Pojat toimitettiin tarkastukseen
Kemijärven sairaalaan. Hyvä tapa dokumentoida asunnon kunto on
valokuvata se.
? On aika tavallista, että on
sana sanaa vastaan ja huoneiston tarkastaminen on jäänyt
puutteelliseksi, Raiskinen kertoo.
Vuokrasopimuksen sisältöä
kannattaa pohtia tovi. ja to 22.7.
Parasta paikallista
Ilmoitusmarkkinoinnissa sinua palvelevat:
Laura Leivo p. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 163
Keskiviikkona 16. Siellä
määrä ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen.
Ihmiset saavat puremia eniten vasta marjastusaikaan.
Tampereen ensiavun Acutan
apulaisosastonhoitajan Petteri Männistön tietoon on tullut
vasta yksi kyynpurematapaus.
Vantaan ja Jorvin päivystyksiin on myös tullut yhteensä
yksi kyynpurema ihminen.
Vantaan terveyskeskuspäivystyksen Attendo MedOnen
apulaisylilääkäri Laura Nikusen mukaan tapauksia tulee
yleensäkin vain yksittäisiä, jos
tulee.
Keskimäärin Suomessa joutuu käärmeen puremaksi noin
sata ihmistä vuosittain.
? Kyyhavaintoja on tehty
enemmän, mutta ihan samat
käärmeet ovat liikenteessä
kuin muinakin vuosina, kertoo
Joonas Gustafsson Herpetologisesta yhdistyksestä.
Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitoksen tutkijan
Jarmo Saarikiven mukaan
syynä havaintoihin on se, että
kyyt ovat liikkuneet ravinnon
perässä tavallista enemmän
huonon myyrävuoden takia.
Lisäksi kun kyyt lähtivät talvehtimispaikoista toukokuun
lämpimillä säillä, ei aluskas-
villisuus ollut vielä ehtinyt
kasvaa. Sittemmin vauhti on tasaantunut
normaaliin noin kolmeen tapaukseen viikossa.
? Yhtenä päivystysviikonloppuna oli viisikymmentä
kyynpuremaa, Toukokuussa
tapauksia on aina eniten, mutta edellisvuosina niitä on ollut
enintään viisi per päivä, Wallenius sanoo.
Myös Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidettavia on ollut kymmeniä. Saarikiven mukaan
lemmikit eivät tavallisesti huomaa kyytä aluskasvillisuuden
joukosta.
Gustafsson arvioi että kyyt
saattoivat myös olla liikkeellä
yhtäaikaisemmin lämpimien
säiden vuoksi. (STT)
Nuori mies hukkui
Naantalissa
Nuori mies hukkui Naantalin Rymättylässä tiistaina.
Hätäkeskus sai ilmoituksen meressä olevasta henkilöstä iltapäivällä kello 14:n
aikoihin. (02) 7702 214,
Virve Ruissalo p. Vuokralaisten keskusliitto uskoo, että
valitusmahdollisuus on tullut
ihmisille vähitellen tutummaksi.
? Vuokralaiset ovat entistä
tietoisempia oikeuksistaan ku-
luttajina, sanoo liiton toiminnanjohtaja Anne Viita.
Kuluttajariitalautakunnan
ratkaisusuosituksia noudatetaan Raiskisen mukaan hyvin.
Tilastojen mukaan noudattamisaste on ollut yli 90 prosenttia.
Valittaminen on maksutonta.
Ennen valituksen tekemistä
kiistaa kannattaa yrittää ratkoa maistraattien yhteydessä
toimivan kuluttajaneuvonnan
avulla.
Lyhyet
Mies ajoi vahvassa
humalassa Perniön
keskustassa
SALO. Poliisi pysäytti Perniön
keskustassa ajaneen rattijuopon maanantai-iltana.
37-vuotias perniöläismies
puhalsi alkometriin 2,65
promillea. Ystävä huomasi kaksi pistoreikää, minkä jälkeen Hakala
hakeutui terveyskeskukseen.
Jos pelkäät
juhannushyttysiä,
tiiraile
taivaalle
STT | JULIA HUOVINEN
Kyykäärme, Vipera berus
Selkein tuntomerkki on selän
siksak-kuvio
Muutoin kyy on harmaan tai
ruskean sävyinen, jopa musta
Yleinen koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta
Viihtyy aurinkoisilla ja suojaisilla
paikoilla, esimerkiksi pellon- ja
suonreunoilla, kallioisella seudulla
tai vesistöjen rannoilla
Petoeläin, syö vain eläinravintoa
Suomen ainoa myrkkykäärme
Yleensä pakenee ihmistä, mutta
yllätettynä tai ahdistettuna puree,
purema vaatii aina lääkärin hoitoa
STT, kuva: Nina Dodd / Lehtikuva
Purema tuli todennäköisesti
joko peltotöissä jo edellisenä
päivänä tai hevoslaitumella saman päivän aamuna.
Pureman saaneen on aina
hakeuduttava lääkäriin. (02) 7702 218.
Clarks Prestige Smart naisille
Ilmoitusaineistot 24.6. mökkijakeluun:
vedostettavat ti 22.6. Asunnon seinät muistuttavat taulujen jäljiltä reikäjuustoa. (02) 7702 216,
Pia Peltola p. (02) 7702 215,
Kaisa Järvi p. Hänellä ei ole voimassa olevaa
ajo-oikeutta.
Kuljettajan vieressä istui
auton rekisteriin merkitty
haltija, 52-vuotias nainen.
Naista epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
Tapaus tuli poliisin tietoon
ulkopuolisten ilmoittamana.
SSS | Mari Saarinen
Alaikäisten
autoreissu päättyi
päin mäntyä
Alaikäisten poikien autoreissu päättyi ulosajoon Kemijärvellä. Kiistaa
synnyttävät toistuvasti sopimukset, joissa ehdot ovat tulkinnallisia.
Kuluttajariitalautakunta on
käsitellyt vuokra-asioita vuodesta 2007 lähtien. 02-7331 182
Seuraavat mökkijakelut:
to 8.7. Ne odottelevat meitä ja
juhannusvieraitamme rajaojassa, ihan siinä saunamökin
vieressä.
Vuokra-asunnon siisteydestä riidellään usein
STT | JAANA VAAHTIO
Vuokralaisen koira naarmutti
lattian. Pilvissä nimittäin piilee
vastaus siihen, kuinka sankan
hyttysparven keskellä mökkijuhannus kuluu.
? Jos kahden viikon sisällä
tulee kunnon sateita, voi olla
takuuvarma, että hyttysiä on
paljon, kertoi itikka-asiantuntija, Oulun yliopiston eläinmuseon dosentti Juhani Itämies
viikko sitten.
Eläkeläisenä Itämies kurkistelee toukkien toivossa lätäköihin enää lukkarinrakkaudesta.
Alkukesällä ojissa olikin paljon
kuhinaa: Lumisen talven jättämissä lätäköissä oli hyttystentoukkien hyvä olla.
Huhut toukokuun imijöiden
valtavasta koosta eivät ole aivan perättömiä. Jokaisessa mökkijakelussa lisäjakelun määrä
4200 kpl
- ÖLJY- JA
ILMAN(4,18?/l)
SUODATTIMET
Trusting Foster jarruosat
?jarrupalat?jarrulevyt
NYT MYÖS
?jarrukengät
ASENNUKSET
?käsij.vaijerit
SAMASSA OSOITTEESSA!
?jarrusylinterit
Esim.
?jarrusatulat
- latureiden ja starttien vaihdot
Kannattaa
- pakokaasumittaukset (bens.)
kysellä lisää
!
- öljynvaihdot
p. Lisäksi siitä voi olla haittaa munuaisten verenkierrolle,
jos käy huono tuuri, Honkavaara sanoo.
Eläimillä puremia hoidetaan
nesteyttämällä ja kipua lievittämällä. 044 721 0699
Ma-pe 10-17.30, la 10-14
Sovitusten lomassa kuppi kahvia.
ÖRNINKATU 8, p. ma-pe 8-17, la 9-13
Annankatu 7, Salo P. Kyypakkauksessa oleva kortisonimäärä ei riitä kyynpureman
hoitoon.
Eläimillä puremiin ei enää
suositella kyypakkausta. Marttilassa Härkätien varrella olevan asumattoman omakotitalon ikkunat
lyötiin pirstaleiksi viime viikon torstain ja sunnuntain
välisenä aikana.
Ilkivaltaa oli tehty myös
sisätiloissa, missä talon irtaimistoa ja varastoituna olleita ikkunoita oli rikottu.
SSS | Mari Saarinen
Autonomistaja
päästi humalaisen
rattiin
RAASEPORI. Pelastuslaitoksen
sukeltaja löysi miehen vedestä rannan tuntumasta.
Paikalle kutsutun lääkintähelikopteri Medi-Helin lääkäri totesi miehen kuolleeksi. Turun eläinlääkäriasema Vettorin eläinlääkäri Jenni Wallenius kertoo,
että keväällä purematapauksia
oli poikkeuksellisen paljon. Vuokranantaja panttaa takuuvuokraa ja unohtaa,
että vuodet jättävät huoneistoon jälkensä.
Vuokra-asumiseen liittyvät
kiistat työllistävät kuluttajariitalautakuntaa entistä enemmän. Alkukesästä
on usein liikkeellä aikuisina
talvehtineita kirsihyttysiä, jotka ovat isoja . Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Jussi Honkavaaran mukaan kyypakkaus
voi peittää myrkytyksen oireita
ja viivästyttää hoitoon hakeutumista.
? Kyypakkaus ei ole mikään
hoito. Lapin poliisilaitoksen
mukaan 14- ja 15-vuotiaat
pojat ottivat luvatta käyttöönsä henkilöauton Kemijärven Karvakossa maanantai-iltana ennen kymmentä.
Ratissa oli pojista nuorempi.
Kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan oikealle
kaartuvassa mutkassa, ja
auto törmäsi pihaliittymän
valliin. Kuorma-auto oli
parkissa pihamaalla Salon
Vesalantiellä.
Salon Merikulmalta varastettiin viikonvaihteen aikana
5hv Honda-perämoottori ja
polttoainesäiliö.
SSS | Mari Saarinen
Ilkivaltaa omakotitalossa Marttilassa
MARTTILA. (sis.alv)
AUTOILIJAN KESÄTARJOUKSET
5L
Suosittu Salon Seudun Sanomien
Jakelu mökeille
torstaina 24.6.
on noin 6700 kappaletta ja lehti jaetaan Salon seudulla kesää
viettävien toispaikkakuntalaisten kesäasunnoille.
Lisäjakelu
Kemiönsaari
2500 kpl
-30%
AKUT
TM Testivoittaja
autovaha
- määräaikaishuollot
- pakoputkenvaihdot
- ilmastointilaitteiden huollot
ja paljon muuta...
Lähtöön
kuin lähtöön
Henkilöautot,
kuormautot,
MP-akut, traktorit,
leikkurit, veneet
SALON AUTOSÄHKÖ
lisäkontakteista. Mies toimitettiin
verikokeeseen vahvan humalan takia.
SSS | Mari Saarinen
Varkaat liikkeellä
Salossa
SALO. Kyykanta itsessään ei ole lisääntynyt, vaan se
vähenee edelleen.
Viimeksi kyynpuremaan on
kuollut Suomessa pieni lapsi
vuonna 1984.
Huomaamaton
purema
Pureman voi saada huomaamattakin. mutta toivottoman arkoja.
Näihin aikoihin kuoriutuu
pieni, mutta hieman pippurisempi verenimijöiden sukupolvi. Parikymppinen
raaseporilainen mies ajoi
henkilöautolla vahvassa humalassa Raaseporissa Kar-
jaan Lövkullassa sunnuntain
ja maanantain välisenä yönä.
Mies puhalsi poliisin alkometriin 2,74 promillea. klo 15 ja tulostusvalmiit sähköiset
aineistot ke 23.6. Honkavaaran mukaan
esimerkiksi koirat selviävät
yleensä kyynpuremasta, kunhan saavat hoitoa ajoissa.
Hyttysenpuremien täplittämää
juhannusta pelkäävän kannattaa tiirailla taivaalle seuraavat
viikot. Viime vuonna valituksia
saapui 160, mikä oli yli 40 pro-
senttia enemmän kuin vuonna
2008.
Lautakunnan varapuheenjohtaja Tarja Raiskinen arvioi, että valitusten määrä yltää
tänä vuonna vähintään viime
vuoden tasolle.
Yleensä valituksen tekee tyytymätön vuokralainen.
? Ylivoimaisesti suurin osa
valituksista koskee kiistaa
vuokravakuuden kohtalosta, kun vuokrasuhde päättyy,
Raiskinen kertoo.
Näkemyserojen taustalla on
usein asunnon siisteys ja eripura siitä, mikä ylipäätään lasketaan asunnon tavanomaiseksi
kulumiseksi.
Koiran naarmuttamien lattioiden maksajaksi voi päätyä
vuokralainen, jos tuhot olisi
voinut välttää huolellisuudella.
Vuokranantajan pitää kuitenkin kestää normaalin asumisen
tuomat kulumat.
Sen sijaan luvatta maalatut
seinät ja muut omatoimiremon-
tit voivat tulla vuokralaiselle
jälkikäteen kalliiksi.
Raiskinen katsoo, että suuri
osa riidoista voitaisiin välttää,
jos asunnon kunto kirjattaisiin
yhdessä paperille vuokrasuhteen alussa. klo 14 mennessä ilmoituskonttoriimme,
Örninkatu 14, Salo tai sähköpostiin: ilmoitukset@sss.fi.
59
,90
(79,95)
-25%
Etu K-Plussa-kortilla
Kyitä on luikerrellut
paljon lemmikkien tielle
Purematapauksia
on ollut kymmeniä
STT | PAULA ROPPONEN
Kyyt ovat osuneet tänä keväänä paljon ihmisten ja lemmikkien reiteille. Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut
osuutta tapahtumassa. Yleensä koiraat
lähtevät liikkeelle hieman ennen naaraita. Kauhajoella asuva
Mira Hakala ei tuntenut puremaa aluksi ollenkaan.
? Jalkaani tuli kahden euron
kolikon kokoinen patti, jota
luulin hyttysen pistoksi tai
paarman puremaksi, Hakala
kertoo.
Myöhemmin jalka alkoi turvota kivikovaksi nilkan yläpuolelta ja tuntui käteen kuumalta. kesäkuuta 2010
www.sss.fi
Irtonumero 1,50 . Siitä auto suistui liittymän yli ja törmäsi kahteen
isoon mäntyyn.
Auto vaurioitui pahoin. (STT). 02-7313 362
Houkuttele kesäasukkaat kaupoille ja ota hyöty irti ilmaisista
Jakelu mökeille
20
90
TAKUULLA
LAADUKKAAT
Meillä runsas
valikoima
erilaisia
autonhoitotuotteita!
PAKOPUTKET
-20%
2 vuoden
takuulla!
Keskiviikko - lauantai
JAKUT JA HOUSUT
(ei koske 8000-sarjaa)
-30 %
KANTA-ASIAKASPÄIVÄT
TORSTAI-PERJANTAI
Kanta-asiakkaille
Moden tuotteista
alennuksen lisäksi
TUPLABONUS
(H-autot)
Lisäjakelun
määrä yhteensä
SALON AUTOTARVIKE
6700 kpl
Av. Varas vei 150 litraa diesel-polttoainetta pysäköidystä kuorma-autosta viikonlopun aikana
Luulisi sen olevan yhtä mahdotonta
kuin neulan etsiminen heinäkasasta, kun ihmisiä on miljardeja.
Mutta ihmeitä voi tapahtua ja niitä tapahtuu . Meillä lapsilisät ovat tu
omalla tilillä, ja niistä maksetaan lasten n. Ruokakapinoita syntyy yhtä hyvin yltäkylläisyydestä kuin nälästä.
Hämeen Sanomat
KOLUMNI
rit
a
Tekst
Ihmeiden aika ei ole ohi
N
ykymaailmassa ei ole tilaa ihmeille, eikä niitä ainakaan minulle tapahdu.
Siltä ihmisestä helposti
tuntuu. Sieltä on lyhyt matka pyöräillä vat hekin nauttia tästä ihanuudesta. Tie pöllysi komeasti, kun koiranomistajat ajelivat paikallisella metsätiellä. jopa neljäsosan osuudella.
Myös tiekunta hämmästeli maanantaisessa vuosikokouksessaan jatkuvasti
toistuvaa Salon päätöksentekokulttuuria:
valmistelussa mielipiteitä ei kysellä niiltä, joita asia koskee. En
Saloon kirjastoon. Mummi 60v. Jätetaksa on
käytössä niissä kaupunginosissa, joissa
sopimusperusteista jätteenkuljetusta
joudutaan paikkaamaan kunnan järjestämällä jätteenkuljetuksella.
Asiaa käsiteltäessä Esko E Rannikko
ehdotti, että esittelijän ehdotusta, joka
pohjautui Rouskiksen ?tarjoukseen?, korotettaisiin seuraavasti:
Vakituinen asunto, joka ei kompostoi:
59%
Vakituinen asunto, joka kompostoi:
72%
tehtäväksi saattaa kokousterveiset tiedoksi. Rouskiksen jätemaksukorotuksessa tätä on kuitenkin ilmeisesti
pyritty välttämään.
Salon tekninen lautakunta päätti
18.11.2009 myös esittää jätetaksaa kaupungille 1.1.2010 alkaen. Vähän samalla tavalla on käynyt Salossa jätehuollon kanssa. Sekin jaksaa hämmästyttää.
Ja se vasta on ihme, kun kaksi ihmistä pitää
toinen toisistaan . ja esimerkiksi tieto siitä,
minne ja miten kerätään koirien jätökset.
Vasta näiden toimenpiteitten ja naapurikeskustelujen jälkeen uimapaikasta voidaan päätöstä harkita. Haus- kuvaa. Muisripalstalla parkuko. Uhraa muutama
päivä ensin tulevien naapurien kartoittamiseen, niin et osta sikaa säkissä. Suomenruotsalaisten on saatava yhteiskunnan palveluja äidinkielellään. Iltapäivällä sinne jo kiinnitettiin
jokamiehen oikeudella koirien uimaranta -opaskylttejä. Maksaja
n. Fortum on tehnyt tätä kaiken aikaa.
Fortumilla on erilaisia hintoja erilaisille
asiakkaille. Silloin
MIKÄLI ravintolaruuan arvonlisävero laskee
omaan ollut kuluttajahinnan lasku, jotta kaupsaadaan tosipohjaista tietoa siitä, mikä oli välis22:sta 13 prosenttiin, eikä hinnoille käytännöspa kävisi.
tävedon osuus.
Tässä lehdessä julkaistussa koirien uimarantaa koskevassa lehtijutussa (SSS 9.6.)
kerrottiin, että Kankareenjärven entinen
?uimaranta on päätetty osoittaa koirien
vapaaseen käyttöön?.
Tältä asia näytti käytännössä jo samana
päivänä. Mietipä asia
uudelleen. Jos kuluttaja pettyy ja alan imago tahriintuu,
ei kaivattua piristysruisketta
välttämättä tulekaan siinä mitassa kuin alalla on toivottu.
Matkailu- ja ravintolayritysten liitto arvioi etukäteen, että
arvonlisäveron lasku synnyttää
tai pelastaa tuhansia alan työpaikkoja. Näin Salossa, jonka
uuden vision mukaan ?viherkaupunki
toimii rohkeasti ihmisen ja ympäristön
parhaaksi?.
Kankareenjärven alueen maiden ja
metsien omistajat eli käyttäjät ovat järjestäytyneet tiekunnaksi, jossa luonnollisesti myös kaupunki on uimarantaalueen omistajana mukana . Puoli
vuotta karkulaista odoteltiin kotiin, ja kun
mitään ei kuulunut, oltiin varmoja, että se
on joutunut surman suuhun. Sarveton
kansalle
n. Senkin
turvaisi paremmin se, että ruotsia opiskelisivat kiinnostuneet vapaaehtoisesti, eivätkä
kaikki, useimmat vastahakoisesti.
Etelä-Saimaa
n. Näin meillä. Hitsari, hioja. Iloa
kaa porukkaa nämä fillaristit. Kirkollinen vihkiminen on auton. Lähikuukaudet osoittavat, miten hyvin
liitto lopulta omat jäsenensä
tuntee.
Kielipolitiikka porhalsi näkyvästi otsikoihin,
kun kokoomuksen puoluekokous asettui viime
viikonvaihteessa yhdessä kannanotossaan vastustamaan niin sanottua koulun pakkoruotsia.
Puoluejohto torjui linjanmuutoksen, mutta keskustelu ryöpsähti.
Lisää höyryä pakkoruotsikeskusteluun antoi
elinkeinoelämän EK. Mutta ihme se on.
Vaikka jokainen tuntee sen taustalla olevan
biologisen tapahtumaketjun, on silti käsittämätöntä, että jostakin tulee maailmaamme uusi tietoisuus ja tajunta.
Yhtä lailla kuolema on ihme. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. sattumalta. Menkää sanomaan niille n. Mutta ei lasten la kiinnosta, mutta töitä ainakin osa poruviikkorahaksi. Kilpailun rajoittaminen on kiellettyä. Lyhyt talutus ei käy, ei lä Saloa piristäisi mukavasti kaupunkivaikka se alentaisi verenpainetta. Koetn. Tavoitehan on nimensi valmistua tämän vuoden joulukuussa. Ystävän on saattanut tavata viimeksi koulun välitunnilla, ja
silti tarinointi sujuu vailla vaivaantumisen
hiventä.
Joskus taas tapaa aivan uuden ihmisen,
mutta on kuin olisi tuntenut hänet aina. ja vaikka halua olisikin, poliittinen realismi estää toimeen tarttumasta.
Jatkosuunnitelmissa herrat tosin lienevät jo
menneen maailman osastolla.
Karjalainen
n. He ovat siinä juuri silloin, kun tarvitsee jotain mihin tarttua. Tästä ovat (valmistelun
aikana) olleet yhtä mieltä sekä Rouskis
Oy:n että paikallisten jätteen kuljetusyrittäjien edustajat.?
Katri Penttinen näyttää olevan sitä
mieltä, että esimerkiksi Kemiönsaaren
asukkaiden pitäisi joutua maksamaan
siitä, että Salon kaupunginvaltuusto on
valinnut kuljetusjärjestelmän, joka ei toimi käytännössä. Englantiakin tuputetaan
suus on tuurista kiinni. Tieto ei
perustu mihinkään otokseen vaan muutaman
haastateltavan kokemuksiin. Niinpä taloon
päätettiin ottaa uusi kissa. Töihin
eri asia kuin että pari pyytää siunausta
liitolleen. Näin ollen voidaan
todeta, että Penttisen väite, ettei hintaeroja ole, on vähemmän yhtäpitävä todellisuuden kanssa.
Kun yhtiö sopeuttaa toimintansa, se
voidaan tehdä myös hintoja korottamalla. Sen mukaan pakkoruotsi
nakertaa muiden kielten elintilaa ja on enemmän haitaksi kuin hyödyksi niissä pyrkimyksissä, joiden kanssa elinkeinoelämä käytännössä
painii.
MUUT LEHDET
Salossa eletään harvinaisen kirjavassa kielimaailmassa. Joko kissoilla
on telepaattisia kykyjä tai kyseessä oli arkipäivän ihme.
Entä oletko huomannut, että joskus juuri
oikeassa tilanteessa eteesi astuu juuri oikeanlainen ihminen?
Kerran mennessäni yksin viikonloppukurssille, jolta en tuntenut ainuttakaan
osanottajaa, tapasin kurssitovereista eniten
omanlaiseni jo parkkipaikalla ja kävelimme yhtä matkaa ensimmäiselle luennolle.
Kun taas olin muuttamassa toiselle paikkakunnalle, kaikki ihmiset, jotka minun piti
hyvästellä, tulivat eteeni yksi kerrallaan
. Kokoomus halusi rangaista salolaisia
henkilökohtaisesti älkääkä täällä teksta- vedensäästäjiä hinnankorotuksella. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Kun tänään tiedämme, että kaupunginvaltuusto on äänestyksen jälkeen
palauttanut jo kymmenisen kuukautta
sitten jätetyn koirien uimarantaa koskevan aloitteen uudelleen valmisteluun,
Järvimetsän tiekunta korostaa, että ennen mahdollista uutta päätöstä tien varteen ei kiinnitetä kylttejä tiekuntaa kuulematta.
Eläinten mahdollinen uintipaikka tulee
rajata maastossa selkeästi esimerkiksi aidalla, etteivät koirat juoksentele vapaasti
muun muassa naapurimökkien alueilla.
Paikalle on kiinnitettävä selkeät ?käyttäytymisohjeet. Tällaisia lisää. On jouduttu huutaman Rouskista
avuksi.
Ingmar Forne
Kemiönsaari
040 7711 777
n. Saisisäästää. Kerrostalosta rivariin. Yhden tapasin ravintolassa,
yhden metsäpolulla. Ai mi- mukavaa asua, kaikki äänet, pienetkin,
ten ihana loppulaulu olikin. Se menee
yli käsityskyvyn, ja siksi kai ajatus tuonpuoleisesta kiehtoo ihmistä. Tällaisen johtoKuluttajalla on tässä tilanteessa oikeus kysyä,
kuva ravintola-alan hintakehityksestä. kesäkuuta 2010
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Naapurin hiljai-
tan pakkoruotsia. Tuon kokoisella muutoksella
pitäisi jo olla käytännön merkitystä asiakasvirtoihin.
Vaikka Matkailu- ja ravintolayritysten liiton nettisivuille
on listautunut tuhansia hintojen laskuun sitoutuneita yrityksiä, nakertaa osan lipeäminen
vääjäämättä luottamusta koko
alaa kohtaan. Kiviniemellä tuskin on mitään halua
heittää tässä tilanteessa hallituksesta ulos kilpakumppaneitaan Paavo Väyrystä ja Mauri
Pekkarista . Kaikille avoin onkitapahtuma keskel-
ran siihen lupa on. Maalari
takaa seuraavissa vaaleissa. Pitää vain nähdä
heidät ja rohjeta ojentaa kätensä.
nn
Sekin tuntuu ihmeeltä, kun tapaa ystävän
vuosien jälkeen ja jutustelu jatkuu niin kuin
ei taukoa olisi ollutkaan. Mitä kielitaitoa erilaisissa palvelutehtävissä Salossa sitten kaivataan. Ja hiljaista kerrostaloa tuskin
Kiitos papille, jatka samalla lailla. Liki
ole käynyt vuosiin. Meteliä kammoava
n. Että tuo tietoisuus lakkaa yhtäkkiä olemasta. Olin kirkossa sunnuntaina, ja mitä ih- n. nimistöstä, joka ei mitenkään
palvele tien käyttäjiä.
Vuosikokous antoi hoitokunnalleen
Suomea, englantia, ruotsia, venäjää...
Sopeuttamiseen on monta tapaa
Ravintola-ala on avoimesti iloinnut siitä, että arvonlisäveroprosentin selvä lasku heinäkuun
alussa tuo yrityksiin lisää ruokailijoita. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Pitää vain välillä muistaa ihmetellä.
kioloa voi supistaa, jos sivistyksestä pitää gin laitamille, siis entisiin kuntiin. Seuranpäätöksen voi tehdä Yleisradion maanantaisten
millä oikeutuksella yritys nappaa itselleen sen
taa tekevät MaRa ja Kuluttajatutkimuskeskus
uutisten perusteella.
osan verohyödystä, jonka valtio työllisyyden niyhdessä, ja tutkimuksen ennakkotulosten pitäimissä leikkaa itseltään. Liisa-Maria
n. Yksityiset jäteyhtiöt, valittakaa Rous-
kiksen ja muiden vastaavien toiminnasta
EU:hun. Kuka ottaisi järjestääkseen. Torin läpi on pakko pyöräillä, kun ker- n. Siihen on ja pitää olla mahdollisuus jokaisella uskovalla. Mutta kuinka ollakaan: sinä aamuna, kun uutta piti lähteä
hakemaan, ilmestyi kadonnut lemmikki
istumaan kotitalon portaille. Eikö iltatoria voisi kierrättää kaupun-
kahlata löytääkseen ihmeitä.
Tuntuuko sinusta koskaan, että jokin asia
tapahtuu merkillisen oikeaan aikaan?
Sukulaisellani oli kissa, joka katosi. Nyt saisi jo pakkopulla piisata. Ei edes kaupungin
kyseisen tiesuunnan aluetoimikunnalta
tai Hajalassa toimivilta kyläaktiiveilta.
Näin meneteltiin jo nykyisen kaupungin
ensimmäisissä kokouksissa tammi?helmikuussa 2009, kun päätettiin Kankareenjärven metsäalueen teiden ?historiallisesta. Ketään ei tarvinnut
etsiä.
Kun oikein miettii, tuntuu siltä, että ystäviä annetaan kuin tukikepeiksi matkan
varrelle. Niiden perusteella
ainakin venäjän taidolle olisi nykyisessä Salossa
käyttöä.
Valtion kaksikielisyys on monella tavalla ihan
toisen kokoluokan asia kuin jotkut arjen tilanteet. Arjen tarpeet taas osoittavat, että niissä virallisella kaksikielisyydellä ei pitkälle pötkitä.
?
Jos kuluttaja pettyy
ja alan imago tahriintuu,
ei kaivattua piristysruisketta
välttämättä tulekaan
siinä mitassa kuin
alalla on toivottu.
LEHTO
n. Ihan totta tuo, ettei rivitalossa ole kovin
mettä: siellä pappi lauloi kauniisti. Kielipolitiikan periaate on kirkas:
Suomessa voi elää elämänsä suomeksi ja
ruotsiksi sekä säilyttää oman kielensä ja
kulttuurinsa.
Ilkka
n. Tahvo. kuuluvat. Evl
on olemassakaan. Sen jälkeen vasta
tulee maastoon selkeät opasteet paikalle,
etteivät eläinharrastajat tarpeettomasti
seikkaile yksityisillä alueilla.
Jos kaupungilla ei ole varaa alueen siistinä pitämiseen ja valvontaan, vastuuta
tulee siirtää koirajärjestöille, jotka lehtikirjoitusten perusteella todennäköisesti
ottavat innolla vastuuta kannettavakseen.
Järvimetsäntien tiekunnan puolesta
Pekka Rinne pj.
Kjell Broman vpj.
Matti Mäkitalo
Kesäasunto, joka ei kompostoi: 82%
Kesäasunto, joka kompostoi: 116%
Näin päätettiin tehdä.
Onko Salon teknisellä lautakunnalla tapana muutoinkin vastaavalla tavalla korottaa annettuja tarjouksia?
Rannikko perusteli ehdotustaan lehdessä (SSS 20.11.2009) näin: ?Alkuperäinen jätetaksa olisi saattanut johtaa
tilanteeseen, jossa sopimuksen tehnyt
talous olisi maksanut enemmän kuin ilman sopimusta jäänyt.?
Toisin sanoen Rouskiksen järjestelmä
oli liiankin kilpailukykyinen, halpa ja hyvä, ja tähän piti puuttua.
Katri Penttinen kirjoittaa, että kuljetusjärjestelmien välillä ei ole hintaeroja.
Ympäristöyritysten liiton nettisivulla on
kuitenkin tieto, jonka mukaan keskihintojen vertailussa sopimusperusteinen
järjestelmä on 10,6 prosenttia kalliimpi
valtakunnan tasolla. Halikon keskustaajaman kirjaston au- n. Riskin
minimointi
n. Niin monella olisi motivaatiota jonkun muun kielen oppimiseen.
Suomenkieltä on jo ajettu alas. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
16.6.2010
Rohkeaa päätöksentekokulttuuria
Epäilyksen varjo ravintoloitten päällä
EDUSKUNTA hyväksyi ravintolaruuan arvonlisäveron laskemisen viime vuoden marraskuussa, ja tuon päätöksen mukaan verotus kevenee laskennallisesti 280 miljoonaa euroa
vuodessa. Se tuo tähän kaikkeen ikään kuin järkeä ja tarkoituksenmukaisuutta.
Mutta näinkään syviin vesiin ei tarvitse
Toimittaja TALVIKKI SALIN
talvikki.salin@sss.fi
Ympäristöyritysten liiton Katri Penttinen väittää tässä lehdessä (SSS 11.06.),
että Rouskiksen jätemaksujen korotus
oli tarkoitushakuista.
Salon kaupunginvaltuusto päätti
5.10.2009 siirtyä koko Salon kaupungin
alueella sopimusperusteiseen jätteenkuljetusjärjestelmään.
Salon tekninen lautakunta toteaa
18.11.2009: ?Sataprosenttisen puhdas
sopimusperusteinen järjestelmä ei toimi käytännössä. Ihmeitä tapahtuu
vain valkokankaalla, Raamatussa ja television saippuasarjoissa, kun suosikkihenkilöt
heräävät henkiin katsojien pyynnöstä.
Mutta ihmeen ei tarvitse tarkoittaa kuolleista heräämistä tai vetten päällä kävelyä.
Ihme voi olla pienempikin.
Tuntuuko sinusta koskaan,
että jokin asia tapahtuu
merkillisen oikeaan aikaan?
nn
Syntymän ihme on käsite ja sellaisena
jo hieman kulunutkin. Liiton mukaan kireä
kilpailu pitäisi huolen siitä, että hyöty siirtyy täydellä painolla kuluttajahintoihin. Ruoka luontaisetuna
kasta tekee saadakseen rahaa ja ehkä sen
n. Pankit toimivat samalla tavalla.
Kriisin sattuessa pankit ovat huutaneet
yhteiskuntaa avuksi. On laskettu, että veroedun vieminen täysimääräisenä
ruokalistoihin merkitsisi tarjoiluhintojen laskua 7,4 prosentilla. Päätöksen synnyttyä
Matkailu- ja ravintolayritysten
liitto (MaRa) suositteli kaikille
jäsenyrityksilleen hintojen täyTuhannet ravintola-alan yritykset ovat sitoutuneet viemään arvonlisäveron alennuksen hintoihin, mutta osa
simääräistä laskemista.
aikoo hyötyä tilanteesta valtion ja kuluttajan kustannuksella.
H-hetken lähestyessä näkyy
PALJON kaivattua ja tuiki
kuitenkin merkkejä siitä, etteivät ravintolat toisä tapahdu mitään, merkitsee se käytännössä
tarpeellista hintaseurantaa on onneksi luvassa,
veista huolimatta aiokaan yksissä tuumin ja täykuluttajan kannalta roimaa hinnankorotusta.
jotta jälkikäteen saadaan jonkinlainen kokonaissimääräisesti laskea hintojaan. yhtä aikaa ja yhtä syvästi.
Ja ennen kaikkea, että he ovat löytäneet toisensa. Voi olla, ettei tuolla viikkorahalharrastukset ja vaatteet. Ja äkkiä maailma näyttää
taas erilaiselta. Tarkoi- n. Muuta ok-taloon. jokaiselle
Kuljetusalan
keskusjärjestön puheenjohtajan mukaan
tämän tason talouskasvu tarkoittaa kuljetusalalla lähinnä nykyisen tilanteen py-
syvyyttä tai pientä nousua. Investoimaan
kasvuprosentit eivät innosta.
? Täytyy muistaa, että kuljetusalalla on edelleen 3 000 autoa liikenteestä
poissa. Naisista päihteet
vievät työkyvyttömyyseläkkeelle
erityisen usein esimerkiksi siivoojia,
toimittajia ja tarjoilijoita.
Sivu 6
Kirgisiassa
kuollut jopa
satoja ihmisiä
Kirgisian väkivaltaisuudet saattavat
olla ennalta suunniteltuja, epäilee
YK. YK:n pakolaisjärjestön keräämien silminnäkijätietojen mukaan
kriisi syttyi aseistettujen ryhmien tekemistä yhtäaikaisista iskuista. Hän
aikoo aloittaa uuden lukuvuoden tekemällä töitä täysillä päättäjien tehdessä päätöksiään.
Yhteishaussa seudun lukioihin ja
Salon seudun ammattiopistoon valittiin opiskelijoita suunnilleen yhtä
paljon kuin viime vuonna.
Sivu 8
Viina vie yhä
useamman
työkyvyn
Lumisadetta
Suomalaisten lisääntyvä alkoholin
käyttö näkyy jo työkyvyttömyystilastoissa. Missään nimessä ei olla kuitenkaan
vielä samalla tasolla, jossa menimme vuosi sitten keväällä, toimitusjohtaja Petri
Rantanen salolaisesta Kuljetusliike E.
Haapalasta sanoo.
Kuljetusliike K. Niklas Heikkilä purkaa lastia E. Ennakkoon
yksi lohkovaiheen kohokohdista, Portugalin ja Norsunluurannikon välinen ottelu päättyi varovaisen nyhjäyksen jälkeen
maalittomaan tasapeliin.
SIVU 13
Nämä komeat vuvuzela-torvet ovat aiheuttaneet poikkeuksellista päänvaivaa kotikatsomoissa.
sen vakaana laman aikana.
Tiistaina julkaistu Sampo Pankin suhdannekatsaus ennakoi Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna
1,8 prosenttia. Viimeisen parin kuukauden aikana
kuljetusten määrä on selvästi lisääntynyt. Rehtori Lea Merikanto ei
kommentoi lakkautuspuheita. Jokisen yrittäjä Harri
Jokinen uskaltaa toivoa nousun jatku-
van syksyllä. Kahakoissa on saattanut kuolla satoja
ihmisiä.
YK kuitenkin varoittaa, että väkivaltaisuudet ovat sittemmin muuttuneet etnisten ryhmien välisiksi ja
tilanne voi karata hallinnasta.
Kuljetusalan suunta on ylöspäin, mutta pyörät odottavat vielä joidenkin teollisuudenalojen elpymistä. Ensi vuonna talouskasvu
nopeutuisi 2,5 prosenttiin. Pahimmillaan lamassa kuljetusyrittäjien pihoilla seisoi 4 000 autoa
ilman käyttöä.
UUTISET
KULTTUURI
Katsastusalan
lakko jatkuu.
Työntekijäpuoli
hylkäsi tiistaina
sovintoesityksen.
Parin viikon
työtaistelu on
keskeyttänyt
suurimman osan
kuljettajantutkinnoista.
WSOY antoi
Sofi Oksaselle
potkut
SIVU 6
UUTISET 5
Eduskunnan ympäristövaliokunta hylkäisi eilen periaatepäätökset kahden
lisäydinvoimalan rakentamisesta.
Valiokunnan mukaan energiaratkaisuissa pitäisi vahvemmin painottaa energiansäästön ja energiatehokkuuden parantamista. Haapalan terminaalilla Halikossa.
Tuotannon kasvu puski
kuljetusalaan vauhtia
Sivu 10
Ympäristövaliokunta
hylkäisi ydinvoimapäätökset
Salolaisyritysten kuljetukset lisääntyneet jo viidenneksen,
ala odottaa vielä raskaan metallin ja rakennusteollisuuden elpymistä
SSS | Johanna Käkönen
Suomen tuotannon kasvu ja viennin elpyminen täyttävät taas kuorma-autoja.
Virkistyminen on nostanut kuljetusalan
laman pohjasta pieneen nousuun.
Salolaiset kuljetusyrittäjät puhuvat
kuljetusten viidenneksen kasvusta viime
vuoden syksyyn verrattuna.
. Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry:n puheenjohtaja Ahti
Myllys näkee, että lisää kuljetettavaa
alalle tulee kunhan raskas metalliteollisuus ja rakentaminen elpyvät.
. Lisäksi uusiutuvaa energiaa tulisi lisätä.
Sivu 6
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
STT
Kirjailija Sofi Oksasen ja hänen kustantajansa WSOY:n tiet erkanevat. Britannian yleisradioyhtiö BBC suunnittelee ?vuvuzelattomia?
lähetyksiä ja Suomen Yleisradio vaimensi
jo tiistain ottelulähetyksissään vihattujen
torvien äänen lähes minimiin.
Itse viheriöllä ei olla edelleenkään nähty odotetunlaista ilotulitusta. Pitkällisen harkinnan jälkeen tehty
päätös on ollut erittäin vaikea, mutta
koemme sen nykytilanteessa valitettavasti ainoaksi mahdollisuudeksi. Lukio on Salon kolmesta lukiosta
pienin. Vajaa puolet Suomen kuljetuksista on kotimaan vähittäistavaraa, jonka määrä pysynyt suhteelli-
URHEILU
Vuvuzeloista
jauhaminen
jatkuu
Lehtikuva/AFP/Carl De Souza
SSS | Juha Tuuna
Vuvuzela-torvet ovat varastaneet jalkapallon MM-kisoissa pääroolin pelaajilta.
Eteläafrikkalaisen katsomokulttuurin
symboli on tauottomalla metelillään aiheuttanut ennenkuulumattoman vastalauseiden ryöpyn. Kustantaja ilmoitti tiistaina, ettei se jatkossa
kustanna Oksasen teoksia.
Oksanen on julkisuudessa kritisoinut
WSOY:n toimitusjohtajan Anna Baijarsin työtä melko jyrkästi.
. kesäkuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Käy osoitteessa
Aurattarien H-hetkeen
aikaa enää kolme yötä
(02) 7702 314
Sää Salon seudulla
Lauantaina leikataan
prinsessakakkua
URHEILU 14
Melko selkeää
18 °c
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 12
Aurinkoista
TAKASIVU
Puoliselkeää
Puo
SSS/Marko Mattila
Lopetusuhka
ei tunnu
Perniön lukiossa
Epävakaista
Uhka Perniön lukion lakkauttamisesta ei näy hakijoiden määrässä.
Tulevana syksynä lukion aloittaa 34
uutta oppilasta, kun viime syksynä
aloittaneita oli 28.
Perniön lukiota uhkaa lakkautus
aikaisintaan vuonna 2012 säästösyistä. Vientiteollisuus vaikuttaa voimakkaasti kuljetusmääriin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että lähes puolet työkyvyttömyyseläkeläisistä joutuu jäämään
pois töistä joko mielenterveyshäiriön
tai päihteiden takia.
Päihdehäiriöiden takia eläkkeelle
siirtyvät usein rakennusalalla, puuseppinä tai koneenkuljettajina työskentelevät miehet. Kustantajan ja kirjailijan välinen suhde edellyttää molemminpuolista luottamusta ja
kunnioitusta, Baijars toteaa kustantajan
tiedotteessa.
SIVU 11
Sofi Oksanen kuuli asiasta vain hetkeä ennen
kuin WSOY antoi asiasta tiedotteen julkisuuteen.
Ves. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
toimitus@sss.fi
www.salonseudunpalvelut.fi
Keskiviikkona 16
Jos kehotetaan osallistumaan yleisellä sähköpostilla,
on kyseessä selvemmin kielletty toiminta. VR teki äskettäin päätöksen 40 uuden junanvaunun tilaamisesta. Vastaajat
eivät käytä laillisia palveluita,
koska eivät ole kiinnostuneita
niistä. Olettamus osoittautuu
vääräksi, kun kuuntelee Lehtonen-Sonkkia.
? Luova elämänasenne kan-
nattaa alalla kuin alalla. Halikossa
1 vuotta
Jemina Saarinen
16.6. Voiko parempaa
terapiaa ollakaan, huokaa Lehtonen-Sonkki.
Hän kuvaileekin huovuttamista ?ihanan hyödyttömäksi?.
Lehtonen-Sonkki on pitänyt
useita huovutuskursseja niin
lapsille kuin vanhemmillekin.
? Huovuttaminen on hidasta
hommaa, joten siinä ehtii jutella monenlaista kurssilaisten
kanssa.
Lehtonen-Sonkki kertoo pitävänsä enemmän tekemisestä
kuin säilyttämisestä. Suurin
osa töistä meneekin myyntiin
tai lahjoiksi.
? En koe itseäni taiteilijaksi,
vaikka töitteni taustalla onkin
isoja ajatuksia. Sinkkuelämää 2, Bio-Salo 1 klo 19
The A-Team, Bio-Salo Bio-Salo 2 klo 19.15
Huono kirja sai
ylleen huopakerroksen.
SSS/Katri Henttonen
katri.henttonen@sss.fi
Askalankosken leiritalossa
Paimiossa on toinen toistaan
värikkäämpiä huovutustöitä.
Paimiolainen käsityöläinen
Anu Lehtonen-Sonkki päätyi kokeilemaan huovuttamista
sattumalta, mutta rakastui siihen välittömästi.
? Lämmin vesi, saippua ja
lampaanvilla. Suomalaisen arkkitehdin
Uno Ullbergin suunnittelema, vuonna 1930 rakennettu
museo oli sotien jälkeen pitkään vajaakäytössä ja ehti
rapistua.
Avajaisiin valmistunut restaurointi palautti rakennuksen
entiseen loistoonsa.
Avajaisten yhteydessä museossa avataan Katariina Suuresta kertova näyttely, johon
kuuluu reilut 120 esinettä ja
taideteosta Eremitaasin kokoelmista. Sen
sijaan nuorista 15?24-vuotiaista vain 63 prosenttia tuomitsee
laittoman lataamisen.
Yli puolet tutkimuksen vastaajista ei tunne laillisia verkkojakelupalveluita. Saman kohtalon kokivat imuri ja silitysrauta, imuroimista ja silittämistä
?inhoava. Tarvasjoella
2 vuotta
Enni Laanti
16.6. (STT)
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Jadella Wendelin
16.6. Yhdessä Salon alueen
muiden vinkkarien kanssa on
myös kehitteillä koko Salon
alueen lapsille tarkoitettu lukudiplomi.
? Jokaiselle ikäryhmälle on
valittu monipuolinen valikoima kirjoja, joita lukemalla voi
suorittaa vuosittain lukudiplomin.
Askalankosken leiritalossa
esillä oleva huovutustöiden
Viipurin taidemuseossa vietetään keskiviikkona ainutlaatuisia avajaisia, kun museo
julistetaan virallisesti maailmankuulun taidemuseon Eremitaasin sivupisteeksi.
Pääsy Pietarissa sijaitsevan
Eremitaasin sivupisteeksi
on ollut onnekas käänne kovia kokeneelle taidemuseolle. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Kirjastossakin voisi vain muovittaa ja hyllyttää kirjoja, mutta
jos innostusta riittää, niin varmasti pääsee tekemään muutakin, toteaa Halikon kirjastoon
kirjavinkkauksen tuonut Lehtonen-Sonkki.
Kirjavinkkaus tarkoittaa
mielenkiintoisten lastenkirjojen esittelyä lapsille. Salossa
4 vuotta
Aku Lehtonen
16.6. Laillisista palveluista
tunnetuin on musiikkipalvelu
Spotify. Salossa
5 vuotta
Nelli Lindgren
16.6. (STT)
Tutkimus: Useimmat eivät
hyväksy laitonta lataamista
Silitysrauta
peittyi huopaan
Iiris, 4, ja Onni Sonkki, 6, ovat huovuttaja Anu Lehtonen-Sonkin innokkaita apureita. Salossa
3 vuotta
Juho Tikkakoski
16.6. Halikossa
8 vuotta,
Valeria Derkach
16.6. Lehtonen-Sonkki
naurahtaa.
Huovuttaminen on jäänyt
Lehtonen-Sonkilla viime vuosina hieman vähemmälle, sillä
hän opiskeli uuteen ammattiin.
Tekstiiliartesaanista tuli kirjastovirkailija.
? Lisäksi pienten lasten äidillä ei kauheasti ole ylimääräis-
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Hävikin vähentämisellä voitaisiin vaikuttaa ympäristöön
yhtä tehokkaasti kuin ruokavalion muutoksilla.
/lPPLQ NLLWRV
NDLNLOOH PHUNNLSlLYllQL PXLVWDQHLOOH
ODSVLOOH MD \VWlYLOOH
VHNl 3LWRSDOYHOX 0DUMD .DQNDUHHOOH
7DLQD 1LHPHOl
TS: Kiinteät radiopäätteet
hiljenivät junissa
Junanpenkkien käsinojissa
olevien kiinteiden radioiden
kuuntelumahdollisuus on loppunut IC2- ja Pendolino-junissa. Salossa
8 vuotta
Sampsa Kanerva
16.6. Laihon mukaan
silloin joku toimeenpanee arpajaiset. Huopakerroksen ovat saaneet muun muassa
kirja, pölynimuri, lasten polkupyörä ja silitysrauta.
? Kaikki sai alkunsa kirjasta.
Kyseinen kirja oli todella huono, joten se muutti muotoaan
niin, ettei kukaan sitä enää
joudu lukemaan. Vinkkari
paljastaa kirjan juonesta vain
vähän ja houkuttelee näin
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Suurin osa
ruokahävikistä
syntyy lounastajan
lautasella
Suurin osa hukkaan menevästä
ruoasta lentää roskiin kotikeittiöistä ja lounastajien lautasilta, arvioidaan elintarvikealan
hävikkitutkimuksessa.
Maa- ja elintarviketalouden
tutkimuskeskus MTT:n, Laatuketjun ja monien elintarvikealan toimijoiden Foodspillyhteistutkimus selvittää
ruokahävikin määrää, syitä,
ympäristövaikutuksia ja vähentämiskeinoja.
Vaikka teollisuus käsittelee
valtavia määriä ruokaa, sen
pois heittämä aines on usein
syömäkelvotonta, esimerkiksi
teurasjätettä, selventää hankkeen johtaja Juha-Matti Ka-
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Tänään
SSS | Katri Henttonen
Lehtonen-Sonkki on innostunut ?peittämään. Myös jo olemassa
olevaa seurantatietoa aiotaan
hyödyntää.
Katajajuuren mukaan hävikin vähentämisellä voitaisiin
vaikuttaa ympäristöön yhtä
tehokkaasti kuin ruokavalion
muutoksilla. Uusiin junanvaunuihin ei kiinteitä radiopäätteitä tule. Somerolla
5 vuotta
Vilma Toivonen
16.6. Salossa
1 vuotta
Juho Rantanen
16.6. Salossa
Avajaiset siirtyivät
lähes vuodella
Arkistolöydön tehtyään Hoikkala matkusti Viipuriin, jossa
hän tapasi kaupunginarkkitehdin. Poliisihallinnon
mukaan tällainen vedonlyönti
on usein laitonta.
? Jos työntekijän täytyy maksaa osallistumisestaan ja onnekkaalle voittajalle luvataan
rahanarvoinen etu, lähestytään arpajaisrikosta, sanoo ar-
pajaishallintopäällikkö Jouni
Laiho.
Laihon mukaan toiminta
muuttuu sitä rangaistavammaksi, mitä laajemmaksi vedonlyönnin pyörittäminen
kasvaa. huovuttamalla eri asioita. Matkustusinto sai
sysäyksen neljä vuotta sitten,
kun hän penkoi Mikkelin maakunta-arkistoa.
? Löysin sattumalta Viipurin
taidemuseon alkuperäiset piirustukset.
Useat suomalaiset eivät hyväksy musiikin, elokuvien ja
pelien laitonta lataamista.
Taloustutkimuksen tekemän
tutkimuksen vastaajista kolme
neljäsosaa ei kannata laitonta
nettilataamista.
Yleisimmin laittoman lataamisen tuomitsevat vastaajista
35?49-vuotiaat. (STT)
Onnen hetket
lapsia lukemaan kirjan kokonaan. Kuluja on koitunut laitteiden korjaamisesta sekä tekijänoikeusmaksuista.
Käsinojaradioiden käyttö on
ollut vähäistä. Tapaamisen tarkoituksena
oli löytää museolle taidekäyttöä.
Vuoteen asiasta ei kuulunut
mitään, kunnes yhtenä aamuna hän huomasi Helsingin Sanomissa kiinnostavan uutisen:
Viipuriin kaavailtiin Eremitaasin sivupistettä.
Avajaiset oli tarkoitus järjestää jo viime vuoden elokuussa,
mutta niitä jouduttiin lykkäämään, kun restaurointi hetkellisesti hyytyi rahanpuutteeseen.
10 vuotta
Lotta Selenius
16.6. Se huutaa avuksi Korkeinta mutta ei saa apua.
Hoos. Perniössä
9 vuotta
Erno Pajala
16.6. Suomusjärvellä
Seuraavan päivän lehteen
tarkoitettujen onnittelukuvien
on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä,
viikonlopun (la-su-ma) lehtiin
tarkoitetut kuvat perjantaihin
klo 12 mennessä.. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
Anu Lehtonen-Sonkin
stressi valuu villaan
?Huovuttaminen on ihanan hyödytöntä?
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Sex and the City 2, Bio Jännä, Salo klo 19
Sex and the City 2 . Heistä jopa 83
prosenttia ei hyväksy sitä. Taustalla lasten kanssa yhteistyössä tehtyjä huovutustöitä.
tä aikaa käsitöille, 6-vuotiaan
Onni-pojan ja 4-vuotiaan Iiristytön äiti toteaa.
Ennen kirjastovirkailijaksi
ryhtymistä hän ehti kokeilla
myös vaatteiden valmistusta.
Lehtonen-Sonkki teki ystävänsä kanssa qvinnfolk-vaatteita
eli käsin kudotusta kankaasta
valmistettuja vaatteita.
? Yritys sai aika hyvin huomiota, mutta panostusta olisi
tarvittu vieläkin enemmän.
Yrityksen pyörittäminen söi lopulta luovuutta.
Luovuus ei kuihdu
kirjastotyössä
Halikon lähikirjastossa työskentelyn voisi kuvitella olevan
puuduttavaa luovalle ihmiselle. Mäntyharjussa toimivan Taidekeskus
Salmelan toiminnanjohtaja
Tuomas Hoikkala odottaa
avajaisia innostuneena.
Hoikkala on käynyt Viipurissa useasti. (STT)
näyttely on Lehtonen-Sonkin
ensimmäinen oma näyttely.
Hänen tekemiään yksittäisiä töitä on ollut esillä muun
muassa Paimion kaupungintalolla ja Salon Veturitallissa.
Osa näyttelyn töistä on syntynyt yhteistyössä lasten kanssa.
Anu Lehtonen-Sonkin huovutustöitä on esillä Paimiossa, Askalankosken leiritalossa lauantaisin ja sunnuntaisin 6.6.?4.7.
välisenä aikana klo 12?15.
Viipurin taidemuseo
juhlii pääsyään
Eremitaasin
sivupisteeksi
VIIPURI | STT?ANNA ONALI
tajajuuri MTT:stä.
Vuoden alussa alkanut hanke
syynää hävikkejä muun muassa punnitsemalla ruokajätettä
ravintoloissa, vanhainkodeissa
ja kouluissa. Laiho ei muista, että
työpaikkojen vedonlyönnistä
olisi oikeudellista ennakkotapausta. Nettitori: www.sss.fi/tori. Olen ennemmin tekijä, hän pohtii.
Muita tapahtumia
Paimion sairaalan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
Unelmapihat-puutarhanäyttely Raaseporissa, Billnäsin historiallisessa ruukkimiljöössä klo 10.30?16
Koirien match show Salossa, Mustin ja Mirrin pihalla klo 17
Paanukatto-info Salossa, Perniön seurakuntatalossa klo 18,
urakoitsija esittelee paanurakentamista ja erityisesti Perniön
kirkon kattoremonttia
ANSIOMERKKEJÄ
Salon Sairaankuljetus Ky:n
yrittäjä Raimo Santikko on saa-
nut Suomen Yrittäjien timanttiristin 40 vuoden palveluksesta.
HS: Työpaikan jalkapalloveto voi rikkoa lakia
Työpaikkojen jalkapalloveikkaukset saattavat rikkoa lakia,
kertoi Helsingin Sanomat tiistaina.
Jalkapallon MM-kilpailut
ovat innostaneet suomalaiset
tekemään omia veikkauksiaan
työpaikoilla. Kesäkuun alussa voimaan tulleella
muutoksella yhtiö laskee saa-
vuttavansa satojentuhansien
eurojen säästöt vuodessa. Näyttely kuvastaa
Venäjän kulttuuria 1700-luvun
lopulla.
? Näyttely sopii Viipuriin,
koska Katariina Suuri perusti
kaupunkiin ortodoksisen kirkon ja tyttökoulun, kertoo Viipuri-keskuksen toiminnanjohtaja Galina Pronin.
Avajaisiin saapuvat muun
muassa Leningradin alueen
maaherra Valeri Sergjuikov
ja Eremitaasin johtaja Mihail
Piotrovski.
Viipuriin matkaa kutsuvieraita myös Suomesta. kesäkuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Päivi, Päivikki, Päivä
Ruotsinkielinen kalenteri:
Eugen, Eugenia
Kansani horjuu kahtaalle:
minuun päin ja minusta
pois. Turun Sanomat kertoi asiasta tiistaina.
Lehden mukaan VR lakkautti kiinteiden radiopäätteiden
ylläpidon säästösyistä. 11: 7
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Urho
Ruotsinkielinen kalenteri:
Birger, Börje
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti
Käytännössä tämä tarkoittanee sitä,
että päätös venynee lähipäiviin.
Ulkoministeriön mukaan EIT
voi väliaikaismääräyksellä estää käännytyksen pitkäksi aikaa . Asiakasyrityksistä
noin 10 prosenttia on Salosta,
loput muualta Suomesta.
. Haapala kuljettaa kappaletavaraa yrityksestä toiseen. Pääsääntö on, että informaatiotilaisuuksiin kutsutaan kaikki
ryhmät.
SSS | Vesa Käiväräinen
Matti Vainio
jatkaa
Linja-autoliiton
puheenjohtajana
Linja-autoliiton Seinäjoella
pidetty liittokokous valitsi
yksimielisesti Matti Vainion Salosta jatkamaan
järjestön puheenjohtajana.
Matti Vainio on Vainion Liikenne Oy:n toimitusjohtaja.
Liittokokouksessa linjattiin
LAL:n tulevaa toimintaa ja
evästettiin käynnissä olevaa
liiton strategiatyötä. Sairaanhoitoalueen
lautakunta oli yksimielinen
synnytysosaston säilyttämisestä.
Hus sulki Tammisaaren synnytysosaston kesäkuun alussa.
Raaseporin kaupunki tahtoo
tuulipuistot maakuntakaavaan
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Raaseporin kaupunginhallitus
haluaa tuulipuistot maakuntakaavaan ennen kuin yleiskaavoja aletaan muuttaa tuulipuistosuunnitelmien mukaisiksi.
Huhtikuussa Raaseporin yhdyskuntatekninen lautakunta
ehdotti, että perniöläisen Näsen kartanon Raaseporin puoleisella alueella käynnistetään
yleiskaavan laadinta tuulipuiston toteuttamiseksi. Yritys on Kaukokiito-järjestelmän osakasliikennöitsijä.
Haapalan autot hakevat tava-
Raaseporin kaupunginhallituksen mielestä Korkein hallintooikeus saa selvittää, toimiko
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri oikein päättäessään sulkea Länsi-Uudenmaan
sairaalan synnytysosaston
Tammisaaressa. Sopimuksessa mainitaan, että aluetta
saa käyttää ratsastukseen,
kävelyyn, hölkkään ja hiihtoon
golftoimintaa estämättä.
Rantakokko lupasi, että kaupunginlakimies selvittää asian
juridista puolta elokuun valtuustoon mennessä. Pääsääntöisesti
toiseen suuntaan eli etelästä
pohjoiseen kulkevien elintarvikkeiden kuljetusmäärät taas
ovat olleet hyvällä tasolla lamassakin.
SSS | Minna Filppu
Tänä vuonna Salon golfkentän vuosivuokra on runsaat 245 euroa.
Salon golfkentän vuokraa
esitetään korotettavaksi
Kaupunginvaltuutettu Harri
Lindholm (vas.) haluaa, että
Salon kaupunki selvittää mahdollisuudet golfkentän vuokrasopimuksen avaamiseksi ja sen
maa-alueen vuokran korottamiseksi.
Lindholmin mielestä nykytilanne ylittää kaikki kohtuuden
rajat, eikä vastaa tavallisen
kaupunkilaisen oikeustajua.
Kaupunki vuokrasi vuonna
1989 Salo Golf ry:lle 52 hehtaaria maata tuhannen markan
vuosivuokralla. Kysyntä on vilkastunut ko-
ko kevään. Loput ovat elintarvikelasteja, joiden määrät eivät
juuri heittele taloustilanteen
mukaan.
Kokonaisuudessaan kuljetusala on Suomessa hyvin riippuvainen vientiteollisuudesta, eivätkä maan talouden prosentin
tai kahden kasvuennusteet vielä rohkaise investoimaan.
. Haapalan toimitusjohtaja Petri Rantanen
sanoo tulevaisuuden ennustamisen olevan nyt erittäin vaikeaa. Oikeus
ratkaisee, syyllistyttiinkö kirjassa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) yksityiselämää
loukkaavaan tiedon levittämiseen.
Kirjan kirjoittaja Susan Ruusunen ja kus-
tantaja Kari Ojala saivat hovioikeudessa
sakot. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Kohutusta Pääministerin morsian -kirjasta on tulossa tuomio tänään
Korkein oikeus (KKO) antanee keskiviikkona
aamulla ratkaisunsa Pääministerin morsian
-kirjaa koskevassa oikeusjutussa. Käräjäoikeudessa syytteet
kaatuivat. Kokoomuksen mukaan
tilanteeseen on saatava parannus, jotta kaupunki saisi
uusia nuoria perhepäivähoitajia eläköityvien tilalle.
SSS | Vesa Käiväräinen
Shelby: Salo
tarvitsee liikennesuunnitteluosaston
SALO. Kaupunginvaltuutettu
Jaana Shelby (kd.) toivoo
Saloon uutta liikennesuunnitteluosastoa. jopa vuosiksi.. Samalla kaksi
johtajan virkaa jää täyttämättä.
SSS | Vesa Käiväräinen
Aloite: Salon
jäähalli remonttiin
SALO. Sieltä ne jaetaan
runkoautoilla ympäri Suomea
muihin keskusterminaaleihin
ja edelleen jakeluautolla asiakkaalle.
Tavaraa kulkee taas
pohjoisesta etelään
SKAL:n toukokuussa jäsenilleen tekemä kysely osoittaa
alalla olevan varovaista toiveikkuutta.
. Kunnat ovat alusta
asti arvostelleet Husin päätöstä lopettaa synnytykset Tam-
misaaressa. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin.
Sen suuruus on tänä vuonna
runsaat 245 euroa.
Summa on samaa suuruusluokkaa kun Kuusjokitalon
kolmen tunnin käyttömaksu,
jos salolainen eläkeläisjärjestö
vuokraa sen juhlaansa varten.
Talon käyttö maksaa heinäkuun
alusta alkaen 80 euroa tunnilta,
jos käyttäjä on joku muu kuin
salolainen liikuntayhdistys.
Harri Lindholm otti asiat esille
valtuuston kyselytunnilla maanantaina ja kysyi kaupunginjohtaja Antti Rantakokolta,
onko sopimuksen avaaminen
juridisesti mahdollista.
Hän kysyi myös, onko sopimuksen ehto muusta harrastuskäytöstä toteutunut. Esko
E Rannikko (kok.) vaati
selkeästi kovempia tavoitteita kaavoitukseen ja piti
kaavojen valmistumistahtia
hitaana. Kaavoitus sai pyyhkeitä, kun Salon valtuusto hyväksyi vuoden 2010 kaavoituskatsauksen ja -ohjelman
vuosille 2010?2011. Haapala. Venäläisen
Irina Antonovan käännytykseen liittyvät suunnanmuutokset ovat olleet viime aikoina
nopeita. Sekä syyttäjä että tuomitut hakivat hovioikeuden tuomioon valituslupaa
korkeimmasta oikeudesta.
Kirja ilmestyi runsaat kolme vuotta sitten.
Siinä Ruusunen ruotii vajaan vuoden kestänyttä suhdettaan Vanhaseen. Kuljetukset ovat
nyt viime vuotta täydempiä
eli myös paluumatkoille on paremmin kuormia, puheenjohtaja Ahti Myllys sanoo.
Myllyksen mukaan sahateollisuuden ja viennin elpyminen on nostanut kuljetusten
kilomääriä erityisesti pohjoisesta etelään suuntautuvassa
liikenteessä. Hallituksen mielestä puisto on ensin
sijoitettava maakuntakaavaan.
Se totesi, että projektin vaikutusalue on huomattavasti odotettua suurempi.
SSS/Sami Kilpiö
lastensa tunteita. Tunnelma on se, että jos
tavaran pitää olla huomenna
valmis, niin eilen sen olisi jo pitänyt siirtyä paikasta toiseen,
naurahtaa Rantanen.
Hän uskoo tilanteen johtuvan
varastojen niukkuudesta.
Kuljetusliike E. Seitzin
mukaan seteli jää nykyisin
usein käyttämättä, koska
sen omavastuuosuus on liian
korkea. Kuljetuspyynnöt ja -tarpeet tulevat kovalla kiireellä,
jolloin tilauskirjat ovat tyhjiä
lähes määrähetkeen asti.
Rantanen kuvailee tilannet-
Niklas Heikkilä purkaa kauppoihin ja teollisuuteen meneviä tavaroita kuljetusliike E. Yrityksiä on loppunut Salossa, eikä uutta ole tullut ainakaan vielä tilalle.
Jokisella metallipuolen kuljetusten määrä on noin 35
prosenttia. Kokoomuksen valtuustoryhmä (kok.) esittää aloitteessaan, että Salo alkaisi maksaa
perhepäivähoitajille kuntalisää tai vastaavaa korvausta
kotona hoidettavista omista
alle esikouluikäisistä lapsista.
Perhepäivähoitajien tulot
laskevat nykyisin, jos he hoitavat kotona myös omia lapsiaan. Hänen mielestään
omavastuuosuus voitaisiin
maksaa toimeentulotukena
tai lastensuojelun tukitoimenpiteenä.
SSS | Vesa Käiväräinen
SSS/Marko Mattila
vesa.kaivarainen@sss.fi
Lyhyet
?Lapsiperheiden
palvelusetelissä
ongelmia?
ta niin, että kaikilla on entistä
kiireempi ja asioiden pitäisi sujua hyvin nopeasti.
. Valtuutettu Elina
Seitz (kd.) on tehnyt aloitteen, jossa toivotaan lapsiperheiden palvelusetelin ongelmien korjaamista. Liikuntatoimen mukaan golfkentälle on
ajettu talvisin ainakin hiihtolatu, johon kaupunkilaiset ovat
olleet tyytyväisiä.
SKAL:n kuljetusbarometri
?Tavaramäärät kasvoivat tammi?huhtikuussa 35 prosentilla kyselyyn
vastanneista jäsenyrityksistä.
?Ajetuissa kilometreissä kasvu oli vähäisempää, mikä kertoo täyttöasteen lievästä parantumisesta.
?Liikevaihto nousi oleellisesti tai jonkin verran 42 prosentilla vastaajista,
mutta joka viidennellä liikevaihto on laskenut.
?Yrityksensä liikevaihdon arvioi nousevan jonkin verran syksyyn mennessä 34 prosenttia vastaajista, kun samalla 39 prosenttia uskoi liikevaihdon
pysyvän lähikuukausina ennallaan.
?Kalustomääränsä arvioi 80 prosenttia pysyvän ennallaan kesän ajan.
?SKAL:n kolme kertaa vuodessa tekemään kyselyyn vastasi 733 jäsenyritystä.
Korkein hallinto-oikeus
saa selvittää Tammisaaren
synnytysosaston sulkemista
minna.filppu@sss.fi
SSS | Vesa Käiväräinen
Kaavoitus
sai moitteita
valtuustossa
SALO. Valtuutettu Saku Nikkanen (sd.) toivoo, että jäähallin yläpohjan remontissa
säästyvät noin 200 000 euroa
käytettäisiin hallin laajennukseen ja korjaukseen.
Jäähalliin tarvittaisiin hänen mukaansa oma toimisto
kilpailutoimitsijoille, lisää
pukutiloja ja uudet äänentoistolaitteet. Paljon tapahtui myös
tiistaina, vaikka itse Antonova,
82, vietiin heti aamusta sairaalaan.
Päivällä poliisi kertoi, ettei se
ryhdy käännyttämään Antonovaa todennäköisesti ainakaan
tällä viikolla. (STT)
Vientiriippuvainen kuljetusala
lykkää vielä investointeja
Kuljetusten määrä maanteillä
on lisääntynyt viidenneksellä
viime vuoden lamalukuihin
verrattuna, sanovat salolaiset
kuljetusliikkeet K. Jokinen ja
E. Timo Lehti (kesk.)
puolestaan ihmetteli, ettei
kaupungin itäosassa näytä
olevan lainkaan kaavoitettavia alueita.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalo (kok.) sanoi, että kaavoitusta on yritetty
nopeuttaa muun muassa
hallituksen ja lautakunnan
välistä yhteistyötä hiomalla.
Hän toivoi parannusta myös
organisaatiouudistuksesta,
jossa kehittämis- ja elinkeinotoimen työt järjestellään
uudelleen.
SSS | Vesa Käiväräinen
SALO. Haapalan terminaalissa Halikossa.
raa yrityksistä Salon alueelta ja
vievät ne usein Turun keskusterminaaliin. Hallituksen mielestä myös tuuliolosuhteiden on
tutkitusti oltava sellaiset, että
tuulivoimalat kannattaa rakentaa.
?Perhepäivähoitajille korvaus
omista lapsista?
SALO. Jokisen yrittäjä Harri Jokinen.
Jokisen autot ajavat Turun ja
Helsingin väliä noin 15 kertaa
päivässä. Koskisen
mukaan edelliseen tilaisuuteen oli kutsuttu vain kolmen
suuren puolueen edustajat.
Antti Rantakokko sanoi
pitävänsä jatkossakin sekä
kaikille avoimia että pienemmälle joukolle tarkoitettuja
keskustelutilaisuuksia. Oikeuden mukaan kirja toi julki Vanhasen yksityiselämää koskevia tietoja tavalla, joka oli omiaan aiheuttamaan hänelle
kärsimystä ja halveksuntaa.
Raskauttavat tiedot koskivat muun muassa Vanhasen sukupuolielämää ja hänen
Elpymisen merkkejä kaivataan lisää
SSS/Marko Mattila
SSS | Johanna Käkönen
johanna.kakonen@sss.fi
Varastojen vähyys
pakottaa kiireeseen
Kuljetusliike E. Lainaa
ei välttämättä ole myöskään
helppo saada, sanoo Suomen
kuljetus ja logistiikka SKAL ry:
n puheenjohtaja Ahti Myllys.
Myllyksen mukaan kuljetusten hinnat lähtivät kilpailutilanteessa alaspäin, kun teollisuuden elpyminen toi alan
yrityksille taas töitä.
5
Raaseporin kaupunginhallitus ei vastusta Tuuliwatin
Näsen kartanon maille suunnittelemaa tuulipuistoa, mutta
haluaa kaavojen pysyvän ajan
tasalla. Vihreiden Eeva Koskinen peräsi valtuuston kyselytunnilla, minkä ryhmien
edustajat kaupunginjohtaja
Antti Rantakokko aikoo
kutsua seuraaviin keskustelutilaisuuksiinsa. Talli- ja huoltorakennus olisi uusittava
ja sinne rakennettava vessa.
Myös kahvio pitäisi uusia.
Nikkanen toivoo, että hallin
henkilöstön ja seurojen mielipiteet otettaisiin suunnittelussa huomioon.
SSS | Vesa Käiväräinen
Vihreät haluavat
Rantakokon
keskusteluihin
SALO. Investointeja lykätään, koska yrityksillä ei ole nyt isoja
pääomia ja viime vuodelta ovat
huonot tulokset pohjalla. Pieni nousu ei kuitenkaan vielä luo suurta uskoa
valoisaan tulevaisuuteen.
? Syksy näyttää paremmalta,
mutta epävarmassa taloustilanteessa täytyy olla maltillinen, sanoo Kuljetusliike K. Raaseporin
kaupunginhallitus antoi yksimielisesti kaupunginjohtaja
Mårten Johanssonille ja
kaupungin lakimies Leila Andersinille tehtäväksi muotoilla asiasta valituksen.
? Meidän mielestämme Hus
on menetellyt väärin ja haluamme katsoa asian loppuun saakka, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ulf Heimberg
(sd.) painottaa.
? Viestitämme aikeistamme
myös Inkoon kunnalle ja Hangon kaupungille, jotta ne voivat
halutessaan tulla mukaan, hän
sanoo.
Jo aiemmin Raasepori, Hanko
ja Inkoo ovat tuloksetta tehneet
niin oikaisuvaatimuksen kuin
hallintovalituksenkin Husin
toiminnasta synnytysosaston
suhteen. Hänen mielestään osasto voisi vastata
kaikista kumipyörillä tapahtuvista kuljetuksista kaupungissa ja myydä palveluja
muille hallintokunnille.
Shelby esitti ajatuksiaan
Salon valtuustossa, joka hyväksyi maanantaina kaupungin organisaatiomuutoksen.
Uudistuksessa kehittämis- ja
elinkeinotoimi lopetetaan ja
sen tehtävät jaetaan muille
toimialoille. Syyksi ulkomaalaispoliisin ylikomisario Kaj
Wahlman kertoi muun muassa
Antonovan heikentyneen terveydentilan.
Antonova piti viedä tiistaina
ambulanssilla rajalle, ja sieltä
sairaalaan Viipuriin ja sitten
vanhusten palvelukotiin Kikkeriin lähelle Pietaria.
Myös koko käännytyksen kohtalo joutui vaakalaudalle, kun
Antonovan tukijoukot jättivät
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT) hakemuksen pikamenettelystä hengenvaarassa
olevan ihmisen käännytyksen
estämiseksi.
EIT pohti tiistaina, puuttuako
käännytykseen vai ei, ja ratkaisua odotettiin jo illalla.
Tietoa ratkaisusta ei kuitenkaan kulkeutunut Suomeen
iltakymmeneen mennessä. vielä
STT | JANNE HUUSKONEN, PIIA LEINO
Lähtee, jää, viedään, ei viedä,
ei tiedetä lähteekö. Ne ovat todenneet,
että päätöksen myötä muutkin
Länsi-Uudenmaan sairaalan
toiminnot joutuvat vaakalaudalle.
Kunnat paheksuvat sitä, että Husin hallitus ei piitannut
Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueen kuntien mielipiteistä,
vaan päätti lopettaa synnytykset kesken toimintavuoden sopimatta siitä omistajakuntien
kanssa. (SSS)
EIT ei ratkaissut
Antonovan
käännytyksen
keskeytystä
Mahdollisen laajennuksen jälkeen kasvatuskanojen määrä voisi nousta
85 000:een. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
SALO. Johtavan lääkärin peruspalkka on
8 500 euroa.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Hätäkeskuslaitoksen mukaan ambulanssia ei
lähetetty, koska sen tarvitsija
poistui paikalta.
Toisen soiton hetkellä lapsen
verenvuoto oli jo tyrehtynyt, joten päivystäjä pyysi ohjeistuksen
mukaisesti puhelun soittanutta
isää viemään lapsen itse Malmin
sairaalaan. Väyrynen on toiminut vt. Keskustan
puoluekokouksen tahto ei näytä sitovan edes puoluejohtoon
kuuluvia kansanedustajia, Perkiö moitti.
Vihreiden Juurikkalan mukaan valiokunnan päätökseen
vaikutti osaltaan se, että valtioneuvoston selvitykset olivat puutteelliset. En pitäisikään
tuki- ja liikuntaelinsairauksien syynä pelkästään fyysistä kuormitusta vaan työn jatkuvaa muutosta. Muutoksen jälkeen
MDPV:n myynnistä, hallussapidosta ja käytöstä rangaistaan
kuten huumeista yleensäkin.
Amfetamiininkaltainen
MDPV on luokiteltu tähän asti
lääkeaineeksi, joten välittäjät
ovat saaneet lieviä tuomioita.
MDPV on ollut osasyynä useisiin huumekuolemiin EteläSuomessa. Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiiri lähtee
osakkaaksi valtakunnalliseen lääkärikopteriyhtiöön.
Myös Suomen neljä muuta
yliopistollista sairaanhoitopiiriä tulevat yhtiön osakkaiksi. He
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
yhdessä RKP:n Christina
Gestrinin, vihreiden Timo
Juurikkalan, SDP:n Susanna Huovisen ja Satu
Taiveahon sekä vasemmistoliiton Pentti Tiusasen ja
kristillisdemokraattien Kari
Kärkkäisen kanssa jyräsivät
molemmat lupahankkeet.
Kaksi sosiaalidemokraattia
oli yhden voimalan kannalla.
Pauliina Viitamies hyväksyi
Teollisuuden Voiman luvan ja
Merja Kuusisto vain Fennovoiman luvan. Sen perussopimus
allekirjoitetaan juhannuksen alla.
Sairaanhoitopiirin hallitus
asetti tiistaina osakkuudelle
joukon ehtoja. palveleva
muksissa.
Pääkallo löytyi puolenpäivän
aikaan Holkerintien varrella
olevasta metsiköstä junaradan
läheltä. Tavoittavuuden varmistamiseksi Mantere tahtoo tiedotteen kuitenkin myös kaupan
seinälle.
SSS | Minna Filppu
Orvomaasta
johtava lääkäri
RAASEPORI. Esimerkiksi
ydinvoiman lisärakentamisen
vaikutuksista ilmastopäästöihin on ristiriitaista tietoa.
Viikonl. (STT)
30?64-vuotiaat naiset
Eläkkeitä/10 000 henkilövuotta
maa- ja vesirak. Salon
kaupunki edellyttää omassa
lausunnossaan toiminnalta parhaan käyttökelpoisen
tekniikan käyttöä ja vaatii
lisäselvityksiä muun muassa
toiminnan vaikutuksista ympäristöön.
SSS | Vesa Käiväräinen
Tupurin ABC:lle
ehdollinen
ympäristölupa
SALO. erityisasiantunt.
yliopisto-opettajat ja tutkijat
300
Vähiten
siitä ei ole syntynyt merkittävää ongelmaa.
Lakon piirissä on myös Yksityiset K-asemat Oy:n toimipaikkoja.
Kiista on koskenut työnantajan vaatimusta vaihtaa
jäsenyritysten talokohtaiset
työehtosopimukset Autoalan
Keskusliiton sopimukseen.
Työntekijäpuolen mukaan se
heikentäisi mahdollisuuksia
vaikuttaa työehtoihin. heinäkuuta.
Kokoomuksen Perkiö piti erikoisena hallituskumppanien
lipeämistä
? Keskusta ei voi enää tässä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Hallitus toteaa,
että aiesopimus ei ole sopimus
maa-alueiden eikä Rautamakasiinin kiinteistön myynnistä,
vaan aiejulistus ja valmistelua
päätöksille, jotka tehdään toimivaltaisissa toimielimissä.
Hallitus muistuttaa, että aiesopimus ei rajoita asukkaiden
tai muiden mahdollisuuksia
vaikuttaa ruukin tulevaan
kaavoitusprosessiin. Hän
epäilee kunnan tilaisuuksien
yleisökadon johtuvan tiedotuksen puutteista.
Karjalohjan kunnan neljästi vuodessa julkaistava
tiedote Koivu ja tähti jaetaan
jokaiseen kotiin ja kesäisin
myös mökkiasukkaille. Kukaan ei jaksa
loputtomiin, jos häntä loputtomasti koetellaan.
Ydinvoiman vastustajat voittivat valiokunnassa
Kaksi sosiaalidemokraattia yhden, joskin eri voimalan kannalla
STT | OLLI KEMPPAINEN
Ydinvoiman lisärakentamisen vastustajat peittosivat
tiistaina ydinvoiman kannattajat eduskunnan ympäristövaliokunnassa. Korhosesta, Markku
Laukkasesta ja Janne Seurujärvestä.
Kokoomus
näreissään
Valiokunnan enemmistö katsoo
muun muassa, että jos ydinAvoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
voiman lisärakentaminen lisää edullisen sähkön tarjontaa
markkinoilla, se voi samalla
heikentää kannustimia energiatehokkuuden parantamiseen ja energiansäästöön tai
uusiutuvan energian käytön
lisäämiseen.
Valiokunnan lausunnon jälkeen eduskunnan talousvaliokunta ryhtyy valmistelemaan
ydinvoimalaluvista mietintöä.
Eduskuntaa äänestää periaatepäätöksistä 1. (STT)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Orvomaan pesti
alkaa elokuun alussa puolen
vuoden koeajalla.
SSS | Minna Filppu
Sairaanhoitopiiri
mukaan lääkärikopteriyhtiöön
SALO. Hannu
Isotalo on hakenut lupaa,
joka sallisi enimmillään
240 lihanaudan, 180 vasikan, 13 400 munituskanan
ja 41 400 kasvatuskanan
pitämisen. Psykiatrian erikoislääkäri Tommi Väyrynen on
valittu Salon aikuispsykiatrian poliklinikan ylilääkärin
virkaan. nimitetty
MDPV saa pikavauhtia huumeluokituksen. Tapauksesta uutisoi
toukokuussa Iltalehti. Kaupunginhallitus valitsi Raaseporin johtavaksi lääkäriksi ainoan
virkaa hakeneen eli 52-vuotiaan lääketieteen lisensiaatin
ja työterveyshuollon erikoislääkäri Elias Orvomaan.
Orvomaa on työskennellyt
muun muassa Kelan asiantuntijalääkärinä, Merivoimien sotilaslääkärin, Diacor
Terveyspalvelujen työterveydenhuollossa sekä osa-aikaisesti Karjaan kaupungin
hallintoylilääkärinä. Esimerkiksi
siivoojalla ja keittiöapulaisella
on se työn punainen lanka kadonnut.
Työn mielekkyys on kuitenkin
Martimon mukaan tärkeää työkyvyn säilyttämisessä ja siksi
hän uskoo, että yliopisto-opettajat ja tutkijat siirtyvät harvoin työkyvyttömyyseläkkeille.
? Ei tutkijan työ helppoa
ole, kun pitää huolehtia rahoituksesta ja aikatauluista.
Jos sinulla kuitenkin on joku
sisäinen missio ja haluat saavuttaa työlläsi muutakin kuin
kuukausipalkkasi, sillä on tärkeä merkitys. Päivystäjä pyysi soittamaan uudelleen
aikuisen luota. Pitäisikin tukea ihmisiä selviytymään töissä näistä oireista
huolimatta, kommentoi aihees-
ta viime viikolla väitellyt Mehiläisen johtava työterveyslääkäri Kari-Pekka Martimo.
Työterveyslaitoksen tutkijanakin toimiva Martimo kertoo,
että usein se viimeinen tuuppaus työkyvyttömyyseläkkeelle
on jokin iso työpaikalla tapahtunut muutos.
Muutos syö
mielekkyyttä
Jatkuva muutos on Martimon
mielestä vaikea hallittava työterveyshuollollekin. Työntekijöiden
huonompaa tilannetta selittävätkin erityisesti selkäkivut ja
nivelrikot.
? On varsin vaikea ehkäistä
kokonaan niin yleisiä ilmiöitä
kuin tuki- ja liikuntaelin tai
mielenterveysoireet ovat. Piiri vastuu
pitää rajata lääkintätoimeen,
eikä yhtiöstä tai sen vastuista saa tulla kustannuksia
kunnille. Hän on sekä
lääketieteellisen mikrobiologian että kliinisen mikrobiologian dosentti. Osakeyhtiö ei ota
vastuulleen tukiyhdistysten
velkoja. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Onko se median keksimä
vai kenen, mutta ainakin tämän talon pitäisi luopua siitä
ja käyttää jotain muuta termiä,
lääkäriedustaja vetosi tiistaina
eduskunnassa.
Akaan-Penttilän mielestä
huumeista ei pitäisi hienolla
nimityksellä tehdä nuorten
mielissä kiehtovaa, kun huumeiden vastainen kampanjoin- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
ti on muutenkin vaikeaa.
Eduskunta oli harvinaisen
yksimielinen, kun se kiitteli hallitusta ripeydestä, jolla
?designhuumeeksi. Löytöpaikkaa kutsutaan Toijalassa ?ratapubiksi?.
Poliisin mukaan pääkallo on
ilmeisesti tuotu paikalle maanantaina tai tiistaina. Yritykset
kilpailuttavat esimerkiksi siivousfirmat, ottavat halvimman
ja työntekijöiden olisi vain sopeuduttava.
? Siivoojat siirtyvät muihin
töihin tai yt-neuvotteluihin. Naisten luvut ovat tässä
suhteessa kuitenkin selvästi
miesten kärkialoja pienemmät.
Kuntoutussäätiö ja Eläketurvakeskus selvittivät 30?64-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeiden syitä vuosina 1997?2006.
Mielenterveys ja
tuki- liikuntaelimet
Vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle jää noin 28 000
suomalaista. Uhria ei ole
tunnistettu, mutta hän on keski-ikäinen mies.
Rikoskomisario Antti Heijari Pirkanmaan poliisilaitokselta sanoo, että rikosepäily
heräsi paikalla tehdyissä tutki-
????????????????
Kauttamme
yksilöllisesti kesään!
Vielä jäljellä ranskalaisia
juhla-asuja ja uniikkeja
Be the Queen -vaatteita
(koot 40-56)
Myymme erän VAALEITA
HOUSUJA
-20%
TUNIKAMEKKOJA 87?
koot 48-54
Saimme lisää
Tervetuloa!
yksityinen . Lisäksi valtion rahoitusosuus on turvattava lailla.
SSS | Vesa Käiväräinen
Väyrynen
psykiatrian
ylilääkäriksi
SALO. Kunnanvaltuutettu Liisa Mantere (kok.)
haluaa, että Karjalohjan
kunta kiinnittää tiedotteensa
myös paikallisen Salen ilmoitustaululle. avustavat työntekijät
rakennusviimeistely- ja aputyöntek.
puutarhatyöntekijät, lomittajat ym.
betonimiehet, muurarit ym.
kaivostyöntekijät ja kivenhakkaajat
kirjasto- ja arkistotyöntekijät ym.
maalarit
teolliset ompelijat ym.
kirvesmiehet
varastotyöntekijät ja rahdinkäsittelijät
johtajat ym.
sihteerit
liike-elämän ja lainopin erityisasiant.
tekniikan ja luonnontiet. Katsastusalaa koskevan lakon jatkuminen varmistui tiistai-iltana,
kun työntekijäpuoli hylkäsi sovittelija Leo Suomaan sovintoesityksen.
Parin viikon työtaistelu on
keskeyttänyt suurimman osan
kuljettajantutkinnoista. ylilääkärinä huhtikuusta alkaen ja oli viran
ainoa hakija.
SSS | Vesa Käiväräinen
Lehtosesta
sairaanhoitopiirin
johtaja
SALO. Lehtosella on
erikoislääkärin hallinnon pätevyys. Kananpoikia kasvatetaan munantuottajille.
Isotalon ympäristölupa on
vireillä Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Työntekijäammateista jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle kaksi
kertaa useammin kuin asiantuntijatehtävistä. Uusien ajolupien myöntäminen on
lakon piiriin kuuluvan Ajovarma Oy:n hoidossa.
Sen sijaan katsastuksesta
vastaavan A-Katsastuksen hoidossa on vain noin puolet Suomen katsastusasemista, joten
Ammattiryhmät joista jäädään eniten ja vähiten työkyvyttömyyseläkkeelle
Vähiten
Katsastusasemien
lakko jatkuu
Lyhyet
Työeläkkeelle siirrytään useammin työntekijäammateista
Eniten
Raaseporin kaupunginhallitus
hylkäsi yksimielisesti kaikki
oikaisuvaatimukset kaupungin ja yrittäjä Olli Muuraisen
kiinteistöyhtiö Billnäs Samlade Verk Oy:n välisestä aiesopimuksesta. Salon Hirvelään suunnitellaan kookasta lihakarja- ja kanatilaa. erityisasiant.
papit, diakonit ym.
sotilaat
opettajat
lääkärit ja proviisorit
sairaanhoitajat ym.
yliopisto-opettajat ja tutkijat
0
50
100
150
200
250
Hirvelään tulossa
suuri lihakarjaja kanatila
Eläkkeitä/10 000 henkilövuotta
maa- ja vesirak. Tietyissä ammateissa se
selittää jo ammatin poikkeavaa työkyvyttömyyseläkkeiden
alkamista, etenkin miehillä,
kommentoi Kuntoutussäätiön
erikoistutkija Tiina Pensola.
Miehillä päihdehäiriöiden
takia eläkkeelle siirrytään
etenkin maa- ja vesirakentamisen avustavissa töistä sekä
rakennusalalta, puuseppien ja
koneenkuljettajien ammattiryhmistä.
Naisten päihdeperäiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat
yleisimpiä puutarhatöissä, siivoojilla, sairaala- ja keittiöapulaisilla, toimittajilla ja tarjoilijoilla. Kolmasosa siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle
mielenterveyshäiriöiden ja kolmasosa tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi.
Tutkimus ei tuonut esiin mi-
Työttömyys, masennus ja
seuraavaksi työkyvyttömyys
?Työkyvyttömyyseläkkeelle siirrytään keskimäärin 52,2 vuoden iässä.
?Työntekijäammateissa miehet jäävät naisia useammin eläkkeelle.
?Työntekijäammateissa työttömyys edeltää usein masennusperuista työkyvyttömyyseläkettä.
?Asiantuntijanaisia eläköityy masennuksen vuoksi, usein yli
58-vuoden iässä.
?Vajaa viidennes työkyvyttömyyseläkeläisistä saa osatyökyvyttömyyseläkettä.
?Työkyvyttömyyseläkeläisten köyhyys on melko yleistä.
?Mielenterveyshäiriöistä aiheutuvien työkyvyttömyyseläkkeiden
puolittaminen siirtäisi keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää puoli vuotta.
?Tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden
puolittamisen vaikutus olisi 3 kuukautta.
Lähde: Ammatit ja työkyvyttömyyseläkkeet, STM:n julkaisuja
SSS/Marko Mattila
tään suuria yllätyksiä. Lehtonen on toiminut
Tyks-Sapa-liikelaitoksen toimitusjohtajana vuoden 2009
alusta.
Hänen edeltäjänsä Aki
Lindén siirtyi toukokuussa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajaksi.
SSS | Vesa Käiväräinen
Lääkärikansanedustaja:
Lopettakaa puhe
designhuumeista!
Kansanedustaja Eero AkaanPenttilä (kok.) kammoksuu
sitä, että huumeista voidaan
puhua designtavarana.
? Suomessa yleistynyt sana
designhuume on aivan ihmeellinen. Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että noin 45 prosentilla työkyvyttömyyseläkeläisistä eläkkeen perusteena on joko mielenterveyshäiriö tai päihteet.
? Päihteet näkyvät jo nyt ja
tulevaisuudessa vielä enemmän. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto on
valinnut Olli-Pekka Lehtosen piirin uudeksi johtajaksi.
56-vuotias Lehtonen on
koulutukseltaan lääketieteen tohtori. (STT)
30?64-vuotiaat miehet
Eniten
Uuden ajokortin saanti on yhä
hankalaa lähiaikoina. Sekä
päähallituspuolue keskustan
että suurimman oppositiopuolueen SDP:n rivit hajosivat,
kun muun muassa keskustan
uusi varapuheenjohtaja Timo
Kaunisto asettui esittämään
ydinvoimalalupien hylkäämistä.
Kaunisto veti mukaansa
myös kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk.). Billnäsin
uudessa asemakaavassa määrätään, kuinka alue on muotoiltava ja kaavassa vahvistetaan
alueen rakennusoikeus.
Raaseporin kaupunki ja Muuraisen yritys tekivät maaliskuussa aiesopimuksen, jonka
tavoitteena on kehittää Billnäsin ruukkia yhdeksi Suomen
tapahtumakeskukseksi panostamalla matkailuun, hotelli- ja
ravintolatoimintaan, erilaisiin
tapahtumiin ja elämyksiin sekä yritysten sijoittumiseen alueelle. avustavat työntekijät
puutarhatyöntekijät, lomittajat ym.
vanginvartijat
siivoojat, sairaala- ja keittiöapulaiset
varastotyöntekijät ja rahdinkäsittelijät
ravintola- ja siivousesimiehet ym.
paperiteollisuustyöntekijät
koneenasettajat ym.
ajoneuvonkuljettajat
kokit, keittäjät ja kylmäköt
papit ja diakonit
konetekniikan asiantuntijat
sihteerit
pankki- ja postitoimihenkilöt
lääkärit ja proviisorit
psykologit ym.
opettajat
liike-elämän ja lainopin erityisasiantunt.
tekniikan ja luonnont. Eli
tämä jatkuva muutos on tullut
sotkemaan sitä, että työstään
saisi sen saman tyydytyksen
kuin aiemmin. ei ambulanssia lapselle
Hätäkeskuslaitoksen mukaan
Helsingin hätäkeskuspäivystäjä toimi ohjeiden mukaisesti,
vaikka vertavuotanut lapsi ei
saanut ambulanssia. Sopimuksessa osapuolet
sitoutuvat toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi.
Aiesopimuksen kumoamista
vaadittiin viidessä oikaisuvaatimuksessa, joita olivat tehneet
Raaseporin vihreät ja kaupunginvaltuutettu Harry Yltävä
(vas.), Pohjan entinen kunnanvaltuutettu Maija-Liisa Kairo (vihr.), Pro Billnäs, billnäsiläinen Juha Toutain ja Pro
Raasepori.
UUTISET
0
50
100
150
200
250
300
STT, lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö
Alkoholi vie yhä
useamman työkyvyn
Vuodessa työkyvyttömyyseläkkeelle
putoaa noin 28 000 suomalaista
STT | TOMI ORAVAINEN
Suomalaisten lisääntyvä alkoholin käyttö näkyy jo työkyvyttömyystilastoissa. Taktikointi
merkitsi, että molempien lupien osalta äänestysnumerot
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
olivat 9?8 ydinvoimaluvan
vastustajien hyväksi.
Vähemmistöön jääneet molempien lupien kannattajat
koostuivat kokoomuksen
Sanna Perkiöstä, Timo
Heinosesta, Tapani Mäkisestä ja Anne-Mari Virolaisesta sekä keskustan Timo
V. Hänen mukaansa
tiedottamista pitää tehostaa,
koska kaikki asukkaat eivät
lue lehtiä, eivät käytä internetiä eivätkä käy lukemassa
virallisia ilmoituksia. Lupa
on ehdollinen ja se myönnetään, jos kylmäaseman poikkeamislupa saa lain voiman.
Salon kaupunginhallitus
myönsi SSO:n asemalle poikkeamisluvan maaliskuussa.
Timo Takatalo on valittanut luvasta Turun hallintooikeuteen.
SSS | Vesa Käiväräinen
Valtuutettu haluaa
tiedotteet
kaupan seinälle
KARJALOHJA.
klo 6.00-16.00
vaiheessa noukkia rusinoita
pullasta, kun kyse on tarkkaan
harkitusta kokonaisuudesta,
jonka yhtä keskeisiä osia ydinvoimaluvat ja uusiutuvan energian ratkaisut ovat. Suur-Seudun Osuuskauppa on saanut ympäristöluvan Tupurin S-marketin viereen rakennettavalle
ABC-jakeluasemalle. (STT)
Akaasta löytyi pääkallo
Akaan Toijalasta löytyi tiistaina mätänemistilassa oleva
ihmisen pääkallo. Kevät
ja alkukesä ovat ajokorttien
hankinnan sesonkiaikaa, joten
kortitta on jäänyt satoja halukkaita. Asiantuntijoiden työkyvyn vievät yleisimmin mielenterveyden häiriöt,
kun työntekijäammateissa
myös tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleisiä. kesäkuuta 2010
Raasepori hylkäsi
oikaisuvaatimukset
Billnäsin ruukin
aiesopimuksesta
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Hätäkeskuslaitos:
Päivystäjä oikeassa
. Puhelun aikana puhelimeen tuli toinen lapsi, jolle
päivystäjä lupasi lähettää ambulanssin.
Toinen lapsi kuitenkin kertoi loukkaantuneen kaverinsa
poistuneen paikalta lääkärinä
toimivan naisen luokse. Myöskään poliisi ei epäile päivystäjää rikoksesta.
Tapauksessa Helsingin hätäkeskus sai kaksi hätäpuhelua.
Ensin kätensä lasiin loukannut
12-vuotias poika pyysi ambulanssia runsaan verenvuodon
takia
Paunion
mukaan on kuitenkin selvää,
että uudistus ei takaisi valtion
tukea yksityisten asuntojen radonremontteihin. 24,95
19
95
39%
15,-
Tarjoukset voimassa
16.-19.6.2010.
aa, ihan
ää valikoim uksia!
rjo
huikeasti lis
Netissä on otteita ja mahtavia ta
erilaisia tu
aina uutta
www.anttila.?
Salo, Vilhonkatu 14, avoinna ark. Pixel Plus HD Engine -kuvanparannus. videoita Youtubesta. 7 pisteen automaattitarkennus. Suomessa noin 300
ihmistä saa vuosittain keuhkosyövän radonista, kertoo Säteilyturvakeskus.
Radonilla ja tupakalla on
myös yhteisvaikutus. Talvella
pitoisuudet ovat korkeampia. Myyjän ja ostajan
täytyy sopia, kumpi hoitaa kustannukset, jos radonia on kiinteistössä yli suositusten.
Sisäilman radonpitoisuudet
Suomessa ovat maailman korkeimpia. LCD-näyttö. 7.1-surroundääni. 9-20, la 9-18, su 12-16.
Kesä on juhlien aikaa
Anttilan lahjakortti on aina toivottu lahja.
Voit ostaa sen kätevästi asiakaspalvelupisteestämme.
7. 999,-
22%
799,-
99
1/2 - HINTAAN!
95
ETU K-PLUSSA-KORTILLA
300,-
Canon EOS 1000D
+ 18-55 & 75-300
-digijärjestelmäkamera
Paino vain 3,5 kg!
Jotos Eiger -teltta
Itsepuhdistuva 10,1 megapikselin CMOSkenno, DIGIC III -prosessori, nopeus jopa 3
k/s. Päivi Räsänen
(kd.) ihmetteli, miksi vasta
silloin.
Nyt ehdotettu terveydenhuollon remontti sai lavealti kiitosta askeleena oikeaan suuntaan.
Räsäsen tapaan monet muut-
Tule
juttelemaan!
kin olivat sitä mieltä, että odotuksiin nähden lopputulos on
vaatimaton ja keskeneräinen.
? Vuoret järkkyivät, mutta
syntyi hiiri, Virtanen päätteli.
Anneli Kiljusen (sd.) mielestä uudistus jäi puolitiehen, koska pyrkimys isompaan remonttiin kaatui hallituksen sisäisiin
ristiriitoihin.
Kesäruuhkia
mökkikunnissa?
Kiljunen epäili, onko mietitty
tarpeeksi, mitä seurauksia valinnanvapaudella on esimerkiksi suurille kesämökkikunnille.
Hän piti . Hieman yli puolet
suomalaisten vuosittaisesta
säteilyannoksesta on peräisin
sisäilman radonista, sanoo Risikko.
Ministerin mukaan jopa tuhannet suomalaiset altistuvat
vuosittain tietämättään merkittäville hengitysilmasta saaduille radonannoksille. Digiviritin antenni- ja
kaapelitalouksiin. Kaasulle altistuneella tupakoijalla
on moninkertaisesti suurempi
riski sairastua syöpään kuin
kaasulle altistuneella savuttomalla.
Radonpitoisuus on yleensä
sitä suurempi, mitä kylmempi
sää on. Takuu 2 vuotta. Vedenpitävyys
1000 mm, teipatut saumat.
Makuutila 210x210x120 cm.
Paino 3,5 kg.
499
90
24
95
SÄÄSTÄ 52%
Dove-spraydeodorantti
150 ml
(21,-/l) Norm. Norm. Hän huomautti, että
valtaosassa kuntia on vain yksi
terveyskeskus.
Hallituksen esityksen mukaan hoitoon saisi mennä mi-
hin tahansa terveyskeskukseen
oman kunnan tai kuntayhtymän alueella ja myös erikoissairaanhoitoa saisi hakea nykyistä laajemmalta alueelta.
Terveyskeskuksen palveluja
voi jatkossa saada vaihtoehtoisesti mökki- tai opiskelupaikkakunnalla muulloinkin kuin
kiiretapauksissa.
Vuonna 2014 hoitopaikan
voisi valita mistä tahansa
Suomesta. 599,-
399,-
ETU K-PLUSSA-KORTILLA
Philips BDP2500 Blu-ray-soitin
Toistaa myös dvd- ja cd-levyjä. Full HD LCD-paneeli, 100 Hz, resoluutio
1920x1080, digiviritin antenni- ja kaapeliverkkoon
sekä MPEG4 -viritin kaapeliverkon HD-lähetysten
vastaanottoon. DivX Ultra -serti?oitu. Lähde: Säteilyturvakeskus
noo.
Paunion mukaan asetus kiristäisi asuntokaupan käytäntöjä.
? Radonmittaukset varmasti
lisääntyvät. Kuvan ja äänen PiP-toiminto. Norm. hyvänä, että valinnanvapaus
laajenee asteittain.
Myös hallituspuolueissa arviot menivät osin ristiin.
Aila Paloniemi (kesk.) harmitteli, että alkuperäisestä
terveydenhuollon uudistuksen
ideasta jäi tässä uudistuksessa
jäljelle noin neljännes. toisin kuin Räsänen
. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. 8,99
29x28,5 cm.
Ilman korttia 24,95
6,99
Saunakiulu 4 l
Muovisisusta. 3,15
Europarlamentaarikko
Sari Essayah tavattavissa
Salon iltatorilla KD-kojulla
kävelysillalla to 17.6. Sirpa
Asko-Seljavaara (kok.) iloitsi, että terveydenhuollossa on
alkamassa suurin uudistus 40
vuoteen.
Timo Juurikkala (vihr.)
sanoi odottaneensa, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja-aitoja olisi
pystytty madaltamaan nyt ehdotettua enemmän.
32 tuumaa
huippuedullisesti!
SÄÄSTÄ 200,Philips 32PFL5404H
-taulu-tv
32. Tekstityksen siirto.
Monipuoliset liitännät. SD/SDHC-korttipaikka.
Suomenkieliset valikot. Suomen korkeimmat
radonpitoisuudet löytyvät Etelä-Suomen ja Pirkanmaan harjualueilta.
Oppositio leimasi terveysremontin keskentekoiseksi
STT | HANNU KUPARINEN
Potilaille tuleva oikeus valita
terveyskeskuksensa on kansanedustaja Erkki Virtasen
(vas.) mielestä ylimainostettu
uudistus.
? Vähän kuin neuvostoliittolaista valinnanvapautta, Virtanen tokaisi eduskunnan keskustelussa tiistaina.
Virtanen viittasi siihen, että
ensi vaiheessa terveyskeskuksen voi valita oman kuntansa
alueella. kesäkuuta 2010
Uutiset
Ministeriö parantaisi
radonremontteja
Suunnitteilla oleva uusi asetus lisäisi
remontteja jo rakennettuun asuntokantaan
STT | HANNA NISSINEN
Sosiaali- ja terveysministeriö
haluaa lisätä asuntojen radonremontteja. Kaksi zoomobjektiivia 18-55
mm ja 75-300 mm. PC-tulo, CI-moduulipaikka ja 3xHDMI-liitännät.
Vuoden takuu. Radonremontit ovat yleensä erittäin kalliita, keskimäärin kustannuksia
kertyy 10 000 euroa remontoitavaa kiinteistöä kohti.
? Tämä onkin se kiperä paikka lainsäädännössä, koska
tämä ei ole halpaa, Paunio sa-
Radonpitoisuuteen vaikuttavia seikkoja
Radon on talojen sisäilmassa esiintyvä näkymätön
ja hajuton jalokaasu. Pitkäaikainen oleskelu
suuressa radonpitoisuudessa lisää riskiä
sairastua keuhkosyöpään.
Koneellinen
ilmanvaihto
Maaperän suuri
pienentää parhaiten
uraanipitoisuus
pitoisuutta.
vaikuttaa talon
radon-arvoihin.
Maaperän radonpitoinen ilma
Suomen graniittisen
tunkeutuu asuntoon talon alapohjassa
kallio- ja maaperän
olevien rakojen kautta.
uraanipitoisuus
on suurempi kuin
koko maailmassa
keskimäärin.
Sora- ja
hiekkaharjut
ovat radonpitoisen
ilman ehtymätön
lähde, koska ne
läpäisevät hyvin ilmaa.
Harjuille perustetuissa
taloissa pitoisuudet
ovat selvästi suurempia
kuin muualla.
Täytemaa
Talousvesi
Porakaivovesi voi myös
olla radonin lähde.
Kallioperä
Rakennusmateriaalit
Ilmavirtauksen
aiheuttaa lämpötilaero
ulko- ja sisäilman välillä. Vuoden takuu. USB-2.0 -liitin muistitikuille tallennettujen jpeg-kuvien, mp3-musiikkitiedostojen ja
videotiedostojen katseluun ja kuunteluun. Maaperän lisäksi radonia
erittyy rakennukseen myös talon alla olevasta kalliosta ja täytemaasta.
erä
Maap
STT, grafiikka: Veikko Niemi. Jäähdytys 18-20
astetta alle ympäröivän ilman lämpötilan. Vuoden takuu.
Ilman korttia 799,90
Yksikattoinen kupoliteltta
nejälle hengelle. klo 16.15-17.15.
1
50
SÄÄSTÄ 22%
JUOMAT KYLMÄÄN
Airam-kylmä/
lämpölaukku 25 l
Toimii 12 voltin virtajohdolla esim.
autossa ja veneessä. Erittäin
monipuoliset liitännät, mm. 4xHDMI, DLNA, USB ja
CI+ -moduulipaikka. EasyLink. Ambilight Spectra 2. LCD-paneeli, resoluutio 1366x768. Vuoden takuu.
49
95
ETU K-PLUSSA-KORTILLA
Löylykauha
Sankogrilli
Norm. Net
TV-ominaisuus, jolla pääsee internetiin ja voi
katsella esim. Norm. Ministeri Paula
Risikon (kok.) mukaan suunnitteilla on asetus, jolla pyrittäisiin tekemään lisää radonremontteja myös jo rakennettuun
asuntokantaan.
? Asetusta on alettu valmistella vuosi sitten. Pientaloissa on suuremmat radonpitoisuudet kuin kerrostaloissa.
Radon on asuntojen sisäilmassa esiintyvä, näkymätön,
hajuton ja radioaktiivinen jalokaasu, joka voi aiheuttaa keuhkosyöpää. Lisäksi mm. Ilman korttia 129,-
Philips 42PFL 8404 H FHD -taulu-tv
42. Pixel Precise
HD- ja HD Natural Motion -kuvanparannus. 2,5. Perusteena
ovat tuoreet kansainväliset
tutkimukset radonin vaaroista,
sanoo ylilääkäri Mikko Paunio sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Asetus ei ole edennyt vielä
lausuntokierrokselle
Opiskelijoista poikia
on 37 ja tyttöjä 63 prosenttia.
Valtaosaan seudun lukioita
tarvitaan vähintään seitsemän
keskiarvo. Alle tämän ei ole
mahdollista pärjätä lukiossa.
Kemiönsaaren ruotsinkieliseen lukioon otettiin 32 uutta
oppilasta. Niistä yli puolet on ammatilliseen
koulutukseen ja loput lukioihin.
Halukkuus ammatilliseen
koulutukseen on edelleen hieman lukio-opiskelua suurempi.
Nyt opiskelemaan valitun on
otettava opiskelupaikka vastaan viimeistään tämän kuun
viimeisenä päivänä eli kesäkuun 30:ntenä.
Salon Seudun Sanomat ei jul-
kaise niiden seudun lukioihin ja
Salon seudun ammattiopistoon
valittujen oppilaiden nimiä, jotka ovat kieltäneet nimensä julkaisemisen internetissä, jossa
myös näköislehti ilmestyy.
SALON LUKIO
Aalto Jere, Aaltonen Valtteri, Aaltonen Johanna, Ahanen
Niilo, Ahokas Anette, Ahonen
Emilia, Ahonpää Tiina, Alanne Pyry, Alava Anni, Angle Ella, Anttonen Mika, Balaburov
Anton, Barfi Sahand, Dahlbom
Janiina, Ekbom Jasmin, Ellä
Hanna, Enkel Rodion, Haansalo Jenna, Haataja Henna, Haavisto Mikko, Hagström Ida,
Harjola Touko, Heikkilä Elina,
Heino Heidi, Heino Alisa, Heinonen Mikko, Helenius Roosamaija, Hellsten Jesper, Helminen Tiina, Helminen Riikka,
Himanto Santeri, Holopainen
Nora, Hou Kathy, Huhtala Katariina, Hukkanen Henna-Maaret, Hynninen Meri, Hänninen
Nina, Hänninen Johanna, Ihamäki Miika, Iltanen Laura, Ilvonen Anniina, Isoniemi Aino,
Isotalo Marjaana, Jalava Milla,
Jokela Oona, Jokinen Eero, Jokisalo Mariette, Jousjärvi Niko, Juva Jussi, Juvonen Niko,
Jyräsalo Hanna, Järvinen Iida,
Kaamanen Aleksi, Kaarto Salli,
Kajanne Peppiina, Kakko Emilia, Kalaeva Victoria, Kallioniemi Ola, Karhunen Oona, Karjalainen Silja, Kaski Ellinoora,
Kaskinen Marika, Katajakoski
Aleksi, Kauppinen Noora, Kavander Jenni, Ketamo Essi,
Kiiskinen Liina, Kiljunen Minna, Kirjonen Noora, Kiviaho
Henri, Kivikoski Oscar, Koivu-
nen Joel, Korpela Milla, Korpela Pauliina, Koski Tiia, Koski
Oskari, Kurppa Samu, Laakkio
Emma, Laakso Zaida, Laaksonen Rami, Laapotti Tiina, Lahti Sonja, Laine Joonas, Laine
Jenni, Lajunen Henna, Lassila
Iida, Lehmuskoski Auno, Lehti Jyri, Lehtinen Annabella,
Lehtinen Katariina, Lehtonen
Juho-Matias, Lehtonen Aleksi, Lehtonen Julia, Lehtoranta
Tommi, Leino Juuso, Lempiäinen Sara, Lepistö Laura, Leskinen Tomas, Levo Eero, Levo
Jenni, Levo Juho, Liimatainen
Tuomas, Lind Joonas, Linden
Julia, Lindroos Liisa, Lindén
Katriina, Linna Miila, Luoma
Loviisa, Luomaniemi Rasmus,
Lähtinen Lenda, Mali Mikko,
Mannermaa Meri, Martikainen
Eetu, Merikanto Tanja, Merilä
Valtteri, Mylly Aku, Mäkelä
Valtteri, Mäkelä Tiina, Mäkelä
Samuli, Mäkinen Mikko, Mälkönen Emma, Määttä Samuli,
Naukkarinen Maria, Niemi
Matias, Niemi Antti, Nieminen
Sanni-Sofia, Nikkanen Joonas,
Nikkanen Emmi, Nikkanen
Santeri, Nikunen Samuli, Nira
Olli, Nousiainen Viivi, Nummi
Elli, Nummi Iida, Nyqvist Niila, Ojanen Hilma, Omar Pirbal
Sarbest, Paakkonen Jere, Paasonen Roope, Palani Bestun,
Parkas Essi, Parkkamäki Saara, Parkkinen Kati, Pekkala
Marko, Peltola Reetta, Perttula
Juha-Pekka, Pesonen Anna,
Pitkänen Tuomas, Pyörre Lauri, Rantalaiho Nella, Rantanen
Emillia, Reiman Aarni, Renvall
Moona, Ridbeck Mila, Riski Annika, Riski Sallariina, Romu
Jyri, Rostamzada Almaz, Rättö
Maria, Saari Martina, Saari
Otto, Saarinen Laura, Saarinen
Henna, Sainio Taru, Sallinen
Riikka, Salmi Sofia, Sassi Noora, Saviranta Taru, Savolainen
Johanna, Savonen Hannes,
Shelby Katharine, Silfverberg
Miranda, Sintonen Iina, Siyekkinen Igor, Sjöholm Heidi, Suilamo Minna, Sulkanen Henri,
Söderholm Annika, Tamminen
Juho, Tasholli Blerine, Tauriainen Linda, Tchevkoueva
Nadejda, Teuri Julia, Toivonen
Tuukka, Torkki Pauliina, Tsakkijeva Alina, Tsurkka Eveliina,
Tuomela Lauri, Uusitalo Laura, Uutela Severi, Vainio Inga,
Valjakka Risto, Varjonen Janika, Virtanen Iiro, Vuori Julia,
Vuori Riku, Vuorinen Konsta,
Vuorinen Riikka, Väkiparta
Katja, Wahlberg Riia, Widenius Karoliina, Ylihaavisto Jaakko, Ylitalo Atte, Yrjänä Anette,
Yrttiranta Eeva.
ko Teemu, Karttunen Antti,
Karttunen Maria, Ketokulta
Aaro, Kontturi Ninni, Koskela
Jani, Kuusisto Otto, Kuusisto
Tommi, Kylmä Markus, Kärki
Joonas, Laine Iida, Laine Miia,
Laine Otso, Laine Vesa-Pekka,
Lehtinen Ville, Lehtisalo Laura, Lehtovirta Essi, Leino Santeri, Lindroos Eerika, Lundström Roosa, Luukka Lotta,
Löf Janina, Magerholm Nita,
Mannervesi Atte, Martiskainen
Santeri, Maunu Anne, Murto
Kalle, Myllykylä Emilia, Mäkelä Ella, Mäkelä Reeta, Niemelä
Oskari, Niinistö Elisa, Ojanen
Elise, Ozumba Janette, Palomäki Eetu, Pentikäinen Jenna,
Rantala Roosa-Maaria, Rautanen Joona, Saarinen Emmi, Salokannel Robert, Seppälä Tinja,
Sjöholm Katariina, Somerikko
Susanna, Sulander Suvi-Riitta,
Suojanen Jaakko, Svenskberg
Jasmin, Syrjälä Ilona, Tabell
Aleksi, Tetri Niko, Uusitalo
Liisa, Vehmaa Nico, Virtanen
Paula, Yli-Ikkelä Riku, Yliportimo Meri.
le, Hokuni Pauliina, Hyvönen
Suvi, Ikonen Toivo, Junnila Jani, Kaijanen Toni, Kallio Emilia, Kallioniemi Esa, Kankaanpää Robert, Kantonen Katriina,
Kaskinen Henna, Kivinen Katja, Korhonen Lassi, Kotiranta
Anni, KulmalaMaria, Laine
Tommi, Laitinen Idamaria,
Lehtinen Miko, Lehtinen Valtteri, Lehtonen Olli, Lempiäinen Linda, Lintula Inkeri, Lintula Velimatti, Louhola Jesse,
Mikkola Meri, Muurinen Niko,
Müller Sofia, Myllyperkiö Jenni, Määttänen Veera, Nieminen
Simo, Nousiainen Kiira, Nummela Jenni, Nuolioja Pihla,
Nyman Nea-Julia, Nysi Iina,
Oksa Anniina, Oksanen Sara,
Peippo Tuulia, Peltola Sanni,
Perälä Leena, Pesonen Emilia,
Pätäri Juulia, Saarinen Anne,
Saarinen Jenna, Salmi SuviTuuli, Salminen Ella, Salminen
Jessica, Salminen Salla, Seilo
Sariana, Silvander Sonja, Sormunen Henna, Suomi Juho,
Särvä Ida, Taipaleenmäki Juuso, Takkula Tuomas, Tammisto
Henna, Tenhunen Iina, Tolonen
Jaakko, Tuominen Antti, Uusitalo Joona, Valliranta Valtteri,
Vepsäläinen Elina, Vesanto
Aleksi, Viljanen Rasmus, Virta
Topias, Virtanen Mikko, Virtanen Oona.
Mirkka, Haho Aki, Haho Aleksi, Harhala Niko, Heleä Netta,
Isotalo Iida, Isotalo Linnea,
Järvinen Kenny, Jääskeläinen
Mikael, Karvia Mikael, Kaurala Ida, Kaurala Tuomas, Kostiander Heidi, Kotikoski Katariina, Kourimo Aleksi, Kyyrä
Nestori, Latva Olli, Launonen
Linda, Luukkola Timo, Länkä
Leevi, Maja Markus, Manner
Ella, Mattila Selina, Maulammi Sonja, Mikkola Matti,
Morander Herman, Munter
Susanna, Nieminen Niilo,
Nikkanen Iida, Noki Jenina,
Näykki Aurora, Orpana Marco,
Pyykkö Viljami, Rahkonen Elina, Saarimäki Daniel, Saarimäki Joel, Saikkonen Nikolai,
Salama Ville, Salmi Juho, Selenius Henri, Siikjärvi Samuli,
Sillanpää Petja, Soini Paula,
Stenberg Wera, Suominen
Jyri, Suonpää Roosa, Takila
Karri, Tamminen Timi, Teräväinen Eetu, Toivonen Mari,
Vainio Taneli, Varjus Ilona,
Virtanen Sonja, Vuorela Joni.
Juha, Lusenius Tomi, Muurinen
Sara, Niittynen Saara, Paju Riku, Poutanen Onni, Ranta-aho
Jasmin, Rinne Tuomas, Rokka
Emmi, Roos Rosa, Svahnbäck
Inkeri, Turunen Tuuli, Westberg Oscar, Willgren Valtteri,
Vainio Serina, Virtanen Henna,
Väisänen Viljami, Zeqiri Blend,
Örri Sara.
salu Olar, Lempinen Annu
Viktoria Lemmikki, Louhi Mira Christel, Loukkalahti Otto,
Meri Toni Petteri, Minkkinen
Kaarlo Mikael, Mäyrälä Vinski, Nieminen Karoliina Birgit
Elise, Pakkala Veli Ilmari, Peltomaa Tommi Lauri Kalervo,
Pippingsköld Ada Maria Berenice, Rudnäs Jessica Nicole,
Salminen Mari-Susanna Katriina, Santala Nicole, Säde Otso Anselmi, Taimouri Gulstan,
Takalo Mimmi Reetta, Tamminen Kim Mikael Valdemar, Valtonen Pinja Linnea, Varis Kirsi
Irmeli, Varis Sonia Patricia,
Westerlund Niina, Virta Petra
Tuulikki.
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
HALIKON LUKIO
Aalto Maria, Ahlqvist
Niklas,Asp Tanja, Axelsson
Jessika, Elomaa Essi, Granqvist Anniina, Helminen Sari, Jokinen Katariina, Kak-
PAIMION LUKIO
Aamurusko Janne, Ahtinen
Tiia Alakylä, Kasperi Alkio,
Markus Ansamaa, Maria Aromaa, Milla Gorschelnik, AnnMarie Grönfors Samuli, Haajanen Julia, Haarakallio Henna,
Happo Laura, Heikonen Juho,
Heininen Mikael, Hentula Kal-
SOMERON LUKIO
Alanne Essi, Frankberg
PERNIÖN LUKIO
Ahlqvist Julius, Björkqvist
Marika, Eriksson Eveliina,
Eriksson Juho, Erjala Sirii,
Ervasto Sofia, Förström Ada,
Hakanen Aleksi, Halonen Miaa, Herranen Matti, Keränen
Hantta, Lammervo Ullamari,
Laurila Aino, Lindgren Henrik,
Lindholm Marjut, Lukkaroinen
KEMIÖN LUKIO
Andersson Johannes, Arfman Alexander, Danielsson
Oskar, Donner Cecilia, Fritzén
Emil, Fröberg Robert, Grönroos Joanna, Gustafsson Lina,
Gustavsson Andreas, Hollsten
Rebecka, Holmlund Ida, Holmström Christoffer, Högman Jonas, Järvinen Ellen, Korpak
Anna, Laxell Lotta, Lindberg
Heidi, Lindblom Jesper, Lindholm Frida, Lindroos Manda,
Lindroos Minka, Lindroos
Therese, Lindström Matilda,
Nordell Sara, Nordgren Susanna, Nurmi Jennifer, Nurminen
Wilma, Nyström William, Rautelius Janica, Ruusuvuori Aino,
Röblom Jonathan, Westerback
Adrienne.
KARJAAN LUKIO
Backman Isabella Alexandra,
Bäckström Simon, Dahlberg
Kenneth Kjell Daniel, Jalamo Anni Amanda, Kauppinen
Klaudia, Korkiakoski Emil,
Laukkanen Anna Maria, Leht-
KOSKEN LUKIO
Alanko Johanna, Alikärri
Iiro, Anttila Helena, Boman
Konsta, Haonperä Tuomo, Jalli
Helena, Jalli Jenni, Kajander
Aleksi, Karhu Mira, Kivistö
Eero, Kraappa Susanna, Kreen
Keete, Kujala Lauri, Laiholahti Ola-Pekka, Lehtinen Hannu, Lempiäinen Lassi, Liipola
Henri, Majuri Arttu, Markula
Joonas, Mäki Johanna, Mäkitalo Ilkka, Mäntylä Tami,
Nurmi Eetu, Perävainio Juho,
Prusila Rami, Raitala Kalle,
Rauhala Nelly, Rinne Janni,
Sallinen Elina, Savonen Juuso, Sintonen Aliisa, Sirén Sini,
Vieraankivi Marika, Vikström
Meri, Väänänen Matti.
Ammattiopistossa aloittaa 580 uutta opiskelijaa
SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO
Autoalan perustutkinto
pk: Aaltonen Markus Kristian Johannes Paimio, Aarnio
Svante Emil Salo, Fredriksson
Henri Martti Rainer Paimio,
Granroth Jim Bertel Raasepori, Haavisto Toni Henri Aleksi
Salo, Halonen Jarkko Antero
Salo, Jussila Jouko Juhani
Salo, Kallio Markus Sakari Somero, Karro Peetu Eero Ilmari
Salo, Kavalto Olli Markus Salo,
Kettunen Mikko Johan Kristian Salo, Koskinen Kasperi Nikolai Somero, Kupiainen Toni
Salo, Laajajärvi Juuso Petteri
Hannunpoika Salo, Laaksonen
Roosa Jasmiina Somero, Laine
Eetu Sakari Salo, Lampinen
Matias Juhani Paimio, Lehmussaari Kalle Oskari Salo,
Liimatainen Jarmo Einari Kemiönsaari, Lindgren Miko Juhani Salo, Lukumies Ville Jouko Vihtori Somero, Magerholm
Niko Rikhard Salo, Majuri
Joona Salo, Matinlassi Daniel
Salo, Maunula Joel Ilmari Salo, Määttänen Jyri Pekka Salo,
Niemonen Anni Liisa Helena
Salo, Niini Tomi Niklas Salo,
Nuotila Tuomas Teuvo Juhani
Koski Tl, Omar Pirbal Wali Salo, Pajuvuo Ilpo Johannes Salo,
Peltonen Jonne Juhani Salo,
Peltonen Miia Maria Salo, Pohjonen Toni Tapani Salo, Rintakoski Leo Mikael Somero, Rouvari Roope Mikael Salo, Ruus
Robin Koski Tl, Saarelma Niilo
Eetu Sakari Salo, Sakhchinskiy Petr Salo, Salmiosalo Nicokristan Paimio, Siliämaa Tino-Oskari Salo, Suominen Aki
Tapio Salo, Valta Jasmiina Ida
Maria Koski Tl, Virtanen Harri
Mikael Salo, Virtanen Joni-Veli
Salo.
Hiusalan perustutkinto,
pk: Alm Jenna Salo, Ervasti
Saana Kuusamo, Grönroos Annika Salo, Iivonen Kristiina Johanna- Maaria Salo, Juselius
Mira Hannele Somero, Koisti
Sanna Kristiina Salo, Kõllamägi Grete Salo, Kontkanen
Jasmin Anniina Salo, Loimusto Noora Maria Salo, Mäkitalo Moona Katariina Somero,
Norja Virva Liisa Amanda Salo, Rautiainen Jasmiina Jenni
Julia Masku, Tammi Rebekka
Marjatta Anelma Salo, Vainio
Anu Maria Salo, Willgren Hanna-Mari Salo, Vilmunen Emma
Maaria Salo.
Hiusalan perustutkinto,
yo: Heinonen Jenni Iris Maria
Paimio, Johansson Anne Maria
Salo.
Hotelli- ravintola- ja catering-alan perustutkinto,
pk: Aarnio Heidi Camilla Salo,
Ahopelto Miko-Petteri Kemiönsaari, Alenius Saara Pau-
liina Salo, Damberg Joakim
Gerhard Salo, Fujita Junko
Salo, Garrido Monica Mariia
Raasepori, Havunen Roope
Somero, Hikman Jimi Kasimir
Kemiönsaari, Hulkko Iida Salo,
Hämeenaho Jere Juhani Salo,
Ignatiev Evgeny Salo, Ilomäki Riina-Joanne Salo, Iltanen
Karoliina Elisabet Ulkomaat,
Jokinen Pauliina Hanna Maija
Somero, Jääskeläinen Eeva Helena Salo, Kainulainen Eemeli
Aku Uolevi Somero, Kari Niina
Salo, Karjalainen Heidi Marttila, Karros Josi Salo, Karvonen
Paula Helena Salo, Kohomäki Minna Emilia Salo, Kokko
Katariina Julia Salo, Koponen
Tiia Emilia Salo, Koski Jutta
Anette Helena Paimio, Kuittinen Matti Juhani Salo, Laakso
Ella Amanda Salo, Laakso Linda Krista Maria Salo, Laaksonen Emmi Ellen Kyllikki Salo,
Lehtinen Anssi Matti Kalevi
Salo, Lindström Janni Kristel
Katriina Salo, Loukasmäki
Minna-Liisa Elisa Paimio, Mikkola Jenni Salo, Mäntylä Ossi
Santeri Salo, Nemtchinova
Marina Vihti, Nikkinen Mira
Anneli Somero, Nääppä Juho
Salo, Palmu Heini Henriikka
Somero, Perkonoja Violiina
Bettiina Salo, Pitkänen Otto
Matias Salo, Puranen Riikka
Pauliina Salo, Rask Dany Anthony Salo, Raunio Laura Siiri
Johanna Salo, Reinonen Nicklette Salo, Räikkä Milka Kristiina Salo, Salonen Sanni Salo,
Santala Chris Dino Raasepori,
Sarin Aleksi Oskari Salo, Silvo
Matti Tapio Salo, Sipi Saara
Eeva Pauliina Salo, Suojoki
Jussi Pekka Jalmari Somero,
Svinarenko Sania Salo, Särkiniemi Mira Sini Anniina Paimio, Tirkkonen Satu Lenita
Salo, Tynninen Ilari Kari Salo,
Westerholm Ira Maria Raasepori, Vigelius Ninni Johanna
Salo, Viisanen Jan Kristian
Salo.
Kone- ja metallialan perustutkinto, pk: Ahtineva
Matias Edwin Hilarius Salo,
Anttila Eetu Salo, Arvela Jani
Dan Kristian Paimio, Heikkilä
Sami Mikael Salo, Heikkilä Ville Mika Petteri Marttila, Heinonen Kari-Matti Juhani Salo,
Häggström Peetu Nestori Salo,
Hölsä Mikko Nummi-Pusula,
Kalevo Marko Juhani Salo,
Kallio Atte Samuli Henrik Salo, Kalliojärvi Teemu-Santeri
Johannes Turku, Karjalainen
Janne Tapani Tauno Salo, Kesäniemi Aleksi Heikki Mikael
Somero, Ketokoski Kai Konsta
Ilmari Salo, Kolu Roope Salo,
Kuisma Mirika Kristiina Marianne Somero, Laiho Eetu Salo,
Laukkanen Henri Markus Salo, Leino Juuso Jarkko Antero
Salo, Leino Kimmo Olavi Salo,
Liite Santtu Eemeli Salo, Mattila Konsta Aatu Vihtori Somero, Nordlund Linda Marita Kemiönsaari, Nuotila Juho Matti
Tapani Koski Tl, Nurminen
Santeri Tapani Salo, Nyman
Sakari Salo, Ojanen Niko Petteri Kemiönsaari, Paikkari Tero Antero Salo, Pakkanen Heli
Suvi Maarit Ylöjärvi, Paukkeri
Jonne Salo, Puustelli Joonas
Aleksi Salo, Rantonen Joonas Mikael Somero, Räisänen
Matias Johannes Salo, Suikki
Eetuoskari Paimio, Tannijärvi
Jesper Salo, Tenkanen Mikael
Petri Ilmari Salo, Tujunen Eppu Elmeri Edvard Salo, Turunen Jessica Susanna Kristiina
Salo, Wallin Kristian Mikael
Salo, Wecksell Tino Aleksi Paimio, Veikkolin Valtteri Antti
Henrik Salo, Viklund Tomi Tapani Helsinki, Vuori Niko Antero Salo.
Käsi- ja taideteollisuusalan
perustutkinto, pk, tuotteen
suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma (ateljee- ja asusteompelu): Hamniyaz Oona Maryam Turku,
Hautamäki Eva-Maria Salo,
Kaistamo Ida-Liisa Kaarina,
Kangosjärvi Tiina Turku, Karimyan Shaler Salo, Lehtinen
Miila Marjaana Turku, Malminen Meri Johanna Turku,
Svartström Sanna Pyhäjärvi,
Teräväinen Tytti Somero, Äikää Oona Emilia Marttila.
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, yo, tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma
(ateljee- ja asusteompelu):
Keskitalo Marjaana Irmeli Turku, Mäkinen Ulla Helena Turku, Toivonen Elisa Katariina
Koski Tl.
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, pk, tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma
(huonekalupuuseppä): Arho
Nella Mari Johanna Turku,
Kandelin Martti Severi Paimio,
Kuusiniemi Aleksi Jouninpoika Salo, Mattila Teemu Petteri
Tammela, Oksanen Noora Maria Paimio, Tarvainen Ruusa
Maria Saarijärvi
Käsi- ja taideteollisuusalan
perustutkinto, yo, tuotteen
suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma (huonekalupuuseppä): Heikkinen
Miikka Akseli Tampere, Järviö
Saara Annastiina Orivesi, Masel Alexey Pori.
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, pk,
tuotteen suunnittelun ja
valmistuksen koulutusohjelma (sisustustekstiili):
Auvinen Marjo Kyllikki Salo,
Dimitroulis Daniel Fotios Tur-
ku, Hietanen Hele-Liis Somero,
Isokallio Tarja Annukka Pori,
Ketola Emilia Salo, Kylänpää
Ida-Maria Aurora Salo, Lindström Sirkka Liisa Turku,
Malmström Miisa-Maija Marjukka Marttila, Sarajärvi Saara Maria Salo, Satamo Jamina
Maria Alexandra Salo.
Käsi- ja taideteollisuusalan
perustutkinto, yo, tuotteen
suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma (sisustustekstiili): Kaivola Emma
Katariina Naantali, Ketonen
Miia Kristiina Kokkola, Kärki
Virpi Sisko Sinikka Raasepori,
Rautio Leena Jennika Turku.
Käsi- ja taideteollisuusalan
perustutkinto, yo, ympäristön suunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelma:
Aaltonen Johanna Anna-Kaisa
Kaarina, Aho Elina Ida Anniina Rusko, Heino Annastiina
Laura Maria Kaarina, Kalpio
Anu Irene Turku, Koistinen
Riikka Susanna Forssa, Koivulehto Essi Lumia Helsinki,
Laine Minna Hannele Turku,
Lammervo Hanna Ulrika Salo, Lehtomaa Annika Karoliina
Turku, Lindholm Rosa Amanda
Kirkkonummi, Lintervo LindaMaria Turku, Mehtälä Marika
Kaarina Espoo, Pitkänen Niina
Anna Sofia Turku, Saarela Jenna Camilla Rusko, Ukkonen
Heidi Josefina Forssa, Verkasalo Virpi Sisko Irene Turku.
Liiketalouden perustutkinto, pk: Aaltonen Pauliina Meri Anneli Salo, Ahdeala
Joona Kasperi Salo, Ahlroos
Ellen Salo, Brandt Eero Salo,
Ekström Stella Ani Marie Salo,
Helminen Tiia-Maria Meri Sofia Paimio, Henriksson Alina
Sofi Karoliina Paimio, Hento
Aleksi Antton Salo, Hilska Liisa Marva Elina Salo, Hulvela
Liisa Johanna Salo, Järvinen
Juha Jalmari Salo, Karjalainen Markus Janne Tapio Salo, Kiiski Jarkko Risto Anssi
Salo, Koskinen Ossi Mikael
Salo, Kujanpää Mia Sofia Salo, Kuortti Sari Johanna Salo,
Kurppa Niko Petteri Salo, Kuusela Marjaana Salo, Kuusisto
Hannele Maria Salo, Laine
Minna Johanna Kemiönsaari,
Larjoranta Jenna Marika Salo, Mäkinen Marika Miranda
Annabella Salo, Niemi Ella
Eveliina Salo, Nikkanen Jenna
Saara Sofia Salo, Nurmi Jenna Krista Karoliina Salo, Oksanen Outi Aleksandra Salo,
Orana Samir Salo, Panu Niini
Salo, Pitkänen Silja Pauliina
Salo, Saari Tuomas Artturi
Mikael Salo, Salmi Aki Pekka
Salo, Salminen Nella Amanda
Somero, Sherzad Rasul Rekar
Salo, Steinberg Kevin Anthony
Salo, Suikki Iidasofia Paimio,
Tammi Kati Johanna Salo,
Tervonen Netta Susanna Lohja, Teräväinen Ilona Emilia
Katariina Somero, Toivonen
Tuomas Salo, Tulonen Tiia Maria Salo, Tuomola Saara-Jaana
Koski Tl.
Liiketalouden perustutkinto, yo: Hirvonen Antti Tapio Salo, Kujansuu Pia Helena
Maria Somero, Pihlström Heidi Susanna Raasepori, Pogost
Julia Salo, Suomi Kirsi Anita
Salo.
Logistiikan perustutkinto, pk: Aaltonen Ville Salo,
Alatalo Jani Antti Mikael Salo,
Hellman Riku-Pekka Salo, Jama Ali Turku, Koivula Jarno
Oskari Salo, Kolattu Essi Julia Salo, Kuittinen Juha-Pekka Mikael Paimio, Laaksonen
Marko Juhani Salo, Laine Antti-Oskari Lieto, Mäkinen Santeri Salo, Niemi Otto Santeri
Salo, Nikula Anni Linnea Salo,
Persson Teemu Patrik Salo,
Shabani Syl Salo, Toivonen
Juuso Johannes Somero, Uuttu Kimi Salo, Wendelin Panu
Kristian Salo.
Pintakäsittelyalan perustutkinto, pk: Aaltonen
Maria Susanna Kemiönsaari,
Aaltonen Sanni Eveliina Salo,
Haapanen Sari Annikki Koski
Tl, Holm Jasmiina Raasepori,
Kivi Emilia Roosa Maria Salo,
Kuortti Janina Sallamari Salo,
Laine Niina Helena Kemiönsaari, Lautinen Iida Alexandra
Salo, Löf Santeri Salo, Mannonen Saku Kasperi Salo, Mäkitalo Mikael Väinö Juhani Salo,
Nuotio Noora Maria Turku,
Oksanen Sallamari Vilhelmiina Salo, Ovaskainen Ilari Salo,
Pahlman Petra Johanna Paimio, Peltonen Virpi Kristiina
Salo, Saarinen Tiina Tuulikki
Salo, Sarkivuo Tanja Salo, Savolainen Vesa Ahti-Axeli Salo,
Ylieskola Eveliina Marttila.
Pintakäsittelyalan perustutkinto, yo: Mentula Maria
Matilda Salo, Simola Tiina Orvokki Salo.
Puualan perustutkinto,
pk: Ali-Yrkkö Juho Sakari
Somero, Havia Tatjaana Marianne Rusko, Kakriainen Visa
Martti Kalevi Salo, Kirmula
Miika Matias Salo, Koskinen
Jesse Joonas Salo, Lähdemaa
Lari Kalevi Salo, Niemi Samuli
Kristian Salo, Saarinen Matias
Matti Uolevi Paimio, Salminen
Eetu Olavi Somero, Salo Jenni
Maria Salo, Saloinen Riku Matias Salo, Seljola Miko Markus
Petteri Varkaus, Söderström
Samuli Salo, Tamminen Jyri
Somero, Tammisto Anssi Johannes Salo, Wickström Aleksi
Reino Olavi Marttila, Vuori Saku Somero.
Puualan perustutkinto,
yo: Suominen Toni Tapio Salo.
Rakennusalan perustutkinto, pk: Auvinen Henri Harri Juhani Salo, Hautanen Jesse
Kasimir Salo, Heikkilä Janne
Johannes Salo, Hellsten Matias Olavi Johannes Salo, Kaarto Elias Akseli Juhani Salo,
Kauhanen Mirko Eemeli Salo,
Kivit Taavet Salo, Laiho Juuso
Oskari Salo, Laine Pekka Salo, Lehmussaari Riku Valtteri
Salo, Mattila Toni Mikael Somero, Niemi Mikko Johannes
Salo, Nieminen Jaakko Hermanni Salo, Rantanen Vertti
Aleksi Matias Salo, Suominen
Martti Juhani Marttila, Vaara
Jarno Iivari Salo, Vainio Janne
Kalevi Salo, Vainio Victor Väinö Artturi Salo, Valtola Minna
Marianne Salo, Willberg Kalle
Johannes Kemiönsaari.
Rakennusalan perustutkinto, yo: Koivula Tommi Antero Salo, Ylikorpi Matti Tapani Marttila.
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto, pk: Aakula
Anniina Eveliina Salo, Aaltonen Anni Emilia Salo, Avila Tia
Arja Maria Salo, Etholén Jenny Maria Paimio, Heino Iida
Alina Salo, Helin Rosa-Rebekka Raisio, Hietanen Suvi Tuulia Salo, Hietanen Tiina Maria
Carolina Salo, Holmström Päivi Marjatta Salo, Hurmalainen
Essi Eveliina Salo, Hyytiäinen
Alina Eliisa Somero, Iivonen
Jasmin Raasepori, Ilola Anni
Maria Salo, Imponen Sanna
Annika Salo, Jaakkola Mirja
Elina Raasepori, Järvi Maarit
Irmeli Paimio, Järvinen Johanna Marjatta Salo, Kallio
Juhani Paimio, Karttunen Aliisa Anja Marjatta Vihti, Kilpiö
Tuomas Heikki Juhani Salo,
Knaapinen Emilia Amanda Salo, Kokkonen Roosa Josefiina
Raasepori, Korhonen Heidi Johanna Salo, Koskensalo Tuula
Anneli Salo, Koski Aili Maija
Tuulikki Koski Tl, Koskinen
Tiia Eeva Maria Salo, Kurjessuo Anni Irmeli Paimio, Laakso Emilia Maria Tuulikki Salo,
Laakso Joonas Petteri Salo,
Laine Susanna Marika Salo,
Lampainen Marta Salo, Leppänen Taija Katariina Virrat,
Lindqvist Hilja Manta Aliina
Salo, Lipasti Jussi Pekka Ilmari Salo, Matikainen Satu
Maarit Salo, Mäkelä Satu Helena Salo, Mäkipää Max Erik
Paimio, Mäkitalo Johanna Milja Maria Salo, Määttänen IdaMaria Sylvia Paimio, Nikula
Mandy Janette Somero, Norrby Natalia Anna Maria Somero, Oinasmaa Riia Salo, Ojonen
Tiina Salo, Partanen Alma-Maria Salo, Partanen Anni Sofia
Salo, Pyykkönen Jonna Marja
Johanna Salo, Rask Iida Maria
Salo, Ruohonen Anna-Katriina Salo, Ruohonen Heidi Salo,
Ryhtinen Taija Vilhelmiina Salo, Seppänen Henna Susanna
Somero, Sherzad Rasul Arkan
Salo, Siikanen Heini Maaret
Salo, Sippola Jessica Noora
Erika Salo, Takkinen Pipsa
Emilia Salo, Timonen Mari
Annina Salo, Toivonen Tiina
Katri Helena Salo, Tuominen
Heidi Kristiina Somero, Tähtinen Tiia-Riina Somero, Vainio
Sanni Sofia Salo, Vartiainen
Pauliina Salo, Virtanen Essi
Annika Salo, Virtanen Reeta
Vilhelmiina Salo.
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto, yo: Heino Katariina Emilia Turku, Heinonen Anniina Heini Henrietta
Turku, Huhta-Aho Harri Hermanni Turku, Jokirinta Niina
Hannele Salo, Koret Samu
Matias Paimio, Kämäräinen
Anna-Sofia Kuusamo, Lehtinen Riikka Maria Salo, Pansio
Päivi Kristiina Salo, Rauhala
Maria Susanna Salo.
Suunnitteluassistentin perustutkinto, pk: Ahvenainen
Jonna Sirpa Birgitta Raisio,
Halonen Noora Cristina Marianne Salo, Koivisto Kerttu
Helena Ateli Raisio, Koskinen
Sanna Salo, Kotilainen Pirita
Janika Somero, Lehtonen Linda Iida Emilia Salo, Leino Roosa Koski Tl, Lukka Roosa Aleksandra Regina Raisio, Mirzaei
Koli Yashar Salo, Ojonen Timo
Tapio Salo, Paavola Tanja Helena Hanko, Rautiainen Juha
Ahti Antero Raasepori, Saarniniemi Camilla Elisabeth Salo,
Vennonen Joni Juha Uolevi Salo, Vuori Riina Annika Salo.
Suunnitteluassistentin perustutkinto, yo: Lehto Harri
Reijo Juhani Kokkola
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, pk:
Eklund Henri Johannes Salo,
Engblom Juuso Eemeli Salo,
Haarala Lauri Eemil Salo,
Heikkinen Niko Johannes Salo, Järvinen Marko Taneli Salo, Kaarto Matias Oskari Salo,
Kakko Markus Kristian Salo,
Kaukola Jesse Aleksi Tapani
Paimio, Kuisma Jere Heikki
Aleksi Paimio, Kärkkäinen Joni Oskari Somero, Laaksonen
Asmo Henrik Salo, Leinonen
Joni Salo, Lindström Oskari
Jaakko Aukusti Salo, Niemelä
Kosti Juhani Paimio, Nuutila
Valtteri Anton Paimio, Oksanen Joona Samuli Salo, Pajulo
Timo Taneli Salo, Parttimaa
Joonas Kristian Salo, Pekola Joonas Juhani Salo, Rask
Teemu Paavo Johannes Salo,
Richnau Tony Kristian Naantali, Ruotsalainen Nico Salo,
Räisänen Jouni Salo, Salminen Santeri Salo, Salmivirta
Elias Eino Olavi Marttila, Salo
Matias Ville Johannes Somero, Saturi Tuukka Tapani Salo, Suodenjärvi Annika Maria
Kaarina, Suominen Tommi
Johannes Salo, Söderholm Patrick Rainer Aaron Raasepori,
Tuominen Niilo Sakari Paimio,
Vasu Ossi Taneli Salo, Vilén
Juho Petteri Salo, Vuori Jesse
Samuli Salo.
Talotekniikan perustutkinto, pk: Eriksson Daniel Salo, Esko Hannu Sakari Paimio,
Harju Matti Oskari Salo, Hollmén Joonatan Salo, Honkanen
Sari Hannele Salo, Honkanen
Tuukka Salo, Hänninen Jenna
Elina Elviira Salo, Kallunki
Joonas Henrik Salo, Karimo
Jaska Salo, Lietzen Casper August Olavi Salo, Loukasmäki
Mikko Kristian Paimio, Mettala Eemeli Mikael Salo, Naski
Markus Juhani Paimio, Niemelä Niklas Nuutti Ilari Salo,
Nore Tomi Aarne Salo, Pynnönen Tero Salo, Pääkkönen Teemu Kristian Raasepori, Suomi
Joni Salo, Suomi Niko Ilmari
Salo, Varvikko Pekka Salo.
Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, pk:
Aaltonen Joonas Eemeli Salo,
Aaltonen Perttu Salo, Eloranta
Emil Salo, Heikkilä Viljami Jukanpoika Aura, Jokipuu Henri
Antti Juhani Turku, Kattelus
Lauri Tapio Koski Tl, Korpiniitty Sami Juhani Salo, Lehtinen Jere Tapani Salo, Lehtonen Lassi Eino Valtteri Paimio,
Lindroos Max Antton Paimio,
Merikukka Juho Robert Salo,
Opoku Sakari Kwesi Theodore
Paimio, Prusi Lauri Juhani Salo, Salminen Jani Kalevi Salo,
Siren Jerry Salo, Tahkokallio
Pyry-Veikko Salo, Toivonen
Janne Kalervo Salo.
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, pk:
Aarnio Jesse Johannes Salo,
Asikainen Olli Johannes Raasepori, Björklund Jere Matti
Kaarina, Hajdini Muharrem
Salo, Kantola Immo Mikael
Salo, Kortelainen Lauri Heikki Johannes Salo, Litja Lila
Alina Marttila, Lottonen Teemu Aleksi Salo, Moilanen Niilo Ahti Oskari Salo, Niemelä
Sami Valtteri Paimio, Näykki
Heidi Maria Salo, Rautiainen
Richard Daniel Edvard Salo,
Ruponen Tomas Mikael Salo, Shevtsov Alexander Salo,
Tamminen Tuomas Tapio Salo,
Tolonen Päivi-Marika Eveliina
Salo, Vasamaa Eero Elmeri
Paimio, Virtanen Janne Tapio
Salo, Virtanen Joni Petteri
Raisio.
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, yo: Saloranta Antti Ilmari Salo, Söderholm Elina Salo.. Kemiönsaaren lukion rehtori Ben Johansson
sanoo, että opiskelumotivaation
kannalta seitsemän keskiarvo
on ehdoton. Määrä on kutakuinkin
viime syksyn kaltainen. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Rehtori
Ossi Rintala kertoo myös tyttöjen ja poikien määrän pysyneen viime vuosien kaltaisessa
suhteessa. kesäkuuta 2010
OPPILASVALINNAT
Seudun lukioihin seitsemän keskiarvolla
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Salon lukiossa aloittaa opiskelun elokuussa 214 uutta opiskelijaa. Määrä on kolmanneksen viime vuotta enemmän.
Johanssonin mukaan nousuun
ei liity mitään erityistä, vaan
syy löytyy ikäluokasta.
Yhteishaussa tavoitteli tänä
vuonna opiskelupaikkaa runsaat satatuhatta nuorta, kun
aloituspaikkoja on 88 000
Yhtiö ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut
mahdollisista lomautuksista
Kiteen, Uimaharjun, Varkauden ja Honkalahden sahoilla.
Neuvottelut koskevat noin 500:
aa henkilöä.
? Kotimaisen raaka-aineen
hintakehitys on erittäin huolestuttava, sanoi johtaja Hannu Kasurinen Stora Ensosta.
Pari viime vuotta ovat olleet yhtä vuoristorataa sekä
puukaupan määrässä että
kantohinnoissa. Sairaanhoitopiiri tie-
dotti tiistaina, että useat muut kunnat
ja kuntayhtymät ovat nyt Kuntaliiton
avulla valmistelemassa samanlaista
kannetta pankkia vastaan.
Kiista sai alkunsa viime kesänä, kun
Handelsbanken ilmoitti nostavansa
sairaanhoitopiirille myöntämiensä lainojen korkomarginaalia 0,6 prosentti-
PÄIVÄN LUVUT
yksiköllä. Muutaman
vuoden päästä valtion ja kuntien pitäisi saada tulot ja menot edes lähelle tasapainoa.
? On ilmeistä, että Suomen
talouskasvu jää tulevina vuosina selvästi edeltäviä vuosikymmeniä hitaammaksi, Uotila
sanoi.
Kiusalliset päätökset
vaalien jälkeen
Maailmantalouden riippakiveksi on muodostumassa
Eurooppa. Testi
tehtiin huhti-toukokuussa yhdessä pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa.
Skenaario sisältää muun
muassa Suomen talouskasvun
merkittävän heikkenemisen
sekä osakekurssien ja asun-
Riman yli selvällä
marginaalilla
Pankkien liiketoiminnan tulos
pysyisi testin mukaan voitollisena kriisissäkin. Mäkelän sijoitusyhtiö Herttaässä omistaa
Talentumin osakekannasta
reilut 10 prosenttia, millä
perusteella hänellä oli mahdollisuus vaatia ylimääräistä
yhtiökokousta. Niiden vakavaraisuus säilyisi lähes puolta
parempana kuin vakavaraisuusmääräykset edellyttävät
eli lähes 12 prosenttina. Saksa puolestaan ilmoitti viime viikolla, että maa
toteuttaa lähivuosina kymme-
nien miljardien eurojen talouskuurin, yhden sen suurimmista ponnistuksista sitten toisen
maailmansodan.
Ekonomistien mielestä Suomessa ei ole vielä syytä hoppuilla. Kauppa
on käynyt etenkin Venäjällä
ja Ruotsissa, ja euro on vahvistunut suhteessa ruplaan
ja Ruotsin kruunuun. Silloin eletään yleensä
jo hyvin vakiintunutta elämänvaihetta ja välitöntä rahantarvetta ei usein ole, arvioi Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Harri Hänninen.
Lisäksi suomalaiset metsä-
Suomen finanssisektorin vakavaraisuus kestää Finanssivalvonnan mukaan taantuman
merkittävänkin syvenemisen.
Fivan stressitestin mukaan
finanssiyritysten riskinkantokyky on vahvistunut viime
kesästä. Yhtä
vahvana pysyy myös finanssiryhmittymien vakavaraisuus.
Keskimääräinen pikavippi
oli tammi-maaliskuussa 202
euroa, kertoo Tilastokeskus.
Vippi maksettiin takaisin
keskimäärin 28 päivässä.
Pikavippiin kohdistuvat
kulut olivat keskimäärin
27 prosenttia myönnetystä
lainapääomasta, eli satasen
laina maksaa kuluttajalle
keskimäärin 27 euroa.
Yhteensä uusia pikaluottoja myönnettiin Tilastokeskuksen mukaan alkuvuonna
vajaan 56 miljoonan euron
arvosta ja yli 275 000 kappaletta. (STT)
Rehn patistaa
Suomea supistamaan
budjettivajetta
tilat ovat vuosisatojen aikana pirstoutuneet usein melko
pieniksi. Tuloverotuksen kiristämistä on silti syytä
välttää, jotta ei syödä eväitä
talouden kasvulta, sanoo Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen.
Ekonomistit haalisivat valtiolle tuloja korottamalla välillisiä veroja, joista esimerkeiksi
listataan muun muassa arvonlisävero ja kiinteistövero.
Tälle linjalle kallistui myös
Sampo Pankin pääekonomisti
Lauri Uotila, joka esitteli tiistaina pankin uusinta suhdanne-ennustetta.
Uotilan mukaan Suomen
valtionvelka on edelleen verrattain vähäinen, mutta velka
kasvaa nopeasti. Hän ennakoi koko vuoden tuloksen huononevan
vuotta aiemmasta. kehitystä. Metsänomistajiksi
tullaan nykyään noin 52-vuotiaana. Puukaupan tarvetta
on pienellä metsäpalstalla
harvoin, ja metsänomistajat
luonnollisesti kyttäävät mielellään suotuisaa myyntihetkeä.
Metsänomistajat osaavat nykyään pörssiyhtiöiden tapaan
haistella otollista suhdannetta
puukaupoille.
Metsäteollisuus ry:n johtajan
Anders Portinin mukaan
puukaupan rajut heilahdukset
ovat iso uhka suomalaiselle
metsäteollisuudelle.
? Kun mietitään, mihin tehtaita perustetaan ja missä niitä
laitetaan kuntoon, niin lähtökohtana on, että puun saatavuuden pitää olla turvattu. Oletuksiin sisältyy bruttokansantuotteen supistuminen lähes yhtä
paljon kuin viime vuonna ja
työttömyysasteen nouseminen
12 prosenttiin.
Moni oletus on selvästi koettua taantumaa rajumpi. Korkeat
polttoaineen hinnat heikentävät tulosta myös toisella
vuosipuoliskolla. (STT)
Kai Mäkelä
jäi taas ilman
hallituspaikkaa
Sijoittaja Kai Mäkelän vaatimuksesta koolle kutsuttu
Talentumin ylimääräinen
yhtiökokous hylkäsi tiistaina
Mäkelän ehdotuksen kasvattaa hallituksen kokoa kuudesta seitsemään jäseneen.
Äänet jakautuivat 73 prosenttia vastaan, 27 prosenttia puolesta. Sekä metsänomistajat että puuta
ostavat yhtiöt reagoivat aiempaa herkemmin muutoksiin
puun kysynnässä ja hinnassa.
Tuorein esimerkki tästä saatiin tiistaina, kun Stora Enso
kertoi valmistautuvansa mahdollisiin tuotannon rajoituksiin
Suomen sahoilla. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. (STT)
Ruukki Group ilmoitti tiistaina nostaneensa vastakanteen Rautaruukkia vastaan
yhtiöiden välisessä nimikiistassa. Valtion
talouden tasapainottaminen
edellyttää, että vaalien jälkeen
ryhdytään sekä vähentämään
menoja että korottamaan veroja.
? Säästöt ovat väistämättömiä, sillä pelkästään suhdanteiden ei voi odottaa korjaavan tilannetta. Se johtuu pankki-,
vakuutus- ja eläkeyhtiöiden vakavaraisuustason noususta.
Valvottavien finanssiyhtiöiden vakavaraisuuspuskurit
riittävät johtaja Anneli Tuomisen mukaan myös vakavaa
toimintaympäristön heikkenemistä kuvaavassa skenaariossa, jota stressitestissä käytet-
tiin. Muun muassa
Ruotsissa tuottajahinta on niin
alhainen, että maidon tuotanto
on alkanut vähentyä kannattamattomana, sanoi Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen.
Valion omistaa noin 9 400
suomalaista maidontuottajaa.
Yhtiön tehtävä on edistää maidontuotantoa Suomessa. Kiusalliset talouspoliittiset päätökset jäänevät
seuraavalle eduskunnalle, jos
eurooppalaiselta tasolta ei tule paineita seurata pikaisesti
muiden maiden esimerkkiä.
Pellervon taloustutkimuksen
PTT:n ekonomisti Petri MäkiFränti katsoo, että finanssipolitiikkaa on ylipäätään syytä
kiristää vähitellen.
? Äkilliset menoleikkaukset
tai verojen korotukset vähentäisivät kulutuskysyntää ja talouskasvua, hän varoittelee.
?Työuria pakko
venyttää?
Valtiovarainministeri Jyrki
Katainen (kok.) on arvioinut,
että seuraavalla vaalikaudella tarvitaan kuuden miljardin
euron sopeuttamistoimet. Tänä vuonna
puukauppa on vauhdittunut
reippaasti Suomessa. Entistä useampi metsänomistaja on kaupunkilainen, ja metsänomistajien
keski-ikä on kivunnut vauhdilla. Se on monelta osin pahempi kuin koettu taantuma.
Kyse ei ole ennusteesta, vaan
mallilaskelmasta, muistuttaa
Tuominen.
+1,47 %
Euribor
12 kk 1,276
3 kk 0,723
+0,003
+0,003
kialla maailmassa.
Rautaruukki teki viime joulukuussa haastehakemuksen
Helsingin käräjäoikeuteen ja
vaati Ruukki Groupia lopettamaan nimen käytön elinkeinotoiminnassa.
Ruukki vetoaa Helsingin
hovioikeuden päätökseen
vuodelta 2007, jonka mukaan molemmat yhtiöt saavat käyttää Ruukki-nimeä.
(STT)
Tuulivoimalat
eivät häiritse
Porissa ja Kemissä
Tuulivoimalat eivät juuri
häiritse niiden lähialueilla
asuvia ihmisiä, ilmenee Motivan kyselystä. Laskelmissa oletetaan esimerkiksi
palkkasumman supistuvan
kahdessa vuodessa yli 11 prosenttia, asuntojen hintojen laskevan 10 prosenttia vuodessa
ja osakkeiden pörssiarvon puolittuvan kahdessa vuodessa.
vakaussopimuksessa määritellyn kolmen prosentin rajan,
kun vaje nousee 4,1 prosenttiin
bruttokansantuotteesta.
? Toivottavasti en joudu toistamaan tätä tulevina vuosina,
Rehn sanoi Strasbourgissa
pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Rehn myös arvosteli tiistaina luottoluokittaja Moody?sia
Kreikan valtion luottoluokituksen alentamisesta roskalainaluokkaan.
EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat juuri
tarkastamassa, miten Kreikka on toteuttanut velkaohjelmaansa.
. Liikevaihto
nousi tiistaina julkistetun
osavuosikatsauksen mukaan
210 miljoonaan euroon eli
pari miljoonaa suuremmaksi
kuin vuotta aiemmin.
Toimitusjohtaja Mikael
Backmanin mukaan kova
kilpailu painoi lippujen hintoja. Fiva arvioi
laskelmia yhdessä yhtiöiden
kanssa. Valtiontalouden kiristämistarve
tarkentuu matkan varrella,
50
Taloudessa odotuksia noususta
Miljardia euroa
175
Kassamenot
45
Bkt ja talouden ilmapiiri, 1990 = 100
150
Bkt
40
125
Kassatulot
35
Ilmapiiri
30
25
75
2000
2005
2010
50
Talouden ilmapiiri =
teollisuus, rakentaminen,
kauppa, palvelut ja kuluttajat
1990
2000
2010
STT, lähde: Sampo Pankki
mutta ekonomistienkin mielestä tarvetta on joka tapauksessa
miljardiremontille.
? Euromääräinen kiristämistarve on mittava varsinkin, jos
ratkaisuihin ei liity työurien
pidentäminen, sanoo Handelsbankenin pääekonomisti Tiina
Helenius.
Muiden talouden asiantuntijoiden tapaan Helenius arvioi,
että Suomi joutuu todennäköisesti turvautumaan laajaan
palettiin. Valvontaviranomaiset ja keskuspankit
tekevät kansainvälistä yhteistyötä stressitestien kehittämiseksi. Skenaario valmisteltiin yhdessä Suomen Pankin
kansa käyttäen hyväksi muun
muassa ekonometrisiä malleja.
Testissä käytetty skenaario
kuvaa ?erittäin negatiivista ja
epätodennäköistä, mutta silti
mahdollista. Lisäksi
teollisuustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat
nousseet.
Suomen markkinoilla mai-
totuotteiden hinnat ovat silti
edelleen erittäin alhaiset ja kilpailu tuontituotteiden kanssa
on kovaa, Valio toteaa.
? Valion maksama tuottajahinta on selkeästi korkeammalla tasolla kuin Euroopassa
keskimäärin. Kyselyä varten haastateltiin 500 henkilöä Porissa ja Kemissä, jonne
on jo rakennettu runsaasti
tuulivoimaa. Moody?sin ajoitus on sekä
yllättävä että hyvin onneton,
Rehn sanoi.
Valio nostaa maidon
tuottajahintaa
Valio nostaa maidontuottajille
maksamaansa hintaa kahdella
sentillä litraa kohden elokuun
alusta. Määrä jäi muutaman
prosentin pienemmäksi kuin
loka-joulukuussa. Varallisuushintojen voimakkaasti laskiessa yksittäisten eläke- ja vakuutuslaitosten
tulisi kuitenkin sopeuttaa sijoitustoimintaansa vakavaraisuuden turvaamiseksi, toteaa
Tuominen.
Stressitestillä arvioitiin pankkien ja vakuutusyhtiöiden tuloksen ja vakavaraisuuden kehitystä tänä ja ensi vuonna, jos
talous kehittyisi heikosti. (STT)
Viking Linen tappio kohosi
marras-huhtikuussa 17 miljoonaan euroon, kun tappio
vastaavaan aikaan edellisenä toimintavuonna oli viisi
miljoonaa euroa. Selvä enemmistö ei pitänyt tuulivoimaloita
mitenkään häiritsevinä.
Meluisina tuulivoimaloita
piti hieman useampi kuin joka kymmenes. Maidon uusi perushinta on korotuksen jälkeen 38,5
senttiä litralta.
Korotuksen takana ovat sekä hyvä myynnin kehitys että kurssimuutokset. Metsänomistajista yhä
suuremmalle osalle säännölliset metsätulot eivät ole oman
talouden perusta.
? Metsätilojen sukupolvenvaihdoksia pitäisi saada aikaistettua. Keinoista tärkeimpänä hän pitää sitä, että työuria
venytetään sekä alusta että
lopusta.
? Vain sitä kautta voimme pitää verorasituksen tulevaisuudessa sellaisena, ettei se täysin
näivetä kansantalouden kotimaista kysyntää, työllisyyttä
ja talouskasvua, Helenius sanoo.
Puukaupan rajuista
vaihteluista tulossa pysyvä ilmiö
Puukaupan rajuista vaihteluista on tulossa pysyvä ilmiö. Maisemavaikutuksia ainakin jonkin verran häiritsevinä joka neljäs.
Motivan asiantuntijan
Olli Laitisen mukaan näkemykset ovat yllättävän
myönteisiä, kun vertaa niitä
julkisuudessa esiintyneisiin
mielipiteisiin. Useat maat ovat jo
ehtineet ilmoittaa säästöpaketeista.
Viikonloppuna budjettikurin
rukkaajiin liittyi Ranska, joka
aikoo leikata julkisia menoja
ja tilkitä verotuksen porsaanreikiä. Sillä on erittäin suuri merkitys,
Portin arvioi.
Fiva: Finanssisektori kestäisi kovankin myrskyn
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
7,925
Nokia Oyj
Ruukki pitää
kiinni nimestään
Lehtikuva/Mikko Stig
Vilkastuva puukauppa
nostaa tukkien hintoja ?
Stora Enso varautuu
lomautuksiin sahoilla
STT | OLLI KUIVANIEMI
+1,04 %
Vikingin tappio
syveni alkuvuonna
100
Verotulot
6727,50
Pikavipeissä
kovat kulut
Orastava kasvu ei yksin tuo helpotusta valtiontalouteen
Valtion tulot laskussa, menot kasvussa
OMX Helsinki
Lyhyet
Ekonomistit: Taloutta pitää tilkitä sekä menoleikkauksilla että veronkorotuksilla
STT | JAANA VAAHTIO
9
Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden toimintapääoma
ylittäisi sekin edelleen yli kaksinkertaisesti vaaditun tason.
Pahiten kriisi vaikuttaisi työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaan, joka kääntyisi
reippaasti tappiolliseksi.
Stressitestiin osallistuivat
kaikki suomalaiset talletuspankit, 10 henkivakuutusyhtiötä,
10 vahinkovakuutusyhtiötä
ja kaikki seitsemän työeläkevakuutusyhtiötä. Ilmoitus koskee yhteensä 65
miljoonan euron lainoja, joiden kokonaiskorko nousisi näin vajaasta neljästä
reiluun 4,5 prosenttiin.
Sairaanhoitopiirille korotus tietäisi
390 000 euron lisämenoja vuodessa.
Pankki perustelee korotusta varainhankinnan kallistumisella. kesäkuuta 2010
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
Sairaanhoitopiiri nosti kanteen Handelsbankenia vastaan
Handelsbankenin ilmoittamat yksipuoliset lainojen koronnostot ovat johtamassa useiden kuntien ja kuntayhtymien yhteiseen kanteeseen pankkia
vastaan.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on
jo jättänyt asiasta kanteen Helsingin
käräjäoikeuteen. Kysynnän kasvaessa puusta on myös
maksettu parempaa hintaa.
Esimerkiksi sahojen käyttämistä kuusitukeista maksetaan nyt neljännes enemmän
kuin vuosi sitten.
?Puun saatavuuden
pitää olla turvattu?
Tasaisesta puukaupasta on
tulossa yhä suurempi murhe
metsäyhtiöille. (STT). Ruukki torjui kaikki
Rautaruukin vaatimukset
luopua Ruukki-nimen käytöstä ja vaatii puolestaan,
että kaikki Rautaruukin rekisteröimät Ruukki-tavaramerkit pitää mitätöidä kaik-
BRYSSEL | STT
Talouskomissaari Olli Rehn
patistaa Suomea toimiin ylisuureksi paisuneen budjettivajeen vuoksi.
Rehnin mukaan Suomen hallituksen on pidettävä huolta
siitä, että alijäämä kääntyy
selkeästi ja uskottavasti laskuun ensi vuodesta alkaen.
Rehn muistuttaa, että pelkkä
EU:n taloussääntöjen kolmen
prosentin budjettivajerajan
alittaminen ei pidemmän päälle riitä, sillä etenkin väestön
ikääntyminen rasittaa Suomen
julkista taloutta jatkossa tuntuvasti.
Suomen budjettivaje on tänä
vuonna ensimmäistä kertaa
ylittämässä EU:n kasvu- ja
Stora Enson Kaukopään tehdas Imatralla.
tojen hintojen voimakkaan
laskun. Kreikan velkaongelmista vauhtiin hyrähtänyt
kriisi on pakottanut euromaat
toden teolla pohtimaan, miten
valtiontaloudet saatetaan tasapainoon. (STT)
Valtiontalouden
vyönkiristys jatkuu vuosia
Ensi kevään hallitusneuvotteluissa on väistämättä edessä
säästölistojen rustaaminen,
arvioivat pankkien ja ennustelaitosten ekonomistit. Skenaarion
vaikutus vakavaraisuuteen
laskettiin myös neljälle finanssiryhmälle.
Pääanalyytikko Sampo Alhonsuon mukaan stressitestit
ovat vakiintuneet työkaluksi
sekä finanssisektorilla että viranomaisten piirissä. Fivan ja Suomen Pankin
tulokset ovat pitkälti samanlaisia kuin yritysten omissa stressitesteissäkin.
Stressitesti suoritettiin niin,
että pankit ja vakuutusyhtiöt
laskivat itse tuloksensa ja vakavaraisuutensa annetun skenaarion pohjalta
Se on erinomaista ravintoa
pinnan läheisyydessä elävälle
fytoplanktonille, joka taas sitoo
hiilidioksidia.
Tutkijoiden mielestä valaanpyyntikiellon lieventäminen
olisikin vaarallista, koska se
voisi vaarantaa planktoniin
perustuvan hiilinielun toiminnan. Ette
edes tiedä mitä sharia on, tai
mitkä ovat Islamin viisi pilaria.. Yhtyeen kappaleita
kuunnellaan internetistä tai
ladataan matkapuhelimiin.
Muusikot myös kannustavat
fanejaan kopioimaan cd-levyjä
ja levittämään niitä salaa.
Islamistit
kihisevät raivosta
Al-Shabaab yrittää kitkeä protestilaulut kovin ottein. väitetty juontaja Abu
Mansour kehotti kuulijoita
lähtemään Somaliaan ja liittymään pyhään sotaan.
Lisäksi Mansour käänsi katkelmia Koraanista englanniksi
laulun ja rapin säestyksellä.
Näytös päättyi riimiteltyyn
hyökkäykseen presidentti
George W. Mutta
Kahdeksan
paria vihitään
ruotsinlaivalla
HELSINKI. Toivomme, että pystymme selviämään tilanteesta
omien joukkojemme avulla,
Otunbajeva sanoi.
Otunbajeva kertoi myös,
että mellakoista huolimatta
Kirgisia pitää edelleen kiinni
suunnitelmastaan järjestää perustuslakikansanäänestys 27.
kesäkuuta.
sa. Kasvot osittain tai kokonaan
peittävät burkat ja niqabit on jo kielletty
neljässä kaupungissa Koillis-Espanjassa.
Oikeusministeriön mukaan kielto sisällytetään uskonvapautta koskevaan
lakiehdotukseen. Heistä 6,5 prosenttia kantaa hi-virusta.
Tartuntaluvut ovat korkeita koko itärannikon alueella.
Washington on kuitenkin edelleen maan ?aids-pääkaupunki?.
? Täällä on paljon köyhyyttä,
huumeita ja vapaata seksiä, selittää kaupungin terveydenhuoltoviranomainen Nannie Johnson uutistoimisto DPA:lle.
Johnson on mukana projektissa, jossa edistetään naisille
tarkoitetun kondomin käyttöä. 200 000 tonnia hiilidioksidia vastaa noin 40 000 henkilöauton päästöjä.
Islamistit tappoivat
jalkapallofaneja Somaliassa
MOGADISHU | STT?Reuters
Somaliassa islamistiryhmä
tappoi kaksi ja pidätti 35 jalkapallon MM-kisoja seurannutta
ihmistä Mogadishun lähellä,
kertoivat alueen asukkaat tiistaina.
Hizbul Islam -ryhmä tunkeutui taloihin sunnuntaina ja
maanantaina sen jälkeen, kun
ääri-islamilaiset olivat kieltäneet somalialaisia katsomasta
kisoja.
? He koputtivat ovellemme.
Oli keskiyö, ja kaksi poikaani
ja muita naapurustosta katsoi MM-kisoja, kertoi Afgoin
alueen asukas Ismail Sidow.
Islamistien hallitsemilla
alueilla asuvat ihmiset joutuvat
katsomaan MM-kisoja salaa.. Myös Ranskan
hallitus on hyväksynyt lakiehdotuksen,
joka kieltää burkat julkisilla paikoilla.
(STT?DPA)
Lyhyet
Suomalaisia
tulitettiin taas
Afganistanissa
HELSINKI. Testeissä
käynti vähentyy, ja samalla virus leviää.
Washingtonin lisäksi kaupungin lähialueiden virustilanne
on vakava. Silminnäkijöiden mukaan väkivalta alkoi
viidellä yhtäaikaisella, naamioituneiden miesten tekemällä
iskulla eri uzbekkikohteisiin
Oshissa.
? Meillä on selviä merkkejä
siitä, että tämä tapahtuma ei
ollut spontaani etninen konflikti, vaan se oli jossain määrin johdettu, kohdistettu ja hyvin suunniteltu, kuvaili YK:n
ihmisoikeuskomissaarin Navi
Pillayn tiedottaja Ruper Colville.
Väliaikaishallitus puolestaan ilmoitti epäilevänsä,
että iskut olisi rahoittanut
syrjäytetyn presidentin Kurmanbek Bakijevin poika
Maksim.
Leveästä elämäntyylistään
tunnettu Maksim Bakijev, 32,
pidätettiin Lontoossa maanantaina.
Bakijevia epäillään 29 miljoonan euron kavaltamisesta
valtionkassasta. Mutta
emme varasta emmekä tapa
(kuten al-Shabaab), sanoo
yhtyeen keulahahmo Shino
Abdullahi.
Waayaha Cusubin (?Uusi
aika?) jäsenet ovat asuneet
lapsesta asti maanpaossa Keniassa, mutta musiikki ei tunne rajoja. Muita hiv-alueita
Yhdysvalloissa ovat Neitsytsaaret sekä New Yorkin ja Floridan osavaltiot.
Kaikkiaan Yhdysvalloissa
arvioidaan olevan reilu miljoona hi-virusta kantavaa tai
aidsiin sairastunutta. (STT)
niitä ei voi kuunnella julkisilla
paikoilla, koska siitä rangaistaisiin, sanoo mogadishulaisopiskelija Udbi Hassan.
Islamistien johto on uhkaillut
myös yhtyeen jäsenten henkeä.
? Nämä nuoret miehet ja naiset loukkaavat mujahideeneja
ja omaa kulttuuriaan. Partio jatkoi
matkaansa eikä vastannut
tulitukseen.
Maanantaina suomalaissotilaita kutsuttiin vahvistukseksi paikalle, kun ruotsalainen partio oli joutunut
tulituksen kohteeksi. Kahdeksan pariskuntaa aikoo solmia avioliiton
laivamatkalla Ruotsiin juuri
naapurimaan kuninkaallisten häiden aattona. Somalialainen rapyhtye
Waayaha Cusub ei todellakaan
säästele maata hallitsevaa islamistista al-Shabaab-ryhmää
lauluissaan.
Kymmenhenkinen yhtye on jo
vuosikausia kamppaillut musiikin avulla sekä Somalian sotapäälliköitä että al-Shabaabin
äärimmäistä islamintulkintaa
vastaan. Yhtyeen kappaleita kuunnellaan internetistä tai ladataan matkapuhelimiin.
Washington on Yhdysvaltain aids-pääkaupunki
Washingtonissa on hiv-positiivisia yhtä paljon kuin osissa Afrikkaa
WASHINGTON | STT?PÄIVI SINISALO
Yhdysvaltain pääkaupungin Washingtonin aids- ja hivirusluvut ovat hätkähdyttäviä. Välikohtaus sattui Sar-i-Polin
kaupungin lounaispuolella,
kun ruotsalaiset olivat yhteispartiossa Afganistanin
armeijan kanssa.
?Te kannatatte Saatanaa. Espanja aikoo rajoittaa musliminaisten burka-asun käyttöä koko
maassa. Haavoittuneita on noin
1 800.
Lähes sadantuhannen ihmisen arvioidaan joutuneen pakenemaan Kirgisiasta Uzbekistaniin tai rajaseuduille.
Kirgisian sisällä kodeistaan
on joutunut pakenemaan YK:n
mukaan noin 200 000 ihmistä.
YK:n pakolaisapujärjestö
UNHCR on aloittanut hätämajoitustelttojen kuljetukset
Dubain-keskuksestaan Uzbekistaniin.
Kirgisian väliaikaishallitus
ei enää halua ulkomaisia rau-
hanturvajoukkoja maahan.
Väliaikaishallituksen johtaja
Roza Otunbajeva sanoi, että
kahakat ovat jo laantumassa.
Kirgisia on aiemmin pyytänyt
Venäjältä sotilaallista apua
väkivaltaisuuksien hillitsemiseksi.
? Rauhanturvajoukoille ei ole
tarvetta. kesäkuuta 2010
Ulkomaat
Lehtikuva/AFP Photo/Francoiso Bonilla
MADRID. Bakijev pääsi
varoihin käsiksi toimiessaan
Kirgisian kehitys- innovaatio- ja investointikeskuksen
johtajana.
Hallituksen mukaan Bakijev
siirsi reilut kahdeksan miljoonaa euroa ex-presidentin
tukijoukkojen aseistamiseen
ja mellakoiden järjestämiseen.
Bakijev on ollut Kirgisian valtion pyynnöstä Interpolin etsintäkuuluttama toukokuusta
lähtien.
Viranomaisten mukaan tilanne ainakin Jalal-Abadin kaupungissa näyttää jo rauhoittuneen.
? Kaupungissa kaupat ja ostoskeskukset ovat jälleen auki.
Näyttäisi siltä, että rauha on
palannut, kertoi Jalal-Abadin
kuvernööri Bektur Azanov
kirgisialaiselle uutistoimistolle.
Jalal-Abadista kuultiin vielä
satunnaisia laukauksia, mutta
kaupungin johdon mukaan ne
olivat varoituslaukauksia, joita
kiertelevät sotilaspartiot ammuskelevat ilmaan.
Alueelle on myös alettu ra-
kentaa pakolaisleirejä.
YK patisti Kirgisiaa nopeisiin
toimiin mellakoiden hillitsemiseksi. Ruumiita on jo
haudattu, eikä kaikkia ole välttämättä tunnistettu, Punaisen
Ristin kansainvälinen komitea
sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
YK ihmisoikeuskomissaari
uskoo, että mellakat ovat olleet
suunniteltuja. Parit
vihitään Silja Serenade -laivalla perjantaina, vuorokausi
ennen kruununprinsessa Victorian häitä Tukholmassa.
Vihkimisen toimittaa suomalainen pappi tai maistraatin henkikirjoittaja laivan
ollessa alkuillasta vielä Suomen aluevesillä.
Hääparien lisäksi laivalla
on Tallink Siljan mukaan
runsaasti kuninkaallisiin
häihin matkaavia muita risteilyturisteja. Kukaan
ei haavoittunut. Heitä voi kritisoida ja jäädä henkiin, Abdullahi
huomauttaa.
Myös al-Shabaab
yritti raprekrytointia
WASHINGTON | STT?AFP
Rapmusiikin käyttö propagandatarkoituksiin ei ole tuntematon idea islamisteillekaan.
Al-Shabaab-ryhmä levitti verkossa viime keväänä puolituntista videota, jolla ?amerikka-
laiseksi. Silti hän sanoo
ystävineen lähinnä nauravan
tappouhkauksille, joita tulvii
heidän matkapuhelimiinsa.
? Olemme ylpeitä siitä, että olemme pystyneet osoittamaan, ettei al-Shabaab ole
voittamaton. Kirgisian terveysministeriö on aiemmin ilmoittanut kuolleiden
määräksi 170.
? Tarkkaa lukua on liian aikaista sanoa. Se haluaa muutenkin
tutisuttaa vanhoillisia arvoja
. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. myös naiset pääsevät esiintymään sen videoilla.
? Me olemme hyviä muslimeja, rukoilemme viidesti
päivässä, käymme moskeijassa ja paastoamme. Burkaan pukeutuminen on vastaisuudessa laitonta julkisten rakennusten
lisäksi kaupungin toreilla.
Belgian parlamentti hyväksyi burkakiellon huhtikuussa. Rautapitoisten ulosteiden
ansiosta ilmakehästä poistuu
paljon enemmän hiilidioksidia
kuin mitä valaat hengityksellään tuottavat.
Australialaiset biologit ovat
laskeneet, että Etelämerellä
elävistä noin 12 000 kaskelo-
tista jokainen ulostaa mereen
vuodessa noin 50 tonnia rautaa. (STT)
Lehtikuva/AFP Photo/Tony Karumba
Somalialaiset muusikot
taistelevat rapilla
islamisteja vastaan
NAIROBI | STT?AFP
Ruotsalaiset ja afganistanilaiset sotilaat vastasivat tulitukseen ja paikalle kutsuttiin myös ilmatukea. He eivät
kuitenkaan pääse pakoon Allahin sotureita, uhosi Sheikh
Ali Mohamoud hiljattain.
Pari vuotta sitten tuntematon hyökkääjä murtautui Shino Abdullahin kotiin ja ampui
häntä lonkkaan. Luku on samaa luokkaa
kuin joillain alueilla Afrikassa, esimerkiksi Ugandassa ja
Keniassa.
Kaupungin mustien miesten
keskuudessa luku on vieläkin
korkeampi. Ryhmä
kielsi keväällä Mogadishun radioasemia soittamasta musiikkia, eikä Waayaha Cusubin levyjä kannata esitellä julkisesti.
? Veljeni lähetti minulle Nairobista cd-soittimen ja kaksi
Waayaha Cusubin levyä. Kaupungin asukkaista
kolme prosenttia on hiv-positiivisia. Aids-liikkeellä ei myöskään ole näkyvää keulakuvaa.
Tartunnan saaneet julkkikset eivät enää ole keräämässä
varoja aidsin torjuntaan yhtä
näkyvästi kuin takavuosina.
Myöskään tavalliset amerikkalaiset eivät nykyään halua
kertoa tartunnastaan.
? On helpompaa pysytellä vaiti ja odottaa elävänsä kohtuullisen normaalia elämää, sanoo
Washington AIDS Partnership
-järjestön johtaja Channing
Wickham Gazette.net-julkai-
sussa.
Wickham varoittaa, että samalla kun taudin tappavuus
on laantunut, myös tietoisuus
siitä on vähentynyt. Sen on todettu suojaavan
tehokkaasti hi-virukselta ja
muilta seksitaudeilta.
Tietoisuus hi-viruksesta on
kuitenkin vähenemään päin,
sillä se on ollut viime aikoina
vähän esillä mediassa.
Testaus vähenee
kun kohu laantuu
Hi-virus ja aids ovat kadonneet
uutisista osittain siksi, että uusien lääkkeiden ansiosta tauti
ei enää ole suora kuolemantuomio. Viranomaiset perus-
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Espanja suunnittelee burkakieltoa koko maahan
(02) 7702 314
televat lakia sillä, että burkaa pidetään
ihmisoikeuksien vastaisena.
Laki estäisi myös kristillisten symbolien
kuten krusifiksien ripustamisen julkisten
koulujen ja sairaaloiden sekä virastojen
seinille.
Burkat on kielletty jo muun muassa
Katalonian pääkaupungissa Barcelonas-
Punainen Risti: Kirgisian
mellakoissa satoja kuolonuhreja
Hallitus syyttää entisen presidentin poikaa kahakoiden rahoittamisesta
MOSKOVA | STT?MIRJA SIPINEN
Kirgisian levottomuuksissa on
kuollut useita satoja ihmisiä,
arvioi Punainen Risti. Yhdysvaltain tartuntatautiviraston
CDC:n mukaan aids-kuolleisuus on pysynyt muuttumattomana vuodesta 2002 lähtien.
Tartuntaluvut ovat korkeita
koko itärannikon alueella.
Washington on kuitenkin
edelleen maan ?aids-pääkaupunki?.
Lehtikuva/AFP Photo/Nicholas Kampfe
Kaskelottien ulosteilla
valtava ilmastovaikutus
PARIISI | STT?AFP
Valaiden jätöksillä saattaa olla
suuri vaikutus ilmastonmuutoksen etenemiseen, väittää
keskiviikkona julkaistu tutkimus. Suomalaissotilaat
ovat jälleen joutuneet tulituksen kohteeksi Afganistanissa.
Maavoimien esikunnan mukaan kukaan ei haavoittunut
hyökkäyksessä.
Suomalaista partiota vastaan hyökättiin maantiellä
Mazar-i-Sharifin kaupungin liepeillä sunnuntaina.
Panssaroidulla ajoneuvolla
liikkunutta partiota tulitettiin käsiaseilla. Bushia vastaan:
? The American dream has
fallen, Bush is going down like
Stalin, the economy is crawlin?
(Amerikkalainen unelma on sortunut, Bush kaatuu kuin Stalin,
talous konttaa), video julisti.
Waayaha Cusubin (?Uusi aika?) jäsenet ovat asuneet lapsesta asti maanpaossa Keniassa, mutta musiikki ei tunne rajoja
Sirkku Ketola on rakentanut paratiisimaisen vihreän Tsasounan
tilaan, josta sitä ei luulisi löytävänsä.
pääsevät osallistumaan. Tällä kertaa
kokoelma-albumilla Suomalainen elokuvamusiikki
vol. (STT)
WSOY ei enää
kustanna
Sofi Oksasta
Kirjailijan ja toimitusjohtajan
riidat kärjistyivät pahoiksi
STT | REETTA RAVI
Kirjailija Sofi Oksasen ja hänen kustantajansa WSOY:n tiet
erkanevat. Sortavalan
laulujuhlien hengessä järjestetyn ke-
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
sätapahtuman virallista avajaisjuhlaa
vietetään lauantaina Töölön jalkapallostadionilla.
Muusikko Sari Kaasisen on tehnyt
juhlille Ilon Pitoa -tilausteoksen. Suursuosioon
nousseen Twilight-vampyyrisaagan viimeinen romaani
muokataan valkokankaalle
kahdeksi elokuvaksi.
Filmihankkeesta ilmoitti
Summit Entertainment -studio.
Stephenie Meyerin Aamunkoi-kirjasta tehtävän
elokuvakaksikon ohjaa Bill
Condon. Runsas
näyttely on monipuolinen teosten sisältöjenkin puolesta.
? Taiteilijat ovat esillä ilman
käyttöohjetta. (STT)
Anssi Kasitonni on rakentanut kuvataideviikoille kullanvärisen auton pahvista ja puukehikosta. Koko ohjelmisto löytyy
nettiosoitteesta www.karjalanliitto.fi.
(STT)
STT/Anssi Kaarlo Koskinen
Viikonloppuna ratkotaan myös kyykän, Karjalan maratonin ja piirakanteon mestaruudet.
Lyhyet
Teosto tilittää
kotimaiselle
musiikkiväelle
15 miljoonaa
euroa
Teosto tilittää kotimaisille
musiikin oikeudenomistajille
15,3 miljoonaa euroa. kesäkuuta.
Perjantaina laulu raikaa muun muassa illan yhteislaulutilaisuudessa Taivallahden soutustadionilla. Ilkka
Kuusisto varoitti kokeneena
oopperasäveltäjänä, että libretto ei saa olla pitkä ja selittelevä.
Rajala kertoo käyneensä viikko sitten katsomassa oopperan
harjoituksia.
? Ne kohtaukset, jotka näin,
olivat vavahduttavan upeita.
Teoksen tunnevoima välittyi
heti. Pekilon
näyttelyhallissa onkin esillä
49 taiteilijan tai taiteilijaryhmän teoksia puupiirroksista ja
akvarelleista styroksiröykkiöihin ja videotaiteeseen. Rajalan
mukaan Kirsti oli ailahtelevainen luonne ja hän oli sodan aikana suurissa vaikeuksissa yksinään Helsingissä. Rahaa
saa noin 10 000 musiikin tekijää ja kustantajaa.
Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teostoon kuuluu
20 000 oikeudenomistajaa.
Tilityksiä maksetaan tekijöille, joiden teoksia on edellisenä vuonna esitetty julkisesti
tai tallennettu äänitteille.
Teoston jakama summa
koostuu pääosin Suomessa
kerätyistä musiikin esityskorvauksista. Georg Malmsténin ja Greta
Pitkäsen Lemmen liekin
leimahduksen lisäksi levyltä löytyvät muun muassa
Arvi Tikkalan Vaimoke elokuvasta Vaimoke ja Tauno
Palon Mieheke elokuvasta
Mieheke.
Levyllä kuuluu runsaasti
historian siipien läiskettä. Auto on aidon kokoinen jäljitelmä vuosimallin 1968
Plymouth Satellitesta. Kustantaja ilmoitti
tiistaina, ettei se jatkossa kustanna Oksasen teoksia.
Oksanen on julkisuudessa
kritisoinut WSOY:n toimitusjohtajan Anna Baijarsin työtä
melko jyrkästi.
? Pitkällisen harkinnan jälkeen tehty päätös on ollut erittäin vaikea, mutta koemme sen
nykytilanteessa valitettavasti
ainoaksi mahdollisuudeksi.
Kustantajan ja kirjailijan välinen suhde edellyttää molemminpuolista luottamusta ja
kunnioitusta, Baijars toteaa
kustantajan tiedotteessa.
Kirjailijan uusin romaani
Puhdistus sai Finlandia-, Runeberg- ja Pohjoismaiden neuvoston palkinnon. kesäkuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Annina Vainio
Karjalaiset laulujuhlat levittäytyvät Helsinkiin ensi viikonvaihteessa
Karjalan Liiton perinteiset kesäjuhlat
ovat tänä vuonna laulujuhlat. Muita
juhlien esiintyjiä ovat muiden muassa
Hanna Pakarinen ja Jaakko Ryhänen.
Laulujuhlaviikonlopun aikana esitetään
Aleksanterin teatterissa Johannes-näytelmä, joka kertoo karjalaispoliitikko
Johannes Virolaisen elämästä.
Erityisohjelmana lapsille on esimerkiksi Sammon salaisuudet -puuhapäivä Kisahallissa. Se toi kilpailuhenkiselle miehelle hyvän
tilaisuuden kunnostautua.
Lisäteeman oopperaan tuo
Yrjö Jylhän ja hänen vaimonsa
Kirstin kirjeenvaihto. 1 . Hän lienee jo aiemminkin
saanut houkuttelevia tarjouksia, mutta WSOY:llä häntä on
oletettavasti pidätellyt se, että
hän arvostaa suuresti talon
kustannustoimittajia.. Vertanen toivoo, että
näyttely ei olisi liian vaikea.
? Toivoisin, että yleisö suostuu avoimesti tarkastelemaan
näyttelyä. Kuvausten on
määrä alkaa syksyllä. Jylhä toteutti itseään
ja runollista kutsumustaan
täysimpänä juuri talvisodassa,
Rajala kuvailee.
Yrjö Jylhä oli entinen urheilija, joka piti hyvää huolta kunnostaan. Oikealla mitalitaidetta Britanniasta. Auto on aidon kokoinen jäljitelmä vuosimallin 1968 Plymouth Satellitesta.
Mäntän kesässä taideilo on kauheaa
STT/Anssi Kaarlo Koskinen
STT | ANSSI KAARLO KOSKINEN
Mäntän kuvataideviikon näyttely haluttiin kasata ilman
rajoittavaa teemaa. levytyksiä vuosilta
1931?1936.
Albumilla soi rautaisannos kotimaisen populaarikulttuurin historiaa. Kirjeessä
väläyteltiin myös kustantajan
vaihtamista.
Oksanen löytää uuden kustantajan luonnollisesti tuosta
vain. Yrjö kantoi
huolta vaimostaan samaan
aikaan, kun hän johti pariasataa miestä talvisodan ehkä vaikeimmassa paikassa.
Panu Rajalan mukaan oopperalibreton teko oli innoittava
ja kiinnostava kokemus. Viime vuoden huhtikuussa hän siirtyi kustannusjohtajan tehtävästä yhtiön toimitusjohtajaksi.
Kirjailijoiden mielestä esimerkiksi talon tiedotuksen toimintaa oli hankaloitettu. Etumaskeista
työ kasvoi auton keulaksi ja
siitä kokonaiseksi autoksi.
? Tein auton, koska tiesin
siihen pystyväni. Näyttely esittelee paitsi
perinteisiä mitaleita, myös uudenlaisia muotoja ja tekotapo-
ja.
Nykymitali voi olla vaikka
kolmiulotteinen esine, joka on
valmistettu yllättävästä materiaalista. Huoneen keskellä oleva soittorasia,
mikrofonit ja kaiuttimet luovat
illuusion äänilähteen liikkumisesta huoneessa.
Merja Puustinen ja Andy
Best ovat tuoneet kuvataideviikoille töitä, joihin katsojat
Taidetta voi kokea yllättävissäkin paikoissa. Alun perin Kasitonnin aikomuksena oli
tehdä vanhojen amerikanrautojen etumaskeja. Teos menestyy harvinaislaatuisella tavalla myös
Yhdysvaltain markkinoilla,
jonne siitä otettiin vastikään
kolmas painos.
Sofi Oksanen oli niiden kirjailijoiden joukossa, jotka viime lokakuussa allekirjoittivat
WSOY:n johdon toimintaa arvostelleen kirjeen.
? Nykyinen uuden johdon
organisoima toiminta vahingoittaa ja suorastaan sabotoi
monen allekirjoittaneen uraa
ja aiheuttaa heille tuntuvia taloudellisia menetyksiä, kirjeessä sanottiin.
Baijars siirtyi WSOY:hyn
Gummeruksesta loppuvuonna
2008. Elokuun loppuun asti
jatkuva näyttely keskittyykin
mitaleihin taidemuotona, joka
ottaa vaikutteita kuvataiteista.
Rinnakkain mitaleiden kanssa museo esittelee kuvanveistoa yhdeltätoista kotimaiselta
nykytaiteilijalta.
Näyttelyn käynnistää keskiviikkona Tampere-talossa alkava kansainvälinen mitalitaiteen kongressi.
Presidentti Tarja Halosen
suojeleman nelipäiväisen tapahtuman esiintyjiin kuuluu
englantilainen kuvanveistäjä
Jane McAdam Freud, joka
kertoo isoisänsä isän Sigmund
Freudin mitalikokoelmasta.
(STT)
Ilmajoen musiikkijuhlien uusi
ooppera Taipaleenjoki saa kantaesityksensä Ilmajoella keskiviikkona. Vytautas Mockaitis
Liettuasta on käyttänyt alumiinia, rautaa, messinkiä, peilejä ja linssejä työssään The Earth Rises in the Moon
(2008). Gemma Stevens valmisti valetusta pronssista työnsä New Home?
(2008)
Mitalit voivat olla myös taidetta
Tampereen taidemuseossa
torstaina avattava näyttely todistaa, että mitali ei aina ole
pyöreä, pronssista tehty urheilupalkinto tai ansiomerkki. Nimi viittaa siihen, että monissa
näyttelyn teoksissa asioita ja
kokemuksia nähdään kaksijakoisina.
? Taiteilijat ovat käsitelleet
monenlaisia aiheita näkökulmista, joissa heijastuvat sekä
henkilökohtainen kokemus että ympäristölliset ja globaalit
kysymykset, Vertanen sanoo.
Yhtenä näyttelyn lähtökohtana on Vertasen mukaan
elämyksellisyys. Sen
kirjoittamisessa oli tosin omat
vaikeutensa.
? Siinä piti selvitä vähillä
riveillä ja sanoilla, koska musiikille piti jättää sijaa. Runot antoivat työlle
rungon, ja komeisiin riimeihin
saattoi lisätä draamallista aineistoa. (STT?DPA)
Ihmebantu
tavoittelee
Kultaista ruusua
Jani Volasen ohjaama Ihmebantu on ehdolla parhaaksi komediasarjaksi Kultainen
ruusu -kilpailussa Luzernissa Sveitsissä.
Edellisen kerran suomalainen komediasarja oli mukana vuonna 2007, jolloin ruusua tavoitteli Rike Jokelan
Majakka.
Kultainen Ruusu -tv-festivaali järjestetään 18.?22.
syyskuuta. Annu Vertanen kysyi, että otanko haasteen
vastaan, Ketola kertoo.
Tsasounan teemana on ihmisen ja luonnon intiimi kohtaaminen.
Paratiisi ja
kultainen Plymouth
Sukellus
taiteeseen
Anssi Kasitonni on rakentanut kuvataideviikoille kullanvärisen auton pahvista ja puukehikosta. Hän toimi kesäisin
maanmittarina, joten hänen
silmänsä olivat harjaantuneet
tarkkailemaan maastoa.
Jylhällä oli kuitenkin omat
vaikeutensa, joista yksi oli
ajoittain onneton avioliitto.
? Sota tuli Yrjö Jylhälle vähän kuin tilauksena. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Näin varsinkin Georg
Malmsténin vuoden 1932
elokuvaan Meidän poikamme merellä tekemässä kappaleessa Sukellusvenevalssi.
Toisen maailmansodan jälkeen meidän poikamme eivät
enää liikkuneet merellä sukellusveneillä, kun Suomen
armeijalta kiellettiin niiden
omistaminen.
Kesäisiä tunnelmia albumilla edustavat muun
muassa Eugen Malmsténin
laulamat Soi läntiset lämpimät tuulet ja Suviyön tarina.
(STT)
Viimeinen
Twilight-kirja
kahdeksi
elokuvaksi
NEW YORK. elokuuta saakka.
Taipaleenjoki-ooppera
kantaesitykseen Ilmajoella
STT | RIITTA SILLANPÄÄ
Kuva
t:
Tamp
e
reen
t
aidem
useo
Perinteisen pronssin lisäksi mitaleja tehdään nykyisin mitä yllättävimmistä materiaaleista. Odotukset ovat korkealla.
Kuusiston säveltämä ooppera
?Taipaleenjoen on säveltänyt Ilkka Kuusisto.
?Oopperan libreton on tehnyt Panu Rajala.
?Ohjaajana on Tuomas Parkkinen.
?Päärooleissa laulavat Juha Kotilainen (Yrjö Jylhä), Jyrki Anttila (Jevgeni Dolmatovski) ja Helena Juntunen (Kirsti Jylhä).
?Esiintyjiä suurteoksessa on liki parisataa.
11
Miehekkeitä,
vaimokkeita ja
sukellusvenevalssia
Lemmen liekki leimahtaa,
taas kerran. Oopperan libreton on
kirjoittanut Panu Rajala, jolle
Taipaleenjoki on ensimmäinen
täysimittainen oopperalibretto.
Talvisota tuntui ensin aiheena vähän etäiseltä, Rajala
muistelee.
? Sitten kekkasin runoilijoiden Yrjö Jylhän ja Jevgeni
Dolmatovskin yhteyden Taipaleenjoella. Karjalaiset Laulujuhlat levittäytyvät Helsinkiin
17.?20. Mukana
on myös teoksia, joiden elementit ovat etupäässä ääni ja tila.
Työpari Tommi Grönlund ja
Petteri Nisunen on rakentanut Pekiloon pimeän huoneen,
jossa soittorasia soittaa Internationalea hyvin hitaasti. Saatoin vapaasti
kutsua mukaan kiinnostavia
taiteilijoita ilman että heidän
teoksiaan yhdistää mikään,
kuraattori Annu Vertanen
kertoo.
Näyttelyn nimi Kauhea Ilo
syntyi vasta jälkeenpäin. Ne kertyvät yli
40 maasta ja jakautuvat noin
5 000 tekijälle.
Teosto maksaa viime vuodelta sisarjärjestöjensä
välityksellä ulkomaisille
tekijöille ja kustantajille
16,7 miljoonaa euroa heidän
teostensa esityksistä suomalaisilla radio- ja tv-kanavilla,
konserteissa ja tapahtumissa. Minulla oli
hurjia suunnitelmia, olisi ollut
hienoa tehdä auto, jonka keula
pomppii, Kasitonni sanoo.
Kuvataideviikkojen näyttely
on monipuolinen myös esil-
Mäntän kuvataideviikkojen
tarjonta ei rajoitu pelkästään
kuvalliseen taiteeseen. Puhdistuksen ranskannos ilmestyy
elokuussa. Ulkooven viereen Puustinen ja Best
ovat pystyttäneet suuren ilmal-
la täytetyn kangasveistoksen,
jonka sisälle yleisö voi sukeltaa
ja kömpiä.
Mäntän kuvataideviikot Pekilossa avoinna joka päivä kello
11?18 22. Joen vastapuolilla
taistelleet runoilijat eivät sodan jälkeen kohdanneet, mutta
molemmat kirjoittivat kokemuksistaan.
Ooppera pohjautuu Yrjö Jylhän (1903?1956) sota-ajan runoihin. Taide syntyy vasta
kun yleisö kohtaa teokset, hän
sanoo.
lepanoltaan. Ulkomaanesityksistä kertyneitä korvauksia jaetaan noin kolme miljoona euroa. Teosta on
myyty yli 140 000 kappaletta.
Sen käännösoikeudet on myyty
tähän mennessä 27 maahan.
WSOY on Puhdistuksen lisäksi kustantanut Oksasen
teokset Stalinin lehmät (2003),
Baby Jane (2005), Puhdistus
(näytelmäversio, 2007). Tarinan ensimmäinen puolisko
saa ensi-iltansa marraskuussa 2011 ja toinen puolisko
vuonna 2012.
Aiempien Twilight-filmien
tähdet Robert Pattinson ja
Kristen Stewart esittävät
pääosat myös Aamunkoi-elokuvissa. Nykyaikaisten taidemitalien kirjo
on paljon värikkäämpi.
Esillä on tuhat mitalia lähes
400 tekijältä eri puolilta maailmaa. Lisäksi
Oksanen on toimittanut yhdessä Imbi Pajun kanssa teoksen
Kaiken takana oli pelko (2009).
? Näiden teosten osalta yhteistyö jatkuu voimassaolevien
sopimusten mukaisesti, toteaa
WSOY tiedotteessaan.
Kustantaja ei halunnut tiistaina kommentoida asiaa
enempää.
Sofi Oksanen puolestaan oli
tiistai-iltana kiireinen ranskalaisten toimittajien Suomenvierailun johdosta. Taidetta voi kokea yllättävissäkin paikoissa.
Sirkku Ketola on rakentanut
paratiisimaisen vihreän Tsasounan tilaan, josta sitä ei luulisi löytävänsä.
? Tila oli ensin. Hän kertoo
halunneensa tarjota näyttelyn
suurelle yleisölle, ei pelkästään
vakiintuneelle nykytaiteen
yleisölle
Unelmatyöpaikka olisi pieni keittiö, jossa kaikki tehdään
itse. Sekoita
ja kuumenna maitoa, maissitärkkelysjauhoja, sokeria
ja keltuaisia teflonkattilassa,
kunnes seos sakenee.
Purista lionneista liivatelehdistä pois vesi ja liuota ne
kuumaan täytekiisseliin. Lisää vettä
tarvittaessa.
Paellaan lisätään kypsennyksen loppuvaiheessa simpukat,
katkaravut ja herneet. Huuhtele ja
raaputa tarvittaessa nuoret porkkanat.
Viipaloi pitkittäin terävällä juustohöylällä
ohuehkoiksi nauhoiksi.
Yhdistä salaatinainekset. Kirjalla pääsee varmasti hyvin alkuun, koska reseptejä on monipuolisesti erityyppisistä ruoista.
Huonoa: Kunpa vielä useammasta ruoasta tai leivonnaisesta
olisi ollut kuva.
Mitä opin: Gluteenittomat leivonnaiset kuivuvat nopeasti, joten niitä kannattaa pakastaa heti niiden jäähdyttyä. Keitto ja
moni muu perusespanjalainen
ruoka tuli tutuksi työharjoittelussa Espanjan La Coruñassa. Opukseen on
koottu alle yksivuotiaan ruokailusuositukset ja kasa hyvin selkeitä reseptejä.
Hienoa: Vauvanruokien valmistus
on helppoa, halpaa ja ekologista. Sekoita öljyyn sitruunamehua ja valele kastike päälle.
SSS | Anneli Kajander-Ekström
keskiviikkokeittio@sss.fi
Lohtukakkua kotikatsomon prinsessoille
Marja-Kristiina Vainela
E
ikö posti tuonut kutsua
Ruotsin prinsessa Victorian ja hänen sulhasensa ja Danielin vihkiäisiin?
Ei hätää, polkaistaan pystyyn
omat prinsessajuhlat.
Television pauhatessa lauantaina tukholmalaista häähumua maistelemme prinsessakakkua ja tuulihattuja. Hyvin vatkatusta taikinasta tulee korkeita tuulihattuja.
Pursota tai nostele lusikalla
pieniä taikinanokareita pellille
leivinpaperin päälle.
Paista 200 asteessa noin 25?
30 minuuttia, tuulihatun koosta riippuen. Olisin kaivannut enemmän yrttejä, mielikuvitusta ja monipuolisuutta, ehkä
hieman kansainvälisyyttäkin . Mineraalisena ja raikashappoisena viininä se on parhaimmillaan ruoan
kanssa. Kuivien ja hapokkaiden viinien ystävät
pitävät siitä seurustelujuomanakin.
Tyyli: Kaunis vaaleanpunainen väri. Kypsennä pannulla
15?25 minuuttia. Tyylikäs ja tasapainoinen viini.
Rypäleet: Pinot Noir.
Käyttösuositus: Nizzan salaatille, kanaceasarille ja paistetulle lohelle.
SSS/Kirsi Höglund
Kasviskeitto gazpacho viilentää kuumalla
Lari Vilen toi tuliaisina makuja Espanjasta
SSS/Anneli Kajander-Ekström
SSS | Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Kasviskeitto cazpachon täyteläinen maku on ravintolakokki
Lari Vilenin tuoreessa muistissa.
. Lisää
joukkoon raparperi ja keitä
kannen alla noin 20 minuuttia.
Siivilöi ja jäähdytä. Lisää munat taikinaan yksitellen hyvin vatkaten. Nosta päälle
toinen kakkupohja ja levitä sille vaniljakiisseli. Työpäivät olivat 9?10tuntisia, eikä vastuun jakamisessa nuukailtu.
Arvostetun tähden tavoittelu
. Kuullota sipuli ja
valkosipuli oliiviöljyssä pannulla miedosti. Loire-joen yläjuoksulla tuotetaan kuitenkin myös Pinot Noirista vähemmän
tunnettuja puna- ja roséviinejä.
Tausta: Petit Bourgeois kuuluu Alkon kesän
uutuusroséviineihin. Kiisselin jäähtyessä vatkaa kerma
vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. sekä tietysti kuvia.
Mitä opin: Rehellisesti: kahden lapsen äidille kirja ei tarjonnut
mitään uutta.
PULLON HENKI
Raikashappoinen rosé
Essi Avellan
Prinsessakakkua, tuulihattuja ja raparperijuomaa Victorian ja Danielin prinsessahäiden kunniaksi. Leikkaa viistosti pariin kolmeen osaan kukin
palko. Nosta päälle
viimeinen kakkulevy ja pane
kakku kylmään vetäytymään.
Pehmennä marsipaania hieman vaivaamalla sitä pöydällä
notkeammaksi. Juhlan kruunaa malja raparberdryckiä, eli raparperijuomaa.
Skål!
PRINSESSATÅRTA,
PRINSESSAKAKKU
14 palaa
Pohja
5 kananmunaa
2½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl maissitärkkelysjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte
2 liivatelehteä
2½ dl maitoa
1½ rkl maissitärkkelysjauhoja
1½ rkl sokeria
2 munankeltuaista
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa vaahdotettuna
1 dl vadelmahilloa
3 dl vadelmia
1 rkl sokeria
Päälle
noin 300 g värjättyä
marsipaania
½ dl tomusokeria
Voitele ja jauhota kakkuvuoka (halkaisija noin 24 senttiä).
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi kakun pohjaa varten. Kotiruokaa vauvalle on täydellinen opas niille, jotka kompuroivat helpoimpienkin keittiöaskareiden parissa. Oppii uutta ja voi kehittää
itseään koko ajan, Lari Vilen
miettii.
CAZPACHO
600 g tomaatteja
2 valkosipulinkynttä
2 sipulia
7 rkl oliiviöljyä
2 rkl viinietikkaa
1 ½ dl vettä
150 g kuivattua leipää
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
1 kurkku
Paloittele paprikat ja poista
siemenet. Mukana on pääruokia, välipaloja,
puuroja, salaatteja, jälkiruokia ja leivonnaisia. Yhdistä kiisseli ja
kermavaahto.
Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Lisää vesi. Linjakas maku on hapokas ja
pitkä. Älä avaa uuninluukkua paistamisen aikana.
Halkaise jäähtyneet tuulihatut terävällä veitsellä.
Notkista suolaista täytettä
varten tuorejuustoa tilkkasella kuohukermaa. Lisää broileri ja
paprika sekä tomaattilohkot ja
valkoviini.
Sekoita ja lisää riisi sekä kanaliemi. Raikkaan marjaisassa tuoksussa on kirsikkaa ja
vadelmaa, kevyttä mausteisuutta sekä savuista
mineraalisuutta. Jos et, ja sinulla
sellainen helmoissasi roikkuu, tartu
tähän kirjaan kiireesti. Kovin
moni turvautuu silti kaupan purkkeihin. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Nyt osaan senkin.
Pieni keittiö on
paras opettaja
Kylmä kasviskeitto cazpacho viimeistellään tuorejuustolla ja basilikalla.
luo paineita, joka näkyy kurinalaisessa työskentelyssä.
Koskaan ei voi tietää, milloin
ravintoloita arvottavan raadin
jäsenet ruokailevat salissa.
. Vähennä levyn lämpöä.
Lisää kaikki jauhot kerralla
koko ajan voimakkaasti sekoittaen, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista. Herkut nautitaan lauantaina puutarhassa ennen
hääjuhlallisuuksiin siirtymistä.
Petit Bourgeois Rosé de Pinot Noir, Loire
Ranska, 10,94 euroa.
Miksi: Henri Bourgeois tunnetaan ennen
muuta laadukkaista Sancerren Sauvignon Blanc
-valkoviineistään. Säilytä juomaa jääkaapissa.
Älä kuori raparperinvarsia,
sillä niistä tulee juomaan kauniin vaaleanpunainen sävy.
PETIT-CHOUER,
TUULIHATUT
noin 50 kpl
3 dl vettä
100 g margariinia tai voita
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa
Suolainen täyte
tuorejuustoa
tilkka kermaa
1 pussi (180 g)
pakastekatkarapuja
tilliä
Makea täyte
1 prk rahkaa
1 prk mansikka- tai
tavallista kuohukermaa
1 l tuoreita mansikoita
Kiehauta vesi ja rasva. Levitä pöydälle
puhdas leivinliina ja ripottele
sille tomusokeria. Anna taikinan
vähän jäähtyä. Mausta ja tarjoile sitruunalohkojen
kanssa.. Käytä
tehosekoittimessa kunnes keiton rakenne on tasainen. Keliaakikon ruokavaliosta
annetaan perustiedot ja gluteenittomat
viljalajit esitellään.
Hyvää: Keliaakikolle on luotu monipuolisen, maistuvan ja aivan tavallisen
tuntuisia ruokia. Leikkaa ylimääräinen marsipaani
pois veitsellä. Apuaineet
nimeltään psyllium ja ksantaani parantavat gluteenittoman taikinan leivottavuutta ja leivonnaisten rakennetta.
RAPARPARDRYCK,
RAPARPERIJUOMA
1 kg raparperinpaloja
2 l vettä
3 dl sokeria
1 sitruunan mehu
1 vaniljatanko halkaistuna
Kiehauta vesi, sokeri, sitruunamehu ja vaniljatanko. Lari Vilen täyttää patonkitiskiä Salon Torikaffessa.
1 dl herneitä
300 g broilerin
fileesuikaleita
7 dl kanalientä
1 sipuli
1 paprika
2 tomaattia
1 dl valkoviiniä
1 tl valkosipulirouhetta
3 dl riisiä
Maustamiseen
oliiviöljyä
suolaa
cayennepippuria
sitruunoita
Paloittele paprika, sipulit ja
tomaatit. En ole tottunut käsittelemään äyriäisiä, mutta ohjeet
olivat selkeät. Lisää
mausteita maun mukaan.
Viilennä keitto jääkaapissa.
Tarjoile kylmänä kuumana kesäpäivänä.
PAELLA
500 g katkarapuja
150 g simpukoita
Keittiössä on kiire olipa työpaikka Salossa tai Espanjassa. Porkkanoiden, perunoiden ja mikrokaurapuuron keittäminen käsitellään ihan erikseen. Levitä alimmalle
osalle vadelmahillo ja sen päälle murskatut, sokerilla makeutetut vadelmat. Reseptejä riittää
jonkin verran kokeneemmillekin.
Huonoa: Muutaman kerran keittiössä käyneelle kirja ei tarjoa
kovin monta uutta ideaa. kesäkuuta 2010
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Vinkkaa
herkku!
Retiisi on mehukas juures
Iloisen väriset, kirpeän mehukkaat retiisit
ovat valmiita purtavaksi sellaisenaan. Kuukausi toukokuussa oli
loppusilaus Vilenin ravintolakokin opinnoille Salon seudun
ammattiopistossa.
Työharjoittelu ensimmäistä
Michelinin tähteä tavoittelevassa ravintolassa oli opettavainen. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne
siivilän läpi muna-sokerivaahtoon varovaisesti sekoittaen.
Paista kakku 175-asteisen
uunin alatasolla kypsäksi, noin
35 minuuttia.
Upota liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Jos herneet ovat jo pulleita, kuori riittävä määrä palkoja ja käytä pelkät herneet.
Huuhtele ja viipaloi retiisit. Niiden puna piristää salaatteja, voileipiä ja
kasvistarjottimia.
Retiiseistä, kesäporkkanoista ja sokeriherneistä syntyy kauden salaatti, joka antaa
työtä hampaille.
VÄRIKÄS SALAATTI
4 dl sokeriherneitä
1 nippu retiisejä
1 nippu kesäporkkanoita
1 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
Huuhtele litteät sokeriherneen palot. Kauli marsipaani liinan päällä niin suureksi pyöryläksi, että se ulottuu yli
kakun reunojen.
Nosta marsipaanilevy kakun
Hanna Leppänen
päälle ja painele levyn reunat
siististi kakun reunoille. Jätä sivuun
noin kolmasosa sulatetuista
ja valutetuista katkaravuista.
Sekoita loput ravut täytteen
joukkoon ja pane täytettä tuulihattujen alaosaan, koristele
katkaravuilla ja tillillä ja aseta
hattu päälle.
Sekoita makeaan täytteeseen
kermavaahtoa, rahkaa, sokeria, vanilliinisokeria ja mansikanpaloja.
RUOKAKIRJA
Vaihtoehtoja purkkiruoalle
Eeva-Liisa Kiviniemi
Päivi Enarvi ja Jaana Koskenniemi: Kotiruokaa vauvalle, Otava, 95
sivua, 14 euroa.
Mikä: Tiesitkö, että vauvalle voi tehdä myös itse ruokaa. Ei työ sitä ole kuin television kokkiohjelmissa näytetään.
Välillä on aika raskastakin.
Rannikkokaupungissa äyriäiset ja kalat ovat perusraaka-aineita ja taatusti tuoreita.
Osa ostetaan aamulla suoraan
mereltä saapuvilta kalastajilta.
Tuoreen ravintolakokin löytää kolmatta kesää peräkkäin
Salon Torikaffesta paniineja,
patonkeja ja sämpylöitä tekemästä.
Ajatus espanjalaisvaikutteisesta uudesta kahvilatuotteesta on houkutteleva, mutta pienessä vaunukeittiössä
mahdollisuudet ovat rajalliset.
Torikaffen tapakset kuulostavat hauskoilta, mutta idea jää
vielä muhimaan.
Tammikuussa odottaa armeija, eikä sitä ennen vakituisen
työpaikan löytyminen tunnu
realistiselta.
. Siivilöi kakun päälle
tomusokeria ennen tarjoilua.
Jos haluat tehdä kakusta
klassikkoversion, levitä kakun
päälle ennen marsipaanin levittämistä vielä kaksi desilitraa vatkattua kermaa.
Laaja kattaus keliaakikolle
Liisa Raipala
Kaarina Virtanen: Leivonnaisia ja
kevyttä kotiruokaa keliaakikoille,
Otava, 160 sivua, 34,90 euroa.
Mikä: Keittokirja esittelee yli 200
gluteenitonta ruoka- ja leivontaohjetta. En usko, että keitto on kovin tuttu suomalaisille, mutta
kannattaa kokeilla rohkeasti.
Kylmä keitto viilentää mukavasti kuumana kesäpäivänä.
Cazpachossa kasvikset, kuivahtanut leipä ja oliiviöljy soseutetaan virkistäväksi, paksuhkoksi keitoksi. Möyhennä valkosipuli
ja kostuta leipä hienorakeiseksi massaksi.
Sekoita paloiteltu sipuli,
oliiviöljy, viinietikka, kurkku
sekä paprikat valkosipuli-leipäseokseen. Palkinnon saaminen taas tuo varmasti paljon
lisää asiakkaita.
Ala kiehtoo Lari Vileniä, joka
uskaltaa suositella sitä nuorille.
. Kuori kurkku ja paloittele. Ravintola-alan kilpailu pitää laatua yllä, en näe siinä
mitään huonoa. Voit tehdä siitä
kakunkoristeita.
Anna kakun vetäytyä kylmässä mieluiten seuraavaan
päivään
Federico Marchetti); Gianluca Zambrotta,
Fabio Cannavaro, Giorgio Chiellini,
Domenico Criscito; Riccardo Montolivo, Daniele De Rossi, Claudio
Marchisio (59. Roque Santa
Cruz), Lucas Barrios (76. lähetyksiä
Suomalaiset televisionkatsojat
eivät saa kuulla Etelä-Afrikan
MM-katsomoiden vuvuzelatorvien ääntä koko komeudessaan. Ehkä vuvuzelat voisivat
toimia hyvin urheilutapahtumissa, jotka ovat jo lähtökohtaisesti äänekkäitä, kuten formula ykkösissä, Urbas pohti.
(STT?AFP)
Fifa antoi selityksen tyhjille paikoille
Tyhjät penkit MM-stadionien
katsomoissa Etelä-Afrikassa
johtuvat kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan mukaan lipun
ostaneista katsojista, jotka eivät ole saapuneet paikalle.
Monissa MM-otteluissa on näkynyt tyhjää tilaa katsomoissa.
Fifa vakuuttaa kuitenkin, ettei
lippuja ole jäänyt myymättä.
? Olemme myyneet jonkin
verran lippuja paketeissa suurille yhtiöille ja järjestöille. Jalkapallon ystäviä niin
raivostuttaneiden kuin ihastuttaneidenkin torvien ääntä
on Yleisradion lähetyksissä
vaimennettu.
? Joka päivä niistä tulee palautetta. Ottelu päättyi 1?1.
? Buffonilla on paha ongelma iskiashermossa. BBC on
saanut torvista yhteensä 220
valitusta.
Brittilehti Guardianin mu-
kaan BBC etsii keinoja, miten
se voisi lähettää otteluita ilman
häiritsevää taustamelua.
Bisneksenä
menestys
Valtavan kritiikkiaallon lisäksi
vuvuzelat ovat herättäneet Bri-
tanniassa myös innostusta.
Pelkästään tavaratalo
Sainsbury?s myi vuvuzeloja
22 000 kappaletta Englannin
ja Yhdysvaltain välisen ottelun
alla.
Vuvuzelojen jälleenmyyntioikeudet EU:n alueella hankkineet saksalaiset Frank
Urbas ja Gerd Kehrberg uskovatkin vuvuzela-bisneksen
osoittautuvan MM-kisojen takia suurmenestykseksi myös
Euroopassa.
On epätodennäköistä, että
esimerkiksi Saksassa sallittaisiin vuvuzelojen käyttö jalkapallostadioneilla, mutta se ei
välttämättä tarkoita torvien
katoamista MM-kisojen päättymisen jälkeen.
. Winston Reid 1?1.
Uusi-Seelanti: Mark Paston; Winston Reid (v), Ivan Vicelich (78. (STT?Reuters?NTB)
Yle lähettää vaimennettua vuvuzela-suhinaa
BBC suunnittelee
?vuvuzelattomia. (STT?AFP)
MM-JALKAPALLO 2010
Lehtikuva/AFP Photo/Carl De Souza
NÄKÖKULMA
Oksettavaa
futiskolonialismia
MM-kisoja on pelattu nyt viisi päivää ja tuntuu kuin kisoissa
olisi järjestetty 14 ottelun sijasta 14 konserttia, jossa natiivit
ovat töräytelleet torviaan tauottomana kakofoniana.
En ole pystynyt aloittamaan, saatikka osallistumaan yhteenkään MM-kisoista liittyvään keskusteluun, jossa ei olisi manattu vuvuzela-torvia alimpaan helvettiin. Kaikkien aikojen ykkönen on Yhdysvaltain vuoden 1994 MM-turnaus 68 991 katsojan keskiarvolla. Mestarisuosikeista ainoastaan Lionel Messin jumalaisen taituruuden varassa oleva Argentiina sekä Hollanti selvisivät kisaavauksestaan edes tyydyttävästi ja suurimmat otsikot ovatkin revitty maalivahtien puulaakitason puppeloinneista.
Joukkueet ovat pelanneet lähes poikkeuksetta ylipassiivisesti tappiota vältellen täysin ilman mielikuvitusta.
Ilmankos pärinä kotisohvilla ja työpaikkojen kahvihuoneissa on keskittynyt pelkästään
taustameteliin.
Onneksi kisat ovat hädin
tuskin alkaneet ja äärimmilleen ärsytetyissä kotikatsomoissa voidaan rauhassa jatkaa alkusarjan ajan tuskaista
vaellusta tasaisessa pärinässä
kiirastulen läpi taivaaseen.
Sillä nämä mammuttikisat
käynnistyvät tosissaan vasta
juhannuksen jälkeen neljännesvälieristä.
Ja kun taivas aukeaa, niin
tuskin Tupurissakaan turis- JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
taan enää torvista.
?Mammuttikisat
käynnistyvät
tosissaan vasta
juhannuksen
jälkeen?
Norsunluurannikon suurin tähti Didier Drogba pääsi ottelun 66. Antonio Di Natale), Simone
Pepe.
Paraguay: Justo Villar; Carlos Bonet, Antolin Alcaraz, Paulo Da Silva,
Claudio Morel; Enrique Vera, Victor
Caceres (v), Cristian Riveros, Aureliano Torres (60. Chris Wood), Shane
MM-KISAOHJELMA
TÄNÄÄN:
Kello 14.30: Honduras?Chile
(Lohko H, Nelspruit)
Kello 17.00: Espanja?Sveitsi
(Lohko H, Durban)
Kello 21.30: Etelä-Afrikka?
Uruguay (Lohko A, Pretoria)
HUOMENNA:
Kello 14.30: Argentiina?Etelä-Korea (Lohko B, Johannesburg, Soccer City)
Kello 17.00: Kreikka?Nigeria
(Lohko B, Bloemfontein)
Kello 21.30: Ranska?Meksiko
(Lohko A, Polokwane). Ne
menivät kaupaksi, mutta kaikki lipunhaltijat eivät ole tulleet
otteluihin, Fifan edustaja Nicolas Maingot kertoi.
Etelä-Korean ja Kreikan otte-
lussa Port Elizabethissa sekä
Algerian ja Slovenian ottelussa
Polokwanessa yleisömäärä oli
yli 10 000 pienempi kuin stadionin kapasiteetti. minuutilla kentälle. Jeremy Christie), Ryan Nelsen, 3 Tony
Lochhead (v), Tommy Smith, Leo
Bertos, Simon Elliot, Rory Fallon,
Chris Killen (72. Kisat ovat olleet tähän
saakka yllättävän tylsät, eikä Saksaa lukuunottamatta yksikään joukkue ole vakuuttanut avausottelussaan. minuutilla 1?0
Stanislav Sestakin keskityksestä. (STT?Reuters)
13
Robben huilannee myös Japani-ottelun
Hollantilaislaituri Arjen Robben ei luultavasti ole pelikunnossa, kun
Hollanti kohtaa Japanin jalkapallon MM-kisoissa lauantaina.
Reiteään poteva Bayern München -tähti seurasi sivusta joukkueensa avausottelun Tanskaa vastaan, eikä näytä kuntoutuvan ennen ensi
viikkoa.
? Hän kuntoutuu hyvin, mutta ei ole vielä valmis pelaamaan kokonaista ottelua. kesäkuuta 2010
Urheilu
. Miroslav Stoch), Stanislav
Sestak (81. Antolin Alcaraz 0?1, 63. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Lehtikuva/AFP Photo/Filippo Monteforte
Buffonin paluu hämärän peitossa
Italian maalivahti Gianluigi Buffonin paluusta tositoimiin MMkisoissa ei ole tietoa. Aivan kuin
penkkiurheilijapolot olisivat joutuneet aloittamaan näiden
mitättömien muovitorvien takia kuukauden mittaisen vaelluksen helvetin esikartanosta Danten jalanjäljissä.
Televisioyhtiöt ympäri maailmaa, Yleisradio mukaanlukien,
ovat pohtineet vaihtoehtoja ampiaisparvelta kuulostavan metelin vaientamiseksi. Oscar Cardozo).
Erotuomari: Benito Archundia,
Meksiko.
Yleisöä: 62 689.
Lohko G:
Port Elisabeth
Norsunluurannikko?Portugali
0?0
Norsunluurannikko: Boubacar
Barry; Emmanuel Eboue (89. Englantilaiset kärsivät siitä tosiasiasta,
että Valioliigan joukkueissa ei
ole paljonkaan englantilaisia
pelaajia, koska siellä käytetään parempia ulkomaalaisia.
(STT?AFP)
MM-TULOKSIA
Smeltz.
Slovakia: Jan Mucha; Radoslav Zabavnik, Martin Skrtel, Jan Durica,
Marek Cech, Zdeno Strba (v), Vladimir Weiss (90+1 Juraj Kucka), Marek Hamsik, Erik Jendrisek, Robert
Vittek (84. On mahdotonta
arvioida, milloin hän palaa, Italian joukkueen tiedotti.
Italia kohtaa Uuden-Seelannin sunnuntaina. Simao Sabrosa), Liedson.
Erotuomari: Jorge Larrionda, Uruguay.
Yleisöä: 37 034.
Lohko F:
Rustenburg
Uusi-Seelanti?Slovakia 1?1
(0?0)
50. Myös maanantaisessa Hollanti?Tanskaottelussa Johannesburgissa
sekä Serbian ja Ghanan kamppailussa Pretoriassa tyhjiä
paikkoja jäi yli 4 000.
Turnauksen katsojakeskiarvo
ottelua kohden on kuitenkin 11
ottelun jälkeen MM-historian
toiseksi suurin: 53 019. minuutilla.
Vaikka kahden laadukkaan
joukkueen kohtaamisesta ei
jäänyt paljon mieleen, maaliton tasapeli oli torjuntavoitto Norsunluurannikon päävalmentajalle Sven-Göran
Erikssonille.
Ruotsalainen Eriksson koki
Englannin päävalmentajana
arvokisoissa puolivälierätappiot Portugalille EM-Kreikassa
2004 ja MM-Saksassa 2006.
Toisessa MM-lopputurnauksessaan pelaavan Norsunluurannikon puolustusasenne
ilahdutti Erikssonia.
? Puolustuspelimme oli erinomaista. Portugali on hyvä
ryhmä, mutta en ole tasapelipisteeseen täysin tyytyväinen,
ainoastaan kaksi ja puoli kuukautta Norsunluurannikkoa
Lehtikuva/AFP Photo/Jewel Samad
Uuden Seelannin Winston Read aiheutti viime hetken puskumaalillaan MM-kisojen tähän saakka suurimman
yllätyksen. Miten me eurooppalaiset voisimme ikinä puuttua afrikkalaiseen kannattajakulttuuriin
ja asettamaan standardit oikeinkannatukselle?
Kisat myönnettiin Etelä-Afrikalle jo reilut kuusi vuotta sitten
ja viimeistään viime kesän MMesikisojen jälkeen televisioyhtiöt ja penkkiurheilijat tiesivät,
mitä varsinaisissa MM-kisoissa on odotettavissa.
Koko keskustelu on ollut oksettavaa jalkapallokolonialismia.
Loputtomalta tuntuva jauhaminen vuvuzeloista on saanut
pontta tapahtumista itse pelikentillä. Didier Drogba), Aruna
Dindane.
Portugali: Eduardo; Paulo Ferreira,
Bruno Alves, Ricardo Carvalho, Fabio
Coentrao; Pedro Mendes Raul Meireles (85. (STT?TT)
Beckenbauer
kritisoi Englantia
Portugalin oikkuileva supertähti
Cristiano Ronaldo tuittuili itselleen varoituksen.
Winston Reid pilasi
Slovakian juhlat
Tanskalainen dynamiittipötkö räjähti Slovakian silmille,
kun Winston Reid varmisti
pukkausmaalillaan UudelleSeelannille sen MM-historian
ensimmäisen pisteen.
F-lohkossa Italian ja Paraguayn jälkeen sivuosiin veikatut Slovakia ja Uusi-Seelanti
päätyivät 1?1 (0?0) -pistejakoon
tavalla, joka kismitti Slovakiaa.
Kolmen minuutin lisäaikaa
oli toisella puoliajalla jäljellä
parikymmentä sekuntia, kun
190-senttinen Reid pukkasi
Shane Smeltzin tarkasta keskityspallosta 1?1 ohi Slovakiavahti Jan Muchan.
Aucklandissa syntyneellä Reidillä, 21, on uusiseelantilainen
äiti ja tanskalainen isäpuoli.
Reid jätti kotimaansa kymmenvuotiaana muutettuaan
Tanskaan.
MM-debytantti Slovakialle
kaikki näytti hyvältä toisen
puoliajan alussa. Chelsea-kärki taisteli Port Elizabethin sateessa pääpallosta Portugalin Ricardo Carvalhon kanssa.
Laatujoukkueiden maaliton vääntö
Päävalmentaja Erikssonille torjuntavoitto Portugalista
Norsunluurannikko ja Portugali eivät hellineet jalkapallojännärien silmiä, kun G-lohkosta
jatkopeleihin mielivät joukkueet väänsivät Port Elizabethissa pelatussa MM-lopputurnausottelussa 0?0-tasapelin.
Tarkan puolustamisen sävyttämän ottelun näyttävintä
antia olivat Portugalin Cristiano Ronaldon tolppalaukaus ottelun kymmenennellä
minuutilla sekä murtunutta
kyynärpäätään kipsillä suojanneen Norsunluurannikon
Didier Drogban kentälle tulo
66. Siihen voi mennä vielä kahdeksan päivää, Hollannin
päävalmentaja Bert van Marwjik kertoi. Typerimmät
jopa vaativat kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa kieltämään
vuvuzelat. Ndri
Romaric), Kolo Toure, Guy Demel
(v), Siaka Tiene; Gervais Kouassi (82.
Abdelkader Keita), Didier Zokora (v),
Yaya Toure, Cheik Tiote, Salomon
Kalou (66. Slovakian maalivahti Jan Mucha oli tilanteessa täysin voimaton.
valmentanut Eriksson sanoi.
Drogba alkaa olla
kunnossa
Vaihdosta kesken peliin tullut
Drogba ei ollut parhaimmillaan, sillä hän loukkaantui
puolitoista viikkoa sitten.
Toipilas ehti 28 pelaamansa
minuutin aikana hätyyttää
Portugalin puolustusta, kun
vaihtomies Abdulkader Keita
Lehtikuva/AFP Photo/Karim Jaafar
tarjoili lisäajalla pallon Drogballe rangaistusalueen rajalle.
Drogban veto suuntautui aivan
muualle kuin maalia kohti.
? Mielestäni hän alkaa olla
pelikunnossa, Eriksson viittasi
Drogbaan. Hänellä on ongelmia selän iskiashermon
kanssa. Buffon otettiin vaihtoon maanantaina hallitsevan maailmanmestarin ensimmäisessä ottelussa Paraguayta vastaan. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Mauro Camoranesi,
v); Vincenzo Iaquinta, Alberto Gilardino (72. Robert Vittek 0?1, 90+3. Nyt
herui avauspiste.
? Jatkamme unelmointia.
Meillä on mahdollisuutemme
siinä kuin muillakin, sanoi Uuden-Seelannin päävalmentaja
Ricki Herbert, joka pelasi
1982 MM-kisoissa. Daniele
De Rossi 1?1.
Italia: Gianluigi Buffon (46. Robert Vittek pukkasi 50. Jonathan Santana); Nelson Valdez (68. Maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana voittanut Beckenbauer muistuttaa englantilaisen jalkapallon pohjimmaisesta
ongelmasta.
? En tiedä, pystyykö (päävalmentaja Fabio) Capello muuttamaan paljoakaan. Ruben Amorim), Deco (62.
Tiago), Cristiano Ronaldo (v), Danny
(55. Mutta toisaalta, kun
äänimiksauksen avulla vaimensimme niiden ääntä, niin
tuli myös sellaista viestiä katsojilta, että laittakaa ne äänet
takaisin, ne kuuluvat kisoihin,
Ylen jalkapallon MM-kisojen
tv-tuottaja Hannu-Pekka
Hänninen kertoi.
Hännisen mukaan vuvuzelojen äänten täydellistä pois
pyyhkimistä ei Ylessä edes harkita.
? Voisihan sen kansainvälisen äänen kytkeä kokonaan
pois päältä, niin että kuultaisiin vain selostajan ääni, mutta
luulen, että siitä vasta vihaista
palautetta tulisikin.
Britannian yleisradioyhtiö
BBC suunnittelee lähettävänsä vuvuzelattomia televisiolähetyksiä MM-kisoista. Filip Holosko).
Erotuomari: Jerome Damon, EteläAfrikka.
Yleisöä: 23 871.
Maanantain myöhäisottelu:
Kapkaupunki
Italia?Paraguay 1?1 (0?1)
39. (STT?Reuters)
Saksalaisen jalkapallon legenda Franz Beckenbauer arvostelee kovin sanoin Englannin pelaamista MM-kisoissa.
? Englannin esityksellä Yhdysvaltoja vastaan oli hyvin
vähän tekemistä jalkapallon
kanssa. Näytti siltä, että Englanti on palannut takaisin
vanhoihin huonoihin aikoihin,
Beckenbauer kirjoitti eteläafrikkalaisessa The Times -lehdessä
julkaistussa kolumnissaan.
Englanti jäi avausottelussaan
1?1-tasapeliin Yhdysvaltojen
kanssa. Joukkueen suurin tähti,
Napolin keskikenttämies Marek Hamsik oli näkymätön jo
ensimmäisellä puoliajalla.
Uusi-Seelanti pelasi MM-lopputurnauksessa 1982, mutta
hävisi silloin kaikki kolme otteluaan yhteismaalein 2?12
Tampereen Pyrintöön Suomen mestaruuteen
luotsannut ja Korisliigan vuoden valmentajaksi tänä keväänä valittu Pieti Poikola,
32, jatkaa mestarijoukkueen
peräsimessä myös tulevan kauden. Palkinnon voittaja
saa kiertopokaalin lisäksi 2
000 euron valmentautumisapurahan.
Perttelissä syntynyt Hellstén
KOHTI
VENLOJEN
VIESTIÄ
5
SSS seurasi
venlajoukkueen
valmistautumista
Kytäjä-Jukolaan
2010.
Sarja päättyy.
SSS | HANNU BRUSILA
hannu.brusila@sss.fi
SUUNNISTUS. Kadun vihkiäisiä on tarkoitus viettää elokuun loppupuolella.
Rytkösen mukaan nimetään
Kaartokadun osa Keskuskentän jalkapallostadionin kohdalta. kertoo kaiken joukkueen
tavoitteesta. On ilo jatkaa siitä mihin
jäätiin, ja hyviä ideoita pelimme kehittämiseksi on todella
paljon. Hän on saavuttanut useita SM-mitaleita sekä
pelaajana että valmentajana.
(STT)
Lonkkavaivainen
Leino leikkauspöydälle
Suomen tennistähtien Henri
Kontisen ja Jarkko Niemisen
kohtaaminen ATP-tasolla jäi
edelleen haaveeksi.
Juhamatti Aaltonen lähtee
vuokralle Magnitogorskiin
JÄÄKIEKKO. Rytkönen
oli Suomen ensimmäinen ulkomaille sopimuksen saanut
jalkapalloammattilainen.
Kotimaahan palattuaan
Rytkönen pelasi ja valmensi
HJK:ssa. Olen erittäin tyytyväinen
siihen, että valmennuskolmikko jatkaa myös ensi kaudella.
Hyvässä ilmapiirissä on hienoa
tehdä töitä ja tämä on kaikin
puolin mieleinen lopputulos
Pyrinnön kannalta, Hakanen
kommentoi. 400 metrillä
EM-tulosraja on 46,75. Onnistuminen siinä vaatii rauhallisuutta ja uskoa omiin kykyihin.
Meille tärkeintä on oma suoritus, ei massan mukana mene-
Voitto Hellstén tuli tunnetuksi piinkovana taistelijana Suomi-Ruotsimaaottelun viestiankkurina.
saavutti pronssia Melbournen
olympiakisojen 400 metrin
juoksussa vuonna 1956. Sitä ennen molemmat
olivat pitäneet syöttönsä, mutta ratkaisuhetkillä Nieminen
menetti omansa saamatta pisLehtikuva/Vesa Moilanen
Mainiot MM-kisat veivät Juhamatti Aaltosen Venäjän KHL-liigaan.
kertaa.
. Mielenkiintoista oli myös nähdä se, miten
kurinalainen laji suunnistus
on. Ihmiset ovat kyselleet
kuulumisiamme, tsemppaneet
ja tukeneet meitä koko ajan, he
kiittelevät kannustajiaan kaik-
kien Aurattarien puolesta.
Yksi heistä on ollut Ankkurin
Hannu Pyy, jonka viimeiset
terveiset Venlojen viestin debytanteille liittyvät heidän mentaaliseen puoleensa.
. Poikolan apuvalmentajina
jatkavat Ilpo Rantanen ja Ismo Niemi.
Poikola aloittaa kolmannen
kautensa Pyrinnön päävalmentajana. Otamme parhaat elementit viime kauden pelistä
ja kehitämme peliä niin, että
pelaamme tulevalla kaudella
vieläkin parempaa koripalloa,
Poikola lupaa.
. Viime kesänä hän voitti SM-kultaa 400 metrillä ja 4x400 metrin viestissä sekä hopeaa 200
metrillä. Noormarkun
Nopsaa edustava pikajuoksija
Matti Välimäki palkittiin Turun Sanomien Voitto Hellstén
-kiertopalkinnolla. Päivä kehitti ennen muuta
kartanlukutaitoa. Ratakierroksella hän
ei hävinnyt kertaakaan kenellekään toiselle suomalaisjuoksijalle.
Välimäen kuluvan kauden
tavoite on selviytyä Barcelonan EM-kisoihin. Hän
juoksi 101 maaottelua, voitti
niistä 52, ja hankki lähtemättömän maineen Ruotsin-tappajana.
Hän voitti vuosina 1955 ja
1956 Ruotsi-maaottelussa
kaikki matkansa: 100 metriä,
200 metriä, 400 metriä, 4x100
metrin viestin ja 4x400 metrin
viestin. Turun Weikkojen Nipa Tran sai kahdella
ensimmäisellä kerralla nimensä kiertopalkintoon. Hyvät pelit Saksassa herättivät
nukkuvan karhun.
Pelicans-johdon tietojen
mukaan Aaltoselle ilmaantui muutama kyselijä Venäjän liigasta ja lisäksi useita
tarjouksia Pohjois-Amerikan
NHL:stä.
Pelicansille KHL oli edulli-
sempi vaihtoehto muun muassa
siksi, ettei rahoja tarvitse jakaa
Aaltosen entisen seuran Oulun
Kärppien kanssa.
Sopimussummaa ei kerrottu,
mutta osa siitä riittää kasvattamaan Pelicansin pelaajabudjettia 100?200 000 eurolla.
Joukkue aikoo hankkia vielä
4?5 laatupelaajaa, varsinkin
hyökkäyspään vahvistuksia,
kertoi pelaajakoordinaattori
Pasi Nurminen.
Pelicans-sopimus mahdollistaa Aaltosen lähdön PohjoisAmerikkaan vuoden kuluttua.
Jos hän olisi tehnyt sen nyt,
Pelicans olisi voinut haastaa
hänet oikeuteen.
Lahtelaisseuran jättää myös
laitahyökkääjä Jesse Saarinen. Matka kokonaisuudessaan on 23,4 kilometriä, ihanneaika tasan
kolme tuntia eli voittajajoukkuetta odotetaan
maaliin klo 17.
l?
Viestinomainen kilpailu päätetään klo 18.15.
Siihen mennessä vaihtoon saapumattomien
joukkueiden yhteislähtö osuuksille 2?4 tapahtuu
klo 18.30. Hän pelasi KuPSissa 1945?52, jonka
jälkeen lähti ammattilaiseksi
Ranskan Toulouseen pelaten
siellä vuoteen 1960. (SSS)
Jalkapallolegenda
Aulis Rytköselle
nimikkokatu
JALKAPALLO. Sopimus kattaa
kauden 2010?11.
Aaltosella, 25, on Pelicansin
kanssa voimassa oleva sopimus vuoteen 2015 saakka.
Lähtö aikaistui seurasta riippumattomista syistä, toteaa
toimitusjohtaja Ilkka Kaar-
KORIPALLO. Maasto, jonka
kilometrivauhdeissa tullaan takuuvarmasti jäämään kaikista
muista 2000-luvun Jukoloista,
ei suosi hänen juoksuvoimaista
suunnistustyyliään.
Maltti on siis valttia ensi lauantainakin.
. Seuraavat kaksi kesää suomalaisessa
pikajuoksussa mentiin Valkealan Kajon Visa Hongiston
johdolla. tarpeen vaatiessa
vaikka kanssakilpailijoiden
avulla, ohjeistaa Pyy.
SSS/Marko Mattila
Benjamin Becker esti
suomalaiskaksikon
kohtaamisen
TENNIS. Me emme taistele aikaa
vastaan, sillä ainoa tavoitteemme on löytää maastosta kaikki
meille määrätyt rastit. (SSS)
Mestarivalmentaja
Pieti Poikola
jatkaa Pyrinnössä
Aurattaret valmiina Venlojen viestin: Päivi Hellström (vas.), Taina Väänänen, Pia Hellström, Tanja Granroth sekä huoltaja Heta Liiman (edessä).
minen, korostaa Pia Hellström,
joka itse arvelee selviytyvänsä
runsaan viiden kilometrin pituisesta avausosuudestaan
3?3,5 tunnissa.
Angelniemen Ankkuri tarjosi
Aurattarille mahdollisuuden
osallistua kaksi ja puoli viikkoa
sitten Jukola-maastossa järjestämälleen edustusleirille.
. Ilmassa väreilee innostunutta ja odottavaa jännitystä.
Tämä ei kohdistu niinkään
omaan suoritukseen, vaan
enemmänkin siihen, miten
kaikki käytännön asiat tulevat
sujumaan tässä meille ennestään tuntemattomassa maailmassa, tiivistää idean alullepanija Pia Hellström Aurattarien
tuntemukset viisi päivää ennen
h-hetkeä.
Hullulta alun perin kuulostanut ajatus omasta osallistumisesta Venlojen viestiin
syntyi Pia Hellströmin päässä
15. Palkinnon
saa edelliskauden paras suomalainen pikajuoksija.
Välimäki, 23, on hallinnut
kotimaassa ratakierroksen
kilpailuja viime vuosina. Aloite hyväksyttiin
yksimielisesti luottamuselimissä.
Rytkönen on yksi kaikkien
tettäkään.
Becker kohtaa siis toisella
kierroksella villillä kortilla
Hollannin turnauksen pääsarjaan päässeen Henri Kontisen (ATP-253), joka voitti maanantaina omassa ensimmäisen
kierroksen ottelussaan Jamaikan Dustin Brownin. A-maajoukkuetta
Rytkönen valmensi 1970-luvulla neljä vuotta. Maalina on selviytyminen kunnialla maaliin.
. Eli keskittymisen pitää olla kunnossa
ja peruskarttamerkkien tunteminen hallussa, mitkä ovat
yleensäkin onnistuneen suunnistussuorituksen avaintekijät,
Granroth sanoo.
Hän sanoo saaneensa suunnistuksesta paitsi uuden har-
VENLOJEN VIESTI KYTÄJÄ-JUKOLASSA 2010
Venlojen viestin lähtö on ensi lauantaina 19.
kesäkuuta klo 14.00. Toiseen erään
Nieminen (ATP-65) tuli latautuneena, ryösti toisessa pelissä
saksalaisen syötön ja eteni vakuuttavaan 6?3-erävoittoon.
Päätöserä oli tarkkaa peliä
aina kymmenenteen peliin
saakka. Philadelphia Flyersin paidassa loistavat pudotuspelit NHL-liigassa pelannut
Ville Leino päätyy kauden
päätteeksi leikkauspöydälle.
Pienessä leikkauksessa putsataan tulehdusta ja mahdollista
arpikudosta lonkan alueelta.
Asiasta kertoi Philadelphia
Daily News -lehti.
Leikkaus aiheuttaa Leinolle
vain noin kahden viikon toipumistauon ja hänen pitäisi olla
pelikunnossa Philadelphian
harjoitusleirin alkaessa kesäloman jälkeen.
Leino, 26, oli Stanley cup
-finaaleissa Chicagolle taipumaan joutuneen Philadelphian
parhaimpia pelaajia. Venlojen maali suljetaan klo 21.30.
l?
l?
Ensimmäisen osuuden (Aurattarilta Pia Hell-
rastuksen, myös päässeensä
sen myötä eroon aikaisemmasta eksymispelostaan.
. Välimäen ennätys on viime kaudella juostu 46,69.
Voitto Hellstén -kiertopalkinto jaettiin ensimmäisen kerran
vuoden 2005 pikajuoksutulosten perusteella. (STT)
JÄÄKIEKKO. Sovimme (toiminnanjohtaja) Jarmo Hakasen kanssa
alun perin kolmen vuoden projektista ja tuntui, että viime
kaudella homma jäi hieman
kesken, vaikka voitimmekin
mestaruuden, Poikola kertoi.
. Tappion myötä
kariutui odotettu suomalaispelaajien kohtaaminen, sillä
toisella kierroksella Nieminen
olisi saanut vastaansa Henri
Kontisen.
Turnauksessa kahdeksanneksi rankattu Becker (ATP-listan
Voitto Hellsténin
kiertopalkinto
Matti Välimäelle
sijalla 52) aloitti ottelun vahvemmin ja voitti ensimmäisen
erän vahvan syöttötyöskentelynsä ansiosta. nyt haluan mennä sinne vähintään kerran viikossa.
Tämä on iso muutos elämässäni, joka on kuntoiluni osalta
muutenkin monipuolistunut
merkittävästi.
Pia Hellström ja Tanja Granroth ovat molemmat otettuja
ström) pituus on 5,1?5,2, km, jossa nousua
200 metriä, toisen osuuden (Päivi Hellström)
pituus on 4,4?4,5 km, jossa nousua 185 m,
kolmannen osuuden (Taina Väänänen) pituus
on 6,2?6,3 km, jossa nousua 280 m sekä neljännen osuuden (Tanja Granroth) pituus 7,5?7,6
kilometriä, jossa nousua 390 metriä.
Kytäjä-Jukolaan on ilmoittautunut ennätysmäärä venla-joukkueita, kaikkiaan 1 106 (4 424
juoksijaa). Ennen pelkäsin metsään
menoa . Hän siirtyy ensi kaudeksi Tshekin liigassa pelaavan
Karlovy Varyn riveihin. Hän sivusi tulokaspelaajien pudotuspelien piste-ennätystä tehoilla
7+14=21. (STT)
aikojen tunnetuimmista jalkapalloilijoistamme. kesäkuuta 2010
Urheilu
Palkinto odottaa noutajaansa
Aurattarien fyysinen kunto ja suunnistustaidot mitataan lauantaina Kytäjä-Jukolassa
SSS/Hannu Brusila
YLEISURHEILU. Se hieman mietityttää,
kun Kytäjällä ei ole juurikaan
polkuja tai eikä muitakaan
kunnon kiintopisteitä. Pitäkää pää koko ajan kylmänä ja hokekaa heikoilla hetkillä itsellenne, että kyllä tästä
selvitään . on otettu vastaan täkäläisissä suunnistuspiireissä. kesäkuuta 2009 lomamatkalla, jonka kohokohdaksi jäi
Mikkeli-Jukolan näkeminen.
Lauantaina hän kokee tämän
maailman suurimman suunnistusviestin ainutlaatuisen
tunnelman aitiopaikalta sännätessään yli tuhannen muun
venlan kanssa maastoon klo 14
numerolla 1 036.
Päivi Hellströmille osuvan
kakkososuuden aikana metsään pääsevät todennäköisesti
myös Väänänen ja Granroth,
koska Venlojen yhteislähtö tapahtuu jo klo 18.30. Saksan Benjamin
Becker löi Jarkko Niemisen
Hollannin ?s-Hertogenboschissa
pelattavan ATP-tennisturnauksen avauskierroksen ottelussa
6?4, 3?6, 6?4. Aulis Rytkönen,
81, saa nimikkokadun Kuopioon. Hyvinkään
urbaanissa erämaassa tämä
salolais-vantaalainen kvartetti kuittaa päästötodistuksen
siitä oppimäärästä, jota Pia
Hellström, Päivi Hellström,
Taina Väänänen ja Tanja
Granroth ovat ammentaneet
enemmän tai vähemmän vaihtelevalla menestyksellä Salon
seudun monilta kuntorasteilta.
. Järjestelyn
tavoitteena on saada naiset
pois pimentyvästä metsästä
ennen klo 22.55 tapahtuvaa
Jukolan viestin lähtöä.
Aurattarien motto ?me ei eksytä. Jokainen leiriläinen keskittyi täysillä harjoitukseensa
ja sen purkuun, Pia Hellström
kertoo.
Eksyminen ei
pelota enää
Puskista pihkaniskojen pirteään perheeseen liittyneet Aurattaret saavat tulikasteensa
erittäin haastavassa paikassa,
sillä maasto Kytäjä-Jukolassa
on poikkeuksellisen hankala.
Se koostuu pääasiassa jyrkkäpiirteisistä, noin 20?30 metriä
korkeista kallioisista mäkialueista ja niiden välisistä suonotkoista.
Ei ihme, että myös ankkuriosuuden Aurattarille hoitava
Tanja Granroth tuntee perhosia vatsassaan. Heidän facebook-ryhmässäkin on 225 jäsentä.
. Tämä on ollut meille annetun tuenkin puolesta mahtava
projekti. Mestaruuteen päättyneellä viime
kaudella Pyrintö voitti pudotuspelit mukaan lukien kauden 43 ottelua ja hävisi vain 14
na.
? Aaltonen ei itse aavistanut
pääsevänsä MM-kisoihin. (STT)
Lehtikuva/Reuters/John Gress
Ville Leino. SM-liigassa pelaava
Pelicans vuokraa suurimman
tähtensä Juhamatti Aaltosen Venäjän KHL-liigan Magnitogorskiin. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Aurattaret-venlajoukkueen lähes vuoden
kestänyt suunnistusprojekti huipentuu ensi lauantain
Kytäjä-Jukolaan. Venlojen viesti näkyy suorana ruotsinkieliseltä FST5:lta lauantaina klo 13.55?17.25.
l?
tavasta, jolla nämä julkisuuden valokeilassa paistatelleet
?kummajaiset. Kenttä lähiseutuineen
liittyy olennaisesti Rytkösen
elämään ja jalkapallouraan.
Aloitteen Rytkösen kadusta
tekivät 45 kuopiolaisvaltuutettua. Ensimmäisellä kaudella Poikola johdatti Pyrinnön
pronssille ja päättyneellä kaudella irtosi runkosarjan voitto
sekä Suomen mestaruus.
Pyrintö on pelannut Poikolan
alaisuudessa yhteensä 109 korisliigaottelua, joista joukkue
on voittanut peräti 70
23, p. 731 3375, Örninkatu 10
terveys- kauneus- ja muoti:
. Myllyojank. 727 3500
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 0400 534 613
Joensuunk. 010 255 1346,
Sari Mellin
p. parillisen viikon keskiviikko
Rengas Japi Oy Piisitie 3B,
24910 Halikko As. Pasi Niini
Säästäjänt. 731 3362
Salon Moottorihuolto
Ratak. 044 279 3149
Suutari-Pekka, Euromarket,
Hämeent. 040 580 3545
Kirjapainot
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
Salo, p. 02-731 4700
www.ykkoskeittio.fi
Kengitysseppä Juha Säde
Kiinteistökorjaukset
AA-Laaturakennus
Lounais-Suomen
Rakennussaneeraus Oy
www.salonmokkihuolto.com
viemärien videokuvausta
p. 13. 731 2899
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. P. 728 0772, 050 566 8863
Kylmälaitekorjaamot
Saari Keittiöt / Pinjasto Oy
Koirahoitolat
Dieselkorjaamot
LVI-Palvelut
Kurppa Keittiöt Oy Piisit. 727 3636
Maansiirtokuljetukset, hiekkaa,
Perämiehenk. 0400 533 083
Avainpalvelut
Avestia
p. 0207 940 220.
www.saarikitchen.com
Ykköskeittiö, Joensuunk.4, Salo
P. tasokas bussi,
Tieisännöitsijät
Rengasliikkeet
Kuvaus, editointi, ohjelmatuotanto.
Erilaiset DVD-toteutukset.
P. 7, Salo
p. 37, p. 10041,
matkapuhelimesta 02-10041
Krassin juhlapalvelu
Salon seutu / Pertteli
P. P. 4, Salo, p. 0500 534 938
Öljypoltinhuollot
Poltinhuolto Ahonen
Tilausajot
p. 0500 829 902
LVI-asennus Teemu Toivonen
P. 040 537 5087
Linnapellont. 7211800
P. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 7, 24130 Salo.
P. 26, p. P. 040 706 2737, 731 1243
p. 044 279 3149
Salon Jätehuolto Oy
Satamakatu 31, p. Sandberg Oy
Helsingint. 731 7366, 040 514 0548
Ompelukoneliikkeet
MS-Putki Huolto
Putkityöt / Ilmalämpöpumput
M.Suosaari 0400 863 705
Sahat/sahauspalvelut Tilitoimistot
Suomusjärvi, p. 0400 532 392, 040 557 2171
Verhoiluliikkeet
Hedvig p.040 554 3624
J.&R. 044 549 1501
Tapettia seinille, maalia pinnoille,
päällystettä lattioille ja kodin muita
kunnostustöitä.
T:mi Samuli Pylkkänen
Asianajotoimisto
Korvenoja & Niinistö Oy
Painovirjamo Oy
Joensuunk. 731 7362
Peräkärryliikkeet
p. Niemi
Halikon Prisma P. 14, 24100 Salo
sepeliä, mursketta. 7,
P. 77 021 / ilmoitukset.
Antenniasennukset
Jussi Salomaa P. 738 8260
LVI-Vihiniemi Oy
Kaikki remontit ja julkisivukorjaukset Matti Tulonen P. 733 5535
Hanskin Mainos Ky
Ketomaank. 731 6535
www.hanskinmainos.fi
Mainoset & Maigrafi
Tehokas ja joustava mainostalo.
P. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
LVI-asennukset/huolto,
lämpöpumput: myynti, asennus,
huolto. 040 566 0429
Vanutehtaanmäki
p. 736 2244, 044 517 2244
Minivarastoja 2-250m2
Salon Hallitilat Oy
P. Vuorela Oy
Helsingint. Siren p. 0400 252 819
MH-Media
Äänentoisto-, valaistus- ja ohjelma1+14h. 041 506 7485
LVI-asennus Yliräisänen
P. 040 828 0190
Kuljetukset
Lasse Lehmusvirta
Huonekaluliikkeet
Kalustemyynti A. 733 7313
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut, ym.
HUOM! Puh.luettelon etuseteli
Myllyojank. 045 127 7734,
www.meidan.fi
Metsäpihan Koirahoitola
P. 040 537 5087
Mainospalvelut
Adpartner Oy
Harventajank. 727 4660, fax 727 4669
Satamakatu 31, p. 11?13, p. 0500 901 747
www.suomenesityspalvelu.fi
www.ruokasalo.net
Puusepänliikkeet
P. 7211800
Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
P. 2-4, Halikko kk
p. 050 357 7580 Perniö
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
p. 38 p. 0400 165 931, 0400 536 931
Tapio Iltanen p. 010 255 1429,
Perniö/Juhani Loimulahti
p. 0400 533 083
- lokakaivojen ja umpisäiliöiden
tyhjennykset
- viemärien avaukset, pesut ja
sulatukset
- imuautopalvelut
Likakaivojen tyhjennykset.
Salon Lokapalvelu
ATK-palvelut
Tietotekniikkapalveluja
www.saloplan.fi
Lassi p. 010 228 7300
Erik Lönnblad AIT, ISA
0400 823 945
Hannele Arttila-Seisto
040 565 8885
sposti: salo.isp@realia.fi
www.realiaisannointi.fi
Jätekuljetukset
Kuljetus Juha Sirkiä
WC-tankkien ja sakokaivojen
tyhjennys. 42, Turku
P. p. 040 730 8712
hellbergin.pidot@gmail.com
www.hellberginpidot.fi
Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja koulutustila sekä tarjoilu.
Perniönt. 12. 22 p. 733 6100
Halikon Hinaus
p. p. Suoramarkkinointituotteet
Kodinkonehuollot
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. taksi invavarus- palvelut. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. 040 548 6398
Vienna Basilisk
P. P. 733 1226, 040 501 1649
Imuautopalvelut
Kuljetus Juha Sirkiä
Loka-auto. 737 1700, fax 737 1214
Paperinkeräykset
Kirsi Orpana p.044-0275644
www.pitolaakso.fi
Myllyojank. 77 021 / ilmoitukset.. peltityöt pohjatöineen.
p. 735 2412, 0400 223 697
Esiintymislavat. 733 1494
Hinauspalvelut
Myynti ja huolto, kaikki merkit.
Vilhonk. 1, Salo.p. 050 440 9414
Toimisto-, porras- ja
rakennusten loppusiivoukset.
P. Sanomalehdet,
. 731 7362
Louhintapalvelut
Mainosvakka Ky
Örnink. 733 1182
P. 040 523 8796
Laatoitustyöt
Mökkihuolto P.Kirves
Mökkitalkkarityöt
P. 0400 534 641www.markunpelti.fi
Pelti-Saari Oy Rakennusalan
peltityöt. 0400 945 267
Salon Imuautot Oy
Asianajopalvelut
Salon Oikeusaputoimisto
Kirkkokatu 1-3 A
P. 10, p. 045 7840 2145
Autokorjaamot
Autokorj. 0400 812 000
Parkettityöt
Parkettiasennus K. 0400 891 653
- Salon parhaat lounaslistat netissä!
Tapio Suonio
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy
OP-Taloushallinto
Koti-, toimisto- ja rakennusten
loppusiivoukset. P. 3, p. 733 5881
Tulos-Forum Oy, Salo
P. 02 7334 228
www.krassi.fi
Tuolin Henki p. 777 350. 040 510 8457
Asemak. 721 2600
Juhlapalvelu Marja Kankare
Leimasimet
Liikkuvalla kalustolla.
P. 050 357 7580 Perniö
T:mi Jarkko Nikander
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja
Laatoitukset, saneeraukset ja
Tulikivi-uunien muuraukset.
P. P. 0500 128 956
Tilitoimisto Tihahe Oy
Vikström
pitopalvelu ja eineskeittiö
P. 731 2908
Taksiautoilija Harri Ketokoski
Taksi ja Tilausliikenne Keijo
Räsänen Salo 17h. 724 0195
Lämpöpumput
Salon Aluesähkö Oy
P. 13 C 6, Salo
p. 010 255 1345,
Oili Välikangas
p. 02-731 2525
Heimo Ketola Liipolant. 8,
p. 040 5726152 p. 733 3906, 0500 127 863
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Talouspäällikköpalvelut.
p. 727 3500
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 040 502 3548, Kuusjoki
T:mi Reijo Korvenoja
P. 010 255 1378
Turunt. 727 7100
Autotarvikeliikkeet
Autotarvike
Örninkatu 8, p. 731 1951, 0400 745 391
Kaakeliliikkeet
Laattojen myynti ja asennus,
kylpyhuonekalusteet
Salon Kaakeli Oy
Kello ja Kulta Jokinen
Jari Auranen
Turunt. 0400 581 552 www.pikkutalli.fi
Pianonkorjaukset
Suutari Tauno Lempinen
Vilhonk. 040 724 1345
Laatoitus- ja vesieristystyöt
K. Puusepäntyöt.
P. 040 717 5035
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. Tuomi
Myös hionnat ja lakkaukset,
Salo, p. 733 5727
Ostetaan ja myydään kuolinpesiä
p. 010 366 0400 www.oikeus.fi
P. 040 550 4521
Autolasitukset
VM-Autolasi Oy
Kaikki autolasitukset,
yli 15 vuoden kokemuksella.
Salitunk. Tmi Mikko Pajuniemi
P. Asennus- ja mittauspalv.
Paljeovi ja Kaihdintuote
Kauralant. 044 577 0553 www.puunainen.fi
Mp-korjaamot
Sähkölaitekorjaamot
Virityksiä ja pintakäsittelyä.
Puunainen Oy
www.ruokasalo.net
18 m3 umpikuorma-auto
takalaitanostimella.
0400 224 840, 040 530 3175
Siivouspalvelut
Auktorisoitu taloushallintoliiton jäsen
p. 2 p. 4, Salo
p.7276200
Raitalank. 736 2110, 040 501 0090
LVI J.Vasankari Oy
Rummunlyöjänk. P. P. 736 2044.
www.paulikurppa.fi
Jäähdytinkorjaamot
Jussin Diesel Oy
Jussin Auto ja Kenno
Mariank. P. P. bussi, 1+8h. 22, Salo. 8, p. 0400 812 000
Halikko, p. 045 129 9123 Koski Tl
Videokuvaukset
Taksit
8 h tilataksi inva/paarivarustein.
Taksi Ari Hillgen P. 13, 24260 Salo
p. 21, 2 kerros
p. 0500 527 559 (Salo, Halikko, Paimio) Edustajat Juhani Kokko
p. 733 3366
tai 0400 808 430
- Salon pitopalvelut netissä!
Lounasruokailut
Lukkoliikkeet
Sahattua ja höylättyä puutavaraa
p. 10. P. 0440 742 125
Helsingintie 5. P. 8. 0400 954 836 ja Tomi Grönfors
p. 734 6450
Muuttopalvelut
Katuhaukka Oy
Muuttolaatikkovuokraus.
p. 010 255 1344
Pertteli/Juha Leino
p. 041 504 9488, harriketokoski.com
Pitolaakso Juhla- ja pitopalvelu
Torikatu 3, p. 0440 863 380
SALVAn siivous, kotisiivousta
salolaisille vanhuksille, vammaisille
ja veteraaneille. P. 777 8600
www.korvenoja-niinisto.fi
Hornink. 040 847 5649
Koskinen Seppo
Kaakelitehtaankatu 2, p. P. 77 021
. 044 556 2910 www.ilaksi.com
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Kuusjoki, p. 044 543 9426
www.autofiksaus.com
Tmi Autopesu
Meriniitynkatu 21. 0400 590 667
www.ristotuovinen.com
Taalmanni Oy
Kaikki kiinteistöjen, huoneistojen
maalaus- ja saneeraustyöt.
P. 0440 534 926, 731 9696
Lakiasiat
Ilaksi Oy
Saneeraus- ja rakennustyöt
P. 6, 3 krs, Salo
p. 02 721 3355, 02 721 3300
Turunt. ja lemmikit. 8, p. 050 378 6509
Salon Putkityö Oy
www.rakennussaneeraus.fi
p. 731 2325.
Kaikki alan korjaustyöt,
Polar-huoltopiste
Katkiluodonkatu 6, Salo.
P. 0400 223 857, 734 1262
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Turunt. 0400 769 644
Tarjoilu toiveittenne mukaan.
Turuntie 21 p. 0400 842 808
Myös uima-altaat ym. 0400 534 036
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
P. 8, p. 044 284 8996
LVI-asennus J-P Kivelä
P. 02-731 2905
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto
www.salontilipalvelu.com
Salon Hyötykäyttö
Kotipalvelu Näpsäkkä
Tilitoimisto Simo Vuori Ky
P. Niemi
Jannen huoltomyynti
Myös avaimet ja kaiverrukset
Halikon Prisma P. Pursimiehenk. 0400 745181, 736 2477
Lattialämmitykset
Joensuunk. 721 2300, fax 721 2310
Suutarit
TV-Huollot
Suutari A. P. P. 731 6096
Metsäpalvelut
Pihapuiden kaato, myös ongelmapuut. 727 5700
Mökkihuollot
p. 733 1923
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset,
kesto / takuupinnoitteet.
Joensuunk. 59
Pertteli kk. 0400 923 498
www.puunkaato.info
Salon Lukko- ja helahoito
Lehtosaari Vesa
Salon Lukkopalvelu
K. 0500 968 645
Warrock Oy, Sammatti
Kotipalvelut
Koti- ja yrityssiivoukset,
ikkunoiden pesut, puutarhanhoito.
Kotipalvelu Sarpakka
p. 733 1202
Levysoittimet
Levysoitinkorjaukset, neulat
ja äänirasiat, ym.
Helsingintie 13. P. 0400 945 267
Salon Imuautot Oy
Suutari A. 14, p. 040 715 7949
mika@aarnio.com
Lupin Oy
Lemminkäisenk. 731 2905
Harri Nurmi, ITS
040 7246 831
Kari Virtanen, IAT
050 3810 772
Timo Ollikkala, IAT
050 3810 773
Kalle Lönnqvist, MITS
050 5481 061
sähköposti:
etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com
Realia Isännöinti Oy, ISA
Helsingintie 14, 3.krs
p. 0440 121 715
Hitsauspalvelut
Alumiinihitsaus, mustan raudan
hitsaus, epäkeskoprässäys
ktvhitsaus.websites.fi
P. P. 9, p. 040 731 3462
Kuusjoki P. 0400 224 095
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Helsingint. 0440 627 559
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
Ääni ja Media Oy
Äänentoisto-, valaistus-, djja karaokepalvelut.
p. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
Palveluhakemistojen
aikataulu:
Euromaster Oy
Salon Mopo ja Pyörä
p. 045 124 7282, www.satamo.net
Korkeapainepesut
T:mi Timo Mynttinen
Asianajotoimisto
varatuomari Timo Havia
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
Asianajotoimisto Timo Savolainen
Vesijohtoliike V. 044 7371 530
Taalmanni Oy
Kaikki kiinteistöjen, huoneistojen
maalaus- ja saneeraustyöt.
P. Laite- ja tarvikemyynti.
tein. 253 1532, fax 253 1533
Olli Hämälistö
Katin siivouspalvelu
www.mainoskeskus.com
Kotisivut & kauppapaikat
0400 741 177
Liukuovikaapistot
Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto Laskuri Oy,
Katrineholmink. 0440 749 129
Autosähkökorjaamot
Salon Autosähkö
Örnink. 8
Jannen Huoltomyynti
Digiantennit ja sateliitit,
ja alan tarvikkeet.
Helsingintie 13. 02-7357293
www.painovirjamo.fi
Salon Lehtitehdas
Örnink. 041 543 7390
Säleverhoja, rullaverhoja, markiisit
taite- ja paljeovia, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Kaihdin-Lehtonen Oy Somero,
Jaatilant. P. 733 8400
Salon Tilipalvelu Oy
Turunt. 47, Somero, p.748 6406
www.easynetti.com/paljeovijakaihdintuote
VMT Kiinteistöhoito Oy
P. 1, p. parittoman viikon keskiviikko
muut palvelut:
. 727 3377 www.vaarna.com
Peltisepänliikkeet
Markunpelti Oy 25 v.
Katto- ym. 731 6234
Kaiverruspalvelut
Ovikil., postil. 12, Salo, p. 045 7840 2146
Pasi p. 4-6, Halikko as.
Kulta-/kelloliikkeet
P. 733 3079
Ikkunoiden, -ovien ja huonekalujen
entisöintiä. 731 1556,
0400 531 647
Varastotilat
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökj. 22, 24240 Salo
P. 731 8227
Eristämiset
Vakio-Puhallus Oy
puhallusvillaa. p. (02) 731 3971 www.mainoset.fi
Suoraan valmistajalta
Kaihdinliikkeet
Autohinaus Oy
p. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Kotityöpalvelu Marja Kanerva
Tilitoimisto Tietotilit Ky
Salon Siivouslikat
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto TiliWahlsten Oy
p. 12. 2 A
Tj Leif-Johan Lagerroos
02 72 72 911
Hannu Kallio 02 72 72 901
Taina Niemi 02 72 72 902
Salo Isännöinti Oy
Turuntie 8B, 2 krs.
Ketokulta Marianne 721 7266
Kaskela Erkki 721 7265
Rouvari Matti 721 7267
Borenius Hannu 721 7264
Elonen Timo 721 7268
www.saloisannointi.fi
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy ISA
OP-Isännöinti, Salo
Turuntie 8, II kerros
Kirsi Mäkinen
p. 727 5700
Myös trimmaukset, kurssit, leirit,
agility... 21, 2 kerros
p. 0400 596 713
Jukka Lehti
Pitopalvelut
p. Tilaukset:
p. Kurki
p. 0400 783 047
T:mi Ari Kainulainen
Kistolantie 153, Muurla
P. 731 6820
Video-stereo-hifi -huollot
Helsingint. SuutariPekka, Euromarket, p. 0440 433 366/Virtanen
040 867 9273/Salonen
Halikon RKT Ky
p. 18, Salo p. P. 0400 530 433, fax 731 3306
Yksityisteiden hallintopalvelut,
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
Puusepänliike Matti Pentikäinen
Tmi Iisilastu. 731 2151, 0440 533 393
Sähkö-ja valaisinliikkeet
Hellbergin Pidot
p. 0440 532 085
Risto Tuovinen Oy
Rakennus- ja saneerauspalvelu
P. 777 710
Salon Kylmäpojat
Kengityspalvelut
Halikon LVI-Asennus
Huolto-Järvi Oy
Salon Kylmäapu
Kailiniituntie 2, Halikko
P. 044 733 5001
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 733 2685
Örninkatu 8. 0400 554 587
LVI-Palvelu Alanko
& Salminen Oy Ratak. 0400 224 095.
Antennit / tarvikkeet
Huutokaupat
Keittiökalusteet
Salon Huutokauppakamari
Avance-keittiöt p. 0440 422 140
www.salonlokapalvelu.fi
Isännöintipalvelut
Manacor Oy, Inkerink. Pihakiven Lasiliike Ky
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko,
p. 1, Vaskio
p. 010 255 1428
Salon Tilipalvelu Oy
Turunt. P. 045 230 1840
Sähkötyöt
Pihasuunnittelut
Salon Aluesähkö Oy
www.ekopiha.info
Salon Sähkötyö Oy
Joensuunk. 044 584 3480
Maalauspalvelut
Kalustemaalaamo
Ismo Peltonen
Warmia Oy
Aluepäällikkö Tuomas Kunnari
P. erik.laatoitukset
P. 731 7761
Salon Ulataksi p. 11, p. 0400 532 459
T:mi Petri Palenius
P. 733 4855, 0400 644 955
Pauli Vallittu 16-paikkaisella
bussilla sopivasti P. 02 7336198,
0440 780 357
Kahvila-Konditoria
Kultainen Tuoksu
Turunt. 733 3999
www.lakisalo.net
Jannen Huoltomyynti
Koirahoitola Faderviken, Särkisalo
P. 040 537 5087
Jussi Salomaa P. 0400 831 993
P. 050 530 9525
Verhoomo Toppatuoli
Ello
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Nyt myös pitopalvelu.
Inkerink. 113, p.7485814
www.kaihdin-lehtonen.fi
Rulla- ja säleverhot, palje- ja taiteovet, pystylamellikaihtimet, APOLLOmarkiisit. 044 5843 480 (Salo + lähikunnat)
P. 040 548 4116
Tekno-Trailer
Ilma- ja maalämpö IVT.fi
Lasitusliikkeet
Leppä Jussi
Bikeservice Oy
p. 5, 24100 Salo
puh. Lintula p. kesäkuuta 2010
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
15
Palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko.
Ilmoituksen hinta vain 2,60 euroa
+ alv / rivi / ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
Soita puh. 0400 530 960
Siivouspalvelu, vaatehuolto, ym.
kotityöt. 777 710
Salon Laatulämmitys
P. 727 444, myös päivystys
myös viemärien avaukset
p
Ulvila, Nurmo . PIF
. Tämä
tarkoittaisi venäläiskuski
Vitali Petroville lähtöpasseja tallista.
Räikkönen ajaa tällä kaudella Citroenin junioritallissa rallin MM-sarjaa. FC
Boda, Masku . Olympialaisten
sijasta olemme viime vuosina
nähneetkin realistisempana
vaihtoehtona nuorten olympialaisten tavoittelun, Talermo
selvitti.
Talermon mukaan aikuisten
talviolympialaisiin on tällä
hetkellä vaikea löytää sopivaa
kumppanimaata. Odotan Itä?
Länneltä monipuolista sisäpeliä ja paljon juoksuja, Superpesiksen toimitusjohtaja Juha
Tikkanen sanoo.
Itä?Länsi-ottelut pelataan
2.?4. JyTy, Lieto . (STT)
Maajoukkuetoppari Parviaisen
kausi ohi
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO
Salon Mestaruussarja:
FC Kärsy?Kisko 1?2
Kotimaali: Santeri Oksanen
Vierasmaalit: Jonne Heinonen, Jari Venhomaa
Kuusjoki?IBK Meda 2?3
Kotimaali: Juha Tuomaala 2
Vierasmaalit: Daniel Rantanen,
Joni Kallioniemi, Niko Karlsson
Pertteli?Salo RFC 4?0
Kotimaalit: Taneli Sirkelä 2, Sami
Suonio, Tuomas Rokka
Kirjakkalan Alku?Perniö 1?8
Kotimaali: Samuli Ahmed
Vierasmaalit: Pasi Rantanen 3,
Juha Virtanen 3, Tommi Uuttu, Juhani Melkkilä
MJP?Salon Isännät 7?3,
AC Jari?Oolelaisuus United
1?1
Perniö
5 4 0 1
25?4 12
IBK Meda 4 4 0 0
16?4 12
Pertteli
5 4 0 1
16?5 12
Kuusjoki 5 4 0 1
16?8 12
AC Jari
4 2 1 1
12?7 7
Salo RFC 5 2 0 3 19?13 6
MJP
5 2 0 3 13?16 6
Kisko
5 2 0 3 10?19 6
OolUnited 5 1 2 2
7?18 5
KirjAlku 5 1 1 3 10?22 4
FC Kärsy 5 1 0 4
6?11 3
Isännät
5 0 0 5
6?29 0
Seuraavat ottelut: 21.6. TuTo.
NELONEN
SaTo?JIK
1?2
TPK 2?JIK
3?3
SaTo?TuWe
2?3
Ponteva?MynPa
4?5
VG-62?PiPS
2?2
VG-62
10 7 1 2
41?7 22
MynPa
9 7 1 1 31?13 22
PiPS
9 6 3 0 27?12 21
TuWe
9 6 1 2 26?10 19
TPK 2
9 5 2 2 20?18 17
Ponteva 9 3 1 5 19?29 10
KaaRe
8 3 0 5 13?30 9
FC RP
8 2 2 4 15?20 8
UPK
8 2 2 4 17?24 8
ÅIFK 2 8 2 0 6
8?18 6
JIK
10 1 3 6 13?32 6
SaTo
9 1 0 8 13?30 3
Seuraavat ottelut: 17.6. Toto (1-5-10): 1,68 1,23-2,062,97 7,62.
Pelivaihto 446 133,82 e, yleisöä 1
400.
JALKAPALLO. Seuraavat Maanantairastit 21.06.2010, paikkana
Lammijärvi, järjestää Salon Vilpas.
Opastus tieltä Salo-Kisko tie 186 16
km + 3 km Salosta.
A, 6.60 km (30 osallistujaa): 1)
Riikonen Petri, SuSi, 55.59, 2) Elovaara Vesa, AngA, 58.20, 3) Kirmula
Miika, 1.06.24, 4) Jaatinen Marko,
1.07.55, 5) Mannervesi Mika, HalikonK, 1.08.40, 6) Nyberg Tommi,
1.08.53, 7) Uutela Jari, Amada,
1.09.27, 8) Ratia Tuomo, SuSi,
1.09.55, 9) Räsänen Teemu, 1.10.10,
10) Salonen Matti, TuS, 1.15.44, 11)
Nokelainen Kai, JRV, 1.17.40, 12)
Kinnunen Sami, 1.21.14, 13) Rapakko Timo, 1.22.18, 14) Kokko Tero,
R-P, 1.22.47, 15) Laukkanen Petri,
1.23.17.
B, 4.70 km (79 osallistujaa): 1)
Sidcrov Alexei, 47.14, 2) Hellström
Roy, 50.46, 3) Helsström Camilla, 50.46, 4) Lehto Janne, 50.52, 5)
Tcerbakov Alexei, 50.53, 6) Nummi
Ilari, 53.15, 7) Lietzen Jukka, Kisko,
55.05, 8) Holmijoki Tapani, 58.02, 9)
Salminen Tomi, 58.16, 10) Vesalainen Markku, AngA, 59.03, 11) Reiman Jarmo, AngA, 1.00.27, 12) Paatero V-P, TurVU, 1.01.31, 13) Kivelä
Sanni, 1.02.28, 14) Nieminen Taisto,
PiKa, 1.03.03, 15) Lindeman Jorma,
R-P, 1.03.04.
C, 3.70 km (96 osallistujaa): 1)
Afonyushkin Alexander, 31.10, 2)
Sjöholm Harri, 32.52, 3) Vigelius Kari, 41.27, 4) Raute Kaj, SuSi, 44.48,
5) Vuori Petri, NCC, 46.50, 6) Kurppa Pauli, SalVie, 46.54, 7) Saastamoinen Pasi, 47.03, 8) Toivonen
Pasi, Roamers, 47.29, 9) Hyytiäinen
Reijo, Salo, 48.06, 10) Lindroos Jo-
KENO
Voittonumerot: 12, 18, 20, 22, 25,
28, 30, 32, 33, 36, 38, 41, 44, 47, 48,
51, 63, 64, 66, 67
MONIVETO
Moniveto 5, Pesäpallo
1. alkaen
Myös: Tilastomenetelmät 8 op, Kauppaoikeus 7 op
Soita 02 232 3302 tai tutustu tarjontaamme netissä
www.turunkesayliopisto.fi. 16
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Kiri . lähtö, sh 2100 m: 1) Pirran
Pilari/Teemu Okkolin 30,0 (1,68),
2) Aki-Vei 29,7 (8,88).3) Parsa 29,8
(21,68).4) Kitti 29,9 x (32,8).poissa:
8, 16. Kuka tekee avausmaalin?
Voittoyhdistelmä: 4 (31.-40.min)?
17 Muu PAR pelaaja
Kerroin: 141,25
TENNIS
?s-Hertogenbosch, Hollanti:
ATP-turnaus, palkintoarvo
400 000 euroa:
1. Happonen mursi reisiluunsa kesällä 2008 ja oli
vuoden sivussa. KaaRe.
B-TYTÖT SM-KARSINTA
SalPa?HooGee
1?2
FC Honka?VIFK
0?1
KMF?TPS
0?1
ONS?JyPK
4?5
VJS
9 8 1 0
28?7 25
HJK
9 6 1 2
18?8 19
Ilves
8 6 1 1 16?10 19
VIFK
8 4 1 3
9?8 13
JyPK
8 3 3 2 15?13 12
KMF
8 3 1 4 17?12 10
HooGee
8 3 1 4
9?17 10
SalPa
8 3 0 5
7?16 9
TPS
8 2 2 4
9?11 8
ONS
8 1 0 7 12?28 3
FC Honka 8 0 1 7
5?15 1
Seuraavat ottelut: 18.6. Opastus 110-tieltä vanhan
motellin luota. (STT)
Lehtikuva/Juha Sorri
KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge (oik.) keskusteli Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Roger Talermon kanssa tiistaina Jyväskylässä pidetyssä World Sport for All -kongressissa.
Punainen valo palaa yhä moottoriurheilulle
Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques
Rogge teki tiistaina Jyväskylässä selväksi sen, ettei moottoriurheilua kelpuuteta olympialaisiin.
? Moni ihminen varmankin
pettyy, mutta haluamme olym-
pialaisiin vain ihmisten tai
eläinten (hevosurheilu) urheilua. Jani Karppasen (vas.) Kiri hävisi lopulta kotiutuslyöntikisan jälkeen Riku
Rantasen Tahkolle jaksoin 2?1 (4?5, 2?0, 0?0, 10?9).
. lähtö, lv 2100 m: 1) Vamos
Kemp/Tapio Perttunen 18,5a (8,87),
2) Brandon 18,5a (15,33).3) Zemeckis 18,6a (17,49).4) Linda La
Renta 18,7a (13,49). min.
tai ei maalia)?18 ei maalia/oma
maali
Kerroin: 12,15
Päivän Pari 3
Italia?Paraguay
1. Hershey Bears uusi viimevuotisen AHL-liigan
mestaruutensa, kun joukkue voitti liigan kuudennessa finaaliottelussa Perttu
Lindgrenin Texas Starsin
4?0. AC Jari.
Lyhyet
B-pojat III-divisioona:
TPS4?SalPa 4?1 (1?1)
SalPan maalin teki Roope Järvisilta Lauri Vuorisen syötöstä
Tytöt C-15 Aluesarja:
SalPa?Ilves (Tampere) 1?3.
SalPan maalin teki Riinamari Fagerström.
P98 Piirisarja 7v7 Ykkönen:
SalPa-99?PaiHa 4?0
SalPa: Roni Jokinen 2+1, Lauri
Mielikäinen 1+0, Santtu Maanpää
1+0, Akseli Niemi 0+1, Tomas Vuoriranta 0+1
T98 Piirisarja 9v9:
SalPa 99?TPS 0?0
Naisten liiga:
KPV?United 2?1 (1?1)
JÄÄKIEKKO
AHL-liigan pudotuspelit:
6. Koskenkorva, Oulu . VG-62, 19.6. HJK . Vimpeli?Nurmo 9?5
2. Wilpas, 22.6. lähtö, V4-4 DUO-2, lv 1600 m:
1) Finish Eko/Juhani Tapani 14,5a
(2,57), 2) Dottie D.Kemp 14,6a
(11,45).3) My Cup Of Tea 14,9a
(30,34).4) Cassy 15,1a (22,68). LTU, FC Inter 2 . V4-kerroin: 28646,91.
7. Ulkopelaajien
on läpilyönnin jälkeen turha
sännätä pallon perään.
? Kun läpilyönnit on torjuttava, myös keskikentälle jää
enemmän tilaa. lähtö, lv 2100 m: 1) Dumbledore/Seppo Sarkola 18,6a (5,43), 2) Be
Seen Berry 18,8a x (1,98).3) Mystic
Miracle 19,1a (95,38).4) Disa All
Stars 19,4a (9,23). Veikkausliigan
Valkeakosken Haka koki kovan takaiskun, kun Kalle
Parviaisen kausi päättyy
polvivammaan. Kumppani
tarvittaisiin, koska Suomessa
ei pystytä järjestämään olympialaisten kaikkia alppihiihtolajeja.
? Vaikuttaa siltä, että lähinaapurit ovat olleet hyvin
kiinnostuneita saamaan kisat
pelkästään itselleen, eivätkä
jakamaan niitä meidän kanssamme. (STT)
??????
_ _ _ M` \ZI^QQ PLM NQ
?????????????????
LOPPUKESÄN ABI- JA LUKIOLAISKURSSIT (95-105?)
22.7. Kuka tekee avausmaalin?
Voittoyhdistelmä: 10 (87?90. alkaen
Yhteisöviestinnän perusopinnot
5.10. min)?
10 Holosko/Vittek
Kerroin: 82,38
Päivän Pari 2
Norsunluurannikko?Portugali
1. FC Honka.
Janne Happonen
loukkasi polvensa
MÄKIHYPPY. Lähdöt klo 17-19,
Suunnistajan kauppa myös paikalla. Emme halua moottoroitua
urheilua, Rogge sanoi.
Samaan hengenvetoon Rogge
kuitenkin totesi, että olympialiike kunnioittaa moottoriurheilijoita.
Lehtikuva/Pekka Sakki
AMMUNTA
Lonato, Italia
Haulikkolajien maailmancup:
Skeet, 125 kiekkoa + 25 kiekon
finaali, miehet: 1) Georgios Achilleos Kypros 148 / 10 (123+25), 2)
Nikolaos Macrommatis Kreikka
148 / 9 (124+24), 3) Vincent Hancock USA 147 / 38 (122 / 2 uusinnassa finaalipaikasta +25), 4) Anders Golding Tanska 147 / 37 (122
/ 2 +25), 5) Valeri Shomin Venäjä
147 / 11 (123+24), 6) Saeed Almaktoum Arabiemiraatit 143 (123+20),
...28) Heikki Meriluoto Suomi 118
(22+24+25+22+25), ...67) Timo Laitinen Suomi 114 (23+25+23+21+22),
...95) Max Rosenberg Suomi 109
(21+23+20+22+23).
Maailmancupin ulkopuolinen ryhmä: 2) Marko Kemppainen Suomi
121 (25+24+24+25+23), ...22) Lauri
Leskinen 105 (19+21+22+21+22).
KOLMONEN
FC Boda?TuTo
0?3
HammIK?PIF
1?1
LTU?FC Inter 2
1?3
TPK?Wilpas
0?1
TuTo
9 7 0 2 25?11 21
Wilpas
9 6 2 1
12?5 20
FC Boda 9 5 2 2 20?11 17
TPK
9 5 1 3 25?12 16
Masku
8 4 1 3 18?15 13
JyTy
9 4 1 4 14?19 13
FC Inter 2 9 2 3 4 14?15 9
HammIK 8 2 3 3 11?15 9
Lieto
9 2 2 5 15?28 8
LTU
9 2 1 6 17?25 7
PIF
9 1 4 4 15?24 7
SIFFK
7 1 2 4
5?11 5
Seuraavat ottelut: 18.6. Ponteva, 18.6. MynPa, PiPS . Tosicin sopimus uuden seuran kanssa
on viiden vuoden mittainen.
Keskikenttäpelaaja saapui Unitediin viime vuoden
tammikuussa kotimaastaan.
Hän pelasi Englannin suurseurassa ainoastaan viidessä
ottelussa vaihtomiehenä. (STT)
Läpilyönti tietää
kunnaria Helsingin
Itä?Länsi-otteluissa
PESÄPALLO. SalPa,
19.6. KirjAlku, OolUnited . Milloin syntyy avausmaali?
2. VIFK . Vimpeli?Nurmo 9?5
Kerroin: 102,91
5. kierrosta: Benjamin Becker
Saksa (8)?Jarkko Nieminen Suomi
6?4, 3?6, 6?4.
Becker kohtaa toisella kierroksella
Henri Kontisen.
TIKKAURHEILU
Oulaisten SM-kilpailut:
Naiset: 1) Erja Kuituniemi JST
416, 2) Liisa Hakomäki ÄST 413,
3) Liisa Hautaniemi LamTi 412, 4)
Mervi Heino SaTi 392.
PÄIVÄN PELIT
Hyvinkään Tahko ja Jyväskylän Kiri tarvitsivat lähes kolme ja puoli tuntia, ennen kuin saivat selvyyden paremmuudesta miesten Superpesiksessä. TPK 2,
JIK . Kitee.
SUUNNISTUS
Maanantairastit:
Paikkana Maalu, järjestäjänä
Salon Viesti. JyPK . Kitee?Joensuu 6?1
Kerroin: 110,07
4. Kisat menivät tuolloin Torinolle, mutta Helsingin
ja Norjan Lillehammerin hakemus oli kilvassa mukana kalkkiviivoille asti.
? Tuo haku ei aikoinaan onnistunut, koska Lillehammerin
ja Helsingin välistä etäisyyttä
pidettiin liian pitkänä. alkaen abikurssit englanti, ruotsi, pitkä matematiikka
26.7. Päivän Duo:
9-2, kerroin: 137,26.
8. Maajoukkuehyppääjä Janne Happonen
loukkasi vasemman polvensa harjoituksissa Kuopiossa.
Happosen polvi leikataan
3?4 viikon päästä, jonka jälkeen laaditaan toipumis- ja
kuntoutumisennuste.
Happosen, 25, vasen polvi petti Puijon suurmäestä
suoritetun hypyn alastulossa
sisälle päin ja magneettikuvauksessa polvessa todettiin
vauriot sisäsyrjän nivel- ja
eturistisiteessä sekä kierukassa. TuTo . loppuottelu (4 voitolla mestariksi): Hershey Bears?Texas Stars 4?0
(2?0, 1?0, 1?0) T: Perttu Lindgren
0+0.
Hershey mestariksi voitoin 4?2.
PESÄPALLO
MIESTEN SUPERPESIS
Vimpeli?Nurmo
Kitee?Joensuu
Hyvinkää?Kiri
10?9)
2?0 (5?4, 4?1)
2?0 (2?1, 4?0)
2?1 (4?5, 2?0, 0?0,
Vimpeli
13 8 3 1 1 132?61 31
Kouvola
11 8 2 0 1 107?32 28
Sotkamo
11 8 1 1 1 101?52 27
Hyvinkää
13 4 4 1 4 65?53 21
Raahe
10 4 3 2 1 90?63 20
Oulu
13 5 1 1 6 90?71 18
Koskenkorva 12 3 2 1 6 61?93 14
Kitee
12 3 1 2 6 63?102 13
Kiri
12 0 4 4 4 55?81 12
Nurmo
12 3 1 0 8 71?116 11
Joensuu
12 0 2 2 8 48?102 6
Ulvila
11 0 1 1 9 29?86 3
Seuraavat ottelut: 17.6. ONS, TPS . Hyvinkää?Jyväskylä 6?5
Kerroin: 58,99
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 2
Oikea rivi: XX1 1X2 211 1XX
Voitonjako: 12 oikein 2 kpl voittoosuus 16 424,10 e, 11 oikein 417,50
e, 10 oikein 50,50 e.
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot: 42, 53,
62, 16, 2, 51, 60, 13, 36
Vaakabingot: 42, 53, 62, 16, 2, 51,
60, 13, 36, 59, 72, 68, 32, 1, 19, 65,
48, 38, 10,
6, 49, 23, 26, 50, 74, 24, 67, 28, 5
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 42 kpl voitto-osuus 5,10 e.
VOITTAJAVETO
Päivän Pari 1
RAVIT
TEIVO
1. Kuusjoki, IBK
Meda . Norsunluurannikko?Portugali
0?0
Kerroin: 8,61
3. lähtö, sh 2100 m: 1) Hoviaho/
Teemu Okkolin 32,4 x (5,31), 2) Ujori
32,4 (12,27).3) Tottes 32,9 x (2,67).4)
Poika-Romeo 33,8 (4,68). HammIK, 23.6. lähtö, V4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1)
Vintage Lady/Arto Laaksonen 16,0a
(24,07), 2) Zamba Laukko 16,1a
(19,92).3) Lucas Pokemon 16,2a
(72,21).4) Tilde Småbo 16,2a (1,63).
Toto (9-2-7): 24,07 6,75-7,27-13,54
114,30. Toto (6-2-9):
8,87 2,63-3,92-3,29 64,61.
9. lähtö, V4-2, sh 2100 m: 1) Kume/
Jarmo Saarela 26,6 (8,45), 2) Viskurilla 27,0 (6,03).3) Juppe Hoo 26,3
(6,73).4) Aino-Ilona 27,1 x (3,31).
Toto (6-4-10): 8,45 3,67-2,16-3,05
28,98. Ilves, 20.6. UPK . FC Kärsy, Kisko . Milloin syntyy avausmaali?
2. TuWe . KMF,
HooGee . heinäkuuta. HammIK, SIFFK . Tulevaisuudessa yhteishankkeessa
voisi olla kuitenkin muita vaihtoehtoja, Rogge totesi.
Talermo: Unelmaa
ei kannata haudata
Suomen olympiakomitean puheenjohtajan Roger Taler-
mon mukaan Suomen olympiakomitea ei ole toistaiseksi
ryhtynyt konkreettisiin toimiin
hakuprosessin aloittamiseksi.
Keskusteluja asiasta on kuitenkin käyty.
? Unelmaa ei kannata haudata niin kauan, kun sen voisi
toteuttaa.
? On kuitenkin selvää, että
monen tähden on oltava oikeassa asennossa, jotta projekti onnistuisi. Puhutaan sitten formula ykkösistä,
rallista tai moottoripyöräilystä. Tampere Utd?TPS 1?1
4. TPK, 21.6. FC Inter 2, JyTy . Toto
(2-9-3): 13,00 5,61-2,46-3,39 47,27.
V4-kerroin: 130,59.
5. Kuluneen kevään 22-vuotias Tosic oli lainassa Bundesliigan
Kölnissä ja teki viisi maalia
13 ottelussa.
United ja TsSKA eivät julkistaneet kauppasummaa.
(STT?Reuters)
Lindgrenin Texas
jäi kakkoseksi
AHL:ssä
JÄÄKIEKKO. SaTo,
FC RP . Raahe, Kouvola
. FC Inter?VPS 1?0
3. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m
SuperTroikka: 1) Ula Belle Hoss/
Antti Teivainen 16,6a (1,35), 2) Badstreet Guy 17,2a (25,75).3) Gondoleza 17,4a (29,18).4) Woodhill?s David
17,7a (87,55).poissa: 11, 14, 15. lähtö, lv 2100 m Pajakulma Kriterium-koe, Philip H -ajo: 1) Dee Dee
Careliana/Tuomas Korvenoja 18,4
(1,76), 2) Vincent Van Kemp 18,4
(32,33).3) Steel Robo 18,7 (12,34).4)
Son Of Uno 18,9 (17,57). Wallin esitti keskustelujen
aloittamista Suomen, Ruotsin
ja Norjan kesken. Pertteli, Perniö . (STT)
ManU myi
serbilupauksensa
Moskovaan
JALKAPALLO. Tervetuloa!
Suomusjärven Sisu
? Ette kuule minun koskaan
sanovan, että moottoriurheilu
ei olisi huippu-urheilua. Toto
(2-11-9): 2,57 1,64-2,77-4,99 12,37.
V4-kerroin: 61386,23. MJP, Isännät . ÅIFK 2 . Tapahtumaan osallistui 267 juoksijaa. Helsingissä pelattavissa pesäpallon Itä?Länsi-otteluissa kokeillaan sääntömuutosta, jossa jokainen tietyltä
alueelta lyöty läpilyönti tarkoittaa automaattisesti kunnaria.
Töölön jalkapallostadionilla
ei ilman sääntömuutoksia juuri
kunnareilla juhlittaisikaan, sillä jokaisesta suunnasta suljetulla kentällä paraskaan lyönti
ei pääse karkaamaan kovin
kauas ulkopelaajista.
Sääntömuutoksen myötä pallon sujahtaessa kentälle sijoi-
tettujen porttien välistä kaikki
kentällä olevat etenijät tuovat
juoksun ja lyöjä saa tililleen
kunniajuoksun. Se voisi kestää
viisikin vuotta, Talermo arvioi.
? Tärkeintä mahdollisen
olympiahankkeen kannalta
olisi kuitenkin vahvan yhtenäisyyden löytyminen kotimaassa.
Myös viranomaisten ja poliitikkojen pitäisi olla sitä mieltä, että meillä on varaa lähteä tällaiseen projektiin, Talermo sanoi.
Talermo arvioi, että pelkkä
hakuprosessi maksaisi 5?10
miljoonaa euroa. Italialaisen Autosprint -lehden mukaan F1talli Renaultin suurimman
omistajan Genii Capitalin
johtaja Gerard Lopez havittelee Kimi Räikköstä
takaisin formula ykkösiin.
Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.
Lopez haluaisi viime kauden jälkeen formulat ralliin
vaihtaneen Räikkösen tulevan ensi kaudeksi Renaultille puolalaisen Robert Kubican tallikaveriksi. alkaen englannin ja ruotsin kertaus lukioon siirtyville
AVOINTA YLIOPISTO-OPETUSTA SYKSYLLÄ
Ilmoittaudu syksyllä käynnistyviin opintokokonaisuuksiin:
Gerontologian perusopinnot
15.9. Wilpas
???????????????????
Ykkössuunnat tänään Sisu-majalla. alkaen
Ravitsemustieteen perusopinnot
28.9. Toto (3-78): 5,31 2,55-2,18-1,51 22,98.
2. Ottelusarjan voitoin 4?2
nimiinsä vienyt Bears on ensimmäinen joukkue vuoden
1991 jälkeen, joka on peräkkäisinä vuosina voittanut
Calder Cupin.
Lindgren keräsi 24 pudotuspeliottelussa tehot 7+10=17
ja oli pistepörssin yhdeksäs.
(STT)
Renault haluaa
Räikkösen?
FORMULA 1. Italia?Paraguay 1?1
Tulosyhdistelmä: 1?0, 1?0, 1?1,
1?1
4 oikein kerroin: 2 390,87
3 oikein kerroin: TULOSVETO
1. Serbian maajoukkueessa MM-kisoissa pelaava Zoran Tosic siirtyy Manchester Unitedista Moskovan
TsSKA:n riveihin. Kaikki nämä ovat korkeatasoisia ja arvostettavia lajeja.
Olemme kuitenkin päättäneet,
että emme ota moottoriurheilua mukaan aivan kuten
päätimme esimerkiksi shakin
suhteen.
? On olemassa raja, mitä
voimme olympialaisissa tehdä,
Rogge selvitti.
han, 49.00, 11) Salminen Rauno,
UK-Delta, 49.41, 12) Soiluva Sami,
50.04, 13) Tekkala Kalle, 52.11, 14)
Kleemola Katri, 55.39, 15) Matinaho
Veijo, UK-Delta, 55.48.
D, 2.10 km (62 osallistujaa): 1)
Hoikkala Robert, 27.07, 2) Juva Jonna, 29.58, 3) Liski Eero, LHR, 30.11,
4) Sjöholm Anu, 30.20, 5) Vigelius
Seija, 30.35, 6) Laine Pasi, 30.53,
7) Nieminen Sanni-Sofia, Leino Te,
31.09, 8) Peltomäki Ilpo, 31.34, 9)
Laaksonen Arttu, 31.37, 10) Leino
Satu, Leino Te, 31.48, 11) Lehtiranta
Reetta, AngA, 33.03, 12) Laasonen
Lasse, 33.17, 13) Tammi Eila, SalVil,
34.31, 14) Nieminen Inkeri, 34.43,
15) Kankare Soini, PR, 35.41.
Uusi?Seelanti-Slovakia
1. Salo RFC
. Uusi-Seelanti?Slovakia 1?1
Kerroin: 8,25
2. V4-kerroin: 660,67.
6. Toto (10-6-2): 5,43
1,57-1,38-5,37 4,20.
3. alkaen
Johdatus teatterin ja draaman opettamiseen
10.9. Japani?Kamerun 1?0
2. Kuka tekee avausmaalin?
Voittoyhdistelmä: 5 (41.-50. PIF, 19.6. Masku, SIFFK . Parviainen
loukkaantui viimeviikkoisessa Suomen cupin ottelussa.
Hänen vasemman jalan polven ristiside on poikki, eikä
häntä nähdä enää tällä kaudella tositoimissa nähdä.
Paha polvivamma ei ole Parviaisen uralla ensimmäinen,
sillä aiemmin oikean polven
vammat ovat pitäneet hänet
kentältä pitkiä jaksoja.
Parviainen debytoi tänä
vuonna myös A-maajoukkueessa, kun hän pelasi koko
ottelun Puolaa vastaan toukokuun lopussa. Ministeri totesi, että yhteishanke voisi tavoitella vuoden 2022 kisoja.
Edellisen kerran Suomi havitteli olympialaisia, kun vuoden 2006 kisojen isännyydestä
päätettiin. Toto (2-85): 1,76 1,26-3,95-3,41 31,45.
4. Ruotsalaiset ovat olleet
hyvin aktiivisia ja Norjassakin
on virinnyt aika monta hanketta, Talermo kertoi.
Roggen rohkaisevista sanoista huolimatta urakkaa riittäisi
myös kampanjoinnissa.
? KOK:n jäsenien saaminen
hankkeen taakse olisi monen
vuoden projekti. Milloin syntyy avausmaali?
2. alkaen
Terveystiedon aineopinnot
14.9. lähtö, V4-1, lv 2100 m: 1) Jubilation/Tapani Salojensaari 17,4
(13,0), 2) Juvel Brodda 17,4 (6,78).3)
Duran Boy 17,6 (12,87).4) Proudest
Jake 17,2 (20,81).poissa: 7, 10. World Sport for All
-kunto- ja terveysliikuntakongressissa vieraillut Rogge pitää
yhteispohjoismaisen olympiahankkeen onnistumista täysin
realistisena.
? Kisojen saaminen olisi mahdollista, jos Suomi pystyisi
vakuuttamaan Kansainvälisen olympiakomitean jäsenet
hyvien kisojen järjestämisestä
ja siitä, että kommunikaatio
kahden järjestäjämaan välillä
toimisi, Rogge sanoi.
Keskustelu yhteispohjoismaisesta hankkeesta otti tuulta
purjeisiinsa helmikuussa, kun
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.) ehdotti
niiden hakemisen aloittamista. Toto
(9-7-2): 1,35 1,08-5,16-2,73 14,65.
Troikka: 210,23.
10. TPK
. kesäkuuta 2010
Urheilu
Toivoa Suomen olympiahaaveille
Jacques Rogge pitää yhteispohjoismaista olympiahanketta realistisena
STT | TUOMAS ARKIMIES
Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques
Rogge antoi Suomen haaveille
talviolympialaisten järjestämisestä toivoa tiistaina Jyväskylässä. FC Boda
. Kitee?Joensuu 6?1
Tulosyhdistelmä: 9?5, 6?1
Kerroin: 11 480,36
Moniveto 2, Jalkapallo
1
Päivitä huvitietosi linnanmaki.?
vuosikokous Antti Rannikolla,
Mölkkärint 5, 3.7.2010 klo 14.00.
Hoitokunta
,:-1:-?5
/BVUJ KB
3FOUPVEV
5 IUJ U ZTJIPJUP
NVVU BML QVPMJIPJUP
IM² )
QW
UP TV
7JJNTJ
1JSJUB
4BBSFONBB
,VMKFUVT TBUBNBBO 'SB .BSF
NQ TJT MU 7JJLJOH
MBVLVOLVMKFUVT 5FSWJT
QBMWFMVO
1BSBEJJT
IKAALISTEN
Matkatoimisto
/2 aik. 050 409 7543
www.mattilanpihapalvelut.com
044 3511 877
kuolin- ja muuttopesiä
?????????
torstaina Salon torilla,
myös iltatori.
Saariston Savutuote Oy
myy uunista suoraan
lämmintä
????????
? räystäskourut ? kattoturvatuotteet
? tikkaat ? hormiputket ? piipunhatut
Torstaisin Salon torilla klo 9-12
Asennustyöstä kotitalousvähennys -60 %
Pilha SAUNA 3
3.698 ?
Sydänhalkaistu 58x145 mm
höylähirsi, ovikorkeus 190 cm,
täydellinen toimitus sis. lähdöillä 31.8. Laivoillamme
hintaan sisältyvät leppoisa
?ilis ja kaikki ateriat
koko poppoolle.
J
E
R
E
QW UP TV
4UBS NQ
BML IM² )
BMLBFO M IE²U KPLB Q JW
QW QW
QW
5"--*//"
.BULBU 4BMPTUB LVMKFUVLTJO
3JTUFJMZNBULB ,PMN¡SEFOJJO
4JMKBO MBJWBMMB 5VSVTUB QW
-BQTJ
"JLVJOFO
BML
BML
)PUFMMJNBULB ,PMN¡SEFOJJO
4JMKBMMB )FMTJOHJTU QW
-BQTJ
"JLVJOFO
BML
BML
-FHPMBOE KB ,²²QFOIBNJOB QW
-BQTJ
"JLVJOFO
BML
BML
-FHPMBOEJO SFULJ
IM²
KPLB Q JW
)05&--*."5,"5 :?
- IE²U UP KB MB
UP BML IM² )
,JFSUPBKFMV
#BMUJD 1SJODFTT SJTUFJMZU 4BMPTUB
LVMKFUVLTJO #VTTJ NVLBOB 5BMMJOOBTTB
5"3+064
NB UJ BTUJ
BML IM² #
NB UP BML
QF BML
QF BML
5JMBB UVMJBJTFU NFOOFTT
UPJNJUBNNF OF
QBMVVQZT LJMMFTJ
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
)05&--*."5,"5 :?5?
- IE²U TV UP
NB LF BML IM² )
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
KB U IEFO
IPUFMMJU BMLBFO
-BJWB. 43 laitetta takaavat
riemunkiljahduksia niin hurjasta kuin tasaisemmastakin kyydistä
pitäville. Melua aiheutuu
perjantaina 20.8. 040-7514179
Toiminta: 20.-21.8.2010 pidettävä kiihdytysautokilpailu Kiikalan
lentokentällä (kiinteistötunnus 734-710-1-1). 85?/kk.
./34/
*!25,,!/6)!5RE
TAANIERISTYS ,IEVË))
LAATU %RI
KOKOJA VËREJË 3OITA
??????????????????
Ilmoitus melua aiheuttavasta
tilapäisestä toiminnasta
Kiikalan lentokentällä
Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisella on vireillä seuraava ympäristönsuojelulain 60 §:n mukainen ilmoitus (meluilmoitus):
Ilmoittaja: Riverside Cruisers Ry / Perämiehenk. klo 19-22 ja lauantaina 21.8. Tiedustelut 0424 852200
tai info@ultimatemarket.com.
Nyt myös rahoituksella, alk. kesäkuuta 2010
??????????????
??????????
Tänään klo 17
PETI JA PUURO
aamiaismajoitus - mökkejä
Raili ja Hemming Eriksson
Rosala Bölent 169, Rosala
p. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. klo 9-19.
. 010 343 4500* tai
010 343 4600*
QW
TV UP
-BJOF
7JJNTJ
4BBSFONBB
QW
TV TV UP UP
7JJNTJ
5FSWJT
1BSBEJJT
#"-5*" 1?3/6 1&3)&-0."5
,JFSSPT 5BSUUP
7JMOB
3JJLB
1 SOV QW
BML IM² # )
1*&5"3*
)05&--*."5,"5 BML IM² )
QW TV UP
BMLBFO M IE²U KPLB Q JW
QW
QW QW
3**,"
5BMMJOOB /BSWB *OLFSJ
1JFUBSJ 7JJQVSJ QW
BML IM² )
3JTUFJMZU TJT MU LVMKFUVLTFO TBUBNBBO
NB QF
#BMUJBO NBULPJIJO LVMKFUVLTFU
&J UPJNJUVTNBLTVB 5JMBB FTJUF
4BMPTUB
IM² NFOPQBMVV
XXX JLBBMJTUFONBULBUPJNJTUP Ä
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
H
I
R
M
U
I
N
E
N
?
*8,21 snt/puh. + 2 lasta 6-12 v.
sis. henkilöauton sekä
2 ateriaa/matkustaja.
Hinta voim. 10, 24100 Salo,
yhteyshenkilön puh. m yös
kiuas, vesisäiliö ja savuhormi.
Viralliset rakennuspiirustukset
20?. asti.
Varaa matkasi
?nnlines.com
puh. 040 505 0912
www.petipuuro.com
SALON
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
Meiltä myös muutto- ja remonttisiivoukset
sekä pihatyöt kotiin, mökille ja töihin.
Vesikasvien niittoa ja keruuta
tehokkaalla monitoimikoneella.
Myös pohjalietteen imupuhdistusta.
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
02-733 1226
040 501 1649
??????????????
???????????
Rantatoimi p. + 5,9 snt/min lankaverkosta
tai 16,9 snt/min matkapuhelinverkosta.
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
H
A
R
A
L
D
NIS
Finnlinesin matkassa
pääset Ruotsiin jopa 3 kertaa
päivässä. Tule valitsemaan oma suosikkisi ja nauttimaan huvipuiston
ainutlaatuisesta kesätunnelmasta!
Huvittelemalla Linnanmäellä olet mukana tukemassa
suomalaista lastensuojelutyötä.
Huvipuisto on avoinna: ma-la klo 13-21 ja su klo 13-20.
Huvipuistoon ja Panoraamaan on vapaa pääsy. Lisätietoja saa ilmoittajan lisäksi ympäristönsuojeluosastolta puh.
(02) 7787806 tai (02) 7787805. Liput edullisemmin
ennakkoon. Sähköposti: ymparistotoimi@salo.fi.
V
I
R
T
A
N
E
N
NAANTALI?
KAPELLSKÄR
150
VANHANAJAN
SAVUSAUNAPALVIA
Alk.
Perinteiset makkarat ja maalaishyytelö
SALON TORILLA
HUOMENNA
?????????
Hankkaan yksityistien
Vietä kesälomasi paras päivä Linnanmäellä
0400 451 888
SA
PÖLYPUSSIKAUPPIAS
17
BTUJ
. 044 9999 728
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. Meluilmoitus pidetään nähtävänä 5.7.2010 saakka Salon kaupungin
ympäristönsuojeluosastolla Halikon virastotalossa osoitteessa
Hornintie 2-4, Halikko. IPUFMMJ Z²U NB LF BML
5P BML IM² )
)JOOBU BTUJ
. 050 1221.
SVERIGE!
Sauna, pukuhuone
ja veranta 13 m2.
Tilaa nyt, maksa vasta lomien jälkeen syyskuussa!
SAVUKALAA
??????????????
HEJA
ALAN KOURU p. Asianosaisilla on mahdollisuus toimittaa
kirjallinen mielipiteensä viimeistään 5.7.2010 ympäristönsuojeluosastolle tai postitse osoitteella: Salon kaupunki, ympäristönsuojeluosasto / PL 77, 24101 Salo.
8
UN
Päivävuoron PERHEHINTA
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO
Lappi (02) 826 0905
B.
VA I N
T
Salon Euromarketin sisäänkäynnillä aina torstaisin
p