klo 14.00 mennessä
osoitteella ilmoitukset@sss.fi.
Ilmoittaja, varmista paikkasi jakelussa
ja houkuttele väki ostoksille.
Lisätietoja ja ilmoitustilausvaraukset
p. 731 3402
LAATUMERKIT SPORTTIKONEESTA
Polaris Sportsman 400 4x4 HO
Cycle Country
-puskulevysarjalla
p
y
S
U
TARJO
5990,+ luovutushuolto 350,-
Tule tutustumaan
lumivarustettuihin mönkijöihin
Sportsman 500 HO EU-traktori Huom!
8990,HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
Salo . Joskus tapaukset ovat
niin vakavia, että niitä on vaikea uskoa todeksi.
Yleensä uhrit eivät kuitenkaan ole käsiraudoilla kiinni
patterissa tai järjestäytyneen
rikollisuuden talutusnuorassa.
??Uhri saa usein liikkua vapaasti, eikä häntä välttämättä
kohdella väkivaltaisesti. Hän sanoo STT:lle, että
tapahtumia arvioitiin myös
ihmiskaupan näkökulmasta.
Sellaisesta ei löytynyt näyttöä.
Naisten kannalta on merkityksellistä, tutkitaanko
juttu parituksena vai ihmis-
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pitää ongelmallisena prostituutioon liittyvän ihmiskaupan tunnistamista. Ihmiskaupan
uhrien auttamisjärjestelmään
on vuosien saatossa pyrkinyt
parisataa ihmistä.
Heistä vain kymmenkunta on
ohjautunut avun piiriin Suomessa tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön takia.
Suhde on kansainvälisesti
vertaillen poikkeava. Oikeudessa on puitu kuutta juttua, joista neljä liittyi seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja
kaksi pakkotyöhön.
Seksijutuissa syytteet ovat
osin menestyneet, ja yksi jutuista on kesken. Jos jotain
vakavampaa tulee ilmi, siihen
puututaan.
Hän huomauttaa, että prostituoidut harvoin uskoutuvat
poliisille. 50
50,-)
0,-)
29,-
HÄRÄNTALJA
NTALJA
,
199
MA-PE 10-18
LA 10-14
Valuri Savenvalajankatu 3, P. klo 15.00 ja tulostusvalmiit
aineistot keskiviikkona 19.10. Huhtalakin toteaa,
että prostituoidut harvemmin
uskoutuvat poliisille.
Pakkoavioliitto voi olla ihmiskauppaa
?Ihmiskaupan tunnusmerkeissä keskeistä on uhrin turvaton asema
ja riippuvuussuhde.
?Turvattomuus voi johtua muun muassa nuoresta iästä, päihderiippuvuudesta, vammaisuudesta, ulkomaalaisuudesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
?Uhria painostetaan uhkailulla, väkivallalla, harhaanjohtamisella tai
velkasuhteella.
?Uhri joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, pakkotyöhön tai
muihin ihmisarvoa loukkaaviin oloihin.
?Ihmiskauppa voi olla myös pakkoavioliittoja, adoptioita ja elinkauppaa.
?Työelämään liittyvissä jutuissa työntekijöille maksetaan surkeaa
palkkaa ja teetetään ylipitkiä työpäiviä.
Presidentit painottivat kriisimaiden tukemista
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Viron Toomas Hendrik Ilves vieraili Suomessa.
STT | PIIA LEINO
Erä
-30 hv
-Täydellinen 4-veto
-Erillisjousitus edessä
ja takana
-metallinen pohjapanssari
Vähemmistövaltuutetun toimistossa ollaan tyytymättömiä
ihmiskaupan tunnistamiseen
Suomessa. Kreikan bruttokansatuote on lähellä EU:n
keskiarvoa, Viron selvästi pienempi. Hän ihmettelee,
etteivät toimittajatkaan nostaneet kysymystä esiin.
Jutun tutkinnanjohtaja Jukka Larkio tyrmää Rothin kritiikin. LOKAKUUTA 2011 | VIIKKO 42 | N:O 285 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50 ?
SALON SEUDUN SANOMAT
www.sss.fi
?Ihmiskaupan uhria ei tunnisteta,
vaikka hän tulisi itse kertomaan?
Lehtikuva/Jussi Nukari
Vähemmistövaltuutettu
Eva Biaudet on
tyytymätön Suomen
tilanteeseen.
STT | JANNE HUUSKONEN
torstaina 20.10.
Raasepori ja
Karjalohja
Aineistot 20.10. Hän myös onnitteli
Viron kansaa hyvän miehen
valinnasta presidentiksi.
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves tapasi maanantaina presidentti
Tarja Halosen. Esimerkiksi Kuusamoon saapuu tänä
vuonna tauon jälkeen tilauslentoja Britanniasta.
Rukakeskuksen liiketoimintajohtajan mukaan myös venäläisiä on tulossa laskettelemaan yhä enemmän. Levin
kausikortilla voi lasketella
ilmaiseksi Alpeilla jopa kaksi
viikkoa, ja päinvastoin.
??Suomalaisten hiihtokeskusten pitäisi rohkeammin
kokeilla uudentyyppisiä yhteistyömuotoja, sillä pitkällä
tähtäimellä kasvu tulee ulkomailta. Työjutuissa
syytteet on hylätty.
hemmistövaltuutetun toimistosta sanoo, että ihmiskauppaa
on usein oikeasti vaikea tunnistaa. Presidentit keskustelivat muun muassa eurokriisistä ja
Itämeren tilasta.
Hiihtokeskuksissa
odotellaan pakkasia
Laskettelukausi on alkamassa viime vuotta myöhemmin.
STT | MARJO SORMUNEN
Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa odotellaan kieli
pitkällä pakkasia. YK:n selvityksen mukaan suurin osa
maailman ihmiskaupasta liittyy seksibisnekseen.
Suomessa erimuotoisen ihmiskaupan uhreja arvioidaan
olevan vuosittain yhteensä satoja. (02) 77021 / ilmoitusmarkkinointi
Lisäjakelun
Lisäjakelun määrä
määrä
5.900
5.900 kpl.
kpl.
KODIN KAIKKI MATOT
VISKOOSIOO
OSIMATTO
TO
O Erä
Kevyt ja
helppohoitoinen
oin
nen
137 x 200
(ovh. Asianomistajilla on oikeus juristiin,
korvauksiin ja he voivat myös
valittaa tuomiosta.
?Nigerialaisjutut
pitäisi tutkia?
Rothin mukaan ihmiskauppaepäilyjen pitäisi herätä aina,
kun nigerialainen nainen myy
seksiä Euroopassa.
??Heidän tilanteisiinsa liittyy
kovaa velkaantumista ja väkivallan uhkaa.
Rothin ihannetapauksessa
poliisi antaisi Helsingissä luvattomasti oleskelevalle nigerialaiselle prostituoidulle harkinta-aikaa, jotta ihmiskauppaepäilyt voitaisiin selvittää.
Komisario Jussi Huhtela
sanoo, ettei poliisi voi juuri
muuta kuin poistaa laittomasti oleskelevan, seksiä myyvän
ihmisen maasta. Sama
ilmiö on huomattu Lapissa.
??Uskomme, että kaudestamme tulee hyvä. Kotimaiset markkinat
ovat rajalliset, toteaa Palosaari.. jakelunumeroon: varaukset ja vedostettavat
ilmoitukset tiistaina 18.10. 02-7211 400
ma-pe 8.30-17, la 9-14
Pyyhkeitä myös
toimittajille
Roth arvostelee sekä poliisin
että median toimintaa. Myös minipalkka on Virossa matalampi.
??Kun pyydämme väkeämme
tukemaan Kreikkaa, kaikki
eivät ole aina ymmärtäväisiä,
totesi työvierailulla Suomessa
oleva Ilves.
Terveisiä
huippukokoukseen
Viro liittyi euroon tämän vuoden alussa, jolloin synkentyvät
talousnäkymät olivat jo hyvin
tiedossa. Uhrit jäävät helposti piiloon.
kauppana. Rikollinen saattaa olla poikaystävä,
mies tai tavallinen työnantaja,
Roth huomauttaa.
Hänen mielestään puutteita
on lainsäädännössä, viranomaisten toiminnassa ja yleisessä tietoisuudessa. Laskettelukausi on hieman tavanomaisesta myöhässä.
??Rinteissä ei näy kuin
muutama valkoinen laikku.
Aloitamme lumetuksen loppuviikosta uudestaan, mutta
rinteisiin ei vielä tällä viikolla
pääse, harmittelee Rukakeskuksen liiketoimintajohtaja
Matti Parviainen.
Laskettelusuksilla on käyt-
töä aikaisintaan lokakuun
viimeisellä viikolla, mikä on
syyslomaviikko pohjoisessa.
Tosin Parviainen muistelee,
että joskus lämpimänä vuonna laskettelukauden avaus
on mennyt jopa marraskuun
puolelle.
Sen sijaan laduille pääsee
sivakoimaan jo esimerkiksi
Vuokatissa ja Saariselällä.
Turistien määrä
kasvussa
Hiihtokeskukset ovat varovaisen toiveikkaita tulevasta
kaudesta.
??Varaustilanne näyttää tällä hetkellä samanlaiselta kuin
viime vuonna. TIISTAINA 18. Paritusjutuissa
prostituoidut ovat todistajia,
ihmiskauppatapauksissa asianomistajia eli uhreja. Uhreja
on vaikea tunnistaa myös siksi,
etteivät he halua tai uskalla
puhua ongelmistaan.
Presidentti Tarja Halonen ja
hänen virolainen virkaveljensä
presidentti Toomas Hendrik
Ilves painottivat maanantaina, että pulaan joutunutta
Kreikkaa on tuettava.
??Meiltä kysytään, miksi autamme, mutta vaihtoehto olla
auttamatta olisi katastrofi, sanoi Ilves.
Ilveksen mukaan tukemisen
perustelu kansalle ei ole läpihuutojuttu, vieläpä kun Kreikka on tilastojen valossa Viroa
vauraampi maa. Somero
Oikeasti vaikea
tunnistaa
Ylitarkastaja Venla Roth vä-
NYT RuiskuSportsman 500
EU-traktori EFI
9.990,t:
Katso muut tarjoukse
www.sporttikone.fi
JJoensuunkatu
Joensu
Joe
oensu
nsuunk
uunkkatu
t 55, SA
SALO
LO
p. Suurin yksittäinen kauteen vaikuttava tekijä
on kuitenkin yhä sää, muistuttaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja
Anne Larilahti.
Viime vuonna Etelä-Suomen
runsas lumitilanne sekä kovat
pakkaset söivät hieman Pohjois-Suomen hiihtokeskusten
tulosta.
Larilahden mukaan ulkomaalaisten turistien määrään
odotetaan tänä vuonna hienoista nousua parin notkahduskauden jälkeen. Halosen
kanssa hän puhui eurokriisin
lisäksi muun muassa Itämeren
tilasta, joka on maiden yhteisiä
huolenaiheita.
Halonen ylisti tapaamisen
yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa virkaveljeään ja kiitteli maiden läheisiä
suhteita. Kesällä puitiin Helsingin käräjäoikeudessa romanialaisten
paritusjuttua, johon liittyi
pahoinpitelyä tai väkivallalla
uhkailua.
Rothin mielestä jutussa olisi
pitänyt avata esitutkinta ihmiskaupasta. Laskettelukauden perinteisesti ensimmäisenä avannut Kuusamon
Ruka ehti jo aloittaa rinteiden
lumetuksen viime viikolla,
mutta työ tyssäsi lämpimiin
öihin. Etenkin venäläisten osuus tuntuu lisääntyvän, kertoo Levi Ski Resort
Oy:n toimitusjohtaja Jouni
Palosaari.
Levi on aloittanut tänä
vuonna uudentyppisen yhteistyön kahden sveitsiläisen
alppihiihdon maailmancupkeskuksen kanssa. Vaikka euroalueella
eläminen ei ole näinä päivinä
ongelmatonta, Halosen mukaan
Salon Autoalan Yhdistyksen
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja
laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
AUTOILUSIVUILLA
euron edut ovat kiistattomat.
??Jos euroa ei olisi, meidän
täytyisi kehittää se, hän sanoi.
Halonen katsoi, etteivät edes
Euroopan suuret maat Ranska
ja Saksa ole tarpeeksi isoja selviytyäkseen yksin maailmanlaajuisilla markkinoilla.
Hän toivoi, että tämä muistetaan myös sunnuntaina, kun
EU-johtajat etsivät ratkaisua
talouskriisiin huippukokouksessaan Brysselissä.
Uusi kausi,
vanha linja
Ilves on aloittelemassa toista
kauttaan Viron presidenttinä.
Parlamentti valitsi hänet jatkokaudelle selvin äänin elokuussa.
Ilves arveli jatkavansa pitkälti samalla linjalla kuin ensimmäiselläkin kaudella. Toisinaan ihmiskauppaa ei havaita, vaikka uhri istuisi nenän edessä.
??Meillä tuntuu olevan vaikeuksia tunnistaa uhri silloinkin, kun hän tulee itse tilanteestaan kertomaan, sanoi
vähemmistövaltuutettu Eva
Biaudet lehdistötilaisuudessa
Helsingissä maanantaina.
Erityisen ongelmallisena
Biaudet pitää seksuaaliseen
hyväksikäyttöön ja prostituutioon liittyvän ihmiskaupan
tunnistamista
Tosi hyvä kirjoitus narsismista, vaikka n. Palkkani pitäisi nousta 9,5 prosenttia,
n. Elämässä saa tallata tasaista tietä, pitää välivuosia, opintovapaita,
elää sinkkuna tai loikoilla sohvalla. Kaikkea
ei ole pakko saavuttaa, eikä koko ajan tarvitse tapahtua jotain. Jos firmat reilusti palkkaisivat työttön. Yhtiöittäkää vikkelästi Salon vanhusn. Kuka allekirjoittanut
n. Kun mikään ei onnistu unessa, vaan edessä on pelkkiä esteitä, tiedän, että nyt taitaa hieman
stressata.
Silloin unessa pitäisi mennä jonnekin,
mutta autostani on kaksi rengasta puhki.
Ja edessäni on kiemurainen tie, joka sekin
Me allekirjoittaneet olemme jo useamman viikon tätä palstaa lukiessamme
pohtineet, ovatko Salon murheet ja tulevaisuuden haasteet todella ainoastaan
vanhusten hoivapalveluissa ja sielläkin
vain ja ainoastaan yhdessä toimintayksikössä. Kuka on rakentanut tuottavan yhteiskunnan
kukkarolla tukemaan ja varaamaan hoitoa Särkisalon merellisissä maisemissa,
vaikka ikää vajaat 50. pienituloiset yhdistykset eivät pysty nosten katkomaa amerikkalaista hömppämaksamaan sitä. Valinnoista on kysymys.
Janne Saarioja
Kruusila
Salo
040 7711 777
n. Toimitus valikoi, käsittelee,
Kaikkea ei ole pakko
saavuttaa, eikä koko ajan
tarvitse tapahtua jotain.
päättyy suoraan Kiinan muuriin. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Mitä miettii
pk-yrittäjä, joka pohtii tulevia investointejaan Saloon?
Kärsiikö kaupungin vetovoimainen
imago taloustilanteesta. Olisiko ideaa
n. Työterveyspalveluja tarjoavat niin
kuuluu vanhemmille. Velan ottaminen käyttötalousmenoihin on nopeasti
loppuun kuljettu tie. Näin joskus lapsille jotain uutta. Talouskasvu ei muka kuulu eläkeläisille. Ennen kaikki oli halvempaa. Koettu
n. Salo-lisä tuli tarja toki voi nastarenkaatkin jo laittaa, jos peeseen. Teboilin vuokrasopimuksessa on jonkun ta kiitos
päättäjän nimi. Viisi viimeistä eduskuntaa sortanut tenhoito. On kuitenkin hyvä, että Kelassa on
viimein avattu korvat kansan valituksille.
Vaikeaselkoisesta kielestä, epäselvistä lomakkeista ja koukeroisista päätöksistä on
nuristu vuosikymmeniä, mutta juuri mikään
ei ole muuttunut.
Helsingin Sanomat
n. Tulee stressi.
Stressi siitä, että mitään ei tapahdu.
nn
nn
Toimittaja MARI SAARINEN
mari.saarinen@sss.fi
Elämässä eteenpäin meneminen stressaa,
etenkin nuorta aikuista. Ei ainakaan levykokoelmastani. Miksi Salo ei liikelaitosta urheiluSamoin kaikki autot, joiden alle kotikissa paikkoja. Setä
aina kirpparitavaraa
Stressin paikka, kun mitään ei tapahdu
len alkanut nähdä unia,
joissa soi taustamusiikki.
Toissayönä untani sävyttivät Paula Koivuniemen
ulvahdukset ?Kun kuuntelen Tomppaa!. Kuntalaista ei juuri kuunnella.
Salossakin tehtiin suurliitos vapaaehtoisesti 1.1.2009. Voimia ja elämän rikkautta
kuntoutujalle! Lukija
n. Yle tarvitsee rahansa, sillä muuten
syytä. Jarruttaisi
si ja täysin terveitä kaikki. Kannatusmittauksissa luottamus demareihin ja (Håkan) Juholtiin putosi jupakan
vuoksi pahasti oltuaan sitä ennen noususuunnassa. Uskokaa urpot vaikka joulupukkiin! It- kaisuja hyvin suunnatuilla alvin alennuksellä kolme lasta imetetty viikko per lap- silla. Kuitenkin
tuntuu olevan yhteistyö kovin yksipuolista. Kyllä tal- n. Mielestäni olisikin hyvä
myös pohtia, kuinka paljon säästöjä syntyisi mikäli kaupungin luottamusmiesten kokouspalkkiot vaikka puolitettaisiin. miseen. Kaikki on saavutettava heti nyt.
Voi, kunpa muistutettaisiin useammin, että elämää on myös elettävä eikä vain suoritettava. Uneni tekevät omasta musiikkimaustani
poikkeavia valintoja.
En silti ole huolissani. Mitähän mahdat tarkoittaa. Käytännössä köyhempien ja syrjäisempien seutujen asukkailla ei ole yhtäläisiä palveluja kuin rintamaiden
väestöllä. Vanhassa Salon
kaupungissa velkaa oli noin 400 euroa/
asukas ja vuonna 2015 tullaan puhumaan noin 2?000 euron velasta. Demokratian hidas päätöksenteko ja
markkinoiden nopea, hermostunut reagointi
vaikeuttavat EU:n toimintaa.
Turun Sanomat
n. Lämpö- ja vesiliikelaitokset iskevät elän. Hyvästä esimerkistä käy Särkisalon ?esikaupunkialue?. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
Tätä mieltä
18.10.2011
Kokonaisuus on hukassa
Rikas elää edelleen köyhää kauemmin
Jos yhteiskuntaluokkiin jakautumista mitataan terveyserojen perusteella, Suomi näyttää
edelleen luokkayhteiskunnalta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteaa selvitystensä
perusteella, että suurituloiset
suomalaiset ovat edelleen terveempiä ja elävät pitempään
kuin pienituloiset (Yle Uutiset
17.10.).
Merkille kannattaa panna, että
sosiaaliryhmien väliset erot terveydentilassa sekä terveyspalvelujen käytössä ovat pysyneet
lähes samanlaisina yli 20 vuotta. ?No mutta miksei se tule!. Johdon pelikortit
eläkeläiset ahdinkoon leikatulla indeksillä. Kansalaismielipide on Ruotsissa
herkkä kaikelle poliitikkojen etuiluun vivahtavalle.
kojen menetyksen, minkä johdosta kunnallisverotuotto ei ole kaupungissamme
kasvanut ennusteiden mukaisesti.
Salon kaupungissa on valmisteltu ensi
vuodeksi jo valmiiksi miinusmerkkistä
budjettia, joten syömävelalta emme ensi
vuonna tule välttymään. Ylen laadukkaat esitykset
KOLUMNI
n. aivan niin kuin nytkin.
Myyntivaranto alkaa ehtyä eikä uusia kyläkouluja enää valmisteta. Vuoteen
1972 mennessä oli esimerkiksi entisessä Turun
ja Porin läänissä lakkautettu yli 300 koulua
(SSS 18.7.1973). Pitää tuottaa, eikä vain lillua ja
hillua kuin joku liehulettinen hippi.
Tämä ajattelu on iskostunut tiukasti takaraivooni. (Timo) Soinin mukaan ei haittaa lainkaan, jos duunari ottaa raskaan viikon jälkeen viinakropsun. Hitsi vie,
kun sellaisen pykäsivät suoraan eteen!
Kun unessa pitäisi päästä vastarannalle
lautalla, niin lautta on tietysti juuri lähtenyt,
eikä tule takaisin. Kaveri imetti kustannuksia viennissä
kahta, ja molemmat aina kipeitä. Vaikka sisäinen jukeboksini on selvästikin seonnut, uskallan
mennä rohkeasti nukkumaan myös tänä iltana.
Uni on kumma juttu. Uni
on myös kätevä stressin mittari. Hei, ilves nähty! Äkkiä lahtaamaan. ja viime yönä päässäni jytisi Ruoskan örinätoistelu ?Veriura, veriura?.
Aamulla saan ihmetellä, mistä näitä biisejä
oikein tulee. Silti valisvastanottoaan.
terveysasioissa, semminkin kun OECD-maiden
tuksella näyttää edelleen olevan maaperää kuoMonet hyvätuloiset hyödyntävät yksityispalvetilastoista nähdään, että Suomi kuuluu tässä
kittavanaan.
Sukupolvi vaihtuu, koulukauppa käy
Vanhat kyläkoulut käyvät Salon seudulla kaupaksi yllättävän hyvin (SSS 17.10.). Muuten ei
pääse eteenpäin, ja on jäätävä paikoilleen.
Jos sitten mitään ei tapahdu eikä mikään
etene, tulee tunne, että junnaa paikoillaan ja
heittää elämäänsä hukkaan. Koska vaihtoehtoja ei ole
esitetty, on oletettava, että he haluavat
kaupungin ottavan lisävelkaa menojen
kattamiseen.
Kaupungin talouden tasapainottaminen vaatii rakenteellisia uudistuksia, jotka tuovat säästöä myös tulevaisuudessa,
sillä vielä ensi vuottakin haasteellisempia
vuosia on odotettavissa.
Saija Karnisto
kaupunginvaltuutettu (sd.)
SDP:n valtuustoryhmän pj.
Katja Taimela
kaupunginvaltuutettu (sd.)
Salo
Yksipuolista yhteistyötä
Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.)
ajaa kovalla tohinalla kuntauudistusta.
Hän sanoo, että se on pakko tehdä, mutta ei pakolla vaan yhteistyöllä. Käyttäjien tulee maksaa niiden
kulut kuten vesi ja lämpö. Kiitos nuorta mielenterveyspotilasta
koskevasta kirjoituksesta, valaiseva ja
koskettava. Liitoksen hyötyjä ei
ole tarkkaan ottaen saatu selville, niin
kuin eräs ex-kuntapoliitikko asian ilmaisi
(SSS 27.09). Vuoden 1987 mittaus tuotti
yhtäläisiä tuloksia kuin vuonna
2009 toteutettu uusi selvitys.
suhteessa epäkunniakkaasti
maaryhmän kärkeen.
Miten erot näkyvät. limittyvät
jokaiselle itselleen aivan kuin vastuu lapsista
Julkisten sairaalapalvelujen käytössä erot ovat
osin toisiinsa. Nyt ruoka
vi- ja kitkarenkailla saa ajaa kesät, talvet, ja lasten vaatteet kalliita. Koko ajan ei voi sinkoilla joka suuntaan kuin poksahtava popcorn kattilassa.
Elämä saa olla myös tasaisen paksua. Kaupungin visiot ja strategiat ovat veronmaksajien ja työntekijöiden pettämistä. Kolmas terveyspalvelujen
terveyssaavutuksia: on kohennettu sydän- ja vemuoto koostuu yksityislääkäreistä ja lääkäriaseTERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitos on aiheelrisuonitautien kuolleisuuslukuja, on saavutettu
mista, joilla monet yksityislääkäreistä pitävät
lisesti huolissaan yhteiskuntaluokkien eroista
kattava rokotesuoja monille taudeille. Tuhansissa perheissä on
kovin toisenlainen kokemus asiasta.
Iltalehti
n. Kau-
MUUT LEHDET
pungistuminen ja maaltamuutto käänsivät pian
tilanteen päälaelleen: kouluja oli lopetettava ja
myytävä.
Myynnit käynnistyivät jo 60-luvulla. Se hoitaa, auttaa käsittelemään asioita, antaa mielikuvituksen
lentää tai ei vain yksinkertaisesti tule. Franssintalon vajaakäyttö on päättäjien n. Kaikki eivät pidä silmällä
pienempiä.
terveyskeskukset kuin yksityiset palveluntuottaomaa terveyttään.
Valtaosa töissä olevista kansalaisista käyttää
jatkin.
Valistuksella on Suomessa saavutettu hyviä
työterveyshuoltoa. Mitä miettii se
kaupungin palveluita käyttävä lapsiperhe, joka joutuu kestämään auttamattomasti palveluihin vaikuttavat suunnitellut sijaismäärärahojen leikkaukset. Lehti on uutisoinut aiheesta myös
useamman uutisen näiden lukuisten
palstakirjoitusten ja tekstareiden lisäksi.
Vastuullisina päätöksentekijöinä meitä
askarruttavat monen muunkin ryhmän
ajatukset sekä kaupungin taloudellisesta tilanteesta että heidän omista intresseistään. Siinä
ei ole mitään pahaa tai väärää.
Elämässä saa pysähtyä paikoilleen ja tutkailla ympärilleen. Huomaavaisuutn. Yksilön terveydentilaan vaikuttaa myös huolenpito omasta hyvinvoinnista.
lujärjestelmän yhdistelmää.
kastella myös yksilön näkökulJulkinen terveydenhuoltojärjestelmä on tarkoimasta, ei pelkästään järjestelmien lokeroista.
luja ja etenevät samalla lyhyemmin jonotusajoin
tettu kaikille, mutta sen käyttö etenkin terveyskuin pienituloiset.
Perimmältään vastuu terveydentilasta kuuluu
keskuksissa painottuu pienituloisten puolelle.
Nämä asiakkaan kolme ?luukkua. Ei
tarvetta on eli aamuisin liukasta. Sen vuokra on niin korkea, että tv:stä tulisi vain hermoja raastavien maimm. Hyi minua!
Vähemmästäkin unissa alkaa soida mitä
kummallisimpia biisivalintoja. Sekin on elämää, eikä
yhtään vähäisempää.
Jos oikein pinnistän, ehkä ensi yönä unissani soi Tehosekoittimen kappale ?Hetken
tie on kevyt kulkea?.
n. Mikäli näin on, samaan aikaan pitää myös järjestää toimivat julkisen liikenteen palvelut kunnan
reuna-alueilta niin, että autotonkin kan-
rit
salainen pystyisi ottamaan tarjotun työn
vastaan joutumatta vaikeuksiin työvoimaviranomaisten kanssa.
Salosta asti käydään töissä myös Turussa. Miltä
näyttää tulevaisuus sille nuorelle, joka jonon päässä odottaa pääsyä koulukuraattorin vastaanotolle?
Kaupungin taloustilanteesta käytävässä keskustelussa on unohtunut tilanteen
perimmäinen syy, joka ei ole kuntaliitos,
vaan globaali taloustaantuma, jonka seurauksena Salon yhteisöverotuotto on ensi vuonna 43 miljoonaa euroa pienempi
kuin vuonna 2010. Taantuma on aiheuttanut seudullamme tuhansien työpaik-
a
Tekst
Ilta-Sanomat
O
Kirjoita lyhyesti. Jo pelkät
korkomenot, joihin tällä hetkellä käytetään 2 miljoonaa euroa, tulevat nousemaan toisiin ulottuvuuksiin.
Odotamme päättäjiltä vastuullisuutta
ja kokonaisuuden huomioimista budjettia tehdessä. Keskustelussa on keskitytty
vastustamaan leikkauksia, mutta on jäänyt epäselväksi, millä leikkausten vastustajat ajattelevat kaupungin talouden
tasapainottaa. Myykää koko Halikko
viihdettä. Salo aikoo velalla peittää liikunnan, miä töihin eivätkä hyväksikäyttäisi enää il-
kulttuurin, nuorisotyön ja kansalaisopis- maistyövoimaorjina, niin verotulotkin nousisivat. On ikävää olla ensiavussa lääkärin
narsisti sanookin, ettei pidä muuten paik- tutkittavana tutkimus pöydällä takapuoli paljaana, kun muu henkilökunta ravaa
kaansa. Mitä miettii tällä hetkellä
palkansaaja, työtön ja eläkeläinen, kun
kunnallisveroa, kiinteistöveroa ja liikelaitostaksoja pitää tarkistaa. Vai onko se suurin hyöty ainakin virkamiehille uusi ja uljas kaupungintalo, jonne loka-marraskuussa pääsee
tavallinen rahvaskin ihmettelemään seinillä olevaa prosenttitaidetta?
Valitettavasti kuntaliitoksissa useimmiten ne reuna-alueet jäävät citykeskuksen
jalkoihin. kihisen ja potkiskelen kiviä. lokakuuta 2011
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Sieltähän ollaan
lopettamassa vanhuspalveluja, kun vanhuksia ollaan siirtämässä Perniöön valmistuvaan palvelukeskukseen.
Henna Virkkusen tavoitteena lienee,
että kunta pitäisi muodostaa työssäkäyntialueen perusteella. Loppu työttömien hyväksikäytölle
ton huvikuluja. Menettely on vastuuton
n. Tilapäisesti pari vuotta. Hanoi
n. Lamatalkoolainen
tuksesta. Prosenttilukuja katsottaessa muun
muassa niin, että köyhille ja
rikkaille tehdään suhteessa saman verran pallolaajennuksia,
vaikka köyhillä sydän- ja verisuonitaudit ovat selvästi yleisempiä kuin rikkailla.
Perustuslaissa luvataan, että
kaikki suomalaiset ovat oikeutettuja samoihin yhteiskunnan
palveluihin. Verovoro
jää. Itse lähtisin mieluusti omalla
n. On kiire valmistua
hypertieteen neropatiksi, nähdä Victorian putousten jylisevät kuohut, löytää Herra tai Neiti Napakymppi, rakentaa veikeä lukaali omin
pikku kätösin ja saada työpaikka valtiollisen
aktiiviministeriön tehopakkausosastolta.
Tai jos nämä on jo saavutettu, pitäisi kirjoittaa omaelämäkerta tai pelata tennistä
vähintäänkin SM-tasolla.
Suoritusyhteiskunnassa tykätään suorittajaihmisistä. Muutaman vuoden
päästä saatetaan pohtia, tuliko kaupungintalo rakennettua turhaan ja mitä tehdä tyhjällä kaupungintalolla, kun virkamiehet ja päättäjät hoitavat näivettyvän
Salon asioita Suur-Turusta.
Salon vanhuspalvelujohtaja Hannele
Lyytinen kertoi tv:n Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä 27.09, että Särkisalokodin sulkemisesta saadaan 250 000
euron säästöt. Valtio voisi tukea matalia palkkaratn. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Terveyskeskusten
krooninen lääkäripula vaivaa
syrjäisiä kuntia.
SUOMESSA sovelletaan käytännössä kolmen terveyspalve- Tulotaso määrittää edelleen suomalaisten terveyttä ja terveyspalvelujen käyttöä: rikkaat käyttävät palveluja ASIAA on kuitenkin syytä tarenemmän ja elävät pitempään. Monia niistä oli myyty yritystai asuntokäyttöön . Täysin samaa mieltä kuin nimimerkki että ostovoimani palautuisi vuoden 2009
Talousmies kaupungin Vietnam-vouho- tasolle. Narsismia on
edestakaisin huoneessa. Tästä seurasi, että tuhansiin kyliin perustettiin kansakouluja. Tämä on saattanut nopeuttaa kauppojen syntymistä 2010-luvulla.
?
Monet hyvätuloiset
hyödyntävät
yksityispalveluja
ja etenevät samalla
lyhyemmin jonotusajoin
kuin pienituloiset.
LEHTO
n. Yhteiskunta
muuttuu, mutta osa muutoksesta käy hitaasti.
Kouluja myydään aina vain.
Sotien jälkeiset suuret ikäluokat tarvitsivat
1950- ja 60-luvuilla suuren määrän opinahjoja,
jotta lain vaatimukset kansanopetuksesta täyttyisivät.
Maaseudulla asui tuolloin paljon nykyistä suurempi osuus väestöstä. Jos nuo Virkkusen suunnitelmat
toteutuvat, niin onko muutaman vuoden
päästä näkyvissä sellainen kauhuskenaario, että talousvaikeuksissa kamppaileva
Salo ja sen naapurikunnat kunnat pakkoliitetään Turkuun. Toinen kuuluu luontoon
Parikymmentä prosenttia liian alhainen rengaspaine
vähentää renkaan elinikää noin kolmanneksen. Kaupungin vuokraasuntoihin ei pääse, jos vuokrarästejä ei
ole maksettu, hän listaa.
Salossa vietettiin maanantai-iltana
Asunnottomien yötä, jonka Purhonen
avasi.
Salossa ilman asuntoa on jatkuvasti 30?
50 ihmistä. Niillä on aikaa 24.
marraskuuta saakka.
UUTISET 7
TUTULLA KYYDILLÄ KOTIIN PÄIN. Kela korvaa pian taksimatkat suoraan
sähköisesti ja samalla valtakirjamenettelystä luovutaan. Salissa hörähdeltiin,
kun kaukosäätimillä kohti keskuskonetta sohivat valtuutetut tekivät
harjoituksia tositilanteessa.
Viimeisessä äänestyksessä kaksi
ruutua jäi tyhjäksi. lokakuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Itse tehty puukko
on taidekäsityötä
(02) 7702 314
Sää Salon seudulla
Siiri Hammar on
matkalla futishuipulle
HUOMENTAPÄIVÄÄ 4
Epävakaista
9 °c
URHEILU 14
SSS/Sami Kilpiö
Työttömyys
on ajamassa
salolaisia
kodittomiksi
Högsåran
asukkaat mielivät
lossille ennen
turisteja
Kemiönsaaren Högsåran kyläläiset
haluavat etuajo-oikeuden lossilleen.
Vakituisesti saaristokylässä asuvat
ihmiset pitävät etuajo-oikeutta tarpeellisena etenkin kesälomien aikaan,
jolloin turistit kansoittavat saariston.
Kemiönsaaren saaristolautakunta
toivoo Varsinais-Suomen Ely-keskuksen turvaavan erityisesti työmatkalaisten pääsyn lautalle, mutta
Ely-keskuksen linjauksen mukaan
etuajo-oikeuksia ei enää lisätä.
Vuokrarästi toisensa perään sulkee
oven myös uuteen vuokra-asuntoon.
SSS | Elina Lahti
Yhä useamman työttömän putoaminen
ansiosidonnaiselta uhkaa näkyä myös ihmisten asumisessa, kun asunnosta alkaa
kertyä vuokrarästejä.
Salon vs. Lähes kolmen vuoden
evakkomatka valtuutettujen osalta
on ohi.
Valtuusto kokeili uutta tekniikkaa
äänestämiseen ja puheenvuorojen
pyytämiseen. Perjantaina alkavaa lakkoon osallistuisi nyt yli 40?000 palkansaajaa suurimmissa metalliteollisuuden yrityksissä.
Salon kaupunginvaltuusto jätti eilen
jäähyväiset väliaikaiselle kokoontumistilalleen Salon lukiossa. Korvaukset nimittäin alkavat viiveellä.
Pahimmillaan ihmiset joutuvat taistele-
Sivu 5
4g-verkko
vauhdittaa
tiedonsiirtoa
maan perusoikeudestaan, asumisesta.
. Työministerillä olisi ollut mahdollisuus lykätä sitä kahdella viikolla.
Myös useat muut ammattiliitot ja työnantajajärjestöt käynnistävät tällä viikolla
neuvottelut siitä, kuinka keskusjärjestöjen viime viikolla hyväksymää raamiratkaisua voidaan soveltaa niiden omiin
työehtosopimuksiin. Toimeentulotukiasiakkaiden
määrä on ollut kasvussa.
Vuokranmaksuvaikeuksia ihmisille
kertyy herkästi paitsi pitkäaikaistyöttömyyden aikana myös silloin, kun jäädään
työttömiksi. Näin arvioi A-klinikkasäätiön
aluejohtaja Hannu Ranta.
. Asiakkaat tilaavat jatkossa taksinsa oman sairaanhoitopiirin keskitetystä numerosta,
jolloin kuljettajaa ei voi valita. Tuoreimmat
paikalliset
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Yritys syntyi
vuosi sitten, kun japanilainen puolijohdealan jättiläinen Renensas Electronics osti Nokian langattomien modeemien yksikön.
UUTISET 6
Sadoilla ihmisillä
eläintenpitokielto
Sivu 10
Valtuusto
viimeistä kertaa
Salon lukiossa
Nimet koottu uuteen rekisteriin
SSS | Lasse Kylänpää
Liki kolmesataa eläinsuojelurikoksista
tuomittua suomalaista on tällä hetkellä
eläintenpitokiellossa. Liitto on ajanut naisten maajoukkueen toiminnan alas vedoten muun
muassa taloudellisiin syihin ja pelaajamateriaalin kapeuteen.
SIVU 13
Tore Aleksandersen on ehkä naisten maajoukkueen päävalmentaja.. Valtakunnansovittelija Esa Lonka ottaa työriidan
osapuolet vastaan puolilta päivin. Tilanne on kaikille osapuolille uusi. Täällä ihmiset asuvat
jonkun muun luona.
Data voi kulkea kännykkään jopa
sadan megabitin sekuntinopeudella,
kun 4G-matkapuhelinverkot yleistyvät. Työnantajajärjestö Teknologiateollisuuden, Metalliliiton ja Ammattiliitto Pron lakonuhkaan
yhtyi maanantaina myös akavalainen
YTN. Salossa asunnottomuus näkyy erilaisena kuin pääkaupunkiseudulla tai isoissa kaupungeissa. Rekisteriin
viranomaiset pääsevät koska ja mistä tahansa.
??Eläinsuojelutapaukset tulevat usein
iltaisin ja viikonloppuisin. Yksityiset asunnonvuokraajat tarkistavat luottotiedot. Nyt tiedot pystyy katsomaan tarvittaessa vaikka paikan päällä, Varjus sanoo.
Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämässä rekisterissä on myös salolaisia.
UUTISET 5
Metalliteollisuuden
lakonuhkan sovittelu
alkaa tänään
Sivu 6
Lakon alkamispäivämäärää ei enää
siirretä. Muutto
uuteen kaupungintaloon on edessä jo
marraskuussa. sosiaalitoimenjohtaja Eeva
Purhonen on huolestunut yleisestä taloudellisesta tilanteesta, joka näkyy myös
Salossa. Samalla myös polttoaineen kulutus kasvaa.
Suositeltavat ilmanpaineet löytyvät auton käyttöohjekirjasta sekä yleensä myös
polttoaineluukun sisäpinnalta. Uuden sukupolven verkkoa voi
tulevaisuudessa käyttää älypuhelimella, jonka sisällä toimii osittain
Salossa suunniteltu modeemi.
4G-modeemeja kehitetään Salossa
runsaan sadan hengen tiimissä Renesas Mobile -yhtiössä. Lämpötilan muutos vaikuttaa renkaanpaineeseen, ja talvella hyvä laittaa painetta 0,2
baria enemmän kuin kesällä.
SIVU 8
Renkaiden kunnolla ja oikeilla ilmanpaineilla on ratkaiseva merkitys
auton hallittavuuteen ja ajoturvallisuuteen.
TAKASIVU
Israelilaiset
tukevat
vankienvaihtoa
Israelilaisten ylivoimainen enemmistö hyväksyy vankienvaihdon palestiinalaisten kanssa, käy ilmi maan
suurimman lehden kyselystä.
Israelilaissotilas Gilad Shalitin
vapauttamisen vastapainoksi päästetään 1?027 palestiinalaisvankia Israelin vankiloista.
Sivu 11
URHEILU
Opetusministeri
Jukka Gustafsson
(sd.) ei myönnä,
että irtisanominen
uhkaisi noin
2?000:tta
ammattikorkeakoulun opettajaa.
Gustafssonin
mukaan asian
uutisoinnissa on
vedetty mutkat
suoriksi.
SIVU 7
Mikä on tämän
miehen rooli?
SSS/Sami Kilpiö
SSS | Juha Tuuna
Naisten lentopallomaajoukkueella ei ole
ollut tänä vuonna toimintaa. Nimet on koottu
uuteen valtakunnalliseen rekisteriin, joka perustettiin muutama kuukausi sitten.
??Tämä on erittäin suuri parannus, ylitarkastaja Sanna Varjus Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kehuu.
Tähän asti esimerkiksi poliisi ja virka-
STT
Neuvottelut metalliteollisuuden lakon
välttämiseksi alkavat tänään. Silti joukkueen päävalmentajana on toiminut
syyskuun loppuun saakka norjalainen
Tore Aleksandersen.
Lentopalloliiton toimitusjohtaja Hanna
Iiskola-Kesosen mukaan Aleksandersen on päävalmentaja, mutta hänellä ei
ole voimassa olevaa sopimusta. Taksikuski Jussi Romu uskoo muutoksen sujuvan Salossa hyvin. Asiakas
Jaakko Urmas kuitenkin toivoo pääsevänsä jatkossakin tutun taksinkuljettajan kyytiin.
UUTISET 5
AUTOILU
UUTISET
Väärä ilmanpaine syö rengasta
SSS/Sami Kilpiö
Miiro Koivula
Väärä ilmanpaine kuluttaa rengasta siinä kuin kova ajonopeuskin. Paristot loppuivat kapuloista.
eläinlääkärit ovat joutuneet kyselemään
tietoja virka-aikana Evirasta. Maajoukkuepelaajilla ei ole tietoa pidetyn päävalmentajan tilanteessa.
Aleksandersenin tapaus on vain jäävuoren huippu
Pitääkö
rahat siis laittaa sukan varteen tai patjan alle?
Ei setelisäästäminenkään
kannata. Pankkitililtä rahat syö inflaatio,
joka laukkaa taantumasta
huolimatta. klo 17,
sairaanhoitaja Aino Männikkö, aiheena tutkimukset, hoito ja
turvallinen liikunta
SyyZrieha, Kiskon kunnantalon pihassa klo 18?21, alkuyllätyksen ja loppuhuipennuksen välissä mm. Mistä sen tietää,
vaikka jossakin vaiheessa leikattaisiin setelit kahtia niin
kuin tehtiin vuonna 1946.
Niinkin voi teoriassa käydä,
jos valtiosihteeri Sailakseen
on uskominen. Kolmos-
joukkueemme jatkoi hienosti
alkanutta kauttaan voittamalla
Loimaalla 0?2. Nahkaisen tupen on oltava jämäkkä.
Perniöläinen Paavo Heinonen ahertaa kuumana hehkuvan ahjon luona. Kaksi taottua
terää saavat karkaisun, puner-
tuvat ensin noin 800 asteen
poltteessa ja sukeltavat sitten
öljyyn, jolloin ne kovettuvat sopiviksi.
. 5: 22
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Uljas
Ruotsinkielinen kalenteri:
Viking
Vinkkaa
juttu!
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Terä, kahva
ja tuppi
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
SSS | Minna Määttänen
. Omatekoinen puukko on
taidekäsityötä, joka koukuttaa
tekemään aina vain kauniimpaa jälkeä.
. Toisaalta pahimmankin riskin
realisoituessa sijoittajalla on
käsissään käyttökelpoista
raaka-ainetta ryystömarkkinoiden tarpeisiin. Siinä on riskitön kohde paketissa, jossa kuppi ei
mene nurin, vaikka tuottoodotus olisi lattea. Yhtään tarpeeksi hyvää ei
ole tullut tehtyä, Heinonen paljastaa.
Salolainen Eero Anjalin on
innostunut eniten damaski-te-
Timo Vierjoki
Salon Shakkikerho voitti SMliigan kaksoiskierroksen molemmat ottelunsa ja paranteli
näin asemaansa liigataulukossa. Voittoihin ylsivät
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Bad Teacher, Paimion Kino klo 19
Johnny English . Hän antoi viime viikolla lausunnon, jossa
povasi, että edessämme voi
olla pahin talouskriisi sitten
sotien. Ei mikään ole sen parempi
ja luotettavampi metsällä tai
kalassa kuin itse tehty puukko, halikkolainen Kasperi
Saarinen tuumaa hioessaan
terää Salon kansalaisopiston
puukkokurssilla. Kahvan voi myös
tehdä omaan käteensä sopivaksi. 8.30-15.30)
sijaitsee osoitteessa Örninkatu14, Salo.
kalenteri@sss.fi
Muita tapahtumia
Salo voittoihin liigassa
peliä salolaisia enemmän, joten
asetelmat ovat siinäkin suhteessa hyvät.
Lauantaina SalSK voitti Joensuun Shakkikerhon Oulussa pelatussa ottelussa 1?5.
Vieraiden voitoista vastasivat
suurmestarit Yrjö Rantanen ja
Heikki Westerinen, shakkimestarit Jari Järvenpää ja Juha
Kivijärvi sekä Juha Hynninen.
Sunnuntaina kaatui vuorostaan Oulun Shakkiseura numeroin 2?4. Kaikki kurssin käyneet ovat
myös puukon kanssa lähteneet,
ja heissä on ollut tyttöjä ja naisiakin. Valmisteilla
on yleispuukko, joka saa vielä
visakoivuisen kahvan. Pitää siis keksiä muita kohteita.
Ehkä sijoitusidea löytyykin
sieltä sota-ajan tietämiltä.
Taattojen ja mummojen
tarinoista muistamme, että
kahvista oli Suomessa huutava pula pitkään vielä sotien jälkeenkin. Silloin olisi sekä
pannu- että suodatinkahvilla
jauhettavissa hurjia voittoja.
Pörssissä ei enää harrastettaisi lyhyeksi myymistä vaan
oikea bisnes tehtäisiin böönajohdannaisilla?
Suomalaislapset ovat
varmoja nettitaidoistaan
Suomalaislapset ilmoittavat
hallitsevansa eurooppalaislapsista parhaiten digitaalisia
taitoja. Nykyään se on
kännykkä, hän veistelee.
Tuppea muotoilemassa on
salolainen Aatos Virtanen.
Märkä nahka pingotetaan
tiukkaan terän mukaan tehdyn
muotin eli lestan ympärille ja
neulotaan kiinni joko heti tai
kuivuttuaan. Uudet kolikot
kilahtivat liikenteeseen maanantaina.
Erikoisrahan tunnuspuolella
nähdään sama joutsenkuvio,
joka on myös Suomen Pankin
omassa juhlarahassa. klo 13-17
Saini Saarela, Raatala
ONNEN HETKET
3 vuotta
Paavo Pantsu
18.10. Kiskossa
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia
täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen
onnittelukuvien
on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä,
kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä
klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat
perjantaihin klo 12 mennessä.
Nyt kun on tällainen esilama,
tavallinen kansalainen, jolla
vielä on työpaikka ja rahaa
jää vähän säästöönkin, on
varmaan aivan ihmeissään.
Mihin ne säästöön jäävät roposet uskaltaa sijoittaa, kun
tarjolla tuntuu olevan vain
kovia riskejä tai olematonta
tuottoa?
Osakkeet eivät käy, koska
kurssien vuoristoradalla alamäet vain jyrkkenevät. Salossa
5 vuotta
6 vuotta
Rasmus Sandberg Alina Kauppila
17.10. Korvikkeita
oli monenlaisia ja kaipuu ai-
toon kahviin pohjaton. Tupen voi halutessaan värjätä nahkaväreillä.
Kaikesta työvaiheista huolimatta puukonteko ei ole puukkokurssin ohjaajan Kari Honkasalon mukaan vaikeata.
. (STT)
Suomi julkaisi kahden
euron erikoisrahan
Suomi juhlistaa 200-vuotiasta
Suomen Pankkia kahden euron
erikoisrahalla. Vaatiihan
se vähän jalkatyötä, mutta
vaikka tekisi mokan, tuotto
voi nousta taivaisiin. 1x50 mm 35,mustavalk. Siinä saa tehdä kymmeniä
tunteja töitä, hän kertoo ja
iloitsee pääsystään Mynämäellä pian pidettävälle mosaiikkidamaski-kurssille.
. Salolaisten voitoista vastasivat Otto Lönnroth
ja Vladimir Enkel. Asiakaspalvelu (ark. Tuloksena on nätti kuviointi,
samankaltainen kuin vanhanaikaisessa Samurai-miekassa.
Terä on sitkeämpi ja leikkaa
hyvin, mutta veistopuukoksi
siitä ei ole.
. Ne ovat
laillisia maksuvälineitä kaikissa euroalueen maissa. Ruotsalainen maailman
huippu Mathias Sturegård
tulee näyttämään, millä ihmeen tavalla terän sisään
saadaan vaikkapa sammakon
kuva.
Perniöläistä Renni Reposaloa viehättää tuotekehitys, että voi kokeilla ja kehitellä malleja eri tarkoituksiin.
. Oskari Nyman?Aare Virta ½?½,
Valtteri Nokso-Koivisto?Antti
Virtanen ½?½, Janne Nyman?
Lauri Tuomela ½?½, Markus
Nokso-Koivisto?Otto Lönnroth
0?1, Aino Nyman?Vladimir
Enkel 0?1.
Otso onnittelee
Onnen hetket
lastenpalsta@sss.fi
75
Kyl mar siin on
tarpeeks aihetta
tarjoo kaffet.
Tervetuloa
22.10. EU-maiden vertailututkimuksessa käy ilmi, että
suomalaiset kohtaavat paljon
erilaisia riskejä netissä, mutta eivät koe riskien erityisesti
haittaavan tai aiheuttavan vahinkoa.
Raportissa yleisimpänä riskinä suomalaislapsilla pidetään
pornokuvien näkemistä.
Tutkimuksen mukaan vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lasten internetin käytön
säätelyyn ja valvontaan, mutta
lapset eivät pidä vanhempien
valvontaa niin aktiivisena kuin
vanhemmat ilmoittavat sen
olevan.
EU Kids Online -raportissa
suositellaan, että Suomessa lisättäisiin mediakasvatusta ja
tietotekniikan käyttöä opetuksessa.
Internetin käyttö koulutöissä
on vähäisempää kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.
EU Kids Online toteutettiin
25 Euroopan maassa empiirisenä kyselytutkimuksena, johon osallistui noin 25?000 lasta
ja vanhempaa vuosina 2009?
2011. Entisaikaan puukko oli
miehen monitoimityökalu, joka
roikkui vyöllä. Emil Hermansson?Kaido Külaots 0?1,
Roope Kiuttu?Kalle Kiik 0?1,
Osmo Kauppila?Yrjö Rantanen
1?0, Frans Valli?Heikki Westerinen ½?½, Dietmar Vinke?Ja-
ri Järvenpää 0?1, Aleksi Wallin?Juha Kivijärvi 1?0, Teemu
Kilpi?Juha Hynninen 0?1, Keijo Kononen?Samuli Nieminen
½?½.
3. Mitäs
jos kahvista tulee taas pula?
Olisi vaikea kuvitella aamua,
jonka pitäisi käynnistyä ilman isoa mukillista vahvaa
kahvia. ja
4 vuotta Timo Ranta 18.10.
Sveitsissä
7 vuotta
Rasmus Niemi
18.10. Perniössä
8 vuotta
12 vuotta
Joona Peltola
Morgan Rantanen
18.10. Kiinteistöjenkin
hinnat voivat laskea. Juottovasikkoihin,
joita te tuotte ateriauhriksi,
minä en katsahdakaan.
Aam. Salossa
18.10. Halikossa 18.10. Itse kun tekee puukon, niin
tulee hyvä. Ryystötön aamiainen
ryydyttäisi koko työpäivän.
Ei siis muuta kuin aletaan
paahtaa täysillä, kasvatetaan varmuusvarastoa ja
piensijoitetaan tarjouskahviin. Lönnroth on
joukkueensa paras pistemies;
hän on ainoana voittanut kauden molemmat pelinsä.
Tuloksia:
SM-liiga:
JoeSK?SalSK 1?5. Kahvin voi
juoda itse tai antaa vaikkapa
joululahjana sukulaisille.
Jos pahin toteutuisi ja kahvin ostamista ruvettaisiin
säännöstelemään ostokupongeilla, mustan pörssin
kauppa alkaisi välittömästi.
Tuskin sikurista, sokerijuurikkaasta ja viljasta tehdyllä korvikkeella olisi paljon
kysyntää. divisioona, lohko 6:
LoimSK 3?SalSK 3 0?2. Se pysyy terässä,
hän tietää. Uudestisyntynyt, Bio-Salo 1 klo 19
Le Havre, Bio-Salo 2 klo 19.15
Paavo Heinonen kuumentaa puukonterää karkaisua
varten.
SHAKKI
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Elokuvat
Itse tehty puukko on
miehen monitoimityökalu.
minna.maattanen@sss.fi
Tänään
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
6 vuotta Kaija Ranta 26.9. Somerolla
Ilmoituskoot: Syntyneet,
kastetut,
1x30 mm 20,kihloissa,
vihityt,
1x50 mm 35,onnittelut,
2x25 mm 35,kiitokset,
tervehdykset,
2x50 mm 65,- syntymäpäivä
ym. SalSK on taulukossa
kuudentena, mutta se on vain
parin pisteen päässä liigaa johtavasta Oulun Shakkiseurasta.
OSS on myös pelannut kaksi
Satupäivä, Karjalohjan kirjastossa klo 10, MLL:n satutäti lukee
satuja
Satupäivä, Salon pääkirjastossa klo 10?14, näyttelijä Jussi
Wahlgren lukee satuja non stoppina
Sydän- ja verisuonitaudit -esitelmätilaisuus, Salon lukiossa
klo 17, dosentti Timo Savunen ent. Samalla sitä voi
koristella sopivalla työkalulla.
. (STT). Kolmosjoukkue kohtasi
Loimaan Shakkikerhon kolmosjoukkueen Loimaalla. TYKSin kirurgian klinikan
ylilääkäri
Osteoporoosiluento Koskella, Talolan koululla 18.10. Kuka vain pystyy tekemään puukon, hän tietää.
Kokouksia
Kiikalan VPK:n syyskokous paloasemalla klo 19, hallitus
klo 18
TOSIKKO
Kaffebööna
tuottaa parhaiten?
Kasperi Saarinen hioo takopintaisen terän kiiltävän sileäksi.
Visakoivuinen kahva on monen
mielestä kaunein.
Tuppi muotoutuu märästä nahasta, jota voi samalla koristella.
Oulua vastaan ykköspöytää
pelaava suurmestari Kaido
Kulaots, kakkospöytää pelaava
kansainvälinen mestari Kalle Kiik sekä hienossa vedossa
olleet Järvenpää ja Hynninen,
jotka voittivat siis molemmat
viikonlopun pelinsä.
Salon Shakkikerhon kolmosjoukkue jatkoi taivaltaan kolmannessa divisioonassa lauantaina. Tässä voi toteuttaa taiteellisuuttaan, joku voi piirtää
vaikka kuvan. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. 2x50 mm 65,värillinen 2x50 mm 90,Onnen Hetket ilmoituksia voit jättää tuomalla ne
asiakaspalveluun viimeistään kaksi päivää ennen
julkaisupäivää. zumbaa, pelastuskoiranäytös, sirkuskoulua ja klo 19.30 Pekka Laukkarisen gospelkonsertti, loppuhuipennus paikallisten yrittäjien sponsoroima
mukana myös Salon seurakunnan Kiskon alueen nuorisotyö
Selän hoidosta -luento, Salon pääkirjaston Hilkansalossa
klo 19, kiropraktikko Kimmo Heinonen
räisestä puukosta, jossa pakka
kahta erilaista terästä taotaan
moneen kertaan, käännetään
välillä kuin lehtitaikinaa. kutsut.
Kuvalla:
mustavalk. Tunnuk-
sen on suunnitellut taiteilija
Hannu Veijalainen.
Kolikon arvopuoli on samanlainen kuin kahden euron käyttörahassa.
Kolikoita lyödään noin 1,5
miljoonaa kappaletta. lokakuuta 2011
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Satu, Säde, Luukas
Ruotsinkielinen kalenteri:
Lukas
Kun te tuotte minulle
polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä
vastaan. Aleksander Dokutchaev?Kaido Kulaots
½?½, Dmitri Sklyarov?Kalle
Kiik ½?½, Yrjö Markus Jouh-
ki?Yrjö Rantanen 0?1, Aarne
Saastamoinen?Heikki Westerinen 0?1, Janne Tuononen?Jari
Järvenpää 0?1, Timo Porrasmaa?Juha Kivijärvi 0?1, Petri
Jäntti?Juha Hynninen 0?1,
Tuomo Sieviläinen?Samuli
Nieminen 1?0.
OSS?SalSK 2?4
Miehen asianajaja Miikka Hakanen ei halunnut kommentoida
asiaa enempää käräjäoikeuden
päätöksen jälkeen.
Helsinkiläistä taksiyrittäjää
epäillään törkeästä raiskauksesta, viidestä törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä pahoinpitelystä. Tuloja ei kerry.
SSS | Minna Filppu
Pahoinpidelty
mies heitettiin
sillalta mereen
Pahoinpidelty nuori mies
heitettiin sunnuntaina sillalta mereen Raumalla. Saaristolautakunta hyväksyi ensi vuoden
talousarvioehdotuksensa.
Sen mukaan lautakunnan
menot ovat 10?600 euroa. Matka
taittuu yhteen suuntaan vajaassa vartissa, jos keli on normaali.
?Kulkijamäärät ovat vähäisiä kapasiteettiin nähden?
Kemiönsaaren kunta yritti vaikuttaa högsåralaisten
etuajo-oikeuksien saamiseen
tänä syksynä, kun VarsinaisSuomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen edustajat
kävivät vierailulla Högsårassa.
Liikenteen palvelujen päällikköä Timo Vähämaata tuuraava lakimies Meeri Niinisalo
Kuntien maksut
Härkätien terveyskeskukselle
kasvavat reilut
puoli miljoonaa
Taksinkuljettaja Jussi Romu uskoo, että Kelan uusi korvausjärjestelmä toimii hyvin. Valaistus ei riittänyt lehmien lypsämiseen ja
hoitamiseen. Ainakin tällä seudulla olen
aivan varma, että homma tulee toimimaan. Lossille mahtuu
kerrallaan vain kymmenen
autoa, Trygve Örnell muistuttaa.
Lautta muuttui yksityistielossista valtion ylläpitämäksi
lokakuun alussa.
Saaristossa uskottiin, että
palveluntuottajan vaihdoksen
yhteydessä olisi helppo ottaa
etuajokäytäntö käyttöön, mutta toisin kävi.
Saaristolaiset tarjosivat Elykeskukselle myös kompromissia, joka ei olisi vaatinut etuajo-oikeuksien käsittelyä eikä
lisännyt byrokratiaa: he toivoivat, että etuajo-oikeudesta
olisi saanut päättää lossikuski, joka oppii nopeasti tunnistamaan kyläläiset.
??Ehdotimme, että lossinkuljettaja saisi päättää laivan
kapteenin tavoin, kuka saa
ajaa ensin kannelle, mutta
vaijerissa kiinni oleva lautta
on kuulemma maatien jatke
eikä laiva ja siihen pätevät eri
säännöt, Örnell kertoo.
Kyläläiset olivat jo tehneet
kotitekoisia etuajo-oikeutta
osoittavia kylttejä, mutta Elykeskus ei lämmennyt idealle.
Itsekin Högsårassa asuva
Örnell sanoo, että saaresta
on turistiaikaan lähdettävä
töihin puoli tuntia etuajassa
odottamaan lossia, jos haluaa
varmistaa pääsynsä lossiin ja
ajoissa töihin.
??Lomalaisilla luulisi olevan
aikaa odottaa seuraavaa lossia, mutta ehkä heillä on kiire
seuraavaan lomakohteeseen.
Varmaan sama ongelma on
monissa paikoissa, Örnell arvelee.
Suomessa on 41 lossia.
Kemiönsaaren saaristolautakunta käsitteli Högsåran etuajo-oikeutta viime perjantaina
ja totesi, että asia on vietävä
saaristoasiain neuvottelukuntaan.
Lautta kulkee Högsåran ja
Kasnäsissä sijaitsevan Svartnäsin lossirannan väliä 11 kertaa arkena, kuusi lauantaina
Taalintehdas
Lossi
Högsåra
toteaa Ely-keskuksen linjanneen, ettei etuajo-oikeuksien
määrää ruveta laajentamaan.
??Pikemminkin niitä karsitaan kuin lisätään uusille lauttaväleille. Jutussa mainittiin
virheellisesti, että ?eduskuntavaalivoittonsa myötä äkkirikastunut perussuomalaiset
aikoo käyttää Soinin kampanjaan korkeintaan 34 000
euroa?. Tämä on kaikille uutta, mutta jokaisen
tulee panostaa tähän omalta
osaltaan.
Uusi järjestelmä otetaan
käyttöön porrastetusti koko
maassa vuosien 2011?2013 aikana.
Auerin
miestuttava
pysyy
vangittuna
1830
Kasnäs
SSS/HL
Lossimatka Högsårasta Svartnäsinrantaan Kasnäsiin kestää vartin.
ja viisi sunnuntaina. Jaakko Urmas toivoisi saavansa tutun kuskin vastaisuudessakin.
Kritiikkiä Keski-Suomesta
Suorakorvausjärjestelmä on ollut Keski-Suomessa käytössä jo
keväästä alkaen. Sähköiseen järjestelmään siirtyminen on nykypäivää, Heikkilä toteaa.
Suorakorvaukseen siirrytään
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 29. Samoin
ajattelee Romun kyytiin Salossa noussut Jaakko Urmas.
. Tie saatiin
kokonaan auki aamupäivällä.
Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Yksi nolla puuttui, eli
oikea summa on korkeintaan
340 000 euroa.
Samassa jutussa mainittiin
myös, että Soinin kampanjapäällikkönä toimii kansanedustaja Jussi Niinistö.
Hänen oikea tittelinsä on
kuitenkin vaalipäällikkö.
Kampanjapäällikkönä toimii
Jukka Jusula.. (STT)
Humaltunut turkulaismies
ajeli mönkijällä Perniön
Träskbackantiellä lauantain
ja sunnuntain välisenä yönä.
Mönkijä kaatui ja mies
loukkaantui lievästi. Mutta jos lähdetään ajamaan esimerkiksi Turkuun,
niin kyllä silloin varmastikin
turvaudutaan ennemmin Kelan tarjoamaan uuteen järjestelyyn. Samat kyydit on joka tapauksessa ajettava kuin aina ennenkin, eihän niiden määrä häviä mihinkään, hän muistuttaa.
asiakkaat voivat yhä herkästi
soittaa tutun kuskin ainakin
lyhyille taksimatkoille.
. Kemiönsaaren Rosalaan ja Länsi-Turunmaan Kustaviin, Nauvoon, Korppooseen,
Houtskariin, Iniöön ja muihin
saariin on myönnetty kaikkiaan 1?500?1?600 etuajo-oikeutta,
Niinsalo kertoo.
Kosken, Marttilan, Liedon
ja Tarvasjoen maksuosuudet kuntien yhteisestä Härkätien terveyskeskuksesta
ovat ensi vuonna kaikkiaan
vajaat 14,3 miljoonaa euroa,
joten ne kasvavat tästä vuodesta 592?000 euroa.
Kosken maksuosuus kasvaa kuluvasta vuodesta 4,6
prosentilla 1,79 miljoonaan
euroon ja Marttilan 5,5 prosentilla 1,54 miljoonaan. Kelan korvaamaan
taksikyytiin oikeutettu matkustaja maksaa kuljettajalle
vain omavastuuosuuden.
Asiakas voi uudistuksen jälkeenkin tilata haluamansa tutun taksin. (SSS)
Ketjukolari
haittasi
liikennettä
Vasemmistoliitto
puolustaa
vanhainkoteja
Ykköstiellä sattunut kolmen
ajoneuvon onnettomuus haittasi maanantaiaamuna Turusta
Salon suuntaan menevää liikennettä. Mies
puhalsi tarkkuusalkometriin
0,76 mg/l.
Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja
liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Yli 70-vuotias
emäntä tuomittiin tuolloin
eläinsuojelurikkomuksesta.
Eläinlääkäri kävi tilalla toisen
Tuttu kuski
on tuki ja turva
Heikkilä ja halikkolainen tak-
sanoo.
Häntä eivät huoleta KeskiSuomesta kuuluneet puheet
keikkojen epätasaisesta jaosta.
Hänen mielestään syytä huoleen ei ole sellaisillakaan kuskeilla, joiden keikoista pääosa
on koostunut Kela-kyydeistä.
. Nautojen
makuupaikat olivat märkiä,
ja lehmiin oli tarttunut lantapanssaria. Lieto maksaa ensi vuonna 9,6
miljoonaa ja Tarvasjoki 1,37
miljoonaa.
Kuntayhtymähallituksen
hyväksymässä talousarvioehdotuksessa toimintakulut
ovat 15,2 miljoonaa euroa ja
tuotot vajaat 16 miljoonaa
vuosikatteen ollessa 650?000
euroa.
SSS | Minna Filppu
Humalaiset
kuskit liikkeellä
Perniössä ja
Somerolla
Anneli Auerin miestuttava
pysyy toistaiseksi vangittuna.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus päätti maanantaina jatkaa seksuaalirikoksista epäillyn miehen vangitsemista. Romu pitääkin mahdollisena, että
5
saaren Rosalassa, Tammisaaren
Skåldössä, saariston Rengastien saarissa ja Oulun Hailuodossa asuville. (STT)
Valtakirjat poistuvat Kelan
korvaamista taksimatkoista
Salolainen
emäntä menetti
karjansa
Kela-kyyti tilataan pian sairaanhoitopiirin keskitetystä taksinumerosta.
SSS/Sami Kilpiö
SSS | Jonna Välikangas
Eläinsuojelurikos toi pysyvän
kiellon pitää sorkkaeläimiä.
SSS | Lasse Kylänpää
jonna.valikangas@sss.fi
lasse.kylanpaa@sss.fi
Taksikyytien Kela-korvaus
muuttuu marraskuussa.
Valtakirjat poistuvat, ja taksi
tilataan keskitetysti yhdestä
numerosta. lokakuuta 2011
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Lehtikuva/Lauri Heino
Veturipalo pysäytti Tolstoi-junan Vainikkalassa
Veturin palokaasujärjestelmässä syttynyt
palo pysäytti Moskovasta tulleen matkustajajunan Lappeenrannan Vainikkalassa
maanantaiaamuna. Maanantaina
rekisterissä oli 286 nimeä.
Rekisteriin on pääsy muun
muassa virkaeläinlääkäreillä,
poliisilla, tullilla, rajavartiolaitoksella, syyttäjillä ja tuomioistuimilla.
Lyhyet
sikuski Jussi Romu myöntävät, että tutun kuskin vaihtuminen toiseksi voi olla asiakkaalle harmillinen paikka. Sen jälkeen noin
sata matkustajaa pääsi jatkamaan matkaa linja-autoilla.
??Kaikki sujui rauhallisesti, kertoi kuljetuspäällikkö Niklas Savinsaari VR:n operaatiokeskuksesta.
Venäläisveturin syttymissyystä ei vielä
maanantaina ollut tarkkaa tietoa. Alussa on varmaankin aina vaikeuksia uusien asioiden
kanssa, mutta kyllä niitä pyritään sitten parantamaan kun
tilanne etenee, Teuvo Heikkilä Salon Seudun Taksit ry:stä
kerran tammikuussa toteamassa, ettei puutteita ollut korjattu.
Emäntä kertoi, että hän oli yrittänyt vaihtaa eläinten kuivikkeet niin usein kuin oli jaksanut.
Käräjäoikeus katsoo tuomiossaan, ettei nainen pysty enää
huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista.
Rekisterissä
286 suomalaista
Salolaisnaisen nimi päätyy Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään eläintenpitokieltorekisteriin, joka avattiin kesäkuussa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kolmetoista
nautaa valtiolle ja määräsi,
ettei nainen saa enää koskaan
pitää sorkkaeläimiä.
Eläinlääkäri teki tilalla eläinsuojelutarkastuksen ensimmäisen kerran vuosi sitten lokakuussa. Tällöin korvauksen
saa Kelalta jälkeenpäin kuittia
vastaan.
Uudistuksen myötä tiedot
kyydeistä siirtyvät suoraan
Kelan sähköisiin tietokantoihin. Hän puhalsi
alkometriin 2,17 promillea.
Miestä epäillään törkeästä
rattijuopumuksesta. Mies kiistää syyllisyytensä.
Häntä epäillään osin samoista
teoista, joista Aueria epäillään.
Myös Auer on kiistänyt syyllisyytensä. Onnettomuus sattui
hieman ennen yhdeksää Paimion kohdalla.
Poliisin mukaan liikenne pääsi onnettomuuspaikan ohi toista kaistaa pitkin. Navetassa oli kuusi
lehmää, viisi hiehoa ja kaksi
mullikkaa.
Eläimet olivat saaneet riittävästi vettä ja ruokaa, mutta
navetta oli likainen. Kemiönsaaren saaristolautakunnan puheenjohtaja
Trygve Örnellin (r.) arvion
mukaan parikymmentä asukasta tarvitsisi etuajo-oikeuden esimerkiksi työmatkojaan
varten.
??Högsårassa käy parin ke-
säkuukauden aikana paljon
turisteja. Matkustajat joutuivat odottamaan junassa kolmisen tuntia,
kunnes turvallisuus oli varmistettu.
Tolstoi-junan veturista lyöneet liekit
katkaisivat ajolangan junan päälle, min-
kä vuoksi ratapihalla jouduttiin tekemään maadoitustöitä. Kesäisin vakituisilla
asukkailla olisi hyvä olla etuajo-oikeus, jotta töihin menevät ja vaikka lääkäriajan varanneet pääsisivät kulkemaan
sujuvasti. Somerolaismies ajoi humalassa Someron Joensuuntiellä myöhään
perjantaina. Nykyisestä
valtakirjajärjestelmästä luovutaan kokonaan.
Asiakkaan on kuitenkin myös
jatkossa mahdollista soittaa tutulle taksikuskille keskuksen
sijaan. Hän uskoo, että
suorakorvausjärjestelmä tulee
helpottamaan taksikuskien
työtä.
. Silloin puhutaan niin
paljon isommista summista,
että harva varmaankaan haluaisi hakea korvauksia vasta
jälkikäteen, Romu uumoilee.
Hän muistuttaa, että tuttu
taksikuski on monelle asiakkaalle tuki ja turva. Kritiikkiä on
kuulunut muun muassa kuskien
saatavien myöhästelystä sekä
kyytien epätasaisesta jaosta.
. Tällöin hän voi hakea
Kela-korvausta jälkikäteen
taksikuskilta saamallaan kuitilla.
Salon Seudun Taksit ry:n puheenjohtaja Teuvo Heikkilä
kertoo, että Salon taksikuskit
ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä uuteen tilanteeseen.
. (STT)
Oikaisu
Sunnuntain Salon Seudun
Sanomissa julkaistussa
STT:n jutussa Timo Soinin
presidenttiehdokkuudesta oli
virheitä. Itse
palo sammutettiin nopeasti, eikä kukaan
loukkaantunut.
Junassa oli varsin vähän matkustajia,
koska nyt ei ole matkailusesonki.
Onnettomuus myöhästytti Pietariin
matkalla ollutta Allegro-junaa puolisen
tuntia. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Poliisin mukaan
18-vuotiasta miestä muun
muassa potkittiin Syvärauman sillalla ja hän menetti
tajuntansa. Salon vasemmistoliitto on huolissaan kaupungin
vanhustenhoidon nykytilasta. (STT)
SALO. Puolueen kunnallisjärjestö tyrmää Särkisalon
vanhusten palvelukodin
mahdollisen lakkauttamisen ja Kajalakodin alasajon
vuoteen 2016 mennessä.
Kunnallisjärjestö uskoo, että
kaupunki ei pysty vastaamaan vanhushuollon lisään-
tyviin tarpeisiin, jos kyseiset
toimet toteutetaan.
Kunnallisjärjestö linjasi
kantaansa vanhustenhoitoon
syyskokouksessaan.
Vasemmistoliitto ei usko,
että vanhusten hoito enenevillä kotipalveluilla tulisi
toimimaan, sillä kotipalvelu
on jo nyt hyvin kuormitettu.
Esimerkiksi vanhusten ulkoiluttaminen ei ole onnistunut
enää pitkiin aikoihin, syyskokouksessa muistutettiin.
Kunnallisjärjestö katsoo,
että tilanne johtaa palvelujen ostamiseen yksityisiltä,
jolloin vaarana on, että ne
ostetaan valtakunnallisilta
suurilta palveluntuottajilta,
eikä pieniltä paikallisilta.
SSS | Mari Saarinen
Saaristolautakunta toimii
kymppitonnilla
KEMIÖNSAARI. Tämä on otettu vastaan
ihan hyvin. Poliisi
epäilee teosta viittä-kuutta
ilmeisesti ulkomaalaista
miestä. marraskuuta.
Kahden hehkulampun valossa
karjaa pitänyt salolaisnainen
on tuomittu eläinsuojelurikoksesta. Högsårassa kulkijamäärät ovat melko vähäisiä
verrattuna lautan kapasiteettiin ja tilanteet, joissa tilaa ei
löytyisi, ovat poikkeuksellisia.
95-prosenttisesti kaikki rannassa olevat mahtuvat kyytiin,
Niinisalo vakuuttaa.
Lain perusteella lossille pääsevät aina ennen muita poliisit,
eläinkuljetusajoneuvot sekä
ambulanssit ja muut sairaita
hoitoon kuljettavat.
??Ely-keskus ei ole katsonut
aiheelliseksi aloittaa isoa by-
rokraattista ajo-oikeuksien käsittelyjärjestelmää Högsåran
takia, sillä sieltä mantereella
työssäkäyvien määrä on pieni,
Niinisalo toteaa.
Varsinais-Suomen Ely-keskus
myöntää lossien etuajo-oikeudet koko maahan.
??Etuajo-oikeuksia on myönnetty muun muassa Kemiön-
seen positiivisesti eikä muutos
pelota häntä. Se sisältää tiedot voimassa
olevista tuomioistuinten määräämistä eläintenpitokielloista.
Rekisteri päivitetään kerran
vuorokaudessa. Kyllä minua totta kai harmittaisi, jos ei saisi enää tuttua
kuskia, Urmas sanoo.
Taksimatkojen suorakorvaus
?Suorakorvausjärjestelmälla asiakas saa Kela-korvauksen taksimatkastaan saman tien.
?Saadakseen suorakorvauksen asiakkaan tulee tilata taksi oman
sairaanhoitopiirin keskitetystä numerosta.
?Asiakkaan tulee esittää Kela-korttinsa kuljettajalle ennen matkan
alkamista.
?Asiakas maksaa tälloin matkastaan vain omavastuuosuuden, 9,95
euroa suunnalta.
?Varsinais-Suomessa Kela-kyyti tilataan 29.11.2011 alkaen numerosta 106 00 60.
Romu kuitenkin uskoo, että
vaikka tuttu kuski vaihtuisikin
vieraaseen, niin jokainen taksikuski osaa hoitaa työnsä hyvin.
Paperityö
vähenee
Romu suhtautuu uudistuk-
Högsåran asukkaat peräävät
itselleen etuajo-oikeutta lossille
Kyläläisten työmatkat tökkivät
etenkin kesälomakuukausina.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Varsinais-Suomen Ely-keskus
suhtautuu penseästi Högsåran kyläläisten toiveeseen
saada etuajo-oikeus lossille.
Dragsfjärdin saaristossa sijaitsevassa Högsåran kylässä
asuu 45 ihmistä ympäri vuoden. Kun kyydin jälkeinen paperityö ja kuittien pyörittely jää
pois, niin voi keskittyä paremmin itse kyytien ajamiseen.
Asiakkaan kannalta Romu ei
usko muutoksen olevan suuri.
. Näin taksikuskien ei enää
tarvitse läpikäydä paperityötä
saadakseen Kelalta maksut
Kela-kyydeistä
Puheenvuoroja pyydettiin nousemalla
seisomaan. Esimerkiksi Keniassa se
tuo maahan miljardi euroa joka
vuosi.
??Safarituristeja Keniaan
tulee vuosittain miljoona. (STT)
Seurakunnat
TURUN
ORTODOKSINEN
Salon Pyhän ristin tsasounassa toimitetaan
keskiviikkona 19.10. Se istui viimeistä istuntoaan evakossa Salon
lukion liikuntasalissa. Purhonen sanoo,
että sosiaalipuolella alkavat
näkyä työttömyyden tuomat
vaikeudet noin puolentoista
vuoden viiveellä, kun ihmisiä
alkaa pudota ansiosidonnaiselta. Koko homma päätettiin neuvottelutauon
jälkeen yksimielisesti siirtää
joulukuun budjettivaltuustoon.
Virkamiehet kyselytenttiin
Nuorisovaltuuston Anna
Tabell opetuslautakuntaan
Salon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anna Tabell (sd.)
valittiin uutena jäsenenä opetuslautakuntaan Hanna Kakon (sd.) tilalle. Jos ei ole asuntoa, peruspilari koko elämältä on mennyt.
Ranta sanoo, että asunnottomuuteen voi liittyä myös se,
että kun mennään kaverin luo,
viedään mukana esimerkiksi
alkoholia. Halikossa oli hyvä mustikka- ja
vadelmasato ja sitä saatettiin
poimia kaupungin tarpeisiin.
. Eläinten ystäviä saapuu Suomen metsiin ja erämaihin muun muassa Britanniasta, Saksasta, Hollannista,
Ranskasta, Venäjältä ja Ruotsista. Suuri osa kojuista on itärajan tuntumassa.
Suomessa luontomatkailua ei
voi järjestää samalla konseptilla kuin esimerkiksi monissa
Afrikan maissa, joissa eläimiä
näkee pilvin pimein vaikka auton ikkunasta.
??Meillä ei voi ajella katselemaan karhuja, ahmoja ja
kotkia.
klo 6.00-16.00
taan sillä, että päättäjien on
usein lähes mahdotonta seurata virkamiesten nopeasti
muuttuvia suunnitelmia. Monella toisten luona asumiseen liittyvät päihteet.
Taimela: Yksikin
asunnoton liikaa
Purhonen muistuttaa, että Salossa on toki tehty töitä asunnottomuuden poistamiseksi.
Lisäksi on A-klinikkasäätiön
SSS/Sami Kilpiö
Suurin osa päättäjistä ja
virkamiehistä ei tiennyt Salon
allekirjoittaneen peruskirjaa.
ja Salon Mielenterveysseuran
tukiasuntoja.
Asumisvaikeudet saattavat
kuitenkin kasvaa Salossa, jossa on kärsitty pitkäaikaistyöttömyydestä. Jo tänä vuonna toimeentulotukiasiakkaiden määrä on
kasvanut.
Myös kansanedustaja Katja
Taimela (sd.) muistuttaa, että
Salossa asunnottomuus ei ole
suuri ongelma, mutta yksikin
asunnoton on yhteiskunnassamme liikaa.
. Se on yksinkertaisesti
kuollut idea, Rautiainen huomautti.
Suurpetojen tarkkailu ei hänen mukaansa myöskään onnistu Suomessa ilman, että
eläimiä ruokitaan haaskoilla:
kaloilla, possuilla ja metsästysjätteillä.
Ulkomaalaisten osuus suurpetomatkailijoista on kasvamassa. Lisäksi luontoturismi työllistää puoli miljoonaa ihmistä,
kertoi ruotsalainen luontovalokuvaaja ja ekomatkailun
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
puolestapuhuja Staffan Widstrand.
Luontomatkailusta voi muodostua myös maan brändi:
esimerkiksi Australiasta puhutaan kengurujen maana.
??Viitisentoista vuotta sitten
ruotsalaiset matkustivat Kanadaan katsomaan karhuja. Nyt
he matkustavat Suomeen, Widstrand kertoi.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2011
ISSN 0782-5404. Tällä kertaa mukana tapahtumaa olivat järjestämässä
A-klinikkatoimen lisäksi useat
muut tahot, kuten Salon kau-
Asunnottomalta
menee peruspilari
elina.lahti@sss.fi
Salossa on parhaillaankin
asunnottomia: A-klinikkasäätiön aluejohtaja Hannu Ranta
arvioi, että heitä on nyt runsaat 30, mutta he eivät asu
varsinaisesti taivasalla, vaan
jonkun muun luona.
. On hyvä ottaa huomioon
myös miten sukupuolijakauma
vaikuttaa esimerkiksi palvelujen tarpeeseen nyt ja tulevaisuudessa. Kapulan napeilla
myös äänestettiin.
Puheenjohtaja Jukka Roos
(sd.) joutui aina välillä komentamaan keskustelevaksi intoutuneen valtuuston palaamaan
?manuaalikauteen?. On erittäin tärkeää, että
tiedämme, miten päätökset
vaikuttavat ihmisten, miesten
ja naisten, arkeen, sanoi asiaa
valtuutetuille eilen selvittänyt
Sari Luostarinen.
. Lisäksi
valtuuston lopuksi puheenjohtaja Jukka Roos (sd.) tiedotti
asiasta julkisesti.
Salon kanssa Turku, Espoo ja
Vantaa vievät tasa-arvoa hallintoonsa.
. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Tekniikka vaatii
vielä pientä hiontaa ja lisää
testausta.
Salon valtuusto päätyi äänestämään Reijo Tuomisen
(kesk.) esityksestä, että kun
vanhoja kiinteistöjä myydään,
se ei välttämättä tarkoita uuden lämpökeskuksen rakentamista. Salossa jalkautetaan tasaarvoajattelu ennen kaikkea
kestävään kehitykseen, kaavoitukseen ja julkisiin hankintoihin, Suonio-Peltosalo sanoi.
Painotus on osa pilottikuntien
työnjakoa.
Kuntaliiton erityisasiantuntija
Sinikka Mikola selosti salolaisvaikuttajille tasa-arvon peruskirjan sisältöä, toiminnan tavoitteita ja etuja. Raitistuminen auttoi hänet jaloilleen, ja hän sai sekä töitä että vakituisen asunnon.
hinkään hengelliseen porukkaan, mutta uskoo Jumalaan.
Viinasta hänet kuitenkin pe-
lasti vertaistuki.
Noin kolmekymppisenä elämänmuutoksen tehnyt mies
pääsi jaloilleen, sai töitä ja
vakituisen asunnon. Hän ei rähjännyt.
Hengenlähtö oli lähellä esimerkiksi silloin, kun hän söi
lääkkeitä ja joi viinaa päälle.
Repo naurahtaa, että tuolloin
ilmeisesti viina pelasti hengen,
sillä hän oksensi juotuaan, ja
lääkkeistä ainakin osa tuli samalla ulos. Siksi
kaupungin virkamiesjohdon
pitäisi olla valmiina vastaamaan ajankohtaisista, valmisteilla ja näköpiirissä olevista
asioista.
Viikonl. Pedoista katselijoita viehättävät eniten muun muassa
karhu ja ahma.
Luontomatkailu tuo rahaa
Luontomatkailusta on tullut
tärkeä elinkeino monissa maissa. Hänet vietiin myös
vatsahuuhteluun.
Mikä sai tekemään päätöksen
raitistua?
. Monen mielestä silta pilaisi yhden
tunnetuimmista kansallismaisemista, näkymän Aurasillalta
jokivartta pitkin tuomiokirkolle.
Tulevan sijainnin järkevyyttä on pohdittu myös liikenteen
näkökulmasta.
On eri mielipiteitä siitä, mihin kohtaan silta kannattaisi
sijoittaa, jotta se palvelisi pyöräilijöitä ja koko keskustaliikennettä parhaiten.
Joidenkin mielestä uutta siltaa ei tarvita Turkuun. Vieläkin kuulee epäileviä
ääniä siitä, että pitääkö tasaarvoon kiinnittää huomiota.
Nyt on tarkoitus katsoa, että
eri ryhmissä sitä kuitenkin
edistetään.
Mikola sanoi, että sukupuolten välillä on jakaumaa monissakin asioissa.
. Asunnottomuus, joka Suomessa koskettaa noin 8 000 yhden hengen taloutta ja 350 perhettä, on hyvinvointivaltiomme
räikeimpiä häpeäpilkkuja.
Hänen viestinsä Asunnottomien yönä oli, että asuntopolitiikalla voidaan ehkäistä
esimerkiksi nuorten asunnottomuutta.
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Salo on yksi neljästä suomalaisesta pilottikunnasta, jotka
ovat soveltamassa käytäntöön
eurooppalaista tasa-arvon peruskirjaa paikallishallinnossa.
Silti lähes 70 prosenttia viranhaltijoista, hallituksen ja
lautakuntien jäsenistä eivät
tienneet Salon edes allekirjoittaneen moista peruskirjaa. Tuomisen esitys sai vain
muutaman äänen taakseen.
Mielenkiintoisinta olivat ehkä
kaksi valkoista ruutua näytöllä. Huhhuh!
Kristillisdemokraattien Elina Seitz puuttui neuvolajonoihin, jotka pitenevät yli tavoitteiden.
Salon valtuusto hyväksyi kaupungin periaatteet yhdistysten
tukemiseksi. Näin
on koko Euroopassa. Jaakko Korsimo
Vihreiden valtuustoryhmä
peräänkuuluttaa entistä
avoimempaa päätöksentekokulttuuria. Samalla kapulalla
hän pyysi puheen- tai kommentin vuoroa. Tabell seurasi
Salo vie
pilottina tasaarvoa omaan
kunnalliseen
hallintoon
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2010 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
235,00 ?
125,00 ?
64,50 ?
26,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
215,00 ?
110,00 ?
56,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Nyt olen raitis alkoholisti,
hän sanoo.
Nykyisin Perniössä asuva
Repo käytti Reiskan puheenvuoron Salon Asunnottomien
yö-tapahtumassa, koska hän
haluaa kertoa tarinansa, jotta
muutkin heräisivät: apua on
saatavilla.
Hänelle apu tuli vertaistuesta.
Repo sai raitistumisensa jälkeen elämästä kiinni, mutta
ennen sitä elämä oli rankkaa.
Pohjois-Savosta kotoisin oleva
Repo sanoo juoneensa itsensä
ensimmäisen kerran sammuksiin alle 15-vuotiaana.
Varsinainen alamäki alkoi yli
kaksikymppisenä Helsingissä.
. klo 17.00
iltarukous
jo uudella kaupungintalolla.
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Salon kaupunginvaltuusto teki
eilen historiaa. Kaupunginjohtaja Antti
Rantakokko totesi, että ?heti
seuraavan matkan jälkeen?.
Ilman äänestystä selvittiin
Annika Viitasen (kok.) aloitteesta, että pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen kolmannen sektorin kautta varattaisiin jo 90?000 euroa. Salo sitoutui itse asiassa työhön
jo kaksi vuotta sitten.
Eilisen jälkeen kaikki valtuutetut ainakin tietävät, sillä ennen valtuuston kokousta
hanke esiteltiin tunnin pituisessa tilaisuudessa. Myös elämänkumppani löytyi.
Juttelevainen kaupunginvaltuusto
sekoili uusilla kaukokapuloillaan
Turun
valtuusto
jätti
kiistellyn
siltakaavan Salon valtuuston evakko päättyi.
pöydälle
Marraskuun kokous pidetään
Turun kaupunginvaltuusto jätti maanantaina pöydälle uuden
kevyen liikenteen sillan kaavan.
Niin kutsuttu Kirjastosilta
ylittäisi Aurajoen Turun keskustassa ja helpottaisi etenkin
pyöräilijöiden kulkemista keskusta-alueella.
Kaavaehdotus on herättänyt
paljon närää kaupungissa. Jokaisen
valtuutetun eteen oli jaettu
kaukosäädin ja käyttöohjeet.
Kapulan nappia painamalla
valtuutettu ilmoitti olevansa
paikalla. Mielenkiintoista on vielä sekin, että joukossa on yhä
enemmän lapsiperheitä.
??Vanhemmat ovat kyselleet
minulta, voivatko he ottaa mukaan pieniäkin lapsia. Mä olin vihreä, mutta nyt
äänestän tyhjää, kun ei minunkaan kapulani toiminut, naurahti Jarkko Anttila (vihr.).
Strategiasta
puhuttiin
Strategian seurantaraportti kirvoitti valtuutettujen kielenkantoja. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
siihen, miten pitäisi reagoida
irtisanomisten uhatessa.
Salon tasa-arvotoimikunnan
puheenjohtaja Elina SuonioPeltosalo (kok.) kertoi toimikunnan työstä ja haastoi nyt
koko koneiston mukaan toiminnallisen tasa-arvon kehittämiseen.
. Jukka Alestalo
(sd.) kävi puhujanpöntössä kysymässä, mistä potista vanhat
työväen- ja seurantalot voivat
hakea avustusta. Hän kiitti Saloa siitä, että se lähti mukaan.
. Kyse ei
kuitenkaan ole metsästyksestä, vaan ihmisiä kiehtoo vain
tarkastella ja kuvata karhuja,
susia, ahmoja ja muita villieläimiä. Jos lämpökeskus sijaitsee myytävässä kiinteistössä,
voidaan lämmön ostosta neuvotella uuden omistajan kanssa.
Selvä enemmistö seisoi uusien lämpökeskusten takana. Vihreiden Eeva Koskinen
kävi kehumassa raportista löytämäänsä herkkukohtaa. Hallintojohtaja Irma Nieminen totesi, ettei se kuulunut tämän pykälän
avustustyyppeihin.
(kesk.) ei tyytynyt siihen, että
kaupungin piikkiin tehtyjen
ulkomaanmatkojen matkaraportit ovat netissä luettavissa.
Hän ehdotti, että kaikki matkojen ja seminaarien kulut on
otettava huomioon talousarviota käsiteltäessä.
Taas äänestettiin. Olen
vastannut, että kyllä voivat.
Koiratkin voivat tulla mukaan,
jos ne eivät ole metsästyskoiria, kertoi luontomatkailuyrittäjä Lassi Rautiainen suurpetotilaisuudessa Helsingissä
maanantaina.
Rautiaisella on tällä haavaa
toistakymmentä petokojua
Kuhmossa Kainuussa, joille
hän johdattaa petoeläimistä
kiinnostuneita ihmisiä.
Rautiainen on tehnyt tunnetuksi käsitteet piilokoju ja
piilokojuyö. Onneksi en talvella nuk-
kunut ulkona, muuten olisin
kuollut.
Talvella hän turvautui yhteismajoitukseen, jonne hän pääsi,
vaikka oli juonut. sosiaalitoimenjohtaja Eeva Purhonen pelkää,
että työttömyyden lisääntyminen, pitkäaikaistyöttömyys ja
pätkätyöläisten huono asema
voivat ilmetä vuokranmaksuvaikeuksina, mitä kautta kertyy vuokrarästejä.
Kun rästejä kertyy ja pitäisi
löytää uusi vuokra-asunto, vaikeudet alkavat.
Yksityiset vuokranantajat
tarkistavat luottotiedot eikä
kaupunginkaan vuokra-asuntoon pääse, jos rästejä ei ole
maksettu.
Purhonen avasi Salossa maanantai-iltana Asunnottomien
yö -tapahtuman, jota Salossa
vietettiin nyt viidennen kerran. Rukoilin, hän vastaa.
Repo sanoo, ettei kuuluu mi-
Perniöläinen Reino Repo on elänyt taivasalla ja yhteismajoituksessa pääkaupunkiseudulla. Puheenjohtaja halusi tietää,
tarkoittivatko ne tyhjiä ääniä.
Terttu Ryyppö (kesk.) sanoi
painaneensa vihreää, mutta
kapulan paristo loppui.
. Hänen mukaansa
piilokojumatkailussa on kyse
ennen kaikkea elämystuotannosta, joka on ainutlaatuista
maailmassa.
Suomessa on hänen mukaansa tätä nykyä kaikkiaan 120
piilokojua, joissa yövytään
säännöllisesti. Vaikuttaako sukupuolijakauma esimerkiksi
Alkoholi ajoi asunnottomaksi
Reiska haluaa kertoa
pelastumistarinansa muillekin.
Alkoholi ja itsetuhoinen elämäntapa veivät Reino Revon
asunnottomuuden kierteeseen
pääkaupunkiseudulla lähes 40
vuotta sitten.
. Tämä on
hyvä tietää, kun näinä tiukkoina aikoina tehdään talouspäätöksiä.
Jos piilokojuun
haluat mennä nyt,
niin takuulla yllätyt
Lapsiperheet
innostuneet
suurpetojen
katselusta ja
kuvauksesta
STT | EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Suurpetomatkailu vetää turisteja Suomeen Keski- ja EteläEurooppaa myöten. lokakuuta 2011
UUTISET
Talousvaikeudet voivat Salossa
kärjistyä asunnottomuuteen
Vaikka kukaan ei nukkuisikaan
taivasalla, ilman asuntoa
on nytkin kymmeniä.
SSS | Elina Lahti
punki, seurakunta sekä monet
eri järjestöt.
Talousvaikeudet voivat pahimmillaan kärjistyä myös Salossa
asunnottomuuteen.
Salon vs. Marraskuun valtuusto istutaan jo uudessa kaupungintalossa.
Eilen koko 75 hengen valtuusto harjoitteli uutta tekniikkaa
tulevaisuutta varten. He esittivät, että
ensi vuonna kokeiltaisiin kyselytuntien järjestämistä joka
toisen valtuustokokouksen jälkeen.
Vihreät perustelivat aloitet-
kokousta lehtereillä muiden
nuorisovaltuutettujen kanssa.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
laidoilla.
Kokoomuksen Juha Punta
moitti strategiaraportin paksuutta.
??Tämän kirjoittamisessa menee jo useamman virkamiehen
aikaa. Esimerkiksi vanhat yksinäiset naiset ovat usein myös
yhteiskunnan köyhimpiä. Kun on kyse tarpeeksi pienistä eristä, ei ole pakko edes
kilpailuttaa, Koskinen kiitteli
yhteistoimintaa kaupungin eri
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.828 kpl
(LT-levikki 2010)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Anna Tabell
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 656
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Vietnam
äänestytti
Kaupungin Vietnam-matkat
saivat jälleen myllyn pyörimään. Korsimon
esitystä kannatti kuusi valtuutettua. Suuri enemmistö tyytyi
nettiraportteihin ja matkojen
tarkkaan tarveharkintaan.
Vasemmistoliiton Harri Lindholm kysyi, milloin Vietnamin
matkasta oikein saadaan selvitys
Se päättyisi 7.?marraskuuta.
Teknologiateollisuuden ja kolmen ammattiliiton neuvotteluja jatkettiin koko maanantai.
Tarkoituksena on saada aikaan
työehtosopimus, joka noudattaa keskusjärjestöjen viime viikolla sopimaa raamiratkaisua.
Varsinainen lakon sovittelu
alkaa tiistaina puoliltapäivin,
jolloin valtakunnansovittelija
Esa Lonka tapaa työriidan
osapuolet.
Lonka sanoi maanantaina,
että lakkoa ei enää siirretä.
Työministerillä olisi ollut mahdollisuus lykätä sitä kahdella
viikolla.
Akateemiset
barrikadeille
Suorastaan historialliseksi
lakon tekee akavalaisten mukaantulo. Kaupat ajoittuvat vuosille
2003?2005.
Useiden törkeiden petosten
lisäksi kaksikkoa syytetään
törkeästä kirjanpitorikoksesta
ja törkeästä veropetoksesta.
Verottaja vaatii kaksikolta yhteensä noin 900?000 euron korvauksia.
Lisäksi syytteessä on rahoitusyhtiössä työskennellyt mies.
Kaikki kiistävät syytteet.
Autokaupoista syytettyjen
avustajat painottivat oikeudessa maanantaina, että kyse oli
GE Moneyn kanssa sovitusta
toimintatavasta, jolla rahoitettiin myyntivarastoa. Meille on
tärkeää tietää vain, että lentohenkilökunnalla on lupakirjat
ja kelpoisuudet voimassa ja
aluksella on asiakirjat kunnossa.
Jos nämä asiat ovat kunnossa, kansainvälistä lentoa ei ilmailuviranomainen laajemmin
valvo kuin lentoturvallisuuden
kannalta.
Lentoasemia ylläpitävällä Finavialla on lentokoneen käyttäjän ilmoittama tieto matkustajien ja henkilökunnan määrästä.
Minkälaiseen valvontaan
välilaskun tekevän koneen
matkustajat joutuvat?
Tulli, Rajavartiolaitos tai poliisi voivat tarkistaa koneen,
jos epäilevät, että tavaroita tai
ihmisiä kuljetetaan laittomasti rajan yli tai Suomen kautta.
Ministeriö pyysi
virastoa
penkomaan
asiakirjoja
?Suomen kautta epäillään
kulkeneen jopa runsaat kymmenen lentoa, joilla on mahdollisesti
yhteys Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vankikuljetuksiin.
?Ulkoministeriö on luvannut
selvittää asian. Syytteen mukaan
miehet saivat rahoitusyhtiöiltä
rahaa tekaistuilla autokaupoilla. Osamaksukaupoissa ostajat
eivät olleet syytteen mukaan
todellisia.
Autot jäivät myyjille, mutta
rahoitusyhtiö GE Money maksoi rahan autokauppiaille. En halua
hirveästi ylimääräistä dramatiikkaa tähän. Tilaisuuden asialistalla
ovat kouluihin osuvat säästötoimet, jotka näkyvät ennen
kaikkea aloituspaikkojen vähentämisenä.
??Tämä on avoin keskustelu
ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välillä. (STT)
Romanialaisia
epäillään
reviiritappelusta
Helsingin poliisi otti kiinni seitsemän miestä, joiden
epäillään osallistuneen romanialaisten reviiritappeluun
maanantaiyönä. Epäillyillä
oli pahoinpitelyssä käytössä
rautaputkia ja mailoja. Toiminnasta koitui
lopulta tappiota etenkin rahoitusyhtiölle. Mistään asiakkaan järjestelmällisestä huijaamisesta
ei ole kyse, sanoi toisen autokauppiaan oikeusavustaja.
Kaksikko toi parissa vuodessa noin tuhat kuorma-, paketti- ja henkilöautoa Saksasta.
Myyntitahti kasvoi nopeasti,
eikä asiakkuuksien hallinta-
järjestelmä ollut oikeusavustajan mukaan kaupanteon
vilkkauden vaatimalla tasolla.
Oikeusavustaja luonnehtikin
miesten toimineen ?taiteellisella meiningillä?, eikä ?kamreerin tarkkuudella. LP Viestin naislentopalloilijat
tavoittelevat nyt jo neljättä Suomen mestaruutta.
7. Erityisiä vangitsemisen edellytyksiä ei enää
hänelle ole, kertoi tutkinnanjohtaja Jari Räty keskusrikospoliisista.
Taposta epäillyt 18- ja
20-vuotiaat miehet pysyvät
vangittuina. Miehiä syytetään
muun muassa useista törkeistä
petoksista. Tutkinnan yhteydessä on vangittu myös
Espanjassa asuva 47-vuotias
suomalaismies.
Vainajan henkilöllisyyden
varmistavan DNA-testin tulos
ei vielä maanantaina iltapäivällä ollut valmistunut. Se ei ole eduksi
asialle eikä ihmisille, Gustafsson sanoo.
Opetusministeriö kaavailee,
että ammattikorkeakoulujen
aloituspaikkoja karsittaisiin
runsaat 2?000.
Helsingin Sanomat uutisoi
maanantaina, että säästöjen
myötä jopa 2?000 amk-opettajaa voi uhata irtisanominen.
Gustafssonin mukaan määrä
on liioiteltu.
??Eihän se niin voi olla, että
jos aloituspaikkoja leikataan
2?000, se tarkoittaa sitä, että
2?000 opettajaa lähtee. Useita poliisipartioita hälytettiin
paikalle Rautatientorille.
Romanialaismies kertoi poliisille, että seitsemän Romanian romania olisi rikkonut
auton tuulilasin ja pahoinpidellyt häntä.
Uhrin mukaan teon taustalla vaikuttavat romanialaisten väliset riidat. Se pyysi selvitystä
ainakin Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta.
?Trafi ei usko, että vankilennoista löytyy enää mitään merkittävää tietoa lentoasiakirjojen
perusteella.
Kansainvälisen läpikulkuliikenteen sujuvuutta ei hidasteta laajoilla valvontatoimilla
tarpeettomasti.
Syyttäjä vaatii vankeutta autokauppasotkuista
STT | TOMI ORAVAINEN
Vantaan käräjäoikeus ryhtyi
maanantaina puntaroimaan
kahden autokauppiaan rehellisyyttä. (STT)
Opetusministeri kiistää 2 000
amk-opettajan irtisanomisuhan
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Gustafssonin mukaan
aloituspaikkojen leikkaus
voi säästää yksiköitä.
STT | HANNA NISSINEN
Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) tapaa tiistaina
ammattikorkeakoulujen rehtoreita. klo 18.00 Salohallissa
Salon Seudun Sanomat tarjoaa kestotilaajille
ILMAISEN SISÄÄNPÄÄSYN!
Tule ja näe kolminkertaiset Suomen mestarit
SM-liigan huippuottelussa
LP Viesti - LiigaEura
Lippuja on jaossa yhteensä 700 kahden lipun pakettia.
400 lippupakettia jaetaan tekstiviesteinä ja 300 pakettia
noutamalla.
Tekstiviestillä numerosta 040 174 1000
Lähetä viesti: LP kestotilaajan nimi ja osoite.
Saat paluuviestinä tarkistenumeron ja tiedon, että olet
oikeutettu lippuihin. Siinä oli vedetty mutkat suoriksi. Syyttäjä arvioi vahingoiksi ainakin 700?000 euroa. Häntä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta.
??Esitin häntä vapautettavaksi. Metallityöväen liiton
ja STTK:laisen Ammattiliitto
Pron lakonuhkaan yhtyi maanantaina myös akavalainen
YTN.
Se teki päätöksensä, kun kiista ei edennyt erillisessä sovintolautakunnassa.
Noin 10?000 ylempää toimihenkilöä liittyisi työtaisteluun
1.?marraskuuta.
Neuvottelut jatkuvat hyvin
vaikeina. Yhtä paljon tässä on kyse säästöistä kuin ikäluokkien
pienenemisestä. Totta kai pitää
alueellisesti arvioida, onko sillä vaikutusta esimerkiksi ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoihin, ministeri sanoo.
Gustafssonin mukaan lopullisia päätöksiä aloituspaikkojen
suhteen tehdään vasta ensi keväänä.
Suomeen saapuvia lentoja ei juuri kytätä
Viranomaisten olisi ollut vaikea erottaa CIA:n vankilentoja.
STT | SAILA KIUTTU
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty
kertoi viime viikolla, että Suomen kautta on mahdollisesti
kulkenut luultua enemmän
lentoja, jotka voivat liittyä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vankikuljetuksiin.
Lennot on tehty vuosina
2001?2006, ja ne liittyvät Yhdysvaltain terrorismin vastaiseen sotaan.
Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) lentoliikenneosaston johtaja Matti Tupamäki, onko viranomaisilla
ollut tietoa siitä, että vankilentokoneet olisivat tehneet
Suomeen välilaskuja?
Minulle asti ei ole tullut tietoa muilta viranomaisilta, että
he olisivat tällaista havainneet,
eikä ilmailuviranomainen ole
taatusti havainnut tällaista.
Tiedämme näistä epäilyis-
tä oikeastaan vain lehdistön
kautta, mikä saattaa kuulostaa
ihan absurdilta, mutta meidän
omat tietolähteemme eivät millään lailla tue tällaista tietoa.
Minkälaisia epäillyt vankilentokoneet olivat?
Ainakin osa Suomeen välilaskun tehneistä lentokoneista,
joita on epäilty vankilennoiksi,
on ollut yksityislentoja. YTN:n mukaan työnantaja ei ole suostunut keskustelemaan muusta kuin omasta
mallistaan.
Palkankorotusten riitahaa-
rukka on ollut iso. Ikään
kuin jokaisella opiskelijalla
olisi yksi opettaja. Esimerkiksi
Lapissa ja Pohjois-Karjalassa
nuorten pääsy korkea-asteelle
paranee, Gustafsson perustelee.
Ministeri sanoo odottavansa mielenkiinnolla erityisesti
Kemi-Tornion ammattikorkea-
koulun rehtorin Reijo Tolpin
näkemyksiä tiistaina.
??Siellä on vahva teollinen
perinne ja olen aikanani todennut, että esimerkiksi kaivosteollisuus on kasvattamassa
työpaikkoja. Ammattiliitojen vaatimus on ollut neljä
prosenttia nyt ja kaksi prosenttia keväällä. Vaikka virallisista papereista vastasi tilitoimisto, asiakkuuksiin liittyvät asiat olivat lähinnä muistin
varassa.
??Ei se niin tavatonta ole, että päähuomio menee tuotteen
myymiseen ja tavaran kehumiseen, puolusteli toinen oikeusavustaja.
Käräjäoikeus antaa jutussa
ratkaisunsa talven aikana.
Salon Seudun Sanomien kanta-asiakasilta
pe 21.10. Tuolloin on tiedettävä, aletaanko prosessiteollisuuden
raskaita koneita sammutella.
Perjantaina alkavaan lakkoon
osallistuisi yli 30?000 palkansaajaa 44 suuressa metalliteollisuuden yrityksessä. Tällä kauppiaat rahoittivat autojen myyntivarastoaan.
Syyttäjän mukaan miehet
myivät sen jälkeen rahoitus-
velkaisia autoja oikeille ostajille, jotka saivat niskaansa
valekaupoista jääneet osamaksurästit. Aloituspaikkojen vähentäminen myös
vähentää tarvetta lakkauttaa
yksiköitä tai toimipisteitä, ministeri sanoo.
Kuinka monta opettajaa sitten uhkaa irtisanominen lähitulevaisuudessa?
??Ainoa, mistä on tarkasti sovittu hallitusohjelman neuvotteluissa, on säästötarve, joka
on valtion kohdalta 51 miljoonaa euroa.
?Teollisuuden
vaikutus arvioitava?
Opetusministeriön toissaviikkoinen ehdotus karsisi ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja eniten kulttuurialalta.
Suhteellisesti suurin määrä
paikkoja vietäisiin Kemi-Tornion ammattikorkeakoululta.
??Korostaisin sitä, että esi-
Opetusministeri Jukka Gustafsson pitää liioitteluna uutista, jonka mukaan noin 2000 ammattikorkeakoulun opettajan työpaikka olisi vaarassa.
merkiksi esitetyt aloituspaikkavähennykset todella perustuvat opetus- ja kulttuuriministeriön ja opetushallituksen
ennakointiin koulutuksen tarpeesta. Työnantajan
tarjous puolentoista vuoden
sopimukselle oli yksi ja 0,9 prosenttia.
Liitot ovat päättäneet yrittää
soveltaa keskusjärjestöjen raamiratkaisua, joka toisi parin
vuoden aikana ensin 2,4 prosenttia ja sitten 1,9 prosenttia.
Vääntö vauhdittui
monissa pöydissä
Useat muut ammattiliitot ja
työnantajajärjestöt käynnis-
tävät tällä viikolla neuvottelut siitä, kuinka keskusjärjestösopimusta voidaan soveltaa
niiden omiin sopimuksiin.
Aikaa on 24.?marraskuuta
saakka.
Painostustoimia on ollut vain
vakuutusalalla, jolla on voimassa ylityökielto.
Apteekkien neuvotteluissa
otettiin maanantaina aikalisä.
Sopimus oli määrä irtisanoa
maanantaina, mutta sitä lykättiin ainakin viikolla.
SAK:lainen Puuliitto hyväksyi maanantaina neuvottelujen
jatkamisen raamisopimuksen
pohjalta.
Aurinkorannikon
surmajutussa
vangittu nainen
vapautettiin
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Metallityöväenliiton ja Pron lakonuhkaan liittyi
akavalainen YTN. Hänen
mukaansa Romanian romanit hallitsevat Helsinkiä, eikä muilla romanialaisilla ole
asiaa pääkaupunkiin.
Uhrin vammat eivät olleet
vakavia, vaan hän lähti etsimään veljeään, joka myös
pakeni romaneja. Huom! Paluuviestin tuleminen voi
kestää joitakin tunteja. Otteluun pääset (2 henkilöä)
näyttämällä tekstiviestin Salohallin ovella.
Huom!
Tekstiviestipalvelumme ruuhkautui maanantai-aamuna ja oli
jonkin aikaa pois käytöstä. Nämä
eivät tarvitse Suomen ilmailuviranomaiselta lupaa.
Tiedossamme olevista lennoista yhdelle on haettu kaupallisen lennon luvat. lokakuuta 2011
Uutiset
Metalliteollisuutta uhkaa
poikkeuksellisen raskas lakko
Metalliteollisuuden lakkoa pyritään estämään parin päivän
neuvottelurutistuksella.
Aikaa on torstaiaamuun asti. ja siitä
tulivat hankaluudet, joita osin
setvitään käräjillä. Kaikki
autokaupat olivat heidän puolustuksensa mukaan todellisia
ja ne kaikki oli tarkoitus viedä
kunnialliseen päätökseen.
??Suuri joukko kauppoja jäi
kesken päämiehen pidätyksen
vuoksi. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Osa lennoista on voinut olla valtion
lentoja, joiden lupa-asioita ei
käsitellä Trafissa.
Millaisen luvan USA:sta
tuleva kaupallinen lento tarvitsee?
Yhdysvaltojen ja EU:n välillä
on Open skies -sopimus, joka
tarkoittaa sitä, että kaupallisilla lennoilla on käytännössä
vain ilmoitusvelvollisuus.
Mitä tiedätte lentokoneiden matkustajista?
Trafilla ei ole tietoa lentokoneen matkustajista. Jos lähetit viestin silloin, etkä ole
saanut vastausviestiä, lähetä viesti uudelleen.
Noutamalla
Salon Seudun Sanomien toimitalosta Örninkatu 14, Salo,
klo 8.30-15.30 tai niin kauan kuin lippuja riittää.
Lippuja max 2 kpl/kestotilaaja.
Lippuja on paljon, mutta rajoitetusti.
Mukaan mahtuu 700 kestotilaajaa + seuralainen.
Tule mukaan kannustamaan LP Viesti voittoon.
Jos et ole ennen käynyt katsomassa huippulentopalloa,
nyt on hyvä hetki aloittaa. Palkkakiistoista odotetaan kiivasta vääntöä.
STT | TIMO SIPILÄ
Lyhyet
Valtakunnansovittelija Esa Lonka
aloittaa metalliteollisuuden lakon
sovittelun tänään.
Pirkanmaan käräjäoikeus
vapautti maanantaina Espanjan Aurinkorannikon surmajutussa vangitun 37-vuotiaan naisen
(02) 7773 900
Ma-Pe 8-18, La 10-14
24100 SALO
S-posti: salo@astrum.fi Huolto:
Ma-Pe 8-17
www.sss.fi/
Conti Ice Contact ja Bridgestone Noranza 2 Evo
9+:lla.
Goodyear Ultra Grip Extreme ja Michelin X-Ice
North XIN-2 olivat puolestaan tasapäisesti neljänsiä
arvosanalla 8+.
Lehden testaamat renkaat olivat kokoa 205/55 R
16. Kyse on myös polttoaineen kulutuksen kasvusta sekä ennen kaikkea turvallisuudesta, Lindeman muistuttaa.
Suositeltavat ilmanpaineet
löytyvät auton käyttöohjekirjasta sekä yleensä myös polttoaineluukun sisäpinnalta.
. 5000????
????.
P?????, S????, K????
Ilmoitusaikataulut: Ilmoitus?lavaraukset viimeistään
pe 28.10. Sisäänajon aikana on
vältettävä rajuja jarrutuksia
ja hurjia kiihdytyksiä etenkin
nastarenkailla.
. Trend A6 HB ........ Toki se on vähän eri asia,
mutta periaatteessa idea renkaan toimivuuden kannalta on
sama, Lindeman kuvaa.
Pertteliläinen Yrjö Suvanto
valitsi autoonsa nastarenkaat.
. Nyt kun tulee talvi, laitetaan näihin renkaisiin 2,5 baria, kertoo Sirvidas.
Euromasterin Salon liikkeen
päällikkö Harri Veijalainen
sanoo, että lämpötilan muutos
vaikuttaa renkaanpaineeseen.
Talvella on hyvä laittaa 0,2
baria enemmän painetta.
Oikealla ilmanpaineella ja
ajotavalla voi vaikuttaa merkittävästi renkaan ikään.
. (SSS)
renkaat kulkeutuvatkin etuakselille.
. -08 ml.97tkm
Honda Accord 4D DSL 2,2 i-DTEC Elegance AT ...... Sakkorajalla
olevan renkaan kämmenenkokoisesta läntistä on jäljellä
enää kuusi prosenttia, kun
ajetaan moottorinopeudella.
Lain mukaan kesärenkaiden
urasyvyys on oltava vähintään
1,6 milliä ja talvirenkaissa 3,0
milliä. klo 12 mennessä osoi?eeseen ilmoitukset@sss.?
Ota yhteys ilmoitusmarkkinoin?imme p. moo?orien maailmasta.
Teema julkaistaan Salon Seudun Sanomissa 1.11. Eikä kyse ole
pelkästään renkaankulumisesta. lokakuuta 2011
Autoilu
n Teematoimitus
Liisa Käiväräinen (02) 7702 323
Pia Viman (02) 7702 219
autoilu@sss.fi
Nastarenkaat veivät testivoiton
Nastarenkaat veivät selvän voiton kitkarenkaista
Tuulilasi-lehden talvirengastestissä.
Lehti vertaili keskenään uusia nastallisia ja nastattomia Nokian-, Continental-, Bridgestone-, Goodyearja Michelin-talvirenkaita. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Työ viimeistellään
laittamalla renkaisiin oikeat
ilmanpaineet.
. Voit lukea suositut Auto ja Liikenne sekä
Moottori Plus -liitteemme vapaasti näköislehtinä. Ilmanpaineen pitäisi olla varmaan 2,2?2,4, Suvanto
veikkaa.
Arvio osuu hyvin kohdalleen.
. ?. Eivät ne kitkat pidä jäällä,
perustelee Suvanto valintaansa.
Veijalaisen arvion mukaan joka viidenteen autoon valitaan
kitkarenkaat, ja määrä kasvaa
hitaasti koko ajan.
-teema
tiistaina 1.11.
Moo?ori Plus on monipuolinen ja
www.sss.fi/autoilunmaailma
Sivustolta löydät auto- ja liikenneaiheiset jutut ja tuoreimmat autoesittelyt. Eturenkaat kuluvat enemmän, ja jos aina pistää paremmat taakse, niin sitten on lopulta jäljellä kaksi huonoa ja
kaksi hyvää rengasta, Harri
Veijalainen sanoo.
8.900
9.900
10.900
11.900
12.900
13.600
13.900
15.900
15.900
17.900
17.900
19.900
25.900
32.900
32.900
37.900
38.900
39.900
Paalupaikalla Salon Seudun
Sanomien uudet verkkosivut
rosta.
Tuulilasin mukaan nastattomat renkaat sopivat lumisiin olosuhteisiin eli lähinnä pohjoiseen. Alkavat olla vaihtokypsät.
Se on siinä nippanappa, Suvanto toteaa.
Rengasasentaja Chris Sirvidas vääntää vanhat renkaat vanteelta, pyöräyttää
uudet tilalle ja asentaa ne
auton alle. (02) 77021
Chris Sirvidas asensi uudet nastarenkaat Yrjö Suvannon autoon. Usein paremmat
Rengasvalmistajat suosittelevat uusille renkaille aina sisäänajoa. Tämä pitää muistaa, Lindeman sanoo.
Eteen vai
taakse?
si tärkeintä asiaa, kun puhu-
Miiro Koivula
Yrjö Suvanto mittailee silmämääräisesti talvirenkaidensa urasyvyyttä.
. -02ml.152tkm
BMW 316 ti Compact ..................................... (02) 7773 911
Myymälä:
Joensuunkatu 15, Fax. -04ml.159tkm
Ford Mondeo 2,5V6 170hv Ghia Wagon ............... -04ml.111tkm
Skoda Octavia 2,0 TDI DPF Elegance .................. Ne ovat ehdottomasti kak-
taan renkaan kulumisesta.
Ilmanpaineet pitäisi suositusten mukaan tarkistaa parin
kuukauden välein, hän korostaa.
Suomen Michelinin ympäristöasioista vastaava päällikkö
Jari Lindeman lyö lukuja
pöytään. Nasta asettuu ja hakee sisäänajossa paikkansa. -08ml.112tkm
Volvo S60 D5 Summum aut ............................. -09 ml.48tkm
Ford Mondeo 2,0TDCi 130hv Trend X M6 Wagon .... Näin tapahtuu, koska halutaan tasaisemmin kuluneet
renkaat. Ajonopeuden muutos kahdeksastakympistä sataankahteenkymppiin lähes
tuplaa renkaan kuluvuuden.
Samoin käy, jos ilmanpaineet
ovat pielessä.
. -07ml.157tkm
Honda Cr-v 2,0i ES 4WD AT ............................. Parikymmentä prosenttia
liian alhainen rengaspaine vähentää renkaan elinikää noin
kolmanneksen. Etenkin
jäällä ja märällä kestopäällysteellä nastattomien pito
osoittautui selvästi nastarenkaita heikommaksi.
Testin voittajaksi nousi Nokian Hakkapeliitta 7 kouluarvosanalla 9,5. Koska renkaat kuluvat
kuitenkin eritavalla etu- ja taka-akselilla, on autoilija usein
tiukan kysymyksen edessä:
pitäisikö paremmat renkaat
laittaa eteen vai taakse?
. -03ml.150tkm
Citroen Xsara Picasso HDi 110 SX Vision............. Paremmat renkaat aina
taakse huolimatta siitä, onko
auto etu- vai takavetoinen.
Pointti on siinä, että äkkijarrutuksessa paremmat takarenkaat pitävät auton suorassa, Jari Lindeman tietää.
Kuluttaja ei kuitenkaan
välttämättä mieti asiaa tältä kantilta. Tankillisen verran kun ajaa sisäänajoa, niin se on hyvä. Siitä on lähinnä kyse. -08ml.106tkm
Volvo S40 2,4i Kinetic Geartronic ...................... -10 ml.13tkm
BMW 520 iA E61 Touring ................................ Autot on suunniteltu niin,
että renkaat ovat määrätynlaiset, ja että niissä on oikea
ilmanpaine. Sielläkin renkaalla ajetaan ensin
sisäänajokierros, ja vasta sen
jälkeen rengas on parhaimmillaan. Viisi sijaa kärjessä meni
nastarenkailla, viisi sijaa hännillä nastattomille.
Testi löytyy lehden uusimmasta 13/2011-nume-
Vinkkaa
juttu!
Kämmenen
kokoinen läntti
pitää auton tiessä
Oikea ilmanpaine ja
ajotapa tuovat lisää
elinikää renkaalle
oleva hieno tekniikka ei toimi oikein, jos rengaskoko tai
ilmanpaine on väärä. Kakkossijan jakoivat Continental
innostava lukupake. -09 ml.50tkm
Volvo Xc90 D5 Summum 5-paikkanen aut ............ -05 ml.60tkm
Saab 9-5 Wagon 2,0t Linear ............................ Nykyautoissa
Fiat Stilo Multi Wagon 100 Actual ..................... Tehdäänhän niin formuloissakin. -07 ml.85tkm
Autolla ajettaessa renkaasta
ottaa kiinni tienpintaan vain
pieni ala.
. Autoilun Maailma on tehty juuri sinulle, joka olet kiinnostunut
autoista.
SSS/Sami Kilpiö
Sisäänajo
tarvitaan
Astrum Auto
Puh. Suvanto sanoo pitävänsä renkaista huolta mittaamalla ilmanpaineita säännöllisesti.. Kaikki
hienot tekniset ominaisuudet
voidaan menettää, jos renkaat
eivät ole kunnossa. -04ml.145tkm
Citroen C4 HDi 90 SX Vision Berline................... Tarjoamme yhteystiedot alueemme merkkiliikkeisiin ja mahdollisuuden antaa palautetta
autoliikkeille. -03ml.161tkm
Skoda Superb 1,8 Turbo Comfort ....................... Niin, se on kämmenenkokoinen läntti, Veijalainen painottaa.
Hän näyttää liikkeen seinällä olevaa taulua. -07ml.115tkm
Ford Mondeo 2,3 161hv autom. -10 ml.19tkm
Honda Cr-v 2.0 Elegance AT 4x4 ....................... ja
siihen voi julkaisupäivästä alkaen tutustua vapaas?
osoi?eessa www.sss.?/autoilunmaailma
?:
L????????. -08ml.143tkm
Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI (DPF) multitronic
ml. Superb Elegance-varusteltuna 3,6 V6 -moottorilla nelivedon ja DSG-automaatin yhdistelmällä, ylellisesti varusteltu Octavia L&K nelivetoautomaatilla, kompakti katumaasturi Yeti nelivetoautomaatilla
sekä ärhäkkä Fabia RS. Kuvan auto Style-varustetasolla.
EU-yhdistetty kulutus 7,3-8,6 l/100 km, CO2-päästöt 194-227 g/km.
Takuu 3 vuotta/100.000 km.
AUTOMAATTI
Opel ASTRA 1.6-16 Enjoy
Comf Wag 2008 aj. 108 tkm
-03
Fiat Punto 80 16V ELX 5d ml. 267 tkm
-00
Citroen Xsara 1,6i 16v SX ml. Kokonaishinnat sisältävät toimituskulut 600 ?. ml. 88000 km
8.980
DIESEL
Volvo S60 2.4 4d 103kw
Nissan MICRA 1.0 Visia 3d
Peugeot 206 City 1.4 3d
7.980
6.980
6.980
2001 aj. 103 tkm
-07
Toyota Prius HSD Executive 5ov ml. 50000 km
15.980
Peugeot 308 Prem 1.6 THP 150
Ford GALAXY 2.3i Trend 5d
15.980
14.440
2008 aj. 31 010 ?, arvioitu autovero 9 124,71 . SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. 136 tkm
-06
Mercedes-Benz Sprinter 313CDI Kasten ml. 198000 km
12.980
VAIHTOAUTOT
BMW 520 d Touring ml. 165 tkm
-05
Toyota Corolla 1,4 VVT-i LT AC Wag. ml. 89 tkm -07
Toyota Prius HSD Executive 5ov ml. 44 tkm
-08
Volvo V70 2,4 Titanium 140hv ml. 92 tkm
-03
Lisää vaihtoautoja www.passeliauto.com
15.900
12.500
20.900
21.600
12.800
11.900
8.600
21.500
18.900
23.300
12.900
16.500
DIESEL / AUTOMAATTI
Peugeot 607 2.2 4d
2004 aj. 173000 km
15.980
UUDEN SUKUPOLVEN YARIS.
Mikään muu laite ei tee yhteydenpidosta näin hauskaa. Yeti 2.0 TDI 140 4x4 Experience DSG Autom. 11000 km
20.980
Honda CR-V 2.0i ES 4wd
2006 aj. 67000 km
2005 aj. 40 734,71 ?, autoveroton SVH alk. 91 tkm
-03
Honda Hr-v 1,6i ES 4WD ml. kulutus
6,2 l/100 km). ml. 343000 km
5.980
ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14
ma-pe 7.30-17
ma-pe 7.30-17
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%. 111000 km
DIESEL
Ford MONDEO 2.0TDCi 130
Lim Sportback 2007 aj. 20 840 ?, arvioitu autovero 5 774,90 . sis.tk.
Uudistunut Hilux -mallisto alkaen:
autoveroton suositushinta 28 310 ?,
arvioitu autovero 5 351,36, arvioitu kokonaishinta 34 261,36 sis.tk.
EU-yhdistetty kulutus 3,9-5,5 l/100 km, CO2-päästöt 104-127 g/km.
Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. ml. 45000 km
22.480
Citroen BERLINGO VTi
120 XTR 2010 aj. 136 tkm -03
Toyota Avensis 2,0 D-4D 126 LS Navi Techn. 39 238,52 ?, autoveroton SVH alk.
29 260 ?, arvioitu autovero 9 378,52 . Upeasti muotoiltu
UUSI YARIS on kevyempi, nopeampi ja aiempaa tilavampi. 02 7212 100
Hyvitys autosta kuin autosta
JOKAISELLE JOTAKIN
väh. kokonaishinta alk. kokonaishinta alk. kulutus 5,9 l/100 km). 52000 km
UUDISTUNUT HILUX.
24.980
DIESEL
Nissan QASHQAI 1.5 dCi
Acenta 4x2 2008 aj. Ja monta muuta huippumallia.
?KODA Road Show nyt meillä
ke 19.10. kokonaishinta alk. (CO2-arvo 169 g/km, yhd. 1500* euroa
*Riittää, että auto ajallaan katsastettu
ja ajokuntoinen.
Koskee yli 5000. 119000 km
12.980
www.passeliauto.com
2005 aj. (CO2-arvo 148 g/km, yhd. 108 tkm -05
Opel Vectra Wagon 3,2 V6 Ecotec ml. ystäväsi, matkakohteesi,
musiikkisi ja koko maailman. kokonaishinta alk. 87 tkm
-08
Toyota Avensis 1,6 VVT-i LS Techn. 143 tkm -05
Peugeot 308 Sport VTi 120 Autom. 148 tkm -04
Mitsubishi Lancer 2,0 Sedan Intense ml. 100 tkm
-04
Mazda 6 2,0 75 Year Edition Active. Valittavissa manuaalivaihteistoakin pienemmän
kulutuksen mahdollistava Multidrive-S -automaattivaihteisto.
Tervetuloa koeajolle.
UUSI HILUX tarjoaa legendaarisen luotettavuuden ja parhaat
maastoajo-ominaisuudet, nyt luokkansa matalimmalla kulutuksella,
pienimmillä päästöillä ja erittäin korkeatasoisella varustelulla.
Vakiona Hilux SR -tasossa mm. 69000 km
2006 aj. 0403 066 280
Huolto puh. 39 tkm
-07
Toyota Yaris 1,3 VVT-i Linea T 5ov ml. Fabia Combi 1.4
TSI RS DSG Autom. ml. 76 tkm -08
Toyota Celica 1,8 VVT-i 3ov ml. 57 555,61 ?, autoveroton SVH alk. 156 tkm -04
Mercedes-Benz Vito 111CDI pitkä ml. (CO2-arvo 156 g/km, yhd. kulutus 10,2 l/100 km). 110 tkm -08
Toyota Avensis 2,0 VVT-i LS Techn. autoja.
TOYOTA TOUCH & GO
DIESELDIESEL
/ REK 7 HLÖ
Opel INSIGNIA 2.0 CDTi 96 Edit
BL Sports Tourer 2009 aj. Moottoreina huipputaloudelliset Dual VVT-i -bensiini- ja D-4D -dieselmoottorit. 149 tkm
-02
Toyota Corolla 1,4 D-4D 90 LT ml. suuri Toyota Touch -multimedianäyttö, jossa peruutuskamera, Bluetooth handsfree sekä 6:n
kaiuttimen audiojärjestelmän aux-in/USB-liitännällä.
Tervetuloa testaamaan.
Uusi Yaris Linea Sol -mallisto alkaen:
autoveroton suositushinta 13 890 ?,
arvioitu autovero 3 198,90 ?, arvioitu kokonaishinta 17 688,90 . 111 tkm -07
Mercedes-Benz E 280 CDI A ml. klo 9?17. Octavia Combi 2.0 TDI 140 4x4 L&K DSG Autom. 38 505 ?, arvioitu autovero 18 450,61 ?
(CO2-arvo 237 g/km, yhd. 73000 km
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
075 3040 5110
Huolto
075 3040 5130
Varaosat
075 3040 5140
www.ppauto.fi
Myllyojankatu 11, Salo
ma-pe 8-18, la 9-14
Myynti puh. kulutus 6,5 l/100 km). 355000 km
9.980
Fiat CROMA 2.2 Comfort Wag
2006 aj. Ainutlaatuinen
Toyota Touch & Go tuo suureen kosketusnäyttöön mm. lokakuuta 2011
9
?KODA-huippumallit
kiertueella
Oletko valmis elämäsi koeajolle?
Nyt ainutlaatuisessa koeajossa automaailman huippuyksilöitä, joiden testaaminen on todella harvinaista
herkkua: mm. 53 tkm -08
22.400
4.900
6.900
5.500
13.400
15.900
28.800
16.500
15.900
12.500
12.500
17.900
Toyota Auris 1,4 D-4D Linea Terra ml. 194 tkm
-06
Chrysler Voyager 2,4 M5 SE 7h ml. 0403 066 275
Kia CARENS 2.0 CRDi EX 5d
Puhelun hinta: 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min.
VW PASSAT 1.9 TDI PwD
Comfortline 4d 2002 aj. 171 tkm -03
Toyota Corolla verso 2.2 D-4D 136 CP LS ml. 190000 km
9.980
Mitsubishi PAJERO 2.8TD GLS
Wagon 2004 aj. Tervetuloa.
Superb Combi 3.6 FSI V6 4x4 Elegance DSG Autom. 166000 km
2004 aj. ja to 20.10. Kuvien autot erikoisvarustein.
Katso kiertueen muut huippumallit: www.skoda.fi/roadshow
Maahantuonti: HELKAMA
Salon Autotalo
Meriniitynkatu 8, Salo, puh. 27 214,90 ?, autoveroton SVH alk
Tällä toimialueella ihmisille kasaantunut osaaminen on tärkeää. ennusti USA:n
asuntomarkkinakuplan puhkeamisen
Yhdysvaltain asuntomarkkinakuplan puhkeaminen teki ekonomisti Nouriel Roubinista
superjulkkiksen. Nähdyllä tavalla ei unionia voi hoitaa.
??Jokaisen maan on mietittävä, mitä sen toiminnasta seuraa. Samaa on puhunut muun muassa Saksan
valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble.
Urpilaisen mukaan heinäkuussa päätetty 21 prosentin
leikkaus ei riitä. Gluteenittomien leipien hinta on yli
kaksinkertainen tavallisiin
leipiin verrattuna. Voitto ennen
veroja nousi 39 miljoonaan
euroon edellisen tilivuoden
24 miljoonasta eurosta.
Tallinkin laivat kuljettivat
yli 9 miljoonaa matkustajaa.
Kasvua kertyi 10 prosenttia.
Rahdin määrä lisääntyi 11
prosenttia.
Yhtiön mukaan tulosta paransivat matkustajamäärän,
liikevaihdon ja yksittäistä
matkustajaa kohti lasketun
liikevaihdon kasvu. Runsaan sadan hengen tuotekehitystiimin työ on Tenhusen
mukaan 4G-modeemin syvintä
ydintä.
. Katainen ei
ollut yhtä varma, syntyykö
pankkien vastustamasta hankkeesta ratkaisua.
??Meidän ei pidä sanoa enempää kuin mihin todella pystymme, ennen kuin voimme olla
sataprosenttisen varmoja siitä,
mitä me teemme, Katainen sanoi.
Viikonlopun kokouksia on
luonnehdittu ratkaiseviksi
euron ja Euroopan pankkien
kannalta, mutta Katainen oli
varovainen.
??En haluaisi nostattaa odotuksia, että maailma on maanantaina täysin erilainen.
Katainen kommentoi tilannetta tavattuaan Tanskan
uuden pääministerin, Helle
Thorning-Schmidtin, joka
vieraili Suomessa ensimmäistä
kertaa valintansa jälkeen.
Lehman-kriisiin toiseen potenssiin korotettuna. Hintavertailun mukaan
gluteenittomien tuotteiden
hinta on moninkertainen
tavallisiin elintarvikkeisiin
verrattuna.
Gluteenittomat jauhot ovat
noin yhdeksän kertaa tavallista vehnäjauhoa ja pastat
lähes kuusi kertaa tavallisia
pastoja kalliimpia. Sitä hyödyntäviä laitteita kuten älypuhelimia ei toistaiseksi ole tarjolla laajassa mittakaavassa.
?Tällä hetkellä 4G:llä on matkapuhelinoperaattoreiden mukaan kuuluvuutta Suomessa Turun ydinkeskustassa sekä paikoin Helsingissä.
?4G-verkkoon on aiemmin viitattu myös termillä LTE-verkko. Sairausloma alkoi
VR:n mukaan maanantaina.
Rosenholmin sairausloma
tarkoittaa sitä, että jo kolmas
VR:n johtaja vaihtuu muutaman päivän sisällä. Henkilökuvan
otsikko oli yksinkertaisesti ja
iskevästi Tri Tuho.
Tanskan kannalta on tärkeää,
että myös Tanska ja muut euroalueen ulkopuoliset EU-maat
pysyvät päätöksenteossa mukana, Thorning-Schmidt sanoi.
??Ymmärrämme, että euromailla on keskinäisiä asioita.
Toivon silti, että voimme kaikki
työskennellä yhdessä.
Numeroita
vaihdettiin
Euroalueen tilannetta käsitellään usealla tasolla tänä
viikonloppuna. Näin ei voi jatkaa, Roubini
sanoi.
Euroalueen velkakriisin hoito
on hänen mukaansa ratkaisevaa koko maailmantalouden
kehitykselle.
Ratkaisuja on hänen mukaansa pystyttävä tekemään
parin seuraavan viikon kuluessa.
OMX Helsinki
Virolainen varustamoyhtiö
Tallink kohensi tulostaan
elokuun lopussa päättyneellä
tilikaudellaan. Jo ennen kauppaa Renesas oli valmistanut Nokian
teknologiaa hyödyntäviä modeemeja lisenssin avulla.
Renesas Mobilella on eri puolilla maailmaa yhteensä 1 800
työntekijää, joista 1 100 on entisiä nokialaisia.
Salossa yhtiö toimii Nokian
tiloissa vuokralaisena. Euromaiden
valtiovarainministerien euroryhmä on koolla perjantaina
iltapäivällä, kaikki EU:n valtiovarainministerit sekä eurooppaministerit ovat koolla
lauantaina.
Sunnuntaina pidetään EUhuippukokous, jota lykättiin
viikolla, jotta keinoista kriisin
ratkaisemiseksi ehdittäisiin
neuvotella.
Kreikan velkataakan lisäksi
esillä on pankkien tilanne sekä
eurooppalaisen vakausmekanismi EVM:n aikataulun nopeuttaminen.
Saksalta ja Ranskalta odotetaan kokoukselle yhdessä valmisteltuja ehdotuksia.
Pääministerit pohjustivat tapaamisessaan myös Tanskan
EU-puheenjohtajuuskautta,
joka alkaa vuodenvaihteen jälkeen. Synkkiä talousennustuksia tehnyt professori tunnetaan myös nimellä Tohtori Tuho.
+0,007
+0,004
Katainen hillitsee
odotuksia kriisin
nopeasta
ratkaisusta
STT | NINA TÖRNUDD
Amerikkalaisprofessori pitää
taantumaa hyvin todennäköisenä
Euroopan ja Yhdysvaltain sekä
muiden kehittyneiden maiden
talouden uusi taantuma on
New Yorkin yliopiston professorin Nouriel Roubinin mukaan hyvin mahdollinen.
Lempinimellä Tohtori Tuho
tunnettu Roubini arvioi maanantaina Helsingissä, että
teollisuusmaiden taantuman
todennäköisyys on yli 50 prosenttia.
Evli Pankin seminaarin pääpuhujana esiintynyt Roubini
arvosteli euroalueen hidasta ja
takeltelevaa päätöksentekoa ja
EKP:n keväällä aloittamaa rahapolitiikan kiristämistä.
Ohjauskoron nosto on Roubini mielestä EKP:n pahin virhe.
Myös Suomen velkatakuita
Roubini piti vahingollisina.
EU:n ja euroalueen päätöksenteko sai Roubinilta sapiskaa. Salossa suunnittelu alkaa
algoritmeistä ja yltää laitteen
toimintaan saakka. Kännykkänumerot vaihdettiin ja sinunkaupat tehtiin.
Katainen sai myös virkasiskoltaan lahjan sen kunniaksi,
että hän täytti viime perjantaina 40 vuotta.
Lyhyet
Keliaakikko
lillä liikennöivä Tallink Silja.
maksaa jauhoista (STT)
yhdeksänkertaisen
VR:n lähihinnan
liikenteen
Keliaakikko maksaa jauhoistaan jopa yhdeksän kertaa johtaja jää
kalliimman hinnan tavalliseen kuluttajaan verrattu- sairauslomalle
na. Sen
sijaan vuonna 2006 IMF:n kokouksessa nihkeän vastaanoton
saanut ennuste osui oikeaan.
Roubinin lempinimi tarttui
häneen pysyvästi viimeistään
kesällä 2008, kun New York Times julkaisi hänen kriisiennusteistaan jutun. Schäublen varoitus ja vaatimus pankkien entistä vahvemmasta osallistumisesta Kreikan pelastusope-
raatioon käänsi tunnelmat hetkessä.
Erityisesti pankkiosakkeet ottivat siipeensä
Schäublen puheiden seurauksena. Nykyisessä 3G-verkossa liikkuu sekunnissa maksimissaan runsaat 20 megabittiä, mainostavat operaattorit.
Periaatteessa siis 4G-verkossa olevan älypuhelimen näytöltä voisi vaikka katsella elokuvaa, joka latautuisi laitteelle
hetkessä.
Salossa sata
työntekijää
Renesas Mobile syntyi noin
vuosi sitten, kun yksi maailman suurimmista puolijohdevalmistajista, japanilainen
Renesas Electronics osti Nokian modeemeja kehittäneen
yksikön. Jos älypuhelin ei
saa yhteyttä 4G-verkon tukiasemaa, se käyttää 3G- tai 2Gverkkoa eikä jätä käyttäjäänsä
pulaan.
Modeemien markkinat ovat
globaalit ja mittavat. Kilpailu
alalla on kovaa.
??Maailmassa on viisi, kuusi suurta 4G-modeemien valmistajaa, joista me kuulumme
kolmen merkittävimmän joukkoon, Tenhunen toteaa.
Seuraavan sukupolven verkko
?4G on uuden sukupolven matkapuhelinverkko, joka seuraa nykyisin jo
yleisesti käytössä olevaa 3G-verkkoa.
?4G-verkossa tieto liikkuu huomattavasti nykyistä nopeammin, noin 100
megabittiä sekunnissa.
?4G verkko yleistynee lähivuosina. (STT?AFP). Suomessa Nordea menetti arvostaan 4 prosenttia.
Myös Nokia ja useat viennistä riippuvat
metsäteollisuus-, konepaja- ja metalliyhtiöt
ottivat takkiinsa pahasti. (STT)
4G-modeemin ydin syntyy Salossa
SSS/Eija Bamberg
Renesas Mobilen
kehittämä modeemi
moninkertaistaa
matkapuhelinverkon
nopeuden.
SSS | Kirsi Siekkinen
kirsi.siekkinen@sss.fi
Pätkivän 3G-yhteyden ja hidastelevan langattoman netin kanssa kamppaileville on
luvassa hyviä uutisia: 3G:tä
seuraava 4G-verkko on huippunopea ja toimii nykyistä paremmin etenkin reuna-alueilla
ja kaukana tukimastoista.
Näin lupaa Renesas Mobile,
joka kehittää Salon Meriniityssä 4G-verkossa toimivia langattomia modeemeja.
. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. 4G-verkon tiedonsiirtokapasiteetti on todella suuri: dataa
pystyy siirtämään 100 megabittiä sekunnissa, sanoo Renesas Mobilen tuotekehitysjohtaja ja johtokunnan jäsen Heikki
Tenhunen.
Sadan megabitin sekuntinopeus on sama, johon yltää
SSP:n markkinoima valokuituliittymä. (STT)
Varustamoyhtiö
Tallink kohensi
tulostaan
New Yorkin yliopiston professori Nouriel Roubin vieraili Suomessa maanantaina. Molemmille yhtiöille nimitettiin
väliaikaiset johtajat. Me
pysymme siellä, missä ihmisetkin ovat.
Salon yksikön koko on vuoden
mittaan kasvanut muutamalla hengellä, mutta varsinaisia
kasvuodotuksia sillä ei projektipäällikkö Ville Tiikasalon
mukaan ole.
Toisaalta näköpiirissä ei
myöskään ole paineita henkilöstön vähennyksiin.
Ensimmäinen 4G-laite
tulossa ensi vuonna
Tenhunen ja Tiikasalo ennakoivat, että ensimmäiset Renesasin 4G-modeemia käyttävät mobiililaitteet tulevat
markkinoille ensi vuoden
aikana. Kaurahiutaleet maksavat yli neljä
kertaa enemmän.
Vertailuun kerättiin elokuussa 120 gluteenittoman
elintarvikkeen hinnat liki
sadasta päivittäistavarakaupasta 18 paikkakunnalla. (STT)
Samsung hakee
iPhonelle
myyntikieltoa
Japanissa
Elektroniikkayhtiö Samsung hakee teknologiayhtiö
Applen uusimmalle iPhone
4S -älypuhelimelle myyntikieltoa Japanissa ja Australiassa. Myös New Yorkin
arvopaperimarkkinat avautuivat miinukselle.
Lähes 3 prosenttia sukeltanut Helsingin
pörssi upposi syvemmälle kuin Euroopan
valtapörssit, jotka valuivat 1?2 prosenttia
alaspäin.
Pörssit olivat aamulla selvässä nousussa,
kun optimismi velkaongelman ratkaisemisesta jatkoi leviämistään. Liikevaihto nousi vajaaseen 900
miljoonaan euroon runsaasta
810 miljoonasta eurosta.
Tallink-konserniin kuuluu
myös Suomen ja Ruotsin vä-
VR:n lähiliikenteen johtaja
Kari Pekka Rosenholm
jää pitkälle sairauslomalle.
Tehtävät ottaa toistaiseksi
hoitoonsa matkustajaliikenteen johtaja Antti Jaatinen.
VR:n viestintä ei halunnut
kommentoida tarkemmin
sairausloman syytä tai pituutta. Sen sijaan hänen
mukaansa on olemassa jonkinasteinen todennäköisyys, että
yksi tai kaksi maata saattaa
parin vuoden kuluessa lähteä
eurosta, jos talous kehittyy
huonosti.
?Tohtori Tuho. Kilohintoja verrattiin Tilastokeskuksen kuluttajahintatilaston vastaaviin tuotteisiin.
Hintavertailun tekivät Kuluttajavirasto, aluehallintovirastot ja Ahvenanmaan
valtionvirasto. lokakuuta 2011
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Kirsi Siekkinen (02) 7702 332
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
PÄIVÄN LUVUT
Saksan varoitus painoi pörssit laskuun
Euroopan pörssit kääntyivät selvään laskuun, kun Saksan valtiovarainministeri
Wolfgang Schäuble hillitsi odotuksia Kreikan kriisin ratkaisemisesta ensi sunnuntain
EU-huippukokouksessa. Kun
tukea annetaan, on olemassa
mahdollisuus kriisin ratkaisemiseen.
??Kriisimaiden jättäminen
ilman tukea johtaisi uuteen
5492,41
-2,95 %
4,398
-3,21 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 2,122
3 kk 1,587
Loppuviikon eurooppalaista
velkakriisiä käsitteleville kokouksille ei pidä asettaa liian korkeita odotuksia, sanoi
pääministeri Jyrki Katainen
(kok.) maanantaina Helsingissä.
Kataisen mukaan tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida, sovitaanko viikonloppuna
Kreikan velkojen lisäleikkauksista, kuten valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.)
ennakoi Helsingin Sanomien
haastattelussa. He eivät kuitenkaan
saa kertoa, minkä laitevalmistajan älypuhelimeen tai
tablettiin modeemi asennetaan tai minkämaalainen ku-
Salossa toimivan Renesas Mobilen Heikki Tenhunen (vas.) ja Ville Tiikasalo uskovat, että ensimmäiset yhtiön 4G-modeemia käyttävät laitteet tulevat
markkinoille ensi vuoden aikana.
luttaja laitetta ensimmäisenä
käyttää.
Käytännössä modeemi hyödyntää myös 3G- ja 2G-verkkoja eli tutummin GSM:n
taajuuksia. Cargotec tipahti
peräti 9 prosenttia. Ilman tukea tuloksena on 100 prosentin
todennäköisyydellä tuho, rahoituksen Harmageddon, sanoi
Roubini.
Ratkaisuja euroalueen pahenevan kierteen katkaisemiseksi tarvitaan Roubinin mielestä
nopeasti.
Päätöksiä on hänen mielestään saatava vähintään
Kreikan tuesta, pankkien rahoituksesta ja Euroopan rahoitusvakausvälineen vahvistamisesta.
Roubini arvosteli EU:ta myös
kasvustrategian puuttumisesta.
??Toimet ovat hyödyttömiä, ellei EU:lla ole kasvustrategiaa.
EU-maiden talous on saatava
kasvuun, Nouriel Roubini sanoi.
Roubini ei usko euroalueen
hajoamiseen. LTE on lyhenne sanoista Long Term Evolution.
Renesas Mobile
?Renesas Mobile syntyi viime
vuoden joulukuussa, kun Renesas
Electronics osti Nokian langattomien
modeemien yksikön ja yhdisti sen
multimediayksikkönsä kanssa.
?Renesas Electronics on japanilainen puolijohdevalmistaja.
?Renesas Mobilen 1 800
työntekijästä kolmannes on
Japanissa. Samsungin mielestä
Apple on toistuvasti loukannut sen teknologiapatenttien
oikeuksia.
Samsung kertoi aikovansa
hakea myyntikieltoa myös
Applen iPhone 4 -puhelinmallille ja iPad 2 -taulutietokoneelle Japanissa.
Apple puolestaan onnistui
vastikään saamaan Samsungin Galaxy 10.1 -taulutietokoneelle tilapäisen myyntikiellon Australiassa.
Yhtiöt ovat käyneet markkinakilpailun tiimellyksessä
lukuisia patenttikiistoja tänä
vuonna. Velkaongelmien kärjistymistä pitkään
ennustanut Roubini nousi ja
nostettiin näyttävästi julkisuuteen, kun finanssikriisin puhkeaminen osoitti hänen olleen
ennustuksissaan oikeassa.
Roubinin synkkien ennustusten tausta oli nousevien talouksien velkakriisissä 1990luvulla.
Kriisin tutkiminen johti hänet päättelemään, että seuraava kriisimaa on Yhdysvallat.
Vuosikymmenen alkupuolen
ennustukset eivät toteutuneet,
vaan kupla paisui edelleen. Suomessa yrityksellä
on toimipiste kaikilla Nokia-paikkakunnilla eli Salossa, Espoossa,
Tampereella ja Oulussa.
Roubinin mukaan Suomen velkatakuut ovat vahingollisia.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
Tuki tai rahoituksen
Harmageddon
Euroalueen kriisimaiden tukeminen on Roubinin mukaan
perusteltua, vaikka kaikki
vaihtoehdot ovat vaikeita. Viime
perjantaina VR irtisanoi konsernin logistiikkadivisioonan
VR Transpointin ja kansainvälistä kuorma-autoliikennettä hoitavan Transpoint
Internationalin johtajat
Siitä on 20 vuotta, iloitsi
Baseem al-Kurt, jonka poika
sai vuonna 1992 yhteensä kahdeksan elinkautista tuomiota
osallistumisesta hyökkäyksiin,
joissa kuoli israelilaisia.
Nimekkäimpiä vapautettuihin kuuluvat Walid Anjas ja
Nasr Jateima. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. En tunnistanut katuja, hän kertoo.
??Mogadishun asukkaat ovat
eläneet kaaoksessa 20 vuotta.
Heille sotimisesta on tullut aivan normaalia.
Toimittajana työskentelevä
Hashi matkusti Somaliaan ja
Keniaan tehdäkseen tv-ohjelmaa
Yleisradiolle. Hashi muutti Somaliasta
Suomeen yli 20 vuotta sitten, ja
viime kuussa hän vieraili Mogadishussa ensimmäistä kertaa lähtönsä jälkeen.
??Oli vaikea tajuta, että kaupunki, jossa olin kasvanut, oli
tuhottu. lokakuuta 2011
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva/Afp/Marco Longari
Libyan joukot: Bani Walidin kaupunki on vallattu
TRIPOLI. Palestiinalaisten terrori-iskuissa
kuolleiden juutalaisten omaisjärjestö on kuitenkin vastustanut sitä kiivaasti.
??Tuomarien tulisi kertoa uhreille, miksi he sallivat israelilaisten murhaamisen, ja tappajien vapauttamisen. Tiedolle
ei kuitenkaan saatu riippumatonta
vahvistusta.
Illalla oli epäselvää, oliko koko kaupunki joukkojen hallussa vai oliko
vain osa joukoista päässyt etenemään sen keskustaan.
Gaddafin synnyinkaupungissa Sirtessä väliaikaishallituksen tilanne
oli synkempi. Heidän
joukossaan on lapsia ja haavoittuneita. Sen keskustan tunnetuimmat nähtävyydet ovat
goottilainen katedraali Kolumbuksen hautoineen, barrio de
Santa Cruzin vanha juutalaiskortteli ja Real Alcazarin palatsikompleksi.
Nyt nostokurjet uurastavat vain kivenheiton päässä
Yhdysvaltain
Kiina-uho jäi
puolitiehen
178-metriseksi kaavaillun pilvenpiirtäjän kimpussa. Anjas tuomittiin jerusalemilaiseen baariin
tehdystä hyökkäyksestä, jossa
kuoli 11 ihmistä ja Jateima
pommi-iskusta, joka vaati 29
ihmisen hengen.
Viranomaisten mukaan vapautettavista kolmisensataa
Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kiista Kiinan valuutan
aliarvostuksesta on jäähtynyt
asemasodaksi.
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi lakiesityksen rangaistustulleista valuuttojaan
manipuloivia maita kohtaan,
mutta esitys ei ole edennyt
edustajainhuoneen käsittelyyn.
Lakiesitys ehätti kuitenkin
saada aikaan ärhäkän sanasodan maiden välille.
Kiina uhkasi suorasanaisesti kauppasodalla, jos Yhdysvallat alkaa periä lisätulleja
tuontitavaroista.
??Laki loukkaa Maailman
kauppajärjestön sääntöjä,
vahingoittaa kahdenvälistä
taloudellista ja kaupallista
yhteistyötä, eikä kohenna
Yhdysvaltain taloudellisia tai
työttömyysongelmia, sanoi
Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Liu Weimin.
Kiina on nostanut valuuttansa arvoa pikkuhiljaa, mutta
Yhdysvaltojen mukaan se on
edelleen 25?30 prosenttia aliarvostettu dollariin nähden.
Yhdysvalloissa presidentti
Barack Obama ei ole lähtenyt tukemaan lakiesitystä,
vaikka onkin varoittanut Kiinaa valuuttamanipulaatiosta.
Hän on sanonut, ettei hän
aio viedä läpi lakia, jolla on
vain symbolinen arvo, koska
WTO kaataisi sen varsin varmasti.
Kauppajärjestöt ovat vastustaneet lakia, Yhdysvaltain
ammattijärjestöt puoltaneet
sitä.
Kiina ajautumassa
vientiongelmiin
Myös monet amerikkalaiset
analyytikot ovat sitä mieltä,
ettei Kiinan rankaiseminen
lisätulleilla välttämättä lisää
amerikkalaisia työpaikkoja.
Monen amerikkalaisen yhtiön menestys nimittäin riippuu
halvasta kiinalaisesta tuotannosta. Hän olisi halunnut
vierailla lapsuudenkodissaan,
mutta sitä vartija ei sallinut.
??Hän pelkäsi, että asunnossa
on miinoja.
Somaliasta kuuluu edelleen
lähinnä huonoja uutisia. Muuten maa palaa kaaokseen yhä
uudelleen eikä nälänhädältä
vältytä tulevaisuudessakaan.
Tällä hetkellä tilanne uhkaa
Keniassa pakolaisleirillä asuvat somalipojat hakivat juomavettä vesilammikosta. Unesco aikookin
lähettää Sevillaan asiantuntijaryhmän yhdessä rakennussuojelujärjestö Icomosin kanssa selvittämään, vaarantaako
tapaus Sevillan aseman maailmanperintökohteena.
Lopullisen päätöksen asiasta
tekee Unescon maailmanperintökomitea ensi vuonna.
Aiemmin Unescon listalta
on pudotettu vain kaksi kohdetta: Elben jokilaakso Saksan Dresdenissä vuonna 2009
sekä valkobeisa-antilooppien
suojelualue Omanissa 2007.
Dresdenin pudottamiseen johti
siltahanke, Omanin kohtaloksi
koituivat salametsästys ja ympäristötuhot.
Sevillalaisten perustama
Tumbala-järjestö on järjestänyt
säännöllisesti mielenosoituksia
pilvenpiirtäjää vastaan.
Pormestari Juan Ignacio
Zoido on kuitenkin ollut vaiti.
Hänen tiedottajansa mukaan
päätös on viipynyt, koska Zoido
valittiin vasta toukokuussa, eikä ollut ehtinyt aloittaa virassa, kun Unescon vaatimus töiden keskeyttämisestä tuli.
Tiedottajan mukaan johto aikoo tehdä kaikkensa, ettei kaupungin asema maailmanperintökohteena vaarannu.
??Pormestari ei salli, että
Sevilla menettäisi asemansa.
Tämä on erittäin tärkeää kaupungille, hän sanoo.
Meir Indor vaatii.
Ei vaikutusta
rauhanneuvotteluihin
Palestiinalaisalueilla valmisteltiin maanantaina sankarin
vastaanottoa vapautettaville
vangeille.
??Olen niin onnellinen, etten
tiedä mitä tekisin. Libyan väliaikaishallituksen joukot kertoivat maanantaina
vallanneensa Bani Walidin keidaskaupungin, jossa Muammar Gaddafin taistelijat ovat tehneet viikkoja raivokasta vastarintaa. mennessä, voit
saada jo 500 euron talletukselle 2,40 % koron.
Jos avaat tilin verkkopankissa, minimitalletus on
500 euroa. Kiinan vienti kasvaa hitaammin
loppuvuoden ajan, analyytikko
Shi Lei Pingan Securities -yhtiöstä selitti.
nälänhädän
huippu edessä
?Etiopiassa ja Keniassa sateet
ovat helpottaneet kuivuuden aiheuttamaa ruokakriisiä.
?Somaliassa kuivuus sen sijaan
jatkuu ja nälänhädän odotetaan
huononevan vielä neljän kuukauden ajan.
?750?000 somalialaista on yhä
avun tavoittamattomissa.
?Kaikkiaan 13,3 miljoonaa
ihmistä Afrikan sarvessa kärsii
nälästä.
Lähde: Kirkon ulkomaanapu
Israel vaihtaa yli tuhat vankia yhteen sotilaaseen
JERUSALEM | STT?Reuters?AFP
Libyalaisjoukot riemuitsivat vallattuaan Bani
Walidin kaupungin.
STT | PÄIVI SINISALO
STT | ILONA VIHONEN
Suomalaisen Wali Hashin
syntymäkaupunki on raunioina. Kun
muualla Afrikan sarvessa kuivuuden aiheuttama nälänhätä
on jo hiukan hellittänyt, Somaliassa ruokaa on yhä vähemmän tarjolla eikä hätäapu pääse sisällissodan takia perille.
??Somalia on kansainvälisen
politiikan virheiden näyttämö,
eikä konfliktista voi syyttää
vain somaleja. Somaliaan ei
ole etsitty todellista ratkaisua,
vaan on riittänyt, että tilanne
on jotenkin hallinnassa, kritisoi Kirkon ulkomaanavun
toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.
11
on saanut tuomionsa väkivaltarikoksista. Heidän
tulisi katsoa uhreja silmiin
ja selittää, järjestöä johtava
Pilvenpiirtäjä uhkaa Sevillan
maailmanperintöasemaa
SEVILLA | STT?AFP
Sopiiko 41-kerroksinen pilvenpiirtäjä keskelle maailmanperintökohdetta. (STT?Reuters?AFP)
Somalian nälänhätäalueet
voivat muuttua sotatantereeksi
Lehtikuva/Afp/Tony Karumba
?Mogadishun
asukkaille
sotiminen on
normaalia.?
Ei keinotekoisille
ratkaisuille
Pentikäisen mukaan Somaliaan pitää saada poliittinen ratkaisu, joka pohjaa osapuolten
välisiin neuvotteluihin ja jota ei
ole saneltu ulkopuolelta. Huonosti sopii,
arvelee YK:n kulttuurijärjestö
Unesco, joka saattaa pudottaa
espanjalaisen Sevillan kaupungin perintökohteiden listalta,
jos kiistanalainen rakennushanke toteutuu.
Vastaava arvonalennus on aiemmin koettu vain kahdesti.
Sevilla valittiin Unescon arvovaltaiselle listalle vuonna
1987. Israelin
vankiloissa on noin 6?000 palestiinalaista.
Vaihdon toisen osan, jossa
Israel vapauttaa vielä 550 vankia, on määrä toteutua parin
kuukauden sisällä.
Vankienvaihdolla ei uskota
olevan mitään vaikutusta Lähiidän rauhanneuvotteluihin, jotka ovat olleet jäissä yli vuoden.
Lehtikuva/Afp/Cristina Quicler
KORKO-
TARJOUS
MEILLE TAVALLISILLE IHMISILLE:
2,40
%
P.A.
12 KUUKAUDEN TALLETUKSELLE
Kun avaat S-Määräaikaistilin 3.11. Jotta voit avata määräaikaistilin,
sinulla tulee olla tili S-Pankissa.
S-Määräaikaistilin voit avata pankkitunnuksilla
S-Pankin verkkopankissa ja S-Pankin Asiakaspalvelussa, puh. Toimittajien mukaan
huonosti organisoidut joukot eivät
juuri ole päässeet etenemään vaan
ovat paikoin joutuneet jopa perääntymään.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan kaupungissa on edelleen loukussa ainakin 10?000 siviiliä. Samoilla
seuduilla vallitsee myös vaikein nälänhätä.
??On hyvin todennäköistä,
että osa pahimmista nälänhätäalueista muuttuu myös sotatantereeksi lähikuukausina.
Siinäkin tapauksessa avun perille pääsemisestä pitää neuvo-
tella, sanoo Pentikäinen.
Vaikka sotaoperaatio kukistaisikin al-Shabaabin, se ei vielä tarkoita rauhaa Somaliaan.
Eri klaanien väliset jännitteet
voivat syöstä maan uuteen
kaaokseen.
??Somaliassa ei tule koskaan
olemaan niin paljoa kansainvälisiä joukkoja, että tilanteen
rauhoittaminen sotilaallisesti
olisi mahdollista.
Al-Shabaab
hajaannuksessa
Neuvotteluyhteyksien muo-
dostaminen Somalian konfliktin osapuolten välille on hankalaa, sillä al-Shabaabin johto
on vaikeasti tavoitettavissa.
Kapinallispäälliköt tietävät
olevansa hallituksen joukkojen tappolistalla, joten he pelkäävät joutumista ohjusten
maalitauluiksi.
Lisäksi al-Shabaab on parhaillaan muutoksen tilassa ja
sisäisesti epäyhtenäinen.
??Jos yhden osapuolen kanssa neuvotellaan avun perille
pääsemisestä, niin se ei välttämättä enää seuraavassa
kylässä päde, Pentikäinen
sanoo.
Vaikka tilanne on vaikea,
Wali Hashi on Pentikäisen
kanssa yhtä mieltä siitä, että
poliittinen ratkaisu on ainut
tapa päästä eteenpäin.
??Somaliassa on kuitenkin
jonkinlainen hallitus, ja Mogadishu on hieman rauhoittunut, hän sanoo.
Somalialaiset ovat väsyneet
sotimiseen ja haluavat rauhaa.
??Jos tilanne saadaan rauhoittumaan, niin somalit kyllä
rakentavat vauhdilla maan
uudelleen, Hashi sanoo.
Israelissa valmistauduttiin
maanantaina historialliseen
vankienvaihtoon, kun lähes
450 palestiinalaisvankia kuljetettiin Negevin autiomaahan
lähelle Egyptin rajaa. Professori Yao Shujie
University of Nottinghamista
käytti Applen tilannetta esimerkkinä.
??Ilman Kiinaa Apple ei olisi
niin menestyksekäs, eivätkä
sen tuotteet niin edullisia. Maa etsii myös
keinoja lisätä vientiään.
??On selvää, että ulkoinen
kysyntä on putoamassa. Kiina valmistaa tuotteita rikkaille
valtioille, hän selitti uutistoimisto Reutersille.
Asiantuntijat muistuttavat
myös siitä, ettei Kiina ole suojassa kansainvälisiltä talouskriiseiltä.
Sen kauppataseen ylijäämä
on kaventunut viimeisen kahden kuukauden aikana. Cajasol-pankin konttorikolossin on
määrä valmistua ensi vuonna.
Unesco pelkää, että uusi rakennus pilaa kaupungin ilmeen, ja vaati kesällä rakennustöitä keskeytettäviksi mutta turhaan. S-ryhmän toimipaikassa minimitalletus
on 2000 euroa. Miten osaan
syleillä häntä, puhua hänelle. Poikien kotimaata vaivaa yhä nälänhätä, ja avustusten on vaikea päästä perille sisällissodan vuoksi.
kuitenkin luisua toiseen suuntaan, koska Afrikan unionin
joukot, Somalian väliaikaishallitus ja naapurimaat aikovat
jatkaa sotatoimia al-Shabaabjärjestöä vastaan.
Islamistinen al-Shabaab on
Somalian etelä- ja keskiosien
todellinen valtias. 010 76 5800, ma?pe klo 8?20
(0,0828 ?/puhelu + 0,1199 ?/min).
S-Määräaikaistilin voit avata myös Prismoissa,
sekä useimmissa Sokoksissa ja S-marketeissa.
Tarjouksessa ilmoitettu korko on vuotuista korkoa.
Tarjous on voimassa 18.10.?3.11.2011.
Sevillan keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle, mutta rakenteilla oleva pilvenpiirtäjä
saattaa viedä kaupungin arvostetun aseman.
S-PANKKI.FI. Kyseessä
oli ensimmäinen erä vankijoukosta, jonka Israel aikoo tiistaina vaihtaa palestiinalaisten
vuonna 2006 sieppaamaan
panssarisotilaaseen Gilad Shalitiin, 25.
Mikäli vaihtokaupat toteutuvat, kyseessä on ensimmäinen
kerta 26 vuoteen, kun Israel
saa siepatun sotilaansa hengissä takaisin.
Vaihtoa varten Hamas-äärijärjestö ja Israel sopivat monimutkaisesta ohjelmasta, jolla
toisiinsa vainoharhaisen epäluuloisesti suhtautuvat osapuolet voivat varmistua, ettei
kumpaakaan petetä vaihtokaupassa. Kiinan
tuonti ja vienti ovat supistuneet.
Maa onkin vakuuttanut, ettei
se muuta valuuttansa arvoa lähiaikoina.
Kiinan pääministerin Wen
Jiabaon mukaan vakaa valuutan arvo auttaa pitämään viennin vakaana. Osa nyt vapaaksi
pääsevistä on ollut vankilassa
koko aikuisikänsä. Palestiinalaisia vapautetaan ryhmissä sitä mukaa
kun Shalitin vapautus etenee.
Mielipidemittausten mukaan
kaksi kolmannesta israelilaisista kannattaa vaihtoa
syyskuuta.
Ohjaus: Pirkko Saisio.
Hanna Brotherus ja työryhmä: Paperiankkuri.
Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin pienellä
näyttämöllä 12. Lintukoto hätkähtää joka kerta,
kun jotakin tapahtuu. Hannes Suominen
esittää väkivaltaan päätyvää nuortamiestä kaupunginteatterissa.
Arto Aulavuo
Pirkko Saisio ja Jussi Tuurna: Homo! Kantaesitys
Kansallisteatterin suurella
näyttämöllä 21. Tällä kerralla
pääosiin on valittu Esko Salminen ja Eero Aho, joiden
työt ovat nytkin koko esityksen
kivijalka.
Hannu-Pekka Björkman
ja Janne Reinikainen kahdessa muussa osassa täydentävät esityksen. Hovioikeus katsoi, että
yrityssaneerauslain mukaan
säätiö ei voi olla velkasaneerauksen kohteena.
??Säätiölle korkeimman oikeuden päätös voi olla lopullinen
niitti, sanoo säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Pirjo
Palosaari-Penttilä.
Palosaari-Penttilän mukaan
kansanmusiikki-instituutin
toiminta siirtyy nyt Kaustisen
kunnan johdettavaksi.
??Jatkossa kannatusyhdistys
alkaa vastata instituutista. Homo!
on näytelmä homoudesta eli
samaa sukupuolta olevien ihmisten toisiaan kohtaan tuntemasta rakkaudesta ja vetovoimasta. lokakuuta 2011
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Flamenco ja rock kohtaava Westersissä
Westersin puutarhalla soivat tulevana
lauantaina flamencon ja rockin sävelet.
Kemiön Kiilan kylässä konsertoi Hermanni
Yli-Tepsan ja Matias Kaupin muodostama duo, joka soittaa pelimannivaikutteista
flamencorockia balkanilaisin vivahtein.
Yli-Tepsan ja Kaupin instrumentit ovat
viulu ja flamencokitara. Ensi-ilta Kansallisteatterin pienellä
näyttämöllä 15. Entistä johtoa
epäillään muun muassa törkeästä petoksesta ja törkeästä
kirjanpitorikoksesta. Ongelmathan
ne on ruotsalaisillakin. Elina Hietala on
tyttö, joka voisi ehkä katkaista
kierteen.
Lievästä epätasaisuudesta
huolimatta teos on tärkeä ja
pakahduttava.
Kaustisen
kansanmusiikkisäätiö
haki selvitystilaan
Korkein oikeus epäsi
pääsyn velkasaneeraukseen.
STT | MIKKO NIILES
Ei oo
eikä tuu
Samuel Beckettin absurdi
klassikko Godota odottamassa,
jota on yleensä esitetty nimellä
Huomenna hän tulee, on omalla tavallaan kantaaottava ja
aina ajankohtainen.
Siitä onkin tullut perusesitys,
jonka pariin ohjaajat haluavat
palata ja jonka rooleissa näyttelijät loistaa. Hänet Veijon perhe on
ottanut paitsi auttamaan kotitöissä myös oman avustustyönsä henkilökohtaiseksi kohteeksi.
Monien vaiheiden jälkeen finaalissa lavalle marssitetaan
historian merkkihenkilöitä,
esimerkiksi Hitler ja Stalin,
joilla on ollut rooli myös homouden historiassa. Valtuusto kuitenkin päätti, että
avustusta ei myönnetä.
Säätiön toiminnasta vuosina
2003?2008 aloitettiin kesällä
rikostutkinta. (STT)
Hannes Suominen on pääosassa Kansallisteatterin Meidän poika -näytelmässä. Hellevipoliitikkovaimoa näyttelee Rea
Mauranen ja tytärtä Anna
Paavilainen. Koska aihe on yhä
monille kipeä ja oli meilläkin
pitkään jopa kriminalisoitu,
sen käsittely farssin keinoin,
höystettynä ripauksella anarkistista otetta tuntuu oikealta
ratkaisulta.
Juha Mujeen esittämä Veijo Teräs on naimisissa ja lähes
aikuisen tyttären isä. Nykyistä
johtoa ei epäillä.
Poliisi selvittää, mikä oli säätiön hallituksen vastuu siinä,
että säätiö on ajautunut niin
pahoihin talousvaikeuksiin.
Lain mukaan säätiöiden pitää
lopettaa toimintansa, kun niillä ei enää ole maksukykyä.. Sitä en vielä tiedä, kuinka pian
kannatusyhdistys ottaa vastuun.
Palosaari-Penttilä ei halunnut ottaa kantaa siihen, kuinka paljon velkojilla on saatavia
kansanmusiikkisäätiöltä.
Vaikeuksista huolimatta
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä.
Tapahtumasta vastaa jo viime
kesänä ohjelman järjestänyt
Pro Kaustinen -yhdistys.
Poliisi tutkii
entistä johtoa
Säätiön asiamies Kimmo Pajukangas ei hänkään lähtenyt
erittelemään maksettavia.
??Onhan siellä osto- ja verovelkoja, lainaa ja eläkemaksuja.
Korkeimman oikeuden päätöstä odotelleella säätiöllä oli
vielä syyskuussa toinenkin oljenkorsi. Rauno Ahonen näyttelee poliisia, jonka kertomana tarina esitetään.
naineet (When We Are Married)
esitettiin meillä viimeksi Työviksessä Tampereella 1984.
Vuonna 1938 kirjoitettu näytelmä tunnetaan myös nimillä
Hopeahäät, Olemmeko sittenkin.... Se on toinen osa esimerkiksi laitoksissa ja oppilaitoksissa vierailevan Kiertueteatterin Vastaanotto-projektia.
Hanna Brotheruksen koreografioiden pohjalta lopullisen muotonsa saanut työ on
tärkeä sekä maahanmuuttajille että valtaväestölle. ja Kunnolla naimisissa.
PELIAIKAA KE KLO 19 ASTI MYYNTIPISTEISSÄ JA VEIKKAUS.FI/VIKINGLOTTO
Kyseessä onkin vanhahtava
brittidraama, eikä sitä ole
meillä viime vuosina ammattiteattereissa nähty.
Englannissa teos koki uuden
tulemisen pari vuotta sitten,
mikä lienee innoittanut otta-
maan sen ohjelmistoon meilläkin. Helsingissä tehdään
varmaa työtä ja pääosissa nähdään tuttuja tähtinäyttelijöitä
Risto Kaskilahden ja Leena
Uotilan johdolla.
Uusia tulokkaita ovat Petrus
Kähkönen ja Lotta Vaattovaara.
Uutta ja kantaaottavaa etsivälle tätä ei juuri voi suositella,
mutta hyväntuulisen, joskin
perinteisen komedian ystäviä
esitys viehättänee.
Kaustisen kansanmusiikkisäätiö jätti maanantaina Patentti- ja rekisterihallitukseen
pyynnön selvitystilaan pääsemiseksi. Ohjaus: Mikko Kivinen.
Pirkko Saision musiikkifarssi Homo! kuuluu alkusyksyn positiivisiin yllätyksiin.
Vaikka Saisio on provokatiivinen, kuten aina, ja vaikka
kirjailija itse ohjaa tekstiään,
mikä venyttää teoksen aika
pitkäksi, on useimpia muita
Saision töitä vaivannut raskassoutuisuus tällä kerralla
poissa. syyskuuta.
Ohjaus: Pasi Lampela.
Samuel Beckett: Godota
odottaessa. Kaustisen kunnanvaltuusto käsitteli tuolloin 300?000
euron avustusta säätiölle. Kun ohjaaja
on Pukijankin luotsi Arto af
Hällström, tuloksena on alkuteokselle uskollinen, upeaan näyttelijäntyöhön luottava
huipputyö.
Kansallisessa teos nähtiin
viimeksi 1999, jolloin sen ohjasi Esa Leskinen ja pääosia
esittivät Heikki Nousiainen
ja Esa-Matti Pölhö.
Naimisissa
vai ei
J.?B.?Priestleyn draama Vasta-
Suomessa nähdä Ruotsi?Suomi-maaotteluna. Kantaesitys Helsingin
kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 1. Hän on ainoa lapsi
ja erilainen nuori, pysyttelee
omissa oloissaan ja on tyypillinen uhri kiusaajille.
Merja Larivaaran näyttelemälle yksinhuoltajaäidille Ville
on ollut kaikki kaikessa ja vasta
äskettäin äiti on uskaltanut etsiä myös itselleen uutta seuraa.
Tarinan kertoo Rauno Ahosen näyttelemä poliisi. Markus Riuttu tulkitsee ällöttävää, mutta todentuntuista
kiusaajaa. Siitä, miten heitä on
kohdeltu niin kotimaissaan,
muutto- tai pakomatkansa aikana kuin kohdemaissakin.
Koskettava esitys liikuttaa ja
herättää runsaasti ajatuksia
ja kysymyksiä. Konsertti on ni-
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
meltään Musta Maija Mehiläinen.
Flamencokitaristi ja viulupelimanni ovat
soittaneet yhdessä jo yli kymmenen vuoden ajan eri kokoonpanoissa. Hellevin omatuntoa personoi Kristiina Halttu.
Veijon perheen lisäksi talouteen kuuluu komea mutta köyhä
nuori Moritz, jota esittää teatteriopiskelija Johannes Holopainen. Antiikin
draamoista tutussa kuorossa
nähdään muiden rooliensa
ohella joukko tunnettuja miesnäyttelijöitä.
Tuskasta
tanssidraama
Paperiankkuri on tehty yhteistyössä maahanmuuttolupaa
pakolaiskeskuksissa odottavien tai odottaneiden ihmisten
Charlotte Estman-Wennström
kanssa. syyskuuta. Ensi-ilta Helsingin
kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 29. Kyllä
ruotsalaisillakin ongelmia riittää, niiltä on ammuttu pääministerikin, Mäenpää mietiskeli
elokuvan ensi-illan aikoihin.
Sovinto on valittu myös Ruotsin Oscar-ehdokkaaksi.
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon arvo on 47?000
euroa.
Suomen ehdokas palkinnon
saajaksi oli Zaida Bergrothin
elokuva Hyvä poika. Pyyntö tehtiin, koska
korkein oikeus epäsi varhaisemmin samana päivänä säätiöltä mahdollisuuden velkasaneeraukseen.
Korkein oikeus piti voimassa
hovioikeuden aiemman ratkaisun. Se on varmasti
tarkoituskin.
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon sai ruotsalainen Sovinto,
jossa näyttelevät suomalaiset Ville Virtanen ja Outi Mäenpää.
Ruotsin Sovinto
nappasi Pohjolan
elokuvapalkinnon
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon voitti Ruotsin
ehdokas Sovinto. syyskuuta.
Ohjaus: Arto af Hällström.
J.?B.?Priestley: Vastanaineet. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Tyylilaji on
vaihdellut rockista ja chansonista erilaisiin
mustalaisrytmeihin.
Konsertti Westersissä alkaa kello 19.
(SSS)
Lehtikuva/Jussi Nukari
TEATTERI
Kantaaottavaa ja viihdettä Helsingistä
Pirkko Saision anarkistinen musiikkifarssi hurmaa. Se kertoo
aivan tavan ihmisten muuton
syistä. Pidän uutuutta Saision
tähän asti parhaana teatteriesityksenä.
Esityksen musiikin on säveltänyt Jussi Tuurna. Se sisältää muistumia
Myyrmannin ostarin räjähdykseen ja eri kouluampumistapauksiin.
Salosta kotoisin olevan Hannes Suomisen satuttavasti
esittämä Ville joutuu usein
kiusatuksi. lokakuuta.
Ohjaus: Hanna Brotherus.
Pasi Lampela: Meidän poika. Pernilla Augustin ohjaamassa elokuvassa
nähdään keskeisissä rooleissa
muun muassa Outi Mäenpää
ja Ville Virtanen.
Elokuva perustuu Susanna
Alakosken romaaniin Sikalat.
Synkkä tarina kertoo muutaman vuosikymmenen takaisessa Ruotsissa asuvista suomalaisista.
Outi Mäenpää pohdiskeli
elokuvaa STT:n haastattelussa
maaliskuussa.
??Toivottavasti elokuvaa ei
Kujanjuoksu
päättyy
Meidän poika on kertomus surmatöihin päätyvän pojan kohtalosta
Maajoukkue on mulle todella tärkeä. Okei. EM-jatkokarsinnassa Ranska oli parempi ja eteni muutama viikko
sitten päättyneeseen lopputurnaukseen.
Jos kerran Suomella on
olemassa naisten maajoukkue, niin kuka on maajoukkueen päävalmentaja?
. Vilpas?
Korihait-ottelun alkuperäinen
alkamisaika oli 17, mutta
UrhoTV:n televisionti myöhäisti ottelua.
Liigaa LP Viesti pelaa jo perjantaina, jolloin SSS:n kestotilaajat pääsevät ilmaiseksi
Salohallissa kello 18 käynnistyvään ottelun LiigaEuraa
vastaan. lokakuuta 2011
Urheilu
. Se olikin vähän
ikävämpi uutinen...
Häkkinen kehuu norjalaisen
Aleksandersenin työtä viime
vuoden EM-karsinnassa.
. puhumattakaan äideistä.
Yksi selkeä syy tilanteeseen
on se, että liitto on laiminlyönyt naisten maajoukkuetoimintaa jo vuosien ajan. Sen jälkeen
. Oriveden Ponnistus pelaa samaan aikaan Challenge
Cupia kroatialaista Zok Rijekaa vastaan.
SSS | JUHA TUUNA
Onko naisilla maajoukkuetta?
Supersunnuntai!
LP Viestillä, Vilppaalla
?On, mutta se on käymistilassa?, kertoo Lentopalloliiton toimitusjohtaja. Eli sanotaan pro-
Martina Konecna
sopimuksensa jatkuisi ensi kevääseen.
Liiton toimitusjohtaja kertoi, ettei Tore Aleksandersenilla ole sopimusta tällä hetkellä, mutta hänen kanssa
neuvotellaan jatkosta.
. Sama
pätee myös miesten liigassa,
Iiskola-Kesonen muistuttaa.
Toisaalta kynnys nostaa nuori
tyttö mukaan edustusjoukkueeseen on laskenut. Tämä
on iso ongelma... Toiset osaottelut pelataan ensi viikolla. Tärkeänä asiana tulevaisuuden kannalta pidän sitä,
että tyttöjen ja poikien valmennuskeskukset yhdistetään
Kuortaneelle, jossa ovat olosuhteet kunnossa. Vahvasti salolaisessa joukkueessa pelasivat muun muassa Laura Pihlajamäki (vas.), Riikka Arminen, Hillaelina Hämäläinen ja Sini Häkkinen.
perusta on huonossa kunnossa.
Ensi keväänä
EM-karsintaan
No niin, keskustelu palasi nopeasti suomalaisen lentopallon
suurimpaan ongelmaan. tai jostain kohtaa paluumatkaa . Tytöt harrastavat lajia poikia enemmän. Se on vain käymisvaiheessa, koska tänä vuonna
ei ollut arvokisakarsintoja tai
muuta kansainvälistä toimintaa.
Suomen naisten lentopallomaajoukkue pelasi edellisen
ottelunsa viime vuoden syyskuussa Salohallissa. vuonna 2011.
Laji on tietysti lentopallo,
mutta lentopalloliiton toimitusjohtaja Hanna Iiskola-Kesonen haluaa tarkentaa kysymyksen vihjettä.
. Saamme
näin Kuortaneesta selkeän
keskuksen nuorten ja aikuisten maajoukkuetoiminnalle ja
synergiat kahdesta sukupuolesta yhteen. Shumovin vieraaksi
Suomalaisseurat aloittavat tällä viikolla
urakkansa lentopallon eurocupeissa.
Ensimmäisenä tulessa ovat miesten
CEV-cupiin osallistuvat Tampereen
Isku-Volley ja Team Lakkapää Rovaniemeltä. Nuorten pelaajien esiinmarssia aikuisten areenoille
piti parhaiten yllä yleispelaaja
Tuukka Toivonen.
Valmentaja Tapio Alapurasen ruutuvihossa plussalle
pääsivät myös Juuso Järvinen ja Mikko Venhomaa.. Onhan meillä naisten maajoukkue. Palaamme Pihtiputaan cupottelusta noin neljän aikaan
aamuyöllä Saloon. Siis haaste.
. Yritämme saada asian ratkaistua tämän vuoden puolella.
Liigassa on enemmän
teinejä kuin äitejä
Iiskola-Kesonen haluaa alleviivata liiton toimia ja selkeää halua korjata lentopalloa vaivaava ongelma... No tällä hetkellä on, mutta
uusi kausi alkaa ensi keväänä.
Käymme parasta aikaa neuvotteluja jatkosta.
Hänelle ei kuitenkaan
makseta palkkaa jos ei kerran ole toimintaa eikä sopimusta?
. Meillä on rajallinen budjetti. Eihän maajoukkueella voi
olla toimintaa tällä hetkellä, kun pelaajat ovat seurajoukkueissa.
Naisten olympiakarsinnat
ovat kuitenkin käynnissä.
Eikö tämä olisi ollut hyvä
paikka saada kokemusta
nuorille maajoukkuepelaajille?
. Toistetaan vielä liiton toimitusjohtajan suulla:
. käynnistää LP Viesti kello 14 lentopallon naisten Suomen Cupin
1. Samalla kokeneimmilta pelaajilta on
viety viimeinenkin motivaation
lähde.
LP Viestin Sini Häkkinen kaipaa maajoukkuetta
LP Viestistä löytyy kaksi maajoukkueen avausseitsikon pelaajaa, joilla kansainvälinen
ura on vielä mahdollinen: Libero Hillaelina Hämäläinen ja
yleispelaaja Sini Häkkinen.
Koska maajoukkuetoiminta
on jäissä, kaksikon ainoa tapa
saada itseään esille on seurajoukkueen europelit. Meidän
ei kannata väkisin ylläpitää
maajoukkuetoimintaa, koska
Palloilun onnistunut ?superlauantai. Tai siis haaste.
Iiskola-Kesonen perustelee
naisten maajoukkueen alasajon rajallisilla taloudellisilla
resursseilla. Järjestetään joo. Tuntuu että mitä paremmin
miehillä menee, niin sitä huonommin menee naisilla. Sanomattakin on
selvää, että Skender johtaa
pistepörssiä, pistekeskiarvotilastoa ja tehotilastoa.
Tosin tilastot eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä LP
Viesti on pelannut vain kaksi
ottelua ja kuusi erää, kun HPK
on pelannut neljä ottelua ja 14
erää. Ikinä se ei ole ollut kriteereistä kiinni. En edelleenkään ymmärrä miksi maajoukkuetoimintaa ei ole ollut vuonna 2011.
. Viiden erän pelit
eivät selvästikään sovi Halikon
Hakoniskojen lähes keski-ikäiselle ryhmälle. Kaikkien tiedossahan
on, ettei naisten maajoukkueella ole kauheen suurta budjettia.
Paljonko se harmittaa, että liitto panostaa samalla
miesten maajoukkueeseen
huikeita summia?
. Ei ole tällä hetkellä koska
maajoukkuekausi on ohi. Kaksi ja puoli erää pelasimme varmasti parasta peliämme ikinä. Naisten puolella on
järkevämpää kohdistaa resurssit perusteiden rakentamiseen
kuin yhden (maa)joukkueen
leiritykseen ja matkustamiseen, toimitusjohtaja kertoo.
Suomen naisista pystyy
kuitenkin kasaamaan hyvää eurooppalaista tasoa
olevan aloitusseitsikon ja
penkille jää lupaavia nuoria sparraajia. saa jatkoa ensi sunnuntaina, jolloin LP Viestin,
Kiekkohaiden ja Vilppaan kotiottelut osuvat samaan päivään.
?Supersunnuntain. Martinan pitäisi ehtiä
kello 7.30 Helsinki-Vantaalta
lähtevään koneeseen, kertoo
Lemminkäinen.
HPK:n Marina Skender
dominoi liigatilastoja
Hillaelina Hämäläinen (libero)
VAIHTOPENKKI: Noora Lainesalo (passari)
LP Viesti on rakentanut Suomen Cupin aikataulun niin,
että joukkueen slovakialaisvahvistus Martina Konecna
ehtii myös Pihtiputaan ratkaisuotteluun.
Sen jälkeen Konecna saattaa
pahimmassa tapauksessa joutui sivuun joukkueen kolmesta
seuraavasta liigapelistä, joista
tärkein olisi 6. Silti
miesten maajoukkue kuuluu
Euroopan huipulle, mutta naisilla ei ole edes omaa maajoukkuetta . Sitä paitsi järjestetäänhän harjoitusotteluita.
. Pidemmälle
ehdittiin Universiadien kanssa.
. päivä Suomi hävisi Salohallissa EM-jatkokarsinnan toisen osaottelun Ranskalle. Kauden kolmesta pelistä kaksi on päättynyt
tappioon viiden erän jälkeen
ja viimeisimmän ?ei voittoa?
arvan ojensi halikkolaisille Auran Vannas.
Toisaalta tappio tarjoili yleisölle niin hyvää lentopalloa
kuin 2-sarjassa on mahdollista
nähdä.
. Kaiken
lisäksi Häkkinen oli koko viime
kauden loukkaantuneena, joten
unelma ammattilaisuudesta sai
kovan kolauksen.
. Slovakian liitto haluaa hänet
Venäjällä pelattavaan olympiakarsintaan, mistä komennuksesta Martina itse ei ole kovin
innoissaan, valaisee tilannetta
LP Viestin urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen.
. Formula
ykkösistä tutun Monzan joukkueessa
pelaa maajoukkueen pitkäaikainen keskitorjuja Konstantin ?Kosti. Kuten jo sanoin, meillä on
tietty määrä rahaa ja aikaa käytettävissä. Sopimus oli syyskuun loppuun asti.
Tore on ollut kesällä Suomessa useita kertoja ja ollut tekemisissä valmentajien kanssa.
Hänen panoksensa on käytetty
tänä vuonna valmennuksen kehittämiseen.
Eli Aleksandersenilla ei
ole sopimusta, mutta hän
on silti päävalmentaja?
. Naisten liigaa on pelannut tällä kaudella
jo kaksi 14-vuotiasta tyttöä ja
ylipäätään kotimaisten liigapelaajien keski-ikä on laskenut
dramaattisesti.
Kolmekymppisiä suomalaisnaisia ei liigaparketilla juuri
hillu . Päivän päättää Vilpas
Vikings, jonka vastustaja kello
18.30 käynnistyvässä Korisliigan kamppailussa on Uudenkaupungin Korihait. Tämä on
vain meidän valintamme.
Aikooko naisten maajoukkue osallistua vuoden 2013
EM-kisojen karsintaan ensi
keväänä?
. Ei Ranska-otteluiden jälkeen olisi ollut huono lähtökohta jatkaa toimintaa. Shumov
(kuvassa).
Miesten Challenge Cup alkaa oululaisen Ettan ja Pielaveden Sammon osalta
13
vasta joulukuussa.
Naisissa LP Viesti kohtaa CEV-cupin
avauskierroksella kroatialaisen Zok Vukovarin 1. marraskuuta
pelattava LP Viesti?HPK.
. Samaan aikaan
miesten maajoukkue leireilee
Kuortaneella viikkotolkulla ja
kiertää maailmanliigaa neljällä eri mantereella, vaikka poikajunioreita ei tule lajin pariin
takavuosien tapaan.
. Lisenssipelaajia
on yli 13 000. Aijaa. Hannu Brusila, Olli Mäntylä,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Lakkapää matkustaa Monzaan ?Kosti. Lopussa alkoi väsy
painaa ja virheitä lipsahdella,
niputti Loimaalta Halikkoon
palannut Toni Tuominen.
Kotijoukkueen alun hurmostilaa pitivät yllä palloa pelkäämätön libero Niko Harkko ja
laidasta terävästi hyökännyt
Sami Kumpulainen.
Tiukasta tappiosta huolimatta ei halikkolaisten leuka ole
painumassa rintaan, päinvastoin.
. Olen
esimerkiksi ymmärtänyt, ettei Lehtosen Riikka ole ollut
maajoukkueen mukana, koska
toimintaan ei ole panostettu, eikä parasta joukkuetta ole saatu kasaan. Sorv
Elektro Volleyssa juttelin Toren
kanssa ja käsitin, että hänen
LENTOPALLOCUPIN
PUOLIVÄLIERÄPARIT
Naiset:
l?
LP Kangasala?OrPo
l?
HPK?LiigaEura
l?
PaKa?Pieksämäki
l?
LP Viesti?Pislaploki
senteissa fifty-fifty.
Jos Konecna pakotetaan maajoukkueen matkaan, hän elää
parin viikon kuluttua hektistä
aikaa.
. Meillä on potentiaalisia
pelaajia, mutta ei riittävästi.
Eihän yhdellä seitsikolla paranneta suomalaista naislentopalloa.
Olisihan maajoukkueen
mukana myös lupaavia tyttöjä nuorten maajoukkueista. Vuosi sitten vastaava
lippukampanja veti Pislaplokipeliin hurjan yleisömäärän,
1 312 katsojaa.
Jaossa otteluun on ollut eilisaamusta lähtien 700 kahden
lipun pakettia.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Lentopalloliiton toimitusjohtaja
Hanna Iiskola-Kesonen.
Mitä tekee
Konecna?
Tästä ottelusta alkoi naisten lentopallomaajoukkueen ainakin ensi keväälle jatkunut tauko. Näin maajoukkuetoiminta on systemaattisempaa.
SSS:N VALITSEMA NAISTEN MAAJOUKKUE
Riikka Lehtonen (hakkuri)
Kaisa Jokinen (keskipelaaja)
Saara Esko (yleispelaaja)
Laura Pihlajamäki (keskipelaaja)
Sini Häkkinen (yleispelaaja)
Riikka Arminen (passari)
SSS/H
SSS/HL
Pauliina Vilponen (yleispelaaja)
Anni Mäkinen (hakkuri)
Eeva Puukka (keskipelaaja)
Saana Koljonen (libero)
Maajoukkuettakin tärkeämpi
kehityspaikka tyttöpelaajalle
on kotimainen Mestaruusliiga.
Tällä hetkellä tilanne on erittäin kaksijakoinen.
Toisaalta liiga pyörii täysin
ulkomaalaispelaajien varassa,
kun kotimaisia huippuja riittää vain kolmeen joukkueeseen
ja loput aikuispelaajat ovat
joko lopettaneet tai tipottain
muissa joukkueissa.
. Ilman muuta. Aina kun olen saanut
kutsun, on ollut hienoa päästä
edustamaan Suomea. Tasaiset pelit tekevät hommasta mielenkiintoisen, jatkoi
Tuominen.
Kauden avauksessa halikkolaisille antautunut Perniön
Sisu nappasi avausvoittonsa
VG-62:n suosiollisella avustuksella. Mikä joukkuelaji?
Suomessa lajilla on 110 000
harrastajaa, joista seuroissa
pelaa 47 000. joulukuuta Salohallissa ja 8.
joulukuuta Vukovarissa. Ehkä siinä sitten
kierrellään sitä taloudellista
puolta. puolivälieräottelulla Pislaplokia vastaan. Viime vuoden syyskuun 11. Tilanne on tällä hetkellä
täysin auki. Kuluneen vuoden olemme käyttäneet tulevaisuuden suunnitteluun ja uuden
perustan luomiseen. Meidän pitää tehdä valin-
toja. Isku kohtaa huomenna Pyynikillä belgialaisen Knack Roeselaren ja
Lakkapää kohtaa ylihuomenna italialai-
sen Monzan vieraskentällä. Joukkue on
ilmoitettu.
Ja päävalmentajana on
ilmeisesti Tore Aleksandersen?
. Puhetta
oli jopa Euroopan liigaan osallistumisesta, mutta talous ja
epävarmuus kokoonpanosta vesittivät projektin. Esimer-
kiksi ulkomaalaiskiintiö nostettiin määräajaksi kolmeen
pelaajaan, koska haluamme
parantaa samaan aikaan systeemiä kaikkinensa. Riikka on puhunu
siitä, miten paljon hän haluaisi
edustaa maataan.
Mitä maajoukkueen runkopelaaja ylipäätään tietää
maajoukkueen tilanteesta?
. ja Kiekkohailla kotipelit.
SSS-arkisto/Minna Määttänen
SSS | Juha Tuuna
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | hannu brusila
juha.tuuna@sss.fi
hannu.brusila@sss.fi
LENTOPALLO. Tyttöjä on lajin parissa
enemmän kuin poikia, mutta
tytöistä ei kehity riittävästi
huippu-urheilijoita kotimaan
liigaan, saatikka kilpailukykyiseen maajoukkueeseen. (SSS)
Hakoniskat väsyy
pitkissä peleissä
Perniön Sisulle
avauspisteet
TOMI PAJU
LENTOPALLO. Tänä vuonna ei ollut mitään
kansainvälistä toimintaa.
Entä ne olympiakarsinnat?
. Liiton sivuilla tiedotettiin
keväällä, että naiset osallistuisivat elokuussa Universiadeihin ja Tore Aleksandersen
olisi valmentajana. Tiedän pelaajia,
joiden kesä oli suunniteltu sen
mukaan, että olisi ensin leiritys
ja sitten universiadit Kiinassa.
Liiton toimitusjohtajan
mukaan kriteerit täyttävää
joukkuetta ei saatu kasaan.
. Siihen se
valitettavasti tyssähti.
Hämeenlinnan Pallokerhon
yleispelaaja Marina Skender
on aloittanut naisten lentopallon Mestaruusliigan käsittämättömällä hyökkäysteholla.
Kroatialainen Skender on
tehnyt neljässä ottelussa yhteensä 95 pistettä teholukemalla +75. Naisten liigasta tämä koko
prosessi on lähtenyt. Kuusamon Pallo-Karhut
on tahkonnut jo kuusi ottelua
23 erää, eli lähes neljä kertaa
LP Viestiä enemmän.
Siltikään PaKan naiset eivät
pysty haastamaan Skenderin
tilastoylivoimaa. Kyllä sinne ollaan joukkue saatu lähetettyä,
vaikka kaikki eivät olisikaan
opiskelijoita. Homma
kuivui jostain syystä kasaan,
Häkkinen harmittelee.
Koska Universiadien peruuntumisesta kerrottiin?
. Tore Aleksandersen.
Hänellä on voimassa oleva
sopimus?
. Enpä juuri mitään. Ei ole mitään varmuutta,
koska sopimusta ei ole olemassa.
Koska maajoukkueella on
päävalmentaja?
. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Viime
vuoden maaottelut leirityksineen olivat niin hienoja tapahtumia, että muisti taas minkä
takia tätä lentopalloa pelaa,
Häkkinen muistelee.
Viime syyskuun Ranska-otteluiden jälkeen pelaajille kerrottiin, ettei maajoukkueella ole
toimintaa seurajoukkuekauden
2010?2011 aikana. Sehän siinä olikin, ettei siitä ilmoitettu. Kaikki lähtee siitä, että jatkossa
meillä on selvästi kovempia
kotimaisia naispelaajia. Toinen ja
ratkaiseva osaottelu pelataan
Pihtiputaalla keskiviikkona 2.
marraskuuta.
Kiekkohaiden kotiottelu
Suomi-sarjassa vaasalaista
Red Ducksia vastaan alkaa
puolestaan jäähallissa kello
16.30
Helpompaa
olisi ollut olla kentällä mukana
taistelemassa, vakuutti Hammar, joka nousi heti ensimmäisellä kaudellaan Tepsin liigajoukkueen avainpelaajiin.
?Johtaa puolustusta
peliesimerkillään?
Hammar oli käytännössä joka kerta terveenä ollessaan
Tepsin avauskokoonpanossa.
Alkukesän loukkaantumisesta
huolimatta pelejä naisten liigassa kertyi debyyttikaudella
18 kappaletta.
. Kataja?Loimu 1, HaHa?Loimu 3, su
23.10. Tiedotteessa
toivottiin, että urheilijasopimuksen provisiopykälästä
voidaan luopua. Ilmaistarjontana näytämme MTV3-kanavalla kaikki Suomen ottelut, välierät ja finaalin,
MTV Median toimitusjohtaja
Pekka Karhuvaara kertoi
maanantaina Helsingissä.
Tarjonta kattaa maajoukkueen muutkin ottelut marraskuisesta EM-sarjan kotiturnauksesta lähtien. (STT). Provisiopykälän poistoon Maastohiihdon hallitus ei suostu.
Maastohiihto ry:n puheenjohtaja Reijo Alakoski toivoo,
että urheilijasopimusten allekirjoituksia alkaa syntyä mahdollisimman pikaisesti. Wheldonin auto osui edellä menneen auton takarenkaaseen, lähti lentoon,
syttyi palamaan ja murskautui suoja-aitaan. (STT)
Rönkkö 3.
Naisten am-sarja, lohko 4:
SauvUrh?TTV
3?2
PaimYr2?TuUL
3?2
TTV?PeU
2?3
TuUL?SauvUrh
2?3
AurVan?PaimYr2
3?0
LENTOPALLO
Naisten Mestaruusliiga:
Eura?OrPo
(25?20, 25?10, 18?25, 25?21)
OrPo
5 3 1 0 1
HPK
4 3 0 1 0
Eura
4 2 0 1 1
LP Viesti 2 2 0 0 0
Kangasala 3 2 0 0 1
Viljandi 4 2 0 0 2
Pislaploki 4 1 1 0 2
P-mäki 2 0 1 0 1
Tallinna 4 0 0 2 2
Kuusamo 6 0 1 0 5
Seuraava ottelu: pe 21.10.
Eura.
3?1
13?7 11
11?3 10
8?7 7
6?0 6
6?5 6
6?7 6
7?8 5
4?5 2
4?12 2
6?17 2
LP Viesti ?
Suomalaisten tuloksia Euroopan kentiltä:
Saksa, naiset: Potsdam?Sinsheim
3?1 (25?17, 25?21, 23?25, 25?20) (S:
Taru Alho 4).
Miesten 2-sarja, lohko 5:
HaHa?Vannas 2?3
VG-62?PeSisu 1?3
Vannas 3 3 0
9?3
6
HaHa
3 1 2
7?6
2
TuTo
2 1 1
4?5
2
PeSisu
2 1 1
3?4
2
VG-62
2 0 2
1?6
0
Seuraavat ottelut: ti 18.10. IFK Mariehamn - FF Jaro 5-2
3. SalPan helmi Tepsille, kiteytti Hammarin merkityksen
joukkueelleen TPS:n päävalmentajaksi loppukaudella siirtynyt Sami Haltia.
. Tällaista
ei ole Suomessa vielä testattu
lainkaan.
Tällä kertaa kaksi
ulko-ottelua
Stadionilla pelataan viimevuotiseen tapaan SM-liigan ottelu
HIFK:n ja Jokereiden välillä.
Se otellaan 4. Korisliigaa yhdessä Joensuun Katajan kanssa
johtanut Kauhajoen Karhu jäi
aseettomaksi maanantaina
Tampereella, jossa Pyrintö päihitti Karhun selvästi 89?67.
Peli eteni Pyrinnön komennossa. Syyskuun lopulla hän oli
19-vuotiaiden maajoukkueen
topparina viemässä Suomea
EM-kisojen jatkokarsintoihin.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Mr. Kiekkohait.
JALKAPALLO
Veikkausliiga:
MyPa?KuPS 1?0 (1?0)
11. Jarkko Nieminen
aloittaa ATP-turnauksen
Tukholmassa kohtaamalla
tänään romanialaisen Marius Copilin. SalPa: Vilma
Heinonen 1+0, Janika Hiltunen 0+2,
Henna Robertsson 1+2, Iina Tapio
1+0, Emilia Lempa 1+0, Eleonora
Kujanpää 0+1.
Seuraavat ottelut: la 22.10. Kiekkohait: Santtu Nieminen 3+0, Justus
Lindsten 2+2, Ronja Seppänen 2+2,
Jere Nikkanen 2+1, Elmeri Elo 1+2,
Miika Lehtonen 1+2, Teemu Kakko
1+1, Jesperi Kosonen 0+3, Markus
Muhonen 0+1, Teemu Tiainen 0+1,
Valtteri Viljamaa 0+1. turnaus
1. Toni Lehtinen
(Konsta Rasimus) 3?0, 63. Sebastian
Strandvall rp. MeanMachTeam . Virhevaikeuksiin joutuneesta Karhusta Kelly Beidler ja Henri Hirvikoski tekivät kumpikin 17 pistettä. MyPalla
on 35 pistettä eli pisteen verran
enemmän kuin Hakalla, IFK
Mariehamnilla ja KuPSilla.
Kuluvan kauden jalkapalloliigaa on jäljellä vielä kolme kierrosta. Liiga jatkuu lauantaina
täydellä kierroksella. Simon
Skrabb (Wargh) 4?2, 90. Yleisöä: 973.
Inter?Haka 1?1 (0?0)
64. Joukkokolariin joutui peräti 15 kisaan osallistuneesta 34 autosta.
Junnut
Läntinen alue, B-poikien 1 divisioona:
Vilpas/PeU?LoKoKo 70?35. Vaatimaton salolaislupaus kun täyttää joulukuussa vasta 18 vuotta.
ulkopuolelle.
. UJK, Karhu HT . Maalivahti: Roope Sandberg,
torjunnat: 35
Länsirannikko D2 AA (-99):
Kiekkohait?ParSport 12?2. helmikuuta, ja
viisi päivää myöhemmin ulkojäälle luistelevat Suomen ja Venäjän maajoukkueet EM-sarjan
otteluun. Toinen vaihtoehto on, että nurmi
kuljetetaan pakastettuna Hollannista tai Saksasta, ja se olisi
pelikuntoinen heti. Loimu
2?Albatross, la 22.10. Obi Metzger (Regillio Nooitmeer) 1?1. SoPa . Chiefs, RNK
Hoci . FC Inter - Haka 1-1
2. TuUL.
Junnut
B-junioreiden aluemestaruussarjan turnaus Raisiossa:
Salon Viesti B95?VG-62 2?0 (25?
19, 25?14), Viesti B95?Viesti Chilit
2?1 (25?22, 27?29, 15?10), Viesti
B95?Raision Loimu 0?2 (19?25,
24?26).
NYRKKEILY
Rotterdam, Hollanti, naisten
EM-kilpailut, 1. Karhuvaaran mukaan satsaus on
yhtiölle niin iso, että ainakaan
alussa se ei tuota ?muuta kuin
hyvää suomalaisille?.
Suurtuotanto televisiossa ja
netissä vaatii kovat satsaukset myös tekijöihin. PeU, TTV . TuTo, la 22.10. IFK Mariehamn on
tasapisteissä Hakan kanssa ja
sillä on neljä pistettä enemmän
kuin maanantaisella vastustajallaan.
MyPa päihitti KuPSin Mikko
Innasen maalilla 1?0. Loimu
2?Isku, su 23.10. Miesten
maaotteluiden lisäksi pakettiin
kuuluvat naisten ja nuorten
MM-kisat.
MTV Media osti jääkiekon oikeudet vuosiksi 2012?17. JKS?
Vilpas.
B-poikien SM-sarja
Kouvot?MaSu
Vilpas?Sykki
Lahti?Honka
KTP-96?ToPo
JKS?Ura
Luonnollinen jatkumo maajoukkueuralle lienee jossain
vaiheessa siis myös naisten
maajoukkue.
Hammarin kannalta olikin
Albatross?KoKa 0?3
Kataja?Paterit 3?1
Narvi?KaarUrh 3?0
TYUS?Loimu 2 3?0
Paterit?Narvi 0?3
Narvi
2 2 0
6?0
4
KoKa
2 2 0
6?2
4
Pori
1 1 0
3?0
2
Kataja
1 1 0
3?1
2
TYUS
2 1 1
5?3
2
Albatross 2 1 1
3?3
2
Paterit
2 0 2
1?6
0
KaarUrh 2 0 2
0?6
0
Loimu 2 2 0 2
0?6
0
Seuraavat ottelut: ke 19.10. Yleisöä: 1 258.
HJK
30 23 3 4 73?19 72
FC Inter 30 15 8 7 67?41 53
FC Honka 30 12 12 6 54?38 48
JJK
30 12 12 6 54?44 48
TPS
30 12 10 8 46?41 46
MYPA
30 10 5 15 32?43 35
MIFK
30 9 7 14 37?44 34
KuPS
30 8 10 12 40?53 34
Haka
30 9 7 14 32?53 34
VPS
30 6 13 11 27?40 31
FF Jaro 30 7 9 14 44?56 30
RoPS
30 5 8 17 37?71 23
Seuraavat ottelut: la 22.10. Mattias Wargh
(Patrick Byskata) 4?1, 72. Yhä suurempi
osa esimerkiksi naisten maajoukkueen pelaajista pelaa ulkomailla puoliammattilaisena,
mutta Hammar ei ole uhrannut ajatustakaan mahdollisesta siirtymisestä maan rajojen
Siiri Hammarilla riittää onneksi näyttöpaikkoja tulevaisuudessa. UJK, Karhu HT . Obi
Metzger iski kuitenkin tasoitusmaalin lisäajan viimeisellä
minuutilla.
Interin hopea joka tapauksessa lähellä, sillä joukkueen ero
kolmantena olevaan Honkaan
on viisi pistettä. Pisteet: Miikka Saari 2, Jalmari Ranta
12, Jesse Räkköläinen 8, Olli Ervasto
6, Saku Ahonen 31, Erik Lindstedt 2,
Vili Tielinen 2, Niklas Järvi 4, Joonas
sääli, että viimeinen ottelu
liigassa jäi pelaamatta, sillä
Honka-peliä seuraamassa oli
naisten maajoukkueen päävalmentaja Andreé Jeglertz.
Kauhajoen Karhu
säyseänä Tampereella
KORIPALLO. Rockets . Nyt sitä ei
edes yritetä säästää, eli se vaihdetaan heti kun mahdollista.
Toivottavasti jo toukokuun alussa, urheilupyhättöä hallinnoivan Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen kertoi.
Nurmen uusiminen on kohtuullisen iso operaatio, ja hintaluokka asettuu 70?000 ja
400?000 euron väliin. Mitä kalliimmaksi mennään, sitä valmiimpi nurmi saadaan alkukesään, jolloin jalkapallomaajoukkue kaavailee pelaavansa
ottelun jotain EM-lopputurnaukseen valmistautuvaa maata
vastaan.
??Sopimukset ovat HIFK:n ja
Suomen jääkiekkoliiton kanssa, ja kustannukset jakautuvat
meidän kaikkien kesken, Innanen selvitti.
Palloliiton olosuhdepäällikkö
Tero Auvinen näkee, että kovin halvalla ei hommasta välttämättä selvitä.
??Jos nurmi uusitaan kokonaan, on kaksi vaihtoehtoa.
Kotimaassa nurmea saadaan
ylös joskus toukokuun lopulla,
ja kenttä olisi pelikuntoinen
joskus lähellä juhannusta. Helsingissä ja Tukholmassa pelattavien MM-kisojen
kaikki 64 ottelua näkyvät suorina yhtiön viidellä kanavalla.
??Canal+ on MM-kisojen pääkoti. KaKiPo, pe 21.10. PirVi?
RaiPS, su 23.10. (STT)
Nieminen
kohtaa Copilin
Tukholmassa
TENNIS. MYPA - KuPS 1-0
Tulosyhdistelmä: 1-1, 5-2, 1-0
3 oikein kerroin: 49 407,96
Helsingin Olympiastadionin
käyttäminen muutaman kuukauden sisään sekä jääkiekkoon että jalkapalloon on nostattanut lajien välillä närää,
mutta nyt asiaan on saatu
osapuolten välille tyydyttävä,
joskin ilmeisen hintava, ratkaisu. TuKV, to 20.10.
TarU . ParSport.
III divisioonan alkusarja, lohko A:
Kiekkohait?MeanMachTeam 11?4
Tigers?Liekit
3?7
Liekit?VT-HT
6?6
MeanMachTeam?Tigers
6?9
VT-HT?MeanMachine
10?2
MeanMachine?Kiekkohait 3?5
VT-HT
7 5 1 1 89?29 11
Kiekkohait 7 5 1 1 50?25 11
Tigers
7 4 0 3 57?43 8
Liekit
7 2 3 2 41?42 7
MeanMach 7 2 1 4 31?49 5
MeanMTeam 7 0 0 7 18?98 0
Stadikan nurmi
vaihtoon kiekkopelien jälkeen
NHL sunnuntaina:
Anaheim?St. Maastohiihto
ry ja maajoukkuehiihtäjät
ovat päässeet sopuun urheilijasopimuksesta.
Maastohiihdon hallitus käsitteli maanantaina hiihtäji-
en sunnuntaina julkistamaa
tiedotetta, jossa urheilijat
ilmoittivat, että ovat valmiita allekirjoittamaan urheilijasopimuksen. sijalla. MeanMachine, Tigers . Amos Ekhalie (Rezgar Amani) 5?2. lokakuuta 2011
Urheilu
SalPan helmi Turun Palloseuralle
Jari Vuorio
Siiri Hammar vakiinnutti
paikkansa naisten liigassa
JARI VUORIO
JALKAPALLO. Jos
Nieminen voittaa Copilin,
toisella kierroksella vastaan
asettuu turnauksessa kolmanneksi sijoitettu Sveitsin
Stanislas Wawrinka. Vastustajaansa
yhdeksän vuotta vanhempi Nieminen on rankingissa
lähes 150 sijaa romanialaista ylempänä, 73. Helmikuisten kiekkopelien
jälkeen stadionin nurmea ei
edes yritetä korjailla, vaan se
vaihdetaan kokonaan.
??Viime vuonna tehtiin varotoimia, mutta pelikelvottomaksi nurmi silti meni. RaisU 2?Viesti.
SauvUrh 2 0 2 0 0
6?4 4
AurVan 1 1 0 0 0
3?0 3
PeU
1 0 1 0 0
3?2 2
TuUL
2 0 0 2 0
4?6 2
TTV
2 0 0 2 0
4?6 2
PaimYr2 2 0 1 0 1
3?5 2
Tämän viikon ottelut: AurVan . Sen julkistukseen marssikin suorastaan
hengästyttävä kirjo suomalaista jääkiekko-osaamista.
Mertaranta selostaa,
Shedden kommentoi
Samalla varmistui julkinen
salaisuus, että Leijona-äänenä
profiloitunut Antero Mertaranta jatkaa kiekkoselostajana uudellakin kanavalla. SalPa:
JÄÄKIEKKO
II divisioonan alkusarja, lohko 6:
TuKV?RNK Hoci
6?5
KaKiPo?Rockets
7?5
UJK?TarU
6?1
Chiefs?ParSport
4?7
SoPa?Karhu HT
2?13
Karhu HT 5 4 0 1 0
43?9 13
TuKV
5 3 2 0 0 33?16 13
RNK Hoci 5 3 1 0 1 38?17 11
UJK
5 3 1 0 1 32?24 11
KaKiPo 5 3 1 0 1 25?20 11
ParSport 5 2 0 0 3 23?21 6
Rockets 5 1 0 2 2 20?27 5
Chiefs
5 1 0 2 2 17?30 5
SoPa
5 0 0 0 5 19?52 0
TarU
5 0 0 0 5
8?42 0
Seuraavat ottelut: ti 18.10. (STT)
Lyhyet
Derrick Crayton
FoKoPon
päävalmentajaksi
KORIPALLO. Rockets,
TuKV . Louis 4?2 (1?0, 0?1,
3?1) A: Teemu Selänne 0+1
Junnut
Länsirannikko E1 AA (-00):
Kiekkohait?TuKV 15. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 18. Oma maali 1?0, 45. Mikko Innanen (Riley O´Neill)
1?0. Maalivahti:
Teemu Tiainen, torjunnat 29
KORIPALLO
Korisliiga:
Pyrintö?Kauhajoki 89?67 (24?
14, 19?19, 21?15, 25?19)
Pyrintö: Antero Lehto 20/0, Kenneth Lowe 18/7/5 syöttöä, Antwine
Williams 13/4, Damon Williams
13/10, Antti Nikkilä 8/9, Olli Ahvenniemi 6/4, Niko Mattila 6/1, Ville
Pekkola 5/3.
Kauhajoki: Kelly Beidler 17/9,
Henri Hirvikoski 17/4, Todd Hendley 13/8, Eldar Skamo 7/9/7 syöttöä,
Aleksi Huuskonen 6/0, Jussi Eskola
5/3, Clevin Hannah 2/3.
Yleisöä: 1 022.
Lehtikuva/Getty Images/AFP/Robert Laberg
tömaajoukkueiden vakiokalustoon. kierros: Mira Potkonen
Suomi?Ingrid Egner Norja 12?10.
Potkonen kohtaa tiistaina Bulgarian Denitza Eliseevan.
SALIBANDY
Naisten II divisioona:
Campus 2?SBS Wirmo 2?1, IKA?SBS
Rupu 6?4, AFC?RunU 3?1, SBS Rupu?
Campus 2 4?3, SBS Wirmo?IKA 3?3,
HuKu?BK NGD 3?2, KaPa-65?RunU
7?2, HuKu?Sheriffs 3?3, KaKo?KaPa-65 1?4, Sheriffs?BK NGD 5?3, KaKo?AFC 0?10
AFC
4 4 0 0
21?3 8
Sheriffs
4 3 1 0
27?7 7
HuKu
4 3 1 0
20?9 7
KaPa-65 4 3 0 1 16?14 6
IKA
4 1 1 2 10?13 3
SBS Wirmo 4 1 1 2 10?17 3
BK NGD 4 1 0 3 11?11 2
RunU
4 1 0 3
7?18 2
SBS Rupu 4 1 0 3 14?21 2
KaKo
4 1 0 3
3?17 2
Campus 2 4 1 0 3
7?16 2
HuKun seuraavat ottelut la 5.11.:
SBS Wirmo?HuKu ja AFC?HuKu.
SQUASH
Doha, Qatar, kv. Maailmanlistalla 219. KoKa?Ura.
Naisten 2-sarja, lohko 11:
Viesti?Isku 3?0
PiKe?Loimu 2 0?3
Viesti
3 3 0
9?2
6
Isku
3 2 1
6?3
4
Loimu 2 3 2 1
8?5
4
RaisU 2 2 1 1
5?3
2
Loimu 4 2 0 2
0?6
0
PiKe
3 0 3
0?9
0
Seuraavat ottelut: la 22.10. SauvUrh, PaimYr2 . ParSport ?
SoPa, ke 19.10. Mertaranta selostaa myös talvella
maastohiihdon maailmancupia
ja kesällä yleisurheilun Timanttiliigaa.
Jääkiekkolähetysten asiantuntijoiden nimimiehistä entisiä maajoukkueen päävalmentajia ovat Hannu Aravirta ja
Sveitsissä nykyään valmentava Doug Shedden.
??Toivottavasti Jukka Jalonen on valmis siihen, että kritisoin hänen valmennustaan,
naurahti Shedden, joka oli
innoissaan mahdollisuudesta
päästä keväällä kolmeksi viikoksi entiseen kotikaupunkiinsa Helsinkiin.
MTV Media palauttaa ruutuun myös vanhan oranssitakeista tunnetun Hockey Nightin. Pomppu?Rahola,
Mesuca?UraBoys, NVW?KY-Sport,
PeU-Basket?TuNMKY.
A-poikien SM-sarja:
Pyrintö?JKS
HNMKY?Ura
ToPo?KTP
TuNMKY?Honka
84?74
75?69
90?68
53?93
42?67
69?72
75?72
76?98
83?49
Lahti
2 2 0 190?123
4
ToPo
2 2 0 182?122
4
JKS
2 2 0 155?112
4
Honka
2 1 1 151?127
2
MaSu
2 1 1 130?114
2
Ura
2 1 1 131?140
2
Sykki
2 1 1 123?184
2
Vilpas
2 0 2 126?154
0
KTP-96 2 0 2 128?177
0
Kouvot 2 0 2 88?151
0
Seuraavat ottelut: su 23.10. Sarjapaikka oltaisiin
tosin voitu varmistaa jo aikaisemmin, mutta hyvä näinkin.
Liigassa säilymisen myötä
Hammarin jatko Tepsissä on
ilmeisen varma.
. KTP?
Pyrintö, Lahti?TuNMKY, Honka?
HNMKY, Ura?ToPo, ti 25.10. sijalla oleva Copil on
Stockholm openissa hyvässä vedossa, sillä hän valtasi
pääsarjapaikan karsinnoissa.
Nieminen ja Copil eivät
ole aiemmin kohdanneet
ATP-tasolla. 2?0, 50. Liigaa on pelaamatta kolme kierrosta.
. Mikkola tuomittiin
käräjäoikeudessa kuuden
kuukauden ehdolliseen tuomioon maaliskuisen perheriidan tapahtumista.
SSS | JUHA TUUNA
Maastohiihdossa
päästiin sopuun
MAASTOHIIHTO. Oli päivänselvää, että halutaan jatkaa
tätä perinnettä, HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Timo
Everi ylisti ja ilmoitti, että kotijoukkue IFK havittelee ainakin viimevuotisen Jokereiden
isännöimän pelin yleisömäärää
(päälle 36?000 katsojaa).
MM-kotikisojen
kaikki ottelut suorina
Jääkiekon MM-kisojen televisiointioikeudet kuudeksi vuodeksi hankkinut MTV Media aikoo
tarjota kiekkofaneille ennennäkemättömän tuhdin lätkäpaketin. Saimme
myös penkiltä hienosti energiaa ja näin meillä oli ratkaisevasti laajempi materiaali kuin
vastustajalla, kehui Pyrinnön
valmentaja Pieti Poikola.
Antero Lehto oli Pyrinnön
tehokkain 20 pisteellä. Henri Lehtonen (Mika Ojala)
1?0, 90. Jatkan varmaan, jos sopimus tulee, pohtii Salon lukiossa kolmatta vuotta opiskeleva
Hammar.
STT | JANNE LEHIKOINEN
Ulkomaat eivät
vielä ajatuksissa
Pitkällä tähtäimellä Siiri Hammarin tulevaisuus jalkapalloilijana on auki. Meillä
ei ollut mitään hätää, ja sitten
taivas romahti niskaan, Interin
kapteeni Lehtonen manaili.
Hakan maalissa pelasi maalivahtipulan vuoksi perjantaiiltana hätiin hälytetty Michal
Slawuta, 34. KoKa?Narvi, Pori?TYUS.
Naisten 2-sarja, lohko 10:
Kataja?KoKa 3?0
Loimu 1?HaHa 0?3
Loimu 3?Ura 2?3
HaHa
3 3 0
9?1
6
Kataja
3 2 1
6?3
4
Ura
3 2 1
6?6
4
Loimu 1 3 1 2
4?6
2
KoKa
3 1 2
4?7
2
Loimu 3 3 0 3
3?9
0
Seuraavat ottelut: to 20.10. VT-HT, Liekit . Karhu ei päässyt toisella puolikkalla missään vaiheessa 11 pistettä lähemmäs.
??Keskityimme hyvin peliin
ja pelasimme isolla sydämellä
sekä intensiteetillä. Kai siihen voi olla aika tyytyväinen. Ihan hyvin pääsin mukaan.
Peli oli tietysti kovempaa ja
nopeampaa, mutta ihan hyvin
siellä pärjäsi, tuumaili Hammar, joka kaiken kaikkiaan on
tyytyväinen niin omaan kuin
joukkueensakin kauteen.
. Siiri on valmentajan kan-
Lajien välille
syntyi sopu
nalta esimerkillinen pelaaja.
Keskittyy pelaamiseen niin
kuin pitääkin, ja johtaa puolustusta nimenomaan peliesimerkillään. JKS?
Kouvot, MaSu?KTP-96, Honka?Vilpas, Ura?Sykki, ToPo?Lahti.
Englantilainen kilpa-autoilija Dan Wheldon, 33, kuoli hurjassa kolarissa Indy-sarjan tämän kauden päätöskilpailussa Las Vegasin ovaaliradalla. To-
ni Lehtinen teki IFK Mariehamnille kaksi maalia toisella
puoliajalla. 3. (STT)
TULOSPÖRSSI
Ville Liimatta
Etelä-Länsi sarja:
SalPa CT?PK35 4?0. Miesten I divisioonan ennakkosuosikeihin
kuuluva Forssan Koripojat
on tehnyt loppukauden mittaisen valmentajasopimuksen 36-vuotiaan amerikkalaisen Derrick Craytonin
kanssa.
Pelaajaurallaan muun
muassa BC Nokiaa, kaarinalaista Ura Basketia ja Lapuan Korikobria edustanut
Crayton on valmentanut
kaksi edellistä kautta Palestiinassa seurajoukkuetta ja
maajoukkuetta.
Pitkään FoKoPoa valmentanut Ari Mikkola vapautettiin viime viikolla tehtävästään. PeSisu . Emme ansaitse mitalia, jos
söhrimme tällä tavalla. En ole vielä miettinyt moista, minä vaan pelaan.
Siiri Hammar on jo muutaman vuoden ajan kuulunut tyt-
Interin hopea jäi vaille sinettiä
JALKAPALLO.?Hopeamitaleissa
kiinni oleva Inter oli jo vahvistamassa asemiaan Veikkausliigan mitalitaistelussa,
kun se näytti voittavan Hakan
Henri Lehtosen maalilla. kierros: Malkoc Nagehan
Turkki?Marjut Lausti Suomi 18?6.
60 kg, 1. Sekä helsinkiläisseurat että kiekkoliitto odottavat
kylmiä koitoksia innolla.
??Viimevuotinen kokemus oli
unohtumaton, niin pelaajille
kuin katsojille. Oikea-aikainen
ja pallovarma pelaaja, jolla on
pehmeä ja hyvä kosketus palloon, lisäsi Haltia kehusanoja
salolaislupauksesta.
Siiri Hammar itse suhtautuu
tutun vaatimattomasti sopeutumiseensa naisten pääsarjan
peleihin.
. kierrosta: Henrik Mustonen Suomi?Olli Tuominen Suomi 3?0 (4?0,
luovutus)
PÄIVÄN PELIT
KENO
Päiväarvonta: 3, 6, 9, 10, 18, 20, 31,
35, 38, 39, 40, 41, 42, 44, 47, 53, 55,
57, 68, 70. KaarUrh?Kataja, su 23.10. Hän oli pelannut
viimeksi heinäkuussa Musan
Salamissa Kakkosta.
IFK Mariehamn ja MyPa
voittivat maanantaiset ottelunsa kotinurmellaan.
IFK Mariehamn löi sarjataulukossa viimeistä edellisenä olevan Jaron 5?2 (2?0) ja
varmisti sarjapaikkansa. Siiri Hammar olisi varmasti halunnut päättää
ensimmäisen kautensa naisten
liigassa hieman eri tavalla.
SalPan B-tytöistä Turun
Palloseuran naisiin siirtynyt
Hammar joutui nimittäin seuraamaan kuumeisena kentän
laidalta, kun hänen joukkueensa taisteli viimeisessä ottelussa
putoamista vastaan.
TPS hävisi kotiottelunsa
pronssimitalisti Hongalle maalein 0?2, mutta Hammarin ja
Tepsin onneksi sarjapaikka
uusiutui lopulta maalieron turvin, kun FC United hävisi samanaikaisesti Porissa.
. FF Jaro?
JJK, KuPS?RoPS, VPS?FC Honka, Haka?TPS, HJK?MYPA, MIFK?FC Inter.
Junnut
A-pojat, II divisioona:
EuPa?SalPa 6?3 (1?3). Kiekkohait: Sonja Sirkelä 4+1, Aleksi Huuskonen 3+2, Juho Naisniemi 3+2,
Tapio Rantanen 2+2, Joni Naisniemi
2+1, Jesse Koskinen 1+1, Niko Bagaev 0+2, Markus Gali 0+1, Aleksi
Karjalainen 0+1, Tuomas Lindholm
0+1. Pyrintö Damon Williams tyytyi
maanantaina 13 pisteeseen ja 10
levypalloon.
Kataja
5 4 1 432?368
8
Kauhajoki 6 4 2 530?486
8
ToPo
4 3 1 293?246
6
Pyrintö 3 2 1 279?252
4
Kouvot 4 2 2 310?322
4
Korihait 5 2 3 417?426
4
Loimaa 3 2 1 178?194
4
Vilpas
5 2 3 349?393
4
KTP
4 1 3 299?376
2
Lahti
5 1 4 394?397
2
LrNMKY 4 1 3 323?344
2
Seuraavat ottelut: huomenna Loimaa?Kataja, KTP?LrNMKY, Korihait?Kouvot, ToPo?Lahti.
Miesten II divisioona:
RaiPS?PeU-Basket
59?81
Rahola?PirVi
72?85
TuNMKY?NVW
107?70
TuNMKY 1 1 0 107?70
2
PeU-Basket 1 1 0
81?59
2
PirVi
1 1 0
85?72
2
KY-Sport 0 0 0
0?0
0
Mesuca 0 0 0
0?0
0
Pomppu 0 0 0
0?0
0
UraBoys 0 0 0
0?0
0
Rahola
1 0 1
72?85
0
RaiPS
1 0 1
59?81
0
NVW
1 0 1 70?107
0
Seuraavat ottelut: la 22.10. Ilta-arvonta: 5, 12, 18, 22,
24, 26, 31, 32, 33, 34, 42, 44, 46, 47,
48, 49, 53, 58, 59, 64
MONIVETO
Moniveto 4, Jalkapallo
1. Olihan tuo aika jännittävää
seurata sivusta. SalPa: Arkan Rasul 2+0, Micke Meriluoto 1+0,
Teemu Ahlstedt 0+1, Roope Järvisilta
0+1, Henri Maunu 0+1.
B-pojat III divisioona:
TuKV?SalPa2 16?1 (6?1). päivä
57 kg, 1. Vannas.
Miesten 3-sarja, lohko 2:
Honka
1 1 0
93?53
2
ToPo
1 1 0
90?68
2
Pyrintö 1 1 0
84?74
2
HNMKY 1 1 0
75?69
2
Lahti
0 0 0
0?0
0
Vilpas
0 0 0
0?0
0
Ura
1 0 1
69?75
0
JKS
1 0 1
74?84
0
KTP
1 0 1
68?90
0
TuNMKY 1 0 1
53?93
0
Seuraavat ottelut: la 22.10. Yleisöä: 931.
IFK Mariehamn?Jaro 5?2 (2?0)
8. VG-62
. Lehtinen
(Jonas Emet) 4?0, 64. Kauden
ensimmäisen ottelunsa pelannut Kenneth Lowe pussitti 18
pistettä
P. Kysy myös 2-laatuja!
Halutaan ostaa
SUOMALAISTA
SSS internetissä:
Sijoita laatuun...
KEILAILU
Barnsley, Englanti, 12:s Weber
cup
Lopputulos: Eurooppa?USA 15?17.
Euroopan joukkueessa keilasivat
suomalaiset Mika Koivuniemi ja Osku Palermaa.
Salon Keilailuliiton jaksokilpailu vko 41, 6 sarjaa eu.:
Luokka M-A, 1) Niko Kurppa SC
1385, 2) Ari Palm SalKei 1330, 3)
Kalevi Tuominen Cocktail 1326, 4)
Juuso Aitio Cocktail 1271, 5) Paavo
Grönmark RäMe 1176, 6) Jussi Niemelä Cocktail 1172, 7) Pasi Ahonen
Cocktail 1144, 8) Arto Lehtovirta SalKei 1129, 9) Lars-Gunnar Lindberg
KalKe-70 1046, 10) Seppo Virkkunen
El Pantera 1035.
Luokka B, 1) Ritva Kontio KalKe-70 1125, 2) Päivi Peltola-Ojala
TuWe 1098, 3) Tero Pynnönen Cocktail 1095, 4) Jouko Tulonen Cocktail
1086, 5) Matti Kaskinen SaKu 1083,
6) Arto Kummala SaKu 1078, 7) Irja
Rike R-4 1070, 8) Aaro Sivonen PalKe
1051, 9) Mikko Pekkala PalKe 1045,
10) Reijo Savolainen KeiSa 1006.
Luokka C, 1) Ville Rajala El Pantera 1169, 2) Juho Virpo El Pantera
1093, 3) Unto Lötjönen HeHa 1072,
4) Eija Mäkelä R-4 1064, 5) Aila Tuominen Cocktail 1040, 6) Ilmo Kuusisto Cocktail 1019, 7) Sami Vaara KeiSa 1016, 8) Elvi Takatupa R-4 1004,
9) Hemmo Tuomela HeHa 1000, 10)
Kaija Simola R-4 995.
Luokka D, 1) Siriwan Kulta SomKe
938, 2) Markus Lumme Hard Strike
912, 3) Ville Grönroos TuWe 875, 4)
Irmeli Koponen TKN 853, 5) Anne
Juutilainen PalKe 781.
Tapahtumat
Sijoita
ta llaatuun...
aatuu
aat
aa
uun
AUTOURHEILU
Las Vegasm Indy-sarjan lopputulokset vuonna 2011:
1) Dario Franchitti Skotlanti 573
pistettä, 2) Will Power Australia 555,
3) Scott Dixon Uusi-Seelanti 518, 4)
Oriol Servia Espanja 425, 5) Tony
Kanaan Brasilia 366, 6) Ryan Briscoe
Australia 364. 06-363 2195
tyyliart@tyyliart.fi
Tutustu kotisiv
kotisivuihimme:
PERUNAA
Eläkeliiton Salon yhdistyksen
SYYSKOKOUS pidetään
kirjaston Laurinsalissa
to 27.10.2011 klo 10.30
Kahvit klo 10.00 alk. Liikeideasta liiketoiminnaksi . 040 574 7513.
OSAA JA YRITÄ
Ä
Hakija
Rouskis Oy
Asia
Ympäristösuojelulain mukainen
hakemus, joka koskee Korvenmäen jäteaseman ympäristölupapäätöksen lupamääräyksen
muuttamista, Salo
Sijainti/osoite/kiinteistö
Korvenmäen jäteasema
Helsingintie 541, Salo
Diaarinumero
ESAVI/166/04.08/2011
Kuulutus on nähtävänä 19.10. 0440544144
alk.
1.998?
Ranskanrokokoo, Barokki,
Myöhäisbarokki, Chippendale,
Kustavilainen, Empire,
ite,
Biedermeier, Hepplewhite,
p
, yym.
Talonpoikaisrokoo,
Halutaan vuokrata
ESITTELYPÄIVÄ VAIN
huomenna klo 10-17
CITYMARKETIN piha, SALO
eillä on Suom
laajin tyylisohva-en
kalustojen valikoim
a!
Korkealuokkaisesta koivusta
käsin veistettyjä tyylihuonekaluja..
RT 2h+k+wc+ph+s 63m2 Kuin
uusi, rv. 0400 292 084
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
tiffanyn blogissa
lukee, että hän menee
elokuvan koekuvauksiin shereton st.
lousin hahmossa.
todellako?
tuo on
uskomatonta.
mitä, elokuvako?
vai se, että hän
vai se, että hän
esittää sheraton
menee koekuvaukst. Kirjanpidon järjestäminen . Toiminnan aloittamisen velvoitteet (alv jne.)
Tarkemmat tiedot ohjelmasta löydät osoitteesta www.yrityssalo.fi
Aika: 29.10.2011 klo 9-16.30 Paikka: Yrityssalo Oy, Örninkatu 15, Salo
Ilmoittautuminen: 26.10.2011 mennessä p. 2009. Vakuutukset . ehtomme). Perustamisen käytännön toimet ja yritysmuodon
valinta . 045 112 5015
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
R
E
T
U
HUIPPUHINTA SSP:N
OSAKKEESTA!
p. Kuulutus
on lisäksi luettavissa osoitteessa
www.avi.fi/etela
Kirjalliset muistutukset ja
mielipiteet on toimitettava
Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon viimeistään
18.11.2011.
Käyntiosoite
Ratapihantie 9, 00520 Helsinki
Postiosoite
PL 110, 00521 Helsinki
Puhelin 020 636 1040
Sähköposti
ymparistoluvat.etela@avi.fi
Kirjaamon aukioloaika
klo 8.00?16.15
Lisätietoja antaa
Ympäristöylitarkastaja Mari Tapio,
puh. laskutetaan osallistujilta jälkikäteen.
Hintaan sisältyy koulutusmateriaali sekä lounas ja kahvi.
Päivän järjestelyihin osallistuu lisäksi Fennia -ryhmä
Paikkoja avoinna
Maahantuoja etsii
laite-esittelijöitä
Takuuansio 2400?/kk sm
bonuksia ahkeruudesta. Auto tarv.
Soita puh. Päätöskisa peruuntui
Dan Wheldonin kuolonkolarin takia.
Keravan Urheilijat 51:45, 10) Risto
Suominen SuSi 1:02:16.
H65 4,93 km: 1) Olli Lehtinen TuS
41:04, 8) Kari Kallio SuSi 46:43.
H16 6,7 km: 1) Aaro Ruohola MS
Parma 58:31, 3) Matias Arola PR
1:07:53.
H13 3,03 km: 1) Akseli Ruohola MS
Parma 24:33, 3) Esa Sarkimo SuSi
28:24.
D21A 7,87 km: 1) Merja Rantanen
Koovee 55:35, 2) Saila Kinni Tampereen Pyrintö 57:49, 3) Inga Dambe
PR 1:00:18.
D35 6,70 km: 1) Signe Dambe PR
1:06:35.
D40 6,02 km: 1) Tiina Kerkola SuSi
54:41, 3) Helena Havia-Kinnala AngA 1:10:03.
D65 3,53 km: 1) Helena Mannervesi PR 40:37, 5) Marja-Liisa Ojamaa
Salon Viesti 44:12, 8) Tuula Tulokas
SuSi 51:59.
D70 3,00 km: 1) Marja-Liisa Ruusunen Epilän Esa 47:26, 2) Seija
Määttänen SuSi 55:37.
D16 5,20 km: 1) Emmi Jokela
Suunta-Sepot 48:59, 4) Camilla Fingerroos PR 55:11.
D14 3,43 km: 1) Anni Valtonen MS
Parma 27:52, 4) Henna Yliluikki SuSi 34:52.
D12TR 1,9 km: 1) Venla Turakainen Helsingin Suunnistajat 19:45, 3)
Hilda Yliluikki SuSi 23:53.
Sijoita laatuun...
TULOSPÖRSSI
Tiistaina 18. 132t. seuraavia asioita
. vastike. Alustajina: Salon kaupungin
palveluohjaaja Anne Vainio, palveluneuvoja Leena Pyykkö
Lamminiemikodista sekä Salva ry:n veteraanipalveluista
vastaavat.
KAHVITARJOILU
Tervetuloa!
Salva ry
alk.
698?
Edustava aitta, leikkimökki tai varasto. lokakuuta 2011
J
E
R
E
se, että
luette
hänen
blogiaan!. Hp. 040 701 7475/www.otc.fi
Sekalaiset
Sijoita laatuun...
http://www.sss.fi
VETERAANIPÄIVÄ
Sotaveteraaneille, Lottaveteraaneille, Sotainvalideille
sekä kaikille asiasta kiinnostuneille
PALVELUKESKUS ILOLANSALOSSA
KESKIVIIKKONA 19.10.2011 KLO 13.30
Päivän aiheena kuntoutus. Sääntömääräiset asiat ja MSL-luento.
Tervetuloa.
Hallitus.
Salolainen, liity Eläkeliiton Salon
yhdistykseen, tule mukavaan porukkaan!
Teemapäivä on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat juuri perustamassa omaa yritystä tai ovat
kiinnostuneita perustamisesta. Tervetuloa!
Kokouksia
Sijoita laatuun...
OMAN YRITYKSEN PERUSTAMINEN
- teemapäivä Salossa
Työsuorituksia
HUUTOKAUPPA
TÄNÄÄN KLO 17
n. 40 m2, varastotilaa, iso näyteikkuna ja keskeinen sijainti.
Vapautuu sopimuksen mukaan.
Tied. 0400 533 117
15
tehtaat Jurvassa ja Hollolassa.
Huom! Kaikki tuotteemme omaa valmistusta,
Halutaan vuokrata siisti ja
hyväkuntoinen RT-kaksio saunalla läheltä Salon keskustaa.
Autokatos/tallipaikka. Rahoitus ja kannattavuuden arviointi . Asiakirjat
ovat nähtävänä kuulutuksessa
mainitussa paikassa. Minustako yrittäjä . 044 778 2142 tai sähköisesti
pekka.kallio@yrityssalo.fi
Osallistumismaksu: Kurssimaksu 37. Alkavan yrityksen markkinointi
. 0700-9-2838, 2.31 min +
pvm starrms. Johtokuntaan kuuluvat lisäksi varapuheenjohtaja Tomi Karttila,
Jani Kaste, Keijo Linnakoski, Marika
Karttila, Elina Virtanen, Jouko Lehtinen, Eero Fagerholm ja Kirsi Virta.
Osakkeita esim. Päivän aikana käsitellään mm. SSP.
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. P.0442782665
Ota mitat
mukaan!
Tehtaan
edustaja paikalla.
Puh. Erityisalana ihmissuhdekriisit. klo 11-17
11 17
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Suoraan autosta
heti mukaan!
KÄSITYÖTÄ
TYYLIKALUSTEIDEN MYYNTINÄYTTELY
M
Sijoita laatuun...
PIIPUNHATTU
KANANUORIKOITA edullisesti
rusk.tai valk. Pl 105 10650 T:s
Kuulutuksia
Etelä-Suomi
ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA
LAUANTAINA 29.10.2011
lattiasta kattoon
Thermofloc-selluvilla
Loft-guard-lasikuituvilla
Maksuton arviokäynti!
P. Laaja valikoima uusia pihapiirirakennuksia. klo 9.00. 044 549 7305
SALON SELLURAKENNE
Vuokrattavana
Henkilökohtaista
Sijoita laatuun...
Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Yrityssalo Oy järjestävät
Oman yrityksen perustamisen teemapäivän Salossa
PUHALLUSVILLAA!
Örninkatu 12. Rauhallinen sij.
Kailinkadulla. 21 m2, 315cm
x 630cm. ?
18.11.2011 Salon kaupungissa
ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamossa. SALON SEUDUN SANOMAT
SUUNNISTUS
Pöytyä XXXIV Rastijahti:
H21A 11,81 km: 1) Jussi Suna Turun Metsänkävijät 1:11:44, 2) Antti
Anttonen Vaajakosken Terä 1:15:02,
3) Janne Virtanen Paimion Rasti
1:15:15, 6) Mikko Siren Angelniemen
Ankkuri 1:17:01.
H21AL 7,67 km: 1) Matias Vanhanen Kemiön Kiilat 54:05.
H40 8,27 km: 1) Mika Kerkola Suomusjärven Sisu 1:00:41.
H45 7,95 km: 1) Jari Jaakkola
Maarian Mahti 55:03, 2) Matti Yliluikki SuSi 55:11, 3) Markku Kaartinen AngA 58:07.
H50 7,67 km: 1) Timo Asikainen
Hiisirasti 56:49, 4) Jukka Lietzen
Kiskon Kiskojat 1:06:02.
H55 6,7 km: 1) Rauli Helkkula TuMe 53:04, 2) Ilkka Saarimäki AngA
54:32, 4) Markku Sipponen PR 59:27.
H60 6,02 km: 1) Kari Huttunen
TAITOLUISTELU
Kutsukilpailu Tampereella:
Noviisit: Elisa Kujala, EsJt, 2)
Ida Ticklen, EsJt, 3) Pinja Kallela,
TapTL?14) Anna Nyberg, SalPa, 15)
Linda Wallenius, SalPa?18) Sara
Järvinen, SalPa
Juniorit: 1) Selja Kärnä, JTL, 2)
Oona Malm, KTK, 3) Ailin Eloranta,
KooVee, 4) Erika Koivisto, SalPa?6)
Silja Karjalainen, SalPa?11) Nora
Nummentalo, SalPa
Aluedebytantit: 1) Rebecca Granskog, KaTa, 2) Annukka Mäkinen,
Heil, 3) Ida Jämsä, KeuPa?5) Eveliina Sarttila, SalPa
B-silmut: 1) Jenny Hansen, RaiTa,
2) Salla Mäkinen, Heil, 3) Melina
Lindfors, TapTL?.9)Henna Takanen, SalPa
Minit: 1) Aura Hautalahti, TapTL,
2) Alisa Popova, TapTL, 3) Laura
Nyberg, KooVee?6) Veera Valkonen,
SalPa?17) Valeria Derkach, SalPa
Kutsukilpailu Riihimäellä:
Juniorit: 1) Helmi Rautaheimo,
ETK, 2>) Linda Tehnhu, Heil, 3) Sini
Parkkinen, Heil?15) Victoria Kalaeva, SalPa
URHEILUSEURAT
TOIMIVAT
KIIKALAN URHEILIJAT valitsi
syyskokouksessa seuran uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Rinta-Paavolan.
Sihteeriksi valittiin edelleen Iris Riikonen. 050-560 9280
Osuus liiketilasta
Intuitiivinen näkijä Seija Holm
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi. Edull. Tilaa heti!
PIHAVARASTO
Kierrepaalut -50 % (kts. Iso aurinkoinen
terassi ja viherpiha. lousia ?
siin ?
120
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
Huutokaupat
Koulut ja kurssit
porkkanaa sekä lanttua
Inkereellä Osuuspankin
parkkipaikalla ke 19.10.
alk. Rakennuspiirustus veloituksetta kaikista rakennuksistamme!
Katso lisää netistä ja tilaa heti!
SOITA 0424 852 200
66300 JURVA
PUH. 040 506 5112
VIERASMAJA
Salossa Sinisessä Talossa, Rummunlyöjänkatu 2
HUOMENNA KESKIVIIKKONA
IKKONA 19.10. P. p:0440-120098
wwwkyheroisenkanala.fi
Aitojen jurvalaisten
www.tyyliart.?
l
Myytävänä
Asiallisen tyylikäs rakennus kaikkeen varastointiin