tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Salon konttorilla kahvinkaatajina toimivat LP Viestin pelaajat. Viikko 41 | N:o 283 | Irtonumero 2,20 € Kestotilauksena 0,81 €/päivä SUNNUNTAI 16.10.2016 SALON SEUDUN SANOMAT E G G D Turuntie 1, 24100 SALO p. Toimimme osana kotimaista OP Ryhmää, joka on tunnustettu Euroopan vahvimmaksi pankiksi. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Olet tervetullut konttoriimme myös ilman ajanvarausta. Maittava . “Sijoittaminen ei ole avaruustähtitiedettä.” Tule omistaja-asiakkaaksi Osuuspankkiin. SYKSYN UUTUUDET SAAPUNEET! SALON SILMÄLASIKESKUS SYNSAM Turuntie 14, Salo. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Uutistoimisto Bloomberg vertaili maailmanlaajuisesti pankkeja vuonna 2015 ja totesi OPn Euroopan vahvimmaksi sekä maailman kahdeksanneksi vahvimmaksi pankiksi. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. 029 041 2360 Haarlantie 4, 25500 PERNIÖ p. Lataa QR-koodilla lounaspaikat puhelimeesi ja löydä maittava ateria joka päivä! Maittava . Meiltä saat kaikki pankki-, vakuutusja kiinteistönvälityspalvelut saman katon alta. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. koko päivän Salon ja Perniön konttoreissa Säästäväisyyspäivän kakkukahvit Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan 20.10.2016 mennessä osoitteeseen someronsp.salo@saastopankki.fi tai p. 029 041 2380 www.saastopankki.fi/someronsp Säästöpankin sijoitusilta avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan seurassa Salon kaupungintalolla keskiviikkona 26.10.2016 klo 18.30 Esko Valtaoja: “Maailma porskuttaa oikeaan suuntaan.” TERVETULOA Säästäväisyysviikon tapahtumiin! perjantaina 28.10. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Tule juttelemaan! Voit varata ajan etukäteen verkkoneuvotteluun tai konttoriin osoitteesta op.fi/vaihda tai soittamalla 010 256 1301. Tervetuloa Osuuspankkiin! Mainostaja, hyödynnä Salkkarin tehokkaat mainoskampanjat! 02 77021 / mediamyynti Mainostaja, Kokonaistavoittavuus 64 000 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Palvelemme ma-pe 9.00-17.30, la 9.00-14.00 Ajanvaraus optikko ja silmälääkäri (02) 727 2800 KAIKKI MERKKIKEHYKSET -70% Tarjous voimassa 31.10.2016 asti.. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Olemme valmiit palvelemaan sinua tulevaisuuden muuttuvissa tilanteissa. 050 511 8555 Perniöstä järjestetään bussikuljetus. Ilmoittaudu Perniössä osoitteeseen someronsp.pernio@saastopankki.fi tai 050 511 8568 Tilaan mahtuu 150 henkilöä
Tarjous Meriniityn kampuksesta jätettiin puolisen vuotta sitten. Kaupungin tulevaisuuden kannalta on elintärkeää, että ammattitaito pysyy paikkakunnalla, vaikka asiakkaat ja toimeksiantajat ovatkin muualla. Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko esittää ensi vuoden talousarvioon 4,5 miljoonan euron varausta käytettäväksi perustettavan kiinteistöyhtiön osakepääomaan. Osaamiskeskuksesta on puhuttu Salossa viime keväästä lähtien. Uusia työtilaisuuksia tarvitaan kipeästi. Microsoft ei ole pitänyt kiirettä, ja siksi asia ei ole edennyt toivotulla tavalla. Kiinteistöjen omistaminen ei ole itsetarkoitus, vaan tiloihin tarvitaan innovatiivista toimintaa. Kyse ei ole yksin kaupungin taloudesta, vaan koko yhteisön elinvoimasta. Muut ovat yksityisiä sijoittajia. Salon mittakaavassa valtavien tilojen ylläpito maksaa. Virallisesti ilmaistuna kyseessä on ”teollisen Internetin ja digitaalisen liiketoiminnan kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu osaamiskeskittymä”. Kiusaaminen alkoi nimittelyllä, mutta johti lopulta jopa tappouhkauksiin, omaisuuden tärvelemiseen ja pahoinpitelyihin. Niin syvät arvet kiusaaminen jätti. LOKAKUUTA 2016 Ratkaisun hetket ”Kiinteistöjen omistaminen ei ole itsetarkoitus, vaan tiloihin tarvitaan innovatiivista toimintaa.” 16.10.2016 RONI ALHO kärsi koko lapsuuden ja nuoruuden ajan rajusta koulukiusaamisesta. Aikaa on kulunut jo niin kauan, että jokainen päivä alkaa olla liikaa. Kaupungista turhautuneina pois muuttaneita osaajia ei hevin houkutella takaisin edes osaamiskeskuksella. Kaupungin sijoitus yhtiöön vaatii poliittisten päättäjien hyväksynnän, joten aikaa hankkeen toteutumiseen kuluu joka tapauksessa vielä kuukausia. Osaajia Salosta löytyy. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi S aloon suunnitellun osaamiskeskuksen toteutumisessa eletään ratkaisun hetkiä. Salo on yksi perustettavan kiinteistöyhtiön osakkaista. Voimaa musiikista ja auttamisesta Salossa on keskusteltu keväästä lähtien osaamiskeskuksesta. Neuvotteluissa pitää päästä tulokseen lähiviikkoina. Alhon elämässä on mustia aukkoja eli ajanjaksoja, joista hän ei muista mitään. Kaupungin ja muiden osakkaiden on syytä varautua siihen, että sijoituksesta koituu ainakin alkuvaiheessa tuottojen sijasta menoja. Silloin kaupunki jätti Nokian ja Microsoftin jäljiltä tyhjiksi jäävistä kiinteistöistä ostotarjouksen. Salon osuus on suuri, sillä koko pääoma on näillä näkymin 11,5 miljoonaa euroa. Kaupungin vetämällä kiinteistöhankkeella on tarkoitus turvata heille asianmukainen toimintaympäristö. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Esitellessään budjettiesitystään viime perjantaina Rantakokko antoi ymmärtää, että Microsoftkin on vähitellen valmis tekemään asiassa ratkaisun. Menetykset ovat kuitenkin olleet niin suuria, että panostus on välttämätön. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16
Niitä on tarjolla pitkin syksyä, erityisen paljon syyslomaviikolla. S S S / M A R K O M A T T I L A VIIKONVAIHDE 16–17 SIVUT 18–19 SIVUT 4–5 Suomalaisilla on syytä olla huolissaan Venäjästä, mutta ainoastaan siitä, mitä Venäjän sisällä tapahtuu. Turun linna on elämys niin lapsille kuin aikuisille, ja eniten siitä saa irti opastetuilla kierroksilla. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat UUTISET URHEILU VIIKONVAIHDE Voimaa musiikista ja auttamisesta Nykyään Salossa asuva 26-vuotias Roni Alho on iloinen ja puhelias mies, joka saa voimaa musiikista, läheisistä ja muiden auttamisesta. 3–4-tappiokin tiesi silti yhtä sarjapistettä. KoKa saavutti Kosken liikuntahallilla peräti seitsemän pistettä ja nousi samalla sarjassa kuudennelle sijalle. Sen sijaan Oulun OPT:n ja Turun Kaiun KoKan joukkue päihitti. Näin sanoo demarien kansanedustaja, VTT Erkki Tuomioja, joka vieraili lauantaina puhumassa Salon Työväenyhdistyksen 125-vuotisjuhlaseminaarissa. Tuomioja ei halua turhia pelkoja Kosken Kaiku avasi pistetilinsä pöytätenniksen miesten Mestaruussarjan kotiturnauksessa, eikä tyytynyt vain pieniin lukuihin. Hänen mukaansa Venäjällä ei ole halua rajojen muuttamiselle missään suunnassa. Tarinan mukaan ne syntyivät hänen katsellessaan haikeana ulos vastarannalle, jossa hänen rakkaansa Kaarina Maununtytär oli. Kosken Kaiulla hieno kotiturnaus SIVUT 22–23. Samat jäljet löytää tuosta huoneesta edelleen, mutta opas Selin Bengt huomauttaa, että tuskin ne ovat Eerikin. Vielä lauantain ensimmäisen ottelunsa joukkue hävisi niukasti Tikkurilan TIP-70:lle. Linnan salat avautuvat opaskierroksilla Eerik XIV:n vankityrmä on Turun linnan tunnetuimpia nähtävyyksiä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Moni muistaa käyneensä lapsena luokkaretkellä Turun linnassa. Silloin mieleen painui Eerik XIV:n vankityrmä, jonka ikkunalaudassa näkyvät kyynärpäiden kuluttamat jäljet. SUNNUNTAINA 16. Tuomioja ei pidä pelkoja lietsovasta retoriikasta, jota mediassa on alettu käyttää puhuttaessa Venäjästä ja Suomen turvallisuudesta. –?Hän vietti huoneessa vain kuukauden. Hän myös puhuu avoimesti kiusaamisen värittämästä taustastaan ja toivoo, että koulukiusaamiseen puututaan kunnolla. Molemmista kamppailuista napsahti koskelaiskolmikolle täydet kolme pistettä
Kansan riveissä on epäluuloa, eikä vain ulkomaita vaan myös omaa valtiota kohtaan. 300 suomalaista, iältään 15–75-vuotiaita. Tuomioja vieraili puhumassa lauantaina Salon Työväenyhdistyksen 125-vuotisjuhlaseminaarissa. Tuolloinkin liikkuvuus oli vapaata ja vauraus keskittynyt. Tutkimuksen teetti Elisa-yhtiö. Mobiilikatsomiseen kuuluu muutakin kuin televisio-ohjelmia, esimerkiksi elokuvia, tarkentaa Ani Korpela, joka vastaa Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnasta. –. Siihen ei ole mitään syytä, hän tiivistää. Enää reilut puolet tv-ohjelmista katsotaan reaaliaikaisina. –?Venäjällä ei ole halua rajojen muuttamiselle missään suunnassa. Jännitteitä lisääviä asiakysymyksiä ei kuitenkaan pitäisi hänen mielestään olla, vaan tilannetta ruokkii yleinen epäluulo. Maa on menossa autoritääriseen suuntaan ja pullistelee voimannäytöillään, mikä ei auta yhtään Venäjän kansaa. Mukana oli noin 1. Luokkayhteiskunta on tehnyt paluun, vaikka se ei näykään samalla tavalla katukuvassa kuin sata vuotta sitten. Vanhimmassakin eli 66–75-vuotiaiden ryhmässä on entistä enemmän mobiililaitteella katsojia ja entistä vähemmän pelkän television käyttäjiä. – Vielä kaksi vuotta sitten 15–17-vuotiaat olivat mobiilikatsojia. Televisiota ei jätetä, mutta se ei ole enää ainoa eikä välttämättä tärkein väline ohjelmien katsomiseen. Yksi prosentti maailman ihmisistä omistaa puolet kaikesta varallisuudesta, ja 62 varakkainta omistaa saman verran kuin 3,7 miljardia köyhintä. –?Suomen ei missään nimessä pitäisi liittyä Natoon. Lehtien retoriikka lietsoo turhia pelkoja ?”Suomen ei missään nimessä pitäisi liittyä Natoon. Onko suomalaisilla sitten syytä olla huolissaan Venäjästä. –?Sosiaalinen kestävyys on tällä hetkellä aivan yhtä kriittisessä vaiheessa kuin ekologinen kestävyyskin. Yhä useampi suomalainen katsoo televisio-ohjelmia mobiililaitteella ja itse valitsemaansa aikaan. –. LOKAKUUTA 2016 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Demarien kansanedustaja, VTT Erkki Tuomioja on huolestunut siitä, että iltapäivälehtien ja myös Yleisradion retoriikka Venäjää ja Suomen turvallisuutta koskevassa uutisoinnissa on muuttunut rajummaksi. Teinien vanhempien ikäiset eli 41–50-vuotiaat suomalaiset siirtyivät viime vuonna muita ikäryhmiä nopeammin perinteisestä televisiosta mobiililaitteen käyttäjiksi. Hän näkee nykypäivän yhteiskunnassa yhtäläisyyksiä ensimmäistä maailmansotaa edeltävän ajan kanssa. Tuomiojan mukaan on, mutta vain siitä, mitä Venäjän sisällä tapahtuu. Kyselyn perusteella arvioidaan, että noin 1,3 miljoonaa suomalaista katsoo televisio-ohjelmia älypuhelimella tai tabletilla päivittäin tai viikoittain. Kyselyn mukaan suomalaiset katsovat hieman yli puolet televisioohjelmistaan reaaliaikaisina. Professori Kaarina Nikunen Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksiköstä pitää tuloksia uskottavina. Voimannäytöt ovat vieneet odottamattoman paljon rahaa. –?Samanlaista sotaretoriikkaa on myös Ruotsissa ja Venäjällä, hän toteaa. –?Välillä otsikoista voi saada sellaisen kuvan kuin Venäjä olisi milloin tahansa hyökkäämässä tänne. Sielläkin nousi yleisökysymysten aikana esille huoli ilmassa olevasta jännityksestä. –?Suomen kaltaisen maan elintärkeä intressi on, mitä voidaan tehdä tällaisten jännitteiden purkamiseksi, Tuomioja kommentoi. Television mobiilikatsominen leviää teineiltä vanhemmille Television katselu eri ikäryhmissä STT Lähde: Prior Konsultointi Oy Katselee päivittäin / useita kertoja viikossa Ei kumpaakaan 15–17 18–25 26–40 41–50 51–65 66–75 9 % 44 % 5 % 42 % 3 % 2 % 50 % 45 % 37 % 13 % 42 % 9 % 21 % 20 % 48 % 11 % 9 % 38 % 45 % 8 % 6 % 46 % 41 % 7 % Vain on demand -videoita ja tallenteita Vain reaaliaikaisesti tv:tä Molempia. Venäjän talous on menossa kuralle, ja maan modernisaatio on täysin pysähtynyt. Nikunen ei usko, että perinteinen televisio ja sen katsominen kokonaan katoaisivat. Tällainen retoriikka ja pelkotilojen lietsominen on hyvin vaarallista, Tuomioja sanoo. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Tuomioja toteaa, että Venäjän tilanne on huono. Erkki Tuomiojan mukaan Venäjästä kannattaa olla huolissaan, mutta vain siitä mitä sen sisällä tapahtuu. Erkki Tuomioja puhui lauantaina Salon työväentalolla työväenliikkeen historiasta. Tuomioja myöntää, että Itämeren turvallisuustilanne ei ole hyvä, koska jännitys on lisääntynyt ja voimannäyttöjä puuhataan puolin ja toisin. Nyt he ovat imaisseet kaikki muutkin mukaansa, kertoo johtava konsultti Jouni Kivikoski tutkimuksen tehneestä Prior-konsulttiyhtiöstä. Venäjällä ei ole mitään intressiä Suomen suuntaan niin kauan, kun Suomi ei salli käyttää maaperäänsä Venäjää kohtaan vihamielisiin tarkoituksiin, hän summaa. Suomen Nato-jäsenyydelle Tuomioja sanoo ehdottoman ein. Suomessa köyhyysaste oli vuonna 1966 20 prosenttia ja vuonna 1991 6 prosenttia. Kyllä mobiililaitteet näkyvät selvästi nuorten ja nuorten aikuisten mediankäytössä, Nikunen toteaa. Siihen ei ole mitään syytä.” Erkki Tuomioja STT | Elina Korkee Teini-ikäisten tapa katsoa televisio-ohjelmia leviää aikuistenkin maailmaan, kertoo tuore tutkimus. Toinen puoli katsotaan sellaista ohjelmistoa, jonka katsoja valitsee nähtäväkseen muulloin kuin televisiokanavan tarjoamaan aikaan esimerkiksi suoratoistona tai tallenteina. Viime vuonna luku oli jälleen 13 prosenttia, Tuomioja muistuttaa
Poliisi seurasi pakenijaa ja sai pysäytettyä tämän Inkereentielle. Kaarina Nikunen uskoo myös, että valinnanvapaus lisää tyytyväisyyttä. (STT) Maailman maat sopivat voimakkaiden kasvihuonekaasujen vähentämisestä Maailman maat sopivat lauantaina HFC-yhdisteiden käytön vähentämisestä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kertoo ympäristöministeriö. Helsinkiin huutokauppaan saapui keräilijöitä muun muassa Venäjältä, Britanniasta, Saksasta ja Ruotsista. Kasvua on viime vuodesta yhdeksän prosenttiyksikköä. –. Bussin takaosasta oli alkanut tulla savua, minkä jälkeen se oli leimahtanut äkkiä liekkeihin. Kuitenkin myös nuoret voivat mielellään katsoa perinteistä televisioruutua, ei se varmaan ihan heti ole katoamassa, arvioi Nikunen. Osa bussissa olleista hengitti savua, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Juttua tutkitaan pahoinpitelynä. –. Paikalle hälytetty poliisipartio otti vanhemman veljen kiinni, ja hänet toimitettiin Salon poliisin putkaan rauhoittumaan. Seurue oli matkalla Cheerleading-kilpailuihin. Mobiilia käyttävät varmaan sellaiset katsojat, jotka valitsevat ohjelmansa laajemmasta valikosta, sanoo Nikunen. Nuoret pääsivät jatkamaan matkaa Tampereelle toisella linja-autolla.(STT) Lehtien retoriikka lietsoo turhia pelkoja S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Television mobiilikatsominen leviää teineiltä vanhemmille TAVAT MUUTTUVAT Mobiilin suosio kasvaa, television vähenee uu u Noin puolet suomalaisten televisio-ohjelmien katselusta on on demand -videoiden ja tallenteiden katsomista. Palvelunestohyökkäykset kohdistuivat valtakunnallisiin Kanta-palveluihin ja Kelan apteekeille suunnattuihin palveluihin. uu u Vuoden 2016 kyselyssä mobiililaitteilla eli kännykällä tai tabletilla katsojia on noin kolmasosa. Samassa ajassa pelkästään televisiota katsovien osuus pieneni 13 prosenttiyksikköä. Huutokaupan kallein yksittäinen kohde oli itsenäisen Suomen ensimmäisistä postimerkeistä tehty ehdote, joka myytiin 20. –. –. Tutkimus kertoi myös sen, että mobiililaitteella televisio-ohjelmia katsovat ovat tyytyväisempiä saamaansa ohjelmatarjontaan kuin pelkkää televisiota katsovat. 000 eurolla, huutokauppakamari kertoi. (STT) Urheilijanuoria kuljettanut bussi tuhoutui palossa Pälkäneellä Nuoria kuljettanut linja-auto syttyi tuleen ja tuhoutui lauantaiaamuna Pälkäneellä. Ajokortiton mies toimitettiin verikokeen kautta Salon poliisiasemalle. Kanta-palveluihin kuuluvat sähköisen reseptin lisäksi muun muassa lääketietokanta ja potilastiedon arkisto. Merkki painettiin Graf Zeppelin -ilmalaivan Helsingin-vierailun muistoksi vuonna 1930, mutta osaan merkeistä tuli virheellisesti sata vuotta varhempi vuosiluku, 1830. Tilausvideopalveluihin kuuluu esimerkiksi Netflix. Kanta-palveluissa ja Kelan käyttämissä tunnistuspalveluissa on ollut tällä viikolla käyttökatkoja palvelunestohyökkäysten takia, kerrottiin Kanta-palvelujen verkkosivuilla. (SSS) Palvelunestohyökkäykset häiritsivät sähköisten reseptien toimittamista Palvelunestohyökkäykset häiritsivät lauantaina apteekeissa muun muassa sähköisten reseptien toimittamista, kertoi Apteekkariliitto. Vaarallisista vaiheista huolimatta kukaan ei loukkaantunut. Heitä oli tänä vuonna noin kaksi viidesosaa. Ensimmäinen palvelunestohyökkäys alkoi keskiviikkona. uu u Päivittäin tai useita kertoja viikossa niitä katsoo yli kaksi kolmasosaa suomalaisista. (STT) Zeppelinpostimerkki huutokaupattiin yli 15 000 eurolla Zeppelin-postimerkkiharvinaisuus myytiin Helsingissä huutokaupassa 15 700 eurolla lauantaina, kertoi Hellman-huutokauppakamari. HFC-yhdisteiden rajoittamisella arvioidaan saavutettavan jopa 0,5 astetta Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteista. Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisipartio tapasi Perniöntiellä rekisteröimättömän auton, jonka kuljettaja lähti ajamaan poliisia karkuun. Tulipalo johtui todennäköisesti teknisestä viasta moottorissa. (SSS) Isoveli pahoinpiteli pikkuveljen Marttilassa Salonseutulaisten veljesten illanvietto vuokratulla kesämökillä Marttilassa päättyi pahoinpitelyyn perjantain ja lauantain välisenä yönä puoli kolmen aikaan. Niitä on käytetty kylmäaineina muun muassa jääkaapeissa ja pakastimissa. Naisseurassa olleet veljekset ryhtyivät riitelemään, ja isoveli iski nyrkillä nuorempaa veljeä kasvoihin. Kyllähän media muuttuu, ei voi ajatella että joskus tulisi tila jossa mikään ei enää muutu. Mitä enemmän ihminen saa kontrollia itselleen, sitä tyytyväisempi hän on. Miehen epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alainen. Kirjeessä kiinni olevan merkin lähtöhinta oli 8. Kelasta sanottiin perjantaina, ettei toistaiseksi ole käsitystä, mikä taho hyökkäyksen takana oli. Samoin yli kaksi kolmasosaa suomalaisista katsoo reaaliaikaista televisiota päivittäin tai useita kertoja viikossa. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Sekava mies kaahasi poliisia pakoon Salossa Sekavassa tilassa ollut 23-vuotias salolaismies ajoi kovaa vauhtia poliisia pakoon perjantai-iltana puoli kymmenen aikaan Salon keskustassa. 500 euroa. Ihmiset käyttävät eri välineitä rinnakkain ja eri tarkoituksiin, sanoo Ani Korpela. Lahdesta Tampereelle matkanneessa tilausajobussissa oli 33 matkustajaa ja kuljettaja. Erkki Tuomioja vieraili lauantaina Salossa, Salon Työväenyhdistyksen 125-vuotisseminaarissa.. HFC-yhdisteet eli fluorihiilivedyt ovat voimakkaita kasvihuonekaasuja. SUNNUNTAINA 16. Vuodesta 2014 määrä on noussut 14 prosenttiyksikköä. Mobiilia käyttävät valitsevat tarkkaan mitä katsovat, voi puhua täsmäkatselusta
Muutoinkin kansainvälinen järjestelmä ja ehkä länsimaat, me, olemme aika aseettomia tässä tilanteessa. 5.1.1944 Paimio k. Pyhä Henki herättää meissä uskon ja ylläpitää sitä. Niinistön mukaan Venäjä on jatkuvasti kiistänyt maata kohtaan osoitetut moitteet. Emme omasta voimastamme kykene uskomaan. Liisi Kärkkäinen Salon seurakunnan kappalainen Yksin armosta PÄIVÄN SANA Kuluttajahinnat nousivat syyskuussa vuoden takaisesta 0,4 prosenttia eli samaa tahtia kuin elokuussa, kertoo Tilastokeskus. Kun lopulta rakastava Jumala on löytynyt, on voinut hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Jumalalle ei tuntunut mikään riittävän. Sitä ei ehkä ole löytynyt saarnoista, vaan korvat ovat kuulleet ennemminkin syytöstä. Perniöntie 1967 B, Perniö, puh. Saamme kohdata Kristuksen kärsivissä lähimmäisissämme. Ekumeeniseen juhlaan myös Paavi tulee sitä juhlistamaan luterilaisen kirkon kanssa Ruotsin Lundiin. Kuitenkin kävi niin, että Luther loi uuden kirkon, luterilaisen kirkon. Hänen oli sitä vaikea löytää, koska kokemus omasta isästä oli ankara. Tästä Luther halusi pitää kiinni ja pitää uskon ytimenä. Siinä yhteydessä venäläiset koukkasivat kaksi kertaa Suomen puolelle ja ainakin kertaalleen Viron puolelle. Rakas äitimme ja mammamme Maija-Liisa Kirsti Vuorinen o.s. Pelastukseemme emme itse voi lisätä mitään. Ehkä ei heti kuitenkaan ole tuntenut itseään vapaaksi, vaan on ikään kuin kantanut harteillaan Jumalaa. Koivuniemi * 1.7.1939 Somero † 21.9.2016 Salo Syvästi kaivaten Antti ja Maija Annika, Alex, Emilia ja Ella Tiia, Klaus, Rasmus ja Jare Pauliina ja Mikko Kimmo ja Tarja Henriikka Pekka perheineen sukulaiset ja ystävät Side viimeinen kotiimme lapsuuden katkesi hiljaa sammuen. Sinulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa, sinut rinnalle isän nukkumaan kantaa. –. YK:han ei kykene päätöksentekoon. Anna meidän heijastaa sinun valoasi, jotta toivo ei katoaisi tästä maailmasta. Presidentti epäilee kansainvälisen yhteisön kykyä ratkaisuun Syyriassa. Saari s. Näemme armon välähdyksiä, kun kohtaamme Kristuksen lähimmäisissämme ja koko luomakunnassa. Jumalakin näyttäytyi ankarana. UUTISET 6 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Inflaation pysymiseen plussan puolella vaikuttivat etenkin ajoneuvoveron, sairaalamaksun, hammaslääkärinpalkkion ja vuokrien kallistuminen vuoden takaiseen verrattuna. 02-7319 929 kivi@kivityo.fi www.kivityo.fi KAIKKI ALAAN LIITTYVÄT TYÖT OMALTA PAIKKAKUNNALTA ma-pe klo 10-16 sekä sopimuksen mukaan. Niinistö kuitenkin arvioi, että pelkästään keskusteluyhteyden säilyttäminen herättää toiveita. –. (STT) Inflaatiovauhti pysyi plussalla STT | Heta Hassinen Presidentti Sauli Niinistö ei ole kovin optimistinen, että kansainvälinen yhteisö löytäisi helpotusta Syyrian tilanteeseen. Silloin torstain ja perjantain aikana Itämerellä oli valtavasti liikennettä johtuen (Venäjän) ohjuskuljetuksesta. Kirkkojen tiet erkanivat. Sanotaankin, että kun Jeesus ilmestyi ja sanoi Saulille (josta myöhemmin tuli Paavali): ”Miksi vainoat minua?”, Jumala sanoisi Martti Lutherille: ”Minkä tähdet luulet minun vainoavan sinua?” Lopulta Raamatun teksti aukeni Lutherille ja hän ymmärsi, että armosta me olemme pelastetut, yksin Kristuksen sovitustyön tähden. 14.9.2016 Kisko Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. Varmasti kukaan ei odota, että suuria positiivisia ratkaisuja saataisiin nyt, mutta se, että tulisi pahaa takapakkia, olisi todella onnetonta. Viimeaikaista pakotekeskustelua Niinistö kommentoi, että Ukrainan sotaan liittyvät Venäjän-vastaiset pakotteet on säilytettävä, jos Minskin sopimusta ei täytetä. HAUTAUSPALVELUT Tuula Anneli Ström o.s. Se, miten Jumalan koemme, muuttuu elämän kokemusten myötä ja suhde Jumalaan tulee läheisemmäksi. Hän sanoi, että kirkko lakkaa olemasta kirkko siellä, missä jotkut rajataan sen ulkopuolelle. 500 vuotta sitten hän halusi uudistaa katolista kirkkoa tällä armon löytämisellä. Presidentti huomauttaa, että Syyriassa ovat käynnissä täysimittaiset sotatoimet ja ne kohdistuvat siviileihin. Katolinen kirkko oli vääristänyt armon. Luther löysi merkittävän ajatuksen johtotähdekseen: Jumalalle kelpaava on elävä uskosta. Tulevana sunnuntaina messun aiheena on Uskonpuhdistuksen muistopäivä, uskon perustus, jota vietetään kerran vuodessa. Kiittäen ja kaivaten Kaj Nikke ja Eva Tia ja Tea Keijo ja Mirja Muut sukulaiset ja ystävät Kiitos Salon Terveyskeskussairaala osasto 2:lle. 9.9.2016 Salo Kiittäen ja kaivaten Taina Jukka ja Sari sukulaiset ja ystävät Herra on antanut meille elämän, Hänen kädessään on myös lähtömme hetki. Jeesuskin paransi ja aterioi niiden kanssa, jotka olivat yhteiskunnan ulkopuolella, syrjäytyneitä ja joita pidettiin kaikista huonoimpina. Hän ei kuitenkaan yhdistäisi länsimaiden Venäjään kohdistamia moitteita Syyrian tilanteesta viimeviikkoisiin venäläishävittäjien alueloukkauksiin Itämerellä. Kiitos että sinä Kristus olet meissä ja meidän keskuudessamme. Presidentti arvioi Syyrian tilannetta lyhyesti eurooppalaisen reservinaliupseerijärjestö CISORin konferenssin yhteydessä Santahaminassa. Annika, Emilia ja Ella Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tänä vuonna lokakuun viimeisenä sunnuntaina alkaa reformaation eli uskonpuhdistuksen merkkivuosi jatkuen läpi vuoden 2017. Minun mammani on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään. Hänen mukaansa kansainvälinen yhteisö on ollut voimaton. Tätä Kristuksen seuraamista edusti jo kauan ennen uskonpuhdistusta katolisessa kirkossa Franciscus Assisilainen. Toivottavasti nyt päästään edes jonkun verran eteenpäin, Niinistö pohti. Muun muassa vanhukset kaipaavat tulevansa huomioiduiksi ja hyvin kohdelluiksi. Minun mammani on kuin villasukka, joka aina lämmittää. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hyvin paljon venäläisiä koneita, mutta myös Naton ja Suomen koneita, jotka tekivät tunnistustehtäviä. HAUTAKIVET Perinteisin menetelmin valmistetut hautakivet • Uudet hautakivet • Lisänimikaiverrukset • Muut alan työt • Pysyvästi edulliset kivet Salon Seudun Kivihuolto Oy Avoinna arkisin 8.00–16.00. Tämä oli Lutherin johtoajatuksia ja on yhä ajankohtainen meidän aikanamme. Niinistö katsoo, että epävakaa kansainvälinen tilanne on heijastunut Itämeren alueelle pidemmän aikaa ja jännite on selvästi kasvanut. Martti Luther etsi armollista Jumalaa. –. 044 7352 354 www.salonseudunkivihuolto.fi Rakkaamme Jouko Tapani Laaksonen s. Olit toivossa päästä viel’ kotihin kerran, mutt’ matkasi johti luo Taivahan Herran. Kiitos armostasi meitä kohtaan ja auta meitä olemaan armollisia muille. Syyrian uuden tulitauon mahdollisuudesta neuvoteltiin lauantaina Sveitsissä. Maailmassamme näemme yleensä vain armottomuutta. KUOLLEITA Monet meistä ovat etsineet armollista Jumalaa. Emme siis jää ihmettelemään pelkästään suurta armoa, vaan lähdemme seuraamaan Kristusta kulkien Hänen jalanjäljissään ja Häneen turvautuen. 5.12.1946 Kisko k. Kunnes vuosien päästä on voinut tunne-elämässään suostua Jumalan kannettavaksi. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta. Saamme pyytää armoa, että näkisimme ympärillemme Kristuksen silmillä ja kuulisimme Kristuksen korvilla ja menisimme lähimmäisen luokse. Anna meille kykyä nähdä sinut Kristus jokaisessa tapaamassamme ihmisessä. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Katolinen kirkko tunnustaa armo-opin luovuttamattomaksi asiaksi. Sittemmin suhteet katoliseen kirkkoon ovat lähentyneet. LOKAKUUTA 2016 HAUTAKIVET Myymälämme avoinna Helsingintie 11, SALO P
Saako lapsi leikkiä ruoalla. Kakomisja tukehtumistilanteita tapahtui yhtä paljon sormiruokaileville kuin soseita syöville lapsille. Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston satunnaistettu vertailututkimus pyrkii selvittämään, pitävätkö yllä mainitut väitteet paikkansa. – Sofia on sormiruokaillut puolivuotiaasta lähtien. Perinteisessä ruokailussa aikuinen syöttää soseen, kun taas sormiruokaileva lapsi vie ruoanpaloja omatoimisesti suuhunsa. – Jos lapsi taas haukkoo täysin ääneti henkeä ja näyttää hätääntyneeltä, kyseessä on vaaratilanne, Arosilta jatkaa. Äidinmaito riittää ainoaksi ravinnonlähteeksi useimmille lapsille 6 kuukauden ikään asti. Pohdintaa aiheuttivat myös pöytätavat. Lapaluiden väliin taputetaan reippaasti. Tähän kannustavat ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen ja toimittaja Hanna-Mari Arosilta teoksessaan Minä syön itse. Suomalaiset ruokasuositukset kannustavat lapsen omatoimiseen syömiseen. Uudet lapsiperheiden ruokasuositukset julkaistiin alkuvuodesta. Kohta suuhun menee myös paprikaa. Sormiruokailu vaikuttaisi olevan turvallista ”Sormiruokatilanteet jännittivät aluksi” Katja Virpiranta kertoo, että vauvan sormiruokailutilanteet jännittivät häntä aluksi. Vaaratilanteen sattuessa lapsi tulee nostaa aikuisen polvien päälle makaamaan pää kevyesti alaspäin. Lapsi todennäköisesti hoitaa tilanteen itse. Ne lähenevät sormiruokailun periaatteita: perheitä kannustetaan tukemaan vauvan omatoimista ruokailua, kun lapsi osoittaa siihen valmiuksia eli osaa istua ja viedä ruokaa suuhunsa. Esimerkiksi Sofian tapauksessa kyse on yksinomaisesta sormiruokailusta ja niin sanotusta lapsentahtisesta vieroittumisesta, jota englantilainen Gill Rapley korostaa teoksessaan Omin sormin suuhun. Esitettyjä huolenaiheita ovat turvallisuus ja riittävä energian sekä ravintoaineiden saanti. Arosillalla on kokemusta kahdesta sormiruokailijasta. Vasta parivuotiaalle alkaa olla hyödyllistä opettaa pöytätapoja. – Suomessa on ollut yksittäistapauksia, joissa sormiruokaileva lapsi ei ole saanut kylliksi ravintoa. Myös pähkinät ja kokonaiset viinirypäleet voivat luiskahtaa kurkkuun. Tutkimuksesta selviää, että sormiruokailu on turvallista. Sitten taas kanaa. – Felixin piti olla paikalla siltä varalta, että en osaisi toimia, jos jokin menisi vikaan, Katja sanoo. Saako lapsi leikkiä ruoalla?. Kymmenen kuukauden iässä hän alkoi tarkoituksellisesti syödä isoja määriä. Aluksi hän lähinnä tutki ruokaa, ja mahaan asti päätyi äidinmaidon lisäksi melko vähän. Minä syön itse -kirjan tekijä Hanna-Mari Arosilta painottaa, että on ensisijaisen tärkeää erottaa todellinen vaaratilanne normaalista kakomisrefleksistä. Uusiseelantilaistutkimuksen tekijät antoivat sormiruokailevien lasten vanhemmille täsmälliset turvallisuusohjeet. – Leikki on vauvan luontainen tapa tarkastella maailmaa. Ohjeet ovat pääpiirteittäin samat kuin Omin sormin suuhun -kirjassa. SUNNUNTAINA 16. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi STT | Jaana HaapaluomaHöglund Sofia Ippolitova, 13 kk, istuu ruokatarjottimen ääressä kotonaan Oulussa. Ennakkoluulot hälvenivät, kun he näkivät, miten hyvin kaikki sujuu, Arosilta kertoo. Hetken kuluttua Sofia tarttuu pitkulaiseen kanansuikaleeseen sormillaan ja vie sen suuhunsa. Pelkkä sormiruokailu kuitenkin riittää, jos lapsi kasvaa hyvin. LIHAPULLIA JA PUUROA Ideoita sormiruoiksi uu u Keitetty tai höyrystetty parsakaali ja kukkakaali uu u Uunijuurekset: porkkana, peruna ja bataatti uu u Tuoreet kurkkuviipaleet ja avokado uu u Jauhelihasta tehdyt pihvit tai isot lihapullat uu u Paksuksi keitetty puuro uu u Juhlaan vesimelonikakku: kerrokset kiinnitetään toisiinsa pitkillä grillitikuilla, koristeeksi kiivin viipaleita ja pieneksi pilkottuja viinirypäleitä uu u Reseptejä ja vinkkejä jaetaan muun muassa Facebookin suosituissa ryhmissä Sormiruokailijat ja Simppeli sormiruokakeittiö, joissa on yli 13. Imetystä suositellaan jatkettavaksi vuoden ikään tai niin pitkään kuin perheelle sopii. Jos lapsen kakoessa tai yskiessä kuuluu ääntä, ilma kulkee. Ilme on tyytyväinen. 000 jäsentä 13 kuukauden ikäinen Sofia Ippolitova sormiruokailee äitinsä sylissä. – Isovanhempia mietitytti lapsen yskimisen lisäksi ruokahävikki ja se, kasvaako tämä hyvin. Kasvu on riittävän energiansaannin paras mittari, Soile Ruottinen sanoo. Hän saa sormin maistella soveltuvia ruokia perheen aterioista, mieluiten soseruokien ohella, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Heli Kuusipalo toteaa. Perheen äiti Katja Virpiranta ja isä Felix Ippolitov nauttivat aterioitaan. Turvallisuuteen liittyen julkaistiin tuloksia syyskuussa, arvostetussa Pediatrics-lehdessä. Tutkimuksia aiheesta on tehty vähän. – Lapsi tulisi ottaa mukaan perheen yhteisiin ruokahetkiin. Suositusten mukaan lapsi aloittaa kiinteät lisäruoat yksilöllisen tarpeen mukaisesti 4–6 kuukauden iässä. – Hän kasvoi äidinmaidolla ensin hyvin puolivuotiaaksi, eikä sormiruokailun aloituksen jälkeen kasvuun ole tullut notkahdusta, Katja sanoo. – Ajattelin, ettei ihmislaji olisi selvinnyt, jos emme osaisi syödä, Felix toteaa. Toiset sen sijaan tarjoavat osan ruoasta sormiruokana ja syöttävät osan soseina, sen mukaan kuin perheelle parhaiten sopii. Tapoja sormiruokailla on monia. On arveltu, että sormiruokailu saattaa ehkäistä ylipainoa, kehittää motoriikkaa, helpottaa ruokailutilanteita ja rohkaista terveelliseen syömiseen. Ruokien on myös oltava kyllin pehmeitä: ohjeiden mukaan tulisi välttää kovia ruokia, joista saattaa lohjeta iso pala, esimerkiksi raakaa omenaa. Katja Virpirannan mukaan Sofia on kasvanut tasaisesti ja kehittynyt normaalisti. – Vauvalla kakomisrefleksi laukeaa helposti, sillä se sijaitsee edempänä suussa kuin aikuisella. Felix Ippolitovin oli helppo pysyä rauhallisena. Hän kertoo huomanneensa lähipiirissä sukupolvien välisiä eroja suhtautumisessa sormiruokailuun. K U V A T : L E H T I K U V A / M A R K K U R U O T T I N E N Felix Ippolitov (vas.), Sofia Ippolitova ja Katja Virpiranta. Tärkeää on, että vauva on syödessään istuma-asennossa. Nyt Sofia syö mielellään joka aterialla, Katja kertoo. Lasta ei tule jättää valvomatta syömään. Sormiruokailu on yleistyvä tapa aloittaa kiinteät lisäruoat vauvalle noin puolen vuoden iässä. Neuvolassa ei ole oltu huolestuneita. Refleksi suojaa hengitysteitä tehokkaasti, Arosilta sanoo. Tämä tapahtuu yleensä noin puolen vuoden iässä
Iiro Enkenberg valitsi sarjakuvansa toteutustavaksi perinteisen musteen. Kyseessä on Muurlan Opiston sarjakuvataiteenlinjan perinteeksi muodostunut Sarjakuva 24h -tapahtuma. ), Eve Kajander ja Sara Honkanen.. LOKAKUUTA 2016 Noora Palola Vuorokaudessa Muurlan Opistolla syntyi runsaasti tuoretta sarjakuvaa. – Me asutaan täällä luokassa ja asuntolassa käydään vaan nukkumassa, naurahtaa Takala. Moni asuu oppilaitoksen asuntolassa. – Olen ajatellut, että tässä on alun teemaa, sanoo Tarvanen vielä keskeneräisestä teoksesta. – Tavoitteena on piirtää 24 ruutua sarjakuvaa yhden vuorokauden aikana. Tässä voi kokeilla oman ilmaisun rajoja, kun aikaa ei ole jäädä hiomaan yksityiskohtia, valottaa käsikirjoituksen opettaja Jussi Seppänen. Ruokalassa entiset opiskelijat tanssivat ja juttelivat. Hän on eräs tapahtumaan kaukaa saapuneista. Tussityöt ja värikkäät sarjakuvahahmot leikkivät ja ottavat mittaa toisistaan. Kello käy jo puolta yötä, mutta moni piirtää innokkaasti. Aloitimme perjantaina aamuyhdeksältä ja jatkamme seuraavaan aamuun. Tapahtuman on alkujaan luonut amerikkalainen sarjakuvanpiirtäjä Scott McCloud. Samalla idealla järjestetään tapahtumia kansainvälisestikin. Keskittyminen työhön on tiivistä, vaikka takana on jo monta tuntia työtä. Muurlan Opiston vahvuus onkin opettaja Seppäsen mukaan sen yhteisöllisyys. Nyt ei kuitenkaan ole sen aika. Edea Kontion piirroksessa hahmo ihastuu tulisesti, kun taas Tino Takalan manga-tyylillä piirretyt hahmot nahistelevat keskenään. Muurlan Opiston kaksivuotisen sarjakuvataiteenlinjan opetuksessa hiotaan erilaisia tekniikoita. Yhteisö nitoutuu näin yhteen, sillä oppilaitokseen saapuu nuoria ympäri Suomea. Yö ja väsymys saavat kirvoittaa luovuuden valloilleen. Emilia Tarvanen (oikealla) saapui paikalle Rovaniemeltä ja Tytti Teräväinen Somerolta. Täällä on ystäviä, joiden kanssa jutella ja täältä löytyy tukea, kertoo toisen vuoden opiskelija Tino Takala. Rinta rinnan niiden kanssa on tyhjiä energiajuomapurkkeja ja kahvimukeja. – Tämä tuntuu toiselta kodilta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Täysin poikkeuksellista ei siksi ole, että tilassa työskennellään myöhään. Kuvassa Jupe Parkkanen (vas. Noin 15 nuoren täyttämissä kahdessa luokkahuoneessa on hiljaista. Piirroksiinsa hän on ammentanut vaikutteita japanilaisesta mangasta. Tyyli on täysin vapaa. Osa kuuntelee musiikkia työskennellessään, osa käyttää apuna tietokonetta. Sarjakuva 24h-tapahtuma houkutteli mukaan entisiä opiskelijoita Pohjois-Suomesta saakka. Papereille hahmottuu kuvia ja värikynät ja liidut täyttävät oppilaiden pulpetit. – Tällaisia he ovat, sanoo opettaja Jussi Seppänen. Omat opinnot hänellä päättyivät opistossa jo pari vuotta sitten, mutta ystävien kohtaaminen houkutteli nykyään Rovaniemellä asuvan naisen paikalle. Sarjakuvia urakoitiin yön yli yhdessä Muurlassa Tapahtumaan osallistui myös oppilaitoksen entisiä oppilaita. Emilia Tarvasen paperilla vesiväreillä hahmottuu olento, joka näyttää nousevan universumin kätköistä
Lehti liittää asian liikenneverkkoyhtiön suunnitteluun. K U V A T : N O O R A P A L O L A Usea oppilaitokseen hakeutunut on harrastanut piirtämistä vuosia ennen opiskelemaan tuloa. Hänen sisarensa, 12-vuotias Enni Kontio, jakaa saman kiinnostuksen. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. ”Autoveron poistamisesta ei ole käyty poliittista keskustelua” STT:n lähteiden mukaan autoverosta luopumisesta ei ole käyty poliittista keskustelua. Saarikko nousee Juha Rehulan (kesk.) tilalle ministeritehtävään vaalikauden puolivälissä.(STT). Hänen kanssaan työskentelivät Iiro Enkenberg, Enni Kontio ja Edea Kontio. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 www.poppankki.fi Koski TL Salo Vaskio POP Pankki on jälleen yksityisasiakkaiden tyytyväisyyttä ja uskollisuutta mittaavan EPSI Rating -tutkimuksen ykkönen.* Tutkimus kiteyttää sen, mitä ihmiset pankissa arvostavat: paikallisuutta, läheisyyttä ja luotettavuutta. Saarikko uskoo, että nykyistä pidempi vanhempainvapaa houkuttelisi entistä useampaa isää jäämään kotiin. Tapahtuma tuokin yhteen vanhat ja uudet sarjakuvasta kiinnostuneet. Honkasen kanssa tanssivat, Jupe Parkkanen ja Eve Kajander, ovat jatkaneet opintojaan Muurlan jälkeen Lahdessa graafisensuunnittelun linjalla. Nyt isät voivat saada ansiosidonnaista etuutta siihen asti, kun lapsi on kaksi vuotta. Perjantai-iltana 18-vuotias mies puolestaan ajoi Kouvolassa reilua ylinopeutta pitkin Alakyläntietä. – Tämä on lapsuuden intohimo. Nykyisin Kela maksaa vanhempainrahaa enimmillään 158 arkipäivältä. Alueella on 40 kilometrin nopeusrajoitus. Liikenneverkkoyhtiöstä on käynnissä selvitys liikenneja viestintäministeriössä, mutta hanke on vielä kesken. Nyt juhlitaan, paitsi entisten ystävien kohtaamista, myös oman työn saamaa hyvää palautetta sarjakuva-alan lehti, Sarjainfon, arvostelussa. Auto liukui katollaan noin 50 metriä kevyen liikenteen väylällä ja päätyi lopulta ojaan. *EPSI Rating: Suomen pankit 2016 Suomen tyytyväisimmät pankkiaSiakkaat löytyvät Sieltä, missä paLVellaAn iHmiStÄ • EPS I Rating 2016 • Sarjakuvia urakoitiin yön yli yhdessä Muurlassa Luomisprosessi oli yöllä vauhdissa. Keväällä kerrottiin, että uusi yhtiö rahoittaisi toimintansa liikenneverkon asiakasmaksuilla, joilla korvattaisiin osa nykyisistä liikenteeseen liittyvistä veroista ja maksuista. 21-vuotias mies ajoi pitkin Kauppalankatua, kun poliisipartio mittasi miehen nopeudeksi 116 kilometriä tunnissa. Niin on mahdollista verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia. Täällä tanssivat diskovaloissa muutamat oppilaitoksen entisistä oppilaista. – Parasta on nähdä kavereita, ja täällä on hyvä meininki, kun kaikki sarjisnörtit ovat kerääntyneet yhteen, sanoo Sara Honkanen. Saarikon mukaan maksukautta tulisi pidentää jopa kouluvuosiin asti, kuten Ruotsissa. SUNNUNTAINA 16. Opiskelemaan Muurlan Opistoon hän ei vielä ikänsä puolesta pääse, mutta hänkin on piirtämässä yhdessä sisarensa kanssa. Vaikka ei työllistyisi suoraan alalle, näitä oppeja voi hyödyntää tulevaisuudessa osana myös jotakin muuta alaa, sanoo Muurlan Opiston valokuvauksen opettaja Ville Karas. Toisen vuoden opiskelija Tino Takala (oikealla) kehui opiston ilmapiiriä. Keskisuomalaisen haastattelema Saarikko muun muassa pidentäisi ansiosidonnaisen vanhempainrahan maksuaikaa. Päärakennuksen ruokalassa, erillään keskittyneestä ilmapiiristä, vilkkuvat sen sijaan värivalot. POP Pankki haluaa olla mukana sinunkin tarinassasi, tervetuloa juttelemaan. Välillä voi piipahtaa ruokalaan juttelemaan, välillä saa keskittyä piirtämiseen. – Opintojen kautta voi löytää omaa ilmaisusuuntaansa. Aloin piirtää tavoitteellisesti 10 vuotta sitten, kertoo Edea Kontio. (STT) Mies ajoi hurjaa ylinopeutta Kouvolan keskustassa Kouvolassa poliisi pysäytti lauantain vastaisena yönä miehen, joka ajoi hurjaa vauhtia keskusta-alueella. Lehden käyttämien lähteiden mukaan kyseisistä veroista ollaan luopumassa ja ne korvattaisiin asiakasmaksuilla. Muurlan Opistosta moni jatkaakin eteenpäin graafisella alalla. (STT) Saarikko lisäisi isien vastuuta Tuleva perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) lisäisi isien vastuuta pienten lasten hoitamisessa. Mies menetti autonsa hallinnan ja auto suistui ulos tieltä. Keväällä liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ehdotti teiden siirtämistä uuden valtionyhtiön omistukseen. Autossa oli yhteensä kolme ihmistä, joista kukaan ei loukkaantunut. Kauppalehti kertoi lauantaina, että hallitus on suunnittelemassa muutoksia autoja ajoneuvoveroihin
Ne kuljetettiin kotiin Yugon tavaratilassa, muistelee Makedonian Ohridissa asuva Micho Yusmesci. Se alleviivaa sitä, miten paljon tässä sovitaan ikään kuin syyrialaisten pään yli. Myöhemmin, 1930-luvulla, tehtaassa ryhdyttiin kokoamaan armeijalle kuorma-autoja Fordin pohjalle. Maan johtava oppositioryhmittymä tuomitsikin neuvottelut ajanhaaskaukseksi. Juusola ei usko, että Yhdysvaltojen Syyrian-politiikkaan on kuitenkaan tulossa radikaaleja muutoksia. Yugosta on tehty myös runsaasti pilaa, kuten esimerkiksi: Miten voit tehdä Yugon nopeammaksi. Venäjän, Iranin ja muiden Syyrian hallinnon tukijoiden on varmasti mahdollista pitää (Syyrian presidentti Bashar) al-Assad vallassa, mutta ne eivät pysty lopettamaan konfliktia. Syyria ja sitä tukeva Venäjä ovat pommittaneet Aleppoa rajusti siitä lähtien, kun Venäjän ja Yhdysvaltojen neuvottelema tulitauko romahti viime kuussa. Monien mukaan juuri tästä on kyse Aleppon kaupungin pommituksissa. Hollande on yrittänyt yhdistää kansaa puhumalla veljeyden Ranskasta, mutta kaikkia sanoma ei tavoita. (STT, AFP) Supermallin taloon yritettiin tunkeutua LOS ANGELES Supermalli Miranda Kerrin asuntoon yritettiin tunkeutua Malibussa Los Angelesissa, kertoivat amerikkalaiset tiedotusvälineet lauantaina. (STT, AFP) Eero Ketola Suosittujen Zastavan ja Yugon tuotanto lopetettiin Serbiassa Fiatin ostaessa Kragujevacin tehtaan vuonna 2008. Serbian Kragujevaciin perustettiin 1853 aseita valmistava tehdas. Runsaat kolmekymmentä vuotta sitten Serbian tehtaalla alettiin valmistaa Zastava Koralia. Yugo oli uutenakin huokea. Clintonin täytyy tehdä jotain vahvistaakseen Yhdysvaltojen asemaa konfliktissa. Vaikka ennakko-odotukset olivat vähissä, Juusola pitää hyvänä, että neuvotteluja ylipäänsä käydään. Julkkisjuoruihin keskittyvä TMZ.com -verkkosivuston mukaan mieshenkilö oli hypännyt Kerrin tiluksia ympäröivän aidan yli varhain perjantaina, minkä jälkeen turvamies ampui useita kertoja häntä kohti. Zastavan kulta-aikana Yugoja myytiin myös Yhdysvaltoihin. Mielipidetiedusteluja johtava ehdokas Hillary Clinton on luvannut ottaa tiukemman lähestymistavan Syyriaan, jos hänet valitaan presidentiksi. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Parhaimmassa tapauksessa ne voisivat päästä sopuun humanitaarisen avun toimittamisesta jollekin rajatulle alueelle, Juusola sanoi. Venäjä ja Yhdysvallat neuvottelivat Syyrian tilanteesta jälleen lauantaina Sveitsin Lausannessa. Kutsu paikalle hinausauto. Suosittujen serbialaisautojen valmistus loppui kahdeksan vuotta sitten, mutta vanhat autot jatkavat elämäänsä. (STT, AFP) Tutkijat löysivät ”onkaloita” Kheopsin pyramidin sisältä KAIRO Egyptissä Kheopsin pyramidin sisältä on löytynyt kaksi aiemmin tuntematonta ”onkaloa”. Esimerkiksi 1980-luvulla Jugoslaviasta laivattiin rapakon taakse 142 000 Yugoa. Vaalien jälkeenkin vie kuukausia, ennen kuin Yhdysvaltojen uusi hallinto on kasassa. Kragujevacia suunniteltiin ”Euroopan Detroitiksi”, joka kykenisi täyttämään 20 miljoonan asukkaan sisämarkkinat. Kansa alkoi nimittää autoa Yugoksi, Jugoslavian mukaan. Tiistaina Nizzassa löytyi moskeijan ulkopuolelta sian pää. Turvamies puolestaan oli ampunut tunkeutujaa. Los Angelesin poliisin mukaan poliisin saapuessa paikalle turvamies oli käsikähmässä vartijan kanssa ja onnistui puukottamaan tätä. Tehdas oli aikanaan koko Balkanin suurin tarjoten 38 000 työpaikkaa. Se on edelleen Makedonian tyypillisimpiä autoja. Täytä polttoainetankki. Sadonkorjuun aikana sillä mentiin viljelyksille. Kylmä fakta kuitenkin on, että ulkopuolisten tukijoiden pitää päästä yhteisymmärrykseen, jotta konfliktin ratkaisemisessa voitaisiin edetä. Iskunvaimentajaksi. Tehdas valmisti vielä vuonna 1989 yhteensä 220 000 autoa. Varaosia oli helppo hankkia. Tehtaan paistinpannujen tuotanto ei kuitenkaan laskenut. Niillä kaikilla on roolinsa, Juusola korostaa. Mikä on kukkulan laella oleva Yugo. Hän puhui Nizzassa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa muistettiin heinäkuun terrori-iskun uhreja. Tuhannet Zastavat ja Yugot palvelevat yhä Yugot kuuluvat edelleen katukuvaan entisen Jugoslavian alueella. –?Yugolla ajettiin metsään hakemaan polttopuita. Yugoa käytetään edelleen tuollaisena monitoimiautona. Miksi urheilullisissa Yugoissa on kaksoispakoputki. STT | Maria Rosvall Syyrian kriisissä on turha odottaa diplomaattisia läpimurtoja ennen kuin Yhdysvalloille on valittu uusi presidentti, sanoo Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta. –. Syyrialaisia Lausanneen ei kutsuttu. Automalli on innostanut runoilijoita, laulajia ja taidemaalareita. –. –. Toinen ”onkalo” löytyi Kheopsin pyramidin koilliselta sivustalta. Alastuloa kiihdytti kevät 1999, jolloin NATO pommitti rajusti autotehdasta. Että kadulle pysähtyneen Yugon omistaja voi turvallisesti kävellä jalkakäytävälle. Korista tehtiin leikkimökkejä, kanaloita tai työmaaparakkeja. Kun Zastavan taival oli ohi, siitä otettiin talteen kaikki varaosaksi kelpaava. Voimme vahvistaa, että pohjoisen julkisivun takana on tyhjiö, josta saattaa olla ainakin yksi käytävä pyramidin sisälle, tutkijat kertoivat lausunnossaan. Kuten muutkin Egyptin pyramidit, se oli tarkoitettu faraon haudaksi. –. Heidän vammansa eivät ole hengenvaarallisia. Konflikti vain jatkuu ja jatkuu, ja maan hajoaminen osiin Kansainvälisiä neuvotteluja käytiin jälleen Sveitsissä. –. On parempi, että osapuolilla on jotain kontaktia kuin ei mitään. Vaikka uusia ei enää voi ostaa niin vanhat jatkavat elämäänsä omistajien muistoissa ja lujana kulkuvälineenä puutarhoissa, metsissä ja maanteillä. Mutta amerikkalaiset eivät yksinkertaisesti ole halukkaita uuteen sotaan Lähi-idässä. Miksi suojatie on keksitty. LOKAKUUTA 2016 Nizzassa muistettiin kuorma-autohyökkäyksen uhreja NIZZA Ranskan presidentti Francois Hollande vetosi lauantaina kansallisen yhtenäisyyden puolesta. Tutkijat kertoivat röntgentekniikalla saaduista tuloksista lauantaina. Hollywood-elokuvassa Die Hard Bruce Willis körötteli Yugolla. Samaan aikaan alkoi Zastavan jyrkkä alamäki. Sillä aikaa Syyrian hallitus tukijoineen pyrkii hyödyntämään tilannetta ja muuttamaan konfliktin voimasuhteita, Juusola sanoo. Miten voit lisätä Yugon arvoa puolella. Ihme. Kheopsin pyramidi on lähes 150 metriä korkea, ja sen sisällä on kolme kammiota. Miksi kutsutaan Yugon matkustajaa. Vuonna 2007 4?000 työntekijää kykeni valmistamaan tuskin 4?000 autoa. Sunnuntaina mentiin kylään maaseudulle, ja toripäivinä mentiin torille ostamaan vuohia ja lampaita. Lapset kuljetettiin kouluun. Siinä oli usein toimintahäiriöitä, mutta korjaus oli melko vaivatonta. Juusola näkee Syyrian tulevaisuuden synkkänä. Sitten tehdas innostui Fiat 600:n versiosta, joka sai nimekseen Zastava 750. Jo torstaina Egyptin muinaismuistoista vastaava hallinto ilmoitti varovasti ”kahdesta poikkeavuudesta” noin 4. Juusolan mukaan on sinänsä traagista, että syyrialaiset eivät ole itse mukana maansa kohtalosta käytävissä neuvotteluissa. –. Vuonna 1991 suuri Jugoslavia alkoi hajota. Yugon mallina oli Fiat 128. Zastavat ovat entisen Jugoslavian alueen tyypillisimpiä autoja. –. Juusola pitää hyvänä, että neuvotteluissa olivat tällä kertaa mukana Syyrian lähimaat Saudi-Arabia, Turkki, Egypti, Iran, Jordania ja Qatar. 500 vuotta sitten rakennetussa Kheopsin pyramidissa. Yhteensä 86 ihmistä kuoli ja 400 loukkaantui, kun 31-vuotias mies ajoi kuorma-autolla satapäiseen väkijoukkoon Nizzan rantakadulla. Tutkija: Syyriassa turha odottaa läpimurtoja ennen USA:n vaaleja. Sekä turvamies että tunkeutuja kuljetettiin sairaalaan. Ne ovat kotikärryn aisat. Syyria ei myöskään ole niin iso asia, että Yhdysvallat ottaisi riskin ajautua sotaan Venäjää vastaan
Miao oli 24-vuotias joutuessaan vankilaan. Sopimus kaatui kuitenkin tulkintaerimielisyyksiin. (STT, AFP) Vanhan Zastavan osia ei heitetä pois. Presidentin direktiivit pysyvät yleensä voimassa Yhdysvalloissa, vaikka hallitus vaihtuisikin. Mediatietojen mukaan miehet kuuluvat paikalliseen puolisotilaalliseen järjestöön, joka vastustaa maahanmuuttoa ja liittovaltion viranomaisia. Yhdysvaltain kongressi ei ole poistanut jo puoli vuosisataa voimassa ollutta Kuuban kauppasaartoa. Varaosia valmistetaan esimerkiksi Makedoniassa useissa pienissä tehtaissa. Kiinan viranomaiset murskasivat Tiananmenin mielenosoitukset kovaotteisesti, jolloin satoja tai joidenkin arvioiden mukaan jopa tuhansia ihmisiä kuoli. Huhtikuussa 2012 . Samalla kauppiaita varoitettiin tiukasti nostamasta hintoja kysynnän rehottaessa. Zastava on hyödyllinen puutarhatöissä. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Obama helpottaa sikarien ja rommin tuontia Kuubasta WASHINGTON Kuubassa saatiin odotettu uutinen, kun perjantaina Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti helpottavansa sikarien ja rommin tuontia saarivaltiosta. Kiinan valtiollinen media ei kommentoinut tapausta mitenkään. Yugo oli Jugoslavian sosialismin rakastettu ja vihattu symboli, aivan kuten ItäSaksan serkku Trabant. Lokakuussa 2015 yhteensä 17 maan edustajat yrittivät uudelleen Wienissä. lokakuuta Alueelle ei ole voitu toimittaa humanitaarista apua elokuusta lähtien Saarretulla alueella asuu arviolta 250 000 ihmistä, joista 100 000 lapsia Vakava pula vedestä, ruuasta ja lääkkeistä Itä-Aleppo näyttää väistämättömältä, hän uskoo. Mustien vaatteiden riistokauppiaita uhkaavat 140. (STT, AFP) CNN: Viimeinen Tiananmenin kansannousussa vangittu vapaaksi WASHINGTON Kiinan oli määrä vapauttaa lauantaina viimeinen Tiananmenin aukion kansannousun yhteydessä vangittu aktivisti, kertoi uutiskanava CNN. Ekstaasin 1,2 tonnin erän maahantuonnista epäiltynä on pidätetty puolalainen mieskaksikko. Syytteen asiassa ovat saaneet 28-vuotias ja 29-vuotias puolalaismies. Se kesti vain muutamia tunteja. Tutkija: Syyriassa turha odottaa läpimurtoja ennen USA:n vaaleja STT/AFP Aleppo 5 km Isis Kapinalliset Hallitus Kurdit Alueiden hallinta Lentokenttä TURKKI IRAK Aleppo SYYRIA Damaskos Vajaan kuukauden aikana satoja ihmisiä on kuollut pommituksissa Suurin sairaala tuhoutui ilmaiskussa 3. Australian oikeusministeri Michael Keenan sanoi, että lisää juttuun liittyviä pidätyksiä on odotettavissa. 500 euron) sakot ja jopa seitsemän vuoden vankeus. Syyrian hallituksen tai opposition edustajia ei ollut paikalla. Syyria hallinto kiisti osallisuutensa. Kolmikko voi saada terrori-iskun valmistelusta elinkautisen. Tammikuussa 2014 Syyrian hallinto ja oppositio neuvottelivat viikon Sveitsissä tuloksetta. Yli 1. Kaikki varaosat ovat arvokkaita, sillä autoja on liikenteessä edelleen hyvin runsaasti. 000 bahtin (runsaan 3. Syyrian verenvuodatusta on yritetty lopettaa useita kertoja sen jälkeen kun sisällissota alkoi vuonna 2011. Huume-erän arvo katukaupassa olisi ollut noin 145 miljoonaa Australian dollaria. Paria kuukautta myöhemmin kesäkuussa arabimaat, Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä, Turkki ja Yhdysvallat kertoivat päässeensä sopuun vallansiirrosta Syyriassa. (STT) Australiassa jättimäinen huumetakavarikko SYDNEY Australiassa on tehty maan kuluvan vuoden suurin huumetakavarikko. Sopimus ei koskaan toteutunut, ja alkuvuodesta 2012 Syyrian hallinto ilmoitti virallisesti hylänneensä sen. Obaman hallinto toteutti muutoksen presidentin direktiivillä. Miesten hallusta löydettiin aseita, räjähteiden valmistamiseen tarvittavia aineita ja puolivalmis manifesti, jossa muun muassa kerrottiin iskun tarkoituksena olevan ”ihmisten herättäminen”. Oikeudenkäynti alkaa maanantaina. Rajavartioston johdosta kerrotaan, että huumeet oli kätketty alumiinirullien sisään hyvin taitavasti. K U V A T : E E R O K E T O L A Yugon valmistus on päättynyt, mutta niitä näkee vielä vuosia liikenteessä. Kolmikko suunnitteli räjäyttävänsä kerrostalohuoneiston Garden Cityn pikkukaupungissa Kansasissa. Jo marraskuussa samana vuonna Arabiliitto ilmoitti päässeensä Syyrian kanssa sopimukseen taistelujen lopettamisesta. Summa vastaa noin sataa miljoonaa euroa. Rakennuksessa asuu runsaasti Somaliasta Yhdysvaltoihin tulleita muslimeja ja siinä toimii myös moskeija. Hyllyt ovat tyhjentyneet nopeasti sen jälkeen kun vuosikymmeniä hallinnut kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli torstaina. Ihmisoikeusjärjestö Dui Huan mukaan lauantaina vapautettava Miao Deshua tuomittiin murhapoltosta kuolemaan, koska hän heitti korilla kohti palavaa tankkia. SUNNUNTAINA 16. YK:n ja Arabiliiton yhteinen erityislähettiläs Kofi Annan sai neuvoteltua tulitauon. (STT, AFP) Mustat vaatteet uhkaavat loppua kuningasta surevasta Thaimaasta BANGKOK Mustat vaatteet ovat loppumassa Thaimaasta, varoittivat maan viranomaiset lauantaina. Makedoniassa Yugojen takaikkunoissa voi nähdä tarroja: ”On tullut aika sanoa näkemiin” ja ”Me rakastamme kuolemaan saakka sinua Yugo”. Syyskuussa 2013 Venäjä ja Yhdysvallat sopivat Syyrian kemiallisten aseiden hävittämisestä sen jälkeen kun sadat ihmiset lähellä Damaskosta olivat kuolleet hyökkäyksessä, josta epäiltiin maan armeijaa. Obaman mukaan kauppapolitiikan nyt ilmoitettu muutos on osa naapurimaiden suhteiden normalisointia. Neuvottelut eivät johtaneet mihinkään. Yhdysvallat löyhentää esimerkiksi rommin ja sikarien tuontimäärien rajoituksia. 600 ihmistä joutui syytteeseen vuoden 1989 tapahtumista. –. Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on kuitenkin uhannut, että valituksi tullessaan hän peruttaa Kuubaan avatut diplomaattija kauppasuhteet, jos maa ei muun muassa vapauta poliittisia vankejaan. Thaimaan viranomaiset ovat peruneet runsaasti julkisia tapahtumia ja määränneet yöelämän ja huvitukset hiljenemään kuukauden kestäväksi suruajaksi. Viranomaiset kehottivat kansalaisia siirtämään suruvaatteidensa ostamista siihen saakka, kunnes tuotantoa saadaan kasvatettua kysyntää vastaavaksi. Ekstaasierä löydettiin varastosta Sydneyssä viime torstaina viranomaisten saaman vihjeen perusteella. Joulukuussa 2015 YK:n turvaneuvosto hyväksyi päätöslauselman, jossa vaadittiin maahan ensin tulitaukoa ja sen jälkeen siirtymäajan hallintoa ja myöhemmin uusia vaaleja.. Vahinkoa, jonka tämä huumeerä olisi myyntiin päästessään tehnyt, ei voi vähätellä, ministeri sanoi. (STT, AFP) Yhdysvalloissa paljastui terrorijuoni CHICAGO Yhdysvaltojen liittovaltion viranomaiset ovat nostaneet syytteet kolmea miestä vastaan, joita epäillään pommi-iskun suunnittelemisesta muslimimaahanmuuttajia vastaan. Tuomio lievennettiin myöhemmin elinkautiseksi ja tämä jälkeen 20 vuoden vankilatuomioksi
Onneksi kirjoitus on vain osatotuus. Korvin kuulematon ääni on silmin nähden kiinnostava puheenaihe. Niihin, joita robotti ei pysty tekemään. Vähennys toimii erityisesti kannustimena yritystoiminnan aloittamiseen tai jatkamiseen. Aleppossa tapahtuvan, vähän pidemmälle viedyn informaatiovaikutuksen seurauksena Suomenkin kirkoissa soitetaan saattokelloja. Totuus on, että maailma muuttuu, ja jos me emme muutu mukana, jäämme jalkoihin.” Jerppu SSS VERKOSSA TOISAALTA ASKO LEHTONEN asko.lehtonen@sss.fi. Hallitus esittää yrittäjävähennystä. Se on nyt tärkeää. Leena Manner viestintäjohtaja Evondos Oy Hoitajien lisäykselle on vaihtoehtoja “Eiköhän tämä kaikki ole Nokia-Microsoftin alasajosta alkanutta jatkumoa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Eva julkisti alkusyksystä raportin robotisaatiosta. Kyseessä ovat yksityisliikkeet, henkilöyhtiöt, maataloudet, metsätaloudet ja porotaloudet. Valinnan luulisi olevan selvä. Suuri osa tällaisista noin 150?000 yrittäjistä on pienituloisia yksinyrittäjiä, joista 79 prosentilla yrityksen tuottama tulo jää alle 30?000 euron vuodessa. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, ihmisistä suurimmalla osalla on vaikeuksia uskoa, ettei maailman meno jatku samanlaisena. Myös Artturi Ilmari Virtanen kannattaa mainita. Amerikassa tai Venäjällä voidaan antaa ääniä, jotka aiheuttavat pahoinvointia Suomessa. Elinkeinontai ammatinharjoittajia ovat esimerkiksi puusepät, parturit, putkimiehet tai autoilijat. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Jo käytettävissä oleva robotiikka soveltuu potilaiden ja tarvikkeiden kuljetukseen, lääkkeiden annosteluun ja jakeluun sekä potilaiden elintoimintojen tallentamiseen. Kaikki haluavat aina uskoa, ettei mikään muutu (ainakaan omalta kannalta huonommaksi). Se tuskin loukkaa mestaria tai hänen ihailijoitaan. 12 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. tulonhankintaan ja tappioihin liittyvien vähennysten jälkeen tulosta vähennetään 5 prosenttia, ja jäännös on yrittäjän verotettava tulo. Suomessa tämän tyylin tunnetuimpia edustajia ovat Irwin Goodman, Mauri Antero Numminen ja Hjallis Harkimo. LOKAKUUTA 2016 Frans Emil Zimmerman K un venäläisen sotalentokoneen lentäjä käy kuvauttamassa itsensä Suomen puolella, se on ilmatilanloukkaus. Hoivatyön viisipäiväisestä työviikosta välitöntä potilastyötä on nykyisin arviolta alle kolme päivää. Suurin osa vähennyksen saavista yrittäjistä on pienituloisia, ja heillä vähennys lisää käteen jäävää vuosituloa satoja euroja. Tavoitteena on Sipilän hallituksen hallitusohjelman linjausten mukaisesti kannustaa yritystoiminnan harjoittamiseen. Tavallisten mm. Nyt niissä yritysmuodoissa, joita viime eduskuntakaudella toteutetut yhteisöverokannan alennukset eivät koskeneet, otetaan ensi vuonna käyttöön yrittäjävähennys. Viimeistään Nobelin myötä amerikkalaismuusikko nousee niin korkeaan arvoon, että Suomessa järjestetään ensi vuonna ilmakitaran soiton maailmanmestaruuskilpailun rinnalla laulavien imitaattorien ilmadylan-kilpailu. Kyse on pitkälti rohkeudesta uudistaa ja kehittää hoivatyön sisältöjä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Raportin ansioituneet ja arvostetut kirjoittajat totesivat, että robotiikka ja automaatio voivat tehdä 20 prosenttia sairaanhoitajien ja vanhusten pitkäaikaishoidon lähihoitajien työtehtävistä. Robotin myötä voidaan vähentää kotihoidon lääkkeenjakelukäyntejä ja vapauttaa hoitajat inhimillistä kontaktia tarvitseviin työtehtäviin. Raportti kertoo, että robotiikan avulla hoitotyölle voidaan vapauttaa neljä työpäivää viikossa. Tähän mennessä olemme oppineet, että ilmassa liikkuu mekaanisia laitteita eli lentokoneita ja mekaanista aaltoliikettä, jota kutsutaan ääneksi. Bob Dylan tuli Ruotsin akatemian päätöksellä lenkiksi pitkään ketjuun, johon talvisodan aattona liitettiin Frans Emil Sillanpää ja tuoreimpana suomalaisena nobelistina Yhdysvalloissa vaikuttava taloustieteilijä Bengt Holmström. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Osakeyhtiön ja osuuskunnan tuloveroprosenttia alennettiin viime vaalikaudella 26 prosentista 20 prosenttiin. Infraääniä havaitaan kuulopuheiden mukaan myös vaalien yhteydessä. SSO ei osannut varautua tähän kehitykseen vaan uskoi kaiken jatkuvan aina vain entisellään. Hän sai palkinnon hyödyllisestä keksinnöstä. Sekä työettä tiedemiehet ovat puhuneet infraäänestä ja siitä, voiko matalataajuuksinen ääni sairastuttaa. Vähitellen eropakettirahat loppuvat, ansiosidonnaiset kuluvat, toispaikkakuntalaiset työssäkävijät lakkaavat asioimasta Salossa, hyväpalkkaiset osaajat löytävät töitä muualta jne. Tällainen huolimattomuus voi olla selitys sille, miksi pakinoitsija ei ole päässyt edes kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalle. Tällaisen pienyrittäjän yritystulo verotetaan pääasiassa ansiotulona. TÄTÄ MIELTÄ LEHTO Käytännössä uudet työpaikat syntyvät yrittäjyydestä. Uudet työpaikat taas ovat avain siihen, että työllisyys saadaan nousuun, verotulot lisääntymään ja hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimmät perusasiat voidaan pitää kunnossa. Viiden prosentin yrittäjävähennys tehtäisiin yrityksen nettotulosta. Olavi Ala-Nissilä kansanedustaja (kesk.) Loimaa Vähennys edistää yrittäjyyttä Salon Seudun Sanomat kertoi (SSS 14.10.) riipaisevaa tarinaa hoitajamitoituksen vaikutuksista salolaisvanhusten tulevaisuuteen. Maatalousyrittäjistä alle tämän tulorajan jää 87 prosenttia. Suuret ylitykset toimivat useimmiten osakeyhtiömuodossa, ja ne saivat jo isomman verovähennyksen viime vaalikaudella. Samalla kyse on myös siitä, haluammeko tarjota ikäihmisillemme mahdollisuuden itsenäiseen elämään kotona – palvelun laadusta tinkimättä mutta kustannustehokkaasti. Liikeja ammattitoiminnassa ja maataloudessa nettotulo jakautuu ansioja pääomatulo-osuuksiin. Ehkä hän on akatemian asiapapereissa pertteliläinen, vaikka on käynyt Kaivolassa vain syntymässä. Robert Zimmermanina aloittaneen taiteilijan kirjallisuus on pääasiassa laululyriikkaa, jota mies on esittänyt vuosikymmeniä omaperäisellä, vahvasti nasaalilla soinnilla. Jutun mukaan esitys hoitajamitoituksen muuttamisesta uhkaa tehdä vanhuksistamme yksinäisiä ja hylättyjä vuodepotilaita kalliissa laitoshoidossa. Yrittäjävähennystä on kritisoitu väärin perustein. Hoitajamitoitukselle on vaihtoehtoja. Martti Ahtisaaren kotimaaksi oli Nobel-arkistossa merkitty Venäjä, koska rauhannobelistimme on syntynyt Viipurissa. Kirkonkellojen lisäksi ääntä lähtee myös kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittajasta Bob Dylanista. Lumipalloefekti jatkaa pyörimistään, lisäirtisanomiset johtavat pidemmällä aikavälillä entistä enemmän kulutuksen vähenemiseen. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Sotaväkikielellä se on myös informaatiovaikuttamista. Nobel-komitea on pahoillaan tästäkin ja pyytää anteeksi pertteliläisiltä. Ja totta kai kaikki tämä heijastuu kaupan alalla
Elävä liekki u u Ei ymmärrystä. Sääli urheilukentän puitakin u u Jollakin voi olla sairauskin , että on tarve soittaa poliisi paikalle aiheettakin. Oma tilini veron jälkeen on 900 e, ja vuokra-asuntoni vuokra 500 e/kk. Kepu pettää aina u u Talven tulo yllättää vuodesta toiseen niin autoilijat kuin tienhoitajat. Tasa-arvo u u Pitkä jono koululaisia jonottaa bussiin, mutta silti vuoro lopetetaan. Astmalääkkeitä tehostamaan hapensaantia. Ei auta siis sekään maaseudulla, kuten Somerolla nyt nähdään. Saan asumistukea, en pärjää 400 eurolla koko kuukautta, vaikka söisin joka päivä vain puuroa. Sitten yksi kauhistus löytyi, oluenmyynti katsojille. Niin, onhan se tietysti ikävää, kun ei saatu lupaa kipata nykyistä enempää Korvenmäen hajuja minunkaan kotiini. Miksei maailman korkeimman autoverotuksen maassa osata suolata, tai paremminkin kuin muualla laittaa aamuyön tunteina ureaa tielle. Oikeastaan lääketehtaat voisivat tarjota juotavat. Tai kuluttaa sauvakävellen. Näin on markkinat u u Jääpadot tuskin auttavat taimenia. Aivojen adrenaliinia pitää laimentaa. Maksaa u u Onko muuten MTK jotenkin mukana kikyssa. Tarjoa sitä kuuluisaa urheilujuomaa 8-vuotiaalle koulussa riehujalle. Pysyy rytmi u u Soitto terveyskeskukseen. Toki kodin kynttilät juhlistavat vierailujen tilanteita. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)770 2340 u u Kolme kuukauttakin apteekkireissujen väliin on tuntunut liian lyhyeltä. Toisen vei yli 82v 5–0. sh u u Moni työssäkäyvä saa tänä päivänä asumistukea, se ei ole enää vain työttömille suunnattu tuki. Sitä samaa on ihmetelty meidänkin perheessä. Jo yhden hoitajan palkalla voidaan tukea yhtä päättäjää, edes jonkin verran. Koulun jälkeen u u Ei korkea koulutus jäykistä työtehtävien valintaa. Skaala on laaja. Seevu u u Ostan kynttilöitä muistojen puistoon aiempien sukupolvien kunnioittamisen kulttuuriin. Parempi mikä tahansa työ kuin työttömyys. Kirmailin 67v kanssa pelikentällä. Kiitos hyvästä palvelusta u u Ihana tulevaisuus. Lyhentäminen kuukaudeksi on älyttömyyden huippu. Järki ja urheilu u u Hienoa kun miesten ja naisten tasa-arvo on alkanut toteutua myös pukeutumisessa entistä enemmän. Ja voisi palkata lisää työntekijöitä. Lähtiessäsi aamulla töihin Helsingin suuntaan, aja moottoritieliittymään Muurlan kohdalle. Jo lapsille annetaan, lajista riippuen, erilaisia lääkeaineita. Metallimies u u Erään urheilusankarin polvet särkyivät taistelukentillä. Moni koulutettu työllistyy muissa töissä tilapäisesti. Jää työt tekemättä ja aikaa tärvääntyy. Tärkeämpää on poliitikkojen toimeentulo ja hallintoneuvostopaikat. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +6 +5 +5 +4 +5 +3 +2 8 3 9 8 Suomi klo 15:00 Su +6 +5 +6 +6 +6 +6 +6 +6 +6 Ma +5 +4 +6 +6 +6 +5 +5 +6 +6 Ti +5 +4 +5 +5 +5 +5 +5 +6 +5 Ke +5 +4 +5 +5 +5 +5 +4 +5 +5 To +6 +5 +7 +7 +6 +6 +5 +7 +6 Pe +5 +4 +5 +5 +4 +4 +4 +5 +5 La +3 +3 +4 +3 +3 +3 +3 +4 +5 8:11 18:13 8:13 18:10 7:28 18:56 7:30 18:53 Heikkoa etelänpuoleista tuulta. Kaksi ihmettelijää u u Urheilu on jalo harrastus. Kunhan pohdiskelen u u Eivät yritykset tarvitse tukia, jos palkat olisivat alemmat. Päivälämpötila noin 6 astetta. Tasoa toimeentuloon u u Nyt kun liukkaat kelit alkamassa, nastat vai kitkat. Esimerkiksi miesten pillilahjehousumuoti on jo kutakuinkin naisten sukkahousutyyliä. Enimmäkseen pilvistä ja poutaa. Maksaako normihinnan maksava siis enemmän kuin pitäisi. Hemohessu u u Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja näyttää lehdessä epäilevän järkevyyttä kuskata jätekuormia muualle Suomeen. Sydänlääkkeitä betasalpaajasta sykkeen tehostajaan. Ja silti sama vesimäärä valuu kaupunkiin. Luulosairas u u Mistä johtuu että eläkeläinen maksaa elokuvissa bussilipusta, uimahalliin pääsystä ym. Saivat ainakin 500 milliä ja uudet marssit on peruttu. SUNNUNTAINA 16. Nälkä 16.10.2016 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +6 +6 +6 +6 +5 +5 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Ei muuten tule menestystä. Voi vihreä Salo sentään. Äly hoi u u Kyllä vanhukset jotenkin pärjäävät. vähemmän. Keskitetty ohjaus u u Hähkänäläinen. Turku ?39 cm Hanko ?42 cm 0,5 m 0,4 m 0,6 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput perjantaina Kokkola Tankar Lämmintä +10 °C Alajärvi, Möksy Kylmää ?4 °C Utö Tuulista 8 m/s Kevo Sateista 4 mm TEKSTARIT 040 7711777. Onko niin, että ”järkiurheilussa” terveys säilyy ja ikäkaari pitenee ja kilpaurheilussa uhkaa iskut kohtalon. Hän vei erän 7–6. Tiedot vastaajaan, muutaman minuutin kuluttua soitettiin takaisin, ja tunnin kuluttua olin käynyt lääkärissä. Aina vaaditaan tietty määrä uhreja ennen kuin toimitaan. Matka jatkui kainalokepein päättyen 61-vuotiaana. Olen kanssasi samaa mieltä, mutta haluaisin korjata, että sairaanhoitaja on korkeakoulututkinto, vaikka ammatin arvostus onkin jotain ihan muuta tasoa. Palkka monessa työssä huono, ja asunnot kalliita. Ihmettelijä u u Kelmi
Pelastuisiko ihmiskunta, jos puolet siitä tuhotaan, Brown kysyy. Lopulta Nokia myi matkapuhelimet Microsoftille ja ryhtyi verkkoyhtiöksi. Nokia teki strategisen täyskäännöksen, ryhtyi vanhan vihollisensa Microsoftin kumppaniksi ja otti Windows Phonen puhelintensa käyttöjärjestelmäksi. Nokian valtakuntaa käsittelevää kirjaansa Lindén alkoi kirjoittaa, kun Nokia myi puhelinliiketoimintansa Microsoftille. Lindén uskoo, että vuosia 2013– 2016 pidetään tulevaisuudessa yhtenä loistavana muodonmuutoksena. Hän haastatteli kirjaansa varten 120 ihmistä. Brown rakentaa kirjoissaan logiikkasiltoja, ja voi myös ohittaa ne ovelasti. Osa esiintyy omalla nimellään. Infernossa Langdon herää sairaalassa Firenzessä muistinsa menettäneenä ja salamurhaaja kannoillaan. –. Hän myöntää, että lennokkaassa viihdetrillerissä tasapainoillaan hölmöilyn rajalla. Jorma Ollilan aikana Nokia oli jo valtio valtiossa, ja Ollila itse esiintyi kuin kuningas. Carl-Gustav Lindén sanoo yhtiön uudistuneen historiansa aikana dramaattisesti vähintään yhden sukupolven eli noin 25 vuoden välein. Johto keskittyi hiomaan rahantekokoneestaan entistä tehokkaampaa. Siksi voisi tuntua hassulta, että Brown-filmatisointien uskottu tekijä on Kauniista mielestä Oscarilla palkittu Howard, jota pidetään etenkin loistavana näyttelijöiden ohjaajana. Vauhtia riittää, mutta logiikka ei kestä tarkastelua ja useimmat sivuhahmot ovat kuin pilakuvia. Salo mainitaan muutaman kerran ohimennen. – Kaupungin historia tulee elokuvaan ikään kuin alitajuisesti. Brownin tarinoissa mennään kovaa ja korkealta. – Kaikki oli minulle ministerinä hyvin yksinkertaista: jos tiesin, että asia oli tärkeä Nokialle, minulla ei ollut syytä kyseenalaistaa sitä, Kimmo Sasi (kok.) kertoo CarlGustav Lindénin kirjassa Nokian valtakunta – raportti hulluilta vuosilta. –. Carl-Gustav Lindénin kirjassa Nokia-paikkakunnista esillä ovat lähinnä Espoo ja Oulu. Poliitikot, ammattiliitot, toimittajat ja virkamiehet söivät Nokian kädestä jo pääjohtaja Kari Kairamon aikana (1977–1988), ja yhtiön edustushuvilalla Båtvikissa järjestettiin kosteita illanviettoja. Ehkä elokuvan jälkeen aiheesta on mietittävää ja puhumista kotonakin. Gaudeamus 375 s. LOKAKUUTA 2016 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Carl-Gustav Lindén: Nokian valtakunta – raportti hulluilta vuosilta. Hyvä salaliittoteoria houkuttelee puoleensa. Toisaalta. Kirjaan mahtuu vielä Windows Phonen mahalasku. Nokian vaikutusvalta kasvoi ilman varsinaista painostusta. Oscar-voittaja Ron Howard ohjasi jo kolmannen Dan Brown-leffansa. Siitä seuraa haaste elokuvantekijöille. –. Carl-Gustav Lindén käy läpi myös Nokian romahduksen matkapuhelinmarkkinoiden valtiaasta ynnä muut -luokkaan. Markkinaosuus romahti, ja samaan aikaan peliin tulleet iPhone ja Android korjasivat potin. Osa suostui kertomaan näkemyksiään Nokiasta vain nimettömänä, ja osa kieltäytyi kokonaan. Tietokirjailija, journalisti ja tutkija Lindén on seurannut Nokiaa 1980-luvun lopulta näihin päiviin asti. Matkapuhelimet olivat hänestä vain yksi välivaihe yhtiön historiassa. –. Vähän myöhemmin toimitusjohtaja Stephen Elop tuhosi kuuluisalla öljynporauslauttapuheellaan täysin turhaan Symbian-puhelinten myynnin, vaikka Nokian piti selvitä niiden avulla yli siirtymäkauden. Suuri ja mahtava Nokia piti Suomen johtoa otteessaan KIRJA Firenze | Kalle Kinnunen Perjantaina ensi-iltansa saanut Inferno on järjestyksessä kolmas Dan Brownin romaaniin perustuva elokuva. Brownin tarinoissa pidän siitä, miten ne viihdyttävät yleisöä eri tasoilla. kunhan vauhti pysyy hurjana. Elokuvanteossa ikään kuin elämme mukana seikkailutarinaa, Howard sanoo. Elokuvantekijöiltä vaaditaan samanlaista ongelmanratkaisukykyä kuin Langdonilta. Se on kuin leikkisimme aarteenetsintää. Rahallakin saattaa olla merkitystä. Professori Langdonin vauhdikas paluu Ohjaaja Ron Howard (vas.) ja näyttelijä Tom Hanks. Infernossa sankari, professori Robert Langdon pelastaa maailman seikkailemalla vuorokauden aikana Firenzessä, Venetsiassa ja Istanbulissa. Asiakkaiden tarpeet unohdettiin, eikä yhtiö luonut uutta. Särkisalosta on kokonainen kappale: siinä kerrotaan, miten Nokian henkilöstöjohtaja Hely Lehtinen pelasti optiotuloillaan Särkisalon kunnan talouden. Se oli enemmän tai vähemmän muokkaamassa koulutusta, tutkimusta, politiikkaa ja työmarkkinoita. Hänen mielestään Nokiaa eivät syöneet iPhone ja Android, vaan itseriittoinen Nokian johto, joka oli kykenemätön muuttamaan yhtiön suuntaa. Syntyy toimintaelokuvalle tärkeä välittömyys, mutta on myös aito paikan tuntu, Howard kuvailee. Suuri ja mahtava teknologiajätti oli pienessä kotimaassaan myös vaikuttaja, joka piti Suomen poliittista ja virkamiesjohtoa tiukassa otteessaan. Yhtiön vastaanotoilla kävi huomattava osa tasavallan hallituksesta. Howard luonnehtii Infernon hurjan tarinan siirtämistä elokuvamuotoon kolmiulotteiseksi palapeliksi. On jännittävä tarina, omanlaisensa rytmi, on historiallisia viitteita ja Langdonin karisma, Howard perustelee. Sehän olisi hienoa. Brown aloittaa aina provosoivalla idealla, eikä hän häpeile ottaa viihteellisyydestä kaikkea irti. Se on hyvää draamaa, Howard luonnehtii. Yhtiöllä oli tärkeä rooli jopa Suomen ydinvoimapäätöksissä. Perinteistä uskottavuutta ei edes tavoitella. Langdonkin menee kerran pahasti lankaan. Hirvittävän salaliiton taustalla on huoli maapallon ylikansoituksesta. Langdonia esittää taas Tom Hanks, ja kuten edellisissä elokuvissa, ohjaaja on Ron Howard. Logiikkakysymykset ovat toinen asia. –. L E H T I K U V A / A F P / T I Z I A N A F A B I. ei katsoja jää pohtimaan kummallisempiakaan käänteitä. Hän korostaa elokuvan pahishahmojen olevan idealisteja, jotka ovat vain haksahtaneet äärikeinoihin. KULTTUURI 14 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Päättäjät olivat kiitollisia hyvästä veronmaksajasta ja pyrkivät edistämään sen etua. Muutaman tunnin kuluttua Langdon on jo syvällä salaperäisen miljardöörin suunnitelmassa surmata puolet maapallon väestöstä. Suuri osa Infernosta kuvattiin Firenzen turistinähtävyyksissä ja kaduilla. Matkapuhelinvalmistaja Nokia nosti 1990-luvulla Suomen lamasta ja teki pienestä pohjoisesta maasta ”Nokialandian”, joka tunnettiin ympäri maailmaa. Lindénin väitöskirja käsitteli Suomen ja Ruotsin taloustoimittajien suhtautumista maidensa identiteetille tärkeisiin kansallisiin sankareihin eli Nokiaan ja Ericssoniin. Hän muistuttaa, että nykyään Nokia elää kehittämällä, valmistamalla ja myymällä matkapuhelinverkkoja, joille luotiin pohja jo vuosia ennen Jorma Ollilaa ja puhelindynastiaa. Romaani on hyvin erilainen laji kuin elokuva. Da Vinci koodi ja Enkelit ja demonit ovat selkeästi Howardin uran tuottoisimmat elokuvat. –. –. Kuten Brownin romaanit, myös niistä tehdyt elokuvat ovat saaneet kriitikoilta kaikkea muuta kuin suitsutusta. Elokuva taas etenee eri tavalla, ja meidän työmme on keksiä, miten sen saa toimimaan. –. –. Sen edeltäjät, Da Vinci koodi ja Enkelit ja demonit olivat kumpikin ensi-iltavuosinaan katsotuimpien joukossa niin maailmalla kuin Suomessakin. Sellaiset menestykset kuten Apollo 13 ja Tulimyrsky jäävät taakse
Se on hyvä kohtaus, se antaa sävyn siitä, mitä suomalaiset Petroskoissa kokivat. Vaikka kyllä kun noita ukkoja katsoo marssimassa, niin ei heillä tuo tahtimarssi mene kuin ennen vanhaan, kankaanpääläinen nauroi. Siellä kuvattiin Tuntemattoman sotilaan Äänislinnan paraati -kohtausta. Kameroiden edessä oli kuvauksissa kerrallaan jopa 250 näyttelijää ja avustajaa. Elokuva on määrä esittää ensi-illassa lokakuussa 2017. Uuden Tuntemattoman sotilaan suurin joukkokohtaus purkitettiin lauantaina. Saari on Pokemon Go -pelaajien suosiossa, ja pelaajien joukkoinvaasiot saarelle ovat jopa hankaloittaneet tekijöiden pääsyä kuvauspaikalle. Elokuvassa avustajana ja ratsurikouluttajana toimiva Pekka Termala, 77, oli paraatikohtauksesta syvän liikuttunut. SUNNUNTAINA 16. –. –. Se on myös mieltä ylentävä kohtaus, ohjaaja perusteli. vas.) paraatin keulilla Suomenlinnassa. –. ”Se on hyvä kohtaus, se antaa sävyn siitä, mitä suomalaiset Petroskoissa kokivat.” Ohjaaja Aku Louhimies. Suomenlinnassa on eletty viime päivät vuoden 1941 Petroskoissa, sillä saarella on kuvattu Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan karjalaiskaupunkiin sijoittuvia kohtauksia. vas.) ja Joonas Saartamo (3. Kamerat Lenin-patsaan toiselle puolen! Näin raikuivat ohjeet megafonista Suomenlinnassa lauantaina. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi Kulttuuritoimitus: Veli-Matti Henttonen (02) 770 2329 STT | Minna Nyrhinen-Blazquez – Seitsemän minuuttia ja Jääkärimarssi pärähtää käyntiin! –. – En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta olen kuullut, että jotkut esiintyjät eivät ole mahtuneet lauttoihin, Louhimies kertoi huvittuneena. Suomenlinnasta tuli Petroskoi Näyttelijät Jussi Vatanen (vas.), Eero Aho (2. Paraatia kuvataan Väinö Linnan Sotaromaanissa ja Tuntemattomassa sotilaassa vain lyhyesti, mutta Louhimiehen mielestä tapahtuma on merkittävä elokuvalle. Lauantaina kuvattiin Äänislinnan paraatia, joka on elokuvan suurin joukkokohtaus. Elokuvan syyskuvaukset jatkuvat vielä seuraavalla viikolla muun muassa Hämeenlinnassa. K U V A T : L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Ohjaaja Aku Louhimies antoi ohjeita näyttelijöille. Talvikuvaukset tehdään helmi-maaliskuussa pääosin Kainuun prikaatissa sekä osin Kotka–Haminaseudulla. Tämä on tosi sykähdyttävä juttu, erittäin todentuntuista, sotapukuun sonnustautunut Termala kuvaili. Suomenlinnan kuvauksissa tekijäjoukkoa on kohdannut yllättävä haaste. Ja sama juttu uudelleen, ainakin viisi kertaa. Hetkeä myöhemmin kamerat käynnistyvät, marssi raikaa ja puolijoukkueellinen jääkäreitä harmaissa mantteleissaan kulkee upseereiden ohitse kunniaa tehden
Kiusaaja uhattiin erottaa koulusta viikoksi, jos kiusaaminen vielä jatkuisi. Lisäksi laulan suomi-iskelmää sekä soitan syntikalla itämaista musiikkia. –?Nostan kyllä hattua näille tyypeille. –?Olen aina ollut oma itseni. Hän on puhunut rajusta koulukiusaamisestaan julkisesti muutaman vuoden ajan. –?Minua kiusattiin niin paljon, että jossain kohtaa todellisuus hämärtyi ja aloin tottua tilanteeseen. Suoranaisia tappouhkauksiakin tuli ja puhelimeeni soitettiin pilapuheluita jatkuvasti. Päivät lyhenevät ja vanhat ikävät asiat saavat mielessä enemmän valtaa, hän sanoo. –?En tiedä, olisiko sanomisellani mitään merkitystä heille. Musiikki on se syy, miksi ylipäätään vielä olen tässä. –?Vuosien kiusaaminen saa aikaan sen, että ihminen alkaa nähdä itsensä jotenkin viallisena. Entä mitä hän haluisi sanoa kiusaajilleen. LOKAKUUTA 2016 SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Tappouhkauksia, pahoinpitelyjä, rikottu mopo, räjäytetty postilaatikko, pilasoittoja, naljailua. Hän haluaa kuitenkin ajatella asioista ja ihmisistä sekä elämästä positiivisesti. Alho on ollut paremmassa asemassa kuin moni muu koulukiusattu. Ystävien lisäksi tukena ovat olleet perhe ja suku. Masennusjaksot ja paniikkikohtaukset ovat läsnä ajoittain edelleen. Eihän sillä saa tehtyjä tekoja tekemättömiksi, mutta mitä minä sillä voittaisin, jos en niin tekisi, hän pohtii. Hän on muun muassa käynyt kokoamassa Ikean huonekaluja sekä kantamassa puita Salon seudun puskaradiossa olleen ilmoituksensa ansiosta. –?Joitain asioita ei kuitenkaan ikävä kyllä unohda koskaan. –?Se kuulostaa ehkä kliseeltä, että musiikki on ollut pelastukseni, mutta niin se vain on. En enää edes tajunnut, että minua kiusattiin. –?Miksi en antaisi anteeksi. –?Ruokalassa heiteltiin kalapuikoilla. Syksy saa Alhon mielen usein synkäksi. Sen verran syvät haavat kiusaaminen jätti. Toivottavasti näitä tulee lisää. Yläaste oli yhtä tuskaa.”. Koulukiusaaminen alkoi nimittelyllä ja syrjimisellä. Rajusta koulukiusaamisesta kärsinyt Roni Alho ammentaa voimaa musiikista, läheisistä ja muiden auttamisesta. –?En tiedä ja muista, että uskalsinko kertoa kunnolla, kuinka rajua kiusaaminen todellisuudessa oli. Sitä näkee itsensä edelleen lihavana, vaikka olisi kuinka hyvässä kunnossa. Myös rakkain harrastus ja työ eli musiikki on auttanut pahimpien karikkojen yli. Hänellä on aina ollut ystävä tai ystäviä. –?Olen tuottanut konemusiikkia yli kymmenen vuotta. –?Toisaalta minusta on tullut myös aika vahva ihminen. En ole halunnut mennä massan mukana ja muuttaa itseäni kenenkään muun takia, vaikka olisin ehkä päässyt elämässä helpommalla, hän toteaa. – Olen huomannut, että se on mahtava tunne, kun voi olla jollekin avuksi. Kiusaaminen jatkui vielä ammattikoulussakin, mutta loppui siellä kuin veitsellä leikaten. Ja että kaikki heräisivät siihen tosiasiaan, kuinka paljon tuhoa kiusaaminen voi saada aikaan. Hän saa voimaa muun muassa toisten auttamisesta. Häntäkin kiusattiin, joten ehkä siksi meillä on niin vahva yhteys edelleen. Yläaste oli yhtä tuskaa. –?Olen jutellut paljon sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin minulla. Haravoiminen on minun juttuni, hän vinkkaa. Yläasteella kiusaamisesta tuli todella rajua ja kohdistui myös Alhon perheeseen. Koulunkäynti maistui ja kavereitakin oli. – Ei kiusaamiseen tarvita mitään kunnon syytä. Hän ei innostunut tupakanpoltosta ja kaikesta muusta ”hienosta”, jota luokan muut pojat salaa harrastivat. –?Amiksessa kiusaamiseen puututtiin heti kovalla kädellä. Kiusaajalla on itsellään ongelmia, joihin tarvitsisi apua. Alhon ensimmäinen vuosi koulussa sujui hyvin. –?Toivon, että muutkin koulukiusaamisesta kärsivät tai kärsineet saavat apua siitä, että olen itse tullut asian kanssa niin sanotusti ulos kaapista. Hän kävi sitkeästi koulun loppuun, vaikka elämä oli niin koulussa kuin vapaa-ajallakin pelkoa täynnä. –?Ei siellä varmaan enää vanhoihin kiusaajiin törmäisi, mutta en halua sinne enää takaisin. Erittäin sanavalmis mies on hetken aivan hiljaa ja pohtii vastaustaan. ”Suoranaisia tappouhkauksiakin tuli ja puhelimeeni soitettiin pilapuheluita jatkuvasti. Alho sanoo antaneensa kiusaajille anteeksi, kun joku on aidosti sitä toivonut. Ei ole heikkoutta hakea apua, vaan päinvastoin, hän painottaa. Kiusaaminen ei kuitenkaan voinut jäädä aikuisilta huomaamatta. Iloisesta ja puheliaasta miehestä on vaikea uskoa, että lapsuus ja nuoruus ovat olleet suurilta osin suoranaista helvettiä. Yleisesti haluaisin sanoa, että kiusaajankin on mahdollista saada apua. Kiusaaminen sai aikaan vuosien trauman ja itsetuhoisia ajatuksia. Ei ole helppoa tulla pyytämään anteeksi. Työn lisäksi musiikki on myös harrastus. Välillä Alhon äiti otti kouluun yhteyttä kiusaamisen takia ja Alho kävi koulukuraattorin juttusilla. Menin sinne, vaikka pelotti. Paras ystäväni on minulle todella tärkeä, hän sanoo. Se loppui sitten siihen, hän kertoo. Kiusaamiseen ei kuitenkaan puututtu kertaakaan kunnolla, eikä sitä saatu loppumaan. Musiikista pitävä oman tiensä kulkija ei ollut kaikkien mieleen. –?Minun ei ole koskaan tarvinnut olla aivan yksin. Riittää, että on niin sanotut jäniksen hampaat tai hieman ylipainoinen, hän tietää. Kiusaaminen alkoi ala-asteen toisella luokalla Espoossa, kun hän joutui vaihtamaan koulua perheen muuttaessa. Paras ystäväni on noilta Espoon ajoilta. Nykyään Salossa asuva Roni Alho, 26, joutui kouluaikoina rajun koulukiusaamisen uhriksi. Takapihaa tärveltiin heittämällä sinne vaikka mitä. Osa Alhon kiusaajista on tullut pyytämään häneltä myöhemmin anteeksi. Tällä hetkellä hän työskentelee tamperelaisessa ohjelmatoimistossa. Hän laittoi Facebookiin ilmoituksen, jossa lupautui ilmaiseksi auttamaan muun muassa haravoinnissa. Alho ei enää koskaan aio muuttaa takaisin Espooseen. Monta vuotta Alhon elämästä meni pilalle kiusaamisen takia. Huomaan edelleen olevani välillä aivan liian ankara itseäni kohtaan. Alho on soittanut rumpuja pikkupojasta asti ja dj-hommia hän on tehnyt 16-vuotiaasta. Mopoja rikottiin ja ilotulitteilla räjäytettiin postilaatikko. –?Syksy ja talvi ovat hankalaa aikaa. En siedä enää ihan mitä tahansa ja osaan sanoa tiukasti vastaan. –?En ollut koulusta pois kiusaamisen takia. –?Ihan mahtavia hommia. Hän sanoo, että osa kouluvuosista on kadonnut kokonaan hänen muististaan. VIIKONVAIHDE 16 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Menneisyyden musta taakka Roni Alho kehottaa kiusattuja kertomaan kiusaamisesta rehellisesti jollekin aikuiselle. Myös kiusaamisesta puhuminen on auttanut menneisyyden käsittelyssä. Upea teko. Moni koulukiusaamisen uhriksi joutuneista on ottanut Alhoon yhteyttä ja halunnut puhua
–?Olen ollut mukaan todella mielenkiintoisissa projekteissa, ja niitä on vielä edessäpäinkin. Ehkä lähden vielä opiskelemaan, hän pohtii. Alho on myös osallistumassa koulukiusaamista käsittelevään keskustelutilaisuuteen Helsingissä. Alho ei ole itse nähnyt dokumenttia. Arman on aivan mahtava tyyppi, arvostan hänet todella korkealle, Alho sanoo. –?Arman sanoi, että se on hyvä. Dokumenttisarjassa on haastateltu muun muassa happoiskuista selviytyneitä naisia ja Utøyan saarella olleita nuoria. Roni Alhon elämä näyttää ja tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja elämisen arvoiselta. Pahan jälkeen -dokumenttisarjassa on kahdeksan rajua ja koskettavaa tarinaa selviytymisestä. –?On sanainkuvailemattoman mahtavaa ja iso kunnia olla mukana tällaisessa projektissa. Roni Alhon tarina nähdään Liv-kanavalla torstaina 20. Jännittää aika kovin, että millaisia ihmisiä on paikalla ja miten keskustelu sujuu. Oma tarinani tuntuu jotenkin vähäpätöiseltä näiden muiden dokumenttiin osallistuneiden ihmisten joukossa. Se riittää minulle. SUNNUNTAINA 16. Alhosta on tehty dokumentti Alizadin uusimpaan Pahan jälkeen -dokumenttisarjaan, jota esitetään parhaillaan Liv-kanavalla. Uusin projekti syntyi yhteistyössä Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen kanssa. Dokumentissa pääsevät ääneen myös Alhon kiusaajat. lokakuuta kello 22. Dokumentti kuvattiin viime helmikuussa Salossa, hän kertoo. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Tuottaja: Kirsi Siekkinen (02) 770 2332 | kirsi.siekkinen@sss.fi Alho on kertonut elämästään useissa lehdissä, radiossa ja myös televisiossa. Hänet on nähty muun muassa Ajankohtaisen kakkosen kiusaamisillassa sekä Ylen Kioski -ohjelmassa. Toivon, että kuitenkin joku saa myös koulukiusaamista käsittelevästä dokumentista voimaa, hän pohtii. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N ?”Kiusaaminen saa aikaan sen, että ihminen alkaa nähdä itsensä jotenkin viallisena.” Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Roni Alho asuu nykyään Salossa, jota hän kuvailee sopivan kokoiseksi, kämmeneen mahtuvaksi kaupungiksi.. –?Tilaisuus pidetään Akateemisessa kirjakaupassa. Alhon ja Alizadin yhteistyö ja ystävyys alkoi, kun Alizad otti yhteyttä Alhoon. –?Hän oli jostain saanut kuulla taustastani ja halusi minut mukaan dokumenttiin. Jokin työ olisi mukava saada dj-hommien lisäksi
12. Kulku käy Sturen kirkkoon, jossa on esillä puisia keskiaikaisia pyhimysveistoksia, jotka ovat peräisin eteläisen Suomen eri kirkoista. Maassa makaa ritari raajat irti hakattuina. Lokaja marraskuussa on viikonloppuisin keskiaikakierroksia, ja joulukuussa Tonttu-ukon kierroksia sekä Katetut joulupöydät -kierroksia. Hän meni naimisiin Suomessa, vaikka hänellä oli jo vaimo Saksassa. Jokaisella lähtijällä piti olla mukanaan omat arkkulaudat, sillä oli varmaa, että Seililtä ei kukaan tullut takaisin. Joka vuosi joku on nimittäin pyörtynyt, Bengt naurahtaa. Huomenna alkavalla syyslomaviikolla ja sitä seuraavalla viikolla linnassa on erityisen paljon ohjelmaa: yli 4-vuotiaille tarkoitettuja pikkuritarikierroksia, keskiaikakierroksia, Outo luonto -kierroksia sekä yli 11-vuotiaille sopivia Historian kauheuksia kouluikäisille -kierroksia. Pyhä Yrjänä on kuvattuna hevosen selässä taistelemassa lohikäärmettä vastaan. Turun linnassa voi vierailla omatoimisesti, mutta suosittuja ovat myös erilaiset opaskierrokset, joita järjestetään ympäri vuoden. Moni kaatui taisteluissa, mutta suurempi osa sotilaista kuoli sairauksiin, huonoon hygieniaan ja ruokaan. Vastapäisellä seinällä on kuvattu hyvin pukeutunut mies kulkusilla varustettu hattu päässään. Kylmyyttä ja kosteutta huokuvien, monien metrien paksuisten muurien sisään kajasti valoa vain pienistä kalterien peittämistä ikkunoista.. Katse kiinnittyy helposti Pyhään Sebastianiin, jonka ruumis on täynnä reikiä. Niitä järjestetään perjantaiiltaisin 25. Pyhä Yrjänä oli spitaalisten suojelija, ja Turussa toimi pitkään spitaalisten hoitolaitos Pyhän Yrjänän hospitaali. –?Tutkijoilla on eri mielipiteitä siitä, kuka mies on. LOKAKUUTA 2016 VIIKONVAIHDE SSS | Talvikki Salin Tiesitkö, että Turun linnan sisäänkäyntiä vartioivat keskiajalla karhut. Aluksi kyseessä oli vain tutkintavankila, jossa vanki odotti tuomiotaan tai tuomion antamisen jälkeen sen täytäntöönpanoa, sillä vankilatuomio syntyi rangaistusmuotona vasta 1700-luvulla. Kamarin seinällä on 1530-luvulla tehty maalaus, joka esittää taistelua. –?Ne ovat kestosuosikki, jonne ei tulla pelkästään lähiseudulta, vaan pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta, jopa Keski-Suomesta asti, kertoo tutkija ja opas Selin Bengt Turun Museokeskuksesta. –?Keskiajalla yleisin rangaistus oli sakko, kuten nykyäänkin. Pelkistetyt huoneet heräävätkin aivan eri tavalla eloon, kun niistä kertoo asiantunteva opas. –?Pyhä Sebastian oli ruttotautisten suojelija, jota ruttoon sairastuneet rukoilivat. KuoleYli 700-vuotiaasta Turun linnasta saa eniten irti opastetuilla kierroksilla. Tai että Turun linnan vankila oli 1800-luvulla niin pahamaineinen, että sieltä ei odotettu selviävän elävänä ulos. –?Tavoitteena on, että joka syksy ainakin jollakin kierroksella joku pyörtyy. Hänet ammuttiin täyteen nuolia, ja siksi hän oli myös jousiampujien suojelija. Turun linnan alkuperäinen esineistö on tuhoutunut lukuisissa tulipaloissa, joten linnassa nähtävät esineet on kerätty muualta. Kierros aloitetaan yleensä kipuamalla Portinvartijan kamariin. Linnan perusnäyttelyssä pääsee sukeltamaan linnan elämään ja historiaan runsaan esineistön kautta, mutta muualla linnassa irtaimistoa on niukasti. –?Syksy on hyvä aika tulla linnaan, koska nyt täällä saa kiertää rauhassa, Bengt vinkkaa. marraskuuta on alle kouluikäisille suunnattu Tonttupäivä, joka rakentuu Sakari Topeliuksen sadun Turun linnan tonttu-ukko ympärille. Muun muassa nämä asiat ja paljon muuta voi kuulla Turun linnan Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia -kierroksilla, jotka ovat jälleen alkaneet syksyn pimeyden laskeuduttua. Hän voisi olla narri, mutta osassa Saksaa tiedetään myös palkkasotureilla olleen samanlaisia hattuja. Kierroksille voi tulla ilman ennakkovarausta, paitsi Kidutusta, kuolemaa ja kummitusta -kierroksille, jonne pitää varata ennakkoon liput. –?Tässä huoneessa kerrotaan yleensä sodan raakuuksista ja piirityksistä. Siellä opastettavat saavat yleensä kuulla kirkon asemasta keskiajalla sekä marttyyrikuoleman kokeneiden pyhimysten karmeista kohtaloista. Portinvartijan kamarista pääsee myös pieneen sivuhuoneeseen, Jordanin kamariin, jossa oli 1650-luvulla viisi vuotta vangittuna aatelismies Karl Jordan. Juuri tämän huoneen alapuolella olivat kopit, joissa pidettiin karhuja, joiden tehtävä oli pelotella epätoivottuja kulkijoita. Yksi haarniskoitu ritari on ratsunsa selässä, toinen makaa maassa verilammikossa, jalat ja kädet irtihakattuina. Jos kierrokset pidettäisiin normaalina aukioloaikana, tarinat voisivat kuulua myös nuorempien korviin. marraskuuta asti klo 19.45, 20.00 ja 20.15. Lopulta hänet tuomittiin kaksinnaimisesta mestattavaksi. Selin Bengt havainnollistaa, mitä kaikkea Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia -kierroksella voi nähdä ja kuulla. –?Kierrokset järjestetään tuohon aikaan, koska illalla linnan tunnelma on erilainen, ja koska kierroksen ikäraja on 15 vuotta. Miehen vieressä on pieni pirunnäköinen hahmo, joka näyttää miehelle peiliä. Portinvartijan kamarin seinällä on 1530-luvulla maalattu kuva, jossa näkyy sodan raakuus. Lisäksi oli erilaisia häpeärangaistuksia: varkaalta saatettiin esimerkiksi leikata oikea käsi tai korva. Minun mielestäni kuva liittyy juuri palkkasoturiuteen: piru näyttää miehelle, että katso nyt itseäsi, kun sodit vain rahasta, olet narri. Turun linnassa on aina toiminut vankila. –?Tuomio kertoo siitä, kuinka raskaana hänen rikostaan tuohon aikaan pidettiin. 18 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Vaikka monella on se käsitys, että erityisesti keskiaika oli pimeä ja julma aikakausi, monessa asiassa oltiin myöhemmin vielä tiukempia. Kuolemaa ja kylmiä väreitä ”Täällä on varmasti istunut salolaisiakin.” Selin Bengt 1800-luvulla Turun linnan vankilan 12 sellissä virui samaan aikaan yli 100 vankia, joukossa myös salonseutulaisia. Hänet nimittäin halstrattiin, ja hän oli kokkien suojelija, mikä on hieman omituista, Bengt naurahtaa. Omasta mielestään Jordan oli syytön, sillä miehen mukaan hänen ensimmäinen vaimonsa oli uskoton. Pyhän Laurin kädessä kuuluisi olla halsteri, mutta se on ajan saatossa kadonnut. Linna ei lumoa pelkästään lapsia, mistä osoituksena on, että nämä vain aikuisille suunnatut kierrokset kiehtovat ihmisiä vuosi toisensa jälkeen. –?1600-luvulla ajateltiin, että spitaalisten ei ole hyvä olla keskellä kaupunkia, ja niin heidät lähetettiin Seilin saarelle. Keskiajalla kaksinnaimisesta ei olisi mestattu, Bengt huomauttaa. Äideillähän oli rukous, jossa pyydettiin, ettei pojasta tulisi murhaajaa, varasta eikä palkkasoturia
Kun opaskierros on päättynyt, Turun linnan ja koko Suomen historian näkee uusin silmin. K U V A T : S S S / M A R K O M A T T I L A Vierashuoneena käytetyn Kirjurin tuvan seinillä on vieraiden nimikirjoituksia. Samasta huoneesta on myös eniten kummitustarinoita. –?Vuonna 1891 vangit siirrettiin Kakolaan, mikäli oli vangeille varmaan suuri helpotus. Teorioita on paljon. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Tuottaja: Kirsi Siekkinen | 02-770 2332 | kirsi.siekkinen@sss.fi mantuomio tuli esimerkiksi karjavarkaudesta, Bengt kertoo. Pyöreän tornin alimman kerroksen vankisellit ovat tänä päivänä yleisön nähtävillä, ja ahtaissa huoneissa voi edelleen tuntea painostavan tunnelman. Vanginvartijan huoneen alapuolella on vankityrmä, josta Nuijasodassa talonpoikia johtanut Jaakko Ilkka pakeni vuonna 1596. –?Nainen saatettiin haudata elävältä tai haudata vyötäröön asti maahan, jonka jälkeen hänet kivitettiin kuoliaaksi, Bengt kuvailee. Saunoja oli, mutta varsinkin kaupungissa niillä oli huono maine tautipesinä, koska niissä hoidettiin myös sairaita ja pidettiin ilotaloa. SUNNUNTAINA 16. Ehdottomasti käynnin arvoinen on myös näyttely, joka kertoo Turun linnan entisöinnistä. –?Vieläkään ei tiedetä, miten hän teki sen. Ainakin kaksi ihmistä on nähnyt pienen miehen kulkevan huoneen poikki ja katoavan kiviseinään. Linnan vankila oli kuuluisa siitä, ettei sieltä ollut elävänä paluuta. –?Juhanan hallituskaudelta on säilynyt paljon tilikirjoja, joista pystyy päättelemään, miten linnassa on eletty. Naisten kuolemantuomio toteutettiin eri tavalla, koska naisen ruumiin julkista esittelyä pidettiin sopimattomana. Tuona aikana linnaan rakentui oikea renessanssihovi, sillä Katarina toi mukanaan kultaa, jalokiviä, samettia, verhoja, yöasuja ja haarukoita, joita Suomessa ei ennen oltu nähty. 1770-luvulla esilinnan pyöreään torniin rakennettiin uudenlainen vankila, jossa oli kolmessa kerroksessa yhteensä 12 selliä. Ilkka saatiin kuitenkin kiinni, hänet mestattiin ja ruumis laitettiin näkyville teilipyörän päälle. –?Heillä oli erikoinen lemmikki, sillä tilikirjoista näkyy, että linnaan on ostettu punaista ja keltaista kangasta marakattiapinan vaatteita varten, Bengt mainitsee. Olosuhteita voi vain kuvitella, kun kahdelle puulavitsalle on ahtautunut kymmenkunta miestä kylmissä, kosteissa ja pimeissä tyrmissä, lian ja syöpäläisten ympäröiminä. Joukossa on muun muassa 1500-luvulla elänyt Nicolaus Sabell, joka rakastui linnan suutarin vaimoon ja mestattiin. Kruununvankilan käytössä oli useita huoneita ympäri Turun linnaa. Nuorten herrain huoneeseessa asuivat Juhana-herttuan pojat, jotka hänellä oli rakastajattarensa Kaarina Hannuntyttären kanssa. Tämä oli keskiajalla linnan hienoin tila, jossa vietettiin juhlia. Linna oli tuolloin saarella, ja linnan alue ulottui nykyiseen föriin asti, Bengt kertoo. Siellä kerrotaan usein synnytyksistä, entisajan seksuaalikäsityksistä ja hygieniasta. Sen ansiosta saamme nähdä Turun linnan tänään sellaisena kuin se on. Sturen kirkossa on keskiaikaisia pyhimyspatsaita. Päälinnasta löytyy muun muassa kuiluvankila, jonne vangit laskettiin 8,5 metrin syvyyteen. Juhana meni naimisiin Puolan prinsessan Katarina Jagellonican kanssa, joka muutti linnaan vajaaksi vuodeksi. Rikoksista ja rangaistuksista kerrotaan yleensä Vanginvartijan huoneessa. Juhanan aikana linnassa söi päivittäin 500–600 ihmistä, joista hyvin moni myös asui linnan alueella. Hirttäjäiset oli julkinen tapahtuma, jota ihmiset lähtivät joukolla katsomaan. Niissä pidettiin vankeusrangaistustaan istumassa yhtä aikaa yli sataa vankia. Rouvaintuvassa asuivat naiset ja lapset, sillä se sijaitsee linnan turvallisimmassa paikassa, länsitornissa. Täällä kävijä saa kuulla Turun linnan hovielämästä, joka oli vilkkaimmillaan Juhanaherttuan aikakautena, joka tosin kesti vain muutaman vuoden, 1556–63. –?Entisaikaan ei peseydytty kovin usein. Etummainen on peräisin Kiskon kirkosta ja esittää tuntematonta pyhimystä.. Täällä on varmasti istunut salolaisiakin, Bengt sanoo. Kun edetään Kuninkaansaliin, puheenaiheet kevenevät. Miehillä kuolemantuomion yleisin toteutustapa oli mestaaminen ja hirttäminen, joka tapahtui Turun Kerttulinmäellä, missä seisova hirsipuu varoitti kaikkia kaupunkiin tulevia. –?Vakavista rikoksista on Salon seudultakin jouduttu tänne vankeuteen. Lähetyssaarnaaja Henry Lansdell kiersi 1870-luvulla Venäjän vankiloita ja kirjoitti, että niin huonoja olosuhteita kuin Turun linnan vankilassa hän ei ollut nähnyt kuin Mongoliassa
a) Nobelia. MUSIIKKI Vanhaa venäläistä ja messiaanista musiikkia Helluntaiseurakunnassa klo 14, Catherine Chernousova Moskovasta, Jär. Jenni Akkola-Murto ja Jori Murto, Turku 9.10. b) 16 c) 35 3. c) Turun telakkaa. a, b ja c. Tuohitun kyläyhdistys ry. LOKAKUUTA 2016 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Stella, Sirkku, Sirkka Ruotsinkielinen kalenteri: Stella, Luna, Vesta, Diana NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Saana, Saaga, Saini Ruotsinkielinen kalenteri: Saga PÄIVÄN SANA Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. 10. otso onnittelee otso onnittelee ILON PISAROITA 1. Poikasi elää.” Joh. a) ...joen virtaus kääntyi ja Halikonlahden vesimassat syöksyivät Moisionkoskeen, jossa nähtiin kosken kuohuvan pohjoisen suuntaan. Sähköpostiin voi liittää myös vauvan kuvan. b, 3. Salo 4 vuotta Rikumatti Alve 16.10. Kuinka monta uutta päättäjää nousi Kemiönsaaren valtuustoon neljä vuotta sitten. 8. Hallitus klo 13. a) Maatalous ei juuri kannata, siksi ei kannata maksaa palkkaa lomittajillekaan. Mitä aihetta viime torstain pääkirjoitus käsitteli. Kuv a: c) Syd äm en tek olä ppä ä vie dää n pai koi lle en kat etr in avu lla ver isu oni a pitk in.. HUOMENTA 20 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. 4. Muurla Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi En juhli! Eira Malin 1. Vedenkorkeus Uskelanjoessa oli viime viikolla niin matala, että... Mitkä näistä teemapäivistä/ viikoista osui kuluneelle viikolle. a) Ei ainuttakaan. Pertteli 9 vuotta Daniel Lindholm 16.10. b) Kalenterissa on turvallisuusvalistusta ja varoituksia joka kuukauden jokaiselle päivälle; kuvituksena kuvia todellisilta onnettomuuspaikoilta. Tiia Töyry ja Teemu Rietz, Salo tyttö: 5.10. a, b ja c, 6. 7. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Mitä kuvassa tapahtuu. Huittinen 8 vuotta Mirko Sipponen 16.10. a) Kansainvälinen tyttöjen päivä b) Maailman lihavuuspäivä c) Energiansäästöviikko 6. Pertteli 9 vuotta Mikael Lindholm 16.10. c) Juuri mikään ei juuri kannata, siksi ei juuri kannata maksaa palkkaa juuri kenellekään. Emilia Niemi ja Joonas Sivula, Hämeenlinna 7.10. Tarjolla makuja maakunnista. b) Syyriaa. c) Kalenteri esittelee pelastuslaitoksen työntekijöiden työn monia eri puolia; kuvituksena lavastettuja mutta mahdollisimman todenmukaisia kuvia eri työtilanteista. Salo 5 vuotta Emil Margaritis 16.10. b, 2. KOKOUKSIA Suomusjärven VPK:n syyskokous paloasemalla klo 14. Idän ja lännen tiet -Laila Kinnusen ja Olavi Virran lauluja Teatteri Provinssin päänäyttämöllä klo 15. c) Ideasta toimia yhteisönä ja monien ihmisten tsemppaamisesta vaikeassa tilanteessa. c) ...sadat salolaiset kävivät hakemassa ämpäritolkulla kuivuneen Moisionkosken arvokasta savea myyntiin sekä kotitarpeiksi. Tuija Elonen ja Panu Urpilainen, Salo poika: 8.10. Varsinais-Suomen pelastuslaitos julkaisi viime viikolla uuden palomieskalenterin, jonka tulot käytetään hyväntekeväisyyteen. poika: 21.9. b, 10. a) Häntälän meijerin työntekijät analysoivat Salon Stilton -juuston juoksutinta, b) Salon kaupungin taloustoimistossa käsitellään ensi vuoden talousarviota, c) Sydämen tekoläppää viedään paikoilleen katetrin avulla verisuonia pitkin. a) Todella vahvasti! b) Todella hyvin! C) Todella hienosti! Oikeat vastaukset: Muistatko, mitä SSS oikeasti kirjoitti tällä viikolla. Kuinka syvä Salon satamaan johtava laivaväylä on nyt virallisesti. a, 8. 4: 49–50 ELOKUVAT Bridget Jones´s Baby Bio-Salo klo 15.45 Haikarat (2D, dub) Bio-Stara (Paimio) klo 13.30 Haikarat (3D, dub) Lumo klo 15.15 Hymyilevä Mies Bio-Salo klo 16.30 Inferno Bio Jukola (Somero) klo 19, Bio-Salo klo 18.30, Bio-Stara (Paimio) klo 19.30 Lemmikkien Salainen Elämä (2D, dub) Bio Jukola (Somero) klo 14.45, Bio-Salo klo 14 Masterminds Lumo klo 16.30 Nainen Junassa Lumo klo 18.30 Neiti Peregrinen Koti Eriskummallisille Lapsille (2D) Lumo klo 14 Pete ja Elliot (2D, dub) Bio-Salo klo 14.30, Lumo klo 17.15 Pete ja Elliot (3D, dub) Bio Jukola (Somero) klo 16.15, Bio-Stara (Paimio) klo 15.30 Rölli ja Kaikkien Aikojen Salaisuus Bio-Stara (Paimio) klo 12, Lumo klo 13.30 Syysprinssi Bio-Salo klo 18, Bio-Stara (Paimio) klo 17.30 TEATTERI Bussi SomerolleRauli Baddingin tarina Salon Teatterissa klo 16. a) Palomiehet poseeraavat vähissä vaatteissa palaneiden talojen jälkilämmössä, kuvien tekstinä kuukauden palomiesmallin lempiaforismi rakkaudesta. Miten Salon Vilppaan miesten joukkueella menee Korisliigassa ensimmäisen viikon jälkeen. Mikä on kalenterin teema. Salo 6 vuotta Iida Pirttimäki 16.10. b) ...Moisionkoskeen hyvin kotiutuneita polkupyöriä pysyi poimimaan ilman venettä tai sukellusvarusteita kuin kukkasia ikään. c, 4. Miksi. a) Hyvästä yrityksestä kaikesta huolimatta. Kuinka paljon enemmän rakennuslupia on myönnetty tämän vuoden touko-heinäkuussa kuin vuotta aiemmin. 9. a, 5. a) 30,7 prosenttia b) 15,7 prosenttia c) 3,7 prosenttia 5. Toivomme, että perheet lähettävät meille vauvauutisensa joko Tyksistä tai Lohjan sairaalasta saatavalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen kalenteri@sss.fi. MUITA TAPAHTUMIA Perinneruokapäivä Tuohikodossa klo 11.30-15. Marianne Ruoho ja Takala Pasi, Salo TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 3 vuotta Jasperi Holappa 16.10. Järj. SYNTYNEITÄ Salon Seudun Sanomat haluaa kertoa alueensa uusista vauvoista. Salon kaupunki ilmoitti irtisanovansa 13 maatalouslomittajaansa. Mistä Suomen Nuorkauppakamarit ry palkitsi Smartsalon viime viikolla. Helsinki 7 vuotta Sauli Tuhkala 16.10. Amadeus Lundberg, Milana Misic, Juha Tikan orkesteri. c, 7. Vaskio 7 vuotta Aku Jalonen 16.10. a) 3 metriä b) 5,5 metriä c) 100,5 metriä 2. b) Rauhantyöstä ja Syyrian sodan orpojen auttamisesta. b) Taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Pertteli 12 vuotta Jere Poutanen 16.10. b, 9. Via Baltica Ministry ja helluntaisrk
2-auton talli /2 var. ”Pitkien ja riittävän järeiden hirsien löytäminen on usein haasteellista.” Harri Metsälä SUNNUNTAINA 16. H. Myös räystäskourut tarvitaan, jos rakennuksen vierellä ei ole salaojia. Keittiö+kph uus.-16. su klo 13.00-13.30 Hyväkuntoinen RT 2h+k+s+kph +vh=61,5 m². Hirsirakennukset säilyvät käyttökunnossa useita satoja vuosia, jos niitä silloin tällöin korjataan. H.134.000 €/Liisa Halikko, Kääriäisentie 3 B 3 Esitt. ja autotalli ja -katos 129/177 m². Ongelmaksi voi sen sijaan muodostua uusi puu. Komeaa rantametsää. H. 115.000 €/Kaisu J A R N O K E S K I N E N. Autok.+lämmin var. Koulu, päiväkoti lähellä. Nostotavan valintaan vaikuttaa sokkelin rakenne. Oma t.1226 m². Vaikka korjaamiseen käytetään aina kuivaa puuta, uusi puu rakennuksen alimpana hirsikertana yleensä painuu. – Kengittämisen periaate on yksinkertainen, otetaan vanha hirsi pois ja laitetaan uusi tilalle. Maalämpö. Yleinen vanhojen rakennusten virhe on jälkikäteen tehty perustusten betonointi. su klo 13.45-14.15 Keskustassa siistikuntoinen, heti vapaa RT 2h+kk +s=49,5 m² A*. H. H.135.000 €/Torolf Lohja, Veikselinkatu 7 Ensies.su klo 13.00-14.00 Uudiskohde PT 4h+k+wc +ph/khh +s=88,5 m² +var+ autok.17,95 m² ja terassi. H.108.000 € /Esa Salo, Varsankatu 2 Esitt. Korjauskortti antaa hyvän kuvan siitä, mitä pitää tehdä. Ne pitää uusia aina kokonaan. Autot./var.rak. Porakaivo. H.119.000 €/Esa Esa Mattila 040 820 7249 Liisa Laaja 0400 783 787 Heikki Tuomisto 0500 535 560 Olli Lehti 0400 828 699 Kaisu Ala-Jokimäki 050 346 9229 Torolf Andersson 040 537 7707 Tuloksellista välitystoimintaa 1986 alkaen Marja Tiainen 045-2618161 Salo, Salonkatu 12 A 4 Esitt.su klo 15.30-16.00 Siisti 2.krs KT-huoneisto 2h+k +kph=52 m² suositulla alueella, keskustan tuntumassa. Onneksi hirsirakennusten suunnittelussa on alun alkaenkin varauduttu siihen, että osa hirsistä joudutaan jossakin vaiheessa vaihtamaan tai koko rakennus siirtämään. Yleensä viimeistään nostamisen jälkeinen tukemisvaihe aiheuttaa hirsien pintaan kengityksestä muistuttavia jälkiä. Hirsikehikon kengittäminen on yksinkertaista mutta ei helppoa Hirsirakennuksen surma on vesi väärässä paikassa Hirsirakennusten yleisin tuholainen on vesi. Käyttövesiputket, ikkunat ja ovet uusittu. H. Pieniä rakennuksia voidaan nostaa kerralla kahdesta pisteestä, esimerkiksi päädyn molemmilta puolilta samaan aikaan. Heti vapaa. Moottoritielle n. 62.000 €/Liisa Kiikala, Kirkkotie 22 OKT 3h+k+s+ph+kellari n.100 m² ja ulkorak:autot.+kesäh+ask.t.n.60 m². Pönttöuunit ja puuhella. su klo 13.10-13.30 Saunallinen kolmio keskustassa 3h+k+kph/wc+s+vh =72 m² E*. 69.500 €/Heikki Olen juuri Sinua varten sunnuntaina Halikossa asunnon myyntiä tai arviota varten. ASUMINEN Jarno Keskinen Hirsirakennukset lahoavat tavallisimmin alhaalta alkaen. Vaurion aiheuttava virhe pitää aina myös korjata, pelkkä hirren vaihto ei riitä. Salaoj.peltoa. Laitteet mahdollista ostaa. 68 m². Kun vesi pääsee väärään paikkaan, on seurauksena lahovaurio. Tilat jaettavissa esim. Avestia-keittiöiden tuotantotila yht.1540 m². 131.500 €/Heikki Somero, Kolmiokuja 1 Esitt. 79.500 €/Kaisu Kuusjoki, Paloasemantie 4 as 1 RT päätyhuoneisto 2h+k+kph +vh = 49 m². Alun perin nurkkakivien varassa seisonut rakennus on saanut umpisokkelin, joka ohjaa vettä perustuksen ja alimman hirsikerroksen väliin. Käytännössä työ ei ole aivan niin suoraviivaista. Silloin painumisen pitäisi tapahtua samassa suhteessa koko rakennuksen alalla. 59.000 € /Heikki Salo, Vankkurikatu 17 Laadukas kivitalo 7h+k+khh+2 kph+s+at+ak+var 202/302 m², oma puistoon raj.t.1109 m². Talo+katto maalattu, käyttövesip. 265.000 €/Kaisu Suomusjärvi, Martmäentie 3 as 2 Remontointia kaipaava RT 3h+k+kph/wc+s+vh = 75 m² ja autotalli. Toiminut optikkoliikkeenä. H. Operaatiota harkitsevan kannattaa aina tutustua Museoviraston julkaisemaan, hirsitalon rungon korjausta käsittelevään korjauskorttiin. 99.000 €/Kaisu Salo, Niinistönkatu 2 as 4 Esitt. 2500 m² tontti. Rakennus pitäisi nostaa viidestä kymmeneen senttiä vaurioituneen kohdan yläpuolelle, jotta työskentely onnistuu. Koulu, päiväkoti, kauppa lähellä. Rantav. su klo 13.00-13.30 Siisti OKT 5h+k+s+ph+khh +wc+var. H.124.500 €/Heikki Kiikala, Kalatie 441 B OKT/vapaa-aikaan:Tup a+kk+oh+parvi+s+ph+w c+vh+et/th n.90/125 m². su klo 16.00-16.30 Hyväkuntoinen OKT 5h+k +2työh+s +ph/khh+wc+2vh ja autot. n.55 m². uus. Oma 810 m² tontti. kalaisassa koskessa ja yht. 329.000 €/Kaisu Pertteli, Isohiidentie Ihastuttava joenrantatila 3,51 ha. su klo 13.30-14.00 Näppärä RT 1h+kk+s =37 m² D* rauhallisella alueella. krs KT 3h+k +kph+wc+vh = 78 m² G* +lasitettu parveke.Taloyhtiössä isot remontit tehty. su klo 12.30-12.50 Keskeneräinen PT 4h+k +khh+ph +s+at 93,5/188 m². Koulu ja päiväkoti läh. vesialue. Seinään voidaan myös pultata pystyparru, jonka alta nosto tehdään. 89.000 €/Esa Lohja, Voudinkuja 4 as 30 Esitt.su klo 12.00-12.30 Siisti 6.krs KT 4h+k+s+ph +wc = 94 m² C* +lasit.parveke hissitalossa. Heti vapaa. H.48.000 € /vaihto/Olli Somero, Itäinen kehätie 1 Esitt. Hyvä tie. 47.000 €/Liisa Salo, Ristinkedonkatu 33 A 27 Esitt. Syynä saattaa olla liian leveä sokkeli, joka juottaa vettä sokkelin ja alimman hirren väliin, kuten tässä esimerkkitapauksessa. 35.500 €/Liisa Salo, Eerikinkatu 9 B as 22 Esitt. H. su klo 13.45-14.00 RT 2h+k+kph+s+wc+vh=67 m² +lämmin autot.+var. Var.takka. T.1060 m². Seinä on nostamisen jälkeen tuettava muulla tavoin, jotta hirren vaihto voidaan tehdä. Usein myös ikkunat pitää irrottaa. Yleensä tuhon kierre on seurausta jonkinlaisesta rakennusvirheestä. 49.000 €/Esa Kemiö, Arkadiantie 5 Liiketila 55 m² Kemiön keskustassa OP:n talossa. krs KT-huoneisto 2h+k+kph=59,5 m² E* ja parveke hissitalossa. H. n.110/130m², t.1700 m². H. t. Kph ja wc uusittu -16. H. – Alimmat hirsikerrat sitovat ja jäykistävät rakennusta. Tavallisen saunarakennuksen kengityksessä moisia ongelmia harvoin on. Yksinkertaisin tapa on sahata lahoa hirttä pois ja asettaa niin sanottu pullotunkki suoraan seinän alle. Kesäkeittiö ym. Tekijä voi sitten arvioida, riittääkö ammattitaito vai pitääkö kengittäminen jättää muille. Kuitu, takka, piharak. Erill.sauna-/autotalli. 208.000 € /Heikki Somero, Hotellikuja 4 as 5 Esitt. H. – Vähintään katto pitää irrottaa savupiipusta, jos sellainen on. Lahovaurio alkaa yleensä alimmista hirsistä. Kauppa, päiväkoti, koulu lähellä. 33.000 €/Liisa Salo, Seitonkatu 9 OKT Oh/rh+k+5h+kph+apuk +s+2wc = 162/180 m² +erill. Suurempia rakennuksia tulisi nostaa ainakin kolmesta pisteestä samaan aikaan, jotta hirren vaihto onnistuu. Taikatemppuja työ ei vaadi, mutta aina on oltava selvillä siitä, mitä tehdään, Metsälä vinkkaa. H. Tässäkin auttaa koko hirsikerran uusiminen kerralla. Hirsirakennuksen kengittäminen tarkoittaa hirsikehikon alimpien hirsikertojen vaihtamista uuteen. Vedenpitävä katto tarvitsee seurakseen riittävän pitkät räystäät. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 Puh. Tämä voi vaikuttaa maallikosta tekemättömältä työltä, mutta on itse asiassa melko yksinkertainen operaatio. H. Lahonneen hirsirakennuksen suhteen ei siis kannata luovuttaa. su klo 13.50-14.15 Hienolla 3900 m² tontilla OKT 4h+k+wc/s n.88 m². Yhtiössä remontit tehty. 700 m², 500 m² ja 300 m²./Olli Somero, Okkerintie 24 Ensies. su klo 13.00-13.20 Valoisa 6. Vesi-, viemärija sähköliittymät. parveke +autok. – Jos perustus on runkoa leveämpi, ei mikään huopa tai muu kosteuskatko auta. Kph ja käyttövesiputket uusittu. Oikean muotoisten ja riittävän korkeiden perustusten ohella toinen tärkeä asia on hyvä katto. Sopivan kokoista höylähirttä voi yleensä teettää. Palvelut lähellä.H. Pitkien ja riittävän järeiden hirsien löytäminen on usein haasteellista, Metsälä kertoo. 02-723 7300 Helsingintie 14, 24100 Salo www.kiinteistokolmio.fi Märynummi, Hirvitie 1-3 B36 Kodikas 4. Kuitu. H. Var. Kengitys vaatii tavallisesti koko rakennuksen nostamista ilmaan. H. Vt 1280 m². 218.000 €/Torolf Kisko, Palokaivontie 4 Viihtyisä OKT 4h+k+kph+s +var+autotalli ja 2 lasitettua terassia 115/215 m². su klo 15.15-15.45 OKT 4h+k+s+ph/khh+wc +autot. Liian leveän sokkelin tapauksessa sokkelin reuna pitäisi viistää niin, että vesi valuu ulospäin, erikoisasiantuntija Harri Metsälä Museovirastosta muistuttaa. H. 3 km. Vanhoissa hirsirakennuksissa näkeekin usein aiemmista kengityksistä kieliviä tukipuiden koloja. Toinen tapa on käyttää teräsprofiileista hitsattuja nostokulmia, jolloin tunkkaus voi tapahtua sokkelin vierestä, Museoviraston korjauskortti neuvoo. 52.000 € /tarjous/Torolf Somero, Evertintie 6 B15 Ensies.su klo 14.30-15.00 Peruskuntoinen KT 3h+k +kph+wc+vh = 71,5 m² E*+lasit. H.125.000 €/Liisa Salo, Inkereentie 174 Esitt. 48.000 €/Torolf Salo, Härjäntie 7 as 2 Esitt. H. 95/127 m². su klo 14.15-14.45 OKT 4h+k+s+kph+wc +autotalli+var. Lahoa seuraa moni hyönteinen ja sieni. H. takka. 598 m². Keittiön lattia ja tasot uusittu 2014 sekä kph -10. Helposta askareesta ei silti ole kyse. Ikkunat,ovi, vesik., keittiö uus. Hirsirakennus on aina kokonaisuus, osia ei noin vain voi ottaa pois. Sähköjohdot ja vesiputket voivat myös olla rakennuksen noston kannalta haaste, erikoisasiantuntija Harri Metsälä Museovirastosta kertoo. 86.500 €/Heikki Salo, Pursimiehenkatu 8 Vuokrataan ent. Paikallisia lahovaurioita voidaan korjata vaihtamalla vain pala hirttä, mutta alimpien hirsikertojen korjaamiseen tilkkutekniikka ei valitettavasti käy. 206 m². H. T.3020 m 2 . Soita ! Liisa 0400 783 787 Salo, Supinkuja 4 as 4 Esitt. Lasitettu parveke, Keittiö remontoitu
Koskelaisten etuna on pelaajien ikä. kierros: PT Espoo– Wega 5–2, TIP-70–PT 75 2–5, OPT-86-KoKa 2–5, TuKa–LPTS 0–5 uu u KoKan ottelut: Vladimir Bril–Naumi 2–3 (9–11, 11–4, 5–11, 11–6, 10–12), Pedram Moradabbasi– Flemming 0–3 (7–11, 8–11, 11–13), Peiman Moradabbasi–Autio 0–3 (10–12, 6–11, 7–11), Bril–Flemming 3–0 (11–8, 11–4, 11–7), Pei. marraskuuta. uu u 6. Flemming, Naumi ja Riku Autio pitivät peleillään huolen siitä, että myös tuloksissa riitti koskelaisille juhlittavaa. Kun Autio ja Flemming hoitivat omat ottelunsa myös hyvin, vei KoKa täydet kolme sarjapistettä 5–2-lukemin. Naumi teki kuitenkin melkoisen tempun ja nousi 12–10-voittoon seitsemällä peräkkäisellä pisteellä. – Tuon ottelun voitto oli meille erittäin tärkeä. Tämä pisteputki ja samalla otteluvoitto vei Naumin villiin tuuletukseen. Sarjapistetili aukesi heti aamupäivällä, vaikka vielä vantaalaista TIP-70:ää vastaan joukkue joutuikin tyytymään niukkaan tappioon. KoKan nuori pöytätennisryhmä nappasi kotiturnauksesta komean pistepotin. Hän voitti jo TIP-70:ää vastaan molemmat kaksinpelinsä, ja sama toistui TuKaa vastaan. Turun Kaiku oli puolestaan koskelaisen kaimaseuran edustajille lähinnä suupala. LOKAKUUTA 2016 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi PÖYTÄTENNIS Tunnelma ja odotukset Kosken liikuntahallilla olivat lauantaina aamulla jo lähtökohtaisesti hienot. Jossiteltavaakin hieman jäi, sillä Flemming ja Naumi johtivat ratkaisevan nelinpelin ratkaisevaa 11 pisteeseen pelattua erää jo 7–4. Punapaitaisen Kosken Kaiun Alex Naumi (vas.) ja Veikka Flemming olivat päivän päätähdet. Viimeinen joukkue putoaa kauden päätteeksi ykkösdivisioonaan, ja koskelaiset ottivat jumbosijaa toistaiseksi pitävään TuKaan viiden pisteen eron. Keväällä me olemme entistä hankalampi vastustaja myös kärkijoukkueille, sillä nuoret pelaajat kehittyvät kauden mittaan paljon, Jouni Flemming muistuttaa. Moradabbasi–Autio 1–3 (7–11, 6–11, 11–7, 9–11), Nelinpeli: Bril & Tuomas Perkkiö–Naumi & Flemming 1–3 (13–11, 9–11, 2–11, 7–11). Erityisesti juuri nuo pisteet maistuivat koskelaisille erityisen hyviltä. – Täydet pisteet OPT:lta olivat jopa enemmän kuin etukäteen osattiin odottaa, vahvisti Alexin isä Tero Naumi, joka on myös Kaiun pöytätennisjaoston puheenjohtaja. Vaikka Mestaruussarjan kausi on alkutekijöissään, ovat kaikki sarjapisteet tärkeitä. uu u KoKan ottelut: Riku Autio– Samuli Soine 0–3 (3–11, 4–11, 8–11), Veikka Flemming–Aleksi Mustonen 3–0 (11–9, 14– 12, 11–8), Alex Naumi– Tom Lundström 2–3 (5–11, 11–8, 11–7, 8–11, 7–11), Autio–Mustonen 3–1 (8–11, 11–6, 11–5, 12–10), Naumi– Soine 0–3 (4–11, 9–11, 4–11), Flemming– Lundström 3–2 (13–11, 7–11, 11–7, 6–11, 11–1), Nelinpeli: Naumi & Flemming–Soine & Lundström 2–3 (9–11, 11–7, 10–12, 11–9, 9–11). Venäläinen Vladimir Brilli omisti viisi ottelupalloa johtaessaan viidettä erää 10–5. Kun kunnassa pelattiin edellisen kerran pääsarjapelejä, oli nykyjoukkueen pelaajista Alex Naumin ja Veikka Flemmingin syntymään vielä parikymmentä vuotta aikaa. uu u KoKan ottelut: Naumi– Roope Kantola 3–1 (10–5, 10–1, 10–12, 12–10), Autio–Roni Kantola 3–0 (11–4, 11–1, 11–6), Flemming–Jouko Manni 3–0 (11–7, 11–3, 11–5), Naumi–Roni Kantola 3–0 (11–6, 11–3, 11–6), Flemming–Roope Kantola 3–1 (12–10, 11–8, 8–11, 11–9). KoKa on kahden osaturnauksen jälkeen kuudentena, mutta mitalipeleihin vievä neljäs sija on sekin vain pisteen päässä. Viimeistään eilinen päivä osoitti joukkueen kuuluvan jo nykytasollaan ehdottomasti Mestaruussarjaan. Palasihan Kosken Kaiku miesten Mestaruussarjan otteluihin lähes 40 vuoden tauon jälkeen. kierros: PT-75-PT Espoo 3–4, Wega–TIP-70 5–0, LPTS-OPT-86 2–5, KoKa–TuKa 5–0. Me olemme oikeasti joukkue, kun joka mies pystyy voittoihin, iloitsi koskelaisten valmentaja Jouni Flemming. Itseluottamus oli vähän koetuksella, kun ensimmäisestä turnauksesta tuli pelkkiä tappioita ja aamupäivälläkin hävittiin vantaalaisille niukasti. Oululaista OPT-86-joukkuetta vastaan hän näytti vääjäämättä joutuvan tyytymään tappioon kaksinpelissä. – Oulua vastaan pojat pelasivat hyvällä omalla tasollaan, ja TuKa oli tällä kertaa vain vastaantulija. Moradabbasi–Naumi 3–0 (11–7, 11–3, 11–6), Ped. – Tästä eteenpäin me tulemme vain paremmaksi, kun kokemus kasvaa. 15-vuotias Naumi otti kaikki jossittelut korkojen kera takaisin seuraavassa osaottelussa. Putoamiskarsintaan päätyvät puolestaan sijojen kuusi ja seitsemän joukkueet. Odottavat ja tyytyväiset tunnelmat eivät rajoittuneet aamuun. Kosken Kaiulla on kohtaamatta vielä toinen nousijajoukkue Lahden Pöytätennisseura, joka on yksi joukkueen vastustajista seuraavassa turnauksessa marraskuun puolivälissä. Toisin sanoen hän hävisi koko päivän aikana vain yhden kaksinpelin. Pelasimme Oulua vastaan kaikki tosi hyvin, Naumi totesi tyytyväisenä. TuKa joutui otteluun varamiehisenä, kun riveistä oli poissa virolaispelaaja Aleksei Nikoronov. Roope ja Roni Kantola sekä koskelaistaustainen konkari Jouko Manni eivät pystyneet pysäyttämään KoKaa lainkaan, vaan nopeasti ohi ollut päätöskamppailu päättyi puhtaasti 5–0. Juuri nyt tilanne on sarjassa hyvin vertailukelpoinen, sillä lähes kaikki joukkueet ovat kohdanneet toisensa kertaalleen. Sarjatilanne 1) PT 75 6 4 1 1 15 2) Wega 6 4 1 1 14 3) PT Espoo 6 2 2 2 12 4) OPT-86 6 1 2 1 2 8 5) TIP-70 6 1 2 1 2 8 6) KoKa 6 2 1 3 7 7) LPTS 6 1 3 2 6 8) TuKa 6 1 5 2 uu u Seuraavat kierrokset pelataan 12. – Sarja on oikeasti tasainen ja mitä vain voi vielä sattua, toteaa Jouni Flemming. ”En ole varmaan koskaan pelannut seitsemää pistettä peräkkäin yhtä hyvin kuin tuossa tilanteessa pelasin.” Alex Naumi. – En ole varmaan koskaan pelannut seitsemää pistettä peräkkäin yhtä hyvin kuin tuossa tilanteessa pelasin, iloitsi Naumi. Sarjanousija Kaiku keräsi peräti seitsemän sarjapistettä yhdeksästä mahdollisesta. Erityisesti Veikka Flemming oli läpi lauantain hyvässä vireessä. Siinä missä vaikkapa kaiken nähnyt Tampereen PT-75:n pelaaja Pasi Valasti ei enää varsinaisesti tarvitse lisäkokemusta, on jokaisesta pelatusta pisteestä hyötyä varsinkin Alex Naumille ja Veikka Flemmingille. uu u 5. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 22 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Koskelta Kaikui Kohisten MIESTEN MESTARUUSSARJA Toinen pelipäivä uu u 4. kierros: Lahden Pöytätennisseura–PT Espoo 3–4, Kosken Kaiku–Tikkurilan Pöytätennis-70 3–4, Turun Kaiku–Wega (Helsinki) 1–5, Oulun Pöytätennis-86– PT 75 (Tampere) 3–4
Kolmantena ajaa Hyundain Thierry Neuville. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Naumi jatkaa Ruotsissa Riku Autio on hieman yli kaksikymppisenä Kaiun joukkueen “veteraani”. Kuopiolaisjoukkue kaatoi Lukon vieraissa 2–0 ja nousi pisteen päähän sarjakärki Tapparasta, joka kärsi Pelicansille 3–4-vierastappion jatkoajalla. Liigadebytantti Saara Holm teki joukkueensa korkeimman pistesaldon 10/+4. OrPosta ei uhkaa HPK:lle LENTOPALLO Viime kauden pronssijoukkue Oriveden Ponnistuksesta ei ainakaan syyskaudella todennäköisesti ole haastamaan LP Viestiä ja HPK:ta naisten Mestaruusliigassa. Yläkoulun yhdeksättä luokkaa käyvä koskelainen saattaa suunnata länsinaapuriin myös ensi syksynä – Ruotsissa kun on lukuisia pöytätennikseen keskittyviä lukioita. Ogierilla on päätöspäivään lähdettäessä 5,8 sekunnin etumatka Hyundain Dani Sordoon. SUNNUNTAINA 16. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Alex Naumi jatkaa koulunkäyntiään ja pöytätenniksen pelaamista viime talvelta hyväksi todetulla tavalla. Koko tammija helmikuun Naumi viettää Eslövissä. Naumi vierailee säännöllisesti –?syksyn ajan viikon verran yhden kuukauden aikana – Ruotsin Eslövissä. Naumi on noussut 15-vuotiaana Suomen kiistatta 15 parhaan miespelaajan joukkoon. tappoi OrPon kenttään lähes joka toisen saamansa passin. (STT) Ogier kärjessä yötauolle RALLI Volkswagenin Sebastien Ogier johtaa Katalonian MM-rallia lauantain ajopäivän jälkeen. Illan muissa otteluissa Kärpät löi Ilveksen vieraissa 2–0, HIFK haki TPS:stä 2–1-vierasvoiton ja Ässät väänsi 5–4-voiton JYPistä Charles Bertrandin viimeisen minuutin maalilla. HPK nousi sarjassa kolmanneksi, kun se otti jo kuudennen perättäisen voittonsa murskaamalla SaiPan 4–0. Keskitorjuja Michaela Madsen (13/+13) syötti peräti viisi ässää, ja saman pelipaikan kollega Karoliina Friberg (11/+10) napsi komeasti seitsemän torjuntapistettä. Ennusmerkit osoittautuivat todeksi OrPon ja HPK:n avausottelussa, jonka hämeenlinnalaiset voittivat vieraskentällä tylyin erälukemin 3–0 (25–19, 25–19, 25– 12). EM-karsinnoissa mainiosti Suomen paidassa onnistunut HPK-hakkuri Piia Korhonen (15/+11). SSS | Olli Mäntylä KalPa nousi toiseksi, HPK kolmanneksi JÄÄKIEKKO KalPa nousi miesten Liigassa toiseksi. Ogier nousi rallin kärkeen päivän viimeistä edellisellä erikoiskokeella ja kasvatti johtoaan päivän päättäneellä yleisöpätkällä. Joulukuussa hän osallistuu huippupelaajien top12-turnaukseen, johon napsahti paikka karsintaturnauksen kautta. OrPon kannalta huolestuttavaa on se, että joukkueen toistaiseksi ainoa ulkomaalaispelaaja Janisa Johnson jäi niinkin heikkoon teholukemaan kuin 7/-6. Jari-Matti Latvala on kaukana pistesijoista perjantain keskeytyksen jäljiltä, vaikka jatkoikin kilpailua lauantaina. (STT). Siellä hän harjoittelee pöytätennistä intensiivisesti
Pelotteeksi Pearsonia voi luonnehtia. Vilpas pelaa seuraavan ottelunsa vasta kymmenen päivän kuluttua Kauhajoella. Ammattilaisura Euroopassa uu u 2012–2013 Itävallan Bundesliigassa. Turun NMKY) vastaan heidän seuraansa liittyy Aatu Kivimäki. FIBA Europe Cupissa tehot 12,0 pistettä/6,8 levypalloa. Vielä tämänpäiväisessä PeU:n avauskotipelissä Danielsia ei nähdä, mutta hän pelaa keskiviikkona Turussa. Kyseinen joukkue päätyi kuitenkin toiseen valintaan, jolloin Pearson oli tarjolla muihin maihin. Hyökkäyspelaaminen on siis pääpiirteittäin kunnossa jo nyt. LOKAKUUTA 2016 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KORIPALLO Uutisessa ei sinänsä ole mitään uutta ja yllättävää: Vilppaan korisliigajoukkue vaihtaa korinaluspelaajaa. Nyt tilanne on kuitenkin lähes täysin aiemmista poikkeava. Kuten Iisalo toteaa tiedotteessa, on sopivan korinaluspelaajan löytäminen aina hankalahkoa. Pearsonin Euroopassa pelaamat neljä kauttakin osoittavat sen, ettei hän ole ollut missään joukkueessa pistelinko. Toisaalta Vilpas on nyt liikkeellä huomattavasti aikaisemmin kuin esimerkiksi viime kaudella. – Pitkässä juoksussa Maurice tuo joukkueeseen kokoa molempiin päihin, atleettisuutta, sisäpeliä, palloscreen-pelaamista sekä kokemusta, luettelee Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo tiedotteessa. On selvää, että divari B:n tasolle Daniels on erittäin hyvä vahvistus. Vastaavia juttuja on kirjoitettu aiempinakin kausina säännöllisesti – joinakin kausina useampaankin kertaan. uu u 2013–2014 Belgian liigan Kangoesroes Basket Willebroekissa tehoilla 10,5 pistettä/4,2 levypalloa per ottelu. ”Lyhyessä juoksussa” Pearsonin sisäänajoon on hyvin aikaa. Vilpas vaihtaa Dantiel Danielsin jo tänään Saloon tulevaan Maurice Pearsoniin tilanteessa, jossa joukkue porskuttaa kovassa myötätuulessa liigakärkenä. Joukkueen hyökkäysvoimasta kertoo hyvin se, että salolaiset tekivät Pyrintöä ja BC Nokiaa vastaan 91+ 80 pistettä siten, että Daniels teki noista pisteistä yhteensä viisi. Maurice Pearson ei tule olemaan Vilppaan historian viihdyttävin amerikkalaispelaaja tämän kuvan donkista huolimatta. uu u 2015–2016 Kyproksen pääsarjassa Michelin Etha Engomisin joukkueessa tehoilla 15,8 pistettä/8,5 levypalloa per ottelu. Lisäksi uusi tulokas pääsee välittömästi harjoittelemaan täydellä teholla, sillä hän on viettänyt Euroopan aikavyöhykkeillä jo puolentoista kuukauden päivät. BSC Reiffeisen Furstenfieldin joukkueessa liigan kakkossija pistetilastossa (19,8 pistettä/ottelu) ja ykkössija levypallotilastossa (12,5 levypalloa/ ottelu). URHEILU 24 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Pearson oli nimittäin testissä Israelin kakkosliigan joukkueessa. Daniels siirtyy pelaamaan I divisioona B:n PeU-Basketiin ja harjoittelee jatkossakin Vilppaan kanssa. – ”Tiel” on ollut todella esimerkillinen pelaaja, joka tulee mainiosti toimeen kaikkien joukkueen jäsenten kanssa. Aloittava sentteri Al’lonzo Coleman on monipuolisuutensa osalta erinomaisen tason korisliigapelaaja, mutta mitaleista pelatakseen joukkue tarvitsee todellista uhkaa myös molempien korien alla. Keskiviikkona Turun Kristikaa (s. Hyvinkin tärkeä pelaaja hänestä sen sijaan saattaa tulla.. Vilpas pelasi Danielsin kanssakin voittavaa koripalloa. Siirtyi tammikuussa sarjan sisällä BC Zepter Viennaan. uu u 2014–2015 Itävallan Bundesliigan ECE Bulls Kapfenbergissa tehoilla 11,9 pistettä/4,5 levypalloa per ottelu. Senkin takia Maurice Pearsonilta ei odoteta ihmeellisiä asioita hyökkäyksessä – kuten ei odotettu Danielsiltakaan. uu u Yliopisto: Georgetown (valmistui 2012). Sen sijaan PeU-Basketissa alkukauden pelannut Rilwan Bakare palaa alkuviikosta Yhdysvaltoihin, mutta on vielä tänään pelikentällä. Vaihdosta ei tehty pakon edessä, vaan joukkueen vahvistamiseen entisestään. Ilman Maurice Pearsonin loukkaantumista tai muuta vastoinkäymistä Daniels on kuitenkin jatkossa siis PeU-Basketin pelaaja. Tuttu juttu, mutta uudessa tilanteessa Daniels jatkaa yhä Salossa – Bakare pelaa tänään PeU-jäähyväisensä Vaikka Dantiel Daniels ei ehtinyt näyttää Vilppaassa tarpeeksi hyvää osaamista, on hän jatkossakin joukkueen käytettävissä. Perniössä nähdään tänään Vilppaan kokoonpanosta Riku Laine ja Jesse Räkköläinen. Tuolloin Cavell Johnsonin pelitason lasku pakotti salolaiset kaupoille helmikuussa – kaksi kautta sitten Juan Pattillon loukkaantuminen aloitti korvaavat toimenpiteet tammikuussa. Vilpas vaihtaa korinaluspelaajan – tällä kertaa Korisliigan kärkijoukkueen paikalla. PeU-Basketin ensimmäinen kotiottelu miesten I divisioona B:ssä, PeU-Basket–Munkkiniemen Kisapojat tänään kello 17 Perniön liikuntahallilla. Samalla mahdollistuu sekin, että hän pystyy tarvittaessa pelaamaan vielä myös Vilppaan otteluissa. JO KOKENUT EUROOPAN KIERTOLAINEN Maurice Pearson uu u Syntynyt 27.11.1989 uu u Pelipaikka: 4–5 (iso laitahyökkääjä/sentteri) uu u Pituus/paino: 206 cm, 106 kg. Hän tarvitsee vain lisäaikaa sopeutuakseen eurooppalaiseen koripalloon, toteaa Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo. Varsinainen korinaluspelote Vilppaalta on kuitenkin ajoittain puuttunut. Vilppaalla on koko seurahistorian aikana ollut vain ajoittain yhtä pitkiä (206 senttimetriä) pelaajia
Tämä fakta ei kuitenkaan muuta sitä, että Siréninkin loppusijoitus painui 40 huonommalle puolen (42:n). Kyseisen ikäluokan kilpailumatka oli 11,1 kilometriä. Yksi sellainen tapahtui perjantai-iltana ja myös perjantain ja lauantain välisenä yönä. Miesten kisan voitosta nähtiin melkoisena yllätyksenä loppukirikamppailu – yllätyksenä siksi, että matkan pituus oli todellakin erikoispitkä eli 27,5 kilometriä. Niinpä olen nyt tyytyväisempi, totesi Katajan valmentaja Greg Gibson. 35-vuotiaiden naisten paras oli puolestaan Paimion Rastin latvialaiskilpailija Inga Dambe. SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KORIPALLO Salolaisen koripallokulttuurin ilmentymiä näkee nykyisin jo hyvinkin usein. Se sai myös viimeisen hyökkäyksen, jossa tasoitusyritys ei kuitenkaan onnistunut. Ottelu alkoi perjantaina kello 21 Salon Urheilutalolla. Naisten puolella kymmenen joukkoon ylsivät seitsemänneksi sijoittunut Sari Anttonen ja juuri kymmenenneksi suunnistanut Saila Kinni. Kaupungin koripallokulttuurin ilmentymiä Salon yössä Vilpas Ultras kävi kannustamassa SaTon voittoon ja vastaanotti ”oman” joukkueensa pikkutunneilla. EM-mitalinkin kesällä saavuttanut Paimion Rastin Arola vei mestaruuden myös SM-erikoispitkällä. – Hopea on ehkä jopa enemmän, mitä täältä odotin ja kertoo hyvää talvea ajatellen. Näin kolmanneksi viimeisellä, että Kirsi (Nurmi) teki rinteessä virheen, ja ajattelin, että nyt on paikka iskeä, kertasi puolestaan Kaskinen. Kataja murskasi lauantain kotipelissään Tampereen Pyrinnön 98–66 (49–26). Esimerkiksi paikallisen sporttiravintolan skriiniltä ottelua seuranneet Vilpas Ultras -kannattajaryhmän jäsenet ottivat edustusjoukkueen vastaan yön pikkutunteina. Ankkurin edustajista mestariksi pyyhälsi Kempin lisäksi Markku Kaartinen, joka oli ykkönen 50-vuotiaiden miesten sarjassa. Salon seudulle neljä erikoispitkän Suomen mestaruutta. Pääsarjoissa niin sanotuille plakettisijoille eli kymmenen parhaan joukkoon ylsivät Paimion Rastin Eveliina Hirvonen ja Angelniemen Ankkurin Tuomo Mäkelä. Metsä oli kaunista ja rata erittäin hieno, sanoi Kemp Suunnistusliiton tiedotteessa. Nokia avasi pistetilinsä niukalla 87–84 (44–39) -kotivoitolla Kauhajoen Karhusta. Angelniemen Ankkurin Mikko Sirén oli toiseksi paras suomalaismies. Nokialle 1. Maailmancupin ensikertalainen Elias Kuukka sijoittui 19:nneksi. Ensin Vilpas haki korisliigavoiton Lapualta. Naisten pääsarjassa voitto meni Kanadaan ja Angelniemen Ankkurille, kun Emily Kemp oli kisan ykkönen. SaTo on aloittanut II divisioonan kahdella voitolla kolmesta ottelusta. Kemp saavutti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. voitto Miesten Korisliigassa voitokkaasti jatkava Joensuun Kataja kaatoi muutaman päivän välein molemmat viime kevään finalistit. Teimme muutamia korjauksia edellispelistä etenkin puolustukseen, ja lopputulos oli nyt parempi. Hopeamitalisti, hiihtosuunnistuksen MM-mitalistinakin tunnettu Mira Kaskinen hävisi voittajalle tasan kaksi minuuttia. –. SaTo pelasi miesten II divisioonan kotiottelunsa voitokkaasti Raholan kakkosjoukkuetta vastaan. Miesten Suomen mestariksi leivottiin Ikaalisten Nousevan-Voiman Mikko Knuuttila. Hän käytti 18,5 kilometrin matkaan kaksi tuntia, 18 minuuttia ja 26 sekuntia. 15-vuotiaiden poikien sarjassa Topias Arolalla on ollut loistava kausi. – Kun aloitin suunnistuksen viisi vuotta sitten, sanoin, että voitan 2016 Suomen mestaruuden. Paluumatka lakeuksilta alkoi illalla, ja joukkue saapui kotiin yön pikkutunteina. Kuten Kempille, oli mestaruus myös Knuuttilalle ensimmäinen. Emily Kemp nousee askel askeleelta kohti maailman kärkeä. Kilpailun parhaan ajan teki venäläinen Andrei Hramov, mutta koska hän ei asu pysyvästi Suomessa, oli hän mukana kilpailun ulkopuolisena osallistujana. Karhu johti tasaista peliä vielä neljä minuuttia ennen loppua. SUNNUNTAINA 16. (STT). Se näköjään piti. Vielä on suunnistustekniikan kanssa tekemistä, mutta hyvän valmentajan kanssa pystyy kehittymään, kiitteli Knuuttila. Sirén toiseksi paras suomalaismies – sijalla 42 SSS | Olli Mäntylä Suomen miehet väläyttivät MM-kisojen viestissä osaamistaan, mutta pääsääntöisesti miehet ovat erittäin kaukana maailman kärjestä. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 B C V I E N N A ”Maurice tuo kokoa molempiin päihin, atleettisuutta, sisäpeliä, palloscreenpelaamista sekä kokemusta.” Joonas Iisalo Arola, Dambe, Kaartinen, Kemp SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi SUUNNISTUS Salon seudun kilpailijat ylsivät neljään kultamitaliin SMerikoispitkällä Tampereella. Hopealle päätynyt Hiidenkiertäjien Otto Loukkalahti hävisi Knuuttilalle vaivaiset kaksi sekuntia. Raholasta ei juuri vastusta ollut, kun kamppailu päättyi kotivoittoon pistein 85–33. Maailmancup päättyy tänään finaalisprinttiin. Tämä tuli todistetuksi Sveitsin Aaraussa, jossa kisattiin maailmancup-kauden toiseksi viimeinen tapahtuma, pitkät matkat. Välillä osa kannattajista oli antamassa tukeaan myös Salon Tovereille. – Aivan parasta puristusta en saanut itsestäni irti yksin juostessa. Marika Teinin kilpailu jäi kesken. Kirsi Nurmi sijoittui lopulta pronssille häviten Kempille nelisen minuuttia. Hirvonen oli naisten kisan yhdeksäs, ja samalle sijalle päätyi Mäkelä miesten maratonmatkalla
Ei ollut mikään helppo kisa, ja koko ajan sai olla tarkkana irtiottojen kanssa, Lepistö kuvaili reilun kolmen tunnin koitosta 35 asteen helteessä. Jalkapalloja futsalkenttien väriläiskä Mostagh Yaghoubi pelasi eilen kauden ensimmäisen ottelunsa SoVon riveissä ja saalisti heti kaksi syöttöpistettä. Lepistön taktiikka toimi ratkaisuvaiheissa hyvin, sillä hän pysytteli sprinttitähti Wildille kovasti töitä tehneen Hollannin joukkueen takana kuin takiainen. Lisäminuuteilla Voca siirsi iltapäivän neljännellä osumallaan SoVon 5–4-johtoon ja lopussa vielä Istrefi (2+1) sekä Mergim Bushi pääsivät roikottamaan pallon tyhjään kemiläismaaliin. Tehomiesten ohella SoVon kantaviin voimiin lukeutui torjuntavuorossa ollut maalivahti Joonas Puolamäki. –. Lepistö taisteli maailmanmestaruudesta maaliviivalle saakka. Lepistö ehti kisoissa jo ensimmäiseksi aikuisten MM-mitalistiksi, kun hän voitti joukkueaikaajon pronssia ammattilaistallinsa riveissä. Lotta Lepistö saavutti Suomen ensimmäinen aikuisten MM-mitalin maantieajossa. Tämän kauden liigatulokas Voca on latonut neljässä ensimmäisessä pääsarjapelissään huikeat yksitoista maalia ja johtaa ylivoimaisesti sarjan maalipörssiä. Aika hässäkkää oli loppuvaiheissa, mutta pidin paikkani Wildin takana. Kisa oli rankka, ja keskeyttäneitä riitti. Noin 135 kilometrin kisa tasaisella reitillä tuotti Lepistön mainitsemia irtiottoja, joista vaarallisin oli kokeneen amerikkalaisen Amber Nebenin isku 40 kilometriä ennen maalia. Silti 27-vuotias noormarkkulainen oli palkintojenjaossa yhtä hymyä: hyvän kauden päätteeksi mitalia toivottiin ja se saatiin. Uskomatonta, mitali henkilökohtaisessa kisassa. Voittoon ei riittänyt, mutta silti, voi vitsi tätä (mitalia), pronssille ennen puolustavaa maailmanmestaria Lizzie Deignania rutistanut Lepistö kuvaili onnellisena. STT | Janne Lehikoinen PYÖRÄILY Lotta Lepistö teki Qatarin Dohassa suomalaista pyöräilyhistoriaa poljettuaan kolmanneksi maantiepyöräilyn naisten MM-maantieajossa. Rohkea yritys kuitenkin ajettiin kiinni, ja näin edessä oli ennakkoarvailujen mukaisesti sprintterien taistelu loppusuoralla. Lepistölle kisan aikana työtä tehneestä Suomen joukkueesta Rosa Törmänen oli lopputuloksissa 78:s. Laura Vainionpää ja Antonia Gröndahl keskeyttivät. LOKAKUUTA 2016 Juha Laakso FUTSAL Someron Voima Futsal pidensi voittoputkensa liigassa kolmen kierroksen mittaiseksi, kun se nousi eilen 7–4 (4–4/2–2)-jatkoaikavoittoon FC Kemin kotikentällä. Syöttötilaston ykkösnimi Istrefi varmistaa sovolaisten kaksoisjohtoa niin ikään yhdellätoista tehopinnalla. Helteessä onnensa kukkuloilla Lotta Lepistö (oik.) jaksoi pinnistää loppuun asti. Kuuma oli, ja välillä oksennus suussa, kun mentiin niin kovaa. Voittoa hain, mutta kyllä tämäkin maistuu, Lepistö iloitsi STT:lle puhelimitse Dohasta. Vasta 20-vuotias tanskalainen on nuorten maailmanmestari muutaman vuoden takaa, mutta silti hänen voittonsa oli yllätys. Mitali on Suomen ensimmäinen henkilökohtainen MM-mitali maantieajossa yleisessä sarjassa. Lepistö kuitenkin runnoi suomalaisella sisulla kovien pyöräilymaiden joukkueiden puristuksessa. Tanskan Amalie Dideriksen oli kuitenkin loppukirin nopein, ja Lepistön edelle ehti myös Hollannin Kirsten Wild. Joukkueena emme tänään onnistuneet, mutta onneksi muutaman kaverin henkilökohtaiset taidot kantoivat voittoon asti, SoVon pelaajavalmentaja Aapo Hakala kommentoi. Ehkä vähän aikaisemmin olisin voinut lähteä (loppukiriin), mennä kaikki tai ei mitään -tyylillä tietäen, että kyllä minä tämän osaan. Gezin Voca pidensi Voiman voittoputkea Pohjoisen turnee jatkuu tänään Oulussa. K U V A T : L E H T I K U V A / A F P / K A R I M J A A F A R L E H T I K U V A / A F P / K A R I M J A A F A R. SoVo päättää pohjoisen turneensa kohtaamalla tänään Tervarit Oulussa. Toivat pulloja ja jäätä heti kun pyysin ja kyselivät aina, että onko kaikki hyvin, Lepistö kehui historian teossa avittaneita joukkuetovereitaan. Tytöt olivat mahtavia. Ja kaiken päälle vielä onnittelukukat ja kädenpuristus pyöräilylegenda Eddy Merckxiltä. Vielä puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua kotijoukkue oli 4–2-johtonumeroin etenemässä kohti kauden avausvoittoaan. –. –. – Loppunumerot mairittelevat meitä ja pisteitäkin saimme enemmän kuin pelillisesti ansaitsimme. URHEILU 26 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Rutinoidun SoVon kantti kesti tiukan tilanteen ja vieraat nousivat tehoduonsa Gezin Voca–Arber Istrefi johdolla 4–4-lukemiin ja viiden minuutin jatkoajalle. Ratkaisukiriin hän pääsi hyvistä asemista, mutta Dideriksen oli maaliviivan tuntumassa röyhkeän vahva ja myös kisan suuriin ennakkosuosikkeihin lukeutunut Wild sai pettymyksekseen taipua. –
John Isner USA/Jack Sock USA–Bob Bryan USA/Mike Bryan USA 6–2, 7–6 (7–2). A-pojat SM-sarja, avauskierros: MuKi–Vilpas 113–56 (61–23) Vilppaan pisteet/levypallot: Aarni Saario 0/2, Lasse Soljama 9/1, Ville Nieminen 2/2, Visa Virtanen 5/2, Werneri Vihiniemi 2/1, Väinö Nykänen 10/9, Leevi Nurmi 4/0, Aleksi Töyry 3/3/3s, Juuso Virtanen 6/4, Mikael Saari 10/1, Niilo Hilke 5/6. Niko Markkula rp. Eden Hazard 2–0, 80. EUROJACKPOT Päänumerot: 7, 10, 25, 39, 42 Tähtinumerot: 3, 6 Voitonjako: 5+2 oikein 1 kpl voittoosuus 90 000 000,00 e, 5+1 oikein 2 780 570,90 e, 5 oikein 109 022,70 e, 4+2 oikein 3 276,60 e, 4+1 oikein 211,10 e, 4 oikein 93,80 e, 3+2 oikein 46,10 e, 2+2 oikein 17,30 e, 3+1 oikein 16,90 e, 3 oikein 14,20 e, 1+2 oikein 8,30 e, 2+1 oikein 7,50 e KENO Päiväarvonta: 1, 6, 7, 10, 13, 15, 16, 19, 26, 27, 32, 36, 37, 39, 46, 48, 57, 62, 69, 70. Charlie Daniels 1–0, 34. Marika Teini Suomi keskeytti. Jäähyt yhteensä: KK-V 6x2 min + Pasi Sinivaara 10 min + Teemu Kulosaari 5+20 min (pelirangaistus), Kiekkohait 4x2 min + Kyle Moffett 5+20 min (pelirangaistus). JJK–AC Oulu, Jaro–GrIFK, TPS–EIF, KTP–Haka, Jazz– KPV. TENNIS Shanghai, Kiina, ATP1000-turnaus, palkintoarvo 7. lähtö: 9 T.Rex, poissa: 7. Gylfi Sigurdsson 2–1, 57. Maalivahtien torjunnat: Joonas Itäjärvi KK 8+8+12+1=29, Lauri Suutari Ki 15+17+4+3=39. UU-Korihait–Vilpas-05 White 30–61 (22–32) Vilpaan pelaajat Tino Yli-Junnila 20, Niilo Määttänen 5, Sulo Paju 12, Eetu Kirjavainen 10, Topias Paganus 10, Jimi Aho 4, Nuutti Oksanen, Veeti Korpineva, Elmeri Lindström, Aapo Aakula. lähtö: 1 Bret Boko, poissa: 3. Dele Alli 1–1. SUNNUNTAINA 16. Ville Sevon 1–0, 39. Haka–JJK 2–4 (2–1) 3. Tommi Kari 2–3, 63. Miehet: 1) Matthias Kyburz Sveitsi 1.24.47, 2) Olav Lundanes Norja 1.25.08, 3) Carl Godager Kaas 1.26.49, 4) Magne Dähli Norja 1.28.06, 5) Jonas Leandersson Ruotsi 1.28.15, 6) Gernot Kerschbaumer Itävalta 1.28.16,..19) Elias Kuukka Suomi 1.32.58, 42) Mikko Siren Suomi 1.40.28, 43) Einari Heinaro Suomi 1.40.57, 50) Eetu Savolainen Suomi 1.42.24, 52) Olli-Markus Taivainen Suomi 1.42.50. 3–1, 65. 2–1, 51. Yleisöä: 876. Argentiinan liiga: Bahia–Obras 63–62 (30–29) O: Samuel Haanpää 0/2. Stanislas 4–1, 83. Pyrintö–Korihait. Ulosajo: 76. Kauhajoki: Kammeon Holsey 22/5, Austin Hollins 14/3, Kevin Ware 13/4, DeVaughn Washington 12/3, Samuli Vanttaja 9/5, Joonas Lehtoranta 8/2, Bojan Sarcevic 6/1, Jussi Myllyniemi 0/0, Perttu Salmi 0/0, Valtteri Pihlajamäki 0/0. Sunnuntain finaali: Kontinen/Peers–Isner/Sock. Diego Costa 1–0, 33. Arsenal–Swansea 3–2 (2–1) 26. Kobrat– Korihait, 21.?10. SUUNNISTUS Aarau, Sveitsi, maailmancup, pitkä matka: Naiset: 1) Judith Wyder Sveitsi 1.13.14, 2) Sabine Hauswirth Sveitsi 1.15.16, 3) Tove Alexandersson Ruotsi 1.15.57, 4) Svetlana Mironova Venäjä 1.19.13, 5) Julia Gross Sveitsi 1.20.54, 6) Maja Alm Tanska 1.22.02, 7) Sari Anttonen Suomi 1.22.17,..10) Saila Kinni Suomi 1.23.47, 23) Merja Rantanen Suomi 1.24.00. L E H T I K U V A / K A L L E P A R K K I N E N. Erotuomari: Joni Hyytiä. 4–7, 4–4 (2–2) Ilves FS– Sievi FS 3–4 (vm. Etelä-Amerikan liiga, alkulohkovaiheen päätöspeli: Ciclista Olimpico, Argentiina–Uniceub, Brasilia 86–70 (38–40) C: Juho Nenonen 11/10. Callum Wilson 5–1, 88. NHL-liiga perjantaina, suomalaistilastot: Nashville–Chicago 3–2 (2–2, 1–0, 0–0) N: Pekka Rinne 22/24 torjuntaa. Miesten 1. Nacer Chadli 1–0, 89. Ryan Mason 1–1, 41. lähtö: 16 Tulinko, poissa: 4. Bournemouth–Hull 6–1 (3–1) 5. Bundesliiga lauantaina: Eintracht Frankfurt–Bayern München 2–2 (Lukas Hradecky EF 90 min) Englannin Valioliiga lauantaina: Chelsea–Leicester 3–0 (2–0) 7. EIF–Jaro 1–2 (1–1) 9. Minipojat-05, I divisioona, läntinen alue: Vilpas-05 White–TuNMKY White 89–40 (47–16) Vilppaan pelaajat Tino Yli-Junnila 22, Sulo Paju 18, Elmeri Lindström 12, Eetu Kirjavainen 16, Jimi Aho 6, Topias Paganus 10, Niilo Määttänen 4, Aapo Aakula 1, Veeti Korpineva, Nuutti Oksanen. 821. Crystal P–West Ham 0–1 (0–1) 19. Mesut Özil 3–1, 66. Theo Walcott 1–0, 33. Manchester C 8 6 1 1 19–8 19 Arsenal 8 6 1 1 19–9 19 Tottenham 8 5 3 13–4 18 Liverpool 7 5 1 1 18–10 16 Chelsea 8 5 1 2 15–9 16 Everton 8 4 3 1 12–6 15 Manchester U 7 4 1 2 13–8 13 Crystal P 8 3 2 3 11–9 11 Bournemouth 8 3 2 3 12–12 11 West Bromwich 8 2 4 2 9–8 10 Southampton 7 2 3 2 7–6 9 Watford 7 2 2 3 12–13 8 Leicester 8 2 2 4 8–14 8 Burnley 7 2 1 4 5–9 7 West Ham 8 2 1 5 9–17 7 Hull 8 2 1 5 8–20 7 Middlesbrough 7 1 3 3 7–10 6 Stoke 8 1 3 4 7–16 6 Swansea 8 1 1 6 8–15 4 Sunderland 8 2 6 6–15 2 JÄÄKIEKKO Liiga: HPK–SaiPa 4–0 (1–0, 2–0, 1–0) Ilves–Kärpät 0–2 (0–0, 0–1, 0–1) Lukko–KalPa 2–3 (0–1, 0–1, 2–1) Pelicans–Tappara ja. Stoke–Sunderland 2–0 (2–0) 8. Kataja–Kauhajoki, 24.?10. Tänään: OPS–Honka (1. lähtö: 5 Huimariina, poissa: 12 2. KPV–KTP 1–1 (0–0) GrIFK–Jazz 2–0 (1–0) JJK 26 15 4 7 47–37 49 TPS 26 15 3 8 57–38 48 Jaro 26 12 8 6 45–29 44 AC Oulu 26 12 7 7 49–29 43 KPV 26 11 5 10 39–42 38 GrIFK 26 10 3 13 29–41 33 Haka 26 8 7 11 39–43 31 EIF 26 10 1 15 36–50 31 KTP 26 6 9 11 44–47 27 Jazz 26 4 7 15 34–63 19 Viimeiset ottelut: 22.. Kauhajoki– Korihait, KTP–Seagulls, 20.?10. lähtö: 6 Dreaming Blues, poissa: 5, 14 5. Steve Cook 2–1, 45. Romelu Lukaku 0–1, 72. Nenosen Olimpico selvisi jatkolohkovaiheeseen. West Bromwich –Tottenham 1–1 (0–0) 82. Naisten SM-sarja: Lukko–Kuortane 1–4 (1–1, 0–3, 0–0), KJT–KalPa 1–5 (0–1, 1–0, 0–4), HPK–Kärpät 3–2 (2–1, 0–1, 1–0), Ilves–Espoo United 3–1 (1–0, 1–1, 1–0) KHL, suomalaistilasto: Salavat Julajev Ufa–Barys Astana 5–2 (0–1, 2–0, 3–1) S: Sami Lepistö 1+0, Teemu Hartikainen 0+1. Ulosajo: 70. 3-3, 3-3 (2-2) Tervarit–GFT 5–6 (4–5) Leijona Futsal 4 4 24–6 12 Sievi Futsal 4 3 1 24–8 11 SoVo 4 2 1 1 23–15 9 Ruutupaidat 4 2 2 12–11 6 Ilves Futsal 4 1 1 1 1 12–12 6 PP-70 4 1 1 2 12–17 5 GFT 2 1 1 8–8 3 KaDy 3 1 2 6–11 3 Tervarit 4 1 3 13–23 3 Riemu 2 1 1 12–12 2 FC Kemi 4 2 2 6–21 2 PJK 3 1 2 8–16 1 JALKAPALLO Miesten Ykkönen: AC Oulu–TPS 0–1 (0–0) 55. Kunkkunumero: 19 Ilta-arvonta: 12, 19, 25, 27, 29, 32, 33, 34, 36, 39, 41, 45, 46, 47, 48, 54, 55, 62, 67, 70. Yleisöä: 92. Yleisöä: 2. osaottelu 2–2). Manuel Lanzini 0–1. Victor Moses 3–0. VAKIOVEIKKAUS Oikea rivi: X1X 112 1XX 2XX 1 Voitonjako: 13 oikein 20 kpl voittoosuus 10 410,40 e, 12 oikein voittoosuus 322,80 e, 11 oikein voitto-osuus 31,80 e, 10 oikein voitto-osuus 10,00 e. KORIPALLO Miesten Korisliiga: Nokia–Kauhajoki 87–84 (23–21, 21–18, 20–25, 23–20) Nokia: Eldar Skamo 21/6, Papa Dia 19/12, Ra Anthony Sanders 14/7, Joni Harjula 8/1, Isaiah Wilkerson 8/5, Daniel Dolenc 7/1, Kentwan Smith 5/1, Henri Hirvikoski 3/0, Niko Mattila 2/1, Waltteri Mäkelä 0/0, Ville Haapoja 0/0. Granit Xhaka (Arsenal). Samu Alanko 1–1, 66. Elias Ahde 1–0, 9. Kunkkunumero: 36 LAUANTAI-JOKERI Jokerinumero: 9 5 3 6 4 3 9 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 5 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 12 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e LAUANTAI-LOMATONNI Oikea rivi: Kööpenhamina 43 Voitonjako: Kaupunki ja numero oikein 23 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, Kaupunki oikein 5,00 e LOTTO Oikeat numerot: 1, 3, 4, 21, 23, 28, 34 Lisänumerot: 8, 12 Tuplausnumero: 39 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 8 kpl voitto-osuus 34 812,80 e, 6 oikein 1 994,30 e, 5 oikein 47,30 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 83 kpl voitto-osuus 94,60 e, 4 oikein 20,00 e PERJANTAI-JOKERI Jokerinumero: 2 5 9 2 3 7 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e PERJANTAI-LOMATONNI Oikea rivi: Barcelona 55 Voitonjako: Kaupunki ja numero oikein 41 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, Kaupunki oikein 5,00 e TOTO76 Oikea rivi: 1. Tahvanainen 2–4. LOKAKUUTA 2016 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 FUTSAL Miesten liiga: Leijona Futsal –Ruutupaidat 4–1 (2–0) FC Kemi– SoVo Ja. Yleisöä: 667. 4–3 (2–2, 1–0, 0–1, 1–0) TPS–HIFK 1–2 (0–1, 1–1, 0–0) Ässät–JYP 5–4 (2–1, 0–2, 3–1) Tappara 11 7 2 2 32–22 23 KalPa 11 6 1 2 2 29–23 22 HPK 11 4 4 1 2 30–21 21 Sport 11 5 2 1 3 26–20 20 Ässät 11 5 2 4 24–24 19 HIFK 11 4 3 1 3 25–23 19 Pelicans 11 5 1 1 4 34–21 18 TPS 11 4 3 4 30–25 18 Jukurit 11 5 2 4 23–23 17 Kärpät 11 4 1 2 4 22–25 16 Ilves 11 3 2 2 4 32–35 15 JYP 11 2 2 4 3 25–27 14 SaiPa 11 3 1 7 27–38 10 Lukko 11 1 1 2 7 24–35 7 KooKoo 10 1 1 2 6 17–38 7 Seuraavat ottelut: 18.?10. Jukurit–Ässät, Tappara–HPK, JYP–Lukko, KalPa– Sport, Miesten II divisioona, länsirannikon lohko: KK-V–Kiekkohait 3–2 vl (1–0, 1–1, 0–1, 0–0, 1–0) 5.54 Eetu Majalahti (Juuso Koivu–Kristian Ruisma) 1–0 yv, 25.37 Saku Vuori (Eemeli Lagerbom) 1–1, 39.33 Ruisma (Santeri Halme–Majalahti) 2–1, 45.56 Niklas Vuoriranta 2–2, Voittomaalikilpailu: Koivu 3–2. Kaksi viimeistä putoavat Kakkoseen. Kiekkohait– Chiefs, EjL–Rockets, ParSport–RNK Hoci, Lluja–KuKi, Haka–KK-V. Erotuomarit: Johannes Sarekoski, Ari Malkamäki, Jukka Mustapää. TULOSPÖRSSI PÄIVÄN PELIT Niklas Hagman palasi jääkiekon Liigaan Kärppien paidassa, vastustajanaan tässä tapauksessa Ilveksen Arto Laatikainen. Chiefs–EjL 4–5 ja. Allen 2–0. Sarjan voittaja nousee liigaan, sarjakakkonen liigakarsintaan. C-pojat, läntisen alueen II divisioona: Salon Vilpas–Nako 35–49 Vilppaan pisteet: Samuli Ruohonen 3, Jimi Juuti 6, Matias Rämö 2, Jami Viander 1, Aaro Luojus 14, Aaron Huntus 9. Erotuomari: Tommi Grönman. Suomalaispelaajien otteluita Euroopassa ja Etelä-Amerikassa: Ranskan ProB-liiga: Roanne–Lille 99–96 (52–43) R: Matti Nuutinen 8/6/2s, Antti Kanervo ei ollut kokoonpanossa. Manchester C–Everton 1–1 (0–0) 64. Erotuomarit: Pekka Saros, Karolina Andersson, Markku Karppinen. 1-2) ja. Riku Sjöroos 0–1. Pyrintö: Wally Judge 14/14, Antero Lehto 12/3, J’Nathan Bullock 12/7, Ricky Minard 11/6/5 syöttöä, Topias Palmi 8/1, Joonas Pentti 6/0, Justus Kilpinen 3/4, Ville Pekkola 0/1. osaottelu: Gnistan–MuSa 1–0, 1–0 (0–0) 57. Aaron Cresswell (West Ham). Walcott 2–0, 38. Borja Baston 3–2. Kouvot–KTP, 23.?10. lähtö: 9 Better Boost, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 1763,90 e., 6 oikein voitto-osuus 42,50 e. Yleisöä: 1. Miesten Ykkösen nousukarsinta, 2. Kataja–Pyrintö 98–66 (26–12, 23–14, 24–19, 25–21) Kataja: Joey King 24/4, Ilari Seppälä 17/2/5 syöttöä, Nino Johnson 12/3, Teemu Rannikko 12/3/10 syöttöä, Jarekious Bradley 11/2, Daniel Mullings 10/9, Atte Perttu 6/2, Johannes Lasaroff 2/1, Tommi Huolila 2/3, Jesse Niemi 2/0, Vesa Mäkäläinen 0/2. Yleisöä: 732. 10. Yhteismaalit 1–1, Gnistan voitti rangaistuspotkukilpailun 4–3 ja nousi Ykköseen. Alberto Alvarado 1–2. Joe Allen 1–0, 45. Saksan 1. Junior Stanislas rp. Dan Gosling 6–1. Erotuomari: Atte Jussila. Nolito 1–1. Toni Tahvanainen 2–2, 55. lähtö: 2 Hermanni Totki, poissa: 6. Biran Jeng 1–0. divisioona A: HBA–ONMKY 97–86 (57–34) Lahti 3 3 240–207 6 JKS 3 2 1 270–257 4 FoKoPo 3 2 1 283–276 4 JBA 3 2 1 231–223 4 EU 3 2 1 216–184 4 Tarmo 3 1 2 261–272 2 ToPo 2 1 1 144–159 2 HBA 3 1 2 259–254 2 ONMKY 4 1 3 309–341 2 Pyrintö II 3 3 206–246 Seuraavat ottelut: tänään Tarmo– Lahti, EU–ONMKY, FoKoPo–ToPo. Vilpas 4 4 355–313 8 Kataja 3 3 289–218 6 Seagulls 3 3 248–219 6 Kobrat 4 2 2 319–319 4 KTP 4 2 2 299–311 4 Nokia 4 1 3 305–335 2 Korihait 4 1 3 305–335 2 Kauhajoki 3 1 2 244–235 2 Kouvot 3 1 2 232–257 2 Pyrintö 4 4 310–364 Seuraavat ottelut: 19.?10. 321. 655. 640 dollaria: Miesten nelinpelin välierät: Henri Kontinen Suomi/John Peers Australia–Marin Cilic Kroatia/Mate Pavic Kroatia 6–3, 6–4. KuKi– Haka 5–1 RNK Hoci– LLuja 11–4 KK-V 7 5 1 1 46–27 17 KuKi 7 5 1 1 44–24 16 LLuja 7 4 1 2 37–28 14 Chiefs 7 4 1 2 31–46 13 Rockets 7 2 1 2 2 26–21 10 Kiekkohait 7 2 1 2 2 26–23 10 EjL 7 1 3 3 35–38 9 ParSport 7 2 1 4 28–41 7 RNK Hoci 7 2 5 40–45 6 Haka 7 1 6 24–44 3 Seuraavat ottelut: 22.10. Jaakko Rantanen 2–0, 43. Calgary–Edmonton 3–5 (2–1, 0–1, 1–3) C: Jyrki Jokipakka 1+0. MiniVakio: 7 oikein 242 kpl voitto-osuus 103,10 e
(KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. H18 18,1 km: 18) Atte Nokka Rasti 88 2.14.46, 24) Arttu Laaksonen Angelniemen Ankkuri 2.21.59. RAVIT LAHTI 1. Toto (1-2-3): 11,44 3,35-2,316,93 32,98. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. lähtö, lv 2140 m: 1) Exuberance/ TULOSPÖRSSI. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. D15 9,1 km: 9) Milja Väätäjä Paimion Rasti 1.25.23. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. 2. Moto2: 1) Johann Zarco Ranska, Kalex 1.49,961, 2) Thomas Lüthi Sveitsi, Kalex –0,067, 3) Franco Morbidelli Italia, Kalex –0,356. D16 10,2 km: 11) Anu Saarinen Rasti 88 1.31.37, 16) Renja Roos Angelniemen Ankkuri 1.36.59. 206 (–7): Mikko Ilonen Suomi 66+71+69 (20:s) 208 (–5): Roope Kakko Suomi 72+68+68 (34:s) 214 (+1): Mikko Korhonen Suomi 71+68+75 (69:s) LENTOPALLO Miesten Mestaruusliiga: Sampo–Leka 3–1 (25–17, 23–25, 25–10, 25–16), Isku–Loimu 3–1 (25–23, 25–19, 32–34, 27–25) Naisten Mestaruusliiga: Pieksämäki–LiigaPloki 1–3 (19–25, 20– 25, 26–24, 18–25) OrPo–HPK 0–3 (19–25, 19–25, 12–25) PYÖRÄILY Doha, Qatar, maantiepyöräilyn MMkilpailut: Naisten maantieajo, 134,5 km: 1) Amalie Dideriksen Tanska 3.10.27, 2) Kirsten Wild Hollanti, 3) Lotta Lepistö Suomi, 4) Elizabeth Deignan Britannia, 5) Marta Bastianelli Italia, 6) Roxane Fournier Ranska, 7) Chloe Hosking Australia, 8) Sheyla Gutierrez Espanja, 9) Joelle Numainville Kanada, 10) Jolien D’Hoore Belgia kaikilla sama aika, ... 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. D70 5,1 km: 1) Kaarina Rahkasuo Rasti 88 1.09.10, 8) Marja-Liisa Ojamaa Salon Viesti 1.20.50, 17) Pirkko Eskola Rasti 88 1.52.20. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@ sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 28 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. H15 11,1 km: 1) Topias Arola Paimion Rasti 1.17.50, 13) Klaus Haanpää Paimion Rasti 1.32.11. H75 6,3 km: 23) Niilo Tuominen Rasti-Perniö 1.37.27, 34) Pauli Kleemola Perttelin Peikot 2.04.21, 35) Bengt Holmström Kimito SF 2.05.19. ma-pe klo 8.3015.30, Puhelin: (02) 770 2610. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 78) Rosa Törmänen Suomi jäljessä 39 sekuntia. H85 4,5 km: 2) Eero Liski Lounais-Hämeen Rasti 1.20.33. D35 12,7 km: 1) Inga Dambe Paimion Rasti LAT 1.32.25, 8) Tiina Väre Someron Esa 1.55.34, 14) Tiina Karvonen Someron Esa 2.24.25, 16) Tuula Sinkkonen Rasti 88 2.28.57. D60 7,8 km: 20) Pirjo Lähteenmäki Paimion Rasti 1.52.00, 31) Pirjo Karvonen Suomusjärven Sisu 2.09.59, 38) Margit Riikonen Perttelin Peikot 2.36.14. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. poissa: 4. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 3. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. H40 19,8 km: 27) Rami Heikkonen Suomusjärven Sisu 2.52.31, 33) Matti Horppu Perttelin Peikot 3.14.42. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/ pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. H16 13,6 km: 19) Vesa Nokka Rasti 88 1.51.46, 34) Teemu Kerkola Suomusjärven Sisu 3.19.43. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. lähtö, lv 2140 m Kyvyt Esiin divisioonakarsinta: 1) Southwind Mardigra/ Jarkko Ristimäki 16,4a (34,26), 2) Wille’s Rainmaker 16,4a (30,73).3) News Point 16,4a (28,24).4) Halt Of Avalanche 16,5a (38,7). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. D45 11,8 km km: 10) Tiina Kerkola Suomusjärven Sisu 2.06.13, 29) Helena Havia-Kinnala Angelniemen Ankkuri 2.41.50. H60 11,8 km km: 5) Ilkka Saarimäki Angelniemen Ankkuri 1.39.14, 16) Jari Pellinen Angelniemen Ankkuri 1.48.46, 23) Tapio Halme Angelniemen Ankkuri 1.55.45, 45) Mårten Lindroos Kimito SF 2.15.30. H20 21,8 km: 21) Nico Kerkola Suomusjärven Sisu 3.04.45. LOKAKUUTA 2016 KAMALA LUONTO Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/ pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. lähtö, sh 2140 m: 1) Egoa On/Tuomas Pakkanen 28,5a (11,44), 2) Aronin Muisto 28,6a (4,52).3) Ypäjä Esteriina 29,0a (41,23).4) Lorutyttö 29,0a (35,82). ma-pe klo 8.3015.30, Puhelin: (02) 770 2610. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. D40 12,3 km: 24) Katri Kleemola Perttelin Peikot 2.29.03. D20 13,7 km: 15) Selja Kaartinen Angelniemen Ankkuri 2.16.12. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.1.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. SALIBANDY Miesten liiga: EräViikingit–OLS 9–1 (2–0, 6–0, 1–1) EräViikingit 6 5 1 53–21 10 Indians 5 5 28–9 10 SPV 6 4 2 53–30 8 Classic 4 4 22–15 8 Nokian KrP 6 4 2 39–37 8 Oilers 6 3 1 2 30–34 7 TPS 7 3 4 33–37 6 OLS 6 3 3 25–35 6 LASB 6 2 1 3 34–33 5 Happee 5 2 3 32–39 4 SalBa 6 2 4 20–42 4 Steelers 5 1 4 34–36 2 Koovee 7 1 6 27–36 2 M-Team 5 5 17–43 Seuraavat ottelut: tänään LASB–EräViikingit, SalBa–M-Team, Happee–OLS. H45 18,2 km: 9) Mika Kerkola Suomusjärven Sisu 2.20.43, 16) Timo Parttimaa Angelniemen Ankkuri 2.28.18, 35) Ilkka Nokka Rasti 88 2.52.53. H65 10,8 km: 27) Markku Vesalainen Angelniemen Ankkuri 1.52.34, 37) Lasse Kataja Suomusjärven Sisu 1.59.14, 40) Touko Tuomola Rasti 88 2.05.55, 82) Rauno Riikonen Perttelin Peikot 2.58.44. D50 10,9 km: 10) Anne Nurmi Angelniemen Ankkuri 1.57.25. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@ sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi, ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, Tilaajapalvelu 02 770 2626 TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT GOLF Xiamen, Kiina, naisten Euroopankiertueen kilpailu, palkintoarvo 300 000 euroa: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 203 (–13): Anne van Dam Hollanti 70+66+67, Yuting Shi Kiina 65+68+70 212 (–4): Elina Nummenpää Suomi 67+71+74 (15:s) 213 (–3): Minea Blomqvist-Kakko Suomi 71+71+71 (19:s) 214 (–2): Oona Vartiainen Suomi 72+72+70, Ursula Wikström Suomi 73+70+71 (26:s) 217 (+1): Krista Bakker Suomi 72+74+71 (45:s) 219 (+3): Linda Henriksson Suomi 71+71+77 (50:s) Chandlers Cross, Hertfordshire, Englanti, miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 3 miljoonaa puntaa: Tilanne 54/72 reiän jälkeen (par 71): 197 (–16): Alex Noren Ruotsi 67+65+65 ... ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 57 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. H50 14,0 km: 1) Markku Kaartinen Angelniemen Ankkuri 1.34.09, 41) Kari Haanpää Paimion Rasti 2.16.18. D21 18,5 km: 1) Emily Kemp Angelniemen Ankkuri CAN 2.18.26, 2) Mira Kaskinen Rastikarhut 2.20.26, 3) Kirsi Nurmi Sweden 2.22.19, 9) Eveliina Hirvonen Paimion Rasti 2.29.18, 14) Sanna Kauppila Angelniemen Ankkuri 2.34.28. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). (KMT S14/K15) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. SUUNNISTUS Hämeenkyrö, SM-erikoispitkä: H21 27,5 km: 1) Mikko Knuuttila Ikaalisten Nouseva-Voima 2.49.23, 2) Otto Loukkalahti Hiidenkiertäjät 2.49.25, 8) Tuomo Mäkelä Angelniemen Ankkuri 2.52.56, 12) Markku Elo Angelniemen Ankkuri 2.57.40, 16) Daniel Stenlund Paimion Rasti 3.07.38, 24) Mikko Huhtinen Paimion Rasti 3.20.52, 43) VeliPekka Kuutti Perttelin Peikot 4.05.20. Toto (2-8-9): 34,26 4,676,44-5,06 196,83. Laura Vainionpää Suomi ja Antonia Gröndahl Suomi keskeyttivät. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Postin varhaisjakelupäivystys, puhelin: 0200 30011 (mpm/ pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. RATAMOOTTORIPYÖRÄILY Motegi, Japani, MM-sarjan 15/18 osakilpailu, Japanin gp: Aika-ajot: MotoGP: 1) Valentino Rossi Italia, Yamaha 1.43,954, 2) Marc Marquez Espanja, Honda jäljessä –0,180 sekuntia, 3) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha –0,267. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. H70 8,5 km: 8) Timo Rapakko Suomusjärven Sisu 1.28.29, 13) Kari Kallio Suomusjärven Sisu 1.31.23, 28) Raimo Karvonen Suomusjärven Sisu 1.38.07, 39) Erkki Laine Angelniemen Ankkuri 1.46.43, 44) Juhani Sonkki Paimion Rasti 1.50.30, 58) Jaakko Mäkinen Angelniemen Ankkuri 1.58.10. Moto3: 1) Hiroki Ono Japani, Honda 1.56,443, 2) Andrea Migno Italia, KTM –0,086, 3) Brad Binder Etelä-Afrikka –0,216
*Rahoitusesimerkki: korko 1 %, perustamiskulu 195 €, käsit.kulu 10 €/kk, luottoaika 72 kk, käsiraha 4 550 €, luoton määrä 19 219 €, kk-erä 249,26 €, suur. Lähtöh. Hannu Suominen puh. 4x4 bensiini automaattivaihteistolla. Rahoitusyhtiö: Santander. Koskee yksityishenk. LOKAKUUTA 2016 Korotettu hinta puhelinosakkeesta! www.asiakasturva.fi P. 14 000 €. Lähtöh. Lisätiedot: Rauno Hakala tai www.metsatilat.fi 03 45 800 (ma-pe klo 9-17) ikaalistenmatkatoimisto.fi Hotellipaketit alk. Tarj. mennessä. 239 Paradiis 30.10... 30 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. Lähtöh. 30 000 €. Hlö/B4, sis. Sovi esittely. Salo, Kiikala, Metsäkrapenpyöli 7:22, metsätila 14,8 ha Puusto 883 m³. 20 802,26 €, KSL:n muk. Tarj.8.11. Livekeikka risteilylipun hinnalla osoitteesta eckeroline.fi Hyppää Turusta sopivasti m/s Finlandian aikatauluihin sovitettuihin busseihin ja vaihda Länsisatamassa laivaan. Tarj. Etelärinteestä erittäin hyvä hinta. 50 000 €. 25 €/hytti Varaukset myös p. ja 18.10. Tarj. Tervetuloa koeajamaan! Nouse uudelle tasolle Mokka X 1.6 ecoFLEX M5 115 hv alk. Lähtöh. Tarj. 389 Paradiis 30.10. 075 3040 5110 Tervetuloa! Mokka X on luokkansa uusi tiennäyttäjä. vuosikorko 2,39 %. Kuljetukset Salosta lisämaksusta, sis. 389 Viimsi 30.10... 42 000 €. erä 2 900 €, luotto+luottokustannukset yht. 8.11. 0400 124 832 Antti Rantanen, LKV, p. Somero, Härjenlahti, loma-asunto, Lep-Hakalantie 293 Tontti 0,98 ha, venevalkama. uusia Mokka X -kauppoja 31.10.2016 asti. viim. Saatavuus perustuu varaustilanteeseen. mennessä. Anna Puu 18.1 1. 38 500 €. 3.11. 75 000 €. mennessä. 06000 4300 (1,75 €/puhelu+pvm/mpm) Bonusta matkoista ja laivaostoksista. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 040 500 5176 www.ppauto.fi SALO, Örninkatu 3-5, ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14 | su 11-14 puh. laukunkuljetuksen. Oikeudet muutoksiin pidätetään. mennessä. 91€ Pühajärve 20.10. CO 2 -päästöt 106–152 g/km. 388 Viiking 30.10., 6.11. UUSI MOKKA X ENSIESITTELYSSÄ TÄNÄÄN SUNNUNTAINA 11-14 Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV Turuntie 22 B 19, 24240 Salo Rauno Hakala, LKV, p. PELTOA Salon seudulta. Mikael Gabr iel 11 .11 . Salo, Rekijoki, Nummela 9:52, m-ala metsää 3,6 ha Lampi+rak.lupa. alk. Sovi esittele. 0.4 ltr juoma Tarjous Voimassa 17.-23.10 PELTOA Mäen Maatila Oy/ Simo Mäki Puh. 4.11. alk. Paikkoja rajoitetusti. Liityntävaraukset: www.vainionliikenne.fi. Lähtöh. Salo, Kiskon Kajala, Iso-Kiskon rantakaavatontteja Hp:t 39 000-99 000 €. Rose 3.11... Lähtöh. 199 Fra Mare 30.10... Saatavana useita vaihtoehtoja – mm. 10 000 €. Hp. Se yhdistää katumaasturin monipuolisuuden teknisiin innovaatioihin, joita ei ole tässä luokassa ennen nähty. Somero, Häntälä, Mäenala 2:89, m-ala metsää 4,9 ha Puusto 1058 m³. Sovi esittely. MATKAMYYNTI puh. 406 Laine* 27.10... menn. 040 6548145 Kespan Burgerit & Ateriat Ateriat sis. Varmistetaan yhdessä, että nämäkin upeat esiintyjät saavat vastaansa upean yleisön. Lisätietoa toimistosta! Tervis ja Paradiis jopa -70€ (7 yötä) Tohtori Kiminkinen Pärnussa 5.11. 23 574 € (sis. 050 540 5004 HUOM! KUOLINPESÄT Ostamme/tyhjennämme kuolinpesät Remontointi ja siivouspalvelu Muuttoja kuljetuspalvelu Tuomas 050 302 4393/Meracon Oy 17. Tarj. mennessä. Mikael Gabriel 22. 040 529 0668 etunimi.sukunimi@metsatilat.fi Johtava maaseutukohteiden välittäjä yhteistyössä Metsänhoitoyhdistysten kanssa Salo, Vaskion Lempilä, Syötynmetsä 1:15 metsätila 23 ha Puusto 1380 m³. hlö / 2hh, Hki Ei palvelumaksuja Laadukkaat tilausajot Edullinen ja luotettava VIRON KYLPYLÄT TALLINNA Paketit alk. kuljetukset 26.10., 9.11., 23.11. 2.11. hlö/2hh, Hki Salosta tilausajobussein! Retki Martin Markkinoille 12.11. Salo, Suomusjärvi, Häntelä, Suorinne 2:41, metsätila 5 ha Puusto 428 m³. hlö/2hh, puolihoidolla (*täysihoito). 2 yötä 11.11. Lisätiedot: eckeroline.fi ja vainionliikenne.fi eckeroline.fi N I M E S TÄ Ä N H U O L I M AT TA S U O M A L A I N E N MATKAMYYNTI puh. Mökki. Sanni RISTEILYELÄMYKSIÄ JA AIKAA YHDESSÄ Tähtiartistin keikka Baltic Princessillä nostaa lomatunnelman kattoon – merikeikka on eri keikka! Varaa syyslomaristeilysi silja.fi 23 h -risteily Turusta A lk . 409 7 yötä, to/su Tervis 20.10. 237 G. Hp. toimituskulut). Pekoni Burger Ateria Koskikatu 1 24240 SALO Ma -Pe 6-21 La -Su 8-21 P. Ystävä -ale Etu kerran 2hh:ssa, uusille varauksille. 050 592 9545 VAIN ELÄMÄÄ -ARTISTIT LIVEKEIKALLA m/s FINLANDIALLA. 16.1 2. Liityntäkuljetuksista ei myönnetä Bonusta S-Etukortilla. 25.10. Somero, Somerniemi, Oinasjärvi, Omakotitalo 5h+k+s Helsingintie 1957. 69 000 €. ja 23.10. 0600 157 00 (1,75 €/vastattu puhelu + aina pvm/mpm) tai Turun matkamyymälästä Aurakatu 5. 06000 4300 (1,75 €/puhelu+pvm/mpm) Syksyn seuratuimmat artistit pääsevät irti myös m/s Finlandialla, kun Vain elämää -tähdet ottavat lavat haltuun. Salo, Halikon Yttelä, Nummila 4:19, metsätila 13,5 ha Puusto 1768 m³. 29 48 22h -huviristeilyt, Baltic Queen Yö Queenilla + yö hotellissa 23.10., 13.11., 27.11. tod. 268 3 yötä, to-su 4 yötä, su-to MATKAILU MYYTÄVÄNÄ AJONEUVOT JA MOOTTORITARVIKKEET MYYTÄVÄNÄ HUONEISTOJA JA KIINTEISTÖJÄ HUVIT OSTETAAN HALUTAAN VUOKRATA Kespa Fast Food Kaikki Burger-Ateriat 4, 90 Ma-La klo 16-20 sekä su klo 17-19.45 välisenä aikana Esim. Osa myyty. Mikko Kuuston en
Talent Suomi on huikea viihdeshow, jossa etsitään Suomen mielettömintä talenttia. 09.45 SVT: Lilla Aktuellt skola 10.00 SVT: SVT Nyheter: Korta sändningar 10.05 SVT: Skavlan 11.05 SVT: Gudstjänst 11.50 SVT: Vildmarkstjejer 12.30 SVT: Sverige! 13.00 SVT: SVT Nyheter: Korta sändningar 13.05 SVT: Go’kväll 14.00 Jumalanpalvelus: Merkkivuoden avaus 15.15 Nuottien matkassa 16.15 Jälkivääntö 16.55 Nuoret maajussit Klo 17 17.25 Strömsö Paul ja Elin valmistavat kukkakaalicurrya, ja Owe tekee pöytäkoristeen vanhasta suksesta. Olivia järjestää tapaamisen murhan ainoan todistajan kanssa. Lelutehtaan työtekijää odotetaan todistajanaitoon todistamaan entistä työnantajaansa vastaan. HD 20.05 Maailman nopein mies Kausi 1, 4/4. Kiinalainen uhkapeluri sanoo Rushin tuottavan onnea, mutta tapahtumien valossa asia ei näyttäisi olevan aivan selvä, koska Alex joutuu pulaan raptähden bileissä ja Rush kuulee ikäviä uutisia Sarahilta. (U) HD 23.25 VICE: High Country (16) Enää ei vain poltella maria, nyt kuluttajille on tarjolla huumekasveista jatkojalostettuja tuotteita. Kelkalla pääsee vuorta alas nopeimmin laskemalla pää edellä. 02.00 Poliisit kotihälytys (12) Kausi 2. N: Eeva Putro. 03.00 Astral-TV MTV3 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Pororo (S) 08.20 Hello Kitty Paratiisi (S) 08.35 Seikkailija Dora (S) 09.00 Pokémon (7) 09.25 Gumballin mieletön maailma (S) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Elixir Fitness 10.30 Elixir Life 11.00 Keittiöelämää 12.00 Suomen surkein nikkari 13.00 Maailman vahvin mies -kisa 14.00 Löytäjät 14.30 Myytinmurtajat 15.30 Ex-Onnelliset (7) 16.30 Ota rahat ja juokse Klo 17 17.30 Posse Kausi 3, 5/10. Sen johdosta poliisi laajentaa tutkintaa ulkomaille. Ylioppilaskirjoitukset ovat meneillään. King nukkui rauhallisesti ikiuneen 89-vuotiaana toukokuussa 2015. Kausi 9, 16/24. Kaksi SWAT-ryhmän poliisia osuu sattumalta iäkkään pariskunnan murhapaikalle. 00.40 Rush (16) Onnenpoika. Miten käy häiden. Kaikkien aikojen suurin Posse on täynnä yllätyksiä, räjähdyksiä ja isoja tunteita! Uusinta. Newtonin lait. (U) HD 22.55 Girls (16) Kausi 3, 9/12. Miljoonapotin tavoittelu jatkuu taas! Ohjelmaa luotsaa tuttuun tapaan Jaajo Linnonmaa. Jani samaistuu sympaattiseen veteraanipoliisiin. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 19.40 Sportnytt Urheilu-uutisia. Riikka saa kunniavieraan oppaakseen. 01.35 Bones (12) Ruumis rapakossa. Toki Guy Martinin on kokeiltava, olisiko vanha maailmanennätys rikottavissa. 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.15 Tähdet, tähdet Kausi 3, 3/10. 20.30 Yle Uutiset HD 20.45 Urheiluruutu Klo 21 21.05 Kotikatsomo: Sorjonen (16) Kotimainen rikossarja alkaa. HD 00.20 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Villi Kanada 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Linnustomme aateliset (S) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Prisma Studio 13.08 Antiikkia, antiikkia 13.35 Historia: Lusitanian 18 minuuttia 14.25 Uutisvuoto 14.55 Yle News 15.00 Yle Uutiset 15.05 Hercule Poirot: Lordin kuolema (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) Kausi 2, 10/10. Jakso 6/12. Ensimmäinen Daniel Craigin pääosittama James Bond -seikkailu siirtää sankariagentin ensimmäistä kertaa 2000-luvulle ja aloittaa Bondin saagan uudelleen alusta. Tomas Alfredson, Robert De Niro, Wes Anderson ja Agnès Jaoui. Mitä elokuvia mestariohjaaja itse katsoi. 10.32 Iltatähti: Punk 11.15 Leif Ove Andsnes ja Bergenin filharmonikot 12.15 Bergenin filharmoninen orkesteri juhlii 12.40 Kalliosta temppeliksi 13.25 Viritetyt vempaimet 13.50 Milanon naisten paratiisi (12) 14.43 Milanon naisten paratiisi (12) 15.33 Milanon naisten paratiisi (12) 16.35 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7) Klo 18 18.00 Kino Klassikko: Mississipin velho (12) (La sirène du Mississipi/Ranska 1968) Rikosjännärissä nuori plantaasinomistaja tapaa kirjeenvaihtomorsiamensa, joka pian katoaa miehen rahat mukanaan. Tuleeko niihin ketään. (U) 23.55 SVT: Babel Del 8 av 12. Kaupunki tunnetaan Ruotsin puolustusvoimien linnoituksen ohella näkijä Saida Anderssonista, josta tuli oman aikansa suuri julkkis. N: Jean-Paul Belmondo, Catherine Deneuve. Kausi 2, 1/10. Sannan ja Antin riekkojahti vuoristossa alkaa, Aki ja Äijä taas nauttivat kalaisista koskista. 1/11. Nukkekoti 1/3. (42’) 20.58 Keno. Huippututkija Kari Sorjonen (Ville Virtanen) muuttaa vaimonsa (Matleena Kuusniemi) ja tyttärensä kanssa rajakaupunkiin saadakseen aikaa perheelleen. HD 20.53 Strömsöstä poimittua HD Klo 21 21.00 Elokuva: Menneen miehen maine (7) (Ruotsi, 2012) Torgny Segerstedt toimi vuosina 1933 1945 Göteborgs Handels och Sjöfartstidning -lehden päätoimittajana ja kritisoi lehdessään Hitleriä avoimesti. Matka alkaa Atlantin rannikolta New Yorkista ja päättyy Tyynenmeren rannikolle Kaliforniaan. Odellea etsitään kuumeisesti, mutta ehtiikö apu perille. Kausi 2. Zay Harding tekee eeppisen junamatkan läpi Yhdysvaltojen. TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Unna Junná 08.00 Pikku Kakkonen 08.01 Nimipäiväonnittelu: 16.10. LOKAKUUTA 2016 YLE TEEMA 04.00 Teematieto 10.00 Elävä arkisto: Punk 40 vuotta 10.01 Älkää kysykö... Jakso 7/18. O: François Truffaut. HD 19.50 Yksi kaupunki yksi tarina Boden. 23.40 Enbuske, Veitola & Salminen Uusinta. Ohjaus John Brewer, 2012. 00.55 SVT: Programtablå 01.00 SVT: Profilerna Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 Pound Puppies (7) 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.03 Angry Birds Stella (S) 08.10 Sonic Boom (7) 08.25 Lego City (S) 08.30 Lego Nexo Knights (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Jaksa paremmin 09.30 Panttilainaamo Louisiana 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Espanja 11.00 MasterChef Australia 12.10 MasterChef Australia 13.55 Villiä menoa eläintarhassa (S) 14.30 Elokuva: Autot 2 (7) 16.45 Nieminen & Lahtinen Show Klo 17 17.50 Suomen huutokauppakeisari Kausi 5. KANAVAT SUNNUNTAI 32 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 16. T: Pohjola-filmi, 2012. HD 22.50 Ykkösaamu 23.30 Tanskalaisten antiikkiaarteita 6/10. Perhe on pahin. Anders Lund Madsen tutustuu Ittoqqortoormiitin kylän elämään. Pariisin lähelle rakennettava moottoritie tarjosi arkeologeille tilaisuuden tehdä kaivauksia. HD Klo 21 21.00 BB King: The Life of Riley Bluesin kuningas, kitaristi B.B. HD 20.00 Sirocco (12) Miten käy, kun yksinäinen nainen löytää vauvan roskiksesta eikä kerro kenellekään vaan päättää pitää vauvan. HD 22.05 Nousuvesi (16) 6/10. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi. Siksi hengellinen pari erotetaan Alajärven helluntaiseurakunnasta. Klo 21 21.00 Roba (7) Kunnian miehet. Arto on kuin tulisilla hiilillä saatuaan selville Puustiseen liittyvän salaisuuden, joka saattaa pahimmillaan vaarantaa Roban tulevaisuuden ja jopa Arton hengen. HD 00.30 Uutisikkuna PERJANTAINA 25.11.2016 Hurja alennusmyyntipäivä valtaa Salon kaupat! SSS BLACK FRIDAY Yrittäjä, tule mukaan ilmoituksellasi ja nappaa nopean varaajan hintaetu! SOITA NYT JA VARMISTA ETTÄ MAHDUT MUKAAN! MITÄ NOPEAMMIN TOIMIT, SITÄ ENEMMÄN ETUJA EHDIT SAAMAAN Minna 02 770 2212 Pia 02 770 2215 Kaisa 02 770 2214 Heli 02 770 2216 Pirkko 02 770 2225 Virve 02 770 2218 EDUT ALE. Kausi 1, 8/10. Syksyn koukuttavimman show’n takaavat upeiden talenttien lisäksi tuomaristossa istuvat huippunimet Jari Sillanpää, Sami Hedberg ja Sara Forsberg! Ohjelman juontavat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen. Markku keisarin jalanjäljissä. (41’) 20.00 Talent Suomi Kausi 5. Määräajaksi erotettu Harry Bosch palaa töihin ja saa heti selvitettäväkseen visaisen murhan, kun auton tavaratilasta löytyy pornotuottajan ruumis. 08.03 Hyrräpäät 08.15 Siiri ja Krokotiili (S) 08.21 Dinojuna (S) 08.47 Fluugalaiset (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.27 Tenavat (7) 09.35 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Uusi Päivä 10.27 Uusi Päivä 10.55 Uusi Päivä 11.25 Imettäjät 11.50 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 12.20 Sankareita helvetissä 12.55 Jalkapallon Suomen Cup: PK35 FC Honka 15.05 Palloilua: Lentopalloa 16.25 Palloilua: Lentopalloa Klo 19 19.00 Yle Uutiset HD 19.05 Urheiluruutu HD 19.10 Matkapassi: Yhdysvallat 6/6. Kausi 3, 3/10. HD 20.15 Löytöretkiä maailmaan Kaivaukset moottoritien alla. Taru tekee Maikille yllättävän työtarjouksen. King ja ystävät Blueslegendan mestarillisesti isännöimä konsertti Lontoon Royal Albert Hallissa 28.6.2011 Mukana myös Slash, Mick Hucknall, Ronnie Wood, Derek Trucks ja Susan Tedeschi. Jakso 7/14. (U) HD 20.15 Bergmanin videot (12) 1/6: Huumori. HD 19.00 Koulun jälkeen 8/12. Todistajan turmio. Klo 21 21.00 Elokuva: Casino Royale (16) (Britannia-TsekkiUSA-Saksa 2006). HD 20.00 Dok: Anne Frank ei turvapaikkaa (No Asylum, Yhdysvallat) Hiljattain löydetyt kirjeet paljastavat, kuinka Anne Frankin isä haki perheelleen epätoivoisesti turvapaikkaa Yhdysvalloista. Jakso 2/9. Pelle Miljoona 10.08 Arkistovieraana: Pelle Miljoona 10.24 A2: Tuhoaako punk Suomen. 01.00 Poliisit kotihälytys (7) Kausi 2. Jakso 1/4. HD 22.40 Yle Live: B.B. 02.35 Rikoksista pahin (16) Vaihtoehdot vähissä. Dokumenttielokuva kertoo nuoren orvon rankasta matkasta puuvillapelloilta maailmanmaineeseen. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Bosch (16) Ruumis autossa. Mestarin opissa. Myös Pekan tytär sairastuu vakavasti. HD 18.45 Arto Nyberg 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) Kausi 1, 5/6. Lee ompelee maton vanhoista farkuista, ja Jimillä on hyvä vinkki lasten kanssa nikkaroiville. Vietnam. HD 18.30 Elämää Grönlannin syrjäkylässä 4/4. Kuuluisat elokuvantekijät tutustuvat Ingmar Bergmanin videokokoelmaan. HD YLE Fem 08.15 Unna Junná 08.30 BUUklubben: Peppi Pitkätossu 09.00 SVT: Familjen Rysberg 09.30 SVT: Hur tänker du. Jakso 1/9. 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu HD 22.05 Satuhäät Kuusikymppiset Aliisa ja Pekka ovat eronneet entisistä liitoistaan. Kunnian miehet. HD Klo 21 21.00 Odyssey (16) 4/13. O: Mikko Kuparinen. Hannahin isoäiti on sairaalassa, ja häntä on syytä mennä katsomaan, kun aikaa vielä on. Kotimainen viihdeohjelma. HD 00.05 VICE: Drunken Horse Racing Todos Santosin kylässä Guatemalassa maya-intiaanit juhlivat joka vuosi vapautumistaan Espanjan vallasta. Kotimainen visailuohjelma. 23.55 Gordon Ramsay maailmalla Kausi 2. Huonot treffit. Tango Uniform. Huumorijaksossa mm. HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben: Peppi Pitkätossu Staffan katsoo sarjaa Peppi Pitkätossu. (U) HD 18.00 Yle Uutiset HD 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 3/12
Laskennassa on käytetty 3kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Energialuokka on A. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Tasaerissä 29 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 299,Sis. Energialuok ka A++ Varsi-imuri ZB2952 Kaksi imuria samassa: varsi-imuri lattioiden puhdistukseen ja irrotettava käsi-imuri muille pinnoille. Seuraa Tekniset Salo. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Liesiturva edellyttää rekisteröintiä Rosenlewin sivuilla osoitteessa: http://www.rosenlew.fi/products/kampanjat/liesiturva/ Keraaminen liesi RMK508 Monipuoliset uunitoiminnot mm. Turva on voimassa 1.9.-31.12.2016 aikana ostettuihin 50 cm ja 60 cm Rosenlew-liesiin. Energialuokka on A++. Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. 10–18 , la 9–15 Puh. Luottoraja on 1000 10000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12% ja tilinhoitomaksu on 5 € kuukaudessa, ei vuosimaksua. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Liesiturva kattaa lieden valmistusja materiaalivirheet 5 vuoden ajan lieden hankkimisesta. 699 ,499 ,KODINKON E päivät Teknisiltä kokokansa n tarjoukset Valmiita paketteja TUKKUNETTO HINTAAN! ( ** 349 ,249 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. 1/as. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5%. Mitat: K 85, L 60, S 50 cm. kiertoilma. saakka (ellei toisin mainita). 5,-/kk tilinhoitomaksun . Mitat: K 85,8-92, L 50, S 60 cm. Säilytystilana on vetolaatikko. Lisää tarjouksia osoitteessa www.tekniset.fi Osta nyt, maksa ostoksesi takaisin TUOHELLA 10 tasaerässä. Linkousnopeus on 1000 kierr./min. Kaksi imuria samassa SALO SUOMALAISTEN PUOLELLA www. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. teknisetsalo.fi Ark. Latauksen ilmaisin. **) Rosenlew 5 vuoden Liesiturva – mahtava lisäetu. Tehokas ja pitkäikäinen akku, joka latautuu nopeasti ja tarjoaa vakaan, tasaisen imuvoiman. Uunissa on viilennystuuletin, joka viilentää koko laitetta ja myös sen ulkopuolisia osia. Helppohoitoinen keraaminen taso. 02–777 1400 Liikekeskus Valuri, Savenvalajankatu 3 SALO Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät kuitenkin enintään 28.10. Koneessa on 15 eri ohjelmaa. 99 ,159 ,Pesukone HPKE1050 Helppokäyttöinen kone kiinteillä ohjelmakohtaisilla lämpötiloilla
5,-/kk tilinhoitomaksun . 499 ,Automaattin en sulatus Tilavat pakastuslaa tikot Helppo avaus vipukahvall a Tilavin jääkaappi Pakastinkaappi A42700GNW0 NoFrost sulatus paras huurtumaton teknologia. Mitat: K 185, L 59,5, S 65 cm. Pakastimen käyttötilavuus on 229 l. Et tarvitse puhdistusaineita. Jääpakastinkaappi EN3441JOW TwinTech® säilyttää ruoan maun ja koostumuksen erinomaisena pidempään. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Liesituulettimen automaattinen käynnistys ja säätö Hob2Hood-toiminnolla. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua. Astianpesukone ESF5201LOW Säädettävät telineet ja korit joustavaa tilan täyttöä varten. Viisi ohjelmaa ja neljä eri lämpötilaa. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Induktiokeittotaso HOI650F Induktioalue on todella nopea, energiataloudellinen, tarkasti ja nopeasti säädettävissä sekä helppo puhdistaa. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Elektroninen lämpötilanohjaus pidentää elintarvikkeiden säilyvyyttä. DynamicAir-teknologia säilyttää tasaisen lämpötilan kaikkialla ja takaa optimaalisen säilyvyyden eri elintarvikkeille. Energialuokka on A++. PARASTA PAKETISSA 1990 ,2796 ,Täydellinen kodinkonep aketti Tasaerissä 204,x 10 kk Kokonaishinta ( * 2040,Sis. Mitat: K 81,8-87, L 59,6, S 59 cm. MaxiBox-pakastinlaatikkoon sopivat helposti myös suurikokoiset tuotteet ja elintarvikkeet löytyvät helposti, koska laatikot ovat läpinäkyvää muovia. PAKETTITARJ OUS 100 päivän palautusoikeus Kokeile kotona täysin tyytyväinen tai rahat takaisin! www.electrolux.fi/100paivaa 699 ,Tasaerissä 59 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 599,Sis. Mitat: K 185, L 59,5, S 66 cm. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Väri teräs tai valkoinen. Oven avaus on helppoa ja kätevää kevyesti avautuvalla vipukahvalla. Energialuokka on A+. 5,-/kk tilinhoitomaksun . TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Mitat: K 185, L 59,5, S 67 cm. *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. 30:n minuutin pikaohjelma nopeaan astianpesuun. TILAVUUS 395 l TEHTY SUOMALAISILLE *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Useita käyttöä helpottavia toimintoja kuten ajastin, kuluneen ajan näyttö ja Power Booster -lisäteho. Energialuokka on A+. Tehokas LED valaistus. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. 549 ,599 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. Koko kaappi on NoFrost, joten sitä ei tarvitse sulattaa. 100 PÄIVÄN PALAUTUSOIKEUS Kokeile kotona täysin tyytyväinen tai rahat takaisin! www.aeg.fi/100paivaa 100 PÄIVÄN PALAUTUSOIKEUS Kokeile kotona täysin tyytyväinen tai rahat takaisin! www.aeg.fi/100paivaa Induktiotaso Pyrolyysiuu ni 30:n minuutin pikapesu Automaattin en sulatus Jääkaappi S44020KDW0 Luokkansa tilavin jääkaappi 395 l. Uuni EOP600X Pyrolyyttinen puhdistusautomatiikka polttaa lian helposti pyyhittäväksi tuhkaksi. Ajastin joustavalla 3 tunnin viivevalinnalla. Access liukuhipaisukytkimet mahdollistavat nopean, tarkan ja helpon tehon valinnan. Paistolämpömittari automaattisella sammutuksella helppoa ruoanlaittoa varten. Nestekidenäyttö pitkälle kehittyneillä kosketuspainikkeilla. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Monipuoliset elektroniset toiminnot varmistavat paistotuloksen, helpottavat ja monipuolistavat uunin käyttöä sekä säästävät energiaa ja lisäävät turvallisuutta. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu
Kolme säilytyskoria. 339 ,449 ,449 ,499 ,Tasaerissä 49 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 499,Sis. Mitat: K 82-87, L 45, S 57 cm. Piilotettu levylauhdutin. Mitat: K 88, L 105, S 66,5 cm. Mitat: K 85, L 55, S 57 cm. 5,-/kk tilinhoitomaksun . 5,-/kk tilinhoitomaksun . Tasaerissä 38 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 389,Sis. Alipaineven ttiili helpottaa kannen avaamista Pakastinkaappi HPK80A++ Pakastimen tilavuus on 80 l. Astianpesukone HAP4504 Kapea 45 cm levyinen kone mahtuu pienempäänkin tilaan. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.. Yläkori on säädettävissä sen ollessa tyhjänä. Mitat: K 185,5, L 59,5, S 59,5 cm. Säiliöpakastin RSP310A Käyttötilavuus on 300 litraa. Jääkaapin tilavuus on 210 l ja pakastimen 91 l. Koko kaaappi on NoFrost, joten sitä ei tarvitse koskaan sulattaa Jääkaapissa on neljä lasija ovihyllyä sekä vihanneslaatikko. Pakastimessa on kolme läpinäkyvää pakastuslaatikkoa. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Siirtopyörät helpottavat liikuttelua. Energialuok ka on A++ *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Helposti liukuvat korit. Alipaineventtiili helpottaa kannen uudelleen avaamista. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Tyylikkään harmaat läpinäkyvät pakastuslaatikot. Energialuokka on A++. Jääkaappipakastin HJK301NFE Energialuokka on A++. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Tilava ruokailuvälinekori. Energialuokka on A+. TEHTY SUOMALAISILLE Energialuok ka on A++ 499 ,699 ,229 ,299 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. 5,-/kk tilinhoitomaksun . TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti
Uunitoiminnot: kiertoilma, kiertoilmagrilli, VarioGrilli suurille määrille, ylä-/alalämpö, erillinen alalämpö. PowerBoost-toiminto kaikille keittoalueille jopa 50 % nopeampaan ruoanvalmistukseen. Ajastin, joka kytkee keittoalueen pois toiminnasta säädetyn ajan kuluttua. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.. Rekisteröitävä osoitteessa www.upo.fi yhden kuukauden kuluessa! Takuu korvaa kaikki yleisiin takuuehtoihin kuuluvat osat ja tekniikat helposti vaihdettavissa olevia muovija lasiosia lukuun ottamatta. Tarkka elektroninen ajansäätö. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Liesiturva edellyttää rekisteröintiä Rosenlewin sivuilla osoitteessa: http://www.rosenlew. *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. fi/products/kampanjat/liesiturva/ **** ) Nyt kannattaa pistää vanha lattialiesi vaihtoon. Takuu koskee kaikkia Bosch-kodinkoneita kalusteisiin sijoitettavista uuneista aina yleiskoneisiin ja sähkövatkaimiin asti (lukuun ottamatta Tassimo-kapselikeittimiä ja Boschkodinkoneita, jotka sisältyvät uusiin taloihin tai asuntoihin). Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. Teho on 700 w. Electrolux tarjoaa nyt mahtavana lisäetuna viiden vuoden liesiturvan. ** ) Bosch 100 pv-tyytyväisyystakuu – mikäli et ole täysin tyytyväinen, voit palauttaa rekisteröidyn Bosch-kodinkoneesi 100 päivän sisällä. Induktiotaso KUUMIA PAKETTEJA Mikroaaltouuni HMUE823 Erittäin tyylikäs hopean harmaa/mustan värinen mikrouuni. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Liesiturva kattaa lieden valmistusja materiaalivirheet 5 vuoden ajan lieden hankkimisesta. Tukeva oven avausta helpottava kahva. Näistä löydät yhdistelemällä oman tarpeesi mukaisen mallin. Tilavuus on 23 l. Tilavuus on 20 l. Tasaerissä 29 90 x 10 kk KEITTIÖMESTARILLE Induktiokeittotaso BOSCH PIE651FC1E 4 induktiokeittoaluetta, joissa keittoastiantunnistus. Bosch tarkoittaa laatua ja siksi sinun tulee olla täysin tyytyväinen. Mitat: K 33,5, L 44, S 26 cm. 17 tehoaluetta. Helppo DirectSelect-ohjaus, joka mahdollistaa nopean ja tarkan tehonsäädön. Mikroaaltouuni KKM720CRO Luotettava, pieneen tilaan sopiva, vapaasti asennettava, mekaanisella kytkimellä varustettu mikroaaltouuni. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. 5,-/kk tilinhoitomaksun . 599 ,899 ,199 ,49 90 69 90 129 ,169 ,269 ,499 ,699 ,( ** · SU OM EN LUOTETUIN ISO KO DI NK O N EM ER K K I · 2009 2012 2016 Erillisuuni BOSCH HBA23B122S Energiankulutus on -20 % verrattuna energiatehokkuusluokka A:n raja-arvoon. Turva on voimassa 1.9.-31.12.2016 aikana ostettuihin 50 cm ja 60 cm leveisiin Electrolux -lattialiesiin. Todella tilava XXL-uuni 67 l. Turva on voimassa 1.9.-31.12.2016 aikana ostettuihin 50 cm ja 60 cm Rosenlew-liesiin. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Liesituuletin C-4105-S 50 cm Kuvan Savo C-41-sarjasta löydät kaksi eri väriä (teräs ja valkoinen), kaksi eri leveyttä (50 ja 60cm), sekä kaksi eri tekniikkaa (omalla moottorilla tai huippuimurin ohjauksella), kaksi eri ilmanvaihtoa (kanavaan puhaltava tai huoneilmaan takaisin suodattava). TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Mitat: K 29,3, L 48,5, S 40,5 cm. *****) 5 vuoden takuu kaikille UPO lattialiesille. Tarkka lämpötilasäätö: 50 270°C joten saat valittua onnistuneeseen ruoanvalmistukseen aina oikean lämpötilan. Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. Lisävarusteena moottorimalleihin saatavana aktiivihiilisuodattimet. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Kysy lisää myymälöistämme. *** ) Rosenlew 5 vuoden Liesiturva – mahtava lisäetu. Takuu myönnetään 01.09.2016 – 31.12.2016 ostettuihin UPO lattialiesiin. Liesiturva kattaa lieden valmistusja materiaalivirheet 5 vuoden ajan lieden hankkimisesta
Mitat: K 90,7, L 60, S 60 cm. Energialuokka on A. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Kiertoilmauunin lämpö jakautuu tasaisesti parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Irrotettavat luukut ja lasipaneelit on helppo puhdistaa. Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. Liesi ZCE540J1WA 50 cm leveä lattialiesi valurauta keittolevyillä. Energialuoka on A. Mitat: K 85,5-91,9, L 50, S 60 cm. kiertoilma, ylä-alalämpö ja grilli. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Liesi CM6501 Uunissa on mm. ( *** Meiltä järjestyy nopeasti myös kotiinkuljetu sja asennuspalv elu. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Keraaminenliesi RMK608 Liedessä on todella tilava 74 litran uuni. Induktioliesi EKI55551OW Nopea, turvallinen ja helppokäyttöinen induktiotaso on ammattilaisten valinta. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Monipuoliset uunitoiminnot mm. Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. Helppohoitoinen keraaminen taso. Kiertoilmauunin lämpö jakautuu tasaisesti parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Ulosvedettävä tilava säilytyslaatikko. Kysy lisää myymälästämme. Induktioliesi EKI60304OW Nopea, turvallinen ja helppokäyttöinen induktiotaso on ammattilaisten valinta. Helposti puhdistettava luukku. Energialuokka on A. 349 ,449 ,799 ,599 ,899 ,599 ,999 ,799 ,Tasaerissä 39 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 399,Sis. Mitat: K 85-92, L 50, S 60,5 cm. Tasaerissä 84 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 849,Sis. 100 päivän palautusoikeus Kokeile kotona täysin tyytyväinen tai rahat takaisin! www.electrolux.fi/100paivaa 100 päivän palautusoikeus Kokeile kotona täysin tyytyväinen tai rahat takaisin! www.electrolux.fi/100paivaa Kampanja-aika 01/09-31/12 2016 www.electrolux.fi 5 vuoden liesiturva ( **** Kampanja-aika 01/09-31/12 2016 www.electrolux.fi 5 vuoden liesiturva ( **** Kiertoilmau uni LIESITURVA 5 VUOTTA KEITTIÖMESTARILLE ( ***** 499 ,KUUMIA PAKETTEJA *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Säilytystilana on vetolaatikko. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Mitat: K 85-94, L 60, S 60 cm. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Tilava uuni, hyvä näkyvyys uuniin luukun suuren läpinäkyvän osan ansiosta. Energialuokka on A. Uunissa on viilennystuuletin, joka viilentää koko laitetta ja myös sen ulkopuolisia osia. Digitaalinäytön ja paistolämpömittarin ansiosta voit valmistaa ruoan asteen tarkkuudella juuri sopivan kypsäksi. Helposti puhdistettava uuni ainutlaatuisen Aqua Clean-toiminnon ansiosta. kiertoilma. 249 ,299 ,Tasaerissä 29 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 299,Sis. Mitat: K 85,8-92, L 50, S 60 cm. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti
Energialuokka on A++ ja pesutulos on A. 549 ,799 ,Tasaerissä 59 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 599,Sis. RAIKKAASEEN KOTIIN Pesukone AWE6100ET Elektroninen ohjelmanvalinta selkeästä käyttöpaneelista. Pesukone Turbowash aikaa säästävä pesutekniikka. DirectDrive -suoravetomoottori pitää koneen tasaisena paikoillaan ja takaa hyvän kestävyyden. Täyttömäärä on 7 kg. Energialuokka on A++. Moottorilla on 10 v. Mitat K 90, L 40, S 60 cm. Linkous on 1400 kierr./min. Käyttäjäystävällinen pehmeästi avautuva Soft openingluukku. Valikoimist amme löydät varmasti omasi. 30 min. 5,-/kk tilinhoitomaksun . 5,-/kk tilinhoitomaksun . Energiatehokkuus on todella hyvä A+++ -40%. 1000 kierrosta. Täyttömäärä 6 kg. Runsaasti pesuohjelmia mm. Täyttömäärä on 6 kg. 5,-/kk tilinhoitomaksun . pikapesu. Monipuoliset ohjelmat mm. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Linkousnopeus on 1300 kierr./min. Mitat: K 85, L 60, S 55 cm. Linkous 1200 kierr./min Energialuok ka A++ 369 ,449 ,Tasaerissä 41 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 419,Sis. Pesukone EWT1376EOW Valitse sinulle parhaiten sopiva pesuaika TimeManager®toiminnolla säädät pesuohjelmaa aikataulusi mukaan. Säädettävä linkous max. takuu. YEARS GUARANTEE 5 Moottoritak uu 10 v. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.. päivittäispesu 60 min, villaohjelma. Helppokäyttöinen suomenkielinen paneeli. Moottorin takuu 5 v. Energialuokka A++, pesutulos A. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. 19 90 *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Täyttömäärä on 8 kg. 100 päivän palautusoikeus Kokeile kotona täysin tyytyväinen tai rahat takaisin! www.electrolux.fi/100paivaa Täyttömäärä 7 kg Linkous 1300 kierr./min 279 ,379 ,Tasaerissä 32 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 329,Sis. 599 ,799 ,Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. Pesukone RTT6120K Maksimi linkousnopeus on 1200 kierr./min. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Helppokäyttöinen
Energialuokka on A++. Useita käyttöä helpottavia erikoisohjelmia: Villan viimeistely, Pyyhkeet, superpika 40. Imutehon kaukosäätöpainikkeet. Koneessa on hiljainen ja kestävä hiiliharjaton moottori, jolla on 10 vuoden moottoritakuu. ( ** · SU OM EN LUOTETUIN ISO KO DI NK O N EM ER K K I · 2009 2012 2016 A-energialuokka, A-suodatuskyky ja A-puhdistustulos kovalta lattialta. Imuroi tehokkaasti häiritsemättä TV:n katselua tai lasten päiväunia. Erittäin puhdas poistoilma Allergy Plussuodattimella. Silitysrauta EDB5230 Automaattinen virrankatkaisu kolmella tavalla. 39 90 19 90 Silitysrauta BA3251 Teräspohja liukuu helposti. Pesukone WAN282B8SN Koneessa on todella energiataloudellinen luokitus A+++-10%. Pitkä 2,5 m johto. Täyttömäärä on 8 kg. AeroPro Extreme suulake on optimoitu tehokkaaseen ja tarkkaan pölynpoistoon. *** ) AEG tarjoaa koneisiinsa 10 vuoden turvan Inverter-moottorille. Itsepuhdistusjärjestelmä. Monipuolinen mm. Imuri on käyttömukavuudeltaan ylivoimainen ja sen äänitaso on miellyttävän hiljainen 66 dB(A). Laadukas naarmuuntumaton pohjarakenne ja iso vesisäiliö. VarioPerfect™-toiminnolla voit säästää jopa 65% aikaa tai 50% energiaa. Erinomainen puhdistustulos AeroProjärjestelmällä, jossa suulake, letku ja putki on optimoitu tarkkaan ja nopeaan pölynpoistoon. Maailman hiljaisin 299 ,** ) Bosch 100 pv-tyytyväisyystakuu – mikäli et ole täysin tyytyväinen, voit palauttaa rekisteröidyn Bosch-kodinkoneesi 100 päivän sisällä. Bosch tarkoittaa laatua ja siksi sinun tulee olla täysin tyytyväinen. Täyttömäärä on 8 kg. pystyhöyrytys ja kalkinestojärjestelmä. 199 ,399 ,Kuivausrumpu WTH8520SSN Lämpöpumppukuivausrumpu säästää energiaa. 59 90 79 ,Pölynimuri ZUSDELUX58 Maailman hiljaisin äänitaso vain 58 dB(A). Takuu koskee kaikkia Bosch-kodinkoneita kalusteisiin sijoitettavista uuneista aina yleiskoneisiin ja sähkövatkaimiin asti (lukuun ottamatta Tassimokapselikeittimiä ja Bosch-kodinkoneita, jotka sisältyvät uusiin taloihin tai asuntoihin). Jos moottori vaurioituu 10 vuoden aikana, korjataan se veloituksetta.. Tilava vesisäiliö. Linkous on 1400 kierr./ min. Pölynimuri UltraOne Green ZUOGREEN+ Lämpöpump pukuivausrum pu Hiiliharjaton moottori 10 v takuulla PUHTAASTI PARASTA 1199 ,1590 ,Tasaerissä 124 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 1249,Sis. 5,-/kk tilinhoitomaksun . LEDnäyttö näyttää kuivausajan, 24 h ajastuksen, kuivausohjelman vaiheen ja erikoistoiminnot. Helposti puhdistettava kosteudentiivistin
Tyylikäs ja laadukas keitin jonka ECBC-hyväksyntä takaa upean maun. Lisäksi Ionic-toiminto, joka neutraloi hiuksia vapauttamalla negatiivisesti varautuneita ioneita, ja kolmiportaisen säätömahdollisuuden ansiosta se soveltuu kaikille hiustyypeille. Kahvinkeitin CMC1550W CLASSIC Keittiövaaka KW3626 Musta slim keittövaaka 1g:n tarkkuudella 5 kg asti. Kehoanalyysivaaka PW5644 Kehoanalyysivaaka punnitsee 5-150 kg:hen 100 g:n tarkkuudella. Portaattomasti säädettävä nopeus. 39 ,19 90 119 ,129 ,79 ,119 ,149 ,*) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Mitat: K 27, L 25, S 12 cm. Jousitettu teräverkko myötäilee helposti kasvojen muotoja ja viimeistelee ajotuloksen. Automaattinen virrankatkaisu. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Erittäin kirkas ja tasainen valo. Erittäin kirkas ja tasainen valo. 159 ,79 90 49 90 59 ,29 90 79 ,59 90 89 90 89 90 59 90 Tehosekoitin BL-800S Tekee kerralla jopa 1,5 litran juotavat ja tarvittaessa murskaa jäät. Akkutai verkkovirtatoiminto. painon, rasvaprosentin, lihamassan ja monet muut. Todella monipuolinen henkilövaaka. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Sertifioitu lääkinnällinen laite. Hiustenkuivain beurer HC50DC Suojaa hiuksia kuumuuden aiheuttamilta vaurioilta: Laitteessa on erityinen Protect-toiminto, joka säätää puhalluslämpötilan ja puhallustehon suhteen sopivaksi. Kuumailmakiharrin beurer HT50 Mukana kolme vaihdettavaa kiharruspäätä: pyöreä harja, jolla saa pehmeitä, loivia kiharoita; lämpöharja, jolla saa luotua kampaukseen volyymia; muotoilusuutin, jolla kuivaat ja muotoilet hiukset helposti. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Sähköhammasharja PRO690 DUO Uusi 3D-tekniikka ja tehokas moottori 8800 värähdystä/min takaavat puhtaat hampaat. Keittimestä löytyy myös puhdistustarpeen ilmaisin sekä automaattinen virrankatkaisu. *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Wilfa kahvinkeittimet kehitetään ja suunnitellaan Norjassa kahviammattilaisten kanssa. Teho on 800 W. Toiminto suojaa hiuksia kuivumiselta ja säilyttää hiusvärin säteilevän kauniina. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.. Kirkasvalolamppu beurer TL30 Kompaktin kokoinen työpöydälle tai mukaan matkalle. Sertifioitu lääkinnällinen laite. Kaksi lämpöja nopeusasetusta sekä Cool Shotviileäpuhallustoiminto muotoilun viimeistelyyn. Kirkasvalolampun avulla voit helpottaa valon puutteesta johtuvia oireita. Lämpenee nopeasti, käyttövalmis muutamassa sekunnissa. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Lämpötila on säädettävissä 100 – 200 °C. Tyylikäs ja tarkka slim-line keittiövaaka korkealaatuisella lasipinnoitteella ja selkeällä LCD-näytöllä. Partakone 190S Vesipestävä helppo puhdistaa juoksevan veden alla. Kirkasvalo-alueen mitat: Ø 24,6 cm. Analysoi mm. Mukana on 2 ladattavaa vartta, latausasema ja 2 harjaspäätä. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Hiustensuoristaja beurer HS30 Keraamiset, turmaliinipinnoitetut suoristuslevyt liukuvat kevyesti ja miellyttävästi hiusten pinnalla jättäen hiukset silkkisen kiiltäviksi. PERHEEN TÄRKEÄT 39 90 /tuote Valikoima Beurer hiusmuotoil ioita – hinta on sama Kirkasvalolamppu beurer TL50 Kirkasvalolampun avulla voit helpottaa valon puutteesta johtuvia oireita. Pyöristetyt levyt mahdollistavat kiharoiden ja laineiden tekemisen. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Voit myös itse vaikuttaa makuun säätämällä uuttoaikaa erillisestä säätimestä, joka toimii samalla tippalukkona. Kannu borosilikaattilasia kestää jopa 90 asteen lämpötiloja. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua
TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. 179 ,149 ,799 ,999 ,4K / Ultra HD Android Smart TV Laadukas HDR+ kuvanlaatu 5” GUARANTEE nüMaps TM Paranna TV:n ääntä! Kovempaan käyttöön! Navigaattori Via 25 EU45 GPS-navigaattori 45 Euroopan maan kartoilla ja 5” kosketusnäytöllä. 4K/Ultra HD smart TV *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. 2 x HDMI, 1 x USB, CI+ ja USB multimediatoisto. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. 69 90 Varrellinen seinäteline 32-60” televisiolle One For All WM4451 Telineen saa kallistettua maksimissaan 15 astetta ja käännettyä 180 astetta. Teline tulee ulos seinästä 60365 mm. UHD smart TV 65UH650V LG 65” Ultra HD/4K webOS 3.0 smart TV sisäänrakennetulla WiFi-yhteydellä ja HDR Pro – kirkkaalla ja realistisen selkeällä kuvanlaadulla. Keskinopeuskamerat, elinikäiset karttapäivitykset sekä hands free puhelut. Navigaattori Drive™ 50EU LM 45 Euroopan maan kartasto elinikäisillä päivityksillä ja kuljettajan varoituksilla. Energialuokka A. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Antenni-, kaapelija satelliittiverkon HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T2/C/S2). Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.. Älykäs navigaattori ohjaa ruuhkan ohi reaaliaikaisten liikennetietojen avulla. Tasaerissä 84 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 849,Sis. Energialuokka A+. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Energialuokka A+. Local Dimming, WiFi, Bluetooth, 3xHDMI, 2xUSB, USB-tallennus, scart, kuulokeliitäntä, HbbTV (v1.5). Stereoradio Soundbox AEG SR4367BT Roiskevedeltä sekä iskuilta suojattu kannettava stereo CD-radiosoitin. IP44 standardin mukainen suojaus. Bluetooth. Micro Dimming Pro takaa vaikuttavan kontrastin ja Ambilight -valaistus lisää katselunautintoa. Antennija kaapelitalouden HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T/T2/C). 29 90 89 90 299 ,399 ,VIIHTEEN HUIPUT 40” Full HD LED televisio 40FA3204 40” Nyt erittäin edullisesti 40” Full HD TV 100Hz CMI kuvanlaadulla. 2x50W, bluetooth, USB, AUX IN ja kaukosäädin. 5,-/kk tilinhoitomaksun . HD-teräväpi irto virittimet Loistava hinta/ laatusuhde 4K Ultra HD HDR Ambilight Android Smart TV Philips 55PUT6401 UHD Smart Erittäin ohut 55” Android Smart 4K/ UHD – televisio 1000 PPI (Picture Performance Index) – kuvanlaadulla ja 10-bittisellä paneelilla. Antennija kaapelitalouden HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T2/C). TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. 55” 199 ,179 ,159 ,UUTUUS! Langaton Soundbar LG SH2 2.1 Ohut 2.1 kanavainen 100W soundbar subwooferilla, SoundSync (bluetooth ja optinen). Quad Coreprosessori, Google Play, WiFi, 4xHDMI, 3xUSB, scart, HbbTV ja USBtallennus. Tyylikäs ja futuristinen metallirakenne tekee televisiosta upean osan sisustustasi. Reilu, mutta rajoitettu erä. Mukana BC30-peruutuskamera, ilmaventtiiliteline ja neopreenisuojalaukku. 299 ,Yhteishinta an! 379 ,5” Mukana peruutuskamera!! Henkilökun ta suosittelee ! 65” 1399 ,1699 ,Tasaerissä 144 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 1449,Sis
*) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Tehokas 4-ydinprosessori ja 2Gb käyttömuisti. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Vesitiivis. HYVIIN YHTEYKSIIN 59 90 5,2” 5” 5” Lippulaivaluokan älypuhelin kilpailukykyiseen hintaan. 69 90 UUTUUS! Pokémon GO palaamisee n Nopea 4G Nopea 4G Nopea 4G Nopea 4G Nopea 4G Nopea 4G 5,1” 5,1” 4” iPhone SE 16Gb Tehokas 16Gb 4” Retina HD näyttöinen iPhone, jossa nopea 4G/ LTE yhteys ja 12 MPix iSight-kamera 4K videotallennuksella. Vaihteluväli G-verkossa on , – Mbit/s ja G-verkossa – Mbit/s. Touch ID sormenjälkitunnistin. Palkittu kamera optisella kuvanvakaimella ja 4K-videokuvauksella. Saunalahti Huoleton G: Koskee nykyisiä ja uusia asiakkaita. 179 ,Lenovo C2 Power Tehokkaalla 3500mAh akulla varustettu Android 6.0 – älypuhelin nopealla 4G/LTE yhteydellä ja 5” HD-näytöllä. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Sormenjälkitunnistin, tehokas 8-ydinprosessori ja kestävä 3000mAh akku. Sormenjälkitunnistin, 13MPix takakamera ja 5MPix selfiekamera. Viruksenkestävä Samsung Knox Android-käyttöjärjestelmä. Puheaika jopa 10h. Ei määräaikaisuutta. €/kk Ensimmäiset kk Saunalahti Mobiililaajakaista G €/kk Nyt Sen jälkeen JOKO SAAT BONUSTA LIITTYMISTÄSI. Nopea A9-suoritin ja iOS9-käyttöjärjestelmä. Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Voit laajentaa 16Gb tallennustilaa erikseen ostettavalla microSD-muistikortilla (tuki 32Gb asti). Samsung Galaxy S7 32Gb on edistyksellisillä toiminnoilla varustettu Android 6.0 4G älypuhelin vesija pölytiiviillä rakenteella IP68 standardin mukaisesti, muistikorttipaikalla ja Knox-tietoturvalla. DualSIM ominaisuudella voit käyttää kahta liittymää puhelimessa. /kuuluvuus. • Jopa M netti • Ei datakattoa • Nopeuden vaihteluväli , – Mbit/s • Ei määräaikaisuutta • Rajattomasti puhetta ja tekstiviestejä* • Jopa M netti • Ei datakattoa • Nopeuden vaihteluväli , – Mbit/s • Ei määräaikaisuutta Saunalahti Mobiililaajakaista G: Liittymän hinta , /kk ensimmäiset kk ja sen jälkeen , /kk. *Puheaika/ viestietu norm.hintaisiin puheluihin, tekstija multimediaviesteihin kotimaassa. Väri valkoinen. Mukana sykevyö. €/kk Sen jälkeen Saunalahti Huoleton G €/kk Nyt Ensimmäiset kk 139 ,99 ,Aktiivisuusranneke vívofit 2™ HRM vívofit® on aktiivisuusranneke, joka näyttää askelmäärän, tavoitteet, kalorimäärän, matkan ja kellonajan sekä valvoo untasi. Kaksi SIM-korttipaikkaa. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Tarkista verkon peittoalue: elisa.. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Pikalataus, kätevä sormenjäljenlukija ja kirkas SuperAMOLED-näyttö. FullHD 8 GB muisti 128 GB SSD Kattava suojaus puhelimiin ja tabletteihin . Voit laajentaa 16Gb muistia erikseen ostettavalla muistikortilla (tuki 256Gb asti) Bluetooth-kuuloke Jabra Storm Ihanteellinen bluetooth-headset valinta meluisiin ympäristöihin ja tuulisiin oloihin. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Mukana sykevyö. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Valovoimaisin ja nopein vaihetarkennuksella varustettu 12 Mpix kamera sekä tehokas suurikapasiteettinen akku nopealla langattomalla latauksella. 8 Mpix takakamera ja 5Mpix selfie-kamera. NFC. Tilatessasi liittymän annat sähköisen suoramarkkinointiluvan (liittymä ilman markkinointilupaa /kk). ZTE Blade V7 Lite Upean metallisesti muotoiltu Android 6.0 älypuhelin nopealla 4G/LTE yhteydellä. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Liittymien avausmaksu , . 13 MPix takakamera automaattitarkennuksella ja LEDsalamalla sekä 8 MPix etukamera. 139 ,399 ,229 ,199 ,699 ,479 ,Älypuhelim ien aatelia! Sormenjälk itunnistin Lippulaivalu okan älypuhelin! Tyylikäs ja tehokas 4G Android 6.0 älypuhelin 5,2” Full HD -näytöllä. Selkeä näyttö. 128Gb muistikortti (Samsung MBMC128DA/EU, arvo 79,90€) Suosittu älypuhelin Sormenjälki tunnistin 499 ,Laadukas äänenlaatu! *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua. Valmis virtuaalimaailmoihin – Gear VR ja Gear 360-yhteensopiva
• Jopa M netti • Ei datakattoa • Nopeuden vaihteluväli , – Mbit/s • Ei määräaikaisuutta • Rajattomasti puhetta ja tekstiviestejä* • Jopa M netti • Ei datakattoa • Nopeuden vaihteluväli , – Mbit/s • Ei määräaikaisuutta Saunalahti Mobiililaajakaista G: Liittymän hinta , /kk ensimmäiset kk ja sen jälkeen , /kk. Luottoraja on 1 000 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua. 24 90 TAIDOKASTA TIETOA LED-TV/monitori LT28E310EX/XE 27,5” Opiskelijalle, mökille tai kodin kakkostelevisioksi TE310 tarjoaa edullisen TV:n ja monitorin yhdistelmän. €/kk Sen jälkeen Saunalahti Huoleton G €/kk Nyt Ensimmäiset kk. Sulavalinjainen unibody -muotoilu ja pintamateriaali tuntuvat miellyttävältä käytössä. 5,-/kk tilinhoitomaksun . Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. Vaihteluväli G-verkossa on , – Mbit/s ja G-verkossa – Mbit/s. 10,1” Suojaa yksityisyydesi yhdellä napin painalluksella. IPS HD-näyttö. Varustettu laajakulmaisella VA-paneelilla, LED-taustavalolla, HD-virittimillä sekä kuvakuvassa -toiminnolla ja USB-mediasoittimella. Jalusta on on muunnettavissa myös seinätelineeksi. 1 vuosi/1 laite. *) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Uuden laitteen ostajalle hintaan 39 90 Ilman laitetta 79, 90 15,6” 512 GB SSD FullHD 8 GB muisti 128 GB SSD 19 90 15,6” Opiskelijalle , mökille tai kodin kakkostelev isioksi Kompakti Wi-Fimonitoimitu lostin Rajoitettu erä! 49 90 69 90 Tasaerissä 44 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 449,Sis. Neliydinsuoritin takaa sovellusten ja ohjelmien sujuvan toiminnan. Tilatessasi liittymän annat sähköisen suoramarkkinointiluvan (liittymä ilman markkinointilupaa /kk). 5,-/kk tilinhoitomaksun . 1 vuosi/3 laitetta. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Saunalahti Huoleton G: Koskee nykyisiä ja uusia asiakkaita. Kattava suojaus puhelimiin ja tabletteihin . Windows 10 -käyttöjärjestelmä. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. €/kk Ensimmäiset kk Saunalahti Mobiililaajakaista G €/kk Nyt Sen jälkeen JOKO SAAT BONUSTA LIITTYMISTÄSI. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. 8 GB:n muisti sekä 128 SSD -kiintolevy. Ei määräaikaisuutta. LTE Cat4, Wi-Fi, Bluetooth 4.0. /kuuluvuus. Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. *Puheaika/ viestietu norm.hintaisiin puheluihin, tekstija multimediaviesteihin kotimaassa. Google Android 4.4 (KitKat) + Emotion UI 3.0. Kannettava tietokone VivoBook X540YA-DM075T ASUS X540YA on tyylikkäästi viimeistelty ja kattavasti varusteltu multimediakannettava huipputerävällä 15,6” Full HD -mattapaneelilla. AMD A8-7410 -suoritin, 8 Gt keskusmuisti ja huippunopea 512 Gt SSD-kiintolevy. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5 %. Tarkista verkon peittoalue: elisa.. 1 vuosi/1 laite 399 ,499 ,199 ,239 ,599 ,Monitoimitulostin Expression Home XP-247 Säästä tilaa, rahaa ja aikaa tällä Epsonin Small-inOne-laitteella, jossa on erilliset mustepatruunat ja mobiilitulostus. MEDIAPAD T1 10” 4G Tyylikäs ja tehokas. 199 ,SÄÄSTÄ 50 ,Kattava suoja verkon kaikkia vaaroja vastaan. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Intel N3060 prosessori. Energialuokka A. Kannettava tietokone VivoBook X541SA-DM031T tietokoneessa on 15,6” Full HD -näyttö. Liittymien avausmaksu , . 16 GB muisti
02–777 1400 Liikekeskus Valuri, Savenvalajankatu 3 SALO Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät kuitenkin enintään 28.10. Lisää tarjouksia osoitteessa www.tekniset.fi Osta nyt, maksa ostoksesi takaisin TUOHELLA 10 tasaerässä. saakka (ellei toisin mainita). Luottoraja on 1000 10000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12% ja tilinhoitomaksu on 5 € kuukaudessa, ei vuosimaksua.. 1/as. Laskennassa on käytetty 3kk:n euriborkorkoa (9/16) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. 10–18 , la 9–15 Puh. Antennija kaapelitalouden HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T/T2/C/MPEG4). Nopeat toimitukset euronics.fi Ilmainen nouto myymälästä euronics.fi Noutopisteet lähellä sinua euronics.fi Rajoitettu 300 kpl erä 5” Y6 II compact Kaksi liittymäpaik kaa Nopea 4G 149 ,169 ,SALO SUOMALAISTEN PUOLELLA www. teknisetsalo.fi Ark. Dual-Sim ominaisuudella voit käyttää 2 eri liittymää. 32” 200 Hz CMP 199 ,299 ,Kotimainen verkkokauppa euronics.fi TILAA NETISTÄ, NOUDA MYYMÄLÄSTÄ Toimitus suoraan kotiin, postiin tai lähimpään Tekniset myymälään. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. HD ready LED TV LDN32DL283 Terävällä 200 Hz CMP kuvanlaadulla varustettu 32” HD Ready LED-TV, jossa 2xHDMI, USB-tallennus, CI+ korttipaikka ja 3,5 mm kuulokeliitäntä. Tyylikäs Android 5.1 älypuhelin 5” näytöllä ja nopealla 4G yhteydellä. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Energialuokka A+. 16 Gb sisäinen muisti on laajennettavissa erikseen ostettavalla microSD-muistikortilla. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,5%. Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Tehokas 4-ydinprosessori, 13 MPix takakamera ja 5 MPix selfie-kamera