Päivän suurimpana poliit-
tisena antina presidentti piti sitä, että Suomen ja Ruotsin yhteistyö on äärimmäisen luottamuksellista. Arvovieraiden vastaanottamiseen rutinoitunut Ruotsin hovi tarjosi presidenttiparille jo ensimmäisenä päivänä kaiken loiston: hevosajelun hovitalleilta kuninkaanlinnaan, soittokunnan ja kunniakomppanian tarkastamisen ja juhlaillallisen linnassa päivän päätteeksi. Niinistöä ja hevosvaunusaattuetta oli linnan eteen tullut katsomaan vain vähän ihmisiä; kuninkaanlinnan pihalle oli tullut muutama kymmenen henkeä heiluttelemaan Suomen lippua, pääosin Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun oppilaita. Myöhemmin iltapäivällä he kävivät vierailulla Hyper island -nimi-
U
OR
E
Presidentti Sauli Niinistö tapasi ensimmäisellä vierailulla muun muassa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan.
sessä digitaalisen alan oppilaitoksessa. Oikeus ratkaisee joko koko vyyhden tai passittaa miehen mielentilatutkimukseen kahden viikon päästä. Tutkimusjohtaja Dabberdt arvioi, että tiivis kaupunkirakenne New Yorkin tyyliin on ilmastovaikutusten kannalta parempi kuin laaja, hajautettu kaupunki kuten Los Angeles.
Lehtikuva-arkisto/Heikki Saukkomaa
Kiinalla kärkipaikka
Se, että kaupungit muodostavat "lämpösaarekkeita", on huono ilmiö myös hiilidioksidipäästöjen suhteen. Onnellisilta vaikuttivat, Niinistö kommentoi tuoreita vanhempia ja kertoi onnitelleensa heitä vauvan syntymän johdosta.
Kuvat: Lehtikuva/Sari Gustafsson
Salon Seudun Sanomien teemasivuilla torstaina 26.4.
/ hyödynnä toimiva mediaympäristö
D
Ryhmäkuvassa prinssi Daniel (vas.), presidentin puoliso Jenni Haukio, kuningas Kaarle XVI Kustaa, presidentti Sauli Niinistö, kuningatar Silvia ja kruununprinsessa Victoria.
n. Siksi ongelmista mahdollisimman ajoissa varoittavat sääennusteet ovat tärkeitä varsinkin suurille kaupungeille, linjaa Vaisalan tutkimusjohtaja Walter Dabberdt. Jutun tutkinnanjohtaja Arto Karalahti sanoi Iltalehdelle pari kuukautta sitten, että sosiaaliviranomaiset yrittivät etsiä hoitopaikkaa, mutta eivät löytäneet sellaista. Ilta-Sanomat puolestaan kertoi tiistaina, että vapaita paikkoja oli. Muutos on ollut raju, sillä vielä 1950-luvun lopulla Suomi ja Kiina tuottivat yhtä paljon hiilidioksidia. Juttua puitiin maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Kun siitä kulttuurista pidetään kiinni, ei tule suuria vaikeuksia, Niinistö sanoi lehdistötilaisuudessa iltapäivällä. Kaupungissa saattaa olla enimmillään jopa 1215 astetta lämpimämpää kuin ympäröivällä maaseudulla, Dabberdt painottaa. Usea tapahtumassa oleva muutos vaikuttaa samalla kertaa kaupunkisäähän ja -ilmastoon. Presidenttiparin vierailu jatkuu keskiviikkona. Mies vietti surmatöitä edeltäneen yön poliisin suojissa Töölön Kisahallissa. Varsinaisia uusia avauksia ei presidentin ja pääministerin tapaamisessa tullut. Iltapäivällä he muun muassa vierailivat Tukholman Modernin taiteen museossa, jossa on parhaillaan esillä suomalaistaiteilija EijaLiisa Ahtilan näyttely nimeltään Parallella världar. Jäätikköjen sulamisen lisäksi merenpintaa nostaa se, että lämmetessään vesi laajenee. KESKIVIIKKONA 18. Myös viherkatot ja rakennusten vaalea väritys ovat hyödyksi. Kyseessä oli ensimmäinen Niinistön kauden tärkeistä naapurimaavierailuista, ja etenkin Niinistön puolison Jenni Haukion olemuksesta huomasi päivän mittaan, että tilanne oli uusi ja ainutlaatuinen. Suomen vastavalittu presidentti tekee perinteisesti ensimmäisen vierailunsa juuri Ruotsiin, ja Niinistö tapasi ensimmäisen vierailupäivän aikana kuningasperheen lisäksi muun muassa pääministeri Fredrik Reinfeldtin. Uutistoimisto TT:n mukaan Moderna Museetissa oli Hau-
kion ja kuningatar Silvian vierailun jälkeen pommiuhka. Kaupungit itsessään luovat äärisääilmiöitä. Säähavaintolaitteita valmistavan Vaisalan tutkimusjohtaja painottaa, että rannikkokaupungit ovat haavoittuvaisia merenpinnan nousun riskin vuoksi. Raja, jolloin yli puolet maapallon väestöstä asui kaupungeissa, ylitettiin vuonna 2007. Näitä muutoksia ovat väestönkasvu, kaupungistuminen, ilmastonmuutos sekä väestön muuttaminen rannikoille. Ensimmäi-
nen kohde aamulla on Upplands Väsbyssä ruotsalaissuomalainen koulu, jossa on noin 150 oppilasta. Suomeen presidenttipari palaa illalla.
Kaupungit ovat alttiimpia sääkatastrofeille
Tuhoja estävät varhain varoittavat sääennusteet ja puiden istutus.
STT | PERTTI MATTILA
Kaupungit ovat alttiimpia sääkatastrofeille kuin maaseutu. Hoitoonpääsyn esti se, ettei miehellä ollut lähetettä. HUHTIKUUTA 2012 | VIIKKO 16 | N:O 106 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,90 | KESTOTILAUKSENA 0,68 /päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
www.sss.fi
Välkommen presidentti Niinistö!
Ensimmäinen valtiovierailu sujui tarkan aikataulun ja protokollan mukaan.
STT | JOHANNA VESIKALLIO
Ruotsin kuningasperhe sai tiistaina Suomesta jännittyneitä vieraita, kun presidentti Sauli Niinistö aloitti valtiovierailunsa Ruotsiin. Puoliso Jenni Haukio vietti suuren osan päivää kuningatar Silvian seurassa. (STT)
Palomiehet suojasivat hiekkasäkeillä Kuninkaantien lukiota tulvalta Espoon keskuksessa joulukuussa 2011.. Hän on myöntänyt vielä samana iltana puukottaneensa hengiltä vaimonsa ja 1- ja 4-vuotiaat tyttärensä. Erityisesti arvostan sitä, että tiedämme aika tarkoin, mitä toinen ajattelee.Voi olla, että ei ajatella kaikista asioista aivan samalla tavalla, mutta sekin on jo arvo sinänsä, että tiedämme, miten naapurissa ajatellaan. Esimerkiksi Helsingissä vedenpinta nousi aiemmin vuosittain 1,8 milliä, nyt nousu on 4 milliä.
Laajasalon perhesurmaaja ei päässyt hoitoon
Paikkoja olisi ollut.
Laajasalon perhesurmaajalle yritettiin järjestää päihdehoitoa surmapäivän aamuna, kertovat iltapäivälehdet. 7200 kpl Yli 10.110 kpl
lisäjakelu lisäjakelu kesäasukkaiden
Tiedetään naapurin ajatukset
Tuulisessa mutta aurinkoisessa Tukholmassa ei presidenttiparin vierailu juuri näkynyt kuninkaanlinnan ulkopuolella. Hänen äitinsä ja isänsä eli kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel osallistuivat sen sijaan vierailuun heti tiistaina. Kiina ohitti Yhdysvallat hiilidioksidin tuottajana vuonna 2006. Paljon asfalttia sisältävät seudut ovat ylipäänsä tulvaherkkiä. Sääongelmien ehkäisykeinoksi soveltuu kaupungeissakin puiden istuttaminen. Mies pyysi päästä mielentilatutkimukseen. Päällepäin kaikki sujui tiukan aikataulun ja tarkan protokollan mukaan, vailla virheitä. Kuningasperheen nuorinta jäsentä, ensi kuussa kastettavaa prinsessa Estelleä ei esitelty presidenttiparille. Kun ulkolämpötila nousee 23 asteeseen, energiankäyttö alkaa nousta jyrkästi ilmastoinnin ja tuulettimien vuoksi. Lopulta mies meni kotiinsa. Tiedotusvälineiden edustajia he eivät tavanneet. Se osoittautui perättömäksi. Aamulla hän pyysi sosiaalityöntekijältä, että pääsisi päihdehoitoon. Urbaaneissa ympäristöissä myös esimerkiksi rankkasateet voivat ylittää viemäriverkoston poistokyvyn. Presidenttiparin lisäksi vierailu oli tulikaste koko uudelle tasavallan presidentin henkilökunnalle, joista osa on ollut vasta muutamia viikkoja tehtävässään. Keskusteluissa käytiin läpi muun muassa puolustusyhteistyötä ja arktista aluetta.
Jenni Haukio vietti suuren osan päivää kuningatar Silvian seurassa.
TA
AT U S T I T
Sisusta vihrealla!
Siinä mielessä kaikki on niin kuin ennenkin, että meillä on hyvä yhteisymmärrys. Hiilidioksidi on Dabberdtin mukaan oiva mittari: lämpötilan nousun ja ilman hiilidioksidimäärän välillä on liki täydellinen vastaavuus
Kirjoita mieluummin nimelläsi. Harvainvaltaa yritetään kaataa paraikaa Syyriassa ja Bahrainissa, mutta niissä vanha valta puolustaa asemiaan vimmatusti, suurella väkivallalla Syyriassa ja sen uhalla Bahrainissa. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
18.4.2012
KOLUMNI Tie demokratiaan on pitkä, mutkainen ja kuoppainenkin.
VESA JAAKOLA
Massamurha on haaste myös oikeudelle
Norjassa on aloitettu oikeudenkäynti Anders Behring Breivikiä vastaan. Tosin jyviä on vasta vähän ja akanoita vielä paljon. Itse kävin päivät töissä, olin yöt sairaalassa ja välillä kotona hoitamassa koiriamme. Tuleva kauppahaltään uusilla suuremmilla lin asiakas
Verkosta
kiolaiset pääsevät 2 viikon työharjoitteluun. Islamistit tavoittelevat islamilaista valtiota, sekulaarit taas maallista kansanvaltaa. Viime kesänä isäntä oli mielestään jo tarpeeksi kuunnellut Taavin kuorsaamista ja varasi ajan Salon sairaalan lasten poliklinikalta, jotta pienen kurkku korjattaisiin. Pian Taavi pääsi jo keskoskaapin lämpöön, ja kun koti oli lähellä, isovelikin pääsi sairaalaan näkemään veljensä jo aivan vastasyntyneenä. Tämän kirjoituksen myötä haluamme lähettää sylillisen kukkia kaikille ihanille hoitajille ja lääkäreille sairaalan lastenosastolla. Tippaa ei meinattu saada laitettua, koska suonet menivät jo kuivuuttaan karkuun. Hienoa oli myös se, että sain nukkua lapseni kanssa samassa huoneessa. Suutari eläkkeillä. Oikeuskäsittelyn alkuun on liittynyt odotetusti myös Breivikin julkisuushakuista näytöstä irvokkaine tervehdyksineen.
Kansannousuilla kansanvaltaan
PROSESSISSA menetellään ja kuuluu menetellä täsmälleen kaavojen muTILANTEEN vaikeutta kukaan. Useimmissa arabimaissa sunnit ovat valtaenemmistönä, shiiat vähemmistöinä. Nokialisä
n Peruskoululaiset ja lu-
ko tk:n tai SAS:n osastoille. Taavin alhaisten veriarvojen vuoksi hän joutui vielä jäämään sairaalaan. Oikeuden ja tuomiovallan käytön näkökulmaskitys. Bahrainissa shiia-aktivistit yrittävät kaataa sunnivähemmistön kuningashuonetta ja tavoitella samalla kansanvaltaa.
nn
Arabien kansannousut ovat paljolti sisäsyntyisiä, mutteivät eristyksissä ulkomaailmasta. n Keskustan neuvoa-antava jäsenäänestys tulee olemaan puoluekokouksen jännitysnäytelmän ennakkoesitys. Taavi oksensi välittömästi lääkärin tarjoaman veden ja sai lähetteen Salon sairaalaan. Tuomiolla on massamurhaaja. Salossa sen sijaan oli hoitajia, jotka muistivat Taavin vielä kitarisaleikkauksesta. Mikä on massamurhaajan oikea tuomio. Tai sitten kauppaan, josta osti uuden ja maksoi kierrätysmaksunkin. Kyltit
vat miehittäjät pois maasta riippumatta siitä, mistä ilmansuunnasta miehittäjät tulevat. Silloin "taikan Yksityislääkäristä Sa- uskon" aikoina miehet noslossa. Vallanvaihdon jälkeen heidän näkemyksensä valtion ja sen hallinnon luonteesta eroavat. n Kirjoittaja on ammatiltaan diplomaatti.
Hämeen Sanomat
nn
Kansanvaltaa yritetään kehittää ensin mainittujen arabimaiden lisäksi Irakissa ja palestiinalaisten alueilla. Kiinnostavaa on nähdä myös se, muuttuuko vallanvaihdoksen kokeneissa maissa myös ulkopolitiikka. visiossakin, että nuoret Ottavat varmaan mielel- perheet muuttavat työn lään. Myös Breivikillä on vaa hyvin jo se, että oikeudeloikeus tuoda julki näkemykla on käsissään kaksi arviota sensä. sen viimeinkin joskus saa, suussa niin, että naapurin Voi kateutta jaksaa se rakaskin toisen naama on räkäisten mun- n Harvaan asutussa Suo- rinnalla kivisen tien kaikinmurusten peitossa. Yhtenä sunnuntaiyönä Taavi heräsi moneen kertaan kovaan pään särkyyn ja kurjaan oloon. Paljon lukijoita perässä kasvukeskuksiin, n Salossa eivät muuten- eli toisin sanoen Helsingin n Pahin etikettivirhe on kaan jalankulkijat pysy ja Tampereen seuduille. huhtikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
SSS/Minna Määttänen
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. toisena päivänä alkoi Breivik oli syyntakeinen ja massa. Nyt jos koska keskustan puoluekokousedustajat ovat totisen paikan edessä: pitää valita populismin ja vastuulinjan välillä. Ei osata ellei opeteta 80 e. Persianlahden alueen kuningas- ja emiirikunnat öljyvaroineen ovat niin rikkaita, että ne ovat ostaneet kansansa tyytymään harvainvaltaan. heltä kokeneille ja kaikille heidän läheisilleen, tasuhteet ja miten massamurhan mittasuhteet Sivistyneessä maassa oikeuden on käsiteltävä mutta myös kaikille norjalaisille. Jokamiehetön oikeus n Housutkin vain pala
kangasta. Voi messa parkkisakot tulisi kesta vahingosta ja pakosaikoja, voi tapoja osoittaa hallitukselle ja ta huolimatta kulkea. Ensimmäinen voimapari on islamismi vastaan sekularismi, maallistuminen. Pojan päästyä sairaalaan hän oli jo niin huonossa kunnossa, että olisi ollut raastavaa kuljettaa häntä Turkuun, jossa olisivat olleet lisäksi aivan vieraat paikat ja hoitajatkin. Rosvot pysyköön lestissään n Kanssaruokailija. Luonnossa alkaa olla lisääntymisaika käsillä, eikä joka paikkaan muutenkaan kaivata ihmismassoja säntäilemään. Niissä yksin- tai harvainvalta on muuttunut joksikin muuksi, vähintään kehitykseksi kohti kansanvaltaa. Olettehan muistaneet pyytää maanomistajilta luvan rasteillenne. Kostää kaikki tavanomaiset mittasuhteet. Sille säännölle nyt ei vain ole mitään oikeita perusteluja. n Venäläiset ovat kautta aikain pelanneet kaksilla korteilla ympäristöasioissa. Reilun kuukauden jonotusajan jälkeen poika pääsikin leikkaukseen, jossa suuret nielu- ja kitarisat poistettiin. Ei ole mahdotonta, että Lugajoen kaltaisia saastepäästöjä paljastuu lisää. Eivät onnistuneet ayjohtajat estämään. Oikeuden ketuskohtia tulee silti laajemmallekin. Hän päätti aloittaa elämänsä varsin dramaattisesti: oli kiepsauttanut napanuoran kaulansa ympärille. Ilman puolueetonta tutkimusta, suoraan oikeistohallituksen päätöksen mukaan ja kiireesti. Kan-
Karjalainen
Satakunnan Kansa
n Taktikointi ja voimapolitiikka kuuluvat suurvaltojen työkaluihin, mutta niistä kärsivät yleensä siviilit tällä kertaa Syyriassa.
Ilkka
a Tekst
rit
040 7711 777
TÄTÄ MIELTÄ
n Eikö enää ole pyhäpäivää, kun toriakin täytyisi olla joka päivä, tai ainakin kirpputoria. Vihdoin oksentelu loppui, olihan sitä jatkunutkin jo yli viikon, arvot normalisoituivat, ja poika pääsi kotiin. Nykyisin ih- Horninkadulla karsinan rakas tarkoitettu. Vihdoin selvisi, että tauti oli myyräkuume. Tänä keväänä pääsimme jälleen Salon sairaalan lastenosaston erinomaisen palvelun pariin. Uusi kaatopaikka on syntynyt.
Voi mitä tapoja
paa, koska he ovat aiheuttaneet Salossa ansiotonta arvonnousua kiinteistöjen hinnoissa, vuokrissa, vaihtoautoissa ym. Hyvä näin. Arabivaltiot voidaan jakaa nyt kolmeen luokkaan niiden hallitustavan ja vakauden mukaan. Heidän omassa tekevät kaiken siihen liittyvän vaikeasti mitatyhteiskunnassaan tämä kaikki on voinut tapahlain mukaisesti myös asia, joka rikoksena ylittavaksi. Hölmölä Juuri näitä rohkeita ihmin Eläkkeensaajien nos- siä Salossa nyt tarvitaan. Breivik murhasi 77 ihmistä viime kesänä räjäyttämällä ensin pommin Oslon keskustassa ja sen jälkeen julmassa verilöylyssä nuorten leirillä Utöyan saarella. Leikkaus sujui hyvin, ja Taavi sai isänsä kanssa ensiluokkaista palvelua. Aamulla totesin, että kuumetta oli yli 40 astetta. Arabimaailman poliittinen kartta on muuttumassa hallitustapojen lisäksi varmaan myös ulkosuhteiden osalta. JT kata kesäkeittiössä puilla.
n Jäähallin parkkipaikalla Ihana savun tuoksu! BBQ
n Suunnistustapahtumien järjestäjät. Se tuskin olisi onnistunut Turussa. tavalla samanlaisen elämänpiirin ja oikeuskäsityksen jakavina. Tässä valossa Tunisia ja Egypti ovat nyt turkkilaistumassa, kun niiden vaaleissa islamilaiset puolueet saivat suurvoittoja. Sillä on merkitystä tietysti tragedian läTämä kuvaa hyvin sitä, mitkä ovat teon mitta Breivikin juttu on vaativa ja tärkeä. riittävästi. Erityiskiitos sille instanssille, joka alunperin keksi raahata roskiksen urheilukentällemme. Näissäkin maissa on nähty, että tie demokratiaan on pitkä, mutkainen ja kuoppainenkin. Siellä on onnistuttu yhdistämään islam kansanvaltaan, menestyksellä. Kansannousut ovat muuttaneet eniten Tunisiaa, Egyptiä, Libyaa ja Jemeniä. Oikeudenkäyntiin liittyvä suuri kiinnostus näkyy myös tapahtumaa seuraavien median edustajien suurena määränä paikan päällä. Kateus sa, entä vastinetta rahoille on kamala tauti, ja paljastit juuri sairautesi. Vie lehdet jo-
nen muita vahingoitakaan. Sen sijaan tämä Miksi valittaa kankaanpaSM-liigan finaalien näky- lasta, joka ei ketään satuvyyden kanssa pelleily eri ta. Ja jos miset möykkäävät ruoka edessä tilaa ohikulkuun. n Kyllä jokaiselle on joku käytösopas. Se kertoo vain pitäjän junttiudesta, sivistymättömyydestä ja tapakasvatuksen puutteesta. Sitä ei siellä hevin muuksi vaihdeta, ei myöskään Marokon ja Jordanian kuningaskunnissa.
sannousuissa näiden aatteiden aktivistit ovat taistelleet rinta rinnan. Katainen on yli kaiken pääministeri, Suomen "toimitusjohtaja". Että se siitä 48 euron maksusta. Hän pääsi heti ja odottamatta lasten osastolle. Terveyskeskuksesta saatujen epäonnistuneiden hoito-ohjeiden jälkeen ja päiviä myöhemmin olimme taas lääkärin vastaanotolla. Olimme jo isännän kanssa epäilleetkin sitä, koska olemme molemmat sairastaneet aiemmin taudin ja muistimme vielä oireet. Päivittäiset verikokeetkin sujuivat, koska aina oli jompi-
kumpi vanhemmista pitämässä kädestä kiinni. Lakki päästä ota
"Joka tapauksessa euro on huono asia sekä se, miten siihen mentiin, oli sanoinkuvaamattoman tyhmästi tehty. Kansannousuilla ei ole vielä ollut merkittävää vaikutusta vakaimmissa arabivaltioissa monarkioissa. Kuinka kukaan voi luulla Vaskion urheilukenttää joksikin kaatopaikaksi tai kierrätyskeskukseksi. Aika kului olosuhteisiin nähden ihan mukavasti, koska koko ajan minä tai pojan isä olimme paikalla. Maallista valtiomallia tavoittelevilla on esikuvanaan tietenkin läntinen demokratia, jossa kansalla on kansalaisvapaudet ja poliittiset ihmisoikeudet. Erityinen set tiet, pienet kylät tyhmyyden geeni estää n Kauppahallihanke Sarakentamasta P-paikkoja lossa on aivan upea asia. Oikeudenkäynti kestää viikkoja. tua ja heidän maanmiehistään on kysymys. Sellaista hoidon tasoa ja palvelua kuin Salon sairaalan lasten- ja synnytysosastolla ei voida koskaan saavuttaa isossa yksikössä.
Onnelliset vanhemmat
Urheilukenttä ei ole kaatopaikka
Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa. navalla. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Eikö se kaappi olisi mennyt samalla vaivalla oikealle kaatopaikalle. Onhan joku tosi välkky nähnyt vaivaa, kun on raahannut roosenleevinsä urheilukentän roskiksen viereen. 2
Keskiviikkona 18. Ensimsilloinkin, kun kyse on teoismäisen mukaan Breivik oli ta, joille mitään lieventävää oikeudenkäynti Oslossa on mittavan julkisen ja kansainvälisen huomion kohteena. Vapauden kaipuu ohittaa jopa islamilaisen valtakulttuurin arvot. Kokoomuslaiset tukevat häntä, mikä ei toki tarkoita sitä, etteikö esiripun takaa paljastuisi myös tyytymättömyyttä. Sille n MM-jääkiekkoa näkyy säännölle nyt ei vain ole myös maksuttomalla ka- mitään oikeita perusteluja. Kokoomuksen puoluekoneen pyörittämisessä on keskeinen henkilö puoluesihteeri Taru Tujunen. Kyllä on ongelmat n Luettavaa. ymmärsi kyllä tekojensa seuraukset. Voiko sellaista olla. Näiden valtataisteluiden lopputuloksia voidaan vain arvailla. Syytettyä on kuultava tekijän mielentilasta. Kivin Nokian väki on parem- eduskunnalle. Ilmaa hinnois- n Edelleen työtön. Työviikon alkaessa tämä onnistui vain siksi, että koti oli lähellä. Islamistit jakautuvat keskenäänkin eri leireihin. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. Iloinen n Nyt mainittiin tele- ihminen
n Afganistanilaiset halua- n Ei lakin päässä pitämi-. Niinpä synnytyssalista siirryttiin vauhdilla leikkaussaliin isän jäädessä tärisemään. Irakissa shiialainen enemmistöväki pääsi valtaan, kun sunnijohdon diktatuuri kaadettiin. Miksi valittaa kankaanpalasta, joka ei ketään satuta. Kyllä on ongelmat yhtiöiden maksullisten ka- n Talvi loppuu, mutta kesä navien kanssa hakee ver- alkaa! Saa savustaa ja kotaansa. Suuri maa, suuret toleranssit, sanoo vanha venäläinen sanonta. Tilasto väärenne- siakin. Viikonloppu meni sairaalassa tipassa oksennellessa. Käsittelyn tai selittävää asiaa ei ole olesyyntakeeton. Useiden muiden Salon seudun lapsiperheiden puolesta toivomme todella, että Salon sairaalan synnytys- ja lastenosasto saisivat jatkaa toimintaansa edelleen Salossa. Pelkäsivät kai, että ihmiset alkavat ajatella." Matti
urheilunuorten vanhemmat parkkaavat ihan miten sattuu, ettei kullanmuru vain joudu kävelemään yli 50 metriä urheillakseen. Levotonta
Lähellä oleva sairaala on kullan arvoinen
Iltatähtemme Taavi sai nähdä päivänvalon seitsemän vuotta sitten Salon sairaalan leikkausosastolla. Isänmaanrakkaus
n Kanssaruokailija. ruoka suussa puhuminen, omalla väylällään, vaan kä- Maaltapako sillä sen kieltää joka ainoa vellään keskellä pyörätietä. Tätä vasten tuntuu jopa koomiselta, että Suomessa ehdittiin kriminalisoida jo mummonmökkien ulkohuusitkin.
LEHTO
ansannousut ovat saaneet arabimaailman käymistilaan, jossa jyvät alkavat erottua akanoista kansanvallan näkökulmasta katsottuna. Mekin halvaantuminen terrorin edessä olisi terrorin OIKEUDENKÄYNNILLÄ on iso yleinen merskandinaaveina olemme siinä mukana monella voitto.
K
MUUT LEHDET
n Äänestäminen on erottamaton pala demokratiaa, mutta kokoomuksessa ei tällä hetkellä ole aitoa tarvetta Jyrki Kataisen suosion mittaamiseen. Monenlaiset poliittiset voimat ja aatteet vaikuttavat näihin historiallisiin muutoksiin arabimaailmassa. Toisen mukaan Norjan joukkomurhansyytetyn kuuleminen. 15 min erikoislääkä- tivat lakkia tervehtiessään rin vastaanotolla maksoi naista. Oikeudella on edessään äärimmäisen vaikea tehtävä ratkaista, mikä on tällaisista teoista tuleva seuraamus. tettava ryhmäkanne viittä He uskaltavat tarttua uueduskuntaa vastaan leika- siin haasteisiin, joilla on tusta indeksistä, joka on vielä työllistämisvaikutukryöstö. Monille islamilaista valtiota tavoitteleville Turkki tarjoaa sopivan mallin. Ne voivat olla myös vastakkaisia, ristikkäisiä ja samanaikaisia. Poika joi jo aika hyvin, mutta negatiivinen jano toi kaiken aina takaisin ylös. Kansannousujen aktivisteilla on mielessään omat ulkomaiset valtiomallinsa, joita he tavoittelevat kotimaihinsa. Hän oli jo niin kuivunut, että
SSS-arkisto/Essi Seppälä
Kirjoittaja pitää tärkeänä Salon sairaalan lastenosaston säilyttämistä.
munuaiset olivat lamaantuneet. Verikin oli jo niin paksua, että verikokeet saatiin tehtyä vasta seuraavana päivänä
Rahalliset hyödyt ovat kuitenkin paljon kustannuksia merkittävämmät, sillä pahimmillaan kevättulva voi aiheuttaa miljoonavahingot, sanoo Virtanen.
DHL irtisanoo 48 Salosta
Nokian matkapuhelintehtaan logistiikkaa hoitavan DHL:n yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yhtiön palveluksessa on Salossa 124 työntekijää, joista enintään 48 irtisanotaan toukokuun loppuun mennessä. Sen jälkeen katse käännetään ulkomaille.
Kevätauringolta suojautuminen kannattaa aloittaa jo nyt. Breivik vaati, että hänet vapautettaisiin. Rakennelmat pidättäisivät jäämassoja yläjuoksulla, jolloin Salonjokeen ei kerääntyisi kerralla suurta jääpatoa. Tärkein muutos on seuran omien suurlupausten esiinmarssi edustusjoukkueeseen. Kanadassa rakennelmat on tehty betonista, täällä käytetään luonnonkiveä, kertoo asiaa Salon tekniseen lautakuntaan valmistellut yhdyskuntateknisten palvelujen johtaja Petri Virtanen. DHL perustelee irtisanomiset Nokian muutoksilla. Breivikin mukaan hän halusi iskuillaan estää suuremman sodan, eikä tehnyt siten rikosta. Viime viikolla eduskuntaryhmä kehotti Hirvisaarta erottamaan hihamerkkikirjoituksellaan kohua herättäneen avustajansa. Syyttäjä kysyi Breivikiltä tiistaina muun muassa hänen ideologiaansa esittelevästä Youtube-videosta, joka esitettiin oikeudessa. Palkintoa ei tällä kertaa tullut, mutta lohdutuskaramelli kuitenkin. UUTISET 6 Eilen ensimmäistä kertaa Salossa järjestetyillä ikäihmisten messuilla kävi reilu tuhat vierasta.
UUTISET HUOMENTAPÄIVÄÄ URHEILU
Seppo Pietarisesta Salon myyntijohtaja
SSS | VeSa KäiVäräinen
Kauppatieteiden maisteri Seppo Pietarinen, 46, ryhtyy toukokuun alussa Salon kaupungin myyntijohtajaksi. Helsingissä asuva Pietarinen korostaa, ettei yritä kääntää Saloa nousuun yksin. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 18. Hän sanoi Ylen tv-uutisille kertoneensa ryhmälleen jo viime torstaina, ettei erota avustajaansa ja kantaa täyden vastuun. Viimeksi mies on työskennellyt kuusi vuotta Fintrassa, joka auttaa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään. Ennakkoarvioissa SalPa on sijoitettu tasaisessa kymmenen joukkueen etelälohkossa keskikastiin, mutta potentiaalia riittää jopa kärkikolmikkoon.
SSS/Minna Määttänen
SIVU 11
Walesista Suomeen 1980-luvulla kotiutunut John Allen tuo SalPan edustuksen toimintaan ryhtiä ja uskottavuutta.. Suunnittelu- ja selvitystyö voitaisiin aloittaa jo tänä vuonna. Nokian päätös lopettaa kokoonpanotyö Salossa vähentää tuotannon vaiheita ja työn määrää, mikä heijastuu myös varastotyöntekijöiden tarpeeseen.
Sivu 5
UUTISET 5
SSS/Essi Seppälä
James Hirvisaari jäähylle
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erotti kansanedustaja James Hirvisaaren määräajaksi luottamuspulan vuoksi. Tukena on joukko ihmisiä kaupungista ja elinkeinoyhtiö Yrityssalosta.
SSS/Vesa Käiväräinen
SIVU 7
Seppo Pietarinen aikoo selvittää työssään ensin Salon vahvuuksia ja keskustella paikallisten yrittäjien kanssa. Kaupungilla ja Ely-keskuksella on aiesuunnitelma, jonka mukaisesti Salon kaupunki vastaisi 52 prosentista kustannuksista ja Ely-keskus 48 prosentista. Suojaamistarve alkaa indeksin ollessa 3 tai enemmän.
SIVU 4
Allenin SalPa starttaa tänään
SSS | Juha Tuuna
Salon Palloilijat aloittaa kautensa jalkapallon Kakkosen etelälohkossa tänään Töölössä Suomen ykkösseuran HJK:n reservijoukkuetta Klubi 04:sta vastaan. Sosiaalitoimessa alibudjetointi näyttää hieman vähentyneen viime vuosina, mutta terveyskeskuksissa lisääntyneen.
Sivu 7
ONNENPYÖRÄ PYÖRÄHTÄÄ. Tuoreen sosiaalibarometrin mukaan 20 prosenttia kuntien sosiaalitoimen johtajista ja lähes 30 prosenttia terveyskeskusten johtajista kertoo, että menoja on tietoisesti budjetoitu alakanttiin viime ja tänä vuonna. Suomessa vastaavia rakennelmia ei ole muualla. Hirvisaari kuitenkin kieltäytyi tekemästä sitä.
Sivu 5
Breivik piti puolustuspuheensa
Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik piti tiistaina oman puolustuspuheensa Oslon käräjäoikeudessa. Hirvisaari sanoo hyväksyvänsä täysin ryhmänsä päätöksen. EteläSuomessa mitattiin maanantaina UV-indeksin voimakkuudeksi 3. Esimerkki Uskelanjokeen rakennettavista padoista haettiinkin Kanadasta. Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen Ely-keskus teettivät selvityksen parhaista keinoista ehkäistä Salonjoen tulvia, ja jäänpidätysrakennelmat osoittautuivat kaikkein kustannustehokkaimmaksi keinoksi. Salolainen Anneli Leino pysähtyi Salon Ikäinfo 2012 -messuilla pyörittämään Salon seudun aikuisopiston lähihoitajaopiskelijoiden onnenpyörää. John Allenin valmentama SalPan pelaajisto ei ole uudistunut merkittävästi edellisistä vuosista. Vuoden 2013 loppuun asti tehtävässä jatkavan Pietarisen tehtävä on kova: hänen pitäisi hankkia työttömyyden vaivaamaan Saloon uusia yrityksiä ja työpaikkoja maailmalta. Pietarisella on urakkaan sopiva tausta, sillä hän on työskennellyt yli 15 vuotta kansainvälisissä tehtävissä esimerkiksi ict-alalla. (02) 777 3939
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Ruisleipätalkoot rohkaisee leipomaan
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 9
JYP ja VaLePa tasoittivat finaalisarjat
URHEILU 12 ja 14
Sää Salon seudulla
Päivällä selkenevää
(02) 770 2314
+5 °c
TAKASIVU
Salonjokeen Suomen ensimmäiset jäänpidätysrakennelmat
SSS | TaPani Mylly
Salonjoen tulvia aletaan torjua jäänpidätysrakennelmilla. Erotus kestää syyskuun puoliväliin asti. Pyrkimys olisi, että jäät saataisiin sulamaan paikalleen. Breivik kertoi olevansa tyytyväinen videoon.
Sivu 8
Sosiaali- ja terveysmenojen alibudjetointi yhä yleistä
Moni kunta varaa edelleen liian vähän rahaa sosiaali- ja terveysmenoihinsa. Näiden suunnitelmien kustannukset ovat 50 000100 000 euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 100 000500 000 euroa, mutta ennen rakentamisen aloittamista tehdään täydentäviä suunnitelmia. 15, SALO · P. huhtikuuta 2012
www.sss.fi
Nauti ajosta Me vastaamme pidosta.
Rengas
RENGASLIIKE
Nyt myös rahoituksella!
MA-PE 8-17 · Joensuunk
Ylianttilan mukaan vaatetus on parhain keino suojautua UV-säteilyltä. Esimerkiksi 76 prosenttia suomalaisista kuuluu jonkinlaiseen perheeseen, Törrönen painottaa. Muuten niinku ihan perusterve. Tallentamatta jäävät usein myös ne teot, joita yksinhuoltajaäidit tekevät lastensa hyväksi. Tällöin huomaamatta jäävät elämän nopeasti ohikiitävät onnen hetket. A) Lenni-Kalle Taipale Palkinto toimitetaan suoraan voittajalle.
1. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 14 mennessä.. Ja hyvä työpaikka miehellä ja varmaan terveyskin sitte ja se ettei vauvalla ole mitään koliikkeja tai muita sairauksia takana, vaik niitä korvatulehduksia on takana. Kauneusihanteet myös vaihtelevat, välillä muotia on ollut ruskea ja välillä vaalea iho. CES. Salossa
7 vuotta Siiri Heiskanen 18.4. B) vampyyreja C) tyylivarkaita Osoite: SSS/Ristikko, PL 117, 24101 lentoemäntiä D) Salo.
Televisioristikko
B) Axl Smith C) Heikki Paasonen D) Sampo Marjomaa
MITKä aSIaT Perheenä TärKeITä eläMäSSä?
o, hyvä terveys on tärkeä. Perniössä
7 vuotta Lauri Korpinen 18.4. A) Helene Osoite: Tursten B) Henning Mankell C) Jan Guillou RISTIKKO 4.4. Ei nähdä, miten yksinhuoltajat järjestelevät elämäänsä lasten ehdoilla ja miten rakkaita lapset heille ovat, Törrönen huomauttaa. Joo, kyllä se yhdessä oleminen on tietysti... Olenkin sitä mieltä, että sukuyhteyksien rapautumista on liioiteltu. Salossa
5 vuotta Jenni Kaivonen 18.4. Aurinkovoiteiden suoja riippuu myös iholle levitettävän voiteen määrästä. Vaarat tunnetaan, mutta kauneusasiat koetaan tärkeämmiksi. huhtikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Valto, Valdemar Ruotsinkielinen kalenteri: Valdemar, Volmar
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Pylkkäsen mukaan suomalaiset kyllä tietävät, miten auringolta tulee suojautua, mutta syöpäriskin ei ehkä koeta koskettavan itseä. Suojaamistarve alkaa indeksin ollessa 3 tai enemmän. RISTIKKO 18.4.: Vastauksen täytyy olla perillä viimeistään A) puutarhaetsiviä seuraavan viikon keskiviikkona. Onneksi lasten suojaaminen on paljon paremmalla tolalla kuin parikymmentä vuotta sitten, kommentoi Suomen Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Liisa Pylkkänen. KEITÄ OVAT MAGGIE, LAURA, COLETTE JA KATE. Aurinkoon kannattaa totuttautua vähitellen, jolloin
Kevätaurinko laittaa talven ohentaman ihon koville.
VASTAUKSET: a, d, a
6 vuotta Retu Päärni 18.4. ja se, että kaikilla olis kivaa, mutta se ei nyt kauheen useesti toteudu. Myös ruskettunut iho voi palaa, korostaa Säteilyturvakeskuksen erikoistutkija Lasse Ylianttila. D) Liza Marklund
4 vuotta Miska Helenius 18.4.
5 vuotta Selma Laine 18.4. 4
26.4.
arvomme palkinnon. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 14 mennessä. Niin ikään on kasvanut lapsiperheiden osuus alimmassa tuloryhmässä. Myös lasten isät tukevat lasten hyvinvointia. RISTIKKO 5.4. Haastateltavia oli 21, jotka olivat iältään 3040 vuotta. Tutkimuksessa oli mukana 16 tavallista suomalaista perhettä. Törrönen mainitsee esimerkkeinä perheen yhteiset pyöräretket, jos ei ole varaa ulkomaanmatkoihin. Ratkaisu julkaistaan perjantaina 4.5. Jopa 95 prosenttia ihomelanoomista olisi ehkäistävissä paremmalla suojautumisella. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Kun Johannes oli matkansa päässä, hän sanoi: 'En minä ole se, joksi te minua luulette. Vastauksen täytyy olla perillä viimeistään 30.4. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Palkinnon saa xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx.
OSOITE
Huomenta päivää Televisioristikko
Vinkkaa juttu!
NIMI
Keskiviikkona 18. ruskettuminen ehtii suojata ihoa. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. Suomen Syöpäyhdistys, Ilmatieteen laitos ja Säteilyturvakeskus muistuttivat tiistaina UV-säteilyn vaaroista. voittaja: Rauni Aaltonen, Salo. Toinen esimerkki on vaikkapa perheen saunaillat, joihin ostetaan herkkuja syötäväksi. Julkisuudessa kuulee usein kerrottavan, että yhteisöt ovat kuolleet. (STT)
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
RISTIKKO 2 VIIKKOA SITTEN
TV-TRIVIA
2. Oikean ratkaisun lähettäneiden kesken
Yksihuoltajat järjestelevät elämäänsä lasten ehdoilla
Ulkomaanmatkan voi korvata pyöräretkellä.
STT | EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Yksinhuoltajuutta tarkasteltaessa nostetaan professori Maritta Törrösen mielestä tutkimuksissa esille hyvin usein lähinnä riskitekijät. Ruotsinkielinen kalenteri: Osoite: Valo, PL 327, 33101 Tampere. Perhearvot ovatkin vahvistuneet epävarmuuden ja nopeiden muutosten maailmassa. Talojakin vallannut helsinkiläinen kulttuuri- ja nuorisojärjestö Oranssi pokkasi 10 000 euron palkinnon tiistaina. Kuitenkin ihmiset pitävät edelleen tiukasti kiinni toisistaan. Sosiaalityön professori Maritta Törrösen teos Onni on joka päivä Lapsiperheen arki ja hyvinvointi (Gaudeamus) julkistettiin tiistaina. Köyhyysriski on suurimmillaan perheissä, joissa lapset ovat alle kouluikäisiä tai heitä on paljon tai vanhempi on yksinhuoltaja.
Tänään
Elokuvat
kalenteri@sss.fi
Iron Sky, Bio Jukola, Somero klo 17 Battleship, Bio Jännä, Salo klo 19 American Pie: Luokkakokous, Bio-Salo 2 klo 19 American Pie: Luokkakokous, Paimion Kino klo 19 Battleship, Bio Jukola, Somero klo 19 Iron Sky, Bio-Salo 1 klo 19.30
Muita tapahtumia
Mielenterveysilta Salossa, Salotossa klo1618, mielenterveyskuntoutujien mahdollisuus tavata toisiaan Salon nivelpiiri Sytyn tiloissa (Rummunlyöjänkatu 7 B 3 krs.) klo 17, aiheesta akupunktiosta apua nivelvaivoihin luennoi Petri Matikainen Yhteisvastuulaulajaiset Kiskon seurakuntatalossa klo 18, laulattaa kanttori Hanna-Leena Keinänen Luontovalokuvaaja Benjam Pöntisen yleisöluento eläinten, kasvien ja luonnonilmiöiden valokuvaamisesta Salossa, Veturitallissa klo 18
Kokouksia
Viljakkalan yksityistien vuosikokous Vaskion OP:n kerhohuoneessa klo 18 Mikolan yksityistien vuosikokous Mikolassa klo 18.30
Epävarmuus leimaa perheiden elämää
Ylipäätään perheiden elämää leimaavat jatkuva muutos, epävarmuus ja lisääntyvät vaatimukset. Professori Törrönen muistutti, että tuloerot ja suhteellinen köyhyys Suomessa ovat kasvaneet. Ratkaisu ja palkinnon saaja julkaistaan aina kahden viikon kuluttua. Salossa
5 vuotta Vilppu Uusitalo 8.4. Ne täydentävät muita keinoja, kuten vaatteita. Perheissä oli yhteensä 33 lasta. Toki kaikki yksinhuoltajatkaan eivät Törrösen mukaan ole samanlaisia, ja yhdenkin yksinhuoltajan elämässä on erilaisia vaiheita, esimerkiksi työtilanteen ja ihmissuhteiden muuttuessa. 13: 25 Suomenkielinen kalenteri: Pilvi, Pälvi RISTIKKO 20.4. Käytännössä suojakerroin jää siis paljon pienemmäksi. Salossa
5 vuotta Aapo Sipponen 18.4. Aurinkovoiteita ei suositella ensisijaiseksi suojautumiskeinoksi. UV-säteilyltä on tarpeen suojautua jo nyt, sillä maanantaina Etelä-Suomessa mitattiin auringon ultraviolettisäteilyn voimakkuudesta kertovan UVindeksin voimakkuudeksi 3. UV-säteilyltä suojautuminen on erityisen tärkeää lapsuudessa, sillä ihon toistuvat palamiset lisäävät melanooman riskiä. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. (Jutta) Nimet on muutettu) Lähde: Maritta Törrönen, Onni on joka päivä (Gaudeamus)
Arvomme palkinnon ristikon ratkaisseiden JUONTAA GAMESHOW'N FA3. ja 2 vuotta Vertti Uusitalo 18.4. Tumma ja paksu kangas suojaa paremmin kuin vaalea ja ohut. Kulttuuriministeri myöntää palkinnon vuosittain kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Kun ulkoiset uhkat ovat suuria, ihmiset hakevat turvaa toisistaan. Salossa
5 vuotta Vilhelmiina Pulkkinen 18.4. Eli kun yhteiskunta on individualistinen, ei helposti huomata, miten yhteisöllisiä me olemme, Törrönen lisäsi.
Oranssi palkittiin nuorisotyöstä kymppitonnilla
Palkinnon myöntää kulttuuriministeri
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Oranssi ry:lle vuoden 2012 nuorisotyön tunnustuspalkinnon. (Manu) e on se missio, pysyä perheenä. Kuoreen tunnus Bernhard, Bernt n toimitus@sss.fi "Ristikko 20.4.". Palkinnon perusteluissa kehutaan Oranssin toiminnan lähtevän nuorista itsestään. t. Säätiön toiminnasta vastaa Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Viime aikoina solariumin suosio on vähentynyt, ja sen käyttö halutaan kieltää alle 18-vuotiailta. (Sirja) Pysyä koossa. Tunnustus palkitsee merkittävästä työstä nuorisotoimialalla. Erityisesti pienten lasten ihoa tulee suojella ensisijaisesti vaatteilla ja pitämällä heidät varjossa. Perniössä
10 vuotta Emma Raunio 18.4. KUKA kesken. Minun jälkeeni tulee toinen, jonka kenkiäkään minä en kelpaa riisumaan.' HUIPPU: HYVÄ: IHAN KIVA: NO JOO: SURKEA: Huomenna: Ap. Salossa
8 vuotta Onni Mäkynen 17.4. Halikossa
10 vuotta Noora Mentu 18.4. Sit se kodin lämpö tai ylipäätään N (...) ja rakkaus ja tietysti välittäminen... Ihmiset levittävät jopa neljä kertaa vähemmän voidetta kuin millä tehoa on testattu laboratorio-olosuhteissa. Vaikka ruskettuminen toimiikin ihon suojareaktiona, sen antama suojakerroin on korkeintaan 26. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) luovutti palkinnon Helsingissä. (Janina) o hyvät välit puolison kanssa, mä ainakin koen, et kaikesta N pystyy jutteleen (naurua). Helsingissä
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. Monet ei pysty siihen, me yriS tetään kyllä täysillä. Siksi kannattaa valita mahdollisimman suuri suojakerroin.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Totuttele aurinkoon vähitellen
Iho on erityisen tärkeä suojata juuri keväällä, sillä talvella ohentunut ja kalpea iho ei kestä yhtäkkistä suurta säteilymäärää. Salossa
9 vuotta Julia Vartiainen 18.4. Lohjalla
Vaatetus suojaa parhaiten UV-säteilyltä
Kevätaurinko polttaa jo kalpeaa ihoa.
STT | PETRA SNECK
Suojaavat vaatteet ovat paras keino ehkäistä auringon liiallista ultraviolettisäteilyä. KENEN KIRJOITTAMIIN KIRJOIHIN Nimi: IRENE HUSS -ELOKUVIEN SARJA PERUSTUU. Et ne (lapset) huomaa, et niist välittää ja sit se lämmin ruoka! Ja sit vielä tietysti ne rajat kumminkin. Kun on toi yks Nikon ikäinen, kellään ei oo kivaa..
Vertan mukaan ainut näköpiirissä oleva hankkeen haitta on veden mahdollinen nousu alimmille pelloille jäänpidätys-
rakennelmien muodostamien patojen kohdalla. Tämäkin asia selvitetään etukäteen. Matkapuhelintehtaan varastoinnista ja logistiikasta huolehtiva yritys vähentää 124 työntekijästään 48. Soini ei halunnut kommentoida jupakkaa. Koiviston mukaan kesän ohjelmisto oli parhaillaan suunnitteilla. Pääluottamusmies Saaristo arvioi, että selkeä seinän takaa löytyvä syy auttaa DHL:n väkeä tilanteen käsittelyssä. Eduskunta on avustajien muodollinen työnantaja, vaikka nämä toimivatkin kansanedustajien alaisuudessa. Sovimme, että asia ilmoitetaan näin eikä yksityiskohtiin mennä. Salon kaupungin päätöksenteon jälkeen hankkeen tar-
kemmat suunnitelmat voidaan tehdä vielä tänä vuonna, ensi vuonna haetaan lupaa. Puoliksi Hämeenkyrön ja puoliksi Ylöjärven puolella sijaitseva lava ehti olla jonkin aikaa myynnissä. Syksyllä Jussi Halla-aho joutui pariksi viikoksi ulos Kreikka-kirjoittelunsa vuoksi. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut palossa.
Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari on erotettu viiden kuukauden ajaksi. Tuli levisi nopeasti ohuesta laudasta valmistetussa rakennuksessa. Soini korosti kuitenkin, että päätöksen asiasta teki eduskuntaryhmä. Ryhmän rangaistuksen vastaanottaminen on Hirvisaaren mukaan täyden vastuun ottamista. Olen johtanut tätä puoluetta 15 vuotta enkä paljon tuulessa heilu. Hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoi STT:lle, ettei eduskunta voi erottaa avustajaa ilman tämän esimiehen eli kansanedustajan myötävaikutusta. Ehdotusta on pidetty rasistisena. Jäänpidätysrakennelmia suunnitellaan tällä hetkellä rakennettaviksi Moisionkoskeen ja sen yläpuolisiin koskiin, joihin jää luonnollisesti pakkautuu keväisin. Katsotaan, korjaantuuko tilanne syksyyn mennessä. Vähennykset toteutetaan toukokuun loppuun mennessä. Rakennelmien toimivuus on osoitettu, Kanadassa vastaavia rakennelmia on jo käytössä. Elämäntyö oli tässä, Koivisto huokaisi. Tämä oli väistämätöntä, asiakkaasta johtuvaa. Viimeiseksi omistajaksi jäi Reino Koivisto, joka oli tiistai-iltana palopaikalla seuraamassa lavan tuhoutumista. Hirvisaari oli hyväksynyt ratkaisun. DHL perustelee vähennykset Nokian muutoksilla. Pelastuslaitoksen päällystöpäivystäjän mukaan lavan kohtalo oli jo sinetöity, kun sammutusyksiköt pääsivät paikalle. Nykyään sekä Salon että Loimaan osavastuualueilla on omat johtokuntansa. Hirvisaaren mukaan hänen avustajansa ei ole ehdottanut kenellekään hihamerkkejä. Eronen oli pyytänyt poliisia tutkimaan, oliko Turun Sanomat syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen uutisoituaan hänen kirjoittamastaan hihamerkkiaiheisesta blogikirjoituksesta. Tehtävässä lisäselvityksessä vielä tarkemmin määritellään oikeat paikat ja rakennelmien muoto, kertoo Verta.
Nokian yt-dominoefektin yhtenä nappulana irtisanomisiin päätynyt DHL on saanut neuvottelunsa päätökseen. Nyt alkaa kaikista raskain odottaminen, sanoo pääluottamusmies Tuija Saaristo. huhtikuuta 2012 PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki
5669,12 3,082
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
Salon seutu Kotimaa Talous
Purevasti paikallista
Nokia Oyj Euribor 12 kk 1,37 3 kk 0,75
+2,56% +2,87% -0,00 -0,00
Jäänpidätysrakennelmat voivat laskea Salon kevättulvia metrin
Hanke on Suomessa ainutlaatuinen. Uuden hallintosäännön luon-
noksessa esitetään omaa johtokuntaa myös psykiatrian tulosalueelle, jossa suunnitellaan merkittäviä toiminnallisia uudistuksia. Hälytys palosta tuli viiden aikaan iltapäivällä. Uskelanjoessa maisemallisista syistä lähtökohtana on käyttää rakennelmissa luonnonkiveä, ja myös joen virkistyskäytölle pyritään aiheuttamaan mahdollisimman vähän haittaa, kertoo Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Olli-Matti Verta. Puoluejohtaja Timo Soini kertoi käyneensä kahdenkeskisen keskustelun Hirvisaaren kanssa ennen ryhmän kokousta. Hirvonen ilmoitti eronneensa puolueesta vastalauseena "toistuville hässäköille". En
näe ennalta, että hankkeessa olisi mitään syytä vastustamiseen, mutta mahdolliset valitukset voivat viivästyttää hanketta viisikin vuotta. Mallia haettiin Kanadasta.
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
DHL:n väellä alkoi piinaava odotus
Yhtiö irtisanoo Salosta 48 toukokuun loppuun mennessä.
suvi.kulla@sss.fi
Kommentoi
verkossa
tapani.mylly@sss.fi
SSS | TAPANI Mylly
SSS | SUvI KUllA
Uskelanjokeen rakennettavat jäänpidätysrakennelmat saattavat laskea tulevina vuosina Salonjoen kevättulvia parhaimmillaan jopa metrillä. Avustajan teksti oli Hirvisaaresta satiirinen ja kirjoitettu "pilke silmäkulmassa". Hirvisaari oli kieltäytynyt noudattamasta ryhmän enemmistön suositusta erottaa hihamerkkikirjoituksellaan kohua herättäneen avustajansa Helena Erosen. Esimerkiksi kesäkuussa 1997 lavan takaa löytyi polttopullo, jonka sytytysmekanismi ei ollut kuitenkaan toiminut. Eläkkeellä oleva Koivisto olisi halunnut siirtää lavan pyörittämisen nuorempiin käsiin. Vielä ei ole tiedossa, kuinka moni hakee siirtoa. DHL on tarjonnut Salon yksikön työntekijöille mahdollisuutta hakea uutta työtä yhtiön Vantaan ja Turun terminaaleista. Syyn tapahtumaketjuun Hirvisaari löytää vääristelevästä uutisoinnista: Kohu syntyi Turun Sanomien raukkamaisesti nimettömänä esiintyneen toimittajan tarkoitushakuisesti vääristellystä uutisoinnista, joka levisi koko mediakenttään. Hirvisaari on jo toinen ryhmästä määräajaksi erotettu.
"Yksityiskohtiin ei mennä"
Soini ei halunnut tarkemmin selittää, kuinka vakavasta luottamuspulasta on kysymys. Voi olla, että tämäkin on sellainen päätös, josta jotkut eivät tykkää ja vetävät omat johtopäätöksensä. Aluesairaalan johtava lääkäri Matti Helkiö esittää, että synnytykset ja lastenosasto siirretään Salosta Turkuun, kun Tyksin uusi sairaala valmistuu vuonna 2018. Hanke tarvitsee vesilain mukaisen luvan, jonka saamisessa menee ainakin vuosi. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko RuohonenLerner on perustellut ryhmän avustajalle ehdottamia potkuja sillä, että tämän kirjoittelu on
Hirvisaari: Rangaistus on kova, mutta hyväksyn sen
Rangaistus on kova, mutta hyväksyn sen. Jos vaurioita tulee, ne tietysti korvataan, lupaa Verta.
SSS | ASKo lEHToNEN
Perussuomalaiset erotti James Hirvisaaren määräajaksi
Jupakka avustajan kirjoittelusta johti luottamuspulaan eduskuntaryhmän kanssa.
STT | HANNU KUPARINEN
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä otti tiistaina kovat keinot käyttöön kiistassaan kansanedustaja James Hirvisaaren kanssa. Näin arvioidaan Ely-keskuksen teettämässä diplomityössä, jossa vertailtiin eri keinoja vähentää Salonjoen tulvintaa. Näin kirjoittaa kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) erottamispäätöksestään tiistaina illalla blogissaan Roisto ja rangaistus Uudessa Suomessa. Tiedän, kentällä on syntynyt keskustelua. Tutkinnanjohtaja Markku Kukon mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, joten esitutkintaa ei tehdä, Turun Sanomat kertoo.
Lehtikuva-arkisto/Markku Ulander
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri aikoo lopettaa Salon sairaalan ja muiden aluesairaaloiden omat johtokunnat. Putkosen mielestä tämä oli pahentanut tilannetta puhumalla julkisesti avustajan erottamisesta. Lavaa on yritetty polttaa aikaisemminkin. Legendaarisen keikkajärjestäjän Tauno "Tappi" Suojasen 1960-luvun lopussa perustaman lavan yhteydessä toimi kesäisin ohjelmailtoina myös kahvila, ravintola ja pubi. aiheuttanut vahinkoa puolueelle. Johtokunta kokoontuu seuraavan kerran vapun jälkeen.
Ei eroa ilman edustajan tahtoa
Kun Hirvisaari ei piitannut eduskuntaryhmänsä neuvosta erottaa avustajansa, Ruohonen-Lerner pisti tekeille selvityksen, voisiko eduskunnan hallinto purkaa avustajan työsuhteen. Eduskuntaryhmä perusteli päätöstään niukkasanaisesti "luottamuspulalla". Työntekijämme ovat huippuammattilaisia, eikä lähtevien pidä etsiä vikaa itsestään. Hän vetosi siihen, ettei ole keskustellut asiasta kummankaan kanssa. Meidän on sopeutettava toimintaamme vastaamaan
asiakkaan tulevaa tuotantomallia. Hänen kantansa on ratkaiseva. Olemme nyt kaksi vuotta seuranneet jäiden lähtöä. Hirvisaari on jo toinen ryhmästä määräajaksi erotettu. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti tiistaina, että muutosta ei viedä eteenpäin ennen kuin osavastuualueiden johtokunnilta ja psykiatrian tulosalueelta on pyydetty asiasta lausunnot. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 18. On hyvä, että tällainen mahdollisuus on olemassa. Tulevaisuudessa Salon, Loimaan ja Vakka-Suomen aluesairaaloilla olisi yksi yhteinen johtokunta. Salon osavastuualueen johtokunta askaroi parhaillaan suuren asian kanssa. Suomessa emme tiedä vastaavista aikaisemmista hankkeista. Kaikki on mennyt. Sairaanhoitopiiri valmistelee uutta hallintosääntöä, joka muuttaisi myös aluesairaaloiden hallintoa. Parhaimpina iltoina lava veti tuhansia asiakkaita. Hintapyyntö oli 250 000 euroa. Kaikkiaan tarkemmassa harkinnassa on yhdeksän kohtaa yläjuoksulla.
Salon aluesairaalan oma johtokunta aiotaan lopettaa
asko.lehtonen@sss.fi
Jos näyttää siltä, että koskien läheisyydessä ei ole esimerkiksi sopivia kutupaikkoja, voidaan rakentaa sorakkoja. Nyt ei jäänyt jäljelle muuta kuin suuri siivoustyömaa. Nykyisestä kolmesta osavastuualueesta muodostettaisiin uusi alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalue, jolla olisi johtokunta. Työnhaku Salossa on todella vaikeaa, kun työttömyysprosentti on jo nyt karmea, Saaristo miettii.
Samalla autetaan kalojen nousua
Verta kertoo, että samalla kun jäänpidätysrakennelmia rakennetaan, voidaan joessa tehdä tarvittavia kalataloudellisia korjauksia.
Moisionkoski on Salosta yläjuoksulle mentäessä ensimmäinen joen koski, johon jäänpidätysrakennelmia harkitaan. Bloginsa lopussa kansanedustaja kertoo tunnelmistaan ja antaa arvion toiminnastaan: Minulla on kuitenkin nyt levollinen mieli. On niitä ollut meikäläisenkin aikana kaikenmoisia tihutöitä. Palon syttymissyystä ei ollut vielä tiistai-iltana tietoa. Omasta kunniastaan huolestunut avustaja koki yhden tappion tiistaina, kun Turun Sanomat tiesi kertoa, ettei Varsinais-Suomen poliisilaitos ota käsittelyyn tämän lehdestä tekemää rikosilmoitusta. Yhtä haluton Soini oli lausumaan siitä, että Imatralla tunnettu puolueaktiivi Matti
Tuli vei palan suomalaista lavahistoriaa Kyröskoskella
STT | JANNE lINNovAARA, SAllA SAlMINEN
Osa suomalaista tanssilavahistoriaa haihtui tiistaina savuna taivaalle, kun maineikas Kyröskosken suurlava paloi poroksi Pirkanmaalla. Piirin hallitus toimii myös Vakka-Suomen alueen johtokuntana. Matkapuhelinjätin päätös lopettaa matkapuhelimien kokoonpano Salossa vähentää merkittävästi tuotannon vaiheita, mikä heijastuu myös varastoväen tarpeeseen. Yhteistyö jatkuu uuden palvelumallin mukaisesti, DHL Supply Chain Finland Oy:n toimitusjohtaja Magnus Nordberg toteaa yhtiön tiedotteessa. Olen tehnyt oikein.. Hirvisaarta tammikuusta lähtien avustanut Eronen oli ehdottanut blogikirjoituksessaan Suomessa asuville ulkomaalaisille hihamerkkejä poliisin työn helpottamiseksi. Jos kaikki menee hyvin, rakentamaan
voisimme päästä aikaisintaan vuonna 2014, kertoo Verta. Johtokunta ei viime viikolla hyväksynyt esitystä, vaan vaati joukon selvityksiä ja laskelmia muutoksen vaikutuksista. Määrän kuulimme nyt, mutta nimiä ei vielä tiedetä. Lisämaustetta soppa sai, kun julkisuuteen vuodatettiin perussuomalaisten puoluetoimistossa työskentelevän Matti Putkosen sähköpostiviesti Ruohonen-Lernerille. Koivisto muistaa myös muita polttoyrityksiä. Ryhmä erotti tämän viiden kuukauden ajaksi
Jatkuva säästötilaus (sis. huhtikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
Seniorin ei tarvitse tylsistyä
Salon ensimmäisillä ikäihmisten messuilla esiteltiin, mitä apua ja aktiviteetteja vanhuksille on tarjolla.
talvikki.salin@sss.fi
SAK:n Paananen pyrkii SDP:n puoluesihteeriksi
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
SSS | Talvikki Salin
Tämä on aivan mahtava tapahtuma. TällähetkelläPaananentyöskentelee SAK:n tiedotuspäällikkönä. Näytteilleasettajissa oli paljonerilaisiayhdistyksiä,kuten eläkeläis-japotilasyhdistyksiä, jotkakertoivat,millaisiaajanviettomahdollisuuksia ikäihmisille on tarjolla.Alanissi ja Eloarvelevat,ettäeläkeläisen onhelpompilähteäyhdistystoimintaan,joshänonollutsellaisessamukanajotyöelämässä. Lähdinihanmielenkiinnosta katsomaan, mitä kaikkea eläkeläisilleontarjolla,kertoi kiskolainenJaakko Raute. Evondos kehittelee kotiin saatavaa lääkkeidenjakelulaitetta, joka helpottaa lääkkeiden ottamisen muistamista.Palveluunkuuluumyös lääkkeidentoimituspakattuna ja viestintäjärjestelmä, jonka avullaomainenpysyytilanteen tasalla. EspoolainenPractitecOypuolestaanesitteliSenioriPC-palvelua,jonkasetoimarkkinoille vuonna 2009. Alus oli rantautumassa lauksissa esiintyy mustiin puettuhahmo,jollaonmus- Suomenlinnaan,kunsetörtatsilmätjavalkoisetpitkät mäsihuoltolaituriinkolmen solmunnopeudella.Alukseskasvot.(STT) sa oli kahdeksan matkustajaajakolmemiehistönjäsentä.Kukaaneiloukkaantunut Mies kuoli onnettomuudessa. SDP:ssä puoluesihteerit ovat viime aikoina viihtyneettyössäänvainyhden puoluekokouskaudenajan. Ikäsailähtemäänmukaan. Alkutiedon mukaan onVartija havaitsi 51-vuoti- nettomuuden takana ovat aan miehen elottomaksi en- teknisetsyyt.Sekäalusettä nen aamukuutta tiistaina. Maailmantalous kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna 3,5 prosenttia. putkaan Lahdessa Kustaanmiekan laivaliikenne Suomenlinnassa kesMies kuoli Päijät-Hämeen keytettiin lyhyeksi ajaksi poliisiaseman putkaan tiis- pelastustöidentakia. taiyönä. laituriin, Poliisi poisti nuken sunnuntainaaamuyöstä.Poliisi laivaliikenne pitää nuken ripustamista huonona pilana, rikoksena poikki Helsingissä sitäeitutkita. Vähitellen huomaaviettävänsäaikaavain kotisohvalla ja sitten sairasvuoteessa,Elohuomauttaa.
Monissa SDP:n ja SAK:n järjestötehtävissä kouliintunut Reijo PaananenpyrkiiSDP:n puoluesihteeriksi. TavanomaiseentapaanputTiistaisen Kymen Sanomi- kakuolemantutkiitoinenpoen mukaan luurankonukke liisilaitos.(STT) roikkui hirtettynä Mussaloon päin menevän rampin varressa. Teollisuusmaiden kasvu jää tänä vuonna 1,4 prosenttiin. Jos ei koskaan ole kuulunut mihinkään porukkaan, liittyminenvoituntuavaikealta.Se kannattaasilti,silläyhdistystoiminnastasaaitselleentekemistäjauusiaystäviä. Laiteontällähetkellätuotekehitys-jatestausvaiheessa. Ensi vuonna kasvu nopeutuu 4,1 prosenttiin. Myös salolainen SDP:n puoluevaltuuston varapuheenjohtajaSaija Karnisto onilmoittautunut mukaan puoluesihteerikisaan.(STT)
VR selvittää turvapäällikön auton käytön
VR selvittää viime viikolla irtisanoutuneen turvapäällikön autonkäytön.Turvallisuusjohtaja Yrjö Poutiainen kertoi tiistaina,ettäsisäinenselvitys tehdään mahdollisimman nopeasti.Senjälkeenarvioidaan, pitääkö asia viedään poliisin taiverottajantutkittavaksi. STT:n tietojen mukaan turvapäällikönarvellaankäyttäneenautoavapaamminkuin VR:nkäytäntösallisi.Työsuhteeseeneikuulunutautoetua. Markkinat vaativat säästöjä, mutta reagoivat kielteisesti, kun se hidastaa kasvua, Blanchard totesi. Kyllä meistä minun mielestäni huolehditaan, vaikka asiastaollaankinmontaamieltä.Toivottavastiniinonmyös jatkossa, ettei työttömyyden lisääntyminen saa aikaan mitäännotkahdusta. Erityisen tärkeänä Blanchard piti teollisuusmaiden sitoutumista julkisen talouden pitkän ajan tasapainotMääräaikaistilaus (sis. Valtiontaloudessatilanteen
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TTILAUSHINNAT 1.1.2012 alkaen. Vakautusjapankkienvahvistaminen ovat molemmat tarpeen,muttalyhyelläaikajänteellä ne hidastavat kasvua,Blanchardtotesi. Hän työskenteleevaltiovarainministeri Jutta Urpilaisenerityisavustajana. Kyllä minä haluaisin nähdä joskus jonkun ihmisen,silläasunyksin,eikä minullaolelapsiataiomaisia.
Tampereen areenahanke puidaan KHO:ssa
Tampereen kansi- ja areenahanke käsitellään vielä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.Valittajienmielestäsuunnitellutrakennuksetheikentäisivätasuinympäristöäjaalueen rakennustaiteellistaarvoa. Setuleemarkkinoilleensikeväänä, kertoo toimitusjohtaja Jyrki Niinistö. Nuken kädessä Lautta törmäsi olevaasalkkuakoristiteksti "Kellokäy". VR maksoi käyttämälleen turvapalveluyhtiölle vuosien ajan vuokraa maastoautosta, joka sopimuksen mukaan oli turvatoiminnan kenttäjohtoauto. Muun muassa salolaisen Evondos Oy:n pöydän ympärillä kävi vilkas liikenne. Enolevielätarvinnutmitään apuvälineitä,muttaeisitätiedä,koskatarvitsee.Yleensäluenvanhuspalveluistalehdestä, muttatäältäsaaasioistamyös henkilökohtaistatietoa,kuvaili salolainenAnneli Leino. Neuvoston puheenjohtajaSeppo Laitinen totesi, ettähänenmielestäänikäihmisenonSalossahyväolla. Samalla hän toi esiin huolensa siitä, että vanhainkoteja halutaan lakkauttaa. Kahvinkeittimen kokoisen laitteen kuva näkyy tietokoneruudulla.
IMF: Talouden vakautus hidastaa teollisuusmaiden kasvua
STT | HEikki kaRkkOlainEn
Kansainvälinen valuuttarahastoIMFnostitiistainamaailmantalouden kasvuennusteita. IMF ennustieuroalueenkokonaistuotannonsupistuvankriisimaiden painamana tänä vuonna 0,3 prosenttia ja kasvavan ensivuonna0,9prosenttia. Yrityksen kehittelemän jakelulaitteen pitäisi vähentää työtä ja helpottaa lääkkeen ottamisen muistamista. Mies oli elossa nukke järkytti autoilijoita vielävartijoittenöisellätarlauantainjasunnuntainvä- kastuskierroksella. Julkisentaloudenvakautus ja pankkien omien pääomien vahvistaminen jarruttavat teollisuusmaiden varovaisesti elpyvää kasvua. Suunnitelmaan kuuluu ratapihan päälle rakennettava monitoimihalli. laituri vaurioituivat törmäSairaankuljettajat kävivät yksessä.(STT)
Hirtetty nukke järkytti autoilijoita Kotkassa
Kivassa porukassa on kiva tehdä hommia, toteavat Halikon eläkkeensaajien puheenjohtaja Teppo Elo ja taloudenhoitaja Leena Alanissi. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ovat valittaneet Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys ja yksiyksityishenkilö.(STT)
Omaa tekniikkaa senioreille
Moni yritys esitteli messuilla ikäihmisten elämää helpottavaa tekniikkaa. klo 6.00-16.00 Viikonl. Moni eläkkeellejäävä ei usko tarvitsevansa tällaista, muttakunyhtäkkiäeivoikaan soittaa työpaikan atk-tukeen, tietokoneen käyttö voikin ol-
la vaikeaa. IMF arvioi sen hidastavan euroalueen kasvua karkeasti prosenttiyksiköllä.
ark ja vkl klo 06.00 11.00 Muut alueet: (ei Uusimaa) -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. 9% alv) 12 kk:n maksuerä 239,90 6 kk:n maksuerä 123,50 3 kk:n maksuerä 63,20
hoitamista vaikeuttaa markkinoiden paine välittömään budjettien tasapainottamiseen.Lisäongelmiasynnyttää niidenjossainmäärinskitsofreeninen toiminta. Silloin vanhenee turhan aikaisin, kun ei tiedä, miten aikansa kuluttaisi. Kävijöitäolireilutuhat,jatunnelmaolirennonvälitön. Uskon, että se tulee saamaanhyvänvastaanoton.Pitkäaikaissairaatjakotisairaanhoidontyöntekijätovatolleetjo hyvinkiinnostuneita. Se toimisi Tampereen jääkiekon keskuspaikkana ja monien muidenkinsuurtenyleisötapahtumien näyttämönä.Ratapihanpäälle suunnitellaan myös laajempaakantta,jonkapäälletulisi asuintaloja sekä toimisto- ja liiketiloja. Talouspolitiikassa etsitään Blanchardinmukaankeinoja tasapainottaa säästötoimien kielteisiävaikutuksia.Pitemmän ajan kuluessa säästöt vahvistavatteollisuusmaiden talouden kasvua. Hämeenlinnanhallinto-oikeushylkäsimaaliskuussakaikki kansihankkeen asemakaavasta tehdyt valitukset. IMF:n pääekonomistiOlivier Blanchard arvioi niiden hidastavantalouskasvuaeuroalueella yhteensä2prosenttiyksiköllä. Paananen lupaa sitoutua pitkäjänteiseen työhön. Sanotaan myös, että kotiin tarvittaisiin jotakin robotteja vanhuksia hoitamaan. Paananen, 47, on tähän asti ilmoittautuneista pyrkijöistä nimekkäin.Häntavoittelitehtäväämyöskaksivuottasitten, mutta hävisi kilvan ylivoimaisesti voittaneelle Mikael Jungnerille. Nykyään jokaisen täytyisi ollakuolemaansaastikotona.
Lyhyet
toteamassamiehenkuolleeksi. Ahlbomin haaveena on ollut päästä aikanaan Kajalakotiin,janytlaitostaollaan sulkemassa. lisenäyönäKotkassa. Turvapäällikkö oli ennen irtisanoutumistaanhyllytettynä VR:nturvatoimintaanliittyvän poliisitutkinnantakia.Hänei ole kommentoinut STT:lle autoonliittyviäasioita.(STT)
Hartiat nousivat iloisesti humpan rytmissä Salon seudun aikuisopiston lähihoitajaopiskelijoiden järjestämässä tuolijumppahetkessä.
Mutta minun mielestäni vanhainkodit ovat erinomaisia paikkojajaniihinpitäisipäästäsilloin,kunpystyyvieläjuttelemaan toisten kanssa, hän painottaa. Poliisiolihakenutvahvasti humalaisen miehen Lahden keskustasta poliisiasemalle selviämään maanantaina Sillankaiteeseen hirtetty iltapäivällä. 9% alv) 12 kk 269,00 6 kk 139,95 3 kk 72,90 1 kk 29,50
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
tamiseen ja velkaantumisen hillitsemiseen.VarsinkinYhdysvallatjaJapaniovattässä suhteessatehneetaivanliian vähän,hänhuomautti. Salonkaupunginvanhuspalveluiden ja kolmen vanhuspalveluhankkeenjärjestämillä messuillaoliesilläkotonaasuville ikäihmisille suunnattuja palveluita,toimintaajaarkea helpottavia ratkaisuja lähes 100näytteilleasettajanvoimin. 6
Keskiviikkona 18. En minäminkäänrobotinkanssa halua jutella. SuomentalouskasvaaIMF:n mukaantänävuonna0,6prosenttia.Kasvunopeutuuensi
la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00 Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7702 562 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo
vuonna1,8prosenttiin.Arvio onsamoillalinjoillavaltiovarainministeriön ennusteen kanssa. Muun muassa pertteliläinen Eeva Ahlbom sai Laitiselta tietoa vanhusneuvoston toiminnasta. Siihen kuuluu
Pertteliläinen Eeva Ahlbom kertoi Salon vanhusneuvoston puheenjohtajalle Seppo Laitiselle olevansa huolissaan vanhainkotien lakkauttamisesta.
Ihmiskontaktit ovat tärkeitä
Tapahtumassaesittäytyimyös muun muassa Salon vanhusneuvosto. Uutuutena meillä onmyösnäppäimistöjä,joiden näppäimet ovat aakkosjärjestyksessä. Tämäonensimmäinenkerta, kun tällainen tapahtuma järjestetäänSalossa.Tämäon nytopettelua.Muttayleisöäon mukanayllättävänhyvin,iloitsi yhdistyksen puheenjohtaja Teppo Elo. Pankkien omien pääomien vahvistaminen on Blanchardinmukaanongelmalähinnä Euroopassa.Seeivälttämättä vähennä luotonantoa, mutta kiristää lainamarkkinoita. Mies tarkasti itse turvapalvelujen laskut, joihin kyseinen autokinsisältyi. Meidän esitteemme ovat jomelkeinloppu,sanoiHalikon eläkkeensaajat ry:n taloudenhoitaja Leena Alanissi, kun SalonIkäinfo2012-messutolivatpäässeettiistainakunnolla käyntiinAstrum-keskuksessa. Ennusteita nostettiin hieman kautta linjan. Kymen Sanomat arvelee Suomenlinnan huoltolautta nuken liittyvän eri puolille törmäsi kovalla vauhdilla kaupunkia ilmestyneisiin laituriin Helsingissä tiistaisabluuna-maalauksiin.Maa- nailtapäivällä. Ikäihmiselle se voi ollahelpompihahmottaakuin perinteinen näppäimistö, kertootoimitusjohtaja Harri Väyrynen.
Salolaisen Evondos Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Niinistö näytti messuilla, kuinka aikaa vievää lääkkeiden jakelu käsipelillä on. Kovan luokan mahdollisena ehdokkaana pidetty Tage Lindberg ei ole toistaiseksi vahvistanut,lähteeköhänpyrkimään tehtävään. Lyhyellä ajallaneleikkaavat1prosenttiyksikönkasvusta. Maailmantalouden kasvua vetävät nousevat taloudet, joidenkasvupysyykarkeasti 6 prosentin vauhdissa. Ensi vuonnasevahvistuu2,0prosenttiin. Toivon todella, että tämä järjestetään uudelleenkin. Yhdistys esitteli messuilla aktiivista toimintaansa.
paitsi helppokäyttöinen tietokone, myös asennuspalvelu ja huolenpitopalvelu. klo 6.00-12.00 Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Avoinna ma-pe la su
klo 6.30-16.00 klo 7.00-12.00 klo 7.30-12.00
LT-LEVIKKI 21.459 kpl (LT-levikki 2011) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610 Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3970
PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2012 ISSN 0782-5404. Hän kertoo,ettätavoitteenaontullavalituksiuudelleenainakin
vielä vuoden 2014 puoluekokouksessa
Keinovalikoimaan kuuluvat tilaaja-tuottaja-malli sekä kolmannen sektorin ja yksityisten palveluiden parempi hyödyntäminen. Oikeusasiamies voi antaa kunnalle huomautuksen lain-
vastaisesta toiminnasta. Esimerkiksi pienissä kunnissa palveluiden tarve ja menot voivat vaihdella suuresti. Salon nostotalkoissa toivotaan lisäksi apuun paikallisia
yrityksiä. Tukena on kaupungin elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy:n Invest in -tiimi sekä Salon strategisen kehittämisen osaston viestintä ja markkinointi. Malleja voidaan testata Rehulan mukaan alueellisilla kokeiluilla. Lisäksi aluehallintoviranomaisilla on mahdollisuus määrätä kunnalle uhkasakko, jos se ei korjaa toimintaansa. Viime vuonna talo myytiin Sjöblomin lähisukulaiselle selvästi halvemmalla, 485 000 eurolla. Toivomus on, että mahdollisimman moni työllistäisi nyt uusia ihmisiä, Rantakokko sanoo.
Kommentoi
verkossa
Yritysten on saatava hyötyä
Headhunterin kautta löytynyt Seppo Pietarinen on vieraillut Salossa jo kolmesti, vaikka aloittaa tehtävässään 2. Kaikkiaan sosiaalibarometri antaa varsin myönteisen kuvan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta. Työstä on turha odottaa pikavoittoja. Seppo Pietarisen kokonaispalkka on 8 000 euroa kuussa. Heti seuraavana päivänä HOK-Elannon silloinen kiinteistöjohtaja Jari Leivo myi perheensä omakotitalon Sjöblomien perheyritykselle 650 000 eurolla. Pietarisen kielitaito on peräisin työvuosilta Kauko-Idässä. Määrärahojen riittämättömyys näkyy myös
eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtävissä kanteluissa. Matkan pää voi olla Kauko- tai Lähi-Idässä, PohjoisAfrikassa, Euroopassa, missä tahansa. sosiaalibarometri 2012 tehtiin vuodenvaihteessa. Barometrin mukaan sosiaalitoimessa alibudjetointi näyttää hieman vähentyneen viime vuosina, mutta terveyskeskuksissa lisääntyneen. Selvä enemmistö kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista arvioi rahojen riittävän
ainakin vielä tänä vuonna hyvin ja palveluiden pelaavan. Tavoitteena on yksikertaisempi järjestelmä, jossa ihmisiä ei pompoteltaisi luukulta toiselle. Se antaisi osviittaa esimerkiksi siihen, kuinka läheltä tai nopeasti palvelut tulisi saada. Töllin mukaan kansalaisista etääntyneet valtion palvelut saataisiin ihmislähtöisemmiksi muun muassa nykytekniikan avulla. Keskusta oli keskeinen tekijä, kun kunta- ja palvelurakenneuudistus käynnistettiin. Barometriin vastanneet arvioivat, että sosiaali- ja terveyspalveluiden taloudelliset resurssit ovat hyvät. Esitutkinnassa ei ole löytynyt mitään viitteitä siitä, että tekoihin liittyisi joitakin ulkopuolisia ihmisiä tai että äiti olisi osallistunut tekoihin. Hänet surmattiin teräaseella, ja lasten kuolinsyy on tukehtuminen. Puolue-elinten käsittelyn ohella lähes 30-sivuinen vaaliohjelmaluonnos menee internetiin, ja siihen toivotaan vappuun mennessä palautetta keskustalaisten lisäksi kaikilta muiltakin kansalaisilta. Monilla sosiaalijohtajilla on halua budjetoida tehokkaasti, Kiukas pohtii. MTV3 kertoi maanantaina, että entinen kansanedustaja ja Tuusulan kunnanvaltuutettu Juhani Sjöblom myi veljineen osuuskaupalle tontin Tuusulan kirkonkylältä tavaratalo Prismaa varten helmikuussa 2007. Laitoshoidon vähentäminen on tavoitteiden mukaista, Kiukas summaa.. Siksi myyntijohtajan on aivan aluksi selvitettävä Salon vahvuudet ja kilpailuedut tuotteistettava siis myytävänsä. se on tehty vuosittain vuodesta 1991 alkaen. Viime perjantaina tehtyä perhesurmaa tutkitaan kolmena murhana. huhtikuuta 2012
7
Salon uusi myyntijohtaja puhuu kotonaan kiinaa
"En lähtisi sillä brassailemaan neuvottelupöydässä".
vesa.kaivarainen@sss.fi
Keskusta turvaisi kuntapalvelut uudella lailla
SSS/Vesa Käiväräinen
SSS | VeSA KäIVäRäInen
Puolue kiistää vastustavansa kuntauudistusta.
STT | TIMO SIPILä
Keskusta rakentaa ensi syksyn kuntavaalikampanjansa visusti kuntien perimmäisten tehtävien ympärille. Hän on kiistänyt maksaneensa ylihintaa kiinteistöjohtaja Jari Leivolle. toukokuuta. Poliisi kertoi äidin kuolleen ensimmäisenä. Lainsäädäntö lähtee siitä, että kunnan on turvattava riittävät palvelut omalla alueellaan, muistuttaa Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääsihteeri Vertti Kiukas. Kansanedustaja Juha Rehula vertasi tarvittavien uudistusten laajuutta 40 vuotta sitten laadittuun kansanterveyslakiin. Ilman työtä oli yli 3 000 ihmistä jo ennen kuin Nokia kertoi vähentävänsä matkapuhelintehtaaltaan enintään tuhat henkilöä. Poliisi kertoi tiistaina, että kolmesta murhasta epäillään yhä isää. Tämä on kylmää matematiikkaa. Lisäksi Salon kauppakamari on luvannut maksaa myyntijohtajalle bonusta, jos tulosta alkaa syntyä. Sen lähtökohtana tulisi kuitenkin
Salolaisyrityksiä toivotaan talkoisiin
Salo päätti viime syksynä palkata myyntimiehen, koska kaupungin työllisyystilanne on sanalla sanoen karmea. Hänen vaimonsa on kotoisin Kiinasta, ja perheen kaksi poikaakin oppivat kielen äidinkielenään. Vaikka suuri kansainvälinen yritys päättäisi perustaa tänään yksikön Saloon, sen perustaminen kestäisi vähintään kuukausia. Sosiaalibarometrissa näkyy selvästi resurssien vähentäminen muun muassa vanhusten laitoshoidosta.
Ilm
ain
en
no
ut
a op
lve
lu
Tee päivän hyvä teko osta tai lahjoita
Raitalankatu 10 (02) 733 1890 Avoinna ark. Onko se suunnittelemassa laajentamista, ja osummeko me paikalle oikeaan aikaan. Tampereelta valmistunut kauppatieteiden maisteri on vienyt Iittalan ja Hackmannin tuotteita Thaimaahan ja vetänyt muun muassa Elcoteqin Shanghain yksikköä Kiinassa. Vastausprosentti oli 45. Rikoskomisario Juha Tuovinen Itä-Uudenmaan poliisista vahvistaa STT:lle, että he aikovat pyytää selvityksiä kaupoista. Rahojen loppuminen kesken voi kiristää esimerkiksi toimeentulotuen saamisen ehtoja ja estää sijaisten palkkaamisen terveyskeskukseen. Paljon ratkaisee yrityksen oma tilanne. Lapset olivat vuoden ja kolmen vuoden ikäisiä. Se, onko kaupoista syytä aloittaa esitutkinta, päätetään myöhemmin selvitysten perusteella. Samalla Tölli torjui käsitystä, että keskusta vain vastustaa keskeiseksi vaaliteemaksi nousevaa kuntauudistusta. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan esimerkiksi toimeentulotukea koskevia kanteluita tulee runsaasti. Päinvastoin se maksaa entistä enemmän, koska se johtaa siihen, ettei ennaltaeh-
HyVinVointipalVelUiden yKsi mittari
sosiaalibarometri kertoo hyvinvointipalveluiden tilanteesta ja kehityksestä. Taustatietoa sekä listoja kiinnostavista yrityksistä on koottu Salossa jo jonkin aikaa.
Listoja aletaan nyt käydä läpi Pietarisen kanssa, samalla kun myyntijohtaja käy keskusteluja salolaisten yritysten kanssa. Alibudjetointi ei säästä mitään. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Keskiviikkona 18. Puolueen kunta- ja aluetyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Töllin mukaan laki ei korvaisi nykyistä järjestelmää. Seppo Pietarinen muistuttaa myös realismista. Kisassa samalla viivalla ovat muut Nokia-paikkakunnat Espoo, Tampere ja Oulu. Barometrissa näkyy selvästi resurssien vähentäminen laitoshoidosta. Matka sujuu alta puolentoista tunnin, kun monta kertaa lyhyempi siirtymä kehä ykkösellä voi vaatia kolme varttia.
50 ihmistä, sellaisia pitää saada kaksikymmentä, että päästään tuhanteen, kaupunginjohtaja Antti Rantakokko lyö painetta Pietarisen niskaan. Välttämättä maantieteestä ei kannata edes puhua, vain maailmanlaajuisista yri-
tyksistä. Valtakunnalliseen kattojärjestöön kuuluu yli 200 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. 917, la 1014
www.lahetystorit.fi
käisevään toimintaan ole minkäänlaista määrärahaa. Silloin Seppo Pietarisen työmatka alkaa moottoritien sijasta Helsinki-Vantaan lentokentältä. Se olisi lähinnä periaatteellinen lähtökohta, jonka pohjalta määriteltäisiin ihmisiä lähellä olevat palvelut. Kela-korvauksia siirrettäisiin alueelliselle tasolle. Tölli korosti, että uudistus tulee toteuttaa laajalla parlamentaarisella yhteistyöllä. Käyn työhön draivilla ja uskoen itseeni. Se on peruste, jota emme hyväksy, Sakslin sanoo. Emme voi lähteä siitä, että tämä on joku mission impossible, hän miettii vuoden 2013 loppuun asti jatkuvaa urakkaansa.
Iso remontti terveydenhuoltoon
Palveluiden turvaaminen edellyttää keskustan mielestä kaksitasoista mallia, jossa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut voidaan hoitaa laajempien kokonaisuuksien piirissä. Yhteistyötä tehdään myös Turku Science Parkin kanssa. Ensi vuotta kohti näkymät synkkenevät hieman. Niissä kunnat hyvin usein sanovat, että heillä on liian vähän henkilöstöä. Samalla paukkuja on ohjattu esimerkiksi vanhusten palveluasumiseen ja kotipalveluun. Hyvää ei saada halvalla. Aivan yksin myyntimies Pietarista ei lähetetä tekemään ihmeitä. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) pitää selvänä, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon menoja voida budjetoida eurolleen. Laitoshoitoa on leikattu niin vanhuksilta, päihteiden käyttäjiltä kuin vammaisiltakin. Tärkeintä on saada tuloksia. Pietarisen mukaan yritys
muuttaa Saloon vain, jos se saa siitä konkreettista hyötyä liiketoiminnalleen. Pohjatietojen keruun jälkeen suunta otetaan maailmalle. Minä osaan kieltä melko hyvin, mutta tulen aina puhumaan länsimaisittain. (STT)
STT | PIRITTA RAUTAVUORI
Moni kunta varaa edelleen liian vähän rahaa pakollisiin sosiaali- ja terveysmenoihinsa, vaikka tietoinen alibudjetointi on lainvastaista. Tuoreen sosiaalibarometrin mukaan noin 20 prosenttia kuntien sosiaalitoimen johtajista ja lähes 30 prosenttia terveyskeskusten johtajista kertoo, että menoja on tietoisesti budjetoitu alakanttiin viime ja tänä vuonna. Juhani Sjöblomin mukaan asunnon huomattavasti alhaisempi kauppahinta selittyy asuntojen hintojen romahduksella 2000-luvun loppupuolella Tuusulassa. En lähtisi sillä brassailemaan neuvottelupöydässä, Pietarinen myöntää. Jos uusi yritys työllistää
Myyntijohtaja Seppo Pietarinen ei pidä työmatkaa Helsingistä Saloon pahana. Pietarisen pitäisi hankkia rakennemuutoksen runtelemaan Saloon uusia yrityksiä ja työpaikkoja maailmalta. Tarvitaan rahoitusuudistus, jolla päästään nykyisestä monikanavaisesta rahoituksesta kohti yksikanavaisempaa mallia. Silti palveluihin varataan budjeteissa liian vähän rahaa. olla pelkän kuntarajojen muutosten sijaan ihmisten tarpeista lähtevä näkökulma.
Salon kaupungin uuden myyntijohtajan Seppo Pietarisen, 46, kotona Helsingissä puhutaan kiinaa. (STT)
Moni kunta budjetoi tahallaan alakanttiin pakollisia menoja
Rahojen loppuminen voi merkitä tappelua toimeentulotuesta.
SSS-arkisto/Sami Kilpiö
Bulevardin perhesurmien motiivi yhä epäselvä
Poliisin mukaan Helsingin Bulevardin perhesurmien motiivi on yhä epäselvä. Kaupunki varasi myyntimiehen palkkaukseen 130 000 euroa. Kuusi viime vuotta Seppo Pietarinen on työskennellyt eri tehtävissä Fintrassa, joka auttaa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään. Kysely lähetettiin kuntien sosiaali- ja terveysjohdolle sekä Kelan toimistojen ja TE-toimistojen johtajille. Ytimenä olevan peruspalveluiden turvaamisen välineeksi se esittää lähipalvelulakia. Myös ohjelman aineksia kerättiin vastaavanlaisella kyselyllä.
Valtion palvelut ihmisläheisimmiksi
Keskustan vaaliohjelmaluonnosta tiistaina Helsingissä esitellyt Tölli katsoo, että uuden lain ei tulisi koskea vain kuntien peruspalveluja, vaan myös valtion paikallishallintoa. Hänen mielestään budjetoinnin olisi oltava sen verran väljää, että rahaa riittäisi myös ennaltaehkäisevään toimintaan. Hän sanoo haluavansa päästä työhön nopeasti kiinni. Niissä on hyvin usein kyse siitä, että päätöksenteko viipyy kauemmin kuin laki sallisi. Aivan aluksi yritys pitää saada käymään Salossa ja sitten saada se jäämään.
Poliisi kiinnostui HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajasta
Poliisi kiinnostui HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan ja Tuusulan kuntapäättäjän asuntokaupoista, kertoi MTV3. Hänen mukaansa kunnan toiminnasta kannattaa tarvittaessa kannella aluehallintovirastoon, jonne valvonta ensisijaisesti kuuluu. Toukokuussa alkaa uusi pesti. Barometrin toteuttaa nykyisin Suomen sosiaali- ja terveys ry
Hän sanoi hetken asiaa pyöriteltyään antaneensa sen itse itselleen militanttina nationalistina.
Discovery viimeistä kertaa ilmassa
Suuri määrä ihmisiä saapui seuraamaan sukkulan lentoa.
WASHINGTON | STTPÄIVI SINISALO
Avaruussukkula Discoverya juhlittiin tiistaina Washingtonissa ja Virginiassa kuin palvottua rock-tähteä. Poika on erittäin pätevä. Ylilento ja laskeutuva konekaksikko oli todella uljas näky.
Viimeiset matkat edessä vihdoin sen viimeisen matkan
kuljetuskoneen selässä, iloitsi Virginiassa asuva Steven Brenner.
Muutkin avaruussukkulat lähtevät pian viimeisille matkoilleen. Palkinnon saivat ensimmäistä kertaa myös pelkästään netissä toimivat mediat, Huffington Post ja Politico. Arvostetun journalismipalkinnon sai AFP:n kuvaaja Massoud Hossaini Afganistanissa otetusta sotakuvasta. Hän kuvaili itseään tekstissään militantiksi nationalis-
tiksi. Oikeuden kokoonnuttua uudestaan Breivikille myönnettiin lopulta normaalista poiketen lupa lukea selvityksensä paperista. Kukaan ei ole vielä sytyttänyt. Äärioikeistolaisen retoriikan täyttämän tekstin läpikäynti venyi lopulta kaavaillun puolen tunnin sijaan reiluksi tunniksi. Hän piti tekoaan brutaalina, mutta sanoi puolustaneensa kansaansa, ja sanoi olevansa valmis tekemään kaiken uudelleen. Kaikkein arvostetuin palkinto eli niin sanottu julkisen palvelun Pulitzer meni Philadelphia Inquirerille. Udvar-Hazy -keskuksessa aiemmin ollut, testilentoja tehnyt Enterprise siirretään museoon New Yorkiin ja Endeavour Los Angelesiin. Breivik käytti mahdollisuutensa lukemalla kokonaisuudessaan vankilassa kirjoittamansa 13-sivuisen kirjallisen selvityksen. Kuljetuskone lensi kunniakierroksensa matalalla, noin puolen kilometrin korkeudessa pääkaupungin ja sen tärkeimpien muistomerkkien yllä. Yksi syy
tähän on kaupungistuminen. Olen tehnyt Euroopan toisen maailmasodan jälkeisen historian näyttävimmän attentaatin. Morsiamen täytyy olla kaunis, koulutettu, hoikka ja ainakin 157 senttiä pitkä.
Valheet vesittävät bisnestä
Hossainin yritys saa jatkuvasti lisää kilpailijoita. Viime viikolla alkanut tulitauko on pitänyt paikoin. Väkivaltaisuudet jatkuvat muun muassa Homsissa, Hamassa, Idlibissä ja Daraassa, josta kansannousu sai alkunsa yli vuosi sitten. Uskon, että tuomioistuin myös siihen päätyy, Löken totesi.
Lehtikuva/AFP Photo/Heiko Junge
Lyhyet
Australia vetää joukkonsa Afganistanista etuajassa
SydNey. Katot, puistot, rannat ja sillat olivat täynnä ihmisiä, jotka ottivat sukkulan vastaan hurraten, taputtaen ja räiskimällä tuhansia kuvia. Avioliittovälittäjiä tarvitaan, koska sukujen kesken ei ole enää samanlaisia verkostoja kuin ennen. Viime vuosina avioliittobisneksessä on ilmennyt entistä enemmän väärinkäytöksiä. Jos rauhanomainen vallankumous ei ole mahdollinen, väkivaltainen kumous on hänen mielestään ainoa mahdollisuus. Discovery kiersi maan 5 830 kertaa.
Seitsemänvuotias Jason pinnasi koulusta, mutta isän luvalla ja hyvästä syystä. Hän vertasi kuitenkin "monikulttuurisuuteen aivopestyä" sosiaalidemokraattista nuorisojärjestöä AUF:ää natsi-Saksan Hitlerjugendiin. Eronneet tulevat sitten luoksemme, jotta etsisimme uuden puolison, Hossain kertoo. Kaikkiaan 32 australialaista on saanut surmansa maan Afganistan-operaatiossa. Le Parisien -lehden mukaan Chiracin puoliso Bernadette on kuitenkin luvannut tukea Sarkozya sunnuntain vaaleissa (STTAFP)
Avaruussukkula Discovery teki jäähyväislentonsa rahtikoneen reppuselässä.
"Järjestetty avioliitto on luja kuin kallio"
Bangladeshilainen avioliittovälittäjä ei usko rakkauteen.
dHAkA | STTAFP
Bangladeshilainen avioliittovälittäjä Kazi Ashraf Hossain uskoo järjestettyyn naimakauppaan. Olen pyytä-
nyt yhden tunnin, Breivik perusteli.
Ei uskonut selviävänsä
Lounastauon jälkeen syyttäjä Inga Bejer Engh aloitti Breivikin perusteellisen kuulustelun, jonka on määrä jatkua maanantaihin saakka. Islamilaisella miehellä on itsellään jo kaksi vaimoa ja kuusi lasta. Häneltä kysyttiin, mistä hän sai oikeutuksen "puolustaa Norjan kansaa". Tämä on surullista, Helen Dillard sanoi pyyhkien samalla silmiään. YK on vedonnut sekä presidentti Bashar al-Assadin hallintoon että kapinallisiin, jotta taistelut saataisiin päättymään. Chirac on tosissaan, kun hän sanoo äänestävänsä sosialistien ehdokasta Francois Hollandea, Barre vakuutti Le Parisien -lehdelle. Lökenin mukaan Breivik tajusi, mitä teki. Aiemmin Australia on kaavaillut joukkojensa pysyvän Afganistanissa vuoteen 2014 saakka. AU ilmoitti suunnittelevansa kaappauksen johtajille muun muassa matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämistä. Välittäjä ottaa avioliitosta 9003 000 euroa. Erityisesti tällaisessa tapauksessa, jota on niin vaikea ymmärtää, Löken totesi STT:lle päivän jälkeen. Hän kokee, että asiakkaat häpeävät avioliittovälittäjän käyttämistä. Discoveryn määränpäänä on Washingtonin kupeessa, Virginiassa sijaitseva Smithsonian -instituutin ilmailumuseo. Hän sanoo menneensä toisen kerran naimisiin ensimmäisen vaimonsa suostumuksella. Gillard odottaa Afganistanin presidentin Hamid Karzain ilmoittavan lähikuukausina maakunnan turvallisuusvastuun siirtymisestä afgaaneille. Välittäjän on vaikea tarkistaa taustoja. Kuvassa tyttö itkee pelokkaana itsemurhapommituksen jälkeen Kabulissa. (STTReuters AFP)
Pulitzer-palkinto ensimmäistä kertaa uutistoimisto AFP:lle
Anders Breivik luki oikeussalissa vankilassa kirjoittamansa 13-sivuisen kirjallisen selvityksen.
"Militantti nationalisti"
Oikeudenkäynnin toisena päivänä nähtiin dramatiikkaa jo ennen Breivikin kuulemista. Hossain on toiminut alalla melkein 40 vuotta, ja hänen kerrotaan saattaneen yhteen noin 10 000 pariskuntaa. Pääsihteeri Ban Ki Moonin mukaan Syyriaan tarvitaan myös arvioitua enemmän tarkkailijoita. (STTAFP)
YK haluaa Syyriaan arvioitua enemmän tarkkailijoita
BeIrUT/dAmASkOS. Sen pitäisi olla paikoillaan syyskuussa. Hossain on julkkis ja ihailtu vaurautensa takia, mutta ai-
van onnellinen hän ei ole. Yrityksen kalustoon kuuluu muun muassa brittiläinen Centurion-vaunu sekä neuvostovalmisteinen T-55. Jäähyväismatkansa se teki maaliskuussa viime vuonna. Yli tuhat Israelin vankiloissa oleva palestiinalaisvankia aloitti tiistaina syömälakon. Syömälakon aloitus oli ajoitettu palestiinalaisalueilla vietettyyn vankien päivään. (STT AFP)
Yli tuhat palestiinalaista aloitti syömälakon
JerUSALem. Pääosa Australian 1 500 sotilaasta on sijoitettu Uruzganin maakuntaan. Pelkkä ajelu maksaa 280 euroa, auton ryttääminen lähes toisen mokoman. Jos on ollut huono päivä, se on melko hyvä tapa lievittää stressiä, Christchurchissa toimivan yrityksen omistaja Jonathan Lahy-Neary vakuuttaa. Kymmenen vankia on ollut
DiScoveryn pitKä ura
Discovery lensi neitsytlentonsa elokuussa vuonna 1984. Kyseessä ei tietenkään ollut avaruuslento, vaan sukkula matkasi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan erikoisvalmisteisten Boeing 747 -lentokoneen reppuselässä. Ranskalainen uutistoimisto AFP sai ensimmäistä kertaa Pulitzerpalkinnon. (STTAFP) syömälakossa useita viikkoja. Discovery päätyy näytille museon jättimäiseen lentokonesaliin, Udvar-Hazy -keskukseen, ei siis Washingtonin keskustassa olevaan ilmailumuseoon. Australia aikaistaa joukkojensa vetäytymistä Afganistanista. YK aikoo pyytää EU:lta lentokoneita ja helikoptereita Syyria-operaatioon. YK:n turvallisuusneuvoston on määrä pohtia asiaa keskiviikkona. Ryttää auto tankilla
CHRISTCHURCH. (STTAFP)
Lehtikuva/AFP Photo/Marty Melville
Vinkkaa juttu!
(02) 770 2314
Breivik jatkoi poliittista julistustaan
Joukkosurmaaja ei uskonut selviävänsä iskupäivästä.
STT | TANeLI mÄNNIkkÖ
Tiistaina Norjan joukkosurmaajalla Anders Behring Breivikillä oli ensimmäinen mahdollisuus perustella tekojaan tuomioistuimen, omaisten ja toimittajien edessä. Hossainin arkistossa on tuhansia valokuvia miehistä ja naisista, jotka etsivät puolisoa. Hän kuvaili itseään äärinationalistiksi ja piti tekojaan itsemurhaiskuna. Oikeudenkäynnin alkua siir-
rettiin tuomioistuimen kaikkien osapuolten vaadittua yhden lautamiehen vaihtoa. Israelissa istuu telkien takana kaikkiaan noin 4 700 palestiinalaista. Tiistaina syyttäjä esitti kysymyksiä muun muassa Breivikin koulutuksesta, yrityksistä ja poliittisesta aktiivisuudesta.
Breivik vastasi rauhalliseen sävyyn, toisinaan hymyillen, kun häneltä kysyttiin radikalisoitumisesta ja sen syistä. Sekä puolustus että syyttäjä vetosivat kuitenkin sen puolesta, että Breivik saisi lukea koko valmistelemansa tekstin. Pääministeri Julian Gillardin mukaan lähes kaikki australialaiset poistuvat maasta ensi vuoden aikana. Hänen mielestään rakkausavioliitot ovat huteralla pohjalla. Nettimediat ovat voineet tavoitella palkintoa kolme vuotta. Täydellistä sulhasta tai vaimoa ei kuitenkaan aina löydy, vaikka olisi rahaa. En ole koskaan itse pyytänyt viittä päivää. Näkemykseni mukaan hän myös tajusi tekojensa seuraukset. Esimerkiksi eräs Britanniassa työskentelevä mies on juuri kieltäytynyt ottamasta ketään ehdokkaista. Suurin osa odottaa oikeudenkäyntiä tai on tuomittu turvallisuusrikoksista. Järjestetty avioliitto on luja kuin kallio, koska se on kahden perheen, kahden suvun liitto. On tärkeää demokratialle, että kaikki saavat kertoa oman kantansa asiasta. Ranskan entinen presidentti Jacques Chirac ei äänestä presidentinvaaleissa puoluetoveriaan Nicolas Sarkozya. Sotilaat kaappasivat viime viikolla vallan GuineaBissaussa ja pidättivät maan pääministerin Carlos Gomesin, väliaikaisen presidentin Raimundo Pereiran sekä useita ministereitä. Uskon, että hän ymmärsi mitä hän teki. Ban sanoi tiistaina, että suunnitelma 250 tarkkailijan lähettämisestä Syyriaan on riittämätön. Se on sukkuloista eniten käytetty. Pääministeri Gillard arvioi Afganistanin omien joukkojen olevan nyt valmiita ottamaan turvallisuuden vastuulleen jo aiemmin. (STTAFPReuters)
Afrikan unioni rankaisi GuineaBissaussa vallan kaapanneita
AddIS ABeBA. En uskonut selviäväni siitä päivästä, Breivik totesi. Breivikin mahdollisuutta esitellä ideologiaansa oikeudessa on kritisoitu, mutta Utöyasta hengissä selvinneen Stian Petter Lökenin mukaan oli tärkeää, että hän sai puheenvuoronsa. On luonnollista, että perhe haluaa kauniin tytön, Hossain sanoo pääkaupungissa Dhakassa. Breivik arvosteli mediaa, eikä hänen mielestään Norjassa tai Euroopassa ole todellista demokratiaa. Tämä on viimeinen kerta, hän tiesi. Breivik kertoi muokanneensa tekstiä siten, että se ottaisi huomioon kuolleiden omaisten
ja iskuista selviytyneiden tunteet. Atlantis, joka teki sukkulahistorian viimeisen lennon, jää Nasalle Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan. Maassa on nyt YK:n kuusihenkinen etujoukko, jossa on Ylen mukaan yksi suomalainen. Samalla järjestö ilmoitti kaavailevansa pakotteita GuineaBissauta vastaan ja suositteli Länsi-Afrikan maiden talousjärjestölle Ecowasille samaa. Lahy-Nearyn mukaan tankkeja on maailmalla runsaasti kaupan, vaikeampaa on ollut niiden maahantuonti Uuteen-Seelantiin. Tuomari kehotti Breivikiä useaan otteeseen tiukkaan sävyyn tiivistämään puhettaan. Atlantis saadaan näytille vasta ensi vuoden alussa.
Chiracin kerrotaan äänestävän Hollandea
PArIISI. Mutta olen iloinen, että näin sen. Vaihteisiin tottuminen vei jonkin aikaa, mutta sen jälkeen kyyti oli mahtavaa, kuvaili kanadalainen turisti Neil Carr kokemustaan Halpaa lystiä tankkikyyti ei ole. Sukkula vietti avaruudessa yhteensä 365 päivää, 22 tuntia, 39 minuuttia ja 29 sekuntia. Olen löytänyt puolison niin monelle, vaikka joidenkin vanhemmat olivat jo menettäneet toivonsa. Lehti sai tunnustuksen kirjoittelustaan kaupungin kouluissa esiintyvästä väkivallasta. Kymmenettuhannet sukkulaintoilijat hakeutuivat jo varhain parhaille katselupaikoille nähdäkseen sukkulan viimeisen lennon. Toivon nyt vain kunnollista oikeudenkäyntiä, ja että hän saa rangaistuksen, joka on oikeudenmukainen. Näin kertoo Chiracin ystävä, historioitsija Jean-Luc Barre, joka on auttanut ex-presidenttiä muistelmien kirjoittamisessa. Sulhanen ei olekaan niin varakas kuin on luvattu tai morsian on kerrottua iäkkäämpi. Discoveryllä tehtiin kaikkiaan 39 avaruuslentoa. Tämä on yhden aikakauden loppu: olen nähnyt sukkulan nousun, laskeutumisen ja nyt
Lehtikuva/AFP Photo/Brendan Smialowski
NeW yOrk. Tuhannet Länsirannan ja Gazan kaistaleen asukkaat osallistuivat päivän protesteihin, joilla osoitettiin solidaarisuutta Israelin vangitsemille palestiinalaisille. Tanks for Everything ("Tankkeja joka lähtöön") antaa ihmisten ajaa maksusta aidolla panssarivaunulla lisämaksusta tankilla saa kaasutella henkilöauton yli. Afrikan unioni (AU) sai tiistaina tarpeekseen länsiafrikkalaisessa GuineaBissaussa vallan kaapanneiden sotilaiden piittaamattomuudesta ja erotti koko maan toistaiseksi järjestöstä. Muutama sata on kuitenkin vangittu määrättömäksi ajaksi ilman syytteiden nostamista. Uusiseelantilaisella yrityksellä on tarjolla vaihtoehto niille, jotka ovat kokeilleet jo melkein kaikkea. Breivik korosti odotetusti oikeutettuna pitämäänsä taisteluaan monikulttuurisuutta vastaan. Olen nähnyt tuhansien rakkausavioliittojen hajoavan häiden jälkeen. Lisäksi pari tuhatta vankia kieltäytyi aterioista päivän ajan. Mutta minua tuskin koskaan kutsutaan heidän häihinsä.. Lautamies oli Facebook-kommentissaan maininnut kuolemanrangaistuksen olevan ainoa oikea tuomio tapauksessa. huhtikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Ahdistaako. Kolme sukkuloista
viedään museoihin eri puolille maata, ja yksi jää Nasan tiloihin. Meille maine on kuitenkin tärkein. Jos tapahtuisi yksikin
isompi moka niin asiakkaat kaikkoaisivat, Hossain toteaa. 8
Keskiviikkona 18
Pakasteesta otetun juuren on annettava tekeytyä muutaman päivän, ennen kuin se kuplii kunnolla. Lisää vesi, kumina, suola ja leseet. uitu alentaa veren kolesterolipitoisuuksia estämällä ruuasta saatavan kolesteK rolin imeytymistä. Paistaminen sähköuunissa Paista reikäleipiä 250-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tämä ehR käisee kakkostyypin diabeteksen kehittymistä. Leivät ovat kypsät, kun ne kumisevat pohjasta koputeltaessa. Ristikuvio hälvenee tai häviää, kun taikina on noussut leipomiseen sopivaksi. Painele taikina kiinteäksi kaksin käsin. Pistele ennen paistamista. Eri juuriin leivottuja leipiä on kiva maistella, sillä niissä on makueroja. Sirpa Päärni keittää hellalla leipäpuuroa: ruisleivän kuivia kanni-
koita, puolukoita, vettä ja sokeria. Sähköuuni on kypsentänyt Emma Pikkaraisen leipomat reikäleivät ja limput kaikkien maisteltavaksi. Lisää sokeri ja tarkista maku. Nosta taikinaa ruisjauhoilla jauhotetulle leivinalustalle. Siksi rukiin syönti helpottaa painonhallintaa. Tekee mieli kokeilla leipomista. Tarvittava jauhomäärä on yhteydessä jauhojen laatuun: karkeat jauhot turpoavat hienoja hitaammin. Juureen leivotun leivän leipomisessa vierähtää pari päivää, mutta taikina ei vaadi niiden aikana kovin suurta huomiota. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikko-
Keskiviikkona 18. Jauhot imevät vettä hiljalleen, ja löysältä vaikuttava taikina saattaa muutamassa minuutissa turvota riittävän tai liian kovaksi. itaasti imeytyvä, kuituinen hiilihydraatti pitää verensokerin pitkään tasaiseH na. Lisää jauhoja vähän kerrallaan taikinaa alustaen. Kotona juurta voi säilyttää ohuelti taikina-astian reunoilla, pakasteessa tai jääkaapissa, jossa se säilyy enintään neljä viikkoa. Reikäleivät voi paistaa haaleammassa jälkilämmössä.. Lämmintä ja hyvää! Ellen paljastuu intohimoiseksi ruisleivän syöjäksi. Lisää puolukat ja anna kiehahtaa. Jos puuro tuntuu liian paksulta, lisää kuumaa vettä.
Miltä maistuu. Paista reilu tunti. Varaa riittävän iso astia, sillä juuri kuplii voimakkaasti. Päärni innostui alkuvuodesta leipomaan saaristolaisleipää ja nyt hän haluaa oppia tekemään hapanleipää, jollaista isoäitikin leipoi. leivän pinta repeilee Lähde: Maa- ja kotitalousnaiset Jos leipä ei ole kohonnut ennen uuniin laittoa tarpeeksi, se jatkaa kohoamistaan uunissa. Kosken leipomossa leivotaan päivittäin, joten juuri on hereillä. Ruisleivässä rukiin osuuden on oltava vilja-raakaaineista vähintään puolet.
Makumuistoja koulusta ja isoäidiltä
Illan aikana rukiiseen perehdytään monipuolisesti. Toinen päivä Ota juurta talteen noin kaksi desilitraa ja laita se jääkaappiin tai pakastimeen seuraavaa leipomiskertaa varten. Leivälle ei tarvita edes voita.
Leipäpuuroon kelpaavat kuivuneet ruisleivän kanníkat.
LEIPÄPUURO 1 l vettä 300400 g kuivuneita ruisleivän palasia 4 dl puolukoita tai 2 dl puolukkasurvosta 12 dl sokeria (suolaa) Keitä ruisleivän palasia hiljalleen vedessä kannen alla kunnes ne pehmenevät. Mmmmm, naiset hyrisevät Maa- ja kotitalousnaisten ruisleipätalkoissa Perttelin seurakuntatalolla. Lisää kulhoon jääneeseen taikinajuureen suola ja alusta ruisjauhoilla sen verran, että taikinasta tulee sopivan kiinteää. Kokonaan taikina ei irtoa, sillä rukiin sitko ei ole vehnän veroinen. Yleensä se vaatii kaksi pesällistä puita. huhtikuuta 2012
9
keittiö
n Tuottaja Anneli Kajander-Ekström (02) 7702 330
RuKiissa on Paljon Hyvää
Rukiin kuitu parantaa vatsan toimintaa. Jatka paistamista puolisen tuntia. Paista uunissa 225 asteessa noin seitsemän minuuttia. Kuoren ja leivän väliin muodostuu ilmatasku Pistele leipä hyvin ennen paistamista. Tasoita taikinan pinta ja painaa siihen kämmenselällä risti. Runsas rukiin syöminen voi vähentää riskiä sairastua suolisto- tai rintasyöpään. Kaupan leipä ei maistu samalle, ja itse leivotusta tiedät, mitä syöt. Paista limppuja 250 asteessa 20 minuuttia ja laske lämpö 200 asteeseen. Pilaantuneen juuren tunnistaa tympeästä hajusta, kun tuore juuri haisee raikkaan happamelta. Helppoa ja hyvää maidon kera. Riitta Siikarla leikkaa haaleasta reikäleivästä reheviä siivuja. Jätä velli huoneenlämpöön vedottomaan paikkaan käymään 12 vuorokaudeksi. Itse tehty ruisleipä maistuu aivan ihanalta, hän hehkuttaa.
H
Perinteisen ruisleivän kohottamiseen käytetään hiivan sijasta hapanjuurta. Esimerkiksi salolainen Kuiron leipomo myy juurta myymälöissään, mutta varaus on tehtävä edellisenä päivänä.
Kuvat: SSS/Anneli Kajander-Ekström
Voi sulaa haalealle ruisleipäsiivulle.
Ruisleivissä on eroja
Tämä on hirveän löysää, mutta tuntuu kädessä ihanalta, Arja Heinonen nostelee kättään leipätaiki-
nasta. Sekoita joukkoon ruisjauhoja vähän kerrallaan ja vaivaa, kunnes taikina alkaa olla raskas ja tiivis. leipä murenee Syynä voivat olla liian karkeat jauhot tai liiallinen määrä jauhoja. Leipomisesta tykkäävä nainen on hakeutunut kurssille saadakseen itselleen taikinajuuren. Viemisinä naisilla on leipätaikina, joka leivotaan ja paistetaan vasta kotona sekä rasiallinen juurta. Jos leipä on kohonnut pitkän aikaa, taputtele leivät tiiviiksi ennen uuniin laittamista.
RUISLEIPÄ 4 limppua tai 56 reikäleipää 1½ l haaleaa vettä 2 dl taikinajuurta noin 2 kg ruisjauhoja 34 tl suolaa Ensimmäinen päivä Sekoita kädenlämpöiseen veteen leivän juuri ja vatkaa sekaan ruisjauhoja niin paljon, että syntyy sakea velli. Kiertoilmauunissa voit paistaa kerralla monta pellillistä.
SSS | AnnEli KAjAndEr-EKSTröm
aalea ruisleipä, sipaisu voita ja reilu haukkaus. Jos menee pieleen, menköön, hän kuittaa. Takana Sirpa Päärni (vas.) ja Orvokki Tuomisalo.
näinKin voi Käydä
Taikina ei kohoa Syynä voi olla kylmyys, veto, liian lyhyt kohotusaika, huonosti toimiva juuri, liian kova taikina. Orvokki Tuomisaloa kiinnostaa leipä, jossa ei ole hiivaa. Ruisleivän leipominen ei ole rakettitiedettä, eikä tässä pyritä täydelliseen ulkonäköön. Peitä astia leivinliinalla. leivän pohja repeilee Leivinuunin arina on liian kuuma. Monen mielestä leivästä tulee sitä maukkaampaa, mitä löysemmäksi taikinan jättää. Järjestössä halutaan näyttää, että ruisleivän tekeminen ei ole vaikeaa sähköuunissakaan. Alusta, kunnes taikina alkaa irrota astian reunoista ja käsistä. Sitten voi tehdä omia variaatioita ja sekoittaa joukkoon marjoja, yrttejä tai kuminaa. Myös lämmin vesihaude on hyvä lämmön lähde. Kauli palat hyvin ohuiksi näkkileiviksi. Ei tarvitse olla monta päivää matkoilla, kun ruisleipää on jo ikävä. Lähde: Maa- ja kotitalousnaiset
Vinkkaa herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi MAKUPALA
Näkkileivät ovat ohuen ohuita.
Juureen leivottua lämpimäistä
Perttelissä herkuteltiin Maa-ja kotitalousnaisten ruisleipätalkoissa.
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
NÄKKILEIPÄ 2025 leipästä 2 rkl sulatettua voita 2 dl vettä 1 tl murskattua kuminaa 1 tl suolaa 1 dl vehnä- tai ruisleseitä 5 dl ruisjauhoja Kaulimiseen vehnäjauhoja Sulata voi kattilassa ja kaada kulhoon. 20 litraa kuplivaa, sakeaa velliä Pikkarainen on hankkinut Kosken leipomosta. Kaupassa Heinonen tutkailee lei-
päpakkauksia ja kiinnittää huomiota muun muassa suolan määrään ja ruispitoisuuteen. Jos uunia on edellisenä päivänä lämmitetty runsaasti, pienempi puumäärä voi riittää. Juurta kannattaa kysyä lähimmästä leipomosta. Hän on leiponut ruisleipää aikaisemminkin, mutta juuri on päässyt kuolemaan. Hyvä lämpö on esimerkiksi pesuhuoneessa lattialämmityksen päällä. Jätä taikina peitettynä vedottomaan paikkaan kohoamaan 12 tunniksi. leipä on liian tiivistä ja kovakuorista Taikina on liian kovaa, eli siinä on liikaa jauhoja, eikä taikina kohoa riittävästi. Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten vt. Täysrukiiseen leivän terveysvaikutukset ovat Heinosen tiedossa, ja leivän maku napsaa suuta. Rukiin on todettu vähentävän sydän- ja verisuonitautien riskiä. Jos kuori on kovettunut, leipä ei pääse kohoamaan ylöspäin, vaan laajenee reunoille ja repeilee. Vieressä odottaa Ellen Siikarla, joka pääsee kommentoimaan lämpimäistä kaikkien puolesta. Riitta Siikarla (vas.) odottaa Ellen Siikarlan kommenttia tuoreesta ruisleivästä.
Arja Heinonen kauhoo rasiaan taikinajuurta. Paistaminen leivinuunissa Uunin on oltava riittävän kuuma, noin 250300 astetta. Alusta taikinaa vehnäjauhotetulla alustalla niin kauan, että se on sitkeää. Eikä pala pohjaan, hän iloitsee toisin kuin ruisjauhoista keitetylle puurolle tuppaa käymään. uisleivällä on myönteisiä vaikutuksia insuliiniaineenvaihduntaan. Tarkkaile leipiä, etteivät ne pala. Sekoita välillä hyvin pohjaa myöten. Astian voi peittää useammalla leivinliinalla tai muovilla, jotta veto ei häiritse käymistä. toiminnanjohtaja Pikkarainen on opettanut viime kuukausina lukuisilla kursseilla ruisleivän leipomisen saloja. Varaa jauhoja riittävästi leivinpöydälle. Leivo taikinasta pyöreitä limppuja tai reikäleipiä ja anna kohota noin tunnin verran leivinliinalla peitettynä. Anna leipien jäähtyä leivinliinaan käärittynä. Kiertoilmauunissa leivät voi laittaa kylmään, 200:een uuniin. Makumuisto sellaisesta leivästä on kansakoulusta. Sekoita juurta käymisen aikana muutaman kerran ja lisää samalla hieman ruisjauhoja. Limppuja paistetaan leivinuunissa noin tunti. Tee taikinasta tanko ja leikkaa se 2025 palaan
Tukka on tietenkin välillä takussa, mutta Gioachino Rossinin Varastelevan harakan alkusoiton tahtiin lettejä muokataan monin tavoin uuteen uskoon. Ensimmäinen painos oli 3 000 kappaletta. Tuolloin teatterin nykyinen johtaja Jussi Helminen jää eläkkeelle. Puhdistuksen kantaesitys Suomen kansallisoopperassa on herättänyt jo ennakkoon laajalti kiinnostusta. Jakautunut, koreografia Lassi Sairela. kesäkuuta. Paineita tulee, jos ottaa liian vakavasti. Mestareiden ja Takun puvuista vastaa Tuula Bergqvist ja Jakautuneen puvustuksesta Carmela Wager. Taidetapahtuma sekä Savon Sanomat lanseerasivat maallikkokriitikkohaun kolme vuotta sitten. Kokemus on osapuolille uusi ja vaatii luovia ratkaisuja myös Sibeliustalon järjestäjiltä. Puhdistuksen ydinkysymys ei koske säveltäjän mielestä vain rautaesiripun toisella puolella eläneitä ihmisiä vaan on universaali. Kriitikoiksi haki reilut sata henkilöä. Sairelan ja Soinin yhteinen koreografia antaa seitsemässä tanssikuvaelmassa ilkikurisia välähdyksiä nykyajan tähtikulttiin. Vaikka tarina on tehty alun perin näyttämölle, ei sitä voinut siirtää sellaisenaan oopperaksi. kerralla urkuihin sirkuksen ja vesiurut. Olen iloinen, että saimme ohjelmistoon ajankohtaisia ja kiinnostavia naisartisteja, kuvaa Pori Jazzin toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. Festivaalin isoin nimi, yhdysvaltalainen Norah Jones, esiintyy sunnuntaikonsertissa. Kokonaisten yhteiskuntienkin pitäisi tehdä niin, mutta se ei voi onnistua, jollei arkistoja avata. huhtikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Kuopio tanssii ja soi -tapahtuma saa taas maallikkokriitikot
Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman maallikkokriitikoina ovat tänä vuonna muun muassa rekkakuski, työtön, pappi, ylihoitaja ja asiakasneuvoja. Jonesin lisäksi lavalle nousevat myös muun muassa Robert Randolph & The Family Band. Kirjailija Sofi Oksasen kustantamo Silberfeldt julkaisi yli tuhatsivuisen järkäleen viime viikolla. Turun Logomossa, 3.11. Hän on johtanut Åbo Svenska Teateria vuodesta 2006. Lassi Sairelan uusin teos Jakautunut tutkailee persoonallisuuden rajoja eri tilanteissa. Nuoren Aliiden
roolissa vuorottelevat Helena Juntunen ja Tove Åman ja vanhan Aliiden Johanna Rusanen-Kartano ja Heli Veskus.
Lehtikuva/Mikko Stig
Gulagin ensimmäinen painos jo loppuunmyyty
Nobelisti Aleksandr Solzhenitsynin teoksen Gulag vankileirien saaristo uuden laitoksen ensimmäinen painos on myyty lähes loppuun. Kovasikajuttu on saanut hyvän vastaanoton keväällä järjestetyissä ennakkonäytöksissä. Miles Davisin 1980-luvun luottomuusikoista muodostuva Miles Smiles esiintyy Arenalla perjantaina.
Yksi nimi puuttuu
Lauantaina esiintyvä The Bad Plus on rockvaikutteinen jazztrio, joka on versioinut Nirvanan ja David Bowien kappaleita. Oopperaa varten Reinvere joutui purkamaan Puhdistuksen sanojensa mukaan alkuaineosasiin ja kokoamaan uudestaan. Kehitysvammaisten muusikoiden punkbändistä kertovalle elokuvalle on kysyntää myös ulkomailla. Oopperan on ohjannut Tiina Puumalainen ja sen johtaa Paul Mägi. Oopperan pääkysymys on Reinveren mukaan tämä: mikä ajaa ihmisen päättämään, että hänen pitää perua aikaisempia huonoja valintojaan ja tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Tanssiteatteri Eri on koonnut loppukevään ohjelmailtoihinsa kolme koreografiaa, jotka siirtävät parin tunnin aikana yleisön reaktiot hartaasta syventymisestä naurunpyrskähdyksiin. (STT) täydentänyt päätöskonserttiin Bachin Die Kunst der Fuge -teoksen, joka jäi aikanaan kesken. (STT)
Vinkkaa juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Lyhyet
Kovasikajutun teatteriensi-ilta siirtyy viikolla
Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaaman Kovasikajuttu-elokuvan teatteriensiilta siirtyy viikolla suuren kysynnän vuoksi. Ensi-iltaan on tulossa lukuisia ulkomaalaisten tiedotusvälineiden edustajia. Kapellimestarit marssivat itseoikeutettuina, hauskasti tunnistettavina hahmoina lavalle, silti tekniikan taitureitakin tarvitaan roudareina (Sairela ja Tiina Lindfors). Kaikki päähenkilöt ovat toki mukana. Helsingin Finlandia-talossa. Tampere-talossa, 4.11. Teoksen säveltäjä ja libretisti on Oksasen virolaissyntyinen ystävä Jüri Reinvere. Tanssiteatteri Eri Turussa. Menettely on herättänyt kiinnostusta sekä hakijoissa että muissa tapahtumajärjestäjissä. Thibblin on syntynyt vuonna 1975. Festivaalin uusi tapahtumaja konserttialue rakennetaan puuvillatehtaan sisäpihalle Pohjoisrantaan. Hänen uskotaan houkuttelevan runsaasti väkeä piknikkonsertiksi muotoutuneeseen päätöspäivään. Diivan elkeitä on itse kullakin eri tilanteissa, mutta varauksettoman suosion ansaitsevat herttaisuudellaan lapsitähdet (Rajala, Laakkonen ja Soini). Niiden ääreen asettuu urkutaiteilija Matti Pesonen. Meitä kaikkia Neuvostoliitossa eläneitä ympäröi painostava voima, joka oli tuolla jossakin ja jota oli hyvin vaikea kuvailla. Sen kansainvälinen ensi-ilta nähdään Sveitsissä Visions du Reel -festivaalilla tulevana lauantaina. Hän siirtyy Espooseen Åbo Svenska Teaterin johtajan paikalta. Ensi-iltaa siirretään, jotta elokuvalle saadaan mahdollisimman monta esityssalia. Valitut 12 saavat vapaaliput kolmeen festivaaliviikon pääesitykseen, joista he kirjoittavat arviot tapahtuman sekä Savon Sanomien verkkosivuille. Tapahtuman taiteellinen johtaja Jorma Uotinen perehdyttää heitä tanssin saloihin ennen pestin alkua. Kuopio tanssii ja soi järjestetään 14. 20. Olen käynyt läpi yhden yhteiskunnan romahduksen ja selvinnyt kuulusteluista. Jazzvastuuta Kirjurinluodossa kantavat Miles Smiles ja The Bad Plus. Mestareiden taustaksi on valittu nimimerkki P.D.Q.Bachin (Peter Schickele) klassista musiikkia parodioiva kohellus, joka ei jää mitenkään sisäpiirin vitsiksi, kuten eivät Erin tapaan rehevät tanssinumerotkaan. Minun ei ole vaikeata kohdata pelkoja ja puhua niistä, säveltäjä tuumii kantaesityksen alla. (STT)
Helena Juntunen ja Petri Pussila Sofi Oksasen näytelmään perustuvan Puhdistus -oopperan harjoituksissa Kansallisoopperassa.
Säveltäjä purki ja kokosi Puhdistuksen
Sofi Oksasen menestysteos siirtyy seuraavaksi oopperalavalle.
STT | SANNA NIKULA
Sofi Oksasen Puhdistus on ollut kansainvälinen menestys niin näytelmänä kuin romaaninakin. Cotton Salsa Factoryn henki luvataan kaapata latinalaiskortteleista. Samana päivänä lavalle nousevat saksofonisti Antti Hynnisen johtama Auteur Jazz ja Paloma Faith. Lipunmyynti konsertteihin alkaa 24. Perustrioa täydentää saksofonisti Joshua Redman. Mestarit, koreografia Sairela ja Soini. Kiertueen solistina toimii Kuuban Edith Piafiksi kutsuttu Omara Portuondo. (STT)
Lahden urkuviikoilla sirkusta ja vesiurut
Lahden kansainvälinen urkuviikko yhdistää 40. Maurice Ravelin Sonaatti viululle ja sellolle tarjoaa neliosaisena hyvän kaikupohjan liikekielen eri ulottuvuuksille ja rytmeille. Hän aloittaa ulkoilmakonserttien sarjan Kirjurinluodon Arenan torstain konser-
Eeva Soinin tanssiteoksessa Takku esiintyvät koreografin itsensä lisäksi Toni Laakkonen, Lassi Sairela ja Hanna-Kaisa Rajala.. Kirja loppui varastosta kolmessa päivässä. Milloin on oikeutettua uhrata muita oman elämänsä pelastamiseksi. Sävelkieli on painostavaa, päällekäypääkin toisinaan, vahingoniloista ja tungettelevaa, sillä Puhdistuksesta ei saa komediaa, hän luonnehtii. Kaksi vuotta sitten hän esiintyi Provinssirockissa Seinäjoella.
TANSSI
Tanssi ja jakautuneet tunteet
OTTO LAPPALAINEN
Komediaa ja jakautuneita tunteita. Takku, koreografia Eeva Soini. Turun ja Tampereen pääsyliput myy Lippupiste, Lahden ja Helsingin Lippupalvelu. Koulutukseltaan hän on näyttelijä. Illan lyhyen keskiosan muodostaa Eeva Soinin napakka ja pirteä tanssiteos Takku. Säveltäjä Kalevi Aho on
Turusta johtaja Espoon kaupunginteatteriin
Espoon kaupunginteatterin seuraavaksi johtajaksi on valittu Joachim Thibblin. Lauantain ohjelmisto täydentyy vielä yhdellä esiintyjällä, jota Pori Jazz ei vielä julkista. tissa, jossa esiintyy myös Emeli Sande. Pikku-Vesijärven tanssivien vesiurkujen rinnalle saadaan ensi kertaa digitaaliurut. Koreografi itse sekä Laakkonen, Rajala ja Sairela ovat sonnustautuneet muhkeisiin tukkalaitteisiin, jotka saisivat monet hevibänditkin kateellisiksi. Ruotsalainen urkutaiteilija Gunnar Idenstam on luvannut säestää Circo Aereon kansainvälisiä sirkustähtiä. Komediaa ja jakautuneita tunteita -teoskokonaisuutta esitetään vielä viisi kertaa.
Matti Kivekäs
Pori Jazzissa esillä soulnaiset
STT | SOILA OJANEN
Soulilla musiikkinsa sävyttäneet vahvaääniset naislaulajat saavat näkyvän roolin ensi heinäkuun Pori Jazz -festivaaleilla, kun Emeli Sande, Estelle, Paloma Faith ja Janelle Monae esiintyvät tapahtuman isoissa konserteissa. toukokuuta. Ensiesityksen soittaa Jan Lehtola Hollolan kirkossa. heinäkuuta.
Milesin luottomuusikoita
Brittiläinen muusikko ja tvtähti Jools Holland tuo 20-henkisen Rhythm & Blues Orchestransa ensi kertaa Suomeen. Oopperassa orkesteri on sen näkymättömän kuvaaja,
kuin yksi päähenkilöistä. Joachim Thibblinin toimikausi Espoossa alkaa vuoden 2014 alussa. Koreografiaillan valosuunnittelijana on Vesa Vuorio. Kyse on matkasta kohti puhdistusta, vain menneisyytensä kohtaamalla pystyy siihen. Elokuinen festivaali juhlii konsertin verran myös perustajaansa, 90 vuotta täyttävää urkutaiteilija Aimo Känkästä. Tanssiteoksessa ihmisen omien ja maailman asettamien rajojen herkkänä kokijana on Hanna-Kaisa Rajala. Musiikin, tanssin ja muun visuaalisuuden harkittua kolmiyhteyttä korostaa onnistuneesti muusikkojen, Juha-Pekka Vikmanin (viulu) ja Jukka Perksalon (sello), tyyni ja samalla intensiivinen läsnäolo näyttämön takaosassa. Alueella voi kuunnella salsamusiikkia sekä tanssia. Pori Jazz järjestetään 14.22. Samalla turhamaisuus saa ansaitsemansa näpäytyksen. Väliajan jälkeen esitettävä Mestarit yllätyksiä liikkeellä on nähty Takun tavoin aiemmin konserttitalossa osana Turun filharmonisen orkesterin uutta, iloisempaa ilmettä. Itsekin Neuvostoajan kokenut Reinvere suhtautuu oopperaa koskeviin suuriin odotuksiin tyynesti. Lahden Sibeliustalossa ja 5.11. Perjantaina nähdään, kuinka Aliiden tarina kääntyy oopperan kielelle. Välillä lempeinä, välillä jopa rajuina kontaktipintoina, hänen kuvaamiensa tunteiden kirvoittajina, ovat Toni Laakkonen ja Sairela. Kovasikajuttu tulee valkokankaille 4. Omara Portuondo ja Buena Vista Social Club nähdään 1.11. huhtikuuta. (STT)
Buena Vista Social Club Suomeen marraskuussa
Kuuban konkariyhtye Buena Vista Social Club esiintyy marraskuussa Suomessa neljällä paikkakunnalla. Oopperassa, toisin kuin kirjassa, varsin isoksi teemaksi nousee Aliiden rakkaus tyttäreensä, jonka hän on menettänyt.
"Tungettelevaa musiikkia"
Musiikissa Reinvere kertoo tavoitelleensa klassista pohjaa, vaikka se nykymusiikkia onkin. Oksanen on päättänyt ottaa kirjasta uuden, 5 000 kappaleen painoksen, jonka on määrä tulla kauppoihin toukokuun alussa.
Paloma Faith esiintyy kesän Pori Jazz -festivaalilla. Sitä voi miettiä yhtä lailla
nykypäivän työympäristöissä, kouluissa kuin perheissäkin. 10
Keskiviikkona 18
Varsinaista tavoitetta kaudelle ei ole asetettu. Olosuhteet ovat ihan hyvät. klo 17 FC Espoo ma 21.5. Ihmiset sen tapahtuman luovat.
Viime kausi oli ja meni dä SalPan kotimatseista mu-
BK-leirissä ei viime kautta enää haluta muistella, vaikka se. Hadi 16-vuotiaiden maajoukkueturnauksen takia. klo 18:30 GrIFK ke 4.7. Uusia pelaajia ovat maalivahti Jyri Nieminen (FC Jazz), hyökkääjät Joonas Siikala (LoPa) ja Pete Rantala (PuiU, H:ki) sekä paluun ykkösjoukkueeseen tekevä toppari Jarno Kritz. Jos he ovat tarpeeksi hyviä, he saavat pelipaikan, Allen lupaa. Myös päävalmentaja on uusi. Tulevalla kaudella tavoite on Hakalan mukaan peräti 400 katso-
jan keskiarvo. hieno kausi kaiken kaikkiaan olikin. Timoskasta leivottiin heti kättelyssä joukkueen kapteeni. klo 18:30 Pallohonka ma 25.6. Kiitos ison pelaajaryhmän, ei mitään paniikkia vielä ole päässyt syntymään. Tähtipelaaja itse ei pidä asiaa niin kummallisena. Valmennusjohto yrittää pitää pelaajiensa ajatuksen tulevassa. Koska joukkueita on niin paljon, olemme harjoitelleet talvella pääosin puolikkaalla kentällä.
Hyökkäys: Keskellä pelaa lähtökohtaisesti Kennedy. Lohkojen voittajat pelaavat pareittain kaksiosaiset nousukarsintafinaalit, joiden yhteistuloksilla voittajat nousevat Ykköseen kaudelle 2013. Haluamme rakentaa seuran identiteettiä ja yhdenmukaistaa pelityyliä junioreista edustukseen, Hakala kommentoi väliin. Tiedämme missä olemme ja mihin haluamme mennä. klo 17.30 EIF la 15.9. Hankin heidät, koska halusin heidät, Allen vakuuttaa. Nyt tavoitteenamme on tehdä asioita vielä vähän paremmin. Tosin kanadalainen pystyy pelaamaan jokaista kolmesta paikasta, kuten Antti Hakalakin, joka on kunnossa ollessaan aina avauksessa. Jos ja kun Aaltonen, Mustonen, Friberg, Kontkanen ja puskumaalien erikoismies Iku Leino ovat samaan aikaan kentällä, voidaan päättää vuosikausia jatkunut marmatus omien poikien puuttumisesta. "Hakki" tekee niin paljon töitä toimistolla, että ihmettelen kuka ne työt hänen jälkeensä tekee. Seura on fantastinen. Tämän parempaa omavaraisuusastetta ei ole SalPassa nähty 2000-luvulla. Nyt kaikissa tärkeissä palasissa (Prisma-liiga, markkinointi, juniorit, edustus, tiedotus ja tapahtumat) löytyy osaavat ja innostuneet vastuuhenkilöt, Hakala kertoo. "Joutsenet" pelasivat uuden päävalmentajan John Allenin johdolla ensimmäisen harjoitusottelunsa jo tammikuun lopussa ja viimeisen viime lauantaina. Joukkueen hyökkääjä ja seuran toiminnanjohtaja Antti Hakala kuitenkin kertoo loppusijoitusta tärkeämmän tavoitteen. Uudistuksia tehtäessä pitää muistaa, että resurssimme ovat rajalliset. Toki lienee kai selvää, ettei tuollaisia kausia kovin montaa urallaan saa kokea, Tuomi tokaisee eikä suostu myöntämään, että BK-46 olisi sarjassa ennakkosuosikki kärkipaikalle. klo 18.30 FC Espoo pe 7.9. SalPa on nyt flow-tilassa. Kolme sarjapistettähän niissäkin peleissä vaan annetaan, mutta totta kai ne ovat erikoisia pelejä. Oletko pystynyt keskittymään myös pelaamiseen toimistotyön ohella. Korostetaan vahvuuksiamme, jotka ovat halu pelata, hyvä henki Karjaalla ja hyvä henki joukkueella, Tuomi pelkistää.
Päävalmentaja: John Allen.
Hakala: SalPa on nyt flow-tilassa
juha.tuuna@sss.fi
SSS | JUha TUUna
SalPan edustusjoukkueen hyökkääjä Antti Hakala on puurtanut toista vuotta seuran toimistolla liikuntakoordinaattorin ja toiminnanjohtajan tehtävissä. Tämä koskee niin yksittäisiä pelaajia, koko joukkuetta kuin seuraakin. Vain yksi tekonurmi turhauttaa välillä, mutta vaihtoehtoa ei ole. BK-46:n avausottelu lauantaina Pallohonkaa vastaan Karjaan tekonurmella kello 17.
Antti Hakalan päivät kuluvat Helsingintien toimistossa ja illat Urheilupuiston nurmella.
katsojaa kotiotteluihinsa. Salolaiset Iku Leino ja Markus Mustonen ovat selkeämmin laitapelaajia. klo 18:30 ÅIFK la 12.5. pelinrakentamisesta ja -rikkomisesta. Syksyn karsintapeleihin asti tappioitta pelannut karjaalaisjoukkue ei viimevuotisesta ole paljoa heikentynyt, ehkäpä päinvastoin. 13 ottelusta saldoksi jäi kolme voittoa ja kolme tasapeliä. Kolmikon rungon Allen korostaa, että esimerkiksi Joel Kontkanen ja muodostavat kokeneet turkulaiset Niklas Friberg ovat ensisijaisesti edustusjoukkueen peJussi Haijanen, Toni Kuisma ja laajia. Keskikenttä: 10 Jussi Haijanen, 11 Toni Kuisma, 16 Hadi Ridha, 19 Jon Uotila, 22 Niklas Ahlqvist*, 24 Oskari Jakonen*. Ridja saanee myös paljon peliaikaa. pohjapaikan.
Allen peluuttaa nykyjalkapallossa yleistä muodostelmaa, joka on helposti muunneltavissa ottelun sisällä. 21-vuotiaan Mustosen ja 19-vuotiaan Aaltosen viime kausi meni penkin alle. Timoskan mielestä EIF on sopiva sekoitus nuoria ja vähän vanhempia pelaajia. Lisäksi Kolmoseen putoaa kaikkien Kakkosen lohkojen huonoin sijalle 8. Kakkosen etelälohkon avausottelu Klubi 04SalPa Sonera Stadiumilla tänään kello 18.30. klo 18.30 LoPa pe 27.7. SalPa on kerännyt aikaisempina vuosina keskimäärin 200
Paikallispelejä odotellessa...
Hän sanoo, että Pålkkasviinen-kannattajaryhmän tuki on myös tulevalla kaudella tärkeä, ja että paikallispelit naapuriseura EIF:ää vastaan varmasti sytyttävät joukkueen. Karsinnan joukkueparit ja pelijärjestys arvotaan. Hyvin tässä on pystynyt keskittymään treenaamiseen, Hakala vakuuttaa.
Kova yleisötavoite
SalPa pelaa tulevana kesänä viisi kotiottelua perjantai-iltana. klo 18:30 BK-46 pe 10.8. Seuran organisaatio on mennyt valtavasti eteenpäin. Viihdyn Tammisaaressa, EIF:ssa ja uudessa työpaikassa oikein hyvin. Kunhan saadaan onnistumisia heti alkuun, niin kaikki on mahdollista. Liikuntakoordinaattorin työssä Hakala on luonut yhteistyössä kaupungin kanssa erilaisia tapahtumia ja pistänyt neljä liikuntakerhoa alulle.
Toiminnanjohtajana Hakala on hoitanut markkinointia ja suhteita yhteistyökumppaneihin sekä kehittänyt organisaatiota entistä tehokkaammaksi. Systeemiin pitää luottaa. Olen varma, että tein oikean ratkaisun, kun tulin tänne. 56
Oppisopimuksella LVI-alan ammatti
Timoskan tulo Kakkosen joukkueeseen suoraan maan huipulta oli eittämättä yksi talven futispommeista. 21 pelaajan tasaisesta ringistä löytyy käytännössä vähintään kaksi vaihtoehtoa jokaiselle pelipaikalle, joka on Kakkosessa paitsi harvinaisuus myös pitkän kauden aikana välttämättömyys. klo 18.30 EsPa ke 13.6. Joukkuetta viime vuonna luotsannut Timo Tuomi jatkaa peräsimessä ja hänellä on käytössään kahden tusinan verran pelimiehiä. Iso tavoite on luoda yhteisöllisyyttä kaupungissa ja teh-
kava paikka tulla. Kaksikko joutuu jättämään kuitenkin SalPan enJon Uotila, joista Kuisma on simmäisen kotiottelun väliin Itävallassa pelattavan alle lähtökohtaisesti ylin pelaaja. klo 15 EsPa la 6.10. keskel
Sampsa Timoska oli Kakkosen etelälohkon nimekkäin hankinta.
Kohuhankinta uskoo EIF:iin
BUBi aSplUnd
Kolmosesta viime vuonna ryminällä paluun Kakkoseen tehneen Tammisaaren EIF:n suurin kala talven siirtomarkkinoilla, oli Veikkausliigajoukkue MYPAsta siirtynyt Sampsa Timoska. Tämän illan vastustaja Klubi 04 on veikattu lohkon kärkeen, vaikka joukkue koostuu lähinnä 19951996-syntyneistä maajoukkuepojista. klo 18:30 Klubi 04 pe 24.8. Pelasimme todella erilaisia joukkueita vastaan Kolmosesta Veikkausliigan Interiin. Totesin, että nyt on oikea aika keskittyä muuhunkin kuin pelkästään futikseen. Ja sekös keväästä syksyyn muovituopit kourassa otteluita seuraavia puukkokatsomon veijareita lämmittää. SalPa 2012
l
Tähtäin sarjan kärjessä
Keeney sanoo, että hänen tavoitteensa on olla sarjan parhaan joukkueen valmentaja Se on ykköstavoite. Jokaisen Kakkosen lohkon kaksi huonointa putoaa suoraan Kolmoseen kaudeksi 2013. SalPaan palannut nuori Juho Väinälä vaihtoehto keskelle. Tasapainoiluahan se on,
mutta onhan muillakin pelaajilla työ (tai opiskelu). Hän kehuu joukkueen nuoria pelaajia avoimesti ja toteaa, että monella heistä on potentiaalia vaikka mihin.
Tarpeeksi hyvä saa pelipaikan
Allen sai joukkueensa lopulliseen muotoon vasta pari viikkoa sitten, kun kanadalainen Kennedy hankittiin kärkipelaajaksi. Sarja-avauksen aattona on vielä auki ketkä ovat pelikunnossa. Tunnelma niin katsomossa kuin kentälläkin on huipussaan, Tuomi uskoo. Etenkin, jos kolmio käännetään Osa nuorista lupauksista tulee pelaamaan kauden mitylösalaisin ja Haijanen ottaa taan A- ja B-juniorien I divisioonaa tai Kolmosta Wilppaassa. Niin ikään MYPAsta tullut amerikkalainen Mike Keeney korvaa maanmiehensä Stefano Franciosan. Esimerkiksi Honka on tehnyt siinä hienoa työtä Mika Lehkosuon johdolla. klo 18:30 EIF pe 25.5. Kun hänen meriittilistaansa vilkaisee, valinta oli varsin ymmärrettävä: 231 Veikkausliigaottelua, 21 ottelua QPR:ssä Englannin Championshipissa ja 2 A-maaottelua. Timoskalla on paikallisen LVI-alan yrityksen kanssa oppisopimus. Varmoja pelipaikoistaan voivat olla vain 5 pelaajaa, joten kilpailua riittää. En muista tasaisempaa lohkoa kuin tämä. Mielestäni se on täysin realistinen tavoite. Tuomen mukaan BK-46 pyrkii tulevana kautena pelaamaan samantapaista peliä kuin viime kesänä. Ykkössijalla on se, että kotijoukkue kentällä tarjoaa entistä laadukkaampaa peliä ja parantaa siten ottelutapahtumaa. Putoamistaisteluun meitä ei pidä sekoittaa, Keeney sanoo vakavana. Haluan antaa jokaiselle mahdollisuuden. SalPan tavoite on päästä neljän parhaan joukkoon. SalPa taas on sijoitettu keskikastiin, mutta joukkueiden todelliset voimasuhteet selviävät vasta, kun jokainen on pelannut jokaista vastaan. Allenilla on käytössään riittävä, 21 pelaajan rinki, jossa on mukana peräti yhdeksän seuran omaa kasvattia. Kaksikosta pursuavan potentiaalin ulospuristaminen on Allenille suuri haaste, oli hän miten suuri auktoriteetti tahansa. Laitapuolustajista SalPan omat lupaukset Niklas Friberg ja Joel Kontkanen taistelevat pelipaikoista Joni-Petteri Malkan ja Joonas Tursaksen takana. Pelaan täällä tosissani, hän vakuuttaa. Heidän kakkosjoukkueen (Pallohonka) pelityylissä on paljon samaa kuin heidän liigajoukkueella.
SSS/Minna Määttänen
BK-46 ei ota suosikin paineita
BUBi aSplUnd
Viime kaudella BK-46:n hurjan menon pysäytti lopulta vasta Ykköseen noussut Seinäjoen SJK. Hyökkäys: 8 Kennedy Owusu-Ansah (Kanada), 9 Antti Hakala, 13 Riku Yli-Ikkelä*, 14 Markus Mustonen*, 20 Russinho de Romao (Angola), 21 Iku Leino*, 23 Juho Väinälä*. Monipuolinen ja kokenut Tursas pystyy pelaamaan mainiosti myös topparina Kryssin parina.
Teksti: SSS/Juha Tuuna, grafiikka: SSS/Hanna Laurikko
Maalivahdit: 1 Erald Gjondedaj (Albania), 12 Santeri Aaltonen*.
Puolustajat: 2 Joonas Tursas, 3 Niklas Friberg*, 4 Verneri Kryssi, 6 Robert Lang, 7 Joni-Petteri Malka, 26 Joel Kontkanen*. Kakkostavoite on olla kolmen parhaan joukossa ja minimitavoite on kuulua sarjan keskikastiin. SalPassa pelaajauransa 2000-luvun alussa päättänyt Allen, 47, on ollut tyytyväinen SalPa-pestinsä ensimmäisiin kuukausiin. Elämässä on muutakin, mutta en tule EIF:ään missään tapauksessa jäähdyttelemään. Jalkapallon pelaamisen yhdistäminen kahdeksan tunnin työpäivään onnistuu tältä entiseltä jalkapalloammattilaiselta parin-kolmen kuukauden totuttelun jälkeen oikein hyvin. SalPassa riittää tekijöitä ja intohimoa työskennellä. Nostamme Haijasella edelleen suurin vastuu pelaajia aikaisemmin edustuksen rinkiin ja pelaamaan. Muuten ottelutapahtumiin ei ole luvassa suuria uudistuksia. Maalissa pelannee albanialainen Erald Gjondedaj. Toki sarjassa
Maalivahdit: Santeri Aaltonen ja Erald Gjondedaj ovat samalla viivalla. huhtikuuta 2012
11
Urheilu
Olli Mäntylä ja Juha Tuuna (02) 7702 309
SalPan kotiottelut
su 29.4. Huh. Todella paljon on silti vielä tekemistä, Allen kertoi. Mahdotonta sanoa, mikä joukkue on taulukossa ylhäällä ja mikä alhaalla. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 18. En tiedä kumpi maalivahdeista pelaa keskiviikkona. Harjoitusotteluiden perusteella molemmat aloittavat kautensa penkillä. sijoittunut joukkue. Kaikkiaan 9 joukkuetta putoaa.
Bubi Asplund
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
JALKAPALLON KAKKOSEN ETELÄLOHKO 2012
Omavaraisempi SalPa on balanssissa
juha.tuuna@sss.fi
SSS | JUha TUUna
55-68 m
SalPa aloittaa tänään kautensa Kakkosen etelälohkossa kohtaamalla Suomen ykkösseuran Helsingin Jalkapalloklubin reservijoukkueen Klubi 04:n Sonera Stadiumilla. Juuri nyt kokeneempi Gjondedaj on Allenin mukaan valmiimpi pelaamaan, koska Aaltonen on kärsinyt keväällä loukkaantumisista.
Puolustus: Topparipari lienee ainakin alkukaudella Verneri KryssiRobert Lang. Tuomi toteaa, että loukkaantumis- ja sairaussuman takia varsinaista permanenttia ei jalkeille oikein ole harjoituspeleissä saatu. EIF:n avausottelu tänään Pallohonkaa vastaan Karjaan tekonurmella kello 18.30.
Puukkokatsomokin lienee tyytyväinen
Kaudella 2010 läpilyöneet vanhemman sukupolven omat kasvatit, laitahyökkääjä Markus Mustonen ja maalivahti Santeri Aaltonen, ovat tulevalla kaudella vedenjakajalla. Iso ryhmä on osoittautunut hyväksi, koska sen verran paljon loukkaantumisia ja sitä kautta kiertoa tässä on ollut viimeisen parin kuukauden ajan, Tuomi sanoo. Pelaajapuolella joukkuetta vahvistaa amerikkalaispuolustaja Kevin Sawchack, kanadalainen hyökkääjä Massimo Mirabelli ja SalPassa viime kaudella piipahtanut amerikkalainen keskikenttäpelaaja Garry Lewis. Tässä sarjassa oikeastaan mikä tahansa joukkue saattaa olla voittaja, BK-koutsi sanoo diplomaattisesti. Johtoryhmässä on viisi uutta jäsentä. * oma kasvatti
l l l l
Identiteetti on loppusijoitusta tärkeämpää
SalPan päävalmentaja John Allen myöntää nähneensä vain puolet etelälohkon muista joukkueista. klo 18:30 ÅIFK ti 14.8. klo 14 Pallohonka
Näin pelataan Kakkonen kaudella 2012
Neljä kymmenen joukkueen lohkoa, joissa pelataan kolminkertainen sarja (27 ottelua). Loistava balanssi nuorten ja kokeneiden välillä, kuvaa AlKeskikenttä: len ryhmäänsä. Kaksi joukkuetta nousee Ykköseen. Se oli hyvä "mixture". Nyt panostamme niihin keinoihin, joilla pääsemme tavoitteisiin. Timoska toteaa, että sarjan alku on erittäin tärkeä. on kovia joukkueita, mutta uskon että taistelemme sarjan kärjessä, Timoska sanoo. Viime kaudella maalia vartioinut kapverdeläinen Cesar Cruz (HIK) ja kärkimies Niklas Roiha (GrIFK) ovat jättäneet joukkueen, muita mainittavia lähtijöitä ei ole. Tosin Santeri oli keväällä pitkään loukkaantuneena ja flunssassa, niinpä Erald olisi valmiimpi, Allen pyörittelee. Mielenkiintoinen kausi tulossa, Allen uskoo. Saimme pelata oman tasoisia, huonompia ja paljon meitä parempia vastustajia vastaan. Luottopelaaja Timoska ei pidä valmentajan tavoitetta lainkaan mahdottomana. Juuri näin. Kennedya, angolalaista Russinhoa ja Hadi Ridhaa ei hankittu SalPaan vain laajentamaan pelaajarinkiä. Hakalan monipuolisesta työnkuvasta ja työpanoksesta kertoo seuran sisäpiiriläisen kommentti muutaman viikon takaa
VaLePa voitti etenkin sen takia, että liigan paras pelaaja Olli Kunnari ja keskitorjuja Eduard Venski nostivat huimasti tasoaan verrattuna sunnuntaina Salossa pelattuun ensimmäiseen finaaliin. Haaste on kova, mutta meidän pitää luottaa itseemme, Lampard tiesi. Lajista riippumatta on selvää, että kun Mestaruusliigaan lähdetään, niin sinne lähdetään menestymään. Koota oli selviytynyt toiselle kierrokselle voitettuaan sunnuntaina avauskierroksen ottelunsa Kroatian Mirsad Ahmetia vastaan. On ihan sama otanko yhden torjuntapisteen vai kymmenen. Gebrselassie on moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari 10 000 metrillä. Nyrkkeilijä Matti Kootan haaveet paikasta Lontoon olympialaisiin hautautuivat tiistaina. Kun toinen Suomen maratontaulukon ylivoimaisista kärkiseuroista, ja valtakunnan perinteisin lentopalloseura tarjoaa päävalmentajasopimusta, niin onhan se niitä asioita, joista ei voi kieltäytyä, Kujanpää perusteli päätöstään tiedotteessa. AC Milan ylsi maalittomaan tasapeliin Barcelonaa vastaan puolivälierien avausosassa.
"Meidän pitää luottaa itseemme"
Chelsean pitäisi pystyä kahlitsemaan Lionel Messi, joka on jo rikkonut tällä kaudella Mestarien liigan maaliennätyksen 14 osumallaan. Hän kilpailee Lontoossa keväällä kelauskisassa ja kesällä paralympialaisissa. Långin vastuksen taso hypähtää rajusti toisella kierroksella keskiviikkona, kun hän kohtaa hallitsevan Euroopan mestarin Peter Gaden. Kolmas ottelu pelataan Tampereella perjantaina, sunnuntaina ja tiistaina pelataan Salossa. Lång hallitsi ottelua alusta lähtien, vei avauserän peräti kymmenen ja toisenkin yhdeksän pisteen erolla. Hän on yksi viidestä suomalaisesta, jotka kelpuutettiin tuon olympialaisiin liittyvän perinnetehtävän suorittamiseen. Eikä tuossa kaikki: Lontoossa tai jossain muualla Brittein saarilla Tähti loistaa olympiasoihdun kanssa ennen
Olympiatulta kesän pääurheilutapahtuman soihtuviestissä saavat kunnian kantaa Ida Ahlholm (vas.), Iiro Maukonen, Leo-Pekka tähti, Jani Sievinen ja Mirva Kokko.
Lång ja Heino avasivat vahvasti
SULKAPALLO. Toisen kotiottelunsa VaLePa hävisi. Ruotsalainen oli 56 kilon sarjan toisen kierroksen ottelussa parempi pistein 107 ja eteni puolivälieriin. Joukkue pelasi vapautuneemmin ja suuremmalla itseluottamuksella kuin maaliskuussa erotetun Villas-Boasin aikana. Naisten kaksinpelissä suomalaisten taival katkesi sen sijaan avauskierrokselle. (STTReuters)
Kunnarilta ja Venskiltä huima tasonnosto
Hurrikaani ja VaLePa nähdään Salohallissa vielä kahdessa finaalipelissä.
LEnTOPALLO. Vammalan Lentopallo voitti tiistaina Tampereella pelatun lentopalloliigan toisen loppuottelun Hurrikaani-Loimaata vastaan 32 (25 14, 2931, 2519, 2225, 157) ja tasoitti finaalit 11:een. Silloin VaLePa hävisi avausottelun vieraissa, ja voitti toisen 32. Peli heittelehti puolelta toiselle. Kujanpää vaatii, että ensi kauden Loimu on aggressiivinen joukkue. Joukkue on voittanut 14 kertaa 15 viime ottelussaan. Heino kohtaa keskiviikkona englantilaisen Toby Pentyn. Jalkapalloseura Chelsean konkarikaartia on moitittu iäkkääksi ja osasyylliseksi päävalmentaja Andre Villas-Boasia potkuihin. Ennätyksensä 2.03.59 hän juoksi vuonna 2008 Berliinissä. Hän peri joukkueen, joka oli putoamassa Mestarien liigasta ja vaikeuksissa Valioliigassa, Lampard pohjusti. Olympiapaikka olisi vaatinut turnauksen välieriin selviytymistä. (STT)
varsinaisia olympialaisia. Ahlbom on 20-vuotias vaasalainen ja hänen urheilulajinsa on joukkuevoimistelu. Tällä kaudella Kujanpää on valmentanut myöskin Viestin B-tyttöjä, jotka taistelevat kultamitalista vajaan kahden viikon kuluttua Salohallissa pelattavassa ikäluokan SMlopputurnauksessa. Oli hyvä lämmittely. Brittein saarilla olympiasoihdun kera liikehtii kaikkiaan 8 000 ihmistä; soihtu on matkalla 70 päivää toukokuusta lähtien aina olympialaisten 27.
heinäkuuta järjestettäviin avajaisiin asti. Moreels on listasijalla 173. Hän ei tee helppoja virheitä, Lång kuvaili. Syytä en osaa kertoa, sujuvan suomen kielen oppinut Venski sanoi. Harmi, että meille sattui juuri viidennen erän alkuun muutama suora hyökkäysvirhe eikä VaLePan tasoiselle joukkueelle voi antaa niin paljon eteen, sanoi Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Kootan olympiahaaveet romuttuivat
nYRKKEILY. Moreels ei päässyt missään vaiheessa hätyyttelemään Långin etumatkaa. Salossa Jani Niskakangas korvasi Kruzajevin kolmannessa erässä, nyt jo avauserässä tilanteessa 51 Kruzajevin tehtyä kaksi hyökkäysvirhettä kolmesta iskusta. VaLePa teki ottelussa 94 pistettä ja saldo oli +54, Hurrikaanin vastaavat luvut olivat 64 ja +22. Liperistä lähtöisin olevan 19-vuotiaan Mirva Kokon pääurheilulaji on hiihto. Perinteinen suomalaisasenne, että lähdetään tekemään parastamme, on aina häviäjien puhetta, Kujanpää latasi.
Raision Loimun kakkosvalmentajana menneellä kaudella toiminut salolainen Vesa Kujanpää on oranssimustien ensi kauden päävalmentaja.
JALKAPALLO. Loimun tiedotteen mukaan Kujanpään nimi oli Loimun
Pelaajaura: 19921993 Kuusjoen Kaiku 19932004 Salon Viesti
l
l
20042008 Watt Volley, Salo
l l
20092011 HaHa Valmentajaura: 19992000 Salon Viesti 20042007 Watt Volley 20072008 Salon Viesti 20082009 Somero
l
l
l
l
l
20102012 Salon Viesti B-tytöt
l l
20112012 Raision Loimu
korkealle. Koota hävisi Turkin Trabzonissa käytävässä Euroopan olympiakarsintaturnauksessa ruotsalaiselle Bashir Hassan-Saladille. (STT)
Lehtikuva/AFP Photo/Emmanuel Dunand
Niskakangas korvasi jälleen Kruzajevin
Kakko valitsi aloittavaksi hakkuriksi sunnuntain tapaan virolaisen Pavel Kruzajevin, Ismo Moilanen ei ole vieläkään pelikunnossa. Viime vuonna tuli hopeaa ja 2008 pronssia, nyt kelpaa vain mestaruus. Meillä oli vahvat jaksot, VaLePalla myös. Robbie (Di Matteo) on ollut mahtava. Suomalaisnyrkkeilijöistä turnauksessa on mukana vielä 81-kiloisissa otteleva Ville Hukkanen. Kerttulan liikuntahalli täytyy saada paikaksi, johon vastustajien on epämieluisa tulla. Yleispelaaja kirjautti mahtitehot 29/+21.
tui jättämään rintakipujen takia ottelun kesken toisessa erässä. Silloin Andres Iniesta osuma lisäajalla lähetti Barcelonan loppuotteluun vierasmaalisäännön perusteella. Sain vähän tuntumaa halliin ja palloihin, Lång kertasi puhelimitse. Etiopialainen juoksijatähti Haile Gebrselassie on luopunut unelmastaan päästä kilpailemaan Lontoon olympialaisiin. Ville Lång otti vakuuttavan voiton belgialaisesta Maxime Moreelsista sulkapalloilun EM-kisojen avauskierroksella Karlskronassa tiistaina. Chelsean voitonhimoa ruokkii katkera välierätappio keväältä 2009. Perjantaina pitää voittaa taas, Venski sanoi. Viime vuosina hän on keskittynyt maratonille. VaLePan keskihyökkääjät Venski ja Anssi Vesanen iskivät 22 pistettä, Anttila ja Aleksi Kaatrasalo yhteensä 8. Peräti 18 etiopialaista on juossut tänä vuonna Gebrselassieta kovempaa. Surkea ottelu, tiivisti Kootan valmentajaisä Veli Koota. Valmennustiimiin Kujanpään kanssa kuuluvat lisäksi salolainen fysiikkavalmentaja Tuomas Sallinen ja pelaajavalmentajapestin solminut Henri Tuomi. Silti Hurrikaani vei ottelun viidenteen erään, eli tilastot eivät aina kerro totuutta lentopallo-ottelusta. Venski otti ottelussa yhdeksän torjuntapistettä, avausfinaalissa kolme. Anu Nieminen (71.) hävisi ruotsalaiselle Ellinor Widhille (214.) ja Nanna Vainio (127.) slovenialaiselle Maja Tvrdylle (86.). (STT)
Keskipelaaja Venski: En tiedä, miksi pelini ei kulkenut avausfinaalissa
Keskitorjuja Eduard Venski, 34, pelaa kymmenettä kauttaan Vammalan Lentopallossa. (STT)
Haile Gebrselassie
Lehtikuva/Markku Ulander
Tähti kelaa myös olympiasoihdun kanssa
Lontoo kummittelee ratakelaaja Leo-Pekka Tähden maailmankartalla. Barcelonalla on niin monta pelaaja, jotka voivat rankaista, ja maailman paras pelaaja Lionel Messi. VaLePa voitti torjuntapisteet 157. Hän on luopunut olympiaunelmasta raskain sydämin, kertoi Gebrselassien manageri Jos Hermans BBC:lle. Gebrselassie, joka täyttää keskiviikkona 39, ei ole päässyt riittävään kovaan kuntoon kamppaillakseen paikasta olympiajoukkueessa. Hän kohtaa keskiviikkona valkovenäläisen Mihail Dauhaliavetsin. Meitä vastaan pitää olla inhottava pelata. Neuvotteluissa Kujanpää ja Loimu löysivät yhteisen sävelen varsin nopeasti. huhtikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Chelsean konkarikaartilla "Kerttula täytyy saada paikaksi, johon vastustajien on epämieluisa tulla". Totta kai tämä oli tärkeä voitto, mutta kolme askelta on jäljellä. Tanskalainen on listasijalla neljä. (STT). Salossa Mikkonen jou-
Hurrikaanin Tuukka Anttila (vas.) ja Aivars Petrusevics eivät saaneet kuriin VaLePan Olli Kunnaria. Samaa kaivataan Didier Drogbalta, Frank Lampardilta ja John Terryltä Stamford Bridgellä, kun vastassa on hallitseva mestari. Väliaikaisen valmentajan Roberto Di Matteon johdolla "ratsuväki" on kukoistanut ja pääsee keskiviikkona yrittämään Barcelonan retkikunnan pysäyttämistä Mestarien liigan välieräavauksessa. Raisiolaisjoukkue tuli Kujanpäälle tutuksi jo viime kaudella, jolloin hän hyppäsi oranssimustien kelkkaan kesken sesongin yhdessä Tomi Lemminkäisen kanssa. Aikaisemmin Kujanpää on luotsannut muun muassa Someron naisten liigajoukkuetta ja toiminut apuvalmentajana LP Viestissä. Tiellä on enää Hurrikaani-Loimaa, vuosi sitten Team Lakkapää vei mestaruuden voitoin 41. Salossa loistanut Tuukka Anttila jäi täysin ilman torjuntoja. Chelsea ylsi neljän joukkoon sykähdyttävällä toisen ottelun kirillä Napolia vastaan. (STT)
Gebrselassie luopui olympiaunelmasta
YLEISURHEILU. Maratonin entisen maailmanennätysmiehen manageri kertoi asiasta BBC:n verkkosivuilla. Näissä kahdessa ottelussa kyse on pelkästään siitä miten onnistumme peli-iltana. Lång pitää Kansainvälisen lajiliiton maailmanlistalla sijaa 38. Barcelona on ollut hirmukunnossa. Salolaisvalmentaja asettaa Loimun ensi kauden tavoitteen Vesa Kujanpää
l
tuomas.reinikainen@sss.fi
LEnTOPALLO. Sekä kotimaisilta että ulkomaalaisilta pelaajilta tullut erittäin positiivinen palaute Kujanpään harjoituksista ja vaatimustasosta oli yksi tärkeimmistä syistä jatkosopimusneuvotteluihin. 12
Keskiviikkona 18. Venskin luvut Salossa olivat 7 ja 0, tiistaina keskitorjujalle huikeat 23 ja +20. Ottelutuntuma on huono ja jalka vaivaa. Hänet on kolme kertaa peräkkäin valittu liigan tähtiseitsikkoon ja tällä kaudella tulee kaiken järjen mukaan neljäs peräkkäinen valinta. Hän rakastaa tätä seuraa, hän on tuonut pukuhuoneeseen itseluottamusta, hän on puhunut kaikille pelaajille ja
tulokset näkyvät, Lampard jatkoi. Salossa Kunnari sai kasaan 15 pistettä tehosaldolla +4, Tampereella luvut olivat 29 pistettä ja +21. Myös Eetu Heino (96.) eteni toiselle kierrokselle kukistettuaan walesilaisen Raj Popatin (215.) suoraan kahdessa erässä 2112, 2114. Hän on kokenut, pelannut 15 vuotta huipulla, hänellä on hyvä taktinen osaaminen ja hyvä tempo. Salossa ei peli sujunut, nyt sujui. näytön paikka
Loimu/Pia Kemppi
Kujanpää luotsaamaan Loimua
SSS | TUOmAS REInIKAInEn
seurajohdon valmentajalistalla kärkipäässä, sillä puolikkaasta yhdessä työskennellystä kaudesta jäi osapuolien välillä erittäin hyvä kuva. Niskakangas kokosi 16 pistettä, hän oli Aivars Petrusevicsin (21) jälkeen Hurrikaanin tehokkain, mutta VaLePan kakkoshakkuri Arttu Lahdenperä oli pisteen parempi. Onhan tämä nyt aivan mahtavaa ja etuoikeutettua saada olla olympialaisten viestinviejänä, paralympialaisten pyörätuolikelauksessa jo kolme kultaa ja yhden pronssin kerännyt Tähti tähdensi. Neljä voittoa tarvitaan mestaruuteen. Kootalla, 21, oli ennen olympiakarsintaturnausta vain vähän ottelutuntumaa. Tähden lisäksi suomalaisia soihdunkantajia ovat ex-uimari Jani Sievinen sekä valmennus- ja nuorisotyössä ansioituneet Ida Ahlbom, Mirva Kokko ja Iiro Maukonen. Monet etiopialaiset juoksevat maratonin 2.04:ään eikä Haile pysty juoksemaan enää niin kovaa. VaLePan ykköshakkuri Joni Mikkonen seurasi ottelua siviilit päällä vaihtopenkillä, hän menee vielä tiistaina jatkotutkimuksiin. Salolainen Vesa Kujanpää, 36, on miesten Mestaruusliigassa pelaavan Raision Loimun ensi kauden uusi päävalmentaja. Tästä sen näkee, ettei ole kaikki kunnossa. Kuopiosta kotoisin oleva 24-vuotias Maukonen on hankkinut kannuksensa jääkiekon parista. Hän sai viime syyskuussa sivullisena luodin jalkaansa kankaanpääläisessä ravintolassa sattuneessa ampumavälikohtauksessa ja on parannellut jalkaansa siitä lähtien. Helmikuussa hän jäi Tokion maratonilla neljänneksi ajalla 2.08.17
040 553 0286 Pitopalvelu, lounasruokala, lounas myös mukaan.
Liukuovikaapistot
Suoraan valmistajalta
Tehokas ja joustava mainostalo. 0500 534 938
Eristämiset
Salon Sellurakenne Ky
Puhallusvillaa. 724 0195
Salon Aluesähkö Oy
Suutari Tauno Lempinen
Joensuunk. 23, p. Siren p. 734 6450
Ikkunaremontit
Tiimi-Ikkunat Oy
Kimmo Uoti, p. 0400 891 653
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com
Risto Tuovinen Oy
T:mi Marko Kari P. 040 548 6398
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. Juhla- ja pitopalvelut. 040 822 9236
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut. 040 776 1526/Marko p. Niemi
Myös avaimet ja kaiverrukset Halikon Prisma P. 0400 831 993
T:mi Petri Palenius
P. 2-4, Halikko kk p. 0500 128 956
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto TiliWahlsten Oy p. 0400 828 725
Ilmanvaihtoa, myös viilennyksellä ja esilämmöllä ilman lisäkäyttökuluja!
Tmi Ari Kainulainen
Muurla. (02) 731 3971 www.mainoset.fi
Vikström pitopalvelu ja herkkukeittiö
Torikatu 3, p. 044 0689 164 kari.kulmala.ky@gmail.com
P. 21, 2 kerros p. P. 040 573 8742 P. 731 8227
Lemminkäisenk. 010 2551360 leena.fredriksson@realia.fi Hanna Sadonoja VVO asuntojen vuokraus p. 040 730 8712
Verhoiluliikkeet
Hedvig p.040 554 3624 J.&R. 0400 532 698, www.tiimi-ikkuna.fi
Lehtosaari Vesa
Osto- ja myyntiliikkeet
Kuolinpesät, jäämistöt ja maatilairtaimistot. Ilmoituksen hinta vain 3,00 euroa + alv / rivi / ilm.kerta. 727 444, myös päivystys
T:mi Timo Mynttinen
Autokorjaamot
Autokorj. 721 2300, fax 721 2310 neille. P. Sillanpäänkatu 36, Salo p. 731 6234
Kaiverruspalvelut
Ovikil., postil. P. 0400 224 095 Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Rummunlyöjänk. 727 5700 Ilma- ja maalämpö IVT.fi
Autolasitukset
VM-Autolasi Ky
Kaikki autolasitukset, 18 vuoden kokemuksella. Kurki
Peräkärryliikkeet
Tekno-Trailer
Peräkärryt ja venetrailerit p. 21, 2 kerros p. 010 255 1345 Sari Mellin p. 113, p.7485814 www.kaihdin-lehtonen.fi
Koirahoitolat
Myös trimmaukset, kurssit, leirit, agility... 8. 5, 24100 Salo puh. Lintula p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com
Lilleskog Oy
T:mi Samuli Pylkkänen
Juhla- ja kokouspalvelut
Ravintola Ilolansalossa,
Ilolankatu 5. 0400 812 000
Örnink. 777 710
Meriniitynkatu 21, Salo puh. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 733 1202
Ismo Peltonen
P. Sandberg Oy Helsingint. 040 580 3545
Lupin Oy
Dieselkorjaamot
Jussin Diesel Oy
Mariank. P. SuutariPekka, Euromarket, p. P. 045 865 4747
www.Asennuspalvelu-Hopiavuori.fi hellbergin.pidot@gmail.com
www.hellberginpidot.fi Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja koulutustila sekä tarjoilu.
www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Kiinteistöremontti Heikki Koponen
Sähkö- ja valaisinliikkeet
Valaisinliike Ello
uudet ja vanhat valaisimet sekä korjaukset. 040 548 4116 Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
Turunt. 010 255 1344 Petri Mattila p. taksi invavarustein. 0400 956 236.
Koirahoitola Faderviken, Särkisalo Koskinen Seppo
Antennit/tarvikkeet
Jannen Huoltomyynti
Digiantennit, sateliitit ja alan tarvikkeet. 0400 945 267 P. 737 1700. 040 530 3175 www.lasselehmusvirta.fi
Rengasliikkeet
Euromaster Oy
Joensuunk. Laite- ja tarvikemyynti. 050 440 9414
Tilintarkastajat
Kulmala Kari HTM
Paukkulank 1, Salo P. 727 3500
Turunt. 7, Halikko. 8
Salon Kylmäapu
Kurppa Kalusteet Oy
SF Katsastus Oy
Piisit. 731 2908 www.vikstrominpitopalvelu.fi
Taksit
Salon Ulataksi p. 0400 842 808
Myös uima-altaat ym. 040 706 2737, 731 1243
Puutarhureita
Puiden hoitoleikkuut ja kaadot. 735 2412, 0400 223 697
Öljypoltinhuollot
Poltinhuolto Ahonen
p. 2 p. 0400 945 267
Warrock Oy, Sammatti P. 044 760 5535 Matti Mikkola
Putkityö TMT
www.saloplan.fi
Soita: 045 7840 2146
Keittiökalusteet Isännöintipalvelut
Manacor Oy, Inkerink. 733 3999 www.lakisalo.net Turunt. 050 528 0688
LVI-Laajajärvi Maansiirtokuljetukset, hiekkaa, sepeliä, mursketta. 044 549 7305
Jätekuljetukset
Kuljetus Juha Sirkiä
WC-tankkien ja sakokaivojen tyhjennys. p. (02) 731 7240 Erikoisliike on asiantuntija.
Lukkoliikkeet
Salon Lukko- ja helahoito
K. P. 0500 829 902 P. 044 0400 286.
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Maailmalämpö MIL Oy Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänkatu 7, Salo P. 727 5700
Muuraintie 10, Salo Puh. 010 2551359 hannele.arttila-seisto@realia.fi Leena Fredriksson p. 0400 165 931, 0400 536 931 Saneeraus- ja rakennustyöt P. P. 0400 596 713 Tuolin Henki p. P. ja lemmikit. 0440 742 125
SALVAn siivous, kotisiivousta Rakennusalan peltityöt. 0400 532 459
LVI-asennukset/huolto, lämpöpumput: myynti, asennus, huolto. 0440 433 366/Virtanen 040 867 9273/Salonen P. 010 2551364 hanna.sadonoja@realia.fi
Matti Tulonen P. 727 4660, fax 727 4669
Salon LV-asennus Salon Putkityö Oy
P. Salitunk. P. 731 7362. 040 523 8796
Ompelukoneliikkeet
Bikeservice Oy
Tilitoimistot
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto Laskuri Oy, Katrineholmink. 0440 121 715
LVI-asennus A-P Nikkanen
p. www.salontilipalvelu.com Vaskio. P. 18, Salo p. 02 7334 228 www.krassi.fi
Ruokala Margit Heinä
Ääni ja Media Oy
Jannen Huoltomyynti
T:mi Reijo Korvenoja
Helsingintie 13. 0400 533 083 - lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset - viemärien avaukset, pesut ja sulatukset - imuautopalvelut
Kattoremontit
Kymppi-Katto Oy
Kimmo Uoti, p. 77 021 Sanomalehdet, Suoramarkkinointituotteet
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoitopalvelut: · joka toinen keskiviikko muut palvelut: · joka toinen keskiviikko
Hallitilat
Minivarastoja 2-250m
2
Jäähdytinkorjaamot
Jussin Auto ja Kenno
Vanutehtaanmäki p. Hermansson Oy
Tmi Autopesu
Leimasimet
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
p. Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste
Raitalank. 731 7761
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset, kesto / takuupinnoitteet. 0447735283 www.lilleskog.com
Taksi ja Tilausliikenne Keijo Räsänen Salo 17h. 733 3079
Sähkötyöt
Salon Aluesähkö Oy Salon Sähkötyö Oy
Joensuunk. P.050 378 6509.
Pihasuunnittelut
Hoitoleikkuut ja pihasuunnittelut. 4, Salo
p.7276200
www.salonirtaimistovalitys.fi
Imuautopalvelut
Kuljetus Juha Sirkiä Salon Imuautot Oy
Loka-auto. 26, p. 0440 534 926, 731 9696
Paperinkeräykset
Salon Hyötykäyttö
Satamakatu 31, p. 0400 534 641 www.markunpelti.fi
Siivouspalvelut
Kotipalvelu Näpsäkkä
P. P. Vuorela Oy
Helsingint. 0400 877905
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy OP-Taloushallinto
Kantojyrsintää
Melkkilän Puutarha ja Vihertyö
Perniö. Mittaus- ja asennuspalvelu Kaihdin-Lehtonen Oy Somero, Jaatilant. 0400 532 392, 040 557 2171
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
Äänentoisto-, valaistus- ja ohjelmapalvelut. 044 543 9426
Kuusjoki, p. 02956 60400 www.oikeus.fi
Myynti ja huolto, kaikki merkit. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi
Krassin juhlapalvelu
Rakennuspalvelu Jarkko Nikander
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja Laatoitukset, saneeraukset ja Tulikivi-uunien muuraukset. 050 4388 488 www.lvinikkanen.fi P. p. 0400 532 698, www.kymppi-katto.fi
LVI-Vihiniemi Oy
Kulta-/kelloliikkeet
Kello ja Kulta Jokinen
Turunt. 10041,
matkapuhelimesta 02-10041
Äänentoisto-, valaistus-, dj- ja karaokepalvelut. P. 044 584 3480 P. 731 7362
Kuljetukset
Autoilija Lasse Lehmusvirta
Sopimus-, jakelu-, pika- ja muuttokuljetukset umpikuorma- ja pakettiautolla. 733 4855, 0400 644 955
Louhintapalvelut Kirjapainot
Painovirjamo Oy
Joensuunk. 727 5700
LVI-Palvelut
Jari Auranen
p. 22 p. Juhlatilat Inkerink. 727 3636
Salon Jätehuolto Oy
Vakio-Puhallus Oy
Satamakatu 31, p. 738 8260 Sahattua ja höylättyä puutavaraa p. 044 733 5001 Auktorisoitu taloushallintoliiton jäsentoimisto T:mi Niini Kumho-renkaat. 727 3500
Lehtitehdas
puhallusvillaa. 0207 928 620 www.sfkatsastus.fi
Salon Kylmäpojat
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
Peltisepänliikkeet
Markunpelti Oy
katto- ym. 731 3362
Salon Moottorihuolto
Ratak. 0400 554 587
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
p. 42, Turku P. 010 255 1357 Pertteli/Juha Leino p. 736 2244, 044 517 2244
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut, teflonvahaukset, sisäpesut, ym. www.saarikitchen.com
Salo Isännöinti Oy ISA
Turuntie 8B, 2 krs. P. Turuntie 21 p. 22, Salo. P. 044 7371 530
Kultainen Tuoksu
Meriniitynkatu 21. HUOM! Puh.luettelon etuseteli Myllyojank. P. www.laskuri.fi
Huonekaluliikkeet
Kalustemyynti A. P. 8, p. 0400 530 960
Olli Hämälistö Tapio Suonio
Suomusjärvi, p. P. 728 0772, 050 566 8863
Salon Hallitilat Oy
P. 253 1532, fax 253 1533
Valokuvaus, nettisivut, graafinen suunnittelu. tasokas bussi,
1+14h. erik.laatoitukset p. Soita puh. 77 021 / ilmoitukset.
Hinauspalvelut
Autohinaus Oy
p. 7, 24130 Salo. 045 127 7734, www.meidan.fi
Halikon LVI-Asennus
viemärien videokuvausta p. 22, 24240 Salo P. P. Vilhonk. 13. 0207 940 220. 044 279 3149
TV-Huollot
Jannen Huoltomyynti
Video-stereo-hifi -huollot Helsingint. 010 255 1428 Salon Vuokratalot Oy Koy Tiilitehtaanpiha -vuokra-asunnot p. 12. 040 724 1345 P. bussi, 1+8h. 040 5929852 www.dreamdriver.fi
Salon OP- Kiinteistökeskus Oy, LKV, ISA OP-Isännöinti, Salo
Turuntie 8 II kerros Kirsi Mäkinen p. 0400 224 095.
Palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko. P. P 040 537 5087
Kengitysseppä Juha Säde
Lakiasiat
Asianajotoimisto Niinistö Oy
Turunt. 731 1951, 0400 745 391
Kodinkonehuollot
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 733 1182
Turunt. 02 7336198, 0440 780 357 Kahvila-Konditoria
Rakennusliike J. 731 2325. Avain- ja kaiverruspalvelu, ajonestoavaimet.
Jussi Salomaa P. 777 8600 www.asianajoniinisto.fi
Lämpöpumput
Huolto-Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 044 331 4750, 044 331 4760 www.ykkoskeittio.fi
Tekno-Air Oy p. 77 021 / ilmoitukset.. 0400 581 552 www.pikkutalli.fi
Suutarit
Suutari A. 1113, p. 044 549 1501 Tapettia seinille, maalia pinnoille, päällystettä lattioille ja kodin muita kunnostustöitä.
Mainoset & Maigrafi
Kalkkitie 2. Esiintymislavat. 02-731 2905 24910 Halikko As. P. 777 710
Sähkölaitekorjaamot
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökj. P. P. 010 2551361 erik.lonnblad@realia.fi Hannele Arttila-Seisto p. 8, p. 777 350. 040 510 8457
Saari Keittiöt / Pinjasto Oy
Katkiluodonkatu 6, Salo. Hannu Borenius ITS 02-721 7264 Erkki Kaskela AIT 02-721 7265 Marianne Ketokulta AIT 02-721 7266 Matti Rouvari RI 02-721 7267 www.saloisannointi.fi
Kailiniituntie 2, Halikko P. peltityöt pohjatöineen. 7211800
www.orvokinterapiapiha.fi www.ekopiha.info
Vilhonk. 727 7100
Autotarvikeliikkeet
Autotarvike
Örninkatu 8, p. 040 5726152 Puh. 7, Salo p. Puh. Pursimiehenk. 731 3375, Örninkatu 10
Asbestipurkuliikkeet
Salon Asbestipurku & Saneeraus Oy
asbestipurkutyöt, kreosoottityöt, piensaneeraukset. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 18. 0500 127 638 RaselvTeam Oy
puh. 0500 533 849
Salon Tilipalvelu Oy
Rengas Japi Oy Piisitie 3B,
Tilitoimisto Tihahe Oy
Atk-palvelut
Salon Tietokonehuolto
044 767 3568 www.salontietokonehuolto.fi Tietotekniikkapalveluja
MS-Putki Huolto
Sahat/sahauspalvelut
Leppä Jussi
Liikkuvalla kalustolla. P. 733 1923
Pitopalvelut
Hellbergin Pidot
p. 733 7313
Kiinteistökorjaukset
Chloris Oy
Kaikki remontit- ja rakennustyöt Sisällä ja ulkona. 736 2044. 040 537 5087
Halikon Hinaus
Puutarhapalvelu Vihreä Pihapiiri
p. 733 3366 tai 0400 808 430
M.Suosaari 0400 863 705
Tilitoimisto Simo Vuori Ky Tilitoimisto Tietotilit Ky
Turunt. 8, p. 10, p. 733 5881
Asemak. Myllyojank. P. 2 A
Tj Leif-Johan Lagerroos 02 72 72 911 Hannu Kallio 02 72 72 901 Taina Niemi 02 72 72 902
Kylmälaitekorjaamot
Huolto-Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 13, 24260 Salo p. Örninkatu 15. P. www.kurppakalusteet.fi
Rummunlyöjänkatu 7, Salo p. 14, p. (02) 721 3353
Kuusjoki P. 040 502 3548, Kuusjoki
Levysoittimet
Levysoitinkorjaukset, neulat ja äänirasiat, ym.
Mainospalvelut
Adpartner Oy
Harventajank. Tmi Mikko Pajuniemi P. p. 040 537 5087
P. 0400 923 498 www.arboristi.info
Puusepänliikkeet
Puusepänliike Matti Pentikäinen Tmi Iisilastu. 050-581 0000
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. 044 565 7231
LVI-Palvelu Alanko & Salminen Oy Ratak. 731 2899
Salon Laatulämmitys
P. 02-731 2525
LVI-asennus J-P Kivelä LVI-asennus Teemu Toivonen LVI-asennus Yliräisänen
Asianajopalvelut
Oikeusaputoimisto, Salo
Kirkkokatu 1-3 A P. 040 566 0429.
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. P. P. P. 040 550 4521
Kengityspalvelut
Kengittäjä Nina Ahokas
Puh. 14, Salo. 050 530 9525 www.toppatuoli.fi
P. 010 255 1356 etunimi.sukunimi@op.fi Turuntie 9 Erik Lönnblad p. Pihakiven Lasiliike Ky
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko, p. p. 0201 222 677 www.ompelukonekauppa.fi
Heimo Ketola Kaukolankuja 1
Pertteli kk. p. 9, Salo p. 7211800 P. 733 5535
Tarjoilu toiveittenne mukaan. 0400 783 047
Ykköskeittiö, Joensuunk.4, Salo
Laatoitustyöt
Laatoitus- ja vesieristystyöt K. 040 731 3462
Kotityöpalvelu Marja Kanerva
Siivouspalvelu, vaatehuolto, ym. Tuomi
Myös hionnat ja lakkaukset Salo, p. P. 38 p. Hämeentie 14, p. 010 255 1429 Perniö/Juhani Loimulahti p. 010 255 1378
P. 0400 252 819
Tieisännöitsijät
Yksityisteiden hallintopalvelut, P. 0440 532 085 Kaikenlaiset rakennus- ja saneeraustyöt p. 040 593 9931
Suutari-Pekka, Euromarket.
P. Helsingintie 13 p. 050 325 0704
Parkettityöt
Parkettiasennus K. 045 129 9123 Koski Tl
Lasitusliikkeet
P. 0440 749 129
Salon Tilipalvelu Oy ISA
Autosähkökorjaamot
Salon Autosähkö
Örnink. huhtikuuta 2012
13
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
Antenniasennukset
Jussi Salomaa P. 010 255 1346 -vuokravalvonta p. Puutarhatyöt. 0400 812 000
P. 8, vanhuksille, vammaisille ja veteraap. P. 0400 539 744
Varmavesikatto Oy
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. P. 3, p. 12. 6, 3 krs, Salo p. 044 721 3368, 044 721 3369
Pelti-Saari Oy
Autokoulut
DREAMDRIVER -autokoulu
Turunt. Tilat ja tarjoilut juhliin ja kokouksiin, p. Pasi Niini
Vaskio. 11, p. 731 1556, 0400 531 647
Asianajotoimisto Timo Savolainen
Helsingintie 5. 731 6820
Halikon RKT Ky Ilaksi Oy
p. 733 6100
Kaihdinliikkeet
Säleverhoja, rullaverhoja, markiisit taite- ja paljeovia, ym. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Putkiasennus Anssi Kirkkomäki
P. 727 3377 www.vaarna.com
Autokatsastukset
Suomalainen yrittäjävetoinen katsastusasema
Avestia
p. p. 0400 745181, 736 2477
Maalauspalvelut
Kalustemaalaamo
Juhlapalvelu Marja Kankare Oy
Perniönt. (02) 731 7240 Erikoisliike on asiantuntija.
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Talouspäällikköpalvelut. 0400 223 857, 734 1262
Vesijohtoliike V. 733 2685 Örninkatu 8. kotityöt. 02-7357293 www.painovirjamo.fi
Metsäpalvelut
Pihapuiden kaato, myös ongelmapuut. P. 731 2905 Harri Nurmi, 040 7246 831 Kari Virtanen, 050 3810 772 Timo Ollikkala, 050 3810 773 Kalle Lönnqvist, 050 5481 061 Ari Havia 050 4400 916 sähköposti: etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com
Rakennus- ja saneerauspalvelu P. P. Julkaisukertoja vähintään neljä. 736 2110, 040 501 0090 myös viemärien avaukset p. Kattojen pesu- ja pinnoitustyöt. 040 5929 738 www.raselvteam.fi
Kumikorjaamo Niemelä & Niemelä
Auktorisoitu taloushallintoliiton jäsen p. P. 044 556 2910 www.ilaksi.com Piha- ja ongelmapuiden kaadot. P. P
Tapahtumaan osallistui 199 juoksijaa. Päivän Duo: 1-6, kerroin: 468,21. Veera 28,8 (27,59). Chara syötti lisäksi kaksi Bostonin maalia. Boyle oli Ottawa-fanien hampaissa läpi ottelun ruhjottuaan Senatorsin ruotsalaispuolustajaa Erik Karlssonia sarjan avausottelussa. Ruotsalaisvahti hyydytti muun muassa Kyle Turrisin tasoitusyrityksen, kun Ottawa pelasi kuudella kenttäpelaajalla ottelun lopulla. Ensi viikolla kausi jatkuu Vahtisessa Sauvon Urheilijoiden järjestäessä. Julien viittasi Washingtonin ruotsalaistaituri Nicklas Bäckströmiin, joka sai ottelurangaistuksen telottuaan Rich Peverleytä. Lundqvist pysäytti 39 Ottawan laukausta, joista 14 päätöserässä. lähtö, Toto5-4 DUO-1, lv 1600 m: 1) Sissi Rose*/Antti Teivainen 14,9a (21,85), 2) Allan 15,0a (2,48).3) Panter H 15,1a (35,21).4) Farmer Rik 15,2a (14,97). Salossa 18. NYRKKEILY Trabzon, Olympiakarsintaa, 2. Brno, Tshekki, Alle 18-vuotiaiden MM-kisat: A-lohko: TshekkiSuomi 26 (02, 11, 13) Suomen maalintekijät: Rasmus Kulmala (3), Aleksi Mustonen, Samu Markkula, Aleksander Barkov. 5. Ottelun paras torjunta nähtiin kuitenkin Rangers-puolustaja Stu Bickeliltä toisessa erässä. Kätevästi osoitteesta Parasta paikallista
Kokouksia
SPR Kiikalan osasto
KEVÄTKOKOUS 26.4. Bickel liukui viime hetkellä Ottawan Jim O'Brienin ampuman kiekon tielle, kun Rangersmaali ammotti avoimena. Louisin 21-johtoon ottelusarjassa. Tervetuloa! SuSi Wilpas juniorijalkapallo: Harjoitukset jatkuvat Urheilupuistossa! Mukaan mahtuu vielä lisää pelaajia. klo 18.30 Santerin hiekoilla Isohiidentie, Rekijoki (tiedot puh. Tuppurainen osui kolmannessa erässä toisen kerran, ja JYP saldosi kevään pudotuspelien maaliennätyksen. Kirjalliset mielipiteet on mahdollisuus toimittaa viimeistään 2.5.2012 mennessä osoitteella Salon kaupunki, ympäristönsuojeluyksikkö, PL 77, 24101 Salo tai sähköpostitse ymparistotoimi@salo.fi.
Ranta-asemakaavan voimaantulo
Salon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 7.3.2011 ranta-asemakaavan (pvm 17.12.2010) "Salo, Suomusjärvi ranta-asemakaava osalle Taipaleen ja Laidiken kyliä". C, 3.70 km (65 osallistujaa): 1) Salminen Tomi, 42.46, 2) Honkanen Raimo, 43.06, 3) Virta Aare, SuSi, 45.22, 4) Laaksonen Arttu, 45.42, 5) Sonkki Juhani, 46.15, 6) Havia Jouko, PR, 46.22, 7) Grönholm Timo, 46.32, 8) Kurppa Pauli, SalVie, 46.44, 9) Jokiniemi Risto, SalVil, 47.46, 10) Hämäläinen Antti, SSO, 49.35, 11) Toivonen Pasi, Roamers, 49.44, 12) Husu Heikki, UskUrh, 49.53, 13) Palohonka Niklas, 49.54, 14) Saarinen Pertti, 50.10, 15) Malinen Mikko, 50.18. San Josen maalinsuulla Antti Niemi torjui 23 kertaa. Karttamaksu 5e, alle 18v ei maksua. Nelinpelin 1. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) San Marino Wood/Harri Koivunen 15,3a (1,43), 2) Asante 15,5a (5,74).3) Sahara Showtime 15,6a (32,38).4) Wind Of West 15,6a (9,33).poissa: 8, 9. 6. Louis 34 (11, 02, 21) SJ: Antti Niemi 23/27 torjuntaa. klo 17). Mukavasti jo lähes parisataa suoritusta tässä vaiheessa kevättä. Toto5 voitto-osuus: 203,50. salo.fi > ajankohtaista. 8. Lisätietoja www.salonvilpas.fi tai S. poissa: 12. 4B 3.7 km: 1) Henri Lehtinen, 36.37, 2) Petteri Koskivaara, 38.22, 3) Antero Lehtoruusu, 38.32, 4) Jari Hörkkö, 46.43, 5) Mika Lauren, 46.44, 6) Birgitta Päivömaa, 46.59, 7) Ulf Österman, 47.02, 8) Nicklas Sundberg, 47.24, 9) Voitto Rantanen, 47.43, 10) Pekka Innanen, 48.11, 11) Petteri Haapanen, 51.21, 12) Marjo Hovirinta, 52.27, 13) Veli-Jukka Saariokari, 53.19, 14) Päivi Pirilä, 56.52, 15) Kyllikki Suominen, 1.02.20. Joukkueemme: Pojat P99 ja P01 (1999-2002 synt). JYPille merkittävää oli, että joukkueen pelintekemisestä päävastuun kantavasta Eric Perrinistä huokui pitkästä aikaa peli-ilo. 7. 14
Keskiviikkona 18. 4. 4A 4.2 km: 1) Eveliina Hirvonen, 31.13, 2) Jaakko Röytiö, 31.41, 3) Henna Reponen, 33.30, 4) Jaakko Lietzen, 33.35, 5) Markku Sipponen, 35.08, 6) Johan Päivike, 35.11, 7) Risto Kallio, 35.45, 8) Essi Kangasaho, 37.11, 9) Edwin Kuokkanen, 37.20, 10) Tapio Halme, 37.28, 11) Joosefiina Kukkonen, 39.43, 12) Niina Reponen, 40.06, 13) Seppo Urhonen, 40.14, 14) Kari Haanpää, 40.33, 15) Germo Kenner, 40.56. Louhinta ajoittuu viikoille 2128, kesto noin kolme viikkoa. 10. 4. St. Toto5 pelivaihto 137 160,70 e, voitto-osuus 29 718,10 e Pelivaihto 419 872,70 e, yleisöä 1 150
Monipaikkainen Salo maaseudun mahdollisuus -seminaari
Aika: Paikka: lauantai 21.4.2012 klo 1215 Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi (Tehdaskatu 2) Ohjelmassa mm. Lastenjalkapalloleikkikoulu 2005-08 syntyneille jatkuu toukokuussa (alustava aloitus ti 22.5. lähtö, lv 2100 m: 1) Journal/Hannu Hietanen 17,2a (12,91), 2) One 17,2a (2,09).3) Xavier Kemp 17,3a (10,46).4) Dumbledore 17,7a (14,89). 6A 6.2 km: 1) Jonathan Frojdö, 37.00, 2) Janne Nieminen, 37.45, 3) Daniel Blomster, 39.34, 4) Tomi Mattila, 40.37, 5) Juha Suominen, 41.26, 6) Lasse Suonpää, 41.27, 7) Markku Laaksonen, 42.04, 8) Hannu Hjelm, 44.43, 9) Lauri Kleemola, 45.03, 10) Inga Dambe, 45.09, 11) Tapani Holmijoki, 48.26, 12) Juuso Lindeqvist, 51.03, 13) Matti Savo, 51.17, 14) Jarmo Jerkku, 51.25, 15) Ilkka Aakula, 55.21. Sauna ja uintimahdollisuus. Ykköshyökkääjä Ryan Lasch taituroi aikansa, mutta hänenkin pelihuumorinsa suli ottelun vanhetessa. Seuraavat ottelut: 20. Opastus Kemiöntieltä 181.
RAVIT
TEIVO 1. kierrosta: 56 kg: Bashir Hassan Salad RuotsiMatti Koota Suomi 107. BEACH VOLLEY Brasilia, Maailmankiertueen avauskilpailu: Naiset, karsinta: Emilia Nyström/
Erika Nyström SuomiAgatha Bednarczk/Barbara Seixas Brasilia 2119, 2422, Satoko Urata/Takemi Nishibori JapaniNyström/Nyström 2118, 2220. Kotijoukkue selvisi kolmannessa erässä
yhdenlaisesta kypsyyskokeestaan, kun se piti Pelicansin nollilla Arto Laatikaisen ja Olli Sipiläisen kaksiminuuttisten aikana. Lue lisää www. Trap: Naiset: Satu Mäkelä-Nummela Orimattilan Seudun Urheiluampujat, Mopsi Veromaa Sibbo Skyttegille Miehet: Janne Kirvesmäki Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura. JALKAPALLO Naisten Ykkönen: Pohjoinen lohko: FC RaumaKSF 03 (00) JÄÄKIEKKO SM-liigan pudotuspelit, loppuottelut (mestariksi 4 voitolla): JYPPelicans 62 (10, 31, 21) Voitot: 11. Ottelurangaistukset menevät automaattisesti liigan kurinpitäjän käsittelyyn. 4. klo 11-17
Sijoita laatuun...
Sijoita laatuun...
Tapahtumat
JYPin Jani Tuppurainen (vas.) ja Harri Pesonen juhlivat riemuisasti Tuppuraisen tekemää ja Pesosen syöttämää 30-voittomaalia.
JYP pelasi tiiviisti
Toki pelin kääntymiseen JYPille vaikutti moni muukin seikka kuin Perrinin ja hänen ketjukaveriensa ryhdistäytyminen.
JYPin puolustuspeli pätki ensimmäisessä finaalikohtaamisessa pahasti. Olen pettynyt ainoastaan siihen, että kolmatta kertaa kolmessa pelissä meidän pelaajamme saa poikittaisesta mailasta kasvoihin, Bruins-luotsi Claude Julien purkautui. 4. (06) 363 2195 valikoima tyyliart@tyyliart.fi Varasto tyhjäksi, niin kauan kuin tavaraa riittää!
Sijoita laatuun... Ranskanrokokoo, Barokki, Myöhäisbarokki, Chippendale, Kustavilainen, Empire, Biedermeier, Hepplewhite, Talonpoikaisrokoo...
HUOMENNA to 19.4. Troikka: 777,30. Naiset, kaksinpelin 1. Toto (6-7-11): 21,44 5,93-3,73-7,05 107,23. Voitot 12. Kaksoistrap: Miehet: Simo Köylinen Orimattilan Seudun Urheiluampujat, Sami Ritsilä Rantasalmen Urheilu- ja Metsästysampujat. kierrosta (neljällä voitolla 2. 4 rataa ratapainatuksin .Lähdöt kello 17-19. Siinä olennainen ero yhden taisteluparin osalta.
Washingtonissa väännettiin rugby-hengessä
JÄÄKIEKKO. Myös Boston nousi voitoissa 21-johtoon hakemalla Washingtonista 43-voiton. lähtö, lv 2100 m: 1) Rocking The Way/Hannu Kamppuri 18,8 (10,47), 2) Oscar Magia 19,1 (7,93).3) Golden Snitch 18,3 (5,23).4) Clumbumble 19,1 (10,36). 045 112 5015
Tilaukset, osoitteenmuutokset, palaute ja wviikkomarkkinailmoitukset. huhtikuuta 2012 Salon kaupunginhallitus
KENO
Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 2, 3, 4, 9, 11, 23, 24, 30, 35, 36, 38, 39, 40, 42, 45, 47, 54, 56, 64 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 7, 10, 11, 13, 20, 21, 25, 30, 32, 33, 44, 48, 52, 53, 58, 60, 61, 66, 67. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. erän puolivälissä. WashingtonBoston 34 (10, 12, 12) Voitot 12. poissa: 15. A: Karri Rämö 31/31 torjuntaa. On tiedossa, että ilman Perrinin luovia ratkaisuja JYP ei taistele Suomen mestaruudesta. Toto5 voitto-osuus: 2875,90. Tarvittaessa: 26. Tiistaina harhasyöttöjä näkyi vähän. (STTAP)
Kuulutuksia
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU Suomen joukkue haulikkolajien EM-kilpailuihin Kyproksen Larnakassa 17.26. Toto (1-4-2): 21,85 6,001,67-5,91 18,42. Perrin varasti 20-maaliin johtaneessa vaihdossa pääosan, sillä edeltäneessä tilanteessa Pelicans-puolustus oli rusikoinut hänet kovaotteisesti laitaa vasten. Toto5 voitto-osuus: 2,80. Miehet: Heikki Meriluoto Oulun Seudun Haulikkoampujat, Lauri Leskinen Sibbo Skyttegille, Teemu Vähämäki Oulun Seudun Haulikkoampujat Pojat: Henri Sorvo Lahden Ampumaseura, Lauri Tiainen KeskiSuomen Ampujat, Pekka Heinonen Suomussalmen Urheiluampujat. Toto (36-12): 8,13 1,70-1,62-1,61 9,91. 040 592 1332). huhtikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Halutaan ostaa
Osakkeita esim. Jyväskylässä oli JYP-vahti Riku Heleniuksen vuoro loistaa.
Pelicansilla mietittävää
Pelicans jätti itsestään kal-
pean kuvan. Seuraavat Maanantairastit 23.04.2012, paikkana Hevonpää, järjestää Angelniemen Ankkuri. SULKAPALLO Karlskrona, EM-kilpailut: Miehet, kaksinpelin 1. Urh, 1.17.42, 11) Ratia Tuomo, SuSi, 1.18.39, 12) Vigelius Kari, 1.19.14, 13) Särmäntö Päivi, 1.22.43, 14) Kaski Esko, SalVie, 1.24.49, 15) Kossila Olavi, UskUrh, 1.24.53. Louisin kolmen maalin johto typistyi ot-
telun viimeisen kolmiminuuttisen aikana yhteen maaliin, mutta se riitti. 4. kierrosta: Ellinor Widh RuotsiAnu Nieminen Suomi 2116, 1621, 2119, Maja Tvrdy SloveniaNanna Vainio Suomi 2116, 1121, 2116. lähtö, TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Tauroni/Kari Ahokas 28,5 (8,11), 2) Raplinki 29,5 (26,42).3) Dooris Dahlia 28,7 (11,39).4) R.R. Järjestäjänä Salon Viesti. VaLePa Hurrikaani, 22. Turun hallinto-oikeuden päätöksestä ei ole valitettu Korkeimpaan hallintooikeuteen, joten ranta-asemakaava on lainvoimainen ja tulee voimaan tällä kuulutuksella. Perrinin ketju tarjoili maistiaisia runsaat kolme minuuttia myöhemmin: hyökkäyskolmikon maestro vauhditti vastahyökkäystä syöttämällä keskialueella oivaltavasti Harri Pesoselle, joka vapautti maalintekoon Jani Tuppuraisen. Ilkka Pikkarainen hanskasi itsensä turhautuneena suihkuun, JYPin sääntötulkintoja sopivasti venyttelevä jarruhyökkääjä Miika Lahti ei. lähtö, lv 2100 m: 1) Colt/Seppo Sarkola 19,0 (6,54), 2) Escape Hall 19,1 (4,72).3) Con Dios 19,2 (8,84).4) Loan Shark 19,7 (40,12). Perrin kosti kohtelunsa omalla tavallaan. pudotuspelissä yhdeksännen voittonsa ottanut JYP ei ollut aiemmin kuuteen osumaan yltänyt.
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Ostan/myyn osakeyhtiöitä. 2. SSP.
Perrinin peli-ilo sytytti JYPin
Pelicans jätti itsestään kalpean kuvan SM-liigan toisessa loppuottelussa.
STT | REIMA RAUTIAINEN
JÄÄKIEKKO. LENTOPALLO Miesten Mestaruusliiga, 2. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m: 1) Night Love*/Ari Moilanen 16,6 (21,44), 2) Fiery Sid 16,7 (12,32).3) Victor Fog 16,2 (27,88).4) Uncle Kemp 17,0 (30,55).poissa: 2, 8. SM-liigan pudotuspelitilastot: Pistepörssi: 1) Ryan Lasch Pelicans, 14 ottelua, 5 maalia+10 syöttöä=15 pistettä, 29 rangaistusminuuttia, 2) Tero Koskiranta Pelicans, 14, 5+8=13, 8, 3) Mika Hannula Blues, 15, 5+7=12, 10, 4) Jan Latvala Pelicans, 13, 4+8=12, 4, 5) Jani Tuppurainen JYP, 11, 5+5=10, 0, 6) Arttu Luttinen Pelicans, 14, 7+2=9, 4, 7) Eric Perrin JYP, 11, 3+6=9, 4, 8) Justin Hodgman Pelicans, 14, 3+6=9, 24, 9) Joakim Eriksson Blues, 15, 2+7=9, 24, 10) Kristian Kuusela Blues, 15, 2+7=9, 8, Maalivahdit: 1) Simon Nielsen Lukko, 3 pelattua ottelua, 130.39 pelattu aika, 2 lasketut maalit, 59 torjuntaa, 96,72 torjunta%, 0,92 lasketut maalit/60 minuuttia, 1 0peli, 2) Joni Ortio TPS, 2, 87.13, 3, 53, 94,64, 2,06, 0, 3) Eero Kilpeläinen Jokerit, 9, 593.16, 16, 275, 94,50, 1,62, 1, 4) Riku Helenius JYP, 10, 632.18, 18, 302, 94,38, 1,71, 0, 5) Johan Backlund Kärpät, 9, 519.25, 22, 300, 93,17, 2,54, 0, 6) Dennis Endras HIFK, 4, 251.50, 10, 126, 92,65, 2,38, 0, 7) Niko Hovinen Pelicans, 8, 442.42, 17, 211, 92,54, 2,30, 2, 8) Joonas Kuusela Pelicans, 7, 427.06, 16, 192, 92,31, 2,25, 0, 9) Antti Ore Blues, 11, 582.37, 21, 251, 92,28, 2,16, 0, 10) Antti Raanta Ässät, 3, 175.57, 9, 100, 91,74, 3,07, 0, NHL maanantaina, pudotuspelien 1. HurrikaaniVaLePa, 24. loppuottelu, 4 voitolla mestariksi: VaLePaHurrikaani 32 (2514, 2931, 2519, 2225, 157) Voitot 11. 3. Toto (1-5-7): 6,54 2,62-2,70-4,33 12,78. 9. Tämä oli vähän kuin rugbyottelu, Washingtonin käskijä Dale Hunter kuvaili värikästä taistoa.
Sharksin kiri tyssäsi
San Josessa kotijoukkue Sharks heräsi voittotaistoon liian myöhään. Hukkaako maaseutu muuttuvan mökkeilyn mahdollisuudet?, kehittämispäällikkö Manu Rantanen, HY Ruralia -instituutti, ja Asukasosallistuminen osana Tampereen kaupungin strategiaa ja toimintamallia; Tampereen kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet , vuorovaikutussuunnittelija Birgitta Tunturi, Tampereen kaupunki. HurrikaaniVaLePa. 43-voitto nosti St. Toto5 voittoosuus: 66,80. Sijoita laatuun...
mm. Toto (2-11-12): 1,43 1,07-1,31-1,82 2,68. KHL:n pudotuspelit, Loppuot-
telut (4 voitolla mestariksi): Moskovan DynamoAvangard 01 (01, 00, 00) Voitot: 12. 3A 3.0 km: 1) Tuomo Reponen, 25.01, 2) Camilla Fingerroos, 27.18, 3) Henna Röytiö, 28.23, 4) Urpo Vaininen, 30.18, 5) Jouko Havia, 31.15, 6) Tapani Mertsalmi, 33.14, 7) Antti Silander, 35.29, 8) Ahti Erkkilä, 35.42, 9) Seppo Pallari, 36.03, 10) Heimo Välimäki, 36.26, 11) Susanna Pyökä-
ri, 38.18, 12) Reijo Hyytiäinen, 38.28, 13) Juhani Tammi, 41.55, 14) Antero Pyökäri, 41.58, 15) Risto Kalve, 42.31. Kaava koskee tiloja: 1-27, 1-29, 1-30, 1-51, 1-60, 1-61, 1-82, 1-83, 1-84, 1-85, 1-87, 3-91, 4-28 ja osia tiloista 5-0 ja 6-7. Kun kakkosketjun keskusmies ohjasi Kalle Koskisen kudin verkkoon toisen erän alussa ja tilanteeksi 20, Perrinin lisäksi JYPin kannattajilta tipahti taakka harteilta. Vielä yksi naula Pelicansin toisen finaalin arkkuun: edellisessä kohtaamisessa pudotuspelien toisen nollapelinsä napannut Niko Hovinen putosi
sfääreistä jään pinnalle harottuaan Filip Riskan 41-maalissa tyhjää. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Max Moonlight/Mika Forss 15,9a (8,13), 2) Yerro Lin 16,0a x (4,59).3) Havanna Eros 16,0a (3,51).4) Mimosa Thumper 16,1a (13,5).poissa: 2, 10. Joe Thornton oli syöttäjänä kaikissa Sharksin maaleissa, mutta Bluesistakin kolmeen tehopisteeseen ylsivät Andy McDonald (1+2) ja Carlo Colaiacovo (0+3). Opastus tieltä SaloTurku tie 110 11 km Salosta. 5.) maailmancupien jälkeen. Tervetuloa! Hallitus
SALON SEUDUN SANOMAT
Sekalaiset
LOPPUUNMYYNTI
Sijoita laatuun...
Jos olet ajatellut hankkia käsin veistettyjä, suomalaisia tyylikalusteita, vielä siihen on mahdollisuus!
SALOSSA VPK:n talolla
Asemakatu 3
Sijoita laatuun...
Sijoita laatuun...
Meillä on n aji www.tyyliart.fi Suomen la atyylisohv kalustojen! 66300 JURVA PUH. Kaiken huipuksi SM-runkosarjan parhaasta alivoimapelistään tunnettu JYP pelasi omat jäähynsä järkevästi, raataen mutta maltilla. 4.) ja Lonaton (1. 8. Joukkuetta saatetaan täydentää Lontoon (19.28. kierrosta: Ville Lång SuomiMaxime Moreels Belgia 2111, 2112, Eetu Heino SuomiRaj Popat Wales 2112, 2114. Brian Boylen maali ja maalivahti Henrik Lundqvistin loistopeli riittivät New York Rangersille 10-voittoon Ottawan vieraana NHL-jääkiekon pudotuspeleissä. Pelicans ja JYP palasivat jääkiekon SM-finaalisarjassa lähtöruutuun. Toto (6-1-5): 3,80 1,482,00-2,61 5,77. Rangers nousi ottelusarjassa 21-johtoon. Keto-oja 0400790394.
Kuusisto Juha, 46.37, 2) Gustafsson Risto, R-P, 47.40, 3) Lottonen Kari, 48.05, 4) Reiman Anni, AngA, 49.18, 5) Reiman Jarmo, AngA, 49.19, 6) Virtanen Kimmo, 52.18, 7) Holmberg Tapani, 53.58, 8) Saari Osmo, R-P, 54.08, 9) Moisio Orvo, 54.43, 10) Virtanen Teemu, 1.00.04, 11) Antikainen-Pauna Heli, 1.00.16, 12) Kinnunen Sami, 1.01.49, 13) Paatero V-P, Vilpas, 1.02.08, 14) Riikonen Rauno, PertPe, 1.02.18, 15) Tolvanen Markku, 1.06.37. Toto5 voitto-osuus: 29718,10. Toto (4-9-11): 10,47 2,622,37-1,88 67,44. Kahvitarjoilu. Tapahtumapaikkana kauden kolmansilla kuntorasteilla oli Oinilan Ankkalampi. Suomi selviytyi pudotuspeleihin. Ankkalampi, Peimarin Rastit: 2B 2.1 km: 1) Timo Heinonen, 25.41, 2) Jenni Haapala, 27.05, 3) Leo Haanpää, 27.41, 4) Irma Silander, 28.24, 5) Kaarina Karjalainen, 31.13, 6) Reijo Saukkonen, 31.25, 7) Matti Aaltonen, 35.14, 8) Aleksi Reinivuo, 36.44, 9) Tuomo Haapala, 41.41, 10) Jaakko Enqvist, 41.42, 11) Taito Laakkonen, 44.38, 12) Valtteri Reinivuo, 46.11, 13) Helmiina Löytönen, 53.18, 14) Sampo Oksa, 55.56, 15) Jukka Oksa, 56.47. Ottelussa tehtiin maaleja vuorotahtiin ja Bostonin voittomaalin iski slovakkijätti Zdeno Chara ajassa 58.07. Toto (8-4-6): 8,11 2,63-4,155,37 46,28. 11. SUUNNISTUS Lehmijärvi, Maanantairastit: A, 6.80 km (26 osallistujaa): 1) Kirmula Miika, 54.25, 2) Riikonen Petri, SuSi, 55.05, 3) Lindblom Petteri, 59.21, 4) Paulin Joonas, 1.00.34, 5) Jaatinen Marko, 1.00.50, 6) Elovaara Vesa, AngA, 1.01.45, 7) Mäntylä Jussi, 1.12.13, 8) Rapakko Timo, 1.16.10, 9) Horppu Matti, 1.17.17, 10) Eskelinen Ville, Usk. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m Teivon Kasvattajalähtö: 1) Sweet Mama Blue/Sipi Erkkilä 16,5a (23,88), 2) Adioso 16,5a (2,41).3) Hurdy Gurdy 16,9a (11,11).4) Priority Tag 17,0a (8,26).poissa: 2. Kaavalla muodostuvat korttelit 1-13 sekä maatilojen talouskeskusten kortteli 14, maatalousaluetta ja maa- ja metsätalousaluetta. Lisätietoa: marjatta.ticklen@salo.fi , (02) 778 7705
Ilmoitus VR Track Oy:n melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta Perniössä
Korjaus 14.4.2012 Salon Seudun Sanomissa olleeseen ilmoitukseen: Toiminnan sijainti: Kaukurintien ja Hakunintien välinen rataosa, Perniö Toiminta-aika: Rautatien kunnostustyö kestää kokonaisuudessaan 1.5.30.11.2012, työaika pääosin ma-pe klo 719, yö- ja viikonlopputyö on mahdollista. San JoseSt. Ratamestaroinnista vastasi Fredric Portin. Turun hallinto-oikeus on hylännyt 8.3.2012 antamallaan päätöksellä kaavasta jätetyn valituksen. Nyströmit karsiutuivat pääsarjasta. kierrosta: Akseli Danskanen/Oskari Larkimo SuomiDaniel Sanchez/Alberto Vijande Alonso Espanja 2117, 2114. P. B, 4.90 km (43 osallistujaa): 1)
Urheilussa tapahtuu
Ykkössuunnat tänään keskiviikkona Kalmankorven kartalla, jonne opastus valtatieltä 110 Kitulan taajaman itäreunalta. 4. Toto (1-3-7): 23,88 5,41-1,58-2,94 28,13. Tytöt T98 ja T99 (1998-2000 synt). JYP tasoitti 62 (10, 31, 21) -kotivoitollaan kokonaistilanteen 11:een, mutta numerot kätkevät taakseen enemmän kuin yhden loppuottelun tuloksen. Toto (9-5-10): 12,91 2,251,64-2,31 12,26. toukokuuta: Skeet: Naiset: Marjut Heinonen Oulun Seudun Haulikkoampujat. kierroksella LångPeter Gade Tanska, HeinoToby Penty Englanti. D, 2.30 km (65 osallistujaa): 1) Ojamaa Marja-Liisa, SalVie, 32.31, 2) Sorvari Ari, Elpanter, 32.46, 3) Lähteenmäki Timo, 33.12, 4) Tenhunen Jorma, 33.33, 5) Hämäläinen Matti, 34.07, 6) Hämäläinen Antti, 34.17, 7) Leinonen Eeva, 36.44, 8) Vigelius Seija, 36.49, 9) Penttilä Pekka, SomEsa, 36.57, 10) Liski Eero, 39.12, 11) Marjanen Torsti, Vilpas, 40.37, 12) Riski Niko, 40.40, 13) Yli-Rekola Jaakko, 42.53, 14) Soikkeli Aarre, AngA, 43.01, 15) Kovala Mari, 43.54. lähtö, sh 2100 m: 1) Palomestari/ Jari Kinnunen 30,8 (3,8), 2) Frankker 30,9 x (2,6).3) Kihinrita 30,9
(14,42).4) Meno-Miina 30,2 x (7,01). VaLePaHurrikaani, 28. Tilaisuuden järjestävät Salon aluetoimikunnat. Yleisö ei juuri hiljentynyt, kun Boyle nosti irtokiekon rystyltä ohi Ottawavahti Craig Andersonin 3. 2. HurrikaaniVaLePa. Lopussa vierasjoukkue yritti pelotella voimatoimilla, hieman viime syksyn Pelicans HIFK-kohtaamisen tyyliin, mutta JYP on sen verran
vankkaa tekoa, että pilkka kalahti Pelicansin omaan nilkkaan. Maanantaina Lahdessa kaukalossa hampaat irvessä vääntänyt kanadalainen kirjautti 1+2 tehopistettä ja johti hyökkäysketjunsa lentoon. kierrokselle): OttawaNY Rangers 01 (00, 00, 01), Voitot 12
25.4., 29.4., 2.5., 6.5., 15.5., 20.5... 9.5. Viimsi 29.4.-3.6. V380e/kk+v+s 2kk takuu. to alk. 0345800 ma-pe 9-17 Baltian matkoihin kuljetukset Ei toimitusmaksua! Salosta 28,-/hlö mp. parv. 19.4. Hotel Portus Alk. 189 Viiking 3.5. alk. Palkka alk.1500 /kk (s.m.) sekä bonus.
2 YÖTÄ HOTELLISSA,
34
39
IKAALISTEN Matkatoimisto
Fra Mare* 26.4., 3.5. 339 Tervis 6.5., 10.5. Oskarinkatu. Salosta 28,- mp.
299
129
i e per Emm itus22.4., 29.4... 040 519 5154. 339 Pühajärve 29.4.-20.5. Las. Tervetuloa!
4
8pv, su-su/to-to
95
SALO Joensuunkatu 8, puh. 719, la 916, su 12-18 www.kodinterra.fi | www.sso-rmp.fi (0,0828 /puhelu + 0,1199 /min)
B. ja 31.5. 209 Laine* 3.5. Kolmio 580e!Neliöt 117-130m²730-850e! Palv. im a! Kiertoajelu Tallinnassa 7,-/hlö. 219 Paradiis 3.5., 10.5. Kaksio 480e. huhtikuuta 2012
15
Paikkoja avoinna
Myyntityötä tavalliselle ihmiselle tarjolla heti!
Työsuorituksia
17 vuoden kokemuksella
Torilla
Soita klo 7:00-18:00 02-239 7377 tai tekstaa yht.tietosi (24h) 045-773 11862. Salosta ke ja to 28,- hlö/B2/H2, Hki hlö/H2
149
59 29 84 89 31 Forum 59 Laiva + Hotelli, 299 yötä
Salosta maanantaista torstaihin Hinnat Portus + Helsingistä Central 25.4. Ilmainen muuttoavustus 500e! Säästä rahojasi! Yksiö 320e. Fra Mare* 29.4. 239 Kalev 3.5., 10.5. laukunkuljetuspalvelun.
KYLPYLÄMATKAT VIROON
5pv, su-to
Pirita* 22.4. P. Salon keskusta. 0400-780 083.
Primacy 3
- paras jarrutus kuivalla ja märällä tiellä - paras kaarrepito märällä tiellä - erinomainen kilometritulos
8
ERÄ
PYLVÄSTUIJA 80-100 cm
95
PUUTARHAN KEVÄT 10 Kg
Palvelemme myös lauantaisin klo 9-14. V I R T A N E N
V I I V I J A W A G N E R
I P A N A V A L T A
F I N G E R P O R I
R E T U
R A U T A R E E T T A
haravoin pihanne kympist hyvä rouva. asti. 44,u maks Tilaa tuliaiset ennakkoon! Kulj. 399 Pirita* 6.5., 27.5. 369 Paradiis 29.4.-6.5. kuljetuksen satamaan. Kuljetus satamaan 28,- sis. läh. 359 Grand Rose 29.4. hlö/H2. Tervis 13.5.
229 274 209 259 279 239 259
Laulasmaa 22.4., 26.4. puolihoito, hlö/H2. 209
4pv, to-su
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. Pääesiintyjä puutarhaneuvos
Kodin Terrassa
SALON SEPELI OY
Arno Kasvi
US
!
Kiinteistöjä ja huoneistoja myytävänä
Katso! Lähes ilmaiseksi muutama hirsitalo, huvila ja sauna www.L1.fi ja www.laavuvaara. Paradiis 29.4., 6.5. Vapaa 1.5. Takuu- ja mittatilaustyönä.
puh. ä,
miten olisi kolme euroa ja kolme ilmaist a keksiä ?
miten olisi vitonen ilman keksejä?
olet surkea käymään kauppaa, pentu.
olen myös syönyt keksejänne.
144
L A S S I J A L E E V I
J E R E. 0400 745 181
SAVUSAUNAPALVIA
KIVIKYLÄN
TORSTAINA
SALON TORI
Matkailu
Myytävänä
MURSKETTA JA SEPELIÄ
· · Meiltä saat tarvitsemasi kiviainekset nopeasti ja edullisesti, myös iltaisin ja lauantaisin! Toimitamme mielellämme myös pienempiä määriä Tilaukset: 045 887 5121 tai 0400 534 085
ARHAILTA PUUT klo 17-21 TÄNÄÄN
Illan isäntinä SSO ja Berner. 19.4., 22.4., 9.5., 13.5., 31.5. ja 20.5. 269 Tervis 10.5., 24.5. Illan juontaa Hannu Määttänen. fi. www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
Kodin Terra Salo, Valtatie 5, 24800 HALIKKO, p. hlö/B4. Laine* 6.5., 13.5. 359
23,90
(29,90)
S-Etukortilla
8,-
10 kpl
yksittäin 1,-/kpl
Risteilyt sis. Soitot 050-2694 Rantatontit 25.000e! Kalaa on!
Varaa renkaan vaihtoaika netissä!
UU
* ajankohtaista puutarha-asiaa * runsaasti tuote-esittelyjä * työnäytöksiä * tarjouksia TERVETULOA ! * kahvitarjoilu
PUUTARHAN KESÄ 1Kg
TU
Vuokrattavana
Siisti 3 h + k Mököisissä ja 2h + k Perniöntie 15 Salo. hlö/H2. 075 3030 2727 ark. Tarvitset oman auton. Haastattelut ke - to 18.-19.4
parvekkeet, terassit, kaiteet, terassirungot, autotallinovet. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 18. Bussi mukana! Alk. P. 349 Viiking 29.4. alk. 229 Pirita* 3.5., 31.5. Su-ke Bern alk. Tähti täysihoito, muut alk. hlö/B2/H2
BALTIA
PÄRNU
Hotellimatkat, 4pv to-su ja 5pv su-to
26.4.
TALLINNA
Baltic Princess -risteilyt Tallinnaan
Salosta kuljetuksin su, ke-pe. Perjantai -lähdöt 1 YÖ HOTELLISSA
22.4., 13.5. Järvi! Vene!P.03-4378364 KT 1h+alk+kk+kph 27m2. Kalev 22.4. (02) 7312 525
18 16
ORVOKIT
50
Green Care PUUTARHAMULTA
50
5 SÄKKIÄ
Kuorikatesäkki kaupan päälle (Rajoitettu erä) TERASSIHORTENSIA
Baltian kierros 6pv: Tartto-Vilna-Riika 15.5., 3.6., 24.6., 1.7., 8.7., 13.7., 22.7., 5.8