Sairauslomalle jäi kuitenkin vain kaksi Kauhajoen poliiseista, mikä on Järvelinin mukaan erittäin vähän. Poliisi olettaa, että mies on yhä maastossa. Jari Sinkkoselta ja lastenkirjailija Timo Parvelalta on juuri ilmestynyt teos Kouluun! (WSOY).
Koko ajan ei voi olla kivaa
Kasvatuksen keskeinen haaste Jari Sinkkonen mielestä on se, miten tulla toimeen niin sanottujen kielteisten tai vihamielisten tunteiden kanssa. Maanantaina poliisi teki lentoetsintöjä ilma-aluksella Torviaavantien maastossa. Se, mikä on hyvän tuen ansiota ja mikä jotain muuta, on vain arvioitavissa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle. 731 3402. Rutiinit, säännöt ja rakenteet tuovat Sinkkosen mukaan lapselle turvaa. Myöhemmin isä ja suomalainen diplomaatti toivat pojan takaisin Suomeen auton tavaratilassa keväällä 2009. Oleellista oli sekin, että poliiseille järjestettiin psykologinen jälkipuinti nopeasti tapahtumien jälkeen. Juha Järvelin tarkastelee väitöstyössään myös amerikkalaisen Virginia Tech -yliopiston ammuskelutapausta ja poliisien selviytymistä sen jälkeen. Kolme ihmistä haavoittui. Kaupankäyntivanhempia ajaa pelko lapsen aggressiosta sekä harhakuvitelma ikuisesta sunnuntaista. Hän kuoli vammoihinsa samana päivänä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. 70-vuotias mies katosi keskiviikkona eikä häntä ole laajoista etsinnöistä huolimatta tavoitettu. Ennen ampumista Saari oli ladannut internetiin ammuskeluvideon, jonka perusteella poliisi kutsui hänet puhutteluun. Kadonnut mies asuu Maksniemessä. Kuitenkin kaupankäyntiä harrastavat vanhemmat menevät hänen mukaansa metsään kuvitellessaan, että kaikesta voidaan neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli. Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen huomauttaa, että lapsella ei ole vielä selvää käsitystä liikenteen vaaroista. Tutkimus kuuluu hallintotieteen alaan.
Rimma Salosen lapsikaappaustuomio jää voimaan
Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa lapsensa kaappauksesta tuomitulle Rimma Saloselle. (02) 770 2626 / tilaajapalvelu.
Iäkäs marjastaja yhä kateissa Simossa
Iäkäs marjastaja on ollut kateissa jo useita päiviä Simossa Lapissa. Tilanteen rauhoituttua Sinkkonen kehottaa vanhempia miettimään lastensa kanssa, mitä oikein tapahtui. päivänä 2007 Pekka-Eric Auvinen ampui Tuusulan Jokelan koulukeskuksessa kahdeksan ihmistä ja lopuksi itsensä. Perhedemokratia-ajatus on siinä mielessä kohtuuton, että siinä edellytetään lapsen osaavan ja voivan tehdä päätöksiä asioista, joihin hänellä ei ole minkäänlaisia eväitä. päivä syyskuuta Tampereen yliopistossa. Virginia Techissä korealaistaustainen opiskelija surmasi 32 ihmistä, haavoitti 17:ää ja ampui lopuksi itsensä huhtikuun 16. Lasten tultua kaaoksesta he takertumalla takertuvat siihen, että nyt on ruoka-aika, läksyjenlukutunti ja nukkumaanmenoaika. Sen seurauksena saatetaan kokea järkyttävääkin syyllisyyttä. Varsinkin pikkulapset voivat itse vastata ja päättää vain harvoista asioista. vanhemmat ja lapset yhdessä opettelevat käsittelemään pettymystä, raivoa ja vihamielisiä tunteita. Tilanteen selvittämiseksi on erilaisia keinoja, mutta varsin usein kuulee isän tai äidin suusta sanat: Jos nyt käyttäydyt kunnolla, niin saat... Ehkä ammatti-ihmisten traumaattisen stressin sietokyky on korkeampi kuin muiden, mutta eihän se rajaton ole, Jär-
velin toteaa. Hän painottaa myös, että aikuisenkin on osattava sanoa, jos kuppi on mennyt nurin ja suuttumus ollut ylimitoitettua.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
"Lapset rakastavat rutiineja"
Lasten kielteisiä reaktioita pelkääviä vanhempia Sinkkonen muistuttaa lasten rakastavan rutiineja ja sitä, että joku pitää heistä huolen. Hänen määräaikaista aselupaansa ei kuitenkaan otettu pois. Järvelin oli itse Kauhajoen määräaikaisena poliisipäällikkönä pian ampumistapauksen jälkeen syksyllä 2008. Kaiken kaikkiaan tänä syksynä koulutyönsä aloittaa lähes 60 000 ensiluokkalaista. Esimerkiksi Utsjoella, Vaasassa, Porissa ja osassa pääkaupunkiseudun kouluja ovet avattiin jo maanantaina. Olen huomannut tämän ollessani tekemisissä sijoitettujen ja lastenkotilasten kanssa. Myös kansliaan ja lupapalve-
luun saatiin lisäväkeä. Ei neuvotella, katsotaanko väkivaltaista ohjelmaa, pestäänkö hampaat tai mennäänkö nukkumaan nyt vai kolmen tunnin kuluttua.
Kasvatuksen keskeinen haaste Jari Sinkkonen mielestä on se, miten tulla toimeen niin sanottujen kielteisten tai vihamielisten tunteiden kanssa.
Kauhajoen poliisit saivat parempaa tukea kuin Jokelan
Väitöksen mukaan Kauhajoen poliisit selvisivät melko vähäisin henkisin vaurioin
STT | ELINA KORKEE
Poliisit saivat Kauhajoen kouluammuskelun jälkeen parempaa tukea kuin vuotta aiemman Jokelan ammuskelutapauksen jälkeen, arvioidaan tuoreessa väitöstutkimuksessa. Juha Järvelinin väitöskirja Poliisin työturvallisuudenjohtamisen toimivuus kriisitilanteiden yhteydessä tarkastetaan 2. Mitään rikokseen viittaavaa ei ole ilmennyt. Sen sijaan pidemmän aikavälin seuranta olisi Järvelinin mukaan saanut olla järjestelmällisempää.
MATOT JULKISIIN TILOIHIN
·Keskilattiamatot ·Käytävämatot USITTA LU ·Kuramatot M VE PAL ·Sisalmatot ·Kokolattiamatot
Vain kaksi sairauslomalle
Ammuskelijaa kiinni ottamaan menneistä poliiseista kahta
kohti ammuttiin. Kauhajoen poliisit ovatkin selvinneet raskaasta kokemuksesta melko vähin vaurioin. Katoamishetkellä miehellä oli mahdollisesti yllään tummahkot vaatteet. Lapsen voi olla vaikea kuulla, mistä suunnasta auton ääni tulee ja arvioida lähestyvän auton etäisyyttä ja nopeutta oikein, Loikkanen sanoo. Hän näki läheltä sen, miten työtoverit käsittelivät järkyttävää kokemusta ja tukivat toisiaan.
Koot: 120ø, 120x170, 140x200, 160x230, 190x285
39,
Lisäväkeä palkattiin
Poliisijohdon selkeää tukea oli se, että Kauhajoelle saatiin pestata muutamaksi kuukaudeksi kolme ylimääräistä poliisimiestä. Kauhajoen ampumistapauksen jälkeen johdon tuki paikalliselle poliisille oli parempi kuin Jokelan jälkeen. Salonen vei nelivuotiaan poikansa Suomesta Venäjälle vuonna 2008 ilman lapsen isän suostumusta. Mutta sitten on asioita, joista ei neuvotella. Ammuskelussa haavoittuneita oli 12. Se tuo lapselle tunteen, että hän on tasavahva tai itseään heikomman vanhemman lapsi, Sinkkonen sanoo. Syyskuun 23. Näin päivittäistä työmäärää voitiin tasata ja saatiin aikaa kouluammuskelusta keskustelemiseen ja siitä toipumiseen. Keravalla koulut alkoivat jo viime viikolla. Työyhteisön paineita lisäsi osaltaan se, että ampujalle puhuttelun jälkeenkin aseen jättänyt rikoskomisario joutui oikeuteen ja sai lopulta hovioikeudelta varoituksen. TIISTAINA 16. Turun hovioikeuden ehdollinen vankeustuomio jää siis pysyväksi. (STT)
Tilaa Salon Seudun Sanomat kätevästi osoitteesta www.sss.fi/tilaajapalvelu
Tilata voit myös puhelimitse, puh. Tai kumpiko tänä aamuna maistuu, viili vai jugurtti. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Salosen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan korvauksia lapselle 20 000 euroa ja isälle lähes 4 800 euroa. päivänä 2008 Matti Saari ampui yhdeksän luokkatoveriaan ja yhden opettajan Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen yksikössä. Marjastajan auto löytyi aiemmin Torviaavantien varrelta. ELOKUUTA 2011 | VIIKKO 33 | N:O 222 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50
SALON SEUDUN SANOMAT
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
Salon Autoalan Yhdistyksen
AUTOILUSIVUILLA
Kaupankäynnillä ei pitkälle pötkitä lastenkasvatuksessa
Lastenpsykiatri romuttaa harhakuvitelman ikuisesta sunnuntaista
STT | EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Kun perheen kullanmuru heittäytyy kiljuen kaupan lattialle tai lapset riitelevät keskenään, monet vanhemmat joutuvat paniikkiin. Tunne, että välitetään, on merkityksellinen palautumisprosessissa, Järvelin painottaa.
Lehtikuva/Jarno Mela
Kouluvuosi pääsee täyteen vauhtiin tällä viikolla
Uusi lukuvuosi alkaa vaiheittain eri puolilla maata. Sisään menneistä poliiseista osa hengitti savua, sillä ampuja sytytti koulurakennuksen tuleen. Poliisi kiinnittää erityistä huomiota pieniin koululaisiin ja muistuttaa autoilijoita varovaisuudesta. Poliisien tultua rakennukseen Saari ampui myös itseään. Turun hovioikeus piti lokakuussa antamassaan ratkaisussa rangaistuksen ennallaan, mutta pienensi lapselle määrätyn kärsimyskorvauksen 10 000 euroon. Ampumisen lisäksi Saari sytytti koulurakennuksen tuleen. Potilastyössä Sinkkonen on myös pannut merkille, kuinka jotkut vanhemmat pelkäävät myös omaa vihastumistaan. Toki monista asioista voidaan Sinkkosenkin mukaan lapsen kanssa neuvotella. Hänen oletetaan olleen sillä liikkeellä. Niinpä
Demokratia perheessä ei toimi
Perheessä ei voida Jari Sinkkosen mielestä noudattaa demokratiaa tyyliin yksi jäsen, yksi ääni. (STT)
KODIN KAIKKI MATOT
KEITTIÖÖN tai ETEISEEN
Natura
· Kevyt, pölyämätön polypropyleenmatto alk.
Komisario Juha Järvelin oli Kauhajoen määräaikaisena poliisipäällikkönä pian ampumistapauksen jälkeen syksyllä 2008. Näin aikuiset voivat parhaiten selvittää lapselle turvallisimman reitin ja varoittaa vaaran paikoista. Poliisi suosittelee, että ensimmäisinä koulupäivinä vanhemmat saattaisivat lapsensa kouluun ja koulusta kotiin. Mietitään, miten saataisiin kaikille kiva olo sen sijaan, että sanottaisiin: Nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi. Lapsi oli tuolloin vanhempien yhteishuollossa. päivänä 2007.
Valuri Savenvalajankatu 3, P. Sitä ei opita leikkimällä, että kaikilla meillä on koko ajan kivaa. Hän on tukevahko. Hän näki läheltä sen, miten työtoverit käsittelivät järkyttävää kokemusta ja tukivat toisiaan. On väitetty, ettei Jokelasta opittu mitään mutta kyllä siitä opittiin paljon, sanoo komisario Juha Järvelin. Lastenpsykiatri Jari Sinkkosella on tällaiselle lastenkasvatusmenetelmälle oma termi: kaupankäyntikulttuuri. (STT)
- toimistoon -kauppaan jne.
Kolme kouluammuskelua
MA-PE 10-18 LA 10-14
Marraskuun 7. Sen sijaan välillä tulee myrskyjä ja välillä menee överiksi itsellä ja lapsilla. Esimerkiksi pieneltäkin lapselta voi kysyä, haluaako hän pukea päälleen raidallisen vai ruudullisen paidan. Tiistaina maastoetsintöihin tulee avuksi poliisin erikoiskoira. Lapsen kasvaessa tällaisten asioiden määrä kasvaa, kun hänen ymmärryksensäkin kasvaa
On- sätä ja vihaisuutta vähentää. Joskus kuitenkin elämässä joudutaan tilanteisiin, joissa oma oikeudentunto ei jousta vähääkään ja vastapuolella on toinen yhtä periksi antamaton. Taksin lähtöpaikkaan nykyään yksiköksi. teli, miksei perinteinen tupo, Budjettia joudutaan tekemään ahdinkoaikojen koeteltu keino, epävarmoissa oloissa. ra on kasvanut. Vihakeskustelun vastapuolena olleiden sosiaalidemokraattien kannatus on sen sijaan noussut selvästi. Lisäksi inhimilliset kärsimykset ovat mittavat asianosaiselle itselleen ja hänen läheisilleen. Eniten riitelystä kärsivät tietenkin lapset, vaikka heidän kuormansa raskautta on vaikeaa mitata.
nn
KAUKO MÄENPÄÄ KAUKO MÄENPÄÄ
O
ikeudenkäyntiin ryhtyminen tai siihen ajautuminen tuntuu useimpien mielestä kaukaiselta asialta. Kilauta kelloa
taa vuokrakorotuksia muilla. liittiseen kokonaisratkaisuun, Ministeriön esitys budjetiksi on joka Urpilaisen mielestä tehomäärä julkistaa ensi maananaisi hyvin. täin väkinäisesti. Alakoululaisen äiti lä kaupunkilaisia varten eikä toisin päin. On tietenkin lapsen edun mukaista, että vanhemmat sopivat huoltoriitansa ja että konfliktiin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tervetuloa. n Rahapulaa ei siinä tilanteessa pidä paikata pikavipeillä, koska se johtaa vain velkakierteeseen, jonka päässä ei pahemmin valoa näy.
a Tekst
rit
040 7711 777
n Asun itse Putolassa ja mielestäni las- jokaisella on auto. Kolme omaista olen auton alle menettänyt, yhtäkään ei ammuttu. Kär- ihmiset, se ei maksa mitään, eikä ole keneltäkään pois. Huoltoriidat ovat kuitenkin aivan toista maata. Leimataan ja syyllistetään. mistumisen jälkeen. Soita poliisi asiakkaita. Taisit unohtaa, ettei viina tullaan elämä ole kaiken pahan alku ja juuri, entäs huun ADHD-oireilevat muka tyhmiä. Maailkelpaa työnantajille. Itse kärsin koko n Oikein hyvää huomenta kaikille tasalapsuusaikani lastenkodissa, aivan hirvit- puolisesti, satoi tai paistoi. Oikeudenkäynnit kestävät pitkään ja huoltoselvityksiä tekevät sosiaalitoimet ovat monesti pahoin ruuhkautuneet. Tuomioistuimissa on paljon juttuja, joissa "oikean" ratkaisun löytäminen ei ole vaikeaa. Tuomarin apuna sovittelussa on lapsipsykologi tai kokenut sosiaalityöntekijä. Jos esimerkiksi verenpainetautia sairastava ajaa ylinopeutta ja saa sakkorangaistuksen, niin tuskin hänelle sanotaan, että hän ajoi ylinopeutta sen takia, että hänellä on verenpainetauti. Joukossa on ollut kuitenkin myös pitkäaikaisia, useita aikaisempia oikeudenkäyntejä läpikäyneitä riitoja, joiden taustalla on monenlaisia ongelmia. Tähän tavoitteeseen pääsemistä kannattaa yhteiskunnankin tu-
kea, vaihtoehdot kun tulevat paljon kalliimmiksi. Vanhemmat, olkaa kiinnos-
KOLUMNI
Lisää tilaa riitojen sovittelulle
huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia riitautuu oikeudenkäynniksi noin 2 000 kertaa vuodessa (Valkama, Elisa Litmala, Marjut: Lapsen huoltoriidat käräjäoikeuksissa. Mikään muu sairaus ei leimaa Suomessa niin kuin ADHD. sista ja veronkorotuksista sähäköityvät taas halHallitus sitoutui ohjelmassaan pitämään eläkelituksen sisällä. Valtiovarainministeri Jutta UrpilaiJulkinen talous niin valtion Poliittinen syksy tuo kesän jälkeen hankalialisää veronkorotus- ja leikkauspaineita. Ja pyöräilijä kulkee oikealla. Ja tässä mainittiin vain viranomaiset. Hymyilkää tävä kokemus, en soisi kenellekään. Kupari rules n Vuokrataloon jo muuttanut saisi itse
n Liikenneturvan mukaan jalankulkija kustantaa remonttihalunsa, eikä maksat-
tenkoti on tervetullut tänne. Erittäin myönteiseltä poikkeuk-
selta näyttää tämän vuoden alussa neljässä käräjäoikeudessa (Helsinki, Oulu, Espoo ja Pohjois-Karjala) käynnistetty kahden vuoden kokeilu asiantuntijan käyttämisestä tuomioistuinsovittelussa. Jokainen ihminen tekee hänen mielestään joskus myös tyhmyyksiä.
Ilta-Sanomat
n Valtion velkaantuminen on pysäytettävä. Jutussa sanottiin, että me ADHD-ihmiset saamme helposti tyhmän leiman. Taidat olla huumorimiehiä. Myös tässä tarvitaan dogmeista irtaantumista ja tosiasioiden tunnustamista. sensa jälkeen. Olen viimeiset kuusi vuotta kiertänyt luennoimassa sosiaali-, terveys- ja opetustoimen ammattilaisille sekä yleisötilaisuuksissa. Sytytyslanka kytee edelleen, neuvoston pääsihteeri Jukka Pekkarinen sanoi semminkin kun globaalin talouden alamäen vaamaanantaina (Aamulehti 15.8.), että eläkeikäratMITÄ todennäköisintä on, että kiistat leikkaukkaisut tulevat varmasti eteen ennen pitkää. ja hänen ministeriönsä virkamiesten näkemykkaudella valtio vähentää alijäämäänsä 2,5 milSiihen kannattaa varautua, että poliittinen set eroavat edelleen suuresti toisistaan. S tuus täysin päinvastainen. Elämä on ihmisen parasta sijä aikaa n Tuntematon sotilas. Ahdinko paa laatua. Raskauden aikainen tupakointi ja alkoholin käyttö ovat nykyisin yhä yleisemmät syyt; syntyvä lapsi saa jo "synnyinlahjana" vakavan ja elinikäisen vaivan ja vamman. Optula 2006:224). 2
Tiistaina 16. Nörtti Salakuljetuksella ja kotipoltolla on pitkät n On pelottavaa, että Salossakin melkein perinteet. teriön asiantuntijoiden arvio Luottamusta mittaavat pörssit pätee edelleen. politiikassa. Päätöksiä pitkä matka. Norjan terrori-iskun ja joukkosurman jälkeen käyty keskustelu maahanmuuttovastaisuudesta ja vihapuheesta ei ole suuremmin vaikuttanut perussuomalaisten suosioon, tosin kannatus laski hieman viime mittauksesta. Jopa sellaisissa jutuissa, jotka ovat palanneet takaisin oikeudenkäyntiin, vanhemmat ovat saattaneet kiitellä sovittelussa käytyjä keskusteluja ja asiantuntijan toimintaa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Usein myös kuulen lohdutuksen sanoja siitä, että on hyvä, kun piristän tempauksillani välillä tasaista ja tylsää Saloa. Ei kaikkea poliisin vastuulle. Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Anna-Kaisa Aaltonen, joka toimii myös sovittelukokeilun ohjaustyöryhmän puheenjohtajana, katsoo vaihtoehtoiselle huoltoriitojen käsittelylle olleen todellista tarvetta (Oikeus.fi Arkea ja ajatuksia). Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. Me ADHD-ihmiset olemme luovia, innovatiivisia sekä rohkeita. Keskustan suosio laski 13 prosentin pintaan, ennätyksellisen alhaalle. taisiin ja kuukausimaksuja nostettaisiin Sen sijaan Salon seudulla on moni menet1020 prosenttia, olisi paljon enemmän tänyt henkensä aseen kautta. Minulla on ollut viime kahden vuoden aikana luentotilaisuuksia yhdessä asiantuntijalääkäreiden, kuten neurologien, kanssa. Tähän mennessä on ollut lähes 250 tilaisuutta. Eivät kaikki putolalaiset vastusta lastenkodin rakentamista. Jos talous hyytyy pahasti, valtion budjettiSopu saatiin hallitusneuvotteluissa aikaan eritla julkistalouden tasapainoa havitellaan. Vajaassa viidessä kuukaudessa kokeiluyksiköissä on tullut vireille yli sata sovittelua, ja pyyntöjen määrä on pysynyt tasaisena. na, kun valtiovarainministeriö Toinen teesi kohdistui tulopoaloittaa budjettineuvottelunsa. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Milloin pieni palkka-armeija. Noloa neksi tämä on Suomi eikä Amerikka. Ei koskaan tiedä, kuka
Iltalehti
Aamulehti
n Myös tuleva presidentinvaali tarjoaa oivan tilaisuuden käydä kiihkotonta asiakeskustelua Suomen puolustusvaihtoehdoista. mantalous horjuu pahemmin Valtiovarainministeriön budkuin vielä kevään lopulla ounasjettipäällikkö Hannu Mäkinen teltiin. Oikeus "nauttia elämästä" menee siinä lasten oikeuksien edelle. Asia kuuluu mitä likeisimmin ulkopolitiikkaa valtioneuvoston kanssa johtavan presidentin tehtäviin.
mölyät. talousasioita hallituksen eteen. Melkein naa- pimahtaa. Vänrikkikoskela saadaan isien ja äitien autoihin samalle n Päättäjät, muistakaa että te olette siel- maantielle. Siinä on sulattelemista ja selittelemistä puheenjohtaja Mari Kiviniemelle. Minä puriin n Naapuri. Jokainen hoitamaton ADHD-potilas maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 1,2 miljoonaa euroa. Kukaan ei tiedä, säilyykö puolestaan sanoi maanantaina taloustoimijoiden keskinäinen (Yle Uutiset 15.8.), että minisluottamus. Viethän sinne terveisiä, jos olet sattumoisin n Ei pidä yleistää. En tiedä yhtään tapausta, jossa n Jos kuidun liittymiskustannus puolitet- aseesta on ollut puolustamisessa hyötyä. Taloussuunnitelmat heittävät häränpyllyä. Kokeilun aikana ja toivottavasti myös uudistuksen laajennuttua valtakunnalliseksi ja vakinaistuttua asiantuntijan käyttäminen on vanhemmille maksutonta. VALTIOVARAINMINISTERI Jutta Urpilaisen iän ennallaan. Välittäminen on tärkeää. Ei varmasti, Nan On se ihme, että ammattiautoilijoille toon liittyminen tulee paljon kalliimmaksi kuin oma asevelvollisuusarmeija tai oma määrätään alkolukko autoon, mikäli "haluaa" ajaa mukuloita kouluun. Täältä n Ei viinalle. Luettelo kärjistyneiden huoltoriitakierteiden vaikutuksista ja heijastuksista on pitkä ja synkkä. Lapsen
Oikeuslaitoksen uudistuminen on hidasta, ja läheskään kaikki hankkeet eivät onnistu. Mielestäni tärkeintä on syyllistämisen sijaan etsiä keinoja ja mahdollisuuksia selviytyä sairauden kanssa. Näin mennään sellaisella pyörätiellä, missä ei ole valkoviivalla erotettu kävelijän ja pyöräilijän puolia. Suuri osa sovitelluista riidoista on ollut tasavahvojen, hyvään huoltajuuteen kykenevien vanhempien välisiä. Eivätkö käräjäsaliin joudu rikolliset ja äkkiväärät riitapukarit. Tavalliset kunnon ihmiset hoitavat asiansa sopuisasti, ilman että tuomarien ja asianajajien tarvitsee niihin puuttua. Täytyy vain ihmetellä sitä, että oikeus tupakointiin ja alkoholinkäyttöön raskauden aikana suvaitaan ja hyväksytään. Nyt seuraukset sälytetään tavallisten kansalaisten harteille. lähdössä. Sopeutus toteutetaan veronsyksy tuo eteen taloudellisesti ikävän asian toiUrpilainen piti maanantaisessa puheessaan korotuksin ja leikkauksin. Onneksi väylää sovittelun laajalle käytölle ollaan avaamassa. Kun sovittelupyyntöjä alkoi helmikuun alkupuolella tulla, niiden määrä yllätti kaikki. Hänen pitäisi ratkaista yhtä aikaa puolueen kannatusongelma ja presidenttiehdokkuus.
"
Jos talous hyytyy pahasti, valtion budjettisuunnitelmat heittävät häränpyllyä.
MUUT LEHDET
n Huolestuttavat talousuutiset eivät ole hillinneet suomalaisten asunnonostohaluja, vaikkakin usko Suomen talouden näkymiin on heikentynyt.
LEHTO
Kirjoittaja sanoo, että ADHD-ihmiset ovat luovia ja rohkeita. Urpilainen ihmettaina. Katsokaa Putolaan luvatun päiväkodin n Miten koululainen pääsee koulutaksilmuuntumista yksityiseksi lastensuojelu- le tai sieltä kotiin, jos on esimerkiksi raju ukonilma. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Kauko Mäntylä, (02)7702 319
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
16.8.2011
Tätä mieltä
Edessä hankalien talouspäätösten syksy
Kotimaan poliittinen syksy dä hötkyillä, kuului ministerin käynnistyy toden teolla huomenviestin ensimmäinen teesi. Lähimmäs oikeaa on mahdollista päästä sovittelun kautta. Raaseporilainen Tervetuloa naapuriin n Ei pahalla, mutta ei se lastenkoti ihan niin upea kokemus ole. Voisiko ne mielestäsi laillistaa. ADHD-henkilöiden kohdalla tilanne on täysin päinvastainen. Mietipä hieman ennen kuin vain
Kaleva
voi kävellä kumpaa puolta tahansa. Tuoreimman gallupin (Yle Uutiset 12.8.) mukaan oppositiopuolue on pitänyt takanaan molemmat hallituksen pääpuolueet kokoomuksen ja SDP:n. Tuntemani tapaukset ovat pikemminkin superälykkäi- n Viinan rajoituksen vaikutukset = valtion verotulot vähenee, viinan juonti ei! tä. Niin saamme, mutta emme me todellakaan ole tyhmiä. Vielä tänäkään päivänä kaikkialla Suomessa ei ole riittävän päteviä lääkäreitä hoitamaan ADHD-potilaita. Mielestäni odottavalle äidille tulee säätää sakko tai peräti ehdollinen vankeusrangaistus, jos hän ehdoin tahdoin sauhuttelee tai kännää.
Markku Mutanen ADHD-luennoitsija
SSS/ Minna Määttänen
Perussuomalaiset porskuttaa kärjessä
Perussuomalaiset jatkaa edelleen Suomen suosituimpana puolueena. Pienessä ryhmässä saa parem- tyy vain ahne perintätoimisto. della. Syvässä konfliktissa olevat vanhemmat kuormittavat usein samanaikaisesti tuomioistuimia, lastensuojelua, perheneuvolaa, selvitystyöntekijöitä, koulua, päivähoitoa, keskussairaaloiden psykiatrisia yksiköitä, poliisia... Oikein porukalla syrjitään tukea tarvitsevia Vihapuhekonsulit tienaamaan lapsia! Eikös suvaitsevaisuutta pitäisi lin Eki. sen mielestä maailman talousturbulenssi ei kuin kuntienkin kytkeytyy TYÖURIEN pituus on yksi haltiiviisti yleiseen taloustilanteelituksen välineistä, joiden avulseen. Meillä jokaisella on omia heikkouksia ja puutteita. Niin veronkorotuksia kuin menojen leikkauksia ja kasvun aitoa kannustamista. Jääkö lapsi rajuilman arn Kaikki putolalaiset eivät vastusta las- moille tensuojeluyksikköä. Heinä-elokuussa kurssit Kannattaa lisäksi muistaa, etovat kuitenkin tulleet niin lujaa tä pörssien turbulenssi paheni alas, että on täysi syy olla huovasta ministeriön arvion vallissaan. jardin euron potilla. Nyt hyötus luoda. Koulussakin muuten n Eki. Muutos voi olla normaalia gallupheilahtelua, mutta se saattaa olla myös sukua sympatiatuelle, joka Norjassa tuotti työväenpuolueelle tuntuvan kannatusnousun. Asiantuntijoitunnetaan talouden hermoherkden mukaan alijäämän tukkikinä kuumemittareina, joissa miseen tarvitaan nopeasti kuuastelukujen kuuluukin heilahden miljardin potti. Lain mämmikoura
n Mistä löytyy poliitikko, joka tunnustaa, n Kaikki selittelynne ovat naurettavia.
tuneita, missä nuorisonne kulkee. yhä kiinni hallitusohjelmassa sovitusta. Myös tässä asiassa itävät riidan Hallitusohjelmassa sovittiin, että tällä vaalisiemenet. Ei pi-
Emme ole tyhmiä, vaan luovia ja innovatiivisia
Viime sunnuntaina lehdessä (SSS 14.8.) oli laaja juttu ADHD-sairaudesta. To- meet. n Kyllä nolottaa putolalaisten käytös. Joskus jokainen tekee elämässään myös tyhmyyksiä. Sairaus ei liity tyhmyyteen tai viisauteen. Tulokset tukevat Anna-Kaisa Aaltosen arviota. Asuja
n Huomio. Ehkä tyypillisin esimerkki on huoltoriidat. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Ei ole mitään jättilaitosta tarkoi- n Ilkivallantekijät pakkotyöhön. n Kirjoittaja on toimittaja ja oikeustieteen kandidaatti.
että on epäonnistuttu EU-, sosiaali-, pako- Apua tarvitseville, ei syrjintää lais- jne. Jokaisessa luentotilaisuudessa lääkärit ovat kertoneet syyt, joista tämä ADHD-sairaus johtuu. Olen tavannut myös akateemisesti sivistyneitä, kuten lääkäreitä ja opettajia, joilla on ADHD
Portugalia vastaan sinivalkoisista parhaiten korirenkaan sisään osuivat 16 pistettä pussittaneet Shawn Huff ja Tuukka Kotti.
Sivu 14
TALOUS 9
UUTISET
ULKOMAAT
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
URHEILU
SSS/Pyry Krappe
Urpilainen sanoo ei leikkauksille ja kyllä tupolle
STT
SDP:n puheenjohtajan valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan leikkauslistat eivät ole ensisijainen vaihtoehto nykyisessä taloustilanteessa, sillä leikkauksista joutuisivat kärsimään pienituloiset. elokuuta 2011
Trendikkäät tai ajattomat kehykset
www.amadeusoptiikka.fi
www.sss.fi
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Astronomiakurssi lennättää salolaiset tähtiin
UUTISET 6
Matkalaukku toi voiton Seppo Laineelle
KULTTUURI 11
Sää Salon seudulla
Ukkosta
(02) 7702 314
24 °c
TAKASIVU
Perniön entinen kunnanvirasto jää ainakin vuodeksi tyhjilleen
SSS | VeSa KäiVäräinen
Perniön vanha kunnantalo tyhjenee syksyllä, kun Salon uusi kaupungintalo otetaan käyttöön. Sinivalkoiset pelasivat itsensä todella lähelle kisapaikkaa, kun se peittosi maanantaina Helsingissä Portugalin 12 pisteellä 6856 (3122). Kolmikon ja samalla koko joukkueen selvästi nuorin pelaaja on Subbotina, joka on vasta 14-vuotias. Juha Punta toimii vanhempana neuvonantajana. Hän peräänkuulutti vakautta ja ennustettavuutta sekä luovaa pitkäaikaista tuloratkaisua, jota hallitus voisi edesauttaa elinkeinoelämän kilpailukykyä tukevalla veroratkaisulla.
SIVU 8
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toivoo kattavaa ja maltillista tuloratkaisua seuraavalla työmarkkinakierroksella.
Amerikkalaismiljardööri Warren Buffett vaatii korkeampia veroja itselleen ja muille upporikkaille. Näin Suomella on jo kaksi voittoa kolmen maan karsintalohkossa. Aaltonen ja Sjöholm ovat kumpainenkin 17-vuotiaita.
Salon Viestin kasvatit Daria Subbotina (vas.) ja Johanna Aaltonen odottavat tulevaa kautta innolla, joskin hieman jännittyneinä.
SIVU 13. Aaltonen tulee ottamaan joukkueessa kakkosliberon roolin, kun taas Subbotina ja Sjöholm ovat yleispelaajia. Silloin taloon tulisi 45 hoitoryhmää ja 80100 lasta. Kaupungin tavoitteena on kaavoittaa alueelle asutusta.
Sivu 6
Vanha vaakuna seisoo yhä jämerästi Perniön virastotalon edustalla, vaikka kuntaliitoksesta on lähes kolme vuotta aikaa. Se kun korostaa sitä, kuinka halvalla Nokian osaketta tällä hetkellä myydään. Raaseporissa asuva Guy Nyberg maksaa kaupassa 45 000 euron välirahan. Salolaisseura julkisti eilen viimeiset pelaajasopimukset, jotka se teki Viesti-kasvattien Johanna Aaltosen, Daria Subbotinan ja Heidi Sjöholmin kanssa. Lisäksi tilaa jäisi vielä esimerkiksi kansalaisopistolle tai nuorisotoimelle. Myös työllisyys heikkenisi. Motorola-kaupan hinta on 12,5 miljardia dollaria eli 8,8 miljardia euroa. Tuoreimmat paikalliset
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 16. Perniössä työskentelee nyt kymmenkunta kaupungin työntekijää, joista valtaosa muuttaa keskustaan Tehdaskadulle. Buffettin mukaan korotukset eivät haittaisi investointeja tai työpaikkojen luomista. Hänen oma veroprosenttinsa SIVU 10 on vain 17,4.
LP Viesti on valmis liigakauteen
SSS | TUomaS reiniKainen
LP Viestin pakka on täysin valmis tulevaa lentopallon naisten Mestaruusliigakautta silmällä pitäen. Salo omistaa Märynummen taajaman itäpuolella jo entuudestaan noin 50 hehtaaria maata. Samalla Perniön monipalvelupiste muuttaa kirjaston tiloihin. Kunnantalon tulevaa käyttöä on selvitetty jo pitkään, mutta toistaiseksi kookas virasto näyttää jäävän tyhjilleen. Nokiakin on viime aikoina nähty potentiaalisena ostokohteena. New Yorkin pörssissäkin Nokian osake oli maanantaina seitsemältä Suomen aikaa reilun 10 prosentin nousussa. Salon sivistystoimenjohtaja Petri Moilanen epäilee, ettei rahapulassa olevalla Salolla ole varaa Perniön kunnantalon muutostöihin ainakaan ensi vuonna. Yrityskauppa on tarkoitus saada päätökseen vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun mennessä. Salon Seudun Sanomat uutisoi maanantaina, että paimiolaista Sari Essayahia on pyydetty harkitsemaan ehdolle asettumista. Harilo ottaa vetovastuun Juha Punta Oy:n toiminnasta syksyn aikana. Teknisen toimen selvityksen mukaan virastotaloon mahtuisivat Vuorilinnan ja Pesän päiväkotien lapset sekä avoimen päiväkoti Piiperön toiminta. Puku- ja säilytyskaappeja valmistavan yrityksen perustanut Juha Punta siirtyy eläkkeelle, mutta jatkaa vähemmistöosakkaana ja hallituksen puheenjohtajana. Kiskolaisyritys työllistää 25 ihmistä.
Sivu 9
UUTISET 5
SSS/Sami Kilpiö
Kristilliset pohtivat osallistumista presidenttikisaan
Kristillisdemokraattien keskuudessa on epäselvyyttä siitä, kannattaako puolueen asettaa omaa presidenttiehdokasta. Sen sijaan Google oli 2,5 prosentin luisussa teknologiapörssi Nasdaqissa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vanha virasto jää ainakin vuodeksi tyhjilleen.
Juha Punta Oy:lle uusi omistaja
Vuonna 1982 perustettu Juha Punta Oy siirtyy salolaisen Vesa Harilon omistukseen. Muun muassa sähköjärjestelmät ja ilmastointi olisi uusittava. Nousun taustalla on hakukoneyhtiö Googlen ilmoitus ostaa matkapuhelinvalmistaja Motorola Mobility. Nokiasta arvioitiin illalla uutistoimisto Reutersille, että Motorola-kauppa saattaa toimia merkittävänä katalysaattorina Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmälle, johon Nokia on siirtymässä. Esimerkiksi KD:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jari Järvelän mukaan puolueen ei kannattaisi lähteä kisaan, koska resursseja siihen ei ole.
Sivu 6
Salo ostaa lisää maata Märynummelta
Salo ostaa lisää maata Halikon Märynummelta. Avainasemassa on Urpilaisen mielestä seuraava työmarkkinakierros. Virastotalo vaatisi kuitenkin ison ja kalliin remontin ennen kuin se kävisi päiväkodiksi. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina vaihtokaupan, jossa kaupunki hankkii runsaat yhdeksän hehtaaria metsää Hirvitien tuntumasta ja luovuttaa vastineeksi vajaat 40 hehtaaria metsää Muurlasta. Nordean analyytikko Sami Sarkamies arvioi, että Motorolasta maksettu hinta selittää myös Nokian kurssinousua. Talo tyhjenee tänä syksynä kokonaan.
Nokian osake nousi yli yhdeksän prosenttia
Nousu sai vauhtia Googlen Motorola-kaupasta
STT
Nokian osakekurssi nousi maanantaina yli yhdeksän prosenttia Helsingin pörssissä. Kunnantalon tiloihin on suunniteltu muun muassa päivähoitoa, nuorisotilaa ja yläkoulun opetuskeittiötä sekä kansalaisopiston tiloja. Googlen mukaan yrityskauppa parantaa Android-käyttöjärjestelmän kilpailukykyä. Tämä antaa viitteitä, mille tasolle Nokian hinta voisi silloin asettua, Sarkamies sanoi STT:lle.
Suomen korismiehet todella lähellä EM-kisoja
Suomen miesten koripallomaajoukkue nähdään hyvin todennäköisesti elo-syyskuun Liettuan EM-kisoissa
Pidämme tapahtuman tarkoituksella kesän lopussa, jotta emme olisi samaan aikaan toisten kesätapahtumien kanssa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Perttelissä 7 vuotta Ilmari Merivirta 16.8. Salossa
2 vuotta Ella Kilpeläinen 16.8. Joka toinen vuosi järjestettävät Härkähumut on tehty yhteistyössä yrittäjäyhdistyk-
sen, kulttuuritoimen, Ollilan nuorisoseuran ja Lions-clubin kanssa. Laita myös seuraavat viisi avainlukulista numerosarjaa, jotta kykeneminen tarkistaa, ettei tilinne saldo ole laskenut ulkopuolinen hyökkäys johdosta. Sen jälkeen vuorossa ovat Pohjois- ja EteläAmerikka, ja lopuksi ajetaan Afrikan halki takaisin Eurooppaan. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Kävijät huomaavat Härkähumuissa, että Marttilasta löytyy muutakin kuin maaseudun hil-
jaisuutta. Marttila on pieni kunta, mutta haluamme Härkähumuilla osoittaa, että koosta huolimatta täällä tapahtuu paljon. Teemu Ketelimäki (RaahLi) 5/5, 2.3. Museossa vanhanajan lapsuus -näyttely. 18: 26
Härkähumut markkinoivat Marttilaa uusille asukkaille ja yrittäjille
Tapahtuman kohokohtana on torilla järjestettävä kansanedustajapaneeli
SSS/Leeni Salonen
Tänään
Elokuvat
kalenteri@sss.fi
Autot 2 (3D), Bio Jännä, Salo klo 17 Roskisprinssi, Bio-Salo 2 klo 17 Autot 2 (dub), Bio-Salo 1 klo 17.30 Vares Sukkanauhakäärme, Bio Jännä, Salo klo 19 Apinoiden planeetan synty, Bio-Salo 2 klo 19 Autot 2 (dub), Paimion Kino klo 19 Vares Sukkanauhakäärme, Bio-Salo 1 klo 19.30
Teatteri
leeni.salonen@sss.fi
SSS | Leeni SaLonen
Eila, Rampe ja likka, komedia Teatteri Provinssin kesäteatterissa Salossa, Halikon Rikalanmäellä klo 19
Tulevana viikonloppuna järjestettävässä Marttilan Härkähumut-tapahtumassa luotetaan paikallisuuteen. Ruotsissa
6 vuotta Julius Tuomaala 16.8. Timo Rautala & Atlas -yhtyeen solistina on Kike Elomaa. elokuuta Ollilan nuorisoseurantalolla tanssitaan. Illalla ravintola Kuokantalossa järjestetään Humukaraoke.
Otso onnittelee
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Ulriika Joutseno
lastenpalsta@sss.fi
SHAKKI
Järvenpää voitti Tampereella
Tomi TockLin
Salon Shakkikerhoa edustava Jari Järvenpää selvisi voittajaksi vastusvertailulla Tammer-Shakin järjestämässä ensimmäisessä Stadionturnauksessa. 4
Huomenta päivää
n toimitus@sss.fi
Tiistaina 16. Se oli aika suuri menetys, Virtanen kertoo. Laineen ajokki on tällä hetkellä Thaimaassa, josta matka starttaa marraskuussa Malesian ja Indonesian kautta kohti Australiaa. Härkähumujen kohokohdaksi on suunniteltu lauantaina Marttilan torilla järjestettävää kansanedustajapaneelia, jonne saapuvat keskustelemaan Sirkka-Liisa Anttila, Pertti Hemmilä ja Lauri Heikkilä. Virtanen näkeekin Härkähumut oivaksi keinoksi markkinoida Marttilaa. Salossa
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. Torilla myydään paikallisia tuotteita ja käsitöitä. Keskustelussa sivutaan muun muassa kuntayhdistymistä, paikallisten palveluiden katoamista sekä maaseudun autioitumista. elokuuta Marttilan torilla on kello 11.00 kansanedustajapaneeli, jossa keskustelevat Sirkka-Liisa Anttila, Pertti Hemmilä ja Lauri Heikkilä. Lauantaina 20. Asukkaiden lisäksi Marttilaan kaivataan myös uusia yrityksiä, sillä niiden luomat työpaikat ovat kunnalle elinehto. Lähettäkää tarkat tiedot in sähköposti tai kantakaa rahat heti tililtä ja postittaminen ne nopeasti meille turvaan. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Tommi Luukkonen (JyS), Pasi Korhonen (ESK) ja Leo Savolainen (Venäjä) 3,5 6.7. Pelastamme asiakkaamme tilit, että toimi seuraava tavalla: Vastaa palaamisviesti ja merkitse näkyvästi pankkikortti numero, käyttäjätunnus and salaisuussana. Siksi on erinomaisesti tärkeää, että toimitte viivytystä välttäkää. Vilperin Perikunnasta tuttu Moko Karttunen esittää torilla musiikkia. Haluamme todistaa, että Sinun Pankki on turvallisuusajatteleminen edellä kävelijä. Tekeminen siis lahjoitettujen ohjeiden mukaisesti. Suomessa ollaan vuoden 2014 aikana. Olemme huomioineet myös etsiessämme tapahtumaan esiintyviä artisteja, sillä lauantaina torilla musisoiva Vilperin Perikunnasta tuttu Moko Karttunen asuu paikkakunnalla. Antti Heikkilä (TaSK) ja Jarmo Sorvari (TammerSh) 3. Marttilassa on myös paljon mökkiläisiä. Perttelissä
4 vuotta Onni Lumme 16.8. Tämä on bussimatkailun pioneeritouhua. Me Sinun Pankissa vakuutamme, että minkäänlainen riskiä ei ole, kun toiminta nopea ja yläpuolella mainittujen ohjeiden mukaisuus totta. Matkasta kiinnostuneille järjestetään kaksi infotilaisuutta: Salossa ja Helsingissä. elokuuta Marttilan kirjaston ja museon pihapiirissä järjestetään Taiteiden ilta. Toivomme, että tapahtuman myötä kiinnostus Marttilaa kohtaa kasvaisi ja tänne saataisiin uusia asukkaita. (SSS) 7 vuotta Jesse Lahtomaa 16.8. Marttilan yrittäjien puheenjohtajan Raimo Nikkasen johtamassa paneelissa käsitellään asioita, jotka koskettavat marttilalaisten ja maaseudulla asuvien elämää. Härkähumuissa on mukana reilusti kotiseutuylpeyttä. Toivomme myös, että ihmiset rohkenisivat kysellä panelisteilta kysymyksiä ja osallistuisivat näin keskusteluun, kertoo Marttilan yrittäjien varapuheenjohtaja Anna-Maija Virtanen. Jari Järvenpää (SalSK) ja Ville Ketola (VammSK) 4/5, 3.5. Veronika 1. Tiettävästi vielä yksikään linja-auto ei ole kiertänyt koko maailmaa, kertoo Laine. Salossa
6 vuotta Oskari Lagerbom 16.8. Ikuisesti teidän Tietoturvan ylijohtaja Ensio Omatasku Sinun Pankki Ltd
Marttilalainen Anna-Maija Virtanen toivoo, että Härkähumujen myötä ihmiset osaisivat entistä enemmän antaa arvoa kotikulmilleen.
Yrityksiä ja asukkaita houkutellaan
Anna-Maija Virtanen kertoo, että tapahtumalla on suuri merkitys Marttilalle. B-ryhmä: 1. Muurlassa
Rupikonna iskee silmää aurinkoisella Varvojärvellä Perttelissä.
11 vuotta Saara Paananen 16.8. Muurlassa
Salolaisautoilija lähtee bussilla maailman ympäri
Suomalaisten viimetalvinen bussiseikkailu Salosta Bangkokiin saa jatkoa. Verkkohyökkääjät ovat jo liikkeessä. Perjantaina 19. Salon Tilausmatkojen Jani Laine lähtee ajamaan seuraavaksi koko maailman ympäri. Sitä paitsi annamme teille myös toisen, vieläkin riskiä vajaampi tavan turvata tilinne verkkohyökkäyksistä. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Vinkkaa juttu!
Tänään: Aamusta keskipäivään saakSuomenkielinen kalenteri: Aulis ka he sitten kutsuivat Baalia Ruotsinkielinen kalenteri: Brynolf huutaen: "Baal, Baal, vastaa meille!" Ei kuulunut ääntä, Huomenna: ei tullut vastausta, vaikka he Suomenkielinen kalenteri: Verneri hyppivät paikalle rakenneRuotsinkielinen kalenteri: Verner, tun alttarin ympärillä. Salon tilaisuus järjestetään sunnuntaina 21. Virtanen toivoo, että tapahtumassa vierailisi viikonlopun aikana useita satoja kävijöitä. Esiintyjät ja keskustelijat on valittu sillä silmällä, että he ovat joko kotoisin Marttilasta, kuten Sirkka-Liisa Anttila, tai että he asuvat täällä. Luulen, että ainakin SirkkaLiisa Anttilan esiintyminen houkuttelee paljon ihmisiä lauantain toripaneeliin.
HärKäHumujen oHjeLmaa
Keskiviikkona 17. Perjantaina Ollilan nuorisoseurantalolla esiintyy myös kansanedustaja Kike Elomaa, tosin tällä kertaa tanssiorkesterin solistina.
Musiikki
Trubaduureja, Cafe Gamla Stanissa Raaseporissa, Tammisaaressa klo 14, klo 16 ja klo 18
Muita tapahtumia
Perinnemaisemaretki Salossa, Salonjoelle klo 17, oppaana projektikoordinaattori Elina Välttilä. Jos ette make it double turvajärjestelyt huolimatta halua lähettää salasanaa ja turvalukuja meille by email, voitte myös lähettää rahasi käteisyys seteleinä väliaikaisesti turvaan meille postilaatikossa osoite: Turvallisuusjohtaja Ensio Omatasku, PL666, Virgin Island. Tämä on täynnä turvallisuutta toimenpide. Tapahtumassa esiintyvät koomikkopari Tyyne & Martta sekä taikuri Marcus Alexander. Salossa 8 vuotta Juho Ylimaa 16.8. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Tapahtuma on osa Salon kaupungin Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiohjelmaa
Kokouksia
Hajalan kyläsuunnittelun kyläkokous Hajalan koululla klo 17 Uskelan Metsästysyhdistys ry:n kesäkokous Salon Patarouvassa klo 18
TOSIKKO
Vastaa palaamisviesti heti
Tämä on henkivartija kirje sinälle, arvokas Sinun Pankin asiakas. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. elokuuta ABC Piihovissa kello 15. Hän toivoo, että tapahtuman myötä paikkakunnalla asuvat ihmiset osaisivat entistä enemmän arvostaa kotikulmiaan ja käyt-
täisivät paikallisia palveluita, jotta ne pysyisivät Marttilassa. Kun. Palautamme varat välittömästi, kun tilanne on taas rauhansopimus. Kari Taivainen (TammerSh), Otto Räsänen (EtVaS), Pentti Allonen (LahS) ja Eetu Viitanen (TammerSh) 3.
1 vuotta Jesse Viljanen 16.8. Laineen huima suunnitelma on kansainvälisestikin ensimmäinen lajissaan. Kilpailuun osallistui kahdessa ryhmässä yhteensä 34 pelaajaa. Paikallisten palveluiden käyttämisen tärkeydestä saimme juuri hyvän muistutuksen, kun toinen ruokakauppamme lopetti. Kun olet toimittanut sanat meille, siirrämme lyhytaikainen rahat toiselle tilille, jotta paha poika ei pääse rahaasi käsin. Tuloksia: A-ryhmä: 1.2. Olemme joutuneet tietäminen turvahyökkäyksen kohteena. Härkähumuissa käy runsaasti ihmisiä naapurikunnista. Pentti Paananen (TammerSh) ja Timo Silvasti (IkVi) 3,5 4.7. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä
Taloon on mietitty muun muassa päivähoitoa, nuorisotilaa, kansalaisopiston opetustiloja ja yläkoulun opetuskeittiötä.
entisessä kunnanvirastossa on tilaa 1560 neliömetriä. Poliisi on valvonut nuorten juhlia eri puolilla maata erityisen tehokkaasti. Mieluummin taloon pitäisi saada muita toimijoita kuten nuorisotoimi.
Tavattavissa sekä toimittajia että ilmoitus- ja tilausmyynnin henkilökuntaa koko tapahtuman ajan sekä maskotti Otso Salkkari Ihmisen kuva -kirjan myynti, erikoistoimittaja Kauko Mäntylä ja piirtäjä Kari Lehto
Perniön tori on neljäs etappi SSS-kiertueella
Paikalliset yhdistykset esittelevät toimintaansa
Salon Seudun Sanomien Salkkari kylässä -kiertue jatkuu lyhyen keskikesän tauon jälkeen keskiviikkona Perniössä. Nykyinen tori on kuitenkin kaavassa osoitettu toriksi, eli kyllä se on ihan oikea tori, maankäyttöinsinööri Martti Halme Salon kaupunkisuunnitteluosaston kehysalueyksiköstä vahvistaa.
SSS:n teltan kattoa oikoilevat kesätauon jälkeen Perniön Salkkari kylässä -tapahtumaan osallistuvat toimittaja Ilpo Määttänen (vas.), tilausmyyntikonsultti Seija-Riitta Wilén, päätoimittaja Jukka Holmberg, toimittaja Kauko Mäntylä, lehtipalvelujohtaja Asko Kainulainen, levikkisihteeri Sirpa Tamminen ja toimittaja Vesa Käiväräinen.
Er v elä
Haarla
ntie
Nuorisotalo
nti e
Tori
Sa
e nti llo
Heikkil
ä ntie. Elokuun viimeisenä päivänä kohteena on Suomusjärven Kitula, ja Salkkari kylässä -kiertue päättyy syyskuun puolivälissä Kemiönsaaressa. Osa poliisilaitoksista tekee ilmoituksen jo silloin, kun saa alaikäisen kiinni alkoholin hallussapidosta. Jos peruskorjausta ja uutta toimintaa suunniteltaisiin ensi vuodeksi, sen pitäisi olla jo nyt osana budjetin valmistelua, eikä se ole. Moilasen mukaan liki 1 600 neliön virastotalo kuulostaa turhan suurelta pelkästään päivähoidon käyttöön, ellei sinne koota lapsia laajemmalta
alueelta kuin kirkonkylästä. Esimerkiksi Oulussa poliisi ilmoitti viikko sitten sosiaaliviranomaisille 72 alaikäisestä. Aluetta ei ole vihitty. Syitä voivat olla esimerkiksi lapsen humalatila tai vanhempien vastuuton toiminta. Sitä ei kuitenkaan ole koskaan vihitty toriksi. Kaupunki ei ole tehnyt Perniön kunnantalon tulevasta käytöstä mitään päätöksiä. Normaaliviikonloppuna ilmoituksia tehdään joitain kymmeniä koko maassa. Perniö ei ole kiireyslistan kärkipäässä, eikä Lindeman usko, että kunnantalon remontoimiseen päiväkodiksi löytyisi nopeasti rahaa. SSS tarjoaa paikallisin voimin keitetyt kahvit lisukkeineen kaikille tapahtumassa vieraileville, ja myös kaikkien lasten ja lastenmielisten ystävä Otso Salkkari on mukana tapahtumassa. kLO 1518 PeRniön TORiLLA
Osallistujat ja toiminta: Perniön-Särkisalon omakotiyhdistys Toiminnan esittelyä Autoliiton Salon osasto Toiminnan esittelyä Kerrostalon pohjakerroksessa toimiva päiväkoti Pesä saattaa siirtyä Perniön vanhalle kunnantalolle, jos se päätetään ottaa päivähoidon käyttöön. Käytännöissä voi kuitenkin olla alueellisia eroja. Olemme myös sopivasti syrjässä. Perniön Liikekeskus Oy:n valmistuessa tori rakennettiin silloisen T-marketin ja K-supermarketin väliin Heikkiläntien varteen. Jos tilat halutaan päivähoitoon, vanha virasto on remontoitava. Perniön kotiseutuyhdistys ry Toiminnan esittelyä Partiolippukunta Pyhän Laurin Ritarit PLR ry Toiminnan esittelyä MLL Perniön paikallisyhdistys Toiminnan esittelyä Perniön maa- ja kotitalousnaiset Toiminnan esittelyä, Salon Seudun Sanomien kahvitarjoilun hoitaminen Salon Seudun Sanomat Esikoulua käyvä Kia Grönberg keinuu, ja Siiri Kaljonen odottaa vuoroa Vuorilinnan päiväkodin pihalla. Tilaisuuden aikana on mahdollisuus ostaa toimittaja Kauko Mäntylän ja piirtäjä Kari Lehdon yhteistyössä tekemää kirjaa Ihmisen kuva. Sen sijaan Keski-Suomessa lastensuojeluilmoituksia tehtiin viime viikonloppuna 13. Meillä on ollut päivähoidossa jo vuosia sama heiluriliike. Perniönkin tapahtumassa lehtitalon väki ottaa vastaan palautetta sekä juttuvinkkejä niin aiheista kuin henkilöistä. Päivähoidossa on kasvupaineita ja nykyiset tilat ovat täynnä, Kaarto perustelee. Antero on ihan oikeassa. Pirkanmaan poliisi teki kahden viime viikonlopun aikana yhteensä 32 ilmoitusta ja Päijät-Hämeen poliisi 11. Kunnantalolle mahtuisivat Vuorilinnan päiväkodin 40 lasta, päiväkoti Pesän vajaat 30 lasta ja avointa toimintaa järjestävä Piiperö. Asiaa on selvitetty runsaat kaksi vuotta. (SSS)
Mikä on oikea Perniön tori?
SSS | VeSa KäiVäräinen
Salkkari kylässä -tapahtuma järjestetään keskiviikkona Perniön torilla. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 16. Kiertueella lehtitalon väki tapaa lukijoitaan, ja samalla paikalliset yhdistykset pääsevät esittelemään toimintaansa. Keskittäminen ei tue ajatusta lähipalveluista. Raksilan kaupunginosassa järjestettiin tuolloin Oulu Hip Hop Festival. Vajaan 1 600 neliön rakennukseen sopisi 45 päivähoitoryhmää eli 80100 lasta. Tämä on aivan loistava paikka. Kustannusarviota ei vielä ole, mutta rahaa palaisi rutkasti. Hänen mukaansa se jää syksyn aikana tyhjilleen, eikä talolle tapahdu ihan äkkiä mitään. Voimme käyttää koulun jumppasalia ja tehdä monenlaista yhteistyötä koulun kanssa. Talossa työskenteli Perniön kunnan aikana nelisenkymmentä ihmistä. Vuorilinna on vanha ja ahdas, mutta sen hyviä puolia ovat sijainti ja suuri piha.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Vuorilinna on ahdas mutta hieno
Vuorilinnan ja Pesän päiväkotien varajohtaja Maarit Sep-
Moilanen: Äkkiä ei tapahdu mitään
Salon sivistystoimenjohtajan Petri Moilasen mukaan Per-
niön kunnantalon kohtalo on täysin auki. Poliisin pitää tehdä ilmoitus sosiaaliviranomaisille aina, kun alaikäisen arvellaan olevan suojelun tarpeessa. Lisäksi jäisi vähän kasvun varaa sekä tilat kansalaisopistolle tai nuorisotoimelle. Siinä se on edelleen. Salon kaupunki on luovuttanut alueen Perniön toriyhdistyksen hoitoon. Varhaiskasvatusosaston Perniöntien aluevastaava Maija Lindeman arvioi, että Salon päivähoitoruuhka on kovin keskustassa. Paikalla on myös tilaajapalvelun ja ilmoitusmarkkinoinnin ammattilaisia. klo 1518. Salkkari kylässä -tapahtuma järjestetään Perniön torilla keskiviikkona 17.8. Hän myöntää, että Vuorilinna on vanhana talona ahdas ja hankala. elokuuta 2011
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
Poliisi teki lastensuojeluilmoituksia juhlivista nuorista
Poliisi tehtaili kesälomien päättäjäisviikonloppuina hieman tavallista enemmän lastensuojeluilmoituksia, ilmenee STT:n keräämistä tiedoista. Mutta missä tori sijaitsee. Juhliminen on sujunut monin paikoin yllättävän rauhallisesti, poliisilaitoksilta kerrotaan. (STT)
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
Perniön vankka virastokolossi on jäämässä tyhjän pantiksi
Loputkin työntekijät lähtevät syksyn aikana, kaupunki ei ole päättänyt talon tulevasta käytöstä mitään
vesa.kaivarainen@sss.fi
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
Salon Seudun Sanomat kiertää levikkialuetta ja tapaa lukijoita
SALO
Linjainjaa autoasema utoasema toasema
Ki j o Kirjasto
SSS | VeSa KäiVäräinen
HAARLA
Kunnantalo
Pappila Seurakuntatalo
Perniön keskustassa seisova entinen kunnantalo uhkaa jäädä uudessa Salossa tyhjän pantiksi. Kiertue on saanut hyvän vastaanoton, ja satoja kyläläisiä on vieraillut tapahtumissa. Jykevä virastokolossi tyhjenee syksyn aikana, kun talon kymmenestä työntekijästä monipalvelupisteen pitäjä Pirjo Niittonen siirtyy Perniön kirjastoon ja loput Salon uuteen kaupungintaloon. Toukokuussa kiertue vieraili Perttelin Kaivolassa ja Halikon Vaskiolla sekä kesäkuun alussa Kiskon Toijassa. Kunnantalon vieressä on vilkas tie ja toisella puolella joki, Seppälä vertaa. Eräänlaisena torina on Perniössä käytetty myös kunnantalon vastapäätä olevaa pysäköintialuetta ja R-kioskin kupeessa olevaa aukiota. Tapahtumapaikka Perniön tori on kiertueen neljäs kohde kesän aikana, ja jäljellä on tämän jälkeen vielä kaksi tapahtumaa. Hänen mukaansa pallo on nyt sivistystoimella. Myös paikalliset yhdistykset ovat olleet innolla mukana. Perniön kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Antero Peijonen muistuttaa, että Perniön ainoa virallisesti toriksi vihitty alue on nykyisen Nordean konttorin eteläpuolella sijaitseva kenttä. Rakennus sinällään on vankka kivitalo, mutta jos sinne tulee sata lasta hoitajineen, sähköjärjestelmä menee pitkälle uusiksi, vesiverkostot samaten, ja ilmanvaihtoa on tehostettava.
pälä ei suuremmin innostu kunnantalolle muutosta. En jaksa uskoa, että päättäjät innostuvat sellaisesta. Toisaalta päiväkodilla on kenties Salon suurin piha leikkipaikkoineen, ja se sijaitsee kirkonkylän koulun naapurissa. Täällä ei ole vaaraa autoista. Syksyllä on tilaa, mutta keväällä lapsia on ylipaikoilla ja uusia paikkoja etsitään kissojen ja koirien kanssa, hän toteaa.
SALkkARi kyLäSSä 17.8. Nyt työntekijöitä on kymmenen.
Perniön kunnanviraston opastaulu kertoo kaiken: tyhjää joka kerroksessa.
1560
Perniön
Talo tyhjenee kokonaan syksyn aikana.
Sata lasta saman katon alle?
Salon talonsuunnittelupäällikön Tommi Kaarron mukaan yksi mahdollisuus olisi, että suurin osa virastotalosta otettaisiin päivähoidon käyttöön. En jaksa uskoa, että talon kanssa tapahtuu mitään ainakaan kevääseen 2012 mennessä
Aikataulua ei ole mietitty sen tarkemmin. Hanke joutui vastatuuleen, koska asuinalueen pääkatu Vaskiontieltä olisi jakanut uhanalaisen pikkuapolloperhosen elinpiirin kahtia. Häyry on toiminut Vaasan vt. 6
Tiistaina 16. Tähtitieteestä innostuneiden määrä yllätti niin UrSalon edustajat, kurssin luennoitsijat kuin kansalaisopiston rehtorin Jukka Tammisen. Kuvassa myös tutkija Seppo Katajainen sekä Jari-Pekka Savojoki ja Pekka Mikkola UrSalosta.
Löytyisikö Salosta paikkaa kauppahallille?
SALO. Hän ei myöntänyt eikä kieltänyt harkitsevansa kisaan lähtemistä. Kristillisdemokraatit kokoontuvat ensi viikonloppuna puoluekokoukseen Kokkolaan päättääkseen mahdollisesta oman ehdokkaan asettamisesta.
"Ei kannata lähteä mukaan"
Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jari Järvelälle Essayahin nimen liittäminen presidentinvaalikeskusteluihin tuli yllätyksenä. Kaupunginvaltuusto äänesti ykkösjohtajasta maanantai-iltana. Syyskuussa käynnistyvä jatkokurssi Matka maailmankaikkeuteen vie salolaiset uudelle retkelle universumin ihmeisiin. Hänen mukaansa kristillisdemokraattien kannattaa harkita vakavasti omaa ehdokasta. Kuitatakseen velat sen on saatava kaupasta yli neljä miljoonaa euroa. Mopoilija törmäsi kuorma-auton keulaan. Kaupanteko keskeytyi vuokra-asukkaiden vaatimaan erityistilintarkasMääräaikaistilaus 12 kk 6 kk 3 kk 1 kk 235,00 125,00 64,50 26,00
tukseen. (SSS)
Mopoilija loukkaantui vakavasti Vantaalla
Mopoilija loukkaantui vakavasti Vantaalla maanantaiaamuna. Ruukkiasunnoista ei ole tehty kauppoja, koska yhtiö on sanonut tekevänsä vielä selvityksiä. Alueelle voi kaavoittaa myös uutta asutusta, Salon kaupunkisuunnitteluosaston kehysalueyksikön päällikkö Timo Alhoke sanoo.
"Märynummen suunta kiinnostava"
Alhokkeen mukaan Märynummen itäpuolisten alueiden kaavoitus alkaa todennäköisesti ensi vuonna. Raaseporin kaupungin omistamalla kiinteistöosakeyhtiöllä on reilut sata vanhaa
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TILAUSHINNAT 1.12.2010 alkaen. (STT)
Oma presidenttiehdokas mietityttää kristillisiä
Varsinais-Suomen piirin Järvelä: Kisa menee Niinistön ja Lipposen kädenväännöksi
jonna.valikangas@sss.fi
SSS | JOnnA VäLikAngAS
Kristillisdemokraattien keskuudessa on epäselvyyttä, kannattaako omaa presidenttiehdokasta asettaa. Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Peter Östman ei uskalla veikkailla, millä todennäköisyydellä puolue asettaa oman ehdokkaan.
Mutta jos oma ehdokas päätetään asettaa, Essayah on erinomainen ehdokas ja erittäin varteenotettava vaihtoehto, Östman painottaa. Nyberg maksaa kaupassa välirahaa 45 000 euroa.
tyrmäsi suunnitelman. Jalosen mielestä Essayahin asettuminen ehdolle olisi kuitenkin erittäin positiivinen
asia. Salolla on tällä hetkellä kohtuullisen tuhti reservi myytäviä pientalotontteja, mutta Vainion mukaan uusia alueita tarvitaan todennäköisesti muutaman vuoden sisällä. Ilmoittautuminen Matka maailmankaikkeuteen -kurssille alkaa tiistaina 23.8. Billnäsin ruukin omistajaa Olli Muuraista ovat alusta asti kiinnostaneet Billnäsissä sijaitsevat asunnot ja Fiskarsyhtiöt on puolestaan ollut kiinnostunut Fiskarsissa sijaitsevista asunnoista. Kiinnostus taivaankappaleisiin oli vuosi sitten niin suuri, että Salon kansalaisopiston tähtitiedekurssille päätettiin järjestää jatkoa tänä syksynä. Vasta sen jälkeen asiasta lähtee tiedote muille tahoille, Johansson sanoo. Luvassa on kymmenen luentoa, joista viimeinen on vierailu Tuorlan observatorioon. klo 6.00-12.00 -Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm) Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 JAKELUTIEDUSTELUT -Salon alueen varhaisjakelut: Itella Oyj, PL 4711, Salo. Viime vuonna ajattelimme, että ihmisille olisi hyvä kertoa tähtitieteen perusasioista. Peimarin eli Paimion ja Sauvon paikallisosaston puheenjohtaja Kimmo Jalonen pitää Essayahin ehdokkuutta mahdollisena mutta epätodennäköisenä. Näkemys perustuu hänen mukaansa laajoihin kentällä käytyihin keskusteluihin. Poliisin mukaan silminnäkijät kertoivat mopoilijan ajaneen kovalla vauhdilla kuorma-auton eteen risteyksessä Kalliosolantiellä. Erikoista oli myös, että osallistujamäärä pysyi korkeana läpi koko syksyn eikä keskeyttäneitä juuri ollut.
Salo hankkii vaihtokaupalla runsaat yhdeksän hehtaaria maata Märynummen itäpuolelta. Märynummen asukkaat puolestaan vastustivat asuinalueensa halki kulkevaa kokoojakatua. Kysyä saa, eikä tyhmiä kysymyksiä ole, Katajainen kiteyttää. Kaupunginhallitus lähetti asia valmisteltavaksi. Hänen mielestään hallin perustamista kannattaisi tutkia, koska seudulla on paljon lähiruuan tuottajia, joilla ei ole mahdollisuutta tai sopivaa paikkaa markkinoida omia tuotteitaan. Odotimme vajaata 30 osallistujaa, mutta tulijajoukko osoittautui yli satapäiseksi, hymyilee UrSalon puheenjohtaja Pekka Mikkola. Halikko omisti Märyn itäpuolelta vajaat 50 hehtaaria maata ja kaavoitti sille 500 ihmisen asuinaluetta. Luvassa on vuorovaikutuksellista keskus-
telua. Katajainen on myös yksi Matka maailmankaikkeuteen -kurssin luennoitsijoista.
Lyhyet
Kansalaisopiston rehtori Jukka Tamminen muistuttaa, että tähtitiedekurssi on ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan maailmankaikkeuteen tähtitieteen ammattilaisten johdolla. Poliisin mukaan 73-vuotias mies oli löydettäessä liikuntakyvytön, mutta muuten suhteellisen hyvässä kunnossa. Häntä kannatti 34 valtuutettua kaikkiaan 51 valtuutetusta. Hän on kansan keskuudessa tunnettu niin politiikasta kuin urheilusta, ja lisäksi hän on käsittääkseni yksi aktiivisimmista suomalaismepeistä. Kurssi on helppotajuinen ja kaikille avoin. Se myös vastaa kysymykseen, mitä kaikkea universumissa on, Katajainen kuvailee. Se tuo uusia mahdollisuuksia sisääntulotielle, mutta kaupassa ei ole kyse pelkästä tieyhteydestä. Järvelän mielestä kristillisdemokraattien ei kannattaisi lähteä mukaan kisaan. Ajatus oli vireillä jo Halikon aikana. Suurin päätös on, asetammeko lainkaan omaa ehdokasta.
Törkeitä rattijuopumuksia Salossa
Salossa jäi sunnuntaina iltapäivällä kiinni kaksi henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta. Hirvitien varressa sijaitsevalle alueelle on tarkoitus kaavoittaa lähivuosina asutusta. Vaikka asettaisimme oman ehdokkaamme, ei hänestä presidenttiä tulisi, eikä meillä ole resursseja sellaiseen. Kaupunginhallitus hyväksyi vaihtokaupan maanantaina ja esittää sitä valtuustolle. Billnäsin asuntoja havitellut
Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 656 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
yrittäjä Olli Muurainen ei ollut maanantaina tietoinen infotilaisuudesta. Onnettomuus tapahtui Kehä III:n uudessa liittymässä. (STT)
SSS | MinnA FiLppu
Kiinteistö Oy Ruukkiasuntojen hallitus kutsuu asukkaat tiistai-illaksi koolle tiedotustilaisuuteen Billnäsissä. Jokainen voi harrastaa tähtitiedettä, kun vain katsoo illalla taivaalle. Tarkoitus on laajentaa ihmisten käsitystä universumista ja meidän paikastamme siellä. Silloin esillä mahdollisiksi ehdokkaiksi olivat vain Päivi Räsänen ja Bjarne Kallis. Jatkuva säästötilaus 12 kk:n maksuerä 6 kk:n maksuerä 3 kk:n maksuerä
työläisasuntoa Fiskarsin ja Billnäsin ruukkikylissä. Räsänen kieltäytyi jo ehdok-
kuudesta, ja olettaisin Kalliksen tekevän samoin. Raaseporissa asuva Guy Nyberg luovuttaa kaupassa Salolle Märynummen metsäpalstan ja saa vaihdossa vajaat 40 hehtaaria suo- ja metsäaluetta Muurlan taajaman ja Lammijärven väliltä. Lounais-Suomen ympäristökeskus
Kaikille sopiva harrastus
Matka maailmankaikkeuteen -kurssin järjestäjien mukaan näyttää siltä, että meneillään on jonkinlainen tähtitiedebuumi. Vuonna 1954 syntynyt nainen jäi kiinni Kiikalassa Kirkkotiellä kello kahden aikaan ja puhalsi 1,5 promillea. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00 ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00. Taivaankappaleiden kuvaamiseen ei puolestaan tarvita sen kummempaa kuin tavallinen järjestelmäkamera,
Pekka Mikkola huomauttaa.
Luvassa kymmenen luentoa
Matka maailmankaikkeuteen -kurssi ei vaadi tietämystä fysiikasta tai matematiikasta. kello 15. Olen sanonut tarvitsevani ruukkiasunnot, mutta poliitikot ja virkamiehet tekevät asioita omalla rytmillään, hän toteaa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
Salo hankkii vaihtokaupalla lisää maata Märynummelta
Taajamaa on tarkoitus laajentaa itään
vesa.kaivarainen@sss.fi
Tähtitiedebuumi vie salolaiset mennessään
Salon kansalaisopisto opastaa matkalle maailmankaikkeuteen
satu.virtanen@sss.fi
SSS | SAtu VirtAnen
SSS/Pyry Krappe
SSS | VeSA käiVäräinen
Tähtitiede vetää salolaisia puoleensa. Yksi mahdollisuus on edetä vaiheittain niin, että rakentaminen alkaisi Hirvitien päästä, hän miettii. Yleisöryntäyksen varalta Matka maailmankaikkeuteen
-kurssi pidetään tänä syksynä Salon lukion suuressa auditoriossa. Salon Seudun Sanomat uutisoi maanantaina (SSS 15.8.), että paimiolaista Sari Essayahia on pyydetty harkitsemaan ehdolle asettumista. SSS | VeSa KäiVäräinen
Tähtitiede onkin helppo harrastus siinä mielessä, ettei sen aloittamiseen tarvita muuta kuin tähtitaivas. Jos maailmankaikkeus kiinnostaa vähänkin, mukaan kannattaa tulla. Sille voi tulla, vaikka viime vuoden peruskurssi olisi jäänyt
väliin. Häyry sai äänestyksessä taakseen yli puolet valtuutetuista, joten hän tuli valituksi heti ensimmäisellä äänestyskierroksella. Salon tonttivarannosta huolehtiva kiinteistö- ja mittauspalvelujen johtaja Ari Vainio on tyytyväinen maakauppaan. Tämä kisa menee Niinistön ja Lipposen kädenväännöksi, eikä presidentinvaaleissa kakkosja kolmossijoilla ole mitään virkaa, Järvelä sanoo.
Tukea Paimiosta
Essayah sanoi SSS:lle, että presidenttiehdokkaan asettaminen toisi puolueelle lisää näkyvyyttä. Kaupunginjohtajan paikasta kisasivat myös Pohjanmaan Ely-keskuksen johtaja Kaj Suomela, VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin hallintojohtaja Lauri Tanner sekä Jalasjärven, Ilmajoen ja Kurikan terveyskuntayhtymän johtaja AnnaKaisa Pusa. Se voi johtua osittain avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan kirjoittamien kirjojen nosteesta, Tuorlan observatoriossa toimivan Suomen ESO-keskuksen (European Southern Observatory) tutkija Seppo Katajainen pohtii. kaupunginjohtajana keväästä lähtien, jolloin aiempi
-Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy, Joensuuntie 5, Somero. Halikon ja Märynummen suunta on kiinnostava moottoritien liittymän ja alueen palvelujenkin takia, hän perustelee.
Laajennus esillä jo Halikon aikana
Salon tavoitteena on laajentaa Märynummen asuinaluetta itään. Nyt ostettavan kiinteistön kautta on mahdollista rakentaa myös uusi sisääntulotie Märynummen itäosiin Hirvitien kautta. Kyllä tässä varmaan jonkinlainen tähtitiedebuumi on käynnissä. Kuntaliitoksessa Halikon maat siirtyivät Salolle. Ruukkiasuntojen asukastoimikunnissa arvelemme, että tiedotustilaisuudessa kerrotaan asuntojemme myyntiin liittyvistä asioista, Fiskarsissa asuva Olli Tammilehto kertoo. Tanner sai äänestyksessä 11 ääntä, Suomela 4 ja Pusa 2 ääntä. Asukkaat tekivät viime vuonna perustetun asukasyhdistyksen nimissä tarjouksen yhtiön osakekannasta sen kirjanpitoarvoa vastaan, mutta kaupunki ei aio myydä yhtiötä tappiolla. Kun asiasta viimeksi keskusteltiin, oltiin piirissämme käsittääkseni vielä sitä mieltä, ettemme aseta omaa presidenttiehdokasta, Järvelä sanoo. Elina Suonio-Peltosalo (kok.) kysyi kaupunginhallituksessa maanantaina, löytyisikö Salosta sopivaa vapaata toimitilaa tai tonttia kauppahallille. Viime perjantaina ja lauan-
taina jaetussa lyhyessä tiedotteessa hallitus pyytää vuokralaisia Puutarharavintolaan tänää klo 18.30. Vuonna 1934 syntynyt mies puhalsi Salossa Isohärjänkadulla puoli kahden aikaan 2,0 promillen lukemat. Siihen viittaa niin kansalaisopiston kurssin suosio kuin UrSalon hiljalleen kasvava jäsenmäärä. Puhelin (02) 770 2610
Mikkelissä kadonnut iäkäs mies löytyi
Poliisikoira jäljitti maanantaina maastosta iäkkään miehen, joka oli kadonnut palvelutalosta Mikkelissä sunnuntain vastaisena yönä. Ilmoittautua voi joko internetissä tai puhelimitse.
kaupunginjohtaja Markku Lumio joutui eroamaan luottamuspulan vuoksi.. Paikalla ovat kutsun mukaan yhtiön hallitus sekä Raaseporin kaupunginjohtaja Mårten Johansson.
Yhtiön hallitus kertoo illalla asukkaille ajankohtaisista asioista ja tekemistään päätöksistä. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Oikaisu
Taina Uppala voitti rawpenkkipunnerruksen SMkullan tuloksella 77,5 kiloa, eikä 70 kiloa, niin kuin sunnuntain lehdessä (SSS 14.8.) väitettiin.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.828 kpl (LT-levikki 2010) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00, la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2011 ISSN 0782-5404
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS 215,00 110,00 56,00 -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. Kaupunginvaltuusto hyväksyi viime vuoden keväällä asuntojen myynnin. (STT)
Myyntiin kaavailtujen Ruukkiasuntojen hallitus kutsuu asukkaat koolle Billnäsissä
Tiedotustilaisuuden aihe selviää vasta illalla
minna.filppu@sss.fi
Vaasan uudeksi johtoon Tomas Häyry
Vaasan uudeksi kaupunginjohtajaksi on valittu Vaasan teknisen toimen toimialajohtaja Tomas Häyry. Jalonen painottaa, että vaikka Essayah ei lähtisi mukaan kisaan, löytyy kristillisdemokraattien riveistä muita vahvoja ehdokkaita. Kurssi toteutetaan Tuorlan observatorion, paikallisen tähtiharrastusyhdistys UrSalon ja kansalaisopiston yhteistyönä. Jos häntä ei valittaisikaan, pystyisimme ainakin tuomaan esille meille tärkeitä arvoja ja näkemyksiä, mihin suuntaan Suomea kuuluisi meidän mielestämme viedä. Kaupunki haluaa löytää kiinteistöosakeyhtiölle ostajan, joka pystyy pitämään huolta suojelluista taloista.
Viikonl. klo 6.00-16.00
Breda, Baijkal, Gyttorp, Rössler, Heym ThompsonCenter, Steyr aseet ym. Ei jälleenmyyjille. Myyjän mukaan laite on oikein käytettynä laillinen. Pääjohtaja päättää, kuka THL:n asiantuntija taloa missäkin tilaisuudessa edustaa. Oikeuskansleri sai yhteensä 50 H1N1-rokotteeseen liittyvää kantelua. H1N1-rokotteen hankinnasta päätettiin sosiaali- ja terveysministeriössä 28.4.2009. Puumala muistuttaa, että hallitusohjelman mukaan lukioverkkoa ajetaan alas 30 miljoonan euron edestä ja koulutuksesta aiotaan saksia yli 300 miljoonaa euroa lukioista yliopistoihin. Pelkonen kuitenkin muistuttaa, ettei siinä ole mitään pahaa, että THL tekee rokotetutkimusta osin lääketeollisuuden rahoituksella. Olemme vastuussa suomalaisten rokotesuojasta, emmekä me olisi asiantuntijoita, jos emme tekisi laajaa tutkimustyötä. Yrityksen valitus koskee vain oikeudenkäyntikuluja, joita oikeus alensi huomattavasti siitä, mitä Patria vaati. Minkälaisilla muilla virityksillä pysäköintiaikaa yritetään pidentää. 10-19, la 10-18
Esimerkkilaskelmassa kk-maksu sis. Se on elinehto, että teemme laajoja rokotustutkimuksia. Jos lääketeollisuuden tilaisuus on informaatiotilaisuus, eikä siihen liity esimerkiksi päivällisiä, osallistuminen on perusteltua. Erikseen yht. Niissä epäiltiin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) puolueettomuutta rokotehankinnassa. Tuomiosta valittavat myös valtionsyyttäjä ja Patria Land Services, joka on seuraaja tykkikaupat tehneelle Patria Vammakselle. Jos opetusministerillä on takataskussaan tällaisia lisämäärärahoja, eikö ne voisi käyttää leikkaustarpeen vähentämiseen. DNA Onni S kotimaan matkapuhelut ja tekstiviestit 0,069 /min&kpl, puheluissa minuuttiveloitus. (STT)
Nokia C5-03
+
3,2" kosketusnäyttö, jolla helppo pääsy osoitekirjaan ja sähköpostiin. Dekoaseet KP31, KP44, PK27
www.asetalvitie.fi
LääKeyHtiöLtä LäHes 9 MiLjOOnaa eUrOa tUtKiMUsraHaa
Lääkeyhtiö GlaxosmithKline on rahoittanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rokotetutkimusta lähes 9 miljoonalla eurolla. Me olemme koko ajan tiedostaneet, että olemme karikkoisilla vesillä, ja olemme hyvin tarkkoja pelisäännöistä ja laitoksen riippumattomuudesta. Kuinka usein tällaisiin laitteisiin törmätään. En kyllä ymmärrä, miksi niissä sitten pitää olla kello. En usko, että näennäisillä kytköksillä on ollut mitään vaikutusta rokotepäätöksiin, Pelkonen arvioi. tHL ei ollut päättämässä sikainfluenssarokotteen hankinnasta, mutta ylilääkäri Terhi Kilpi oli asiantuntijana prosessissa. Microsoft Exchange Active Sync®. Ei puhelinvarauksia. Jos kiekon ulkonäkö vastaa säädöksiä, ja kello on pois päältä, ei meillä ole mitään mahdollisuuksia olla hyväksymättä sitä. THL:n pääjohtaja Pekka Puska sanoo, että heidän on asiantuntija-asemansa puolesta pakko pitää yhteyksiä muun muassa lääketeollisuuteen. Ohut kosketusnäytöllinen älypuhelin, integroidut yhteisöpalvelut, tuhansia lisäsovelluksia Ovi Kaupassa, 8 megapikselin kamera ja HD-tason videokuva.
Päältäpäin tavallisen parkkikiekon näköisessä laitteessa on kiekon aikaa siirtävä kello.
/kk = 9,66 (24 kk)
Puhelin ilman liittymää 359
/kk =10,66(24 kk)
Puhelin ilman liittymää 319
Tampereen pysäköinninvalvonnan katutarkastaja Jaakko Eskola. elokuuta 2011
7
Oikeuskansleri ei löytänyt moitittavaa rokotetilauksesta
Arkkiatri: Ei riitä, että asiat on tehty oikein, niiden täytyy näyttääkin sellaisilta
STT | TOMI ORAVAINEN
Sikainfluenssarokotteen (H1N1) hankkijat saavat oikeuskanslerilta puhtaat paperit. Värit: Green, Grey, White, Orange
DNA Kaupan odotettu liitelehti on ilmestynyt täynnä syystarjouksia!
Tarkkaile postiasi tai nouda myymälästämme!
YRITTÄJÄ, DNA K AUPASSA PALVELEMME MYÖ S SINUA!
Keskustan Puumala: Mistä rahat lukiokirjoihin, opetusminiseri Gustafsson?
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala hämmästelee opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) menolisäysintoa. Miesten epäiltiin myös lahjoneen egyptiläisiä virkamiehiä tykkikauppojen vauhdittamiseksi, mutta oikeus hylkäsi lahjussyytteet. 18,74 + 359 = 377,74 . Patria valittaa, vaikka sitä ei tuomittukaan syyttäjän vaatimaan yhteisösakkoon. Ilmaiset lukiokirjat maksaisivat Puumalan mukaan vuodessa yli 60 miljoonaa euroa. Nainen joutui vielä tuntemattomasta syystä veteen, mistä paikalle tullut mies sai hänet nostettua rannalle. Rokotehankintojen, jotka koskevat koko kansaa, täytyy olla hyvin läpinäkyviä eli täytyy kertoa: miksi juuri tämä on valittu, Pelkonen sanoo. Rokotteella oli Euroopan lääkeviraston myyntilupa, joten Jonkan mukaan suomalaisviranomaisilla oli perusteet luottaa rokotteen turvallisuuteen. Kilpi on kertonut osallistuneensa ennen vuotta 2005 GlaxoSmithKlinen kustantamille seminaarimatkoille sekä asiantuntijatilaisuuksiin. (STT)
Aseliike Sauvossa 0500-526 008
matti@asetalvitie.fi
Avoinna 16-20
Lähelläsi on seudun oma aseliike joustavin aukioloajoin. Pirkanmaan käräjäoikeuden kesäkuussa antamasta tuomiosta on tehty useita valituksia. Kello pitää ohjeiden mukaan pysäyttää parkkeerauksen ajaksi, jolloin kiekko toimii tavallisen parkkikiekon tavoin. Oikeuskansleri kehottaa THL:ää pohtimaan, miten osallistumiset lääketeollisuuden tilaisuuksiin hoidetaan niin, ettei luottamus kansalaisten mielissä horju. Suomalaisia rokotettiin sikainfluenssaa vastaan talvella 2010.
Smidt&Bender, Leupold, Meopta ym. Päältäpäin tavallisen parkkikiekon näköisessä laitteessa on kiekon aikaa siirtävä kello. He ovat tehneet päätökset niin hyvin kuin he voivat. Mittavassa tutkimuksessa selvitetään muun muassa, miten tehokkaasti GlaxoSmithKlinen rokote ehkäisee korvatulehdusta. Joskus ihmiset laittavat kaksi pysäköintikiekkoa, mutta siitä saa heti virhemaksun.
SALO
Edullisempi asiantuntijaliike.
Asiakaspalvelunumero 044 033 8000 ark. Kaikki johtohenkilöt valittavat ratkaisusta hovioikeuteen lukuun ottamatta yhtä, jonka valitusajan päättymistä on siirretty elokuun loppuun. Elvytysyrityksistä huolimatta naista ei onnistuttu pelastamaan. Emme voi eristäytyä. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä näiden virkamiesten vilpittömyydestä. Oikeus tuomitsi Patria Vammaksen neljä entistä tai nykyistä johtohenkilöä ehdolliseen vankeuteen kirjanpitorikoksista tai avunannosta niihin. Lukiolaisia Puumala kannustaa kierrättämään kirjojaan ja ostamaan niitä käytettyinä siltä varalta, että Gustafssonin puheet osoittautuvat katteettomiksi. Ei riitä, että asiat on tehty
HANKI UUSI
Samsung Galaxy Mini
DNA KAUPASTA.
+
3 megapikselin kamera. tHL:n mukaan tutkimusneuvottelut alkoivat elokuussa 2007. Ennen siirtämistä pitäisi poistua liikennemerkin vaikutuksen alaisuudesta. 9-18, la 10-15
Linjuri Vilhonkatu 14 Ark. Avaus 2,90 . Onko laitteen käyttö sallittua, jos kellon pysäyttää parkkeerauksen ajaksi,
Lehtikuva/Sari Gustafsson
S UTUU U
!
Samsung Galaxy S Plus
Nokia C7-00
+
4 tuuman Super AMOLED näyttö, Android 2.3, entistäkin nopeampi 1,4GHz prosessori, parannettu akunkesto, 5 megapikselin kamera, Facebook, Google Talk, Messenger, kalenteri ja sähköposti. Kansalaisten täytyy voida luottaa viranomaisiin. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kari Välimäen mukaan ministeriö ottaa oikeuskanslerin huolen vakavasti ja käy läpi ohjeensa. sopimus allekirjoitettiin 14.4.2009. Runsaasti muistikapasiteettia ja HD-videokuvaus.
+
Pinta upeasti kiillotettua ruostumatonta terästä. Jonkka ei löytänyt viitteitä siitä, että rokotehankintapäätökseen osallistuneet olisivat olleet esteellisiä. Rokote tilattiin GlaxoSmithKlineltä, joka oli rahoittanut THL:n rokotetutkimusta. Lähde: Oikeuskanslerin ratkaisu, THL
MIKÄ ON KUN EI
PUHELIN PELITÄ?
Pelissä luottamus
Jonkka on huolissaan, että lääkeyhtiöiltä tuleva tutkimusraha voi horjuttaa kansalaisten luottamusta THL:n puolueettomuuteen. Laitamme rekisterinumeron
muistiin ja tarkastamme tilanteen myöhemmin. Samoilla linjoilla on arkkiatri Risto Pelkonen. (STT)
Lehtikuva/Markku Ulander
Nainen hukkui Bergössä LänsiTurunmaalla
Iäkäs nainen hukkui Nauvon Bergössä sunnuntai-iltana. Myös Pelkonen painottaa luottamuksen merkitystä. Yleensä kiekon takana oleva kello on yritetty peittää hatulla tai kaulahuivilla. Tuotehinnat voimassa 15.9.2011 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää 1 kpl/ asiakas. Lisätiedot www.dna.fi. Pitääkö valvojan siis jäädä seuraamaan kiekon liikkumista. Arkkiatrin mukaan tutkijat tai virkamiehet eivät voi eristäytyä muusta maailmasta. THL:n asiantuntijat olivat puolestaan valmistelemassa rokotepäätöstä, jonka teki lopulta sosiaali- ja terveysministeriö. Nauti viihteestä nopealla WiFi yhteydellä.
/kk = 2,66 (24 kk)
Puhelin ilman liittymää 119
/kk = 3,66 (24 kk)
Puhelin ilman liittymää 179
MITEN NIIN?
Onko automaattinen parkkikiekko laiton?
STT | JUHO-PEKKA PEKONEN
Internetissä markkinoidaan automaattisia pysäköintikiekkoja. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan myös rokotteen hankkiminen ilman kilpailutusta oli perusteltua, sillä tuolloin oli vaara, ettei kaikille tilaajille riitä rokotetta. Asiansa osaava aseseppä palveluksessasi.
LAAJA VALIKOIMA ASEITA
METSÄSTÄJÄ/AMPUJA
tutustu nettisivuihimme
Oikeuskansleri sai yhteensä 50 H1N1-rokotteetilaukseen liittyvää kantelua, mutta ei huomauta THL:ää virkavirheistä. Valitusajan piti loppua jo heinäkuussa, mutta sitä pidennettiin kesälomien takia. Oikeuskansleri odottaa ministeriön kommentteja maaliskuun loppuun mennessä.
Patrian lahjusjuttu etenee hoviin
Patrian Egyptin tykkikauppoihin liittyvä lahjusjuttu etenee hovioikeuteen. Oikeuskanslerin mukaan Kilven osallistuminen tilaisuuksiin ei ole voinut vaarantaa puolueettomuutta enää vuonna 2009. Mieluiten vielä niin, että työnantaja maksaa ne matkat, jolloin osallistujat ovat täysin lääketeollisuudesta taloudellisesti riippumattomia. Ei heillä ole aikaa jäädä katsomaan, liikkuuko kiekon aika. Samalla on hänen mukaansa kuitenkin kysyttävä, mistä ministeri aikoo löytää tarvittavat lisärahat. THL:n tulee kuitenkin olla vastedes harkitsevaisempi. Puska kuitenkin muistuttaa, ettei pelkkä valtion raha riitä rokotetutkimuksiin, vaan tukea tarvitaan myös lääketeollisuudelta. 3,14 tuuman TFT kosketusnäyttö, Android 2.2., Touchwiz 3.0, ja lisää sovelluksia Android-Market sovelluskaupasta. DNA Onni S 0,66 /kk ja Samsung Galaxy S Plus DNA Kimppa (24kk) sopimuksella = 234,74 . Kk-maksu 0,66 . Se on pysäköintikiekon väärinkäyttöä, josta saa pysäköintipaikasta riippuen 40 tai 50 euron virhemaksun. Kanteluissa arvosteltiin myös, että Pandemrix-rokote tilattiin ilman riittäviä turvallisuustutkimuksia. Ministeriö tekee kuitenkin kaikki päätökset. Entä voiko pysäköintikiekon aikaa siirtää itse kesken parkkeerauksen. Kiekkopaikan tarkoitus on, että annettaisiin muillekin mahdollisuus pysäköidä. Olemme saaneet muutamia ilmoituksia. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
tiistaina 16. Puhelin voi olla sim -lukittu. Puumalan mielestä Gustafssonin esitykset ilmaisista lukiokirjoista sekä taito- ja taideaineiden lisäämisestä peruskouluun ovat erittäin hyviä ja kauan odotettuja. oikein, niiden täytyy näyttääkin sellaisilta. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Saako automaattista pysäköintikiekkoa käyttää, Helsingin johtava pysäköinnintarkastaja Sari Huuhtanen
Poliisin mukaan noin 20-vuotiaat miehet iskivät elokuun alussa omakotitaloihin ja veivät mukanaan koruja ja rahaa. Poliisi kertoo, että miehet liikkuivat kohteesta toiseen ulkomaan rekisterikilvissä olleella henkilöautolla. Urpilaisen mielestä parempi olisi turvata ostovoiman kehitys. Laaninen ei kuitenkaan paljastanut, onko Ollilaan oltu suoraan yhteydessä. Hän sanoi haluavansa keskittyä työhönsä europarlamentissa. (STT)
SDP:n Jutta Urpilainen hellii nyt vakauttavaa tupo-unelmaa
Työmarkkinaratkaisulla voitaisiin välttää leikkauslistat
STT | OLLI KEMPPAINEN
SDP:n puheenjohtaja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen hellii nyt unelmaa pitkäaikaisesta tuloratkaisusta, jonka turvin Suomen talouteen saataisiin vakautta ja ennustettavuutta. 02-7702 626. Työmarkkinajärjestöihin vetoamalla hallitus yrittää välttää uudet menoleikkaukset. Urpilainen itse lisäsi kierroksia puhumalla viikonvaihteessa lehtilausunnossa eri alojen yhteisestä maltillisesta palkkaratkaisusta. Lipposen haastajiksi näyttävät näin ollen olevan tulossa mahdollisesti vain kansanedustaja Ilkka Kantola (sd.) ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen (sd.). Poliisin mukaan uhri ja epäilty ovat ulkomaalaistaustaisia ja kotoisin samasta maasta. (STT)
Leipää viljasta, maitoa lehmästä, lehtiä puusta.
Kanta-asiakasetu:
LAHJOITA NUORELLE 2 KUUKAUDEN SANOMALEHDET MAKSUTTA
Onko mitään luonnollisempaa kuin paperi. 8
tiistaina 16. Hän oli ennen Lipposen mukaantuloa yksi vahvimmista nimistä SDP:n ehdokkaaksi. Siksi haluaisin toppuutella hätäilijöitä. Ilta-Sanomat kertoi maanantaina, että keskusta havittelee Ollilaa puolueen presidenttiehdokkaaksi. Alustavissa kuulusteluissa mies on myöntänyt surman. Yhtä suuri hiilijalanjälki syntyy myös, jos ajat uudella henkilöautolla yhden kilometrin. Lehtinen totesi tiedotteessaan, ettei SDP voi saada parempaa ehdokasta ja kertoi siksi siirtyvänsä tukemaan Lipposta. Paperin raaka-aine on uusiutuvaa ja kierrätettävää. Teosta epäillään 56-vuotiasta miestä, jonka poliisi otti kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä pian surman jälkeen. Poliisi selvittää nyt, onko puukotuksilla yhteyttä toisiinsa. Voit hyvällä omallatunnolla nauttia siitä. SDP on palannut suomalaisten äänillä hallitusvastuun kantajaksi. Urpilainen korosti, että myöskään hallitus ei ole tehnyt lopullista ratkaisua omista toimistaan.
"Ei pidä hötkyillä"
Kansainvälisen taloustilanteen heikkenemisen myötä Suomen hallitukselta on vaadittu uusia päätöksiä viimeistään budjettiriihessä. syyskuuta saakka. He tunsivat toisensa entuudestaan. Uusiutuva, kierrätettävä ja kestää vertailun. Jos tupo syntyi, hallitus teki omat toimensa. Kansanedustaja Seppo Kääriäinen ilmoitti maanantaina, että hän ei pyri ehdokkaaksi. Keskustan presidenttiehdokaskilpaan on toistaiseksi ilmoittautunut vain entinen kansanedustaja Paavo Väyrynen. (STT)
Hallitus voi edesauttaa ratkaisuja
Urpilaisen mukaan hallitus voi auttaa maltillisen tuloratkaisun syntyä työllisyyttä tukevilla esityksillä, harmaan talouden torjumisella, työelämän laadullisella kehittämisellä sekä elinkeinoelämän kilpailukykyä tukevilla veroratkaisuilla. Poliisi tutkii rikosta tappona sekä selvittelee teon yksityiskohtia ja motiivia. la. Näin yritetään välttyä kiusallisilta menoleikkauksilta. Työmarkkinajärjestöt pitävät nyt hallussaan niitä parhaita avaimia, joilla epävarmaan maailmaan voidaan varautua, Urpilainen sanoi. Tämä rooli sopii meille, Urpilainen sanoi. Miesten epäillään syyllistyneen ainakin kahdeksaan törkeään varkauteen. Ehdokkaita voi asettaa keskustan esivaalia varten 9. Tiesitkö, että yksi sanomalehti jättää samankokoisen hiilijalanjäljen kuin lasillinen maitoa. Meidän ei pidä hötkyillä, kuului kansankoulunopettaja Urpilaisen talousoppi.
Jyväskylässä surmatun tuttavaa puukotettiin kuukausi sitten
Jyväskylässä viikonloppuna surmatun miehen tuttavaa puukotettiin kuukausi sitten kaupungin keskustassa. Eikä painotuotteen lukemiseen käytetystä ajasta tarvitse kantaa ympäristöhuolta. www.twosides.fi
Tilaukset osoitteessa sss.fi/ekalehti
Kestotilaaja voi tilata lahjalehden yhden kerran yhdelle vastaanottajalle.
Kestävin viesti painetaan paperille
www.twosides.fi
Tilaajapalvelu p. Miehet tunsivat toisensa entuudestaan. Maanantaina Rovaniemellä SDP:n ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Urpilainen hyrisikin jo tyytyväisyyttä keskustelualoitteiden siirtymisestä sosiaalidemokraattien käsiin. Nytkään ei tunnuta uskovan
ainakaan kovin tiukkoihin palkkaraameihin, sillä työnantajat haluavat sopia palkoista liitto- ellei yritystasollakin. Puoluesihteeri Timo Laaninen myönsi lehdessä, että keskustataustainen Ollila on vahvasti mukana puolueen sisäisissä ehdokaskeskusteluissa. Valtiovarainministerin salkkua kohta kaksi kuu-
kautta kantanut Urpilainen vastasi vaatijoille, että Suomessa talouden perustekijät ovat kunnossa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Lyhyet
SDP:n kärkinimet vetäytyvät Lipposen tieltä
SDP:n kärkinimet vetäytyvät yksi toisensa jälkeen entisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) tieltä presidenttikisassa. Potentiaalisina niminä on nostettu esiin muun muassa EU-komissaari Olli Rehn, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila sekä europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki. Rikoksesta epäiltynä pidätettiin 18-vuotias jyväskyläläismies. Jaakonsaaren mukaan hänellä ei ole inspiraatiota hajottaa voimiaan presidenttikisaan. Urpilaisen mielestä leikkauslistoista kärsisivät pienituloiset, ne ajaisivat kotimarkkinat ahtaalle ja heikentäisivät sitä kautta todennäköisesti työllisyyttä. 27-vuotiaan jyväskyläläismiehen kuolemaan johtanut puukotus tapahtui keskustassa Väinönkadulla sunnuntain vastaisena yönä. Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille yleisövihjeen perusteella. Ex-europarlamentaarikko, kirjailija Lasse Lehtinen (sd.) ilmoitti vetäytyvänsä ehdokkuudesta jo viime torstaina samaan aikaan, kun Lipponen piti tiedotustilaisuutta ehdokkuudestaan. Silloin tarvitaan maltillisia palkkaratkaisuja ja ehkä veronkevennyksiä.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Nainen surmattiin kotitalonsa pihalla Rovaniemellä
Nainen surmattiin kotitalonsa pihalla Rovaniemen Lapinrinteellä sunnuntaina iltapäivällä. Painotuote välittää kestävää viestiä. Vuodesta 2008 lähtien työnantajat ovat torjuneet vanhanmalliset tulopoliittiset
SDP:n puheenjohtaja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja puoluesihteeri Mikael Junger neuvonpidossa SDP:n kesäkokouksen aikana Rovaniemellä.
Mieskolmikkoa epäillään asuntomurroista Oulun seudulla
Kolmen liettualaisen miehen epäillään tehtailleen asuntomurtoja Oulun seudulla. Tällä viikolla hallituksen johtokaksikko tapaa työmarkkinoiden keskusjärjestöjen johtoa pariinkin otteeseen, ensin keskiviikkona talousneuvostossa ja perjantaina pelkästään työmarkkinaratkaisun merkeissä. Sosiaalidemokraatit käynnistivät poliittisen syksyn viime viikolla, kun Paavo Lipponen lähti kisaamaan puolueen presidenttiehdokkuudesta. Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) kertoi niin ikään maanantaina, ettei aio asettua ehdolle puolueen esivaaliin. Kuukauden takaisen puukotuksen tekijää ei ole tavoitettu.
Ollila piti suunsa supussa presidenttihoukutteluista
Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila ei kommentoi presidenttiehdokkuuttaan koskevaa uutista. Uhri on 55-vuotias. Kolmikko tavoitettiin toissa viikolla Kokkolan lähistöltä. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) kertoi maanantaisen Uutispäivä Demarin haastattelussa, ettei lähde kisaamaan presidenttiehdokkuudesta. (STT)
Avaimet työmarkkinajärjestöillä
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ehti tavata työmarkkinajärjestöjen edustajia ja puhua työmarkkina- ja talouspolitiikan koordinaation tarpeesta Urpilaisen ollessa vielä lomal-
kokonaisratkaisut. Maltti on valttia. Niissä keskusjärjestöt sopivat palkkaraamin, liittotasolla tehtiin niiden puitteissa sopimukset parissa viikossa ja sitten katsottiin sopimuksen kattavuus
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 16. Hän kirjoitti Googlen nettisivulla julkistetussa blogikommentissa, että Motorolan patenttien hankinta antaa Googlelle paremmat mahdollisuudet suojella Androidia Applen, Microsoftin ja muiden yhtiöiden kilpailua rajoittavilta toimilta. Kotimaassa tuntuvia harppauksia on nähty jauhojen, kirjolohen, broilerin ja jäätelön hinnoissa. (SSS)
Osakkeesta roima ylihinta
Google maksaa Motorolasta 12,5 miljardia dollaria eli 8,8 miljardia euroa. Halusin tilalleni henkilön, joka jatkaisi aloittamaani työtä ja takaisi jatkossakin työpaikat työntekijöille. Tämä on tällainen sukupolvenvaihdos, Punta naurahtaa. STX Finland kertoo harkitsevansa kahden tuulivoimalan rakentamista Rauman telakalle. STX Windpower toimittaa voimaloihin turbiinit. Kilpailukyvyn heikkenemiseen on vaikuttanut myös tuuliturbiinimarkkinoiden kova hintapaine. (STT)
Litra rasvatonta maitoa Kesäkuu 2011 Kesäkuu 2010 0,83 euroa 0,78 euroa
Kilo ruisleipäpaloja 3,75 euroa 3,57 euroa
Kilo kirjolohta 11,72 euroa 9,46 euroa
Kilo grillimakkaraa 5,65 euroa 5,49 euroa
Kilo tomaattia 2,20 euroa 1,83 euroa
STT, lähde: Tilastokeskus, kuvat: Lehtikuva
Tuulivoimayhtiö WinWind aloitti yt-neuvottelut
Tuulivoimayhtiö WinWind on aloittanut yt-neuvottelut Suomessa. Rehnin mukaan vuoden 2008 finanssikriisin kaltaista romahdusta ei ole nyt odotettavissa. Toimitusjohtaja Juhani Huupponen kertoo, että pankin liiketoiminta on jatkunut vakaana. Googlen osakekurssi sen sijaan lähti New Yorkin pörssissä aluksi pieneen laskuun.
Someron Säästöpankilla takana vakaa alkuvuosi
Someron Säästöpankki julkisti maanantaina valoisan osavuosikatsauksen. Myös yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi alkuvuonna. Jos huonot ajat ovat tulossa, ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia nostaa hintoja paljon, Laine sanoo. Edellisvuoden vastaavana ajankohtana näiden määrä oli 3,9 miljoonaa euroa. Harilo sanoo, että suuria muutoksia ei ole yrityksessä tapahtumassa. Toimialapäällikkö Heli Tammivuori kertoo, että teollisuuden kuluihin vaikuttaa erityisesti energian ja raakaaineiden kallistuminen. Lomautus- ja irtisanomisuhka koskee yhteensä 230 henkilöä. Suomessa ruokalaskun hintaa on paisuttanut myös energia- ja makeisverojen korottaminen. Hallitusammattilaisena useissa suomalaisissa teollisuus- ja palvelualojen yrityksissä täysipäiväisesti toimiva Harilo ei vielä osaa sanoa, missä hallituksissa hän tulevaisuudessa jatkaa. Vuonna 1982 perustettu Juha Punta Oy on markkinajohtaja
Suomessa pukeutumistilojen kalustajana. elokuuta 2011
9
Talous
n Taloustoimitus Suvi Kulla (02) 7702 328 Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Merkel ja Sarkozy vaikenevat eurobondeista
BERLIINI. Osassa jatkan, osassa en. Luomuruoka ja herkkuputiikit ovat kituliaiden aikojen häviäjiä. Ranskan ja Saksan johtajien kriisikokouksessa ei keskustella euromaiden yhteisistä joukkovelkakirjoista eli eurobondeista. Lisäksi pari vuotta sitten Somerolle perustettu säästöpankkien taustapalveluja tuottava Sp-Taustataiturit Oy on voimakkaassa kasvussa. Aivan omassa luokassaan liihottelee kuitenkin kahvi: suomalaisten suosikkijuoman hinta on noussut vuodessa lähes 50 prosenttia. Nyt näyttää että se laskee jopa aiemmin arvioitua nopeammin seuraavan 69 kuukauden aikana, arvioi OPPohjola-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen STT:lle. Ruokaa ostetaan tietenkin
Telakkayhtiö STX Finland laajentaa toimintaansa tuulivoimaloihin. Kesäkuun lopussa talletukset olivat 293 miljoonaa euroa. Leikkuri tekee metallista valmiita osia.
mahdollisten lomautusten tai irtisanomisten aikataulua. Eurobondien etuna olisi, että myös talouskriisin kanssa painivat euromaat saisivat lainaa kohtuullisella korolla. Sunnuntaina eurobondit saivat kuitenkin yllättävää tukea Saksan vientiyhdistykseltä ja maan sosiaalidemokraateilta. Muiden sitä käyttävien matkapuhelinvalmistajien tilanne saattaa hankaloitua, jos Google suosii vastedes omaa laitevalmistajaa. Euroalueen joukkovelkakirjat olisivat lainaa, jossa lainanottajina olisivat kaikki euromaat. Saksan hallitus antoi maanantaina lausunnon, jonka mukaan eurobondeista ei käydä minkäänlaista keskustelua tapaamisen aikana. Google yritti hälventää pelkoja vakuuttamalla, että Android säilyy vastakin täysin avoimena myös muille valmistajille, ja sen asema vain entisestään vahvistuu. Vaikka hän jatkaakin yrityksessä erilaisissa tehtävissä eläkkeelle siirtymisensäkin jälkeen, aikoo hän keskittyä jonkin verran enemmän politiikkaan. Suuria muutoksia ei ainakaan nopeasti tapahdu. Elintarviketeollisuusliiton jäsenkyselyn mukaan alan kustannukset ovat kuitenkin tänä vuonna reippaassa 7,6 prosentin nousussa. Uutinen tulkittiin Nokian kannalta myönteiseksi muun muassa siksi, että se saattaa hämmentää pakkaa Googlen Android-käyttöjärjestelmän leirissä. Juha tulee olemaan jatkossakin tarpeellinen vanhempana neuvonantajana, Vesa Harilo kertoo. (STT)
Konkurssien ja velkajärjestelyjen määrä kasvoi alkuvuonna
Konkurssien määrä kasvoi alkuvuonna vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Osakekohtai-
Vesa Harilo osti Juha Punta Oy:n
Hallitusammattilaisena toiminut Harilo uskoo, että reilusti töitä tekemällä pärjää
sanna.ikola@sss.fi
SSS | SaNNa IKola
Puku- ja säilytyskaappeja sekä varastohyllyjä valmistavan Juha Punta Oy:n osake-enemmistö on myyty salolaiselle Vesa Harilolle. Maailmantalouden levottomuuden takia öljyn hinta on kääntynyt viime viikkoina tuntuvaan laskuun. Vesa Harilo (vas.) ja Juha Punta kurkistelevat levyleikkurin takaa. Eniten konkurssien määrä kasvoi kaupan alalla. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja Saksan liittokansleri Angela Merkel tapaavat tiistaina Pariisissa kokouksessa, jonka tavoitteena on tuottaa yhteisiä ehdotuksia euroalueen johtamisesta talouskriisin aikana. Tarkoitus on toimittaa tuulivoimapuistoja Pohjois-Eurooppaan yhdessä korealaisen konsernin tuulivoimayksikön STX Windpowerin kanssa. Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo, että mitä heikompi yleinen taloustilanne on, sitä hanakammin kuluttajat siirtyvät ostamaan halpamerkkejä. Lisäksi hän osallistuu myös yrityksen tuote- ja kehitystehtäviin. (STTReuters)
4,090
PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki
5678,02
Nokia Oyj Euribor 12 kk 2,078 3 kk 1,538
+2,24 % +9,07 % +0,011 +0,003
Vinkkaa uutinen!
talous@sss.fi
Googlen Motorola-ostos antoi vauhtia Nokian osakkeelle
Kaupan arvioitiin hämmentävän Android-valmistajien kenttää
STT | RaISa KaRSIKKo
Nokian osakekurssi singahti maanantaina reippaaseen, yli yhdeksän prosentin nousuun Helsingin pörssissä. Yhtiön mukaan tilausten määrät ovat vähentyneet ja asiakkaat ovat siirtäneet tilauksiaan. Tämä on erilaista, mutta uskon, että täälläkin pärjää reilusti töitä tekemällä, Harilo kommentoi. Kiskossa sijaitsevan yrityksen liikevaihto on noin viisi miljoonaa euroa.
Ruokalasku kasvaa muita kuluja nopeammin
Kituliaan kasvun aikana ruoan hintaa katsotaan tarkemmin
STT | SaaRa KoHo
Ruokakorin hinnannousun arvioidaan tasoittuvan loppuvuonna. (STT)
Lyhyet
Telakkayhtiö STX laajentaa tuulivoimaan
Uusi ja vanha isäntä. Inflaation huippu ohitetaan kesän aikana. WinWind ei kerro vielä
Valtion eläkerahaston sijoitukset tappiolle
Osakekurssien alamäki painoi Valtion eläkerahaston (VER) sijoitukset tappiolle alkuvuonna. Yrityksen kasvua ja kehitystä pyritään kuitenkin jatkamaan. Saksan hallitus on moneen kertaan ilmaissut pitävänsä euroalueen joukkovelkakirjoja huonona ajatuksena. Neuvottelut ovat vielä kesken, mutta otan vastuun tämän yrityksen toiminnasta. Rehn arvioi saksalaisen Bildlehden haastattelussa, että sijoittajien silmätikuksi joutuneet euromaat ovat käynnistäneet riittävät toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi ja markkinoiden rauhoittamiseksi. En ole päättänyt, ryhdynkö sen jälkeen ehdolle. Harilo ottaa uuden työnsä haasteena. Yhtiön osakkaita ovat Someron Säästöpankin lisäksi Nooa Säästöpankki Helsingistä, Parkanon Säästöpankki sekä Helmi Säästöpankki Lahdesta. Koko viime vuonna sijoitukset tuottivat lähes 12 prosenttia. (STT)
tietenkin on enemmän aikaa muuhunkin, kun 50 työelämässä vietetyn vuoden jälkeen työt
vähentyvät. Someron Säästöpankin liikevoitto ensimmäisen kuuden kuukauden aikana oli samaa tasoa kuin viime vuonna. Jonkin verran tietenkin toiminta ja johtaminen muuttuu, kun uusi ihminen astuu puikkoihin, mutta sinällään kaikki säilyy ennallaan. VER:n sijoituksista vajaat 40 prosenttia oli osakkeita. Yhtiö työllistää kohta 12 henkilöä. Motorola Mobility jatkaa Googlen omistuksessa erillisenä liiketoimintana, jolla on muiden valmistajien tavoin lisenssi Android-käyttöjärjestelmään. Hän on työskennellyt suurissa yrityksissä, mutta nyt johdettavana on pieni, 25 työntekijän pk-yritys. Lisäksi elintarviketeollisuus odottaa jännityksellä, onko hallituksella aikeita korottaa valmisteveroja tai laajentaa pakkausveroa. Uutena toimintona otamme syksyn aikana käyttöön yhteisen puhelinvaihdepalvelun, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimiva Huupponen. Yt-neuvottelujen syynä on alhainen tilauskanta. Motorolan lisäksi Android-puhelimia tekevät muun muassa Samsung, Sony Ericsson, HTC ja LG. Aiemmin Euroopan keskuspankin seuraavaa koronnostoa povattiin jo tälle syksylle.. (STT)
aina, mutta ihmiset ovat tarkempia siitä mitä ostavat. Eläkerahaston sijoitusten markkina-arvo oli 13,9 miljardia euroa. Asuntovelallisille hyvä uutinen on, että korkojen nousu näyttää nyt lykkääntyvän pitkälle ensi vuoteen. Hänen arvionsa on, että hinnat nousevat tänä vuonna korkeintaan viisi prosenttia. Nyt
SSS/Pyry Krappe
Rehn: Espanja, Italia ja Ranska selviävät ilman pelastuspakettia
EU:n talouskomissaari Olli Rehn vakuuttaa, että Espanja, Italia ja Ranska selviävät veloistaan ilman EU:n vakausrahaston tukea. Maailmanlaajuisesti WinWind työllistää yli 800 henkilöä. Elintarvikkeet kuitenkin kallistuvat yhä yleistä kuluttajahintojen nousua nopeammin. Rahasto pitää alkuvuoden sijoitustoimintaa tyydyttävänä, vaikka osakesijoitukset tuottivat reilut kolme prosenttia tappiota. nen hinta on 40 dollaria, mikä ylittää Motorolan viime perjantaisen päätöskurssin peräti 63 prosentilla. Harilo on koulutukseltaan kone- ja metallitekniikan insinööri sekä MBA (Master of Business Administration).
Pörssiyrityksistä pk-yritykseen
Harilo ja Punta ovat tuttuja jo kymmenen vuoden takaa, ja
Harilo on istunut Juha Punta Oy:n hallituksessa. Hintojen nousun hidastuminen on hyvä uutinen sekä tavallisen kuluttajan että koko talouden kannalta. Halventunut öljy merkitsee elintarvikeketjulle pienempiä kuljetuskuluja. Asiakkaita pankilla oli kesäkuun lopussa 28 456, hieman viimevuotista enemmän. Elintarvikkeiden kallistuminen johtuu alkuvuoden vahvasta talouskasvusta, öljyn hinnannoususta, luonnonkatastrofeista ja nousevien talouksien kysynnän kasvusta. Ruoan ennätyksellisen korkea maailmanmarkkinahinta on kirpaissut tänä vuonna ihmisiä ympäri maailman. Pankin vakavaraisuussuhde oli kesäkuun lopussa 23,5 prosenttia. Vuosi tässä on vielä kautta jäljellä. Se kasvattaa kuluttajien ostovoimaa. Talletuksien ja luotonannon suhde on ollut tavoitteiden mukainen. Google ei ole aiemmin itse valmistanut puhelimia, vaan on pelkästään tarjonnut käyttöjärjestelmäänsä muiden käyttöön. Googlen toimitusjohtaja Larry Pagen mukaan kaupan yksi keskeinen syy liittyy Motorolan patenttisalkkuun. Tammi-kesäkuussa pantiin vireille lähes 1 600 konkurssia, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. EU:n pankkisektori on nyt paljon paremmassa kunnossa, Rehn perustelee. Joihinkin tuottajahintoihin tulee syksyllä korotuksia, mutta näköpiirissä ei ole mitään hintoja hurjasti nostavaa. Kaappien lisäksi yritys valmistaa myös varas-
tohyllyjä. Kaupan liiton Kurjenoja uskoo kustannuspaineiden pysyvän kuitenkin kovina, sillä raakaaineiden hinnat eivät osoita merkkejä laskusta.
Kuluttajahintojen nousu jatkui
STT | RaISa KaRSIKKo
Inflaatio kiihtyi Suomessa heinäkuussa neljään prosenttiin, mutta nyt sen odotetaan jo taittuvan laskuun. Yhtiö odottaa kuitenkin saavansa lisää tilauksia. Luottoriskien määrä väheni hieman alkuvuoden aikana. Yhteistyö perustuu STX Finlandin osaamiseen arkisille alueille tarkoitettujen alusten suunnittelussa ja rakentamisessa. Syötävää myös heitetään vähemmän roskikseen. Niiden tarkoitus on toimia esimerkkinä korealaiskonsernin osaamisesta tuulivoimaloiden rakentamisessa. Minulla ei ole omia jatkajia tähän hommaan. Kahvin kallistuminen selittyy huonolla sadolla ja pörssikeinottelulla.
Kirjolohi on kallistunut vuodessa roimasti
Elintarvikkeiden keskihintojen vuosimuutoksia
Tarkempana ruokakaupassa
Kun maailmantalouden näkymät ovat heikot, kuluttajat kiinnittävät tarkempaa huomiota elintarvikkeiden hintoihin, toteaa Päivittäistavarakauppayhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Laine. Jos yhtiö saa tarvittavat luvat, voimalat on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden loppuun mennessä. Ensi vuonna ruoan kallistuminen palautuu inflaatiovauhdin tasolle, arvioi PTT:n maatalousekonomisti Kyösti Arovuori. Rehn sanoo Bild-lehdessä, että euromaiden on viimeistään syyskuussa hyväksyttävä sopimus EU:n väliaikaisen vakausrahaston toimenkuvan laajentamisesta. Konkurssien vuosittainen lukumäärä on kuitenkin edelleen alhaisempi kuin taantuman aikana 2009. Nousu sai vauhtia hakukoneyhtiö Googlen ilmoituksesta ostaa matkapuhelinvalmistaja Motorola Mobility. Ainostaan suunnittelussa työskentelevien työpaikat ovat turvassa. Pellervon taloustutkimus (PTT) ennustaa hintojen kohoavan kevään nousupiikin jälkeen tänä vuonna keskimäärin reilut viisi prosenttia. Euromaiden johtajat sopivat asiasta heinäkuussa, mutta päätös uhkaa jumittua jäsenmaiden parlamentteihin. Tänä vuonna reaalipalkat ovat alentuneet, mutta ensi vuonna niiden kehitys näyttää Heiskasen mukaan kääntyvän taas plussan puolelle. Punta on aktiivisesti mukana kunnallispolitiikassa. Someron Säästöpankki arvioi luottotappioiden kasvavan vuoden loppua kohti yleisen taloudellisen tilanteen johdosta. Nordean analyytikko Sami Sarkamies arvioi, että Motorolasta maksettu hinta selittää paljolti myös Nokian kovaa kurssinousua. Yli 90 päivää maksamatta olleita saamisia ja nollakorkoisia saatavia pankilla oli vain 2,8 miljoonaa euroa, mikä on prosentti omasta luotonannosta ja takauskannasta. Yrityksen perustaja Juha Punta siirtyy eläkkeelle, mutta jatkaa vähemmistöosakkaana ja hallituksen puheenjohtajana. Harilo siirtyy yrityksen johtoon juridisesti heti, mutta käytännössä syksyn aikana. Korkosijoituksia oli reilu puolet, ja ne tuottivat prosentin verran voittoa. VER:n sijoitusten kokonaistuotto oli tammi-kesäkuussa 0,7 prosenttia miinuksella. Hintojen nousupaineita alentaa se, että maailmantalouden epävarmuus on laskenut entisestään esimerkiksi öljyn hintaa ja lykännyt odotuksia korkojen noususta
Berlusconin Italiasta juuri kirjan julkaisseen tohtori Pekka Korpisen mukaan pääministerin sopisi katsoa peiliin. Suunnitelmaa hiottiin vuokra-asunnossa, joka sijaitsi lähellä rautatielinjaa. Oulun ja Turun yliopistot olivat sijoilla 301400 sekä Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistot sijoilla 401500. Voitto on kapinallisten tärkein sitten kansannousun alun. Tien varteen asetettu pommi ja autopommi räjähtivät liki samanaikaisesti kaupungin keskustassa. Mutta jos etsitään Italian poliittiset olot vakauttanutta henkilöä, ei Berlusconi nouse ensimmäiseksi mieleen vaikka pitäisi. Kolmas hallitus on nyt talouskriisin oloissa matkalla samaan. Osittain Italiassa asuvan Korpisen mukaan kansalaisille ei ole näin syntynyt kriisitietoisuutta. Iskuissa kuoli yhteensä lähes 80 ihmistä.
Leirien olot lisäävät kurjuutta
Etiopia on rakentanut Dolo Adoon Somalian vastaisen rajan tuntumaan pakolaisleirien ryppään. Äidin ja lasten vaellus Koben leirille ei ollut kovinkaan pitkä; matkantekoon meni vain parisen päivää. Nyt säästöjen suivaannuttama ay-liike uhkaa jo yleislakolla. Mubarak esiintyi oikeudessa sairaala-
Lehtikuva / AFP Photo/Egyptian TV
Vinkkaa juttu!
(02) 7702 314
vuoteessa maaten. Tästä yhdistelmästä ei ponkaista kasvuun, ei sitten millään -- tehtävä on lähes mahdoton, Korpinen kuvailee. Hidas kasvu, valtava velka ja kilpailukyky aivan karikolla. Mutta pyytäessään he unohtivat minut. Sydämemme vuotavat verta, Berlusconi kuvaili tuoreimman säästöpaketin julkistuksen yhteydessä viikonvaihteessa. Avustustyöntekijöitä ja poliisia tarvitaan aika ajoin pitämään järjestystä ihmisjoukossa.
Suursijoittaja Buffett haluaa korkeampia veroja upporikkaille
WASHINGTON | STTAFP
Amerikkalaismiljardööri ja suursijoittaja Warren Buffett vaatii korkeampia veroja itselleen ja muille upporikkaille. Säästöjen myötä bruttokansantuote todennäköisesti vain supistuu. Oikeudenkäyntien sulauttamista olivat vaatineet Egyptin tammihelmikuun kansannousussa kuolleiden omaisia edustavat lakimiehet. (STTReuters)
"Kriisin hoito kuuluisi IMF:lle"
Olipa syy kenen hyvänsä, so-
Italian pääministeri Silvio Berlusconi on joutunut hyväksymään ankaran säästöpaketin, jotta maan talouden tilanne ei entisestään huononisi. Egyptin syrjäytetyn presidentin Hosni Mubarakin oikeudenkäynti jatkui maanantaina lyhyellä istunnolla. New York Timesin mielipidekirjoituksessa Buffett ehdottaa lisäveroa kaikille amerikkalaisille, joiden tulot ylittävät miljoona dollaria vuodessa. Hänen johtamansa oikeistopopulistinen hallinto ei ole ottanut talouspolitiikkaa vakavasti. Yli kymmenen miljoonaa tienaaville tulisi ylimääräinen kiristys. Matkan tarkoitus on tehdä aurinkoenergiaa tunnetuksi ja lisätä aurinkoenergian käyttöä myös laivoissa. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Tv-kameroita ei enää päästetä Mubarakin oikeudenkäyntiin
KAIRO. 26 miljoonaa USA:n dollaria maksaneen katamaraanin kannella on 500 neliömetriä aurinkopaneeleita.. Oikeus kokoontuu seuraavan kerran syyskuun 5. Hänen on kerrottu kärsivän sydänvaivoista. Luulin, että jos tulisin tänne, saisin paremman elämän kuin Somaliassa, sanoo Ibrahim telttansa edustalla. (STTAFPReuters)
Berlusconin Italia heräilee talouskriisin todellisuuteen
Syntipukkia säästöihin etsitään muualta Euroopasta
HELSINKI | STTNIILO SIMOJOKI
Italian pääministeri Silvio Berlusconi joutui syömään sanansa. Buffettin mukaan korotukset eivät haittaisi investointeja tai työpaikkojen luomista. vitut menojen leikkaukset ja verojen nosto tuskin edes tarjoavat pikaista lääkettä Italian vaivaan. Kommersant-sanomalehden mukaan ryhmä islamisteja oli rakentanut räjähteitä lannoitteesta. Tuomari ilmoitti myös, että oikeudenkäyntiä ei enää televisioida ennen tuomioiden julistamista. Korpinen kuvailee Euroopan olevan ongelmineen Hamletin kaltaisessa tilanteessa, missä täsmälleen päinvastaiset toimet voivat tuntua perustelluilta: Pitäisikö menoja leikata vai lisätä niitä elvytyksen nimissä, kas siinä pulma. Buffett muistuttaa, että 19801990-luvuilla verot olivat paljon korkeammat, ja silti niiden aikana luotiin 40 miljoonaa työpaikkaa. (STTAFPReuters) brittiläistä yliopistoa, Cambridge (5.), Oxford (10.) ja Lontoon UCL (20.). Kaksi ensimmäistä oikeudenistuntoa on lähetetty suorina tv-lähetyksinä. Somalia pyysikin viikonvaihteessa, että alueelle lähetettäisiin humanitaarinen erikoisjoukko suojaamaan avustuslähetyksiä. Ennen Berlusconia hallitusten keski-ikä oli Italiassa osapuilleen yksi vuosi. Terroristit ovat aikaisemmin ilmoittaneet olevansa vastuussa vuonna 2009 Moskovan ja Pietarin välisellä radalla räjäytetystä junapommista, joka tappoi 26 ihmistä. Hänen uskotaan värvänneen avukseen ainakin kolme muuta miestä. Irakia ravisutti maanantaina pommi-iskujen sarja. 10
Tiistaina 16. Lääke oli lopussa sairaalastakin.
Etiopia on rakentanut Dolo Adoon Somalian vastaisen rajan tuntumaan pakolaisleirien ryppään.
Lapset piti käännyttää takaisin
Kun seitsemän lapsen äiti Eblah Sheikh Aden päätti lähteä Etiopian puolelle saadakseen ruokaa lapsikatraalleen, hän ei osannut kuvitella, että joutuisi vielä lähettämään osan lapsistaan takaisin nälänhädän keskelle. Päinvastoin, Berlusconin kaudella Italia talous on ajautunut lähes nollakasvuun näin jo ennen meneillään olevia finanssikriisejä, Korpinen sanoo. Tuolloin eteen saattaa tulla ajatus myös Italian irtautumisesta eurosta, joka olisi "melkoinen moraalinen tappio". Häntä uhkaa kuoHosni Mubarak esiintyi oikeudessa jälleen sairaalavuoteessa maaten. Yli 2 400 lahjoittajaa on antanut instituutille yhteensä noin kaksi miljoonaa dollaria. Berlusconin toinen hallitus istui virassaan koko vaalikauden, historialliset viisi vuotta. Se painottaa voimakkaasti luonnontieteitä, eikä huomioi ollenkaan humanistisia tieteitä, mikä on herättänyt kritiikkiä eurooppalaisissa yliopistoissa. Me veimme Addon klinikalle, mutta häntä ei voitu pelastaa, isä kertoo poikalapsestaan, joka menehtyi vain kuukauden ikäisenä. Taistelut kapinallisten ja hallituksen joukkojen välillä ovat jatkuneet. Italia ei voi syyttää vaikeuksistaan ulkoisia olosuhteita. Lihavasta lompakosta on ollut hyötyä myöhemminkin. Lopulta 35-vuotias äiti joutui kuitenkin tekemään vaikean päätöksen hyvästellä neljä lastaan. Johtajamme ovat pyytäneet meitä kaikkia uhrautumaan. Eli jos hallitus on uhannut kaatua, Berlusconi on kaivanut kuvettaan kansanedustajan tuen hinnaksi on lehtitiedoissa kerrottu noin 200 000 euroa. Oppositio on pirstaleinen eikä kykene yhteistyöhön sitä vähääkään kuin hallitus. Terroristien suunniteltu kohde oli Sapsan-pikajuna. Se aiheuttaa ripulia, mikä aiheuttaa puolestaan aliravitsemusta. Gaddafin joukkojen kerrotaan kuitenkin pitävän hallussaan Zawijan tärkeää öljynjalostamoa. Sillä välin kun köyhät ja keskiluokka taistelevat Afganistanissa ja useimmilla ihmisillä on vaikeuksia tulla toimeen, me upporikkaat saamme yhä hämmästyttäviä verohelpotuksia, Buffett kirjoittaa. Ihmiset investoivat saadakseen rahaa, eivätkä verot ole heitä koskaan pelottaneet.
Pulaa on jopa hautapaikoista
Hasano Abderahman, 68, ei enää jaksa pitää puoliaan. Sanomalehden mukaan iskun pääsuunnittelijaksi epäillään 22-vuotiasta PohjoisKaukasukselta kotoisin olevaa miestä. Gaddafi puhui ilman kuvaa Libyan valtiollisessa televisiossa varhain maanantaina. Olot leirillä ovat kovin kehnot varsinkin veden, käymälöiden ja viemärien osalta. Sveitsiläinen, Saksassa rakennettu aurinkolaiva lähti matkalleen viime vuonna Monacosta. Presidentin rinnalla syytettyjen penkillä istuivat hänen kaksi poikaansa. päivä. Miehen edessä on kangaskäärö, johon on kietaistu lapsen ruumis. Ykkösenä oli Harvard, toisena Stanford ja kolmantena Massachusettsin teknillinen korkeakoulu MIT. Myös Euroopan keskuspankki EKP oli vaatinut leikkauksia ehtona velkapapereiden ostolle. Viranomaisten mukaan iskuja tehtiin myös 16 muussa kaupungissa eri puolilla maata. En voinut katsoa heidän kuolevan, joten minun oli pakko tehdä päätökseni, Sheikh Aden selittää. Nyt SETI on ilmoittanut saaneensa yksityisiltä lahjoittajilta tarpeeksi varoja, jotta teleskooppi voidaan avata syyskuussa ja pitää toiminnassa ainakin vuoden loppuun. Olen surullinen, koska pieni lapseni kuoli, mies kertoo. (STTAFPReuters)
Somalipakolaiset Aurinkolaiva saapui Hongkongiin pettyivät Etiopian leirien kurjuuteen
Lehtikuva/AFP Photo/Jenny Vaughan
Lehtikuva/AFP Photo/Laurent Fievet
DOLO ADO, ETIOPIA | STTREUTERSAFP
Mohamed Ibrahim pakeni Somalian kuivuutta ja nälänhätää naapurimaahan Etiopiaan, mutta hätä ja kurjuus eivät päästäneet häntä otteestaan. Pekka Korpinen: Berlusconin Italia - oikeistopopulismin nousu ja rappio (Työväen Sivistysliitto, 2011)
Lehtikuva/AFP Photo/Andreas Solaro
Lyhyet
Gaddafi kehotti kannattajiaan valmistautumaan taisteluihin
TRIPOLI. Pekka Korpisen mukaan Italia on yhä vanhakantainen yhteiskunta, jossa elää antiikista peräisin oleva kannatuksen ostamisen periaate. Kuvaavaa lienee myös se, että välitöntä syytä vyönkiristykselle etsittiin maan rajojen ulkopuolelta: uutistoimisto AFP:n mukaan Berlusconi mainitsi painostuksen Saksasta, Hollannista ja Suomesta. Lauantaina kapinalliset valtasivat Zawijan kaupungin Tripolin länsipuolella. Hän oli luvannut, ettei hallitus tule italialaisten kukkarolle, mutta toisin kävi. Myös Euroopan keskuspankki EKP oli vaatinut leikkauksia ehtona Italian velkapapereiden ostolle.
Pelle tai konna mutta myös vakauttaja
Kaikki muistavat Silvio Berlusconin suustaan päästämät sammakot ja villit naisseikkailut. Maailman 500 parhaan yliopiston rankinglistalle mahtuu tänä vuonna viisi suomalaista opinahjoa. Leirille oli kuitenkin valtava tungos, ja kesti yhdeksän päivää ennen kuin he pääsivät kirjautumaan leirin asukkaiksi. Pohjois-Kaukasuksen terroristiryhmät ovat uhanneet lisätä iskuja Venäjällä. Lisäksi terroristit kertoivat tehneensä iskut moskovalaiselle lentokentälle ja metroon vuonna 2010. Listan yläpään miehittivät jälleen amerikkalaiskoulut, jotka valtasivat 17 paikkaa 20 kärjestä. Nyt paperit ovat kunnossa ja äiti toivoo, että perheen isä voisi tuoda pian loputkin lapset pakolaisleirille.
nut lähes 120 000 pakolaista, joista liki 80 000 on tullut tänä vuonna. 83-vuotiasta ex-presidenttiä syytetään muun muassa mielenosoittajien murhista kevään kansannousussa, jossa kuoli yli 850 ihmistä. Leireille on ahtautu-
Aurinkokennoista voimansa saava Turanor PlanetSolar herätti runsaasti huomiota saapuessaan Hongkongin satamaan. (STTAFP)
SETI:n teleskooppi alkaa taas kuulostella elämää avaruudesta
LOS ANGELES. Se selkeyttäisi tilannetta kaikenlaisten vakuusmekanismien, komission ja EKP:n sekamelskassa. Kaiken kaikkiaan koko Euroopan velkakriisin hoito kuuluisikin Korpisen mielestä luontevammin kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle kuin EU:lle. Lähetyksen sanottiin olevan suora. Pahinta jälkeä hyökkäykset tekivät Kutin kaupungissa, missä henkensä menetti lähes 40 ihmistä. Toisaalta Berlusconia on pitänyt vallassaan myös vaihtoehtojen puute. Kun avustusrekat ovat purkaneet avustuslastinsa autiomaahan kyhättyyn pakolaisleiriin, ne jättävät jälkeensä sankan pölypilven ja valtavan pakolaisjoukon, jotka jonottavat päivän ruoka-annostaan. Näin ollen Berlusconi, 74, saattaa joutua pyörtämään ensi vuoden vaalien jälkeen puheensa politiikasta vetäytymisestä. Mutta kyllähän tällainen rämpiminen on pitkän päälle kasvattavaa. Hänen oma veroprosenttinsa on vain 17,4. Heidätkin säästettiin. He olivat todella sairaita, eikä täällä ollut ruokaa. (STT)
Aalto-yliopisto putosi 500 parhaan listalta
PEKING. Koben tupaten täyteen ahdetulla pakolaisleirillä Dolo Adossa on puutetta kaikesta, ja taudit uhkaavat jo muutenkin heikossa kunnossa olevia pakolaisia. Amerikkalaisten rintaman rikkoivat vain kolme
Irakissa vuoden verisin päivä
KUT. Ibrahim yritti saada lapselle lääkettä leirin sairaalasta, mutta hänet käännytettiin sieltä ilman apua. Korpinen ennustaa, että kriisin pitkittyessä syntipukiksi nousee koko eurojärjestelmä. Määrä väheni viime vuodesta yhdellä, kun Aalto-yliopisto putosi joukosta. Avaruusolentojen lähettämien signaalien kuunteluun erikoistunut teleskooppi suljettiin huhtikuun lopussa, kun hankkeen julkista rahoitusta leikattiin. Kysyin myös megarikkailta ystäviltäni, millainen uhraus heitä odottaa. lemantuomio. Lahjoittajien joukossa ovat muun muassa näyttelijä Jodie Foster ja Apollo 8:n astronautti Bill Anders. Italiaa viisi vuosikymmentä hallinneen kristillisdemokraattisen puolueen romahdus loi tyhjiön, johon suorapuheisen populistinen ja rikas Berlusconi pystyi ja halusi astua. Tuomari Ahmed Refaat ilmoitti, että jatkossa Mubarakin ja entisen sisäministerin Habib el-Adlin oikeudenkäynnit yhdistetään. Shanghain Jiaotong-yliopiston koostama lista panee korkeakoulut järjestykseen muun muassa Nobel-palkintojen, tutkijoiden siteerausten sekä tutkijoiden Nature- ja Science-lehtiin kirjoittamien artikkelien määrän perusteella. Hän etsii telttameren ja hökkelien lomasta maatilkkua, johon voisi haudata vauvansa. Suomalaisyliopistoista paras oli jälleen Helsingin yliopisto sijalla 74. Avustuslähetysten toimittaminen somalialaisten pakolaisleireille on myös ollut vaikeaa alueilla, jotka ovat al Shabaab -kapinallisjoukkojen valvonnassa. Se on varsinainen pahan kierre, sanoo Carolina Nanclares Lääkärit ilman rajoja -järjestöstä. Älyllistä elämää avaruudesta etsivä kalifornialainen instituutti SETI aikoo avata rahoitusvaikeuksien vuoksi suljetun teleskooppinsa uudestaan. Asiasta kertoivat venäläismediat maanantaina. Muammar Gaddafi on kehottanut kannattajiaan valmistautumaan vapautustaisteluun Natoa ja kapinallisia vastaan. Tranor PlanetSolar on 31 metriä pitkä ja 15 metriä leveä. Somalian hallitus ja maassa oleva 9 000 afrikkalaissotilaan rauhanturvajoukko myöntävät, ettei niillä ole valmiuksia turvata hätäapulähetysten pääsyä perille.
Lehdet: Terroristit suunnittelivat MoskovaPietari-junan räjäyttämistä
MOSKOVA | STTREUTERSAFP
Venäjän viranomaiset ovat paljastaneet terroristien suunnitelman räjäyttää Moskovan ja Pietarin väliä liikennöivä juna. Eri puolilla maata tehdyissä iskuissa kuoli ainakin 66 ihmistä ja yli 200 haavoittui
Mukana ovat Kansallisoopperaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen paluun tekevä Topi Lehtipuu, itävaltalaismezzo Angelika Kirchslager ja ranskalaisbaritoni Francois Le Roux, maailmantähtiä kaikki. Ensi syksyn festivaalin ajankohta ja paikka ilmoitetaan myöhemmin. (SSS)
Mikko Franck uuden edessä
STT | TAINA DAHLGREN
ansallisoopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck yllätti toukokuussa ilmoittamalla, ettei hän aio jatkaa sopimustaan vuoden 2013 jälkeen. Näytelmän tapahtumapaikkana on maatalo, johon saapuu renki ja piika. Alle kaksikymppiset nuoret onnistuvat vastoin odotuksia vaihtamaan rahasalkun toiseen, mutta saalista pois kuljettava Ossi joutuu tuhoisaan onnettomuuteen. Yleisö voi kuunnella konserttia aamu-uinnin lomassa tai lehtereillä istuen. Hän on aina tiennyt missä on seuraavaksi. Näitä ovat muiden muassa Dvorakin Rusalka, Puccinin Suor Angelica, Verdin
Aida ja Korngoldin Die Tote Stadt. Maan alla kulkeva luolasto on saatu konserttikäyttöön vain tämän ainoan kerran. Franckin mielestä ooppera on parhaimmillaan kokonaistaideteos, jossa yhdistyvät kaikki eri taidemuodot: visuaalinen puoli, musiikki, ohjaus, lavastus, puvustus, koreografia
ja teksti. Hän kertoo ihastuneensa Puhdistuksen pianopartituurin, jonka hän sai käsiinsä viime viikolla. Mitä muuta Metin kanssa on sovittu, siitä Franck vaikenee talon tapojen mukaisesti.
K
Tulevan työnantajan valinnassa ratkaisevaa ei ole talon statusarvo vaan taiteellinen työ. 1980-luvun alkupuolella seitsemän lasta kohtaa kesäleirillä mukavien ihmisten luona. Kansallisbaletti juhlii kaudella 90-vuotista toimintaansa.
Seppo Laineen Matkalaukku pienoisnäytelmäkilpailun voittoon
SSS/Marko Mattila
KIRJA
Kadonnut ryöstösaalis
KIRSI HIETANEN
Meritta Koivisto: Poissa. Palkinnon jakaa Keuruun kaupunki joka kolmas vuosi, ja se on suuruudeltaan 8 500 euroa. Käsikirjoittaja ja kirjailija Meritta Koivisto leikittelee toisessa romaanissaan Poissa tarinan aukoilla. Ja suunta jatkuu parin seuraavan
Einari Vuorela -runopalkinto Saila Susiluodolle
Helsinkiläinen kirjailija Saila Susiluoto on saanut Einari Vuorela -runopalkinnon. (SSSSTT)
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Laulaja Janelle Monae esiintyi Flow-festivaaleilla Suvilahdessa Helsingissä lauantaina.
Kansallisbaletin uusi tanssijaharjoittelija Suvi Honkanen Kansallisoopperan syksyn ohjelmiston lehdistötilaisuudessa Helsingissä.
Lyhyet
Facesin kävijät muistivat Norjan tragedian uhreja
vuoden aikana. Kolmipäiväinen tapahtuma oli järjestäjien mukaan liki loppuunmyyty. Uudessa talossa tuli taukoa, jota Franck on nyt kuronut umpeen. Opdahlille. Ja toivottavasti ei tarvitsekaan.
Ohjaajat haluavat sirkustemppuja
Monissa oopperataloissa musiikki alkaa jo kärsiä, kun ohjaus, tekniset härvelit ja sirkustemput tahtovat olla pääosassa. Mikä muu. Kaikki pitää olla perusteltua alkuperäispartituurin lähtökohdista. Susiluoto on aiemmin saanut Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2001 ja Suomi-palkinnon vuonna 2005. Rahasalkku katoaa samalla jäljettömiin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 16. Vastaavia tilanteita on Franckin elämässä ollut harvoin. Näistä palasista lukijan on koetettava rakentaa mielessään kuvaa siitä, mitä oikein tapahtui. klo 5.47 SamppalinLehtikuva/Martti Kainulainen
Vinkkaa juttu!
nan maauimalassa on vuorossa Auringon noustessa, joka alkaa Laivaston Soittokunnan Vaskikvintetin soittamalla puolustusvoimien herätyssignaalilla ja päättyy Key Ensemblen laulamaan Finlandiahymniin. Lopputulos on yllättävän kiehtova, vaikka myös turhauttava, jos toivoo selkeitä ratkaisuja arvoituksiin.. Tulijoilla on aina mukanaan tietenkin matkalaukku. Puhdistus ei Reinveren mukaan mene aivan yksi yhteen kirjan kanssa, vaan teos toimii "vanhan oopperan merkkien mukaan". Konsertin aikana käydään läpi yön eri tunnelmia serenadeista painajaisiin ja lopulta aamun sarastukseen. heinäkuuta Raaseporissa oltiin rakentamassa monikulttuurista festivaalia työleirin voimin. Syntyy kuitenkin vahva ystävyyden side. Joitakin vuosia myöhemmin ystävykset ovat jälleen yhdessä. (SSS)
Flow-festivaalilla 46 000 katsojaa
Helsingin Flow-festivaali keräsi viikonloppuna noin 46 500 kävijää. elokuuta 2011
11
Kulttuuri
kulttuuri@sss.fi
n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329 Mari Areva (02) 7702 320
Konsertteja maan alla ja päällä
Turun musiikkijuhlien valo-teemaa toteutetaan tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona, kun konsertteja järjestetään pimeydessä maan alla ja auringonnousun hetkellä kukkulan päällä. Saksassa on ollut pitkään vallalla ajatus, jossa ohjaaja on keskushenkilö, mutta sielläkin ollaan pikku hiljaa tulossa järkiin. Aida palasi ohjelmistoon 40 vuoden jälkeen, muita ei ole nähty koskaan. Flow'n musiikillisiin kohokohtiin lukeutuivat muun muassa James Blake, Janelle Monae, Murcof + AntiVJ, Warpaint sekä Ariel Pink's Haunted Graffiti. Esityskieli on tässä vaiheessa venäjä. Matkalaukku oli helppo aihe, Laine arvioi. Franckin mukaan Puhdistus nojaa venäläiseen oopperaperinteeseen. Avain. En minä tiedä, en sano. Bulevardilla nähtiin vuosien saatossa monia tärkeitä oopperauutuuksia melko pian kantaesityksen jälkeen. Yleisö kuljetetaan maanalaiseen konserttitilaan, jossa esiintyvät mezzosopraano ja viulisti Virpi Räisänen-Midth, harmonikkataiteilija Janne Rättyä, sellisti Martti Rousi ja kitaristi Ismo Eskelinen. Jos me emme usko, niin miten kukaan muukaan voi siihen uskoa, Franck kysyy. Shokeerauksella tai sirkustempuilla yleisön houkuttelu kertoo siitä, ettei itse uskota taidemuotoon ja sen voimaan. Sekin sai kiitosta, Laine kertoo. Mikä on sellainen oopperatalo, jossa kokonaistaideteos toteutuu. Pelleas ja Melisande saa huipputason esityksen. Oikeastaan teoksessa ollaan jo niillä rajoilla, että vähäinenkin aukkojen lisääminen olisi tehnyt lukemisesta vaikeaa, ellei mahdotonta. Viesteissä festivaalikävijät toivat esiin myötätuntoaan, ottivat osaa suruun ja muistuttivat muun muassa siitä, kuinka paljon maailmassa on silti rakkautta ja välittämistä. Ohjelmisto liikkuu barokkioopperasta uuden oopperan kantaesitykseen. klo 18 ja 21 järjestettävään uniikkiin konserttiin Uneton yö. Flow Festival esitteli uudistuneen Suvilahden festivaalimiljöön, jonka toimivuus ja tunnelma saivat kiitosta. Neljättä kertaa järjestetyssä kilpailussa oli tällä kertaa mukana neljä joukkuetta, joista Laineen ryhmä kohosi ykköseksi. Muut ehdokkaat palkinnon saajaksi olivat Vilja-Tuulia Huotarinen (Iloisen lehmän runot), Jyrki Kiiskinen (Onnenpyörä), Juuli Niemi (Yömatkat) ja Pentti Saaritsa (Tatuointeja ja lävistyksiä). elokuuta Norjan Suomen suurlähetystöön ministerineuvos Inger L. Viimeinen aikataso on tulevaisuudessa, joka näyttää välähdyksiä muutamien henkilöiden myöhemmistä vaiheista. Pienoisnäytelmäkilpailun tämänkertainen aihe matkalaukku pisti heti hänen mielikuvituksensa laukkaamaan.
on vielä pari asiakirjakopiota vuoden 1984 tapahtumista eräällä kesäleirillä. 30,70 e. Paljastumisen pelossa nuoret päättävät vaieta ja erota. Tunnelmia tehostetaan valoilla. Enemmistö lapsista elää lastenkodissa, jossa sadistinen työntekijä käyttää epäilyttäviä kasvatusmenetelmiä. Silloin näytelmän aiheena oli maitolaituri. Tästä talosta voidaan olla kaikella tavalla ylpeä. Tai voin, mutta en halua. Koko koneisto ratkaisee minne hän päättyy, ei vain orkesteri. Pitkäaikainen suhde johonkin taloon on luonteenomaisin vaihtoehto, Franck sanoo. Onko uusi osoite oopperatalo vai sinfoniaorkesteri. Kilpailun sääntöihin kuuluu, että näytelmän tulee olla 10 15 minuutin mittainen sitä pidemmät esitykset hylätään. Ooppera on ollut minun elämässäni läsnä kahdeksanvuotiaasta lähtien, se joutaa varmasti olemaan myös kahden vuoden kuluttua. Tuomaristo totesi, että esityksemme oli selkeä ja tapahtumarikas, ja siinä oli täyspitkän näytelmän ainekset. Laineen ryhmässä käsikirjoittaja itse esitti navettarenkiä, Harri Mikkilä isäntää, Onerva Nummelin piikaehdokasta ja Sanni Harju tämän tytärtä. Käytimme lisäksi koko ajan Turun murretta, kun emme muuta osaa. En ihan äkkiseltään ole hirveän innostunut. Sattuma korjaa satoaan, ja ryöstösaalis katoaa taas. Keskiviikkona 17.8. Nyt ovat kaikki vaihtoehdot avoinna. Meillä on hyvä porukka tekemässä. Kukin on selviytynyt kantamastaan menneisyydestä ja syyllisyydestä omalla tavallaan. 239 s. Flow järjestettiin nyt kahdeksannen kerran. Kisassa näytelmän aihe on aina valmiiksi annettu, ja tällä kertaa se oli matkalaukku.
Aiheen pitää olla sellainen, että se kiehtoo ja alkaa heti elää mielessä. Oman viestinsä tauluun jättivät myös festivaalilla vierailleet presidentti Martti Ahtisaari, kehitysministeri Heidi Hautala ja kansanedustaja Pekka Haavisto. Matkalaukkua esitetään tilauksesta, ja muutamia tiedusteluja on jo tullutkin.
Käsikirjoittaminen ja näytteleminen on vastapainoa Seppo Laineen leipätyölle. Norway Memorial -muistotaulu kahden kookkaan männyn välissä Gumnäsissä on kerännyt satoja viestejä Norjan viimekuisen tragedian johdosta. Vierailuja eri oopperataloissa ja orkestereissa on tietenkin sovittu vuosiksi eteenpäin. Jaakobin rikasta isäpuolta pitää rangaista, ja syntyy suunnitelma rahakuljetuksen ryöstöstä. Aloe Blaccin houstaama The Do-Over ja Analog Africa Soundsystem saivat Flowyleisön myös juhlatunnelmaan. Kirjan viimeisillä lehdillä
talvikki.salin@sss.fi
SSS | TALVIKKI SALIN
Salolaisen Seppo Laineen käsikirjoittama näytelmä on voittanut Kyläsepän kesäteatterin pienoisnäytelmäkilpailun Jokioisilla. Maailmalla on myös trendi, että vanhoista aineksista tehdään uusia oopperoita, pannaan yhteen toisilleen vieraiden säveltäjien musiikkia ja kirjailijoiden tekstejä. Lisäksi joukkueen on koostuttava harrastajanäyttelijöistä, ja heitä saa olla enintään neljä. Hänet palkittiin teoksestaan Carmen. Laine lupaa, että näytelmän ensiesitys ei jää sen ainoaksi. Lopputulos on usein erittäin hyvä, Franck muistuttaa. Kalasataman yläpihan uusi alue laajensi Flow'ta entisestään. Nytkin lukijan mieli askartelee koko lukuprosessin ajan sillä, mitä jää kertomatta. John Adamsin Doctor Atomic, Aarre Merikannon Juha, Georg Friedrich Händelin Julius Caesar, Claude Debussyn Pelleas ja Melisande sekä Jüri Reinveren Puhdistus ovat kauden uutuusoopperat. Tänään alkaa myös tiedettä ja taidetta törmäyttävä kolmipäiväinen symposium Aboagora, johon kuuluu luentoja ja konsertteja. Kansallisooppera. (STT)
Viisi uutta ensi-iltaa
Suomen kansallisoopperassa nähdään ensi näytäntökaudella viisi uutta ensi-iltaa. Minä en voi elää ilman oopperaa. Niihin kuuluu muun muassa debyytti New Yorkin Metropolitan-oopperassa joulukuussa, jolloin Franck johtaa Puccinin Toscan. Kansallisoopperassa on valtava määrä teoksia, joita ei ole koskaan esitetty, hän muistuttaa.
Monipuolinen ohjelmisto
Franck on tyytyväinen, että hänen kaudellaan on esitetty monia sellaisia teoksia, joita ei Kansallisoopperassa ole nähty koskaan tai vain sukupolvia sitten. Piika viipyy vain yhden yön, mutta 14 vuotta myöhemmin hän palaa takaisin tyttären kanssa, jonka isä on talon isäntä. Muutamat ovat vähävaraisten yksinhuoltajien lapsia. Kirjoittamista harrastava puutarhuri Seppo Laine on osallistunut Kyläsepän pienoisnäytelmäkilpailuun kolme kertaa, ja ykkössija irtosi myös vuonna 2008. Franck vakuuttaa, ettei tiedä, mitä aikoo kahden vuoden kuluttua tehdä. Ooppera ei kuitenkaan saa jämähtää paikoilleen. Samaan aikaan Kitta alkaa pelätä paljastumista ja haluaa koota osalliset neuvotteluun. Ministerineuvos Opdahlille viestit luovuttanut festivaalijohtaja Börje Mattsson toi esiin, että traagisena päivänä 22. Muina uusina alueina nähtiin kokeellisen musiikin kokonaisuus The Other Soundin tapahtumapaikkana toiminut Cirko ja ensi kertaa järjestetyn Flow-puheohjelman ja Future Shorts -lyhytelokuvakonseptin kotina toiminut Leffatalli. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Faces Etnofestivaalin kävijät kirjoittivat tauluun oman viestinsä, jotka toimitettiin torstaina 11. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1997, kun Jaakob palaa Suomeen ja noutaa rahat kätköstä. Sen laajemmaksi ei oopperaohjelmistoa enää voi venyttää, taiteellinen johtaja Mikko Franck sanoo. En usko, että ihan täysin freelanceriksi jään. Valo-teemavuosi huipentuu Samppalinnan yhdysluolastossa 16.8. Jos ainoa motiivi on shokeeraus, se on väärin. Suvilahdessa pidetyn festivaalin nimekkäin esiintyjä oli Kanye West
69000 km Wag 2000 aj. klo 15.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi tai ilmoitusmarkkinointi p. Maksuerä (sis. Samalla voit osallistua kilpailuun ja voittaa upean maailmanympärimatkan kahdelle!
Tarjouksen pyytäneille Hurriganes tupla-cd!
Osallistu kahden hengen maailmanympärimatkan arvontaan.
Maailmanympärimatka voi olla sinun!
1700
a: delt vaihtoauto
a.fi
Mercedes-Benz VIANO 2.2 CDI Trend Activity vm. (02) 77021 Örninkatu 14, Salo.
KOMPAKTI TILA-AUTO YLLÄTTÄÄ
Valita voit moottorin, vaihteet ja värin varustetaso on aina yhtä ylellinen Premium. 18.996,42
autoveroton hinta 15.290 + arvioitu autovero 3.706,42 + tk 600 =19.596,42 Malliston CO2-päästöt 114154 g/km. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Ei oo totta?
Parhaat paikalliset autoalan ammattilaiset
Voiko autokaupasta päästä maailmanympärimatkalle. KSL:n muk. 91000 km
2000 aj. -08, 50 tkm 19.990,-
Sinne siis!
SALO · Meriniitynkatu 15 Automyynti: 0207 408 611 ma 91 ti 918, kepe 91 la 10-14. käsittelymaksu 9,95 e/kk) = 286,33 e/kk. 36 kk, korko 1,69 %. 222000 km
26.590
25.480
2008 aj. 43000 km
Ford FUSION 1.6i Elegance 5d
10.580
2005 aj. Normaali luottopäätöskäytäntö.
Pyytämällä tarjouksen mistä tahansa autosta, saat Hurriganesin tupla-CD:n!
Vain Deltasta!
Delta tarjoaa asiakkailleen kaikki nämä edut: · 1700 testattua vaihtoautoa · 111 kohdan tarkistusohjelmalla testatut Helmi-vaihtoautot jopa 2 vuoden takuulla · Kattava 26 liikkeen Delta-huoltoverkosto · Edullinen PlusHuolto kaikille merkeille vain 149 e (henkilöautot) · Huoltotyölle aina 2 vuoden takuu · Uudet autot jopa 7 vuoden takuulla · 24 h tiepalvelu Kiaan ja vaihtoautoihin · delta.fi valitse valtakunnallisesti, osta paikallisesti
T otta se on!
Deltasta saat tänä kesänä ennennäkemättömiä etuja ja tajuttomia tarjouksia: kun ostat mieleisesi vaihtoauton, saat siihen nyt rahoituksen 1,69 % korolla*. 12
Tiistaina 16. 131000 km
8.480
AUTOMAATTI
Toyota COROLLA 1.6 Terra Wagon
2002 aj. Kulutus 4,36,5 l/100 km. Ilmoitusvaraukset ja työaineistot teemasivuille tarvitsemme viimeistään maanantaina 29.8. Hakea ilmaisen CD-levyn. 178000 km
Citroen C3 1.4i SX 5d
Mercedes-Benz A 160 Classic 5d
7.780
2005 aj. 52000 km
DIESEL
Nissan QASHQAI 2.0 dCi Acenta 5d
DIESEL / AUTOMAATTI
Opel INSIGNIA 2,0 CDTi 96 Edition SportsTour 2009 aj. 7, 7, Kia, Mazda, Mitsubishi
Huolto: 0207 408 612 palvelemme arkisin 8-16. -08, 97 tkm 45.990,-
Kia SPORTAGE 1,6 ISG Urban LX EcoDynamics vm. tod. 121000 km
21.980
18.980
DIESEL
Audi A4 Avant 2.0 TDI 5d Multitronic
DIESEL
AUTOMAATTI
2006 aj. auto- ja liikenneaiheiset jutut, autoesittelyt, autoilun tuoreimmat liitteet ja paljon muuta!. 98000 km
DIESEL
Ford FOCUS 1.6 TDCi 90 Trend 4d
2005 aj. Pyydä tarjous mistä tahansa 1700 vaihtoautosta, saat lahjaksi legendaarisen Hurriganesyhtyeen uusimman tuplaCD:n. Tai säästää kerralla satoja euroja. vuosikorko 5,51 %, luottokustannus 807,83 e, luottohinta 12 307,83 e. 99000 km
11.980
Land Rover FREELANDER 2.5 V6 ES HB 3d 4wd 2002 aj. 233000 km
16.980
14.880
12.980
Ford FOCUS 1.6 Trend 5d
2007 aj. -11, 1 tkm 24.850,-
Mazda6 1.8 Classic 4-ov (UB1) vm. 51000 km Sports Tourer 2009 aj. Delta Autossa kaikki tämä on mahdollista! Aja suoraan Deltaan nyt se kannattaa.
1,69
*Esim: hinta 11 500 e, vaihtoauto/käsiraha 2 000 e, perustamiskulu 195 e, rahoitus max. Alfa Romeo, Fiat, Kia, Lada, Lancia, Mazda ja Mitsubishi
Salon Seudun Sanomien teemana julkaistaan 1.9. 192000 km
17.980
Peugeot 407 Premium 1.6 HDi 110 FAP Mitsubishi PAJERO 3.5V6 Comf GDI 2008 aj. 163000 km
Ford FIESTA 1.4i Ambiente 5d
10.980
2007 aj. ix20 Premium mallisto alk. 75000 km
5.940
www.sss.fi/
SALO, Örninkatu 3-5 Automyynti 075 3040 5110 Huolto 075 3040 5130 Varaosat 075 3040 5140 www.ppauto.fi
Puhelun hinta: 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min.
ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14 ma-pe 7.30-17 ma-pe 7.30-17
SSO:n autoliikkeistä Bonusta jopa 5%
www.sss.fi/autoilunmaailma
Käännä ratti Kohti Salon Seudun Sanomien verKKoSivuja. Teeman mielenkiintoiset artikkelit ja ajankohtaiset ilmoitukset luovat yhdessä toimivan mediaympäristön, joka kiinnostaa lukijoitamme. YLELLISESTI.
Auto ja liikenne -teema tarjoaa tärkeää asiaa syksyn liikenteessä liikkujille. muhkea tietopaketti autoilusta ja liikenteestä.
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 3,2 snt/min + 8,28 snt/puhelu (alv 23 %) ja matkapuhelimesta 19,2 snt/min (alv 23 %).
YLLÄTY. Kuvan auto erikoisvarustein.
Sinua palvelevat:
Janne Leivo Pia Peltola Virve Ruissalo Pirkko Pelander-Alén Mikko Ruosteenoja (02) 770 2214 (02) 770 2215 (02) 770 2218 (02) 770 2225 (02) 770 2203
1
www.hyundai.fi | TERVETULOA LAADUKKAIDEN AUTOJEN MAAILMAAN!
SALON AUTOTALO
Täyden palvelun autotalo
Perniön Auto Smolander Oy
Meriniitynkatu 8 puh. 9 695 e, luottoaika max. 721 2100 www.salonautotalo.fi
Laatuvaihdokit PP-autosta
DIESEL / REK 7 HLÖ DIESEL
Opel INSIGNIA 2.0 CDTi 96 Edition BL Nissan X-TRAIL 2,0 16V SE 4x4 2007 aj. 124000 km
Hyundai GETZ 1.1 GL 3d
7.480
6.490
2004 aj
Hän on karsiutunut aikuisiällä niin monista kisoista. Urheilijat eivät ole valitsijoita. Tätä olen aina halunnut, mutta en voi uskoa, että pokaali on tässä vieressäni, Bradley ihmetteli. Esimerkiksi keskipelaajan paikka on vaativa liigatasolla, päävalmentaja Teemu Sarna kiteytti. minuutilla johtoon, kun Jyri Hietaharju laukoi alanurkkaan. Junioreiden kanssa tehdään kehityspelaajasopimus, jonka etuna on se, että he pystyvät pelaamaan vaikka saman päivän aikana Salon Viestissä ja LP Viestissä, urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen valotti.
YLeiSURHeiLU. Siinä heitossa vauhti ja rytmi olivat hyviä, ja minusta oli tärkeää sekin, että viimeisessä ristiaskelhypyssä jäi sellainen tunne, että on aikaa, ja pääsin tälläämään lopun hyvin, Lehtola muistelee. Maalittoman avausjakson jälkeen Aleksi Paananen vei vieraat johtoon heti toisen puoliajan alussa kulmapotkun jälkitilanteesta. Viikonloppuna Varkaudessa järjestetyt 1415-vuotiaiden yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut olivat täysosuma Perttelin Peikkojen Elina Kakolle. Jaro ei kuitenkaan lannistunut, vaan Heikki Aho kavensi jo 14. (STTReuters)
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
Viimeiset sopivat palaset
14-vuotias Daria Subbotina voi tehdä liigahistoriaa tulevalla kaudella
tuomas.reinikainen@sss.fi
Kakolle ikäluokan SM-kultaa myös kolmiloikassa
SSS/Pyry Krappe
SSS | TUOMaS Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
SSS | TUOMaS Reinikainen
LenTOPaLLO. Insinööriksi Kuopiossa opiskeleva heittäjä on yleisurheilut pienestä pitäen, mutta harrasti 16-vuotiaaksi asti myös kilpahiihtoa. Rakastamani lajin historiaan pääseminen on aina kunnia-asia. Heiltä olen kysellyt, että miten edetä. Ennen taukoa Irakli Sirbiladze tasoitti vapaapotkusta. Lahjakkuuden ensimmäistä 80 metrin ylitystä ehdittiin odottaa hyvä tovi. Ehkä se 80 metriä oli sellainen mörkö selässä. Ei pystynyt rentoon suoritukseen, kun sitä odotti itse ja sitä odottivat muut, Lehtola sanoo. Bradley avasi uusinnan birdiellä. Täysin varmaa faktaa ei ole, mutta luultavasti Daria kentälle päästessään tekee historiaa olemalla nuorin pelaaja, joka on liigassa pelannut, urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen laskeskeli. RoPS on tasapelin myötä edelleen seitsemän pisteen päässä VPS:stä ja putoamisviivasta. Aaltosen, Subbotinan ja Sjöholmin pääpaino ainakin vielä ensi kaudella on naisten kakkossarjassa. Silloin ajattelin, että voi kun
Johanna Aaltonen (vas.) on LP Viestin ensi kauden kakkoslibero. Tommi Kari vei JJK:n takaisin johtoon heti tauon jälkeen, mutta Maksim Vasiljev tasoitti 33:een varttia ennen ottelun loppua. Miehet johtavat liigan maalipörssiä jaetusti, molemmat ovat tehneet tällä kaudella 15 maalia. Se ei toteudu, mutta joka tapauksessa Subbotina voi
päästä tekemään historiaa tulevalla kaudella. Golfin PGA-mestaruusturnauksen ratkaisuhetket todistivat, että laji tarjoaa dramaattisia hetkiä ilman supertähtiäänkin. Bradley teki päätöskierroksen 15. Urheiluliiton huippuurheilujohtajan Jarmo Mäkelän vetoomus sai kuitenkin vuoden 2007 maailmanmestarin muuttamaan mieltään. Ben Curtis voitti Britannian avoimet ensiyrityksellään vuonna 2003. Djokovic pelasti viisi Fishin murtopalloa jo neljän ensimmäisen pelin aikana. minuutilla, kun Tim Väyrynen pommitti pallon maaliin Ilari Äijälän keskityksestä. Tero Pitkämäellä ja lajivalmentaja Hannu Kankaalla on kokemusta tuon suunnan reissuista. Ruuskasen pudottamisesta syntynyt poru ei Lehtolaa kiusaa. Voitto tuntui Bradleysta tuoreeltaan vielä unelta. Kun Dufner sortui samoilla väylillä kolmeen bogiin, oli edessä kolmen väylän uusinta. Dufner sortui toisella uusintareiällä bogiin, eikä kolmannen väylän birdie riittänyt nostamaan häntä Bradleyn rinnalle. Hongan hallinta tuotti tulosta 64. Lehtolaa viestitulva ja mediakiireet eivät kiusaa. Muistan nuorempana, kun seurasin otteluita katsomosta. Myös Heidi Sjöholmin äiti, Anu Tuokko, on entinen SMsarjapelaaja.
Pääseekö Subbotina historian lehdille?
Olga Niemen ja Daria Subbotinan yhtäaikainen esiintyminen kentällä olisi varmasti ollut eräänlaista liigalentopallohistoriaa. Lappeenrannassa kaikki napsahti kohdalleen. Siellä hän sinnitteli karsinnasta viimeisenä finaaliin, jossa nousi silloisella ennätyksellään 78,50 kuudenneksi. Koin velvollisuudekseni lähteä edustamaan. Niin Aaltonen kuin Subbotina myöntävät, että sopimus liigajoukkueen kanssa on eräänlainen unelmien täyttymys. Kolme-neljä tuntia tässä on oltu haastatteluissa ja tiistaina on tulossa muutama lisää, Lehtola kertaa poseerattuaan medialle kotitalonsa edustalla ja kotikentällään Lapinlahdella. Sen nojalla kisoihin lähdenkin. Torstaina Etelä-Koreaan lähtevä Pitkämäki toivoo, ettei asiaa enää pyöriteltäisi hirveästi. LP Viestin ensi kauden 14 pelaajan joukkueessa peräti kahdeksan pelaajaa on syntynyt 1990 tai sen jälkeen. Montrealin kaksinpelin finaalin voittaminen ei ollut Djokovicille mikään läpihuutojuttu. kierroksen jälkeen johtanut, mutta sunnuntaina romahtanut (77 lyöntiä) Brendan Steele. Esitin Mäkelälle, että kausi on tässä. Heistä kumpikaan ei ehdi täyttämään pyöreitä vuosia ennen kuin sesonki on päätöksessään.
LP Viesti kaudeLLa 2011-2012
l
Johanna Aaltonen 17 v 165 cm libero Riikka Arminen 29 v 177 cm passari Sini Häkkinen 21 v 183 cm yleispelaaja Hillaelina Hämäläinen 23 v 162 cm libero Kaisa Jokinen 27 v 186 cm keskipelaaja
l
Michaela Madsen 17 v 182 cm keskipelaaja Vappu Ritala 20 v 172 cm passari Heidi Sjöholm 17 v 173 cm yleispelaaja
l
l
l
l
l
l
Dubravka Stojanovic (Serbia) 26 v 191 cm keskipelaaja
l l
l
Martina Konecna (Slovakia) 28 v 180 cm yleispelaaja Noora Kosonen 17 v 182 cm yleispelaaja Mona Kärkkäinen 18 v 187 cm hakkuri
Daria Subbotina 14 v 180 cm yleispelaaja Päävalmentaja: Teemu Sarna Kakkosvalmentaja: Kari Raatikainen Urheilutoimenjohtaja: Tomi Lemminkäinen Fysiikkavalmentaja: Jussi Sihvonen Huoltaja: Auno Lindh
l
l
l
l
l
Tatsiana Lapukhina (Valko-Venäjä) 29 v 184 cm hakkuri
l
l
l
Mediarumba ei kiusaa keihäsmies Lehtolaa
STT | TaPiO neVaLainen
YLeiSURHeiLU. Inter on voittonsa myötä yhdeksän pisteen päässä HJK:sta. Kyllä minä nyt odottelen lisää pitkiä heittoja, Lehtola linjaa syyskesän tavoitteitaan. Ero kisaa johtaneeseen Jason Dufneriin venähti viiteen lyöntiin. Ensimmäisessä arvoturnauksessaan pelannut Keegan Bradley, 25, juhli saman tien voittoa uusinnassa, johon hän nousi huikealla kirillä. Kakko niiasi viikonlopun toisen kultansa 14-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikassa, jonka hän voitti tuloksella 11,92. Tavoitteena on hyviä harjoituspäiviä kohti karsintaa. Totesin jo ennen Sampon (Lehtola) voittoheittoa, että (ei riitä). En halua olla yksi niistä pelaajista, jotka katoavat (ensimmäisen arvovoiton jälkeen). Tuttuun tapaan Honka hallitsi peliä pallollisesti, mutta ei pystynyt luomaan niin paljon hyviä maalipaikkoja kuin pallonhallinta olisi edellyttänyt. Ostravassa heinäkuussa 22-vuotiaiden EM-kisoissa heitetty kuudes sija ja Lappeenrannassa lauantaina syntynyt ennätys 83,77 ovat täyttäneet kauden tavoitteet. Toivoisin harjoittelurauhaa mulle, Sampolle ja Arille (Mannio) MM-kisoihin. Furuholm osui ensimmäisellä ja Ojala toisella puoliajalla. Vahvistuksena unen tulemisesta todeksi hänellä on pokaalin lisäksi myös kännykkäkuva, jonka hän nappasi uransa toistaiseksi suurimmasta lehdistötilaisuudesta. Ero kolmantena olevaan JJK:hon kasvoi maanantaina kahdeksaan pisteeseen. Hattua pois päästä tuollaisesta noususta, Dufner, 34, kehui kilpakumppaniaan.
"Ei yhden hitin ihmeeksi"
Bradleysta tuli vasta kolmas pelaaja viimeisen sadan vuoden aikana, joka on voittanut golfin arvokilpailun ensimmäisellä yrityksellään. Keihäsmies Jarkko KoskiVähälä kertoi maanantain Ilta-Sanomissa Pitkämäen sanoneen kisan jälkeen, että MM-kisat jäävät väliin. Kakko oli ykkönen myös T14sarjan korkeushypyssä, jonka neljänneksi venytti Turun Urheiluliittoa edustava salolainen Vera Kesälä tuloksella 157. Yleispelaaja Daria Subbotinasta voi tulla historian nuorin liigapelaaja.
pääsisi itse joskus tuolle tasolle, Aaltonen muisteli. väylällä triplabogin, kun lähestymislyönti rullasi viheriöltä vesiesteeseen. Ottelu myös päättyi tasalukemiin, vaikka JJK painoi rajusti päälle loppuminuuteilla. Uskomme, että he kehittyvät jonain päivänä avausseitsikon pelaajiksi, Sarna pohti. Lappeenrannan Eliittikisojen voittoheitto käynnisti onnitteluviestien ja puheluiden tasaisen virran keihäänheittäjä Sampo Lehtolalle. Korkeuden joukkuekilpailussa Kesälä voitti parinsa kanssa ikäluokan SM-kultaa. Kyllä tässä harmittava show saatiin aikaan. 15-vuotiaissa kolmiloikan SM-kultaan olisi vaadittu 12,10. Kaikille heille annetaan mahdollisuus näyttää osaamistaan. elokuuta 2011
Lehtikuva/AFP/Matthew Stockman
13
Urheilu
Hannu Brusila, Olli Mäntylä, Juha Tuuna, (02) 7702 309
Novak Djokovicille jo kauden viides Masters-turnauksen ykköstila
Siinä, että maailmanlistan ykkönen Novak Djokovic (kuvassa) voittaa tennisturnauksen, ei ole tänä vuonna mitään uutta. Rehellisesti sanottuna, edellä olleet olisivat ansainneet sen paikan. Tiger Woodsin tuskainen peli ei riittänyt edes jatkokierroksille. Vitali Teles pelasi Jaron maalilla vahvasti.
Honka hallitsi, mutta jäi tasapeliin
Honka pelasi kotonaan Tapiolassa 11-tasapelin VPS:ää vastaan. Mickelson jäi kisassa partulokseen, kuten kisaa 3. Ainoa asia, mikä harmittaa on se, kun äiti ei enää jatkanut uraansa, Olga Niemen tytär Daria Subbotina huomautti. Jyväskylän 1617-vuotiaiden SM-kisoissa Kuusjoen Humun 17-vuotias Suvi-Riitta Sulander sijoittui toiseksi kolmiloikassa tuloksella 11,30.
Furuholm ja Ojala osuivat jälleen maalipuiden väliin
JaLkaPaLLO. Kesällä LP Viestin mukana harjoitteli muutama muukin junioripelaaja, mutta salolaisjoukkue päätyi kiinnittämään riveihinsä juuri Aaltosen, Subbotinan ja Sjöholmin. He sopivat meidän joukkueeseen parhaiten. Lehtola, 22, itse ehti karsiutua yhteensä kolmesti junioreiden ja nuorten arvokisoista ennen kuin pääsi Ostravan kisoihin. Kaikki muu, kuten yllätysvalinta Daegun yleisurheilun MM-kisajoukkueeseen, ovat bonusta. Haluan parhaiden pelaajien, kuten idolini Phil Mickelsonin joukkoon, maailmanlistalla 29:nneksi sijalta 108 noussut Bradley intoili. Viimeisen heiton jälkeen siinä oli kolme kaveria edellä ja oletin, että ilman muuta kaksi heistä lähtee Daeguun. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 16. Daegussa ensi viikolla alkavissa MM-kisoissa Lehtola kisaa ensi kertaa elämässään aikuisten arvokisoissa. Nousukuntoa näköjään löytyy, Pitkämäki kertoi. Rovaniemeläisten tasoitusten puski kulmapotkusta varttia myöhemmin Sakari Saarinen. Pääsy LP Viestiin kuitenkin tarkoittaa sitä, nuoret saavat harjoitella jatkuvasti Sarnan valvovien silmien alla. Pelipaikka vaikutti jonkun verran valintoihin. Lappeenrannan heiton jälkeen minulla oli parempi tilastotulos kuin muilla (Ruuskasella ja Jarkko Koski-Vähälällä), ja näköjään nuorten arvokisamenestykselläkin oli painoarvoa, Lehtola arvioi valintaansa. Hän ottaa ensimmäisen kerran mittaa myös kuuman kosteaan ilmastoon ja useiden tuntien aikaeroon sopeutumiseen. Joukkueen vanhimmat ovat 29-vuotiaat Riikka Arminen ja Tatsiana Lapukhina. Pari selvitti neljä kierrosta 272 lyönnillä (8 alle parin). Mäkelä vetosi voimakkaasti, että valitsijoiden voimakas tuki on takana, eikö kannattaisi lähteä. Eilen salolaisseuran keski-ikä pieneni vielä vajaalla parilla vuodella 21,5 vuoteen, kun nyt yhteensä 14 pelaajan rinkiin nostettiin kolme Viesti-kasvattia Johanna Aaltonen (17 vuotta), Daria Subbotina (14 vuotta) ja Heidi Sjöholm (17 vuotta). Hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut viisi Mastersturnausta yhden kauden aikana. Alkuun kannattaa ottaa rauhassa ennen kuin lähtee huiskimaan, Lehtola tietää.
Lehtikuva/Timo Hartikainen
Bradley kiri vesiesteen kautta PGA-voittoon
GOLF. Kätensä jo kisan alussa loukannut ennakkosuosikki Rory McIlroy romahti +11:een (291). Bradley teki kuitenkin perään kaksi birdietä, joista erityisesti 17. Maaleista vastasi tuttu tehokaksikko Timo Furuholm Mika Ojala. Valitsijat uskovat ja itsekin uskon, että ne muutamat metrit löytyvät. Maanantaina oli mediarumban vuoro. Perjantaina Inter hävisi vieraissa Hakalle vieraissa kehnon esityksen jälkeen, mutta maanantaina Inter palasi pelillisesti raiteilleen. MM-kisoissa on Pitkämäen mukaan vain yksi ennakkosuosikki, Norjan mestaruuskisoissa ysikymppisen sunnuntaina täräyttänyt Andreas Thorkildsen. (STTAPReuters)
Keihäänheittäjä Sampo Lehtola on saanut nauttia mediajulkisuudesta lauantaisten Eliittikisojen jälkeen.
Pitkämäki: Olin valmis luopumaan Daegun kisamatkasta
STT | JUkka aURaMieS
Tero Pitkämäki oli jättämässä yleisurheilun MM-kisat väliin Lappeenrannan Eliittikisojen lauantaisen keihäskisan jälkeen. Sarjakakkonen Inter pysytteli alle kymmenen pisteen päässä jalkapalloliigaa johtavasta HJK:sta kaatamalla maanantaina IFK Mariehamnin kotonaan 20. Vaasalaiset menivät 23. Andreas on kovassa kunnossa, se on tiedetty, mutta kisaan on vielä aikaa.. (STT)
"Unelmien täyttymys"
Eilisessä tiedotustilaisuudessa paikalla olleet Aaltonen ja Subbotina lähtevät innokkaina, joskin hieman jännittyneinä tulevaan kauteen. Ymmärrän kyllä Anttia. väylän 10-metrinen putti säväytti. Puhtaasti menestysmahdollisuuksista luulisin asian olevan kiinni. Sarjajumbo RoPS ja KuPS päätyivät Rovaniemellä 11-pistejakoon häntäpään kamppailussa. Montrealin-turnauksen voitolla serbi rikkoi kuitenkin jälleen yhden ennätyksen. Olen vasta 24-vuotias, ja minulla on rutkasti intoa voittaa kaikki turnaukset, joihin osallistun, Djokovic kertoi. Pitkämäen manageri Tero Heiska oli neuvottelutilanteessa läsnä, mutta heittäjän mukaan "lähinnä kuuntelijan roolissa". Honka jatkaa liigassa viidentenä, VPS on viimeistä edellisenä. Lyhyen harkinnan jälkeen Pitkämäki päätti ottaa kisalipun vastaan. He päihittivät tanskalaisen Anders Hansenin yhdellä lyönnillä. Ei tässä vielä ihan Hillaelinaa (Hämäläinen) taida pystyä haastamaan, libero Aaltonen mietiskeli. JJK ei kyennyt voittamaan Jaroa Jyväskylässä, vaikka sai otteluun todellisen unelmaalun. Vahvaa kautta pelaava Mardy Fish pakotti Djokovicin turnauksen ainoaan erätappioon, mutta hävisi silti 26, 63, 46. Huippuonnistuminen nosti Lehtolan Ari Mannion ja Tero Pitkämäen seuraksi MM-ryhmään ja pudotti Antti Ruuskasen varamieheksi. 17-vuotiaiden SM-kisoista heitetty mitalin sai hänet jättämään muut yleisurheilulajit ja keskittymään keihäänheittoon. Jo alkukesästä oli selvää, että LP Viesti esiintyy tulevalla naisten Mestaruusliigakaudella varsin nuorella joukkueella. Isäntien Tamar Gruborovics osui kahdesti ottelun ensimmäisten kolmen minuutin aikana. Pitkämäki ei usko, että muut kuin urheilulliset asiat olisivat vaikuttaneet valintaan. Samalla tuloksella Kakko olisi tuulettanut voittoa myös 16- ja 17-vuotiaiden sarjassa
Jyväskylässä. Ruuskanen koki mielestäni vääryyttä. Viimeksi Yhdysvaltain maaperällä tässä onnistui Francis Ouimet Yhdysvaltain avoimissa vuonna 1913. minuutilla. Tavoitteena on kehittyä lisää ensi kauden aikana. En ajatellut Daegua Lappeenrantaan mennessä, eivätkä MM-kisat käyneet mielessä sen heiton jälkeenkään, Lehtola muistelee. Se on ihan faktaa. Valitsijat tekevät päätöksensä, joita me urheilijat seurataan, Pitkämäki muistutti. Valintaprosessi ja Antti Ruuskasen jääminen arvokisojen varamieheksi harmittivat Pitkämäkeä
Maxim Vasiljev (Jari Sara) 33. Jalkapalloseura Chelsean nigerialaisen keskikenttäpelaajan John Obi Mikelin isä kidnapattiin perjantaina Nigeriassa. Jos jollakulla on minun isäni, tai joku tietää missä hän on, pyydän ottamaan minuun yhteyttä, jotta hänet toivon mukaan vapautettaisiin. sijan). Naiset: 1) Catharine Pendrel Kanada 1.45.23, 2) Julie Bresset Ranska 1.46.22, 3) Irina Kalentieva Venäjä 1.47,12, 48) Carina Kirssi Suomi jäljessä 2 kierrosta. Toisaalta 20 rastia sopii minulle, sillä olen hyvä kiihdytyksissä, jarrutuksissa ja tiukoissa käännöksissä, Tervo kertoo. Sekanelinpeli: Zhao Nan/Zhao Yunlei Kiina (1)Chris Adcock Englanti/ Imogen Bankier Skotlanti 2115, 217. 294) Mikko Ilonen Suomi 0,61 (289),... Toronto, WTA-kiertueen turnaus, palkintoarvo 2,05 miljoonaa dollaria: Kaksinpelin loppuottelu: Serena Williams USASamantha Stosur Australia (10) 64, 62. Nyt Tuomas Tervolla on edessä neljäs yritys Ranskassa Aixles-Bainsissa ja Chamberyssä. fi/yu. Tiistaina Suomi kohtaa Liettuan. Arsenalin tähtipelaaja Cesc Fabregasin paluu Barcelonan riveihin sai sinettinsä maanantaina, kun katalaaniseura julkisti espanjalaisen viisivuotisen sopimuksen. Olimme myös vahvempia korin alla, Dettmann arvioi. Rory McIlroy (Pohjois-Irlanti) 70+73+74+74. Fabregas kuuluu vakiomiehistöön myös Espanjan maajoukkueessa, jossa on pelannut 58 ottelua. Näin kävi ainakin Cesc Fabregasille, joka palaa Arsenalista kasvattiseuraansa Barcelonaan viisivuotisella sopimuksella.
NELONEN
Urheilussa tapahtuu
Muurlan Vihuri YU-mestaruuskilpailut 17.8. En ole ajatellut sitä paljonkaan, Kovalainen sanoi Autosportlehden haastattelussa. Viiden sekunnin virhe voi olla jo liikaa, jokainen sekunti on äärimmäisen tärkeä. Petterillä oli aika vaikea peli, mutta kannattaa katsoa miten hän pääsi peliin toisella puoliajalla. Jo viime syksynä leirillä Ranskassa tein päätöksen, että maastokisoihin en edes pyri enkä edes lähtenyt maastokisojen katsastuksiin. 14
Tiistaina 16. Hän on käynyt tutustumassa maastoon ja kaupunkiin toisten suomalaisten kanssa. Suomalaisista eniten pisteitä
Miesten Ykkönen: FC LahtiPoPa 40 (10) Miesten Kakkonen, Lohko B: LoPaP-Iirot 01 (00) 73. Hän tuli Ranskaan viime torstaina ja kävi Annecyssä pari kertaa sprinttikartalla, ja vielä maanantaina mallisuunnistuksessa. Kiina aloitti alkulohkon ottelun väkevästi ja johti tauolla jo 13 pisteellä. Slattum, Norja, Miesten Euroopan-haastajakiertueen kilpailu, palkintoarvo 179 462 euroa: Lopputulokset, 72/72 reikää, par 72: 279 lyöntiä (9 alle parin): Andrea Pavan Italia 70+71+68+70, Florian Praegant Itävalta 70+71+69+69, Pavan voitti kolmannella uusintareiällä, 280 (8): Chris Doak Skotlanti 71+68+73+68, Andrew McArthur Skotlanti 70+70+68+72, ...287 (1): mm. Nelinpeli, loppuottelu: Michael Llodra Ranska/Nenad Zimonjic Serbia (4)Bob ja Mike Bryan USA (1) 64, 67 (57), 105. Suomi otti harppauksen kohti koripalloilun EM-kisoja kukistamalla toisessa lisäkarsintapelissä Portugalin Helsingin jäähallissa 6856 (3122). Portugalin Suomi voitti taistelemalla ja puolustamalla, sillä joukkueen heittopeli takelteli ensimmäisellä puoliajalla aivan kuten ensimmäisessä karsintapelissä Unkaria vastaan. On mukava olla kotona, Fabregas kertoi. PiPS PaiHa, UPK TPK 2, FC RP MynPa, SaTo SCR, 20.8. Tamás Gruborovics 20, 14. Sen sai todeta muun muassa vieraiden Joao Santos.
Toivottu tulos omalla pelillä
Suomen koripallomiehet kellistivät Portugalin puolustamalla ja taistelemalla
STT | RAIKO HÄYRINEN
KORIPALLO. RoPSKuPS 11 (00) 47. JALKAPALLO Veikkausliiga: JJKJaro 33 (22) 2. Kolmannella neljänneksellä Suomi kuitenkin paransi puolustuspeliään ja alkoi kuroa eroa kiinni. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Tervon tavoite kympin sakissa MM-sprintissä
STT | OLLI MÄKI
SUUNNISTUS. Ratkaisu nähtiin kolme sekuntia ennen ottelun loppua, kun Kiina johti 4039. Seuraava yleisurheilutapahtuma: Salon Syyskisat sunnuntaina 4.9.
3 4 5 4 2 3 4 1 2 2 3 1
1 3 3 4 6 6 6 8 8 8 8 12
11 33 31 31 22 41 4816 4123 3930 4826 3237 2533 3136 2738 2426 2125 1730 1851
36 28 26 25 23 21 19 19 17 17 15 7
Chelsea-pelaajan isä kidnapattiin
JALKAPALLO. Tervo muistuttaa, että ensin on selvitettävä karsinta. Yksikin voitto jäljellä olevissa kahdessa karsintapelissä tietää suomalaisille ensimmäistä lopputurnauspaikkaa sitten vuoden 1995. klo 18.30. Miesten maailmanlista: 1) Luke Donald Englanti 10,28 keskiarvopistettä (edellisen viikon sijoitus 1), 2) Lee Westwood Englanti 8,44 (2), 3) Steve Stricker USA 7,04 (5), 4) Martin Kaymer Saksa 6,98 (3), 5) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 6,91 (4), 6) Phil Mickelson USA 5,97 (6), 7) Adam Scott Australia 5,80 (9), 8) Jason Day Australia 5,62 (7), 9) Dustin Johnson USA 5,55 (8), 10) Nick Watney USA 5,40 (10),
Kun kauan jaksaa odottaa jotain mieluista, sen myös yleensä saa. 24-vuotias Mikel pelasi Chelsean liiga-avauksessa Stokea vastaan sunnuntaina, vaikka tiesi jo siinä vaiheessa tapahtuneesta. Jyri Hietaharju (Riku Heini) 01, 64. Viihdyn täällä erittäin hyvin. Phil Mickelson USA 71+70+69+70, ...291 (+11): mm. Hän halajaa kymmenen kärkeen suunnistuksen MMsprintissä tiistaina. Miesten nelinpeli: Cai Yun/Fu Haifeng Kiina (1)Ko Sung Hyun/Yoo Yeon Seong Etelä-Korea (5) 2422, 2116. 442) Juho Paukku Suomi 79 (442),... Keskikenttäpelaaja Fabregasin paluu vanhaan seuraansa on ollut kesän odotetuimpia jalkapallouutisia, sillä hänen halunsa päästä takaisin Barcaan on käynyt ilmi moneen otteeseen viimeisen vuoden aikana. Tommi Kari (Babatunde Wusu) 32, 75. 302) Harri Heliövaara Suomi 152 (303), ...320) Timo Nieminen Suomi 139 (300),... KuPS Haka, 21.8. En halunnut pettää seuraa enkä perhettäni. Se pätee yhä, mutta ymmärrämme hänen toiveensa palata kotikaupunkiinsa, ja pääsimme Barcelonan kanssa yhteisymmärrykseen siirron yksityiskohdista, kertoi Arsenalin päävalmentaja Arsene Wenger. InterIFK Mariehamn 20 (10) 41. Hanna Vapamaan viime sekuntien vapaaheitot olivat melkoinen suoritus, päävalmentaja Ensio Helimäki sanoi. Kuten totesin, kunnosta en osaa sanoa mitään, mutta suunnistuksen uskon onnistuvan kapeilla kujillakin.
Tervon kunto nousussa
Radalla Tervo on juossut 5 000 metriä viime vuonna aikaan 15.11,83. Siitä tuli hyvin fiilis päälle. Arsenalin kapteenina marraskuusta 2008 lähtien toiminut Fabregas viihtyi Valioliigassa kahdeksan kautta ja pelasi Arsenalin riveissä 303 ottelua. Aiemmilla yrityksillä menestys ei ole ollut kaksinen: hylkäys, 13:s ja 16:s. Irakli Sirbiladze (Patrick Byskata) 22, 48. Voitettiin kuten meidän piti, omalla pelillä, Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann sanoi. Naisten kaksinpeli: Wang Yihan Kiina (2)Cheng Shao Chieh Taiwan (7) 2115, 2110. Olen juossut niin Ranskassa kuin Sveitsissä kaksi harjoitusta ja Suomessa yhden, jotta vauhtia tulisi lisää. Koko joukkue taisteli suurella sydämellä, päävalmentaja Ari Tammivaara hehkutti. Portugalin Miguel Minhava pääsi riiston jälkeen yksin läpi, mutta Salon Vilppaassakin aikoinaan pelannut Tuukka Kotti kurotti kuin tyhjästä torjuntaan ja räjäytti yli kuusituhatpäisen kotiyleisön huutoon. MIFK JJK, HJK RoPS, VPS MYPA, 22.8. Arsenal ehti vahvistaa siirron jo sunnuntai-iltana nettisivuillaan. Choi EteläKorea 4,73 (14), 15) Bubba Watson USA 4,66 (15), 16) Ian Poulter Englanti 4,28 (17), 17) Paul Casey Englanti 4,26 (16), 18) David Toms USA 4,16 (19), 19) Robert Karlsson Ruotsi 4,04 (20), 20) Kim Kyung-Tae EteläKorea 3,74 (18), ... JyTy ÅIFK 2, 19.8. Kun voittaa näin selvästi näin huonolla heittopelillä, on vielä yksi vaihde lisää annettavana, Dettmann myönsi. Mika Ojala 20. TuWe HammIK. HJK FC Inter JJK TPS FC Honka Haka MIFK MYPA FF Jaro KuPS VPS RoPS 20 20 20 20 20 20 20 20 20 20 20 20 17 13 9 8 7 7 6 6 5 4 3 2 0 3 7 6 7 4 4 4 6 9 10 6 3 4 4 6 6 9 10 10 9 7 7 12 5114 5127 3630 2729 2927 2336 2127 2128 3134 2734 1626 2243 51 42 34 30 28 25 22 22 21 21 19 12
Hyvä puolustuspeli joukkueelta. Puolustustehojensa lisäksi Kotti keräsi seitsemän levypalloa ja 16 pistettä. Suomen ensimmäiset seitsemän kolmen pisteen heittoa menivät ohi ennen kuin Teemu Rannikko onnistui kaaren takaa toisen neljänneksen alussa. Se on minun roolini hakea stoppeja ja blokkeja puolustuspäässä ja tuoda energiaa joukkueelle, Kotti selvitti. Naisten nelinpeli: Wang Xiaoli/Yu Yang Kiina (1)Tian Qing/Zhao Yunlei Kiina (5) 2220, 2111. Viime hetken pelit onnistuivat nappiin. Tänne pääsy kesti vuosia, kuukausia ja päiviä. Cescin Barcelona-sopimuksen ulosostamiselle seura lätkäisi 200 miljoonan euron hintalapun. Salon OP:n HIPPO-kisojen tulokset ovat nähtävissä kokonaisuudessaan netissä www.salonvilpas. Aleksi Paananen (Miikka Ilo) 01, 63. Jokainen sveitsiläinen juoksee matkan 14.50 15.00:een, mutta kysymyshän toisaalta on suunnistuksesta eikä ratajuoksusta. ÅIFK SalPa, 20.8. Pyydän, että hänet päästettäisiin menemään. Ja kun Shawn Huff kolmannen neljänneksen alussa onnistui kolmosessa, hän kohotti kädet nyrkissä katseensa ylöspäin kuin kiitollisena siitä että lukko korin päältä oli vihdoin auennut. Sunnuntaina Israelin kaatanut Suomi kukisti maanantaina Unkarin 7854 (3828). Tulevaisuudestaan hän ei ole murehtinut liikoja. Piirisarjaa D-13 11v11: TPSSalPa T-99 40 KORIPALLO Helsinki, Miesten EM-jatkokarsinta: SuomiPortugali 6856 (3122)
Seuraavat ottelut: 19.8. Salon Vilppaan Roope Ahonen teki ottelussa viisi pistettä ja nappasi neljä levypalloa (STT)
(3), 4) Andy Murray Britannia 5 715 (4), 5) Robin Söderling Ruotsi 4 235 (5), 6) David Ferrer Espanja 4 200 (6), 7) Mardy Fish USA 3 060 (8), 8) Gael Monfils Ranska 2 995 (7), 9) Tomas Berdych Tshekki 2 420 (9), 10) Jo-Wilfried Tsonga Ranska 2 305 (16), ... 624) Micke Kontinen Suomi 32 (628). Renault'n kokemuksesta on ollut tallille paljon hyötyä. Kukapa tietää tulevasta. Mitään yllättävää ei kuitenkaan ole odotettavissa. Näin Suomi pääsi juhlimaan sensaatiomaista voittoa.
11) Charl Schwartzel Etelä-Afrikka 5,29 (12), 12) Matt Kuchar USA 5,24 (11), 13) Graeme McDowell PohjoisIrlanti 4,95 (13), 14) K.J. Timo Furuholm (Domagoj Abramovic) 10, 56. Lisätietoja www.muurlanvihuri.fi. Suomen heittovoimasta puuttuivat loukkaantumisten takia Hanno Möttölä ja Samuel Haanpää, mutta tavallisesti tarkkakätisten pelinjohtajien Rannikon ja Petteri Koposen heitot eivät uponneet totuttuun tapaan. Tervo on valmistautunut MM-sprinttiin kiertämällä pikkukaupunkien katuja. Maanantaina Mikel vetosi kidnappaajiin, jotta hänen isänsä palautettaisiin. Teimme selväksi, ettemme halua Cescin lähtevän. Tervetuloa! Salon Vilpas/yleisurheilu. (STTReuters)
PÄIVÄN PELIT
KENO Päiväarvonta Voittonumerot: 1, 3, 8, 13, 14, 20, 21, 31, 33, 34, 38, 40, 41, 42, 51, 58, 60, 62, 64, 69. 292) Henri Kontinen Suomi 160 (293),... 998) Cecilia Estlander Suomi 11 (984).
Kovalainen tyytyväinen Lotuksella
AUTOURHEILU. HonkaVPS 11 (01) 23. Suomen vahvuuksiksi etukäteen lasketuista heittovoimasta ja puolustuspelistä vain jälkimmäinen on karsinnoissa toiminut odotetusti. F1-kuljettaja Heikki Kovalainen vakuuttaa olevansa erittäin tyytyväinen Lotus-talliinsa, vaikka MM-pisteet ovatkin jääneet haaveeksi tällä kaudella. (STTAFPAPReuters)
Lehtikuva/AFP Photo/Lluis Gene
Suomi yllätti Kiinan universiadeissa miljoonayleisön edessä
Suomen koripallonaiset venyivät yllätykseen Kiinan Shenzhenissä käytävissä universiadeissa, kun emäntämaa Kiina kaatui 4240 (1427). Asumme Nigeriassa hyvin turvallisella alueella, joten tämä on minulle todellinen shokki. FC Inter TPS, FF Jaro FC Honka.. Torstaina käytiin finaalin maastossa Chamberyssä ja lauantaina karsinnan maastossa Aix-les-Bainsissa, mutta en mitenkään ruvennut opettelemaan ulkoa katuja. 349) Emma Laine Suomi 136 (350),... Mikel kertoi, ettei pelaaminen ollut helppoa. Miten 28-vuotiaasta Tervosta tuli sprinttisuunnistaja. Alun perin siksi, että menestyin siinä, vaikka suunnistan myös muita matkoja. Emme ole kuullet mitään, ei puhelinsoittoja, ei yhtään mitään, Mikel kertoi Sky-kanavalle. MuSa Ilves, P-Iirot TuTo, LoPa FC Jazz-j, TPV TiPS. Toki nyt kunto on ollut nousussa. Pelaajille täytyy antaa suuri kiitos taistelusta. 967) Roope Kakko Suomi 0,06. Osa summasta perustunee suoritusbonuksille. Olihan se yhden kortin varassa, mutta kun voitin kisan, tiesin, että minut valitaan joukkueeseen.
Shawn Huff kuului Suomen onnistujiin Portugali-ottelussa. Ainoat aukot Suomen puolustuksessa olivat Portugalin takamiesten muutamat yksilöratkaisut. TENNIS Miesten ATP-Masters-turnaus, palkintoarvo 3 miljoonaa dollaria: Kaksinpeli, loppuottelu: Novak Djokovic Serbia (1)Mardy Fish USA (6) 62, 36, 64. Fabregas jätti Barcelonan 16-vuotiaana pelatakseen Englannissa. Naisten maailmanlista: 1) Caroline Wozniacki Tanska 9 915 (1), 2) Vera Zvonareva Venäjä 7 045 (3), 3) Kim Clijsters Belgia 6 726 (2), 4) Victoria Azarenka Valko-Venäjä 6 390 (4), 5) Li Na Kiina 5 671 (6), 6) Petra Kvitova Tshekki 5 561 (7), 7) Maria Sharapova Venäjä 5 446 (5), 8) Francesca Schiavone Italia 4 955 (8), 9) Marion Bartoli Ranska 4 325 (9), 10) Samantha Stosur Australia 3 775 (11). Kovalaisen mielestä oli tallin kehityksen kannalta tärkeää, että Lotus otti täksi kaudeksi käyttöön Renault'n moottorit ja ensi kaudeksi Red Bullin vaihdelaatikon. Ensi vuonna asiat ajatellaan uusiksi, hän vastaa. Antti Ahokas Suomi 69+72+72+74 (jakoi 37. Tervo valittiin kisoihin hyvissä ajoin, Lohjan katsastuksen jälkeen heinäkuun puolivälissä. 393) Piia Suomalainen Suomi 107 (383),... Tässä joukkueessa kukaan ei kehtaa luovuttaa, Dettmann sanoi.
Tuukka Kotin torjunta säväytti
Suomen koripallomaajoukkueen taistelutahdon näyttävin ilmaus nähtiin heti Portugali-ottelun ensimmäisellä neljänneksellä. 762) Mikko Korhonen Suomi 0,12,... Valmentaja (Andre VillasBoas) kysyi haluanko pelata ja sanoin että haluan. 412) Joonas Granberg Suomi 0,40,... Tim Väyrynen (Ilari Äijälä) 11. Jos kaikki onnistuu kohdalleen, voi paremminkin mennä, Tervo tuumaa ja viittaa siihen, että kulku on parempaa kuin kuukausi sitten. Ilta-arvonta Voittonumerot: 3, 4, 5, 10, 12, 13, 23, 24, 28, 29, 30, 32, 35, 40, 43, 50, 56, 57, 60, 63 TULOSVETO 1 FC Honka - VPS 1-1 Kerroin: 10,09 2 JJK - FF Jaro 3-3 Kerroin: 55,22 3 RoPS - KuPS 1-1 Kerroin: 8,21 4 FC Inter - IFK Mariehamn 2-0 Kerroin: 7,88
Seuraavat ottelut: 16.8. Tamás Gruborovics (Mikko Manninen) 10, 3. Espanjan ja Barcelonan topparit Carles Puyol ja Gerard Pique ehtivät jo perjantaina twiitata tervetuliaistoivotukset maajoukkuetoverilleen. Hanna Vapamaata rikottiin kolmen pisteen heitossa, ja hän upotti seuranneet kolme vapaaheittoa. Unkari-pelissä Koponen sai seitsemällä yrityksellä yhden kolmosen sisään, ja Portugalia vastaan kahdeksasta pelitilanneheitosta upposi vain kaksi ennen virhetilin täyttymistä. Rannikko puolestaan sai seitsemästä pelitilanneheitostaan vain yhden sisään. Olen aiemmin menestynyt karsinnoissa hyvin, joten en edes ajattele, ettenkö olisi finaalissa. Juha Hyysalo 01. Isäni on vanha mies eikä ole tietääkseni tehnyt kenellekään pahaa, enkä tiedä miksi hänet on kaapattu. Samaan pistemäärään suomalaisista ylsi vain Shawn Huff. Sakari Saarinen (Eetu Muinonen) 11. ... On kuin saisimme poikamme kotiin, Barcelonan puheenjohtaja Sandro Rossell tunteili. Loistavaa puolustuspeliä ja
PYÖRÄILY Nove Mesto, Tshekki, Maastopyöräilyn maailmancupin 6/7 osakilpailu: Miehet: 1) Jaroslav Kulhavy Tshekki 1.41.52, 2) Nino Schurter Sveitsi 1.42.37, 3) Julien Absalon Ranska 1.42.46, 33) Jukka Vastaranta Suomi 1.48.51. Saan mielestäni enemmän irti tallista ja autosta kuin aiemmin urallani. Kaikki toimii minun kannaltani mainiosti. Heikki Aho (Jussi Aalto) 21, 41. (STT)
Barcelona sai poikansa kotiin
JALKAPALLO. Myös miesten joukkueen peli kulkee. Suomi voitti levypallot, heitti tarkemmin ja vastustajia enemmän, mikä riitti voittoon ajoin nihkeästä hyökkäyspelistä huolimatta. Se oli momentumbuustaaja. Katsoin että voisin saada kaverin kiinni ja sain hyvin lyötyä levyyn, Kotti hymyili ottelun jälkeen. UPKHammIK SaToTuWe TPK 2FC RP SCRPaiHa MynPaJyTy ÅIFK 2PiPS JyTy 15 11 HammIK 15 8 MynPa 15 7 UPK 15 7 TPK 2 15 7 SCR 15 6 TuWe 15 5 FC RP 15 6 PiPS 15 5 ÅIFK 2 15 5 SaTo 15 4 PaiHa 15 2
teki Minna Sten (13). 51) Jarkko Nieminen Suomi 876 (50),... I-Kissat Kraft, JäPS BK46, 21.8. Keväällä toukokuun loppupuolella vauhtia riittää 15.40:een. (STT)
TULOSPÖRSSI
GOLF Kauden 4/4 arvoturnaus, PGAmestaruuskilpailu, par 70: Lopputulokset uusinnan ja 72/72 reiän jälkeen: 272 lyöntiä (8 alle parin, 8): Keegan Bradley USA 71+64+69+68 ja Jason Dufner USA 70+65+68+69 (Bradley voitti kolmen reiän uusinnan yhdellä lyönnillä ennen Dufneria), 273 (7): Anders Hansen Tanska 68+69+70+66, 275 (5): Robert Karlsson Ruotsi 70+71+67+67, David Toms USA 72+71+65+67, Scott Verplank USA 67+69+69+70, 276 (4): Adam Scott Australia 69+69+70+68, 277 (3): Lee Westwood Englanti 71+68+70+68, Luke Donald Englanti 70+71+68+68, ...280 (par): mm. Ottelua seurasi paikan päällä 18 000 katsojaa, tv-katsojia oli miljoonia. Miesten maailmanlista: 1) Novak Djokovic Serbia 13 500 pistettä (edellisen viikon sijoitus 1), 2) Rafael Nadal Espanja 11 420 (2), 3) Roger Federer Sveitsi 9 200
sitä kautta taas hieno päänahka. SULKAPALLO Lontoo, MM-kilpailut, loppuottelut: Miesten kaksinpeli: Lin Dan Kiina (2)Lee Chong Wei Malesia (1) 20 22, 2114, 2321. Riittääkö se esimerkiksi koville sveitsiläisille, on kyllä arvoitus, koska kisasta tulee erittäin tiukka ja tasainen. BK-46 19 13 6 0 4414 45 P-Iirot 19 11 6 2 3518 39 Ilves 19 12 1 6 4126 37 ÅIFK 19 11 2 6 4229 35 Kraft 19 10 4 5 4726 34 JäPS 19 8 6 5 4626 30 SalPa 19 8 6 5 3719 30 FC Jazz-j 19 8 5 6 3226 29 TPV 19 8 3 8 3236 27 I-Kissat 19 5 4 10 1834 19 LoPa 19 5 2 12 2244 17 MuSa 19 4 3 12 1442 15 TuTo 19 3 2 14 1736 11 TiPS 19 1 2 16 1061 5 Seuraavat ottelut: 19.8. Portugali ei nopeampien suomalaisten puristuksessa kuitenkaan pystynyt parempaan ja teki toisella neljänneksellä vaivaiset seitsemän pistettä. Brittimedian mukaan Arsenal saa Fabregasista noin 40 miljoonaa euroa
5 km: 1) Tatjana Eskolin PIF 48.31, 2) Jouko Alm PertPe 52.34, 2) Sampo Virtanen SomEsa 52.34, 4) Eero Nurminen SuSi 55.34, 5) Jukka Manner PertPe 56.05, 6) Riitta Siltanen HlS 57.02, 7) Pasi Saastamoinen 57.33, 8) Heikki Anttila El Pantera 58.10, 9) Tapio Alapuranen 58.36, 10) Rauno Laine LHR 1.00.23, 11) Asko Aavasalo SalVie 1.01.56, 12) Katariina Manni LHR 1.02.52, 13) Robert Hoikkala KisKi 1.04.00, 14) Veli-Pekka Paatero 1.04.27, 15) Kalevi Vähäkylä 1.05.21. 21 m2, 315cm x 630cm. Toinen osaottelu pelataan Barcelonan kotistadionilla Camp Noulla keskiviikkona. Paikkoja 15-20:lle, halk. Salon seudun luonnonsuojelusyhdistys ry.
VIERASMAJA
V I I V I J A W A G N E R
alk.
Kokouksia
Uskelan Läntinen Metsästysseura
Kesäkokous Uitonpirtillä ti 23.8.2011 klo 18.00. Esillä sääntöjen määräämät asiat. SSP.
Ostan/myyn osakeyhtiöitä. Kiina: Ting Shao 12/10. kahdelle autolle, skoottereille, pyörille, veneille, harrastusvälineille. 3 km: 1) Visa Koponen PertPe 22.28, 2) Sanna Hämälistö SuSi 34.52, 3) Tapani Laakso PertPe 38.16, 4) Jouni Saarinen SalVie 38.19, 5) Pasi Laine 39.01, 6) Pirjo Kivioja SalVil 40.27, 7) Osmo Eskola 41.30, 8) Raija Sarkki PertPe 41.41, 9) Ilpo Peltomäki 42.09, 10) Samuli Talvia 43.35, 11) Jenni Iltanen PertPe 43.44, 12) Aarre Soikkeli AngA 45.53, 13) Heikki Laakso 47.18, 14) Hanna Kovala SalVil 48.53, 15) Aulis Moukolainen R-P 50.04. 2-3 h + k + sauna, autokatos/ talli, vähintään 64 m². Unkari: Peter Kovacs 10/1. 046 849 3334. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 16. Lionel Messi 12, 54. nosto-ovet! Edullinen rakennus moneen käyttöön! Esim. KORIPALLO Shenzhen, Kesäuniversiadit: Miehet, Alkulohko D: UnkariSuomi 5478 (1520, 28 38, 4252) Suomi: Matti Nuutinen 22/3, Juho Nenonen 13/3, Petri Heinonen 10/5, Antti Kanervo 7/4/3 riistoa, Samuli Vanttaja 6/2, Roope Ahonen 5/4, Antto Nikkarinen 5/2, Carl Lindbom 4/5, Jesse Niemi 4/3, Matias Ojala 2/1, Lauri Toivonen 0/0, Michael Pounds. 045 112 5015
Torilla
TÄNÄÄN
joka tiistai kesän ajan
Vuokrattavana Huutokaupat
HUUTOKAUPPA TÄNÄÄN KLO 17
Täysin kalustettu yksiö 40m2 saunalla Salossa hyvällä paikalla ajalle 16.9.11-30.4.12. Auto tarv. 050-560 9280
SSS internetissä: SSS internetissä: http://www.sss.fi
1.998
Asiallisen tyylikäs rakennus kaikkeen varastointiin. Kokoontuminen latokartanon kosken parkkipaikalla, Oppaina: Jarmo Markkanen 0400 807 839 ja Janina Mäkinen. 3,8 m. Ottelussa kohtaavat Espanjan liigan ja cupin voittajat viime kaudelta. KT yksiö parvekkeella Salo keskusta, Kankurinkatu 3. Katso lisää sivuilta. 044 778 2142 tai sähköisesti pekka.kallio@yrityssalo.fi Osallistumismaksu: Kurssimaksu 37 laskutetaan osallistujilta jälkikäteen. Tarjoa, nopea käteiskauppa. 040 540 2591.
Poistoja! 2-laatua!
Paviljonki....1.990 Vierasmaja 3....998
I P A N A V A L T A
Takkoja jopa -40%
2-laatuja ja poistoja nopeille todella edullisesti. Tiedustelut 0400 774 066
1.998
Kiireettömyyttä ja mielenrauhaa arjen keskellä, koe aito "kodan henki"! Katso esite netistä! Täydellinen toimitus sisältää Mestarin Lapinkeittiön varusteineen. Mesut Özil 10, 36. klo 20. Tutustu heti sivuillamme, tilaa esitteet / rak.piirustus veloituksetta.
J E R E
OSAA JA YRITÄ Ä
0424 852 200 (ark.) info@ultimatemarket.com. 0440-745234
SYYS EDUT
Mahtava uutinen! Korkojen ja rakennuskustannusten nousu pysähtyy!
Nopeimmille 3 kpl 2-laadun
LYÖMÄTTÖMÄT
B. Hintaan sisältyy koulutusmateriaali sekä lounas ja kahvi. Tied. Tervetuloa!
Paikkoja avoinna
Maahantuoja etsii
PIHAVARASTO
Kadonneita
KADONNUT kirjava ruskea/ musta kissa Ylhäisissä, AMK:n lähellä.Puh 040 730 4904
laite-esittelijöitä
Takuuansio 2400/kk sm bonuksia ahkeruudesta. UKT 28, 2-laatu, 2kpl, 2.498
http://www.sss.fi
L A S S I J A L E E V I
Tapahtumat
LEPAKKORETKI
Perniö, Latokartanon koski. Soita puh. t ällä hommalla putsaan pöydän.
tulin hakemaan sit ä siivooj an paikkaa.
nakkimaailma
nakkimaailma
LAUANTAINA 27.8.2011
Teemapäivä on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat juuri perustamassa omaa yritystä tai ovat kiinnostuneita perustamisesta. seuraavia asioita · Minustako yrittäjä · Liikeideasta liiketoiminnaksi · Alkavan yrityksen markkinointi · Rahoitus ja kannattavuuden arviointi · Perustamisen käytännön toimet ja yritysmuodon valinta · Vakuutukset · Kirjanpidon järjestäminen · Toiminnan aloittamisen velvoitteet (alv jne.) Tarkemmat tiedot ohjelmasta löydät osoitteesta www.yrityssalo.fi Aika: 27.8.2011 klo 9-16.30 Paikka: Yrityssalo Oy, Örninkatu 15, Salo Ilmoittautuminen: 24.8.2011 mennessä p. klo 20 jälk. Ratamestarina Aki Yrjä. Valintasi mukaan puutalona tai lämpöhirsitalona.
Laaja kotimallisto alk. Valikoimissa 6 m2, 9m2 ja 12m2 mallit.
MONIKÄYTTÖTALLI
43 m2, 6x7 m
Sekalaiset
RAJOITETTU ERÄ!
F I N G E R P O R I
Sis. V I R T A N E N
Halutaan ostaa
Huom! Onko autosi ylimääräinen. Päivän aikana käsitellään mm. P. Torstaina 18.8. Päivän järjestelyihin osallistuu lisäksi Someron Säästöpankki
66
Kartano, pienempi koti, kakkoskoti - vertaa ja valitse omasi.
Puhdaspiirteinen kaunis arkkitehtuuri, parhaat pohjaratkaisut. Tutustu myös uutuuksiin ja myytäviin näyttelyrakennuksiin.
Osakkeita esim. 7 km: 1) Jukka Lietzen KisKi 1.04.10, 2) Ari Ranki PertPe 1.20.09, 3) Matti Horppu PertPe 1.21.51, 4) Joonas Paulin FU-47 1.22.35, 5) Jaakko Lietzen KisKi 1.27.30, 6) Jari Uutela MuurVi 1.32.34, 7) Mika Simonen Roamers 1.33.16, 8) Janne Kivijävi 1.34.07, 9) Kari Kokkinen PertPe 1.36.43, 10) Seija Vigelius SalVie 2.00.30, 11) Kari Vigelius SalVie 2.00.31, 12) Jukka Pohjola 2.02.57. Naiset, Alkulohko A: SuomiKiina 4240 (715, 1427, 2834 Suomi: Minna Sten 13/6, Vilma Kesänen 8/8/4 syöttöä/4 riistoa, Krista Gross 6/8, Hanna Vapamaa 5/8, Henna Salomaa 4/1, Laura Saarinen 3/6, Linda-Lotta Lehtoranta 3/1, Lotta Richter 0/1, Anni Mäkitalo 0/1, Titta-Riina Lepistö 0/1, Julia Salmio 0/0, Sofia Pelander. Johtokunta
698
Edustava aitta, leikkimökki tai varasto. P. 041-5717969. SUUNNISTUS Juvankoski, Perjantairastit: 1,5 km: 1) Renja Roos AngA 17.09, 2) Tuomo Ylikoski SalVie 24.43, 3) Atte ja Eetu Eeelis A Saastamaino 33.20, 4) Stiiina ja Saima Peltonen 43.42. Laaja valikoima autotalleja, monikäyttöhalleja 100 - 400 m2 sekä pihavarastoja 7 - 28 m2.
UKT-nosto-ovi (2,5x2,1).........499
KIERREPAALUT
Koulut ja kurssit
Rakennuksen tilaajille -50%
OMAN YRITYKSEN PERUSTAMINEN - teemapäivä Salossa
Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Yrityssalo Oy järjestävät Oman yrityksen perustamisen teemapäivän Salossa
115 cm.......49,80 165 cm.......59,80 200 cm...........79 300 cm...........99
PILHA KODIT
T E I N I L E E N A
lähden työhaast atteluun.
löysitkö jot ain?
joo. puh. 21.980 . David Villa 11, 45+1. P. osaottelu: Real MadridBarcelona 22 (12) 13. elokuuta 2011
15
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO A-pojat II-divisioona: SalPaEuPa 20 (10) SalPa: Måns Broman (Robert Salokannel), Roope Järvisilta (Micke Meriluoto) B-pojat III-divisioona: SalPa 2TPK 05 (01) P01 Piirisarja 5v5 Ykkönen: SalPa ValkoinenVG62 112 SalPa ValkoinenPips 106 SalPa ValkoinenRaifu 83 SalPa: Veeti Rytö 2+1, Tino Suomi 9+1, Fikret Lucovic 2+2, Niklas Helin 3+2, Onni Vesterinen 9+3, Alvar Nyyssönen 1+1, Mikko Hirvonen 2+1, Auror Bushi 2+0 Lieto, Piirisarjan turnaus P02 Liiga 5v5: Lieto PunainenFC Halikko 13 FC Halikko: Niilo Linnamaa 2+0, Topias Kaski 1+0, Joel Niinistö 0+1, Xhafer Qallaku 0+1 SCR MustaFC Halikko 23 Joel Niinistö 1+1, Xhafer Qallaku 1+1, Jussi Tuominen 1+0, Joonas Reijonen 0+1 MaPS ValkoisetFC Halikko 110 FC Halikko: Jussi Tuominen 4+0, Topias Kaski 3+0, Joel Niinistö 1+1, Lauri Becker 1+0, Elias Randelin 1+0, Xhafer Qallaku 0+2 P01 Piirisarja, Liiga 7v7: SalPa SininenLieto Punainen 06 SalPa SininenKaaNa ManU 07 SalPa SininenPIF ZeroUno White 27 P01 Piirisarja, Ykkönen 5v5: SalPa SininenLieto Mustat 44 SalPa SininenMarttMu 53 Madrid, Espanjan supercup, 1. Xabi Alonso 22. Suunnistajia kävi 89.
Myytävänä
Nyt meiltä edullisesti myös PELLETTIÄ
HAUKKALANMAALIKAUPPA.FI
INKEREENTIE 450 SALO P. Mahtavat lisäedut nopeimmille, katso heti!
R E T U
Örninkatu 12