8.
Lepakkoöissä näitä nisäkkäitä
tarkkaillaan myös yliääni-ilmai-
SÄHKEET
Koira pelasti perheen
tulipalosta Mustasaaressa
Koiran haukku pelasti nukkuvan perheen tulipalosta varhain
tiistaiaamuna Mustasaaressa. Suomessa lepakkoyötä
tai lepakkoviikkoja vietetään nyt
neljättä kertaa. Presidentin
ja hallituksen odotetaan näyttävän vihreää valoa suomalaisen Libanon-joukon lähettämiselle.
Koska operaatiolla on YK:n
mandaatti, se ei uuden kriisinhallintalain mukaan enää välttämättä vaatisi eduskunnassa suuren
Ajan tasalla aamusta iltaan
salin päätöstä, vaan pelkkä ulkoasiainvaliokunnan käsittely riittäisi.
Tässä tapauksessa hallitus kuitenkin katsonee operaation niin
vaativaksi, että se haluaa asiassa
ilman muuta koko eduskunnan
päätöksen. 8) pimeän laskeuduttua. Taideteolliseen korkeakouluun pääsi joka 10. Kuljettaja ei loukkaantunut rysäyksessä.
SSS?STT
Yrityksiä patistetaan
diabeteksen ehkäisyyn
Yrityksiä patistetaan Kuntokiri-hyväntekeväisyyshankkeen
avulla kannustamaan työntekijöitään liikkumaan ja ehkäisemään
aikuistyypin diabetesta.
Vuoden kuluttua Helsinki City Marathonille huipentuvan Kuntokirin järjestävät Suomen Diabetesliitto, Suomen Urheiluliitto ja
Vaasan & Vaasan -konserni.
Diabetesliiton mukaan yli 200 000 suomalaista sairastaa aikuistyypin eli tyypin 2 diabetesta, ja arvioiden mukaan toiset 200 000
sairastaa sitä tietämättään.
Aikuistyypin diabetes on erityisesti yli 45-vuotiaiden sairaus, jota
voi ehkäistä liikunnalla, terveellisellä ruoalla, painonhallinnalla ja
tupakoimattomuudella.
Kuntokirin tavoitteena on kerätä reilut 100 000 euroa Diabetesliiton ennaltaehkäisevään työhön.
Hankkeen keulakuvina ovat näyttelijät Sari Siikander ja Hannu-Pekka Björkman.
SSS?STT. YK on tällä hetkellä identifioinut alustavasti niitä omia tarpeitaan, ja siellä listalla on muun
muassa mekanisoituja jalkaväkijoukkoja ja pioneerijoukkoja. 733 3555
www.salonsalonki.fi
Terve iho on kaunis iho
Hjeronymus
maahantuonti : www.greencos.fi
Joko kokeilit?
Kätevin tapa
toimittaa
viikkomarkkinailmoitus Salkkariin
löytyy osoitteesta:
Suomalaisen Unifil-joukon
kokoaminen vie aikaa
SSS?STT?Pekka Pohjolainen
Vaikka uutta 15 000 rauhanturvaajan joukkoa kootaan Libanoniin jo kovalla tohinalla, Suomesta mahdollisesti lähetettävän
Unifil-komppanian lähettäminen
ei käy aivan noin vain. Helsingissä lepakkoja
tarkkaillaan Seurasaaressa 23. Vuonna 2003 rakennettu talo kärsi savuvahinkoja, ja myös talon ulkovuoraus menee osittain uusiksi.
SSS?STT
Poliisia paennut törmäsi
autollaan puuhun
Poliisipartiota paennut leppävirtalainen mies törmäsi henkilöautollaan puuhun Varkaudessa tiistain vastaisena yönä. elokuuta 2006
T
ä m ä
sinun on nähtävänä
Ei puristelua!
Syvävaikutteinen
kemiallinen ihonpuhdistus.
Silminnähtävät tulokset jo
ensimmäisen hoitokerran
jälkeen. Alkusammutuksessa
auttoi muun muassa jauhesammutin.
Palokunta sai hälytyksen palopaikalle hieman kello neljän jälkeen aamulla. Nelihenkinen perhe, myös molemmat lapset, pääsivät talosta ulos ilman vammoja. tai
24. Sopimus
velvoittaa maatamme esimerkiksi
hankkimaan lepakoista tuoretta
tutkimustietoa.
Lisätietoa lepakoista löytyy Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen internetsivuilta www.lepakko.org ja Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseon sivuilta
http://www.fmnh.helsinki.fi/elainmuseo/selkarankaiset/tietoa/lepakot/index.htm.www.sll.fi.
Tietoa EUROBATS-sopimuksesta löytyy osoitteesta www.eurobats.org.
SSS?STT
Elokuun pimeässä vietetään
Euroopan lepakkoyötä eri puolilla
mannerta. Yliopistoihin oli 68 000 hakijaa, joista
21 400 sai paikan ja on sen opetushallituksen tietojen mukaan
myös vastaanottanut.
Vaikeinta opiskelupaikan saaminen oli Teatterikorkeakoulusta,
jonne valittiin vain viisi prosent-
tia hakijoista. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 223
Keskiviikkona 16. hakija ja
Sibelius-Akatemiaan joka viides.
Helpoimmin opiskelupaikka irtosi teknillisiin yliopistoihin. Avoimia ja ilmaisia tapahtumia järjestetään useana elokuun lopun iltana eri puolilla Suomea. Myös Kuvataideakatemian kynnys oli korkealla, kun vain 7,4 prosenttia tuli valituksi. Åbo Akademiin pääsi joka toinen hakija ja
Svenska Handelshögskolaniin 41
prosenttia hakijoista.
Suomenkielisissä yliopistoissa
hakijoista hyväksyttiin paikkakunnasta riippuen 15?30 prosenttia hakijoista.
Pekka Jalonen puolustusministeriön kansainvälisen puolustuspolitiikan yksiköstä odottaa presidentin ja hallituksen perjantain
kokouksesta osviittaa jatkovalmistelulle.
Valtiojohto on jo väläyttänyt
mahdollisesti komppanian vahvuista eli noin 200 henkilön osastoa.
. (sis. Kyllä siellä varmaan löytyy sellainen
tarve, johon suomalaista kapasiteettia löytyy.
Viime kädessä suomalaispanoksen ratkaisee Jalosen mukaan sen
pataljoonan kokoonpano, johon
suomalaiskomppania sijoitetaan.
Euroopassa
vietetään
lepakkoyötä
simen eli lepakkodetektorin avulla. syyskuuta.
Kokoonpano
on vielä auki
Puolustusasiainneuvos
Olli-
Alle kolmasosa
hakijoista sai
yliopistopaikan
Taidekorkeakouluihin oli
vaikein päästä
SSS?STT
www.sss.fi
Irtonumero 1,35 . 8.
Kempeleen?Oulunsalon luonnonsuojeluyhdistys järjestää lepakkoretken säästä ja muista luonnonoloista riippuen joko 23. Se on ihan hyvä valistunut arvaus sinänsä, ja varmaan indikoi
sitä minkälaisen tavoitetason
meidän ministerit ovat tälle asettaneet, Jalonen kuittaa.
Jalosen mukaan lähetettävän
joukon kokoonpanolla ei kannata
vielä lähteä spekuloimaan.
Vaihtoehdot on syytä pitää auki,
jotta mahdollisten yhteistyökumppanien kanssa voidaan keskustella puhtaalta pöydältä.
Perinteinen sinibaretti-reservi-
läisjoukko tuskin on päällimmäinen vaihtoehto, vaan lähinnä kyse
on puolustusvoimien kansainvälisiin tehtäviin koulutetuille valmiusjoukoille sopivasta tehtävästä.
Jalonen huomauttaa, että Porin
prikaatissa annettu kansainvälinen valmiusjoukkokoulutus tuottaa jalkaväkisotilaita ja esimerkiksi pioneereja juuri tämän tyyppisiin tarpeisiin.
. Pari tuntia kestävät
tapahtumat sopivat koko perheelle. alv)
Vajaa kolmannes yliopistoihin
hakeneista opiskelijoista sai tänä
vuonna opiskelupaikan. Teknilliseen korkeakouluun valittiin
lähes 53 prosenttia hakijoista ja
Tampereen teknilliseen yliopistoon 46 prosenttia. Pakoautoa
ajanut vuonna 1982 syntynyt kuljettaja hönkäisi alkometriin 1,5
promillen humalaa osoittaneen lukeman.
Poliisi yritti pysäyttää autoa, mutta kuljettaja kaasutti karkuun.
Pakomatkan aikana poliisin tutka mittasi miehen autolle vauhtia
100 kilometriä tunnissa kaduilla, joilla on neljänkympin nopeusrajoitus.
Pakomatka päättyi tieltä suistumiseen, kun auto kääntyi risteyksessä. Prosessi on
jo päätöksenteosta lähtien monipolvinen ja vaatii runsaasti myös
kansainvälistä koordinointia.
Puolustusministeriössä odotetaan vielä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja
tasavallan presidentin perjantaina
pidettävää kokousta. Sillä voidaan kuunnella lepakoiden korkeita kaikuluotausääniä.
Lepakkoyön tapahtumista vastaa Suomen lepakkotieteellinen
yhdistys sekä muutamat Suomen
Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset.
Maailmassa on liki tuhat lepakkolajia, joista Euroopassa noin 40.
Euroopan lepakoidensuojelusopimus, EUROBATS, tekee työtä
tutkimuksen, suojelun ja lainsäädännön sekä tiedotuksen avulla.
Suomi liittyi EUROBATS-sopimukseen vuonna 1999. Esimerkiksi Porissa lepakkoretki tehdään Kirjurinluotoon ensi sunnuntaina (20. Sopii kaikille
ihotyypeille.
Annankatu 8, p. tärkeyttä.
Ulkoasiainvaliokunta on jo kutsuttu koolle ensi viikon tiistaisiksi, jolloin se kuulee asiassa ulkoministeri Erkki Tuomiojaa (sd.).
Käytännössä lähettämispäätös
voidaan tehdä aikaisintaan, kun
eduskunnan syysistuntokausi alkaa 4. Koira ehti reagoida savuun jo ennen
palovaroitinta.
Palo oli syttynyt kaksikerroksisen talon alakerrassa umpinaisella
verannalla, jossa oli tupakkapaikka. Pääministeri Matti
Vanhanen (kesk.) on jo ehtinyt
painottaa päätöksenteon ?kolmijaon. Tuli ehti tarttua jo rakennuksen seinään ja räystäslautoihin, mutta ei päässyt sisään asuintiloihin perheen isän nopean reagoinnin ansiosta
terrorismi ei tunne rajoja, ja tekijöitä riittää niin kauan kuin epätoivoisten
määrää lisätään, kuten Libanonissa tällä
hetkellä tapahtuu.?
Olli Kivinen
Helsingin Sanomissa
. Lähitulevaisuuden näkymät ovat samanlaiset. Sotilaallinen jännitys jatkuu ainakin siihen saakka, kunnes
kansainväliset 15 000:n sotilaan joukot saapuvat paikalle.
Presidentti Tarja Halonen kiteytti
maanantaina Ahvenanmaan-vierailullaan avainratkaisun eli Israelin ja
palestiinalaisten välisen rauhan edellytyksiksi kaksi valtiota, turvalliset
rajat ja sopimuksen palestiinalaisten
pakolaisten asemasta. Ihmettelemme, mistä
yhtäkkinen säästövimma syntyi, ja seuraamme mielenkiinnolla, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Marjo ja Reijo Salo
Salo
VÄLIHUUTO
Ei hyvältä näytä
?Niin kutsuttu terrorismin vastainen sota
on muuttunut terrorismia ruokkivaksi sodaksi. Se
lisännee myös koulutoimen kustannuksia ja
tekee vertailun Salolle epäedulliseksi. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
tekstit. Ja Marian koulun piha viihtyisämmäksi. Ainoastaan lukiolaisen mukana ei tullut ensimmäisenä päivänä säästökirjettä. Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
MIELIPIDE
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Suomalaiset lukeutuvat maailman brutaaleihin kansoihin lasten pahoinpitelyssä.
?Animaalinen taso
. Esimerkistä käy vaikka mopoilijoiden kypäräpakko. Todella kallistakin, ja lehmästä sekin!
?Ammuu
Kantapään kautta
Kännykkään puhuminen ajon aikana ilman siihen tarkoitettuja ns.
hands free -lisälaitteita on kielletty. Poliisi on tehostanut valvontaansa, ja ilman asiaankuuluvia laitteita kännykkään puhumisesta on jaettu runsaanlaisesti rikesakkoja.
Laeilla ei maailmaa muuteta; rikkomukset tai rikokset eivät lopu siihen, että annetaan kieltoja ja säädetään lakeja. Vaalien luulisi luonnostaan synnyttävän puolueiden välille jännitteitä. Valvonnan ja sanktioiden seurauksena tavat kuitenkin muuttuvat, vaikka se aikaakin ottaisi. ?Nyt riitti
. Olivatko tällaiset säästösuunnitelmat mukana pidemmän tähtäimen suunnitelmissa, vai tulivatko
ne yhtäkkiä ?puun takaa??
Pienemmässä opetusryhmässä on rauhallisempaa opiskella. Hän sanoo
ykskantaan, ettei siitä tule mitään, jos 18?25vuotiaat käyttävät aikansa makaamalla kotona.
Vantaa on tuskin yksin ongelmineen Suomen kaupunkien joukossa. Päinvastoin mahdollisia kiistanaiheita on saatu
siivottua helpon näköisesti pois pöydältä: kuntauudistusta raamittavasta puitelaista on laaja sopu, EU:n maatalousleikkausten kompensoinnista sovittiin juuri. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Koirien uittajat, pesettekö koiranne ennen kuin tuotte lemmikkinne uimaan Lehmijärvelle. ?Muuta muualle
. Onko Mölö kuullut ternimaidosta, joka on
lehmän äidinmaitoa, ja sen terveysvaikutteista. Hyppyri heti myös Alhaisten Hakastaronkadulle. Työssä olevat eivät
hevin sulata sitä, että yhteiskunnan vapaamatkustajina on terveitä nuoria ihmisiä, jotka eivät osallistu yhteisen hyvän rakentamiseen.
Onko meillä viety liian pitkälle ajatus, että
kasvoton yhteiskunta pitää huolta kaikista?
Eikö meidän kaikkien pitäisi olla vastuussa
omasta itsestämme ja omista lähimmäisistämme?
Ennen työnteko oli arvo sinänsä. Saloon juuri muuttaneena pakko todeta
teidän olevan tosi sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä. ?Se siitä velanmaksusta
. Rohkean ulostulon taustalla on kuitenkin suuri viisaus ja
huoli. Pokki uskoo, että nuorten ikäluokkiin on syntynyt joukko, jolle toimeentulotuki on keino olla menemättä töihin.
Simo Pokin lausunnot ovat saaneet paljon
julkisuutta, sillä harvoin demaripoliitikon on
kuultu vaativan toimeentulotuella elävien
nuorten velvoitetyöllistämistä. Siksi
Suomen hallituksen on syytä tehdä
nopeasti päätös operaatioon osallistumisesta.?
UUTISPÄIVÄ DEMARIN mukaan tulitaukoa koettelevat ankarat ristipaineet.
?Tulitauon pitäminen ja rauhantilan
vakiintuminen on ankarassa ristiaallokossa. Ongelmien ennakointi on aina halvempaa kuin niiden korjaaminen jälkikäteen.
Oppilaskohtaisia koulumenoja vertailtaessa
valtakunnan tasolla on syytä pitää mielessä
myös se, että Salossa on viime vuosina rakennettu ja peruskorjattu koulutiloja paljon. Olen odottanut hammaslääkärille pääsyä viisi kuukautta. vai säästetäänkö sittenkään?
Viime perjantaina piti aamukahvia juodessa
nielaista pari ylimääräistä kertaa, kun luimme uutista Salon koulujen säästökuurista
(SSS 11.8.). Kiteytys on
kristallinkirkas ja samalla yhtä kova.?
Lehdet luki Risto Knuuttila.
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien päätoimittaja.
***
jarmo.vahasilta@sss.fi
TEKSTARIT
. Kummankin osapuolen aseiden laskeminen on sidoksissa toisen
tekemisiin. Hyvä tai paha, politiikan henkilöityminen näyttää vääjäämättä vahvistuvan.
Suomessa eletään poikkeuksellista aikaa.
Elinkeinoelämällä menee normaalia paremmin kaikilla päätoimialoilla. Kymmenet Kiskon mökkiläiset ottavat
juomavetensä Mooseksen lähteenä tunnetusta luonnonlähteestä. Konekirjoitusliuska
on yläraja. Paras ajaa seinän viereen, säästyy lommoilta. Äkkiä optikolle, tarvitset
sopivat lasit! ?Mariina
. Tätä taustaa vasten on mahdollista, että edessä
ovat korostetusti pääministerivaalit. Hallitusohjelman kirjaukset on toteutettu ja
vähän enemmänkin.
Taloudellinen tilanne näyttää edelleen valoisalta. Viljelijällä ei ole mitään tekemistä ruoan hinnan kanssa. Laurin koulussa säästökuuri
pakotti ko. Onko
keskihintainen aina parasta. 7702 340. Missä vika. Jos hetkeksi jotakin säästyykin, niin kahta kalliimmalla näitä säästöjä
korjataan vuoden parin päästä. Kauhulla
odotamme millaisia kuulumisia koulusta alkaa tulla sitten, kun syksyn myötä parin päivän flunssat alkavat, eikä opettajille saa enää
palkata sijaisia lyhyiden sairauslomien ajaksi.
Tuntuu mahdottomalta käsittää tällainen
yhtäkkinen kova säästökuuri. Siellä opettajalla on mahdollisuus tutustua oppilaidensa vahvuuksiin
ja heikkouksiin, joissa voi tarvittaessa yrittää
tukea. ?Kahdesti kuivaa letkua heristellyt
. ?Tuleva suursalolainen
. Ei ensimmäinen auto ole syyllinen jonon
muodostumiseen, vaan toinen, joka roikkuu
puskurissa, ei ohita eikä anna takana ajavan
ohittaa. ?Aak
. Myös sodan muodollinen syy,
Hizbollahin toimeenpanema israelilaissotilaiden sieppaus, täytyy saada
pois päiväjärjestyksestä.?
SUOMENMAA kehottaa hallitusta päättämään viivyttelemättä
Suomen osallistumisesta Libanoniin lähetettäviin rauhanturvajoukkoihin.
?Tärkeintä on saada YK:n mandaa-
tin turvin toimivat rauhanturvajoukot mahdollisimman nopeasti sotaalueelle. Viime
syksynä koulutyö alkoi pienemmissä luokissa
ja uuden ryhmän henkeä muodostaen.
Nyt olemme saaneet kaupunkiin uuden sivistystoimenjohtajan, joka haluaa ensi töik-
LEHTO
seen säästää. ?Myös luotu
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Neljä luokkaa jaettiin viideksi
pienemmäksi opetusryhmäksi, ja jakoa tehtäessä oppilaiden toiveita kuunneltiin. Tilanne on kuitenkin lähtenyt silloin sivuraiteelle, jos tuella
tulee toimeen niin hyvin, ettei nuori viitsi etsiä koulutusta tai töitä.
Simo Pokki pitää huolestuttavana sitä, että
mitä nuoremmista ikäluokista on kysymys,
sitä itsestään selvempinä oikeuksia ja palveluja pidetään, mutta velvollisuuksista ei kukaan kanna minkäänlaista huolta.
Pokki sanoo julki sen, josta pienissä piireissä puhutaan isoon ääneen. Ei tarvitse ylittää korotettua suojatietä jos niin paljon potuttaa nopeuden hidastaminen. Kielto on mennyt huonosti perille.
Syystä tai toisesta sitä ei ole otettu ihan tosissaan.
Lait ja kiellot ovat tehokkaita, jos niiden noudattamista valvotaan ja
jos rikkomuksista on oikeat seuraukset. Pokin mielestä luvut
ovat karmeita, sillä tänä päivänä jokainen aktiivinen nuori saa työ- tai opiskelupaikan niin
KOLUMNI
halutessaan. Keskimmäinen kolmesta lapsestamme palasi koulusta kotiin ja
kertoi, että hänellä on takanaan yläasteen pahin koulupäivä.
Hän aloitti seiskaluokan pari vuotta sitten
yhdellä neljästä Laurin koulun seiskaluokasta. Seitsemännen luokan keväällä kuulimme
ilouutisen, että seuraavana vuonna kasiluokkia olikin viisi. Nyt
työstä kieltäytyminen on tehty helpoksi, ja ilman työtäkin saa semmoisia asioita, joista ei
TÄTÄ MIELTÄ
MUISTA LEHDISTÄ
Ensimmäinen askel
AAMULEHDEN mukaan tulitauko on vasta ensimmäinen askel Lähi-idän kriisin rauhoittamisessa. Nyt tilanne on toinen. Pettynyt. Ärsyttää. Onko oikein?
?Pettynyt
. Nyt suuria jännitteitä ei näytä olevan. Mikäli srkvaalit eivät tuo seurakuntiin nuorempaa ja
uudistumisvalmiimpaa jäsenistöä, voidaan
kirkot pian museoida. Meriteijo-busineksen tappaminen alkanut: kaikki myynnissä ja bensan myynti sattumanvaraista. Suurin osa maailman väestöstä on laktoosi-intolerantteja, eikä heidän
elimistönsä siedä maitoa! ?Mölö
. Hyvinvointi-Suomeen on syntynyt harha, että yhteiskunnan
velvollisuus on huolehtia, että kaikkien elämä
on kivaa ja onnellista.
Yhteiskunnalla on oltava tukiverkostonsa,
jonka avulla kaikille luodaan mahdollisuus jokapäiväiseen toimeentuloon. ?Tyylipisteitä
Kirsi Höglund
Kirjoittajat arvostelevat Salon koulutoimen säästöjä ja epäilevät, koituuko niistä vähän pidemmälle ajalle laskettuna mitään säästöä edes puhtaasti
rahalla mitattuna. elokuuta 2006
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Fax: 7702 300
sss.mielipide@sss.fi
Työtä vai toimeentulotukea?
PÄÄKIRJOITUS
Jarmo Vähäsilta
Kokoomuksen tilanne on sikäli erikoinen, että puolueen puheenjohtaja ja pääministeriehdokas Jyrki Katainen jää pääministerigallupissa kauas Sauli Niinistön
taakse. Kasvulle ei
ole näkyvissä takarajaa. Tulitauon tuonut YK:n päätöslauselma sisältää lehden mukaan oikeita aineksia.
?Vihollisuuksien lopettamisen lisäksi siinä edellytetään, että YK:n laajennetut Unifil-rauhanturvajoukot ryhtyvät yhdessä Libanonin armeijan
kanssa valvomaan Etelä-Libanonia,
joka on tähän asti ollut Hizbollahin
terrori-iskujen lähtöalusta. Samaan
aikaan Israel vetää joukkonsa pois
alueelta.
Libanonin armeijan ja Unifil-joukkojen on määrä yhdessä estää asetoimitukset kaikille ei-valtiollisille toimijoille. Keskustelu avattu netissä. Jos ei poikaa tytöstä tunnista, eroja muussakin kun tukassa. Toimettomuuden tukemisella luodaan
helposti pysyvästi syrjäytyneiden joutilaiden
kasvava joukko.
Kun ihminen tekee mitä tahansa työtä, tietyin rajauksin, on parempi, kuin ettei tee mitään, perustelee Pokki kantaansa. Perintöverouudistuksesta on ennustettu isoa
kysymystä. Vaihtotase on vahvasti ylijäämäinen ja kasvaa edelleen, joten kansantalous vaurastuu.
Varaa menolisäyksiinkin olisi, mutta ainakin toistaiseksi näyttää, että
poliitikot ovat päättäneet pysyä ennakkoon raamitetuissa menoissa.
Politiikassa on liian hiljaista, että näin voisi jatkua vaaleihin saakka. Vuohikseen vaihtoehtoisia rock- ja metallibändejä. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Kaikki on asfalttia, betonia tai
työmaata. Riidattomuus ihmetyttää siksi, että vaalit ovat lähellä. Rahastajia
ovat ?Teollisuus ja kauppa
. Kuntauudistuksessakin isoin karikko on ohitettu, kun puitelaki on saatu esityksen muotoon.
Jos poliittiset kysymykset jäävät taka-alalle, vaaleissa painottuvat
henkilökysymykset. Kannattaako
hyväksi havaittu romuttaa keskiarvoihin pyrkimisellä?
Jatkossa emme enää kehu Salon kaupungin
koulutoimen ratkaisuja ulkopaikkakuntalaisille tutuillemme. Kypärätöntä
mopoilijaa ei enää näe.
ennen työtä tekemälläkään voinut edes uneksia.
Monelta näyttää unohtuneen se totuus, että
hyvinvointi, josta me kaikki mielellämme
nautimme, syntyy pääasiassa työtä tekemällä. Maitoparta. Olen samaa mieltä. Sucroksen syytä käyttää
purkuun saamansa 40 miljoonaa ja etanolitehdas sijoitettava järkevämpään ?Paikkaan
. Nyt kovapäisiin autoilijoihin
ajetaan lainkuuliaisuutta kantapään kautta. Etanolitehdas toisi ympärivuotisen rekkarallin keskustaan. Tässä työssä on myös Suomen kannettava kansainvälinen vastuunsa. Jos työstä kieltäytyvien määrä edelleen
kasvaa, murenee myös hyvinvointimme.
Ennen kuin näin tapahtuu, pitää asenteiden
ja järjestelmien muuttua. Vaikka tilaa
kymmeniä tyhjiä ruutuja, niin tarvitsee tunkea viereen. Eikä edes se vielä riitä takaamaan pysyvää rauhantilaa.
Seuraavassa vaiheessa on määrä sopia toimista Hizbollahin riisumiseksi
aseista sekä Israelin ja Libanonin rajoista. Suur-Salo keskustelua kaipaava. Olen samaa mieltä. ?Tuskin ihmistä puhtaampi
. Lämmittäisi muusikon sydäntä.
Nykylinja on persoonaton "Lasten Raumanmeri". On kuitenkin tavattoman vaikeaa nähdä, mistä jännitettä luovat
vaaliteemat kehitetään. Tahkonkadulle voi ajaa ainakin kahdesta
suunnasta. Pokki sanoo, että kunnilla
on aina tehtäviä, joihin nuoria voidaan osoittaa.
Pokin kotikaupungissa Vantaalla on alueita,
joissa kymmenen prosenttia 18?25-vuotiaista
on toimeentulotuella. Meidänkin
mielestämme rahaa pitää käyttää viisaasti,
eikä yhteisiä rahoja auta tuhlata. Halikkoon pitää saada lapsien leikkipuisto keskustaan. Uutinen kuulosti heti pahalta.
Olemme asuneet viitisentoista vuotta Salossa
ja tuona aikana olemme moneen otteeseen kehuneet ensiksi päivähoitoa ja nyt lasten vartuttua koululaitosta.
Uutispommi sai konkreettisen muotonsa
maanantaina 14.8., syyslukukauden ensimmäisenä koulupäivänä. Käytännössä sen pitäisi tarkoittaa Syyrian ja Iranin sotilaallisen
tuen lopettamista Hizbollahille ja
muille vastaaville järjestöille.
Tämä kaikki on erittäin haastava
tehtävä. Iso tai pieni, kuumaa teemaa siitä ei saa, niin yksituumaisia kaikissa puolueissa perintöveron korjaustarpeesta ollaan. ?Cronos
. Mutta jotenkin tuntuu, että nyt yhtäkkiä aloitettu
säästämistapa ei tuo tippaakaan säästöä edes
euroissa mitattuna. Täällä ei koe olevansa tervetullut!
?Kuusi kuukautta riittää
. Jos hyvää tarkoittavaa järjestelmää käytetään väärin, on vallitsevia käytäntöjäkin voitava korjata.
. Työstä ei
voinut kieltäytyä. ?Kirkonkylä kivaksi
. Leipä kallistuu sentin jos viljan hinta nousee neljänneksen. Hän nimittää toimeentulotuella
eläviä nuoria elämäntapaintiaaneiksi (Uutispäivä Demari 14.8), ja vaatii toimeentulotukea vastikkeelliseksi niin, että nuoren on
tehtävä heille osoitettua työtä saadakseen
toimeentulotukea. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Keskiviikkona 16. Salon yössä kulkee pitkiä tavarajunia, jotka ylittävät rajan ennen aamua. Suomalaiset ovat osoittaneet
erinomaista rauhanturvatyön taitoa
Libanonissa jo pitkään, ja suomalaisilla on alueella erinomainen maine;
paljon parempi kuin monilla suurvalloilla, joilla on painolastinaan jo siirtomaa-aikojen taakkoja.
Aselevon onnistuminen on kiinni
myös siitä, kuinka nopeasti rauhanturvajoukot saadaan alueelle. ikäluokan puristumaan taas neljään opetusryhmään! Oppilaat kuulivat uutisen ensimmäisenä koulupäivänään! Viime
vuoden aikana vakiintuneet kaveri- ja opetusryhmäsuhteet pantiin taas uuteen uskoon.
Onneksi Laurin koulun rehtorilla riitti ymmärrystä myös kaverisuhteiden merkitykselle koulunkäynnissä, ja hän oli valmis pelastamaan ainakin meidän nuoren pahalla tavalla
alkaneen ysiluokan.
Tokaluokkalaisemme toi myös kotiin tiedotteen, jossa kerrottiin uudesta tuntijaosta. Ainoa kasvua rajoittava uhka on työvoimapula.Tähän kuvaan sopii huonosti se, että samaan aikaan maassamme on melkoinen joukko nuoria, jotka eivät hakeudu opiskelemaan eivätkä töihin,
vaan elävät toimeentulotuella.
Asiaan on tarttunut Vantaan sosiaali- ja
terveyslautakunnan puheenjohtaja Simo
Pokki (sd.). Kamppailun kääntyminen uusbarbarismiksi vaikeuttaa myös länsimaihin myönteisesti suhtautuvien arabimaiden johtajien
asemaa.
Syvään pessimismiin on syytä, koska maailma on jo nyt muuttunut terrorismin ansiosta
paljon aikaisempaa epämiellyttävämmäksi
paikaksi . Katainen kokeili Taikinamäen palvelukeskuksen kuntolaitteita puolueensa
kesäkokouksen yhteydessä Lappeenrannassa.
Vaaliteemat kateissa
Puolueet ovat palailemassa kesäkauden hiljaiselosta totiseen työhön.
Tällä viikolla pitävät kesäkokouksiaan kaikki suurimmat puolueet.
Ohjelmassa on valmistautuminen edessä olevaan budjettiriiheen, joka
on tämän hallituksen viimeinen.
Politiikassa eletään hämmästyttävän riidatonta aikaa. ?Hiljaa ajo sallittua
. Nyt voivat kunnat pyytää opettajilta tarjoukset ja valita halvimmat! ?Ex-ope
. Koululaisia koulutiellä.
Säästetään . Nähtäisiin satoja tosi pitkiä hyppyjä
päivittäin. Kunta velvollinen hoitamaan sitä vastineeksi kiinteistöverolle
elokuuta 2006
?
KOTIMAA
4
PERTTELI
Seurakunnat
Sanajumalanpalvelus su 20.8.
klo 10 Perttelin kirkossa, Suvi
Laaksonen, Kirsi Laakkonen.
Saunailta pe 18.8. uutistoimitus 770 21, 770 2314
,,
1
21,00 . virastoon 25.8.
mennessä. Vierailu tiistaina kahdella satunnaisesti valitulla palopaikalla Pietarin lähellä
osoitti, että palot oli todella sammutettu.
Pietarista Zelenogorskiin (Terijoki) johtavan valtatien varrella ei
myöskään tuntunut savun hajua
eikä palopesäkkeitä näkynyt.
Etelä-Suomen lääninhallituksen tietojen mukaan venäläispalokunnilla on ollut käytössä lentokaluston ohella säiliö- ja sammutusautoja, moottoriruiskuja ja selässä kannettavia reppuruiskuja.
Sammuttamisessa on käytetty veden ohella aurausta ja kaivureita.
Lääninhallituksen mukaan Venäjän viranomaisten keskinäiset
vastuunjakokysymykset ovat vaikuttaneet siihen, miten tehokkaasti maastopaloja on niiden alkuvaiheessa voitu sammuttaa.
Tiistaina metsäpaloja kommentoi
myös Venäjän hätätilaministeri
Sergei Shoigu, joka kertoi Petroskoissa uutistoimisto RIA Novostille, etteivät metsäpalot uhkaa Suomea.
AVOINNA TOIMIA
Salon kaupunginkirjastossa julistetaan haettavaksi kaksi
tointa:
Sää muuttumassa
sateisemmaksi
1) AIKUISTENOSASTON OSASTONJOHTAJAN TOIMI
Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto,
johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35
ov:n tai 60 op:n laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot (Kirjastoasetus1078/1998).
Aikuistenosaston osastonjohtajan toimeen valittavalta
edellytetään laajaa sisällöntuntemusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta kokoelmatyöstä ja esimiestehtävistä.
SSS?STT
Lähipäivinä on luvassa sateita,
mutta Ilmatieteen laitoksen mukaan sateet tulevat kuuroina.
. Kuluvan kesän kaltaista kuivuutta
on koettu viimeksi kesällä 1955.
Lounasristeily Turusta 5.9. 020 452 6725
12 kk:n maksuerä
178,00 ?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
,,
,,
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
90,00 ?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
,,
la-su klo 8.00-10.00
4 ,,
61,00 ?
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
46,00 . 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2005)
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,23
1,23
1,23
1,50
1,23
1.1.2006 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,27
1,50
0,27
1,50
0,27
1,50
0,33
1,83
0,27
1,50
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
PL 4711, Salo. 731 6316
Palvelumaksu 9 ?/varaus.
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
varhaisjakelupäivystys
(02) 770 2626 ?Postin
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
(02) 770 2232
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi Viikonl. elokuuta 2006
Jyrki Toivonen
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
SSS?STT?Martti Kiuru
Venäjän hätätilaministeriöstä
kerrottiin tiistaina illansuussa
STT:lle, että Viipurin ja Priozerskin (Käkisalmi) piirien eli Karjalan kannaksen alueella riehuneet
suuret metsäpalot on onnistuttu
sammuttamaan. Liturgia ja saarna Pekka Airaksinen,
kanttori Satu Uusisalo. Puhelin 0200-71000
6 ,,
101,00 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
69,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
3 ,,
51,00 . Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkiAvoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
LT-LEVIKKI 22.078 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSOSASTO
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Eläkeläisten kuoro ja muuta ohjelmaa.
Kirkkokahvit.
Pe 18.8. Tuote: RMD
. mennessä
Eliselle.
Avioliittoon vihitty: Pasi Antero Puhakka ja Sini Kristel Lahti, Niko Esko Petteri Alho ja Pauliina Anne-Mari Merivirta SaloUskelan seurakunnasta.
KIIKALA
To 17.8. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. klo 17 Salon Alueen
Eläkeliiton Ehtoolliskirkko. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. klo 18?20 yleinen saunailta Lammenjärvellä.
Su 20.8. Toimeen valittavalta edellytetään hyvää musiikin tuntemusta ja it-osaamista, hyviä asiakaspalvelutaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Työaika on 20 t viikossa. 10-17, la 10-14
www.nedosalo.com
Koulutus
Sekalaiset
Kokoomus alentaisi autojen
hintoja ja verottaisi käyttöä
?Autoverotuksessa pitäisi huomioida päästöt ja kulutus?
SSS?STT
Kokoomus haluaisi toteuttaa tulevalla vaalikaudella autoverotuksen kokonaisuudistuksen.
Verotuksen painopistettä tulisi
siirtää auton hankinnasta sen
käyttöön siten, että verotuksessa
otetaan huomioon myös auton
päästöt ja kulutus.
Autovero oli esillä tiistaina Lappeenrannassa päättyneessä kokoomuksen eduskuntaryhmän ja
puolueen johdon kokouksessa. elokuuta 2006 kello 18.30 alkaen kaupungintalossa, os. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
187,00 . Sää on muuttumassa epävakaisemmaksi tällä viikolla. / kk, jonka lisäksi maksetaan henkilökohtaista lisää.Toimi täytetään 1.12.2006 alkaen. Ruokamaksu 5 ?. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Olleet jo pitempään.
LÖYTÖJÄ
Tilaukset,
osoitteenmuutokset,
palaute
ja viikkomarkkinailmoitukset.
Kätevästi osoitteesta
www.sss.fi
15 e
neuleita, housuja, farkkuja...
SALON SEUDUN
SANOMAT
ANNANKATU 8, SALO P. Peruspalkka on 975,80 . Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2006. klo 10 sanajumalanpalvelus.
Kiikalan ja Suomusjärven yhteinen VARTTUNEEN VÄEN
VIRKISTYSPÄIVÄ Lammenjärvellä ke 30.8. (02)778 4960, gsm 044 778 4960.
Salossa 15.8.2006
Salon kaupungin sivistyslautakunta
Plaza 2.krs, Vilhonkatu 8, puh. Toki kuurot ovat sen verran
paikallisia, että on vaikea sanoa
tarkasti, missä niitä saadaan.
Kuluva kesä on ollut ennätyskuiva. Hätätilaministeriön Luoteis-Venäjän alueen tiedotusjohtaja Vitali Kvashuk
kertoi, että Luoteis-Venäjällä on
edelleen metsäpaloja 2 400 hehtaarin alueella.
Suurimmat palot ovat nyt Karjalan tasavallan alueella. klo 18 alkaen Juvankosken kesäkodilla.
Tulossa: Veteraanien virkistyspäivä Juvankoskella to 24.8. Rekijoen OP 11.15?srktalo 11.30. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Leijonajakelu: Lohja puh. Parvion mukaan kuuroja saattaa tulla Etelä-Lappia myöten.
Peruspalkka on 2.047 . Jos tarvitset kuljetusta, ota
yhteys diakoni Elise Majaan p. klo 18: Esa Ruuttunen, baritoni, Markku Hietaharju, piano ja urut.
Omaishoitajien virkistyspäivä to 31.8. Ilm. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Suomen etelä- ja
länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja osin Perämeren rannikolla
on koettu toistaiseksi kuivin kesä
sataan vuoteen.
Toukokuun alusta lähtien pisimmät poutajaksot ovat kestäneet kolmesta kuuteen viikkoon.
Poutajaksoksi määritellään aika, jolloin sateen kasteleva vaikutus on vähäinen eli sadetta on
kertynyt alle 10 millimetriä. 040
849 6720.
Tulossa: Pertunpäivän kirkkokonsertti su 27.8. Koeaika on neljä kuukautta.
2) ERIKOISKIRJASTOVIRKAILIJAN OSA-AIKAINEN
TOIMI
Kelpoisuusvaatimuksena on opisto- tai ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu
vähintään 20 ov:n laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot tai alan ammattitutkinto (Kirjastoasetus 1078/1998).
Osa-aikaisen erikoiskirjastovirkailijan sijoituspaikka on musiikkiosasto. valtuutettujen aloite nuorisovaltuuston valintatavasta ja asiaa koskeva lisämääräraha
98 § Valtuustoaloite meluvallista Inkereentielle Hakalanpellon asuntoalueen kohdalle
99 § Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite seniorineuvolan perustamisesta
100 § Viitanlaakson asemakaava ja asemakaavan muutos
101 § Savenvalajanpuiston asemakaavan muutos
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä
hallinto-osastolla Tehdaskatu 1:ssä perjantaina 25.
elokuuta 2006.
Salossa 15. Koeaika on neljä kuukautta.
Hakemukset osoitetaan ensimmäisen toimen osalta Salon kaupungin sivistyslautakunnalle ja toisen toimen osalta kirjastotoimen johtajalle. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. laivamatkat
kansipaikoin ja lounaan.
Tuote: MIKLO
Lähtö Turusta Silja Festivalilla klo 9.10, välitön laivanvaihto Maarianhaminassa,
paluu Silja Europalla Turkuun klo 20.10.
Lisätietoja antaa kirjastotoimen johtaja Raija Löytölä,
puh. klo 12?15. Keskiviikkoiltana on seuraava
sade?alue osumassa etelärannikolle, ja siihen liittyy sadekuuroja, kertoi päivystävä meteorologi
Anna Parvio.
Torstaina sadekuuroja saadaan
Etelä- ja Keski-Suomessa. Olonetsin (Aunus) piirissä, Laatokan
itärannalla on tulessa noin 10
hehtaarin alue. / kk.
Toimi täytetään 1.12.2006 alkaen. Kvashuk vakuutti, ettei tilanne ole enää ?akuutti?
ja loppuviikolle luvatut sateet tulevat viimeistään sammuttamaan
loputkin metsäpalot.
Matkailu
Avustaneet ilma-alukset
palanneet Moskovaan
Sammutustöissä käytetyt, Moskovasta apuun pyydetyt lentokoneet ja helikopterit ovat palan-
PIENEENKIN LOMAAN MAHTUU
SUURIA KOKEMUKSIA.
neet pääkaupunkiin. asti
Koe kaksi laivaa ja nauti herkullinen lounas upeita saaristomaisemia katsellen.
Kotiin viemisiksi täydet tuliaiset edullisin taxfree-hinnoin!
30
ma?pe
35
la?su
aik.
aik.
Sis. asti
56
alk.
Voimassa
hytti pe-la 18.8.-9.9.
Hinnat voimassa, kun 2?4 hlöä Turisti II -luokan hytissä. Hakemukset todistusjäljennöksineen on toimitettava 16.9.2006 klo 15 mennessä
osoitteeseen Salon kaupunki,Tehdaskatu 1, 24100 SALO.
Kuoreen merkintä "osastonjohtaja, kirjasto" tai "erikoiskirjastovirkailija".
Toimiin valittujen on 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksi saamisesta esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Jalat irti maasta.
Risteily Silja Europalla Turusta
35
alk.
Voimassa
hytti su-to 7.9. klo
10?15. Puheenjohtaja Jyrki Kataisen
(kok.) mukaan tavoitteena tulee
olla myös biopolttonesteiden käytön lisääminen yli hallituksen ta-
voitteiden.
Autoverotus, uusiutuvien polttoaineiden käyttö ja ympäristökysymykset kuuluvat Kataisen mukaan niihin tulevaisuutta rakentaviin kysymyksiin, joiden pohtimista jatketaan eduskuntaryhmän kokouksessa kahden viikon
kuluttua.
Vuotuinen
käyttömaksu
kolminkertaiseksi
Verouudistus tulee kokoomuksen mielestä toteuttaa siten, ettei
jo ennestään korkeaa liikenteen
verorasitusta lisätä.
Ajatuksena on, että auton hankintahinta alenisi selkeästi, mutta sen vuotuinen käyttömaksu
nousisi ehkä kaksin-kolminkertaiseksi riippuen siitä, miten paljon päästöjä ajoneuvo tuottaa.
Kokoomus ajaa
verohuojennusta
biopolttoaineille
Kokoomus ajaa biopolttonesteille verohuojennusta, jotta niille
saataisiin riittävästi kysyntää.
Puolue olisi valmis myös lisäämään nopeasti varoja kotimaisiin
uusiutuviin energialähteisiin liit-
tyvän teknologian tutkimukseen
ja kehitykseen.
Öljyn ja siten myös dieselin hinnan nousu on aiheuttanut vaikeuksia kuljetusyrittäjille.
Kokoomusjohdon mielestä tilannetta voitaisiin helpottaa poistamalla käyttövoimaveron eli entisen dieselveron loppuvuoden
maksut.
Samaa konstia on käytetty jo
kerran aiemmin öljyn hintakehityksen vuoksi.
Käyttövoimavero tulisi laskea
kokoomuksen mielestä mahdollisimman pian EU:n minimitasolle.
Nykyisin se kuuluu Euroopan
korkeimpaan kastiin.
Venäjän hätätilaministeriö:
KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS
Salon kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina 21. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Tämän päivän (tiistain) sateet liittyivät matalapaineeseen, joka on
lähestymässä.
. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Kitula 11.40.
Löydetty srk-talolta säilytyspussissa olevat Eccon kengät kokoa
39. Kyyditys: Uusi-Hirvelä 11.00. 733 2813
ark. valtuutettujen aloite
sähköpostiosoitteista valtuutetuille
97 § Liisa Tuomisen ym. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 35 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,50 . 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2005 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. klo 10?16 Kiikalasa
Lammenjärven leirikeskuksessa.
Ilmoittautumiset 2.8. Tehdaskatu 1.
Karjalan kannaksen
suuret metsäpalot
on sammutettu
Asialuettelo:
85 § Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen
86 § Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen
87 § Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.7.2006
88 § Vaalikelpoisuuden menettäminen kulttuurilautakunnan jäsenyyteen ja valtuuston varajäsenyyteen
(Jaana-Maria Ullner)
89 § Kuluttajaneuvojan viran perustaminen
90 § Lisämäärärahan myöntäminen talousosastolle henkilöstöhallinnon ohjelmiston käyttöönottoa varten
91 § Lasten päivähoidon tilanne ja lisämääräraha-anomus
92 § Tilan 734-407-1-21 ostamisesta aiheutuva lisämääräraha
93 § Hyvoninkadun - Uhrilähteenkadun - Hämeenojankadun liittymän yleissuunnitelmasta johtuva lisämääräraha
94 § Salon kaupungin kulttuuristrategia 2006-2020
95 § Asiakirjojen antamista koskeva päätösvalta, asiakirjoista perittävät lunastukset sekä niiden antamisesta perittävät maksut sekä asiaa koskevat hallintosäännön muutokset
96 § Anderson Mwegeranon ym. Suomen Posti Oy,
Eturivissä Pekka Rinne ja Timo Luukka, Kiskon Juhan Punta ja Salon Juhani Nummentalo ja Jyrki Toivonen liputtivat kaikki sen puolesta, että kuntarakenneuudistusta viedään eteenpäin.
?Nyt ei puhuta liittymisestä Saloon?
Kuntapäättäjät haluavat puhua
seudun kuntien yhdistymisestä
SSS?Leena Savikko
Salon seudun kuntarakenteen
uudistamisesta käytävään keskusteluun tuli eilen tiukkoja terveisiä sanavalinnoista. Perniön
Jukka Roos (sd.) ja Juhani
Uusitalo (kesk.) sanoivat, että
Salon seudulla keskustellaan
kuntien yhdistymisestä, ei SuurSalon perustamisesta tai naapurikuntien liittämisestä Saloon.
. Timonen on
myös Someron lukion rehtori.
. Jos tahti jatkuu
yhtä kovana myös ensi vuonna, Pertteli ylittää 4 000 asukkaan rajan.
SSS?Jarkko Turpeinen
Vanhustenhuolto
kuntayhtymälle
Kirsi Höglund
Ammattikorkeakoulun iso luentosali Salossa oli jokseenkin täynnä, kun seudun kuntapäättäjät olivat koolla kuulemassa, kannattaisiko seudun kuntien yhdistyä. Avoin valmistelu on hänestäkin toivottavaa. Syitä parantuneeseen tilanteeseen ovat
muun muassa menotalouden tiukka hallinta sekä verotulojen ja valtionosuuksien hyvä kehitys. Poliisi on käynyt pariin otteeseen ohjaamassa liikennettä, mikä
selvästi rauhoitti ajamista. Rasi-
la sanoi, että Salon seudun kuntien moninaista yhteistoimintaa
kadehditaan muualla maassa. Kahtena viime vuotena ensimmäiPertteli sen puolen vuoden vuosikate on ollut miinuksella.
Perttelin käyttötalousmenot alittavat ja tulot puolestaan
ylittävät talousarvion. Semmoiseen ei ole edellytyksiä.
Salo
tie
iön
rn
Muurla
Pe
Kantatie 52:n eli Perniöntien remontti valmistuu aikataulun mukaisesti ensi viikolla. Hän puolestaan
jatkoi Roosin vertausta . Irina Ojala-Sirro
sai maanantaina lääninhallituksen päätöksen, joka kumosi Someron ratkaisun nimetä Joensuun
koulu hänen poikansa lähikouluksi. Urakoitsija
Tieliikelaitos poistaa kiertotieopasteet ja tiekoneet perjantaina,
joten liikenne pääsee kulkemaan
perjantai-iltana tai viimeistään
lauantaina.
. Lääninhallitus on asettunut tukemaan vanhempien näkemyksiä
kumoamalla kaupungin tekemiä
päätöksiä.
Lääninhallituksen päätöksestä
voi valittaa Turun hallinto-oikeuteen.
Kis
Länsi-Suomen lääninhallitus
edellyttää, että erityisoppilaiden esiopetus
järjestetään ensisijaisesti
yleisopetuksen yhteydessä
Särkisalon kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti ajatukseen siirtää kunnan vanhushuollon tehtävät Salon
seudun terveyskeskuksen hoidettavaksi ensi vuoden
alusta lukien. Turhat pitkät jaaritukset eivät muuta asiaa, on päätettävä ja otettava riskejä, sanoi
Roos ja hauskuutti vakavaa kokousta vertaamalla kuntarakenteen uudistamista naimisiinmenoon . Ensimmäisen vuosipuoliskon vuosikate oli
plussalla yli 290 000 euroa. Heidän mielestään
Somero ei kyennyt osoittamaan
yhtään syytä, miksi heidän poikansa olisi pitänyt sijoittaa noin
viiden kilometrin päässä sijaitsevan lähipäiväkodin sijasta yli 20
KHO hylkäsi valitukset
kiertoväylästä
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt salolaisen Pertti Vuorion sekä espoolaisten Kirsi-Marja ja Esa Lecklinin valitukset Ulkoluodon tulevaan siltaan liittyvässä asiassa. Valitukset koskivat Saaristomeren merenkulkupiirin hakemusta perustaa Ulkoluodon kiertoväylä ja Andersskär-Bromarv -väylä julkisiksi kulkuväyliksi, jotta
mastokorkeudeltaan yli 6,5-metriset veneet voisivat purjehtia Petun-Ulkoluodon alueella senkin jälkeen, kun Ulkoluodon lossin korvaava silta on rakennettu.
SSS?Jarkko Turpeinen
Ojarannan Rakennus
ostaa maata toiminnalleen
Ojarannan Rakennus Oy haluaa ostaa Kosken kunnalta Koivukylän Metsäritari-tilan. elokuuta 2006
?
5
SALON SEUTU
KOTIKUNTA
Perttelin talous
parempi kuin vuosiin
Perttelin kunnan taloustilanne näyttää olevan tervehtymään päin. Miten kuntalaiset saataisiin
mukaan tähän keskusteluun, kyseli Someron Jouko Elo (sd.) ja
sai Efekon konsultilta Jarmo
Asikaiselta vastauksen:
. Vuoden ensimmäisellä
puoliskolla väkiluku kasvoi 28 asukkaalla ja oli 3 931.
Väestönlisäys on ollut voimakasta viime vuosina. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Jos tehostamista halutaan, ei alueella voi enää olla sellaista koulu- ja neuvolaverkkoa
kuin on nyt.
Lusikan ottamista kauniiseen
käteen suositteli salolainen Reino Breilin (sd.), joka muistutti,
että valtio tekee ratkaisut, elleivät
kunnat niitä itse tee.
. Heistä 60 eli ylläpitäjät ja suurimmat
levittäjät joutuvat syksyn mittaan
oikeuteen eri puolilla Suomea.
(vmh 9,30 ?) 56,00 ?/l
Sebamed
pesuneste
Kevyt kosteuttaja
koko vartalolle
perusvoide 200 g
(vmh 6,00 ?) 18,00 ?/l
(vmh 8,00 ?) 36,00 ?/kg
540
?15 %
norm. Poika oli hyvin hämmentynyt
ja ihmetteli miksei saanut jäädä
päiväkotiin. Rasila sanoi, että koko hankkeen
suuri kysymys on se, selviävätkö
kunnat tulevaisuuden haasteista
paremmin kukin yksinään kuin
kaikki yhdessä.
Salon Jyrki Toivonen (sd.)
kiitteli kuntien edustajia siitä, että seutu on lähtenyt mukaan selvittämään rakenneuudistusta.
Toivonen sanoi, että karu arki on
tulossa, ellei jotakin nyt tehdä.
Salon Juhani Nummentalo
(kok.) muistutti, että yrityspuolelta on tullut kannustusta seudun
yhdistämiseen. Meihin ei
ole otettu lainkaan yhteyttä.
Virkaa tekevä Someron sivistysjohtaja Jari Timosen sanoo, ettei
uutta esiopetuspaikkaa ei ole vielä ehditty osoittaa. Ei heille tällaisia selvityksiä
pidä keskustelun pohjaksi tarjota.
Kuntalaiset ovat kiinnostuneita
siitä, mistä he saavat palvelunsa
ja mitkä ovat verot.
Riita erityisopetuksesta Perniöntien remontti on
aikataulussa
jatkuu yhä Somerolla edennyt
Avataan liikenteelle ensi viikon lopulla
Reppu selässä takaisin kotiin
Perusopetuslain mukaan kunta
on velvollinen järjestämään oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta sen alueella asuville. Päätös yllätti täysin kaupungin. Hallinto on kunnissa niin pieni osa toimintaa, ettei tilannetta
auta, vaikka se lopetettaisiin kokonaan. Prosentti on nyt 18,5.
SSS?Jarkko Turpeinen
Väkiluku kasvaa yhä
Perttelin väkiluku on edelleen kasvussa. Kuninkaantien Apteekki
Lisätiedot arkisin: Puh (09) 348 233
www.yliopistonapteekki.fi. Tilan koko on 4,61 hehtaaria. Remontin hinnaksi
e
nti
Länsi-Suomen lääninhallitus on
jo toistamiseen puuttunut Someron kaupungin tapaan järjestää
erityisopetusta.
Tällä kertaa lääninhallitus kumosi Someron kaupungin sivistysjohtajan Tiina Larssonin tekemän päätöksen, jonka mukaan
somerniemeläiselle erityisoppilaalle annetaan erityisopetusta
Joensuun koulun starttiluokalla.
Lapsen vanhemmat valittivat
päätöksestä, sillä heidän mielestään esiopetusta olisi pitänyt antaa läheisen päiväkodin esiopetusryhmässä.
Lääninhallituksen mukaan ?ensisijaisena vaihtoehtona opetusta
järjestettäessä on aina yleisopetuksen yhteydessä annettava opetus?, ja että säännöstä on sovellet-
tava myös esiopetuksen yhteydessä annettavaan erityisopetukseen.
Ratkaisussa katsotaan, että
?kunta ei voi voi omalla päätöksellä tätä tulkintaa muuttaa niin, että kaikki erityisopetukseen otetut
oppilaat siirretään erityisluokkaan eli tässä tapauksessa starttiluokalle?. Rakennustyöt ovat sujuneet
mallikkaasti. Se ei ottanut edes huomioon,
että näin voisi käydä. Perniön kunta teki vastaavan ratkaisun jo
Särkisalo täksi vuodeksi.
Henkilöstön kanssa on käyty tarvittavat yt-neuvottelut
heinäkuun aikana. Myös
palautteet ovat vähentyneet.
Tiehallinto on varautunut vielä
korottamaan Lehmijärven tien
risteystä.
. kyllä ennen naimisiinmenoa sentään kannattaa vähän pruuvata...
Korsimolle Salon kaupunginjohtaja Matti Rasila puolestaan
vastasi, että ?pruuvattu on?. Hän vei tiistaina aamulla poikansa lähipäiväkodin esiopetusryhmään, mutta sinne 6-vuotiasta
ei voitu ottaa mukaan, sillä tietoa
uudesta oppilaasta ei ollut.
. Vuonna 1988
ja 1989 syntyneet syytetyt jätettiin kuitenkin nuorina ilman ran-
Elokuun
UNIIKKI
-tarjouksia
Favora
puhdistusgeeli 150 ml
840
KOSTEUTTA KESÄIHOLLE!
Decubal
Body Lotion
gaistusta.Tekijänoikeuksia koskevat hyvitykset oikeus sovitteli
kymmeneen prosenttiin vahingosta.
Oikeudenkäynti liittyi vuoden
2004 lopulla paljastettuun Finreactor-vertaisverkkoon, johon rekisteröityi 10 000 käyttäjää. . Vain kallion pinnanmuoto on ollut paikoitellen yllättävä, sillä mittauskairauksia ei
tehty kovin tiheästi.
Alkuhankaluuksien jälkeen autoilijat oppivat käyttämään Kiskontien ja Tuohitun kautta kulkevaa kiertotietä.
. Hänestä eilen kuntapäättäjille esitetty raportti on hyvä
pohja asian miettimiselle. Salon seutu on pieni alue, jolla
on tarkoitus turvata palvelut
asukkaille. Rinne
ei pitänyt ongelmana sitä, että
valtuutettujen määrä alueella vähenisi . Omakin työ on
hoidettava.
Kouluneuvos Pentti Kajala
lääninhallituksen sivistysosastolta katsoo, ettei yhden päivän viivästyksestä voi vielä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
. Hänestä kyse on
seudullisesta kilpailukyvystä.
Myös Halikon Pekka Rinne
(kok.) korosti, että kunnat eivät
ole liittymässä Saloon, vaan pohti-
massa kuntarakenteen muuttamista. Oppilaat saivat jatkaa Oinasjärven koulussa yleisopetukseen
integroituina erityisoppilaina.
Lääninhallituksen uusin ratkaisu kyseenalaistaa Someron kaupunginhallituksen päätöksen, jonka mukaan kaikkien pidennettyä
11-vuotista oppivelvollisuutta
noudattavien oppilaiden esiopetuspaikka on Joensuun koulun
starttiluokka.
Someron sivistystoimella ja erityisoppilaiden vanhemmilla on jo
pidemmän aikaa ollut erimielisyyttä siitä, missä ja miten erityisopetusta pitäisi antaa. Perniöntie
saadaan tällä remontilla kuntoon.
Suomen suurimmassa nettipiratismijutussa saatiin perjantaina
ensimmäinen ratkaisu. Kunta on ostanut tilan 2000-vuoden vaihteessa
teollisuustarkoituksiin.
Ojarannan Rakennus on ilmaissut halukkuutensa osKoski
taa maan tuotanto- ja varastorakennusten rakennuspaikaksi. Se tarkoittaisi, että kohta 70
prosenttia työmarkkinoille tulevista tulisi julkiselle sektorille.
Punta piti selvänä, että hallintoa on kevennettävä.
Hallinnon keventämisestä ei ole
toimintaa tehostamaan, arvioi
puolestaan Salon Antero Leppänen (sd.):
. Opasteita täydennettiin ja Tuohittuun asennettiin asukkaiden
toiveen mukaisesti tärinäraidat ?
jotka sitten asukkaiden toiveen
mukaisesti poistettiin myöhemmin. alussa ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo.
Perttelin Jaakko Korsimo
(kesk.) puolestaan toppuutteli intoa: nyt työ vasta alkaa, kun ruvetaan katsomaan seudun palvelurakennetta, millainen se on vuonna 2013 tai 2030. Asia on käsittelyn alla ja hoidetaan mahdollisimman pikaisesti kuntoon, tyytyy Timonen kommentoimaan. Pertteli on nostanut tuloveroprosenttiaan kolmena vuonna peräkkäin. Hän tuli reppu selässä takaisin autoon.
Ojala-Sirro on erityisen pettynyt
siihen, ettei vanhempia kuultu,
kun lähikoulusta päätettiin. Kauppahinta on 50 senttiä neliöltä eli 23 050 euroa.
Maiden myymisestä päättää lopullisesti valtuusto.
SSS?Jarkko Turpeinen
Nettipiratismijutussa
ei rangaistuksia
SSS?STT
SSS?Atte Kääminen
ko
SSS?Lasse Virtanen
kilometrin päähän Joensuun koululle.
Sivistysjohtaja perusteli vastineessaan, että pienessä kunnassa
tukipalveluja on pyritty keskittämään, jotta palvelujen ja osaamisen laatu kyettäisiin turvaamaan.
Viimeksi lääninhallitus puuttui
Someron tapaan järjestää erityisopetusta vuosi sitten elokuussa.
Silloin se kumosi sivistyslautakunnan päätöksen, jonka mukaan
Oinasjärven erityislasten lähikouluksi oli määrätty Joensuun koulu. Vastaavaan lukuun on päästy
viimeksi vuonna 2001. Tie
avattiin ja paalutettiin, koska tien
pohjamaa on luisunut kallionrinnettä pitkin. Henkilöstö ei antanut asiasta palautetta.
Särkisalon valtuusto tekee asiasta päätöksen heti syksyn alussa.
SSS?Jarkko Turpeinen
Lehmijärvi
Tuohittu
Perniö as.
Perniö
SSS-STT
Perniön ja Salon välinen liikenne
kulkee vielä puolentoista viikon
ajan Kiskontien, Tuohitun ja Perniön aseman kautta.
tulee reilut 700 000 euroa.
. Tietoa siitä, missä esiopetusta jatkossa annetaan, ei ole annettu.
. hinnasta.
Aqualan L
300 ml pumppu
720
Vilhonkatu 14, avoinna joka päivä 8.30-21
Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero: 0203 20200
Elokuun
loppuun asti!
UNOHDA KUIVA IHO
Kampanjassa mukana: . Kyllä tämmöinen asia aika
korkealle pitäisi nostaa kiireellisyysjärjestyksessä, sanoo Kajala
mutta muistuttaa, että laki edellyttää koulun ja kodin tekevän yhteistyötä.
Kajalan mukaan kuntien on
omin voimin noudatettava lakia,
sillä lääninhallitus ei mikään koulutoimen sheriffi, jolla olisi voimaa tai valtaa panna täytäntöön
päätöksiä.
. Rakennustyöt kestävät kaksi
kuukautta eli suunnitellun ajan.
Tietyöthän aloitettiin viikko suunniteltua myöhemmin, jotta juhannusliikenne pääsisi kulkemaan
esteettömästi, joten työt valmistuvatkin sitten viikko suunniteltua
myöhemmin, sanoo projektivastaava Kati Rantanen Tiehallinnon Turun tiepiiristä.
Perniöntie suljettiin Pohjankylän kohdalta juhannuksena. Saarinen kannatti kansanäänestyksen järjestämistä kuntien yhdistymisestä.
Kiskon Juhan Punta (kok.) piti
mahdottomana tilannetta, jossa
puolet kuntatien virkamiehistä on
jäämässä eläkkeelle ja työmarkkinoille tulee entistä vähemmän väkeä.
. Siihen on varauduttu niin, ettei
kiertotietä enää tarvita. Se oli kova paikka
meille kummallekin. Lahden
käräjäoikeus katsoi toissijaisen
syytteen mukaisesti, että aktiivikäyttäjät syyllistyivät tekijänoikeusrikkomukseen. Lääninhallitus viittasi
myös asiantuntijalausuntoon, joka tuki näkemystä, että kyseisen
erityisoppilaan esiopetus pitäisi
antaa päiväkotiympäristössä.
Vanhemmat korostivat valituksessaan perusopetuslain mukaista huoltajien oikeutta valita lapsensa koulu. isossa kunnassa valtuutetut ovat vaikutusvaltaisempia
kuin pienessä ja kuntayhtymien
purku toisi tärkeitä asioita valtuutettujen päätettäväksi.
Kansanäänestys?
Kiskon Jaana Shelby (vihr.)
halusi, että päättäjillä on rohkeutta astua kuntalaisten eteen keskustelemaan kuntien yhdistymisestä, ja muistutti, että Kiskossa
on jo tehty päätös keskustelutilaisuuden järjestämisestä siitä.
Salon Kaisa Saarinen (vihr.)
puolestaan katsoi, että kuntalaisia kiinnostaa ennen kaikkea,
mistä palvelut saadaan
Sähköpostien seuranta ei tällä hetkellä ole sallittua muille
kuin poliisille, joka tutkii vakavia
rikoksia.
Työmarkkinajärjestöt tukevat
Ylen tv-uutisten mukaan lakimuutosta Akavaa lukuunottamatta.
Helsinki-Vantaan lentokentän
toimintaa häiritsi tiistaina pitkään lentoyhtiö SAS:n lähtöselvityspalvelun tietojärjestelmävika.
Aamuyöllä alkanut vika vaikutti
myös
Blue1:n, Lufthansan,
Austrian Airlinesin, ja Air Balticin lähtöselvityksiin, joita SAS:n
palvelu hoitaa. Särkisalo valitsee itselleen uuden rakennustarkastajan ensi maanantaina.
Rakennustarkastajan tehtäviin kuuluvat Kiskossa myös ympäristösihteerin tehtävät. Kaukolämpökeskus on tarkoitus sijoittaa Mikkoloiden maatilan talouskeskukseen Toijaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sähköpostiliikenteen valvontaa. Hän on yksi Nokian
osakkeiden suurista omistajista.
Orijärven kartanon ja siihen liittyvien vajaan 260 hehtaarin maiden hinta oli 2,1 miljoonaa euroa.
Haapaniemen kartanon ja 18
maahehtaarin hinta kohosi tasan
miljoonaan euroon.
1700-luvun lopulta peräisin oleva Orijärven kartano on toiminut
Outokumpu-konsernin kokous-,
koulutus- ja edustustiloina. Varsinaisen päämääränsä
runkoputki saavuttaa vuoden
2008 alussa. ei siis lahjonta ja rangaistukset.
. Matonpesupaikat pysyvät yhä kiinni.
. Sen sijaan työnantajalla
ei olisi lupa tutkia viestien sisältöä.
Lakimuutosta ovat toivoneet
etenkin teknologiayritykset, ja
alan johtava yritys Nokia on osallistunut lainvalmisteluun. Mies kiisti näin tapahtuneen.
Syyttäjä Olli Sulkosen mukaan hevoselle aiheutui tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa, mutta ei pahempia vammoja.
Jutussa todisti nainen, jonka hevonen oli viime kevääseen asti
hoidossa kyseisellä tallilla. Kartano toimii perheen
vapaa-ajan asuntona. Suojeltu linnanraunioiden alue jää kaikille avoimeksi
matkailukohteeksi.
Hanna Katarina Dulieulla on yhteyksiä
Salon seudulle, sillä hän on varttunut Perniön Kosken kartanossa. Kun lapselta kysytään, mikä
häntä vaivaa, hän vastaa ettei tiedä. Ei heitä se vanha kaivos kiinnosta, vaan alueet noin kilometrin
päässä siitä luoteeseen.
SES Finland ei ole julkisuudessa suhtautunut kovinkaan luottavaisesti mahdollisuuteen käynnistää uutta kaivostoimintaa Orijärvellä.
Mahdollista on sekin, että Mölsä
muuttaa joskus tulevaisuudessa
pysyvästi Orijärven kartanoon. Dulieu opiskelee sisustusarkkitehtuuria ja työskentelee aika
ajoin tätä koulutusta vastaavissa tehtävissä.
. Dulieu arvioi, että
remontissa tarvitaan esimerkiksi museoviraston konsultointia. Vanha tilanhoitaja jatkaa työtään.
Mölsä pohtii, että vanhaan konehalliin voisi kerätä vanhoja kaivosesineitä pienimuotoiseksi museoksi.
. Mutta ei siitä ehkä tehdä mitään julkista museota.
Tulevaisuudessa
pysyväksi asukkaaksi?
Tiedossa on, että SES Finland
on tutkinut Orijärven alueen mineraalivaroja ja suunnittelee valtauksen tekemistä. Vika saatiin korjatuksi iltapäivällä noin kello 14.. Fiskarsilla ei
ole ollut käyttöä rakennukselle.
Metsästysmaat
kiehtoivat
Pekka Mölsällä ei ole ennestään
yhteyksiä Kiskoon tai muualle Salon seudulle. Tarkoitus on,
että talo tarjoaa ympärivuorokautisesti tuettua, ohjattua ja autettua asumista.
SSS?Jarkko Turpeinen
Peltonen sijaistaa
rakennustarkastajaa
Kuvat: Marko Mattila
Orijärven kartanosta tulee helsinkiläispankkiirin vapaa-ajan asunto.
Kiskolaiskartanoissa alkaa uusi aika
Helsinkiläispankkiiri halusi metsää . Kiskon rakennustarkastaja työskentelee lisäksi vastaavissa tehtävissä Suomusjärven kunnassa.
Kiskon rakennustarkastajan sijaisuutta haki kaksi ihmistä.
SSS?Jarkko Turpeinen
Kiskoon ei vielä
vammaisneuvostoa
Kiskoon ei tulekaan vielä vammaisneuvostoa. Kohtaukseen voi kuulua silmitöntä
raivoa, huutamista ja väkivaltaa.
Vanhemmat ajattelevat, että jos
lapsi haluaisi, hän käyttäytyisi
hyvin. Tuo nyt tuli
siinä vastaan. Ne voisivat olla hätävarana.
Jokirannasta voitaisiin suolaa,
rautaa ja mangaania poistamalla
saada vettä, mutta sitä varten pitäisi rakentaa kallis suodatusjärjestelmä. Greene on kehittänyt
uudenlaisen lähestymistavan raivokohtauksia saavien lasten kasvattamiseen. Vettä saadaan
tukkimalla kaksi vuotoa ja ottamalla käyttöön ehtyneeksi luultu
vedenottamo.
. Kunta ostaa kaukolämmön yhtiöltä, jonka Tero ja Anne
Mikkola perustavat.
Laskelmien mukaan kunta saavuttaa kaukolämmön
Kisko
ostamisella 10 400 euron vuotuiset säästöt. Sanotaan, että kartano tuli kaupan päälle.
Tuottavan metsän omistamisen
lisäksi ostajaa kiehtoi myös mahdollisuus omiin metsästysmaihin.
Pekka Mölsä ei aio ruveta kartanossa mihinkään suuriin uudistuksiin. Remonttisuunnitelma pitää tehdä kärsivällisesti ja pitkällä aikajänteellä.
Nykyinen kartanon päärakennus on peräisin vuodelta 1720. Nuuroksen virkavapaa alkaa 4. Alueen vammais- ja omaisjärjestöjä ei
myöskään ollut kuultu ennen valintoja.
Kiskon kunnanhallitus päätti, että vammaisneuvoston perustamista koskeviin asioihin palataan, kun ensi vuonna valittava kunnanhallitus tekee toimielinvalintoja.
SSS?Jarkko Turpeinen
Jätehuoltouudistus
valituksesta huolimatta
Kari Kyllönen ja Jaana Shelby ovat tehneet Turun hallinto-oikeudelle valituksen Kiskon valtuuston päätöksestä siirtyä kunnan
järjestämään jätteenkuljetukseen. Orijärven kartano
maineen tuli eteen ikään kuin sattumalta.
. Keinoina tulisi olla keskustelu ja yhteistyö . Silloin putki yltää
Kiikalan?Someron harjualueelle.
SSS?STT?Hanna syrjälä
kohtaukset jopa loppuvat.
Usein raivokohtaus tulee, kun
lapsi ei saa tahtoaan läpi. Greenen
ydinajatus. Aikataulun mukaisesti koeponnistukset ja puhdistukset on
tehtävä marraskuun loppuun
mennessä, joten rakentamistahti
on ollut nopeaa, kiittelee Salon
teknisen toimen johtaja Alpo
Pauna.
Putken rakentaminen on sujunut ripeästi hyvän ennakkosuunnittelun ansiosta.
. Raivokohtauksen taustalla
saattaa olla esimerkiksi se, että
lapsi ei pysty kielellisesti ilmaisemaan itseään.
. elokuuta 2006
6
?
SALON SEUTU
KOTIKUNTA
Kiskon kaukolämpöhanke
nytkähti eteenpäin
Kiskon kunnanhallitus hyväksyi kunnan kiinteistöjen
liittämisen perustettavaan kaukolämpöverkostoon. syyskuuta ja jatkuu ensi vuoden elokuun loppuun asti.
Tällä hetkellä Peltonen työskentelee Särkisalossa väliaikaisena
rakennustarkastajana. Se pannaan valituksesta huolimatta täytäntöön.
Kyllönen ja Shelby perustelevat valitustaan sillä, että heidän mielestään valtuuston puheenjohtajan olisi pitänyt katkaista asiasta
käyty keskustelu ja järjestää äänestys heti, kun hallituksen päätösehdotuksesta poikkeava päätösehdotus oli tehty.
SSS?Jarkko Turpeinen
Hevosen lyömisestä syytteitä
SSS?STT
Orimattilan käräjäoikeudessa
luettiin tiistaina syyte eläinsuojelurikoksesta nelikymppiselle miehelle, jolla on hevostalli Pukkilassa. 12-paikkaisen talon toteutuminen riippuu ARAn avustuksen ja korkotukilainan saamisesta. Sinänsä tällainen remonttikohde on
hauskakin, vaikka siinä nyt menee aika
ja omaisuus, hän naurahtaa.
Dulieun mukaan nyt on osittain jopa viimeinen hetki tehdä jotakin kartanon hyväksi.
Pertteliläinen Pentti Peltonen toimii rakennustarkastaja Veikko Nuuroksen virkavapaan sijaisena tulevan vuoden ajan. Yhtiön
yhteiskuntavastuujohtaja Veli
Sundbäck on allekirjoittanut
lausunnon, jossa tietosuojalakiin
toivotaan erityismainintaa työnantajan oikeudesta ottaa talteen,
lajitella ja analysoida tunnistetietoja. Orijärven kartano tuli ?kaupan päälle?
SSS?Jarkko Turpeinen
Kiskossa sijaitsevat Haapaniemen ja Orijärven kartanot ovat siirtyneet uusille omistajille. Lapsia ei voi opettaa kuten
koiria, Greene sanoi satapäiselle
seminaariyleisölleen Helsingin
Yle:Yritykset haluavat lisää
valtuuksia sähköpostiseurantaan
kertoi tulleensa juuri ratsastamasta, kun tallinpitäjä ryhtyi yllättäen ja kovakouraisesti kurittamaan toista hevosta.
Naisen mukaan mies löi hevosta
otsaluuhun monta kertaa niin, että mäiske kuului. Näitä vaihtoehtoja
mietittiin silloin, kun tilanne vaikutti tätä pahemmalta.
Kiikala-putki
edennyt hyvin
Salosta Kiikalaan rakennetta-
van runkovesiputken rakennustyöt ovat edenneet ripeästi. Jokirannan vanhan vedenottamon kautta oli vuotanut vettä. Tuhlaavaisuuteen ei ole syytä. Itse asiassa paineentasaimessa oli vika, ja nyt se on korjattu. Neuvosto perustettiin kesäkuussa, mutta asiasta tehtiin oikaisuvaatimus, jonka kunnanhallitus hyväksyi viime kokouksessaan.
Oikaisuvaatimus perustui siihen, että enemmistö neuvostoon valituista edusti muita kuin vammaisia, heidän omaisiaan tai vammais- ja omaisjärjestöjä. Mahdollinen muuttaminen on
kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa.
. Lapsen tulisi opetella näitä taitoja.
Kasvattajien rooli on opettelussa
tärkeä. Työnantaja voisi tarkkailla kenelle
työntekijä lähettää viestejä ja
milloin. Ei lapsella ole sellaista sanastoa, että hän voisi kertoa olevansa turhautunut.
Atk-vika hidasti
Helsinki-Vantaan
kentän lentoja
SSS?STT
SSS?STT
Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan parhaillaan
lakimuutosta, joka sallii työnantajien seurata työntekijöidensä
sähköpostiliikennettä, Ylen tvuutiset kertoi tiistai-iltana. Tämä yhteys
myös innosti hänet ostamaan Haapaniemen kartanon alueen. Se
ei tapahdu kuitenkaan vielä ainakaan vuosiin.
Haapaniemen kartanoa odottaa suuri remontti
Hanna Katarina Dulieu aikoo remontoida Haapaniemen kartanon. Samoin yhden ilmakellon eli ilmanpoistokanavan kautta valui vettä
hukkaan. Vaikka sadetta tulisikin, sitä
pitää tulla pitkään ja runsaasti,
sillä rutikuivan maaperän on
kastuttava, ennen kuin pohjavettä voi muodostua. Kuivuushan ei ole vielä loppunut. Syyttäjän ja todistajan mukaan
mies löi viime keväänä tahallaan
hoitohevosta päähän puukarahkalla tai -seipäällä usean minuutin
ajan. Parhaimmillaan
Kiikalan vesijohto valmistuu
ripeää tahtia: jäljellä kilometri
SSS?Atte Kääminen
Halikon vesipula on hellittänyt
ilman sateitakin. Vesitilanne on nyt siis kohtuudella hallinnassa.
Halikko ei ole ostanut Salostakaan vettä viikkoon.
Vettä silti
yhä säästettävä
Halikossa kehotetaan silti edelleen välttämään uima-altaiden
täyttämistä, autonpesua ja nurmikoiden kastelua. Tämä on Suomessa vierailleen psykologian
professorin Ross W. Kartanon tulevasta käytöstä hänellä itselläänkään ei ole vielä selkeää kuvaa,
mutta ajatuksena on ottaa päärakennus
perheelle jonkinlaiseen asumiskäyttöön,
joko vapaa-ajan tai vakinaiseksi asunnoksi. Kiskon kunnansihteeri Kari
Lindgren kuitenkin toteaa, että valitus ei viivästytä uudistuksen
täytäntöönpanoa.
. Maaperä on ollut odotustenmukainen ja maanomistajat ovat
suhtautuneet asiallisesti. Se on totta. Mölsä on kes-
kustellut yhtiön kanssa asiasta.
. Oikeastaan hain alunperin
metsätilaa. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Jäljellä on enää runsas kilometri matkaa, ennen kuin runkoputki voidaan yhdistää Kiikalan vesijohtoon.
. Siellä luultiin pohjaveden loppuneen. Vanhan kaivoksen läheisyydessä sijaitseva rakennus on kunnostettu.
Haapaniemen kartanon päärakennus on vuodelta 1720 ja se on
remontin tarpeessa. Greenen mielestä kyse on
kuitenkin siitä, että lapsen kyvyt
joustaa, sopeutua, sietää turhau-
tumista ja ratkaista ongelmia eivät ole kunnolla kehittyneet. Fiskars
Oyj:n omistaman Haapaniemen
kartanon osti helsinkiläinen Hanna Katarina Dulieu ja Orijärvi
Oy:n omistaman Orijärven kartanon helsinkiläinen Pekka Mölsä.
Mölsä toimii yksityispankkiirina
FIM-groupissa ja Dulieu on osakemiljonääri. Kriteerinä oli, että haluan 100?200 hehtaaria metsää.
Vaikka metsän omistaminen ei ole
mikään kultakaivos, niin se on
kuitenkin stabiilimpaa omistusta
kuin pörssiosakkeet. Näistä saadaan useita
kymmeniä kuutioita vettä talteen
vuorokaudessa, sanoo Halikon
kunnan työpäällikkö Pertti Hyytiäinen.
Välillä suljettuna ollut Musta-
mäen vedenottamo antaa nyt 160
kuutiota vettä vuorokaudessa.
. elokuuta.
yliopistossa maanantaina.
Aivan ensimmäiseksi tulistuvien lasten vanhempien tulee selvittää, mikä taito lapselta puuttuu. Lisäksi neuvostoon oli valittu ihmisiä ilman heidän suostumustaan. Vaskion vesi on ruosteista ja Kokkilassa veden laatu ei ole
moitteetonta. Se on aika ison remontin tarpeessa.
KISKO
Toija
Haapaniemen
kartano
En viitsi koettaa saada sitä kuntoon millään kiireellä, koska pelkään, että se sillä
tavoin helposti tuhotaan. Kiskon kunnan kiinteistöistä selvästi suurin energiankuluttaja on Toijan koulu laajennuksineen.
SSS?Jarkko Turpeinen
Vammaisten palvelutalo
valmistuu 2008?
Kiskoon suunnitellun kehitysvammaisten palvelutalon toivotaan
valmistuvan vuonna 2008. Hän
Orijärven
kartano
Haapaniemen kartano remontoidaan tulevaisuudessa asumiskäyttöön.
Halikon vesipula hellitti vihdoin
Tulistuvat lapset kaipaavat keskustelua
Putkirikot korjattu ja ehtyneeksi
luultu ottamo otettu käyttöön
Lapset käyttäytyvät hyvin, jos
he vain osaavat. Näin lämpimällä säällä myös vettä haihtuu
paljon.
Halikossa tutkittiin mahdollisuutta ottaa vettä käytöstä poistetuista vedenottamoista kirkonkylän jokirannassa, Kokkilassa ja
Vaskiolla.
. Myös
hyvät ilmat ovat suosineet rakentamista.
Kiikalan vettä voidaan periaatteessa ostaa Saloon, Pertteliin ja
Halikkoon ja tämän vuoden puolella. Hänen mukaansa kyseinen hevonen tunnettiin kyllä kurittomaksi, mutta
juuri tekohetkellä se seisoi rauhallisesti pilttuussaan tultuaan
ratsastusretkeltä.
Mies kiisti lyöneensä hevosta
sen paremmin päähän kuin karahkallakaan.
Orimattilan käräjäoikeus punnitsee ristiriitaiset muistikuvat kansliapäätöksessään 22
Vastaavanlaisia tilaisuuksia on jär-
jestetty ennenkin esimerkiksi Mikkelin
jäähallissa, Sainio kertoo.
Salohallin kesäkuussa rikkoutuneen
kattoikkunan hajoamissyy on edelleen
hämärän peitossa, joten kirkkopäivää
vietetään ikkunoiden alle pingotettujen
pressujen suojassa.
Lounais-Suomen ympäristökeskus on sitä mieltä, että Kiskon Aijalan kaivoksen jätemaiden pöyhiminen voi aiheuttaa maaperän
tai pohjaveden pilaantumista.
Kaivosalueen omistajat ovat ilmoittaneet aikovansa ryhtyä etsimään arvometalleja jätemaista,
jotka on läjitetty noin kilometrin
päähän rikastamosta. Halikko . 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Kaarina . NOKIA 6680-ÄLYPUHELIMEN
(OVH. Siilinjärvi . Käteishinta
laitetta hankittaessa 1¤. Vaasa . Ylimenevät norm. Hinnat dna Toivo. elokuuta 2006
?
7
SALON SEUTU
Sotaveteraanit kokoontuvat kirkoksi muutettuun
Salohalliin viettämään hengellistä päivää
?Kirkkopäivää
vietetään tässä
muodossa nyt
viimeisiä kertoja?
SSS?Jarkko Turpeinen
Sauvon kunta aikoo vakauttaa
talouttaan muun muassa veronkorotuksilla.
Kunta on hakenut 400 000 euron harkinnanvaraista valtionosuutta. Kirkkopäivää vietetään tässä muodossa nyt viimeisiä kertoja, joten ehkä ihmiset haluavat osallistua tilaisuuteen, kun
se on vielä mahdollista.
. = 20 590 ?.
www.citroen.fi
Espoo . 24 kk:n kulut sis. Kemi . Kouvola . Lahti . Mikko Pietilä
osti Aijalan kaivosalueen Outokummulta vuonna 1978.
. Neljän kuution tavaratilaan mahtuu
kaksi euro-kokoista lavaa. 395 ?)
Citroën Jumper. Tarkista viimeinen kuuluvuustilanne myymälästämme tai www.dnafinland.fi
Citroën Jumpy. Laadukkaat kuvatulosteet,
kiiltävänä ja kestävänä.
. Jyväskylä . Ylivieska
Prismantie 2, Halikko
(Prisman Kauppakäytävällä)
Puh. + toim.kulut 600 . Kerava . Muut hinnat www.dnafinland.fi
3G-päätelaitteen kaikkien ominaisuuksien hyödyntäminen vaatii 3G-kuuluvuusaluetta. Paikallinen sotaveteraaniyhdistys vastasi nyt ensimmäistä
kertaa kirkkopäivien historiassa käytännön järjestelyistä.
Laineen mukaan jo pelkät liikennejärjestelyt ovat vaatineet tarkkaa suunnittelua, sillä paikalle saapuu arviolta noin 50
linja-autoa ja neljästäsadasta viiteensataan henkilöautoa. Alueella on
kaivoksen rikastejätettä kaksi
miljoonaa tonnia 18 hehtaarin
alueella.
Ympäristökeskus vaatii, että
ympäristölupaa on haettava hyvissä ajoin ennen suunnitellun
toiminnan aloitusta.
. + toim.kulut 600 . Huippunopeat 3G- ja EDGE-tiedonsiirtoyhteydet
. Lappeenranta
Lieksa . Puhelin voi olla SIM-lukittu. Saatavissa myös kevytkuorma-autona.
Tuotteita rajoitettu erä.
Mallisto alk. = 25 170 ?.
dna Kimppa -sopimus: 24kk:n määräaikainen sopimus. Mahdollisuus jakaa videokuvaa
(ovh. Valmiit kuvat minuutissa.
Älykäs kamerapuhelin
. Tornio . Sinne tulee
sellaisia suojaavia kerroksia.
Mutta sitten, jos niitä ruvetaan
myllertämään ja avaamaan ja ne
joutuvat veden ja ilman kanssa
kosketuksiin, siellä alkaa taas tapahtua erilaisia kemiallisia reaktioita ja liukenemista. Tarjous voimassa
31.8 asti. Hyvinkää . Avausmaksu 2,90¤. ilmastointi, CD-soitin, ajastimella varustettu
webasto, ABS-jarrut, kauko-ohjattu keskuslukitus ja sähkötoimiset
sivuikkunat ja -peilit. Perniöntien Salon puoleinen pää saattaa olla aamupäivällä ja toisaalta myös iltapäivällä tapahtuman loputtua aika tuk-
koinen.
Sainion mielestä kirkoksi muutettu Salohalli sopii hyvin ison yleisön hengellisen
tapahtuman järjestämiseen.
. dna Toivo-liittymän (8,90¤/kk) ja Nokia 6680-puhelimen,
Canon USB-Bluetooth adapterin sekä Canon Selphy CP510-kuvatulostimen (19¤/kk, 24k:n hinta yht. Tuloveronkorotukseksi
on suunniteltu puolta prosenttia.
Sauvon veroprosentti on nyt jo 19.
Myös maksuja ja taksoja on tar-
SSS?Katri Henttonen
. Kaksi eri akseliväliä, kaksi eri
korkeutta ja kuormaustilavuudet 9 m3 ?12 m3. Uutta työvoimaa. Hakemukseen on liitettävä suunnitelma siitä, miten
kunta aikoo kohentaa taloudellista tilaansa suunnitelmakaudella
2007?2009.
Kunnanhallituksen osaltaan hyväksymään suunnitelmaan on
kirjattu tulo- ja kiinteistöveronkorotukset. Turku . pakettiliittymän väh. 02-777 3911
Avoinna ma-to 9-18, pe 9-17, la 10-14
Mekaanikonkatu 6, 10600 Tammisaari, puh. Pieni
polttoaineen kulutus.
Mallisto alk. Porvoo . Kk-maksu 8,90¤/kk, sis. Raahe . Suoratulosta puhelimesta Canon
USB-Bluetooth adapterin kautta.
. Seinäjoki . Ajettavuus
kuin henkilöautolla. Pitäisi selvittää mitä metalleja
siellä on, missä muodossa ne ovat
ja miten nämä toimenpiteet siellä
vaikuttavat.
Alueen omistajien Outokummulta saamien tietojen mukaan
jätemaissa on huomattavia määriä esimerkiksi kuparia, hopeaa,
lyijyä ja kultaa. Ketterä tehopaku, joka on esimerkiksi kaupungin
lähettiliikenteessä kuin kotonaan. Sis. Kolmen hengen avara ohjaamo. Silloin on
se mahdollisuus, että sieltä lähtee
ympäristöön jotakin, Parsama varoittaa.
Ympäristölupahakemusta jätemaiden hyödyntämiseksi ei vielä
ole jätetty ympäristökeskukseen.
KUVATULOSTIN
+ KAMERAKAPULA
+ USB-BLUETOOTH
TULOSTA KUVASI KOTONA. Helsinki . Kajaani . MP3-soitin
. Käyttötaloudesta
halutaan säästöjä.
. Vantaa . 179?)
Kuvatulostimen avulla tulostat
kesämuistosi saman tien!
. Salo . Varkaus . Kaksisuuntainen videopuhelutoiminto
kasvotusten tapahtuvaan yhteydenpitoon
. 19 990 . Ainahan on niin, että kun tilanne stabiloituu, niin metallien
liukeneminen lakkaa. HANKI NOKIA 6680-ÄLYPUHELIN, KUVATULOSTIN
JA USB-BLUETOOTH EUROLLA OMAKSI.
SELPHY CP510
. Kuopio . Vapaaehtoiset
ja varusmiehet mukaanlukien tilaisuuksiin osallistunee jopa 2500 ihmistä, toteaa
järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
Voitto Laine.
Salossa vietetään tänään sotaveteraanien läntisen Suomen kirkkopäivää. Oulu . Tulevaisuudessa kirkkopäivän järjestäminen siirtyy luultavasti puolustusvoimille, jatkaa Sainio.
Jumalanpalvelus alkaa kello yksitoista,
jolloin suomenkieliset evankelis-luterilaiset kokoontuvat Salohalliin, ruotsinkieliset Salon kirkkoon ja ortodoksit Salon
tsasounaan. Joensuu . CANON SELPHY CP510KUVATULOSTIMEN (OVH. CANON USB-BLUETOOTH
ADAPTERIN (OVH. 395?)
. Kaksi tehokasta dieseliä: 1.9 D tai 2.0 HDi. Jos siellä tehdään jotain sellaisia toimenpiteitä, että metalleja
alkaa liueta ympäristöön, niin se
pitää tietää etukäteen, jotta siihen voidaan varautua ja se voidaan estää, ympäristölupapäällikkö Marja-Terttu Parsama sanoo.
. Pääjuhla pidetään Salohallissa kello kaksi alkaen.
Sauvon kunta
vakauttaa talouttaan
veroja korottamalla
SSS?Jarkko Turpeinen
Marko Mattila
Porin prikaatin varusmiehet kantoivat tiistaina tuoleja kirkoksi muutettuun Salohalliin.Taustalla Viljo Hurmeen maalaama alttaritaulu.
kaatin varusmiestä. hintaisia kotimaanpuheluita
ja 50 kpl kotimaan tekstiviestejä laskutuskauden aikana. 24 570. 673,50¤. 0440 338 261
Ark: 10-19, la 10-15
ja su 13.8 asti 12-16
www.dnakauppa.fi
Joensuunkatu 15, 24100 Salo, puh. 456¤). Salohalli muutettiin eilen väliaikaisesti kirkoksi, jotta kaikki halukkaat pääsevät
osallistumaan jumalanpalvelukseen.
Salohalliin tuotiin eilen muun muassa
noin seitsemän metriä korkea hirsiristi,
sekä Viljo Hurmeen maalaama Jeesusaiheinen alttaritaulu.
Perniöntien pää
saattaa ruuhkautua
Sainion mukaan tapahtumaa on järjestämässä 250 talkoolaista ja 100 Porin pri-
koitus korottaa. Kaksi sisäänrakennettua kameraa:
1,3 megapikselin kamera ja VGA-kamera
. Mikkeli . Rauma . Kolme eri HDi-moottoria.
Vakiovarusteena mm. Tuomiokapituli on antanut meille
suostumuksensa tilaisuuden järjestämiseen. Kuusamo . Tampere . 019-241 6960
Avoinna ma-pe 10-17, kesälauantaisin sulj.. Pori . Odotamme sotaveteraanien kirkkopäivän vieraiksi reilua kahta tuhatta sotaveteraania puolisoineen. Autoilijoiden kannattaakin varautua muun muassa Perniöntiellä pysäytyksiin.
. Karhula . hintaiset minuutit ja tekstitiviestit
0,09¤/min & kpl. Kaarina, Piikkiö, Paimio ja
Sauvo tekevät tällä hetkellä yhteistä rakennusvalvontayksikköä.
Paimiolla, Piikkiöllä ja Sauvolla
on jo yhteinen ympäristötoimi.
Vakauttamissuunnitelma menee vielä valtuuston käsiteltäväksi.
Ympäristökeskus vaatii
tarkkuutta Aijalan
jätemaiden käsittelyssä
Ilmoittautuneita
ennakoitua enemmän
Päätoimikunnan puheenjohtajan rovasti
Kauko Sainion mukaan ilmoittautuneita tuli tänä vuonna ennakoitua enemmän
muun muassa siksi, että itäisen Suomen
kirkkopäivää ei tänä vuonna järjestetty.
Kirkkopäivän kokonaisvastuuta kantavat Rintamaveteraaniliitto ja -piiri, Rintamanaisten liitto, Suomen sotaveteraaniliitto ja piiri sekä Sotainvalidien Veljesliitto ja -piiri.
. 79?)
. Käydään läpi perusopetuksen
tuntikehystä, keittiöiden toimintaa, toiminnan kesäaikaista keskittämistä ja niin edelleen, kunnansihteeri Kaisa Rantanen
luettelee.
Yksi tärkeistä tavoitteista on
tehdä yhä enemmän yhteistyötä
naapurikuntien kanssa.
. 100 min norm
Jos kaunis ilma on, niin tullaan jo yhdeksältä. Halikossa
6 vuotta
Saara Paananen
16.8. päivänä vietettävän Salo-päivän ohjelmaesitteitä
jaetaan useissa eri paikoissa ympäri kaupunkia.
SUDOKU
Helppo
Ruudukon jokainen vaaka- ja pystysuora rivi sekä
3x3 ruudun laatikko on
täytettävä numeroilla 1?9
niin, että jokainen numero
esiintyy rivissä tai laatikossa vain kerran.
Edellisen ratkaisu
Esko Keski-Vähälä
Heikki (vas.) ja Ilkka Jääskeläinen esiintyvät Salopäivänä Salon Urheilutalolla.
Vaikea
Ystävä kertoi puhumaan opettelevasta pojastaan. Salossa
4 vuotta
Sara Nurkse
16.8. Puistonpenkit tyhjenivät
luonnollisesti heti, sillä tuuheinkaan puu ei antanut täyttä suojaa
istujille.
Salon rautatiepuiston penkeillä
on kesän mittaan takuuvarmasti
ollut istumassa ainakin yksi miesvoittoinen ryhmä. voi tarkoittaa ylpeyttä isän
remonttitaidoista tai naulan tunnistamisesta.
Riitta Hyvärinen
kielentutkija
OTSO ONNITTELEE
sss.lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Oskari Lagerbom
16.8. Siinä sai äiti monin sanoin
selittää, että korjaaminen on
myös siivoamista. Salossa
5 vuotta
Sofia Parviainen
16.8. Toisessa perheessä taas tehtiin remonttia, ja
lapsonen varttui vasaran paukkeessa ja sahan suhinassa. Salossa
7 vuotta
Eerika Haikonen
16.8. Jos puolitoistavuotiailla
on keskimäärin hallussa 10?30
merkityksellistä sanaa, kaksivuotiailla niitä on 250. Kerran muuan entinen
ONNEN HETKET
Sami Kilpiö
. Ilmaiset paatti- ja
paikkurikuljetukset Vuohensaareen starttaavat heti aamusta.
. Jos joku tuttu puuttuu
useamman päivän joukosta, ruvetaan ottamaan selvää, onko ehkä
jotain vakavaa tapahtunut. Suomessakin hyvin yleisöä vetänyt viihdetapahtuma järjestetään Areenassa 13.?15. Lapsi ymmärtää puhetta paremmin kuin
pystyy itse tuottamaan. Salossa
Edellisen ratkaisu
4 vuotta
Helena Saari
16.8. ?Korjaa. Kaikkien rahat lyödään yhteen. Esimerkiksi vauvat reagoivat omaan
nimeensä noin kymmenkuisina.
Jokeltelu ja eleet muuttuvat puheeksi tavallisesti toisen ikävuoden aikana.
Tällöin lapsi ymmärtää kielen
sosiaalisen luonteen, sen että pu-
KIELIPALSTA
heen avulla ollaan yhteydessä toisiin, saadaan tutti ja päästään syliin.
Puheenoppimisen nopeus on
huimaa. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Joskus voi joutua
pitkääkin ?työpäivää. Omia tarinoita kerrotaan. Kyllä täällä näin kesällä tulee
paljon istutuksi. elokuuta 2006
8
?
MEIDÄN KESKEN
Keskiviikko
viikko 33
16.8.2006
sss.kalenteri@sss.fi
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Aulis
Ruotsinkielinen kalenteri:
Brynolf
Penkillä voi hurahtaa vaikka koko päivä
?Asemapuisto kuin Monrepos ja lisänähtävyytenä pyramidi?
SSS?Irmeli Suvenmaa
Eilen saatiin Salossa kauan kaivattu rankkasade . Muurlassa
2 vuotta
Ilmari Merivirta
16.8. Perinteisesti
syyskuun ensimmäisenä lauantaina vietettävä kulttuuritapahtuma
tarjoaa kaupunkilaisille aimo annoksen erilaista kulttuuria, tällä
kertaa rakkaudella ryyditettynä.
Rakkaus-teemaan on mahdollista sukeltaa muun muassa katsomalla Kivassa esitettävä kotimainen Kulkurin valssi-elokuva ja
kuuntelemalla Mari Rantasilan
rakkauslauluja. Aikuisten pitäisi
keskustella vielä sanattomienkin
kanssa, sillä lapsi ymmärtää kieltä ennen kuin itse puhuu. Salossa
. Halusimme tänä vuonna muistaa myös vuodeosaston vanhuksia, joilla ei ole mahdollisuutta
tulla torille, kertoo Ertem.
Liikunnallista toimintaa kaipaavilla on mahdollisuus kokeilla
Horninpuistossa keppivoimiste-
Äiti korjaa, isä hakkaa
lua, juosta maraton tai osallistua
ensimmäistä kertaa kaupungin
liikuntatoimen järjestämälle Lehmijärven vaellukselle.
Salo-päivä päättyy argentiinalaisen tangon tahteihin Veturitallilla, missä on myös mahdollisuus seurata ?sydämen lennon. Perniössä
5 vuotta
Ukko Hellberg
16.8. Pannaan vain
enemmän vaatetta päälle. Elävän
elämän esimerkit tuovat näkyviin
ne tavat, joilla kieltä opitaan. tosin vain hetkeksi. Substantiivit ovat lähellä olevia asioita, verbit kertovat toiminnasta ja
tunteista.
Parivuotiaat alkavat myös yhdistellä sanoja lauseiksi. Kaksivuotiaalle pojalle selitettiin, kuinka isi hakkaa nauloja puuhun vasaralla.
Rautakauppakäynnillä, naulahyllyn kohdalla, lapsen kirkas ääni kertoi: ?Isi hakkaa!. Salossa
2 vuotta
Jesse Lahtomaa
16.8. Kuusivuotiaat hallitsevat suurin piirtein 14 000 sanaa.
Aluksi tärkeimpiä ovat substantiivit ja verbit: pallo, tyttö, isi, auto, sukka, maito, antaa, ottaa,
tulla, mennä, halata, itkeä. lokakuuta.
PENKILLÄ
mille on tarjolla esimerkiksi talutusratsastusta, tikkupullien paistoa, ohjattua melontaa ja Teatteri
Taiga-Maton Viikinkinäytelmä,
joka esitetään päivän aikana neljä
eri kertaa. He ovat Tanja Söderström Somerolta sekä salolaiset Sari Perkiö ja Stina Nikkola.
Vuohensaari on tänä vuonna entistä vahvemmin mukana Salopäivän vietossa. Salossa
5 vuotta
Katariina Mäkinen
15.8. Turistit lähtivät taivastellen pois.
Tiedä häntä, vaikka Salo olisi
saanut uuden matkailuvaltin Pekosen ansiosta. Huominen on piilossa kuin ässä
korttipakassa. Valistin heitä, että pyramidihan se, mutta vajonnut niin savimaahan, että huippu enää on näkyvissä. Miehillä oli mukanaan riepuja, joilla märkä penkki saatiin
kuivatuksi.
. Onhan tämä
kaunis ja rauhallinen kuin Monrepos. Sanoilla on ensin vain yksi tarkoitus, usein kouraantuntuva. Salon Urheilutalon iltaa tähdittävät
Idols-tähdet Ilkka ja Heikki
Jääskeläinen.
Salo-päivän ohjelmassa on pyritty
huomioimaan kaikenikäiset ihmiset. Lauserakenteet kuitenkin kehittyvät nopeasti, ja jo kolmivuotiaat osaavat paljon monimutkaisempia lauseita:
?Kuka on ottanut lelulaatikosta
punasen jeepin??
Aikuiset ovat tärkeässä asemassa lapsen kielen omaksumisessa:
he auttavat monipuolistamaan
kielenkäyttöä. Tiesihän Pekonen
sen, että sota-ajan ammusvarasto
se tosiasiassa on.
Joskus talvellakin, jos nätti päivä on, remmi suuntaa samalle
puistonpenkille. Väärämielistä
Herra kammoksuu, mutta oikeamielisen hän ottaa suojaansa.
Sananl. Sanat
ovat yhteydessä tiettyihin esineisiin: kuppi tarkoittaa lapsen
kielessä juuri yhtä, hänen omassa käytössään olevaa nallekuvioista kuppia. Eilen sade sai
senkin siirtymään asemakatoksen alle.
Mutta heti, kun aurinko taas pil-
kahti, ryhmä palasi tutuille penkeilleen. Päivittäin sanavarasto kasvaa noin 10 sanan
vauhdilla. On kuulemma liiaksi mökää. Remmi tekee pienen
kierroksen ja palaa taas samalle
penkille.
Harvoin kukaan pysähtyy juttelemaan. Siitä työstä hän on jättänyt muistoksi itselleen ketun, telkän ja oravan.
Aamulla penkkiremmi tarkistaa
taloudellisen tilanteensa. Päivän uutisista emme puhu,
eikä talvisodastakaan, Pekonen
kuvailee. Sisarusten kehitys on aivan normaalia, vaikka
toinen parivuotiaana puhua pulputtaa ja toinen vain lakonisesti
toteaa: ?Kala ui.?
Tutkijoitten mukaan vanhempien tehtävä ei ole normittaa oppimisnopeutta vaan antaa kielenkäytölle malleja. 3:31?32
Menovinkit
Elokuvat
Karvinen 2,
Bio Jännä Salo klo 18
Miami Vice,
Bio-Salo 1 klo 19.30
Geishan muistelmat,
Bio-Salo 2 klo 19
Teatteri
Suomen hevonen, Teatteri
Provinssi Halikossa, Rikalanmäellä klo 19 (lm)
Kokouksia
Sami Kilpiö
. Ilmeisesti muualta kotoisin
olleet, kiertelivät asemapuiston
ihmeellistä kivirakennelmaa ja
utelivat, mikä ihme se mahtaa
olla.
. He pitävät niin kovaa
ääntä.
. Voisi niinkin sanoa, että enkeleitä on.
Pekonen on saanut toimia joskus puistossa turistioppaana.
. Paattikuljetukset Vuohensaareen ovat aina olleet todella suosittuja. Ei täällä juuri uusia naamoja
näe. Sen jälkeen
kotiovelle oli ilmestynyt ruokakassi.
. Illalla . Tulevat
kaupungin penkit tehokkaasti
käytetyiksi.
Salon Seudun Sanomat on
kuluneen kesän aikana pysähtynyt kyselemään puistonpenkeillä istuneiden salonseutulaisten tunnelmia. Parempi on tulla tänne, eikä
jäädä neljän seinän sisälle, vaikka oma 30 neliön kämppä onkin.
Mitä siellä eläkeläinen täytettyjen eläimien seurassa kököttämään.
Pekonen on aikoinaan harrastuksekseen täyttänyt eläimiä. Kilpailuun osallistui 75
runoa, joista raati on valinnut kolme finalistia. Ei tänne pyhäkoulunopettajia eksy juttelemaan, tuumii Salon rautatiepuiston penkillä usein istuskeleva Gunnar Pekonen.
Salo-päivä kietoutuu tänä
vuonna rakkauden pauloihin
SSS?Riitta Koivuranta
Salo-päivä levittäytyy tänä vuonna ympäri kaupunkia jo kymmenennen kerran. tekemään,
kertoo naurahtaen yksi ?remmistä?, Gunnar Pekonen.
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Verneri
Ruotsinkielinen kalenteri:
Verner, Veronika
Päivän sana
Älä kadehdi väkivallantekijää, älä mieli niille teille, joita
hän kulkee. Tämän takia pienille puhuessa ei juttuja saa yksinkertaistaa liikaa. ?Isi hakkaa. tai muulloinkin ?
lähdetään pois, jos nuoria saapuu
paikalle. Perttelissä
3 vuotta
Aada Aaltonen
16.8. Lasten kieli kehittyy yksilöllisesti. Parivuotiaan
sanavarastossa korjaaminen oli
hyvin konkreettista puuhaa, jolla
oli vain yksi tarkoitus: tehdä ehjäksi. Ensimmäiset
lauseet ovat sähkösanomatyylisiä, kahden sanan
lauseita: ei syö, anna maitoo.
Kaksivuotias puhuu enimmäkseen preesensissä (vauva nukkuu)
kehitystasonsa takia, sillä hän on
sidoksissa välittömiin havaintoihin ja tapahtumiin. sisältävää ilotulitusta.
Syyskuun 2. Kaikenlaista koirantaluttajaa penkin ohi kulkee. Piritan päiväkodin lapset vierailevat perjantaina Salon terveyskeskuksen vuodeosastoilla viemässä
laulutervehdyksen vanhuksille.
. On siellä faaraokin, mutta syvällä. Ee ole rikki?, poika oli ihmettelevänä todennut.
Aikuisia nauratti. Aamupalan jälkeen äiti oli ryhtynyt tyhjäämään
puurolautasia pöydästä ja selittänyt jälkikasvulleen: ?Äiti korjaa
nyt pöydän.. Otetaan päivä kerrallaan.
Joskus poliisi kierroksellaan pysähtyy heidän luokseen. Ei sitä eikä talven
tuloa kannata etukäteen surra,
puiston penkillä istuskeluun mieltynyt Pekonen perustelee.
työkaveri huomasi ja tuli kysymään, miten menee. Sateeseen oli jopa varauduttu. Jos
tarpeeksi on, käydään hankkimassa evästä kaupasta.
. Kesäinen
sarjamme päättyy tähän.. Perheen pienem-
Koko päivä
istumatyötä
. Ohjelmaa on kuitenkin perillä ollut aikaisempina vuosina
aika niukasti, kertovat Salo-päivän toimikuntaan kuuluvat Leena Ertem ja Tommi Tuominen.
Salo-päivän musiikilliseen tarjontaan oman popahtavan panoksensa tarjoavat torin esiintymislavalle kapuavat Hanna Pakarinen sekä Mikko Kuustonen
Pop-Finlandia orkestereineen. Käskee hajaantumaan. Hilkansalissa
hempeisiin yhteislauluihin salolaisia laulattaa Ossi Helin.
Salo-päivänä julistetaan myös
rakkausaiheisen runokilpailun
voittaja. Amerikkalainen moottorispektaakkeli Monster Jam valtaa
Helsingin Areenan myös tänä
syksynä. Erityisesti nyt muistetaan seudulla asuvia Suomen kansalaisuu-
den saaneita, joille järjestetään oma
juhla Salon lukiossa, sekä vanhuksia. Kaveria ei jätetä, vakuuttavat seurueen muutkin jäsenet.
Sen hetkisessä tilanteessa he
kylläkin jättävät Pekosen yksinään vastailemaan ja kieltäytyvät
jyrkästi kuvaamisestakin.
Huomisesta
ei huolta
Keskustan Kiikalan kj:n
vuosikokous Kolopirtillä klo 19
Kuusjoen metsästysyhdistys ry:n kesäkokous majalla
klo 19, johtokunta klo 18
Vaihtoa kertyi 830 miljoonaa euroa.
Nokia jatkoi nousuaan 2,1 prosentilla 16,03 euroon. Erityisesti rakentamisen ja metalliteollisuuden osaajista on pulaa.
lianssin myyntilistalla ovat muiden muassa Nordea, SAS, asuntorahoitusyhtiö SBAB, kiinteistöyhtiö Vasakronan ja alkoholiyhtiö
Vin&Sprit.
Valtionyhtiöissä tähän saakka
omistajan äänellä puhuneet sosiaalidemokraatit tyrmäävät porvarien hankkeet ja pelkäävät yhtiöiden polkumyyntiä.
. Kurssi putosi 22,8 prosenttia eli puoli
euroa 1,69 euroon.
Rakennuskoneita vuokraavan Ramirentin tulos lähes kaksinkertaistui toisella neljänneksellä. Allianssi on ilmoittanut, että neljän vuoden
vaalikauden aikana porvarihallitus aikoisi myydä valtionyhtiöitä
vähintään 50 miljardin kruunun
(5,4 mrd euron) edestä vuosittain.
. Yhtiö ryhtyy tekemään rypsin ja rapsin viljelysopimuksia
ensi talvena.
Mahdollisena lisäraaka-aineena harkitaan ravintoloista ja teollisuudesta syntyviä paistorasvoja ja -öljyjä. Yhtiöt katsovat myös, että valvontaa varten voitaisiin perustaa ministeriön, tuotevalvontakeskuksen ja tv-yhtiöiden edustajista koostuva valvontaelin, mikäli
ministeriö pitää sitä tarpeellisena.
Tietoenator
Oral Hammaslääkärit
Ilkka-Yhtymä 1
Stockmann A
Biotie Therapies
Nokia New Shares
Tallberg-Kiint. (LP)
Kesla A
Orion A
Lemminkäinen (LP)
Tecnomen
Soprano
Keskisuomalainen A
SSH Com Security
M-real A
Yleiselektroniikka E
Metso
SysOpen Digia
Proha (LP)
Stonesoft
+5,51
+4,97
+3,97
+3,23
+3,13
+3,10
+2,71
+2,63
+2,53
+2,50
-22,83
-9,09
-7,84
-5,43
-3,75
-3,23
-2,63
-2,57
-2,38
-2,38
Ulkomaiset pörssit
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
461,26
3858,17
21603,90
416,00
6940,09
5779,51
2890,76
17274,07
5895,40
28172,00
1651,62
2103,14
11201,37
308,90
649,65
muutos-%
+1,14
0,00
+1,02
+1,42
+1,73
+1,54
+0,94
-0,09
+0,42
+0,59
-0,34
+1,65
+0,93
+1,23
-0,19
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
432,14
5113,67
1412,00
2440,62
4904,70
15816,19
1605,12
1405,89
8055,32
muutos-%
-0,90
+1,32
-0,11
-0,40
-0,69
+0,16
+0,26
+0,75
+1,64
Euro/dollari
1,30
1,28
1,26
1,24
1,22
1,20
1,18
1,290
1,285
1,280
1,275
5 pv
1,270
3
4
5
6
7
8
ke
to
pe
ma
ti
OMX Helsinki
10000
8750
9500
8700
9000
8650
8500
8600
8000
3
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
Raakaöljy
Pohjanmeren Brent
4
5
6
7
8
1,670
1228,850
0,674
90,410
148,360
1,439
8,029
9,216
1,582
7,461
1,272
15,647
USD/Barreli
viim.
74,07
ed.
74,29
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock
5 pv
8550
ke
to
pe
ma
ti
3,463
3,511
3,551
3,588
3,625
3,657
3,456
3,505
3,546
3,584
3,620
3,651
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
6 kk
3,3
3,2
3,1
3,0
2,9
2,8
2,7
2,6
2,5
15.08.
3,091
3,105
3,145
3,220
3,284
3,363
3,423
14.08.
3,091
3,107
3,145
3,219
3,284
3,361
3,418
7 kk
8 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
3 kk
3
4
5
6
7
8. Tuotannon on määrä käynnistyä Asikkalassa jo ensi vuonna, ja tavoitteena on kymmenen miljoonaa litraa öljyä vuodessa.
Hämeen Biodiesel Oy on varautunut noin kahden miljoonan euron
investointiin. Biodiesel on tarkoitus
käyttää aluksi pääosin lämmitykseen. Tämä oli varmasti tervetullut piristysruiske,
joka tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden vaihteluun.
Kilpailu kiristyy
osaajien eläköityessä
Toimistonjohtaja Kari Kettunen Salon työvoimatoimistosta
sanoo, että työtilanne kaupanalal-
la on Salon seudulla hyvä.
. Nyt pitää sitten löytää ne juuri
meille sopivat ihmiset. He
tulevat myymään polkuhinnalla,
arvioi sosiaalidemokraattisen hallituksen elinkeinoministeri Thomas Östros.
Sosiaalidemokraatit
eivät luopuisi
TeliaSonerasta
Östros pitää valtionyhtiöiden
myymistä kummallisena senkin
Rohkea kasvuhakuisuus kuitenkin puuttuu pk-yrityksissä, sillä
vain 6 prosenttia yrityksistä on
voimakkaasti kasvavia, KTM
huomautti.
Investoinnit ovat varovaisia yritysten erinomaisista taseista huolimatta.
Suhdannenäkymiä koskevassa
selvityksessä pk-yritykset arvioivat yleisten suhdannenäkymien
paranevan entisestään seuraavan
vuoden aikana. Myös
Sammon noste jatkui 1,4 prosentilla. Tuotanto riittäisi noin 4 000
omakotitalon lämmittämiseen.
SSS?STT
UPM aloitti yt-kierroksen
Leivonmäen sahalla
UPM on aloittanut henkilöstön mahdollista lomauttamista koskevat yhteistoimintaneuvottelut Leivonmäen sahalla Keski-Suomessa. UPM arvioi, etteivät loppuvuodelle suunnitellut lomautukset ole pitkäaikaisia.
UPM jatkaa myös keväällä sovittuja Alholman sahan tuotannon
vähennyksiä. 37 prosenttia yrityksistä arvioi suhdanteiden parantuvan ja vain 10 prosenttia
huononevan.
Palveluissa ja kaupassa uusien
yritysten perustaminen jatkuu.
Hoiva-aloilla on vilkasta, kuten
STT
STT
Kansanpuolueen varapuheenjohtaja Jan Björklund kannattaa TeliaSoneran myymistä.
Sosiaalidemokraattinen ministeri
Thomas Östros pitää porvaririntaman myyntiaikeita ?järjettöminä?.
takia, että myydessään valtio
menettäisi merkittäviä tuloja.
Viime vuonna valtion kassaan
virtasi 26 miljardia kruunua osakevoittoja.
myös matkailussa.
Sen sijaan sahateollisuuden tilanne on edelleen huono, vaikka
viime aikoina parannusta on hieman ollut näkyvissä.
KTM selvitti myös TE-keskuksista, miten eri seutukunnissa koetaan nykyinen tilanne ja lähitulevaisuus.
Maakuntakeskukset ovat vahvassa vedossa Kouvolan ja Lappeenrannan seutukuntia lukuun
ottamatta. Meidän mielestämme valtion
ei tarvitse omistaa yrityksiä, ja
siksi aiomme myydä osan valtionyhtiöistä. Ammattitaitoisesta työvoimasta on pidettävä kiinni ihan jo ikärakenteenkin takia. Reippain nousu kirjattiin
Tietoenatorille, joka hypähti 5,5 prosenttia investointipankki
Morgan Stanleyn suosituksen tuella.
Viestintä- ja maksuratkaisuja teleoperaattoreille kehittävän
Tecnomenin tulos heikkeni huhti-kesäkuussa, vaikka liikevaihto kasvoi aavistuksen. Hallituksella on tarkoitus antaa laki-
Pörssikommentti
Tecnomen upposi
Pörssikauppa virkistyi eilen jälleen iltaa kohti kurssien käännyttyä pikkumiinukselta New Yorkin vanavedessä ylämäkeen.
Päivän neljästä osavuosikatsauksesta Oral Hammaslääkärit,
Ruukki ja Ramirent palkittiin nousulla, mutta markkinaodotukset pettäneestä Tecnomenista leikkautui yli viidennes.
Yleisindeksi OMXH kohosi 0,8 ja painorajoitettu OMXH
Cap 0,3 prosenttia. Kauppakeskuksen johtaja Markku
Väkeväinen arvioi, että laajenevasta kauppakeskuksesta löytyy
töitä lähes sadalle uudelle työntekijälle.
Parhaillaan työvoimaa hakee
esimerkiksi Kampaamokauppa
Hairlekiini, jolla on tarjolla kahdeksan työpaikkaa.
Myös Koruja ja asusteita myyvällä Glitterillä on haku päällä.
Glitterissä töitä on tarjolla yhdelle
kokopäiväiselle ja kolmelle osa-ai-
Stockmann
Nikekauppiaaksi
Venäjällä
kaiselle työntekijälle.
. TeliaSonera on yksi
myyntilistalla olevista yrityksistä,
porvarillisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja Jan Björklund
kertoo.
TeliaSoneran lisäksi porvarial-
Kauppa- ja teollisuusministeriö:
Puolet pk-yrityksistä
on lisännyt työvoimaa
SSS?STT
Kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan puolet pienistä ja
keskisuurista yrityksistä on palkannut uutta työvoimaa viimeksi
kuluneen vuoden aikana.
Pk-yritykset ovat KTM:n selvi-
Osan vetovoimasta Väkeväinen
arvelee johtuvan myös itse Plazasta, jota hän kuvailee houkuttelevaksi ja moderniksi työympäristöksi.
. Salon markkinoilla ei ole tapahtunut viime aikoina paljonkaan muutoksia. Meillä on jo
11 liikettä Suomessa ja aina ovat
tekijät löytyneet, sanoo Glitterin
aluepäällikkö Armi Aho.
Aho kertoo Glitterin työntekijöiden olevan tyypillisesti nuoria,
muodista kiinnostuneita naisia.
Sama määritelmä pätee varmasti
suurimpaan osaan Plazan uusista
työntekijöistä.
Hennes & Mauritzilla
haastattelut käynnissä
Vaateketju Hennes & Mauritzin
rekrytointiprosessi on edennyt jo
SSS?STT?Ari Setälä
Ruotsin syyskuisissa vaaleissa
on kyse myös teleoperaattori TeliaSoneran, finanssikonserni Nordean ja lentoyhtiö SAS:n omistajuudesta.
Vaalivoittoa tavoitteleva neljän
puolueen porvarillinen allianssi
haluaa vähentää merkittävästi
valtion omistusta. Isot ketjut kiinnostavat, niiden
imago on hyvä. Silloin tarvitaan vakaata ja pitkäaikaista omistajaa,
Östros sanoo.
Tv-yhtiöt rajaavat alkoholimainosten esitysaikoja
SSS?STT
Kaupalliset mainosrahoitteiset
televisioyhtiöt aikovat rajata alkoholimainokset esitettäväksi vasta
iltayhdeksän jälkeen ensi vuoden
alusta alkaen.
Yhtiöt katsovat, että itsesääntely ja sisäinen valvonta on tehokkain ja nopein tapa toteuttaa valtioneuvoston alkoholimainontaa
rajoittava periaatepäätös. Mutta toki näin iso kauppakeskus näkyy tilanteessa. Uhka koskee kaikkia sahan 65:tä työntekijää.
Yhtiö perustelee neuvotteluja syksyn kelirikkoaikana korjattavaksi
tulleiden leimikoiden nopeasti nousseella hinnalla ja rajallisella tarjonnalla, jotka heikentävät sahauksen edellytyksiä. Pysymme TeliaSoneran omistajana, koska yhtiö kasvaa kansainvälisesti. Ramirent vahvistui prosentin
ja kilpailija RK 1,5 prosenttia.
Nousseet ja laskeneet
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Ruotsin vaaleissa on panoksena
myös valtionyhtiöiden omistuspohja
SSS?STT
Stockmann ilmoitti tiistaina perustavansa Venäjälle Nike-myymälöitä. Tänne on tulossa
paljon kärkitason ketjuja.
Plaza II:n liikkeet
Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus on sijoittanut 1,3 miljoonaa euroa kanadalaiseen malminetsintäyhtiöön Belvedereen. Heti maakuntakeskuksia ympäröivissä seutukunnissa löytyy kuitenkin ongelmia.
Elintarvike- ja paperiteollisuudesta riippuvaisilla paikkakunnilla
saattaa olla edessä rakennemuutos.
. Sen jälkeen vakiporukka aloittaa koulutuksen Raision Myllyn liikkeessä.
Näin iso rekrytointi on iso investointi yritykseltä, sanoo Räikkönen.
Markku Väkeväinen ei ihmettele H&M:n herättämää kiinnostusta. Yhtiön kymmenkunta osakasta ovat pääosin päijäthämäläisiä viljelijöitä.
Laitos tarvitsee raaka-ainetarpeensa tyydyttämiseen 15 000 hehtaarin öljykasvialan eli noin 15 prosenttia Suomen nykyisistä rypsipelloista. 7702 328 Fax: 7702 300
sss.talous@sss.fi
SÄHKEET
Päijät-Hämeeseen
puuhataan biodiesellaitosta
Päijät-Hämeeseen suunnitellaan suurehkoa biodiesellaitosta. Meidän mielestämme valtion tulee olla pitkäaikainen omistaja, jotta
kehitysvoimat pysyvät Ruotsissa
ja Pohjoismaissa.
Östrosin mukaan sosiaalidemokraattinen hallitus ei suunnittele omistuksen vähentämistä
ruotsalais-suomalaisessa TeliaSonerassa, vaikka osakassopimuksen mukaan myös Ruotsin
valtion tulisi pienentää omistustaan.
Ruotsin valtio omistaa TeliaSonerasta 45,3 prosenttia ja Suomen
valtio 13,7 prosenttia.
Östros sanoo, että vähennys voi
olla marginaalinen.
. Porvarien hanke myydä valtionyhtiöitä 200 miljardin kruunun (n. 22 mrd euron) edestä on
aivan järjetöntä politiikkaa. Haku on vielä alussa, mutta
luotan väen löytyvän. Ensimmäinen Stockmannin hoitama myymälä on
määrä avata ensi vuoden alussa.
Venäjän Nike ja Stockmann
ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen myymälöistä, ja Stockmannin tavoitteena on avata niitä
maahan lähivuosina useita.
Suunnitelmissa on muun muassa
myymälä Pietariin vuonna 2008
avattavassa kauppakeskuksessa,
joka on Stockmannin suurin yksittäinen investointi ulkomailla.
Stockmannin mukaan sopimuspohjainen yhteistyö valittujen
kumppaneiden kanssa kuuluu
yhtiön laajentumissuunnitelmiin
Venäjällä. Kanadalaisyhtiö päätti keväällä ostaa 45 prosentin
osuuden nikkelikaivostoimintaa kehittävästä Suomen Nikkelistä.
Tytäryhtiön Belvedere Resources Finlandin pääkohteet taas ovat
Rantasalmen kultamalmihanke Savossa ja Keski-Pohjanmaalla sijaitsevat kulta-kupariprojektit.
SSS?STT
esitys asiasta eduskunnalle tämän syksyn aikana.
Televisioyhtiöt ovat lähestyneet
peruspalveluministeri Liisa Hyssälää (kesk.) kirjeellä, jossa todetaan, että alkoholilakia ei olisikaan tältä osin enää tarpeen
muuttaa. Suurista ikäluokista jää niin paljon ihmisiä
työelämän ulkopuolelle, että nuorista tulee vielä kilpailua.
Pentik
JC
Brothers
Glitter
Sokos
Kukkakioski
Tiimari
H&M
Cantina Antonio
Vero Moda
Jack & Jones
Hemtex
Hairlekiini
Arnolds
Mekka
Suomalainen Kirjakauppa
Silmäasema
Hesburger
tyksen mukaan törmänneet myös
työvoiman saatavuuteen liittyviin
vaikeuksiin.
Ongelmat näkyvät koko maassa,
mutta pahin tilanne on LounaisSuomessa. H&M:n
markkinointipäällikkö
Kirsi
Räikkönen kertoo, että hakemuksia H&M:n 25 työpaikkaan
tuli yli tuhat.
. Hän tietää, että tunnetuilla
ketjuilla on paljon vetovoimaa.
. Tosin
isoilla ketjuilla on hyvät omat rekrytointijärjestelmät, eikä kaikki
kysyntä näy meillä.
Kettunen arvioi, että jatkossa
työnantajien on skarpattava yhä
enemmän myös kaupanalalla,
vaikkei ala toistaiseksi kärsikään
samanlaisista rekrytointiongelmista kuin esimerkiksi metalliteollisuus.
. Nike on urheilutuoteketju, joka tunnetaan erityisesti
urheilujalkineistaan.
haastatteluvaiheeseen. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. On älytöntä julistaa suuri
myyntiohjelma, johon kuuluvat
myös Nordea ja TeliaSonera. elokuuta 2006
?
9
TALOUS
Tuottaja: Suvi Kulla puh. Teollisuussijoituksen osuus Belvederen rahoituskierroksesta nousi 36 prosenttiin.
Pääosin Suomessa toimiva Belvedere viimeistelee rahoituksella
Suomen Nikkeli -kauppansa sekä vauhdittaa suomalaisen tytäryhtiönsä hankkeita. Alholmassa on tarve siirtyä sahauksessa yhteen vuoroon aiemman kahden vuoron sijasta.
SSS?STT
Teollisuussijoitus sijoitti
kanadalaiseen malmiyhtiöön
Marko Mattala
Toistaiseksi Plaza kakkonen työllistää miesvaltaisen rakennusalan työntekijöitä, mutta valmistuttuaan siitä tulee naisvaltainen työpaikka.
Kilpailu kaupanalan osaajista
kiristyy Plaza kakkosen myötä
Nimekkäät ketjut houkuttelevat paljon hakijoita
SSS?Suvi Kulla
Marraskuussa avattavan kauppakeskus Plazan uudisosa tarjoaa
paitsi uusia ostosmahdollisuuksia
myös uusia työtilaisuuksia
Paloalue on tuhatkunta hehtaaria, mutta toistaiseksi yksikään rakennus ei ole palanut. Se, että mennään syvemmälle ja ohi ennalta sovittujen yhteistyöalueiden, on todella harvinaista. Soudunsaari kertoo, että
matkaan lähdettiin ruotsalaisten
toivomalla kokoonpanolla.
. Malik Mahmud.
Varovaista optimismia
Rekkakuski Rasyidin ajoi Banda Acehiin 11 tunnin matkan
maakunnan pohjoisosasta yhdessä 35 naapurinsa kanssa.
. Kuva Pekingistä.
TOKIO?Japanin pääministerin
Junichiro Koizumin vierailu
Yasukunin pyhäkköön Tokiossa
herätti tiistaina voimakasta paheksuntaa Kiinassa ja Etelä-Koreassa.
Koizumi kunnioitti vierailullaan
toisessa maailmansodassa kaatuneita Japanin antautumisen vuosipäivänä.
Naapurimaat Kiina ja Etelä-Korea tuomitsivat vierailun voimakkaasti. Vaihdamme miehistöä päivittäin, pelastusjohtaja selvittää.
Torniosta on matkaa Bodeniin
P
Kyseessä saattaa olla maan historia suurin metsäpalo
sanoi Bodenin palopäällikkö
Bengt Nilsson tiistaina.
?Ei tämä sammu viikkoihin, siihenkin tarvitaan kunnon sateet,
sanoi palomies Rolf Långstöm
metsässä.
Lapin pelastuslaitos on lähettänyt apuvoimia Pohjois-Ruotsissa riehuvan metsäpalon taltuttamiseksi. Kylissä on avustustyöntekijöiden mukaan muun muassa haavoittuneita ihmisiä, jotka eivät voineet paeta muiden mukana.
. Mutta hän on
sentyyppinen ihminen, joka haluaa pitää lupauksensa, eikä hän
kuuntele muita.
Yasukunissa samaan aikaan
vieraillut opiskelija Shogo Kimoto toivoi, että pääministeri olisi
jättänyt vierailun väliin.
. Me emme voi puhdistaa aluetta Hizbollahin taistelijoista. Olen vaikuttunut siitä, miten
hyvin molemmat osapuolet ovat
pitäytyneet rauhansopimuksessa
tekemissä sitoumuksissaan, totesi
rauhaneuvottelujen välittäjänä
toiminut Ahtisaari.
Perinteiseen, kultaisilla koruompeleilla koristeltuun acehlaiseen asuun sonnustautunut Ahtisaari, 70, lupasi palata alueelle
ennen kuin täyttää 80 vuotta. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Toivon sopimuksen johtavan kirkkaaseen ja
loistavaan tulevaisuuteen, totesi
puolestaan Ruotsissa maanpaossa
elänyt Vapaa Aceh -liikkeen ?pääministeri. Sopimuksen kummisetänä hän kuitenkin varoitti palaavansa Acehiin jo ennen sitä, jos rauha rikkoontuu.
. elokuuta 2006
?
MAAILMALTA
10
ti
Valtava metsäpalo raivoaa Ruotsissa
Muddus
-kansallisPalopaikka
puisto
Luulaja
TUKHOLMA. Vastaavanlaista pyyntöä ei
ole tullut varmaankaan kymmenen viime vuoden aikana, Soudunsaari tuumaa.
o
SSS?STT
ja vesitykkikalustoa.
Ruotsin pelastusviranomaiset
pyysivät Suomelta sammutusapua maanantaina, ja he varmistivat avuntarpeen tiistaina aamupäivällä. Pohjois-Ruotsissa riehuva metsäpalo saattaa olla
Ruotsin historian suurin metsäpalo.
Metsäpalo ahmi maastoa Bodenissa tiistaina kymmenien palomiesten ja usein sammutushelikoptereiden ponnisteluista huolimatta.
Palo oli syönyt jo toistatuhatta heh-
loa sammuttaa 80 palomiestä ja
kuusi helikopteria. Kiinan virallisen uutistoimiston Xinhuan mukaan 56-vuotias toimittaja vakoili
vuosina 2000?2005 Taiwanin hyväksi ja sai toimistaan palkkioksi
satojatuhansia Yhdysvaltojen dollareita. Malik Mahmud ja terveysministeri Zaini Abdullah.
Joukot kotiin
ensi viikolla
Acehilaiset juhlivat rauhaa ja Martti Ahtisaarta
Israel ilmoitti vetävänsä joukkonsa kokonaan Etelä-Libanonista ensi viikolla. Ziyang syrjäytettiin vuonna 1989, koska hän vastusti maan demokratialiikkeen väkivaltaista murskaamista Taivaallisen rauhan aukiolla.
STT?AFP?Reuters. Kiinan mukaan Koizumin
toiminta ?romuttaa perustan Kiinan ja Japanin poliittisilta suhteilta?.
Molemmissa maissa Japaninsuurlähettiläät joutuivat puhutteluun.
Koizumi puolusti vierailuaan
shintolaispyhäkköön sanomalla,
ettei hän halua kaunistella sotaa
tai militarismia.
Kansainvälisen politiikan asiantuntija uskoo, että Israelilla ei ole
juuri muuta mahdollisuutta.
. Kolmen vuosikymmenen mittaisesta konfliktista on tullut
mennyttä historiaa. Saimme tiistaina käyttöömme neljä armeijan
helikopteria, jotka vesipommittavat kriittisiä alueita, Bylin selvitti
sammutustyötä ja arveli, että siinä menee vielä viikkoja.
Alueella ei ole satanut kuuteen
viikkoon ja metsät ovat rutikuivia. Huonokuntoiset tiet tukkeutuivat autoista ja avustuskuljetuksista.
Palaajien hämmennystä lisäsivät Israelin ilmavoimien pudottamat lentolehtiset, joissa kehotettiin pysyttelemään poissa alueelta.
. Norrbottenissa on jo kolme
viikkoa ollut avotulen tekeminen
kiellettyä.
Norrbottenin
lääninhallitus
määräsi tiistaina, että läänissä
aloitetaan välittömästi lentokonevalvonta metsäpalojen varalta.
Valvontalennot jatkuvat ainakin
viikonloppuun saakka.
Paikallisen palopäällikön mukaan kyseessä on Ruotsin historian suurin metsäpalo.
?Palo on uskomattoman suuri,
la
ja
n
Östersund
h
Uumaja
Sundsvall
Vaasa
h
taaria metsää tiistaihin mennessä.
. Vaikka aids on maailmanlaajuinen tauti, ongelma keskittyy Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan.
Tiedot ilmenevät kansainvälisessä aids-konferenssissa Torontossa
julkaistusta raportista. Meillähän Tornionjoen molemmin puolin yhteistyö on ihan normaalia. Olemme varautuneet siihen,
että sammutustöissä menee muutama päivä. Turvallisuutenne vuoksi, varoitamme teitä suuntaamasta etelään, kunnes Libanonin armeija
ja kansainväliset joukot ovat saapuneet, arabiankielisissä lapuissa
luki.
Palaajien virta kulki myös rajan
toisella puolella, kun israelilaiset
suuntasivat koteihinsa maan pohjoisosassa. Uskon, että hänellä on erittäin
vahvoja tunteita sodassa kuolleita
kohtaan, mutta vaikutukset ovat
liian suuret diplomaattisesti ja kotimaassa, hän pohti.
Mielipidekyselyissä valtaosa japanilaisista on vastustanut pääministerin vierailuja pyhäkössä.
Siitä huolimatta Koizumin suosio
on ollut korkealla.
Aika näyttää, kiristävätkö vierailut jatkossa naapuruussuhteita, jos myös hänen seuraajansa
jatkaa vierailuja.
TORONTO/JOHANNESBURG?Kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä jo 15 miljoonaa lasta on menettänyt toisen tai molemmat vanhempansa aidsin vuoksi. Tiedän että edelleen on jäljellä
asioita joihin osapuolten täytyy
kiinnittää huomiota Acehin itsehallintolaissa ja että entisten taistelijoiden integroitumisessa yhteiskuntaan on ollut viivytyksiä,
sanoi Ahtisaari.
Acehin konfliktissa kuoli noin
15 000 ihmistä. Libanonin joukkojen siirtymisen
maan eteläosiin on määrä alkaa
torstaina.
Palaajien lisäksi myös avustuskuljetukset pyrkivät etelään pitkin pommituksissa kärsineitä teitä. Se voi riistää heiltä vanhempien
lisäksi koulutuksen ja terveydenhuollon, kun opettajat ja sairaanhoitajat menehtyvät immuunikatoon.
Tilanteen parantamiseksi tarvittaisiin reilusti lisää taudin etenemistä hidastavia lääkkeitä, jotta tartunnan saaneet vanhemmat
voisivat huolehtia lapsistaan nykyistä pidempään.
Aidsorpojen tulevaisuudennäkymiä parantaisi myös koulumaksujen poistaminen, mikä pienentäisi opintojen keskeyttämisen todennäköisyyttä.
STT?Reuters?AFP
Toimittaja oikeuteen
vakoilusta Kiinassa
PEKING?Kiina aloitti tiistaina oikeudenkäynnin vakoilusta syyttämäänsä hongkongilaista toimittajaa vastaan. Rau-
hansopimukseen kuuluvat maakunnalliset ja paikalliset vaalit on
määrä pitää joulukuussa.
Koizumin pyhäkkövierailu raivostutti naapurimaat
STT?AFP?Reuters
Lehtikuva/Reuters/Reinhard Krause
Kiinalaiset mielenosoittajat paheksuivat Japanin pääministerin pyhäkkövierailua. Pa-
satakunta kilometriä.
Soudunsaaren mukaan Ruotsin
pelastusviranomaisten avunpyyntö sammutustöihin ei ole mitenkään tavanomaista.
. Raportti huomauttaa, että lapset kärsivät
poikkeuksellisen paljon taudista. Toivon, että rauha säilyy, mutta en tiedä, mitä tulevaisuus tuo
tullessaan, hän lisäsi.
Ilmeisten epäluulojen vuoksi
vuosipäivän juhlallisuuksissa Indonesiaa edustanut varapresidentti Jusuf Kalla kehottikin
maakunnan asukkaita luottamaan Jakartaan.
Viime aikoina konfliktin osapuolet, Indonesian hallitus ja Vapaa Aceh -liike, ovat olleet erimie-
lisiä siitä, onko alueen uusi itsehallinto- ja vaalilaki rauhansopimuksen mukainen vai ei. Viikkoja kiinni olleet
liikkeet alkoivat avata oviaan.
Hauras tulitauko on pääosin pitänyt, eivätkä YK:n rauhanturvaajat ole havainneet aselevon
rikkomista.
tukikohtaan ammuttiin kuitenkin tiistain vastaisena yönä raketteja, ja ainakin kolme Hizbollahjärjestön taistelijaa sai päivän aikana surmansa israelilaissotilaiden luodeista.
Juhlahumussa Indonesian oikeusministeri Hamid Awaluddin (vas.), presidentti Martti Ahtisaari, Indonesian varapresidentti Yusuf Kalla, Vapaa Aceh -liikkeen ?pääministeri. Lapin pelastusjohtajan
Martti Soudunsaaren mukaan
Torniosta lähti Bodeniin tiistaina
puolenpäivän tienoilla kaksi palomiestä, suurtehopumppu, letkuja
Pori
Gävle
RUOTSI
Tukholma
250 km
STT
Koteihinsa
palaavat täyttivät
pommitusten
rei?ittämät tiet
Etelä-Libanonissa
STT?Reuters?AFP
Lehtikuva/Reuters/Dadang tri
BEIRUT/JERUSALEM?Tuhannet libanonilaiset pyrkivät palaamaan koteihinsa maan eteläosaan, kun tulitauko oli voimassa
toista päivää tiistaina. Helsingissä allekirjoitetussa rauhansopimuksessa Vapaa Aceh -liike luopui itsenäisyysvaatimuksestaan ja acehlaiset saivat vastineeksi suurem-
Aceh
Banda Aceh
Sigli
Langsa
Aceh
MALESIA
BRUNEI
MALESIA
ACEH
Sumatra
SÄHKEET
BORNEO
Takengon
Intian
valtameri
100 km
500 km
I N D O N E S I A
Jakarta
Raportti: Vuonna 2010
aids-orpoja jo 15 miljoonaa
Jaava
Bali
ACEH
Väkiluku 4,2 miljoonaa* (98 % muslimeja)
* ennen tsunamia
Pinta-ala 55 390 km2
GAM = Gerakan
Aceh Merdeka
(merdeka=vapaus)
STT/Reuters
man sanavallan maakunnan
asioista, muun muassa sen luonnonvaroista, päätettäessä. Jos
odotamme vielä kaksi tai kolme
viikkoa kansainvälisten joukkojen saapumista, israelilaisia sotilaita kuolee lisää, arvioi kansainvälisten suhteiden professori Uri
Bar-Joseph Haifan yliopistosta.
Israel on jo kotiuttanut sotilaitaan Libanonista, mutta armeija
on yhä pitänyt hallussaan valtaamiaan alueita.
Viranomaisten mukaan armeija
luovuttaa osan asemistaan YK:n
rauhaturvaajille keskiviikon tai
torstain aikana.
YK-rauhanturvaajien lisäksi
Etelä-Libanoniin sijoitetaan myös
15 000 libanonilaista sotilasta. . Jos en olisi pitänyt rauhasta,
josta olen saanut nauttia viimeksi
kuluneen vuoden ajan, en olisi
täällä, totesi Rasyidin.
. YK:n hätäavun koordinaattori
Jan Egeland varoitti humanitaarisen tilanteen olevan ?katastrofin partaalla?.
. Mielestäni meidän ei tulisi
enää käydä sotaa, mutta ei meidän tule unohtaa kunnioittaa heitäkään, jotka ovat kuolleet sodassa, hän sanoi.
Koizumin vuosittaiset vierailut
ovat aiemminkin kiristäneet suhteita Kiinaan ja Etelä-Koreaan.
Niiden mukaan pääministerin toiminta osoittaa, ettei Japani kadu
sota-ajan julmuuksia.
Asiaa ei ole auttanut, vaikka
Koizumi on useaan otteeseen pyytänyt menneisyyttä anteeksi.
Näyttävä lähtö
Syyskuussa vallasta luopuva
Koizumi lupasi vuonna 2001 vierailla pyhäkössä vuosittain, jos
hänet valitaan maata hallitsevan
liberaalidemokraattisen puolueen
puheenjohtajaksi.
. Armeijan komentaja Dan Halutzin mukaan vetäytyminen saadaan päätökseen
7?10 päivän kuluessa.
STT?Reuters?AFP
BANDA ACEH?Kymmenettuhannet ihmiset juhlivat tiistaina
Acehin maakunnan pääkaupungissa Banda Acehissa rauhansopimuksen ensimmäistä vuosipäivää.
Juhliin osallistunut presidentti
Martti Ahtisaari totesi tuntevansa itsensä sopimuksen kummisedäksi.
Paikallinen radioasema ElShinta arvioi, että paikalla olisi ollut
jopa 200 000 ihmistä.
Juhlijoita oli kerääntynyt kaupunkiin kaikkialta tsunamin ja
30-vuotisen konfliktin runtelemasta maakunnasta, myös Vapaa
Aceh-liikkeen vahvoilta tukialueilta.
. Toimittajan puolison mukaan oikeudenkäynti kuitenkin johtuu Kiinan hallituksen kannalta ikävien asioiden kaivelemisesta
Toimittaja pidätettiin Etelä-Kiinassa Guangzhoun kaupungissa,
jonne hän oli matkustanut etsimään Kiinan kommunistisen puolueen entiseen johtajaan Zhao Ziyangiin liittyviä asiakirjoja. Vuosipäiväjuhlallisuuksien yhteydessä
esitettiinkin vaatimuksia lain
muuttamisesta.
Myös Martti Ahtisaari myönsi
lopullisella rauhantiellä olevan
vielä mutkia.
. Hän ei varmasti odottanut, et-
tä tästä tulisi niin iso asia kuin
siitä lopulta tuli, arvioi politiikan
professori Toshiaki Iwai Nihonin yliopistosta. Niin kauan kuin olen ollut Libanonissa, eli lähes siitä saakka
kun pommitukset alkoivat, tilanne on mennyt vain huonommaksi,
Egeland sanoi kuvaillen hävitystä
venäläislehti
Kommersantin
haastattelussa.
Etelä-Libanon jäi taisteluiden
aikana pahasti eristyksiin. Singaporelaisen sanomalehden toimittaja ehti olla vangittuna ja kotiarestissa lähes 16
kuukautta ennen oikeudenkäyntiä.
Asiasta kertoi hongkongilainen ihmisoikeusjärjestö. Olemme pystyneet rajaamaan
palon joka ilmansuunnalta, mutta
jos itään kääntyneen tuulen voimakkuus kasvaa, on vaara, että
palo ryöstäytyy uudelleen, Bodenin pelastustoimen päällikkö Patrik Bylin kertoi tiistaina.
elokuuta 2006
?
11
KULTTUURI
Tuottaja: Mari Areva puh.7702 329 Fax: 7702 300
sss.kulttuuri@sss.fi
Kun kolmisointu ei ollut enää tarpeeksi
Ilmiö
nimeltä
Nimbus
Reilut 35 vuotta sitten kolme salolaista nuorukaista lyöttäytyi yhteen ja laittoi pystyyn rockyhtyeen. Musiikillinen maailmankuva
vain on aikaisempaa moniarvoisempi.
*
Progressiivista rockia 1970luvulta muistellaan 19.8. Ohjelmistosta löytyy
muun muassa Pirkko Saision Sorsastaja. . Viime kesänä Luttinen voitti Kangasniemen laulukilpailun ja hänelle
myönnettiin Karita Mattila -palkinto joulukuussa 2005.
Illan ohjelmistossa olivat
Edward Griegin laulusarja
Haugtussa, Gioachino Rossinin
kolmen laulun minisarja La regata Veneziana ja seitsemän laulua
Hugo Wolfin Espanjalaisesta
laulukirjasta.
Essi Luttinen vei tyylikkäästi ja
ammattimaisen rutinoituneesti
läpi sopivia kontrasteja muodostaneen ohjelmistonsa. Luontevalta eivät liioin tunnu enemmän tai vähemmän
muunnellut kirjalliset sitaatit, joita eri henkilöt viljelevät ja joita on
siroteltu myös muuhun tekstiin.
Keskustelua on runsaasti, ihmissuhteet ja niiden setviminen
ovat kirjassa keskeisellä sijalla,
mutta keskustelijat jäävät varsin
kliseisiksi. Luttinen
keinutti hellästi Jeesus-lapsen
kehtolaulua, ja flirttaili viettelevästi aatelismiehen kanssa.
Wolfin liedien filigraanityössä
laulajattarella on vielä hieman
työtä edessä, mutta nyt on jo varma, että kehityksen edetessä suotuisasti Essi Luttisella on edessään komea ura.
Suomalaissurmia vieraalla maalla
Irja Koivuniemi
Ursula Auer: Murhia Maintenonissa. Semifinaali järjestettiin ensimmäistä kertaa yleisöltä suljettuna tilaisuutena.
Myös Somero Soikoon -sävellysja sanoituskilpailua on uudistettu.
Tänä vuonna ensiesityksensä laulukilpailun finaalikonsertissa saa
kolme parasta uutta kappaletta, ja
voittaja selviää illan kuluessa.Sävellyksiä kilpailuun tuli 84.
Finaalikonserttia Someron monitoimitaloilla tähdittää Tomi
Metsäketo.
Konsertissa esiintyy laulukilpailun finalistien lisäksi myös viime
vuoden Ikkunaprinssi Mika-Antero Tallgren.
Turun kaupunginteatteri rynnistää
juhlavuoden kunniaksi
SSS?STT
Linnateatteri tuo Turkuun
runsaasti vieraita
Linnateatteri tuo syksyn aikana turkulaisten teatterin ystävien
iloksi runsaasti mielenkiintoisia vieraita. Esimerkiksi harmoniassa perinteisen rockin avotai kolmisoinnut eivät enää riittäneet, vaan sointupalettia laajennettiin hyvinkin monisävelisiksi.
Tahtilajit saattoivat vaihdella villisti yksittäisen kappaleen sisällä.
Lisäksi mukaan otettiin rockille
epätyypillisiä soittimia, esimerkiksi jousia ja puhaltimia, Suilamo muistelee.
Koko vaiheelle Salonkin seudulla oli Suilamon mukaan luonteenomaista kiinnostus jazziin ja klassiseen konserttimusiikkiin.
. progressiivinen
rock oli ilmiönä mielenkiintoinen.
. Päämääränä
oli korvata. Yllättävän moni tuon ajan
nuorista
salolaismuusikoista
kuunteli sinfonista musiikkia ja
osasi lukea orkesteripartituuria.
Monet myös kirjoittautuivat musiikkiopistoon heti, kun sellainen
Saloon perustettiin.
Suilamo toteaa asenteen musiikkiin olleen ylipäätään positiivisella tavalla vakava. kertaa.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Turun musiikkijuhlien resitaalisarja tarjoaa tänä vuonna kahden
mezzosopraanon konsertit: torstaina vuoron saa Monica Groop
ja sunnuntai-iltana Akatemiatalon salissa esiintyi Essi Luttinen
pianistinaan Kristian Attila.
Luttinen on yksi nuoren polven
mielenkiintoisimmista laulajista,
jonka ura on viime vuosina edennyt nopeasti.
Vuonna 2004 hänet palkittiin
Lappeenrannan laulukilpailun lupaavana naislaulajana. Opinnot veivät osan nuorista miehistä pois Salosta, ja Suilamokin aloitti musiikkiopinnot
Helsingissä
Taidemusiikkisäveltäjänä tunnettu ex-nimbuslainen löytää nykyisin säveltämältään ja Nimbuksen musiikilta tiettyjä yhtäläisyyksiä.
. Jatuli opiskelee vaatesuunnittelua Taideteollisessa
korkeakoulussa. Nimeksi valittiin Mafia. ikävystyttävä. Hän toteaa
vain tekstien ideologisten mausteiden olleen nykyperspektiivistä
katsottuna ennemmin vihreitä
kuin punaisia.
Keräilijöiden rakastaman levyn
silloista painosmäärää Suilamo ei
pysty tarkasti kertomaan. Idea työhöni voi
tulla piirrustuksesta, materiaalista,
rakenteesta, muodosta tai mistä
vaan. Siinä tiedostettiin musiikin
moniulotteisuus. Kyllä tekemisen taustalla
on sama pohjavire.
Suilamo toteaa lopuksi arvostavansa progressiivista rockia yhtä
lailla kuin 70-luvullakin.
. Ensimmäinen teos kuvaa sitä, että
aikaa ei voi pettää, se nielaisee joka tapauksessa kuten Kronos lapsensa. 1.9.
Salon kirjaston kirjatorilla.
Esillä on ajan levyjen ja kirjallisuuden lisäksi autenttista
Nimbus-materiaalia.
King
Crimsonin musiikkiin Red Lizardin soittamana on mahdollisuus tutustua 19.8. Nyt kuullut seitsemän laulua edustivat
kumpaakin ääripäätä. Materiaalina on käytetty paitapuserossa silkkiä ja puuvillaa sekä hameessa ja liivissä
pellavaa.
Asun perustana on
kuori- ja kerrosajattelu.
Helsinkiläinen
Jatuli on suunnitellut paljon iltapukuja, mikä on ollut
hyvä koulu yksilöllisten töitten toteuttamisessa. Suurensuuri se ei varmastikaan ollut.
. En usko, että Nimbuksen lp-levyn cd-versiota olisi odotettavissa
tulevaisuudessa. syyskuuta Ikkunaprinssin
tai Ikkunaprinsessan tittelistä kisaavat Jenni Hellstén Kotkasta,
Aleksi Järvelä Hyvinkäältä,
Noona Mäkinen Nummelasta,
Peter Petro Hattulasta, Laura
Simoila Helsingistä ja Simo Viitalo Anjalankoskelta. soitti keikoilla myös
omia biisejään.
Bändiläisten kasvettua ja kypsyttyä nimi vaihtui Nimbukseksi ja musiikki täysin omatekoiseksi. Tässä häntä tuki erinomaisella tavalla Attilan oivaltava pianismi, vaikka
Akatemiatalon kaikuisa akustiikka puurouttikin paikoitellen pianon sointia.
Luttinen eläytyi antaumuksella
Griegin Haugtussa-sarjan nuoreen neitoseen, joka haaveili ensirakkaudestaan. Kilpailukappaleet valitaan Rauli Badding Somerjoen tuotannosta.
Turun kaupunginteatteri jatkaa
60-vuotisen historiansa juhlistamista monipuolisesti. Mielenkiintoiset, ajoittain jopa hyvinkin
pessimistiset sanoitukset saattavat mietityttää nykykuulijaa.
. Kolmanteen Ars
jokvars- näyttelyyn hänet valittiin yhtenä Turun taitelijaseuran
edustajana.
Rautateillä vuosina 1944-1984
työskennellyt Hiltunen on itseoppinut tekijä. Nimbukseen liittyvää materiaalia Suilamon arkistosta on esillä Salon kirjaston progressiivista rockia esittelevässä näyttelyssä.
kämpillä melkein asuttiin.
. Viime keväänä Kansallisteatterin Willensaunassa kantaesitetty teos pohtii identiteettiä
ihmisillä, jotka ovat suomalaisia ja joiden äidinkieli on suomi, mutta iho tumma.
Vierailijalistalta löytyy myös Sari Mällisen nukkesatuooppera
Unelmat ja Unikuvat. Ammatikseen soittavista meidät erotti oikeastaan vain se, ettei
kukaan maksanut meille palkkaa.
Keikkoja Nimbukselle osui vaihtelevasti.
. Vaikka öinen
värimaailma ja naivistinen muotokieli muistuttavatkin edellä
mainittua, vertaus on mielestäni
hämmentävä Chagallin taiteellisen tuotannon huokuessa lempeyttä ja surumielistä nöyryyttä.
En väitä Hiltusen maalausten herättävän vastakohtaisia tunteita,
mutta näen sisällöllisen painopisteen olevan jossain muualla.
Raadollisen ronskeista töistä tulee mieleen Jean Dubuffetin
ihannoima Art Brut eli lasten,
mielisairaiden, itseoppineiden ja
harrastelijoiden spontaanin tie-
dostamaton taide. WSOY. Ohjelmisto koostui lähinnä coverkappaleista. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Toisessa taulussa Kronoksen vaimo yrittää pelastaa lapsista Zeuksen.
Hiltusta pidetään ?Suomen
Marc Chagallina.. Rossinissa Essi Luttisen ylärekisteri
avautui myös vuolaaseen legatolauluun.
Wolfin Espanjalainen laulukirja
on kiehtova sekoitus mystissävyistä uskonnollisuutta ja maallisia rakkauden tuntoja. Haen usein
tunnetta ja värimaailmaa visuaalisuudesta ja vanhoista elokuvista,
Jatuli paljasti.
Helsingin muotimessujen yhteydessä järjestettiin
Vuoden
Nuori
Suunnittelija -kilpailu jo 12. Ryhmä esittää
perinteisen no-teatterin keinoin
näytelmän Double Nora, joka perustuu Henrik Ibsenin Nukkekotiin.
Viime keväältä ohjelmistossa
jatkavat musikaali Elisabet sekä
Prinsessa Ruusunen.
Syyskuussa julkaistaan myös
ensimmäinen osa Turkulaisen
teatterielämän historiasta. Alkuaikoina saatoimme löytää
itsemme keskellä talvea Paukkulan kiekkokaukalosta Joulupukin
ja Irwinin lämmittelijöinä, kun
taas progevaiheen ollessa kuumimmillaan teimme yhteiskeikkoja mm. Kom-teatterin 35-vuotisjuhlaohjelmistoon
tehdyn teoksen musiikki on Kaj Chydeniuksen.
Yleisön pyynnöstä ohjelmistossa jatkavat teatterin omaa tuotantoa
olevat Mieletön Turun historia ja Shakespearen kootut, joissa historiaa ja klassikkokirjallisuutta pannaan pakettiin pikakelauksella.
Syksyn oma uusi ensi-ilta on Sinikka ja Tiina Nopolan hahmoihin perustuva Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi. Ursula Auer - ilmeisesti salanimi - voi
siis jatkaa kirjallisia veritöitään
sarjana, suomalaisten matkakohteitahan riittää.
Kirjan teksti on pääosin sujuvaa, sanoilla ja kielenkäytöllä tosin leikitellään toisinaan teennäisyyteen asti. Niitä on asenteessa ja estetiikassa. Jälkimmäisessä isän
hermot ovat koetuksella: kasvot
hehkuvat tulipunaisina, silmät
muistuttavat paistettuja kananmunia ja päälaella mustat pikkuoliot nakertavat tietään sisään.
Lapsi on kummassakin sininen,
käsiään räpyttävä olento alaspäin
vääntyvine suupielineen.
Art Brutin lailla nämäkään työt
eivät anna helppoa mielihyvää.
Ivatessaan kulttuurin ennalta sanelemia ilmaisukeinoja, mielen todellinen dynamiikka heijastuu valintoina, jotka omintakeisuudessaan vaikuttavat yllättävän sattumanvaraisilta.
SSS?STT
Nina Jatuli on vuoden nuori suunnittelija
2006.
Mezzosopraano
nousukierteessä
Risto Nordell
Aaron Hiltunen: Lammella, tussi kankaalle.
Tämän vuoden nuoren suunnittelijan palkinnon on voittanut Nina Jatuli, 27. kirjaston
pihalla klo 14 alkaen.
Hanna Mäkelä
Aaron Hiltusen näyttely on
avoinna 27. Suurikokoisten maalausten lisäksi näyttelyyn sisältyy
tussiluonnoksia.
Taiteentekijä käyttää mielellään
sekatekniikkaa. Esimerkiksi Tuulentupien tekijät on tehty vesiväreillä, hiilellä ja temperalla. Luttisen mezzosopraano kimalteli paikoin raikkaan vuoripuron lailla. Aikaa
vuodesta 1976 nykyaikaan käsittelevä toinen osa ilmestyy syksyllä 2007.
Teoksen kustantaa TurunTeatterikerhon säätiö.
läistä. Vieraiden
suhteet ovat sotkuiset jo alkujaan,
ja solmut sen kuin monimutkaistuvat. Toki kunnianhimoinen kolmen kopla . Niitä vietetään Linnan kustantajan kirjailijatalossa
ranskalaisessa pikkukaupungissa.
Kyseessä ovatkin varsinaiset
kulttuuriväen kekkerit. elokuuta ja sisääntulon messujen suurissa
muotinäytöksissä. 331 s. Tällaiset työt
olivat Dubuffetin mukaan alkuperäistä taidetta, koska niistä puuttui yläluokan kulttuuria korostava akateeminen hienostuneisuus
ja intellektualismi. Sanasotaa käydään sekä
ammatillisista että ihmissuhteista johtuvista syistä, ja tottahan
kirjan nimen mukaisesti tapahtuu muutakin.
Kirjan tekijältä on aikaisemmin
ilmestynyt Murhia Maltalla, jossa
kansiesittelyn mukaan kuolema
kohtaa suomalaisturisteja. Nykyäänkin pidän tärkeänä, että musiikissa on nyansseja
ja vivahteita myös yksityiskohtien
tasolla. Nimiroolilla räppää Iiro Rantalan sävelten tahdissa Miska Kaukonen.
Linnateatterin kevätkauden katsojaluvut nousivat liki 10 000:een.
Kesän suosikki oli Naantalissa esitetty B.Virtanen, joka veti katsomoon yli 22 000 henkilöä.
SSS?STT
Päivi Kusnetsoff
1970-luvun ns. Harri Suilamo sekä serkukset Juha ja Matti
Jokiranta . elokuuta asti, Linnankatu 1, Turku.
Näkyjä-näyttelyn aikana 80
vuotta täyttävän Aaron Hiltusen työntäyteiseen kesään on
kuulunut kaksi muutakin näyttelyä. Tiedän kyllä, että joillakin hämärillä netti- ja piraattimarkkinoilla Obusta on liikuteltu cd-formaatissa lähinnä
Aasiasta käsin.
Lyhyt kukonloikka
klassiseen taidemusiikkiin
Pian levynteon jälkeen osa bän-
Groteskeja näkyjä
distä olisi halunnut keventää ilmaisua, osa taas pysytellä valitulla tiukalla linjalla.
Toiseksi syyksi Nimbuksen hajoamiseen Suilamo nimeää yksinkertaisesti bändiläisten elämäntilanteen. Jatkoon päässeiden kuuden kilpailijan joukossa ei ole salonseutulaisia laulajia.
Laulukilpailun finaalikonsertissa 2. Surmien selvittely jää
vähälle huomiolle.
Kirjasta jäi kaiken kaikkiaan lukijalle epäily, että kirja ei olekaan
esittelyn mukainen perinteinen
salapoliisiromaani vaan jonkinlainen parodia. Tuomaristo kiitteli Jatulin töitä mielenkiintoisista rakenteista ja muunneltavuudesta.
Jatulin naisille suunnattu Core-voittoasu koostuu hameesta, paitapuserosta ja liivistä. Kokeilevaa tyyliä hän
haluaa suunnittelussaan jatkaa.
. Toisesta, Jämsässä paraikaa
auki olevasta Suomen kuvataidejärjestöjen liiton Tunnettakonäyttelystä Hiltunen sai Voipaala-palkintona Eero Hiirosen tekemän mitalin. Jo parisen vuotta aiemmin
ryhmäämme oli liittynyt laulaja
Pasi Saarelma, ja melko pian nimenvaihdon jälkeen mukaan tuli
myös urkuri Pekka Rautio.
Olimme profiloituneet vähitellen
ilmiselväksi
progressiivisen
rockin yhtyeeksi, bändin sielu
Harri Suilamo kertoo.
Hän sanoo Nimbuksen tarkoittavan sadepilveä tai sädekehää.
Mara Lehtosen suunnittelemassa julisteessa Nimbus onkin tulkittu sädekehäksi.
Nina Jatulista vuoden
2006 Nuori suunnittelija
?Positiivisella tavalla
vakava asenne?
Kirsi Höglund
Salolainen säveltäjä Harri Suilamo vaikutti 1970-luvulla Nimbus-progebändissä. Yhtyeen
ainoaksi jääneen levyn tekemiseen kului vain pari päivää, sillä
kappaleet olivat lähestulkoon valmiita ja keikoilla hiottuja. Se
muistuttaa Hugo Simbergin
Tampereen Tuomiokirkossa sijaitsevaa Köynnöksen kantajat -seinä-
maalausta, jossa pojat kantavat
kohtalontaakkaa symboloivaa
köynnöstä kukin tavallaan.
Suurikokoiset punaiset työt mukailevat kreikkalaista tarua Kronos-jumalasta, joka teloitti isänsä,
nai sisarensa ja söi lapsensa. Laulun tyttönen kannustaa
rakastajaansa ottamaan osaa
gondoliregattaan, kirittää häntä
kilpailun ajan ja palkitsee lopulta
voittajan suudelmalla.
Luttinen tavoitti hyvin Rossinin
kepeän tyylin ja sarjan kansanlaulunomaiset äänenpainot. Sävyltään
lyyrinen ja pastoraalisävyjä maalaileva sarja on Griegin yksinlaulutuotannon huippu ja sen luonnonlyriikassa ja viimeisen laulun
purosymboliikassa on paljon yhteistä Franz Schubertin Die
Schöne Müllerin -laulusarjan
kanssa.
Rossinin La regata Veneziana
kuuluu säveltäjän vanhuuden
synteihin, kuten hän nimitti tuotantoaan, joka syntyi säveltäjän
KONSERTTI
lopetettua oopperoiden säveltämisen. Syksyn ohjelmistossa on yhteensä 15 näytelmää.
Niistä kahdeksan syntyy Teatterirynnistykseksi ristityssä projektissa, jossa kuusi nimekästä ohjaajaa valmistaa näyttelijöiden
kanssa kolmen viikon aikana kahdeksan ensi-iltaesitystä.
Tehdasteatterin kanssa yhteistyönä toteutettavan Rynnistyksen
aloittaa Hannu Raatikaisen ohjaama Edward Albeen Laatikko.
Ensimmäisenä iltana vain 15 minuuttia kestävä esitys pyörii nonstoppina, ja sen voi katsoa samalla lipulla niin monta kertaa kuin
haluaa.
Rynnistyksessä nähdään muiden muassa Anton Tsehovin
Metsähiisi, Bertolt Brechtin
Rummut yössä ja M.A.Nummi-
studiolla suorassa radiokonsertissa.
Obus, Nimbuksen helmi
Vuonna 1974 Nimbus levytti esikoisalbuminsa, Obuksen. Elonkorjuun, Haikaran, Tasavallan Presidentin ja
Wigwamin kanssa.
Ehdottomasti tärkeimmäksi
musiikkinsa silloiseksi vaikutteeksi Suilamo nimeääkin juuri
Wigwamin.
Keikkauran huippuhetkiä oli
esiintyminen YLEn Liisankadun
Somero soikoon
-finalistit valittu
SSS
Syyskuisen Somero Soikoon laulukilpailun finalistit valittiin
Turussa viime viikonloppuna. Joskus kieli kompastelee kummasti: ?Jos se oli itsemurha, tapa sen tekemiseen oli todella harvinainen?, kuten muuan
kirjan henkilö eräässä kohden toteaa.
Henkilöiden suhtautuminen
kuolemaan on muuten kovin kevyt, mikä ei tunnu oikein luontevalta. Vuosi oli 1973.
. Haluan, että ilmaisu on
voimakasta, kirkasta ja värikyl-
NÄYTTELY
Somero Soikoon -laulukilpailun
semifinaaliin osallistui tänä vuonna 12 laulajaa. modernismi mielen todellisen dynamiikan valjastavalla taiteella.
Orivedellä ja Wake Up Dad esittävät isäänsä herättävää poikaa.
Ensiksi mainitussa nääntyneen,
vihreäkasvoisen isän silmistä kasvavat piikit. Kyllähän niissä varsin synkkiä
tulevaisuuden visioita maalailtiin.
Pessimismin ja optimismin vuoropuhelun kautta haettiin humanismia, viisi kuudesta kappaleesta
sanoittanut ja säveltänyt Suilamo
pohtii.
Sanoittaja ei lähde selittämään
tarkemmin vuosikymmenien takaisia ajatuksiaan. 30 e.
KIRJA
?Kulttuuriväen kekkereissä on
mielistelyä ja solvauksia, salattua
vihamielisyyttä ja avointa, aitoa
ihailua, kaunaista, pakotettua
ihailua, kateutta, joskus fyysistä
väkivaltaa.?
Näin määrittelee vieras, joka on
mukana menestyskirjailija Otto
Linnan suurellisissa syntymäpäiväjuhlissa. Palkinto jaettiin tiistaina Helsingissä.
Jatuli sai palkinnoksi 5 000 euroa sekä oman osaston Helsingin
Muotimessuilla 20.?21. Loppuratkaisu voi
huvittaa tai närkästyttää, mikä ei
ole niinkään kiinni kirjoittajasta
kuin siitä, millä tuulella lukija
sattuu olemaan.. Töitä tehtiin
tunteja laskematta, ja harjoitus-
SÄHKEET
sen Einstein, Weinstein ja Witgenstein, jonka ohjaa Juha Siltanen.
Joidenkin esitysten jälkeen järjestetään kävelykeskusteluja, joilla yleisö pääsee pohtimaan näytelmää yhdessä sen toteuttaneen
työryhmän kanssa.
Syksyn avaa jo elokuussa japanilaisen Theatre Office Natori ryhmän vierailu
Usein tilattuja lounasruokia
ovat myös kanaa kungpo eli kanaa, vihanneksia ja pähkinöitä
sekä tummalla ja tulisella kastikkeella höystetty Pekingin kana.
Ravintolan lounasannokset
maksavat 6,20?9,30 euroa sisältäen päivän keiton tai salaatin
sekä kahvin.
Sosiaalista ruokaa
SSS: lounasraati valitsi Kiinanmuurin maanantaiselta listalta lautasilleen porsasta, friteerattua kanaa hapanimeläkastikkeessa, kanaa chop suey eli
kanaa ja vihanneksia sekä paistettua riisiä katkarapujen ja vihannesten kera.
Palvelu oli kiinalaiseen tapaan
tuttavallisen ystävällistä ja samalla myös kiitettävän nopeaa.
Alkuruokaa ja pääruokaa ei tarvinnut montaa minuuttia odotella. Jos
taas ravut
ovat
aina kotimaisia, mieluiten itse
pyydettyjä ja itse keitettyjä saksiniekkoja. Täplärapujen kuoret ovat turhan kovia, joten en ota niitä ravintolaan.
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 rkl seesamiöljyä
3 kevätsipulia
1 dl vettä
Halkaise chili ja poista siemenet. Helpoin tapa on kerätä reunat yhteen ja kiertää mykyt umpeen.
Höyrytä mykyjä 14 minuuttia, ja ne ovat valmiit.
Viipaloi noin sentin verran tuoretta, kuorittua
inkivääriä soijakastikkeeseen, niin saat rapumykyille erinomaisen kastikkeen.
Jorma Marstio
Pro Kala
Paahtoleipä kuuluu rapupöytään siinä missä ravutkin.
Lounashetki kiinalaisittain
SSS?Anna Saarenoja
Salon Horninkadun varrella sijaitseva Ravintola Kiinanmuuri
tarjoaa lounasruokailijoille omanlaisensa vaihtoehdon kaupungin
lukuisten lounaspaikkojen joukossa. Mikäli ruokailijoita on useita, kannattaa pöydän lähettyville varata kaksikin leivänpaahdinta, jolloin
kaikki saavat leipänsä nopeasti
ja vastapaahdettuina.
Rapupöytään sopivat erinomaisesti kokonaiset katkaravut sekä kuoritut katkaravut,
joista voi rakentaa maustettuja
vartaita. Lisää runsaasti tuoretta tilliä ja anna rapujen maustua jääkaapissa
mieluiten yli yön.
CHILIMARINOIDUT
JÄTTIRAVUN PYRSTÖT
4 annosta
12?16 jättikatkaravun pyrstöä
Marinadi:
1 chili
1 tl raastettua inkivääriä
1/2 limetin raastettu kuori
1/2 dl öljyä
2 tl suolaa
Saksiniekat
Salon ravintoloissa
SSS?Salla Kirjonen
Salon Sokos Hotel Rikalan ravintoloissa ja Salon Seurahuoneelta
saa tilauksesta rapuja.
. Ota ravut jääkaappiin sulamaan vuorokaudeksi. Kaada
öljy pannulle, paista kasviksia muutama minuutti
ja lisää lopuksi ravut. Ihmiset eivät vain ole olleet kovin innostuneita ravuista. Anna veden kiehua voimakkaasti rapujen lisäämisen aikana. Tällä
viikolla on vietetty vain yhdet ra-
pujuhlat ja ensi viikoksi on toiset.
Jos rapujen kysyntä ei parane syksyä kohden, niin menekki on laskenut puolella. Anna maustua 15
minuuttia. Veden joukkoon voi lisätä
sitruunalohko-
RAPUJEN
KEITTÄMINEN
40 elävää rapua
5?6 l vettä
1,5?2 dl karkeaa suolaa
3?4 sokeripalaa
runsaasti kruunutillin siemenettömiä kukintoja ja varsia
Tarkista, että kaikki ravut
ovat eläviä. Tarjoa rapujen ja paahtoleivän kanssa. Sekoita hyvin. Silloiset sääolosuhteet heijastuvat näihin päiviin,
sillä ravun kasvu pyyntikokoon
kestää kolmesta viiteen vuotta.
Tänä kesänä ravut ovat myös
pieniä. Olemme pitäneet aika monet
rapujuhlat tänä vuonna, kertoo Salon Seurahuoneen ravintoloitsija
Janne Juhonen.
Seurahuoneelta saa päivän ennakkovarauksella tilattua rapukestit.
. Näin ei annoskateuskaan
pääse iskemään ruokailijoiden
keskuuteen.
Salon lisäksi myös Turussa toimii Kiinanmuuri-niminen ravintola, mutta ravintoloilla on eri
omistajat. Anna rapujen maustua liemessä vähintään kuusi
tuntia, mieluiten vuorokausi.
Jäähtyneessä kei-
RAPUMYKYT
250 g vehnäjauhoja
1 kananmuna
1/2 tuoretta chilipalkoa
200 g jättikatkarapuja
1 rkl osterikastiketta
1 cm tuoretta inkivääriä
Kuvat: Anna Saarenoja
Elokuun juhlat rakennetaan rapujen ympärille. Hienonna chili veitsellä.
Sekoita kaikki marinadin aineet hyvin keskenään ja kaada
marinadi ravun pyrstöille. Voit myös jäähdyttää ravut ja liemet yhdessä,
mutta jäähtyminen on näin hitaampaa. Hinnat ovat samaa luokkaa
kuin edellisinäkin vuosina. Eikä pöydästä
saa tietenkään unohtaa rapuveitsiä.
Juhlapöytään huolella rakennettu kattaus
saa viimeisen silauksensa punaisena hehkuvista kynttilöistä,
lyhdyistä, erilaisista
paperikoristeista, tillin oksista
ja mustaherukan lehdistä.
Tunnelma syntyy
tuontiravuillakin
Rapupöydässä
ei hosuta
Rapujuhlien järjestäminen voi
olla työlästä mutta antoisaa
puuhaa. Pese ravut kylmän,
juoksevan veden alla pehmeällä
harjalla huolella puhdistaen.
Keitä vesi kiehuvaksi, lisää
suola, sokeri ja puolet tillinvarsista. Maistuvan
ja helpon lisäkkeen saa sekoittamalla pieniä pecorino-juustokuutioita, öljyä ja kuorittuja
saksanpähkinöitä.
Juhlajuomaksi
käytetään
usein valkoviiniä, vettä sekä
juomalaulujen siivittämiä snapseja.
Rapupöydän kattauksessa on
varattava jokaiselle oma pieni
malja käsien huuhtomista varten. Nosta
pannu pois levyltä.
Leivo taikina pitkäksi pötkyläksi ja leikkaa siitä
30 yhtä suurta palaa. elokuuta 2006
12
?
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
Tuottaja: Anna Saarenoja puh.7702 316 Fax: 7702 300
anna.saarenoja@sss.fi
Elokuvien herkuista
arkista totta
SSS?Anna Saarenoja
Valkokankaan herkkuja, Kustannusosakeyhtiö Otava, 110 s., n. Tutuista ja hieman tuntemattomimmistakin elokuvista sovelletut tai suoraan lainatut reseptit johdattavat lukijan elokuvien ruokamaailmaan, vaikkei kyseessä olisikaan erityinen elokuvaintoilija.
Varsinaisille leffafriikeille tämä keittokirja on varmasti mieluinen hankinta.
Reseptin siivin kokkaaja voi kuvitella itsensä esimerkiksi 1920- ja 1930-lukujen sovinistiseen ja rasistiseen Alabamaan paistamaan vihreitä tomaatteja
paahtavan kuumaan keittiöön. Laita tuorejuuston sekaan
majoneesia sen verran, että
saat helposti levittyvän seoksen. Lisää vesi, leivinjauhe ja suola.
Vaivaa taikina valmiiksi ja aseta se noin 10 minuutiksi sivuun odottamaan.
Valmista sillä aikaa mykyjen täyte. Jorma
Marstion selkeän tyylikkäät ruokakuvat houkuttelevat lukijaa kokeilemaan reseptejä, joita kirjassa on kaikkiaan kaksikymmentä.
Reseptien ohella kirjassa esitellään ja arvioidaan
20 erilaista elokuvaa kuvineen sekä tarjoillaan niihin liittyvää pikkutietoutta ja anekdootteja. Pakasteravuillekin on syytä keittää
uusi, makua tuoreuttava liemi.
Keitettyjen rapujen lisäksi rapupöytään kuuluu ehdottomasti paahtoleipä. Chilimarinoidut jättikatkaravun pyrstöt ja chilinen
juustolevite puolestaan antavat
pöytään potkua. Hotkimaan tottuneille suomalaisille rapujuhlat ovat hyvää terapiaa, sillä
saksiniekkoja syödessä ei pysty
hosumaan.
Jos rapuja tarjotaan ainoana
ruokalajina, kannattaa jokaista
ruokailijaa kohti varata
10?15 rapua. Paista ravut kuumalla pannulla noin 30 sekuntia molemmin puolin. Raatilaiset pitivät maukkaista annoksista, jotka täyttivät
kaikki aiemmat kiinalaiselle
ruoalle asetetut odotukset. Miehet tykkäävät isoista annoksista, Peng selittää nauraen.
Yrittäjien mukaan salolaiset
suosivat etenkin nuudeliruokia
sekä häränlihaa chilikastikkeessa. 40 e. Poista tillinvarret ja laita
kattilaan uudet tillit. Keitä ravuille uusi liemi
edellisen ohjeen mukaan, tosin
suolamäärän voi vähentää puoleen tai kolmasosaan. Kun vesi alkaa
kiehua uudelleen laske keittoaika siitä. Kaada osterikastike pannulle ja sekoita se tasaisesti muihin aineksiin. Elokuun lämmin iltapäivä muuttuu rapupöydässä
hämyiseksi illaksi samalla, kun
mehukkaat ravun pyrstöt hupenevat suihin. Elokuvaosuudet
ovat mukavaa luettavaa, mutta tekstin suhteen ei
kuitenkaan ole innostuttu liikaa . Jätä muutama kaunis tillikruunu koristeeksi. Molemmissa ruokapaikoissa on kuitenkin sama
ruokalista.
Lounaalla
Kiinalaista lounasta nauttivat SSS:n toimittajat:
Riitta Koivuranta, Suvi Kulla,
Panu Sivula, Soila Lindolm ja Anna Saarenoja.
Anna Saarenoja
Zhongyu Panin mukaan kiinalainen ruoka on hyvin terveellistä. Tarjoa
esimerkiksi raikkaan vihreän
salaatin kanssa alkupalaksi.
Rapumykyt esiintyvät vuonna 1994 valmistuneessa
elokuvassa Syö juo mies nainen.
CHILINEN
JUUSTOLEVITE
200 g tuorejuustoa
1/2 dl majoneesia
1/2 dl maitorahkaa
2?3 rkl punaista pestoa
(2 rkl silputtua
punaista paprikaa)
n. Säästä kukinnot jäähdytysliemeen. Ruokapöytiin päätynee reilut kolme
miljoonaa saksiniekkaa,
eli suunnilleen saman
verran kuin viime vuonna. Syynä on poikkeuksellisen lämmin kesä, minkä takia
isotkin ravut ovat vaihtaneet
kuorta kaksi kertaa. Saaliista
on täplärapuja noin kaksi kolmasosaa ja loput jokirapuja.
Ravustuskausi jatkuu lokakuun loppuun saakka.
aterian aloitus, riittää muutamakin rapu juhlien viitteeksi.
Tällöin aterian pääruoka voi olla kalaa, lihaa tai loppukesän
kunniaksi sieniruokaa.
Vihkiytyneimmät tarjoavat
ja tai mustaherukanlehtiä. Sopii myös katkarapuleipiin.
Kaada kulhoon vehnäjauhot ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Kiinanmuurissa jokaiselle
arkipäivälle on oma 12 vaihtoehdon lounaslistansa, joista jokainen on koottu yli 100 ruoka-annosta sisältävältä à la carte -listalta.
Zhongyu Pan ehti olla ravintolassa töissä viisi vuotta, kunnes hän osti vaimonsa Zhihui
Pengin kanssa paikan omakseen viime vuoden elokuussa.
Avioparin lisäksi ravintolassa
työskentelee kaksi kokkia.
. Ennen kautta määrän toivottiin olevan lähempänä viittä miljoonaa.
Rapujen vähyys johtuu ennen
kaikkea pienestä poikasmäärästä muutaman vuoden takaa,
jolloin oli kylmä alkusyksy ja
pitkä talvi. Siellä ravintolat eivät välttämättä saa niin isoja ja hyviä rapuja
kuin tällä seudulla olevat ravintolat. Myös tyttäremme auttelee
täällä joskus viikonloppuisin,
aviopari kertoo.
Kiinanmuurin lounaalla käy
päivittäin noin 50 ruokailijaa,
joista enemmistö on miehiä.
. Menekki on toki suuremmissa
kaupungeissa kovempaa, mutta
täällä ravustajilta saa usein mieleisiään rapuja.
Lehden valitsemat ravut ovat isoja jokirapuja.
. Suuremmissa kaupungeissa,
kuten Tampereella, Turussa ja Helsingissä ravuilla on kovempi kysyntä. Rapuruokien
seuraksi sopivat vihreä tuoresalaatti ja omatekoinen, raikas perunasalaatti. Keitä näin kaikki
ravut. 2 rkl chiliketsuppia
chilijauhetta
(muutama tippa
chilikastiketta)
Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna makujen vetäytyä. Jäähdytä liemi ja nosta
ravut siihen. Nosta ravut liemestä vadille kauniiseen
kekoon. Ruokailijoille on oltava riittävästi
käsipyyhkeitä ja lautasliinoja,
sillä rapujen syöminen on sottaista puuhaa. Keitä noin 10
kpl kerrallaan. Kaada
kuuma tai jäähdytetty liemi
pakkauksen liemestä siivilöityjen rapujen päälle. Pan ja hänen vaimonsa Zhihui Peng ostivat salolaisen Ravintola Kiinanmuurin itselleen vuosi sitten. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Koristele kruunutillillä
ja mustaherukanlehdillä.
Vinkki:
Pakastetuille ja valmiiksi keitetyille ravuille kannattaa keittää uusi liemi. Rapupöydän rakentaminen vie aikaa, mutta lopputulos on vaivannäön arvoista. Nipistä mykyt kiinni. Pilko jättikatkaravut ja silppua kevätsipuli ja chili. Ravut
ovat vain kovin pieniä. Yhtä hyvin rapujuhlatunnelma syntyy pakastetuilla tuontiravuilla, mikäli on valmis tinkimään mausta. Isoista ravuista on jonkin verran pulaa, mutta toivottavasti tilanne paranee
syksyä kohden, hän pohtii.
Rikalan keittiömestari Mika
Lehti kertoo varanneensa isokokoisia jokirapuja täksikin vuodeksi.
. Friteerattua kanaa sisältävä lounasannnos täyttää nälkäisemmänkin ruokailijan vatsan.. Kauli palat pyöreiksi kiekoiksi ja nosta kunkin kiekon keskelle runsas teelusikallinen täytettä. Teksti Jari Keränen
ja Timo Malmi, ruokakuvat Jorma Marstio.
KIRJA
H iljattan julkaistu Valkokankaan herkkuja on
tyylikäs yhdistelmä ruokaa ja elokuvia. onhan kyseessä
keittokirja.
Vastaavanlaisen kirjan näkisi mielellään myös
suomalaisen elokuvan herkuista, mutta kirjoittajien mielestä kotimaisen elokuvan kulinaristisuus
on vuosien saatossa ollut vielä liian köyhää.
Ohuen ja lyhyen gastronomisen perinteen lisäksi
kotimaista elokuvatuotantoa ovat miesten mukaan hallinneet nuukuuden markkinat.
Elokuun illat
houkuttelevat
rapujuhliin
SSS?Anna Saarenoja?STT
T
ämänvuotinen rapusaalis jää Suomessa odotettua kehnommaksi. Kukinnoissa ei saa
olla vielä siemeniä, sillä ne antavat liemeen karvaan maun.
Kun vesi on poreilevan kiehuvaa, nosta ravut yksitellen kiehuvaan veteen. Tosin viime vuonnakaan kysyntä ei ollut kovaa, hän
toteaa.
Lehti pohtii, että johtuisiko rapujen huono kysyntä niiden hinnasta
tai siitä, ettei Salossa ole vielä totuttu rapujen syöntiin.
. Rapuja keitetään
noin 10 min.
Nosta ravut isolle vadille
jäähtymään. Friteeratut kanapallerot saivat erityistä kiitosta pienestä koostaan:
pienempiä paloja on miellyttävämpi syödä kuin nyrkin kokoisia möhkäleitä.
Ruokailun päätyttyä viisikkomme annoksista oli edelleen
noin puolet syömättä, mikä tuntui jollain tapaa haaskaukselta.
Vähempi annosmääräkin olisi
siis riittänyt, mutta ainakin annosten hinta suhteessa niiden
kokoon oli enemmän kuin kohdallaan.
Kiinalainen ruoka lisää lounastunnin sosiaalisuutta, kun ruokailijat voivat maistella pöytään
katetuista tarjoilukulhoista toistensa annoksia omilla lautasillaan. Ruokailuun
kannattaa varata runsaasti aikaa, sillä rapupöydässä ei saa hotkia.
tinliemessä voi sulattaa myös
pakasteravut, jolloin ne saavat
tuoreemman maun. Rapumykyt esiintyvät taiwanilaisohjaajan Ang Leen vuonna 1994 valmistuneessa
elokuvassa Syö juo mies nainen.
Kirjan kirjoittajat Jari Keränen ja Timo Malmi ovat paitsi kulinaristeja, myös pitkäaikaisia televisio- ja elokuvatyön taitajia. Lisäksi kirjasta löytyvät reseptit esimerkiksi Kummisedän pastaan, Amarcordin pastakeittoon, Ranskalaisen illallisen blineihin sekä Lost in Translation -elokuvan sushiin. Chilikaakaoreseptin
avulla kotikeittiöiden juliettebinochetit voivat yrittää herätellä omien johnnydeppiensä piileviä haluja,
kuten roolihahmo Vianne vuonna 2000 ilmestyneessä draamakomediassa Pieni suklaapuoti.
Musaka taas johdattelee lukijan Dancing Zorba?s
-ravintolaan, joka muistetaan Kreikkalaisen naimakaupan tapahtumien sydämenä
Meillä on tekemistä erityises-
kaaleja muutoksia tuskin on odotettavissa aloitukseen, mutta
vaihtoja nähdään ja kokeilut hoidettaneen niiden kautta. 21.8.)
Tiedustelut: Taina Suomalainen p. klo 18-19 SSO-hallin kahvioon.
Lisätietoja p. Esimerkiksi varustesääntöjä rukattaessa ja tarkennettaessa
kerroin kokemusta, että on pa-
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 2, 14, 19, 31, 32, 39, 42,
43, 46, 50, 51, 52, 57, 58, 59, 60, 61, 62,
66, 69.
VEIKKAUSBINGO
Maanantai 14.8.
Ensimmäiset vaakabingot:
21, 61, 51, 45, 9, 75, 70, 63, 57
Vaakabingot:
21, 61, 51, 45, 9, 75, 70, 63, 57, 41, 28,
14, 6, 39, 31, 43, 47, 3, 29, 2, 11, 1, 65, 8,
20, 59, 36, 19, 12, 17, 5
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, vaakabingot 45 kappaletta
voitto-osuus 5,80 e.
MITALIPELI
Kulta: 3, 4, 5, 2, 1
Hopea: 1, 2, 3, 5, 4
Pronssi: 2, 1, 5, 4, 3
VOITONJAOT
Lotto
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 19 kpl voitto-osuus 11
836,40 e, 6 oikein 2 098,40 e, 5 oikein
55,20 e, 4 oikein 13 e.
Vaihto: 8 031 858,10 e
Lauantai-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
2 kpl voitto-osuus 101 572,80 e, 5 oikein
10 462,20 e, 4 oikein 488,80 e, 3 oikein
rempi laatia tiukat kuin väljät
säännöt. He ovat olleet yhdessä puolitoista vuotta, ja joukkueesta löytyy paljon kokemusta. Tulos on tärkeä,
mutta tärkeämpää on se, että pelaamme joukkueena hyvin. 050-525 0502.
LÄHDE MUKAAN
LENTOPALLOHARRASTUKSEEN!
SALON VIESTI RY/
juniorilentopallo
Uudet tytöt tervetulleita ryhmiin mukaan.
1997 synt.
MA ja TO Ollikkala klo 16.30-17.45. Kun vastaanotto toimi, keskihyökkäyksemme (Seppänen ja Jokinen) oli kansainvälistä tasoa,
Paananen kehui.
Kivääriampuja Juha Hirvi jatkaa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n urheilijakomiteassa seuraavan kaksivuotiskauden. Nurminen heitti karsinnan
kymmenenneksi tuloksella 58,41.
Karsintaraja jäi vain yhdeksän
sentin päähän. 14 karsintaottelua ovat ne tärkeät, sellaiset joista todellakin
tarvitsemme voitot. Olen ollut yllättynyt, kuinka
hyvin hallitus on suhtautunut urheilijoiden edustajaan. Nuorten
edellinen ME oli egyptiläisen
Omar el-Ghazaleyn 65,88 vuodelta 2003.
Göteborgissa päättyneiden yleisurheilun EM-kilpailujen suuri
?dopinglöytö. Sitä ennen on kuitenkin
vielä hiottava särmiä, ja sitä tehdään Suomen kohdatessa PohjoisIrlannin miehistön keskiviikkona
Olympiastadionilla.
. Tuiskun
jälkeen Salossa vierailevat viikon välein Vanaja RC, Somero sekä
OrPo. ISSF täydentää
komitean seitsenjäseniseksi ja nimeää puheenjohtajan.
Juha Hirven uran parhaita saavutuksia ovat pienoiskiväärin
täysottelun olympiahopeaa Sydneystä 2000 ja kaksi MM-hopeaa.
51,20 e, 2 oikein 11,20 e.
Vaihto: 1 162 474 e
Keskiviikko-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
ei yhtään kappaletta, 5 oikein 2 kpl voitto-osuus 5 954,50 e, 4 oikein 425,30 e, 3
oikein 58 e, 2 oikein 11,70 e.
Vaihto: 264 647 e
Vakio 1
13 oikein 3 kpl voitto-osuus 33 333,30
e, 12 oikein 1 104 e, 11 oikein 77,80 e, 10
oikein 12,50 e.
Vaihto: 585 139,80 e
Vakio 2
12 oikein 333 kpl voitto-osuus 233,10
e, 11 oikein 4,30 e, 10 oikein?e.
Vaihto: 221 851,60 e
V75
7 oikein 182 kpl voitto-osuus 804,70 e,
6 oikein 12,50 e, 5 oikein?e.
Vaihto: 488 218,95 e
V5
5 oikein 360 kpl voitto-osuus 700,60 e.
Vaihto: 420 392,80 e
Viking Lotto
6 oikein ei yhtään kappaletta, 5+lisänumero oikein 1 kpl voitto-osuus 40
487,60 e, 5 oikein 926,10 e, 4 oikein
17,30 e, 3 oikein 4,60 e.
Vaihto: 1 609 206,50
MONIVETO
Moniveto 1
1 Sotkamo?Nurmo11?6
2 Pattijoki?Hyvinkää 22?1
Tulosyhdistelmä: 11?6, muu?1
Lopullinen kerroin: 59 749,56
Viesti pelaa torstaisin
Salon Viestin naisten lentopallon SM-liigajoukkue aloittaa tiukan
valmistautumisen kohti syyskuun lopussa alkavaa kautta.
Viestin ensimmäinen harjoitusottelu on jo torstaina kun Salohalliin saapuu Tuisku-Wolley Raisiosta. Lauantaina Ranska oli niin ikään Hämeenlinnassa pelatussa ottelussa lukemin 3?1 parempi ja Loimaalla
sunnuntaina 3?0, joten joukkueiden paremmuudesta ei ole epäselvyyttä.
. Merja Korpela oli 11:s tuloksella 60,75.
SSS?STT
Nylander seuraa Sjöbergiä
Lehtikuva/Marja Airio
Päävalmentaja Roy Hodgson sekä pelaajat Sami Hyypiä ja Mika Väyrynen Pohjois-Irlanti -ottelun kynnyksellä.
kaisin huipulle viime vuosien aallonpohjan jälkeen.
. Fax: 7702 300
13
URHEILU
sss.urheilu@sss.fi
Roy Hodgson hakee vastauksia
Maajoukkue valmistelee
virettään ottelulla
Pohjois-Irlantia vastaan
SSS?STT
Suomen jalkapallomaajoukkue
tähtäilee jälleen tuttuihin tavoitteisiin, kun matka kohti EM-lopputurnausta 2008 alkaa syyskuussa. Epäilys siitä, onko tämä yleensä poliisiasia, kasvaa jatkuvasti.
Poliisin kannalta tämä on tyrehtymässä. Silloin ne olisi voinut jättää järjestäjien
lääkintätiloihin, Garle tuumi.
Göteborgin EM-kilpailujen aikana ei paljastunut yhtään dopingkäryä, mutta näytteiden analyysi on
kesken. Kyseessä olisi pisin Valioliigassa koskaan tehty valmentajasopimus.
Amerikkalaisen Lernerin siirtyminen seuran pääomistajaksi oli
muutenkin mieleen uudelle päävalmentajalle. Teemme
kaikkemme sellaisen estämiseksi.
Valitsen kuitenkin sellaisen joukkueen kuin haluan, ja toivottavasti mitään ei tapahdu, Hodgson toteaa.
Pohjois-Irlannilla
kokemusta
Keskiviikon vastustajasta Hodgson latelee tuttua ylistystä. Miettinen oli
eränsä 13:s ajalla 11.00,21 ja
Skyttä eränsä kymmenes ennätyksellään 10.39,56. Tärkeintä on kuitenkin
keskittyä omaan pelaamiseen,
karsintapeleissä tietysti on sitten
tärkeää katsoa sitäkin miten vastustaja pelaa, Hyypiä täydentää
?brittityylisestä. 4 rataa.Tulostekartta(rastit painettu).Tervetuloa!
Suomusjärven Sisu. Komitean puheenjohtajana hän osallistuu myös ISSF:n
hallituksen kokouksiin.
. Oli helppo jatkaa sopimusta, kun kaikki toimii ja asioita viedään eteenpäin hyvällä yhteistyöllä, Eloranta kertoi.
Ilves jatkoi myös urheilupäällikkö Juha Hautamaan sopimusta
kevääseen 2009.
SSS?STT
SalPan TAITOLUISTELUKAUSI
SEKÄ LUISTELUKOULU ALKAVAT
Uudet ja vanhat luistelijat tervetuloa ilmoittautumaan
ti 22.8. Välierissä kovinta kyytiä
(10,38) piti britti Harry AikinesAryeetey.
Naisten pikamatkan alkuerissä
Viipurin Urheilijoiden 16-vuotias
Oona Vilen paransi ennätystään
0,09 sekuntia aikaan 11,75 ja eteni aikavertailun perusteella välieriin. Aikansa kutakin, Paananen kertoi.
Suomen parhaat olivat Vanajan
RC:n pelaajat Sari Seppänen ja
Kaisa Jokinen. Nylanderille tunnustus tietää ainakin
sitä, että hän joutuu jättämään tehtävänsä puhdasta urheilua painottavan Ren Idrott -järjestön hallituksessa. Aston Villa ei ole tehnyt kesän aikana yhtään pelaajahankintaa. Entinen ME oli 77,41.
Hyvän sarjan heittänyt Lysenko kiskaisi ME:n kilpailun viidennellä kierroksella. Siihen päälle vielä yllätystestit
alkueristä ja karsinnoissa. Puolan tai
Portugalin tyylisestä joukkueesta
ei ole kysymys, mutta tärkeintä
onkin tuo vastausten löytäminen
omiin ongelmiin.
. Bostonin toiveissa Suomi oli ykkösvaihtoehtona.
SSS?STT
Eloranta jatkaa Ilveksessä
Jääkiekon SM-liigassa pelaava Tampereen Ilves on jatkanut päävalmentaja Kari Elorannan sopimusta vuoden 2008 kevääseen. Numerot eivät merkitse minulle mitään. Ja veridopingiin käytetyiksi välineiksi luullut
vehkeet muuttuivat poliisin lähemmässä tarkastelussa tavanomaisemmiksi tiputustarvikkeik-
si, kertoo Ruotsin tietotoimisto
TT.
. Ranska oli
pykälän meitä edellä. Lopputuloksissa Lysenko oli ylivoimainen, sillä
hän päihitti kisan kakkosen, Venäjän Jekaterina Horosikhin yli
neljällä metrillä. Ruotsin poliisi löysi jo neljännen, mm.
ruiskuja sisältäneen muovipussin
läheltä EM-kilpailuihin osallistuneiden urheilijoiden käyttämiä
hotelleja.
Dopingvälineiksi ja -tarvikkeiksi maanantaina epäillyt tavarat
vaikuttivat tiistaina lähinnä vitamiinivalmisteilta. Ei ole minun syyni, että Valioliiga alkaa nyt. O?Neillillä kerrotaan
olevan käytössään peräti 74 miljoonaa euroa uusien pelaajien värväykseen. Ensimmäisten näytteiden tulokset valmistuvat laboratoriosta aikaisintaan ensi viikon alussa, dopingtestauksesta vastannut Jan Engström kertoi.
Lehtikuva/Reuters/Darren Staples
Jalkapalloseura Aston Villan päävalmentajalle Martin
O?Neillille (oik.) on luvassa ennätyspitkä sopimus. Heti seuraavana päivänä
Viesti matkustaa Somerolle.
Viestin kotiharjoitusotteluita voi käydä seuraamassa kaikkiaan
neljänä peräkkäisenä torstaina tästä viikosta eteenpäin. (Karsinnan avaava Puola-peli
2. Martin O?Neill kaavailee tällä hetkellä ensimmäistä ostostaan, jonka kerrotaan olevan Celtic-hyökkääjä Stilian Petrov.
SSS?STT
Hongisto
jäi välieriin
Valkealan Kajon Visa Hongisto
sijoittui miesten 100 metrin alkuerässään toiseksi ajalla 10,66 ja
selviytyi kaikkeaan yrittämättäkin välieriin.
Välierissä Hongisto juoksi 10,64,
mutta jäi sekunnin kymmenyksen päähän loppukilpailupaikasta. Pohjois-Irlanti tarjoutui
pelaamaan, ja me hyväksyimme
heti. Meidän piti pelata ensin
Portugalia ja sitten Kreikkaa vastaan, mutta ne ottelut eivät toteutuneet. Kovaa yritystä, kovaa taklausta ja kovaa tempoa. syyskuuta) ei ollut syy tähän otteluun. Saamme heiltä varmasti
sellaisen pelin, jota tarvitsemme,
Hodgson miettii.
. Se ei sovi siihen kuvaan, että kyseessä olisi laillisia valmisteita. Pohjoisirlantilainen O?Neill allekirjoitti elokuun alussa birminghamilaisseuran kanssa vuoden sopimuksen, mutta nyt Aston Villan tuore miljardööriomistaja Randy Lerner on pistämässä pöydälle peräti kuuden vuoden pestin. Voittajien lisäksi jokaisesta lajista testattiin toinen mitalisti.
. näytti tiistaina
osoittautuvan liioitelluksi. Vaikuttaa enemmän järjestäjien ja urheiluliikkeen päänvaivalta, poliisin tiedottaja Mats
Glansberg sanoi.
Ohikulkija löysi maanantaina
ensimmäisen pussukan, ja poliisi
paikallisti pian perään toisen. Hallituksen jäsenet ymmärsivät perustelut hyvin, Hirvi
sanoo.
Hirvi varmisti jatkopaikkansa
komiteassa, kun urheilijat äänestivät jäsenistä Kroatian Zagrebissa pidetyissä MM-kilpailuissa.
Hirven lisäksi ampujat valitsivat
komissioon Yhdysvaltain kivääriampujan Jason Parkerin, Italian pistooliampujan Roberto Di
Donnan ja Kiinan pistooliampujan Yifu Wangin. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. Kovinkaan radi-
Ranska
Suomea
parempi
SSS?STT
Suomen naisten lentopallomaajoukkue hävisi Ranskalle Hämeenlinnassa tiistaina pelatussa
harjoituspelissä lukemin 0?3
(17?25, 11?25, 24?26). (alk. Sen tiedän, että
meillä on paljon hyökkääviä pelaajia kentällä, Hodgson kuittaa
kyselyt pelisysteemistä.
Yksi huomionarvoinen tekijä ottelun suhteen on tietysti se, että
Englannin valioliiga ja Hollannin
pääsarja alkavat tulevana viikonloppuna. Minun on nyt
vain varmistettava, että saan tästä ottelusta mahdollisimman paljon tietoa pelaajistamme.
Maajoukkuekapteeni Sami Hyypiä on valmentajan kanssa samoilla linjoilla.
. Hodgson ottaa osaa seurojen huoleen pelaajistaan, mutta
mitään sen kummempaa säästelyä ei Englannissa (Hyypiä, Kuqi,
Jääskeläinen) tai Hollannissa
(Kolkka, Väyrynen, Kopteff) pelaavien kanssa harjoiteta.
. Tvtoimittaja löysi myöhemmin päivällä laatikollisen ruiskuja ja tiistaina löytyi vielä yksi muovipussi.
. Se sopii meille
hyvin. Odotan
pelaajien tekevän kovasti töitä
voittaaksemme ottelun, sillä voiton jälkeen on huomattavasti mukavampaa lähteä karsintoihin,
ensimmäisen kerran kotiyleisön
edessä esiintyvä päävalmentaja
Roy Hodgson tiivistää keskiviikon
ottelun.
. Tärkein asia nyt on saada vastauksia siihen, millä joukkueella
pelaamme karsinnoissa. En tiedä, miten helppoa on
löytää Puolan tapainen joukkue
vastaamme, mutta meidän on
vain valmistauduttava siihen otteluun niin hyvin kuin pystymme
ja otettava heistä tarpeeksi selvää, Hodgson päättää.
Suomen mahdollinen avauskokoonpano: Jussi Jääskeläinen;
Petri Pasanen, Toni Kuivasto, Sami Hyypiä, Hannu Tihinen; Jonatan Johansson, Aki Riihilahti,
Mika Väyrynen, Joonas Kolkka;
Alexei Eremenko jr., Mikael Forssell.
Kolme suomalaista
MM-finaaleihin Pekingissä
SSS?STT
Hirvi jatkaa ISSF:ssä
SSS?STT
SÄHKEET
Lehtikuva/Marja Väänänen
Niko Kyyhkynen eteni korkeuden finaaliin nuorten yleisurheilun MM-kilpailuissa Pekingissä.
Hartolan Voiman Annika Nurminen eteni naisten moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun
19-vuotiaiden MM-kilpailujen
avauspäivänä tiistaina Pekingissä. Luulen, että jos pelaamme hyvän ottelun, niin myös voitamme sen,
Hyypiä pohtii.
Suomen avauskokoonpanon ja
sen ryhmittymisen suhteen päävalmentaja on tuttuun tyyliinsä
salamyhkäinen. Kotkan Ampumaseuraa
edustava Hirvi, 46, on ollut komitean puheenjohtaja sen kahden
vuoden takaisesta perustamisesta
lähtien. Minulle tarjottiin huumausainetta ja käytin sitä. Hän on Boston Bruinsin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2003. Pohjois-Irlanti on joukkue, jolla on samantapaisia ongelmia kuin meillä,
mutta myös samantapaista potentiaalia. Ne ovat venäläisvalmisteisia, lihakseen pistettäviä. Parinkymmenen vuoden takaiset huippuajat ovat vihreäpaitaisilta olleet ohi jo kauan, mutta nousua
Pohjois-Irlanti kuitenkin tekee ta-
ti teknisellä puolella. Nyt suomalaisen
naislentopalloilun
avainkysymys on miettiä visio,
miten tästä eteenpäin, Suomen
maajoukkueen valmentajan tehtävistä vetäytyvä Antti Paananen sanoi.
Paananen jatkaa työtään suomalaisen lentopallon eteen liiton valmennus- ja koulutuspäällikkönä.
. Valcakin NHL-oikeudet omistava Boston
halusi nuoren pelaajan kehittyvän pääsarjatasolla. Tiedustelut: Marjut Eriksson
p. 040-7623049
1998/1999 synt.
MA Ollikkala klo 16.30-17.45 ja PE Hermanni
klo 16.30-17.45. Välierissä Vilen jäi hännille
ajalla 12,11. Valcak on kuulunut maansa juniorimaajoukkueisiin 17, 18- ja 20-vuotiaissa. elokuuta 2006
?
Tuottaja: Risto-Matti Kärki puh.7702 309. Valmentaja Lawrie Sanchez on
muokannut harvoin voittaneesta
joukkueesta kilpailukykyisen ryhmän. Toisessa karsintaryhmässä Sonja Alasalmi jäi tulokseen 44,22 ja putosi jatkosta.
Karsinnan paras oli saksalainen
Vivian Zimmer tuloksella 56,15.
Miesten korkeudessa Niko
Kyyhkynen ylitti kolmannellaan
ennätyskorkeutensa 218 ja eteni
torstaiseen loppukilpailuun. Nylander, 44, voitti
urallaan 400 metrin aidoissa EM-hopeaa 1990 ja 1994 sekä EMpronssia 1986.
SSS?STT
Garlea ihmetyttää lähinnä se,
miksi ruiskut, ampullit ja kanyylit
jätettiin tavalliseen roska-astiaan.
. Tähän mennessä tiedämme,
että kyseessä on vitamiineja ja sydänlääkkeitä. Laboratoriotutkimuksissa voi selvitä jotain muuta,
mutta juuri nyt ei siltä vaikuta,
Glansberg sanoi.
Testien analyysit
ensi viikolla
Huddingen Yliopistollisen sairaalan dopinglaboratorion johtaja
Mats Garle tutki löydetyistä ampulleista ja kanyyleista otettuja
kuvia ja totesi, ettei kyseessä ole
dopingvalmisteita.
. Marttinen
juoksi eränsä yhdeksänneksi aikaan 3.58,67.
Göteborgin ?dopinglöytö?
luultavasti vain vitamiineja
SSS?STT
Entinen aitajuoksija Sven Nylander seurasi entisen korkeushyppääjän Patrik Sjöbergin esimerkkiä ja myönsi käyttäneensä kokaiinia yleisurheilun EM-kilpailujen yhteydessä Göteborgin yössä. Totta kai olisin
murheen murtama, jos joku pelaajista loukkaantuisi. Suomalaisista Sini Pöyry heitti tuloksen 64,10 ja
sijoittui kahdeksanneksi. Karsintarajan 218 ylitti kaikkiaan
kymmenen hyppääjää.
Naisten kuulassa suomalaiskaksikko Minnamari Kuossari ja
Johanna Pulkkinen karsiutui.
Kuossari oli tuloksella 14,02 karsinnan 20:s ja Pulkkinen 22:s tuloksella 13,87.
Virolainen Margus Hunt heitti
miesten kiekon karsinnassa ensimmäisellään nuorten maailmanennätyksen 66,35. Vaikka
kolme runkomiestä (Teemu Tainio, Jari Litmanen ja Markus
Heikkinen) onkin sivussa, on
Hodgsonilla silti millä mällätä 24
pelaajan ryhmänsä kanssa.
. Seppänen teki 11
ja Jokinen kuusi pistettä.
. liigassa. 187-senttinen ja
92-kiloinen Valcak pelasi viime kaudella Tshekin Extraligassa sekä
1. 045-6726914
Urheilussa tapahtuu
Vilpas veteraanit kokous Tupurin majalla maanantaina 21.8.
klo 17.00.
Ykkössuunnat tänään keskiviikkona Kiskon Kurkelassa.
Opastus väliltä Kitula-Kisko tieltä. vastuksesta.
Se, palveleeko Pohjois-Irlanti
vastustajana erityisen hyvin EMkarsintoja, ei ole Hodgsonin mielestä niin oleellista. Olen ollut maajoukkuekuvioissa mukana yhteensä seitsemän
vuotta ja nyt tuntuu siltä, että ei
ole enää uutta annettavaa. Ensimmäinen ottelu alkaa kello 19.
SSS
Moukarin ME taas uusiksi
Göteborgin yleisurheilun EM-kilpailussa naisten moukarin kultaa voittanut Venäjän Tatjana Lysenko paransi omissa nimissä olluttaan maailmanennätystään lukemiin 77,80 Tallinnan kansainvälisissä kilpailuissa tiistaina. Tämä on viimeinen valmistava
ottelu ennen karsinnan alkua, ja
toki itseluottamuksen kannalta
olisi hyvä voittaa. Moukarin loppukilpailu käydään keskiviikkona.
Naisten keihäässä Jelena Jaakkola viskasi ennätyksensä 50,22
ja mahtui 11:ntenä 12 parhaan
loppukilpailuun. Lähdöt 17-19,00. Sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2008?09.
. Kuvissa näkyvissä olevista voi
päätellä, että kyseessä on vitamiinivalmisteita. He ovat
kuunnelleet mielipiteeni tarkkaan. Siksi myös ruiskuja löytyi
paljon, Garle kertoi.
O?Neillielle pitkä sopimus
Jalkapalloseura Aston Villan päävalmentajalle Martin O?Neillille on
luvassa ennätyksellisen pitkä sopimus. Kuvassa
myös seuran johdosta väistyvä Doug Ellis.
Valcak try outille TPS:ään
Turun Palloseura on solminut try out-sopimuksen 21-vuotiaan
tshekkiläisen hyökkääjän Patrik Valcakin kanssa. Joensuun Katajan
Noora Hämäläinen sijoittui alkuerässään viidenneksi ajalla 12,02
ja karsiutui.
Vilen ja Hämäläinen juoksevat
yhdessä Lahden Ahkeran Noora
Pesolan ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Minna Laukan kanssa
vielä 4x100 metrin viestinjuoksun
alkuerissä lauantaina.
Suvi Miettinen ja Saara Skyttä
karsiutuivat naisten 3 000 esteillä, samoin Riku Marttinen miesten 1 500 metrillä. Se oli tietysti
kaamea erehdys, joka vaikuttaa aivan liian moneen ihmiseen, Nylander sanoi TV4-kanavan haastattelussa tiistaina.
Ruotsalaislehtien mukaan huumerikoksesta epäiltyjen urheilijoiden joukkoon kuului myös pikajuoksija Patrik Lövgren, joka on vakuuttanut syyttömyyttään. Nylander ja Sjöberg päätyivät sunnuntain vastaisena yönä poliisin
haaviin epäiltynä huumausainerikoksesta.
Leinonen. 8
Salon Tuisku Kirsi Monerris
p. 738 7235, 0440 562 250 P. 041 516 8802
Ilmoituksen hinta vain 2,25 euroa
+ alv. hal. 5 as 2.
Pertteli P. 8 Plaza. 733 3555
Turunt. Lisätiedot ja varaukset
p. Halikko
Vanha Turunt. V4-kerroin:
30,30.
Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Irene Merett/Pekka Korpi 16,6a, 2)
Last Impression 16,8a (523), 3)
1.04.38, 7) Kivinen Risto, AngA,
1.07.00, 8) Virta Ismo, TuS, 1.11.59, 9)
Vasarainen Juha, Roamers, 1.20.37,
10) Nurminen Jaakko, 1.22.58, 11)
Kirmula Hanna, 1.23.30, 12) Laiho
Marko, Halikon, 1.23.32, 13) Uutela
Jari, Amada, 1.23.45, 14) Saarinen
Pertti, Nokia, 1.25.28, 15) Apaja Urmas, UskelanU, 1.26.51.
B, 0.12 km (35): 1) Nummelin Heli,
RR, 49.09, 2) Leino Olli, Roamers,
53.37, 3) Kurppa Matti, SalComp,
54.09, 4) Kinnunen Sami, 54.38, 5)
Laakso Raimo, 56.23, 6) Hofmann Kari, AngA, 56.29, 7) Hellberg Janne,
57.59, 8) Aavasalo Asko, SalVie, 58.18,
9) Honkanen Raimo, AngA, 58.26, 10)
Kalve Risto, PR, 59.39, 11) Toivonen
Siiri, R-P, 1.00.36, 12) Laine Jorma,
SalVie, 1.00.59, 13) Saari Osmo, R-P,
1.01.30, 14) Paatero V-P, TurVU,
1.02.13, 15) Grönholm Timo, HLF,
1.02.34.
C, 0.31 km (73): 1) Sundberg Iiro,
44.19, 2) Kurppa Pauli, 47.59, 3) Laine
Erkki, AngA, 48.51, 4) Salminen Rauno, UK-Delta, 50.39, 5) Lehtoruusu
Antero, TetraPak, 51.43, 6) Mäkelä
Seppo, AngA, 53.47, 7) Säkö Ilkka,
54.33, 8) Matinaho Veijo, UK-Delta,
56.57, 9) Kukkonen Matleena, Toritera, 58.05, 10) Ojamaa Marja-Liisa,
Loglift, 1.01.04, 11) Lietzen Jukka,
Kisko, 1.01.25, 12) Salminen Mikko,
1.02.10, 13) Eskola Marjaana, SalVie,
1.02.48, 14) Lehtonen Jari, 1.03.19, 15)
Hämäläinen Antti, 1.03.56
D, 0.84 km (54): 1) Knaapi Jouko,
36.47, 2) Ylikoski Tuomo, SalVie,
39.07, 3) Nikkanen Seppo, NMP Roam, 40.52, 4) Tamminen Tuomas, Pepe, 41.14, 5) Kirmula Joona, AngA,
42.04, 6) Tamminen Sirpa, Pepe,
42.06, 7) Peltomäki Ilpo, 42.31, 8) Hellberg Jarno, 42.54, 9) Koski Mikko,
45.15, 10) Hietajärvi Arto, Salcomp,
45.25, 11) Koski Mikko, 45.52, 12) Lehtonen Esko, 46.49, 13) Kaanela Rauno,
50.01, 14) Suvitie Torsti, 50.09, 15)
Hellberg Liisa, 51.02.
Järjestäjänä Salon Vilpas. toto (67-12): 2,75 1,73-6,17-2,95 77,95.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Belmonte/Markku Nieminen 16,5a,
2) Jetlag 17,1a (288), 2) Arbok
17,1a (510), 4) Prins Lupin 17,2a
(288), toto (3-2/4): 1,20 1,23-2,332,70 4,24-8,98. 727 6550
------------------------------------------------------
Tukkik. ja la)
-----------------------------------------------------Hammas-Syke Plaza 3. 722 1221
www.vetman.fi
-----------------------------------------------------Jalkaterapiakeskus
Naviculare
Pirkko Vuorinen
Raatihuoneenk. 736 2133
Hornink. 045 652 5445
Hornink. 044 2771112
Kauneushoitola Melita Kiviaho
Hornink. toto (1-117): 7,91 1,79-1,99-1,70 15,33.
Pelivaihto 577 907.38 e, yleisöä
2 300.
Myytävänä
U K T- P I H AVA R A S T O T
Katso lisää netistä!
Tilaa esite 0424 852 260
Myynti 0424 852 200
Huveja
alk.
BURNOUT
PARTY
Halikon Apteekki
Prismant. 9, p. meren
läh. 050 917 2914 (aikoja ilt. 4, katutaso, p. 0400 120 822.
Moottoriajoneuvoja myytävänä
Terveyspalvelujen ja kauneudenhoidon
Apteekit
UKT- Pihavarastojärjestelmästä löytyy
edullinen ja nopea apu
omakotitalojen,
taloyhtiöiden ja lomaasuntojen säilytysongelmiin.
Tutustu laajaan valikoimaan
UKT-pihavarastoja,
varasto+katos ja
varasto+puucee
yhdistelmiä.
SIIRRETTÄVÄ
GRILLIKIOSKI
Amadeus optiikka
Katrineholmink. Tuloksia jo
Terveys- ja kauneudenhoitopalvelujen
ammattilaiset Salkkarissa
joka toinen keskiviikko.
Lyhytaikaishoitoa
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ Lääkäriasema Salon
Annank. Kuuselank. vaihde 727 4100,
------------------------------------------------------
Luontaishoitoja
Kuntolaitteita
Sportia Salo
Asemakatu 7. 3
as. 731 9700
------------------------------------------------------
Fysioterapiaa
Eläinlääkärit
Anne Partti Halikko. 0400 977333 Salon Silmälasikeskus Oy
Salon Näkökeskus
www.eijatang.com
Turunt. 02-737 1502
-----------------------------------------------------Kiikalan Apteekki
Kirkkot. krs.,
p. 3 A, ajantil. 731 1345
------------------------------------------------------
Hammaslääkärit
Palvelukeskus Ilolansalosta, myös
kotiin. 14, Salo. 777 6480
ma-pe 9-16.30, to 9-17
Fysikaalista hoitoa
Ajalin-Laapotti Hillevi Turunt. 02-721 3355
044 721 3356
------------------------------------------------------
Jaana Häkli Tyrynt. mökin/okt miel. 7, Salo. krs, p. vuokrata talvias. 11 A 10, 4.krs, p. Avoinna joka päivä Salon Kuntoutusasema
8.30-21. 040 574 3107/Erja Suonpää
Personal trainers
Kotona asumisen tukipalveluita
ikäihmisille SALVA ry:ltä
Pia Svegin-Toivonen
------------------------------------------------------
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Fysioterapeutti
FAF personal trainer
p. 3, Salo.
P. Koko 3x5.
Tarpeettomana.
P. 8 P. 8 p. 0449302040.
Hinnat alk.
Vilhonk. 731 3544, 0400 945132 www.salonsalonki.fi
Hammaslääkärikeskus
Melissa Hammashuolto
------------------------------------------------------
Puutarhak. (02) 721 3355, 044 721 3356
------------------------------------------------------
Kotisairaanhoitoa
Kotihoito Merivire
Vilhonk. Seuraavat Maanantairastit 21.08.2006, paikkana Lupaja, järjestää Rasti-Perniö.
Opastus tieltä Salo-Tammisaari 25 km
Salosta.
P5 40 m: 1) Lauri Lietzen 9.8, 2) Antero Lehtonen 12.2, 3) Vesa-Matti Tuominen 13.7.
T7 40 m: 1) Katri Lindroos 8.0, 2)
Sanni Kettunen 8.1, 3) Emilia Kilpiö
8.2.
T7 pituus: 1) Katri Lindroos 2.53, 2)
Anni Lindroos 2.5,1 3) Sara-Elise Ruokonen 2.03.
P7 40 m: 1) Ossi Pelto-Lampola 8.6,
Kalle Lehtinen 8.6, 2) Henri Pylkkö
9.4, 3) Väinö Haikio 9.7.
P7 pituus: 1) Kalle Lehtinen 2.53, 2)
Ossi Pelto-Lampola 2.52, 3) Henri
Pylkkö 2.32.
T9 60 m: 1) Sini-Tuuli Sulander 10.7,
2) Wilma Murto 11.1, 3) Anniina Kuosa 11.3.
T9 pallo: 1) Sini-Tuuli Sulander
18.47, 2) Wilma Murto 16.42, 3) Monika Nyman 11.93.
T9 pituus: 1) Sini-Tuuli Sulander
2.90, 2) Wilma Murto 2.84, 3) Anniina
Kuosa 2.4.
P9 60 m: 1) Niklas Välikangas 11.4,
2) Santeri Kettunen 11.6, 3) Markus
Äijälä 12.2.
P9 pallo: 1) Sami-Janne Tuominen
22.84, 2) Santeri Kettunen 19.71, 3)
Markus Äijälä 13.53.
P9 pituus: 1) Santeri Kettunen 2.71,
2) Sami-Janne Tuominen 2.49, 3) Markus Äijälä 2.45.
T11 60 m: 1) Marika Äijälä 11.3, 2)
Katariina Kuosa 12.5.
T11 keihäs: 1) Katariina Kuosa
11.19, 2) Marika Äijälä 7.15.
P11 60 m: 1) Elmo Lindroos 9.6, 2)
Juho Nummiluikki 10.3, 3) Henri
Mentula 10.4, Johannes Lindroos 10.4.
P11 keihäs: 1) Elmo Lindroos 21.06,
2) Antti Haikio 19.16, 3) Johannes
Lindroos 15.70.
T13 100 m: 1) Anna Hurtta 14.8, 2)
Meri-Sisko Sulander 15.7, 3) Suvi-Riitta Sulander 16.4.
T13 korkeus: 1) Meri-Sisko Sulander
126, 2) Suvi-Riitta Sulander 126, 3)
Anna Hurtta 115.
P13 100 m: 1) Kalle Murto 15.8.
P13 keihäs: 1) Kalle Murto 129.
P15 100 m: 1) Niko Välikangas 13.4,
2) Albert Mentula 13.8, 3) Timo Reunanen 15.8.
P15 korkeus: 1) Albert Mentula 146.
Naiset kuula: 1) Tiina Lindroos 768,
2) Elina Lietzen 765, 3) Sari Murto
674.
Miehet 100 m: 1) Kimmo Lehtinen
15.5, 2) Pasi Romu 18.3.
Miehet kuula: 1) Matti Murto 967, 2)
Markku Lindroos 867, 3) Kimmo Lehtinen 852.
Miehet keihäs: 1) Matti Murto 36.83,
2) Markku Lindroos 36.60, 3) Kimmo
Lehtinen 24.25.
YLEISURHEILU
Kuusjoen Humun ja kunnan yhteiset yleisurheilumestaruuskilpailut:
T5 40 m: 1) Jenni-Mari Kilpiö 10.4,
2) Elena Rauhala 11.1, 3) Emma PeltoLampola 12.4.
T5 pallo: 1) Elena Rauhala 5.17, 2)
Jenna-Mari Kilpiö 3.98.
Zetah Laukko 16,8a (261), 4)
Razzmataxx 16,9a (128), toto (127-6):
36,33
17,78-9,59-3,96
1 057,10. Nurmo,
Kitee . ------------------------------------------------------
------------------------------------------------------ Länsirannan
Erik.hammasteknikot
Hammaslääkärit
Erikoishammasteknikko
Salon Hammaslääkärikeskus
Marko Rosendahl
Länsiranta 8, Salo, p. joka toinen
keskiviikko
muut palvelut:
. 0400 616 551
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Urheiluhieroja Juha Tanska,
Vesa Kälviäinen
Helena Havia-Kinnala
Salvan kotihoito Salolaisille
vanhuksille ja vammaisille,
ma-pe klo 7-17, tilauksesta
P. 727 4800
Katrineholmink. 77 021 / ilmoitukset.
Salon Silmälasikeskus Oy
Turunt. 731 2632
Kauneushoitola Salon Salonki
------------------------------------------------------ -----------------------------------------------------Matti Jalonen Turunt. 22 % / rivi/ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
------------------------------------------------------ Hiushoitola Tyylitiimi
------------------------------------------------------
Haluatko laihtua. 733 3420
------------------------------------------------------
Turunt. 721 8000
Kotipalvelut
Joka päivä ympäri vuorokauden
P. 7, p. 0500 486 171
-----------------------------------------------------Timo Hirvonen, Tyrynt. Riitta
Nevalainen p. 77 021 / ilmoitukset.. P. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 16. 772 3449
-----------------------------------------------------Kuninkaantien Eläinklinikka
Halikko, p. 774 1400
- Turku, Kauppiask. 0440 316 776
Joka päivä ympäri vuorokauden
P. 14, Salo. 8, p. 14, Salo. 1,
p. P. Its. 733 7868
Kuntoutusta vanhuksille
Hoitola-Kemikalio Aleksiina Ky
P. toto (15-16-5): 4,80 2,123,51-4,81 16,93.
Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Pine Arthur/Martti Ropponen 20,1, 2) Tango Amore 19,5 (598), 3) Eko April
19,7 (225), 4) Robin Grain 19,8
(35), poissa: 11,13. joka toinen
keskiviikko
----------------------------------------------------- ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. omaishoidettavalle tai
sairaalasta kotiutuvalle)
Lisätiedot ja varaukset
P. kosm. 1, p. p. 7335334
-----------------------------------------------------Linja-Autoaseman Parturi
Katrineholmink. 733 5545
Hyväkuntoinen kaksio
Salon seudulta.
P. kasvo-, käsi- ja jalkahoidot,
chromolite- kivuton karvanpoisto
Pertteli, p. toto (3-14-12):
TULOSPÖRSSI
MIESTEN SUPERPESIS,
JATKOSARJA
Koskenkorva?Kitee
1?1)
Kuopio?Oulu
11?7)
Pattijoki?Hyvinkää
3?0)
Sotkamo?Nurmo
5?1)
Sotkamo
Pattijoki
Kuopio
Kitee
Koskenkorva
Nurmo
Oulu
Hyvinkää
?
URHEILU
2
2
2
2
2
2
2
2
1
1
1
0
0
1
0
0
1
0
0
1
2
0
0
0
1?0 (8?3,
2?0 (7?4,
2?0 (19?1,
2?0 (6?5,
0
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
1
0
1
1
2
15?8 11
24?5 9
28?17 6
10?19 5
16?13 4
16?17 4
20?25 1
7?32 1
Seuraavat ottelut: 17.8. 777 6400
Avoinna ma-pe 8-20, la 8-16
------------------------------------------------------ -----------------------------------------------------Yliopiston Apteekki
Suomen Punainen Risti
Vilhonk. Herbalife jm. 8
p. Sotkamo.
JALKAPALLO
SalPan ABC turnaus:
pojat D-12 (-94)
FC Halikko - SCR 2-1
-Joona Rautanen 1-1, Niklas Ahlqvist 1-0, Vesku Laine 0-1
PuiU - FC halikko 0-1
- Santeri Leino 1-0, Niklas Ahlqvist
0-1
EPS - FC Halikko 0-1
-Joona Rautanen 1-0
FC Halikko - FC Honka 2-0
-Tommi Ikonen 1-0, Niklas Ahlqvist
1-0, Santeri Leini 0-2
PiPs - FC Halikko 1-1
-Santeri Leino 1-0, Niklas Ahlqvist 0-1
RP 2-1
FC Halikko oli D-12 sarjan toinen.
P92 piirisarja:
SalPa-93 - SalPa/sin 2-3 (1-1)
SalPa-93: Arkan Rasul 1+0 rp, Matias Lajunen 1+0, Niko Aaltonen 0+1
SalPa/sin: Viktor Konssi 1+1, Tomi
Aaltonen 1+0, Albion Sadikaj 1+0, Serbest Birbal 0+1
LENTOPALLO
Hämeenlinna: Naisten lentopallomaaottelu:
Suomi?Ranska 0?3 (17?25, 11?25,
24?26).
SUUNNISTUS
Maanantairastit, Kavila:
A, 0.62 km (24 osallistujaa): 1) Kaartinen Markku, Delta, 47.54, 2) Elovaara Vesa, AngA, 51.16, 3) Lehto Janne,
AngA, 51.45, 4) Lietzen Jaakko, Kisko,
58.43, 5) Loukonen Veikko, PiKe,
1.00.24, 6) Heinonen Kari, AngA,
9,97 2,58-9,10-5,05 429,98.
Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Caddie
Amour/Laura Tulonen 18,4a, 2)
Smooth Park 18,5a (753), 3) Tipsey Boko* 18,5a (143), 4) Win Maker 19,0a (200), poissa: 5. Pattijoki . 040 734 1152
Kuntoutusta
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------
Hornink. krs, p. 4, Salo. P. elokuuta 2006
14
RAVIT
Tampere
Tototv
Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Pavei/Mika Forss 30,8, 2) Rallin Huuko
30,8 (70), 3) Niksari 31,9 (96), 4)
Hällin Hilima 31,2 (47), poissa:
11,12. 8
II krs. 045 678 7888
www.fysioactive.fi
------------------------------------------------------
Seniorineuvola
SALVAN seniorineuvola
Optiset liikkeet
Turvapuhelimet
Terveydenhuollon palveluita
ikäihmisille Palvelukeskus Ilolansalossa. ruuan OMT-Fysiosyke
lisäksi ateriakuljetuksen Salossa.
Turunt. 3, p. Tapahtumaan osallistui 186 juoksijaa. 738 7146
Avoinna arkisin 9.00-16.00
John Sjöblom Halikon Vanha
Turunt. 733 7737 Ajantilaus p. 6. 727 2811
------------------------------------------------------
Parturit/kampaamot
Annankatu 12. 727 4800
Teemme maksuttoman kartoituskäynnin p. krs, p. Sähkökuja 2, Halikko
P. V4: vaihto 192 307.88 e;
oikea rivi 3-10-6-12; poissa III/8
IV/10 kerroin 1 960,42. Koskenkorva, Hyvinkää . 7, torin varrella.
P. Päivän
Duo: vaihto 34 651.00 e; oikea rivi
6-12; poissa I/8 kerroin 519,76.
Lähtö 8, sh 1 600 m: 1) Turkinpippuri/Tapio Katainen 27,1a, 2)
Vauhtikundi 27,4a (188), 3) Tessaliina 27,7a (78), 4) Viljatar 28,3ax
(405), toto (7-10-9): 2,34 1,77-3,151,51 23,14.
Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Fighter
Tilly*/Markku Nieminen 16,4a, 2)
Carbor 16,7a (117), 3) Enola Joy
Toy 17,0a (33), 4) Golda Game
17,0a (506), toto (4-2-10): 2,42
1,42-2,45-1,35 11,07. 731 6920
www.salonfysioterapia.fi
Jalkahoitolat
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ Lääkäriasema Salon
7, 2. 8, 4. 050 491 4658
Paljon kysytty
?mopoauto?
NYT
koeajattavissa!
Salon Hammaslääkäripalvelu Oy ------------------------------------------------------ Erjan kotisairaanhoito
Salon Hammasröntgen
Joka päivä ympäri vuorokauden
Tuula Mäkelä Sepänt. 040 574 3107/Erja Suonpää
-----------------------------------------------------Hieronta, Kiinalainen akupunktio,
manipulointi, shiatsu. 17, p. 02 722 1240
Salon Vanha Apteekki
Vilhonk. V4-kerroin:
21,98.
Lähtö 6, V4-3, lv 1 600 m: 1) Ray
Gun/Jarkko Ristimäki 13,0a, 2)
Phoenix Hornline 13,4a (33), 3) P
J Punjab 13,6a (58), 4) Beboper
14,3a (433), toto (6-1-10): 3,22
1,65-1,41-1,71 5,10. 8 P. 040 574 3107/Erja Suonpää
Helsingint. P. 21. P. 7 A, 3. Salo, p. 7311250, 050 3250683
Kaarina Vuorinen Hyvänolon
hoitola Pertteli P. 731 4959
------------------------------------------------------
Kuntohoitaja Pekka Kurppa
Turunt. Kaikki huom. 5 as. 731 1622
-----------------------------------------------------Salon Näkökeskus
Turvapuhelinvuokrausta
vanhuksille ja vammaisille
myös koekäyttöön!
Palvelukeskus Ilolansalosta
lisätietoja ja tilaukset,
ma-pe p. 044 5427800
Lyhytaikaishoitoa vanhukselle
Ilolansalon Kammarissa
(esim. 727 2800
Plaza 2 krs., p. 11?13, 2. 41 400, 414 0111
------------------------------------------------------
Lääkäriasemat
Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 733 3677
Ajanvaraus ark. Troikka:
67,96.
Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Ozone
Kemp/Esa Holopainen 17,5a, 2)
Red Rose Future 17,7a (75), 3) Verona Laukko 17,7a (33), 4) Vickwire 17,8a (382), poissa: 8. 02-721 3355, 044 721 3357
------------------------------------------------------
Silmälääkärit
Amadeus optiikka
Plaza 2 krs., p. 733 2761
------------------------------------------------------
Turunt. Silvia 17,0a (146), 3) Norman
Mailer 17,2a (18), 4) Tas Heavenly
17,3a (514), toto (10-11-3): 2,82
1,22-1,90-1,14 14,15. Lisätietoja ja tilaukset
P. klo 8-19, kesäla sulj. 044 724 0240
----------------------------------------------------Lääkärikeskus Mehiläinen
- Salo, Plaza, Vilhonk. (02) 727 4120
info@sallab.fi
------------------------------------------------------
Laihdutuspalveluja
viikossa. 733 7772, 0400 749 642
-----------------------------------------------------Fysioterapeutti Jari Pelli
10.850
1
0.850 e
+toimituskulut
Helsingintie 32, Salo, puh. P 733 5131
T:mi Eija Tång Vitaalishiatsu
Soita puh. 02-721 3355,
044 721 3356
------------------------------------------------------
Vanhustenpalvelut
Erjan kotisairaanhoito
Helsingint. 731 3309
Ilman ajanvarausta. 7 A, 3. krs
p. 731 1622
hieronta, kalevalainen jäsenkorjaus
------------------------------------------------------ -----------------------------------------------------harj. 040 504 0063 (aikoja ilt.)
Tarvitsetko itse tai läheisesi
kotihoitoa, kotisairaanhoitoa
tai kotikuntoutusta.
Kirsi-Marja Degert P. krs, p. 02-721 3355
Palveluhakemistojen
aikataulu:
terveys- ja
kauneudenhoitopalvelut:
. Oulu, Kuopio . 7, p. P. 1, 3.krs. V4-kerroin: 8,65.
Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1)
Frankie Fay/Mika Forss 17,0a, 2)
E. 7 A, 3. 733 2211 Kiikala, p. 733 2113
------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------ Asemak.
-----------------------------------------------------Salon Fysioterapia Oy
Remonttitait. 044 338 9100.
mm. 8.
Helsingint. 040 7561343
Hierojat
Kauneushoitolat
Dipl. P. 727 6600
----------------------------------------------------- ------------------------------------------------------ -----------------------------------------------------Kuninkaantien Apteekki
Länsiranta 8, 24100 Salo, p.
7312300
av. hoidot, Reiki kurssit.
Kotialhonk. 736 2020
A. 3 B, p. P. krs,
Kotipalvelu Tupastuttu
Hierontapiste HyväOlo
Hierontaa ja Kalevalaista
jäsenkorjausta. 02-721 3360, 044 721 3360
Lääkärit
Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 02-721 3355, 044 721 3358
Erjan kotisairaanhoito
------------------------------------------------------
Helsingint. Tervetuloa!
------------------------------------------------------
Salon Primavera
Lammervo
------------------------------------------------------ Marianna
Mustamäenk. 2, Halikko. P. 2,
Kauneushuone Merja Lehtinen
Turunt. 730 0511
Lisätietoja ja tilaukset,
-----------------------------------------------------ma-pe p. krs.
24100 Salo. p. ma-pe 8.30-19, la 8.30-15
www.kuninkaantienapteekki.fi
-----------------------------------------------------Kuusjoen Apteekki
p. 731 9631 Taina Niemi
Rummunlyöjänk. Anneli Kivijärvi-Lehti
Mäyränk. 3, Salo, p. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. klo 8?9, p. 4, p. 6 A 3
Sari Vihervuori
Halutaan vuokrata
www.takatalo.fi
PALVELUHAKEMISTO
-Salon Eläinlääkärikeskus
998 ?
Kaikki laitteet. Peltonen
Avain Fysio
Palvelukeskus Ilolansalosta sis. Valtakunnallinen
palvelunumero 0203 20200(pvm)
www.yliopistonapteekki.fi
------------------------------------------------------
Ateriapalvelut
Ateriapalvelu vanhuksille
Länsiranta 8, II krs, p. 8, p. Ajan-varaus
ark. 2, p. 7272 400
Jani Riuttala (02) 7272 403
Otto Kotaja (02) 7272 402
Vuokrattavana
Aina kun
tarvitset auton...
SOITA 733 2200
Helsingintie 14
vrk
Salo
24 h/
Edulliset autovaraosat ja tarvikkeet
erittäin laajasta valikoimastamme,
useimmat suoraan varastosta.
Katso hinnat ja saatavuus netistä
tai tule suoraan paikan päälle.
www.motonet.fi
VARAOSIA YLI 500 ERI AUTOMALLIIN
Savenvalajankatu 3 puh. 10, Kiikala, p. 7 A, 3
777 7714
LOMALLA
p. 02 - 774 3252
ja johtava sosiaalityöntekijä Päivi Mäkinen,
p 02 - 774 3243, etunimi.sukunimi@halikko.fi.
Sosiaalilautakunta. 777 7719
p. 777 7712
p. Tehtäviin kuuluu Halikon kunnan vastavalmistuneen vanhustenhuollon strategian mukaisten uudistusten toteuttaminen kotihoidon osalta.
Täydellinen hakuilmoitus on luettavissa kunnan kotisivuilta www.halikko.fi/ajankohtaista/rekrytointi
Hakemukset toimitetaan Halikon kunnan sosiaalitoimistoon, PL 5, 24801 Halikko. 777 7721
Puhelinosakkeita SSP
Hyvät hinnat, ei kuluja myyjälle. Kysy myös XLT- ja XLT+ -varustepaketeista.
Halikko on 9.600 asukkaansa peruspalveluista huolehtiva vetovoimainen kunta E18-moottoritien varrella.
Matkaa Turkuun 50 km ja Helsinkiin 120 km.
FordRanger Wildtrak - tilanteessa kuin tilanteessa
31.190 e + toimituskulut 600 e
TERVETULOA!
ÖRNINK. 12.990 e + toimituskulut 600 e
Kari Lithonius
Kimmo Rintala
Juha Korvenvalta
Jaakko Moisio
Saku Virta
Petri Jauhojärvi
p. Vain koeajamalla voit itse todeta uuden Transitin ylivoimaisuuden.
Tervetuloa koeajamaan! www.uusitransit.fi
Hinnat alkaen 26.400 e + toimituskulut 600 e. 050 553 4631.
Tilaukset, osoitteenmuutokset, palaute ja viikkomarkkinailmoitukset.
Kätevästi osoitteesta www.sss.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
V
E
L
H
O
Haemme yhteistyökykyistä henkilöä, jolla on alan
osaamista sekä kyky kehittää kotona annettavaa palvelua. avohuollon ohjaaja Helena Laine, p. 777 7720
p. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Keskiviikkona 16. 3-5 P. 050 636 70.
Julistamme haettavaksi
AVOHUOLLON OHJAAJAN VIRKA
31.8.2006 klo 14.00 mennessä.
Alk. Maksan vs-veron.
Puh. Soita 040 589 5322.
Ostetaan
Kappaletavaranosturi 15-25
tm, Kverneland 4-siipinen sarka tai paluuaura. 777 7770
etunimi.sukunimi@sok.fi
www.salonautomyynti.fi
MA, KE-PE 9.00-17.00
TI 9.00-18.00,
LA 10.00-14.00
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
1000 e SSP Oy:n osakkeesta
käteisellä. 02 - 774 3241 tai 050 522 1230,
vs. Kuoreen merkintä "avohuollon ohjaaja".
Lisätietoja tehtävästä antaa sosiaalijohtaja Tarja
Miikkulainen, p. 0409636311.
FordFiesta Van - kätevä tekijä
Salon Seudun Puhelimen
osakkeen
1000 euroa
Soita p. elokuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
15
Uusi maisemakonttorisi.
Uusi FordTransit
Nykyaikainen ulkomuoto, laaja moottorivalikoima, huipputurvallisuus ja runsas vakiovarustelu tekevät uudesta Ford
Transitista viihtyisän konttorin, josta et haluaisi poistua hetkeksikään. Transit-valikoimaa täydentää nyt täysin uusi
matalakattoinen, keskipitkän akselivälin malli