Se on
näkynyt paitsi kesäkuun jäljellä olevien viikkojen, myös
heinäkuun matkojen kysynnässä, kertoi Aurinkomatkojen viestintäjohtaja Annina
Metsola.
??Äkkilähtöjäkin vielä saa
kesäkuun lopulle, mutta
hotellivaihtoehdot ovat vähissä. 040 577 7102, www.puutarhatukku.fi
STT | RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN
Helteiden vaihtuminen viileämpiin säihin on vauhdittanut selvästi valmismatkojen
kysyntää. 7990,-
KESÄTARJOUS:
Ajotakki tai mopokypärä
kaupan päälle
Joensuunkatu 5, SALO
p. Muutamiin kohteisiin
voi olla tarjolla enää pelkät
lennot.
Myös Tjäreborgilla kesämatkoja myydään vilkasta
tahtia, sanoo tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski.
Pucilowskin mukaan Tjäreborgin koko kesämatkatarjonnasta oli viime viikon
lopulla myyty jo noin 80
prosenttia, suunnilleen yhtä
suuri osuus kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Myös loppukesän jäljellä
olevien matkojen kysyntä
riippuu pitkälti kotimaan
säästä. Muulloin alamitta on 40 senttimetriä. Nyt loppukesän matkoja on vielä jäljellä kaikkiin
kohteisiin.
Taantuma ei
hillitse matkahaluja
Lentäen tehtäviä valmismatkoja on tänä kesänä tarjolla lähes neljä prosenttia
enemmän kuin viime vuonna, kertoo Matkatoimistoalan liitto. Hallituksen esitys lähtee lausunnolle syksyllä, ja lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden
2015 alussa.
Lehtikuva/Pekka Sakki
Saimaannieriä on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. TIISTAINA 18. Yli 65-vuotiaita ei enää vapautettaisi
maksusta. Kalastusalueittain
on otettu käyttöön suurempia alamittoja, ja Kuolimon
kalastusalueella alamitta on
ollut 80 senttimetriä.
Asetuksenmuutoksella on
tarkoitus nostaa muitakin
alamittoja. tai 119?)
Agility
1299,-
5990,-
+ tk
tk.
Traktorimönkijät alk. Tjäreborg ja Aurinkomatkat ovat hieman
lisänneet tarjontaansa.
Suurin osa valmismatkoista suuntautuu edelleen
Eurooppaan, ja suomalaisten suosikkikohteita ovat
entiseen tapaan Kreikka ja
Turkki.
Pitkittyvä taantuma ei
matkatoimistojen mukaan
ole ainakaan vielä hillinnyt
suomalaisten matkahaluja.
??Myös ensi talven matkoja on jo varattu, Metsola
sanoi.
Metsolan mukaan parin
viime vuoden aikana on tapahtunut kuitenkin sellainen muutos, että matkat
varataan aina vain lähempänä lähtöä. eikä sunnuntaina 23.6.
Ilmainen sisäänpääsy SaloSportrannekkeella
Huom!
Pe 21.6. Kun
väestö ikääntyy, yhä pienempi joukko joutuisi kantamaan maksusta vapautettavien aiheuttaman taakan.. Kuvassa Kalamies-ranta Kalymnosin saarella Kreikassa.
119?
(199,-)
1300W
Juhannusviikolla
myymälässämme
kahvitarjoilu. | KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Lehtikuva/Minna Rajainmäki
Aikuiset 7?
Lapset 3?
Kaverit (5 hlö) 25?
Perhe (2+2) 15?
salosport
salo
Lapset alle 5v. leh?in tarkoitetut vedostet-
Sisäänpääsy ja suurin osa
tavat ilmoitukset tarvitsemme ke 19.6. Leh. KESÄKUUTA 2013 | VIIKKO 25 | N:O 165 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . & la 22.6. Lisääntyviä yksilöitä on arvioitu olevan enää
ehkä alle 50.
??Mitään elpymistä ei ole
havaittavissa, myöntää kalatalousylitarkastaja Jouni
Tammi ministeriöstä.
Tammen mukaan saimaannieriän ongelmat ovat moninaisia ja johtuvat paitsi
kalastuksesta, myös mahdollisesti esimerkiksi ilmastonmuutoksesta.
Saimaannieriä on jo nyt
rauhoitettu syksyisin. (02) 7211 400
ma-pe 8.30-17, la 9-14
Salo . ilmaiseksi!
Toiminnallinen urheilutapahtuma
Laskuvarjohyppyjä
Kiipeilyä
Keilausta Jousiammuntaa
Näytteilleasettajia
Tankotanssia
Sporttikirppis Futistutka
Salon Seudun Sanomat
toivo?aa lukijoille
hauskaa juhannusta!
Letkajenkan Suomen ennätys
toteuttaa Tanssikoulu Vietävän Hyvää
29.6.
Juhannuksen ilmoitusaikataulut
Urheilupuistossa
klo 11-16
SalPa vs. GrIFK klo 16
Salon Seudun Sanomat ilmestyy perjantaina
21.6. suljettu
puh. Erittäin uhanalaisten meritaimenen ja
järvilohen alamitat nousevat
60 senttimetriin, järvitaimenen 50 senttimetriin ja
harjuksen 35 senttimetriin.
Nykyisin alamitta on meritaimenella 50, järvilohella ja
järvitaimenella 40 ja harjuksella 30 senttiä.
Kalastuslain
aikataulu tiukka
Ministeriön edustajien mukaan kalastuslain kokonaisuudistus yritetään saada
vielä nykyisen eduskunnan
käsittelyyn. Kesäkuun lopulle
on matkoja jäljellä vain vähän, kerrotaan isoista matkatoimistoista.
??Sää vaikuttaa välittömästi matkojen myyntiin. Terv
etuloa!
Myllyojankatu 20, Salo
ma-to 9-17, pe 21.6. Viime vuonna etelänmatkat revittiin käsistä, kun
tärkeimmän lomakauden
alkaessa alkoi näyttää siltä,
että sää Suomessa pysyisi
koleana.
??Silloin oli yksi rysäys, kun
matkat vietiin käsistä ja joihinkin kohteisiin myytiin
jopa loppuun, Metsola muistelee. klo 15,
tulostusvalmiit sähköiset aineistot to 20.6. Lisääntyviä yksilöitä on arvioitu olevan enää ehkä alle 50.
Nykyisen kalastuksenhoitomaksun ja entisten suurläänien rajoja noudattavan
viehekalastusluvan korvaisi
yksi kortti, jonka vuosimaksu olisi 35 euroa. Hän arvioi tämän johtuvan osin kuluttajien varovaisuudesta, osin
siitä, että moni haluaa seurata hintojen ja tarjonnan
kehitystä, ennen kuin tekee
ostopäätöksen.
??Toisaalta varsinkin perheet varaavat edelleen loman usein hyvissä ajoin,
jotta pääsevät varmasti
juuri toivottuun hotelliin.
Täysrauhoitus on saimaannieriän
viimeinen toivo
Suomen uhanalaisin kalalaji on
taantunut sukupuuton partaalle.
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu saimaannieriä
yritetään vielä pelastaa kieltämällä lajin kalastus kokonaan.
Maa- ja metsätalousministeriö ajaa pikaista asetuksenmuutosta, jolla saimaannieriä rauhoitettaisiin
kokonaan lajin esiintymisalueella Vuoksen vesistössä.
Saimaannieriän luonnonvaraiset kannat ovat ministeriön mukaan taantuneet siinä
määrin, että täysrauhoitus
on välttämätöntä.
Jääkauden Saimaaseen
patoama nieriälaji lisääntyy
varmuudella vain Kuolimojärvessä. ja ma 24.6. Aikataulu on
kuitenkin kireä. Korttiuudistus
on närästänyt muun muassa vesialueiden omistajia,
jotka joutuisivat itsekin
maksumiehiksi.
Kalastusneuvos Eija Kirjavaisen mukaan eläkeläisten maksuvapaudesta
luopuminen on perusteltua
yhteiskunnan ikärakenteen
muuttumisen vuoksi. klo
14 mennessä osoi?eella ilmoitukset@sss.?.
huveista käteismaksulla!
Tapahtuman juontaa Piia Koriseva
www.salosport.?
Juhannusviikon
viikkomarkkinat
julkaistaan
Fysiosyke
Parasta paikallista
LAATUMERKIT
AAT
AA
ATU
U
AMMATTITAIDOLLA
ITAID
pe 21.6.
ALPINA TB 250 J FS900
immeri
TRIMMERI
trimmeri
Vakiona 3 terällä
(siimapää, raivausterä,
ruohoterä)
2 -tahtimoottori 25,4 cc,
c,
99,-
469,-
MULTICLIP 50 EURO B MS170 D
Kuulalaakeripyörät, galvanisoitu
mökkisaha
teräsrunko ja vahva B&S 500
XMH moottori.
299,-
(nyt myös Honda GCV 135 -moottorilla 399,-)
Laatua jo
199,-
STIGA ESTATE TORNADO 14
B&S 4165 AVS-moottorilla, KESÄMENO98 cm. Somero
Puutarhatukun Juhannusviikon
T-36G
T-47G
550 ?
(790,-)
%
0
5
-
169?
4-hengen pöytäryhmä
(39,90,-)
295?
Sytytysneste 1L
Grillauskäsine
2
395?
Grillausesiliina
Grillaussetti 3-osaa (teräs)
?
(7,90,-)
495?
(9,90,-)
495?
Grilliharja
Kebabtikku 100 kpl
1
45
?
(2,90,-)
690?
(990,-)
Pikateltta
3x4,5 m
Pika- ja juhlateltat
kaikkiin tilaisuuksiin!
Solar e Power Cube
-aurinkoaggregaatti
Lisävirtaa e!
kesämökill
49 50?
(199,-)
Pikateltta
3x3 m
(4,90,-)
(3,50,-)
45
Kaupan päälle
sta
laskuvarjokankaa to!
mat
valmistettu riippu
(99,-)
Polyrottinkiryhmä 2-hengelle
Grillibriketit 2,5 kg
19 95?
Amerikkalaisen
Char-Broilin patentoiman
huippugrillin ostajalle:
139?
(249,-)
Grillaustarvikkeita NETTOHINTAAN!
Dangrill 41 cm pallogrilli
(490,-)
(690,-)
(790,-)
6 hengen polyrottinkikalusto
340 ?
480 ?
550 ?
jopa
-30% -40%
T-22G
Pikateltta
3x6 m
760?
Turvallisempi
vaihtoehto
trampoliinille!
299?
830?
(495,-)
(1190,-)
Green Garden
TT-520 -ruohoraivuri/
siimaleikkuri
Puutarhapenkki
Viikari -pomppulinnat
(1090,-)
Terassit puhtaaksi Kingwash -painepesureilla!
2000W
1800W
0
?
(1,90,-)
790?
(1290,-)
89?
(149,-)
(9,90,-)
95
99?
(199,-)
139?
(229,-)
Toimi nopeasti, tarjoustuotteita rajoitetusti.
Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Valmismatkat käyvät
nyt hyvin kaupaksi
Suomalaiset varaavat lomamatkansa aina
vain lähempänä lähtöpäivää.
+ tk.
HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
Puutarhakalusteita, grillejä, grillaustarvikkeita ja paljon muuta!
Helteiden loppuminen vauhditti valmismatkojen kysyntää. PELIT MEILTÄ
1490,SPORTSMAN 400 4X4
- 30 hv
- 455cc nestejäähdytteinen
moottori
- Täydellinen 4-veto
- Erillisjousitus edessä ja
takana
-M
Metallinen
Meta
etallinen
nen po
ppohjapanssari
hjjaapan
hja
p ssa
ssariri
Parasta paikallista
(arvo 199. ei ilmesty lauantaina 22.6
Ja
n. Poliitikot ovat jälleen
puu hyödyntämättä ja lahot- tuhlaamassa valtavaa
taa pystyyn. Siihen uusi metsälaki
tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Elovaara on
hyvin tavallisia kaupunkilaisia kuin kuntapäätsummiin ja pitää kiinni summista. Mehän voisimme tukea sina päivinä riittää, koska
vät säilyttääkseen Nokian Välimeren valtioita samal- kaikilla uikkarit saunassa
ja alihankkijat Suomessa. Mitä Nokian herrat teki- n. Ex-noksuisn. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Salossakin on paljon vi- varmaan hyvä olo. Mikä
n. Joka ikisessä vain ei-ex-noksujen ahdas
metsäpläntissä elää eläimiä. Välttämättä
ei kuitenkaan tarvita suuria ponnistuksia.
Niin halutessa paikkoja yhteisille keskusteluhetkille löytyy. Mikään yktilanteen vakavuus ja oma
sittäinen keino ei kaupungin
vastuunsa.
Salon kaupungintalolla kokoonnutaan syksyllä vakavissa merkeissä, kun kaupungin talouteen etsi- taloutta pelasta, vaan sääsSäästöjen tarpeellisuudes- tään tasapainoa.
tökampa kampaa kaikkialla.
ta ei enää keskustella, sillä
Valtuuston puheenjohtajan
säästäminen on pakon sanelemaa. Ei-ex-noksu
Miksi ihmisen pitäisi jättää n. Kriisienratkaisumekanismista ja talletussuojasta ei ole vielä yksimielisyyttä. Tasapuolisuus
n. Natalia Kiviahon kesätyö on henkilöstöruokalassa.
avautuuko hänelle innostavia näkymiä
siltä teollisuuden alalta, jonka yrityksen
tuotteita hän varastosta asiakkaille toimittaa. Markku
määrää veroilla kerättyä
eli turismilla Thaimaan sijaan. Suurin osa
nuorista ilmoittaa oppineensa kesätöistä
uusia taitoja sekä työelämän pelisääntöjä,
mutta vain alle puolet kokee, että kesätyö
olisi herättänyt kiinnostuksen kyseistä alaa kohtaan. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Siksi Ruotsi ja Tanska olisi saatava tavalla tai toisella mukaan
pankkiunioniin tai ainakin sen kylkeen.
Koko EU:n kannalta Englannin jääminen
pankkiunionin ulkopuolelle on ongelmallista. Esimerkiksi diabetestä
sairastavien lasten perheille ei missään
tapauksessa saisi tarjota huostaanottoa.
Vanhemmat ovat jo tarpeeksi huolissaan
lapsen tilanteesta . Mopo-autot
ovat kamalia. Kes- n. Noloa. Teillä 19.5. Laitospaikka saattaa maksaa jopa 700 e/vrk,
kunnasta riippuen. Ex-mopoilija n. Tulevaisuususkoa
n. Tarvitaan syvällisiä talouden rakenteisiin puutuvia toimia.
Nykyhallituksella ei tähän riitä halua eikä
kanttia. Saksan ja
vaikkapa Maltan ja Suomen kansalliset kriisienratkaisumekanismit tai talletussuojarahastot eivät ole yhtä uskottavia, eikä silloin
voi puhua todellisesta pankkiunionista eikä
saada aikaan luottamusta järjestelmän vakauteen.
Todellinen pankkiunioni merkitsee siis
yhteisvastuuta ja on käytännössä askel liittovaltion suuntaan. Koska terveyskeskus
ajetaan alas. Irtisanottu. Tästä kertoo myös nuorten antama todistus. Siis
apua perheille eikä lapsia laitoksiin.
Onko kukaan ajatellut, mitä maksaa
lapsen mielen korjaaminen pitkän huostaanoton jälkeen. siirretään rahaa vain
pussista toiseen. Ero
EU:sta välkkyy siellä monen mielessä.
EU:ta on rakennettu pala palalta tiukemmaksi poliittiseksi ja taloudelliseksi liitoksi.
Valitettavasti usein vain kriisien kautta saadaan aikaan päätöksiä, kun on pakko. Eipä ole
missään näkynyt kahta
oppisopimuspaikkaa. Vuonna 2030 yli 75-vuotiaita
arvioidaan olevan Suomessa jo yli 800 000. Kun yritys
panostaa kesätyöntekijäänsä, se rakentaa
myös omaa ja toimialansa tulevaisuutta.
Aika on rajallista kesälläkin. Talvijuhlissa mies nauttii olostaan
lämpimässä villapuvussaan naisen värjötellessä
puolialasti. Kyllä halutaan. Tähän pyritään luomalla pankkiunioni. En kyllä sen
takia muuta
Eivät mitään, vaan kauppasivat innovaatiota maailmalle ja lopulta päästivät
työpaikat kaikki kauppaamiinsa halpamaihin. Tässä on salolaispäättäjien
lolaispäättäjän on tiedostettava, että nyt ei ole
Tulevaisuus pitää rakentaa uuteen tilanteeseen
liikkumavara.
irtopisteiden keräämisen aika. Kaavoittakaa Salon ala
keskustaan 10-kerroksisia
taloja, että loppuu valitus.
Nykytekniikalla voi toteuttaa saveen mitä vain.
Samalla voisi kaavoittaa
kantatie 52:n varren Kanunkiin asti, että yrittäjät
pääsisivät toteuttamaan
hankkeitaan. Säästöihin on
sitouduttava.
taan tekemään paljon ikäviä
päätöksiä, joista ei suurelta
yleisöltä kiitosta heru.
Käytännössä päätöksenteon
pitää syksyllä mennä niin, että jos kuntapäättäjä vastustaa jotain säästöä, on hänen
osoitettava vastaava säästöehdotus muusta kohteesta.
Pelkkä vastustaminen ei nyt
politiikan sisällöksi riitä.
VALTUUSTON puheenjohtaja palautti mieliin sen
kylmän tosiasian, että Salon
VASTUUTA on paitsi kuntulevaisuus ratkaistaan tätapoliitikoilla, niin myös jonä vuonna. Vapaus valita
n. Menneiden haikailu ei auta.
la, mistä säästetään. Tervetuloa Raaseporiin! Meillä veroprosentti ollut vuosia jo
21. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
18.6.2013
Ylpeilymme kolmen A:n
luottokelpoisuudella on
tällä menolla lyhyt ilo.
Aiheellinen muistutus Salon tilanteesta
SSS/ Minna Määttänen
Salon kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja Jorma Elovaara (sd.) vetosi julkisesti kaupungin päättäjiin (SSS 17.6.).
Elovaara muistutti, että
kuluva vuosi on viimeinen
mahdollisuus oikaista Salon
taloustilanne. Velkaannumme siis kansantaloutena ulkomaille eli
syömme enemmän kuin tienaamme. Nyt vene vuotaa toisesta päästä, kun konservatiivit jättävät kirkon liberaalisuuden vuoksi.
Vakavassa asiassa kirkko onkin kuin harakka tervatulla katolla; kun nokka nousee, pyrstö tarttuu ja vuoroin toisinpäin.
Talouskasvun palauttaminen Eurooppaan
edellyttää uskottavuuden ja luottamuksen
palauttamista pankkijärjestelmään ja euroon. Vinkki salolaisille: eroa-
malla kirkosta veroprosenttiin jää vielä 0,25 prosenttiyksikköä plussaa,
vaikka kaupungin verotus
kiristyykin. Bye, bye Salo. Vastaus: kotimaassa oli huonommin,
täällä on hyvä asua. Kesän aikana nuoret rakentavat omien ja ystäviensä kokemusten perusteella kuvaansa työelämästä.
Kesätyöhönsä tyytyväinen nuori kertoo
kokemuksistaan parempia tarinoita myös
sosiaalisessa mediassa. Mi- yhteistä rahaa kulttuuri- pitääkin liittyä. Kysyn vaan
Kiinnostusta olisi. Tapasin maahanmuuttajan, joka on aina
iloinen. Euroopan keskuspankin puheet ja teot ovat toistaiseksi pitäneet markkinatoimijat
kohtuullisen rauhallisina.
Vanha keskuspankkihokema siitä, ettei
narulla voi työntää, näyttää kuitenkin edelleen pitävän paikkansa. Tai
Samalla rahalla
parempi tulos
SSS/ Minna Määttänen
Kirjoittajan mukaan on työnantajien ja itse kunkin toimialan kannalta tärkeää, millaisen kuvan työelämästä nuoret saavat ensimmäisissä työpaikoissaan. SBC
n. Ehkä jopa tutustuttaa
nuoren myös verkostoihinsa. Kunnissa on siis viimeinkin herätty siihen, että helpolta
tuntuva vuokralääkäri ei ole kestävä ratkaisu perusterveydenhuollossa.
KAARLO JÄNNÄRI
Vapaakauppaliitto
vai liittovaltio?
J
otkut kommentaattorit ovat julistaneet euron ongelmien olevan ohi. Parinkymmenen seuraavan vuoden aikana vanhusten
määrä kaksinkertaistuu. Se kasvattaa
vanhuspalvelujen kysyntää. Pian
olemme AA-kerhossa, ja sieltä matka jatkuu kohti roskalainaluokkia Kreikan seuraan, ellei taloutta saada pian tasapainoon.
Vienti on saatava kasvuun ja kilpailukykyä
parannettava. Mikä musersi
mopotytöt ja -pojat. Euron pelastaminen
edellyttää kuitenkin pankkiunionia, mutta
sekään ei yksin riitä. Mitäs
rolaisia autoja. Se on Moskovan propagandaa, etteivät suomalaiset muka halua liittyä
Natoon. Vaikka metsiin liittyy paljon muitakin kuin taloudellisia
arvoja, pitää metsiä kuitenkin hoitaa. Kesään kuuluvat
n. Missä nämä paikat näkyvät?
Eivät näy ainakaan työkkärin sivuilla. Venäläistä
kä Surhikki. Rahan syytäminen
pankkijärjestelmään ei ole nostanut talouksia kasvuun. Nyt
n. mieli. kesäkuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Kun näin on, voimme vain odotella
ja toivoa, että maailmantalous nousisi yllättäen kasvuun ja vetäisi Suomen mukanaan.
Ilkka
nn
n. Ihmettelijä hoi, missä
teriin, jos kerran asutaan olet ilmoittanut avoimisSuomessa pysyväisluontoi- ta oppisopimuspaikoista.
sesti. Laitoshoito on niin
kallista, että varojen sijoittaminen perheisiin tulisi ehdottomasti halvemmaksi
koko yhteiskunnalle.
Nyt täytyy kaikkien päättäjien lähteä
miettimään vakavasti avohuoltotoimien
lisäämistä. Konkreettista tukea
löytyy Vastuullinen kesäduuni -kampanjan sivuilta. Suomen talous näyttää horjuvan syvän pudotuksen partaalla. Jokaisen
nykyisiin pulmiin ei ole helppäättäjän on ymmärrettävä
poja ratkaisuja. Korkeintaan on estetty niiden
romahtaminen vielä pahempaan lamaan.
Euroalueen ongelmamaiden tilanne ei ole
näyttänyt todellisia paranemisen merkkejä.
Tilanne ei Pohjois-Euroopassa näytä paljon
paremmalta. Kallis ja laitoskeskeinen hoito
ei ole ratkaisu perheiden hyvinvoinnin
lisääntymiseen, vaan perheiden pahoinvoinnin jatkumiseen.
Varojen sijoittaminen avohuoltoon on
niin yksinkertaista . Enkä muu- slummin rakentamiseen hapatusta
tenkaan ymmärtänyt teks- Helsingin keskustaan. Toinen ihmettelijä
n. Eikö ne pi- nyt kaupataan. Terhikki
nakin Lehmiksellä hiljai-
n. Se tarkoittaa yhteisen rahan ja keskuspankin lisäksi yhteistä pankkivalvontaa,
ongelmapankkien kriisienratkaisumekanismia eli resoluutiomekanismia ja talletus-
Satakunnan Kansa
TÄTÄ MIELTÄ
Kesätöistä nuorille eväitä uravalintaan
Näinä päivinä yrityksissä ympäri Suomea perehdytetään yli 100 000 nuorta
kesätöihin, mikä on upeaa! VarsinaisSuomessa tämä voi tarkoittaa yli 10 000
nuorta, jotka pääsevät tienaamaan omaa
rahaa ja kehittämään työtaitojaan.
Osa tutustuu ensi kertaa työelämän
pelisääntöihin. Utelias
n. Hyvin hoidettu metsä tuottaa sekä
taloudellista tulosta että elämyksiä.
Maaseudun Tulevaisuus
n. Miten Nato-maiden Norjan ja Viron väliin on muodostunut tällainen Natopelkurikansakunta Suomi.
Norjalaiset ja virolaiset
ovat muutenkin rohkeampia. Eläimet ja ihmisetkin ta tekee ylivertaisempia
ovat metsää. Tyhmikki, Surhikki. Metsät ovat edelleen Suomen
tärkein luonnonvara. Näin ei perheiden auttamiseen kuluisi yhtään enemmän rahaa,
ja laitospaikat vapautuisivat todellisille
huostaanottoa tarvitseville lapsille. Ihmettelijä. Suomi hyvinvointivaltio, kaikesta turhasta valitetaan. Eko-teko sekin. Tähän asti kirkosta ovat näkyvästi eronneet liberaalit kirkon vanhoillisuuden vuoksi. Kun euro-maailmassa ei enää
devalvaatiolla pystytä kansaa köyhdyttämään ja vientikilpailukykyä parantamaan,
on löydettävä muita keinoja. Totta tosiaan, yksi saukustakirjasto
tarista mitään. Nyt
ruvetaan olemaan sillä rajalla, että on päätettävä, puretaanko unioni pelkäksi vapaakauppaliitoksi ilman yhteistä valuuttaa vai
edetäänkö kohti Euroopan Yhdysvaltoja.
n Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Rahoitustarkastuksen johtaja.
040 7711 777
n. Lähimatkailua
n. Viisas yritys ymmärtää
nuorissa piilevän potentiaalin ja tarjoaa
kesätöiden aikana monipuolisen näkymän toimialaansa. Kysyin, miten hän
tekee sen. Elovaaran
ON hyvä, että valtuuston ykkösmies tuli rohviesti Salon säästöpakosta koskeekin siis yhtä
mukaan päättäjien pitää nyt sitoutua säästökeasti esiin vaikean asian kanssa. Pankkiunioni ei kuitenkaan ole
uskottava ilman yhteisvastuuta. Iso-Britannia on vähitellen liukumassa yhä kauemmas EU:n ytimestä. Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT)
Kun koulu loppuu -kesätyöselvityksen
mukaan yli 90 prosenttia sekä yläkoululaisista että lukiolaisista kokee, että heitä
on kohdeltu kesätöissä hyvin. Kuka tai mikä musersi
suomalaisen miesten psyyken ja teki heistä pelkureita. Pitkälle vie jo ajattelutapa:
tarvitsemme näitä nuoria jatkossa . Kasvuennusteet ovat miinusmerkkisiä.
Ylpeilymme kolmen A:n luottokelpoisuudella on tällä menolla lyhyt ilo. Kuntaliitos on vienyt
melkein kaikki palvelut
Perniöstä, oli tosi huono
juttu. Ollaan
iloisia siitä, mitä on. Kaupungin muuttunut tilanne on kaikei voida välttää, mutta siitä voidaan keskusteltarvitaan vastuullista politiikkaa. Ja hyvä työnantajamaine on valtti, kun kilpailu hyvistä
tekijöistä kiristyy.
Jokainen työnantaja järjestää kesätyöt
hyviksi kokemillaan tavoilla. Leikkauksia
oikeassa muistuttaessaan, että kaupungissa
täjiä. Saksa, ja ilmeisesti Suomi,
ei halua näitä yhteisiksi eli yhteisvastuun
piiriin, koska pelätään joutumista maksumiehiksi. Huostaanottoja ei
tulisi enää tehdä hätiköiden, vaan koko
perheen tilanne läheisiä myöten tulisi
ensin kartoittaa.
Birgitta Wulf-Luhtanen
Espoo
rit
a
Tekst
suojaa.
Yhteinen pankkivalvonta on tulossa
EKP:n yhteyteen. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Kesällä nainen säteilee
ja mies hikoilee. Syksyllä joudusopivilla ratkaisuilla.
MUUT LEHDET
LEHTO
n. Ei mopoja ole talvella eikä moottoripyöriä, joten nautitaan
niistä kesällä. Tarvitaan rajuja asenne- ja rakennemuutoksia niin etelän oliiviöljymaissa kuin Suomessakin.
nn
Suomen kannalta erityinen hankaluus
tulee vielä siitä, että ruotsalainen Nordea
konserni, tanskalainen Danske Bank ja
ruotsalainen Handelsbanken ovat täällä
tärkeitä toimijoita. mitä
voimme tehdä, että he tulevat meille töihin tulevaisuudessa?
Jarmo Matala-aho
projektipäällikkö
Varsinais-Suomi ja Satakunta
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
Lastensuojeluviranomaisten olisi korkea
aika oppia kuuntelemaan perheitä ja heidän tarpeitaan. Samaan aikaan hoitajien määrä
putoaa THL:n mukaan puoleen nykyisestä.
Pohjalainen
n. la tavalla kuin ennenkin päällä. Nyt vallassa olekaisella kaupunkilaisella.
vat päättäjät ovat vastuussa
Vaikeita asioita mieluusti
siitä, että talouden syöksyyksinkertaistetaan monessa
kierre lopetetaan ja tilanne
keskustelussa, mutta Salon
otetaan hallintaan. Tässä on paikka nostaa
nuorten kesätyökokemusten laatua.
Lienee luonnollista, että esimerkiksi jokainen jäätelöä kioskilla myyvä tai
teollisen yrityksen varastotyötä tekevä
yläkoululainen tai lukiolainen ei rakentele uratoiveitaan juuri näihin tehtäviin.
Mutta miten hyvin nuori näkee kesätyönsä esimerkiksi osana koko suomalaista
ja kansainvälistä elintarvikeketjua. Hölmölä
täisi laittaa Suomen rekis- n. Voiko hän tutustua monipuolisesti niihin työtehtäviin, joihin alalla voi
tähdätä kouluttautumalla eteenpäin?
Tutkimusten mukaan nuoret kokevat,
että koulu ei tarjoa riittävästi tietoa työelämästä ja työllistävistä toimialoista.
Nuoret kaipaavat tavallisia tarinoita arkitodellisuudesta. ilman että yhteiskunta tarjoaa avuksi lapsesta erottamista,
huostaanottoa.
Lisäksi on väärin puhua, että tarvitsimme lisärahoitusta lastensuojeluun. Jokaisen sakien syytä sisäistää. Vaihtotase on kääntynyt alijäämäiseksi
kesäkuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Karkkivero
kismittää
(02) 770 2314
UUTISET 6
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Pepe Rollerille SMhopeaa A-nuorissa
Aurinkoista ja
poutaa
+20°c
URHEILU 13
Tilintarkastajakin huolestui
Salon kaupungin taloudesta
Vasemmistoliiton
Nieminen sanoo
kupin täyttyneen
Kaupungin on tehtävä toimenpideohjelma alijäämien kattamisesta.
SSS | Vesa Käiväräinen
Salon kaupungin tilintarkastaja Pasi
Leppänen BDO Audiator Oy:stä on huolissaan kaupungin rajusti heikentyneestä
taloustilanteesta.
Salon valtuusto hyväksyi maanantaina
kaupungin viime vuoden tilinpäätöksen,
joka jäi yli 40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tämän vuoksi puoluehallitus
on pyytänyt raisiolaista osastoa erottamaan Jyrki Yrttiahon vasemmistoliitosta.
. Ne ovat pituussukellus räpylöillä sekä ilman niitä ja staattinen
hengitys.
Keskitalo aloitti lajin harrastuksen
neljä vuotta sitten.
Sivu 13
UUTISET
UUTISET
Kultaranta-keskusteluille luvassa jatkoa
Harmonikka aloittaa kesätapahtuman
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
STT
Presidentti Sauli Niinistö päätti Kultarannan ulkopoliittisen keskustelutilaisuuden lupaamalla keskusteluille jatkoa.
Presidentin mukaan keskustelujen tulokset analysoidaan ja prosessia on tarkoitus
jatkaa.
??Ei tämä tähän jää, presidentti Niinistö
vakuutti.
Puheenvuorossaan Niinistö varoitti
yleistämästä länsimaisia arvoja muualle
maailmaan. Kaikkien mielestä
vaikeiden päätösten aika on nyt, ja päätökset on tehtävä yhdessä.
UUTISET 4
SSS/Tatu Gustafsson
Vasemmistoliiton puoluehallituksen
salolaisjäsen Raimo Nieminen sanoo Yrttiaho-jupakassa kupin täyttyneen. Pääohjelma ovat paikalle saapuvat ihmiset itse, Shelby sanoo.
SIVU 6
Kotiseutuyhdistyksillä on pitänyt kiirettä etenkin kuntaliitoksen jälkeen, kertovat
Seppo Willgren (vas.) Särkisalosta ja Jari J. Johonkin raja on vedettävä, hän
viittaa Yrttiahon esiintymiseen
SKP:n puoluekokouksessa.
Hän sanoo, että piirin näkökulmasta tilanne on ollut vaikea jo pitkään.
Sivu 7
Valtuusto saa
valita Someron
johtajan
Kaupunginvaltuusto saa täysin vapaasti valita Someron uuden kaupunginjohtajan, sillä maanantai-iltana kokoontunut hallitus ei saanut
tehtyä omaa esitystään ehdokkaasta.
Valtuusto kokoontuu päättämään
Leo Haltsosen seuraajasta ensi
maanantaina. Kotiseutuyhdistykset kokoontuivat maanantaina
kaupungintalolle esittelemään kesän toimintaansa.
. Jaana Shelby Kisko-Seurasta huomauttaa, että tapahtumissa vähemmän
on joskus enemmän.
. Laiho Halikosta.. Presidentin mukaan arvoissa ei kannata mennä neuvomaan.
??Varon astumasta muiden arvovarpaille, Niinistö totesi.
SIVU 8
Presidentti Sauli Niinistö
lupaa, että kaksi päivää
kestäneiden keskustelujen tulokset käydään tarkkaan läpi.
SSS/ Minna Määttänen
SSS | Jonna Välikangas
Tänä kesänä koetaan jälleen monia kylätapahtumia eri puolilla Saloa. Ensi talven puut ovat jo kasassa. Yritys tuottaa ja myy metsähaketta,
jota käytetään muun muassa Salossa kaukolämmön tuotannossa. Ei kesätapahtumaa voi aloittaa muutoin kuin harmonikkakonsertilla, toteaa
Jouko Siivo Perttelin kotiseutuyhdistyksestä.
Muurlassa vietetään vanhan ajan markkinoita ja Halikossa valitaan kaunein piha. . Ihmistä kohti poliisi ampuu muutaman kerran vuodessa.
Viikon sisällä poliisi on ampunut
ihmistä kohti kaksi kertaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Käytännössä se tarkoittaa, että kaupungin on vältettävä lisätalousarvioiden tekemistä.
Tilintarkastajan puheenvuoro kirvoitti
valtuustoryhmien vetäjiltä lähes yksi-
TAKASIVU
mielisen vastauksen. Kuluvan vuoden tuloskin on jäämässä 30 miljoonaa miinukselle.
Leppänen oli kutsuttu poikkeuksellisesti puhumaan valtuuston kokoukseen.
Hän muistutti, että Salon taseen vanhat
ylijäämät syödään tänä vuonna. Yritys valmistautuu
jo talveen 2015. Kaupunginhallituksen, valtuuston puheenjohtajiston
sekä Heikki Lehtisen (vas.), Silja
Kulmalan (kd.) ja Juha-Matti Kyyrän (vihr.) muodostama valintatyöryhmä nosti hakijoiden joukosta neljä loppusuoralle.
Sivu 4
Poliisi käyttää
asetta noin 40
kertaa vuodessa
Poliisi käyttää Suomessa asetta noin
40 kertaa vuodessa, kertoo Poliisihallitus.
Aseenkäytöksi lasketaan jo aseella uhkaaminen. Kaupungin on nyt tehtävä erillinen toimenpideohjelma, jossa kerrotaan, miten alijäämät
katetaan.
Pasi Leppäsen viesti päättäjille oli, että lähivuosien talouden suunnittelussa
pitää kiinnittää erityistä huomiota suun-
nittelun lähtökohtien oikeellisuuteen.
Myös talousarvion noudattamista on seurattava tarkasti. Yrittäjä Antti Hemmilä uskoo, että bisnes kasvaa jatkossakin. Metsä ja Energia Hemmilä Oy kuuluu Salon ripeimmin kasvaviin yrityksiin. Nyt ostamme metsää seuraavalle lämmityskaudelle.
UUTISET 5
Perniöläinen Jaakko Keskitalo
suuntaa juhannusaattona kohti Serbian Belgradia, jossa käydään vapaasukelluksen MM-kisat.
Ensimmäisiin MM-kisoihinsa
matkaava 41-vuotias Keskitalo
mittelee Balkanilla kolmessa eri lajissa. Ensimmäinen tapaus sattui Helsingin keskustassa pyöräväylä Baanalla ja jälkimmäinen Länsiterminaalissa.
Sivu 7
Keskitalo lähtee
vapaasukelluksen
MM-kisoihin
ISOT KONEET, ISOT TAVOITTEET
Tämä
olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, mutta se oli mahdotonta kuntaliitoksen irtisanomissuojan takia, Tamminen
arveli.
Vihreiden Eeva Koskinen toivoi päättäjiltä myös
hiukan suhteellisuudentajua. Raamissa on huomioitu uusia
työsuhteita teknisen lauta-
taessa vaali toimitetaan suljetulla lippuäänestyksellä.
Vaalin voittaa ehdokas, joka
saa yli puolet annetuista äänistä.
Kahden eniten ääniä saaneen välillä toimitetaan uusi vaali, jos kukaan ei saa
yli puolta annetuista äänistä. Kotimaa . Kauppahinta
on 47?600 euroa.
Kaavassa on varauduttu
tieyhteyteen, joka yhdistää
Tehdaskujan joen toisella
puolen sijaitsevaan Teh-
dastiehen TL-Tukun tuntumassa.
Jaatilan teollisuusalueen
yrittäjät ovat jo vuosia vaatineet siltaa Tehdaskujalta
joen yli Joensuuntielle, jotta raskaat ajoneuvot saadaan pois kapealta ja mutkaiselta Jaatilantieltä.
Jaatilantietä liikkuu runsaasti pitkiä, ylileveitä ja
raskaita ajoneuvoja. Aikuisopisto on saanut Opetusja kulttuuriministeriöstä
nuorten aikuisten osaamisohjelmasta rahoitusta koulutusten järjestämiseen.
Osana nuorisotakuun
toteuttamista on käynnistetty määräaikainen nuorten aikuisten osaamisohjelma, joka tarjoaa pelkän
peruskoulun varassa oleville 20?29-vuotiaille lisämahdollisuuden hakeutua
tutkintoon johtavaan ammatilliseen koulutukseen.
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot suoritetaan
näyttötutkintona.
. talousjohtaja Katja
Pesonen ja Pöytyän kehitysjohtaja Sami Suikkanen
olivat viime viikolla myös
valtuutettujen tentattavina.
Kaupunginjohtaja voidaan
valita ilman varsinaista vaalitoimitusta, jos valinnasta
ollaan yksimielisiä. Jos useampi kuin kaksi
ehdokasta saa yhtä monta
ääntä, arpa ratkaisee, ketkä
kaksi pääsevät lopulliseen
vaaliin. Entisistä syrjäkunnista tuleville köyhyydessä
ei ole mitään uutta.
??Jos Salo ei lähde nousuun näillä leveysasteilla
ja kaikella tietotaidolla jota
täältä löytyy, silloin se on
luonnon valinta, Koskinen
heitti.
Harri Lindholm (vas.)
sanoi huomanneensa päättäjien yhteisissä kokouksissa, että kaikki alkavat olla
yksituumaisia. Vaadit-
Someron hallitus äänesti jo
ensi vuoden rahoista
Perusturvan puolesta
miljoonasta erimielisyyttä.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Someron kaupunginhallitus
hyväksyi äänestyksen jälkeen raamit, joiden puitteissa hallintokuntien on rakennettava ensi vuoden talousarvionsa. Hallitus esittää
vain, että valtuusto valitsee
uuden kaupunginjohtajan
virkaansa toistaiseksi marraskuun alusta lukien. (SSS)
SSS/Minna Määttänen
Salon valtuusto on valmis
vaikeisiin säästöpäätöksiin
?Ei jäädä pikkuasioihin, vaan päätetään isoista?.
SSS/Tatu Gustafsson
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupunginvaltuusto
on valmis hankaliin säästöpäätöksiin saadakseen
kaupungin talouden tasapainoon. Koulutus on maksutonta, mutta opiskelija
maksaa Opetushallituksen
tutkintomaksun 58 euroa,
selvittää Aikuisopiston asiakkuusjohtaja Susanna
Löf opiston tiedotteessa.
Lisäksi 25 vuotta täyttäneet voivat kysyä mahdollisuudesta opiskella työttömyysetuudella.
Haettavana on monen eri
ammattialan tutkintoon
valmistavaa koulutusta:
koulunkäynnin ja aamu- ja
iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, laitoshuoltajan ammattitutkinto, myynnin ammattitutkinto, markkinointiviestinnän ammattitutkinto,
perhepäivähoitajan ammattitutkinto, ravintolakokin
ammattitutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettajan
ammattitutkinto, talonrakennuksen ammattitutkinto ja linja-autonkuljettajan
ammattitutkinto.
Linja-autonkuljettajan
ammattitutkintoon valmistava koulutus järjestetään
Aikuisopistossa nyt ensimmäistä kertaa. Hän ei ole
kuitenkaan irtisanoutunut
virastaan, eikä tarkka lähtöpäivä ole tiedossa.
Salminen sanoo nyt tutkivansa, koska hänen olisi
mahdollista irrottautua
kesken olevista töistä. Kuntaliitoksen yhteydessä hän siirtyi kaupungin palvelukseen. Kaupunki
nousee, mutta sitä ennen on
tehtävä vaikeat säästöpäätökset.
??Meidän on yhdessä päätettävä isoista asioista. Päätöksiä asioissa on
luvassa loppusyksystä.
Lisäksi Salmisen työkenttään kuuluu kaupungin
elinkeinopolitiikka.
Hannu Salmisella oli liikkeenjohdon konsulttiyritys
ennen kuin hän tuli Salon
seudun kehittämiskeskuksen palvelukseen vuonna
2007. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Työssä oleville
nuorille koulutus voi olla
myös oppisopimuskoulutusta. kesäkuuta 2013
Uutiset
Salon seutu . Raamit on laadittu
valtaosin kuluvan vuoden
talousarvion tasoon. Koulutukset järjestetään työttömille päiväkoulutuksena, joka voi jatkua
oppisopimuskoulutuksena,
jos työpaikka koulutettavalle löytyy. Jos
pystymme tekemään jotain
halvemmin ja paremmin yhdessä naapurikuntien kanssa, sitä pitää olla mahdollista miettiä, Lehti vaati.
?Olemme jo
raakasti myöhässä?
Perussuomalaistan Heikki
Tamminen oli tyytyväinen,
että neljä vuotta talouden
alamäkeä lasketelleessa
Salossa ruvetaan vihdoin
tekemään tarvittavia säästöpäätöksiä.
??Ollaan pari-kolme vuotta
raakasti myöhässä. Kaupungin tilintarkastaja Pasi
Leppänen BDO Audiator
Oy:stä antoi sen vuoksi kaupungille erityisen tilintarkastusmuistion, jossa hän
korosti, että talous on tasapainotettava. Koulutus on
suunniteltu yhteistyössä
alan yrittäjien kanssa. Hän
on mukana työryhmissä,
jotka selvittävät Salon
talouden tasapainotusta
ja organisaatiouudistusta. Samaa vilkkaasti liikennöityä
tietä käyttävät muun muassa Larpan ja Rankkulan
asuinalueiden omakoti- ja
rivitaloasukkaat.
??Kuultiin aika kovaa, mutta
ihan oikeaa tekstiä, kokoomuksen valtuustoryhmän
puheenjohtaja Marjatta
Hyttinen kommentoi Pasi
Leppäsen arviota. Marttilan
Yrittäjät sekä Marttilan koti- ja kouluyhdistys saivat
kumpikin 500 euroa. Hän korosti,
että nyt jos koskaan säästöpäätösten tueksi on saatava
luotettavia selvityksiä niiden vaikutuksista.
Keskustan Timo Lehti
toivoi mahdollisimman laa-
Särkisalokoti saa uutta elämää ensi vuoden aikana, kun taloon siirretään muun muassa kirjasto.
jaa yksimielisyyttä säästöpäätöksille. Nykyinen kaupunginjohtaja
Leo Haltsonen jää silloin
eläkkeelle.
Hallitus esittää virkaan
puolen vuoden koeaikaa.
Someron kaupunginjohtajan
virkaa haki 18 hakijaa ja muu-
tama muu ilmaisi siihen kiinnostuksensa. Asia tuli selväksi
maanantaina, kun valtuusto
hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen.
Salon viime vuoden tilinpäätös on yli 40 miljoonaa
euroa alijäämäinen. Hyttisen
mielestä salolaisten pitää
kuitenkin pyrkiä positiiviseen ajatteluun. Hänen mielestään
kaupungin pitäisi etsiä siihen lääkkeitä yhteistyössä
seurakuntien ja kolmannen
sektorin kanssa.
Särkisalon palvelukeskus
ei puhuttanut valtuustoa
Särkisalolaisten toive alueen palveluiden keskittämisestä entiseen Särkisalokodin kiinteistöön etenee
vahvassa myötätuulessa.
Salon kaupunginhallitus
päätti viime kokouksessaan viedä asiaa eteenpäin
ja varata ensi vuoden talousarvioon 300?000 euroa
kiinteistön muutostöihin.
Maanantaina asia tuotiin
tiedoksi valtuustolle, eikä
siitä käytetty ensimmäistäkään puheenvuoroa.
Särkisalokotiin on tarkoi-
tus sijoittaa muun muassa
kirjasto, nuorisotila, kuntosali ja kansalaisopiston
toiminnat. Hänen mielestään
Salossa on totuttu liian hyvään. Sotaveteraanien kotiavustajatoimintaan
myönnettiin 2?500 euroa
ja Sotainvalidien Veljesliiton kotiavustajatoimintaan
2?000 euroa.
Marttilan Maamiesseura sai 700 euroa. Perusturvan kuluraami on ensi vuonna vajaat
34,73 miljoonaa euroa, kun
kulut tämän vuoden talousarviossa ovat 34,55 miljoonaa.
Kaupungin menot ovat ensi
vuonna kaikkiaan reippaat
55 miljoonaa euroa. Arpa ratkaisee myös
silloin, jos lopullisessa vaalissa päädytään tasatulokseen.
Kaupunginjohtajan vaali
on ehdollinen kunnes virkaan valittu on esittänyt terveydentilastaan hyväksyttävän lääkärintodistuksen.
Marttila jakoi 10?700
euroa yhdistysille
kunnan osalta sekä Kiiruun
koulun väistötilojen vuokraaminen.
Talousarvioraamissa ensi
vuoden vuosikatteeksi jää
0,5 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos näyttää 1,7
miljoonan euron alijäämää.
Viime vuoden tilinpäätöksessä vuosikate oli 2,2 miljoonaa euroa ja edellisvuoden 3,2 miljoonaa euroa.
Alkuvuonna menot ovat kasvaneet 4,5 prosenttia viime
vuoteen nähden.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Marttilan kunnanhallitus jakoi 10?700 euroa yleishyödyllisten yhteisöjen toiminnan
tukemiseen.
Marttilan Nuorisoseura
sai talonsa kunnossapitoon
3?500 euroa. Parikkalan kunnanjohtaja Hans Olander
perui hakemuksensa ja yhdellä ei ollut vaadittua ylempää
korkeakoulututkintoa.
Valintatyöryhmä haastatteli hakijoista kahdeksan ja
lähetti neljä parasta soveltuvuusarviointiin. Talous
Salossa useita
koulutuspaikkoja
nuorille aikuisille
Nuorille aikuisille on tarjolla useita eri koulutusvaihtoehtoja Salon seudun
aikuisopistossa. Sauvon
kunnanjohtaja Seppo Al-
lén, Ruskon kunnanjohtaja
Arto Oikarinen, Janakkalan vs. Leppänen oli
myös poikkeuksellisesti kutsuttu puhumaan valtuuston
kokoukseen.
??Tämä on ymmärrettävä
tilintarkastajan vakavana
huomautuksena, Salon tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Jaakko Halkilahti
(kesk.) luonnehti tilintarkastajan muistiota.
?Kovaa mutta
oikeaa tekstiä?
Hannu Salminen jatkaa kaupungin palveluksessa ainakin
syksyyn asti.
Salon kehitysjohtaja
Hannu Salminen
palaa yrittäjäksi
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon strategisen kehittämisen osastoa vetävä kehitysjohtaja Hannu Salminen suunnittelee siirtyvänsä kaupungin palveluksesta yksityiseksi yrittäjäksi.
Salminen on kertonut
lähdöstään muun muassa
kaupunginjohtaja Antti
Rantakokolle. Mukana ovat olleet Grandellin
Liikenne Oy, J & M Launokorpi ja Vainion Liikenne.
Lisätietoja koulutuksesta
löytyy osoitteesta www.sskky.fi/aikuisopisto. Marttilan Puhaltajille myönnettiin
400 euron avustus.
Eläkeliiton Marttilan yhdistys, Oikeutta Eläkeläisille Marttilan Seudun osasto
sekä Marttilan Karjalaiset
saivat kukin 200 euroa.
Kunnanhallitukselle jäi yhdistysavustusmäärärahasta
jaettavaa vielä 300 euroa.. Nyt mies
aikoo jatkaa uraansa yrittäjänä.
Konsulttina Salminen
sanoo tekevänsä työtä yksityisten yritysten kanssa.
Yhteistyö kaupungin kanssa ei ole suunnitelmissa.
??Olen ajatellut, ettei olisi
hygieenistä, että lopettaisin työt virkamiehenä ja
jatkaisin konsulttina työskennellen Salon kaupungille, hän perustelee.
Somero ostaa
maata Ruunalasta
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Someron kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kiinteistökaupan,
joka mahdollistaa Jaatilan sillan rakentamisen.
Kaupunki ostaa Markku
Lukumieheltä Ruunalan
kylässä sijaitsevasta Rajamaa 2?-tilasta 4?706 neliön
määräalan. Päiväkoti siirretään talon toisesta kerroksesta ensimmäiseen.
Taloon tulee myös lounaskahvila.
Hallitus jätti Someron kaupunginjohtajan
kokonaan valtuuston päätettäväksi
Hallitus ei nostanut esitykseensä omaa ehdokastaan.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Someron kaupunginhallitus
ei ottanut maanantaina kantaa uuden kaupunginjohtajan valintaan, vaan päätti
jättää ratkaisun täysin ensi
maanantaina kokoontuvan
kaupunginvaltuuston tehtäväksi. Salo aiotaan
kääntää uuteen nousuun.
Pertti Vallittu (kd.) muistutti, että päättäjät kiinnittäisivät taloutta korjatessaan huomiota myös ihmisten lisääntyvään pahaan
oloon. Se tekisi tulevista päätöksistä helpompia.
??Emme voi sulkea naapuriyhteistyötäkään pois. Ei
jäädä pikkuasioihin, vaan
päätetään isoista, Hyttinen
toivoi.
SDP:n Saija Karnisto
vaati yhteishenkeä luottamushenkilöiden lisäksi
virkamiehiltä. Erikoissairaanhoidon menoissa on
200?000 euron lisäys, koska
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan Someron
maksuosuudet kasvavat 2,1
prosenttia.
Antti Kotti (sd.) olisi halunnut lisätä perusturvan
menoihin puoli miljoonaa
euroa, mutta sai 6?3 päättyneessä äänestyksessä taakseen vain Riitta Lehtinen
(sd.) ja Matti Härkösen
(ps.)
Kunnanjohtaja Carita Maisila pitää
kesälomansa lyhyissä
pätkissä. Se on harmi, ettei
nykyajan lapsilla ole oikein
mahdollisuutta sellaiseen.
Marttilan kunta haluaa työterveyspalvelut Liedosta
?Vaihtoehtona yhdistää Työkymppi Länsirannikon Työterveyshuoltoon.?
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Marttilan kunnanhallitus
haluaa kunnan työterveyspalvelut vastaisuudessakin
Liedosta. Liedon kunnassa
on noin tuhat työntekijää.
Muutokset ovat aiheuttaneet epävarmuutta Työkympin henkilöstössä. En tiedä, miten päädyimme listalle. Sen
toimipisteet ovat Loimaalla,
Liedossa ja Pöytyällä.
Liedon kunta kilpailutti
keväällä oman henkilöstönsä terveyspalvelut ja päätti
hankkia kesäkuun alusta
työterveyspalvelut Mehiläiseltä. Uuden kirjaston avajaiset järjestetään kirjaston pihalla
16. Loukkaantunut
ajoi itse henkilöautoa,
joka törmäsi ulosajossa
kallioon. Hintataso nousi
kokonaisuudessaan, minkä
metsänomistajat varmasti
huomasivat. elokuuta
Metsä ja Energia Hemmilä Oy tuottaa haketta muun muassa Vapon Salon voimalaitokselle ja monille salolaisille maatiloille. Kotonakin on leikeissä aina hakeajo
menossa. Marttilan
kunnanhallitus haluaa, että
sen toimipisteiden toimintaedellytykset selvitetään mahdollisimman pian.
Marttilan kunta on valmis
aloittamaan neuvottelut Työkympin yhteistyöstä tai jopa
+1,53
-0,00
MARTTILA. Oppilaat olivat tuolloin 11?13-vuotiaita.
Vaihtoehtoisena syyttee-
nä on kunnianloukkaus.
Opettajaa epäillään myös
virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Opettaja pidätettiin virasta viime lokakuussa. Hemmilän ja hänen
isänsä kansanedustaja Pertti Hemmilän yhteinen yritys kasvatti liikevaihtonsa
yli kahteen miljoonaan euroon. Se on vaatinut kovaa työtä, eikä tunteja ole laskettu.
Hommaa on ajettu kymmenkunta vuotta ylös.
Oma laitos
houkuttelee
Metsä ja Energia Hemmilä Oy:n liikevaihdosta noin
Kaukolämmöllä
lypsäminen harmittaa
Antti Hemmilä uskoo, että
Metsä ja Energia Hemmilän
yritystoiminta kasvaa myös
jatkossa. Hallitus arvioi,
että suuren hyllymäärän
myyminen kerralla olisi
muuten vaikeaa, joten
se hyväksyi Tarvasjoen
kunnanjohtaja Oili Paavolan tarjouksen. Investointeihin on varattu 10,7
miljoonaa euroa, mutta
toukokuun loppuun mennessä oli käytetty vasta
700?000 euroa.
SSS | Minna Filppu
?Työllistää vakituisesti kuusi
henkilöä, joiden lisäksi käyttää talvikaudella lukuisia alihankkijoita.
Yrittäjä kadehtii pekkaspäiviä
Moni salolainen huomasi
viime viikolla, että Metsä
ja Energia Hemmilä löytyi
Kauppalehden kasvuyritysvertailusta. . Ihmiset laittavat
maalämpöä, sähköä ja omia
hakekattiloita. Häntä harmit-
taa se, että Salossakin kaukolämmön myyntivoittoa
halutaan kasvattaa. Loput neljä päivää
hän pitää myöhemmin.
SSS | Minna Filppu
Kunta laatii
vanhuspalvelujen
strategian
MARTTILA. Kesä oli järjettömän märkä. Laina on sidottu
kuuden kuukauden euriborkorkoon.
Somero on varautunut
tämän vuoden talousarviossa kaikkiaan kahdeksan miljoonan euron
lainannostoon. Perheen
kuopus, kolmen kuukauden
ikäinen Irja, jää vielä kotiin.
. Yritys on onnistunut luomaan hyvät hankintaverkostot.
. Meidän näkökulmastamme olisi järkevää, jos yksi
iso laitos hoitaisi mahdollisimman monen talon lämmityksen. Vertailu listasi
sata Suomen nopeinta kasvajaa. Olemme tehneet isoja investointeja koneisiin.
Omaa lämpölaitosta yrityksellä ei ole, mutta Antti
Hemmilä sanoo asian olevan
työlistalla.
. Pystyisimme tuottamaan
palvelun vielä paremmin,
kun hoitaisimme koko prosessin kannosta asiakkaalle
asti. Kunnanhallitus
valitsi Kari Niinivuon
(kok.) edustajakseen
vanhuspalvelustrategian
valmistelutyöryhmään.
Sosiaalilautakunnan perustamaan työryhmään
kuuluvat myös lautakunnan puheenjohtaja Anne Jurttila-Portaala
(kesk.) ja jäsen AnneMari Ojaniemi (ps.) sekä sosiaalijohtaja LiisaAnneli Holmberg.
Työryhmä laatii suunnitelman ikääntyvän
väestön hyvinvoinnin,
terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi
sekä heidän tarvitsemiensa palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja
kehittämiseksi.
SSS | Minna Filppu
Kaupunki lainaa
kolme miljoonaa
Handelsbankenilta
SOMERO. Nämä hakkeet kuluvat meidän oman varastohallin lämmitykseen,
kertoo yrittäjä Antti Hemmilä.
Antti ja Pertti Hemmilän yritys on investoinut rohkeasti koneisiin.
Seuraavaksi yrittäjät haluaisivat oman lämpölaitoksen.
Maisema on harmaa ja vihreä, kun kesäsade tihkuu
halikkolaispelloille.
. Asiakkaina ovat muun muassa
Biovatti, Vapo, Stora Enso ja
Metsäliitto.
Yrityksellä on viisi hakkeen kuljetukseen tarkoitettua yhdistelmärekkaa, viisi
puuta silppuavaa hakkuria
ja yksi metsätyökone. Tästä ei tulisi mitään, ellei kotiväki tukisi. Yli viikon poutaa ei ollut,
emmekä tahtoneet saada haketta millään kuivaksi.
Vuosi sujui kuitenkin hyvin. Käsittelyä on
yritetty aloittaa noin kymmenen kertaa.
Jutun pääsyytettynä
olevaa miestä epäillään
paritusorganisaation pyörittämisestä Suomessa
2000-luvun alussa. Oliko se Hemmilä?
Antti Hemmilä ei myönnä
+0,53
Euribor
12 kk 0,50
Kuljettaja
loukkaantui
ulosajossa
Kemiönsaarella
SSS | Suvi Kulla
6112,60
Nokia Oyj
SSS/Tatu Gustafsson
suvi.kulla@sss.fi
5
yhdistämisestä Länsirannikon Työterveyshuolto Oy:öön.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri perusti viime syksynä yhtiön, joka tuottaa
työterveyshuollon palveluja
kunnille ja kuntayhtymille.
Opettajaa syytetään
23 lapsen
hyväksikäytöstä
Ylöjärveläiselle opettajalle
luettiin maanantaina syytteet 23 alakouluikäisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yrityksellä ei mene hyvin, ellei kotona
mene hyvin.
Toisinaan Antti Hemmilä ottaa 2-vuotiaan Einon
ja 4-vuotiaan Toukon mukaan metsätöihin. Valtion tavoitteet lisätä
kotimaisen biopolttoaineen
käyttöä ovat todella kovat.
Hemmilä toivoo, että linjaus
näkyisi myös paikallisessa
politiikassa. Ostajan on siirrettävät kalusteet Tarvasjoelle elokuun
puoliväliin mennessä.
Syksyllä avattavaan
Marttilan uuteen kirjastoon on hankittu pääosin
uudet kalusteet. Kun ryhdyimme viisi
vuotta sitten hankkimaan
puuta laajemmassa mittakaavassa, kiilasimme väliin
maksamalla isoja ostajia
enemmän. Varmasti Ledil
tai joku muu on kasvanut
MARTTILA. Investointina en pidä sitä
kiinnostavana, koska kattila
on niin vanha eikä toimi parhaalla tavalla, hän vastaa.
2,796
Lyhyet
Nainen loukkaantui auton suistuttua tieltä Kemiönsaarella Vestlaxintiellä sunnuntaina iltapäivällä. Ei ole monta sadepäivää
ollut kylvöjen jälkeen, sanoo
Antti Hemmilä tyytyväisenä.
Kun työnä on tehdä ja
myydä metsähaketta, muistaa sadepäivät hyvin. Kadehdin kyllä itsekin välillä palkkatyöläisten
pekkaspäiviä ja pitkiä lomia.
Hemmilä kertoo, että etenkin talvella työpäivät venyvät, kun yritys tekee haketusurakoita pitkin eteläistä
Suomea. (SSS)
puolet tulee puupolttoaineen
myynnistä lämpölaitoksille. Siinä olisi oma viehätyksensä.
Paimiossa on puhuttu lämpölaitoksen myynnistä, koska kaupunki sai keväällä
laitoksesta ostotarjouksen.
Tarjouksen tekijää ei ole kerrottu. Se sai tarjoukset myös
neljältä muulta pankilta,
mutta Handelsbankenin
korkomarginaali oli edullisin. Haketta myydään muun
muassa Salon, Paimion ja
Forssan kaukolämpölaitoksille.
Toinen puoli myynnistä
kertyy haketusurakoista, joita yritys tekee 300 kilometrin säteellä Salosta. Pojat olisivat koko ajan
menossa hommiin. Silloin vähäinen
kotona vietetty aika kuluu
nukkuen.
. Hänen toimintaansa koulussa oli selvitetty jo vuosina
2007?2008, mutta tuolloin
epäilyt eivät johtaneet jatkotoimiin.
Jutun käsittelyn on määrä jatkua Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkoon asti. Muita salolaisia
listalta ei löytynyt.
. Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi oikeudenkäynnin aineiston salassa
pidettäväksi 60 vuodeksi.
Vuonna 1962 syntyneen
miesopettajan epäillään
syyllistyneen lasten hyväksikäyttöön vuosina 2007?
2012. (STT)
Laajan paritusjutun
käynnistys tökkii
Laajan paritusjutun käsittelyn alku on viivästynyt
poikkeuksellinen paljon
Oulun käräjäoikeudessa.
Jutun istunto jouduttiin
perumaan jälleen maanantaina. Se toteaa näin lau-
sunnossaan alueen työterveyshuollon järjestävän Työkymppi Oy:n tulevaisuudesta. Syy on sama kuin monella muullakin yrittäjällä:
ei tunnu mukavalta, kun ihmiset ovat kateellisia.
. Asiakashinnan nousu syö kaukolämmön houkuttelevuutta,
mikä puolestaan hajauttaa
lämmöntuotantoa.
. Kunnanhallitus
myy Marttilan nykyiset
kirjastokalusteet Tarvasjoen kunnalle 5?000
eurolla. Kun kaukolämmön
hintaa nostetaan koko ajan,
menee koko homma pian
pilalle. Niihin muutaman motin hakekuormien
kuljetuksissa ei ole järkeä.
Metsä ja Energia
Hemmilä Oy
?Tuottaa ja myy metsähaketta
lämpölaitoksille sekä tekee haketusurakointia.
?Liikevaihto viime vuonna noin
2,3 miljoonaa euroa.
?Omistajat halikkolainen kansanedustaja Pertti Hemmilä ja
hänen poikansa Antti Hemmilä.
meitä nopeamminkin, sanoo
yrittäjä Antti Hemmilä.
Hän ei oikeastaan haluaisi
puhua yrityksen menestyksestä. Me haluamme
toimittaa laadukasta tavaraa laitoksille, ja laitokset
ovat valmiita maksamaan
laadusta vähän enemmän.
Kasvua luo myös politiikka, joka korostaa energiantuotannon kotimaisuutta ja
uusiutuvia polttoaineita.
. elokuuta kello 19.
Avajaispuheen pitää
kunnanjohtaja Carita
Maisila ja juhlapuheen
kansanedustaja Annika
Saarikko (kesk.). Loimaan kaupungin organisaatioon nykyään kuuluva
Työkymppi on vastannut
Marttilan, Kosken, Loimaan,
Oripään, Liedon ja Tarvasjoen työterveyshuollosta. Kaikki eivät ymmärrä,
ettei tämä niin ruusuista ole.
Itse olen kolmen lapsen isä,
eikä perheelle jää tarpeeksi
aikaa. Viime
vuotta Hemmilä nimittää
katastrofiksi.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Jaana Majuri (kesk.)
myönsi Maisilalle kaksi
lomapäivää juhannuksen
jatkoksi, kymmenen päivää heinäkuun loppuun
ja viisi päivää elokuun lopulle. Onhan sitä kieltämättä mukava seurata.
Aiemmin, kun monet kasvoivat maatiloilla, lapset osallistuivat pienestä asti töihin.
Kun opittiin kävelemään,
mentiin keräämään kiviä
pellolta. Kaupunki ottaa
kolmen miljoonan euron
lainan Handelsbankenilta. kesäkuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
Uuden kirjaston
ovet avautuvat
16. Kasvua mitattiin kolmen vuoden kokonaiskasvuna.
Halikkolaisyritys oli listan
sijalla 63. Vanhoja
on hyödynnetty mahdollisuuksien mukaan ja
siirretty kunnan muihin
toimipisteisiin.
SSS | Minna Filppu
Kunnanjohtaja
lomailee
pätkittäin
MARTTILA. Kauppaan sisältyvät lainaustiski ja 70
hyllyä, joita Marttila ei
tarvitse. Yksi
yhdistelmärekka ja hakkuri
maksavat yhteensä miltei
miljoona euroa.
. Kaikille avoimessa tilaisuudessa on musiikkiesityksiä,
muuta ohjelmaa ja lopuksi tanssit.
Aiemmin samana päivänä Marttilan Yrittäjät
järjestää Härkähumut ja
paikallinen nuorisobändi
soittaa kirjaston pihalla.
Lisäksi Oxroad Ultra ry
järjestää Hämeen Härkätiellä 24 tunnin juoksutapahtuman, joka kulkee
Turusta Marttilan kautta
Hämeenlinnaan.
SSS | Minna Filppu
Tarvasjoki
ostaa 70
kirjahyllyä
ja lainaustiskin
Hemmilän puuhakebisnes
kasvaa vauhdikkaasti
eikä kiellä.
. (STT). Se on noin 30 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Antti Hemmilä sanoo, että
kasvua on tavoiteltu määrätietoisesti.
Kaskenpoltto-teoksen tyttönä esiintyy Sofia Kukkamaa.
?Olemme huomanneet, että on hyvä järjestää
vähemmän ohjelmaa, sillä pääohjelma ovat
paikalle saapuvat ihmiset itse.?
Kisko-päivän aktiivi Jaana Shelby.
relta löytyy presidentti Urho
Kekkosen vapaa-ajan asunto. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. klo
11?14
?Valtiovarainministeriön mukaan kyseistä lupaa ei tarvita.
?Trömperi-päivä (Halikko) 14.7.
klo 12?16
?Särkisalo-päivä 27.7. Niistä 60 lähtee Tampereelta, josta yhtiö
siirtää suodatinkangastuotantoa Portugaliin. Ja kyllä yhdistyksellä
on aivan erilainen painoarvo kuin jollain yhdellä
valtuutetulla, Laiho lisää.
Särkisalolaisten yhdistysten kattojärjestönä toimii
uunituore Särkisalo-Finby-pitäjäyhdistys SärFin.
Myös Halikossa olisi kysyntää kattoyhdistykselle.
. klo 8 ?16
Metso vähentää
Suomesta lähes
150 työpaikkaa
?Iltatori (Salon keskusta) 15.8.
klo 15?20
?Kuusjoki-päivä 18.8. Ja lapsille on Kengurumeiningin konsertti, Siivo
lisää.
Muurlassa pidetään Wanhan ajan markkinat ja
lisäksi Muurla-päivänä
skannataan vanhoja Muurlaa koskevia valokuvia digitaaliseen muotoon. Ankarasti veroa vastaan lobannut
Elintarviketeollisuusliitto
kertoi maanantaina tehneensä asiasta kantelun
EU:n komissiolle.
Liiton toimitusjohtajan
mukaan nykytilanne suosii
veron ulkopuolelle jäävien
tuotteiden kuten keksien,
makeiden leivonnaisten ja
vanukkaiden valmistusta.
??Kaupan hyllyillä veroton
tuote saa merkittävän kilpailuedun, Heikki Juutinen sanoo.
Elintarviketeollisuuden
mielestä kilpailua vääristävistä valmisteveroista
pitäisi luopua kokonaan.
Siksi alaa sapettaa keväällä tehdyt päätökset makeis- ja virvoitusjuomaveron korotuksista. Siirto
tapahtuu ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä.
Metson voimantuotantoliiketoiminta vähentää
Suomesta yhteensä 88
työpaikkaa. Laiho Rikala-Seurasta.
Kotiseutuyhdistykset
ovat luonnollinen toimija vanhojen kuntarajojen
sisäpuolella. Lisäksi Suomusjärvipäivänä julkaistaan arkeologi Jouko Pukkilan sarjakuvakirja.
. He haluavat
vaihtaa kuulumisia ja siitä
se ohjelma syntyy, Shelby
sanoo.
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. (STT)
Juhannusjunat
korvataan Tampereen ja
Porin välillä busseilla
Junavuorot Tampereen ja
Porin välillä korvataan juhannusviikonloppuna busseilla. klo 10?14
?Laurin markkinoiden markkinatori (Perniö) 3.8. Halikossa kellään ei ole
tarkkaa rekisteriä siitä,
mitkä yhdistykset alueella
toimivat, Laiho harmittelee.
Kesätapahtuma
alkaa harmonikalla
Laiho ja Willgren saapuivat
Kommentoi
verkossa
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Kesä yhdessä
2013
?Kisko-päivä 13.7. klo
12?16
Julkaisuja eri
puolilta Saloa
Yksi Särkisalo-päivän kohokohdista on päivän kestävä
valokuvanäyttely. Hallitus
sopi kehysriihessään, että
virvoitusjuomavero nousee
ensi vuoden alusta ja makeisveroa korotetaan vuonna 2015.
??Tavoitteena on saada
kanteluasia esiin elokuun
budjettiriihessä. Yleisön pyynnöstä pystytämme näyttelyn
nyt vielä Särkisalo-päiväksi,
Willgren kertoo.
Suomusjärvellä taas kerätään muistoja ja valokuvia
Kekkosentieltä, jonka varla klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Särkisalo-päivässä esillä on alakoulun toteuttama taidenäyttely, jossa kuvataan Suomen kansallisteoksia. Kisko-päivässä muun
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus (sis. klo 13?17
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Mirja Meriluoto
lä valmistelussa myös ensi
vuonna voimaan tulevien
valmisteverojen osalta.
?Liitto on tehnyt asiasta kantelun komissiolle, koska sen mukaan kyseiseen valtion tukeen tarvittaisiin komission lupa, jota Suomella ei ole.
?Suomusjärvi-päivä 14.7. Meillä oli kuntaliitoksen aikaan heti valmiudet
toimia, koska olimme kokoontuneet jo kauan ennen
kuntaliitosta ja tunsimme
alueemme, Laiho sanoo.
Laiho ja Willgren uskovat, että oman alueen kotiseutu- tai kyläyhdistys
tuntuu paikallisista luontevalta vaikutuskanavalta. klo 11?14
?Pertunpäivä (Pertteli) 25.8. klo 12 ?15
?Muurlan Wanhanajan markkinat 24.8. Yhdistys vie viestiä
paikallisilta kaupungin
suuntaan.
. Voimantuotannon
henkilöstövähennykset
alkavat heti ja saadaan
päätökseen tämän vuoden
aikana.
klo 6.00-12.00
Konepajayhtiö Metso vähentää Suomesta lähes 150
työpaikkaa. Projekti oli suuritöinen
ja sen vastaanotto oli äärettömän hyvä. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
muassa lauletaan ja opetetaan Kisko-valssia. Olemme huomanneet, että on hyvä järjestää vähemmän ohjelmaa, sillä pääohjelma ovat paikalle saapuvat
ihmiset itse. Halikko-päivänä
lapset vaihtavat leluja ja aikuiset lomalukemista.
. klo 12?15
maanantaina kaupungintalolle keskustelemaan paikallisyhdistysten kesätoiminnasta.
. Niinpä kaupungin on tullut delegoitua joitakin asioita, kuten
juhlapäivien järjestelyjä,
yhdistysten harteille.
. Toivomme, että voimme pysäyttää
veronkorotukset siinä vaiheessa, Juutinen sanoo.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) valtiosihteeri Tuire SantamäkiVuori sanoo, että kantelu
huomioidaan veronkorotuksista päätettäessä.
??Yksityiskohdat ovat vie-
Palaset paikoilleen! Jouko Siivo (vas.), Päivi Reponen-Koitto, Aila Rajala, Seppo Willgren, Jari J. Juutisen
mielestä uhkana on, että
nämä toimialat saattavat
tyrehtyä Suomessa.
Terveysvaikutuksiin elintarviketeollisuus ei kuitenkaan usko: liiton mukaan
verotus ajaa yhä useammat
kuluttajat keksien, leivonnaisten ja vanukkaiden pariin.
Makeisia ja limsaa verotetaan
myös muissa EU-maissa
?EU-maissa makeisveroa peritään Suomen lisäksi Tanskassa ja Unkarissa. Ei kesätapahtumaa voi
aloittaa muutoin kuin harmonikkakonsertilla, toteaa
Jouko Siivo Perttelin kotiseutuyhdistyksestä.
Harmonikka soikin kesän aikana monessa Salon
kylässä. kesäkuuta 2013
UUTISET
SSS/ Minna Määttänen
Elintarvikeala
valittaa
makeisverosta
EU-komissioon
Veronkorotuksia ei ole
lyöty lukkoon.
STT | ANNU MARJANEN
Makeisista, jäätelöstä ja
virvoitusjuomista perittävän veron arvostelu yltyy
elintarvikealalla.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Särkisalo-päivän
päätteeksi vanhempainyhdistys järjestää iltatanssit
ja Pertteli-päivä päättyy
musiikkikonserttiin kirkossa.
. Kuvat
kerätään myöhemmin nettiportaaliin. Kotiseutumuseossa on maitoaiheinen näyttely ja makasiinissa
on esillä Muurlan opiston
valokuvauslinjan oppilaiden
töitä, Shelby luettelee.
Tarkoitus ei ole lyödä päivän suunnitelmia viimeisen
päälle lukkoon samantien.
. Ratatöistä johtuva
junaliikenteen katkos kestää perjantai-iltapäivästä
sunnuntai-iltapäivään.
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Osa korvaavista busseista
ajaa suoraan määränpäähän, osa puolestaan kiertää
Harjavallan, Kokemäen,
Vammalan, Karkun ja Nokian väliasemien kautta.
(STT)
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404. Laiho ja Jaana Shelby tietävät, mistä on onnistuneet kylätapahtumat tehty.
Kotiseutuyhdistyksillä kädet
täynnä töitä Salon kesässä
Oman alueensa tunteva kyläyhdistys on eduksi niin paikallisille kuin kaupungille.
SSS | Jonna Välikangas
jonna.valikangas@sss.fi
Kotiseutuyhdistysten paine on kasvanut kuntaliitoksen jälkeen selvästi.
Näin tuumaavat Seppo
Willgren Meripirtin kerho
ry:stä Särkisalosta ja Jari
J. Lisäksi Ruotsissa neuvotellaan 70:n ja
muissa maissa yhteensä
10 työpaikan vähennyksistä. Kuvaajana on
toiminut vararehtori Mirja
Meriluoto.
. Tai jos he eivät tiedä,
mikä esine on kyseessä, yritämme yhdessä tunnistaa
sen, Laiho sanoo.
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
Terveyssyyt
harhaa
EU:n komission vastausta
on vaikea ennakoida, koska
vastaavaa kantelua ei ole
aiemmin EU-maissa tehty.
Valtiovarainministeriön
mukaan kantelu on juridisesti epäselvä kysymys,
jonka ratkaisu voi viedä
vuosia.
??Käymme komission
kanssa neuvotteluja, ja
verotusta muutetaan, jos
komissio niin vaatii, sanoo
erityisasiantuntija Tanja
Nurmi.
Nurmi tyrmää yleisen
käsityksen, jonka mukaan
makeisveron tarkoituksena olisi ohjata kuluttajia
ostamaan terveellisempiä
tuotteita.
??Valtion tulojen kartuttaminen on ollut nykyisessä
veromallissa pääsääntönä.
Elintarviketeollisuuden
mukaan verotus on nostanut makeisten ja jäätelön
hintoja jopa 30?50 prosenttia ja johtanut niiden
myynnin laskuun. Lisäksi meillä on kotiseutuaiheisten esineiden
myyntiä ja palkitsemme
parhaan halikkolaisen pihapiirin, Laiho kertoo.
Hän toivoo, että ihmiset
toisivat mukanaan talonpoikaisantiikkia, esineitä, joista osaisivat kertoa tarinoita.
. Metsässä ja vähän vesilläkin -kirja kertoo kivikauden Suomusjärvestä, jossa
kolme nuorta poikaa mat-
kaavat Aneriojärveltä kohti
Kiskon Kirkkojärveä, kertoo Päivi Reponen-Koitto
Suomusjärvi-Seurasta.
Jaana Shelby kuvailee
Kisko-päivää kuntaliitoksen
hedelmäksi, sillä päivä on
vakiintunut Kiskon kesiin
vasta vuodesta 2009.
. Näyttely
esittelee ikonisia suomalaisia taideteoksia uudesti kuvattuina. Esillä ovat
muun muassa teokset Halla
ja Kaskenpoltto, joissa Särkisalon alakoulun oppilaat
esiintyvät. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Virvoitusjuomavero on käytössä useammissa jäsenmaissa.
?Elintarviketeollisuusliiton mielestä makeisiin ja muihin herkkuihin kohdistuva valmisteverotus on käytännössä valtion myöntämää
tukea yrityksille, jotka jäävät veron ulkopuolelle.
?Kiikala-päivä 7.7
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. kesäkuuta 2013
Uutiset
Tapaus Yrttiaho saattaa tulla takaisin
puoluehallituksen puitavaksi
SSS/Essi Seppälä
Vasemmistoliiton piirin
puheenjohtaja Raimo
Nieminen sanoo tilanteen
olleen vaikea jo pitkään.
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Vasemmistoliiton puoluehallitus odottaa nyt päätöstä
Yrttiaho-jupakkaan raisiolaiselta osastolta. Punavihreät asiakirjat
eivät olleet puolueohjelmia,
vaan tulevaisuutta luotaavia
keskusteluasiakirjoja, Nieminen linjaa.
Hänen mielestään vasemmistoliitossa näkyy yhä punaisuus, mutta ihmisillä on
huoli myös siitä, että maailma säilyy asuttavana. Poliisi käyttää virka-aseen lisäksi tukiaseita,
joksi myös MP5 luokitellaan.
Osassa MP5-aseita on sarjatulitoiminto. + Kromi
Edistää rasvaaineenvaihduntaa!
Reform Lesitiini
UUTUUS!
HAE NÄYTE
MYYMÄLÄSTÄ!
3990
820
150 kaps. Moni ihminen, joka aatteellisesti voi olla hyvinkin
lähellä vasemmistoliittoa, ei
uskalla hypätä kyytiin, kun
ei tiedä kumpaan kyytiin
hyppää.
Hän sanoo, että kuppi täyttyi lopulta, kun Yrttiaho meni toisen puolueen puoluekokoukseen moittimaan omien
ihmisten työtä.
. (886,67/kg)
Kaloriton luonnon makeuttaja
Life Zero Calorie Sweetener
1390
50 kaps. Hän
ei osaa sanoa, nostattaako
tapaus kapinahenkeä puolueessa.
??Ei tämä ole elämän ja kuoleman kysymys, yksi Yrttiaho.
Poliisi ampuu ihmistä kohti
muutaman kerran vuodessa
NAUTI KOHTUUDELLA
Valmiina kesään!
Kolme ihmistä on kuollut poliisin luotiin 2000-luvulla.
395
45?50 g (79,00?87,78/kg)
STT | MIKKO NIEMELÄ
Poliisi käyttää Suomessa
asetta noin 40 kertaa vuodessa. Jokaisen asetyyppiin on erillinen koulutus.
Helsingin tapaukset
selvitetään
Poliisin ampumiin luoteihin on kuollut Suomessa
2000-luvulla kolme ihmistä.
Tapaukset sattuivat Merikarvialla vuonna 2000 ja
Humppilassa 2009. (695,00/kg)
125 ml (65,60/l)
Auringonoton
jälkeen!
Life Aloe Vera
Painonhallintaan!
Vihreä kahvipapu-uute
Life Halikko Prisma, Prismatie 2
Puh. Aseenkäytöksi lasketaan jo aseella uhkaaminen,
kertoo Poliisihallitus.
Ammuttuja laukauksia
poliisi on tilastoinut muutaman viime vuoden aikana
kymmenkunta vuosittain.
Mukaan lasketaan myös varoituslaukaukset.
??Viiden edellisen vuoden
aikana ihmistä kohti on ammuttu yksi tai kaksi kertaa
vuodessa, sanoo poliisitarkastaja Marko Savolainen
Poliisihallituksesta.
Savolaisen mielestä aseenkäyttö on suhteellisen vä-
häistä, sillä vuodessa poliisilla on yhteensä noin miljoona hälytystehtävää.
Aseenkäyttö nousi keskusteluun, kun virkavalta
ampui Helsingissä ihmistä
kohti kaksi kertaa viikon
kuluessa, ensin Baana-pyöräväylällä ja sitten Länsiterminaalisissa.
Molemmilla kerroilla poliisi ampui miestä uhkaavan
tilanteen päätteeksi jalkaan
Heckler & Kochin MP5 merkkisellä aseella.
MP5 on konepistoolityyppinen ase, jonka patruunakoko
on sama kuin poliisin virkaaseessa. (456,25 /kg)
1500
2290
20 pss (116,28/kg)
56 kaps. Pudasjärvellä vahingonlaukaus
surmasi vartijan vuonna
2010 poliisin omissa harjoituksissa.
Poliisi ei halua kertoa tarkkaan, millaista asetta käytetään missäkin tilanteessa. Virka-asetta käytetään
yleensä tapauksissa, joissa
ampumaetäisyys on lyhyt.
Aina kun poliisi ampuu
ihmistä kohti, tapauksesta
tehdään esiselvitys. Puolue on saanut myös paljon
uusia nuoria jäseniä, joiden
myötä puolue muuttuu
. Vasemmistoliiton samassa tapahtumassa on ollut
kaksi telttaa, joista toisessa
on kerrottu, kuinka huonosti
on tehty ja toisessa, kuinka
hyvin on ainakin yritetty
tehdä, hän kuvailee.
Nieminen sanoo, että monet ovat ihmetelleet, kuinka
voi olla yhtäaikaa puolueessa ja oppositiossa.
. En osaa kuvitella yhtään sellaista puoluetta, joka ei reagoisi, kun noinkin
korkeassa asemassa oleva
(kansanedustaja) menee puhumaan pahaa oman puolueensa tekemistä laillisista
päätöksistä.
Nieminen tietää, että asia
herättää kuohuntaa Yrttiahon kannattajissa. Toivon, että paikallisosasto pitää kokouksensa,
kuulee Yrttiahoa ja tekee
päätöksensä, sanoo vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen, salolainen Raimo
Nieminen.
Hän huomauttaa, että puoluehallitus ei Yrttiahoa erota, mutta jos päätöstä ei tee
hänen oma osastonsa, puoluehallitus käsittelee asiaa
uudestaan elokuun kokouksessa.
?On ajateltava koko
puolueen etua?
Nieminen valittiin kesäkuun
puoluekokouksessa puoluehallituksen varsinaiseksi jäseneksi, mutta hän on jo ennestään ollut hallituksen varajäsen. Tämän
jälkeen syyttäjä päättää, onko poliisia syytä epäillä jostakin rikoksesta.
Syyttäjä ratkaisee lähipäivinä, aloittaako se esitutkinnan Helsingin Baanan
tapahtumista. Hän muistuttaa, että puoluehallitus ei erota
kansanedustaja Jyrki Yrttiahoa, vaan asiasta päättää hänen oma osastonsa.
. Sarjatuliasetta voivat käyttää vain
tietyissä erikoistehtävissä
toimivat poliisit.
Lisäksi on järeitä erityisaseita, joihin koulutetaan
erikoistehtävissä toimivia
poliiseja. Kansanedustaja Jyrki Yrttiahon
erottamisesta puolueesta
päättää nimittäin hänen
oma osastonsa.
Tapaus ponnahti julkisuuteen äskettäin, kun vasemmistoliiton puoluehallitus
kertoi edellyttävänsä, että
Raision osasto erottaa Yrttiahon.
. 050 370 7001
ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-18
www.life.fi | Tarjoukset voimassa 13.?23.6.2013
Sisäinen aurinkovarjo!
Bioteekin Aurinkokapseli
7. Nieminen on myös
Varsinais-Suomen vasemmistoliiton piiritoimikunnan
puheenjohtaja.
. Puolueen on
sanottu lähentyneen vihreitä.
Salolainen Raimo Nieminen valittiin äskettäin vasemmistoliiton puoluehallitukseen. Myös Länsiterminaalin tapaus selvitetään.
Superfood smoothiet!
UUTUUSMAKU
RAAKAKAAKAO
2190
125 kaps. Jäsenten ja
kannattajien on ollut vaikeaa
hyväksyä esimerkiksi yhteisöveron laskemista.
Myös Turun vasemmistolii-
ton puheenjohtaja Asko Mäki on sitä mieltä, että työn
turvaaminen on suurempi kysymys puolueessa kuin Yrttiahon erottamisjupakka. Piirin näkökulmasta tilanne on ollut vaikea jo pit-
kään.
. Hän kuitenkin sanoo, että nyt on ajateltava koko puolueen etua.
?Puolue on
jäsentensä näköinen?
Vasemmistoliitto on ollut julkisuudessa Yrttiaho-jupakan
ohella puoluekokouksessa
esiin tulleiden vihreiden ajatusten vuoksi. (323,53/kg)
Aineenvaihdunta tasapainoon!
Berberin Prof. (587,18/kg)
Jokaiseen päivään!
Probiootti Plus
Kramppeja, suonenvetoja?
Diasporal Magnesium 400 Extra
UUTUUS!
Kesän parhaat tuotteet ja palvelut löydät osoitteesta
Energy Smoothie
Detox Smoothie
Balance Smoothie
Raw Cocoa Smoothie
1390
3300
500 g (27,80/kg)
Voimaa hiuksille!
Evonia
1050
500 g (21,00/kg)
120 tabl. Puolue on jäsentensä näköinen, hän muotoilee.
Yrttiaho saa tukea Turusta
STT | KAARINA VAINIO
Vasenryhmän kansanedustaja Jyrki Yrttiaho on saanut
tukea muun muassa turkulaiselta Työn ja tutkimuksen
vasemmistoyhdistykseltä
(Työtuvas).
??Jos puoluehallitus lähtee
erottamaan Raisio 2000 -yhdistystä puolueesta, kutsum-
me kaikkia jäseniä, Yrttiaho
mukaan lukien, Työtuvakseen, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Päivi Takkinen.
Eniten kenttäväkeä on Takkisen mukaan ärsyttänyt hallituspolitiikka
0403 066 275
Valepoliisit huijasivat
pariskunnalta rahaa
Oulussa
Poliiseina esiintyneet miehet huijasivat ulkomaalaiselta pariskunnalta rahaa ja
passit Oulussa sunnuntaina.
Poliisin mukaan kaksi valepoliisia väitti pariskunnan
myyneen huumeita ja näytti
kaksikolle väärennettyä virkamerkkiä. vaiht., Alv-väh.
kelp, Takuu, Navi, Aut.
ilm., Aluvanteet
34.800?
0 tkm
Volvo V70 2.5T Classic
Sportswag. -04
P-tutka, Aut.ilm., Vetok.,
2xrenk, MMI, Nahkaverh.
14.900?
91 tkm
Toyota URBAN CRUISER
1,33 Dual VVT-i Stop &
Start Linea Sol
-09
Ilmastointi, Aluvanteet
14.400?
105 tkm
Toyota COROLLA 1.6
Dual VVT-i L S 4ov -07
Aut.ilmastointi., TC,
Vetokoukku, 2xrenk
13.800?
107 tkm
Toyota AVENSIS 1.8
VVT-i S Elegant 4d A -04
Aut.ilmastointi, 2xrenk
12.800?
102 tkm
Toyota COROLLA 1.6
VVT-i Sol Wagon; -07
Aut.ilm., Vetok.,
Aluvanteet, 2xrenk
11.800?
156 tkm
Toyota RAV4 1.8
VVT-i 5d
-01
Ilmastointi, Aluvanteet,
2xrenk
11.700?
150 tkm
Volvo S40 2.4i
Momentum A
-04
Autom. Hirvi- ja peuraonnettomuuksia sattui viime vuoden aikana yli 5?000.
Hirvionnettomuuksia tilastoitiin noin sata ja peura-
onnettomuuksia noin tuhat
enemmän kuin kaksi vuotta
sitten. Peuraonnettomuuksissa loukkaantui
35 ihmistä.
Liikenneviraston tiedot
perustuvat poliisin ilmoittamiin onnettomuuksiin.
Hirvieläinonnettomuuksien kustannukset yhteiskunnalle olivat Liikenneviraston arvion mukaan viime
vuonna 56 miljoonaa euroa.
(STT)
PASSELIAUTON VAIHTOAUTOVIIKOT
1500?
2,9%
minimihyvitys katsastetusta ja ajokuntoisesta
autosta ostaessasi yli 5000. 150?, käsittelymaksu 8?,
todellinen vuosikorko 60kk maksuajalle 4,99%
KAUPAN PÄÄLLE
(edellyttää i?n liikennevakuutusta)
Toyota RAV4 2,0 Valvematic 4WD Luxury
Multidrive S
-13
Autom. Yksi keskeisimmistä
on Itämeren suojelukomissio Helcom. Asiaa
pohtinut keskusteluryhmä
kun totesi päässeensä yksimielisyyteen oikeastaan vain
siitä, että Suomella on kaksi
vaihtoehtoa: Suomi satsaa
tuntuvasti kansalliseen puolustukseen ja liittyy Natoon,
tai Suomi satsaa tuntuvasti
kansalliseen puolustukseen
eikä liity Natoon.
??Tästä saatiin täydellinen
poliittinen yhteisymmärrys,
eli konsensus, toimittaja Jarmo Mäkelä kuvaili ryhmän
mietteitä tiivistäessään.
Niinistö oli niin iloinen lähes sadan kotimaisen ulkopolitiikan asiantuntijan
keskusteluista, että lupasi
niille jatkoa. Tarvitaan aktiivisuutta ja yhteistyötä.
Itämeren suojelussa on
mukana monta eri toimijaa. vaihteet,
Ilmastointi, Vetok.,
Aluvanteet, 2xrenk
23.000?
98 tkm
Toyota RAV4 X 2.2 D4D
177 4wd
-07
Nahkaverh., Ilmast.,
Vetok., Aluv.,
22.900?
138 tkm
Skoda OCTAVIA 1,4
TSI Ambiente Green
tec (VM12)
-11
Ilmastointi, MP3, Cruise
22.300?
3 tkm
Toyota AVENSIS 1.6
Valvematic L S 4ov -09
Aut.ilmast., 2xrenkaat,
Nahkaverhoilu
21.500?
57 tkm
Mazda 6 2.0
Elegance 5-ov
-08
Aut.ilm., TC, Vetok., Aluv.,
Cruise, Nahkaverhoilu
17.900?
91 tkm
Skoda OCTAVIA Combi
2.0 TDI Ambiente -08
Aut.ilmastointi, ESP,
2xrenk, Cruise
17.900?
78 tkm
Toyota AVENSIS 2.0
VVT-i S Elegant Wag. kesäkuuta 2013
Uutiset
Presidentti Niinistö: Muita maita
ei kannata neuvoa arvo-asioissa
Kultarannan keskusteluille luvassa jatkoa.
STT | JANNE LEHIKOINEN
Presidentti Sauli Niinistö
varoittaa yleistämästä länsimaisia arvoja muualle maailmaan. On pystyttävä toimimaan eettisesti oikein, ettei lipsahda väärälle puolelle
aitaa, yrityksensä toiminnas-
ta Indonesiassa kertonut Lievonen sanoi.
Tuttu aihe eli Nato nauratti osallistujajoukkoa. Presidentin mukaan keskustelujen tulokset
analysoidaan ja prosessia on
tarkoitus jatkaa. Niinistö sanoi.
Puolan ympäristöministeriön edustaja totesi STT:lle
maanantaina, että on mahdotonta, että Gdanskin
jätekipsivuoresta vuotaisi
valtavia määriä fosforia
Itämereen.
??Median julkaisemat
tulokset ovat hölynpölyä.
On normaalia, että rankkasateiden jälkeen voi olla
joitakin vuotoja, sanoi ministeriön ympäristönsuojeluosaston johtava tutkija
Andrzej Jagusiewicz.
Helsingin Sanomat uutisoi lauantaina, että Puolan
Gdanskissa sijaitsevan lannoitetehtaan jätekipsivuori
on paljastunut suureksi
Itämeren kuormittajaksi.
Lehden tietojen mukaan
Veiksel-joen sivu-uomaan
valuu yli 200 tonnia fosforia vuodessa.
Myös John Nurmisen
säätiö on teettänyt suunnitteluyhtiö Pöyryllä tutkimuksen tehtaan vuodoista.
Sen mukaan kipsivuoreen
liittyy riski jopa yli 500 tonnin vuotuisesta fosforipäästöstä.
Niinistö myöntää, etteivät Helsingin Sanomien ja
Pöyryn mittaamat tulokset välttämättä ole tieteellisesti pitäviä. Kilvessä on Norjan maatunnus. vaihteet, Aut.
ilmastointi, Vetokoukku,
Aluvanteet, 2xrenk
11.500?
166 tkm
Toyota YARIS 1.0 VVT-i
Linea Terra 5d
-05
Aluvanteet, 2xrenk
8.200?
78 tkm
Chevrolet KALOS 1.2
SE 5d AC
-08
Ilmastointi, 2xrenk
7.900?
54 tkm
Toyota AYGO 1.0 VVT-i
Plus 5ov
-08
Ilmastointi, 2xrenk
7.800?
148 tkm
Volkswagen GOLF 1.6
Firstline Variant
-03
Ilmastointi, Vetokoukku,
2xrenk,
7.600?
144 tkm
Chevrolet TRANS SPORT
3.4 V6 5d AWD F A -02
4x4, Autom. Liikenneviraston mukaan huomattava lisäys ei
kerro turvallisuuden heikkenemisestä vaan selittyy
tilastoinnin tarkentumisella.
Hirvionnettomuuksia sat-
tui viime vuonna hieman yli
1?300, ja niissä loukkaantui
yhteensä 108 ihmistä. auton
RAHOITUSTARJOUS
kaikkiin vaihtoautoihin
Vaihtoautoihin i?n kaskovakuutus vuodeksi
Esimerkkilaskelma: vaihtoauton hinta 15.000?,
hyvitys vanhasta/käsiraha 3000?, rahoitettava
osuus 12.000?, kk-erä 225,78?, luottosuhteen
perustamiskust. vaihteisto,
Ilmast., Aluv., 2xrenk
5.800?
257 tkm
Lisää vaihtoautoja www.passeliauto.com
Myllyojankatu 11, Salo
ma-pe 8-18, kesälauantaisin suljettu
www.passeliauto.com
Myynti puh. Presidentin mukaan
arvoissa ei kannata mennä
neuvomaan, koska arvo-sana
ymmärretään helposti väärin.
??Varon astumasta muiden
arvovarpaille, Niinistö totesi Naantalin Kultarannassa
isännöimänsä ulko- ja turvallisuuspoliittisen seminaarin
päätöspuheessa.
??Arvomme ovat hyviä. Keväällä sekä Kiinassa että Kazakstanissa vieraillut presidentti
kiitteli asian ottamista esille
ja totesi, että keskustelua
on hyödyllistä soveltaa myös
käytännössä maailmalla.
Neste Oilin toimitusjohtaja
Matti Lievonen korosti eettisyyttä kaupankäynnissä.
??On tärkeää, että yritys
toimii markkinoilla arvojen
mukaan. Peura
oli osallisena onnettomuuteen
vajaat 3?900 kertaa. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Mutta kun niillä muillakin on arvoja, presidentti mietti vielä.
Kultarannan keskusteluiden yhteenvetotilaisuudessa
sivuttiin myös ihmisoikeuksien ja kaupallisten intressien
mahdollista ristiriitaa Suomen ulkopolitiikassa. GearTr -07
Xenon, Aut.ilmastointi,
ESP, Aluvanteet
24.900?
71 tkm
Toyota VERSO 2,0 D-4D
126 DPF L S 7p
-10
Webasto, Aut.ilmastointi,
7-hlö, Vetok., Aluvanteet
24.500?
69 tkm
Toyota HILUX Extra Cab
2.5 D-4D 120 4WD DLX -09
4x4, Ilmastointi, Aluvanteet, 2xrenk.
23.900?
68 tkm
Toyota AVENSIS 1,8
Valvematic L S 4ov -10
P-tutka, Aut.ilm., Vetok.,
Aluvanteet, 2xrenk
23.800?
53 tkm
Toyota RAV4 2.0 VVT-i
4wd Luxury A
-06
4x4, Autom. Myös
passit olivat kadonneet.
Tapahtumaa seurannut
tulkki puuttui asiaan, sillä
valepoliisit olivat yrittäneet
huijata myös häntä.
Poliisi kertoo, että ulkomaalaiset huijarit liikkuvat
uudehkolla hopeisella Amallin Mercedes-Benzillä,
jonka rekisterinumero on
LS-77383. Se on Itämeren
maiden välinen yhteistyöelin.
Herlin muistuttaa, ettei
suojelukomissio ole operatiivinen toimija.
??Helcom toimii sen konsensuksen pohjalta, mitä
jäsenmaat ovat sille antaneet. Niinistön
mukaan ei ole varmuutta,
pääseekö vuoto joesta mereen asti.
??Mittausarvot ovat kuitenkin niin hälyttäviä, että
laajempia tutkimuksia pitää tehdä.
Niinistön mukaan on
mahdollista, että myös puolalaisen Policen kaupungin
lähellä sijaitseva kipsisakkavuori vuotaa.
Itämeren
suojelu pirstaleista
Elävä Itämeri -säätiön hallituksen puheenjohtajan
Ilkka Herlinin mukaan
Itämeren suojelussa on
aukkoja.
??Verkko ei ole täydellinen. Freesiä, avointa, eloisaa,
Stubb tviittasi.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (selin) tervehti tasavallan presidentti Sauli Niinistöä presidentin ulkopoliittisessa keskustelutilaisuudessa Kultarannassa maanantaina.
Kukaan ei kuollut hirvi- tai peurakolareissa
Hirvieläinkolareissa ei kuollut viime vuonna yhtään
ihmistä, kertoo Liikennevirasto. vaiht., Takuu,
Navi, Aut.ilm., Aluv.
39.800?
5 tkm
Toyota PRIUS HSD
Linea Sol 5ov
-12
Autom. 0403 066 280
Huolto puh. Nyt pitää
varmistaa, että kaikilla on
yhteinen näkemys siitä, että vuoto on todella merkittävä. Presidentti
ei kertonut, missä muodossa
sitä jatketaan.
??Ei tämä tähän jää, Niinistö vakuutti.
Tyytyväinen oli myös Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb
(kok.).
??Bloody hell! Tämä saattaa
olla parasta ulkopoliittista
keskustelua Suomessa ikinä. Ei sillä ole omaa päätösvaltaa.
Ministeri Niinistö myöntää, että Helcomin roolia
tulisi vahvistaa.
??Helcomin suositusten ja
valvonnan pitäisi olla sitovampaa.
Moni toimija suojelee Itämerta
?Itämerta suojellaan sekä
kansallisesti että kansainvälisesti.
?Viime kädessä Itämeren
maat vastaavat merialueen suojelusta.
?Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio Helcom
on maiden välinen yhteistyöelin.
?Suomessa suojelusta vastaa ympäristöministeriö.
?Euroopan unionilla on
oma Itämeren alueen toimintasuunnitelmansa.
?Useat säätiöt, kuten Elävä
Itämeri -säätiö, John Nurmisen
säätiö ja Suomen itämeri-instituutti osallistuvat suojelutyöhön.
?Myös monilla järjestöillä
on omia ohjelmiaan Itämeren
suojelemiseksi.. (STT)
Ville Niinistö:
Puola aikoo
puuttua
fosforivuotoihin
STT | MAIJA LUOTONEN,
MARIANNE HAKALA
Ympäristöministeri Ville
Niinistön mukaan Puola on luvannut puuttua
maansa fosforivuotoihin,
jos varmistuu, että ongelma todella on niin suuri
kuin on uutisoitu.
??Olen keskustellut Puolan ympäristöministerin
kanssa potentiaalisista
vuotoriskeistä. Tällä verukkeella miehet pääsivät penkomaan pariskunnan laukkua.
Myöhemmin pari huomasi,
että laukusta oli hävinnyt
useita satoja euroja
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. kesäkuuta 2013
Mainostaja, tavoitat asiakkaasi
ylivoimaisella mediapaketilla
Salon Seudun Sanomat + www.sss.fi.
KMT Alueellinen 2012 Salo, julkaistu maaliskuussa 2013
9
Rutiinit ovat periaatteessa samat, mutta koskaan ei aamulla tiedä, mitä
päivä tuo tullessaan. Salo
9 vuotta
Essi Lastunen
18.6. Mukana on kuusi
miestä ja kuusi naista. Ihan niin kuin
meillä mattimeikäläisilläkin. Hänen mukaansa valtteja ovat sijainti sekä asioinnin nopeus ja helppous.
??Eivät perheelliset jaksa
jokaisen työpäivän päätteeksi lähteä tavarataloon
ruokaostoksille, vaan päivittäistavarat halutaan hankkia helposti ja nopeasti.
Maanviljelyä
ja mökkeilyä
Lindholm ei ole suunnitellut
kauppansa laajentamista, ja
suuremman kaupan kauppiaaksi hän ei ole pyynnöistä
huolimatta lähtenyt.
??Asiamiesposti ja veikkauspiste ovat kaupalle hyvät ja riittävät tukitoiminnot, hän toteaa.
Kauppiaan vapaa-aika on
kortilla, ja Lindholmin vähäinen vapaa-aika kuluukin
lähinnä kahden harrastuksen parissa: isän kotitilan
peltoja viljellen ja perheen
kanssa mökkeillen.
??Maanviljely on minulle lähinnä sellaista mukavaa askartelua, Lindholm kertoo.
Dragsfjärdissä sijaitsevalle, koko suvun yhteiselle
?Aloitti kauppiaana 25-vuotiaana vuonna 1989.
?Perheeseen kuulu Tiina-vaimo, 5-vuotiaat kaksospojat sekä vaimon
lapset 16-vuotias poika ja 19-vuotias tyttö.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
?Kuuluu Osuuspankki Kantrisalon hallitukseen.
?Harrastaa maanviljelyä ja mökkeilyä.
?Motto: ?Se on vaan järjestelykysymys.?
Bablo eli Marko Junnilainen Irwin Memory -konsertissa Teatteri Provinssissa muutama vuosi
sitten.
man Äänekoskelta.
Laulukilpailun finaali käy-
Tänään 50 vuotta täyttävä
Juha-Pekka Lindholm on
merkkipäivänään matkoilla.
teemme sopimuksia vartiointiliikkeiden kanssa
jne. Asiakaspalvelu tuntuu edelleen
minulle sopivimmalta hommalta.
Koko ikänsä Perttelissä
asunut kauppias tuntee ainakin kasvoilta useimmat
asiakkaansa.
??Iso osa asiakkaista on
tuttuja, mutta viime vuosina piiri on laajentunut eli
asiakkaita tulee hieman
kauempaa kuin aikaisemmin ja vaihtuvuus kylällä
on suurempaa, hän sanoo.
Lindholm kehuu kauppansa sijaintia hyväksi.
??Kauppa on juuri sopivasti myös Rekijoen ja Kuusjoen asukkaiden matkan varrella.
Ketjutus näkyy
yhä selkeämmin
Lindholmin mukaan kauppiaan työ ei vuosien varrella
ole juuri muuttunut, mutta
kauppojen ketjutus on tullut yhä tiiviimmäksi osaksi
arkea.
??Kyllä Keskolta tulee
enemmän ohjeistusta kuin
aikaisemmin.
Kauppias saa kuitenkin ottaa ketjuvalikoiman lisäksi
suhteellisen vapaasti myyn-
tiin tuotteita paikallisilta
tuottajilta.
Lindholm luottaa täysillä
lähikauppansa tulevaisuuteen. Tällä
logiikalla Saloa odottaa
huima kasvun aika, koska kaupungin on pakko
nostaa kunnallisveroja
yli prosenttiyksikön ja
muitakin maksuja yhtä
julmasti ja kaupan päälle
vielä seurakuntakin katsoo asiakseen kerätä väheneviltä jäseniltään yhä
enemmän veroja.
Näin niitä työpaikkoja
syntyy ja sitä uutta jaettavaa?
?Syntynyt 18.6.1963 Perttelissä.
SSS-arkisto/Veli-Matti Henttonen
Tenavatähti-kilpailussa finaaliin päässyt Leif Linde-
n
Juha-Pekka Lindholm
Bablo tango-markkinoiden finaalissa
Sauvolaistunut laulaja
Bablo on yksi Seinäjoen
tangomarkkinoiden tämän
vuoden finalisteista.
Bablo eli Marko Junnilainen on pitkän linjan
artisti, jota on nähty Salossakin Teatteri Provinssin
lavalla.
Seinäjoen tangomarkkinoiden laulukilpailun finaaliin valittiin lauantaina 12
laulajaa. kesäkuuta 2013
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Tapio
Ruotsinkielinen kalenteri:
Ingolf
Minä asun korkeudessa ja
pyhyydessä, mutta asun
myös murtuneiden ja nöyrien luona. Humoristista,
mutta totista totta. Halikko
4 vuotta
Emma Rauhala
15.6. Pelkäämme yhä vain enemmän.
Kansantaloutta turvataan aivan samalla
logiikalla. Turussa käydyssä semifinaalissa kilpaili yhteensä 32
laulajaa.
Finaaliin pääsivät muun
muassa helsinkiläinen Johanna Louhivuori, joka
tunnetaan myös artistinimellä Yona. 57: 15
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Siiri
Ruotsinkielinen kalenteri:
Sigrid, Siri
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
SSS/Katri Henttonen
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Star Trek Into Darkness (2D), Bio-Salo 2 klo 19
After Earth, Bio-Salo 1 klo 19.30
Teatteri
Minun kotoni Kaukelmaa . Kaivolaan
kauppa muutti vuonna 1977
ja nykyiselle tontille vuonna
1989.
K-extra Lindholmin kans-
Onnen hetket
Onnea Reijo 60 v
t: Laperlan porukka
Kiitos
muistamisesta
Vieno Lehtola
sa samoissa tiloissa toimii
myös rautakauppa, jota
Lindholm pyörittää yhdessä
Hannu-veljensä kanssa.
??Rautakauppa on enemmän veljen heiniä, Lindholm sanoo.
Pikkupojasta asti kaupassa työskennellyt Lindholm
ei ole kyllästynyt työhönsä.
??Kauppiaan työ on vaihtelevaa, vaikkei sitä heti
uskoisi. Sanovat näin
olevan varsinkin viesteissä, joissa sanat USA ja
pommi mainitaan samassa lauseessa.
Turvallisuus on kallis
asia, se on selvä. Kuusjoki
5 vuotta
Peetu Lehtinen
18.6. Rautakaupassa myytiin jo tuolloin myös
elintarvikkeita. Muista ammateista
kauppiasperheen poika ei
juuri haaveillut.
??Kyllä tähän hommaan on
aika lailla kasvettu, Perttelin K-extra Lindholm J-P:n
kauppias naurahtaa.
Lindholmin vanhemmat
perustivat ensimmäisen
kauppansa vuonna 1955
Vihmalolle. Uskomme, että näin
lama hellittää ja uusi
kasvu alkaa ihan kohta.
Samaan aikaan kaikki
kuitenkin tietävät, että
kasvu tarkoittaa sitä, että tavaroita ja palveluja
menee kaupaksi enemmän kuin ennen.
Viisautemme siis on,
että kuluttajat saadaan
ostamaan lisää, kun
vähennetään rankalla
kädellä heidän käytettävissään olevaa rahamäärää. (STT)
1 vuotta
Veikka Parkkinen
18.6. Ja miten käy. Halikko
3 vuotta
Joni Lyhtelä
18.6. Halikko
Kotkanpesästä
taas
palkkio
Kotkanpesän paljastamisesta voi saada löytöpalkkion.
Metsähallitus lupaa viimevuotiseen tapaan sata euroa
pesätiedosta, joka on sille
ennestään tuntematon.
Maakotkien pesistä halutaan tietoja kaikkialta Suomesta. Merikotkan pesistä
ilmoituksia kaivataan entisiltä Lapin ja Oulun läänien
alueilta.
Ilmoituksessa pitää kertoa
ilmoituksen tekijän nimi,
yhteystiedot, kunta, paikan
nimi ja pesän koordinaatit.
Metsähallitus maksaa palkkion, kun se on tarkistanut
pesän.
Pesistä voi ilmoittaa numeroon 0400 241 448 tai
sähköpostitse tuomo.ollila@
metsa.fi. Olen
käyttänyt gmail-sähköpostia jo vuosia, ja teillä
kuulemma riittää harrastusta lukea melkein kaikki viestit, jotka kyseessä
olevassa sähköpostipalvelussa kulkevat.
Teille lienee varattuna
sellainen ensimmäisen
yön saamaoikeus, vai
kuinka. Salo
5 vuotta
Rasmus Amnell
18.6. Kartanoelämää Muurlassa
1800-luvulla, Muurlan kotiseutuyhdistyksen näytelmä,
Seuralan pihalla klo 18.30
Ehdokas, Teatteri Puutaivaan komedia, Halikon Vaskion
Perinnemäellä klo 19 (lm)
Rantakartanon rouva, Someron Tupanäyttämö, Havuharjulla klo 19
Muita tapahtumia
Vihtatalkoot Kiskon Toijassa, kerhotila Valopilkussa klo 18
Kokouksia
Kylmässuontien tiekokous Mustosen mökillä (Kylmässuontie 53) klo 18
TOSIKKO
Sopu ciansa saakoon?
Pertteliläinen kauppias Juha-Pekka Lindholm ottaa mielellään myyntiin myös paikallisia tuotteita.
Kasvanut kauppiaaksi
Juha-Pekka Lindholm luottaa täysillä lähikauppansa tulevaisuuteen.
50 VUOTTA
SSS | Katri Henttonen
katri.henttonen@sss.fi
Juha-Pekka Lindholm oli
vain 25-vuotias, kun hänestä tuli vuonna 1989 kauppias. Salo
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. (SSS, STT)
1 vuotta
Moona Salonen
18.6. Naisten joukosta finaaliin selviytyi
myös Kultainen Harmonikka -palkinnon vuonna 2006
voittanut Netta Skog.
Miehistä finaaliin ylsi
Bablon lisäksi 90-luvulla
mökille Lindholm suuntaa
yhdessä perheensä kanssa.
??5-vuotiaissa kaksospojissa riittää aika lailla vauhtia.
He ovat juuri siinä iässä, että viihtyvät mökillä todella
hyvin, Lindholm kertoo.
Kirjoitan teille nyt ensimmäistä kertaa, kun
en ole ennen tiennyt, että
te CIA:n pojatkin luette
näitä sepustuksia. Halikko
2 vuotta
Xara-Sofia Haarala
18.6. Minä virvoitan
murtuneiden hengen ja
herätän eloon nöyrien sydämen.
Jes. Hankimme koteihimme moninkertaisia
lukituksia, tilaamme varashälytysjärjestelmiä,
dään Seinäjoella 11. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Mutta
mitenkä sen turvallisuuden mahtaa käydä,
kun sen takaamiseksi
urkitaan, tarkkaillaan,
tarkastetaan, epäillään,
varjellaan, edellytetään
ja selvitetään yhä enemmän asioita.
Ettei vaan kävisi niin
kuin aseidenkin kanssa.
Mitä enemmän hankitaan aseita lisäämään
turvallisuutta, sitä
enemmän kaikki pelkäävät ja näkevät uhkia ympärillään. Lievitämme
huonoa taloustilannetta
korottamalla veroja ja
maksuja sekä vähentämällä ostoja ja investointeja. heinäkuuta
Tilastoissa ovat mukana
sekä sirkusryhmien esitykset että perinteinen,
kiertävää sirkusta edustava Sirkus Finlandia.
Suurin osa esityksistä
edusti niin sanottua nykysirkusta.
Ulkomailla suomalaiset
sirkusesitykset keräsivät
yli 128?000 katsojaa.
Sirkuksen tiedotuskeskuksen mukaan sirkusyleisön määrä on
lähtenyt viime vuosina
voimakkaaseen nousuun.
(STT)
Salla Simukan
Lumikki-kirjat
valloittavat
nyt Aasiaa
Suomalaiskirjailija Salla
Simukan Lumikki-trilleritrilogian käännösoikeudet on myyty nyt jo 30
eri maahan. Zetterberg ei ole
ainoa.
Leinosia on ollut esillä picassojen ja warholien rinnal-
la. Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa.
Lehtikuva/Trond H. Julkaisukiertue- ja showcasetukia jaettiin yhteensä
214?500 euroa 32 artistille tai yhtyeelle.
Tuet myönsi opetus- ja kulttuuriministeriö.
Suurimman tuen sai Satellite Stories
-yhtye, jolle myönnettiin 15?000 euroa.
Michael Monroe, Redrama ja Amoral
saivat 12?000 euroa kukin.
Julkaisukiertuetuen saamisen edellytyksenä oli kiertueen merkitys artistin uralle ja
kiertueen sekä artistia edistävän yrityksen
ammattimainen toiminta. Happy
end. Pari kierrosta lisää
puhtia ei tekisi esitykselle
hallaa.
Tarinaa elävöittämään
on ripoteltu muutama pala
laulua ja piirileikkiä, vaikka niihin ei oikein rahkeita
olisi. Sopivaksi sulhasehdokkaaksi
löytyy rouvan köyhä sukulaismies. Toisaalta ainakin
vallesmanni hyötyisi myös,
jos rouva Ingrid virallisesti
naisi renkinsä.
Oivalliset juonittelun ainekset ovat siis koossa. (STT)
Erinin albumi
Sä osaat!
myi platinaa
Erinin viikko sitten ilmestynyt albumi Sä
osaat! on myynyt platinalevyn verran eli yli 20?000
kappaletta. -ryhmänäyttely
on esillä 19.6.?25.8. kesäkuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
11
Suomalaisartisteille jaettiin kansainvälistymistukea
Musiikkialan organisaatio Music Finland
on jakanut suomalaismuusikoille tukea
kansainvälistymistä varten. Kyläläisten rooleissa ovat
Raimo Uusitalo, Raili Virtanen ja Anniina Lagerroos.
Rantakartanon
naimakaupat
KIRSI HIETANEN
Rantakartanon rouva. Merja Koivaara,
Tero Pelto-Knuutila ja
Stephanie Silvan. Someron Tupanäyttämö
Havuharjun kesäteatterissa. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Artistin itsensä kirjoittamista kappaleista koostuva levy
pitää myös kärkipaikkaa
Suomen virallisella albumilistalla, ja kyseessä on
Erinin ensimmäinen sijoitus listaykkösenä soolourallaan.
Äitiyslomalle jäänyt artisti palaa keikkalavoille
näillä näkymin marraskuussa. Käsikirjoitus Kaari Utrio, ohjaus Merja
Koivaara. Leinonen käsittelee teoksissaan kapitalismia, mutta nostalgisesta näkökulmasta.
Jousiyhtyeen täyteläistä sointia
Reijo Anttila
Kamariyhtye Vox Artis
Halikon kirkossa 16. Trosdahl
Kartanon rouvan toiminta ihmetyttää kyläläisiä Someron tupanäyttämön kesänäytelmässä. Mustasta
graniitista on veistetty muun
muassa Applen tietokoneen
ja Starbucksin pahvimukin
muotoiset hautakivet.
Leinonen rakastaa kuvanveistoa ja maalaamista,
mutta toteuttaa taidettaan
monin eri välinein. Miten se
ymmärrettäisiin, että verotkin ovat hyvästä?
Leinonen kertoo haaveilleensa muistakin kuin taiteilijan ammatista. A. Mozartilla on mollisävellyksiä vain muutama.
Sellainen on Jousikvintetto
g-molli KV 516, joka luetaan
kamarimusiikin klassikoihin.
Kvintetissä soittivat viulua
Ulla Tervo ja Ulla Pulkki,
alttoviulua Helka Hakasalo ja Päivi Kyröjärvi,
selloa Marion Göbel. Taide kuitenkin
mahdollistaa vapauden. Julkaisukiertu-
eella tarkoitetaan vähintään neljän esiintymisen sarjaa Suomen ulkopuolella.
Showcasetuen voi puolestaan kohdistaa
esimerkiksi ulkomaiden tuotantokuluihin
tai artistin matkakuluihin. F.
Mendelssohn.
KONSERTTI
Salon seurakunnan kesäkonserttisarja eteni viime
sunnuntaina Halikon kirkkoon, jossa saatiin kuulla
koko sarjan suurinta esiintymiskokoonpanoa.
Kamariorkesteri Vox Artisin ammattimuusikot
soittavat eri orkestereissa
tai toimivat opettajina musiikkioppilaitoksissa. Köyhällä on varaa
vain rehellisyyteen, toteaa
laukkuryssä Miska (Pietari Kyyrä).
Kovin monimutkaisiin
juonikuvioihin ei runsaan
puolentoista tunnin näytelmässä ehditä paneutua.
Lopussa ratkaisut paketoidaan pikaisesti nippuun.
Henkilöt ovat varsin ohuita, ja koskettavin kohtalo
on lopulta Rosiinalla. W. Showcasetukea
voi hakea vielä myöhemmin tänä vuonna.
(STT)
Someron tupanäyttämö
Kun kapitalismi on nostalgiaa
Taiteilija Jani Leinonen yrittää saada ihmiset heräämään, keinoja kaihtamatta.
STT | IDA KUKKAPURO
Taiteilija Jani Leinonen
seisoo hautuumaan keskellä Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa. Taiteilija on assistentteineen viimeistellyt muun muassa suurta Time is a luxury
we don?t have -logoveistosta.
Maanantain vastaisena yönä
hommia on paiskittu aamuviiteen, jotta teos ehditään
pystyttää Helsingin taidemuseoon ennen tiistain avajaisia.
Yötyöt ovat seurausta kiireisestä näyttelyjaksosta. Kamarimuusikot
esittivät vuoroin solistisia
tuokioita, vuoroin sointi
kuulosti kuin suurelta orkesterilta ikään.
Viehättävässä Scherzossa saattoi helposti kuvitella
metsän keijujen kevyesti
karkeloivan suviyössä. Näyttelyssä on osastot
18 esillepanijalta, joista valtaosalla ei ole juuri tekemistä taiteen kanssa. Ehkä
juuri tästä osasta johtui konsertin alaotsikko Kesäyön
unelmia, joka viittasi Mendelssohnin rakastetuimpaan
orkesteriteokseen.
Sävellyksen päättävä nopea Presto briljeerasi yllättävän tarkasti artikuloituna
ja päättyi tehokkaasti yksituumaisen yhtaikaisesti.
Muutenkin iso kokoonpano
tarjosi upeasti seurakunnan
konserttisarjaan harvinaista jousien romanttista hehkua.
Suomalaiset sirkusesitykset keräsivät viime
vuonna runsaat 456?000
katsojaa, kertoo Sirkuksen tiedotuskeskus.
Tiedotuskeskuksen tilastojen mukaan yleisömäärä oli kymmenisen
prosenttia suurempi
kuin toissa vuonna. Lisärikkana rokassa on myös
halveksittu yleinen nainen
Rosiina (Stephanie Silvan), joka lastensa kanssa
koettaa kituutella mäkituvassa. Uusimpien
käännössopimusten myötä kirjasarja julkaistaan
Kiinassa, Taiwanissa ja
Koreassa.
Trilogia koostuu kirjoista Punainen kuin veri,
Valkoinen kuin lumi ja
Musta kuin eebenpuu.
Suomessa Tammi-kustantamon julkaisemasta
trilogiasta on ilmestynyt
vasta ensimmäinen osa.
Toinen osa tulee kauppojen hyllyille elokuussa.
Tammen mukaan kirjasarjan kiinalaiskustantaja suunnittelee Lumikille
mittavaa markkinointikampanjaa.
Punainen kuin veri julkaistaan Kiinassa, Taiwanissa ja Koreassa ensi
vuoden aikana. Suomessa töitä on nähty muun muassa Amos Anderssonin ja
Oulun taidemuseossa, Kiasmassa sekä Purnussa.
?Leinonen tunnetaan Ronald McDonald -hahmon kidnappaamisesta ja
mestaamisesta. He
onnistuivat tavoittamaan
teoksen vastakkaiset tunnot,
traagisuuden ja hilpeän huolettomuuden.
Ihastuttava hidas osa on-
nistui vaihtelevassa rytmissään ja tempossaan. Hän on myös syventänyt muropaketti-maskottien tarinoita
ja maalannut vaatteet pornolehtien sivuilla poseeraaville naisille.
Mestarien
rinnalla
Leinosen käsissä olevat turkoosit maalitahrat paljastavat kuluneen viikonlopun
työt. Finaalin johdanto
huokui jälleen epätoivoa,
mutta Vox Artis päätti sen
pirteän virtuoosisesti riehakkaaseen, Mozartille tyypilliseen lohtua tuovaan Allegroon.
Jousioktettoa Es-duuri pidetään huippulahjakkaan,
16-vuotiaan Felix Mendelssohnin läpimurtoteoksena.
Edelliseen kvintettiin tuli-
vat mukaan Salon oma viulisti Leena Kiiski ja Isabel
Bartles sekä sellisti Tuija
Vainio.
Halikon kirkossa on esiintynyt orkestereitakin, joten
oktetin kahdeksan naista
löysivät hyvin tilansa salin
edestä. Armollinen rouva
kuitenkin herättää yleistä närkästystä pitämällä
vuodettaan lämmittämässä parikymmentä vuotta
nuorempaa renkiään Niiloa
(Tero Pelto-Knuutila).
Asia tuntuu hiertävän paitsi pitäjän kaksinaismoralistisia juoruakkoja myös
virkavallan ja kirkon edustajia.
Kiusallisesta tilanteesta
päästäisiin, jos saataisiin
rouva Ingrid purjehtimaan
avioliiton satamaan. Taiteilijan
töillä on maailmalla kysyntää.
Galleristi Tuomas Zetterberg, taiteilijan edustaja Helsingissä, rinnastaa Leinosen
muitta mutkitta pop-taiteen
mestareihin. Hän on
muun muassa teloittanut pikaruokaketjun maskottihahmon Ronald McDonaldin ja
perustanut taidesupermarketin.
??Perinteisillä keinoilla on
vaikea tehdä vallankumousta, Leinonen sanoo.
Leinosen ihanne-maailmassa kaikki olisivat rikkaita ja tasa-arvoisia. Emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa, toteaa taiteilija Jani Leinonen. (STT). Ensi-ilta 16. Työtä ei rajoita raha eikä faktoissa pysyminen.
??Taiteessa voi kuitenkin
käsitellä oikeitakin aiheita.
Maalatut mekot pornomalleille
?Jani Leinonen on syntynyt vuonna 1978 Hyvinkäällä ja valmistunut Kuvataideakatemiasta 2002.
?Venetsian biennaalissa Leinonen edusti Suomea vuonna 2009.
?Leinosen töitä on ollut esillä kahdeksassa soolonäyttelyssä ja 25 ryhmänäyttelyssä. Olen tietenkin myös ylpeä, Leinonen
sanoo.
Menestys tarkoittaa lukuisia työtilauksia ja näyttelykutsuja.
??Ohjelma on tiedossa vuoteen 2016 asti. Harjun kartano on
ihan oikeasti ollut olemassa, samaten ainakin osa
näytelmän hahmoista.
Rantakartanoa emännöi
verevä leskirouva Ingrid
(Merja Koivaara) lujalla
kädellä. Ainakin tuttu loppulaulu kannattaa vielä treenata terävämmäksi.
Lyhyet
Kotimainen
sirkus kasvatti
katsojamääräänsä
. Ehkä
tehokkaampi pianissimo
olisi vielä lisännyt vaikuttavuutta. Mietin miltä kapitalismi
näyttää sadan vuoden päästä.
Taiteilijan
vastuu
Leinonen on hiljattain kuratoinut yhdessä parhaan
ystävänsä Riiko Sakkisen
kanssa Hyvinkään taidemuseoon Asunnottomuusmessut. Rooleissa
mm. Leinonen on ollut mukana seitsemässä näyttelyssä kahden
kuukauden sisällä. syyskuuta asti Hyvinkään taidemuseossa.
Happy End. Sveitsissä häntä edustaa
sama galleria kuin Francis
Baconia, Yves Kleinia ja
Kazimir Malevitshia.
??Onhan se erikoista ja vähän suhteetonta olla mestareiden rinnalla. Hän on
harkinnut muun muassa
tutkivaksi journalistiksi
ryhtymistä. -näyttelyssä suurien
brändien hautakivet jököttävät rinta rinnan. kesäkuuta.
KESÄTEATTERI
Someron Tupanäyttämön
tämän kesän näytelmässä
on mukava tujaus paikallisuutta.
Kirjailija Kaari Utrion
käsikirjoittama näytelmä
Rantakartanon rouva sijoittuu Somerolle lähes parin sadan vuoden takaiseen
aikaan. Selvästi osoitetaan
yhteiskunnan jyrkkä eriarvoisuus. Teoillaan
hän pyrkii herättämään ihmiset haluamaan parempaa
ja kiipeämään pois Platonin luolasta, jonka seinään
heijastuu vain varjokuva oikeasta maailmasta.
Leinosta ihmetyttää, kuinka voimme kirjoittaa kirjoja
tai tehdä elokuvia maailmanlopusta, mutta emme
pysty kuvittelemaan kapitalismin loppua.
??Teokseni katsovat kapitalismia nostalgisesta kulmasta. kesäkuuta. Muut
saavatkin lähinnä ansionsa
mukaan.
Tupanäyttämön esitys
kärsi ainakin koleassa
ensi-illassa jonkinlaisesta
yleisestä ponnettomuudesta. Mukana
ovat muun muassa Hurstit,
Pelastusarmeija sekä Sini-
nauhaliitto.
Asunnottomuusmessut on
Leinosen mielestä absurdin
synkkä, mutta samalla toivoa antava tapahtuma. Silloin on
näyttely, joka tulee olemaan
urani isoin juttu!
Yllättävistä tempauksistaan
tunnettu Leinonen ei tietenkään paljasta, mistä on kysymys.
nn
Asunnottomuusmessut on
esillä 1. A Mozart . Siitä
Leinonen on pahoillaan, että
kansalaisjärjestöt hoitavat
valtion tehtäviä huolehtiessaan huumeriippuvaisista,
kodittomista ja kerjäläisistä.
??Jos toinen keräyslipas on
lastensairaalalle ja toisessa
lukee verot, ihmiset lahjoittavat siihen, jossa on suloi-
sen lapsen kuva. Heillä
on halu tehdä kamarimusiikkia, jossa tulkinnasta
sovitaan yhdessä ja vastuu
omasta onnistumisesta on
suurempi kuin isossa orkesterissa.
Vox Artis vieraili Salon
Veturitallissa vuonna 2005.
Tällä kertaa orkesteri
esiintyi kvintettinä ja oktettina.
W
Myös
tuo matka lennettiin hallituksen koneella,
jota voidaan käyttää vain virallisiin matkoihin.
??Toinen lento oli virallinen matka ja toinen enemmän yksityinen, selitti hovin
tiedottaja Bertil Ternert.
??Vaihtoehtona oli, että kone olisi lentänyt tyhjänä Saksaan hakemaan kuningasparia Norjaan tai että kuningaspari
lensi sillä myös menomatkan. Suur-Tukholman lisäksi lakkoon ovat
menossa myös Uumajan
bussit.
Bussinkuljettajia edustava
ammattiliitto on torjunut
välitystarjouksen, ja sovittelijat ovat vetäytyneet tehtävästään. Syy erolle on
lahjus- ja vakoiluskandaali, jossa syytettynä on yksi
hänen läheisimmistä avustajistaan.
Pääministerin ero suistaa
maan sisäpoliittiseen kriisiin, sillä perustuslain mukaan koko nykyhallituksen
on väistyttävä.
Kriisi puhkesi perjantaina, kun Necasin kansliapäällikölle luettiin syytteet
lahjonnasta ja tiedustelupalvelun agenttien määräämisestä vakoilemaan
ihmisiä. (STT?TT)
Kreikan yleisradio sai lisäaikaa
uuden yhtiön perustamiseen asti
HELSINKI/ATEENA | STT?AFP
Kreikan korkein hallintooikeus kumosi myöhään
maanantai-iltana maan hallituksen päätöksen sulkea
yleisradioyhtiö ERT. Tarjous voimassa 26.6.2013
saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
dna.fi/kaupat. Bushin hallinnon
aikana. Yksi seurannan
kohteista oli asianajajien
mukaan Necasin oma vaimo, josta Necas on eroamassa. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Kunnon verkko kuuluu kaikille.
dna.fi/kunnonverkko
Maksuaikasopimus ei ole operaattorisidonnainen. Kuningas Kaarle Kustaa
ja kuningatar Silvia käyttivät Ruotsin
hallituksen lentokonetta matkustaessaan
yksityisjuhliin Saksaan viikonvaihteessa,
kertovat ruotsalaislehdet Aftonbladet ja
Expressen. Necas on sanonut,
että hän ei tiennyt vakoilusta.
"Suomesta löytyy kunnon verkon
lisäksi huippuluokan tarjouksia."
DNA. Oikeuden mukaan ERT saa jatkaa
lähetyksiään toistaiseksi,
kunnes uusi yleisradioyhtiö
perustetaan.
Uudella yleisradiolailla
ERT:n toimintaa on määrä
supistaa merkittävästi. Uusia neuvotteluja
saati välitystarjousta ei ole
näköpiirissä.
Ammattiliitto Kommunalin
edustajan mukaan kaikki
viittaa siihen, että lakko alkaa.
Snowden: En
paljastanut USA:n
sotasalaisuuksia
LONTOO | STT?Reuters
Tietourkintavuotaja Edward Snowden vastaili
maanantai-iltana brittilehti Guardianin verkkosivuilla lukijoiden lähettämiin
kysymyksiin.
Snowden sanoi muun
muassa, ettei ole paljastanut Yhdysvaltojen sotilaskohteita, vaan siviileihin
kohdistunutta tiedustelua.
Hän sanoi pitävänsä Yhdysvalloissa aloitettua rikostutkintaa ja maanpetossyytteitä perusteettomina.
Snowdenilta kysyttiin
myös, miksei hän vuotanut
tietojaan jo Yhdysvaltojen
entisen presidentin George W. kesäkuuta 2013
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
TUKHOLMA. Samarasin johtaman Uusi demokratia -puolueen mukaan yhtiö
söi noin 300 miljoonaa euroa
vuosittain ja sen katsojaluvut jäivät kauas yksityisten
kilpailijoiden luvuista.
Vaikka yleisradioyhtiön
alasajo onkin herättänyt
voimakkaita reaktioita,
myös ERT itse on ollut kritiikin kohteena.
Yhtiöön palkattiin poliitikkojen suosiossa olevia,
mutta epäpäteviä toimittajia. Saksassa vietettiin kuninkaan
sukulaisen prinssi Andreas av Sachsen-
Coburg und Gothan syntymäpäiviä.
Seuraavana päivänä kuningaspari matkusti viralliselle vierailulle Osloon, jossa
he tapasivat Norjan kuningasparin. Snowden perusteli
paljastustensa ajoitusta sillä, että hän pettyi siihen,
ettei nykyinen presidentti
Barack Obama tutkinut
Bushin hallinnon väärinkäytöksiä vaan jatkoi samalla tiellä.
Hän sanoi myös, että aikoo tulevaisuudessa kertoa yksityiskohtaisemmin
siitä, miten tiedustelupalveluiden urkintaohjelmat
käytännössä toimivat.
Lahjusskandaali upotti
Tshekin pääministerin
PRAHA | STT?Reuters?AFP
Tshekin pääministeri Petr
Necas erosi tehtävästään
maanantaina. Sillä on kulttuurista
merkitystä.
Letsan mukaan ihmisiä
suututtavat myös menetetyt työpaikat. Osa työntekijöistä nosti
palkkaa ilmaantumatta koskaan töihin.
??Läpinäkymättömyys ja
tuhlailu yhtiössä ovat jatku-
neet vuosia, hallituksen tiedottaja Simos Kedikoglou
sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Kreikkalaisen ANA-uutistoimiston PR-henkilö Dimitra Letsa arvelee, että
historia on yksi syy, miksi
ERT:n sulkeminen herätti
Kreikassa voimakkaita reaktioita.
??Sulkeminen tuo mieleen
ikävä muistoja ajoista, jolloin sananvapautta rajoitet-
Lehtikuva/AFP Photo/Adem Altan
Turkki uhkasi
mielenosoittajia
armeijalla
ISTANBUL | STT?AFP?Reuters
Turkki harkitsee armeijan
määräämistä kaduille hillitsemään hallituksen vastaisia mielenosoituksia. Ei
ole tiedossa, milloin laki valmistuu.
Viime viikolla tehty sulkupäätös aiheutti närää hallituksen kahden pienpuolueen keskuudessa ja raivostutti kreikkalaiset.
Maanantaina hallitus kokoontui hätäkokoukseen,
koska kiista ERT:stä uhkasi
jo kaataa koko hallituksen.
Lähteiden mukaan päämi-
nisteri Antonio Samaras
lepytteli hallituskumppaneitaan muun muassa lupaamalla ministerikierrätystä.
Päätös ERT:n sulkemisesta
tehtiin hallituksen säästöbudjetin puitteissa. Protestit ovat jatkuneet liki kolme
viikkoa.
Maanantaina poliisi käytti jälleen kyynelkaasua ja
vesitykkejä mielenosoittajia
vastaan Ankarassa ja Istanbulissa.
??Poliisi käyttää kaikkia
valtuuksiaan -- jos se ei rii-
tä, voimme myös käyttää armeijaa kaupungeissa, varapääministeri Bülent Arinc
sanoi.
Sanomalehti Zamanin julkaiseman mielipidekyselyn
mukaan hallitseva AKP-puolue voittaisi taas, jos vaalit
järjestettäisiin nyt.
Puolueen suosio on kuitenkin laskenut: kyselyyn vastaajista vain 35,3 prosenttia
äänestäisi AKP:ta, kun edellisissä vaaleissa 2011 puolue
kahmi liki puolet äänistä.
Lehtikuva/AFP Photo/Alex Wong
Ruotsin kuningaspari käytti hallituksen konetta yksityislentoon
tiin, hän sanoi puhelimitse
STT:lle.
??Kanava on ollut myös tärkeä linkki kotiin erityisesti
ulkomailla asuville kreikkalaisille. On arveltu,
että uudessa yhtiössä tulee
olemaan puolet vähemmän
työntekijöitä.
Tukholmaa
uhkaa
bussilakko
TUKHOLMA | STT?TT
Mielenosoittajat olivat maanantaina liikkeellä muun muassa Ankarassa.
Tukholmaa uhkaa bussilakko, jonka on määrä alkaa
keskiviikkona. Maksuaikaa jopa 36 kk, todellinen vuosikorko 0%
Sen takia kaikkien
asianosaisten täytyy toimia
vastuulliseksi.
??Avustajienkin on joskus
otettava vastuu ottelun kes-
keyttämisestä silläkin uhalla, että suojatilta saa kuulla
haukut. Muodostamme 5?6 pelaajan kapteeniston, joka ottaa
enemmän vastuuta. Se vaatii, että on
sinut tilanteen kanssa. Tavoitteena on paitsi katkaista kuuden ottelun voitoton
putki, myös löytää pelaajille oikeat roolit kisoja varten.
??Sveitsi on hyvä testi meille. Viisi 15?17-vuotiasta syytettyä tuomittiin
kahdeksi vuodeksi nuorisovankilaan, ja 15-vuotias
nuori tuomittiin vuodeksi
nuorisovankilaan.
Seitsemäs alaikäinen
syytetty, 15-vuotias nuori,
vapautui tapposyytteestä,
mutta sai 30 päivän tuomion vastapuolen maalivahdin lyömisestä. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Wallberg saa
happea, ja hänet viedään
nopeasti sairaalaan. MMkisoissa vaikuttavat olosuhteet, liikkuvat tekijät ja toipumisaika, Keskitalo tietää.
Mäki: Avustaja toimi välinpitämättömästi
Valmentaja ihmettelee, miksi loukkaantunut naisnyrkkeilijä jätettiin oman onnensa nojaan.
SSS-arkisto/Sami Kilpiö
Pekka Mäki
STT | PASI REIN
NYRKKEILY. Suomen tämän
hetken luotetuin nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki ei
syytä kehätuomaria ruotsalaisen ammattinyrkkeilijän
Frida Wallbergin loukkaantumisesta. Jos pääsen niihin, ovat
kisat menneet hyvin. On kunnia-asia päästä edustamaan Suomea MM-kisoihin, perniöläinen vapaasukeltaja Jaakko Keskitalo
sanoo.
Vapaasukeltajat hakevat flow-tilaa
Perniöläinen Jaakko Keskitalo on kilpaillut lajissa tosissaan pari vuotta.
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
tuomas.reinikainen@sss.fi
VAPAASUKELLUS. (STT)
Tuomarin
surmasta
vankilatuomiot
Hollantilaisen jalkapallotuomarin surmasta on
langetettu vankeustuomiot hollantilaisessa tuomioistuimessa. Uskon, että
oma pelimme on jo lähellä sitä, mitä se tulee olemaan EM-kisoissa, Jeglertz sanoi.?(STT)
SSS/Tuomas Reinikainen
A-nuorten rullakiekkohopeat
Somerolle
JUHA LAAKSO
RULLAKIEKKO. Meidän pitää saada selkeyttä
suunnitelmiimme, Watzke sanoi Süddeutsche
Zeitungille.
Dortmund-johto tyrmäsi myös huhut siitä, että
Lewandowskin palkka
olisi triplattu englantilaishoukutusten vuoksi.
(STT?AFP)
Honka syyttää
HJK:ta tekijänoikeusrikkomuksesta
JALKAPALLO. Kympin joukossa olisi kiva olla.
Keskitalon valmistautuminen MM-kisoihin alkoi jo viime syksynä.
??Treenitahti on ollut kymmenen harjoitusta viikossa.
Nyt olen pitänyt viikon tauon ennen tositoimia.
Keskitalo pääsee matkaan
hyvän kenraalin kautta,
sillä hän tehtaili pituuslajeissa uudet ennätyksensä
muutama viikko sitten. Pitää
oppia luottamaan itseensä
pinnan alla. kesäkuuta 2013
Urheilu
Suomen jalkapallonaiset korvaavat kapteeninsa Maija Saaren viidellä pelaajalla
Naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja
Andrée Jeglertz jätti vielä maanantaina paljastamatta joukkueen uuden kapteenin keskiviikon
Sveitsi-otteluun ja heinäkuun EM-kisoihin.
Sen sijaan Jeglertz kertoi, että polvensa loukanneen topparin ja kapteenin Maija Saaren (kuvassa)
panos korvataan kollektiivisesti.
Vinkkaa
juttu!
. Silloin ajantaju katoaa, ympäristö menettää merkityksensä ja sukellus onnistuu.
Laji ei
katso ikää
Vapaasukellus kuuluu lajeihin, joita ei pidä koittaa
koskaan yksin. Viime vuonna
NHL:aan varatut Jokereiden Teuvo Teräväinen (Chicagon varaus) ja
HIFK:n Mikko Vainonen
(Nashville) osoittivat olevansa myös varsin päteviä
rullakiekon taitajia.
Pepe Rollerin tehokkain
pistenikkari oli somerolaislähtöinen salolaispelaaja,
nykyisin Turun Palloseuraa jääkiekkoilussa edustava Niklas Salo (7+5=12).
Pepen riveissä pelasivat
myös Mikko Lauren, Saku Vuori, Sakari Maavirta, Jasu Vuori, Toni Koskinen, Henri Selenius,
Teemu Jokela sekä erinomainen maalivahti Kerim
Saros.
Seitsemän joukkueen turnauksessa pronssille ylsi
helsinkiläinen Hannut, joka kukisti pronssipelissä
tamperelaisen TAP-Teamin.
Lyhyet
Leivo hurjasteli
ykköseksi
Vapaasukeltajan ainoat välineet ovat räpylät, kaulapaino, nenäklipsi sekä uimapuku . Kulmauksen laiskat reaktiot
olisivat kuitenkin tuomittavia ilman loukkaantumistakin.
??Kyllä minä ainakin olisin
siellä kehässä nyrkkeilijän
apuna välittömästi.
Nyrkkeilyyn liittyy aina
riskejä. Wallbergin
avustajien ja ottelun lääkärin verkkainen toiminta
sitä vastoin herättää ihmetystä.
Ottelun YouTubesta nähnyt Mäki ihmettelee, miksi
vastustajan avustaja havaitsi Wallbergin heikkene-
vän tilan ennen tämän omia
avustajia.
??Vähän on välinpitämätöntä, kun oma avustaja
ei tule kehään auttamaan
tyrmättyä nyrkkeilijää kulmaukseen. Apuna käytetään räpylöitä ja maskia.
l?
Vapaasukellus on usein tavoitteellista harrastamista, jossa
kouluttautumisen ja harjoittelun myötä kyky tehdä pitkäkestoisia sukelluksia paranee.
l?
si vuotta hän on treenannut
lajia kilpailumielessä.
??Nälkä on kasvanut syödessä. Eikä tämä ole ikäsidonnainen laji, 41-vuotias
vapaasukeltaja myhäilee.
Lajissa kilpaillaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Onnistunut
kenraali
Vapaasukelluksessa kilpaillaan kuudessa eri lajissa: staattinen
hengenpidätys, pituussukellus räpylöillä, pituussukellus ilman
räpylöitä, syvyyssukellus räpylöillä, syvyyssukellus ilman räpylöitä ja köysiavusteinen syvyyssukellus.
Keskitalo lentää juhannusaattona kohti Serbian Belgradia, jossa käydään vapaasukelluksen MM-kisat.
Siellä Keskitalo mittelee kolmessa eri vapaasukelluksen
lajissa: räpylöillä tapahtuvassa pituussukelluksessa,
ilman räpylöitä käytävässä
pituussukelluksessa sekä
staattisessa hengenpidätyksessä.
l?
l?
Laji on hengenvaarallista, jos siinä ei noudata turvallisuusohjeita. Vierasjoukkue HJK kuvasi sunnuntaina Espoossa pelatun
Hongan ja HJK:n välisen
Veikkausliigan ottelun ja
näytti sen suorana verkkosivuillaan.
Honka ilmoitti tiedotteessaan arvioivansa seuralle koituneen vahingon
määrää. Ensimmäinen ja tärkein ohje on: älä sukella koskaan yksin.
l?
Lähde: www.sukeltaja.fi
maltilla.
??Pikkuhiljaa, pienin askelin. Jos niin ei pysty
tekemään, ei mikään toimi
tässä lajissa. Yksi heistä on
perniöläinen Jaakko Keskitalo.
. Espoolaisseura
ilmoitti hakevansa korvauksia lakiteitse, jos
HJK ei ryhdy oma-aloitteisesti korvaustoimiin
tämän viikon aikana.
Honka voitti sunnuntain ottelun helsinkiläisiä vastaan 1?0. (SSS)
Lewandoski ensi
kesänä Bayerniin
JALKAPALLO. Hän
osaa nyrkkeillä, mutta käskettiinköhän kulmauksesta
ryhtyä tappelemaan, Mäki
ihmettelee raskaita osumia
ja ottelun kääntymistä vastustajan eduksi.
MAASTOPYÖRÄILY. 41-vuotias linjatuomari Richard
Nieuwenhuizen pahoinpideltiin kuoliaaksi
joulukuussa pelatun alle
17-vuotiaiden ottelun jälkeen.
Syytetyistä ainoa aikuinen, 51-vuotias mies, sai
kuuden vuoden vankeustuomion. Viimeiset kak-
??Minulla on selkeät metrija sekuntimääräiset tavoitteet. Loppuottelussa somerolaisjoukkue taipui helsinkiläiselle
Kangaroosille maalein 6?2.
Finaaliin Pepe eteni tappiotonta tietä, mutta nimivahvan helsinkiläisjoukkueen
kukistamiseen rahkeet eivät riittäneet.
Osittain ehkä senkin
vuoksi, että alkupeleissä
Pepen kantaviin voimiin
lukeutunut miesten liigapelaaja Jasu Vuori joutui
kesken turnauksen palaamaan varusmiespalvelukseen.
Kangaroosin riveissä
esiintyivät paitsi tuore Rullakiekon MM-kisaedustaja
Kalle Kossila, niin myös
kaksi helsinkiläisten jääkiekkoseurojen huippu-
lupausta. Leivon aika oli
molemmilla kisalaskuilla
1.31,60 ja eroa seuraavaan oli yli sekunti.
Samuli Mattila sijoittui
Elite-luokassa kuudenneksi ja ajoi kaatumisen
takia ainoastaan yhden kisalaskun aikaan 1.40.20.
Jyväskylän pyöräilyn
superviikonlopun Pivotcupin toisen osakilpailun
yleisessä sarjassa kilpaillut Pekka Nurmi sijoittui ajallaan 24.30.17 ajallaan 19. Nyt
Keskitalon pituussukellusennätys räpylöillä kirjataan
lukemin 180 metriä ja ilman
räpylöitä 137 metriä. Ihan niin
kuin muitakin lajeja, paimiolaista Sunken Logs -seuraa
edustava Keskitalo pohjustaa.
Olet siis sitä mieltä, että
tässä lajissa pystyy rentou-
tumaan?
?. Ilman mitään hengityslaitteita. Se on paras tapa toimia, kun
loukkaantuminen tuli näin lähellä kisoja, Jeglertz sanoi.
Suomi kohtaa keskiviikkona Olympiastadionilla
Sveitsin viimeisessä valmistavassa ottelussa ennen
heinäkuussa Ruotsissa käytäviä EM-kilpailuja. Kyllä. Wallbergilla todettiin aivoverenvuoto ja hänet leikattiin
välittömästi. Eikä kehään saisi
päästää valmiiksi loukkaantunutta nyrkkeilijää, Mäki
viittaa ruotsalaisissa lehdissä liikkuviin huhuihin.
Wallbergin tapauksessa
myös taktiikka petti.
??Mielestäni Wallberg otteli väärällä taktiikalla. Robert Lewandowski ei lähde
Borussia Dortmundin
joukkueesta tänä kesänä,
seuran johto vakuuttaa.
Bild-lehden mukaan on
kuitenkin varmistunut,
että puolalaishyökkääjä
siirtyy Bayern Müncheniin vuoden päästä sopimuksensa päättyessä.
Lewandowski-huhut
olivat viime päivinä
kääntyneet Englannin
suurseurojen suuntaan,
mutta Dortmund-pomo
Hans-Joachim Watzke
pani maanantaina pisteen spekuloinneille.
??Robert pelaa ehdottomasti Borussia Dortmundissa ensi kaudella. Vapaasukellus sopii henkisesti ja fyysisesti perusterveelle ihmiselle. Vapaasukellusta voi harrastaa
liikunnalliselta pohjalta rentoutumismielessä tai sitten
kilpailumielessä. Ei veden alle ketään väkisin mene, Keskitalo huomauttaa.
Keskitalo aloitti vapaasukellusharrastuksen nelisen
vuotta sitten. Ruotsin liiga
Elitserien vaihtaa nimensä SHL:ksi.
SHL on lyhenne ruotsinkielisestä nimestä
Svenska hockeyligan tai
kansainvälisestä nimestä
Swedish Hockey League.
SHL:n toimitusjohtaja Jörgen Lindgrenin
mukaan liiga tarjoaa
maailmanluokan jääkiekkoa, joka kiinnostaa
kansallisesti ja kansainvälisesti.
??Siksi haluamme luoda
lisäarvoa kaikille jääkiekon ystäville, Lindgren
ilmoitti lehdistötiedotteessa.
Yhtenä tavoitteena on
selkeyttää jääkiekon
pääsarjan brändiä. sijalle (32.42,55). Tämä laji sopii minulle hyvin. Vaikka lajissa on riskinsä, ei Keskitaloa
pelota.
??Kaikki on kiinni itsehillinnästä.
Keskitalo muistuttaa, että
aloittelijan on syytä edetä
VAPAASUKELLUS
On sukeltamista ilman paineilmalaitteita. He puolustavat samaan tapaan kuin Ruotsi ja Tanska. Kuulostaa hurjalta.
Mutta tämänkin lajin taitajia löytyy. Sunnuntaina
hän palasi tajuihinsa ja lähetti jo Facebookin kautta
terveiset faneilleen.
Mäki pitää koko tapausta
hyvin valitettavana, eikä
syytä lääkäriä tai avustajia
Wallbergin vammoista. sijalle (36.44,43)
ja Petteri Leivo voitti
nuorten sarjan sijoittuen
kaikkien tulosten 28. Kysymys on
lähinnä siitä, kuinka pitkälle haluaa lajin vievän. Ei pidä yrittää liian
paljon liian nopeasti. Tärkeintä suorituksessa on keskittyminen, Keskitalo opastaa.
Keskitalon mukaan lajissa
on kyse käytännössä siitä,
että pystyy sietämään epämukavaa oloa veden alla.
??Pitää saavuttaa niin sanottu flow-tila. Hengitystä Keskitalo on pystynyt
pidättämään parhaimmillaan viisi minuuttia ja 49
sekuntia.
??Toki aivan maailman
kärkeen on vielä matkaa joka lajissa, mutta MM-kisat
ovat eri asia kuin yksittäiset
maksimisuoritukset. Habaneron
Petteri Leivo jatkoi samalla linjalla kuin Suomicupin avauksessa Hyvinkäällä viikko sitten napaten M16-sarjan voiton
Jyväskylän Laajavuoren
alamäkiajon Nappulakumicupissa. Honka syyttää
HJK:ta tekijänoikeusrik-
komuksesta. Ihminen altaaseen tai avomereen ja sitten
sukellus niin pitkälle tai syvälle kuin suinkin pystyy. Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
13
urheilu@sss.fi
??Korvaamme Maijan viidellä pelaajalla. Someron Pepe
Roller nappasi hopeamitalit A-nuorten SM-turnauksesta Vantaalta. sijalle.
Enduron SM-sarjan
kauden toisessa osakilpailussa Pekka Nurmi
ajoi 64. Uusi nimi kertoo selkeästi
tuotteen olevan Ruotsista
ja sisältävän liigatason
jääkiekkoa. (STT?TT). (STT?AFP)
Elitserien
on nyt SHL
JÄÄKIEKKO. Lääkärikin vain
halailee ja pitää nyrkkeilijää
pystyssä, Mäki ihmettelee.
??Vastustajan avustaja
näkee heitä paremmin, että Wallberg alkaa omassa
kehäkulmauksessaan vain
löystymään.
Wallbergin tilan huonotessa hänet istutetaan tuolille
tilanteessa, jossa urheilija
pitäisi jo laittaa ensiapuasentoon.
??Perusasiat eivät olleet
hanskassa siellä kulmassa,
Mäki toteaa.
Lopulta ensiapuhenkilöstö puuttuu tilanteeseen, ja
siitä eteenpäin kaikki sujuu
mallikkaasti
Toto
(2-11-7): 4,63 1,43-1,50-1,22 11,54.
Toto5 voitto-osuus: 6,20. Someron Säästöpankki JM:
Yleinen: 1. Lindbom
on edustanut Korisliigassa
Pyrinnön (2012?13) lisäksi Espoon Honkaa (2008?
2011) ja ToPoa (2011?12).
Viime kaudella Lindbom
kirjautti Pyrinnölle Korisliigassa 13,3 pistettä ja 5,0
levypalloa 27,6 minuutissa
ottelua kohden. Hän on sijoittunut toiseksi jo kuusi kertaa.
??Minulle tämä on sydäntäsärkevää. Eero Peltola THUTEAM, 3. Viime syksyn Kriteriumvoittaja esiintyi arvonsa mukaisesti ja eteni ykköseksi
kaukana muitten edellä.
Bwt Juggler sai vetää
joukkoa päätöspuolikkaan
alkuun saakka. Päätöspuolikkaalla Forssin ajokki siirtyi
kärkeen ja eteni voittoon.
Jukka Kauppisen Haastava laukkasi heti alkukiihdytyksessä. Kakkossijan jakoivat amerikkalainen Phil
Mickelson ja australialainen Jason Day.
TULOSPÖRSSI
TEAM, 7. lähtö, Toto5-4 DUO-1, sh 2100
m Tupla-Tonni -lähtö: 1) Vislakka/
Mika Forss 25,2 (1,85), 2) Haastava 26,3 x (3,55).3) Siron Veijari
25,9 (12,93).4) Poken Viasko 26,6
(98,45). Voitto Hassi
HyUA, 5, Olli Rantapere V-SUA, 6.
Martti Linden THU-Team, 7. Se tuntuu kohtuuttomalta, sivusta katsottuna
Mikkola kehotteli ajokki-
RAVIT
FC Halikon T00-joukkue voitti Tampereella pelatun Särkänniemicupin.
kokenut konkari. Voittoon liittyy erikoinen fakta,
sillä Rose on johtanut Masters-turnausta peräti kolme
kertaa avauskierroksen jälkeen, mutta neljän kierroksen jälkeinen johtoasema
toteutui vasta US Openissa.
Vahvaa kautta pelaava
englantilainen oli voittonsa
jälkeen erityisen tunteikas,
sillä voitto tuli päivänä, jolloin Britanniassa ja Yhdysvalloissa vietetään isänpäivää. (SSS)
Bosses Lily
palasi tauolta
huippukunnossa
MAURI MÄKYNEN
RAVIT. Pedro 1?0, 32. Tämä olisi voinut
mullistaa sen, mitä ajattelen
US Openista. Näin Harri Koivusen Benito Kievitshof sai kiriä varsin helppoon voittoon. Ginobilin johdolla Spurs rykäisi neljänneksen loppuun
12?1-jakson ja meni 12 pisteen johtoon. Mika Forssin kannustama Vislakka
pääsi takamatkalta hyvin
liikkeelle ja nopeasti kärjen
tuntumaan. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100
m: 1) Holy Cancan/Toni Nieminen 19,3 (9,28), 2) Ypäjä Engelbert
19,3 (2,34).3) Åsne Hornline 18,8
(90,52).4) La Carabe 19,3 (67,89).
poissa: 4, 13. Loistava
avausneljänneksen loppu
antoi kotijoukkueelle 13 pisteen johdon.
Kolmannella neljänneksellä Miami otti hetkeksi ohjat
käsiinsä ja kiri pisteen päähän, mutta silloin isännät
ryhdistäytyivät jälleen. Kaksi viimeisintä miesten Suomen mestaruutta voittanut loimaalainen Nilan Bisons on
solminut 1+1-vuotisen sopimuksen Carl Lindbomin,
21, kanssa. Toto (3-12-6): 1,58 1,301,74-2,78 3,77.
4. Brown
KORIPALLO. Toto5 voitto-osuus:
2,20.
8. Meidän
täytyy keskittyä kuudenteen
otteluun ja olemaan luottavaisia pelimme ja voittamisen suhteen, niin kuin olemmekin, James sanoi. Troikka: 456,16.
10. Janne
Markkula L-H UA, 9 Lauri Laine
L-H UA, 10. lähtö, sh 2100 m Tammasarja
2013: 1) Maisiri/Saku Mikkola 32,0
(1,58), 2) Kiida Palma 28,6 (4,38).3)
Åstiina 31,8 (37,12).4) Cuda 31,8
(138,6). Opastus tieltä Salo-Tammisaari
tie 52 6 km + 5 km Salosta.
TENNIS
Maailmanlista:
Miehet: 1) Novak Djokovic Serbia
11?830 pistettä (edellisen viikon sijoitus 1), 2) Andy Murray Britannia
8?560 (2), 3) Roger Federer Sveitsi
7?740 (3), 4) David Ferrer Espanja
7?220 (4), 5) Rafael Nadal Espanja
6?895 (5),
YLEISURHEILU
Kaarina, Kaarinan Uran ja
Piikkiön Kehityksen kilpailut:
T11 Kuula: 1) Rafaela Liski TuUL
8,45,...3) Elviira Porthen PaimU
7,17.
T13 Korkeus: : 1) Veera Hiironen
RuskY 144, 2) Heidi Nevala KoskKai
120.
T13 Kiekko: 1) Maria Vähätupa
KalVa 31,05, 2) Heidi Nevala KoskKai 30,07.
N17 100 m: (+1.6): 1) Eeva Paavilainen TuUL 13,07,...5) Miisa Simola
KoskKai 14,59.
N17 Keihäs: 1) Iina Mattila KoskKai 31,70,...3) Miisa Simola KoskKai
24,34.
KENO
Päiväarvonta: 5, 8, 10, 11, 16, 20,
23, 30, 31, 34, 36, 44, 45, 52, 61, 64,
66, 67, 69, 70
Ilta-arvonta: 2, 4, 5, 6, 10, 13, 19,
22, 31, 32, 33, 36, 38, 39, 48, 52, 53,
55, 57, 59
Huolila mukana
PM-kisoissa
Suomen 20-vuotiaiden
maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen nimesi kaikkiaan 15 pelaajan
nipun, joka osallistuu tämän viikon aikana Vantaalla käytäviin PM-kisoihin.
Mukana ryhmässä on myös
Salon Vilppaan Tommi
Huolila.
Suomi kohtaa tänään Viron, keskiviikkona Tanskan ja päätöspelissä torstaina Ruotsin. Kun Rose kohotti kisan
päätteeksi voittajan pokaalin kohti Pennsylvanian taivasta, oli kisan edellisestä
englantilaisvoitosta ehtinyt
kulua yli neljä vuosikymmentä. Timo Laapotti HyUA , 3.
Tuomas Siren L-H UA, 4. kesäkuuta 2013
Urheilu
Spurs ahdisti Miamin nurkkaan
Bisons vahvistuu
Carl Lindbomilla
Lehtikuva/AFP Photo/Frederic J. Woodsin edellisestä
major-voitosta on nyt tasan
viisi vuotta. Kari Kujansuu
SatUA, 2. Andrea Pirlo 0?1, 34. Troikka: 1017,96.
Toto5 pelivaihto 99?091,70 e, voitto-osuus 6,20 e
Pelivaihto 364?562,70 e, yleisöä
1?009. Susanna
Korpela L-H UA
Seniorit eli papat: 1. Päätösneljänneksellä Miami ei enää päässyt lähelle.
??Juuri kun pääsimme takaisin kannoille ja luulimme
selvinneemme myrskystä,
epäonnistuimme parissa
heitossa, jotka normaalisti
upottaisimme, ja sen jälkeen
lumipallo vain vyöryi mäkeä alas, Heatin valmentaja
Erik Spoelstra kuvaili.
James lupasi Heatin nostavan tasoaan tuntuvasti
seuraavassa ottelussaan kotiareenallaan.
??Emme voi murehtia vielä
seitsemättä ottelua. Marika Kuusisto THUTEAM, 7. Ari Kulmala KySUA, 4,
Petri Leino SomUA, 5. Voimia hevosella oli
vielä jäljellä.
Illan parhaat kylmäveriset kisailivat 2100 metrin
tasoituksessa. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Tapahtumaan osallistui 160 juoksijaa. Mika Forss
kannusti Nina Sankarin
valmentama sauvolaisori
Heroquen kakkoseksi.
Veikko Kopola arveli
Stone Capes Lucan laukan
johtuneen siitä, että salolaisoriilla ajettiin ensimmäisen kerran ilman etukenkiä. lähtö, lv 2100 m: 1) Record Dei
Rex/Harri Koivunen 20,0 x (1,81),
2) Hawkeye Savoy 20,8 (10,73).3)
Pesco Velvet 21,0 (26,28).4) Poger?s
Last Way 21,3 (29,73).poissa: 1.
Toto (10-2-12): 1,81 1,31-2,11-3,46
8,55.
3. Carl Nikander HyUA, 8.
Niklas Vento HyUA, 9. Rosen isä Ken kuoli
leukemiaan vuonna 2002.
??Tiesin kyllä että tänään
on isänpäivä. Somerolaisori teki todella väkevän
juoksun, kiersi vastustajiaan vauhdilla ja nousi vielä
kakkoseksi.
Nuorten ohjastajien liigassa parhaat hevoset oli
arvottu nimekkäimmille
ajomiehille. viime kauden
esitykset Tampereen Pyrinnössä sekä hänen periksiantamaton luonteensa ja
positiivinen energiansa saivat minut vakuuttuneeksi
siitä, että hän on valmis
Biisoni, joka puskee tilaa
itselleen ja vahvistaa laumaamme, iloitsee Bisonsin
päävalmentaja Greg Gibson seuran tiedotteessa.
. Justin Rose päätti
sunnuntaina englantilaisten
pitkän kuivan kauden golfin Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa. Anton Wikström
E-TMK/UA, 10. lähtö, lv 2100 m Nuorten ohjastajien liiga: 1) Milkway Gate/
Hannu Torvinen 17,1a (1,68), 2) Carisma Esprit 17,6a (9,89).3) Young
Moon Hoss 17,8a (3,5).4) Hannes
Iver 18,0a (88,33). 206-senttinen
Lindbom kuului viime kaudella Korisliigan parhaiden
kotimaisten pistemiesten
kastiin Tampereen Pyrinnön paidassa pelatessaan.
. Toto
(6-9-7): 2,08 1,40-2,33-2,10 10,23.
Toto5 voitto-osuus: 1,80.
5. Spurs pääsi finaalisarjassa niskan päälle, kun
se päihitti Miami Heatin
kotonaan 114?104 maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa ja siirtyi voitoissa
3?2-johtoon.
Miami tarvitsee mestaruutensa uusimiseen nyt kaksi
kotivoittoa. Raoul Näätänen
UAU, 10. loppuottelu:
San Antonio?Miami 114?104 (32?
19, 29?33, 26?23, 27?29)
San Antonio johtaa voitoin 3?2.
SUUNNISTUS
Sahajärvi, Maanantairastit:
A, 6.26 km (21 osallistujaa): 1) Paulin Joonas, 42.26, 2) Nyberg Tommi,
48.46, 3) Riikonen Petri, SuSi, 48.55,
4) Lietzen Jaakko, Kisko, 55.30, 5)
Jaatinen Marko, Hand 1A, 56.36, 6)
Fredriksson Jan-Erik, 59.32, 7) Eskelinen Ville, UskUr, 59.53, 8) Kuusisto Jari, AngA, 1.01.17, 9) Kirmula
Hanna, 1.04.25, 10) Härkönen Marjo,
1.06.33, 11) Mäntylä Jussi, 1.07.16,
12) Särmäntö Päivi, Perniö, 1.07.52,
Lehtikuva/AFP Photo/Brendan Smialowski
Justin Rose ja Yhdysvaltain avointen voittopysti.
13) Eeva Jonna, 1.08.12, 14) Vigelius Kari, 1.10.19, 15) Pohjola Jukka,
1.13.44.
B, 5.08 km (29 osallistujaa): 1)
Salo Janne, Leinoval, 41.12, 2) Kallio Risto, AngA, 48.20, 3) Nurminen
Eero, SuSi, 48.38, 4) Raute Kaj, SuSi, 49.43, 5) Kinnunen Sami, 50.03,
6) Laine Erkki, 52.43, 7) Gustafsson
Risto, R-P, 53.43, 8) Mannonen Mikko, 54.29, 9) Aavasalo Rauno, SalVie, 55.16, 10) Lietzen Jukka, Kisko,
56.16, 11) Salo Jukka, Loglift/, 59.13,
12) Mäkinen Jaakko, 1.02.41, 13)
Laakso Raimo, HaHa, 1.03.02, 14)
Hämälistö Heli, 1.03.10, 15) Riikonen
Rauno, PertPe, 1.03.22.
C, 3.42 km (68 osallistujaa): 1)
Vuorinen Lassi, 33.23, 2) Vuorinen
Tomi, R-P, 33.31, 3) Elovaara Jarno,
33.44, 4) Willberg Hannu, 34.17, 5)
Sorvari Ari, Elpanter, 36.34, 6) Roos
Renja, AngA, 38.14, 7) Anttonen Mika, 38.45, 8) Havia Jouko, PR, 39.17,
9) Hyytiäinen Reijo, Salo, 39.17, 10)
Kurppa Pauli, SalVie, 39.26, 11) Sjöholm Kalevi, Mesera O, 39.40, 12)
Sorvari Tauno, El Pante, 39.42, 13)
Helkama Outi, Leino Va, 40.04, 14)
Ratia Aavo, 40.07, 15) Saarinen Jou-
ni, SalVie, 40.20.
D, 2.03 km (42 osallistujaa): 1)
Laine Pasi, 24.57, 2) Lehtonen Jari,
26.16, 3) Vigelius Seija, SalVie, 28.21,
4) Palomäki Tomi, 28.30, 5) Saari Arja, 29.24, 6) Penttilä Pekka, 29.28, 7)
Kaarlamo Jouko, 29.40, 8) Riikonen
Margit, PePe, 31.38, 9) Leinonen Eeva, 32.36, 10) Mäntylä Seppo, 33.32,
11) Marjanen Torsti, Vilpas, 33.32,
12) Knaapi Jouko, SalVie, 35.19, 13)
Moukolainen Aulis, R-P, 36.43, 14)
Vuorinen Leevi, 37.08, 15) Vigelius
Hannu, SalVil, 37.32.
Järjestäjänä Rasti-Perniö. Antti-Mikko Solas
VihUA
Nuoret: 1. Mario Balotelli
1?2.
Lohko B, Recife: Espanja?Uruguay
2?1 (2?0)
20. Jere Piekkala SomUA,
3. Haluaisin voittaa turnauksen, minulla on
ollut niin paljon hyviä tilaisuuksia, Mickelson harmitteli.
Jason Day on nyt sijoittunut major-turnauksessa toiseksi kolme kertaa, mutta
voitto uupuu yhä.
Maailmanlistan ykkönen
Tiger Woods ei ollut voittotaistelussa enää päätöspäivänä ja päätyi jaetulle 32.
sijalle. Simo Vasenius THUTeam, 2. Antti Mätinki MynUA, 5 Jens Wiman
THU-TEAM, 6. AMFU 1) Pekka Loitokari RiJo
1064, 2) Mika Saarela Ascella 1034,
3) Harri Korpihuhta Ascella 1026.
SMFU 1) Pauli Rantanen TapErä
981, 2) Aleksander Kiskonen JärvamaaAK 963, 3) Keijo Leivonen Ascella 867.
KORIPALLO
NBA, 5. ?Callen. Johan
Sjöwall LvUA, 9. Timo Koivunen SomUA, 2. Henry
Djakonowsky NoorUA/MK, 8. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1)
aan varsin maltillisesti.
Mikael Kopolan ohjastama Stone Capes Luca laukkasi viimeisellä takasuoralla johtopaikalta. Voitto tuli parinkymmenen metrin
erolla ennen Bwt High Voltagea ja Bwt Racya.
Antti Teivainen arveli etukäteen, että Bosses Lily voi
mennä täyden matkan neljäntoista ja viidentoista väliin. Toto5 voitto-osuus: 1,90.
6. Toto (1-6-8): 9,28 2,411,33-11,73 7,54. päivä:
Lohko A, Rio de Janeiro: Meksiko?
Italia 1?2 (1?1)
27. Teemu Korpela THU-
Mickelson pettyi
raskaasti
Mickelson johti kilpailua
ennen päätöspäivää mutta
hyytyi sunnuntaina hieman.
GOLF
Ardmore, Pennsylvania, kauden 2/4 major-turnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruusturnaus:
Lopputulokset, 72 reikää (par 70):
281 lyöntiä (1 yli parin): Justin Rose Englanti 71+69+71+70,283 (+3):
Jason Day Australia 70+74+68+71,
Phil Mickelson USA 67+72+70+74,
285 (+5): Jason Dufner USA
74+71+73+67, Ernie Els Etelä-Afrikka 71+72+73+69, Billy Horschel
USA 72+67+72+74, Hunter Mahan
USA 72+69+69+75, 286 (+6): Luke Donald Englanti 68+72+71+75,
Steve Stricker USA 71+69+70+76.
JALKAPALLO
P01 Alueliiga:
LeKi?SalPa/FC Halikko YJ 2?5
SalPa/FC Halikko: Onni Vesterinen 2+1, Jare Roos 2+1, Arttu Niinivaara 0+2, Topi Laamanen 1+0.
P00 Alueliiga:
TPS Valkoinen?SalPa 2?7
SalPa: Olli Jakonen 2+1, Akseli
Auranen 2+1, Valtteri Peltola 1+0,
Lauri Vanhanen 1+0, Jeremias Erikäinen 1+0, Juuso Alhola 0+1, Jesse
Koskinen 0+1, Joni Juhola 0+1.
P01 ykkönen 9v9 lohko 2:
Lieto 2?SalPa 02 2?1 (2?0)
SalPa: Tuukka Aaltonen 1+0,
Michael Aarnisalmi 0+1
T00 Särkänniemicup:
FC Halikko?PuiU 1?1, FC Halikko?LiePa/TuWe YJ 3?0, FC Halikko?
Hän pelasi tuloksen neljä yli
parin tehtyään kolme bogia
kuudella viimeisellä reiällä. Uskon
tulevien Nilan Bisons -vuosien olevan kehitykselleni
juuri sitä, joka auttaa minut kansainvälisille kentille, Lindbom täydentää.
Marraskuussa 22 vuotta
täyttävä Lindbom on nuoresta iästään huolimatta jo
la puoliskolla ja takareiteni
väsyi. Hannu Torvinen päästeli Milkway Gaten rattailla keulassa startista maaliin. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1)
Benito Kievitshof/Harri Koivunen 16,2a (2,08), 2) Heroque 16,6a
(8,7).3) Batista De Andrade 17,0a
(8,05).4) Cipriani 17,3a (14,83). lähtö, TROIKKA-1, lv 1609 m:
1) Like A Star/Ari Moilanen 13,6a
(14,45), 2) Wind Of West 13,8a
(4,03).3) Miss Barbenette 14,1a
(30,27).4) Iris Mic 14,3a (24,93).
poissa: 10. Pia Urén-Akkanen KaUA, 3. Senja Kuittinen JämSUA, 5. Hän on upottanut finaalisarjassa jo 25
kolmosta, mikä on NBA:n
ennätys.
Miamin tähdet LeBron
James ja Dwyane Wade
tekivät 25 pistettä mieheen.
Takareittään poteva Parker oli helpottunut Ginobilin
vahvasta illasta.
??Koska Manu oli loistava,
minun ei tarvinnut olla superaggressiivinen, Parker
sanoi.
??Neljännessä finaalissa
minulta loppui puhti toisel-
KORIPALLO. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100
m: 1) Madame Sisu/Ari Moilanen
15,0a (4,63), 2) Don Maurizio 15,2a
(7,28).3) San Marino Wood 15,4a
(2,08).4) Citius* 15,6a (74,12). lähtö, Toto5-2, lv 2100 m Kasvattajakruunu-alkuerä: 1) Bosses
Lily/Antti Teivainen 14,3a (1,5), 2)
BWT High Voltage 14,9a (6,43).3)
BWT Racy 15,4a (29,22).4) Chantal De Veluwe 15,4a (9,07).poissa:
3. Niclas Grönholm TapUA, 4. Ville Halme
SomUA, 6. Saku Vasenius THUTEAM, 2. Javier
Hernandez 1?1, 78. Toto (7-8-2): 1,50 1,16-1,73-3,38
4,14. Mestaruus on
katkolla Etelä-Floridassa jo
tiistaina.
San Antonion avainpelaajia viidennessä finaalissa
olivat Tony Parker, Manu
Ginobili ja Danny Green.
Takareisivamman kiusaama
Parker pussitti 26 pistettä,
kun taas aiemmin finaalisarjassa vaisusti esiintynyt
Ginobili kirjautti 24 pistettä
ja 10 syöttöä.
Heittävä takamies Green
pussitti kuusi kolmen pisteen heittoa ja teki yhteensä
24 pistettä. Kari Suomela NaSU, 7.
Harri Virtanen SomUA, 8. Mikkolan ajokki johti lähtöä maaliin saakka,
vaikka 60 metrin takamatkalta lähtenyt Kiida Palema ehti lähelle. Pauli Lahtinen SatUA
Etuveto/Kardaani: 1. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1)
Almond?s Precious/Sanna Kumanto
2,48,1 x, 1) Rosenbergs Menuette/
Elli-Noora Laurila 2,54,1 x, 3) Lyktans Primus 119 SH 2,56,3 x.4) Jokimäen Popo 3,04,5 x.
1. Liisa Timperi HyUA, 9. Päivän
Duo: 12-2, kerroin: 10,13.
9. San Antonio Spurs
on yhden voiton päässä ensimmäisestä NBA-mestaruudestaan sitten vuoden
2007. Toto (9-2-6): 14,45 3,331,99-6,30 15,33. Saku Mikkolan
iloa himmensi tuomariston
langettama kolmen viikon
ajokielto kielletystä ajotavasta. Jukka
Peltonen Päij-HUA, 8. Rose pelasi sunnuntaina
hankalissa olosuhteissa partulokseen ja päätyi kokonaistulokseen yksi yli parin.
Tulos oli katkera pettymys
Mickelsonille, joka ei vieläkään onnistunut voittamaan
US Openia. Jukka Suikkari HausUA, 9. (STT?
Reuters?AFP)
Danny Green ja muu Spurs-miehistö ovat yhden voiton päässä NBA:n mestaruudesta.
Rose päätti englantilaisten kuivan kauden
GOLF. lähtö, sh 2100 m: 1) Aniitta/
Harri Koivunen 29,5 (6,2), 2) Ritan
Huraus 29,5 x (36,55).3) Rottinki
30,8 x (15,5).4) Myrsky-Maire 31,8
x (21,32).poissa: 1, 4. Tässä ottelussa yritin
ottaa aikani ja se auttoi.
Spurs karkasi
kolmosjaksolla
San Antonio oli viidennessä finaalissa niskan päällä alusta lähtien. Luis Suarez 2?1.
JOUSIAMMUNTA
Loimaa, Maasto-SM:
AFBBr: 1) Sanna Leivonen Ascella
682. Toto5 voitto-osuus: 2,00.
7. Tauno Rantala EurUA, 3.
Harri Suomela NaSU, 4. Hienoa päästä hyvän
organisaation, rosterin ja
mahtavan valmennuksen
mukaan sekä treenaamaan
aamuin illoin ja nauttimaan
ammattilaisuudesta. Keväällä
2012 Lindbom nimettiin
Korisliigan kauden kehittyneimmäksi pelaajaksi.
Bisonsilla on lisäksi voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Ryan McDaden, Mikko Koiviston,
Matti Nuutisen, Antto
Nikkarisen sekä Ville
Mäkäläisen kanssa.
TURKU
1. Toto (12-3-7): 1,85 1,201,33-1,86 3,34. Toto (2-3-8): 1,68
1,17-1,48-1,29 5,54.
2. Aatu Vanhapiha VihUA
Naiset: 1. Kun kaikki
onnistui näin hyvin tällaisena tunteikkaana päivänä,
en voinut muuta kuin katsoa taivaisiin ja ajatella että
isälläni Kenillä oli jotakin
tekemistä tämän kanssa,
Rose sanoi.
Rose voitti turnauksen
kahden lyönnin erolla hermoja raastavan ja tasaisen
päätöspäivän jälkeen hankalalla Merionin kentällä
Ardmoressa. Elina Virtanen SomUA,
8. Mies tiesi, mitä puhui,
sillä Bosses Lily noteerasi
ennätyksensä 14,3.
Suomenhevosten tammasarjassa Saku Mikkola
kannusti Maisirin päättäväisesti heti startin jälkeen. Viimeksi samalla
palkintopallilla oli Tony
Jacklin vuonna 1970.
Justin Rose on ylipäätään
ensimmäinen englantilainen
major-voittaja sitten vuoden
1996 Mastersin ja Nick Faldon.
Kyseessä on myös Rosen,
32, uran ensimmäinen major-turnauksen voitto. Tuossa vaiheessa toisesta parista ulkoa kiriin lähtenyt Bosses
Lily suhahti ohi ja karkasi
omille teilleen. Antti Teivainen toi
Bosses Lilyn pitkältä tauolta Turkuun, Kasvattajakruunun alkuerään. Lisäksi joukkueessa pelasivat Janina Ahvenlampi,Anni
Lindegren,Bettina Niemi,Satu
Reiman,Amanda Kaukinen, Roosa
Vastamäki,Riina Manninen,Salla
Kohmo ja Viivi Junnila.
MM-esiturnaus, maanosaliittojen cupin 2. Näin 2400
euron voittorahat lähtivät
Orivedelle. Jenna Talvitie
KokeUA, 6. Joni-Petteri
Irri seurasi Carisma Espiritillä johtavan takana kakkoseksi.
Jaqueline Mon Ami/Timo Leivo 15,7a (1,4), 2) Seaside Savoy
16,2a (12,99).3) Vengeance 16,5a
(46,94).4) Bluescale 16,5a (12,33).
Toto (5-2-1): 1,40 1,23-2,18-3,35
6,81. Seuraavat Maanantairastit 24.06.2013,
paikkana Villilä, järjestää Salon Vilpas. Sami Rytkönen HyUA, 6.
Joni Wiman THU-TEAM, 7. Annukka Kontio SomUA, 4. Roberto Soldado
2?0, 88. Jari Syrjä Päij-HUA
AMPUMAURHEILU
Orimattila, kansallinen SMtrap:
N: 1) Ritva Savolainen, OSU
53+12+10/3,...6) Jaana Ahlroos, SaSA
53+7,...10) Maija Laine, SaSA 49, 11)
Minna Ekqvist, SaSA 47.
Y60: 1) Raimo Jokiniemi, LoA 69
(SSE),...3) Juhani Manninen, SaSA 63/1.
Y70: 1) Markku Nikkanen, SSG 62,
2) Juhani Jauhiainen, SaSA 59.
LV2: 1) Kai Hyvärinen, SaSA 51.
Joukkuekilpailu, N: 1) SaSA (Jaana Ahlroos, Maija Laine, Minna Ekqvist) 149.
Y50: 1) K-64 (Jaakko Horkka, Jari
Rämö, Harri Bister) 191,...7) SaSA
174.
Varkaus, mustaruutikilpailut:
Mariette (nallilukkorevolveri
25m): 1.)Hannu Jyrä SaSA 87
Kuchenreuter (nallilukkopistooli
25m): 1.)Jukka Päärnilä SSG 94 2.)
Hannu Jyrä SaSA 93
Vetterli (nallilukkokivääri 50m
pysty): 1.)Jari Janhunen OrivA
88,...8.)Hannu Jyrä SaSA 79
Hirvi 3+3: 1,)Helene Hautakangas
Oriva 33,...4.)Hannu Jyrä SaSA 20
AUTOURHEILU
Somero, 9. Mari Pekkanen LuuUA,
2. Toni Rask
SaloUA, 5. Toto (9-7-11):
6,20 2,20-8,13-4,50 187,41.
11. (STT?Reuters)
JyPK 6-1, FC Halikko?TPV vihreä
2?1, FC Halikko?TPV punainen 6?0,
FC Halikko?IF Kvarken Tigers 2?1,
Finaali: FC Halikko?TPV D-tytöt
3?0
FC Halikko: Noora Halava
13+4,Peppi Savikko 6+7,Meri Spännäri 2+3,Venla Vastamäki 2+1,Riina
Laakso 1+6,Veera Romunen 0+1,Jasmin Oksanen 0+1
ja
muilta 75?. Puh. 02-777 51
www.k-maatalous.fi
TERVETULOA!
K-MAATALOUS
. kesäkuuta 2013
ostaa
SalonHalutaan
Seudun Sanomat
OSTETAAN osastoon.
Koko 44x15
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
Ilmoitus
joka toinen päivä
www.asiakasturva.fi
alkaen P.
13.5.
050 540 5004
Kuulutuksia
Omakotitalo, Salon keskustaan
max. 029 501 6443
Etelä-Suomi
ILMOITUS PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
Päätös nro 126/2013/1
Antopäivä 18.6.2013
Hakija Virva ja Kari Vesanen
Asia
Virva ja Kari Vesasen ympäristönsuojelulain 35 §:n mukainen
ympäristölupahakemus, Salo
Päätös on nähtävänä 18.6. perjantai ?
Perinteistä
savusaunakinkkua ja
grillimakkaraa
TERVETULOA!
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
R
E
T
U
Tiistaina 18. Vapautuu 1.7.2013.
P. Tervetuloa.
Torilla
L O I M U L O H TA
AINA
TIISTAINA
KLO 9-13
SALON TORILLA
www.loimulohta.?
KIVIKYLÄN
PALVIJUNA
Myynti toiminnassa:
SALON TORI
. Salon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
Tule toteamaan Clamoxin loistava teho omin silmin.
BASFin ja Yaran edustajat paikalla.
Aurea CL Clearfied rypsilajike
yp j
. 3.500 ?. tomaatti
. 200 km etäisyydeltä. 5?
Cisco WS-CE500-24TT,
24-porttinen kytkin ammattikäyttöön........................... 2kk vuokratakuu + kotivakuutus. Valitusaika päättyy
18.7.2013.
Käyntiosoite
Ratapihantie 9, 00520 Helsinki
Postiosoite
PL 110, 00521 Helsinki
Puhelin 029 501 6000
Sähköposti
ymparistoluvat.etela@avi.fi
Kirjaamon aukioloaika
klo 8.00?16.15
Lisätietoja antaa
Ympäristöylitarkastaja
Maria Kukonlehto,
puh. YLLÄPITOPALVELUT
TIETOTEKNIIKAN
ERIKOISLIIKE
VARASTON INVENTAARI TYHJENNYS
KAIKKI MYYDÄÄN, TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ!
SAMSUNG DEMO TUOTTEET JÄRJETTÖMÄN HALVALLA!
Sekalaiset
00
. 19?
Panasonic HJE270 huippulaatuinen nappikuuloke ................ Markkinoiden laajin valikoima. 044 790 5120, www.salontietokeskus.fi
Häiriöilmoituksemme vastaa
kysymyksiisi numerossa 0800 30 304
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
no, ?pöljä. sai pesänsä
rakennettua. klo 17
Sillanpäänkatu 36.
Näyttö ke 19.6. Halikossa, Immalassa,
Kaninkolantie 133 klo 18.00
Tuotantomenetelmä Kevätrypsille
T
Tuotantomenete
Etelä-Suomi
ILMOITUS PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
SSS internetissä:
Osta suoraan tehtaalta!
K-maataloudesta
K-m
Kmaattal
ma
alou
oude
ou
ude
d st
staa parhaat
p rh
pa
r aa
a t ratkaisut!
ratk
ra
tkai
aisu
isu
sut!
t!
®
SSP:N OSAKKEITA
HYVÄÄN HINTAAN!
www.otc.fi
p.044 35 35 300
Intuitiivinen näkijä Seija Holm
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi.
Erityisalana ihmissuhdekriisit.
0700-9-2838, 2.31min + pvm
starrms. Katso lisää! Takkatehtaan näyttely ja Drive In myymälä Rajamäellä!
Tied./esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
TÄNÄÄN...
MULTAA
?)
- (n. 029 501 6214
4 säk.
ota 4 maksa 3!
www.essinviherpalvelu.fi
Tapahtumat
Lähde mukaan nauttimaan
kesäisestä teatterimatkasta
Pyynikin kesäteatteriin 20.7.2013.
Näytelmänä Kuuma Kesä ?85.
Vielä muutama paikka vapaana! Lähtö klo 11 Anttilan edustan
turistibussipysäkiltä ja paluu illan suussa. 0400 877 905. ..................
.
89?
8
Nokia 113 Puhelin ............................................................
........................................................2
29?
TV-Seinäteline, 30-63. HUOLTO
. Aikaisin kevätrypsilajike
. keskiviikko ?
. 9?
Samsung CLP-365 värilasertulostinn ...............................
................... 050-5182814
Huutokaupat
KUOLINPESÄN
IRTAIMISTON
HUUTOKAUPPA
ke 19.6. Valitusaika päättyy
17.7.2013.
Käyntiosoite
Ratapihantie 9, 00520 Helsinki
Postiosoite
PL 110, 00521 Helsinki
Puhelin 029 501 6000
Sähköposti
ymparistoluvat.etela@avi.fi
Kirjaamon aukioloaika
klo 8.00?16.15
Lisätietoja antaa
Ympäristötarkastaja
Seija Virolainen,
puh. kukka
PELLONPIENNARILTA
tänään 18.6. 49?
FUJITSU TX150S7 XEON PALVELIN .............................. Hinta sisältää teatterilipun, väliaikakahvit,
päivällisen sekä kuljetuksen.
Ilmoittautumiset Saijalle 045 630 9253.
Järj. 1399?
Epson Aculaser C1600 värilasertulostin ..........................
ALE
JOPA 70 %
Tarjoukset voimassa kesäkuun loppuun asti!
Myllyojankatu 18-20, 24100 SALO, ark. mansikka
. 1.500
Kotiin,
ASENNA!konttoriin,
autotalliin
ETTU
N
130 m2 asti.
Rajoitetusti nopeimmille!
Tied./esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
10
AMPPELIT
Päätös nro 123/2013/1
Antopäivä 17.6.2013
Hakija Jouni Virtanen
Asia
Jouni Virtasen ympäristönsuojelulain 35 §:n mukainen ympäristölupahakemus, Salo
Päätös on nähtävänä 17.6. torstai ?
. MYYNTI
. 4km, 4-5h+keittiö. / 75kg ..........................................
................................................
.............2
25?
Kannettavien laukut ja suojat, hinnat
nat lähtien........................
................................... P.050
4345 609.
Henkilökohtaista
Halutaan vuokrata
http://www.sss.fi
Halutaan vuokrata MÖKKI
järven rannalta juhannukseksi
Salosta tai enint. krs.
talosauna. 2. Pl 105 10650 T:s
K-MAATALOUS
15
KEHITÄMME
VERKKOAMME
Runkoverkon parannus- ja kehitystöistä johtuen
SSP:n internet-yhteyksissä, TV- ja viihdepalveluissa
ja Valokaista Puhe-palvelussa on odotettavissa
käyttökatkoksia 20.6.2013 kello 00.00?06.00.
Pahoittelemme käyttökatkoksista mahdollisesti
aiheutuvaa haittaa.
ALE
JOPA 70 %
a Laukkuja
t
i
e
n
o
k
C
P
t
e
l
Tab
Tulostimia Palvelimia
Tietokoneita
Esimerkkejä tarjouksista
59?
Creative D80 langaton bluetooth- kaiutin ...................... p 044 0707 556
Myytävänä
TEE LYÖMÄTÖN INVESTOINTI!
TAKKAUUNI
+ HORMI
1.998?
ILMALÄMPÖPUMPPU
Toshiban inverter teknologia.
998?
Norm. 9-17, kesälauantait suljettu
p. klo 15-17.
Katso kuvat
www.salonirtaimistovalitys.fi
P. ?
18.7.2013 Salon kaupungissa.
Päätös on lisäksi luettavissa
osoitteessa www.avi.fi/etela
Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallintooikeudelta. nyt sen ei
tarvitse kuin houkutella
puolisonsa itselleen.
se kyllä osaa tehdä näyttävän sisääntulon.
455
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
J
E
R
E. ?
17.7.2013 Salon kaupungissa.
Päätös on lisäksi luettavissa
osoitteessa www.avi.fi/etela
Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallintooikeudelta. SALON SEUDUN SANOMAT
Vuokrattavana
Torikatu 3h + k + kph + parv
78 m2 650 EUR/kk. Tuottaa puhtaan ja laadukkaan sadon
Clearfi eld tuotantomenetelmällä
RAUTIA K-MAATALOUS SALO
Meriniitynkatu 11, 24100 SALO . Hinta jäseniltä 65. 999?
FUJITSU Q702 HYBRIDI kannettava ....................
KESÄMARKKINAT
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
1.-30.6.
Nyt reilut edut vaihtoauton ostajalle!
. vaihtoautoja.
Vaihtoautomme löydät helposti osoitteesta www.ppauto.fi.
Yli 300 tarkastettua vaihtoautoa!
Tervetuloa!
Ilmastointilaitteen
kesähuolto
Nyt
vain
95 ?
Huolletaanhan Sinunkin autosi takuulla ja varmasti?
Alueen monipuolisin merkkihuolto
palveluksessasi!
Ilmastointityö sisältää ilmastointilaitteen puhdistuksen,
tiiviystestin, öljyn sekä kylmäaineen täytön.
Tarjous voimassa 31.7. f i. ja maksuaika 48 kk. 15 000 . p p a u t o . Rahoitettava määrä esim. Hyvitys autosta kuin autosta vähintään 1500 ?!**
Nauti lyhennysvapaasta kesästä!
Auton.saat ajoon heti ja ensimmäinen erä vasta syyskuussa!
*
Rahoitettava määrä
Aika
5 000 ?
10 000 ?
15 000 ?
20 000 ?
48 kk
120 ?/kk
228 ?/kk
336 ?/kk
445 ?/kk
60 kk
99 ?/kk
186 ?/kk
273 ?/kk
360 ?/kk
*Oheisessa taulukossa ksl.muk.todellinen vuosikorko 3,22 % - 7,47 %. Tarjous koskee yli 5000 . Maksuaikaa jopa 60 kk!
. sekä eräkohtainen käsittelykulu 8?/kk. saakka.
Koskee kaikkia henkilöautoja, joihin
soveltuu R-134A kylmäaine.
Salo
Huolto 075 3040 5130
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
Varaosat 075 3040 5140
SALO, Örninkatu 3-5
LOHJA, Maksjoentie 8-9
Puhelun hinta: 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min. Hyvitys autosta kuin autosta vähintään 1500 ?!**
o
k
r
o
k
u
s
k
a
m
a
s
O
%
9
,
1
*
**riittää kun autosi on ajokuntoinen, varustettu kaksilla renkailla ja katsastus voimassa vähintään 4 kk. Ksl.muk.vuosikorko 3,78 %, ksl.
muk.luottohinta 16.165,33 ?, sisältää luotonperustaminen 185 . w w w
/ kk
kestotilaus
Määräaikainen 16 ?/kk
Tilaa digilehti:
KliKKaa sisään TäsTä
tai soita Tilaajapalveluumme
02 770 2626 (ma-pe klo 8-16)
!!!
Luettavinasi on myös arkistomme
lehdet kesäkuusta 2011 alkaen.. Tilaa nyT
digilehTi!
13,90