jollei ole rahaa
tuttua. Erilaisuus on voimavara. Ajakaa torin ympäristö rilainen
täyteen vaunuja. Ihmettelevä
jota ei saa tukkia. Yhtykää taisteluun. Tuottaja sai sähköstä 39,14
senttiä kilowattitunnilta. Ennemminkin ratkaisevat työntekijän psyykkinen ja fyysinen kunto. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Ja entä perniöläikäy toreilla enkä turuilla. Ovat hekin puurta- dänkin palvelunne keskitettäisiin Salon
neet kolme vuotta ja juhlansa ansainneet. Etana. Ainoa
n. Halikon Prismassa ain. Mutta ikähän
on vain numeroita. Ostaa rahoilla pakkeleikoirat siinä uivat. Kas kun pyörätie kulkee torin läpi.
Se ei ole torialuetta, vaan liikenneväylä, n. Testissä kysyttiin kymmenen
erilaista kysymystä suhtautumisesta elämään. Ihmetyttää, kun katuvalot palavat, lomautettaisiin viikonloppuna tai yöllä.
vaikka ilta-aurinko vielä paistaa. Kokeneet työntekijät
jakavat hiljaista tietoa ja taitoa edelleen.
Kaikki, mitä voidaan tehdä sen eteen, että
kyettäisiin olemaan pidempään työelämässä, on hyvästä.
Jaksamisen kannalta on tunnetusti tärkeää, että työpaikalla on hyvä ilmapiiri ja
suhteet työtovereihin ja esimiehiin ovat
kunnossa. Miksi Salon kaupungin tiedotuslehti on
torilla, kurja väistellä heitä. Kauhea moottoreiden metakka pilasi
koko iltatorin tunnelman. keskuskylään. Nyt
avarakatseiset ovat eturivissä, mutta jo ensi
vaalit saattavat ratkaista sen, aletaanko taas
vaatia paluuta puolueen perinteisiin perusarvoihin.
n. Vaunurintama n. Turha pahoitella, itsehän pihaanne
sisään. Ohjelmassa kauppa perää muun
vähittäiskauppiaista kuvaa tilannettaan edelTämä olisi tärkeää sikälikin, että kaupan ja muimuassa nuorille kohdennettua palkkatukijärjesleen heikoksi, ja vain kahdeksan prosenttia
den palvelujen rooli työllistäjänä kasvaa jatkutelmää. Kaikki viedään
kaukaa. Koettu elämä, ikävuodet ja
kellastunut lakki erottivat nämä koulumme
entiset nuoret nykyisistä. Siksi aina- Tumpelo
kaan minua ei kiinnosta mikään parkki- n. Toisin kuin Auvinen kertoo,
Ruotsissa kotien ja pienyritysten mittareista luetaan vasta kuukausitason tiedot.
Pientuotannon kannalta tärkeä joka tunnin kulutuksen ja tuotannon kerääminen
alkaa Suomessa muutamassa vuodessa.
Ruotsissa tästä ei ole vielä suunnitelmaakaan. Ei todellakaan omaa rauhaa
katselette. Myönteistä on
vasti.
Läski nousi arvoonsa
48 100 kiloa läskiä 30 euron kilohinnalla tekee
yli 1,4 miljoonaa euroa. Haluaisitko
sinä maksaa tähän tapaan naapurillesi?
Suomessakin varmaan halutaan edesauttaa lähellä kannattavuutta olevan
pientuotannon yleistymistä, mutta saksalaisen malliseen massiiviseen ja pitkäaikaiseen tukeen en usko halukkaita
maksajia löytyvän. Sellaista lakia ei ole,
Helsingin Sanomat
n. Kampanjan pystyttäjä oli tuntemattomana pysyttelevä
hyväntekijä, joka lupasi maksaa jokaisesta laihdutetusta kilosta 15 euroa.
Kampanjan päättyessä lahjoittaja tuplasi lupaamansa kilohinnan todistukseksi itsekin saavuttamastaan kevyemmästä olosta.
Kun kampanjan alussa lahjoituksen kattosummaksi oli pantu peräti 10 miljoonaa, suomalaiset
päästivät hyväntekijän huudostaan lopulta turhankin halvalla.
?
Pahin synkkyys
on vähitellen
vaihtumassa
varovaiseksi
toiveikkuudeksi.
040 7711 777
n. Kaikki kuuluu terassilta n. Kuluttajat uskovat koTilastokeskuksen mukaan
van uutismyllytyksen jälkeen,
kaupasta katosi vielä alkuvuonetteivät Kreikan tapahtumat
na kuutisen tuhatta työpaikkaa.
voi olla näkymättä suomalaiTämän murheellisen suunta- Kauppa uskoo parempaan tulevaisuuteen, mutta lopulta kaikki riippuu kuluttajien mielialoista.
sessakaan valtiontaloudessa.
uksen uskotaan nyt loppuneen.
Toisaalta kreikkalaisongelAlamäen päättyminen ei kuitenkaan tarkoita sijolla kouluttamattomia nuoria saataisiin kaupan
mien ei uskota suoraan iskevän kuluttajien omiin
tä, että työpaikkojen määrä alkaisi heti kasvaa.
kautta mukaan työelämään. Arto
tärkeämpiä. Omaan elämäänsä voi
jokainen itse vaikuttaa.
Liikunnalla, terveillä elämäntavoilla ja
mielekkäällä elämänasenteella lienee vaikutusta hyvään tuttavaani, joka 78-vuotiaana
kiipeää rakennustelineille kuin nuori poika,
lukee ilman silmälaseja ja jonka äly pelaa
terävämmin kuin kaksikymmentä vuotta
nuoremmilla.
Ikä ei ole ratkaiseva tekijä, kun puhutaan
työssä jaksamisesta yli totutun eläkeiän. Vaikka tekijä
lähtee, hänen tekemänsä työ jää pysyväksi
jäljeksi työyhteisöön.
nn
Jokainen meistä vanhenee. Pitkän työuran tehneen työntekijän, varsinkin esimiehen, lähtiessä eläkkeelle, työyhteisön on tehtävä kaikkensa,
että hyvä työilmapiiri säilyisi. Pyöräilijä
Iltalehti
n. Masa
Voin sanoa, että ei kannata. Bussi Lehmijärvelle 18 senttiä/asukas
niitäkin löytyy. Milloin alueelle saadaan maauimala. Energiantuotanto on edullista isoissa yksiköissä, ja
muun muassa polton päästöjä voidaan
niissä hallita helpommin.
Auvinen viittasi Saksaan, jossa kodit ja
maatilat tuottavat jonkin verran sähköä
verkkoonkin.
Luin Koneviestistä (3/2010) keväällä
maitotilasta, jolla sähkö tuotti paremmin
kuin maito. Olisi pitänyt uskoa niitä kolmea perniön. Miksei ammattiopistosta valmistunei- ette liity ikinä Saloon, nimittäin silloin teiden kuvia lehdessä. Minkäs teet
n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. ta pihoista. Tasaisen oloinen ja puolueensa oikeaan
laitaan sijoittuva keskustajohtaja pystynee
vetämään porvarihallitusta sisäisiä säröjä
välttäen.
Uutispäivä Demari
n. Kuulemma silloin, kun joutuu
laittamaan huutomerkin sijaan kysymysmerkin lauseen ?Mitä minä sanoin. Testasin oman henkisen ikäni. Yhteiskuntaa kutkukkaroihin. Voihan mah- saisiko vielä toisen Ahmankadun risteykdoton! Koskahan saadaan Märyn lammel- sen toiselle puolelle, niin väistämisvelvolle koirien uittamiskielto. Märystä
n. Nauttikaa naapureiden upeisn. Minä inhoan vieraita ihmisiä, joten en Salosta, matka on lyhyt. Kysymys on suomalaisesta lahjoituksesta Nepalin opettajankoulutuksen kehittämiseen.
Nepal Himalajan vuoristossa on yksi maailman
köyhimmistä maista. Halikon kunnan ainoa järvi koirien uipaikkaesittely. Minusta kirpputorimyyjien keksitty n. Mutta ei kuulu set. Sen sijaan
pientuotannon saksalaismallinen tukijärjestelmä olisi uhka toisten asiakkaiden
lompakolle.
n. Lahden puoluekokouksen valinnat muistuttavat monessa mielessä SDP:n kahden
vuoden takaista Hämeenlinnan kokousta.
Sielläkin puoluejohto nuorentui rajusti ja
osin hallitsemattomasti.
kä on kovin suhteellinen käsite, onneksi.
Lukiomme kevätjuhlassa uusien ylioppilaiden takana istuivat
50 vuotta sitten valmistuneet riemuylioppilaat. Järkevä menettelytapa voisi olla tuki investointiin yhtä yksinkertaisin menettelytavoin kuin nyt on
kotitalousvähennys.
Suomessa sähkön pientuottajia on vielä
vähän eikä sähköyhtiöille ole muodostunut rutiineja näiden palvelemiseen.
Työtä asian eteen on kuitenkin tehty.
Energiateollisuudessa on laadittu mik-
humoristisia, tasapainoisia ja myönteisiä
ihmisiä. Jokaisen työkunto on
yksilöllinen. Siellä kärsii
vielä enemmän. Silti pääosa sähköstä tuotettaisiin isommissa laitoksissa. Yli kolmannes
keen ollaan kääntymässä hienoiseen myötäiseen.
torjumiseksi. Kumma juttu
pyörimästä toisten nurkissa ja tekemästä
n. Missä patterit. Turha työ tehdä hidasteita, jos nopeusn. Heidänkään elämänsä ei ole vielä
lähestulkoonkaan valmis.
Onneksi elämä ei ole valmis kaksikymppisenä eikä vielä seitsemänkymppisenäkään.
Koulusta lähtevästä nuoresta vain usein
tuntuu siltä, että kaikki pitäisi saada heti, ja
mielellään valmiina ja helposti. Koiria ei torille saa tuoda, mutta ei ku- purkaa, tilalle betonilaatikoita. Iltatori on nautinto. Säästävä n. Kannattaakohan muuttaa rivitaloon. rajoitus on 40 km/h. Keskustassa on käyty ikiaikaista taistelua
konservatiivien ja liberaalien välillä. Aika oli kulunut.
Mutta sittenkään en nähnyt edessäni elämänsä ehtoopuolella kyyhöttäviä vanhuksia vaan aktiivisia, elämässä kiinni olevia,
rit
a
Tekst
rotuotantolaitoksen liittämisestä verkkoyhtiöille suositus, joka helpottaa käytännön toimia. Milloin ihminen sitten
on vanha. Kaupunkimme rakennustyyli alkaa
Ehkä entinen jonottaja
oksettaa. Hei haloo, koiratko ihmisiä
kee. Moision puutaloaluetta aletaan
n. Jos sähköenergian arvo markkinoilla on vaikkapa 4 tai
5 senttiä kilowattitunnilta, jonkun täytyy
maksaa väli. Ja sitten vihreä kaupunki
polkupyöräilijät saisivat taluttaa pyöränsä
n. Leo
n. Kyllä järjestäjä kareenjärvi on koirien. Optimismi
on kasvanut.
Jos verrataan kaupan tunnelmia kuluttajien mielialaan,
ollaan jälleen kaksijakoisessa
tilanteessa.
Kuluttajilla oli toukokuun lopulla melko hyvä luottamus
oman taloutensa kehitykseen.
Toisaalta usko koko maan taloustilanteeseen heikkeni jonkin verran, vaikka tässä oltiinkin yhä vahvasti plussalla.
KESÄKUUN alussa tehdyn
tiedustelun mukaan sekä vähittäiskauppa että tekninen kauppa arvioivat myyntikäyriensä
kääntyvän nousuun. Erotus on lähes 90 prosenttia tuottajan saamasta hinnasta! Raha ei
voi tulla muualta kuin veronmaksajilta
tai toisilta sähköasiakkailta. Varttuneilla on kokemusta ja tietoa, jota täytyy
siirtää nuoremmille. Tätä uskoa
tukevat toukokuun puolella julkaistut tilastot, joiden mukaan
kaupan varastot ovat alkuvuoden aikana alkaneet sulaa. Kannattaakohan muuttaa rivitaloon. Ihmisten käyttöön rantoja piisaa, nyt
saatiin koirillekin omansa, mutta sekös n. Tulevia hallituskuvioita rasittaa eniten se,
että puolueet lähinnä pelottelevat äänestäjiä
huonoilla vaihtoehdoilla.
Aamulehti
KOLUMNI
Ikä on vain numeroita
I
Pekka Salomaa
johtaja
Energiateollisuus ry
rista. M. Mikään järvi ei mene siitä piloille, että saa, äiti ne ottaa. Eikö Salo voisi ottaa mallia Raasepo- Kyse samasta asiasta kuin jos avustaja
LEHTO
MIRJA
RAUTAVUORI-LEHTINEN
WWF:n Karoliina Auvinen kirjoitti
oman sähkön siisteydestä (SSS 14.6.).
Kotitalouksiinkin sopivat aurinkopaneelit, minituulivoimalat tai sekä lämpöä että
sähköä tuottavat kattilat ovat kehittyneet
ja kehittyvät edelleen.
Energiateollisuudessa tekemämme
pitkän tähtäimen energiavision mukaan
asiakkaiden tuottaman sähkön osuus
kasvaa merkittävästi tulevina vuosikymmeninä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Ei kiitos
Tasa-arvoiset opiskelijat
n. Halikko kutsuu
on liian kallis. XW
n. Ihana piha
Haepa asunto hiljaisesta kerrostalosta,
n. Missä minä nyt uin kesäisin, kun Kan-
tuolijonotus on törkeää. Hähkänällä ilmestyvät kohta loukut talojen nurkkiin, elleivät kotikissat lakkaa
koirattomia harmittaa. Caravaanari. Motiva ja Suomen Tuulivoimayhdistys ovat julkaisseet pienen tuulivoimalaitoksen hankkimista miettiville
opaslehtisen.
Sähköyhtiöiden asiakaspalvelussa on
havaittu, että joskus pien- tai mikrovoimaloiden myyjät ovat antaneet liian
ruusuisen kuvan laitteidensa tuotantokyvystä. En
ole vuosiin iltatorilla ollut. Kaikki ei ole koi- lisuus toteutuu. Entinen iltaton. Teijolla ei ole uimapaikkaa. kesäkuuta 2010
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
Kirjoita lyhyesti. Osta pyörä, älä pillereitä
minulle, jos muut haluavat mennä, tottahan torille nyt mahtuu, turha riidellä. Ei 16-vuotias mitään lapsilisärahoja
n. Se esittää myös erityistä starttiohjelmaa,
kauppiaista arvioi sen hyväksi. Vauhtia nyt 40-alueella jopa yli 80
na. Tietääkseni Suomessa aloitetaan
sähköntoimitusten selvitys tuntitasolla
näin laajalti ensimmäisenä maana maailmassa.
Kotien tai pienyritysten sähköntuotantoa tuskin koetaan uhaksi perinteisissä
sähköyhtiöissä.
Sähkön osuus kaikesta käytetystä energiasta kasvaa, ja sähköntuotantoon mahtuu monenlaisia toimijoita. Lehmijärvelle voi pyöräillä
n. Testitulos kertoi karun totuuden,
että henkinen ikäni on kaksi vuotta omaa
ikääni vanhempi, mikä ei enää tässä iässä
tunnu kovin mairittelevalta. Kuusjoelle saatava ajohidasteet kirkkoherranviraston, apteekin ja Salen kohn. Yrittäkää siellä Somerolla katsoa, että
n
Kun Salon työ- ja elinkeinotoimistossa
puhutaan vierasta kieltä, englantia tarvitaan eniten. Someron
kaupunginvaltuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan hallin rakentamiskuluiksi 9,3 miljoonaa euroa.
Valtuuston päätös syntyi yksimielisesti ja ilman pitkiä puheita, vaikka
uimahallin lopullinen hinta on yli
kaksi miljoonaa euroa korkeampi
kuin alkuperäinen kustannusarvio.
Kaupunginjohtaja Leo Haltsonen
totesi Someron myöhästyneen puoli
vuotta urakoiden pyytämisessä.
Sivu 7
Lehtikuva/Reuters/Toru Hanai
Japani teki
historiaa
Hondan
osumalla
SSS | Tuomas Reinikainen
Japani aiheutti yllätyksen jalkapallon MM-kisojen E-lohkossa kaatamalla
Kamerunin 1?0. Liikaa ei pidä miettiä kielioppia ja hienouksia tai kynnys
puhua nousee liian korkeaksi, Tuomikero
selvittää.
Tarpeen mukaan paikalle tilataan tulkki. Aasialaisilla
näyttää kulkevan ainakin kisojen alussa,
sillä myös Etelä-Korea pystyi voittamaan
avausottelunsa.
Aikaisemmassa kamppailussa Hollanti
nappasi rutiinivoiton ainoana Pohjoismaana kisoissa olevasta Tanskasta maalein 2?0.
SIVU 13
Japanin Keisuke Honda (vas.) oli liian liukas
Kamerunin Enoh Eyongille.
Ve. Päätöksiä on
arvioitava ekologisesti ja on myös
arvioitava niiden vaikutuksia talouteen, kulttuuriin ja paikalliseen
työllisyyteen, sanoo tekninen johtaja
Lars Nummelin.
Sivu 7
Valmistuminen
on vauhdittanut
Sanssin suosiota
Jo kymmenet Salon alueen nuoret
aikuiset ovat hankkineet itselleen
Lumisadetta
palkkatuen mahdollistavan Sanssikortin. Jaakko Korsimo (kesk.)
olisi laskenut koron viiteen prosenttiin. Ruotsalainen varhaisperuna oli aika pientä, totesi
Citymarketista perunaostoksilta yhytetty
salolainen Helli Seppä.
UUTISET 5
Sää Salon seudulla
Melko
selkeää
17 °c
Aurinkoista
Puoliselkeää
TAKASIVU
Kemiönsaari
tavoittelee
ympäristö-Epävakaista
sertifiointia
Helli Seppä on ahkera perunansyöjä.
Seppä osti uusia perunoita jo neljättä kertaa viikon sisään.
SSS/Marko Mattila
Ekologisuuden on jatkossa näyttävä
kaikessa Kemiönsaaren toiminnassa,
kun kunta panostaa ympäristötavoitteiden saavuttamiseen.
. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
toimitus@sss.fi
OP:n Karhinen: Lainamarginaalit voivat tuplaantua
Kotimainen nykytaide
valtaa Westersin puutarhan
TALOUS 14
KULTTUURI 14
(02) 7702 314
Tähän viikkoon asti ruotsalaisella varhaisperunalla oli valta-asema suomalaisissa kaupoissa. Juha Punta (kok.) olisi nostanut koron neljään prosenttiin, mutta esitys kaatui äänin 54?21.
Kaukolämmön tuottovaatimus on 12
prosenttia. Suosin kotimaista perunaa. Kotimainen peruna matkaa kauppoihin Nauvosta ja Satotukku Oy:n toimittamana.
. Aiemmin suomalaista
uutta perunaa on kyllä ollut ruotsalaisen rinnalla, vaikkakin huomattavasti
kalliimpana, kertoo järjestöagrologi Ville-Veikko Kalluinen Varsinais-Suomen
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta.
Ensimmäinen kotimainen varhaisperunasato jäi maahan kauppojen vähäisen
tai olemattoman kysynnän vuoksi. Muutamia työsuhteitakin on
jo solmittu kortin avustuksella.
Salon työ- ja elinkeinotoimiston
nuorten työvoimaohjaaja Eija Pulkki kertoo, että erityisen kiinnostuneita kortista ovat olleet vastavalmistuneet nuoret, joille kortti on ensisijaisesti tarkoitettukin.
Sivu 6
Liikelaitosten
tuottovaatimus
ennallaan Salossa
Salon kaupungin liikelaitosten Salon
Veden ja Salon Kaukolämmön tuottovaatimukset pysyvät nykyisellään
ensi vuonna. Maalin iski Keisuke
Honda, joka pääsi tälläämään osuman
takatolpan tuntumasta. Niin Salon Citymarketista
kuin S-Marketistakaan ei löydy enää lainkaan naapurimaan uutta perunaa. Seuraavaksi hyödyllisin taito
on venäjän kielen hallitseminen.
? Venäjää, kurdin eri murteita, albaniaa
ULKOMAAT
Stubb esitti EU-joukkojen
lähettämistä Kirgisiaan
Lehtikuva/AFP Photo/Jean-Chirstopehe Ve
?Mitään päätöksiä ei ole vielä tehty?
LUXEMBURG | STT
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.)
haluaa lähettää EU:n nopean toiminnan
siviilijoukkoja kaaoksessa olevaan Kirgisiaan. Tällöin yhteistä kieltä haetaan ensisijaisesti englannista.
? Kielitaitoa tarvitaan sen verran, että
tulee ymmärretyksi. Joka sektorilla on ainakin mietittävä, ovatko päätökset kestävän
kehityksen mukaisia. Stubbin mukaan siviilijoukot menisivät Kirgisiaan poliisi-, vartiointi- ja
rauhoittamistehtäviin.
Stubb ehdotti asiaa EU:n ulkoministerikokouksessa Luxemburgissa maanantaina. Tilannetta
pahentaa ulkoministerin mukaan se, että
Uzbekistan on sulkenut maiden välisen
rajan kymmenien tuhansien kirgiisipakolaisten vyöryttyä rajan yli.
SIVU 11
Ulkoministeri Stubbin mukaan Kirgisian tilanne on kriittinen.
ja somalia käytetään englannin jälkeen
eniten. Asia ratkesi kaupunginvaltuustossa maanantaina kahden
äänestyksen jälkeen.
Salon Vesi maksaa peruspääomastaan kaupungille kahden prosentin
korkoa. Hän toivoisi saavansa venäjän kielen koulutusta, sillä venäjää tarvitaan Salon työ- ja elinkeinotoimistossa
entistä enemmän.
Palveluammatissa kielitaidoksi riittää tönkköenglanti
SSS | Mari Saarinen
? Tässä työssä tönkköenglannilla pärjää
hyvin pitkälle, kertoo maahanmuuttajaneuvoja Sauli Tuomikero Salon työ- ja
elinkeinotoimistosta.
Palveluammatissa törmää monenlaisiin
asiakkaisiin, joiden kielitaitoon suomi ei
sisälly. Tilannetta
hankaloittaa laillisen hallituksen puuttuminen Kirgisiasta.
? Olennaista on, että Kirgisian poliitti-
nen prosessi pidetään nyt raiteilla, ja että
kansanäänestys uudesta perustuslaista
sekä vaalit järjestyvät, Stubb linjasi.
Stubb kertoi neuvotelleensa maanantaiaamuna Pohjoismaiden ja Baltian maiden ulkoministerien kanssa siviilijoukkojen lähettämisestä, ja he olivat asiasta
samaa mieltä.
Stubbin mukaan Kirgisian tilanne on
kriittinen ja EU:n on reagoitava siihen
mahdollisimman nopeasti. Verkossa
on paikallisen
toiminnan uusi
aalto, sanoo
palvelun kehittäjä.
SIVU 10
Pu
SSS/Kirsi Höglund
Kotimainen varhaisperuna
syrjäytti ruotsalaisen
SSS | Satu Virtanen
www.salonseudunpalvelut.fi
Tiistaina 15. Voitti oli Japanille sen ensimmäinen MM-turnauksessa kotimaan ulkopuolella. Salon suurimmista kaupoista suomalaista
varhaisperunaa löytyi jo viime viikolla,
mutta tuplahintaisena ruotsalaiseen verrattuna.
. kesäkuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Käy osoitteessa
UUTISET 6
Someron uuden uimahallin rakentaminen alkaa elokuussa. Vielä lukiossa ruotsi oli Tuomikeron vahva kieli, mutta enää hän ei osaa
sitä.
? Tarvetta kun ei ole ollut, hän perustelee.
TALOUS
URHEILU
SSP keksi uuden
verkkokauppamallin, jossa
kansainväliset
palvelut voi maksaa
paikallisen puhelinyhtiön kuukausi
laskulla. Ilmiö on uusi. Stubbin mukaan ehdotus sai osakseen ?hyvää kannatusta?, mutta mitään
päätöksiä asiasta ei tehty. Mennyt viikonloppu kuitenkin piristi
kotimaisia perunamarkkinoita, Kalluinen huomauttaa.
Markkinat piristyivät siinä määrin, että
nyt kotimainen varhaisperuna on ainut
suurimpien kauppojen myymä varhaisperuna Salossa. Näiden kielten osaamistarve menee kirkkaasti ruotsin kielen edelle, Tuomikero sanoo.
Kokoomuksen ja keskustan puoluekokouksissa keskusteltiin viime viikonloppuna vilkkaasti pakkoruotsin asemasta
koulussa. Kotimaista varhaisperunaa ei löytynyt monin paikoin lainkaan.
. Esitys kaatui selvin luvuin 68?7.
Sivu 5
Myöhästyminen
maksoi Somerolle
kaksi miljoonaa
Maahanmuuttoneuvoja Sauli Tuomikero on opetellut muutaman sanan asiakkaidensa äidinkielistä tehdäkseen hyvän vaikutuksen
Myöhemmin voi löytää
oman puolueensa, hän arvelee.
? Mummi on jo houkutellut
ehdolle parin vuoden päästä pidettäviin kuntavaaleihin, Janica Haapasaari naurahtaa.
Janica Haapasaari omistaa koiran ja harrastaa ratsastusta.
Eläinrakkaan ihmisen sydäntä
lähellä on tietenkin eläinsuojelutyö, joka kiinnostaa muitakin
sitoutumattomia nuoria. Muurlassa
9 vuotta
Dani Mäkinen
15.6. Viime vuosina hän ei
enää osallistunut Itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Ammatiltaan Määttänen
oli maanviljelijä. 11: 3-4
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Salossa
2 vuotta
Anna Munkholm
14.6. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
?Jokainen pystyy
vaikuttamaan,
jos haluaa?
SSS/Minna Filppu
SSS | Minna Filppu
Karjaalainen Janica Haapasaari innostui yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta
mumminsa Anja Karjalaisen
myötävaikutuksella. Kesätöissä kahvila Serendipityssä Karjaalla oleva Janica Haapasaari
valmistui viime syksynä Salossa kokiksi ja aikoo opiskella kesän aikana kylmäköksi Raaseporin opistolla.
välineisiin.
Janica Haapasaaren mielestä eläinrääkkäystapauksiin
Nuorten nettiympäristö Habbo
Hotel täyttää kymmenen vuotta. Salossa
8 vuotta
Atte Lietzén
15.6. päivää ja Timon kanssa kuljettua 50 vuoden
matkaa. Hän
on aina touhunnut jotain ja hänellä on monta rautaa tulessa.
Olen nähnyt, että jokainen pystyy vaikuttamaan, jos vain viitsii tehdä jotain asioiden eteen!
Janica Haapasaarta kiinnostavat erityisesti nuorten asiat,
eläinsuojelutyö ja tietenkin
Raaseporin kehittäminen. Hänelle oli
myönnetty talousneuvoksen
arvonimi.
Sotilasarvoltaan hän oli ylivääpeli.
Ensimmäiset kokeiluni tein
jo 70-luvun alussa, mutta
varsinaisesti koukkuun jäin
vasta vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Pikku Fiatin
koelaudan alle asennettiin
Roadstar-merkkinen kasettisoitin. He
harkitsivat jo Raaseporin löytöeläinkodin ottamista vastuulleen, mutta työlle ehti löytyä
yrittäjät.
Viimeksi Janica Haapasaaren
mieltä on mieltä kuohuttanut
Eurasta paljastunut pentutehdas, jonka eläinrääkkäys paljastui tänä keväänä.
? Asioihin pitäisi pystyä reagoimaan nopeammin. Halikossa
6 vuotta
Otto Koski
15.6. Perniössä
4 vuotta
Onni Jännäri
15.6. Suomalainen innovaatio
Habbo Hotel on maailman suurin virtuaaliyhteisö ja sosiaalinen peliympäristö.
Suosittu virtuaaliyhteisö sai
alkunsa kaveriporukan puuhastelusta. Nimityksen
perusteluissa todettiin, et-
Nuorten nettiympäristö
Habbo Hotel täyttää
kymmenen vuotta
Habbossa vierailee
kuukaudessa yli
15 miljoonaa kävijää
kalenteri@sss.fi
Lennä laulu meidän landelle . Jotain mitä oikeasti tarvitaan. Teimme asiasta
ilmoituksen läänineläinlääkärille ja eläinlääkärille, mutta
mitään yhteydenottoa ei tullut
ennen kuin asia nousi tiedotus-
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Sex and the City 2, Bio Jännä klo 19
Sex and the City 2 . kesäkuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Vieno, Moona, Viena
Ruotsinkielinen kalenteri:
Mona, Monika
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Päivi, Päivikki, Päivä
Ruotsinkielinen kalenteri:
Eugen, Eugenia
Minä opetin Efraimin kävelemään, kannattelin sitä
käsivarsista. Hän teki parikymmentä
partiomatkaa, jotka kestivät
yhteensä 112 vuorokautta.
Ritariksi hänet nimettiin
elokuussa 1943. Lisäksi korostettiin,
että hänen suorituksensa ja
saavutuksensa on luettava suomalaisen sotilaan uljaimpien ja
kunniakkaimpien tekojen joukkoon.
Rauhan tultua Määttänen
toimi 20 vuoden ajan Ilomantsin valtuustossa sekä muun
muassa Maataloustuottajain
Keskusliiton johtokunnassa.
Määttäsen huumorintaju näkyi ja kuului hänen leppoisassa
ja väsymättömässä seuranpidossaan. Äänihän laitteessa oli nykymittareilla
umpisurkea, mutta minuun
se teki syvän vaikutuksen.
Veljeni valmisti koulussa
teknisen työn tunnilla hienot pienet kaiuttimet, jotka
kytkimme kasettinauhuriin.
Kaiuttimet sijoitimme itse
tehdyille telineille katonrajaan huoneen kulmiin. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita
kättelemään vapaassa asussa, ilman kukkia ja lahjoja.
Kiittäen Ritva ja Timo Hietanen
Vankaanlahdentie 153, Salo Villilä
? Jo pelkästään sitoutumattomien nuorisojaoston perustaminen antaa nuorille tekemistä, painottaa Janica
Haapasaari sylissään sekarotuinen Lara. Isoisän
naisystävä on tehnyt politiikka
niin kauan kuin 19-vuotias jaksaa muistaa.
? Kaikki lähti mummista.
Olen pienestä asti seurannut,
mitä hän tekee: lukenut lehdistä ja katsonut vierestä, hän
kertoo.
? Mummi on esikuvani. Nettitori: www.sss.fi/tori. Nautinto oli täydellinen.
Siitä lähtien uudet termit
ovat seuranneet toisiaan,
kaikkia ei ole ollut mahdollista hankkia, mutta kaikkia
on kovasti tehnyt mieli. Syksyllä alamme kokoontua säännöllisesti,
hän suunnittelee.
Nuorisojaosto on perustettu
vaikuttamaan nimenomaan
nuorten asioihin Raaseporissa.
Jo pelkästään kokoontumistiloissa on paljon parannettavaa:
? Esimerkiksi Pohjassa nuorisotila on avoinna vain kahdesti
viikossa, ja se on aivan liian
vähän.
Yhteiskunnallista vaikuttamista on Janica Haapasaaren
mielestä helpompaa alkaa harjoitella sitoutumattomien riveissä kuin perinteisessä puo-
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Elokuvat
19-vuotias Janica Haapasaari perusti
sitoutumattomien nuorisojaoston
minna.filppu@sss.fi
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
sä ystävien bändille graafisen
chattiympäristön.
Yhteisö sai nopeasti faneja ja
käyttäjiä Suomesta ja maailmalta.
Karjalainen ja Kyrölä lähtivät kehittämään bisnesideaa
eteenpäin. Hän
kuoli sunnuntai-iltana sairaalassa Joensuussa 102-vuotiaana.
Määttäsen jälkeen elossa on
enää kaksi Mannerheim-ristin
ritaria.
Ilomantsissa Pohjois-Karjalassa 1908 syntynyt Määttänen oli Mannerheim-ristin
ritari n:o 119. Ääni kantoi juuri ja
juuri yli huumaavan moottoriäänen, mutta pääasia,
fiilis oli kohdallaan. Nyt on
menossa kausi, jolloin en voisi kuvitellakaan lopettavani.
Uusi annos on jostakin saatava vaikka mikä olisi.
Jaa mitenkä kaikki alkoi?
No silloin elettiin noin vuotta
1972, kun isoveljeni oli kesätienesteillään hankkinut pienen kasettinauhurin, sellaisen jossa painonappulat ovat
nauhurin päässä ja kasetti
laitetaan laitteen etukyljen
syvennykseen. Perustajat Sampo
Karjalainen ja Aapo Kyrölä
loivat ensin harrastusmieles-
puututaan aivan liian hitaasti.
Hän miettii kouluttautumista
eläinsuojeluvalvojaksi, vaikka
tietääkin työn olevan rankkaa.
? Jos ei itse ota ja tee, ei kukaan tee puolestasi!
Ilomantsin sissiritari
Onni Määttänen on kuollut
Mannerheim-ristin ritari Onni
Määttänen on kuollut. Aikuisväki oli innoissaan nuorten
heräämisestä. Meillekin tuli puoli vuotta sitten
Eurasta aliravittu, sairas ja
sekarotuinen, chihuahuana
myyty pentu, joka jouduttiin
palauttamaan. Sitten
keksittiin loudness, ihmenappula, joka nostaa bassot
kajuuttaan. Muurlassa
5 vuotta
Meeri Rautio
15.6. Perniössä
2 vuotta
Veeti Kanerva
15.6. Rintama on niin
vaarallinen paikka, että yritin
pysytellä siitä mahdollisimman
kaukana.
Määttänen asui kotonaan 97vuotiaaksi, minkä jälkeen hän
asui joensuulaisessa veteraanikodissa. Mahtisoundit, tuumimme.
Rahaa kun ei ollut, jouduin
ensimmäisinä riippuvuusvuosinani tyytymään toisen
käden elektroniikkaan. Toinen hallituksen nuorista jäsenistä on 22vuotias Joni Ruusunen.
? Nyt hallituksen kokouksissa puhutaan enimmäkseen
suomea, jotta kaikki ymmärtävät.
toimitus@sss.fi
Taru Ahokas
Orava on rakentanut pesänsä Ahokkaiden pihakuuseen. Silloin päätin,
että vielä minulta sellainen
raha löytyy, että voin hank-
kia omiakin laitteita.
Löytyihän lopulta sopiva
dealeri ja sain hankittua
omaa kamaa. Jatkosodassa hänestä tuli kaukopartiomies Osasto Kuismasen riveihin. Hän palveli
talvisodassa lähellä kotiseutuaan Ilomantsin lohkolla ja
haavoittui joulukuussa 1939
Oinaansalmella. Jotain hyvin perusteltua. Muutamia
kertoja olen yrittänyt päästä
näistä irti, mutta ei se ole
kokonaan onnistunut. Jokainen
ajattelee omilla aivoillaan. Janica Haapasaari toimii yhteyshenkilönä
hallituksen ja nuorisojaoston
välillä.
? Jaosto hakee vielä muotoa
toiminnalleen. Tämä on hyvä paikka opetella
asioita. Aina on tulossa
jotain uutta. Mutta Efraim ei
käsittänyt, että minä sitä hoidin.
Lempeästi, rakkauden köysin
minä vedin sitä luokseni.
Hoos. Ritareja oli alun alkujaan 191.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Emma Rauhala
15.6. Pohjoiskarjalaisella
murteella kerrotut tarinat olivat lempeän isällisten ohjeiden
muodossa suunnattu ?tytöille
ja pojille?, olipa kuulijakunta
minkä ikäistä tahansa. Salossa
11 vuotta
Hilja Viitaniemi
14.6. Tanskassa
2 vuotta
Rasmus Fagerström
15.6. Autoreverse, langaton kaukosäädin, neljä kuvapäätä, kiintolevy, 286, taajuuskorjain,
vhs, nmt, super-vhs, cd, subfoower, dvd, gsm, blue-ray,
täyskuva, super-vga, dolbysurround, showview, tekstitv alisivumuistilla, langaton
sääasema, nicam-stereo,
taulu-tv, kotiteatteri, full hd,
rds-radio, mp-3, navigaattori,
läppäri jne. Laitteet toistivat
Ganes-beatin uskomattoman
vakuuttavasti. Keväällä perustetussa jaostossa on
nyt kymmenkunta aktiivista
17?22-vuotiasta. yhteislauluilta Somerolla,
Pitkäjärven maa- ja kotitalousseuran talolla klo 19?20, laulattaa
Metka Kööri, johtaa Jaana Viitamäki ja säestää Mika Raittila
?Asioihin pitäisi
reagoida nopeammin?
Idea sitoutumattomien nuori-
LUKIJAN KUVA
Tänään
Musiikki
lueessa.
? Meidän ei tarvitse sitoutua
minkään puolueen ohjelmaan
eikä meidän tarvitse ruveta
ajattelemaan minkään tietyn
standardin mukaan. Muutos välttämättömien listalle on kuitenkin tarvittaessa uskomattoman nopea...
Lehtikuva/Riikka Hurri
Ammatiltaan Onni Määttänen oli maanviljelijä.
Määttäsen jälkeen ritareista ovat vielä elossa Tuomas
Gerdt (88) Lappeenrannasta
ja Heikki Nykänen (89) Forssasta. Kahvia ja pullaa.
Grillin takana Arno Kasvi. Toinen isoveljeni hankki komean stereoyhdistelmän, jossa
oli puoliautomaattinen levysoitin ja stereoradio pikavalinnoin. Ja jos kokonaan
uutta ei keksitäkään, aina
löytyy jotain päivitettävää.
Tällä hetkellä alan uusinta
design-huumetta ovat led- ja
3d-televisiot, jotka ovat parhaillaan prosessin vaiheessa
kieltäymys eli tällaisia laitteita en tule koskaan hankkimaan. Oravaperheeseen kuuluu ainakin emo ja kaksi poikasta.
Onnen hetket
Muita tapahtumia
Paimion sairaalan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
Unelmapihat-puutarhanäyttely Raaseporissa, Billnäsin historiallisessa ruukkimiljöössä klo 10.30?16
TOSIKKO
Vieroitushoitoon?
Tiistaina 22.6.2010 klo 14 alkaen vietetään
Ritvan 75v. Sinkkuelämää 2, Bio-Salo 1 klo 19
A-Team, Bio-Salo Bio-Salo 2 klo 19.15
?Sitoutumattomissa
on helppo aloittaa?
sojaostosta syntyi illanistujaisissa viime syksynä. Salossa
5 vuotta
Klaara Halkilahti
15.6. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Vuonna 2000 perustettu Sulake-yhtiö avasi
ensimmäisen virtuaalihotellin
nettiin.
Habbossa vierailee kuukausittain yli 15 miljoonaa kävijää.
Rekisteröityjä hahmoja on yli
172 miljoonaa. Kiskossa. Tilaisuudessa esitetään Seppo Laineen kirjoittama pienoisnäytelmä MAITOLAITURILLA klo 15.58. arvonimeen.
Kerran Määttäsen kerrotaan
esitelleen kaukopartiotehtäviään luonaan käyneille kadeteille seuraavasti: Tässä näette sotaveteraanin, joka ei viihtynyt
rintamalla. Sulakkeen palveluksessa on 270 työntekijää.
(STT)
tä Määttänen osoitti hänelle
uskotuissa erikoistehtävissä
ainutlaatuista johtaja- ja aloitekykyä, erinomaista mieskohtaista rohkeutta sekä neuvokkuutta. Häntä potuttaa se, mihin suuntaan
kotikaupunki on menossa.
? Uuden kaupungin alku on
ollut ihan vääränlainen: kouluja on suljettu ja synnytysosasto
lakkautettu, mutta sitten kehdataan ottaa esille jotain jäähallin rakentamista! Jos lapsellani ei ole paikkaa syntyä eikä
käydä koulua, ei hän tarvitse
jäähallejakaan, Janica Haapasaari miettii tulevaisuutta.
Hän liittyi lapsuuden ystävänsä kanssa Raaseporin Sitoutumattomiin vuosi sitten.
? Mummi pyysi meitä mukaan.
Ensimmäinen kokous ei oikein
avautunut, kun kaikki puhuivat
ruotsia, hän naurahtaa vuosikokousta muistellessaan.
Janica Haapasaari valittiin
Raaseporin Sitoutumattomien
hallitukseen saman tien. Kuusjoella
1 vuotta
Lassi Liukonsuo
15.6. Muutama kuukausi ikäerossa riitti
?pojan. Perttelissä
10 vuotta
Onni Kaarto
15.6
Arviointikertomuksessaan useammallekin suunnalle pyyhkeitä jaellut tarkastuslautakunta sai kehuja
Salon valtuustossa maanantaina. Hänen
mielestään alempi korko sopisi
vihreälle Salolle hyvin, koska
se toisi uusia liittyjiä verkostoon.
?Kaukolämpö on
kilpailukykyistä?
Esko E Rannikko (kok.) vastasi Korsimolle, että kaukolämpöverkostoon liittyjiä on koko
ajan niin paljon kuin voidaan
mukaan ottaa. Kiikala, Kiikala-päivä
?7.8. Pertteli, Pertunpäivä
Viikonloppu laski kotimaisen
hintaa ja sai kaupat luopumaan
ruotsalaisesta kilpailijasta
Koirien uittaminen
Kankareenjärvellä
valmistellaan uusiksi
SSS | Satu Virtanen
vesa.kaivarainen@sss.fi
satu.virtanen@sss.fi
Kotimainen varhaisperuna on
syrjäyttänyt ruotsalaisen Salon
kaupoissa. Tämä on se keskeinen ongelma.
Useimmin mielenterveyspotilas joutuu pakkohoitoon
Pohjois-Karjalan ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä.
Näissä noin joka toinen hoidettu mielenterveyspotilas
on laitettu pakkohoitoon, kun
suurimmassa osassa sairaan-
hoitopiirejä pakkohoitoon
päätyy noin joka kolmas hoidetuista.
Lönnqvistin mukaan pakkohoidon käytössä ei ole 2000luvulla juuri tapahtunut muutoksia.
Suomalaisilla ei ole mielen-
tään koirille. Kyllä
kotimainen on aina parempaa, hymyilee Salomaa.
Hyvälaatuista
ja tasakokoista
Myös Salon S-Market myy
tällä viikolla enää pelkästään
kotimaisia varhaisperunoita.
S-Marketin perunat tulevat
vielä tällä hetkellä kasviksia
toimittavalta Satotukku Oy:
ltä, mutta kun paikallinen perunasato kasvaa, alkavat varhaisperunat saapua kauppaan
Somerolta.
. Suomalaista uutta perunaa
ei löytynyt paikoin kaupoista
lainkaan. Nyt tulin
ostamaan suomalaista, kun
sen hinta on laskenut. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Kaupungin
kassaan se olisi tuonut lisää
rahaa noin 800 000 euroa vuodessa.
Salon Veden korko päätettiin
lopulta pitää kahdessa prosentissa äänin 54?21. Kaikesta tästä
seurasi Nevalaisen mukaan se,
ettei psykiatriseen avohoitoon
tai päihdehoitoon ole hoitojonoja.
? Tarvittaessa voimme tehdä
kotikäyntejä kolmesti päivässä, jos on kysymys esimerkiksi
psykoosin hoidosta. Kaupunginvaltuusto
hyväksyi kaupungin viime
vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen moittien.
Marjatta Hyttisen (kok.)
mielestä tilinpäätös antaa
liian ruusuisen kuvan Salon
taloudesta. Rannassa on myös perinteisesti
uitettu koiria, silloinkin, kun
lupaa ei ollut.
? On aivan hullua, että nyt
tapellaan tuommoisesta metsäjärvestä, jossa ei käy kukaan
muu kuin minä, hän paukautti.
Juha Punnan (kok.) mielestä asia on syytä valmistella
uudelleen. kesäkuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Lehtikuva/Mikko Stig
Viikonlopun myrsky oli maa-alueilla voimakkain vuosiin
Lauantaina erityisesti Etelä-Suomea
riepotellut myrsky oli maa-alueilla
voimakkain vuosiin, kertoo Ilmatieteen laitos.
Viikonlopun matalapaine sai aikaan
tuulenpuuskia, joiden voimakkuus
oli samaa luokkaa kuin vuoden 2002
juhannusmyrskyssä.
Tuulien voimakkain vaihe alkoi
lauantaina hieman puolenpäivän
jälkeen ja jatkui iltapäivän ajan. Kotimainen varhaisperuna
on myös hyvälaatuista ja tasakokoista, kiittelee Tulonen.
Viikonloppu piristi
perunamarkkinoita
Järjestöagrologi Ville-Veikko
Kalluinen Varsinais-Suomen
Maa- ja metsätaloustuottajain
Keskusliitosta vahvistaa, että
kuluvaan viikkoon mennessä
ruotsalaisella varhaisperunalla oli suomalaisissa kaupoissa
etulyöntiasema. Suosimme paikallisia tuotteita, tähdentää S-Marketin
hedelmä-vihannesosaston myyjä Piia Tulonen.
Myös S-Marketista löytyi
vielä viime viikolla ruotsalaista varhaisperunaa, joka oli
tuolloin hintatasoltaan kotimaista reilusti edullisempaa.
Nyt suomalaisen varhaisperunan hinta ei Tulosenkaan
mukaan enää huitele korkeuksissa.
. Maaalueen suurin hetkittäinen puuskanopeus mitattiin Helsingin Kumpulassa, jossa tuuli puhalsi 24 metriä
sekunnissa.
Merellä puuskat ylsivät lähes 26
metriin sekunnissa.
Viikonloppuna myös satoi rankasti. Someron kaupunginvaltuuston kokouksessa tehtiin kolme aloitetta.
SDP ja perussuomalaiset
esittävät yhdessä, että valtuuston seuraavat yhteiset
retket tehdään somerolaiskyliin. Kotimainen peruna oli huomattavasti ruotsalaista kalliimpaa, ja koska kuluttajat
katsovat hintoja, eivät kaupat
kiinnostuneet sadosta, Kalluinen perustelee.
Kotimainen varhaisperuna
olisi siis ollut nostettavissa,
mutta se jäi maahan vähäisen
kysynnän vuoksi. Salossa 2010 -kesäkiertue alkaa Salon iltatorilta torstaina ja päättyy elokuun
lopussa Muurlan Wanhanajan
markkinoille.
Paikallisyhdistykset järjestävät tapahtumat kaupungin
tuella, jolle kiertueen järjestäminen maksaa 35 000 euroa.
Salon kaupunki pystyttää
jokaiseen tapahtumaan oman
telttansa, jonka teemana ovat
uimarannat sekä kaupungin
muut kesänviettopaikat.
? Jaamme tietoutta kaupungin uimarannoista ja kesänviettomahdollisuuksista sekä
keräämme kaupunkilaisilta
mielipiteitä kyselyn avulla.
Aluetoimikuntien edustajat
ovat paikan päällä kertomassa
ajankohtaisista alueasioista,
kaupungin projektikoordinaattori Riina Lintula kertoo.
Teltan vieraita viihdyttää
Salon kesämuusikko Heikki
Laaksonen, ja Salon seudun
ammattiopiston oppilaat esittelevät suunnittelemiaan Salokuoseja.
Kaupunki kannustaa salolaisia vierailemaan mahdollisimman monessa tapahtumassa
kiertuepassin voimalla.
? Kolmella osallistumisleimalla saa oikeuden osallistua
arvontaan, jonka palkintoina
on sarjakortteja uimahalliin,
Lintula sanoo.
Projektikoordinaattorin mukaan kiertueen tapahtumissa
satsataan viime vuotista enemmän lapsille suunnattuun toimintaan.
Ylihuomisella iltatorilla on
kolmisenkymmentä paikallista
yhdistystä esittelemässä toimintaansa omilla teltoillaan.
Kesäkiertueen startin kanssa
julkistetaan torilla myös Salon
vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkiohjelma.
Kulttuurin taika langetetaan
kaupungin ylle klo 16 ja kesäkiertue julistetaan virallisesti
avatuksi klo 18.
Salon kesäkiertue
?17.6. Heidän osuutensa
aikuisista on noin 15 prosenttia.
? Iso osa heistä voitaisiin hoitaa varhain, jo kouluterveydenhoidossa ja peruspalveluissa.
Jossain kelkka on uskallettu-
kin kääntää. Perniö, Laurin Markkinat
?11.7. Raimo Honkanen (kok.) pani paremmaksi
ja sanoi Salon joutuvan tällä
menolla kriisikunnaksi kolmessa vuodessa.
Eeva Koskinen (vihr.) oli
löytänyt toimintakertomuksesta melkoisen virheen:
vaalituloksesta puuttuivat
vihreät kokonaan.
SSS | Vesa Käiväräinen
Imatra onnistui ja luopui juustohöylästä
Tarkastuslautakunta sai kehut
Imatran kaupunki remontoi
päihde- ja mielenterveyspalvelunsa vuonna 1998. Suomalainen varhaisperuna löysi tiensä kauppoihin ruotsalaisen rinnalle
osittain jo viime viikolla, ja
tällä viikolla se valtasi varhaisperunamarkkinat kokonaan.
Salon Citymarketista ei löydy
enää lainkaan ruotsalaista varhaisperunaa.
. Sitä ostamaan
tullut Maria Salomaa kertoo suosivansa suomalaista
perunaa.
. Suomusjärvi, Suomusjärvipäivä
?15.8. Samalla aloitteentekijät toivovat puhtia ja
käytännön tekoja kylien kehittämiseen.
Keskusta haluaa perusturvan laativan suunnitelman
siitä, miten kiusaamista voidaan vähentää päivähoidossa ja esiopetuksessa.
SDP vaatii kaupungilta toimia Turuntien kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi.
SSS | Päivi Malin-Perho. THL yrittääkin innostaa muita samaan.
SALO. Salo, iltatori
?24.7. Lönnqvist arvioi, että avohoidon
kohentaminen riittäisi avuksi
suurimmalle osalle mielenterveysongelmaisia eli masennuksesta, ahdistuneisuushäi-
riöistä ja päihdeongelmista
kärsiville. Hän
muistutti, että hintoja korotettiin viimeksi vuodenvaihteessa.
? Kaupungin pitäisi näyttää
esimerkkiä ja pitää kiinni teh-
dyistä päätöksistä edes vähän
aikaa, hän perusteli.
Salon Veden peruspääomalleen maksaman koron nosto
kahdesta neljään prosenttiin
olisi tarkoittanut veden ja jäteveden hintaan noin kymmenen
prosentin nousua. Esimerkiksi noin
puolet mielenterveyshäiriöistä kärsineistä ei ole saanut
tai hakenut hoitoa elämänsä
aikana.
Vuonna 2008 mielenterveyshäiriöiden vuoksi perusterveydenhuollossa oli noin 600 000
käyntiä, kun erikoissairaanhoidossa niitä oli noin 1,5 miljoonaa.
? Tämä suhde on täysin väärin päin. Viime viikolla kotimainen uusi peruna peruna oli
vielä tuplahintaista ruotsalaiseen verrattuna, mutta nyt sen
hinta putoaa joka päivä, kertoo
Citymarketin hedelmä-vihannesosaston vastaava Kari Kivilahti.
Citymarketin varhaisperuna saapuu kauppaan tällä
hetkellä Nauvosta ja on lajiltaan Timoa. (STT)
Salon valtuusto äänesti kahdesti
liikelaitosten tuottovaatimuksista
Salon Veden korko pysyy kahdessa ja Salon Kaukolämmön 12 prosentissa
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupunginvaltuusto äänesti maanantaina kahdesti
päättäessään liikelaitosten
ensi vuoden tuottovaatimuksista.
Äänestysten jälkeen Salon
Veden peruspääomastaan kaupungille maksamaksi koroksi
jäi kaksi prosenttia ja Salon
Kaukolämmön 12 prosenttia.
Näin kaupunginhallituksen
esitykset hyväksyttiin sellaise-
naan.
Hallituksessa kokoomus oli
jäänyt yksin esittäessään Salon
veden koroksi neljää prosenttia. Hänen esityksensä
hyväksyttiin lopulta selvin äänin.
Kaupunginhallituksen päätöksen kannalla olivat vain
vasemmistoliittolaiset ja Elina
Seitz (kd.).
terveysongelmia enempää
kuin aiemmin, mutta apua
vain ei saa aina ajoissa. Ongelma
koski nimenomaan ensimmäistä kotimaista varhaisperunasatoa.
. Se on uusi ilmiö, sillä
tavallisesti kotimaista perunaa
on ollut kaupoissa ruotsalaisen
rinnalla, huomauttaa Kalluinen.
Mennyt viikonloppu toi kuitenkin piristystä kotimaisille
varhaisperunamarkkinoille.
. Ostin viime viikolla ruotsalaista varhaisperunaa, mutta
se oli vähän vetistä. Juha
Punnan (kok.) korotusesitystä
kannatti kokoomus Raimo
Honkasta lukuunottamatta.
Lisäksi Puntaa kannatti perussuomalaisten varajäsen Klaus
Hemanus.
Salon Kaukolämmön maksama korko pysyy 12 prosentissa
äänin 68?7. Ylilääkäri
Veijo Nevalainen Imatran
kaupungista kertoo, että tuolloin avohoitoon oli tarjolla lisäresurssejakin.
? Käynnistimme psykiatrian
matalan kynnyksen palvelut
eli psykiatrian akuuttiryhmän,
SALO. Koska ruotsalainen peruna oli kotimaista
edullisempaa, ottivat kaupat
sitä valikoimiinsa kotimaisen
sijaan.
. Jaakko Korsimon
esitystä viidestä prosentista
kannattivat vasemmistoliiton
Soile Nurminen, Marja Ruokonen ja Harri Lindholm sekä Jouni Eskola (kesk.), Andi
Mwegerano (kesk.) ja Kalevi
Satopää (ps.).
SSS/Kirsi Höglund
Ruotsalaisen
varhaisperunan
valtakausi
jäi lyhyeksi
5
Kova tuuli kaatoi puun viikonvaihteessa Helsingin Kaivopuistossa.
Uimarannat Salon
kesäkiertueen teemana
Tapahtumasarja starttaa
torstaina iltatorilta
SSS | Jussi Rasimus
jussi.rasimus@sss.fi
Salon kaupunginosien omat kesätapahtumat on koottu viime
vuoden tavoin kiertueeksi. Kiitosta selkeästä raportista antoivat muun muassa vihreiden Eeva Koski-
johon jokaisella on mahdollista
ottaa yhteyttä ilman lähetettä.
Tämä toimii joka päivä, samoin matalan kynnyksen
päihdepalvelut. Tällä viikolla kaupoissa on
laajemmin jo suomalaistakin
uutta perunaa.
SSS | Vesa Käiväräinen
Lupa koirien uittamiseen Hajalan Kankareenjärven uimarannalla valmistellaan uudelleen
Salossa.
Kaupunginhallituksen viime
kokouksessaan tekemä päätös
palautettiin valtuustosta uudelleen valmisteltavaksi selvin
äänin 70?4 (1 poissa).
Hallituksen päätös ja sitä
seurannut lehtijuttu (SSS 9.6.)
ovat herättäneet Hajalassa
närää, koska päätöstä valmisteltaessa ei kuultu naapureita
eikä vesialueen omistajia.
Aloitteen koirien luvallisen
uittopaikan saamisesta tehnyt
Soile Nurminen (vas.) ihmetteli kohua ja muistutti, ettei
rantaa ole tarkoitettu pelkäs-
Lyhyet
Tilinpäätös läpi
pienin moittein
. Kuusjoki, Kuusjoki-päivä
?11.7. Kisko, Kisko-päivä
?22.8. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan korkeat
pakkohoitoluvut kertovat
avopalvelujen riittämättömyydestä.
? Uskoisin, että pystyisimme
helposti puolittamaan pakkohoitomäärät. Hinta on siis
kohdallaan.
? Kaukolämpö on kilpailukykyistä, eikä tuottovaatimusta
ole järkevää pienentää, Rannikko totesi.
Kalevi Satopään (ps.) mielestä liikelaitosten korkovaatimukset tulisi pitää alhaisina.
Hänen mielestään kyseessä on
piilovero.
Demarien Eija Seppälä (sd.)
ilmoitti myös vastustavansa
veden hinnan korotusta. Paras varhaisperuna on kotimainen, multainen ja pesemätön, hymyilee Maria Salomaa kädessään pussillinen
Timoja.
Avohoidon ahdinko näkyy korkeina pakkohoitomäärinä
STT | TOMI ORAVAINEN
Suomessa mielenterveyspotilaat joutuvat pakkohoitoon
kaksi kertaa useammin kuin
muissa Pohjoismaissa. Halikko, Trömperipäivä
?28.8. Muurla, Wanhanajan
markkinat
?17.7. Särkisalo, Särkisalo-päivä
?4.7. Kesä yhdessä . Suurin lauantain sademäärä, 53
millimetriä, mitattiin Kuhmossa Kainuussa.
Suomen merialueiden myrskytuulet
eivät ole harvinaisia kesäisin, mutta
eivät myöskään jokavuotisia. Ihmiset saavat
uida Kankareenjärven rannassa jatkossakin.
Nurminen sanoi käyneensä
rannalla kymmeniä vuosia ja
saaneensa olla rauhassa. Osastoilla on matala kynnys hoitoon
ja kotiin.
Nevalaisen mukaan tämä on
johtanut myös pakkohoidon vähentymiseen.
nen ja Jaana Shelby (kd.)
Tarkastuslautakunta on
vaatinut muun muassa lähipalvelujen ja viherkaupungin
tarkempaa määrittelyä sekä
asiakaskyselyjä kaupunkilaisille.
SSS | Vesa Käiväräinen
Aloitteita retkistä,
kiusaamisesta
ja kevytväylistä
SOMERO. Onneksi ruotsalaisen varhaisperunan valtakausi oli
tänä vuonna lyhyt, vain pariviikkoinen. Juha Punta (kok.) esitti
korotusta valtuustossakin ja
sanoi, että kaupungille on yritettävä kerätä lisää tuloja kaikin keinoin.
Keskustan Jaakko Korsimo
puolestaan piti kaukolämmön
12 prosentin tuottovaatimusta
kovana ja esitti sen sijaan viiden prosentin korkoa. Tiiviisiin
terapioihin ei ole jonoja. Lisävoimia
laitettiin tuolloin myös kuntoutukseen.
? Avohoidon omalääkäri ja
omahoitaja vastaavat potilaan
hoidosta myös sairaalassa.
Tällä tavalla pystytään välttämään kaksoisdiagnoosiongelmat.
Imatra otti mukaan kehittämistyöhön myös omais- ja
potilasjärjestöt. THL:n ylilääkäri Juha Moring kertoo, että
Imatralla ja Kempeleessä on
avohoitoon panostamalla pystytty vähentämään sekä pakkohoidon että sairaalahoidon
tarvetta. Tiedämme sen
paikallisista kehittämishankkeista, sanoo psykiatrian professori Jouko Lönnqvist.
Pohjoismaiselle tasolle pääsy edellyttäisi avohoidon toimimista. Valtaosan käynneistä
pitäisi tapahtua peruspalveluissa ja vain osan erikoissairaanhoidossa
klo 6.00-16.00
Kioskiryöstö
Törkeä
teräaseella uhaten rattijuopumus
Tammisaaressa
Kemiönsaaressa
Kaksi parikymppistä nuorta miestä ryösti teräaseella
uhaten Rautatienkadun Rkioskin kassan Tammisaaressa sunnuntai-iltana.
Saaliikseen ryöstäjät saivat pienen summan rahaa.
Kasvonsa osittain peittäneet
nuorukaiset poistuivat rikospaikalta juosten klo 18.43.
Raaseporin poliisi kaipaa
silminnäkijöiden havaintoja tapahtumasta numeroon
071-8736246.
SSS | JUSSI RASIMUS
Jokirannan
veneisiin
murtauduttiin
Salossa
Kahteen Salon keskustan
Länsirannan laiturissa olleeseen veneeseen murtauduttiin sunnuntain vastaisena
yönä. Koko maassa määrä
oli kesäkuun alussa hieman yli
200. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Autoilija syyllistyi törkeään
rattijuopumukseen viikonloppuna Kemiönsaaressa.
Pajbölentietä ajanut mies
puhalsi poliisin testissä 2,78
promillen lukemat. Siitä huolimatta hän kertoo tarvitsevansa työssään enemmän
englantia kuin ruotsia.
? Lisäksi venäjän kielen
merkitys on kasvanut, koska
Salossa on niin paljon venäjänkielisiä maahanmuuttajia, hän
sanoo.
Lehtinen muistaa kerran käyneen niin, ettei yhteistä kieltä
löytynyt neuvontaan tulleen
asiakkaan kanssa.
? Silloin asia oli hoidettava
viittomalla ja piirtämällä. Tilanne tietysti elää koko
ajan, Pulkki toteaa.
Myös yritykset ovat olleet
Sanssi-kortti toimii jo aiemmin
käytössä olleen palkkatukisetelin tavoin. Mies
syyllistyi törkeän rattijuopumuksen lisäksi ajokortitta
ajoon.
SSS | JUSSI RASIMUS
Poliisi kaipaa
silminnäkijöiden
havaintoja
hurjastelijoista
Salon poliisi kaipaa silminnäkijöiden havaintoja liittyen kahden henkilöauton kaahailuun Inkereentiellä lauantaina. Sen voi saada, vaikka
valmistumisesta olisi kulunut
pidempi aika eikä työpaikkaa
ole löytynyt.
. Sen jälkeen nuorella
on oltava takana kolmen kuukauden työttömyyskausi ennen
kortin ja sen mahdollistaman
tuen myöntämistä.
Työ- ja elinkeinoministeriön
neuvotteleva virkamies Raija
Saastamoisen mukaan koko
maassa Sanssi-kortilla saatavaan palkkatukeen on varattu
valtion kassasta noin 12 miljoonaa euroa.
. päivänä, kun nykyinen kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen
jää eläkkeelle. ? Oli kieli mikä tahansa, yritän palvella. Korttikampanja on nykyisenlaisena voimassa vuoden loppuun, eli tämän vuoden
aikana Sanssi-kortin pohjalta
solmittuihin työsuhteisiin voi
saada palkkatuen ilman odotusaikaa. Englantia ymmärrän, mutten puhu sitä, hän sanoo.
Venäjänkielisten asiakkaiden määrä on lisääntynyt niin suuresti, että Hairlekiinin liikkeenhoitaja Nina Määttä
alkoi opiskella venäjää.
? Sitä menee helposti lukkoon, jos pitää yhtäkkiä puhua vierasta kieltä, tuumii optinen myyjä Sanna Linna.
? Minä palvelen asiakkaita suomeksi ja englanniksi. Vierasta kieltä ei aina tarvitse osata puhua
itse.
? Pääasia, että tullaan toimeen. Kysyntää on ollut paljon ja kortteja
on jaettu useampi kymmen,
kiinnostuneita Sanssi-kortista.
Salon työvoimatoimistolle on
tullut kyselyjä salolaisyrityksiltä pitkin kevättä.
. Kiinnostuneita ovat olleet erityisesti tänä
keväänä valmistuneet nuoret,
joille kortti on ensisijaisesti
suunnattu.
. Tukea voidaan
myöntää myös oppisopimuskoulutukseen.
Korttikampanja kestää
vuoden loppuun
Vaikka Sanssi-kortti on suunnattu erityisesti vastavalmistuneille nuorille, voivat aiemminkin valmistuneet hakea
korttia. Koulussa
opittu kielitaito on painunut
unholaan, koska tiskin takana
kieliä ei ole tarvittu. (STT)
Palkkatuen mahdollistava
Sanssi-kortti tähtää
vastavalmistuneiden
nuorten työllistämiseen
Ruotsi unohtunut
vuosien varrella
????????????????
VARTALOHOITO
Slim Effect hoito vartalolle
sis. Ruotsia tulee kuitenkin harvoin vastaan.
Maahanmuuttajat yrittävät
yleensä puhua suomea, hän
kertoo.
infosta.
Infoon tulee vieraskielisiä asiakkaita lähinnä kesäaikaan.
Rouvali tuumaa, että sekä englantia että ruotsia olisi hyvä
osata, mutta ilmankin on pärjätty.
? Jos ei pärjää, haetaan apuun
joku, joka osaa. Ero tavalliseen
palkkatukeen on yritysten saama tuki alle 25-vuotiaan palkkaamiseen ilman, että nuori on
ollut työttömänä jo pidempään.
. Poliisi kaipaa tietoja tapahtuneesta
myös muilta silminnäkijöiltä
numeroon 07-18748272.
SSS | JUSSI RASIMUS
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Kaksi henkilöautoa
kiihdytti klo 18.40 aikoihin
Inkereentien liikennevaloista kohti Inkerettä ja ohitti
huomattavalla ylinopeudella
ainakin Renault Clio -merkkisen henkilöauton.
Salon poliisi pyytääkin ko.
Renaultin kuljettajaa ottamaan yhteyttä tapahtumien
selvittämiseksi. Työsuhde voi olla toistaiseksi voimassa oleva tai
määräaikainen. Kyseessä ei kuitenkaan ole
niin sanottu sidottu rahamäärä, jota ei saisi ylittää, Saastamoinen huomauttaa.
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Mutta pärjäsimme kuitenkin.
Sairaalatyössä eteen tulee
myös latinankielisiä ilmauksia.
Jos lääkäri puhuu vaikkapa ortopediasta, on ymmärrettävä,
mitä hän tarkoittaa.
Jukka Mäkelä
Espoon johtoon
Sanssi-kortilla suuri suosio Salon seudulla
Kansanedustaja Jukka Mäkelä (kok.) nousee odotetusti
Espoon kaupunginjohtajaksi.
Valtuusto valitsi Mäkelän yksimielisesti eilen tehtävään.
Mäkelän paikan eduskunnassa
täyttää kokoomuksen Lasse
Virén. kuorinta, hieronta
ja naamio
Kestopigmentointi
helpottaa
kesämeikkiäsi
Länsiranta 8, II krs., Salo
Puh. Vastavalmistuneet nuoret
ovat olleet hyvin aktiivisia
Sanssi-kortin suhteen. Julkiselle sektorille, yhdistyksiin
ja säätiöihin kuuden kuukauden työttömyysjaksoa ei edellytetä.
Mikäli työnantaja palkkaa
nuoren kokoaikaiseen työhön,
on palkkatuki työnantajalle
enintään 550 euroa kuukaudessa. Mäkelä aloittaa tehtävässään tammikuun 1. Etenkin näin rannikkoseudulla asiakkaina on myös suomenruotsalaisia, hän sanoo.
Kokoomuksen ja keskustan
viikonloppuna pidetyissä puoluekokouksissa otettiin esille
pakkoruotsin asema kouluissa.
Palveluammateissa työskentelevillä kielitaidon tarve tulee
konkreettisesti vastaan, koska
asiakkaana voi olla suomen
kieltä osaamaton henkilö.
SSP:n Call Centerin puhelunvälittäjä Seija Sinnelä vastaa
päivittäin moniin ulkomaankielisiin puheluihin. Sanssi-kortin voi saada jo
päivän työttömyyden jälkeen.
Tavoite on saada nuoret heti
kiinni työmarkkinoihin, etteivät
he putoaisi kyydistä heti valmistuttuaan, perustelee Pulkki.
Yrityksiin työllistettäessä
25?29-vuotiaat voivat käyttää
korttia vasta puolen vuoden
työttömyysjakson jälkeen. Yritykset ovat olleet oikein
valveutuneita tässä asiassa,
hymyilee Pulkki.
Sanssin voi saada
jo päivän päästä
kertoo Salon työ- ja elinkeinotoimiston nuorten työvoimaohjaaja Eija Pulkki.
Muutamia työsuhteitakin on
Salon alueella jo solmittu Sanssi-kortin avustuksella, vaikka
kortti on ollut saatavilla vasta
kuukauden.
. kesäkuuta 2010
UUTISET
Venäjän kielen taitamisen tarve on
korostunut Salon seudulla
Vain harva palveluammatin edustaja tarvitsee työssään ruotsia
SSS | Mari Saarinen
mari.saarinen@sss.fi
? Aloin opiskella venäjää, että
pystyisin palvelemaan asiakkaita paremmin, kertoo Salon
parturi-kampaamo Hairlekiinin liikkeenhoitaja Nina
Määttä.
Kampaamossa kieliä tarvitaan, sillä hiuksiaan tulevat
laitattamaan monien eri kansallisuuksien edustajat.
? Venäjän kielen tarve kasvaa
koko ajan, mutta on ruotsin
osaaminenkin hyödyksi. Murtautujat saivat
saaliikseen vähäisiä määriä
alkoholia. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. 731 3541
www.helyrosenlund.fi
SSS | Satu Virtanen
satu.virtanen@sss.fi
Toukokuussa käyttöön otettu palkkatukeen pohjautuva
nuorten Sanssi-kortti on herättänyt kovasti kiinnostusta
Salon alueella. Puhelunvälittäjä Paula
Lehtiseltä vaadittiin nimenomaan ruotsin kielen osaamista, kun hänet palkattiin Salon
aluesairaalan vaihteeseen. Suomen kielen
taito alkaa löytyä ruotsinkielisiltäkin, kun huomaavat, etten
ymmärrä sanaakaan, hän naurahtaa.
Sama tilanne on Salon Silmäaseman optisella myyjällä
Sanna Linnalla. Puhelun
kielenä voi olla mikä tahansa
aina saksasta italiaan.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Ruotsia
hän ei enää osaa.
? Jos täällä jotain kieltä tarvitaan, niin englantia. Muut kielet eivät taivu, naurahtaa parturi-kampaaja Sanna
Vuorio.
Sairaalassa
tilanteet hektisiä
? Ruotsista en ymmärrä yhtikäs mitään, huokaa kassamyyjä Aila Rouvali Salon kauppakeskus Plazan S-marketin
Kun sairaalasta haetaan apua,
on kielitaidon oltava kohdillaan. Sinnelän mielestä tärkeintä on, että
kieltä ymmärtää. Siinäkin
olisi kyllä hiomista, hän kertoo.
Itse optikon vastaanotolla
palvelua saa kuitenkin muillakin kielillä, jotta oikeat linssivahvuudet löydetään.
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Kassamyyjä Aila Rouvalilla käy harvoin vieraskielisiä asiakkaita. Jos käytettävä kieli ei
ole kummankaan äidinkieli, ollaan tasa-arvoisessa asemassa,
hän sanoo.
? Salon kaupungin vaihteeseen tulevissa puheluissa
vieraat kielet ovat pääasiassa
englanti ja ruotsi. Tarkkaa tilastotietoa meillä
ei asiasta ole, mutta arviolta
Sanssi-kortti on Salossa johtanut nyt noin kuuteen työsuhteeseen. Salon poliisi ei ole
saanut tekijöitä kiinni.
Salon poliisista todetaan,
ettei jokirannan veneisiin
murtautuminen ole kovinkaan yleistä.
SSS | JUSSI RASIMUS
Ilkka Kanerva eduskunnassa.
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
Lyhyet
Viikonl. Kortin myöntäminen on ta-
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Iltalehti: Ilkka Kanerva
hakeutuu ammattiauttajalle
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) kertoo Iltalehdessä
hakeutuneensa ammattiauttajalle.
? Olen vihdoin ymmärtänyt,
etteivät omat voimani riitä.
Tarvitsen ulkopuolista apua,
hän sanoo lehden haastattelussa maanantaina.
Kanerva sanoo tajunneensa
tilanteensa vakavuuden, kun 7
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
päivää -lehti uutisoi viime torstaina hänen lähetelleen vihjaileviksi tulkittuja Facebookviestejä 16-vuotiaalle tytölle.
Kanervan mukaan kaikki
viestittelykohut ovat syntyneet
hänen ?harmittomasta, vapaamielisestä leikittelystään?,
mutta myöntää nyt, että sopivuuden rajat ovat menneet yli.
Kanerva sanoo myös ymmärTelefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
täneensä, että muut kokoomuksen poliitikot joutuivat
puoluekokouksen alla kiusalliseen välikäteen, kun heiltä
kysyttiin uusimmasta viestittelykohusta.
Kokoomuksen puheenjohtaja
Jyrki Katainen kehotti Kanervaa viikonlopun puoluekokouksen alla ?ratkaisemaan
asiansa?.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
pauskohtaista ja perustuu harkintaan, tiivistää Pulkki.
Sanssi-kortin myöntämää
palkkatukea voi saada enintään kymmenen kuukauden
ajan
Kunnan kiinteis-
töissä tehdään energiakartoitus ja energiankulutusta tehostetaan viisi prosenttia. Samalla
se mahdollistaa oikeudenmukainen ostopalvelun ja
kunnallisen tuotannon kustannusten vertailu.
SSS | Minna Filppu
Aloite vaatii
kaupungin
ruokapöytiin
paikallisia
tuotteita
Savon
Sanomat:
Yli 20 lasta
hukkuu
joka vuosi
Suomalaisten lasten tapaturmakuolemista hukkumiset
ovat toiseksi yleisin kuolinsyy
liikenteen jälkeen, kertoo Savon Sanomat.
Lehti kirjoittaa, että hukkuminen on yleisempi lasten
kuolinsyy kuin esimerkiksi
putoaminen, kaatuminen tai
myrkytys. ZZZ YHULSDOYHOX ß
Valtuustoaloite toivoo Raaseporin
selvittävän Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiirin tarjontaa
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Raaseporin kaupunginvaltuutettu Werner Orre (r.) ja muut
valtuutetut toivovat aloitteessaan, että kaupunginhallitus
aloittaa nopeasti neuvottelut
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Uutta uimahallia tarvitaan.
Työväenyhdistystä närästi
myös se, että tekninen lautakunta ei käsitellyt urakkatarjousten kokonaishintaa. Lisäksi olemme
suuri maa- ja metsätalousalue,
jossa kunnallistekniikka on
huippuluokkaa, toteaa Nummelin.
Ekologisuuden
on näyttävä kaikessa
Ekologisuuden on jatkossa
näyttävä kaikessa kunnan toiminnassa. Toisaalta valtio on pönkittänyt rakennusalaa niin, että
isoilla firmoilla on nyt töitä.
Haltsonen muistutti, että
yksi syy siihen, miksi urakkatarjouksia pyydettiin kesän
kynnyksellä, oli valtionosuuspäätöksen odottaminen. Aloitteen tekijät halua-
vat, että kaupunginvaltuusto
saa ottaa kantaa siihen, mikä
sairaanhoitopiiri vastaa parhaiten Raaseporin tarpeita paikallisesti tuotetusta erikoissairaanhoidosta.
Konsernijaosto ja perusturvajohtaja Arne Nummenmaa
saavat asian valmisteltavakseen.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitukseen
kuuluva Raaseporin kaupunginhallituksen jäsen Harry Yltävä (vas.) otti jo viime syksynä
esille Raaseporin mahdollisen
siirtymisen Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiiriin. Päätös
saatiin toukokuussa.
? Kärjistäen voisi sanoa, että
900 000 euron valtionosuuden
odottamisella me hävisimme
kaksi miljoonaa, huomautti
Haltsonen.
Vasemmistoliiton Heikki
Lehtinen sysäsi syyn uima-
hallin viivästymisestä muiden
valtuustoryhmien kontolle.
? Tässä on myöhästytty
enemmänkin kuin muutama
kuukausi, sillä jo edellisen
valtuuston enemmistö siirteli
hanketta aina vain eteenpäin,
huomautti Lehtinen.
Kokoomuksen Matti Härkönen muisteli, että joskus uimahallista puhuttiin runsaan 3,5
miljoonan euron hankkeena,
kun nyt summa on 9,3 miljoonaa euroa.
? Kokoomus edellyttää, että
jatkossa tällaisille isoille hankkeille otetaan ulkopuolinen
valvoja.
Uusi halli
tarvitaan
Valtuuston puheenjohtaja
Mauri Salo (kesk.) suitsutti
kiitosta yksimielisyydelle.
? Markka-aikana olisi puhut-
tu yli 50 miljoonan hankkeesta.
On hyvä merkki, että näin isossa asiassa ollaan yhtä mieltä.
Roimasti noussut uimahallin
kustannusarvio puhutti päättäjiä ennen valtuuston kokousta melkoisesti. Hänet
on valittu SDP:n valtuuston
puheenjohtajistoon.
SSS | Vesa Käiväräinen
Hankintojen
tekijät
tarvitsevat
koulutusta
Someron valtuusto nieli hiljaisena
uimahallin menojen rajun nousun
paivi.malin-perho@sss.fi
Arja Lautiala
Karniston tilalle
lautakuntaan
SSS/Seija Järvinen
Työryhmän
ohjelmaluonnos
valmis nähtäville
seija.jarvinen@sss.fi
Lyhyet
Halliin tulee kuusi 25-metristä
rataa. EkoLoogisesti -ohjelman painopisteet ovat vedessä, energiassa,
elinympäristössä sekä tiedossa.
. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801.
Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Tarjousten perusteella syntynyt
määrärahantarve eteni suoraan kaupunginhallitukseen ja
sieltä valtuustoon.
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Juhani Kaivo
(sd.) ei näe asiassa kuitenkaan
ongelmaa.
? Koko kierros olisi vienyt
turhaa aikaa, koska teknisellä
lautakunnalla on kokous vasta
tänään tiistaina. (STT)
Vastaanottokeskuksen
ikkunoita rikottiin
Kotkassa
Vastaanottokeskuksen ikkunoita rikottiin Kotkan Laajakoskella sunnuntain vastaisena yönä.
Kymenlaakson poliisi tutkii tapausta vahingontekona.
Henkilökunta havaitsi ikkunoiden rikkomiset yöllä
puoli kahden aikoihin. Hänen tilalleen on valittu Arja
Lautiala (sd.).
Karnisto pyysi itse eroa
ajanpuutteen takia. Saaristomeri on meille erittäin tärkeä. Aluksi tavoitteista voi olla
vain kuluja.
Vesihuollon kehittämissuun-
Tekninen johtaja Lars Nummelin ei nostanut mitään ympäristötavoitteiden painopistealueista yli muiden, vaan korosti tavoitteiden kokonaisuutta.
nitelmaa noudatetaan vuoteen
2020, ja se on yksi suurimpia
kustannuseriä. Länsi-Uudenmaan sairaalan synnytysosaston kesäkuun alussa toteutuneen sulkemisen jälkeen
Raaseporissa ei luoteta siihen,
että Hus ottaisi vakavasti jäsenkuntiensa mielipiteitä.
Löydä paikalliset tuotteet,
palvelut ja tarjoukset osoitteesta
www.salonseudunpalvelut.fi
7. Ohjelma on nähtävillä kesän
yli, jolloin kunnan asukkaat ja
muut kiinnostuneet voivat sanoa mielipiteensä ohjelmasta.
Syksyllä alkaa poliittinen käsittely, jolloin ympäristötavoitteiden strategian pitäisi valmistua, sanoo tekninen johtaja
Lars Nummelin.
Kunnan viime keväänä kirjattujen ympäristötavoitteiden
laadintaan ovat osallistuneet
kuntalaiset, kesäasukkaat, yritykset ja yhdistykset. Siinä pyydetään kaupunginhallitukselta toimivan sen
puolesta, että Raaseporin
ruokahuoltoyksiköissä käytettäisiin paikkakunnalla
tuotettuja raaka-aineita ja
ruokatuotteita.
Asia etenee kaupunginkamreeri Thomas Karlssonin ja hankintapäällikkö
Satu Wigrenin valmisteltavaksi.
SSS | Minna Filppu
Lisää tuloja
kaupungille
maankäyttösopimuksilla
RAASEPORI. Olemme jo tällä tiellä. klo 13?18, VPK:n talo, Asemakatu 3. Kaupunginvaltuutettu Michael Nyberg (r.)
haluaa kaupungin suosivan
paikallisia tuottajia hankkiessaan raaka-aineita ruokahuoltoon.
Valtuustoaloitteessa painotetaan, että paikallisen
tuotannon suosiminen on
kunnan edun mukaista. Nyt määräraha-asia saatiin tuotua heti valtuustoon ja homma etenee.
uskoo Elo.
Uuden uimahallin rakennustyöt alkavat elokuussa ja hallin
on määrä olla valmis ensi vuoden lopulla. Aiheesta
järjestetty seminaari tuotti
myös toimenpideohjeita. Ympäristötavoitteiden laadintaan
osallistuneen, teknisen lautakunnan asettaman työryhmän
ohjelma on valmis.
. Esille
tulleisiin epäkohtiin puututaan
myöhemmin.
Kustannusten nousu kummastutti myös kokoomuslaisia.
Kokoomuksen ryhmänjohtaja Pia Maavirta toteaa, että
viime vuoden tilinpäätöksen
2,6 miljoonan euron ylijäämä
menee samantien uimahallin
lisäkuluihin.
? Totesimme kuitenkin ryhmässä, että jos rakentamista
siirretään, voi äkkiä tulla vielä
joku miljoona lisää kuluja. Joka
sektorilla on ainakin mietittävä
päätösten vaikutuksia. Puhdistuslaitosten päästötasoja nostetaan
vuoteen 2014 mennessä, ja
laitoksista tuleva jäteliete käsi-
tellään ja kierrätetään 80-prosenttisesti lannoitteena muun
muassa pelloilla.
Energiapuolella ympäristötoimenpiteistä voi tulla selvää
säästöäkin. Keskimäärin 20?25
lasta hukkuu joka vuosi. ja perjantaina 18.6. Eroa on
2,1 miljoonaa euroa eli korotus
on 29 prosenttia.
Valtuustolle uimahallin uusi
hinta oli jopa odotettua hel-
pompi pala purtavaksi, sillä
päätös syntyi yksimielisesti
lyhyen keskustelun jälkeen.
Kaupunginjohtaja Leo Haltsonen totesi Someron myöhästyneen puoli vuotta tarjousten
pyytämisessä.
? Merkkejä talouden noususta
on olemassa ja se näkyy hinnoissa. SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Saija
Karnisto eroaa liikunta- ja
nuorisolautakunnasta. Tavoite
on, että uusiutuvan energian
käyttö vuonna 2020 on vähintään 47 prosenttia kokonais-
Päättäjät korostavat yksimielisesti uuden hallin tärkeyttä
SSS | Päivi Malin-Perho
Someron uuden uimahallin
rakentaminen alkaa elokuussa, sillä kaupunginvaltuusto
hyväksyi hallille 9,3 miljoonan
euron hintalapun. Viikko
sitten avatut urakkatarjoukset
toivat kuitenkin yllätyksen ja
todellinen loppulasku nousee
9,3 miljoonaan euroon. Aloitteessa
edellytetään, että VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin
kanssa käytävien neuvottelujen tulokset esitellään valtuustolle. Tervetuloa!
s Potilaat tarvitsevat joka arkipäivä yli 1000 verenluovuttajan apua. Alunperin kaivannon
reunat piti vain luiskata kalteviksi.
? Muutos parantaa työturvallisuutta.
Someron uuden uimahallin
koko on noin 2 200 neliötä eli
tilat tuplaantuvat nykyisestä.
energiankulutuksesta lukuunottamatta suurteollisuutta.
. kesäkuuta 2010
Uutiset
Kemiönsaari tähtää maan eliittiin
kestävän kehityksen asioissa
SSS | SEIJA JÄRVINEN
Kemiönsaaressa kestävän kehityksen hyväksi tehtävän
työn tavoitteena on tehdä kunnasta ympäristöasioiden yksi
edelläkävijä koko maassa. Valtuusto
on jo aiemmin näyttänyt uimahallille vihreää valoa, mutta se
joutui ottamaan asiaan uudelleen kantaa rakennuskustannusten ylitettyä roimasti alkuperäisen kustannusarvion.
Uuden uimahallin arvioitiin
maksavan suunnittelun aikana 7,2 miljoonaa euroa. Hallinnon joka osasto kirjaa omia ympäristötavoitteitaan budjettiesitykseen.
. Urakoitsijat ovat varautuneet tarjouksissaan siihen, että tarvikkeiden kustannukset nousevat,
SALO. Voi olla, että se on
myöhemmin heinäkuussa,
tai voi olla, että se on syksyllä, Stubb sanoi maanantaina
STT:lle EU:n ulkoministerikokouksessa Luxemburgissa.
Clintonin piti alun perin
vierailla Suomessa huhtikuussa, mutta matka peruuntui Islannin tulivuorenpurkauksen takia. Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan
sopivaa päivämäärää vierailulle haetaan edelleen.
Clinton vierailee Puolassa
heinäkuun alussa, ja samassa yhteydessä hänen arvioitiin saapuvan myös Suomeen.
. Elo sanoo, että
kahden miljoonan euron kus-
tannusten nousu yllätti myös
hänet.
? Sellainen kutina oli, että arvio pettää jonkin verran, mutta
että näin paljon ...Täydellinen
yllätys.
Elo toteaa, että suurin virhe
on syntynyt alunperin siinä,
millaisia neliöhintoja on suunnittelussa käytetty. Tiedot
perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen aineistoon.
THL:n mukaan yli puolet vedessä tajuntansa menettäneitä
lapsista kuolee ja pelastetuista
suurimmalle osalle jää elinikäinen aivovaurio.
Nuorten, alle 24-vuotiaiden
hukkumis- ja vesiliikennekuolemista uhri on päihtynyt 65?80
prosentissa tapauksista. SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Antti
Kotti sanoo työväenyhdistyksen puineen asiaa sunnuntaina
pitkään.
? Siellä kummasteltiin kovasti sitä, miten kulut on voitu laskea noin paljon pieleen.
Valtuustoryhmä piti kuitenkin
tärkeänä, että hallin rakentaminen saadaan käyntiin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Hallin
hinnan laski ulkopuolinen konsultti.
? Uimahallit ovat kuitenkin
sikäli hankala rakennuskohde,
että uusia tehdään aika vähän,
joten toteutuneista kustannuksista on vaikea saada tietoa.
Kustannustason arviointi on
paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi rakennettaessa kouluja, joita tehdään paljon.
Elo kertoo, että jonkin verran kustannuksia lisää myös
se, että rakennusvaiheessa
kaivauksessa käytetään sortumien estämiseksi teräsponttausta. Tihutyön kohteeksi joutui seitsemän toimistotilojen ikkunaa.
(STT)
Oletko aina halunnut
olla hyödyksi?
Tekninen johtaja Jouni Elo: Talouden
taitekohta syynä arvion rajuun ylitykseen
Someron väliaikainen tekninen
johtaja Jouni Elo kertoo, että
syytä uimahallin kustannusarvion poikkeuksellisen suureen
ylitykseen on yritetty hakea,
mutta selkeää syytä ei ole löytynyt.
Elo arvioi, että suurin syy
löytyy talouden taitekohdasta,
joka on parhaillaan menossa.
? Nyt on merkkejä siitä, että
talous olisi lähdössä nousuun,
mutta kukaan ei osaa arvioida
tulevaisuutta varmasti. Säästöjä ei kuitenkaan ole
mietitty, kun ympäristöohjelmaa on laadittu, sanoo Nummelin.
RAASEPORI. Elo huomauttaa,
että kallein rakennusvaihe on
edessä runsaan vuoden päästä,
kun päästään hallin laatoitukseen ja muihin pintatöihin.
? Juuri näiden vaiheiden
rakentamisen kallistuminen
näkyy todennäköisesti kustannusarviossa eniten.
Jouni Elo on ollut mukana
uimahallin suunnittelutyössä alusta asti. Valtuustoaloitteessa vaaditaan, että neuvotteluissa selvitetään, mikä hoito
Länsi-Uudenmaan sairaalassa
voidaan taata sairaanhoitopiirin mahdollisen vaihtamisen
jälkeen.
Raasepori kuuluu nykyään
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin. (STT)
RAASEPORI. Kaupunginvaltuutettu Erkki Rissanen (kok.)
edellyttää valtuustoaloitteessaan, että kaupunginhallitus
täydentää pikaisesti toimenpideohjelmaa maankäyttösopimuksilla.
Hän haluaa kaupungin tekevän kaavoitusmonopoliinsa
perustuvan suunnitelman,
jossa kaupungin tuloja lisätään maankäyttösopimusten
avulla.
Aloite etenee teknisen johtaja Kaj Lindholmin valmisteluun.
SSS | Minna Filppu
Hillary Clintonin
Suomen-vierailu
lykkääntyy yhä
Yhdysvaltain ulkoministeri
Hillary Clinton ei tulekaan
Suomeen heinäkuun alussa,
kuten julkisuudessa on arvioitu. Kaikkien päätösten osalta tehdään
neljän vaiheen arviointi siitä,
onko päätös kestävän kehityksen mukainen taloudellisesti,
ekologisesti, sosiaalisesti sekä
kulttuurin ja paikallisen työllisyyden kannalta,
Viimeistään 2013 kunnan on
päätettävä toiminnan ympäristösertifioinnista.
Nummelin ei usko, että ympäristötavoitteista aiheutuisi
kunnalle säästöä, vaan päinvastoin niistä voi olla lisäkustannuksia.
. Viihdealtaaseen tehdään
neljä metriä korkea liukumäki.
Puhtaudesta huolehtivat neljä
saunaa ja 24 suihkua.
Luovuta.
LUOVUTA & OJENNA KÄTESI.
Verenluovutus Salossa torstaina 17.6. Tällä hetkellä ei ole mitään vahvistettavaa päivämäärää. Kaupunginvaltuutettu Niklas Andersson
(kd.) haluaa valtuustoaloitteessaan, että julkisia hankintoja tekeville virkamiehille ja luottamushenkilöille
järjestetään aiheesta tietoa
ja koulutusta.
Aloitteessa ehdotetaan
myös, että kaupunginhallitus laatii hankintaohjeet ja
että kirjanpidon seurantaa
kehitetään niin, että palvelujen todelliset kustannukset
voidaan raportoida
20.000?
Käsiraha/vaihtoauto ................. -09, 4tkm 35.900?
Laskelma:
Hinta ..................................... -10, 5tkm
17.900?
Ilmoitustilat ja verkkomainonta:
myynnin yhteyshenkilöt
www.sss.fi/ilmoitukset
Leevi Laaksonen
044 777 3920
www.sss.fi/autoilunmaailma
MITSUBISHI
HUOLTO
Deltassa voit katsella autoja omaan tahtiisi tai antaa myyjän esitellä sopivia malleja. kuljettajan polviturvatyyny
. 1.725,65?
KSL:n muk. vuosikorko ...........4,71%
TEEMME SINULLE TARJOUKSEN, JOLLAISTA ET
Citroen C6 (x7) THP 156 Dynamique
Citroen Grand C4 Picasso (b5 HDi 110 Citroen Berlingo (b9) HDi 110 XTR
Business Tourer -09, 2tkm 30.900. arvioidun autoveron 2.089,24 ?
Chrysler PT CRUISER 2.0 Touring -01
130 tkm
7980 ?
Skoda OCTAVIA 1.8 Turbo Amb. 5.000?
Perustamismaksu ........................ ajotietokone . ilmastointi . 21.345,65?
Korot sopimusajalta yht. 480?
Luottokustannukset yht. -01
298 tkm
5980 ?
*Rahoitusesimerkki:
w ww.ppauto.fi
TIISTAIN VIILEÄT
VAIHTOAUTOT
Toyota AVENSIS 2.0 D4D Sol STW -02
351 tkm
6780 ?
Renault MEGANE 1.4 16V
-04
105 tkm
6980 ?
Fiat PUNTO 60 Dynamic 3d
-05
74 tkm
6980 ?
-01
9980 ?
Nissan MICRA 1,2 59 Visia 5-ov. kesäkuuta 2010
Astrum
rahoitustarjous
2,95%
Honda Accord tourer dsl 2.2 i-DTEC
Citroen C5 (x7) HDi 136 Dynam. HB
116 tkm 17.900?
2007 SKODA Superb 1.9TDi Active
135 tkm 17.900?
2008 TOYOTA Corolla Verso 1.4 D4D Sol Sed. sivuturvatyynyt
. / kk
Opel VECTRA 1.8 Enjoy 5d
-06
90 tkm
13880 ?
Chevrolet PICKUP Silverado Dsl 4x4 A -97
263 tkm
13900 ?
Ford FOCUS 1.6 Ti-VCT Trend
-06
120 tkm
11580 ?
Chevrolet NUBIRA 2.0D SX STW -07
98 tkm
11590 ?
Peugeot 407 Olympia 2.0 4d
-07
59 tkm
14980 ?
Opel ASTRA 1.8-16 Enjoy Spec. Dy 90 An BMP) -09, 300tkm 30.900. ....... / kk
Nissan PRIMERA 2.0 Visia 4d
-03
145 tkm
9980 ?
Volvo S60 2.4 4d 103 kw
125 tkm
Maksuaika 60 kk Korko 2,5%
Viimeinen erä 3.118,00 . -05
137 tkm
14850 ?
Fiat Panda Dynamic 1.2 Eco
SALO, Örninkatu 3-5
-01
5950 ?
Toyota COROLLA 1.4 Terra Wag. niin kauan kuin palloja riittää.
www.delta.?/etusivu/takuu
www.delta.?
www.delta.?/huoltoturva
www.delta.?/huoltoturva
ÄlÄ kaasuta ohi
autoilun
MaailMaan!
salon seudun sanomien autoilun
teemat ja liitteet voit lukea
vapaasti näköisversioina missä
tahansa maailmankolkassa.
SALON AUTOTALO
Täyden palvelun autotalo
Kahden vuoden
huolenpitosopimus
kaupan päälle!
Perniön Auto Smolander Oy
Meriniitynkatu 8 puh. 721 2100 www.salonautotalo.fi
Euroopassa myytävien Kia-mallien tehdastakuu on 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. luottohinta ....... 51 tkm 18.900?
2006 HONDA Accord 2.2CTDi Sport Tour. 97 tkm 20.800?
2008 TOYOTA Corolla Verso 2.2 D4D 177CPower Sol Sport 7p 18.500?
1999 TOYOTA Avensis 2.0TD Sol
189 tkm 5.900?
2006 VW Jetta 2.0TDi PWD Comfortline
66 tkm 18.900?
2006 VW Jetta 2.0TDi DSC Sportline starttaa
110 tkm 18.500?
Kaikki nämä edut nyt vain Delta-Autosta:
www.sss.fi/
24 h tiepalvelu
kaupan päälle!
Ylivoimainen takuu!
Laadukas KIA-jalkapallo!
Delta Huoltoturva
-huolenpitosopimus kattaa autosi
huoltokustannukset, esim.
Kia cee?d 1.6 ISG EcoDynamics, norm.
28,80 e/kk, nyt 0 e/kk (2 v/40 tkm).
Uuteen Kiaan tai
2 v takuuvaihdokkiin nyt
24 h tiepalvelu veloituksetta
12 kuukaudeksi.
Kaikki uudet Kiat
7 v tehdastakuulla.
Parhailla vaihtoautoilla
2 v Täystakuu, (tai 30 000 km).
Kun pyydät tarjouksen
mistä tahansa autosta,
saat lahjaksi KIAn jalkapallon
. 600 e = 16.590 e.
Polttoaineen kulutus (EU yhd.) 4,4 -7,5 l/100 km. Aniv. Kk-erä 233 ?
500?:n käsirahalla
käsirahalla*
-03
5940 ?
VW PASSAT 1.9 TDI PwD Trendl. Wag. DSG 138 tkm 18.900?
2006 SKODA Octavia 2.0TDi Eleg. 15.180?
Aika ...............................................60kk
Korko ..........................................2,95%
Käsittelymaksu/erä ......................... tod. -09, 8tkm
18.900. Kuvan Kia cee?d Sporty Wagon erikoisvarustein.
Huolto: 0207 408 612
palvelemme arkisin 8-16.
Alfa Romeo, Fiat,
Kia, Lada, Lancia, Mazda
SALO . Tourer Aut. 8?
KK-erä ................................... ESP-ajonvakautus
. 272,43?
KSL:n muk. kauko-ohjattu keskuslukitus . 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. ........................ ........ Meriniitynkatu 15
Automyynti: 0207 408 611
ma 9-17, ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14.
www.sss.fi/autoilunmaailma
Kuluttajasuojalain mukainen hintatieto: Soittajahinta kaikkiin 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 3,2 snt/min + 8,21 snt/puhelu (alv 22 %) ja matkapuhelimesta 19 snt/min (alv 22 %).
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
KESÄKUUN FIAT-TARJOUS
Tarjous voimassa 7.-30.6. Näin syntyy The Tarjous, jossa kaikki on kohdallaan:
malli, varusteet, vaihtohyvitys, huolettomat kilometrit ja maksuehdot; kaikki sinun ehdoillasi, tarpeisiisi ja kukkarollesi varmasti sopivina.
Tervetuloa parempien autojen maailmaan . -02
113 tkm
7980 ?
Nissan ALMERA 1.8 Acenta 4d
-03
110 tkm
8980 ?
Saab 9-5 2.3 T 220hv Linear Wagon -05
233 tkm
12480 ?
Nissan NOTE 1,4 Visia
-10
2 tkm
16980 ?
Ford FOCUS 1.6 100 Trend Wag. -07
43 tkm
15980 ?
Renault MEGANE 1.6 16V Break -04
112 tkm
7490 ?
Opel VECTRA 1.8 Essentia 81kw -05
11980 ?
70 tkm
Seat ALTEA XL 2.0 TDI Stylance DSG -07
166 tkm
16980 ?
+ toimituskulut 600 ?, yhteensä 11.590 ?
sis. Radio/CD/MP3 soitin
Peugeot 206 XR 1.4 3d
130 tkm
Opel CORSA 1.2-16 Club 3d
37 tkm
500?:n käsirahalla*
233. 180?
Rahoitettava osa ...................... 1.065,65?
Käsittelykulut yht. välisenä aikana tehtyihin kauppoihin.
500?
RAHOITUSKORKO VAIN 2,5%
KÄSIRAHA VAIN
Vaihtoauton ostajalle
kylmälaukku kaupan päälle!
Airam Cooler De Luxe 26L 12v / 230v sis.akkuvahdin.
1500 ?
väh.
HYVITYS
Fiat Punto EVO Dynamic 1.4 5-ov
14.990?
AUTOSTA
KUIN AUTOSTA
+ toimituskulut 600 ?, yhteensä: 15.590 ?
sis. arvioidun autoveron 3.239,05 ?
*Koskee ilmoituksen autoja.
Edellyttää, että auto on
ajokuntoinen ja
katsastettu ajallaan
Varusteina mm:
. -03
123 tkm
9980 ?
Citroen C4 1.6i 16V Design Berline -07
105 tkm
11480 ?
CO2 139 g / km
CO2 119 g / km
VW GOLF 1.6 Paci?c Variant
-05
80 tkm
13880 ?
VW POLO 1.2 Firstline 3d 47 kw -02
85 tkm
6490 ?
luotonperustaminen 169 e, eräkohtainen käsittelykulu 8 e
Ksl:n mukainen todellinen vuosikorko 3,97%
Ksl:n mukainen luottohinta 17.402,26 ?
169
9. -10, 200tkm
25.900?
OLE ENNEN NÄHNYT!
Honda Insight 1,3 Elegance 5d A
Honda Jazz 5D 1,4i Comfort i-Shift
Citroen C3 (a51) VTi 95 Confort
-09, 7tkm
25.900. Delta-Autoon!
Service
2008 SEAT Ibiza 1.9 TDi Stylance
12 tkm 16.900?
2008 MAZDA 6 2.0 TD Sportwagon
63 tkm 24.900?
2005 TOYOTA Avensis 2.2 D4D-Cat wagon 84 tkm 20.500?
2008 TOYOTA Auris 2.0 D4D Sol 5d
53 tkm 20.500?
2007 VOLVO V70D Classic
40 tkm 32.900?
2005 SKODA Octavia 2.0TDi Eleg. 90
Eleg AT -10, 6tkm
38.500. Combi 147 tkm 16.500?
2007 SKODA Octavia 2.0TDi Eleg. Radio/CD/MP3 soitin
. Voit varata myös henkilökohtaisen palveluajan, jolloin
saat tilaisuuden keskustella myyjän kanssa autotilanteestasi perusteellisemmin. Kia cee?d-mallisto alkaen 12.832,83 e + arvioitu autovero 3.157,17 e + tk. -10
1 tkm
14980 ?
Peugeot 207 Wag, Trendy 1.6 HDi 90 -08
32 tkm
17490 ?
9480 ?
Opel VECTRA 1.8 Business Line -06
118 tkm
12980 ?
Nissan NOTE 1.4 Acenta 5d
-06
70 tkm;
12980 ?
Chevrolet AVEO 4-ov LS 1.4 AC -07
70 tkm
9980 ?
Peugeot 207 Trendy 1.6 HDi 90 -08
93 tkm
13390 ?
Mazda 3 1.6 75 Touring 5d (N56) -08
23 tkm
17980 ?
Peugeot 406 SV 3.0 V6
136 tkm
-03
M-Benz C 200 Kompressor
100 tkm
-02
17850 ?
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
Huolto
Varaosat
075 3040 5110
075 3040 5130
075 3040 5140
*Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 0,0821 e/puhelu + 0,0147 e/min, matkapuhelinliittymästä 0,0821 e/puhelu + 0,1642 e/min
www.fiat.fi
075 3040 5110
075 3040 5130
075 3040 5140
*Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 0,0821?/puhelu + 0,0147 ?/min, matkapuhelinliittymästä 0,0821?/puhelu + 0,1642 ?/min
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%. sivuturvaverhot . ajotietokone . Kauko-ohjattu keskuslukitus
*Rahoitusesimerkki:
Maksuaika 60 kk Korko 2,5%
Viimeinen erä 1.950,00 . Kk-erä 169 ?
luotonperustaminen 169 e, eräkohtainen käsittelykulu 8 e
Ksl:n mukainen todellinen vuosikorko 4,64%
Ksl:n mukainen luottohinta 12.437,47 ?
Automyynti
Huolto
Varaosat
Ford FOCUS 1.8 TDCi 115 Trend -06
225 tkm
9980 ?
Opel VECTRA 2.2 Elegance Wag. HB -04
128 tkm
11980 ?
Varusteina mm:
Nissan ALMERA TINO 1.8 Sensat. -08
53 tkm
16980 ?
10.990?
. ilmastointi . CO2-päästö (EU yhd.) 115-178 g/km
Neuvottelut ohjelman
tarkistamisesta pidetään viikonvaihteessa pääministerin
virka-asunnossa Kesärannassa.
Hallitusohjelman tarkistaminen tuli ajankohtaiseksi, kun
pääministeri vaihtuu ja sitä
tietä muodollisesti myös hallitus. CD/MP3 -audio 6 levyn
IADS & 4WD
vaihtajalla. Epäselväksi jäi,
onko tulevalla pääministerillä
mielessään joitakin verojen korotuksia.
? Keskeisin keino saada lisää
verotuloja on talouskasvu. Toinen partion
poliiseista sai rytäkässä lieviä vammoja. 0403 066 280
Huolto puh. Tuoreessa tutkimuksessa mukana oli laajemmin
nuoria aikuisia, mutta tulokset
ovat samansuuntaisia.
Tutkimusta esitellään Jyväskylässä maanantaina alkaneessa World Sport for All
-kongressissa.
muistissa.
Kiviniemellä ja keskustan
uudella puoluesihteerillä Timo Laanisella riittää urakkaa puoluetoimistolla, sillä
keskustan rahoitussotkut ja
muut ongelmat ovat toistamiseen keskittyneet sinne. Tosin
35?44-vuotiaissa heikkokuntoisten luokka kasvoi, mutta
samalla myös hyväkuntoisten
määrä nousi. Me haluamme,
että tämä paikka on sellainen,
jonne on helppo tulla, hän tähdensi.
? Joo, kiitos. Integrated Active Drive System yhdistettynä nelivetoon ainoana luokassaan. Tuloksena uskomaton ajonautinto sekä erinomainen
suorituskyvyn ja päästöjen suhde, missä ikinä ajatkin.
Luxury -varustelutasossa mm. Bluetooth®-handsfree . Maanantain neuvonpitoon
osallistuivat myös hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
ALUEEN PARAS VAIHTOAUTOVALIKOIMA YLI 100 AUTOA MISTÄ VALITA.
TOYOTA LAND CRUISER 3,0 D-4D Luxury Shadow A. Toki
taloutta pitää katsoa kokonaisuutena. 5ov.
RENAULT GRAND SCENIC 1,6 16V Confort
-05
TOYOTA RAV4 2,0 VVT-i 4WD
-00
FORD FOCUS 1,6 Ti-VCT 115hv Trend 5d
-06
-08
ml 29 tkm, 1 omistaja, A-TRC-aktiivinen luistonesto, ABS + EBD,
alut, aut.ilmastointi, huippusiisti, huoltokirja, takuu
62.900 ?
-08
ml 21 tkm, 1 om., ABS/EBD-jarrut BA-toiminnoilla, 2 x aluvanteet
automaatti-ilmastointi, huoltokirja, vakionop.sääd.
26.750 ?
TOYOTA AVENSIS 2,2 D-4D 150 Clean Power LS Techn. Auto osui
kiveen ja kaatui katolleen,
jolloin se alkoi myös täyttyä
nopeasti vedellä.
Mopoilijan epäillään osallistuneen vahingontekoon
Päiviönsaaren torilla hetkeä
aiemmin.
Tapauksen tutkinta on
siirretty Pohjois-Karjalan
poliisille, joka tiedottaa tutkinnan etenemisestä myöhemmin. vakionopeudensäädin . Suomessa ei vielä
tuolloin tehty vastaavia laajoja
kuntotestejä.
Aiemmin on jo kerrottu varusmiesten kunnon rapistumisesta. Vertailuarvot
olivat peräisin useista kansainvälisistä testeistä, joihin
osallistui 64 000 länsimaista
ihmistä. 5h -08
KIA CEED 1,6 CRDi EX HB 5D
-07
TOYOTA PRIUS HSD Executive autom. sis.tk.
EU-yhdistetty kulutus 6,0-7,6 l/100 km, CO2-päästöt 159-189 g/km. Se teki työpaikoilla vuosina 2006?2009
kuntotestit lähes 4 800 miehelle ja 4 200 naiselle. Vuoden 1987 jälkeen
heidän keskimääräinen tuloksensa Cooperin testissä on
pudonnut 2 700 metristä 2 400
metriin. 0403 066 275
Keskustan uusi puheenjohtaja Mari Kiviniemi hyvästeli väistyvän puheenjohtajan Matti Vanhasen eilen puoluetoimistolla Helsingissä.
Vanhanen siirtyy puoluetoimistolla arkisto-osastolle
STT | ANNU MARJANEN
Keskustan johdosta väistynyt Matti Vanhanen seurasi
sivusta, kun uusi puheenjohtaja Mari Kiviniemi tapasi
maanantaina puoluetoimiston
väkeä. Samalla
vanhempien ikäryhmien kunto on parantunut, ja erityisen
hyvin menee päälle nelikymppisillä työikäisillä, ilmenee
Liikunnan ja kansanterveyden
edistämissäätiön (LIKES) tutkimuksesta.
? Vertailussa näkyy se, että
1940?1960-luvuilla syntyneet
lapset tottuivat liikkumaan
pienestä pitäen. Toinen selvisi
säikähdyksellä.
Onnettomuus sattui varhain aamuyöllä, kun poliisipartio ajoi takaa mopoilijaa.
Partion auto suistui Ämmänkoskeen jyrkältä penkalta ja
vaurioitui pahoin. Muut hallituspuolueiden puheenjohtajat olivat
Kiviniemen kanssa yhtä mieltä
siitä, että tarkistuksessa on
keskityttävä talouden ja työllisyyden kysymyksiin.
Alustavan neuvonpidon jäl-
ml 83 tkm, ajotietokone, edistyksellinen turvatyynyjärjestelmä,
huoltokirja, ilmastointi, kahdet renkaat
12.950 ?
ml 14 tkm, 1 om., 100km/h, 2 x renkaat, huippusiisti, huoltokirja,
istuimet 6:lle, kaasupulllo, Kahdet renkaat
38.800 ?
ml 62 tkm, 1 om., 3 h istuimet, ABS, aluvanteet, ALV väh.kelp.,
huoltokirja, Ilmastointi, betokoukku, Webasto kellolla 32.900 ?
M-B SPRINTER 313CDI-3,55/40 Kasten Kork.
-04
Honda CBR 900 RR FireBlade (954)
-03
ml 113 tkm, ABS, ALV väh.kelp., takalaitanostin, ASR-luistonesto,
huoltokirja, 2xrenkaat, Webasto kellolla
21.600 ?
ml 11 tkm, Yoshimuran tehoputki, kuin uusi,
ei kaaduttu eikä kolhittu
Lisää vaihtoautoja www.passeliauto.com
9.500 ?
Myllyojankatu 11, Salo
ma-pe 8-18, la 9-14
www.passeliauto.com
Myynti puh. Heti päästään
vahvistamaan poliittisen suunnittelun osaamista, jota itse
kuulutin omassa kampanjassa.
Lyhyet
Poliisi ei
tavoittanut
Eveline Fadayeliä
Egyptiläinen isoäiti Eveline
Fadayel jatkoi maanantaina kuurupiiloaan poliisin
kanssa. (STT)
Lehtikuva/Markku Ulander
ml 130 tkm, ABS+EBD, aluvanteet, huoltokirja, ilmastointi, kahdet
renkaat, karjapuskuri, lohkolämmitin, vetokoukku
14.300 ?
Toyota Auris 1,6 Valvematic Linea Sol 5ov
ml 72 tkm, 1 om., ABS & EBD, automaatti-ilmastointi, BA-hätäjarrutehostin + VSC ja TRC, vakionop.säädin, vetokoukku 19.800 ?
vuonna ovat toteutumassa jo
aiemmin päätetyt mittavat 1,5
miljardin veronkorotukset.
? Siinä on ihan tekemistä,
hän lisäsi.
Kataisen mukaan kaikki olivat hyvin yhtä mieltä siitä, että
vakaus, ennustettavuus ja vastuu taloudesta ovat nyt keskeisiä asioita.
? Markkinat seuraavat hyvin
tarkkaan kaikkia muutoksia ja
pyrkivät hakemaan syytä esimerkiksi korkojen nostoon. Eri
aloilla työskentelevät testattavat olivat 20?65-vuotiaita.
Tuloksia verrattiin vuoteen
1990, jolloin ihmiset oli jaettu kolmeen samansuuruiseen
kuntoluokkaan. (STT)
Ruoka-Saarioisen
sakko aleni
Turun hovioikeus on alentanut Ruoka-Saarioiselle
työturvallisuusrikoksesta
määrättyä yhteisösakkoa.
Tampereen käräjäoikeus oli
määrännyt Saarioinen-konserniin kuuluvalle yhtiölle
40 000 euron yhteisösakon,
mutta hovioikeus muutti sakon 30 000 euroksi.
Tuomio tuli Kangasalla
vuonna 2007 sattuneesta työtapaturmasta, jossa pastakoneella työskennelleen työntekijän sormi vahingoittui.
Työsuojelupiirin tarkastuksissa koneen suojaus oli
havaittu puutteelliseksi.
Tapaturman sattuessa kone
oli kuitenkin suojaamatta.
(STT)
Poliisiauto suistui
katolleen koskeen
Varkaudessa
Poliisiauto suistui koskeen
kesken takaa-ajon maanantain vastaisena yönä Varkaudessa. automaattinen
kaksoisilmastointi . Sekä
keskustan rivijäsenet että puolueen vaikuttajat ovat olleet
huolissaan toimiston huonosta
ilmapiiristä.
Henkilövaihdoksia voi olla luvassa, mutta Kiviniemi ja Laa-
ninen eivät halunneet maanantaina ennakoida asiaa. Viranomaiset eivät
virka-ajan puitteissa saaneet
selville hänen olinpaikkaansa eivätkä yhteyttä hänen
omaisiinsa.
Fadayelin poika Maher
Gerges sanoi STT:lle, että
puheluja on tullut, mutta salaisesta numerosta soitettuihin hän ei ole vastannut.
Tutkinnanjohtaja Juha
Hirvonen Itä-Uudenmaan
poliisista sanoi, että käännytettävät piilottelevat silloin
tällöin, mutta yleensä heidät
löydetään poliisin taktisten
keinojen avulla. He ovat myös
säilyttäneet aktiivisuutensa vanhemmalle iälle, sanoo
liikuntafysiologi ja testauspäällikkö Jarmo Heiskanen
LIKESistä.
Jo 45 prosenttia 20?34-vuotiasta miehistä kuuluu kolmesta
kuntoluokasta heikoimpaan.
Kaksikymmentä vuotta sitten huonokuntoisia oli tästä
ryhmästä selvästi vähemmän,
runsaat 30 prosenttia.
Samanikäisistä naisista heikkokuntoisia on 40 prosenttia.
Samaan aikaan kun nuorten
aikuisten kunto rapistuu, vanhemmilla se kohenee. Hänen
mukaansa uudistaminen alkaa
luontevasti, sillä puoluetoimistolla on ollut haussa suunnittelutoiminnan päällikön tehtävä.
? Hyviä hakemuksia on kuulemma tullut. jäähdytettävä säilytyslokero . Laaninen aikoo keskustella kahden
kesken kaikkien toimiston
työntekijöiden kanssa. kesäkuuta 2010
9
Hallituksen ohjelma
pysynee lähes ennallaan
UUSI RAV4
Päästä luontosi valloilleen.
Tuleva pääministeri Mari Kiviniemi aloitti
keskustelut hallitusohjelman tarkistamisesta
Koeaja elämäsi crossover nyt meillä.
Vakiona mm. Sitä syytä emme aio heille antaa.
Valtiovarainministerin mielestä hallitusohjelmaa on tarkistettava tähtäimessä se, ettei
mitään negatiivisia yllätyksiä
ml 40 tkm, ESP & ASR & CSV ajovakaudenhallinta, hätäjarrutustehostin, Ilmastointi, kahdet renkaat, titaani
14.450 ?
-06
ml 11 tkm, takuu, VSC-ajonvakautus, TRC-luistonesto, automaatti22.750 ?
ilmastointi, aluvanteet, 2xrenkaat, ABS + EBD, BA
keisessä tiedotustilaisuudessa
ei tullut esiin muita tarpeita
puuttua hallitusohjelmaan.
Kiviniemi sanoi heti alkuun,
että valtiolle pitäisi pystyä
hankkimaan jonkin verran lisää verotuloja. Hän
kertoi, että ajatukset ovat väkisinkin arkiston puolella ja toivoi työntekijöiden selvittävän,
ovatko hänen sadat blogimerkintänsä tallessa tietokoneen
Keski-ikäisten
kunto koheni,
nuorten romahti
STT | TARJA REPO
Nuorten miesten kunto on heikentynyt selvästi parissakymmenessä vuodessa. Lisäksi ylellinen nahka-Alcantaraverhoilu vain 328 euroa.
KULUTUS
6,0 L/100 KM
CO2-PÄÄSTÖT
159 G/KM
LAATU+KESTÄVYYS
+LUOTETTAVUUS
Mallisto alkaen:
autoveroton suositushinta 24 400 ?, arvioitu autovero 8 265,56 ?, arvioitu kokonaishinta 33 265,56 ?. -08
ml 75 tkm, ABS-jarrut + EBD, aluvanteet, automaatti-ilmastointi,
peruutustutka, vakionop.säädin, Webasto kellolla
24.800 ?
-09
FIAT-ADRIA ADRIATIK 573 DS
TOYOTA COROLLA Verso 1,8 VVT-i Linea Sol
-06
LAND ROVER Defender 110 2,5 Td5 C Safari Van -05
NISSAN TERRANO II 2,7 TDi Wag. Yksityiskohdista päätetään sitten neuvotteluissa,
Kiviniemi vastasi kysymyksiin
mahdollisista uusista veronkorotuksista.
Katainen huomautti, että ensi
ml 46 tkm, 1 omistaja, ABS/EBD, ESC (ajonvakautus), Ilmastointi,
kahdet renkaat, lohkolämmitin, täydellinen huoltokirja 15.200 ?
TOYOTA AVENSIS 2,0 VVT-i LS Techn. Nuoret
ovat istuneet tietokoneidensa
ääressä, mikä näkyy kunnon
huonontumisena.
Tutkimukseen työikäisten
kestävyyskunnosta osallistui
LIKESin lisäksi terveysalan
yritys AinoActive. Luxury 4x4 A/C -03
ml 175 tkm, ABS + EBD, aluvanteet, huoltokirja, ilmastointi, kahdet
renkaat, neliveto, vetokoukku
17.800 ?
MAZDA 3 1,6 Elegance 4d
-06
ml 39 tkm, ABS/EBD, aluvanteet, huoltokirja, hätäjarrutustehostin
(EBA), ilmastointi, kahdet renkaat, lohkolämmitin
16.500 ?
pääse tapahtumaan.
Kiviniemi, Katainen, vihreiden Anni Sinnemäki ja RKP:n
Stefan Wallin keskustelivat
alustavasti siitä, miten hallitusohjelman päivittämisessä
edetään. 17?. tummennetut
takalasit . (STT). Varsinkin arkistoon, Vanhanen kuittasi ja sai
toimiston väeltä makeat naurut.
Vanhanen arvioi vierailevansa puoluetoimistolla jopa
useammin kuin aiemmin. Wag.
ml 47 tkm, ABS-jarrut + EBD, aluvanteet, Automaatti-ilmastointi,
huoltokirja, vakionopeudensäädin, 2xrenkaat
22800 ?
Pääministeri vaihtuu ensi viikolla, mutta hallituksen pyrkimyksiin ei ole odotettavissa
isompia muutoksia.
? Tavoitteenasettelua ei ole
syytä muuttaa, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.)
sanoi maanantaina.
Viikonvaihteessa keskustan
puheenjohtajaksi valittu Mari
Kiviniemi aloitteli keskusteluja hallitusohjelman tarkistamisesta. Heillä
heikoimpaan kuntoluokkaan
kuului vähiten ja parhaimpaan
luokkaan eniten väkeä.
? Tulokset heijastavat elintapojen muutoksia. Kiviniemi ojensi Vanhaselle kukkapuskan ja vakuutteli, ettei aio potkia miestä ulos
toimistolta.
? Täällä saa edelleenkin olla
kuin kotonaan. SALON SEUDUN SANOMAT
Uutiset
Tiistaina 15. kevytmetallivanteet . Samoin 45?64vuotiaiden ikäluokassa hyväkuntoisten osuus kasvoi.
Vanhimmat ikäluokat päihittivät kaikki muut. Piiloutumisesta saattaa seurata sakko,
mutta muita seuraamuksia
sillä ei ole
Suuressa osassa kauppoja alennusmyynnit
näyttävät kuitenkin alkavan
perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeen.
Muun muassa Stockmannin
kesäale starttaa kuun loppupuolella. Jungner aloitti yhtiössä vappuna 2005 ja jätti paikan vappuna 2010.
Vuoden 2009 tilinpäätöksessä pääoma oli pudonnut
153 miljoonaan euroon.
(STT)
Inflaatio
kiihtyi hieman
Inflaatio nopeutui hieman
toukokuussa. ja Saksassa
mainostetaan ?maailman nopeinta vuoristorataa?.
Euroopassa alan ykköspaikkaa pitää Pariisin Disneylandista tunnettu Ranska, jossa
puistoja on Suomeen verrattu-
Euroopan huvi- ja teemapuistojen top 10 vuonna 2009
Euroopan huvipuistoissa ja perhelomakohteissa vierailee vuosittain noin 150
miljoonaa kävijää. FK toteuttaa sen neljästi vuodessa. Muutoksilla finanssiryhmä haluaa vastata
finanssikriisin tuomaan alan
murrokseen.
? Tarvitsemme uudenlaista
ketteryyttä reagoida markkinamuutoksiin, Karhinen sanoi.
Uudistuksessa perustetaan
erillinen palveluyhtiö hoitamaan OP-Pohjola-ryhmän ja
sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämistä ja
tuottamista. Asuntolainamarginaalit saattavat jopa
tuplaantua, varoittaa OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja Reijo
Karhinen.
Finanssikriisin jälkimainingeissa pankkialan sääntelyä
ollaan kiristämässä reilusti
Euroopassa. Tavarataloryhmän
johtaja Maisa Romanainen
kertoo, että alennusmyynnin
aikaistamiselle ei ole tarvetta.
Romanaisen mukaan varastoon on jäänyt melko vähän tavaraa, sillä kauppa on käynyt
viime vuotta paremmin.
Myös HOK-Elannon Sokoksen ketjujohtaja Hanna-Mari
Store toteaa varastojen olevan
hyvin hallinnassa. Euroopan huvipuistomaiden jätteihin lukeutuvat myös muun
muassa Saksa ja Britannia.
Tanskalaiselle Veilstrup Andersenille Skandinavian hu-
vipuistot ovat tuttuja. Disneyland Paris, Ranska
2. Finanssiryhmän
vetovastuu on puolestaan OPPohjola osk:lla.
OP-Pohjola-ryhmän rakenne
on ollut lievästi sekava, eikä se
täysin kirkkaaksi uudistusten
jälkeenkään hetkessä muutu.
Karhinen vakuutti maanantaina, etteivät uudistukset
aiheuta mitään välitöntä henkilöstön saneeraustarvetta.
Hän vakuutti myös, ettei itsenäisten osuuspankkien valta
millään tavalla kavennu uudistuksessa.
16
18
keuttaa se, että Euroopan talousongelmat voivat heijastua
kulutusintoon.
? Hyviä merkkejä on paljon,
esimerkiksi autokauppa on
mennyt odotuksia paremmin.
Tässä tilanteessa ollaan kuitenkin koko ajan varpaillaan,
Pekkala sanoo.
SSS/Marko Mattila
SSP keksi
paikallisen
verkkokaupan
johanna.kakonen@sss.fi
14
STT, lähde: Tilastokeskus
. Vuorisen mu-
kaan systeemi toimii niin, että
nopean kuituverkon asiakkaat
ovat halukkaita hankkimaan
palveluja, joita verkkoyhteys
mahdollistaa.
Tuttuus vähentää
verkkokaupan riskiä
Verkkokauppaan perehtynyt
tietokirjailija Jukka-Pekka
Lindén sanoo, että kuluttajat
haluaisivat verkon palveluntarjoajille kasvot. Tarkoitus on myydä kaikkea
palvelua, mitä verkossa liikkuu:
televisiota, videota, musiikkia,
tietoturvaa, sähköisiä lehtiä,
kirjoja ja niin edelleen. Uudenlaista verkkokauppaa kehittävän Gridit Oy:n tarkoituksena on poimia verkon parhaat ideat ja yhdistää ne paikallisuuteen, sanoo mallia kehittänyt Kari Vuorinen. Tässä mallissa tuttu
verkko-operaattori hallinnoi
riskiä, arvioi Lindén Griditin
suunnitelmia.
Huvipuistot houkuttelevat
kävijöitä miljoonahärveleillä
STT | JAANA VAAHTIO
Euroopan huvipuistoissa laitteet ovat vuosi vuodelta suurempia ja hurjempia. Phantasialand, Saksa
*Tivolin ja Lisebergin luvut sisältävät
joulun ajan toiminnan.
+2,6 %
0
2
4
6
8
10
12
14
STT, lähde: IAAPA, 2009
na moninkertainen määrä. Hän on
aiemmin työskennellyt Kööpenhaminan Tivolin johtoportaassa. Uusilla
säännöksillä voi nimittäin olla
myös se vaikutus, että ne korostavat talletusten merkitystä pankeille. Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Tiina Oksala
arvioi, että kauppiaille ei ole
jäämässä käsiin erityissuuria
alevarastoja.
? Kauppojen varastot on nyt
saatu sopeutettua nykytilan-
teeseen. (SSS)
lin kuukausilaskun yhteydessä.
Yhdeksän verkkoyhtiön omistamassa Gridit Oy:ssä firma
toimii keskusliikkeenä ja tukkurina ja solmii sopimukset
kansainvälisten ja paikallisten palveluntarjoajien kanssa.
Tuotteet välitetään kuitenkin
paikallisten verkkoyhtiöiden
kautta, joka myös laskuttaa
palvelujen käytöstä.
. Alton Towers, Englanti
+5,0 %
10. Tuo-
+1,26 %
6658,16
Nokia Oyj
-0,89 %
7,810
Euribor
12 kk 1,273
3 kk 0,720
+0,001
+0,002
Kauppa vauhdittunut selvästi alkuvuonna
Varsinkin autokauppa on kasvanut selvästi
Liikevaihdon vuosimuutos huhtikuussa 2010, %
Autokauppa
17,0
Kauppa yhteensä
4,7
Tukkukauppa
3,9
Päivittäistavarakauppa
1,7
Vähittäiskauppa
1,5
0
2
4
6
8
10
12
reen suhdannekyselyn mukaan
kauppiaista noin neljännes ennakoi suhdannetilanteen paranevan kesällä. Palvelut voi
maksaa puhelinyhtiön normaa-
Gridit Oy
?Gridit Oy:n jakelutieverkostossa on mukana yhdeksän paikallista
verkkoyhtiötä: Etelä-Satakunnan Puhelin Oy, Forssan Seudun Puhelin Oy,
Iisalmen Puhelin Oy, Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy, Karjaan Puhelin Oy,
Kainuun Puhelinosuuskunta, Loviisan Puhelin Oy, SSP Yhtiöt Oy ja Mäntsälän Sähkö Oy.
?Perustuu asiakkaan kannalta avoimeen palvelumalliin: ostaja saa
vapaasti valita palvelut tai tuotteet ilman operaattorisidonnaisuutta.
SSP myy Eltelille
asennustöitään
SSP Yhtiöt Oy myy Forssan seudun kupariverkon asennus- ja
ylläpitotyöt Eltel Networkisille.
Liiketoimintakaupan mukana 11
henkilöä siirtyy Eltelin palvelukseen heinäkuun alusta lähtien.
Lisäksi kauppaan sisältyy puhelinjärjestelmien asennus- ja
ylläpitotyöt Salossa ja Forssassa.
SSP:n mukaan sillä ei ole
mahdollista saada kupariverkon asennus- ja puhelinjärjestelmätöilleen oikeaa kokoluokkaa nykyisessä markkinatilanteessa.
Internet- ja kuituverkkojen
asennukset sekä ICT-ratkaisut
SSP tekee edelleen omalla henkilöstöllä. Se voi näkyä nimenomaan alennusmyyntien
suosiona, Oksala arvioi.
Kauppa on vilkastunut kevään mittaan. Karhinen varoitti
jälleen maanantaina liiallisesta sääntelystä, mutta sanoi
kannattavansa osaa suunnitelluista uudistuksista. Siinä mielessä uskon,
että alennusmyynneissä palataan kohti normaalia, Oksala
sanoo.
Yksittäiset yritykset ovat
ottaneet alekampanjoinnissa
varaslähtöjä. Palvelun käyttäjät itse asiassa määräävät, mikä on palvelun sisältö
muutaman vuoden päästä, Griditin toimitusjohtaja Vuorinen
kertoo.
Vuorisen mallissa verkkokaupalla on kasvot, jossa tuotteiden
mahdollisiin ongelmiin haetaan
vastauksia.
. Jos
kaikki suunnitelmat menevät
läpi, paketti on turhan kitkerä
pankeille ja erityisesti kansantalouksille.
Vastaavia kommentteja on
kuultu myös muista suomalaispankeista. Kuluttajahinnat nousivat Tilastokeskuksen maanantaina julkistamien tietojen mukaan 1,0 prosenttia, kun ne huhtikuussa
kohosivat 0,9 prosenttia.
Hintoja nosti eniten energian kallistuminen. Port Aventura, Espanja
-9,1 %
7. Vuoden takaiset luvut olivat kuitenkin taantuman takia
poikkeuksellisen alhaisia.
Pankkibarometri perustuu pankinjohtajille ja vastaaville tehtävään kyselyyn. Ale on
määrä pyöräyttää käyntiin juhannuksesta.
? Alennusmyynneistä hankitaan pääasiassa pukeutumista.
Lisäksi asiakkaita kiinnostavat yleensä kodin osaston kausituotteet, Store kertoo.
Taantumaa
ja kulutushaluja
Erikoiskaupan liiton Oksala
uskoo, että kesän alennusmyynnit vetävät tänäkin vuonna mukavasti väkeä.
? Taantumaa on yhä ilmas-
OMX Helsinki
tonottoon on kyselyn mukaan kasvussa
verrattuna viime vuoteen. Paikallisen puhelinyhtiön tai
muun verkkotoimijan mukanaolo poistaa uhkia, kuluttaja tietää kuka on homman takana.
Griditin palvelut tulevat saataville loppuvuodesta, jolloin ne
julkaistaan myös SSP:n nettisivuilla. Tarkkoja arvioita ei kenelläkään ole vielä
tarjota, sillä pankkisääntelyn
uusiminen on vielä täysin levällään Euroopassa.
Jotain hyvääkin voi uudistuksista olla tavalliselle
asiakkaalle luvassa. Walt Disney Studios Park
Disneylandissä, Ranska
+1,6 %
9. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Kansainvälinen huvipuistojärjestö IAAPA arvioi, että Euroopassa
toimii yli 300 erikokoista puistoa.
Miljoonaa kävijää (vuosimuutos)
+0,4 %
1. Gardaland, Italia
+4,0 %
8. Tavoitteemme on kaksintai kolminkertainen potentiaalisten käyttäjien määrä. SSP:n asiakkaille Vuorinen lupaa palvelut ?vähemmällä vaivalla?.
Griditin tavoitteet ovat korkealla: palvelun kehittäjät uskovat, että uudenlaisen nettikaupan malli kiinnostaa ainakin
OP-Pohjola pelkää
pankkisääntelyn jopa
tuplaavan lainamarginaalit
Finanssiryhmä sopeutuu finanssikriisin
jälkeiseen aikaan mylläämällä organisaationsa
STT | OLLI KUIVANIEMI
Kiristyvä sääntely voi tuntua
rajusti tavallisen pankkiasiakkaan arjessa. Juuri tähän
SSP:n kehittelemä malli tähtää.
. Odotuksia peilataan kuitenkin yhä kaupalle
synkeään taantumavuoteen.
Kaupan liiton toimitusjohtajan Juhani Pekkalan mukaan
tulevaisuuden ennakointia vai-
SSS | Johanna Käkönen
Kari Vuorinen on kehittänyt
SSP Yhtiöt Oy:n suojissa uudenlaisen verkkokauppamallin,
jossa paikallisen toimijan mukanaolo pyrkii luomaan kansainväliseen verkkokauppaan
lisää luotettavuutta.
Tuloksena on SSP:n ja nyt
myös kahdeksan muun verkkoyhtiön omistama malli, jossa
netin kansainvälisten palvelujen mahdollisiin ongelmiin
luvataan tukea paikallisesta
puhelinyhtiöstä. Tivoli Gardens, Tanska*
-2,6 %
5. Esimerkiksi Itävallassa avataan tänä
vuonna ?maailman ensimmäinen kaksoissilmukan tekevä
vesiliukumäki. Silloin
myös kansainväliset toimijat
kiinnostuvat palvelusta ja neu-
Lyhyet
Olkiluoto 1:n
historian pisin
huoltoseisokki
päättyi
Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ykkösyksikön huoltotyöt
ovat päättyneet Satakunnan
Eurajoella.
Energiayhtiö Teollisuuden
Voiman (TVO) mukaan kyseessä oli voimalaitoksen historian suurin huoltoseisokki.
Noin 26 vuorokautta kestäneen huollon aikana muun
muassa vaihdettiin Olkiluoto
1:n neljä matalapaineturbiinia ja uusittiin generaattorin
jäähdytysjärjestelmä sekä
päämerivesipumput.
TVO:n mukaan Olkiluodon
kakkosyksikössä tehdään samanlainen laaja uudistustyö
ensi vuonna. Tilastokeskus
kertoi maanantaina, että vähittäiskaupan myynti kasvoi
tammi-huhtikuussa 2,4 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.
Myös kauppiaat odottavat vähitellen parempia aikoja. Pohjoismaat pärjäävät
hänen mielestään huvipuistojen laatukisassa mainiosti.. Asiakas saattaa
hyvinkin päästä myös tulevaisuudessa nauttimaan viime aikoina nähdystä tiukasta
talletuskilpailusta pankkien
väillä.
OP-Pohjolan
organisaatio uusiksi
Karhinen esitteli maanantaina
tiedotustilaisuudessa myös OPPohjolan perusteellisesti uudistetun organisaation ja uusitun
johtoryhmän. Europa Park, Saksa
+6,3 %
3. Vuoristoradat ja vauhtilaitteet ovat
välttämättömiä vetonauloja,
sillä puistot kisaavat ihmisten
vapaa-ajasta muiden kesän huvitusten rinnalla.
? Suurimmassa osassa puistoja vierailijat ovat paikallisia.
Kävijöiden houkuttelu joka
vuosi uudelleen vaatii jatkuvaa
uudistumista, sanoo Andreas
Veilstrup Andersen, joka johtaa kansainvälisen huvipuistojärjestön IAAPA:n Euroopan
jaostoa.
Järjestö arvioi, että Euroopan
puistot investoivat vuosittain
laitteisiin, palveluihin ja erilaisiin oheistapahtumiin lähes
400 miljoonaa euroa. Niitä laski korkojen alentuminen ja
vihannesten halpeneminen.
(STT)
vottelumahdollisuudet paranevat, Miikkulainen sanoo.
Potentiaalisia mukaantulijoita ovat paikalliset puhelinyhtiöt
ja myös muut kuituverkkoja
omistavat toimijat kuten erilaiset seutuverkot.
SSP on kehittänyt viime
aikoina palveluja, joilla kiinnostus kallista kuituverkkoa
kohtaan kasvaisi ja liittymien
määrä nousisi. Liseberg, Ruotsi*
+3,3 %
6. (STT)
Verkkouutiset:
Jungner kikkaili
Ylen voitolle
SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi noussut Mikael
Jungner käänsi Ylen toimi-
tusjohtajana yhtiön tuloksen
positiiviseksi, mutta samaan
aikaan yhtiön pääoma pieneni 50 miljoonalla eurolla.
Kokoomuksen Verkkouutiset
kirjoittaa, että tulosparannus
onnistui pikemminkin kirjanpidon kuin tiukan taloudenpidon kautta.
Verkkolehti kirjoittaa, että Ylen oma pääoma oli 202
miljoonaa euroa vuonna
2004. Samalla SSP:n
omistusosuutta yhtiössä on tarkoitus pienentää.
. SSP:n toimitusjohtajan Esko Miikkulaisen
mukaan nyt mukana olevien
verkkoyhtiöiden talous- ja laa-
jakaista-alueilla asuu 130 000
käyttäjän potentiaali eri puolilla Suomea.
Gridit etsii uusia osakkaita koko ajan. kesäkuuta 2010
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
Pankinjohtajat arvioivat, että osakkeiden ja
eläkesäästämisen suosio jatkaa kasvuaan.
Finanssialan Keskusliiton Pankkibarometrin
mukaan odotukset ovat kuitenkin hieman
tasaantuneet alkuvuodesta.
Nyt noin kuusi kymmenestä pankinjohtajasta odottaa osakkeiden suosion yhä kas-
vavan ja joka kymmenes odottaa laskua.
Kyselyajankohdan epävarmuus Etelä-Euroopan velkaongelmista näyttää vaikuttaneen jonkin verran.
Myös eläkesäästämisen odotettiin kasvattavan suosiotaan.
Kotitalouksien ja yritysten kiinnostus luo-
STT | JAANA VAAHTIO
Kesän alennusmyynnit jäänevät tänä vuonna viime vuotta
suppeammiksi. Mallista on kiinnostunut jo kahdeksan muutakin verkkoyhtiötä, ja yhtiö haalii koko ajan lisää osakkaita.
muissa Pohjoismaissa.
Mukana yhtiöitä
eri puolilta Suomea
SSP omistaa Griditistä lähes
puolet, muilla kahdeksalla
verkkoyhtiöllä on selvästi pienempi osuus. Vuosi sitten
kauppojen aleralli oli taantuman takia poikkeuksellisen
raju. Verkkokaupoille on paljon
lisää potentiaalista ostajakuntaa, jos niiden turvallisuutta
ja vakuuttavuutta voidaan parantaa. (STT)
Kesän alennusmyynnit
kutistuvat viime vuodesta
Vähittäiskauppa on
piristynyt kesää kohti
PÄIVÄN LUVUT
Osakkeet ja eläkesäästäminen kiinnostavat suomalaisia
sa, mutta toisaalta on myös
aiempaa enemmän kulutushalukkuutta. Kesämyyntiin on tehty lisäostoja. De Efteling, Hollanti
+25,0 %
4
Ainakin 1 700
ihmistä on loukkaantunut ja
vähintään 124 kuollut.
Kirgisian hallituksen mukaan
tilanne oli kuitenkin maanantai-iltana jo hieman tasaantumassa. (STT?TT)
Lehtikuva/AFP Photo/Victor Drachev
Monarkia aiheuttaa monille närästystä.
Lyhyet
Barcelona
kieltää burkat
julkisilla
paikoilla
BARCELONA. Kroatian pääministeri Jadranka Kosor on
kieltänyt ministereiltään
kesälomailun talouskriisin
vuoksi.
Mediatietojen mukaan hankala taloustilanne on johtanut siihen, että ministerit
saavat painia talouskysymysten kanssa lekottelun
sijaan. Orimattilassa syntynyt Kemppinen täyttää
heinäkuun alussa 53 vuotta.
Ulkoministeri Alexander
Stubb (kok.) kertoi Kemppisen
nimityksestä EU:n ulkoministerikokouksessa Luxemburgissa.
Stubbin mukaan EU-maat
vahvistavat Kemppisen nimityksen lähiaikoina ministerikokouksessaan. Barcelona kieltää
islamilaisen burkan käytön
julkisilla paikoilla.
Burkat ja niqabit ovat lainvastaisia Espanjassa myös
kahdessa muussa kaupungissa, Lleidassa (Léridassa)
ja El Vendrellissä Kataloniassa.
Barcelonan pormestari Jordi Hereu sanoo, ettei kyse
ole uskonnollisesta asiasta.
Hänen mukaansa laki koskee kaikkia vaatekappaleita,
jotka vaikeuttavat henkilön
tunnistamista. Suomi
ponnistelee omien ehdokkaidensa saamiseksi hyville paikoille.
? Toivotaan, että tulee hyviä
uutisia, Stubb summaa.
vallan väärinkäyttöön, jotka
kaikki lisäävät kapinointia
muslimivoittoisilla alueilla
Etelä-Venäjällä. Iranin radion mukaan
yksi alus lähti kohti Gazaa
sunnuntaina ja toinen aloittaa
matkansa lähipäivinä.
Gazaa lähestyi iranilainen
alus myös viime vuonna, mutta
Israel pysäytti sen 70 kilometrin päähän rannikosta. Lisäksi 15 000
ihmistä odotti rajalla. kesäkuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Monarkian vastustajat kokoontuvat Tukholman häähumussa
TUKHOLMA. Kaksi
aiempaa ovat olleet käännöspalvelujen pääosastoa johtanut
Juhani Lönnroth sekä vuonna 2005 Etlan ja Evan toimitusjohtajaksi siirtynyt Sixten
Korkman, joka toimi valtiovarainministerien Ecofin-neuvoston pääjohtajana.
Kemppisen esimies EU-neuvostossa on sen ranskalainen
pääsihteeri Pierre de Boissieu, jonka esimiehiä puolestaan ovat EU-presidentti Herman Van Rompuy ja unionin
ulkoministeri Catherine Ashton.
Stubbin mukaan kulunut
viikko on ollut Suomelle poikkeuksellisen hieno, kun Kemp-
MOSKOVA.Venäjän presidentti
Dmitri Medvedev vieraili yllättäen Tshetsheniassa
maanantaina. Venäjä
on luvannut myös puuttua
köyhyyteen, korruptioon ja
Reijo Kemppinen aloitti työnsä EU-asioiden parissa Uuden Suomen Brysselin-kirjeenvaihtajana vuonna 1990.
pisen pääjohtajanimityksen
ohella myös rajavartioston
apulaisosastopäällikkö Jukka
Savolainen on nimitetty EU:n
Afganistanin poliisioperaation
johtoon.
Stubbin mukaan EU:n nimitysruletti pyörii tällä hetkellä
vilkkaasti ulkosuhdehallinnon
muodostamisen vuoksi. Jalal-Abadiin pudotettiin illalla helikoptereista myös
rauhanvetoomuksia, joissa
luki: ?Kaikki tämä verenvuodatus vahingoittaa lapsiamme.
Älkäämme vihastuttako Jumalaa.?
Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n mukaan
ainakin 80 000 uzbekkia on
paennut väkivaltaa Kirgisiasta
Uzbekistaniin. Emme ole pystyneet
rekisteröimään heitä, koska
meidät käännytetään sairaaloista ja sanotaan, että ne ovat
vain kirgiiseille, kertoi Oshin
uzbekkiasukas Isamidin
Kudbiudunov uutistoimisto
AFP:lle.
? Tämän jälkeen emme voi
enää koskaan elää rinnakkain,
uskoi toinen asukas.
Vaikein tilanne on ollut Oshin
alueella, jonne on julistettu
ulkonaliikkumiskielto sekä
armeijalle osittainen liikekannallepano. Tarkoituksena on rahdata alueelle
entistä enemmän perustarvikkeita, Blair sanoi EU:n ulkoministerikokouksessa Luxemburgissa maanantaina.
Eurooppalaiset diplomaatit
kertoivat Israelin harkitsevan
kahden raja-aseman avaamista toimituksia varten. Ministerit eivät ole
vahvistaneet kieltoa.
Kroatian ulkomaanvelka
on paisunut 45 miljardiin euroon. (STT?
AFP?DPA)
Kroatian
ministereiden
lomat peruttu
ZAGREB. Yksin tämän
kuun aikana räjähdykset
ja ammuskelu ovat tappaneet viisi ja haavoittaneet
ainakin 26:ta Ingushiassa
Tshetshenian rajalla.
Venäjä on varoittanut ryhtyvänsä ankariin toimiin
taistelijoita vastaan Pohjois-Kaukasiassa. Israel on puolestaan
pitkään epäillyt Irania Hamasliikkeen aseistamisesta.
Israel on joutunut ankaran
painostuksen kohteeksi turkkilaiseen avustuslaivaan tehdyn
hyökkäyksen vuoksi. Tiedemiehet korjasivat maanantaina Australian
erämaasta talteen avaruuskapselin, jonka toivotaan
valottavan avaruuden historiaa.
Laskuvarjolla varustettu
kapseli tömähti Woomeran
sotilasalueelle sunnuntaina.
Kapseli sai odottaa erämaassa siihen asti, kunnes aboriginaaliväestön vanhimmat
katsoivat, ettei laskeutuminen osunut alkuperäiskansan pyhille maille.
Kapseli irtautui viikonloppuna japanilaisesta Hayabusa-luotaimesta, jonka
matka päättyi liekkeihin sen
törmättyä maan ilmakehään.
Seitsemän vuotta avaruudessa viettänyt luotain kävi kaukaisella Itokawa-asteroidilla
vuonna 2005. Medvedev
saapui Tshetshenian pääkaupunkiin Groznyiin tapaamaan presidentti Ramzan
Kadyrovia ja keskustelemaan tasavallan ongelmista,
kertoivat Venäjän uutistoimistot.
Pohjois-Kaukasian alueella sekä siviilit että poliisit
ovat joutuneet lukuisten
iskujen kohteeksi viime
kuukausina. Burka peittää kasvot kokonaan ja niqab
osittain.
Myös useat muut Espanjan
kaupungit ja kunnat harkitsevat burkien kieltämistä.
Burkien ja niqabien vastustajat katsovat, etteivät ne
ole Koraanin mukaisia. Israelin
ulkoministeriö korosti, ettei
päätöksiä ole kuitenkaan tehty.
? Keskusteluita on käyty. Venäläisen
RIA Novosti ?uutistoimiston
mukaan asukkaat taistelevat
nyt myös leivästä.
Oshin kaduilla liikkuvien
kirgiisien on kerrottu olevan
huomattavasti raskaammin
aseistautuneita kuin uzbekkien, joilla on käytössään
enimmäkseen vain keppejä ja
veitsiä.
Ex-neuvostovaltiot
neuvottelivat
Kirgisia on toistanut lauantaisen pyyntönsä sotilasavusta Venäjälle, mutta toistaiseksi Venäjä ei ole ollut halukas toimimaan sotilaallisesti ainakaan
ainoana ulkovaltana. Monarkiaa vastustavat eurooppalaiset tasavaltalaisjärjestöt kokoavat voimiaan yhteen
Ruotsin kruununprinsessa Victorian
ja Daniel Westlingin häiden varjossa. Maanan-
tai-iltana Uzbekistan ilmoitti
sulkevansa rajat, koska maa ei
enää selviä pakolaistulvasta.
Arviot uhrimääristä
vaihtelevat
Väkivaltaisuuksista on ollut
vaikea saada luotettavia uhrilukuja, sillä tiedot ovat hyvin
ristiriitaisia. Belgian parlamentti hyväksyi burkakiellon
huhtikuussa. Kosor aloitti virassaan
viime vuoden heinäkuussa.
(STT?DPA)
Tony Blair
herätti toiveita
Gazan saarron
lieventämisestä
YK saattaa
osallistua
kuljetusten
tarkastuksiin
JERUSALEM/LUXEMBURG
| STT?AFP?Reuters
Ulkoministeri Alexander Stubb riemuitsi
uudesta suomalaisesta EU-pääjohtajasta
11
Israelin odotetaan taipuvan
Gazan saarron helpottamiseen
lähiviikkoina tai -kuukausina.
Erityislähettiläs Tony Blairin mukaan neuvotteluissa on
edistytty ja Gazaan viedään
vähitellen lisää muun muassa
ruokaa.
? Periaatteessa meillä on sopimus siitä, että Israel alkaa
päästää tavaroita Gazaan. Viikonloppuna Tukholmassa
kokoontuu tasavaltalaisjärjestöjen
edustajia seitsemästä eri maasta,
(02) 7702 314
joissa monarkia on vielä voimissaan.
Osallistujat tulevat Ruotsin lisäksi Norjasta, Tanskasta, Hollannista,
Belgiasta, Britanniasta ja Espanjasta.
Tapaamisen tavoitteena on edistää tasavaltaa valtiomuodoksi demokraattisin keinoin ja muodostaa
eurooppalainen tasavaltalainen allianssi, kirjoittaa Ruotsin tasavaltalaisjärjestö Republikanska föreningen
tiedotteessaan.
Järjestö järjestää lauantaina myös
vaihtoehtoisen Love Republic -juhlan monarkiaan kyllästyneille tasavallan kannattajille. Entisten
neuvostovaltojen turvallisuus-
järjestö ODKB ei kuitenkaan
sulkenut hätäkokouksessaan
pois mahdollisuutta yhteiseen
operaatioon.
? Järjestöllämme on käytössään kaikki se, mitä tällaisessa
tilanteessa tarvitaan: rauhanturvajoukkoja ja nopean toiminnan joukkoja, kertoi järjestön
pääsihteeri Nikolai Bordjuzha
uutistoimisto RIA Novostille.
Järjestöön kuuluvat Venäjän
lisäksi Valko-Venäjä, Armenia,
Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan sekä Uzbekistan.
Kirgisian väliaikaishallitus
on syyttänyt huhtikuussa syrjäytetyn presidentin Kurmanbek Bakijevin tukijoukkoja
kirgiisien aseistamisesta ja
provosoinnista.
Kirgisiassa on tarkoitus järjestää kansanäänestys uudesta
perustuslaista 27. (STT?Reuters)
Australiaan
laskeutunut
avaruuskapseli
korjattiin talteen
SYDNEY. Asut
nähdään myös naisten alistamisena.
Ranskassa hallitus on hyväksynyt lakiesityksen, joka
kieltää burkan käytön julkisilla paikoilla. Iranilaisten ei annettu purkaa lastiaan edes Egyptiin.
? Iran jatkaa avustuskuljetuksia, kunnes Israel lopettaa
Gazan saarron, palestiinalaisia
tukevan järjestön edustaja sanoi.
Hänen mukaansa lastina on
ruokaa, rakennustarvikkeita
ja leluja. YK
saattaa osallistua kuljetusten
tarkastuksiin.
Myös EU on valmistautunut
rahoittamaan saarron purkamista.
Iran kertoi puolestaan lähettävänsä Gazaan uusia avustusaluksia. (STT?DPA)
Medvedev teki
yllätysvierailun
Tshetsheniaan
Järkyttyneet asukkaat uskovat, ettei luottamus eri väestönosien kesken hevillä palaudu.
Lähes satatuhatta uzbekkia
pakeni Kirgisian väkivaltaa
Venäjä ja Keski-Aasian
maat harkitsevat operaatiota
MOSKOVA | STT?MIRJA SIPINEN
Savu leijaili ilmassa ja palaneita ruumiita virui kaduilla
Oshin kaupungin uzbekkialueella maanantaina. Viranomaisten mukaan
uzbekki- ja kirgiisiyhteisöjen,
armeijan ja hallituksen väliset
neuvottelut olivat onnistuneet
ainakin Jalal-Abadin kaupungissa. Meidän on vain sovittava, mitä tarvikkeita, ministeriön tiedottaja sanoi.
Israel haluaa takuut siitä,
etteivät palestiinalaistaistelijat saa aseita ja raketteja. Vuonna
1999 hän vastasi Brysselissä
Suomen ensimmäisen EU-puheenjohtajuuskauden tiedottamisesta.
Kemppinen aloitti työnsä EUasioiden parissa Uuden Suomen Brysselin-kirjeenvaihtajana vuonna 1990.
Stubbin laskujen mukaan
Kemppinen on kolmas suomalainen EU-pääjohtaja. Armeijan tueksi on
kutsuttu myös vapaaehtoisia,
mutta toistaiseksi viranomaiset ovat olleet lähes voimattomia anarkian edessä.
Tilannetta pahentaa se, että
väkivaltaisuuksien jatkuttua
neljättä päivää Oshin ruokavarat ovat vähissä. Hyökkäyksessä kuoli yhdeksän turkkilaisaktivistia.. Punaisen ristin
paikallisedustajat sanoivat
nähneensä ainakin sadan uhrin hautaamisen.
? Oshissa on ainakin tuhat
kuollutta. Väkivalta
oli jatkunut ja tulipalot roihunneet koko yön Etelä-Kirgisiassa.
Osa kuolonuhreista oli jo ehditty haudata. Hallituslähteiden
mukaan kuolleita olisi 124,
mutta Kirgisian uzbekkijärjestö puhui vähintään kahdestasadasta, jotkut jopa tuhannesta vainajasta. kesäkuuta.
Lehtikuva/Ville Myllynen
Reijo Kemppinen nousee
viestintäjohtajaksi EU:ssa
LUXEMBURG | STT?TUOMAS SAVONEN
Pitkään eri EU-tehtävissä toiminut Reijo Kemppinen
nousee EU:n neuvoston viestintäasioista vastaavaksi pääjohtajaksi.
Kemppinen toimii tällä hetkellä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin EBRD:n
viestintäjohtajana. Israel on totta kai valmis siihen,
että Gazaan viedään lisää tar-
vikkeita. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Kapselin toivotaan sisältävän näytteitä
asteroidilta.
Japanilaisen avaruusjärjestön Jaxan mukaan kapseli vaikuttaa toistaiseksi
vahingoittumattomalta.
Vie kuitenkin kuukausia
ennen kuin sen sisällöstä
päästään selvyyteen. Ulkoministerin
korviin Kemppisen nimitystä
vastustavia kommentteja ei ole
kuulunut.
? Kukaan ei voi vastustaa
Reijo Kemppistä, Stubb lohkaisi.
Kemppinen on aiemmin toiminut muun muassa EU:n
komission Lontoon ja Helsingin edustustojen päällikkönä
sekä komission päätiedottajana italialaisen Romano
Prodin toimiessa komission
puheenjohtajana
(STT)
Sodankylän elokuvajuhlat
keskittyy tähtien sijasta
elokuvaan
nn
roskaa, joka osaavissa käsissä
kääntyy kelpo viihteeksi.
Alkuperäinen television Aryhmä kulminoitui yhtä pääosaa esittäneen vapaapainija
Mr T:n näyttelijäntaitoihin.
Se ei ollut mitään lasten katseltavaa. elokuuta
asti.
Macca diggaa Jimiä.
tunneilla elokuvaohjaaja Anssi
Mänttäri havahtui kysymään,
?miksi emme perustaisi tänne
kansainvälistä elokuvafestivaalia??.
Mukaan lähtivät silloiset yhteistyökumppanit Aki ja Mika
Kaurismäki, ja festivaalijohtajaksi pyydettiin von Bagh.
Ensimmäinen festivaali alkoi
12. 6. 1986.
Mitään rahasampoa Sodankylän elokuvajuhlista ei koskaan
syntynyt.
? Olemme tilikirjojen tasolla
rutiköyhä tai säälittävä tapahtuma, mikä tietysti täytyy tasapainottaa sisällöllä.
Lopputuloksena on nukkavierun anti-Cannesin aikaansaama Sodankylän henki, jonka maine on levinnyt kauas
maailman elokuvapiireissä.
Von Baghin mukaan elokuvajuhlat onkin aina ollut ?festivaali, josta kukaan ei ole voinut
kieltäytyä?.
Peruutuksia sen sijaan on tullut lukuisia.
? Eräänlainen varjo-Sodankylä koostuu niistä vieraista,
joiden tulo on ollut hilkulla,
mutta olleet kyseisenä vuonna esteellisiä. Vaikka The ATeam saa Carnahanin käsissä oikein viihdyttävän uuden
tulemisen, jää väistämättä
miettimään mitä Quentin Tarantino olisi saanut aikaiseksi
samoista lähtökohdista ja samoilla resursseilla.
Arvatenkin aika paljon enemmän.
? Näytämme enemmän koulujuhlalta tai lauantaitansseilta
kuin elokuvafestivaalilta sellaisena kuin aikakauslehdistö
sen vuorenvarmasti tietää niiden olevan.
Näin luonnehtii festivaaliaan
Sodankylän elokuvajuhlien festivaalijohtaja Peter von Bagh
tuoreessa Sodankylä ikuisesti
-kirjassaan.
Von Baghin mukaan Sodankylän elokuvajuhlat erottaa
muista elokuvafestivaaleista
muukin kuin syrjäinen sijainti.
Sodankylässä keskitytään tähtiloiston sijasta elokuvaan.
? Oloissa, joissa kaikki popcorn-pussit ja auloissa tapahtuva hengailu ovat tärkeämpiä
kuin elokuva, elokuvalla ei
tässä hajamielisessä ja uusälyttömässä katseluprosessissa
enää ole paljoakaan tekemistä
sen kanssa, mitä se ilmaisuvälineenä voi merkitä. Kun viimeisetkin kivet
on käännetty, löydetään The
A-Teamin kaltaista autenttista
Itämeren taiteilijat
taas Raumalla
Itämeren alueen taiteilijoiden töitä on tänäkin kesänä
näytillä Rauman taidemuseossa.
Rauma Biennale Balticum
esittelee nykytaidetta Itämeren ympäristöstä. Tarinan
ensimmäinen puolisko saa
ensi-iltansa marraskuussa
2011 ja toinen puolisko vuonna 2012.
Aiempien Twilight-filmien
tähdet Robert Pattinson ja
Kristen Stewart esittävät
pääosat myös Aamunkoi-elokuvissa. Se tuntui todella
hienolta, Paul McCartney muisteli vuot-
ta 1967.
Paul McCartney esitti sunnuntaisella
festivaalikeikallaan 27 kappaletta. Mutta
innostuipa McCartney esittämään myös
osan Jimi Hendrixin Purple Haze -klassikosta. Tällä kertaa MBE:
n kirjasivat nimiinsä Velvet
Underground -muusikko
John Cale sekä Hollies-bändissä esiin noussut Graham
Nash. Osan
syntyneistä veistoksista Siiskonen maalasi mustaksi, osan
värikkäiksi ?paratiisikäärmeiksi?.
. Kolmiulotteisen esineen
teossa on haastetta. Olennaista eivät ole henkilösuhteiden
kehitys tai edes juonenkääntet, vaan tapa jolla tarinaa
kuljetetaan. Meidän levymme Sgt.
Pepper?s Lonely Hearts Club Band oli
ilmestynyt perjantaina. Henkiinherätetyssä ja valkokankaalta uuden
elämän löytäneessä The ATeamissa samaa roolia vetää
Quinton Jackson, joka on
epäilemättä valittu mukaan
koska näyttää erehdyttävästi
Mr T:ltä ja näytteleekin yhtä
kehnosti.
Viimemainittua ominaisuutena voi pitää suosituksena, sillä
The A-Teamin lajityypissä kai-
munkoi-kirjasta tehtävän
elokuvakaksikon ohjaa Bill
Condon. Kuvausten on määrä alkaa syksyllä. Halusin
katsoa, saanko tehtyä puusta
esimerkiksi tussilla piirretyn
viivan näköisen, hän kertoo.
ArSboretum-näyttely on esillä Westersissä 28. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Bio
Salo 2.
Muinaisen kasariviihteen
vyöry näyttää olevan vastustamaton. Tyttö ja poika eivät voi jutella keskenään ilman valvontaa, se on kiellettyä, Kamanger
taustoittaa.
Syksyllä Hammin ja Kamangerin töitä nähdään Salon Veturitallissa Luonto antaa . Tänä vuona teemana on ensimmäistä
kertaa itse meri.
Näyttely avautuu lauantaina ja päättyy 19. Pääosissa: Liam
Neeson, Bradley Cooper,
Jessica Biel, Quinton Jackson, Sharlto Copley jne. Musiikki: Alan
Silvestri. Opin kirjonnan ja muut
tekniikat lapsena isosiskoltani.
Mutta Iranissa en voisi tehdä
tällaista taidetta, koska mies
ei voi tehdä naisten töitä, hän
kertoo.
Chat-työ puolestaan tuo mukanaan välähdyksen iranilaisista käyttäytymissäännöistä.
Työn pohjana on tytön ja pojan välinen chat-keskustelu,
johon Kamanger törmäsi Teheranin yliopiston nettisivuilla.
. Edellisen kerran
suomalainen komediasarja
oli mukana vuonna 2007, jolloin ruusua tavoitteli Rike
Jokelan Majakka. (STT?DPA)
Alakerrassa puolestaan kohtaavat Vaula Siiskosen maisemamaalaukset ja Kaisu Koiviston sinkitystä teräksestä ja
muista materiaaleista kootut
veistokset.
. Tarina
sotilasarvonsa menettäneistä erikoisjoukkojen miehistä
puhdistamassa mainettaan
on geneerinen, mutta riittävä
tekosyy näyttävälle erikoistehosteryminälle.
Ohjaaja Carnahan kokeilee
muutamaan otteeseen varovaisesti Tarantino-henkistä
populaarikulttuurista ironiaa,
mutta nämä sävyt tuppaavat
jäämään erikoistehostetun
toiminnan alle. Puupäisin
toimintaviihde edellyttää näyttelijöiltä kirveelläveistettyä ilmaisua.
Samaisella työkalulla Joe
Carnahan ohjaa. Teemoista viimeinen näkyy erityisen
hyvin Westersin yläsalongissa, jonne suomalainen Kalle
Hamm ja iranilaissyntyinen
Dzamil Kamanger ovat tuoneet teoksiaan.
Esillä on esimerkiksi tussilla
tehtyjä toisintoja kurdihuiveista, paljeteista ja helmistä koottu Chat-työ ja lääketableteista
muotoiltuja koruja.
Kamanger käyttää töissään
käsityötekniikoita, jotka on
perinteisesti mielletty naisten
töiksi.
. Filmihankkeesta
ilmoitti Summit Entertainment -studio viikonvaihteessa.
Stephenie Meyerin Aa-
Westersin puutarhan puolella
pensaiden ja puiden joukossa
pilkottaa Koiviston teräksisiä,
sienen muotoisia veistoksia.
Huvimajasta ja puutarhasta
löytyvät myös Maija Vainosen työt.
Kanala-galleria puolestaan
on Kaarina Kaikkosen töiden
valtakuntaa. Helsinkiläinen galleristi Pirkko-Liisa Topelius
on kuratoinut Kemiönsaarelle
ArSboretum-näyttelyn, jossa
on mukana töitä seitsemältä
taiteilijalta.
Topeliuksen mukaan näyttelyn teemoja ovat ihmisen ja
luonnon suhde, kierrätys ja
monikulttuurisuus. syyskuuta.
(STT)
Ihmebantu
tavoittelee
Kultaista ruusua
Jani Volasen ohjaama Ihmebantu on ehdolla parhaaksi komediasarjaksi Kultainen
ruusu -kilpailussa Luzernissa
Sveitsissä. luonto
ottaa -näyttelyssä.
Merimaisema ja
veistokset kohtaavat
Yläkerrassa on esillä myös kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinin tulkintoja kotien posliinieläimistä. (STT?DPA)
Pohjolan
anti-Cannes
täyttää 25 vuotta
ELOKUVA
Tommi Aitio
Zeta-Jones sai
kunniamerkin
kuningatar
Elisabetilta
Viimeinen
Twilight-kirja
kahdeksi
elokuvaksi
Puutarhassa kasvaa
teräksinen sieni
Dzamil Kamangerin Chat-työ muodostuu tuhansista paljeteista ja helmistä.
Se kuvaa tytön ja pojan keskustelua teheranilaisen yliopiston nettisivulla.
Lyhyet
Hollywood-tähti Catherine
Zeta-Jones on saanut korkean brittiläisen kunniamerkin kuningatar Elisabetilta.
Monarkki myönsi 40-vuotiaalle näyttelijälle CBE-kunniamerkin.
CBE-tunnustusta arvoasteikossa seuraa OBE-kunniamerkki. Olen puhdasoppinen maisemamaalari, vaikka teenkin välillä perinteisempää maisemaa
ja toisinaan taas käsitteellisiä,
lähes abstrakteja töitä, Siiskonen luonnehtii.
Häneltä on esillä myös pitkiä
ja kapeita puuveistoksia, jotka
saivat alkunsa maalauspäivän
jälkeisinä puhdetöinä. Leikkaus: Roger Barton
ja Jim May. Meille
Sodankylässä se yhä merkitsee
kaikkea.
Sodankylän henki levinnyt maailmalla
Nyt 25 vuotta täyttävän Midnight Sun Film Festivalin
alkutahdit lyötiin legendan
mukaan Sodankylässä marraskuussa 1985. Niiden joukossa olivat muun muassa Let It
Be, Hey Jude ja Live And Let Die. The A-Teamissa
tuo tapa on pyrotekninen.
Elokuvassa rätisee, räiskyy
ja paukkuu vaativimpaankin
makuun riittävästi. Tässä yhteydessä
kuvioon astui myös vuonna 1970 Isle
Of Wightilla esiintynyt Jimi Hendrix.
? Olin onnekas saadessani tuntea Jimi Hendrixin. Kun menin
saman viikon sunnuntaina Hendrixin
konserttiin, hän oli opetellut albumin
nimibiisin ja esitti sen. Anoschkin työskentelee parhaillaan Arabian
taideosastolla vierailevana
taiteilijana.
Suursuosioon nousseen Twilight-vampyyrisaagan viimeinen romaani muokataan
valkokankaalle kahdeksi
elokuvaksi. Tai sitten kuten John Frankenheimer,
jonka kanssa vierailu oli sovittu, mutta joka kuoli kaksi
kuukautta ennen sen vuoden
festivaalia.
Viisi tärppiä viikonlopulle
Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 16.?20.6. Ja tuuli käy sinun ylitsesi -sarjan veistokset
muistuttavat suuria pudonneita lehtiä, joissa maatumisen
ensimmäiset vaiheet jo näkyvät.
Paperista, hartsista ja rautakehikoista luodut työt reagoivat upeasti valoon, joka kuultaa niiden lävitse.
Kaikkonen käyttää töissä
paljon kierrätysmateriaaleja.
Moni muistaa tuhansista pikkutakeista kootun työn, jonka
Kaikkonen ja Taideteollisen
korkeakoulun opiskelijat rakensivat 2000-luvun alussa
Helsingin Tuomiokirkon portaille, Topelius sanoo.
STT | JUSSI LANKINEN
Iranilaissyntyinen Dzamil Kamanger tekee taidetta perinteisin käsityömenetelmin. Kuvaus: Mauro Fiore. Parhaillaan työn alla on kirjontatyö, näköisversio vankileirillä otetusta valokuvasta.
Vaula Siiskonen on muotoillut puusta puhdetöitä ja paratiisikäärmeitä.
Westersin puutarhaan levittäytyvät Kaisu Koiviston sienen muotoiset teräsrakennelmat.
kenmoinen tyylittely ja näyttelemistekninen hienostelu rapauttaisi lopputulosta. Festivaaleilla
voi nähdä muun muassa nämä
elokuvat.
?Juho Kuosmanen: Taulukauppiaat
? Cannesin Cinéfondation-opiskelijaelokuvakilpailun pääpalkinnon
tuoreen voittajan Suomen-ensiilta.
?Joonas Berghäll & Mika Hotakainen: Miesten vuoro
Liam Neeson johtaa A-ryhmää, valkokangaselämän saanutta 80-lukulaista tv-reliikkiä.
? Vai ei suomalainen mies puhu
tunteista?
?Todd Solondz: Life During
Wartime
? Kymmenen vuoden takaisen
Onni-elokuvan epävirallinen jatko-osa.
?Samuel Maoz: Libanon
? Venetsiassa Kultaisen palmun
viime vuonna voittanut elokuva ei
estetisoi sotaa.
?Sacha Gervasi: Anvil! The Story
of Anvil
? Tosielämän Spinal Tap.. kesäkuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Mark Wilson
Paul McCartney kehui Jimi Hendrixiä
Brittifestivaali Isle Of Wightin pääesiintyjänä ollut Paul McCartney muisteli
keikan aikana Jimi Hendrixiä, kertoo
nettisivusto 3news.
McCartney kertoi yleisölle tarinoita
The Beatlesin ajolta. Sen sai nyt muiden muassa tv:n Midsomerin
murhat -sarjan näyttelijä
John Nettles.
Seuraavaksi alempi brittien
kunniamerkki on MBE, jonka Beatles-nelikko sai vuonna 1965. (STT)
Nykytaidetta puutarhan täydeltä
Kuvat: SSS/Mari Areva
Westersin
kesänäyttelyssä
pohditaan
monikulttuurisuutta
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Kotimainen nykytaide valtaa
jälleen Westersin puutarhan
kesäksi. Aamuyön pikku-
Kirveelläveistettyä toimintaa
THE A-TEAM (USA 2010).
Ohjaus: Joe Carnahan.
Käsikirjoitus: Joe Carnahan, Brian Bloom ja Skip
Woods
Siinä kohtaa kaksi täysin erilaista kulttuuria. Ibrahim Afellay).
Tanska: Thomas Sörensen; Daniel
Agger, Simon Kjaer, Lars Jacobsen,
Simon Poulsen, Martin Jörgensen,
Christian Poulsen, Thomas Enevoldsen (56. Siinä pelissä kun näkyy
se, miksi espanjalaistähdet ansaitsevat jalkapallon pelaamisella vuodessa karkeasti arvioiden tuhat kertaa enemmän
kuin valtaosa Hondurasin maajoukkuemiehistä. Rommedahlin yritys kilpistyi Hollannin maalivahtiin
Maarten Stekelenburgiin.
Hollanti piti palloa 58 prosenttia peliajasta, joten väärään osoitteeseen voitto ei
mennyt.
? Pelimme vapautui ensimmäisen maalin jälkeen.
Olisimme voineet voittaa selvemmälläkin erolla, Hollannin päävalmentaja Bert van
Marwijk sanoi.
? Tarvitsimme turnaukseen
hyvää alkua ja onnistuimme
siinä, kapteeni Giovanni van
Bronckhorst säesti.
Sadannen A-maaottelunsa pelannut laitapuolustaja
Giovanni van Bronckhorst
on ilmoittanut, että Etelä-Afrikan MM-lopputurnaus jää
hänen viimeiseksi arvokilpai-
voimamiehistä pääsivät sitten
maalin makuun vielä Thomas
Müller 68. Harjoitusottelussa Japania vastaan
kätensä murtanut Drogba olisi
Norsunluurannikon vaarallisin ase kivikovassa alkulohkossa.
Drogba kenties kykenisi pelaamaan, mutta Norsunluurannikon valmentajan SvenGöran Erikssonin on pohdittava, kannattaako maalitykin
kanssa ottaa riskiä yhden pelin
vuoksi vai varmistaa hänen pelikuntonsa otteluissa Brasiliaa
ja Pohjois-Koreaa vastaan.
Portugalin suurin tähti, Real
Madridin Cristiano Ronaldo
ei halua lähteä spekuloimaan
Drogban vaikutuksilla Norsunluurannikon iskukykyyn.
? Tiedämme kaikki, miten
mahtava pelaaja Drogba on,
mutta emme saa antaa hänen
vallata ajatuksiamme. Kisho Yano), Yasuhito Endo,
Makoto Hasebe (88. Van Persiellä ja Wesley Sneijderilla
oli avauspuoliajalla maalipaikkansa. Varsinaista kiriä
Kamerun sai aikaan vasta viimeisen 20 minuutin aikana,
mutta tasoitus ei ollut lopulta
lähelläkään.
Lohko E:n seuraavat pelit otellaan lauantaina, kun
Kamerun kohtaa Tanskan ja
Japani haastaa Tanskan 2?0
voittaneen Hollannin. Thomas Müller 3?0, 70.
Cacau 4?0.
Saksa: Manuel Neuer; Arne Friedrich, Per Mertesacker, Philipp Lahm,
Holger Badstuber; Sami Khedira, Bastian Schweinsteiger, Mesut Özil (v, 74.
Mario Gomez), Thomas Müller; Lukas
Podolski (81. Sitä se
tekee peleissä viimeisen päälle
viimeiseen mieheen asti.
Kello 21.30 alkaen maailman
eristäytyneimmän valtion pelaajat tulevat kaiken kansan nähtäville oman maalinsa eteen.
Joukkue ei hyökkää ainuttakaan kontrolloitua hyökkäystä
ennen kuin on aivan pakko (lue: kun Brasilia jossain vaiheessa iskee ensimmäisen maalinsa).
Pohjois-Korean kärkipelaajana aloittava Jong Tae-Se viettää lähes varmasti enemmän aikaa omalla rangaistusalueellaan kuin hätyyttelemässä brassivahti Julio Cesaria.
Brasilian on puolestaan välttämätöntä käyttää pelissä luovuuttaan, vaikka joukkueen päävalmentaja Dunga kuinka
puolustuspelin nimeen vannookin. El Salvadoria vastaan.
Jos Suomi ja Uusi-Seelanti kohtaisivat parhailla pelaajillaan kymmenessä jalkapallo-ottelussa neutraalilla maaperällä, Suomi veisi voiton vastustajaansa useammin. Sneijder ampui toisella
puoliajalla poikkirimaan ennen
kuin Dirk Kuyt 85. Eljero Elia), Robin
van Persie (77. Tässä kolumnissa Espanja, Brasilia ja muut MM-jalkapallon huiput mainitaan korkeintaan
siitä syystä, että ne sattuvat saamaan kunnian pelaamisesta
pieniä maita vastaan.
Tänään ja huomenna kisaurakkansa nimittäin aloittavat
kisojen lilliputit, Honduras, Pohjois-Korea ja Uusi-Seelanti.
Maat, joiden mukanaoloa kritisoidaan laajalti, mutta joiden
esiintyminen MM-areenoilla on lähes välttämätöntä.
Perustelut: 1) Ilman näitä maita lähes kaikki ottelut olisivat
tasaista, osin jopa puuduttavaa vääntöä sinänsä arvokkaista lohkopisteistä. Venäjällä, Ruotsissa, Kroatiassa ja
noin parissakymmenessä muussakin Euroopan maassa voitaisiin jossitella vielä suuremmin äänenpainoin.
Moni kritisoi sitä, millä tavalla Uusi-Seelanti selvisi kisoihin. Erittäin hyvä tulos, sunnuntaina
24 vuotta täyttänyt TsSKA
Moskovan Honda myhäili.
Kamerun ei herännyt takaiskustakaan, ja tarkasti
pelannut Japani piti ohjaksia
hallussaan. Ei koskaan.
Tänään pelattava Brasilia?Pohjois-Korea -peli on monilta osin
jopa kisojen mielenkiintoisin ottelu. Bundesliigakaudella
vain kolme maalia tehnyt ja
maajoukkueessakin viimeksi
lokakuussa 2009 osunut Klose
nousi tasoihin Jürgen Klinsmannin kanssa Saksan lopputurnaustilastossa. Hän ei
hyökännyt yhtä aggressiivisesti kuin Robben, joten Hollanti jauhoi dieselmäisesti.
Tanska sai puoliajan loppua
kohti otetta, kun kärkipelaaja Niklas Bendtner pukkasi
ohi maalin ja kokenut Dennis
Rommedahl ampui napakasti. Moni
ei ymmärrä sitäkään, että MM-kisoissa pelaa neljä maata
Aasiasta.
Juuri nämä asiat ovat kuitenkin niitä, miksi jalkapallo
MM-kisoineen on yhdessä
mielessä ylivertainen laji
maailmassa. Vuvuzela on juurtunut
syvälle Etelä-Afrikkaan. 4) Jokainen
näkee halutessaan lionelmessit ja waynerooneyt tv-ruuduistaan kymmeniä kertoja vuodessa. ?Oodi ilolle?
-runon kirjoittaneen Friedrich Schillerin tekstiä mukaillen: ?Iloitkaamme, rieOLLI MÄNTYLÄ
muitkaamme, hondurasien
olli.mantyla@sss.fi
puolesta?.
?Tällä logiikalla
Suomi siis
kuuluisi
MM-kisoihin?
Hollannin Dirk Kuyt (vas.) Wesley Sneijder ja Robin van Persie juhlivat ottelun ensimmäistä osumaa, joka kimposi tanskalaispelaajan jalasta maaliin.
Hollanti sai riemuita kahdesti
Haparoinut Tanska jäi oranssipaitojen jyrän alle E-lohkon avauspelissä
Hollannin ei tarvinnut esittää
ihmeitä jalkapalloilun MM-kisojen avausottelussaan Tanskaa vastaan. Keisuke Honda 1?0.
Japani: Eiji Kawashima; Yuki Abe
(v), Yuji Nakazawa, Tulio, Yuichi Komano; Yuto Nagatomo, Yoshito Okubo (82. 1?0, 85. Emme usko, että ihmiset menettävät mitään niiden
takia, Mkhondo sanoi.
Vuvuzela-muovitorvien valmistaja on
vastannut kritiikkiin kehittelemällä uu-
13
den äänettömämmän mallin. minuutilla.
Saksalle voitto oli kuudes peräkkäinen sen MM-avausotteluissa, ja Kloselle maali puolestaan jo 11:s MM-lopputurnauspeleissä. Simon Poulsen om. Shinji Okazaki); Keisuke Honda.
Kamerun: Hamidou Souleymanou;
Stephane Mbia, Sebastien Bassong,
Nicolas Nkoulou (v), Benoit AssouEkotto; Jean Makoun (75. Junichi Inamoto), Daisuke Matsui (69. Toisen puoliajan
alkuun 46. Jesper Grönkjär), Thomas
Kahlenberg (73. peliminuutilla. Mile
Jedinak), Tim Cahill (ua. Brasseilta jos joiltain luovuutta löytyy, joten ainekset hienoon keitokseen kiehuvat
myöhäisillassa.
Myöhemmin kisaohjelmassa oleva Espanja?Honduras -ottelu puolestaan ratkennee ensimmäisen vartin aikana, mutta
sillä ei ole suurtakaan merkitystä. Ilman hurmiotakin Hollanti puristi Johannesburgissa E-lohkossa 2?0 (0?0)
-voiton ja otti pitkän askeleen
kohti pudotuspelejä.
Ilman reisivammasta toipuvaa Arjen Robbenia pelannut Hollanti sai 1?0-maaliin
apua Tanskan puolustukselta,
joka oli hieman epäonnekas.
Robin van Persien keskityspallo karkasi Tanskan maaliin purkua yrittäneen Simon
Poulsenin ja Daniel Aggerin kautta. Kansan, joka kävi vuonna 1969 luvun alussa jopa viiden päivän ?jalkapallosodan. (STT?
DPA)
Bloemfontein: Japani?Kamerun 1?0 (1?0)
39. Marko Marin), Miroslav
Klose (68. Tuollaista sattuu,
Olsen ymmärsi.
Van der Vaart
rakensi hyökkäyksiä
Robbenin korvasi Hollannin
hyökkäysten rakentajana Rafael van der Vaart. MM-jalkapallon D-lohkon
avauskierroksella Saksa möyhensi Australian komeasti 4?0
(2?0) kisojen toistaiseksi vakuuttavimmalla esityksellä.
Yksipuolisen ottelun sävelet
luotiin heti alussa. kesäkuuta 2010
Urheilu
. Kukaan ei Suomessa ilman
MM-kisoja näkisi televisiosta pohjoiskorealaista tai hondurasilaista jalkapalloilua. Mohammadou Idrissou).
Erotuomari: Olegario Benquerenca, Portugali.
Yleisöä: 30 620.
Lehtikuva/Reuters/Kai Pfaffenbach
naldoon on matkaa vielä neljä
osumaa. Achille Emana), Samuel
Eto?o, Eric Choupo-Moting (75. EM-kisoissa 1992
mestaruuteen rynnistänyt
Tanska pudotti tuolloin Hollannin välierissä.
mentoon, eikä muista ollut aukon täyttäjiksi.
Vaisun ottelun kohokohta oli
maali 39. Kaikkien aikojen MM-ykkösmaalariin Ro-
Hollanti kohtaa seuraavaksi
lauantaina Japanin ja Tanska
Kamerunin. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Lehtikuva/Reuters/Kim Kyung-Hoon
Vuvuzela-torvia ei kielletä sittenkään katsomoissa
Jalkapallon MM-kisojen järjestäjät ilmoittivat maanantaina, että äänekkäitä
vuvuzela-torvia ei kritiikistä huolimatta
kielletä kisakatsomoissa.
? Vuvuzelat ovat tulleet jäädäkseen ja
niitä ei kielletä, sanoi paikallisen järjestelykomitean viestintäjohtaja Rich Mkhondo.
? Pyydämme, että omaksuisitte vierainamme kulttuurimme, omaksukaa
tapamme juhlia. Sen ylivoimaisesti kovin kanto karsintakaskessa oli Bahrain, maailman noin 123:nneksi paras jalkapallomaa. Cacau, v).
Australia: Mark Schwarzer; Lucas
Neill (v), Craig Moore (v), Scott Chipperfield, Luke Wilkshire; Carl Valeri
(v), Jason Culina, Vince Grella (46.
Brett Holman), Brett Emerton (74. Joukkueen
ykköstähti, Interin kärkimies
Samuel Eto?o jäi pahasti pi-
Klose saavuttaa Ronaldoa
Saksan jalkapallomaajoukkue
näytti jälleen kerran, että sitä
ei voi koskaan sivuuttaa arvokisojen suosikkeja arvioitaessa. 2) Ilman näitä maita tasokas jalkapalloilu
ei erottuisi satunnaiskatsojan silmään tusinapotkiskelusta.
3) Ilman näitä maita suomalaiset eivät voisi jossitella sitä,
että jopa Suomikin pärjäisi kisoissa paremmin. minuutilla. Valmistajan mukaan uusi vuvuzela tuottaisi
ääntä 20 desibeliä vähemmän kuin
vanha versio.
Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan vanhemman vuvuzela-mallin ääni
kuuluu 127 desibelin voimakkuudella.
(STT?DPA?AFP)
MM-JALKAPALLO 2010
Lehtikuva/Reuters/Jerry Lampen
NÄKÖKULMA
Oodi pienille
Tämänkaltaiset kommenttipalstat täyttyvät suurkisojen aikaan spekulaatioista, jotka käsittelevät mahdollisia mitalistiurheilijoita ja/tai maita. tappiottoman maaottelunsa peräkkäin.
Voitto oli sille MM-historiassa
ensimmäinen Tanskasta, sillä
maat eivät aiemmin ole kohdanneet maailman ykkösturnauksessa. Saksan hyökkäyspään
lukseen.
Hollanti pelasi 20. Meidän on keskityttävä omaan
joukkueeseemme, omaan taktiikkaamme ja omiin tavoitteisiimme, Ronaldo totesi.
Tiistain ensimmäisessä ottelussa kohtaavat MM-debytantti Slovakia ja toista turnaustaan aloittava Uusi-Seelanti.
Uutta-Seelantia on etukäteen
pidetty MM-kisojen yhtenä
heppoisimmista joukkueista,
mutta kenraaliharjoituksessaan se voitti Serbian. minuutilla osunut
oma maali merkittiin Poulsenille.
Hollannin paremmuudesta
ei jäänyt epäilystä. 56.); Richard
Garcia (64. minuutilla
iski vaihtomies Ejero Elian
pystytolppaan tuikanneesta
paluupallosta 2?0.
Tanskan päävalmentaja Mor-
ten Olsen ei syytellyt Poulsenia tämän virheestä.
? Hän oli tosiasiassa paras
pelaajamme. (STT?
Reuters?AFP)
MM-KISOJEN OHJELMA
Miroslav Klosen kausi seurajoukkueessa oli vaisu, mutta maajoukkuepaidassa peli kulkee taas: sunnuntai-illan
osuma oli hyökkääjälle uran 11:s MM-lopputurnauspeleissä.
TÄNÄÄN:
Klo 14.30: Uusi-Seelanti?Slovakia (Lohko F, Rustenburg)
Klo 17.00: Norsunluurannikko?Portugali (Lohko G, Port Elizabeth)
Klo 21.30: Brasilia?Pohjois-Korea (Lohko G, Johannesburg, Ellis Park)
HUOMENNA:
Kello 14.30: Honduras?Chile
(Lohko H, Nelspruit)
Kello 17.00: Espanja?Sveitsi
(Lohko H, Durban)
Kello 21.30: Etelä-Afrikka?
Uruguay (Lohko A, Pretoria). (STT?DPA)
Durban:
Saksa?Australia 4?0 (2?0)
8. Christian Eriksen),
Dennis Rommedahl, Nicklas Bendtner (62. minuutilla ja Klosen korvannut vaihtomies Cacau 70. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Tällä logiikalla Suomi siis kuuluisi MM-kisoihin.
Ihanaa spekulaatiota. Lukas Podolski 1?0, 26. (STT?AFP?DPA)
Johannesburg, MM-lopputurnaus, E-alkulohko:
Hollanti?Tanska 2?0 (0?0)
46. Saksa sai
toivomaansa tehoa kärkipariltaan Lukas Podolskilta ja
Miroslav Kloselta, jotka iskivät maalin mieheen.
Australia oli lyöty, ja viimeisenkin toivonkipinän vei Tim
Cahillin ulosajo 56. Miroslav
Klose 2?0, 68. Mikkel Beckmann).
Erotuomari: Stephane Lannoy,
Ranska.
Yleisöä: 83 465.
Japani vihdoin voittoon vieraalla MM-tantereella
Keisuke Honda antoi itselleen myöhästyneen syntymäpäivälahjan iskemällä Japanille 1?0-voiton Kamerunista
MM-jalkapallon E-lohkossa.
Voitto oli Japanille ensimmäinen MM-lopputurnauksissa
kotimaan ulkopuolella.
Afrikan mantereen korkeimmalle rankattu jalkapallomaa
Kamerun lähti otteluun hienoisena ennakkosuosikkina,
mutta sen esitys jätti paljon
toivomisen varaa. Demy de Zeeuw), Rafael
van der Vaart (67. Pohjois-Korea
ei hevillä aio luopua ydinaseohjelmastaan, mutta jalkapallokentällä maa satsaa hyökkäämisen
sijaan puolustamiseen. Mikään muu
urheilutapahtuma ei kiinnitä koko urheilevan maailman katseita kuukaudeksi
samaan maailmankolkkaan.
Eivät edes olympialaiset.
Tähän vedoten viritetään
oodi näidenkin MM-kisojen
pienille maille. Daisuke Matsuin keskitys oli täydellinen, ja takatolpalle yksin
unohdettu Honda sai rauhassa iskeä pallon ohi Kamerunvahti Souleymanou Hamidoun.
? Viime aikojen tuloksemme
eivät ole olleet kovin hyviä,
eikä tunnelma joukkueessa ollut paras mahdollinen, mutta
näytimme parastamme. Dirk Kuyt 2?0.
Hollanti: Maarten Stekelenburg;
Gregory van der Wiel, John Heitinga, Joris Mathijsen, Giovanni van
Bronckhorst, Dirk Kuyt, Mark van
Bommel, Wesley Sneijder, Nigel de
Jong (88. Edellä on
vielä 14 MM-maalia iskenyt
Gerd Müller. Geremi),
Enoh Eyong, Achille Webo; Joel
Matip (63. Nikita Rukavytsya).
Erotuomari: Marco Rodriguez, Meksiko.
Yleisöä: 62 660.
Drogban kunto arvoitus
Avainkysymys MM-jalkapallon G-lohkon avauspelissä
Norsunluurannikon ja Portugalin välillä liittyy Didier
Drogban pelikuntoon
Salolaista
Habanero Mountainbikersia
edustava Samuli Tuominen
on valittu edustamaan Suomea
maastopyöräilyn maastoajon
eli XCO:n EM-kilpailuihin.
Mittelöt pidetään Israelin Haifassa 6.?9. AC Oulu . Maaleista
vastasivat Cuong Tran kahdesti sekä Jussi Mäkilä kerran. M18-sarjassa Hyvinkään Pyöräilijöitä edustava
Jeremias Holmberg sijoittui
kolmanneksi. Cloud
Casino oli kolmas. lähtö, lv 2100 m: 1) Björn Saknussen/Antti Teivainen 17,0 (1,83), 2)
Golda In Love 17,5 x (7,25).3) Fieldhill Baron 17,6 (16,65).4) Ridewest
17,8 (10,15).poissa: 11. PS Kemi
. 16) Eemi Tervaportti 3,88.
Vastaanotot: 1) Oh-Hyun Yeo Etelä-Korea tehokkuus 77,05 prosenttia,... viisi vuotta
Ranskan maajoukkueen päävalmentajana ja johti joukkueen
Salt Lake Cityn talviolympiakisoihin.
? On tämä tietysti yhden unelman täyttymys päästä valmentamaan omaa kasvattajaseuraansa, Leime myöntää.
Venäjälle Jaroslavlin Lokomotiviin lähteneen mestarivalmentaja Kai Suikkasen kanssa Leimeellä on yhteinen lenkki, kun
molemmat olivat Yhdysvalloissa
AHL-liigan mestareita Buffa-
lo Sabresin farmijoukkueessa
Rochesterissa vuonna 1983.
? Mitään testamenttia sitä,
miten johdetaan TPS mestariksi Suikkanen ei ennen Venäjälle
lähtöä ehtinyt minulle antaa,
sanoo Leime, joka luottaa omiin
kykyihinsä ja pelityyliinsä.
Ranskan liiga
ei rupusarja
Leime vei Ranskan pääsarjassa
viimeksi valmentamansa Angersin finaaleihin, mutta siellä tuli
tappio Rouenille. TPS, 20.6. Tehtäväni kilpailujen stewardina on lisäksi valvoa, että
hevosia kohdellaan kaikissa
tilanteissa oikein, Olkkonen
lisää.
Vuonohevonen
on monitaituri
Lauantain toisen helppo C:2kouluratsastusluokan sekä
itse mestaruusluokan helppo
B:1:n voitti Jenni Jurvela
hevosellaan Huginn. Turkulaiset olivat
Björkbodassa selvästi vahvempi joukkue. Isäni kengitti sen emää ja
tuli maininneeksi, että suloinen orivarsa on syntynyt.
Mäntsälän Ratsastajia edustava ratsukko osallistui viime
vuonna vuonohevosten joka
toinen vuosi järjestettäviin
PM-kisoihin ja tähtää ensi
vuonna myös Norjan PM:iin.
. Tapahtumasta
on pyritty tekemään ?vuonohevosen näköinen?, joka Olkkosen mukaan tarkoittaa rentoa
meininkiä ja hyvää fiilistä kaikilla, sääntöjen noudattamista,
muttei tiukkapipoisuutta.
. lähtö, V4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1)
Southwind Vennae/Kari Rosimo 14,8a
(20,74), 2) Jet Mario 14,8a (16,78).3)
Cloud Casino 15,0a x (3,61).4) Montalbano 15,1a (6,56).poissa: 5, 10, 12.
Toto (8-6-11): 20,74 4,65-3,28-1,81
78,67. 19) Siltala 33,73.
Liberot (puolustukset ja vastaanotot/erä): 1) Mario da Silva Pedreira
Junior Brasilia 7,81, 2) Hyvärinen
7,35.
TENNIS
?s-Hertogenbosch, Hollanti,
ATP-turnaus, palkintoarvo
400 000 euroa:
1. Toto (12-37): 25,78 5,49-21,04-2,60 713,78. (16.53,03 -08).
100 m aj: Nooralotta Neziri Porin
Yleisurheilu 13,64.
400 m aj: Ilona Ranta Lappeenrannan Urheilu-Miehet 57,77.
3 000 m ej: Sandra Eriksson IF
Nykarlebynejden 10.01,94.
Korkeus: Mari Sepänmaa Alavuden Urheilijat 183i, 182.
Seiväs: Minna Nikkanen Someron
Esa 440.
Pituus: Noora Pesola Lahden Ahkera 614i, 604.
Kolmiloikka: Kristiina Mäkelä
Orimattilan Jymy 13,08.
Kuula: Hennariikka Järvinen Turun Urheiluliitto 14,95.
Kiekko: Tanja Komulainen Pälkäneen Luja-Lukko 56,51i, 55,90.
Moukari: Merja Korpela Soinin
Sisu 67,03.
Keihäs: Oona Sormunen Tohmajärven Urheilijat 57,50.
4x100 m: Noora Hämäläinen Joensuun Kataja 12,05, Keskitalo,
Minna Laukka Jyväskylän Kenttäurheilijat 12,20, Jasmin Showlah
Viipurin Urheilijat 12,10, Räsänen
12,05.
4x400 m: Millard, Räsänen 53,94i,
Ranta - (54,28 -07), Jenniina Halkoaho Suodenniemen Urheilijat,
Sastamala 56,41, Selvenius - (53,56
-02).
Bryant
jäi yksin
RAVIT. Metsämäen maanantairavein parhaat kylmäveriset
nähtiin 2100 metrin ryhmäajossa. Vuonohevonen ei
siis ole huono hevonen, jos tavoitellaan monipuolisuutta.
Valjakkoluokan
voitto Urjalaan
Moninkertainen valjakkoajon
Suomen mestari ja paljon
kansainvälistäkin menestystä
saavuttanut Heidi Sinda vei
vuonohevosten valjakkoluokan voiton nimiinsä 18-vuotiaalla vuonohevosella Geist
Tyler. Team Legenyn tavoitteena ovat 20.?22.8. FF
Jaro, FC Honka . ottelu (4 voitolla mestariksi):
Boston?LA Lakers 92?86
Voitot 3?2.
LENTOPALLO
Miesten maailmanliigan tilastot kahden peliviikonlopun
jälkeen:
Pisteet: 1) Ahmed Abdelhay Egypti 76, 2) Antti Siltala Suomi 74,...
9) Mikko Oivanen Suomi 61,... Ei silti pidä
mennä asioiden edelle. Jos vain ehdimme harjoitella tarpeeksi valjakkoajoa,
meistä voi tulla ensimmäinen
suomalainen ratsukko, joka
tavoittelee all round -mestaruutta, Jurvela arvelee.
All round -luokassa sama
hevonen ja ratsastaja/ajaja
tekee suoritukset koulu- ja
esteratsastuksessa sekä valjakkoajossa. Toto (6-2-4): 1,58 1,301,27-1,64 3,79. Wiurilassa järjestettävät valjakkoajon SM-kilpailut. Ari Moilasen ohjastama Sorva Seila
matkasi pitkään kuolemanpaikalla, siirtyi päätöspuolikkaan alussa johtoon ja eteni
varmaan voittoon ennen Jukan
Tähteä ja Ruskahelmeä.
Turku 14.06 TotoTV
1. Vuonohevosten
Suomen mestaruuksista kilpailtiin Salossa viikonloppuna.
Halikkoon Teerisalon tilalle
kokoontui viikonloppuna parikymmentä vuonohevosta
eri puolilta Etelä-Suomea ja
Keski-Suomesta kilpailemaan
koulu- ja esteratsastuksen sekä valjakkoajon vuonohevosten
kirkkaimmista palkinnoista.
Viikonloppuna ajettiin myös
kaikille valjakoille avoin seurakilpailuluokka.
Suomen Vuonohevosyhdistyksen puheenjohtaja Jari Olkkonen kertoi SM-kilpailujen olevan yhdistyksen tapa tehdä rotua tunnetuksi. Teerisalon tilan toinen
omistaja Sanna Järvelä voitti
tarkkuuskokeen 21-vuotiaalla
Bimbolla, mutta maratonosuudella valjakko valitettavasti
hylättiin groomin irrottaessa
kärryihin tarttuneet ohjat.
Valjakkoajossa vain ajaja saa
koskea ohjiin, mutta mahdollisten vaaratilanteiden ehkäisy menee tietenkin voiton
tavoittelun edelle. V4-kerroin: 71,68.
6. Toto (1-6-10):
1,83 1,26-1,78-2,12 4,60.
Pelivaihto 315 334,10 e, yleisöä 922
Samuli Tuominen
valittiin XCO:n
EM-kilpailuihin
SSS | Tuomas Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
MAASTOPYÖRÄILY. MYPA . Oskari Kalliokoski 6.03
300M: 1) Oskari Kalliokoski 1.28
2) Tuomas Uotila 1.29 3) Joel Saario 1.35
P9
40M: 1) Lauri Uotila 7.56 2) Mikke Määttänen 8.02 3) Lauri Heinonen 8.28
Kuula: 1) Mikke Määttänen 3.62
2) Lauri Heinonen 3.24 3) Lauri
Uotila 2.28
Pituus: 1) Mikke Määttänen 2.70
2) Aleksi Virta 2.70 3) Akseli Kakko
2.38 4) Lauri Uotila 2.35 5) Anton
Rinta-Paavola 2.30 6) Juho Aapio
2.25 7) Lauri Heinonen 2.10
300M: 1) Lauri Uotila 1.05 2) Akseli Kakko 1.08
P11
60M: 1) Tuomas Virta 10.70
Pituus: 1) Markus Määttänen
2.80 2) Tuomas Virta 2.64
Kuula: 1) Markus Määttänen 6.01
2) Tuomas Virta 4.86
300M: 1) Tuomas Virta 1.06
T11
60M: 1) Henriikka Kalliokoski
11.47
Pituus: 1) Henriikka Kalliokoski
2.53
Kuula: 1) Henriikka Kalliokoski
4.04
T13
60M: 1) Sara Virta 12.21
Pituus: 1) Sara Virta 2.32
Kuula: 1) Sara Virta 6.28
Helsinki, Suomen joukkue
Norjan Bergenissä 19.?20.6.
käytävään Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen superliigaan (Nimi, seura, kauden paras tulos):
Miehet:
100 m: Hannu Hämäläinen Viipurin Urheilijat 10,70.
200 m: Jonathan Åstrand IF Kraft
21,38.
400 m: Matti Välimäki Noormarkun Nopsa 47,29.
800 m: Tommy Granlund Gamlakarleby IF 1.49,60.
1 500 m: Niclas Sandells IK Falken 3.41,01.
3 000 m: Mikael Bergdahl Gamlakarleby IF 8.13,67.
5 000 m: Matti Räsänen Joensuun
Kataja 13.42,6h.
110 m aj: Juha Sonck Turun Urheiluliitto 13,84.
400 m aj: Jussi Heikkilä Viipurin
Urheilijat, Helsinki 50,60.
3 000 m ej: Jukka Keskisalo Joensuun Kataja 8.30,22.
Korkeus: Osku Torro Jyväskylän
Kenttäurheilijat 232i, 226.
Seiväs: Matti Mononen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 535.
Pituus: Tommi Evilä Tampereen
Pyrintö 822.
Kolmiloikka: Aleksi Tammentie
Tampereen Urheilijat -38 15,92i,
15,70.
Kuula: Robert Häggblom Vasa IS
18,85.
Kiekko: Mikko Kyyrö Keravan
Urheilijat 62,30.
Moukari: Olli-Pekka Karjalainen
Töysän Veto 76,94.
Keihäs: Ari Mannio Lehtimäen
Jyske 85,12.
4x100 m: Hannu Ali-Huokuna
Viipurin Urheilijat 10,73, Hämäläinen, Joni Rautanen Hollolan
Urheilijat -46 10,70, Niko Taavitsainen Viipurin Urheilijat 10,67,
Åstrand 10,55.
4x400 m: Heikkilä, Gustav Klingstedt HIFK 49,13, Antti Toivonen
Turun Urheiluliitto 48,70, Välimäki, Ville Wendelin Turun Urheiluliitto 48,84.
Naiset:
100 m: Sari Keskitalo Pellon Ponsi 11,95.
200 m: Ella Räsänen Tampereen
Pyrintö 24,12.
400 m: Emma Millard Toijalan
Vauhti 55,46.
800 m: Suvi Selvenius Helsingin
Kisa-Veikot 2.05,58.
1 500 m: Mari Järvenpää Kokkolan Veikot 4.19,69i, 4.27,70.
3 000 m: Saara Pekkarinen Lapinlahden Veto 9.41,00.
5 000 m: Sanni Klemelä Forssan
Salama . Henri Lehtonen (Kennedy
Nwanganga) 1?0.
HJK
9 6 2 1
18?6 20
FC Honka 9 5 2 2
12?5 17
AC Oulu 9 4 2 3 13?10 14
Haka
9 4 2 3 13?11 14
KuPS
9 4 2 3 13?15 14
TamU
9 3 4 2 11?12 13
JJK
9 4 1 4 10?11 13
VPS
9 3 2 4 10?10 11
TPS
9 2 5 2 11?12 11
FC Inter 9 3 2 4 10?12 11
MYPA
9 2 4 3 11?14 10
FF Jaro
9 2 3 4 13?15 9
FC Lahti 9 1 4 4
5?11 7
MIFK
9 1 3 5 10?16 6
Seuraavat ottelut: 18.6. lähtö, sh 2100 m Tammasarja
2010: 1) Sorvan Seila/Ari Moilanen 30,8 (9,02), 2) Jukan Tähti 29,2
(12,88).3) Ruskahelmi 31,1 (15,4).4)
Hillomunkki 31,5 (39,47).poissa: 11.
Toto (2-14-8): 9,02 2,78-3,17-4,00
44,08.
3. 14) Matti Oivanen Suomi 0,65.
Syötöt: 1) Abdalla Ahmed Egypti
0,61,... entinen TPSpuolustaja Marko Kiprusoff.
Leimeen mukaan Suomen liiga on luonnollisesti tasokkaampi kuin Ranskan liiga, mutta
erot eivät ole niin suuria kuin
yleensä väitetään.
? Nykyään pelityyli on lähes
kaikkialla samanlainen, ja Suomessa tuomitaan Ranskan liiga
yleensä näkemättä siellä pelejä.
Pelaajat ovat Leimen valmennusfilosofiassa pääosassa, sillä
he työn kaukalossa tekevät.
TPS:n pelaajakoordinaattori
Ari Vuori on koonnut tulevan
pelaajiston, joka on lähes kasassa.
Vuoren mukaan tarvitaan vielä 1?2 keskushyökkääjää, joita
etsitään lähinnä ulkomailta.
Viime kauden mestarijoukkueen maalissa erinomaisen kauden pelannut maalivahti Atte
Engren jatkaa NHL-varauksesta huolimatta vielä kauden
Turussa Urpo Ylösen valmennuksessa.
Leime ei halua vielä tarkemmin puuttua joukkueensa tulevan kauden pelityyliin ja urheilullisiin tavoitteisiin, koska
TPS:n pelaajisto on hänelle vielä lähes tuntematon.
? Mestaruuden puolustamisesta ei voi ottaa turhia paineita, sillä uusi aikakausi on taas
alkamassa.
Valmennusryhmässä jatkuvuutta edustaa Ylösen lisäksi
Suikkasen kakkosvalmentajana
toiminut Riku-Petteri Lehtonen.
Boston nousi ensi kertaa finaalisarjassa niskan päälle
KORIPALLO. KPV, PK-35
. Lakersin Pau Gasolille
sattui vaisu ilta, ja hän jäi 12
pisteeseen.
? Hän on ollut yksi meidän tasaisimmista pelaajistamme. Nyt aionkin pitää taukoa
kotimaan kilpailuista ja keskittyä harjoitteluun, jotta olen
parhaimmillani Haifassa.
Kuin sinetiksi valinnalleen
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 1, 2, 4, 8, 12, 14, 15,
20, 26, 28, 30, 33, 49, 52, 55, 56, 57,
58, 60, 64
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
62, 32, 16, 9, 46, 43, 36, 45, 67
Vaakabingot:
62, 32, 16, 9, 46, 43, 36, 45, 67, 3,
30, 64, 71, 5, 7, 72, 48, 50, 29, 44, 53,
15, 57, 10, 19, 52, 27, 17, 70, 25, 18
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 39 kpl voitto-osuus 5,00 e.
TULOSVETO
1 Hollanti?Tanska 2?0
Kerroin: 6,49
Tuominen ajoi sunnuntaina
Jyväskylässä maastopyöräilyn
maratonkilpailussa selvään
voittoon omassa M18-sarjassa.
Habaneron pilotti päihitti toiseksi tulleen Tampereen Pyöräpoikien Teemu Uusi-Piuharin yli seitsemällä minuutilla.
Reitti oli Jyväskylässä varsin
raskas, sillä 63 kilometrin pituinen lenkki oli täysin mutavellin vallassa muutaman päivän kestäneiden vesisateiden
jäljiltä. Koko ammattilaisuransa Boston Celticsiä edustanut Paul Pierce otti ratkaisijan roolin, kun hänen joukkueensa kaatoi Los Angeles
Lakersin NBA-koripalloliigan
viidennessä finaalissa 92?86.
Boston siirtyi sarjassa ensi
kertaa johtoon ja on 3?2-tilanteessa voiton päässä mestaruudesta.
Celtics-kapteeni Pierce, 32,
onnistui 12 kertaa 21 heittoyri-
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO
LIIGA:
Tampere U?TPS 1?1 (1?0)
27. (SSS)
JALKAPALLO. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1)
Vindens Poju/Sanna Kumanto 3,12,1
x, 2) Candy Man 3,14,5 x.3) Miss
Marilyn 3,16,9 x.4) Chison 3,20,4
x.1. (SSS). Toto (7-9-1):
14,07 3,28-6,83-1,80 50,77. Sanna Järvelä voitti suomenhevostam-
malla Amazoni sekä tarkkuus
että maratonkokeen avoimessa
luokassa, mutta hieman jännittyneestä koulusuorituksesta johtuen he olivat kokonaistuloksissa viidensiä.
Heikki Leimestä TPS:n uusi päävalmentaja
STT | EERO TOIVOLA
JÄÄKIEKKO. Toto (7-5-6):
2,91 1,40-4,05-1,79 74,41. RoPS, MP
. 9) Siltala 1,82,
20) Sivula 1,41.
Passarit: 1) Valerio Vermiglio Italia 10,57,... heinäkuuta.
. 14) Siltala 0,29.
Puolustuspallot: 1) Pasi Hyvärinen Suomi 3,88,... PoPa, 20.6. lähtö, V4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1)
Bwt Envy/Jouni Nummi 16,5a (25,78),
2) Les Musclerabe 16,5a (55,86).3)
Bank Laukko 16,6a (11,29).4) Confess King* 16,8a (43,71). V4-kerroin: 15,25.
5. lähtö, V4-1, sh 2100 m: 1) Leon
Salama/Pertti Puikkonen 26,4a x
(1,58), 2) Marat 26,5a (3,64).3) Nahkaparturi 27,6a (12,64).4) Trimmi
27,7a (70,8). Tuominen on voittanut
kolmesta maratoncupin osakilpailusta kaksi.
Jyväskylässä ajoi myös muita
salolaisia. Salon Pursiseuran juniorikuljettaja Riku Virtanen ajoi toiseksi ratamoottoriveneiden kauden
toisessa SM-osakilpailussa
Uudessakaupungissa sunnuntaina. FC
Lahti.
YKKÖNEN
KooTeePee?OPS-jp 2?0 (2?0)
22. Milloin syntyy avausmaali?
2. JIPPO.
Leon Salama
taisteli voittoon
tyksestään ja upotti yhteensä
27 pistettä. Virtasen
lopullinen sijoitus varmistui
viimeisessä erässä, jonka
hän voitti. Odotan suurella
mielenkiinnolla tulevaa kisaa,
Tuominen iloitsee.
. lähtö, sh 2100 m Monten SMkarsinta: 1) Lavinia/Taru Ahonen
m1,29,4 (1,72), 2) Heluker m1,30,3
(10,23).3) Kasiro m1,32,4 (26,07).4)
Otteen Oskari m1,30,6 (19,24). KooTeePee, Hämeenl. Toinen tila maistui halikkolaiskuljettajalle,
sillä Virtasen veneessä oli
runsaasti murheita. Kuka tekee avausmaalin?
Voittoyhdistelmä: 5 (41.-50.min)?18
oma maali
Kerroin: 1 006,26
Päivän Pari 2
Japani?Kamerun
1. Seuraava kisakoitos huristellaan heinäkuussa
Hirvensalmella. On hienoa pukea Suomi-paita päälle ja päästä edustamaan
maata arvokisoihin, ja vieläpä
näinkin eksoottiseen paikkaan
kuin Israel. 5) Hyvärinen 58,33,... Kuka tekee avausmaalin?
Voittoyhdistelmä: 4 (31.-40.min)?3
Honda
Kerroin: 96,38
Lyhyet
Riku Virtanen
toiseksi SMosakilpailussa
TuTo siirtyi
kärkeen
Kolmosessa
MOOTTORIVENEILY. Toto
(14-11-4): 1,72 1,27-1,62-2,53 4,66.
9. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m:
1) Exdream/Harri Koivunen 16,8a
(2,91), 2) Carotin 16,8a (41,5).3)
Kelly Keen 16,9a (6,78).4) Beat Box
17,0a (35,27).poissa: 1. Nyt 10-vuotias Huginn tuli
minulle 11 kuukauden ikäisenä. HJK, 21.6. V4-kerroin: 10135,84. KuPS, VPS . Lisäksi
hän sijoittui sunnuntain 60
cm esteluokassa kolmanneksi
ja 80 cm SM-luokassa tiukan
uusinnan jälkeen toiselle sijalle.
. Hänellä oli varaa yhteen huonoon
peliin, Bryant totesi espanjalai-
sesta joukkuetoveristaan.
Paul Piercellä oli selkeä kuva siitä, miten Lakers on mahdollista kammeta kumoon tulevissakin otteluissa, vaikka sillä
on riveissään tämän hetken valovoimaisin koripalloilija.
? Kobe on pelaaja, jota ei todennäköisesti voi pysäyttää. Milloin syntyy avausmaali?
2. JJK . Arto
Hammarin ohjastama Nahkaparturi rynnisti loppumetreillä
kolmanneksi.
Lämminveristen kovimmassa
sarjassa käytiin mielenkiintoinen loppusuoran kamppailu.
Johtavan takana matkannut
Jet Mario siirtyi kaarteessa
kärkeen, mutta Kari Rosimon
ohjastama Soutwind Vennae
kiri niin terävästi, että ehti
niukasti ohi Jet Marion. TamU, FC Inter
. lähtö, V4-2, lv 2100 m: 1) Golda Jackal/Markku Nieminen 16,9a
(14,07), 2) Ridingman 16,9a (16,53).3)
Bwt Tommy 17,0a (5,42).4) Cobira
17,0a (2,36).poissa: 3, 6. MIFK,
19.6. Marat
otti kiihdytyksessä johtopaikan
ja Leon Salama laukkasi. . Puolimatkassa Pertti Puikkonen
kannusti ajokkinsa takajoukoista johtohevosen rinnalle.
Kärkikaksikko teki ratkaisuvaiheissa selvän eron muihin
ja Leon Salama sinnitteli tiukassa loppusuoran taistelussa
niukasti ohi Maratin. kierrosta: Henri Kontinen Suomi?Dustin Brown Jamaika 7?5,
2?6, 7?6 (7?5).
Kontinen kohtaa toisella kierroksella voittajan ottelusta Benjamin
Becker Saksa (8)?Jarkko Nieminen
Suomi.
YLEISURHEILU
Kiikalan Urheilijoiden kilpailut:
T5
40M: 1) Oona Aapio 11.46 Pituus
1) Oona Aapio 1.28 Pallo 1) Oona
Aapio 3.94
P5
40M: 1) Ami Karttila 10.55 2) Eino Silander 11.25 3) Jarkko-Olavi
Heinonen 12.57
Pituus: 1) Ami Karttila 1.87 2)
Eino Silander 1.66 3) Jarkko-Olavi
Heinonen 1.66 4) Eero Uotila 0.60
Pallo: 1) Ami Karttila 8.13 2) Eino
Silander 6.15 3) Jarkko-Olavi Heinonen 4.66 4) Eero Uotila 3.00
300M: 1) Eino Silander 1.37 2)
Ami Karttila 1.52 3) Jarkko-Olavi
Heinonen 2.44
T7
40M: 1) Olivia Kalliokoski 8.02 2)
Viivi Karttila 8.27 3) Linnea Heino-
nen 8.33 4) Elsa Silander 8.84
Pituus: 1) Olivia Kalliokoski 2.58
2) Viivi Karttila 2.53 3) Elsa Silander 2.41 4) Linnea Heinonen 2.35
Pallo: 1) Elsa Silander 13.47 2)
Viivi Karttila 12.00 3) Linnea Heinonen 8.46 4) Olivia Kalliokoski
6.39
300M: 1) Olivia Kalliokoski 1.12
2)Viivi Karttila 1.22 3) Elsa Silander 1.26
P7
40M: 1) Tuomas Uotila 8.78 2) Oskari Kalliokoski 9.48 3) Joel Saario
9.50
Pituus: 1) Tuomas Uotila 1.99 2)
Oskari Kalliokoski 1.98 3) Joel Saario 1.96
Pallo: 1) Joel Saario 12.85 2) Tuomas Uotila 11.04 3. 17)
Urpo Sivula Suomi 50.
Torjunnat: 1) David Lee USA
1,33/erä,... 14) Mikko Esko Suomi
4,00,... Toto (15-8-5): 1,32
1,22-2,61-3,02 9,15.
2. Jääkiekon mestarijoukkue TPS:n uuden päävalmentajan Heikki Leimeen yksi unelma täyttyi maanantaina.
Koko kotimaisen uransa TPS:
ssä pelanneesta puolustajasta
tuli turkulaisen SM-liigajoukkueen uusi päävalmentaja.
Leime, 48, voitti TPS:ssä pelaajana kolme Suomen mestaruutta. Piercen onnistumisten siivittämänä Boston piti
niukan mutta riittävän johtonsa päätössummeriin saakka.
Pierce on pelannut koko 11vuotisen NBA-uransa Bostonissa, mutta on lähtöisin Los
Angelesin Inglewoodista. Troikka:
673,79.
10. 12) Sivula 46,04,... Juuso Laitinen (Helenius)
2?0.
Erotuomari: Mikko Lehtola.
RoPS
8 6 2 0
25?4 20
FC Espoo 8 5 1 2
11?6 16
KooTeePee 8 4 3 1
11?4 15
KPV
8 4 2 2
15?7 14
PS Kemi 8 3 4 1
11?9 13
Viikingit 8 3 3 2
12?7 12
PK-35
8 3 2 3 10?10 11
PoPa
8 3 2 3 13?16 11
JIPPO
8 2 4 2
7?8 10
OPS-jp
8 3 0 5 12?12 9
Klubi 04 9 2 3 4 11?15 9
Hämeenl. 8 2 2 4 10?17 8
MP
8 1 1 6
3?14 4
TPV
9 0 3 6
3?25 3
Seuraavat ottelut: 19.6. Kristian Kojola (Dema) 1?0, 90.
Jonatan Johansson 1?1.
Erotuomari: Vesa Pohjonen.
Inter?VPS 1?0 (0?0)
57. Haka . Koko 15-vuotisen valmentajauransa Leime on tehnyt
ulkomailla.
Leime toimi mm. lähtö, lv 2100 m: 1) Baron Sundance/Anssi Nurminen 18,0 (1,32), 2)
Embracy 19,0 (28,8).3) Night Prowler 19,1 (11,88).4) Multi Honey 18,6
(46,8).poissa: 13. Mutta
me voimme yrittää hidastaa näitä muita kavereita ja saada sitä
kautta mahdollisuuden voittoon.
(STT?AFP?Reuters)
P99 Piirisarja,Ykkönen:
Wilpas?SalPa Sininen 1?5
SalPa Sininen?SoVo 1?1
PeU?SalPa Sininen 5?2
SalPa: Kosti Leinikka 3+0, Olli
Suominen 1+2, Oliver Kuussaari
1+2, Jeremias Hurme 1+1, Tuomas
Koskinen 1+0, Aksu Suominen
1+0, Jere Ahonen 0+1.
P99 Piirisarja,Liiga:
SalPa?MynPa 4?2
Lieto Mustat?SalPa 4?2
PiPS?SalPa 4?6
SalPa: Juuso Rantanen 4+0, Lauri Mielikäinen 3+1, Lasse Soljama
1+3, Akseli Määttä 0+4, Heikki
Leppäkoski 2+0, Roni Jokinen 2+0,
Henry Iirola 0+2, Santeri Virtanen
0+1, Edvard Yurievich 0+1.
T98 Piirisarja 9v9:
TuNL99?SalPa 0?8
SalPa: Emma Juuti 1+0, Janica
Hiltunen 5+1, Alina Järvinen 1+0,
Katariina Rantanen 1+2, Jenna
Seppä 0+2, Sinna Lindström 0+1 ja
Miia Nummelin 0+1.
KEILAILU
Riika, Latvia, Naisten EM-kilpailut:
Parikilpailu:
Välierät: Suomi (Piritta Kantola
214, Krista Pöllänen 278)?Tanska
(Sascha Wedel 204, Rikke Holm
Rasmussen 233) 492?437, Ruotsi
(Nina Flack 179, Helen Johnson
220)?Englanti (Haylie White 189,
Lisa John 163) 399?352.
Loppuottelu: Ruotsi (Flack 233,
Johnson 221)?Suomi (Kantola 248,
Pöllänen 181) 454?429.
KORIPALLO
NBA, Finaalien 5. kesäkuuta 2010
Urheilu
Jurvela ja Huginn menestyivät Salossa
Anne Varjo
ANNE VARJO
HEVOSURHEILU. Kemiönsaaren
FC Boda sai taipua kotonaan
Turun Tovereille maalein 0?3
(0?3) Turun piirin Kolmosen
kamppailussa maanantaina.
Samalla TuTo nousi taulukon kärkipaikalle ohi Salon
Wilppaan. Pertti Puikkosen
Leon Salama näytti taistelijan
lahjansa ja puristi tiukassa
taistelussa voittajaksi. Järvelä ajoi
Heidi Sinda hevosellaan Geist Tyler viihtyi hyvin tarkkuuskoeradalla.
kuitenkin tallinsa toisen vuonohevosen, vasta 5-vuotiaan
Lunefull Fossin kanssa kokonaiskilpailun kolmanneksi.
Salolainen Annika Härkönen groomeineen ja Conver-
sano Legeny voittivat kaikille
hevosroduille avoimen valjakkoajon seurakilpailuluokan.
Koska valjakkoluokissa oli lyhennetty maratonosuus, kouluosuuden tulokset vaikuttivat
kokonaistuloksiin tavallista
enemmän. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Meidän
on voitettava yksi peli, Pierce
sanoi.
Bostonin oli käytännössä
pakko voittaa viides finaali,
jotta joukkue säilytti realistiset
mahdollisuudet napata ennätyksellinen 18:s NBA-mestaruutensa.
? Emme todellakaan halunneet lähteä 2?3-tappiolla pe-
laamaan kahta viimeistä peliä
vieraskentälle. Tämä oli kauden isoin ottelumme, ja tästä
ne vain kasvavat, Pierce totesi.
Vaikka loisto-ottelun pelasikin,
Pierce ei ollut lähimainkaan viidennen finaalin kovin pistemies.
Lakersin tähti Kobe Bryant
pussitti yhteensä 38 pistettä,
joista 19 kolmannella neljänneksellä.
Mutta siinä missä Pierce sai
hyvää tukea Kevin Garnettilta (18 pistettä) ja Rajon Rondolta (18), jäi Bryant kovin
yksin. Hänen joukkueessaan pelasi neljä suomalaispelaajaa, mm. Vuonohevonen on ihmisen
paras ystävä, sillä voi tehdä
mitä vain, mennä koulua, hy-
MAURI MÄKYNEN
pätä ja ajaa, Jurvela taustoittaa rotuvalintaansa.
. M40-sarjassa
niin ikään HyPyä edustava
Petteri Hartikainen oli 17:s.
2 Japani?Kamerun 1?0
Kerroin: 10,37
3 Tampere Utd?TPS 1?1
Kerroin: 7,53
4 FC Inter?VPS 1?0
Kerroin: 7,68
VOITTAJAVETO
Päivän Pari 1
Hollanti?Tanska
1. lähtö, lv 2100 m Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) New Nightmare/
Riitta Nylund 17,2a (24,55), 2) Bwt
Detective 17,4a (5,53).3) Black Lender 17,6a (46,03).4) Buran Shade
17,8a (6,69). Janne Laakso (Vesa Helenius)
1?0, 37. FC Boda ei ollut hävinnyt sitten kauden avanneen
Wilpas-ottelun. Toto (4-1-12): 24,55 4,732,88-3,71 57,71.
4. Boston johtaa sarjaa, mutta kuudes ja mahdollinen seitsemäs
finaali pelataan Lakersin kotiareenalla.
? Olisi mahtavaa voittaa
mestaruus LA:ssa. V4kerroin: 895,11.
7. OPS-jp . Suosikki
Vampyr Hornline pilasi pelinsä
laukkaan.
Jouni Nummen Bwt Envy
julistettiin 2100 metrin ryhmäajon voittajaksi, vaikka tamma
ylitti maalilinjan kolmantena.
Kärkipaikkaa pitänyt Flying
Dutchman laukkasi maalin lähestyessä ja sen rinnalla matkannut Feelque teki saman
tempun, ilmeisesti sympatiasyistä.
Illan korkein ykköspalkinto,
2400 oli tarjolla suomenhevosten tammasarjassa. Päivän
Duo: 12-8, kerroin: 387,58.
8
1) Nea Pronin HKV
12,66 Kilpailun ulkopuolella Elina
Kakko PerttPei 13,03
T13 Seiväs 1) Minttu Turunen SalVil 220
T13 Kiekko 1) Sonja Kauppi TammRy
31,91 3) Annina Pura PerttPei 28,43
T13 Moukari 1) Annina Pura PerttPei 31,09
T13 Pituus 1) Elina Kakko PerttPei
5,16 5) Josefiina Mäkinen SalVil 4,40
T13 60m 1) Vera Kesälä TuUL 8,82
2) Josefiina Mäkinen SalVil 8,90 8)
Elina Kakko PerttPei 9,10
T13 60m aj. klo 12-17
Salo, Sininen talo
www.srkv.fi - Puh. 045 112 5015
??????????
aamiaismajoitus - mökkejä
Raili ja Hemming Eriksson
Rosala Bölent 169, Rosala
p. Siirtopaikka sijaitsee Hästön Maatilan
kohdalla.
Lain mukaan tiedotetussa toimituksessa asianosaisen poissaolo
ei estä toimituksen suorittamista.
Valitusaika alkaa toimituksessa
tehdystä päätöksestä tai loppukokouksesta. klo 12-17, torstaina 17.6. Toimituksessa käsitellään yksityistielain mukaiset asiat koskien Hästön
yksityistien tiekunnan toimitushakemusta, jolla on pyydetty Hästön
yksityistien ja sen tieoikeuksien
siirtämistä uuteen paikkaan ja vanhaan tiehen liittyvien kaikkien tieoikeuksien lakkauttamista kiinteistön
Hästö 734-581-1-71 alueella. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
AMMUNTA
Varkaus, Mustaruutikisat:
Vetterli (vapaakivääri 50m): 1) Jyrä
Hannu SaSA 92 2) Sivula Ilpo OrivA
88 3) Laitinen Heikki KAMS 87 4)
Viljakka Marko VarkA 75 5) Huhta
Lauri SSG 74 6) Rantala Markku
SSG 69 7) Niskanen Jouko VarkA 65
8) Pienmäki Kyösti OrivA 52.
Kuchenreuter (nallilukkopistooli
25m): 1) Paatinen Pekka SSG 95 2)
Päärnilä Jukka SSG 93 3) Julkunen
Tapani RSA 92 4) Hautamäki Juha
LeA 91 5) Grönroos Jyrki SaSA 88 6)
Menna Ari NoSA 86 7) Rantala Martti IkA 85 8) Jyrä Hannu SaSA 84 9)
Karppinen Kai VarkA 84 10) Hämäläinen Ari MU 82 11) Lattu Pertti VarkA
57 12) Niskanen Jouko VarkA 55.
Mariette (nallilukkorevolveri 25m):
1) Hautamäki Juha LeA 93 2) Päärnilä Jukka SSG 92 3) Paatinen Pekka SSG 92 4) Karppinen Kai VarkA
91 5) Jyrä Hannu SaSA 88 6) Menna
Ari NoSA 85 7) Hämäläinen Ari MU
85 8) Rantala Martti IkA 81 9) Julkunen Tapani RSA 79 10) Grönroos
Jyrki SaSA 67.
Cominazzo (piilukkopistooli 25m): 1)
Päärnilä Jukka SSG 89 2) Paatinen
Pekka SSG 84 3) Hautamäki Juha LeA
83 4) Grönroos Jyrki SaSA 79 5) Julkunen Tapani RSA 75 6) Rantala Martti
IkA 74 7) Jyrä Hannu SaSA 69.
Hirvi (3+3 laukausta): 1) Rantala
Markku SSG 27 2) Sivula Ilpo OrivA
27 3) Huhta Lauri SSG 24 4) Pienmäki Kyösti OrivA 15.
LENTOPALLO
Seinäjoki, Power Cup:
Rikala-Volleyn sijoitukset:
F-Pojat (31 joukkuetta): 6) Rikalavolley.
E-Pojat (34 joukkuetta: 6) Rikalavolley 2, 10) Rikalavolley 1
D-TSPojat (45 joukkuetta): 6) Rikalavolley
C-Pojat (27 joukkuetta): 17) Rikalavolley
E-Tytöt (41 joukkuetta): 32) Rikalavolley
D-TSTytöt (110 joukkuetta): 77) Rikalavolley
D-Tytöt (87 joukkuetta): 38) Rikalavolley
B-SSTytöt (52 joukkuetta): 29) Rikalavolley
TANSSIURHEILU
Kaarina, Aluekilpailut:
Lapsi 2 avoin 1+2 vak: 2) Tuomas
Koskinen?Henna-Riikka Nurmi
Lapsi 2 avoin 1+2 lat: 2) Tuomas
Koskinen?Henna-Riikka Nurmi
Jun 1D: 1) Aleksi Lehtonen?Nelly
Nummentalo, 3) Samu Rasila?Inka
Lehtonen
Jun 2E: 2) Ilari Ratamo?Jenni Ratamo
Jun 2D: 4) Robert Lagerström?Netta Leppiniemi
Sen 3 B-A lat: 3) Tapio Järvinen?
Anne Pihala-Järvinen
YLEISURHEILU
Lohja, Lohja Junior Games:
T14 80m aj. 040-5073876
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
H
I
R
M
U
I
N
E
N
Ota mitat
mukaan!
Tehtaan
edustaja paikalla.
Puh. 040 505 0912
www.petipuuro.com
???????????
Ilmoitus
maanmittaustoimituksesta
Perjantaina 18.6.2010 klo 18.00
Vierailijoina
elinkeinoministeri MAURI PEKKARINEN
Keskustanaisten varapuheenjohtaja
kansanedustaja ELSI KATAINEN
MTK:n metsäjohtaja JUHA HAKKARAINEN
Musiikkia
TURKKA MALI
Iltaa isännöi ja lohikeittoa tarjoaa
kansanedustaja
ESKO KIVIRANTA
Tervetuloa!
Tiistaina 6.7.2010 klo 9.00 aloitetaan yksityistietoimitus nro 2010
-348154 Hästön Maatilalla osoitteessa Hästöntie 910, Perniö. Violetti kaulapanta, jossa
messinkinen osoitekapseli.
P. Toimituksen asiakirjat
toimitetaan valitusaikana vain
pyynnöstä.
Varsinais-Suomen
maanmittaustoimisto, Salo
Puh. 02-7274300
??????????????
Puhelinosakkeista
paras hinta.
P. 0400 598 023.
???????????
Tänään klo 17
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
02-733 1226
040 501 1649
??????
KESÄHUMPAT
- Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys ry järj.
HUOLEHDI LUUSTOSTASI!
MITTAUTA LUUNTIHEYTESI!
keskiviikkona 16.6. 1) Elina Kakko PerttPei 9,80
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Tiistaina 15. 040 506 5112
ESITTELYPÄIVÄ
huomenna klo 10-18
LIDL?in piha, SALO
VIIALAN KOTILEIPOMO
. kesäkuuta 2010
T13 Kuula 1) Elina Kakko PerttPei
11,74 2) Annina Pura PerttPei 10,90
8) Juulia Torkki SalVil 9,52
T13 Keihäs 1) Nea Hyvärinen HämeenlTa 40,12 10) Juulia Torkki SalVil 25,86
T13 Korkeus 1) Linda Ekroth ViipU
165 2) Elina Kakko PerttPei 156 3)
Juulia Torkki SalVil 150
T11 60m 1) Viivi Lehikoinen NurmijYU 9,21 4) Elina Määttänen
PerttPei 9,60
T11 Kuula 1) Milla Koski-Vähälä
LumijLU 10,91 5) Elina Määttänen
PerttPei 8,78
T11 150m 1) Viivi Lehikoinen NurmijYU 21,90 4) Elina Määttänen
PerttPei 23,04
T9 40m 1) Venla Määttänen PerttPei 7,10
T9 Pituus 1) Venla Määttänen
PerttPei 3,71
T9 400m 1) Veera Vastamäki KU58 1.20,27 2) Venla Määttänen PerttPei 1.20,57
T9 Kuula 1) Felicia Meriheinä LiljIK
6,37 3) Venla Määttänen PerttPei 5,66.
??????????
Kokoharmaa pienikokoinen
kissa Halikossa Salaisissa
11.6