Olemme esittäneet keväällä, että nämä lippuautomaatit suojattaisiin sermeillä oikealta ja vasemmalta. Automaation tehdastestaus ei ole päässyt alkamaan suunnitellun aikataulun mukaisesti. Yksi peittää näkyvyyttä, toinen hämää ja kolmas vie lompakon tai kännykän. TIISTAINA 17. Näin rakennettuna siihen ei keräänny lunta tai kosteutta. Jo pelkästään näiden junavarkauksien rikoshyöty liikkuu noin 160 000 eurossa, Niskanen laskeskelee. Ongelma keskittyy pitkälti Helsingin rautatieaseman automaatteihin. Kun konduktööri kysyy matkalippua, nainen huomaa, että lompakko on kadonnut. Automaatioratkaisun avoinna olevat asiat ratkeavat kohta kohdalta, Lehtiranta sanoi. Asiakkaan pitää muistaa se.
VR:n lippuautomaatteihin ei ole luvassa pikaisia muutoksia.
Varas menee heti automaatille
Niskanen kertoo, ettei varastetuilla korteilla ja tunnusluvuilla tehdä juurikaan ostoksia, vaan varkaat nostavat niillä heti käteistä niin paljon kuin irtoaa. 5000 kpl
Ilmoitusaineistot: vedosteavat viimeistään istaina 17.7., tulostusvalmiit aineistot keskiviikkona 18.7.. Uhrit ovat useimmiten keski-ikäisiä naisia. Päivitettyä aikataulua odotellaan lähimpien viikkojen aikana. Ulkomaalaismiehet urkkivat VR:n lippuautomaatilta uhrin pin-koodin, vinkkaavat kavereilleen ja seuraavat uhriaan junalle. Kun automaatioon tulee viivettä, vaikuttaa se kokonaisaikatauluun, Lehtiranta totesi.
Lehtirannan mukaan hanke kuitenkin etenee jatkuvasti, vaikka monia ongelmia on ilmennyt. Areva on ongelmista huolimatta lähtenyt mukaan Olki-
luodon neljännen ydinvoimalaitosyksikön rakentamista valmistelevaan tarjouskilpailuun.
Taskuvarkaat urkkivat tunnuslukuja VR:n lippuautomaateilla
Helsingin rautatieasemalla vietiin viime vuonna lompakko 200 lipunostajalta.
STT | TOMI ORAVAINEN
Ulkomaalaismies tarttuu keski-ikäisen naisen matkalaukkuun ja nostaa sen junaan. Automaatit on sijoitettu aikataulunäyttöjen alle, joten valematkustajana on helppo hiipiä lipun ostajan taakse ja olla tutkivinaan oman junansa kulkutietoja. TVO:lla ja Arevalla on yksikön rakentamisesta kiinteähintainen avaimet kä-
teen -sopimus. Älä säilytä maksukortteja ja niiden tunnuslukuja samassa paikassa. TVO vaatii nyt laitostoimittajalta selvitystä uudesta aikataulusta. Vielä ei ole ainakaan ole tapahtunut. Hyvin pitkälti samat tekijät reissaavat Helsinki Tampere-väliä.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
VR: Automaatteihin ei luvassa pikauusimista
VR-konsernin viestintäpäällikön Mika Heijarin mukaan lippuautomaatteihin ei ole luvassa pikaisia muutoksia. Me muistutamme asiointitilanteessa, että pitää suojata tunnusluku. Automaatio on asia joka vaikuttaa muiden vaiheiden aloittamiseen. asti
3990,Kysy tarjousta!
Joensuunkatu 5, SALO p. Kesäkuun loppuun mennessä Helsingin poliisille oli ilmoitettu yhteensä noin 3 500 taskuvarkautta. Täällä on niin paljon mahdollisia uhreja, joten kun he
aikansa kiertävät, aina joku löytyy, selittää Niskanen Helsingin houkutusta. Junalla toinen auttaa naista tai tuuppaa ja toinen vie lompakon. Varkaat ovat olleet Niskasen mukaan puolalaismiehiä, jotka liikkuvat 35 miehen porukoissa. Pystysuorassa olevilta suojattomilta näppäimiltä on tunnusluku helppo urkkia. Heijari ei tavoittanut maanantaina turvallisuusjohtoa, joten hän ei osannut sanoa, onko poliisin ehdottamia suojasermejä tulossa. Rikosylikomisario Ilkka Laasanen Pirkanmaan poliisilaitokselta kertoo, että Tampereella vastaavat jutut lasketaan kymmenissä. Lehtiranta ei arvioinut, milloin sähköntuotanto voisi alkaa. Niskanen arvioi houkutuksen laimenevan, jos ihmiset laskisivat korttiensa nostorajat alemmas. Tampereen taskuvarkauksien määrä ylitti 300:n ja Oulussa hieman sadan. Käytä kortissasi alhaisia nostorajoja. Älä jätä omaisuuttasi vartioimattomana pöytään. TVO ja ranskalaisyhtiö Areva ovat kiistelleet vuosia siitä, kenen syytä reaktorin viivästyminen on. Älä rynni julkisissa liikennevälineissä isojen ruuhkien läpi oville. HEINÄKUUTA 2012 | VIIKKO 29 | N:O 193 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,00 | KESTOTILAUKSENA 0,68 /päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
KESÄ ALE ALE
Kesäjakelu
torstaina 19.7.
Suomusjärvi, Kiikala, Kisko, Perniö, Somero ja mökkiläisiä Jakelun määrä n. Valtaosa riidasta on kuitenkin yhä ratkaisematta, ja sen käsittely jatkuu todennäköisesti kauan.
Parasta paikallista
Olkiluoto kolmosen piti olla valmis jo vuonna 2009, mutta nyt aikataulu on siirtynyt vielä vuodesta 2014 eteenpäin.
Viivästynyt rakennushanke on aiheuttanut Ranskan valtion omistamalle Arevalle suu-
ret tappiot. 02 77021/mediamyyn
KAIKKI PUUVILLAMATOT ovh
VISKOOSIMATTO
68 x 230
Kaikki
-25% 90 9
Erä
(ovh 29,-) kpl
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
Salon Autoalan Yhdistyksen
LAATUMERKIT AMMATTITAIDOLLA
STIGA PARK Compact 14 HST
AUTOILUSIVUILLA
- Briggs & Strattonin 3130 - moottori - 12,5 hv - Hydrostaattinen vaihteisto - Kombi 95 cm leikkuulaite KYSY MYÖS HUIPPUTARJOUSTA 4-VETOMALLISTA
2995,Norm. 139,-)
99,-
ST26J
Ariens ETULEIKKURIT 5 VUODEN TAKUULLA
alk.
Tarjoukset voimassa 28.7. Areva vei riidan vuonna 2008 välimiesoikeuteen, joka määräsi hiljattain osapäätöksellään TVO:n maksamaan ranskalaisyhtiölle maksueriä 125 miljoonaa euroa. 731 3402
Salo · Somero
Olkiluoto kolmonen viivästyy taas
TVO vaatii ydinvoimarakentajalta selvitystä uudesta aikataulusta.
Lehtikuva/Petri Puromies
STT | PAULIINA PIETILÄ, NINA TÖRNUDD
Olkiluodon kolmannen ydinvoimalaitosyksikön valmistuminen viivästyy jälleen, kertoo Teollisuuden Voima (TVO). Sitten näihin akvaarioihin, joissa on myös automaatteja, pitäisi laittaa teippaukset. Lompakoita ja kännyköitä on viety keväällä ja kesällä runsaasti myös ravintoloissa. Niskasen mukaan näissäkin jutuissa tekijäksi epäilty on usein ulkomaalaistaustainen mies ja uhri nuori 1980-luvulla syntynyt nainen.
NÄiN SuOjaudut taSKuvarKailta
Säilytä lompakkoasi ja kännykkääsi housujen etutaskussa. Helsingin liikennevälineistä pahimpia ovat keskustan raitiovaunut ja erityisesti nelosen ratikka välillä Katajanokkakeskusta. Yhtiön mukaan laitostoimittaja Areva-Siemensiltä saatujen tietojen perusteella voimala ei valmistu säännölliseen sähköntuotantoon elokuussa 2014, kuten oli tarkoitus. Meidän arviomme on, että vuonna 2014 ei vielä päästä tuottamaan sähköä, sanoi TVO:n yhteiskuntaosaston johtaja Anna Lehtiranta. Tämä on riittävän suuri kertasaalis houkuttelemaan taskuvarkaita Euroopan perukoille. Näppäimistö on pystysuunnassa, koska aikamoinen osa näistä automaateista on sijoitettu ulos. Hyvin tavanomainen ilmiö täälläkin. Nainen kiittää. Taskuvarkaat etsivät ruuhkaisia katuja, ovensuita ja paikkoja, joihin parilla apumiehellä saa suman aikaiseksi. Osoieella: ilmoitukset@sss.fi Lisäetoja ja ilmoitusvaraukset p. (02) 7211 400 ma-pe 8.30-17, la 9-14
HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
Valuri Savenvalajankatu 3, P. Tämä on muutaman kymmenen tapausta vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Rikoskomisario Jouni Niskanen kertoi poliisin keskustelleen asiasta keväällä VR:n turvallisuusjohdon kanssa. Lähde: Poliisi. Heijarin mukaan automaattien pitää toimia myös ulkona ja se sanelee osan mallin ratkaisuista. 3495,-
Esittelyerä
SEINÄVAATTEET JA RYIJYT
ovh
NUKKAMATTOJA
-50% -40%
MA-PE 10-18 LA 10-14
Erä
(ovh. Käsilaukussa lompakon paikka on laukun sisällä vetoketjutaskussa. Heijari lisää, että automaattimallia mietittäessä pitää huomioida myös matkustajat, jotka ovat pyörätuolissa. klo 14 mennessä. TVO ilmoitti joulun alla, että yksikkö valmistuu sähköntuotantoon elokuussa 2014, eikä vuoden 2013 lopulla. Ole erityisen harkitsevainen tuntemattomien tarjotessa apuaan esimerkiksi kantamuksiesi nostamisessa junaan, raitiovaunuun tai metroon. Se vaikuttaa yksikön seuraavin valmistumisvaiheisiin. Niskasen mukaan taskuvarkaat ovat oppineet hyödyntämään Helsingin päärautatieaseman lippuautomaatteja. Reaktorilaitoksen pääkomponenttien asennukset ovat valmiit, ja valtaosa putkistoasennuksista on saatu tehtyä.
Vuosikausien kiista
Olkiluoto kolmosen piti alun perin olla valmis jo vuonna 2009, mutta toiminnan aloittamista on lykätty useaan kertaan. Suomalaisten pankkikorttien keskimääräinen nos-
sss.fi
toraja on noin 8001 000 euroa. Viime vuonna tapausten huippu ajoittui heinäkuun loppuun. Rikoskomisario Jouni Niskanen sanoo, että viime vuonna tällaisia varkauksia oli parisataa ja tänä vuonna sama tahti jatkuu. Älä päästä tuntemattomia kadulla sovittamaan kaulakorua, jos eivät usko, huuda poliisia. Se on tähän asti karkottanut korunsovittelijat. Suojaa tunnuslukusi käyttäessäsi korttia. He ovat taitavia ja nopeita ja työskentelevät ryhmässä. Lipun ostaminen on samanlainen tilanne kuin nostaisi rahaa
mutta laskuun kääntyessään ne voivat aiheuttaa ympäristölleen mittavia ongelmia, kuten Salossakin on nähty. Tällä ilmiöllä on myös välillinen osuus veneilyn aiheuttamiin ympäristöhaittoihin. Keskustelu osoittaa, että tuolloin saavutettu kompromissiratkaisu jäi puoleen väliin.
n Kirjoittaja on ympäristönsuojelu-
nn
Veneilystä seuraa monia välittömästi luontoympäristössä todettavia haittoja. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Samantasoinen kysymys on pienveneestä vesistöön heitettävästä roskasta ja ohitse kulkevan autolautan tuottamasta jätemäärästä senkin jälkeen, kun jätehuolto on kehittynyt aluksilla. Yleisiä nopeusrajoituksia eivät korvaa alueelliset käyttörajoitukset, joita on annettu muutama kymmenen tosin pienille erityisalueille. Omaa olisi selvinnyt Mannerhei- vaimoa on pidettävä kuin min vaivautuneisuus veli- kukkaa kämmenellä, eikä kullan tullessa kutsumatta muita naisia edes vilkuilla. Lukemalla helliä. työllisyyden elinehto. Yhtä kaikki mistä työllistävien yritysten rautaa pitää takoa kun se on osuus on 99 prosenttia koko kannasta. Pk-yrityksilläkin on suhdanneongelmansa, mutta niiden korjausliikkeet eivät ole kokonaisuuden kannalta yhtä kohtalokkaita kuin suurten.
Merenkulun vapaus ja elinkeinon kaikkivoipaisuus saisivat jo väistyä ympäristöedun tieltä.
OLLI PAASIVIRTA
ELINKEINOELÄMÄN keskusliiton (EK) mukaan kansainvälistyneiden suomalaisten pk-yritysten määrä on isompi kuin koskaan. Nekin johtuvat usein välillisistä syistä, ei itse veneestä. Olen hämmästynyt. massa. Tape liselle henkilölle, joka pan Ei se eurosta eroaminen lautti löytämänsä avainnisen kummempaa ole kuin pun poliisilaitokselle. Näin luontoon pääsevää öljymäärää on hyvä verrata yhden öljyä käyttävän rahtialuksen vuotoon puhumattakaan tankkerihaverista. Sen sijaan ei ole haluttu puuttua myös ongelmien ehkäisemiseksi tarvittaviin johtopäätöksiin.
V
ole saatu aikaiseksi tarvittavaa moottoriveneiden kattonopeutta, osoittaa samanhenkisyyttä vapaan kulun kanssa. Hitsari, hioja
n Kauanko pitää odottaa,
Museo kiinni - mistä tietoa
Halusin viime viikolla viedä vierailulle tulevat ystäväni tutustumaan Meritalon museoon Salossa. Nautiskellaan ja olet. Korvattavis- avaamaan ovea. pk-yrityksissä. Euroalueesta ensi vuonna Seinäjoelle. Aina joi- Muuten pilaavat isäntien takin suositaan, ketä mis- palvelun. Soitin kaupungin keskukseen, jossa ei asiasta tiedetty mitään. Valtio nostaa ziin asti. Moni ympäristöseuraus aiheutuu vesikulkuneuvon liikkumisnopeudesta. Yksikään numero ei vastannut eikä numeroa ollut yhdistetty keskukseen eikä siihen ollut saneltu mitään viestiä. onnittelukäynnille. Kun eivät rengeille on opetettava heti, muuhun pysty. Se, ettei
MUUT LEHDET
n Me kaikki olemme ostopäätöksiä tehdessämme markkinoiden todellisia vallankäyttäjiä. Rokkari promillen luokkaa. Saa kannatusta olut terassilla tai vanha n Suuret kiitokset rehelviski kotisohvalla. Toinen potilas
n Jokainen kaupungin työntekijä on veronmaksajien elättämä "kultamuna". Alle 50 ih- suomalaisina työllistäjinä. Ei Saksan vaatimuksesta huolimatta hyökännyt Leningradiin. Mi- loista. heinäkuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Mannerheim oli Hitlerin "liitto- järvellä täysin mahdoton lainen" pakosta. Vakuushäsläys peitetoimintaa rosvoamiselle. Voi sitä kukkaloistoa! Kiitos seurakunnalle
n Salon sairaalan kirur-
gian osaston henkilökunta reippaita ja iloisia kaikesta kiireestä huolimatta. Lepolassissa sopii miettiä, kuka sitä venettä keikuttaakaan: älyllinen väärinajattelija vai älytön riekkuja. Ymmärrän, että palveluja joudutaan supistamaan lomien aikana, mutta vähin mitä viranhaltijat tällöin voivat tehdä, on tiedottaa asiasta. n Lopullisena tavoitteena pitää olla, että myös seksin ostaminen on lailla kiellettyä. Niille n Ihana kukkaketo Pertn Luhdantien voisi nimetä on jo ihonalainen lääke ole- telin kirkolla. Soitellaan ja tans- se on jälkipolville hakattu: sitaan Köyhän ei tarvitse saunoa olkaamme suomalaisia. Naisen keho ei Suomessa voi eikä saa olla kauppatavaraa.
Aamulehti
Helsingin Sanomat
neuvos.
a Tekst
rit
Kaleva
040 7711 777
n Kyllä sossu säästää, kun ta" ei oikein sovi mielestäni n Vaskion poika. Suomessa on yli 700 000 pienvenettä, ja niitä käytetään pääosin luonto huomioon ottaen. Tällöin kiinnittyy huomio suuruusluokkaan. Entisaikojen muskeliveneet ovat potentiaalinen riski lähes kaikille muille vesistöä käyttäville alkaen vesilintujen poikueista ja uimareista aina kalaverkkoihin saakka. Soitin Meritalon museon numeroihin sekä SAMU:n numeroihin. Mitä ovat aina käyttäneet juovuttavia aineita. Tullin tilastojen mukaan pkyritysten viennin arvo kasvoi tämän vuoden alkukuukausina 6 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Vapaavuoren haastattelusta puuhattiin jo hallituskriisiä. Sanoi: vain siitä sitten hänen kuolleen ruumiinsa yli. Tämä vesien yleiskäytön oikeus ei kuitenkaan ole rajaton, vaan esimerkiksi huvikäytössä olevat vesiskootterit eivät siihen kuulu. Jos näin on, on pallo osunut maaVaikka suuryritysten merkitys viennille ja työlHyvinvoivat suuryritykset ovat kullanarvoisia, liin.
Veneilykin on ympäristökysymys
eneilyyn liitetään kohu-uutisten takia pintapuolisesti muutama ongelma. Seksikauppa on räikeässä ristiriidassa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kunnioittavien periaatteiden kanssa. Huomasin, että museoon pääsee vain tilauksesta. Taitavaa valtio riippuvainen yhä n Kyllä alkoholi on ennen enemmän viinaveron tukaikkea nautintoaine. Kukaan ei ole perille tullessa noustaan korvaamaton. Säässiihen liittyminen. VAIN 0,2 prosenttia Suomen Yritysten vienti-innon kas260 000 yrityksen kannasta vu on ollut osin pakon saneon yli 250 työntekijän suurlemaa taantuman pakotetyrityksiä, joten niitä riittää Nokian tapaisten suurten yritysten massiiviset irtisanomiset kasvattavat pienten ja keskisuurten yritysten merkitystä tua ne laajentamaan markharvoihin kuntiin. kina-alueitaan. Kauanko
n Olen invalidi ja ihmettelen, miksi ABC myymälöiden inva-wc on lukittu ja pitää kassalle mennä pyytämään aukaisua. Varustetasokin on muuhun maailmaan verrattuna sivistysmaan tasoa. Ei luovut- työssäkäyville ja yrittäjille. Pari oluttekee tiehoitokunta ta ei ojaan kaada n Jos totuuskomissio olisi tehnyt kotiläksynsä, sille n Tosimies ei petä. Se tuhottavaksi. Mediaa hallitsi pitkään moottoriveneellä tapahtunut kuolemantapaus, jossa ei ollut yhteyttä veneen kuntoon tai veneilyn sääntelyyn. Ministe- tyi moni vaiva rit lietsovat turhaa pelkoa n Taksikuskien uusille kansaa varten. Urho voi oppia n Ilmaisen sammutintarkastuksen aika Suomusn Totuuskomissio. Alan hallintoa ja valvontaa uudistettiin 1990-luvulla. Tilasto vahvistaa käsitystä pk-yritysten merkityksen kasvusta. Vaikka pk-sektorin osuus viennin kokonaisarvosta on vasta 13 prosenttia, on sen osuus vientikaupasta kuitenkin nousussa. Merenkulun vapaus ja elinkeinon kaikkivoipaisuus saisivat jo väistyä ympäristöedun tieltä. Asenteita osoittaa myös se, miten maan hallitus vastustaa laivoille asetettavaa, polttoöljyn rikkipitoisuuden alentamista. Olen hämmästynyt siksi, että museo, jonne juuri kesän ajaksi on avattu mielenkiintoinen näyttely, on suljettu. Myös välineitä tulee voida tarkastella.
nn
Vesiliikenne perustuu vesilain antamaan oikeuteen liikkua vesillä melko vapaasti. Suurkiitos hyvästä hoidosta. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
17.7.2012
KOLUMNI
Pk-yritysten merkitys kasvaa kohisten
Pienten ja keskisuurten (pk) yritysten rooli kasvaa Suomen ulkomaankaupassa. Valistuksella ja tiedotuksella on saatu paljon aikaan. Tilastollisesti joka päivä aiheutuu yksi pienveneen öljypäästö. Noutaessa sekä täkin syystä. Lisäaine loistava kä parempaa kuin kylmä ajatus. MeÄlä häiritse stereoillasi Väärinkäyttäjiä on vain tallimies viralliseksi kuoppatieksi. n Tangon ystävä. Samoin Eikä sänky ainoa paikka vastavierailun luonne. tanut juutalaisia Saksaan Miksei voi olla lauantai. Ihmiset ja eläimet Näytöt on jo annettu. Ys- ole, missä vaimoaan voi tävyys puuttui. Isännät tarkkana pestatessa sa. Lomauttakaa ikiajoiksi n Kun Salo yhdistyi, saatiin
että kansa panee mafian matalaksi. Veneily ja merenkulku ovat ympäristön näkökulmasta sama asia. Suomenlinnan kiveen sytä menoina saunamaksua. Samoin näyttää olevan tarvetta asettaa perhekohtaisille ilmatyynyaluksille esimerkiksi harvinaisten lintulajien esiintymisalueille keväisiä käyttörajoituksia. Mutta vielä hämmästyneempi olen siitä, että asiasta ei tiedoteta kaupungin nettisivuilla eikä siitä ole informoitu keskuksen hoitajaa tai info-pisteen hoitajaa. Ihanaa saada taas viinaveroa, mikä ei vähenvanhan jazzin konsertti Ki- nä käyttöä. Samaan aikaan suuryritysten vienti supistui kolmisen prosenttia. Päinvastoin vaan. Käyttäkää järkeä n Haitarimusiikki on niin mukavaa ja suomalaiseen sielunelämään sopivaa, että sanonta "se on hanuris-
yli 1 500 uutta työntekijää ja tehtiin väkisin osastopäällikkötason uusia pomoja hyvillä palkankorotuksilla. Taloudellisesti järkevää on pitää huolta siitä, että käytämme tuotteita ja palveluita, jotka takaavat oman ja myös naapurimme työpaikan.
LEHTO
Ilkka
n Sananvapaus kuuluu kaikille ja kansan valtuuttamille poliitikoille erityisesti. Monien kyselyjen jälkeen selvisi, että museoon voi tilata pääsyn vasta heinäkuun lopulla. n Kultamuniako. tarvitse aineita sekoitella. Tuntuukin kohtuuttomalta, että muutama ja usein vasta mukaan tullut uusveneilijä voi pilata koko alan maineen. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Vielä enemmän esillä on ollut ruorijuopumus. Omilla valinnoillamme voimme ohjata kauppaa korjaamaan tarjontaansa ja sitä kautta myös teollisuutta tekemään oikeita, suomalaista työtä tukevia investointeja. Toivon, että Salon kaupungin museotoiminnasta ja Meritalon museosta vastaavat viranhaltijat antavat selityksen tähän tilanteeseen.
Sirkka Salminen Salo
Kirjoittaja hämmästelee museoon pääsemisen hankaluutta ja sitä, että tietokin tuntui olevan kiven takana.
naapureita. 2
Tiistaina 17. Oikeassa
TÄTÄ MIELTÄ
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
toimeentulotuessa ei hyväk- meille. eroon, markka takasin. Mene n Lisäaine. Ihmiskaupasta ja parituksesta pitää tehdä loppu lainsäädännöllä, joka toimii ja jota voidaan myös valvoa. Ei alkoholiin Siinä ohje. On n Salossa eri suuntien mu1 500 irtisanottavaa siikin taitajia modernista klassiseen ja vanhaan jaz- n Lisäaine. Kuvaavan esimerkin tarjoavat öljypäästöt. 2010 yhteensä 350 miljardia euroa, ja siitä yli EK:n toukokuisen kyselyn mukaan hallituksen puolet tehtiin pk-yrityksissä. lisyydelle on valtava, on painopiste hiljalleen liukuumaa, eikä hyvää kehitystä saa päästää hiiSuomalaisten yritysten liikevaihto oli vuonna kunut pk-yritysten suuntaan. iloitaan. n Tuomioistuinten vuosien mittaan tekemien ratkaisujen perusteella on arvioitava, täyttääkö nykyinen seksin ostamisen kielto laille asetetut tavoitteet. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. Yrityksiin perusTILASTOJEN valossa pk-yritysten toimintakeväisessä kehysriihessä sopimat kannusteet tetuista uusista työpaikoista kolme neljästä on mahdollisuuksien parantaminen on suomalaisen näyttäisivät toimivan etenkin kasvuhakuisissa tullut 2000-luvulla pk-sektorille. Roope miten asiakasta palvellaan. pumaan. Samaa kertovat tullin vientitilastot. Etsin kaupungin nettisivuilta yhteystiedot. Useat ympäristökysymykset ovat veneilyssä vielä ratkaisematta tyydyttävällä tavalla. Emme me turhaan sinne mene, vaan on oikein tosi hätä
Euroopan velkakriisin ratkaiseminen edellyttää IMF:n talousennusteiden mukaan euromaiden budjettiyhteistyön syventämistä. Kosken näyttely on samalla Turussa asuvan taiteilijan 70-vuotisjuhlavuoden avajaisnäyttely. Näen eurosta luopumisessa enemmänkin huonoja puolia ja epävarmuustekijöitä, Taimela sanoo. Ero on tarpeen vahinkojen minimoimiseksi. Nokia julkistaa huhti-kesäkuun tulostietonsa torstaina. Halikkolainen kansanedustaja Pertti Hemmilä (kok.) ei halua ottaa sen suuremmin kantaa euroasiaan, mutta toteaa, että velkamaiden tukeminen on vastenmielistä.
IMF kiirehtii pankkiunionia
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kiirehtii Euroopan pankkiunionia ja vakausmekanismin käyttöönottoa. Suurin osa vakavista vammoista johtuu kuumasta vedestä ja tulesta. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 17. Yksi näyttelyssä oleva työ kuvaa Espanjaa ja sen EU-pyristelyjä. Koskella on nähtävänä muun muassa tänä vuonna valmistuneita mielikuvitushahmoja, joiden materiaalina on puu. Jos tulee liittovaltio ja täysyhteisvastuu, huonosti asiansa hoitavat valtiot saavat normaalina sisäisenä aluepolitiikkana tulonsiirtoja, joita ne nyt mielestäni saavat näiden takausvastuiden kautta. Sateinen kesä ja pienempien kirjastojen heinäkuun kiinniolo on lisännyt pääkirjaston kävijämääriä myös muina päivinä. Tämähän kaatuu ihan omaan mahdottomuuteensa, Kiviranta sanoo. Pörssissä Nokia kampesi itsensä pieneen nousuun, vaikka maanantai alkoi laskuvoittoisesti.
Sivu 6
Tuli ja alkoholi ovat mökillä vaarallinen yhdistelmä
Mökkisaunan tai grillin lämmitys yhdistettynä alkoholiin aiheuttaa kesällä paljon palovammoja. Myös salolaisen Aarni Isotalon kuljetuksia Koverharin alasajo sivaltaa. Hän painottaa, että Suomen olisi erottava eurosta taloustieteellisin perustein. Eurosta eroaminen ei kuitenkaan ole vielä liian myöhäistä. Sauvolainen Kiviranta on samoilla linjoilla. Euron mukana olemme menossa koko ajan syvemmälle suohon, Heikkilä sanoo. Teleoperaattori AT&T on pudottanut Nokian lippulaivapuhelimen hinnan hieman alle 50 dollariin, jos laitteen hankkii kahden vuoden kytkykauppasopimuksella. Ne ovat kuskanneet kalkkia terästuotannon prosessiin.
SSS/ Minna Määttänen
Puuveistoksia Yrjö Liipolan taidemuseossa
SSS | Veli-Matti henttonen
Koskelaissyntyinen kuvanveistäjä Simo Helenius esittelee 2000-luvun tuotantoaan Yrjö Liipolan taidemuseossa. Tenholassa toimivan Magnus Lindgrenin autoista kaksi seisoo parhaillaan. Eurooppa-liigassa rahaa saa 100 000 euroa jokaisesta voitetusta kierroksesta, kun taas Mestarien liigan tänään aloittava Helsingin Jalkapalloklubi on saanut 200 000 euroa jo ennen ensimmäistä ottelua. Valtaosa firman autoista kuitenkin seisoo parhaillaan.
SIVU 12
Simo Helenius ja Aaltojen kuningatar. heinäkuuta 2012
www.sss.fi
20-vuotisjuhlatarjoukset jatkuvat
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Iltatori täyttää 30 vuotta
HUOMENTAPÄIVÄÄ 4
Lavrov kielsi Venäjän olevan al-Assadin puolella
ULKOMAAT 10
Sää Salon seudulla
Paikoin sadekuuroja
(02) 770 2314
+17°c
TAKASIVU
Eurosta luopuminen saa kannatusta Salon seudun kansanedustajilta
Kiviranta ja Heikkilä jättäisivät euron heti, Taimela tahtoo tehdä töitä euron säilymiseksi.
SSS | Mari Saarinen
Suomen olisi parempi erota eurosta, sanovat kansanedustajat Esko Kiviranta (kesk.) ja Lauri Heikkilä (ps.). Salolainen kansanedustaja Katja Taimela (sd.) puolestaan toivoo, että euron säilyttämiseksi tehtäisiin kaikki voitava. Hän katsoo, että jatkossa vaihtoehtoina ovat liittovaltion muodostuminen tai euron hajoaminen. Maailmantalouden elpyminen heikkeni uudestaan loppukeväällä.
Sivu 5
UUTISET 5
SSS/ Minna Määttänen
Nokian Lumiapuhelimen hinta puolittui Yhdysvalloissa
Nokian Lumia 900 -puhelinta myydään Yhdysvalloissa nyt puoleen hintaan, kertoo Financial Times -lehti. Salossa on ensimmäistä kesää pääkirjasto lauantaisin kiinni. Jokaisen pitäisi tehdä töitä eurossa pysymisen eteen. Kymmenen kuljettajaa on saanut lomautusvaroituksen. Europelit ovat seuroille avain onneen, sillä mitä pidemmälle turnauksessa etenee, sitä enemmän saa kattojärjestö Uefalta palkintorahaa. Joskus taas saunanuunia tai grilliä yritetään sytyttää bensalla ja seuraukset voivat olla vakavat, kertoo Hyksin palovammakeskuksen plastiikkakirurgi Andrew Lindford.
Sivu 8
Menestys tuo rahaa eurokentillä
Viisi suomalaisjoukkuetta pelaa tällä viikolla jalkapallon eurocupeissa. Hyvien europelien jälkeen myös pelaajien myynti ulkomaille helpottuu.
Sivu 13
KIRJASTOSSA KÄY KUHINA. Toki jo tehdyistä sitoumuksista jää velvoitteita. Kyllä kaikkien pitäisi nyt viimeistään herätä tässä Espanja-kysymyksessä. Marttilalainen Heikkilä katsoo, että eurosta luopuminen olisi Suomelle edullisempaa kuin siinä pitäytyminen. Mitä myöhemmin eurosta erotaan, sitä enemmän tulee vahinkoa. Kun teräskonserniin kuuluvan suomalaisen tytäryhtiön tehtaat Koverharissa ja Taalintehtaalla lopettivat toimintansa kesäkuun lopulla, kemiönsaarelaisen Wendelinin erikoiskalusto eli kuusi autoa on seisonut. Jos olisimme luopuneet eurosta jo aikaisemmin, se olisi tullut vieläkin edullisemmaksi. Vaikeista palovammoista pääosa hoidetaan Hyksin palovammakeskuksessa. Esimerkiksi puusaunoissa kuumavesisäiliön tulikuuma vesi aiheuttaa vammoja. UUTISET KULTTUURI
UUTISET 7
Terästehtaan konkurssi leikkaa myös kuljetusalaa
SSS | elina lahti
FNsteelin konkurssi iskee myös kuljetusalaan. Tämä on tehnyt maanantaista vilkkaan kirjastopäivän. Viime vuonna valmistunut veistos on tehty vuorijalavasta.. Salolaisille tunnetuin Heleniuksen työ on Itsenäisyyden puistosta löytyvä Hirvi-veistos.
SSS/Veli-Matti Henttonen
SIVU 6
Kemiönsaarelainen yrittäjä Kim Wendelin purki eilen Turusta Taalintehtaalle tuotua kuormaa
Te olette itse tämän todistajia." Israelilaiset vastasivat: Niin olemme. Kelpaa siinä istuskella muovivaatteisiin kääriytyneenä rantaterassilla ja seurata, koska lakin lippa on niin vettynyt, että ensimmäinen tippa tunkeutuu läpi ja putoaa nenän päähän. Ensimmäisen kerran meinasi sattumuksen johdosta karahtaa kaapelit aivoista. Säilytystilat olivat ääriään myöten täynnä. Sieltä jatkaisin matkaa seuraavana päivänä eteenpäin. Seikkailut Romaniassa olivat taakse jäänyttä elämää saapuessani yöjunalla lähelle Serbian rajaa, Timosoran kaupunkiin. Totuus on varsin toinen: matkalla Kroatiasta Italiaan kuuden hengen lepovaunu oli aivan täynnä. Viimeisenä iltana onnistuin hankkimaan VIP-lipun Splitin Musiikkifestivaaleille. Muut varat kerätään yrityksiltä ja yhdistyksiltä, jotka isännöivät iltatoreja. Hänen mielestään puhuin kohtuuhyvin, vaikka latelin vain sanoja toisensa perään. Nyt otan vähän rauhallisemmin. Upeaa. Tämän kesän erityisplussa on se, että kerrankin virvokkeet pysyvät kylminä, vaikka niitä säilyttäisi terassin pöydällä. Halikossa
2 vuotta Noel Uppala 17.7. Yläpedillä ajattelin vain, et-
tä huomenna on kaikki toisin. Reilun tunnin etsimisen jälkeen löytyi oikea hostelli. Kesällä on mukava käydä ulkoilmakonserteissa. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Rakkaudella, Lapset perheineen 6 vuotta Henri Hanhimäki 17.7. Saunan voi lämmittää kuumaksi vaikka joka päivä. Pitää vain muistaa kiirehtiä klapikuorman kanssa puuvajalta saunaan etteivät puut ehdi kaatosateessa kastua palamattomiksi asti. Samassa huoneessa, kaksi tuntematonta ihmistä vaihtaisi katseita ja vaatteita. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Vesiselvä hyötytekijä tämäkin. Asemalla eräs tyylikäs herrasmies tarjosi meille kahdella eurolla kyytiä pysäkille. Kerroin vastaanotossa haluavani huoneen viideksi vuorokaudeksi. Upeaa. Etukäteen olin varannut hostellihuoneen viideksi vuorokaudeksi. Virkailija ehdotti matkustamista Aradin kaupunkiin ja sieltä edelleen Budapestin kautta Kroatian Zagrebiin. Matkalla hotellille taksinkuljettaja esitteli rakennuksia, joita Nato-joukot
Mutasen peti matkalla Kroatiasta Italiaan.
Lehmänmaitoa ja mansikoita, Kiikalan KiPiNät, Kiikalan ampumaradan kesäteatterissa klo 19 Onnen maa, musiikkikomedia Paimion kesäteatterissa, Museomäellä klo 19 Oi ihana toukokuu, Salon Teatteri Vuohensaaren kesäteatterissa klo 19 Tuplakupla, farssi Raaseporissa, Mustion Linnan kesäteatterissa klo 19 Tääl tänäp Tähthousu, komedia Teatteri Provinssin kesäteatterissa Salossa, Halikon Rikalanmäellä klo 19 Ruukin Avain Isoäidin aikaan, Perniössä Meri-Teijo Makasiineilla, klo 19 Reissumiehen poika, näytelmäpiiri SuoNäpit, Suomusjärven kesäteatteri Kitulan Tyrynmäellä klo 19
ovat pommittaneet. Salossa
2 vuotta Isla Puopolo 17.7. Hän oli matkalla Serbian pääkaupunkiin Belgradiin. Salossa 7 vuotta Indigo Butters 15.7. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. He keskustelivat keskenään englantia ja naisten kieltä, jota en ymmärtänyt. Kartta kourassa, paahtavassa helteessä etsin oikeaa osoitetta. Hetken kuluttua saapui linja-auto, joka poimi kyytiin kaksi väsynyttä ja hermostunutta kulkijaa. Belgrad kaupunkina on moderni, mutta sodan jälleenrakennustyöt vievät varmasti vielä vuosia.
Naiset mittailivat minua päästä varpaisiin. Salossa
5 vuotta Jenna Rannikko 17.7. Konsertti oli mahtava. Miksi pilvetkin päätyivät samaan menettelyyn, sitä en osaa kommentoida. Halikossa
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. Rahael oli puhelias ja osasi englantia täydellisesti. Salossa
4 vuotta Kerttu Kivijoki 17.7. Saavuin kuumaan Adrianmeren rantakaupunkiin Splitiin, joka on Split-Dalmatian maakunnan pääkaupunki. Tuulilasiin ja auton keulaan iskeytyneiden hyönteisten jäljistä ei ole päässyt muodostumaan ongelmaa, auto on pysynyt puhtaana koko kesän kuin itsestään. Tarkoitus ei ole toteuttaa mitään suurempia
tempauksia tai mistä koskaan tietää. Minä ainakin aion sadatella. Hienoa, että bändi tarjoili vettyneelle yleisölle myös pari encorea. Maisemasta löytyy aivan uusia yksityiskohtia, kun lasien pinta on tippaesikäsitelty. Minulta ei tietenkään kysytty, haluanko minä miehenä majoittautua naisen kanssa samaan huoneeseen. Ehdotin hänelle, että menisimme läheiseen kahvilaan miettimään ratkaisua matkustuspulmaamme. Valitettavasti en saanut lupaa valokuvata tilannetta: alapedillä perulainen rukoilemassa rukousvitjansa kanssa ja yläpedillä autuaallisesti makoileva suomalainen elämäntapaseikkailija.
TOSIKKO
Ja se yltyy vaan
Vaikka se koulutuksessa ulkoa opitulta kuulostaa, voi sateisista lomapäivistä nauttiakin. Juoksin rinkka selässä kuin arojänis etsien oikeaa lähtölaituria. Tuntui hieman mystiseltä ja omituiselta nähdä rakennuksia, joita on pommitettu omana elinaikanani, kaksikymmentä vuotta sitten. Päätimme hypätä "pimeään taksiin", ja saavuimme perille kommelluksitta. Punaista mattoa pitkin minut ohjattiin VIP-aitioon, jossa julkimot läheltä ja kaukaa olivat tulleet Kroatian television tuottamaan ulkoilmakonserttiin. Niistä saisi kirjan tai elokuvan aikaiseksi: päivä matkustelua sveitsiläisen naisen kanssa, hostellin kahden hengen huoneessa perulaisen naisen kanssa ja kaiken huipuksi VIP-vieraana Splitin musiikkijuhlissa. Saunan lämpimään on sitten mukava kömpiä, kun esihiki on valmiiksi hankittuna hengittämättömien sadevaatteiden kätköissä. Ilta-auringon laskiessa saavuimme perille. Helsingissä
3 vuotta Ville Elovaara 17.7. Salon kaupunki on tapahtuman suurin rahoittaja. Hauskaa oli, eikä kukaan edes saanut sähköiskua, vaikka lätäköt olivat syviä. Upeaa. Suhteillani sain ilmaisen lipun. 4
Huomenta päivää
n toimitus@sss.fi
Tiistaina 17. Tapahtumalla on myös merkittävä vaikutus Salon talousalueelle. Hetken kuluttua minulle ilmoitettiin, etta saan luvan majoittua samaan kahden hengen huoneeseen yhdessä perulaisen naisen kanssa. Keskellä kesäpäivää ei ollut näkyvyyttä lainkaan, tuulilasin takaisesta maailmasta ei erottunut kuin lasin pinnassa vuoksena valuvat vesimassat ja loputon harmaus. Iltatori sai alkunsa elokuussa 1982, kun eri järjestöjen edustajat kokoontuivat pohtimaan uuden kesätapahtuman perustamista. Sateella voi kokea uutta, niin kuin sunnuntaina moottoriliikennetiellä jossakin Lahden yläpuolella. Tyytyväisenä istuuduin ilmastoituun vaunuun ja lähes vuorokauden matka oli edessä. Matka sujui rattoisasti. Joos. Ensimmäisenä oli vastassa lauma serbialaisia miehiä tarjoamassa kyytiä. Perttelissä 11 vuotta Sofia Salmi 17.7. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Vinkkaa juttu!
Mutasen seikkailut yläpedillä Splitissä ja Italian-junassa
Kuvat: Markku Mutanen
Tänään
Elokuvat
kalenteri@sss.fi
Ice Age 4 Mannerten mullistus, (3D, dub) Bio-Jännä, Salo klo 16.45 Ice Age 4 Mannerten mullistus, (3D, dub), Bio-Salo 1 klo 17.15 Ice Age 4 Mannerten mullistus, (2D, dub), Bio-Salo 2 klo 17.45 The Amazing Spider-man (3D), Bio-Salo 1 klo 19 Lumikki ja metsästäjä, Paimion Kino klo 19 Mitä odottaa kun odotat, Bio-Salo 2 klo 19.30
Teatteri
Markku Mutanen
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todellista seikkailua. heinäkuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Ossi, Ossian Ruotsinkielinen kalenteri: Ossian Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: Riikka Ruotsinkielinen kalenteri: Fredrik, Fred, Fredrika
Päivän Sana
Silloin Joosua sanoi kansalle: "Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä. Tapahtuma täyttää tänä kesänä pyöreät 30 vuotta. Varsinkin Salon seudulla kesäänsä viettävät mökkiläiset täyttävät torstaisin Salon liikkeet. Kesäelämys parhaimmillaan. Vanhalla ja rähjäisellä kulkuneuvolla kuljimme lähes 100 kilometriä maalaisteitä pitkin kohti Serbian pääkaupunkia Belgradia. Pakkohan tästä on selviytyä, sillä olenhan selviytynyt vaikeammistakin tilanteista. Sitten vain kesäkintaat naulaan ja saappaat ja villasukat rohkeasti pois jaloista ja eteenpäin kohti löylykamaria. Hotellivirkailija tarjosi meille parivuoteellista huonetta, mutta Rahael ilmoitti topakasti, etta olemme vain matkustuskumppaneita emmekä pariskunta. Kun Menneisyyden Vangit aloittivat keikkansa ja vetivät kappaleen "Mitä jollei tänä vuonna kesää tuliskaan", tunnelma nousi kattoon ja minullakin tuli ihan tippa silmäkulmaan, sitten päälaelle ja olkapäille, lopulta ropsahtikin oikein kunnolla ja kastui koko mies. Suomessa häntä on viimeksi kuultu Rauma Bluesissa ja Pori Jazzeilla. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. Rahael suostui ehdotukseeni. Salossa 11 vuotta Santeri Ingerman 17.7. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Lisäksi konserttilavasteet olivat upeat vanhojen rakennusten keskellä. Kieltäydyimme tarjouksista, ja painelimme rivakkaa tahtia rautatieasemalle. Nykyisin iltatorit keräävät kesäisin noin 50 000 ihmisen yleisön. Heinäkuun keskilämpötila on 36 astetta, joten suomalaistenkaan turistien ei tarvitse siellä palella. Nainen pyysi luokseen viereisestä huoneesta pienen ja tumman naisen neuvottelemaan kanssaan.
VIP-lipulla musiikkifestivaaleille
Päivät kuluivat Splitissä nopeasti tutustuen vanhaan kaupunkiin sekä kaupungin museoon. Iltatoreilla on nykyään sekä aikuisten että lasten kirpputorimyyntiä kello 1621, ja esiintyjiä valtakunnan huipulta kello 1820. Epäonnekseni juna oli kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Ilmeisesti olin tilaisuuden ainoa suomalainen. Tapahtuma on alusta alkaen ollut kaikille kävijöille ja kirpputorikauppiaille ilmainen. Siinä esitettiin uutta ja vanhaa kroatialaista musiikkia. Muutaman tunnin odottelun jälkeen lähdimme yhdessä kohti Vrsacin kaupunkia. Markku Mutanen interrailseikkailija Markku Mutanen kiertää Eurooppaa interraililla 30.5. 31.8.2012. Makuuosaston ilmastointi ei valitettavasti pelannut, kun kömmin yläpedille, jonne jouduin myös laittamaan rinkkani. Vaihtoehto kuulosti monimutkaiselta, joten tehtyäni sveitsiläisen naisen kanssa sinunkaupat ehdotin hänelle matkustamista yhdessä Belgradiin. Särkisalossa 9 vuotta Minttu Sandberg 17.7. Nyt kun olemme jo kokeneet alku- ja sydänkesän sadannan, on mielenkiintoista seurata, minkälaista sadattelua loppukesäksi on luvassa. Aikani taivallettua löytyi toinen hostelli. Ei auttanut muu kuin mennä kadulle ja etsiä uusi majapaikka. Jopa siinä tapauksessa, että ropsetta riittää kesän jokaiselle päivälle, niin kuin nyt näyttää. Virkailija ojensi nauraen oman hotellihuoneen avaimen kummallekin. Hieman pelottavissa tunnelmissa saavuimme serbialaiseen pikkukaupunkiin. Alkujaan iltatoreja järjestettiin viikon verran kesässä, mutta sittemmin toiminta laajeni koko kesän pituiseksi. Moni varmasti nyt kateuksissaan ajattelee, etta siellä se Mutanen kulkee juhlista juhliin vailla huolen häivää. Halausten jälkeen lähdimme omiin huoneisiimme. Kyllä tästä selviydyn ... Erja Lyytisen keikka alkaa Salon torilla noin 18.30.
Onnea 80-vuotiaalle!
1 vuotta Viljami Laakso 17.7. Hänen puhetapansa oli rauhallinen, ja ymmärsin lähes joka sanan, vaikken osannut vastata aina täysin oikein. Ihan vapaasti.
Splitistä löytyi yksi kahden hengen huone
Aseman lippuluukulta nainen ilmoitti, että seuraava juna lähtee Zagrebiin kymmenen minuutin kuluttua. Aiemmat matkasuunnitelmat menivät uusiksi. Mökkilomailu on oikeastaan omimmillaan juuri sateessa. Hän on suomalaisen bluesin huippunimi, blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä, joka keikkailee ympäri maailmaa. Konsertin kalleimmillaan liput maksoivat 1 100 kroatian kunaa eli noin 180 euroa. Niin tietysti mekin. 24: 22
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Juhlaesiintyjänä torstaina säväyttää Erja Lyytinen. Kahvitteluhetken jälkeen palasimme lippuluukulle kysymään vaihtoehtoja. Nukkuma-ala oli 140 sent-
Interrailseikkailija Markku Mutanen käveli punaista mattoa pitkin Splitin Musiikkifestivaalien konserttiin.
Majapaikka Kreetalla, jonne interrail jatkui Italiasta.
Sveitsiläinen Rahael matkusti junalla Belgradiin yhtä matkaa.
timetriä kertaa 65 senttimetriä ja lämpötila hipoi lähes neljääkymmentäviittä astetta. Reilun kymmenen tunnin kuluttua vasta aamulla sain liput takaisin. Siinä kun seisoimme autoinemme jonossa tien pientareella ja odottelimme, että sade asettuisi edes sen verran, että autolla uskaltaisi taas ajaa, oli jotakin kovin yhteisöllistä. Silmälasien läpi maisema näyttää pirstaleiselta, kun terassin pöytään voimalla iskeytyvät pisarat roiskuvat laseihin asti, vaikka kuinka yrität suojautua. Muuta paikkaa ei ollut, koska konduktööri otti matkan alussa interraillipun ja lepopaikkalipun haluunsa. Yllättäen virkailija ilmoitti hostellin olevan täynnä, ylibuukattu. Me automatkalaiset saimme yhdessä kokea sellaista, jota jotkut eivät pääse kokemaan koko elämässään. Suomusjärvellä
1 vuotta Matias Mattila 17.7. Hän raportoi Salon Seudun Sanomille matkan varrelta.
Onnen hetket
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Iltatorin 30-vuotistaivalta juhlitaan torstaina
Salossa juhlitaan iltatorin syntymäpäiviä torstaina illalla kuinkas muuten kuin iltatorin merkeissä. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen lähdin kävellen kohti rautatieasemaa. Helsingissä
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Samalla junalla matkusti yksin sveitsiläinen nainen, ja myös hän oli hämillään muuttuneesta tilanteesta. Kuin sattuman oikusta ensimmäinen laituri oli oikea. Vihdoin monien mutkien kautta olen täällä Kreikassa Kreetalla. Tutustuin myös muutamaan suomalaiseen turistiin, jotka olivat tulleet lomalennolla Splitiin. Kulkupelimmekin sai siinä sivussa tehokkaimman mahdollisen harjattoman autopesun keskellä kukkeinta luontoa
Eurosta eroaminen ei ole vielä liian myöhäistä. Painaminen voisi olla käypäinen oheislääke.
"
Ville Niinistö vihr.
"
"
EKP on pidättäytynyt mandaattinsa puitteissa takaamasta jäsenvaltioiden pystyssä pysymistä. Hän alleviivaa, että jokaisen EU-maan täytyy hoitaa omat asiansa kuntoon, liittyivät ne sitten talouden alijäämään tai pankkikriisiin. Euromaiden on määrä sopia lainaohjelmasta perjantaina, mitä ennen eduskunnan täytyy päättää Suomen osallistumisesta. Ne ovat hieman nousseet, mutta ovat edelleen alhaisia.
Espanjasta löytyy myös ymmärrystä kovan linjan maita kohtaan. Kuten presidentti sanoikin, niin se (rahan painaminen) on viimeinen vaihtoehto.
"
Martti Korhonen vas. Tilannetta pahentaa IMF:n mukaan se, että liittovaltion velka voi törmätä voimassa olevaan velkakattoon samaan aikaan, kun budjettijyrkänteen reuna lähenee. Lasku oli ensimmäisen vuosineljänneksen ennustettua vahvemman kasvun ansiosta kuitenkin pieni, prosenttiyksikön kymmeneksen tai kahden luokkaa. Hänen mukaansa Euroopan tulevaisuus uudessa maailmantaloudessa ei ole kovinkaan kehuttava, jos emme pysy yhdessä. Kansanäänestystä on ehdottanut myös kansanedustaja Kauko Tuupainen (ps.). Olemme nyt suurissa ongelmissa. Britannian velka nousee 93 prosenttiin, Yhdysvaltain 111 prosenttiin ja Japanin 240 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Niinistö sanoi viikonloppuna uskovansa eurokriisin ratkaisun löytyvän siitä, että Euroopan keskuspankki EKP alkaisi painaa lisää rahaa markkinoille. Vaikka Espanja onkin iso talousmahti, minkä takia se olisi jotenkin eri asia kuin muut. Kyselyn vastausprosentti oli tasan 50 ja se lähetettiin koulutuksen ja työn perusteella valituille asiantuntijoille. Jos olisimme luopuneet eurosta jo aikaisemmin, se olisi tullut vieläkin edullisemmaksi. Meidän olisi tehtävä kaikkemme, jotta euro ja euroalue säilyisi. Euron mukana olemme menossa koko ajan syvemmälle suohon.
Esko Kiviranta, kesk.
n Kun tiedetään, miten riskipitoisia ERVV-takaukset ovat, olen ehdottomasti sen kannalla, että vaaditaan täydet vakuudet. Ei olisi ollenkaan poikkeuksellista, että EU jälleen kerran rikkoisi omia sääntöjään. Eurossa pysymisen kannattavuutta perusteltiin eroamisen
suurilla kustannuksilla, markka-valuutan pienuudella maailmantalouden mittakaavassa sekä poliittisilla syillä. Silloinkin jos marssitaan pankkiin pyytämään lainaa, sieltä vaaditaan velalle vakuudet. Tämä on ihan heinäntekojärjellä ymmärrettävää asiaa. Kuntavaalit pidetään 28. Euroalueesta eroaminen ei ole mikään ilmoitusasia, vaan se vaatii neuvotteluja. Euromaiden julkisen talouden alijäämä laskee tänä vuonna lähelle vakaus- ja kasvusopimuksen ylärajaa. EKP on itsenäinen eikä saa ottaa vastaan käskyjä keltään muulta, esimerkiksi jäsenvaltioiltaan. Odotan tekeillä olevia selvityksiä ennen kuin otan kantaa euroasiaan. Setelien painaminen olisi talousvaliokunnan varapuheenjohtajan Marjo MatikainenKallströmin (kok.) vaihtoehto, jos mitään muuta ei ole enää tehtävissä. Valtiovarainministeriö kertoi maanantaina iltapäivällä, että
vakuusneuvottelut Espanjan kanssa jatkuvat edelleen. Velkamaiden tukeminen on erittäin vastenmielistä. Valtiot ovat eläneet yli varojensa, eikä sellainen kuulu mihinkään sopimuksiin, että lähdetään pankkeja tukemaan. Pankin tehtävä on hintavakauden turvaaminen. Jos lainasta neuvotellaan, vakuudet on pyydettävä, mutta mielestäni lainaa ei pitäisi antaa Espanjalle ollenkaan. Näen eurosta luopumisessa enemmän SSS huonoja puolia kuin hyviä.
SSS
Palomuurit kasvattavat velkaa
Euroalueen lisäksi huolta herättää IMF:n ekonomistien mukaan Yhdysvaltain nopea velkaantuminen, jonka hallintaan saamisesta ei näy merkkejä. Nyt on käynyt toisin.
SSS
Suomalaisten ekonomistien enemmistö ei eroaisi eurosta, kertoo Helsingin Sanomat. Soini sanoo lehdelle, että kansanäänestyksen voisi järjestää syksyn kuntavaalien yhteydessä, koska silloin vaaliluettelot ovat ajan tasalla. Sen korottaminen saattaa olla tarpeen jo loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa. Jos talouden kasvu hiipuu alaspäin, se heikentää työllisyyttä. Taloustieteellisesti perusteltuna olen sitä mieltä, että Suomen pitäisi erota eurosta ensimmäisenä vahinkojen minimoimiseksi. Korkeimpana alijäämä pysyy Irlannissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa, noin 7 prosentissa bruttokansantuotteesta. Suomelle olisi edullisempaa luopua eurosta kuin pysyä siinä. heinäkuuta 2012 PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki
5151,20 1,520
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
Salon seutu Kotimaa Talous
Purevasti paikallista
Nokia Oyj Euribor 12 kk 1,044 3 kk 0,477
+0,81 % +0,66 % -0,010 -0,009
Setelipainolle löytyy kannatusta eduskunnasta
Kansanedustajat pumppaisivat rahaa markkinoille vasta ääritilanteessa.
STT | TIINA TUOMINEN
Presidentti Sauli Niinistön pohdinnat rahan lisäämisestä markkinoille eurokriisin hallintaan saamiseksi saa kansanedustajilta varovaisen hyväksynnän. Lisärahan painaminen ei ole ainoa ratkaisu kriisin hoitamiseksi, toteaa talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) oppositiosta. (STT)
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Espanjassa Suomen vakuusvaatimus on vain yksityiskohta
Espanjassa Suomen vakuusvaatimus on vain yksityiskohta muiden joukossa, eikä se ole suuren kansallisen huomion kohteena. Ensi vuoden alussa uhkaavan budjettijyrkänteen lisäksi USA uhkaa ajautua uuteen kiistaan velkakaton nostamisesta. Maailmantalous kasvaa IMF:n mukaan tänä vuonna 3,5 ja ensi vuonna 3,9 prosenttia. Euromaiden kriisin ohella pahin maailmantalouden riski on IMF:n mukaan uhka Yhdysvaltain budjetin pakkoleikkauksista. Kaksi ei ottanut kantaa ja kahdeksantoista kannatti eurossa pysymistä. Se ajaisi USA:n taantumaan. Jämsässä puhuneen Soinin mukaan Espanjalle kaavailtuun apupakettiin kansanäänestys ei ehtisi. On sovittu, että raha- ja talouspolitiikka on euroalueella yhteistä, mutSSS ta valtiot huolehtivat itse veloistaan. Onhan se yksi mahdollisuuksien rajoissa oleva keino. Mielestäni on outoa, että vakuusasiaa kyseenalaistetaan. Roigin mukaan Suomen vakuusvaatimus ei ole herättänyt Espanjassa vihamielisyyttä Suomea kohtaan. Velkakatto voi IMF:n mukaan nostattaa samanlaisen poliittisen kiistan, joka elokuussa 2011 aiheutti kuohuntaa rahoitusmarkkinoilla ja johti Standard & Poor'sin pudottamaan USA:n kolmen A:n luottoluokituksesta. Sehän on kirjattu hallitusohjelmaan. IMF ennusti euromaiden julkisen velan nousevan ensi vuonna 92 prosenttiin bruttokansantuotteesta. (STT)
USA:n budjettijyrkänne ja velkakatto uhkaavat globaalia taloutta
Putoaako Yhdysvallat budjettijyrkänteeltä taantumaan. Eerolan mielestä setelirahoitusta voitaisiin hyvin käyttää
lyhyen aikavälin hätäapuna. Ei kai kukaan osannut arvata, että tällainen tilanne tulee eteen. Päähuomio on suuremmissa makrotaloudellisissa kysymyksissä, siinä mitä EU vaatii Espanjalta vastineeksi tuesta, Roig sanoi STT:lle. Euroalueen tiivistyvä yhteisvastuu on uudenlainen tilanne, ja siinä on käyttäydyttävä uudella tavalla. IMF alensi hieman maailmantalouden kasvuennusteita huhtikuusta. Hän uskoo, että apupaketti ei kuitenkaan jää viimeiseksi. Tietysti suurin osa ihmisistä ajattelee, että kyllä Suomi olisi voinut jättää vaatimuksensa esittämättä. Nyt kun presidentti Niinistö ehdottaa samaa, niin eipä kukaan naurakaan.
"
Mauri Pekkarinen kesk.
Rahan painaminen ei poista rakenteellista ongelmaa euroalueen sisältä. Korkotaso pysyisi varmasti samanlaisena kuin tälläkin hetkellä.
Pertti Hemmilä, kok.
n Vakuudet on tietenkin vaadittava, se on vähintä mitä voidaan tehdä. Pekkarinen ei usko, että osa euromaista pysyy kauaa mukana, minkä vuoksi niille olisikin osoitettava kestävä tie ulos eurosta. Maailmantalouden elpyminen heikkeni IMF:n päivitettyjen ennusteiden mukaan uudestaan loppukeväällä. Korot lähtisivät nousuun aivan varmasti. Markkinat eivät IMF:n mukaan ole toistaiseksi hinnoitelleet valtiontalouden riskien kasvua USA:n luottovakuutusten (CDS) hintoihin. Pitkällä tähtäimellä sen sijaan olisi järkevää, että Välimeren maat eroaisivat koko rahaliitosta, sanoo Eerola. Inflaatioriski on euron pienimpiä ongelmia tällä hetkellä, kun korotkin ovat nollissa, Niinistö kirjoittaa blogissaan. Espanjan lainaohjelma on tarkoitus hyväksyä euroalueen valtiovarainministereiden kokouksessa perjantaina. Hyvät pankit täytyy saada pääomitettua mahdollisimman vahvoiksi, ja antaa heikompien kaatua.
0 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012
Yhdysvaltain budjettialijäämä yhä yli 8 prosenttia bkt:sta Alijäämä (% bkt:sta) 2013 2011 2012 6,8 8,2 Yhdysvallat 9,6 Euroalue Kreikka Irlanti Portugali Espanja Britannia Japani 4,1 9,2 13,1 4,2 8,9 8,6 10,1 3,2 7,0 8,3 4,5 7,0 8,1 9,9 2,5 2,7 7,5 3,0 5,9 7,1 8,6 Velka (% bkt:sta) 2013 2012 2011 110,7 102,8 106,7 88,1 165,4 108,2 107,8 68,5 82,3 229,9 91,4 162,6 117,6 114,4 90,3 88,6 234,5 92,4 171,0 121,2 118,6 96,5 92,7 240,0
STT, lähde IMF Updates 6/2012
IMF: Eurokriisin ratkaisu edellyttää pikaista pankkiunionia
Valuuttarahasto alensi maailmantalouden kasvuennusteita hivenen.
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
Euroopan velkakriisin ratkaiseminen edellyttää Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan pikaisia toimia pankkiunionin toteuttamiseksi ja Euroopan laajuisen budjettiyhteistyön syventämiseksi. Mitä mieltä?
Taloustieteilijät kannattavat eurossa pysymistä
Katja Taimela, sd.
n Näkemykseni on sama kuin hallituksen linja, eli jos tukipaketteihin joudutaan, silloin vakuuksia pyydetään. Mutta toisaalta
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uskoo, että Espanjan apupaketti ei jää viimeiseksi.
Espanjan lainasta päätetään vasta vakuussovun jälkeen
Maanantaikeskiviikko
Vakuusneuvotteluissa pitää löytää ratkaisu.
Keskiviikko
Hallitus antaa Espanjan lainaohjelmasta tiedonannon eduskunnalle.
Torstai
Eduskunta keskeyttää kesälomansa ensimmäistä kertaa 50 vuoteen käsitelläkseen lainaohjelmaa.
Perjantai
Eduskunta päättää Suomen osallistumisesta. Inflaatiosta hän ei ole huolissaan. (STT). Lehden teettämään kyselyyn vastanneista 23 taloustieteilijästä vain kolme kannatti eroa yhteisvaluutasta. Lisärahan pumppaaminen ei kanavoituisi pelkästään kriisimaihin, vaan koko euroalueelle. On lapsellista ja naiiviakin vedota johonkin vanhoihin sopimuksiin. Suomi on asettanut vakuuksien saamisen ehdoksi osallistumiselleen Espanjan lainaohjel-
maan. Valtion velka voi IMF:n mukaan nousta laissa säädettyyn velkakattoon jo tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa. Euroopan unionin kasvu jää tänä vuonna nollaan. Eniten eli 0,6 prosenttiyksikköä laskettiin Britannian ennustetta. Ihmiset nauroivat ja pilkkasivat, että kuinka tyhmiä ehdotuksia onkaan persulla. Hänen mukaansa rahan painaminen voisi olla "käypäinen oheislääke", jos muista tarvittavista elvytystoimista päästään yhteisymmärrykseen. Jotta seteleitä voitaisiin alkaa painaa, täytyisi peruskirjaa muuttaa
jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä. Minulla on kuitenkin ollut jo pitkään näkemys, että tästä ei voi seurata mitään hyvää. lokakuuta. Britannia ja Yhdysvallat ovat harjoittaneet setelirahoitusta jo usean vuoden ajan. Kasvu selittyy osaksi euroalueen palomuurien rahoituksesta. Jos Suomi hoitaa talouspolitiikkansa hyvin, eikä velkaannu, kaikki menisi hyvin ilmankin euroa. Euroalueen nopea toiminta viime kuun huippukokouksen päätösten toteuttamiseksi on IMF:n mukaan äärimmäisen tärkeää maailmantaloudelle. Hänen mukaansa järkevä rahaliitto voisi olla esimerkiksi Itämeren tai Skandinavian maiden yhteinen. Kalmarin re-unioni tai uusi Hansa-alue, oppositioedustaja maalailee.
"Inflaatioriski euron pienimpiä ongelmia"
Setelirahoitus on vasemmistoliiton Martti Korhosen mukaan mahdollinen keino, mutta se pitäisi ottaa käyttöön nopeasti. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 17. Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan EKP:n mandaatin laajentamisesta on puhuttava, jotta väistyy epäselvyys siitä, voiko se taata valuutan elinkelpoisuuden. Ensi vuonna alijäämä alenee ennusteen mukaan 2,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hänen mukaansa ei ole järkevää samanaikaisesti suunnitella setelirahoituksen lisäämistä ja tukea ongelmaalueita.
EKP:n perustamisasiakirja on Korhosen mukaan ajastaan jäljessä, minkä vuoksi se pitäisi pian uudistaa. Maksettavaa tulee koko ajan lisää, eikä loppua näy. Suuren valiokunnan jäsen Juho Eerola (ps.) on tietoinen säännöistä, muttei usko niiden jarruttavan toimintaa, jos seteleitä päätetään alkaa painaa. Eurolle näyttää käyvän joka tapauksessa huonosti. Suomessa eduskunnan on tarkoitus kokoontua torstaina ja perjantaina päättämään osallistumisesta, mutta vain siinä tapauksessa, että vakuuksista on päästy sopuun sitä ennen. Japanin alijäämä on lähes 9 prosenttia.
Lauri Heikkilä, ps
n Espanjalle ei ylipäätään pitäisi myöntää lainaa, sillä rahat menevät kumminkin vain Ranskan ja Saksan pankkien tukemiseen. Ekonomistit arvioivat hallituksen tapaa hoitaa eurokriisiä kouluarvosanalla seitsemän. Mitä mieltä?
Mitä ESPANJAN VAKUUDET JA EURO mieltä. Näin arvioi Espanjan tukineuvotteluja läheltä seurannut Expansion-päivälehden Brysselin-kirjeenvaihtaja Miquel Roig. Päätöksiä pitää pystyä tekemään nopeasti.
"
"
"
STT, kuvat: Lehtikuva
Painaminen vaatisi peruskirjamuutoksen
Niin hyvältä kuin setelien
painaminen voisi poliitikkojen mielestä kuulostaa, EKP:n perustamisasiakirja kieltää setelirahoituksen. Euron terveen osan säilymisen kannalta olisi vain hyvä, että ne maat lähtisivät, jotka eivät pysty elämään yhteisten pelisääntöjen mukaan, uskoo Pekkarinen.
Euroalueen julkisen talouden alijäämä laskee alle vakaussopimuksen ylärajan
Kriisin itseään vahvistava sykli prosenttipistettä (0,01%) Ongelmat 400 Eurooppalaisten etukärjistyvät 350 oikeutettujen lainojen luottovakuutus (CDS), Kriisi 300 vasen asteikko Euroalueen reunaalkaa 250 maiden korkoero Saksaan, oikea asteikko Talouspoliittinen 200 päätös 150 Helpotus Poliittinen vastustus 100 50 800 700 600 500 400 300 200 100
Näin poliitikot kommentoivat ehdotusta rahan painamisesta
"
Juho Eerola ps.
Markku Uusipaavalniemi (ps.) ehdotti samaa (rahan painamista) eurokriisin alkaessa vuonna 2010. Lainaohjelma lyödään lukkoon euroalueen valtiovarainministereiden kokouksessa.
STT
Soini haluaa kansanäänestyksen tukipaketeista
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä Suomessa pitäisi jatkossa järjestää kansanäänestys euroalueen tukipaketeista, kirjoittaa Keskisuomalainen. Samalla rahoitusmarkkinoiden riskimittarit nousivat lähelle viime vuoden kriisitasoa. Niihin ollaan ajautumassa, jos pääpuolueet eivät pysty sopimaan keskenään USA:n valtiontalouden tasapainottamisesta. Jo ennen vastauksen löytymistä kysymykseen USA:ssa voi olla edessä uusi kiista valtion velkakaton nostamisesta, varoittaa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF maanantaina julkistetuissa talouskatsauksissa. Rahoitusmarkkinoiden kriisin helpottaminen edellyttää pankkiunionin vauhdittamista uskottavasti ja Euroopan vakausrahaston ratifiointien nopeuttamista, jotta vakausmekanismi EVM saadaan nopeasti käyttöön, sanoi IMF maanantaina. Espanja on niin iso maa, että espanjalaisten pitäisi itsekin maksaa veroja samaan tahtiin kuin suomalaisten. Jos mietitään eurosta eroamista, on myös pohdittava, mitä se tarkoittaa teollisuudelle, kotitalouksille tai investoinneille. Ensi vuonna EU-maiden bruttokansantuote kasvaa 1,0 prosenttia.
Mitä mieltä. Pankkeja se toki pönkittää avuliaasti ja valtioitakin kulissien takana.
"
Marjo MatikainenKallström kok.
Sitten kyllä mennään kovaa in aation tielle. Ei tässä voida kädet taskussakaan odottaa
Karila ei ollut koskaan myynyt huumeita. Terästehtaalle nimittäin pitäisi toimittaa kalkki joka päivä, joulunpyhät mukaan lukien.
Ex-nokialaisten Jolla sai jakelusopimuksen Kiinaan
Uutta Meego-puhelinta kehittävä Jolla on tehnyt jakelusopimuksen Kiinan suurimman älypuhelinmyyjän D.Phone Groupin kanssa. Yksi ajaa kappaletavaraa, minkä lisäksi on nosturilla varustettu auto.
Kemiönsaarelaisen Wendelinin perheyrityksellä on myös muuta ajoa. Yrittäjä Kim Wendelin ei kuitenkaan ole heittänyt kirvestä kaivoon. Eliaksesta hän ei sellaista halunnut. Mitä asioita voi jälkikasvulleen opettaa. Karilaa hävetti olla mies, joka jousti melkein kaikesta tärkeästä rahan vuoksi. Kuljetettava teräs on ollut yli seitsemän metriä pitkää tavaraa. Vaarassa. Ei tämän reissun näin pitänyt mennä. Microsoft aikoo julkaista lokakuussa uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmän.
Poliisi epäilee: Kadonnut turkulaisnainen surmattiin
Tammikuussa kadonnut turkulaisnainen joutui henkirikoksen uhriksi, epäilee poliisi. Nyt hänellä oli sellainen, ja hän punnitsikin sen arvoa ja jakelumahdollisuuksia. Ruumis on todennäköisesti paketoitu jätesäkkeihin ja upoAvoinna ma-pe la su klo 6.30-16.00 klo 7.00-12.00 klo 7.30-12.00
Yhdysvalloissa on pudotettu Lumia-puhelimen hintaa.
Nokialta odotellaan jo seuraavia, Microsoftin uudelle Windows Phone 8 -alustalle rakennettuja uutuusmalleja.
la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00 Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7702 562 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo
Aina kun uutta on tulossa, se vaikuttaa vanhojen puhelinten myyntiin. (STT)
Salolaisyrittäjä ajoi tehtaalle polttoainetta
Koverharin lopettaminen sivaltaa myös monia muita kuljetusalan yrittäjiä. Viikonvaihteessa Financial Times -lehti kertoi, että teleoperaattori AT&T on jo nyt pudottanut sen kytkykauppahinnan puoleen alkuperäisestä, hieman vaille 50 dollariin. Kaakkuri. Poliisin mukaan 45-vuotias nainen surmattiin asunnossa Turun Pansiossa. Jos Lumia-myynti on jäämässä odotettua heikommaksi, Nokian alamäki saattaa heinäsyyskuussa vielä jyrkentyä. Tottahan Karila oli sen nähnyt, että nämä asiat kiinnostivat Eliasta. Kokaiini. No ei tosiaankaan, hän sanoi ja naurahti. Haava sen otsassa oli taas kuivunut umpeen. Rauhala pitää sitä kuitenkin varsin luonnollisena tilanteessa, jossa
Lehtikuva/AFP/Spencer Platt
Microsoft lopettaa NBCyhteistyön ja aloittaa oman uutispalvelun
dows 8 -käyttöjärjestelmään. Hän kuvailee olotilaa sellaisek-
si kuin karja olisi menetetty. Palvelun on määrä aloittaa toi-
mintansa vielä tämän vuoden aikana. Yrityksessä on myös muunlaista kuljetuskalustoa. Pojasta ei pitänyt tulla turhanarkaa, ei se saanut pelätä käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Oli liian varhaista etsiä majapaikkaa. Yhtiön liikevaihtoon povataan noin 20 prosentin pudotusta. Microsoft ilmoitti pari päivää sitten aikovansa vähentää työpaikkoja markkinoinnista ja mainonnasta. Pahan houkutus oli vahva. Onneksi Elias räpläsi pelejään, ettei tarvinnut puhua. Pekka Hiltusen kesädekkarista Huijarit julkaistaan yksi osa heinäkuun jokaisena päivänä.
SSS | elina laHti
Koverharin terästehtaan ja Taalintehtaan valssaamon alasajot jättivät työtä vaille myös aliurakoitsijat. Reuters julkisti maanantaina myös toisen analyytikkokyselyn, jonka mukaan korealainen Samsung nousi huhtikesäkuussa Galaxy-malleillaan Applen ohi maailman suurimmaksi älypuhelinten valmistajaksi. Hänellä oli takakontissa jumalattoman kallista huumetta. Kiinnostavaa on varsinkin se, mitä Nokia kertoo nykyisten Lumia-puhelinten myynnistä menossa olevan vuosineljänneksen aikana, OP-Pohjolan Nokia-analyytikko Hannu Rauhala sanoi STT:lle. 9% alv) 12 kk:n maksuerä 246,00 6 kk:n maksuerä 126,50 3 kk:n maksuerä 64,80
hala sanoi. Hän sanoo, että Koverharin terästehtaan vaikutukset kuljetusalalla ovat isot, sillä autot ovat kalliita, minkä lisäksi yksi auto työllistää kaksi, jopa enemmänkin.
Nokialta odotetaan synkkiä tuloslukuja ja arviota tulevasta
Lippulaiva-Lumiaa myydään Yhdysvalloissa alehintaan.
Stt | RaiSa kaRSikkO
Matkapuhelinyhtiö Nokia julkistaa torstaina huhti-kesäkuun tuloksensa hermostuneissa tunnelmissa. Se olisi hyvä piristysruiske alalle, sanoo Salon seudun ammattiautoilijoiden puheenjohtaja Ralf Hellsberg. Pitikö sen saada tietää. Nykyisten Lumia-mallien menekkiä jarruttaa myös se, ettei niitä voi päivittää uuteen WinMääräaikaistilaus (sis. Ollaanko me vaarassa. Vielä se ei tiennyt, mitä heillä oli auton takaluukussa. Hyttynen, jonka syö kala, jonka syö lintu. Jollan on määrä julkistaa yhtiön ensimmäinen uusi Meegopuhelin tänä vuonna. Elias kysyi. Hän oli näyttänyt pojalle huijauksia, jännittävämpiä asioita kuin mikään mitä se oli nähnyt. Hän muistuttaa, että parhaillaan Salossa on hiljaista maanrakennuspuolella. Elämässä luovuuden ja laittomuuden rajat olivat usein itse sovellettavissa. Microsoft ilmoitti vetäytyvänsä yhtiöiden yhteisestä uutispalvelusta MSNBC:stä. Nokia antoi jo kesäkuussa tulosvaroituksen ja kertoi jättiirtisanomisista. Hänen yrityksestään arviolta kolmasosa on nojannut Koverhariin, jonne on kuljetettu teräksen tuotannossa tarvittavaa kalkkia. Vuosi sitten tappio oli 544 miljoonaa euroa. Jos niitä käytetään muihin ajoihin, on tehtävä isoja investointeja. Yhtiön osakekurssi on sen jälkeen painunut pohjamutiin, viime viikolla jo alle 1,50 euroon. Kuljettajat ovat sekä Kemiönsaarelta että nykyisen Salon alueelta. Takakontissa oli tilaisuus muuttaa elämä. Karila hämmentyi hiljaisuuden rikkoneesta kysymyksestä niin, että melkein löi jarrut päälle. Yhdysvalloissa Nokian lippulaivamalli Lumia 900 tuli myyntiin pääsiäisenä. Varastoja puretaan hintoja laskemalla, RauPostiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TILAUSHINNAT 1.6.2012 alkaen. Johtaja Bob Visse MSN.comista vahvistaa, että yhtiö on aloittanut ihmisten palkkaamisen uutta uutispalvelua varten. Se oli vohkittu vaarallisella tavalla, mutta se oli mahdollisuus. Sääskensuo. 6
Tiistaina 17. Isotalon mukaan Koverharin ajot ovat antaneet talviaikaan työtä kuudelle kuskille, joita saatetaan joutua lomauttamaan talvella. Yhtiö sanoi, että sen tarkoituksena on keskittyä tärkeimpiin operaatioihinsa. Wendelinin perheyrityksen ajoista lähes 80 prosenttia on muodostunut Koverharin teräksen kuljettamisesta Taalintehtaan valssaamoon. Uutistoimisto Reutersin haastattelemat analyytikot arvioivat, että Nokian huhtikesäkuun tulos ennen veroja painuu yli 900 miljoonaa euroa tappiolle. Hän inhosi niiden välittäjiä. Autojen kuljetusosa on Wendelinin mukaan maksimoitu teräslastin kuljettamiseen. Jos heillä oli perässään huumelastiaan kaipaava moottoripyöräjengi Compadres, pysähtyminen olisi väärä liike. 9% alv) 12 kk 277,00 6 kk 144,00 3 kk 76,00 1 kk 30,00
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
tettu jokeen tai puroon pienehköltä sillalta. Madekoski. Kukaan ei kävisi, jos ei olisi kiinnostunut.
Perniössä rakennettu erikoiskalusto
Wendelin sanoo autojen seisovan niin kauan kuin rahoittajat joustavat. Me näemme Jollalla suuria mahdollisuuksia uutena toimijana Kiinan älypuhelinmarkkinoilla. Kesällä on helpompi löytää korvaavaa työtä, hän sanoo. Rikoksen epäillyt tekijät ovat poliisin tiedossa, mutta uhrin ruumis on kadoksissa. Ehkä Karila viimein voisi antaa pojalle muutakin kuin pikkurahat purilaisiin ja elektroniikkaan. Jo talvella Samsung valtasi Nokian koko matkapuhelinmarkkinan ykköspaikan.
ark ja vkl klo 06.00 11.00 Muut alueet: (ei Uusimaa) -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. Sopimuksen mukaan D.Phone aloittaa Jollan puhelinten myynnin ja markkinoinnin Kiinassa kahdentuhannen kauppansa kautta. Mutta kun se oli lähtenyt menemään näin, Karila halusi katsoa mitä tästä tulisi. Yhtiön perusti ryhmä entisiä Nokian työntekijöitä, sen jälkeen kun Nokia ilmoitti luopuvansa Meegosta ja siirtyvänsä Windows-alustalle. Altistiko hän Eliaksen vain hankaluuksille, vai oppiko se tässä pitämään puoliaan. Poika kasvoi nyt nopeasti. Oliko se tapa kunnioittaa luonnon kiertokulkua. Hän vilkaisi poikaa. Salossa Aarni Isotalon autoista kolme
ajoi raskasta polttoöljyä Koverhariin. heinäkuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
Terästehtaan loppu lopetti teräksen kuljettajan ajot
Kemiönsaarelainen yrittäjä odottaa, että Koverharin tehtaalle löytyisi jatkaja ja erikoisautoille kuskeineen töitä.
SSS/Minna Määttänen
Poika
Pekka Hiltunen
Karila ajeli illansuussa pikkuteitä Oulun eteläpuolella. Upotuspaikan epäillään sijaitsevan enintään tunnin ajomatkan päässä Pansiosta. Vielä jokin aika sitten hän olisi halveksinut ihmistä, jolla oli lasti kokaiinia. Vissen mukaan yhtiön on nyt helpompi tehdä uusia innovaatioita tiedonvälittäjänä, kun se ei ole riippuvainen vain yhdestä uutislähteestä. Toisaalta Nokialla on nyt alkuvuoteen verrattuna useampia Lumia-malleja tarjolla useammilla markkinoilla, minkä voi odottaa lisänneen maailmanlaajuista myyntiä. Kriisiyhtiön tappion odotetaan selvästi syventyneen, ja eniten jännitetään sen arviota tulevaisuuden näkymistä. Wendelin on toiveikas, sillä hän tietää, että tehtaalla on käynyt ostajaehdokkaita. Molemmat tehtaat suljettiin kesäkuun lopussa FNsteelin konkurssin myötä. Matias (vas.) ja Kim Wendelin purkivat laiturin osia Kasnäsissä maanantaina.
Kommentoi
verkossa
jauttaneensa ajoja siten, että kaikkien asiakkaiden osuus jää alle 30 prosentin. Salolaisyrittäjä sanoo ha-
Kalkkia ajaneelle iso lovi
Myös Tenholassa asuva yrittäjä Magnus Lindgren menettää Koverharin myötä ajoja. Kemiönsaarelaisen yrittäjän kuusi teräksen kuljettamiseen räätälöityä autoa seisovat parhaillaan, ja kymmenelle kuljettajalle on annettu lomautusvaroitus. Miksi täällä oli kaikilla paikoilla eläimellinen nimi. Jatkuva säästötilaus (sis. Salo aikoo laajentaa Metsäjaanun teollisuusaluetta vanhan ykköstien kupeessa lähellä Rouskiksen jäteasemaa. Aina oli joku, joka söi pienempänsä. Iso lovi se on tietysti, hän sanoo.
Metsäjaanu olisi piristysruiske kuljetusalalle
Salon suunnittelema Metsäjaanun teollisuusalueen rakentaminen toisi töitä myös kuljetusalalle. Vaikka työt alalla kilpailutetaan, hän uskoo Metsäjaanun kaltaisen projektin tuovan työtä joka tapauksessa myös Saloon. Tavoitteemme on saavuttaa merkittävä myyntivolyymi, sanoi D.Phonen perustaja ja toimitusjohtaja Donghai Liu. Se on työllistänyt talvella, kun tienpäällystystyöt ovat päättyneet, hän sanoo. Kyllä, hän oli vaarassa, mutta pojan hän aikoi pitää turvassa. Alemyynnin epäiltiin kielivän heikosta kysynnästä. Oli hän nähnyt, miten Elias oli häntä katsonut huijausten aikana. (STT)
Puhelin (02) 770 2610 Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.459 kpl (LT-levikki 2011) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3970
PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2012 ISSN 0782-5404. Iso määrä khatia oli sekin jonkin arvoinen, mutta ne kokapaketit. klo 6.00-12.00 Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
HelSinki | SttaFP
Ohjelmistoyritys Microsoft aikoo aloittaa oman nettiuutispalvelun ja lopettaa yhteistyönsä NBC Newsin kanssa. Mutta ihan mihin tahansa Eliasta ei pitänyt totuttaa. Maanantaina Nokian kurssi oli Helsingin pörssissä parin prosentin laskussa. Poika oli pitänyt häntä taitavana mutta tunnistanut mielestään asioita, jotka isä voisi tehdä paremminkin. Kuljetuskalusto on rakennettu teräksen kuljettamiseen perniöläisellä Automäkisellä kolme vuotta sitten, eikä kalustolle ole Suomessa muualla käyttöä. Odotamme, jos tehtaalle löytyisi jatkaja. Hän kaasutti, oli sittenkin aika etsiä yöpaikka. Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio luonnehti sopimusta merkittäväksi askeleeksi Jollan pyrkimykselle nousta merkittäväksi tekijäksi maailman älypuhelinmarkkinoilla. D.Phone on China Mobilen, China Telecomin ja China Unicomin yhteistyökumppani. Yhtiöt ilmoittivat asiasta sunnuntaina. Näin yhden asiakkaan menetys ei lopeta kaikkea ajoa.
Autoista kaksi on parhaillaan seissyt, mutta kuskeja ei toistaiseksi ole tarvinnut lomauttaa.
Lindgren on toimittanut kalkkia Koverhariin koko tehtaan historian ajan eli yli 50 vuotta. klo 6.00-16.00 Viikonl
Sateinen kesä vaikuttaa varmasti siihen, että kävijöitä on muutenkin enemmän. heinäkuuta 2012
7
Salon kirjasto kerää väkeä maanantaisin
jaana.pakarinen@sss.fi
Halikko Works aloittaa yt-neuvottelut koko henkilöstön kanssa
Taantuma hiljensi kaupankäynnin.
annu.laine@sss.fi
SSS | Jaana Pakarinen
Salon pääkirjastossa käy vilinä heti ovien avauduttua maanantaiaamuna kymmeneltä. Rakennustyömaalla Matinkylässä tapahtui toissa viikolla räjähdysturma, jossa loukkaantui useita ihmisiä. Se ei kuitenkaan ennusta, että koko tutkimuksen jälkeen suhdeluku olisi sama. Emme siis esitä tuotteissamme terveysväitteitä probiooteista. Me käymme kirjastossa joka viikko, viikonpäivällä ei ole väliä. Esimerkiksi maidolle sopivia hyväksyttyjä terveysväitteitä on mieletön määrä, muun muassa B-vitamiini, kalsium, proteiini, Laaksonen iloitsee.
Esim. Viime maanantai oli todella vilkas, palautuksia tuli 5 000 ja lainauksia lähes saman verran, vahvistaa kirjastovirkailija Anne Lindholm pääkirjastosta. Tarkoitus on saada yritykselle uusi tasapainoinen alku ja parantaa sen kilpailukykyä. Hanke koskee Someron, Kosken, Marttilan, Tarvasjoen, Pöytyän, Paimion ja Sauvon kuntia ja sitä hallinnoi Someron kaupunki. Kun lainauksia silti tehdään jopa enemmän kuin talviaikaan, vilkkauden todella huomaa, toteaa Pohjola.
SSS | annu Laine
Kevyttä kesälukemista
Vanha myytti pätee yhä, eli kesällä lukeminen kevenee, kertoo tietopalveluvirkailija Eija Kostinen Salon pääkirjastosta. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
tiistaina 17. Ala katsoo, että hanke
Kuuden kuukauden siirtymäaika
Ensimmäisessä erässä hyväksyttiin noin 220 terveysväitettä, jotka liittyivät lähinnä vitamiineihin, kivennäisaineisiin, rasvahappoihin ja kuituihin. Täsmentämätön väite vaatii tuekseen täsmennetyn väitteen, mitä tuote tekee. Suurimpana syynä Pohjola näkee tähän sen, että pääkirjasto on
kiinni lauantaisin. Poika lainaa sarjakuvia kesälukemiseksi.
Jaana Rintala, Salo
Lauantai on hyvä päivä käydä kirjastossa, jos on töissä. Valion ravitsemusasiantuntija Marika Laaksonen sanoo, että Valion probioottihakua ei erillishaussa hyväksytty. Esimerkiksi viime viikon perjantaina lainauksia oli 2 500, mikä on puolet
vähemmän kuin maanantaina. Tänä kesänä on toisin. Useat hyväksynnät ja hylkäämiset ovat selvillä vuoden lopussa. toimitusjohtajaksi nimitetty Marjut Urpo ei osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, minkälaisia vähennyksiä eri toimipisteissä tullaan tekemään. Uhkasakko on useita kymmeniätuhansia euroja. Hän on huolissaan myös valvonnasta. Pakkausten ja terveysväitteiden vaihtorumba onkin vauhdissa, vaikka Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei lopullista sanaansa kaikista maitohappobakteereista olekaan lausunut. Ropposen oman liiton väki ei ole katastrofitunnelmissa. Luen kesät talvet ihan yhtä paljon, mutta kesällä ei tule luettua mitään kovin raskasta.
Espoon räjähdysturman syy on selvinnyt
Poliisi on saanut selville Espoon Matinkylän räjähdeturman syyn, muttei paljasta sitä. Usein Pertti lukee ja minä kudon samalla, Eeva Leino kertoo.
Teksti: SSS | Jaana Pakarinen, kuvat: SSS | Minna Määttänen
EU tarttui elintarvikkeiden terveysväitteisiin tiukasti
Tuotteita tuskin poistuu markkinoilta, mutta pakkaukset vaihtuvat.
STT | Heikki MeTSäMäki
Euroopan komissio on tarttunut tiukasti elintarvikkeiden terveysväitteisiin. Harrastuskirjallisuudessa kesä näkyy myös. Ei voi lukea esimerkiksi vain, että hyväksi lihaksille tai aivoille. Räjähdysjutusta on kuultu epäiltyinä yli viittä ihmistä. Talvimaanantaina Pohjolan mukaan lainoja saattaa parhaimmillaan olla 4 000, kun nyt lainat ovat nousseet välillä 5 000:een. Yrityssaneeraukseen päädyttiin taantuman hiljentämän kaupankäynnin vuoksi. Nyt ajattelin ottaa jonkun kirjan kun on pari viikkoa lomaa. Espoon poliisi arvioi, että esitutkinta kestää kuukausia. (STT)
Eeva ja Pertti Leino, Salo
Työssäkäyville on varmaan harmi, ettei kirjasto ole lauantaisin auki. Viime keskiviikkona vt. Valio on uusinut terveysväitteitä sisältäneet pakkauksensa jo huhtikuun alussa. Kukkonen painottaa, että arvio koskee aina ainetta tai elintarviketta, ei yksittäistä, tiettyä tuotetta. Ei varmaan poistu yksikään tuote. Terästuotevalmistaja aloittaa ytneuvottelut koko henkilöstönsä kanssa välittömästi. Haja-asutusalueen asukkaiden verkostoitumista halutaan tehostaa uusien, keskitettyjen jätevesijärjestelmien syntymiseksi. Ehkä Salon tämänhetkinen tilanne on aiheuttanut myös sen, että moni on työtön ja aikaa on enemmän lukemiselle, Pohjola arvioi.
Tämä kesä on poikkeus
Yleensä kirjaston käyttö vähenee kesäisin. Ravinteiden kiertoon liittyviä logistisia ongelmia aiotaan poistaa ja vähentää muun muassa edesauttamalla kasvinviljely- ja eläintilojen sekä lannanlevitysurakoitsijoiden verkostoitumista. Louhintatyöstä vastannut ylipanostaja on vangittuna. Alkuviikko on kirjastossa kiireisintä ja loppuviikkoa kohden kävijät vähenevät. Yleensä markkinointikieltoihin ei kuitenkaan tarvitse mennä, vaan toimija muuttaa markkinointiaan aikaisemmin, Kukkonen selvittää. Kaisa Kukkonen kertoo, että niitä on mennyt läpi vasta parikymmentä, muun muassa ksylitoliin sekä kasvisteroliin ja -stanoliin liittyvät. Kevyen kesälukemiston lisäksi ehditään kerrankin lukea "raskaampaakin" tekstiä. Halikko Worksilla on Halikossa 79 ja Turussa 20 työn-
tekijää. Maanantai on Pohjolan mukaan aina ollut vilkas päivä, mutta tänä kesänä kävijöitä on ollut erityisen runsaasti. Osa väitteistä on jo tutkittu loppuun. Projektikoordinaattorina toimii agrologi Sanna Söderlund Sauvosta.
Jimi Aho, Salo
Nyt on toinen kerta tänä kesänä kirjastossa. Tänään tultiin sen takia kirjastoon, kun kirjojen lainausaika meni juuri umpeen, kertoo Jimin äiti Katja Aho.
Antti Tapiola, Salo
Ihan sattumalta tulimme maanantaina kirjastoon. Lainausten määrä on noussut lähes 20 prosenttia,
Pohjola laskee. Tämä kesä on ollut lukijoille hyvä kesä, naurahtaa Lindholm säihin viitaten. Tutkinnanjohtaja Minna Immonen perustelee ratkaisua sillä, että poliisi haluaa selvityksensä tueksi vielä asiantuntijalausuntoja. Suurin kuriin saatava on kotiin jaettavat mainokset ja ulkomainen nettikauppa. selkiyttää tilannetta, Ropponen yllättää.
Ksylitoli mennyt läpi erillishakuna
Uusia terveysväitteitä voi hakea myös erillishakuina. Kuiva- ja vähävetisiä käymälöitä lisätään niillä alueilla, joilla keskitetyt järjestelmät eivät ole toteutuskelpoisia ratkaisuja. Tuotteissa puolestaan ei voi olla pelkkää täsmentämätöntä väitettä. Pakkausmylly pyörii vinhasti myös esimerkiksi luontaistuotealalla. Hyvä hulina on ollut päällä koko ajan, kertoo kirjastotoimenjohtaja Kari Pohjola. Liikkeellä on niin lomalaisia, eläkeläisiä kuin lapsiperheitäkin. Pääosa tuotteista silti pysynee hyllyillä, uudessa kuosissa, uusin mainoslausein. Eri maiden listoista koostettiin noin 4 600 terveysväitteen yhteislista, josta ensimmäinen hyväksyttyjen väitteiden erä tuli voimaan kesäkuussa. Halikon, Kuusjoen, Muurlan ja Perttelin kirjastot ovat suljettuina heinäkuun, mikä lisää
pääkirjaston asiakkaita entisestään. Kiviä sinkoili muun muassa asuntoihin ja läheiseen kauppakeskukseen. Urpo tahtoo korostaa, että toimitukset jatkuvat asiakkaille normaalisti.
Ravinteet kiertoon Paimionjoella
jonna.valikangas@sss.fi
SSS | Jonna VäLikangaS
Harmittaako kun kirjasto on lauantaina kiinni?
Paimionjoen alueella pyritään parantamaan lannan ja jätevesilietteiden ravinteiden kiertoa RAVITA-hankkeella. En ole ehtinyt lukea mitään pitkään aikaan. Kesken ovat paitsi kasviperäisten aineiden, myös esimerkiksi maitohappobakteereiden markkinointiin kuuluvien väitteiden puntarointi.
Markkinointia yritetään saada kuriin isoilla uhkasakoilla
Terveysväitteitä valvovat pääasiallisesti paikalliset elintarvikevalvontaviranomaiset eli kuntien terveystarkastajat. Pääkirjastollakin on kesällä lyhyempi aukiolo ja vähemmän
ihmisiä töissä. Lainataan kirjoja ja elokuvia, ja äiti ja isä lainaavat levyjä. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira voi tarpeen tullen puuttua peliin ja käyttää hallinnollisia pakkokeinoja. Luemme vanhoja historiallisia romaaneja ja kesällä jännitystä. Esimerkiksi maitotuotteissa on viime vuosina esiintynyt väitteitä, jotka ilmeisesti katoavat pakkauksista ja mainoksista. Marjut Urpo on tyytyväinen saneerausmenettelyn onnistumisesta yhteistyössä rahoittajien ja Halikko Worksin omistajien kanssa. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Kaisa Kukkonen kertoo, että lähtöasetus terveysväitteistä on annettu jo vuonna 2006. Pohjolan mukaan kesällä luetaan myös paljon sarjoja tai kahlataan mielikirjailijan koko tuotanto läpi. Niistä vain viidennes on todettu pitäviksi. Ei haittaa, että kirjasto on lauantaina kiinni. Viime vuonna Evira puuttui 30 yrityksen elintarvikesäädösten vastaiseen markkinointiin. En yleensä käykään täällä maanantaisin, mutta nyt alkoi kesäloma. Tavoitteena on myös lisätä jätevesilietteen kierrätykseen, lannan kestävään käyttöön ja kuivakäymälöihin liittyvää
osaamista. Ei ole häirinnyt, että kirjasto on lauantain kiinni. Kesällä ihmisillä on aikaa, ja silloin moni haluaa tarttua myös siihen pitkään suunnitteilla olleeseen Dostojevskiin, toteaa kirjastotoimenjohtaja Kari Pohjola. Immonen kertoi maanantaina, että miestä epäillään nyt myös talousrikoksista, joiden suuruusluokka on tämänhetkisten tietojen mukaan muutamia satojatuhansia euroja. Ja opiskelukirjallisuutta luetaan tietenkin vähemmän kuin talvella, hän toteaa. Heidän pakastaan löytyy kosolti hyväksyttyjä terveysväitteitä. 2 x 50 mm ilmoitus vain 117,60 + alv (168,- + alv), 2 x 100 mm ilmoitus vain 235,20 + alv (336,- + alv).
i a paikkas varaa om nään ja Soita jo tä 70 2215
(02) 7 P P 216 (02) 770 2 V H 218 (02) 770 2 R V
Nettimainonta pysyy peikkona
Toiminnanjohtaja Jukka Ropponen Luontaistuotteiden tukkukaupan liitosta arvostelee pakkausten uusimisen ajan lyhyyttä. Alan tutkijoissa päätös herätti närää, kun niitä oli hyväksytty tieteellisissä tutkimuksissa. Esimerkiksi kasvisperäisten aineiden arviointi voi kuitenkin mennä hyvinkin pitkälle ensi tai jopa seuraavaan vuoteen, Kukkonen sanoo. Tulin hakemaan äänikirjaa, jota voisi kuunnella silityksen ohessa. Kesämaanantait ovat olleet jopa vilkkaampia kuin talvimaanantait. Yleensä heti kirjaston avauduttua tulevat lehtien lukijat, mutta nyt on tullut ihan lainaajiakin. Ensi vuonna Evira toteuttaa yhdessä paikallisten valvontaviranomaisten kanssa terveysväitteiden valvontahankkeen.
Tarjous koskee vain Unikeon ilmoituskokonaisuua.. Vuoden lopussa on selvillä, miten minkäkin aineen mahdollisia terveysvaikutuksia sopii kuvata. Sen jälkeen voidaan mennä markkinointikieltoon, jota saatetaan ryydittää uhkasakolla. Kesällä menee enemmän dekkareita. Käsityöt, puutarhan hoito ja juhlien järjestäminen ovat suosittuja kesäkirjojen aiheita.
Halikko Works Oy on asetettu yrityssaneeraukseen. Tällöin viranomaiset alkoivat kerätä terveysväitteitä listaksi. Eviran ylitarkastaja Kaisa Kukkonen kertoo, että jos toimija ei Eviran lähettämistä kehotuksista ja selvityspyynnöistä huolimatta poista markkinoinnista kiellettyjä väitteitä, siitä seuraa kuuleminen. Kukkonen sanoo, että hylättyjen terveysväitteiden pitää poistua kuudessa kuukaudessa markkinoilla
Bussi ajoi Porvoonväylää, kun kuljettaja havaitsi sivupeileistä savua. (STT)
-70%
ALE
PALJON TUOTTEITA
KAIKKI
·SOHVAT·PATJAT ·KESÄKALUSTEET
-30%
VÄHINTÄÄN
Ei koske tarjoushintoja eikä Ekornes-tuotteita.
Tonga tuoli. Henkilökohtainen tukihenkilö on mahdollista saada esimerkiksi Suomen Palovammayhdistyksestä.
gitsi maanantaina ulkomaalaisen miehen Vuosaaren ampumistapauksessa, jossa nuorehko virolaismies haavoittui. Bussin päästyä Knutersintielle kuljettajalle varmistui, että auton takaosassa on palo. Moottori sammui, mutta kuljettaja sai auton tien sivuun. Tutkinnanjohtaja Jukka Larkion mukaan tapahtumien kulkua selvitetään edelleen. Paluu entiseen työhön voi tuntua vaikealta, mikäli vamma on syntynyt työtapaturman
seurauksena. Kuvan Visby-kankaalla 895,-.
599, (1295,-)
ALE TYY KIIH
-40%
Båstad pöytä 160 x 90 cm + 4 Båstad säätötuolia. Toista vapautetuista epäillään kuitenkin väärennyksestä. Kuuma vesi taas polttaa erityisesti lapsia, kun he kaatavat vahingossa kahvikupin päälleen. Valkoinen + 100,-.
349, (591,-)
ALLWEATHER
®
· 70% Puuvillaa · 30% Polyesteria
-33%
59, -
(89,-)
Kampanja-aika 12.8. Palovammoihin liittyy ylipäätään suuri traumaattinen stressi. Esimerkiksi huoneistopalon uhri on saattanut menettää kotinsa ja tarvitsee laajamittaista tukea. Asiaan ei epäillä liittyvän rikosta, vaan kyse oli ilmeisimmin teknisestä viasta. Moottoriajoneuvojen kuljettajia puhallutettiin yhteensä 3 170. Kummallakaan ei ole osuutta henkirikoksen yritykseen. Väri capuccino. Heistä kaksi on vapautettu. heinäkuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Kuvat: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Lyhyet
Bussi paloi Helsingissä
Liikennöintivuorossa ollut bussi paloi maanantaina päivällä Itä-Helsingissä. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Auto jäi ehjäksi noin metrin korkeudelle saakka, Helsingin pelastuslaitoksesta kerrottiin. Kuntoutus on laajoissa vam-
moissa erittäin pitkä. Poliisi oli saanut ilmoituksia humalaiselta vaikuttaneesta kuljettajasta jo aiemmin. Vertaistukea on saatavilla paitsi palovamman kokeneelle, myös hänen lähiomaisilleen. saakka.
-30%
-30%
-30%
OLEMME MUKANA, kohteet 10, 24 ja 2
-30%
-30%
POLYROTTINKI
-30%
tai
TEAK
-40%
Lisäksi alueella on 200 m 2 MESSUOSASTOMME!
MAKSUAIKAA
*
Tervetuloa!
SUOMEN VAHVIMMAT
Maskun Kalustetalo Oy
Rahoituskampanja voimassa vain 31.8.2012 asti. Kevät ja kesä ovat palovammayksikössä kiireisintä aikaa. Ei puhelinvarauksia.
*Puhelun hinta: - lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 2 snt/min - matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min
Parkkihallissamme on 60 ilmaista, lämmintä parkkipaikkaa.
Sisäänajo parkkihalliin Katrineholminkadulta.
UUSI
SALON SUURMYYMÄLÄ, Turuntie 12, 24100 Salo
Avonna ark. 0201 211 200*. Fyysinen kuntoutuminen kuluttaa myös mielenterveyttä. Suurin osa vammoista syntyy kuumasta vedestä tai liekeistä, kertoo palovammakeskuksen plastiikkakirurgi Andrew Lindford. Poliisista kerrotaan, että nuoret olisivat juuri päässeet rippikoululeiriltä. Viikkojen hoito teho-osastolla heikentää lihaskuntoa. Tytön lisäksi myös osa kyytiläisistä oli humalassa. Virolaismies on toipumassa saamistaan vammoista. (STT)
Ilosaarirockista purkautui parikymmentä rattijuoppoa
Liikkuva poliisi käräytti maanantaina parikymmentä epäiltyä rattijuoppoa, jotka olivat poistumassa Ilosaarirockista Joensuussa. Poliisi pitää silti kärähtäneiden osuutta huolestuttavan suurena, koska lähtijöille oli järjestetty useita puhalluspisteitä. Aikuisilla kuumavesivammojen taustalla ovat myös työtapaturmat. He pysyvät edelleen vangittuina. Käräjäoikeus vangitsi viime viikon torstaina kolme ulkomaalaista miestä tapauksessa. Kysy lisää myyjiltämme.
Koskee uusia tililuottoja.
40 kk 24 kk 12 kk KOROT 0
tai
MASKU.COM
Suomen Asiakastieto Oy
2012
Osa tuotteista toimitusmyyntinä. Monilla on mökillään puusauna, jonka kuumavesisäiliön tulikuuma vesi aiheuttaa palovammoja. 10-18, la 10-15, puh. Henkilövahingoilta vältyttiin. Jos saunanuuni tai grilli ei syty, heitetään bensaa perään. Kolmannen asteen palovamma tarvitsee varhaisen leikkauksen, jossa palovamma-alue poistetaan ja palanut iho korvataan ihosiirteellä. Kesällä palovammat liittyvät vahvasti mökkeilyyn ja alkoholiin. Ajokunnon saattoi tarkastaa keskustassa, leirintäalueen lähistöllä ja festivaalialueella. 8
tiistaina 17. Valkoinen tai musta.
-54%
Milan U-sohva. Poliisi otti pian ampumisen jälkeen kiinni eri puolilta Itä-Helsinkiä viisi miestä. Vammojen hoitoon kuluu aikaa vähintään niin monta vuorokautta kuin palovamman laajuus on ihon pinta-alasta, eli jos 60 prosenttia ihosta on palanut, potilasta kuntoutetaan vähintään kolme kuukautta, Lindford kertoo. Kun palokunta saapui paikalle, bussi oli ilmiliekeissä. Väri: Pähkinä. (STT)
Vaikeista palovammoista toipuminen vie aikaa.
Hyksin palovammakeskuksen plastiikkakirurgi Andrew Lindford sanoo, että kevät ja kesä ovat yksikössä kiireisintä aikaa.
Kymmenet suomalaiset saavat vuosittain vakavia palovammoja
Tuli ja alkoholi ovat vaarallinen yhdistelmä.
STT | PETRA SNECK
Suomessa sattuu vuosittain tuhansia lääkärinhoitoa vaativia palovammoja. (STT)
Kuntoutus kestää kuukausia
Vaikeista palovammoista toipuminen, joissa viidesosa ihosta on palanut, vie aikaa. Sairaalahoitoon joutuu noin tuhat ihmistä, joista puolet on lapsia. Vasta ajoluvan saanut kuljettaja puhalsi taajama-alueella alkometriin lähes promillen lukeman. Kuljettaja menetti tuoreen ajokorttinsa, ja häntä epäillään rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta. Seuraukset voivat olla vakavat. Heistä kolme oli ahtautunut tavaratilaan ja kaksi etupenkille kuljettajan lisäksi. Suurin osa vaikeista palovammoista hoidetaan Hyksin palovammakeskuksessa. Alumiini/polyrottinki. Poliisin mukaan monen kohdalla kyse oli niin sanotusta krapula-ajosta. Mopoauto oli rekisteröity kuljettajan lisäksi yhdelle matkustajalle. Erittäin vaikeasti itsensä polttaa noin 50 vuosittain. Ihmiset käyttävät myös bensaa hyvin vaarallisesti. Huippulaadukkaalla likaahylkivällä kankaalla. Salsa-kankaalla, harmaa tai tummanruskea 795,-. Leveys 305 cm ja syvyys 202 cm. Poliisi ei halua tarkentaa viikon takaisen tapauksen yksityiskohtia. Palovammakeskuksessa hoidetaan myös lukuisia itsemurhayrityksiä vuosittain.
Vuosaaren Humalaisen rippi- ampumiskoulutytön mopo- tapauksessa uusi vangitseminen autossa matkasi viisi nuorta Helsingin käräjäoikeus van15-vuotias tyttö kuljetti sunnuntaina Turussa mopoautoa, jossa oli kyydissä viisi samanikäistä matkustajaa
Kauttuan Kruununpuiston pihamaalla tukistettiin myös lainsäätäjiä ja viranomaisia ruoan tuottajien ja jalostajien liiasta suitsimisesta. Tuntuu, että opin koko ajan enemmän, mutta kielitaito ei ole vielä tarpeeksi hyvä. Kyse on epäillystä alShabaabin tukemisesta monin eri tavoin. (STT)
KieLen opisKeLUa, työHarjoitteLUa ja pätevyysKoKeet
Lääkärillä on oltava niin hyvä kielitaito, että hän selviytyy tehtävistään. Lähitilan lammasta. Itsekin haluan tehdä niin, koska valmistumisestani on jo vuosia ja olen ollut tekemisissä vain ortopedian kanssa. Kymmensenttiset poikaset painavat gramman. Suomeen viime kesänä muuttanut egyptiläinen ortopedi Mohamed Eweis haaveilee paluusta potilaiden pariin. Poliisi on luonnehtinut Somaliaan lähetettyjä summia länsimaisittain ajatellen pieniksi. Niille tehdään muikunmätikastike, joka on mätiä paikallisen meijerin kermaviilissä. heinäkuuta 2012
9
Puutteellinen kielitaito torppaa haaveet lääkärin työstä
Lääkärinoikeudet irtoavat ulkomaalaiselle ahkeralla opiskelulla.
STT | PETRA SNECK, PIRITTA RAUTAVUORI
Ulkomailta Suomeen tulevat lääkärit kompastuvat usein puutteelliseen kielitaitoon. euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevan lääkärin on läpäistävä valtionhallinnon tai yleinen kielitutkinto. Pelkästään jo potilasturvallisuuden takia kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla pitää olla riittävä kielitaito, Holmalahti sanoo. Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattorin Kirsi Viljasen mukaan viime kädessä kuluttaja määrittelee, mikä on hänelle lähiruokaa. Poikaset on merkitty, jotta niiden elämästä ja liikkeistä saataisiin tietoa. En usko, että tarvitsen niin paljon kielioppia pärjätäkseni lääkärin työssä. Ne on pyydetty Severnjoesta Englannista ja pidetty karanteenissa Ruotsissa. Al-Shabaab on YK:n ja EU:n mukaan terroristijärjestö. Muita tavoitellaan yhä. Sekä Mattila että Holmalahti ovat sitä mieltä, että ennen pätevyyskoetta tehtävän kielitestin vaatimustasoa voisi nostaa. Tiukin seula potilaiden pariin on Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevilla lääkäreil-
Eweisin kieliopinnot jäävät tauolle lokakuussa, kun hän aloittaa kuuden viikon sairaalaharjoittelun. Kyse on useista pienehköistä summista. Uuniin lisäkkeeksi hunajaporkkanoita. Osaamista täytyy toki päivittää. Tietenkin esimerkiksi Kalashnikovin hinta on riippunut saatavuudesta ja taistelujen vaiheesta, kertoo Christensen. Lääkärin työ ei kuitenkaan onnistu aivan lähitulevaisuudessa, sillä ensin on läpäistävä suomen kielen tutkinto. Vasta tämän jälkeen he voivat saada Valvirasta luvan työskennellä Suomessa. Lisäksi lääkärin olisi pakko suorittaa vuoden työharjoittelu julkisessa terveydenhuollossa. Ei jälleenmyyjille. Osan heistä oletetaan oleskelevan ulkomailla. Aseiden kustannukset, ammusten kustannukset ovat murto-osia siitä, mistä Suomessa puhutaan. Jutun esitutkinta on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Tilastojen mukaan lähiruoan osuus suomalaisten lautasella on kahdeksan prosenttia, vaikka jo 60 prosenttia kuluttajista olisi halukas sitä käyttämään.
ti ilman luurit vapaas Hae huippu itoumusta. Puoli vuotta riittää silti ehdottomasti siihen, että voi työskennellä itsenäisesti. Epäiltyinä on useita somalialaistaustaisia ihmisiä, joista osa on Suomen kansalaisia. Jos lääkäri työskentelee terveyskeskuksessa potilasvastaanotossa, kielitaidon on oltava erilainen kuin esimerkiksi röntgenlääkärillä, joka analysoi kuvia ja tekee lausuntoja toisille lääkäreille, sanoo lupaosaston johtaja Jussi Holmalahti. Christensenin mukaan poliisi epäilee, että Suomesta oli tarkoitus lähettää teinejä al-Shabaabin leireille koulutettaviksi. Vyyhdessä tutkitaan terro-
rismin rahoittamista, terrorismiin värväämistä ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän törkeän rikoksen valmistelua. Eweisin mielestä vuoden pituinen harjoittelu olisi liioittelua. Ihan täyttä yksimielisyyttä ei löytynyt, mutta esimerkiksi Puolassa siivutettu suomalaispossun pekoni ei enää kelvannut lähiruoaksi. Eri tehtävissä toimivilta lääkäreiltä vaaditaan erilaista kielitaitoa. Syyteharkinnan tekee valtakunnansyyttäjä.
kokonaishinta 588,60
tai 16,35 /kk (36 kk),
· 4,8" HD Super AMOLED -näyttö · Android 4.0 -käyttöjärjestelmä · Neliydinsuoritin
589
SAMSUNG GALAXY S iii
Tutustu vapauden kiertueeseen: www.dna.fi/kesakiertue
Katso lähin DNA Kauppa: www.dna.fi/kaupat
Tuotehinnat voimassa 29.7.2012 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Vasta tämän jälkeen hän voisi toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana. Monet ulkomaalaiset lääkärit ovat sanoneet, että vasta harjoittelussa oppii, miten potilaiden kanssa keskustellaan. Viittä on jo kuulusteltu Suomessa, ja he kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. lä. Viineistä kyllä osataan kertoa, miltä rinteeltä rypäle tulee ja kuinka monta tuntia se on aurinkoa saanut, mutta lihan suhteen riittää, että härkä on varmaan brasilialaista ja lammas UudestaSeelannista. Viikon aikana kymmenissä keskusteluissa ruoditaan niin politiikkaa, taloutta, mediaa kuin uskontoakin. Suomeen istutetaan tänä vuonna 177 000 ankeriaanpoikasta. Jos ruoka antaa minulle henkilökohtaisen kokemuksen, että tiedän mistä se tulee, se on tuoretta ja edustaa sellaisia eettisiä arvoja, jonka vuoksi minä valitsen lähiruoan, määritteli satakuntalainen ministeri Krista Kiuru (sd.). Rikostarkastaja Jaakko Christensenin mukaan poliisi selvittää, millainen ostovoima terrorismitueksi epäillyllä rahalla on ollut Somaliassa alShabaabin näkökulmasta. Suomi laati muiden EU-maiden joukossa ankeriaanhoitosuunnitelmansa vuonna 2008. Ei puhelinvarauksia.. Toinen on suomalaisiin lääketieteen käytäntöihin liittyvät seikat, Mattila kertoo. EU- tai ETA-maiden lääkäreiltä kokeita ei vaadita. Harjoittelu on osa työvoimatoimiston järjestämiä kieliopintoja. Yleisin syy on kielitaitoon liittyvät asiat. Keittiömestari Markus Maulavirran mielestä lähiruoka on "identiteettiruokaa" eli on tiedettävä, mistä se tulee ja kuka sitä tekee. Kelvannut ei Kaukoidässä ruodittavana käynyt kalakaan, vaikka kuinka olisi lähivesistä pyydetty. Karitsat ovat laiduntaneet uudella, monta vuotta levänneellä niityllä ja "marinoituneet pystyyn". Keittiömestari Maulavirran mielestä suomalaiset ovat "tolloa kansaa", koska eivät osaa arvostaa omia raaka-aineita, joista ranskalaiset olisivat kateellisia. Silloin ne lähtevät peräti 6 000 kilometrin mittaiselle vaellukselleen Sargassomerelle Pohjois-Atlantille. Tällä hetkellä se tuntuu Eweisistä mahdottomalta. Yksi tuote per asiakas. Kielitaitovaatimusten tiukennusten lisäksi on pohdittu, että EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tullut lääkäri saisi oikeuden toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana vasta vuoden kestäneen ohjatun työskentelyjakson jälkeen. Hoitohenkilöstön valvontaa pohtinut työryhmä on esittänyt, että pätevyyskokeeseen liitettäisiin ammatillinen kielikoe. Yhteissumma on edelleen tutkinnassa. Esimerkiksi Satakunnassa parikymmentä pienteurastamoa joutui lopettamaan tiukentuneen elintarvikelainsäädännön vuoksi reilut puoli vuosikymmentä sitten. Keskusrikospoliisi (KRP) on selvitellyt Suomen ensimmäisessä terrorismirikostutkinnassa Somalian hintatasoa, koska Suomesta epäillään lähetetyn rahaa kovan linjan islamistiselle al-Shabaabjärjestölle. Siihen on pyydetty myös apua ulkomailta, Christensen kertoo.
kokonaishinta 498,60
tai 13,85 /kk (36 kk),
· 4,3" AMOLED ClearBlack · 8 megapikselin kamera · Erittäin nopea Internet-selain
499
NokiA LUMiA 900
"Teinejä kaavailtiin pakkokoulutukseen"
Terrorismijutun varsinainen näkyvä esitutkinta alkoi viime syksynä. Lähde: Valvira Egyptiläinen ortopedi Mohammed Eweis opiskelee suomen kieltä voidakseen toimia lääkärinä Suomessa.
www.salonseudunpalvelut.fi
Palvelussamme isia on paljon paikall yrityksiä, joihin tä eyt voit ottaa yht n to palveluhakemis kautta mm:
Kauneudenhoito Kukkakaupat ja lahjatavaraliikkeet Parturit ja kampaamot
Reputtaneita paljon
"Lääketiede samanlaista kaikkialla" Valvontavirasto Valviran mukaan peruslähtökohta on, että lääkärillä on oltava riittävä kielitaito tehtäviin, joita hän tekee. Kantamme on lähes kokonaan istutusten varassa. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
tiistaina 17. Mansikoita paikallisen meijerin kermasta vispatun kermavaahdon kera.
499
SAMSUNG GALAXY XCoVER B2710
kokonaishinta 72
tai 2 /kk (36 kk),
· Puhelin kovaan käyttöön · Kestää vettä ja pölyä · Naarmunkestävä näyttö
89
Suomesta epäillään lähetetyn rahaa Somalian islamisteille
KRP tutkii terrorismitueksi epäillyn rahan ostovoimaa.
STT | JANNE HUUSKONEN
Tienvarsipommi viidelläkymmenellä, Kalashnikov-rynnäkkökivääri sadalla ja taistelija kuukaudeksi kahdellasadalla dollarilla. Nykyään lääkäri voi toimia itsenäisesti heti kun Valvira on hänet laillistanut.
Puolassa siivutettu suomalaispekoni ei kelpaa lähiruuaksi
Lainsäätäjiä ja viranomaisia tukistettiin ruuan tuottajien suitsimisesta.
STT | OLLI KEMPPAINEN
Monien kaipaaman lähiruoan menestys kaipaa sekä asennemuutosta että jakeluketjuja. Viime kädessä työnantaja on vastuussa kielitaidosta. Kun se on suoritettu, Valvira voi myöntää lääkärille luvan toimia laillistettuna lääkärinä Suomessa. Hän arvostelee kielikursseja siitä, että niillä keskitytään liikaa kielioppiin puhumisen sijaan. Meidän käsitys on se, että on ollut tarkoitus saattaa heidät vastoin tahtoaan koulutettaviksi al-Shabaabin riveihin, sanoo Christensen. Yleislääketieteen professori Kari Mattilan mukaan 6070 prosenttia osallistujista reputtaa kuulustelun ensimmäisen tentin. Egyptissä vuonna 1995 valmistunut Eweis on tammikuusta asti päntännyt suomea työvoimahallinnon järjestämällä intensiivikurssilla. Kalatalouden keskusliitosta kerrotaan, että ankeriaat elävät vesissämme jopa 40 vuotta ennen kuin saavuttavat sukukypsyyden. Käytännössä lääkärin on kuitenkin puhuttava suomea tai ruotsia, tuli hän mistä päin maailmaa tahansa. Kukaan ei ole enää vangittuna, mutta ihmisille on määrätty matkustuskieltoja. Kuuden panelistin ensimmäinen tehtävä oli määritellä, mitä lähiruoka on. Lentorahtina saapuvat tulokkaat jatkavat HelsinkiVantaan lentokentältä autoilla eteläisessä Suomessa sijaitseviin istutusvesiin. operaattoris
SAMSUNG GALAXY TAB 8.9
tai 16,35 /kk 36 kk, tai 13,90 /kk (36 kk),
kokonaishinta 500,40
· Taulutietokone 8.9" näytöllä · AndroidTM 3.1 · Tuplaydinprosessori
kokonaishinta 189
tai 5,25 /kk (36 kk),
· Uusi, edullinen Lumia · Windows Phone · 5 megapikselin kamera
189
NokiA LUMiA 610
MaULavirran LäHirUoKaMenyy
Keittiömestari Markus Maulavirran lähiruokamenyy Kauttualla: Fish and chips á la Pyhäjärvi eli karkeassa luomuruisjauhossa pyöriteltyjä särkifileitä, jotka paistetaan runsaassa öljyssä, kuten myös perunaviipaleet. tämän jälkeen edessä on kolmiosainen pätevyyskoe. Ulkomaalaisten lääkärien pätevyyskokeet järjestetään Tampereen yliopistossa. Lääkärin on tehtävä vähintään kuuden kuukauden harjoittelu suomalaisessa sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Lääketiede on samanlaista kaikkialla, myös Egyptissä.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Helsinki-Vantaan lentoasemalta kalanpoikaset lähtevät Etelä-Suomen istutusvesiin.
Ankeriaanpoikasia lentää Suomeen istutettavaksi
Englannista pyydettyjä ankeriaanpoikasia lentää tiistaina iltapäivällä Suomeen. Hän ei kerro, kuuluivatko teinit epäiltyjen lähipiiriin. Tämän johtopäätöksen saattoi vetää maanantaina Eurassa pidetystä keskustelusta, joka toimi yhtenä esinäytöksenä tiistaina Porissa alkavalle SuomiAreena-tapahtumalle. Heidän on läpäistävä ensin kielitutkinto, jotta he pääsevät kolmiportaiseen pätevyyskokeeseen. Euroopan ankeriaskannat ovat vähentyneet rajusti
Vain muutamien päivien kuluttua 22-vuotias nuori mies kuoli laukaustenvaihdossa. Se tunnetaan vastustajiensa joukkomurhista ja näiden ruumiiden paloittelusta. Itse hautajaisseremonia oli lyhyt ja sitä häiritsi armeija, joka partioi hautajaisseurueen ympärillä toivoen nappaavansa jengiläisiä. Taistelut Damaskoksessa alkoivat sunnuntai-iltana, kun hallituksen joukot tulittivat useita kaupunginosia. Zuma ennätti ensimmäisten joukossa onnittelemaan entistä vaimoaan. Valtaosa ammuskeluista kohdistui maahanmuuttajataustaisiin henkilöihin. kohta kohdalta läpi kattavaa ja raskauttavaa todistusaineistoa. Vähitellen hän muuttui vaitonaisemmaksi, kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin ja keskittyi lukemaan kirjoja. (STTAFP)
Meksiko ei voita huumesotaa aseilla
Meksiko voi taltuttaa huumejengit korruption vastaisilla uudistuksilla, ei poliisien ja aseiden määrää lisäämällä, sanovat meksikolaistutkijat. Se ei johdu meidän tuestamme, vaan siitä että merkittävä osa syyrialaisista seisoo hänen takanaan, Lavrov sanoi. Kaupungin viranomaiset perustivat aiemmin tänä kesänä kaupunkiin ilmastoituja halleja, kun lämpötilat nousivat sietämättömän korkeisiin lukemiin. Venäjä puolestaan esittää tarkkailuoperaation jatkamista ilman uusia sanktioita. Pena Nieto on luvannut saada murhaluvut laskuun ja muodostaa uuden kansallisen santarmijoukon korvaamaan korruptoituneen paikallispoliisin. Veteraanidiplomaatti Dlamini-Zuma, 63, on toiminut muun muassa terveys- ja ulkoministerinä. Seuraavan kerran kun tyttöystävä yhytti nuorukaisen, hänellä oli koodinimi, pistooli ja rynnäkkökivääri. Lavrov otti tiukasti kantaa Syyrian tilanteeseen ennen illallistaan YK:n ja Arabiliiton rauhanneuvottelijan Kofi Annanin kanssa. 40-vuotias ruotsalaismies on syytettynä muun muassa kolmesta murhasta ja kahdestatoista murhan yrityksestä. Csataryn syytetään avustaneen 15 700 juutalaisen karkotusta Auschwitzin keskitysleiriin vuonna 1944. Tyttöystävä kutsuttiin tunnistamaan vainajaa, jonka puhelimesta oli viimeksi soitettu hänelle. Mies on tunnustanut ainoastaan syytteen vahingonteosta. Hän on myöntänyt ampuneensa päin kylttejä. Hänen tehtävänsä oli varoittaa oudosta liikehdinnästä, erityisesti lainvalvojista ja epäilyttävistä autoista, tyttöystävä kertoo. Syynä on muun muassa se, että syyttäjät vastaavat suoraan kuvernööreille. Rikospaikoilta löydetyt luodit ja hylsyt olivat myös lähtöisin miehen aseesta. Pena Nieto onkin palkannut avustajakseen Kolumbian entisen poliisikomentajan. Francisco hyväksyi tarjouksen. Jatkuvista syytöksistä huolimatta yksikään korkeaarvoinen viranomainen ei ole saanut tuomiota korruptiosta, sanoo tutkija Guadalupe Correa-Cabrera.
Etsitty natsirikollinen löytyi Unkarista
BUDAPEST. Kreikassa Ateenan Akropolis suljettiin maanantaina tavallista aiemmin jymyhelteen takia. Paikalliset eivät uskaltaneet auttaa järjestelyissä, koska he pelkäsivät tulevansa yhdistetyksi huumejengiläiseen. Zetas-jengin jäsenet olivat
Koodinimi, pistooli ja rynnäkkökivääri
Rahalle oli tarvetta, koska Franciscon äiti oli joutunut
Lehtikuva/AFP/Luis Soto
törmänneet sokeriruokopellolla Meksikon armeijan sotilaisiin, ruumishuoneella kerrottiin. Äidin ansaitseman rahan turvin Francisco oli opiskellut vuoden, mutta hänestä tuli näin perheen elättäjä. Syyttäjä esitti loppupuheenvuoronsa maanantaina Malmön käräjäoikeudessa yli kaksi kuukautta kestäneen oikeudenkäynnin jälkeen. Silminnäkijän mukaan useita ihmisiä on kuollut ja haavoittunut taisteluissa. (STTReuters AFP)
Lehtikuva/AFP/Simon Maina
Vinkkaa juttu!
(02) 770 2314
Lehtikuva/AFP
Malmön epäilty sarjamurhaaja voi saada elinkautisen
Syyttäjä odottaa mielentilatutkimusta.
MALMÖ | STTTT
Malmön sarjamurhaajaksi epäillyn miehen rikokset vaativat syyttäjän mukaan rangaistuksen, joka on elinkautisen luokkaa. Hän ei osannut edes poistaa varmistinta aseesta tai tarkistaa, onko siinä ammuksia.
Lyhyet
Uudet sateet uhkaavat raivaustöitä Japanissa
TOKIO. Lavrovin mielestä vaatimukset Syyrian presidentin Bashar al-Assadin erosta ovat epärealistisia. Franciscolle sanottiin, että hänen on oltava partioidessaan aseistettu ja että hänelle opetetaan ampumista myöhemmin. Franciscon tyttöystävä ei uskalla kertoa edes etunimeään, koska pelkää jengin kostoa. 10
Tiistaina 17. Vuolaiden sateiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt pakottivat sadattuhannet ihmiset lähtemään kodeistaan loppuviikosta. Etsitty natsirikollinen Laszlo Csatary on löytynyt Unkarin pääkaupungista Budapestistä, vahvisti Simon Wiesenthal -keskus
Zetas-jengin jäsenet odottavat oikeudenkäyntiä Guatemalassa.. Hän on sanonut harjoitelleensa "adrenaliinin kontrolloimista" ja kertoi testanneensa ihmisiä ja heidän reaktioitaan. Silloin vanha tuttava soitti ja tarjosi töitä pahamaineisessa huumejengissä Zetasissa. Alueelta raportoitiin satunnaisia taistelun ääniä.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kiisti Venäjän olevan presidentti Bashar al-Assadin puolella. Lähteet: TT, svt.se
Franciscon lyhyt elämä huumejengissä
Meksikolainen Zetas-jengi houkuttelee muhkeilla palkoilla.
VERACRUZ | STTAFP
Meksikolaisen Franciscon rahat olivat lopussa ja hänen piti ostaa sairaalle äidilleen lääkkeitä. Lännen ehdotuksessa Syyrian hallinnolle asetetaan pakotteita, mikäli al-Assad ei ryhdy toteuttamaan rauhansuunnitelmaa. Poliisi löysi miehen kotoa muun muassa avaimen yhden uhrin asuntoon, aseistusta ja naamioitumisvälineitä. Myös maanantaina hän sulki korvansa syyttäjän loppupuheenvuoron aikana. Ne myös herättivät pelot uusista tappavista maanvyöryistä. Lavrov syytti länttä kiristyksestä tilanteen ratkaisemisessa. Kaksi murhista tehtiin vuonna 2003 ja yksi vuonna 2009. Pidätystä seurannut tutkinta on yksi suurimmista Ruotsin rikoshistoriassa. Uhrien korvausvaatimukset ovat yhteensä 4,6 miljoonaa kruunua (yli puoli miljoonaa euroa). Ainakin 27 ihmistä on kuollut, ja kateissa on edelleen viisi ihmistä. Zetas hallitsee suurta osaa itäisestä Meksikosta mukaan lukien Veracruzin osavaltiota, jossa Franciscon pieni kotikaupunki sijaitsee. Aamulla hänen tyttöystävänsä puhelin soi. Hänen isänsä oli kuollut jo vuosia aiemmin. heinäkuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Afrikan unioni sai ensimmäisen naispuheenjohtajan
ADDIS ABEBA. Juutalaisten joukkomurhaajia etsivän keskuksen mukaan Csataryn, 97, henkilöllisyys on varmennettu. Mies on syytettynä myös murhien valmistelusta, laittomista uhkauksista sekä ammuskeluista, muun muassa kohti poliisitaloa ja kylttejä. Lyhyt jäsenyys jengissä vaikeutti myös hautajaisia. Pari päivää sen jälkeen kun Francisco oli luvannut liittyä Zetas-jengiin, tummennetuin ikkunoin varustettu pakettiauto kaappasi kotimatkalla olleen Franciscon kyytiinsä. Hänen kotoaan löytyi myös nauhoitettu puhelu, jossa syytetty antoi yhdestä murhasta yksityiskohtaisen nimettömän vihjeen poliisille. Hän haluaa kuitenkin kertoa Franciscon tarinan, jotta maailma tietäisi tämän olleen kunnollinen nuori mies, joka vain yritti päästä elämässään eteenpäin. Uusi puheenjohtaja on ollut naimisissa Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman kanssa. Tiistaina on puolustuksen vuoro esittää loppupuheenvuoronsa.
Syyrian opposition nettiuutiskanavan välittämää kuvaa Homsin kaupungista.
Venäjä syyttää länttä kiristyksestä Syyrian kriisin ratkaisussa
Syyriassa armeijan joukot vyöryivät jo pääkaupungin keskustaan.
MOSKOVA | STTAFPReuters
Venäjän ja länsimaiden kannat Syyrian kriisin ratkaisemiseksi eivät hevillä kohtaa, kävi maanantaina ilmi Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin lausunnoista. YK-tarkkailijoiden toimivaltuudet päättyvät perjantaina. Sotilastoimien laajenemista pidetään ennennäkemättömänä, ja Syyriassa tilannetta kuvaillaan jo lähes puolitoista vuotta kestäneen kriisin käännekohdaksi. Hän kielsi jyrkästi Venäjän olevan al-Assadin puolella, vaan toisti maan kannattavan Annanin rauhansuunnitelmaa. Syytteen mukaan kaikkiaan 24 ihmistä joutui epäillyn tulilinjalle Malmössä vuosina 2009 ja 2010. Zetas-jengi on Meksikon väkivaltaisin ja pelätyin ryhmittymä. Japanissa tulvien tieltä evakuoidut sadattuhannet ihmiset ovat alkaneet palata koteihinsa. Hänelle annettiin radio ja hänet lähetettiin muutamien muiden kanssa partioimaan alueille, joissa huumeita myytiin. Poliisi pidätti syytetyn marraskuussa 2010. Hän teki tämän, koska hän oli katkera yhteiskunnalle, kamarisyyttäjä Håkan Larsson totesi Sydsvenskan-lehden mukaan. Mies on syytettynä kolmesta murhasta ja kahdestatoista murhan yrityksestä. Eteläafrikkalainen Nkosazana Dlamini-Zuma valittiin unionin huippukokouksessa Etiopian Addis Abebassa myöhään sunnuntaina. Afrikan unionin johtoon on valittu ensi kerran nainen. Tutkijoiden mukaan Pena Nieton olisi kitkettävä osavaltiotason korruptio, etenkin oman puolueensa PRI:n sisältä. Länsimaat odottavat Annanin taivuttelevan Venäjää nykyistä tiukempien Syyria-toimien taakse. Hänen huumesotaan liittyvät linjauksensa eivät kuitenkaan juuri eroa hänen edeltäjänsä politiikasta. Opposition mukaan turvallisuusjoukot pyrkivät valtaamaan kaupunginosat kapinallisilta.
MaahanMUUTTajaTaUSTaiSia Uhreja
Murhista ja ammuskeluista epäilty 40-vuotias ruotsalaismies pidätettiin Malmössä marraskuussa 2010. Franciscon tarina, jonka kertoi hänen tyttöystävänsä, on vain yksi monista Meksikon verisessä huumesodassa, jossa on kuollut kuudessa vuodessa yli 55 000 ihmistä. Summa olisi ollut pieni omaisuus nuorukaiselle, joka ansaitsi hanttihommissa hädin tuskin kymmeneksen siitä. Kuutisentuhatta ihmistä on kuitenkin saanut kehotuksen pysytellä turvapaikassaan. Maan tuleva presidentti Enrique Pena Nieto perii edellisiltä presidenteiltä pitkäikäisen sodan huumekartelleja vastaan. Turistivetonaulan portit laitettiin kiinni kuusi tuntia ennen tavanomaista sulkemisaikaa. Mies on kiistänyt suurimman osan syytteistä ja tunnustanut vain ampuneensa kohti kylttejä. (STTAFP) maanantaina. Ruumishuoneella sanottiin, että häntä oli ammuttu lähietäisyydeltä, tyttöystävä sanoo. Lavrovin mukaan länsivallat ovat ilmaisseet Venäjälle, että sen on tuettava pakotteita tai muuten YK vetää tarkkailijansa Syyriasta. Hän tapasi YK:n rauhanneuvottelijan Kofi Annanin Moskovassa.
Aiemmin turvallisuusjoukot tukahduttivat protesteja, nyt ne osallistuvat taisteluun, sanoi Syrian Observatory for Human Rights -järjestön johtaja. Puheenjohtajakaudellaan Dlamini-Zuma on luvannut tehostaa unionin toimintaa. Sekä länsimaat että Venäjä ovat esittäneet YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselmaluonnokset jatkotoimista. Franciscon ruumiissa oli vain pieni luodinreikä poskessa. Lämpötilan odotettiin kipuavan yli 42 celsiusasteeseen, joka olisi kuluvan vuoden ennätyslukema. Al-Assad ei luovu vallasta. Soitto oli ruumishuoneelta. Kaksi murhista tehtiin jo vuonna 2003. Mies kertoi rikoksista ystävilleen. Neuvottelut Venäjällä jatkuvat tiistaina, kun Kofi Annan tapaa presidentti Vladimir Putinin.
Lehtikuva/AFP
Luki kirjaa oikeudessa
Syyttäjät kävivät maanantaina
Taistelut levisivät pääkaupungissa
Syyriassa armeijan joukot levittäytyivät maanantaina ensi kertaa Damaskoksen keskustan tuntumaan. Lisäksi hän oli listannut mahdollisia kohteita tiedostoon, jonka oli nimennyt "roistojen osoitteita". Paikallis- ja osavaltiotason poliitikot ottavat vaalitukea vastaan kysymättä liikaa kysymyksiä, sanoo tutkija Edgardo Buscaglia. Eniten uudistuksia kaipaa kuitenkin oikeuslaitos, jota pidetään heikoimpana lenkkinä huumesodassa. Oikeudenkäynnin alussa syytetty puhui melko avoimesti. Oikeudenkäynnin aikana mies kuvaili itseään yliälykkääksi taiteilijasieluksi, jolla on suuri tarve kontrolliin yhteiskunnassa, johon hän ei ole sopeutunut. Syyttäjä on vakuuttunut miehen syyllisyydestä, mutta palaa lopulliseen rangaistusvaatimukseen vasta mahdollisen mielentilatutkimuksen jälkeen. (STTAFP Reuters)
Soitto ruumishuoneelta
Eräänä iltana Francisco lähti Zetas-porukan kanssa kuljettamaan aselastia. Laukaukset haavoittivat useita, ja yksi uhreista sai hengenvaarallisia vammoja. Wiesenthal-keskuksen mukaan Csatary asui viimeiset 17 vuotta Budapestissä piilottelematta. Francisco liittyi Zetas-jengiin, kun hänelle luvattiin vajaan 1 500 euron kuukausipalkka. Buscaglian mukaan Pena Nieto voisi ottaa esimerkkiä Kolumbiasta, jossa kitkettiin 1990-luvulla onnistuneesti likainen vaalirahoitus ja puhdistettiin poliisivoimat. Csatary työskenteli vanhempana konstaapelina unkarilaisessa Kosicen kaupungissa, joka nykyään kuuluu Slovakialle. Seurasi tulitaistelu eikä vankeja otettu. jäämään pois töistä sokeritaudin takia. Tapahtumat ravistelivat kaupunkia ennen kaikkea vuosina 2009 ja 2010, jolloin lyhyen ajan sisällä sattui useita ulkomaalaistaustaisiin kohdistuneita ammuskeluja. PRI on vallassa useimmissa Meksikon osavaltioissa. Sekä ehdoton määräys totella kaikkia käskyjä ankaran rangaistuksen uhalla. Kyushun saarella aloitettuja raivaus- ja pelastustöitä vaikeuttivat maanantaina palanneet kovat sateet. Hautaan laskettu Francisco ei ehtinyt saada edes ensimmäistä Zetas-palkkaansa, valtavalta tuntuvaa summaa, jonka avulla hän toivoi voivansa palata vielä opiskelemaan.
Akropolis suljettiin jymyhelteen takia
ATEENA
audion säätimin Toyotan 16" kevytmetallivanteilla VSC-ajonvakautus ja luistonesto Xenon-kaasupurkausajovalot
Auris HSD -täyshybridi huoltoleasing-sopimuksella
430 /kk
36 kk/45.000 km
Auris 1.6 Valvematic 6 M/T Style Edition autoveroton suositushinta 17 670,00 , arvioitu autovero 5 960,71 , toimituskulut 600 , arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 24 230,71 .
Astrum palvelee kesälauantaisin. 0403 066 275. Todellinen vuosikorko 6,47%.
Toyota HIACE D4D 117 4d Toyota AURIS 1,8 HSD Executive-bussi 8h -07 Linea Sol Plus 5ov -11 102 tkm 28.500 2 tkm 28.700
Lisää vaihtoautoja www.passeliauto.com
Myllyojankatu 11, Salo ma-pe 8-18, kesälauantaisin suljettu
www.passeliauto.com
Mercedes-Benz
Ma-pe 8-18
La 10-14
Myynti puh. Perustamismaksu 199,00. 120 tkm 14.500 Mazda 6 Sedan 1,8 Classic 5MT 4ov UB1 ................................ 113 tkm 10.290 Skoda Octavia Combi 1,9 TDI Elegance DSG aut. 19 tkm 39.900
Astrum Auto Joensuunkatu 15, 24100 SALO Puh. Luottoaika 48 kk, Eräväli 1 kk. 1.530 )
SISÄLTÄÄ: · 3-puolainen nahkainen ohjauspyörä · ohjauspyörän lämmitys · sähköikkunat taakse · matkapuhelinjärjestelmä Bluetooth HF · sisävalaistuspaketti
Koeaja uusi Auris Style Edition.
Varuste-etusi yli 3.000 euroa.
norm. Opel Astra 5-ovinen
Enjoy 1.4 Turbo 120 hv ecoFLEX S/S Enjoy 1.4 Turbo 140 hv ecoFLEX S/S 22.960 23.654
Summer Editon
Etusi
Rahoitusesimerkki:
Astra Summer Edition 1.4 Turbo 120 hv 5-ov kokonaishinta käsiraha maksuaika korko kk-erä 21.425 3.000 60 kk 4,9 % 299
20.825 2.135 21.535 2.119 21.737 2.632 22.866 2.557 23.324 2.099
Opel Astra Sports Tourer
Enjoy 1.4 Turbo 120 hv ecoFLEX S/S Enjoy 1.4 Turbo 140 hv ecoFLEX S/S Enjoy 1.7 CDTI 110 hv ecoFLEX 24.369 25.075 25.423
Esimerkkilaskelmassa suurempi viimeinen erä 4.285 , ksl:n muk.vuosikorko 6,22 %, ksl.muk.luottohinta 24.961,82
Hinnat sisältävät autoveron 4.384,45-5.326,19 . 134 tkm 21.900 BMW X1 sDrive 20d E84 SAV Business ................................... 25.7.2012, 1. -04 ml. -08 ml. Toyota Avensis 2,0 D-4D L. -09 ml. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 17. .................... 104 tkm -07.......22.900
Yli 7000 maksaviin vaihtoautoihin minimihyvitys katsastetusta ja toimivasta vaihtoautosta
Toyota AVENSIS 2.0 VVT-i Linea Sol Technical 4ov -08 87 tkm 18.900 Toyota COROLLA VERSO 2,2 D-4D 136 5p -09 95 tkm 19.900
1500
maksimi 48 kk
Mercedes-Benz C 180T Kompr. Tervetuloa koeajolle. -05 ml. -01 ml. 0403 066 280 Huolto puh. eräpäivä 25.8.2012. Salon Seudun Sanomien
www.opel.fi
Summer Edition mallissa vakiona mm:
· ajotietokone + Check Control · ESP-plus ajonvakautus · jaettava takaistuin 40/60 · laadukas Atlantis sisäverhoilu · radio CD400 järjestelmä · vakionopeudensäädin
löydät parhaimmat menopelit.
AUTOILUSIVUILTA
Enjoy Pro-paketti VAIN 149 (svh. 14.900 55 tkm -05..................34.900 Hyundai Getz S 1,1 GL 3d ........................................................ 1.171,23, Todellinen vuosikorko 4,31%, Kuluttajasuojalain mukainen luottohinta 21.171,23.
Kawasaki ZZ-R 1100-ZXT/1052 69 tkm
3.900
-96
Chrysler STRATUS 2.5 V6 A Cabriolet -00 159 tkm 8.000
Peugeot 207 Trendy 1.4 16V 5d -07 89 tkm 9.600
Toyota COROLLA 1.4 D4D Terra Wagon -06 187 tkm 10.500
Toyota YARIS 1.3 VVT-i Linea Terra 5ov, Titaani -07 81 tkm 12.700
Volvo S40 2.0D Kinetic 4d -06 177 tkm 13.700
BMW 520 iA E61 Touring Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI Volvo V70 2,5T AWD Classic 50 tkm -09 .............. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
VARASTOSSA OLEVIIN AUTOIHIN KORKO
1,95%
ESIMERKKILASKELMA: Myyntihinta max. Saatavilla sekä 5-ovisena että Sports Tourer wagon
AIKA VAIHTAA AUTOA?
Olet juuri oikeassa paikassa. 97 tkm -08.. 120 tkm 9.300 Honda Cr-v 2,0i LS A ............................................................... 34.900 multitr. CO2- päästöt 119-144 g/km Hintaetu vrt. ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 ma-pe 7.30-17 ma-pe 7.30-17
SSO:n autoliikkeistä Bonusta jopa 5%
VAKIONA VARUSTELU VIIMEISEN PÄÄLLE: Näyttävässä Style Edition -varustetasossa vakiona mm. heinäkuuta 2012
11
Hyvä autoalan ilmoittaja, Salon Seudun Sanomissa on Palvelut Paketissa!
Tavoitat oman kohderyhmäsi tehokkaasti lehdessä ja netissä.
Osta oma mainospaikkasi ja hyödynnä mahtava yhteisnäkyvyys: Salon Seudun Sanomat ja sss.fi
59 000 (KMT Lukija 2011)
ILMOITUSTILAT JA VERKKOMAINONTA myynnin yhteyshenkilöt www.sss.fi/ilmoitukset www.sss.fi/autoilunmaailma
SSO:n autoliikkeistä Bonusta jopa 5%
Huippuvarusteltu Summer Edition*
*tarjolla rajoitetun ajan. vastaan Enjoy-malliin 2099 -2632 + varuste-etu 1381 yhteensä 3480 -4013
Puhelun hinta: 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min.
SALO, Örninkatu 3-5 Automyynti 075 3040 5110 Huolto 075 3040 5130 Varaosat 075 3040 5140 www.ppauto.fi
Kesälauantaisin suljettu 23.6.-10.8.2012. -06 ml. 155 tkm 6.900 Honda Jazz 1,4i LS CVT AT ...................................................... Luoton nostopv. 84 tkm 21.900 Honda Cr-v 2,0i Elegance 4WD ................................................ Tervetuloa!
MYÖS
EU-yhdistetty kulutus 6,6 l/100 km, CO2-päästöt 154 g/km. 119 tkm 6.700 Citroen C5 1,8i 16v SX Break ................................................... Toimituskulut +600 lisätään hintaan. Lyhennystapa Annuiteetti. Luottokorko 1,950%, Luottokorot yhteensä 540,223, Käsittelymaksut yhteensä 432,00, Luottokustannukset yht. Luoton määrä13.399,00. -08 ml. -05 ml. Käsiraha 6.800,00. -07 ml. Luottokustannukset 1403,54 . 14.900 Wag. Sol Fiat-hymer Exsis/320 Matkailuauto 126 tkm -03 ............ 208 tkm 9.490 Mazda 3 1,6 Elegance 4d ......................................................... Maksuerä 290,40 + Käsittelymaksu/erä 9,00. 89 tkm 17.900 Ford Mondeo 1,8 TDCi 125hv Ghia M5 Wagon ........................ 131 tkm -05... 20.000,00. kaksialueinen
Kaksialueinen automaatti-ilmastointi Sumuvalot automaatti-ilmastointi, vakionopeudensäädin, 17" kevytmetallivanteet, Tummennetut takasivulasit Vakionopeudensäädin Xenon-kaasupurkausajovalot, sumuvalot, tummennetut takasivulasit, Takaspoileri 17" kevytmetallivanteet takaspoileri, nahkaverhoiltu ohjauspyörä audion säätimin sekä Nahkaverhoiltu ohjauspyörä Nokian talvirengasyhdistelmä VSC-ajonvakautus ja luistonesto. -10 ml. 29.900 aut. (02) 7773 911 www.astrum.fi
RAHOITUSTARJOUS
39 3,9%
Toyota RAV4 2.0 VVT-i 4wd Luxury A -06 130 tkm 20.900
Toyota AVENSIS 2.0 D-4D -09 DPF Linea Sol 4ov 90 tkm 21.8950
Toyota HIACE 2.5 D4D 117 5ov 4WD pitkä -07 149 tkm 23.900
Toyota HILUX Extra Cab 2.5 D4D 4WD SR AC -07 110 tkm 25.999
Esimerkkilaskelma: Vaihtoauton hankintahinta 14500 - 4000 hyvitys vanhasta vaihtoautosta, rahoitettava osuus 10500, kiinteä korko 3,9%, luottoaika 48kk = kuukausierä 247,99 /kk sisältäen luottosuhteen perustamiskulun 150 + kuukausierän käsittelymaksun 8 / kk
Viikon aikana festivaalilla vieraili lähes 86 000 kävijää, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna. Opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1966 1969. Kuvataiteen valtionpalkinnon Helenius sai 1984. Hän aloittaa kolmevuotisen kautensa syyskuun alussa. Kivestä ja pronssista hän tekee enää töitä vain tilauksesta. Gyulan kautta Spiró kysyy, onko pahuuden juuri todella totalitaarisessa yhteiskunnassa, vai onko Gyula oikeassa valittaessaan, ettei ihmistä edes voi "kasvattaa ja muuttaa vastaanottavaiseksi kauniille aatteille ja moraalille". Idenius kertoo niiden anoita on enemmän, tavan ryhtiä veistokmitä hän ehtii tehsille, lisäksi ne kuvaa- Maahinen, puu, 2012. Ne ovat luonnollisen kokoisia ja näköisiä. Filosofian tohtori Kahla siirtyy Pietariin Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin toimituspäällikön tehtävästä. Hän oli piirustuskouluun tullessaan jo valmistunut puusepäksi. Vaikka aihe ja aineisto ovat raskaita, tapahtumia sävyttää eleetön, etäinen huumori. Laine viittaa Emman kesänäyttelyssä nähtävän ruotsalaisen Front-muotoilijakolmikon karnevaalihenkisiin esineisiin. Juhani Huotari. valmistuneen KalteMaaleina hän käyttää van tornin ajankohjoko öljyvärejä tai sittaisuutta. Romaanin tapahtumat eivät tee päähenkilöstä sääliteltävää järjestelmän uhria, vaan osoittavat, että "sankarimme" on itse asiassa samanlainen itsekäs opportunisti ja pelkuri kuin muutkin. Myös teoksen tapahtumat käynnistyvät varsin epäsankarillisesti: Budapestissa syttyy kansannousu, jonka aikana Gyula makaa sairaalassa peräpukamaleikkauksessa. Hänen töitään oli esillä ensimmäisen kerran vuonna 1967. Helenius laskee pikaisesti, että hän pitää jo neljättä isoa näyttelyään taidemuseossa. Gyulan ja Katin työpaikkojen kautta Spiró pääsee kuvaamaan kansantasavallan byrokratiaa ja sisäpoliittista valtataistelua. Muovisen hevosen päähän on istutettu lampunvarjostin ja possulla on tarjotin hartioillaan. Tämä käy ilmi Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teoston tilastoista, jotka kattavat kappaleiden esityskerrat radioasemilla, televisiossa ja elävän musiikin tilaisuuksissa. Front on myös näyttelyamanuenssin oma suosikki. Tätä osaamistaan hän on taitavasti käyttänyt myös teoksissaan. Venäjään liittyvän tutkimustyön lisäksi hän on suomentanut venäläistä kirjallisuutta. Ylen kanavien musiikista 40 prosenttia oli kotimaista tuotantoa. Teoksen alussa Gyula saa kuitenkin odottamattoman tunnustuksen: hän pääsee osallistumaan valtakunnallisen suunnitteluviraston kokouksiin ja työstämään uutta kolmivuotissuunnitelmaa. Sieltä on otettu usein ennakkoon yhteyttä, kun kaupunki kaataa vanhoja puita, että tarvitsenko raakaainetta. esillä on muotoilijoiden tuotantoa vaatteista polkupyöriin ja elektroniikkaan. Järjestelyiden onnistuminen oli Pro Kaustiselle merkittävä saavutus, sillä uuteen toimijaan kohdistui paljon odotuksia. 12
Tiistaina 17. Turun kaupungin viheryksikkö on ollut vuodesta 1978
K
hovihankkijani. Helenius teki uransa alussa lähinnä pop-taidetta, kuten teoksia keinonahasta ja alumiinista. Nyt minulla on niin paljon erilaista puumateriaalia, etten ole enää muutamaan vuoteen tarvinnut varastojen täydennystä, Simo Helenius kertoo naureskellen. Kevätnäyttelyn päähenkilö on nahjusmainen juutalainen insinööri Gyula Fátray. Olemme tottuneet näkemään pohjoismaisen muotoilun puhdaslinjaisena ja pelkistettynä. dä.
Taiteilijaa innostaa jatkamaan myös se, että yleisö on yhä kiinnostunut hänen töistään. Pohjoismainen muotoilu tänään 2012 -näyttely sisältää kuitenkin myös totutun minimalistista ja vähäeleistä muotoilua. (STT)
Kulttuurintutkija Elina Kahla Pietariinstituutin johtoon
Suomen Pietarin-instituutin uudeksi johtajaksi on valittu kulttuurintutkija Elina Kahla. Maahinen, Jörojukka ja Vihtahousu kertovat jo nimillään missä mennään. myötä saimme myös näytHelenius käsittelee valtelyyn uudenlaista arvokmiit veistoksensa maalilla. Loppujen lopuksi Spirón kritiikki kuitenkin ylittää maan, paikan ja poliittisen järjestelmän rajat. 1946) ensimmäinen suomennettu teos sijoittuu 1900-luvun puolivälin Unkariin, jossa sosialistinen järjestelmä on synnyttänyt epäluulon ja kateuden ilmapiirin. Väliä näyttelyillä on aina ollut sen verran, että uutta katsottavaa yleisölle riittää. Ne ovat hulluttelevia ja humoristisia, Laine luonnehtii. Televisiossa kotimaisen musiikin osuus oli 16 prosenttia. Veistokset pysyvät toki hemman näköinen, mitä Molla kasassa ilman näitä koristukMaija on. Nyt tämä ten vesiohenteisia. Monelle ennestään tuttu lienee ainakin Harri Koskisen Block-valaisin, jossa lamppu
myös muistuttaa, että tragedia ja komedia eivät ole aina kovin kaukana toisistaan.. Yhä edelleen aktiivisesti veistävä Helenius esittäytyy näyttelyssä 2000-luvun tuotannollaan, tuoreimmat puuveistokset ovat kuluvalta vuodelta. Uusi johtaja keskittyy kulttuuri- ja tiedesuhteiden rakentamiseen ja suomalaisen kulttuurielämän esittelyyn Pietarissa ja sen lähialueilla. Puunjuurakosta tehty Mona Lisa oli alunperin taiteilijan suunnitelmissa Molla Maija -niminen
työ. Charlotte von der Lanckenin, Anna Lindgrenin ja Sofia Lagerkvistin muodostamalta Front-ryhmältä on näyttelyssä mukana myös kattovalaisin, joka koostuu useista erikokoisista diskopalloista sekä tuoli, joka on tehty digitaalisella 3D-tulostustekniikalla. Näyttelyssä esillä olevista videoista näkee, kuinka he hakevat innostusta ja virikkeitä hyvin poikkeuksellisella tavalla, esimerkiksi luonnosta ja eläinten jäljistä, Laine kertoo.
Hirvi-veiSTOkSen Tekijä
Simo Helenius on syntynyt vuonna 1942 Koskella. Avantgardistisempaa otetta edustavat designkollektiivi Frontin hevosvalaisin ja porsaspöytä. Avain 307 s. saakka.
Pohjoismainen muotoilu on muutakin kuin pelkistettyjä linjoja.
Stt | MaiJa lielaHti
Tänä kesänä Espoon modernin taiteen museossa Emmassa rikotaan perinteistä kuvaa pohjoismaisesta muotoilusta. on sijoitettu lasitiilien sisälle. leata puuta, ytimen Seinäreliefi Kuutamoollessa tumma. Festivaalijärjestelyistä vastasi ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan Pro Kaustinen -yhdistys, joka jo viime vuonna tuotti juhlien ohjelman. kuutta, Helenius sanailee Pinnasta hän tekee ohuen, ilkikurisena. Ironikkokertoja tekee Gyulan vedenpitävästä alibista niin suuren numeron, ettei lukija voi muuta kuin pelätä pahinta. 29 e. Unkarilaisen György Spirón (s. Guyla on alipalkattu, työpaikkakiusattu tapakommunisti, jolla on typerä vaimo ja tahdoton, pilalle hemmoteltu poika. Tuoreimmissa töissään Helenius kuvittaa mielikuvitushahmoja. Kevätnäyttelyssä itsekkyys ohjaa jokaisen toimia, palvelukset ovat harvoin pyyteettömiä ja empatia saattaa koitua kalliiksi. Sen pintamukaansa Espanjaa kerrokset ovat vaaja sen EU-pyristelyjä. Niistä tulee aika surrealistinen vaikutelma, Laine sanoo. syyskuuta saakka.
Tulostettu tuoli
Näyttelyssä on esillä muun muassa lamppuja, huonekaluja, vaatteita ja elektroniikkaa. Kepeä ironia tekee tekstistä nautittavaa esimerkiksi silloin, kun Matyi-poika vetistelee juhlapäivää varten teurastettavan kanan perään ja Gyula pohtii, ettei pojan olisi pitänyt sallia viettää niin paljon aikaa sen kanssa. Kaupallisilla radioilla vastaava prosenttiluku oli 31. Ylen radiokanavilla soi eniten Erinin Vanha nainen hunningolla. Tämä on erilaista siihen nähden, sanoo näyttelyamanuenssi Inka Laine. Toiseksi eniten soi Jenni Vartiaisen Duran Duran, joka oli samalla myös kaupallisten radioiden soitetuin kappale. Samaan aikaan Gyulan Kativaimon työpaikalla kulttuuriministeriössä työstetään kansallista kuvataidekatsausta, Kevätnäyttelyä. Kuvanveistäjä on vannonut viime vuosikymmenet puun nimeen. Vuosittain pohjoismaiselle muotoilijalle jaettavan tunnustuksen arvo on miljoona Ruotsin kruunua eli yli satatuhatta euroa. Suom. Turusta Linnankadulta löytyy vuonna 2005 valmistunut Poika ja meri.
KIRJA
Pahuuden juuri
MiRa MUURinen
György Spiró: Kevätnäyttely (Tavaszi Tárlat). Suurin osa Heleniuksen julkisista teoksista on Turun seudulla. heinäkuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Jenni Vartiainen soi viime vuonna eniten
Jenni Vartiaisen (kuvassa) Missä muruseni on nousi viime vuoden soitetuimmaksi kappaleeksi Suomessa. Mukana on myös islantilainen vaatesuunnittelija Steinunn Sigurdardottir. Kaikki näyttelyssä mukana olevat viisi muotoilijaa ja design-ryhmää ovat kuluneen viiden vuoden aikana voittaneet Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon, joka on yksi maailman suurimmista design-palkinnoista. Asuu Turussa. Koskellakin nyt viikonpäivät avoinna ollut näyttely on houkutellut mukavasti yleisöä.
Simo Heleniuksen 70-vuotisjuhlavuoden avajaisnäyttely Yrjö Liipolan taidemuseossa, Hämeentie 45, Koskella on avoinna 16.9. Helevuosi vuodelta. näyttelytilan kattoikEsimerkiksi vuokunan aukkoon ulotrijalava on puuna tuva työ kuvaa hänen haastava. Onpa Kosken näyttelyssä myös yksi työ, Ristiaallokko, joka on tehty naapurin vanhaa aitamateriaalia hyödyntäen. Juhlien aiempi järjestäjä Kansanmusiikkisäätiö ajautui pitkään jatkuneiden talousvaikeuksien jälkeen konkurssiin viime syksynä. Tai kun Gyula viimein kiukustuu järjestelmälle ja vuodattaa katkeruuttaan sanakääntein, jotka nykivät väkisin lukijan suupieltä ylöspäin. Mukana ovat Harri Koskinen Suomesta, Henrik Vibskov Tanskasta, Steinunn Sigurdardottir Islannista sekä ryhmät Norway Says Norjasta ja Front Ruotsista. Toisaalta Spirón huumori
PaLkiTTua deSignia
Pohjoismainen muotoilu tänään 2012 -näyttely esittelee palkittua nykymuotoilua. Veistoksissaan hän käyttää muun muassa vuorijalavaa, vaahteraa ja omenapuuta. He ovat kaikki voittaneet merkittävän pohjoismaisen Torsten ja Wanja Söderbergin designpalkinnon. Nimen muutoksen siakin. Myös nosteessa olevan tanskalaisen vaatesuunnittelijan Henrik Vibskovin muotiluomukset poikkeavat perinteisestä pohjoismaisesta linjasta. (STT)
Lehtikuva/Jarno Mela
Simo Heleniuksen näyttely Yrjö Liipolan taidemuseossa Koskella pitää sisällään 2000-luvun tuotantoa. Uusimpia esillä olevia puuveistoksia ovat muun muassa tänä vuonna valmistuneet Vihtahousu ja Mona Lisa.
NÄYTTELY
Puuta sen pitää oleman
Simo Helenius kymmenen vuoden tauon jälkeen jälleen Koskella.
veli-matti.henttonen@sss.fi
Front-kollektiivin Pig Tray -sivupöytä ja Horse Lamp -valaisin ovat esillä Pohjoismainen muotoilu tänään 2012 -näyttelyssä Espoon Emmassa.
Hevosen kokoinen valaisin
nn
SSS | Veli-Matti Henttonen
oskelaissyntyinen kuvanveistäjä Simo Helenius on kymmenen vuoden tauon jälkeen tuonut töitään esille Koskelle, Yrjö Liipolan taidemuseoon. Kertoja alleviivaa Gyulan naurettavuutta nimittämällä tätä läpi teoksen ironisesti "sankariksemme". uija erottuu näyttelyn Simo Helenius sanoo muista veistoksellisista kuilun tehtyjen ja tetöistä. Käytän kierrätysmateriaaleja, kuvanveistäjä summaa. Sittemmin hän on tullut tunnetuksi muun muassa puuveistoksistaan ja monista julkisista veistoksistaan. näyttely on avoinna Espoon modernin taiteen museossa Emmassa 16. vat vanhaa puurakentamisen Siitä tuli kuitenkin van- tapaa. Ironia tarjoaa lukijalle etäisyyden tapahtumiin, eräänlaisen valheellisen suojan empaattista samaistumista vastaan. Toisaalta lukija joutuu miettimään, onko järjestelmä turmellut ihmiset vai ovatko ihmiset turmelleet järjestelmän. Salon Itsenäisyyden puiston Hirvi-veistos on vuodelta 1996. Sitä edustavat suomalaisen designin kärkinimi Harri Koskinen sekä norjalainen Norway Says -ryhmä. jotta puun oma muoto ja Helenius ei vielä tiennyt mahdolliset värit jäävuonna 2006 tuolloin vät osittain näkyville. kemättömien töiden Useissa töissä on välillä kasvavan ulokkeet, tapit. (STT)
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Vinkkaa juttu!
kulttuuri@sss.fi
SSS/Veli-Matti Henttonen
Lyhyet
Kaustisen kävijäodotukset täyttyivät
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat onnistuivat houkuttelemaan odotetusti väkeä. Sairaalassaolo on varsinainen onnenpotku, etenkin kun neuvostojoukot saapuvat pian kukistamaan kapinan ja ankara kurinpalautus alkaa. Fátrayden pojan Matyin avulla näkökulma ulotetaan koulumaailmaan ja siihen, kuinka uutta toverisukupolvea kasvatetaan järjestelmälle uskolliseksi
Kolmikosta realistisimmat mahdollisuudet kolmannelle kierrokselle on JJK:lla, joka tarvitsee myös kipeimmin rahaa. Mutta en näe siinä mitään ristiriitaa siihen, miten hyvin olemme valmistautuneet ja nyt valmiina. Ottelu siirretiin lacrossen eli haavipallon nuorten MMkisojen tieltä perinteisen Parkin kentän tekonurmelle. Salon seudun uimarit kahmivat kolme mitalia viikonloppuna Espoossa käydyistä Suomen ikäkausimestaruusuinneista. Seudun ykköstähti oli Someron Esan P16-sarjassa uiva Eetu Soini, joka voitti kultaa 400 metrin sekauinnista ja pronssia 800 metrin vapaauinnista. Sami Kaipainen sairastui epäonnekseen kilpailupäivänä ja joutui jättämään uinnit väliin. Kisat tuottivat Uefalle 1,383 miljardia euroa. Suomen ja Israelin A-maajoukkueet ovat kohdanneet aiemmin neljästi. Viisi vuotta myöhemmin seura kamppailee pääsystä Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle. Muurinen ja muutkin odottavat, että vastus voi panostaa sumputtavaan vetäytymiseen tasapeliä tai niukkaa tappiota tavoitellakseen.
Totta kai erikoistilanteet ja erityisesti heidän kulmat pitää pelata hyvin huolellisesti. Työ on suuri haaste, onhan Venäjä mahtava maa, Capello kertoi Italian uutistoimisto Ansan mukaan. Näiden vuosien aikana JJK:n liikevaihto on nelinkertaistunut noin 1,5 miljoonaan euroon ja tappiota on kertynyt lähes miljoona. Muut kolme suomalaisseuraa JJK, KuPS ja MyPa tarvitsisivat kipeästi lisärahaa eurokentiltä. Paras sijoitus (14:s) irtosi T14-sarjan 400 metrin sekauinnista. 100 m pu: 8) Lindroos 1.03,10. Uefa on arvioinut Mestarien liigan kokonaistuloiksi vähintään 1,34 miljardia vuositasolla ja Eurooppa-liigan osalta 225 miljoonaa euroa. 200 m sku: 20) Aino Kaarto 2.43,64. Vuonna 2007 lompakostani löytyi Ykkösen sarjanousija JJK:n 40 euroa maksanut opiskelijakausikortti. T15: 100 m vu: 21) Jenna Ranki SomE 1.04,42. Tulessa ovat kaksi Suomen parasta ja kolme kroonisesta kassakriisistä kärsivää seuraa. 200 vu: 10) Lindroos 2.07,80. Eurooppa-liigan karsinnoissa kertakorvausta ei ole, ja palkintoraha karsintakierrosta kohden on 100 000 euroa. Mehtosen viikonlopun kruunasivat vapaauintimatkat (100 m, 200 m ja 800 m), joissa hän ui jokaisessa omat ennätyksensä. 100 m su: 15) Ranki 1.15,10. 400 m sku: 15) Ida Metsämäki 5.52,38. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 17. (STT AFPRitzauTT) Kaksi viikkoa sitten päättyneiden kisojen taloudellinen tulos julkistettiin maanantaina. Yksi vuoden kohokohdista on edessä. Tuloista Uefa jakaa osallistuville seuroille molemmissa kilpailuissa kaikkiaan 75 prosentin osuuden.
SuoMalaiSSEurojEn EuroviikoT Mestarien liigan 2. 200 metrin selkäuinnissa pronssi jäi vain sekunnin päähän. Soinin tavoin viiteen lajiin osallistunut Mehtonen oli lähellä toista mitalia 200 metrin sekauinnissa, jossa hän jäi viidenneksi ja pronssi jäi alle sekunnin päähän. Uskon, että hommat kuitenkin loksahtelevat kohdilleen, Wallén arvioi.
Ojala sopisi loistavasti Hollannin pääsarjaan.
Mika Väyrynen on tuttu pelaaja HJK:n päävalmentaja Antti Muuriselle maajoukkueajoilta. Mutta niin me teemme myös muiden vastustajien kanssa, Wallén taustoitti. 200 m sku: 5) Mehtonen 2.38,77. Kaikki summat ovat bruttosummia ja seura joutuu itse vastaamaan esimerkiksi matkakuluistaan vierasotteluun, joten nettohyöty on monissa tapauksissa merkittävästi pienempi. Vuoden 2004 Portugalin EM-kisoihin nähden kasvua on ollut peräti 530 miljoonaa. Muita SalU:n uimareita Espoossa olivat Elli-Noora Kaarto, Suvi Lehtonen, Aleksi Pohjois-Koivisto ja Aino Räike. Capello oli Englannin päävalmentaja vielä helmikuussa, mutta luopui tehtävästään riitauduttuaan maan jalkapalloliiton kanssa. 400 m sku: 1) Soini 4.56,30, 5) Lindroos 5.08,40. Perinteikkäässä Leedsissä viimeksi pelannut ja helmikuussa nivusleikkauksessa käynyt Väyrynen pääsee avauskokoonpanoon.
Pelihaluni ovat kovat, pakko on lähteä hakemaan voittoa. Masa laittoi täydellisen kukkulapallon, hykerteli Länsitalo. Tuorein on elokuulta 2008 Tampereella, jolloin "Huuhkajat" olivat kotikentällään vahvempia 20. osaottelussa KR Reykjavikin. IKM-uintien jokaiseen lajiin osallistui 24 Suomen parasta uimaria, jotka oli karsittu aikaisemmin kesällä. Hän seuraa tehtävässä hollantilaista Dick Advocaatia, joka jätti työnsä Venäjän jäätyä alkulohkoon äskettäisessä EM-turnauksessa. Niistä kaksi on päättynyt Suomen voittoon, yksi Israelille ja kerran on pelattu maaliton tasapeli. Mestarien liigan karsinnoissa kuluvalla kaudella jokainen osallistuva seura saa 200 000 euron kertakorvauksen ja lisäksi 140 000 euroa palkintorahaa jokaiselta pelaamaltaan karsintakierrokselta. 400 m sku: 14) Aino Kaarto 5.49,16. 100 m ru: 13) Uotila 1.17,27. Esasta Soinin ja Lindroosin lisäksi altaassa kauhoivat P15-sarjan Karri Lahtinen ja T15-sarjassa kolmelle matkalle osallistunut Jenna Ranki.
SSS | Juha Tuuna
uInTI. 200 m pu: 12) Wallenius 3.11,20, 13) Aino Räike SalU 3.12,99. 200 m pu: 17) Elli-Noora Kaarto 3.09,80. (STT)
Eurocupeissa liikkuvat isot rahat
Pelaaminen Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan karsinnoissa on suomalaisseuroille paitsi kilpailullisesti myös taloudellisesti merkittävä asia. Euroopan jalkapalloliitto Uefa vahvistaa korvaukset pudotuspelikierrosten ja lohkovaiheitten osalta myöhemmin, mutta korvauksen taso nousee jo pudotuspelivaiheessa merkittävästi ja kasvaa edelleen kilpailun edetessä. juha.tuuna@sss.fi
JaLKaPaLLO. 200 m ru: 24) Suvi Lehtonen SalU 3.17,70. Muurinen teki myös yhden
paljastuksen tiistaisesta kokoonpanosta. kierros: Twente (Hollanti)FC Inter Turku, Maccabi Netanya (Israel) Kuopion Palloseura, Rapid Bucuresti (Romania)Myllykosken Pallo, Jyväskylän JalkapalloklubiFK Zeta (Montenegro).
l l
Ensimmäiset osaottelut ylihuomenna torstaina, toiset 26.7.
Eetu Soini kauhoi IKM-uintikultaa
SalUn Ronja Mehtonen ui pronssia.
juha.tuuna@sss.fi
Lyhyet
Capello kovalla rahalla Venäjän peräsimeen
JaLKaPaLLO. SalPa kohtaa BK:n ensi viikon perjantaina Urheilupuistossa.
SSS | JUHA TUUNA
FC Lahti piti Interin yksin kärjessä
Kauden avausmaalinsa tehneet lahtelaiset Jussi Länsitalo ja Ibrahim Köse estivät Maarianhaminan IFK:n nousun Veikkausliigan piikkipaikalle Turun Interin rinnalle. P14: 100 m su: 18) Aleksi Pohjois-Koivisto SalU 1.15,48. Reykjavikissa.
l
Eurooppa-liigan 2. BK-46 on kahden pisteen päässä ottelun vähemmän pelanneesta ÅIFK:sta. Veikkausliigaa johtavan Turun Interin pelaaminen on ollut Klubia vakuuttavampaa. 200 m sku: 11) Uotila 2.31,29. Rahapotista 815 miljoonaa tuli tv-oikeuksien myynnistä. Linda Wallenius oli T13-sarjan 200 metrin perhosuinnissa 12:s ja Iida Metsämäki oli T14-sarjan 200 metrin rintauinnissa 13:s. 200 m ru: 15) Aino Kaarto 3.01,69, 24) Elli-Noora Kaarto 3.06,47. (STT)
ikM-uinTiEn SEurapiSTEET 1) Cetus (Espoo) 412 2) HSS (Helsinki) 253 3) Raision Urheilijat 248 4) Lahden Uimaseura 235 5) Oulun Uinti 206 6) Aurajoen Uinti (Turku) 115 7) Nummelan Kisaajat 99 8) Rauman Uimaseura 98 9) Vaasan Uimaseura 88 10) Riihimäen Uimaseura 84 23) Someron Esa 33 36) Salon Uimarit 10
l
oli 13:s.
Salon Uimareilla ennätysosanotto
Salon Uimareista Espoonlahdessa ui peräti 11 junioria, joka on enemmän kuin koskaan ennen. 400 m sku: 16) Wallenius 6.07,91. Ensimmäinen osaottelu tänään Helsingissä, toinen 24.7. 100 m vu: 17) Uotila 59,41. 800 vu: 3) Soini 9.04,91, 10) Lindroos 9.44,38, 17) Sallinen 10.26,62.
Ronja Mehtonen venyi pronssille 13-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin selkäuinnissa. 200 m sku: 6) Soini 2.23,43. Halukkaita riittää, mutta riittääkö sopivia. T14: 100 m ru: 19) Ida Metsämäki SalU 1.25,88. Reykjavikia voidaan pitää islantilaisten Klubina, sillä se on voittanut saarivaltion mestaruuden peräti 25 kertaa ja ensimmäisen tittelin jo vuonna 1912. BK-46 haki pisteet Joonas Siikalan 42. Klubin kipparin mietteet kuulostavat varmoilta, mutta liigassa joukkueen peli ei ole tuottanut viime otteluissa parasta tulosta. En edes muista kuinka usein olisi käynyt niin, että emme olisi voittaneet viiteen peliin. Viime kaudella talouttaan euro-otteluilla ja niitä seuranneilla pelaajamyynneillä kohentanut HJK on pelannut tällä kaudella surkeasti luonnonnurmella. Ei missään nimessä voida olla tyytyväisiä liigapeleihin. Tiedotusvälineiden mukaan Capellolle on tarjottu noin seitsemän miljoonan euron vuosipalkkaa. Eero Sallinen oli 11:s P16sarjan 200 metrin sekauinnissa ja Patrik Uotila ylsi samalla matkalla samalle sijalle vuotta nuoremmissa. Sarjataulukossa kakkoseksi syrjäytetty HJK nappasi kolme pistettä viimeksi kuukausi sitten. Seurajohtaja Stefan Håkansin pohjattomalta tuntuvaan kukkaroon ei ole kuitenkaan tulossa lisätäytettä palkintorahoista tai pelaajamyynneistä Interin vastustaja Twente kun on liian kova. Paimion Hakan kasvatille Mika Ojalalle Twente-ottelut ovat loistava näyttöpaikka. (STT)
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
Pelastaako Väyrynen Klubin?
Suomen ykkönen HJK kohtaa Islannin ykkösen KR Reykjavikin.
Lehtikuva/Viena Kytöjoki
YLÄNURKKA
Toteutuvatko -unelmat?
Seuraavat kaksi viikkoa ovat suomalaisen seurajalkapalloilun kohtalon viikot, joiden aikana puhkimaalatut unelmat ovat voiton päässä toteutumistaan. Todella merkittäviin summiin seurat pääsevät käsiksi vasta kilpailujen lohkovaiheessa ja siitä eteenpäin, mutta jo karsintakierroksilla liikutetaan suomalaisittain merkittäviä summia. heinäkuuta 2012
13
urheilu
Olli Mäntylä ja Juha Tuuna (02) 7702 309
BK-46 katkaisi ÅIFK:n putken Parkin kentällä
BK-46 aiheutti ÅIFK:lle kauden ensimmäisen tappion jalkapallon Kakkosen etelälohkossa. Sponsori- ja lisenssituloja Uefa sai 315 miljoonaa ja pääsylippujen myynnistä 130 miljoonaa. Liian tuttu kuvio futis-SuoJUHA TUUNA messa. karsintakierros: Helsingin JalkapalloklubiKR Reykjavik (Islanti). Mehtosen huonoin sijoitus viikonloppuna
Uefa kuittasi EM-kisoista 1,4 miljardia
JaLKaPaLLO. Ojalan on kuitenkin löydettävä ensisijaisesti seura, jossa hän pääsee pelaamaan ja ennen kaikkea käyttämään erikoistilanneosaamistaan hyödyksi. Se on aika harvinaista, että näin iso porukka on koolla, Muurinen iloitsi. Summa on 32 miljoonaa suurempi kuin neljän vuoden takaisessa Itävallan ja Sveitsin EM-turnauksessa. On saatava hyvä tulos kotiottelusta, Väyrynen mottosi kamppailun teemaksi. Reykjavik tiedetään isoko-
koiseksi ja suoraviivaiseksi. Mehtosen lisäksi SalU:n urakoitsijoihin kuului ennätyksiään rikkonut Aino Kaarto, joka ui neljässä eri lajissa. Someron Esan uimareita oli neljä. Kuudennen kotivoittonsa ottanut nousijajoukkue FC Lahti löi enemmän laukoneen ja vieraissa tiheimpään tahtiin pisteitä keränneen IFK:n 20 (00). Omalla Sonera Stadiumin tekonurmella syöttöketjut ovat olleet riittävän pitkiä ja nopeita, mutta vieraskentillä Klubi on ollut täysin sekaisin. Sir Alex Fergusonin entinen apuvalmentaja Manchester Unitedissa ja Englannin maajoukkueen ex-manageri Steve McClaren palasi kesällä Twenteen, jonka suurin tähti on Hollannin EM-ryhmään kuulunut hyökkääjä Luuk de Jong. Lisäksi joukkueeseen viime
viikolla liittynyt keskikenttäpelaaja Mika Väyrynen on päässyt nopeasti sinuiksi ryhmässä. 100 m ru 15) Aino Kaarto SalU 1.23,70, 22) Elli-Noora Kaarto SalU 1.28,44. Suomi kohtaa maaottelussa Israelin ensi vuoden helmikuussa. Ottelu pelataan 6. P15: 100 m su: 23) Patrik Uotila SalU 1.13,46. HJK joutuu kovaan puntariin tänään , kun se kohtaa kotikentällään Mestarien liigan 2. Laitahyökkääjä Ojala on ollut nyt puolitoista kautta Veikkausliigan ylivoimaisesti tehokkain ja yksinkertaisesti paras pelaaja. Hämmästyttävästi mestarisuosikki ei ole voittanut viidestä tuoreimmasta koitoksesta ainuttakaan. T13-sarjan
Ronja Mehtosen ja valmentaja Esa Lindroosin yhteistyö toi hienon palkinnon viikonloppuna: Ikäkausimestaruusuintien pronssimitalin.
"Huuhkajat" kohtaavat talvella Israelin
JaLKaPaLLO. Liigauransa neljännen maalin tehnyt Länsitalo, 22, ohjasi takatolpalta voittomaalin 53. Jos JJK putoaa, seuran on pakko karsia tulevaisuudessa menojaan rajusti, mikä tietää Keski-Suomen futisbuumin loppua. Kaksi ottelua ÅIFK:ta vähemmän pelannut SalPa on neljä pistettä kärjestä. (STT)
Pisteille pääsi 47 seuraa.
Salon seudun uimarit IKM-finaaleissa
T13: 100 m vu: 13) Ronja Mehtonen SalU 1.06,06. 200 m sku: 18) Metsämäki 2.46,42. Käytännössä kuvio menee seuraavasti: Jos JJK pudottaa montenegrolaisvastustajansa, seuran talous elpyy ja arpa voi tuoda seuraavalla kierroksella vastaan todellisen suurseuran, joka toisi taas lisää rahaa seuralle. 200 m su: 16) Aleksi Pohjois-Koivisto 2.42,19. 100 m pu: 17) Linda Wallenius SalU 1.20,82. Piristysruiske kesällä. Olemme valmistautuneet hyvin, selkeä tavoitteemme on mennä jatkoon, HJK:n kapteeni ja maalivahti Ville Wallén maalailee. minuutilla syntyneen maalin turvin 01. Harjoituksissa pelasimme juuri 12 vastaan 12 pelaajaa. P16: 100 m vu: 7) Johannes Lindroos SomE 56,73. 200 m ru: 13) Metsämäki 3.03,71. Jos HJK ei saa Mika Väyrysen johdolla peliään kuntoon myös Kehä III:n ulkopuolella ja tiputa KR Reykjavikia, seuralta jää saamatta varovaisen arvion mukaan puoli miljoonaa euroa Uefan palkintorahaa ja kotiotteluiden lipputuloja. 800 m vu: 24) Karri Lahtinen SomE 11.08,68. Väyrynen on Muurisen tärkein pelaaja tänään alkavassa euroseikkailussa.
Suoraan avaukseen
HJK-valmentaja Antti Muurinen myhäili tyytyväisenä maanantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa. 200 m su: 4) Soini 2.23,12, 11) Eero Sallinen SalU 2.39,73. Ikäluokkansa parhaimpiin uimareihin kuuluva Soini urakoi viikonloppuna täydet viisi lajia ja oli huonoimmillaan kuudes. karsintakierroksen 1. Ojalan sopimus Interin kanssa loppuu tähän kauteen, joten hän siirtyy ilmaiseksi uuteen seuraan. Soinia säesti saman seuran ja saman sarjan Johannes Lindroos, joka ui viidellä matkalla kymppisakkiin ja oli parhaimmillaan Soinin voittamassa sekauinnissa viides. Ensi kaudeksi ulkomaille siirtyvä Ojala sopisi loistavasti Hollannin pääsarjaan. Italialainen Fabio Capello, 66, nimitettiin maanantaina Venäjän maajoukkueen päävalmentajaksi. 200 m vu: 15) Ranki 2:20.11. Puolassa ja Ukrainassa järjestetty EM-lopputurnaus toi Euroopan jalkapalloliitolle Uefalle lähes 1,4 miljardin euron tuotot.. helmikuuta Israelissa, mutta paikkakunta vahvistetaan myöhemmin. 800 m vu: 9) Mehtonen 10.26,44. minuutilla 17-vuotiaan Matti Klingan unelmakeskityksestä. Joukkueen terveystilanne on liki optimaalinen, vain laitalinkki Erfan Zeneli on sivussa toipilaana. 200 m vu: 10) Mehtonen 2.22,82. Pelit ovat niin pienestä kiinni. Myös Salon Uimarit pääsivät mitalikantaan. Kuudetta kautta sinimustia valmentava Job Dragtsma hankkinut täksikin kaudeksi juuri ne pelaajat, jotka sopivat hollantilaisen aktiiviseen pelityyliin. 100m su: 6) Eetu Soini SomE 1.06,58. Viime kauden Mestarien liigan voittaja Chelsea kuittasi palkintorahoina kaikkineen 59,9 miljoonaa euroa ja Eurooppa-liigan mestari Atletico Madrid 10,5 miljoonaa euroa. Voitolla BK-46 nousi SalPan ohi lohkon kakkoseksi. 100 m su: 3) Mehtonen 1.13,29
Vandeweghe, 20, pääsi turnauksen pääsarjaan onnekkaana häviäjänä. Reilu viikko sitten Sveitsin Roger Federer otti seitsemännen Wimbledonvoittonsa. Suomen korisuhde oli Unkariin ja Sveitsiin nähden positiivinen. (SSS)
PisimPään ATP-lisTAn kärjessä 1) Roger Federer, Sveitsi 287 viikkoa. Vandeweghe syötti avauserän voitosta tilanteessa 54, mutta ei jaksanut sen lähemmäksi. Federer oli ennen tätä kesää miesten ykkönen rankingissa yli kaksi vuotta sitten. Kakkossija varmistui sunnuntain virheettömällä suorituksella. Fyysisesti karsinta sujui mainiosti, mutta suunnistuksellisesti ei niin hyvin. Maanantaina hän kirjoitti jälleen eräänlaista tennishistoriaa. Ylemmässä jatkoSveitsiläishurmuri Roger Federer, 31, on naisihailijoiden harmiksi ollut jo neljättä vuotta naimisissa Mirka-vaimonsa kanssa.
Serena nousi isosiskonsa rinnalle
Serena Williamsin viime aikojen kunto lupaa huonoa hänen haastajilleen tulevassa olympiaturnauksessa Wimbledonin ruoholla. Kaikki kuusi suomalaista nähdään MM-kisojen keskimatkan finaalissa tiistaina Sveitsissä. Näin hyvässä kunnossa en ole ollut aiemmin, enkä ole kokenut tällaista peli-iloa. Turnaus alkaa ensi viikon lauantaina. Suomi kohtaa ylemmässä jatkosarjassa Kroatian ja IsoBritannian. Davidenko vei ottelun kahdeksan viimeistä peliä putkeen. Unkaria vastaan Suomen perhaimmistoon kuuluivat Alex Murphy (15/4/3 torjuntaa) ja Joonas Cavén (14/5). 14
Tiistaina 17. Williams voitti Stanfordissa myös vuosi sitten. Kisaan osallistui yli 50 ratsukkoa. Hannu Airila oli yhdeksäs omalla radallaan. ATP-lista maanantaina: 1) Federer 11075 pistettä 2) Novak Djokovic Serbia 11000 3) Rafael Nadal Espanja 8905 4) Andy Murray Britannia 7460 5) David Ferrer Espanja 5455 6) Jo-Wilfried Tsonga Ranska 5230 7) Tomas Berdych Tshekki 4515 8) Janko Tipsarevic Serbia 3320 9) Juan Martin del Potro Argentiina 3180 10) Nicolas Almagro Espanja 2665 Suomalaiset: 38) Jarkko Nieminen 967, 247) Harri Heliövaara 194, 311) Timo Nieminen 146.
Mikko Mäentausta nousi toiseksi Hannoverissa
RATSASTUS. Nieminen on valittu Lontoon olympialaisten kaksinpeliin. Kolmantena on Espanjan Rafael Nadal. Cavénilta hieno esiinnousu lopussa. (SSS). (STT)
Viisi ja puoli vuotta listaykkösenä
Roger Federer kirjoitti jälleen uutta tennishistoriaa.
TENNIS. Federer ohitti USA:n Pete Samprasin viikolla. Federer on voittanut kaikkiaan 17 Grand slam -titteliä. Hän on 75 pistettä edellä toisena olevaa Serbian Novak Djokovicia. Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi maanantaina B-divisioonan EM-kisojen alkusarjan päätösottelunsa Unkarille 6075, mutta jatkaa tappiostaan huolimatta kisojen ylempään jatkosarjaan. Tshekki voitti alkulohko D:n kaikki kolme otteluaan Suomen, Unkarin ja Sveitsin voittaessa yhden ottelun kukin. Merja Rantanen oli neljäs ja Saila Kinni yhdeksäs. Kokonaiskisan voitti Dieter Smitz hevosellaan Landlady. heinäkuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Suomalaiskuusikko selvitti keskimatkan MM-finaalikarsinnan
SUUNNISTUS. 3) Ivan Lendl, Tshekkoslovakia/USA 270. 4) Jimmy Connors, USA 268. 2) Pete Sampras, USA 286. Hän on nyt pitänyt kärkisijaa 287 viikkoa, eli noin viisi ja puoli vuotta uransa aikana. Silloin hän palasi kilpailuihin lähes vuoden sairausloman jälkeen. (SSS)
Nieminen romahti juuri olympialaisten alla
Jarkko Nieminen hävisi Venäjän Nikolai Davidenkolle 75, 46, 06 Hampurin 900 000 euron ATP-turnauksen avauskierroksella. Karsinnassa parasta vauhtia piti Minna Kauppi sijoittumalla radallaan toiseksi. Tuoreimmassa maailman rankinglistassa hän on jälleen pelaajien ykkösenä. Mäentausta oli hevosellaan Eternety D perjantain jälkeen vasta 18:s ja lauantain jälkeen yhdeksäs. Kolme minuuttia jäi kaikkiaan parannettavaa, virheet on jätettävä finaalissa pois, Kauppi totesi. Hän sai puolustuspäässä pari ratkaisevaa stoppia loppuhetkillä ja teki meille tärkeitä koreja, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kehui liiton tiedotteessa. Kolmepäiväisessä kilpailussa ratkottiin Niedersachsenin ja Bremenin alueen mestaruus 145 cm tasolla. Williamsilla oli keuhkoveritulppa. Koskelaislähtöinen esteratsastaja Mikko Mäentausta sijoittui viikonloppuna Saksan Hannoverissa kansallisen Landesmeisterschaft-kisassa toiseksi. Ensimmäisen erän voittanut Nieminen (ATP-38) pysyi kuskin paikalle pitkälle toista erää, kunnes Davidenko (ATP44) onnistui syötönmurrossa. Suomen paikka ylemmässä jatkosarjassa varmistui, kun Tshekki voitti lohkon iltaottelussa Sveitsin. Kolmannen radan voitti jo seitsemän keskimatkan mestaruutta voittanut Ranskan Thierry Gueorgiou, ja Jarkko Huovila oli kymmenes. Turnausvoitto oli Williamsille 43:s. Nyt vain virheet pois, niin finaalista tulee hyvä, Ikonen tiivisti. Fyysisesti kisa meni hyvin. Hän nousi isosisko Venuksen rinnalle voittojen määrässä. Sunnuntaina Williams toheloi tovin Stanfordin kisan loppuottelussa, mutta ryhdistäytyi ja löi karsija Coco Vandeweghen 75, 63. Uskon, että voin vielä kohentaa, tuore Wimbledon-voittaja Williams sanoi. Vilppaan Alex Vaenerberg napsi kolmen pisteen ja neljän syötön lisäksi kuusi levypalloa. (STTRitzauAP)
sarjassa pelaa kaikkiaan kahdeksan joukkuetta, joista neljä parasta nousee kesäksi 2013 20-vuotiaiden miesten Euroopan A-divisioonaan. 5) John McEnroe, USA 170. Naisten ykköstilaa pitää hallussaan Valko-Venäjän Victoria Azarenka.
Lehtikuva/AFP Photo/Miguel Medina
Suomen korisnuoret ylempään jatkosarjaan
KORIPALLO. Suomalaismiehet sijoittuivat hekin kaikki kymmenen joukkoon, parhaana Pasi Ikonen kuudentena. Yhdellä rastilla tiheikössä ei huomannut rastilippua ja siinä tuhrautui aikaa kaksi minuuttia
etappi, SamatanPau, 158,5 km: 1) Pierrick Fedrigo Ranska 3.40.15, 2) Christian Vande Velde USA sama aika, 3) Thomas Voeckler Ranska jäljessä 12 sekuntia, 4) Nicki Sörensen Tanska s.a., 5) Dries Devenyns Belgia 21, 6) Samuel Dumoulin Ranska 1.08, 7) Andre Greipel Saksa 11.50, 8) Tyler Farrar USA, 9) Peter Sagan Slovakia, 10) Kris Boeckmans Belgia kaikilla sama aika. Viro, Tallinna-cup Pojat-99: SalPa SininenFC Elva (Viro) 40, SalPa SininenFK Minsk (ValkoVenäjä) 13, FC Nomme United (Viro) SalPa Sininen 33, MRJK (Viro) SalPa Sininen 02, SalPa SininenFK Minsk 05. (päivä muuttunut). Tiistaina välipäivä, keskiviikkona 197 kilometrin etappi. Jussi Länsitalo 10, 90. Suunnistajia kävi 111.
Vuokrattavana
Vuokrataan RT 2h+kk+s Tupurissa Rauhallisella paikalla Saaliskadulla. irtainmyynti.fi
Koulut ja kurssit
Tapahtumat
Särkisalon Niksaaressa keskiviikkona 8.8. V I R T A N E N
V I I V I J A W A G N E R
I P A N A V A L T A
F I N G E R P O R I
R E T U
R A U T A R E E T T A
buu, sappisent äti !
pelott ava asu, pentu!
mutt missä jalkasi a ovat. 041 434 1231
PÄIVÄN PELIT
KENO Päiväarvonta: 12, 14, 17, 19, 20, 23, 27, 28, 29, 33, 34, 37, 42, 43, 47, 48, 52, 61, 68, 69 Ilta-arvonta: 6, 11, 12, 13, 14, 28, 30, 33, 34, 36, 37, 43, 44, 47, 49, 50, 54, 59, 60, 69 MONIVETO Moniveto 5, Jalkapallo 1. 3 km (36): 1) Aki Yrjä PertPe 24.20, 2) Tatjana Eskolin PIF 26.35, 3) Tiina Anttila SuSi 32.32, 4) Meri Fingeroos PR 33.20, 5) Rantala Timo 34.14, 6) Timo Lähteenmäki 35.51, 7) Tapani Laakso PertPe 36.30, 8) Hanna Kovala SalVil 39.27, 9) Pekka Penttilä SomEsa 42.26, 10) Sanna Hämälistö SuSi 43.06, 11) Raimo Lampainen PertPe 43.10, 12) Osmo Suominen 43.53, 13) Sirpa Tamminen PertPe 44.39, 14) Milja Lähde SuSi 44.49, 15) Helena Kanste SoJy 45.27. PYÖRÄILY Pau, Ranskan ympäriajo: 15. SalPaBK-46. FC LahtiJaro, JJKTPS, HakaKuPS, VPSMyPa. Kaikki kuusi suomalaista pääsivät mukaan keskimatkan tiistaiseen MM-finaaliin. JALKAPALLO Veikkausliiga: FC LahtiIFK Mariehamn 20 (00) 54. Somerontie 717, Salo. Linja-autokuljetus: Halikko as klo 10.30, Vaskio 10.45, kirkonkylä 11.00.
MANSIKKAA
poimittuna koko satokauden ajan. 7 km (20): 1) Matti Yliluikki SuSi 52.44, 2) Samuli Salmenoja MSParma 54.00, 3) Pekka Kanste SoJy 59.33, 4) Visa Koponen PertPe 1.00.39, 5) Toni Rannikko TuMe 1.07.20, 6) Arvo Paulin Delta 1.08.36, 7) Jarkko Alanissi VeVe 1.08.41, 8) Mika Itkonen MaMa 1.11.36, 9) Keijo Hintukainen TuS 1.13.19, 10) Mikko Kankare SomEsa 1.14.09, 11) Markku Karro SalVil 1.16.28, 12) Timo Broman SuSi 1.24.19, 13) Matti Horppu PertPe 1.25.05, 14) Antti Koski SuSi 1.29.05, 15) Jyrki Alanne PertPe 1.29.22 Ratamestarina Jouko Alm. 9) Hannu Airila Suomi 1.56. Joonas Siikala 01. SUUNNISTUS St. 045 634 5500 tai 0400 745 112 myös itse poimien, marjoja runsaasti
TEATTERIMATKA Yläneelle Himolan kesäteatteriin perjantaina 24.8. Ylemmässä jatkosarjassa Suomi kohtaa Kroatian ja Britannian. TPSFC Lahti, IFK MariehamnJJK, KuPSInter, MyPa Honka, 28. FC Lahti - IFK Mariehamn 2-0 2. 10) Jarkko Huovila Suomi 4.47. 9) Saila Kinni Suomi 4.43. JaroVPS, HJKHaka, 22. HonkaHJK, 29. 7. 5 kg laatikko alk. Pl 105 10650 T:s
Salon Seudun Sanomien
PENTTI KAKKO Ky p. BK-46LoPa, FC EspooEsPa, 25.7. klo 22 alkavaan yönäytökseen. Puh. Loppusijoitus 4. klo 15 mennessä ilmoitukset@sss.fi
Torilla
Tervetuloa! VESIKATTOREMONTIN ASENNUSNÄYTÖKSEEN TORSTAINA 19.7.2012 KLO 1113
Ruokjoentie 18, 25380 Rekijoki
Tule keskustelemaan ajankohtaisista remontti asioista tai soita
TÄNÄÄN KLO 9-13 SALON TORILLA
Yht.tiedot alue-edustaja Matti Mikkola p. Ilmoittele 0408323184 Inka
Ostetaan
Henkilökohtaista
Intuitiivinen näkijä Seija Holm ratkaisee vaikeatkin ongelmasi. Kätevästi osoitteesta www.sss.fi
SÄHKÖTIEN MANSIKKAMAA
säilöntään ja tuorekäyttöön suoraan tilalta joka päivä. Kuljetus, pääsylippu ja väliaikakahvi yhteensä 20 euroa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 17. miesten B-divisioonan EM-kilpailut: Alkulohko D: UnkariSuomi 8570 (5254) Suomi: Alex Murphy 15/4, Joonas Cavén 14/5, Villematti Kopio 13/1, Osku Heinonen 9/0, Markus Molenius 7/3, Ilari Seppälä 6/2, Alex Vaenerberg 3/6, Daniel Dolenc 2/0, Aleksi Akpaso 1/1, Henri Välimaa 0/1. 044-7605535 www.varmavesikatto.fi
B. Näytelmä Harmaat pantterit on humoristinen kertomus kapinasta vanhainkodissa. Kalustettuna tai ilman. Malmö FF - GAIS 2-0 Tulosyhdistelmä: 2-0, 0-1, 1-1, 2-0 4 oikein kerroin: 12 439,70 3 oikein kerroin: 78,37
Ylivoimaisesti paras hinta puhelinosakkeesta! www.asiakasturva.fi P. Perjantairastit Kaunelassa: 1,5 km (14 osallistuaa): 1) Sebastian Fingeroos PR 15.25, 2) Kasper Ingeroos PR 22.22, 3) Jutta Ahonen AngA 27.19, 4) Jere Poutanen 27.37, 5) Anja Poutanen SuSi 28.00, 6) Touko Rosenqvist 31.36, 7) Joona Koski SiSu 32.22, 8) Tarja Koski SuSi 34.17, 9) Stiina ja Saima Peltonen 40.58, 10) Vilma Himberg SuSi 46.32, 11) Matti Muurinen PertPe 48.00, 12) Jani Ahonen AngA 51.00, 13) Ismo Koski 1.15.27, 14) Ronja Koski Koovee 1.15.47. Myllypuronkatu 5, 24280 Salo. 728 5225. P. Ilmoittautumiset edellä mainittuihin Pekalle tai Sirkalle puh. tyttöjen B-divisioonan EM-kilpailut Ylempi jatkosarja: TanskaSuomi 3377 (1651) Suomi: Tuuli Menna 19/6, Ninni Salmi 15/6, Lotta Eräkangas 13/3, Emilia Helle 8/0/3 riistoa, Elina Koskimies 7/2, Selina Dockery 6/1, Nina Augustin 3/3/3 syöttöä/3 riistoa, Lotta Hämäläinen 2/6/5 riistoa, Veera Välimaa 2/3, Elli Koskinen 2/3, Iina Salmenkivi 0/4, Olivia Moskari 0/0. 0504836047 Kaksio tai kolmio. Kaikki palvelut lähellä. Kakkosen etelälohko: ÅIFKBK-46 01 (01) 42. ÅIFK 13 9 3 1 23 6 30 BK-46 14 9 1 4 2413 28 SalPa 15 8 2 5 2819 26 GrIFK 15 7 4 4 4017 25 EIF 14 7 3 4 3719 24 KLUBI04 14 6 4 4 2915 22 EsPa 14 6 1 7 3026 19 Pallohonka 15 5 3 7 3423 18 FC Espoo 14 3 0 11 1740 9 LoPa 14 0 1 13 892 1 Seuraavat ottelut: huomenna PallohonkaEIF, 21.7. 050 63670
Sekalaiset
-teema 7.8.
Ilmoitusaineistot teemaan
torstaina 2.8. Linjaauto lähtee Halikon asemalta klo 20.00 ja ajaa reittiä kk (kirjaston pysäkki)-Vaskiontie-Kuruntie-Hurtintie-Prestkullantie-MäryVaskio, josta Marttilan kautta Yläneelle. Kerro mitä tarvitset. Pronssiottelu: SalPa SininenJK Kotkad (Viro) 33, RP-kisa 34. 7. P. Ympäriajo päättyy sunnuntaina. 7. Ibrahim Köse 20. Kahvia, makkaran- ja letunpaistoa, yhteislaulua (sateen sattuessa sisätiloissa), saunaja uintimahdollisuus. 0400 224 099
Myytävänä
Lahjoitetaan polttopuuta Rakennusjätettä, suurin osa lautaa. Ruotsin Allsvenskan: DjurgårdenIFK Norrköping 11 (D: Joona Toivio 90 min, Daniel Sjölund 81 min, 31. Sovi näyttö. FC Inter 17 10 2 5 3321 32 HJK 17 9 3 5 2715 30 MIFK 17 8 5 4 2218 29 TPS 16 8 2 6 2316 26 MYPA 17 7 4 6 1814 25 VPS 17 7 4 6 1814 25 FC Lahti 18 8 1 9 2127 25 FC Honka 17 7 3 7 1822 24 Haka 17 7 0 10 2024 21 JJK 17 6 2 9 2534 20 KuPS 17 4 4 9 1925 16 FF Jaro 17 4 4 9 1327 16 Seuraavat ottelut: 21. Rata B, 4,1 km: 1) Tove Alexandersson Ruotsi 30.28, 2) Minna Kauppi Suomi 1.40, 3) Sara Lüscher Sveitsi 1.54, 4) Ida Bobach Tanska 2.59, 5)
Anastasia Trubkina Venäjä 3.08. Erityisalana ihmissuhdekriisit. 10, Kasper Hämäläinen 90 min), MalmöGais 20 (G: Henri Sillanpää 49 min). P. Rata C, 4,1 km: 1) Simone NiggliLuder Sveitsi 31.58, 2) Amelie Chataing Ranska 0.37, 3) Iveta Duchova Tshekki 1.51, 4) Heidi Östlid Bagstevold Norja 1.55, 5) Fanni Gyurko Unkari 2.21,... Naiset: Rata A, 4,2 km: 1) Tatjana Rjabkina Venäjä 33.51, 2) Lina Strand Ruotsi 0.08, 3) Signe Klinting Tanska 0.26, 4) Merja Rantanen Suomi 0.58, 5) Judith Wyler Sveitsi 1.14. Tervetuloa!
MANSIKAT
Pertteli Kaivola. Sinisten maalit ja syötöt: Lauri Mielikäinen 8+1, Robert Koli 2+2, Roni Jokinen 1+2, Niklas Breilin 0+3, Juuso Kontio 1+1, Jeremias Erikäinen 1+1, Eetu Vesterinen 0+1. Rata C, 4,8 km: 1) Carl Waaler Kaas Norja 29.21, 2) Fabian Hertner Sveitsi 0.08, 3) Edgars Bertuks Latvia 1.12, 4) Peter Öberg Ruotsi 1.33, 5) Ionut Zinca Romania 2.02, 6) Pasi Ikonen Suomi 2.09. 15
SALON SEUDUN SANOMAT
Halutaan ostaa
MUSTIKOITA, KANTTARELLEJA
Joka päivä (ei la) klo 16-18 Helsingintie 68 (Cafe 68)
Halutaan vuokrata
Salon alueelta asuntoa vuokralle neliöitä 45+ ja vuokra max 600. Valkoisten maalit ja syötöt: Miika Mäkipää 4+0, Patrik Wendelin 1+1, Tuomas Koskinen 1+0, Tomas Vuoriranta 0+1, Kosti Leinikka 0+1
KORIPALLO Sofia, Bulgaria, alle 20-v. Vuokra 560/kk - sis sähkö&vesi. ÅIFK - BK-46 0-1 3. heinäkuuta 2012
15
TULOSPÖRSSI
GOLF Durban, Etelä-Afrikka, naisten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 260 000 euroa: Lopputulokset, 54 reikää, par 72: 215 lyöntiä (1 lyönti alle parin): Caroline Masson Saksa 69+75+71,...229 (+13): mm. SalPa ValkoinenFC Levandia (Viro) 011, TJK Legion (Viro)SalPa Valkoinen 101, SalPa ValkoinenJK Keila (Viro) 212, SalPa Valkoinen Flora Tallinna 08, SalPa ValkoinenFC Elva (Viro) 19, MaPSSalPa Valkoinen 102. LoPaÅIFK, 27.7. 5 km (28): 1) Jukka Lietzen KisKi 46.59, 2) Jouni Anttila SuSi 49.10, 3) Eero Nurminen SuSi 52.11, 4) Ari Alarakkola 55.01, 5) Vesa Oksanen R-P 55.26, 6) Veli-Pekka Paatero SalVil 56.16, 7) Risto Jokiniemi SalVil 57.17, 8) Markku Koskinen SomEsa 58.41, 9) Asko Virolainen SomEsa 59.31, 10) Veli Tynkkynen PertPe 1.03.08, 11) Juhani Heinonen 1.04.11, 12) Rauno Riikonen PertPe 1.05.57, 13) Erkki Laine AngA 1.08.06, 14) Henrik Dahl 1.08.58, 15) Hannu Villberg SalVie 1.09.09. 0400 523 932 tai 734 6696
YLITALON TILA
Eläkeliiton Halikon yhdistys viettää RANTAPÄIVÄÄ
MANSIKKAA
SäIlöNtäAIKA oN Nyt! KURJEN TILA
Romsilantie 608, Pertteli
P. ne ovat t äällä.
äidillä oli vain muotoonommeltuja lakanoit a.
169
L A S S I J A L E E V I
J E R E. Rata B, 4,9 km: 1) Gernot Kerschbaumer Itävalta 30.34, 2) Valentin Novikov Venäjä 0.20, 3) Magne Dähli Norja 0.21, 4) Pavlo Ushkvarok Ukraina 0.41, 5) Lauri Sild Viro 0.56,... Sopivat myös kimppa-asunnoksi. 044 7905160
Tilaukset, osoitteenmuutokset, palaute ja viikkomarkkinailmoitukset. Tallinna, Viro alle 16-v. Kokonaistilanne 15/20 etapin jälkeen: 1) Bradley Wiggins Britannia 68.33.21, 2) Chris Froome Britannia 2.05, 3) Vincenzo Nibali Italia 2.23, 4) Cadel Evans Australia 3.19, 5) Jurgen Van den Broeck Belgia 4.48, 6) Haimar Zubeldia Espanja 6.15, 7) Tejay Van Garderen USA 6.57, 8) Janez Brajkovic Slovenia 7.30, 9) Pierre Rolland Ranska 8.31, 10) Thibaut Pinot Ranska 8.51. Osallistumismaksu 10 euroa. 044 521 4421 www. Vakuus. Loppusijoitus 12. Djurgården - IFK Norrköping 1-1 4. Jenni Kuosa Suomi 82+75+72 (jakoi 40. 0700-9-2838, 2.31 min + pvm starrms. Tshekki voitti lohkon, Suomi oli toinen. sijan). George, Sveitsi, MM-kisat, keskimatkan karsinta: Miehet: Rata A, 4,9 km: 1) Thierry Gueorgiou Ranska 29.16, 2) Olav Lundanes Norja jäljessä 0.53, 3) Lucas Basset Ranska 2.19, 4) Vojtech Kral Tshekki 2.31, 5) Sören Bobach Tanska 2.49,... 7