Luettavissasi on yhteensä noin 5000 numeroa. (02) 727 7100 www.salonmoottorihuolto.fi Huolto ja varaosapalvelut Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita. Viikko 42 | N:o 283 | Irtonumero 2,30 € Kestotilauksena 0,85 €/päivä TIISTAI 17.10.2017 SALON SEUDUN SANOMAT Ratakatu 5, Salo p. klo. 8.00 – 16.00) Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Tilaus sisältää myös kattavan lehtiarkiston. 02 770 2626 (ark. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. LAAJENNA TILAUSTASI www.tilaajapalvelija.fi/plus Soita Tilaajapalveluumme p. KESTOTILAAJALLE DIGILEHTI VAIN + 3 € / kk Digilehti kulkee mukana kesälläkin!. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti
Seudun metallialan yrityksissä eletään kasvuvuosia. Tuloskäyrien toivotaan kääntyvän tulevaisuudessa yhä jyrkempään nousuun. Nykyhallituksessa ulkoministerinä toiminut Kurz valittiin kansanpuolueen johtoon keväällä. SPÖ:n kannatus pysyi lähes ennallaan. Hän nosti puolueen nopeasti kannatusmittausten kärkeen ja lopulta selvään voittoon sunnuntain vaaleissa. Vaalivoittaja Sebastian Kurz on jo ehtinyt rakentaa vaikuttavan poliittisen uran. Vaalitulos tarkoittaa, että Itävallan uudeksi liittokansleriksi on nousemassa kansanpuolueen johtaja Sebastian Kurz. Taisto Pettersson siirtää valmiit sisäovet eteenpäin.. Todennäköisenä hallituskumppanina pidetään vapauspuoluetta, joka oli samoilla linjoilla kansanpuolueen kanssa vaalikampanjan keskeisissä kysymyksissä. L E H T I K U V A / A F P / R O B E R T J A E G E R MONILLA KASVUODOTUKSIA. Ulkoministerinä hän teki hyvin kärjekästä Eurooppa-politiikkaa. Siinä missä kansanpuolueen vaalivoitto oli selvä, kisa kakkospaikasta pysyi ääntenlaskun loppuun saakka tasaisena FPÖ:n ja sosiaalidemokraattisen SPÖ:n välillä. Vaalituloksen myötä Itävalta on saamassa oikeistohallituksen. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Samalla 31-vuotiaasta Kurzista tulee EU:n kaikkien aikojen nuorin valtionjohtaja. Kurz ei ole EU-vastainen mutta kylläkin EU-kriittinen. Vallanvaihdon uskotaan aiheuttavan muutoksia Itävallan Eurooppa-politiikkaan. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi I tävallan parlamenttivaalien voittoon nousi konservatiivinen kansanpuolue ÖVP, joka sai noin 32 prosenttia kaikista äänistä. Puolueen kannatus kasvoi edellisistä vaaleista lähes kahdeksan prosenttiyksikköä. Seudun metallialan yrityksissä eletään kasvutunnelmissa Somerolainen Jaatimet toimittaa ovia muun muassa uuteen lastensairaalaan. Vapauspuolue FPÖ:n vaalitulos oli kaikkien aikojen paras, ja kannatus nousi edellisiin vaaleihin verrattuna noin 6 prosenttiyksikköä. Itävalta voi nousta vastavoimaksi Ranskan Emmanuel Macronin ja Saksan Angela Merkelin ajamille EU:n uudistushankkeille. Sebastian Kurz aikoo viedä hallitusneuvottelut läpi nopeasti ja kertoi pitävänsä kaikki vaihtoehdot avoimena. Muun muassa ovia ja ikkunoita valmistava Jaatimet laajentaa Somerolla. Kurz veti puoluettaan oikealle ja onnistui viemään kannatusta äärioikeistolaiselta vapauspuolueelta FPÖ:ltä. LOKAKUUTA 2017 Itävalta siirtyy oikealle ”Vaalituloksen myötä Itävalta on saamassa oikeistohallituksen.” 17.10.2017 Itävallan uudeksi liittokansleriksi on nousemassa ÖVP:n johtaja, ulkoministeri Sebastian Kurz. Vaalikeskustelujen kuumiksi aiheiksi nousivat muun muassa turvapaikkaja maahanmuuttopolitiikan kiristäminen sekä rajavalvonta. Sebastian Kurz todennäköisesti hakee Itävallalle vahvempaa roolia Euroopan unionissa
LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat UUTISET URHEILU TOIVEET KORKEALLA. SIVUT 22–23 Heittämällä NBAtähdeksi. Lauri Markkasen harjoitusottelut sujuivat kaksijakoisesti. UUTISET 4–5 Seudun metallialan yrityksissä eletään kasvutunnelmissa Somerolainen Jaatimet toimittaa ovia muun muassa uuteen lastensairaalaan. SIVUT 10–11 Ministeri maantiellä – Kun käy paikan päällä ja näkee kaikki haasteelliset tienpätkät, muistaa, miten tärkeä väyläverkosto on, Anne Berner toteaa. Jaatimetin toimitusjohtaja Jari Vaittinen uskoo vuosi sitten alkaneen nousun jatkuvan. Maanantaina ensiaputaitoja pääsi harjoittelemaan Halikon Prismassa, kun kaupan käytävällä järjestettiin kaikille avoin elvytys-tapahtuma. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O EM-kisoissa paikkansa suomalaisten sydämissä valloittanut Lauri Markkanen aloittaa NBA-tulokaskautensa perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa. Kasvun odotuksia on myös monissa muissa Salon seudun metallialan yrityksissä. SIVUT 6–7 Salossa usea sata saa ensiapukoulutusta Halikon VPK:n koulutuspäällikkö Aleksi Peurala esittelee defibrillaattoria eli tuttavallisemmin deffaa. L E H T I K U V A / G E T T Y I M A G E S / A F P / J O N A T H A N D A N I E L. Suurten paineiden alla pelaavalta Markkaselta odotetaan erityisesti tarkkaa kaukoheittopelaamista. S S S / M A R K O M A T T I L A KYMPPITIEN ja Härkätien liikenteen haasteet ja kehittämistarpeet olivat pääosassa maanantaina, kun liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) vieraili Koskella ja Marttilassa. Myös yritykset tilaavat SPR:ltä ensiapukursseja. Näin arvioi SPR:n Salon ensiapuryhmän johtaja Susanna Voitto. TIISTAINA 17. SPR:n Salon osasto järjestää vuosittain 2–3 kaikille avointa ensiapukurssia. Jaatimetin tuotteilla on nyt kova kysyntä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Salossa saa vuosittain ensiapukoulutusta usea sata ihmistä. Ministeri sai isänniltään hyvin käytännönläheisiä toiveita muun muassa nopeusrajoituksista, risteysjärjestelyistä ja päällystystarpeita. Taisto Pettersson siirtää valmiit sisäovet eteenpäin
Nyt myös teollisuusalueen liikenneolosuhteet kunnossa ovat kunnossa, kun uusi tieyhteys siltoineen saatiin lopultakin Jaatilasta keskustaan runsas vuosi sitten. Jaatimet työllistää tällä hetkellä 40 työntekijää. – Aiemmin nousu keskittyi pitkälti pääkaupunkiseudulle, mutta nyt myös Turku on päässyt kasvuun mukaan. Vaittinen arvioi tarpeen liikkuvan 4–6 työntekijän välillä. Teollisuuden puolelta Vaittinen nostaa esille Äänekosken sellutehtaan. Epäiltynä oleva mieskaksikko oli sunnuntai-iltana tullut ensin naapurin ovelle. – Sellutehdas oli tärkeä kohde, sillä se takasi meille töitä vaikeimpina aikoina, kun muu rakentaminen oli hiljaista, Vaittinen huomauttaa. Halikko Steel ei ole viime aikoina rekrytoinut lisää väkeä. – Suurimpiin kaupunkeihin on matkaa sata kilometriä, joten Someron sijainti on ihanteellinen. Molemmat tapauksen asianomistajat, toimimattoman kranaatin asuntoonsa saanut mies sekä tämän naapurissa asunut mies, tuntevat toisen epäillyistä tekijöistä ainakin ulkonäöltä. Someroa Vaittinen pitää loistavana paikkana ovija ikkunatehtaalle. Hän puhuu positiivisesta vireestä, mutta korostaa, ettei nousu ole vielä mitenkään raflaavaa. Sen jälkeen kaksikko jatkoi seuraavan asunnon ovelle. Kranaatin heittäjäksi ilmoittautunut kertoi tienneensä, että se oli pelkkä vaaraton kuori. VäKäsikranaatin kuori heitettiin ikkunan läpi makuuhuoneen lattialle Kempeleessä. Metalli elää maltillista nousua ja odottaa vielä parempaa STT | Matia Åberg, Pertti Mattila Rivitaloasunnon makuuhuoneeseen Kempeleen Kokkokankaalla sunnuntai-iltana heitetty esine on osoittautunut toimimattomaksi käsikranaatiksi, kerrotaan Oulun poliisista STT:lle. –?Haemme aktiivisesti uusia tukijalkoja toimintaamme. –?Konepajateollisuudessa odotellaan kovempaa nousua. Neuvottelemme yhteistyöstä isojen yritysten kanssa, ja meillä on mahdollisuuksia saada uusia isoja asiakkaita loppuvuonna tai ensi vuo”Tuotteillemme olisi ollut enemmänkin kysyntää, mutta tilat eivät ole antaneet mahdollisuutta lisätä tuotantoa.” Jaatimetin toimitusjohtaja Jari Vaittinen Jaatimetin laajennusosasta löytyy myös jauhemaalaamo. Hänen mukaansa ei ole toistaiseksi selvää, täyttääkö teko törkeän kotirauhan rikkomisen tunnusmerkit. Julkisen rakentamisen noususta on puhuttu viime kuukausina paljon. Haapasaari Worksin toimitusjohtaja Erik Iltanen luonnehtii yrityksen näkymiä hyviksi ja puhuu noususuhdanteesta. Kaksikkoa epäillään ainakin laittomasta uhkauksesta. Jaatimet laajentaa vastatakseen kysyntään SSS | Vesa Käiväräinen Metallialan salolaisissa yrityksissä eletään kasvuvuosia, ja tuloskäyrien toivotaan kääntyvän tulevaisuudessa yhä jyrkempään nousuun. Minusta maltillinen kasvukin on ihan hyvästä, silloin laskukin on toivottavasti aikanaan rauhallisempi, Yrjänä toivoo. Työntekijämäärä vakiintui nykytasolle viitisen vuotta sitten, mutta laajennuksen myötä tarvitaan lisää väkeä. Vaittinen sanoo kysynnän lähteneen kovaan nousuun noin vuosi sitten. Maanantaina selvisi Similän mukaan myös se, että kyse näyttää olleen kostosta ja pelottelusta. Yrityksen asiakaskunnasta osa kasvaa noususuhdanteessa, mutta kaikilla ei mene yhtä hyvin. –?Tapaus liittyy kokemukseen väärin kohdelluksi tulemisesta, rikoskomisario muotoili. – Uusi lastensairaala, eduskunta, Turun Pohjola-sairaala, Helsingin kaupunginteatteri, Turun kaupunginteatteri, Sibelius-Akatemia, luettelee Vaittinen joitakin esimerkkejä. Tuotekehittelyyn pitää satsata koko ajan, muuten ei pysy kisassa mukana, hän korostaa. Siksi Haapasaari Works ennakoi, että sen kuluvan vuoden liikevaihto pysyy suunnilleen vuoden 2016 tasolla. – Varsinkin Volvon linja-autopuolella saatu kokemus on ollut arvokasta nykyisessä työssä. Jaatimetin liikevaihto nousi maaliskuussa päättyneellä tilikaudella 5,8 miljoonasta eurosta 6,2 miljoonaan euroon ja samalla tulos vahvistui selvästi. LOKAKUUTA 2017 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Jaatimetin toimitusjohtaja Jari Vaittinen katselee tyytyväisenä ympärilleen. Kumpikin epäilty on päästetty vapaaksi, Similä kertoi maanantaina iltapäivällä. He jyskyttivät tämän asunnon ovea, mutta sisällä ollut mies ei sitä avannut. Poliisin sunnuntaina kiinni ottamat kaksi epäiltyä ovat miehiä. Heistä 40-vuotias mies kertoi poliisille heittäneensä toimimattoman kranaatin, noin kolmikymppinen mies ilmoitti olleensa vain mukana. Jaatimetin erikoisosaamista ovat metalliovet ja ikkunat, joiden paloturvallisuus ja akustiset ominaisuudet ovat korkeaa luokkaa. Ennen Jaatimet-vuosiaan Vaittinen työskenteli tuotekehitystehtävissä eri yhtiöissä. Jari Vaittisen isä Teuvo Vaittinen perusti Jaatimetin vuonna 1994. Rikoskomisario Nina Similän mukaan kyse oli oikean käsikranaatin kuorista, mutta sytytin ja räjähdysaine puuttuivat. Julkisiin tiloihin ovia ja ikkunoita valmistavan somerolaisyrityksen tuotteet viedään käsistä. Jari Vaittinen on työskennellyt yrityksessä vuodesta 2005, yhtiön toimitusjohtaja hänestä tuli vuonna 2012. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Halikko Steelin toimitusjohtaja Matti Yrjänä sanoo alan piristyneen. – Jauhemaalaus on kustannustehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kuin perinteinen märkämaalaus, Jaatimetin toimitusjohtaja Jari Vaittinen kertoo. Sillä on parikymmentä työntekijää, ja henkilöstömääräänkin ennustetaan pientä kasvua tulevaisuudessa. Somerolla Jaatilan teollisuusalueella toimiva yritys toimittaa tuotteita erityisesti julkisiin rakennuksiin. Naapuri oli kuitenkin sulkenut oven. – Tuotteillemme olisi ollut enemmänkin kysyntää, mutta tilat eivät ole antaneet mahdollisuutta lisätä tuotantoa, Vaittinen kertoo. Yksi viime vuosien vaativimpia kohteita oli Helsingin musiikkitalo, johon Jaatimet toimitti 1 700 teräsovea. Ovia ja ikkunoita valmistava Jaatimet on kärvistellyt tilapulan kanssa, sillä nykyiset 4?000 neliön tuotantotilat ovat olleet jo jonkin aikaa vähintään täyskäytössä. Somerolaisyrityksen 2?200 neliön laajennusosa on loppusilausta vaille valmis
Onnettomuus tapahtui Kiteen Rokkalassa Repola-Rannantiellä sunnuntaina kello 20.30:n aikaan. Heidän tavoittamistaan helpotti se, että molemmat asianomistajat pystyivät yksilöimään toisen epäillyistä. Finavian mukaan HelsinkiVantaan matkustajamäärät kasvavat ennakoitua nopeammin. Yhtiön mukaan kehitysohjelma etenee nyt Schengen-liikenteen kehittämiseen. Tempauksen tavoitteena on kannustaa seudun asukkaita ja vapaa-ajan viettäjiä käyttämään Kemiönsaaren ravintolaja kahvilapalveluita. Ravintolapäivien järjestäminen on yksi keino pitää meidät kaikki hereillä ja muistuttaa, että saaristossa on vuoden ympäri mahdollisuus nauttia ihanista makuelämyksistä, vaikka tarjonta ei olekaan aivan yhtä runsasta kuin kesäkaudella, todetaan Visit Kemiönsaaren tiedotteessa. Koko karhuperhe poistui tapahtumapaikalta metsään. Poliisin mukaan karhujen kanssa kolaroinut autoilija ei loukkaantunut eikä hänen ajoneuvoonsa tullut vaurioita. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Poliisipartio pysäytti sunnuntaina henkilöauton Vaskiontiellä. Kehitysohjelmaan kuuluvat ensimmäiset laajennukset ovat valmistuneet vuonna 2014, ja viimeisten rakennustöiden on määrä valmistua vuonna 2022. Yhteensä Finavia investoi kehitysohjelmassaan lentoaseman laajentamiseen 900 miljoonaa euroa. Paikalle kutsuttiin myös räjähteitä tunteva poliisin erikoisyksikkö, Similä kertoo. Asunto että naapuriasunto ovat Kempeleen kunnan vuokra-asuntoja.. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena. Varotoimena poliisi eristi ja evakuoi alueen. Vuonna 1992 syntynyt kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat, minkä lisäksi hänen hallustaan löytyi pieni määrä kannabista. Tapahtumapaikan jälkien ja autoilijan kertomuksen perusteella henkilöauton töytäisemäksi joutui emo ja yksi pennuista. (SSS) Rattijuoppo kiinni Vaskiontiellä Kemiönsaarella vietetään tällä viikolla Ravintolapäiviä. Uudet tilat valmistuvat kesäkuussa 2019. Finavia aloitti maanantaina seitsemän uuden lähtöportin rakentamisen laajentaessaan ykkösterminaalia. Makuuhuoneen ikkuna rikkoutui tilanteessa. –?Pyrimme toistaiseksi tekemään samalla henkilöstömäärällä töitä tehokkaammin, emmekä ole lähteneet palkkaamaan lisää porukkaa, hän kertoo. Jaatimet laajentaa vastatakseen kysyntään S S S / M A R K O M A T T I L A den aikana, Erik Iltanen kertoo. Karhujen jäljitys alueella alkoi maanantaiaamuna. Ensimmäistä kertaa järjestettävien Ravintolapäivien aikana tarjolla on esimerkiksi Lalla Vinden lounaita ja Holmbergs Fisk & Café Four C:n kala-aterioita. Viime talvena työnsä Haapasaarella aloittanut Iltanen ennakoi, että yrityksen henkilöstömäärä kasvaa tulevaisuudessa nykyisestä neljästäkymmenestä. Toistaiseksi lisäväkeä ei ole palkattu. Ikkunan läpi heitetty esine käynnisti ison poliisioperaation sunnuntaina iltakahdeksan jälkeen. Helsinki-Vantaan kävijämäärä on tällä hetkellä noin 17 miljoonaa matkustajaa vuodessa, ja sen on määrä nousta 20 miljoonaan seuraavien kolmen vuoden aikana. (STT) Karhuemo ja karhunpentu jäivät auton alle Kiteellä Käsikranaatin kuori heitettiin ikkunan läpi makuuhuoneen lattialle Kempeleessä hän sen jälkeen makuuhuoneen ikkunan läpi lensi sittemmin toimimattomaksi osoittautunut käsikranaatti. Operaatioon osallistui useita poliisipartioita sekä muutamia pelastuslaitoksen yksiköitä. TIISTAINA 17. Poliisin mukaan karhuista ei tehty näköhavaintoja lähialueelta illalla. Myös molemmat asianomistajat olivat poistuneet asunnoistaan sen jälkeen, kun toimimaton käsikranaatti oli lentänyt toiseen asunnoista. Poliisin mukaan karhuemon mukana oli kaikkiaan kolme karhunpentua. Poliisi otti epäillyt miehet kiinni toisaalla Kempeleessä sijaitsevasta yksityisasunnosta 1,5 tuntia teon jälkeen. – Kesäkauden jälkeen saaristolaisilla on taipumusta hieman horrostaa. (STT) Helsinki-Vantaan laajennus tuo jälleen lisää lähtöportteja Henkilöauto töytäisi karhuemoa ja yhtä sen pennuista sunnuntaiiltana Pohjois-Karjalassa Kiteellä, kertoo poliisi. (SSS) Kemiönsaarella herätellään ruokahorrostajia Julkisiin tiloihin ovia ja ikkunoita valmistavan somerolaisyrityksen tuotteet viedään käsistä
Deffa tunnistaa luotettavasti rytmihäiriön ja neuvoo laitteen käyttäjää toimimaan oikein ja turvallisesti. – Kaikenikäiset ihmiset ovat päässeet kokeilemaan elvytystä. Defibrillaattorilla eli deffalla annetaan sähköisku, jonka tarkoitus on palauttaa sydänrytmi ennalleen. –?Kohonnut verenpaine kehittyy hitaasti ja olotilaan tottuu. Elvytyskoulutusta tarjoiltiin kaupan käytävällä MITTAUSPISTEET SALOSSA Verenpainetta mitataan 23.–27.10. LOKAKUUTA 2017 Sananja rukouksen ilta ke 18.10. Laite ei anna iskua, jos siihen ei ole tarvetta, Peurala sanoo. klo 18 OMAKUVA JA JUMALAKUVA Salon Raittiusseuran talolla Helsingintie 43 Sari ja Jean Roos Tervetuloa! Järj. –?Lisäksi muun muassa yritykset voivat tilata meiltä kursseja. SPR:n Salon osasto järjestää vuosittain 2–3 kaikille avointa ensiapukurssia. Kampanjan tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta siitä, että hoitamaton kohonnut verenpaine on riski aivoja sydänterveydelle. Tempauksen aikana pääsi tutustumaan myös defibrillaattoriin eli sydäniskuriin. Kampanja järjestetään Salossa nyt kolmannen kerran. Kohonnut verenpaine huomataan usein sattumalta esimerkiksi lääkärikäynnin tai terveystarkastuksen yhteydessä, hän sanoo. Halikon VPK:n ja Suomen Punaisen Ristin Salon ensiapuryhmän yhteistyössä järjestämä tapahtuma kiinnosti Prismakeskuksessa asioivia. Verenpaineen mittauskampanja on Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton yhteishanke, jonka paikallisena toimijana Salossa on Salon aivohalvauskerho eli AVH-kerho. –?Halikon VPK lähtee elvytystehtävään keskimäärin 3–4 kertaa vuodessa, Peurala sanoo. Mittauksista huolehtivat Turun ammattikorkeakoulun Salon yksikön sairaanhoitajaopiskelijat. Hienosti menee! Halikon Vapaaehtoisen Palokunnan koulutuspäällikkö Aleksi Peurala kehuu perniöläistä Nea Schamarinia, 11. Tavoitteena on mitata 10?000 suomalaisen verenpaine. Peuralan mukaan defibrillaattoreita voisi kuitenkin olla nykyistä huomattavasti enemmän varsinkin paikoissa, joissa ihmisiä liikkuu paljon. –?Tarkoituksena on madaltaa kynnystä elvytyksen aloittamiseen, Peurala sanoo. Tilastojen mukaan hoitolaitosten ulkopuolista elvytystä annetaan yhdelle ihmiselle tuhatta ihmistä kohden, joten Salon kokoisessa kaupungissa elvytystä saa vuosittain noin 50 henkilöä kotona tai julkisissa tiloissa. Verenpaineen voi käydä mittauttamassa pisteissä veloituksetta. Salossa laite löytyy Peuralan tietojen mukaan kolmesta julkisesta tilasta: kauppakeskus Plazasta, uimahallista ja torilta. Nea Schamarin pääsi siskonsa Ellen Schamarinin, 9, kanssa kokeilemaan elvytystä Halikon Prismassa, jossa järjestettiin maanantaina Restartaheart-tapahtuma. –. Julkisiin tiloihin asennetuista defibrillaattoreista on oikeasti hyötyä. Sen käyttö on todella helppoa, kun vain seuraa laitteen ohjeita. –?Harjoittelimme VPK:ssa juuri viime kerralla elvytystä, Nea Schamarin paljastaa. –?Esimerkiksi Kyläkauppa Veljekset Keskisessä jo kaksi ihmistä on saatu laitteen avulla elvytettyä, Peurala kertoo. Salossa vietetään ensi viikolla valtakunnallista verenpaineen mittauskampanjaa. Laajasuon mukaan henkilö ei useinkaan itse tiedä sairastavansa kohonnutta verenpainetta. Laajasuo muistuttaa, että suurin osa aivoverenkiertohäiriöistä olisi ehkäistävissä puuttumalla sen riskitekijöihin. ”Deffa tunnistaa luotettavasti rytmihäiriön ja neuvoo laitteen käyttäjää toimimaan oikein ja turvallisesti.” Aleksi Peurala, Halikon Vapaaehtoisen Palokunnan koulutuspäällikkö Saloon pystytetään ensi viikolla kahdeksan verenpaineen popup-mittauspistettä. Elvytys-tapahtuma järjestettiin Salossa nyt ensimmäistä kertaa ja tietoa sydänpysähdyksen hoitamisesta oli tarjolla kaikille halukkaille. Koko maassa pystytetään ensi viikolla yhteensä 250 verenpaineen popup-mittauspistettä. Tapahtuma järjestettiin samaan aikaan muissakin Euroopan maissa eurooppalaisena elvytyspäivänä. Defibrillaattorit ovat yleistyneet viime vuosina. Anni, 11, ja Lenni, 10, Mattila seuraavat tarkasti, kun Salon SPR:n ensiapuryhmän Reija Laine asettaa kätensä oikealle paikalle elvytyksen painelua varten. Kahden puhalluksen ja 30 painalluksen puhalluselvytys oli tuttua puuhaa. Siskosten mielestä elvytys on helppoa, kun sitä on harjoitellut. Elvytys-tapahtumassa pääsi tutustumaan myös defibrillaattoriin eli sydäniskuriin, jonka avulla voidaan elvyttää sydänkohtauksen saanut henkilö turvallisesti. uu u Maanantai: Kuninkaantien apteekki kello 9–17 uu u Tiistai: Lääkäriasema Mehiläinen kello 8–17.30 uu u Keskiviikko: Salon Vanha apteekki kello 9–17 uu u Torstai: Palvelukeskus Ilolansalo kello 9–17, Perniön apteekki kello 9–17, Kuiron Leipomon kahvila (Sähkökuja 2, Halikko) kello 9–15.30, Syty kello 14–17 uu u Perjantai: Yliopiston apteekki kello 9–17. Tässä on käynyt niin lapsia kuin ikäihmisiäkin, sanoo SPR:n Salon ensiapuryhmän johtaja Susanna Voitto. –?Myös jotkin yritykset ovat hankkineet defibrillaattoreita. –?Elvytystaidoille on oikeasti tarvetta, Peurala sanoo. –?Jopa kahdeksan kymmenestä aivoverenkiertohäiriöstä pystyttäisiin ehkäisemään, jos riskitekijät tunnistettaisiin riittävän ajoissa, hän sanoo. –?Omaa verenpainettaan on syytä seurata säännöllisesti jo varhaisesta keski-iästä alkaen, sanoo Salon AVH-kerhon sihteeri Riitta Laajasuo. Halikon VPK on ollut mukana ensivastetoiminnassa viitisen vuotta. Ensiapukoulutusta saa Salossa vuosittain useita satoja ihmisiä, Voitto sanoo. Peurala yllättyi tyttöjen ensiaputaidoista, mutta kävikin ilmi, että siskokset kuuluvat Perniön Vapaaehtoiseen Palokuntaan. Kampanjan ansiosta Saloon perustetaan kahdeksan verenpaineen popup-mittauspistettä. www.tabernaakkeli.fi SEURAKUNNAT SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi –?Suorista hieman käsivarsia ja hidasta rytmiä. –?Esimerkiksi Alastarolla deffa on pankin ulkoseinässä, josta kuka tahansa voi ottaa sen tarvittaessa käyttöön, Peurala sanoo. –?Raskasta se kyllä on, jos joutuu kauan painelemaan, Ellen Schamarin sanoo. Ainakin Salo IoT Campuksella on oma deffa, Voitto tietää. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17
232 tkm TRAKTOAUTO Joensuunkatu 6, Salo p. 138 tkm BMW 116 i 5d -06 aj. 0403 066 280 passeliauto.com 11 500 € Opel ASTRA 5-ov Enjoy 1,4 Turbo Ecotec 103 -10 aj. 02 727 3010 traktoauto.fi 9 480 € Ford Fiesta ST 1.6 EcoBoost 182 3-ov -13 aj. -09 aj. 83 tkm KESKUSAUTOHALLI Örninkatu 13, Salo p. TIISTAINA 17. 0207 218 320 keskusautohalli.fi 9 900 € ASTRUM Joensuunkatu 15, Salo p. 050 5520522 vaihtomaailma.fi 7 800 € 18 700 € 4 800 € Kia Ceed 1.6 -08 aj. 80 tkm Toyota Auris 1,6 Valvematic Linea Sol 5ov. 02 777 3950 astrumauto.fi PPAUTO Örninkatu 3-5, Salo p. 177 tkm Elvytyskoulutusta tarjoiltiin kaupan käytävällä Halikon VPK:n koulutuspäällikkö Aleksi Peurala näytää Nea (kesk.) ja Ellen Schamarinille, miten potilaan päätä taivutetaan varovasti taaksepäin hengityksen tarkistamista varten. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 VIIKON VAIHDOKIT Viikon vaihdokin ostaneelle tankki täyteen kaupan päälle PASSELIAUTO Myllyojankatu 11, Salo p. 50 tkm Renault MEGANE Sport Tourer Dynamique 2,0 16V CVT -10 aj. 075 3040 5110 ppauto.fi VAIHTOMAAILMA Satamakatu 23, Salo p. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O. 101 tkm SALON AUTOTALO Meriniitynkatu 8, Salo 02 721 2100 salonautotalo.fi 19 000 € HYUNDAI I40 Sedan 2,0 GDI A Style -13 aj
Ajatus on, että pakotettava paju olisi jopa seitsenmetrinen. – Idea puun käytöstä syntyi, kun lämmitin entistä taloani Somerniemen paloaseman lähellä. Koulu on valmis tammikuussa. Kotipaikka ratkaisi sen, että arvostettu taiteilija osallistui Someron taidekisaan. – Nyt jos koskaan metsätuloa tarvitaan ja tämä näkyy myös hakkuumäärissä. Maanmuokkausta, istutuksia ja raivausta on tehtävä noin 40 hehtaarilla. Antti Laitinen ei ole juurikaan osallistunut taidekilpailuihin. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen sanoo puunmyynnin olevan edelleen merkittävä tulonlähde Someron kaupungille. Lisäksi 15 hehtaarin Somero myy yli puolella miljoonalla puuta Puunmyynnillä edelleen tärkeä osa kaupungin taloudessa. Vuonna 2010 Somerniemelle muuttanut Laitinen sai idean luonnosta löytyvien puiden, oksien ja risujen käyttämisestä taiteessaan nimenomaan Somerolla. – Koulussa tehdyissä kasvioissa kasvit latistettiin sivujen väliin. Hakkuita tehdään eri puolilla kuntaa. Someron kaupungilla on noin 1 700 hehtaaria metsää. A N T T I L A I T I N E N ”On mukava saada Somerolle pysyvästi esille taidettani, sillä paikalliset lehdet ovat kirjoittaneet minusta henkilönä paljon.” Antti Laitinen SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron kaupunki myy 550 000 eurolla puuta. Laitisella ei ole vielä puuta, jota hän tulee käyttämään Kiiruun koulun teoksessaan. Teoksen nimi viittaa pajuihin kuuluvan raidan latinankieliseen nimeen. Kansainvälisesti arvostettu taiteilija teki kuitenkin Kiiruun koulun kohdalla poikkeuksen, koska asuu itse Somerolla. Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki myy pystykaupalla menevät puut Luvian Saha Oy:lle. Metsänhoitoyhdistys Salometsän metsäneuvoja Kuisma Munter kertoo, että 550 000 euron metsäkauppa on normaalia suurempi. Taidehankintoja käsittelee vielä tekninen lautakunta. Tulona se vastaa tuloverojen puolella noin 0,4 veroprosentin tuottoa, joten metsätulot ovat kaupungille tärkeitä. – Minun kouluaikanani taidekasvatus oli pitkälti vain perinteistä piirtämistä, mutta on monia erilaisia tapoja tehdä taidetta. – Kaupungin metsistä löytyy runsaasti hakkuukypsää tukkipuuta. Hankintakaupan tukit menevät Westas Groupille ja kuidut Metsä Groupille. Someron kaupunginhallitus antoi eilen hyväksynnän Laitisen teoksen hankinnalle Tommi Toijan taideteoksen lisäksi. Taideteokset julkistetaan koulun vihkiäisissä. Vajassa halkoja halkaistessani mietin, mitä syntyisi, jos alkaisi koota palapeliä uudelleen. Someron kaupunginhallitus hyväksyi ison puukaupan. Kouluun tulevassa työssä Laitinen ottaa uuden askeleen puun pakottamisessa haluttuun muotoon. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Nyt somerolaiset pääsevät tutustumaan myös työhöni ja työtapaani, Keltiäisten vanhassa koulussa Somerniemellä asuva Laitinen sanoo. Laitinen pakottaa teoksessa ison puun nauloilla ja niiteillä haluttuun muotoon. Kiiruun koulun taidekilpailun raati näki Laitisen työn viittaavan kasvamiseen ja sen ohjailuun erilaisin keinoin. Laitisen teos Salix Caprea sijoitetaan uuden koulun portaikkoon. – Jos jollakin on hyvä puu, otan sen mielelläni vastaan. Laitisen ajatuksissa portaikon iso puuteos on kuin monelle aikuiselle koulusta tutun kasvion sivu. Laitinen muistuttaa, että taiteessa materiaalit ja työtavat muuttuvat välillä. Harvennushakkuita vaativien alueiden lisäksi on loppuun kasvaneita metsikköjä ja kirjanpainajatoukan vahingoittamia alueita. Tämä pakotettu puu on kuin jättiläismäinen kasvion sivu. LOKAKUUTA 2017 SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron uuteen Kiiruun kouluun tulee Antti Laitisen taidetta. Suuren puukaupan myötä kaupungin metsissä tarvitaan runsaasti erilaisia hoitotoimia, jotka maksavat. ”Metsistä saatava raha on tärkeässä osassa erityisesti nyt, kun Someron kaupunki investoi voimakkaasti.” Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen S S S \ P Ä I V I M A L I N P E R H O Kasvaneita puunmyyntituloja tarvitaan Somerolla erityisesti nyt, kun tekeillä on yli 16 miljoonaa euroa maksava Kiiruun koulu.. – Olen jo jonkin aikaa pakottanut puuta nauloilla ja niiteillä, mutta koskaan aiemmin en ole tehnyt tällä tekniikalla näin isoa teosta. Suikkanen painottaa, että metsistä saatava raha on tärkeässä osassa erityisesti nyt, kun Somero investoi voimakkaasti. – Toistaiseksi olen löytänyt puusta kuitenkin edelleen uusia ideoita. Laitinen tuo Kiiruun kouluun jättiläismäisen kasvion sivun Antti Laitisen teos Salix Caprea tulee Kiiruun koulun portaikkoon. – Kaupungin metsistä on myyty keskimääräistä enemmän puuta myös kahtena edellisenä vuonna, Munter huomauttaa. Kuisma Munter muistuttaa, että Someron kaupungin metsiä hakataan ja hoidetaan laadittujen metsänhoitosuunnitelmien mukaisesti. – On mukava saada Somerolle pysyvästi esille taidettani, sillä paikalliset lehdet ovat kirjoittaneet minusta henkilönä paljon. – Kaupungin keskimääräinen vuotuinen puunmyynti on noin 400 000 euroa. Laitinen toivoo, että kouluun sijoitettava taideteos saisi oppilaat kiinnostumaan taiteesta ja sen eri muodoista. Tommi Toijan ja Antti Laitisen teosten yhteishinta on 80?500 euroa ilman arvonlisäveroa
Rakennuksen tuulettuvaan alapohjaan tehdään erilaisia parannuksia kuten koneellinen tuuletus ja putkistojen lämmöneristys. – Kunnan sisäilmatyöryhmään tulleiden tietojen perusteella oireilua ovat aiheuttaneet rakennuksen kaikki muut tilat paitsi esikoulu, Kosken kunnan tekninen johtaja Mikko Salmi kertoo. Lääkäritalon sisäilmaongelmien yhdeksi merkittäväksi syyksi arveltiin aiemmin ilmastoinnin riittämättömyyttä. Kosken lääkäritaloon 85 000 euron remontti Kosken tekninen johtaja Mikko Salmi kertoo, että lääkäritaloa voidaan käyttää remontin aikana normaalisti. Aapio toimi aiemmin apulaispoliisipäällikkönä. ”Jatkuvaa rikkautta” Metsällä on edelleen arvonsa, mutta Somerniemen historia vuodelta 1945 kertoo, että ajat ovat myös metsän kohdalla vuosikymmeninä muuttuneet. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Laitinen tuo Kiiruun kouluun jättiläismäisen kasvion sivun Antti Laitisen töitä oli esillä Someron kivimakasiinissa viime kesänä. Someron kaupunki myy isossa kaupassa puuta muun muassa Somerniemen Mäyrämäestä, jossa kaupungilla on yli 580 hehtaarin yhtenäinen metsäalue. Kunnanhallitus on jo aiemmin esittänyt valtuustolle, että talon remonttiin myönnetään tälle vuodelle 35?000 euron lisämääräraha, jotta korjaustöihin päästään ilman viivytyksiä. S S S A R K I S T O / V E L I M A T T I H E N T T O N E N SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Kosken lääkäritalossa on aloitettu remontti. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N ”Seuraavaksi on tarkoitus mitata huoneilman kuitupitoisuuksia.” Tekninen johtaja Mikko Salmi STT | Maria Rosvall Helsingin poliisin tietolähdetoimintaa koskevat rikosepäilyt ovat siirtyneet syyteharkintaan Valtakunnansyyttäjänvirastoon, ItäUudenmaan syyttäjänvirasto tiedotti maanantaina. – Seuraavaksi on tarkoitus mitata huoneilman kuitupitoisuuksia, Salmi huomauttaa. Korjaustöiden yhteydessä korjataan myös hammashoitolan välinevarastossa olleen vesivahingon jäljet. Esitutkintaa johtaneen kihlakunnansyyttäjä Jukka Haaviston mukaan on syytä epäillä, että Helsingin poliisilaitoksessa laiminlyötiin vuosien 2008–2013 aikana tietolähteiden asianmukainen rekisteröinti poliisin henkilörekisteriin. Yksi epäillyistä on Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio, jonka epäillään poistattaneen virkavelvollisuutensa vastaisesti Helsingin poliisin tietolähderekisteristä tietolähteiden tiedot. Lääkäritalossa on jo aloitettu toimet, jotta oireilua aiheuttavista sisäilmaongelmista päästäisiin eroon. TIISTAINA 17. S S S A R K I S T O KOMMENTTI Päivi Malin-Perho päivi.malin-perho@sss.fi. Myös ilmanvaihtolaitteet puhdistetaan. Munter huomauttaa, että uudistusja korjuukulut ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi enemmän kuin puusta saatu hinta. Talon katolta poistetaan vanhat kattoikkunat ja vesikattoon lisätään aluskatetta. Monen toiminnan talossa vain esikoulussa säästytty oireilulta. Laitinen sai ajatuksen puun käytöstä taiteessaan hakatessaan Somerniemellä halkoja. Uuden arvion mukaan taloon tarvittavat korjaukset maksavat noin 85?000 euroa. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Virkavelvollisuuden rikkomisesta epäillään poliisin entistä ylintä johtoa sekä Helsingin entistä ja nykyistä poliisijohtoa. Kosken tekninen lautakunta käsittelee lääkäritalon vaatiman remontin kustannuksia kokouksessaan torstaina. Aarnion epäillään myös määränneen, että uusia tietolähteitä ei rekisteröidä. Talon ulkopuolella parannetaan salaojitusta ja poistetaan kasvillisuutta rakennuksen välittömästä läheisyydestä. Todellisuus osoittautui toiseksi jo 30 vuotta myöhemmin, sillä Somerniemen kunta yhdistyi Someroon vuonna 1977. Salmi toteaa, että mittausten perusteella tiloihin johdetun ilman määrä on kuitenkin riittävä. –?Metsän uudistus maksaa noin 1 300 euroa hehtaarilta ilman raivausta, Munter toteaa. Epäiltyinä ovat muun muassa entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, entinen Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen ja Helsingin poliisilaitoksen nykyinen poliisipäällikkö Lasse Aapio. Poliisijohdon virkarikosepäilyt syyteharkintaan alue vaatii taimistonhoitoa. Salmi sanoo, että lääkäritalon toiminta jatkuu normaalisti korjaustöiden aikana. Somerniemen historian kirjoittanut Esko Aaltonen maalailee teoksessa Mäyrämäen ison ja tuottoisan metsälohkon lupaavan jatkuvaa rikkautta Somerniemen kunnalle. Esitutkinta on ollut laaja: Haaviston mukaan esitutkintapöytäkirjassa on yhteensä noin 6?000 sivua ja asiassa on kuultu yli 50:tä henkilöä. Lääkäritalossa toimii Koskella lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotto, laboratorion näytteenotto, kotisairaanhoidon toimipiste, neuvola ja esikoulu. Tuonkin jälkeen on maailma taas muuttunut paljon
Berner totesi maakuntavierailujen antavan aina ajattelemisen aihetta. Isä Ilkka oli mukana paikallisessa kunnallispolitiikassa kokoomuksen riveissä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Se vaatii työvoiman liikkuvuutta, infraa ja koulutusta, Ala-Nissilä korostaa. Myös sisämaan yhteyksiä pitää parantaa, Ala-Nissilä vaatii. Valinnasta päätti kaupunginvaltuusto suljetussa lippuäänestyksessä. Tyypillisesti kunta katsoo nopeuksia liikenneturvallisuuden ja elinkeinoelämä liikenteen sujuvuuden kannalta. SSS | Minna Filppu Turun uusi kaupunginjohtaja on Minna Arve. – Toiveita esitetään useimmiten infran järjestelyyn, tieluokituksiin ja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Työryhmä pohtii parhaillaan infran rahoittamisen ratkaisuja. Yleisö tenttasi ministeriä muun muassa eläkeläisten kulkumahdollisuuksista, Malmin lentokentän tulevaisuudesta, taksiliikenteen päivystysvelvollisuuden poistamisen seurauksista ja Turun kehätien korjausaikataulusta. Ministerivierailu veti väen liikkeelle Marttilassa ja Koskella. Anne Berner pohtii paljon sitä, miten yhteyksien rakentamista, korjausvelkaa ja uusia hankkeita voidaan rahoittaa nykyistä paremmin. Ministerivierailu päättyi maanantaina yleisötilaisuuteen Kosken Osuuspankilla, jonne kerääntyi 60-päinen yleisö kuulemaan Anne Bernerin ajatuksia liikenteen tulevaisuudesta. Arve on tehnyt työja poliittisen uransa Turussa. joulukuuta. 1974) tunnetaan ennen muuta kokoomuksen puoluesihteerin tehtävästä, jota hän hoiti loppuvuodesta 2014 helmikuuhun 2016. Kunta luovutti myös Yrjö Liipolan pienoisveistoksen muistuttamaan Härkätiellä liikkumisen hankaluuksista. Kokoomuksen ehdokas Arve voitti vastaehdokkaansa, SDP:n Jarkko Virtasen maanantaina niukasti äänin 34– 33. –?Turusta Liedon, Marttilan ja Kosken kautta Forssaan ja Hämeenlinnaan vievä kymppitie on jäänyt liian vähälle huomiolle. LOKAKUUTA 2017 Anne Berner sai kyytiä kymppitiellä SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) reissasi maanantaina kymppitietä ja Härkätietä, kun Kosken ja Marttilan kuntapäättäjät ja paikalliset yrittäjät esittelivät hänelle liikenteen heikkoja kohtia ja toivomiaan parannuksia: nopeusrajoituksia, risteysjärjestelyjä, päällystystarpeita sekä tiiviimpää yhteistyötä kuntien ja liikenneviraston välillä. –?Nyt täytyy luoda kasvun edellytyksiä, jotta koko maakunta saadaan mukaan kehitykseen. Liikenteen lisäksi maanantain vierailulla oli esillä VarsinaisSuomessa alkanut positiivinen rakennemuutos ja sen tuomat vaatimukset. Ennen kokoomuksen puoluesihteerin pestiä Arve oli Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Anne Bernerin mukana vierailulla kulki loimaalainen kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.). Hän liittyi kokoomukseen muutettuaan Turkuun vuonna 1994. Koulutukseltaan Minna Arve on kauppatieteiden maisteri ja sairaanhoitaja. Virastot ovat välipäivät kiinni SAUVO Kunnanhallitus päätti pitää kunnanvirastot suljettuina joulun ja uuden vuoden väliin jäävät välipäivät. Turun kaupunginjohtajaksi pyrki kaikkiaan 15 hakijaa. Toivon, että tulevaisuudessa Suomi voi olla tavaroiden, ihmisten ja tiedon liikkumisen solmukohta lännestä itään ja pohjoisesta etelään. –?Toiveet olivat hyvin käytännönläheisiä. Berner lähti lahjoineen Koskelta suoraan lentokentälle suunnatakseen Moskovaan, jossa hän tapaa tiistaina Venäjän liikenneja viestintäministerit. Minna Arve kirjoitti ylioppilaaksi Perniön lukiosta vuonna 1993. Virastot ovat kiinni 27.–29. –?Hyvinvointia luodaan hyvillä yhteyksillä, sillä, miten tavarat, ihmiset ja tieto pääsevät kulkemaan. Hän odottaa Varsinais-Suomeen liikenneinvestointeja ja niihin ministerin myötävaikutusta. Tärkeää on myös Suomen kytkeytyminen kansainväliseen järjestelmään. Ala-Nissilä muistuttaa, että viiden vuoden aikana odotetaan syntyvän 30?000 uutta työpaikkaa. Turun uusi kaupunginjohtaja Minna Arve on syntynyt Turussa, mutta hän asui kouluvuosinaan Perniössä. Turun kaupunginvaltuustoon Arve valittiin ensi kertaa vuonna 2004. –?Kun käy paikan päällä ja näkee kaikki haasteelliset tienpätkät, muistaa, miten tärkeä väyläverkosto on ihmisille, hän sanoo. (STT, SSS) Turun johtajaksi tiukassa vaalissa Minna Arve. Minna Arve (s. –?Valtion budjettirahoitus ei yksin riitä tarpeellisiin investointeihin. Olen ollut katsomassa useita risteyksiä eri puolilla maata, mutta Suomessa on 450 000 kilometriä teitä, joten kaikkea en ehdi nähdä, Anne Berner toteaa. Se antaa väliraportin helmikuussa, hän huomauttaa ja toivoo kansalta rohkeutta ratkaisuihin. Isännät lahjoivat Anne Berneriä muovisella Valion maitoautolla, Koskenlaskija-juustolla, villasukilla ja pyyhkeillä. Turun kaupunginjohtajuutta tavoittelivat myös esimerkiksi kokoomuksen entiset ministerit Kari Häkämies ja Ville Itälä, mutta he luopuivat ehdokkuudesta. Kunnantalon sisäilmaongelmien vuoksi Sauvon kunnanvirastot on hajasijoitettu: hallinto sijaitsee keskustassa Vintterinraitilla, tekninen toimi Sähkömiehentiellä ja sosiaalitoimi Pertinpolulla. Tuon jälkeen Arve on ollut Turun kauppakamarin toimitusjohtaja. Häntä kuljetettiin yksityisauton lisäksi bussilla ja täydessä lastissa olleella maitoautolla, jonka kuljettaja paljasti ministerille työnsä suurimman haasteen: talviliukkauden. ”Valtion budjettirahoitus ei yksin riitä tarpeellisiin investointeihin.” Liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) – Tässä hommassa kertyy matkapäiviä. On korkea aika selvittää sen kehitystarpeita. –?Marttilassa ja Koskella on erityisesti risteysongelmia, joita pitää saada purettua. Voin viedä asioita eteenpäin, jos niistä syntyy paikallisesti yksimielisyys, Berner lupaa
Osallistujat ovat 15–17-vuotiaita, ja tapahtuma on koko Suomen samoajaikäisten partiolaisten syksyn päätapahtuma. Lounaisliiga Tiistaina 10.10. Lauantain ohjelmasta löytyy esimerkiksi Oletko valmis. Salolaisia osallistuu kaikkiin tasoihin. Lauantaina pelattiin Järva BK Tyri Raadiomast – Bridgekerhon järjestämä kansainvälinen parikilpailu. Partiolaisten suurtapahtuma Explo täyttää Salon Viimeksi Explo pidettiin Riihimäellä. Pelit Virossa Salon Bridgekerholla on ollut 25 vuotta ystävyyskerho Virossa, Järvamaan maakunnassa. -simulaatio, jossa eläydytään koko Suomen laajuiseen sähkökatkoon. Ykkösdivisioonan osakilpailun voitti Salolaisten Riitta-Liisa Mäkelän ja Timo Mäkelän kipparoima joukkue ”Pelastusrengas”. Partiolaisten kanssa tapahtumaa ovat toteuttamassa esimerkiksi Salon kaupunki, Salo IoT Park, Astrum-keskus, Metsähallitus ja Puolustusvoimat. Metsäänkin mennään: partiolaiset tutustuvat Teijon kansallispuistoon kansallispuistojen ylläpidon näkökulmasta. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Nikolai Kaplitsnoi–Anil Nijhawan, 6. Matti Alanko–Kalle Kuisma, 6. Löydä lähin Pelaamo osoitteesta veikkaus.fi/pelaamo. Salon pari Anne Vesanen & Leif Mickelsson sijoittuivat yhdeksänneksi. TIISTAINA 17. Jarmo Laakso–Jari Hilska, 2. Perjantaista sunnuntaihin kestävä Explo kokoaa Saloon 1 200 osallistujaa ja 200 vapaaehtoista ympäri Suomea. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 MITÄ TEKEMISTÄ HARAVALLA ON LOTON KANSSA. pelattiin Salossa Lounaisliigan osakilpailu. S U O M E N P A R T I O L A I S E T / H A R R I H A L M E J Ä R V I Anne Berner sai kyytiä kymppitiellä Ministerivierailu veti väen liikkeelle Marttilassa ja Koskella. Taisto Louhikoski–Antti Voitto, 7.Elise Jauros–Laura Alopaeus, 8. 12 salolaista pelaajaa matkusti viikonloppuna perinteikkäälle ”maaottelumatkalle” Tyriin. Liigassa pelataan kolmen eri divisioonan tasolla. Kari Kanerva–Ensio Lehtinen 11.10. Taisto Louhikoski–Antti Voitto, 5. Partiolaiset majoittuvat Salon keskusta-alueen kouluilla, ja ohjelma on pääosin keskustan alueella. Viikonlopun ohjelma koostuu erilaisista ohjelmapoluista, iltaohjelmista sekä sunnuntaina pidettävistä messuista. Kilpailu kesti 9 tuntia. Kerromme mielellämme Veikkauksen rahapeleistä uudistuneessa Pelaamossa. Maija-Liisa Pitkäranta–Timo Alanko, 3. Arttu Karhulahti–Arvo Priimägi, 7. Jukka Pettersson–Tuure Salminen, 2. Merja Mölsä–Terhi Mäntylä Salon Bridgekerhon pari kakkoseksi Virossa Suomen Partiolaiset järjestää tällä viikolla valtakunnallisen Explotapahtuman Salossa. Liiga kestää syyskuusta toukokuuhun ja tuona aikana on yhteensä kymmenen peli-iltaa Salossa ja Turussa. Oula Wichmann–RiittaLiisa Mäkelä, 3. Kimmo Kanerva– Janne Holmqvist, 4. 9.10. Keskiviikko Rabbit 1. Salo hävisi maaottelunsa reiluin pistein. Kari Launis–Isto Valkama, 8. Hieno suoritus salolaiselta parilta, koska Taube ja Padari ovat kumpikin Viron maajoukkueen pelaajia. BRIDGEPALSTA 6.–8.10. Rauno Tasala–Risto Noki, 4. (SSS) Tapahtuma on ensimmäisen kerran Varsinais-Suomessa. Jaakko Viima–Matti Rintala, 5. Kilpailun voitti Tartosta tullut pariskunta Aire Taube & Allar Padari ja toiseksi tuli Salon Bridgekerhon Arvo Priimägi & Pentti Holmberg. Syys IMP ¼ 1. Lounaisliigaa on pelattu reilut 20 vuotta ja siihen osallistuvat varsinaissuomalaiset bridgekerhot
–?Sellaisia sanoja kuin keskeyttäminen tai jäädyttäminen ei paljon viljellä, mutta käytännössä neuvotteluissa ei tapahdu mitään tällä hetkellä, Soini sanoo. LOKAKUUTA 2017 STT | Matias Åberg Pääministeri Juha Sipilää (kesk.) kritisoiva, keskustan sisäiseen käyttöön tarkoitettu sähköpostiviestittely päätyi vahingossa kaikkien eduskuntaryhmien ryhmäkanslioiden väelle maanantaina. Wall Street Journalin jutussaan toimittaja kuvasi elämää ja taisteluita KaakkoisTurkin kurdialueella. Viestiin vastasi pääsihteeri Seija Turtiainen. –?Tämä on ollut tapa saada Turkkia oikeille raiteille ja tekemään uudistuksia. Keskustan eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Pirkko Määttälä oli maanantaina aamulla kirjoittanut sähköpostiviestin kollegoilleen ryhmäkansliassa. Hänen odotetaan vetoavan maan kongressiin, jotta maa pysyisi Iranin ydinohjelmaa rajoittavassa sopimuksessa. –?Nyt Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukon vaihtamispuheet ja keskittyä politiikkaan, Turtiainen kirjoittaa yhdessä kohtaa viestiään. STT:n näkemissä Määttälän ja Turtiaisen viesteissä on myös sisältöä, joka ei käsittele Sipilää. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström muistutti maanantaina, että jäsenyysneuvottelut antavat EU:lle väylän kertoa maan kehitykseen liittyvistä huolista. Tämäkään ei huomannut, että vastaus menisi viestiketjussa myös keskustan ulkopuoliselle väelle. En tiedä, kuka sen on (tällä kertaa) tehnyt, TurtiKeskustan sisäinen sähköpostiviestittely ja Sipilä-kritiikki päätyivät kaikille eduskuntaryhmille ja julkisuuteen. Huhtikuussa Turkissa järjestettiin kansanäänestys, jolla hyväksyttiin presidentin valtaoikeuksia merkittävästi kasvattava uusi perustuslaki. Olipa tapahtunut tilanne mikä hyvänsä, median näkemys on ja tulee olemaan se, että vika on Sipilässä. Määttälän kirjoittamasta viestistä käy selvästi ilmi, että se on osoitettu keskustalaisille, sillä viesti alkaa tervehdyksellä ”Rakkaat kollegat ryhmäkansliassa!”. Kansainvälisen huomion vei Iranin ydinsopimuksen kohtalo ja EU:n voimakas vaatimus pitää siitä kiinni. –?Tämä on ihan normaalia keskustelua. Suomi haki EU:sta vipuvoimaa suomalaistoimittajan auttamiseksi. EU:n korkea edustaja Federica Mogherini kertoi matkustavansa marraskuussa Washingtoniin. uu u Neuvotteluiden keskeyttämistä on väläytetty aika ajoin. –?Sille emme mitään voi, että Sipilä on nyt taas suivaantunut toimittajiin. Turkin ja EU:n suhteet olivat maanantaina ulkoministerien kokouksen pitkän asialistan lounasosuus. Soini tulkitsi keskustelun jälkeen, että monien maiden kärsivällisyys Turkkiin alkaa loppua. Se tuntuu olevan nyt hänen herkkä kohtansa. Soini: EU-maiden kärsivällisyys Turkkiin alkaa loppua NEUVOTTELUIDEN JÄÄDYTTÄMINEN EI OLE HELPPO PÄÄTÖS uu u Turkki ja EU aloittivat lähentymisneuvottelut vuonna 2005. uu u EU:n on vaikea puuttua Turkin kehitykseen vain jäsenyysneuvottelut keskeyttämällä. ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja puheet puheenjohtajan vaihtamisesta” Luxemburg | Anniina Luotonen EU-maiden ulkoministerit kävivät maanantaina hyvin kriittisen keskustelun Turkista, kuvaa ulkoministeri Timo Soini (sin.). Ulkoministerit kävivät maanantaina ajankohtaiskeskustelun EU:n ja Turkin suhteista, ja oli luonnollista, että Suomi nosti suomalaistoimittajan tilanteen esiin. Ulkoministeriön valtiosihteeri Peter Stenlund matkustaa puolestaan Turkkiin keskiviikkona. Päivän aikana tiedot viestien sisällöstä levisivät myös mediassa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Minun työhöni kuuluu arvioida meidän (keskustan) politiikkaa, Turtiainen sanoi. Hän ei kuitenkaan näe mitään erikoista viestittelyssä. Soini kertoi ulkoministerikokouksessa suomalaisen toimittajanaisen tuomiosta, jonka tämä sai viime viikolla terroristisen propagandan levittämisestä. ”Ukon vaihtamispuheilla” hän viittaa puheisiin keskustan puheenjohtajan mahdollisesta vaihtamisesta. Turkki on Natomaa ja sillä on iso merkitys alueensa vakaudelle. Parlamentin kannanotolla ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä.. Myös Iran on uhannut irtautua sopimuksesta, jos Yhdysvallat lähtee. uu u Valtaa on keskitetty tänä vuonna entisestään itsevaltaiselle presidentille. Viime vuoden lopulla myös EU-parlamentti linjasi, että liittymisneuvottelut pitäisi keskeyttää väliaikaisesti. Tätä ennen Turkin suurlähettiläs on jo kutsuttu puhutteluun ja presidentti Sauli Niinistö on lähettänyt Recep Tayyip Erdoganille kirjeen. Jäsenyysneuvotteluiden lopettaminen olisi kuitenkin voimakas symbolinen ele, joka voisi vaarantaa myös maan kanssa tehdyn pakolaissopimuksen. Laajahkossa viestissä oli muiden aiheiden ohella käsitelty myös Sipilää. Hän sanoo, että myös muiden puolueiden kanslioista on silloin tällöin vahingossa lähetetty viestejä kaikille puolueille. Turvapaikanhakijoiden tulo Turkista on käytännössä loppunut sen jälkeen kun sopimus Turkin kanssa solmittiin. Käytännössä jäsenyysneuvottelut ovat jo jäissä, koska pitkään on ollut selvää, ettei Turkki ole toteuttamassa kansalaisoikeuksiin ja hallintoon uudistuksia, joita siltä edellytettäisiin jäsenyyden saamiseksi. Sipilä on itsekin osallistunut keskusteluun aiheesta. –?Ei ole tullut mieleenkään niitä (muiden puolueiden viestejä) lehdistöön vuodattaa. uu u EU on vedonnut Turkkiin, jotta se kunnioittaisi oikeusvaltion periaatteita ja ihmisten perusoikeuksia. Viesti lähti epähuomiossa kaikkien eduskuntaryhmien yhteiselle sähköpostilistalle. EU-maat varoittavat, että Yhdysvaltojen vetäytyminen veisi pohjaa yrityksiltä taivutella Pohjois-Koreaa viemästä eteenpäin omaa ydinohjelmaansa. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus ottaa vuonna 2015 solmittu sopimus uuteen harkintaan on tyrmätty EU:ssa. Tilanne on heikentynyt vuosi sitten kesällä tehdyn epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. –?Oli hyvin kriittistä keskustelua siitä, mihin suuntaan Turkki on menossa, ihmisoikeuksissa ja kielenkäytössä eri maita kohtaan, Soini kertoi STT:lle Luxemburgissa kokouksen jälkeen. Huolien kertominen EU-pöydässä oli jatkoa diplomatian keinoille, joilla valtio yrittää auttaa Ayla Albayrakia. Uskon, että myös opposition kannalta on tärkeää, että me emme sulje ovea, Wallström sanoi. Asiaa voi valitella, ei selitellä, kirjoitti Määttälä. Saksan vaalitaistelun yhteydessä molemmat pääpuolueista, niin sosiaalikuin kristillisdemokraatit, vaativat jo neuvotteluiden keskeyttämistä. Turtiainen pitää keskustan sisäisen viestittelyn päätymistä julkisuuteen valitettavana. Pääsihteeri Turtiainen myöntää suoraan, että sähköpostiviestien jakelussa tapahtui maanantaina inhimillinen virhe. Turkin EUjäsenyysneuvotteluiden jäädyttämisestä puhuttiin hänen mukaansa kuitenkin yhä varoen
Keskustan sähköpostiviesteistä ja niiden päätymisestä muille puolueille uutisoi maanantaina ensin Iltalehti. L E H T I K U V A / A N N I I N A L U O T O N E N STT | Antti Autio Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho sanoo, että Suomi on pieni maa, joka ei ikinä pysty eristäytymään. –?Me olemme pieni maa, jonka täytyy tehdä yhteistyötä, mutta meidän pitää ajaa kansallista etua kaikilla kansainvälisillä areenoilla, erityisesti EU:ssa, Terho linjaa Sininen tulevaisuus -yhdistys jätti tiistaina kannattajakorttinsa oikeusministeriöön. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O ainen pohti. Sinne mahtuisi kahdesta kolmeen opetusryhmää, Allén kertoo. Hänen mukaansa sininen tulevaisuus suhtautuu realistisesti kansainvälisyyteen. Hänen mukaansa kaksi vuotta sitten syntyi hallitsematon tilanne, joka ei saa toistua. Soini: EU-maiden kärsivällisyys Turkkiin alkaa loppua Ulkoministeri Timo Soini Luxemburgissa 16. Torvinen on samaa mieltä. –?Mutta tässä kohtaa, kun oli Sipilään kohdistuvaa arvostelua, niin joku ei malttanut olla käyttämättä sitä (viestiä). Terho vakuuttaa, ettei tulevassa puolueessa ole minkäänlaista ihmisvastaisuutta. TIISTAINA 17. Pysyvämpiä väistötiloja tarvitaan kipeästi. Parhaillaan neljä luokkaa joutuu opiskelemaan liikuntasalissa, joka on jaettu kahtia verholla. Terho, eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Elovaara ja kansanedustaja Matti Torvinen kantoivat runsaat 5?000 korttia ministeriöön sinisissä koreissa. –?Sininen tulevaisuus on uusi ja uudistusmielinen puolue, joka ajaa Suomen uudistamista inhimillisellä tavalla, Terho luonnehtii. Terhon puheissa korostuvat keskiluokka, uudistusmielisyys ja mahdollisuuksien tasa-arvo. ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja puheet puheenjohtajan vaihtamisesta” Osa pääministeri Juha Sipilää kritisoivasta keskustan sisäisestä sähköpostiviestistä, joka päätyi vahingossa kaikille eduskuntaryhmille. Alakoulurakennus tyhjennettiin sen jälkeen, kun sisäilmatutkimuksissa löydettiin muun muassa sädesientä ja PAH-yhdisteitä. Sauvon koulukeskuksen kahdeksan opetusryhmää joutui väliaikaisiin tiloihin pian syyslukukauden alettua. –?Haluamme, että turvapaikanhakijoiden hakemukset käsitellään Euroopan ulkopuolella, jotta ei syntyisi sellaisia kriisejä kuin kaksi vuotta sitten, Terho sanoi kannattajakorttien luovutustilaisuudessa. On paljon mukavampaa käyttää ne rahat pysyvän ratkaisun toteuttamiseen, kunnanjohtaja Seppo Allén toteaa. Kunnanhallitus päätti, että uuden koulurakennuksen hankesuunnitelma pannaan saman tien liikkeelle. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Keskustan sisäinen sähköpostiviestittely ja Sipilä-kritiikki päätyivät kaikille eduskuntaryhmille ja julkisuuteen. –?Emme ole missään nimessä rasistinen äärioikeistolainen puolue, Torvinen painottaa. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantai-iltana käsitellessään käytöstä poistetun alakoulurakennuksen aiheuttamaa tilaongelmaa. Maahanmuuttokysymyksissä sininen tulevaisuus toivoo yhteistyötä vanhojen puolueiden kanssa. Soini aikoo nostaa suomalaistoimittajan Turkissa saaman tuomion esiin huolestuttavana esimerkkinä sananja lehdistönvapaudesta EU-maiden ulkoministerikokouksessa. –?Erilliset parakit olisi vuokrattava pariksi vuodeksi, jolloin kustannukset voisivat olla jopa puoli miljoonaa euroa. Allén huomauttaa, että koulun hajasijoittaminen tulee vaatimaan erilaisia erityisjärjestelyjä kuten kouluruoan kuljetusta. Hän kertoo lähettäneensä maanantaina muihin puolueisiin sähköpostin, jossa pyydetään keskinäistä solidaarisuutta kaikkien puolueiden yhteisen sähköpostilistan vastaanottajilta. Sininen tulevaisuus: Ei eristäytymistä, mutta on ajettava kansallista etua SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Kahdeksan opetusryhmää sijoitetaan opiskelemaan eri puolille Sauvon kirkonkylää siksi aikaa, kunnes uusi koulu valmistuu. ”Seurakunta on tarjonnut seurakuntataloa koulukäyttöön.” Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén. Väliaikaisia tiloja tarvitaan hiukan yli 130 oppilaalle. lokakuuta 2017. Raha ratkaisi asian. Sauvo sijoittaa koululuokkia eri puolille kylää Kunta alkaa suunnitella uutta koulurakennusta käytöstä poistetun alakoulun tilalle. Hallitus antoi kunnanjohtajalle luvan palkata rakennuttajakonsultin valmistelemaan hanketta. Muita mahdollisia väliaikaistiloja ovat ainakin työväentalo ja nuorisotilat, joissa opetusta on tälläkin hetkellä. –?Seurakunta on tarjonnut seurakuntataloa koulukäyttöön. Työväentaloa on kunta on jo aiemmin käyttänyt päiväkotina, kun päivähoito tarvitsi väliaikaisia tiloja. Kunnanhallitus katsoi viisaammaksi hyödyntää olemassa olevia tiloja kuin vuokrata siirrettäviä luokkatiloja
Se on pidetty ja monipuolinen lahja, niin hääparille kuin syntymäpäiviään viettävälle tai ihan muuten vain annettuna. Lahjatilaus ilahduttaa pitkään ja joka päivä saa avata uuden lahjalehden. Lahjatilaus ilahduttaa! Tilaa helposti: www. tilaajapalvelija.fi/lahjatilaus tai soita Tilaajapalveluumme : p. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. 14 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. LOKAKUUTA 2017 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Kestotilaaja voi tehdä lahjatilauksen -50% etuhintaan! Kestotilaaja, hyödynnä etusi!. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. 02 770 2626 (ma-pe klo 8-16) Ilahduta läheistäsi antamalla hänelle lahjaksi Salon Seudun Sanomat. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa
Ensilumenladut ovat jo auki myös Vuokatissa ja Tahkolla, joissa ne ovat yksi lisä palvelutarjontaan. –?Jos ajatellaan syyslomia, niin hiihtokeskus ei varmasti ole se vetonaula, vaan esimerkiksi koko Vuokatin osalta se on monipuolisuus, sanoo toimitusjohtaja Lauri Suutarinen Huippupaikat Oy:stä, joka pyörittää Vuokatinrinteiden ja Tahkonrinteiden lisäksi Kasurilan hiihtokeskusta. ”Kiina pysyy talouden kummajaisena vielä pitkään” Vihenneksia myytävänä Hangzhoun kaupunkissa Kiinassa. Kilpailu Kiinassa on kovaa ja maan markkinoita on vaikea ennakoida. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi STT | Heta Hassinen Kiinaa hallitseva kommunistinen puolue aloittaa tällä viikolla puoluekokouksensa. L E H T I K U V A / A F P L E H T I K U V A / H O Nordean ekonomisti Tuuli Koivu kertoi Kiinan merkituksestä koko maailman taloudelle sekä Suomen viennille Nordean tiedotustilaisuudessa. Latu on rakennetty säilötystä lumesta, jota Rukalla on säilötty tänä vuonna ennätykselliset 20 000 kuutiota.. –?Kiina on ja pysyy aika kummallisena taloutena vielä hyvin pitkään, Koivu tiivistää. TIISTAINA 17. Koivu huomauttaa, että Kiina voi törmätä nykyisellä mallillaan seinään, jos tuottavuuteen ei tule parannusta. Perinteisempien liikuntaharrasteiden lisäksi Vuokatissa on lomalaisille tarjolla esimerkiksi köysilaskua mäkitornista. Monet keskukset avaavat kautensa vielä selvästi myöhemmin. –?Jos Kiinassa pärjää, niin voi pärjätä melkein millä muulla markkinalla tahansa, Heinonen muistuttaa. – Tietysti huonoilla ilmoilla puistoissa on hiljaisempaa, mutta kyllä meillä käy ihmisiä kelistä riippumatta. Lumilajit vain yksi vetonaula syyslomalaisten houkuttelussa Rukalla avataan perjantaina 13. Finpron Itä-Aasian aluejohtaja Jaani Heinosen mukaan suomalaisille yrityksille ison kuvan ymmärtäminen kiinalaisesta yhteiskunnasta on tärkeää, sillä paikallinen pelikenttä toimii eri säännöillä kuin länsimaissa. Viime vuosien merkittävä ilmiö Kiinassa on ollut se, että Xi on keskittänyt valtaa yhä enemmän itselleen. Talouskasvun pyörää on pitänyt liikkeellä muun muassa sektorisiirtyminen maataloudesta teollisuuteen ja palvelusektorille. Kerran viidessä vuodessa pidettävä puoluekokous voi tarjota vihjeitä tulevaisuuden suunnasta. Kiinan ilmoittamien talouslukujen luotettavuutta on monesti epäilty. Kaksi rinnettä avannut Ruka erottuu varhaisella avausajankohdallaan kilpailijoista. Tahkolla taas avattiin vastikään kuntoiluportaat. Matkailukeskuksiin saapuu syyslomakaudella aktiivisia liikkujia. Esimerkiksi Levillä talvikausi avataan marraskuun toisena viikonloppuna pujottelun maailmancupin kisojen myötä, ja samaisena viikonloppuna kausi pääsee vauhtiin Ounasvaaralla. Puoluekokouksessa Xi jatkaa presidenttinä ja puolueen pääsihteerinä toiselle viisivuotiskaudelle, mutta mielenkiintoista on se, keitä Xi nostaa korkeisiin puoluevirkoihin. –?Kasvu hidastuisi lähivuosina, mutta pitkällä aikavälillä kehityskulku olisi suotuisampi, Koivu sanoo. – Syyslomalla voidaan olla muutama päivä rinteissä ja käydä myös esimerkiksi vaeltamassa ja kylpylässä, kaikkea mahdollista, Parviainen havainnollistaa. Ainakin Rukalla kysyntää riittää jo nyt. Heidän joukossaan saattavat olla seuraajat hänelle ja pääministeri Li Keqiangille. Tämä riittää Koivun mukaan ylläpitämään kohtuullista talouskasvua, mutta ei enää pitkään, sillä jatkossa huomio pitäisi kiinnittää tuottavuuteen. Koivu pitää kiinnostavana sitä, kuullaanko puoluekokouksen aikana jotain uutta Kiinan suunnitelmista ja maan kasvumallin tulevaisuudesta. Puistot ovat yleistyneet vauhdilla viime vuosina: päättyneenä kesänä niitä oli jo yli 30, sanoo kuutta puistoa pyörittävän Flowpark Oy:n toimitusjohtaja Janne Kalhama. Monissa kohteissa kiipeilykausi päättyy syyslomaviikkoon. – Eilen (sunnuntaina) rinteessä kävi yli 500 ihmistä, mikä on hyvä luku tähän aikaan vuodesta, kertoo Rukakeskus Oy:n paikallisjohtaja Matti Parviainen. Nordean kansainvälisen talouden ekonomisti Tuuli Koivu arvioi, että maan talouden näkymiin puoluekokouksella tuskin on mitään välittömiä vaikutuksia. Rukallakin laskettelumahdollisuus on tässä vaiheessa vuotta vain osa kokonaisuutta. Kiina ei noudata samoja sääntöjä kuin muut. Koivun mukaan Xi on ottanut talouspolitiikan ohjauksen edeltäjiään tiukemmin omiin käsiinsä. Rukalla kokeillaan tänä vuonna myös maastohiihtäjille tarkoitetun ensilumenladun suosiota. Kiinan nykyinen linja on pitää kiinni 6–7 prosentin kasvuvauhdista ja taata se, että maa saavuttaa aiemmat tavoitteensa bruttokansantuotteen kaksinkertaistamisesta. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N STT | Tero Malinen Maanantaina alkaneella syyslomakaudella on jo mahdollista päästä harrastamaan lumilajeja ulkoilmassa. – Aikaisemmin jos ei syyslomille ole saatu rinnettä auki, niin aika tyhjää on ollut tunturissa. Monipuolisuus on usein yhtä kuin liikunnalliset aktiviteetit. Ratkaisu voisi olla kovista kasvuluvuista luopuminen ja kasvun kestävyyden lujittaminen. On kuitenkin epätodennäköistä, että presidentti Xi Jinping tekisi suuria muutoksia maan talouteen. Suutarisen mukaan matkailukeskuksissa mennään koko ajan siihen suuntaan, että tarjolla on monipuolista tekemistä ympäri vuoden. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että valtionyhtiöillä on erityinen rooli markkinoilla. Joka viides vuosi pidettävässä kokouksessa jaetaan puolueen johtopaikkoja ja päätetään maan politiikan suunnasta. Ensilumenlatuja on tarjolla muutamissa hiihtokeskuksissa, ja laskettelukausi on korkattu Rukalla säilölumen turvin jo puolitoista viikkoa sitten. lokakuuta ensilumen maastohiihtolatu. Koivu sanoo, että tänä vuonna pitkästä aikaa Kiinaa seuraavien analyytikkojen mukaan noin 7 prosentin kasvu voi olla kohtuullisen osuva arvio. Aiemmin talouspolitiikka nähtiin enemmän pääministerin tonttina. Useiden hiihtokeskusten yhteydestäkin löytyy nykyään köysikiipeilyeli seikkailupuisto, jossa edetään esimerkiksi vaijeriliukujen, tikkaiden ja kiipeilyseinien avulla korkealla maanpinnan yläpuolella kulkevien ratojen läpi. Kuiva syysilma on Kalhaman mukaan parhaita ajankohtia harrastamiseen, sillä fyysinen puuha on usein vain miellyttävämpää viileämmällä ilmalla
Maissa mitattiin enimmillään runsaat 40 metriä sekunnissa. Ainakin kolme ihmistä kuoli myrskyyn liittyneissä onnettomuuksissa. Toinen uhreista oli noin 50-vuotias nainen ja toinen mies. Päätös on kuitenkin tehty lasten turvallisuuden varmistamiseksi, hän sanoi. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Irlannin yleisradion RTE:n mukaan sähköt olivat illansuussa poikki 365?000 kodista ja yrityksestä. Pakottaminen vaatii senaatin absoluuttisen enemmistön. Itsenäisyyden kiivaimmat kannattajat tuntevat itsensä Puigdemontin pettämiksi. Toisaalla ovat ne, joille nykyinen itsehallinnon määrä kelpaa hyvin. He katsovat, että heitä ei ole kuultu lainkaan. –?Nyt mietitään sitä, mitä artiklan aktivoiminen käytännössä merkitsisi. Lisäksi kolmikymppinen mies kuoli moottorisahaturmassa. Hän yritti siirtää myrskyn kaatamaa puuta, kertoi Irish Times -lehti. Kunnon vastausta hallitus ei kuitenkaan saanut, vaan aluejohtaja sanoi haluavansa mahdollisimman nopeasti neuvotteluja pääministeri Mariano Rajoyn kanssa. Sen sijaan selkeältä ei vaikuta se, mihin Katalonian aluehallinto haluaa tilannetta viedä. Irlannissa myrskyä kuvailtiin pahimmaksi yli 50 vuoteen. Junille asetettiin nopeusrajoituksia, ja joitakin junavuoroja peruttiin maan eteläosassa. Ophelia-myrsky pitää Irlannin koulut kiinni vielä tiistainakin Helsinki/Madrid | Merja Puisto Espanjan ja Katalonian välisen konfliktin seuraava mittelö nähdään torstaina. Dublinissa peruttiin yli sata lentoa ja Corkissa suurin osa lennoista. Meteorologit varoittivat, että tuulen nopeus voi olla puuskissa yli 30 metriä sekunnissa eri puolilla maata. 58 prosenttia jätti äänestämättä kiistanalaisessa äänestyksessä. Kovan tuulen varoitukset ylsivät Irlannin lisäksi Britanniaan: osaan Skotlantia, Länsija Pohjois-Englantiin sekä Walesiin. Hallitus oli vaatinut häneltä jo maanantaiaamuun mennessä vastausta, onko Katalonia julistautunut itsenäiseksi vai ei. Opetusministeri Richard Bruton ilmoitti, että kaikki koulut pidetään kiinni myös tiistaina. Näin pohjoisella alueella se on myös ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 1939. Hän luonnehtii Mariano Rajoyta suoraviivaiseksi poliitikoksi, joka on toimintatavallaan hankkinut itselleen merkittäviä vaikeuksia. Hän uskoo, että hallitus etsii tässä vaiheessa korostetusti juridisia keinoja. Viranomaiset arvioivat, että sähköjen palauttaminen vie useita päiviä. Raennon mukaan Espanjassa korostetaan, ettei Katalonian itsehallintoa yritetä itsetarkoituksellisesti rajoittaa. Hänen ikäänsä ei kerrottu. Espanjan hallitus on ilmoittanut, että keskusvalta on valmis ottamaan käyttöön perustuslain artiklan 155, jos Katalonian johto ei peru itsenäisyyshanketta. Tuulen nopeus oli lähes 49 metriä sekunnissa Irlannin etelärannikon edustalla. Meteorologien mukaan Ophelia on kaikkien aikojen voimakkain näin kauas itäiselle Atlantille yltänyt hurrikaani. LOKAKUUTA 2017 Dublin | STT, AFP Hurrikaani Ophelian rippeet kaatoivat puita ja katkoivat sähköjä Irlannissa maanantaina. –?On puhuttu esimerkiksi siitä, pitäisikö jotkut aluejohtajat panna viralta tai vankilaan. Tutkimusjohtaja Aunesluoma uskoo, että pääministeri Rajoy on todella valmis ryhtymään toimiin, mikäli Katalonia ei luovu aikeistaan. Myrskyyn liittyneissä onnettomuuksissa kuoli poliisin mukaan ainakin kolme ihmistä. –?On kohtuullisen maltillisia katalaaneja, jotka kokevat itsensä myös espanjalaisiksi. Kaksi ihmistä kuoli, kun puu kaatui heidän autojensa päälle. –?Ymmärrämme, että tällä on suuria vaikutuksia perheisiin ja työvoimaan. –?Mikään ei viittaa siihen, että hän epäröisi tämän (Katalonian) asian suhteen. Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta ei pidä Puigdemontin tasapainoilua yllättävänä. –?Jos Puigdemont voi pelata aikaa, miksi hän sanoisi jotakin sellaista, mihin hän ei ollut valmis viikko sitten. –?Pysykää sisätiloissa, kunnes myrsky on ohi. Konfliktin jatkuessa jakolinjat Katalonian sisällä ovat Raennon mukaan alkaneet syvetä ja tyytymättömyys kasvaa. Myös liikenteessä varauduttiin Opheliaan. Espanjan hallitus on asettanut tuoksi päiväksi takarajan, jolloin Katalonian aluejohtajan Carles Puigdemontin on annettava selkeä vastaus, aikooko hän palata noudattamaan Espanjan lakeja. Irlannin ilmatieteen laitos ennusti tuhoisia puhureita ja rankkasateita, jotka voivat aiheuttaa tulvia. Aunesluoma arvioi, että Espanjan hallituksella näyttää olevan selkeä strategia: se ei anna tuumaakaan periksi. Myrskyn jälkeenkin on vaarallista, vetosi pääministeri Leo Varadkar. Aluejohtaja Puigdemont jatkaa tasapainoilua, seuraava takaraja torstaina Suomalaisasiantuntija ei usko Espanjan hallituksen antavan periksi Katalonia-kiistassa L E H T I K U V A / A F P / G E O F F C A D D I C K Tyrskyt löivät lähes Donaghadeen majakan valon korkeudelle Irlannin rannikolla.. Raennon mukaan Rajoyn linjalla on tässä tilanteessa vahva tuki Espanjan suurten puolueiden kesken. Aluetieteen professori Pauliina Raento Tampereen yliopistosta kertoo, että artiklan mukaan autonomia voidaan pakottaa noudattamaan lakia laillisuuden ja kansallisen edun suojelemiseksi, jos se ei noudata lakia tai jos se vakavasti vahingoittaa Espanjan etua
Pilvistyvää, paikoin sadetta, illalla sataa yleisemmin. Törmäys havaittiin siitä aiheutuneiden painovoimaeli gravitaatioaaltojen sekä sähkömagneettisen säteilyn eli valon avulla. 31-vuotiaan Kurzin keskustaoikeistolainen kansanpuolue ÖVP näytti saavan lähes 32 prosenttia äänistä ja vapauspuolue FPÖ noin 26 prosenttia. Vain vuonna 1999 puolue sai hieman enemmän ääniä Jörg Haiderin johdolla. Lopulliset tulokset valmistuvat myöhemmin tällä viikolla. –?Suurin osa uhreista on kuollut autoihinsa, mutta olemme löytäneet ruumiita myös taloista, kertoi Oliveira do Hospitalin kaupungin johtaja Jose Carlos Alexandrino. –?Lupaan taistella suuren muutoksen puolesta tässä maassa, Kurz julisti kannattajilleen. Viron kunnallisvaalit olivat keskustan juhlaa. Puolue voitti vaalit koko maassa ja piti Tallinnan kaupunginvaltuustossa enemmistön. Keskustaa on aiemmin syytelty venäläismielisyydestä, mutta pääministeri Jüri Ratasin johdolla puolue on rimpuillut irti tästä. Myös Espanjassa maastopaloissa on kuollut ainakin kolme ihmistä. Tilanne paheni, kun hurrikaani Ophelia toi alueelle kovia tuulia. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 17.10.2017 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +10 +10 +11 +9 +9 +9 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Tutkijat ovat todistaneet ensimmäistä kertaa historiassa kahden neutronitähden yhteentörmäyksen, kertoo muun muassa Euroopan eteläinen observatorio (ESO). Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +9 +8 +8 +8 +8 +7 +5 +1 12 7 9 6 Suomi klo 15:00 Ti +10 +8 +11 +10 +9 +9 +9 +10 +10 Ke +9 +9 +10 +10 +9 +9 +9 +9 +9 To +9 +8 +9 +9 +9 +8 +8 +9 +9 Pe +6 +6 +6 +6 +6 +6 +6 +6 +6 La +4 +4 +5 +5 +5 +4 +4 +5 +4 Su +8 +7 +9 +8 +8 +7 +7 +8 +7 Ma +8 +7 +9 +9 +8 +8 +7 +9 +6 8:11 18:13 8:13 18:10 7:28 18:56 7:30 18:53 Kohtalaista etelänpuoleista tuulta. (STT) Sebastian Kurz L E H T I K U V A / A F P / R O B E R T J A E G E R Lissabon | STT, AFP Portugalin metsäja maastopaloissa on kuollut ainakin 31 ihmistä vuorokauden kuluessa, pelastusviranomaiset kertoivat maanantaina. Vaalien suurin tähti oli keskustan 39-vuotias Mihhail Kolvart, joka pesi mestari Edgar Savisaarin äänin 24?700?–?3?600 Lasnamäessä. (STT) Neutronitähtien yhteentörmäys todistettiin Keskusta voitti Tallinnassa TALLINNA. Palot ovat aiheuttaneet tuhoja maan keskija pohjoisosissa. Palot ovat vaatineet kuolonuhreja Keski-Portugalissa Coimbran, Castelo Brancon ja Viseun alueella sekä Pohjois-Portugalin Aveirossa. Entisten natsien perustama FPÖ riemuitsi, koska tulos oli sen parhaimpia. Päivälämpötila 8...11 astetta. Turku +34 cm Hanko +32 cm 0,5 m 1,3 m 1,6 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput sunnuntaina Kirkkonummi Lämmintä +14 °C Saana Kylmää ?3 °C Kalbådagrund Tuulista 14 m/s Parikkala Sateista 6 mm Maahanmuuton vastustajat valmistautuvat hallitusneuvotteluihin Wien | STT, AFP Oikeistopopulistinen vapauspuolue valmistautui maanantaina hallitusneuvotteluihin vaalivoittaja Sebastian Kurzin kanssa. Maastopalot tappoivat ihmisiä autoihinsa Portugalissa – paloissa kuollut yli 30 ihmistä. Väistyvän liittokanslerin Christian Kernin sosiaalidemokraatit näyttivät jäävän kakkossijalle vajaalla 27 prosentilla. Yhteentörmäys mitattiin kaukoputkella ihmissilmälle näkyvänä valona, kertoo Turun yliopisto. Pääministeri Mariano Rajoy syytti paloista tuhopolttajia. Myös Kurz on näyttäytynyt maahanmuuttovastaisena. TIISTAINA 17. Neutronitähtien arvioidaan törmänneen noin 130 miljoonan valovuoden päässä Maasta
No eihän se teidän syy suoranaisesti ole, mutta jokuhan näitä tukiasioita syystä tai toisesta eteenpäin ajaa. Kyllä ne äijät vaan trikoita tuijottavat, on huonoja kokemuksia. Siksi jokainen pitää kohdata yksilönä, ihmisenä. L E H T I K U V A / A F P / G R E G B A K E R ”Se tulee jo tuolla, sen näki rastas. On esitetty perusteltuja huolia siitä, mitä sosiaalipalveluille tapahtuu, kun ne siirretään maakunnille. Yhteisistä varoistahan meitä kaikkia hoidetaan. Realisti u u Nousukausi. u u Kannattaisi säätää katuvalojen hämärätunnistimet, etteivät turhaan palaisi keskellä päivää. Menkööt ne missinmitoissa olevat ukkojen katseltavaksi, me pyöreät haluamme juuri sinne vain naisille tarkoitettuun saliin. Nyt kun talouden vaikeimmat vuodet alkavat olla voitettu, meidän pitää tarkastella sosiaalipuolen resursseja ja tehtyjä leikkauksia. Kataisen hallituksella samat ongelmat, keskeneräinen asia lykkääntyi nykyiselle hallitukselle. Monet asiantuntijatahot pelkäävät sote-uudistuksen johtavan terveyserojen kasvuun ja palveluiden heikentymiseen heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevien kohdalla. Ihmettelevä u u Odotamme ilmaston lämpenemistä. Sairausmääritelmä ruokkii mielikuvaa, ettei sille itse ja läheiset mahda mitään. Ei se ole mikään mielipidekysymys. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Toivottavasti suomalaisissa kodeissa on yhtä uljasta sakkia kuin pupulassa, sillä se tulee nyt suurena ja vaikeana niin kuin vääjäämättä joka syksy, nimittäin syysflunssa. Väsyykö jalka. Ei meillä pelätä, isä vastas”. katselleet ympäristöä lampuilla. Vain rokotuksella ja ahkeralla käsienpesulla sitä voidaan ehkäistä. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u En raski laihduttaa, kun olen niin paljon joutunut maksamaan ylipainoisesta kropastani. Tapahtumasta on muodostunut tärkeä muistuttaja siitä, millaisessa todellisuudessa moni ihminen elää. Mutta EUja kansallisia tukia saatte aina, oli sato mikä hyvänsä. Miten voi olla, että satavuotiaassa hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi on asunnottomuutta vielä vuonna 2017. Nyt satokausi on liian lyhyt, eikä ehdi puimaan viljoja ennen kosteita ilmoja ja syyssateita. puoluekokouksesta. Toistetaan samaa virhettä u u Päihteiden käyttö voi olla mukava ja sosiaalinen tapa, mutta se voi johtaa riippuvuuteen, joka on sairaus. Olemme määritelleet toimenpiteet, joilla asunnottomuuteen kyetään puuttumaan ja niiden toimeenpano on edennyt. Mainostaulut muistuttavat kansalaisia Pekingissä Kiinan kommunistisen puolueen 19. Ja siksi myös kulttuuriset säännöt on sysättävä syrjään hoidon nopeuttamiseksi eli kustannusten alentamiseksi. Arvokas elämä kuuluu kaikille. Se tarkoittaa sitä, että ihmiselle räätälöitäisiin hänen tarvitsemansa palvelut yhtenäisenä kokonaisuutena, palveluketjut toimisivat ja palvelujen jatkuvuus turvattaisiin. Koko maakuntauudistuksessa sosiaalija terveyspalvelujen uudistaminen näyttää jäävän hallintohimmelien rakentamisen ja markkinoiden luomisen alle. Traktori työkoneineen ja puimuri myös esiteltäväksi. Itse sain esimakua pöpöistä vieraillessani miljoonakaupungissa, jossa kaikki ne miljoonat tuntuivat olevan liikkeellä. LOKAKUUTA 2017 TÄSTÄ MAAILMASTA Kerta toisensa jälkeen olen herännyt ihmettelemään vuosittain näihin samoihin aikoihin samaa asiaa. Olen myös seurannut läheltä nuoren narkomaanin elämää aina itsemurhaan asti. Ei liikakilot ilmaisia ole. Sipilä osaa johtaa TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 18 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Työtön u u Tukiaiset. Täysin samaa mieltä, kadehdittavan hyvin menee henkilöllä, jonka ainut murhe on edellä olevan jarruvalot. Katja Taimela kansanedustaja (sd.), Salo Asunnottomuuden torjunta vaatii tahtoa ja käsipareja PUOLUEKOKOUS. Hylly u u Loistava ajatus näyttää lapsille, mitä kuorma-autosta näkee. Ei ole oikein sulkea osa ihmisistä hyvinvoinnin ulkopuolelle. Mutta on yrittäjiä kuten kampaamot, kauneushoitolat, suutarit sun muut. Turvallisuutta u u Rauhaa rakastava. Aina vaan viljelijät ovat niitä kärsijöitä, satoi tai paistoi. Nämä hakivat apua, ehkä liian myöhään. Olen elänyt lähellä ihmistä, joka kuoli alkoholimyrkytykseen. Geeneilleen ei kukaan mitään voi, mutta nämä ovat itse aiheutettuja riskejä. Miten nuorten vanhemmat kasvattavat heidät, kiusaavatko he omia vanhempia, tietävätkö vanhemmat. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Ongelmaan on tartuttu ja tilastojen valossa eteenpäin menty. Pelottavaa u u Ylipaino, tupakointi ja alkoholi lisäävät sairastumisriskejä. Asunnottomien yössä ei ole kyse säälistä tai voivottelusta, vaan nimenomaan välittämisestä. Kasvun hedelmät kuuluvat kaikille. Rauhaa Palometsään u u On se hyvä että kansanedustajat saavat sopeutumiseläkkeen, että tulevat toimeen muuten pienellä eläkkeellä. Aivan ihana idea u u On huomattu, sama lamppuvalaisija liikkuu myös Ojaisten alueella tummalla henkilöautolla. Mietintämyssy päähän u u Hei, marisijat. Itse pysähdyn miettimään, miksei Turku tätä projektia halua. Sosiaalipalvelujen resursointi on hoidettava riittävälle tasolle ja ongelmien ennaltaehkäisyyn panostettava. Syrjäytymiseen puuttumisen keinoja pitää kehittää. Jarruton u u Hienoa, että naisille on oma kuntosali, koska silloin voi olla oma itsensä ajattelematta miltä näyttää. Alueella vallitsee huuto, tavaroiden rikkominen ja omenoiden heittely. Täytyy muistaa, että jokaisella ihmisellä on omanlaisensa tarina. Tämä on valitettavaa, koska uudistuksen keskeisenä tavoitteena on ollut parempi palvelujen integraatio nimenomaan palveluja paljon käyttävien ihmisten näkökulmasta. Ei kyllä 50 vuotta sitten opetettu, mäkilähdössä kyllä varmempi konsti. Silti kehitys on tuskallisen hidasta. Kun tällaisen kuluneen mummelin piti ottaa liikennevälineissä tukea kaikesta ulottuvilla olevasta, sain kouraani kaikkien pöpöt, ja käsienpesupaikat olivat harvassa. Siitä on lukuisia esimerkkejä. Vaikuttaa siltä, että sosiaalipalveluille ei uudistuksen valmistelussa anneta hirveästi painoarvoa. Sote-kokonaisuus etenee puolestaan vahvasti terveyspalvelut edellä. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Keskustelussa olivat sadun isäpupu ja poika. Hyvää liikennevalistusta u u Miksi sote-uudistuksen viivästymisestä ja perustuslakiongelmista arvostellaan Sipilän hallitusta. Kaikki kuitenkin myös tärkeitä, mutta jos asiakaskunta yhtäkkiä putoaakin, niin niillä tuloilla vaan on pärjättävä, tukiaisia ei saa. Verovelvollinen u u Tässä maassa ei ole yhtäkään hometai sisäilmaongelmista kärsivää rakennusta saatu terveeksi remontoimalla tai saneeraamalla. Tänään vietetään jälleen asunnottomien yötä. Säästöä u u Hyvä kirjoitus Simo Vesa. Se vaatii paitsi inhimillisyyttä, myös moniammatillista osaamista, ja ennen kaikkia osaajia. Itäosassa taajamassa on ollut nuorisojoukko terrorisoimassa meidän naapuritaloa sekä päiväkotia, jolloin poliisit ovat ns. U rheileva mies u u Ei saisi olla vetovoimatekijöitä eli burkankielto myös Suomessa voimaan niin kuin monessa Euroopan maassakin on. Pakko painaa u u Käsijarru päälle risteyksessä. Asunnottomuuden kannalta keskeinen lähitulevaisuuden kysymys liittyy sote-uudistukseen. Syysflunssa Muista pestä kädet. Läski u u Nyt on salolaisten liikenneraivo noussut ihan uusiin sfääreihin; jarrua ei enää saa käyttää, että takana tulevat eivät näe punaista. Epätietoinen u u Simo Vesa vastustaa kaikkea. Vakava sairaus u u Alkoholismi voi olla geenisairaus, mutta vasta sitkeä käyttö aiheuttaa varsinaisen sairaustilan, joka paranee yleensä lääkärin viimeisellä uhkauksella. Taitaa tulla tilanne, että hän saa viimeisenä sammuttaa valot Salosta. On nuorilla paha olla nykyään, kun täytyy vanhuksille kiusaa tehdä. Suomeen tarvitaan edullisten vuokra-asuntojen tuotantoa. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Maan hallituksen tuloeroja lisäävä politiikka uhkaa kasvattaa tätä joukkoa entisestään
Adamsin tuorein studioalbumi on vuodelta 2015. Vuoden 2018 Turku Jazz Festival käynnistyy torstai-iltana 8. Laulusolistina toimii chileläinen Ronnie Romero (ex-Lords of Black), kosketinsoittajana ruotsalainen Jens Johansson (muun muassa Stratovarius), basistina yhdysvaltalainen Bob Nouveau ja rumpalina jo Blackmore’s Night -yhtyeessä soittanut yhdysvaltalainen David Keith. Adams on paitsi muusikko myös ansioiltaan tunnustettu valokuvaaja. huhtikuuta 2018. Paluu maaliskuulle tukee Turun kaupungin tavoitetta toimia ympärivuotisesti laadukkaana tapahtumakaupunkina. Blackmore’s Night on levyttänyt ja esittänyt lähes akustista, renessanssihenkistä musiikkia siitä lähtien. Alkusyksystä peruutettujen konserttien artistit Verneri Pohjola Group sekä Aki Rissasen ja Mari Palon tähdittämä Sininen syksy kiinnitettiin ensimmäisinä kevään 2018 festivaalille yleisön ja tuotantoryhmän toiveesta. Get Up -albumin tuottajana toimi ELO-yhtyeen keulahahmo Jeff Lynne. Blackmoren tarkoituksena oli alun perin tehdä kokoonpanon kanssa vain muutama keikka ”huvin vuoksi”, mutta menestys on tuonut lisää esiintymisiä. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi Kulttuuritoimitus: Veli-Matti Henttonen (02) 770 2329 SSS | Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Suomen toiseksi vanhin jazztapahtuma Turku Jazz Festival palaa neljän vuoden kesävierailun jälkeen perinteiselle paikalleen maaliskuun alkuun. Turku Jazz Festival palaa maaliskuulle Severi Pyysalo (vas.) vieraili alkuvuodesta Salossa yhdessä Anders Jorminin ja Markku Ounaskarin kanssa. Blackmoren tavattua nykyisen vaimonsa, amerikkalaisen musiikintekijä ja multi-instrumentalisti Candice Nightin vuonna 1997 syntyi kokoonpano nimeltä Blackmore’s Night. Kokoonpanossa Blackmoren lisäksi soittavien muusikoiden nimet julkaistiin marraskuussa 2015. Turku Jazzissa vietetään seuraavaksi Pyysalon 50-vuotisjuhlaa. Helsingin keikan ainutlaatuisuutta kuvaa se, että kyseessä on kokoonpanon ainoa konsertti Pohjoismaissa. Kanadalaissyntyisen artistin Get Up -kiertue nähdään Helsingin Jäähallissa tiistaina 1. Ryhäsen vakinaisina vierailukohteina ovat sen jälkeen olleet Euroopan suuret oopperatalot kuten Lontoon Covent Garden, Wienin valtionooppera, Milanon La Scala, Pietarin Mariinski-teatteri ja Berliinin Deutsche Opern. Adamsin ura on täynnä hittejä, joista Helsingissäkin kuullaan muunm muassa Summer of 69, Heaven, Everything I Do (I Do It For You), Cuts Like A Knife ja Please Forgive Me. (SSS) Bryan Adams konsertoi Helsingissä toukokuussa Yli 65 miljoonaa albumia ympäri maailman myynyt laulaja-kitaristi Bryan Adams saapuu konsertoimaan Suomeen ensi keväänä. kesäkuuta 2016. Suunnitelmana on rakentaa Logomoon musiikinystävien jazztaivas. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A Ryhänen ja Hovi Sauvossa Basso Jaakko Ryhänen ja pianisti Seppo Hovi vierailevat torstaina Sauvossa. Maaliskuu ajoittuu myös valtakunnallisten jazztapahtumien kalenterissa sopivaan kohtaan Helsingin We Jazzin, Ylläs Jazz Bluesin ja Espoon April Jazzin väliin. Alkuperäisen Rainbow-yhtyeen Ritchie Blackmore perusti ensimmäisen Deep Purple -jakson jälkeen vuonna 1975 yhdessä jo edesmenneen amerikkalaisen laulusolistin Ronnie James Dion (1942– 2010) kanssa. Jaakko Ryhäsen ja Seppo Hovin konsertti Sauvon kirkossa alkaa torstaina 19.10.klo 19. Myös ilmaiskonsertteja järjestetään Turun keskustassa. Ritchie Blackmore’s Rainbow konsertoi Hartwall Arenalla, Helsingissä 13. Ritchie Blackmore Rainbow huhtikuussa Suomeen Ritchie Blackmore tekee huhtikuussa harvinaisen Rainbowkeikan Suomessa. Pyysalon vieraaksi saapuu joukko nimekkäitä artisteja jo 35 vuotta jatkuneen uran varrelta. Hänen kansainvälinen solistiuransa käynnistyi New Yorkin Metropolitanissa vuonna 1983. toukokuuta 2018. Teatro-salin ympärille rakennetussa konseptissa hyödynnetään luovasti useita esiintymislavoja. Ritchie Blackmoren johdolla yhteensä seitsemän albumia, joista yhdelläkään ei soittanut sama kokoonpano. Luvassa on tyrmäävä kokemus meille kaikille, Turku Jazz ry:n puheenjohtaja Jussi Fredriksson kertoo. Pyysalon syntymäpäiviä juhlitaan Logomossa kahdessa eri konsertissa. Ensimmäisen kerran tämä Rainbow vuosimallia 2016 nähtiin konsertoimassa Monsters of Rock -tapahtumassa Saksassa 17. maaliskuuta Åbo Svenska Teaterin suurella näyttämöllä ja jatkuu viikonloppuna Logomon uudistetuissa tiloissa. Konsertin järjestää Kriisla Oy/ Torikan koulu. KULTTUURI TIISTAINA 17. S S S A R K I S T O / V E L I M A T T I H E N T T O N E N. Ritchie Blackmore ilmoitti pari vuotta sitten, että hän omistaa koko kesän 2016 rock-konserteissa soittamiseen uudelleen perustamassaan kokoonpanossa nimeltä Ritchie Blackmore’s Rainbow. Adams on voittanut urallaan ukuisia palkintoja ja saanut suuren määrän erilaisia tunnustuksia. – Turku Jazz Festivalin paluu juurilleen maaliskuulle on samalla perinteikkään tapahtuman uudistumisen hetki. Nyt Ritchie Blackmore on kuitenkin palannut juurilleen hard rock -muusikkona ja keikkailee säännöllisen epäsäännöllisesti Rainbow-yhtyeen mukana. Oopperauran ohella Jaakko Ryhänen on vieraillut eri puolilla maailmaa myös konserttija oratoriosolistina. Muuttuvat laulut -konsertti pidetään Sauvon kirkossa. (SSS) Jaakko Ryhänen SSS | Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Ikonisten hard rock -yhtyeiden Deep Purplen ja Rainbow’n perustaja ja monien klassisten rockriffien luoja Ritchie Blackmore, 72, on pistänyt legendaarisen Rainbow-yhtyeen jälleen kasaan. Vibrafonisti Severi Pyysalon 50-vuotisjuhlia viettävän festivaalin päätapahtumapaikkana toimii Logomon uudistettu teatteritila. Kokoonpanon kerrotaan jo levyttäneen muutamia uusia biisejä, mutta julkaisuja ei ole toistaiseksi kuultu julkisuudessa. Jaakko Ryhänen kuuluu maanne tunnetuimpiin ja kansainvälisempiin mieslaulajiin. Blackmore on opittu tuntemaan äkkipikaisena ja tuimana pomona, joka jakelee potkuja ja otti uusia jäseniä bändiinsä silmäänsä räpäyttämättä
Äijäkerho/miesten oma juttutupa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) klo 13-15. Hullareiden suurin ero itselleni on se, että tarkoituksena ei ole kuljeksia tuttuja tervehtien ja tunnelmaa siemaillen, vaan selviytyä ulos etukäteen päätetyt ostokset mukana. Mukana on myös Salosta kotoisin oleva ja Espoossa työskentelevä leuanvedon moninkertainen maailmanennätysmies Joonas Mäkipelto. Haravointitalkoot Kiikalan hautausmaalla klo 9. päivään asti Rikumatti Alve O nnea 5 vuotiaalle! T. On kuin aika olisi pysähtynyt paikalleen, kun samat laitteet ja kojut ovat samoilla paikoillaan, joissa ne ovat ennenkin olleet. Stadilaisten markkinat LOTTA VUORIO Palstalla vuorottelevat Lotta Vuorio, Tosikko ja Hilma Uudenmaan alueen pelastajista koostuva Palomieskalenteri 2018 ilmestyy lokakuussa. Stockmannin Hullut päivät näkyvät mainoksissa, lasten ilmapalloissa ja ihmisten ympäriinsä kantamissa keltaisissa muovikasseissa. Kiikala Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 73/100 Tuomas Ahonpää, Suomusjärvi ”En luopuisi tästä maasta millään.” T E K S T I : S S S / T A L V I K K I S A L I N K U V A : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O SATA AJATUSTA SUOMESTA Itsenäisyyden juhlavuoden gallup jatkuu joulukuun 6. LOKAKUUTA 2017 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Saana, Saaga, Saini Ruotsinkielinen kalenteri: Saga NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Satu, Luukas, Luka, Säde Ruotsinkielinen kalenteri: Lukas PÄIVÄN SANA Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Seuralaiseni on päinvastoin puhunut hullareista institutionaalisena perinteenä, jonka tunnelmaa on aina käytävä tarkastamassa, vaikka itse en löydä tunnelman hippustakaan ruuhkaisten ostosrekkien välistä. Yhteislaulutilaisuus. HUOMENTA 20 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Mummi ja Ukki Irmeli, Henri ja Henrik otso onnittelee ILON PISAROITA Salossa järjestettiin muutama viikko sitten tuttuun tapaan syysmarkkinat, joista koko kaupunki kuhisi etukäteen niin, että tieto kantautui Helsinkiin asti. Aloittelijat yrittävät mahtua hissiin, mutta tosihullut menevät portaita pitkin suoraan ylimpään kerrokseen, josta voi lasketella kerros kerrokselta osastot läpi. Satuin käymään Salossa juuri parahiksi markkinoiden aikaan, ja päätin nostalgisesti kävellä markkinoiden läpi. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin. Toimintatiistai Salo-Uskelan seurakuntatalossa klo 13. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sovimme tapaavamme kellon alla – siis minkä kellon. Sopraano Katri Jalonen ja pianisti Esa Ylönen esittävät ruusuaiheisia lauluja. Virkistystä, juttuseuraa ja pientä yhteistä toimintaa ikäihmisille ja yksinäisille. Markkinatunnelmaan kuuluu salolainen väenpaljous ja se, että useat muutkin käyvät torilla maistamassa tunnelmaa ja hakemassa ne muutamat perinteiset tuotteet, joita markkinoilta aina saa. Järj. Käytävillä ei näy tutun tuttua, mutta kulutusjuhlaan vierähtää silti muutama tunti. No Aleksanterinkadun sisäänkäynnin ovilla, tietysti. Kalenteripalomiehet ovat iältään 20 ja 40 vuoden väliltä ja edustavat asemia Kirkkonummelta Porvooseen ja Hyvinkäältä Helsinkiin. Kalenterin julkaisee mäntsäläläinen hyväntekeväisyysyhdistys Hali ry, ja kalenterin tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Stadilaisten hullarihurvittelut vaativat vielä totuttelua Salon syysmarkkinoihin tottuneena, mutta tunnelmansa ja puolensa kullakin. Näky on täysin sama, millaisena olen syysmarkkinat aina muistanut ja miltä markkinat näyttivät, kun neljä vuotta sitten niillä viimeksi kävin. Omaiset ja läheiset ry. Siinä missä salolainen hakee markkinoilta lakut ja pusut matkaan, mennään hullareilta hakemaan tutut tarjoustuotteet – molempia odotetaan yhtä lailla. – Kuvissa korostuu miehinen komeus ja ylimääräiset rekvisiitat on jätetty pois. Mahdolliseen markkinaikävään voi saada lohtua myös Helsingissä, sillä keltaista huutava kaupunkilaisversio markkinoista valtasi kaupungin viime viikonloppuna. Salo 3 vuotta Roselia Vuoskoski 16.10. 1. Mustakuula peliryhmä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) klo 13-14.30. Omaisneuvontaa Someron pääterveysasemalla klo 12-15, FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. MUITA TAPAHTUMIA Curlingia Ikäkeskus Reimarissa klo 9-10.30. Eläkeliiton Salon yhdistys. Muutaman sadan metrin aikana törmään useampaan tuttuun, joiden kanssa on vaihdettava kuulumiset. Joh. Oli ennätysmäärä lakukojuja, perinteiset huvipuistolaitteet ja lukuisia telttakojuja, joissa oli tarjolla kaikenlaista rinkeleistä käsitöihin. Vilinää vauvasta vaariin, keltaisia mainoksia vihjeinä tarjoustuotteista ja kaiuttimista kuulutuksia ostosvinkeistä. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Tori olisi mahdollista kävellä läpi muutamassa minuutissa, mutta matka Torikadulta torin kävelytielle ja siitä Salonjoen yli Vilhonkadulle vie väistämättä pidempään. Salo 1 vuotta Verner Välikangas 17.10. Bocciaa urheilutalolla klo 10-11.30 järj. Kävin niin sanotuilla hullareilla ensimmäisen kerran elämässäni kunnon stadilaisen opastamana. Palomieskalenteri on Uudenmaan alueen palomiehistä kuvattu mustavalkoinen mieheen keskittyvä seinäkalenteri. Parkinsonjumppaa Salon uimahallin liikuntatilassa klo 14-15.15. Taktiikkana on päättäväisyys: joko tuote lähtee mukaan tai sitten matka jatkuu. Valitsimme rauhallisen ajankohdan, ja ihmisiä oli silti enemmän kuin salolaisia Jari Sillanpään iltatorikeikalla. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Palomieskalenteri on siis mieskalenteri, todetaan Hali ry:n tiedotteessa. (SSS) Leuanvetomestari Mäkipelto mukana mieskalenterissa. Laulukööri Palvelukeskus Ilolansalossa klo 13. Tarkoituksenani oli nimenomaisesti kävellä markkinat läpi ihan vain tunnelman vuoksi. 2: 15 ELOKUVAT Itse Ilkimys 3 Bio-Salo klo 17, Bio-Stara (Paimio) klo 17 Kingsman 2 Bio-Salo klo 18.30 Lego Ninjago (2D, dub) Bio-Jukola (Somero) klo 15.45, Bio-Salo klo 16.30, Bio-Stara (Paimio) klo 16.30 Lumiukko Bio-Stara (Paimio) klo 18.30 My Little Pony elokuva (dub) Lumo klo 17 Yösyöttö Bio-Jukola (Somero) klo 18, Bio-Salo klo 19, Bio-Stara (Paimio) klo 19, Lumo klo 17.15 Viktoria & Abdul Bio-Salo klo 14 MUSIIKKI Liedkonsertti Ruusuja satavuotiaalle Suomelle Taidemuseo Veturitallissa klo 19. Halikko 4 vuotta Aada Tuominen 15.10. 1 vuotta Aada Lindström 17.10. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.Laita mukaan merkintä ”tapahtumia” ja yhteystietosi
Onko Sarrin Napolista samaan. Mietin hikisten napolilaisten puristuksessa, olenko koskaan aiemmin todistanut jotain vastaavaa ylivoimaa Euroopan suurimmissa pääsarjoissa. Ja tässä samassa sarjassa Sarrin Napolin vallankumous on edennyt jo siihen pisteeseen, että kuusi edellistä mestaruutta voittaneen Juventuksen ennätyspitkä valtakausi on lähellä päättyä. Ajoittain päättömältä näyttävä prässääminen ei salli vastustajalta pienintäkään virhettä. Napolin esitys avauspuolikkaalla oli jotain niin uskomatonta, etten edes älyä tuntea perussuomalaista sääliä rökäletappion kärsivää Beneventoa kohtaan. Maurizio Sarrin Napoli on piristävä poikkeus geneerisessä tähtikulttifutiksessa. Mutta jos ja kun Napolille avautuu vähänkin tilaa hyökätä, suunta on eteenpäin. Edelleen haltioituneet Napolin kannattajat huutavat kolmannen kerran saman iltapäivän aikana belgialaisen Dries Mertensin nimeä. Pienikokoinen ja äärettömän taitava hyökkäyskolmikko Lorenzo Insigne (163 cm), Dries Mertens (169 cm), Jose Callejon (178 cm) luovat yhdessä alempana pelavan seuraikonin Marek Hamsikin kanssa mielikuvituksellisia yhden kosketuksen kombinaatioita. Pragmaattisena, ääritaktisena ja tasaisena pidetty pääsarja, jossa estetty maali on yhtä arvokas kuin tehty maali. Syyskuinen aurinko lämmittää San Paoloa. Napoli on voittanut Serie A:ssa kauden kaikki kahdeksan otteluaan maalierolla 26–5. Mestarien liigan F-lohkoa Manchester City–Napoli tänään kello 21.45. Ottelu on lisäajalla ja tilanne on 6–0. URHEILU TIISTAINA 17. Yleensä, jos joku näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta. Voittaako Napolin poikkeuksellinen intohimo ja yhteisöllisyys rahan mahdin ja joukkue pysyy kasassa myös ensi kaudella. Napolin hyökkäyskolmikko Lorenzo Insigne, Dries Mertens, Jose Maria Callejon ja täpötäysi San Paolo ovat olleet Serie A:ssa toistaiseksi voittamaton yhdistelmä. Romantikkona kuiskaisin kyllä ja kyllä, mutta realisti huutaa kovempaa, että ei vielä ja tuskinpa. Hän näkee asioita, joita toiset eivät näe, Koulibaly hehkutti luotsiaan AFP:n mukaan. Tänään Sarrin Napoli kohtaa toisen oman maan sarjassa ilman tappioita edenneen joukkueen, kun joukkue matkustaa Englannin Valioliigaa johtavan Manchester Cityn vieraaksi Mestarien liigan otteluun. Sarrin Napoli otti viimeisen askeleensa kohti täydellisyyttä hipovaa yhtenäisyyttä, kun se menetti reilu vuosi sitten suurimman tähtensä Gonzalo Higuainin pahimpaan viholliseensa Juventukseen. Napoli pelaa rohkeammin kuin yksikään muu eurooppalainen huippuseura. Pitkään yhdessä ollut yhtenäinen Napoli on piristävä poikkeus nykyajan geneerisessä tähtikulttifutksessa. Olen kuullut ja lukenut paljon boheemin Maurizio Sarrin valmentaman joukkueen kehityskulusta Euroopan huipulle. Se teki verrattain pienellä rahalla kootusta Napolista paitsi yhtenäisemmän myös nälkäisemmän. Se on tehnyt eniten maaleja ja päästänyt vähiten. Mutta ei. L E H T I K U V A / A F P P H O T O / C A R L O H E R M A N N Vallankumous. Samana keväänä Bayern voitti Mestarien liigan. Alkeelliselta valotaululta voi lukea, että käynnissä on ottelun 33. Yle TV2 lähettää ottelun suorana. Nyt kun kaiken näkee omin silmin, näkemäänsä on vaikea uskoa todeksi. –?Hän (Sarri) on todellakin nero. Maalivahti Pepe Reina ja topparipari Kalidou Koulibaly– Raul Albiol pitävät huolen, ettei Napoli sorru roiskimiseen, vaan pitää rohkeasti pallokontrollin ja saattaa syöttää alaspäin jopa omalla rangaistusalueella. Samalla Napolista on tullut yksi koko Euroopan kuumimmista joukkueista ensimmäistä kertaa sitten Diego Maradonan aikojen. Bingo! Helmikuu 2013 Saksan Bundesliiga, Bayern München– Schalke 4–0. minuutti ja kotijoukkue Napoli johtaa sarjanousija Beneventoa jo 4–0. Radiojuontajasta paikalliseksi julkkikseksi noussut kenttäkuuluttaja Daniele ”Decibel” Bellini huudattaa Napolin neljännen maalin tehneen Jose Callejonin nimeä. On kesälomani viimeinen sunnuntai, ja istun lähes 60 vuotta vanhassa betonimöhkäleessä, jota kutsutaan Stadio San Paoloksi. Pep Guardiolan käskyttämä miljardin euron superjoukkue onkin tähän kohtaan paras mahdollinen tasonmittaus Sarrin Napolille – sillä jos Napoli pystyy kaatamaan vieraskentällä Cityn, miksi ei myös Realia, Barcelonaa tai Bayerniä. Siksi en osaa suhtautua Napolin täydelliseen dominointiin millään tavalla. Ja jos kombinaatio päättyy menetykseen, alkaa välitön prässi, jonka toisessa vaiheessa odottavat mestarilliset pallorosvot Jorginho ja Allan. Stadionilta poisvievä on lähijuna on täyteen ammuttu. Luulisi, että Sarrin haastavalla ja riskialttiilla pelityylillä omassa päässä kolisisi väistämättä. Siinä missä Napolin maaliero Serie A:ssa on kahdeksan kierroksen jälkeen 26–5, on Cityn maaliero Valioliigassa vielä murskaavampi 29–4. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi JALKAPALLO 50 000 haltioitunutta napolilaista on kaunis näky. Puoli metriä taakse jäänyt syöttö tai huono haltuunotto, ja Napoli on pakottanut vastustajan purkamaan pallon hallitsemattomasti joko suoraan sivurajasta yli tai sitten pitkänä Napolin tyhjälle kenttäpuoliskolle. Vaikka Benevento miten olisi sarjanousija ja materiaaliltaan kevyehkö, kyseessä on kuitenkin Serie A. Sarrin joukkue prässää todella korkealta, peittää aggressiivisesti syöttölinjoja ja nostaa puolustuslinjan ylös
Bobby Portis – nimi mieleen. Brasilialainen Cristiano Felicio on pelannut urallaan ison laitahyökkääjän paikkaa, mutta muovautuu varmasti Hoibergin systeemissä jatkossa vitospaikan myyräksi. Erilaista on myös tilipussin sisältö. (STT) ”Hän todella osaa heittää.” Bernard Harris Lauri Markkasesta Bernard Harris toimi 2000-luvun alussa Vilppaan päävalmentajana. Sillä loputtomat turpasaunat eivät toimi pitkään ”kehittävinä oppimiskokemuksina”. Markkasen aika ei vain ole vielä vitospaikalla, sikäli kun tulokkaalle halutaan opettaa nimenomaan niitä hyviä tapoja ja antaa reilu mahdollisuus kilpailla omaa matchuppiaan vastaan illasta toiseen. Harris ei epäile hetkeäkään, etteikö Markkanen lyö itseään läpi maailman kovimmassa liigassa. NBA 2017–2018 22 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Ihan yhtä suurta ja loisteliasta ei meininki ollut kuitenkaan 43 vuotta sitten, kun Suomessa legendaarisen uran koriskentillä tehnyt Bernard Harris pelasi ainoaksi jääneen kautensa NBA:ssa. –?Hän todella osaa heittää. –?NBA on pelkkää ykkösluokkaa nykyisin. Kaikella todennäköisyydellä enemmän kuin yksikään toinen NBA-joukkue. Se oli kovaa, ”Benkku” myhäilee vielä muistaessaan isojen miesten ahtautumista reittilentokoneiden sillipurkkiin. Mutta kuten Markkasellakin varmasti, ei Harrisille raha ollut se pääasia. Ei meillä vaan ollut, Vilppaassa pitkään pelannut ja valmentanut Harris, 66, nauraa. Markkasen kanssa peliajasta kilpailee nyt ihan oikeita NBA-pelaajia. Ero Markkaseen on tällä puolen palloa merkittävä, kuten kuuluukin. Kun tulokaskautensa aloittava Lauri Markkanen tienaa amerikkalaisten mediatietojen mukaan 3,8 miljoonaa dollaria, oli Harrisilla kaudella 1974–75 palkka 25?000 taalaa. Ja pelaa sankareitaan vastaan, kuten minä (NBA:n kaikkien aikojen pistekunkku) Kareem Abdul-Jabbaria. Siinä missä Markkanen on jo heittokätensä vuoksi erittäin arvokas ase, on Portis tulevalla kaudella todennäköisesti joukkueen kokonaisvaltaisesti paras puolustaja ja peliaikaan suhteutettuna paras levypallopelaaja. Portisin etu Markkaseen nähden löytyy puolustuspäästä. Kelvollisena (hyökkäys)levypallopelaajana Felicio voisi ainakin teoriassa sopeutua jopa etukentän kaveriksi Markkaselle, mikäli tätä kokeilujen jälkeen päädytään peluuttamaan pääasiassa kuitenkin nelospaikalla. Kenen kanssa ”meidän Lauri” oikein pelaa. Varsinkin, jos Portisin heitto kehittyy edelleen ja hänen kunnioitettavan monipuolinen taitopaletti pääsee kukoistamaan hyökkäyspäässä. Kuinka korkealle Hoiberg arvostaa alkuhuuman ja nuorten pelaajien sisäänajon tuoman energiapiikin jälkeen sen, että joukkue pystyy puolustuspäässä rehellisesti kilpailemaan illasta toiseen. Siinä elää unelmaansa. Miroticia pitää toki kunnioittaa kaaren takana, mutta kokonaisvaltaisesti Miroticin potentiaalin katto on jo nähty. Ja pidän siitä, että hänellä riittää itseluottamusta. Toisaalta, näkemystä ei voida pitää täysin objektiivisena, sillä tykkään Bobby Portisista pelaajana järjettömän paljon. Viime kaudella 24 minuuttia ottelua kohden kellottanut Mirotic pelaa lähtökohtaisesti Bullsin viisikossa nelospaikkaa, mutta ”kenttää levittävä, heittävä iso” -muotista läpi puristettu kasa muovailuvahaa heitti kolmoset säkkiin vain 34,2 prosentin tarkkuudella. ”Huonotkin” NBA-pelaajat ovat niin käsittämättömiä urheilijoita ja talentteja, ettei vastaavia tule näkemään esimerkiksi Salohallin parketilla ikinä. T U R U N S A N O M A T / A R T O T A K A L A. Bulls ei tule heittämään taululle kolmenumeroisia lukemia illasta toiseen, mutta omissa saattaa soida sen verran koska tahansa. –?Jokaisen pelaajan unelma on pelata NBA:ssa. Tulokaspelaajaan verrattuna edes vuoden verran NBA-minuutteja kirjauttanut pelaaja on perinteisesti silminnähden selvästi ”valmiimpi” pelaaja kuin yliopistopelien tai eurokenttien ympäristössä dominoinut pelaaja. Yksityiskoneita, personal trainereita, ja mitä kaikkea muuta nykyään onkaan. Sillä tässä on se 211-senttinen ”nelosvitonen”, jonka kanssa Markkanen kilpailee minuuteista. Jälkimmäisellä yliopistokaudellaan Portis pelasi aavistuksen vähemmän kuin Markkanen ainoana Arizonan vuotenaan ja kirjautti läpi tilastolakanan pykälän parempia keskiarvoja, kuten kuuluukin. Suomalaisittain kaikkien aikojen NBA-kauden alla on puhuttu kaikki mahdollinen Lauri Markkasesta. Summa summarum: Lauri Markkanen tulee olemaan Bullsin rotaation vakiokasvoja ja kirjauttamaan useampanakin iltana isoja minuutteja. Jatkuvaan 25–30 minuutin peliaikaan ei kuitenkaan kannata varautua vielä tulokaskaudella. Lauri Markkasen NBA-ura alkaa sarjan heikomman konferenssin heikommassa joukkueessa, mutta sekään ei ole Jyväskylän ”Kypärämäki Gardenin” kasvatille tae isoista peliminuuteista. Ostin autonkin, Buffalo Bravesin riveissä 11 ottelua tuolloin pelannut Harris muistelee. –?No, se oli siihen aikaan aika hyvä summa. Ei ikinä. 206-senttisen Felicion rooli tullee olemaan pitkälti likaisen duunin tekijänä rajallisella peliajalla. Markkanen ja Lopez eivät kuitenkaan taistele lähtökohtaisesti samoista minuuteista, vaikka miten kovin eri mediat yrittäisivät etukäteen rummuttaa Markkasta vitospaikalle. ”Bulls ei tule heittämään taululle kolmenumeroisia lukemia illasta toiseen, mutta omissa saattaa soida sen verran koska tahansa.” Konkarisentteri Robin Lopezilla on iso ruutu nuoressa Bullsissa. –?Me lensimme aamukuuden lennolla vierasmatkoilla, kun edellisillan peli oli päättynyt jotain puoli kymmeneltä. Hyviä tapoja on syytä lähteä opettelemaan heti, eikä Lopezia fiksumpaa ja tunnollisempaa NBA-ammattilaista voisi Markkasen pukukoppikaveriksi toivoa. Se tarkoittaa kahdesta kolmeen kuumaa matsia kuukaudessa ja lukematon määrä Bulls-luotsi Fred Hoibergin ”mitä ****** nyt taas” -ilmeitä Miroticin heitonvalintojen jälkeen. Lopez–Portis-duo saattaa viedä ison siivun Bullsin etukentän minuuteista kauden edetessä. –?Vuoden, kahden päästä hän on erittäin hyvä pelaaja. L E H T I K U V A / A F P / G R E G O R Y S H A M U S ”Benkku” Harris tienasi ainoalla NBA-kaudellaan 25 000 taalaa NBA-koripalloliiga on nykyisin yksi maailman tunnetuimmista ja tuotteliaimmista urheilusarjoista. Loukkaantumisen, tarkemmin sanoen kai pienen kolhun, harjoitusottelussa kärsinyt Nikola Mirotic on varmaan jollain väsyneellä tavalla selkein kilpailija Markkaselle. Kuten vannoutuneemmat koristietäjät ymmärtävät, NBA-maailma on täysin eri universumista yliopistokorikseen verrattuna. Mutta kenen kanssa tähtitulokas jakaa peliajan Chicago Bullsissa. 25-vuotias rouhija ei hyökkäyspäässä ole skriinien tekemistä ja rullaamista lukuunottamatta käyttökelpoinen ase maalatun alueen ulkopuolella, mutta pystyy noilla avuillaan luomaan tilaa esimerkiksi juuri Miroticille ja Markkaselle. Sitä tarvitaan tuolla tasolla, ja paljon. LOKAKUUTA 2017 Juuso Sainio Chicago Bulls tulee häviämään todella paljon otteluita NBA-kaudella 2017–2018. Robin Lopez on Bullsin etukentän ainoa todellinen NBA-veteraani (29 vuotta, 628 ottelua) ja aloitusviisikon sentteri
Korisviisaat ovat keväällä haavi auki elleivät finalistit, Warriors ja Cleveland Cavaliers, ja vieläpä konferenssifinalistit, lännessä San Antonio Spurs ja idässä Boston Celtics, ole samat kuin vuotta aiemmin. Golden State–Cleveland olisi neljäs peräkkäinen loppuottelusarja seurojen kesken. Twitter-artisti Donald Trump, sivutoimeltaan Yhdysvaltain presidentti, lyttäsi NFLpelaajien kansallishymniprotestit ja perui NBA-mestari Golden State Warriorsin kutsun Valkoiseen Taloon Stephen Curryn kakisteltua ajatukselle. NBA on urheilua uljaimmillaan. Rahaa paloi satoja miljoonia dollareita mutta kuka laskee. Henrik Dettmann näytti EM-kisoissa, että nuorta miestä on viisasta peluuttaa ympäri parkettia. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 Selkävaivoista kärsinyt Lauri Markkanen ehti pelata vain kolme harjoitusottelua 11,7 pisteen, 5,0 levypallon ja 22 minuutin keskiarvoilla. Voimasuhteet NBA:ssa ovat jämähtäneet historiallisen vakaiksi. Markkasen keltanokkakausi on menestys jos hän päättää sen likemmäs 10 pisteen ja yli viiden levypallon keskiarvoilla. Homman nimi NBA:ssa on tätä nykyä krooninen voittaminen. Houston Rocketsin villimies James ”The Beard” Harden sai aisaparikseen yhdeksänkertaisen All Stars -pelaajan Chris Paulin. L E H T I K U V A / G E T T Y I M A G E S / A F P / J O N A T H A N D A N I E L Heimo Elonen NBA piipahti kuukausi sitten jenkkifutisliiga NFL:n kyydissä tosielämän uutisissa. PERJANTAINA KELLO 2.30 Lauri Markkasen Chicago Bulls kohtaa kauden avausottelussa Toronto Raptorsin vieraskentällä. Krooniset voittajat Hallitsevan mestarin Golden State Warriorsin tähtinelikko: Klay Thompson, Draymond Green, Kevin Durant ja Stephen Curry. Cavs ja Celtics vaihtoivat pelintekijöitä; Kyrie Irving suunnisti Bostoniin, Isaiah Thomas Clevelandiin. Arizonan yliopisto typisti Markkasen viime talvena pitkän matkan pyssyttäjäksi. L E H T I K U V A / G E T T Y I M A G E S / A F P / E Z R A S H A W Korisviisaat ovat haavi auki, jos finaalipari ei ole Warriors–Cavaliers. Ottelu alkaa Suomen aikaa perjantaina aamuyöllä kello 2.30.. LeBron James kutsui isoa päällikköä ”pummiksi” saaden aplodit kollegoiltaan. Lännen mahtiseurat Golden State ja San Antonio pitivät rutinoituneet ryhmänsä kasassa, mikä on huono uutinen vastustajille. Tämä tyyppi käyttää urheilua vain pahentaakseen ongelmia, James selitti. Lausunnoista päätellen Bullsin päävalmentaja Fred Hoiberg otti onkeensa. TIISTAINA 17. Käsitteitä ”tuleva supertähti” ja ”tuleva All Stars -pelaaja” viljellään huolettomasti. – Kansakuntamme on poliittisesti ja etnisesti jakautunut. Siirrot eivät ainakaan heikentäneet edelliskauden mestareita. Nelikon johtavista haastajista Oklahoma City Thunder tuotti hallitsevan MVP:n Russell Westbrookin avuksi Paul Georgen ja Carmelo Anthonyn. NBA-kauden avausottelut ensi yönä Cleveland Cavaliers–Boston Celtics ja Golden State Warriors–Houston Rockets. Hulina Lauri Markkasen ympärillä on keikahtanut Pohjolan perukoilla paikoin överiksi. Pelaajat vastasivat samalla mitalla. Avainkysymys on, ymmärtääkö Chicago Bulls hyödyntää suomalaislahjakkuutta oikein. Paha vain, että molempien herrojen NBA-menneisyys on pullollaan urhoollista häviämistä. Paha vain, ettei ketään kolmikosta kehuta joukkuepelaajaksi. Trump puhui hurjia. Toisaalta NBA-koutsit ovat pahamaineisen urautuneita. Mestaruuden 2012 ja 2013 Jamesin kanssa Miami Heatissa voittanut Dwyane Wade koukkasi Chicagon kautta vanhan kaverinsa rinnalle Clevelandiin. Se hoksattiin jälleen Suomessakin, joskaan ei täysimääräisesti. Rauhallisemmat tahot muistuttivat ihmisiä taas kerran siitä, että urheilu ei ole koskaan pelkkää urheilua
Suomi kipusi maanantaina päivitetyllä listalla 13 sijaa ylöspäin. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O Nadalia jahtaava Federer nousi Lendlin rinnalle turnausvoittojen määrässä TENNIS Kokenut tennisässä Roger Federer sivalsi Shanghain masters-turnauksen voitollaan 400 pistettä Rafael Nadalin etumatkasta maailman rankingissa. (STT). LOKAKUUTA 2017 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER SSS Markkinointi postiosoite: PL 117, 24101 Salo käyntiosoite: Örninkatu 14, 2. Huuhkajat on nyt rankingin 74:s yhdessä Etelä-Afrikan kanssa. (STT) Huuhkajien Fifa-ranking on noussut elokuusta 36 pykälää LOKAKUUN FIFA-RANKING Suomi ja Norja nousussa uu u 1) Saksa 1 631 pistettä (edellinen sijoitus 1) uu u 2) Brasilia 1 590 (2) uu u 3) Portugali 1 446 (3) uu u 4) Argentiina 1 445 (4) uu u 5) Belgia 1 333 (5) uu u 6) Puola 1 250 (6) uu u 7) Ranska 1 226 (9) uu u 8) Espanja 1 218 (11) uu u 9) Chile 1 173 (9) uu u 10) Peru 1 160 (12) uu u 11) Sveitsi 1 134 (7) uu u 12) Englanti 1 116 (15) uu u 13) Kolumbia 1 095 (10) uu u 14) Wales 1 072 (13) uu u 15) Italia 1 066 (17) uu u 16) Meksiko 1 060 (14) uu u 17) Uruguay 1 034 (16) uu u 18) Kroatia 1 013 (18) uu u 19) Tanska 1001 (26) uu u 20) Hollanti 931 (29) uu u 21) Islanti 920 (22) uu u 25) Ruotsi 872 (23) uu u 58) Norja 620 (73) uu u 74) Suomi 473 (87) Keskuspuolustaja Paulus Arajuuren johdolla Suomi pelasi vahvan syksyn MM-karsinnoissa. Suomen sijoitus on noussut viime aikoina nopeasti. Britannian Andy Murray on tällä erää maailmanlistalla kolmantena ennen Kroatian Marin Ciliciä, joka nousi maanantaina julkaistulla listalla ensi kertaa neljän parhaan joukkoon ohi viidenneksi pudonneen Saksan Alexander Zverevin. Suomi päätti MM-karsinnat lokakuun alussa tasapeleihin Turkkia ja Kroatiaa vastaan. Nadal on edelleen tukevasti karussa, mutta arvolistalla toisena olevalla Federerillä on mahdollisuus nousta loppuvuodesta kärkipaikalle. Heikoimmillaan sinivalkoiset olivat heinäja elokuussa listan 110:s. Se oli Federerin uran 94:s turnausvoitto, mikä nostaa hänet kaikkien aikojen tilastoissa Ivan Lendlin rinnalle. Sunnuntaina Federer yllätti Shanghain loppuottelussa Nadalin 6–4, 6–3. Heidän edellään tilastoissa on vain yhdysvaltalainen Jimmy Connors, joka taputteli 109 mestaruutta urallaan 1972–1996. krs, Salo puhelin: (02) 770 21 (vaihde) fax: (02) 7702 222 sähköpostit: ilmoitukset@sss.fi etunimi.sukunimi@sss.fi Asiakaspalvelu Sisko Laaksonen (02) 7702 220 Ulla Niemi (02) 5888 551 Mediamyynti/yritykset Asko Kainulainen myyntijohtaja (02) 7702 217 Virve Ruissalo myyntipäällikkö (02) 7702 218 Pirkko Pelander tuotepäällikkö (02) 7702 225 Pia Peltola mediakonsultti (02) 7702 215 Heli Valanne mediakonsultti (02) 7702 216 Minna Ihanmäki mediakonsultti (02) 7702 212 Kärkimedia, mainostoimistot Pia Viman mediasihteeri (02) 7702 219 www.sssmedia.fi www.sss.fi JALKAPALLO Suomen miesten maajoukkueen sijoitus kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan maailmanlistalla jatkaa nousuaan. Fifa-rankingin kärjessä jatkaa Saksa ennen Brasiliaa ja Portugalia. 24 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17
Kotijoukkue kuitenkin kesti. (STT) Valmentajaruletti pyörähti kunnolla Malinen ottaa SJK:hon siirtyvän Kautosen paikan Pikkuhuuhkajissa. Hän johdatti seuran liigahopealle vuotta myöhemmin. Kaikki kunnia myös kaverille, sillä vastustaja pelasi hyvin. elokuuta. SJK:n ja Kautosen sopimus on kolmen vuoden mittainen ja se alkaa vuoden 2018 alusta. Malinen vastaa jatkossa myös Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtamisesta. Ykköskäskijän paikalta ovat saaneet väistyä Simo Valakari helmikuussa, Sixten Boström kesäkuussa ja Jose Manuel Roca syyskuussa. JJK säilytti vielä teoreettisen mahdollisuuden nousta pois suoran putoajan paikalta. Kuluvan kauden loppuun päävalmentajana toimii Brian Page. Malinen on valmentanut RoPSia vuodesta 2014 lähtien. –?SJK:llä on tähän tehtävään käytössä Suomen parhaat resurssit sekä mahdollisuus menestykseen, joten ketäpä valmentajaa se ei kiehtoisi, Kautonen sanoi tiedotteessa. Ottelun voittomaalin ampui puolen tunnin pelin jälkeen kamerunilaishyökkääjä Gael Etock. Liigapaikkansa varmistaneen Interin kotiottelut eivät ole tällä kaudella sujuneet toivotulla tavalla, ja voitto oli joukkueelle vasta neljäs tänä vuonna kotikentällä. HIFK:n hävitessä liigajumbo Jyväskylän JJK tarttui oljenkorteensa kukistamalla hallitsevan mestarin IFK Mariehamnin kotikentällään 1–0. JALKAPALLO HIFK:n haaveet suorasta jatkopaikasta Veikkausliigassa saivat kolauksen maanantaina Kupittaalla, kun Inter kukisti helsinkiläiset 4–1. KATSELLA TV: TÄ SOHVALLA?! JOO, MUTTA LISÄKSI PAPUDIPPIÄ JA PAPERIHATUT. Olen tosi ylpeä jätkistä, JJK-kapteeni Matti Lähitie summasi. Malinen siirtyy uuteen tehtävään käynnissä olevan kauden jälkeen. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I HJK jatkaa murskatahdilla.. Viimeiset neljä vuotta Pikkuhuuhkajia valmentanut Tommi Kautonen siirtyy Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentajaksi. TIISTAINA 17. Ennen kahta viimeistä ottelukierrosta JJK:n ja viimeistä edellisenä majailevan HIFK:n ero on viisi pistettä. Interin päävalmentaja Fabrizio Piccareta kiitteli pelaajiensa taistelutahtoa. SULIN TUOHON PAPUDIPPIIN, KULTAPOIKA. 1791 www.salo.fi/suomi100 Kaipaatko menovinkkejä syyslomalle. (STT) Inter varmisti liigapaikan – JJK tarttui oljenkorteen FC Lahden valmentaja Toni Korkeakunnas seurasi HJK-ottelua tutusti hammastikku suussa. TÄTÄ. Varsinkin ottelun loppua kohti IFK loi kovaa painetta JJK:n päätyyn. MITÄ SINULLA ON MIELESSÄSI. –?Meille tuli harmittavia virheitä puolustuksessa ottelun lopussa, vaikka pystyimme 80 minuuttia tasapäiseen taisteluun, harmitteli HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen. Illan kolmannessa ottelussa kärkijoukkue HJK otti jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa, kun se kaatoi FC Lahden 3–0. –?Meillä on ollut kotiotteluissa melko paljon huonoa tuuria, mutta nyt joukkue pelasi omalla taitotasollaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että heidän maalinsa oli selvä paitsio, IFKluotsi Peter Lundberg puhisi ottelun jälkeen. SJK:n päävalmentajan paikalla on ollut tuulista tänä vuonna. –?Pallo ei yhtään pomppinut meille. Esimerkiksi Teijolla ja Wiurilassa tapahtuu koko viikon ajan. Ex-pääsarjapelaaja on valmentanut liigassa viimeksi FC Lahtea vuosina 2011–2013. Malisella oli RoPSin kanssa voimassa oleva sopimus ensi kaudesta. –?Me olisimme halunneet pitää Juhan Rovaniemellä, mutta hänen päätöksensä oli tarttua Palloliiton tarjoamaan pestiin, RoPSin puheenjohtaja Risto Niva kertoi tiedotteessa. Käy katsomassa vinkit osoitteessa www.visitsalo.fi/ syyslomavinkit Kuva: Heikki Snellman JALKAPALLO Veikkausliigassa Rovaniemen Palloseuraa luotsaava Juha Malinen on Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen uusi päävalmentaja. HIFK:n ero Kemin Palloseuraan säilyi neljässä pisteessä, kun kaksi kierrosta on vielä pelaamatta. LOKAKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 IPANAVALTA RAUTA–REETTA LASSI JA LEEVI HALUATKO OLLA MINUN UUDEN VUODEN DEITTISEURALAISENI. –?Näytettiin, että me kuulutaan tähän liigaan. Suomen mestaruuden varmistanut HJK on hävinnyt liigassa viimeksi 14
Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Maanantairastit Tupurin koululla A, 7,10 km (14 osallistujaa): 1) Riikonen Petri, SuSi, 58.11, 2) Horppu Matti, PertPe, 1.04.40, 3) Lehtinen Marko, 1.07.33, 4) Juva Joni, 1.10.24, 5) Rannikko Jari, 1.12.11, 6) Pajunen Jari, PertPe, 1.12.51, 7) Rouvali Jani, 1.13.19, 8) Härkönen Marjo, SalVil, 1.14.31, 9) Juva Mika, MuVi, 1.15.51, 10) Vigelius Kari, SalVie, 1.21.54, 11) Hellberg Timo, 1.25.05, 12) Aavasalo Rauno, SalVie, 1.27.37, 13) Kyyrö Kalle, 1.37.22, Salo Janne, AngA, Ei aikaa. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. paikkana Halikko kk, järjestää Angelniemen Ankkuri. Yleisöä: 3?521. Pohjois-Amerikan MLS-liiga (suomalaistilastot): Orlando–Columbus 0–1 (C: Jukka Raitala 5 min.), New England–New York City 2–1 (NY: Alexander Ring 90 min.) Ringin New York City on itäisen konferenssin toisena ja Raitalan Columbus viidentenä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. 1/8-maraton: 1) Mawazo Mwegerano, SMC, Salo, 34.26. KORIPALLO B-poikien valtakunnallinen I divisioona: HoNsU–Vilpas 63–76 (31–30) Vilppaan pisteet/levypallot: Ville Moilanen 0/3, Konsta Korhonen 4/4, Akusti Aaltonen 18/5, Eemeli Ruohonen 26/7, Nuutti Hilke 4/1, Timur Emaldynov 12/18, Juuso Lehti 12/12. Ilta-arvonta: 9, 11, 13, 14, 15, 17, 19, 28, 29, 30, 33, 41, 42, 43, 46, 50, 59, 64, 67, 70. Urh, 1.02.24, 7) Lietzen Jukka, Kisko, 1.03.31, 8) Nuuros Risto, 1.04.23, 9) Korva Mika, 1.05.29, 10) Saarinen Pertti, SalVie, 1.07.40, 11) Saari Harri, RP, 1.09.56, 12) Nuora Esa, 1.10.13, 13) Lahtinen Marja, 1.11.20, 14) Hartikainen Jari, 1.15.52, 15) Lietzen Niina, 1.26.01. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. 26 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. LOKAKUUTA 2017 Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com Puh. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. KuPS–JJK, HIFK–SJK, VPS–FC Lahti, Ilves–PS Kemi, RoPS–IFK Mariehamn, Inter–HJK, 28.10. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. Kunkkunumero: 70. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Andi-Maraton Maraton: 1) Heli Lehtinen, FMR, Kaarina, 4.09.26, 2) Ritva Vallivaara-Pasto, 100mc.fi, Loimaa, 4.23.54, 3) Jarmo Leander, 100mc.fi, Riihimäki, 4.40.37, 4) Timo Pyykkönen, Tampere, 4.47.55, 5) Markku Lauste, 100mc.fi, Sastamala, 4.47.55, 6) Tapani Sällylä, Raisio, 7.49.53, 7) Kalevi Saukkonen, VSVU, Raisio, 7.49.53. Guy Gnabouyou 4–1. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Järjestäjänä Salon Viesti. Opastus tieltä Halikko-Aura tie 224 3 km Salosta. Inter–HIFK 4–1 (1–1) 27. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Minityttöjen läntisen alueen II divisioona: BC Nokia–Vilpas-06/07 36–42 (20–28), Vilpas-06/07–Pyrintö Pink 50–46 (21– 24) Vilpas: Venla Suonpää 2/5, Jasmin Järvinen 0/2, Silja Luukkainen 18/12, Ronja Ilmasti 4/6, Alisa Rämö 9/9, Ella Ekbom 0/0, Minttu Aaltonen 0/2, Elsi Satola 2/4, Iida Kirjavainen 4/6, Vilja Pasanen 3/4. klo 8.00 – 16.00) Miten voimme auttaa. Hallitus KOKOUKSET MYYTÄVÄNÄ OSTETAAN TORILLA TYÖVAATTEET PERTTELISTÄ T:mi MARKKU LEINO Erkkiläntie 2, PERTTELI p. Tervetuloa! Hallitus klo 18.00. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Ousman Jallow 2–0, 73. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. KENO Päiväarvonta: 2, 4, 6, 11, 13, 23, 25, 27, 29, 32, 40, 41, 43, 51, 52, 58, 62, 64, 68, 69. Pekka Sihvola 0–1, 28. Jallow 3–0. 0400 839 557 Umpija avohaalarit Takit ja housut Työkengät Huomioasut Kipinäsuoja-asut Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. B, 5,42 km (20): 1) Kerkola Teemu, SuSi, 48.32, 2) Miettinen Heikki, 49.03, 3) Itkonen Tommi, SuSi, 49.15, 4) Tranberg Saku, 52.26, 5) Ahonen Leila, AngA, 1.00.05, 6) Eskelinen Ville, Usk. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Kim Etelä-Korea 6,52, (8), 9) Lydia Ko Uusi-Seelanti 6,23 (9), 10) Brooke M. C, 4,30 km (36): 1) Virtanen Tuomas, ANGA, 29.43, 2) Vuorinen Tomi, 35.14, 3) Grönholm Timo, SalVie, 36.10, 4) Rantala Timo, AngA, 37.23, 5) Lehtoruusu Antero, 38.54, 6) Koskinen Markku, SomEsa, 42.13, 7) Pihlavirta Sakari, 42.39, 8) Sinnelä Mauri, SuSi, 44.38, 9) Raute Minna, 44.44, 10) Reiman Anu, AngA, 49.03, 11) Jokiniemi Risto, SalVil, 49.05, 12) Paananen Enni, 49.55, 13) Villberg Anne, 49.58, 14) Hofmann Kari, AngA, 50.53, 15) Partanen Juuso, 51.12. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. tilaajapalvelija.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi TULOSPÖRSSI GOLF Maailmanlistat: Miehet: 1) Dustin Johnson USA 11,65 keskiarvopistettä (edellisen listan sijoitus 1), 2) Jordan Spieth USA 10,30 (2), 3) Hideki Matsuyama Japani 8,78 (3), 4) Justin Thomas USA 8,34 (4), 5) Jon Rahm Espanja 7,73 (5), 6) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 6,57 (6), 7) Rickie Fowler USA 6,40 (7), 8) Henrik Stenson Ruotsi 6,26 (8), 9) Jason Day Australia 6,21 (9), 10) Brooks Koepka USA 6,02 (11). D, 2,74 km (41): 1) Uusitalo Krista, 18.41, 2) Virtanen Onni, AngA, 20.02, 3) Sinnelä Terhi, 22.00, 4) Ahonen Jutta, AngA, 24.14, 5) Sonkki Juhani, PR, 25.11, 6) Havia Jouko, PR, 25.20, 7) Virtanen Asko, AngA, 25.20, 8) Vuorinen Leevi, 26.29, 9) Toivonen Henrik, AngA, 27.13, 10) Laakso Tapani, PertPe, 27.17, 11) Pitkänen Antu, 27.39, 12) Vuorinen Erja, 28.13, 13) Tuomi Tarja, 28.26, 14) Pirinen Teemu, 28.37, 15) Hofmann Raili, 29.42. syyskokous 25.10.2017 klo 10.00 Kultainen Tuoksu Inkerinkatu 22, Salo. Yleisöä: 887. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. C-poikien läntisen alueen I divisioona (SM-karsinta): BC Nokia–Vilpas 1 47–75 Vilppaan pisteet: Emil Huttunen, Sulo Paju 4, Aaro Luojus 6, Wiljami Vihiniemi 15, Kristien Helin 13, Aatu Siekkinen 2, Aleksi Tauriainen 2, Onni Mäkynen 16, Tuukka Juntunen 17. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. oma maali 2–1, 88. klo 19.00. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Kunkkunumero: 58. Vilppaan pisteet: Huntus Aaron 10, Hilkov Nikita 6, Lönnqvist Vertti 12, Ylimaa Juho 28, Jokinen Niclas 20, Hatakka Jesse 2, Juuti Jimi 4, Mäkikokko Alex 31, Rasul Bauan 11, Viander Jami 12. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Mikropoikien läntinen I divisioona: Mesuca–Korihait 66–35 (34–17) Mesucan pisteet: Viljami Laine 2, Pyry Laine 24, Oliver Enbacka 8, Oskar Enbacka 18, Mathias Viisanen 2, Drin Rrustemi 2, Juho Pajunen 10, Roni Havia BC Nokia–Mesuca 45–70 (18–35) Mesucan pisteet: Viljami Laine 3, Pyry Laine 38, Oliver Enbacka 6, Oskar Enbacka 12, Mathias Viisanen 7, Drin Rrustemi 2, Juho Pajunen 2, Roni Havia SUUNNISTUS Salo, Nenustan yösuunnistuskilpailut H yleinen: 1) Lietzen Jaakko SuSi 31:06, 2) Anttila Jouni SuSi 33:05, 3) Itkonen Tommi AngA 33:09, 4) Rannikko Jari 34:18, 5) Jaatinen Marko MuVi 34:28, 6) Lietzen Jukka Kisko 34:39, 7) Gustafsson Risto RP 35:48, 8) Horppu Matti PePe 36:20, 9) Lehtinen Marko EKU 38:18, 10) Nurmi Johannes SalVil 38:24, 11) Raute Oskari RP 40:14, 12) Järvelä Simo SalVil 40:14, 13) Vigelius Kari SalVie 41:41, 14) Laiho Marko SalVie 41:51, 15) Tom Kåla PePe 42:04, 16) Kuusisto Jyrki SuSi 42:07, 17) Rouvali Jani 42:09, 18) Kinnunen Kari KaKaRa 47:14, 19) Jokiniemi Risto SalVil 47:18, 20) Raute Kaj SuSi 49:00, 21) Laiho Aleksi SalVie 57:02, 22) Rantala Timo KaKaRa 57:32, 23) Sorvari Ari SalVie 1:07:08, 24) Helmiö Turjo 1:12:07. JALKAPALLO Veikkausliiga: JJK–IFK Mariehamn 1–0 (1–0) 30. HJK–FC Lahti 3–0 (1–0) 37. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. Gael Etock Junior 1–0. Neljännesmaraton: 1) Andi Mwegerano, SMC, Salo, 1.09.11. E, 1,77 km (13): 1) Söyrilä Leevi, AngA, 14.26, 2) Söyrilä Iida, 16.49, 3) Linnamäki Kerttu, 17.47, 4) Halonen Niilo, 20.31, 5) Koskela Katri, 21.35, 6) Lähde Milja, SuSi, 22.21, 7) Lehtonen Silje, 23.32, 8) Lehtinen Peetu, 23.54, 9) Lehtinen Moona, 24.02, 10) Mäkinen Päivi, 24.08, 11) Lähde Alpo, 28.41, 12) Tanska Maisa, 37.51, 13) Tanska Liina, 37.58. Yleinen B lattarit: 4) Ilari Pirilä–Tuulia Koskinen Bolero Pori, kIlpatanssin aluekilpailut Juniori 2E: 3) Esa Huisko–Aleksandra Viitasalo Bolero Juniori 2D: 1) Juho-Pekka Salminen– Veera Helkama Swivel Yleinen E: 7) Tuukka Into–Emmi Saarinen Fregolina Seniori 2D vakiot: 4) Juha Ristolainen– Ulla Ristolainen Swivel YLEISURHEILU Salo, 105. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. klo 8.00 – 16.00) Miten voimme auttaa. Naiset: 1) (1) Ryu So-yeon Etelä-Korea 8,75 pistettä, 2) (2) Park Sung-hyun Etelä-Korea 8,50, 3) (3) Lexi Thompson USA 7,77, 4) Chun In-gee Etelä-Korea 7,09 (7), 5) Anna Nordqvist Ruotsi 6,89 (4), 6) Shanshan Feng Kiina 6,71 (5), 7) Ariya Jutanugarn Thaimaa 6,62 (6), 8) I.K. JÄÄKIEKKO Naisten Mestis-karsinta, lohko 3: Rockets–Salo HT 4–5 (vl) PaRa–LeKi 0–8 Red Wings–Jää-Tiikerit 6–1 Red Wings 6 6 48–5 18 Rockets 6 3 2 1 52–20 11 Salo HT 5 3 1 1 29–16 11 Jää-Tiikerit 5 2 1 1 1 46–16 9 LeKi 5 3 2 22–8 9 UJK 4 2 2 12–10 6 TPS 4 1 1 2 11–13 5 HPK N team 5 5 2–35 PaRa 6 6 5–104 NHL sunnuntaina (suomalaistilastot): Las Vegas–Boston 3–1 (0–0, 2–0–1–1) B: Tuukka Rask 23/25 torjuntaa. TANSSIURHEILU Porvoo, kilpatanssin aluekilpailut Yleinen B vakiot: 3) Ilari Pirilä–Tuulia Koskinen Bolero. Johtokunta Kiikalan Vpk:n sääntömääräinen syyskokous paloasemalla tiistaina 24.10. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Akseli Pelvas 1–0, 71. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. B-poikien läntisen alueen II divisioona: BC Sisu–Vilpas 2 55–54 (25–21), Vilpas 2–Turun NMKY Blue 82–40 (44–22). Julien Faubert 1–1, 83. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. D yleinen: 1) Gustafsson Essi RP 33:18, 2) Jaatinen Satu MuVi 34:24, 3) Härkönen Marjo SalVil 38:40, 4) Ahonen Leila AngA 47:04, 5) Vigelius Seija SalVie 1:26:08. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Benjamin Källman 3–1, 90. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 3, 4, 5, 7, 11, 12, 15, 17, 18, 19, 24. Esillä sääntömääräiset asiat. Suomalaiset: 187) Tapio Pulkkanen 0,96 (224), 214) Mikko Korhonen 0,85 (204), 259) Mikko Ilonen 0,73 (256), 392) Oliver Lindell 0,51 (408). Tervetuloa! Johtokunta Salon Demokraattinen yhdistys ry. Puolimaraton: 1) Otso Ylönen, SMC, Salo, 2.01.59, 2) Mika Penttilä, SMC, Salo, 2.04.45, 3) Timo A Tanninen, Turku, 2.04.50, 4) Kalevi Kairemo, Friskis & Svettis, Helsinki, 2.29.12. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Myös talvimallit! NOKIANKUMISAAPPAITA,Työsaappaita AAMUTOSSUJA runsas valikoima Kimmon KenKä KanKaanpää Halikon vapaaehtoinen palokunta ry:n SYYSkokouS 24.10.2017 klo 18:00 Märynummen paloasemalla. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. Suomalaiset: 320) Ursula Wikström 0,28 (320), 328) Noora Tamminen 0,27 (325), 505) Minea Blomqvist-Kakko 0,11 (500). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Seuraavat Maanantairastit 23.10. Yleisöä: 1?442. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA TÄNÄÄN SALON TORILLA KESKIVIIKKONA HALIKOSSA K-PIRKKATORIN PIHASSA 9-16 Rieker, Ajavat, Pomar-, Kävely-, jokasäänja Talvikenkiä ORTOKENKIÄ ja erikoistossuja ongelmajaloille KUOMA lenkkareita. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 045 110 3110 FC Halikko ry:n syyskokous ti 31.10.2017 klo 18.30 seuran toimistolla Puistokuja 4, ylin kerros. Henderson Kanada 5,44 (11). 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Osallistujia 124. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. HJK 31 22 7 2 73–12 73 KuPS 31 14 8 9 46–34 50 Ilves 31 13 11 7 37–35 50 FC Lahti 31 11 13 7 43–28 46 IFK M 31 12 10 9 41–41 46 SJK 31 12 7 12 35–45 43 RoPS 31 11 6 14 40–46 39 Inter 31 10 8 13 53–49 38 VPS 31 8 12 11 36–48 36 PS Kemi 31 8 8 15 37–55 32 HIFK 31 6 10 15 34–50 28 JJK 31 5 8 18 29–61 23 Viimeiset ottelut: 20.10. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. JJK–VPS, FC Lahti–HIFK, SJK–Inter, IFK Mariehamn–Ilves, HJK–RoPS, PS Kemi–KuPS. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop
YLE TEEMA & FEM 09.00 YLE FEM 09.00 Efter Nio 10.00 Minä olen muslimi 10.30 Vem vet mest. HD 18.00 Casualty (12) Kausi 20, 20/47. Janne kertoo Ingalle aikomuksestaan juosta Pohjoisnavalle. Nuorille kuluttajille oli tarjolla jotain lemmikkieläinten ja seksiobjektien välimaastosta. 02.45 Twin Peaks (16) Yksinäinen sielu. Kausi 1, 9/13. HD Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 07.05 Lego Jurassic World: Indominuksen pako (7) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.50 Madagascarin pingviinit (7) 08.15 Lego Ninjago (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Heikoin lenkki 14.45 Hauskat kotivideot 15.40 Leijonan luola USA 16.40 Remppa vai muutto Klo 17 17.40 MasterChef Australia Kausi 9. Kausi 10, 8/23. 18.51 Nina Patalo (7) Amorin nuolet. HD 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.30 Yle Uutiset HD 22.35 Oddasat Saamenkieliset tv-uutiset. Jorma?T arjoushaukka. Uusinta. Rajanylitys. HD 00.10 Uutisikkuna SALKKARIN LISÄJAKELU LAUANTAINA 21.10. Kausi 3, 5/8. Kurpitsajuustokakku 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) Osa 3250: Odottavan aika on pitkä. Jody Mills ja Donna Hanscum kohtaavat seriffien tapaamisessa. Kausi 1, 7/8. 18.25 Emmerdale (7) Hyvästit toiselle naiselle. Kahdeksan entistä ammattiurheilijaa taistelee EteläAfrikassa toisiaan vastaan voittaakseen Mestareiden mestaruuden. 23.00 Twin Peaks (16) Suden suuhun. Intersukupuolisuus, orgiat ja vaginahieronta. kausi Napit vastakkain. Kausi 2, 10/23. Uusinta. Jakso 2/9. Cooper ja yksikätinen mies tutkivat Great Northernissa yöpyviä vieraita. HD 18.44 Nina Patalo (7) Muodonmuutos. Jakso 25/26. Ruotsinkielinen selostus Christian Vuojärvi. 00.55 112 uudet jaksot (7) 112. Jakso 5/9. Toisessa jaksossa testataan urheilijoiden keskittymiskykyä. Sankarin paluu. 02.00 Napamiehet (S) Kausi 1. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. HD 20.30 Yle Uutiset HD 20.55 Urheiluruutu HD Klo 21 21.00 A-studio 21.30 The Halcyon (12) Kausi 1, 6/10. 00.00 Twin Peaks (16) Kuollut tyttö kyydissä. 20.00 Tosimiehet Henkinen kantti. Selostus Matti Härkönen. 17.55 Emmerdale (7) Rohkea kynäniekka. Jakso 5/10. Nepalin viimeiset nomadit vaihtavat leirinsä paikkaa parin viikon välein. Iris kääntää ongelman mahdollisuudeksi. Jakso 5/10. HD 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini HD Klo 21 21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot Villi kortti pureutuu jalkapallon syvimpään olemukseen ennen illan Mestareiden liigan ottelua. kausi Houstonin finaali, osa 2/2. HD 20.00 Asvalttiviidakot Luontoa ei voi leikkiä loppuun. Arabiemiraateista lennetään Indonesiaan, jossa viimeiset viisi joukkuetta kilpailevat visaisissa kiertotietehtävissä. Ilmaa ja suolaa. Silti Turussa tapahtunut ryöstö yllätti rajuudellaan. Pelkkiä muistoja. 22.50 Prisma: Tulevaisuuden ruoka Sarja tutustuttaa meidät hämmästyttäviin innovaatioihin, jotka voivat pian muuttaa elämämme. Kausi 1, 5/8. Salaisuudet tuntuvat viimeinkin ratkeavan. Työläistrilogian toinen osa. 00.00 Pako (16) Kausi 1. Kausi 3, 4/8. 22.00 Twin Peaks (16) Yksinäinen sielu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Supernanny kiertueella 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tähdet, tähdet 15.15 Pelimies 15.45 Piilokamera 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Pitääkö olla huolissaan. HD 20.00 Uusi Päivä (S) Jakso 684: Eilen ja huomenna. Cooper tarvitsee vuorokauden saadakseen tutkimuksensa päätökseen ja ratkaistakseen tappajan jättämän arvoituksen. Kausi 1, 7/8. Jakso 7/10. Kausi 1, 22/23. 06.54 Kuiske (S) 07.01 Neposen seikkailut (S) 07.12 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.25 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.36 Askarrellaan 07.42 Dinojuna (S) 08.08 Petteri Kaniini (S) 08.24 Galaxi 08.25 Lassie (7) 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Kandit 11.27 Kandit 12.00 Riistametsällä 12.45 Tyttöjen erämaaseikkailu 13.30 Kun sydän särkyy 14.00 Ginan maailma 14.30 Satuhäät 15.30 Sohvaperunat 16.20 Luottomies (12) 16.30 Uusi Päivä (S) Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen Katsellaan Iinan kanssa lasten lähettämiä piirustuksia sekä ohjelmat Petrin tiikeritarinat, Pikku perunat, Kati ja Töppö, Astroset, Me Peltiset ja Iltasatu. Nunnelly (vieraileva tähti Eliza Dushku) saa vastapalveluksena Bullin avukseen. Millainen on Kuuban tulevaisuus. HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben: Peppi Pitkätossu Tänään Malin katsoo sarjaa Peppi Pitkätossu. KANAVAT TIISTAI 28 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 17. Nainen menneisyydestä ilahduttaa Otsoa. 20.30 Simpsonit (7) Isoveli valvoo. Suomessakin oli ollut merkkejä arvokuljetusryöstöjen suunnittelusta ja toteutuksesta. HD 21.15 Jalkapallon Mestarien liiga: Manchester City Napoli Kolmannen kierroksen ottelu. Vilma ja Jani ovat uuden edessä. (U) HD Klo 21 21.00 Historia: Kuuban tarina 8/8. Hän sai tuottaa omat elokuvansa ja vietti uransa ehkä luovinta kautta hioen valmiiksi komiikkansa ja kulkurihahmonsa. Uusinta. Dokumentti seuraa tätä ilmiötä sekä joukkueen faneja ja otteita EM-kisojen aikana. Varasuunnitelma. Nick ja Hank värväävät Wun avukseen paljastettuaan hänelle totuuden Weseneistä. Robbie erotetaan koulusta, ellei hän selviä seuraavasta kokeesta. 18.00 Järjen jättiläinen Kausi 1, 5/8. 03.50 Supernatural (16) Hätätilanne. Yksi ajan teema oli myös Girl Power. 02.30 Kanadan rajalla Kausi 3. Saksalaisten salamahyökkäysten raivotessa Halcyonin vieraat menevät suojaan kellariin. Klo 21 21.00 112 uudet jaksot (7) 112. 01.00 Ninja Warrior 7. Vieraana näyttelijä ja stand up -koomikko Ilari Johansson. Fidel Castro on luopunut vallasta veljensä Raulin hyväksi, joka puolestaan on lämmitellyt suhteita Yhdysvaltoihin. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman Kiekkoleijonalegenda Timo Jutila. 19.00 Hobbyhorse Revolution (S) Maailmanlaajuisen ilmiön aloittanut dokumenttielokuva keppihevosista ja rohkeista ratsastajista, joille mikään este ei ole liian korkealla. 03.30 Astral-TV MTV3 04.10 Hurjat sääilmiöt 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. HD 21.55 Kino Suomi: Ariel (12) (1988) Aki Kaurismäen vakava komedia pohjoisesta Helsinkiin muuttavasta nuoresta miehestä. 00.05 Bull (S) Likaiset salaisuudet. Bennyn pelastanut huippuasianajaja J.P. Kausi 2, 8/23. 19.00 Spotlight : Alihankintaa helvetistä Vaadimme kyllä kaupalta lähiruokaa, mutta ostamme silti surutta vaatteita, joita tuottavat lapset helvetillisissä olosuhteissa. Tulistunut matkustaja. 11.00 Närbild 11.30 Tusina tavaraa Suomesta 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7) 13.15 Historia: Ruoka-aikoja 14.10 Kantapöytä 15.00 Kansallisaarteen etsintä: Viivalla 15.15 Kotiseutu (7) Klo 17 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 20.00 Junior MasterChef Suomi Kausi 3. ROBERT HELENIUS vetää miehille treenit. Kausi 7, 16/32. Kausi 4, 11/22. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hyvät ja huonot uutiset Kausi 9. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 YLE TEEMA 20.00 Kulkurin synty Charles Chaplin kutsui Mutualstudion vuosiaan 1916 1917 elämänsä onnellisimmaksi ajaksi. mennessä osoitteeseen ilmoitukset@sss.fi 8500 KPL. Kausi 10, 22/24. Salo, Marttila, Sauvo, Koski tl Ilmoitusvaraukset to 19.10. HD 23.40 Puoli seitsemän Vieraana Myrskyluodon Maijaa esittävä näyttelijä Laura Alajääski. 23.05 Pinnan alla (12) Yhteisvoimin. HD 18.41 Avaruusapinat (7) Kolmas krokotiili. LOKAKUUTA 2017 SUB 04.00 Supernatural (16) 04.55 Lemmen viemää (S) 08.00 Ruotsin surkein kuski 09.00 Villi ja vapaa (S) 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins. Kausi 21, 20/23. Kausi 2, 9/23. 20.58 Keno Klo 21 21.00 Suomen huutokauppakeisari Kausi 7. 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) Kausi 1. Kiitos tästä päivästä. Maistuisiko makkara?. 20.00 Rillit huurussa (S) Kognitioregeneraatio. 02.00 American Gothic (12) Oxbow. Jakso 26/26. 02.55 Grimm (16) Wesenrein. 03.00 Kanadan rajalla Kausi 3. Kulkuriksi syntynyt rokkari Sami Yaffa. Klo 17 17.25 Terve aamu 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) Hinnalla millä hyvänsä. Aito rakkaus. HD 19.00 Kiehtova maailma: Nomadien matkassa 1/3. Kausi 7, 16/32. 22.00 Ylpeästi erilaiset (7) Kausi 1. Hestonin viikolla elementeistä on vuorossa ilma. 19.00 Ninja Warrior 7. Juipelo kaupan. Jakso 2/10. HD 23.55 Dok: Susijengi koripallohuumaa 2017 Susijengin menestys on luonut Suomeen kymmenessä vuodessa koripallobuumin, ja EMkotikisojen myötä hurmos nousi entisestään. Ammattinyrkkeilijä jos joku, tietää mitä pelkonsa voittaminen on ja kuinka otteluun valmistautuminen suoritetaan niin, että kehään noustaan, vaikka vastassa olisi kuka. kausi Houstonin finaali, osa 2/2. buu.yle.fi HD 18.30 Clay Kids (7) Osa 34: Koulun kauhu. Kausi 23, 9/12. 01.50 Tosimiehet Henkinen kantti. HD 18.00 Yle Uutiset HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Vieraana Myrskyluodon Maijaa esittävä näyttelijä Laura Alajääski. Kausi 4, 9/22. Diana on geneettisesti sekä miesettä nainen. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 17.10. Kausi 2, 8/23. HD 23.05 Paluu 90-luvulle 2/4: Poikaja tyttöbändit. Rajavartiolaitos saa hälytyksen kajakkionnettomuudesta. Jakso 8/10. 03.45 Kohde (16) Huonoja vaihtoehtoja. Jakso 38/64. Seksuaalisuus. Klo 21 21.00 Mestareiden mestari Kausi 2, 2/10. Jakso 8/14. Uusinta. com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 X Factor UK 16.30 Teknavi Klo 17 17.00 Amazing Race 23. Arvokuljetusryöstö. Sepponen esittelee anatomista näköistaidetta. HD 00.25 Jalkapallon Mestarien liigan kooste HD 00.55 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT : Lobbarit ilman rajoja 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Maskotti (S) 14.30 Ikimuistoinen: Georg Malmsten 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Muisti: Wiiman kuuma lasti 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) Kausi 10, 16/18. 01.00 Haapasalo ja kaverit (S) Kausi 1
UltraFanPlus-lämmitysjärjestelmän XL-kokoisen tuulettimen ja ilmaa ohjaavan muotoilun ansiosta ruoka kypsyy tasaisesti. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Huippuluokan pesukone joka myös kuivaa automaattisesti ja tekee sen jopa 60 minuutissa. Käyttöä helpottaa mm. 1/as. Jääkaappipakastin ENF2751AOW FrostFree-ominaisuus, jonka ansiosta pakastinta ei tarvitse koskaan sulattaa. kiertoilmauuni. Teknisiltä uusinta tekniikkaa, jolla teet kodistasi entistäkin toimivamman ja viihtyisämmän. Lisää tarjouksia osoitteessa www.tekniset.fi Osta nyt, maksa ostoksesi takaisin TUOHELLA 10 tasaerissä *) Kun teet ostoksesi 1.10.-31.10.2017 aikana vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk maksuaikaa tasaerissä. Jääkaapin ja pakastimen ilmankierto ovat täydellisesti eriytettyjä toisistaan ja se pitää ruokatarvikkeet tuoreena pidempään. Seuraa Tekniset Salo. Maksat tasaerä ajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. TUOHI on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 1 000 – 10 000 euroa. Uuni: Monipuoliset toiminnot mm. Energialuokka on A+. 399 ,699 ,Tasaerissä 44 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 449,Sis. 02–777 1400 Liikekeskus Valuri, Savenvalajankatu 3 Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät kuitenkin enintään 27.10. 5,-/kk tilinhoitomaksun. saakka (ellei toisin mainita). takuu moottorilla. 6TH Sense järjestelmä huolehtii oikeanlaisesta kuivaustuloksesta. Energialuokka on A. TUOHI Mastercard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Täyttömäärä pesussa 8 kg ja kuivauksessa 4 kg. 10–18 , la 9–15 Puh. Linkous on 1600 kierr./min. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Energialuokka on A+. Taso: Induktioalue on todella nopea, energiataloudellinen, tarkasti ja nopeasti säädettävissä sekä helppo puhdistaa. ELXBI5 Nopeat induktiokeittoalueet 599 ,999 ,Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. 5,-/kk tilinhoitomaksun. A-energiatehokkuus pesussa sekä kuivauksessa. Todella helppo puhdistus. Todellinen vuosikorko 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,4 %, kun nimelliskorko on 3 kk:n euribor (10/17)+12% ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Hellävarainen pesu kestävällä ja tehokkaalla Inverter-mottorilla. 5 v. Yhteishintaan Pesee ja kuivaa tunnissa Kuivausrumpu HDLX70314 Lämpöpumpulla varustettu kuivaa tehokkaasti jopa 7 kg pyykkiä. moottoritakuu Energialuokka A+ Kuivaava pesukone SALO SUOMALAISTEN PUOLELLA www. VOL2. 5 v. Automaattinen sulatus Leveys 55 cm 499 ,699 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. ProSense®-tekniikka säätää pesuja kuivausajat automaattisesti täyttömäärän mukaan. Mitat: K 180, L 55, S 63 cm. Kuivaava pesukone L7WDB861G 599 ,899 ,Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. Power Booster -lisäteho, jolla nesteen kiehautus nopeutuu. teknisetsalo.fi Ark. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti
. 5,-/kk tilinhoitomaksun. DNA TV -tilaus sis. 24 kk määräaikaisen sopimuksen kokonaishinta 937,50 €. Energialuokka A+. . Antennija kaapelitalouden HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T2/C). DNA TV netillä (sis. Tilauksen minimipituus 1 kk, jonka jälkeen sopimus on toistaiseksi voimassaoleva. DNA TV-hubin . . Tilaukseen sovelletaan DNA:n yleisiä toimitusja erityisehtoja sekä DNA TV -erityisehtoja. . Tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana normaalihinnalla. Energialuokka A+. . 19,95 €/kk. DNA TV -sovelluksen tallennuksella ja Videovuokraamon. Laajakaistan maksiminopeus 4G-verkossa 150 Mbit/s. VIIHDETTÄ KOTIIN HYVILLÄ YHTEYKSILLÄ 499 ,799 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. WiFi, 4 x HDMI, USB, VGA, 3,5 mm kuulokeliitäntä, USB tallennus. DNA TV netillä Ruutu+ Viihde & Urheilu € Norm. UHD Smart TV 49” 39” 55” UUTUUS! UHD Smart TV 55UJ651V Laadukas ja tyylikäs 55” 4K UHD Smart TV 100 Hz natiivipaneelilla ja aktiivisella HDR-toiminnolla. YLE Areena ja Ruutu. . Enemmän urheilua. Enemmän on parempi. nopean DNA Netin 38,90 € /kk/24 kk Avausmaksu 3,90 €. 279 ,399 ,Tasaerissä 32 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 329,Sis. HD Ready TV 39PHT4112 39” Erittäin ohut, tyylikäs ja helppokäyttöinen LED TV, jossa 200 Picture Performance Index ja Digital Crystal Clear -tekniikka takaa HD-kuvanlaadun, suuren kontrastin ja selkeän äänentoiston. Koko liigakausi 30.4.2018 asti Näe koko liigakausi! Näe veloituksetta koko liigakausi ja paljon muuta urheilua 30.4.2018 asti, kun tilaat DNA TV netillä -palvelun. Energialuokka A+. Henkilökunta suosittelee! 199 ,Soundbar + langaton subwoofer LAS454B 2.1 kanavainen kaiutinjärjestelmä, 300 W, bluetooth. Rajoitettu erä! 4K UHD ”Hybridi” Smart-TV LVN49292UHD 49” Loistavalla hinta/laatusuhteella oleva 49” UHD Smart TV 1200 Hz CMP kuvanparannuksella. . Uuden DNA TV netillä -palvelun tilaajille Ruutu+ Viihde & Urheilu -kanavapaketti veloituksetta 30.4.2018 asti. . Lisätiedot www.dna.fi. Antennija kaapeliverkon HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T2/C). . 5,-/kk tilinhoitomaksun. 799 ,999 ,Tasaerissä 84 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 849,Sis. 2 x HDMI, Easylink ja USB mediatoisto. Antenni-, kaapelija satelliittikanavan HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T2/C/S2). Digitan antenniverkossa Hybridi-TV:ssä mm. 24 kk määräaikaisen sopimuksen kokonaishinta 937,50 €. 30.4.2018 jälkeen tilaus jatkuu hinnaston mukaisella hinnalla. DNA TV -sovelluksen . . 249 ,Sisältää . Avausmaksu 3,90 €. LG webOS 3.5, 4 x HDMI, 2 x USB, bluetooth, WiFi, CI+, digitaalinen audio (optinen). 5,-/kk tilinhoitomaksun. . DNA TV -sovellus tallennuksella, erikseen ostettuna 6,90 €/kk; DNA TV-hubi, erikseen ostettuna 12 €/kk/24 kk ja DNA Netti erikseen ostettuna joko 200 M Valokuitu Plus tai DNA Supernetti 4G 150 M 29,90 €/kk) 38,90 €/ kk/24 kk. Tarjous voimassa 30.10.2017 asti. Kuukausimaksun lisäksi laskutetaan palvelusta ostetut tilausvideot ja muut lisämaksulliset palvelut. .
. . Lisätiedot www.dna.fi Enemmän vahvoja yhteyksiä. 26,90 € /kk/12 kk . . DNA Rajaton 4G Teho. . Tarjous koskee uusia asiakkaita. . . Enemmän on parempi. Tiedonsiirto EU-perusmaksulla 0,0057 €/Mt kohtuullisen käytön rajaan 6,3 Gt/kk asti. 12 kk määräaikainen sopimus yht. Avausmaksu 3,90 €. Surffaa, puhu ja tekstaa rajattomasti Suomessa, edullisesti EU:ssa 4G-netin maksiminopeus 50 Mbit/s Jatkossa 29,90 €/k. . HYVILLÄ YHTEYKSILLÄ DNA materiaali (varaa tila) 279 ,• 2,4” värinäyttö, bluetooth, FM-radio, musiikkisoitin • 2 MPix takakamera • matopeli • erittäin pitkä akun kesto • Dual-SIM toiminnon ansiosta voit käyttää puhelimessa kahta eri liittymää • muistikorttipaikka PhoneEasy® 6031 • helppokäyttöinen • tyylikäs, ohut – suojaava – simpukkamuotoilu • iso näyttö • tehostettu ääni ja hyvin erottuvat näppäimet • maailman tyylikkäin Honor – voimaa asenteella • Android 6.0 4G • ohut, 5,2” näytöllä • 3D-sormenjälkilukija • uniikki 2 x 12 MPix takakamera mahtavilla kuvausominaisuuksilla • valovoimainen 8 Mpix selfie-kamera • järeä 8-ydinprosessori • 4 Gb käyttömuistia • mieletön akunkesto ja pikalataus. . 5,-/kk tilinhoitomaksun. . 326,70 €. . normaalihintaiset kotimaan puhelut, tekstija multimediaviestit sekä tiedonsiirron. Puhelut, tekstiviestit ja multimediaviestit EUja ETA-maissa kotimaan hinnalla. • kaksi SIM-korttipaikkaa • NFC (2017) dual sim • ohut metallirunko • 4G Android 7.0 • 5” kosketusnäyttö • 13 MPix takakamera ja 5 MPix selfie-kamera LED-salamalla • Dual SIM – kahden eri liittymän käyttö on mahdollista • 16 Gb sisäinen tallennustila laajennettavissa erikseen ostettavalla muistikortilla (tuki 256 Gb asti) • tehokas 4G Android 7.0 • lähes rajaton 5,8” Infinity-näyttö • Iirisja sormenjälkitunnistin • Samsung Knox • valovoimainen 12 MPix takakamera ja 8 MPix selfie-kamera • vedenja pölynkestävä (IP68) • 64 Gb sisäinen muisti laajennettavissa erikseen ostettavalla muistikortilla (tuki 256 Gb asti) Y7 • Android 7.0 • 12 MPix takakamera, 8 MPix selfie-kamera • selkeä 5,5” IPS-kosketusnäyttö • Dual-SIM ominaisuus • 16 Gb sisäinen muisti laajennettavissa (tuki 128 Gb asti) • tehokas 4000 mAh akku 5,5” 699 ,799 ,Tasaerissä 74 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 749,Sis. . 299 ,379 ,199 ,59 ,199 ,88 ,109 ,179 ,Helppokäyttöin en kamerapuhelin isolla näytöllä Upea päivitetty versio vanhasta 3310 klassikosta 32 Gb 3310 5,8” 5,2” 5” 199 ,Kuukausimaksu sis. Rajan jälkeen 0,0096 €/Mt
Bluetooth, optinen sisäänmeno, 3,5 mm kuulokeliitäntä, kaukosäädin. Navigaattori DriveAssist™ 50LMT Innovatiivinen 5” kosketusnäytöllä varustettu GPS-navigaattori Euroopan kartastolla ja Full HD -kojelautakameralla. Soittoaika jopa 12 h. Bluetooth kaiutin Flip 4 Vesitiivis (IPX7) kannettava Bluetooth-kaiutin hämmästyttävän tehokkaalla äänellä. 2.1 äänentoistojärjestelmä DS7 Huippuluokan äänentoisto! Aktiivikaiutinpari ja 8” aktiivisubwoofer. TUOHI Mastercard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. HYVIIN ELÄMYKSIIN ENEMMÄN TEHOA 249 ,12 90 99 ,129 ,19 90 39 90 Kattava suoja verkon kaikkia vaaroja vastaan. Elinikäiset karttaja liikennetietopäivitykset. 300 W teho, bluetooth, HDMI -sisääntulo, HDMI -ulostulo (ARC), AUX, USB. Kytkettävissä digitaalisesti televisioon HDMI-liitännällä. 3 eri värivaihtoehtoa. Tukee langatonta Bluetooth musiikinkuuntelua. 1 vuosi/3 laitetta Ilman laitetta hinta on 79 ,Uuden laitteen ostajalle hintaan TEKNISILTÄ TIETOTURVAA TIETOKONEELLE, TABLETILLE JA PUHELIMELLE 24 90 Navigaattori Start 52 EU48 LTM 5,0” Helppokäyttöinen GPS-navigaattori 48 Euroopan maan kartastolla, 5” kosketusnäytöllä ja edistyneellä kaistaohjauksella. Kaksi muistikorttipaikkaa. USB-verkkolaturi QC 3.0 2 8W Dual USB. Pikalaturi 2 x USB. 5” 5” Integroitu kojelautakame ra Nopeaan lataamiseen! Paranna TV:n ääntä tyylillä 129 ,179 ,139 ,299 ,349 ,249 ,479 ,549 ,VAIN TEKNISILTÄ Lue lisää TILAA TÄSTÄ • Tietoturvareititin ja sovellus • Suojaa kaikki kotisi Internetiin yhdistetyt laitteet nyt ja tulevaisuudessa • Suojaa Windowsja Androidlaitteille myös kodin ulkopuolella 199 ,29 90 * ) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk maksuaikaa tasaerissä. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Elinikäiset karttapäivitykset. Todellinen vuosikorko 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,4 %, kun nimelliskorko on 3 kk:n euribor (10/17)+12% ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. TUOHI on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 1 000 – 10 000 euroa. Kaiutinpuhelut ja JBL Connect+ -yhteensopivuus. USB-autolaturi QC 3.0 30W SPIRAL Series Dual USB. 2.1 soundbar + langaton subwoofe Bar 2.1 Monipuolinen ja helppokäyttöinen 2.1 -soundbar langattomalla 6,5” subwooferilla. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Kuusi eri värivaihtoehtoa. Törmäys-, kaistaja liiku -hälytyksillä varustettu kamera kuvaa ajoasi ja tallentaa törmäyshetken tiedot tarkasti. Over-ear bluetooth kuulokkeet E55BT Laadukkaat bluetoothkuulokkeet headsettoiminnolla, kokoontaitettava rakenne.. Maksat tasaerä ajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Taajuusvastike 20 Hz-20 KHz. DTS Virtual X -soundbar YAS-107 Nauti upeasta kolmiulotteisesta äänikentästä. Dolby Digital sekä JBL Surround Sound -tekniikat. Pikalataus, 2 x USB
5,-/kk tilinhoitomaksun. Intelin suoritin ja 4 GB keskusmuisti päivittäiseen käyttöön. Windows 10 64-bit käyttöjärjestelmä. Suuri akku, uusin käyttöjärjestelmä ja kestävä runko tekevät Mediapad T3:n käytöstä huoletonta ja kätevää. Multimediakannettava X541NA 15.6” Full HD LED-mattanäyttö. AC-luokan WiFi takaa nopeat yhteydet. Mobiilitulostus: Vapaus tulostaa ja skannata melkein mistä tahansa. Dolby Audiolla höystetyistä stereokaiuttimista normaalia laadukkaampi ääni. Lue lisää TILAA TÄSTÄ 15,6” 15,6” 10” 8 GB keskusmuisti 49 90 79 ,Ohut ja kestävä metallirunko Uusin Android 7.0 ja Emui 5.1 käyttöliittymä 399 ,Tasaerissä 44 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 449,Sis. 449 ,Mobiilitulostu s Erilliset musteet Kompakti Wi-Fi-monitoimitulostin Expression Home XP-342 Small-in-One: Säästät tilaa, rahaa ja aikaa. 2 vuoden takuu, Windows 10 Home (64 bit).. Intel Celeron N4200 -neliydin-prosessori. 5,-/kk tilinhoitomaksun. 499 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. Wi-Fi ja Wi-Fi Direct: Langaton tulostus verkon kautta tai ilman verkkoa. 8 GB keskusmuisti. Laadukas Chiclet-näppäimistö. Tyylikkäästi viimeistelty ja suorituskykyinen. ENEMMÄN TEHOA 149 90 199 90 MediaPad T3 10” WiFi Monipuolinen tabletti, joka käy seuraksi niin kotiin, töihin kuin matkaankin. 128 GB SSD-levy. 3,7 cm:n LCD-värinäyttö: Kopiointi, skannaus ja tulostus muistikortilta ilman tietokonetta. Reilun viiden tunnin akkukesto ja kirjoittamista varten suunnitellut, hieman kaarevat näppäimet. Integroitu Intel HD 505 -näytönohjain. Kannettava tietokone Lenovo Ideapad 320-15IAP 15,6” Heijastamaton 15.6” Full HD -näyttö ja huippunopea 128 GB SSD-tallennus
TUOHI on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 1 000 – 10 000 euroa. 199 ,299 ,Tilavuus on 146 litraa * ) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk maksuaikaa tasaerissä. Mitat K 84,5 L 76, S 56 cm. Uunitoiminnot: kiertoilma, kiertoilmagrilli, VarioGrilli suurille määrille, ylä-/alalämpö, erillinen alalämpö. 100 % onnistuneisiin lopputuloksiin. Maksat tasaerä ajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Pakastuskyky on 8 kg/24 h. Pyrolyysipuhdistus puhdistaa liat ja rasvat. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki.. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Energialuokka on A+. 799 ,1599 ,Tasaerissä 84 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 849,Sis. Sinun tarvitsee vain asettaa raaka-aine uuniin, syöttää sen paino ja valita sopiva ohjelma 85:stä vaihtoehdosta. Induktiotaso PIE645BB1E 4 induktiokeittoaluetta, joissa keittoastiantunnistus. 499 ,899 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. Helppo TouchControl -ohjaus, joka mahdollistaa nopean ja tarkan tehonsäädön. Ajastin, joka kytkee keittoalueen pois toiminnasta säädetyn ajan kuluttua. 449 ,699 ,Tasaerissä 49 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 499,Sis. Todellinen vuosikorko 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,4 %, kun nimelliskorko on 3 kk:n euribor (10/17)+12% ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Energiankulutus on -20 % verrattuna energiatehokkuusluokka A:n raja-arvoon. TUOHI Mastercard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Huippu-uuni tavallisen hinnalla Pyrolyysipuhd istus Induktiotaso 3D kiertoilma Toimitus suoraan kotiin, postiin tai lähimpään Tekniset -myymälään. GOURMET KOKILLE Erillisuuni HBA23B122S T odella tilava XXL-uuni 67 l. MYYMÄLÖISSÄ LAAJA VALIKOIMA SÄILIÖPAKASTIMIA 100-500 LITRAA Säiliöpakastin HPS146 T ilavuus on 146 l. Helppo käyttää ohjauskiekon sekä kuvaja tekstinäytön avulla. Tarkka lämpötilasäätö: 50 270°C joten saat valittua onnistuneeseen ruoanvalmistukseen aina oikean lämpötilan. 17 tehoaluetta. Lämpötilan säätö on säiliön edessä. PowerBoost-toiminto kaikille keittoalueille jopa 50 % nopeampaan ruoanvalmistukseen. 5,-/kk tilinhoitomaksun. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Erillisuuni HBG675CS1S AutoPilot -automaattiohjelman avulla saavutat automaattisesti parhaat lopputulokset
549 ,699 ,Tasaerissä 59 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 599,Sis. 59 90 99 ,99 ,149 ,5 1.9. 31.12.2016 VUODEN LIESITURVA ( ** Leveys 60 cm Keraaminen Meiltä järjestyy nopeasti myös kotiinkuljetusja asennuspalvelu. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Keraaminen liesi RMK608 Liedessä on todella tilava 72 litran uuni. Helppohoitoinen keraaminen taso. Aqua Clean-puhdistustoiminto irroittaa kevyen lian veden avulla ilman puhdistusaineita. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Liesiturva edellyttää rekisteröintiä Rosenlewin sivuilla osoitteessa: http://www.rosenlew.fi/products/kampanjat/liesiturva/. 289 ,449 ,Tasaerissä 33 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 339,Sis. kiertoilma. Energialuokka on A. VALIKOIMASSA TARJOLLA LUKUISIA VAIHTOEHTOJA. Keraaminen 599 ,799 ,Tasaerissä 64 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 649,Sis. Turva on voimassa 31.12.2017 mennessä ostettuihin 50 cm ja 60 cm Rosenlew-liesiin. Elektroninen ajanvalinta LEDnäytöltä. Kiertoilmauun i Liesi ZCV540L1WA Keraaminen taso nopeaan ruoan valmistamiseen. Todella tilava 23 l. Energialuokka on A. Uunin lämpötila 50-300°C. Teho on 800 W. Mikroaaltouuni MS23F301EAK-EE Mikroaallot kolmesta pisteestä takaavat tasaisen kypsennyksen. Liesiturva kattaa lieden valmistusja materiaalivirheet 5 vuoden ajan lieden hankkimisesta. Tilavuus on 20 l. ** ) Rosenlew 5 vuoden Liesiturva – mahtava lisäetu. Emaloitu sisäpinta parantaa hygieniaa ja kestävyyttä. Monipuolinen uuni: aito kiertoilma, tasalämpö, kiertoilmagrilli, pizzatoiminto, sulatus, pikalämmitys, haudutus. TERVETULOA TUTUSTUMAAN, TÄSSÄ VAIN MUUTAMA ESIMERKKI. Mitat: K 26, L 45, S 32 cm. Säilytystilana on vetolaatikko. Mikroaaltouuni HMUM800 Luotettava, pieneen tilaan sopiva, vapaasti asennettava, mekaanisella kytkimellä varustettu mikroaaltouuni. Kysy lisää myymälästämme. Monipuoliset uunitoiminnot mm. GOURMET KOKILLE TAKUULLA KUUMAA TEKNISTEN KUUMALINJA. Neljä keraamista levyä. Uunissa on yläja alalämpö sekä grilli. Leveys 50 cm. Leveys on 60 cm. Uunissa on viilennystuuletin, joka viilentää koko laitetta ja myös sen ulkopuolisia osia. Mitat: K 27,5, L 49, S 37,5 cm. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Keraaminen liesi C540K 50 cm Keraaminen liesi
5,-/kk tilinhoitomaksun. 1000 kierrosta. Moottorin takuu 5 v. Energialuokka on A+++ -30 %. Linkousnopeus on 1400 kierr./ min. Energialuokka on A+++. VarioPerfect™ -toiminnolla voit säästää jopa 65% aikaa tai 50% energiaa. Lämpöpumppu rumpu Lämpöpumppu rumpu Linkousnopeu s 1400 rpm Linkousnopeu s 1400 rpm Energialuokka A+++ Pesukone WHIRLPOOL AWO-D6114 Kehittynyt 6TH SENSE sensoritekniikan pesukone, jossa sensorit tunnistavat ja sopeuttavat pesuohjelman pestävän pyykin mukaan. PUHDASTA LAATUA 269 ,399 ,269 ,449 ,1299 ,1998 ,Tasaerissä 134 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 1349,Sis. Energialuokka A++ Moottoritakuu 5 vuotta Toimitus suoraan kotiin, postiin tai lähimpään Tekniset -myymälään. Mitat: K 85, L 59,5, S 56,5 cm. päivittäispesu 60 min, villaohjelma. Automaattiset kuivausohjelmat helpottavat käyttöä. Pesukone WAT283L8SN Erittäin energiatehokas ja hiljainen EcoSilence Drive™ -pyykinpesukone, jolla on 10 vuoden moottoritakuu. Pesukone WHIRLPOOL AWE6100 ET Elektroninen ohjelmanvalinta selkeästä käyttöpaneelista. Linkousnopeus on 1400 kierr./ min. Edullisesti kodin pesukeskus pesutorni hintaan Tasaerissä 31 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 319,Sis. Todellinen vuosikorko 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,4 %, kun nimelliskorko on 3 kk:n euribor (10/17)+12% ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Tuote on erityisesti kehitetty allergikoille ja herkkäihoisille. Iso LED-näyttö näyttää mm. Täyttömäärä 6 kg. Optimoitu pesutulos säästää energiaa, vettä ja aikaa. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. TUOHI on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 1 000 – 10 000 euroa. Tasaerissä 31 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 319,Sis. käynnissä olevan ohjelman tiedot sekä annostelusuosituksen. Suuntaa vaihtavan rummun ansiosta vähemmän ryppyjä. Maksat tasaerä ajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Runsaasti pesuohjelmia mm. Linkousnopeu s 1400 rpm Energialuokka A+++ -30 % Kaikki likoon pyykkisi puolesta pesutorni hintaan * ) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk maksuaikaa tasaerissä. Täyttömäärä on 7 kg. Säädettävä linkous max. Energialuokka on A+. Energialuokka A++, pesutulos A. Mitat: K 90, L 40, S 60 cm. 5,-/kk tilinhoitomaksun. TUOHI Mastercard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Pesukone FW33F7141 Pesukoneen aivoina toimii Fuzzy Logic -ohjainjärjestelmä, jota tukevat viimeiset tekniset innovaatiot. 799 ,1148 ,Tasaerissä 84 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 849,Sis. Täyttömäärä on 8 kg. TimeManager® -toiminnon avulla voit itse säätää ohjelman keston. Energialuokka on A++. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Täyttömäärä on 7 kg. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki.. Täyttömäärä on 8 kg. Kuivausrumpu EDH3674PW3 Lämpöpumpputekniikan ansiosta todella pieni energiankulutus. Linkousnopeus on 1400 kierr./min. Äänitaso 65 dB – miellyttävän hiljainen kuivaus. Kuivausrumpu WTW854L8SN Automaattisesti puhdistuva kosteudentiivistin helpottaa käyttöä ja varmistaa että energialuokka A++ pysyy koko käyttöiän. 5,-/kk tilinhoitomaksun. AutoDry – elektroninen kosteudentunnistus huolehtii oikeasta kuivausasteesta
Energialuokka on A++. Mitat: K 185, L 59,5, S 67 cm. Kysy lisää myymälästämme. Kuivausrumpu T8DEN843C Kuitujen tasolla tekstiileistä huolta pitävä AbsoluteCare®-järjestelmä säätelee kuivausrummun liikkeitä ja lämpötilaa pikkutarkasti. Tehokas LED valaistus. Kuivauskapasiteetti on 8 kg. Oven avaus on helppoa ja kätevää kevyesti avautuvalla vipukahvalla. Täyttömäärä on 9 kg. Jääkaappipakastin RJP4732 Huurtumattoman pakastintekniikan ansiosta laitetta ei tarvitse koskaan sulattaa. 549 ,749 ,499 ,699 ,Jääkaappi RKE54021DW Todella tilava jääkaappi 387 l. Energialuokka on A+++ -50%. Pikajäähdytystoiminto nopeaa tuoreiden elintarvikkeiden pakastusta tai jäähdytystä varten. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Mitat: K 185, L 59,5, S 65 cm. Nyt voit viimein kuivata rummussa kaiken mitä pesetkin pehmeimmästä villapaidasta kauluspaitoihin ja laskettelutakkeihin. 899 ,1199 ,Tasaerissä 94 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 949,Sis. ÖkoInverter moottori on kestävä ja suorituskykyinen ja huomattavasti tehokkaampi kuin tavallinen inverter-moottori. Energialuokka on A++ Sulatusvapaa – huurtumaton pakastintekni ikka Energialuokka A++. Kevyesti likaantuville vaatteille on oma ohjelma, jolla peset 5 kg jopa tunnissa. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Edullisesti kodin pesukeskus pesutorni hintaan Kuivaa kaikki tekstiilit Energialuokka A+++ -50% Meiltä järjestyy nopeasti myös kotiinkuljetusja asennuspalvelu. Energialuokka on A++. Linkousnopeus on 1400 kierr./min. Näyttävä teräksenvärinen paneeli ja iso LCD-näyttö. Tasainen lämpötila elektronisen lämpötilanohjauksen ansiosta. Tasaerissä 59 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 599,Sis. Pesukone L8FEN942C ET ÖkoMix, pesuja huuhteluaineen esiliuotus tehostaa ja nopeuttaa pesua. Erillinen pumppu sekoittaa ja liuottaa ne veteen ennen pesuja huuhteluvaiheiden alkua ja täten parantaa pesuja huuhtelutuloksia. Inverter moottori on erittäin kestävä, hiljainen ja mahdollistaa rummun pyörimisnopeuden säädön. Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. Energialuokka on A++. Tuorelokero lihan ja kalan optimaaliseen säilytykseen. DynamicAir-teknologia säilyttää tasaisen lämpötilan kaikkialla ja takaa optimaalisen säilyvyyden eri elintarvikkeille. 5,-/kk tilinhoitomaksun. HYVISSÄ MERKEISSÄ 899 ,1199 ,Tasaerissä 94 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 949,Sis. 5,-/kk tilinhoitomaksun
Helposti säädettävä Comfort Compact -teleskooppiputki. TUOHI on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 1 000 – 10 000 euroa. Pölynimuri Cat&Dog Complete C3 Tämä imuri sopii hyvin kissan tai koiran omistajille. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Energialuokka on C. TUOHI Mastercard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki.. Todellinen vuosikorko 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,4 %, kun nimelliskorko on 3 kk:n euribor (10/17)+12% ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Mukana AeroPro Parketto Pro -erikoissuulake koville lattiapinnoille. Pölynimuri EUO93RR UltraOne -imurin puhdistuskyky on huippuluokkaa ja käyttömukavuus ylivoimainen. 199 ,249 ,Tasaerissä 24 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 249,Sis. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Erinomainen puhdistustulos uudella Flow Motion -suulakkeella ja AeroPro-järjestelmällä, jossa letku ja putki on optimoitu tarkkaan ja nopeaan pölynpoistoon. Erittäin hiljainen ja miellyttävä ääni vain 65 dB(A). Elektroninen tehonsäätö on +/jalkapainikkeilla. Kompaktin kokonsa ansiosta imuria on helppo liikutella ahtaissakin tiloissa ja se vie vain vähän säilytystilaa. Aktiivihiilisuodatin pitää pölypussin sisällöstä aiheutuvat tuoksut tiukasti sisällään. Energialuokka on A. 349 ,Tasaerissä 39 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 399,Sis. Energialuokka on A. Valmistettu Saksassa 699 ,Pölynimuri CLASSIC C1 ECOLINEPLUS Energiatehokas 550 W:n moottorilla varustettu imuri. Power Pro System™ yhdistää tehokkaan moottorin ja DustPro™ -suulakkeen, joiden ansiosta imuroit kätevästi niin kovat kuin pehmeät lattiapinnat. 279 ,349 ,Tasaerissä 32 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 329,Sis. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Pölynimuri EUS8X2DB Silent Air Technology™ mahdollistaa ennätysalhaisen äänitason, vain 61 dB(A). Hajut poistava suodatin – sopii erinomaisesti eläinten ystäville. Energialuokka on A+. TÄSSÄ VAIN MUUTAMA ESIMERKKI UUTTA TEHOA * ) Kun teet ostoksesi vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk maksuaikaa tasaerissä. Energialuokka on A+. Isot, pehmeät pyörät on laakeroitu ja imuri seuraa joustavasti ja tasaisesti käyttäjää. Valmistettu Saksassa. Maksat tasaerä ajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. Poistaa karvat ja nukan luotettavasti turbosuuttimella. Säädettävä lattia/mattosuulake sekä turbomattosuulake. Allergy Plus™ -suodatin puhdistaa poistoilman pienimmätkin hiukkaset. 5,-/kk tilinhoitomaksun. 129 ,159 ,189 ,Pölynimuri EPF61RR Sulavasti liikkuva ja tehokas imuri
Astiasi nousevat tasaisesti ylös mukavammalle työskentelykorkeudelle, mikä tekee koneen tyhjentämisestä ja täyttämisestä huomattavasti tehokkaampaa. 799 ,Tasaerissä 84 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 849,Sis. Todella alhainen äänitaso Silence-ohjelmalla ainoastaan 42 dB. Uusi AirDry -tekniikka maksimoi kuivaustuloksen luonnollisen ilmavirtauksen avulla. 999 ,Tasaerissä 104 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 1049,Sis. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Patentoitu* 3D-aterintaso sopii myös suurikokoisille tarvikkeille: Patentoidun aterintason korkeus, leveys ja syvyys ovat säädettävissä. VarioSpeed Plus lyhentää pesuja kuivausaikaa jopa 66%. Astianpesukone SN457W06TS Zeolith®-kuivaus takaa täydellisen kuivaustuloksen jopa muoviastioille. Wi-Fi valmius. Korit ovat erittäin monipuoliset ja muunneltavat. Monipuolinen näyttö, jossa näkyy jäljellä oleva pesuaika. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Energialuokka on A++. 699 ,1199 ,Tasaerissä 74 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 749,Sis. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Automaattinen ohjelma ja VarioSpeed, joka nopeuttaa ohjelmaa jopa puolella. 5,-/kk tilinhoitomaksun. 479 ,699 ,Tasaerissä 52 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 529,Sis. EcoSilence Drive on hiljainen ja kestävä hiiliharjaton moottori. Joustavat koriratkaisut mahdollistavat koneen sisätilan mukauttamisen sinun tarpeidesi mukaiseksi. Koneen luukku aukeaa automaattisesti 10cm viimeisen kuivausvaiheen jälkeen ja kun ohjelma on päättynyt. Energiatehokkuusluokka on A+++. Koneessa on 5 ohjelmavaihtoehtoa mm. Astianpesukone FFE62800PW Uusi ainutlaatuinen AEG ComfortLift®-astianpesukone on maailman ensimmäinen astianpesukone, jonka alakori on nostettavissa hienovaraisesti ylös. Mitat: K 80,5-87, L 59,8, S 57 cm. 5,-/kk tilinhoitomaksun. TehoAlue -toiminto takaa tavanomaista suuremman paineen ja korkeamman pesulämpötilan koko alakorissa ja täten likaiset kattilat ja pannut puhdistuvat tehokkaasti alakorissa. Mitat: K 81,5-87, L 59,5, S 57,5 cm. Kolmas kori ylhäällä ruokailuvälineille tuo tilaa muille astioille. taso aterimille Tehty kestämään 20 v 3D-aterintaso lla Tehokas kuivaus Astianpesukone SPU53M02SK 45 cm astianpesukone joka on todella hiljainen. KODIN ASKAREISIIN UUTTA TEHOA. 499 ,699 ,Tasaerissä 54 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 549,Sis. Se kuivaa astiasi luonnollisesti ja samalla energiaa säästäen. Hiljainen ja kestävä inverter-moottori. Mitat: K 81,8-87, L 59,6, S 57 cm. Monipuoliset ohjelmat ja informatiivinen näyttö. Käytännöllinen ComfortCloseluukunsulkeutumismekanismi. Astianpesukone FFB53600ZW Ajansäästötoiminnon ansiosta voit lyhentää ohjelman keston puoleen. Alakori on nostettavissa hienovaraises ti ylös Astianpesukone G4930SCU Täydelliset tulokset: Pesuainetunnistin mukauttaa pesuohjelman automaattisesti käytetyn pesuaineen mukaan. Todella hiljainen vain 45 cm kapea Zeolith-kuivau s 3. Uusi AirDry -tekniikka maksimoi kuivaustuloksen luonnollisen ilmavirtauksen avulla. Koneen luukku aukeaa automaattisesti 10 cm viimeisen kuivausvaiheen jälkeen ja kun ohjelma on päättynyt. Sisävalo helpottaa käyttöä. Mitat: K 82-88, L 60, S 57 cm
Piilotettu lämpöelementti, helppo puhdistaa. Tippalukko ja merkkivalo. 5,-/kk tilinhoitomaksun. Mukana on yksi harjaspää ja matkakotelo. 02–777 1400 Liikekeskus Valuri, Savenvalajankatu 3 Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät kuitenkin enintään 27.10. 79 90 119 ,29 90 49 ,Kahvinkeitin CM913 Keittimessä on kääntyvä suodatinosa. Lukitusmekanismi turvalliseen käyttöön. Todellinen vuosikorko 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,4 %, kun nimelliskorko on 3 kk:n euribor (10/17)+12% ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Harjoittaa hengityslihaksia. Mehulinko JE400S Voimakas, teräksinen ja kompakti mehulinko 400 W teholla. Kolminkertainen ajotoiminto. Erittäin kirkas ja tasainen valo. Kolme erikseen jousitettua terää myötäilevät kasvojen muotoja ja leikkaavat sekä pitkät että lyhyet partakarvat jokaisella vedolla. Erittäin kirkas ja tasainen valo. Kirkasvaloalueen mitat: Ø 24,6 cm. 49 90 79 ,Parranajokone matkakotelossa 300S Maailman myydyin partakonesarja SERIES-3. Avaa ja kosteuttaa ilmateitä. Kaksi nopeusasetusta ja se on helppo puhdistaa. Lisää tarjouksia osoitteessa www.tekniset.fi Osta nyt, maksa ostoksesi takaisin TUOHELLA 10 tasaerissä *) Kun teet ostoksesi 1.10.-31.10.2017 aikana vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk maksuaikaa tasaerissä. Tilavuus on 1 litra. 59 90 89 ,KAUPAN PÄÄLLE nenähengitysmaski arvo 22,90 Hengitysharjoituslaite WellO2 on hengityselinten vahvistamiseen ja kunnon ylläpitoon tarkoitettu uutuustuote. Laitteen käytöstä on hyötyä huonosta hengityksestä kärsiville, kuorsaajille, ikääntyneille, urheilijoille tai ammatikseen ääntään käyttäville henkilöille. Sertifioitu lääkinnällinen laite. TUOHI on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 1 000 – 10 000 euroa. 29 90 Kirkasvalolamppu TL50 Kirkasvalolampun avulla voit helpottaa valon puutteesta johtuvia oireita. 49 ,69 90 SALO SUOMALAISTEN PUOLELLA www. KODIN TÄRKEÄT Kirkasvalolamppu TL30 Kompaktin kokoinen työpöydälle tai mukaan matkalle. Sertifioitu lääkinnällinen laite. 79 ,99 ,Sähköhammasharja PRO2500 3D-puhdistusjärjestelmä värähtelee, pyörii ja sykkii poistaen jopa 100 % enemmän plakkia kuin tavallinen käsikäyttöinen hammasharja. Laitteen patentoitu ja turvallinen teknologia yhdistää vasteisen ulosja sisäänhengityksen sekä höyryhengityksen. TUOHI Mastercard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. 10–18 , la 9–15 Puh. teknisetsalo.fi Ark. Mitat: K 27, L 25, S 12 cm. saakka (ellei toisin mainita). Irrottaa limaa. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki.. 1/as. Uusi Lithiumi akku takaa 20% pidemmän harjausajan. Menestystuote Tekniset hyvinvointisi puolella Hengitä paremmin Vedenkeitin WK-5 Kätevän kokoinen johdoton vedenkeitin ruostumattomasta teräksestä. 360 astetta pyörivä alusta. Kirkasvalolampun avulla voit helpottaa valon puutteesta johtuvia oireita. Tilavuus on 1,25 l. Lisää ulosja sisäänhengitysvoimaa. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. 239 ,259 ,Tasaerissä 28 90 x 10 kk Kokonaishinta ( * 289,Sis. Maksat tasaerä ajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk