Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Lähde: KMT Alueellinen 2016 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Viikko 33 | N:o 223 | Irtonumero 2,30 € Kestotilauksena 0,85 €/päivä PERJANTAI 18.8.2017 SALON SEUDUN SANOMAT Salon Seudun Sanomien lukijoista 98 % :lla on tapana lukea lehdestä oman paikkakunnan asiat. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. 1 85 Barilla Spagetti 1 kg 1 09 Ingman Vaniljakermajäätelö Ei laktoositon 1 l 98 Atrilli Grillimakkara 400 g (2,45/kg) 59 HK Burgeri 100 g (5,90/kg). Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. 02 770 2626 (ma-pe klo 8-16) Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän uutiset, tapahtumat ja tarjoukset missä ja milloin vain. Valtavasti valikoimaa ruokavaliosta riippumatta. Vain + 3 € / kk Kestotilaaja, hyödynnä etusi! S-market Kemiö S-market Perniö S-market Somero Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–20 Sunnuntaisin 10–20 S-market Tupuri Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–21 Sunnuntaisin 10–21 2 29 Kotimaista Sika-nauta jauheliha 23 % 400 g (5,73/kg) Suomalainen 3 99 Jokioioisten Leipä Hillomunkit 10 kpl 600 g (6,65/kg) valikoima paisuu, sinä et. Salkkari aina mukana! www.tilaajapalvelija.fi/plus Soita Tilaajapalveluumme p. Luettavissasi on yhteensä noin 5000 numeroa. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Lehti kulkee mukanasi ja on aina luettavissasi muutamalla painalluksella! Tilaus sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti
Lähes nelinkertainen korotus on saanut matkustajat haukkomaan henkeään. ELOKUUTA 2017 Seutulipulle korvaava malli ”Lähes nelinkertainen korotus on saanut matkustajat haukkomaan henkeään.” 18.8.2017 Seutulipun poistuminen ja hintojen kallistuminen on puhuttanut bussimatkustajia. Pahimmillaan kalliit liput vievät matkustajia jo ennestään melko tyhjillään kulkevista busseista. Sen vuoksi on tärkeää, että joukkoliikenne toimii sujuvasti ja kohtuullisilla hinnoilla. Siirtymäaika on päättynyt, ja samalla myös kaupungin tukeman seutulipun myynti. Kaupungin tukema seutulippu oli paitsi edullinen myös helppokäyttöinen. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N LAULU ALKOI, SADE POISTUI. Tuetussa lippusopimuksessa Salon kaupunki maksoi asiakkaan lipusta osan, kun nyt asiakas joutuu maksamaan koko matkahinnan. Kaupungin joukkoliikenteessä hyvin toiminut seutulippu on poistunut, ja sen vaikutukset ulottuvat syvälle bussimatkustajien kukkaroihin. Lain mukaan markkinaehtoista liikennettä ei voi tukea kaupungin varoin. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi S alossa palattiin monessa taloudessa karuun arkeen, kun kesälomat päättyivät. Mikäli Suomelle pitäisi antaa ääni, Katri Helena olisi kansanäänestyksessä vahvoilla. Kaikki vuonna 2013 ratkaisua tekemässä olleet keskeiset päättäjät myöntävät, että tuolloin tehty päätös oli virhe (SSS 17.8.). Barcelonassa Espanjassa tapahtui torstai-iltana terrori-isku, jossa kuoli ainakin 12 ihmistä ja loukkaantui noin 80. Äärijärjestö Isis ilmoitti olleensa iskun takana. Nyt odotetaan pikaisia korjaavia toimenpiteitä kaupungin päättäjiltä. Kuljettajat joutuvat selittelemään hintojen nousua matkustajille, vaikka varsinaisesti matkojen hintoja ei ole nostettu. Toimiva joukkoliikenne on yksi kaupungin menestystekijä. Eilen 72-vuotissynttäreitään viettänyt ikisuosikki Katri Helena keräsi sateenuhkasta huolimatta TOISTAKYMMENTÄ KUOLI. Moni salolainen joutuu työn vuoksi kulkemaan pitkiä matkoja. Salossa etäisyydet taajamista keskustaan ovat pitkät, eikä kaikilla ole mahdollisuutta liikkua omilla autoilla. Pakettiauto ajoi väkijoukkoon La Ramblan turistikadulla kaupungin keskustassa alkuillasta. Terroristit iskivät nyt Barcelonaan. Muutos tarkoittaa tuntuvaa korotusta bussilippujen hintoihin. Neljä vuotta sitten Salon kaupunginhallitus päätti, että liikenne hoidetaan Salossa markkinaehtoisesti. SaTuSa-lipun poistuminen on lisännyt tuntuvasti työssäkäyvien matkakustannuksia. Lippuhintojen rajuista korotuksista noussut kohu sai aikaan kunnallispolitiikassa harvinaisen reaktion. Hinnat ovat nousseet jo aiemmin Salon ja Turun välisessä bussiliikenteessä. Kun seutulippu maksoi aikaisemmin 55 euroa kuukaudessa, joutuu 44 matkan lipusta maksamaan nykyisin jopa noin 200 euroa. Seutulipun lakkauttaminen aiheutti ikävän tilanteen myös bussiyhtiöille
Muutaman sadan metrin säteellä pelaavat otteluitaan yhtaikaa neljä edustusjoukkuetta kolmesta eri lajista. Nordcloudyritys on yksi Euroopan johtavista IT-pilviteknologian asiantuntijoista. Urheilupuiston tekonurmen kyljessä olevalla suorituspaikalla lämpötila laskee ulkoilmasta merkittävästi. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Salon IoT Campus saa toimitiloihinsa kaipaamaansa kansainvälistä osaamista. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat UUTISET URHEILU Salolaisessa palloilussa vietetään perjantaina tuiki harvinainen parituntinen. Espanja on viime vuosina säästynyt sellaisilta iskuilta, joita on tehty muun muassa Ranskassa, Belgiassa ja Britanniassa . Salohallissa otellaan lentopallon naisten harjoituspeli. SIVUT 27–28 Poikkeuksellinen palloiluilta Salossa Salon iltatorille lähemmäs kymmenentuhatta kuulijaa. Keikan loputtua iltatorilaiset tarjosivat Katri Helenalle yllätyksen, kun torintäysi yleisö lauloi hänelle onnittelulaulun. Vuonna 2004 Espanjassa tehtiin Euroopan toistaiseksi tuhoisin ääri-islamistien isku, kun paikallisjunissa räjähtäneet pommit surmasivat 191 ihmistä Madridissa. – Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja jakaantuminen ovat nousseet usein keskusteluun, Paatero kertoo. SIVUT 10–11 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N SDP:n presidenttiehdokasehdokkaat Sirpa Paatero ja Tuula Haatainen kampanjoivat Salon iltatorilla torstaina. Se on koostumukseltaan täyssalolainen, kun hallitseva Suomen mestari LP Viesti kohtaa yhteistyöseuransa, ykkössarjajoukkue Salon Viestin. SIVUT 4–5 Kansainvälinen kasvuyritys Saloon Terroristit iskivät nyt Barcelonaan VIIMEKSI VUONNA 2004. Erityisesti tarvitaan Microsoftin Azure-pilvialustan tuntemusta, jota Salossa on Microsoftin ja Nokian ajoilta. Elokuun alussa alkaneen ehdokaskiertueen aikana kaksikko on ehtinyt keskustella satojen kansalaisten kanssa. SIVU 7 Eriarvoistuminen koskettaa SDP:n ehdokaskiertueella Tuula Haatainen (vasemmalla) ja Sirpa Paatero uskovat, että tasa-arvokysymykset koskettavat jokaista kansalaista. Nordcloud aikoo palkata kymmeniä työntekijöitä Salossa. Salon Palloilijat kohtaa jalkapallon miesten Kakkosen paikallisottelussa Peimari Unitedin. UUTISET 18–19. Salon Kiekkohait pelaa omalta osaltaan historiallisen ja myös suomalaisen jääkiekkoilun kannalta harvinaisen Suomen Cupin ottelun keravalaista KJT M -joukkuetta vastaan. PERJANTAINA 18
Nordcloud aikoo työllistää kymmeniä Salossa STT | Mia Peltola, Mika Pettersson Itämeren alueen turvallisuustilanne ja arktinen yhteistyö. Presidentin kanslia tiedotti Niinistön ja Trumpin ensitapaamisesta torstaina. Hän sanoo, että IoT-kampukselle on tärkeää saada yrityksiä, jotka hyödyntävät toinen toisiaan. Niinistö itse uskoo, että tapaamisen taustalla on Yhdysvaltojen lisääntynyt mielenkiinto Suomea kohtaan. Tällä hetkellä Nordcloudin toimistoihin palkataan kaiken kaikkiaan noin kymmenen työntekijää kuukaudessa. EU-tasolla huolta on herättänyt aiemmin se, pitääkö Yhdysvallat kiinni sitoumuksistaan liittolaisiaan kohtaan, jos esimerkiksi Baltian maita uhataan. Niinistön vierailu ensimmäinen kahdenkeskinen tapaaminen Valkoisessa talossa yli 15 vuoteen Presidentti Sauli Niinistö sai kutsun Valkoiseen taloon viime joulukuussa. Kinnunen toteaa, että rekrytoiminen tulee laajenemaan. ELOKUUTA 2017 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 SSS | Sara Harju sara.harju@sss.fi Salo IoT Campus sai uuden asiakkaan kansainvälisesti toimivasta Nordcloud-teknologiayrityksestä. –?Nyt tässä näkee, että Salossa ja koko kampuksessa on voimaa. –?Voidaan ehkä ajatella matemaattisesti, että jos palkataan kymmenen henkilöä kuukaudessa ja tällä hetkellä on yhdeksän toimistoa, niin keskimäärin palkataan yksi kuukaudessa Saloon. Nordcloud auttaa suuryrityksiä viemään liiketoiminnan digitalisoinnin sähköiselle alustalle eli pilveen. Työvierailun asialistasta ei ole vielä sovittu Yhdysvaltojen kanssa. Sen sijaan Yhdysvaltain uudet pakotteet Venäjää kohtaan tuntuvat ottavan EU:ssa aika koville, Niinistö arvioi. Vakula uskoo, että Nordcloudin myötä entistä useampi löytää tiensä kampukselle. Edellinen vierailu oli huhtikuussa 2002, jolloin Tarja Halonen tapasi George W. –?Haemme kaiken aikaa niitä, jotka osaavat meidän bisnesaluettamme teknisesti, Kinnunen sanoo. Niinistö arvioi Suomen transatlanttisten suhteiden toimineen hyvin ja tiivistyneen, jos Suomea tarkkaillaan irrallaan EU-rintamasta. –?Yksi syy, miksi he tänne kampukselle tulevat on se, että täällä IoT Campuksen uusi teknologiayritys tarvitsee salolaista IT-alan osaamista. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Nordcloud on yksi Suomen nopeimmin kasvaneista yrityksistä. Pitkään odotettu tapaaminen on Suomen ja Yhdysvaltain presidenttien ensimmäinen kahdenkeskinen kohtaaminen Valkoisessa talossa yli viiteentoista vuoteen. –?Kellarit ovat olleet täynnä räkkejä ja servereitä. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O Salon IoT Campuksella toimii jo lähes 40 yritystä.. – Se oli enemmänkin pro forma (muodon vuoksi), en sitä sillä tavalla rekisteröinyt, Niinistö totesi. Nordcloud Oy kertoo tiedotteessaan, että se aikoo työllistää Salossa useita kymmeniä IT-alan asiantuntijoita. Nordcloudin toimitusjohtaja Esa Kinnusen mukaan työt ovat jo käynnissä IoT Campuksen toimipisteessä, ja niin on rekrytointikin. –?Varmasti tullaan palkkaamaan hyvä määrä ihmisiä, Kinnunen toteaa. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) kertoi STT:lle toivovansa, että myös sanktioista keskustellaan Washingtonissa. Ideana on ollut saada toimitiloihin yrityksiä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. –?Nordcloud on juuri yksi tällainen, josta on hyötyä meidän yrityksillemme, ja meidän yrityksistämme on hyötyä heille. Työvoimaa palkataan tarpeen mukaan. Vakula kertoo, että Nordcloud tekee jo nyt paljon yhteistyötä IoT Campuksen asiakkaiden kanssa. Se houkuttelee ihan kansainvälisen tason toimijoita. Muun muassa nämä teemat nousevat todennäköisesti esille, kun presidentti Sauli Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Washingtonissa puolentoista viikon päästä tiistaina. –. Niinistön puoliso Jenni Haukio ei ole osallistumassa vierailulle. Saman katon alla toimiminen helpottaa työskentelyä. Salo IoT Park Oy:n toimitusjohtajan Jukka Vakulan mukaan Nordcloud edustaa nimenomaan kampukselle toivottua yritystoimintaa. Ei pelkästään Suomeen Suomena, vaan Suomen tapaan hoitaa asioita, Niinistö sanoi tavatessaan päätoimittajia Kultarannassa. –?Se huoli taitaa nyt olla ohi. Kesällä hyväksytyillä uusilla pakotteilla on pelätty olevan vaikutusta Euroopan energiansaantiin. Hänen mukaansa yritykset ovat perinteisesti pitäneet IT-infransa niin sanotuissa data-centereissä. Trumpin vieraaksi matkustava Niinistö: Suomen tapa hoitaa asioita kiinnostaa Yhdysvaltoja. Asiantuntijaorganisaatio Deloitte valitsi Nordcloudin vuonna 2016 Suomen nopeimmin kasvaneeksi teknologiayritykseksi. Bushin
Kinnusen mukaan Salo on monesta syystä hyvä paikka uudelle toimipisteelle. Ulkoministeri Timo Soini (uv.) ei halunnut ennakoida tapaamisen asialistaa eikä kommentoida, mikä voisi olla tärkein viesti Suomelta Yhdysvalloille. En lähde päämiehiä ohjeistamaan. Osuuskunta rakensi noin 80 kilometriä viemäriverkostoa 250 taloudelle. –?Salosta löytyy ammattitaitoista väkeä tähän cloud-maailmaan. Valitukset hylättiin. –?Suomella on vakauspolitiikan kannattajana varmasti annettavaa keskustelussa Itämeren tilanteesta, Vanhanen sanoi. –?Azure-osaamista ennen kaikkea on Salossa johtuen Microsoftin ja Nokian taustasta, Kinnunen toteaa. SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Korkein hallinto-oikeus KHO on hylännyt salolaisen maanomistajan valituksen, joka koski viemärin ja valokuitukaapelin sijoittamista hänen pelloilleen. Tiivistyneen puolustusja muun yhteistyön lisäksi muun muassa Itämeren alueen turvallisuustilanteen heikkeneminen ja Suomen toimivat suhteet Venäjään ovat voineet vaikuttaa asiaan. Tähän olisi ratkaisu mainittu palveluseteli, ehdottaa Vainio. Viemäri oli linjattu maanomistajan pellon poikki 250 metrin matkalla. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat IoT Campuksen uusi teknologiayritys tarvitsee salolaista IT-alan osaamista. Kinnunen itse on kotoisin Liedosta, joten siksikin Salo vaikutti alueena hyvältä. Omistaja vastusti linjausta, koska putken kaivaminen rikkoisi salaojia. Niinistö on esimerkiksi pitänyt esillä lentokoneiden tunnistuslaitteiden eli transpondereiden käyttöä osana keinoja, joilla turvallisuutta voidaan parantaa. Näissä matkustajamäärä ei riitä liikenteen markkinaehtoiseen hoitamiseen. Joissakin tapauksissa kuten Salon keskustasta Perniön kirkonkylään matkan hinta on kolminkertaistunut seutulipun poistuttua. Nordcloud aikoo työllistää kymmeniä Salossa S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A on heille potentiaalisia asiakkaita tai jo nyt asiakkaina olevia yrityksiä. – Se edellyttää, että asia edullisten lippujen osalta saadaan ratkaistuksi. Täällä on puitteet ja osaavaa työvoimaa. Tällaisia tekijöitä siihen tarvitaan, Vakula toteaa. Kaikilla matkustavilla asiakkailla ei ole välineitä ja taitoa selvittää aikatauluja verkosta, muistuttaa Vainio. Vainion mukaan alkuviikosta ryhdyttiin ajamaan ostoliikennettä suuremmassa mittakaavassa kuin aiemmin. Edullisen seutulipun lopettaminen aiheutti tarpeen siirtyä muihin lipputuotteisiin. Yrityksellä on jo ennestään salolaista työvoimaa. – Aikatauluinformaatio kuuluu kaupungille sopimusten mukaan. – Liikenteenhoitomalli ei ole kuitenkaan mikään pikku juttu, koska yhteiskunnan hoitamassa mallissa bussiyrittäjien järjestämä liikenne loppuisi. Vainio ihmettelee, että nyt kaupunki ei ole saanut aikaiseksi edes koottuja bussiaikatauluja ostamalleen liikenteelle. Vanhasen ja Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan tavoin Soini kuitenkin nosti esiin yhtenä tärkeänä seikkana arktiset asiat. Salon rakennusja ympäristölautakunta antoi jätevesiosuuskunnalle luvan viemärin ja valokuitukaapelin sijoittamiseen, koska asiasta ei päästy yksimielisyyteen. Arktiset asiat ovat tärkeitä, ja niistähän Niinistö puhui hyvin perustellusti myös Putinin kanssa.. Osuuskunta lupasi korjata rikki menneet salaojat. Eri asia olisi siirtyä kaupungin yksipuolisesti hoitamaan liikenteeseen, jolloin kaikki markkinaehtoinen loppuisi. STT:n haastattelemat politiikan tuntijat arvioivat, että vierailua ovat vauhdittaneet useat seikat. Yhteiskunta ottaisi liikenteen haltuun ja päättäisi, mitä liikennettä täytyy hoitaa julkisin varoin. Vainio sanookin, että Salon kaupungin päättäjien pitäisi ottaa kiireellisesti lippuasia käsittelyyn, ja sitten vasta tarttua liikenteenhoitomalliin. – Ostoliikenteessä asiakkaan maksama lipun hinta pitäisi olla nykyistä pienempi, sanoo Vainio. PERJANTAINA 18. Maanomistaja valitti päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja KHO:een. Nordcloud tarvitsee työntekijöitä, joilla on Microsoftin Azureja Amazon Web Services -pilvialustojen tuntemusta. Oikeuden mukaan johtojen sijoittamisesta ja asennustyöstä aiheutuvaa haittaa kiinteistölle voidaan pitää vähäisenä. Liikenteenhoitomalli ja lippujen hinnat on sekoitettu julkisessa keskustelussa, jossa vaaditaan palaamaan nopeasti vanhaan järjestelmään eli markkinaehtoiseen liikenteeseen. – Seutulippu olisi pitänyt säilyttää ostoliikenteessä tai ottaa käyttöön palveluseteli. Riita koski Kaukolan–Tuohitun–Ylikulman jätevesiosuuskunnan viemäriä Perniössä. Olennaista olisi säilyttää edulliset liput ja joukkoliikenteen kilpailukyky, sanoo Vainio. – Edullisin tapa on toimia markkinaehtoisesti ja kaupungin täydentävin ostoin, painottaa Vainio. Liikenteen järjestämistapa kaupungissa voi olla markkinaehtoista, kaupungin järjestämää tai molempia. Sen avulla asiakkaan matkustamista voitaisiin tukea myös markkinaehtoisessa liikenteessä kuten on jo tehtykin esimerkiksi Sysmässä. Salo on Vakulan mukaan ehdottomasti hyvä paikka Nordcloudin kaltaiselle yritykselle. Seutulipusta luopuminen sekoitti Vainion mukaan järjestelmän Salossa. Maankäyttöja rakennuslain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi tai kohtuullisin kustannuksin. –. KHO: osuuskunnan viemärin sai viedä yksityisen pellolle Niinistön vierailu ensimmäinen kahdenkeskinen tapaaminen Valkoisessa talossa yli 15 vuoteen –?Minusta Suomen intressissä ei ole ulottaa sanktioita energiayhteistyöhön. Nordcloud on yksi Euroopan johtavista IT-pilviteknologian asiantuntijoista. Hän vaati tilansa kiertämistä, mikä olisi aiheuttanut osuuskunnalle lisäkustannuksia. Suomi aloitti arktisen neuvoston puheenjohtajana toukokuussa. Sen pääkonttori on Helsingissä ja toimistoja on ympäri Eurooppaa. –?Ei ole ihan sattumaa, että he valitsivat Salon. Matti Vainio: Salon käsiteltävä bussilipun hintaa Seutulipusta luopuminen sekoitti Matti Vainion mukaan järjestelmän Salossa. Kinnusen mukaan myös Turku– Salo-akselilla on potentiaalisia asiakkaita. – Olennaista on, että liput ovat oikean hintaisia, sanoo Vainio. – On myös tiettyä sellaista kotiseuturakkautta, se on tällainen pehmeämpi syy. Vainion mukaan se tarkoittaisi kaiken markkinaehtoisen liikenteen lopettamista ja olisi iso muutos liikennöitsijän toiminnassa. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Liikennöitsijän mukaan liikenteenhoitomalli voi olla nykyinen, mutta palvelusetelit lisäksi asiakkaan käyttöön. SSS | Seija Järvinen seija.jarvinen@sss.fi Bussiliikenteen järjestämistapa on Vainion Liikenteen toimitusjohtajan Matti Vainion mukaan selvitettävä asia vasta sen jälkeen, kun asiakkaan matkasta maksama hinta on kohdallaan. Myös Microsoftin perintö ratkaisee. – Liikenteessä tulee olemaan iltaisin ajettavia reittivuoroja, joita kaupungin on joka tapauksessa ostettava. Mutta meillä oli hyvä ulkoministerikokous Alaskassa, jossa olivat paikalla sekä (Venäjän) Sergei Lavrov että (Yhdysvaltain) Rex Tillerson. Asiakkaat pelästyivät, kun lipun hinta nousi
Maksuton lounas vähävaraisille, yksinäisille ja työttömille pe 25.8. klo 17 kirkon pihassa, Kuusjokipäivä; Huhtasalo, Hurtig. Liisa Marjatta Peltosalo 92 v. • Messu klo 17 Salon kirkossa; Viitanen, Suutela-Kuisma. Puolue on vahvistanut asemiaan heinäkuun mittaukseen verrattuna liki puoli prosenttiyksikköä. Muuta toimintaa • Varttikirkko pe 18.8. Kurssi antaa tavallisille kristityille eväitä kohdata tavallisia muslimeita ystävyyden kautta. Ilkka Ponto. 27.8. mennessä: Pirkko Koivunen p. mukana Martti Rouhiainen. aterian ja kahvit Mahlakankareella, keskustassa ruokailu on omakustanteinen. Aino Tellervo Taimela 74 v. Heillä on vaan aina ollut ongelmana se, että potentiaalinen kannatus ei realisoidu vaaleissa, Rönnholm sanoi STT:lle. Muuta toimintaa • Lähetystyön kirpputori lauantaisin klo 11–15 os. Ke 23.8. Kurssimaksu 30 € kerätään ensimmäisellä kerralla. –?Iso kysymys nyt on se, mihin suuntaan vihreät haluavat profiloitua ja rakentaa poliittisia yhteistyökuvioita tulevaa hallituskokoonpanoa ajatellen, orientoituvatko he oikealle ja porvariyhteistyöhön vai näkisivätkö he mieluummin punavihreän yhteistyön pohjalta syntyvän hallituskokoonpanon. Ruokakassien jako. Yhteislaulua, makkaranpaistoa, mukavaa yhdessäoloa. Maksu sis. Kansanlaulukirkko la 19.8. Saunailta keskiviikkoisin klo 18–21 Naarilassa, Naarilantie 369. srk ja liikenneasema Toijan Neste. Messu su 20.8. lk) – To klo 14–15 Alhaisten koulu – Pe klo 13–13.45 Tupurin koulu. Vihreiden kannatus oli Ylen puoluekannatuskyselyssä kovempi kuin koskaan aikaisemmin, 17,6 prosenttia. muutama paikka jäljellä! Lisätiedot ja ilmoittautumiset erkki.kiiski@evl.fi, p. –?Varmasti oppositiopuolueet ottavat mittaa hallituksesta, mutta luulen myös, että oppositiopuolueet joutuvat ottamaan entistä enemmän mittaa toisistaan profiloidakseen itseään. Lisätietoa ja ilmoittautumiset 20.8. Ke. Klo 17. • Saunailta keskiviikkoisin klo 17.30–20 Perniön leirikeskuksessa, Kuivastontie 351. Illan hinta 20 €/hlö. klo 18 Kiskon Pappilanniemessä. klo 12 seurakuntatalossa, Mikolantie 5. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 4.9. Järj. SALON SEURAKUNTA¤ HALIKKO KUUSJOKI KISKO & MUURLA KIIKALA & SUOMUSJÄRVI PERTTELI PERNIÖ SALO-USKELA SÄRKISALO YHTEINEN TOIMINTA NUORET KASTETUT HAUTAAN SIUNATUT www.salonseurakunta.fi . Syntymäpäiväjuhla Kiikalan ja Suomusjärven 70-, 75-, 80ja 85-vuotiaiden juhla su 3.9. ja 2. Irma Tuulikki Määttänen 84 v. Esiintyjänä on barokkisellisti Markku Luolajan-Mikkola, joka kutsuu kuulijoita kulkemaan kanssaan pienen matkan pyhiinvaellusta. klo 19 Kronstadtin, Pietarin ja Viipurin matkakuvia ja kuulumisia. 044 774 5251 sekä www.salonseurakunta.fi > Ajankohtaista > Matkat ja retket. Ekumeeninen hartaus Reformaation merkkivuoden merkeissä su 20.8. Yhteislauluilta Pellonpään kotiseutumuseossa (Vähähiidentie 176) ke 23.8. Katso Yhteinen toiminta. 24.8. mukana Kaija Virtanen. Martin matkassa Ilta Lutherin jalanjäljillä pe 25.8. Vihreät ponkaisivat kakkospaikalle Puolueiden kannatusarviot Ylen mittauksessa STT, Maija Korpinen Lähde: Yle/Taloustutkimus Mittausjakso 24.7.–15.8.2017 +0,4 +1,6 +0,6 -2,6 +0,7 -1,5 +0,1 -0,2 ±0 +0,9 KOK VIHR KESK SDP PS VAS RKP KD MUUT ST/UV 20,8 17,6 17,3 15,9 8,8 7,7 4,8 3,7 1,8 1,6 Muutos Kannatus, % 5 10 15 20. Leila Irmeli Vähäketo 79 v. klo 20 Perttelin kirkossa, Kaivolantie 150. Rönnholmin lailla myöskään vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ei ole tyytyväinen puolueensa miinusmerkkiseen kannatuskehitykseen. klo 10; Kiiski, Hurtig. –?Vihreät ovat onnistuneet realisoimaan latenttia, potentiaalista kannatustaan. Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska arvioi, että Ylen kannatuskyselyn valossa politiikan syksystä näyttää tulevan ”erittäin värikäs”. Chimes-kelloilla. Vihreiden viesti hallitukselle on, että jokainen euro on arvovalinta, Aalto kirjoittaa Facebookissa. ke 23.8. Rukoushetket: tiistaisin klo 18.30 ja perjantaisin klo 10. Jumalanpalvelus. Klo 14. Paluumatkalle lähdetään viimeistään klo 21 ja bussi ajaa tarvittaessa Rappulaan saakka. mennessä https:// www.lyyti.in/paperittomatkoulutus_Salo_elokuu2017. –?Nyt budjettiriihessä haastamme hallitusta tekemään oikeudenmukaisen tulevaisuusbudjetin. Hartauden jälkeen piknik, omat eväät mukaan! Suomi 100 -juhlakuusi 4H-yhdistyksen kasvattama juhlakuusi istutetaan ti 22.8. Kouluttajina Timo Keskitalo ja Markus Alajoki Operaatio Mobilisaatio ry:stä. Erkki Inkinen 93 v. Klo 16. Mukana Tarja Laurila, Marika Huhtasalo ja Henna Seppälä. ymmärtää paperittomuuden haasteita ja perehtyä toimintamahdollisuuksiin vapaaehtoisena. Israelin matkalle 27.10.–4.11. Aapo Johannes Kinanen Sonja Aurora Iiris Korhonen Myy Axa Johanna Kuivalainen Jare Max Mikael Kuusela Nea Julia Eivor Laine Viivi Josefiina Lehtovirta Joel Touko Johannes Pölönen Eeli Miko Tapani Ruuskanen Milla Olivia Salo Raili Tee Elsa Ida Maria Viitasaari Pauli Kalevi Kettunen ja Mari Johanna Pernu Janne Juhani Kaskinen ja Jenna Kyllikki Järvinen Jarkko Tapio Nikander ja Maija Stiina Maria Lehtovaara Jari Tapani Ruuska ja Miina Aino Marleena Lindström Joni Juhani Lehtovirta ja Tia Arja Maria Avila Marko Iki Juhani Laurén ja Laura Alisa Lehtinen Oiva Hänninen 99 v. klo 18 Särkisalon koululla, Pensalontie 1. klo 10 Perniön kirkossa; Hekkala, RainioAlaranta. SDP:n puoluesihteerin Antton Rönnholmin mukaan vihreiden kasvaneisiin kannatuslukemiin on vaikea sanoa yhtä yksittäistä syytä. Katso Yhteinen toiminta. 20.8. 21.8. Aalto toivoo, että hallitus herkistyy gallupuutisten myötä kuuntelemaan, mitä vihreillä on sanottavanaan. Ilmoittautumiset viimeistään pe 25.8. Kuvia ja kertomuksia reformaation syntysijoilta Saksasta. klo 17 Vaskion kirkon edustalle. • Iltaperhekerho keskiviikkoisin klo 17–19 Pikkupappilassa, Kalliokuja 2. klo 20 Perttelin kirkossa, katso Yhteinen toiminta. Koulutuksen tavoitteena on mm. Opasteet Kokkilan lossin suunnasta Angelniemen kirkon risteyksestä. Niina Jyllilälle p. Seurakunta ja Perttelin Piketit mukana Pertun päivän tapahtumassa klo 12–15 Inkereen koululla. Martin matkassa Ilta Lutherin jalanjäljillä pe 25.8. • Messu klo 10 Uskelan kirkossa; Laurila, Suutela-Kuisma. klo 15 Angelniemen kirkkovahalla (sateella Angelniemen kirkossa); dominikaaniveli Gabriel, Rosendahl, Hurtig. SDP:n kannatus putosi Ylen gallupissa enemmän kuin millään muulla puolueella. STT | Tuomas Savonen Suomen galluphistoriassa kääntyi torstaina uusi sivu, kun vihreät ponkaisivat ensi kertaa kannatukseltaan toiseksi suosituimmaksi puolueeksi. Pappilanniemi-ilta to 24.8. Sen kannatus on nyt 15,9 prosenttia. Kirkoissa su 20.8. klo 18 Eija ja Veka Helinillä, Santatie 3; Hekkala. salonseurakunta@evl.fi . • Saunailta keskiviikkoisin klo 18–20 Kesä-Angelassa, Angelantie 77. kirkkoherranvirastoon p. Kesäkonsertti ”Pyhiinvaellus” su 20.8. Kirkko avoinna tutustumista varten, kirkon historiaa esittelemässä Vaskion kirkon kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Rannikko ja suntio Marja Rouvali. alkaa messulla Kiikalan kirkossa klo 10 ja jatkuu seurakuntatalossa. klo 10–17.30 Mahlakankareen seurakuntakodissa (Palomäenkatu 2) ja la 7.10. Mukana 50 vuotta sitten Kiikalassa konfirmoidut. • Suomusjärven kirkkokuoron harjoitukset alkavat to 24.8. Iltamessu Kiskon kirkossa ke 23.8. Konsertin jälkeen on mahdollisuus tavata esiintyjä iltateellä kirkon pihalla tai kirkossa. Lapsikuoro Allegro Harjoitukset kanttori Lauriina Hurtigin johdolla 23.8. • Nuorisokuoro Diskantin harjoitukset 24.8. To. klo 10 Kiikalan kirkossa; Joutsiniemi, Keinänen. Kotiseutuyhdistys tarjoaa kahvit. Vihreiden hyvä gallupmenestys ei Anderssonia suuresti yllättänyt. Friendship first -kurssi la 16.9. Kokoomus on yhä suosituin puolue 20,8 prosentin kannatuksella. Lauri Olavi Leskinen 89 v. 044 735 8622. Kirkkorinne 5. vaihde (02) 774 51 AVIOLIITTOON VIHITYT Helluntaiseurakunta Mököistenkatu 18 Tervetuloa! Kaikki tilaisuudet: www.salonhelluntaisrk.fi Su. klo 18; Hekkala, Rainio-Alaranta. Saunailta perjantaisin klo 18–20 Juvankosken kesäkodilla, Juvankoskentie 212. Illanvietto Lehmijärven rantapirtillä. viim. Edestakainen matka 5 €, alle 12-vuotiailta 2,50 €. Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon mukaan puolueen gallupmenestys on merkki siitä, että ihmiset tahtovat muutosta ja luottavat vihreiden esittämään tulevaisuusvaihtoehtoon. Konsertissa kuullaan Bachin viides sarja ja toinen partita. 041 442 4747. Rauni Matilda Niemi 92 v. Srk-talon ryhmissä vetäjänä myös Kaisa Suutela-Kuisma, ja laulamisen ohella niissä soitetaan mm. Keskusta on kannatusmittauksen kolmonen 17,3 prosentin kannatuksella. Eine Maria Elisabet Utriainen 96 v. Luento ”Lestadiolaisuus ja hengellinen väkivalta” ke 23.8. – Ke 23.8. Kasvaneen kannatuksen taustalla on Aallon mukaan pitkä, nöyrä ja ahkera työ, jonka myötä vihreät ovat saaneet viestinsä kirkastettua. klo 18 Toijan kivimakasiinissa, Toijantie 14. alkaen. maria.rainio-alaranta@ evl.fi tai 044 735 8626. SPR Varsinais-Suomen piiri ja srk:n maahanmuuttajatyö. Paavo Johannes Lintoja 96 v. Muuta toimintaa • Teijon raamattupiiri pe 18.8. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. – Kuljetus Kirkkokadulta seurakuntatalon edestä klo 17.30. Su. – Kahvit Café Uskelassa. International Fellowship. Paperittomat-koulutus ke 23.8. Ke klo 13.50–14.50 Sirkkulan koulu – Ke klo 17–17.45 Kirkkokadun srk-talon pikkusali (1. lk) ja klo 18–19 (3.–6. Laulan lauluni sinulle Perniön Pyhän Laurin kirkossa la 9.9. Kohennusta kuukauden takaiseen on 0,6 prosenttiyksikköä. Lestadiolaisuus ja hengellinen väkivalta Teologian tohtori Johannes Alarannan luento ke 23.8. Ke 23.8. ELOKUUTA 2017 SEURAKUNNAT Viikoittain ja joka toinen viikko kokoontuvat piirit ja kerhot löytyvät www.salonseurakunta.fi. Mukaan kutsutaan laulamisesta innostuneita esittämään yksi mieleinen laulu mahtavassa kivikirkon akustiikassa. alkaen torstaisin klo 17.30–19 Salo-Uskelan srktalossa, Kirkkokatu 6. Ateria saksalaiseen tapaan, alkoholittomien oluiden maistelua. • Kaikki nuorten tapahtumat: www.salonseurakunta.fi/nuoret. klo 9.15 Kiikalan srk-talossa; Joutsiniemi. Klo 11. klo 18, laulattajana Kirsi Laakkonen. 02 774 5206 tai salonseurakunta@evl.fi. Messu Halikon kirkossa su 20.8. – Messu radioidaan taajuudella 88,2. Ma. Jumalanpalvelus. Mukaan mahtuu 40 henkilöä. Messu su 20.8. Ilmoitt. Nousua heinäkuuhun verrattuna oli tullut 1,6 prosenttiyksikköä. klo 18 seurakuntatalossa. klo 17–20 Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Klo 16. Tule testaamaan Suomi-tietämyksesi Suomi100rastiradalla! Luvassa 100 kysymystä eri aihealueilta. Matkalle johdattelee Miika Rosendahl. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Järj. klo 10–17.30 Salo-Uskelan srktalossa (Kirkkokatu 6). Rauni Marja-Leena Jantunen 69 v. 23.8. Virret: 311:1-5; 704; 728; 289; 914; 932; 924; 314:1-3,6. Kesäkonsertti su 20.8. Klo 11. klo 18 pidettävä konsertti on osa koko kylällä näkyvää Pimeän peitto -tapahtumaa. Messu su 20.8. Koululaisten siunaus. Toijan kivimakasiinissa. Mukana Niina Jyllilä ja Hanna-Leena Keinänen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään pe 25.8. Seija Sisko Sinikka Kasteraita 71 v. klo 18; Airaksinen, Keinänen. Neljäntenä olevan SDP:n kannatus putosi enemmän kuin millään muulla puolueella, 2,6 prosenttiyksikköä. Pertun päivä su 20.8. Torstaipiiri
Naiset osaavat kuitenkin yhden ulkoja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon tärkeimmän taidon, neuvottelutaidon. Olemme sitkeitä naisia, eivätkä gallupit meitä lannista, Haatainen hymyilee. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. SDP:n kannatuksen putoaminen ei ole himmentänyt Salon iltatorilla kampanjoineiden Paateron ja Haataisen haaveita presidenttiydestä. – Äänestäjät ovat liikkuvia. – Ihmisiä askarruttavat arkeen ja elämiseen liittyvät asiat. Eläkeläisiä huolestuttaa usein riittääkö eläke ja kuka tulee tulevaisuudessa pitämään huolta. Jyväskylässä. Tietysti otamme asian puolueemme sisällä vakavasti ja mietimme, miten linjaamme voisi kirkastaa, Paatero kertoo. – Asiaa on viety eteenpäin hallitukselle tyypilliseen tapaan: kovalla kädellä, ja perusteluna käytetään EU:ta. Paatero kuitenkin muistuttaa, että noin 40 prosenttia vastaajista jätti kertomatta kantansa gallupissa kokonaan. EU ei kuitenkaan velvoita yhtiöittämään tai kilpailuttamaan valtion omistusta, joten selitys ontuu. – Hallituksen tulisi nyt miettiä sitä, että mikä on parasta suomalaisille veronmaksajille, matkustajille ja VR:n työntekijöille, eikä ulkomaisille yhtiöille, Paatero lisää. Voimme vain miettiä, mitä tapahtui esimerkiksi Yhdysvalloissa. – Jostain kumman syystä ala on ollut turhan miesvaltaista. ”Naiset osaavat yhden ulkoja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon tärkeimmän taidon, neuvottelutaidon.” Tuula Haatainen, sd. – On tärkeää keskustella siitä, miksi ihminen tippuu yhteiskunnan laidalta niin, että joutuu ajautumaan ääri-ilmiöiden pariin, Haatainen toteaa. Jäsenäänestyksen tulos vahvistetaan ja puolueen presidenttiehdokas valitaan puoluevaltuuston kokouksessa 2.9. Mielipidetasolla vastakkainasettelulle emme ole kokeneet tarvetta, Paatero kertoo. ”Ulkoja turvallisuuspolitiikka tarvitsee lisää naisia” SDP toivoo malttia rautateiden kilpailutussuunnitelmaan SDP:n kansanedustajien Sirpa Paateron ja Tuula Haataisen mielestä kilpailun tuominen raideliikenteeseen sisältää suuria riskejä, jotka olisi punnittava perin pohjin ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Paatero ja Haatainen kertovat, että he eivät vastusta suunnitelmaa täysin. Presidenttiyden kautta molemmat ehdokkaat toivoisivatkin voivansa ottaa istuvaa presidenttiä vahvemmin kantaa yhteiskunnan jakautumista koskeviin teemoihin. Vaikka kannatusmittauksessa nousseilta puolueilta onkin asetettu ehdokkaiksi vahvoja tekijöitä, kuten vuoden 2012 presidentinvaaleissa huomiota herättänyt Pekka Haavisto, ei kaksikko pidä SDP:stä presidentiksi ponnistamista mahdottomana tehtävänä, päinvastoin. – Kesän aikana on tietysti ollut hiljaista, mutta ei sekään voi selittää laskua täysin. Salon iltatorilla kampanjoineiden SDP:n presidenttiehdokasehdokkaiden Sirpa Paateron ja Tuula Haataisen mukaan ensimmäinen tunne gallupin tuloksista oli hämmennys. – Olemme kaikki samalla arvomaailmalla varustettuja pitkän linjan poliitikoita, joten uskon, että suurimmat eroavaisuutemme löytyvät taustoistamme ja työhistoriastamme. Haataisen mielestä yksi sana riittää kuvaamaan nyt esillä olevaa suunnitelmaa: sekava. Sekä Paateron että Haataisen mielestä vaikeissakaan asioissa ei saa hyssytellä. Esimerkiksi vihreiden puoluekokous oli tänä kesänä näkyvästi otsikoissa, ja tilaisuus on herättänyt kansalaisissa varmasti kiinnostusta. Paatero ja Haatainen kertovat, että puolueen jäseniltä on tullut palautetta ehdokkaiden samankaltaisuudesta ja valinnanvaikeudesta. Tasa-arvokysymykset koskettavat jokaista kansalaista, Paatero jatkaa. – Nyt olisi parasta edetä rauhallisesti, eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Myös Salon iltatorilla SDP:n teltan edessä kävi torstai-iltana kova kuhina. Haatainen kertoo kartuttaneensa ulkopoliittista kokemusta muun muassa Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa ja YK-liitossa, kun taas Paatero on työskennellyt esimerkiksi puolustusvaliokunnassa ja ulkoministeriössä. Esitykseen kuitenkin sisältyy heidän mielestään vielä useita avoimia ja lisäselvitystä edellyttäviä kysymyksiä. Jokaisella on varmasti oma tapansa toimia mielipidejohtajana ja ulkopoliittisissa tehtävissä, Haatainen miettii. – Myös yhteiskunnan eriarvoistuminen ja jakaantuminen ovat nousseet usein keskusteluun. PERJANTAINA 18. Molempien ehdokkaiden mielestä naisia kaivataan lisää ulkoja turvallisuuspolitiikkaa koskevaan päätöksentekoon. SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoittelee Paateron ja Haataisen lisäksi Maarit Feldt-Ranta. – Ei vaaleja gallupeiden kautta voiteta. Elokuun alussa alkaneen ehdokaskiertueen aikana Paatero ja Haatainen ovat ehtineet keskustella miltei satojen kiinnostuneiden kansalaisten kanssa. Samalla päätöksentekoon tulisi laajempia näkökulmia esimerkiksi sosiaalisten vaikutusten osalta, Haatainen kertoo. Matkan aikana on kuitenkin noussut esiin myös se fakta, että suomalaiset välittävät toisistaan: vanhemmat ihmiset miettivät nuorten ongelmia ja päinvastoin, Haatainen kertoo. Tämä saattaa selittää osittain vihreiden gallupmenestystä. – Uskon, että omat osaamisalueemme korostuvat eri tavalla sen jälkeen, kun puolueen presidenttiehdokas on lyöty lopullisesti lukkoon. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 SSS | Tessa Toni tessa.toni@sss.fi Ylen tuoreimman kannatusmittauksen mukaan SDP:n kannatus putosi kuukauden takaisesta jopa 2,6 prosenttiyksikköä alaspäin. Sirpa Paatero (vasemmalla) ja Tuula Haatainen eivät ole nähneet kampanjoinnin aikana tarvetta väkinäiselle vastakkainasettelulle
–?Maankäyttö on muuttunut, esimerkiksi rantalaidunnus on vähentynyt. Taantuvat lajit ovat hyvin vaateliaita elinympäristönsä suhteen, selvittää Pitkänen. Vesilintulajien taantumisen taustalla on lähinnä se, että elinympäristöt ovat muuttuneet monen lajin kannalta huonommiksi. Mobile Clinicin perustajaosakkaan ja hallituksen puheenjohtajan Daniel Franckin mukaan matkapuhelimia korjataan jatkossakin Salossa. STT | Elina Korkee Sorsastuskausi alkaa sunnuntaina puoliltapäivin. –?Metsästys ei ole näiden lintukantojen vähenemisen syynä. –?Sinisorsan, telkän ja tavin kannat ovat vakaita, niillä menee ihan hyvin, sanoo riistasuunnittelija Antti Piironen Suomen riistakeskuksesta. lokakuuta. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N. ELOKUUTA 2017 SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Mobile Clinic on ostanut salolaisen Hetihuollon puhelinhuollon liiketoiminnan. Lisäksi yrityksellä on kattava yhteistyökumppaniverkosto ympäri Suomen. Piironen rajoittaisi silti myös metsästystä. Vesilintujen metsästys on parinkymmenen vuoden aikana vähentynyt, arvioi vesilintuasiantuntija Jaska Salonen Metsästäjien Keskusliitosta. uu u Samaan aikaan alkaa myös karhunmetsästyskausi. –?Sorsanmetsästys on fyysisyytensä ja haasteellisuutensa vuoksi ollut nuoremman väen harrastusta. Francin mukaan ala kasvaa parhaillaan nopeasti. uu u Oravaa saa metsästää joulukuun alusta tammikuun loppuun. –?Totesimme kuitenkin, että Hetihuollolla on niin vankka asema Salossa, ettei se olisi ollut kannattavaa. –?Metsästäjä aina pystyy vaikuttamaan siinä vaiheessa, kun hän on koukistamassa sormea, sanoo Salonen. Franck näkee, että tulevina vuosina Suomessa tulee olemaan kolmesta neljään merkittävää toimijaa, joista Mobile Clinic on yksi. Jo syyskuun alusta lähtien hirven saa kaataa vahtimalla pellolta. Hirvenmetsästykseen tarvitaan metsästyslain mukainen lupa. –?Ala on myös todella pirstaloitunut, toimijoita on jopa 80–100. Näistä 30–40 on kolmen suurimman käsissä ja loput ”yhden miehen pajoja”. Samalla ala muuttui kertaheitolla vakavasti otettavaksi liiketoiminnaksi. Perinteisistä riistavesilinnuista jouhisorsa, heinätavi, tukkasotka, punasotka, tukkakoskelo ja nokikana on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaisiksi. Mäyrän ja ketun metsästyskausi alkoi jo elokuun alussa. Hetihuollon vuoden 2016 liikevaihto oli 800 000 euroa ja Mobile Clinicin liikevaihto 1,018 miljoonaa euroa. Metsästystä harrastaa Suomessa runsaat 300?000 ihmistä. Sekä Metsästäjien Keskusliitto että luonnonsuojelujärjestö BirdLife Suomi kehottavat metsästäjiä välttämään uhanalaisten lintujen ampumista. Alli on silmälläpidettävä laji. Mobile Clinic työllisti kokopäiväisesti 11 henkeä. –?Hetihuollon Helsingin toimipiste lakkautetaan, koska Mobile Clinicilla on jo siellä toimipisteitä, Tawast sanoo. Valtiovalta ei näillä näkymin suunnittele riistavesilintujen rauhoittamista. uu u Näädän ja kärpän metsästyskausi alkaa marraskuun alussa. Vedet ovat rehevöityneet, lintukosteikkoja on kasvanut umpeen ja järvikortteen määrä on vähentynyt. Siksi rajoituksia ei ole nähty tarpeellisina, sanoo ylitarkastaja Janne Pitkänen maaja metsätalousministeriöstä. Vuonna 2014 perustettu Mobile Clinic pohti oman toimipisteen avaamista Saloon. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. –?Kauppa on meille siinäkin mielessä tärkeä, että pääsemme käsiksi myös pieniin paikkakuntiin, joissa Hetihuollolla on yhteistyökumppaneita, Franck toteaa. Heistä hieman alle kolmasosa lähtee syksyn mittaan sorsametsälle. –?Salo on meille tärkeä toimipaikka, jota aiotaan kasvattaa ja kehittää. Hetihuolto työllistää seitsemän henkilöä, joista Salossa työskentelee vaihtelevasti 1–4 henkilöä. uu u Metsäjäniksen, rusakon, villikanin sekä fasaanin pyyntikausi alkaa syyskuun alussa. –?Puhelinoperaattori Elisan markkinoille tulo vuonna 2015 sen ostaessa Fonum Oy:n oli lähtölaukaus tälle kehitykselle. Metsähanhi, haapana, isokoskelo sekä haahka ovat vaarantuneita. Sillä on toimipisteet muun muassa Helsingin Forumissa, Itäkeskuksessa, Turun Hansassa, Lappeenrannan Iso Kristiinassa sekä Jyväskylän Forumissa. Puhelimia korjataan jatkossakin Salossa. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Osa riistavesilinnuista on erittäin uhanalaisia Sorsanmetsästäjän kannattaa keskittyä sinisorsaan, taviin ja telkkään. Piirosen mukaan ainakin punasotkan, tukkasotkan, heinätavin ja nokikanan metsästys on kyseenalaista. Mobile Clinic Oy on erikoistunut ensimmäisenä Suomessa toimimaan johtavissa kauppakeskuksissa. –?Pyrimme siihen, että kaikki työpaikat säilyvät, Hetihuollon hallituksen puheenjohtaja Jyri Tawast sanoo. Liiketoiminta siirtyy uudelle omistajalle syyskuun alussa. Mutta jos muutetaan EteläSuomeen ja kasvukeskuksiin, ei enää ole niin helppoa lähteä metsälle, Salonen toteaa. Mobile Clinic osti Hetihuollon liiketoiminnan Hetihuolto Oy:n osakas Tuomo Herlevi korjaamassa puhelinta yrityksen tiloissa Salossa viime kesänä. Pitkäsen ja Piirosen mukaan tärkein tapa parantaa heikentyneitä vesilintukantoja on lintujärvien kunnostus. uu u Hirven pyyntikausi alkaa suurimmassa osassa Suomea 14. Metsästäjä esittelee ampumiaan sinisorsia. Hän säilyttäisi lajit riistaeläiminä, mutta rajoittaisi metsästystä metsästyslain keinoin. Uhanalaisluokitus päivitettiin Suomessa viimeksi vuonna 2015. Silloin myös kanadanhanhen ja lehtokurpan metsästys on sallittua. PYYNTIAJAT Syksy tulee, metsästäjä liikkuu uu u Sorsastuskausi alkaa sunnuntaina 20. elokuuta. Kaupan ansiosta Mobile Clinic vahvistaa erikoispuhelimien huollon osaamista, Franck sanoo. Suomen riistakeskus kehottaa metsästäjiä keskittymään sinisorsan, tavin ja telkän pyyntiin, sillä useiden muiden vesilintujen kannat ovat käyneet vähiin. Poronhoitoaluetta lukuunottamatta karhunmetsästykseen tarvitaan poikkeuslupa, joita on tälle vuodelle myönnetty 170 kappaletta. Ammuttava lintu on aina tunnistettava ennen laukausta, järjestöt painottavat. Toisaalta suosituin metsästettävä sorsalaji, sinisorsa, tulee toimeen varsin monenlaisissa ympäristöissä. Vuonna 2012 perustetulla Hetihuollolla on toimipisteet Salon lisäksi Mikkelissä, Kuopiossa ja Helsingissä
ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Juhla Mokka KAHVIT 400-500 G (6,34-7,93/kg) suodatinja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu 18 95 HK TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE palana ww w. 24%) 9 95 KG ARJEN SÄÄSTÖJÄ Tarjoukset voimassa pe-su 18.-20.8.2017, ellei toisin mainita Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Vain kotitalouksille. PERJANTAINA 18. Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. -20 % PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 4,99 kpl (4,54/kg) Ilman Plussa-korttia 8,95 rs (8,95/kg) 15 PACK Coca-Cola VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l tlk 0,95/l rajoitus 2x15-pack/talous 6 95 4 99 KG IRTOMAKEISET rajoitus 2 kg/talous Hätälän SAVUSIIKA n. PANTIT 2,25 -38 % PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 9,95 15-pack (1,56/l) sis. alv. 900 g Juhla Mokka KAHVIT 400-500 G (6,34-7,93/kg) suodatinja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu 10 95 ERÄ TUORE LOHIFILEE vakuumipakattu, Norja rajoitus 2 filettä/talous Arla Loputon KERMAJUUSTO 1,1 kg 3,63/kg myös kevyt 17 % rajoitus 1 kpl/talous 3 99 KPL Juhla Mokka KAHVIT 400-500 G (6,34-7,93/kg) suodatinja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu 5 99 Atria Perhetilan BROILERIN FILEESUIKALE 1 kg 5,99/kg hunajamarinoitu RS -33 % PLUSSA-KORTILLA KG KG SIS. 010 537 9200 Aukioloajat arkisin 8–21, lauantaisin 8–18, sunnuntaisin 12–18. kcit ym ar ke t.f i SALO Puh. pantit 2,25
Katri Helena veti kuin vetikin tämän kesän yleisöennätyksen nimiinsä, alun ripsivästä sateesta huolimatta! Mitkä ovat Raija-Leena Heinosen mielestä Katri Helenan parhaat laulut. Muurlasta iltatorille olivat tulleet Tuija Leppänen ja Timo Rouvinen. – Puhelinlangat laulaa ja Paloma Blanca ainakin, Timo Rouvinen listaa. Rouvinen lisää, että varhaistuotanto on myös nostalgista ja tuo mieleen lapsuuden. – Koska hän nyt vaan on niin hyvä, totesivat tyhjentävästi turkulaiset Päivi ja Kari Hettula Katri Helenan pitkän suosion salaisuudesta.. Raija-Leena Heinonen oli saapunut Turusta Katri Helenaa kuuntelemaan. – Anna mulle tähtitaivas, Katson sineen taivaan ja Syysunelmaa, Turusta Salon iltatorielämää katsomaan tullut Heinonen sanoo. – Hän on vain niin vetovoimainen, ja hänellä on aina ollut myös hienoja kappaleita esitettävänään, Heinonen sanoo. Heiltäkin löytyy nopeasti kaksi suosikkilaulua. Katri Helenan reilun tunnin esiintymisessä lähes jokainen kappale on ollut aikansa hitti – samaan eivät monet artistit pysty. Myös Katri Helenan hittilista on liki loputon. Meriittilista on huima: 1,5 miljoonaa myytyä äänitettä, 54 albumia, 478 levytettyä laulua, 19 kultalevyä, neljä platinalevyä ja yksi tuplaplatina. Hettulat lisäävät, että artistilla on lisäksi aina ollut poikkeuksellisen hyvää materiaalia esitettävänään. – Hän nyt vaan on niin hyvä! Ja tykkään itsekin laulaa Katri Helenan lauluja, Päivi Hettula sanoo. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Katri Helenan ura on kestänyt hämmästyttävät 54 vuotta. Kaikki suomalaiset – ehkä ihan nuorimpia lukuun ottamatta – ovat kuulleet hitit Puhelinlangat laulaa, Katson sineen taivaan, Katson autiota hiekkarantaa, Vasten auringon siltaa, Anna mulle tähtitaivas... Heinonen kertoo olleensa alusta lähtien suuri Katri Helenan fani. Iltatorikin viettää lähes juhlavuottaan, sillä tänä kesänä niitä järjestetään 35:ttä kertaa. Vähintään kerran kesässä iltatorilla käyvät Leppänen ja Rouvinen toteavat, että Katri Helenan suosiota selittää yksinkertaisesti se, että hän on aivan mahtava laulaja. Katri Helena on yksi Suomen menestyksekkäimmistä artisteista. Muurlalaiset Tuija Leppänen ja Timo Rouvinen kehuivat Katri Helenaa mahtavaksi laulajaksi. Siksi kestosuosikki olikin toivottu vieras esiintymään ensimmäistä kertaa Salon iltatorilla, Suomen 100-vuotisjuhlien suvessa. Kuinka paljon Suomen kestosuosikki Katri Helena sitten oli yleisöä iltatorille vetänyt. Katri Helena – valoisuutta ja vetovoimaa vuosikymmenestä toiseen. – Horninkatu meni kiinni, se on hyvä merkki: ihmisiä on paljon ja he viihtyvät, hykerteli Suvisalo ry:n Tarja Hiltunen. Vähän tätä ennen järjestysmiehet olivat jo ehtineet sulkea Horninkadun liikenteeltä, jotta yleisölle tulisi lisätilaa. Keikan jälkeen syntymäpäiväsankari kukitettiin ja iltatorintäysi kuoro lauloi esiintyjälle. Katri Helena on pysynyt suurena kansansuosikkina yli puolet Suomen itsenäisyyden ajasta. – Kaihon kukka, Vasten auringon siltaa ja Aikaan sinikellojen, vastaa epäröimättä Päivi Hettula kysymykseen Katri Helenan parhaista lauluista. Päivi ja Kari Hettula olivat myös saapuneet Turusta Salon iltatorille, kuten aina kerran pari kesässä heillä on tapana tehdä. ELOKUUTA 2017 Katri Helena lauloi taivaan siniseksi SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Katri Helenan ”sinivalkoinen” ääni valloitti Salon täyden iltatorin, ja kas: tihkusade loppui ja pian yleisö sai katsoa sineen taivaan. – Ei ehkä ihan 10?000, mutta olisiko jotakuinkin 9?500, Hiltunen arvelee
Nyt hoidamme homman loppuun, kuten Salossa tapoihin kuuluu, Matti Vainio kertoi liki viidenkymmenen vuoden takaisesta episodista. – Salon iltatori on hyvä paikka harjoitella ja soittaa ihmisille, koska täällä voi tapahtua mitä tahansa. – Suuri osa torilla kävijöistä on tietenkin salolaisia, jotka eivät sinänsä lisää kaupungin tuloja eivätkä tuhlaa torstaisin normaalia enempää, Hiltunen huomauttaa. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Iltatorit tuovat Saloon paljon rahaa Harmonikka raikaa säännöllisesti iltatorilla SSS | Onni Niemi onni.niemi@sss.fi Harmonikka on soinut useasti iltatorilla tänä kesänä. Rahan vuoksi Seela ei kuitenkaan soita, vaikka vuosi sitten lisätienestit tulivatkin tarpeeseen. Burmansson huomauttaa, että vanhempien avustus soitinliikkeessä tuli tarpeeseen, mutta itse ansaittu raha opettaa lapselle samalla sen arvon. – No ainakin torikahvioista ostetaan kahvit, ehkä pientä suolaista ja munkki. Jos haluaa ostaa jotakin kalliimpaa, sen eteen on nähtävä vaivaa. Nuottitelineen edessä maassa pieni vaaleanpunainen lakki on täyttynyt säännöllisesti sataneista kolikoista. Kuultuaan, kuka laulajatähti oli kolarissa osapuolena, isäni Juhani Vainio lähti kiireesti viemään sairaalaan kukkia, mutta olit jo ehtinyt poistua. Seuraavaksi hankittava haitari on sitten aikuisten kokoa. Katri Helena oli heille kesän kohokohta. ”No ainakin torikahvioista ostetaan kahvit, ehkä pientä suolaista ja munkki.” Suvisalon puheenjohtaja Tarja Hiltunen S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. –?Vanha haitari alkoi käydä pieneksi, joten käytin iltatorilla ansaitsemani rahat uuteen ja isompaan, Rekola kertoo. Muutamia vuosia sitten yrittäjät kertoivat SSS:lle, että iltatorit näkyvät selkeästi myynnissä: kesätorstaisin myynnin oli havaittu kasvavan jopa 20–30 prosentilla. Mutta kyllähän niiden vaikutuksen näkee: lehdet ovat torstaisin täynnä mainoksia, kaupat ja kadut täynnä ihmisiä, parkkipaikat täynnä...., torin yleisövessojen paperitelineitä ennen kiireisintä iltatori-iltaa täyttävä Tarja Hiltunen sanoo. Mikä on Tarja Hiltusen hatusta vedetty arvio iltatorille muualta tulleiden rahankäytöstä. Iltatorista muodostui korkeanpaikanleiri nuorelle haitaristille, joka kaipaa esiintymisvarmuutta. Seelan mukaan ihmisten edessä soittaminen ylläpitää esiintymisvarmuutta tulevia kilpailuja varten, jotka näillä näkymin koittavat helmikuussa Jokioisissa. Monet hoitavat kauppaasiat, ostavat polttoainetta, osa käy Meriniityn rakennuspuolen kaupoissa... –?Oma suosikkini on Kultainen nuoruus, Seela toteaa. Finaalissa ei voittoa tullut, mutta esiintymiset iltatorilla ovat jatkuneet myös tänä vuonna. Kappalevalinnat puolestaan saattavat miellyttää enemmän ikäihmisiä, kun kesäillassa kajahtavat Metsäkukkia, Hummani hei, Kulkurin valssi ynnä muut ikivihreät. Keikan jälkeen syntymäpäiväsankari kukitettiin ja iltatorintäysi kuoro lauloi esiintyjälle. Ikaalisissa järjestetty loppukilpailu televisioitiin suorana, joten Seela koki tarvitsevansa esiintymiskokemusta ennen sitä. Toivotettuaan salolaisyleisölle hyvää loppukesää ja vointia, Katri Helena sai puolestaan yllättyä. Lisäkukat Katri Helenalle ojensi vielä Vainion Liikenteen Matti Vainio, tarinan kera: – Vuonna 1969 ajoit pienen kolarin Salossa kuplavolkkarilla meidän bussin kanssa. Seelan äiti vakuuttaa, että auto starttaa kohti Saloa heti, jos tytär niin tahtoo ja sää on suosiollinen. Hän valikoitui 12 semifinaalikilpailijan joukkoon ja edelleen seitsemän finalistin joukkoon. Kauppa-asioiden kautta päästään hyvin varovaisestikin arvioiden jo noin 300 euron summaan. ”Kesätyö” sai alkunsa, kun Seela osallistui viime vuonna Hopeinen Harmonikka -kilpailuun usean nuoren haitaristin tavoin. Lapsilta tulee Seelan mukaan paljon kommenttia, haitari selvästi herättää heidän mielenkiintonsa. Hiltunen kertoo kuulleensa yrittäjiltä, että neljän vuoden takainen Cheekin yleisöennätyskeikka oli myös koko kesän kovin myyntipäivä. Siellä kymmenvuotias Seela Rekola soittaa useana torstaina ennen iltatorin varsinaista vetonaulaa. Seela alkoi soittaa haitaria viisi vuotta sitten isosiskonsa vanavedessä, joka innostui soittimesta nähtyään sellaisen televisiossa Hopeinen Harmonikka -kilpailussa. PERJANTAINA 18. – Eräs täti käy lähes joka viikko sanomassa, että Seela on Salon paras soittaja, Burmansson naurahtaa. – Tiedän, että jotkut käyvät kosmetologilla ja parturi-kampaamoissa. Ei tosin lavalla, vaan Mariankadun sillan kupeessa. Katri Helena – valoisuutta ja vetovoimaa vuosikymmenestä toiseen. Tarkkoja tämän vuoden lukuja ei siis ole akuuttiin tarpeeseen heti saatavilla, joten on jossiteltava. Hiltunen tietää myös monen vuoden kokemuksella, että mökkiläiset hoitavat paljon muitakin asioita iltatorille tulon yhteydessä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Salolaiset Tuija Riuttanen ja Ari Malin pistivät välillä tanssiksi. Ja mökille kukkia, mansikoita, tietenkin metrilakua ja jotain muutakin, Hiltunen ynnää ja pääsee pelkän torin osalta 40–50 euron tuntumaan. Tuhannet Saloon torstaiksi pelmahtavat lähiseutujen asukkaat ja etenkin mökkiläiset näkyivät myös ravintoloiden lounasmyynnissä. Tämän jälkeen ei hevin hetkahda, Burmansson toteaa Seelan nyökytellessä vieressä. Salon iltatori on maankuulu etenkin tunnelmastaan, mutta tuskin Saloon kesätorstaisin virtaava rahakaan ketään haittaa. Missä on paljon ihmisiä, siellä liikkuu myös paljon rahaa, väistämättä. Jos – ja tämä on iso jos – puolet iltatorilaisista koostuisi mökkiläisistä ja Salon ulkopuolelta tulijoista, saadaan edellä mainitun rahankäyttöarvion perusteella selville, että Salon yrittäjät hyötyisivät iltatoreista vähintään yli kymmenen miljoonaa euroa per kesä. Kesän keikat taitavat tosin olla loppusuoralla, sillä koulu, musiikin teoriaopinnot ja salibandyharjoitukset täyttävät haitarinsoittajan syyspäivät. 72 vuotta torstaina täyttänyt laulajatähti sai syntymäpäivälahjakseen Salon kaupungin edustajilta Juhani Nummentalolta ja Saija Karnisto-Toivoselta kukkakimpun ja kaiken lisäksi monituhatpäisen iltatorikuoron esittämän Paljon onnea vaan -onnittelulaulun. Lohjalainen Seela Rekola arvelee, että keikkailu iltatoreilla jatkuu jälleen ensi kesänä. Säännölliset esiintymiset Salossa ovat vakiinnuttaneet täkäläisen ihailijakunnan, jolta tuleva palaute on aina kannustavaa. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Katri Helena lauloi taivaan siniseksi Salon iltatorit järjestävän Suvisalo ry:n puheenjohtaja ja ohjelmavastavaa Tarja Hiltunen kertoo, että viime vuosina iltatoreilla on käynyt keskimäärin 65?000 kävijää per kesä – aiemmin Suvisalo ry on puhunut 50?000 kävijästä, joten käyrä on ylöspäin. – Hyvä kysymys, olisikin hienoa, jos joku ottaisi asian laskettavakseen. Paljonko iltatorit tuovat Saloon rahaa. Seela asuu Lohjalla, mistä hän saapuu varta vasten soittamaan salolaisille äitinsä Erika Burmanssonin saattamana
Työja elinkeinoministeriö oli kuitenkin ilmoittanut aiemmin, että se teettää kevään aikana riippumattoman selvityksen tuulivoiman terveysja ympäristöhaitoista. Mittaus tehtiin hyvin lyhyenä aikana, kahdessa viikossa. Uimakielto asetettiin viime viikon perjantaina, jolloin vedessä todettiin suuri määrä ulosteperäisiä bakteereja. Yhtiöt kiistävät velvollisuutensa melumittauksiin. Märynummella raportti on luettu tarkasti, ja sen sisältämistä melumittauksista on löydetty mielenkiintoisia yksityiskohtia. Se ei missään tapauksessa edusta keskimelua eri olosuhteissa ja eri vuodenaikoina. Mittauksia haluttiin tehdä myös muutamissa kiinteistöissä sisällä ja ulkona. – Bakteerimäärä on nyt normaalia elokuun tasoa, Suutari toteaa. Myös Piiljärveltä on tehty ilmoitus vähäisestä sinileväesiintymästä. Nyt bakteerien määrä on selvästi alle toimenpiderajan. Järvi&Meriwiki-palveluun on tällä viikolla tallennettu havainnot vähäisistä sinileväesiintymistä Kustavin Parattulan edustalta sekä Pohjois-Airistolta. Hänen mielestään tuulivoimasta olisi syytä tehdä perusteellinen ja pitkäaikainen melumittaus. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530 tai kirjata Järvi-Meriwikiin. ELOKUUTA 2017 Märynummen tuulivoimaloiden melusta päätöksiä syksyllä SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon rakennusja ympäristölautakunta on joutunut antamaan apulaisoikeuskanslerille selvityksen Märynummen tuulivoimaloita koskevasta päätöksenteosta. Vakioseurannan ulkopuolelta ely-keskukselle on ilmoitettu runsaasta sinileväesiintymästä Tammenpään edustalta Kokkilanselältä. Maijala teki oman väitöskirjansa sään vaikutuksista äänen leviämiseen ilmakehässä. Lautakunta jäi odottamaan selvityksen tuloksia. – Todennäköisesti emme tunne vielä kaikkia infraäänien terveydellisiä vaikutuksia, Maijala arvioi. Haarukka kertoo, miten suuria erot voivat olla. Tästä ei kannata vetää liikaa johtopäätöksiä, Maijala korostaa. Merialueilla sinileväesiintymät ovat näin loppukesästä tyypillisiä ja paikoitellen merialueelta on ilmoitettu runsaista sinileväesiintymistä. Nyt simpukat on korjattu pois. Ritva Sinervo (kd.) on kannellut lautakunnan ja kolmen virkamiehen toiminnasta, koska hänen mielestään alueen asukkaiden toimenpidepyyntöjä meluhaittojen selvittämisestä ei ole käsitelty asianmukaisesti. (SSS) Vuohensaaressa voi taas uida Asukkaiden vaatimuksia Märynummen tuulivoimaloiden melumittauksista käsitellään syksyllä rakennusja ympäristölautakunnassa.. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Lounais-Suomen sinilevätilanne pääosin rauhallinen. Sinilevätilanne on jatkunut Lounais-Suomen sisävesistöissä kuluvalla viikolla edelleen pääosin rauhallisena. Maaliskuussa Heino patisteli kaupunkia toimenpiteisiin. Se julkistettiin kesäkuussa. Salon Hirsjärveltä on kuitenkin ilmoitettu ely-keskukseen runsaasta sinileväesiintymästä. Kaupunki on pyytänyt asukkailta täydentämään vaatimuksiaan. Asukkaiden vaatimusta melumittauksista on tarkoitus käsitellä syksyn kokouksessa. Päätöksestä valitettiin, ja Vaasan hallinto-oikeus palautti asian uudelleen lautakunnan käsiteltäväksi viime marraskuussa. Antaako TEM:n raportti todisteita melusta. (SSS) Salon Hirsjärvellä runsaasti sinilevää Sinilevähavainnoista voi ilmoittaa Varsinais-Suomen ely-keskukseen. Yksi mahdollinen syy uimaveden bakteereille oli se, että rannalta löytyi satoja kuolleita simpukoita. – Melumittausasia valmistellaan syys–lokakuun kokoukseen, rakennusja ympäristövalvonnan johtaja Esa Nieminen lupaa. Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen märynummelaisten asiamiehenä toimiva Lasse Heino vaati puolueettoman tahon tekemiä melumittauksia kahden kilometrin säteellä tuulivoimaloista. Salon Vuohensaaren uimarannalla voi taas uida. Tämä todistaisi, että märynummelaiset ovat olleet oikeassa valittaessaan tuulivoimaloiden melusta. Raportti keskittyi matalataajuuksisiin infraääniin, ja sen mukaan infraäänien terveyshaitoista ei ole tieteellistä näyttöä. Mannerveden vakiohavaintopaikalla on puolestaan sinilevää ollut tällä viikolla runsaasti. Vaihteluväli oli enimmillään 80 desibeliä hiljaisimman ja äänekkäimmän tuloksen välillä. Lautakunta antoi selvityksen apulaisoikeuskanslerille. – Mittauksessa haluttiin selvittää keskiäänitason lisäksi myös tilanne pahimmillaan. Varsinais-Suomen ely-keskus ottaa vastaan kansalaisten levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Se on kuullut odotusaikana myös tuulivoimayrittäjiä eli Tuuliwatti Oy:tä ja Restuuli Oy:tä. Raportin teossa mukana ollut tekniikan tohtori Panu Maijala Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä kehottaa suhtautumaan mittaustulokseen avoimen kriittisesti. Merialueen vakiohavaintopaikoilla on havaittu tällä viikolla vähän sinilevää Kaarinan Kuusistonsalmen sekä Seilin havaintopaikoilla. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Siihen valittiin tarkoituksella kova tuuli, yhdeksän metriä sekunnissa etelälounaasta. Työja elinkeinoministeriö julkaisi kesäkuussa raportin tuulivoiman tuottaman äänen vaikutuksista terveyteen. Riittävää tuulta oli vain yhtenä päivänä. Mittaustaulukoista löytyy muun muassa tieto, jonka mukaan melu 1,9 kilometrin päässä tuulivoimaloista oli selvästi kovempaa kuin tuulivoimatoimijoiden alkuperäisissä melumallinnoksissa. Eri äänilähteitä ei ole eritelty, ja tuulivoimaloiden lisäksi mukana on muita äänilähteitä luonnon äänistä traktoriin ja keskusteleviin ihmisiin. Uimaveden laatu on palautunut normaaliksi, kertoo ympäristöterveyshuollon päällikkö Riitta Suutari. Hänen mukaansa tulos, johon Märynummella on kiinnitetty huomiota, ei vastaa tuulivoiman keskimelua pidemmällä aikavälillä. Märynummelaiset ovat kiinnittäneet huomiota kuvaan, jossa on mukana vain pahimmat 300 minuuttia. Rakennusja ympäristölautakunta kokoontui ensimmäistä kertaa lomien jälkeen keskiviikkona ja antoi oman selvityksensä asiasta. Lautakunta hylkäsi lokakuussa 2015 asukkaiden vaatimukset melumittausten tekemisestä. Kemiönsaaren Dragsfjärdenin ja Köyliönjärven Yttilän Otan vakiohavaintopaikoiltakin on tehty kuluvalla viikolla havaintoja sinileväesiintymistä. Kaikkiaan ely-keskukselle on ilmoitettu muutamista sinileväesiintymistä niin merikuin järvialueillakin, mutta määrät ovat pääasiassa vähäisiä. Panu Maijala sanoo seuraavansa keskustelua tuulivoimasta mielenkiinnolla. Vaatimus esitettiin tammikuussa. Sitä varten hän perehtyi 20 kuukauden mittausdataan, joka oli tehty Lapissa
Vuohensaaressa voi taas uida Nina Rostiala otti vesinäytteitä Vuohensaaresta tiistaina. Tekniikkakin kehittyy: nyt on jo mahdollista opettaa äänitasomittari tunnistamaan melulähteet ja siten saada luotettava arvio kunkin melulähteen osuudesta. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Märynummen tuulivoimaloiden melusta päätöksiä syksyllä Mahdollisuudet luotettavien tulosten saamiseen paranevat koko ajan, koska maailmalta tulee uutta tutkimustietoa aiheesta. PERJANTAINA 18. Tekniikkaa voisi olla mahdollista soveltaa myös tuulivoiman melumittauksissa. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. VTT valmistelee jo Maijalan mukaan pilottimittausta, jossa kaksikymmentä edullista älysensoria tulee luokittelemaan kivenmurskausmelua
Toistaiseksi Rauhankallion ryhmäkodin ovesta pääsee sisään. Pitemmältä tulevat viipyvät kauemmin. Venäläisten kulutusta painaa se, että he vain piipahtavat Suomessa. Heikkinen arvioi, etteivät kiinalaiset matkailijat ole välttämättä mitään superrikkaita, vaan mukana on paljon keskituloisia. Nordlund jätti lautakunnan päätökseen eriävän mielipiteensä. Nähtävyyksien katselun ohella kiinalaiset matkailijat törsäävät hurjasti rahaa?–?keskimäärin kolme kertaa enemmän kuin tavallinen turisti jostakin muusta maasta. Keskustan Kari Ahlbom, Mirja Rouhiainen ja varajäsen Jarno Lehtimäki olivat sulkemispäätöksen kannalla. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Keskimääräinen kiinalaisturisti kaivoi viime vuonna Suomen matkansa aikana lompakostaan 940 euroa. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O STT | Antti Autio, Heta Hassinen Suomessa vierailevat kiinalaisturistit haluavat nähdä vain kuuluisimmat nähtävyydet, kiinalainen matkaopas Fan Youwei arvioi. Palauttamista kannattivat lautakunnan puheenjohtaja Antti Kotti (sd.), Mirva Aarnisaari (sd.), Minna Kotti (sd.), Jody Merelle (kesk.), Raimo Rönkkö (kesk.), Leena Laurén (kok.) ja Sari Salokoski (ps.). Hän muistuttaa, että Someron kaupunki on tehnyt tiloissa merkittäviä paranPerusturvalautakunta palautti ryhmäkodin sulkemisen uuteen valmisteluun äänin 8–3. –?Matkan aikana halutaan käyttää paljon rahaa palveluihin ja ostoksiin, Heikkinen tulkitsee. Venäläinen on suorastaan itara kuluttaessaan ainoastaan 175 euroa matkaa kohti. Kurkikankaan mielestä avin ilmoitus tilanteen seuraamisesta ei velvoita sulkemaan Somerniemellä sijaitsevaa ryhmäkotia. –?Kaikkien ulkomaalaisten matkailijoiden rahankäyttö matkaa kohti on ollut keskimäärin 320 euroa, kertoo Visit Finlandin tilastosuunnittelija Susanne Heikkinen. Kiinalaisten päivän mittaiseen Helsinki-kierrokseen kuuluu Keskimääräinen kiinalaisturisti kaivoi viime vuonna lompakostaan 940 euroa – kolme kertaa enemmän kuin muut. Kiinalaisten rahan käyttö on tutkimuksen mukaan ylivoimaista, vaikka otettaisiin huomioon matkan kesto. Tiedot ilmenevät Visit Finlandin viime vuoden matkailijatutkimuksesta. Kiinalaisten jälkeen seuraavaksi eniten lompakkoaan raottavat espanjalaiset käyttivät viime vuonna rahaa keskimäärin 582 euroa. Kiinalaismatkailijat viettävät kulutusjuhlia Suomessa Kiinalaisturistit ottavat selfie-valokuvia Temppeliaukion kirkon Helsingissä. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O. –?Merkkituotteet ovat täällä nimittäin paljon halvempia kuin Kiinassa. Hänen tulkintansa mukaan Someron kaupungilta ratkaisuja vaativa avi edellyttää Rauhankallion ryhmäkodin toiminnan lakkauttamista vuoden alusta. Kun he lähtevät matkalle, he ovat valmiita käyttämään rahaa. Lautakunta palautti asian valmisteluun Tuomo Kurkikankaan (kok.) esityksestä äänin 8–3. Perusturvajohtaja Taru Nordlund esitti Rauhankallion lakkauttamista ensi vuoden alusta, koska avin valvontapäätöksen mukaan rakennus ei sovellu tehostettuun palveluasumiseen. ELOKUUTA 2017 Somero perää avilta tulkintaa Rauhankalliosta SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Someron perusturvalautakunta haluaa Lounais-Suomen aluehallintovirastolta varmuuden Rauhankallion ryhmäkodin jatkomahdollisuuksista. Ryhmäkodin kohtalo palaa Someron perusturvalautakunnan käsittelyyn syyskuussa. Fan kertoo, että paikallisten matkamuistojen sijaan kiinalaiset hamuavat Euroopasta suurten kansainvälisten brändien tuotteita
Ulkomaalaisten yöpymisiä tilastoitiin kesäkuussa yhteensä lähes 602?000 kappaletta, mikä on reilut 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja, ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa. Tilat vaativat kuitenkin ilmastointiremonttia, joka yhdessä lupaprosessin kanssa tulisi viemään muutamia kuukausia. Hän siirtyy tehtävään Imagen toimituspäällikön paikalta. Imagen päätoimittajana on toiminut nyt Heikki Valkama. –?Kiinaan verrattuna kaikki on täällä melko pientä, siksi yksi päivä riittää Helsinkiin, Fan sanoo. PERJANTAINA 18. Matkaopas Fan selittää, että kiinalaiset haluavat syödä matkoillaan kiinalaista ruokaa tottumuksen vuoksi. Uskon, että Imagesta on mahdollista tehdä kaupunkilaisten välttämättömyysmedia, kun tarkennamme sen fokusta ja konseptia, Thesslund sanoo. Tilastokeskus kertoo, että kiinalaisten matkailijoiden yöpymiset suomalaisissa majoitusliikkeissä lisääntyivät kesäkuussa 24 prosenttia vuoden takaisesta. % Image-lehden uudeksi päätoimittajaksi on nimitetty Niklas Thesslund. Maakunnittain tarkasteltuna yöpymiset lisääntyivät kesäkuussa eniten Etelä-Karjalassa, reilut 22 prosenttia. Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin jatkaa toimintaa vuoden 2017 loppuun. Kaiken kaikkiaan majoitusliikkeissä kirjattiin kesäkuussa lähes 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta. STT, Maija Korpinen Lähde: Visit Finland matkailijatutkimus 2016 Kiinalaiset kuluttivat yli 900 euroa matkaa kohden Merkittävimpien matkailijaryhmien rahankäyttö Kiina Espanja Ranska Yhdysvallat Japani Britannia Saksa Ruotsi Venäjä Viro euroa keskimäärin/matka* 940 582 560 554 507 457 373 200 175 136 Ennakkokulut Ostokset ja elintarvikkeet Majoittuminen Liikkuminen Muu (mm. –?Menemme useimmiten kiinalaisiin ravintoloihin. Valtaosa asukkaista asuu kahden hengen huoneissa, eikä huoneissa ole omia vessoja. (STT) Romaniväestöllä syvä epäluottamus viranomaisiin. Joskus järjestämme paikallisten ruokien maistelua, kuten hirvenlihaan tutustumista, Fan sanoo. –?Avi esimerkiksi totesi Someron terveyskeskuksen osaston henkilökuntamitoituksen osalta, että se ei ole suositusten mukainen 0,7 hoitajaa asukasta kohden. Julkinen sosiaalija terveysalan palvelu ei ole yksityisen tavoin luvanvaraista, vaan valvontavastuu on kaupungin sisäinen. Image ilmestyy kerran kuukaudessa. Tutkimus herätti romaniväestössä pelkoa muun muassa etnisestä profiloinnista sekä tietojen väärinkäytöstä. Tutkimukseen onkin ollut vaikeaa saada osallistujia epäluulon vuoksi. Tärkeimmistä matkailijamaista yöpymiset vähenivät yhdysvaltalaisilla, virolaisilla ja sveitsiläisillä. Epäluottamus selvisi, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) haki osallistujia romanien Roosa-hyvinvointitutkimukseen. Brittimatkailijoille puolestaan tilastoitiin lähes 35?000 yöpymisvuorokautta, mikä oli reilut 26 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa 2016. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin vajaat 1,5 miljoonaa kertaa, mikä tarkoittaa kolmen prosentin kasvua. Lautakunnan päätöksen mukaan avista tarkistetaan, onko sen valvontapäätöksessä tulkinnanvaraa eli voiko avi antaa Somerolle ohjeistusta siitä, millä keinoin palveluasumista voitaisiin jatkaa Rauhankalliossa. (STT) Imagen päätoimittaja vaihtuu: ”Suuri kunnia” Romaniväestöllä on syvä epäluottamus viranomaisiin, kertoo Uutissuomalainen. Nordlund arvioi, että Rauhankallion ryhmäkodin tiloihin voisi olla mahdollista sijoittaa perhehoitotoimintaa. THL:n tutkija Anneli Weiste-Paakkasen mukaan mieliala muuttui epäluuloiseksi sen jälkeen, kun Ruotsin poliisin laiton rekisteri romaneista paljastui. Thesslund aloittaa uudessa tehtävässään syyskuun alussa. Somerolla ei ole tarjolla perhekotipalvelua, vaikka somerolaisia ikäihmisiä on muissa kunnissa perhekodeissa. –?Haluaisin myös maistaa Suomessa jotain paikallista ruokaa, Yuan kertoo. Selvästi eniten kasvua oli espanjalaisissa, joille tilastoitiin Suomen majoitusliikkeissä kesäkuussa runsaat 12?000 yöpymistä. Lamminniemen siivessä on tilaa Keskimääräinen kiinalaisturisti kaivoi viime vuonna lompakostaan 940 euroa – kolme kertaa enemmän kuin muut. Aluehallintovirasto on ylin valvova viranomainen, joka voi ottaa kaupungin yksikön valvontakohteekseen. Fan vie ryhmänsä Temppeliaukion kirkon ohella ihailemaan Tuomiokirkkoa ja Uspenskin katedraalia. Thesslund on toiminut aiemmin muun muassa Trendin ja Veli-lehden toimituspäällikkönä, Divaanin toimitussihteerinä, EteläSuomen Sanomien toimittajana sekä mainostoimisto Blink Helsingin konseptisuunnittelijana. Toiseksi suurin matkailijaryhmä olivat ruotsalaiset ja kolmanneksi suurin venäläiset. kulttuurija huvipalvelut) Ravintolat ja kahvilat 32 24 20 10 8 6 Kiinalaisten rahankäyttö 200 400 600 800 * Sisältää ennakkokulut: majoitus, autonvuokra, pääsymaksut yms. Nuorempaa ikäpolvea edustava Yuan poikkeaa tyypillisestä kiinalaisturistista, sillä useimmiten he haluavat aterioida kiinalaisissa ravintoloissa. Kiinalaisten matkailijoiden määrä on noussut hurjaa tahtia parin viime vuoden aikana. Selkeää määräystä ei tullut silloinkaan, mutta avi määräsi uhkasakon, kun vastasimme mitoituksen olevan mielestämme toimiva, Nordlund toteaa. Ryhmään kuuluva hangzhoulainen Yuan Yinfei haluaa tutustua Suomessa maan historiaan ja vierailla nähtävyyksillä. nuksia sen jälkeen vuoden 2014 epäkohtailmoituksen jälkeen. Hän lisää, että toisinaan ryhmät syövät matkan päällä, esimerkiksi risteilyllä Helsingistä Tukholmaan. Heikkisen mukaan kasvuvauhti tulee kuitenkin tasaantumaan vajaaseen 10 prosenttiin vuodessa, mikä on sekin kova luku. Katajakoti täyttyi tämän vuoden huhtikuussa, kun 15 palvelutalo Tervaskannon asukasta siirtyi sinne rakennuksen alakerran sisäilmaongelmien takia. Kiinalaismatkailijat viettävät kulutusjuhlia Suomessa MATKAILIJAMÄÄRÄT MAITTAIN VUONNA 2016 Venäjä ykkönen uu u Venäjä: 2?686?497 uu u Viro: 921?495 uu u Ruotsi: 860?581 uu u Saksa: 404?425 uu u Kiina: 355?908 uu u Britannia: 253?244 uu u Japani: 231?383 uu u Ranska: 175?954 uu u Yhdysvallat: 145?172 uu u Espanja: 143?764 Espanjalaiset ja britit innostuivat Suomesta – yöpymisissä roima nousu Espanjalaisten ja brittien yöpymiset Suomessa lisääntyivät kesäkuussa runsaasti viime vuodesta, kertoo Tilastokeskus. Suurin ulkomaalainen matkailijaryhmä olivat kuitenkin saksalaiset 82?500 yöpymisellään. Avin mukaan Rauhankallion ahtaat tilat eivät täytä nykyajan palveluasumiselle asetettuja vaatimuksia. Tutkimustiedon avulla on tarkoitus suunnitella ja kehittää romanikulttuurin huomioivia sosiaalija terveyspalveluita. Kasvu oli kuitenkin kiivaampaa espanjalaisten ja brittien kohdalla. Asia tulee perusturvalautakunnan käsittelyyn uudestaan syyskuussa. Se voi määrätä uhkasakon, jos kaupunki ei toimi valvontapäätöksen mukaan. Fanin johtama ryhmä viipyy Suomessa vajaat kaksi päivää ja jatkaa Helsingistä kiertomatkaa muihin Pohjoismaihin. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Somero perää avilta tulkintaa Rauhankalliosta SSS | Minna Filppu Someron perusturvalautakunta esitti kolme vuotta sitten, että Rauhankallio suljetaan keväällä 2015. Näin ollen kasvua tuli yli 41 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. yleensä kirkkoja. Lisäksi ryhmä käy Suomenlinnassa ja Sibelius-monumentilla. Tuolloin yhteisön piti siirtyä Lamminniemeen valmistuneeseen Katajakotiin. –?Image on klassikko, ja sen päätoimittaminen suuri kunnia. Nousua edellisvuodesta tuli 5,5 prosenttia. Perusturvajohtaja Taru Nordlund sanoo, että Rauhankallion yksitoista asukasta voitaisiin sijoittaa yhteen Lamminniemen siipirakennuksista, jossa toimii veteraanikuntoutus
Se on kuitenkin vaikeaa, sillä yleensä seurakunnissa päätökset tulevat jälkijunassa: niitä tehdään vasta, kun on pakko. – Menot ylittävät raamin monessa kohtaa ja tulot alittavat jo viime vuoden tilinpäätöksen tulot, toteaa perusturvajohtaja Taru Nordlund ja toivoo tulopuoleen löytyvän lisäystä. –?Karsimislinja koskee koko kirkkoa. SSS | Minna Filppu minna.fippu@sss.fi Someron perusturvalautakunta esittää kaupunginhallitukselle talousarviota, jossa perusturvan nettomenot ovat 31,3 miljoonaa euroa. Johtava lääkäri Teuvo Jokisen mukaan Someron väestöpohja ja asukkaiden palvelutarve edellyttävät virkalääkärien määrän nostamista. Lähinnä lakisääteisistä palveluista koostuva ensi vuoden talousarvioesitys ylittää kaupunginhallituksen raamin hiukan yli miljoonalla eurolla. Lempäälässä asuvan Ojakosken mielestä parasta papin työssä on nimenomaan olla ihmisten kanssa tekemisissä. –?Somerolaisilla on vahva tunneside taloihin. – Parasta tässä työssä on olla ihmisten kanssa tekemisissä. Papin töitä saa jatkaa eläkkeelläkin ja olen luvannut tarvittaessa tuurata ainakin täällä Lempäälässä, Asko Ojakoski kertoo.. Vieläkin vähemmällä käytöllä olevaa Somerniemen UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Perusturvalautakunta puoltaa Lounais-Suomen aluehallintovirastolle antamassaan lausunnossa Someron seurakunnan perheasiain sovittelun luvan uusimista. –?Somero on luonteeltaan hyvässä mielessä maalaispitäjä, joten kanssakäynti ihmisten kanssa oli luontevaa ja ymmärsin, mistä puhutaan, kun puhuttiin lehmistä ja hehtaareista, nauraa Ikaalisissa syntynyt ja kasvanut Ojakoski. Someron seurakunnan väkiluku pienenee noin sadalla vuosittain. Kolmisenkymmentä eroaa ja seurakuntalaisia haudataan paljon useammin kuin kastetaan. Henkilökohtaisen avun tarpeen ennakoidaan kasvavan erityisesti iäkkäiden asiakkaiden palvelutarpeesta johtuen. Avautuneiden tehtävien täyttämättä jättäminen oli helpompaa kuin kiinteistöistä luopuminen. Someron sosiaalityöntekijöiden viroissa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan tekijää. Ojakoski olisi monesti halunnut edetä rivakammin esimerkiksi kiinteistöjen myynnissä, mutta oppi, ettei päätään kannata hakata seinään. Somero tarvitsee seitsemännen lääkärin Perusturvalautakunnan menot kasvavat ensi vuonna. SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi 39 pappisvuoden jälkeen eläkkeelle jäävä kirkkoherra Asko Ojakoski saarnaa viimeisen kerran Somerolla sunnuntaina. Osmo Turkin viransijaisena vuonna 2003 aloittanut mies ehti toimia pitkälti toistakymmentä vuotta Someron kirkkoherrana. Hän korostaa, että papilla on näköalapaikka paikkakunnan ihmisten elämään. ELOKUUTA 2017 Viimeinen saarna edessä Someron kirkkoherra Asko Ojakoski keskittyy perheeseen, opiskeluun ja luottamustoimiin Lempäälässä. Ojakosken Someron-vuodet olivat hallinnon ja talouden näkökulmasta pitkälti saneeraamista. Niissä ei ole vastakkainasettelua eikä vääntöä. Sosiaalityöntekijöitä Somerolle kuumeisesti etsivä perusturvalautakunta päätti korottaa sosiaalityöntekijän tehtäväkohtaista palkkaa 300 eurolla 3?400 euroon. –?Töitä saa jatkaa eläkkeelläkin ja olen luvannut tarvittaessa tuurata ainakin täällä. Kun maksajat vähenevät, joudutaan turvautumaan vapaaehtoisten työpanokseen ja tekemään yhdessä asioita, jotka ennen on tehty virkatyönä, hän ennakoi. –?Jumalanpalveluksiin osallistuu pieni otos seurakuntalaista, mutta kirkollisissa toimituksissa tapaa ison joukon monenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä. Seurakunnan viisivuotinen lupa päättyy vuoden lopussa. –?Taloudellisella päätöksenteolla pitäisi luoda liikkumatilaa, jolla mahdollistetaan uudistuksia. Pääsääntöisesti yhtenä päivänä viikossa käytössä olevan Someron vanhan seurakuntatalon myynnistä syntyi lopulta periaatepäätös. Jos johonkin työssä väsyinkin, niin en kirkollisiin toimituksiin. Sosiaalipalveluissa erityisesti vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun, asunnon muutostöiden ja kuljetusavustusten kustannukset ovat nousussa. –?Se kehitys tuntuu vain kiihtyvän, kun väestö vähenee ja ikärakenne muuttuu. Someron kaupunki ostaa perheneuvonnan palvelut seurakunnalta. Pappi hoitaa kasteet, rippikoulut, häät ja hautajaiset. Someron ja Somerniemen seurakunnat yhdistyivät Ojakosken aikana. Työntekijöiden määrä on laskenut noin 30:sta 22:een. Talousarvioesitykseen sisältyy seitsemännen terveyskeskuslääkärin palkkaaminen ensi vuoden marraskuun alusta sekä kuntouttavan työtoiminnan määräaikaisen sosiaaliohjaajan vakinaistaminen vuoden alusta. Hän sanoo päässeensä maalaispoikana hyvin sisälle seurakuntansa elämään
rakennustarkastaja Janne Ranki, tarkastusrakennusmestari Veikko Nuuros ja ympäristövalvonnan päällikkö Pirkko Paranko. Tulli on tutkinut asiaa kolmen henkilön osalta törkeänä dopingrikoksena ja useana salakuljetuksena. Ojakoski uskoo, että luterilainen kirkko voi pysyä trendeissä mukana tarjoamalla esimerkiksi eri tavoin rakennettuja jumalanpalveluksia eri ihmisryhmille kuten osallistavampia palveluksia perheille. L E H T I K U V A SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon kaupunki aikoo uusia vanhan rakennusjärjestyksensä, joka on vuodelta 2010. Sihteerinä toimii lautakunnan sihteeri Eeva Koskinen. elokuuta kello 10. Muutostarpeita on aiheuttanut myös sähköinen lupa-asiointi. 13, Salo klo 18.00 su 20.8. Määräysten uusimiseen on tarvetta, koska lainsäädäntö on muuttunut. Sen jälkeen on ohjelmallinen kahvihetki seurakuntakeskuksella. Työryhmään kutsutaan edustaja kaupunkikehityspalveluista. Kokoomuksen toinen varavaltuutettu on myös kirkkovaltuutettu sekä kirkkoneuvoston ja sen talousjaoston jäsen. Muutoksia on luvassa niin paljon, että rakennusjärjestys on päätetty uusia kokonaan. Terttu Ojakoski pyörittää yhä sielunhoitoterapiaa tarjoavaa yritystään. Perhe, opiskelu ja luottamustoimet täyttävät eläkepäiväni. Työn yhteydessä aiotaan selvittää, olisiko Salon mahdollista helpottaa vapaa-ajan asunnolle muuttoa ja hankkia sitä kautta uusia asukkaita ja verotuloja. Moision koulun kenttä Uskelank. PERJANTAINA 18. seurakuntataloa ei haluta myydä, koska se on seurakunnan ainoa kokoontumispaikka Somerniemellä. Luterilaisessa kirkossa kirkolliskokous päättää oppisisällön ja antaa valmiit vastaukset, mutta yksilöllisyyden korostuessa nuoret hakevat jotain, minkä kokevat paremmaksi. 0600 30006 (1,78 e/min + pvm) Näytökset: Tervetuloa! la 19.8. Hän on varma, että Someron seurakunta pysyy itsenäisenä jatkossakin. 64-vuotias Ojakoski iloitsee siitä, että saa jäädä terveenä eläkkeelle. (STT) Tulli paljasti laajamittaisen dopingja lääkeaineiden laittoman maahantuonnin Takavarikoitujen aineiden yhteenlaskettu arvo on yli 360 000 euroa. Eläkkeelle jäävää kirkkoherraa työllistää myös kunnallinen vaikuttaminen. Hengellisyyden vahvistuminen on saanut myös erilaiset luonnonuskonnot nostamaan päätään. Huonot asiat voivat kääntyä hyviksi. Uskonnollisen valinnanmahdollisuuden skaala on laajentunut kuten mielipideilmasto muutenkin. Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisia määräyksiä, jotka koskevat esimerkiksi rakennuspaikkoja, rakennuksia ja niiden sijoittelua, rakentamistapaa, istutuksia, rakennetun ympäristön hoitoa ja vesihuollon järjestämistä. Kahden pohjoissavolaisen epäillään valmistaneen ja tuoneen aineita maahan sekä levittäneen niitä Suomessa anonyymissa Torverkossa Silkkitie-nimisellä kauppapaikalla elokuusta 2016 lähtien. Hengellisyys on kuitenkin vavistumassa ja maailmalaajuisesti jopa kristillisyys. Syksyllä Asko Ojakoski jatkaa kirjallisuuden opintojaan Tampereen yliopistossa. Yksi henkilöistä oli ostanut suuria määriä dopingaineita. –?Ryhmät pienenevät ja pirstaloituvat, kun ihmiset haluavat olla mukana muokkaamassa omaa yhteisöään sellaiseksi, mikä itsestä tuntuu hyvältä. – Vaikka eihän seurakunnan ydintoimintaa ole toimia muistotilaisuuksien pitopaikkojen vuokraajana. –?Vaikea nähdä, että sitä voisi yhdistää mihinkään, kuten ei Someron kaupunkiakaan. Someron kirkkoherra Asko Ojakoski keskittyy perheeseen, opiskeluun ja luottamustoimiin Lempäälässä. –?Omat vanhempani asuvat Ikaalisissa, jossa vietämme yhden viikonlopun kuukaudessa, Ojakoski kertoo. Rakennusja ympäristölautakunta on nimennyt työryhmän valmistelemaan rakennusjärjestyksen uusimista. 13, Salo klo 17.00 LOPUT KESÄN 2017 STIGA-ETULEIKKURIT ERIKOISEDUIN! Kysy tarjous lähimmältä STIGA-jälleenmyyjältä. –?Uskon, että siinäkin toteutuu Jumalan johdatus. Asia on siirtynyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. Salo aikoo uusia rakennusjärjestyksensä. Moision koulun kenttä Uskelank. –?Luulen, että tekemistä riittää, ellei motivaatio lopu. Asko ja Terttu Ojakoskella on kolme poikaa ja neljä pojanpoikaa. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 sirkusfinlandia.fi Find us on Facebook Badge CMYK / .ai Liput 12,50–33 € sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä Info-puh. Ohittamaton tarjous! www.stiga.fi Viimeinen saarna edessä Asko Ojakoski ei näe luterilaisen kirkon tulevaisuutta järin ruusuisena. Yksinäisyys ja sairaudet sulkevat eläkeläisiä neljän seinän sisään. Työryhmän puheenjohtajaksi tulee lautakuntaa johtava Ismo Saari (kesk.) ja jäseniksi rakennusja ympäristövalvonnan johtaja Esa Nieminen, vt. – Se on osaltaan dementian torjuntaa! Kirkkoherra Asko Ojakoski saarnaa ja avustaa ehtoollisen jaossa läksiäismessussaan Someron kirkossa sunnuntaina 20. Terveys on tietenkin edellytys aktiiviselle elämälle. –?En näe positiivisena pakanallisuuden korostumista, Ojakoski huomauttaa. Yhteystiedot löydät osoitteesta www.stiga.fi Kampanja on voimassa 15.–31.8.2017, tai niin kauan kuin laitteita on varastossa. Asiasta on tehnyt valtuustoaloitteen Matti Varajärvi (sd.). ”?Kun maksajat vähenevät, joudutaan turvautumaan vapaaehtoisten työpanokseen.” S S S / M I N N A F I L P P U Hengellisyys vahvistuu, valinnanvara kasvaa Tulli on paljastanut laajamittaisen dopingja lääkeaineiden laittoman maahantuonnin ja levityksen, Tulli kertoi torstaina. Säästöjä haetaan usein toimintoja yhdistämällä, mutta esimerkiksi seurakuntien rahaliikennettä hoitava Kirkon palvelukeskus ei Ojakosken mukaan ole tuonut säästöjä. Tullin esitutkinnan perusteella myytyjen ja tullin takavarikoimien dopingja lääkeaineiden yhteenlaskettu arvo on yli 360?000 euroa. Dopingaineet ja niiden valmistamisessa tarvittavat raaka-aineet hankittiin pääosin Kiinasta ja Saksasta
Iskuun liittyen on tehty kaksi pidätystä. Barcelonassa lomaileva suomalainen Petri Wallin puolestaan oli hampurilaisravintolassa tapahtuma-aikaan. Pakettiauto ajoi väkijoukkoon La Ramblan turistikadulla kaupungin keskustassa alkuillasta. Poliisin mukaan Oukabir vuokrasi pakettiauton, jolla isku tehtiin. Esa Posion mukaan poliisi alkoi suhteellisen pian iskun jälkeen tyhjentää Barcelonan keskustaa ihmisistä. Heillä oli aseita ja patukoita. He olivat hysteerisiä ja itkuisia ja varmasti kaaoksen ja shokin tilassa, arvioi Posio STT:lle puhelimitse. Sen keula oli jo rytyssä. Kuolonuhrien määrän pelättiin nousevan, koska monet loukkaantuneista saivat iskussa vakavia vammoja. Barcelonan julkinen liikenne pysäytettiin, ja myös kaupunkiin johtavat tiet suljettiin. –?Ihmiset juoksivat paniikissa katuja ylöspäin, lapset itkivät ja tilanne oli hetken kaoottinen. Poliisi ei ole kuitenkaan vahvistanut sitä, ajoiko hän autoa, eikä ole tiedossa, onko kuljettaja lainkaan pidätettyjen joukossa. –?Koko katu lähti juoksemaan huutaen. Posio ja hänen belgialainen ystävänsä olivat Placa de Catalunya -aukion lähellä, kun he havahtuivat kadulla juokseviin ihmisiin. Poliisi oli todella nopeasti paikalla. Reilun kilometrin mittainen kävelykatu kulkee kaupungin keskusaukiona pidetyltä Katalonia-aukiolta Kolumbus-patsaalle lähelle Välimeren rantaa. Barcelonan terrori-iskun tapahtumapaikka La Rambla on kaupungin vilkkain turistikatu. Rovaniemellä ja Barcelonassa asuvan Posion mukaan tilanne vaikutti aluksi hyvin sekavalta, mutta lisätietoja sai nopeasti kuuntelemalla paikallista radiokanavaa. Auto mutkitteli vilkkaalla kadulla osuen ihmisiin. –?Nuorempia ihmisiä tuli sisälle ravintolaan. –?Keskustan alue oli eristetty ja ihmisiä oli ravintoloissa ja kaupoissa suljettujen ovien takana, kertoi Posio. Näin naisen kiljumassa lastensa vieressä. Samaan aikaan tuli pikainen käsky siirtyä sisälle, kertoi Barcelonassa lomaileva Wallin tekstiviestitse. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 18 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Espanjalaismedian mukaan toinen pidätetyistä on 28-vuotias Driss Oukabir. HälytysajoneuSuomalaiset Barcelonan iskupaikan lähellä: ”Ihmiset olivat hysteerisiä ja itkuisia, ydinkeskusta suljettiin” Euroopan terrori-iskujen sarja sai jatkoa Espanjassa Helsinki/Barcelona | STT-Työryhmä Barcelonassa koettiin kauhun hetkiä torstaina, kun valkoinen pakettiauto ajoi ihmisten päälle turistien suosimalla La Rambla -kadulla. Isku tapahtui iltapäivällä, kun La Rambla kuhisi turisteista. –?Istuimme McDonald’sin terassilla ja aikomuksenamme oli lähteä La Ramblalle, joka on viiden minuutin matkan päässä. ELOKUUTA 2017 Helsinki/Barcelona | STT– Matias Åberg, Ditte Kronström Suomalainen Esa Posio kertoo olleensa torstaina alkuillasta syömässä Barcelonan keskustassa vain muutaman sadan metrin päässä La Ramblan turistikadulta, jolla pakettiauto ajoi väkijoukkoon. He ohjasivat kaikki pois alueelta, Anwar kertoo. –?Luulen, että koko ydinkeskusta on suljettu. Viranomaiset vahvistivat illalla, että iskussa oli kuollut ainakin 12 ihmistä ja loukkaantunut noin 80. Poliisi tarkisti ihmisten henkilöllisyyksiä sen jälkeen, kun pakettiauto oli ajanut ihmisten päälle La Rambla -kadulla.. Iskun jälkeen poliisi eristi kadun ja evakuoi lähialueet. Nyt on jo rauhallisempaa, hän kuvaili tilannetta torstaina illalla. Myös hänen mukaansa tunnelma muuttui kaoottiseksi. Posio itse päätti illalla lähteä siirtymään pois keskustasta puolisonsa kehotuksesta. –?Näin auton tulevan. Myös paikalla ollut Aamer Anwar kertoi brittikanava Sky Newsille, että hän kuuli kovan rysäystä muistuttavan äänen. Myös Wallinin mukaan keskustassa liikkeet olivat kiinni ja ihmisiä kehotettiin kävelemään keskustan ulkopuolelle. Äärijärjestö Isis on ilmoittanut olleensa Barcelonan autoiskun takana. Suomen ulkoministeriö ei ollut iltakymmeneen mennessä saanut tietoa siitä, oliko uhrien joukossa Pakettiauto ajoi väkijoukkoon Barcelonan turistikadulla, ainakin 12 kuoli. Medialle nimettömänä puhuneiden poliisilähteiden mukaan myös autoja olisi ollut kaksi, ja toinen olisi löytynyt Vicin kaupungista noin 60 kilometriä Barcelonasta pohjoiseen. Isis ilmoitti asiasta Amaqpropagandatoimistonsa kautta. Poliisi ei myöskään kommentoinut tietoja, joiden mukaan se olisi etsinyt Barcelonassa myös toista epäiltyä. La Ramblaa reunustavat sadat ravintolat ja kaupat, ja se on myöhäiseen yöhön asti täynnä turisteja, kaupustelijoita ja katutaiteilijoita. Auto puikkelehti oikealta vasemmalle, yrittäen osua mahdollisimman moneen ihmiseen, kertoi amerikkalaisturisti Tom Markwell Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle. Se kulki 600– 700 metrin matkan, kunnes pysähtyi Joan Miron mosaiikille, minkä jälkeen autoa ajanut pakeni juosten
uu u Heinäkuussa 2016 mies ajoi kuorma-auton väkijoukkoon Nizzan rantakadulla, jolloin yhteensä 86 ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. –?Tämä pelkurimainen hyökkäys oli tarkoituksella kohdistettu niitä kohtaan, jotka nauttivat elämästä ja viettivät aikaa perheen ja ystävien kanssa. L E H T I K U V A / A F P / J O S E P L A G O 300 m Montjuic Park Satama La Ra m bla BARCELONA STT/AFP 200 km ESPANJA Madrid Barcelona voja on paljon liikenteessä, kertoi Wallin. Hän on tunnustanut asianajajansa välityksellä. Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson kertoi jo aiemmin, että Yhdysvallat tarjoaa Espanjalle kaiken tarvittavan avun. Autoa ajanut mies löytyi kuolleena autostaan kolmen kilometrin päästä. L E H T I K U V A / A F P / L L U I S G E N E BARCELONAN ISKU Vielä paljon avoimia kysymyksiä Tämä tiedetään Barcelonan iskusta: uu u Vuokrapakettiauto ajoi ihmisten päälle La Rambla -turistikadulla Barcelonan keskustassa. Posion mukaan poliisit antoivat käskyjä keskustassa olleille ihmisille ainakin kolmella kielellä. uu u Turkissa on ollut useita suuria iskuja, esimerkiksi uudenvuodenaattona 2016 lähes 40 ihmistä sai surmansa ampumisessa Reinayökerhossa Istanbulissa. Poliisi surmasi 31-vuotiaan tekijän, joka Isisin mukaan oli järjestön kannattaja. Äärijärjestö Isis kertoi olleensa teon takana. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Suomalaiset Barcelonan iskupaikan lähellä: ”Ihmiset olivat hysteerisiä ja itkuisia, ydinkeskusta suljettiin” Euroopan terrori-iskujen sarja sai jatkoa Espanjassa suomalaisia. uu u Maaliskuussa 2004 yli 190 ihmistä kuoli ja noin 2?000 haavoittui Madridissa juniin tehdyissä pommi-iskuissa. uu u Huhtikuussa 2017 Pietarissa metrojunaan tehdyssä iskussa kuoli 14 ihmistä. Hän kertoi seuraavansa Barcelonan tilannetta äärimmäisellä vakavuudella ja toivotti voimia iskun uhreille, heidän omaisilleen ja pelastajille. Espanjassa on käynnissä lomakausi, ja Barcelonassa on turisteja ympäri maailmaa. Äärijärjestö Isis otti iskun nimiinsä. Seura seisoo yhdessä uhrien, heidän perheidensä ja ystäviensä kanssa. uu u Toukokuussa 2017 22 ihmistä kuoli ja toistasataa haavoittui itsemurhapommi-iskussa Manchester Arenan luona. uu u Noin kaksi tuntia iskun jälkeen kahden poliisin yli ajettiin tarkastuspisteellä Sant Just Desvernin kaupunginosassa. Iskusta epäilty kuoli Milanossa tulitaistelussa poliisin kanssa joitakin päiviä myöhemmin. Olemme yhtenäisiä ja päättäväisiä, Ranskan presidentti Emmanuel Macron tviittasi. Valtionpäämiehet ja jalkapalloseurat ilmaisivat tukensa Barcelonalle ”Pelkurimainen hyökkäys.” Väki odotti lisätietoja tapahtuneen jälkeen. Poliisi ei ole kuitenkaan löytänyt todisteita, joiden mukaan hyökkääjällä olisi ollut yhteyksiä jihadistiryhmiin, Isisiin tai alQaidaan. – Ajatukseni ovat tämän Barcelonan upeaan kaupunkiin kohdistuneen barbaarisen terrori-iskun uhrien ja heidän urheiden pelastajiensa kanssa. uu u Maaliskuussa 2017 Lontoossa kaikkiaan viisi ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui, kun mies ajoi auton väkijoukkoon Westminsterin sillalla ja puukotti poliisia parlamenttitalon luona. Poliisi tarkisti ihmisten henkilöllisyyksiä sen jälkeen, kun pakettiauto oli ajanut ihmisten päälle La Rambla -kadulla. uu u Onko La Ramblalla iskenyt autonkuljettaja jompikumpi pidätetyistä, kuolleena löytynyt mies vaiko vielä karkuteillä. Isku järkytti myös Barcelonan suurinta ylpeyttä, jalkapalloseura FC Barcelonaa. uu u Miten kaikkeen tähän liittyy Vicin kaupungista löytynyt pakettiauto, joka espanjalaismedian poliisilähteiden mukaan liittyy tapaukseen.. Poliisi ampui miehen. Olkaa kovia ja vahvoja, me rakastamme teitä!, Trump tviittasi. uu u Huhtikuussa 2017 viisi ihmistä kuoli ja 15 loukkaantui, kun kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholman keskustassa. Kyseessä on pahin Ranskassa rauhan aikana tehty terroriteko. Isku tehtiin amerikkalaisen poptähti Ariana Granden konsertin loputtua. Samaa vakuutti EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump liittyi iskun tuomitsijoihin. Poliisit ampuivat pakenevaa autoa. Lontoo seisoo Barcelonan rinnalla terrorismin pahuutta vastaan, tviittasi Lontoon pormestari Sadiq Khan. Iskusta on epäilty paikalta löydetyn dna:n perusteella 22-vuotiasta Kirgisiassa syntynyttä Venäjän kansalaista. uu u Joulukuussa 2016 Berliinin joulutorilla 12 ihmistä kuoli ja viitisentoista loukkaantui, kun rekka ajettiin ihmisjoukkoon hieman ennen joulua. uu u Iskussa käytetyn auton oli vuokrannut Barcelonan liepeiltä mies, joka on lehtitietojen mukaan pohjoisafrikkalaislähtöinen. –?Olemme syvästi suruissamme hyökkäyksestä kaupunkiamme kohtaan. Niinistö totesi, että terroristit iskivät jälleen Eurooppaan. Kuljettaja pääsi pakenemaan jalan. Tällainen barbarismi ei koskaan murra meitä, Juncker sanoi tiedotteessa. PERJANTAINA 18. uu u Iskuun liittyen on pidätetty kaksi ihmistä. –?Real Madrid haluaa ilmaista syvimmän surunsa liittyen hyökkäykseen, joka tapahtui Barcelonassa. Kaikki ajatuksemme ovat uhrien, heidän perheidensä ja Barcelonan ihmisten kanssa, jalkapallojätti tviittasi. Myös presidentti Sauli Niinistö kommentoi Barcelonan terrori-iskua Twitterissä. uu u Kuoliko tarkastuspisteellä poliiseja päin ajanut mies poliisin luoteihin vai tappoiko hän itsensä. Seuraavana päivänä aseistettu hyökkääjä tappoi poliisin ja otti panttivankeja juutalaisessa supermarketissa, jolloin neljä ihmistä kuoli. Toivomme myös pikaisinta mahdollista toipumista kaikille loukkaantuneille, seura tiedotti. uu u Tammikuussa 2015 yhteensä 12 ihmistä sai surmansa, kun kaksi veljestä hyökkäsi satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen Pariisissa. Barcelonan terrori-iskun uhreille on satanut tukea ympäri maailman. uu u Heinäkuussa 2005 linja-autossa ja metrossa räjähtäneet pommit surmasivat 52 ihmistä Lontoossa. Myös jalkapallo-Barcelonan verivihollinen Real Madrid liitti äänensä surijoiden kuoroon. –?Kaikki ajatukseni ja Ranskan solidaarisuus Barcelonan traagisen hyökkäyksen uhreille. Tätä ei tiedetä: uu u Kuinka monta henkilöä yhteensä iskua oli toteuttamassa. uu u Maaliskuussa 2016 Brysselin lentokentällä ja metroasemalla tehdyissä iskuissa kuoli yhteensä 32 ihmistä. Isis otti iskun nimiinsä. Teosta epäillään 39-vuotiasta uzbekistanilaista Rakhmat Akilovia. – Yhdysvallat tuomitsee terroriiskun Barcelonassa, Espanjassa ja tekee kaiken mahdollisen auttaakseen. uu u Marraskuussa 2015 useissa Pariisissa tehdyissä terrori-iskuissa kuoli yhteensä 130 ihmistä. –?Siellä oli myös (osalla ihmisistä) kieliongelmaa: kaikki eivät osaa katalaania, espanjaa tai edes englantia, sanoi Posio. TERRORI-ISKUT Useita isoja terroritekoja Euroopassa viime vuosina uu u Kesäkuussa 2017 seitsemän ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui Lontoossa, kun kolmikko ajoi pakettiautolla jalankulkijoiden päälle. Tämän jälkeen he puukottivat useita torialueella
Millainen on tunnelma. Liikenneja viestintäministeriön kanssa keskiössä ovat olleet väylähankemäärärahat. –?Määrä on paljon enemmän kuin mitä meillä on kehyksessä liikkumavaraa. Jukon ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ei usko, että hallitus pystyisi kompensoimaan palkankorotuksia ansiotuloveroratkaisuilla. –?Johtamani työryhmä kokoontuu ensi viikon puolessavälissä ensimmäistä kertaa. Julkisen sektorin työehtosopimukset umpeutuvat tammikuussa eli myöhemmin kuin pääosalla yksityistä sektoria. Julkisella sektorilla leikataan kilpailukykysopimuksen mukaisesti lomarahoja 30 prosenttia vuosina 2017–2019. –?En usko, että tehdään nollasopimuksia, jotka korvattaisiin veronalennuksilla, vaikka ne tehtäisiin täysimääräisinä, Luukkainen sanoo. Veroratkaisuissa ei tuntuisi olevan kyse kauhean suurista näkemyseroista. Norsua on kovin vaikea saada avaimenreiästä, Orpo sanoo. –?Vaikka hallitus peruisi lomarahojen leikkauksen seuraavilta kahdelta vuodelta, se ei kelpaisi vastineeksi palkankorotuksille työmarkkinaneuvotteluissa, hän sanoo. Budjettiriihi istutaan elokuun lopussa. Julkisuudessa on spekuloitu hallituksen eri näkemyksistä muun muassa solidaarisuusveron ja kilpailukykysopimus-kompensaatioiden osalta. –?Terveiset jäseniltä ovat olleet niin vahvoja kesän aikana, kun se leikkaus konkretisoitui, että kyllä se kompensointi on nyt saatava, sanoo liiton puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine. Orpon mukaan lähestulkoon jokaisessa ministeriössä oli asioita, jotka laitettiin lisäselvitykseen. Palkannostotoiveissa peesataan siis yksityisen alan palkannostopäätöksiä. Valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo tunnelman riihen alla olevan ”ihan hyvä”. Näin katsoo julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon ja opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vähintään pitäisi saada hyvitystä lomarahaleikkauksiin. Pidän tiukasti kiinni velkaantumisen taittumistavoitteesta, Orpo muotoilee. ELOKUUTA 2017 STT | Saara Tunturi Seuraavat kaksi viikkoa ovat kiireistä aikaa niin valtiovarainministeriölle, muille ministeriöille kuin hallituksellekin. –?Ikään kuin olisi niin, että se työntekijäluokka olisi joku paarialuokka. Tapaamisen annista ei kerrottu kommentteja ulospäin. En näe mitään dramatiikkaa. Orpo sanoo tuntevansa hankkeet hyvin ja ymmärtävänsä niiden tarpeellisuuden – mutta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 20 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Ne ovat kuitenkin tärkeiden asioiden listassa, mutta hallitus tekee valinnat. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) istui vielä päivän päätteeksi alas pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri Sampo Terhon (uv.) kanssa ensimmäistä kertaa budjetin tiimoilta. Kiri kohti rahariihtä alkaa Valtiovarainministeriön ja ministeriöiden välisiä budjettineuvotteluita käytiin valtioneuvoston linnassa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kolmas oik.) sanoo, että lähes kaikissa ministeriöissä oli asioita, jotka pantiin lisäselvitykseen. Eli erimielisyyksiä asiasta ei ole. Hänestä hoitajat ovat jo antaneet osuutensa hyvinvointiin suostumalla leikkaamaan lomarahojaan. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vasta pohtii, onko palkankorotus tärkeämpi kuin lomarahaleikkauksien peruminen. Syynä on Luukkaisen mukaan se, että palkankorotus jää palkkapohjiin, mutta lomarahaleikkausten peruminen hyödyttäisi vain kahta seuraavaa vuotta. Keskustelut eri ministeriöiden kanssa paketoitiin torstaina iltapäivällä. L E H T I K U V A / M I K K O S T I G STT | Saila Kiuttu Julkisen sektorin työntekijöiden palkankorotuksia ei saa korvata perumalla lomarahaleikkauksia. Suurimmat haasteet kohdistuvat kuitenkin menopuoleen. Suomen lähija perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola ihmettelee puheita siitä, että vaikka Suomen talous on kasvussa, julkista taloutta pitää vielä ”kurmuuttaa”. Leikkauksen perumista on esittänyt julkisuudessa esimerkiksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. –?Julkisuuden perusteella haarukkaa näyttäisi olevan, mutta en usko, että on mitään sellaista, mistä emme pystyisi sopimaan. –?Ihan hyvä. –?Jos [valtiosihteeri Martti] Hetemäki itsekin toteaa, ettei tämä ollut oikea ratkaisu, oletan, että lomarahan leikkaus otetaan pois. Paavola huomauttaa, että lähihoitajien palkka on niin pieni, että yleensä valtion verokompensaatiot eivät heitä millään lailla edes kosketa. Luukkainen pitää mahdottomana, että hallitus pystyisi kuun lopussa budjettiriihessä tehtävillä ansiotuloveroratkaisuilla juurikaan kompensoimaan palkankorotuksia. Ratkaisu kyllä löytyy, Orpo sanoi iltapäivällä torstaina. Esimerkiksi kiky-kompensaatioista Orpo tyytyy sanomaan, että kokonaisuus liittyy tulopuoleen, josta nyt kahden päivän aikana ei ole keskusteltu. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O. Ministeriö on esittänyt rahaa Nelostien, Kokkolan meriväylän ja Hailuodon sillan hankkeisiin. Jukon ja OAJ:n Luukkainen: Lomarahaleikkausten peruminen ei vaihtoehto palkankorotuksille Julkisen sektorin työehtosopimukset katkolla tammikuussa
Neuvottelut aloitetaan Patrian mukaan tuotannollisista, taloudellisista sekä toiminnan uudelleenjärjestelytarpeesta johtuvista syistä. Hieman ennen iltakuutta poliisi kertoi, että kaksikko on saatu kiinni. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle toisessa kerroksessa sijaitseva asunto oli jo täyden palamisen vaiheessa. Timo Aho on toiminut yrityskummina vuodesta 2014 alkaen, ja hänellä on ollut useita mentoroitavia Turun alueella. Miehiä etsittiin maastosta kantatie 54:n läheisyydessä usean poliisipartion voimin. Heidät saatiin kiinni lyhyiden etsintöjen jälkeen. (STT) Patrian yt-neuvottelut voivat johtaa 130 hengen vähennykseen Miehen epäillään ampuneen vaimonsa ja sitten itsensä Ruissalossa Poliisi epäilee, että keskiviikkona Turun Ruissalossa kuolleina löytyneet ihmiset olivat iäkäs pariskunta, josta miehen epäillään ampuneen vaimonsa. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +21 +18 +21 +22 +22 +21 +21 +19 9 4 6 5 Suomi klo 15:00 Pe +20 +19 +20 +20 +20 +20 +19 +20 +20 La +22 +22 +20 +21 +20 +20 +21 +20 +23 Su +20 +19 +19 +20 +20 +20 +20 +20 +19 Ma +18 +18 +19 +19 +18 +17 +17 +19 +19 Ti +19 +18 +18 +20 +19 +19 +19 +20 +18 Ke +20 +19 +19 +20 +19 +19 +19 +19 +20 To +20 +19 +19 +20 +19 +19 +19 +19 +20 5:46 21:15 5:48 21:12 4:55 22:06 4:58 22:02 Heikkoa etelätuulta. Turku +2 cm Hanko +0 cm 0,2 m 0,4 m 0,7 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput keskiviikkona Piikkiö Lämmintä +23 °C Kittilä Kylmää ?1 °C Saana Tuulista 16 m/s Kilpisjärvi Sateista 3 mm Suomen Yrityskummit ry on valinnut Vuoden Yrityskummiksi 2017 Timo Ahon Turusta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä, jotta tapahtumiin saadaan lopullinen varmuus. Asiaa tutkitaan murhana, sillä tekoon on syytä epäillä liittyneen vakaata harkintaa, poliisi kertoi tiedotteessaan. Mies ja nainen hylkäsivät varastetun auton vajaan kymmenen minuutin takaa-ajon jälkeen Hämeentielle Arabian kaupunginosan kulmille. –?Ilmoituksen hätäkeskukseen teki sivullinen, sanoi tutkinnanjohtaja Matti Airaksinen STT:lle. Yt-neuvottelut koskevat Patrian Suomessa toimivaa henkilöstöä lukuun ottamatta Millog-yhtiötä sekä konsernin Aerostructuresja Systems-liiketoimintojen tuotanto-organisaatioita. Patriassa käytiin viimeksi ytkierros vuonna 2015 Land-liiketoiminnassa. Teko tapahtui poliisin mukaan ennen puoltapäivää. Auton kuljettaja lähti karkuun huomattuaan poliisit, ja suuntasi Hämeentietä kohti keskustaa, mutta teki melko pian täyskäännöksen ja ajoi kohti pohjoista. (STT) Hausjärvellä etsityt miehet saatiin kiinni Poliiseja paennut mieskaksikko aiheutti torstaina suuren poliisioperaation Hausjärvellä KantaHämeessä. Poliisin mukaan miehiä epäillään useista törkeistä varkauksista. Mukanaan varkaat olivat vieneet televisioita, koruja ja rahaa. Aiemmin torstaina Hämeen poliisi tiedotti, että Lahdessa ja Hollolassa on tehty viikon aikana kuusi asuntomurtoa omakotitaloihin. Pilvistä ja jokunen sadekuuro, iltaa kohti yhtenäisempiä sateita. Tuolloin vähennettiin yli 70 toimihenkilöä ja työntekijää. Kaikkiaan Patria-konserni työllistää noin 2?800 henkeä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Kauppakartanonkadulla sijaitsevaan nelikerroksiseen kerrostaloon hieman ennen viittä iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään ainakin rattijuopumuksesta, törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja moottorikäyttöisen kulkuneuvon käyttövarkaudesta. Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksen mukaan maastoetsintöjä edelsi takaa-ajo. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 18.8.2017 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +20 +20 +20 +20 +20 +20 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Taloihin oli murtauduttu päiväsaikaan asukkaiden ollessa poissa. Päivystävän palomestarin mukaan surmansa saanut oli ilmeisesti iäkkäämpi nainen. Vuoden Yrityskummi valittiin nyt 16. Tämän jälkeen mies ampui itsensä, poliisi epäilee. Patria toimii kansainvälisesti ja se tuottaa puolustus-, turvallisuusja ilmailualan tukipalveluita sekä teknologiaratkaisuja. Autojen nopeus nousi takaa-ajon aikana korkeimmillaan sataan kilometriin tunnissa. (STT) Nainen kuoli asuntopalossa Itäkeskuksessa Yksi ihminen sai torstaina surmansa asuntopalossa Itäkeskuksessa Helsingissä. Päivälämpötila 18...20 astetta. Valinnassa painotettiin Ahon panosta aktiivisena yrityskummina. Takaa-ajo alkoi, kun poliisi oli mennyt tarkastamaan varastetuksi ilmoitettua autoa Kallion kaupunginosaan. (STT) Kaksikko kaahasi poliisia pakoon Helsingissä Mies ja nainen pakenivat poliisia varastetulla autolla Helsingissä torstaiaamuna puoli yhdeksän aikaan, kertoi poliisi. (SSS) Vuoden yrityskummiksi Timo Aho Turusta Puolustusteollisuuskonserni Patriassa aloitetaan yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enimmillään 130 henkilön vähentämiseen, yhtiö kertoi torstaina. (STT). kerran. Ulkopuolisen tekijän mahdollisuus on suljettu pois. PERJANTAINA 18
Viime vuonna viljelijät palauttivat keräykseen yli 10?000 kanisteria ja noin 1?000 tynnyriä. Kalervo Helenius ja tytöt kesätunnelmissa. Halikko 6 vuotta Elis Andersson 26.7. Muovisia AIV-liuosastioita vastaanotetaan 15.–16. ja 2 vuotta Thelma Andersson 18.8. Keräyskampanja järjestetään nyt toista kertaa. syyskuuta Salon 4H-yhdistyksen keräyspisteessä. Göteborg Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 vuotta Oscar Salonius 18.8. Nuoria työllistävä ja viljelijöille maksuton valtakunnallinen keräyskampanja kulkee nimellä Vastuullinen Virtanen. Astioiden tulee olla tyhjiä, ehjiä ja korkkien ja kansien kierrettynä paikoilleen. Naarashirvi ottaa Kiikalan ampumaradan omakseen. Viljelijöitä pyydetään tuomaan mukanaan myös kuormalavoja, joita tarvitaan pakkaamisessa. Täällä jossakin Suomusjärven kesäteatterissa (Jamentie 9) yönäytös klo 22. Rusko 7 vuotta Senni Helskyaho 18.8. kello 12–15 ja lauantaina 16.9. Musiikillinen iloittelu sinusta ja minusta. Salo 3 vuotta Daniel Potila 18.8. Tehdään aivoja aktivoivia tehtäviä ja pelaillaan. Kor. Salo 7 vuotta Luukas Andstén 18.8. Salo 5 vuotta Ilari Lastunen 18.8. Salo 6 vuotta Timi Vallila 18.8. Salo 1 vuotta Miona Eerikäinen 18.8. Salon keräyspiste sijaitsee Sentterin takapihalla osoitteessa Joensuunkatu 12. kello 10–15. AIV-astioita voi tuoda keräyspaikalle perjantaina 15.9. Sauvo 12 vuotta Wiljam Vapaavuori 18.8. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 1 vuotta Amelia Haanpää 18.8. Salvavisa -joukkuetietokilpailu Palvelukeskus Ilolansalossa klo 13. Suomi 100 vuotta -juhlanäytelmä johdattaa meidät jatkosodan tunnelmaan kesään 1943. HUOMENTA 22 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Osittain salolainen Trio Mutual saapuu Saloon ennakkoesittämään komedianero Buster Keatonin mainion triptyykkielokuvan. (SSS) Salossa kerätään AIV-astioita LUKIJAN KUVA Minun käpyni. Ilolansalo soi Palvelukeskus Ilolansalossa klo 14.30. MUSIIKKI ”Three Ages” (Kolme aikakautta, 1923) Armfeltin koulun Maurinsalissa klo 18. Seinäjoki 4 vuotta Ilana Siviranta 18.8. Saunailta Perttelissä Juvankosken kesäkodilla (Juvankoskentie 21) klo 18–20. P E K K A K U I V I L A. 8: 9 ELOKUVAT Annabelle:Creation Bio-Salo klo 20, Bio-Stara (Paimio) klo 20, Lumo klo 19.45 Autot 3 (2D, dub) Bio-Salo klo 17.30, Bio-Stara (Paimio) klo 17.30, Lumo klo 17.30 Emoji-elokuva Bio-Jukola (Somero) klo 17, Lumo klo 17.15 The Hitman’s Bodyguard Bio-Jukola (Somero) klo 19, Bio-Salo klo 19.30, Bio-Stara (Paimio) klo 19.30, Lumo klo 19.15 Miami Bio-Salo klo 17.45, Bio-Stara (Paimio) klo 17.45 TEATTERI Naarashirvi – vähän ku Suomenhevonen, muttei sinne päinkään Kiikalan Kipinöitten kesäteatteri (Komisuonkaari 103B) yönäytösspesiaali klo 21. 2. –?Tuloksen innoittamana lisäsimme keräyspisteitä tänä vuonna kolmanneksella ja nyt niitä on yhteensä 82 ympäri Suomen, toteaa AIV-liiketoiminnan vetäjä Kirsi Kuparinen tiedotteessa. Salo otso onnittelee Salossa kerätään jälleen AIV-liuosastioita. MUITA TAPAHTUMIA Nuppi ja Noppa-ryhmä Ikäkeskus Majakassa klo 13-14.30. ELOKUUTA 2017 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Leevi Ruotsinkielinen kalenteri: Bo NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Mauno, Maunu Ruotsinkielinen kalenteri: Magnus, Måns PÄIVÄN SANA Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Helsinki 3 vuotta Aleksi Niemi 18.8. Keräykseen voi jättää 30 litran AIV-kanistereita ja 200 litran AIVtynnyreitä, jotka ovat sisältäneet Kemiran, Tamincon tai Eastmanin pakkaamia AIV-, Prima-, Mestarin Vahva-, Stabilizertai Propcorntuotteita. Kaikki kerätyt tynnyrit ja kanisterit kierrätetään Suomessa muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Pertteli 2 vuotta Leevi Lehtonen 17.8. Somero 4 vuotta Sofia Haapasalo 18.8. Harrastemessutapahtuma Someron kirjastossa klo 14-19. Salo 8 vuotta Hertta Parviainen 18.8. Paikalliset vapaa-ajantoimijat esittelevät syksyn toimintaansa
Pertun Päivän toritapahtuma Inkereen koulun piha-alueella (Tortosmäenkuja 1) 20.8. saakka klo 11 -14. Nukkekotinäyttely Kuusjoen Viljamakasiinissa (Ylikulmantie 237) avoinna 27.8. klo 18–20. klo 2000.30. Salon Oppaat ry. klo 17.30 ja klo 18 Angelniemellä Kesä-Angelassa sekä Naarilan leirikeskuksessa. klo 14.30. 27.8 saakka, avoinna su klo 13-15. klo 13-15 miesten oma juttutupa. Tanssit Hallin Lavalla 19.8. MITÄ TAPAHTUU. klo 12-16. Wiurilan kesän Näkymättömät reitit -taidenäyttely 3.9. Polku Mollu Heinon maalauksia ja Talvikki Lehtisen veistoksia Teijon Masuunin galleriassa (Telakkatie 17) 27.8. Lauluillat Rekijoen myllyllä 20.8. Etenkin kauniita vihkipukuja! Suomi 100 Suomusjärvi 10 000 -valokuvanäyttely Suomusjärven kirjastossa. Pitsi on POP –näyttely Salon Taidemuseossa 17.9. Ilolansalo tutuksi 21.8. klo 11. www.salomus.fi www.eliaskokoelmat.fi Salon Taiteilijaseuran Taidelainaamo ja galleria Bizarren yhteydessä (Helsingintie 2) avoinna ti-pe klo 10-18, la klo 10-16. Tule tutustumaan asumiseen ja palveluihin Ilolansalossa. Järj. PERJANTAINA 18. Sunnuntaitori Salon torilla 20.8. MUITA TAPAHTUMIA Kundaliinijoogaa Bizarressa 19.8 klo.10-11.30. Eläkeliiton Paimion yhdistys ry. saakka, avoinna su klo 12-15. Sunnuntaitori Salon torilla 20.8. Avoinna päivittäin klo 11-17, vapaa pääsy. Kiskon kotiseutumuseo (Kirkonkyläntie 30) avoinna 27.8. klo 12. krs) Avoinna su klo 13-15 ja muulloin sopimuksen mukaan. klo 16-21. TeemaTorstai SYTY:ssä 24.8. Muotinäytös klo 18. klo 2000.30, Juhani Virta. Suomi 100 -juhlakuusen istutus Vaskion kirkon edustalla 22.8. 1018 to 10-20 la 10-16 Muurlan 100 vuotta (Muurlantie 134) Muurlan kotiseutumuseo Honkalan kesänäyttely: Itsenäisyyden jokaiselta vuosikymmeneltä kerätty asiakirjoja, valokuvia ja esineitä. klo 20. Saunailta Perttelissä Juvankosken kesäkodilla 25.8. Pekka Leppälän maalauksia ja piirroksia Svenssonin Torpassa 31.8. Tanssit Laurilan lavalla 20.8. Kalenteritoimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Hanna Lamnaouerin näyttely Salon Taiteilijaseuran Taidelainaamossa 31.8. Perjantaina julkaistavaan tapahtumakalenteriin (la–pe) tiedot toimitetaan keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Teologian tohtori Johannes Alarannan luento. klo 22. saakka, avoinna su-to klo 11-20, pe-la klo 11-22. ti ja su 13-17 ja V-S museopäivänä su 27.8. Avoinna myös Perttelin päivänä 20.8. klo 18, yhteislaulua ym. saakka, ke-pe klo 12-17 ja la-su klo 12-16. klo 9-10.30. TAPAHTUMAT 19.8.–25.8. Kesäkonsertti ”Pyhiinvaellus” Perttelin kirkossa 20.8. klo 17.30 20. klo 10-14. Lauluilta Pellonpään kotiseutumuseossa (Vähähiidentie 176) 23.8. klo 19. Mahdollisuus tutustua optimijollailuun ja muuhun veneilytoimintaan. Oiva-kahvila Omaishoitokeskuksella (Torikatu 12) 21.8. PERTTELI: Kivimakasiinin Esinemuseo (Mikolantie 11) avoinna 20.8. Wiurilan kartano, Viurilantie 126, 24910 Halikko. Muurlan Opiston Valokuvauslinjan ja Animaatiolinjan näyttely Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) elokuussa. klo 19, säestys Antti Vainio, laulunjohto Tuula Vainio. Lasten Laulukaupunki ry ja Maran Torikeidas. Kaikille avoin runoryhmä kokoontuu Kulttuuritalo Villissä (Vähäsillankatu 9) 21.8. Markku Luolajan-Mikkola, barokkisello. saakka avoinna ti-pe klo 10-18, la-su klo 11-17, kuvataidetta ja pitsejä läpi vuosisatojen. MUSEOT JA NÄYTTELYTILAT SALO: Ateljee Kauko Mäkinen (Turuntie 22) avoinna lauantaisin klo 10-13 ja sunnuntaisin klo 12-15. Veneilytapahtuma Särkisalon Förbyn satamassa 22.8. Taidemuseo Veturitalli (Mariankatu 14) Avoinna ti-pe klo 10-18, la-su klo 11-17. Tiedot nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat Sähköpostilla: kalenteri@sss.fi Postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo Mahdolliset muutokset ja korjaukset annettuihin tietoihin ylläoleviin osoitteisiin. Sopraano Laura Salovaara, baritoni Petter Andersson ja pianisti Heidi Kuusava. Käsityömuseo Miila (Kirjakuja 2) 23.9. Taidemaalari VIljo Hurmeen ateljeekoti (Muurlantie 309) avoinna 27.8. Kansanlaulukirkko Kuusjoen kirkon pihassa 19.8. Tähdenlento. Saunailta Perniön leirikeskuksen rantasaunalla 23.8. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 Annabelle:Creation Bio-Salo pe–la klo 20, ma–ti klo 18.30, Bio-Stara (Paimio) pe–la klo 20, ti klo 18.30, Lumo pe–la klo 19.45, su klo 18.30, ke klo 19 Autot 3 (2D, dub) Bio-Salo pe klo 17.30, la–su klo 15.30, ma klo 17.30, Bio-Stara (Paimio) pe klo 17.30, su klo 15.30, ma klo 19, Lumo pe klo 17.30, la klo 17, su klo 16, ti klo 18 Emoji-elokuva Bio-Jukola (Somero) pe klo 17, su klo 17, ke–to klo 17, Bio-Salo la–su klo 17.30, ti klo 17.30, Bio-Stara (Paimio) la–su klo 17.30, ti klo 19, Lumo pe klo 17.15, la klo 15, su klo 14, ke–to klo 17.15 The Hitman’s Bodyguard Bio-Jukola (Somero) pe klo 19, su klo 19, Bio-Salo pe–la klo 19.30, ma–ti klo 19.30, BioStara (Paimio) pe–la klo 19.30, ma klo 18.30, Lumo pe–la klo 19.15, su klo 18.15, to klo 19 Itse Ilkimys 3 (2D, dub) Bio-Salo la–su klo 16, Bio-Stara (Paimio) su klo 16, Lumo la klo 15.30, su klo 14.15 Miami Bio-Salo pe–su klo 17.45, BioStara (Paimio) pe–su klo 17.45, Lumo la klo 17.30, su klo 16.15, ti klo 18 Napapiirin Sankarit 3 Bio-Jukola (Somero) ke–to klo 19, Bio-Salo ke–to klo 18.30, Bio-Stara (Paimio) ke–to klo 18.30, Lumo ke–to klo 17.15 ja klo 19.30 TEATTERI Täällä jossakin Suomusjärven kesäteatterissa (Jamentie 9) yönäytös 19.8. www.wiurilankesa.fi KOSKI TL: Yrjö Liipolan Taidemuseo (Koski Tl). Suomusjärvi-Seuran järjestämän valokuvauskurssin kuvia esillä 31.8. Teijon Masuunin galleria, taideja käsityöputiikki (Telakkatie 17) avoinna ti-su klo 11-18, ma-su klo 11-18. klo 12-14. klo 17. klo 13-17. Salon Iltatori 24.8. Kiikalan Nuorisoseura. Iskun ravintolapäivä (Seuratie 3) 20.8. Morsiuspukunäyttely Pellonpään kotiseutumuseolla Perttelissä avoinna 20.8.asti su klo 11 14. klo 17. saakka, sunnuntaisin klo 12-15. klo 18, laulattajana kanttori Kirsi Laakkonen. klo 17-18.30. Ilolansalo soi Palvelukeskus Ilolansalossa 25.8. Laulattajana kanttori Kirsi Laakkonen. klo 13-15. MUSIIKKI Ylpeys ja ennakkoluulo Bennetin siskosten salonkimusiikkia Wiurilan kartanossa 20.8. sitten Kiikalan kotiseutumuseossa (Porvarinpolku 10) 27.8. saakka avoinna ma-pe klo 11-17. Torinolaisen Teatro Region tulkinta kalassikko-ooppera Faustista! Oopperaa valkokankaalla: Faust Bio-Stara (Paimio) 23.8.-24.8. Kiikalan kotiseutumuseo (Porvarinpolku 10) avoinna 27.8. Lauri ja Pehmeät Vävyt klo 18.30. Muurlan kotiseutumuseo Honkala (Muurlantie 134) avoinna 27.8. Avoinna 24.9. Salon elektroniikkamuseo Made in Salo -puhelinja monitorinäyttely sekä radioja televisionäyttely avoinna kepe klo 11-17, la-su klo 11-15. klo 11-14. saakka klo 11-16. saakka, avoinna ke-su klo 13-17. Marimekot Meritalossa Meritalon museossa avoinna 20.8. Pihafestarit Palvelukeskus Ilolansalossa 23.8. Rakkausteema jatkuu, järjestää Pro Rantakivet ry. saakka su klo 12-15 Merigalleria (Salon Taiteilijaseuran kesänäyttely teemalla meri) Mathildan Marinassa (Ruukinrannantie 4, Mathildedal) 30.8. Kirkko avoinna tutustumista varten, kirkon historiaa esittelemässä Vaskion kirkkoyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Rannikko. Sauli Leskisen taidenäyttely Perniön Kunnantalon Taidekahvilassa. Tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa lehden ja netin tapahtumakalenteriin sekä päivittäin julkaistaviin menotietoihin. saakka. saakka kirjaston aukioloaikoina. Järj. Mukana Hanna-Leena Keinänen ja Niina Jyllilä. Paula Jännärin keramiikkatöitä (Turuntie 5, Bio Jännän käytävä) Avoinna klo 11-17. Gloria Badarau-Heikkilä Tunteiden, värien ja muotojen leikkiä Viljo Hurmeen ateljeekodissa (Muurlantie 309) 27.8 saakka su klo 12-16. Avoinna arkisin 31.8. Pertun Päivän yhteislauluilta Pellonpään talonpoikaismuseossa (Vähähiidentie 176) 23.8. klo 12-14 geokätköilyn perusteet . klo 18. klo 10-11, siivittämään tulee Anna Inginmaa ja Otto Rissanen. Vetäjänä Aki Peltoniemi. saakka klo 11-14. PAIMIO: Paimion Sähkömuseo (Vistantie 24 a), avoinna 31.8 saakka ke-pe klo 13-18, lasu klo 12-16. Torilla soi harmonikka, kantele ja blueskitarat esiintyjinä Anna Schukov,Jouni Jay Kay Kallenautio, Hannu Vito Laurinen ja Juha Rislakki. PERNIÖ: Perniön museo (Museotie 9) avoinna 20.8. Järj. klo 18 Särkisalon koululla. klo 11-17. klo 11-14. Torilla soi harmonikka, kantele ja blueskitarat esiintyjinä Anna Schukov, Jouni Jay Kay Kallenautio, Hannu Vito Laurinen ja Juha Rislakki. Suomi 100 Arjesta juhlaan Kiskon kotiseutumuseossa (Kirkonkyläntie 30) 27.8. klo 10-14. Junkkarit. Järj. Vuohensaaren luonto ja rannat kävelykierros Vuohensaaren parkkipaikka 19.8. Äijäkerho Ikäkeskus Majakassa 22.8. Isäntänä Muotikatu. Hanna Lamnaouerin näyttely ”Mielen sopukoista” Salon Taiteilijaseuran Taidelainaamossa 31.8 saakka klo. Perusnäyttely Monellaissi kärentöit ja teemanäyttely Ruokaliinasta polsoon, Paimion Perinneyhdistyksen kokoama näyttely koulukäsitöistä ja vanhoista työkaluista. Lasten Laulukaupunki ry ja Maran Torikeidas.. saakka ti-su klo 1017. klo 11. ”Lestadiolaisuus ja hengellinen väkivalta” 23.8. saakka Avoinna päivittäin klo 11-18. saakka ke-pe klo 12-17 ja la-su klo 12-16, sekä V-S museopäivänä su klo 27.8. Kylätapahtuma koko perheelle, jossa mm. saakka su klo 12-16. Järj. Esillä kiskolaisten asusteita eri vuosikymmeniltä. Galleria Levola (Perniöntie 1719) auki sopimuksesta. klo 18. Päivittäisiin menotietoihin tiedot ehtivät edeltävänä arkipäivänä klo 12:een mennessä. Suomi Filmi -tunnelmissa: Kyösti Mäkimattila, Hannu & Anna ja paljon muuta. Ritva Ilanderin tilkkutaidetta ja virkattuja torkkupeittoja Perttelin kirjastossa 14.8.-1.9. Ravintolapäivän Seitsemän sortin puistokahvila Salossa Kylmälähteenpuistossa 20.8. Muistiyhdistyksen kesäkahvila (Turuntie 21) 24.8. saakka su klo 12-15. Nostalgia-automuseo (Erveläntie 880) avoinna 31.8. Vähävaraisten, yksinäisten ja työttömien maksuton lounas Perttelin seurakuntatalossa 25.8. klo 14-16. Elämää Kiikalassa 100 v. Laita tietoihin "tapahtumia" ja yhteystietosi. Nukkekotinäyttely. Avoinna su klo 12-15. Itsenäisyyden Museo (Torikatu 7, 2. Suomi 100 vuotta -juhlanäytelmä johdattaa meidät jatkosodan tunnelmaan kesään 1943. klo 14-17. Perusnäyttely ja kesän teemanäyttely Lämpöä kotiin sähköllä. Kuusjoki-päivä Kuusjoen keskustassa 19.8. Iltaperhekerho Halikon Pikkupappilassa 23.8. Järj. Säestys Antti Vainio lauluja johtaa Tuula Vainio, vieraana Huhtasalo Salon seurakunta . Kaikille avointa kuulolähipalvelua SYTY:n toimitiloissa 21.8. klo 11-15. klo 17 (4Hyhdistys). Kirjaston aukioloaikoina. klo 18. NÄYTTELYT Seppo Lagomin maalauksia avoimet ateljeet päivänä (Suomusjärventie 266) 19-20.8. Torinolaisen Teatro Region tulkinta kalassikko-ooppera Faustista! Iltatorijatkot Hometownin terassilla 24.8 klo 21.Vesku Virtanen monipuolinen laulaja, kitaristi ja freelancemuusikko. Nappikauppa Ikäkeskus Majakassa 24.8. Salon Kuuloyhdistys. Oopperaa valkokankaalla: Faust Bio-Salossa 23.8.-24.8. Jazzkahvilan brunssi 20.8. klo 10-14. Meritalon museo (Moisionkatu 18) avoinna 20.8. Kesäilta Kiskon Pappilanniemessä 24.8. saakka su klo 13-15. Lauluilta Rekijoen myllyllä 20.8. saakka to-la klo 12-16. Maaja kotitalousseuran kokoama hääpukunäyttely. saakka ti-pe klo 10-18, la 10-16. Järj. saakka su klo 12-15. klo 17–19. RAASEPORI: Tammisaaren museokeskus EKTA avoinna ke–su klo 11–17 SOMERO: Mäkilän Traktorimuseo avoinna ti–su klo 10–18 SUOMUSJÄRVI: Suomusjärven kotiseutumuseo (Karjalohjantie 161-2) Avoinna V-S museopäivänä su 27.8. Pienimuotoista Lapsiaiheisia veistoksia ja piirroksia Seija Tavastilta Galleria Levolassa (Perniöntie 1719) 23.8. Pellonpään Talonpoikaismuseo (Vähähiidentie 176) avoinna 20.8. saakka avoinna ma-la klo 9-13. Salon Pursiseuran junioritiimi. saakka. klo 125
Alakerrassa on museo, jossa alkuperäiset huonekalut ja muut sisustuselementit ovat yhä paikoillaan. S S S / S A R A H A R J U ”En halua tehdä kirjavia ja levottomia kuvia.” Gloria Badarau-Heikkilä. Ateljeekoti on Viljo Hurmeen itsensä suunnittelema. Badarau-Heikkilän oma koti on lähellä ateljeekotia, joten hän huolehtii talosta ja saa käyttää sitä työtilanaan. Aiheena voi olla linnunmunasta vapauteen pyrkivä kurki tai metsän siimeksessä hohtava energiapallo. KULTTUURI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. –?En halua tehdä kirjavia ja levottomia kuvia, Badarau-Heikkilä toteaa. Seinillä on Hurmeen maalauksia. –?Hän ei pysynyt paikoillaan, joten otin monta kuvaa ja maalasin niistä. –?En osaa sanoa, kauanko yhdessä teoksessa menee. Mitä lapsi katsoi. Kun taiteilija maalasi muotokuvaa ylöspäin katsovasta pojasta, jotain jäi puuttumaan. Se valmistui vuonna 1946. Teokset eivät synny hetkessä. Maalaus, jossa sama poika katselee kolmesta eri suunnasta omenaa suu ammollaan, on syntynyt valokuvien avulla. Luonnon lisäksi tärkeä asia kuvissa on ilmeet, niin ihmisten kuin eläintenkin. Tauluista katsoo ihmisiä ja eläimiä. Punarinta päätyi kuvaan. Tästä Facebook-kuvasta syntyi kolmen kuvan sarja, jossa lapsi katsoo sudenkorentoa kulmat kurtussa. Esimerkiksi metsäkävelyllä koiran kanssa voi nähdä maiseman, joka päätyy taululle. Usein luonto tulee kuviin myös sattumalta. Sekä yksittäisten kuvien että kuvasarjojen taustalla on kantava idea, joka syntyy askel askeleelta. Taiteilija Gloria BadarauHeikkilä pitää siellä ateljeetaan ympärivuotisesti. Paikka on idyllinen –?onhan täällä ennenkin taiteilija asunut. Hurmeiden kuoltua rakennus sisustuksineen Gloria Badarau-Heikkilä on ottanut oppia taidemaalari Viljo Hurmeen sävynkäytöstä. Badarau-Heikkilän taiteessa teemana toistuu luonto. Mietin, mietin ja mietin. Luonto näkyy taiteessa niin metsän eläiminä, kasveina kuin energianakin. Hurme perusti vaimonsa kanssa vuonna 1982 Taidemaalari Viljo Hurmeen säätiön. Ateljeekodissa on joka kesä eri taiteilijan näyttely. Akvarelleilla tehdyt kuvat ovat unenomaisia, pehmeäsävyisiä. Toisessa kuvassa metsä hohkaa luonnon energiaa, ja kolmannessa ilme ei ole enää harmistunut. Muotokuva voi olla värimaailmaltaan vaikka pelkästään punaisen sävyinen. – Näin Facebookissa kuvan, jossa lapsella oli hyvä ilme. Talo on pääosin taidemaalari Viljo Hurmeen itsensä suunnittelema. Taiteilijan mukaan kuvissa pitää aina olla tarina. Mallin ei tarvitse olla tuttu. Tällä kertaa vieraileva taiteilija on itse BadarauHeikkilä, joten näyttely ja ateljee yhdistyvät. Muurlan ateljeekodissa luonto saa kasvot Gloria Badarau-Heikkilä maalaa Viljo Hurmeen ateljeekodin yläkerrassa. Taiteilijan tyylille on ominaista käyttää saman värin eri sävyjä. –?Sitten poika kertoi nähneensä ulkona linnun, Badarau-Heikkilä kertoo. ELOKUUTA 2017 SSS | Sara Harju sara.harju@sss.fi Muurlassa sijaitsevan Viljo Hurmeen taiteilijakodin yläkerrassa on samaan aikaan näyttely ja työtila. Taiteilija maalaa suurten ikkunoiden ääressä. –?Ihminen kuuluu luontoon, hän toteaa. Joskus mietin liikaa. Hän pyrkii välttämään suuria kontrasteja. Taiteilija käyttää monia tekniikoita: On akvarellija öljyvärimaalauksia, piirustuksia, keramiikkaa ja veistoksia. Näytillä on vanhaa ja uutta
Se on ensimmäinen Remeksen kirjoittama näytelmä ja sen ohjaa Tommi Auvinen. päivä ensi-iltansa saava musikaali Cats on rikkonut teatterin kaikki aiemmat ennakkomyyntiennätykset. Koiviston video Mittasuhteita käsittelee elämän virtaa kujilla, jossa kävelijät, autot ja mopedit mahtuvat kulkemaan yhdessä. Alkueriä on kymmenen, ja niistä välieriin valitaan 14 pianistia. Ensin tässäkin teoksessa oli vain kädet, mutta sitten alle syntyi pyöreä muoto, linnunmuna. Se on yksi Italian parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista ja vanha pyhiinvaelluskohde. Se saa ensiiltansa 31. Kilpailun järjestää Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ja sen rahoittaa Sibelius-Akatemian tukisäätiö Maj Lindin rahastosta. asti Muurlassa Viljo Hurmeen ateljeekodissa. Koivisto, Kanerva ja Koponen vierailivat Viterbon kaupungissa Roomassa syksyllä 2016 ja keväällä 2017. Aboa Vetus & Ars Novan Omatila-galleriassa Turussa on avautunut näyttely, joka tutkii menneisyyden ja nykyisyyden rinnakkaiseloa. –?Sitten katsoin Hurmeen tekemää muotokuvaa vaimostaan Aunesta ja tajusin, että hän on käyttänyt kasvoissa esimerkiksi vihreää. elokuuta. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Hirvipiirros on syntynyt monien kerrosten tuloksena. (STT). Lokakuun 13. Kanervan piirustukset ja arkkitektonit kuvaavat Viterbon keskiaikaisia rakennuksia ja niiden yksityiskohtia. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O jäi säätiön omaisuudeksi. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi Kulttuuritoimitus: Veli-Matti Henttonen (02) 770 2329 Gloria Badarau-Heikkilä on ottanut oppia taidemaalari Viljo Hurmeen sävynkäytöstä. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Tarina kuvien taustalla rakentuu pala palalta. Hänen tilipussiaan kasvattivat kansainväliset mainosdiilit. Luonto on tärkeä osa BadarauHeikkilän taidetta. Koponen on maalannut akvarellinsa Viterbon piazzoilla. Aboa Vetus & Ars Nova, Omatila. Myös eläinten ilmeet korostuvat Badarau-Heikkilän teoksissa. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Punarinta päätyi kuvaan sattumalta. Roolistaan La La Land -musikaalissa Oscarilla palkittu Stone tienasi viimeksi kuluneen vuoden aikana ennen veroja 26 miljoonaa dollaria eli noin 22 miljoonaa euroa. Gloria Badarau-Heikkilän näyttely on avoinna sunnuntaisin ja sopimuksen mukaan 27.8. Viterbo – Miltä keskiaika näyttää nyt. Viime vuoden palkkaykkönen Jennifer Lawrence, 27, putosi listan kolmanneksi 24 miljoonan dollarin eli 20 miljoonan euron tuloilla. Helsingin Musiikkitalossa järjestettävän kilpailun aloittaa Tarmo Peltokoski. Badarau-Heikkilä kertoo, että Hurme käytti paljon eri sävyjä ja värejä pienellä alueella. Omatilan näyttelykokonaisuus välittää taiteilijoiden havainnot siitä, miten menneet aikakerrokset ovat läsnä tämän päivän Viterbossa. PERJANTAINA 18. Toiseksi listalla ylsi muun muassa Frendit-sarjasta tunnettu Jennifer Aniston, 48, joka tienasi 25,5 miljoonaa dollaria eli reilut 21,5 miljoonaa euroa. (STT) Emma Stone parhaiten palkattu naisnäyttelijä Yhdysvaltalainen Emma Stone, 28, on noussut parhaiten palkatuksi naisnäyttelijäksi Forbesin vuotuisella listalla. Kuvataiteilija Kaisu Koiviston, arkkitehtuurin historian dosentti Liisa Kanervan ja arkkitehtuurin tutkija Anu Koposen toteuttama näyttely on yhdistelmä taidetta ja tiedettä. Taidetta ja tiedettä Aboa Vetuksessa Maj Lind -pianokilpailun aloittaa Tarmo Peltokoski Neljännen kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun ensimmäiset alkuerät soitetaan perjantaina. Eniten kilpailijoita on tulossa Suomesta ja Etelä-Koreasta, toiseksi eniten Yhdysvalloista ja kolmanneksi eniten Venäjältä. Badarau-Heikkilä on oppinut edesmenneeltä kollegaltaan maalauskikkoja. Tutkimismenetelmänään työryhmällä oli ensisijaisesti piirtäminen. Catsiin on myyty ennakkoon jo 35?000 lippua. päivä Tampereella saa kantaesityksensä jännityskirjailija Ilkka Remeksen kirjoittama sieppausdraama Musta sydän. Andrew Lloyd Webberin sävellyksiin perustuvan musikaalin Tampereen-version ohjaajana toimii ruotsalainen Georg Malvius. Se on herkkä, kuin oikea kuva. Unelmien pelikirja -elokuvan naispääosasta Oscarilla palkittu Lawrence ehti olla tienestilistan kärjessä kaksi peräkkäistä vuotta.(STT, AFP) Cats on rikkonut Tampereen Teatterin ennakkomyyntiennätykset Tampereen Teatterissa syyskuun 8. Kilpailuun osallistuu 38 pianistia, joista kuusi on suomalaisia. Muurlan ateljeekodissa luonto saa kasvot Gloria Badarau-Heikkilä maalaa Viljo Hurmeen ateljeekodin yläkerrassa. Cats on yksi Tampereen Teatterin syyskauden kolmesta omasta ensi-illasta. Ensimmäinen niistä on tamperelaisen Antti Mikkolan käsikirjoittama ja ohjaama tulkinta Maria Jotunin klassikkoromaanista Huojuva talo. Viterbo on Rooman pohjoispuolella sijaitseva historiallinen keskus. Kerran muotokuvaa tehdessään hän mietti, miksei ihonväristä tule sellainen kuin hän haluaisi. Kilpailijat edustavat viittätoista kansallisuutta. Välieriin valitut kilpailijat julkistetaan ensi viikon tiistaina. 18.8.–22.10. Ensimmäisen palkinnon suuruus on 30?000 euroa. Heidän tavoitteenaan oli tarkastella kaupungin keskiaikaisia jälkiä ja tutkia, miten käsityksemme menneestä muodostuvat, vahvistuvat ja saavat merkityksiä. –. Hän on taltioinut niihin historiallisen ympäristön herättämiä aistikokemuksia
Kirjoita mieluummin nimelläsi. Ei kaikki yrittäminen tarvitse liittyä ravintolatoimintaan. Äkkitilanteessa työhön kutsuttu eläkeläinen hallitsee tutut työt. Millaiset valmiudet tulevaisuudessa ylioppilaslakin päähän painanut omaa. Uskomatonta u u Karting-autorata Saloon. ELOKUUTA 2017 TÄSTÄ MAAILMASTA ”Salon julkinen liikenne taitaa olla aika kaaoksessa. Itse suoritin omat ylioppilaskirjoitukseni huonosti. Kakkaamalla ja pissaamalla toisten pihoille, kävelemällä autojen päällä naarmuttaen pellit, tappamalla lintuja huvikseen. Se kuuluisi kuntalaisten oikeuteen ja hyvään palveluun ja takaisi sen, ettei täältä Salosta kaikki ihmiset ja kaikki hyvä vaan katoa. Akku on nyt puolessa varauksessa, Nokian viimeisessä mallissa. Kissa ja kissan omistajako päättävät, missä koiranomistajat saavat kulkea kiinni olevan koiran kanssa. En nähnyt vaivaa, vaan otin helpoimman vaihtehdon, joka ensimmäisenä eteen sattui, ja tyydyin siitä saatavaan vastaukseen. Potilas X u u Salon torilla on ollut sunnuntaisin niin tasokasta ja monipuolista musiikkitarjontaa, että mielestäni voisi tehdä seuraavan muutoksen: Salo on Suomen laulukaupunki, ei siis vain lasten! Laulukaupunki u u Ihmisen aivot tuottavat tutkimusten mukaan sähkövirtaa luovaa ajattelua suoritettaessa, jolloin älypuhelimen akun saa ladattua alle 300 vuorokaudessa. Selkeä paikallisliikenne on kaupungille profiilija imagokysymys. Mitä jatkossa äidinkielenylioppilaskokeissa kokelaalta siis mitataan. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Uudistuksilla tuet pois u u Vasa, kyllä tiemerkinnät ovat olleet ainakin kaksi viikkoa jo, mutta Perniöstä Saloon päin lähdettäessä nopeusrajoitusmerkki näyttää 80 km/h, ja ennen asvaltointia se näytti 100 km/h. Opetuksen ja ylioppilaskirjoitusten sähköistyessä opetusisällöt ja -metodit muuttuvat. Päättäjät, nyt lopultakin jäitä hattuun u u Tuskin kukaan olisi nyky-Suomessa nälkään kuollut, mutta myrkkyihin ja lisäaineisiin ehkä. Jälkeenpäin kyllä kadutti. Peltiämpärillä ei tee mitään. Ei siihen voi etukäteen varautua, missä tulee vapaana oleva kissa vastaan, ja niitä on paljon, ei ainoastaan tuo yksi valkoinen. Julkinen voisi toimia ”Muistellaan vanhoja: oliko niin, että valtiolta sai aikoinaan tukea, että keskuskunnan ympärillä olevista pikkukunnista pääsi bussikuljetuksella keskustaan töihin ja opiskelemaan. Aalto-yliopiston professori kertoi erilaisista VR:lle nykyisin myönnetyistä tukiaisista, joita kertyi miljardin euron verran. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)770 2340 u u Toivottavasti kaupunki korjaa pikimmiten 2013 tehdyn huonon päätöksen siirtyä kokonaan markkinaehtoiseen joukkoliikenteeseen ja palaa ottamaan sen vastuulleen takaisin. Muistaako joku vanha päättäjä, miten asia oli ennen kuntaliitosta. Pöydälle on nostettu kysymykset koeajan pituudesta ja siitä, kuinka moneen päivään ylioppilaskirjoitusrupeama jakautuu. Eli joudun jatkamaan taistelua lääkkeiden ja hoidon saamiseksi omalääkärini kanssa, valitettavasti. Liikennejärjestelyistä puuttuu pitkäjänteisyys. Riittääkö yhden päivän neljän tunnin sessio. Eivätkö päättäjät mieti seurauksia ennen päätöksiään, vai eivätkö Salossakaan osaa. Juu. Molempien tekemiseen on normaalisti aikaa kuusi tuntia, joista pakollisia ovat kolme. Korvenmäen jätekasa hajuineen, ilman jätevoimalaakin, on piinannut ympäristöään jo nytkin aivan riittävästi. Työtön kouluttamaton tarvitsee koko ajan opastusta: kahden työntekijän vajaus. Nelli Spännäri Salo Yksi päivä, neljä tuntia. En jaksanut istua kokeessa molempina päivinä yhteensä kuin vain seitsemän tuntia, ja tulos näkyy kyllä arvosanassa. Tähän asti kokeen jakaminen kahdelle päivälle on sisältänyt molemmissa päivissä yhden taidon mittaamisen. Vastanneista 48,8 prosenttia ei ole yksipäiväisen kokeen kannalla, ja avoimissa vastauksissa murehdittiin sitä, mittaako koe taitoja riittävän laajasti. Päättäjien olisi hyvä käydä opintomatkalla Turussa. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Maksajina olemme välttämättömiä. Eikä sitä helpottanut paikkurien siirtäminen linja-autoasemalle. Kettulan Kojootti u u Suomi-urheilu kuin liian vähällä hiivalla nostettu taikina. Tyhjiä varastohalleja luulisi Salossa löytyvän. Tapsa u u Ilmainen neuvo. Missä ovat osaajat?” Tuleva työmatkailija Koulut alkavat taas, ja syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat aivan nurkan takana. u u Valvontaa kaipaava. Esseekoe mittaa kokelaan ajatuksenkypsyyttä, ja vastauksia vaaditaan vain yksi. He eivät haasta itseään, eikä siihen edes olisi aikaa, kunhan saa paperille jotain. Kursseihin tungetaan enemmän asiaa ja painotetaan eri aiheita eri tavoin. Todellisuus aivan eri u u Ihmettelen. Kun voima loppuu, niin lässähtää eli lisää voimaharjoittelua perhelomailun tilalle etelässä tai alpeilla. Mettäläinen u u Silloin, kun rahaa käytetään kaupungin kehittämiseen, entiset ympäristökunnat eivät ole Saloa. Mahdollistaako uusi nelituntinen koe saman muille. Kuka tai mikä vei karviaiset. Improbaturin lukijakysely osoittaa, että en ole ainoa, joka on huolissaan. Osaako hän edes ilmaista itseään selkeästi omalla äiidinkielellään, ja kuinka järkeviä ajatuksia hänen päässään syntyy. Vanhemmille vinkki: kilpailuttakaa takseja. Ja saunassa tietenkin sinkkiämpärit. Reuna-alueilta on mahdoton käydä töissä tai opiskelemassa, iltamenoista puhumattakaan. Höpö, höpö u u Vastaus kipupolilta Turusta tuli vihdoin, mutta kielteinen. Lukiolaisten liiton Improbatur-lehti (3/2017) pohtii ylioppilaskirjoitusten muuttumista tulevaisuudessa. Mot u u Sijoittajien taskuun. Toivon näin todella käyvän u u Jos Fortumin kaltainen osaaja ei nähnyt Korvenmäen jätevoimalahanketta toteuttamiskelpoiseksi, niin mistä nyt on peräisin se tietotaito ja erikoisosaaminen, että muka jäteyhtiö itse alkaisi hanketta toteuttamaan. Ylioppilaskirjoituksiin sisällytetään videomateriaalia, kun se on nykyään mahdollista. Suomessa on suurempiakin rahanreikiä, ruokaa tarvitsee jokainen. Eduskunnassa haluttiin testata asia 200 edustajan ja hallituksen avustamana yhteistoimin kaksi vuotta sitten. Tekstitaitokokeen päivänä katsotaan kokelaan tekstinlukutaitoa, ja tehtäviä tulee tehdä kolme. Ei ainuttakaan marjaa, ei jälkiä eikä roskia. Yhtenä kysymyksenä on pohdittu sitä, muuttuuko äidinkielen koe ylioppilaskirjoituksissa kaksipäiväisestä yksipäiväiseksi. L E H T I K U V A / A F P / O R L A N D O S I E R R A. Oli muutaman päivän perunannostoloma syksyllä, ja lauantaisin koulua 4 tuntia. Krooninen selkäkipu ja hermosärky, en pääse kipupolille, jono on melkein 2v, kun syöpäpotilaat ovat ensisijalla kuten tietysti kuuluukin olla. Ujuttakaa pari työssäkävijää tai kauppareissueläkeläistä vielä samaan pakettiin ja koettakaa saada kyläkohtaiselle kyydille vaikka EU:n tukea.” Maija ”Tarttis aika äkkiä tehrä jotain eikä pahoitella. Poliisi ja opiskelijat ottivat yhteen Hondurasissa, kun opiskelijat osoittivat mieltään. Miksiköhän maajussi käy palkkatöissä. Kissahan liikkuu missä vaan vapaana ollessaan, joka on lain mukaan kiellettyä. Kertalippu 3 euroa”. Ja naisten varmaan kanssa. Koska pelkällä maataloudella nykyään ei elä. Näin se vaan on u u Vuorokausi sitten vihreitä karviaisia pensas niin täynnä, ettei ikinä aiemmin ja tänään typötyhjänä. Suomalainen ruoka u u Kouluni alkoi syyskuun alussa. Eläkeläinen osaa TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 26 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Jätetäänkö sitten koirat lenkittämättä, että kissat saavat rauhassa juoksennella ja terrorisoida koko kulmakuntaa. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Aikataulut, reitit, taksat, lippusysteemit elävät omaa elämäänsä. Oppilaiden liike on miehittänyt kesän aikana useita Hondurasin National Autonomous Universityn rakennuksia. SSS VERKOSSA MELLAKOINTIA. Keski-Suomessa u u Muoviämpäri on metsällä marjoja kerätessä paras, sienet taas poimitaan koriin. Kateelliset voivat ostaa halvalla maatilan ja alkaa herroiksi. Kesäloma alkoi 1.6. Karting u u Nuorten tupakointi vähentynyt. Vielä on toinen pensas täynnä punaisia karviaisia. Föli kattaa Turun seudun niin Naantalin, Liedon kuin Kaarinankin. Kuka tohtisi lähteä yrittämään. Meillä Salossakin
Tilanne Peimarin kannalta on siinä mielessä reilu ja lohdullinen, että kellarikerroksen kaksikko EsPa ja NuPS eivät enää kiipeä mukaan leikkimään säilymisen kanssa – NuPS on seitsemän ja EsPa kymmenen pisteen päässä Peimarista, kun jäljellä on enää seitsemän kierrosta. Peimari United on nyt kolmen ottelun tappioputkessa, jonka aikana B-lohkon putoamisviivan ympärille on muodostunut kaksintaisteluasetelma Peimarin ja FC Espoon kanssa. uu u 3) VIFK 15/26, 1,73. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Sinivalkoinen SalPa ja porilainen Musan Salama ovat kumpainenkin vahvasti tyrkyllä nousukarsintoihin.. Nämä köhät SalPa on kuitenkin kuitannut aina voittamalla seuraavan ottelun vakuttavalla esityksellä: SalPan pisin voitoton putki on tällä kaudella ollut tasan kaksi ottelua. Kaiken lisäksi SalPan loppuohjelma näyttää sopivalta: seitsemästä ottelusta neljä pelataan Urheilupuistossa, joista ensimmäinen siis tänään. SalPalla taas pyyhkii huomattavasti paremmin. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi JALKAPALLO Kauden toinen ja viimeinen Kakkosen Salon seudun Derby pelataan tänään Urheilupuistossa, kun putoamista vastaan taisteleva Peimari United saapuu lohkovoitosta taistelevan SalPan vieraaksi. Lohko C uu u 1) AC Kajaani 15/38, 2,53. Valmentajakaksikon Jarkko Tallqvist–Timo Koljonen vuolaasti kiitelty rehti johtamistapa ja yhden kosketuksen syöttökombinaatioihin perustuva luova hyökkäyspelaaminen ovat pitäneet ”Joutsenet” kärkikahinoissa. Nousukarsintoihin selviää kolmen lohkovoittajan lisäksi paras kakkonen. uu u 2) SalPa 15/30, 2,00. uu u 2) Klubi 04 16/31, 1,94 uu u 3) PEPO 15/31, 2,07 uu u 4) FC Legirus Inter 14/26, 1,86 Lohko B uu u 1) MuSa 15/32, 2,13. URHEILU PERJANTAINA 18. Illan derbyssä kohtaa kaksi täysin eri asioista pelaavaa joukkuetta. Esimerkiksi kauden ensimmäinen derby 3. Mutta kuten niin usein, eli aina, Kakkosessa: joukkueiden väliset voimasuhteet vaihtelevat kauden aikana valtavasti ja sama esitys, jolla kairattiin toukokuussa kotivoittoja ja vierastasureita ei enää loppukesästä riitä kuin niukkaan tappioon. uu u 3) FC Viikingit 15/27, 1,80. Viime kierrosten aikana SalPan mahdollisuudet yltää (onko ”sensaatiomaisesti” liian vahva sana?) kauden päättäviin nousukarsintoihin ovat nousseet entisestään. uu u 4) TP-47 16/26, 1,63. kesäkuuta Sauvon Hakkispaanalla oli SalPan hallintaa alusta loppuun, mutta niin vain Peimari väänsi toppari Adimar Nevesin maaleilla ”ansaitsemattoman” tasapelin – jos sellaisia jalkapallossa edes tunnetaan. Pohjois-Suomen Clohkossa Kainuuseen kerätty muukalaiskolonna AC Kajaani jyrää vastustamattomasti lohkovoittoon, eikä tasaisesta pääjoukosta ole selvää kakkosta, joka uhkaisi SalPaa. Miesten Kakkosen B-lohko, SalPa–Peimari United tänään kello 18.30 Salon Urheilupuiston tekonurmella. Se tarkoittaa 14 pistettä lopuista seitsemästä ottelusta. Ja jos ei tänään tipu täyttä kolmea pistettä, ansaitseeko SalPa edes paikkaa nousukarsinnassa. Painuuko Peimari pinnan alle. Juuri nyt näyttää siltä, että pohjalta kaksikon ohitse pyyhältänyt Suomen mestari FC Jazz nousee ennemmin kärkikolmikkoon kuin vajoaa takaisin putoamistaisteluun. uu u 4) TPV 15/26, 1,73. MIESTEN KAKKOSEN LOHKOKÄRJET Kajaania lukuun ottamatta tasaista Lohko A uu u 1) FC KTP 15 ottelua/ 32 pistettä, pistekeskiarvo 2,13/ottelu. Toki kauden mittaan on tullut muutama luonnollinen yskäisy (lue: kolme tappiota). Juuri nyt tuo joukkue on A-lohkon Klubi 04, mutta tämä HJK:n farmijoukkue on kerännyt 16 ottelusta 31 pistettä, kun taas SalPa on kerännyt 15 ottelusta 30 pistettä, eli SalPan pistekeskiarvo (tasan kaksi) on parempi. Jos SalPan pistekeskiarvo pysyy kauden loppuun asti vähintään kahdessa, paikka nousukarsinnassa on erittäin todennäköinen – joko lohkovoittajan tai parhaan kakkosen statuksella. uu u 2) GBK 15/27, 1,80. Sarjanousija Peimari Unitedin meno näytti keskikesällä siltä, että sarjapaikan uusiminen varmistuisi jo hyvissä ajoin elokuun loppuun mennessä
Kaupungin ”vanhassa” jäähallissa on melko monta astetta viileämpää, mutta lämpöä tuo omalta osaltaan jääkiekkokauden virallinen alku Salossakin. uu u Suomen Cupin finaali pelataan perjantaina 22. Miesten Suomen Cupin 2. Viimeksi cupia pelattiin vuonna 1971 – siis aikana, jolloin jääkiekon asema Suomessa oli nykyiseen verrattuna kääpiöluokkaa ja jäähalleja koko maassa yksi. Nämä cupin ottelut ovat meille loistavia harjoituspelejä, kiittelee Kiekkohaiden päävalmentaja Mika Luukkainen. II divisioonan ja Mestiksen joukkueita ei aseteta tällä kierroksella vastakkain, mikäli Suomisarjajoukkueista vähintään 12 etenee 3. Mestis-joukkueet pelaavat 3. Kiekkohaiden kausi II divisioonassa alkaa päivää myöhemmin eli 23.9. Suomen Cupin pelijärjestelmä uu u Tänään pelataan 20 toisen kierroksen ottelua, joissa on mukana joukkueita Suomi-sarjasta ja II divisioonasta. URHEILU 28 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi JÄÄKIEKKO Tähän iltaan kello seitsemäksi on ennustettu Salon ulkolämpötilaksi melko tasan 20 astetta. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Viime kaudella II divisioonan länsirannikon lohkossaan kolmanneksi sijoittunut haiparvi lienee siis kilpailukykyinen yhdistelmä alkavallakin kaudella. Joukkueen nettisivujen pelaajistosta löytyy tällä erää 19 kenttäpelaajaa, joista miltei kaikki edustivat Kiekkohaita jo viime kaudella. Kiekkohaiden apuvalmentaja Niko Kiviharju (oik.) veti valmistavat harjoitukset talvivarusteissa. uu u Kenttäpelaajat: Ville Aitosalo (varakapteeni), Jere Juhola, Antti Juntunen, Patrick Kåla, Miko Känkänen, Eemeli Lagerbom, Mikko Lauren, Elias Lehto, Matias Merilä, Jesse Pekkola, Juuso Rytkönen, Ville Rytkönen (kapteeni), Lauri Saarelma, Teemu Siivonen, Risto Teppan, Matias Vilander, Saku Vuori, Niklas Vuoriranta, Jukka Välimäki. ELOKUUTA 2017 Kiekkohait saa tänään alkavassa Suomen Cupissa ainakin yhden mielekkään harjoitusottelun. kierrosta, Kiekkohait–KJT M tänään kello 19 Salon jäähallissa. Samoin muutamaa pitkän linjan salolaiskiekkoilijaa, kuten Henri Lukkarista, Jarmo Ruohomaata ja Petri Vuorta ei ainakaan toistaiseksi nimilistalta löydy. Onhan tosiasia se, että elokuun alusta lähtien yhteisharjoituksia vetänyt joukkue on treenannut jäällä vasta joitakin kertoja. Myöhemmillä kierroksilla voisi tulla vastaan jo Mestis-joukkue, joka olisi omalta osaltaan kiinnostava tasomittari mille tahansa alasarjan porukalle. kierroksen ottelunsa vieraskentillä. Kiekkohait kohtaa keskiuusimaalaisen KJT M:n ottelussa, jota voi luonnehtia historialliseksi. –?Nämä ovat hyviä otteluita jo siksi, että niiden aikana saamme hyviä tietoja pelaajista ja heidän eteenpäinmenostaan. Suomen Cupissa ovat mukana kaikki Mestistä ja Suomi-sarjaa pelaavat seurat sekä kaikkiaan 27 II divisioonan seuraa eli yhteensä 54 joukkuetta. –?Ennen kaikkea haluan alleviivata sitä, että joukkueessamme on todella hyvä pöhinä. kierrokselle. Toisaalta viime kauden pelaajarunko jatkaa siis hyvinkin suurelta osin edelleen. – Muutamia toivottuja sopimuksia emme valitettavasti ole pystyneet tekemään. Viime kausi päättyi lukuisten loukkaantumisten sävyttämänä puolivälieriin. Uusia pelaajia esimerkiksi Turun suunnasta ei siis ainakaan toistaiseksi ole pystytty hankkimaan. syyskuuta. Kevyempääkin pukeutumista nähtiin. Niin, mikäli Kiekkohait voittaa tänään ottelunsa, jatkuvat pelit jo ensi viikolla. Ja olisihan se kiva päästä cupissa eteenpäinkin saamaan lisää otteluita, Luukkainen miettii. Liian vakavasti cupia ei salolaisleirissä oteta. Vaihdan shortsit toppatakkiin KAUSI KÄYNTIIN Kiekkohait hyökkää Suomen Cupiin Kiekkohaiden pelaajalistaa uu u Maalivahdit: Pontus Paakkonen, Santeri Suontausta, Lauri Suutari, Aleksi Toivonen. Illan vastustajasta voi todeta sen verran, että KJT M oli viime kaudella omassa kakkosdivarin lohkossaan alemman keskikastin ryhmä. Se voitti runkosarjassa varsinaisella peliajalla kahdeksan ja hävisi 13 ottelua. Harjoitukset on käynnistetty erinomaisella asenteella. Luukkainen on joutunut huomaamaan haastavan tilanteen pelaajamarkkinoilla. – On hieno asia, että vanhoja asioita palautellaan nykypäivän ohjelmaan. Toisaalta tilanne ei ole helppo muuallakaan: epävirallisen tiedon mukaan Eurajoen Lätkä joutuu luopumaan kokonaan sarjapaikastaan pelaajapulan vuoksi, sanoo Luukkainen viitaten Kiekkohaiden kanssa samaan lohkoon kuuluneeseen EjL:ään. Jääkiekon miesten Suomen Cup kun palaa kilpailukalenteriin 46 vuoden tauon jälkeen. uu u Mestis-joukkueet liittyvät mukaan ensi viikon perjantaina pelattavalla kolmannella kierroksella. uu u Kolmannella kierroksella on mukana 32 joukkuetta, ja ottelukierrokset seuraavat toisiaan viikon välein
Aika-ajot alkavat kello 10.30, minkä jälkeen ajetaan pudotuskilpailut. Tarjolla on aikuisille kymmenen kilometrin, 11–13-vuotiaille 3,3 kilometrin ja alle kymmenvuotiaille 800 metrin rata. PERJANTAINA 18. Salon tapahtuma on kauden ensimmäinen Get In The Game -organisaation järjestämistä opetustilaisuuksista. (STT) Peltosen on annettava erillinen näyttö. Kilpailuun voi ilmoittautua sunnuntaina torilla vielä kello 11.30:een asti. Juhlakilpailu käynnistyy Salon Urheilupuistossa kello 9. Loppuajat näkyvät suurilla näyttötauluilla, ja ajajat saavat informaatiota suorituksistaan aikakortin muodossa. Tohina kilpailupaikalla alkaa jo varhain. Burnout Partyssä on seitsemän kilpaluokkaa, ja niiden luokkien välissä voi osallistua streetmanosioon autolla tai moottoripyörällä. Aika-ajot alkavat ensimmäisenä kilpailutapahtumana aamupäivällä, iltapäivällä edetään pudotusajoihin ja lopulta finaalilähtöihin. Aivan ensimmäisinä vuosina kiihdytettiin Salon Meriniityssä Myllyojankadulla, mutta 1990-luvun alusta lähtien käytössä on ollut Kiikalan lentokeskus. Kun auto on oikealla kohdalla viivaa, painaa lähettäjä nappia ja autot ovat vapaita starttaamaan varttimailin eli noin 400 metrin matkalle. Huominen on samalla sadas täysmaraton myös Andi Mwegeranolle. Juhlittavana on jokaisen vauhdista ja äänekkäästä moottorinpärinästä innostuvan vierailukohde, Burnout Party. Viime kaudella MMja EM-kilpailuihin osallistunut Emmi Peltonen ei ole mukana joukkueessa. Leirillä opetellaan perustaitoja, kuten pallonkäsittelyä, syöttämistä, heittämistä ja pelaamista. Lauantaiseen tapahtumaan on ilmoittautunut jo noin 40 juoksijaa. Oberstdorfissa Suomen joukkueeseen kuuluvat yksinluistelijat Viveca Lindfors ja Valtter Virtanen sekä jäätanssiin osallistuvat Cecilia Törn ja Jussiville Partanen. Tapahtumalle on kiistaton tilauksensa, sillä se kerää vuosittain reilusti yli sata kilpailijaa. Kaiken kaikkiaan paikan päällä on ollut pääsääntöisesti yli 2 000 ihmistä. SSS | Olli Mäntylä ”Benkun” leiri lauantaina Salohallissa KORIPALLO Salolaisillekin koripalloilun ystäville tuttu Bernard Harris vetää huomenna harjoitusleirin 12–15-vuotiaille pojille Salohallissa. Kaikki ajoneuvot katsastetaan ilmoittautumisen jälkeen aamukahdeksalta alkaen. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A Ilmassa on taas suuren pärinäjuhlan tuntua Tapahtuman historia ulottuu mustavalkokuvien aikaan. Pasi Ojennus valmistautui kiihdytykseen elokuussa 1996. Salonjokilaakso-juoksu starttaa Salon torilla kello 12. Peltosen on annettava näytöt myöhemmin järjestettävässä näyttötilaisuudessa. Lyhyemmillä matkoilla riittää pienempikin väkimäärä. Andi-maraton pistetään täyden 42,109 kilometrin reitin osalta käyntiin aina, kun osallistujia löytyy vähintään kolme. Salohallin tapahtuma alkaa lauantaina kello 10.30 ja päättyy kello 15. Reitti kulkee Salonjoen molemmin puolin, ja yhden kierroksen pituus on 3,3 kilometriä. Oberstdorfissa miesten ja naisten sarjoihin on kumpaankin tarjolla kuusi ja jäätanssissa viisi maapaikkaa olympialaisiin. Kilpailutapahtumien nopeimmat kuljettajat ovat selvillä finaalilähtöjen jälkeen. Päivän täydentää tämänkaltaisiin tapahtumiin olennaisesti liittyvä osa, iltabileet. Osallistuminen leirille maksaa 125 euroa. Kilpaluokissa kaksi autoa asettuu lähtöalueelle pareittain ja lähettäjältä merkin saatuaan lähtöviivalle. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 29 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KIIHDYTYSAJO Kiikalan lentokentällä vietetään pyöreiden vuosien juhlaa lauantaina. SSS | Olli Mäntylä TAITOLUISTELU Suomen taitoluisteluliitto on julkaissut joukkueen syyskuun lopussa Saksan Oberstdorfissa järjestettävään kilpailuun, jossa suomalaisluistelijat kilpailevat maapaikoista ensi talvena järjestettäviin olympialaisiin. S S S A R K I S T O / S E I J A J Ä R V I N E N Salonjokilaaksojuoksu debytoi sunnuntaina YLEISURHEILU Salon Vilpas ja Salonjokilaakso-lehti järjestävät sunnuntaina uuden juoksutapahtuman. Kaikista leirin osallistujista valitaan 22 pelaajaa NBAorganisaation Philadelphia 76ersin järjestämälle leirille ensi vuoden heinäkuussa. Kiikalan Burnout Party täyttää huomenna pyöreitä vuosia. 30. kertaa. Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna osallistuu puolimaratonille. Salolainen amerikanautoharrastajien yhdistys Riverside Cruisers järjestää tapahtuman jo 30. Kolme muuta leiriä järjestetään Lahdessa, Helsingissä ja Tampereella loka– tammikuussa. Peltonen oli elokuussa näyttöleirin aikaan sairaana, mutta hänet voidaan edelleen nimetä varalle. Kortissa näkyvät reaktioaika sekä välimatka-aika. Täysmaratonin lisäksi vaihtoehtoina ovat tutusti puolimaraton (runsaat 21 kilometriä), neljäsosamaraton (runsaat 10 kilometriä) ja kahdeksasosamaraton (runsaat viisi kilometriä). Burnout Party Kiikalan lentokeskuksessa huomenna lauantaina. SSS | Olli Mäntylä Sadas maraton sekä Andille että tapahtumalle YLEISURHEILU Salolaisen kestävyysjuoksun ylläpitäjän Andi Mwegeranon nimikkotapahtuma, Andi-maraton, saavuttaa huomenna lauantaina jo sadan tapahtuman rajan. Jäätanssissa varalla ovat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis
Minulla on kyvyt, en pidä matkaa maailman huipulle enää hirveän pitkänä. Kun opin hallitsemaan vireystilaa, se meni ehkä välillä liian alas, mutta nyt tuntuu että olen löytänyt itselleni sopivan vireystilan. Nyt Kuosmasella on takanaan jo vuosi harjoittelua terveenä. Painit vaan sen matsin ja katsot, miten käy. Pitää olla hetkessä. Käytän sitä ennen kisaa fiiliksen nostattajana, mutta matolla pyrin painimaan kuin kotisalilla. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R. Maailman parhailla on kuitenkin sellainen voima ja rutiini, että heille riittää voittoon hieman huonompi päivä. Kreikkalais-roomalaisen painijan paineet ovat valtavat – entiseltä junioritähdeltä odotetaan otteluvoittoja ensi viikon MM-kisoissa Pariisissa. –?Jokaisen pitää löytää oma tapa, miten käsitellä paineet. Minä tarvitsen parhaan päiväni. Kuosmanen on oman tapansa löytänyt. Olen sellainen kilpailija, että mitä isompi kisa, sitä enemmän saan siitä virtaa. Aivan kuten fyysisessä valmistautumisessa, henkisessäkin puolessa on tapoja reagoida, jos tulee epäonnistuminen heti ensimmäisessä erässä, Kuosmanen kertoo. ELOKUUTA 2017 STT | Raiko Häyrinen PAINI Painijalla ei ole runkosarjaa, ei pudotuspelejä, ei paras seitsemästä -finaalisarjoja. Jos matolle kävellessä mietit, mitä on pelissä, käy huonosti. Mitaleista YliHannuksela ei halua puhua, mutta Kuosmanen on valmis sanomaan ajatuksensa. Kuosmanen sanoo jälkikäteen tajunneensa, että mestaruus tuli kuin vahingossa. Päävalmentaja Marko YliHannuksela sanoo odottavansa, että Kuosmanen alkaa ottaa aikuisten arvokisoissa voittoja samantasoisista ja hiukan kovemmista vastustajista. Mitä enemmän turhia ajatuksia, sen huonommin se menee. –?Sitä tilannetta on vaikea pukea sanoiksi. Kuosmanen osaa olla ajattelematta Elias Kuosmanen sparrasi Helsingin Maunulan liikuntahallilla tanskalaisen Mathias Bakin kanssa. Yksinkertaisen periaatteen toteuttaminen ei ole helppoa, varsinkin jos ottelu alkaa epäonnistumisella ja ajatus tappiosta pyrkii nousemaan mieleen. On vain kaksi vuosittaista arvokisaa, jotka voivat päättyä silmänräpäyksessä yhteen virheeseen. Ennen MM-kisoja Kuosmanen oli Pohjoismaiden mestaruuskisoissa seitsemäs ja kaksi viikkoa ennen MM-kisoja 17:s ikäluokkansa EM-kisoissa. Se on valtava paine yhteen otteluun, Elias Kuosmanen sanoo. Kun ymmärrät asian, voit hallita sen. Ensi maanantaina Kuosmanen on tuon paineen edessä. –?Pystyn jo yksittäisissä otteluissa voittamaan kenet tahansa maailmassa. –?Kisassa pitää ajatella mahdollisimman vähän. Se oli tietyllä tapaa vahinko, en itse hallinnut prosessia siten kuin nykyään, Kuosmanen kertoo. Henkinen valmennus on painivalmennuksessa monesti jätetty jokaisen urheilijan omaksi huoleksi, mutta Kuosmanen on käyttänyt henkistä valmentajaa jo pitkään. URHEILU 30 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Maailmanmestaruutta seurasi parin vuoden jakso, jolloin toistuvat loukkaantumiset saivat Kuosmasen epäilemään, kestääkö hänen kehonsa painia. Kisan voi pilata henkisesti, ja yksi moka voi pilata koko kauden. Silloin alkavat painin MM-kisat Pariisissa, ja Kuosmanen ottelee kreikkalaisroomalaisen painin 98-kiloisissa. –?Fyysisesti siinä ajassa ei voinut suurta tapahtua, mutta kun kaikki napsahti kohdilleen, tuli sellainen voitto. Koko vuosi tehdään duunia, ja jos häviät ekan matsin, se on siinä. Kuosmanen, 21, nousi suomalaisen painin suureksi toivoksi 2012, kun hän voitti alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden. –?Täytyy säilyttää maltti ja pitää pää kylmänä. Jos en tule mitali kaulassa takaisin, olen pettynyt. –?Ennen minulla oli painiessa liikaa latausta, ehkä se oli yksi syy vammoihin
Eintracht avaa Bundesliigan kautensa sunnuntaina vieraspelillä Freiburgia vastaan. Suurseura Bayern München käynnistää kautensa jalkapallon Saksan Bundesliigassa pahasti vajaamiehisenä. Mukana myös extreme-rata. Katsotaan, kuinka pitkälle kortit riittävät tässä hommassa. klo 18:30 Otteluisäntä: TerveTULOA! SalPa Peimari UTD Perjantairastit Juvankoskella. Aikuisilla matka 10km, lapsilla 1-3 km. –?Meillä on sellainen kulttuuri, että ollaan hemmetin kovia jätkiä, mutta siitä ei huudella. Bayern München aloittaa tänään Bundesliigan siipirikkona. Meidänkin pitäisi jakaa netissä videoita ja mainostaa itseämme. Sitä miettii, mitä me painissa olemme tehneet väärin. 7€ Lapset ja eläkeläiset 3€ S-etukortilla.............. Ajatus vapaaottelemisesta on käväissyt Kuosmasenkin mielessä. Avauspelistä Bayernilta ovat sivussa varmuudella myös keskuspuolustajat Jerome Boateng ja Javi Martinez, pelintekijä Thiago Alcantara sekä kesän hyökkääjähankinta James Rodriquez. Tähtihyökkääjä satutti polveaan myöhään keskiviikkona pelatussa Espanjan Super cupin ottelussa Real Madridia vastaan. URHEILUSSA TAPAHTUU IlmaInen sIsäänpääsy! Kahviossa voit maksaa pankkikortilla. Tässä joutuu kaivamaan viimeisetkin voimat itsestään, ja kun vihdoin onnistuu, se on maailman palkitsevin tunne. Siksi painijat ovat seuranneet ihmetyksellä, miten toinen kamppailulaji vapaaottelu on lyhyessä ajassa noussut tyhjästä huimaan suosioon. Meidän pitäisi ottaa mallia siitä, mitä vapaaottelussa on tehty oikein. Sarjat M/N, M/N 50v, hölkkäsarja sekä T/P 13, 11, 9 ja 7. klo 12.00 Salon torilla. Lisätietoa https://salonvilpasyu.sporttisaitti.com/. Barcelona avaa kautensa sunnuntaina kotiottelulla Real Betisiä vastaan. (STT–AFP). Huhtikuussa jalkansa murtanut Neuer on kuitenkin palannut jo harjoituksiin. Tervetuloa kokeilemaan. Tervetuloa! Salon Vilpas Yleisurheilu Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. klo 8.00 – 16.00) Miten voimme auttaa. Emme ota riskejä asiassa, Bayernin päävalmentaja Carlo Ancelotti vahvisti. Tässä lajissa pitää nauttia itsensä rääkkäämisestä ja lujille laittamisesta.” Elias Kuosmanen, painija Marko Yli-Hannuksela on viimeisin painin suomalainen olympiamitalisti. 6€ Tue paikallista, kannusta Joutsenia Salon Urheilupuistossa perjantaina 18.8. Ilmoittautuminen paikan päällä 11.30 mennessä. Opastus Romsilantieltä. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Suarezin loukkaantuminen sattui juuri ennen Espanjan liigan alkua. –?Olemme me sitä vähän ihmetelleet ja katsoneet, kun painijat, jotka eivät oikein ole pärjänneet, ovat siirtyneet vapaaotteluun ja tienanneet tuhansia. MM-PAINIT PARIISISSA Suomen joukkueessa viisi urheilijaa Kreikkalais-roomalainen paini uu u 75 kg: Tero Halmesmäki (ottelupäivä 21.8.) uu u 98 kg: Elias Kuosmanen (21.8.) uu u 130 kg: Tuomas Lahti (22.8.) Vapaapaini uu u 86 kg: Ville Heino (25.8.) uu u 125 kg: Jere Heino (25.8.) uu u Valmentajat: Marko Yli-Hannuksela, Juha Lappalainen ja Ahto Raska. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. – Hän ei pelaa perjantaina. –?Aion näyttää kaikille pelaamalla kentällä hyvin. Tulen tänne täynnä itseluottamusta ja tulen tekemään hyvää työtä, Paulinho sanoi. Hradeckylla, 27, on vielä vuosi jäljellä nykyistä sopimustaan. Suarez joutuu jättämään väliin Uruguayn maajoukkueen MMkarsintaottelut Argentiinaa ja Paraguayta vastaan. Se on meille vaikeaa, mutta se on nykypäivää. L E H T I K U V A / A N N I R E E N P Ä Ä Hradecky hylkäsi tarjouksen JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkueen ja saksalaisseura Eintracht Frankfurtin ykkösmaalivahti Lukas Hradecky on hylännyt seuran tuoreimmankin tarjouksen jatkosopimuksesta, Eintrachtin pomoihin lukeutuva Fredi Bobic kertoi torstaina. Hänellä on vielä vuosi jäljellä, ja voimme neuvotella milloin vain, Bobic sanoi Kicker-lehden mukaan. –?Kyllä se on käynyt mielessä, mutta vielä on uskoa mahdollisuuksiin painissa. Painijat treenaavat omilla saleillaan kovaa, mutta kukaan ei tiedä siitä. Bayernilta on sivussa perjantaisesta Leverkusen-kotiottelusta tukku nimimiehiä, kuten Philipp Lahmin lopetettua kapteeniksi nostettu maalivahti Manuel Neuer. klo 8.00 – 16.00) Miten voimme auttaa. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 31 Aikuiset.................... Perttelin Peikot. Vääntö jatkosta on jatkunut osapuolten välillä jo kuukausia. Lähdöt klo 17-19. Bayern Münchenin maalivahti Manuel Neuer ei ole vielä pelikunnossa johtuen kuvassa näkyvästä syystä. Yllättäen Kiinan jalkapalloliigasta FC Barcelonaan hankittu brasilialainen Paulinho ei ole moksiskaan häneen kohdistuvista epäilyistä. L E H T I K U V A / A F P / G U E N T E R S C H I F F M A N N Suarez joutuu sivuun yli kuukaudeksi JALKAPALLO Espanjan liigassa pelaavan FC Barcelonan Luis Suarez joutuu viiden viikon huilille. PERJANTAINA 18. Peräti 40 miljoonaa euroa maksanut mies esiteltiin yleisölle torstaina Barcelonassa. Olemme kuitenkin rauhallisia tilanteesta. –?Lukas Hradecky ja hänen isänsä ovat torjuneet tarjouksemme. Tässä me ollaan pahasti jääty jälkeen. tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. ”Painissa kiehtoo se, että se on niin hemmetin vaikeaa ja raskasta. tilaajapalvelija.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi ”Tässä me ollaan pahasti jääty jälkeen” Paini on maailmanlaajuinen marginaalilaji, joka vaatii valtavasti, mutta jossa parhaatkaan eivät tienaa suuria summia. Elias Kuosmasella on vastaus omaan kysymykseensä. KJT M vs Tänään klo 19:00 Jäähallissa sUOMEn CUP Salonjokilaaksojuoksu su 20.8
Olimme toivoneet saavamme sen tänään tai huomenna, mutta nyt on odotettava muutama päivä, Ernst kertoi torstai-iltana. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. Olympiarinteillä hänen paras sijoituksensa on pujotteluhopea Sotshista 2014. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Yhdysvaltojen, Suomen ja Unkarin lisäksi kiertolainen on pelannut urallaan Kiinassa, Dominikaanisessa tasavallassa, Saksassa, Italiassa, Japanissa, Romaniassa, Ruotsissa ja Uruguayssa. (STT) Maantiepyöräilyn olympiavoittaja kärysi dopingista PYÖRÄILY Maantiepyöräilyn olympiakultaa Pekingissä 2008 juhlinut espanjalaispolkija Samuel Sanchez on kärähtänyt kilpailun ulkopuolisessa dopingtestissä, kansainvälinen pyöräilyliitto UCI kertoi torstaina. Tämän kauden kisoissa Skodalla ja Peugeot’lla kaasutellut Rovanperä ajaa lokakuun lopussa Walesissa uransa ensimmäisessä MM-rallissa M-Sportin Ford Fiesta R5:llä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. –?Seuraava hiihtopäivä saa hieman odottaa..., Hirscher toteaa Facebook-sivuillaan kommentoidessaan loukkaantumistilanteesta kuvattua videopätkää. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). (STT) IS: Rovanperä ajaa Walesin MM-rallissa RALLI Suomalainen rallilahjakkuus Kalle Rovanperä vaihtaa syksyllä uuteen automerkkiin, kertoo Ilta-Sanomat. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Leikkausta ei tarvita, mutta jalka on kipsissä kuusi viikkoa. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. tehokkain pelaaja. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Simms, 31, edusti KTP:tä edellisen kerran kaudella 2014–2015, jolloin kotkalaisseura sijoittui Korisliigassa kolmanneksi. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. FIS vaatii 16–20 kuukauden kilpailukieltoa, joka veisi Johaugilta mahdollisuuden osallistua ensi talven olympiahiihtoihin. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT KTP kiinnitti paluumuuttajan KORIPALLO Miesten Korisliigassa viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt KTP on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaissentteri Kenneth Simmsin kanssa, kotkalaisseura kertoo nettisivuillaan. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. Suomalaiset ovat tositoimissa pudotuspelien avauskierroksella perjantaina. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Hän oli tuolloin Korisliigan 14. Sanchez, 39, on ottanut pitkällä ammattilaisurallaan 29 voittoa, mutta niistä vain yhden neljän viime vuoden aikana. Voitolla saksalaispari pääsee suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. Sanchezin oli määrä ottaa osaa lauantaina alkavaan Espanjan ympäriajoon, mutta kolmiviikkoinen kisa jää nyt väliin. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 32 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. He hävisivät niukasti 1–2 lohkovoittajan ratkaisseen ottelun, jonka kolmas erä päättyi Saksan olympia-, MMja EMkultaparille Laura Ludwig/Kira Walkenhorst eränumeroin 15–12. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. Lokakuun alussa 17 vuotta täyttävä Rovanperä on jo käynyt testaamassa uutta menopeliään Britanniassa. Ford on hänelle myös ensi kaudella varteenotettava vaihtoehto. Viime kaudella 205-senttinen Simms pelasi Unkarin pääsarjassa. Päätöstä odoteltiin julki torstaina tai perjantaina, mutta Johaugin manageri Jörn Ernst kertoi päätöksen siirtymisestä tiistaille. –?Muitakin vaihtoehtoja ensi kaudelle on, mutta siinä joukossa ei ole ranskalaisia R5-autoja. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Rovanperän tarkoituksena on ajaa ensi kaudella Britannian rallisarjaa sekä viidestä kuuteen MMosakilpailua. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Muilla suomalaispareilla ei kulkenut yhtä hyvin. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. (STT) Hirscher koki pahan takaiskun ALPPIHIIHTO Itävaltalaisen alppihiihtotähden Marcel Hirscherin lähtö olympiakauteen koki pahan takaiskun, kun kuusinkertainen maailmanmestari loukkasi jalkansa harjoituksissa. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Pujotteluja suurpujottelusuuruus Hirscher, 28, on voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun peräti kuusi kertaa peräkkäin, vuodesta 2012 alkaen. Suurissa ympäriajoissa hänen paras kokonaissijoituksensa on kakkossija vuoden 2010 Ranskan ympäriajosta. Alkulohkojen päätöspäivänä torstaina Lahti-Liukkonen ja Parkkinen voittivat avauspelinsä 2–1. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Johaug sai 13 kuukauden kilpailukiellon dopingista, mutta Kansainvälinen hiihtoliitto FIS valitti pannan pituudesta CAS:iin. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2017 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. (STT) Yksi Suomen pari jatkoon BEACH VOLLEY Suomalaispari Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen eteni EM-kisoissa 24 parhaan pudotuspeleihin Latvian Jurmalassa. Naisissa Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen sekä Nette Tuominen ja Riikka Lehtonen hävisivät kaikki kolme otteluaan ja jäivät lohkoissaan jumboiksi, ja samoin kävi miehissä Pekka Piipolle ja Jyrki Nurmiselle. ELOKUUTA 2017 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI 1.12.2016 alkaen: Kestotilaus (sis. Sanchez on väliaikaisessa kilpailukiellossa, kunnes B-näyte on analysoitu. –?Päätöstä siirrettiin, syytä en tiedä. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% alv) 12 kk 343,00 € 3kk 89,90 € 1kk 29,90 € Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Sieltä mistä saadaan järkevin kokonaisuus, sen tallin autolla Kalle ajaa ensi vuonna, Rovanperän manageri Timo Jouhki kertoi lehdelle. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. (STT–AFP) Johaugin tuomio tulee vasta tiistaina MAASTOHIIHTO Therese Johaug ei saa tietää Urheilun kansainvälisen välitystuomion CAS:n päätöstä kilpailukiellostaan ennen ensi tiistaita. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 299,80 € 6 kk:n maksuerä 153,50 € 3kk maksuerä 80,00 € Määräaikaistilaus (sis. (STT). Yhdysvaltalaisen edellinen Suomen-kausi oli muutenkin menestyksekäs, kun hän saalisti keskimäärin 16,1 pistettä, 8,3 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohti
17, Kesk. lähtö, sh 2140 m Keskisuomalainen Derby -karsinta: 1) Callex/Jani Ruotsalainen 25,6a (1,64), 2) Lumi-Masi 25,7a (3,27).3) Ypäjä Jallu 26,0a (17,32).4) Mustamani 26,3a (28,23). TERVE, MINUA KUTSUTAAN UNOHTELIJA-UNTOKSI. lähtö, lv 1640 m: 1) Hamis Fameraiser/Niko Jokela 14,3 (1,69), 2) Classical Winner 14,5 (17,61).3) Maxwell Mayday 13,8 (5,2).4) Green Pepper 13,9 (26,3). Bongaus (Läht. Toto (5-4-8): 1,36 1,10-1,45-3,53 2,41. Toto4 voitto-osuus: 7,60. Päivän Duo: 8-4, kerroin: 485,45. Kempele ja Kankaanpää pelaavat uusintaottelun sarjapaikasta sunnuntaina Haapajärvellä. Toto (4-11-2): 22,08 1,73-1,14-1,31 10,47. 8. lähtö, lv 2140 m: 1) Fairstorm/Tapio Perttunen 19,7a (13,4), 2) Rose’s Tara 19,8a (7,75).3) Mi Marliis 19,9a (31,38).4) MAS Bella 20,1a x (2,5). Kolmonen 2.8 km (Läht. 0, Hyl. 6. Puolivälieräparit (kolmella voitolla välieriin): Joensuu–Hyvinkää, Vimpeli–Kitee, Kouvola– Koskenkorva, Sotkamo–Seinäjoki. 7. 0) 1) Severi Juote 28.50, 2) Miia Juote 28.55, 3) Pekka Penttilä 31.26, 4) Vilja Hyvämäki 40.04, 5) Onni Hyvämäki 40.57. RAVIT JYVÄSKYLÄ 1. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 7, 9, 11, 13, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 24 KENO Päiväarvonta: 1, 2, 4, 9, 12, 13, 15, 16, 23, 29, 38, 39, 41, 46, 47, 49, 52, 60, 64, 68. Toto (7-2-5): 1,27 1,051,40-1,83 2,62. Seiska 6.2 km (Läht. 0) 1) Mikko Lindberg 47.47, 2) Matti Yliluikki 49.54, 3) Juho Juote 1.00.27, 4) Jyrki Nieminen 1.01.40, 5) Jarkko Tuomola 1.06.03, 6) Janne Seppälä 1.12.50, 7) Sampo Virtanen 1.14.53, 8) Kalle Sorvari 1.15.00, 9) Heikki Anttila 1.21.21. Ottelun häviäjä putoaa Ykköspesikseen, voittaja menee Superpesiskarsintaan Oulun seuraksi. TULOSPÖRSSI KORIPALLO Skopje, Makedonia, 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat: Alkulohkon avauspeli: Bulgaria–Suomi 41–87 (26–44) Suomi kohtaa perjantaina Viron. SUUNNISTUS Somero, Torstairastit: Kakkonen 1.8 km (Läht. 2. Toto (4-2-5): 1,69 1,18-1,95-1,27 8,85. 0, Hyl. 18,0a (10,2). 3. Toto4 voitto-osuus: 1,00. 0) 1) Henri Luoto 36.03, 2) Jouni Väre 36.27, 3) Miia Juote 39.32, 4) Osmo Eskola 50.01, 5) Leo Mäki-Tulokas 50.54, 6) Martti Kankaanpää 51.16, 7) Hilda Yliluikki 51.54, 8) Heikki Heinonen 54.39, 9) Antti Riikonen 56.26, 10) Reino Aikasalo 56.37, 11) Olli Suomela 1.02.56, 12) Paavo Kytäjä 1.03.11, 13) Kiiski Eira 1.09.13, 14) Tarja Tuominen 1.09.22, 15) Lilli-Irmeli Hintsa 1.17.20. 0, Hyl. KUTSUTAAN MILLAISEKSI. Vaativa kolmonen 2.9 km (Läht. 4. 0, Hyl. Viitonen 4.3 km (Läht. ELOKUUTA 2017 | SALON SEUDUN SANOMAT 33 IPANAVALTA RAUTA–REETTA LASSI JA LEEVI TERVE. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Rowhill’s Jack/Santtu Raitala 14,7a (22,08), 2) Beretta Hoss 14,7a (1,59).3) Valnes Gary 15,0a (4,72).4) Anasazi Kemp 15,2a (9,77).poissa: 9, 10. MINUA KUTSUTAAN RAUTA-REETAKSI. 17, Kesk. PÖYTÄTENNIS Panagjurishte, Bulgarian avoin mestaruusturnaus: Miesten nelinpelin 1. PESÄPALLO Miesten Superpesis: Yläjatkosarja: Sotkamo–Vimpeli 2–0 (4–1, 7–2) Seinäjoki–Joensuu 0–1 (3–5, 5–5) Joensuu 32 21 5 3 3 292–148 76 Vimpeli 32 20 6 2 4 351–160 74 Kouvola 32 18 7 7 302–169 68 Sotkamo 32 16 7 6 3 312–161 68 Seinäjoki 32 13 7 1 11 285–267 54 Koskenkorva 32 7 10 1 14 218–238 42 Kitee 32 6 4 4 18 176–256 30 Alajatkosarja: Oulu–Kankaanpää 0–2 (1–5, 2–3) Alajärvi–Hyvinkää 1–0 (2–2, 5–4) Raahe–Imatra 1–2 (0–3, 3–2, 0–1) Hyvinkää 32 5 9 4 14 214–223 37 Imatra 32 2 12 5 13 218–271 35 Raahe 32 4 8 4 16 193–263 32 Alajärvi 32 4 6 5 17 199–265 29 Oulu 32 4 5 6 17 224–347 28 Kempele 32 4 4 5 19 205–319 25 Kankaanpää 32 2 8 3 19 140–242 25 Runkosarja on päättynyt. lähtö, Toto4-2, sh 2140 m: 1) Hevillä/ Jouko Tarvainen 26,7 (1,36), 2) Savon Kuukuiskaaja 26,8 (7,28).3) Jumiini 27,5 x (34,91).4) Tuiskuta 28,4 x (79,01). PERJANTAINA 18. 19, Kesk. Linkki kyselyyn löytyy www.salo.fi :n etusivulta. Toto (7-5-11): 13,40 5,37-3,67-9,02 49,28. Kunkkunumero: 27. 0) 1) Jouko Mikkola 43.27, 1) Pekka Haapanen 43.27, 3) Sanni Tuominen 49.46, 4) Outi Tuominen 50.03, 5) Samuli Tuominen 50.39, 6) Jorma Juote 56.29, 7) Anita Juote 56.43, 8) Noora Lindberg 56.44, 9) Laura Lindberg 56.53, 10) Kristiina Hovila 59.30, 11) Mirja Virolainen 59.38, 12) Jaakko Okker 1.00.42, 13) Jorma Ojala 1.02.36, 14) Eeva-Liisa Manner 1.14.05, 15) Teuvo Aaltonen 1.26.52. 1744 www.salo.fi/suomi100 Tule mukaan kehittämään Saloa ja osallistu verkkoaivoriiheen! Minkälaisessa Salossa haluat tulevaisuudessa elää, asua ja yrittää. Kilpailun järjesti kapt Erkki Laine. Kunkkunumero: 1 Ilta-arvonta: 1, 2, 3, 4, 8, 9, 13, 20, 27, 36, 37, 41, 43, 46, 47, 52, 56, 64, 65, 69. Toto4 voitto-osuus: 73,50. Toto (8-3-5): 26,80 4,163,15-11,44 65,75. lähtö, sh 2140 m Keskisuomalainen Derby -karsinta: 1) Caijus/Ari Moilanen 27,3a (1,27), 2) Jontikka 27,7a (9,3).3) Julmin 28,1a (33,0).4) Herra Hopo 28,2a (16,5). 5. 0, Hyl. Troikka: 195,60. lähtö, Toto4-1, sh 2140 m Keskisuomalainen Derby -karsinta: 1) Ellin Sisu/Henri Bollström 24,4a (1,21), 2) Råger 25,7a (14,67).3) Arvo-Ensio 25,7a (28,68).4) Humiro 25,8a (14,02). Toto (2-5-6): 1,64 1,04-1,10-1,25 2,71. karsintakierros: Alexandru Cazacu/Rares Sipos Romania–Krisztian Nagy Unkari/Benedek Olah Suomi 3–0 (11–7,11–6, 11–9) Miesten kaksinpelin 1. 9, Kesk. 10 ) Kirsi KarvonenHyvämäki,Tarja Alitalo, Markku Koskinen, Sauli Hyytiäinen, Pekka Alitalo, Pentti Viilola, Elisa Raitanen, Sari Nieminen, Touko Roto, Ulla Mellin. MIKSI SINUA SELLAISEKSI KUTSUTAAN. kierros: Kenji Matsudaira Japani–Olah 4–3 (11–5,11– 7, 8–11, 8–11, 11–9, 6–11, 11–7) RESERVILÄISURHEILU Vaskio, Salon Seudun Reserviupseerit ry:n maastomestaruuskilpailu: 1) ylil Timo Teinilä 97 (ammunta 32, tarkkuusheitto 20,kartanluku 45), 2) kapt Ari Leino 93 (36,30,27) 3) kapt Matti Mäkirinne 93 (25,30,38), 4) ylil Kari Mahlberg 89 (41,20,28), 5) komkapt Pekka Paatero 78 (39,25,14), 6) kapt Juha Vähä-Heikkilä 76 (41,25,10), 7) kapt Tapio Turunen 68 (42,15,11), 8) lääkltn Reijo Hannus 66 (43,20,3), 9) ltn Jouko Iirola 57 (24,15,18), 10) ltn Kauko Luojus 16 (6,5,5) Kiertopalkinnon vuodeksi haltuun ylil Timo Teinilä. Toto (5-7-8): 1,21 1,09-1,53-1,77 3,37. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Kitty Beat/Kari Venäläinen 17,9a (26,8), 2) Gangapurna 17,9a (17,42).3) Hope Of Nazareth 18,0a (50,82).4) Kinah G.L. Toto4 voitto-osuus: 1,10. 5, Kesk. 0) 1) Jussi Mikkola 42.24, 2) Mika Manner 56.44, 3) Markus Manner 56.51, 4) Sami Leino 1.02.28, 5) Joni Virtanen 1.02.35, 6) Anna Simola 1.04.51, 7) Tarja Simola 1.05.19, 8) Juha Nieminen 1.08.42, 9) Osmo Kiiski 1.08.55, 10) Asko Virolainen 1.10.28, 11) Tuula Kuisma 1.16.53, 12) Mika Maijala 1.21.01, 13) Markku Nikkarinen 1.24.41, 14) Matti Hurmerinta 1.28.51, 15) Jouko Ranta 1.33.52
pullakahvit. 0700-9-2838, 2.32 min + pvm. Opastus Suomusjärveltä. Edestakainen matka 6 e . FRISBEEGOLF Hyvinkää, SM-kilpailut, tilanne 1/4 kierroksen jälkeen (par 60): Miehet: 50 heittoa (–10 alle parin): Pasi Koivu, Seppo Paju, 52 (–8): Joonas Kuitunen, Timi Järvenpää, Harri Blankenstein, Jani Nevala, Matti Oksanen. 045 110 3110 TanssiT LauriLan LavaLLa Lauantaina 19.8. kierros: Mikko Ilonen Suomi–Matthieu Pavon Ranska 8/7 Ilonen eteni 32 parhaan joukkoon. Naiset: 58 (–2): Henna Blomroos, 60 (par): Eveliina Salonen, 63 (+3): Soile Mutikainen. VADELMAA ITSEPOIMIEN MELKKILÄN PUUTARHA Heikkiläntie 91, Perniö. E18 Kiikalaan tai 110-tie Helsingistä 87 km / 27 km Salosta. GOLF Bad Griesbach, Saksa, miesten Euroopan-kiertueen reikäpelikilpailu, palkintoarvo miljoona euroa: 1. ELOKUUTA 2017 Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com Puh. Järj. Tähdenlento Terassille vapaa pääsy. TAITOLUISTELU Suomen taitoluistelijat Nebelhorn Trophyyn Saksan Oberstdorfiin 27.– 30. 34 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. Halikon Prisma La 19.8. Pitkä 6.2 km 1) Jarkko Saarinen 46.53, 2) Joonas Paulin 1.01.18, 3) Jari Pajunen 1.24.34, 4) Kari Vigelius 1.30.00, 5) Jukka Pohjola 1.31.54, 6) Marita Virtanen 2.18.30, 7) Martti Virtanen 2.21.17. syyskuuta: Naiset: Viveca Lindfors Miehet: Valtter Virtanen Jäätanssi: Cecilia Törn ja Jussiville Partanen, varalla Juulia Turkkila ja Matthias Versluis. Natadola, Fidzhi, miesten Euroopankiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,5 miljoonaa dollaria: Tilanne 18 reiän jälkeen, par 72: 66 lyöntiä (6 alle parin): Daniel Pierce Uusi-Seelanti, 67 (–5): Ben Campbell Uusi-Seelanti, Daniel Valente Australia, 68 (–4): Adam Bland Australia, David McKenzie Australia, Peter Wilson Australia, Gavin Green Malesia. (02)748 3606 www.teeriharju.fi BINGO PE 18.8. Keski 4.6 km: 1) Petri Riikonen 51.07, 2) Jari Kavander 51.55, 3) Timo Grönholm 53.15, 4) Lasse Kataja 53.24, 5) Lasse Kallio 56.10, 6) Sanna Salmenoja 1.01.20, 7) Ilkka Salonen 1.01.37, 8) Timo Broman 1.02.32, 9) Eero Nurminen 1.03.07, 10) Tiina Anttila 1.03.18, 11) Jouni Anttila 1.03.24, 12) Pertti Heinikangas 1.04.38, 13) Markku Nikki 1.08.06, 14) Rauno Aavasalo 1.10.30, 15) Antti Koski 1.11.58. klo 18.00. Kisassa ei ole mukana suomalaisia. klo 14.30–16.30 HENKILÖKOHTAISTA HUVIT MYYTÄVÄNÄ OSTETAAN TERVEYSPALVELUT Hallin lava 19.8. Riverside Cruisers ry BURNOUT PARTY A.E.C Kiss Kiss Forbid´n Fuckin´ Hippies Liput 12e ovelta, 10e ennakko (BOP Kiikala & WWW) RIVERSIDE CRUISERS 30 BURNOUT PARTY CELEBRATION TH BURNOUT PARTY II www.burnoutparty.fi ASTRUM AREENA Ovet 21:00 BURNOUT PARTY 1/4 MILE KILPALUOKAT Liput 10e Maksuton pysäköinti Harrasteajoneuvoparkki BIO-SALO Helsingintie 11 www.biosalo.fi Ensi-illassa HITMAN´S BODYGUARD sekä NAPAPIIRIN SANKARIT 3 Muut leffat ja ajat nettisivuilla :) OOPPERA: FAUST Ke-To 18.00 Lauantaina Salon torilla klo 8-13 ja Kuusjokipäivillä klo 14-17 Sunnuntaina Pertun päivillä HERRAKUNNAN LAMMAS SOMERO P. Pl 105 10650 T:s OSTETAAN LOUNEAN OSAKKEITA (ENTINEN SALON JA FORSSAN SEUDUN PUHELIN) SOITA 044 35 35 300 www.otc.. YLEISURHEILU Salon kaupunginmestaruuskilpailut: 40m T7 1) Vilma Rauhaniemi 8,1 2) Henni Moilanen 8,1 3) Vilja Tuomola 8,2 4) Minni Saalop 8,7 5) Eevi Vapaavuori 8,8 6) Enni Siikarla 9,6 P7 1) Marlo Mäkinen 8,0 2) Luka Kahri 8,4 3) Jussi Rouvali 9,7 4) Urho Tuomola 9,8 5) Oiva Vapaavuori 10,5 T9 1) Essi Lokisto 6,8 2) Sanni Huovila 7,0 3) Enni Koivunen 7,1 4) Maija Elovaara ja Matilda Elo 7,3 6) Kaisla Manner 7,4 7) Peppi Pohjola 7,5 8) Nea Mäkinen 7,6 9) Nelli Saalop 7,8 10) Greta Aarnio ja Sanni Rokka 8,0 12) Anni Vapaavuori 8,1 13) Sini Tähtinen 8,3 14) Lilli Hellsten 8,6 P9 1) Aake Känkänen 6,8 2) Viljo Korhonen 7,0 3) Jasper Reiman ja Onni Moilanen 7,1 5) Julius Collen 7,2 6) Eemi Kaitala ja Stefan Friberg 7,3 8) Akseli Oksanen 7,7 9) Eero Hartikainen 7,9 10) Aaro Manner 8,5 60m T11 1) Iina Lokisto 9,9 2) Minne Känkänen 10,2 3) Daniela Sipponen 10,5 4) Lahja Laaksonen 11,2 5) Jasna Kuivanen 11,3 P11 1) Roni Järvinen 9,7 2) Otso Rokka 9,8 3) Oliver Järvinen 10,1 4) Oskari Moilanen 10,3 5) Nico Lehtinen 10,4 6) Emil Hartikainen ja Rasmus Pohjola 11,0 8) Jelias Liimatainen 12,9 T13 1) Pinja Pohjola 9,3 2) Tiina Kemilä 10,2 3) Kiia Peltonen ja Nelli Huovila 10,7 5) Linnea Mellin 11,3 6) Alina McGill 10,9 P13 1) Eino Luusalo 8,9 2) Toivo Laaksonen ja Usko Laaksonen 9,0 4) Jamiel Liimatainen 10,8 100m P15 1) Leevi Vuorinen 13,7 2) Tino Nikkanen 13,8 3) Emil Järvinen 14,8 N 1) Saila Collan 16,4 2) Riikka Vapaavuori 16,7 M 1) Juho Liimatainen 12,8 2) Joonatan Liimatainen 13,2 3) Pauli Luusalo 14,2 4) Jari Pajunen 15,4 Pallo T7 1) Vilma Rauhaniemi 14,02 2) Vilja Tuomola 10,21 3) Minni Saalop 7,91 4) Henni Moilanen 7,01 5) Eevi Vapaavuori 6,56 6) Enni Siikarla 5,03 P7 1) Marlo Mäkinen 15,86 2) Jussi Rouvali 9,15 3) Urho Tuomola 5,81 4) Oiva Vapaavuori 4,05 Pituus T9 1) Maija Elovaara 3,09 2) Essi Lokisto 2,98 3) Sanni Huovila 2,96 4) Matilda Elo 2,94 5) Kaisla Manner 2,86 6) Enni Koivunen 2,69 7) Peppi Pohjola 2,63 8) Nea Mäkinen 2,55 9) Nelli Saalop 2,45 10) Inka Rokka 2,40 11) Greta Aarnio 2,31 12) Lilli Hellsten 2,24 13) Sini Tähtinen 2,09 14) Anni Vapaavuori 1,94 P9 1) Jasper Reiman 3,24 2) Eemi Kaitala 3,13 3) Aake Känkänen 3,03 4) Onni Moilanen 2,91 5) Julius Collan 2,84 6) Stefan Friberg 2,67 7) Akseli Oksanen 2,60 8) Aaro Manner 2,03 T11 1) Laura Alhqvist 3,62 2) Minne Känkänen 3,50 3) Iina Lokisto 3,20 4) Jasna Kuivanen 3,10 5) Daniela Sippola 2,97 6) Lahja Laaksonen 2,86 7) Siiri Rakkolainen 2,20 P11 1) Roni Järvinen 3,58 2) Otso Rokka 3,55 3) Oliver Järvinen 3,09 4) Nico Lehtinen 3,02 5) Rasmus Pohjola 2,82 6) Oskari Moilanen 2,45 7) Jelias Liimatainen 2,24 Kuula T13 1) Alina McGill 6,98 2) Tiina Kemilä 6,66 3) Nelli Huovila 5,02 4) Linnea Mellin 4,92 P13 1) Casper Parviainen 9,28 2) Jamiel Liimatainen 8,75 P15 1) Leevi Vuorinen 9,02 2) Emil Järvinen 6,22 3) Tino Nikkanen 6,12 N 1) Annina Pura 8,36 2) Maarit Kiviaho 8,03 3) Saila Collan 6,79 4) Riikka Vapaavuori 6,27 M 1) Marko Lehtinen 9,47 2) Joonatan Liimatainen 8,74 3) Juho Liimatainen 8,29 M80 1) Tarmo Laine 9,87 600m T9 1) Maija Elovaara 2.16,6 2) Kaisla Manner 2.27,7 3) Sanni Huovila 2.32,0 4) Matilda Elo 2.34,4 5) Essi Lokisto 2.35,1 6) Peppi Pohjola 2.37,1 7) Greta Aarnio 2.39,7 8) Sini Tähtinen 3.17,0 9) Lilli Hellsten 3.18,7 P9 1) Viljo Korhonen 2.15,0 2) Jasper Reiman 2.15,6 3) Onni Moilanen 2.15,9 4) Stefan Friberg 2.33,1 5) Aaro Manner 3.11,5 T11 1) Laura Ahlqvist 2.10,3 2) Iina Lokisto 2.17,9 3) Minne Känkänen 2.29,3 4) Jasna Kuivanen 2.40,5 P11 1) Otso Rokka 2.13,2 2) Roni Järvinen 2.25,5 3) Oliver Järvinen 2.28,9 4) Nico Lehtinen 2.38,8 5) Rasmus Pohjola 2.40,1 6) Jelias Liimatainen 3.14,4 800m T13 1) Pinja Pohjola 3.04,1 2) Tiina Kemilä 3.12,3 3) Alina McGill 3.20,8 4) Kiia Peltonen 3.28,2 P13 1) Usko Laaksonen 2.42,2 2) Eino Luusalo 3.03,4 3) Jamiel Liimstainen 4.05,1 P15 1) Leevi Vuorinen 2.23,9 2) Tino Nikkanen 2.43,6 3) Emil Järvinen 2.57,2 N 1) Riikka Vapaavuori 3.54,3 M 1) Jari Pajunen 2.55,1. 050 331 2858 Punkkibussi on liikkeellä! koko aikataulu: saaristolaakarit.. Lyhyt 3.0 km: 1) Markku Koskinen 40.17, 2) Hannu Villberg 40.43, 3) Rita Linko 46.48, 4) Toni Hofmann 47.10, 5) Asko Aavasalo 47.14, 6) Seppo Nikkanen 47.41, 7) Marja-Liisa Ojamaa 51.06, 8) Markku Tolvanen 51.30, 9) Raili Laaksonen 51.35, 10) Marjaana Eskola 53.17, 11) Risto Sailola 53.59, 12) Matti Mäkirinne 54.08, 13) Tatu Kemppainen 56.14, 14) Pentti Rantalaiho 56.35, 15) Tapani Laakso 57.18. Bingo maanantaisin klo 18.30 klo 20-00.30 Perniöntie 2613, www.pernionsisu.fi 10 € PARASTA PAIKALLISTA SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Raitalankatu 4, Salo avoinna: ma-pe 8-16, la 8-13 ÖBERGIN KESÄTORI TARJOUSERÄ SUOMALAISTA VADELMAA 29,90 / laatikko, 10x250 g TULOSPÖRSSI BEACH VOLLEY Jurmala, Latvia, EM-kilpailut, alkulohkojen päätöspelit: Naiset: A-lohko: Ida Sinisalo/Niina Ahtiainen Suomi–Annemieke Driessen/Ilke Meertens Hollanti 0–2 (20–22, 18–21) B-lohko: Karla Borger/Margareta Kozuch Saksa–Nette Tuominen/Riikka Lehtonen Suomi 2–0 (21–14, 21–17) G-lohko: Taru Lahti-Liukkonen/Anniina Parkkinen Suomi–Alexandra Jupiter/Ophélie Lusson Ranska 2–1 (21–17, 15–21, 15–10) Miehet: E-lohko: Maciej Rudol/Jakub Szalankiewicz Puola–Pekka Piippo/Jyrki Nurminen 2–1 (23–21, 16–21, 15–10) Piippo ja Nurminen eivät selviytyneet pudotuspeleihin. SUUNNISTUS Ykkössuunnat Sisumajalla: Helppo 1.3 km: 1) Eero Liski 19.30, 2) Emil Halkilahti 23.24, 3) Jussi Kössi 25.49, 4) Jaakko&Erkki Rannisto 27.09, 5) Terttu Ryyppö 27.12, 6) Reijo Mäkinen 31.15, 7) Pekka Laakso 34.08, 8) Maija-Leena Koivukari 39.00, 9) Viktor Hietalahti 41.30, 10) Viljo Sinnelä 43.17, 11) Anneli Sinnelä 43.23, 12) Roope Hämälistö 55.41, 13) Kaija Manni 1.16.49. Laurilan Pv osasto Tervetuloa! Selvännäkijä Seija Holm ratkaisee vaikeatkin ongelmasi. klo 20 musiikista vastaa Lasse Laaksonen ja Hotline Liput 10 € sis. Varmista päivän marjatilanne ja poiminta-aika: www.melkkilanpuutarha.fi/ ajankohtaista p. Suomalaiset kilpailevat paikoista olympialaisiin. Erityisalana ihmissuhdekriisit. 19.8.2017 klo 10:30 KIIKALAN LENTOKESKUS • A=alle 4 l yli 4 l (alle 4 l ahdetut, neliveto sallittu) • C=pikkulohko • D=isolohko • Nostalgia Bracket • ET Bracket • MP • B= Lisäksi: • Streetman, jossa ajetaan kertalähtöjä kilpaluokkien ohessa. klo 18.45 JAHTI 2000/45, VITOSJAHTI 600/51 Linja-auto: Linja-autoas. starrms
Brittiläinen realitysarja. Niskasta kiinni. 20.30 Simpsonit (7) Poliittinen pukari. Glenview’n pikkukaupungissa asuva Evan Trautwig viettää rauhallista elämää. 06.52 Pikku perunat (S) 06.56 Ihmejuttu 07.01 Hermanni Hiiri (S) 07.11 Pikkuli (S) 07.17 Nelli ja Noora (S) 07.24 Herra Heinämäki (S) 07.31 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.55 Melkein mestari 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.17 Galaxi 08.18 Syrhämä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.41 Danne ja Bleckan 11.00 Rakkauden taistelu 11.30 Kukkaron herraksi 11.57 Kukkaron herraksi 12.30 Rakastan sinua ikuisesti. Tohtori Kuolema. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.8. 2016.HD 00.05 Taidetutkimukset 2/3. 18.00 Salatut elämät (S) Osa 2470. Strzegom, Puola. Austinissa Jarkko pääsee ottelemaan kuuron BJJ-mestarin kanssa, tutustuu CODAan eli kuurojen vanhempien kuulevaan lapseen ja kuuroon rekkakuskiin, joka taisteli kuuroille oikeuden ajaa ammatikseen. YLE TEEMA & FEM 09.00 Ihmisen arvoitus 10.00 Puutarhaperjantai 10.30 Tinan keittiössä 11.00 Schrödingerin kissa 11.30 Minun Ruotsini 12.00 Dvorakia Torinosta 13.40 Tuhansien takkien tie 14.05 Historia: Vallan suitset 14.55 Elävä arkisto: Elämäntapaintiaanit 14.56 Yhden illan pysäkki: Kun maisteri metsään muutti 15.55 Kuun pimeä puoli (12) 16.50 Jäitä hattuun (12) Klo 17 17.25 Tinan keittiössä (U) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-perjantai Rock. Amerikkalainen tiedesarja. Louisin karsinnat, osa 1/2. (U) HD Nelonen 04.20 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 K3 (7) 06.30 K3 (S) 06.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.25 Rusty Rivets (S) 07.50 Sonic Boom (7) 08.05 Lego Ninjago (7) 08.30 Angry Birds Toons (S) 08.35 Kung Fu Panda (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.10 Remppa vai muutto 10.10 Soppa365 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kadonneen jäljillä (S) 14.45 Huvila & Huussi 15.45 Huvila & Huussi 16.45 Onnenarpa 16.50 Leijonan luola USA Klo 17 17.50 Leijonan luola USA 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hauskat kotivideot ) 20.58 Keno Klo 21 21.00 Elokuva: Painajainen perheessä (12) (Meet the Fockers 2004). Puccinin retkikeittimen lämmössä Susanna Välimäki ja Janne Koskinen. Ohjaus Akiva Schaffer, USA 2012 23.10 Viikingit 4. Musiikista vastaa Reggie Wattsin vetämä house band. KANAVAT PERJANTAI 36 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 18. ELOKUUTA 2017 SUB 09.30 Arena eSports (7) 10.00 Scorpion 2. Adrianan uusi suunnitelma sitoo Neilin osaksi hänen elämäänsä lopullisesti. 02.45 Myytinmurtajat Kaivinkoneet/teippilentokone. Kausi 6, 5/30. Kun tyttö katoaa jäljettömiin, Dicte pyytää apua Wagnerilta. 02.30 The Late Show With Stephen Colbert Esitetty Yhdysvalloissa 21.7.2017. Venäjä-viikko päättyy. Louisin karsinnat, osa 1/2. Shamen paluu. Osa tauluista on tökeröjä yritelmiä, mutta kahden työn aitouden selvittäminen vaatii tarkkoja tutkimuksia ja tieteen apua. Onko Simon sittenkin paras liikekumppani Neilille ja Gracelle. kausi (12) 10.50 Pilanpäiten 11.00 Valehtelevat viettelijät 6. Brittien rakastama taidemaalari John Constable on myös väärentäjien suosikki. Klo 21 21.00 #Subleffa: Korttelivahdit (16) Korttelivahdit. Tauolla ollut Cheek tekee näyttävän paluun Tampereen Ratinassa. Amerikkalainen realitysarja. klo 16 mennessä osoitteeseen ilmoitukset@sss.fi Heli Valanne 02 770 2216 Minna Ihanmäki 02 770 2212 Virve Ruissalo 02 770 2218 Pia Peltola 02 770 2215 SALKKARIN TEEMANA ELÄVÄ MAASEUTU TORSTAINA 24.8. kausi St. Kausi 15, 11/13. Kausi 2, 9/16. Tory, Kari ja Grant tarttuvat tarinaan, jonka mukaan lentäjä korjasi karhun vahingoittaman lentokoneensa ilmastointiteipillä ja lensi sen ulos Alaskan erämaista. Uusi alku. 00.30 Catfish deittihuijarit Kausi 2, 1/16. HD 23.05 Yle Live: Children of Bodom Ranskassa Suomalaisen death metalin mallia näytettiin ranskalaisille Pariisin Downloadfestivaalilla v. Runsaasti ajankohtaista luettavaa ympäröivästä maaseudusta. Ohjelma kuvattu kesällä 2015. Kausi 2, 3/25. Kairossa viimeistellään asekauppoja, ja Jonathan Pinella on vihoviimeinen tilaisuus pysäyttää Richard Roper. Amerikkalainen urheilukilpailu. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. (U). (88’) MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Adam ja Jamie tutkivat netissä kiertävien kaivinkonevideoiden todenperäisyyttä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. kausi uudet jaksot (16) Ulkopuolinen. Sarja jää tauolle.HD 00.15 Uutisikkuna SUURJAKELU Somero, Koski Tl, Sauvo, Marttila, Salo 12 100 KPL Ilmoitusvaraukset ja aineistot: viimeistään pe 18.8. Kausi 4, 11/20. buu.yle.fi 18.30 Kirjallisuus kaltereiden takana 6/8. Tappavaa taidetta 2/2. Ohjaus Mike Newell. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: The Descendants (7) The Descendants. kausi (12) 12.00 Ostoskanava Tvins.com 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Limitless (12) Klo 17 17.00 The Late Show With Stephen Colbert Vieraina näyttelijä-ohjaaja Kenneth Branagh ja näyttelijä-malli Cara Delevingne. (110’) 23.25 Elokuva: Minority Report (16) (Minority Report/USA 2002). Ohjaus Alexander Payne, USA 2011 (115’). Amerikkalainen jännityssarja. Kotimainen viihdeohjelma. Pamin tiukka ex-agentti-isä Jack järkyttyy Gregin vanhempien vapaamielisyydestä, ja luvassa on kiusallisia paljastuksia myös Gregin menneisyydestä. 23.45 Naistenosastolla Amerikassa (12) Kausi 2, 6/6. 20.50 Syötävät sävelet: Metsästäjä Puccini Papuja ja leipää. 13.00 Tanskalaista viiniä 13.30 Tanskalainen maajussi 14.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta 14.30 Tobias leipoo maailmalla 15.00 Sukelluspioneerien jalanjäljissä 16.00 Kallista, vaarallista ja hyödytöntä 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen HD 18.00 Kenttäratsastuksen EM Kouluratsastus. Kausi 23, 10/22. Semifinaali. Kausi 1, 8/8. Ismo syöksyy vihollisen kotipesään. Selostus Seppo Laine. 01.30 Eloonjääneet (12) Muistakaa minut. (139’) 02.20 The Voice of Finland Kausi 6. 03.30 Ninja Warrior 6. Kausi 5, 7/22. Amerikkalainen urheilukilpailu. 20.00 Rillit huurussa (S) Cooper-hiki. Tom Cruise on Steven Spielbergin toiminnalla ladatun tieteistrillerin pääosassa etsivä John Anderton, joka kuuluu vuoden 2054 Washingtonissa rikoksia ennalta torjuvan yksikön johtoportaaseen. Jakso 23/24. Kanadalais-irlantilainen draamasarja. Sarja päättyy. 20.24 Batman (7) Kausi 2, 26/60. Uusinta. Ohjaus: Jay Roach. Yhdysvaltalaisessa realitysarja. HD 19.00 Maahanmuuttajan paluu Osa 8/8. Amerikkalainen komediasarja. 21.55 Dicte (16) Kausi 2, 3/5. Lopulta Jackin päreet palavat, ja Fockerin suvun miehet lähtevät solmimaan sopua. Perhe on painajainen -suosikkikomedian jatkoosassa Greg Fockerin ja Pam Byrnesin vanhemmat kohtaavat ensimmäistä kertaa. Dick, Ohjaus Steven Spielberg. HD 20.30 Yle Uutiset HD 20.55 Urheiluruutu HD Klo 21 21.05 The Young Pope piru vai pyhimys (16) 7/10. 19.00 Ninja Warrior 6. HD 20.00 Jarkko ja kuuro Amerikka 4/5. Ilmoita teemassa!. Klo 21 21.00 Pop’n’Roll Osa 4. 20.00 Diili Rehellisyyden nimissä. 17.30 Salatut elämät (S) Osa 2469. kausi St. 01.50 Scorpion (12) Psykopaatti-Syl. Andertonin työnantajan, Precrime-yhtiön luojan roolissa nähdään ruotsalaislegenda Max von Sydow. HD 00.25 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Puutarhaunelmia 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Lomamatka 80-luvulle 10.00 Midsomerin murhat (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Oddasat 12.15 Piikkejä paratiisissa (7) 13.00 Elokuu (12) 14.35 Lintukamerat 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Avara luonto: Villi Kanada 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) Kausi 18. HD Klo 21 21.00 Kino: Suuret toiveet (12) (Great Expectations, Britannia 2012) Charles Dickens -filmatisointi orpopojasta ja hänet herraspiireihin auttavasta salaisesta hyväntekijästä. Rosen ystävän sisko on kapinoiva 12-vuotias. Carolina kirjoittaa vankilassa lapselleen kertomusta siitä, kuinka tämä vieraili ensimmäisen kerran vankilassa äidin luona. Kun Anderton itse päätyy epäiltyjen listalle, koko aukottomaksi luultu järjestelmä asettuu uuteen valoon. Wali Hashi Media Center, 2016. HD 22.45 Satisfaction (16) Kausi 2, 10/10. 00.10 Festariagentit Blockfest. Emina ja Beiruit perustivat Ruotsiin yhdistyksen, joka auttaa maahanmuuttajia palaamaan kotimaihinsa. Kausi 9, 5/24. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi Vieraina Don Huonot. Esitetty Yhdysvalloissa 21.7.2017. 18.30 Salatut elämät (7) Osa 2471. Oscar-palkittu draamakomedia vaikeuksien koettelemasta havaijilaisperheestä. 00.50 Yövahti (12) Leikin loppu. Elokuvan innoittaneen novellin on kirjoittanut Philip K. Peli on pelattu. Taikurilegenda James Randin elämää ja edesottamuksia kuvaava elokuva paljastaa myös kansainvälisten kusettajien metkut. Kausi 7, 1/17. (U) HD 18.00 Yle Uutiset HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Lomamatka 80-luvulle Jenkkifutis RULES! 7/9: 19.00 Kansan mies (7) 11/12. 20.00 Batman (7) Kausi 2, 25/60. HD 19.00 Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (12) (The Lord of the Rings: The Two Towers, UusiSeelanti 2002) Sormuksen seurue on hajonnut ja eloonjääneet jatkavat vaarallisia seikkailujaan pitkin Keski-Maata sotien ja valtataistelujen laajentuessa. Kausi 6, 5/30. 09.10 Kesäterassi 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka 11.00 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Koiralle koti 14.00 Koiralle koti 14.30 Ruotsin surkein kuski 15.30 Fresh Off the Boat (S) 16.00 Aku ja 7 ihmettä (S) Klo 17 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) Rakkauden rosot. HD 19.45 Mittatilaustyönä Sarjassa tutustutaan ranskalaisiin käsityöläisiin. HD Klo 21 21.53 Yle Uutiset HD 21.58 Urheiluruutu HD 22.03 The Late Late Show with James Corden Brittiläinen talk show -isäntä James Corden viihdyttää Los Angelesista tähtivieraiden, sketsien ja musiikin voimin. Peppi hyppää takaisin enon veneeseen. HD 23.25 An Honest Liar Silmänkääntävä dokumentti An Honest Liar. Sinä Iida, minä Jane. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit Tonttivarkaat. Constable. (U) HD 23.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.35 Yle Uutiset HD 23.40 Oddasat Saamenkieliset tv-uutiset. (U) HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 19.49 Metten kesäiset jälkiruokaherkut Mette Blomsterberg kokkailee kesäisiä herkkuja. Hän asuu yhdessä Abby-vaimonsa kanssa, työskentelee tavaratalossa ja osallistuu monipuolisesti yhteisön toimintaan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Evanin työtoveri joutuu raa’an murhan uhriksi