Tyrnistä valmistetaan erityisesti mehuja ja hilloja. Tyrni on varsin vaatimaton kasvi ja viihtyy karummissakin olosuhteissa. Nuoret lehdet sopivat myös sämpyläja leipätaikinaan, ja kuivatuista juurista on valmistettu jopa kahvinkorviketta. Lehdet on usein syytä kiehauttaa, jonka jälkeen ne säilyvät hyvin kuivattuina tai pakastettuna. Luonnon rikkaat antimet PUOLUKKA, Vaccinium vitis-idaea KANTARELLI Cantharellus cibarius KUUSENKERKKÄ, Picea abies Kuusenkerkkä tarkoittaa kuusen nuorta C-vitamiinipitoista ja antioksidantteja sisältävää versoa, joka on herkullisimmillaan muutaman viikon ajan touko–kesäkuussa ja säilyy pakastettuna pidempäänkin. Kantarellin kausi alkaa jo kesäkuun lopulla, ja sen löydät parhaiten lehtipuumetsistä valoisilta paikoilta varsinkin koivujen läheisyydestä. Kuitupitoista puolukkaa pidetään varsinaisena supermarjana, sillä se sisältää paljon hyvää tekeviä hivenaineita ja vitamiineja. Kantarelli eli keltavahvero on suosituimpia ruoka sieniämme, eikä suotta. Kantarelli eli keltavahvero on suosituimpia ruoka sieniämme, eikä suotta. Pidetään yhdessä huolta suomalaisen luonnon upeasta ekosysteemistä. Lisäksi nokkosta liottamalla tehty nokkosvesi poistaa kirvoja puutarhasta.. -70 % -70 % KALUSTETUKKU jopa Meiltä saat kulma sohva t omien mittoje si mukaa n Meiltä saat kulma sohva t omien mittoje si mukaa n KANNATTAA TULLA KAUEMPAAKIN! Tiedustelut puh. Kesällä villivihannekset ovat lähiruokaa parhaimmillaan, syksyllä vitamiini pitoiset marjat ja herkulliset sienet tuovat inspiroivaa lisää ruokalautasillemme. Viikko 33 | N:o 223 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk. Luonnon rikkaat antimet PUOLUKKA, Vaccinium vitis-idaea KANTARELLI Cantharellus cibarius KUUSENKERKKÄ, Picea abies Kuusenkerkkä tarkoittaa kuusen nuorta C-vitamiinipitoista ja antioksidantteja sisältävää versoa, joka on herkullisimmillaan muutaman viikon ajan touko–kesäkuussa ja säilyy pakastettuna pidempäänkin. Kantarelli on helppo löytää kullankeltaisen värinsä ansiosta ja sen maku on lempeän aromikas. kesäkuuta. Nuoret lehdet sopivat myös sämpyläja leipätaikinaan, ja kuivatuista juurista on valmistettu jopa kahvinkorviketta. Nuoret maitohorsman varret voidaan valmistaa ja nauttia parsan tapaan, ja kasvin C-vitamiini pitoisia lehtiä voidaan käyttää salaateissa ja yrttijuomissa. Kuusenkerkät sopivat mainiosti teen kaltaisiin yrttijuomiin sekä mausteena salaatteihin ja kasvisruokiin. Luonnon rikkaat antimet PUOLUKKA, Vaccinium vitis-idaea KANTARELLI Cantharellus cibarius KUUSENKERKKÄ, Picea abies Kuusenkerkkä tarkoittaa kuusen nuorta C-vitamiinipitoista ja antioksidantteja sisältävää versoa, joka on herkullisimmillaan muutaman viikon ajan touko–kesäkuussa ja säilyy pakastettuna pidempäänkin. Keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. kesäkuuta. Suomalainen luonto on täynnä rikkauksia, jotka odottavat poimijaansa. Kantarellin kausi alkaa jo kesäkuun lopulla, ja sen löydät parhaiten lehtipuumetsistä valoisilta paikoilta varsinkin koivujen läheisyydestä. Kantarelli on helppo löytää kullankeltaisen värinsä ansiosta ja sen maku on lempeän aromikas. Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. Nuoret maitohorsman varret voidaan valmistaa ja nauttia parsan tapaan, ja kasvin C-vitamiini pitoisia lehtiä voidaan käyttää salaateissa ja yrttijuomissa. Lisäksi nokkosta liottamalla tehty nokkosvesi poistaa kirvoja puutarhasta. mennessä Mediamyynnissä palvelevat: Maarit Rautiainen 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Mika Salko 02 770 2216 Virve Ruissalo 02 770 2218 etunimi.sukunimi@sss.fi Aineistot: ilmoitukset@sss.fi Lisäjakelu Paimio, Koski Tl, Marttila, Sauvo Salon Seudun Sanomien teemana Elävä maaseutu TORSTAINA 29.8. Nuoret maitohorsman varret voidaan valmistaa ja nauttia parsan tapaan, ja kasvin C-vitamiini pitoisia lehtiä voidaan käyttää salaateissa ja yrttijuomissa. 30 eri mallia! Esillä n. Lehdet on usein syytä kiehauttaa, jonka jälkeen ne säilyvät hyvin kuivattuina tai pakastettuna. Pidetään yhdessä huolta suomalaisen luonnon upeasta ekosysteemistä. Kuusenkerkät sopivat mainiosti teen kaltaisiin yrttijuomiin sekä mausteena salaatteihin ja kasvisruokiin. Tyrni on varsin vaatimaton kasvi ja viihtyy karummissakin olosuhteissa. NOKKONEN, Urtica dioica Nokkonen sisältää huimasti erilaisia vitamiineja ja kivennäissuoloja. Kantarellin kausi alkaa jo kesäkuun lopulla, ja sen löydät parhaiten lehtipuumetsistä valoisilta paikoilta varsinkin koivujen läheisyydestä. MAITOHORSMA, Chamaenerion angustifolium Maitohorsma on näyttävä sinipunakukkainen kasvi, joka on yleinen koko Suomessa. Onpa niistä tehty jälkiruokiakin ja maistuvaa kuohujuomaa. – ti 20.8. Ilmastonmuutos uhkaa kuitenkin myös näitä pohjoisten kotometsiemme aarteita. Lisäksi nokkosta liottamalla tehty nokkosvesi poistaa kirvoja puutarhasta. Suomalainen luonto on täynnä rikkauksia, jotka odottavat poimijaansa. Nokkosen lehdet ovat maukkaimmillaan alkukesästä. TYRNI, Hippophaë rhamnoides Tyrni on kaksikotinen pensas, joka tarvitsee sekä hedeettä emikasvit tuottaakseen marjoja. 1,19 €/päivä SUNNUNTAI 18.8.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Hyvä päivä alkaa Salkkarilla! Ilmoitusvaraukset teemaan ma 26.8. Tyrnistä valmistetaan erityisesti mehuja ja hilloja. Kantarelli on helppo löytää kullankeltaisen värinsä ansiosta ja sen maku on lempeän aromikas. Puolukka on kuivien kangasmetsien marja. Nuoret lehdet sopivat myös sämpyläja leipätaikinaan, ja kuivatuista juurista on valmistettu jopa kahvinkorviketta. Onpa niistä tehty jälkiruokiakin ja maistuvaa kuohujuomaa. Kuitupitoista puolukkaa pidetään varsinaisena supermarjana, sillä se sisältää paljon hyvää tekeviä hivenaineita ja vitamiineja. Kirkkaan oranssit tyrnimarjat ovat erityisen hyvä C-vitamiinin lähde, ja niistä on monenlaista pirteää iloa ruoanlaittoon niin ärhäkän makunsa kuin ulkonäkönsä puolesta. MAITOHORSMA, Chamaenerion angustifolium Maitohorsma on näyttävä sinipunakukkainen kasvi, joka on yleinen koko Suomessa. Tyrnistä valmistetaan erityisesti mehuja ja hilloja. TYRNI, Hippophaë rhamnoides Tyrni on kaksikotinen pensas, joka tarvitsee sekä hedeettä emikasvit tuottaakseen marjoja. Kantarellin kausi alkaa jo kesäkuun lopulla, ja sen löydät parhaiten lehtipuumetsistä valoisilta paikoilta varsinkin koivujen läheisyydestä. Nokkosen lehdet ovat maukkaimmillaan alkukesästä. Kantarelli on helppo löytää kullankeltaisen värinsä ansiosta ja sen maku on lempeän aromikas. Lisäksi nokkosta liottamalla tehty nokkosvesi poistaa kirvoja puutarhasta. Kuitupitoista puolukkaa pidetään varsinaisena supermarjana, sillä se sisältää paljon hyvää tekeviä hivenaineita ja vitamiineja. Lehdet on usein syytä kiehauttaa, jonka jälkeen ne säilyvät hyvin kuivattuina tai pakastettuna. Maukas marja säilyy hyvin ja sopii muun muassa mehuihin, puuroihin ja hilloihin. Ilmastonmuutos uhkaa kuitenkin myös näitä pohjoisten kotometsiemme aarteita. NOKKONEN, Urtica dioica Nokkonen sisältää huimasti erilaisia vitamiineja ja kivennäissuoloja. Ilmastonmuutos uhkaa kuitenkin myös näitä pohjoisten kotometsiemme aarteita. Maukas marja säilyy hyvin ja sopii muun muassa mehuihin, puuroihin ja hilloihin. Onpa niistä tehty jälkiruokiakin ja maistuvaa kuohujuomaa. Nokkonen sopii erilaisiin piiraisiin, paistoksiin ja keittoihin pinaatin tapaan. Tyrni on varsin vaatimaton kasvi ja viihtyy karummissakin olosuhteissa. Kirkkaan oranssit tyrnimarjat ovat erityisen hyvä C-vitamiinin lähde, ja niistä on monenlaista pirteää iloa ruoanlaittoon niin ärhäkän makunsa kuin ulkonäkönsä puolesta. Kuitupitoista puolukkaa pidetään varsinaisena supermarjana, sillä se sisältää paljon hyvää tekeviä hivenaineita ja vitamiineja. Nokkonen sopii erilaisiin piiraisiin, paistoksiin ja keittoihin pinaatin tapaan. Nokkonen sopii erilaisiin piiraisiin, paistoksiin ja keittoihin pinaatin tapaan. LEHDEN LOGO Maailman ympäristöpäivää vietetään 5. Tyrni on varsin vaatimaton kasvi ja viihtyy karummissakin olosuhteissa. Puolukan lehdistä voidaan valmistaa myös teetä. Lisäksi nokkosta liottamalla tehty nokkosvesi poistaa kirvoja puutarhasta. Puolukan lehdistä voidaan valmistaa myös teetä. Lehdet on usein syytä kiehauttaa, jonka jälkeen ne säilyvät hyvin kuivattuina tai pakastettuna. 30 eri mallia! Hyvitämme vanhasta sohvakalustosta kunnon mukaan 501000 € jopa HU IP PU ED UL LI SI A TA RJ OU KS IA Te rv et ul oa pa ik an pä äl le to te am aa n! MYYMME VAIN SUOMESSA TEHTYJÄ SOHVAKALUSTOJA! Kaikki sohvat saatavana nahkatai kangasverhoiltuna! Meilta myös seniorikalusteet. Maukas marja säilyy hyvin ja sopii muun muassa mehuihin, puuroihin ja hilloihin. Puolukka on kuivien kangasmetsien marja. NOKKONEN, Urtica dioica Nokkonen sisältää huimasti erilaisia vitamiineja ja kivennäissuoloja. Kesällä villivihannekset ovat lähiruokaa parhaimmillaan, syksyllä vitamiini pitoiset marjat ja herkulliset sienet tuovat inspiroivaa lisää ruokalautasillemme. Kantarelli eli keltavahvero on suosituimpia ruoka sieniämme, eikä suotta. Nuoret maitohorsman varret voidaan valmistaa ja nauttia parsan tapaan, ja kasvin C-vitamiini pitoisia lehtiä voidaan käyttää salaateissa ja yrttijuomissa. kesäkuuta. Kuusenkerkät sopivat mainiosti teen kaltaisiin yrttijuomiin sekä mausteena salaatteihin ja kasvisruokiin. Kirkkaan oranssit tyrnimarjat ovat erityisen hyvä C-vitamiinin lähde, ja niistä on monenlaista pirteää iloa ruoanlaittoon niin ärhäkän makunsa kuin ulkonäkönsä puolesta. kesäkuuta. Kantarelli on helppo löytää kullankeltaisen värinsä ansiosta ja sen maku on lempeän aromikas. Kirkkaan oranssit tyrnimarjat ovat erityisen hyvä C-vitamiinin lähde, ja niistä on monenlaista pirteää iloa ruoanlaittoon niin ärhäkän makunsa kuin ulkonäkönsä puolesta. Suomalainen luonto on täynnä rikkauksia, jotka odottavat poimijaansa. Tämän sisukkaaksikin sanotun kasvin poiminta-aika ulottuu jopa ensilumeen asti. Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. Kantarelli eli keltavahvero on suosituimpia ruoka sieniämme, eikä suotta. Tämän sisukkaaksikin sanotun kasvin poiminta-aika ulottuu jopa ensilumeen asti. Tämän sisukkaaksikin sanotun kasvin poiminta-aika ulottuu jopa ensilumeen asti. LEHDEN LOGO Maailman ympäristöpäivää vietetään 5. Kuusenkerkät sopivat mainiosti teen kaltaisiin yrttijuomiin sekä mausteena salaatteihin ja kasvisruokiin. Puolukan lehdistä voidaan valmistaa myös teetä. Onpa niistä tehty jälkiruokiakin ja maistuvaa kuohujuomaa. Kantarelli eli keltavahvero on suosituimpia ruoka sieniämme, eikä suotta. VAIN VAIN VPK:n talolla Asemakatu 3 Avoinna: ma klo 11-17 ti klo 10-15 Jämsän 2 PÄIVÄÄ SALOSSA ma 19.8. Pidetään yhdessä huolta suomalaisen luonnon upeasta ekosysteemistä. Nuoret lehdet sopivat myös sämpyläja leipätaikinaan, ja kuivatuista juurista on valmistettu jopa kahvinkorviketta. Luonnon rikkaat antimet PUOLUKKA, Vaccinium vitis-idaea KANTARELLI Cantharellus cibarius KUUSENKERKKÄ, Picea abies Kuusenkerkkä tarkoittaa kuusen nuorta C-vitamiinipitoista ja antioksidantteja sisältävää versoa, joka on herkullisimmillaan muutaman viikon ajan touko–kesäkuussa ja säilyy pakastettuna pidempäänkin. Tyrnistä valmistetaan erityisesti mehuja ja hilloja. Nokkosen lehdet ovat maukkaimmillaan alkukesästä. Tyrni on varsin vaatimaton kasvi ja viihtyy karummissakin olosuhteissa. Pidetään yhdessä huolta suomalaisen luonnon upeasta ekosysteemistä. Puolukan lehdistä voidaan valmistaa myös teetä. TYRNI, Hippophaë rhamnoides Tyrni on kaksikotinen pensas, joka tarvitsee sekä hedeettä emikasvit tuottaakseen marjoja. Puolukka on kuivien kangasmetsien marja. Keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Nuoret lehdet sopivat myös sämpyläja leipätaikinaan, ja kuivatuista juurista on valmistettu jopa kahvinkorviketta. Nuoret maitohorsman varret voidaan valmistaa ja nauttia parsan tapaan, ja kasvin C-vitamiini pitoisia lehtiä voidaan käyttää salaateissa ja yrttijuomissa. Kirkkaan oranssit tyrnimarjat ovat erityisen hyvä C-vitamiinin lähde, ja niistä on monenlaista pirteää iloa ruoanlaittoon niin ärhäkän makunsa kuin ulkonäkönsä puolesta. TYRNI, Hippophaë rhamnoides Tyrni on kaksikotinen pensas, joka tarvitsee sekä hedeettä emikasvit tuottaakseen marjoja. Kesällä villivihannekset ovat lähiruokaa parhaimmillaan, syksyllä vitamiini pitoiset marjat ja herkulliset sienet tuovat inspiroivaa lisää ruokalautasillemme. NOKKONEN, Urtica dioica Nokkonen sisältää huimasti erilaisia vitamiineja ja kivennäissuoloja. Lehdet on usein syytä kiehauttaa, jonka jälkeen ne säilyvät hyvin kuivattuina tai pakastettuna. Nokkosen lehdet ovat maukkaimmillaan alkukesästä. Kuusenkerkät sopivat mainiosti teen kaltaisiin yrttijuomiin sekä mausteena salaatteihin ja kasvisruokiin. Kantarellin kausi alkaa jo kesäkuun lopulla, ja sen löydät parhaiten lehtipuumetsistä valoisilta paikoilta varsinkin koivujen läheisyydestä. MAITOHORSMA, Chamaenerion angustifolium Maitohorsma on näyttävä sinipunakukkainen kasvi, joka on yleinen koko Suomessa. Nokkonen sopii erilaisiin piiraisiin, paistoksiin ja keittoihin pinaatin tapaan. Keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Kuitupitoista puolukkaa pidetään varsinaisena supermarjana, sillä se sisältää paljon hyvää tekeviä hivenaineita ja vitamiineja. LEHDEN LOGO Maailman ympäristöpäivää vietetään 5. Puolukka on kuivien kangasmetsien marja. Nokkosen lehdet ovat maukkaimmillaan alkukesästä. Keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Luonnon rikkaat antimet PUOLUKKA, Vaccinium vitis-idaea KANTARELLI Cantharellus cibarius KUUSENKERKKÄ, Picea abies Kuusenkerkkä tarkoittaa kuusen nuorta C-vitamiinipitoista ja antioksidantteja sisältävää versoa, joka on herkullisimmillaan muutaman viikon ajan touko–kesäkuussa ja säilyy pakastettuna pidempäänkin. Ilmastonmuutos uhkaa kuitenkin myös näitä pohjoisten kotometsiemme aarteita. Puolukan lehdistä voidaan valmistaa myös teetä. Kesällä villivihannekset ovat lähiruokaa parhaimmillaan, syksyllä vitamiini pitoiset marjat ja herkulliset sienet tuovat inspiroivaa lisää ruokalautasillemme. Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. NOKKONEN, Urtica dioica Nokkonen sisältää huimasti erilaisia vitamiineja ja kivennäissuoloja. Tyrnistä valmistetaan erityisesti mehuja ja hilloja. kesäkuuta. MAITOHORSMA, Chamaenerion angustifolium Maitohorsma on näyttävä sinipunakukkainen kasvi, joka on yleinen koko Suomessa. Ilmastonmuutos uhkaa kuitenkin myös näitä pohjoisten kotometsiemme aarteita. Nokkonen sopii erilaisiin piiraisiin, paistoksiin ja keittoihin pinaatin tapaan. Pidetään yhdessä huolta suomalaisen luonnon upeasta ekosysteemistä. Keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. 040 527 8237 MEILTÄ SAA MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA KOTIINKULJETUS KAUPAN PÄÄLLE! Myymme käytettyjä sohvakalustoja alkaen 50€ Esillä n. Onpa niistä tehty jälkiruokiakin ja maistuvaa kuohujuomaa. LEHDEN LOGO Maailman ympäristöpäivää vietetään 5. MAITOHORSMA, Chamaenerion angustifolium Maitohorsma on näyttävä sinipunakukkainen kasvi, joka on yleinen koko Suomessa. Suomalainen luonto on täynnä rikkauksia, jotka odottavat poimijaansa. Maukas marja säilyy hyvin ja sopii muun muassa mehuihin, puuroihin ja hilloihin. Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. HURJA SOHVAJA SÄNKY ALE Suomalainen luonto on täynnä rikkauksia, jotka odottavat poimijaansa. Kesällä villivihannekset ovat lähiruokaa parhaimmillaan, syksyllä vitamiini pitoiset marjat ja herkulliset sienet tuovat inspiroivaa lisää ruokalautasillemme. Tämän sisukkaaksikin sanotun kasvin poiminta-aika ulottuu jopa ensilumeen asti. Puolukka on kuivien kangasmetsien marja. Tämän sisukkaaksikin sanotun kasvin poiminta-aika ulottuu jopa ensilumeen asti. TYRNI, Hippophaë rhamnoides Tyrni on kaksikotinen pensas, joka tarvitsee sekä hedeettä emikasvit tuottaakseen marjoja. Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. Maukas marja säilyy hyvin ja sopii muun muassa mehuihin, puuroihin ja hilloihin. LEHDEN LOGO Maailman ympäristöpäivää vietetään 5
Eikä tule lähijunapysäkkejä, mutta ei tule myöskään sitä asumisja elinkeinotoiminnan kasvua ja kehitystä, jonka taajaman yhteyteen tuleva raideliikennepysäkki aina saa aikaan. Me olemme kuitenkin itse tehneet lapsemme, ei niitä koulu tai yhteiskunta ole pannut alulle. Käytännössä sekin tarkoittaisi linjoja Turusta molempiin kaupunkeihin. Jos nyt tarvitaan uusi selvitys, onko näistä aiemmissa selvityksissä ollut järkeä. Lähijunat voisivat liikennöidä Salosta Uuteenkaupunkiin asti, jos kunnilta löytyy maksuhalua.. Lähijunaliikennettä tarvitaan maakuntaan nimenomaan vahvistamaan yhteyksiä muiden kuntien ja Turun välillä. Yhteyksien parantaminen on koko maakunnan etu, eikä julkisen rahoituksen varassa olevan palvelun käynnistämistä sovi tehdä summamutikassa. Miksi kaikki tämä. Kaiken lisäksi uimahallikin lienee löydettävissä ainakin bussimatkan päästä. Väyläviraston rakentamien pysäkkien hinnat ovat olleet 200?000:n ja 500?000 euron välillä. ”Salon ja Turun välinen lähijunaliikenne saattaa olla todellisuutta jo muutaman vuoden päästä”, uutisoitiin muun muassa vuonna 1999. Odotukseni on usein turha. Turun vetovastuu on luonnollinen ja tärkeä. Tämän vuoden talousarviossa Paimiolla on määrärahakin lähijunapysäkin rakentamiseksi. Vaikuttaa vähintään siltä, että suoranaista hinkua joukkoliikenteen laajentamiselle ei ole. Onneksi puutteellinen lukutaito estää tavaamasta tutkimuksia, joiden mukaan käsin kirjoittaminen tekisi hyvää aivotoiminnalle. Usein päästellään, iästä riippumatta, pitkin jalankulkijoille varattua jalkakäytävää. Usein jatkuvalla selvittämisellä halutaan kuitenkin todellisuudessa välttää toimiin ryhtymistä. Selvityksellä voidaan antaa kuva, että asioita edistetään, vaikka oikeasti tavoite on päinvastainen. Pysäkki Paimioon sivuraiteelle, niin kerran tunnissa lähijuna mahtuu. Ensin kuluu aikaa selvityksiin ja sitten osoitetaan niin kalliiksi, että ei ryhdytä. Muusta Suomesta en osaa sanoa, mutta tilanne on mielestäni vakava. Ensin tehdään konsulteilla selvityksiä, joissa kuluu aikaa, ja joiden lopputulos on tilatun mukainen. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Ville Valkosen mukaan yksi selvitys on tälläkin hetkellä työn alla. Turun Sanomien mukaan ollaan palkkaamassa Turun organisaatioon selvityshenkilö ohjaamaan eri organisaatioiden selvitystyötä lähijunaliikenteen mahdollisuuksista ja investointitarpeista lähijunaliikenteen mahdollistamiseksi Varsinais-Suomessa (TS 14.8.). Miten tällainen on mahdollista maassa, jossa sitä vettä riittää joka niemen notkoon ja saarelmaan. Ennen vanhaan puhuttiin kansalaistaidoista. Jatkoselvitykselle on myös tehty päivitys. Niihin kuului kaikkea vanhanaikaista, kuten uimataito, liikennekäyttäytyminen, kaunokirjoitus ja tulenteko. Tämä uusin selvityskin piti käynnistää jo viime vuonna. Suunnitelmat on kaksoisraiteelle tehty. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. No, kriisitilanteessa, kun sähköverkko ei toimikaan, jäänee nuudeli keittämättä. Tämä taitaa nostaa näiden hinnan jo miljoonatasolle. Pääosa rautateiden varrella olevista kunnista on valmiita osallistumaan selvitykseen. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Kunnianhimoinen toive on ollut saada lähijunat kulkemaan Salon ja Uudenkaupungin välillä. En halua syyllistää kouluja joka asiasta, mutta onko niillä nykyisin vaikeuksia saada penskoja altaaseen. Meillä on puhdas juomavesi ja kymmeniä tuhansia järviä, merenrannasta puhumattakaan. Mallikas osoitus osatotuuksista. Siksi turvallisuuteen liittyvät asiat pitäisi oppia kotona. Kun rakennetaan Hajalan ja Piikkiön oikaisut pikajunille, jotka voivat ohittaa hiljentämättä myös sivuraiteella olevat pysäkit, ajoaika on sama kuin kaksoisraidetta ajaen. ELOKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 18.8.2024 Selvityksiä toisensa perään TEKSTARIPALSTA SIVULLA 12. Turku–Helsinki-kaukojunia ajetaan nykyisin 5-6 vaunun junilla. Toiseksi, edelleen on epäselvää, onko kunnissa oikeasti halua aloittaa lähijunien liikennöintiä. Onneksi sentään nykyinen kansallisruokamme pizza maistuu kylmänäkin. Tämähän on yksinkertaisesti turvallisuuskysymys, vähän sama asia kuin opetteleminen liikkumaan teillä ja kaduilla. Pysäkit Halikkoon, Hajalaan, Piikkiöön ja Littoisiin Paimion lisäksi, niin kaukojunan lisäksi mahtuu kaksi lähijunavuoroa tunnissa. Käsin kirjoittamisen taidon voimme varmasti jo unohtaa, ei siitä sen enempää. Siksi olin melko järkyttynyt kesällä lukemastani uutisesta, jonka mukaan vain hieman yli puolet kaksitoistavuotiaista osaa uida. Ei mahdukaan, ellei tehdä kohtaamisja ohituspaikkoja. Silti parivuotisen projektin käynnistäminen oudoksuttaa, paristakin syystä. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Vaunuja voi olla kahdeksan. Kemiönsaarella uimakoulutoiminta on aina ollut laajaa, ja lapset on pantu räpistelemään joka kylässä. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo TÄTÄ MIELTÄ Taidottomuus hallitsee S uomen hienoimpia puolia on veden paljous. Mikäpä on niissä uiskennella aina, kun kesä tällaisen uskaliaan toimen sallii. Se voidaan tehdä, jos joskus on tarpeen. Kirjoita lyhyesti. Aiemmin poliisi rapsautti sakot sellaisesta. Parhaassa tapauksessa uusi selvitys antaa riittävän sysäyksen lähijunien tulolle. Lähijunia odottaessa aika voi joka tapauksessa käydä pitkäksi. Ensinnäkin lähijunaliikenteestä on viime vuosien aikana tehty selvityksiä toisensa perään. Lisäksi Väylävirasto on tehnyt alueellisen junaliikenneselvityksen ja Traficom sille jatkoselvityksen. Se meni mönkään, koska kunnat eivät päässeet keskenään sopuun siitä, mitä ja miten selvitetään. Oma käsitykseni on, että jostain syystä Turku ja sen johtama Varsinais-Suomen liitto haluavat määrätietoisesti jarruttaa lähijunaliikenteen aloittamista. Entä onnistuuko tulenteko metsään ruoan valmistamista varten. Halikon ja Littoisten/Varissuon pysäkit tarvitsevat sivuraiteen ja laiturin molemmille puolille. Ovatko netistä vyöryvät kuvat niin sanotuista ihannekehoista saaneet lapset sekaisin, eivätkö he enää uskalla esiintyä julkisesti uimapuvuissa. Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija. Pääasiassa autolla liikkuvana buumerina odotan aina, että esimerkiksi pyöräilijät ja skuuttailijat osaavat tavallisimmat liikennesäännöt. ”Meillä Kemiönsaarella uimakoulutoiminta on aina ollut laajaa, ja lapset on pantu räpistelemään joka kylässä.” KOLUMNI Juha Ruusuvuori Ville Valkonen, kansanedustaja (kok.) ja maakuntaliiton puheenjohtaja Turusta, esittää Salkkarin haastattelussa, että lähijunaliikenne Salon ja Turun välillä olisi mahdollista vasta sitten, kun kaksoisraide on käytössä, koska täynnä liikennettä olevalle radalle se ei mahdu ennen (SSS 14.8.). Varsinais-Suomen liitto on selvittänyt liikenteen mahdollisuuksia hartaasti. Esimerkiksi Varsinais-Suomen liiton tilaama Turku–Toijala-välin selvitys esitti pysäkin kustannusarvioksi 300?000 euroa vuonna 2021. Nousiainen jäi pois, koska pysäkin hinta olisi yli miljoonan. Lähijunien selvittäminen, etenkin kuntien yhteistyönä, on järkevää ja tarpeellista. Salkkari kertoi viime vuonna, että kiskoliikenteen toivottu uudistus on ollut ihan tuloillaan jo ainakin kolmekymmentä vuotta (SSS 19.10.23). Parivuotisen hankkeen aikana selvitetään, millaisella aikataululla ja millaisin kustannuksin lähijunat voisivat päästä liikkeelle Varsinais-Suomessa. Myös Salo on viestittänyt, että mukana ollaan. Nyt harkintaa, Salo! Ismo Saari kaupunginvaltuutettu (kesk.) Salo Jo on jarrutusta T S A R K I S T O / M A R T T I I N A S A I R A N E N T urku ryhtyy vetämään maakunnan yhteistä lähijunaselvitystä (TS 14.8.). Useimmat pyöräilijät eivät näytä käsimerkillä, mihin ovat kääntymässä. 2 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Viime elokuussa julkaistu uusi arvio olikin jo 1,7-2,6 miljoonaa per pysäkki. Sama työ, tilaaja ja myös Proxion tekijänä. (Toisaalta lienee kohtuullista samaan hengenvetoon todeta, että myös monet autoilijat tuntuvat säätävän vilkkujensa polttimoita)
ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 KULTTUURI VIIKONVAIHDE Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi Salo Friends & Music -festareille tuli uutuusviihdykkeeksi mahdollisuus benjihyppyyn. Kun valjaat irtoavat, kolmeen sekuntiin ei tarvitse miettiä mitään. Taiteilija antaa intuition ohjata työskentelyään ja luottaa prosessiin. Sen tietävät myös salolainen Satu Leppiaho ja paimiolainen Miia Tammiluoto. Nyt naiset kertovat omat karavaanaritarinansa. Kokenut benjihyppääjä Nicco Tarkiainen nauttii benjihypyistä siitä saadun adrenaliinin takia. SIVUT 19–21 Seikkailevat naiskaravaanarit pitävät yhtä Sininen pakettiauto kätkee sisäänsä kaiken asumiseen tarvittavan: sängyn, keittiökokonaisuuden ja vessan. UUTISET 4–5 Kolmeen sekuntiin ei tarvitse miettiä S S S / A N N A K O R P I A H O Yhteishenki naiskaravaanareiden kesken on poikkeuksellinen. Leppiaho kiertää Suomea retkeilypakullaan, Tammiluoto matkustaa matkailuautollaan pitkin poikin Eurooppaa. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Usein taidekursseilla ensin opetellaan tekniikkaa ja sitten lähdetään etsiskelemään luovuutta, mutta Vedic Art -kursseilla edetään päinvastaisessa järjestyksessä, Perniön Ylönkylään muuttanut taiteilija Anne Kuntsi kertoo. SIVU 18 Ensin luovuutta, sitten tekniikkaa – Ehkä hän on esiäiti, taiteilija Anne Kuntsi kommentoi Luojatar-tauluaan. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. SUNNUNTAINA 18
– Itse en menisi, vaikka maksettaisiin. SSS | Riku Hatakka riku.hatakka@sss.fi –?Edelleen tuolla ylhäällä jännittää ja adrenaliini tulee pintaan. Extreme Finlandin festarin tapahtumavastaavan Janne Hartikaisen mukaan perjantaina benjihyppäjiä oli 130. Kulmalan mielestä benjihyppyä on vähintään mukavaa seurata, kun hyppääjät kirkuvat ja tulevat alas. – Onhan tämä hienoa, että pienille festareille pystytään tuomaan tämmöinen. Hän toteaa, että tavallisen ihmisen kohdalla nosturin nokassa tulee tunne, että jännittää todella paljon. Benjihypyn toteuttanut Extreme Finland oli itse ottanut festarin tuottaneeseen United Festivalsiin yhteyttä kevättalvella. Tarkiaisen kohdalla on kaikkein parasta, jos saa itsensä pelon rajamaille. –?Asiakas lupaa ja vannoo, ettei hänellä ole hyppyyn vaikuttavia terveydellisiä huolia. Tarkiaisen mukaan benjihypyssä maisemat ovat aina upeat. Hyppy oli Tarkiaiselle noin kolmaskymmenes, ja ensimmäisen hypyn hän suoritti kymmenen vuotta sitten. Kun pääsee tuolta alas, on voittanut pelottavan asian. Se on ollut käytössä noin puolessa United Festivalsin festareista. Hän suosittelee lämpimästi benjihyppyä erityisesti vapautuneen olon ansiosta. Kun kaikki on kunnossa, kori lähtee nosturin avulla kipuamaan 60 metriin. Salo Friends & Music -festareilla hurjapäät saivat hypätä benjihypyn. Benjihyppäämässä tiedostaa, että auto näyttää metrin kokoiselta. Eiköhän ensi kesänä viimeistään ole ensimmäinen satanen otettu, hän lupaa. Lähes täydellinen piristeruiske kaupungin elinvoimalle: tuhansittain yleisöä Salo Friends & Music -festareilla.. Itsensä voittaminen on tässä myös iso tekijä. Benjihypyn hyödyksi Hartikainen tietää korkean paikan kammon lievittämisen. –?Olen ajanut motocrossia kilpaa ja hakenut monin tavoin adrenaliinipiikkejä. Lentokoneesta auto näyttää niin pieneltä, ettei omaa korkeutta osaa kuvitella. Esimerkiksi ei ole ollut kovin pieni asia saada isoa nosturia käännettyä tänne pienestä kulmasta, hän pohtii. Heti kun päästää irti, se unohtuu. –?Jos vaan ei ole isompia sydänvikoja, niin kaikki vaan hyppäämään. Kun hyppääjä tulee paikalle, heti ensimmäisenä käydään läpi ohjeet. Extreme Finlandin Janne Hartikainen kertoo, että perjantain aikana hyppääjiä oli 130. –?Monet ovat saaneet tästä apua korkean paikan kammoon. United Festivalsin järjestäjä Henri Kulmala kertoo, että uusi ohjelmanumero otettiin ilolla vastaan. –?Vielä ei ole sadoissa. – Vaikka kyseessä on benjihyppy, käytännössä tässä ei hypätä vaan kaadutaan niin kuin puu kaatuisi. Se on yksi viihdykenumero lisää, vaikka hyppäämään ei itse menisikään. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Jos sellaiseen on taipumusta, niin kammo häipyy siinä. Tulee sellainen vapautunut olo, jossa kolmeksi sekunniksi pää tyhjenee ihan täysin kaikesta. Ote on suhteellisen tarkka, koska halaamalla väärin saa yllättävän paljon voimaa. Kohti ääretöntä ja sen yli ”Vaikka kyseessä on benjihyppy, käytännössä tässä ei hypätä vaan kaadutaan niin kuin puu kaatuisi.” Extreme Finlandin tapahtumavastaava Janne Hartikainen Nicco Tarkiainen valmistautuu yläilmoissa benjihyppyyn ja Extreme Finlandin Janne Hartikainen varmistaa kaiken olevan kunnossa. –?Benjissä ei olla vielä niin korkeissa lukemissa. Silloin otetaan halausote vähän niin kuin kuutosluokan diskossa. Lauantain aurinkoinen sää oli miltei täydellinen niin festareille kuin benjihyppyynkin. Hartikaisen mukaan valtaosa hyppääjistä tehtiin kaksin eli tandemina. ”Terveystarkastuksen” jälkeen asiakas punnitaan, jotta valjaat saadaan puettua ja köydet kiinnitettyä oikein. Tänä vuonna Salo Friends & Music -festareille lisättiin oheisohjelmaksi mahdollisuus benjihyppyyn. ELOKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Tarkiainen pitää benjihypyn lisäystä festarin oheisohjelmaan onnistuneena. Näin Nicco Tarkiainen tunnelmoi minuutti benjihypyn jälkeen. –?Esimerkiksi äiti–tytärtai äiti–miniä-kombinaatioita oli paljon
ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Oulun Hollihaan venesatamassa etsitään rikokseen liittyvää välineistöä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ilkka Riikola Oulun poliisista. – Ehkä yksi Suomen suosituimmista artisteista, joka on ollut pinnalla jo vuosia, on tulossa. SUNNUNTAINA 18. Helsingin poliisilaitos puolestaan arvioi STT:lle, että osallistujia oli noin 700. Muutama viime vuonna käynyt tuli sanomaan, että lavan sijainti on parempi näin päin. Marssilla vaadittiin hallitusta suojelemaan vanhat metsät ja luonnonmetsät. Tutkinnanjohtajan mukaan alueen vesistöstä etsitään rikokseen liittyvää välineistöä. L E H T I K U V A / A A D A P E T Ä J Ä Järjestäjä: Festari ensi kesänäkin Saloon Salo Friends & Music -festari on ollut tänä viikonloppuna Salossa toista vuotta. Etsintätehtävä voi poliisin arvion mukaan kestää useita päiviä. Puolustusvoimat antaa poliisille virka-apua etsintätehtävässä. Ressu Redford esiintyi Salo Friends & Music -festareilla mukaansatempaavasti.. United Festivalsin järjestäjä Henri Kulmala lupaa, että Salo Friends & Music saapuu kaupunkiin ensi kesänäkin. Rikoksen epäillään tapahtuneen Oulun Kuivasjärven ulkoilualueella. Benjihypyn lisäksi festareille oli pitkään suunnitteilla yleisölle lisämaksullinen helikopterikierros, joka jäi kuitenkin viime metreillä pois. Jo ensi viikon alussa tulee myyntiin ”aikaisen linnun” lippuja. Suomen Greenpeace arvioi tiedotteessa, että Eduskuntatalolta Senaatintorille marssineeseen kulkueeseen osallistui kaikkiaan lähes tuhat ihmistä. Nyt United Festivalsin festivaalijärjestäjä Henri Kulmala paljastaa, että festari on tulossa ensi kesänäkin kaupunkiin. Ajankohta tulee pysymään elokuun puolivälin viikonloppuna. (STT) Poliisi etsii Oulussa epäiltyyn henkirikokseen liittyvää välineistöä Poliisi on pyytänyt etsintään virka-apua myös Puolustusvoimilta. –?Saatiin niistä ihan hyvää palautetta. Salon kaupunki on ottanut meidät myös myötämielisesti ja luottavaisesti vastaan. Yksi mies on vangittuna taposta epäiltynä. – Kirjoita lehteen, että ensi vuosi on sovittu ja olemme tulossa jälleen Saloon. – Valitettavasti nousulle ei lopulta löydetty sopivaa paikkaa, sillä se vaatii tietyn määrän tilaa. Enempää en viitsi sanoa, mutta salolaiset voivat alkaa veikkailla. Kaupunginjohtaja saa lukea taas lehdestä, hän naurahtaa ja viittaa viime kesään. Artistivalinnat ovat järjestäjien papereissa pitkälti valmiina, mutta nimiä Kulmala ei vielä tässä vaiheessa halua kertoa. L E H T I K U V A / T I M O H E I K K A L A Satoja ihmisiä osallistui lauantaina Metsämarssiksi nimettyyn ympäristöjärjestöjen mielenosoituskulkueeseen Helsingissä. Kulmalan mukaan taktiikka oli alun perinkin vakiinnuttaa festaripaikka Saloon. Kulmala nostaa esiin salolaisyleisön suotuisan vastaanoton. K U V A T : S S S / A N N A K O R P I A H O Lauantain ensimmäinen artisti Jannika B otti energisesti salolaisyleisön huomioon. – Ehdottomasti haluamme tehdä pitkäjänteistä työtä, koska siinä pitää ottaa kamalan paljon asioita huomioon. Etsintätehtävä liittyy kesäkuun ensimmäisenä päivänä tapahtuneeseen epäiltyyn henkirikokseen, jossa noin 20-vuotias mies kuoli ampumavammaan Oulussa. (STT) Sadat osoittivat mieltään metsien suojelemisen puolesta Metsämarssiksi nimetty mielenosoituskulkue aiheutti lauantaina poliisin mukaan hetkellistä häiriötä Helsingin liikenteeseen. Etsinnät aloitettiin jo keskiviikkona. Paikalla on esimerkiksi sukeltajia. Greenpeacen lisäksi kulkueeseen osallistuivat muun muassa Elokapina, Luontoliitto, Martat ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Tämän vuoden muutoksina esimerkiksi sisäänkäynnin ja esiintymislasin sijainti vaihtui
Yhteensä Varman sijoitusten arvo oli hieman yli 62 miljardia euroa. Hän oli 89-vuotias. Voimasanat hän korvasi lasten kuullen ”jukulauta” -termillä. Mä olen jo kypsää viljaa, pois pyyhi kyyneleet. 041 319 0920 info@hautauspalveluaava.fi Rakkaamme Tarja Helena Ekola o.s. Ystävät muistelevat Teiron olleen ihminen, joka halusi aina oppia lisää. Pois riisun arkinutun ja uuden puvun saan. Sijoituksista vahvimmin kehittyivät noteeratut osakkeet, joiden tuotto oli 11,2 prosenttia. Lämmin kiitos osanotosta. 29.12.1934 Uusikirkko Vpl. Ulkona liikkuminen, asioiden tekeminen omilla käsillä ja ystävien kanssa illastaminen ovat hyvin vietettyä elämää. Perhe oli Teirolle tärkeä. Rakkaudella muistaen, kaivaten, kiittäen Ilkka Ville ja Neea Ronja ja Antti Markku-isä Sari, Erja Sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu haudan lepoon läheisten saattamana. Vaatimattomana miehenä hän antoi asiasta kunniaa Seiskarille. Myös mehiläisten hoito oli Teirolle tärkeää. Kiitos Perttelin kotihoidolle rakkaamme hyvästä hoidosta. Kaikki lasten alkeellisimmatkin piirustustöherrykset olivat aina upeita ja merkkejä poikkeuksellisista kyvyistä. Don´t know when, But I know we´ll meet again some sunny day. Isoisänä ”ukki” oli perinteistä kivijalka-laatua. k. Biologia olikin Teiron sydäntä lähellä lapsuudesta aivan loppuun saakka, ja erityisesti lintukantojen tila kiinnosti häntä vielä kuolinvuoteellakin. Sydämellinen kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Helena Tuomisen muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Emil Elo Kirjoittaja on Heikki Teiron tyttärenpoika Heikki Teiro 16.6.1935–26.7.2024. Niko ja Amanda Liisa Merja jaYrjö perheineen Rakkaamme FL Leena Maria Stenberg s. Teiro oli ensimmäinen suomalainen, joka hankki maatiaiskanoja suojelutarkoituksessa. KUOLLEITA Kuolinilmoitus lehdessä on kaunis ja perinteikäs tapa muistaa vainajaa, kiittää suruosanotoista ja kutsua siunaustilaisuuteen. (STT) Eläkeyhtiö Varman sijoitukset tuottivat alkuvuonna hyvin. Varman toimitusjohtaja Risto Murto kertoi tiedotteessa, että hyvän tuoton takana oli kansainvälisten osakemarkkinoiden vahvana jatkunut kehitys. 7.1.1964 Perniö k. Vastasi, kun soitti ja auttoi, jos koki olevansa avuksi. Yhtiö kertoi sijoittaneensa 1,5 miljardia euroa yhdysvaltalaiseen ilmastorahastoon. Hän oli aktiivinen mehiläistoimikuntatoiminnassa ja kirjoitti Salon Seudun Mehiläishoitajat ry:n historiikin vuonna 2006. Teirolla oli laaja ystäväpiiri, joka arvosti ihmistä, joka ei yrittänyt miellyttää, vaan oli oma itsensä kaikkien kanssa. Vuosikymmenet säilynyt kiinnostus ympäröivää elämää kohtaan tarkoitti, että ukista usein oli apua. Lehto s. Menneinä vuosikymmeninä Teiro voitiin nähdä erilaisissa puskissa ja metsäpoluilla muun muassa tunnettujen luontovaikuttajien Pertti Seiskarin ja Ilkka Koiviston kanssa. – Seiskari sanoi minulle, että kuule Heikki, meidän pitää pelastaa kanat, Teiro muisteli Seuralehdelle vuonna 2021. Monissa varsinaissuomalaisissa kodeissa nautittiin Teiron tekemästä hunajasta. Sellainen, joka ajatteli ensisijaisesti aina lasta, eikä itseään. Puoliso, kaksi tytärtä, kolme lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi jäävät kaipaamaan miestä, joka ei 2000-luvun digitalisaation myötä jämähtänyt nojatuoliin, vaan pysyi perusasioiden parissa. Lehti * 12.5.1935 † 20.7.2024 Me emme itke niitä päiviä, jotka ovat myötäsi menneet, vaan olemme onnellisia, että ne päivät ovat olleet. Setämme Seppo Iivonen * 30.7.1936 Kanneljärvi † 4.7.2024 Pertteli Nyt jätän mä kodin tutun, polut, linnut ja pihamaan. Ross Parker Siunaus toimitettu. Don´t know where. Aivan loppuun saakka hän ensisijaisesti kyseli kysymyksiä, vaikka hänellä oli myös paljon vastauksia. UUTISET 6 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Korkosijoitusten tuotto oli 1,6 prosenttia, kiinteistösijoitusten –2,4 ja hedgerahastojen 6,1 prosenttia. Näitä asioita Teiro korosti omassa arjessaan ja halusi viedä myös eteenpäin jälkikasvulleen. 4.8.2024 Salo On elo kuin ulappa suuri, ja muistot on saaria sen, niin hiljaa mä sulle kuiskaan: Sua unhoita koskaan en. Omaa metsäänsä Teiro hoiti tarkasti ja luonnon ehdoilla. 26.7.2024 Halikko Ikävöiden Erkki Nuutti, Päivi, Simeon ja Loviisa Otto, Riina,Veikko ja Sakari Sisar ja veli perheineen sukulaiset ja ystävät We´ll meet again. Loppuun saakka utelias biologi KUOLLEITA Eläkeyhtiö Varman sijoitukset tuottivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,9 prosenttia. Myös kotikäynnit koko Salon alueella ja Kemiönsaaressa. ELOKUUTA 2024 www.hautauspalveluaava.fi Salontie 2, 25500 Perniö Kaikki hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyvät palvelut samasta paikasta, samalta henkilöltä aina hautakiveen ja perunkirjoitukseen saakka. Kiitämme osanotosta. Noteeratuista osakesijoituksista yhdysvaltalaiset osakkeet tuottivat parhaiten eli 17,2 prosenttia. Kaivaten Harri Susanna ja Katariina perheineen Beerit Siru perheineen Matti Riku jaTuomas perheineen Ritva-sisko muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hänelle oli tärkeää, että tytär opetteli myös mehiläisten hoitamisen, jotta herkullisen hunajan tarina ei lopu. P. Lämmöllä muistaen ja kiittäen veljien lapset perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Mä poistun kodista hiljaa, on eessäni tyynet veet. HAUTAUSPALVELUT Rakkaamme Pirkko Sinikka Rauhaniemi o.s. Teiro teki työuransa biologian lehtorina Joutsassa sekä Salossa yhteislyseossa ja Laurin lukiossa. Lämmin kiitos osanotosta. Silmäkulman pilke ei sammunut. Ilmoitusmalleja ja muuta tietoa löydät osoitteesta sss.fi/mediakortit Surun kohdatessa Biologi Heikki Teiro kuoli Salossa 26.7.2024
–?Tuo on jo suuri pinta-ala. Kaurasadosta on tulossa keskimääräistä suurempi. Apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaiskirjeessä, että kaikki on nyt vajavaista ja puutteellista. Ihminen tietää ja tuntee nyt vajavaisesti. Vanhempani olivat saaneet Anneli-nimisen astiaston häälahjana vuonna 1949. Kannu olikin sekunda, virheellinen, toisen luokan kannu. Täten se olisi huono säästötoimi valtiolta, yhdistys toteaa. Vuonna 1968 perustettu Julkisen sanan neuvosto on media-alan itsesääntelyelin. Onkin tavallista, että syysviljojen sadoissa on isoja vaihteluja vuosittain. Yhdistys on julkaissut kannanoton aiheesta. Vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala Pellervon taloustutkimuksesta (PTT) sanoo STT:lle, että keskimääräinen viljasato tuskin vaikuttaa ruoan kuluttajahintaan. Suomen viljapelloilla on tapahtumassa tänä vuonna eräänlainen vallanvaihto. Myös ilmastonmuutos voi osaltaan muokata suomalaista peltomaisemaa. Jumalan sana kertoo tulevaisuudesta, jossa vajavaisuus päättyy ja kaikki muuttuu täydelliseksi. Se on esimerkiksi kaksi kertaa niin iso kuin perunalla tai sokerijuurikkaalla, Partala sanoo. L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A STT Päätoimittajien yhdistys pitää harkitsemattomana hallituksen aikomusta lopettaa Julkisen sanan neuvoston (JSN) tukeminen. Kujala sanoo, että raaka-aine eli vilja muodostaa vaikkapa leivän kuluttajahinnasta lopulta hyvin pienen osan. Taustalla ovat Partalan mukaan viime syksyn sateet, jotka haittasivat syysrukiin kylvöjä. –?Esimerkiksi lypsylehmien määrä on Suomessa vähentynyt, ja samoin lihantuotannossa olevien lehmien ja sikojen määrä on hieman laskenut. Yliaktuaari Anneli Partala Lukesta sanoo, että ohran viljelyala on ollut laskussa kymmenen viime vuoden ajan. Hetken kuluttua katsoin kannun pohjaan ja petyin. Päätoimittajat tuomitsevat JSN:n rahoituksen lopettamisen. Olin riemastunut löydöstä. Luken arvion mukaan ohra on tippumassa kärkipaikalta satomäärältään Suomen suurimpana viljana. Jeesus rakastaa ihmistä sellaisena, kun hän on. Kaikki ihmiset ovat vajavaisia ja epätäydellisiä. –?Pellot ovat toistaiseksi jääneet viljelyyn, kun toimintaansa jatkaneet maatilat ovat vuokranneet niitä, hän kertoo. –?Löytyykö meillä jatkossa enää yhtä paljon viljelijöitä. Juhannuksen jälkeen vesihanat aukesivat, mutta sateissa oli huomattavaa paikallista vaihtelua jopa kuntien sisällä. –?PTT:n arvio on, että vaikka sadosta on tulossa ihan hyvä, se ei vielä näy kaupan hyllyillä kuluttajille, hän kertoo. Luken ennuste näyttää, että Suomeen olisi tulossa tänä vuonna ennätyssuuri hernesato. ”Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsisään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kun halusi”. Jumala ei hylkää rikki mennyttä vaan hän muovaa siruista uuden, käyttökelpoisen, kauniin ruukun. Luke ennustaa Suomeen keskivertoa viljasatoa Kääntyykö peltopinta-ala laskuun. Päätoimittajien yhdistyksen mukaan JSN:n heikentäminen lisäisi mediariitojen oikeuskäsittelyjä ja sitä kautta toisi valtiolle lisää kustannuksia. Kaikkiaan Suomessa on viljelypeltoja 2,2 miljoonaa hehtaaria. Oikeusministeriön valmistelussa on noussut esille, että JSN:n saama 135?000 euron valtionapu poistettaisiin. Mutta suurin niistä on rakkaus.” Eero Ketola Salon helluntaiseurakunnan lähetyspastori Virheellinen on arvokas PÄIVÄN SANA STT | Eetu Halonen, Suomeen näyttää tulevan tänä vuonna keskimääräinen viljasato, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Hänen nimeensä kansat panevat toivonsa.” Jeesus ei koskaan muserra rikkoontunutta, epätäydellistä ihmistä eikä puhalla suitsevaa, haurasta lampunsydäntä sammuksiin. Rukiin sato on Luken arvion mukaan tippumassa tänä vuonna lähes puoleen keskimääräisestä. Myös Journalistiliitto on kertonut olevansa järkyttynyt esityksestä, jota se pitää lyhytnäköisenä. –?Kauralla on parempi keskimääräinen hehtaarisatoarvio, joten kokonaissadosta näyttäisi tulevan ohraa suurempi, Partala kertoo STT:lle. Kauran ja ohran viljelyalat ovat nyt melko lähellä toisiaan. Luken satoarvion mukaan kaurasatoa on tulossa reilut 1,2 miljardia kiloa ja ohraa 1,1 miljardia kiloa. Sen sijaan palkat, energia, pakkaustarvikkeet ja kuljetukset vaikuttavat hintoihin enemmän. Yksi tällainen laji on Anneli Partalan mukaan ruisvehnä, josta Luonnonvarakeskus on tuottanut satotietoja muutaman vuoden ajan. Partala sanoo, että samalla kun kotieläintuotanto on vähentynyt, myös ohraa on viljelty vähemmän. Monilla maatiloilla on ollut aika tiukkaa, Partala sanoo. Lisäksi syksyllä kylvettyjen viljojen kasvustoja tuhoutuu aina jonkin verran talvisin. Keskus arvioi, että sadon määräksi tulee noin 3,3 miljardia kiloa. Kysymys kuuluu, kauanko viljelyintoa vielä piisaa ja alkaako peltopinta-ala jossain vaiheessa kääntyä laskuun. Herneen viljelyala on ollut jo parin vuoden ajan yli 40?000 hehtaaria, mutta tänä vuonna hehtaarikohtainen sato vaikuttaa erittäin lupaavalta. Rikkonaisia, vanhoja ruukunsirpaleita pidetään arvokkaampana kuin uutta, virheetöntä ruukkua. Ohra on ollut valtavilja vuodesta 1977 lähtien, mutta tänä vuonna näyttää siltä, että kaura on menossa ohi. Profeetta Jesajan lausuma Jumalan sana toteutui Jeesuksessa. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi SUNNUNTAINA 18. JSN-tuen lopettaminen olisi yhdistyksen mukaan ristiriidassa hallituksen ulkoja turvallisuuspoliittisen selonteon kanssa. Elämämme vajavaisessa maailmassa. Vehnän sadosta on tulossa tavanomainen. Muistoarvo oli kuitenkin niin suuri, että vein kannun kotiin. Hän on saattava oikeuden voittoon. Luonnonvarakeskuksen (Luke) yliaktuaari Anneli Partala sanoo, että pinta-ala on pysynyt jo pitkään samoissa lukemissa, vaikka maatilojen ja viljelijöiden määrät ovat vähentyneet. Löysin ulkorakennuksen lipaston alahyllystä sanomalehtiin käärittynä vanhan Arabian kahvikannun. Maatilat eivät enää tarvitse yhtä paljon rehua kuin aikaisemmin. –?Vaikka tuottajahinnat ovat laskeneet, ruoan hinta ei ihan seuraa sitä kehitystä, hän sanoo. Päätoimittajien kannanotosta uutisoi aiemmin muun muassa Talouselämä. Epätäydellisten ja rikkonaisten tähden Jeesus tuli. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. ” Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”, kirjoittaa apostoli Paavali kirjeessä roomalaisille. Olemme varustettu numerolla 2. Sää vaikutti kielteisesti myös kevätkylvöihin. Kuivuutta jatkui lähes koko maassa juhannukseen asti. Päätöksen toteutuessa median itsesääntelyelimen rahoituksesta leikkautuisi vajaa kolmasosa. Yhdistys toteaa, että valtion osarahoitus on antanut viestiä siitä, että faktapohjainen tiedonvälitys on demokratian turva. Pohjaan oli painettu suuri, musta numero 2. Ohrasato on menettämässä kärkisijansa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1977. Apostolien julistuksen ydinsanomana oli: ”Jeesuksesta kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta”. Pettymys poistui nopeasti. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Siivosin edesmenneitten vanhempieni kesäasuntona käyttämää, vanhaa torppaa Perniön asemalla. Illalla katsoin internetistä tietoa kannusta. Ilmaston lämpenemisen myötä Suomeen saattaa rantautua uusia viljalajikkeita tai kokonaan uusia viljelyskasveja, jotka vaativat pidemmän kasvukauden. Ohraa on viljelty Suomessa pitkälti eläinten rehuksi. Ilosanoma, evankeliumi tarjoaa kuitenkin todellisen vapauden joka ”korjaa epätäydellisen”. Selonteossa mainitaan esimerkiksi, että medioiden luotettavaan ja ajantasaiseen tiedon tuottamiseen sekä kansalaisten medialukutaidon osaamiseen kiinnitetään huomiota. Se vastaa muun muassa Journalistin ohjeista, jotka ohjaavat hyvää journalistista tapaa. Tätä odottaessa voimme päivittäin kiinnittää elämämme pysyviin arvoihin. Yksi viljelyskasvi, jota sääolosuhteet eivät ilmeisesti ole liiemmin vaivanneet, on herne. Kaurasadosta on tulossa keskimääräistä suurempi, kun taas rukiin ja ohran sadot ovat jäämässä keskimääräistä pienemmiksi. Kauran viljelyala on sen sijaan pysynyt jotakuinkin samana. Muistin nähneeni kannun pienenä poikana. Suurin osa sadosta menee rehuksi kotieläimille, kun herneellä korvataan erityisesti ulkomaista tuontisoijaa. Jeremian kirjassa on kirjoitettu savenvalajasta, joka teki ruukkuja työpajassaan. Numerolla 2 varustetut, tuon ikäkauden kahvikannut ovat arvokkaampia kuin täysin virheettömät kannut. Äiti käytti kannua vain suvun yhteisissä juhlissa. Päätoimittajien yhdistys muistuttaa myös JSN:n turvallisuuspoliittisesta merkityksestä. ”Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta
– Kemiönsaari hiljenee kuin veitsellä leikaten koulujen alkaessa, pohtii asemavastaava Alexander Stennman. Laakson tietojen mukaan ensimmäiset lomakylän mökit on rakennettu 1970-luvun tienoilla. Kim Wendelinin (r.) mukaan rannasta ja lomakylän alueesta on käyty päättäjien kanssa useita keskusteluja. – Vanhempani vuokrasivat sieltä joka kesä pariksi viikoksi tai kuukaudeksi mökin. Stennmanin sukumökki sijaitsi pitkään lomakylän vastaanoton naapurissa. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Rosalalaiset Raimo Laakso ja Margareta Ådjers-Laakso pohtivat viimeksi pari päivää sitten lomakylän kohtaloa. Sydäntalvea lukuun ottamatta kävijöitä riitti. Uudemmat mökit ovat valmistuneet 2000-luvun puolella. Zilliacus on pyörittänyt Stall’s Bar & Foodia kolmisen vuotta. Emme kuitenkaan voi edistää suunnitelmia, kun lomakylän tilanne on auki. Zilliacus on kiinnittänyt huomiota siihen, että ranta täyttyy kesäisin kymmenistä autoista ja karavaanareista. – Kemiönsaari hiljenee kuin veitsellä leikaten koulujen alkaessa. Molemmat ovat viettäneet aikaa Meripesän mökeissä, Raimo Laakso erityisen aktiivisesti. Ölmosiin rantaan pitäisi kuitenkin vetää sähköt, jotta kahvilan pitäminen onnistuisi. ”Tässä olisi hyvä tulonlähde jollekin”, pohtii brysseliläinen kesäasukas Majken Nylund . Ölmos on aivan huikean hieno paikka. Paikalliset pelkäävät uimarannan muuttuvan villiksi juhlapaikaksi. – Kesällä oli todella aktiivista, syksyisin ja talvisin kävi sitten kalaporukoita. elokuuta. Usein mökeillä istui iltaa myös isäntäpari Aino ja Markku Lindroos. Nyt lomamökit ovat olleet yli vuoden tyhjillään. – Mökit voisi myydä yksityisille. – Ranta houkuttelee jo itsessään niin paljon kävijöitä kesäisin, ettei mökkien vuokralaisia juuri huomannut. Taalintehtaan Stall’s Bar & Food -ravintolan yrittäjä Daniel Zilliacus haluaisi tuoda kahvilakärryn Ölmosin uimarantaan. Se piiloutuu metsään. Sen sijaan Meripesän vuokramökeille on löytynyt kysyntää talviaikaankin. Siksi kesämökkien remontointi olisi Wendelinin mielestä hyvä vaihtoehto. Siksi lomakylä pitäisi hänen mielestään saada aktiiviseen vuokrauskäyttöön. Kemiönsaaren kunnanvaltuutetun Kim Wendelinin (r.) mukaan Ölmosin hiekkarannasta ja lomakylän alueesta on käyty useita keskusteluja ja esitetty toiveita kehittämissuunnitelman laatimisesta. Syksyllä Meripesään tuli tyypillisesti saksalaisia kalaporukoita. Raimo Laakso tunsi hyvin edesmenneen lomakylän yrittäjän Markku Lindroosin. Jutun ensimmäinen osa julkaistiin lauantaina 17. Lomakylä sijaitsee Kemiönsaaren Dragsfjärdissä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Brysseliläisen Dragsfjärdin kesäasukkaan Majken Nylundin mökki sijaitsee lomakylän välittömässä läheisyydessä. Kemiönsaarelaiset odottavat kuumeisesti lomakylän paluuta Stall’s Bar & Food -ravintolan yrittäjä Daniel Zilliacus haluaisi viedä kahvilakärryn Ölmosin uimarantaan. Zilliacus on jo neuvotellut kärrystä Kemiönsaaren kunnan kanssa. Nylund kertoo, että osa mökkien vuokralaisista tuli paikalle veneillä. Nylund ehti jo tottua vuokralaisiin ja siksi hän toivoo, että lomakylään haettaisiin uusi yrittäjä. ELOKUUTA 2024 SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi Kemiönsaaren Dragsfjärdissä sijaitsevaan lomakylä Meripesään liittyy suuria odotuksia paikallisten kesken. – Sieltä on näytetty vihreää valoa. Dragsfjärdiläisessä kahvilassa kesäpäivää viettänyt rosalalaispariskunta Margareta ÅdjersLaakso ja Raimo Laakso kertoivat pohtineensa viimeksi pari päivää sitten lomakylän kohtaloa. He kertoivat lämminhenkisiä tarinoita mökkien vieraista parinkymmenen vuoden varrelta. – Kaikkea ei voi lehteen laittaakaan, Raimo Laakso naurahtaa ja hetken päästä vakavoituu. Taalintehtaan Seapointin asemavastaava Alexander Stennman muistuttaa, että yrittäjyys lisää yrittäjyyttä ja lumipalloefektinä myös matkailijoiden määrää. Nylundin mukaan lomakylän majoittujat eivät koskaan häirinneet häntä. Sijainti on hyvä ja siksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulta tulisi varmasti väkeä, jos mökit avattaisiin. Koko kunnan yhteisenä intressinä on ympärivuotisten asukkaiden lisääminen Dragsfjärdiin. – Sosiaalisessa mediassa on jo levinnyt huhuja, ettei uimarannalla ole valvontaa. Ihan sellaisenaan kaikkia mökkejä ei kyllä voi vuokrata, osa niistä vaatii kunnostusta. Suosittu Ölmosin uimaranta on aivan lomakylä Meripesän vieressä. ”Ölmos on aivan huikean hieno paikka.” Stall’s Bar & Food -ravintolan yrittäjä Daniel Zilliacus ”On valtava menetys, etteivät mökit ole käytössä.” Raimo Laakso. Margareta Ådjers-Laakso ja Raimo Laakso kertovat, että lomakylä oli täyteenvuokrattu joka kesä. Hän asuu Taalintehtaalla ja käy säännöllisesti Ölmosissa uimassa. Toimme Margaretan kanssa omatkin lapsemme viettämään kesää lomakylään. – Se olisi hyvä tulonlähde jollekin, ja toisaalta työllistäisi muitakin paikallisia yrittäjiä. – On valtava menetys, etteivät mökit ole käytössä. Vuosien ajan Stennman katseli vierestä, kun lomakylän vuokraustoiminta laajeni ja vuokramökkejä rakennettiin lisää. Ölmosin uimarannassa ja koko alueessa on valtavaa potentiaalia. – Jos lomakylään tulee vielä vuokraustoimintaa, mökeille olisi todellakin kysyntää
Onnettomuuspaikalla tie jouduttiin katkaisemaan hetkellisesti. Orpon esikunnasta kerrotaan, että sisäisten viestien salaaminen on ollut yleinen virkalinja, eikä pääministeri ole asiaan vaikuttanut. Mutta jos siinä ei ilmene mitään esimerkiksi vuosiloman perusteista, niin millä perusteella se olisi salassa pidettävää, Voutilainen ihmettelee. Myös siltatyömaan vastuuhenkilöitä epäillään rikoksista. Tutkinnassa on poliisin mukaan lisäksi ilmennyt, etteivät siltatyömaan varoitusmerkinnät olleet kaikilta osin turvallisuussuunnitelman mukaiset. (STT). Valtioneuvoston kanslian on todettu myös hallinto-oikeudessa toistuvasti rikkoneen lakia, kun se on salannut tietoja. ”Millä perusteella se olisi salattavaa?” Valtioneuvosto salaa Orpon lomaa koskevat viestit – Marinin viestit julkisia Petteri Orpo (kuvassa) ei osallistunut Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen 18. Hänet löydettiin luodolta melko läheltä veneen löytöpaikkaa. –?Yksityiselämän suojan piiriin sen sijaan menee, jos asiakirja pitää sisällään selityksiä, että pääministeri osallistuu vaikka kummin kaiman serkun rippijuhlaan tai vastaavaan ja on siitä syystä lomalla kyseisen päivän. heinäkuuta. Ketjukolarin viimeisen auton kuljettaja loukkaantui vakavasti, ja hänet vietiin sairaalahoitoon. Poliisi epäilee veneen omistajaa rikoksista, koska hänen katsotaan toimineen vesikulkuneuvon päällikkönä. Veneen omistaja sai onnettomuudessa vakavia vammoja. –?Se ei ole kovin halukas antamaan mitään tietoja, vaikka sen pitäisi noudattaa julkisuusmyönteistä tulkintaa. STT valitti hallinto-oikeuteen valtioneuvoston kanslian päätöksestä salata koronakoordinaatioryhmän asiakirjoja keväällä 2020. –?Onnettomuus tapahtui, kun vene oli alittanut siltaa pohjoisesta etelään. Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta pitää selvänä, että kyse ei ole sisäisen työskentelyn asiakirjasta. oli työpäivä. Orpo on kertonut estyneensä perhesyistä osallistumasta kokoukseen, mutta hän ei avannut syitä tarkemmin, kun Helsingin Sanomat niitä kysyi. Kruunuvuorensiltaa rakennetaan Helsingin Kruunuvuorenselän ylitse Korkeasaaren ja Laajasaloon kuuluvan Kruunuvuorenrannan väliin. Veneen törmäyksessä työmaasillan vaakapalkkiin kuoli noin 30-vuotias mies. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 STT | Sanna Nikula Valtioneuvoston kanslia (VNK) salaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) lomaa koskevia viestejä. Viesteissä sovittiin Marinin lomapäivien perumisesta. Orpo ei osallistunut Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen 18. Valtioneuvoston kanslian mukaan kyseinen päivä oli vahvistettu Orpon lomapäiväksi 6. Se ei ole mikään ministeritehtävä. toukokuuta vahvistetussa lomakalenterissa Orpolla oli lomaa 6.-17.7. Pelastuslaitoksen mukaan Kangasalla tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa oli osallisena yhteensä neljä ihmistä. Marinin niin sanotun bilekohun aikaisia lomia koskeneet viestit annettiin hänen kaudellaan valtioneuvoston kansliasta STT:lle. Kanslian mukaan pääministerin hallinnollisen avustajan ilmoitus loman päivämääristä on annettu sähköpostilla, eikä viestinvaihto sisällä varsinaisesta lomien sopimisen perusteista tietoa. Hän osallistui perutun loman aikana kuitenkin juhliin, joista levisi video julkisuuteen. heinäkuuta, vaan Suomea edusti poikkeuksellisesti presidentti Alexander Stubb. Molemmissa tapauksissa Helsingin hallinto-oikeus totesi kanslian rikkoneen lakia. Vene alitti työmaasillan kohdasta, joka ei ole virallisella veneväylällä. Esimerkiksi Yle valitti vuonna 2019 hallinto-oikeuteen valtioneuvoston kanslian päätöksestä salata Antti Rinteen (sd.) hallitusohjelman tausta-asiakirjoja hallitusneuvottelujen aikana. Veneväylä oli merkitty. SUNNUNTAINA 18. L E H T I K U V A / M I K K O S T I G STT | Elina Korkee Helsingin Kruunuvuorenselän veneturman veneen omistajaa epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kertoi poliisi. Poliisin esitutkinnassa on vahvistunut, että vene törmäsi toukokuun lopulla 2023 Kruunuvuoren siltatyömaan työmaasillan alusrakenteisiin. Orpo ei kommentoinut asiaa STT:lle. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta lauantaina puolenpäivän jälkeen. Hän sanoo, että lomaviesteissä on kyse julkisuuslain tarkoittamasta asiakirjasta, kun pääministeri ilmoittaa valtioneuvoston kanslialle olevansa tiettynä päivänä lomalla tai muuten estynyt hoitamaan tehtäviään. Venettä kuljettanut mies kuoli onnettomuudessa. Edellisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) vastaavat lomaviestit olivat julkisia. Viestinvaihto ei kanslian mukaan ole julkisuuslain tarkoittama viranomaisen asiakirja. Julkisoikeuden professori ihmettelee kanslian tulkintaa laista. He katsovat toimineensa rakennustyön turvallisuutta ohjaavien säädösten mukaisesti. STT pyysi valtioneuvoston kansliasta nähtäväksi viestin tai viestit, joissa pääministerin kyseisen päivän lomasta oli sovittu ennen loman vahvistamista. Poliisi epäilee Kruunuvuorenselän veneturman veneen omistajaa rikoksista Yksi loukkaantui vakavasti kolmen auton ketjukolarissa Pirkanmaalla Pirkanmaalla yksi ihminen loukkaantui lauantaina vakavasti kolmen auton ketjukolarissa. Pelastuslaitoksen mukaan muut turmaan osalliset eivät loukkaantuneet. Näin siksi, että ilmoitus johtaa väistämättä järjestelyihin, koska valtioneuvoston kanslian tehtävänä on järjestää pääministerille sijainen. Tässä esitutkinnassa rikosnimikkeinä ovat törkeä kuolemantuottamus ja törkeä vammantuottamus, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Jari Korkalainen Helsingin poliisin tiedotteessa. –?Poliisi tutki, oliko siltatyömaan turvallisuutta laiminlyöty. Poliisi on aiemmin kertonut, että turmassa kuollut mies ja loukkaantunut veneen omistaja ovat molemmat noin 30-vuotiaita. Niitä ei annettu. Vene oli osunut työmaasillan rakenteita lujittavaan vaakapalkkiin, joka sijaitsi noin metrin korkeudella merenpinnasta. Suomea edusti kokouksessa presidentti Alexander Stubb, mikä on herättänyt ihmetystä. Erityisesti oppositiopuolue SDP:n kansanedustajat ovat kritisoineet sitä, että pääministeri jäi pois kokouksesta ja Suomea edusti presidentti. Ensimmäisessä, 23. Voutilaisen mielestä valtioneuvoston kanslia on hyvin erikoinen julkisuuslain tulkinnassa. Itsellenikin tulee toimittajilta säännöllisesti nimenomaan kyseisen organisaation tuottamia erilaisia, outoja tapauksia, hän sanoo ja lisää, että edes oikeuskanslerin moitteet eivät ole johtaneet mihinkään. ja 19.31.7., mutta 18.7. Työmaaturvallisuutta koskevassa esitutkinnassa epäillään viittä ihmistä, jotka ovat poliisin mukaan kiistäneet rikosepäilyt. kesäkuuta. Siltahankkeen verkkosivujen mukaan Kruunuvuorensillasta tulee Suomen pisin silta, noin 1?200 metriä
Jonas Backia turhauttaa Ahvenanmaan demilitarisaatiosta käytävä keskustelu. Venäjän käymä hyökkäyssota Ukrainassa on saanut ahvenanmaalaiset pohtimaan saarensa puolustusta uudelleen. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. (STT) Poliisi otti useita kiinni Lahden ampumiseen liittyen. Halu osallistua MPK:n ahvenanmaalaisille järjestämille kursseille kertoo Backin mukaan kasvaneesta puolustustahdosta. Iljin korostaa, että demilitarisaation vuoksi maanpuolustukselliset asiat eivät tule Ahvenanmaalla rauhan aikana kysymykseen. Poliisi on aiemmin kertonut, että nainen ja uhri olivat pitkään parisuhteessa, mutta henkirikoksen aikaan he olivat jo eronneet ja asuivat eri osoitteissa. Nyt Back katselee Slemmernin lahdelle synkkänä. Puolustusvoimien ja puolustusministeriön ohjauksessa oleva MPK ei pysty järjestämään koulutuksia Ahvenanmaalla demilitarisaation vuoksi. Poliisi kertoo operaatiossa olleen mukana useita partioita sekä poliisin vaativien tilanteiden erikoisryhmän partioita. Mukkulassa Timonkadulla sijaitsevan kerrostalon pihalla ammuttiin perjantai-iltana useita laukauksia. Ahvenanmaalaiset eivät ole asevelvollisia, mutta voivat suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisesti Uudenmaan prikaatissa. Näihin maisemiin Paraisilta kotoisin oleva maanpuolustusaktiivi Jonas Back vuosia sitten ihastui. –?Veitsellä lyönti on kohdistunut selkään, jolloin teon uhrilla ei ole ollut mahdollisuutta puolustautua. Ampumistapaus ei aiheutunut henkilövahinkoja. Maakuntajoukot ja niistä koostuvat maakuntakomppaniat ovat Puolustusvoimien virallinen sodanajan joukko, joka koostuu aktiivisista, vapaaehtoisesti tehtävään hakeutuneista reserviläisistä. –?Me syytämme demilitarisaatiota siitä, että sen vuoksi emme voi tehdä mitään, Back sanoo. Hän toivoo, että viranomaiset ja poliittiset päättäjät ottaisivat Ahvenanmaan puolustuksen modernisoimisen asiakseen. Ahvenanmaalla asuvan maanpuolustusaktiivin mielestä demilitarisaatiokeskustelu junnaa paikallaan. Back kertoo, että reserviläisistä yli 150 on ollut Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) järjestämillä puolustuskursseilla. –?Tämähän koskee maanpuolustuksen järjestelyitä, mikä on Puolustusvoimien vastuulla oleva asia. Merivartioasema kuuluu LänsiSuomen merivartiostoon ja näin ollen Rajavartiolaitokseen, joka taas on rauhan aikana sisäministeriön alaisuudessa. (STT) Ex-puolisonsa Kemissä puukottaneelle naiselle 9 vuotta vankeutta Poliisi otti perjantai-iltana kiinni useita henkilöitä Lahden Mukkulassa tapahtuneen ampumistapauksen vuoksi. ELOKUUTA 2024 STT | Frida Ahonen Maarianhaminan pittoreski merikortteli kylpee loppukesän auringonpaisteessa. Oikeudessa nainen myönsi lyöneensä miestä veitsellä, mutta kiisti syyllistyneensä tappoon. Demilitarisaatio tarkoittaa sitä, että sotilaallinen läsnäolo alueella ei lähtökohtaisesti ole sallittua, eikä siellä näin ollen ole varuskuntaa. Backin mukaan pitäisikin miettiä, mitä voitaisiin tehdä demilitarisaatiosta huolimatta. Demilitarisaation purkaminen olisi Backin mukaan niin monimutkainen prosessi, että se kestäisi vuosia. Reserviläisyhdistys pystyttiin perustamaan Ahvenanmaalle yhdistymisvapauden ansiosta. Käräjäoikeuden mukaan Marika Irmeli Korkeaniemi, 48, syyllistyi tappoon. Tekovälineenä on ollut suurehko keittiöveitsi, toteaa käräjäoikeus tuomiossaan. Punamultaisten venevajojen ja ranta-aittojen värittämällä historiallisella satama-alueella on rakennettu vuosien saatossa puulaivoja, joita voi vielä nykyäänkin ihailla. Kaksi vuotta sitten Back tarttui toimeen. –?Nyt on satoja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita vapaaehtoisesta puolustustyöstä. Rajavartiolaitos ei ohjaa maakuntakomppanioita missään päin Suomea, sanoo Länsi-Suomen merivartioston apulaiskomentaja Ilja Iljin STT:lle. Hätäkeskus sai ilmoituksia laukauksista iltaseitsemän aikaan. STT kysyi Rajavartiolaitoksen kantaa Backin ehdotukseen. Jonas Back haluaa Ahvenanmaalle maakuntakomppanian Maanpuolustusaktiivi Jonas Backin mielestä olisi tärkeää, että Ahvenanmaan puolustuksesta vastaisivat ympäristön ja maaston tuntevat joukot. Backin mielestä olisi tärkeää, että Ahvenanmaan puolustuksesta vastaisivat maakunnan ympäristön ja maaston tuntevat joukot. Maakuntakomppaniaa taas tarvittaisiin nyt heti. Nyt maanpuolustusaktiivi haluaisi, että saarimaakunta saisi myös oman maakuntakomppanian. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I Lapin käräjäoikeus on tuominnut yhdeksän vuoden vankeuteen naisen, joka tuomion mukaan surmasi entisen puolisonsa puukottamalla tätä selkään viime marraskuussa Kemissä. Nainen soitti itse hätäkeskukseen. Hämeen poliisi tiedotti kiinniotoista myöhään perjantaina. Tilanteesta aiheutui poliisin mukaan hetkellistä vaaraa lähialueen asukkaille. Back itse ei vielä ole ollut yhteydessä viranomaistahoihin. Hän näkee yhtenä vaihtoehtona sen, että maakuntakomppania kuuluisi Ahvenanmaan merivartioaseman alaisuuteen. Mielentilatutkimuksen perusteella tuomittu nainen oli syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa. Hänen aloitteestaan Ahvenanmaalle perustettiin reserviläisyhdistys Ålands Reservister rf
ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Tilaisuuden alustajana aluevaltuuston puheenjohtaja Aki Lindén. Kylpyläloma tekee ihmeitä. Harris on saanut kritiikkiä siitä, ettei hän ole antanut presidenttiehdokkaana medialle kunnollisia haastatteluja eikä ole pitänyt lehdistötilaisuuksia. klo 18.30 Keskustelutilaisuus Miksi sote-uudistus tehtiin ja missä mennään nyt. Toinen haaste oli Winbergin mukaan se, miten äänestäjät suhtautuvat ehdokkaan vaihtumiseen. Turun yliopiston John Morton -keskuksen tutkijatohtori Oscar Winberg näkee, että Harris onnistui kampanjan ensimetreillä kahdessa tärkeässä haasteessa. Naislääkärin ruumis löydettiin opetussairaalasta Kalkutasta viime viikolla. –?Puoluekokouksen aikana sitä ei kukaan vaadi, periaatteessa tämä on sellainen aika tiukasti koordinoitu esiintyminen, ja sen kaikki hyväksyvät. Winbergin mukaan Harris voi vetää vielä puoluekokouksen rauhassa läpi ilman varsinaista lehdistötilaisuutta. Luentosalista löydetyn lääkärin oletetaan yrittäneen levätä huoneessa 36-tuntisen työvuoronsa aikana, koska sairaalassa ei ole kunnollisia lepotiloja lääkäreille. Ennen Bidenin luopumista Harrisin kannatusluvut verrattuna republikaanien Donald Trumpiin eivät olleet mairittelevia. Lääkärit protestoivat lakolla seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneen naiskollegansa raakaa surmaa. Lavalle Chicagossa nousevat kaikki demokraattipuolueen kirkkaimmat tähdet. 3.10 ALE Helsinki/Chicago | STT–Anssi Rulamo Demokraattien presidenttiehdokkaan Kamala Harrisin kampanja on lähtenyt liikkeelle lähes täydellisesti, arvioi suomalaistutkija. Republikaanit ovat alkaneet pitää tätä seikkaa esillä yhä enemmän. /hlö/2hh esim. Pääpaino maanantaista torstaihin kestävässä puoluekokouksessa onkin tunnelman nostatuksessa. Maine Harrisista esiintyjänä, joka on vaikeuksissa ilman teleprompteria, on kuitenkin sitkeässä. –?Se ei olisi ehkä ollut niin tärkeä kun ehdokkaat olivat Trump ja Biden, jotka ovat kaikille tuttuja, mutta Harrisille tämä on aika tärkeä viikko, että pääsee näkyviin laajemmin, Winberg sanoo. Sairaalassa vapaaehtoisena työskennellyt mies on otettu kiinni tapaukseen liittyen. Maanantai-iltaa tähdittää istuva presidentti Joe Biden, tiistain tähtipuhujaksi odotetaan entistä presidenttiä Barack Obamaa, ja keskiviikkona puhuu Harrisin varapresidenttiehdokas, Minnesotan kuvernööri Tim Walz. Mukana keskustelemassa myös aluevaltuutetut Saku Nikkanen ja Simo Paassilta. Mutta kun Harrisista sitten tuli ehdokas, hänen kannatuksensa pomppasi, ja lukemat ovat nyt selvästi paremmat kuin Bidenilla viimeisinä kuukausina. Tilanne on hyvin erilainen kuin 2016, jolloin esivaalikilpa Hillary Clintonin ja vasemmiston suosikin Bernie Sandersin välillä oli jättänyt puolueen sisälle kipeitä jakolinjoja. Kuvan Tarja Siuvatista oli ottanut Anders Fagerholm. Tällä kertaa myös demokraattien vasemmistosiipi on ryhmittynyt vankasti Harrisin taakse. Ensinnäkin demokraattipuolue on Winbergin mukaan tällä hetkellä äärimmäisen yhtenäinen. Tämän jälkeen Harrisin täytyy kuitenkin Winbergin mielestä alkaa puhua lehdistölle, jotta haastattelujen välttämisestä ei kasva liian suurta puheenaihetta. Tällä kertaa Harrisia ei tarvitse siunata puoluekokouksessa demokraattien ehdokkaaksi, koska virallinen valinta tehtiin jo elokuun alussa virtuaalisessa äänestyksessä. Lämpimästi tervetuloa! Palvelutalo Ilolansalossa ma 19.8. Ruumiinavauksessa vahvistettiin, että nainen joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi ennen kuolemaansa. L E H T I K U V A / A F P / A L L I S O N J O Y C E New Delhi | STT, AFP Lääkärit aloittivat Intiassa lauantaina vuorokauden mittaisen lakon, joka keskeytti kaiken kiireettömän hoidon. Pärnu 3 yötä alk. Harrisin kampanjan alku ollut lähes täydellinen, tutkija sanoo Demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris hyväksyy torstaina virallisesti puolueensa presidenttiehdokkuuden. SUNNUNTAINA 18. Tuhannet ihmiset ottivat varhain lauantaina Kalkutassa osaa kynttiläkulkueeseen naisen muistoksi. –?Ennen kuin Biden astui syrjään, ei ollut mitenkään selkeää, onnistuuko Harrisin kampanja yhdistämään puoluetta. Se oli se ensimmäinen haaste, ja sehän onnistui täydellisesti, Winberg sanoo. Puoluekokous huipentuu torstaina Harrisin puheeseen, jossa hän virallisesti hyväksyy puolueensa presidenttiehdokkuuden. Varapresidentti Harris saapuu alkavalla viikolla demokraattien puoluekokoukseen Chicagossa suositumpana kuin koskaan. Uhrin vanhemmat kertoivat oikeudelle osoittamassaan vetoomuksessa epäilevänsä, että heidän tyttärensä oli joukkoraiskattu. 03 45 800 ma-pe 10-15 • matkat@imt.fi • Kylpyläviikot 18.8.-15.9. Katso tarjoukset ja varaa: imt.fi 218€ esim. Presidentti Joe Bidenin luovuttua kisasta heinäkuussa puolue onnistui tiivistämään rivinsä hämmästyttävän nopeasti. Hän on kampanjan ensiviikkoina yllättänyt monet positiivisesti esiintymisillään. Oikaisu. Puoluekokouksen tuoma medianäkyvyys antaa ehdokkaille tavallisesti kannatusnostetta. Demokraatit saapuvat puoluekokoukseen erittäin yhtenäisinä. Winberg uskoo, että Harris pystyy pitämään Chicagossa vahvan puheen. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Intiassa alkoi lääkärilakko naislääkärin julman surman vuoksi Lauantain lehden (SSS 17.8.) sienijutun yhdestä kuvasta puuttui kuvaajan nimi. =Ikaalisten Matkatoimisto Tuttu, kotimainen Ikaalisten Matkatoimisto on nykyään imt.fi • p
Pihaltani vietiin muutama päivä sitten valkoinen puutarhapöytä. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Suomessa työttömyys on noussut toiseksi nopeiten EU:ssa, ja hallitus murehtii bensan hintaa tai leikkauksia. Kikka u u Kielo. Slogan u u Muistutuksena! Ambulanssien tehtävä on tutkia ja arvioida potilaan päivystyskäynnin tarve sekä sen kiireellisyys. Minulle huono sijainti u u Kiitos Salon Teatterille ensimmäisistä Improfestareista Vuohensaaressa. Illalla pilvistyvää ja yöllä paikoin sadetta. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Nyt livenä kivellä istumassa ja rintaansa sukimassa. Poliitiikka u u Nyt näette, että velkaa otetaan, vaikka ei ole edes koronaa minkä takia (Orpokin myönsi) aiempi hallitus joutui ottamaan pääosan velasta. Jonojen ohi ei pääse u u Kansanedustajilta pitää vaatia myös tietty tutkinto ja sotilasarvo ryhmän johtamiseen ja asioiden ymmärtämiseen. Älytöntä touhua u u Jokaisenoikeudella saaneet matkailuautolla yöpyä missä tahansa. Sieltä sitä irtonaista rahaa valtion kirstuun löytyy. Leikkausten kohteet u u Hyvä, että on tullut harjoiteltua säästämistä. Konkurssia kohti u u Poliiseja lisää, että olisi turvallisempaa liikkua. Olisi kiva, että auto pysäköitäisiin kuitenkin muualle kuin alle 5 metrin päähän yleisessä käytössä olevasta laavusta. Aika monimutkaista. Myös verotarkastajia, että saataisiin harmaa talous kuriin, veronsa ja pakolliset maksunsa laiminlyöneet edesvastuuseen. Vaatimuksia u u Miksi aina leikataan köyhiltä, eläkeläisiltä, työttömiltä ja lapsiperheiltä. Junaan, Helsingin asemalle. Pääkaupunkiseudun hinnastoa ja toimintaa. Miten Suomeen tulee lisää töitä, tuntuu olevan toissijaista. Miks aina minä u u Paljon näyttää olevan roskia teiden ja jalankulkuväylien varrella. Nimimuisti u u Jos Länsirata on niin hyvä hanke, miksi eivät sijoittajat ole kiinnostuneita. Päättäjät saavat pitää isot sopeutumiseläkkeensä. Kuka enää välittää. Kyllä sai nauraa. ELOKUUTA 2024 18.8.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +21 +21 +21 +21 +21 +21 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Ei ainoastaan tupakka-askeja ja nuuskapusseja vaan karkkipusseja, juomapulloja, kolmioleipälaatikoita yms. Siellä taksilla tai kolmella eri julkisella 19 km. Onkohan olemassa lempeää testausta. En ollut ennen nähnytkään kuin televisiossa. Luulin sitä ensin saimaannorpaksi, kun se oli niin iso ja mustakin. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +22 +21 +21 +20 +21 +19 +20 +19 5 3 6 5 Suomi klo 15:00 Su +21 +21 +21 +21 +21 +21 +21 +20 +21 Ma +21 +20 +20 +20 +20 +21 +21 +20 +21 Ti +22 +21 +21 +21 +21 +21 +21 +21 +21 Ke +21 +21 +21 +22 +22 +22 +22 +21 +21 To +19 +18 +19 +19 +19 +19 +19 +18 +20 Pe +20 +19 +20 +20 +20 +19 +19 +20 +21 La +22 +20 +21 +21 +21 +21 +21 +21 +22 5:48 21:12 5:51 21:09 4:58 22:02 5:00 21:59 Heikkoa lounaistuulta. Jos ei käsitä Tunnin junaa, suurtyöttömyyden kasvua, sote-ongelmia ym., on parasta pakata matkalaukkunsa. Elämänmuutos u u On kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka kirjoittavat tekstiviestipalstalle miksei kukaan ole kitkenyt rikkaruohoja, ja niitä, jotka käyttävät saman ajan, noin kaksi minuuttia, ja kitkevät ne rikkaruohot. Turku +10 cm Hanko +11 cm 1,0 m 0,7 m 0,4 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput perjantaina Parikkala Lämmintä +25 °C Saana Kylmää +6 °C Saana Tuulista 19 m/s Lapinlahti Sateista 14 mm. Paikalla usein ollut u u Muistin sekoaminen voi pelottaa. Äly ei riitä hommaan. Ensin omalla autolla lähimmälle asemalle 35 km, auto pysäköintipaikalle. Laskelmat esille u u Ylväs lintu ja kauniskin mielestäni tuo merimetso, jonka sain nähdä, kun olin lähtenyt vaimoni kanssa kuntolenkille Moisionkoskelle. Päivälämpötila 21...24 astetta. Retkietiketti u u Vikakoodin lukeminen 60 euroa, eivät osanneet edes tulkita. Onko roskaaminen luvallista ja hyväksyttävää tänä päivänä. Jospa menisin lastenlapsia katsomaan junalla Helsingin liepeille. Jäähallissa harjoittelee ja kilpailee paljon lapsia, nuoria ja aikuisia jääkiekon ja taitoluistelun parissa. Nyt Suomi on siinä jamassa, että säästämisestä tulee elämäntehtävä. En ole juuri nähnyt isomahaisia keski-ikäisiä kaljoittelemassa ja mölyämässä. välipalajäämistöä. Sellainen oli kulkeutunut läheiseen lasten pellepuistoon, mutta jatkanut jo sieltäkin matkaa. Kokemusta viisaampi TEKSTARIT 040 7711 777 12 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Myös ne rahasiirrot ulkomaisille tileille. Samoin nollatoleranssi törttöilyistä. Euro vain taskussa u u Eläkeläiset ja tunnin juna. Hienoa nähdä livenä u u Ei Vartiainen niin tyhmä mies ollutkaan kuin luulin. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Jos haluat pelkän kyydin päivystykseen ilman kysymyksiä, soita taksi. Turhautunut moisiolainen u u Kiikalan kettu, isännät Suomusjärveltä vievät tuhkatkin pesästä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Toivottavasti saa jatkoa. Monellakaan nämä eivät toteudu. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Osaa näköjään jäädä itse pois pormestarinvirasta. Minulla oli taas kiikarini matkassa, joten pääsimme ihailemaan merimetsoa tarkasti. Aurinkoista ja poutaa. Lisää velkaa u u Kuka on keksinyt tämän sloganin: Joka päivä parempi Salo. Ambulanssit eivät ole takseja. Taidan edelleen mennä autolla pihalta pihalle 120km ja 1h 20min
ÄÄNI JA MEDIA OY p. Pitopalvelu Vikströmiltä. Imuautopalvelut. 044 0400 286 www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Pihapuiden kaadot, kantojyrsintä. Laiteja tarvikemyynti. SANDBERG OY Helsingintie 38 p. 02 727 7100 Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi www.salonmoottorihuolto.fi AUTOLASITUKSET KUTTILAN AUTOLASI Saarentie 157, Kuusjoki p. 040 537 5087 AUTOT JA ALAN PALVELUT AUTOKORJAAMOT JA -HUOLLOT SALON AUTOSÄHKÖ Örninkatu 8, p. P. ÄÄNENTOISTOPALVELUT SUOMEN ESITYSPALVELU KY p. www.kellojokinen.fi Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste. 044 5433 181 Noora Mikkonen p. www.ompelukonekauppa.fi Myynti ja huolto, kaikki merkit. 044 5433 182, Hanna Sadonoja p. Ota hakemistoliite talteen!. LUKKOLIIKKEET SALON LUKKOJA HELAHOITO K. SUNNUNTAINA 18. Saksien, veitsien ja saumurinterien koneellinen teroituspalvelu. ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRIT www.ehyt.info Kattavat eläinlääkäripalvelut RAVINTOLA ILOLANSALO Maukasta kotiruokaa. 0500 530 441 www.salonkh.fi PÄIVYSTYS 24/7 P. 044 2483 184 Anu Parhiala p. 025 105 371 (huolto) www.rengasturku.fi www.nettivanne.fi myyntisalo@rengasturku.fi avoinna ma-pe 8-17, la 9–14 Renkaat, vanteet, rengashotelli, autohuolto. 02 7316 316 Teija Ojakangas p. Esiintymislavat. 044 248 3176 info@salonmatkatoimisto.fi, www.salonmatkatoimisto.fi OMPELUKONELIIKKEET BIKESERVICE OY Myllyojankatu 20, 24100 Salo p. ammattitaidolla Annankatu 12 , Salo 0400 988098 www.muotiliikeelisabeth.net KEHYSTÄMÖT Tehdaskatu 18, Salo, 044 985 8835 kehysfriz.fi KEHYSTÄMÖ Iloisen palvelun KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KELLO JA KULTA JOKINEN Turuntie 13, p. 02 731 3362 SALON MOOTTORIHUOLTO Ratakatu 3, p. . MATKATOIMISTOT SALON MATKATOIMISTO Asemakatu 8, Salo, p. Juhlatilat ja kokouspalvelut Ilolankatu 6, 044 721 3353 www.salva.fi SININEN TALO Rummunlyöjänkatu 2, Salo p. 0201 222 600. 02 734 6450 www.rengasketola.fi RENGAS TURKU, SALO Meriniitynkatu 15, 24100 Salo p. 02 731 7153 ALOJENSA AMMATTILAISET SA LO N SE UD UN PA LV EL UHA KE M IST O 18.8.2024 ERIKOISLIIKKEET HATTULIIKKEET Hattuja naisille ja miehille 70 v. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 ANTENNIT, TELEVISIOT JA TIETOTEKNIIKKA ELEKTRONIIKKAALAN LIIKKEET JANNEN HUOLTOMYYNTI Elektroniikan korjaustyöt, antennitarvikkeet ja komponentit, akut ja kennotukset. www.sokeritilat.fi OHJELMAPALVELUT ÄÄNI JA MEDIA OY p. Jokaiselle. TURVALLISUUS Kattavat lukitusja turvaratkaisut kiinteistöille, yrityksille ja kotitalouksille www.teisec.fi huolto@teisec.fi Turvallisuuden moniosaaja p. Joka päivä. 0400 533 083 Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset ja sulatukset. Helsingintie 13, p. 025 105 370 (myynti) p. 040 565 0543 www.kuttilanautolasi.fi RENGASLIIKKEET RENGAS KETOLA OY Kaukolankuja 1, Pertteli kk p. Kattoja muut ulkomaalaukset. 02 727 3636. 044 584 9618 JUHLAT JA TILAISUUDET JUHLATILAT JUHLATILA JUULIINA Rummunlyöjänkatu 10, Salo p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com KIINTEISTÖJA YMPÄRISTÖHUOLTO JÄTEHUOLTO JA -KULJETUKSET SALON IMUAUTOT OY p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com djja karaokepalvelut, äänentoistoja valopalvelut, av-palvelut ja laitevuokraus. Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi Äänentoisto, valaistusja ohjelmapalvelut. 050 517 7765 www.sininentalo.fi SOKERITILAT Sokerikatu 1, Salo Juhlat, kokoukset, luennot. 044 5433 180 Anniina Vehovaara p. 044 731 2908 Kokoukset, koulutukset, näyttelyt, muistotilaisuudet, juhlat. SALON SEUDUN YMPÄRISTÖHUOLTO OY Kujanpääntie 100, 24100 Salo p. 02 731 2325. 0400 812 000 KIINTEISTÖNHOITO KIINTEISTÖPALVELU LAAKSONEN p. Satamakatu 4, 24100 Salo
044 551 7071 Tarjolla kakkua ja kahvia Joensuunkatu 13, Salo 2. 10.30-14 05 057 268 1 7 MERINII T Y N KATU 1 1 LOUNASRAVINTOLA MA-PE 7.30-20, LA 12-20 LOUNASBUFFET MA-PE 10.30-14.30 LOUNASJA TILAUSRAVINTOLA LOUNASja tilausravintola LOUNASJA TILAUSRAVINTOLA LOUNASja tilausravintola Astrum-keskus puh. 010 235 5845 Lämpöpumput p. Helsingintie 2, Salo 040 187 3878 www.musine.fi P. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. 040 522 6874/Jaakko info@mainoset.fi www.mainoset.fi SALON LEHTITEHDAS Örninkatu 14, p. Mittausja asennuspalvelu LASITUSLIIKKEET Lasiliike DW-Tuote Oy Kailinniituntie 8, 24800 Halikko +358 44 987 6402 SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUSYLIRÄISÄNEN OY p. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. 040 560 9186 lvisaalis@lvisaalis.fi www.lvisaalis.fi Riikinkuja 1, 24910 Halikko as PUTKI SIPPONEN OY p. 0400 165 931, 0400 536 931 kai.tuomela@kolumbus.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. 7.30-14.30. Erkki Kaskela AIT p. KULJETUS JA LOGISTIIKKA HINAUSPALVELUT HALIKON HINAUS p. 0440 121 715 www.halikonhinaus.fi MAINOSTOIMISTOT JA PAINOTUOTTEET MAINOSET Kivistönrinne 9, Salo P. 0440 433 366/Virtanen LVI-RAUHALA OY p. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAIMOKO Rakennusten sisäja ulkopuoliset puuja rautasaneeraukset Raimo Korvenoja 040 533 4416 www.raimoko.fi RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. 0500 127 638 LVI & SUKITUS HARJU OY p. 0400 323369 salonenergiatodistuspalvelu@gmail.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com Rakennusja korjausprojektien hallinta. 02 721 8991 ma-pe 6-18, viikonloppuna suljettu KAHVILATUOTTEET, BURGERIT, PIZZAT ja À LA CARTE LOUNAS ark. 02 721 7262 Lauri Saarelma IAT p. ELOKUUTA 2024 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. krs, Salo p. 044 7312 908 posti@vikstrominpitopalvelu.fi NOUTORUOKA MA-PE KLO 9-14 Torikatu 3 KOTIRUOKALOUNAS ARKISIN MA – PE klo 11.00 – 13.00 hinta 8,50 e ANISIN KEITTIÖ = SALON PALVELUTALOSÄÄTIÖN KEITTIÖ RATSUMIEHENKATU 11, SALO puh: 02 733 4440 www.spts.fi P. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA ASENNUSPALVELU-HOPIAVUORI Ilmalämpöpumput Ilmanvaihtoja sähkötyöt www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Vanha Turuntie 1, 24800 Halikko P. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.takatalokiinteistot.fi SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Helsingint. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com REMONTTITYÖ KARLAKARI OY p. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi SALON LATTIALÄMMITYS p. 0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SANEERAUKSET HALIKON RKT KY P. Korosta yrityksesi näkyvyyttä Alojensa ammattilaisissa ja EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA. 041 314 2755 Lounas arkisin 10.30 – 15.00 Turuntie 33, Salo Tehdaskatu 7, Salo, av. 050 381 0773 Teemu Korvenpää IAT p. 23, Salo, p. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. 02 721 7266 Markku Laine IAT p. 040 0789 756, Sami www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. Lainmukaiset energiatodistukset. 045 239 6414 Lounas, juhlapalvelu ja leipomopiste Lounas arkisin klo 11-15 Design Hill Vaskiontie 418, 24800 Salo Kalkkitie 2, p. 14 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. . 0400 715 088 www.pitopalvelurosmariini.fi Vaskiontie 420, Halikko 040 171 6112 Telakkatie 25, 25570 Teijo p. ALOJENSA AMMATTILAISET KOTI-/MÖKKITALKKARI MÖKKIPALVELU SALOTAIVAS Mikko Hietanen, p. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. 02 77 021 Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. 045 3568 433 Lounasja tiLausravintoLa Kahvila-Ravintola Kespa Koskikatu 1 ,24240 SALO Ma -Pe 6-21, La -Su 8-21 P. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi ENERGIATODISTUKSET SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. 040 502 3548. 045 865 4747 myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p. 044 264 3845 info@lvisukitusharju.fi www.lvisukitusharju.fi P. 0400 536 858 Asianajaja Kerttu Niemi p. 02 722 1211 toimisto@ahtee.fi www.ahtee.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, toimisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Jari Niinistö p. 0400 745 181, fax. www.salonlehtitehdas.fi METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. Joka päivä. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI JUKI OY Juuso Kivelä p. 02 721 7265 Marianne Ketokulta ITS, AIT p. Jokaiselle. 041 544 6989 LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT SALO ISÄNNÖINTI OY Turuntie 8B, 2 krs. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p. 044 781 0775 Miina Ruuska IAT p. krs ICT-Center P. 044 244 6590 Rikalantie 74, Halikko Tarjoilemme lounasta arkisin klo 11-13 Muurlantie 365, Muurla Ravintola Ilolansalo Ilolankatu 6 | www.salva.fi Maukasta kotiruokaa. klo 10.30 – 14 10,50 e. 040 6548145 Muurlantie 9 Muurla Runsa s noutop öytä LOUNAS JOKA PÄIVÄ Riikinkuja 1, Halikko as. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Kaakelitehtaankatu 6, 24260 SALO p. Helsingintie 32, p. Laatoitukset ja saneeraukset. 044 330 7152 sami.sipponen@putkisipponen.fi SALON PUTKITYÖ OY p. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE OY Turuntie 8 B, 3. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. 040 512 0729 mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi Ruohonleikkuu, kotien, mökkien ja kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt, maalaustyöt, muuttoapu. P. 050 4400 916 Timo Hirvonen IAT p. 010 235 5842 Ota PALVELUHAKEMISTO -liite talteen! paikallista paikallista LOUNAS 11,00€ KEITTO 9,30€ Valurin Liikekeskus, Savenvalajankatu 3, Salo p. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. 040 844 1067 Mikko Virta ITS p. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. 044 745 0300 www.dreamravintola.fi Avoinna ark. 02 721 7264 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. 040 587 9605 www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. Tule syömään myös viikonloppuna Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen. 044 2447 353 TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. 050 511 0934 Matti p. Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. 7-14, Lounas ark. 10.30-13.30 Salkkarin Lounasravintola Örninkatu 14, alakerta ARKISIN TARJOLLA MAITTAVA LOUNAS, raikas salaattipöytä, itse tehdyt leivät, jälkiruoka ja kahvi. Tervetuloa! Kahvila, lounas, tilaustuotteet, pitopalvelu Arkilounas klo 10.30-13 Joensuunkatu 12, Salo Ark. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p
. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com REMONTTITYÖ KARLAKARI OY p. Joka päivä. 0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SANEERAUKSET HALIKON RKT KY P. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. 044 2447 353 TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. 0400 745 181, fax. Helsingintie 2, Salo 040 187 3878 www.musine.fi P. 02 721 8991 ma-pe 6-18, viikonloppuna suljettu KAHVILATUOTTEET, BURGERIT, PIZZAT ja À LA CARTE LOUNAS ark. klo 10.30 – 14 10,50 e. 044 7312 908 posti@vikstrominpitopalvelu.fi NOUTORUOKA MA-PE KLO 9-14 Torikatu 3 KOTIRUOKALOUNAS ARKISIN MA – PE klo 11.00 – 13.00 hinta 8,50 e ANISIN KEITTIÖ = SALON PALVELUTALOSÄÄTIÖN KEITTIÖ RATSUMIEHENKATU 11, SALO puh: 02 733 4440 www.spts.fi P. 10.30-14 05 057 268 1 7 MERINII T Y N KATU 1 1 LOUNASRAVINTOLA MA-PE 7.30-20, LA 12-20 LOUNASBUFFET MA-PE 10.30-14.30 LOUNASJA TILAUSRAVINTOLA LOUNASja tilausravintola LOUNASJA TILAUSRAVINTOLA LOUNASja tilausravintola Astrum-keskus puh. Lainmukaiset energiatodistukset. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. 7.30-14.30. 044 330 7152 sami.sipponen@putkisipponen.fi SALON PUTKITYÖ OY p. 0440 433 366/Virtanen LVI-RAUHALA OY p. ALOJENSA AMMATTILAISET KOTI-/MÖKKITALKKARI MÖKKIPALVELU SALOTAIVAS Mikko Hietanen, p. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. Laatoitukset ja saneeraukset. 0500 127 638 LVI & SUKITUS HARJU OY p. KULJETUS JA LOGISTIIKKA HINAUSPALVELUT HALIKON HINAUS p. 010 235 5845 Lämpöpumput p. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. 0400 536 858 Asianajaja Kerttu Niemi p. Jokaiselle. 044 781 0775 Miina Ruuska IAT p. 045 3568 433 Lounasja tiLausravintoLa Kahvila-Ravintola Kespa Koskikatu 1 ,24240 SALO Ma -Pe 6-21, La -Su 8-21 P. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. 02 721 7266 Markku Laine IAT p. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUSYLIRÄISÄNEN OY p. 02 721 7264 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT SALO ISÄNNÖINTI OY Turuntie 8B, 2 krs. 041 544 6989 LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE OY Turuntie 8 B, 3. Mittausja asennuspalvelu LASITUSLIIKKEET Lasiliike DW-Tuote Oy Kailinniituntie 8, 24800 Halikko +358 44 987 6402 SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. 02 721 7262 Lauri Saarelma IAT p. 040 512 0729 mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi Ruohonleikkuu, kotien, mökkien ja kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt, maalaustyöt, muuttoapu. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. 7-14, Lounas ark. 050 381 0773 Teemu Korvenpää IAT p. 010 235 5842 Ota PALVELUHAKEMISTO -liite talteen! paikallista paikallista LOUNAS 11,00€ KEITTO 9,30€ Valurin Liikekeskus, Savenvalajankatu 3, Salo p. Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p. 044 551 7071 Tarjolla kakkua ja kahvia Joensuunkatu 13, Salo 2. 040 560 9186 lvisaalis@lvisaalis.fi www.lvisaalis.fi Riikinkuja 1, 24910 Halikko as PUTKI SIPPONEN OY p. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. 050 4400 916 Timo Hirvonen IAT p. Erkki Kaskela AIT p. 02 721 7265 Marianne Ketokulta ITS, AIT p. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. Helsingintie 32, p. 040 522 6874/Jaakko info@mainoset.fi www.mainoset.fi SALON LEHTITEHDAS Örninkatu 14, p. 044 745 0300 www.dreamravintola.fi Avoinna ark. SUNNUNTAINA 18. Tervetuloa! Kahvila, lounas, tilaustuotteet, pitopalvelu Arkilounas klo 10.30-13 Joensuunkatu 12, Salo Ark. 040 502 3548. 044 244 6590 Rikalantie 74, Halikko Tarjoilemme lounasta arkisin klo 11-13 Muurlantie 365, Muurla Ravintola Ilolansalo Ilolankatu 6 | www.salva.fi Maukasta kotiruokaa. krs, Salo p. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI JUKI OY Juuso Kivelä p. 040 6548145 Muurlantie 9 Muurla Runsa s noutop öytä LOUNAS JOKA PÄIVÄ Riikinkuja 1, Halikko as. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi SALON LATTIALÄMMITYS p. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. 02 77 021 Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. 23, Salo, p. 0400 715 088 www.pitopalvelurosmariini.fi Vaskiontie 420, Halikko 040 171 6112 Telakkatie 25, 25570 Teijo p. krs ICT-Center P. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.takatalokiinteistot.fi SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Helsingint. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. 045 865 4747 myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. 044 264 3845 info@lvisukitusharju.fi www.lvisukitusharju.fi P. Tule syömään myös viikonloppuna Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen. 040 0789 756, Sami www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. P. 0400 323369 salonenergiatodistuspalvelu@gmail.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com Rakennusja korjausprojektien hallinta. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA ASENNUSPALVELU-HOPIAVUORI Ilmalämpöpumput Ilmanvaihtoja sähkötyöt www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Vanha Turuntie 1, 24800 Halikko P. 02 722 1211 toimisto@ahtee.fi www.ahtee.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, toimisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Jari Niinistö p. 041 314 2755 Lounas arkisin 10.30 – 15.00 Turuntie 33, Salo Tehdaskatu 7, Salo, av. 0400 165 931, 0400 536 931 kai.tuomela@kolumbus.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi ENERGIATODISTUKSET SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. 0440 121 715 www.halikonhinaus.fi MAINOSTOIMISTOT JA PAINOTUOTTEET MAINOSET Kivistönrinne 9, Salo P. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Kaakelitehtaankatu 6, 24260 SALO p. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAIMOKO Rakennusten sisäja ulkopuoliset puuja rautasaneeraukset Raimo Korvenoja 040 533 4416 www.raimoko.fi RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. www.salonlehtitehdas.fi METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. 040 587 9605 www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. 10.30-13.30 Salkkarin Lounasravintola Örninkatu 14, alakerta ARKISIN TARJOLLA MAITTAVA LOUNAS, raikas salaattipöytä, itse tehdyt leivät, jälkiruoka ja kahvi. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. 045 239 6414 Lounas, juhlapalvelu ja leipomopiste Lounas arkisin klo 11-15 Design Hill Vaskiontie 418, 24800 Salo Kalkkitie 2, p. 050 511 0934 Matti p. Korosta yrityksesi näkyvyyttä Alojensa ammattilaisissa ja EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA. 040 844 1067 Mikko Virta ITS p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p
Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 16 € + alv /ilm. 02 727 2800, info@optikkosalo.fi www.optikkosalo.fi Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. krs, 24100 Salo Ajanvaraus 010 237 700 www.fysios.fi SALON FYSIOTERAPIA OY Kirkkokatu 10 B, 2. krs Vilhonkatu 8, 24100 Salo. 044 7213 357 www.salva.fi TAMMILEHDON PÄIVÄTOIMINTA p. kerta (minimivaraus 4 kertaa). Myös tilapäinen kotihoito ja omaishoitajan vapaa. KESÄN AUKIOLOAJAT Kesäkuu MA-PE 9-18 ja LA 9-15 Heinäkuu MA-PE 9-17 ja LA 9-15 Elokuu MA-PE 9-18 ja LA 9-15 FYSIOTERAPIA AVAIN FYSIO Bettina Allos, Sanni Putus Rummunlyöjänkatu 11 p. 02 731 2300 • www.salonuusiapteekki.. Kysy lisää: ilmoitukset@sss.fi Yrittäjä, ole mukana ammattilaisten joukossa. kerta. ELOKUUTA 2024 SA LO N SE UD UN PA LV EL UH AK EM IST O Kauneus-, terveysja hyvinvointialan hakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parillisilla viikoilla. 02 733 7737 tai www.erikoishammasteknikkosalo.fi Helsingintie 4, katutaso HAMMASLÄÄKÄRI TAINA NIEMI Asemakatu 7, 2 krs, Salo p. 02 731 6920 salonfysioterapia@ebaana.net www.salonfysioterapia.fi Fysioterapia 044 7213 358 Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 www.salva.fi SALVAN KUNTOUTUS HAMMASHUOLTO ERIKOISHAMMASTEKNIKKO PERTTI SALONEN Rummunlyöjänkatu 7, katutaso P. 02 733 2761 www.lansirannanhammaslaakarit.fi Oral Hammaslääkärit Salo, Plaza Vilhonkatu 8 Palvelemme myös lauantaisin! Varaa aika oral.fi tai 010 400 3400 HIEROJAT JALKAHOITOLAT HANNE SAARINEN Jalkaterapeutti (AMK) & jalkojenhoidon at Fysios Salo Turuntie 1 p. 044 727 3700 Kirkkokatu 10 B 3. 044 248 8839 jalkaterapiaelina.fi Marianne Holmström, SH/ jalkojenhoidon AT p. Yht.otot ma–to klo 10–14, pe 10–13 P. TAMMILEHDON PALVELUKESKUS, HOPEALEHDON JA KOIVULEHDON VANHUSTENTALOT p. 040 1518123 Jenni p. Soita: Maarit Rautiainen 02 770 2212 Mika Salko 02 770 2216. Myös sotainvalidien laitoshoitoa. 045 2571847 www.jalkahoitoladuo.fi www.jalkahoitotuotteet.fi JALKAHOITOLA JALKA-ONNI Turuntie 14, Salo Elina Kakko, jalkaterapeutti AMK p. KOTIHOITO JA ASUMISPALVELUT ASUMISPALVELUT PALVELUKESKUS ILOLANSALO Ilolankatu 6 Salo 044 7213 356 www.salva.fi Palveluasumista, ympärivuorokautista palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa. 02 748 3727 LÄNSIRANNAN HAMMASLÄÄKÄRIT Länsiranta 8, Salo p. 02 733 2113, 050 522 2025 tainaniemi@ebaana.net SOMERO, Joensuuntie 31 PERNIÖ, Haarlantie 4 KOSKI, Hämeentie 8 www.kylahammaslaakari.fi P. Alojensa Ammattilaiset hakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla. 044 239 4644 info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi FYSIOS MEHILÄINEN Turuntie 1, 3. kerros p. 010 414 00 www.mehilainen.fi MUUT TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT KRIISIKESKUS ETAPPI Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin. 16 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 22 € + alv/ ilm. Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 39 € + alv / ilm. kerta. ALOJEN AMMAT TILAISE T Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi TERVEYS JA HYVINVOINTI APTEEKIT APTEEKKI Salon Uusi Hämeentie 24-30, 24240 Salo (K-Citymarketin yhteydessä) puh. krs, Salo www.mielenterveysseurat.fi/salo Sosiaalija psykoterapiapalvelut www.sstp.fi OPTIKKOLIIKKEET SALON SILMÄLASIKESKUS Turuntie 14, Salo, p. 044 263 6441 saarinen.hanne@gmail.com www.hannesaarinen.fi JALKAHOITOLA DUO Pensalantie 3, Halikko Anni p. 044 727 8302 Asiantuntevaa ja turvallista päivätoimintaa vanhuksille. 02 731 1041 www.sarianne.fi Parturi ilman ajanvarausta Mainostaja muista myös HYVINVOINTISIVUMME Julkaisupäivämäärät: 10.9., 8.10. 02 733 3080 erikoishammasteknikko marko rosendahl Uudet hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset. Ajanvaraukset: p. Palvelusetelituottaja. 044 727 8301 Vuokra-asuntoja vanhuksille KOTISAIRAANHOITO JA HOIVAPALVELUT SALVAN KOTIHOITO Apunasi yötä päivää. Lisärivit 6 € + alv. 040 968 8090 jalkaonni.fi JALKATERAPIA LÄÄKÄRIPALVELUT MEHILÄINEN SALO Kauppakeskus Plaza, 3. ja 5.11. p. TAA VANHUKSILLE KAUNEUDENHOITO, KAMPAAMOT JA PARTURIT KAMPAAMOT JA PARTURIT PARTURI-KAMPAAMO SARIANNE Asemakatu 5 24100 Salo p.
Minkä vuoden auton ratissa on kuvassa salolainen Pekka Virtanen. Mikä sääilmiö hämmästytti viime sunnuntaina Salossa. Järj. a) Muumiotautisia omenoita ei saa laittaa kompostiin. Inside Out mielen sopukoissa 2 (orig) Kino Lumo klo 16.30. HUOMENTA SUNNUNTAINA 18. Mistä maasta on kotoisin auringonkukka. Deadpool & Wolverine Bio-Salo klo 16. Suomusjärven Laperlassa mökkejä vuokraava Riku Vihervaara tarjoaa mielellään La Perla -nimistä italialaista viiniä. Sylvanian Families-elokuva: Suuri lahjajahti (dub) Bio-Salo klo 13.30. Järj. Eeva Tuomi ja Ivo Ristisaar, Salo TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 2 vuotta Frida Vesterinen 18.8. Atlas-tanssit Huvinummella (Uuden-Hirveläntie 1235, Rekijoki) 18.8. c), 6. a) yhdysvaltalainen b) sveitsiläinen c) japanilainen 8. Kino Lumo klo 12.30, 14.15 ja 16.15. Longlegs Bio-Salo klo 19. Järj. klo 19. Jan Lehtola, urut, ja TriAngel -lauluyhtye: Aurora Ikävalko, Kaisa Näreranta ja Tuula Saarensola. Mikä kieli on suosioltaan Salon kansalaisopiston kieliopintojen listaykkönen. Opastus sisältyy pääsymaksuun, max. KOKOUKSIA Naarjärven Suojeluyhdistys ry:n vuosikokous Naarilassa (Naarilantie 369) 18.8. b) Maahan laitettava pohjaton laatikko, jonka 15-senttinen kulkuaukko on lähellä nurkkaa. Bio Stara (Paimio) klo 18. TR. 9: 4 ELOKUVAT (€) Alien: Romulus Bio-Salo klo 18.30. Avoimet ovet kirkossa: ”Mitä jos lapsellisuus onkin hyve ja leikki pyhää?” Kirkkoon voi ottaa mukaan oman rakkaan lelun ja etsiä leikille paikan. klo 20. Kino Lumo klo 18.15. Mavka – The Forest Song (eng) Kino Lumo klo 12.15. a) kohtaamista b) nuppua c) helmeä 5. klo 16. b), 10. a) krassi b) verenpisara c) sormustinkukka 3. Perniö 3 vuotta Mikael Armfelt 19.8. c) Kolmiomainen pönttö, jonka takaseinänä on puun runko ja lentoaukot ovat sivuilla. a) vuonna 1979 b) vuonna 1984 c) vuonna 1990 Vastaukset: Mikä sääilmiö hämmästytti, millainen on tuulihaukan pönttö. Kuusjokipäivän tapahtuma Kuusjoen kirkossa ja kirkonmäellä 18.8. Itse ilkimys 4 (orig) Kino Lumo klo 14.30. a) Espanjasta b) Yhdysvalloista c) Argentiinasta 10. Taidemuseo Veturitalli. Klo 12–14 taituroi harmonikallaan Marjo Korpela. Esiintymässä Tuija Laine yhtyeineen. Minkä maalainen sanomalehtien keräilijä otti tänä kesänä yhteyttä Salkkariin ja pyysi kokoelmaansa yhtä lehden numeroa. Bio Stara (Paimio) klo 16. Salo 6 vuotta Elle Laaksonen 18.8. Järj. TEATTERI (€) Kappale kauneinta Suomea -improvisoitu näytelmä Vuohensaaren kesäteatterissa 18.8. Salon srk. Minkälainen on tuulihaukan pönttö. 9. Kino Lumo klo 17.15 ja 19.45. klo 14. Inside Out mielen sopukoissa 2 (dub) Bio-Salo klo 14.30. klo 12–15. Mikä seuraavista kukista on tappavan myrkyllinen. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Leevi Ruotsinkielinen kalenteri: Bo, Levi NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Mauno, Maunu Ruotsinkielinen kalenteri: Magnus, Måns PÄIVÄN SANA Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Halikko 4 vuotta Livia Packalén 18.8. a) kova raekuuro b) trombi c) ennätyshelle 4. Kino Lumo klo 20.30. b), 8. Järj. klo 10–14. a), kuv a: b). Somero Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee ILON PISAROITA lastenpalsta@sss.fi Kiitos kaikille merkkipäivääni muistaneille! Riitta Muuro 1. Salo 11 vuotta Ilana Siviranta 18.8. Salon srk. Järj. Mavka – Metsän laulu (dub) Bio Stara (Paimio) klo 15.30. a) kolme b) seitsemän c) viisitoista 2. Kino Lumo klo 12. Mikä näistä muumiotautiin liittyvistä väitteistä ei pidä paikkansa. Mitä La Perla italiaksi tarkoittaa. Uskelan Läntisen Metsästysseuran kesäkokous Uitonpirtillä 18.8. Myrskyluodon Maija Bio-Salo klo 15. Lasten Laulukaupunki. c), 3. Montako ihmistä asuu ympärivuotisesti Vänön saarella. a), 7. klo 18. Improvisaationäytelmäpiiri Silmävode. Salva. c), 5. c) Puun alle jätetyt muumiotautiset omenat levittävät tautia myös seuraavana vuonna. Bio Stara (Paimio) klo 17.30. klo 14–16.45 (€). Yleisöopastus taidemuseo Veturitallissa 18.8. Itse Ilkimys 4 (dub) Bio-Salo klo 14.30. a), 4. a) vuoden 1919, b) vuoden 1926, c) vuoden 1934 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Testaa, kuinka hyvin luit viikon uutiset. Kesäkonsertti ”Vähän ennen yötä” Halikon kirkossa 18.8. Kanttikruising ajettiin tiistaina Salon torin ympyräparkista Vuohensaareen. 25 hlöä. 7. a) englanti b) italia c) norja 6. Anni Haapanen lukee ja lausuu Lauri Pohjanpään runoja klo 13. 1. Joh. Se päättyy meihin Bio-Salo klo 16.30. Päivän aloitetaan yhteislaululla Anna Schukovin johdolla, jonka jälkeen kuullaan hänen harmonikansoittoaan. Borderlands Bio-Salo klo 18. SYNTYNEITÄ poika: 29.7. b) Muumiotauti vaatii tarttuakseen, että omenan kuori on vaurioitunut jostakin kohtaa. MUITA TAPAHTUMIA Ohjelmallinen kesäsunnuntai Salon torilla 18.8. a), 9. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Kino Lumo klo 14.45 ja 19.45. b), 2. a) 30 senttiä kanttiinsa oleva ladon seinään kiinnitettävä laatikko, jonka etuseinä on puoliksi auki. Milloin valmistui tieteiselokuvaklassikko Alien – kahdeksas matkustaja
uu u Suomessa kursseja on pidetty vuodesta 1995. Värikylläisten ja hehkuvien akryylija öljymaalausten lisäksi Kuntsi tekee himmeitä, haaveellisen oloisia töitä, joissa häämöttää kasveja. Hänen kotigalleriansa on mukana syyskuussa pidettävässä Konstrundanissa, jossa taiteilijat pitävät työtilojaan auki ympäri Suomen. Kaupan mahtavista näyteikkunoista lankeaa nykyään valo isoille värikylläisille maalauksille, maaliroiskeille lattiassa, pensselipurkeille ja nojatuoleille. – Kyllä! Sellainen tarvittiin kerran erääseen mainokseen mallien taakse. Seuraavia Vedic Art -kursseja on luvassa lokakuussa. Perniöön hän päätyi, kun osuuskauppa osui silmiin huutokaupasta. uu u Vedic Artia käytetään paitsi taidekoulutuksessa myös henkilökohtaisen kehityksen menetelmänä, mutta varsinainen terapiamuoto se ei ole. Aikoinaan samoissa saleissa myytiin ylönkyläläisille lihaa, jauhoja ja kankaita, jopa polttoainetta. – Taide on vapauttavaa, avartavaa ja lempeää. Sana ”veda” tarkoittaa sanskritiksi taitoa tai kykyä. Hän itse ei esimerkiksi etukäteen päätä, mitä hänen omiin tauluihinsa tulee. Anne Kuntsi tilaili ennen helikoptereita ja maskeerasi. Pääkaupunkiseudulla ja Uudessakaupungissa asunut Kuntsi muutti viime syksynä Perniön peltojen keskelle. Lisäksi Kuntsia voi tilata yrityksiin vetämään luovuuspäivää, ja hän on avaamassa tänä syksynä tiloihinsa taidelainaamoa. (maksullisia). Anne Kuntsin töitä on elokuun loppuun asti esillä Kaarinassa Mökki Galleriassa (vapaa pääsy). uu u Menetelmään kuuluu 17 prinsiippiä. Ota kynä käteen ja piirrä paperille viivaa – mutta katsele muualle tai pidä silmät kiinni. Ruotsalaisen Curt Källmanin kehittämässä menetelmässä vapautetaan luovuutta turhasta kontrollista ja mielen rajoitteista. KULTTUURI 18 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Lopputuloksissa hehkuvat rosoiset väriroiskeet. – Ne tuntuivat jollain lailla kutsuvan ojan varressa, ja lähdin kokeilemaan. – Moni on päässyt sen avulla valkoisen paperin kammosta. Hänen töitään on ollut esillä Teijon Masuunissa ja Matildassa. Nyt hän tekee Perniössä taidetta ja järjestää jänniä kursseja. kello 11–17 (vapaa pääsy). Nykyään hän vetää taidekursseja ja -retriittejä itse. uu u Vedic Artin opettajia löytyy erityisesti Pohjoismaista, Brittein saarilta, Yhdysvalloista ja Australiasta. – Usein taidekursseilla ensin opetellaan tekniikkaa ja sitten lähdetään etsiskelemään luovuutta, mutta Vedic Art -kursseilla edetään päinvastaisessa järjestyksessä, Kuntsi tarkentaa. Salossa niitä järjestää Anne Kuntsin lisäksi ainakin Anne Mustajärvi. Viime aikoina Kuntsin tauluihin on ilmestynyt paljon kumpuilevia peltoja, sillä meren kaltaista, jatkuvasti muuttuvaa peltomaisemaa sattuu jatkuvasti näkymään hänen nykyisen galleriansa ikkunoista. Vaikka Kuntsi on uussalolainen, hänen nimensä voi olla täkäläisille tuttu. Ota kynä käteen ja piirrä, mutta älä katso paperia VEDIC ART Taiteen meditaatiota uu u Moderni taiteen menetelmä, jonka kehitti 1970ja 1980-luvuilla ruotsalainen kuvataiteilija Curt Källman (1938–2010). Taidetta Kuntsi alkoi tehdä 17 vuotta sitten ja liukui ennen pitkää päätoimiseksi taiteilijaksi. Toisinaan niistä on syntynyt jotain abstraktia, toisinaan esittäviä hahmoja, kuten leiskuvatukkaisia naisia, sinisenhimmeitä yölintuja ja naivistisen oloisia eläimiä. Taiteilijana ei tarvitse sopia tiettyyn muottiin ollakseen osa yhteiskuntaa, hän miettii. Mitä, helikoptereihin. Tehtävänä on lämmittää instrumenttia: piirtäjänkättä ja taiteilijaa omassa itsessä. uu u Källman sai inspiraation intialaiselta Maharishi Mahesh Yogilta, joka kehitti maailmanlaajuiseksi hitiksi nousseen transsendentaalisen mediaation. Kuntsi ja hänen miesystävänsä olivat etsineet tilaa, joka olisi puolessavälissä kummankin silloisesta kodista. – Vapauden kutsu vei. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Anne Kuntsin teos ”Rakkaus on minussa, rakkaus on sinussa”.. Näin alkaa perniöläisen Anne Kuntsin vetämä Vedic Art -kurssi. Kävijät voivat osallistua Anne Kuntsin luona yhteistaideteoksen luomiseen. Seuraavat Vedic Art -kurssit järjestetään Perniössä 5.–6.10. Seurauksena on ollut unenomaisia tauluja. ELOKUUTA 2024 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 SSS | Maria Kesti maria.kesti@sss.fi Aloitetaan viivasta. Piirrä viivaa hiljaisuudessa muutaman minuutin ajan. Se on pysäyttävää, mutta eteenpäin vievää. Perusajatuksena on, että luova prosessi lähtee omasta sisimmästä, ja että jokainen osaa tehdä taidetta. LÄHDE: WWW.VEDICART.FI, WIKIPEDIA Anne Kuntsi ihastui taidekursseihin oltuaan 6-vuotiaan poikansa kanssa lapsi–aikuinen-taidekurssilla. Hän asetteli kasvit paperille, kääri sen piukaksi kääröksi ja keitti niin, että kasveista lähti väri, sitten laittoi prässiin kuivumaan. Hän täydenteli paperille ilmaantuneita värejä ja kuvioita vielä maalaamalla. Kuntsi itsekin on alun perin kauppamaailmasta. Niiden jälki on oikeista, Kuntsin kävelymatkoilta mukaan tarttuneista kasveista. Kuntsin koti, galleria ja kurssitila löytyy Ylönkylän vanhasta osuuskaupasta. Galleria on avoinna Konstrundanissa 7.–8.9. Hän antaa intuition ohjata ja luottaa prosessiin. – Työhöni kuului silloin ihan kaikkea nuppineuloista helikoptereihin. Toisissa Kuntsin tauluissa väkevä hahmo paistaa näkyvissä, toisinaan se hiipii katsojan tajuttavaksi vasta hetken kuluttua ja melkein säikäyttää. Aiemmassa työssään hän maskeerasi kiireellä ihmisiä mainoksiin ja televisiokuvauksiin, piti vaatekauppaa, järjesteli rekvisiitat ja mallit mainostoimistojen kuvauksiin sekä huolehti hektisistä aikatauluista. sekä 19.–20.10
Kalusteet eivät ole kiinni pakettiautossa. Ennen koronaa syntyneessä haavekuvassa Leppiahon piti lähteä tyttärensä kanssa puoleksi vuodeksi ajelemaan Eurooppaan. Leppiaho huollatti auton sillä mielellä, että sillä pystyisi kiertämään luottavaisin mielin ympäriinsä. Salamatkustajahenkiselle Leppiaholle oli tärkeää, ettei auto näytä ulkopuolelta asuttavalta. Kahdesta erillisestä päätöksestä johtuen äiti ja tytär eivät pysty saamaan lomaa samaan aikaan. Tyttären osalta reissu sai jäädä, mutta äiti tarttui vuorotteluvapaaseen viimeisten mahdollisten kuukausien aikana. Koti rakennettiin pakettiautoon. VIIKONVAIHDE SUNNUNTAINA 18. Alkukesästä sade yllätti autoilijan Jalasjärven kohdalla. Ratkaisusta on ollut iloa, sillä auto on reissujen välissä S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Vuorotteluvapaa mahdollistaa salolaiselle Satu Leppiaholle lähes viiden kuukauden aurinkoloman Suomessa. Vaikka naisen ikää ei sovi erityisemmin painottaa, niin Leppiaholla sitä on reilu 50. Sadetutka kertoo, minne matka jatkuu Jatkuu seuraavalla sivulla. Lomaa varten hankittu auto varusteluineen ja huoltoineen kustansi noin 11 000 euroa. On kuitenkin asia erikseen, miten yllätyksen ottaa vastaan. Ruosteettoman auton lisäksi isoin rahanielu oli aurinkosähköjärjestelmä. Sade ropisi yöllä pakettiautoa vasten ja Leppiaho katsoi, missä päin Suomea sadepilvet aikovat liikkua. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 SSS | Maijastiina Hannonen maijastiina.hannonen@sss.fi Sanotaan, että sääolosuhteet yllättävät autoilijat. Leppiaho ajoi muina salamatkustajina huoltoaseman pihaan ja yöpyi rekkojen välissä. Ikä on oleellista siksi, että yksin pitkien matkojen ajaminen alkaa kuulemma jo painaa. Sadetutkan mukaan aurinko näyttäytyisi seuraavaksi Oulussa. Monikaan suunnitelma ei ole käännöksen myötä muuttunut, koska kuskilla on ollut tapana suunnitella vain kaukaisin piste ennen reissuun lähtöä. Koska reissusta tuli lopulta naisen ja koiran soolomatka, ulkomaat saivat jäädä. Siispä hän ajoi seuraavana aamuna vajaan 400 kilometrin matkan Nallikarille, jossa oli vastassa pilvetön taivas. Voisi sanoa, että reissuun lähteminen oli pienestä kiinni. Marinin hallitus teki toisesta asteesta pakollisen, Orpon hallitus lakkautti vuorotteluvapaat. Maailma ehti kuitenkin muuttua neljässä vuodessa. Tyttären oli tarkoitus pitää peruskoulun jälkeen välivuosi, Leppiaho itse olisi jäänyt samaan aikaan vuorotteluvapaalle. Satu Leppiaho on ollut tänä kesänä onnellisessa asemassa, sillä sateen yllättäessä matkailukäyttöön varustellun pakettiauton nokka on kääntynyt kohti aurinkoisia järviä. Samassa rytinässä Leppiahosta tuli monen mutkan kautta karavaanari
Autossa ei ole edes ilmanvaihtoluukkuja. uu u Mobiilisovellus on ketterä. Autoa ei tunnista ulkopuolelta matkailuvälineeksi. Niistä suurin osa on vierähtänyt kriteerit täyttävän järven rannalla oleillen ja ihan vain nautiskellen. Rupeamaan mahtuu kolmen vuoden luova tauko. Tarvittaessa nukkumapaikkoja löytyy saman verran kuin penkkejä, eli kolme. Opel Vivaron matkamittariin on kertynyt noin 7000 kilometriä, ja loma jatkuu. 20 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. – En ole käyttänyt autoon hankittua matkasuihkua kertaakaan. Korvakorujen tekstiin kiteytyy elämänvaihe: ”loma”. – Seuraavan yöpaikan metsästäminen on kaikista kiehtovinta, hän kertoo. Keittiömoduuli kätkee sisäänsä myös kahvinkeittimen. Viiden kuukauden irtiottoa on takana kolmisen kuukautta, ja vuorotteluvapaata on vielä jäljellä. Karavaanareiden joukko on moninainen palvellut muun muassa hänen lastensa muuttoautona. Irtioton voi ottaa keski-ikäisenä, ja maailman voi valloittaa yhdessä jälkikasvun kanssa. En ole toistaiseksi löytänyt sosiaalisesta mediasta tuota naisten foorumia positiivisempaa koloa. Se osoittautui turhaksi kapistukseksi, kun Suomi on täynnä järviä. Pieniin neliöihin mahtuu kuitenkin kaikki oleellinen: sänky, matkavessa ja jääkaappi. Ikkunat pysyvät nukkuessa auki. Leppiaholle on kuitenkin muodostunut reissukuukausien aikana rutiini, johon ei liity kahvinkeitto. Tähän mennessä reissupäiviä on ollut nelisenkymmentä. Muuten hän on viihtynyt pääsääntöisesti puskissa. Seuraava reissukohde voisi olla rannikkoretki Haminan seudulta aina Vaasaan asti. Sen aikana oivalsin, miten voimaannuttava ilmiö vapauden romantiikkaan nojaava vanlife oikeastaan onkaan. Silloin auto on usein ollut pysäköitynä jonkun tutun mökkipihaan. Etenkin kun kriteerit yöpaikalle ovat tiukat: ideaalitilanteessa auton ulkopuolella liplattaa vesi, auringonlaskun näkee vaikka sängystä ja vieressä on uimapaikka. ELOKUUTA 2024 VIIKONVAIHDE Olen rakentanut itselleni kotia parkkiruudun kokoiseen Fiat Ducatoon hartaasti ja pieteetillä kevättalvesta 2020 asti. Oikein syrjäsissä paikoissa edes ovia ei tarvitse pitää kiinni. Se oli Satu Leppiahon ehdoton toive, jonka hän toteutti. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N PUSKAPARKIT Parhaat sivustot puskaparkin löytämiseen Suomessa puskaillessa tulee muistaa pysäköimisen ja leiriytymisen ero. Karavaanarinaisten jäsenten elämäntilanteet ovat kuitenkin moninaisemmat ja keskiikä korkeampi. Reissunainen on pyörähtänyt Suomen eteläisimmällä, itäisimmällä ja pohjoisimmalla pisteellä. Kohtaamiset olivat hyvä muistutus siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Ja vahtikoiran virkaa ajavan viisivuotiaan Ursa-koiran pitää tietysti olla myös tervetullut. Juhannuksen jälkeen hän on asunut enempi vähempi pakettiautossaan ja malttanut olla korkeintaan kaksi yötä samassa paikassa. Toisaalta myös Ahvenanmaa kiinnostaa. Leiriytymistä koskevat omat reunaehdot. Valehtelisin jos väittäisin, ettei inspiraationi olisi alun perinkin lähtöisin sosiaalisesta mediasta. Eikä elämäntapaa varmasti muuten jaksaisikaan. KOMMENTTI Maijastiina Hannonen maijastiina.hannonen@sss.fi. Yläkaapit ovat Satu Leppiahon auton ainoa kiintokaluste. Tien päällä ollessa päivä alkaa nimittäin aina aamukahvipaikan etsimisellä. Sittemmin suurin osa heistä on saanut jälkikasvua, ostanut omakotitalon ja heittäytynyt oravanpyörään. Liityin nimittäin keski-ikäisten someksi tituleeraamassani Facebookissa KaravaanariNaiset-ryhmään. Suomi on osoittautunut puskaparkkien luvatuksi maaksi, jossa saa oleilla huoleti. Kymmenen vuotta sitten perustettu ryhmä on tuplannut jäsenmääränsä viimeisen vuoden aikana. Puskaparkit.com uu u Tarjoaa navigaattoriin linkitettyä karttaa, jonne on koottu Suomen karavaanareiden käyttämiä palveluita uimahalleista vesipisteisiin. Sen jälkeen on sopiva aika miettiä, mitä päivä voisi tuoda tullessaan. Siispä laitoin ryhmään viestiä ja pyysin kahta naiskaravaanaria kertomaan oman tarinansa. Alkuhuumani syntyi maailman meriä kiertävien parikymppisten diginomadien seuraamisesta. Mikäli levittää kalustoa auton ulkopuolelle, se lasketaan leiriytymiseksi. Maailma kaipaa enemmän karavaanarinaisten kaltaista vilpittömyyttä ja sisaruksellisuutta. Park4night -sovellus uu u Paikkoja pystyy etsimään haluamillaan kriteereillä. Pienen television ja mukana kulkevan älypuhelimen käyttö jää vähälle, sillä Suomen luonto on tarjonnut parasta viihdykettä. Kalusteet kätkevät sisälleen kaikkea tarpeellista ja myös tarpeettomaksi todettua
Kroatia oli kuitenkin entuudestaan tuttu kohde, ja seitsemän Manner-Euroopan teillä vietettyä lomaa olivat tuoneet itsevarmuutta. Yhden aikuisen taktiikalla liikkumisessa häntä mietitytti etukäteen mitä lapselle ja koirille käy, jos hänelle sattuu jotain. Mikäli ajatus jännittää, kannattaa aloittaa Baltiasta. Samaa leipää ne sielläkin syövät. Ja koko perheen ja koirien pitää tietysti mahtua mukaan. Oleellinen on myös hyvä sänky, sillä matkailuautossa viihtyvä nainen nukkuu autossa myös silloin, kun se on parkkeerattu perheen omakotitalon pihalle. Vuosien saatossa perhe ja kulkuväline ovat kasvaneet, mutta rakkaus rengasmatkailuun on säilynyt. Esimerkiksi tietullien kanssa on käynyt väärinymmärryksiä. Tie maailmalle kulkee Paimion ainoan liikennevaloristeyksen kautta. Tänä kesänä kohde oli kuitenkin selkeä jo lähtiessä. Mitään ihmeellistä reissuilla ei kuitenkaan ole sattunut. Yösija löytyi milloin puskaparkeista, milloin virallisilta matkailualueilta. Ennen ensimmäistä reissua ajatus ulkomailla ajamisesta hirvitti, mutta kynnyksen ylittäminen kannatti. Tällä kertaa hän oli varannut etukäteen vain laivaylityksen Tallinnaan. Niinpä hän uskalsi heittäytyä reissunpäälle ilman kiveen hakattuja suunnitelmia. Illalla hän jo peruutti vaunun koko matkan kotipihalleen. Nykyisin kolmihenkisen perheen kodin seinää komistaa maateitse tehdyille reissumuistoille pyhitetty valokuvaseinä ja nuppineuloilla täytetty Euroopan kartta: Norja, Itävalta, Puola, Unkari, Itävalta, Slovakia… Perhe on viettänyt viimeiset kahdeksan kesälomaansa auton kanssa ulkomailla. Katso kuvia reissuista Salkkarin verkkosivuilla! Tuottaja: Suvi Kulla (02) 770 2328 | suvi.kulla@sss.fi. SUNNUNTAINA 18. Pääsääntöisesti paikallistenkin suosimilla pienillä leirintäalueilla viihtyvä perhe ylistää Kroatiaa. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 Miia Tammiluoto ajoi kesäksi Kroatiaan Kaikki lähti liikkeelle matkailuvaunusta, jonka paimiolainen Miia Tammiluoto osti koirien harrastusten perässä ajelemista varten. Miia Tammiluodosta tuli karavaanari alun alkaen koiraharrastusten takia. Siitä huolimatta reissukohde on kerran muuttunut jo neljän tien risteyksen kohdalla, ja se on hänen mielestään kaikista hienointa koko harrastuksessa. Peruutuksesta on nyt 15 vuotta. Muutamia oppirahojakin on tullut vuosien saatossa maksettua. Sen punaisiin valoihin on lyhyt matka Tammiluodon pihalta. Viidentoista vuoden karavaanarikokemuksella ja kahdeksan Manner-Euroopan maanteillä vietetyn kesän kokemuksella Tammiluoto arvelee naiskuskien määrän lisääntyneen. He ovat saaneet kutsuja paikallisten retkipatojen ääreen, ja lapsen uskaltaa antaa nukkua riippumatossa ulkona. Tammiluoto ajoi seitsemänmetrisen matkailuauton Kroatiaan. S S S /E S S I S E P P Ä L Ä “Uskon, että tien päällä kaikki järjestyy.” Miia Tammiluoto Kahdeksaan vuoteen on mahtunut erilaisia retkiä PohjoisNorjan ja Etelä-Kroatian välillä. Tammiluoto haluaa kannustaa kaikkia tasapuolisesti suuntaamaan syvälle Eurooppaan. Tulevia reissuja pohtiessa ajatus auton päivittämisestä piipahtelee välillä mielessä. Perillä perhe kohtasi jälleen, ja reissu jatkui yhdessä viitisen viikkoa. Matkailuautoilu on Tammiluodolle kaikki kaikessa, jopa henkireikä. Vaunun ostamisen jälkeen hän harjoitteli yhden päivän ajan vaunun pyörittelemistä isolla parkkipaikalla. Kanssakaravaanareiden tervehtimiskulttuuri on levinnyt myös Itämeren toiselle puolelle. Mukana matkustavan kodin kanssa liikkuminen symboloi perheenäidille vapautta, ja elämäntapa sopii tuuliviiriluontoiselle perheelle. Tammiluoto asui yksin pitkän ja kapean kadun päässä. Matkailuautoilijoiden kulttuuri on muutenkin muuttunut. – Jouduin juuri sisälle nukkumaan, kun mies oli auton kanssa kalareissulla. – Tiet ovat siellä niin samanlaisia ja maat vaihtuvat toinen toisensa perään. Siitä matka jatkui päivä kerrallaan kohti Adrianmerta. Siellä on helppo huomata, miten lyhyitä välimatkoja Manner-Euroopassa onkaan. Siellä on Tammiluodon mukaan turvallinen tunnelma ja ystävällisiä paikallisia. Miia Tammiluodon seinällä on kartta, jonne perhe merkitsee vieraillut kaupungit. Nykyisiä koiria varten auton tavaratilassa kulkee koira-aitaus, jonka saa pystytettyä auton edustalle. Hänellä on kuitenkin autolle kovat vaatimukset: täytyy olla uuni ja erillinen wc sekä suihku. – Uskon, että tien päällä kaikki järjestyy. Tämän kesän reissu on vielä merkkaamatta
Lampinen muistuttaa, että aiemmin olympialaisiin valittiin urheilijoita, joilla oli realistinen menestymismahdollisuus. Toisin sanottuna enemmistöllä ei ollut todennäköistä tai edes realistista mahdollisuutta sijoittua 16 parhaan joukkoon – mitaleista puhumattakaan. Suurin syyllinen on ollut kuitenkin vanha tuttu Olympiakomitea. –?He ovat tasan tämän systeemin tuotoksia. Pariisissa päästiin jo siihen pisteeseen, että kaikki mahdolliset urheilijat lähetettiin kisoihin –?jopa ne, jotka saivat kisapaikan muiden maiden jätettyä paikkoja auki. –?Eihän Olympiakomitea ole edes vastuussa menestyksestä! Lampisen mielestä urheilijoita on turha syyttää nykytilanteesta. Puhutaanko välillä asiaa. Salolaistuneella pitkän linjan valmentajalla ja urheilujohtajalla Kyösti Lampisella on yli 40 vuoden kokemus suomalaisesta huippu-urheilusta. Salolaistunut Kyösti Lampinen on nostanut urallaan suomalaisen squashin ja alppihiihdon maailman huipulle. Valmentajakonkari Kyösti Lampisen mielestä rahasta ruikuttaminen on niin kauan turhaa kun itse toiminta ei ole millään tasolla uskottavaa. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A. Vielä Atlantan vuoden 1996 olympialaisiin valittiin vain ne urheilijat, joilla oli ”todennäköisyys” sijoittua kisoissa 16 parhaan joukkoon. Lampinen kuitenkin näkee Suomen (Olympiakomitea) ja Norjan (Olympiatoppen) toiminnassa selkeän eron vaikuttamisja seuranPariisin olympialaisten jälkipyykissä on pesty kaikkea mahdollista likaa. Pikkuhiljaa ”todennäköisyys” vaihtui ”realistiseen mahdollisuuteen”. Asiantuntijat ja varsinkin asioista tietämättömät ovat päässeet ääneen kaikilla alustoilla esittämään perusteltuja ja vähemmän perusteltuja näkemyksiään. Olympiakomitean vuonna 2010 aloittama huippu-urheilun muutostyö on siis epäonnistunut käytännössä täydellisesti. Hän huudahtaa ongelmista suurimman ennen ensimmäistä kysymystä. Pariisissa Suomen 57 urheilijan joukkueen loppusijoitusten keskiarvo oli 24:s. Syyllisiä on löydetty yhteiskunnan joka nurkasta: koulujen opetussuunnitelma, urheiluseurat, jopa kuntien kenttämestarit sekä älypuhelimet ja sähköpotkulaudat – kaikille on löytynyt oma osansa Suomen mitalittomuuteen. Muutoksessa pyrittiin luomaan keskitetty huippu-urheilujärjestelmä, kuten Norjassa. Muutos on tapahtunut 2000-luvulla. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 22 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Nyt fokus on menestymisen sijaan kisapaikkojen metsästyksessä eli osallistumisessa. Vellihousumaisuus on levinnyt kaikkeen tekemiseen. ELOKUUTA 2024 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi Suomen surkea esitys Pariisin olympialaisissa on aiheuttanut odotetun keskusteluryöpyn
Lampisen mielestä järjestelmä on rapautunut epämääräiseksi viisasteluksi, jossa toimijat eivät uskalla sanoa asioita suoraan, koska se voi vaarantaa lajin rahoituksen. Yksi syyllinen resurssien vähyyteen on Olympiakomitea itse, jonka varainhankinta on laahannut budjetoidusta. Siitä huolimatta suomalainen huippu-urheilu ei ole tavoittanut kansainvälistä tasoa eikä edes pysynyt samalla kartalla vaan pudonnut kokonaan kyydistä. –?Summa kertoo siitä, että he liikkuvat aivan väärissä piireissä ja mahdollisesti väärällä sisällöllä, Lampinen uskoo. – Olemassa olevat rahat on käytettävä niin, että se synnyttää uskottavuutta yhteiskuntaan. Kysymys on erityisesti henkisestä kasvamisesta kansainväliseen toimintaympäristöön, hän vertaa. Mutta Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön ei tulisi antaa lanttiakaan kansallisen toiminnan tukemiseen, Lampinen yksinkertaistaa. Keskustelun ongelmana on myös se, että pääosin yksilölajien kriisistä on tehty koko suomalaisen urheilun kriisi, vaikka enää vain noin neljännes harrastajista on yksilölajeissa ja joukkuelajeissa Suomi on monessa lajissa pysynyt koventuneessa kilpailussa mukana. – Sama jengi, joka on Olympiakomiteassa osaajan roolissa, päättää karrikoidusti sanoen myös toiminnan rahoituksesta. Suomen Urheiluliiton (yleisurheilu) puheenjohtaja Riikka Pakarinen torjui kritiikkiä muistuttamalla yleisurheilun kehityksestä 2020-luvulla. Kaikki nämä tiedot olivat jo käytettävissä, kun Heikkinen aloitti työssään kesällä 2022, mutta niitä ei hyödynnetty mitenkään. Lampinen muistuttaa edelleen, että vika ei ole urheilijoissa vaan järjestelmässä. – Huippu-urheiluyksikkö on vierastanut aina ulkopuolisia selvityksiä, Lampinen vakuuttaa. Jos käppyrät ovat edelleen nousussa, saatamme harkita, Lampinen muistelee. Se tapahtuu lajiliittojen johdolla EMja MM-kisoissa sekä muissa kv. SUNNUNTAINA 18. Mutta nykyinen järjestelmä, toimintatavat ja -ympäristö eivät tue urheilijoita riittävän määrälliseen ja laadulliseen harjoitteluun kansainvälisten vaatimusten mukaisesti. Lampisen mielestä puhe rahasta on turhaa niin kauan, kun itse toiminta ei ole uskottavaa. Viime vuonna Olympiakomitean oma varainhankinta oli 2,2 miljoonaa euroa ja valtion avustukset yhteensä reilu seitsemän miljoonaa. Huippu-urheiluyksikössä on 24 työntekijää, muun muassa kaksi johtajaa (Matti Heikkinen ja Leena Paavolainen), kahdeksan huippu-urheiluvastaavaa ja 12 asiantuntijaa. – On hölmöä, että tavoitteellista urheilutoimintaa johtava järjestö hamuaa tai sille työnnetään liikkumattomuuteen liittyviä tehtäviä, kun he eivät selviydy enää edes siitä perustehtävästä, jonka takia koko järjestö on perustettu. Sen jälkeen Audista tuli alppihiihtomaajoukkueen pitkäaikainen pääsponsori, Palanderista maailmanmestari ja Poutiaisesta viisinkertainen arvokisamitalisti. – Tämä on ihan absurdia! Joku miettii nyt, että mitä se eläkeläinen siellä selittää, mutta Heikki Kantolan ja Kalevi Tuomisen aikana tilanne oli täysin toinen, Lampinen muistelee Olympiakomitean valmennuspäällikköinä vuosina 1969–2002 toiminutta kaksikkoa. – Sitä paitsi harvalla vanhemmalla on edes mahdollisuus laittaa lastaan useampaan lajiin taloudellisesti tai ajankäytöllisesti. Asiantuntijat auttaisivat ja täysin eri ihmiset päättäisivät rahoituksesta etukäteen sovittujen kriteerien pohjalta. Lampinen kuitenkin muistuttaa, ettei Olympiakomitea ole ainoa syyllinen nykytilanteeseen. – Esimerkiksi alppihiihdossa piti kiertää kaksi täyttä maailmancupkautta, jotta oli valmis omien valmiuksien mukaisiin tuloksiin. – On selvää, että meillä on vähemmän rahaa kuin kilpailijamailla. Lampinen kävi toisen ja kolmannen kerran todistamassa, että käppyrät olivat edelleen nousussa ja kehitys kohti maailmanhuippua eteni aikataulussa. Olympiakomitean johto onkin suojautunut kritiikillä muistuttamalla koventuneesta kilpailusta sekä pienen Suomen pienistä resursseista, vaikka kilpailusta on pudonnut yksi kokonainen suurvalta ja resurssit ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Mikä edes olisi merkittävä muutos. – Mahtaako Pakarinen edes tietää, mitä on monipuolisuus, Lampinen naurahtaa. Uudistus ei koske heitä, jotka jo liikkuvat, vaan heitä, jotka eivät liiku. Seuraavaksi Lampinen siirtäisi Olympiakomitean lajivastaavat töihin lajiliittoihin ja muuttaisi rahoitusmallit selkeämmiksi. Viiden vuoden jälkeen kasassa on vain 1,2 miljoonaa euroa. –?En usko, että mitään merkittävää muutosta tapahtuu. Säästetyt rahat ohjataan lajiliitoille, jotka kohdistavat sen yksilölajeissa valmentaja–urheilija-pareille ja joukkuelajeissa valmennustiimeille ja pelaajille. Olympiakomiteassa toimitaan toisin. Lampinen kuitenkin muistuttaa, että Olympiakomitean ulkopuoliset asiantuntijat ovat tehneet jo selvityksiä suomalaisen huippu-urheilun tilasta ja antaneet toimenpidesuosituksia. –?Mitä jos kasattaisiin ryhmä ihmisiä, jolla on jo näyttöjä lajin nostamisesta pohjalta huipulle, Lampinen ehdottaa ja nimeää ensimmäiseksi jäseneksi Henrik Dettmannin. Kritiikkiä on saanut myös Jan Vapaavuoren puheenjohtajakaudella vauhdittunut muutos, jossa Olympiakomitea on lipunut huippu-urheilujärjestöstä kohti liikuntajärjestöä, joita Suomessa riittää jo kymmeniä. Lampinen ei usko, että nykyisillä johtajilla ja toimintatavoilla asiat muuttuisivat. – Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on unohtanut, että lajiliitot, seurat ja valmennuskeskukset ovat itsenäisiä ja omistavat oikeuden omaan lajiinsa. – Nyt on reippaan remontin paikka, Lampinen linjaa.. Yleisurheilu on tästä esimerkki: laji on menettänyt seitsemässä vuodessa 30 prosenttia lisenssiurheilijoistaan. –?SM-mitalisti ei välttämättä ole sitoutunut kansainvälisen huippu-urheilun vaatimuksiin tai riittävään kansainväliseen kilpailutoimintaan. –?Minulle vastattiin, että tule vuoden päästä uudelleen. Jos suunnitelma on uskottava, Olympiatoppen rahoittaa suunnitelmaa määräajaksi ja antaa tarvittaessa asiantuntijansa käyttöön, Lampinen kertoo ja vakuuttaa, ettei Olympiakomiteassa toimita samoilla kriteereillä ja konkretialla. Olympiakomitean tavoite oli 20 miljoonaa euroa. Lampisen mielestä Olympiakisat eivät ole paikka kasvaa kansainväliseen toimintaympäristöön. Ongelmia siis riittää, mutta miten Lampinen lähtisi ratkaisemaan niitä. Lampinen oli 1990-luvulla alppihiihdon lajipäällikkö ja kävi sponsorineuvotteluita suuren saksalaisen automerkin kanssa. Olympiakomitean varainhankinnan kärkihanke on vuonna 2019 perustettu Olympiarahasto, josta piti tulla tulevien vuosikymmenten taloudellinen selkäranka. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A ”Vellihousumaisuus on levinnyt kaikkeen tekemiseen.” ”Soteuudistus ei koske heitä, jotka jo liikkuvat, vaan heitä jotka eivät liiku.” ”Voimme menestyä vain laadulla, eikä se ole välttämättä ollenkaan rahakysymys.” tamallissa sekä toteutuksen laadussa. Rahoituksen osalta Lampinen ehdottaa, että seuraavien olympiadien aikana Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön rahoitusta leikataan 25 prosenttia joka vuosi. Pakarisen mielestä ongelmana on lasten ja nuorten ”kadotettu monipuolisuus” eli toisin sanottuna yksilajisuus. Ei tule edes ilmoitusta merkittävästä muutoksesta, Lampinen veikkaa. kisoissa. Jos ne ovat uskottavia, annamme rahaa. – Meidän ongelma ei ole yksilajisuus vaan yksipuolinen harjoittelu. Tämän puutteen voi korjata ainoastaan koulutuksella. Myös olosuhteet ovat kehittyneet valtavasti. –?Olympiakomitea pitäisi muuttua palveluorganisaatioksi, jonka osaamista lajiliitot mielellään ostavat. – Norjassa lajiliitolla pitää olla selkeä suunnitelma: kirkas tavoite, tarkat toimenpiteet ja jatkuva seuranta. Niitä varoja ei kuitenkaan koskaan vapautunut. –?Se, että Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö lopettaisi suomalaisen huippu-urheilun johtamisen nykyisillä toimintatavoilla. Valtio lähti mukaan vastinrahaperiaatteella eli lupauksella tuplata kerätty potti. Se on eri projekti, ja siihen tarvitaan miljardeja, Lampinen muistuttaa. Eikä lisärahan saaminen ole jatkossa kovin todennäköistä, sillä valtion budjettiesitys ensi vuodelle on 12,2 miljardia euroa alijäämäinen. Ehdotan ryhmän toiseksi jäseneksi Valentin Konosta, joka jäi edellisessä huippu-urheiluyksilön johtajahaussa Matti Heikkisen takana hopealle. Mutta jos yritystä johdettaisiin samalla tavalla kuin suomalaista huippu-urheilua, olisi yritys haettu jo aikoja sitten konkurssiin. Varsinkin lajivastaavien rooli hämmentää Lampista. –?Dokumentaatioon perustuvalla perustoiminnalla: tavoitteet, keinot, mittarit, seuranta. Jo ensi vuodeksi liikuntabudjetti on pienenemässä noin 13 prosentilla. Muutoksen taustalla lienee Vapaavuoren halu päästä kiinni soteuudistuksesta vapautuviin varoihin. –?Suomalaiset nuoret tytöt ja pojat ovat edelleen potentiaalisia urheilijoita. Suomalaisessa urheilussa on enemmän rahaa ja päätoimisia valmentajia kuin koskaan ennen. Mutta mitä seuraavan – sanotaan puolen vuoden aikana – on odotettavissa. Lampinen näytti johdolle käppyröitä Tanja Poutiaisesta ja Kalle Palanderista ja vakuutti, että kaksikko on matkalla maailman huipulle. Siksi hän olisi valmis myös henkilöstövaihdoksiin. Valmentajat eivät pysty synnyttämään riittävää monipuolisuutta omien lajiensa kautta, vaikka se olisi täysin mahdollista. He käyvät kyllä tavoitteita, keinoja ja seurantaa läpi, mutta eivät käy kiinni ristiriitaisuuksiin riittävästi. Monipuolisuuskeskustelussa on silmiinpistävää, että sitä ylläpitää harrastajia menettäneiden yksilölajien edustajat. – Sen jälkeen sponsorit kyllä kiinnostuvat, Lampinen uskoo ja antaa omakohtaisen esimerkin. – Soteuudistusta ei olisi pitänyt sotkea tähän kuvioon ollenkaan. Olympiakomitea on ilmoittanut, että se analysoi lähiaikoina kuluneen olympiadin perusteellisesti. – Esittäkää tavoite, keinot ja seuranta. – Siksi taloudesta itkeminen on mielestäni naurettavaa, koska yhteistyökumppanin pitää uskoa ydintuotteen kantavan. –?Lajivastaavat ovat sparraajia ilman vastuuta. Voimme menestyä vain laadulla, eikä se ole välttämättä ollenkaan rahakysymys. Nyt koko keskustelussa ei ole ollut mitään tekemistä perusasioiden kanssa. – Opetusja kulttuuriministeriötä pitää tukistaa sen verran, että he ovat antaneet rahat tähän käyttöön sinänsä kevyillä ohjeilla ja vaatimuksilla, yhteiskuntamme järjestöautonomian periaatteiden mukaisesti
Lauantain yllätysnimi oli Hartolan Voimaa edustava Eemil Porvari, joka paransi keihäänheiton ennätystään yli metrillä ja voitti miesten kilpailun. –?Oli tosi hyvävoimainen juoksu, ja voimavarat tuli jaettua aika tasaisesti. –?Onhan hyppääminen vähän haastavaa ihan koko kauden taustat huomioiden, Murto viittasi kahteen kilpailukautta varjostaneeseen jalkavammaan. –?Se olisi aina hyvä hypätä pois alta. Naisten joukkuekisassa SaSa (Rannikko, Pietinalho ja Minea Terkola) oli kolmas. Naisten loppuottelussa Ruotsi löi pikavauhtia Tanskan 3–0. Kymmenen päivää sitten hypätyssä seipään olympiafinaalissa Murto sijoittui kuudenneksi tuloksella 470. 21-vuotias Porvari heitti kotimaisen gp-sarjan kilpailussa toisellaan 82,69 metriä. Hän riisti ennätyksen Elina Lampelalta, joka jäi kisan toiseksi tuloksella 442. Alex Naumi A V L A R K I S T O / T A I N A S A A R I N E N Kirmula ja muut suomalaiset romahtivat Unkarin EM-helteessä SUUNNISTUS Suomalaiset jäivät kauas kärjestä keskimatkan EMfinaalissa Unkarissa. SM-kisat jatkuvat sunnuntaina. Naisten joukkuekisan voittanut Isonkyrön Metsästysja Ampumaseura ja yleisen luokan joukkuekisan voittanut Esbo Skytteförening tekivät uudet SE-tulokset. –?Kunto on edelleen hyvä, ja kausi on ollut tasainen. Alkukaudesta olen metsästänyt Suomen ennätystä. Oulussa riman korkeudeksi nostettiin 473, joka on kisaraja Tokion ensi syksyn MMkisoihin. Minun piti juuri juoda puolitoista litraa vettä, täytyy nesteyttää, Aebersold kommentoi yli 30 asteen lämmössä voitetun kilpailun jälkeen. Salon Seudun Ampujien Jyry Laaksonen oli finaalin kuudes. Mainiosti perjantain karsintakilpailusta selviytyneet Olli Ojanaho ja Miika Kirmula jättivät kilpailun kesken. Naisissa Rosenlewin voitto oli selkeämpi, eroa Marianne Paloon tuli 2,6 pistettä. Päätöslajissa miesten 3?000 metrillä Eemil Helander juoksi ennätyksensä 7.52,80 ja sijoittui neljänneksi. Suomi on ollut aiemmin miesten joukkuekisassa kerran toinen. Edellä ovat vain olympiafinalistit Oliver Helander (85,75), Toni Keränen (85,27) ja Lassi Etelätalo (84,67). Kovan taistelun jälkeen ratkaisuerä Räsäselle 13–11 ja toinen perättäinen trilleri Suomelle. Naisissa Sveitsi otti kaksoisvoiton. Perjantain välierässä Suomi löi Tanskan 3–1. Rutonen jätti miesten kisassa olympiakävijä Aleksi Lepän hopealle 1,6 pisteen erolla. Porvarin ennätys oli 81,52 ennen lauantaita. (SSS–STT) Rutonen päihitti olympiakävijän Hevonpäässä AMPUMAURHEILU Juha Rutonen ja Alexandra Rosenlew voittivat kultaa kiväärin SM-kisojen avauspäivänä Salon Hevonpäässä. Räsänen kohtasi seuraavassa ottelussa William Bergenblockin. Joukkueen hahmo oli molemmat ottelunsa voittanut Naumi. Hallikaudella Murron oikean jalan akillesjänteeseen tuli repeämä, ja saman jalan takareiteen tuli repeämä kesäkuussa Rooman EMfinaalissa. Naumi oli tässäkin ottelussa Suomen ykköspelaaja kahdella voitolla. Hopeaa vei Natalia Gemperle ja pronssia Norjan Andrine Benjaminsen. – Tämä on tosi hauskaa, ja varsinkin se, että voitamme ilman luottomies Oláhin pisteitä. SaSan nuorista Helmi Pietinalho oli 14:s, Minea Terkola 17:s, Julia Rannikko 19:s ja Mira Terkola 23:s. Miesten EM-kultaa vei Norjan Eirik Langedal Breivik, joka taittoi 5,1 kilometrin metsämatkan aikaan 42.34, josta Savolainen jäi hieman vajaat 8 minuuttia. Helanderin aiempi ennätys oli 7.54,85 noin viikon takaa Norjan Jessheimista. Kaikkien aikojen Suomen tilastossa Porvari nousi sijalle 28. Nyt pikkaisen vaihdan taktiikkaa, ja tuleviin kisoihin lähden kilpailemaan, hän sanoi. Hänen ennätyksensä on 1.59,59 kesäkuun alusta. Simona Aebersoldin voittoaika hellelukemissa kisatussa Unkarin kisassa oli 40.51, josta Harju jäi yli kuusi minuuttia. Kaksi viimeistä hyppyä olivat ihan jees, ja niissä oli ihan hyviä juttuja. Murto hätyytteli jo MM-rajaa Oulusa 460 ylittänyt Wilma Murto kilpailee tänä kesänä enää Ruotsi-ottelussa. ”Se olisi aina hyvä hypätä pois alta.” Wilma Murto Hartolan Voiman Eemil Porvari heitti itsensä otsikoihin.. Siellä on jo pieniä elkeitä, että olisi rytmikäs, hyvä korkeakin hyppy tulossa. Naumin ensimmäinen vastustaja oli tuttuakin tutumpi eli seurakaveri Martin Friis Eslövistä, joka kaatoi viidennen erän viidennessä ottelupallossa 17–15. URHEILU 24 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Lopussa liettualainen Gabija Galvydyte kiri ykköseksi ajalla 1.59,89. Aiempi ennätys oli Kalevan kisojen perua kesäkuun lopusta. Läpi kauden hyviä aikoja juossut Eveliina Määttänen haastoi tosissaan naisten 800 metrin Suomen ennätyksen (1.59,41), joka on Sara Lappalaisen hallussa Tokion olympialaisten peruina. Tämä tapahtui vuonna 2004, jolloin kisan taso oli tätä vuotta selvästi heikompi. K U V A T : L E H T I K U V A / T I M O H E I K K A L A Eemil Porvari oli Oulun gp-kisan yllätysnimi. Alex oli todella hyvä ja Aleksi myös, iloinen valmentaja Mattias Bergkvist kommentoi. –?Loppua kohden tatsi löytyi paremmin. Norja juhli kaksoisvoittoa, kun Kasper Harlem Fosser sai hopeaa. Miehissä meno oli vielä synkempää, sillä paras suomalainen Eetu Savolainen oli vasta 25:s. Ne tulevat, jos ovat tullakseen. Myös hän teki hurjan nousun 0–2-erätilanteesta, vaikka loukkasi neljännen erän jatkopalloilla pelikätensä pikkusormen. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, mutta kyllä minä odotan, että hallikaudella tuo on ihan arkipäiväinen tulos, Murto ennakoi. Porvari nousi samalla tämän kesän kotimaisen tilaston neljänneksi. (SSS) STT | Matti Ahola YLEISURHEILU Pariisin olympiakisoista palannut seiväshyppääjä Wilma Murto esitteli orastavaa nousukuntoa yleisurheilun gp-kisassa Oulussa lauantaina. Neljännessä ottelussa Naumi kaatoi Erikssonin 3–1, vaikka oli kahta viimeistä erää häviöllä pahasti. Oláh joutui avauksessa tunnustamaan Anders Erikssonin paremmakseen 1–3. Loppusuorakin tuntui irtoavan aika kivasti, Määttänen sanoi. Myös Ruotsin suunnistuskuningatar Tove Alexandersson joutui pettymään, kun hänen suorituksellaan ylsi vain neljänneksi. Marika Teini keskeytti, ja loputkin suomalaiset jäivät kärkikymmenikön ulkopuolelle. Kilpailu on samalla kolmas maailmancupin osakilpailu, ja se jatkuu pitkillä matkoilla sunnuntaina. Suomi oli kolmas. ELOKUUTA 2024 PÖYTÄTENNIS Suomen miesten joukkue ylsi historialliseen saavutukseen Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa Riiassa. Alex Naumi, Benedek Oláh ja Aleksi Räsänen kukistivat loppuottelussa kestomenestyjä Ruotsin 3–1. Kauden loppukisoissa Määttänen aikoo luopua ennätysten hausta. Salon Vilppaan hyppääjä jäi tulokseen 460, mutta kaksi viimeistä yritystä tuloksesta 473 olivat lupaavia. Puolalainen jänis Aneta Lemiesz veti juoksua 500 metrin verran, minkä jälkeen Määttänen toimi vetojuhtana. Voiton vei yhdysvaltalainen Cooper Teare ajalla 7.39,29. Ruotsin Albin Ridefelt voitti pronssia. Lauantaina Määttänen juoksi toiseksi ajalla 2.00,01. Naisissa paras suomalainen oli kahdeksanneksi sijoittunut Venla Harju. Murron tulos Oulussa oli Raatin stadionin kenttäennätys. (SSS) Suomi teki pingishistoriaa Naumin johdolla Ruotsi kaatui Riian finaalissa 3–1. –?Tuntuu hyvältä, tai oikeastaan juuri nyt tunnen itseni hyvin huonovointiseksi
JALKAPALLO Miesten Ykkösliiga: TPS–KäPa 5–3 (3–0) KTP 19 14 2 3 49–18 44 Jaro 19 12 3 4 36–16 39 Jippo 19 11 4 4 32–16 37 TPS 20 11 4 5 32–21 37 SalPa 20 6 7 7 25–30 25 SJK A 19 6 6 7 22–23 24 JäPS 20 4 7 9 27–42 19 PK-35 19 4 6 9 21–29 18 KäPa 20 2 6 12 27–47 12 MP 19 2 5 12 13–42 11 Seuraavat ottelut: tänään Jippo–PK-35, MP–Jaro, huomenna KTP–SJK A, 24.8. ; 800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.47,32, 2) Uku Renek Kronbergs EST 1.47,56, 3) Niko Viljola HKV 1.49,17. M keihäs: 1) Eemil Porvari HartVo 82,69, 2) Edis Matusevicius LTU 80,05, 3) Taneli Juutinen KuopRe 76,03. SUNNUNTAINA 18. Lisäinfot nettisivuiltamme www.salonvilpas.fi. N keihäs: 1) Jona Aigouy FRA 55,20, 2) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 54,97, 3) Vivian Suominen HIFK 53,07.. S S S / J U H A T U U N A TULOSPÖRSSI AMPUMAURHEILU Salo, 50 m kiväärin SM-kisat: 50m kivääri makuu M: 1) Juha Rutonen HAS 622,2, 2) Aleksi Leppä HAS 620,6, 3) Aleksi Kasi IMAS 615,8, 4) Lauri Syrjä AsAs 614,3, 5) Jimi Lång KaA 613,5, 6) Jyry Laaksonen SaSA 612,4,...22) Teemu Hartman SaSA 604,1. 0440 533 985 /Timo VILPAS-PÄIVÄ Salon torilla su 18.8. M seiväs: 1) Tommi Holttinen TuUL 534, 2) Juho Alasaari LaihLu 514, 3) Albin Lundberg VasaIS 514. Loimaa, Nuorten Jukola: Lopputulokset (5,1+5,9+3,0+4,0+4,1+ 5,6+7,0 km): 1) Suunta Jyväskylä 3.01.19, 2) Espoon Suunta 3.07.04, 3) Hiidenkiertäjät 3.10.24,...19) AngA 1 3.17.33 (Siiri Halkilahti 31.09/27., Antti Kirves 33.09/43., Anselmi Anttonen 15.20/20., Aada Tapiola 26.15/19., Oona Andelmaa 24.00/23., Martta Lehtinen 35.19/24., Onni Virtanen 32.18/19.), 24) AngA 2 3.22.09 (Helmiina Anttonen 32.47/43., Leevi Söyrilä 29.24/24., Silje Lehtonen 18.09/29., Venla Mäkinen 25.50/21., Eeli Puro 22.01/18., Vilja Lehtonen 35.28/22., Aleksi Juote 38.28/24.), 47) PR 1 3.34.57 (Minttu Lindeqvist 33.08/52., Aapeli Heikinmaa 32.27/49., Mya Hartvik 18.32/42., Silva Pihlaja 28.22/46., Saana Tranberg 28.00/52., Milla Pyöli 37.05/49., Topi Virtanen 37.20/47.), 76) AngA 3 3.57.24 (Iida Söyrilä 34.21/61., Rebekka Tuomala 42.37/108., Vilja Eeva 19.24/90., Siiri Paukkunen 31.20/86., Atte Ritala 26.11/73., Miina Lehtinen 37.01/65., Artur Emaldynov 46.28/76.), 87) PR 2 4.05.52 (Signe Velema 35.33/72., Aaro Lahdenperä 31.04/54., Roosa Lindeqvist 17.46/48., Saga Kenner 28.08/47., Henriikka Lahdenperä 29.35/55., Sofia Fingerroos 50.39/73., Juuso Haapala 53.04/87.), 114) AngA 4 4.28.36 (Matilda Tuomala 37.30/92., Iiro Kuikka 43.13/118., Anni Lemmetyinen 21.55/104., Oona Sipilä 37.26/112., Topias Kivelä 35.38/119., Emma Elovaara 39.17/111., Teemu Pirinen 53.34/114.), 123) PR 3 4.36.26 (Veera Mäkilä 46.08/143., Eemil Röytiö 43.07/140., Olavi Vilhonen 22.52/133., Tilda Välimäki 29.54/123., Eeli Pihlaja 38.55/127., Kerttu Sergelius 47.00/123., Sampo Oksa 48.28/123.), 145) AngA 5 5.29.29 (Iiris Nurminen 49.09/145., Jussi Rouvali 51.27/149., Nella Turunen 1.00.21/156., Leila Mäkinen 38.27/156., Väinö Sjöblom 38.20/155., Kerttu Linnamäki 44.22/149., Olli Koivunen 47.21/145.). N pituus: 1) Jessica Kähärä MiKV 633, 2) Kitija Paula Melnbarde LAT 621, 3) Anne-Mari Lehtiö KU-58 614. Ovet klo 15. Maalikuninkuuden vei Kuusjoen Johan Wahlsten (8 maalia). 3 km: 1) Pyykkö Tuomas 28:39, 2) Nikkanen Seppo 35:30, 3) Vuorinen Lasse 40:07, 4) Ranki Ari PertPe 41:27, 5) Aavasalo Asko SalVie 43:04, 6) Saarinen Pertti 45:13, 7) Kallio Mira 53:33, 8) Sailola Risto PertPe 55:18, 9) Helmiö Turjo 1:00:20, 10) Alenius Sarianne 1:00:45, 11) Routasalo Markku 1:08:51, 12) Vackova Marketa 1:16:02. klo 12-15. Harvesters aloitti kauden 1–1-tasapelillä Pertteliä vastaan, ja loput kahdeksan ottelua päättyi ”Puimureiden” voittoon. M 2. MP–SalPa, KäPa–Jippo, Jaro–KTP. Miika Kirmula ja Olli Ojanaho keskeyttivät. Tilaisuudessa on väliaikatarjoilu. R6, Y: 1) Jarkko Mylly HaaAs 616,0, 2) Matti Sund TSA 566,8, 3) Elisabeth Mattsson TSA 534,7. M 1. Salon Mestaruussarjan kausi 2024 oli somerolaisen Harvestersin näytös. karsinta: 1) Syrjä 624,0,...18) Arto Lehtovirta SaSA 596,4, 19) Rasmus Zadraks SaSA 565,3. 11,80). Hopeaa voitti FC KusPa ja pronssia Soppa. Joukkuekisa, naiset: 1) IMAS (Marjo YliKiikka, Marianne Palo, Nanna Uuttu) 1847,7 DSJE, 2) Hahlo (Pauliina Frilander, Sonja Siitonen, Sonja Nenonen) 1842,3, 3) SaSA (Julia Rannikko, Minea Terkola, Helmi Pietinalho) 1803,6. SUUNNISTUS Mor, Unkari, EM-kilpailut ja maailmancup, keskimatkat: Miehet, 5,1 km: 1) Eirik Langedal Breivik Norja 42.34, 2) Kasper Harlem Fosser Norja 42.58, 3) Albin Ridefelt Ruotsi 43.39,...27) Eetu Savolainen...29) Veli Kangas 50.52,...34) Aarni Ronkainen 52.01,...41) Teemu Oksanen 54.59. elokuuta klo 16. M 3?000 m: 1) Cooper Teare USA 7.39,29, 2) Thomas Vanoppen BEL 7.41,73, 3) Valentin Soca URU 7.43,48, 4) Eemil Helander JKU 7.52,80 (kkk). N 100 m (1,2 m/s): 1) Aino Pulkkinen JKU 11,56, 2) Shanti Veronica Pereira SGP 11,77 (ae. M pituus: 1) Kristian Pulli OP 788, 2) Kalle Salminen JoKa 779, 3) Kevin Brucha GER 757. karsinta: 1) Leppä 617,5, ..3) Laaksonen 610,7,...11) Hartman 603,9. Lajipisteet ja poniratsastus yms. Joukkuekisa, yleinen: 1) ESF (Björn Friman, Cristian Friman, Alexandra Rosenlew) 1855,5 DSJE, 2) HAS (Aleksi Leppä, Juha Rutonen, Antti Puhakka) 1841,4, 3) KaA (Jimi Lång, Santeri Kenola, Maarit Nurmi) 1828,0,...9) SaSA (Jyry Laaksonen, Teemu Hartman, Rasmus Zadraks) 1779,9. SalonViesti 1:17:28, 11) Ahonen Leila AngA 1:19:48, 12) Vigelius Kari SalVie 1:25:11. Mestaruus varmistui ennen lauantain päätöskierrosta, jossa Harvesters tyrmäsi FC Armandon. Puolivälierä: Marcelo Arevalo El Salvador/Mate Pavic Kroatia (4)–Heliövaara/ Patten (7) 6–2, 6–4. kierrosta: Harri Heliövaara Suomi/Henry Patten Britannia (7)– Wesley Koolhof Hollanti/Nikola Mektic Kroatia 6–7 (3–7), 7–6 (7–2), 10–5. M 200 m (0,0 m/s): 1) Oskars Grava LAT 20,83, 2) Riku Illukka VantSa 20,94, 3) Samuel Purola OP 21,03. N 5?000 m: 1) Nina Chydenius GamlakarlIF 15.28,89, 2) Kristine Eikrem Engeset NOR 15.30,63, 3) Rachel McArthur USA 15.40,60. 6 km: 1) Isojunno Veijo KemKi 41:05, 2) Vanhanen Matias KemKi 45:00, 3) Paulin Joonas 46:05, 4) Nurmi Janne Uolevi SalVil 49:39, 5) Koponen Visa PertPe 58:03, 6) Härkönen Marjo SalVil 1:01:49, 7) Lietzen Jaakko SuSi 1:04:43, 8) Kuusisto Jyrki SuSi 1:10:52, 9) Alanne Jyrki PertPe 1:11:40, 10) N.N. N 400 m aidat: 1) Hilla Uusimäki KU-58 56,32, 2) Kristiina Halonen LUM 56,73, 3) Anna Maria Gryc POL 56,78. YLEISURHEILU Oulu, GP-sarjan 6/7 kilpailut: M 100 m (–0,2 m/s): 1) Karl Erik Nazarov EST 10,37, 2) Riku Illukka VantSa 10,45, 3) Samuel Purola OP 10,48. SJK Akatemia–TPS, PK-35–JäPS, 25.8. kaikki runkosarjan ottelut) OMA ISTUMAPAIKKA 50 € + KORTIN HINTA TARJOUS VOIMASSA 31.8.2024 ASTI! Varaukset tomi.lemminkainen@lpviesti.fi tai whatsappilla 045 110 2253 TAPAHTUMAT VUOKRATTAVANA Uudenkirkon pitäjäjuhla la 24.8.2024 Halikossa Lämpimästi tervetuloa Uudenkirkon pitäjäjuhlille Halikon Nuorisoseuran talolle (Mustamäentie 169, 24910) lauantaina 24. Sunnuntaina pitkät matkat. 4 km: 1) Anttila Jouni SuSi 39:47, 2) Kuusisto Juha 42:00, 3) Lietzen Jukka Kisko 43:11, 4) Asklöf Niko 44:43, 5) Virtanen Sampo Someron Esa 45:07, 6) Manner Mika 45:49, 7) Broman Timo SuSi 49:04, 8) Koivisto Ari-Pekka HS 49:13, 9) Lehtola Matti PertPe 49:25, 10) Lehtoruusu Antero SalVie 51:02, 11) Pohjola Jukka SalVil 52:43, 12) Alarakkola Ari PertPe 53:00, 13) Ahonen Jutta AngA 59:01, 14) Tammi Timo SalVil 1:02:56, 15) Leinonen Mika 1:11:40. Perjantairastit Pyölinkulmalla: 2 km: 1) Karppinen Auli 45:12, 2) Peltomäki Ilpo 45:21, 3) Kivelä Antero PertPe 57:35. Mestaruus oli Harvestersin ensimmäinen. Koko perheen tapahtuma. 11,64), 3) Annika Haverinen KajKi 11,82 (ae. Naiset, 4,5 km: 1) Simona Aebersold Sveitsi 40.51, 2) Natalia Gemperle Sveitsi 43.10, 3) Andrine Benjaminsen 44.09,...8) Venla Harju 47.12,...14) Miia Niittynen 48.27,...16) Maija Sianoja 49.21,...47) Siiri Silvennoinen 58.00, 58) Maiju Oksanen 1.06,19. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 LP VIESTIN KAUSIKORTTITARJOUS KOKO KAUSI 109 € (sis. TENNIS Cincinnati, USA, miesten ATP-turnaus, palkintoarvo noin 6,8 miljoonaa dollaria: Nelinpelin 2. N seiväs: 1) Wilma Murto SalVil 460, 2) Elina Lampela OP 442, 3) Saga Andersson EsboIF 432. N: 1) Alexandra Rosenlew ESF 622,5, 2) Marianne Palo IMAS 619,9, 3) Pauliina Frilander Hahlo 618,8, 4) Essi Heiskanen PiekSA 615,6, 5) Nanna Uuttu IMAS 614,2, 6) Marjo Yli-Kiikka IMAS 613,6,...14) Helmi Pietinalho SaSA 605,4,...17) Minea Terkola SaSA 601,7,...19) Julia Rannikko SaSA 596,5,...23) Mira Terkola SaSA 592,3. harjoituspelit) RUNKOSARJA 49 € (sis. kaikki ottelut, pl. Ohjelmamaksu 25 e www.uusikirkko.fi URHEILUSSA TAPAHTUU Edullisesti erilaisia toimitiloja 15-300 m² P. Tervetuloa! TILAUSASIAT VERKOSSA: TILAAJAPALVELIJA.FI SALON SEUDUN SANOMAT SALON MESTARUUS MENI SOMEROLLE. N 800 m: 1) Gabija Galvydyte LTU 1.59,89, 2) Eveliina Määttänen EspTa 2.00,01, 3) Joceline Wind SUI 2.02,80. Marika Teini keskeytti
Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. TENAVATklassikko TÄSSÄ MAAILMANKUULU KIRJAILIJA ALKAA TYÖSTÄÄ UUSINTA ROMAANIAAN... 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ELOKUUTA 2024 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 19/08/25 OSTIN TÄMÄN ERIKOISSORSAPILLIN! MIKÄ SIINÄ ON NIIN ERIKOISTA. SE ON HUONOKUULOISILLE SORSILLE HARALD TENAVAT JERE 26 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. “RAKKAUTENI SINUA KOHTAAN ON KORKEAMPI KUIN KORKEIN VUORI, MIKÄ ON MOUNT EVEREST, JOKA ON YLI SEITSEMÄN TUHATTA METRIÄ KORKEA.” “MINUN RAKKAUTENI SINUA KOHTAAN ON SYVEMPI KUIN SYVIN MEREN KOHTA JOKA ON MARIAANIEN HAUTA, JOKA ON YLI 12 TUHATTA KILOMETRIÄ SYVÄ.” SANKARINI ON KAMALAN TYLSÄ TYYPPI. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 39 €/kk Digisisällöt alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. “RAKASTAN SINUA”, NEITO SANOI. 39 €/kk Digisisällöt alk. 39 €/kk Digisisällöt alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. “RAKASTAN SINUA ENEMMÄN KUIN PYSTYN KERTOMAAN.” “MINÄKIN RAKASTAN SINUA”, MIES VASTASI. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk
06.52 Minimuksut (S) 07.11 Pikku perunat (S) 07.14 Pusse (S) 07.26 Vilja hoitaa (S) 07.38 Pikku Kakkosen reportteri 07.41 Oktonautit (S) 07.52 Ryhmä Hau (S) 08.16 Leikitään Pikku Kakkosta 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.11 Ellun kamut (7) 09.23 Supersisarukset (7) 09.34 Haju-uutiset (S) 09.37 Supernormaalia (7) 10.00 Jopet-show (S) 10.27 Jopet-show (S) 11.00 Jopet-show (S) 11.22 Jopetshow (7) 12.00 Brittihovin eliittisotilaat 12.50 Pasila (12) 13.15 Pasila (12) 13.40 Suuri keramiikkakisa 14.45 Lentopallon EM-karsinta: FIN SUI Klo 17 17.00 Suunnistuksen MC: Pitkät matkat Selostus Nina Vanhatalo, lajiasiantuntijana Minna Kauppi, Unkari. 01.00 Kolmosvaihde 8/12. Kausi 43, 13/16. Kausi 1, 2/8. Kausi 19, 6/6. Jotta äärikansallisen ryhmän toiminta saadaan oikeuteen, kaikki on yhden ihmisen uskottavuuden varassa. YLE TEEMA & FEM 08.03 YLE FEM 08.03 Sunnuntai Sofian seurassa 08.15 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 08.45 Pinteessä pahin (S) 09.05 100-vuotias, joka uskoo tulevaisuuteen 10.05 Ahvenanmaan sankarit 10.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 11.00 Riistametsällä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Leningrad Cowboys Meet Moses (7) 13.30 Vahvojen naisten Tanssiteatteri Raatikko 14.20 Janácek: Jenufa 16.30 Musiikkimatka Norjaan Klo 17 17.25 Unelmakoti Sisiliassa vintagematka 4/6. Jakso 3/8. Vierailijoina nähdään Ellinoora ja Samuli Edelmann. Jotain niin oikeaa 9. Kausi 4, 7/8. Hiljasii Heeroksii (feat. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu Klo 21 21.05 Musta valo (16) Kausi 1, 5/6. Vierailijana Viivi Pumpanen. Aito rakkaus 4. Louiselle sosiaaliset tilanteet ovat hankalia ja hän kamppailee saadakseen pysyvän työn. 23.35 Poromafia (12) Perinnönjako. Outoa on, että uhrista löytyy unilääkkeitä. Anni, Ansti, Tiia ja Tiina saapuvat leirille ja majoittuvat samaan huoneeseen. (U) 22.35 Ulkolinja: Putin, Ukraina ja länsi 1/2. Kausi 14, 10/10. Pulinat pois, osa 2. 23.00 Elokuva: 21 Jump Street (16) (21 Jump Street/USA 2012). Kauniin kuoren alla piilee salaisuus, joka tekee hänestä yhden maailman pelätyimmistä palkkamurhaajista. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.8. Tutkinta vie Marian Tukholmaan etsimään epäiltyä, opiston ex-työntekijää. Muutoksen aika. Kuka näkee sut 15. Tanskalaissarjassa seurataan autismin kirjon henkilöitä. Niinpä hän ei malta odottaa siihen saakka, että Karl Ottolla olisi aikaa pelata hänen kanssaan. 01.30 Suurmestari UK Olenko tavannut nämä perunat aiemmin?. Keikalla kuullut biisit: 1. Oikeuden tuomio. KANAVAT SUNNUNTAI 28 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 18. Jakso 2/10. Hyökkäys Ukrainaan. Ellinoora) 6. 19.00 Selviytyjät Saippuaoopperaa. Kausi 43, 14/16. Lily vie Abben tämän elämän ensimmäiselle mustikkaretkelle. Epäonniset ostarivarkaat. Anssi tapaa Jaskan ja ostaa oman maatilan. 20.00 Selviytyjät Loppusuoralla. Ohikiitävää 14. Viehättävä perinteinen skånelaistalo ei kuitenkaan ole Dijanan odottama luksushuvila. 00.30 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12) Hollywoodin profeetta. John 7. Avainhenkilöt kuten pääministerit Boris Johnson ja Liz Truss, YK:n pääsihteeri António Guterres, CIA:n johtaja Bill Burns, Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ja presidentti Volodymyr Zelenskyi kertovat, mitä tapahtui kansainvälisen politiikan kulisseissa. Pääosissa: Tom Hardy, Woody Harrelson, Michelle Williams, Naomie Harris, Stephen Graham, Reid Scott. Miisa saa puhelun Suomesta. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Sunny Bunnies (S) 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.15 S.M.A.S.H! (S) 07.30 Angry Birds Toons (S) 07.35 LEGO Legends of Chima (7) 08.00 LEGO City Adventures (S) 08.10 LEGO City Adventures (7) 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.40 IS esittää: Sain sen videolle (S) 11.50 Veikkausliiga Futiksen nälkään 11.55 Poliisikoira Rex (12) 12.55 Puutarhan pelastajat 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Maryn helpot kokkailut 15.25 Maryn helpot kokkailut 15.55 Haluatko miljonääriksi. (Ranska, 2017) Pelätty rikollispomo pakottaa kaksi autovarasta hankkimaan hänelle äärimmäisen harvinaisen auton. Kausi 5, jakso 11/12. Kuolemanlento. Kausi 5, 3/12. Saralle selviää, että Pieti Nelihanka on hänen velipuolensa. 20.25 Painkiller (S) 6/6. Yhdysvaltalainen dokumenttisarja. (105’) 01.15 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12) Kausi 4. Venäjän hyökkäys Ukrainaan lamaannutti maailman. Hyvinvointivalmentajan elämään kuuluvat näyttävät jenkkikaarat ja moottoripyörät. Entä jos Paavo Väyrynen ei olisi kiinnostunut politiikasta. Mukaan liittyy kaksi kaunotarta, aikaa on viikko, ja panoksena aivan kaikki, mukaan lukien koko tiimin henget. Kolmen teinin öinen ostoskeskusmurto kostautuu virkakoiran saapuessa paikalle. Toiveikkaat kipupotilaat ilmestyvät yhtäkkiä Andrean työhuoneen ovelle. Toisen taivas, toisen helvetti. Pettävällä jäällä 13. Orkesterin palkittu viulisti löydetään murhattuna juuri ennen esitystä. Klo 22 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Maria Wern (12) Entinen elämä, osa 2. Sara Poikkipää perii Brita Nelihangalta isänsä maat takaisin. Perinnönjako. Eläköön 18. Uusia tuttavuuksia. Tom Hardy on Marvel Comicsin sarjakuviin perustuvassa supersankarielokuvassa toimittaja Eddie Brock, jonka sisällä elää symbiootti Venom. 18.50 Vain elämää: Kaikki biisit Kausi 14. Kausi 1, 1/8. Uusi todistajanlausunto palauttaa vanhan murhajutun uuteen tarkasteluun. 02.15 Arman ja viimeinen ristiretki (12) Kausi 4. Vaihtoehtoisesti todellisuuksista jossittelevat Jari Tervon kanssa Tuija Siltamäki, Jani Halme ja Markus Leikola. Mestarikoomikko Jonah Hill on vauhdikkaan toimintakomedian toisessa pääosassa nörttinuorukainen Schmidt, joka päätyy poliisiopistossa yhteen vanhan koulutoverinsa Jenkon (Channing Tatum) kanssa. Kausi 7, 9/10. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Elokuva: Venom: Let There Be Carnage (12) (Venom: Let There Be Carnage 2021). Ohjaus: Phil Lord, Christopher Miller. Kilpailijat etsivät viinirypälettä ja tekevät taidetta sokkona. Pieni ilmaalus on syöksynyt maahan ja lentäjä on kuollut. Poikkeuksellisen epäpätevät sankarit komennetaan soluttautumaan takaisin lukion penkille salaisessa operaatiossa, jonka tavoitteena on koululaisille huumeita välittävän liigan saaminen käpälälautaan. 23.15 Elokuva: Overdrive (12) Overdrive. Kausi 9, 2/10. 21.50 Sisäpiirissä (16) 5/5. Lefa etsii kuumeisesti poikansa tappajaa. Vierailijana Olga Temonen. 18.30 Tanskalainen maajussi omenavarkaissa Innokkaat omenafanit Frank ja Per matkaavat läpi Tanskan etsien vanhoja lajikkeita. (U) 00.15 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Ykkösaamu 08.00 Avara luonto: Eläinmaailman dynastiat 09.00 Merkkien salat: Numeroiden salattu maailma 09.30 Studio 65 10.00 Nojatuolikirkko Helsingin Laajarannassa 10.50 Kuka on Jenni. 18.17 Babylonin tuoli (7) Peli ja varsinkin Bella ovat lumonneet Falken. Sitkeä sydän 2. Christian yrittää keksiä, kuinka hänen pitäisi suhtautua biologiseen äitiinsä. 18.07 Hei, BUU-klubbenilainen! Lisa käy Auroran luona. Samaan aikaan koirakollegat auttavat uhanalaisten lintujen suojelussa. (Ranska, USA, Kanada, Venäjä 2019) Anna on kaunis moskovalainen tyttö, joka on luonut mallin uraa muotimaailmassa. Dijana lähtee ensimmäiselle lomamatkalleen sitten vuoden 1978. Minä olen, sinä olet 8. Poliisi lähestyy arvoituksen ratkaisua. Kausi 6, 7/8. Suomeksi puhutussa seikkailuanimaatiossa kulkukoira Roger ja hemmoteltu lemmikkikissa Belle joutuvat kaaoksen keskelle, kun robotit valtaavat heidän kotikaupunkinsa. 22.24 Arnar ja Mia kiusaamisen jäljet (7) 21-vuotias Arnar kasvoi kiusaamisen varjossa ilman ystäviä. 19.00 Beach volleyn EM, M loppuottelu Miesten loppuottelu, Haag, Hollanti, selostus Pauli Jokinen. Marja-Leena Hautamäki menetti ainoan lapsensa, 34-vuotiaan Markuksen, puukotuksen uhrina. Marie on haaveillut jo vuosia käyvänsä joskus Milanon muotoiluviikon huonekalumessuilla ja nyt unelma lopulta toteutuu! 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Paras harrastus Luotolainen Clara ja hänen koiransa Elsa ovat täydellinen tiimi. 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (7) Klara ja katastrofiajatukset. 20.00 Korpelan kujanjuoksu (7) Kausi 1,1/6. Kun aikaa on 15 minuuttia, siinä se ystävyys punnitaan. Anna pois itkuista puolet 10.Tuomittuna kulkemaan (feat. Kaikki biisit 2/2. 20.00 Midsomerin murhat (12) Yhdeksännen sinfonian kirous. Sinuhe 12. Rouku yrittää tuhota testamentin ja Britan tahdon toteutumisen. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12) Kausi 3, 7/13. Talohuolet saavat Klaran miettimään katastrofeja, ja Mats joutuu rehkimään joka suunnalla. Kelpaat kelle vaan 5. Kisaajia on jäljellä enää kuusi, ja liittojen kestävyyttä koetellaan toden teolla. Kilpailun loppu häämöttää, mutta edessä on vielä viimeinen pudotusäänestys ja sitä edeltävä koskemattomuuskilpailu, johon tarjolla olevasta edusta käydään tiukka kamppailu. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Mielivaellus 1/6. Kinnusen pihalla on kaksi tupaa täynnä muistoja Elviksestä. Henrik ei luovuta. Tapaus nosti Marja-Leenassa esiin huonommuuden tunteet äitinä. ELOKUUTA 2024 SUB 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Muumilaakson tarinoita (S) 08.05 Paavo Pesusieni (7) 08.30 Simpsonit (12) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 10.30 Simpsonit (7) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (S) 12.00 Simpsonit (12) 12.30 Vintiöt (7) 13.00 Laittomien autojen takavarikoijat 14.00 Elokuva: Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidentti (S) 15.40 Pilanpäiten 16.00 Koiralle koti 16.30 Koiralle koti Klo 17 17.00 Suurmestari Hanki uusi ystävä. (U) 00.24 Uutisikkuna. Jakso 14/15. (7) 11.50 Peltsin toinen luonto 12.20 Kandit 12.47 Kandit 13.20 Ikimuistoinen: Tauno Palo 13.39 Korpisodan suurvoitto 14.33 Midsomerin murhat (12) 15.19 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 ZERV – Tilinteon aika (12) 1/6. Ryhmä pyytää avukseen komisario Mooneyn, joka auttaa ilomielin. Kolmosvaihteen vieraana on Aki Manninen. Paremmat päivät 3. Klo 21 21.00 Juha Tapio – Suurenmoiset laulut Ainutlaatuinen mahdollisuus elää uudelleen Juha Tapion 7.12.2019 Helsingin areenan loppuunmyyty konsertti. Entä jos korona olisi taltutettu Kiinassa alkuunsa. 01.20 Doc: JFK Revisited (16) JFK Revisited. (U) 23.40 Piilotetut kyvyt Kausi 1, 1/4. Clara kertoo Elsalle, mitä sen pitää tehdä, ja kaikki sujuu hienosti. Voisiko murhan motiivina olla kallisarvoinen Stradivarius vai jotakin henkilökohtaisempaa. Hän menee vankilaan tapaamaan sarjamurhaaja Cletus Kasadya (Woody Harrelson) ja toivoo näin saavansa nostetta uralleen. (U) 20.55 Egenlandin matkakohteet Suomen intohimoisin Elvis-fani lienee vaajakoskelainen Marjatta Kinnunen. 18.10 Vilda (S) Vilda yrittää välttää hammaslääkärikäyntiä kaikin tavoin, mutta isä ei anna periksi. Margrethe lähtee metsästysmajalle ja tekee Oxenin kanssa yllättävän löydön. Klo 21 21.00 Elokuva: Anna (16) Anna. Sinun vuorosi loistaa 22.30 Trauma – henkirikoksen jäljet (7) Poikani puukotus haastoi äitiyteni. Klo 21 21.00 Oxen (16) 3/6: Ystävä vai vihollinen. 21.43 Adoptoitu 2/4: Kirje äidille. Luvassa artistin rakkaimpia hittejä. MTV3 06.40 Monchhichi (S) 06.50 Monchhichi (S) 07.05 Muumilaakson tarinoita (S) 07.30 Emmerdale (7) 07.55 Emmerdale (S) 08.25 Emmerdale (7) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Kotikeittiömestarit 12.30 Uusi elämä etelässä 13.30 Grand Designs Ruotsi 14.30 LOVE 16.00 Midsomerin murhat (12) Klo 18 18.00 Murha paratiisissa (7) Kohtalokas festivaali. 03.35 Suurmestari Heitä vettä mahdollisimman kauaksi. Tony Alamo oli pahamaineinen kulttijohtaja, joka meni lopulta liian pitkälle ottaessaan itselleen alaikäisiä vaimoja. Tehtyään 30 vuotta sitten elokuvan JFK:stä Oliver Stone tarkastelee Kennedyn murhaa uudelleen nyt, kun todisteet eivät enää ole salaisia. Kaksi puuta 17. 02.30 Virkakoirat (7) Epäonniset ostarivarkaat. Kausi 9, 8/8. Samuli Edelmann) 11. 18.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa Johtajan selitykset. 23.00 Tulevilla rannoilla (S) Dokumenttielokuva ilmastonmuutoksesta, jossa pienten keltaisten kumisaappaiden mukana matkataan tulevaisuuden rantamaisemiin. 16.55 Tulossa: Vain elämää Klo 17 17.00 Elokuva: Lemmikkiliiga (7) (Pets United 2019). Paine auttaa Ukrainaa kasvoi mutta samalla pelättiin sodan eskalaatiota, jopa kolmatta maailmansotaa. 20.00 Painkiller (S) 5/6. Luvassa on suoritusten kirjo, ja myös aika paljon autoilua. Olenko tavannut nämä perunat aiemmin. Anna ja Henrik luulevat pelastaneensa poikansa, mutta Niko katoaa perheen saarelta. Mialla oli myös vaikeaa ja yksinäistä koulussa, ja 12-vuotiaana hän teki itsemurhan. 19.00 Entä jos. 03.00 Suurmestari Ruotsi Legendaarinen lopetus. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv Kun Charlotta Sandkulla alkoi panostaa moukarinheittoon 15-vuotiaana, koko hänen kehonkuvansa muuttui. Pääosissa: Jonah Hill, Channing Tatum, Brie Larson, Dave Franco, Rob Riggle, DeRay Davis, Ice Cube. Kausi 1, 1/6. Ruotsalainen komediasarja. Hollywoodin profeetta. Mitä silmät ei nää 16