Jos
e-pillerin käyttäjälle tulee
esimerkiksi lentomatkan tai
pitkän automatkan jälkeen
pohjekipu, olisi se asiantuntijoiden mukaan syytä tarkistuttaa lääkärissä samana
päivänä.
dosentti Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta. Joissain tapauksissa hoito on järkevää,
mutta pääasiassa kyse on
bisneksestä, sanoo lääketieteen tohtori Kari Tikkinen.
Turhista lääkkeistä puhut-
taessa syyllistä etsitäänkin
usein lääketeollisuudesta.
Toimitusjohtaja Jussi Merikallio Lääketeollisuus
ry:stä myöntää, että avointa keskustelua tarvitaan.
Hänestä lääkefirmoja syytetään silti turhan herkästi
sairauksien keksimisestä.
??Lääkkeen saanti markkinoille kestää toistakymmentä vuotta ja maksaa keskimäärin miljardi euroa. hän pohtii.
Sairauden määrittely voi olla arvovalinta
sairausmääritelmiä ja hoitosuosituksia. Kohonneen
kokonaiskolesterolin raja-arvon laskeminen tuplasi kolesteroliongelmaisten määrän 90-luvulla.
Monissa riskisairauksissa
raja-arvot on päätetty täysin mielivaltaisesti, sanoo
dosentti Teppo Järvinen
Helsingin yliopistosta. Ehkäisyrenkaan ja -laastarin riski
on hieman suurempi, 6?12
tapausta 10?000 käyttäjää
Veritulppakuolemat
nousivat otsikoihin
?Tammikuussa Ranskan lääketurvallisuusvirasto kielsi aknelääke
Diane 35:n, jota on käytetty myös ehkäisypillerinä. yhdistelmäehkäisypillerien
hyödyt riskejä
suuremmat.
SEUDUN PARAS
MERKKIVALIKOIMA
tuu, hän sanoo.
Merikallion mielestä kysymys on monimutkaisempi.
??Onko turhaa, että erilaiset riskiryhmät syövät lääkkeitä, jos niistä ei ole haittaa, ja osa voi jäädä siten
sairastumatta. Suomessa näiden pillereiden käyttöön
on yhdistetty viisi kuolemantapausta.
?Syyskuussa keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko kertoi
molemminpuolisen keuhkoveritulppansa yhtenä syynä olleen ehkäisypillerit.
?Neljännen polven pillereissä vaikuttavana aineena on drospirenoni.
Niitä myydään esimerkiksi kauppanimillä Yasmin, Yaz ja Yasminelle.
?Kolmannen polven pillereissä vaikuttavana aineena on desogestreeli
tai gestodeeni. Kolmannen
ja neljännen sukupolven yhdistelmäpillereillä riski on
9?12 tapausta 10?000 käyttäjää kohti vuosittain.
Selvityksessä katsotaan,
että lääkärin tulee arvioida
potilaan yksilöllinen veritulppariski säännöllisesti ja
huomioida e-pillereiden väliset erot veritulppariskissä.
Lisäksi painotetaan riskistä
tiedottamista.
Suomessa haittavaikutusrekisteriin on ilmoitettu 40
vuoden aikana 17 veritulppakuolemaa, joihin on epäilty liittyvän e-pillerit. TIISTAINA 15. (STT). sairauksiksi.
osteoporoosia.
??Ikääntyminen on varmasti vahvin tekijä lähes kaikissa riskisairauksissamme.
Näin ikääntymisestä tulee
tavallaan sairaus, hän toteaa.
Terveempää
elämää
Sairauden määrittelyllä on parhaat asiantuntijat luovat työssään näe sitä enemmis- lisesta arvovalinnasta, sanoo
Lääkevirasto:
Riski silti pieni
. Korulavalla oli noin
40 paria timanttikorvakoruja, joiden myyntiarvo on yhteensä yli 50?000 euroa.
Korulava oli muiden vastaavien tuotteiden kanssa
messuosastolla esiteltävänä
ja myynnissä. Varmaksi ei tiedetä, onko näissä
tapauksissa e-pilleri syynä.
Ongelmatta e-pillereitä
käyttäneiden ei ole asiantuntijoiden mukaan syytä
lopettaa pillereitä.
Ylilääkäri Marja-Leena
Nurminen Fimeasta pai-
nottaa, että laskimotukosriski on suurin käytön alussa,
etenkin ensimmäisen puolen
vuoden aikana.
??Jos pitää pillereistä taukoa vähintään neljä viikkoa
ja aloittaa sitten uudestaan,
riski on taas suurentunut,
hän sanoo.
Laskimoveritulpan riskitekijöitä ovat muun muassa
tupakointi, lihavuus, ikä ja
laskimoveritulppien esiintyminen suvussa.
Laskimoveritulpan oireita
ovat esimerkiksi kipu ja turvotus alaraajassa ja keuhkoveritulpan oireita hengenahdistus, kipu ja yskä. Hänestä
tauteja määrittelevien tahojen pitäisi edustaa nykyistä
laajempaa yhteiskunnallista
osaamista ja arvopohjaa.
??Nämä eivät ole lääketieteellisiä päätöksiä, vaan samanlaisia arvovalintoja kuin
kouluruokaan käytettävä rahasumma.
Mikkelin
pankkiautomaattirikos selvisi
Poliisin viime viikolla pidättämät mikkeliläismiehet ovat
tunnustaneet Mikkelin Otavassa tehdyn poikkeuksellisen varkausyrityksen, jossa
pankkiautomaatti irrotettiin
kauppaliikkeen seinästä suurella kauhakuormaajalla.
Poliisi pitää juttua selvitettynä. Kiinteistö
pinta-ala on vajaat 3?900
neliömetriä.
Vanhalla Turuntiellä sijaitsevan talon asunnoista viisi on vuokrattuna.
Vuokrasopimukset irtisanotaan kaupan myötä.
SSS | Minna Filppu
Säännöistä
ja ohjeista
ei toistaiseksi
koota
hakemistoa
Salon kotisivuille
SALO. | KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Tehdäänkö
vanhuudesta
sairautta?
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Jos kolaroit,
säilyvätkö bonuksesi?
Bonusturva nyt
kasko- ja liikenneVanhuuden vaivoihin
vakuutuksissa.
tarjotaan lääkkeitä, vaikka niiden
hyödyistä ollaan eri mieltä.
Palveluntarjoajat LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja LähiTapiolan alueyhtiöt
KAIKKI MATOT
-30
jopa
-70
%
%
Myös tarjoushinnoista
LOPPUUNMYYNTI
Liike lopetetaan
Kaikki käsinsolmitut
matot
Kaikki
käytävämatot
-50% -30%
MA-PE 10-18
LA 10-14
Valuri Savenvalajankatu 3, P. Yleiset säännöt ja ohjeet on
kerätty omaksi kohdakseen.
Kaikki asianhallintajärjestelmät eivät ole keskenään yhteensopivia eikä
materiaalia ei voi suoraan linkittää sisäisistä
järjestelmistä julkiselle
sivustolle, vaan aineisto
on siirrettävä manuaalisesti.
SSS | Minna Filppu
Jengiläisten
rikosepäilyjä
puidaan jälleen
Joensuussa
Syyttäjä vaatii yli kolmen
vuoden vankeusrangaistuksia kahdelle Cannonball MC -jengin jäsenelle
muun muassa törkeästä
ryöstöstä. Noin puolet
heistä käyttää neljännen
polven pillereitä ja vajaa kolmasosa kolmannen polven
pillereitä.
Toisen sukupolven e-pillerien laskimotukoksen riski
on selvityksen mukaan 5?7
tapausta 10?000 käyttäjää
kohti vuosittain. Suomessa sitä myydään
nimellä Diane Nova. Yhtenä esimerkkinä hän pitää
Tauti vai ei?
?Lääketieteen tohtori Kari Tikkisen johtama tutkimusryhmä kysyi
reilulta 3?000 suomalaiselta näkemyksiä siitä, mikä on sairautta ja mikä ei.
Tutkimus julkaistiin BMJ Open -tiedelehdessä viime vuoden lopulla.
?Sekä terveydenhuollon ammattilaisten että maallikoiden käsitykset
sairaudesta vaihtelivat suuresti.
?Vastaajat olivat erimielisiä muun muassa siitä, ovatko erektiohäiriö,
peliriippuvuus, vaihdevuodet, lapsettomuus ja silmien taittovirhe sairauksia.
?Samanmielisiä oltiin esimerkiksi siitä, että rintasyöpä, malaria, HIV,
skitsofrenia ja osteoporoosi ovat tauteja. Rahojen vaatiminen liittyy jengitiloihin
aiemmin tehtyyn varkauteen. Ylidiagnostiikan
ja ylihoidon haitat jätetään
vähälle huomiolle, Tikkinen
toteaa.
Kun taudin määrittelyyn
sisältyy kysymys korvausvelvollisuudesta, kyse on paitsi
lääketieteellisestä myös yhteiskunnallisesta ja taloudel-
Eri e-pillereistä erisuuruinen
laskimoveritulppariski
SALON AUTOALAN
YHDISTYKSEN MERKKILIIKKEET
Turhista lääkkeistä puhuttaessa syyllistä etsitään usein lääketeollisuudesta.
Yhdistelmäehkäisypillerien
laskimoveritulppariski vaihtelee, mutta on silti aina
pieni. Kauppaliikkeen seinä
rusikoitiin Otavassa viime
perjantain vastaisena yönä.
Poliisi otti törkeästä varkauden yrityksestä epäillyn kaksikon kiinni nopeasti.
Poliisille entuudestaan tuttujen miesten tavoitteena oli
kauhaista automaatti kuormaajan kauhaan, mutta yritys epäonnistui.
Rahaa tekijät eivät saaneet,
ja automaatti jäi niille sijoilleen liikkeen eteen.
Teosta aiheutui suuret aineelliset vahingot. Ei
kannata ottaa riskiä, että jokin vaiva ei määrittyisikään
sairaudeksi, Merikallio sanoo.
Lääkkeitä
esiasteeseen
Aina tauteja ei tarvitse keksiä tyhjästä, vaan olemassa
olevien lääkkeiden käyttöä
voidaan laajentaa.
Tikkisen mukaan viime
vuosina on ollut trendinä
luoda erilaisia sairauksien esiasteita. Korkein riski on niin
sanotuilla kolmannen ja
neljännen sukupolven e-pillereillä. Hänen mukaansa
hoitosuosituksia luovat usein
erikoislääkärit, jotka hoitavat
työssään pahimpia tapauksia.
??Tällaista jäävuoren huippua hoitavat ihmiset määrittelevät sitten koko jäävuoren.
He hoitavat herkemmin vähänkin kohonnutta kolesterolia sairautena, koska eivät
töä, jolle hieman kohonneesta
kolesterolista ei synny mitään
ongelmaa. Korut vietiin
messupäivien päätteeksi
kassakaappiin säilytykseen.
Lavan puuttuminen huomattiin sunnuntaina aamupäivällä. Kerhoon kuuluneiden kolmikymppisten
miesten epäillään syyllistyneen tammikuussa
2012 Joensuussa törkeään ryöstöön, missä yhdeltä mieheltä katkaistiin sormi ja muitakin
uhattiin.
Toissijaisesti kaksikkoa
epäillään törkeästä kiristyksestä. Julkisia varoja haluttiin yleensä käyttää vain
niiden vaivojen hoitoon, jotka vastaaja mielsi ?oikeiksi. Tämä käy ilmi Euroopan lääkeviraston julkaisemasta selvityksestä.
Selvityksen mukaan epillerien hyödyt raskauden
ehkäisyssä ovat yhä riskejä
suuremmat.
??Minkään valmisteen
myyntilupaa ei ole peruttu, eikä määräämistä ole
rajoitettu, kertoo ylilääkäri
Kirsti Villikka Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.
Suomessa yhdistelmäehkäisytabletteja käyttää noin
208?000 naista. Osin
tämän takia ihmiset elävät
aiempaa terveempinä ja pidempään, Tikkinen sanoo.
Lääkkeiden ansiosta ak-
tiivinen elämä voi jatkua
entistä vanhemmaksi. Kaupunginhallitus päätti myydä Hajalan kartanon entisen
päärakennuksen turkulaiselle Maakuntakiinteistöt Oy:lle 20?000 eurolla. Messukeskuksessa
järjestettiin viikonloppuna
tapahtuma, johon Koru ja
kello -messut kuuluivat.
(STT)
Uusien sairauksien määrittelystä seuraa myös hyvää,
kun tietoisuus terveysongelmista kasvaa.
??Kun riskeistä on tehty
sairauksia, niihin on alettu
kiinnittää huomiota. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus aloitti
rikosepäilyjen käsittelyn
tiukoin turvatoimin maanantaina.
Poliisi kertoi syyskuussa, että osaa kesällä tuomituista jengiläisistä
epäillään muistakin rikoksista. Lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis Turun
yliopistosta kertoo esimerkin.
??Omassa lapsuudessani
isovanhempien virtsankarkailuvaiva rajoitti heidän
liikkumistaan. Kauppaan kuuluu
1900-luvun alkupuolella
rakennettu peruskuntoinen puutalo. Kokoomuksen Marjatta Halkilahden ja
Osmo Fribergin aloite
kaupungin eri toimialojen sääntöjen, ohjelmien,
suunnitelmien ja muiden
asiakirjojen kokoamiseksi kaupungin kotisivuille
yhteen paikkaan ei etene.
Kaupunginhallitus totesi, että sen toteutus vaatisi liikaa taloudellisia
panostusta ja työvoimaa.
Salon kaupungin julkisessa sivustossa säännöt
ja ohjeet on pyritty liittämään asianmukaiseen
kohtaan sivustolla. LOKAKUUTA 2013 | VIIKKO 42 | N:O 282 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Kolmannen polven pillereitä ovat esimerkiksi Marvelon,
Mercilon ja Meliane.
?STT:n selvityksen mukaan muun muassa ehkäisyneuvoloista ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä on kyselty viime aikoina tavallista enemmän e-pillereiden riskeistä.
kohti vuosittain. Nykyään inkontinenssista kärsivät ihmiset voivat lääkkeiden ansiosta osallistua aktiivisesti
yhteiskunnan tapahtumiin.
Merikallion mielestä oleellista keskustelussa onkin
se, minkä vaivojen hoitoon
käytetään julkisia varoja.
Jos ihminen haluaa apua
erektiohäiriöön tai kaljuuntumiseen, hoidot on ainakin
toistaiseksi maksettava itse.
Lyhyet
Maakuntakiinteistöt
ostaa Hajalan
kartanon vanhan
päärakennuksen
SALO. Puolestaan surua, vanhenemista ja
ihon ryppyisyyttä ei pidetty sairauksina.
?Vastaajien halu maksaa hoito julkisista varoista riippui siitä, pidettiinkö vaivaa sairautena vai ei. Esimerkiksi osteoporoosin eli luukadon esiasteeseen osteopeniaan määrätään lääkkeitä, vaikka näyttöä niiden vaikutuksesta ei
hänen mukaansa ole.
??Lääkehoidot ovat erityisen hyödyllisiä, jos jokin
sairaus on oikeasti todettu.
Riskitekijöiden hoidossa
lääkkeen teho usein puut-
yhteiskunnalle merkitystä,
koska kyse on isoista rahoista.
??Kun jokin vaiva määritellään sairaudeksi, se vaikuttaa
siihen, mihin terveydenhuollon rajalliset resurssit kohdennetaan, sanoo lääketieteen
tohtori Kari Tikkinen.
Tikkinen on mukana hoitosuositustyössä, jossa alojen
STT | PAULA ROPPONEN,
NOORA PENTTINEN
JA LAADUKKAAT VAIHTOAUTOT
SALKKARISSA TÄNÄÄN
Muuttuvat
raja-arvot
Yksi tapa tehdä ihmisistä sairaita on raja-arvojen
muokkaaminen. (STT)
Arvokkaita koruja
varastettiin Messukeskuksesta
Helsingin Messukeskuksesta varastettiin viikonloppuna arvokas korulava, kertoo
poliisi. 731 3402
STT | KIIRA KOSKELA
Yhteiskunnalla häämöttää edessään eläkepommin
lisäksi sairauspommi, jos
vanhuuden normaaleja ilmiöitä aletaan pitää tauteina.
Myynnissä on jo lääkkeitä
ikääntymisen aiheuttamiin
ilmiöihin.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa miehille markkinoidaan
määrätietoisesti apua alhaiseen testosteroniin, jonka
tuotanto vähenee hiljalleen
iän myötä.
??Tässä on mahtava markkinarako, kun periaatteessa
koko miesväestölle voidaan
antaa hoitoa. Sen käyttö ehkäisyyn on sittemmin lopetettu.
?Kesäkuussa kerrottiin neljännen sukupolven ehkäisytablettien
Yasminin ja Yazin aiheuttaneen Kanadassa kuuden vuoden aikana jopa 23
kuolemaan johtanutta veritulppaa. Yhdysvaltain
psykiatriajärjestö APA:n
mukaan 16 prosentilla kaikista aikuisista on dementian esiaste, eli muisti ei toimi enää kuten nuorena, hän
toteaa.
Vaivojen ennaltaehkäisy
on hyvä asia, mutta käytännössä se johtaa Tikkisen
mielestä turhaan lääkitykseen
Ei vuokraisäntä saa
Suomesta! Lähden heti kun käydä, on kotirauhan rik- n. lokakuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kirjoita lyhyesti. Tässä taas yksi siin, on velvollisuutesi vie- astmaatikko, diabetes
otsikko lisää, mistä hyvin dä vaikka sitten Särkisa- n. Siksi heidän puheidensa kirjoittajiksi
valjastetaan maidensa parhaat, joiden tehtävänä on keksiä vaikuttavia viestejä ihmiskunnalle kokoussalissa ja sen ulkopuolella.
rit
a
Tekst
SSS-arkisto/Marko Mattila
Kirjoittajien mielestä hirvenmetsästykselle Teijolla on vahvat perusteet siinäkin tapauksessa, että alueesta tulee kansallispuisto.
Hirvijahdin loppu olisi turvallisuusriski Teijolla
Mikäli Teijon kansallispuisto kaikista
metsätalouden ja matkailun työpaikkojen
menetyksistä huolimatta tulee, puistossa
pitäisi sallia hirvenmetsästys. YK-piirissä voi
tavata helposti, matkavaivoja säästellen,
kaukaisimpienkin pienvaltioiden korkeita
edustajia.
nn
Kun YK-puheissa kuolemattomia ajatuksia on vähän, sitä enemmän puhutaan
maailman menosta sovitun kokousagendan
valossa. Pelkästään Italiaan on saapunut kymmenen kuukauden
aikana 30 000 turvapaikanhakijaa. Uudet ajat. Rok
että kuski katsoo alaspäin,
ta ja kollegoiden puolesta, n. Kyllästynyt 29. Tilanne on käynyt ajat
sitten täysin kestämättömäksi EU:n eteläisille jäsenvaltioille.
Ne eivät yksinkertaisesti selviä rajavalvonta- ja turvapaikkaurakastaan saati jatkuvasta inhimillisestä hädästä. Yksi uudemmista ongelmista on syrjäytyneiden nuorten liikennekäyttäytyminen.
että riskiryhmiltä perutaan
alkaneen historian paras.
entistä useammin ajolupia.
Jos hyvä suunta säilyy vuoden loppuun, on jälALLE 24-vuotiaat autoilijat aiheuttavat osuutVaikka liikenteessä on edetty viime vuosina
leen syntymässä valtakunnallisesti myönteinen
taan enemmän kuolonkolareita. 0n hyvä, että rukoushet- luultavasti räplää kännykettä hoidamme sairaita ih- kiä järjestetään. Miksi ei
jos esim. Esimerkkinä tästä oli Yhdysvaltain
ja Iranin presidenttien äskettäinen puhelinkeskustelu jälkimmäisen osallistuessa YK-
Aamulehti
TÄTÄ MIELTÄ
YK-puheista vain harvoja
muistetaan kauan.
nn
n. parantamaan maailmanjärjestön
aneemista taloutta ja edistämään siten YKtoimintaa yleensä.
Komiteatyön ohella järjestetään erityiskokouksia sovituista aiheista. päästää sisälle suomalaisella loistavalla
housyhteiskunta
osaamisella. Yksi
aikaa. Jos lapsesi haluaa Steis- yksityiselle! Keuhkokuume,
tuntuvasti. Eiköhän tässä ole koko
voi päätellä, että Salo on losta. Maksoimme
selvää, Valhojalla maksoin paa verorahaa Talvivaa- omasta rauhasta 2?275 e.
maltaita rivitalossa, enkä ran kaivostoimintaan, niin Tukka täynnä
paljonko kaivosyhtiö jakaa
käytä edes. Oma elämä ilmeisesti ta. Yksi sellainen on presidentti Kekkosen YK-puhe lokakuulta 1961: Näemme
maamme YK-yhteisössä pikemminkin lääkärinä kuin tuomarina.
Näin Suomi on siellä paljolti toiminutkin.
Tämäkään ei tosin auttanut meitä YK-turvaneuvoston jäseneksi kaudelle 2013?14.
Valitaankohan neuvostoon nykyään mieluummin tuomareita kuin lääkäreitä?
Puheiden pitämisen ja kuuntelemisen
ohella merkittävää yleiskokoustoimintaa
ovat oheistapaamiset. Terveisiä ja kysymys Salon kouluille: eikö täällä valisteta nuoria
liikennekäyttäytymisessä?
Olen myös ihmetellyt, onko hirveän
iso investointi laittaa alikulkutunneleihin
peilit, jotta tunneliin mennessä näkee, tuleeko ketään oikealta tai vasemmalta.
Oikealla
kokoukseen.
Myös Suomen hallitustason edustajilla
on yleiskokouksen yhteydessä aina tiivis
tapaamisohjelma ennalta sovittujen ulkovaltojen kollegojen kanssa. n. Vai mijotain
vastaavaa.
Vaihda
kuuluu pudottaa kaiktä, ministerit. Alkaneella
istuntokaudella suomalainen kollega Janne Taalas valittiin merkittävän talous- ja
hallintoasiain komitean puheenjohtajaksi.
Tässäkin tehtävässä tarvitaan diplomatian
?lääkäriä. Ei leikitä hotel- alueelta kysytty. Ilmoi- masti poraamaan öljyä
käyttöä rajoittamaan! Hol- tettava kirjallisesti ajoissa, jäitten keskellä. Salon aluesairaalan toi- Postipate
mintaa aiotaan supistaa n. YK-piirissä on sellainenkin kanssakäyminen mahdollista, mitä
toisiaan karsastavat valtiot eivät muuten
tekisi. Venäläiset tulevat varruvetaan vielä käteisen komisesta kysymys. Tippi
sa vastuu katoamisesta. Realisti
asuntoa
ki tuotteet, myös paketit,
kokonaan luukusta alas. Se on lain
mukaan täysin mahdollista.
Hirven metsästys voidaan sallia Teijon oloissa luonnonsuojelulain mukaan
helposti. Huoli
kaakaan. Kyllä voi, kun n. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
PÄÄKIRJOITUS
15.10.2013
Mikä vialla Varsinais-Suomessa?
Lehtikuva/Juuso Haarala
Tieliikenteessä on kuollut
tänä vuonna toistaiseksi vähemmän ihmisiä kuin viime
vuonna.
Liikennevakuutuskeskuksen ennakkoraportin mukaan
liikenteessä menetti tammisyyskuussa henkensä kaikkiaan 195 ihmistä, mikä on 34
vähemmän kuin vuosi sitten.
Hyvän kehityksen keskellä on surullista, että Varsinais-Suomessa kuolinonnettomuuksien määrä kasvoi
11:llä. Ei se au- teluun
vitse kasvua, vaan tasausta muuttaa pois Salosta, n. Kun Finnvera pump- se ostettiin. Niin
tänäkin vuonna, kun äskettäin avattiin jo
68. Vikatikki koko kuidun
market, hyvät parkkitilat takaa kaikki kerralla, niin hankinta, ei mitään hyöja kaikki. Taas koettiin New Yorkissa kymmenpäiväinen puhemaraton.
Useimmat valtionpäämiehistä osallistuvat
YK-yleiskokoukseen vain kerran elämässään. Nuorten suhyleisesti parempaan suuntaan, tilastot osoittavat
ennätys.
teellinen osuus onnettomuuksien aiheuttajina
tien päällä liikkuvan ryhmiä, joiden käyttäytyKokonaisuuden sisällä riittää kuitenkin mietitmistä pitäisi voida tehokkaammin ?täsmäohjata?.
on laskenut, mutta se on edelleen 1,6-kertainen
tävää. Ei aihetta arvosmään tv-kanavia. Päiväpostin jakajan asuntoon putkimiehen tai
sitten vaan tilalle. Menestys taattu
on vain yksi suunta: ylöstyä, mutta myyjä ei jättän. Ota n. Avaukseen osallistuivat
nytkin kaikki YK-jäsenvaltiot, lähes kaikki
valtionpäämies- tai ministeritasolla.
Valtioiden ja hallitusten päämiehet eivät
osallistu tällaisiin tilaisuuksiin vain kuuntelijoina. Salo näivet- hemmat vuorollaan. Olisi allekirjoitta- peränä massana. Rukousistuntojen motoksi onkin valittu osuvasti
Jeremian kirjasta teksti, joka kuuluu seuraavasti: Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt.
Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen
menestys on teidänkin menestyksenne.
Tähän rukouskampanjaan todellakin
kannattaa yhtyä itse kunkin omalla tahollaan. Hoitsu
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Vai ei joudu kuituliitty- päin. Turussa män, jos olisi koko Salon joka hämärässä kuskaa
ihan hyvä. Mitä
Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimimoottoripyöräilijöiden varomattomuus.
täällä on mennyt vinoon?
kunnan tilastoinnin perusteella suurin yksittäi-
MUUT LEHDET
LEHTO
n. Jo riittää
pakko muuttaa kohta pois tyhjää. Hirvellä on huomattava riistataloudellinen arvo, ja metsästys on harrastajilleen ulkoilu- ja virkistäy-
VESA JAAKOLA
YK-puheista vain harvoja muistetaan
kauan. Ongelmana on nuorten yliedustus kuolonOma lukunsa tilastossa on Varsinais-Suomi,
ajokorttien määrään nähden.
kolareissa, mutta myös polkupyöräilijöiden ja
jonka kehitys on ollut tänä vuonna surkea. Jos
neet. Salossa. Junatkin varmaan mitään
hyvä paikka, vanha Euro- kohta vauhdilla ohi. Yksi vaan
niin luulevatkin. Asuin- ei pelkästään Salon. Myös kaverien van- Suomen alasajo menossa,
kuoleva kylä. Tämän kansallispuistoselvityskin . Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. kaa lapsosia tai hankkikaa
sesi emmekä keskity säätä- Muille asia ei kuulu hiuk- niille hands free. Salosta on tulossa täy- nurkalle mätänemään. Selvitys ehdottaa kansallispuistoon vain oikeutta hirvenajoon, mikä
käytännössä lopettaisi hirvenmetsästyksen
alueella.
Alueen tuntien on selvää, että hirvistä aiheutuisi turvallisuusriski.
Hirvien metsästäminen on välttämätöntä liikenne-, metsä- ja peltovahinkojen
pitämiseksi kohtuullisina myös suunnittelualueen ulkopuolella. Korealaiset
n. ei helpota, mene päivystyksen jonoon 5 tunniksi tai
n. Yleisen trendin vastainen kehitys panee pohtimaan,
missä on menty vikaan.
nen tilastollinen riski tien
päällä on nuori mies, joka
ajaa 15 vuoden ikäisellä huonorenkaisella autolla.
Kohtalokkaissa moottoripyöräonnettomuuksissa kuskit ovat ottaneet usein liian
isoja riskejä, ja kuolemaan
johtaneissa polkupyöräturmissakin pyöräilijät ovat
useimmiten onnettomuuden
pääaiheuttajia.
IÄKKÄIMPIEN ja huonokuntoisten autoilijoiden
tarkkailu näyttää tuottavan
hyvää satoa.
LiikennevakuutuskeskukVUODEN 2011 piikkiä lusen mukaan terveysperäiskuunottamatta koko maan
ten onnettomuuksien määrä
kuolinonnettomuudet ovat
on tänä vuonna laskenut selolleet laskussa pidemmän
västi viimevuotisesta. Salo on ainoa paikka, jossa
on pyöräteillä näköjään vasemmanpuoleinen liikenne. Lopet- n. Älkää hyvät ihmiset lo- sa, ja niin kuin kautta histi eikä myöskään mikään pettako synnytysosastoa torian, kansaa pidetään tyhotelli, vaikka jotkut äidit Salosta. Ei ole harvinaista,
että hirvet ovat vallanneet Teijon alueen
kolmessa taajamassa jonkin omakotitalon
tontin tai puutarhan.
Teijon suunniteltu puisto ja hirvien
kulkureitit sijoittuvat siten, että pelkällä
hirvenajolla puistosta ei saada poistettua
yhtään hirveä.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
tymismuoto.
Kompromissina on esitetty hirvipassipaikkojen siirtämistä kansallispuiston
ulkopuolelle tai sadan metrin matkalle
kansallispuiston reunalle. istuntokausi. Maailman talous ei tarn. Ne kuvastavat
maailman muuttumista entistäkin moniulotteisemmaksi.
Nyt maailman tilaan liittyviä asiakohtia
kokousagendalla on 102. He kaikki halusivat esiintyä myös
puhujina maailman arvostetuimmalla foorumilla. Vanhapiika
n. Euroopan unionin muut valtiot ovat enemmän tai vähemmän
ummistaneet silmänsä Välimeren tragedialta.
Kaleva
n. Voitaisiinko sopimus AhSamoin varhaisjakelun soitat ajanvaraukseen, vas- venanmaan demilitarisoinlehdet. Ei
n. Mummo
pihajätteensä toisen talon
lia
n. aivan oikein . Rukousten mahdollisuuksia ei
voida koskaan yliarvioida. Tiedän pitkällä taanottovirkailijat ohjaavat nista romuttaa. Mitä ajattelee naapuri,
lään lähtisi kotiin. Arvoisa vuodepotilaan osinkoja osakkeiden omis- autoilija tulee vastaan niin,
omainen. Synnytysosasto ei ole ko- n. Ne osal- kää. Niitä ovat tällä kertaa esimerkiksi kestävä kehitys, ydinaseriisunta ja siirtolaisuus.
n Kirjoittaja on diplomaatti.
040 7711 777
n. Olempaikka oma valinta
tyy
me ylväässä EUvostoliitosn. Muuten periaattees- naa ja kuumaa mehua. Poliitikkojen sanat ovat kokemuksella kyseisistä sinut vuodelepoon, buratuhoisimmat petoksen väli- töistä. Ne kattavat laajasti maailmanpolitiikan, maailmantalouden
ja kehitysyhteistyön ajankohtaisia ja aiempiakin asioita ja tapahtumia. tuo esille: ?Sellaisten
pyyntiluvanvaraisten riistaeläinlajien yksilöiden poistaminen, jotka suojelualueen
ulkopuolella aiheuttavat ilmeisen uhan
ihmisen turvallisuudelle tai omaisuudelle
aiheutuvasta merkittävästä taloudellisesta
vahingosta.?
Hirvenmetsästys Teijossa on kehittynyt
tuloksekkaaksi ja menetelmät ovat osoittautuneet turvallisiksi. Nyt olisi kauppahallille dellinen junttila. Viime vuosi oli tutki- Liikennekuolemien määrä on ollut pidempään trendinomaisessa laskussa, mutta liikaan tyytyväisyy- syy on todennäköisesti se,
jalautakuntien vuonna 1968 teen ei ole aihetta. Tragikoomisena on pidettävä sitä, että aiemmin läpinäkyvyyden esitaistelijana profiloitunut Hautala syyllistyi
molemmissa ministerikautensa kriiseissä osatotuuksin tiedottamiseen.
Demokraatti
n. Vanhemmat, valistamisiä kuten sinunkin omai- listuvat, jotka haluavat. Moni mopon. Puheidensa
jälkeen valtioiden poliittiset edustajat jättävät varsinaiset YK-asiat maidensa diplomaattiedustajien puitaviksi YK-komiteoissa.
Komiteatyössäkin valtiot voivat kunnostautua, nostaa profiiliaan. Yleiskokouksen asialuettelot ovat
vuosi vuodelta pidentyneet. Mahdotonkin
voi muuttua näin mahdolliseksi!
Esko Virta
Halikko
Oikealla ajetaan
Minulle opetettiin koulussa, että Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne.
Olen pyöräillyt joka puolella Suomea
yli 30 vuotta. Pelottavaa. Kumpikaan ei
valitettavasti toimi, koska ajomatka hirvialueilta passiin olisi liian pitkä eikä suunta
noudattelisi hirvien kulkureittejä. Pahoittelut omas- tajille. Jälkimmäinen olisi myös turvatonta, sillä passiketjua ei voi asettaa vain sadan metrin
matkalle.
Kirjakkalan?Mutaisten Hirvenmetsästäjät ry:n ja Teijon Metsästäjät ry:n hirvenmetsästysalueet menetettäisiin nyt esitetyn selvityksen mukaan, ja hirvet jäisivät
alueelle.
Jussi Keskitalo
puheenjohtaja
Esko Lehti
toiminnanohjaaja
Perniön seudun riistanhoitoyhdistys
Rukoustakin
nyt tarvitaan
Sain lukea ilokseni hyvin mielenkiintoisen uutisen, jonka mukaan Salon kaupungintalolla aletaan kokoontua rukousistuntoihin.
Kaupunkimme taloudellinen tilanne
on todellakin niin vakava, että nyt tarvitaan apua häneltä, joka johtaa ja hallitsee
koko maailmankaikkeutta. On käsittämätöntä, että Yhdysvaltojen pääpuolueiden
jo pitkään jatkunut kyvyttömyys ratkaista maan asioita järkevästi uhkaa vaikuttaa laajasti koko maailman talouteen ja
kaikille etuja tuovien kauppaneuvottelujen etenemiseen.
Teijon kansallispuistokeskustelussa ja -selvityksessä on unohdettu yksi asia: hirvet.
Puisto sijaitsee erittäin tiheän hirvikannan alueella. Kyllästynyt
nyt rauhaan ennen kuin
mästä maksamaan. Eivät mil- jia adressiin paljon enem- n. Tylyimmillään suojatie näyttää merkitsevän joillekin
autoilijoille paikkaa, jota lähestyttäessä tulee painaa kaasua
sivuilleen vilkuilematta.
Keskisuomalainen
Puhediplomatiaa
New Yorkissa
S
yyskauden avauksena maailmanpolitiikassa on perinteisesti YK-yleiskokouksen aloittaminen maailmanjärjestön
päämajassa New Yorkissa
Ensi vuonna esityksiä tulee lisää.
SIVU 11
Potilaiden ruoka-annoksia tarvitsee tehdä yhä vähemmän: sairaaloiden vuodeosastoja on lakkautettu ja sairaalassa ollaan hoidossa yhä lyhyempiä aikoja.
Näyttelijä Hannes Suominen
tuo Mielensäpahoittajan Saloon.. Monissa Salon puistoissa ajetaan nurmikoilla olevat lehdet kaksoiskelamurskaimella pieneksi
silpuksi.
UUTISET 5
Oriveden Ponnistus oli lähellä yllättää LP Viestin lentopallon naisten
Mestaruusliigan pelissä maanantaina. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on selvittänyt, kuinka se saisi
säästöjä sairaaloidensa ruokahuollossa.
Päävaihtoehdoksi on noussut malli, jossa Turun kaupungin Arkea-yhtiö hoitaisi
potilaiden ruoat, sairaaloiden ruokalat
ja kanttiinit. Asukasluku ja lasten määrä kasvavat koko ajan.
Vuoden päästä helpotusta tilanteeseen tuo Saaren alueelle rakenteilla
olevan yksityisen päiväkodin valmistuminen.
Sivu 10
SSS/Minna Määttänen
Salon Raatalantie
suljettu viikon
Siltatyömaa sulki Salon Raatalantien liikenteeltä viikon ajaksi.
Tie suljettiin Kauhan sillan kohdalta maanantaina, ja se pitäisi saada
auki liikenteelle perjantaina.
Kauhansillan vanha ja laho puukansi vaihdetaan tulevina päivinä.
Lisäksi silta saa uudet kaiteet.
Salon seudulla tehdään vielä tämän
vuoden puolella muutamia pieniä siltaremontteja.
Sivu 6
Uskelanjoen
koskiin
tulvapatoja
Salon tulvien torjuntasuunnitelmat
patojen rakentamiseksi Uskelanjoen
koskiin ovat valmistumassa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Rakentamaan päästäisiin aikaisintaan 2015.
Sivu 7
OrPo piinasi
LP Viestiä
Salohallissa
PUHALTIMELLA MURSKATTAVAKSI. Salolaiset pystyivät kuitenkin
ottamaan kauden kotiavauksestaan
3?2-voiton (19?25, 20?25, 25?16, 25?
12, 15?11).
LP Viestistä eniten pisteitä mätti
Anu Ennok (23/+15). Salon
aluesairaalan rahoista yli puolet tulee
vuodeosastohoidosta. Loimaan aluesairaalassa avohoidon osuus on vuodeosastotoimintaa suurempi, sanoo entinen Salon aluesairaalan johtava lääkäri Helkiö.
Helkiö muistuttaa, että virkamiestyönä
Optikot, silmälääkäri
Pilvistä,
heikkoa
tuulta
+9°c
TAKASIVU
Sivistysjohtaja
suunnittelee
päivähoitotiloja
Kyysilän kouluun
Matti Helkiö: Vuodeosastohoidolla on iso merkitys kaikille aluesairaaloille.
taina (SSS 12.10.) sairaanhoitopiirissä
valmisteltavasta uudesta strategiasta,
jonka mukaan muun muassa kaikki vuodeosastohoitoa vaativat leikkaukset siirrettäisiin Tyksiin. Häntä tukivat
hyvin Noora Kosonen (18/+11) ja
Kaisa Jokinen (17/+14).
Sivu 13
UUTISET
KULTTUURI
Salon sairaalan ruokahuolto
siirtynee turkulaiselle yhtiölle
Hannes Suominen pahoittaa mielensä
SSS/Essi Seppälä
SSS | Sanna Heinonen
Salon aluesairaalan ravintopalvelu on
siirtymässä Turun kaupungin omistamalle yhtiölle. Sairaanhoitopiirin ravintohuollon henkilökunnan olisi tarkoitus
siirtyä Arkean palvelukseen.
??Muutoksia pitää tehdä, koska kysyntä
on vähentynyt, sairaanhoitopiirin hallintojohtaja Lauri Tanner sanoo.
Turun sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee asiaa tänään kokouksessaan.
SIVU 4
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | Veli-Matti Henttonen
Kirjailija Tuomas Kyrön luoma suomalaisen elämän kokenut perusjäärä Mielensäpahoittaja nähdään pian Salossa.
Suositun hahmon tuo Teatteri Provinssiin Hannes Suominen.
Suominen ei muutu lavalla siksi noin
80-vuotiaaksi marisijaksi, joka pahoittaa
mielensä kerta toisensa perään.
Suominen uskoo, että olemalla itsensä
ikäinen hän kykenee kertomaan asioista,
jotka oikeasti ovat tärkeitä myös nuoremmille.
Mielensäpahoittajasta on loppuvuodesta vain neljä esitystä. Ei tämä hyvältä vaikuta. Eine Oksanen lennättää Salon Enolassa puiston leikkikenttää lehdistä, jotka päätyvät viereiselle nurmikolle ja murskaimeen. lokakuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Tutkijat: Marjat ehkäisevät
ja jarruttavat syöpää
Liigassa ensimmäiset
valmentajapotkut
(02) 770 2314
UUTISET 6
URHEILU 14
toimitus@sss.fi
Vuodeosastohoitoa vaativien leikkausten
lopettaminen Varsinais-Suomen aluesairaaloissa olisi merkittävä isku niiden
leikkaustoiminnalle, sanoo alueellisen
erikoissairaanhoidon tulosalueen johtaja
Matti Helkiö.
Salon Seudun Sanomat kertoi lauan-
loihin jäisi jäljelle. Aluesairaaloihin jäisi
päiväkirurgiaa ja lyhytaikaista vuodeosastohoitoa lähinnä vanhuksille.
??Sitä ei ole kerrottu tarkemmin, minkälaista vuodeosastotoimintaa aluesairaa-
Silmälasien toimitusaika 1-7 vrk.
Sää Salon seudulla
Leikkausten siirtäminen
Tyksiin olisi iso isku Salolle
SSS | Talvikki Salin
Salolaisomisteinen,
suomalainen optikkoliike
valmisteltua strategiaa vasta esitellään
tänään sairaanhoitopiirin hallitukselle.
Kyseessä ei ole vielä päätösesitys, joten
suunnitelmiin voi tulla vielä paljon muutoksia.
??Toivon, että jos tehdään merkittäviä
toiminnallisia muutoksia, niistä päätettäisiin vasta huolellisen selvitystyön jälkeen.
Näillä näkymin sairaanhoitopiirin hallitus käsittelisi asiaa kokouksessaan
marraskuun alussa, ja sairaanhoitopiirin
valtuustoon asia etenisi jo marraskuun
lopulla.
UUTISET 4
Paimion sivistysjohtaja Jukka Talka kaavailee väliaikaisia päivähoitotiloja Kyysilän tyhjillään olevaan
kouluun.
??Se on huonossa kunnossa, mutta
vaihtoehdot ovat vähissä ja tilat on
pakko järjestää kevääksi.
Paimion sivistystoimessa on täysi
työ päivähoidon järjestämisen kanssa. Nimenomaan vuodeosastohoidolla
on iso merkitys aluesairaaloille. Ideana
on rakentaa jäänpidätysrakenteita
luonnonmukaisista kivistä kuuteen
eri koskeen Salosta Pertteliin.
Näillä rakenteilla estettäisiin jäiden pakkautuminen Salon keskustaan, jossa vesi on aika ajoin tulvinut
yli äyräidensä.
Suunnitelmia esitellään yleisölle lokakuun lopulla, minkä jälkeen ne viimeistellään ja haetaan rakentamiselle
lupa aluehallintovirastosta
4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Olemme
vielä maakunnan reuna-alueella, ja palvelut on tärkeää
säilyttää täälläkin.
Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio korostaa, että tulevat ratkaisut
pitää tehdä huolella.
??Tämä on niin iso päätös,
että se pitäisi tehdä perusteellisen harkinnan ja mittavien selvitysten pohjalta.
Tärkeää olisi, että se tehtäisiin sairaanhoitopiirin hallituksessa yksimielisesti.
??Minun on kauhean vaikea
kuvitella, että Tyksin operatiivinen johto tarkoitushakuisesti ajaisi ratkaisuja,
jotka olisivat Tyksin etujen
vastaisia, Vainio sanoo.
Uudessakaupungissa sijaitseva Vakka-Suomen sairaala on osa Tyksiä.
??Jos meillä Vakka-Suomen
sairaalassa olisi jatkossa
vain päiväkirurgiaa, silloin
heräisi huoli, kokisivatko
lääkärit enää työpaikkaansa
mielekkääksi, Vainio huomauttaa.
TYKS
Salo. Tarkoitus on saada peräti 2,7
miljoonan euron säästöt vuosina 2014?2015. Se
on oleellinen kysymys.
Salon kaupunginhallitus
käsittelee lokakuun lopussa
sairaanhoitopiirin suunnitelmaa siirtää synnytykset ja
lastenosasto Salosta Tyksiin.
??Lausunnossa ei varmaan
taputeta suunnitelmalle,
Rantakokko toteaa.
??Erityisen outona pidän
sitä, että sairaanhoitopiiri
on vienyt eteenpäin Salon
aluesairaalan SAS 2016
-investointihanketta, joka
nyt tulee uhanalaiseksi uusien strategiasuunnitelmien
myötä. Työntekijöille
on tarjottu myös vähintään neljän päivän
talkoovapaata lomautuksen vaihtoehdoksi.
Tehyn tiedotteessa todetaan, että ?emme halua
lomautua, emmekä tarvitse palkatonta vapaata, vaan haluamme hoitaa potilaita, joita riittää
jonoksi asti?.
Tehyläiset korostavat, että lomautusten ja
myönnettyjen talkoovapaiden aikana potilasturvallisuus on täysin
työnantajan vastuulla.
Mielenosoittajat kokoontuvat Tyksin Tsairaalan eteen Turussa
klo 15 jälkeen. Hän sai taakseen Raimo Honkasen
(kesk.), Saija Karniston (sd.), Timo Lehden
(kesk.), Mikko Lundénin
(ps.), Simo Paassillan
(sd.) ja Tapio Äyräväisen
(ps.) sekä varajäsen Leena
Ahonen-Ojalan (sd.).
Kaupunginjohtaja Antti Rantakokon mielestä
Osuuskaupan kiinteistöllä
sijaitsevien rakennusten
merkitys Salon kaupunkikuvaan olisi pitänyt tutkia
asemakaavassa samalla,
kun tontin tulevasta käytöstä päätetään. Sen palveluksessa on noin 900 työntekijää ja se valmistaa noin
40?000 ateriaa päivittäin.
Sairaanhoitopiiri käsittelee
tänään kokouksessaan, mitä
sairaaloiden ravintohuollolle ja kanttiineille tehdään.
Virkamiesvalmisteluissa
Arkea-vaihtoehto on noussut
pääehdokkaaksi.
Sairaanhoitopiiri hakee
ruokahuoltoon säästöjä. lokakuuta 2013
Uutiset
Lyhyet
Salon
kaupungin
henkilöstö
osoittaa mieltä...
Salon kaupungin henkilöstö osoittaa mieltä kaupungin henkilöstöleikkauksia vastaan.
Mielenilmaus järjestetään Salon kaupungintalon edessä ensi maanantaina 21. Sen ymmärrämme, että muutoksia on tulossa, emmekä voi edellyttää kaiken
säilyvän ennallaan, koska
sairaanhoitopiiriin kohdistuu niin suuret taloudelliset
paineet. lokakuuta. Virkamiesten valmisteluissa on kannatettu tätä vaihtoehtoa.
?Palvelu ulkoistettaisiin yksityiselle organisaatiolle.
?Ravintohuolto ulkoistettaisiin sairaalan sijaintikaupungille.
Maakunnassa ihmetellään piirin
kiirettä heikentää aluesairaaloita
Salossa toivotaan, että muutoksia ei tehdä ennen sote-uudistuksen toteutumista.
SSS | Talvikki Salin
talvikki.salin@sss.fi
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitukselle esitellään tänään piirin uutta
strategiaa, joka sisältää radikaaleja ehdotuksia aluesairaaloiden toimintojen karsimisesta. lokakuuta kello
15.
Mielenilmaukseen osallistuvat Suur-Salon JHL
ry 087, JUKO ry, Tehyn
Salon ammattiosasto
206, TNJ Super Salon
ammattiosasto 605, JYTY Salon Seutu ry paikallisosasto 372, Tekniikka ja terveys KTN Salon
Seutu ry ja JHL 058 ry.
Salon kaupunki suunnittelee parhaillaan merkittäviä henkilöstövähennyksiä. Alueellisen
sairaanhoidon johtokunnan puheenjohtaja, salolainen Juhani Nummentalo
(kok.) sanoo, että aikataulu
on liian nopea. Talous
Aluesairaalan ruokahuolto aiotaan
siirtää Turun kaupungin yhtiölle
SSS/Essi Seppälä
Salo olisi
kiinnostunut
yhteistyöstä
sairaanhoitopiirin
kanssa.
SSS | Sanna Heinonen
sanna.heinonen@sss.fi
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on siirtämässä
sairaaloidensa ruokahuoltoa ulkopuoliselle yhtiölle
Arkealle. marraskuuta ja
piirin valtuustossa marraskuun lopulla. Tuntuu, että tehdään
paljon turhaa työtä ja käytetään rahaa suunnitelmien
tekemiseen, jotka eivät välttämättä toteudu.
Nummentalon mukaan
osastohoitoa vaativan kirurgian loppuminen merkitsisi
aluesairaaloiden olemassaoloon isoa muutosta ja niiden toiminnan kutistumista.
. Hänen kannallaan olivat vain Marja
Ruokonen (vas.) ja Eeva Koskinen (vihr.).
Markkinaehtoista järjestämistapaa kannattivat Punnan lisäksi hallituksen puheenjohtaja
Annika Viitanen (kok.),
Osmo Friberg (kok.),
Raimo
Honkanen
(kesk.), Ulla Huittinen
(kesk.), Saija Karnisto
(sd.), Timo Lehti (kesk.),
Mikko Lundén (ps.),
Simo Paassilta (sd.) ja
Tapio Äyräväinen (ps.)
sekä varajäsen Leena
Ahonen-Ojala (sd.).
SSS | Minna Filppu
Kaupunki
järjestää
seminaarin
koulukuljetuksista
SALO. Loppusuoralla on muun muassa
Kosken kunnanjohtaja
Jari Kesäniemi.
SSS | Minna Filppu
Salo kallistui
markkinaehtoisen
joukkoliikenteen
kannalle
SALO. Esillä on ollut viisi
vaihtoehtoa:
?Sairaanhoitopiiri jatkaisi toimintaa tehostetusti. (SSS)
Lieto valitsi
kunnan uudeksi
sivistysjohtajaksi
Laila Mäkelän
SOMERO. Se tarkoittaisi todennäköisesti merkittäviä irtisanomisia.
?Asiakkaita etsittäisiin myös sairaaloiden ulkopuolelta. Hänen
esitystään tukivat hallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen (kok.), Osmo Friberg (kok.), Eeva
Koskinen (vihr.), Marja
Ruokonen (vas.) ja Juha
Punta (kok.).
Salon seutu . Kaupunginhallitus
päätti Juha Punnan
(kok.) esityksestä valita markkinaehtoisen
joukkoliikenteen järjestämistavan äänin 11?2.
Samalla aiotaan kehittää kutsuliikennettä.
Kaupunginjohtaja Antti
Rantakokko ehdotti
kaupungin joukkoliikennetyöryhmän esityksen
mukaisesti, että kaupunki alkaa järjestää palvelusopimusasetuksen
mukaisesti joukkoliikennettä itse. Kaupunki järjestää
koululaiskuljetuksista
seminaarin ennen kuljetusten seuraavaa kilpailutusta. Seminaariin
kutsutaan kaupunginhallitus, opetuslautakunta ja asiaa valmistelevat
viranhaltijat sekä liikenteenharjoittajat.
Kaupunginhallitus
päätti asiasta samalla,
kun se päätti pitää voimassa opetuslautakunnan koulukuljetushankinnat.
SSS | Minna Filppu
Osuuskaupan
myllyrakennus
sai purkuluvan
äänin 8?5
Salon kaupunginhallitus päätti,
ettei kaavamuutosta tarvita.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Suur-Seudun Osuuskauppa
sai hakemansa purkuluvan
Mariankadulla sijaitsevalle myllyrakennukselleen.
Salon kaupunginhallitus
päätti asiasta maanantaiiltana äänin 8?5.
Ulla Huittinen (kesk.)
esitti, että purkulupa
myönnetään ilman kaavamuutosta. Myös hallinto keskittyisi Turkuun, ja meistä tulisi puhtaasti vain laskujen
maksajia, hän sanoo.
??Tyksin rakennusmassat
on kasvatettu niin suuriksi, että nykyinen toiminta
ei riitä ylläpitämään niitä.
Uusikaupunki
Siksi maakunnasta yritetään haalia sinne lisää toimintaa. Myös Salon
kaupunginjohtaja Antti
Rantakokko pitää tulevaa
sote-uudistusta keskeisenä
tekijänä ratkaisuja tehtäessä.
??Sote-uudistuksen yhteydessä selviää, paljonko Salon
aluesairaalalla on käyttäjiä jatkossa, onko käyttäjiä
muuallakin kuin Salossa. Mutta ne täytyy
hoitaa siten, että myös aluesairaaloissa säilyy riittävästi
toimintoja. Toivon, että strategian suhteen päädyttäisiin
lähtöruutuun ja odotettaisiin
sote-uudistuksen lopullisia
päätöksiä, sillä niiden myötä
sairaanhoitopiirin toiminnan
rakenne muuttuu kuitenkin.
Sote-lakiluonnos valmistuu
vuoden loppuun mennessä,
ja hallituksen on tarkoitus
antaa lakiesitys eduskunnalle keväällä. Sen mukaan muun
muassa kaikki vuodeosastohoitoa vaativat leikkaukset
ja synnytykset siirrettäisiin
Tyksiin.
Uudistusta on tarkoitus
viedä piirissä läpi nopeasti
vielä tämän vuoden aikana.
Strategiaa aiotaan käsitellä
sairaanhoitopiirin hallituksessa jo 5. Esimiestason
yt-neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Turun kaupunki
omistaa yrityksen koko osakekannan.
??Tässä vaihtoehdossa on
kaikki elementit kasassa,
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallintojohtaja
Lauri Tanner sanoo.
Arkea tuottaa ruoka-, siivous-, kiinteistöhoito- ja turvallisuuspalveluita. Toiminnot
halutaan mitoittaa nykykäytöntöihin sopiviksi.
??Vuodeosastojen määrä
on vähentynyt ja sairaalat
muuttuvat avohoitomaisek-
si. Hän on myös
hämmästynyt siitä, että uutta strategiaa esitellään sairaanhoitopiirin hallitukselle
tänään, mutta alueellisen
sairaanhoidon johtokuntaa
ei ole kutsuttu mukaan.
??Olisi erikoista, jos päättäjät voisivat tehdä näin
suuria ratkaisuja parin kokouksen ja muutaman viikon
kuluessa. Palvelua voitaisiin myydä terveyskeskuksille, kouluille ja kuntien muille laitoksille.
?Huoltoa toteuttaisi julkisomisteinen yritys. Ohjausryhmä
esitti viime perjantaina, että toimintaa tehostettaisiin.
Vaihtoehtona on esitetty esimerkiksi kaupungin omistaman yhtiön perustamista.
??Ohjausryhmän esitys ei
sulje yhteistyövaihtoehtoja pois, Mannervesi viittaa
sairaanhoitopiirin tilanteeseen.
Tekninen lautakunta käsittelee kaupungin tukipalveluiden tehostamista
seuraavassa kokouksessaan
ensi viikon keskiviikkona.
Sairaalaan ruokaa
tehostamalla tai ulkoistamalla
?Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on etsinyt vaihtoehtoja, joiden avulla ravinto- ja laitoshuollosta saataisiin säästöjä. Salon kaupunki
on ollut kiinnostunut aluesairaalan ravintohuollon
järjestämisestä.
??Me olemme kiinnostuneita yhteistoimintamalleista.
Sairaanhoitopiiri tekee kuitenkin omat ratkaisunsa,
Salon teknisten palveluiden
toimialajohtaja Mika Mannervesi sanoo.
??Yhteisissä tapaamisissa
on muun muassa puhuttu,
millä kapasiteetilla kaupunki voisi hyödyntää sairaalassa tehtyä ruokaa omissa
palvelupisteissään, hän jatkaa.
Lauri Tanner vahvistaa,
että keskusteluja kuntien
kanssa on käyty.
??Toistaiseksi sieltä ei ole
ilmennyt selkeää halukkuutta neuvotteluun.
Salo tiivistää
ruokahuoltoaan
Salon kaupunki on samaan
aikaan selvittänyt oman
ravitsemis- ja puhtaanapi-
topalveluiden sekä kiinteistönhoidon järjestämistä
uudelleen. (SSS)
...ja sairaanhoitopiirin tehyläiset
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tehyläiset työntekijät osoittavat
tänään tiistaina mieltä
lomautuksia vastaan.
Sairaanhoitopiiri aikoo
lomauttaa henkilöstöään 5,8 miljoonan euron
arvosta. Ennen sairaalassa oltiin
pitkiä aikoja, mutta nykyään vuorokausihoitoa on vähemmän, Tanner huomauttaa.
Jos sairaanhoitopiirin
hallitus päättää jatkaa sopimusneuvotteluja Arkeayrityksen kanssa, tarkoitus
on, että sairaaloiden ravintohuollon ja kanttiinien henkilökunta siirtyisi sen palvelukseen. Minun mielestäni
ongelmaa pitäisi hoitaa ennemmin karsimalla Tyksin
menoja kuin koskemalla
taloudellisesti tehokkaasti
toimivien aluesairaaloiden
toimintaan. Kotimaa . Liedon kunnanvaltuusto valitsi kunnan
uudeksi sivistysjohtajaksi Someron sivistysjohtaja Laila Mäkelän.
Valtuusto oli valinnasta
yksimielinen.
Laila Mäkelä valittiin
Someron sivistysjohtajaksi syksyllä 2007.
Hallintotieteiden mais-
teri tuli Somerolle Liperistä.
Liedon sivistysjohtajan
virkaa tavoitteli 29 hakijaa. Pitäisi katsoa
mahdollisuudet säästää sairaanhoitopiirin hallinnosta ja päästä eroon turhista
kiinteistömassoista.
Loimaa
Turhaa työtä
ja rahanmenoa
Nummentalo ihmettelee
myös sairaanhoitopiirin toiminnan ristiriitaisuutta.
Loimaa puolustaa aluesairaalaansa
Loimaan kaupunginjohtaja
Jari Rantala pitää strategiasuunnitelmia rajuina.
??Me emme ole hyväksymässä näitä kyllä tällaisenaan. Loimaalla olemme lähteneet siitä, että alue-
sairaalatoiminta olisi täällä
keskeistä edelleen. Virantäytössä käytetään kuuden kuukauden
koeaikaa.
Liedon kunta valitsee
uuden kunnanjohtajan
28. Arkea puolestaan
vuokraisi kaikki keittiö-,
ruokasali- ja kanttiinitilat
sairaanhoitopiiriltä.
Kuntien kanssa
käyty keskusteluja
Salon aluesairaalan ruokasalia käyttää niin sairaalan kuin terveyskeskuksenkin henkilökunta.
Sairaanhoitopiirillä on ollut
myös vaihtoehtoina ulkoistaa ruokapalvelu kunnille
tai etsiä heiltä asiakkaita
sairaaloiden ruokahuollon
käyttäjiksi
Lisäksi kaupunginhallituksella on oikeus harkita, mikä tarjotuista
vaihtoehdoista on kaupungin edun mukainen.
Rantakokon kannalla olivat hallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen
(kok.), Saija Karnisto
(sd.), Simo Paassilta (sd.),
Juha Punta (kok.), Marja
Ruokonen (vas.) ja varajäsen Leena Ahonen-Ojala
(sd.), jotka jättivät pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.
Kaupunginhallitus selvittää juridiikkaa myöhästyneiden tarjousten osalta.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Salon kaupunginhallitus
antaa yksimielisesti tukensa kansallispuiston perustamiselle Teijoon. Tiedossa on käyty ytneuvottelut myös kevätkesällä.
Alkavat yt-neuvottelut
koskevat Suomessa jatkuvien palvelujen, tuotekehityksen sekä tietoliikenne-, media- ja energia
-toimialaryhmiä. Kauppa tulee
uuteen käsittelyyn Koskisen, Osmo Fribergin
(kok.), Ulla Huittisen
Helsingin pörssi päätyi
hienoiseen 0,13 prosentin
laskuun useimpien muiden Euroopan pörssien
tapaan. Antiikkiverstas
Wilman tarjous oli 20?000
euroa hyväksyttyä tarjousta pienempi. Esimerkiksi toiveet puiden kaatamisesta kestävät
kauemmin.
Hän sanoo, että kaupunkilaisilta on tullut aiempaa
enemmän toiveita suurien
puiden kaadoista. lokakuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
Salon puistoissa joudutaan
säästöjen vuoksi uusimaan
perennapenkkejä nopeutetulla aikataululla. Hänen esityksensä voitti kaupunginjohtaja
Antti Rantakokon esityksen äänin 7?6.
Kaupunginhallitus myi
syyskuussa Rikalanmäen
rakennukset Lasse Laineen Muotovarustamo
Oy:lle 40?000 eurolla ja
vuokrasi yhtiölle tarvittavat alueet. Puut ovat
sellaisia puistopuita, jotka
ovat hyvin lähellä talon tonttia.
Ihmiset perustelevat toiveitaan muun muassa sillä,
että puut pudottavat lehtensä talojen katoille. Myös Hansen
on Chicagon yliopiston
professoreja. Sibeliuspuistossa työ
aloitetaan mahdollisesti syksyn kuluessa.
Salon kaupunginhallitus
hyväksyi Antiikkiverstas
Wilma Oy:n oikaisuvaatimuksen, jossa vaadittiin Rikalanmäen rakennuksista
tehdyn kaupan kumoamista. Viestintäjohtaja Päivi Huuhtanen kertoo STT:lle, että
ryhmillä on työntekijöitä
monilla paikkakunnilla.
Tieto uudistaa vanhoja
tietojärjestelmiä sovelluksilla, jotka vaativat
vähemmän työvoimaa.
(STT)
Orava aloitti
Helsingin
pörssissä
Salon hallitus hyväksyi Patomäen oikaisu- Salo antaa tukensa
Teijon kansallispuistolle
vaatimuksen Rikalanmäen myynnistä
minna.filppu@sss.fi
0,001
Tiedon edelliset yt-neuvottelut päättyivät pari viikkoa
sitten.
Kaikki etenee
aiempaa hitaammin
Murskain oli käytössä jo
viime syksynä, mutta työtä
piti toppuutella märkyyden
vuoksi. Lisäksi se vaikuttaa
myönteisesti Salon alueen
vetovoimaisuuteen ja tuo
alueelle myös taloudellista
hyötyä.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan valmistelemassa lausunnossa tode-
taan, että kansallispuiston
perustaminen Teijoon on
monin tavoin myönteinen
asia. Kaupungin viheraluepäällikkö Tapio Järvinen sanoo, että
esimerkiksi Sibeliuspuiston
perennat joudutaan kaivamaan ylös.
. Siihen riitti
3 sentin parannus yhtiön
kurssiin. Yhtiö ilmoitti silloin, että se
vähentää Suomessa 112
työpaikkaa ja lomauttaa
12. Kun niitä ei pystytä pitämään kunnossa, se nopeuttaa uudistamista, hän
sanoo.
Järvinen muistuttaa, että
perennatkin kaipaavat hoitoa. Rikkaruohoja on huolestuttavissa määrin.
Kaupungin puistopuolella joudutaan lykkäämään
myös muita töitä. Se on merkittävä lisä Etelä-Suomen metsien
suojelulle ja monipuolisuudessaan ainutlaatuinen hemiboreaalisen vyöhykkeen
ainoana mannerpuistona.
Salo pyytää Metsähallitusta paneutumaan metsästykseen liittyviin sopimuksiin
kansallispuistohankkeen
jatkotyöstämisen aikana.
Suunnittelussa pitäisi kaupungin mielestä myös selvittää, voisiko jokin luonnonvarainen kalalaji toimia
istutuskalana Mathildajärvessä kirjolohen sijasta.
Silloin myös Mathildajärvi
olisi mahdollista sisällyttää
kansallispuistoalueeseen.
Lyhyet
Taloustieteen
Nobelit
hintojen
tutkijoille
TUKHOLMA. Palo ei levinnyt
muualle taloon, eivätkä
talon muut asukkaat olleet vaarassa. Shiller on
professorina Yalen yliopistossa. (STT)
Kaksoiskelamurskain silppuaa puiden lehdet pieniin osiin, minkä jälkeen lehtisilppu voidaan jättää puistoihin.
Ratkaisu syntyi täpärästi äänin 7?6.
SSS | Minna Filppu
Tietotekniikkapalveluja tuottava Tieto jatkaa
toimintansa tehostamista. Se toteaa
lausunnossaan Metsähallitukselle, että Teijon alue
täyttää edellytykset kansallispuiston perustamiseksi.
Salon kaupunki toteaa
puiston perustamisen edistävän luonnonsuojelua ja
luonnon arvojen säilymistä. Nobelin taloustieteen palkinnon ovat
voittaneet Eugene Fama, Lars Peter Hansen ja Robert Shiller.
Kaikki kolme ovat Yhdysvalloista.
Heidät palkittiin omaisuuserien hintojen empiirisestä analyysista.
Fama toimii professorina Chicagon yliopistossa. Jos puista varisseet
lehdet peittävät paksuna
mattona nurmikon, ne tukahduttavat nurmen.
Murskaimen avulla Salo joka tapauksessa säästää, kun
lehtiä ei tarvitse haravoida
ja kuljettaa pois.
+0,70%
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Valtaosa lehdistä
murskataan puistoihin
Kaupungin puistopuolen työ
on käsityövaltaista, mutta
osaa töistä on viheraluepäällikkö Tapio Järvisen
mukaan virtaviivaistettu.
Esimerkiksi parhaillaan lehtiä murskataan kaksoiskelamurskaimella.
. Raskas kone jättää
nimittäin helposti jäljet märkään maahan.
Järvinen sanoo, että ammattipiireissä on keskusteltu jo parikymmentä vuotta,
minkä verran puista varisseita lehtiä voi jättää puistoihin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Merkittävä osa lehdistä murskataan ja jätetään
puistoihin, Järvinen selittää.
Keskustan alueelta lehdet
kuitenkin kerätään pois.
Lehtipuhaltimien avulla
puhdistetaan myös esimerkiksi puistojen hiekkaosuudet lehdistä sekä sellaiset
puiden alustat, jonne murskain ei pääse.
4,920
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Kesäkukkien vähyyden lisäksi puistoissa alkoi kesän
aikaan kasvaa sinne kuulumattomia kasveja.
. Järvinen
sanoo, että kaikki etenee nyt
hitaammin.
. Yhtiön tavoitteena on
vähentää maailmanlaajuisesti korkeintaan 770
työpaikkaa, joista 350 on
Suomessa.
Edelliset yt-neuvottelut
päättyivät Tiedossa vain
pari viikkoa sitten. Sibeliuspuistossa keltainen on vallannut alaa ja
sini-valkoinen on jäänyt vähemmälle, Järvinen poimii
yhden esimerkin muutoksesta.
Raatihuoneenkadun ja
Perniöntien kulmauksessa
olevassa Sibeliuspuistossa
muutostyöt aloitetaan mahdollisesti jo tänä syksynä.
?Rikkaruohoja
huolestuttavasti?
Kaupungin puistojen ja
muiden yleisten paikkojen
näkyvin muutos oli jo viime
kesänä se, että kesäkukkien
määrä oli karsittu minimiin.
. Oravan
kurssi pyöri hieman yli 10
eurossa.
Tulosvaroittaja Konecranesin alamäki oikeni iltaa kohti. Yrittäjä Wilma Patomäki pitää myyntipäätöstä
lainvastaisena, koska kaupunginhallitus hyväksyi
myöhästyneen tarjouksen.
Hänen mielestään päätös
on myös epätarkoituksenmukainen, koska se on kaupungin edun vastainen.
Eeva Koskinen (vihr.)
esitti, että hallitus kumoaa
tekemänsä myyntipäätöksen ja käsittelee asian uudestaan. Huolet Yhdysvaltain poliittisen takalukon
jatkumisesta painavat.
Helsingin pörssissä
nähtiin harvinainen uusi tulokas, kun Orava
Asuinkiinteistörahaston
osakkeet noteerattiin ensimmäistä kertaa. Yhtiö päätyi 2,3
prosenttia miinukselle.
Nousijalistan kärjessä
oli Takoma, joka kohosi
14 prosenttia. Ensi vuodesta ei tiedä
vielä mitään, Järvinen sanoo.
Tieto
aikoo
vähentää
jälleen
satoja
Salon kaupungin säästöjen vuoksi puistojen perennoja aletaan uudistaa, koska kasveja ei ole ehditty hoitaa työvoiman vähyyden vuoksi. Lisäksi
asukkaat saattavat olla huolissaan puun juurten vaikutuksesta kiinteistölle.
Järvinen sanoo, että tällaisia tilanteita on päässyt syntymään, kun pienellä tontilla
talo on lähellä tontin rajaa ja
puut ovat puolestaan kasvaneet isoiksi puiston puolella.
Puisto-osastolla pohditaan
pyynnöt tapauskohtaisesti.
Järvisen mukaan paikoitellen ehkä on tarvetta harventaa puustoa.
Harventamista odottavat
myös muun muassa Mariankadun pylväshaapojen juurivesat.
-0,13%
Euribor
12 kk 0,541
Säästöjen vuoksi sekä
rikkaruohot että perennat
ovat päässeet valloilleen
kaupungin puistoissa.
SSS | Elina Lahti
6858,20
Nokia Oyj
Salon ränsistyneitä perennapenkkejä
uusitaan nopeutetulla aikataululla
elina.lahti@sss.fi
5
(kesk.), Raimo Honkasen (kesk.), Timo Lehden
(kesk.), Mikko Lundénin
(ps.) ja Tapio Äyräväisen
(ps.) äänin.
Rantakokko esitti, että oikaisuvaatimus olisi hylätty.
Hänen mukaansa rakennusten myynnissä oli kyse
yksityisoikeudellisista oikeustoimista eikä kaupungilla
ollut velvollisuutta hylätä
myöhästynyttä tarjousta.
Rantakokko perusteli, että tarjoukset avattiin vasta
Muotovarustamon jättämän tarjouksen saapumisen jälkeen, joten hallitus ei
käyttänyt harkintavaltaansa väärin. Kuluneena kesänä työvoimaa ei kuitenkaan ollut
tarpeeksi sen enempää rikkaruohojen kuin perennojenkaan hoitoon kaupungin
tiukan rahatilanteen vuoksi.
. Palkinnon
arvo on 922?000 euroa.
(STT?Reuters)
Mies loukkaantui
pahoin palossa
Keski-ikäinen mies
loukkaantui vakavasti
tulipalossa Länsimäen
kaupunginosassa Vantaalla.
Palo syttyi kahdeksan
aikaan maanantai-iltana kerrostalohuoneistossa, jossa mies asui.
Pelastuslaitoksen mukaan huoneisto tuhoutui
palossa. (STT)
Lennonjohtajat olisivat halunneet,
että siirto tehdään kerralla
vuonna 2018. Pylkkäsen
mielestä jauheista voi olla
jopa enemmän haittaa kuin
Lennonjohtajien lakko tietäisi ?
viivästyksiä kotimaan lennoissa
STT | SANNA NIKULA
siitä, että poika olisi mieltynyt väkivaltapeleihin.
Neljästä uhrista kaksi
pääsi maanantaina kotiin
ja yksi on vielä sairaalahoidossa. Liikennekatkon
aikana myös linja-autoliikenne ja kevyt liikenne joutuvat kiertämään sillan.
Koski
Sillan
korjaus
Pieniä silta-?
remontteja tulossa
Raatalantiellä korjataan siltaa koko viikon ajan. Syöpätutkija
Gary Stonerin mukaan yhdisteet
muun muassa:
?hidastavat syöpäsolujen
kasvua,
?edistävät solun normaalia
kuolemista,
?estävät syöpäsolujen irtaantumista toisistaan,
?vähentävät sellaisten entsyymien aktiivisuutta, jotka edistävät syövän kehittymistä,
?ehkäisevät sellaisten verisolujen kehittymistä, jotka ?ruokkivat. Stonerin tutkimuksessa marjajauhetta nauttineet syöpäpotilaat elivät
odotettua kauemmin.
Urpilainen: Stressitestien?
paljastuksiin varauduttava
Valtiovarainministeri Jutta
Urpilaisen (sd.) mielestä
jokaisen maan on varauduttava mahdollisiin uusiin
pääomitustarpeisiin, joita
Euroopan keskuspankin ensi vuodelle suunnittelemat
stressitestit voivat paljastaa.
??On mahdoton vielä arvioida, minkä suuruusluokan
tarpeita sieltä tulee. Hänen mukaansa ensisijainen
vastuu ongelmien maksami-
Lehtikuva/Viena Kytöjoki
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
Tilaukset toimitetaan force majeure(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: m
a-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Kenties tulevaisuudessa marjat
ovat osana syövän hoitostrategiaa, Pajari sanoo.
Pajari on saanut marjoista
vastaavanlaisia tutkimustuloksia kuin Stonerin tutkimusryhmä. Näitä töitä tehdään moottoritiellä Tavastin sillalla Halikossa
ja Rungonsalmen sillalla (tie
181) Kemiönsaarella, Nikki
kertoo.
Hongistont
Siltatyömaa katkaisi liikenteen Raatalantiellä (tie 2407)
Salossa perjantaiseen saakka.
Korjattavana oleva Kauhan
siltaa sijaitsee Hongistontien
ja Heinässuontien välillä. Hänen mukaansa suomalaisista marjoista
erityisesti lakka hillitsee
suolistokasvaimen koon kasvua. Finavian
arvion mukaan viivästykset
ovat kuitenkin pieniä ja kohdistuvat lähinnä kotimaan
liikenteeseen.
??Uskon, että pystymme
tarvittaessa hoitamaan ulkomaan liikenteen normaalisti, sanoo Finavian lennonvarmistuksen liiketoimintajohtaja Raine Luojus.
Hänen mukaansa esimerkiksi kaikki Euroopan lennot
pystytään hoitamaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta
suoraan Tallinnan ilmatilaan
niin, että ne eivät ole Tampereen aluelennonjohdon vas-
tuulla millään tavalla.
??Iltapäivän ruuhkassa pienet viiveet voivat olla mahdollisia esimerkiksi lievänä
lumisadepäivänä, jolloin
toista kiitotietä joudutaan
auraamaan ja vain yksi on
käytössä, Luojus arvelee.
Hänen mukaansa tarkkaa
analyysia mahdollisen lakon
vaikutuksista ei vielä ole
tehty.
Lennonjohtajat päättivät maanantaina laajentaa
työtaistelua aluelennonjohdossa Tampereella 30. Tie
on suljettu kokonaan liikenteeltä, joten siltatyöstä on
merkittävää haittaa.
??Väliaikaisen sillan raken-
taminen olisi tullut kalliiksi, eikä sille olisi ollut edes
kunnolla tilaa.
klo 6.00-12.00
Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Jutta Urpilainen sanoo, että
testit on tehtävä luotettavasti
ja huolellisesti.
sesta on pankkien omistajien, sijoittajien ja sitten kotivaltion. Aivan viimeisessä
hädässä EVM voi lainata kotivaltiolle, kuten Espanjalle
lainattiin. (STT)
7-päiväinen sanomalehti
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Finavia päätti
sen sijaan siirtää aluelennonjohdon asteittain vuosina 2015?2018. Kauhan silta
on rakennettu vuonna 1963,
ja sen kannen rakenne on
uusittu vuonna 1980.
Kauhan sillan vanha ja
laho puukansi vaihdetaan
tulevina päivinä. lokakuuta 2013
UUTISET
Siltatyömaa sulki?
Raatalantien viikoksi Salossa
Kauhan sillan vanha ja laho puukansi vaihdetaan.
1?700 ajoneuvoa?
päivässä
Kauhan sillalla kulkee päivittäin noin 1?700 ajoneuvoa.
Raskaita ajoneuvoja sillalla
SSS/Essi Seppälä
ajaa noin sata. Nykyisin ravinnon
merkitystä tutkitaan samalla tavalla kuin lääkkeiden
vaikutusta elimistössä. (STT)
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Marjojen läpimurron esteenä on toistaiseksi tutkimustiedon puute.
ihminen voi hänen mukaansa käyttää 10 grammaa jauhetta päivässä esimerkiksi
jogurtin seassa.
Suomen Syöpäyhdistyksen
ylilääkäri Liisa Pylkkänen
ei suosittelisi marjajauheita
syöpäpotilailleen. Tärkeintä on, että testit tehdään
huolellisesti ja luotettavasti,
Urpilainen sanoi euroryhmän kokouksen alussa maanantaina Luxemburgissa.
Urpilainen ei innostu ajatuksesta, jonka mukaan
EU:n pysyvä kriisirahasto
EVM rahoittaisi rakenteilla
olevaa pankkien kriisirahastoa, kunnes jälkimmäinen
on toimintavalmiudessa. (STT)
Lappeenranta ?
kolmen vuoden ?
sopeutuskuurille
RAATAL ANT I E
SSS | Katri Henttonen
katri.henttonen@sss.fi
Oulun puukottaja ?
suunnitteli ?
tekoaan viikkoja
Hänen mukaansa lakko ei
muuta päätöstä.
Lennonjohtajat ovat jo
hylänneet kaksi valtakunnansovittelijan sijaisen Leo
Suomaan tekemää sovintoesitystä. Myös todistajien
ja asianomistajien kuulemiset jatkuvat.
Myllytullin ammattiopistossa puukotettiin viime
viikolla neljää henkilöä
kesken koulupäivän. Hän ei
kuitenkaan ole vielä esittänyt kutsua osapuolille.
Riidan työnantajaosapuoli Palta on pettynyt SLJY:n
päätökseen laajentaa lakkoa.
??Päätös vahvistaa sen, että
lennonjohtajat ovat kykenemättömiä ratkaisemaan asioita neuvotteluteitse ja muuten kuin riitelemällä, Palta
katsoo kannanotossaan.
hyötyä.
??Aina sanotaan, että lääkehoitojen aikana ylimääräisistä suurista annoksista
voi olla jopa haittaa. Epäilty on kuulustelussa myöntänyt teon. Työnantajalle molemmat esitykset olisivat
kelvanneet.
Suomaa sanoo jatkavansa
sovittelua lähiaikoina, jos
edellytyksiä löytyy.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Mikäli marjat onnistuisivat tekemään läpimurron,
niistä voisi olla hyötyä useammankin sairauden hoitoon.
Yhdysvaltalainen syöpätutkija Gary Stoner puhui
maanantaina VTT:n seminaarissa marjojen käytöstä
syövän hoidossa. Valtionosuusleikkaukset ja verotulojen supistuminen taantuman vuoksi merkitsevät
seuraavan kolmen vuoden
aikana 46 miljoonan euron
heikennystä nykytilaan.
Suurin ongelma on sosiaali- ja terveystoimi, joka
vaatii lisärahoitusta 24
miljoonaa. Sen sijaan kemoterapian ikävien sivuvaikutusten kestämisessä marjoista on todistettu olevan
hyötyä. Uhrien toipuminen
on edistynyt hyvin.
Poliisi jatkaa kuulusteluja
tiistaina. Lääkärit
suosittelevat vain sellaisia
lääkkeitä, joista on todistettavasti hyötyä sairauden
hoidossa, eikä lääkefirmoja
kiinnosta rahoittaa marjatutkimusta, arvioi ravitsemustieteen dosentti AnnaMaria Pajari Helsingin yliopistosta.
??Tuloksia saa vielä odottaa, mutta uskon, että asia
etenee. Myös terve
Lentojen viivästymisiä on
tiedossa lokakuun lopusta
alkaen, jos Tampereen aluelennonjohtajien laajennettu
lakko toteutuu. Marjojen
muistia parantava vaikutus
voisi toimia myös Alzheimerin taudin hoidossa.
Marjojen läpimurron esteenä on toistaiseksi tutki-
mustiedon puute. Suurin osa
palasi kotiin viime viikolla.
Loput ovat odottaneet lentojaan Helsingissä.
Avustaja Taneli Hämäläisen mukaan poimijoiden mieliala oli helpottunut, vaikka Thaimaassa
heitä odottavatkin ongelmat. (STT)
Marjanpoimijat ?
palaavat tänään?
Thaimaahan
Viimeiset marjayrityksen
kanssa riitautuneet thaipoimijat lähtevät kotimatkalleen tiistaina, kertoo
poimijoiden avustaja.
Kuudentoista poimijan
lähtö lykkääntyi, koska
lennot maksava Thaimaan
työministeriö ei löytänyt
heille sopivan hintaisia lippuja.
Kaikkiaan 50 thaimaalaista riitautui marjayritys
Ber-Exin kanssa muun muassa arvioitua pienemmistä ansioistaan. Sille palveluja
tuottava Eksote Oy pohtii
keinoja alijäämänsä kattamiseen kahden sote-keskittymän eli Lappeenranta-
Imatra pohjalta.
Kaupungin omien toimintojen menot seuraavina
kolme vuotena ovat 400
miljoonaa ja Eksoten maksuosuus 725 miljoonaa euroa.
Lisäksi kaupunki tarvitsee ylimääräisen 15 miljoonan säästöpaketin käyttötalouteen, jotta kaupungin
toimitilat saadaan kunnostetuiksi.
Suurimpia supistuskohteita ovat kasvatus- ja opetustoimi sekä avustukset.
Valtuusto pui asiaa maanantaina. Hän huomauttaa, että
toistaiseksi marjojen vaikutuksia on tutkittu vain ruo-
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Miten marja
päihittää
syöpäsolun?
Kaikista ruoka-aineista marjat sisältävät eniten terveysvaikutteisia
fenolisia yhdisteitä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. elokuuta alkanut
lisätehtäväkielto aluelennonjohdossa Tampereella
jatkuu edelleen.
?Lakko ei ?
muuta päätöstä?
Lennonjohtajat vastustavat
Finavian tapaa siirtää Suomen aluelennonjohto Tampereelta Vantaalle. Hän esitteli tutkimustaan, jossa on
todistettu marjoilla olevan
useita syöpää ehkäiseviä ja
sen etenemistä hidastavia
ainesosia.
Stoner myös uskoo, että
diabetes ja flunssa voisivat
olla hoidettavissa pelkästään marjoilla. He jäivät keskimäärin
yli 2?000 euroa tappiolle.
Lisäksi parillakymmenellä
on palkkasaatavia yritykseltä, Hämäläinen sanoo.
Poimijat kävivät maanantaina kertomassa
kokemuksistaan vähemmistövaltuutettu Eva
Biaudet?lle. Siltapaikalla on väistämisvelvollisuusmerkit.
Sillan korjauksesta vastaa
Destia Oy. syöpäsoluja.
ansulatuskanavien syöpiin.
Marjajauheesta ?
apua kemoterapiaan
Stoner suosittelee käyttämään erityisesti marjajauheita, joissa marjojen terveysvaikutteiset ainesosat
on saatu puristettua tiiviiseen muotoon. Lennonjohtajien mukaan tämä tulee
kalliimmaksi kuin heidän
ehdotuksensa.
??Ei tule kalliimmaksi, vastaa Luojus.
Lappeenranta aikoo sopeuttaa talouttaan kautta
linjan tulopohjan heikkenemisen vuoksi. Tie avataan liikenteelle perjantaina.
Salon seudulla tehdään loppuvuoden aikana vielä muutamia pieniä siltaremontteja.
??Salon ohikulkutiellä olevan Ollikkalan sillan kohdalla tehdään päällysteen
jyrsintä ja liikuntasaumalaitteen kunnostustöitä.
??Lisäksi muutamalla sillalla vaihdetaan liikuntasaumalaitteen kumit ehjiin. lokakuuta. lokakuuta kello
14 mennessä.
ie
mahdollisimman vähäinen.
??Liikennettä on tällä viikolla normaalia vähemmän,
Nikki sanoo. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja
asiointi internetissä www.sss.
fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404. Siitä lähtien aluelennonjohtajat ovat lakossa päivittäin kello 22?08 ja kello
14?16.
??Suomen lennonjohtajien
yhdistys pahoittelee matkustajille aiheutuvaa haittaa,
sanoo SLJY:n puheenjohtaja
Sami Fabritius.
Myös 13. Motiivista hän on avautunut
jonkin verran, mutta tässä
vaiheessa ei voi kertoa mitään tarkkaa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario
Petri Savela.
Hän ei vahvista arveluja
224
52
SALO
E18
Syöpätutkijat odottavat marjojen läpimurtoa
Marjoista uskotaan olevan
hyötyä muun muassa syövän
ja diabeteksen hoidossa.
STT | MARIANNE HAKALA
Japanilaiset hoitavat jo nyt
silmänpohjarappeumaa suomalaisella mustikkauutteella. Lisäksi silta saa uudet kaiteet.
??Kannen uusimisen jälkeen työt jatkuvat vielä
sillan reunapalkkien korjauksella ja kaiteiden uusimisella 3?4 viikkoa. Korjaus maksaa
noin 75?000 euroa.
Tie suljettiin liikenteeltä
maanantaina, ja se pitäisi
saada auki liikenteelle perjantaina 18. Työmaan ohi
pääsee kiertämällä Kuusjoen
kautta, sanoo Varsinais-Suomen ely-keskuksen siltainsinööri Jari Nikki.
Kiertoreitti kulkee Hongistontien, Tiskarlantien ja Ylikulmantien kautta.
Nikin mukaan työn ajankohta valittiin koululaisten syyslomaviikolle, jotta
liikennekatkon haitta olisi
Oulun koulupuukotuksesta epäilty 16-vuotias poika
suunnitteli tekoaan useamman viikon, kertoo poliisi.
Teon motiivi ei kuitenkaan
ole vielä selvinnyt.
??Hän kertoi suunnitelleensa tekoa viime viikot,
mutta päivä oli valittu
sattumanvaraisesti. Kun ne
samat yhdisteet syö ruoan
kautta, siitä on harvoin riskiä, Pylkkänen sanoo.
Myös Stoner mainitsee
huolen, että marjojen ter-
veysvaikutteiset ainesosat
voivat heikentää syöpälääkkeiden tehoa. Tällöin
liikenne sillalla on rajoitettu
yhdelle ajokaistalle. 10%
alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
Määräaikaistilaus (sis
Suunnitelmia
esitellään yleisölle 29.10.
kaupungintalossa kello 1820.
Meritaimenelle
kutupaikkoja
Tulvapadoista
mallia muuallekin
Verta sanoo, että vastaavanlaisia luonnonmukaisia
kivirakennelmia ei hänen
tietojensa mukaan ole rakennettu aiemmin missään
muualla. Someron kirjaston ja uimahallin tuntumassa sijaitsevasta Kiiruunkulman rivitalosta
tehdään kuntokartoitus.
Talossa sijaitsi aiemmin kehitysvammaisten
asuntola ja tilaa on nyt
suunniteltu remontoitavaksi vanhusten päivätoiminnan käyttöön.
Someron tekninen johtaja Marko Mäkinen
huomauttaa, että ennen
remonttia rivitalon kunto selvitetään. Fimea muistutti
jo heinäkuussa, että apteekkien pitää noudattaa lakia ja
määräyksiä toimittaessaan
lääkevalmisteita ulkomaisten reseptien perusteella.
Lääkärin reseptitehtailusta kertoi maanantaina Iltalehti.
Valviran ylilääkäri Markus Henriksson sanoo, että
lääkärin aiempiin lääkkeenmääräämiskäytäntöihin on
puututtu useaan otteeseen
ja eri viranomaisten taholta.
Tänä vuonna ilmi tullut ?re-
septitehtailu. Verta sanoo,
että toteuttaminen vaatiikin
sekä valtion että kaupungin
rahoituspäätöksen.
Sitä ennen se etenee kuitenkin yleisökuulemisen,
minkä jälkeen suunnitelmat
viimeistellään. Etusi arvo jopa 598 ?. (STT)
Lyhyet
Somero
varautuu
sähkökatkoihin
SOMERO. Yhtiö perustelee siirtoa paremmilla
kulkuyhteyksillä ja joustavammilla tiloilla.
Ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla on
ainoana asiana Nokian
matkapuhelinliiketoiminnan ja siihen liittyvien lisenssien myynti
Microsoftille 5,44 miljardin euron hintaan.
Odotus on, että myös
väistyneen toimitusjohtajan Stephen Elopin
palkitsemisesta syntyy
keskustelua.
Kaupan toteutuessa
Elop kuittaa noin parinkymmenen miljoonan euron korvauksen, josta 70
prosenttia maksaa Microsoft ja loput Nokia.
Markkinoilla kauppaan
on suhtauduttu hyväksyvästi. Pahimmillaan satoja
kiinteistöjä voi kastua, Verta
sanoo.
Itse patorakennelmat maksaisivat karkean arvion mukaan puolesta miljoonasta
eurosta miljoonaan euroon.
Verta sanoo, ettei kustan-
nusarviota vielä tässä vaiheessa pystytä tarkkaan
tekemään, sillä vastaavia
rakennelmia ei ole ennen toteutettu.
Tulvien torjuntasuunnitelmissa jäänpidätysrakenteet
osoittautuivat kuitenkin
Lääkäriä epäillään
kyseenalaisesta reseptitehtailusta
Itäsuomalaisen lääkärin
epäillään kirjoittaneen vuosien ajan kyseenalaisin perustein keskushermostoon
vaikuttavia lääkkeitä. Pilottihanke voikin
olla esikuvana myös muihin
jokiin, joissa jääpadot aiheuttavat tulvia.
Tulvajokia on Salon seudun
lisäksi muun muassa Pohjanmaalla.
Uskelanjoessa on tosin
Uskelanjoki, joka Salon keskustassa virtaa Salonjoen nimellä, kasaa jääpatoja kaupungin keskusta-alueelle. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Tilintarkastustuomioistuimen
suomalaisjäsen on nykyään Ville Itälä.
IVÄT
TUPLAPÄ
Kaprun8
1190
2143
7018
Bonus tuplana
uplan
na
100 %
jopa
LANA
TUP
+ BONUS
S-kanava.fi
va.fi
SALO Kauppakeskus Plaza, 1.krs, 020 760 8620*
Palvelemme ma?pe 9?20, la 9?18
*Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 7 snt/min tai matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 17 snt/min
VS6435
M219
TOISET SILMÄLASIT KAUPAN PÄÄLLE
9786
E-WORKS M01
ETUSI JOPA 598 ?
AJANVARAUS:
09 3154 9700
Normaalihintaisten silmälasien ostajalle toiset silmälasit kaupan päälle, tarjoamme edullisemman. Tarkoituksena on, että
jäät pysyisivät paikoillaan,
jolloin virtaus ja auringonvalo heikentävät jäitä niin paljon, etteivät ne enää liikkeelle lähdettyään muodosta patoja, selittää ely-keskuksen
vesivarayksikön vanhempi
insinööri Olli-Matti Verta.
Tulvapatoja rakennetaan
hänen mukaansa moneen eri
kohtaan sen takia, ettei vesi
tulvisi myöskään muualla.
Patoja on suunniteltu Moision-, Haukkalan-, Lopen-,
Lammas-, Kaukolan- ja Tyrynkoskeen. Ei muita
alennuksia. Lisää asiakasomistajuudesta: www.s-kanava.fi
7. Mahdolliset valitukset saattavat viivästyttää rakentamista.
ettei lääkäri saa määrätä
mitään apteekista toimitettavia lääkkeitä.
Tänä vuonna lääkärin
epäillään kirjoittaneen hyvin suuren määrän lääkemääräyksiä yli tuhannelle
asiakkaalle. Valvira vei kesällä 2012
lääkäriltä oikeudet määrätä
keskushermostolääkkeitä ja
huumausaineryhmään kuuluvia lääkkeitä. Kirjoitetut lääkkeet eivät ole keskushermostolääkkeitä, joiden kirjoittaminen oli lääkäriltä aiemmin jo evätty.
??Nyt selvitetään, ovatko
jotkut suomalaisapteekit toimittaneet venäläisille asiakkailleen lääkkeitä sellaisilla
lääkäreiden lääkkeenmääräämismenettelyillä, jotka
eivät ole olleet asianmukaisia, sanoo Henriksson.
Paloittelumurhasta tuomittua vankia etsittiin edelleen
tuloksetta maanantaina.
Markus Pasi Pönkä jäi
palaamatta viikonloppuna
vankilomalta Kylmäkosken
vankilaan Pirkanmaalle.
Vinkkejä pakoaan jatkavasta vangista on saatu
muun muassa Virosta ja
Helsingistä. (STT)
Oikaisu
Maanantain lehdessä
(SSS 14.10) kerrottiin
virheellisesti Olavi AlaNissilän olevan Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen ja
maatalousmenoja tarkastavan jaoston puheenjohtaja. Tehdyissä mittauksissa ei analysoitu materiaaleista mahdollisesti
haihtuvia yhdisteitä.
Osa yläkoulun ja lukion
tunneista pidetään monitoimihallilla ja Kiiruun
talossa oppilaiden ja
henkilökunnan oireilujen
vuoksi.
SSS | Päivi Malin-Perho
Nokian
yhtiökokous
muuttaa
Espoosta
Helsinkiin
Nokia muuttaa ylimääräisen yhtiökokouksensa
pitopaikkaa. Summalla
saadaan hankittua kannettavat koneet kaupunginhallituksen jäsenille
sekä tarpeelliset lisenssit.
SSS | Päivi Malin-Perho
Kiiruun koulun
mittauksissa
ei hälyttävää
SOMERO. Verta huomauttaa,
että Pohjanmaalla on tasaisempaa, joten siellä pitäisi
miettiä tarkemmin, mihin
jäät pysäytettäisiin.
Edullisin
vaihtoehto
Salossa joki on tulvinut aika-ajoin pahoin yli äyräidensä. Hänen piti oleskella pääkaupunkiseudulla.
Mies ei kuitenkaan palannut
vankilaan lauantaina.
Pönkä sai 12 vuoden tuomionsa muun muassa suomalaisen liikekumppaninsa
murhasta Virossa. Samalla kunnostetaan myös kalojen elinalueita.
SSS-arkisto/Ari Määttänen
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Uskelanjoen tulvapatosuunnitelmat ovat edenneet loppusuoralle. Someron kaupunki parantaa varautumistaan pitkiin sähkökatkoihin.
Tekninen lautakunta
esittää, että terveyskeskukseen ja jätevedenpuhdistamoon hankitaan
ensi vuonna varavoimakoneet, joista saadaan
virtaa sähkökatkojen aikana.
Terveyskeskukseen tehdään ensi vuonna myös
sprinklerijärjestelmä tulipalojen varalle. Kiiruun koulun
käytöstä poistetuissa tiloissa on tehty ilmanlaadun mittauksia. Musiikkiluokassa oli kuitenkin merkkejä kosteudesta. Kaupan päälle annettavien silmälasien linssit ja kehykset laajasta erityismallistosta. Uskelanjoen tulvien arvioidaan voivan aiheuttaa jopa
miljoonien eurojen vahingot.
. Niistä osan epäillään joutuneen
aineiden väärinkäyttäjille ja
katukauppaan.
Tänä vuonna saman lääkärin epäillään kirjoittaneen
riittämättömin perustein
lyhyessä ajassa yli 1?700 lääkemääräystä. on taas tuore
tapaus ja oma ?erillinen tutkintakokonaisuutensa?.
Poliisi päättää lähiviikkoina, aloittaako se asiassa esitutkinnan. Kunnostuksesta hyötyisivät muutkin kalat.
Paloittelumurhaaja yhä
karkuteillä
Valvira ja Fimea selvittävät myös apteekkien toimintaa.
STT | HANNU TURUNEN
kustannus-hyötysuhteeltaan
halvimmaksi vaihtoehdoksi.
Muita vaihtoehtoja olisi ollut
rakentaa esimerkiksi tulvapenkereet.
Hanke on lähtenyt liikkeelle Varsinais-Suomen
ely-keskuksen ja Salon kaupungin puitesopimuksella,
jossa kustannukset on sovittu puolittaa aina toteuttamista myöten. Ala-Nissilän toimikausi päättyi kuitenkin
helmikuussa 2012. Myös
Somerniemellä sijaitseva Rauhankallion ryhmäkoti saa ensi vuonna
sprinklerit.
SSS | Päivi Malin-Perho
Luonto hoitanee
Havuharjun
maisemoinnin
SOMERO. Runsas kuukausi sitten Valvira määräsi,
Tulvapatojen ohella Uskelanjoessa päästäisiin kunnostamaan kalojen elinalueita. lokakuuta 2013
Uutiset
Uskelanjoen patosuunnitelmat loppusuoralla
Tulvat aiotaan estää luonnonmukaisilla kivirakennelmilla
kuudessa koskessa. Marraskuinen kokous piti järjestää
Espoon areenassa, mutta
se pidetäänkin Helsingin
jäähallissa. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Talon ongelmana on muu muassa
se, että perustukset ovat
matalalla.
SSS | Päivi Malin-Perho
Kaupunginhallitus sähköisiin
kokouksiin
SOMERO. Verta sanoo, että kalojen
elinalueiden kunnostusprojekti on kulkenut koko ajan
tulvapatosuunnitelmien mukana.
Samalla kun luonnonmukaisia kivipatoja rakennettaisiin koskiin, tehtäisiin
kaloille niiden tarvitsemia
kiviasetelmia sekä kunnostettaisiin kutusoraikkoja ja
poikasten elinalueita.
Tavoitteena olisi parantaa
etenkin meritaimenen lisääntymisolosuhteita ja poikasten elinalueita. Aluehallintovirastolta on haettava lupa,
mikä tarkoittaa että rakentamaan päästään aikaisintaan vuonna 2015. Someron
tekninen johtaja Marko
Mäkinen kertoo, että
mittauksissa ei löytynyt
hälyttäviä tuloksia. Torjuntakeinoksi
suunnitellaan jäänpidätysrakennelmia, joita tehtäisiin Moisionkoskeen sekä yläjuoksulla oleviin viiteen muuhun koskeen.
ominaispiirteenä se, että
yläjuoksu kulkee syvässä
uomassa eikä siellä ole tulvariskiä. Salon keskustan
tulvien estämiseksi kaavaillaan kuuteen eri koskeen
Salosta Pertteliin luonnonmukaisia kivirakennelmia,
jotka estäisivät jääpatojen
pakkautumisen kaupungin
keskusta-alueelle.
. Etelä-Karjalan
poliisi rikosylikomisario Kari Hyyryläinen ei ota kantaa mahdollisiin rikosnimikkeisiin.
Lääkärin toimia
seurattu vuosien ajan
Entisessä Neuvostoliitossa
tutkintonsa suorittanut lääkäri sai jo 1992 sosiaali- ja
terveyshallitukselta huomautuksen siitä, ettei ollut
noudattanut riittävää varo-
2
a
t
s
o
1
a
s
k
a
m
Bonus
vaisuutta määrätessään keskushermostoon vaikuttavia
niin sanottuja pkv-lääkkeitä.
Vuonna 2008 kahdesta
apteekista ilmoitettiin, että lääkäri olisi kirjoittanut
suuria määriä pkv-lääkkeitä niitä väärinkäyttäville
henkilöille. Pönkää ei kuitenkaan ollut löydetty maanantaina iltapäivään mennessä.
Pönkä oli saanut lomaa
perjantain ja lauantain väliseksi ajaksi Kylmäkosken
vankilasta. Toiminta kuitenkin jatkui, kuten viranomaisten valvontakin. Someron kaupungin on määrä aloittaa
ensi vuonna sähköinen
kokouskäytäntö, mikä
merkitsee sitä, että paperisen esityslistan sijasta
pykälät luetaan tietokoneelta.
Tekninen lautakunta esittää ensi vuodelle
25?000 euron määrärahaa
sähköistä kokouskäytäntöä varten. Lääkäri ilmoitti
myöhemmin samana vuonna lopettavansa itsenäisen
ammatinharjoittamisen. Lisäksi saat S-Etukortilla Bonusta tuplana, jopa 10 % lokakuussa maksetuista ostoksista. Tekninen lautakunta poisti Somero kaupungin lähivuosien suunnitelmasta Havuharjun
maankaatopaikan maisemointiin suunnatut rahat.
Maankaatopaikan maisemoinnin arvioitiin maksavan jossakin vaiheessa jopa miljoona euroa, mutta
Someron tekninen johtaja
Marko Mäkinen sanoo
selvästi pienemmän summan riittävän.
Mäkinen huomauttaa,
että luonto on hoitanut
alueen maisemointia, joten rahaa ei tarvita välttämättä lainkaan.
SSS | Päivi Malin-Perho
Kiiruunkulman
asuntolan kunto
selvitetään
SOMERO. Voimassa 31.10.2013 asti. Suuri osa asiakkaista on ollut venäläisiä,
jotka ovat asioineet suomalaisapteekeissa kotimaassaan saamiensa lääkemääräysten kanssa.
Valvira ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea selvittävät parhaillaan apteekkien toimintaa asiassa
neljännes
Lappeenranta
Kaksi salolaista
ehdolla vuoden
vapaaehtoiseksi
Helsinki
Imatra
Joensuu
Kotka
Rovaniemi
Vantaa
Kouvola
Kajaani
SSS | Katri Henttonen
Lahti
katri.henttonen@sss.fi
Kuopio
Mikkeli
Savonlinna
Kuusamo
Espoo
Koko maa
?20
?10
0
10
20
30
40
50
60
STT, lähde: Global Blue Finland
neljäsosaa kului tuoteostoksiin.
Ostokset ovat edelleen venäläisille tärkein syy tulla
Suomeen, mutta niiden merkitys on rajakyselyn mukaan
laskussa. Hän kertoi blogissaan olevansa kiinnostunut siitä, mistä yhtiön liikevoitto on syntynyt ja kenen
kukkarosta se on peräisin.
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) mukaan
erityistilintarkastus on
poikkeuksellinen keino, joka ei etenkään valtionyhtiöissä ole tavanomainen
toimi.
??Se ei ole kevyt keino,
vaan poikkeuksellinen toimenpide, jos valtio sellaisen
tekee, kertoi johtava tuloksellisuustarkastaja Vesa
Koivunen.
Arctia Shippingin talousjohtaja Heli Lehtonen sanoi, ettei yhtiöllä ole mitään
erityistilintarkastusta vastaan.
??Omistaja päättää siitä.
Hautalan seuraaja voisi
halutessaan kutsua koolle
yhtiökokouksen, jossa erityistilintarkastuksesta pää-
tettäisiin.
Valtion omistajaohjausyksikön osastopäällikkö Eero Heliövaara toppuutteli
maanantaina vaateita sanomalla, että ministerille
voidaan tuottaa tarvittavat
tiedot ongelmitta ilman erityistarkastustakin.
??Kun kyseessä on valtion
sataprosenttisesti omistama yhtiö, niin minusta löytyy paljon yksinkertaisempia tapoja saada informaatiota.
Vihreät pallottelevat ministeriehdokkuudella
Vihreiden ministeripelin
kärkikuhinat näyttävät
keskittyvän kolmen ehdokkaan ympärille.
Eturivin paikkoja tyrkytettiin maanantaina Satu
Hassille, Pekka Haavistolle ja Oras Tynkkyselle. Kataisen mielestä Suomen täytyy ottaa osuutensa
arktisen talouden kasvusta,
mutta toiminnan rajoista on
keskusteltava.
??Tämä asia ei ole mustavalkoinen. Arvonlisäveron palautukseen
on myös toinen vaihtoehto,
invoice-kuittileimaus, joka on
yleistynyt varsinkin Itä-Suomessa. Koko
maassa pudotusta tuli kolme
prosenttia.
??Tammikuu veti vielä
hyvin, mutta vuoden kolmannella neljänneksellä on
tapahtunut käänne, sanoo
Kaupan liiton pääekonomisti
Jaana Kurjenoja.
Hän huomauttaa, että venäläisten kulutus niin kotimaassa kuin ulkomailla riippuu Venäjän talouskasvusta,
joka on selvästi hidastunut
viime vuodesta. Omistajaohjauksesta vastannut kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) jätti paikkansa
perjantaina.
??Kaikkein yksinkertaisinta on se, että vihreät valitsevat ministerin, joka osaa
hoitaa sekä kehitysministerin salkun että omistajaohjaukseen liittyvät asiat,
Katainen kommentoi STT:lle
puhelimitse Roomasta.
Pääministeri katsoo, että
ministerinvaihdos on vihreiden sisäinen asia.
Vihreiden puheenjohtaja
Ville Niinistö (vihr.) perui
maanantaina ympäristöministerikokoukseen sovitun tiedotustilaisuutensa
Luxemburgissa ja viestitti
STT:lle, ettei ole halukas ennen keskiviikkoa kommentoimaan ministerinimitystä
tai valtion jäänmurtoyhtiötä
Arctia Shippingiä ja omistajapolitiikkaa. Vahvana ehdokkaana
pidetty Oras Tynkkynen
ei ole kiinnostunut ministerin tehtävästä, jos salkkuun
sisältyy valtionyhtiöiden ohjaamista.
Katainen muistuttaa, että
hallinnon avoimuuden vuoksi omistajaohjausta on vaikea siirtää johonkin toiseen
ministeriöön: samassa ministeriössä ei voida käyttää
regulaatiovaltaa ja hoitaa
samaan aikaan omistajaohjausta.
??Siihen kohdistuu aina todella paljon odotuksia, joskus epärealistisiakin. Turun Sanomille hän sanoi kuitenkin,
ettei aio jättää omaa salkkuaan ympäristöministerinä.
?Omistajaohjaus
ei helppo posti?
Kaikkien vihreiden mielestä
omistajaohjausasiat eivät istu luontevasti kehitysministerille. Luontomatkailu, kalastus ja risteilyt kiinnostavat
entistä useampia.
??Päivämatkalaisten sekä
vähintään kerran kuussa Suomessa käyvien osuudet ovat
pudonneet. Ympäristöministerille
omistajaohjaus ei Braxin
mukaan sovi, koska jääviyskysymyksiä tulisi eteen.
Braxin mielestä vihreiden
ministerivalinnassa pitäisi tällä kertaa kunnioittaa
puheenjohtajan näkemystä,
koska kyseessä on poikkeustilanne.
Vihreiden entinen puheenjohtaja europarlamentaarikko Tarja Cronberg ei
ole kiinnostunut ministerin
tehtävästä.
Hän pitää sopivimpana
tehtävään kahta entistä
kehitysyhteistyöministeriä,
Haavistoa ja Hassia.
??Kokemus ja luottamus
ovat tärkeitä tällä hetkellä.
STT:n tietojen mukaan
myöskään Anni Sinnemäki ei ole tällä kertaa käytettävissä ministeriksi.
Vihreiden puheenjohtaja,
ympäristöministeri Ville
Niinistö ei Turun Sanomien mukaan halua vaihtaa
salkkuaan. Tällä hetkellä hän on Turun
kaupungin erityisasiantuntija.
Rantasaari on toiminut
mm. Vuonna 2004 Jokinen oli perustamassa Saloon potilas- ja vammaisyhdistysten yhteistyöyhdistystä.
Jokinen on ollut Salon
SYTY ry:n hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana
sen perustamisesta lähtien. (SSS)
SSS-arkisto/Tatu Gustafsson
SSS-arkisto/Sami Kilpiö
Perniöläinen Susanna
Työppönen on Vauvakassiyhdistys Vaaka ry:n aktiivi.
Salolainen Ritva Jokinen
on mukana monen yhdistyksen toiminnassa. Venäläisten ostosten väheneminen olisi uusi huolenaihe kaupalle, jonka myynti
muutenkin takkuaa.
Eräillä paikkakunnilla, kuten Kouvolassa ja Imatralla,
venäläisten tax-free-ostokset
jatkoivat vahvaa kasvua
myös kesällä.
Tax-free-tilastot eivät muutenkaan kerro koko totuutta,
sillä Suomessa käyvistä venäläisistä vain noin puolet
tekee tax-free-ostoksia. Kaksi pahiten loukkaantunutta ovat
miehiä.
Peräänajo tapahtui valta-
tiellä 8 Nousiaisten Nesteen
kohdalla eli Lemuntien risteyksessä.
Onnettomuuspaikalla on
liikennevalot pitkällä suoralla. lokakuuta 2013
Uutiset
Hallituksella ei ole aikeita
kierrättää omistajaohjausta
Lyhyet
Laaja omaisuusrikossarja selvisi
VarsinaisSuomessa
VTV: Erityistilintarkastus Arctia Shippingiin olisi poikkeuksellinen.
STT |TYÖRYHMÄ
Hallituksen salkkujako
näyttäisi pysyvän ennallaan.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallitus
ei ole keskustellut omistajaohjauksen kierrättämisestä
ministeriltä toiselle. Kaikkiaan ehdokkaita on ympäri
Suomen reilu sata lähes 60
paikkakunnalta.
Salosta ehdolla ovat Susanna Työppönen ja
Ritva Jokinen. Muuten hän on ministeriksi valmis.
??Jos kehitysministerin
salkku on tarjolla, asettuisin ehdolle, ja ympäristöministerin salkkuhan on ihan
meikäläisen ydinosaamista.
Hassi on sanonut harkitsevansa ministeriehdokkuutta, mutta maanantaina hän vaikeni asiasta.
Pekka Haaviston aikeista ei
toistaiseksi ole tietoa.
Brax toivoo, että Tynkkynenkin olisi valmis ottamaan tehtävän vastaan
?karvoineen nahkoineen. Virossa venäläisten yöpymiset lisääntyivät
alkuvuonna melkein viidenneksen, kun Suomessa jäätiin seitsemään prosenttiin.
??Viron rajalla on tänä
vuonna otettu käyttöön
elektroninen jonotusjärjestelmä, jonka kautta voi muutaman euron hintaan varata
ylitysajan. (STT)
Vuoden vapaaehtoiseksi on
tänä vuonna ehdolla kaksi salolaisnaista. STUKin ryhmäpäällikkö Martti Vilpas sanoo,
että ydinreaktoreiden tärkeimmät osat tarkistetaan
Suomessa huolimatta siitä,
onko niitä tarkistettu lähtömaassa. Meidän pitää
käydä huolellinen keskustelu siitä, mihin Suomi haluaa rajat vetää. Äänestys
jatkuu marraskuun alkuun
asti. He ovat juuri niitä,
jotka tulevat Suomeen varta
vasten ostoksille, Kurjenoja
sanoo.
Kaupan liiton tiedot perustuvat matkailijoiden ostoksista
arvonlisäveroa palauttavan
Global Blue Finland -yhtiön
tilastoihin, yöpymistilastoihin
sekä rajahaastatteluihin, joita
tutkimus- ja analysointikeskus TAK alkuvuonna teki venäläismatkailijoille. Palkinnon
saajaksi haetaan vuosittain
pitkän linjan vapaaehtoista
tai uutta, innovatiivista tulokasta.
Liikennevaloissa paha
peräänajo Nousiaisissa
Kaksi loukkaantui vakavasti ja kolme lievästi neljän
auton peräänajossa Nousiaisissa. Siksi
se ei ole helppo ministerinposti kenellekään.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta on laatimassa
Arctia Shippingille uutta
strategiaa arktisille merialueille. Palkinnon saaja toimii vapaaehtoistoiminnan
lähettiläänä seuraavan
vuoden ajan.
Vuoden vapaaehtoinen
-palkinnon perinteen käynnisti tänä vuonna Kansalaisareena ry. Samaan
aikaan haluamme panostaa
arktiseen osaamiseen, muun
muassa jäänmurtamiseen ja
laivanrakennukseen.
?Poikkeuksellinen
vaatimus?
Liikenneministeri Merja
Kyllönen (vas.) vaatii erityistilintarkastusta Arctia
Shippingiin. Puolueen entinen ministeri Tuija Brax sanoo
STT:lle olevansa käytettävissä ?takavarmistuksena?
siinä tapauksessa, ettei
kolmikosta kukaan lähde
tehtävään.
Tynkkynen hylkii edelleen omistajaohjaustehtä-
viä. Onnettomuus sattui
maanantaina iltapäivällä
neljän jälkeen.
Loukkaantuneet ovat iältään noin 30?50-vuotiaita
miehiä ja naisia. Liikenne KaakkoisSuomen raja-asemilla on
edelleen selvässä kasvussa.
Viro vetää
venäläisiä
Venäläisten yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä ovat
tänä vuonna yhä lisääntyneet, mutta kasvutahti on
hidastunut. Sanomalehti
Mainichi Shimbunin mukaan joukossa on muun muassa säätösauvoja ja polttoainetta. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Ensi vuodelle povataan taas kasvua,
mutta se riippuu vahvasti öljyn hinnasta.
??Tämähän voi olla vain ohimenevä ilmiö, mutta sitä on
vaikea tietää, Kurjenoja sanoo. Rikoksia he tehtailivat useiden kuntien
alueella Varsinais-Suomessa
Poliisi pääsi epäiltyjen
jäljille heinäkuussa 2013,
jolloin kaksi epäillyistä jäi kiinni yritettyään
murtaa SEO:n kylmäaseman automaatin Mynämäellä.
Kohteiksi neljälle
1990-luvulla syntyneelle
ja yhdelle 1980-luvulla syntyneelle epäillylle
kelpasivat niin huoltamoiden kylmäasemat,
kioskit, venerannat kuin
baaritkin. Työppösen
aloitteesta Vaaka kerää
lokakuussa vauvakasseja
kaikille avoimella keräyksellä.
Sosiaali- ja terveysalan
asioista kiinnostunut Jokinen on monessa mukana.
Vapaaehtoistoiminta alkoi
Salon Reumayhdistyksessä, jonka toimintaan hän
lähti mukaan 1980-luvun
alussa. Myös
kunnalliset luottamustoimet ovat hänelle tuttuja.
Venäläisten tax-free-ostot hupenivat
Virosta toivotaan mallia
rajanylitysten helpottamiseen.
STT | RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN
Venäläisten innostus ostosmatkailuun Suomessa saattaa olla hiipumassa, pelkää
Kaupan liitto. Äänestys tapahtuu
kampanjan nettisivuilla
http://kansalaisareena.
fi/menumessut/vuodenvapaaehtoinen-palkinto.
Vuoden vapaaehtoinen
palkitaan Menu-messuilla
Helsingissä 23. eli
omistajaohjaus mukaan lukien. neljännes
3. Pääkaupunkiseudulla yöpymisten määrä
taittui alkuvuonna jopa pieneen laskuun.
Kurjenojan mukaan merkit
viittaavat siihen, että Viro
kilpailee Suomen kanssa entistä kovemmin venäläisten
suosiosta. Päivystävä palomestari Reijo Salminen kertoo,
että kyseisellä paikalla onnettomuuksia sattuu usein.
??Punaiset yllättävät, ja
turvaväli on riittämätön.
(STT). Esimerkiksi Helsingissä taxfree-ostosten määrä väheni
heinä-syyskuussa vuoden takaisesta 13 prosenttia. Niitä varten haastateltiin tammi-elokuussa lähes 7?300 venäläistä.
Kuolonkolareiden
määrä on
vähentynyt
tänä vuonna
STUK:
Japanilaisia
riskiosia ei
Suomen ydinvoimaloissa
Tieliikenteessä on kuollut
tänä vuonna aiempaa vähemmän ihmisiä, kertoo
Liikennevakuutuskeskus.
Liikenneonnettomuuksissa
on alkuvuonna kuollut 195
ihmistä, mikä on 34 vähemmän kuin viime vuonna.
Etenkin henkilöautojen ja
raskaiden ajoneuvojen yhteentörmäyksiä on tapahtunut viime vuosia vähemmän.
Muutos on näkynyt kaikissa ikäluokissa. Näiden lisäksi hänellä
on ollut kunnallisia luottamustoimia.
Äänestys
käynnissä
Vuoden vapaaehtoinen -kilpailun äänestys on parhaillaan käynnissä. Ajoterveyteen liittyviä onnettomuuksia on sattunut selvästi viime vuotta vähemmän.
Myös kevyen liikenteen onnettomuuksissa on kuollut
muutama ihminen vähemmän kuin viime vuonna.
Tammi-syyskuussa kuoli 14
jalankulkijaa ja 19 pyöräilijää. Lisäksi hän on toiminut
pitkään puheenjohtajana
Salon Työkeskus Oy:ssa ja
Salon vammaisneuvostossa. Hän aikoo valmistella keskiviikoksi oman
esityksensä ministerivalintaan liittyen.
Varsinais-Suomen poliisi on selvittänyt laajan
omaisuusrikossarjan.
Kolmea turkulaismiestä
ja kahta raisiolaismiestä
epäillään 51 varkaudesta tai varkauden yrityksestä syyskuun 2012 ja
heinäkuun 2013 välisenä
aikana. Huoli perustuu siihen, että venäläisten
tekemien tax-free-ostosten
määrä kääntyi kesällä laskuun lähes kaikissa suurimmissa kaupungeissa.
Selvimmin ilmiö näkyi
pääkaupunkiseudulla. Se on nopeuttanut kovasti rajaliikennettä,
Kurjenoja kertoo.
Kaupan liitto toivoo, että
Virosta otettaisiin mallia
myös Suomen itärajalla.
Venäläisille matkailijoille
tehdyssä rajakyselyssä nimittäin yli puolet mainitsi
rajanylityksen, kun heiltä
kysyttiin, mikä oli ikävin kokemus Suomen-reissulla.
??Virolaisten kilpailukyky
rajanylityksissä on selvästi
parempi kuin meidän, sanoo
Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.
Ostosten merkitys
on laskussa
Viime vuonna venäläiset kuluttivat Suomessa lähes 1,2
miljardia euroa, mistä kolme
Venäläismatkailijoiden ostosten kasvu tyssäsi kesällä
Viime vuonna venäläiset kuluttivat
Suomessa lähes 1,2 miljardia euroa,
josta 76 prosenttia oli tuoteostoksia.
Ostoksia tehneistä venäläisistä 74 prosenttia kertoo
tärkeimmäksi syyksi ostoksille paremman laadun ja
35 prosenttia paremmat valikoimat kuin kotona.
Vuoden ensimmäisen ja kolmannen neljänneksen tax-free-myynnin muutosprosentit suurimmissa
tax-free-kaupungeissa
Muutos, %
1. (SSS)
Juha
Rantasaaresta
kokoomuspiirin
toiminnanjohtaja
Turkulainen Juha Rantasaari on valittu Varsinais-Suomen kokoomuksen toiminnanjohtajaksi.
Kokoomuksen puoluehallitus teki valinnan 29 hakijan joukosta.
43-vuotias Rantasaari aloittaa tehtävässään
marraskuun alussa. (STT)
Säteilyturvakeskuksen mukaan Suomessa tuskin käytetään tarkastamattomia
japanilaisia ydinreaktorin
osia.
Uutistoimisto AFP kertoi
eilen japanilaisraportista,
jonka mukaan Japanista
on viety tarkastamattomia
ydinreaktorin osia vuosina
2003?2012 ulkomaille, mahdollisesti myös Suomeen.
Tarkastamatta on jäänyt
puolet osista. Perniössä
asuva Työppönen on Vauvakassiyhdistys Vaaka ry:n
taloudenhoitaja, ja hän on
ollut useasti järjestämässä yhdistyksen matkoja
Karjalaan, jonne on toimitettu vauvakasseja ja
muita avustustarvikkeita.
Työppönen on myös hoitanut aktiivisesti Vaaka ry:n
suhteita Viroon. marraskuuta taiteilija Samuli
Heimosen grafiikkateoksella. Omaisuusvahinkoja he aiheuttivat sen
sijaan yli 103?000 euroa.
Jutun esitutkinta on
valmistunut ja asia siirtyy syyteharkintaan
Länsi-Suomen syyttäjän
virastoon. Epäillyt ovat
myöntäneet teot.
Rikoshyöty teoista oli
vaatimaton, keskimäärin 300 euroa varkautta
kohden. Turun apulaiskaupunginjohtajan avustajana, Varsinais-Suomen kokoomuksen järjestösihteerinä ja poliittisena sihteerinä sekä kansanedustaja
Hanna Kivisilta-Markkulan avustajana
Kaukovalojen referenssi-
Taksinkuljettaja Pasi Kotiniemi sanoo, että monet asiakkaat ovat huomanneet ajoneuvon parantuneen valotehon.
luku henkilöautossa saa olla
enintään 100.
. .
ÄerÄ
mÄkÄoirSHinta an
eri
Clio
naVi StYle
-erikoiSmallit
enerGY tCe 90 turBomoottori
4,5 l/100km, 104 g/km, 90 hv, 135 nm, Stop&Start
Vakiona: naViGaattori, 7. + arvioitu autovero 3 084,87 . + arvioitu autovero 3 560,38 . = kokonaishinta 19 590,38 ?.
sport tourer energy tCe 115 iCe limited, hinta 16 240 . 3,5 . tilavan perheauton, meganen, ajo-ominaisuudet ovat vertaansa vailla kokoluokassaan. Mitä enemmän valovoimaa, sitä suurempi referenssiluku, kertoo Salon Autotar-
vikkeen myyjä Jyri Kulo.
Halogeenivalot pitävät lisävalomarkkinoilla pintansa.
Xenon-valoja on markkinoilla ollut jo vuosia, mutta nii-
den markkina ei ole lähtenyt
juurikaan nousuun. Niinpä
kulkupelin vahaus syksyllä on kevätvahaustakin tärkeämpää. 600 . Kun syksy pimenee,
kauppa lisääntyy, Kulo tietää.
www.renault.fi
mÉGane
iCe limiteD
-erikoiSmallit
iCe-Hinnat alkaen 19.590 ?
Sis. = 17 595,35 ?, Co2-päästöt 104 g/km, eu-yhd. Kesän
aikana likaa on voinut kertyä sisäpinnoille yllättävänkin paljon, joten ikkunat kannattaa pestä myös sisäpuolelta.
Lasinpesujärjestelmään on jo syytä
vaihtaa pakkaseen sopiva lasinpesuneste. = kokonaishinta 22 594,87 ?. 17 snt min.. Eihän tämä nyt todellakaan mikään kaunis ole.
Lapin taksin näköinen, Kotiniemi nauraa.
?Pääsee helpommalla
kun näkee. Lisävaloilla
maailma on paljon valoisampi. 0207 218 320
0207 -numeroiden hinnat 8,28 snt + lankapuh. Uusin
tulokas on led.
. + tk 600 . Myös jääraapan ja lumiharjan kun-
to kannattaa tarkistaa, jotta ikkunat ja
muunkin auton saa puhtaaksi, kun ensimmäiset pakkaset ja lumet yllättävät.
Nastarenkaat voi vaihtaa heti, kun yöpakkaset alkavat, vaikka lakisääteinen
talvirengaspakko onkin vain joulu?helmikuussa. + tk. Ajaminen tuntuu kevyemmältä
kun ei tarvitse jännittää pimeää tietä, Kotiniemi sanoo.
Kotiniemen taksissa lähivalot ovat ksenonit. Ei niillä mitään näe. Ei tarvitse sirittää.
Voi keskittyä ajamiseen. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Lisäksi virtaviivaisesti muotoiltujen
autojen ulkonäkö ei varsinaisesti parane maskista tö-
röttävien lisävalojen kanssa.
. Pääsääntöisesti asennus tehdään niin,
että lisäkytkimiä ei ole. Eniten laitetaan lisäpitkiä ihan tavallisilla halogeenipolttimoilla. Voi keskittyä
ajamiseen.?
Asiakas kokee
olonsa turvalliseksi
Pasi Kotiniemen mukaan
monet taksimatkustajat
ovat myös havainneet auton
parantuneen valotehon.
. 600 . Vahattu pinta säilyy
myös pidempään puhtaana.
Puhdas ikkuna on tärkeä turvallisuus-
Vinkkaa
juttu!
9
tekijä erityisesti iltojen pimetessä. uusi Clio on pieni ulkoa, suuri sisältä. Ei tarvitse
sirittää. lokakuuta 2013
Autoilu
n t oimitus@sss.fi
(02) 7702 314
SSS-arkisto/Ari Määttänen
Auto kannattaa vahata talveksi
Talvi on rankkaa aikaa autolle. + tk 600 . 5,3 l/ 100 km, Co2 90 . Vaha suojaa
maalipintaa suolalta, hiekalta, kiviltä ja
loskakauden lialta. tule ja koeaja reilu Renault, ja hyödynnä mahtavat edut.
DriVe tHe CHanGe
Clio naVi StYle mallit: Clio tCe 90 s&s navi style 13 415 . keVYtmetalliVanteet, VakionoPeuSSÄÄDin,
CD/mP3/BluetootH/raDio, ilmaStointi, naHkainen
oHJauSPYÖrÄ, SÄHkÖtoimiSet etuSiVulaSit . tCe 115).
kuvien autot erikoisvarustein.
Renault-omistajien oma palvelukanava osoitteessa minun.renault.fi
www.keskusautohalli.fi
Örninkatu 13, SALO puh. = 16 596,45 ?, Co2-päästöt 104 g/km, eu-yhd. 7 snt min. No näin se melkein on.
Salon Autosähkön mekaanikko Jari Järvinen sanoo,
että lisävaloja edelleen asennetaan, mutta määrä on kyllä vähentynyt.
. Ihmiset
miettivät, että onko se hyvä,
Kulo sanoo.
Lisävalot ovat myyjän kannalta sesonkituote.
. + arvioitu autovero 2 745,35 . + tk. Niitä
käytetään aika paljon, hän
lisää.
Xenon ja led
jo tyrkyllä
Lisävalomääräykset ovat
Suomessa tiukat. Aina
kun laitetaan pitkät päälle, syttyvät myös lisäpitkät,
Järvinen kertoo.
. Hin-
ta on ledissä niin hirveä.
Lisäksi siitä ei ole oikein
kokemuksia vielä. = kokonaishinta 20 590,44 ?. moottoriteknologiassa kiteytyy vahvasti Renaultin f1-osaaminen; moottorit ovat tehokkaita ja vääntäviä,
mutta kuluttavat reilusti vähemmän. koSketuSnÄYttÖ, BluetootH,
leD-PÄiVÄaJoValot, mÄkilÄHtÖaVuStin, VakionoPeuDenSÄÄDin, naHkaPÄÄllYSteinen oHJauSPYÖrÄ, ilmaStointi...
ÄerÄ ?
mÄtÄÄ rJoPa 2000
SÄ ÄS
Clio naVi StYle
16 596 ?
Clio SPort tourer naVi StYle
Sis. 600 . Auton
kaukovalot eli kansansuussa
pitkät ovat tavanomaista halogeenimallia.
. sport tourer energy dCi 110 iCe limited,
hinta 18 910 . Xenonia menee jonkun
verran, mutta lediä ei. + arvioitu autovero 2 581,45 . toimituskulut 600 ?
meGane iCe limiteD tai Clio naVi StYle - Ja SÄÄStÄt reiluSti raHaa!
Huippuunsa hiottu tyyli ja laatu valloittavat. Useat asiakkaat ovat kehuneet valoja. / matkapuh. toimituskulut 600 ?
17 595 ?
Sis. Rekisterikilven alle saa
peltisiä kiinnityslevyjä, johon valot asennetaan. 119 g/km (dCi 110 s&s . Sanovat että
?on sulla poika hyvät valot
tässä?. + tk. toimituskulut 600 ?
Vakiona: 16. Liikenneturvallisuusvirasto Trafin
uusin säädöspäivitys lisävaloihin liittyen on 20-sivuinen.
Lisävaloja tulee olla parillinen määrä ja niiden sijainti
keulassa on tarkoin määrätty. Havaitsee eläimetkin aiemmin, hän sanoo.
Nykyautojen keulasta on
vaikea löytää sopivaa paikkaa lisävaloille. 4,5 l/ 100 km.
Clio spoRt touReR tCe 90 s&s navi style 14 250 . Eihän niistä tule kuin kapea keltainen soiro. (SSS)
Pimeän ajan
henkivakuutus
SSS/Minna Määttänen
Lisävalojen asentaminen
henkilöautoihin vähentynyt.
Miiro Koivula
Salolainen taksiautoilija
Pasi Kotiniemi asensi uuden autonsa keulalle lisävalot jo ennen kuin keltainen
taksikyltti katolla ehti edes
syttyä ensimmäistä kertaa.
Paremmasta valotehosta saa
lisäturvaa ja ennen kaikkea
lisää aikaa reagointiin pimeillä maanteillä.
. Pääsee helpommalla kun
näkee. 4,5 l/ 100 km.
mÉGane iCe limiteD -mallisto: Hatchback energy tCe 115 iCe limited, hinta 15 430 . + arvioitu autovero 3 750,44 . . malliston eu-yhd. Kyllä asiakaskin kokee olonsa turvalliseksi kun
huomaa, että ajovalot ovat
kunnolliset, Kotiniemi korostaa.
Kotiniemi uskoo myös, että
lisävalot ovat samalla hal-
vimmasta päästä oleva henkivakuutus.
Remontoidun rakennuksen suunnitteluprosessista kertoo pääsuunnittelija Harri Hirsinummi klo 17.30.
Arkkitehti Kristiina Mäntynen esitelmöi Kansanfunkiksesta
Suomessa klo 18.
Kokouksia
60 VUOTTA
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Paimion sivistystoimenjohtaja Jukka Talka aikoo
viedä keskiviikkona autonsa
huoltoon ja käydä parturissa. Kaupunkiin on myös palkattu
opetusministeriön tuella koko joukko resurssiopettajia
pienentämään opetusryhmiä. Tervetuloa.
. Edellytyksenä voisi olla,
että hakija on viiden vuoden
sisällä tunnistettu viranomaisen palvelupisteessä ja
häneltä on saatu tarvittavat
sormenjäljet ja nimikirjoitusnäyte.
Hallituksen esitys asiasta
pyritään antamaan kevätistuntokaudella. Onnen Hetket ilmoituksia
voit jättää tuomalla ne asiakaspalveluumme viimeistään kaksi päivää ennen
julkaisupäivää. ??Kymmenen ammattiani kertovat siitä, etten tykkää rutiineista. Sellainen tulee jättämään pysyvän, useita päiviä kestävän
jäljen eli avoveden muuten
kiintoisaan jääpeitteeseen.
Minulla on tästä erinomainen avantoesitys, mutta sitä ei ole nyt mukanani.
. lokakuuta klo
19.
Salon keskustassa sijaitseva Disco Pulpukka tuli
tutuksi muun muassa
monelle 70?80-lukujen
nuorelle.
vasti 230?240 oppilaalla.
Yhteistyö musiikkiopiston
ja kansalaisopiston kanssa
toimii hyvin. Salo
9 vuotta
Sylvia Hynninen
15.10. Halikko. Ei jää epäselväksi, että
puolustatte kantaanne railokkaasti. Vastustan ehdottomasti
huuru-ukkojen suunnitelmia lähettää suomalaisia
aluksia arktisille vesille
rikkomaan mustaa jäätä
harmaalla alueella. Siellä keskiarvoni nousi yli kaksi numeroa.
Talka valmistui Lappeenrannassa leipuriksi.
??Vuoden työskentelyn jälkeen iski jauhonuha, joka
pakotti vaihtamaan metallipuolelle.
Mies valmistui laivanrakennusinsinööriksi ja työskenteli pitkään suunnittelijana Helsingin ja Savonlinnan telakoilla.
??Kun laivojen piirtäminen
alkoi tuntua liukuhihnatyöltä ja sitä mukaa tylsältä, alkoi opettaminen kiinnostaa
ja hakeuduin Hämeenlinnan
opettajaopistoon.
Viides vuosi
Paimiossa alkoi
Talka toimi ammattiopettajana Turussa ja Raisiossa.
Onnen hetket
??Molemmat velipojat asuivat Turussa, joten minäkin ajauduin tälle seudulle.
Muutin vuonna 1987 Raisioon, jossa asun yhä.
Nelikymppisenä Talka
opiskeli työn ohessa kasvatustieteitä avoimessa yliopistossa ja valmistui kolmessa vuodessa kasvatustieteiden maisteriksi. Ja
vaikka olisinkin ohjaillut
etukäteen, en syyllistynyt
painostukseen. Jos siinä
lähtee kokeilemaan kepillä
jäätä, jää jäät murtamatta.
. Pertteli
4 vuotta
Aaro Kejonen
15.10. Heidi ja Sepi
ONNEN HETKET
Ilmoituskoot:
1x30 mm 20,1x50 mm 35,-
2x25 mm 35,2x50 mm 65,-
Kuvalla:
mustavalk. Tarkoitus on lähinnä
vain tapailla nuoruudenaikaisia ystäviä ja muistella
menneitä, tilaisuuden puuhanaisena toimiva Pirjo
Rajakangas kertoo.
Rajakankaan mukaan The
Disko valikoitui tapahtumapaikaksi, koska se oli monen
70?80-luvun nuoren kantapaikka.
??Siellä myös useat tapasivat puolisonsa, hän vinkkaa.
Rajakangas sai idean tapahtuman järjestämisestä
viime keväänä, jolloin hän
poikkesi ystävineen vanhassa kantadiskossaan Pulpukassa.
??Päätimme tuolloin, että aloitamme tapahtuman
järjestelyt. Pertteli
4 vuotta
Helmi Jussila
15.10. Totuus on kuitenkin se,
etteivät ne väylät pysy auki pelkästään jäitä poltellessa. Pahimmillaan kunnanjohtajien näkökyky on talousarviovuoden mittainen.
??Kaupungintalossa on
hyvä yhteishenki, mutta
työtahti on muuttunut hek-
SSS-arkisto/Jorma Hautala
tiseksi eikä taustatietojen
hakemiseen ja kirjojen lukemiseen ole enää aikaa. Asuu Raisiossa.
?Paimion sivistysjohtajan perheeseen kuuluu vaimo ja 23-vuotias poika.
?Koulutukseltaan leipuri, laivanrakennusinsinööri ja kasvatustieteiden
maisteri.
?Harrastuksina opiskelu, laiskottelu, punttisali ja ooppera. Olette vastustanut
monitoimijäänmurtajien tilaamista ja haluatte uudet
jäänmurtajat suoraan valtion omistukseen, miksi?
. Salo
5 vuotta
Elias Elfving
15.10. Sen jälkeen hän työskenteli vuoden
Nurmijärvellä opettajana ja
kaksi Karinaisissa koulutoimenjohtajan viransijaisena.
Vakituinen paikka aukeni
Punkaharjun sivistysjohtajana, mutta Talka totesi parissa viikossa, että uusi työ
on etsittävä, koska oppilaat
olivat loppumassa seudulta.
Talka siirtyi Punkaharjulta Pälkäneen ja Luopioisten
yhteiseksi sivistysjohtajaksi, jossa vierähti seitsemän
vuotta. Ja vaikka olisinkin ohjaillut, en
tehnyt sitä etukäteen. Salo
3 vuotta
Iikka Hautala
15.10. Pitää elää tätä päivää ja katsella mieluummin hiukan eteenpäin kuin yhtään taaksepäin.
karilaisia on 147, kun ennen
ikäluokassa oli 120 lasta.
Peruskoulu pärjää,
lukiokin sinnittelee
Paimion koulut ja päiväkodit
ovat viime syksystä asti tehneet kiinteää yhteistyötä alkuopetuksessa. Talka uumoilee
kevääksi päivähoitoa tyhjillään olevaan Kyysilän kouluun.
??Peruskoulun oppilasmäärä oli vähentynyt kymmenessä vuodessa 165 oppilaalla vuonna 2010, mutta sen
jälkeen alkoi tulla isoja ikäluokkia. Myi veneensä,
joten matkustelu on siirtynyt mereltä maalle.
?Käy pari kertaa vuodessa kaupunkilomalla: seuraavat matkakohteet Berliini ja Barcelona.
?Motto: Elä tätä päivää.
??Pysyn töissä niin kauan kuin kaupunginjohtajan
kanssa istutaan samassa veneessä eivätkä airot kolise.
Meillä on toimiva johtoryhmä ja kaupunginjohtajalla
kykyä katsoa pitkälle eteenpäin. Salo
4 vuotta
Triphop Thipkampee
15.10. Ja vaikka olisinkin painostanut,
en suinkaan uhkaillut. Salo
4 vuotta
Petrus Lintuaho
15.10. Hyvin lohkaistu on puoliksi murrettu, niinhän
se on. Asiakaspalvelumme sijaitsee osoitteessa Örninkatu 14, Salo, ark.
8.30?15.30. Viime vuonna kustannukset oppilasta kohden
laskivat 2,3 prosenttia edellisvuoteen nähden.
??Lukiokin sinnittelee ki-
70?80-lukujen
nuoret tapaavat
vanhassa
Pulpukassa
katri.henttonen@sss.fi
15.10.2013
Onnea Pete 40 v
Vaihtoehto 90 ry:n syyskokous (Kaivokatu 4) klo 12.30
Laperlan pvy:n syyskokous Sisun majalla klo 18 alkaen
Joukko salolaisia 70?80-luvun nuoria kokoontuu tulevana perjantaina vanhassa
Pulpukassa, joka nykyisin
tunnetaan The Diskona.
??Ohjelmaan kuuluu teeman mukainen musiikki,
ja suosituksena on että pukeuduttaisiin 70?80-lukujen
tyyliin. Mitä sanotte tähän?
. 1x50 mm 35,mustavalk. Salo
6 vuotta
Frej Laaksonen
14.10. Arktisen jään herkkä kohva
rikkoutuu varmasti, jos
sitä ruvetaan murtamaan
raskailla laivoilla. Kiitos. Aiheemme on tänään ahtoisan kiintoisa.
Puhumme nimittäin Suomen jäänmurtokalustosta.
Paikalla on vallankohvasta
juuri irrottautunut ministeri, joka liukastui omistajaohjailun iljanteisiin ja jää
nyt sivuun. Sieltä hänet valittiin
Paimioon, jossa alkoi juuri
viides vuosi.
??Heti tänne tultuani oli
tehtävä kouluverkkoselvitys, mutta onneksi siitä oli jo
pitkälti keskusteltu eli asia
piti vain laittaa paperille
ja sen jälkeen käytäntöön.
Kyysilän ja Veikkarin koulut
olivat jo eräänlaisia satelliitteja eikä Nummenpään kouluunkaan riittänyt oppilaita
omalta alueelta, vaan heitä
kyydittiin kauempaa.
Tällä hetkellä Paimion
sivistystoimi painiskelee
päivähoidon järjestämisen
kanssa, kun asukasluku
ja lasten määrä kasvavat
koko ajan. Isä odottaa Meksikossa
vaihdossa olevan poikansa
paluuta sulkapallokaveriksi.
. Neuvottelut The
Diskon väen kanssa sujuivat
hyvin, ja tiedottaminen tapahtumasta sosiaalisen median ja ystävien kautta on
sujunut hyvin.
Rajakankaan mukaan paikalle on tulossa runsaasti ihmisiä ympäri Suomen.
??Kaukaisimmat tulevat tapaamaan vanhoja tuttujaan
ulkomailta asti. Esimerkiksi es-
SSS | Katri Henttonen
T. (STT)
omistajaohjailla, kyllä siihen tarvitaan kapteeni ja
kelpo perämies. Numeroita
jaettiin sen mukaan, montako kantturaa oli navetassa.
Luokallamme oli seitsemän
likkaa, jotka ohjattiin keskikouluun ja ja kuusi poikaa
kansakouluun. tasapaino ja
verenpaineenmittausta sekä kuntopiiri, klo 13?14.30 Äijäkerho, miesten oma juttutupa
Tulevassa käsityömuseo Miilassa, avoimet ovet (Kirjakuja 2) klo 16?19, teemana museorakennuksen historia ja
arkkitehtuuri. Muurla
9 vuotta
Daniel Lilja
15.10. Nykyisin hakemus on jätettävä henkilökohtaisesti viranomaiselle.
Sisäministeriö käynnisti
maanantaina hankkeen, jossa
selvitetään sähköisen asioinnin mahdollisuutta. Valtion lisääntynyt byrokratia
teettää kosolti töitä.
Jukka Talkan vaimo työskentelee Turussa verosihteerinä ja poika valmistuu ensi
vuonna kauppatieteiden
maisteriksi Åbo Akademista. Ja
vaikka olisinkin uhkaillut,
painostanut ja vielä etukäteen, se kuitenkin tapahtui
väärällä puolella paperia,
joka on vain yksinkertainen lapsus.
. 1: 5
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Sirkka, Sirkku
Ruotsinkielinen kalenteri:
Stella, Luna, Vesta, Diana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Jukka Talka on opiskellut
koko ikänsä työstä toiseen
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Mieletön elokuu, Bio Jännä, Salo klo 14
Lentsikat (2D, dub), Bio-Salo 2 klo 18.30
Runner Runner, Bio Jännä, Salo klo 19
Selänne, Bio-Salo 1 klo 19
Muita tapahtumia
SSS/Minna Filppu
Leipuri, laivanrakennusinsinööri ja ammattiopettaja päätyi lopulta
sivistysjohtajaksi
Paimioon.
Diakonia-aamiaiskahvila Sauvossa, seurakuntatalon Olotilassa klo 9?11, avointa keskustelua, diakoniatyöntekijä
Leena Hyvönen
Ikäkeskus Majakassa Halikossa, (Hornintie 3) klo 12.30?
15 valtakunnallinen luustoviikon tempaus mm. Viikonloppuna hän juhlii perhepiirissä, mutta matalalla profiililla silloinkin.
??Puhukoot työt puolestaan, hän kuittaa juhlat.
Imatralla syntynyt ja Ruostin Köpingissä pienenä asunut Jukka Talka kävi koulunsa Etelä-Karjalassa.
??Siihen aikaan oppilaan
menestykseen vaikuttivat
monet muut asiat kuin lapsen omat taidot. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Särkisalo
9 vuotta
Muusa Koivusipilä
12.10. Mukaan
mahtuu edelleen!
Entiset salolaisnuoret kokoontuvat The Diskossa perjantaina 18. 2x50 mm 65,värillinen
1x50 mm 50,värillinen
2x50 mm 90,Onnen Hetket on yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta. Niiden koko alakouluissa on keskimäärin 21 oppilasta.
??Satsaamme tehostetun
tuen pientyhmiin, jotta suuremmilta ongelmilta vältytään.
Eläkkeelle
ei ole kiirettä
Jukka Talka viihtyy hyvin
työssään Paimiossa eikä pidä kiirettä eläkkeelle.
JUKKA TALKA
?Syntynyt 16.10.1953 Imatralla. Se mikä jää merelle, jää
merelle Jäämerelle.
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Anna-Maria Penkin
14.10. Tavoitteena on, että hakemuksen
voisi panna vireille ja maksaa
sähköisesti. Tervetuloa tänne jäänmurtajan omistajaohjaamoon. Sen sanon heti,
että en ohjaillut. Moni on kuitenkin väittänyt, että toimenne ovat osoitus jopa Urholuokan painostustoimista.
Omistajaohjailitte ikään
kuin liikaa.
. Paimiossa on
hyvä opettajakunta ja vaihtuvuus pientä.
Paimio on saanut pitkälti yli toista miljoonaa euroa
erilaisia hankerahoja tehostetun opetuksen ja erityisen
tuen kehittämiseen. Onnen Hetket ilmoituksia voit
jättää myös verkkopalvelussamme.
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
TOSIKKO
Koneellisesti
irrotettua ahtoa
Jukka Talka on ehtinyt työskennellä myös YK-joukoissa kokkina, levysepän apulaisena, hitsaajana ja suunnittelija Turun yliopistolla. Toimiin on hyvää aikaa,
sillä 60-vuotispäivänään
mies on vapaalla. Hakemusta täydennettäisiin viranomaisen
luona nimikirjoitusnäytteellä
ja sormenjäljillä.
Suunnitelmissa on myös,
että uusi passi voitaisiin tietyissä tilanteissa myöntää
ilman henkilökohtaista käyntiä. Esikoululaiset ovat viikoittain mukana
muutamilla oppitunneilla.
??Se vaatii opettajilta yhteissuunnittelua ja tuo tiimityöskentelyn kouluihin.
Vistan koulukeskuksen
Alataloon remontoidaan ensi
vuonna tilat esikoululaisille,
ykkösille ja kakkosille.
??Sinne tulee mahdollisimman vähän seiniä ja enemmän yhteistä tilaa.
Talka toteaa Paimion peruskoulun olevan hyvällä
mallilla. Joka ikäluokka on
nyt viidenneksen suurempi
kuin ennen. lokakuuta 2013
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Helvi, Heta
Ruotsinkielinen kalenteri:
Hedvig, Hedda
Jo ennen kuin sinä synnyit
maailmaan, minä pyhitin
sinut omakseni ja määräsin
sinut kansojen profeetaksi.
Jer. Ei jäänmurtajia voi
Otso onnittelee
Passin
hakeminen
voi helpottua
ensi vuonna
Passin hakemista pyritään
helpottamaan ensi vuonna.
Tarkoitus on, että passihakemus voitaisiin jatkossa tehdä
sähköisesti
Esimerkiksi kakkosencore Ballad Of John Henry kesti jo viitisentoista minuuttia, jossa ei kuitenkaan
ollut sekuntiakaan turhaa.
Bonamassa rakentaa keikkansa hyvällä maulla lainojen ja omien kappaleiden
toimivaksi kokonaisuudeksi.
Olkoon oma tai laina, niin
viimeistään miehen taidokkaan intensiivinen kitarointi tekee kappaleesta täysin
omansa.
Helsingissä kuultiin jopa
Black Country Communion -bändiä, jossa Bonamassa
on ?vain. Lisäksi hän on myös
dramatisoinut esityksen.
. Kappale on käännetty
paikalliselle murteelle, jotta
se ymmärretään myös paikan päällä, Kemppainen selittää.
Leticilaiset olivat varautuneet myös laulamaan lentokentillä. Kirja on
käännetty myös suomeksi nimellä Mambo Kings
. Salosta matka
jatkui Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Leticia-kuoro
vierailulle
Buchheimiin
Salolaisen Leticia-kuoron
väkeä lähti maanantai-aamulla Saksaan, Buchheimiin. Hänen bluesissaan on valkoisen rokkimiehen vahvaa vaikutusta. klo 19.
Nykybluesia raskaimman kautta
SSS/Veli-Matti Henttonen
KONSERTTI
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Leticia-kuoron jäsenistä osa tuli Salon torilta mukaan maanantai-aamulla Perniöstä startanneeseen bussiin. Leticialaiset ovat harjoitelleet rap-kappale Laulavan pojan, joka löytyy myös
suomeksi laulettuna kuoron
levyltä.
. Hackett esiintyy yhtyeineen Circusklubilla huhtikuun 27.
päivänä.
Lipunmyynti alkaa Lippupisteessä ensi perjantaina. Matkassa olevat kuorolaiset ovat iältään
7?20 -vuotiaita.
Letician kuorotoimintaa
johtavan Saara Kemppaisen mukaan kuoro vierailee paikallisissa kouluissa
esittäen ja opettaen lauluja
suomeksi ja englanniksi.
Matkassa on mukana muun
muassa kuorolaisten tanssiopettaja Nina Andström.
Kuvataiteen
pitkät apurahat
Haapojalle ja
Tuorille
Viisi suomalaista dokumenttia pääsi mukaan
Amsterdamin IDFA-elokuvafestivaaleille, jotka
järjestetään marras- ja
joulukuun vaihteessa.
Suomen edustajat Amsterdamissa ovat PaulAnders Simman Olga,
Susanna Helken American Vagabond, Benjamin Orozan Voices Of El
Alto, Anna-Karin Grönroosin Ekopolis ja Miia
Tervon Santra.
Joe Bonamassa on ykköskitaristeja maailmassa.
SSS | Veli-Matti Henttonen
Lyhyet
Suomalaisia
dokumentteja
Amsterdamiin
SSS/Essi Seppälä
veli-matti.henttonen@sss.fi
11
Viikon aikana salolaiset pitävät muun muassa yhteiskonsertin paikallisten laulajien kanssa.
Kuorolla on viemisinään
yksi varta vasten opeteltu
laulu. Näytelmää on esitetty merkittävimmillä kansainvälisillä
nukketeatterifestivaaleilla.
Musiikkiesitys koostuu
kymmenestä kohtauksesta,
jotka kertovat animaatioteatterin vaiheista Commedia dell?Artesta nykypäivään. Kappale
päätettiin komeasta Who:lta
napattuun Won?t Get Fooled
Again -pätkään.
Tästä on lyhyt matka tiu-
kasti soittavan bändiin, jonka nykyinen kosketinsoittaja Derek Sherinian on mukana myös BCC:ssä. Sähköön siirryttiin komean Dust Bowlin
myötä, jolloin kappaleiden
kesto myös kasvoi minuuttitolkulla. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. (STT)
Hannes Suominen toteuttaa suositun Mielensäpahoittajan Saloon.
että katsoja näkee ne taatusti omassa päässään.
Tähän on helppo uskoa,
kun Hannes Suominen vetäisee näytteeksi Arvi Lind
-tarinan, joka alkaa siitä,
kun Lind lopettaa uutistenlukijana. rakkauden rytmit.
Kirjasta tehtiin vuonna
1992 elokuva, jonka pääosissa häärivät Antonio
Banderas ja Armand
Assante. Siksi on upeaa, että juuri tämä kokenut
tiimi pääsee tekemään tällaisen oman genrensä kulmakiviteoksen, Paasikivi
toteaa.
Andrew Lloyd Webber sävelsi Oopperan kummituksen vuonna 1986. 8.5.
1977) soittaa bluesia, johon
hänellä on jo syntymäpäivänsä kautta oikeutus. Amerikkalaisten
tiedotusvälineiden mukaan Hijuelos lyyhistyi
lauantaina tenniskentälle New Yorkissa, eikä
enää palannut tajuihinsa.
Mambo Kings oli Hijuelosin toinen kirja. Hän
on näet syntynyt samana
päivänä, jos kohta 66 vuotta
myöhemmin, kuin yksi bluesin ikoneista, Robert Johnson.
Bonamassan blues soi kuitenkin monta astetta rajumpana kuin sähköisinkään perinneblues. Siis
siihen, jonka tekstejä kuultiin alun perin radiossa Antti Litjan tulkitsemina.
Suominen lupaa, ettei esitys ole mikään kirjan läpiluku, vaan näytelmä, joka
tarjoaa katsojille mielikuvia.
Tarinat ovat siksi vahvoja,
Valtion kuvataidetoimikunta on jakanut ensi
vuonna alkavat taiteilijaapurahat 55 kuvataiteilijalle. klo
10., 14. Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaali saa ensi-iltansa
syyskuussa 2015.
Oopperan kummitus eli
The Phantom Of The Opera esitetään Kansallisoopperassa alkuperäiskielellä
englanniksi.
Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi sanoo, että oopperan
ohjelmistossa on ollut musikaalin mentävä aukko.
??Nyt korjaamme sen kerralla tuomalla näyttämölle
teoksen, jonka suuri muoto
ja viitekehys sopivat upeasti näyttämöllemme.
Oopperan kummituksen
ohjaa Tiina Puumalainen.
??Tiina Puumalainen ja
hänen tiiminsä ovat kannuksensa musikaalin tekijöinä jo moneen kertaan
ansainneet. Esitys on näyttelijänsä
näköinen, Suominen naurahtaa ja viittaa tällä myös
siihen, että Mielensäpahoittajan teksteistä löytyy paljon häntä itseään.
Alkuperäinen Kyrön luoma
hahmo on noin 80-vuotias
jäärä, joka asuu maaseudulla, omien sanojensa mukaan
jossain päin Sysi-Suomea.
Hannes Suominen ei tuo
hahmo esimerkiksi Saloon
murretta muuttamalla, vaan
antaa hahmonsa puhua alkuperäisellä kirjan luomalla
kielellä.
. Menestysmusikaali on kerännyt
yli 50 teatterialan palkintoa ja yli 100 miljoonaa katsojaa.
Musikaali perustuu Gaston Leroux?n romaaniin
vuodelta 1910. (STT)
Mambo Kings
-kirjoittaja
Hijuelos kuoli
Mambo Kings -teoksestaan tunnettu kirjailija
Oscar Hijuelos, 62, on
kuollut. ja 18.
Kansallisooppera
tuo Oopperan
kummituksen Suomeen
Kansallisooppera tuo Oopperan kummitus -musikaalin Suomeen. Pisimmän, viisivuotisen apurahan saajien
joukossa ovat esimerkiksi
tämän vuoden Venetsian
taidebiennaaliin osallistunut Terike Haapoja
ja Vuoden nuori taiteilija
2011, taidemaalari Anna
Tuori.
Kolmivuotinen apuraha
myönnettiin muun mua
Vuoden nuorelle taiteilijalle Jarno Vesalalle.
Apurahojen saajat valittiin 730 hakijan joukosta.
Valituista yli kolmasosa on alle 35-vuotiaita.
(STT)
IDFA lukeutuu suurimpien ja merkittävimpien
dokumenttielokuvafestivaalien joukkoon. Esityksessä nähdään
muun muassa marionetteja, käsinukkeja ja ?mustaa
teatteria?!
Esityksen kesto on tunti
ja se sopii kaiken ikäisille.
Esityskieli on kolmehenki-
sen ryhmän mukaan yleismaailmallinen.
Perniön keskiviikkoiset
esitykset toteuttavat yhdessä Nuketteri ja vaasalainen Pikku Aasin Nukketeatteri.
nn
Il manifesto dei burattini -esitykset galleria Levolassa, Perniöntie 1719,
keskiviikkona 16.10. Kappaleena oli
Song of Yesterday. Perniöstä Salon kautta
Helsinkiin mentiin bussilla,
josta matka jatkui lentäen.
Perillä runsaan 40 kuorolaisen ja huoltajan ryhmä on
viikonpäivät. En ole kirjan 80-vuotias
hahmo, vaan itseni ikäinen.
En koe tätä mitenkään ongelmalliseksi, sillä kyllä
nuoremmallakin voi olla samanlaisia ajatuksia eri asioista, perusverkkareihin ja
flanellipaitaan pukeutunut
Suominen selittää.
Salossa nähtävä Mielensäpahoittaja perustuu ensimmäiseen Kyrön aiheesta
kirjoittamaan kirjaan. Tätä varten harjoiteltu ennakkoon valmiiksi
tietty ohjelma.
Buchheim on yksi Salon
ystävyyskaupungeista.
Joe Bonamassa Helsingin
Hartwall Areenalla 13.10.
Tämän hetken kenties arvostetuin kitaristi-laulaja
Joe Bonamassa (s. Teatteri Provinssiin
esityksen toteuttaa näyttelijä Hannes Suominen.
Toteuttaa tarkoittaa tässä
tapauksessa sitä, että Suominen näyttelee ja ohjaa itseään. (STT). Miehen keikkasettiin
mahtuu aina joitain brittiläisen musiikin helmiä.
Tuoreimman kiertueen
keikkasetin vakiokappaleisiin kuuluvat muun muassa
sen avaavassa akustisessa
osuudessa Bad Company
-kappale Seagull sekä sähköisen setin kuningasbiiseihin kuuluvat Gary Mooren
sävellys Midnight Blues ja
Eric Claptonin tuotannos-
Sunnuntaina Helsingissä vierailleen Joe Bonamassan kitaroinnissa on tunnetta.
ta napattu Someday After A
While.
Helsingin mainiolla keikalla Bonamassa tarjoili yhdeksäntoista biisin setin, joka
käynnistyi viidellä akustisella kappaleella. Tästä Mielensäpa-
hoittaja pahoittaa luonnollisesti mielensä!
Luvassa ei ole pelkkää monologia, sillä muutamaan
otteeseen yleisölle tarjotaan
dialogikohtauksia.
Mielensäpahoittaja nähdään Teatteri Provinssis-
sa ensi-illan jälkeen ennen
joulua vain kolme kertaa.
Esityksiä tulee ensi vuoden
puolella lisää.
Syynä tähän on se, että
Hannes Suominen tekee
freenä näyttelijäntyötä Helsingin Kaupunginteatteriin.
Talvella on valmistumassa
näytelmä, jossa Suomisella
on rooli.
Helsingin päivämäärien
varmistuttua, varmistuvat
myös Salon tulevien esitysten päivät.
Mielensäpahoittaja paran-
taa maailmaa kerrallaan Salossa noin tunti ja neljäkymmentä minuuttia.
nn
Mielensäpahoittaja. Se
käännettiin 25 kielelle ja
toi tekijälleen myös arvostetun Pulitzer-palkinnon
vuonna 1990. Rumpali Tal Bergman osoittautui
tarkaksi soittokoneeksi, jolle
basisti Carmine Rojas tarjosi tiukan tuen.
Joe Bonamassan tuorein
Suomen-konsertti oli jälleen
yhtä juhlaa kitaran ystäville.
NÄMÄ KUULTIIN
Akustinen setti: Palm Trees
Helicopters and Gasoline,
Seagull, Jelly Roll, Athens to
Athens, Woke Up Dreaming.
Sähköinen osuus: Dust
Bowl, Story of a Quarryman,
Who?s Been Talking, Someday After a While, Disloca-
ted Boyw,Driving Towards
The Daylight, Slow Train,
Midnight Blues, Look Over
Yonders Wall, Song of Yesterday, Django ja Mountain
Time.
Encore: Sloe Gin ja The Ballad of John Henry.
Italialaisvieraita
Perniön Nuketteriin
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Perniön Nuketteriin saa
tänään vieraita Italiasta.
Bolognasta saapuva Teatrino Dell?Es esittää keskiviikkona animaatioteatterin historiaa esittävän musiikkipitoisen näytelmän Il
manifesto dei burattini eli
Nukketeatterin julistus.
Näytelmä on syntynyt
maailman nukketeatteriväen yhteistyöjärjestö UNIMAn (Union Internationale
de la Marionnette) Maailma-festivaalia varten. lokakuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Turkulaiskuoro menestyi merkittävässä kuorokilpailussa
Turkulainen kamarikuoro Key Ensemble (kuvassa) voitti sunnuntaina
Luxemburgissa järjestetyn Let The
Peoples Sing -kuorokilpailun aikuiskuorosarjan ensimmäisen palkinnon.
Lapsi- ja nuorisokuorosarjan voitto ja
samalla koko kilpailun pääpalkinto me-
ni espanjalaiskuoro Cor infantil amies
de la uniolle.
Key Ensemble on vuoden aikana tehnyt useita vierailukonsertteja ympäri
Suomen. rivimuusikko muiden joukossa. Kuoroa on kuultu muun muassa Tampereen sävel -kuorofestivaalin
avajaiskonsertissa, Savonlinnan ooppe-
rajuhlilla ja Rauman Festivo -musiikkijuhlien päätöskonsertissa.
Let The Peoples Sing -kilpailulla on
jo yli puoli vuosisataa pitkä historia.
Kilpailua pidetään eräänä maailman
arvostetuimmista kuorotapahtumista.
(STT)
Mielensäpahoittaja astuu yleisön eteen
Tuomas Kyrön luoma suomalaisjäärä puhuu totuuksia Teatteri Provinssissa.
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
S
alolaisillakin on pian
lupa nauttia Mielensäpahoittajasta elävänä, kun Tuomas
Kyrön luoma fiktiivinen
hahmo astuu torstaina ensimmäisen kerran yleisön
eteen. (STT?AFP)
Steve Hackett
Helsinkiin
Brittiläisen Genesis-yhtyeen ex-kitaristi Steve
Hackett saapuu konsertoimaan Helsinkiin
keväällä. Amerikkalaisena hän on ammentanut
paljon brittiläisestä bluesista ja brittirockista ylipäätään. Vielä aavistus enemmän tähän
suuntaan, niin Bonamassan
blues on jo tosi lähellä muun
muassa Led Zeppelinin
muinaista soundia ja tyyliä.
Bonamassan kovankin
soundin taustalla, tai sitten
aivan keulilla, soi kuitenkin
koko ajan mustan miehen
kehittämä blues. Ensiilta teatteri Provinssissa
torstaina 17.10
Brittiläinen
lääkeyhtiö ilmoitti viime viikolla aikovansa tuoda markkinoille maailman ensimmäisen malariarokotteen.
Uutinen herätti heti innostusta.
??Tämä antaa Afrikalle
suurta toivoa, Angolan kansallisen malariaohjelman
johtaja Nilton Saraivo
kommentoi uutistoimisto
AFP:lle.
Ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden- ja hyvin-
voinnin laitokselta arvioi, että kyse näyttää olevan läpimurrosta ottaen huomioon,
että malariaan on yritetty
kehittää rokotteita vuosikymmenien ajan huonolla
menestyksellä.
??Eihän tässäkään ole saatu aikaan täydellistä rokotetta, mutta jos pystymme
suojaamaan lapsia kohtuullisellakin suojalla kahden
ensimmäisen elinvuoden
ajan, silloin kyse on läpimurrosta.
Nohynek tähdentää, että
rokote on kehitetty malariaalueiden lasten käyttöön, sitä ei ole tarkoitettu läntisen
Lapsiuhri puolen minuutin välein
?Malariaan sairastuu vuosittain 220 miljoonaa ihmistä.
?Heistä yli 660?000 kuolee tautiin; 90 prosenttia uhreista asuu Afrikassa.
?Pahinta malaria-aluetta on Saharan eteläpuolinen Afrikka.
?Sairaus on erityisen vakava alle viisivuotiaille lapsille.
?Taudin on arvioitu tappavan yhden lapsen puolen minuutin välein.
?Lasten kohtaloksi koituvat kuume ja jatkuvien tartuntojen aiheuttama anemia.
?Myös raskaana olevat naiset ovat malarialle muuta väestöä alttiimpia.
?Malariaa aiheuttaa alkueläin, joka kulkeutuu ihmisestä toiseen hyttysen välityksellä.
Lähteet: AFP, Unicef Suomi http://www.unicef.fi/malaria
turistin suojaksi.
??Sellaista (matkailijoiden)
rokotetta varten täytyy tehdä vielä työtä.
STT, lähde: WHO
Rokote olisi erityisen merkittävä Afrikalle, sillä malarian vuosittain vaatimista
sadoistatuhansista uhreista suurin osa on Afrikasta
ja heistä monet puolestaan
ovat lapsia.
Rokotekehittelyä kiittänyt
brittiministeri muistutti,
että runsaan inhimillisen
kärsimyksen lisäksi sairaus
aiheuttaa paljon muita ongelmia.
??Malaria ei ole vain merkittävimpiä lasten kuolinsyitä. Useat heistä tekevät kehnosti palkattuja töitä, joihin paikalliset
eivät suostu. Palomiehet evakuoivat satoja ihmisiä palopaikan läheltä
autojen bensatankkien ja
renkaiden räjähdellessä
jatkuvana rumputulena.
Palon sammuttaminen
oli erittäin vaikeaa, sillä Sydneyssä on liki 40
asteen helle ja navakka
tuuli, joka lietsoi liekkejä
uuteen nousuun.
??Tällaisina aikoina ei
vain voi viskoa tupakantumppeja ympäriinsä. Kliinisiin tutkimuksiin on osallistunut yli 15?000 lasta.
Rokote vähensi 5?17 kuukauden ikäisten lasten malariatartuntoja miltei puolella. Tuomioistuin
pyörsi näin alemman
oikeusistuimen vuonna
2009 tekemän päätöksen,
jolla sanan käyttö sallittiin.
. Tapa on pysynyt voimissaan
nykypäivänäkin, koska ih-
miset eivät luota Albanian
heikkoon oikeusjärjestelmään, arvioi albanialainen
sosiologi Suela Dani.
Tämän vuoksi osa albanialaisista on ottanut rangaistusoikeuden omiin käsiinsä.
Verikosto elää etenkin Albanian pohjoisosan syrjäisissä vuoristokylissä, ja sen
uhriksi joutuvat pääosin
miehet, iästä riippumatta.
Koston uhka on laajentunut
myös naisia koskevaksi.
Poliisi arvioi, että 14 vuoden aikana ainakin yli 200
ihmistä on joutunut verikoston uhriksi, mutta aktivistit arvioivat, että uhreja on
enemmän.
Lisäksi viime vuonna 600
albanialaista lasta jätti menemättä kouluun verikoston
pelon vuoksi, arvioi paikallisen järjestön edustaja Gjin
Marko.
Muukalaisvastaisuus kasvussa
Rasismi on kytenyt Venäjällä jo jonkin aikaa. Vanhemmat joutuvat jäämään kotiin lasta
hoitamaan, lääkkeet ovat
kalliita eivätkä välttämättä
tehoa. (STT?
Reuters)
Veitsimies yritti
tunkeutua
Buckinghamin
palatsiin
LONTOO. (STT?
Reuters?AFP). Liki 50 autoa tuhoutui täysin ja 33 vahingoittui pahoin Sydneyn olympiapuistossa
riehuneessa tulipalossa,
kertoivat viranomaiset
maanantaina. Virastolta odotetaan lausuntoa
rokotteen turvallisuudesta
ja tehokkuudesta.
Lääkeyhtiön mukaan Maailman terveysjärjestö WHO
on puolestaan vihjannut,
että se voisi suositella rokotteen käyttöönottoa jo vuonna
2015, mikäli EMA suhtautuu suopeasti hakemukseen.
Verikoston pelko sulkee albanialaislapsia kotiin
Nikolinin ja Amarildon setä tappoi naapurin, jonka läheiset vannovat kostoa.
MAZREK | STT?AFP
Albanialaiset veljekset Nikolin, 9, ja Amarildo,12,
eivät voi poistua kotoaan.
Syynä tähän on rikos, jota
pojat eivät ole itse tehneet ja
jonka tapahtumahetkellä he
eivät olleet edes syntyneet.
Poikien setä tappoi heidän
naapurinsa kaksikymmentä
vuotta sitten. Arafatille kuuluneista tavaroista
oli jo aiemmin löytynyt poloniumjäämiä.
Arafat kuoli vuonna 2004. Lapsi saattaa kuolla
tai ainakin vammautua vakavasti.
Venäläismiehen surmasta
alkaneet mellakat johtivat
siirtotyöläisten joukkopidätyksiin maanantaina Moskovassa.
Protestit alkoivat viikonloppuna Moskovassa, kun
venäläismies surmattiin
perjantain vastaisena yönä.
Poliisi ei kertonut surmasta epäillyn etnistä taustaa,
mutta venäläisviestimien
mukaan valvontakameroiden kuvista näkyi selvästi,
?ettei mies näyttänyt slaavilaiselta?.
Ihmisten tyytymättömyys
käynnisti sunnuntaina laajoja mellakoita Birjulvon
kaupunginosassa Moskovassa, kun kaupungilla alkoi levitä huhu, jonka mukaan surmasta epäilty piileskelisi alueella. Mies keskusteli
kymmenisen minuuttia
jo vuoteessa olleen kuningattaren kanssa. Hänelle ei
tehty ruumiinavausta eikä kuolinsyytä
saatu selville.
Viime vuonna Arafatin ruumis nostettiin
haudasta kuolinsyyn selvittämiseksi. lokakuuta 2013
Ulkomaat
Lehtikuva/AFP Photo
Jasser Arafatin vaatteista löytyi myrkyllistä poloniumia
PARIISI. Ennakkoluulot kohdistuvat
etenkin Keski-Aasiasta
ja Pohjois-Kaukasukselta
saapuviin, vaikka jälkimmäiset eivät edes ole maahanmuuttajia, vaan venäläisiä.
Hallinnon ihmisoikeusneuvoston johtaja Mihail
Fedotov arvostelikin poliisia siitä, ettei se ole estänyt väkivaltaa tulijoita
kohtaan. Miehen hallusta
löydettiin veitsi.
Poliisin pidättämää
44-vuotiasta miestä epäillään alueelle tunkeutumisesta ja teräaseen hallussapidosta.
Palatsin tiedottaja kertoi
uutistoimisto AFP:lle, että kuningatar Elisabet ei
ollut tapahtuman aikaan
palatsissa.
Kuukausi sitten poliisi
pidätti miehen, joka oli kiivennyt palatsin aidan yli.
Vuonna 1982 työtön
mies pääsi palatsin aidan
yli ja kiipesi sadevesiränniä pitkin aina kuningattaren makuuhuoneeseen
asti. Tätä nuorempia vauvoja rokote sen sijaan suojasi
huonommin; heidän sairastumisriskinsä laski reilun
neljänneksen.
Rokotteen teho näyttää
myös hiipuvan muutamassa
vuodessa.
??Silti tämä tarkoittaa sitä,
että valtaosa malariakuolemista voidaan todennäköisesti estää, samoin vakavat
sairastumiset, sanoo Hanna
Nohynek.
Perheiden kannalta jo pelkkä vakava sairastuminen on
raskasta. Se myös kuormittaa
terveysjärjestelmiä, estää
lasten kehittymistä ja jarruttaa taloudellista kasvua,
siteerasi BBC Lynne Featherstonen lausuntoa.
Verkot ja myrkyt
yhä tarpeen
Rokoteuutinen on herättänyt tuoreeltaan myös monia
kysymyksiä. Setä sai teosta
25 vuotta vankeutta, mutta
murhatun naapurin läheiset
eivät ole tyytyväisiä tuomioon ja vannovat kostavansa
sedän suvulle.
Verikoston pelossa pojat
eivät voi käydä koulua tai
leikkiä ulkona.
Kostoa vannovat läheiset asuvat vain muutamien
kymmenien metrien päässä.
Tästä syystä pojat ovat viettäneet elämänsä kotiinsa
suljettuina pääkaupunki Ti-
ranan pohjoispuolella sijaitsevassa Mazrekin kylässä.
Kaksi kertaa kuussa poikien kotona vieraileva kotiopettaja on heidän ainoa
yhteytensä ulkomaailmaan.
??Ulkona voisimme joutua kohtaamaan kuoleman,
Amarildo sanoo.
Hän haaveilee, että voisi
edes joskus käydä ulkona
leikkimässä.
Verikosto vaati myös poiki-
en äidin Vjollcan hengen.
Hän ei enää kestänyt suljettua elämää ja ajautui itsemurhaan vain 29-vuotiaana.
Naapurit antoivat pojille
sen verran armoa, että nämä
saivat haudata äitinsä ilman
pelkoa tapetuksi tulemisesta.
Verikoston juuret ulottuvat
Albaniassa 1400-luvulle. Myös siirtolaisten
järjestö varoitti maahanmuuttajia väkivallan uhan
kasvusta maanantaina.
Moskovan viime kuun
pormestarinvaaleissa
muuttoliike oli tärkeä teema. Sabahin ja Sarawakin osavaltiot Malesiassa ilmoittivat niin
ikään jatkavansa sanan
käyttöä oikeuden päätöksestä huolimatta. Tutkimukset jatkuvat edelleen. Lontoossa poliisi
otti maanantaina kiinni
miehen, joka yritti päästä
Buckinghamin palatsin
alueelle. Tulipalo
arvellaan saaneen alkunsa tupakantumpista.
Palomiesten mukaan
rutikuivassa aluskasvillisuudessa kytenyt tuli
eteni räjähdysmäisesti
autosta toiseen. Taudin aiheuttava alkueläin leviää hyttysten
välityksellä. Niihin osallistuu
tutkijoita Sveitsistä, Ranskasta ja Venäjältä.
(STT?AFP)
Lehtikuva/AFP/Nichole Sobecki
Moskovan poliisi
pidätti yli 1 600
siirtotyöläistä
Venäläismiehen surma laukaisi
pinnan alla kyteneet jännitteet.
MOSKOVA | STT?AFP?Reuters
Rokote olisi erityisen merkittävä Afrikalle, sillä malarian vuosittain vaatimista sadoistatuhansista uhreista suurin osa on Afrikasta ja heistä monet puolestaan ovat lapsia.
Lasten malariaa saatetaan jo
lähivuosina ehkäistä rokottamalla
Suomalainen tutkija:
Kyseessä voi olla läpimurto.
Malarian levinneisyys
Tartuntariski
Erittäin suuri
Vähäinen
Malaria on loistauti. Mellakka
levisi kauppakeskukseen,
jossa rikottiin ikkunoita,
hakattiin vartijoita ja yritettiin sytyttää tulipalo.
Mielenosoittajat arvostelivat poliisin toimia ja vaativat tiukennuksia maahanmuuttoon.
Poliisi kertoi pidättäneensä yli 1?200 siirtotyöläistä
ratsaamalla alueen vihannestorin ?selvittääkseen
näiden rikollisia taustoja?.
Myöhemmin yli 400 henkilöä pidätettiin toisella moskovalaistorilla.
Viikonlopun mellakat olivat suurin etnisiin jännitteisiin liittyvä konflikti Venäjällä sitten vuoden 2010.
Tuolloin venäläismiehen
kuolema venäläisten jalkapallofanien ja pohjoiskaukasialaisten tappelussa
nostatti raivoisia protesteja.
SYDNEY. Malesialainen
oikeusistuin kielsi maanantaina Allah-sanan
käytön kristityltä sanomalehdeltä. Hallitsija pystyi tekemään
hälytyksen miehen pyydettyä savuketta. Hänen mukaansa
rokotetutkimuksenkin yhteydessä valtaosa lapsista
nukkui hyttysverkkojen alla ja käytössä oli hyönteismyrkkyjä.
Koska rokote on tarkoitettu
nimenomaan pienille lapsille, muut perheenjäsenet tarvitsevat muuta suojaa.
??Suojatoimia tarvitaan
isommille lapsille ja aikuisille.
GlaxoSmithKline aikoo jättää ensi vuonna rokotteesta
hakemuksen Euroopan lääkevirastolle EMA:lle. Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin kuolemaa selvittävät tutkijat ovat löytäneet Arafatin vaatteista jäämiä radioaktiivisesta poloniumista.
Sveitsiläistutkijoiden mukaan Arafatin
vaatteissa olleista veri- ja virtsatahroista on löytynyt selittämättömän korkeita
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
määriä myrkyllistä polonium-210:tä.
Tutkijoiden mukaan tulokset tukevat teoriaa, jonka mukaan palestiinalaisjohtaja
myrkytettiin. Se
on typerää ja vastuutonta, sanoi palopäällikkö
Greg Mullins. Sanan
käyttö on vain omiaan
lisäämään hämmennystä
yhteisössä, perusteli tuomari Mohamed Apandi
Ali.
Lehti sanoi valittavansa
päätöksestä ylempään oikeusistuimeen.
Esimerkiksi Indonesiassa ja suuressa osassa
muita arabimaita Allahsanan käytössä ei rajoituksia. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole. Miksi rokotteen
teho vähenee ajan myötä,
miten turvallinen se on, paljonko se maksaa ja onko köyhillä mailla varaa ostaa sitä?
Ylilääkäri Nohynek tähdentää, että vaikka rokote
hyväksyttäisiin käyttöön,
vanhat malarian vastaiset
keinot pysyvät edelleen tarpeellisina. Loinen kulkeutuu hyttysenpiston seurauksena ensin
ihmisen maksaan, ja maksasta se siirtyy veren punasoluihin.
Tilanne vuonna 2010
STT | MERJA PUISTO
Lasten malariatartuntoja
saatetaan jo lähivuosina torjua rokotuksin. Allah-sanan käyttö
ei kuulu oleellisena osa-
na kristinuskoon. (STT?
AFP)
Malesialainen
oikeus kielsi
Allahin
kristityiltä
PUTRAJAYA. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Myöntymyksenä nationalisteille Putin
on kuitenkin väläytellyt
siirtotyöläisten vähentämistä joillain aloilla.
Lyhyet
Räjähdysmäinen
palo tuhosi
kymmeniä autoja
Australiassa
Teho kiinni
lapsen iästä
GlaxoSmithKline-yhtiö on
testannut rokotetta seitsemässä Afrikan maassa. Muun muassa opposition ehdokas Aleksei
Navalnyi kampanjoi siirtolaisten määrän rajoittamisella.
Presidentti Vladimir
Putin on taas painottanut
Venäjän tarvitsevan tulijoiden työpanosta
Tauolla
keskustelimme peli-ilmeestä ja siitä, ettei virkamaisella otteella voiteta näitä
pelejä, Raatikainen muotoili
taukopalaverin annin.
Hollosy ei
medialle puhu
Lopulta LP Viesti nosti tasoaan jokaisella osaalueella. Salon Taekwondoseuran Oskari
Koskinen otteli kultaa
Baltic Open -turnauksessa Latvian Riikassa.
11-vuotias Koskinen otti
voiton alle 37 kg:n sarjassa, jonka finaalissa hän
kaatoi venäläisottelijan
pistein 12?10.
Koskinen ei päässyt finaalissa helpolla, sillä
hän joutui vatsapöpön
vuoksi käymään kesken
ottelun oksentamassa.
Mahavaivat eivät kuitenkaan liiemmin haitanneet, sillä Koskinen
onnistui takakiertopotkussaan niin, että vastustajan kypäräkin lensi
pois päästä.
Muista salolaisista Aku
Koskinen otteli pronssia
alle 57-kiloisissa. ennen tuota seikkailua, ja siinä mielessä tärkeä.
??Se, päättyykö peli meidän voittoon, tappioon tai
tasapeliin, ei hirveästi vaikuta seuraaviin karsintoihin. 1
230 katsojaa.
Aloitusviisikossa ollut
Ahonen pelasi eilen 27 minuuttia, heitti kaikki neljä
kakkostaan sisään ja summasi kymmenen pistettä.
Boråsin kaikki kaikessa oli
James Miller jr, joka heitti huimat kahdeksan kolmen pisteen koria ja summasi yhteensä 37 pistettä.
Ahonen on tehnyt kauden
kolmessa ensimmäisessä
ottelussa keskimäärin 12
pistettä, ottanut kaksi levypalloa ja antanut 2,7 koriin
johtanutta syöttöä.
Saloon saapuva
Kataja otti
murskavoiton
Kaksi edellistä peliään
Korisliigassa hävinnyt
Joensuun Kataja palasi
maanantain ainoassa liigapelissä komeasti voittajaksi. Libero Roosa Koskelon vastaanottoprosentti: 56.
l?
l?
Erotuomarit: Mira Caven, Harri Louramo.
l?
Yleisöä: 586.
Seuraava ottelu: LP Viesti?LP Kangasala Salohallissa perjantaina kello 18.30.
l?
hallenissa melko sama
määrä väkeä kuin normaalissa Vilppaan ottelussa . Urheilutalo poistettiin käytöstä viime keväänä ja seura siirtyi täksi
kaudeksi Suurhalliin.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle Lahti. Suomella on
laadukkaita pelaajia, ottelusta ei tule helppoa meille,
Deschamps sanoi ja muisti
erityisesti mainita hyökkääjä Teemu Pukin.
Lyhyet
Koskiselle Baltic
Openin kultaa
TAEKWONDO. Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
yksellä viidennessä erässä. Vilppaan kasvatti
ja maajoukkueen mukana
EM-kisoissa ollut Roope
Ahonen on kotiutunut hyvin uuteen joukkueeseen
Boråsissa.
Borås Basket otti maanantai-iltana kauden kolmannessa ottelussaan kolmannen voiton ja jatkaa
Ruotsin Basketliganin kärjessä yhdessä Södertälje
Kingsin kanssa.
Eilen Boråsin jyrän alle
jäi kestomenestyjä Norrköping Dolphins pistein 79?
73. Riikassa kilpailuihin osallistui yhteensä yli
400 taekwondon taitajaa.
(SSS)
Lahden kaupunki
vie Namikan
oikeuteen
Didier Deschamps ei aliarvioi Suomea tämän illan ottelussa.
toinen saa juonesta kiinni
ja toinen ei ollenkaan. Vilpasta vastaan jo
huomenna Salossa pelaava
Kataja nuiji kotipelissään
Lappeenrannan NMKY:n
107?63 (57?35).
Vieraat pysyivät Katajan
kyydissä ensimmäisen neljänneksen lopulle 18?14-tilanteeseen asti. lokakuuta 2013
Urheilu
Tatli saa vastaansa Argentiinan ?Tsunamin?
Suomalainen kevyen välisarjan nyrkkeilijä Edis Tatli (kuvassa) saa joulukuussa
vastaansa 30 tyrmäysvoittoa ottaneen
argentiinalaisen Matias ?Tsunami. joulukuuta järjestettävässä
Young Lions Boxing Night -tapahtumassa kehään palaa myös naisten ammattinyrkkeilyn Euroopan mestari Eva Wahlström. Vuonna
2009 Korisliigan voittaneen Namikan vuokrarästit ovat kertyneet pitkältä
ajalta Urheilutalon käytöstä. Juuri kun Mestaruusliiga näytti epätasaisemmalta sitten Virginie
De Carnen aikojen, tulee
Oriveden Ponnistus Salohalliin ja kaataa niin väkevää gulassia kuningatar LP
Viestin kurkkuun, että katsojatkin ovat tukehtua hämmästyksestä.
Kahden shokeeraavan erätappion jälkeen LP Viesti
yskäisi gulassit kurkustaan
ja sai pelinsä uudelleen
käyntiin. Vain Dubravka
Rakic oli alusta loppuun
vaisu.
Jos olivat kaksi ensimmäistä erää osoitus OrPon
vaarallisuudesta, kolmas ja
neljäs erä olivat taas osoitus
siitä, että kun LP Viesti pelaa omalla hyvällä tasollaan,
muilla ei ole mitään jakoa.
Naisten Mestaruusliiga
tarvitsi juuri tällaisen tvottelun tähän paikkaan.
Naisten Mestaruusliiga
tarvitsee myös Hollosyn
kaltaisia valmentajapersoonia. Seuraavaksi liigan
on tehtävä selväksi se, että
mielenkiintoisen Hollosyn
on annettava myös kommentteja medialle ottelun
jälkeen, eikä antaa OrPon
määrätä, kuka puhuu ja kenelle.
Suomi ja Ranska rakentavat, toinen pidemmälle kuin toinen.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
JALKAPALLO. Maanantaina
järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Tatli
sanoi harjoitelleensa kovaa, ja olevansa
valmis kohtaamaan argentiinalaisen.
??Pitää vaan otella järkevästi, niin ei ole
mitään hätää.
Savonlinnassa Liettuan Virgilijus Stapulionisille hävinnyt Niko Jokinen saa
Espoossa revanssimahdollisuuden keskisarjan ottelussa samasta miehestä.
Espoossa 7. Viktoriia Polis-
hchukin passit eivät jääneet enää mataliksi, Kaisa
Jokista ei saanut kukaan
kiinni ja Sini Häkkinen
tuli piilosta esiin Kososen ja
Anu Ennokin tueksi hyökkäykseen. Kososella kun on tullut
tavaksi olla ?hullu Sensei?
juuri tällaisten monen mutkan maratonpelien loppusuoralla.
. Manchester
Unitedin entinen päävalmentaja Sir Alex Ferguson on saanut nimikkokadun Manchesteriin.
Ferguson, 71, oli maanantaina julkistamassa
nimeään kantavan kadun kylttiä.
ManU:n kotistadionin
Old Traffordin lähellä sijaitseva entinen Waters
Reach on nyt nimeltään
Sir Alex Ferguson Way.
Aiemmin Old Traffordin
lähistöllä on nimetty katu toisen menestyneen
ManU-valmentajan Sir
Matt Busbyn mukaan.
Skottivalmentaja Ferguson luotsasi ManU:a
26 vuoden ajan. Sen jälkeen
Kataja nykäisi muutamassa minuutissa 20 pisteen
johdon, johon LrNMKY ei
pystynyt enää vastaamaan.
Ero repesi kolmannen jakson puolivälissä jo 30 pisteeseen.
??Alkukauden pelit näyttävät olevan tällaisia, että
Mediaa vältellyt Laszlo Hollosy tuo tunnetta ja väriä Mestaruusliigaan.
Salkkarin pistekisa käynnistyi
SSS valitsee jokaisessa LP Viestin kotiottelussa kaksi parasta salolaisjoukkueen pelaajaa. Lahden kaupunki haastaa pitkään
talousvaikeuksissa olleen
Lahden Nuorten Miesten
Kristillisen yhdistyksen
oikeuteen.
Kaupunki aikoo periä
rästissä olleet vuokrasaatavat, noin 22 000 euroa,
käräjäoikeuden kautta. Olen
todella ylpeä siitä ja olen
ylpeä kaikista jotka ovat
olleet mukana seuran toiminnassa, Ferguson hehkutti. Eivät he täälläkään retkellä ole, vaan ovat valmistautuneet otteluun jo kymmenen päivää. Tuona
aikana seura voitti muun
muassa 13 Valioliigan
mestaruutta ja kaksi kertaa Mestarien liigan.
??Tämä on ollut minulle
uskomaton matka, tämän
tiekyltin julkistaminen
tänään päättää sen. Ja ylipäätään OrPo pelasi kaksi erää todella hyvin,
koska tilastojen mukaan
mekään emme olleet huonoja, Raatikainen muistutti.
Ja mitä paremmin OrPon
peli kulki, sitä villimmin
Hollosy laukkasi pitkin Salohallin taraflexia näkymättömän keppihevosensa
kanssa.
. (STT)
LP Viesti oli tukehtua gulassiin
Unkarilaistunut OrPo yllätti kaikki ja järjesti melkoisen jännitysnäytelmän.
SSS | JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
LENTOPALLO. Ranskassa pitkään pelannut, marraskuun lopulla 34 vuotta
täyttävä Teemu Tainio on
Suomen kapteeni loukkaantuneen Niklas Moisanderin tilalla.
??Kokemusta, näkemystä,
pelimies vailla vertaa. finaali 2012), LP Viestin
päävalmentaja Kari Raatikainen muistutti.
Vieraiden
hurja alku
Ennen kauden alkua OrPo
oli pienimuotoinen mysteeri.
Unkarilainen päävalmentaja Laszlo Hollosy ja maannainen Agnes Pallaq olivat pitkään maajoukkueen
mukana ja australialainen
beach volley -pelaaja Eliza
Hynes vasta totuttelemassa
sisälentopalloon.
Harjoituskaudella OrPo
hävisi kahdesti LP Viestille,
jäi Sorvin turnauksessa ulos
mitalipeleistä ja koki tappion myös LP Kangasalle, jon-
Kuvat: Jarmo Laakso
LP VIESTI?ORPO 3?2 (19?25, 20?25, 25?16, 25?12, 15?11)
LP Viestin pisteet ja +/-: Michaela Madsen 1/+1, Noora Kosonen 18/+11, Kaisa Jokinen 17/+14, Ella Eloranta 3/+2, Sini Häkkinen 14/+9, Anu Ennok 23/+15, Dubravka Rakic 5/+2, Viktoriia
Polishchuk (passari) 2/+1. Espanja vie
lohkosta suoran kisapaikan,
Ranska jatkaa jatkokarsintaan ja Suomi ottaa lohkon
kolmossijan.
??Tietysti jokainen peli on
tärkeä. Muistissa kun oli vielä
vuoden takainen, nihkeä
1?0-voitto Helsingissä.
??Suomi sai meidät ahtaalle. Karsintapelit
MM-lopputurnaukseen
2014 päättyvät Suomen
osalta tänään hulppeisiin
puitteisiin, kun Ranska
isännöi pohjoisen vieraitaan
upealla Stade de France
-stadionilla.
Ranskan vuoden 1998
maailmanmestaruuden
näyttämöllä pelataan ottelu, jolla ei varsinaista merkitystä lopputurnauksen
kannalta ole. Suvereenin kolmannen ja neljännen erän
jälkeen kaikki yllättäneessä
jännitysnäytelmässä oli vielä yksi ohhoh-luku käymättä läpi.
Nimittäin viidennen erän
kahdeksannessa pallossa
nähtiin räikeä tuomarivirhe, jonka johdosta 5?3-kotijohto vaihtui 4?4-tasatilanteeseen. Kävihän siinä jo epätoivo, mutta onhan Noora
tehnyt tämän aiemminkin
(5. Hänen vastustajansa ei ole vielä
selvillä. (SSS)
Alex Ferguson
sai nimikkokadun
JALKAPALLO. (STT?AFP). Runkosarjan päätyttyä
eniten pisteitä kerännyt pelaaja palkitaan matkalahjakortilla.
OrPo-ottelun pisteet:
2 pistettä: Kaisa Jokinen
1 pistettä: Anu Ennok
ka LP Viesti taas murjoi lauantaina avausottelussaan.
Lauantaina katsomossa oli
myös OrPon joukkue ja valmennusjohto, jotka tiesivät
tasan tarkkaan mitä Salohallissa pitää tehdä ja mitä
ei.
Silti OrPon hurja lähtö
kauteen yllätti kaikki ?
paitsi toki OrPon itsensä.
Ennen kaikkea OrPo yllätti
LP Viestin, joka oli päässyt
ehkä liian helpolla kotimaan
harjoitusotteluissaan ja lauantain avausottelussa.
Pallag ja Hynes takoivat
laidalta hurjia pommeja ja
joukkueen etukäteen heikoimmat lenkit, passari An-
niina Antikainen ja libero
Heidi Hietala olivat selvästi virkasiskojaan parempia.
. Emme nähneet Hynesiä
ennen kauden alkua ja Sorvissa hän oli puolikuntoinen. Ehkä hän vähän yllätti,
Raatikainen myönsi.
. Ottelua seurasi Borås-
OrPo: Kaisa Kymäläinen 0/-2, Anniina Antikainen 4/+4, Eliza
Hynes 22/+10, Eeva Puukka 12/+7, Anni Mäkinen 8/+4, Eveliina
Smolander 8/+1, Nette Tuominen 1/+1, Agnes Pallag 18/+10.
Libero Heidi Hietala vastaanottoprosentti: 63.
l?
Roope Ahosen
Borås jatkaa
ilman tappioita
juha.tuuna@sss.fi
Karsintapäätöksen kautta tulevaisuuteen
STT | JANNE LEHIKOINEN
13
on viimeinen ?tosipeli. Ranska-peli
SSS | Juha Tuuna
KORIPALLO. Mutta tietysti halutaan
onnistumisia, positiivisia
tuloksia ja sitä kautta itseluottamuksen nostamista.
??Ja myöskin vakuuksia
siitä, että pärjätään maailmanluokan joukkueita, kuten Ranskaa vastaan.
Yksi pelaaja, jota ei välttämättä enää EM-koitoksissa
nähdä, saa tiistaina hienon
kunniatehtävän. Osuva valinta kapteeniksi, Paatelainen hehkutti.
Liehuuko Trikolori
marraskuussa?
Ranskallakin on katse jo tulevassa, tosin lähempänä tulevaisuutta kuin Suomella.
Jatkokarsintapelit otellaan
marraskuussa, ja Suomen
kohtaaminen on mainion
valmistava ottelu noihin todella tärkeisiin kahteen otteluun.
Päävalmentaja Didier Deschamps kehui kohteliaana miehenä Suomea, mutta
oli hänellä siihen aihettakin. (STT)
KORIPALLO. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. Paras pelaaja saa kaksi, toiseksi paras yhden pisteen. Tämä oli meiltä hieno kasvojen pesu kotiyleisön edessä
edellispelien kyntämisen
jälkeen. Olemme kuitenkin
tyytyväisiä karsintaan, tapahtui tiistaina mitä hyvänsä, Suomen päävalmentaja
Mixu Paatelainen totesi.
Paatelaisen työ jatkuu
kohti ensi syksynä alkavia
EM-karsintoja. Santtu Maanpää otteli sijoille 5?8 alle 49 kiloisissa. Meiltä löytyi paljon työmiehiä, kuvaili Katajan valmentaja Jukka
Toijala.
Kataja osui hyvin kotikoreihinsa nakattuaan 14
kolmosta kovalla 64 prosentin tarkkuudella.
Katajan tehokkaimpia olivat Mike Morrison 21:llä
ja Sami Lehtoranta 17
pisteellä. Korisliigaa Namika
Lahden nimellä pelaava
LNMKY teki vuosi sitten
kaupungin kanssa maksusopimuksen, jota se ei
ole noudattanut. Pian OrPo johti jo
5?11, pitkälti Noora Kososen heikon hyökkäyspelaamisen takia.
Kosonen kuitenkin astui
tilanteessa 6?11-syöttöruutuun ja poistui sieltä
tilanteessa 15?11 ottelun
voittajana. Myös
Jimi Lehtinen saalisti
pronssia alle 61-kiloisissa. Voiton siemen kylvettiin
Kun kapteeni Kaisa Jokinen heräsi pelaamaan, ei OrPon Eliza Hynesillä (oik.) ollut siihen juuri
vastaan sanomista.
toisen erän lopussa, jossa
saimme vastaanottoomme
edes jotain rotia. Neljä kolmosta ja
14 pistettä upottanut Teemu Rannikko heitti vain
kerran ohi.
Todd Brown teki vieraille 15 ja Brandon McKinight 13 pistettä. Siinä välissä oli
nähty pari ässäsyöttöä sekä
työ- ja pelikaveri Michaela Madsenin uskomaton
sisääntulo kahden tunnin
vaihtonurkkausvenyttelyn
jälkeen.
Kososen ja Madsenin työkaveri McDonaldsista oli
tehnyt komean lakanan, jossa luki ?Mad Sensei Kosone?. Gomezin WBA-liiton 12-eräisessä Intercontinental-mestaruusottelussa.
Tatli voitti elokuussa Savonlinnassa
Hollannin Innocent Ayanwun tyrmä-
Vinkkaa
juttu!
Tämä on ollut myös
Ilveksen sidosryhmien vaatimus. Ne olivat niin isoja
asioita, ettei niitä pystynyt enää ratkomaan, sa-
noi Korpela.
On todennäköistä, että
Arvonen ei toimi HPK:n
päävalmentaja kuin hetkellisesti.
??Kerromme, kun lopullinen päävalmentajaratkaisu on tehty. Kataja, Kauhajoki?KTP, 18.10. Emenike rp.
1?2.
2. Sovelluksen löydät puhelimesi sovelluskaupasta hakusanalla Valpas.. Emme
saa missään tapauksessa
vaarantaa joukkueen menestystä.
Marko Sjöblom sanoo käyttäneensä noin 100?000 euroa
omaa rahaansa Ilves-hankkeeseen. kierrosta: Tadas
Tamsauskas Liettua?Tomi Honka
Suomi 3?0.
SALIBANDY
Miesten Salibandyliiga:
Koovee?Oilers ja. (STT)
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO
Tammela, alle 19-vuotiaiden
miesten maaottelu:
Suomi?Norja 0?1 (0?0)
47. osaottelu pelataan 17. Listalla ovat
esimerkiksi seuran toiseksi
suurin omistaja Jyrki Lumme, takavuosien legenda
Lasse Oksanen, Risto Jalo, ex-kapteeni Hannu Mattila sekä Ilveksen entinen
valmentaja ja pelaaja Juha
Pajuoja.
Paluu vanhaan
virhe?
Ilves kokoaa nyt strategiaryhmän, jonka on määrä
luotsata seuraa eteenpäin.
New Yorkissa asuvan pääomistaja Manngardin rooli
säilyy Ollilan mukaan entisellään.
??Hän ei puutu mihinkään
päätöksentekoon täällä.
STT ei tavoittanut Manngardia kommentoimaan Ilveksen tilannetta.
Sjöblom arvioi, että Ilves
tarvitsisi selkeän johtohenkilön.
??Johdon kollektiivimalli on
jo nähty, se ei toimi. Vilpas. Hän myös katsoo,
että hänen vuokseen Ilves on
Kai Rautio potkaistiin ulos HPK:sta
Jääkiekon Liigassa pelaava HPK erotti päävalmentaja Kai Raution,
49, lopulta maanantaina.
Raution ja pelaajiston
välinen ristiriita oli ajautunut tilanteeseen, jota
ei enää voitu ratkaista.
Rautio toimi ensimmäistä
kauttaan pääsarjajoukkueen vastuuvalmentajana. Behailu Assefa 1?0, 67. Vastoin
odotuksia Ilveksen myynti
liikemies Marko Sjöblomille peruuntui maanantaina.
??Seuran osakkeenomistajista 90 prosenttia vaati,
että esisopimus Ilveksen
myynnistä Sjöblomille on purettava. Liigaa koskevat yksityiskohdat tarkentuvat parin
kuukauden päästä.
Everi kertoi Ylelle, että
liigassa pelaisi seuroja Suomesta, Ruotsista, Saksasta,
Sveitsistä, Itävallasta ja
Tshekistä. Erittäin hyvä menestys liigassa ei jäänyt ainoaksi yllätykseksi Tampereen
Ilveksen syksyssä. En näe Ilvekselle hirveän ruusuista tulevaisuutta, jos se on nyt palaamassa
vanhaan.
Entinen amerikkalaisen
jalkapallon pelaaja Sjöblom
uskoo, että ulkopuolelta
tulleena hän olisi kyennyt
kääntämään Ilveksen viime
vuosien matalasuhdanteen.
Ei
raastupaan
Ollila korostaa, että Ilveksen
myynnin peruuntuminen ei
vaikuta millään tavalla seuran talouteen.
??Tärkeintä on nyt se, että
emme päästä kauppa-asiaa
vaikuttamaan joukkueen
Marko Sjöblom selvitti esisopimuksen yllättävää raukeamista tiedotusvälineille maanantaina
Tampereella.
tämän syksyn flow?hun (hyvään motivaatioon). Tämän
osoittaa se, että seura on kuralla. Päädyimme lopulta
suosittamaan esisopimuksen
purkamista, kertoi Ilveksen
hallituksen jäsen Mika Ollila STT:lle maanantaina.
Ilveksen pääomistaja Vincent Manngard perui maanantaina seuran myynnin
suosituksen perusteella.
Sjöblom ja parikymmentä
vuotta Ilveksen osake-enemmistön omistanut Vincent
Manngard solmivat heinäkuun lopulla esisopimuksen
kaupasta. Hänellä oli kahden
vuoden sopimus HPK:n
kanssa.
Apuvalmentaja Pasi Arvonen toimii toistaiseksi
hämeenlinnalaisseuran
päävalmentajana.
Kapteeni Ville Viitaluoma luopui tehtävästään
tiistaina Porin vieraspelissä. Kouvot?Honka, 21.10.
Kataja?KTP.
Valtakunnallinen I divisioona:
Pyrintö II?Vilpas 63?71
Vilpas: Leevi Nurmi 4/1/3s, Arttu Peltola 4/0, Tuomas Saarinen
24/11/4r, Werneri Vihiniemi 3/5,
Niklas Korhonen 16/6, Visa Virtanen
2/5, Joni Arell 2/1, Aleksi Töyry 10/3,
Lauri Aaltonen 6/2/4r.
Läntisen alueen II-divisioona
C-tytöt:
Vilpas Red?Tampereen Pyrintö
Pink 61?13 (29?8)
Vilpas: Greetel Marttinen 3/3, Viivi
Aaltonen 4/8, Anni Inkinen 11/3, Tiia
Aaltonen 0/5, Aino Achrén 4/4, Sani
Virtanen 1/4, Ilona Laurila 17/1, AdaLotta Virtanen 0/6, Ada-Olivia Litzén
0/1, Iona MacGill 9/5, Sanni Jokinen
12/3, Ella Arlin 0/3
Vilpas Red?Pirkkalan Viri 73?55
(38?23)
Vilpas: Greetel Marttinen 2/3, Viivi
Aaltonen 8/5, Anni Inkinen 16/6, Tiia
Aaltonen 8/6, Aino Achrén 4/4, Sani
Virtanen 0/3, Ilona Laurila 13/6, AdaLotta Virtanen 0/4, Ada-Olivia Litzén
0/3, Iona MacGill 4/5, Sanni Jokinen
16/8, Ella Arlin 2/1
B-tytöt valtakunnallinen I divisioona:
FoKoPo?Salon Vilpas 62?69 (37?
28)
Vilpas: Venla Määttänen 4/1, Matilda Niinikoski 0/4, Nea Leppänen 0/1,
Iida Helskyaho 6/4, Salli Aaltonen
0/1, Essi Tyynelä 8/8, Anni Pietilä
32/10, Lotta Kankaanpää 4/7, Emilia
MacGill 4/3, Shqipdone Zeqiri 11/10
Läntisen alueen 3.divisioona:
Virituoosit (Pirkkala)?PeU 42?71
(21?27, 21?44)
PeU:n pisteet: Emmi Iivonen 6,
Emma Kiiveri 10, Maria Kiiveri 2,
Veera Örri 32, Vilma Ranta 10, Vilma
Valjanen 10, Sini Tallqvist 1.
LENTOPALLO
Miesten Suomen cupin välieräparien arvonta:
Hurrikaani?VaLePa
Sampo?Tiikerit
Välierät pelataan kaksiosaisina
syyskierroksen aikana joukkueiden
yhdessä sopimina päivinä.
Finaali pelataan 11. Jokuhan
päävalmentajaksi on nimettävä, sehän on selvä.
Mutta mikä se ratkaisu
on, sitä en lähde spekuloimaan juuri tässä ja nyt,
Korpela sanoi. osat:
Tunis: Tunisia?Kamerun 0?0
2. SM-liigan
hallituksen jäsen ja HIFK:n
puheenjohtaja Timo Everi vahvisti Yle Urheilulle
Mestarien liigan ottelujen
alkavan ensi vuoden syyskuussa.
Everin mukaan kansalliset liigat ja Kansainvälinen
jääkiekkoliitto ovat päässeet yksimielisyyteen Mes-
tarien liigan perustamisesta. tammikuuta
Vantaalla.
NYRKKEILY
Almaty, Kazakstan, MM-kilpailut:
Miehet 91 kg: 1. Bård Finne 0?1.
Afrikan MM-karsinta, jatkokarsinnan 1. HPK:n mukaan
Viitaluoma teki tämän
tunnollisena ja fiksuna
kapteenina vain joukkueen etua ajatellen. Kata-
ja?Kauhajoki, LrNMKY?KTP, 19.10.
Vilpas?Pyrintö, Lahti?Korihait, Lapua?
Bisons, 20.10. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 15. (STT)
saanut uusia sponsoreita.
Ilveksen kassa on ollut
Sjöblomin mukaan syksyllä
?ihan hyvässä tilassa?, vaikka maksuhäiriömerkintöjä
onkin tullut.
??Myös joukkueen pelaajien
suuntaan on ollut hyvä meininki.
Sjöblom myöntää, että seu-
ran myynnin esisopimuksen
purkaminen on laillista.
??En aio mennä asiassa
sellaisiin äärimmäisyyksiin
kuin oikeussaliin.
Ylen tietojen mukaan Ilves-kaupan peruuntumisen
syynä ovat jyrkät ristiriidat
Sjöblomin ja Ilveksen hallituksen välillä.
Mestarien liiga palaa
Jääkiekon Mestarien liigaa
pelataan ensi syksystä alkaen, kertoo Yle Urheilun
verkkosivusto. marraskuuta.
Addis Abeba: Etiopia?Nigeria 1?2
(0?0)
56. Sopimukseen sisältyi kuuden kuukauden
siirtymäaika.
Sjöblom kertoi tiedotustilaisuudessaan maanantaina,
että Ilves-kaupan peruuntuminen tuli täysin odottamat-
ta.
??Tämä tuli sokkina, täysin
yllätyksenä itselleni. Palvelu on maksuton asiakkaillemme.
Ota se käyttöösi osoitteessa fortum.fi/valpas.
Fortum Sähkönsiirto Oy
Fortum Espoo Distribution Oy
Lataa maksuton Valpas-sovellus iPhone- tai Android-puhelimeesi. Myöskään
Ollilan mukaan tuollaisia
kiistoja ei ole ollut.
Tänä syksynä kaukalon
ulkopuolella on herättänyt
huomiota Ilveksen muutama
räväkkä mainoskampanja.
Lukuisia entisiä Ilves-pelaajia ja seuran tunnettuja
taustahenkilöitä tuki allekirjoituksillaan seuran myynnin perumista. Emmanuel Emenike 1?1, 90. En ole
kuullut negatiivista palautetta, johon nyt on viitattu.
Sjöblom kiisti myös julkisuudessa olleet tiedot, joiden
mukaan hänen ja Ilveksen
hallituksen välillä olisi ollut
syviä ristiriitoja. marraskuuta.
JÄÄKIEKKO
Kiekkohait D2 (-01)?PaiHa 7?4
Kiekkohait: Roope Lehtonen (3+1),
Topias Kaski (2+0), Leevi Holm
(1+2), Topi Metsänoja (1+1), Casper
Rask (0+1)
Kiekkohait D2 (-01) team?RedWings 4?8
Kiekkohait team: Akseli Paima
(1+2), Kristofer Väiko (1+2), Marten Otstavel (1+0), Arttu Mäensivu
(1+0), Tuomas Virta (0+1)
Länsirannikko D1 AA (00) karsintasarja:
VG-62?Kiekkohait 2?8
Kiekkohait: Samuli Sihvonen 3+0,
Valtteri Viljamaa 2+0, Elmeri Elo
1+0, Topias Kaski 1+1, Tuomas Virta 1+0, Justus Lindsten 0+2, Santtu
Nieminen 0+2, Juho Naisniemi 0+2
Kiekkohait?FoPS 5?6
Kiekkohait: Elmeri Elo 3+1, Topias
Kaski 1+1, Valtteri Viljamaa 1+0, Tapio Rantanen 0+1
NHL-liigan sunnuntain suomalaiset:
Carolina?Phoenix 3?5 (1?1, 2?2,
0?2) P: Lauri Korpikoski 1+0.
Winnipeg?New Jersey 3?0 (0?0,
1?0, 2?0) W: Olli Jokinen 0+1.
Anaheim?Ottawa 4?1 (2?1, 2?0,
0?0) A: Teemu Selänne 0+1.
KORIPALLO
Korisliiga:
Kataja?LrNMKY 107?63 (28?14,
29?21, 27?16, 23?12)
Kataja: Mike Morrison 21/8, Sami
Lehtoranta 17/2, Teemu Rannikko
14/3/5 syöttöä, Petri Virtanen 12/2,
Antti Kanervo 11/1, Juho Nenonen
10/11, Juho Lehtoranta 9/3, Renaldo Major 7/2, Jesse Niemi 6/1, Kalle
Naapi 0/1.
Namika Lpr: Todd Brown 15/9,
Brandon McKnight 13/1, Greg Logins
12/11, Atte Perttu 9/0, Antti Niskanen 7/3, Anttoni Tapio 5/0, Clifton
Jones 2/2, Eero Aaltonen 0/1, Timi
Puittinen 0/2, Lasse Aavamäki 0/0.
Pyrintö
3 3 0 298?241
6
Honka
3 3 0 229?190
6
Kauhajoki 3 3 0 254?216
6
Bisons
3 3 0 237?215
6
KTP
3 2 1 267?228
4
Kataja
4 2 2 325?298
4
Korihait 3 2 1 257?253
4
Vilpas
3 1 2 232?255
2
Lahti
3 0 3 225?245
0
Kouvot
3 0 3 226?268
0
Lapua
3 0 3 221?276
0
LrNMKY 4 0 4 284?370
0
Seuraavat ottelut:16.10. Lisäksi Venäjän
KHL-seurojen kanssa neuvottelut ovat vielä kesken.
Yle Urheilun mukaan liigasta on tiedossa lisätietoa
tämän viikon aikana. 6?6 (3?4, 0?0,
3?2, 0?0)
KENO
Päiväarvonta: 1, 4, 5, 8, 9, 13, 18,
19, 27, 28, 34, 35, 37, 41, 44, 50, 51,
63, 64, 70
Kunkkunumero: 34
Ilta-arvonta: 5, 12, 16, 19, 28, 29,
32, 33, 35, 36, 42, 43, 50, 54, 55, 57,
59, 60, 62, 67
Kunkkunumero: 42
Laita kotisi sähkönkulutus seurantaan.
Fortum Valpas seuraa kulutusta jopa tunnin tarkkuudella ja auttaa
säästämään sähkölaskuissasi. osaottelu pelataan 16. Rautio hyllytettiin perjantain
pelistä Ilvestä vastaan,
mutta joukkueen päätöksellä Viitaluoma palasi
kapteeniksi.
HPK:n toimitusjohtaja
Risto Korpela perusteli
Raution potkuja sillä, että
Raution ja pelaajiston välillä oli ylitsepääsemätön
luottamuspula.
??Yksityiskohtia on turha repostella julkisuudessa. lokakuuta 2013
Urheilu
Ilves perui yllättäen seuran myynnin
?Osakkeenomistajista 90 prosenttia vaati kaupan purkamista.?
Lehtikuva/Kalle Parkkinen
STT | PERTTI MATTILA
JÄÄKIEKKO
Vuokravakuus. Pellot on
vuokrattu kirjallisella sopimuksella kuluvan vuoden loppuun saakka.
Tarjoukset pyydetään jättämään toimistollemme 8.11.2013
klo 12 mennessä.
Myydään tarjousten perusteella Salon Isokylässä
Kulmalan yksityistien varrella sijaitseva itsenäinen peltotila 10,086
hehtaaria. Minna Naukkarinen
Destroyers Hanko 1120 (24) (190), 8.
Harri Herala Aukko Vaasa 1093 (26)
(202), 9. Tuija Merikukka SalKei
Salo 963 (16) (179).
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Tiistaina 15. AKVA-hanke tai paivi.joki-heiskala@salo.fi
tai 044-778 4685
Järjestäjänä Salon kansalaisopiston ?AKVA - tietoa Salon ja
Kemiönsaaren vesistöistä?- hanke. lokakuuta 2013
Luokka D: 1. Mukana VAPEPA ja Kalakummit!
Päiväleiri 6-8 -vuotiaille to 17.10. Niklas Ahlfors El Pantera
Salo 1126 (34) (204), 4. 20,46 hehtaarin määräala
SQUASH
Philadelphia, USA, miesten
115?000 dollarin turnaus, U.S.
Open:
1. Tarja Harju Salottaret
Salo 1144 (25) (178), 5. Antero Sahla
Rkm-Turku Turku 1136 (25) (201), 6.
Markku Laurila Aukko Vaasa 1129
(28) (201), 7. Eeva
Jalagin TuTo Turku 1020 (13) (178),
6. Hannu Himberg Keilax Turku 1057 (20) (170), 4. 0440-533985/Timo
INNOSTAVAT LUONTOLEIRIT LAPSILLE!
Ilmoittaudu nyt!
Selluvillaa puhallettuna,
rakennustyöt, remontit.
Maksuton arviokäynti.
SALON SELLURAKENNE
044
549 7305
salonsellurakenne@gmail.com
020207 Luonnonmukainen peruskuivatus
torstaina 24.10.2103 klo 10 - 16
Hotel Rikalan kokoustila, Asemakatu 15, Salo.
Hinta 17 ?. Tom
Lundell Aura Lohja 1150 (26) (147),
3. Kari Viman HeHa Salo 1065 (19)
(212), 3. Harri Ahonen KIRI Jyväskylä 1068 (20) (184).
Luokka C: 1. Riku Rohkea SB Parainen 938 (21) (143)
Barnsley, Englanti, 14:s Weber
cup, haasteottelu:
Lopputulos: USA?Eurooppa 14?17.
Viides jakso: joukkuesarja USA?
Eurooppa 215?196, Bill O?Neill U?
Stuart Williams E 289?182, Tommy Jones U?Mika Koivuniemi E
214?215, Mike Fagan U?Koivuniemi
234?233, O?Neill U?Dom Barrett E
220?236, Jones U?Martin Larsen
E 204?216, Chris Barnes U?Stuart
Williams E 227?237.
Eurooppa voitti ottelun kuudennen
kerran. Digitoitu tukikelpoinen salaojitettu viljelyala on 8,9 ha
lopun ollessa joutomaata. 050 540 5004
Työsuorituksia
Aivan ydinkesk. Esa Mäkinen FP
Tammisaari 1179 (28) (192), 2. Jukka Vihiniemi SaKu Parainen 1094 (26) (213)
Luokka C: 1. ?
SU 20.10.
Dinner & Show
Riistaillallinen Fiskars Wärdshusissa klo 19
??????????????
Riistamarkkinat
Metsästys, kalastus, riista
Makasiinissa klo 10?18
Riistalounas & Show
Fiskars Wärdshusissa klo 12
Dinner & Show
Ravintola Kuparipajassa klo 19
?????????????????
Fiskars Wärdshusin Takatasku
Kalan- ja riistankäsittelyn sekä
-valmistamisen työnäytöksiä ja
pikakursseja klo 10?18
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Turuntie 7, Salo.
Kokouksia
Kiikalan VPK:n
SUOMALAISIA OMENOITA!
l lk
Åkerö ja Lobo
4 kg kassi
10,- kiloittain
2,80
päärynöitä
3,80/kg
Suomalaisia
Öbergin varastomyynti
Raitalankatu 4, Salo p. Jukka Nordqvist
Loimaa Turku 983 (14) (179), 9. Juhani Kolppanen
Hehku-Keila Salo 1227 (31) (201),
9. Yhdysvalloilla on kahdeksan
voittoa.
Myytävänä
TENNIS
Maailmanlistat:
Miehet: 1) Rafael Nadal Espanja
11?520 pistettä (edellisen viikon sijoitus 1), 2) Novak Djokovic Serbia
11?120 (2), 3) David Ferrer Espanja
6?800 (4), 4) Andy Murray Britannia
6?295 (3), 5) Juan Martin del Potro
Argentiina 5?525 (5), 6) Tomas Berdych Tshekki 4?340 (6), 7) Roger Federer Sveitsi 4?245 (7), 8) Jo-Wilfried
Tsonga Ranska 3?296 (9), 9) Stanislas Wawrinka Sveitsi 3?240 (8), 10)
Richard Gasquet Ranska 3?060 (10),...
41) Jarkko Nieminen Suomi 1?050
(41),... viimeistään 19.10. 404) Noora Tamminen Suomi 0,12 (404).
KEILAILU
Hanhivaaran Keilahalli, viikon
41 jaksokilpailu 6 sarjaa:
Luokka M-A: 1. 731 9688
Avoinna MA-PE 9-16 LA 9-12
sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
Tiistaina 22.10.2013 klo 19.00.
Hallitus klo 18.00.
Halutaan ostaa
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
www.asiakasturva.fi
P. Juha-Pekka Kuvaja
PeKeTeam Turku 1068 (25) (182),
2. 844) Piia Suomalainen Suomi 18 (823),... Heikki Laurila
Aukko Vaasa 1023 (16) (177), 5. Mervi
Orenius Loimaa Turku 956 (20)
(122), 3. 920) Mia
Eklund Suomi 14 (959).
MYYDÄÄN PELTOA
salaojitettua peltoa sekä vastaava määrä tukioikeuksia. Jarno Marjakangas
TPS Turku 1195 (34) (258).
Luokka B: 1. Jussi Niemelä
Cocktail Salo 1383 (46) (278), 2. Tiina Kalasniemi PeKeTeam
Turku 828 (7) (159).
Salon Keilahalli, jaksokilpailu,
6 sarjaa am viikko 41:
Luokka M-A: 1. Aila Tuominen Cocktail Salo 970 (17)
(144), 10. 334) Ursula Wikström
Suomi 0,21 (326),... Matti Kaskinen SaKu Parainen 1152 (29) (208)
Luokka B: 1. kävely- ja talvikenkiä, jokasään nilkkureita, KUOMAN lenkkareita ja talvikenkiä, kumisaappaita (myös lämminvuorisia), aamu-, lammas- ja huopatossuja ym.
Salon torilla tiistaina
Kotimaiset
puunkantokorit,
ostoskorit ja harjat.
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
Tapahtumat
Myydään tarjousten perusteella Salon kaupungin Järvin
kylässä Liinnummentien varrella n. 871)
Jaakko Mäkitalo Suomi 0,10.
Naiset: 1) Inbee Park Etelä-Korea
12,13 (1), 2) Suzann Pettersen Norja
10,86 (2), 3) Stacy Lewis USA 9,91
(3), 4) So-yeon Ryu Etelä-Korea 7,23
(4), 5) Lydia Ko Uusi-Seelanti 7,18
(5), 6) Na-yeon Choi Etelä-Korea 6,97
(6), 7) Shanshan Feng Kiina 6,49 (8),
8) Karrie Webb Australia 6,08 (7), 9)
Catriona Matthew Skotlanti 5,50 (9),
10) I.K. 31 ha peltoa
Vuokratarjoukset pyydetään jättämään toimistollemme 8.11.2013
klo 12 mennessä
Lisätietoja kohteista antaa Juha Suokko 044-770 1331
. Orvo
Kaikkonen Ha-Hy Hanko 1234 (31)
(202), 7. P. 15.10!
Viikonloppuleiri 9-12 -vuotiaille pe-su 18.-20.10. Linus Boström (45) (210), 3. Simo Kiskonen Cocktail Salo 1074 (23) (188), 2. Ilmoittaudu viim. Riku Kurppa El Pantera Salo 1070 (26) (190), 2. Ville Rajala El Pantera Salo 1197
(31) (194), 10. Siriwan
Kulta SomKe Salo 1021 (21) (176),
3. ?
LA 19.10.
TARJOTAAN VUOKRALLE
Suomusjärven Ahtialan kylässä n. 719)
Tapio Pulkkanen Suomi 0,16,... SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
GOLF
Maailmanlistat:
Miehet: 1) Tiger Woods USA 12,96
keskiarvopistettä (edellisen viikon
sijoitus 1), 2) Adam Scott Australia
9,17 (2), 3) Phil Mickelson USA 8,41
(3), 4) Henrik Stenson Ruotsi 8,10
(4), 5) Justin Rose Englanti 7,42 (5),
6) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 7,29
(6), 7) Steve Stricker USA 6,63 (7), 8)
Matt Kuchar USA 6,48 (8), 9) Brandt
Snedeker USA 6,11 (9), 10) Jason
Dufner USA 5,86 (10), 11) Zach Johnson USA 5,33 (11), 12) Graeme McDowell Pohjois-Irlanti 5,24 (12), 13)
Luke Donald Englanti 5,07 (14), 14)
Jim Furyk USA 5,03 (13), 15) Keegan Bradley USA 4,89 (15), 16) Jason
Day Australia 4,83 (16), 17) Charl
Schwartzel Etelä-Afrikka 4,60 (19),
18) Sergio Garcia Espanja 4,40 (17),
19) Lee Westwood Englanti 4,34 (18),
20) Jordan Spieth USA 4,31 (20),...
77) Mikko Ilonen Suomi 1,84,... 522) Micke Kontinen Suomi
62 (522),... 1h+kk+kph
25,5 m², lisäksi iso parveke.
Vuokran lisäksi vesi- ja sähkömaksu kul. 314)
Mikko Korhonen Suomi 0,58,... 336)
Roope Kakko Suomi 0,54,... 0400 710 488
Tarvitsevatko ojat kunnostusta?
Onko peruskuivatustarvetta?
Tule kuulemaan uusista ojitukseen
ja peruskuivatukseen
liittyvistä asioista ajankohtaiseen
koulutustilaisuuteen.
Sokerijuurikashara. www.salonakva.fi
Onko lapsesi vielä vailla tekemistä syyslomalla?
Lupaamme mukavia hetkiä loppuviikkoon 4H-luontoleireillä Perniön
srk:n leirikeskus Krailassa. Taneli Levo SB Parainen 887
(23) (135)
Luokka D: 1. 722) Herkko Pöllänen
Suomi 26 (726),... Juuso Aitio Cocktail Salo
1232 (40) (157), 8. Tapio Paasiviita VPS Vaasa
993 (21) (137), 8. Pellot on
vuokrattu kirjallisella sopimuksella kuluvan vuoden loppuun saakka.
Tarjoukset pyydetään jättämään toimistollemme 18.10
klo 12 mennessä.
PE 18.10.
. 0400
767116
Vuokrattavana
Takatalon liikekeskuksessa
asiakaspalvelu/työtilaa 40m².
Soveltuu myös varastotilaksi
p. mukaan. kierrosta: Joe Lee Englanti?Henrik Mustonen Suomi 3?0 (11?0, 11?4,
11?5)
TANSSIURHEILU
Porvoo, kilpatanssin aluekilpailut, Swivelin tanssijoiden tuloksia:
Seniori 3D vakiot: 5) Tom Meurman?Sirpa Mäenpää
Seniori 3D lattarit: 5) Tom Meurman?Sirpa Mäenpää
Tapahtumat
15
J
E
R
E
hermanni,
mikä sinä
olet
olevinasi?
tukkeutunut
viemäri!
onko sinua
onnistanut
naisten
kanssa ?
he kummasti
pitävät etäisyyttä.
610. Eero Vasanko HeHa Salo
1085 (24) (167), 10. www.salonkansalaisopisto.fi ??luonto
ja ympäristö. 816) Henrik Sillanpää Suomi 20 (920)
Naiset: 1) Serena Williams USA
13?260 (1), 2) Viktoria Azarenka Valko-Venäjä 8?206 (2), 3) Maria Sharapova Venäjä 6?941 (3), 4) Agnieszka
Radwanska Puola 6?195 (4), 5) Li Na
Kiina 5?365 (5), 6) Sara Errani Italia
4?435 (6), 7) Petra Kvitova Tshekki
4?315 (7), 8) Jelena Jankovic Serbia
3?860 (8), 9) Caroline Wozniacki Tanska 3?845 (9), 10) Angelique Kerber
Saksa 3?805 (10),... 648)
Joonas Granberg Suomi 0,19,... 16.10!
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Minna Viman-Helenius 041 719 4617,
vimanhelenius.minna@gmail.com
Torilla
KENKÄMARKKINAT
Salon torilla tiistaina
Kotim. Raili Nisula TuTo Turku 1011 (15)
(190), 7. Jesse Kantonen SaKu Parainen 1269 (36) (222) 2. 861)
Kalle Samooja Suomi 0,11,... Ari Halme
1304 (41) (213), 4. Ari Palm
SalKei Salo 1269 (39) (176), 6. Arto
Kummala SaKu Parainen 1239 (34)
(205) 3. Sisältää retken linja-autolla.
klo 10.00 Ojitus uudessa vesilaissa ja peruskuivatustoiminnan
rahoitus, suunnitteluinsinööri Ari Sallmén, Varsinais-Suomen
ELY-keskus
klo 10.30 Peruskuivatus ja luonnonmukainen vesirakentaminen,
maisema-arkkitehti Jukka Jormola, Suomen ympäristökeskus
klo 11.30 Luonnonmukaisuuden huomioiminen uusissa peruskuivatushankkeissa, suunnittelija Liisa Hämäläinen Suomen ympäristökeskus
klo 13-16 Retki linja-autolla katsomaan jo toteutettua luonnonmukaista peruskuivatusta Perniön Juottimenojalla.
Ilm. Veijo Siltala TuTo
Turku 1285 (37) (215), 5. Mauri Hakonen Cocktail Salo 1147
(28) (167), 4. Sami Vaara KeiSa Salo 969 (19)
(118), 4. kaksi peruslohkoa 4,13 ja 4,77 ha. p. Ilmoittaudu viim. Jouko Tulonen Cocktail Salo 1128 (22)
(188), 3. Kim Etelä-Korea 5,41 (10),...
235) Minea Blomqvist-Kakko Suomi
0,43 (236),... Rauno Kurppa SaKu
Parainen 1210 (34) (208), 2