(sis.alv)
KAIKILLE
HYVÄÄ JUHANNUSTA 2009!
toivoo: TL-TUKUN KOKO VÄKI
E
klo 8 alk. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 167
Perjantaina 19. kesäkuuta 2009
Irtonumero 1,50 . P
jaamme lla JUHANNUSVilhonkadu TEJÄ ILMAISEKSI
SAUNASET e 1/tal.
50:lle ekall
US -09??
N
N
A
H
U
J
N
?TL-TUKU
8-13
E
AATTONA P
A suljettu
L
Ä
IV
Ä
P
S
U
JUHANN
A 12-17
IN
A
T
N
U
N
N
SU
t
IPOLBUV
4"-0 t 7JM
LPOJA
HUIPPUHA JÄ!
KESÄLÖYTÖ
LE!
TEKSTIILIA
-50% -80%
I
VALTAVAST
Ä
T
S
Ä
L
Ä
M
KESÄMYY JA TULIAISIDEOITA,
LAHJA- HAKALUSTEITA,
PUUTAR OTTEITA...
KESÄTU
SU suljett u
A
L
3
1
E9
AATTONA PPOJOLBUV t
W
4"-0 t )Z
SSS/Marko Mattila
Rakkaus elää arjen askareissa. Kokoomus on jo ulosmitannut
omaa osuuttaan, kun se on kasvanut ohi demareiden. Perinteinen savupiipputeollisuus on hävinnyt jättäen jälkeensä tuhansia ja taas tuhansia työttömiä.
Voin myös kysyä, missä vaalien aikaan olivat ne kokeneet demarivaikuttajat, jotka nyt
vaalien jälkeen antavat auliisti neuvojaan.
Varallisuusveron poiston näyttävät nyt tuomitsevan toverit, jotka aikanaan tuomitsivat
meidät viisi sitä vastustanutta toveria.
Sosialidemokraattien tavoite on ollut hyvinvointivaltio, sen rakentaminen ja säilyttäminen. Onni ei
kesäteattereiden kingi. Do
reissa tehdään muutenkin hyvää teatte- Re Mi
ria. Mitähän vielä
n. Niin se vain menee.
n Kirjoittaja on Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.
tuntevat nuoret, kun autoitte eksynyttä. Ihminen ehtii tarpeeksi olla oravanpyö- maantiellä kääntyjän takana oleva väistää
rässä, vaikka nuoruutensa kesät lepäilisi- hieman, että kääntyjän vilkku näkyy vielä
kin. EU:n sähkömarkkinadirektiivi edellyttää omistuksen vaihtoa, koska sähkön tuottajat eivät jatkossa saa omistaa
jakeluyhtiöitä. Ohitustie tarliittymä, ja palvelut saadaan takaisin. Julmuri
saada
n. Toimen seuraukset olisivat
kaikkea muuta kuin ongelmattomia. voi olla tulevaisuudessa ihan hyvä lisuke vanhustyöhön, mutta ei siitä miksikään ?vaivaistalojen . Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Hyvä metsänuudistus
Suomenmaa
aksi viikkoa sitten käytiin
EU:n parlamenttivaalit.
Vaikka olikin kesä, voi sanoa, että hyytävää lunta tuli
tupaan. Olisi ollut asiaa
tamista. Se vie metsäs- niin vaimolla energiaa riittää muuhunkin.
tä puolet puun materiasta, joka muuten Väsynyt vaimo. Näistä esimerkiksi Ilmarinen on jo
ilmoittanut olevansa valmis
turvalliseen ja pitkäaikaiseen
sijoitukseen.
FINGRIDIN omistuspohjan
vaikutusta kuluttajahintoihin
on vaikea ennustaa. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Muutokset puolueiden
kannatuksessakin saattavat tulevaisuudessa
nopeutua.
nn
Sosialidemokraattien lista oli täynnä kielitaitoisia, koulutettuja ja osaavia ihmisiä,
sekä kokeneita että nuoria, mutta heitä äänestäjät eivät kelpuuttaneet. Kauankohan saa vielä odottaa Salon n. Kauppoja on siis Kaupankäynti suomalaisesta sähkönjakelun kantaverkosta on alkanut.
pakko tehdä.
Valtion julki tullut päämäärä kirvoitti suuSUOMESSA on keskusteltu siitä, pitääkö
ret myyjät korostamaan, että osakkeista haluvaltion olla kaupanteossa aktiivinen, vai annetaan sitten ?oikea. Kyllä kepu opettaa. Itse olen teini ja menen vitse toukokuun toista sunnuntaita siihen.
klo 7 töihin 6 pv/vko. Demarit painavat kokoomuksesta oike- tyisesti nuorempien keskuudessa Salon
alta ohi eivätkä tee tarpeeksi vasemmisto- työpaikkojen joukkopaon seurauksena.
laista politiikkaa, ay-liike unohtanut jäse- Hetkessä ei työpaikkoja takaisin Saloon
nistönsä etujen ajamisen. Olisi kuitenkin äärimmäisen ongelmallista,
jos suomalainen sähkönjakelun
kantaverkko päätyisi ulkomaisiin käsiin.
Porvarihallitus toivoo, että
samassa yhteydessä muutkin
kotimaiset tahot voisivat lisätä Fingrid-omistustaan. Eipä
n. Älä yleistä. Koska uuden kaupungintalon suunnit-
Onko meillä malttia uudistua?
K
Isohärjänmäen asuntolalle käyttöä
n. Kolmannen yksikön voisi
saneerata melko pienin kustannuksin
vammaispalvelun toimintakeskukseksi.
Myös henkilöstöpula on jo tällaisenaan
huutava, joten kaupungin on puututtava
myös tähän epäkohtaan.
Edellä kerrotut kolme kehitysvammaisille elintärkeää palvelua ovat asioita,
joista hyvällä omallatunnolla ei voi tinkiä.
Heikki Tamminen (ps.)
Salo
040 7711 777
sen välistä liittoa tai siitä eroamista. Niin kauan kun pääministerillä on oman
eduskuntaryhmän ja tärkeimmän hallituskumppanin luottamus, työ saa jatkua, vaikka
SDP:n edustajat vaativat eroa.
Keskipohjanmaa
KOLUMNI
n. Tarvitaan siis ripeitä toimia, ei
pelkkää liturgiaa.
Isohärjänmäen suurimmalta osaltaan
tyhjillään oleva soluasuntola ei tuo Salon
kaupungille tällaisenaan kuin menoja.
Tarvetta työvoiman asuttamiselle asuntolaan ei ole näköpiirissä aikoihin.
Tilat voitaisiin käyttää viisaasti kaupungin apua tarvitseville.
Salon kehitysvammaisten asumispalvelulle näistä tiloista olisi pienin saneerauksin suurta apua. Kokemusta on
taaempana ajaville. SDP:n tappiota on
nyt puitu pari viikkoa, osin asiallisesti, mutta myös sangen vahingollisesti.
Aloitan kirjoittamiseni tällä palstalla jatkamalla sitä keskustelua, joka alkoi heti vaalituloksen selvittyä. Kyllä siinä höyhenettömille linnunpojille äkkiä tulee viimeinen vilu, kun porukka n. Muistetaan sekin, että oikein
käsitellyssä tappiossa on seuraavan voiton
siemen.
Kun äänestysprosentti oli koko maassa
runsaat 40 ja Salossa vain 35, päädytään liian helposti siihen selitykseen, että eurovaalit ovat pelkästään paremman väen huvia.
Juuri siksikö maisterisjätkä imuroi 130 000
ääntä eli lähes tuplasti sen, minkä demarilistan ykkönen Mitro Repo?
Ei ole liioin syytä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, miten seuraavissa
eduskuntavaaleissa käy. Salo läpikulkupaikkana korostuu erin. Ajatus verotuksen rajusta kiristyksestä
on hätiköity. kesäkuuta 2009
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
Kirjoita lyhyesti. Viimeisten 15 vuoden aikana tuloerot ovat kasvaneet, kun Ahon hallituksen
tekemät veroratkaisut jäivät voimaan myös
Lipposen kauden jälkeen. markkinahinta (Kauppalehti
taanko Fingridin omistuksen liukua yksityisille
17.6.). Kehottaisin
pieneen opintokäyntivisiittiin. Kun on kuunnellut reaalitalouden ennusteita, on tuntunut siltä, että pörssi
elää ihan omaa elämäänsä.
Niinhän se periaatteessa elääkin.
Sanotaan, että pörssin kehitys enteilee reaalitalouden käänteitä noin puolen vuoden etuajassa. Perniöläinen. Ensin
terveyskeskukseen ja sitten lähimpään
vanhainkotiin.
edessään korpivaellus, mutta muistetaan
lauluntekijän sanoin, että myrskyn jälkeen
on poutasää. Kuplaton ostaja
n. Laittakaa ne hintapyynnöt jo vihdoin
rymistää metsissä tuntitolkulla eivätkä oikealle tasolle, niin asuntokauppakin alemot uskalla tulla pesälleen. Ministerivaliokunnan linjaus kertoo
muistuttivat, että Fingridin omistus kiinnostaa
nyt selvästi hallituksen tavoitteen; se on vähinulkomaita myöden, eikä alennusmyyntiin ole sitään 50,1 prosentin osuus kantaverkkoyhtiöstä.
ten tarvetta. 92
n. En muista yhtään
SDP:n puheenjohtajaa, jota media ei olisi
pitänyt epäonnistuneena valintana.
Ihminen kehutaan yleensä silloin, kun hän
täyttää vuosia tai saapuu matkansa päähän.
SDP:n puheenjohtaja haukutaan tiedotusvälineissä, kun hän hoitaa tehtäväänsä. Ei siis sanomassa sinänsä, vaan viestin muotoilussa.
Tänä päivänä kaikki täytyy myydä, aate,
ideologia ja äänikin!
Missä siis on Suomen vahvin poliittinen
vasemmisto ja sen vahvin osa, sosialidemokraatit. Kiitos somerniemeläisveljeksille
rustamisista. Pitää laskea, mitä mikäkin idea maksaa ja ennenkaikkea mitä maksaa sen toteuttaminen.
Simo Vesan ideoima palvelubussi ( SSS
17.6.) kuulostaa ensi silmäyksellä jopa
ihan viehättävältäkin ajatukselta, mutta
onkohan Vesa laskenut, montako bussia,
montako terveydenhoitajaa ja montako
sosiaalityöntekijää tarvittaisiin, jotta koko uuden Salon vanhusväki tulee tuolla
systeemillä palveltua.
On vielä ihmeteltävä, että millähän
vuosisadalla valtuutettu Vesa ja hänen
eläkeläisystävänsä elävät. SDP:n uskottavuutta heikentää
puolueen omien rahalähteiden piilottelu.
Kehottaisin katsomaan sillä silmällä, että missä itse makaisi, jos tarvitsisi
ympärivuorokautista hoivaa ja hoitoa.
Vaikka olisi kuinka korkeaan elintasoon
tottunut, niin jossain vaiheessa voi tulla
tilanne, että et avutta pääse tästä tuohon.
Tai olet niin muistamaton, ettet tiedä,
onko arki tai pyhä, yö tai päivä.
Salon kaupungin omaan tarpeeseen
räätälöitävää vanhustyötä tarvitaan.
Tarvitaan tehokasta hoidon porrastusta
joustavasti avun tarvitsijan tilanteen mukaan. Puretaan koko Salo-yhteen- Lentävätkö rekat Salon yli. Pääministerin pitäisi dustelu ei osannut auttaa. Se on tarkoittanut parempaa elintasoa, korkeampaa koulutusta ja kattavampaa sosiaaliturvaa.
Elämän laadun kohentuminen on merkinnyt yksilöllisyyden kasvua; jokainen on
oman onnensa seppä -ajattelu on tämän päivän iskusana.
Syrjäytyneellä ei ole mitään iskusanoja.
Yksi asia on varma. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
PÄÄKIRJOITUS
Tätä mieltä
Suomi-neidon strategisia osia kaupan
Vanhuksia ei hoideta busseista
19.6.2009
Kuhina kantaverkkoyhtiö Fingridin ympärillä kiihtyy. Kurssinousun hiipumisesta on viime aikoina ollut
merkkejä. Kansalainen on ihmeissään. telukilpailu alkaa taas. Hermostuneina aikoina kurssit reagoivat jyrkästi puoleen ja toiseen. VP
Halikkolainen
n. Tämä on siis minun,
eläkkeellä olevan rautakouran tilannearvio.
On selvää, että sosialidemokraateilla on
Marjatta Halkilahti
Muurla
Kirjoittajan mukaan vanhusten hoito vaatii tulevaisuudessa monien erilaisten toimintatapojen
yhdistelmää.
rit
n. Jatkossakin
näemme todennäköisesti ajoittain kurssien voimakasta sahaamista.
Ajassa on nyt niin paljon poikkeuksellisia piirteitä, että pienempikin psykologinen liikahdus
voi aiheuttaa isoja käänteitä. Talouspoliittinen ministerivaliokunta
hyväksyi muutama päivä sitten
tavoitteen, jonka mukaan valtio
tavoittelee kantaverkkoyhtiön
osake-enemmistöä. Hah hah, ei korppi korpin silmää
noki. Eikö. Ja kyllä useimmissa Mummoja, mammoja voidaan muistaa
perheissä pitää tehdä rahan eteen enem- milloin vain. Tavoitteen
naulaaminen merkitsee sitä,
että yhtiön nykyiset suuromistajat voivat lyödä tiskiin kovan
hintapyynnön.
Kyse ei tässä vaiheessa ole siitä, haluavatko Fingridin suuromistajat, Pohjolan Voima (PVO)
ja Fortum, myydä osakkeensa,
vaan siitä, kenelle ne osakkeensa myyvät. Sekä PVO:n että Fortumin nokkamiehet
sijoittajille. Vaikka olen saanut niin
monta kertaa vastata kysymykseen, miksi
kansa rokotti demareita, teen sen vielä kerran ja nyt julkisesti. Neljännesvuosi on
yritysmaailmassa tuloksen mittaamisessa
käytetty ajanjakso. 88. Usko paremmasta
keskimäärin kasvaa, mutta ei kannata nuolaista
ennen kuin tipahtaa.
sillä ole halua tai varaa päästää
Fingridin omistusta ulkomaille.
Muistissa ovat taannoiset venäläisten liikemiesten ostohalut,
ja ovatpa nurkissa häärineet
takavuosina norjalaisetkin ostajakandidaatit. Toinen yksikkö olisi erittäin tarpeellinen tilapäishoitoyksiköksi, jossa tällä hetkellä on vain
neljä paikkaa. Sen
jätettyään hän yleensä nousee valtiomiesluokkaan. Poliisilla
n. Hen- multaa tuottavan lehtipuuston avulla.
kisenä tukena ja apuna ystävänsä pahoin- Laatupuu
voinnissa saa ja pitää olla. Tämän perusteella talouden siis pitäisi
alkaa piristyä syksyllä. Salon asumispalvelusta saatujen tietojen mukaan varsinkin
asumispalvelulle ja tilapäishoitoyksikölle
olisi kova tarve.
On laskettu, että yksi 12 huoneen yksikkö täyttyisi pian asumispalvelua tarvitse-
vista kehitysvammaisista. Olen kanssasi täysin sa- n. Sitä tarvitaan sekä koti- että laitoshoitoon.
Pienimuotoinen ?SosBus. Jos on ystävä
n. Huomataanko nyt, kuinka typerä on ei ole päivystyspuhelinta, edes numerotieuusi lainsäädäntö. vitaan. Kehittyneissä liikennekulttuureissa
n. Oksista biopolttoainetta. Pitääkö lähetehdottaa presidentille eduskunnan hajot- tää kirje. Kiitos myös talkooväelle
n. Kiitos teille, lähimmäisistä vastuunsa n. On
myös mahdollista, että talouden käänne parempaan on voimakkaampi kuin ennusteissa
nyt arvioidaan.
Kaleva
n. Jos
taaperrus jatkuu pitkään, reagoivat pörssikurssit siihen, ja edessä voi olla uusi sukellus. Keskiviikon keskustelu ei tuo lisäpisteitä
kenellekään siihen osallistuneelle. Tietoa odottava
musiikkihetkestä. Sinulla todella kapea näkökenttä!
maa mieltä. SDP ei nouse vaihtamalla puheenjohtajaa. Että näin
kaa luistaa. Pääministeriin on lyöty valehtelijan leima, joka ei helpolla irtoa. Olen äiti 365 päivää vuodessa, en tarn. Kaunista katseltavaa
n. Mies, auta kotitöissä ja lastenhoidossa,
n. Tampereen teatte- tule etsimällä, vaan elämällä hetkessä. Utelias
llolansalon väki
n. Näinkin on ennustettu,
mutta toisaalta on povattu myös pörssikurssien
uutta laskua, kun reaalitalous ei alakaan virkistyä.
Pieniä merkkejä talouden elpymisestä vilah-
MUUT LEHDET
telee, mutta isot signaalit puuttuvat vielä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Totta onkin, ettei suuromistajien ole
Valtiolla on vanhastaan hallussaan 12 prosentin
periaatteessa pakko myydä valtiolle, vaikka siisiivu, mutta PVO ja Fortum omistavat kumpaihen tosiasiallisesti paine onkin.
nenkin neljänneksen osuudet.
VALTIO on sikäli hankalassa välikädessä, ettei
Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa
Osakemarkkinoilla on takana kuukausien mittainen nousutrendi. Työttömyys pahenee vielä ensi vuonnakin ja ylittänee kymmenen prosentin
rajapyykin. Turha kenenkään neuvoa kahden ihmi- maatuisi mullaksi. Mukavat markkinat Dragsfjärdin Kär-
selvitystä uusien virkojen ja toimien pe- rassa. korvikkeeksi ole.
SSS/Marko Mattila
a
Tekst
Uutispäivä Demari
JUKKA ROOS
Kaikki vanhustyöhön esitettävät ideat
ovat tervetulleita, mutta kaikkia ei voi
noin vaan sormia napsauttamalla toteuttaa. Kahden lapsen äiti
män työtä kuin napsauttaa sormia. Kyllä Pyynikin kesäteatteri on Suomen n. Kaiken todennäköisyyden mukaan hinnankorotuspaineet
eli tuottovaatimukset olisivat kuitenkin valtion
hallitsemassa yhtiössä pitkällä jänteellä pienemmät kuin puhtaasti sijoittajien saati ulkomaisten
sijoittajien omistamassa yhtiössä.
Vaikka Fingrid-enemmistön päätyminen valtion talliin on luultavaa, on tilanne siis auki.
Ratkaisun toivotaan syntyvän tämän vuoden
aikana.
?
Muistissa ovat
taannoiset venäläisten
liikemiesten
ostohalut, ja ovatpa nurkissa
häärineet takavuosina
norjalaisetkin
ostajakandidaatit.
LEHTO
n. Vihreät onnistuivat nokkimaan
sosialidemokraatteja sillä, että käärivät tutut
ajatuksemme markkinavetoisempaan ja yksilöllisempään käärepaperiin.
Tässäkö on villakoiran ydin. Ei kuole motoristi
n. Onko niin, että
kokoomus voi ilmoittautua työväenpuolueeksi, mutta SDP ei onnistu puhuttelemaan
valkokaulustyöläisiä?
Joskus tuntuu siltä, että nyt on menossa
pesänjako. Demokratia toimii
vaalituen kautta
Tunnettu nähtävyys ei enää sijaitse
Karunan rannalla, vaan Helsingin Seurasaaren ulkomuseossa.
Kirkon rakennutti yli 400 vuotta sitten
Karunan kartanon herra Arvid Horn,
joka nimesi sen toisen vaimonsa mukaan
St Maria Elisabetiksi.
Vajaat sata vuotta sitten puurakennus
oli jäämässä rapistumaan tarpeettomana,
kun sauvolaiset saivat uuden ja isomman
kirkon Karunaan. Maahanmuuttajat, vanhukset, vammaiset, hän luettelee ryhmiä, jotka hänen
STT | JOHANNA VESIKALLIO
Suomea kuluneet pari viikkoa kiehuttaneessa vaalirahakeskustelussa ei ole
vielä kaikki kerrottu, sanoi pääministeri
Matti Vanhanen (kesk.) torstaina Brysselissä.
Vanhanen katsoo, että häntä olisi pitänyt informoida Kuntien eläkevakuutuksen ja kiinteistöyhtiö Nova Groupin liiketoimista.
. Numeroidut hirret lastattiin laivaan ja koottiin
uudelleen Karunassa tehtyjen tarkkojen
piirustusten perusteella, Hannele Kuismanen Seurasaaren ulkomuseosta kertoo.
Kuismasen mukaan pieni ja kaunis
kirkko on yksi ulkomuseon suosituimmista kohteista.
. ei eduskunnassa
eikä myöhemmin Brysselissä . Seurasaaren ulkomuseon perustaja Axel Olai Heikel tarjosi
kirkolle sijaa museosaarellaan Helsingissä.
? Kirkko purettiin hirsi hirreltä. Suomenlahdella
veden happipitoisuus on heikentynyt ja meriekosysteemin kannalta
tärkeitä pohjaeläimiä on vähäni,
kertoo Suomen ympäristökeskus.
Merentutkimusalus Aranda palasi
keskiviikkona neljän viikon mittaiselta matkaltaan.
ohjata ihmiset asioimaan puhelimitse tai
internetin kautta.
Neuvojien työpaikoiksi tulivat maistraatit. Seniorineuvoloita on muissakin
Suomen kunnissa.
? Lisäksi pyrimme tasapuolistamaan Salon vanhustenhuoltoa kehittämällä kuljetuspalveluja, Laitinen
kertoo.
Sivu 6
Junat palasivat
normaaleihin
aikatauluihin
Yli 400-vuotiaan Karunan kirkon sisätilat ovat ainutlaatuinen yhdistelmä maalaiskirkon tunnelmaa ja sen perustajan, aatelisen Arvid Hornin hankkimia maalauksia. Lisäksi käynnit kuluttajaneuvojilla ovat vähäisiä.
. Karuilla hirsiseinillä on runsaasti
maalauksia toisin kuin yleensä maalaiskirkossa. Yhdistelmä on ainutlaatuinen,
Kuismanen kuvailee.
Karunan kirkossa vietetään joka juhan-
nus häät perinteisin talonpoikaismenoin.
Vihkimistilaisuudessa ovat läsnä vain
hääpari läheisineen, mutta häävalssia ja
kokon sytytystä todistaa jopa liki 10 000
silmäparia kaikille avoimessa kansanjuhlassa.
Sivu 13
Kuluttajaneuvojalla käyminen vaikeutuu
SSS | Elina Lahti
Kuluttajaoikeusneuvojan tapaaminen
vaikeutuu Salossa, kun neuvojan työpaikka keskitetään Salosta Turkuun viimeistään vuoden loppuun mennessä. Kirkon esineistöä täydentävät eri puolilta Suomea saadut lahjoitukset, kuten kirkkolaiva ja osa kattokruunuista.
Sauvon tunnetuin kirkko viehättää
matkailijoita Helsingin Seurasaaressa
Ulkomuseoon siirrettyä kirkkovanhusta ihailee vuosittain yli 40 000 kävijää
SSS | Kirsi Siekkinen
Sauvossa rakennettuun Karunan kirkkoon astuu vuosittain yli 40 000 vierailijaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. uskooko
hän edelleen nauttivansa eduskunnan ja
kansalaisten luottamusta vaalirahasotkun jälkeen. Erikoisjärjestely saattaa
kestää vielä viikon.
mielestään tarvitsisivat henkilökohtaista
neuvontaa kasvokkain.
Kuluttajaneuvonta siirtyi vuoden vaihteessa kuntien harteilta valtiolle ja samalla neuvojille tuli yhteinen valtakunnallinen puhelinnumero. Pitkälti yli 90 prosenttia kysymyksistä
ratkeaa puhelinsoitolla, hän huomauttaa.
Junaliikenne palautui normaaliksi
torstaina iltakahdeksan aikoihin.
Liikenteen normalisoitumisen takasi
se, että Toijalassa saatiin torstaihin
mennessä seitsemästä sähköraiteesta kaksi ajettavaan kuntoon.
Teknisten syiden takia Turku?Tampere-junat eivät kuitenkaan voi pysähtyä Toijalassa, minkä vuoksi Toijalasta on järjestetty bussikuljetus
Turkuun. Apulaisjohtaja Pirkko Grönlund
Kuluttajavirastosta perustelee keskittämistä muun muassa sillä, että usemman
URHEILU
UUTISET
Skeittipojat pulikoivat juhannuksena järvessä
Eduskunnassa Vanhasta syytettiin keskiviikkona saivartelusta ja suoranaisesta
valehtelusta, koska hän ei muistanut tapaamisen yksityiskohtia. Tavoitteena on
UUTISET
Sivu 16
Sivu 8
SSS/Sami Kilpiö
SSS | Mari Saarinen
Salon skeittipuistossa rullalautailleet
Konsta Mäenpää, 14, ja Miku Hiltunen, 12, aikovat uskaltautua juhannuksena luonnonvesiin saunan turvista.
? Ei kylmä sää hidasta, mutta kyllä se
vähän kirpaisee, Konsta Mäenpää tuumii.
? Uimaan en menisi ilman saunaa, Miku Hiltunen komppaa.
Konstan juhannus sujuu perinteisissä merkeissä mökillä, kun taas Miku on
muuttopuuhissa.
? Muutamme uuteen kotiin, joten aika
kuluu varmaan tavaroiden järjestelemisessä.
Suomalaisen juhannussuunnitelmat ovat
tasaisen varmoja, oli sää mikä tahansa.
Pikaisen gallupin tuloksena kesämökille
mennään tänäkin juhannuksena, vaikka
taivaalta vihmoisi sadetta ja tuulta.
Salolaiset Konsta Mäenpää ja Miku Hiltunen eivät säikähdä juhannuksen kylmyyttä.
Puo
Sää Salon seudulla
Sillinystäviä
petetään Ruotsissa
VIIKONVAIHDE 17
Aurinkoista
SIVU 7
Ves. Jos näiden kahden liiketoimet olisivat
olleet tiedossa, Kesärannan kahvitilaisuutta ei olisi järjestetty.
Sivu 5
Itämeren pohja
yhä huonossa
kunnossa
Itämeren pohjan happitilanne on paikoin erittäin huono. Salon
eläkkeelle jäänyt pitkäaikainen kuluttajaneuvoja Eva Homanen pelkääkin, että
keskittämisen huumassa pienet ihmiset
jäävät vaille apua.
. Keskiviikkona
Vanhanen ei myöskään vastannut suoraan kysymykseen . kesäkuuta 2009
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Hyvä sauna,
parempi mieli
Puoliselkeää
Pilvistä
13 °c
TAKASIVU
Epävakaista
ULKOMAAT 11
Sami Perttilä
Mökkimurroista
lankesi pitkät
vankeustuomiot
Paraisten käräjäoikeus on tuominnut
mökkimurtoihin syyllistyneet kaksi virolaismiestä kahden vuoden ja
kymmenen kuukauden pituisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Tuomiot koostuvat viidestä törkeästä varkaudesta, seitsemästä varkauden yrityksestä sekä yli 50 varkaudesta.
Miehet murtautuivat tämän vuoden
tammi-maaliskuun aikana kesäasuntoihin muun muassa Kemiönsaaressa, Salossa ja Sauvossa.
Sivu 5
Lumisadetta
Salon senioreille
halutaan
oma neuvola
Salon vanhusneuvosto haluaa, että
kaupunkiin perustettaisiin vanhusneuvola.
? Vanhusneuvolat voisivat toimia
nykyisten äitiys- ja lastenneuvoloiden
yhteydessä, neuvoston puheenjohtaja
Seppo Laitinen suunnittelee.
Neuvolan tärkein tehtävä olisi tarjota ennalta ehkäiseviä terveyspalveluja. Torstaina hän vastasi, että
se luottamuksen nauttiminen on muiden
arvioitavissa oleva asia.
Suomen alle
21-vuotiaiden
jalkapallomaajoukkue menetti
mahdollisuutensa
EM-turnauksen
jatkopeleihin
ennen alkulohkonsa
päätöspeliä.
Pikkuhuuhkajat
hävisi turnauksen
toisessa ottelussaan
Saksalle 2?0.
SIVU 8
SIVU 20
Matti Vanhanen:
Vaalirahakeskustelussa
ei ole kaikki sanottu
neuvojan työpaikalla asioita voidaan ratkoa yhdessä
Salossa
9 vuotta
Markus Gali
20.6. saakka klo 10 ja
klo 14 (ei 19.?21.6.)
Salossa, Kuusjoen Kurkelan
viljamakasiinilla tehdään vihtoja
juhannusaattona klo 11?14
Museot ja
näyttelytilat
SALO:
Halikon museo avoinna 30.8.
saakka ti?su klo 12?17 (suljettuna 19.?21.6.), muulloin sopimuksen mukaan
Kiikalan kotiseutumuseo
avoinna 30.8. saakka ti?pe klo 10?18,
la?su klo 11?15, (suljettuna 19.?
22.6.), perusnäyttely sähköntuotannosta ja -jakelusta, kesänäyttely Leikitäänkö. joka päivä klo 14?17
Kotiseutukokoelmista kerätty
21.6.
Jeesus sanoi hänelle:
?Ketuilla on luolansa ja
taivaan linnuilla pesänsä,
mutta Ihmisen Pojalla ei
ole, mihin päänsä kallistaisi.?
Luuk. Salossa
5 vuotta
Emmi Lehtonen
20.6. saakka la?su klo
12?15
Pirkko Mäkelän maalauksia Someron kirjaston galleriassa 10.7.
saakka
Metti Pyykön öljymaalauksia
Raaseporissa, Pohjan Billnäsin
puutarharavintolassa 15.7. klo 19 saakka
Perniön Lainamakasiini avoinna 23.6.?8.8. klo 9, kilpailukeskus Niksaaren saunalla
Housut pois! casting-tilaisuus
Salon Teatterissa 22.6. klo 11?14
Juhannusjuhla Salossa, Perttelissä, Juvankosken kesäkodilla
19.6. ke klo 12?18,
la?su klo 11?16, muulloin sopimuksen mukaan
PAIMIO:
August Pyölniitun museo
avoinna 26.7. Lasten leluista
ja leikeistä eri aikakausina
RAASEPORI:
Fiskarsin museo Pohjassa
avoinna 30.9. Halikossa
2 vuotta
Saara Mäkelä
19.6. Salossa
5 vuotta
Viivi Hellbom
21.6. Salossa
3 vuotta
Ansa Hämäläinen
19.6. saakka su klo 12?
15, ohjelmallinen Pyölniittupäivä 26.7.
Paimion kotiseutumuseo
avoinna 26.6.?17.7. Perttelissä
5 vuotta
Pauliina Järvinen
19.6. Kuusjoella
3 vuotta
Oliver Kultarinta
19.6. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. 9.8. Yleisöopastukset ke klo 16.30
Viljo Hurmeen ateljeekoti
Muurlassa avoinna 28.6.?30.8.
su klo 12?16, taidemaalari Lyyli
Säilän näyttely
KOSKI:
Yrjö Liipolan Taidemuseo Koskella avoinna ti?la klo 10?16,
su klo 12?18
KEMIÖNSAARI:
Sagalundin museo, päärakennus
avoinna ma?pe klo 9?15. entisajan kouluelämää
Perniön museo avoinna 30.8.
saakka ke, to, su klo 11?15
(suljettuna 19.?21.6.),
muulloin sopimuksen mukaan
Suomusjärven kotiseutumu-
seo avoinna 30.8. klo 20, Heikki Hinssa harmoni ja haitari, Sanna Mansikkaniemi laulu ja viulu. saakka
ti?su klo 12?17
Kiskon Taidepiirin akvarellitöitä Salossa, Kiskon kirjastossa
31.7. saakka ma?su
klo 11?18
It is Beautiful Here -tekstiilinäyttely Raaseporissa, Pohjan
Fiskarsin Makasiinissa 27.9.
saakka ma?su klo 11?18
Elämää, esineitä ja ihmisiä,
Oskar Maneliuksen ja Heijastuksia, Emilia Moision valokuvia Salossa, Perniön Lainamakasiinissa 23.6.?11.7., avajaiset
23.6. klo 19
(ensi-ilta)
Tankki täyteen, Teatteri Provinssin komedia Salossa, Halikon Rikalanmäen kesäteatterissa 25.6.
klo 19 (ennakko, ensi-ilta 26.6.)
Musiikki
Yhteislauluilta Salossa, Kiikalan Rekijoen myllyllä 21.6.
klo 19, Antti Vainio säestää
Kansan tapaan -kesäkonsertti
Salossa, Suomusjärven kirkossa
21.6. klo 18
Sininen ja valkoinen -yhteislaulutilaisuus Marttilassa, koulun pihalla (sateella sisällä) 24.6.
klo 18, Jukka Kuoppamäki laulattaa
Koululauluja kosken kohinassa, yhteislauluilta Salossa, Kiikalan Rekijoen myllyllä 24.6. saakka
Hevosvaunuista mopedeihin,
juhlanäyttely Raaseporissa, Pohjan Skarpkullan museossa 30.8.
saakka, avoinna la?su klo 14?17,
22.6.?12.7. Salossa
Seuraavan päivän lehteen
tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine
tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi,
syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12
mennessä, viikonlopun
(la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin
klo 12 mennessä.. saakka
Pirjo Asumaan maalauksia
Koskella, Yrjö Liipolan Taidemuseossa 26.7. Salossa
Syntyneitä
Salon Seudun Sanomat julkaisee
viikoittain vastasyntyneen kuvan
syntyneitä-palstalla.
Kuva otetaan Salon
aluesairaalan synnytysosastolla
tyttö: 14.6.
Mari Thomander
ja Samuli Mäenpää,
Muurla
tyttö:
11.6.
11.6.
12.6.
14.6.
15.6.
16.6.
16.6.
16.6.
Marjo ja Johannes Hurtig, Salo
Irina ja Ari Salmi, Salo
Maria Andreeva ja Dmitri Andreev, Salo
Katja ja Ville-Veikko Knuutila, Salo
Eveliina ja Atte Rauhala, Kuusjoki
Eeva Liimatainen ja Markus Wendelin, Salo
Heidi ja Jarno Saarinen, Salo
Sanna ja Teemu Saari, Aura
poika:
9.6.
10.6.
12.6.
14.6.
Janica Kulikoff ja Samuli Virtanen, Pöytyä
Jenni Laine ja Antti Sipilä, Halikko
Kati Tuomola ja Mika Mäntyniemi, Halikko
Tonja ja Kari Jalli, Marttila
9 vuotta
Kasperi Näreharju
19.6. Perttelissä
8 vuotta
Nelli Kurppa
21.6. klo
19, Riitta Helenius laulattaa
SF-Blues 2009 Salossa, Suomusjärven Salitussa 25.6. klo 19, 24.6. saakka
ma?pe klo 10?19
Viva Kuva, paimiolaistaiteilijoiden yhteisnäyttely Paimiossa,
kaupungintalon näyttelyparvella
2.7. saakka su klo 12?
15 (suljettuna 19.?21.6.), muulloin sopimuksen mukaan
Kiskon kotiseutumuseo avoinna 4.?26.7. saakka su klo
12?15, Alkujuuri-näyttely ruuan
alkuperästä
Nostalgia-automuseo Perniön
Ylikulmalla avoinna 31.8. klo 15?18
Juhannusjuhla Salossa, Naarilassa, Halikon Kesä-Angelassa,
Kiikalan Lammenjärvellä ja Perniön leirikeskuksessa 19.6.
klo 18
Koko perheen juhannusjuhlat Salossa, Teijon venerannassa
19.6. ti?pe klo 11?17,
la klo 10?14
Taidelainaamo ja galleria Sinisessä talossa avoinna ti?to
klo 12?18, pe klo 12?15,
la?su klo 12?18
Taidemuseo Veturitalli avoinna
ti?pe klo 10?18, la klo 11?17,
su klo 11?18, muulloin sopimuksen mukaan. Kuusjoella
3 vuotta
Jalmari Lehtinen
19.6. Kaikki hämmästyivät.
Luuk. saakka
joka päivä klo 10?17
Meritalon museo avoinna 27.9.
saakka ke?su klo 12?17 (suljettuna 19.?21.6.), muulloin sopimuksen mukaan, kesänäyttely
Valkoista kirjontaa
Muurlan kotiseutumuseo
avoinna 28.6.?30.8. Salossa
7 vuotta
Emmi Eloranta
20.6. Halikossa
5 vuotta
Valtteri Hämäläinen
20.6. Helenius) ja Jan Vallila
19.6.
Älä kadehdi, kun joku
rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.
Kuollessaan hän ei ota
mukaansa mitään, hänen
omaisuutensa ei seuraa
häntä hautaan.
Ps. terveydenhuolto-, Nils Oskar Jansson 140-
Onnen hetket
MARTIN 50 VUOTTA
Sukulaiset, ystävät, naapurit, tuttavat ja yhteistyökumppanit
Tervetuloa vapaamuotoiseen puutarhajuhlaan kotiimme
lauantaina 4.7. Salossa
4 vuotta
Jesse Karesluoto
21.6. ti?pe klo 12?18,
la?su 11?15
Sauvon kotiseutumuseo avoinna 15.8. klo 19
Maalaishäät, Someron Tupanäyttämö Havuharjulla 24.6. Salossa
5 vuotta
Amanda Koivuniemi
21.6. klo
18, Heikki Silvennoinen, Pepe
Ahlqvist, Jukka Gustavson, Eero
Raittinen, Janne Rajala, Jani Auvinen
Muita kulttuuritapahtumia
Paimion parantolan opastetut
kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa
joka päivä 31.8. saakka
Erik Mäkisen veistoksia Sauvon
kirjastossa 24.7. klo 12?18,
lapsuuden, luovuuden ja iloisen
yhdessäolon juhlapäivä, mummojen ja pappojen teemavuosi
Lasten kesäkiertue Somerolla,
Toukolan Terttilässä 24.6. Kristian
jälkikasvu & kumpp.
ONNITTELEE!
Päivän Sana
Kasteen toimitti äidin eno rovasti Heikki Kivekäs
Kanttorina toimi lasten ?Ammi. saakka
Muodon viemää -näyttely Raaseporissa, Pohjan Fiskarsin Kuparipajalla 27.9. Salossa
4 vuotta
Eemil Viitanen
20.6. klo 18, Reijo Tamminen
laulaa ja laulattaa
Leila Heleniuksen ja Pekka
Haalin maalauksia sekä Anne
Tenhusen keramiikkaa ja koruja
Someron Somerniemellä, Ateljee Hiidenlinnassa 23.6.?19.7.
Muita tapahtumia
Koivuja koivuja . 1: 62-63
Someron Somerniemellä, Ateljee Hiidenlinnassa 21.6. saakka ke?su klo 13?17
SOMERO:
Ateljee Hiidenlinna Somerniemellä avoinna 30.6. saakka
Pikkuryijyjä, pinnatuoleja ja
peltipurkkeja Koskella Kahviaitan yläkerran näyttelyssä, avoinna 30.8. (SSS)
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
20.6.
He kysyivät viittomalla
isältä, minkä nimen hän
tahtoi antaa lapselle.
Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen:
?Hänen nimensä on
Johannes.. saakka
Sauvon Kädet, kesänäyttely
Sauvossa, Karunan meijerissä
9.8. klo 18.00
Terveisin
Wilma ja Martin Hägglund
Koivulanmäki, Järvenkyläntie 353, Angelniemi
Vp 26.6. saakka
Kippis o skål! Tiina Höllin, Liisa Kanervan, Taina Kurtzen ja
Suvi Toivoniemen maalauksia ja
keramiikkaa Raaseporissa, Tammisaaren kirjastossa 29.6. su klo 13?
15, kesänäyttely Pulpetista penaaliin . Lotan pikkusisko sai
7.6.2009 kasteessa nimen
STIINA MATLEENA
Kasteen toimitti Jouko Pukari
50v yhteistä matkaa!
Kummeiksi lupautuivat
Heidi Johansson & Christian Govenius
Anna Mikkonen & Janne Haapaniemi
Tyttäristään onnelliset,
Katariina Peikola & Anssi Sampinen
10.4.2009 syntynyt kulta-?Hippumme?, Eelin ja
Alisan pikkuveli (3500g, 52cm), sai 30.5.2009
kotonaan Ruskolla Pyhässä kasteessa nimen
Len?i Os?a. saakka
Maanviljelijän unelma -näyttely Salossa, taidemuseo Veturitallissa 23.8. Halikossa
8 vuotta
Lauri Koski
21.6. klo 19
Isoluoro ymbärssoutamine Salossa, Särkisalossa 21.6. Halikossa
2 vuotta
Ella Karlakari
19.6. saakka, työnäytöksiä 27.6.
klo 12?16 huovutus Leena Sarparanta
Marttilan 600-vuotisnäyttely
Marttilan kotiseutumuseossa
9.8. Kuusjoella
4 vuotta
Niki Mäkilä
19.6. saakka
Mun Suomusjärvi -näyttely
Salossa, Suomusjärven kirjastossa 31.7. Salossa
2 vuotta
Nella Tekkala
19.6. saakka
Vivi-Mari Carpelan kollaaseja
Raaseporissa, Pohjan Billnäsin
puutarharavintolassa 29.6. saakka
Menneisyyttä metreittäin, arkeologi Jaana Riikosen kuvitettu
aikajana jääkaudesta nykyaikaan
Paimiossa, Askalan leiritalolla
avoinna 5.7. klo 19 (lm)
Viimeiset Mohikaanit, SuoNäpit Salossa, Suomusjärven
kesäteatterissa 23.6. vihdantekoa Salossa, Kuusjoen Kurkelan
viljamakasiinilla klo 11?14
Juhannusjuhla Salossa, Perttelissä, Juvankosken kesäkodilla
klo 15?18
Juhannusjuhla Salossa, Naarilassa, Halikon Kesä-Angelassa,
Kiikalan Lammenjärvellä ja Perniön leirikeskuksessa klo 18
Koko perheen juhannusjuhlat Salossa, Teijon venerannassa
klo 19
Muiden juhannuksen päivien tapahtumia viereisessä kalenterissa
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Ilmari Niini
19.6. saakka
Pekka Leppälän maalauksia ja
piirroksia Salossa, Kiikalan kirjastossa 3.7. klo 18, Meiju Suvas
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot
ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Tapahtumia
Koivuja koivuja . 9: 58
näyttely Marttilan Nuorisoseurantalolla 30.8. Salossa
3 vuotta
Nico Pettersson
20.6.
3 vuotta
Annika Kåla
21.6.
3 vuotta
Elmeri Santasaari
21.6. klo
12?14, aiheena seikkailupäivä,
mm. Riitta Helenius
Kummeina vierellä kulkemassa
Linda ja Pasi Jalava
Jaana Mäki-Torkko ja Ville Marttila
Maria Kivekäs
Kolmikostaan iloitsevat
Anu (o.s. klo 18
Pianokonsertti Kemiön Villa
Landessa 22.6. saakka sunnuntaisin klo
11?20
Kuninkaantietä Pohjan läpi,
valokuvia Raaseporin Pohjan
Työväenopistolla 15.9. la?su 12?15 (suljettuna 19.?21.6.), muulloin sopimuksen mukaan
Kuusjoen Kurkelan viljamakasiini avoinna 30.8. ti?su klo 12?18,
kesäteatterin esitysiltoina ajalla
30.6.?19.7. klo 19 (ensiilta), 24.6. kesäkuuta 2009
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Elokuvat
Coraline ja toinen todellisuus,
Bio Jännä, Salo ma?ti klo 18
Transformers: Kaatuneiden
kosto, Bio Jännä, Salo ke?to klo
19
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Siiri
Ruotsinkielinen kalenteri: Sigrid, Siri
Huomenna Juhannuspäivä,
Suomen lipun päivä:
Suomenkielinen kalenteri: Into
Ruotsinkielinen kalenteri: Inga, Ingalill
Ylihuomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Ahti, Ahto
Ruotsinkielinen kalenteri: Ingemar, Ingmar, Inge
Vinkkaa
juttu!
Viikolla tapahtuu
19.?25.6.2009
la
SSS/Marko Matti
Teatteri
Robin Hood, Teatteri Puutaivas
Salossa, Vaskion Perinnemäellä
23.6. saakka klo 11?16,
Matka Pohjaan teemanäyttely
Pohjan pitäjän 650-vuotisjuhlavuoden kunniaksi
SAUVO:
Karunan meijeri avoinna 13.6.?
9.8. saakka
Maisemasta, Liisa Elonen-Pietolan, Ilmari Raution, Reijo Saarelaisen ja Matti Törmäkankaan
maalauksia sekä Ari Törmän valokuvia Salossa, Kiskon Toijan
Kivimakasiinissa 26.7. saakka
Tea Tikan ja Tiina Höllin töitä
Salossa, Taidelainaamo ja galleria Sinisessä talossa 25.6. Muurlassa
2 vuotta
Maximus Ahonen
21.6. Someron seikkailijamestarit, saappaan heittoa, tasapainoilua
Suvisalon iltatori Salon torilla
25.6. klo 18, pianotaiteilija Henri Sigfridsson
Yhteislauluilta Karjalohjalla,
seurakuntatalolla 24.6. klo 15
Lasten aurinkojuhla Kemiönsaarella, Kiilan kylässä, Westersin puutarhassa 23.6. klo
19 (ensi-ilta)
Olenko minä tullut haaremiin,
KiPiNät-teatteri Salossa, Kiikalan ampumaradalla 25.6. su?pe klo
18?21, lainamakasiinin alakerrassa esillä Raimo Lähteenmäen
elektroniikkakomponenttitaidetta
Paimion sähkömuseo avoinna
30.8. vihdantekoa
Salossa, Kuusjoen Kurkelan viljamakasiinilla 19.6. saakka la klo
10?17, su klo 11?17, muuten sopimuksen mukaan
Mäkilän Traktorimuseo avoinna ti?su klo 10?18
Avoinna sopimuksen mukaan:
Itsenäisyyden museo Salossa,
(Helsingintie 5), Atelje Kauko
Mäkinen Salossa, (Turuntie 22),
Trömperin kestikievarimuseo
Halikon Hajalassa, Fiulmaakarin mylly Muurlassa, Someron
Torppamuseo
n
Näyttelyt
Karjalaista ja salonseutulaista
perinnetietoa esillä Salossa, Perinnepirtissä (Rummunlyöjänkatu 22 A), avoinna kuukauden
ensimmäisenä keskiviikkona klo
12?15, muina aikoina sopimuksesta
Sauvon Käsien vaihtuvat näyttelyt Sauvon terveyskeskuksessa
Ritva Ilanderin tekstiilitaidetta
ja Liisa Suomisen maalauksia
Salon musiikkiopistoon
oppilaita
Salon musiikkiopistoon pyrki
lukuvuoden 2009?2010 pääsykokeissa 93 henkilöä, joista
opisto valitsi seuraavat henkilöt oppilaiksi perustasolle ja
valmennusopetukseen.
Perusaste:
Piano: Kaiser Sofia, Ketokulta Meerimaria, Kiviranta Helmi, Paija Sasu-Petteri, Rantala
Roosa, Roos Rosa, Sirkelä Sonja
Kitara: Auranen Paavo, Riiko
Emilia, Salmenjaakko Onni
Laulu: Kouvo Jouni, Laaksonen Kari, Linnamaa Tapani,
Tammi Ringa
Viulu: Kuisma Veera, Mäkinen Minttu
Sähköbasso: Ranta-Ojala Otto
Huilu: Aaltonen Julia, Lagus
Lina, Lehto Fanny
Klarinetti: Heikkilä Nea, Järvinen Ella
Saksofoni: Huotari Petteri
Nokkahuilu: Mielikäinen
Maisa
Fagotti: Virtanen Viivi
Lyömäsoittimet: Hiltunen Miku
Valmennusopetus:
Pianovalmennus: Bernoulli
Sofia
Sellovalmennus: Kemppainen
Laura, Liimatta Maisa
Harmonikkavalmennus: Lehto Milla, Louhi Elli
Viuluvalmennus: Ojanto Melina, Saari Ellinoora, Sainio
Pirkko, Suosalo Alli, Vainio
Helmi, Vainio Saara. Päärakennuksessa mm. klo 18
Koti-ikävä, Soila Piekäisen maalauksia Salossa, Perniön Lainamakasiinissa 23.6.?18.7., avajaiset 23.6. Kirkon
esittely klo 19.30
Kesäveisut-yhteislaulutuokio
Salon kirkon pihamaalla (sateella kirkossa) 22.6. Halikossa
6 vuotta
Aaro Kinnunen
21.6. 49: 17-18
vuotisnäyttely ja rahanäyttely
Taalintehtaan Ruukinmuseo
työläisasuntoineen ja teollisuusmuseoineen avoinna joka päivä
klo 11?18
MARTTILA:
Marttilan kotiseutumuseo
avoinna 18.6.. mennessä Wilmalle info@antiikkiverstas.com tai 050 5822 600
En juhli
ennen,
enkä jälkeen
Taisto Oksanen
Onnemme täydentyi 26.4.2009
toisella tytöllä. saakka su
12?15 (suljettuna 19.?21.6.),
muulloin sopimuksen mukaan
Wiurilan museot Halikossa
avoinna ke?pe klo 12?16,
la klo 12?15, su klo 12?16
Halikon Franssintalo avoinna
su klo 11?16
Halikon Rikalanmäki avoinna 30.6.?2.8. Kiskossa
4 vuotta
Aatu Pohjola
19.6
Kaj Lindholm oli Karjaan
kaupunginjohtaja.
ALKAA sunnuntaina 21.6. Kaupunki ei tue rahallisesti vanhusten asumista
yksityisessä hoitokodissa.
Salva ry:n tavallisessa palveluasumisessa asuville voidaan tarjota vaihtoehtona
kaupungin omia hoitopaikkoja, jos palvelumaksut käyvät
liian suuriksi.
Toimeentulotuki voi olla
vain väliaikainen apu, Salon
sosiaali- ja terveyslautakunta linjaa.
Lautakunta päätti periaatteesta yksittäistapausten takia. Anita Sjöholm-Nikkanen (sd.) esitti
asian valmistelemista siten,
että sosiaalinen luototus
voitaisiin käynnistää ensi
vuonna.
Esitystä kannatti koko vasemmisto, mutta se kaatui
keskustan ja kokoomuksen
äänin. klo 12
UPEITA MERKKITUOTTEITA
AINUTLAATUISEN EDULLISESTI
-30% -40%
-50%
Sokos palvelee tänään 8-12,
sunnuntaina 21.6. Perinteinen suomalainen juhannushan
alkaa siitä, että istutaan autossa hirveässä ruuhkassa, ja
mielellään on vielä kuuma ilma. Aloitteen
mukaan kasvavasta matkailijavirrasta pitää huolehtia paremmin.
? Kehitysjohtajan työhön
kuuluvat erilaiset projektit ja
myös matkailun kehittäminen,
mutta työtehtävien jatkuva
?Marttila 2 030, muutos ?2
?Somero 9 459, muutos 9
?Paimio 10 263, muutos 22
SALO. Kehitysjohtaja
Jyrki Hakkarainen hyväksyi ehdotuksen torstaipäivän
palaverissa, vaikka vielä aamupäivällä hän epäili saavansa rahatarjouksen lähteäkseen
nykyisestä työstään.
? Hakkaraista ei osteta ulos,
koska hän on erittäin tyytyväinen työhönsä. Raaseporin kaupunki palkkasi
konsultin selvittämään asiaa,
mutta tämä ei löytänyt todisteita.
Hakkarainen ehdotti, että
hän saisi käyttää työaikaansa
uuden työpaikan etsimiseen,
mutta työnantaja ei suostunut
siihen. Näin ainakin suosittelee kesälomalle jääneen
kaupunginjohtajan sijaisena
toimiva tekninen johtaja Kaj
Lindholm. kesäkuuta 2009
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Salon väkiluku kasvoi toukokuussa 45:llä
Salon ja sen lähikuntien väkiluvut ovat
kasvussa Tilastokeskuksen torstaina julkaisemien ennakkotietojen mukaan.
Salon Seudun Sanomien levikkialueen yhdeksästä kunnasta seitsemässä
väkiluku kasvoi, yhdessä pysyi samana
ja yhdessä väheni. maaliskuuta, jolloin he tunkeutuivat
venehuoltomyymälään. Hälytinjärjestelmä paljasti varkauden, ja poliisipartio ehti paikalle ajoissa. Se kasvoi tammi?
toukokuun aikana 8 150 hengellä.
Suurin syy väestönlisäykseen oli
maahanmuutto. SDP:n Salon kunnallisjärjestö toivoo puolueiden
kertovan avoimesti vaalirahoituksestaan.
Järjestö toteaa kannanotossaan, että sen kampanja
kunnallisvaaleissa rahoitettiin luottamushenkilöiltä
kerätyllä puolueverolla, puolueosastolta saaduilla varoilla ja vaalilehdellä.
Kunnallisjärjestön mukaan
vaalityöhön ei käytetty järjestelytoimikunnan jakamaa
tukea.
Ulkopuolista rahoitusta ei
saatu myöskään eduskuntavaaleihin 2007 eikä eurovaaleihin 2009.
Kunnallisjärjestön mukaan
valituiksi tulleet ovat itse antaneet selvityksen tukijoistaan ja kuluistaan.
Myös muiden ehdokkaana
olleiden oman kampanjan
tukijat ja heidän ilmoittamisensa ovat ehdokkaiden
omalla vastuulla.
SSS | Vesa Käiväräinen
SALO. Sen sijaan kaupunki
palkkasi konsultin etsimään
kehitysjohtajalle uusia töitä.
Eilisessä palaverissa päädyttiin siihen, että kaikki jatkavat nykyisissä töissään.
Jyrki Hakkarainen on entinen Pohjan kunnanjohtaja
ja Mårten Johansson entinen
Tammisaaren kaupunginjohtaja. Tie
oli poikki tunnin verran, ja sinä
aikana paikalle ehti muodostua toistakymmentä kilometriä
pitkä autojono.
Jonossa mukana madelleen
STT:n toimittajan Pihla Lehmusjoen mukaan matka Järvenpäästä Mäntsälään kesti
torstaina normaalin kymmenen minuutin sijasta viitisenkymmentä minuuttia.
? Välillä liikenne seisoi, sitten köröteltiin kahtakymppiä,
sitten taas seisottiin, Vääksyn
tienoilta illansuussa tavoitettu
Lehmusjoki kertoi.
Mäntsälän kolaripaikan jälkeen liikenne alkoi sujua jo
melko hyvin.
Lehmusjoen seuruetta hidas
matkateko ei haitannut.
? Oikeastaan siitä tuli ihan
kiva juhannusfiilis. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Veljesten yhteistyössä tekemien matkojen
kohteina olivat pääasiassa kesäasunnot muun muassa Kemiönsaarella, Lohjalla, LänsiTurunmaalla, Pohjalla, Salossa
ja Sauvossa.
1960-luvulla syntyneet veljekset kävivät murtomatkoilla
Suomessa useita kertoja, ja
mukaan tarttui lähes kaikki
mahdollinen anastettavissa
ollut mökkien irtaimisto vessapapereista ja vuodevaatteista
lähtien. Molemmat pääsivät
ehdonalaiseen vapauteen viime
vuonna.
Törkeästä varkaudesta voidaan tuomita neljän kuukauden?neljän vuoden mittainen
vankeusrangaistus. (SSS)
Juhannuksen menoliikenne
takkusi kiskoilla ja maanteillä
Tämän juhannuksen menoliikennettä tien päällä leimasi
normaalien liikenneruuhkien
lisäksi Mäntsälän ketjukolarin aiheuttama liikennekaaos.
Rautateillä matkustajien mieltä hämmensivät Toijalassa keskiviikkona sattuneen turman
aiheuttamat poikkeusjärjestelyt bussikuljetuksineen.
Pääteillä autoliikenne alkoi
vilkastua iltapäivästä alkaen.
Pahin mylläkkä syntyi alkuiltapäivästä Nelostiellä Mäntsälän tienoilla, kun neljän auton
ketjukolari sekoitti pakan. Toinen miehistä tuomittiin myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ja lisäksi hän syyllistyi
ampuma-aserikokseen pitämällä hallussaan laittomasti
patruunoita.
Paraisten käräjäoikeus langetti tuomion torstaina. Muutamalle yksityisen
hoivakodin asukkaalle on
tullut maksuvaikeuksia, kun
palvelujen tarve on kasvanut ja maksut ovat sen takia
nousseet.
SSS | Vesa Käiväräinen
SALON
SOKOKSESSA
ryöstösaalista esimerkiksi kotimaansa toreilla Tallinnassa
ja Tartossa.
Tuomitut tunnustivat oikeusistunnossa valtaosan rikoksista ja myönsivät suurimmaksi
osaksi myös asianomistajien
ja vakuutusyhtiöiden korvausvaatimukset. Varkaustapauksissa tuomio on vähintään
sakko ja enintään kaksi vuotta
vankeutta.
Raasepori hakee ratkaisua johtajien
riitoihin kehityskeskusteluista
Jyrki Hakkaraista ei aiota
ostaa ulos kaupungista
?Sauvo 3 032, muutos 7
Sosiaalinen
luototus
vastatuulessa
bussikuljetuksia Toijalan onnettomuuspaikan ohi. Raaseporin väkiluku kasvoi
32:lla ja Paimion 22:lla.
Prosentuaalisesti suurin väestönkasvu kuukauden aikana oli Sauvossa: 7
uutta sauvolaista kasvatti kunnan väki-
Väkiluvut toukokuussa
lukua 0,23 prosenttia.
Marttilassa väki väheni kahdella ja
Karjalohjalla lukema pysyi ennallaan.
Koko maassa väkiluku oli toukokuun
lopussa 5 334 440. Miehet vangittiin
kaksi päivää myöhemmin, ja
torstaina käräjäoikeus määräsi heidät pidettäväksi edelleen
vangittuina.
Laajoissa kuulusteluissa
selvisi, että perheelliset miehet olivat kiertäneet suunnitelmallisesti hiljaisia mökkiteitä pääasiassa yöaikaan.
Keikkojen jälkeen he myivät
? Keskustelemattomuushan
on juuri ollut yksi johtamisen
ongelmista. Miehillä on mahdollisuus valittaa tuomiosta
hovioikeuteen.
He ovat istuneet Virossa
aiemmin pitkiä vankeustuomioita aiemmista omaisuusrikoksista. Minulla ei vieläkään ole toimenkuvaa.
SSS | MINNA FILPPU
Kehitysjohtaja
kehittää matkailua
minna.filppu@sss.fi
Raaseporin kaupungin johtoportaan erimielisyydet aiotaan
ratkaista kehityskeskustelujen avulla. Sosiaalista luototusta
ei ole mahdollista aloittaa
kaupungin nykyisessä taloustilanteessa, Salon sosiaali- ja terveyslautakunta
katsoo.
Lautakunta esittää kau-
punginhallitukselle, että
vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien asiaa koskeva aloite katsotaan loppuun
käsitellyksi.
Lautakunnan päätös syntyi äänin 7?5. Meillähän ei ole nyt muuta
Osa vaihtoi
junan bussiin
Rautateitse juhannusta viet-
kaan.
Bussiyrittäjät olivatkin laittaneet tien päälle lähes koko
kalustonsa.
Junaliikenne palautui normaaliksi torstai-iltana kello 20
aikaan.
Turun ja Toijalan välillä matkustajat kuljetetaan kuitenkin
linja-autoilla ehkä vielä viikon
ajan, koska teknisten syiden
vuoksi junat eivät voi toistaiseksi pysähtyä Toijalassa.
(STT)
Mökkivarkaille lähes kolmen
vuoden vankeustuomiot
Takana murtojen sarja
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
Mökkivarkauksia ympäri Etelä- ja Lounais-Suomea tehneet
kaksi virolaismiestä on tuomittu kahden vuoden ja kymmenen kuukauden pituisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Miesten tulee lisäksi maksaa
korvauksia yhteisvastuullisesti
yli 52 000 euroa.
Tuomioiden perusteina ovat
viisi törkeää varkautta, seitsemän varkauden yritystä sekä
yli 50 varkautta. Nyt me
kaikki teemme parhaamme,
mutta meidän täytyy opetella
keskustelemaan toistemme
kanssa paremmin, Lindholm
painottaa.
Hän on tyytyväinen siitä,
että kehitysjohtaja haluaa jatkaa työssään.
? Palan edelleen Raaseporin
puolesta, Hakkarainen vannoo.
? Ongelmana on ollut se, että
työnantaja ei ole ollut valmis
nostamaan kissaa pöydälle.
Kehityskeskustelujen aloittaminen on hyvä avaus ongelman
ratkaisun suuntaan, hän toteaa.
Hakkarainen muistuttaa, että
syksyllä aloitettavia keskusteluja kannattaa Lindholm, joten
vielä pitäisi saada kaupunginjohtaja Mårten Johansson sitoutumaan niihin. 075 3030 1303
Kauppakeskus Plaza
ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-18
www.sokos.fi
www.sso.fi
5. Kuusi
syytekohtaa hylättiin toteen
näyttämättöminä.
Kohteita myös
Salon seudulla
Murrot tapahtuivat tänä vuonna tammikuun ja maaliskuun
välisenä aikana. 12-18
Lisätietoja:
www.s-kanava.fi
SALO Turuntie 6, p. Vihreiden Laura
Tamminen oli poissa.
SSS | Vesa Käiväräinen
Kaupunki
ei tue
yksityisessä
hoitokodissa
asumista
SALO. Joissakin asunnoissa
olleet hälyttimetkään eivät pysäyttäneet varkaita.
Varkaat saatiin kuitenkin
kiinni Paraisilla 25. Kehityskeskustelu ei vielä takaa sitä, että
asiat puhutaan halki.
Henkilöstöjaoston puheenjohtaja Holger Wickström (sd.)
pitää tärkeänä, että tilanne
saadaan normalisoitua ja että
Hakkarainen saa työmotivaationsa takaisin ja voi edelleen
viihtyä työssään.
Maanantaina kaupunginvaltuusto antoi kehitysjohtajan tehtäväksi muun muassa
selvittää valtuustoaloitetta
Raaseporin linnanraunioiden
yhteyteen rakennettavasta
kävijäkeskuksesta. Osa
junista tosin pääsi kulkemaan
radalla koko matkan.
Jotkut matkustajista vaihtoivat myös suosiolla suunnitellun junakyydin bussimat-
?Salo 54 827, muutos 45
?Koski 2 467, muutos 2
Salon SDP
kannattaa
avointa
vaalirahoitusta
Odottavat matkustajat täyttivät Helsingin rautatieaseman torstaina.
tämään lähteneiden keskuudessa aiheutti hämmennystä
epätietoisuus siitä, pääseekö
määränpäähän suoraan vai
täytyykö matkan varrella
vaihtaa kiskot kumipyöriin.
VR nimittäin oli järjestänyt
?Kemiönsaari 7 267,
muutos 3
?Raasepori 29 014,
muutos 32
Lyhyet
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
kuin aikaa, joten täytyy myöntää, että ei harmittanut.
?Karjalohja 1 493, muutos 0
määrittely ja hiominen on aina
paikallaan, Holger Wickström
sanoo.
Jyrki Hakkarainen syytti
kaupunginjohtaja Mårten Johanssonia maaliskuussa työpaikkakiusaamisesta kuten
palkkansa alentamisesta ja
huonosta johtamisesta. Luvuissa on verrattu huhti- ja toukokuun ennakkoluke-
mia.
Määrällisesti suurin kasvu oli Salossa,
jossa väkiluku nousi kuukaudessa 45
henkilöllä
On hyvä, että
neuvosto koittaa selventää
vanhustenhoidon strategiaa,
sillä se on niin laaja ja monisäikeinen, että sitä on hankalaa ymmärtää, Korkalainen
huomauttaa.
Hyvänä esimerkkinä monimutkaisista asioista Korkalainen mainitsee palvelusetelit ja
niiden käytön.
? Kaupunki laati aloitteestamme oppaan palveluseteliasiakkaille ja näiden omaisille.
Oppaasta selviää hyvin, miten
monipuolisesta tukimuodosta
on kyse.
Vanhusneuvoston työryhmä
on ryhtynyt kartoittamaan entisten neuvostojen erityispiirteitä.
? Syksyn kokouksessa olisi
tarkoitus käsitellä vanhojen
vanhusneuvostojen toimintaa
ja tavoitteita, jotta niitä voitaisiin hyödyntää jatkossa, Laitinen selittää.
Salon seurakunta valitsi uusia kappalaisia
Halikkoon, Pertteliin ja Muurlaan tuttuja nimiä
SSS | Oona Ståhlström
oona.stahlstrom@sss.fi
Salon seurakuntaan on valittu kolme kappalaista. Ikää
monella neidolla suomenmaassa on kyllin, jottei enää olla
sokerista. Kokouksissa syntyy rakentavaa
keskustelua, Laitinen kiittelee.
? Palvelujen säilyttämisestä tulee todennäköisesti vielä
kova vääntö. kesäkuuta 2009
UUTISET
Salon vanhusneuvosto ajaa
tasapuolisia palveluja
?????????
Rakkaamme
Kaino Artturi
Weckman
* 4.9.1924 Halikossa
. klo 18; Ke 1.7. Laitisen mukaan petrausta tarvitaan erityisesti kotihoidossa ja kohdennetussa palveluasumisessa.
? Myös omaishoidon tukea pitäisi olla paremmin saatavilla.
Kotihoidossa pitäisi puuttua
myös hoitajien vaihtuvuuteen.
Neuvosto ajaa myös vanhusneuvolan perustamista.
Korkalaisen mukaan monissa
Suomen kunnissa toimii seniorineuvola.
? Vanhusneuvola olisi yksi
paikka, josta saisi useita palveluja. 731 2527, 0500 534 331
Rakkaamme
Ritva Annikki
Kääriäinen
o.s. Tilanne ei ole
muuttunut.
Porvoon tuomiokapituli
miettii, miten asiassa edetään, sillä kirkkolaki ei salli
seurakunnan olla ilman kirkkoherraa.
. Parhaillaan kolme eläkeläisjärjestöä on vailla kokoontumistiloja keskustan alueella.
Kemiönsaaressa
jatkuu pula
papeista
SSS | Oona Ståhlström
Eila Anneli Kasvinen
oona.stahlstrom@sss.fi
Kemiönsaaressa keväällä
avoinna olleeseen kirkkoherran virkaan ei tullut ainuttakaan hakemusta. Ilman juuria, ilman elämämme Suurta Virvoittajaa,
me kärvennymme kuin kuivat
makkaran kuoret nuotiossa.
Jumala, anna meille hyvällä
elämällä siunattu Juhannus!
(Jesajan kirja 40:3-8)
Merja Hermonen
Varsinais-Suomen
kehitysvammaistyön pastori
Paimio/ Lieto
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. 13. 14.6.2009 Salon sairaalassa
Tavoitteena nostaa Salon vanhustenhoito valtakunnalliselle tasolle
Syvästi kaivaten ja kiittäen
puoliso
lapset
lastenlapset
lastenlastenlapset
siskot
muut sukulaiset ja ystävät
SSS | Tiia Paavilainen
tiia.paavilainen@sss.fi
Ovat ahkerat kätesi rauenneet,
jättäneet maalliset askareet.
Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen,
sen polut ja pensaat lintuineen.
Ei pihalla enää kulkijaa,
vaan muistot siellä asustaa.
Enkelit valkoiset taivaalta tuolta,
pitäkää pappasta hyvää huolta.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Halikon kirkossa sunnuntaina 28.6. 23.8.1941 Tyrnävä
k. Ihminen on kuin ruoho. Koskipalo
?Telttakokoukset. 27.12.1918 Perniö
k. 26.5.2009 Pärnu
. 11.6.2009 Pohja
Kiittäen, kaivaten
Riitta ja René
Pia, Arto ja Ella
Mikael ja Sabina
Sami ja Saara
sukulaiset ja ystävät
Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen, lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot, muiden
olla antakaa,
kuin ennen voimissani,
te minut muistakaa.
(Aila Meriluoto)
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Pohjan kirkossa lauantaina
27.6.2009 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntasalissa.
Kiitämme Mariakodin henkilökuntaa Eilan
hyvästä hoidosta.
???????????
Thea Korkalainen ja Seppo Laitinen pitävät ikäihmisten puolia Salon vanhusneuvostossa.
ja lastenneuvoloiden yhteydessä.
? Mahdollisen lisähenkilökunnan palkkaaminen ei olisi
suuri kustannus kaupungille,
kun ennaltaehkäisevä sairaanhoito toisi kuitenkin säästöjä,
Laitinen muistuttaa.
Neuvosto ajaa myös erilaisten
aktiviteettipalvelujen lisäämistä. Salo.
Su 21.6 klo 18 ?Juhannusseurat?
past. Lindholm, ent. Perttelin alueen kappalaisen virkaan valittiin Suvi
Laaksonen.
Halikon alueen kappalaisen
virkaa haki kuusi henkilöä.
Perttelin alueelle hakijoita oli
neljä, samoin Muurlan alueelle.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Lehto
* 10.1.1924 Kisko
. Kesä on kunnossa, sillä Kemiönsaaressa aloitti uusi pappi
toukokuun lopussa. Pesonen, T. Moision koulun
kentällä Uskelankatu 13
Tilaisuudet: Ma 29.6. Kuljetuspalvelujen parantamisella myös keskustan
ulkopuolella asuvilla olisi samat harrastusmahdollisuudet,
Korkalainen selittää.
Vanhusstrategiaa
vaikea ymmärtää
Vanhusneuvoston jäsenet edus-
tavat alueen viittä eri eläkeläisjärjestöä. Esimerkiksi verenpaineenmittaukset ja laboratorionäytteet olisi helpompaa hoitaa
lähineuvolassa.
Seniorineuvola voisi Laitisen
mukaan toimia nykyisten äitiys-
o.s. Ihmisen kauneus on
kuin kedon kukka. Heidän lisäkseen
neuvostoon kuuluu kaupungin
valitsemia jäseniä.
? Yhteistyö eri järjestöjen
kesken on lähtenyt käyntiin
todella hyvässä hengessä. Ennen kuntien yhdistymistä haettiin enemmänkin kirkkoherran virkoja, eikä niinkään kappalaisen virkoja, sanoo Salo-Uskelan seurakunnan
talousjohtaja Kari Kulmala.
Hän kertoo, että Halikossa
on tällä hetkellä kaksi kappalaista, joista toinen on aluekappalainen ja toinen tekee papin
työtä. 2.6.2009 Salo
Soitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen,
katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.
Kaivaten
Terttu
Eija, Jaakko ja Ville
Esa, Jaana, Enniina, Annastiina, Eveliina
Eini, Pekka ja Aleksi, Henna
Sisaret perh.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Äiti, mummi ja isomummi
Vanhusneuvosto on asettanut
tavoitteekseen, että Salon vanhustenhuolto saataisiin valtakunnalliselle tasolle vuoteen
2012 mennessä. Virka on ainakin
luultavasti laitettava uudestaan haettavaksi, pohtii Abrahamsson.
????????????????
Surun kohdatessa
Hautaustoimisto Lehtonen
Turuntie 5, Salo
Puh. Vanhusneuvoston puheenjohtaja Seppo Laitinen
painottaa, että palvelujen halutaan pysyvän mahdollisimman
tasapuoleisina.
? Toimintamme perusajatuksena on valvoa ikäihmisten etuja sekä välittää tietoa niin vanhuksilta kaupungin päättäjille
kuin päättäjiltä takaisinpäin.
Osassa vanhoista kunnista
toimi vanhusneuvosto ennen
kuntaliitosta. Klo 18 Rukousilta
Ma 22.6. Silti
hakemuksia kappalaisten virkaan tuli myös ulkopuolisilta
hakijoilta, Kulmala selvittää ja
muistuttaa, että viran vaihto
on seurakunnassa jo työssä oleville mahdollisuus edetä työssään ja kehittyä.
hannuksesta eivät ihan kaikki
solut elä huomiseen. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
työntekijöitä.
. Toisaalta esimerkiksi uimahalli
palvelee vanhuksia todella
hyvin. klo18
PS. HENÓTÊS-srk
Rummunlyöjänkatu 7 A 3 krs. Jo aiemmin Salossa toimi
epävirallinen eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta, jolla oli
samankaltaisia tehtäviä, Korkalainen kertoo.
Seniorineuvola
toisi parannusta
Ota rakkaamme syliisi,
taivaaseen kanna,
hänet hellästi peittele,
levätä anna.
Niin hiljaa katsoi,
oli väsynyt hän,
oli kulkenut loppuun elämän.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Perniön siunauskappelissa
4.7.2009 klo 11.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa
Puoliso, Isä, Pappa
Jukka Taneli Mattila
* 4.6.1930 Pertteli
. Aluekappalainen vastaa
alueen seurakunnallisesta
toiminnasta, kun normaalisti
kappalainen tekee päätoimisesti seurakuntatyötä eli papin
työtä.
Monet hakijoista olivat jo
valmiiksi Salon seurakunnan
Hartautta ja makkaraa
Mökeille hamstrataan jo makkaraa. Kesällä on
myös toinen pappi työssä kuukauden verran, kertoo Porvoon
hiippakunnan notaari Clas
Abrahamsson.
Syksyn tilanne on ongelmallisempi, sillä vuoden alusta
kirkkoherrana toiminut Margareta Puiras siirtyy elokuun
alussa Porvoon hiippakunnan
hiippakuntasihteeriksi.
. Koskipalo, nuorisotyö
M. Päivä- ja
iltatalkoot, joka päivä 08.0021.00
Tervetuloa!
www.salonhelluntaisrk.fi
Hautaukseen liittyvät palvelut sekä hautamuistomerkit
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.216 kpl
(LT-levikki 2008)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
? Tiloja on vaikea löytää. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2009. Bergvik 31.7-2.8.2009
Tervetuloa!
www.Henotes.com
Toiveet täyttyvät silloin,
kun uskoo käyvän niin,
matkaa siivillä tuulen,
päiviin onnen täyteisiin.
Kaivaten
Niilo ja Ari
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
SSS/Marko Mattila
Su 21.6. Jeesuksen kastajana tunnettu Johannes julisti näin. Nykyaikainen metsien
mies eksyy puustoon juhannuksena pohtimaan kuumeisesti mikä raudus- vai riippaoksa se tähän juhannuslöylyjen
virpomiseen sopikaan.
Juhannusneidot virittäytyvät
suviyön ennustettavasti kosteisiin tunnelmiin valtakunnan
peilien ääressä. klo 13.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Halikon seurakuntatalossa.
Rakkaamme
Hannu Pärttyli
Sinervo
s. M. Kuitenkin
tarvitaan vain yksi henkäys, ja
kaikki kosteus, elämä ja intohimo on meistä itsestämme haihtunut. 6.2009 Salo
Kiitollisina muistaen
Stiina ja Pertti
Topi, Arttu, Kerttu
Mia
Harri
Salon kaupungin vanhusneuvosto pyrkii huolehtimaan,
etteivät vanhusten palvelut
heikkenisi uuden kunnan alueella. Voisi sanoa, että jotkut
henkilöt seurakunnan sisällä
ovat niin sanotusti hakeneet
uudestaan omia töitään. klo 18; Ti
30.6. Klo 18 Jumalanpalvelus, Rukoushuone. Osa haki monelle alueelle.
. Tulevat morsiamet elävät jo myöhempien
kesäpyhien odotuksessa: ennen
näihin aikoihin mentiin naimisiin.
Nykyään tunnelmoidaan.
Hiljaa monessa kesälookin
trimmauksessa toivotaan, ettei
taivas itke pisaroitaan. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
Suurien hetkien äärellä ihmisen on hyvä henkäistä hiljaa
meitä Suuremman edessä. Kurottaa
ylöspäin ja on usein tietävinään oikean suunnan, oikeat
tavat. Mauri
Hoikkala, Eero Ketola.
Ti 23.6. Syksystä tulee hankala,
emmekä tiedä, mitä tekisimme
tilanteelle. - La 27.6. Muurlan alueen
kappalaisen virkaan valittiin
Martti Santakari. Keskiyön
aurinko valaisee silti sielunmaiseman taivaankannen ja
laskee näinä öinä vain härnätäkseen.
?Raivatkaa tie Herrallemme tulla! Notkot täyttykööt ja
vuorten louhikot tasoittukoot.
Kaikki saavat nähdä, kun Herran kunnia ilmestyy!. Alasuutari
s. Halikon
kappalaisen virkaan valittiin
Ari Oinas. Neuvoston varapuheenjohtaja Thea Korkalainen kertoo vanhusneuvostoilla
olevan pitkät perinteet.
? Vanhaan Saloon vanhusneuvosto perustettiin vuonna
1999. He toimivat kappalaisina Salo-Uskelan
alueella. Ja kun sitten
se päivä koitti, että Jeesus
itse asteli Jordanin rantojen
kuulijajoukkoon kastettavaksi,
ihmetteli Johannes: sinäkö se
olet, Jumalan lähettämä Messias, kirjoitusten lupaama ja
Jumalan lähettämä kuningas,
vai jotain toistako meidän vielä
pitää odottaa?
la
su
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Ajatellaan: ?Parempi
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2008 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
201,00 ?
103,00 ?
52,00 ?
Päivän sana
vaan, että muutaman päivän
sataa ja tuulee, niin hukutaan
kaikki toisiltamme tänä mittumaarina edellisiä vuosia vähemmän.?
Juhannus tulee, keskikesän
Johannes ? lujapuheinen Herran tienraivaaja, autiomaan
käynyt ja sieltä hengissä takaisin selvinnyt Raamatun mies.
Hän seisoo kamelinkarvaisissa
vetimissään Jordan-virrassa
ja tarvittaessa vaikka huutaa.
Niin kuvittelen: ?Tehkää parannus!?
Suomalainen seisoo pari tuhatta vuotta myöhemmin Johanneksen päivän pikkutihkuisessa ilmanalassa, koleassa
rantavedessä ja nauttii tuhansin soluin keskikesän juhlaa.
Hän tietää, että tästäkään juMääräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
215,00 ?
115,00 ?
60,00 ?
24,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark
Säät vaikuttavat niin paljon.
Aiomme olla ihan kotona.
Perunalastut jäävät ainoaksi
juhannuksen juhlanumeroksi,
sillä saunominenkin jää tällä
kertaa väliin.
? Arjella ja pyhällä ei pahemmin ole eroa, kun on eläkeläinen, Irma Vilén tuumaa.
Koti ei ole ollenkaan hassum-
Lyhyet
Vammaiset
saavat kyytejä
naapurikuntiin
Rainer ja Irma Vilén juhlistavat juhannusta perunalastuilla.
tomiin seikkoihin syyttäjä ei
ottanut kantaa.
Leski kirjelmöi syyttäjän ratkaisusta toukokuun lopussa
Valtakunnansyyttäjänvirastoon ja pyysi jatkamaan syytteen ajamista. Taalintehtaan
vuodeosaston keittiö Kemiön
saaren Dragsfjärdissä pysyy
kiinni kunnanvaltuuston
päätöksellä. Tammisaaren Hagahemmetiin suunnitellaan
kuuden asukkaan jaksohoito-osastoa, jotta omaishoitajat voivat pitää lakisääteiset
kolme vapaapäivää viikossa.
Raaseporissa tarvitaan yhteensä vähintään 13 inter-
JUHANNUSAATTONA
uutispullakahvit
Nyt vain
Päivähoitoa
Tammisaaren
dementiaasuntolaan
vallipaikkaa. Perusturvatuotannon johtokunta
päätti vuokrata toimintaa
varten Raaseporin Osuuspankilta 76 neliön tilan Erottajankatu 15:sta 900 euron
kuukausivuokralla.
Samalla palveluasumisen
yksikön ja päivätoiminnan
henkilöstöresurssit järjestellään uudestaan.
Dementoituneiden päivätoiminnan ja päivähoidon
kysyntä kasvaa dementiasairauksien lisääntyessä.
SSS | MINNA FILPPU
Omaishoitajien
helpotukseksi
jaksohoitoa
Hagahemmetiin
RAASEPORI. Lauantaina ovat voimassa sunnun-
taivuorot, bussivuoroja ajetaan
rajoitetusti.
Sunnuntaina ajetaan sunnuntaivuorot sekä ss-vuorot.
Joitakin aamuyön vuoroja on
peruutettu. Perusturvatuotannossa on niitä nykyään
kymmenen, joista yhdeksän
ostetaan Folkhälsan Sydiltä.
Jaksohoito-osasto voidaan
avata syyskuun aikana vanhainkodin yhteyteen, jolloin
hoivapalvelujen osaston henkilöstöresurssit jaetaan uudelleen.
SSS | MINNA FILPPU
Toinen oma
puheterapeutti
säästäisi kuluja
RAASEPORI. Kurt Tuominen (vas.) esitti, että tammikuussa suljettu valmistuskeittiö avataan uudelleen,
mutta hänen esityksensä
hävisi äänin 16?10. Juhannusaattona ajetaan lauantaivuorot, mutta kello 14 jälkeen
liikennettä on rajoitetusti. Kunnanvaltuusto haluaa Amospuistoon
maauimalan. ei syytteitä
Apulaisvaltakunnansyyttäjä
on löytänyt puutteita kantahämäläisen syyttäjän syyteratkaisuista. Barbro Sulonen
(r.) äänesti tyhjää.
Taalintehtaan vuodeosaston keittiö toimii pelkkänä
jakelukeittiönä.
SSS | MINNA FILPPU
Kunta pyytää
tarjoukset
maauimalastaa
KEMIÖNSAARI. He löysivät ruokakaupasta kärryntäydeltä ostettavaa
mökkiviikonloppua varten.
? Juhannuksena täytyy olla
kakkua, jossa on mansikoita ja
kermavaahtoa . Meillä on suunnitelmissa grillaamista, tikanheittoa ja
ehkä eukonkantoa myöhemmin
illasta, he paljastavat.
Marjo Riikonen ja Sari Huuhka tekivät löytöjä ruokakaupassa. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Lautakunnan edellytys toiminnalle
on, että projektin tarvitsemat
tilat löydetään kaupungin
omista toimitiloista.
7
40
KIIKALA, KOSKI, KUUSJOKI,
MARTTILA, PERTTELI, VASKIO
PAUKKULA, HERMANNI,
TOIJA ja SUOMUSJÄRVI
8-13
7-13
JUHANNUSPÄIVÄNÄ SULJETTU
Tarjous voimassa heinäkuun loppuun
Salon Torikaffessa
(raj. Kemiönsaa-
ren teknisen lautakunnan äänestyksellä päättämät uudet
maksut eivät erottele veneen
kokoa, vaan määräytyvät veneen omistajan asuinpaikan
mukaan.
Kemiönsaaressa vakituisesti
asuvalta peritään 200 euron
vuokra ja ulkopaikkakuntalaisilta 350 euron vuokra.
Yritykset ja kunnat saavat
maksaa laituripaikoistaan
300 euroa. Salossa asuvat vammaiset saavat jatkossa vammaispalvelulain mukaisia
asiointi- ja virkamatkoja
naapurikuntiin. Tämä ei kuitenkaan
auta leskeä, joka ei uskalla
lähteä ajamaan syytettä miehensä kuolemasta ilman syyttäjää.
Naisen mielestä asiassa oli
riidatonta, että hänen miehelleen oli annettu työpaikalla
virheellinen kytkentäkaavio,
hän oli saanut sähköiskun ja
kuollut.
Kihlakunnansyyttäjä oli nostanut syytteen seitsemää henkilöä vastaan kuolemantuottamuksesta ja työturvallisuusrikoksesta. (SSS)
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
SaloTalosta ja sen toimintamallista rakennetaan kolmevuotista hanketta, jolle
haetaan rahoitusta Euroopan
sosiaalirahastolta. Asialla oli kiire,
koska asianomistajan syyteoikeus vanheni tämän viikon
keskiviikkona.
Naisen mielestä syyttäjän
päätös ei ollut oikeudenmukainen. Esimerkiksi toukokuussa lasku oli noin 90 000
euroa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi SaloTalo-hankkeen
viime kokouksessaan. Muille terapia on hankittu ostopalveluna.
Puheterapeutin henkilöstökulut ovat vuodessa sivukuluineen noin 44 500 euroa,
mutta ostopalveluna puheterapeuttipalvelu maksaa keskimäärin 85 euroa tunnilta eli
noin 120 000 euroa vuodessa.
SSS | MINNA FILPPU
Taalintehtaan
vuodeosaston
keittiö pysyy kiinni
KEMIÖNSAARI. Tuomisen kanssa yhtä mieltä olivat
kaikki SDP:n ja vasemmistoliiton edustajat sekä RKP:stä
Rune Friman ja Johan Johansson. Tuore. Saunoa voi kotonakin,
eikä säästä tarvitse välittää.
Salossa golffaamassa käyneet littoislaiset Tiina ja Jari
Raappana aikovat myös viettää juhannusta kotona. Maksujen laskemisen kannalla olivat
myös RKP:stä Rune Friman,
Johan Johansson, Sixten
Laine, Anders Laurén, Annalena Sjöblom ja Barbro
Sulonen sekä keskustan Marjaana Hoikkala.
Dragsfjärdin maksut olivat
kolmessa eri luokassa riippuen veneen koosta. Juhlaseurana ovat lapset ja kaverit.
? Koti on hyvä vaihtoehto mökille, jos pääsee pihalle. Rantapaikan saa
50 eurolla.
Teknisen lautakunnan suunnitelmissa on tehdä veneiden
leveyden mukaan porrastettu
hinnasto ensi vuodeksi. erä / päivä).
SUNNUNTAINA
21.6.
12-21
Hyvää Juhannusta!
KIIKALA, KOSKI, KUUSJOKI, MARTTILA, PERTTELI,
VASKIO, SUOMUSJÄRVI, TOIJA, SALO PAUKKULA JA HERMANNI
Edullinen. Selvitystyön jälkeen maahanmuuttajaneuvosto voitaisiin
perustaa ensi vuonna.
SSS | Vesa Käiväräinen
SALO. Dementia-asuntola Hagahemmetin toiminta Tammisaaressa laajenee
päivähoito-osastolla. Projektin kustannusarvio on vajaat
440 000 euroa, josta kaupungin osuus olisi vajaat 110 000
euroa.
Sosiaalitoimessa sijoitusta
pidetään järkevänä, koska työllisyystilanne on vaikeuttanut
entisestään pitkäaikaistyöttömien mahdollisuuksia saada
töitä.
Nauti Salon torilla
Sisältää kupin kahvia/teetä + pullan valintasi
mukaan + päivän Salon Seudun Sanomat.
4
RAASEPORI. Hänen mielestään poliisi pystyisi valvomaan 0,5 promillen rajaa yhtä
tehokkaasti kuin nykyistäkin.
Lisäksi Hemmilä toteaa, että
tutkimuksien mukaan valtaosa
suomalaisista kannattaa promillerajan laskua. Allasosastoon on
saatu päätös 66 000 euron
valtionavustuksesta.
Kunnanvaltuusto hyväksyi
keskiviikkona hallituksen
esittämän listan myyntiin
pantavista kunnan kiinteistöistä ja asunto-osakkeista.
SSS | MINNA FILPPU
PALVELEMME
Mökkiläinen!
Normaalihinta
yhteensä 5,20e
500 päivää työttömänä olleiden määrä kasvaa jatkuvasti,
ja kaupunki joutuu maksamaan yhä suurempia summia
valtiolle työmarkkinatuen kuntaosuutena. Tänä
vuonna kaikki kunnan laituripaikat inventoidaan, kartoitetaan niiden kunto, sijainti,
leveys ja syvyys.
Mies kuoli sähköiskuun Hemmilä
nostaisi
töissä . Perusturvatuotanto haluaa palkata syksyllä
toisen puheterapeutin säästääkseen kaupungin kuluja.
Raaseporissa on yksi puheterapeutti, jonka resurssit on
keskitetty kouluikäisten ja
nuorempien ruotsinkielisten
tammisaarelaislasten hoitoon. Hän katsoi, ettei voi yksin
ottaa syytettä ajaakseen, koska
riski joutua maksamaan vastapuolen kulut on liian suuri.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan
kihlakunnansyyttäjän laatima
syyte ja syytteen peruutusratkaisu olivat puutteellisia.
Asiassa ei kuitenkaan ole
mahdollista suorittaa syyteharkintaa määräaikaan mennessä,
Kalske toteaa päätöksessään.
(STT)
promillerajaa
vesillä
Salolainen kansanedustaja
Pertti Hemmilä (kok.) haluaisi laskea vesiliikennejuopumuksen promillerajaa. Helppo. Hemmilä ehdottaa eduskunnalle
jättämässään lakialoitteessa,
että raja muutettaisiin nykyisestä yhdestä promillesta 0,5
promilleen.
Hemmilän mukaan ei ole
perusteltua, että vesiliikennejuopumuksen promilleraja on
kaksi kertaa korkeampi kuin
tieliikenteessä. Luvassa on ainakin mansikkakakkua.
Juhannuksen aikatauluja
Ruokaostoksille pääsee juhannusaattona perjantaina klo
7?13.
Lauantaina kaupat ovat kiinni.
Sunnuntaina päivittäistavarakaupat saavat olla auki klo
12?21.
Alkon myymälät ovat auki
juhannusaattona klo 9?13. Juhannuspäivänä ja sunnuntaina
myymälät ovat kiinni.
Autoliiton tiepalvelukeskus
auttaa kaikkia tielläliikkujia
24 tuntia vuorokaudessa numerossa 0200-8080 (hinta 1,95
e/min + pvm).
Matkahuollon bussiaikatauluissa on poikkeuksia. Mökillä ei pidä olla
kurnivin vatsoin.
Tiina ja Jari Raappanan jussiin kuuluu tikanheittoa ja eukonkantoa.
Anni Nikula, 4-vuotias Akseli Ruuskanen, Maria Ruuskanen ja 2-vuotias Ella Ruuskanen
suuntaavat sukulaisten luo mökille.
pi vaihtoehto, kun haluaa ottaa
rennosti ilman menemisen hössötystä. Olemme jo monena vuotena käyneet
siellä, ja se on oikeastaan jo perinne.
Samansuuntaiset suunnitelmat on salolaisilla Marjo
Riikosella ja Sari Huuhkalla. Hän lupasi valmisteluistunnossa, että täsmentää ja
rajaa syytteitä mutta päätyikin
perumaan ne.
Syyttäjän perusteli peruutusta muun muassa sillä, että miehen oma osuus tapaturmassa
vaikutti merkittävältä. kesäkuuta 2009
Uutiset
Sinappia, makkaraa ja sadetakkeja
Viileä juhannussää ei säikäytä juhlijoita
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
SSS | MARI SAARINEN
mari.saarinen@sss.fi
Mökki on ja pysyy ykköspaikkana juhannusta vietettäessä.
Edes kylmä ja sateinen sää ei
hillitse suomalaista lähtemästä luonnonhelmaan.
? Sadetakit, kumisaappaat
ja villapaidat on pakattu mukaan, eli ei haittaa vaikka sataisi, kertovat Salon torilla jäätelöä lipovat kiskolainen Anni
Nikula ja salolainen Maria
Ruuskanen.
He suunnistavat juhannukseksi Kiskoon sukulaistensa
mökille.
? Siellä on savusauna, josta
pääsee järveen uimaan. Vastaavanlaisia työpajoja on muissa
kaupungeissa, esimerkiksi
Kaarinassa.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kemiönsaaren kunnanvaltuusto lähetti tekniselle lautakunnalle oman mielipiteensä
venepaikkojen vuokrien suuruudesta.
Maksuista päättäminen kuuluu lautakunnan toimivaltaan,
mutta valtuuston enemmistö
äänin 15?10 halusi viestittää
oman näkemyksensä asiasta.
Se lisäsi talousarvioon määrärahaa, jotta keväällä korotettu-
ja laituripaikkamaksuja voitaisiin laskea.
Vasemmistoliitto ja sosialidemokraatit tekivät yhteisen esityksen, jonka mukaan käyttöön
pitäisi ottaa entisen Dragsfjärdin kunnan käyttämät maksut
korotettuina 15 prosentilla.
Esitys voitti äänin 15?10 puheenjohtaja Inger Wretdalin
(r.) ja varajäsen Bo Lundellin
(r.) äänestettyä tyhjää. Neuvostolla ei olisi päätösvaltaa,
mutta se voisi tehdä esityksiä ja pyytää kuultavakseen
eri alojen asiantuntijoita ja
viranomaisia.
Lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että asia
pantaisiin heti vireille. Sosiaali- ja terveyslautakunta toivoo Saloon
maahanmuuttajaneuvostoa,
koska kaupungissa on valtakunnallisestikin merkittävä
ulkomaalaistaustaisten henkilöiden keskittymä. sitä perinteistä, Sari Huuhka toteaa ja nyökkää ostostensa suuntaan.
Mukaan tarttui myös paljon
grillattavaa, kuten pihvejä ja
makkaraa. Ajat voi tarkistaa
internetsivulta www.matkahuolto.fi.
Junat kulkevat juhannusaattona lauantain aikataulujen
mukaan.
Juhannuspäivänä käytössä
on lauantain aikataulu ja sunnuntaina sunnuntain aikataulu.
Junien kulkemisessa on kuitenkin useita poikkeuksia, ja
ne voi tarkistaa internetsivuilta www.vr.fi.
Salon Seudun Sanomat ilmestyy seuraavan kerran maanantaina 22.6.
Kemiönsaaren
valtuusto puuttui
venepaikkamaksuihin
SaloTalosta apua
pitkäaikaistyöttömille
Korotukset
halutaan
perua
Salossa viritellään uudenlaista
apua pitkäaikaistyöttömille ja
vajaakuntoisille.
Kaupunki suunnittelee eri
toimialojen yhteistyöllä työpajatyyppistä SaloTaloa, joka
auttaisi ihmisiä ylläpitämään
työkykyään ja helpottaisi työelämään palaamista. Se hyväksyi
yksimielisesti hallituksen
esityksen uusien urakkatarjousten pyytämisestä.
Kunta joutui tekemään Kemiön maauimalasta karsitut
suunnitelmat, kun alkuperäisten toteutus osoittautui
huomattavasti arvioitua kalliimmaksi. Ja jos
tulee kylmä, otamme lämmikettä. Kuntia ovat
Kemiönsaari, Sauvo, Paimio,
Marttila, Koski, Somero,
Nummi-Pusula, Lohja, Karjalohja ja Raasepori.
Sosiaali- ja terveyslautakunta tarkensi listaa, koska
järjestelytoimikunnan viime
lokakuussa tekemä linjaus
todettiin lainvastaiseksi.
SSS | Vesa Käiväräinen
Koti on hyvä
vaihtoehto mökille
Salolaisella eläkeläispariskunnalla Irma ja Rainer Vilénillä on oma reseptinsä, kuinka
irrotella jussina.
? Pistämme ranttaliksi: ostimme perunalastuja, he naurahtavat.
Heidän alkuperäiset juhannussuunnitelmansa menivät myttyyn viileän sääennusteen takia.
? Emme menekään sukulaisen kesäpaikkaan Vesivehmaalle. Riidat-
Saloon halutaan
maahanmuuttajaneuvosto
SALO
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä
rahalähteet voisi ilmoittaa joka
tapauksessa, oli lakia eli ei.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik on avoimen rahoituksen kannalla,
mutta muistuttaa ettei pienillä
puolueilla ole välttämättä juuri
selvitettävääkään.
Vihreät on julkaissut puolueensa tulot ja menot internet-sivuillaan. Kemiönsaaressa
kirjoilla oleville opiskelijoille maksetaan tänä vuonna
200 euron kotipaikkastipendi. Se on tehtävä, jos kymmenesosa osakkeenomistajista vaatii tarkastusta.
?Yrityksen mennessä konkurssiin sen kirjanpito on käytännössä aina
keskeneräinen. Puoluesihteeri
Panu Laturin mukaan puolueiden ja niitä lähellä olevien
säätiöiden tulisi rehellisesti
avata rahoituksensa, jottei nykyisenkaltaisia kohuja pääsisi
syntymään.
Tällä viikolla paljastui, että
työnantajapuolen TT-säätiö on
tukenut noin 150 000 euron
summalla sekä keskustaa että
kokoomusta.
Myös RKP saa säätiöiltä
merkittävää, useiden satojen
tuhansien eurojen avustusta
toimintaansa. Pakettiauton kuljettaja avasi autonsa oven juuri, kun pyöräilijä
oli sen kohdalla.(STT)
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Åke Blomqvist (keskellä) ja vaimonsa Leena Nordean ja Blomqvistin sijoitusrahoitussotkujen oikeudenkäynnissä Helsingin hovioikeudessa toukokuussa. Keskustalle päätyi
yli 300 000 euroa.
Konkurssiasiamies voi määrätä
pesään erityistilintarkastuksen
?Yrityksissä voidaan tavanomaisen tilintarkastuksen lisäksi tehdä erityistilintarkastuksia. Pariskunnan mielestä
pankinjohtaja laiminlöi velvollisuutensa saattaa tietoon
myös muut sijoitusvaihtoehdot,
rahastojen riskit ja erot. Samaten nousevat
odotusaikamaksut ja ennakkotilausmaksut.
Arkipäivän perusmaksu
nousee kymmenen senttiä
nykyisestä viidestä eurosta.
Yöaikaan ja juhlapyhinä perusmaksu on vastedes kahdeksan euroa eli 30 senttiä
nykyistä kalliimpi. oli virhe.
Jutussa mainittiin, että mustikka kypsyy Etelä- ja Keski-Suomessa näillä näkymin
kesä-heinäkuun vaihteessa.
Mustikkasato valmistuu vasta heinä-elokuussa.. Kun on tarve
aloittaa tarkastus nopeasti, silloin se tehdään konkurssiasiamiehen päätöksellä ja varoin.
Yhtiö ajautui konkurssiin alkuviikosta.
Arko-Kosken mukaan nopean päätöksen taustalla on se,
että yhtiön rahaliikenteeseen
on kohdistunut paljon epäluuloja.
? Tarkastuksen tekeminen on
ilman muuta velkojien ja konkurssipesän intressissä.
Viime päivien poliittinen keskustelu vaalirahojen ja yhtiön ympärillä ei Arko-Kosken
mukaan ollut se, mikä sai konkurssiasiamiehen liikkeelle.
? Kyllä tämä olisi joka tapauksessa tehty.
Suurin oppositiopuolue SDP
vaati torstaina eduskunnassa
erityistilintarkastuksen tekemistä Nova Groupissa. Lisäksi pankinjohtaja oli
suullisesti tuonut esille, että
pääoman arvo voi laskea. Åke Blomqvistin
mukaan hovioikeuden päätökseen haetaan valituslupaa
korkeimmasta oikeudesta. Pari
ymmärsi, että sijoituksen tuotto voi vaihdella mutta pääoma
olisi turvattu.
Nordean mukaan Blomqvistit olivat kokeneita sijoittajia.
Tanssinopettaja oli ilmoittanut
hakevansa kovaa tuottoa, ja
hänelle oli selitetty siihen liittyvä riski. (STT)
?Perijätär
irtisanoutui
ennen
sieppausta?
Herlinin suvun miljoonaperijätär lopetti työsuhteensa vain
päivää ennen sieppausta, kertoi Nelosen uutiset torstaina.
Poliisin mukaan työsuhteen
päättyminen oli ilmeisesti sieppaajan tiedossa, ja se helpotti
rikoksen toteuttamista. Kilometrimaksuihin tulee muutaman
sentin korotukset.
Taksiliikenteen kuluttajahinnat vahvistetaan vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Odotusaikamaksu kallistuu eurolla
ja ennakkotilausmaksu kymmenellä sentillä. Patrian ja Slovenian vuonna 2006 solmitun alkuperäisen
sopimuksen mukaan maan piti
ostaa 135 panssariajoneuvoa
278 miljoonalla eurolla.
Slovenian puolustusministeriö kertoi torstaina, että maa
käynnistää sopimuksen uudelleenneuvottelut ja ilmoitti,
että asiasta on jo keskusteltu
ajoneuvojen toimittajan kanssa. Puoluesihteeri Taru Tujunen lähtee siitä,
ettei keskusta sanele muiden
puolueiden tekemisiä.
? Ei voida ajatella, että yksi
puolue luo pelisäännöt kaikille,
Tujunen sanoo viitaten keskustan tämänviikkoiseen selvitykseen puoluerahoituksestaan.
Korhosen mukaan tarvitaan
yhteiset pelisäännöt, jossa on
myös sanktiot ja valvonta. Hän sanoo
saavansa tappouhkauksia jopa
vuosittain, ja hänen kotinsa
ovat tarkoin vartioituja. Tuomiossa vaikutti myös parin sijoitushistoria.
Oikeusprosessi on merkittävä. Vakuutukset
oli kytketty osakerahastojen
arvon kehitykseen, eivätkä
pörssikurssit kehittyneet suotuisasti.
Blomqvistien mukaan heille
ei annettu riittäviä ja oikeita
tietoja ennen vakuutuksista sopimista. Nyt näyttää siltä, että
puolueille annetusta rahoituksesta on kulunut aika pitkä aika, Arko-Koski sanoo.
Yleisesti ottaen varoja saatetaan periä takaisin, jos maksukyvyttömän tai maksuvaikeuksissa olevan yrityksen varoja
on siirretty velkojien ulottumattomiin.
Nova Group on kommentoinut itse aiemmin, että yhtiön
talousvaikeuksien taustalla
oleva heikko taloustilanne ei
ollut kenenkään nähtävissä
vuonna 2007.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Nova Group oli
vuoden 2007 puolueiden suurrahoittaja. Odotamme, että puoluerahoitusta selvittämään asetettu toimikunta
tekee esityksen, joka tulee syksyllä eduskuntaan, sanoo SDP:n
puoluesihteeri Ari Korhonen.
Kokoomus on SDP:n kanssa
samoilla linjoilla. Puolue
esitti vaatimuksensa sen jälkeen, kun pääministerin eduskunnalle antamat selvitykset
eivät oppositiolle riittäneet.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen toivoi tuolloin
myös, että hallitus omalta osaltaan vaikuttaisi tarkastuksen
aikaansaamiseksi.
Arko-Kosken mukaan konkurssiasiamieheen ei ole yritetty vaikuttaa millään tavalla. Keskusrikospoliisi
epäilee, että Patria maksoi tarjouskilpailun voittaakseen miljoonaluokan lahjukset.(STT?
Reuters)
Bussin alle
jäänyt
loukkaantui
vakavasti
Helsingissä
Pyöräilijä loukkaantui vakavasti jäätyään bussin alle Helsingissä torstaina. Samalla Nordea vapautettiin korvaamasta Åke ja Leena
Blomqvistille sijoitusrahastoissa hävitty miljoona euroa
korkoineen.
Hovioikeus katsoi, että Nordea Henkivakuutus täytti vakuutussopimuslain mukaisen
tiedonantovelvollisuutensa eli
antoi tarpeelliset ja riittävät
tiedot.
Blomqvist kokee yhä tulleensa sijoitusjupakassa Nordean
huijaamaksi.
? Aivan selvästi on huijattu.
Nordea piti valitettavana,
että asiakkaan ja heidän välis-
Miljonäärin
perhettä
uhattu
ennenkin
Suomessa
Tutkija Joanna Norkko ja CTD-sondi (mittaa veden lämpötilaa, suolapitoisuutta ja happipitoisuutta) merentutkimusalus Arandalla.
Happikato uhkaa
Itämeren pohjaeläimistöä
STT | JULIA HUOVINEN
Itämeren pohjan heikko happitilanne ei tiedä hyvää syvyyksissä eläville pikkuvipeltäjille.
Happea tarvitsevat pohjaeläimet ovat paitsi kalojen ruokaa
myös merenpohjan ekosysteemin kannalta tärkeitä eliöitä.
? Puutarhan komposti tarvitsee kastematoja toimiakseen,
ja niin myös merenpohja tarvitsee pohjaeläimiä, merentutkimusalus Arandan mukana
matkannut erikoistutkija Joanna Norkko kertoo.
Lähes neljä viikkoa Itämerta
kolunneen aluksen miehistö
toi terveisiä pohjien happipitoisuudesta ja pohjaeläimis-
tä. Oikealla asianajaja Seppo Ruuhonen.
Miljoonariidan Nordeaa
vastaan hävinnyt Blomqvist
ei luovuta: Huijattu on
Hovioikeus: Nordea antoi sijoitusasiassa riittävät tiedot
STT | MIA PELTOLA
Sijoituskiistan hävinnyt Blomqvistien tanssiopettajapariskunta jatkaa taistelua Nordeaa
vastaan. Jos tarkastus on konkurssipesän kannalta tarpeellinen
konkurssiasiamies voi velvoittaa pesän maksamaan tarkastuskustannukset
takaisin valtiolle.
set liikemiehet.
SDP:tä puolestaan on rahoittanut 130 000 eurolla Suomen
suurin ammattiliitto JHL.
Kolme suurinta puoluetta ja
RKP saavat selvästi eniten ul-
kopuolista tukea.
Kaikki puolueet odottavat paljon oikeusministeriön asettamalta toimikunnalta, jonka on
tarkoitus uudistaa puolue- ja
vaalirahoitusta.
Slovenia
haluaa
neuvotella
Patriakaupan
uudelleen
Slovenia haluaa ostaa suunniteltua vähemmän panssariajoneuvoja Patrialta. Esimerkiksi varsinaisella
Itämerellä pohjaeläimistö on
erittäin huonossa kunnossa.
Pohjaeläinten vointi heijastuu
koko meren tilaan.
? Kun pohjaeläimet, kuten
katkat, madot ja simpukat,
myllertävät merenpohjaa, pohjaan sitoutuu esimerkiksi fosforia. Puoluesihteeri
Ulla Achrénin mukaan puolue selvitti jo vuosi sitten velloneen vaalirahakeskustelun
aikoihin tulonsa, josta vastaa
miltei täysin Stiftelsen för det
tvåspråkiga Finland -säätiö.
Sen hallituksessa istuvat useat
merkittävät suomenruotsalai-
tehdäkään.
Erityistilintarkastus teetetään ulkopuolisella tilintarkastusyhtiöllä ja sen arvioidaan
kestävän vähintään muutaman kuukauden. Meren pinnan määrät olivat kuitenkin vähäisiä.
Järvien pintalämpötilat
ovat edelleen viileämpiä kuin
tähän aikaan keskimäärin.
Pintalämpötilat ovat Oulun
korkeudelle saakka 11?17
astetta, Pohjois-Suomessa
alle 14 astetta. Valtioneuvoston torstaisen asetuksen
mukaan kuluttajien enimmäishinnat taksiliikenteessä
nousevat keskimäärin 2,7
prosenttia. Keski-ikäinen nainen törmäsi poliisin pysäyttämän pakettiauton oveen
ja kaatui ajotielle.
Helsingin poliisi valvoi liikennettä Mäkelänkadulla jalkapallokentän viereisellä alueella. Maa kaavailee
nyt ostavansa alle 100 ajoneuvoa. Monimiljonääri Antti Aarnio-Wihuri
kertoi Iltalehdessä, että poliisi
paljasti hänen perheeseensä
kohdistuneen kidnappaussuunnitelman vuonna 1998.
Aarnio-Wihurin perheeseen
kuului tuolloin vaimo ja kaksi
kouluikäistä lasta. Työsuhteen irtisanominen antoi
sieppaajalle hyvän tilaisuuden,
koska kukaan ei jäänyt kaipaamaan uhria työpaikalla.
Poliisi kertoo, että teon tunnustanut Juha Turunen oli
seurannut uhriaan pitkään ja
tunsi tämän tarkkaan.
Siepattu Minna Nurminen
työskenteli Hewlett-Packard
-yhtiön Espoon yksikössä.
(STT)
tään asiaa on jouduttu käsittelemään oikeudessa.
? Olemme kuitenkin tyytyväisiä, että hovioikeuden ratkaisu
tukee Nordean näkemystä asiasta, sanoi Nordea Henkivakuutuksen johtaja Anne Pollari tiedotteessa.
Merkittävä
oikeusjuttu
Blomqvistit siirsivät vuosina
1999 ja 2000 määräaikaistileiltään noin kaksi miljoonaa
euroa Selekta-vakuutuksiin.
Kun säästöhenkivakuutukset päättyivät vuonna 2005 ja
rahojen luovutuksen aika tuli, sijoitetusta pääomasta oli
hävinnyt puolet. Kaupungin ottamien
näytteiden mukaan ulosteperäisten bakteereiden määrä
Hietarannan ja Lauttasaaren
Merikylpylän rantavesissä
oli liian suuri. (STT)
Oikaisuja
Salon siltatyömaauutisessa
(SSS 18.6.) oli virhe. Tämä vastaa taksiliikenteen kustannusten
nousua.
Korotusta tulee niin perusmaksuun, ajomatkamaksuun kuin kuin yö- ja pyhälisiinkin. Myös tulokaslaji
amerikanmonisukasmato leviää tasaista tahtia.
Sen sijaan Suomenlahden
syvimmissä sopukoissa hap-
pitilanne on huonontunut eikä tutkimusryhmä havainnut
niissä lainkaan pohjaeläimiä.
Suomenlahdella oli pohjaeläimiä muutoinkin hyvin niukasti.
Pohjaeläinyhdyskuntien menestymiseen vaikuttaa lisäksi
meren suolapitoisuus.
Happikato
ei näy heti
Professori Erik Bonsdorff
Åbo Akademin ympäristö- ja
meribiologian osastolta uskoo,
että merenpohjan happikadon
pysäyttämiseen vanha keino
on parempi kuin pussillinen
uusia.
Lääkkeeksi Itämeren huonoon tilanteeseen on esitetty
muun muassa mekaanista hapettamista, suolapitoisen veden
lisäämistä ja fosforin sitomista
vedenpuhdistamoiden keinoin.
Kaikissa näissä ehdotuksissa
on kuitenkin omat ekologiset
riskinsä.
Bonsdorffin mukaan järkevin
keino on yksinkertaisesti päästöjen vähentäminen.
Merentutkimusalus Aranda
palasi keskiviikkona neljän
viikon mittaiselta matkaltaan.
Matkan aikana kerättiin tietoa
Suomenlahden, Pohjanlahden
ja varsinaisen Itämeren pohjien happitilanteesta ja pohjaeläimistä.
Miljonäärin perheeseen on
Suomessa aiemminkin kohdistunut sieppausuhka. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Yleensä se tehdään konkurssipesän omin varoin. Ahtialan
silta sijaitsee Kurkelantiellä,
ei Kiskontiellä.
STT:n jutussa (SSS 18.6.)
?Mustikka uhmasi hallaöitä,
luvassa hyvä sato. Urpilainen
sanoi torstaina, että SDP haluaa ensin nähdä tarkastuksen
tulokset. Kunnanvaltuusto päätti
asiasta lopullisesti keskiviikkona.
Valtuusto päätti stipendeistä jo joulukuussa käsitellessään talousarviota, mutta
sivistyslautakunta alkoi
keväällä empiä niiden jakoa
huonon taloustilanteen takia.
Kotipaikkastipendejä on
jo aiemmin maksettu sekä Kemiössä, Dragsfjärdissä että Västanfjärdissä.
SSS | MINNA FILPPU
Levää runsaasti
nyt vain
Raaseporin
Kvarnträsketissä
Juhannukset viettäjät saavat
uida vesissä ilman sinilevää.
Merialueille ei ole kukintoja
luvassa, ja sisävesillä niitä
on havaittu vain kolmessa
järvessä.
Runsaasti levää on vain
Kvarnträsketissä Raaseporissa. Normaali tilintarkastus käsittää yrityksen toimintakauden, ja sen tekevät yhtiökokouksen valitsemat tilintarkastajat.
?Erityistilintarkastuksen kohteena voi olla yhtiön hallinto ja kirjanpito tietyltä ajanjaksolta tai tietyistä toimenpiteistä ja seikoista.
?Erityistilintarkastuksesta päätetään varsinaisessa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Laman kuorissa kamppaileva Slovenia on aiemmin
ilmoittanut leikkaavansa puolustusmenojaan tuntuvasti.
Slovenian armeija otti torstaina vastaan ensimmäisen
Patrian panssariajoneuvon.
Panssariajoneuvokauppaa ovat
varjostaneet epäilyt lahjuksien
maksamisesta tarjouskilpailun aikana. kesäkuuta 2009
Uutiset
Puoluerahoittaja Nova
Groupin tilit tutkitaan
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Konkurssiasiamies: Erityistilintarkastuksen tekeminen on normaali menettely
STT | HANNU KUPARINEN
Keskustan mittavaksi vaalirahoittajaksi paljastuneen Nova
Groupin konkurssin taustat
selvitetään perin pohjin. Sillä voi olla vaikutusta laajemminkin sijoitusasiakkaiden
halukkuuteen taistella menetyksistään.
Kiistan hävinneiden Blomqvistien maksettavaksi tuli
heidän omien kulujensa ohella
Nordean oikeudenkäyntikuluja
vajaat 84 000 euroa.
Lyhyet
Kotipaikkastipendit
tulevat jakoon
KEMIÖNSAARI. (STT)
Taksimatkat
kallistuvat
heinäkuun alussa
Taksimatkat kallistuvat heinäkuun alusta. Sen jälkeen puolue
arvioi, miten se mahdollisesti
jatkaa keskustan ja pääministeri Matti Vanhasen hiillostamista asialla.
Voiko tarkastus teoriassa johtaa siihen, että yhtiöstä puolueille annettua vaalitukea peritään takaisin?
? Lähtökohtaisesti kyllä, jos
perusteita takaisinsaannille
löytyy. Meressä sinilevää on
havaittu vain Ahvenanmaalla. Veden laatua
ovat heikentäneet rannalla
oleilevat linnut sekä sateiden
aiheuttamat valumat. Tarvittaessa asia viedään tätäkin
pidemmälle eli kansainväliselle areenalle.
Helsingin hovioikeus kumosi
torstaina käräjäoikeuden päätöksen, jolla Nordea tuomittiin
puutteellisista sijoitusvihjeistä. SDP ja
kokoomus odottaisivat yhteisiä
pelisääntöjä.
? Toimimme kuten aiemminkin
olemme ilmoittaneet. Pintaan päästessään ravinteet aiheuttavat leväkukintoja,
Norkko selittää.
Tutkimusryhmän havaintojen
perusteella Selkä- ja Perämerellä valkokatkakanta jatkaa
elpymistään. Blomqvistit olivat
lisäksi allekirjoittaneet paperin, jossa todettiin, että asia on
ymmärretty.
Hovioikeuden mukaan Blomqvisteille oli lähetetty sopimusehdot, joissa kerrottiin sijoitussidonnaisen säästöhenkivakuutuksen luonteesta ja säästöjen
arvon alenemisen mahdollisuudesta. Pe-
sänhoitajat ja velkojat tekevät
siitä päätöksen. Perhe siirrettiin poliisisaattueessa Kaarinasta uudenvuoden vietosta
Helsingin kotiin.
? Jäljet johtivat suomalais-venäläiseen rikollisliigaan, mutta
heidän tarkoista suunnitelmistaan ei edes minulle kerrottu,
Aarnio-Wihuri sanoo lehdessä.
Kauppaneuvos Aarnio-Wihuri
kertoo järjestäneensä perheelleen suojelua kolmeksi vuodeksi sieppaussuunnitelman paljastumisen jälkeen. Tarkastuksesta päättäessään velkojainkokous valitsee myös sen suorittajan.
?Konkurssiasiamies voi myös suorittaa tai määrätä suoritettavaksi
konkurssipesän kirjanpidon ja hallinnon tarkastuksen, jolloin se tapahtuu
valtion varoin. Hän myös ihmetteli, millä
valtuuksilla sitä kukaan voisi
Suurin osa puolueista
avaisi rahoituksensa heti
SDP ja kokoomus odottaisivat
asiasta säädettävää lakia, jottei
keskusta yksin sanelisi pelisääntöjä
STT | TUOMAS PELTOMÄKI
Vihreät, perussuomalaiset,
kristillisdemokraatit, RKP
ja vasemmistoliitto ovat joko
selvittäneet tai ovat valmiita
selvittämään puolueidensa tulonlähteet vaikka heti. Nastarenkailla liikkunut
pakettiauto pysäytettiin osin
kevyen liikenteen väylälle. Merien lämpötilat ovat 4?10 astetta.
Helsingissä kahdella uimarannalla veden laatu on
huono. Patrian panssariajoneuvoja
valmistavan Land & Armament -yksikön johtaja Seppo Seppälä vahvisti asian
STT:lle. Konkurssiasiamies päätti torstaina, että kiinteistöpalveluyhtiössä tehdään erityistilintarkastus.
Konkurssiasiamies Eeva Arko-Koski sanoi, että erityistilintarkastuksen teettämisessä
ei tässä tapauksessa ole mitään
epätavallista.
? Sellainen on säännönmukaisesti tarve tehdä kaikissa
vähänkin isommissa konkursseissa. Pesänhoitajan velvollisuus on huolehtia, että tilinpäätös tehdään konkurssin alkamiseen saakka ja konkurssiin päättyneeltä tilikaudelta
tehdään tilinpäätös.
?Laajoissa konkurssipesissä on aina tehtävä tilintarkastus
SALON SEUDUN SANOMAT
Lue mitä tuleman pitää.
Perjantaina 19. kesäkuuta 2009
9
Takaisin maksettujen tukien
yhteissumma on vajaat 50
miljardia euroa.
Pankit joutuivat ottamaan
vastaan valtiontukia viime
vuonna puhjenneen finanssikriisin vuoksi. Yritys ilmoitti eilen
yrityssaneeraukseen hakeutumisesta. Äripäev-talouslehden mukaan Virossa on perustettu yhdistys virolaisten rakentajien oikeuksien puolustamiseksi.
Virolaisia ärsyttää muun muassa se, etteivät
työsopimukset ja palkkakuititkaan riitä suomalaiselle ammattiyhdistysliikkeelle todisteeksi
PÄIVÄN LUVUT
asianmukaisesta palkanmaksusta. Helpolla se ei irronnut:
yhteistyöstä on keskusteltu ensimmäisen kerran viisi vuotta
sitten.
Tavarat autoon ja
menoksi
Hinta, hinta,
hinta
Piiroisen myynnistä on hävinnyt tänä vuonna neljännes.
Nyt pitäisi keksiä tämän la-
Suomalaiset hellivät usein ajatusta laadusta. (STT)
Lyhyet
Metsäliitto
lomauttaa
kaikkien
sahojensa väen
Risto Piiroinen on toimitusjohtaja toisessa sukupolvessa. Mediamaksu
kohtelee kansalaisia epäreilusti ja laittaa maksajiksi nekin,
jotka eivät Yleä käytä, Pentikäinen sanoi.
Ministeri Lindén ei usko, että
Ylen rahoittaminen suoraan
valtion budjetista olisi mahdollista, koska budjettia painavat
monet uudet menopaineet.
? Parlamentaarinen työryhmä päätyi yksimielisesti media-
maksuun. Silloin meni huonosti Suomessa,
nyt koko maailmassa.
1990-luvun lamasta Piiroinen
selvisi rohkealla aluevaltauksella. Kalusteet autosta näytille ja
puhetta päälle, kuvailee Piiroinen vientityön arkea.
Myös alihankintapuolella
haetaan kiivaasti uusia kumppaneita. Rakennusliiton edustajat tulevat työmaille kyselemään
palkkatietoja virolaisilta rakennustyöläisiltä.
Muun muassa virolainen Unimaster-yhtiö
joutui Äripäevin mukaan Rakennusliiton boikottilistalle. Tukia takaisin maksaneet pankit ovat
läpäisseet niin sanotut stressitestit, jotka kertovat niiden
kyvystä kestää syvää taantumaa. Ministeriö alkaa
valmistella lakiesitystä kansanedustaja Mika Lintilän
(kesk.) johtaman työryhmän
ehdotusten pohjalta.
Lindénin mielestä kaikilta
kotitalouksilta perittävän Ylemaksun hyvä puoli on, että ny-
kyiset tv-lupamaksajat pääsevät aiempaa halvemmalla.
? Tv-luvankin maksajissa on
pienituloisia ja suurituloisia.
Keskustelussa on unohdettu,
että kyseessä on jopa 50 euron
alennuksen saaminen nykyiseen
maksuun, Lindén sanoi STT:lle.
Tarkoitus on arvioida, onko
pienituloisten taakkaa mahdollista keventää. Lisäksi
ensi vuonna on luvassa Nettisetin automaattiverkosto.
Kilpailuvirasto perustelee
uutta hinnoittelupäätöstä tasapuolisella kilpailulla. Hyvää tavaraa on maailma
täynnä, emme me ole laadun
suhteen mitenkään ylivoimaisia. Taustalla on yhdenvertaisuuden periaate, pitää toimia
reilusti. Entinen tapa toimia ei enää
riitä, pitää olla avaimia uudistumiseen. Liiton mielestä budjettirahoitus
takaisi reilun mediakilpailun
paremmin kuin Yle-maksu.
? Ministeriölle annetuissa
lausunnoissa on hyvin laajasti
kannatettu budjettirahoitusta.
Myös muut julkiset palvelut
rahoitetaan budjettivaroin, ihmetteli johtaja Satu Kangas.
Myös Sanomalehtien liiton
hallituksen puheenjohtaja, Sanoma Newsin toimitusjohtaja
Mikael Pentikäinen kritisoi
Yle-maksun saamaa tukea.
? Olen yllättynyt, koska kansalaisetkin ovat selvästi Ylemaksua vastaan. Yritys on kova.
Piiroinen on KOLMEN yrityksen rypäs
?Perustettu 1949 Salossa, perustaja Arvo Piiroinen
?Valmistaa omaa huonekalumallistoa sekä tekee pintakäsittelyä ja
komponenttivalmistusta alihankinta
?Koostuu kolmesta erillisestä yrityksestä: Arvo Piiroinen Oy,
Metalli-Piiroinen Oy, Piiroinen Design Product Oy
?Viennin osuus liikevaihdosta noin kolmannes, pysyvä esittelytila
Helsingissä, Tukholmassa ja Tokiossa
?Työntekijöitä 130, liike-vaihto viime vuonna noin 18 miljoonaa euroa
Hankintalaki hampaankolossa
Risto Piiroisen pitkälle yrittäjäuralle mahtuu monenlaisia
muutoksia. (STT?BNS)
OMX Helsinki
5616,34
Nokia Oyj
10,63
Euribor
12 kk 1,619
3 kk 1,235
+0,44 %
-0,09 %
-0,010 %
-0,009 %
Yle-maksu sai viestintäministeri
Suvi Lindénin kannatuksen
SSS/Sami Kilpiö
Ministeriö alkaa valmistella lakiesitystä Lintilän työryhmän esitysten pohjalta
STT |JAANA VAAHTIO
Yleisradion tuleva rahoitusmalli alkaa selkiytyä. Kaikki huonekalut eivät
mahtuneet tavaratilaan, joten
yksi pöytä matkasi auton katolla.
. Markkinointiviestintäyhtiön konkurssin
syynä ovat ylisuuret velat.
Yritys kävi neuvotteluja yritysjärjestelyistä, mutta ne
olivat tuloksettomia. 61-vuotias toimitusjohtaja on jo viettänyt omat kuusikymppisensä, tänä vuonna on
vuorossa hänen luotsaamansa
yritys.
60-vuotisjuhlat pidetään töiden lomassa, aika pienimuotoisesti. Kilpailuviraston
mukaan pankit ovat sitoutuneet hinnoittelemaan syrjimättömällä tavalla omistamiltaan
Otto-automaateilta ja uusien
yrittäjien automaateilta tehdyt
nostot.
Pankit voivat periä kustannuksiaan yhden euron verran,
kun asiakas nostaa rahaa Visa-pankkikortilla kilpailevien
yrittäjien automaateista. Ajatuksena on,
että suomalainen tuote saakin
olla kalliimpi, koska se on niin
laadukas.
Risto Piiroinen ei allekirjoita
mielikuvaa.
. Eikö kunnilla muka ole mitään vastuuta alueen työpaikoista, hän ihmettelee.
Kuntien hankinnat
14 miljardin potti
Kunnat ostavat tavaroita ja
palveluja noin 14 miljardilla
eurolla vuosittain.
Kaikki yli 15 000 euron hankinnat on kilpailutettava julkisesti. Päätös on
myös omiaan lisäämään käteisautomaattien määrää.
Nosto-automaatteja hoitava
Eurocash Finland on tyytyväinen muutokseen.
? Kilpailuviraston päätös
osoittaa väitteemme syrjivästä
hinnoittelusta oikeiksi, sanoo
toimitusjohtaja Harri Koivula.
Nosto-automaatteja on Suomessa tällä hetkellä noin viisikymmentä. Oli vain keksittävä, mistä
saadaan töitä tehtaalle.
man ratkaisu.
Yksi pelastus voisi olla lisääntyvä vienti. (STT). Yle-maksu olisi
tuloista riippumatta arviolta
175 euroa vuodessa. Viime vuonna julkisen sektorin hankinnoista
tehtiin 16 800 valitusta, joista
markkinaoikeuden käsittelyyn
eteni 450.
Reilussa sadassa tapauksessa
tarjouskilpailun lopputulos kumottiin oikeudessa.
Metsäliitto lomauttaa kaikkien toiminnassa oleviensa
sahojensa henkilöstön vähintään kahdeksi viikoksi. Ratkaisevaa on hinta, sen
merkitys korostuu koko ajan
enemmän.
Hinta on myös syy siihen,
miksi Piiroinen pärjää julkitilojen kalustajana muttei ole
aktiivisesti mukana kilpailus-
sa kotitalousasiakkaista.
. Pakkolomalle joutuu 380 työntekijää.
Puutuoteteollisuuden Kaskisten-yksiköstä vähennetään noin 20 henkilöä.
Sahojen lomautukset alkavat kesälomien jälkeen ja
kestävät enintään 90 päivää.
Lomatusten syy on Metsäliiton mukaan heikko markkinatilanne ja puun korkea
hinta. Yritys vain paranee vanhetessaan, miehestä ei voi sanoa
samaa, tokaisee Risto Piiroinen. MasterCardeilla kustannukset ovat
60?65 senttiä.
Hinnoittelun peruste on se,
että pankeille aiheutuu tämän
verran lisäkustannuksia uusien yrittäjien automaateista
tehdyistä nostoista verrattuna
Otto-automaatteihin.
Kilpailuvirasto ei ota kantaa
siihen, miten pankit hinnoittelevat asiakkaidensa Otto-automaattinostot. Juuri nyt on vahvistumassa, että Piiroinen saa
vielä tänä vuonna uuden ison
alihankintasopimuksen Japanista. Pankit voivat
edelleen tarjota Otto-nostot
asiakkailleen maksuttomina.
Viime vuonna katukuvaan
ilmestyivät Nosto-automaatit.
Anna-automaattien on määrä
aloittaa tänä kesänä. Esimerkiksi
Helsingin avoimen yliopiston kesäkurssien opiskelijamäärä on kasvanut neljänneksellä.
Suomen ylioppilaskuntien
liiton mukaan opiskelijoiden
tuleva talvi näyttää vaikealta, sillä moni rahoittaa opintonsa kesän säästöillä. Viestintäministeri Suvi Lindén
(kok.) julkisti torstaina Nykypäivä-lehdessä puoltavansa
Yle-maksua. Kilpailuvirasto arvioi, että uusien yrittäjien automaateilta tehdyistä
nostoista perittävät palvelumaksut laskevat. Ei ole kovin kauaa, kun hävisimme yhden Salon kaupungin järjestämän 3 000 euron
arvoisen tarjouskilpailun 131
eurolla. Tätä summaa pienemmissä ostoissa kunta voi järjestää
tarjouskilpailun harkintansa
mukaan.
Tarjouskilpailussa on määri-
teltävä kriteerit, jotka ratkaisevat voittajan.
Yleensä hinnalla on iso painoarvo, mutta mukana voi olla
myös rajaton liuta muita kriteerejä.
Myllymäki arvioi, että kunnissa hallitaan hankintalain
kiemurat hyvin.
Tarjouskilpailujen lopputuloksista valitetaan kuitenkin
ahkerasti. kesäkuuta 2009
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
SSS/Marko Mattila
Suomen ay-liike ärsyttää virolaisrakentajia
Suomessa toimivat virolaiset rakennusyhtiöt
ja rakennustyöläiset arvostelevat suomalaista
ammattiyhdistysliikettä protektionismista. Ei voi ajatella, että
hankinnoilla tuettaisiin paikallisia yrittäjiä. Esimerkiksi hankintalain
kanssa on tehnyt tosi tiukkaa.
. Kyllä tämä asia
välillä nousee esiin, mutta aika
hyvin paikallisten suosiminen
on karsiutunut, Myllymäki toteaa.
Piiroisen mielestä kuntien pi-
täisi hoitaa ensisijaisesti omat
asiansa kuntoon.
. En vain voi ymmärtää,
mikä järki siinäkin oli, toteaa
Piiroinen.
Julkisten hankintojen neu-
vontayksikön johtava lakimies
Juha Myllymäki Kuntaliitosta pitää paikallisuutta merkityksettömänä tekijänä hankintapäätöksissä.
Lain näkökulmasta paikallisuus ei ole sen enempää etu
kuin haitta tarjouskilpailussa.
. (STT-Reuters)
Pörssiyhtiö Evia
konkurssiin
Pörssiyhtiö Evia on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö harkitsee
valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta. Vielä viime vuonna
suunnitteilla oli isot kekkerit,
mutta taantuma sai yrittäjän
mietteliääksi.
. Tämä lama on jotain ihan
muuta kuin viime kerralla. (STT)
Pankit palauttivat
tukia USA:ssa
Kymmenen Yhdysvaltain
suurimpiin kuuluvaa pankkia on maksanut takaisin
valtiolta saamansa tuet. Valtioita on hävinnyt kartalta, uusia on perustettu, valuutta on vaihtunut,
lainsäädäntö uudistunut.
Muutoksiin on pakko sopeutua, mutta aina se ei ole helppoa. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. (STT)
Kesäopinnot
houkuttavat
työtöntä
opiskelijaa
Opiskelijoiden heikko kesätyötilanne on kasvattanut
kesäopintojen suosiota.
Kelan mukaan opintotukihakemuksia on saapunut
selvästi enemmän kuin viime vuonna. Työt menivät kauas
Salosta. Syynä oli yhtiön omistajan Ants
Vosurin mukaan se, etteivät todisteet riittäneet siitä, että yhtiö maksaa Suomen työehtosopimuksen mukaisia palkkoja. Tällä hetkellä
yrityksen huonekalumyynnistä
noin kolmasosa kertyy ulkomailta: Japanista, USA:sta,
Hollannista, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.
Piiroinen on muutaman vuoden ajan pyrkinyt aktiivisesti
myös Venäjän markkinoille.
Sinne Risto Piiroinen ja yrityksen kehitystehtävissä oleva
Olli-Pekka Mustonen suuntasivat myös viime viikolla.
Pietariin lähdettiin farmariauton takakontti täynnä tavaraa. Yrityksen on perustanut hänen isänsä vuonna 1949. Se on väestömäärään suhteutettuna poikkeuksellisen vähän muihin EU-maihin verrattuna. Sanoma-konserni on STT:n toiseksi
suurin omistaja.
SSS/Sami Kilpiö
Suomessa on noin 1 700 pankkiautomaattia.
Kilpailuvirasto sopi
pankkiautomaattimaksuista
Nordea, Osuuspankit ja Sampo
ovat sopineet Kilpailuviraston
kanssa pankkiautomaateilta
tehtävien käteisnostojen hinnoittelusta. Nykyinen
tv-maksu on vuodessa reilut
220 euroa.
? Lähtökohtaisesti kaikki
suomalaiset kohtaavat jollain
tasolla Yleisradion sisältöjä.
Se on vahva peruste sille, että
kaikki maksavat, Lindén perusteli.
Lakiesityksen on näillä näkymin määrä tulla eduskunnan
käsittelyyn syksyllä.
Budjettia painavat
monet menot
Kaupallisia medioita edustava
Viestinnän keskusliitto on vaa-
tinut, että Ylen rahoitus on hoidettava valtion budjetista. Viestinnän keskusliitto haluaa määritelmästä
nykyistä tarkemman, jotta kilpailu ei vääristy.
Pentikäinen on myös Suomen
Tietotoimiston STT:n hallituksen varapuheenjohtaja. Evian
osakkeen noteeraus Helsingin pörssissä on keskeytetty.
Evia-konserniin kuuluva
Viherjuuri Helsinki jatkaa
toimintaansa itsenäisenä
yhtiönä. Yksityispuolella jakeluketju
on niin pitkä, että tuotteen hinta kasvaa matkalla liikaa.
Hinnan iso rooli nykybisneksessä pakottaa miettimään
koko ajan uusia toimintamalleja.
On vaikea olla mukana kärhikahinoissa, kun puhutaan
tuottavuudesta ja kustannuksista.
. Metallien pintakäsittelijänä tunnetuksi tullut yritys
laajensi julkitilojen designhuonekalujen suunnitteluun ja
tuotantoon.
Laajennus ei tapahtunut
rakkaudesta hyvään muotoon,
vaan rakkaudesta työhön.
. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja entinen toimitusjohtaja
tuomittiin 40 päiväsakkoon,
yhtiö kertoi torstaina pörssitiedotteessaan.
Tiedottamisrikoksessa on
kyse yhtiön tulosvaroituksen
viivästymisestä vuodenvaihteessa 2005?2006.
Helsingin käräjäoikeus oli
aiemmin hylännyt Scanfilia
vastaan nostetut syytteet.
Scanfilin näkemyksen mukaan hovioikeuden päätös on
perusteeton. Heidän perusteluitaan on siksikin vaikeaa muuksi muuttaa, Lindén totesi.
Liikenne- ja viestintäpoliittinen ministerityöryhmä arvioi
myöhemmin Ylen julkisen palvelun tehtäviä. Silloin yritys toimi pienessä verstaassa Kirkkokadulla, nykyään isossa tehdasrakennuksessa Tehdaskadulla.
Lama puskee Piiroista uudistumaan
60 vuotta täyttävä salolaisyritys hakee lisäpotkua viennistä
SSS | SUVI KULLA
suvi.kulla@sss.fi
. (STT)
Scanfil sai sakkoja
tulosvaroituksen
viipymisestä
Elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil on tuomittu
tiedottamisrikoksesta Helsingin hovioikeudessa 25 000
euron yhteisösakkoon. Eurocash arvioi
oman automaattiverkostonsa
kaksinkertaistuvan tämän
vuoden aikana.
Yhteensä pankkiautomaatteja oli Suomessa viime vuonna
noin 1 700
Barroson
toista viisivuotiskautta perusteltiin ennen muuta sillä, että
EU tarvitsee vahvaa johtajuutta
vallitsevan talouskriisin oloissa.
EU-maiden oli tarkoitus asettaa Barroso puheenjohtajaehdokkaakseen Brysselin EUhuippukokouksessa myöhään
torstai-iltana. Vaikuttaa myös
siltä, että taustalla on rahaa.
Hyvä, että omistus pysyy
Skandinaviassa, juhannuksen
viettoon valmistautuva Åsa
Torrestad toteaa.
Vaikka Saabin kohtalo ei koske suoraan Torrestadin omaa
perhepiiriä, vaikutuksilta ei
voi välttyä noin 50 000 asukkaan kaupungissa.
? Tämä on iso asia, ei pelkästään Trollhättanille, vaan
koko lähiympäristölle kaikkine alihankkijoineen. Saabien luvatusta kaupungista ängelholmilaisen urheiluautovalmistajan menopelejä tuskin onkaan bongattu,
sillä joidenkin tietojen mukaan
Koenigseggin hulppeahintaisista kiitureista vain kaksi on
rekisteröity Ruotsiin.
Brändi tuntuu silti monista
houkuttelevalta.
? Näillä myyntilukemilla on
selvää, että jotain uutta kaivataan. Hiljattain paljastui myös, ettei sillipurkkiinkaan ole näinä päivinä
luottamista.
Göteborgs-Posten -lehden tekemän testin mukaan suurin
osa sillipurkkien etiketeistä
valehtelee purkin sisällöstä.
Lehti tutki 45 purkkia, joista
vain noin joka kolmannessa silliä löytyi jotakuinkin se määrä
mitä etiketissä luvattiin.
Eräässä tapauksessa etiketissä luvattiin 150 grammaa
silliä, mutta todellisuudessa
herkkua löytyi lopulta vain 59
grammaa.
? Tämä on hyvin pahoiteltavaa, mutta tällaista voi tapahtua, Pappas-silliyrityksen
omistaja Christer Ekelund
kertoi lehdelle.
Hänen mukaansa yritys ei
kuitenkaan saa varsinaista
etua liian vähäisistä sillimääristä, sillä liemen hinta on yhtä
kallis.
Juhannusviikon kuumat silliuutiset eivät ui kuitenkaan
pelkästään valheellisessa vastavirrassa.
Sillin puolestapuhujaksi nousi viikolla Maailman luonnonsäätiö WWF, joka luokitteli
ruokakalat kolmeen kategoriaan ympäristönäkökulmasta
katsottuna: punaiseen, keltaiseen ja vihreään. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. osittain parantaakseen Olli Rehnin mahdollisuuksia saada mahdollisimman painava komissaarinsalkku tulevassa komissiossa.
? Barroso on osoittautunut
näiden viiden vuoden aikana
puheenjohtajaksi, joka osaa
kuunnella myös pieniä jäsenmaita erittäin herkällä korval-
11
la, Vanhanen kuvaili.
Ilmastotaistelun
kärjessä
Barroso linjasi toisen viisivuotiskautensa tavoitteita torstaina julkistetussa kirjeessään.
Barroso lupasi EU-maiden
johtajille lähetyssä kirjeessä,
että unioni pysyy hänen toisella kaudellaan globaalin ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun edelläkävijänä.
Niin ikään Barroso lupasi
EU:n johdattavan jäsenmaat
ulos vallitsevasta talouskriisistä, taistelevan taloudellista protektionismia vastaan ja
toimivan aktiivisesti rahoitus-
markkinoiden tiukemman valvonnan puolesta.
? Me tarvitsemme enemmän,
emme vähemmän, Eurooppaa,
Barroso tiivisti kirjeessään.
Vanhanen piti Barroson linjauksia hyvinä. Pohjois-Irlannin rasistiset hyökkäykset jatkuivat keskiviikon vastaisena
yönä Belfastissa, kun romanialaisperheen kodin ikkunat kivitettiin rikki.
Tällä viikolla jo 20 perhettä
on joutunut jättämään kotinsa hyökkäysten pelossa.
Romanialaisten suosimalta
asuinalueelta on paennut
belfastilaisen kirkon suojaan
yli sata ihmistä.
Poliisin mukaan sekä katolilaiset että protestantit ovat
syyllistyneet viharikoksiin.
(STT?DPA)
Ranska
maksaa
nuorten
lehtitilaukset
PARIISI. Sitä Saab ehdottomasti
tarvitseekin. Ammattiyhdistykset odottavat 200 000:ta tilausta,
jotka tavoittavat yhteensä
jopa 750 000 nuorta aikuista, arvioi kulttuuriministeri
Christine Albanel.
Tempaus maksaa veronmaksajille noin viisi miljoonaa euroa.
Hallitus on varannut avustuspakettiin kaikkiaan 200
miljoonaa euroa, josta on
kulutettu nyt noin puolet.
(STT?DPA)
Somalian
turvallisuusministeri kuoli
pommi-iskussa
MOGADISHU. EU-maat toivovat
hartaasti irlantilaisten hyväksyvän sopimuksen, jonka vihreän saaren asukkaat hylkäsivät viime vuoden kesäkuussa
järjestetyssä ensimmäisessä
äänestyksessä.
Takuista ei vielä torstai-iltana saatu päätöstä aikaiseksi.
Takuuneuvottelut ovat kompastelleet juridisiin erimielisyyksiin, sillä Irlanti haluaisi
takuille sitovan oikeudellisen
aseman.
Lehtikuva/AFP Photo/Dominique Faget
Sateinen sääkartta on synkistänyt myös ruotsalaisten
juhannusjuhlijoiden ennakkotunnelmia.
Eikä tässä vielä kaikki. Suomi asettui tukemaan Portugalin expääministeriä hyvissä ajoin jo
tammikuussa . (STT?Reuters?AFP). (STT?Reuters)
EU-maat asettuivat
Jose Manuel Barroson taakse
Matti Vanhanen: Portugalilainen on hyvä vaihtoehto pienille maille
Ruotsalaiset
sillinystävät
elävät
valheessa
BRYSSEL |STT?TUOMAS SAVONEN
TUKHOLMA | STT?TT
Unionimaat yksi toisensa jälkeen asettuivat torstaina tukemaan Jose Manuel Barroson
uudelleenvalintaa EU-komission puheenjohtajaksi. kaupan läpiviemiseen. Hän arvioi, että
Barroson politiikasta käydään
parlamentissa heinäkuussa värikäs ja poliittisesti latautunut
keskustelu, kun vaaleissa hävinnyt vasemmisto käy oikeistolaisen Barroson kimppuun.
Vihreät Ranskassa komeaan
eurovaalivoittoon johdattanut
Daniel Cohn-Bendit on esimerkiksi ryhtynyt kokoamaan
parlamentissa Barroson vastaista rintamaa, johon hän on
vihreiden lisäksi haalinut libe-
raaleja, sosialisteja ja äärivasemmistolaisia.
Irlannin takuut
kompastelivat
Barroson nimityksen ohella
huippukokouksen asialistalla
ovat muun muassa Irlannille
annettavat Lissabon-takuut,
rahoitusmarkkinoiden valvonta ja valmistautuminen joulukuussa järjestettävään Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.
Lissabon-takuiden tarkoituksena on vakuuttaa irlantilaiset
siitä, että EU:n päätöksentekojärjestelmää uudistava
Lissabonin sopimus ei puutu
esimerkiksi Irlannin puolueet-
tomuuspolitiikkaan, verotukseen tai vaikkapa aborttilainsäädäntöön.
Irlannissa järjestetään todennäköisesti lokakuussa uusi
kansanäänestys Lissabonin sopimuksesta. Nykyisin
koeajoja tekevän Lichtenbergin
mukaan tunnelma tehtaalla on
hyvä. Monissa
perheissä molemmat vanhemmista ovat riippuvaisia juuri
Saabista.
WASHINGTON.Yhdysvaltain
ulkoministeri Hillary Clinton mursi keskiviikkona
kyynärpäänsä matkalla työpaikalleen Valkoiseen taloon.
Kaatumisen seurauksena
murtunut oikea kyynärpää
leikataan ensi viikolla.
Clinton jatkaa työntekoa
normaalisti mahdollisimman
pian, ulkoministerin edustaja tiedotti torstaina. Vastausta omistajakysymykseen oli odotettu pitkään.
Hän ei halua arvioida median
spekulaatioita, joiden mukaan
tuotantomääriä laskettaisiin
ja tuhannet työpaikat olisivat
vaakalaudalla.
? Kunhan vaan kaikki menee
hyvin. Vaikka juhannusviikko toi mukanaan lupaavia
uutisia, työntekijät eivät selvästi
pala halusta rupatella näkemyksistään uudesta omistajasta saati tehtaan tulevaisuudesta.
Oman Saabinsa vieressä
kimppakyytiläisiä odottava Eva
Lichtenberg on ollut Saabin
leivissä jo 24 vuotta. Marssi aiheutti moottoritiellä 12 kilometrin jonon.
Brysselissä traktorit sekoittivat
kaupungin liikennettä.
Mielenosoittajat ilmoittivat
pysyvänsä Brysselissä perjantaihin asti ja jatkavansa mielenilmauksia.
Työntekijät kykenevät taas
hengittämään Trollhättanissa
Saabin uusi omistaja
saa luottoa torin kulmilla
dämme lopulta varmaan vähemmän kuin mitä media.
TROLLHÄTTAN|STT?TANELI MÄNNIKKÖ
Länsi-Ruotsissa Götajoen varrella sijaitsevan Trollhättanin
kaduilla suhtautuminen uuteen ostajaan on kauttaaltaan
positiivinen. Lopullisesti
puheenjohtajasta päättää uusi
EU-parlamentti, joka äänestää
asiasta ensimmäisessä täysistunnossaan heinäkuun puoli-
välissä.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) oli ennen kokouksen alkua vakuuttunut Barroson nimityksestä, sillä Barrosolla oli takanaan erittäin
laaja enemmistö eikä yhtäkään
vastaehdokasta. Pohjoiskorealaisilla saattaa tämän lisäksi olla biologisten aseiden kehittämisohjelma.
ICG arvelee, että sodan puhjetessa olisi todennäköistä, että
kaasuja myös käytettäisiin.
? Tavanomaista aseistusta
vertailtaessa Pohjois-Korea on
heikko, joten he ehkä katsovat
että heidän on pakko turvautua näihin aseisiin, sanoi ICG:n
edustaja Daniel Pinkston.
Tutkimuslaitos laskee, että
Pohjois-Korealla on kuutisensataa lyhyen kantaman Scudohjusta, jotka se pystyy laukaisemaan Etelä-Koreaan ja
runsaat 300 keskimatkan Rodong-ohjusta, joiden kantama
yltää Japaniin asti.
Lyhyet
Ministeri
Hillary
Clinton mursi
kyynärpäänsä
Maitotilalliset protestoivat tempauksellaan maidon alhaista hintaa.
Traktorimarssi sekoitti EU-kokousta isännöivän Brysselin liikenteen
BRYSSEL | STT?Reuters
Satojen traktorien marssi hämmensi torstaina EU-huippuko-
kousta isännöivää Brysseliä.
Maitotilalliset protestoivat
tempauksellaan maidon alhaista hintaa.
Marssi alkoi Liegen kaupungista, josta kaikkiaan viitisensataa traktoria ajettiin koko
moottoritien leveyttä käyttäen
Brysseliin. On
se puoli varmasti selvitetty,
Mathias Lindh uskoo.
Vain parikymmentä autoa vuo-
Työvuoro on paketissa, ja Saabin
Trollhättanin-tehtaan työntekijät
marssivat parkkipaikalla odottaviin menopeleihinsä paikalla
kärkkyviä toimittajia liukkaasti
kartelleen. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta ratkaisulta, Saab-museon edessä päivää paistatteleva Janne uskoo.
? Koenigsegg vaikuttaa visionääriltä, ja hänessä on vetovoimaa. (STT?
Reuters)
Rasistiset
hyökkäykset
jatkuivat
Belfastissa
BELFAST. Tässä listauksessa silli luovi paikkansa
vihreän valon alle.
Pohjois-Korealla
voi olla iso arsenaali
kemiallisia aseita
SOUL | STT?AFP?Reuters
Pohjois-Korean joukkotuhoaseistukseen kuuluu ydinaseiden lisäksi suuri määrä kemiallisia aseita.
Tutkimuslaitos ICG arvioi
torstaina julkaisemassaan raportissa, että maalla on kemiallisia aseita noin 2 500?5 000
tonnia.
Arsenaaliin uskotaan kuuluvan sinappikaasua, sariinia,
tabuunia ja muita hermokaasuja. Tietoa kotikylän
ylpeyden tulevaisuudesta on
odotettu hartaasti. Luottoa löytyy kuitenkin torin kulmalta.
? Kyllä kaiken järjen mukaan
rahaa on oltava takana. Tie-
Koenigseggin
muskeleihin uskotaan
STT/Taneli Männikkö
50 km
Oslo
NORJA
EU:n maatalousministerit
kokoontuvat maanantaina Luxemburgissa keskustelemaan
maitomarkkinoiden tilasta.
Karlstad
Vänern
Trollhättan
Skagerrak
RUOTSI
?Hyvä, että omistus pysyy Skandinaviassa, juhannuksen viettoon valmistautuva Åsa Torrestad totesi.
Göteborg
TANSKA
STT
dessa valmistava Koenigsegg
on tullut myös monelle trollhättanilaiselle täysin puun
takaa. Hänen
mukaansa työntekijät elävät
kuitenkin autuaan tietämättöminä siitä mitä tuleman pitää.
? Emme ole oikeastaan saaneet vielä mitään tietoa. Tarkoituksena on auttaa talousvaikeuksissa kamppailevia lehtiä,
kertoi Le Figaro -lehti torstaina.
Le Figaron mukaan 18?24vuotiaat saavat yhden numeron haluamaansa sanomalehteä viikossa vuoden ajan.
Tänä aikana Ranskan valtio
maksaa lehden kotiinkannon.
. Somalian turvallisuusministeri Omar Hashi
Aden sai surmansa autopommi-iskussa torstaina.
Viranomaiset syyttivät iskusta islamistikapinallisia.
Räjähdys tapahtui hotellin
edustalla Mogadishun pohjoispuolella Baladwaynessa.
Surmansa sai kaikkiaan yli
20 ihmistä.
Väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet viime viikkoina Mogadishun alueella.
Yhteenotoissa kuoli keskiviikkona lähes 30 ihmistä,
joiden joukossa oli myös lapsia.
Yhdysvallat epäilee kapinallisten al Shabaab -nimistä
ryhmää yhteyksistä al-Qaida-verkostoon. kesäkuuta 2009
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Venäjä ärisi länsimaille vääränlaisista sotamuisteloista
Gordon Brown unohtivat puheissaan venäläisten sotaponnistelut
itärintamalla ja pitivät vain maihinnousua toisen maailmansodan ratkaisuhetkenä. Ainoastaan Yhdysvaltain
Barack Obaman puhe sai puhtaat
paperit.
MOSKOVA. Ranskan hallitus aikoo maksaa nuorten aikuis-
ten sanomalehtitilauksia
vuoden ajalta. Kriitikkojen mielestä menossa on yritys Stalinin maineen kiillottamiseksi. Koenigsegg kuulostaa
jännittävältä ja hyvältä ratkaisulta.
On kuitenkin vielä paljon asioita, jotka eivät ole valmiina,
Lichtenberg sanoo.
Lichtenberg pitää hyvänä
uutisena myös sitä, että omistajaratkaisu löytyi lopulta
Ruotsista, vaikka taustavoimat
tulevatkin naapurimaa Norjasta ja ison meren takaa. Venäjän ulkoministeriö
moittii Britanniaa ja Ranskaa kesäkuun
alussa pidetyistä Normandian maihinnousun vuosipäivän juhlista.
Ministeriön edustajan Andrei Nesterenkon mielestä sekä presidentti
Nicolas Sarkozy että pääministeri
Venäläiset ovat viime aikoina kiinnittäneet yhä painavampaa huomiota
1900-luvun historiaan ja perustaneet
erityisen komission tarkastelemaan
menneitä. Miksi
muuten he olisivat lähteneet
noin valtavaan projektiin. Monien
mielestä Saab on kaivannut
kasvojenkohotusta, ja siihen
myös uskotaan.
Mediassa on epäilty, riittävätkö uuden omistajan ?taloudelliset muskelit
Konsertti alkaa kiertueen ja uusimman levyn teeman mukaisesti Circus-biisillä.
Sirkusteema on tullut Britneyn uusimman levyn julkaisun
jälkeen hyvin suosituksi, sillä esimerkiksi Pink on matkinut
teemaa omalla kiertueellaan. (STT)
on pinkeämpi kuin koskaan.
AC/DC:n jäljittelemättömän
kireän ja kuivan soundin ydin
on Malcolm Youngin komppikitarassa, joka pitää bändisoiton kasassa silloinkin kun
soolokitaristi Angus Young
keskittyy flirttailemaan faniensä kanssa.
Malcolm Youngin eleettömyys
ulottui koko rytmiryhmään.
Basisti Cliff Williams ja rumpali Phil Rudd eivät tee soitossaan mitään ylimääräistä
tai ensimmäistäkään elettä,
jota voisi kutsua kikkailuksi. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Näytelmä sai Euroopan ensi-iltansa torstaina Samppalinnan kesäteatterissa. ?Työ vienyt mennessään,?
Mika Paasivaara kiteyttää tähänastisen elämänsä.
Sarjassa esitellään 12
Salon seudulla aiemmin toiminutta
henkilöä, jotka parhaillaan
työskentelevät alueen ulkopuolella.
sanojensa mukaan tekemään
nopeasti musiikkia.
. Se oli melkoinen hitti.
Täyttöaste oli kaikissa 62 esityksessä lähes sata eli kaikki
näytökset olivat pääsääntöisesti loppuunmyytyjä. Pääosissa nähdään Sami
Ensimmäiset sävellykset 7-vuotiaana
Maija Voutilainen
Mika Paasivaaralle
koko elämä on musiikkia
SSS | Veli-Matti Henttonen
Säveltäjä, sovittaja, muusikko
ja sanoittaja Mika Paasivaaralle musiikki on koko elämä.
Ja myös enemmän sikäli, kun
se vain on mahdollista.
Jo vuonna 1988 Paasivaaran
ja musiikin yhteydestä kirjoitettiin Salon Seudun Sanomissa: ?Musiikki ei ole hänelle
vain leipäpuu, vaan tapa puhua.. Brian John-
Jussi Kylätasku -palkinto
myönnetään tänä vuonna
dramaturgi Minna Leinolle. Palkintolautakuntaan kuuluivat tänä vuonna
dramaturgi-ohjaaja Outi
Nyytäjä, ohjaaja Mika Myllyaho ja ohjaaja Mikko Viherjuuri.
Palkinnonsaaja julkistetaan 19. Täydellistä
biisilistaa rumensi vain pari
vetoa liikaa uudelta levyltä.
Vastaavasti Dog Eat Dogin,
Anything Goesin, You Shook
Me All Night Longin ja TNT:n
muodostama parikymmenmi-
nuuttinen ekstaasi setin loppupäässä oli kuin halonisku
päähän.
Klassikoista vain Whole Lotta Rosie soi aavistuksen verran
veltosti. Tosin siihen ei suostuttu, että perheen piano olisi siirretty
minun huoneeseeni, Mika Paasivaara muistelee ja kertoo, että mitä ilmeisemmin hän aloitti musiikin parissa jo huomattavasti tätä episodia aiemmin.
. Osa on
ollut tilaustöitä, osa teatterissa, työsuhteessa valmistuneita. Salon Teatterissa ja sen
kautta erilaisissa teatteriin ja
musiikkiin liittyvissä jutuissa
viettämäni aika oli kiehtovaa.
Näyttämömusiikin tekemiseni
siemen kylvettiin tuolloin.
Isoja kuoroja
ja isoja teoksia
Paasivaaran houkutteli Kokkolaan Salossa lavastajana
vieraillut Christer Lågland,
joka vastasi Aila Lavasteen
ohjaaman Arlesin postimiehen
lavastuksesta.
. Syntynyt 26. Pienen notkahduksen
Angus Young ja sedät paikkasivat saman tien Let There Be
Rockilla, jota voi perustellusti
edelleen pitää autenttisimpana AC/DC-biisinä ohi Back In
Blackin ja Hell?s Bellsin kaltaisten ilmiselvien mestariteosten.
Tasaisen vauhdin taulukolla
AC/DC julkaisisi seuraavan levynsä ja keikkailisi seuraavan
kerran Suomessa kahdeksan
vuoden kuluttua. Yhdysvalloissa paljon kehuja kerännyt show
sai brittiarvostelijoilta kylmän vastaanoton. 1989 hän
ennätti käydä Teatterikorkeakoulun musiikkiteatterin täydennyskoulutustyöpajan, jonka tuloksena hän oppi omien
MIKA PAASIVAARA
. Muutti Ouluun 1996 avovaimonsa työn perässä. Oulun
vuosina vierailijana Kajaanin ja
Seinäjoen kaupunginteattereissa.
. Itsensä toteuttaminen on silloin suhteellista.
Kuluvan vuoden elokuussa
vakinaistettava työ Kuopion
kaupunginteatterissa on tarjonnut jo nyt menestystä.
Kuopiossa on tapana tehdä
yksi iso musiikkijuttu vuodessa. Käynyt kouluja Salossa ja
Halikossa.
. Järjestöt toivovat, että
määrä nostettaisiin sataan.
Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta
toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. kesäkuuta, koska
se on vuonna 2005 kuolleen
kirjailija Jussi Kylätaskun
syntymäpäivä. Niin ikään Oulusta
Keski-Pohjanmaalle tilattuja
teoksia on Kaustisen kamarimusiikkiviikkojen tilaus Tans-
sien tasangoilla jousiorkesterille, jonka Juha Kankaan
johtama Keski-Pohjanmaa
Kamariorkesteri on esittänyt
usemman kerran.
Teoksia kuunnellessaan säveltäjä sanoo olevansa nöyrissä
mutta hyvissä fiiliksissä.
Paasivaara ei ole pitänyt lukua säveltämästään musiikista. Hän on ryhmän dramaturgi ja ohjaaja.
Jussi Kylätasku -seura jakaa palkinnon tehdäkseen
dramaturgien työtä tunnetuksi. heinäkuuta.
oona.stahlstrom@sss.fi
Missä hän on. Paasivaaran aikana sellainen on ollut Chicago-musikaali.
. Työ Kuopion kaupunginteatterissa tarjoaa salolaislähtöiselle musiikin moniosaajalle paljon haasteita.
Muusikkona laaja-alainen Mika Paasivaara oli monessa mukana 1980-luvulla salolaisessa kulttuurissa.
Lajinsa viimeinen lumosi jälleen Olympiastadionilla
TOMMI AITIO
AC/DC Helsingin Olympiastadionilla 17. Muun muassa
The Jack, ihanien törkybiisien
kantaemo, jyskytti stadikalla
vielä hitaammin ja tuhdimmin
kuin edellisellä keikalla 2001.
Tempon hidastuminen ei silti
tarkoita laiskistumista, melkeinpä päinvastoin.
Tässä piileekin yhtyeen kiinnostavin ominaisuus: AC/DC:
n sointi on säilynyt hämmästyttävän tiukkana keskitempoisissa rypistyksissä ja laulaja Brian Johnsonin ääni
Ei vain teini-idoli
Lyhyet
Uutistoimittaja OONA STÅHLSTRÖM
oona.stahlstrom@sss.fi
Jussi Kylätasku
-palkinto
Radioteatterin
dramaturgille
nn
Sarjassa on aiemmin kerrottu Gulbenkian-säätiön uudesta musiikkiosaston johtajasta
Risto Niemisestä (25.1.), ohjaaja-dramaturgi Aila Lavasteesta (22.2.), toimittaja-muusikko Jarkko Jokelaisesta
(29.3.), lintumiehenä nykyisin
tunnetusta ex-tiskijukka Seppo Sällylästä (26.4.) sekä
tamperelaisen Musiikkiteatteri Palatsin ohjaaja-toiminnanjohtaja Petri Lairikosta
(24.5.).
AIKALISÄ
Britney Spears veti viimeisen Lontoon konserttinsa viime
sunnuntaina. Tämän huomasi monista paikalle saapuneista miespariskunnista. Kaikenkaikkiaan konsertti oli erittäin positiivinen yllätys. Salon musiikkikoulussa
hän opiskeli laulua, Turun konservatoriossa taidot karttuivat
laulun ohella musiikkiteoria- ja
huiluopinnoilla. Sama pätee yhä pitkän
päivän tämän jälkeen musiikin
parissa työskennelleeseen Mika Paasivaaraan.
Vuonna 1988 Kokkolaan
muuttaneen Paasivaaran tie
on käynyt tämän jälkeen Oulun kautta Kuopioon. Ne tiedot löytyvät hänen
mukaansa Teoston ja teattereiden arkistoista.
Sen hän kuitenkin sanoo
muistavansa, että ns. Erityisen viehättävä on
Ruddin tapa lyödä rennolla
ranteella mutta äärimmäisen
tarkasti viivasuoraa komppia
koko kaksituntinen.
Olympiastadionin hurmos
pyörähti odotetusti käyntiin
uudella Rock?n Roll Trainilla,
jossa on periaatteessa potentiaalia jäädä pysyväksi palaksi
AC/DC:n keikkasettiä.
Sitten alkoi hittivyörytys,
joka viimeistään seitsemäntenä biisinä vedetyn Thunderstruckin aikana sai ison yleisön heräämään. All Shook Up -musikaalikomediassa kuullaan
24 Elvis Presleyn tunnetuksi tekemää kappaletta,
uudelleen sovitettuina ja suomennettuina.
Lavalla esiintyy kolmisenkymmentä suomalaista
musiikkiteatterin ammattilaista. (STT)
Nämä kuultiin
?Rock?n Roll Train
?War Machine
?Hell Ain?t a Bad Place To Be
?Dog Eat Dog
?Back In Black
?Anything Goes
?Big Jack
?You Shook Me All Night Long
?Dirty Deeds Done Dirt Cheap
?TNT
?Shut Down In Flames
?Whole Lotta Rosie
?Thunderstruck
?Let There Be Rock
?Black Ice
Encore:
?The Jack
?Highway To Hell
?Hell?s Bells
?For Those About To Rock (We
Salute You)
?Shoot To Thrill
son olisi silloin 69-vuotias eikä
meillä ole mitään syytä olettaa, etteikö äijänkäppänän ää-
ni ja fysiikka olisi silloin vielä
tiukemmassa lyönnissä kuin
juhannusviikolla 2009.. Spearsia katsomaan lähtevät haluavat varmasti
kokea upean show?n ja tunnelman, eivätkä lähde niinkään
kuuntelemaan itse naisen laulua.
Suomen konserttiliput ovat
Euroopan kalleimpia pienen
areenan takia, joten Spearsin on parasta vetää kunnon
show. Miksipä ei.
Sävelsin musiikin, soitin pianoosuudet ja hoidin siinä ohessa
kapellimestarin tehtävät, Paasivaara kertoilee naureskellen.
Näyttämömusiikki
tutuksi Salossa
Mutta ei edetä asioiden edelle.
Ennen Kokkolaan siirtymistään Mika Paasivaara teki
näyttämömusiikkia ja soitti
siinä samalla Salon Teatterin
produktioissa 80-luvun puolivälissä.
Paasivaara muistelee ensimmäisen työnsä olleen ohjaaja
Maarit Pyökärin ohjaama
Sound Of Music. Tämän
jälkeen musiikki on ollut läsnä
tavalla tai toisella Paasivaaran
elämässä koko ajan.
Musiikkiopintoja miehellä
riittää. Sen on kirjoittanut Joe DiPietro. Kaikki perustui vapaaehtoisuuteen.
. Heidän mielestään koko spektaakkelin parasta antia ovat tanssijat, lavasteet ja sirkusesitykset.
Ilman taustajoukkoja konsertti olisi saattanut jäädä hieman kylmäksi, sillä Spears ei laula itse, vaan hitit tulevat
taustanauhalta hitaita lukuunottamatta. Myös Suomessa teema on lyönyt itsensä läpi, sillä tämän vuoden puolella on avattu ainakin kolme Circus-nimistä yökerhoa.
Ei siis voi väittää, että entinen teinitähti olisi kadottanut
charminsa. Täysimääräinen taiteilijaeläke on
noin 1 230 euroa kuukaudessa. Musikaalisessa
kodissa häntä ei suinkaan pakotettu musiikkiharrastuksen
pariin. kokeellista musiikkia ja melodioita. Osaeläke on puolet siitä.
Järjestöt perustelevat ehdotustaan sillä, että suuret
ikäluokat ovat tulossa eläkeikään. Syksystä
2007 lähtien Kuopion kaupunginteatterin kapellimestarina
toiminut Paasivaara kertoo
viihtyvänsä niin työssään kuin
uudessa kotikaupungissaan.
Mika Paasivaara sanoo suhteensa musiikkiin olleen aina
positiivisen. Päivän lainaus
Pelkäävä yhteiskunta
?Kun katson ympärilleni, en voi estää itseäni näkemästä, että järjenkäytön
ja sivistyksen sijaan voimakkain yhteiskuntaa ohjaava voima on tätä nykyä
pelko. Syksyllä 2007 Kuopioon,
jossa Kuopion kaupunginteatterin
kapellimestarina.
. Minusta on kuva kahden
vanhana. Esityksessä
hän hoiti lyömäsoittimet ja
huilun sekä lauloi.
Salon Teatterissa Mika Paasivaara vietti nelisen vuotta.
Hän sävelsi tuolloin musiikkia
muun muassa Arlesin postimieheen sekä pariin Salo-aiheiseen
kabareeseen.
. Edes lavarakenteita ja
rekvisiittaansa AC/DC ei järin
innokkaasti uudista, mitä nyt
paikalle oli rontattu höyryveturi uuden Black Ice -albumin
hittibiisin Rock?n Roll Trainin
kunniaksi.
Kanuunat, kirkonkellot, pirunsarvilippahatut ja valtaisat
pumpattavat Rosie-naikkoset
ovat sen sijaan australialaisbändin show?n vakiovarusteita
ja kokonaiselämyksen kannalta varmasti tarpeellisempia
kuin viides vaihde Ladassa.
Jonkinlaiseksi musiikilliseksi ?uudistumiseksi. 6/12
veli-matti.henttonen@sss.fi
Hintsanen ja Eeva Vilkkumaa.
Tarina sijoittuu kyläpahaseen, jossa ei ole vuosiin tapahtunut mitään. voisi nimittää AC/DC:n tapaa soittaa
muutamat klassikot aikaisempaa hitaammin. Viimeisimpiä suurimuotoisia tilauksia on vuonna 2005
Kokkolaan tilattu Luistelijain
kuningas -musikaali, jonka
Paasivaara sävelsi asuessaan
Oulussa. Muutettuaan
Kokkolaan 1988 lauluopinnot
jatkuivat Keski-Pohjanmaan
konservatoriossa. kesäkuuta 2009
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Samppalinnan kesäteatterissa elvistellään
. Kaikki muuttuu miehen
ja kitaran saapuessa.
Musikaali on saanut ensi-iltansa Broadwaylla
2004. Yhtä
suuri voimainponnistus oli
muutamaa vuotta myöhemmin
säveltämäni Lintujen kokous
-vaellusoratorio. Sävelsin siellä
muun muassa musiikin siellä
esitettyyn Kullervo-semioopperaan; siis oopperaan, jossa
on myös puheosuuksia. Tämä tuntuu hyvältä, sillä me teimme
esityksen täysin omin voimin,
ilman julkkisvierailijoita Mika
Paasivaara hehkuttaa.
Mika Paasivaara viihtyy Kuopiossa. En kuitenkaan
keksi montaa esiintyjää, joka keräisi areenat täyteen kerta
toisensa jälkeen yksityiselämän hörhöilystä ja haukutusta
laulutaidosta huolimatta.
Toinen suuresta suosiosta kertova asia on se, että Britney
on vihdoin saavuttanut homoikonin statuksen. Musikaalin ohjaa Heikki Sankari. Koska Kokkolassa oli taitavia muusikoita joka lähtöön,
oli se minulle todellinen sävellys-laboratorio, jossa pääsin
toteuttamaan kaikkea mahdollista pienistä muuttujista isoihin kokonaismuotoihin.
Mika Paasivaara on tehnyt
koko ajan musiikkia. Hän
työskentelee Radioteatterin
dramaturgina ja on koonnut
Ajoittain sumua ry -nimisen
teatteriryhmän. Tätä
statusta pidetään erittäin vaikeasti saavutettavana, mutta
esimerkiksi Madonna ja Kylie Minogue ovat sen saaneet jo
vuosikausia sitten.
Yllätys oli myös se, ettei yleisö koostunut teini-ikäisistä
tytöistä vaan aikuisista naisista, joista monet olivat pukeutuneet Britneyksi. Suomessa jopa halvimmista Britneyn konserttilipuista on saanut pulittaa
puolet enemmän kuin Lontoon lipuista, vip-alueita lukuunottamatta.
Britney Spearsin kiertue
The Circus Starring Britney
Spears tarjoaa laulajattaren
mukaan kummajaisshow?n
Suomen Hartwall Areenalla OONA STÅHLSTRÖM
16. Palkinto on 3 000 euroa.
Vuonna 1967 syntynyt
Minna Leino on valmistunut
teatteritaiteen maisteriksi
Teatterikorkeakoulusta. olisi rajusti
kielteinen attribuutti, mutta
AC/DC:n keikka on täydellinen juuri sillä hetkellä kun
tajuaa kokeneensa täsmälleen
saman elämyksen muutaman
kerran aikaisemminkin.
Rock-valtakunnassa siis
kaikki hyvin: kovan rockin
viimeinen dinosaurus ja ter-
tiäärikautinen mastodontti lumosi keskiviikkoiltana
Helsingin Olympiastadionin
45 000 katsojaa samoilla keinoilla kuin kahdeksan vuotta
sitten. Pari viikkoa sitten päättyneistä eurovaalikampanjoista olisi voinut päätellä, että Suomi on sodassa . Kokkolan kaupunginteatteri pyysi minua säveltämään
musiikin Othelloon. Siirtyi yläasteen jälkeen opiskelemaan musiikkia Turkuun.
?Teki näyttämömusiikkia
Salon Teatteriin 1980-luvulla.
Muutti Kokkolaan 1988, jossa
Kokkolan kaupunginteatterin kapellimestarina vuoteen 1996.
. Vaikka Spearsia miten haukkuisi taidottomaksi esiintyjäksi tai vastuuttomaksi äidiksi, on hänessä
jotain, mitä aikuiset naisetkin ihailevat.
Oli positiivista huomata, että rappiolta voi nousta ja tähteyden sekä hyväkuntoisen olemuksen voi saada takaisin.
Tarvitseeko artisti traagisia tapahtumia elämäänsä, jotta
hän saisi ihailua osakseen muiltakin kuin teini-ikäisiltä tytöiltä, vaikkei edes laulaisi livenä?
Livenä tai ei, biisivalinnat ovat show?ssa osuneet oikeaan.
Myös huipputasoiset sirkusesitykset ja tanssijat tuovat oman
mausteensa esitykselle. niin paljon kampanjoiden kielenkäytössä oli
puolustautumista, taistelua, uhkien torjuntaa, viholliskuvia ja uhoa.?
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Toimittaja Johanna Korhonen kolumnissaan Helsingin Sanomissa.
Samppalinnan kesäteatterissa Turussa palataan
aikaan, jolloin jätkät, prätkät ja Elvis olivat rautaa. (STT)
Järjestöt
toivovat lisää
taiteilijaeläkkeitä
Taiteilijajärjestöt ovat jättäneet kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille (r.)
vetoomuksen taiteilijaeläkkeiden määrän lisäämisestä.
Taiteilijaeläkkeitä myönnetään tällä hetkellä 35 vuodessa. Taiteilijoiden tulot
myös ovat usein pienet, joten
normaalia työ- tai yrittäjäeläkettä ei kerry.
Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa Suomen Kirjailijaliitto, Suomen
Säveltäjät ja Suomen Taiteilijaseura. Samalla hän jättäytyi
vapaaksi musiikintekijäksi.
Ennen Kuopioon muuttoa hän
vieraili Kajaanin ja Seinäjoen
kaupunginteattereissa.
Työnsä, joka käynnistyi Salosta ja jatkuu yhä, Mika Paasivaara summaa ?monipuoliseksi hommaksi?.
Paasivaaran sanoin teatteriesityksen tavoitteena on aina
kaikilta puolin hyvä esitys, jossa ohjaajan rooli useimmiten
on tärkein. Kuvassa olen minä ja
kitara!
Mika Paasivaara muistelee,
että ensimmäiset sävellykset
hän teki seitsemänvuotiaana.
Ne olivat ns. Partituureja minulta taitaa
löytyä tätä nykyä varastosta
pari kuutiota, Mika Paasivaara
sanailee.
Liki sataprosenttinen
menestys Kuopiossa
Mika Paasivaara muutti avovaimonsa, näyttelijä Ritva
Grönbergin työn perässä 1996
Ouluun. Molemmissa
oli olosuhteisiin nähden suuri
orkesteri ja kuoro sekä näyttelijöiden lisäksi solisteja myös
oopperapuolelta.
. Tätä kautta ryhdyin toden
teolla tekemään Kokkolassa teatterimusiikkia. tammikuuta
Salossa. koko illan teoksia hän on säveltänyt
tähän mennessä yli 30 ja siihen lisänä monia pienimuotoisia töitä. kesäkuuta.
KONSERTTI
Osapuilleen minkä tahansa
toisen rock-yhtyeen kohdalla
?yllätyksettömyys. Kamarimusiikki-, ja
kuoroteokset, lukuisat laulut
ja laulelmat sekä kymmenet
sovitukset ovat sitten oma lukunsa.
Kirkon rakennuttaja
nimittäin sai patronaattioikeuden eli oikeuden nimittää kirkkoon mieluisansa papin.
Kirkko kohosi Karunaan meren rannalle vuosina 1685?1686, ja virallisesti siitä
tuli Sauvon seurakunnan kappelikirkko.
Nimeksi sille tuli St. Ne ovat saaneet
seurakseen esimerkiksi Pulkkilasta lahjoitetun kirkkolaivan, Vanajalta peräisin
olevat urut ja nurmijärveläisen jalkapuun
hävitetyn alkuperäisen tilalle.
?Sisustaa on täydennetty Ulkomuseon
aatteen mukaisesti, koska jokaisen sinne
siirretyn rakennuksen todellinen luonne
sisäisine ja ulkonaisine ominaisuuksineen
on säilytettävä mahdollisimman täydellisenä. Joka tapauksessa
olisi öljymaalaukset, jotka olivat kirkon
huomattavin koristus, lunastettu Kansallismuseoon, parhaat kruunut oli jo siirretty
uuteen kirkkoon ja temppelin sisustaa oli
aikaisemmin rumennettu laudoituksella
y.m. Hääpari vihitään Horn-suvun vesan rakennuttamassa kirkossa, joka sijaitsi ennen Sauvon Karunassa.
SSS | Kirsi Siekkinen
gin juhlahumussa?
T
irkon syntyhistoria juontanee juurenK
sa häihin, joita vietettiin vuonna 1658.
Sulhanen oli Sauvon Karunan kartanoa
kirsi.siekkinen@sss.fi
änään juhannusaattona sanovat
toisilleen ?tahdon. tavoilla, jonka vuoksi kirkko, jonka
Vaikka suurin osa kirkon vieraista on nykyisin turisteja, rakennuksessa pidetään
yhä jumalanpalveluksia. siitä piti huolen tilan tiiviisti täyttänyt väki.
Jos raskaan työn uuvuttama erehtyi vaipumaan saarnan aikana uneen, unilukkari
herätti hänet joko kilauttamalla kelloa korvan juuressa tai kopauttamalla kepillä.
Kun saarnan enimmäiskestoksi rajoitettiin tunti, sen etenemistä pystyi seuraamaan saarnastuolin lähettyvillä olleesta
tiimalasista.
katto vuoti, olisi Karunassa aina tullut
näyttämään raastetulta ja rappeutuneelta?, Heikel perusteli päätöstään vuonna
1922.
uretusta ja uudelleenkootusta kirkosta
P
ja sen tapulista tuli osa ulkomuseon
näyttelyä vuonna 1912.
-luvun lopulla kirkko oli käymässä pieneksi ja ahtaaksi,
vaikka sitä oli sittemmin laajennettu. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Silloin selviää, että ennen muinoin saunassa syntyi yleensä kymmenen lasta, joista vain kaksi jäi henkiin.
Tai että uskonnollisen perheen prännissä
keitettiin paloviinaa, mutta vain ?naapureiden käyttöön.?
Jokaisen talon rappusilla istuu odottamassa myös oma oppaansa, joka on pukeutunut talon aikakauden ja vaurauden mukaiseen asuun.
Mittavimpiin kokonaisuuksiin kuuluu
mista yritetään rajoittaa.
Seurasaareen pääsee Helsingin keskustasta Erottajalta ja Sokoksen tavaratalon
edustalta bussilla numero 24. Seurasaaren perustaja Heikel puolestaan lepää Karunan kirkon edustalla
saaressaan.
***
Lähteet: Sauvon historia osat I ja II, Jukka Luoto, Kari Alifrosti ja Hannu Kujanen
1996; Seurasaaren ulkomuseo 6, Karunan
kirkko, Axel Olai Heikel, 1922; Seurasaaren ulkomuseon opas, Raija Järvelä-Hynynen, 1997, Seurasaaren oppaiden, Seurasaarisäätiön pääsihteerin Aila Niemisen,
Sauvo-Karunan seurakunnan kirkkoherran Kalle Elonheimon sekä Karunan kyläyhdistyksen puheenjohtajan Jenni Rönnbergin haastattelut.
Seurasaari vie aikamatkalle
S
eurasaaren ulkomuseo johdattaa kävijänsä savuisiin pirtteihin, mataliin
aittoihin ja vauraiden talojen juhlasaleihin. Varsinais-Suomea museossa
edustaa Karunan kirkon lisäksi Taivassalosta tuotu Kahiluodon kartano, joka on
toistaiseksi remontin vuoksi suljettu.
Tunnettu kohde on myös Aleksis Kiven
mökki Siuntiosta. Sen kipinät ja
räiske tuovat turvaa hääparille ja liekkien
loimotus pitää huolta viljasadosta, ainakin
jos muinaiset uskomukset pitävät paikkansa.
Mutta mitä yli 400-vuotias sauvolaislähtöinen Karunan kirkko tekee pääkaupun-
hallinnoineen Horn-suvun vesa Arvid
Horn, morsian Ingeborg Gyldenär.
Pappi, Stigaeus nimeltään, oli tehtäväänsä painostettu. Kaveripiiriä on vaikka
muille jakaa. Mutta tekeekö valkoinen takki lääkärin, sininen univormu
poliisin tai korkea hattu hyvän kokin. Ei ilmeisesti kovin hyvin. Kirkon rakennuttaminen
tuli liian kalliiksi jopa aatelismiehen rahakirstulle. Kyläyhdistys on järjestänyt ainakin yhden vierailun entiselle kirkolleen, ja toinen matka
saattaa olla ohjelmassa ensi vuonna.
Mutta miten kävi Arvid Hornille. Avioliittolupausta todistavat jo rapistumaan ehtineiltä seiniltä katsovat synkeätunnelmaiset maalaukset, ja
häävieraat saavat varoa kauas kurottavia,
käsivarren kokoisia ja näköisiä kynttilänpidikkeitä.
Kun aatto ehtii iltaan, pari tanssii häävalssinsa tuhansien silmäparien alla.
Kymmeneltä he astuvat kirkkoveneeseen,
jonka kansantanssijat soutavat suuren,
kelluvan kokon luo.
Pari sytyttää tulen kokkoon, ikivanhaan
hedelmällisyyden symboliin. Alkujaan jumalanpalvelukseen saavuttiin aamuvarhain.
Jos joku kyläläisistä oli erehtynyt käymään vieraissa tai varkaissa, hänet kiinnitettiin toisesta nilkastaan kirkon eteen
jalkapuuhun hurskaampien pilkattavaksi.
Rangaistus saattoi kestää koko palveluksen ajan.
Kirkkokansa istuutui tarkasti säädetyille
paikoille asemansa mukaisesti. Lämmitystä ei kirkossa tarvittu . Axel Olai Heikelin sata vuotta
sitten perustamaan museoon on kuljetettu
esimerkkejä lähinnä 1700- ja 1800-lukujen
rakennuskannasta eri puolilta maata.
Kokonaisia tiloja karjasuojineen ja vajoineen voi katsella ilmaiseksi ulkopuolelta,
mutta parhaiten museoon tutustuu opastetulla kierroksella. helsinkiläiset Marina Kansanaho ja Kai
Nurminen Suomen kenties seuratuimmissa häissä Helsingin Seurasaaressa. Entä kuka määrää taskujen paikan työvaatteissa?
SIVU 14
SIVU 15
Kuvat/Sami Perttilä
Karunan kirkko ja sen kellotapuli kohosivat alunperin Sauvon Karunan rannoilla.
Erikoiset kynttilänpidikkeet edustavat barokkityyliä ja ovat peräisin
1600-luvulta. Kirkko on osa
Meilahden seurakuntaa, jonka kesäsunnuntaisin järjestämät palvelukset etenevät
vuoden 1913 kirkkokäsikirjan mukaan.
Arvid Hornista ja hänen vaimoistaan
muistuttavat kirkossa saarnastuolin kupua koristavat sukuvaakunat.
Myös muun muassa maalaukset, yksi
kattokruunuista ja kynttilänpidikkeet ovat
sauvolaista alkuperää. Käsivarsi kynttilöineen päätyi koristamaan jo lakkautetun Karunan kunnan vaakunaa.
Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä esittävä työ on kopio Sauvon
kirkossa sijaitsevasta teoksesta, jonka malli puolestaan sijaitsee tukholmalaisessa kirkossa.
Karunan kirkko kellotapuleineen on nykyisin suosittu vierailukohde Helsingin
Seurasaaressa.
Kaiverrus kertoi, mikä suku kirkon penkissä istui.
Karunan kirkon kaksi elämää
Tänäkin juhannuksena tuhannet helsinkiläiset kokoontuvat Seurasaareen katsomaan perinteisin talonpoikaismenoin
vietettäviä häitä. Morsiamia ja sulhasia on vihitty
avioliittoon jo yli 50 vuoden ajan kaikille
avoimessa, suositussa kansanjuhlassa.
Pari vihitään Karunan kirkossa, jota
ympäröi pitkää ruohoa ja luonnonkukkia
kasvava piha. Arvid Horn ja Ingeborg
Gyldenär nimittäin olivat äitinsä kautta
serkuksia, ja liitolta uupui tuomiokapitulin
myöntämä lupa.
Lupaa oli kyllä anottu, mutta kapituli
siirsi päätöksen itsensä kuninkaan murheeksi.
Kun päätöstä ei kuninkaalta kuulunut,
Arvid Horn päätti toimia. Hän sieppasi
virkaa vailla olleen Stigaeuksen, piti tätä viikon vankina Lakspohjan kartanossa
Lohjalla ja odotteli, että pappi taipuu vihkimään serkukset.
Vihkiäiset pidettiin, ja lopputulema oli
laillinen, joskin siveettömänä alkunsa saaneeksi parjattu avioliitto. Ja kaveripiirin muille
13
Mitä haalarin väri
kertoo ammatista?
jakamista Salo haluaisikin, sillä 24
ystävyyskuntaa tai -kaupunkia on
liikaa jopa näin kivalle ja leppoisalle
kaupunkikaverille.
Puku tekee miehen, sanotaan. Tällä kertaa papin eteen pääsi
Arvid-herran kanssa Hornin serkun tytär
Maria Elisabet Kruse af Kajballa.
Saattoi olla, että juuri arvokkaan istumapaikan epääminen sai kartanonherraksi
nousseen Hornin rakennuttamaan oman
kirkon.
Varmaa tietoa päätöksen taustasta eivät
historian kirjat kerro, mutta suivaantumisepäilyt ovat vahvoja. Arvid Hornin isä
Mauritz Horn sekä tuomiokapituli tulkitsivat pariskunnan kelvottomiksi istumaan
säätynsä mukaisella paikalla Sauvon kirkon etupenkissä, eikä asiaa ollut myöskään
ehtoolliselle.
Sama kohtelu jatkui Hornin toisen liiton
aikana, jolloin morsian oli myös omasta
suvusta. Museorakennukset ovat kesällä avoinna yleisölle joka
päivä klo 11?17, ja suomenkielinen opastettu kierros järjestetään päivittäin klo 13.. Aateliset
kaiversivat penkin päätyyn puumerkkinsä,
jotta paikka pysyi varmasti tiedossa. Koska
oravat ovat tehneet tuhoja historiallisesti
arvokkaissa rakennuksissa, niiden ruokki-
1800
ja toista aikojen kuluessa hukkautunut tai
jäänyt Karunaan tai säilytetään muualla?,
esineistön täydennyksestä vastannut Axel
Olai Heikel kirjoitti.
Karunassa poissiirretystä kirkosta kertoo
muistomerkki, joka löytyy vanhalta kirkkomaalta läheltä pysäköintipaikkaa. Museossa tosin on esillä
vain kopio, sillä alkuperäinen mökki syttyi
tuleen ja paloi pois siirtotöiden yhteydessä.
Seurasaari on kuuluisa myös kesyistä linnuistaan ja oravistaan, jotka rohkenevat
noutaa pähkinöitä kädestä saakka. . Karunan kirkon täydentäminen
muutamissa kohdin on ollut sitäkin oikeutetumpi, kun kirkon omaisuudesta on yhtä
esimerkiksi Säkylästä siirretty umpipihatalo Antti. . Uusi, muodikasta kansallisromanttista tyylisuuntausta edustava kirkko valmistui
1910, ja vanha kirkko jäi tarpeettomaksi.
Hiljaiseloa ei kuitenkaan kestänyt kauan.
Seurasaareen ulkomuseon perustanut kansatieteilijä Axel Olai Heikel halusi siirtää
kirkon osaksi museon kokoelmia turvaan
ennustamaltaan rappiolta.
Tiettävästi kirkko oli tullut Heikelille
tutuksi jo aiemmin, sillä tämän isä Carl
Heikel oli toiminut Sauvossa kappalaisena
muutamien vuosien ajan.
?Siirtämällä kirkko Seurasaarelle se pelastettiin tuhoutumasta. kesäkuuta 2009
viikonvaihde@sss.fi
n TUOTTAJA
Mikko Kiviluoto (02) 7702 341
Salolla on liian
monta leikkikaveria
Kiitos suuren kuntaliitoksen, Salo
lienee yksi Suomen sosiaalisimpia
kaupunkeja. Maria Elisabet Arvid
Hornin puolison mukaan.
arunan kirkossa saarnattiin ja veisattiin
K
satojen vuosien ajan. Velkaantunut Horn joutui luopumaan Karunan kartanosta.
Arvid Horn haudattiin Turun tuomiokirkkoon
Pinta-ala: 1 081 km²
. TÄÄLLÄ TEHDÄÄN VENÄJÄN SUURIMMAT
NOSTURIT
Varde
. Pinta-ala: 3,37 km²
Katrineholm
. Asukkaita: 1 377
. Liikenneympyrä on hieno ja asvaltti
ehjä. Asukkaita: 4 633
. Norjalaiset
ovat Heinosen mukaan kiinnostuneet kuntaliitoksesta ja sen mukana paisuneesta ystävästään.
Terhikki Heinonen korostaa, että kaupungeille
pitkäaikainen kansainvälinen toiminta on hyvä
asia. Asukkaita: n. jopa USA:ssa
asti . Pinta-ala: (2008 liitos
14 lähikunnasta)
Puchheim
. Pinta-ala: 334km²
. Asukkaita: 6,235
. Pinta-ala: 11 km²
. Viehättävä merenrantakaupunki
Tanskan sydämessä
Noora Klaavu
Nyborg
Gardony
. Viron ainoan paperitehtaan koti
. Tätä tekniikkaa
käytettäessä ei ehkä kannata kertoa lemppaamisen
perusteluita kovinkaan laajalle Salon ulkopuolelle.
TYRKKIJÄN TYLY KOHTALO. Ohessa on lyhyt luonnehdinta jokaisesta Salon nykyisestä ystävyyskaupungista tai -kunnasta.
Kuinka lempata
Cityfrendi?
Türi
. Asukkaita: 12 356
. Asukkaita: 11 400
. Asukkaita: 63 729
. Se
näkyy liikenneympyrän keskellä seisovana suureellisena
kylttinä, jossa lukee: ?Tämä
liikenneympyrä on rakennettu
Japanin valtion tuella.. Tuhatvuotinen historia Volgan varrella;
aktiivista ystävyystoimintaa vuodesta
1969, jo 40 vuotta.
. Auton pohja kirskahtaa ikävästi
rosoiseen hyppyriin, ja siinä
edessä on niin monta kuoppaa,
että kaikkia ei voi mitenkään
kiertää. 14
Viikonvaihde
Perjantaina 19. Vaihtoehtoja on onneksi monia.
Arpajaiset. Tuskin me sellaisia kaupunkeja lempataan, jotka tahtovat jatkaa ystävyyskaupunkitoimintaa. Pinta-ala: 5,9 km²
. Aktiivista suhdetoimintaa
vuodesta 1995
. Asukkaita: 21 562
. ei enää
puhelinsoittoja, kirjeitä eikä sähköposteja. Asukkaita: 32 250
. Asukkaita: 8 200
. Se
pitää Joen mielestä tuntea.
Sormilla. Asukkaita: 6 280
. Reaalitodellisuudessa eli oikeilla hiekkalaatikoilla ympäri maailmaa ystävät valitaan raa?asti niin sanotun pärstäkertoimen eli naamataulun miellyttävyyteen perustuvalla otannalla.
Joko kaveri on kiva tai sitten ei ole. Taantuva
metsäteollisuuskaupunki
Höga Kustenilla
Levanger
Albu
. Kenties paljastuisi, ettei Salo
olekaan niin haluttu leikkikaveri kuin täällä päin kuvitellaan. Asukkaita: 1 266
. Tässä vaihtoehdossa kysyttäisiin joka ystävältä, että alaksää mua?
PÄRSTÄKERROIN. Kujan kioskin valikoimissa ei ole vitamiinipillereitä.
Vanha sininen toyota kaartaa
ulos japanilaisten liikenneympyrästä ja kiinalaisin varaosin
varustetut jarrut vinkuvat,
nn
Valtion sanomalehti Times of
Zambia kertoo isolla otsikolla
maaseudun kylässä noituutta
harrastaneen miehen oikeudenkäynnistä. Joko tehdään kaupunkiverkosto tai luovutaan joistain ystävistä. Rehtiä, kenties kuitenkin vähän tylyä.
KIVI-PAPERI-SAKSET. Euroviisutyyppinen tv-spektaakkeli, jossa kaverit tekisivät itseään tykö kolmen minuutin pienoiselokuvilla ja
kansa äänestäisi kännyköillä?
ALAKOULUTYYLI. Viileäksi
ilmastoidun ruokakaupan hyllyllä, nestlen tuoremehupurkin ja margariinin vieressä, on
Heinonen kertoo, että ystävyysasiat ovat sangen
ajankohtaisia alkavallakin viikolla, sillä Halikon
vanhasta ystävyyskaupungista Norjan Levangerista vierailee maanantaista alkaen suuri ryhmä tutustumassa uuteen Salon kaupunkiin. Yöllisistä hautausmaasessioista rankaistaan
viiden vuohen ja viiden kanan
sakoilla.
Tuntuisiko?. Passiivisimmille voidaan lähettää kohtelias kirje,
jossa tiedustellaan, josko virallinen ystävyyskaupunkisuhde lopetettaisiin. Pitäisikö ystäväkarsinta
aloittaa kartoituksella. Asukkaita: 12 913
. Turha olisi silloin Salon nyyhkiä . Kielileiriyhteistyötä; tuore
toveri vuodesta 2006 alkaen
Afrikantähtiä
Salon Seudun Sanomien avustaja Milla Salo
kääntää pelilaudalta esiin jalokiviä, joista Saharan eteläpuolista Afrikkaa käsittelevät ulkomaanuutiset harvoin kertovat.
Nagykanizsa
. Salo haluaa olla jatkossakin kansainvälinen kaupunki, Heinonen sanoo.
ja ?Kristillinen HIV/Aids-orpokoti?. Mainion
Mariestad-oluen
kotikaupunki
. Esikaupunki kahden suurkaupungin
kupeessa, koulu- ja kulttuurivaihtoa
Sandnes
Trosa
. Ystävyyden lopettamisessa täytyy olla fiksu ja
diplomaattinen. Vierailevat
Salossa
ensi viikolla
Mariestad
. Ennakkoon täysin turvassa taitavat
olla ainakin maansa ainoat edustajat eli Saksan
Puchheim, Venäjän Rhzev ja USA:n St. Pinta-ala: 225 km²
. Pinta-ala: 303 km²
. Tarkoitus katsoa
loppuvuodesta, millaisia päätöksiä täytyy tehdä, Salon kansainvälisten asioiden päällikkö Terhikki Heinonen sanoo.
Salo on varannut tänä vuonna kansainväliseen toimintaan 246 000 euroa. You have to feel, what you
eat. Anthony.
. Pinta-ala: 400 km²
. Jos päätöksenteko on
yksinkertaisesti liian vaikeaa, on otettava käyttöön
valintatyökaluja. ?Mennään joskus vaikka lounaalle, joo ja kyläillään ensi kesänä.?
SUORA TOIMINTA olisi rehdin kaupunkikaverin
tapa. Kylpyläkaupunki, maataloutta ja
teollisuutta, tärkeä viininviljelyalue
Osa väestö- ja pinta-alatiedoista voi olla vanhentunutta mm. Nuorten kesätyöpaikkojen vaihtoa
ja koululaisten yhteistyötä
Vingåker
Emmaste
. Nuorisovaihtoa
niinä vapaiksi jäävinä viikkoina.
Huh! Missä välissä sitä enää ehtisi viettää yhteistä arkea tai laatuaikaa, ihan vain perheen kesken,
vaikkapa Salon viidessä aluetoimikunnassa, kunnanhallituksen kokouksista, valtuustoista tai lautakunnista puhumattakaan.
Ongelmana on, miten päästä liikakavereista eroon
kohteliaasti. Pinta-ala: 6,5 km²
. Kaveripiiriä on
vaikka muille jakaa. Asukkaita: 4 362
. Pinta-ala: 197 km²
Anija
. Uskon, että luopumisia tapahtuu aika
luontevasti, osaan kaupungeista on ollut vain vähän
yhteyksiä tai ei viime vuosina ollenkaan.
. Soitetaan esimerkiksi Viron Emmasteen ja sanotaan, että se on loppu nyt, mä en ala sua enää kun
Elva on sitä paitsi kivempi ja sillon kivemmat lelut...
Voi olla, että näin toimien toiselle tulee hetkeksi paha
mieli, mutta kyse on kuitenkin suoraselkäisestä tavasta hoitaa ikävä asia.
PERINTEIKÄSTÄ olisi järjestää vanha kunnon
tuolileikki: kutsutaan paikalle kaikki kaverit ja järjestetään tuoleista rinki. Asukkaita: 24 000
. Tömps.
nn
Nuo lapset pelaavat palloa riemuissaan lähiön kujalla. Mm. Niiden avulla vastuu valinnasta
sysätään pois itseltä. Ei ole tehty vieläkään päätöksiä. Pinta-ala: 7,38 km²
. Jos välttely
ei onnistu, valitellaan kiireitä ja luvataan ottaa yhteyttä myöhemmin. Pinta-ala: 255 km²
. Asukkaita: 63 431
. Salon on joka
tapuksessa toimittava tahdikkaasti, sillä muuten voi
käydä niin, että ystävät liittoutuvat ja Salo huomaakin olevansa hylkiö, ilman ainuttakaan kansainvälistä
kaveria. Salolla on Virossa seitsemän kaveria, Ruotsisssa kuusi. Asukkaita: 19 419
. Ensimmäisen kädenpuristuksen jälkeen kättelijät
kääntävät sormet kohti taivasta, toinen puristus, sormet takaisin vaakatasoon ja vielä yksi puristus. Lisäksi pienempiä summia löytyy eri toimialojen talousarvioista. Ja kaveripiirin muille jakamista Salo haluaisikin, sillä 24 ystävyyskuntaa tai
-kaupunkia on liikaa jopa näin kivalle ja leppoisalle
kaupunkikaverille. Asukkaita: 1 711
. Pinta-ala: 257 km²
Elva
. Se on
liikaa sosiaalisellekin kaupungille.
Strängnäs
Kaarma
. Kiskon ja Särkisalon
yhteinen ystävä
. Anthony, Minnesota, USA
. kesäkuuta 2009
SALON SEUDUN SANOMAT
Alaksää mua?
Kenen kanssa Salo ei kohta enää leiki?
SSS | Mikko Kiviluoto
mikko.kiviluoto@sss.fi
Kiitos suuren kuntaliitoksen, Salo lienee yksi Suomen sosiaalisimpia kaupunkeja. Salon vanhin ystävä vuodelta 1940
Vennesla
. Raha on hallinto-osaston budjetissa. Siinä pitäisi päättää
myös ystävyyskaupungeista ja -kunnista.
Millä tavalla liikakavereista päästään Heinosen mukaan eroon?
. Pinta-ala: 384 km²
Rzhev
. Asukkaita: 4 330
. Salolla ja Salon seudulla on hyvä
maine, täytyy pitää siitä kiinni, Salon kansainvälisten asioiden päällikkö Terhikki Heinonen sanoo.
helppo unohtaa tahmaisen ja
lämpimän nshiman kosketus.
nn
Sambia sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, dollareissa mitattuna maailman
köyhimmällä seudulla. Asukkaita: 31 009
. Asukkaita: 12 296
. Siinä nenän
edessä on kanankoipia, suikaloituja ja maustettuja bataatinlehtiä ja valkoista tahmaista
maissimuussia, nshimaa. Hän tarttuu kuumaan tahmaan, pyörittelee
siitä pallon ja kauhoo vihreää
kalembulaa kyytipojaksi.
Hetkeä aikaisemmin Joen
sormet ottivat tuntumaa sattumalta vastaan tulleeseen
. Pinta-ala: 600 km²
. Se näkyy, isoina sinisinä
ja punaisina kirjaimina, jotka
kehottavat syöttämään lapsille
vitamiineja, koska lapsissa on
tulevaisuus.
kun kuljettaja valmistautuu
ajohidasteen ylitykseen. Öljykenttien lähellä
. Pinta-ala: 1256 km²
Odder
. Täytyy tuntea, mitä syö.
Se on Joe, Sambian pääkaupungissa Lusakassa asuva
kolmekymppinen opettaja, joka
istuu koruttomassa ruokalassa
kauluspaitoihin ja solmioihin
sonnustautuneiden lounastajien ympäröimänä.
nn
Joe näyttelee hetken syövänsä
haarukalla ja veitsellä, nyrpis-
tää nenäänsä ja virnistää päälle niin, että koko naama taipuu
naururypyille. kiikalalaisten
kyläilykohde 2008
Pühalepa
Kramfors
. Pinta-ala: 603 km²
. Ajatuksena on ollut, että tänä
vuonna tehdään kaikki aiemmin sovittu eikä kesken
olevia projekteja katkaista.
Jatkossa kaupungille sorvataan kokonaan uusi kansainvälisen toiminnan ohjelma. Tuttujen kanssa on helppo suunnitella yhteisiä projekteja, joihin Salo onkin panostanut etenkin
lasten ja nuorten ystävyyskuntatoiminnassa.
Tosiasia silti lienee, ettei suurin osa salolaisista
tiedä kaikkien kansainvälisten kavereidensa nimiä.
Parasta onkin aloittaa siitä, että nykytilanne kartoitetaan. Kivi-paperi-sakset. kuntaliitosten takia.
ystävään. Nykytiedon mukaan liipasimella ovat
etenkin ystävät, joita on kertynyt samasta maasta
useita. Ja toisella kädellä
tiukka ote ystävän ranteesta.
Hei ystävä, kiva nähdä sinua.
Oikeasti.
nn
Vain kivenheiton päässä Joesta,
sileällä asvaltilla, joka johtaa
länsimaisen ostoskeskuksen
parkkiruutuun, tuo tuntuma
jää helposti etäälle. Pinta-ala: 645 km²
. täytyisi yhteisiä touhutuokioita suunnitella
Salolla on 24 ystävyyskuntaa tai
-kaupunkia maailmalla. Se näkyy teitä varjostavina lasinsirpaleilla päällystettyinä muureina, joissa
lukee ?vartioitu?, ?sähköaita?
KLASSINEN TAPA on hiljainen unohdus . Äidit
kantavat kirjavissa kankaissa
pikkusiskoja ja -veljiä selässään. Osa vanhoista tutuista
on jo ehtinyt ilmoittaa, että haluaa olla ystävä myös
uudelle kaupungille.
. Pinta-ala: 12,23 km²
. Pinta-ala: 3,9 km²
. 8 000
. Pinta-ala: 126 km²
. Asukkaita: 18 355
. Kulttuurivaihtoa, taide- ja kouluyhteistyötä
Tuntumalla
Milla Salo
. Asukkaita: 6 197
. kuka käski
tuuppia muita?
Yhdistyminen toi
kaveripaljouden
Kymmenen kunnan yhdistyessä uusi Salo sai 24 ystävyyskuntaa tai -kaupunkia. Eihän sitä nyt joka suuntaan
yksinkertaisesti voi revetä.
Jos Salo leikkisi kaikkien ystävyyskaupunkien
kanssa tasapuolisesti, pitäisi yökyläreissuja ja kaupunginisien ja -äitien viemis- ja hakemiskuvioita
järkkäillä lähes joka toiseksi viikoksi vuoden ympäri.
Ja koska kamut asuvat kaukana . Pinta-ala: 520,94 km²
. Tarttolaisten esikaupunkeja
St. Tuoleja on yksi vähemmän kuin
osallisia, ja tuolien määrä vähenee joka kierroksella.
Musiikin loppuessa ystävät yrittävät istumaan, yksi
jää tuolitta ja ystäväkaupungitta. Kansanäänestys. Asukkaita: 51 102
. Pinta-ala: 9,92 km²
Hän pistäytyy
maistamassa makkaraa sillä välin kun vuoden ikäinen
Aatto-poika nukkuu päiväunia verannalla. Lisäksi se sopii suomalaisten
ihonväriin.
Linja-auton- ja taksinkuljettajien vaatetuksella on Laineen mukaan haluttu viestiä virkapukumaisuutta.
? Linnan juhlien kadeteillakin on oikeasti aivan tummansiniset puvut, vaikka katsojien silmissä ne näyttävät mustilta.
Lounais-Suomen vartijat ry:n puheenjohtaja Jukka Hietala tietää, että vartijoiden
vaatteet eivät saa muistuttaa viranomaisten, kuten poliisin tai tullivirkailijoiden
vaatteita.
? Siksi monet vartiointiliikkeet suosivat
mustaa ja tummaa.
Hietalan mukaan osalla vartijoista on
kokohaalarit, osalla taas pikkutakki tai
villapaita.
? Vaatteet täytyy hyväksyttää ja mallisuojata, jotta niitä ei voida kopioida.
Pelinhoitajien yläosissa
taskukielto
Topperissa vaatteita kehitetään ja suunnitellaan asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Laine kertoo asiakkaiden vaikuttavan esimerkiksi taskujen sijaintiin.
? Esimerkiksi RAY:n pelinhoitajien yläosissa on ollut taskukielto, jotta huijaus-
epäilyiltä vältyttäisiin.
Laine paljastaa työasuissa tehtävän myös
pieniä kokojekkuja, sillä varsinkin naiset
ostavat usein oikeata kokoaan pienempiä
vaatteita.
? Jos katson Vatevan mittataulukkoa,
olen kokoa 36?38, mutta meidän jakuista
sopii hyvin koko 34. Lisäksi eri arvoasemassa
?Linnan juhlien
kadeteilla on oikeasti
tummansiniset puvut.?
olevilla on hieman erilaiset vaatteet ja tunnukset, Elovaara selittää.
Hanna Laineen mukaan työvaatteiden
värimaailma poimitaan usein asiakasyrityksen logosta. Se osoitti
grillauspaikaksi Lukkarinmäen. Meillä on esimerkiksi juhlapuku, toimistoasu, arkijuhlapuku ja
kenttävaatetus. Lietolaisessa Topper Uniformissa valmistetaan vaatteita muun
muassa pelastuslaitokselle, puolustusvoimille, vanginvartijoille, ilmailulaitokselle,
poliisille ja Alkon myyjille.
? Puvun kantajan arvo näkyy useimmiten hihanauhoista ja olkapoleteista, lisäksi esimerkiksi puolustusvoimilla on omat
kauluslaatat, kertoo yrityksen tuotejohtaja Hanna Laine.
Viranomaisvaatteista tulee valmistajalle
tarkat määritykset kaavoineen ja materiaalitietoineen. Helposti
likaantuvan valkoisen joutuisi vaihtamaan
aina keittiöstä poistuttaessa, ja asuja menee nytkin kaksi tai kolme päivässä.
Mitä korkeampi hattu,
sen korkeampi kokki
Salon seurahuoneen keittiössä ei rehennellä hatuilla tai napeilla, vaikka perinteinen
ajatus väittää: ?Mitä korkeampi hattu, sitä
korkeammin arvostettu kokki.?
? Olemme halunneet karsia valtasymbolit, koska keittiössä tehdään tiimityötä.
Työasua pukiessa puetaan ylle myös omanarvontunto. Miksiköhän se meidät
sinne halusi. Lisäksi paidat eivät saa olla liian läpinäkyviä, sillä
tarkastuksissa joutuu usein riisumaan
takin.
Lapset aristelevat
valkotakkeja
Salon aluesairaalan hoitohenkilökunnalla on pääasiassa valkoiset vaatteet. Miesten vaatteet on sen sijaan taulukon mukaisia.
?Hitsaajalla
haalarinnepparit
on pidettävä piilossa.?
Toisinaan vaatteilla halutaan saada kantaja näyttämään todellista suuremmalta.
? Meillä oli ennen sellainen vartijamallisto, johon tehtiin esimerkiksi leveämmät
olkapäät. Ehkäpä
se halusi aloittaa kesän seikkailut mahdollisimman pe-
rinteikkäästä paikasta, jossa
asukkaat ovat hyväntuulisia,
ja melkein kaikki tuntevat toisensa. Silloin hennompikin käyttäjä
näytti maskuliiniselta, Laine selittää.
Myös EU on asettanut joitakin työvaatteiden turvallisuuteen liittyviä määräyksiä. Olemme selvästikin
lähettiläitä, jotka ovat tuomassa juhannussäpinää pihapiirin pysähtyneeseen ilmapiiriin. Kuitenkin maalarit ja muurarit
pitävät edelleen pääosin valkoisia asuja.
? 70 prosenttia maalauksista tehdään
vaaleilla väreillä, joten roiskeet erottuvat
vähiten valkoisesta. Valkoinen paita paljastaa heti, onko
puhtaudesta huolehdittu. Laineen mukaan esimerkiksi huomiovärit on aiempaa tarkemmin määritelty.
? Lentokentillä työskenteleville tuli esimerkiksi näkyvämmät huomiovaatteet,
joissa heijastimien paikat ja pinta-alat
sekä huomiovärit oli tarkasti määritelty.
Aiemmin riitti huomioliivi.
Myös kuumissa olosuhteissa työskenteleville on omat määräyksensä.
? Esimerkiksi hitsaajien haalareiden
nepparien on oltava piilossa. Entä kuka määrää taskujen paikan
työvaatteissa?
Turun työpuku Oy:n yrittäjä Ismo Ervelä on seurannut ammattivaatteiden kehitystä 1970-luvulta saakka. Tikkoja heitetään kesän mittaan Salon
kaupunginosien karttoihin.
Nopeimmille Salkkarin
pallogrillin löytäjille on tarjolla virvokkeita ja naposteltavaa.. Viranomaisvaatteet ovat
Suomessa yleensä sinisiä.
? Sininen väri on valittu varmaan osittain siksi, että Venäjällä viranomaisilla
käytetään paljon mustaa, ja siitä on haluttu erottua. Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Irtonappien värit kertovat
perinteisesti kantajastaan kuten karaten
vyöt: musta on korkein, valkoinen alhaisin.
?Kokintakin nappeja
on perinteisesti
voitu verrata karaten
vyöväreihin.?
Ravintoloitsija Risto Hämäläinen Salon seurahuoneelta pukeutuu käytännöllisyyden vuoksi mustaan kokinasuun.
? Joudun käymään usein salin puolella,
mihin musta asu sopii paremmin. Bongailemisiin!
Suomalainen kesä on pallogrillausta ja tikanheittoa.
Salkkarin toimitus päätti
yhdistää nämä kaksi kansanperinnettä ja lähteä
grillaamaan sinne, mihin
tikka osuu. Jossain vaiheessa oli puhetta, että lääkärien
asut muuttuisivat, mutta idea ei saanut
tuulta purjeisiinsa, lääkäri Pirjo Engblom selittää.
Hoitajilla saattaa eri osastoista riippuen
olla myös värikkäät vaatteet. Pallogrilli kimaltelee
vastakootun neitseellisenä,
kunnes sytytysneste roihahtaa lähes metrin korkuiseen
liekkiin julistaen grillikauden
avatuksi.
Makkarat ovat tuskin ehtineet ulos paketeista, kun ensimmäiset uteliaat jo poikkeavat juttusille.
Lukkarinmäellä 64 vuotta
asunut Jorma Kallio on läpikulkumatkalla iltatorille ja
saa ensimmäisten joukossa
makkaran kouraansa.
? Tämä on sellainen asuinalue, jossa viihdytään pitkään. Ervelän mukaan
etenkin itämaisissa keittiössä kokit kuitenkin suosivat mustaa.
? Nykyään kokinasuja on ainakin seit-
semää väriä. Nykyään jako ei ole niin yksiselitteinen.
Ervelä muistelee, että 1990-luvulla kaikilla oli samanlaiset siniset haalarit. Osa
lääkäreistä käyttää takkien kanssa omia
vaatteita, jotkut jättävät takin kokonaan
pois.
? Lastenlääkäri on sanonut, että lapset
saattavat aristella valkoista takkia. kesäkuuta 2009
15
Asu ammatin mukaan
Työvaatteen mukana ylle puetaan omanarvontunto
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Ammattilaisten malleina poliisi Timo Mäkelä, kätilö Elina Skogström, johtava palotarkastaja Aki Toivonen, aluepalopäällikkö Jorma Elovaara, lääkäri Pirjo Engblom, katujen huoltotyöntekijä Henrik Mäenpää, tarjoilija Virpi Reijonen, vartija Marko Haavisto, taksinkuljettaja Reijo Mäkinen, hotellin reseptionisti Satu Kylänpää, kokki Risto Hämäläinen ja Alkon myyjä Hannele Laine.
SSS | Tiia Paavilainen
tiia.paavilainen@sss.fi
Puku tekee miehen, sanotaan. Salon pelastuslaitoksen
aluepalopäällikkö Jorma Elovaara kertoo vaatteiden uudistuneen hiljattain.
? Vaatteista on lukuisia variaatioita eri
tarkoituksiin. Monet ovat asuneet yli
30 vuotta, Kallio sanoo.
Talo, jonka edustan tikka
merkitsi, kuuluu taiteilija Ilona Niemelle. Napit eivät
saa myöskään olla muovia, joka voisi sulaa
kuumuudessa.
Myös lentokenttävirkailijoiden napit vaativat erityishuomiota.
? He joutuvat usein turvatarkastuksiin,
joissa napit eivät saa piipata. Ervelän mukaan vaatteiden väri ei välttämättä kerro
ammatinharjoittajasta enempää.
? Ennen vanhaan metallimiehillä oli sinistä, puualalla ruskeaa, sähkömiehillä
keltaista ja maalareilla valkoista. Niemi ylistää
Lukkarinmäkeä. Kaikki palvelut ovat lähellä, ja kävelymatkan päässä on peräti viisi
puistoa.
? Oletko tosissasi?!, huudahtaa Eini Depner, kun houkuttelemme häntä makkaralle.
SSS/Sami Kilpiö
SSS/Marko Mattila
Noora Klaavu
Mistä
on kyse?
Anja Mäenpään kehui pallogrillattua makkaraa, mutta olennaisempaa hänen mielestään juhan- Makkarat kelpasivat myös pahkavuorelaiselle talonmiehelle Pentti Järviselle (vas.) sekä
nuksessa on saunominen. Lukkarinmäki
näyttää uneliaalta asuinalueelta, jossa tehdään hitaasti
laahustavia kävelylenkkejä.
Omakotitalot ympärillämme
muodostavat kirjavan sikermän perisuomalaista arkkitehtuuria viime vuosisadalta.
On tiilitalo ja puutaloja erilaisilla harjan jyrkkyyksillä.
Talot uppoavat puutarhojen
vehreyteen.
Iskemme pallogrilliin asfalttiin ja revimme makkarapaketit auki. Nykyään noin 60 prosenttia työvaatteista on
mustia. Otetaan selvää.
Pallogrilli takakonttiin ja nasta lautaan.
Olemme Kellonsoittajankadun pikkutiellä, parkissa
valkoisen omakotitalon ja pihatien välissä. Samalla tavalla koot
menevät useissa kaupoissa. Hitsaajilla taas on
harmaata ja mustaa, jotta öljytahrat eivät
näkyisi niin hyvin, Ervelä juttelee.
Kokit ovat päätyneet valkoiseen todennäköisesti päinvastaisesta syystä kuin maalarit. Jokaisen pitää tuntea itsensä
tärkeäksi työssään, Hämäläinen pohtii.
Virkapuvuissa arvomerkit näkyvät sen
sijaan selkeästi. Mutta tekeekö valkoinen takki lääkärin, sininen
univormu poliisin tai korkea hattu hyvän
kokin. Taustalla grillaavat kesätoimittajat.
ikänsä Lukkarinmäessä asuneelle Jorma Kalliolle.
? Ei tästä lenkkeilystä olisi
sitten mitään hyötyä, hän jatkaa.
? Hei, onko tämä se pallogril-
li, kuuluu toinen huudahdus,
kun Anja Mäenpää porhaltaa paikalle tyttärensä asuttamasta vastapäisestä talosta.
Hän on ostanut torilta heinäseipäitä, joista tulee mainioita
puutarhakoristeita.
Mutta miksi tikka vei meidät
keskellä torstaipäivää juuri
Lukkarinmäkeen. Sairaalassa
vaatetus ei kuitenkaan kerro työtehtävästä.
? Itsekin pidän näitä vanhoja sinisiä housuja, Engblom esittelee.
Makkarasta irtosi iloa Lukkarinmäellä
SSS | Ville Vaarne,Tuomas Reinikainen
Tikka on heitetty
VR:llä on myös
huomattu, että asiakkaista
monet pitävät ympäristöystävällisyyttä yhä tärkeämpänä
seikkana valitessaan kulkuvälineeksi junan.
Imagon kohottamisessa monet yritykset ovatkin huoman-
SSS/Esko Keski-Vähälä
neet vihreyden arvon aina kaupoista teollisuuteen saakka.
Mikäpä siinä, vaikka vihreyttä hyödynnettäisiinkin kaupallisesti, jos sekin osaltaan
auttaa vähentämään kasvihuonekaasuja.
Jos ihmiset ovat alkaneet arvostaa enemmän ympäristöystävällisyyttä esimerkiksi matkustusvälineitä valitessaan,
silloin heidän uskoisi pohtivan
ja puntaroivan muitakin valintojaan. Muutenkin täytyy käydä kerran
kuukaudessa verikokeissa.
Kiitos vieläkin.
Nimimerkki 86
nn
Hyvälaatuinen
Poistatin kädestäni pienen
kasvaimen. Silloin puolestaan
ruohonjuuritasolla mentäisiin
parempaan suuntaan ja maailma säästyisi ainakin hitusen
parempana.
SSS | ELINA LAHTI
olla kinkkisiä. Pesäpalloseura Lippo on?
A) Kiteeläinen
B) Lapualainen
C) Oululainen
D) Sotkamolainen
8. Gotthardin rautatietunnelia rakennetaan?
A) Ranskassa
B) Ruotsissa
C) Saksassa
D) Sveitsissä
3. Tästä alkaa virallisen Suomen hiljainen aika.
Monet toimistot ja virastot hiljenevät ja lautakunnat lakoavat kesälaitumille. Klassinen esimerkki on
kallis pölynimuri, jota vanhus
ei lopulta olisi edes tarvinnut.
Joskus on voitu myyjä saada
vastuuseen lähes salapoliisityönä, kuten aikoinaan pakettiautolla kalliita herkkuja
myynyt, joka ei muutenkaan
toiminut pykälien vaatimalla
tavalla. Toimittajat kertoivat
tätä totena, koska tieto tuli viranomaisilta. Matti Vanhanen on ilmoittanut haluavansa jatkaa puheenjohtajana vuoteen 2015 saakka. Jaa
päivän iloisin uutinen muiden Salkkarin lukijoiden kanssa! Mikä tekee sinut onnelliseksi
ja iloiseksi. Vanhanen haluaa eläkepäivilleen jotain muisteltavaa.
Pääosassa
SSS/Pekka Mäntylä
Homanen näkee muutoksen
hyvänä puolena sen, ettei ihmisten tarvitse tietää kuin yksi
numero, johon soittaa.
Seuraavia hyviä puolia hänen
onkin vaikeampi löytää.
. Eihän siinä ollut mitään salattavaa.
. kesäkuuta 2009
Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Kuluttajaneuvonta
etääntyy kuluttajasta
Toisaalta
ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Kun muistelen
Neuvonta keskistetään yhteentoista maistraattiin
Salosta neuvonta muuttaa Turkuun
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Kuluttajaoikeusneuvojalla käynnit vaikeutuvat, kun neuvonta
keskitetään yhteentoista maistraattiin. Salon Seudun Sanomat julkaisee
viikonvaihdesivuilla lukijoiden kertomia
ilonaiheita, isoja tai pieniä, jotka tuottavat
iloa ja joista voi iloiten kertoa muille. Matadori on?
A) Esteratsastaja
B) Härkätaistelija
C) Keinosiementäjä
D) Pieneläinhoitaja
Vastaukset
BDADA ACCBB
1 B) Kaasunestejousitus
2 D) Sveitsissä
3 A) Hengityskone
4 D) Toijalassa
5 A) Helsingissä
6 A) Air Francelle
7 C) Oululainen
8 C) Perunan
9 B) Vaate
10 B) Härkätaistelija
16. Hän aloitti
vuonna 1984 Salon, Halikon ja
Perttelin kuluttajaneuvojana,
mutta kun kuluttajaneuvonta
piti järjestää kaikissa kunnissa 1990-luvun alussa, alueeksi
muodostui nykyisen Salon alueen entiset kymmenen kuntaa.
Kuluttajaneuvojan työhön
hän tarttui, koska häntä kiinnostivat lakiasiat. Konepellin alla olevat
osat ovat tulleet tutuiksi, kun
hän on selvitellyt asiakkaan ja
korjaamon välistä eripuraa.
Hän sanoo, että raskasta
työssä on ollut sovittelu, koska
lopputulos ei koskaan tyydytä
kumpaakaan osapuolta.
Vaikka tehtävät ovat muuttuneet neljännesvuosisadan
kuluessa, kestoaiheena listan
kärjessä on sinnitellyt käytetyn auton kauppa.
Välillä kärkeen kiilasivat
asuntokauppoihin liittyvät
jutut, jotka ovat myös voineet
Vapaa vyöhyke
Positiivinen palsta
Olin unohtanut viedä reseptin
uusittavaksi ajoissa ja lääke
oli lopussa. Perjantaina 19. Miksi olisi pitänyt kertoa. Salosta neuvonta muuttaa Turkuun viimeistään vuoden
loppuun mennessä.
Neuvontaa pyritään pyörittämään puhelimen ja internetin
kautta, joskin henkilökohtaisen
tapaamisen voi sopia tarvittaessa.
Apulaisjohtaja Pirkko Grönlund Kuluttajavirastosta perus-
telee keskittämistä muun muassa sillä, että useamman neuvojan
yhteisessä työpaikassa ongelmia
voidaan ratkoa yhdessä.
Hän myös muistuttaa, että
valtaosa asioista ratkeaa puhelinsoitolla. Respiraattori on?
A) Hengityskone
B) Kuulolaite
C) Umpisuoli
D) Valkosolu
4. Heikki Silvennoinen,
Pepe Ahlqvist, Jukka Gustavson ja Eero Raittinen.
Tietokilpailu
1. Työssä tarvitaan kuitenkin
paljon monenlaisia muitakin
avuja, joten alalle on hankalaa
valmistua koulun penkiltä.
. Tenniksessä maailman parhaat kokoontuvat Wimbledoniin
ratkomaan ruohokentän mestaruuksia. Miksi olisi muistanut. Tiedotusvälineitä ei pyydetty
valehtelemaan, mikä on hyvä, sillä sellaista velvollisuutta niillä ei ole.
Paatero korostaa, että vaikka ääritilanteissa voidaan joutua antamaan
vääriä tietoja, se ei tarkoita, että poliisiin ei voisi jatkossakin luottaa. Numerot
ja paljon muutakin tietoa löytyvät myös osoitteesta www.kuluttajavirasto.fi .
?Kuluttajaoikeusneuvojan tehtäviin kuuluu avustaa ja sovitella kuluttajaa riitatilanteissa, tiedottaa kuluttajia ja yrityksiä kuluttajien oikeuksista
ja velvollisuuksista sekä neuvoa asuntoasioissa.
?Neuvojat eivät käsittele yksityisten henkilöiden välisiä riitatilanteita,
jotka ovat syntyneet esimerkiksi autokaupoista.
?Jos riita ei ratkea, voi asian viedä kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi.
Eva Homanen on ehtinyt tulla
kuluttajaneuvojana tutuksi Salossa eri osapuolille. Pomminpurkajien mukaan tuhoase
olisi voinut räjähtää milloin
hyvänsä . Slipoveri on?
A) Jääsilta
B) Vaate
C) Vesieste
D) Verihiutale
10. Tässä
tapauksessa haluttiin suojella uhrin henkeä, ja siinä onnistuttiin. Merkintä oli latinaksi, mutta uskoin mielelläni,
että se oli suomeksi ?hyvälaatuinen?.
Pekka
Sade
nukuttaa
Näin lomalla iloitsen siitäkin,
jos sataa, koska silloin nukuttaa hyvin ja pitkään. Ennen saatoimme ottaa
jonkin alan, esimerkiksi autoalan, ja käydä läpi kuukauden
ajan mainokset, hän sanoo.
Neljännesvuosisata kuluttajien apuna
?Kuluttajaoikeusneuvojan palvelu on maksutonta, joskin puhelimitse yhteyttä ottava kuluttaja joutuu maksamaan normaalin paikallisverkko- tai matkapuhelun hinnan.
?Neuvonnan valtakunnallinen puhelin 071 873 1901 (suomenkielisille) tai 071 873 1902 (ruotsinkielisille) palvelee arkisin kello 9?15. 1.6. Posi-
***
. Missä Madonna esiintyy
elokuussa?
A) Helsingissä
B) Tampereella
C) Turussa
D) Vaasassa
6. Asiointi puhelimitse on lähes mahdotonta, hän on huomannut joidenkin kohdalla
käyneen.
Homanen sanoo, että puhe-
limessa on helpompi sanoa
kyllä, vaikka asiaa ei olisikaan
ymmärtänyt.
Myös valistustyöstä on luovuttu, mikä Homasen mielestä on ikävää, sillä käytännön
työtä tekevä jos kuka osaisi
kertoa esimerkiksi kouluissa,
mikä milloinkin on ajankohtaista.
Markkinointivalvontakin on
jäänyt pois.
. Maahanmuuttajat, vanhukset, vammaiset, hän luettelee.
Homanen on juuri jäänyt
eläkkeelle kuluttajaneuvojan
työstä, jota hän ehti tehdä noin
25 vuotta. Kun kaupustelijasta oli
Salon ensimmäinen ja viimeinen kuluttajaneuvoja Eva Homanen ehti olla mukana myös vuoden alusta muuttuneessa kuluttajaneuvonnassa, jossa
neuvonta siirtyi kuntien harteilta valtiolle. Loma
on aina loma, oli keli mikä tahansa!
Vuorotyöläinen
nn
Aikaa on
Kesällä iloitsen kiireettömyydestä. Missä tavaravaunuja
suistui kiskoilta tiistaina?
A) Hämeenlinnassa
B) Riihimäellä
C) Tampereella
D) Toijalassa
5. Nyt hän sanoo olevansa helpottunut siirryttyään eläkkeelle.
lehdessä juttua, Homanen sai
soiton, jonka perusteella hän
sai selville rekisterinumeron.
Kielivaikeudet helpompi
voittaa kasvokkain
Hän tietää myös, että kielivai-
keudet on helpompi voittaa,
kun ihmisen kanssa puhutaan
kasvokkain.
. Lautakunnan
puheenjohtaja Pauli Ståhlberg
sanoo, että vuoden vaihteen jälkeen, jolloin neuvonta keskittyi
maistraatteihin, neuvojat ovat
tarvinneet aiempaa vähemmän
lautakunnan apua.
SSS/Sami Kilpiö
Eläkkeelle jäänyt
Salon kuluttajaneuvoja
pelkää heikoimpien
jäävän vaille apua
Salon ensimmäinen ja viimeinen kuluttajaneuvoja Eva
Homanen pelkää, että kuluttajaneuvonnan muutokset
kohdistuvat sellaisiin ryhmiin,
jotka tarvitsisivat nimenomaan
henkilökohtaista apua.
. Jo
tikkejä poistettaessa kuulin
ilouutisen: kasvain oli täysin
vaaraton. Miksi SDP ja kokoomus eivät julkista vaalirahoitustaan niin
kuin keskusta?
. Hän sanoi, että kyllä siihen menee kolme vuorokautta.
Melkein samaan aikaan kun
sanoin, että armoa ei tunneta,
hän sanoikin ?hetkinen, käyn
katsomassa onko lääkäri paikalla.. Myyjä
on saatettu tavoittaa ja kaupat
purkaa. Tosin
heti eläkepäiviensä aluksi ulkomaan matkallaan Britanniassa hän marssi kauppaan
takaisin, kun äkkäsi, että häneltä olikin veloitettu liikaa.
Tämän hän teki viiden punnan
vuoksi.
Kukamitähäh?
Outoja uutisia meiltä ja maailmalta
Floridan
kalamiehen
saaliina
ohjus
Miami. Lääkäri pyysi kysymään tutkimuksen tulosta
kolmen viikon kuluttua. Jos tapaamisessa ei ollut mitään hämärää, miksi siitä ei voinut kertoa julkisesti?
. Koska asiasta on tullut julkinen.
tiiviselle palstalle voi kirjoittaa nimellä tai
nimimerkillä. Alkukoulutuksen antoi elinkeinohallitus,
mutta työssä on täytynyt kouluttautua koko ajan ja lainsää-
däntöä on täytynyt myös seurata. Koska niillä ei ole mitään salattavaa.
***
Vanhukset tarvinneet
henkilökohtaista apua
Kuluttajaneuvonta on
maksutonta palvelua
Resepti
hoitui
nopeasti
. Miksi Vanhanen kuitenkin muistaa tapaamisen nyt?
. En ollut
peloissani, kertoi kylmähermoinen kalastaja.
Salomonin palattua kotisatamaan armeijan erikoisryhmä kävi pikaisesti siirtämässä
ohjuksen rannalle. Citroën BX:ssä on?
A) Ilmajousitus
B) Kaasunestejousitus
C) Kierrejousitus
D) Lehtijousitus
2. Odotettavasti tiukka peli
alkaa 21.45. Miksi Matti Vanhanen ei muistanut viime vuonna, että hän
osallistui tapaamiseen, jossa puhuttiin Nova Groupin edustajien
kanssa vaalirahoituksesta?
. Aivan viime metreillä hän sai nähdä myös, kuinka
työ muuttui radikaalisti: neuvonta siirtyi kuntien harteilta
valtiolle, jolloin toimipaikoiksi
tulivat maistraatit ja työnimi
muuttui kuluttajaoikeusneuvojaksi vuoden vaihteessa.
Tavoitteena on hoitaa neuvontatyö puhelinpalveluna tai
netin kautta. Keskimäärin yhtä asiakasta kohden oli kuusi minuuttia,
missä ajassa piti kuunnella,
tehdä täydentävät kysymykset,
neuvoa ja kirjata asia tietokoneelle, hän sanoo.
. Homanen muistaa yhden jutun kestäneen
pari vuotta, ennen kuin kaikki
saatiin kuntoon.
Vaikka hän onkin työssään
vahtinut kuluttajanoikeuksia,
hän ei siviilielämässä sano
olevansa kovin hanakka puolustamaan pikkuasioita. Atlanttiin tippunut
lentokone kuului?
A) Air Francelle
B) British Airwaysille
C) SAS:lle
Tietokilpailut.com
D) Spanairille
7. Hän
kalasteli ohjus paatissaan
kymmenen päivän ajan.
? Kun jouduimme ukkosmyrskyihin, sidoin ohjuksen
kiinni veneen katolle. Nyt on aikaa hyvälle kirjalle, elokuvalle, tv-ohjelmille,
lehdille, läheisille ihmisille . Minkä kasvin kasvitauti on
kuivamätä?
A) Mansikan
B) Mustikan
C) Perunan
D) Vadelman
9. kalamiehen veneen nimi Bold Venture (Uhkarohkea yritys) osoittautui
siis enemmän kuin osuvaksi.
(STT?AFP)
Minna Nurmisen kidnappaus oli harvinainen
rikos Suomessa.
Poliisiylijohtaja Mikko
Paatero myöntää, että
harvinaista rikosta selvitettäessä myös poliisi
käyttäytyi harvinaislaatuisesti: se antoi julkisuuteen
vääriä tietoja.
Journalistin ohjeiden
mukaan journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölle, jolla on oikeus saada
tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, Journalistin
on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
Viranomaiset ovat toimittajille tärkeä tietolähde.
Kiikalan lentokentän uutisoitiin (SSS 10.6.) olevan
suljettu sotaharjoituksen
takia. Olisi oltava kauppatieteiden maisteri, lakimies, insinööri, hän vitsailee ja jatkaa,
että laborantin koulutuskin
olisi hyvä.
Psykologinkin koulutuksesta
olisi hyötyä...
Vaikka Homasella ei olekaan
koskaan ollut ajokorttia, hän
on oppinut työnsä kautta tuntemaan auton aika perusteel-
lisesti. Jonkin ajan kuluttua
hoitaja tuli takaisin uusitun reseptin kanssa. Mitä tästä pitäisi ajatella?
. Eihän asiassa ollut mitään hämärää.
. Hengenvaarallisen pommin nosti
ammattikalastaja Rodney
Salomon Panaman rannikon
edustalta.
Kalamies ei ollut oudosta
saaliistaan moksiskaan. ja
siinä sivussa itselle.
Lomalainen
nn
Kerro positiivinen uutinen
Oletko kyllästynyt huonoihin uutisiin. Kysyin luukulta
terveyskeskuksen hoitajalta,
voisiko reseptin saada heti uusittua. Tässä tapauksessa sai valehdella.
Viisaus
?Marmatin kengättömyyttäni, kunnes tapasin jalattoman.?
Persialainen sananparsi
Ensi viikolla
n n Suomi menee kiinni. Floridalainen kalamies
on saanut poikkeuksellisen
saaliin: hän onki ylös toimintakuntoisen ohjuksen. Yhteydenottoa
varten on yksi valtakunnallinen numero suomenkielisiä ja
yksi ruotsinkielisiä varten.
Numeroon neuvojat vastaavat päivystysvuoroillaan, joista
Homanenkin ehti saada kokemusta.
. Turnaus alkaa maanantaina.
n n Bluesfanit kokoontuvat torstaina Suomusjärven Salitussa, jossa
soi SF-Blues 2009. Olin tosi onnellinen ja iloinen, kun ei tarvinnut
tulla uudestaan kolmen päivän
kuluttua reseptin takia. Neuvojat ratkaisevat,
tarvitaanko henkilökohtaista ta-
paamista.
Kuluttajien toivotaan myös
käyvän viraston nettisivuilla,
joilla on runsaasti tietoa mitä
erilaisimmista kuluttajan oikeuksiin liittyvistä asioista.
Puhelut ohjautuvat vapaana
olevalle neuvojalle, joka voi vas-
tata mistä päin Suomea tahansa.
Grönlundin mielestä kuluttajaneuvonta on näin tasapuolista,
sillä aiemmin kuntien hoitaessa neuvontaa erot olivat suuria
paikkakunnasta riippuen.
Kuluttajariitalautakunnassa
uskotaan keskitetyn systeemin
pyörivän hyvin. Vielä joku
aamu herään aikaisin, jos sattuu aurinko paistamaan. Illan tasosta huolehtivat mm. Toimitus voi tarvittaessa käsitellä kirjoitusta tai lyhentää sitä.
Positiiviset uutiset voi lähettää toimitukselle postitse, sähköpostitse osoitteeseen
viikonvaihde@sss.fi, tai netin kautta osoitteessa www.sss.fi.
Vihreästä hyöty
irti myös VR:llä
Maapallon saastumista vastaan kamppailevat ovat jo pitkään olleet oiva kohde monelle tuotteitaan mainostavalle.
Ainakin näin voi päätellä mitä
moninaisimmista ympäristömerkinnöistä ja muista vastaavista.
Vihreäksikin nimitetyn ympäristöystävällisyyden leima
on otettu todesta myös VR-yhtymässä, jossa ei kainostella
asian nostamista mainosvaltiksi.
Helppohan vihreyttä on
mainostaa yrityksessä, jossa
liikkumisväline eli juna on
muutenkin vähäpäästöisempi
kuin muut liikennevälineet, jos
unohdetaan hitaammat kulkuneuvot.
Vihreyden korostaminen ei
voisi osua parempaan saumaan
nyt, kun ihmisiä syyllistetään
aina vain enemmän maapallon
tuhoamisesta. Vanhukset puuttuvat nyt
lähes kokonaan, hän summaa
alkuvuoden kokemuksiaan uudistuneessa neuvonnassa.
Hän tietää kokemuksesta,
kuinka vanhusten asioita on
pitänyt hoitaa aivan konkreettisesti kasvokkain.
Vuosien varrella on liikkunut
monenlaisia kauppamiehiä,
joilta vanhukset ovat ostaneet
jotakin kallista ja tulleet katumapäälle.
Silloin he ovat hädissään tulleet kuluttajaneuvojan pakeille,
jossa asiat on voitu selvittää
joskus hyvinkin ripeästi. Ne taas valehtelivat suojellakseen vaarassa ollutta ihmisryöstön uhria. Salon kaupunginhallitus kokoontuu tosin maanantaina pohtimaan
muun muassa sitä, muuttaako Salon sosiaalitoimiston nimi Salon sosiaalikeskukseksi.
n n Pikkuhuuhkajat kohtaavat maanantaina Göteborgissa Espanjan
21-vuotiaiden jalkapallon EM-turnauksessa
Sureskumar Sabanayagam siivosi räjähdyksen jälkiä. Myös sähkö- ja kaasulaitteet ovat palojen aiheuttajia.
Kun mökille tullaan ensikertaa alkukesästä, on hyvä
tarkistaa palovaroittimien,
kaasulaitteiden ja alkusammutusvälineiden kunto. kesäkuuta 2009
Lauteet kaipaavat aika-ajoin kuurausta.
Tuli pysyy hallinnassa
varovaisuudella
Mökeillä sattuu vuosittain
muutamia kymmeniä tuleen
liittyviä onnettomuuksia. Lämpö
laajentaa pintaverenkiertoa ja
luo miellyttävää tuntemusta
iholle.
Vihtominen lisää pintaverenkiertoa entisestään. Saunan puhdistamisen
jälkeen kiuasta voi pitää jonkin
aikaa päällä, jotta sauna kuivuu.
Yleisesti ottaen sauna pysyy
puhtaana, kun käy suihkussa
ennen löylyyn menoa ja käyttää laudeliinaa.
Sauna kuin
Terveyskeskus
?Vanhaan aikaan saunassa
manattiin ja loitsuttiin pahoja
henkiä pois ruumista kiusaamasta.
Tauteja parannettiin yöllä, mikä
lisäsi mystiikkaa.
Saunan lämmössä ja rauhaisassa tunnelmassa mieli saa levätä.
17
Sauna putipuhtaaksi
pari kertaa vuodessa
Hyvä sauna on siisti ja puhdas.
Kotia siivotessa saunatilojen
puhdistus voi kuitenkin helposti unohtua.
? Perusteellinen siivous olisi
hyvä tehdä muutaman kerran
vuodessa. Hattua kannattaa
kokeilla erityisesti, jos on taipumusta saada päänsärkyä tai
migreeniä saunassa.
Lehtonen muistuttaa, että
saunomisen ei pidä olla pakonomainen suoritus, vaan siihen
on varattava aikaa.
? Turha kiire on syytä jättää
pois, sillä sauna on rentoutumisen lähde.
Lähteet: Ylilääkäri Lasse Lehtonen ja www.sauna.fi
SSS/Marko Mattila
?Saunassa synnytettiin ja
valmisteltiin kuolleet hautausta
varten. antavat osviittaa, kuinka vankkumaton
usko saunan terveysvaikutuksiin on.
? Elämää pidentävää vaikutusta saunalla ei ole, mutta ei
se sitä myöskään lyhennä. Grillihiiltä sytyttäessä sytytysnesteen pitää
saada imeytyä kunnolla.
Kokon polttamiseen on saatava maanomistajan lupa, ja kokko pitää rakentaa palamattomalle alustalle, kuten hiekalle
tai kalliolle.
? Kokkoa polttaessa on otettava huomioon tuulensuunta.
Kokosta lentää aina jonkin
verran kipinöitä, joten helposti
syttyvät tekokuituiset vaatteet
eivät ole paras vaatevalinta.
Kokon lähellä on hyvä olla
vettä ja sammutusvälineitä.
SSS/Sami Kilpiö
Kiukaaseen tuli syttyy parhaiten
kuivilla puilla.
Ratkaisu sivulla 22. Jos kuumat
löylyt polttavat korvia tai varpaita, avuksi voi ottaa saunahatun ja jalkineet.
Vaikka pipo voi tuntua hassulta asusteelta, se viilentää
päätä kuumuudessa.
? Kostutettu hattu tai pipo
tuntuu hyvin miellyttävältä,
koska kovassa löylyssä se eristää korvat ja päänahan kuu-
muudelta. Pitkän
työrupeaman jälkeen juhannusvapaita onkin paras juhlistaa kuumilla lauteilla. Sen sijaan reumapotilaiden kokemusten mukaan
kivut voivat vähentyä saunailtana, mutta seuraavana päivä-
nä ne voivat jopa lisääntyä.
? Saunoessa merkittävimmät
muutokset elimistössä tapahtuvat verenkierrossa. Muutoin kylmyys menisi
ruumiiseen.
Kuvastin
hyvin lauteiden pesuun.
Puuta pestäessä harjataan
puun syiden suuntaisesti. ja ?sauna on
köyhän apteekki. Näin
voidaan ehkäistä vahinkojen
sattuminen heti alkuunsa.
? Jos tulisijat ovat olleet kylmillään pitkään, esimerkiksi
edellisestä kesästä asti, lämmittäminen kannattaa aloittaa
varovasti. Myös suoneniskentä ja
kuppaaminen tehtiin saunassa.
?Syy saunan suosioon synnytys- ja parannuspaikkana oli,
että se oli usein kotitilan puhtain
paikka.
?Löylyn henkeä pelättiin niin,
että saunaan mentäessä lausuttiin
tervehdys saunan haltijalle tai itse
löylylle. Tukesin tiedotteen mukaan niistä
joka seitsemäs aiheutuu hormeista ja tulisijojen väärästä
käytöstä. Ehjät
voi jättää paikoilleen.
Lattia lakaistaan tai imuroidaan. Elimistö pystyy
hyvin sopeutumaan korkeisiinkin lämpötiloihin. Neljä tai viisi ihmistä
ei vielä ole paljon, kertoo Salon
Marttayhdistyksen varapuheenjohtaja Lea Hakala.
Hakala tietää 27 vuoden marttakokemuksella, millä nikseillä
sauna saadaan siistiksi.
Puilla lämpiävästä saunasta
poistetaan tuhkat uunista ja
kiukaan alta.
? Huonokuntoiset kiuaskivet
murenevat kuumuudessa. Jo sananlaskut ?jos sauna,
viina ja terva eivät auta, tauti
on kuolemaksi. Tärkein
syy siihen on tapaturmariski,
koska todennäköisyys toheloida on suuri.
? Voidaan kompastua lauteilla tai pahimmassa tapauksessa
hukkua laiturin päässä. Lopuksi puupinnat huuhdellaan
kylmällä vedellä, jotta puun
huokoset sulkeutuvat.
Jos halutaan valkaista saunan puuosia, käytetään klooripitoista puhdistusainetta.
Sauna pidetään silloin kylmänä ja pesuvesi haaleana. Liian isot roihut voivat tehdä hormiin halkeamia,
neuvoo turvallisuusasiantuntija Jari Pouta Suomen pelastusalan keskusjärjestöstä.
Saunan kiukaaseen ja takkaan tuli syttyy parhaiten
kuivilla puilla. Jos joku sairastui saunan
jälkeen, sen uskottiin johtuvan siitä, että tervehdys oli unohtunut.
?Saunassa piti olla hiljaa, ettei
saunan haltija tai tonttu suuttuisi.
Vihdan
pakastaminen
?Heti kun vihta on tehty, se
laitetaan muovipussiin. Tottuneilla saunojilla se alkaa myös laskea
saunassa ollessa, kun verisuonet laajenevat, Lasse Lehtonen
kertoo.
Liiat saunakaljat
jätettävä sivuun
Elimistö kamppailee kuumuutta vastaan hikoilemalla lämpöä
pois. Löylyt auttavat myös
kipeisiin lihaksiin rankkojen
urheilusuoritusten jälkeen.
Joissakin tapauksissa saunominen saattaa helpottaa sairauksien oireita.
Alkavassa flunssassa lämmin,
kostea ilma helpottaa limaneritystä ja avaa hengitysteitä.
Vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen, eikä sauna paranna
tautia tai lyhennä sen kestoa.
Astmaatikkojen vaivoja sauna
helpottaa laajentamalla keuhkoputkia. Nestehukan takia on tärkeää huolehtia, että tulee juotua tarpeeksi.
Alkoholi on siinä huono valinta. Se riittää, jos saunassa ei käy suuria määriä
ihmisiä. Löylyissä stressi haihtuu pois, ja mieli
rentoutuu.
Kansan uskomuksissa elää
vahvasti käsitys, että taudit
saadaan hoidettua saunomalla. Seuraavana päivänä ilmoitettiin vastaanottokeskuksen olevan lakkauttamisuhan alla.
Kuvaristikko
SSS/Marko Mattila
?Vanhoina aikoinaan saunassa parannettiin reumaa, kuumetta, yskää, haavoja, nyrjähdyksiä, luunmurtumia, kaatumatautia
ja mielisairautta.
?Loitsutessa tärkeää oli
yksityiskohtien hallinta, kuten poltettavien puiden laji ja vihtomisen
järjestys: selkä ensin ja vasta sitten
jalat. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei
myöskään pidä lähteä kisaamaan kaveriporukassa siitä,
kuka kestää kuuminta löylyä.
Siinä voi käydä huonosti, Lehtonen varoittaa.
Pipo päähän
ja tossut jalkaan
Ankarista löylyistä ei ole haittaa saunojalle. Ne
on hyvä vaihtaa uusiin. Perinteiset saunakaljat
kannattaa ottaa vasta saunan
jälkeen.
Humalassa saunominen tulisi
jättää kokonaan väliin. Vihtoessa
suoniston laajeneminen nopeutuu ja sitä kautta verenkierron
tasoittuminen tapahtuu nopeammin.
? Verenpaine nousee saunomisen alussa. Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Koti ja asuminen
SSS/Marko Mattila
Muhevista löylyistä
leppoisa mieli
SSS | Mari Saarinen
Juhannus ei ole juhannus ilman saunaa ja vihtaa. Saunan merkittävin terveysvaikutus on rentoutuminen, sanoo
ylilääkäri ja Suomen Saunaseuran puheenjohtaja Lasse
Lehtonen.
Vaikkei saunomisen ole tieteellisesti todistettu parantavan tai haittaavan terveyttä,
ihan mitätöntä istuskelua se
ei ole. Kloori
höyrystyy lämpimässä vedessä
ja voi aiheuttaa pahoinvointia
ja päänsärkyä.
? Klooripitoinen pesuvesi täytyy huuhdella hyvin pois, Hakala muistuttaa.
Myös lattiakaivo, pesusienet
ja vadit kaipaavat aika-ajoin
pesua.
Tuulettamalla tilat saa raikkaiksi. Pussista
puserretaan ilma pois ennen sulkemista.
?Vihtapussit pakataan joko
pahvilaatikkoon tai pahviputkeen.
Sitten laitetaan pakkaseen.
?Sulatus huoneenlämmössä kestää suunnilleen kaksi tuntia.
?Vihdan voi myös kuivattaa
pakastamisen sijaan: Vihta laitetaan riippumaan viileään, ilmavaan ja pimeään tilaan.
?Kun kuivatettu vihta otetaan taas käyttöön, sitä haudutetaan lämpimässä vedessä pari
tuntia.
?Lähde: Suomen Saunaseura ry,
www.sauna.fi
Salkkarin kuvaajien näkemää
SSS/Sami Kilpiö
Suomusjärven vastaanottokeskuksessa Salossa räjähti pommi maanantaina aamuyöllä. Seinät pyyhitään kostealla alhaalta ylöspäin.
Puupinnat kastellaan lämpimällä vedellä, jotta puun huokoset aukeavat. Yleispuhdistusaine ja karkea harja sopivat
Sauna parantaa kipeät lihakset ja väsyneen olon
mari.saarinen@sss.fi
Perjantaina 19. Saunasta saatu iloinen
mieli edistää terveyttä jo itsessään.
Jotkut psykoanalyytikot uskovat, että saunan lämmin ilmapiiri luo hyvänolontunnetta
muistuttamalla lapsuudesta ja
äidin kohdusta.
Hengitys helpottuu
kosteassa ilmassa
Parhaimmillaan saunominen
virkistää ja saa olotilan raukeaksi
Sen edessä alkuperäiset
lattialankut ovat kovertuneet
kuopalle kolmen sukupolven
häärätessä tulisijan äärellä.
Suuri tuvan pöytä toimi ruoka-
pöytänä sekä räätälin työpöytänä. Paikkarin torpan matala maja on
onnen tyyssija, sanoi Lönnrot
Paljon alkuperäistä
jäljellä
Köyhän sammattilaisen räätälin pojasta tuli suurmies jo
elinaikanaan. kesäkuuta 2009
Matkailu
Vinkkaa
juttu!
n Tuottaja
Mikko Kiviluoto
(02) 7702 341
viikonvaihde@sss.fi
SSS/Marko
Jo joka toinen varaa matkansa netistä
Jo joka toinen suomalainen varaa
lomamatkansa netistä.
Vakuutusyhtiö Ifin teettämästä
pohjoismaisesta tutkimuksesta ilmenee, että norjalaiset ja ruotsalaiset ovat suomalaisia ahkerampia
varaamaan matkoja netissä. majoituksen (2+1), aamiaisen ja saunaja allasosaston käytön.
Yhdistä lomaan tapahtumia Turussa
esim. alk. 160,-/huone
Lomapaketit sisältävät mm. Lammin talo sijaitsee
neljän kilometrin päässä Paikkarin torpasta.
?Ethän vaatine, että minun
pitää kiitäen kulkea kautta
seutujen, missä joka puu ja
pensas, joka kivi, joka mäki,
missä lammet, järvet, vuoret
ja notkot puhuvat kieltä, jota
niin hyvin ymmärrän?. Races, Keskiaikamarkkinat ja kesäteatteriesitykset.
Valio osti vanhan jugendtyylisen meijerirakennuksen museotarkoitusta varten. Paikkarin torppaan
sisään astuessa pää kolahtaa
helposti oven yläkarmiin. Teos
valmistui 1930-luvulla, joten
Anttila pystyi rakentamaan
Lönnrotin henkilökuvaan elossa olevien hänen aikalaistensa
haastattelujen avulla, kertoo
Petri Lehtonen.
Näin elettiin
muinoin Suomessa
Yli 100 vuotta sitten ihmiset
olivat paljon lyhyempiä kuin
nykyisin. Norja-
laisvastaajista peräti yli 70 prosenttia kertoi käyttävänsä nettiä varauksen tekemiseen.
Lomailijat haluavat matkoillaan
tutustua nähtävyyksiin. Niistä
osa on Lönnrotin isän ja isoisän
veistämiä.
Paikkarin torpassa oli alun
perin vain tupa. 100,-/huone
2 vrk... Vuonna 1869
hän muutti syrjäiseen Lammin
taloon, jota nyt Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö ylläpitää
museona. Myös lautashylly astioineen on alkuperäinen. Vanhemmalla iällä kotiseutu veti puoleensa.
Elias vietti perheineen kesät
vuokralaisena Valkjärven rannalla. Ikkunan vieressä roikkuu
Eliaksen isän komeat räätälinsakset. Sylissä
pidettävät telineet mahdollis-
tivat kirjoitustyön muuallakin
kuin kirjoituspöydän ääressä.
Kamarin nurkassa on Lönnrotille kuulunut sänky.
Lukuhimo jo
lapsesta alkaen
Lönnrot vietti lapsuutensa ensimmäiset vuodet Sammatissa.
Hän oli erilainen lapsi, sillä
Elias saattoi istua tuntikausia
kirjan ääressä. (02) 44 55 100
?Osoite: Nummi-Pusula, Saukkola.
?Avoinna: 2.6. la ja su klo 12?17.
Tiedustelut 041 466 7300, www.
kulttuuriperinto.fi.
Elias Lönnrotin syntymäkoti 1800-luvun alussa rakennettu Paikkarin
torppa Sammatissa on yhä hyvässä kunnossa.
?Miinan mökki. joka päivä
klo 11?17. - 16.8. Esillä on runsaasti meijeritoimintaan kuulunutta esineistöä 1800-luvun puolesta välistä lähtien.
Maitopussit ilmestyivät suomalaiseen ruokapöytään 1960-luvun
lopulla.
?Tiedustelut: Nummi-Pusulan kirjasto (019) 373 420.
?www.meijerimuseo.fi. Hän keräsi setänsä kuoleman jälkeen
paljon suvun hallussa säilyneitä ja torppaan kuuluneita esineitä, kertoo Paikkarin torpan
museo-opas Petri Lehtonen.
Miina (Wilhelmiina) oli pitkään Lönnrotin perheen taloudenhoitajana aina setänsä kuolemaan asti. Elias Lönnrotin vanhuudentalo Sammatin
Haarjärven kylässä neljä kilometriä Paikkarin torpalta. Pöydällä
on Lönnrotin itsensä valmistamat kirjoitustelineet. 1800-luvun alussa hirrestä rakennettu torppa
aitarakennuksineen on pystytetty pienen mäen päälle. You Gov teki kyselyn
Paikkarin torppa
Elias Lönnrotin jalanjäljille pääsee astumalla vähän sivuun Ykköstieltä
Hannu Tuominen
osuvasti aikoinaan.
Paikkarin torppa -kyltin on
nähnyt jokainen vanhan Ykköstien kiireinen kulkija, mutta vain harva on poikennut perille. Avoinna
7.6.?17.8. Tilaa hallitsee massiivinen keittonurkkaus patoineen. Miina asui viimei-
set vuotensa Paikkarin torpan
naapurissa ?Miinan mökissä?.
Jos alkuperäisiä huonekaluja
ei ollut enää jäljellä, hankki
Miina vastaavia muualta tai
niitä tehtiin Miinan muistikuvien perusteella. Kamari on sisustettu
Lönnrotin elämään liittyvillä esineillä ja huonekaluilla.
Seinällä roikkuvat kopiot Eliaksen tohtorihatuista ja alkuperäinen tuohikontti, jota hän
käytti paperikorina. Paikkarin torpan lähellä sijaitseva 1800-luvun
asuinrakennus on saanut nimensä
Elias Lönnrotin veljentyttären
Miina Lönnrotin mukaan. Museo
esittelee meijeritoiminnan kehitystä Suomessa 1800-luvun
puolivälistä nykypäivään. Esimerkiksi nobelisti Artturi Virtasen elämäntyö on vahvasti
esillä.
Meijerimuseo
Tee varaus ja katso
myös muut lomapaketit
www.ruissalospa.?
p. 14.8.
klo 11?15.
Paikkarin torpan sisätiloissa on esillä runsaasti alkuperäisiä Lönnrotin elämään liittyviä huonekaluja ja esineitä.
Meijerimuseo tuo mieleen muistoja
Moni muistaa vielä, miten
1960-luvun lopulla kauppoihin
ilmestyivät Valion maitopussit.
Kauppakassin pohjalle maidot
valuttanut eriskummallisuus
hyödynnettiin uudestaan virkkaamalla pussin suikaleista
mattoja. Miinan
tietojen pohjalta julkaistiin
Paikkarin torpan ensimmäinen
opaskirjanen jo vuonna 1898,
kertoo Petri Lehtonen.
Elias Lönnrotin vielä eläessä
Zacharias Topelius listasi
uusmaalaisen torpan Suomen
silloisten tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon. Jäädessään eläkkeelle
professorinvirastaan Lönnrot
osti Nikun talon läheltä Paikkarin torppaa. alk. Tässä torpassa syntyi mies, jonka nimen
koko Suomi mainitsee rakkaudella, kirjoitti Topelius 1800luvun puolessa välissä julkaistussa kirjassaan. Esillä on runsaasti esineistöä vuosien keräilytyön tuloksena.
Museo kertoo myös Suomen
meijeritoiminnan merkkihenkilöistä ja heidän kansainvälisistä saavutuksistaan. Tiedustelut ja varaukset
(019) 356 659, www.nba.fi
?Lammin talo. Paikalle kannattaa
poiketa jo pelkästään idyllisen
uussuomalaisen maiseman
vuoksi.
Elias Lönnrotin syntymäkoti sijaitsee kauniilla paikalla.
Kumpuilevassa maastossa
taustalla kimmeltää auringon
paisteessa Valkjärven sininen
vedenpinta. Hautausmaalla on Lönnrotien sukuhauta.
Elias Lönnrot lahjoitti kirkkoon
Adolf von Beckerin maalaaman
alttaritaulun. 18
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. tiistai- sunnuntai klo 11-16
Meijerimuseossa kerrotaan suomalaisen maidon historia. Avoinna 15.5.?15.9. Siitäkin huolimatta, että
moni osaa yhdistää suomalaisen suurmiehen Elias Lönnrotin Sammatissa sijaitsevaan
torppaan. Paikkarin torppa museoitiin pian hänen poismenonsa jälkeen. Tuvan sisustus kertoo, miten suomalaisissa matalissa torpissa
aikoinaan elettiin vaatimattomasti. Vuonna 1884 kotikunnillaan kuolleen Elias Lönnrotin aikaansaannoksia osattiin
arvostaa. Eliaksen vanhin veli Henrik osti torpan
isältään ja rakennutti sen
yhteyteen pienen kamarin ja
eteisen. Hän pakeni
usein kodin riitaisaa ilmapiiriä
ja juopottelevaa isäänsä ulos
Valkjärvelle kalastamaan. Lönnrotin
80-vuotispäivien kunniaksi
Topelius kokosi juhlajulkaisun,
jota varten hän oli kerännyt
tietoja Lönnrotin nuoruudesta
ja torpan historiasta.
Tärkein Lönnrotin elämää
käsittelevistä teoksista on Aarne Anttilan kirjoittama. Toiseksi eniten matkakohteen valintaan
vaikuttavat aurinko ja lämpö. 1970-luvun puolivälissä muovitettu kartonkipakkaus syrjäytti muovipussit.
Nummi-Pusulan Ykköstien
varressa sijaitseva Meijerimuseo palauttaa mieleen maidontuotannon kehityksen, muovisia maitopusseja unohtamatta.
Kesäloma Ruissalossa
1 vrk... Elias
Lönnrot.
Kuvat: Hannu Tuominen
Paikkarin torppa
?Elias Lönnrotin lapsuudenkoti Valkjärven rannalla Sammatissa. Sen
Mattila
sijaan esimerkiksi yöelämä ja harrastusmahdollisuudet eivät juurikaan vaikuta suomalaisvastaajien
valintoihin.
Pohjoismaiseen kyselyyn vastasi
yli 3 000 suomalaista, ruotsalaista
ja norjalaista. Pihapiiriä omenapuineen ympäröi
sammaloitunut kiviaita. Mukaan hän otti tietysti kirjan.
Lukuhalukkuutensa takia Elias lähti koulutielle jo varhain.
Opiskeluittensa vuoksi tuleva
suurmies vietti myöhemmin
Sammatin Paikkarin torpassa
vain satunnaisia aikoja.
Lönnrot asui muun muassa
Oulussa, Kajaanissa ja Helsingissä. Leivottaessa pöytälevy
käännettiin toisin päin.
Elias Lönnrotin kehto ja sen
vieressä seinälle ripustettu
lusikkahäkki ovat alkuperäisiä. Tall Ships. Avoinna
6.7.?9.8. joka päivä klo 11?17.
Tiedustelut 040 580 5718, www.
sammattiseura.fi.
?Sammatin kirkko. Monet torpan arvokkaista esineistä ja huonekaluista ovat alkuperäisiä.
Museon sisustus on lähes
kokonaan Lönnrotin veljentyttären Miinan ansiota. Avoinna 1.6.
Tuleva asuntomme on tilava 52 neliön yksiö, jossa on parveke. -lapusta Eemilille mitään. Keskity nauttimaan meneillään olevasta hetkestä, huomisen murheita ehtii murehtimaan sitten aikanaan!
Suosi näitä:
1. Vaihdoin uikkarit ripeästi päälleni ja
menin Eemilin perässä uimaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Leirin bongaus
ei ole vaikeaa, mutta perheenjäsenten näkeminen kaiken
tavaramassan takaa tuottaa
hankaluuksia.
Festareille työntekijäksi pyrkinyt on köyhä opiskelija, joka
haluaa kokea kaiken mahdollisen. Tuottaja
Katri Henttonen
Salon Seudun Sanomat, Nuorten sivu,
PL 117, 24101 Salo
nuoret@sss.fi
Lukijan ääni
Tuo solmu sinun sisälläsi
on suurempi kuin elämäsi.
Tiedäthän että se ei auta
kun huudat ja juokset
Sinun täytyy olla nopeampi.
Minun pieni rakkauteni.
Suurempaa tunnetta,
mitä ikinä osasin odottaa.
Hymyilen,
koska olen valtavan onnellinen sinusta.<3
Lähetä
postia!
-Klassikko
Mari s
SSS/Marko Mattila
Opiskelija
-asunnot
. Paperilappu kummitteli siellä. Nyt
vuokra-sopimus on solmittu ja
elokuussa on edessä muutto
yhteiseen asuntoon.
Helsinki oli kaupunkina selkeä muuttokohde, sillä kaikki
Lean hakemat opiskelupaikat
sijaitsevat siellä ja lähiseudulla. Bussilla tai
metrolla pääsee kyllä.
?Muista opiskelija-asuntosäätiöt . Hymy taas on kropan oma kauniste, joka sopii kaikkiin kasvoihin naamavärkin muodosta tai väristä huolimatta!
2. Bongailu on
palkitsevaa. Onhan
se ihanaa, mutta toisaalta tuo
mukanaan myös vastuuta, Lea
pohdiskelee.
Entä onko tuoreella asunnon-
saajalla vinkkejä muille asunnonhakijoille?
? Asunnon hakeminen kannattaa ainakin aloittaa mahdollisimman aikaisin. Kuinka tussi, jolla ensimmäinen viesti oli kirjoitettu, oli mökissä sisällä. TULEVAISUUDESTA MUREHTIMINEN. Eemil
kysyi ja sai minut
havahtumaan ajatuksistani.
Käännyin katsomaan Eemiliä ja
näin hänen kädessä
paperilapun, johon
oli kirjoitettu sillä
samaisella punaisella tussilla uusi
viesti.. Työntekijät ovat jopa överisosiaalisia haaliessaan uusia
suhteita.
Perinteinen festarieläin puolestaan saapuu festareille festareiden vuoksi. Yllättävin näistä on kenties hajuaisti.
Tiedätkö, miltä tuoksuu suurkaupungin metrotunneli tai
kesämökkisi ullakko. Jouduin toteamaan hieman liian myöhään, että vesi oli jäätävän kylmää hiostavasta
ilmasta huolimatta.
? Yää, tää on kylmää! henkäisin ja haukoin ilmaa veden kylmyydestä järkyttyneenä.
? Niinhän mä juuri sanoin, Eemil huokaisi, istui laiturille ja
upotti jalat nilkkoja myöten veteen.
? Aiot sä uida, vai seisotko sä siinä paleltumassa. Tunnelma
kiilaa tärkeydessä esiintyjät.
Leirintäalueella hengailu on
ehdotonta. asunto ei
tipahda taivaalta.
19
juneen hyvin ja asuntotarjontakin oli yllättävän suuri. Mutta
ei hätää! Olit sitten juhannuskestien järjestäjä, vieras tai jotakin siltä väliltä . SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Hinnalla ei ole väliä.
Aitoihin faneihin törmää aina.
He ovat sonnustautuneet fanipaitaan ja tekevät eturivin
olon tukalaksi tuuppimisella.
Aito fani ei näe muuta kuin
rakkaansa ja kaikki ne katseet,
jotka on osoitettu vain ja ainoastaan hänelle.
Festareille saapuu myös kokonaisia perheitä. kysyin härnäävästi.
Yllätyksekseni Eemil pudisti päätään mutisten jotain veden
kylmyydestä. Muista myös muuttoauton ja -laatikoiden hankkiminen
sekä muuttoilmoituksen tekeminen.
?Ole aktiivinen . Olin melkein varma, että se oli oikeasti joku merenneidon miespuolinen vastine, merenmies tai joku.
Päätin käyttää Eemilin yhtäkkistä pelkuruuspuuskaa hyväkseni ja juoksin rannasta veteen. Vaikka useimmiten muistot syntyvät näköaistin
kautta ja jäävät mieleen pääosin visuaalisina, voivat ne joillakin ihmisillä liittyä vahvasti myös muihin aisteihin. TURHASTA VALITTAMINEN. Improvisoi ja pidä
pilke silmäkulmassa!
KATRI SJÖBERG
Selviytymisopas
2. ties vaikka se osoittautuisi omaa
tapaasi paremmaksi!
Älä pilaa juhannustunnelmiasi turhalla pessimismillä!
Ihmisbongari
VEERA WESTERLUND
Suomen suvi tulvii tapahtumia.
Festarit ovat kesän paras paikka ihmisten bongailulle. Grillipihvistä tuli liian tumma, hiukset eivät kaikesta lakasta ja harjauksesta huolimatta
pysy oikealla tavalla, ulkona sataa... JOUSTAVUUS JA AVARAKATSEISUUS. Silloin tällöin esiin nousee muistoja, jotka tarkkuudellaan yllättävät meidät täysin.
Muistoja voivat laukaista esimerkiksi tutut maisemat, esineet
tai ihmiset, mutta yhtä lailla myös tuoksut, äänet ja tuntemuksetkin. selviytymisopas auttaa mukavan juhannustunnelman ylläpitämisessä. He
ovat joko liian ajoissa tai myöhässä ja kauhistelevat jonoja
sekä vessoja. mistä niitä
löytää?
Pieni suuri maailma
Muistoja ja tuoksuja
Ihmismuisti on hyvin kiehtova asia. Juhannuksena on tarkoitus ottaa rennosti ja
nauttia, ei kiristää ruuveja entistä kireämmälle ja asettaa itselleen korkeita tavoitteita. Pihalle tultuani näin Eemilin odottamassa minua
laiturilla uimahousut jalassaan.
? Etkö sä uskalla mennä uimaan. Ihmiset ovat ostaneet jääkaappinsa täyteen sapuskaa (paitsi ne raukat, joilla ostokset ovat vielä tekemättä ja
jotka siksi tappelevat verisesti markettien
lihaosastoilla viimeisistä makkarapaketeista) ja ovat valmiina ahtautumaan autoihinsa ja matkaamaan kuka minnekin.
Juhannusaatto ei aina kuitenkaan ole
pelkkää grillissä tirisevien lihojen tuoksua
ja nauravia pellavapäisiä lapsia, vaan se
voi olla täynnä erilaisia stressitekijöitä ja
ongelmansiemeniä, jotka sopivan epäsuotuisissa olosuhteissa puhkeavat negatiivisten tuntemusten rumaan kukkaan. Tutkijoiden
mukaan ihminen hakeutuu näin tiedostamattaan sellaisen
kumppanin luo, jonka kanssa syntyisi mahdollisimman lyömätön perimä parin tuleville jälkeläisille.
Vaikka ihmiselle ei olekaan
suotu yhtä laajaa ja monipuolista hajuaistia kuin esimerkiksi koiralle, voimme
silti nauttia tästä kesästä
täysillä haistellen muutakin
kuin tunkkaista sisäilmaa.
Ulkona luonnossa voi virittää
kaikki aistinsa äärimmilleen
ja opetella havainnoimaan
ympäröivää maailmaa entistä paremmin.
Salolainen Lea Körkkö
sai asunnon opiskelijaasuntosäätiön kautta
SENNI LAUKKANEN
Moni syksyllä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan lähtevä
nuori pohtii samaa asiaa . Eemil kysyi virnistäen.
? En aio uida, enkä seistä tässä. Vaikka olinkin melkein sataprosenttisen varma, että kyseessä oli joku Eemilin temppu, aloin
kuitenkin epäillä taas. Rentouttavaa
juhannusta!
Vältä näitä:
1. Ja rohkeasti vain kysymään säätiöiltä
asunnoista ja muista asioista,
tsemppaa Lea.
Viisi vinkkiä mukavaan juhannustunnelmaan
Veeran silmin
HILDA MÄÄTTÄNEN
Juhannus, tuo yöttömän yön juhla, on viimein käsillä. papereissa luki jopa asunnon seinien värit erikseen, vaikka väri
on kaikissa sama.
? Kuvat olivat mukava yllätys, sillä emme ole vielä käyneet katsomassa asuntoa, se
pitää erikseen sopia nykyisen
asukkaan kanssa. ?Kohta illat taas pimenevät ja tulee
syksy ja talvi ja pian minä jo kuolenkin?
ei ole ehkä piristävin puheenaihe juhlittaessa keskikesää. Festareilla utelias luonne saa tyydytyksen ihmisten tarkkailusta.
Aito fani selvittää tiensä
bändin keikalle keinoja kaihtamatta. Ja mikä
mahtavinta, vuokrakin on halpa, Lea iloitsee.
Kirjoittaja on salolainen
ylioppilas.
nuoret@sss.fi
Kesäjatkis
Uskallatko kurkata peiton alle?
Osa 4
KATARIINA HUHTALA
Salolainen Lea Körkkö, 18, muuttaa poikaystävänsä kanssa yhteiseen asuntoon Helsinkiin elokuussa.
Kaikki isoimmat tavarat parin yhteistä asuntoa varten on
jo hankittu.
? Kotoa lähtee mukaan paljon, mutta pientä nippelitavaraa pitää vielä hankkia: ostoslistalla on ainakin vessaharja,
purkinavaaja ja pyykkikori.
Itse muuttopäivä jännittää
ainakin Leaa, sillä Tuukka on
silloin vielä ulkomailla. kesäkuuta 2009
Nuoret
. HYMYILY, NAURU JA HUUMORI.
Nauramisella on paljon positiivisia vaikutuksia: se rentouttaa ja laskee verenpainetta, parantaa kehon vastustuskykyä ja
vapauttaa endorfiiniä, joka toimii kehon
omana kivunlieventäjänä ja mielihyvän
tuottajana. Mitä siitä, jos kaikki ei mene täysin
suunnitelmien mukaan. Kun olin saanut kuivatuksi, puin
vaatteet takaisin päälleni. Perheet kokevat etuoikeudekseen työntyä
tungoksen läpi, koska heillä
on rattaat. ne ovat usein halvin ja
varmin tapa saada asunto.
?Ota selvää mitä vuokraan
sisältyy.
?Mieti tarkkaan missä haluat
asua, yksiössä, kaksiossa vai solussa. Ei Eemil olisi mitenkään
pystynyt tuomaan
tussia sisälle niin,
etten olisi nähnyt
mitään.
Mietteissäni en
huomannut, kuinka
Eemil tuli mökkiin
kuivaten hiuksiaan
pyyhkeellään.
? Leevi, onko sulla jotain tekemistä
näiden ihme viestien kanssa. Asuntohakemus lähetettiin
HOAS:ille huhtikuussa, koska
asuntoa sai hakea enintään
neljä kuukautta ennen varsinaista asunnontarvetta.
Asuntobongailua
ja sisustusideointia
Hakuprosessi oli helppo, sillä
perheasuntohakemuksiin edellytetään opiskelutodistus vain
toiselta muuttajalta . Kaikki
tarvittavat tiedot saapuivat
postitse, sillä HOAS lähetti
asunnosta tarkat tiedot kuvien
ja pohjapiirroksen kera . Entä mikä ero on järven ja meren tuoksuilla. Perheen voimin
saapuvat seurueet tunnistaa
piknikvilteistä. Varsinkin HOAS:in
vuokrausneuvonnan sähköpostipalvelun Lea koki todella hyväksi, sillä sitä kautta viestittely oli kätevää ja kysymyksiin
sai varmasti vastauksen.
Asunnon saanti varmistui
toukokuun lopulla. LIIKA ITSEKRIITTISYYS. Sitten ovat vielä
bongarit. Eemil
nauroi perääni, mutta en välittänyt siitä; naurakoot, mutta
se vesi oli kylmää!
Sisällä kuivasin jalkani, jotka olivat seisseet kylmässä vedessä aivan liian kauan. Lisäksi katselimme
asuntoja vapailta markkinoilta
ja seurailimme Helsingin Sanomien ilmoitusosastoa, Lea
kertoo.
Lea kertoo hakuprosessin su-
Asunnonhakijan
tärpit
?Internet on hyvä tietolähde
. mistä löytää oma asunto?
Tässäkin asiassa reippaus
kannattaa: salolainen Lea
Körkkö, 18, oli aktiivinen ja
sai opiskelija-asunnon Helsingin Vuosaaresta Helsingin
seudun opiskelija-asuntosäätiö
HOAS:in kautta.
? Muutan yhteen poikaystäväni Tuukka Ylösen kanssa,
joten haimme HOAS:ilta perheasuntoa. Tuukan
jo aiemmin varmistunut opiskelupaikka takasi hakemuksen
läpipääsyn.
? Pari ensimmäistä kuukautta katselin paljon nettisivuja
ja tutkin vapautuvia asuntoja.
Niiden bongailu oli hauskaa!
Tallettelin tietokoneelle kivojen asuntojen pohjapiirroksia
ja ideoin sisustustakin, Lea
naurahtaa.
Tiedonetsintään Lea käytti
ensisijaisesti juuri internetiä,
josta löytyi helposti tarvittavat tiedot. Ala-asteen opettajan vuosia käyttämän vahvan parfyymin häivähdys ilmassa voi nostattaa
pintaan hyviä tai huonoja koulumuistoja vielä eläkeiässäkin.
Lasten mielestä myös omalla äidillä on tuttu ja turvallinen
tuoksunsa.
Hajuaistilla väitetään olevan paljon tekemistä myös parinvalinnan kanssa. Kumisaappaat ovat
festarieläimen vakiovaruste,
vaikka paistaisi aurinko.
Ensikertalaiset tunnistaa
vääränlaisista varusteista. Kaikkeen ei tarvitse olla tyytyväinen ja mieltä
painavista asioista voi huomauttaa asianomaiselle tai -omaisille, mutta jatkuvalla
marisemisella ja valittamisella, kohdistui
se sitten säähän, tarjolla olevaan ruokaan,
mekastaviin naapureihin tai vaikka sukulaisen mauttomaan kesämekkoon, onnistut vain pilamaan sekä itsesi että ympärillä oleviesi tunnelman.
3. Hampaat kalisevat jo nyt.
Kipitin takaisin kuivalle maalle ja siitä suoraan sisälle. Heidät huomaa häälyvistä silmistä. Kaikissa on etunsa.
?Värvää ajoissa muuttojengi
kokoon. Muutossa auttamassa ovat kuitenkin molempien perheet ja
ystävät.
Lean mukaan ihaninta muutossa on kivan alueen ohella
omillaan asuminen ja päätösvalta omista asioista.
? Muutto omaan asuntoon
on vaan niin hurjaa. Tämä ei tarkoita vain hikisukkien välttelyä,
vaan jokaisen ihmisen persoonallisia kemiallisia signaaleja,
jotka vetävät puoleensa yhteensopivia pareja. Jos kaikki elämän varrella kokemamme asiat kirjoitettaisiin kirjaksi, kertyisi sivuja
varmasti enemmän kuin innokkainkaan lukija jaksaisi lukea.
Aivomme ovat lokeroineet elämämme muistiimme, jonne
mahtuu käsittämätön määrä tietoa. Stereotypiat rikkoutuvat, kun ensikertalaisesta kuoriutuu festarieläin.
Kirjoittaja opiskelee poliittista
historiaa Turun yliopistossa.
Päätin, etten mainitsisi kassissani olleesta ?Et uskalla. Erityisesti porukalla juhannusta
viettäessä vastaan voi tulla hyvin monenlaisia tapoja ja tottumuksia. Käy myös paikan
päällä kyselemässä.
?Etsi laajalti, asunnon ei tarvitse olla keskustassa. Yleensä Eemil oli se, joka oli ensimmäisenä uimassa. Istuin sohvalle odottamaan Eemilin paluuta uimareissulta ja vilkaisin kassiini päin. Sen sijaan,
että olisit heti tyrkyttämässä omaa mielipidettäsi tai toimintatapaasi, unohda ennakkoluulosi ja kokeile toisen tarjoamaa
tapaa . muista kuitenkin, että osa tiedoista voi olla vanhentunutta.
?Pidä silmällä lehti-ilmoituksia ja laita tarvittaessa oma
ilmoitus.
?Soittele rohkeasti eri asunnontarjoajille. Monilla paikoilla ja ihmisillä on oma ominaistuoksunsa, joka tatuoituu mieleen
? Jogurttia ja kahvia,
Sanna Sten huokaa leveällä
hymyllään.
? Pähkinöitä ja kuivahedelmiä, Minna Nieminen säestää.
Viime kaudella soutajakaksikko kykeni vain haaveilemaan yllä mainituista aamiaisherkuista. Salibandyliiga hankkii ensi kaudeksi
kaikille miesten liigapaikkakunnille Taraflex-maton pelialustaksi. Huippukunto on kaivettava esiin arvokisoissa joka
vuosi, mutta Hiltusen mukaan
jo nyt on panostettava Lontoon
suhteen mahdollisten fyysisten
puutteiden korjaamiseen.
? Vuosi ennen Lontoota on jo
liian myöhäistä siihen, Hiltunen tietää. Patrick
Ebert, v); Gonzalo Castro, Marko Marin (v, 58. kesäkuuta pelijärjestelmä on
auki kello 8?22.
Lottoa ja Lauantai-Jokeria voi
poikkeuksellisesti pelata sunnun-
SSS/Sami Kilpiö
. kesäkuuta pelijärjestelmä on auki kello 8?22.
V75-ravit ravataan sunnuntaina.
Peliaika päättyy kello 16.30. Nyt Pekingin
olympiahopeamitalistit saavat
haukata herättyään muutakin
kuin happea. Pyrimme syömään
silti terveellisesti, kevyestä
pariairokaksikosta avoimeen
luokkaan siirtyneen parin
imatralainen puolisko Nieminen toteaa.
Stenin ja Niemisen kilpailukausi alkoi pari viikkoa sitten
Pohjoismaiden mestaruudella.
Münchenissä samalla lähtöviivalla ovat maailman huiput,
kuten Pekingin avoimessa luo-
kassa hopeaa kiskonut Saksan
pari ja pronssia ottanut brittiduo.
? A-finaaliin (kuuden joukkoon) on mahdollisuuksia.
Avoimen luokan kilpailijoiden
taktiikoista emme ole täysin
perillä, joten siinä mielessä kyseessä on suuri opintomatka.
Omiin vahvuuksiin on keskityttävä, Nieminen jatkoi.
Kun kevyen luokan soutukaksikon yhteispaino 114 kiloa ei
enää piinaa, ovat Sten ja Nieminen päässeet eroon myös ahtaasta 57-kiloisten veneestään.
Tilalle on tullut 65-kiloisten
versio. Myllykosken
Pallon luottopuolustajalla
Sampsa Timoskalla on
edessä pitkä huili. Salibandyliigan viime
vuoden tilinpäätös oli 28 000
euroa voitollinen.
Yhtiökokouksessa tehtiin
myös yksi pääsarjapaikkakuntien peliolosuhteita yhtenäistävä päätös. kilpailu: Kuka tekee avausmaalin?
Voittoyhdistelmä: 6 (51.-60. Änis Ben-Hatira); Mesut
Özil (v, 85. Voitimme jälleen pallonhallinnan, mutta se ei riitä, pitäisi luoda myös maalipaikkoja
ja saada vetoihin tarkkuutta,
Markku Kanerva alleviivasi.
Pelistä oli jäljellä vielä puoli
tuntia, mutta sillä ei enää ollut
väliä. Nyströmit on sijoitettu
39:nneksi 48 parin joukossa.
He kohtaavat neljän parin
lohkossaan hallitsevat Euroopan mestarit Sara Göl-
PÄIVÄN PELIT
Sanna Stenillä (vas.) ja Minna Niemisellä on aihetta hymyyn, kun yhteiskisapainoa ei tarvitse enää pudottaa 114
kiloon. (SSS)
Somero Esan seiväshyppääjät Eemeli Salomäki ja Minna Nikkanen (kuvassa) kisaavat viikonloppuna suomipaidassa yleisurheilun joukkue-EM-kisoissa Norjan Bergenissä.
YLE TV2 näyttää kisat lauantaina ja sunnuntaina:
La 20.6. ja klo 19.05.
Su 21.6. Vaikka joukkue häviäisi
alkulohkon päätöskamppailussa Italialle, Italia ja Egypti voivat parhaimmillaankin nousta
vain tasapisteisiin Brasilian
Lyhyet
Raitala pysyy
puheenjohtajana
SALIBANDY. Benedikt Höwedes 1?0, 61. Ärsyttävän tehokas
Saksa teki tarvittavan ja päätti
Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen haaveilut EM-välieristä Halmstadin
illassa torstaina.
Avausjakson kyttäillyt ja toisella pelin kylmästi ratkaissut
Saksa otti 2?0-voiton, ja Suomella on pelissä lohkopäätöksessä maanantaina Espanjaa
vastaan enää kunnia.
? Tuloksena oli jälleen pettymys, mutta olemme silti näyttäneet, että kuulumme tähän
turnaukseen, Suomen päävalmentaja Markku Kanerva
kommentoi ottelua tuoreeltaan.
Suomi sai pitää palloa hyvinkin
rauhassa ja keskikentän moottorit Tim Sparv ja Perparim
Hetemaj pyrkivät rakentamaan, mutta keskiviivalla vastaan tullut Saksa piti alueensa
tarkasti.
Avauspuoliajalla ei vaarallisia paikkoja nähty, vaikka
Saksa saikin yhdellä harvoista
vastahyökkäyksistään luotua
vetopaikan keskikenttämies
Gonzalo Castrolle. Kenon
arvonta nähdään perjantaina
Nelosella tavalliseen tapaan kello
20.57.
Lauantaina eli juhannuspäivänä
20. Lohjalla lisävauhtia on
tuonut Imatran Vuoksea lämpimämmässä järvivedessä harjoitteleminen.
? Kylmällä luisto on huonompi. (STT)
Nyströmeillä
kehno
MM-kenraali
LENTOPALLO. Viikonlopun TV-vinkki:
Salomäki ja Nikkanen Norjassa
taihin kello 20.30 asti. miesten EMlopputurnaus:
Lohko B:
Saksa?Suomi 2?0 (0?0)
59. Suomi vaikutti yllättyneeltä ja kovan työnteon täyttämän
avauspuoliajan väsyttämältä,
eikä kyennyt vastaamaan saksalaisten vaihteen nostoon.
Ensin Jaakkola venytti Marcel Schmelzerin kovaan kutiin, ei takaiskua. Joukkue voitti maalia
kohti suuntautuneet laukaukset 11?2.
Yhdysvallat joutui pelaamaan
reilut puoli tuntia alivoimalla,
kun Sacha Kljestan lähetettiin suihkuun 57. Ashkan Dejagah 2?0.
Saksa: Manuel Neuer; Andreas
Beck, Benedikt Höwedes, Jerome
Boateng, Marcel Schmelzer(v); Sami
Khedira (c), Dennis Aogo (46. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Juhannus muuttaa Veikkauksen peliaikoja
Juhannusviikko tuo muutoksia
Veikkauksen peliaikoihin sekä
pelijärjestelmän aukioloaikoihin.
Perjantaina eli juhannusaattona
19. (STT)
Timoska sivuun
pitkäksi aikaa
JALKAPALLO. Timoska
on pelannut tällä kaudella
viidessä ottelussa ja kärsinyt
erilaisista vammoista pitkin
alkukautta.
MyPalta puuttuvat riveistä loukkaantumisten vuoksi
myös Ady sekä hiljalleen
paluuta harjoituskentille
tekevä Jarno Tuunainen.
(STT)
26, 29, 31, 37, 39, 43, 45, 48, 49, 54,
63, 68, 69, 70
VOITTAJAVETO
Päivän Pari 1
Saksa U21?Suomi U21, EM
1. Toppari
joutuu olemaan sivussa pelikentiltä vähintään puolitoista kuukautta takareiden
repeämän vuoksi. Ei siis ihme, että
juhannusviikonlopun Münchenin maailmancupkisan ennakkoinfossakin on aamiaistarjoilu.
? Ennen kisaa ei ole enää
punnitusta. 20
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Kaksi alkulohkon parasta lunastaa paikan turnauksen välieriin.
Brasilia hallitsi ottelua selvästi. IFK Mariehamnin toppari Peter Blomberg
joutuu päättämään aktiiviuransa huipputasolla. Kun kylmä ei
kangista, sitä on myös notkeampi veden päällä, parivaljakko
pohtii.
Soutukausi on arvokisoja
täynnä. Pekka Raitala
jatkaa Salibandyliigan puheenjohtajana ensi kauden
ajan. Lohjalla vesi tuntui jo jäiden
lähdön jälkeen yhtä lämpimältä kuin virtaavalla Vuoksella
keskellä kesää. kesäkuuta Veikkauksen pelit
ovat pelattavissa kello 7?17.30.
Kenon ja Veikkausbingon peliaika päättyy perjantaina kello
17.30, ja niiden arvonnat suori-
tetaan kello 17.45 alkaen. klo 18.00. (STT)
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
39, 54, 14, 73, 18, 72, 63, 45, 36
Vaakabingot:
39, 54, 14, 73, 18, 72, 63, 45, 36, 22,
23, 66, 5, 53, 20, 8, 12, 60, 26, 3, 61, 2,
4, 6, 68, 10, 51, 28, 49, 16
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 42 kpl
voitto-osuus 6,90 e
Täyskäsi:
39, 54, 14, 73, 18, 72, 63, 45, 36, 22,
23, 66, 5, 53, 20, 8, 12, 60, 26, 3, 61, 2,
4, 6, 68, 10, 51, 28, 49, 16, 64, 13, 75,
48, 57, 69, 7, 21, 27, 65, 44, 70, 32, 29,
74, 37, 19, 31, 17, 38, 1, 58, 35, 33, 9,
11, 34, 40, 43, 15
Voitonjako:
Täyskäsi 1 kpl voitto-osuus 565,20
e.
KENO
Voittonumerot: 5, 8, 11, 13, 19, 23,
lerin ja Laura Ludwigin.
Suomalaiset ovat hävinneet
saksalaisille jokaisen neljästä keskinäisestä ottelustaan.
(STT)
Polvivamma
päätti
IFK-topparin uran
JALKAPALLO. Oman paikkakunnan lehti ja kahvimuki
ovat aina kulkeneet mukana.
En osaa edes kuvailla, kuinka
iloinen olen kotona treenaamisesta, lohjalainen Sten hymyilee.
? Kaiken kaikkiaan uudet
haasteet sytyttävät aina, hän
jatkaa.
Lohjan
nopeampi vesi
Vahva harjoittelukausi on sujunut ongelmitta. kesäkuuta 2009
Urheilu
. Viikonloppuna kaksikko haastaa avoimen luokan huiput Münchenin maailmancupissa.
taja Ilona Hiltunen, joka toimi
Stenin ja Niemisen varasoutajana Pekingin olympialaisissa.
? Ulla on fyysisesti potentiaalinen soutaja, jolla vahvuutena
on kestävyys. Hänen täytyy
vielä oppia kisaamaan, että
hän voi näyttää vahvuutensa,
Hiltunen opastaa.
Varviolla on toki Münchenissä
omatkin tavoitteensa soutuyksikössä, jossa hän saavutti seitsemännet sijat alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa sekä vuonna
2007 että 2008.
Varviolla, Stenillä ja Niemisellä on kilpailukalenteri buukattuna Lontoon olympialai-
siin asti. Kuti läheltä lirui kuitenkin ohi.
Lehtikuva/Reuters/Darren Staples
Nopea
ratkaisu
Aktiivinen
Suomi
Englantia vastaan vahvasti
aloittanut Suomi oli jälleen
kunnon sykkeellä liikkeellä
heti alusta alkaen, kun taas
Saksa oli varovaisen ponneton.
Lopussa myös Marko Marin
oli ehtiä palloon ennen Suomen
maalivahti Anssi Jaakkolaa,
mutta tuloksena vain keltainen
kortti Marinille ja kylmäsuihketta Jaakkolan jalkaan.
Suomen muutamasta laukauspaikasta paras oli pakki
Jukka Raitalalla. Vakioveikkauksen peliaika päättyy
sunnuntaina kello 18.55. Brasilia eteni hyvin
lähelle välieräpaikkaa jalkapallon Confederations cupissa,
kun joukkue otti selvän 3?0
(2?0) -voiton Yhdysvalloista.
Brasilian maalit viimeistelivät Felipe Melo, Robinho ja
Maicon.
Brasilia on kerännyt kahdesta matsista täydet kuusi pistettä. Aleksandr Kokko), Tim Sparv (c); Perparim Hetemaj, Jussi Vasara (64. Muutosten talven huipensivat valmentaja Veikko
Sinisalon vaihtuminen vielä
viime vuonna kilpailleeseen
Ilona Hiltuseen sekä harjoitusten siirtäminen Imatralta
Lohjalle.
? Koti-ikävä on ollut minulla aina suurin. klo 18.20 ja klo 19.05.
Lehtikuva/Reuters/Darren Staples
Lehtikuva/Reuters/Paulo Whitaker
Robinho ei pysynyt USA:n Jonathan Bornnsteinin pihdeissä.
Brasilia lähellä
välieräpaikkaa
Saksan kärkimies Ashkan Dejagah iski naulan Suomen arkkuun nautiskelemalla 2?0-maalin ohi veräjänvartija Anssi Jaakkolan.
EM-kisoista tuli pannukakku
Kahden minuutin uinahdus tukahdutti Suomen haaveet välieräpaikasta
STT | JANNE LEHIKOINEN
JALKAPALLO. Airoja on väännetty sateessa sivu-, vasta- ja
myötätuuleen, joten kaikkiin
kilpailuoloihinkin on varauduttu. Suomalaiskaksoset kokivat uransa
ensimmäisen karsiutumisen
Euroopan-kiertueen pääsarjasta Berliinin kisan karsinnoissa.
Karsintojen ykkössijoitetut
Nyströmit taipuivat 32:nneksi rankatulle venäläisparille
Anastasia Vasina/Galina
Boyko luvuin 21?18, 16?21,
11?15.
MM-kisat alkavat Norjan
Stavangerissa viikon kuluttua. kilpailu: Milloin syntyy avausmaali?
2. Raitala toimi virassa
myös päättyneellä kaudella.
Salibandyliigan yhtiökokous
valitsee liiton puheenjohtajan ja hallituksen vuodeksi
kerrallaan.
Liigan varapuheenjohtajaksi nimitettiin Matti Ahde. Jämsänkoskella väännetään Suomen mestaruuksista, elokuun lopulla Puolassa
kauhotaan maailmanmestaruuksista ja syyskuussa vuorossa ovat vielä EM-kisat Valko-Venäjällä.
Varvio ammentaa oppia
Ulla Varvio soutaa olympiahopeamitalipari Sanna Stenin ja
Minna Niemisen vanavedessä kohti Lontoon olympialaisia.
Varvio, 23, hyppää tarvittaessa
Stenin tai Niemisen paikalle,
sillä hän kiertää viikonloppuna
Münchenissä alkavassa maailmancupissa parin kolmossoutajana.
Lehtikuva/Mikko Stig
? Konkareilta saa hienoa oppia, Varvio tuumii harjoittelusta Stenin ja Niemisen kanssa.
Tärkeään apusoutajan tehtävään Varviota opastaa valmen-
JALKAPALLO. Emilia ja Erika
Nyströmin kenraaliharjoitus beach volleyn MM-kisoihin tyssäsi lyhyeen. minuutilla.
USA yritti kovasti, mutta kahta yläriman kolkuttelua lähemmäs joukkue ei maalintekoa
päässyt. Blomberg, 27, loukkaantui pahasti
viime vuoden toukokuussa ja
on läpikäynyt loukkaantumisen jälkeen kaksi polvileikkausta.
Loukkaantunutta polvea on
kuntoutettu pitkään, mutta
se ei kestä rasitusta, vaan
turpoaa aina kun harjoittelun tehoa nostetaan.
Kaudelle 2006 IFK Mariehamniin Närpes Kraftista
siirtynyt Blomberg ehti pelata 51 liigaottelua ja tehdä
niissä kaksi maalia. Hieno potku, Jonas Portin myöhässä,
ja Saksan kisoihin maalillaan
vieneellä toppari Benedikt
Höwedesillä oli helppo työ
puskea pallo ohi Jaakkolan.
Suomen toiveet hautasi sitten
vain kaksi minuuttia myöhemmin kärkimies Ashkan Dejagah, joka päätti Sami Khediran keskikentältä avaaman
ja Özilin jatkaman tilanteen
nautiskellen tyhjään maaliin.
Saksalainen prototyyppimaali,
nopea ja armoton isku Suomen
keskikentän menetyksestä.
? Ensimmäinen puoliaika
oli meiltä hyvää peliä, mutta
homma ratkesi toiseen maaliin. min)?
17 Muu Saksan pelaaja
Kerroin: 286,72
Poissa:
2.kilpailu: TULOSVETO
1 USA?Brasilia 0?3
Kerroin: 8,47
2 Unkari?Kreikka 32?19
Kerroin: 214,09
3 Saksa U21?Suomi U21 2?0
Kerroin: 7,87
PITKÄVETO
58 USA?Brasilia 2 (0?3) 1,25
59 USA (+1)-Brasilia 2 (1?3) 1,80
60 USA (+2)-Brasilia 2 (2?3) 3,40. Loton ja
Lauantai-Jokerin arvonta nähdään
sunnuntaina TV1:llä kello 20.45.
Sunnuntaina 21. Sitten viitisen minuuttia Saksan pyöritte-
lyä, ja germaaneille vapaapotku
paristakymmenestä metristä.
Sitä antamaan kohuttu tuleva
tähti Mesut Özil. Tulinen
pyssytys viuhui kuitenkin päin
Saksan vahtia Manuel Neueria, jonka nyrkkitorjunnasta
kimmonneeseen palloon ei löytynyt suomalaisjatkajaa.
Perparim Hetemajn olemus huokui syvää pettymystä jatkohaaveiden
haihduttua.
Tauon jälkeen kentälle tuli aivan erilainen Saksa, ja peliin
saatiin ratkaisu varttitunnissa. Meidän oli vaikeaa päästä
sen jälkeen takaisin peliin mukaan. Lyöty Suomi ei saanut
luotua paikan paikkaa, vaikka
lopussa kentällä häärikin kolme hyökkääjää.
? Näytimme kuitenkin Euroopalle, että pystymme pelaamaan kaunista futista, Suomen
keskikenttämies Mehmet Hetemaj sanoi.
Halmstad, alle 21-v. (STT)
kanssa. Sandro Wagner), Ashkan
Dejagah.
Suomi: Anssi Jaakkola; Joni Aho,
Jonas Portin, Tuomo Turunen, Jukka
Raitala; Mehmet Hetemaj (81. Teemu Pukki); Kasper Hämäläinen (75.
Nicholas Otaru); Berat Sadik.
Erotuomari: Peter Rasmussen,
Tanska.
Hopeasoutajat intona avoimesta luokasta
Juhannusviikonloppu paljastaa Stenin ja Niemisen tämänhetkisen tason
STT | JUKKA AURAMIES
SOUTU
Moni
formulatoivo on nostettu jalustalle turhan aikaisin, mutta
19-vuotiaan Valtteri Bottaksen kohdalla kehut tuntuvat
perustelluilta.
Bottas voitti arvostetun Formula 3 Masters -kutsukilpailun Hollannissa sunnuntaina.
Vastaavaan on aiemmin yltänyt muiden muassa F1-maailmanmestari Lewis Hamilton.
Bottas valloitti Masters-kisan
ensimmäisenä suomalaisena.
Merkittäväksi voiton tekee
myös se, että nastolalainen otti
sen F3-tulokaskaudellaan.
? Mastersin voitto noteerataan myös F1-piireissä. Varsinkin radan alkuosan nopeat mutkat vaativat
kuljettajalta kanttia ja autolta
aerodynamiikalla tehtyä pitoa.
Kisan suosikki on yhtä vaille
kauden kaikki seitsemän gpkisaa voittanut Brawn-tallin
britti Jenson Button. Lähdöt klo 17-19.
Tervetuloa! Salon Vilpas. US Open -turnauksen ensimmäinen kierros Farmingdalessa New Yorkin osavaltiossa
keskeytyi kovan sateen takia.
? Griineille alkaa muodostua
lammikoita, kisojen järjestelykomitean johtaja Jim Hyler
kuvaili ankaran sateen aikaansaannoksia.
Hylerin mukaan kisan järjestelyorganisaatiolla oli jokaisella griinillä useita työntekijöitä
luutimassa vettä pois. En kuitenkaan halunnut sitoa itseäni
pelkästään Relluun, koska kysyntää tuntui olevan muutenkin, Bottas kertoo.
F3-eurosarjassa kisaavan
Bottaksen managereina ovat
nyt Mika Häkkinen ja Häkkisen taustavoimana tutuksi tullut Didier Coton.
? Aloite yhteistyöhön tuli Mikalta. Olen tyytyväinen valintaani, sillä nyt
minulla on enemmän vaihtoehtoja tulevaisuutta ajatellen.
Maailmanmestariksi
viiden vuoden päästä?
F3:sta seuraava porras kohti
kuninkuusluokkaa on yleensä
F1-testipesti tai GP2-luokka.
On mahdollista, että Bottas
testaa F1-autoa jo ensi kaudella.
Se vaatii kuitenkin huipputuloksia F3-eurosarjassa.
Manageri Coton lyökin jäitä
hattuun.
? Emme missään tapauksessa
halua mennä asioiden edelle.
? F3-eurosarja on kovempi
kuin vuosiin tällä kaudella. Ykköshaastaja on brasilialainen tallitoveri Rubens Barrichello.
Button johtaa MM-sarjaa 28
pisteellä ennen Barrichelloa.
Kolmantena sarjassa on Red
Bull -tallin Sebastien Vettel.
Hän on 32 pisteen päässä Buttonista.
Vettelin ajokki istuu hyvin
Silverstonen radalle, ja talli
tuskin lähtee taktiikassa samanlaiseen riskipeliin kuin
kolmen pysähdyksen taktiikalla ajetussa Turkin gp:ssä.
? Red Bullilla on nopea auto.
Ne saattavat pystyä haastamaan hänet (Buttonin), Räikkönen arvioi ennakkoasetelmia.
Räikkönen uskoo Kers-järjestelmän olevan apu Ferrarille.
? Meillä Kers on toiminut
hyvin. Tallit eivät ole innokkaita
avaamaan tilikirjojaan FIA:n
edustajille. Pikkuhiljaa työntekijöiden yritykset
pitää kenttä pelikunnossa kävivät kuitenkin mahdottomiksi.
Bethpage Black -kentän nurmipinta oli jo turnauksen alkaessa edellispäivien sateiden
pehmittämä. kisalähdössä 2009,
paalupaikka Lausitzissa 2009.
l?
Nastolalainen superlupaus Valtteri Bottas voitti ensimmäisenä suomalaisena arvostetun Formula 3 Masters
-kutsukilpailun.
Muuta: Aloitti kartingin 5-vuotiaana. (STT?AFP)
Lehtikuva/ Getty Images/ AFP/Andrew Redi
F1-riitely
hämmentää
Rata-autoilija Valtteri Bottas
l?
Laaksonen, joka lähetti kiekon
maalinedustalle Alakoskelle.
Ottelun ensimmäisessä jatkoerässä molemmilla oli omat
paikkansa ratkaista ottelu.
Pepestä läpiajoon pääsivät
Alakoski ja Tommi Lauren.
Devilsin Jani Sutinen oli lähellä onnistumista jatkoerän
viimeisellä minuutilla, mutta
Pepe-vahti Juha Taponen
veti somerolaisten onneksi pidemmän korren.
Pepe Rollerin ja Pahalammen
välinen välierätaisto käynnistyy Somerolta perjantaina 26.
kesäkuuta.
Toinen välierä kiekkoillaan
Tampereella heti seuraavana
päivänä 27. Tutustumme
nyt päätöksen perusteluihin
huolellisesti, jonka jälkeen harkitsemme vaihtoehtomme. (STT)
1.18,2
7 3,68
Copse
** Ajat Suomen aikaa
100 km
5 211
ENGLANTI
WA L E S
Silverstone
5 3,89
*Ajat perustuvat 2004 aika-ajojen
nopeimpaan kierrokseen.
T1 32,4 Ajanottosektori/
Lontoo
1.26,7
4 249
6 5,00
Väliaikatavoite*
Maali
Kierrosaikatavoite*
(T1+T2+T3)
LähtöSuurin
nopeus ruudukko
2 297
1 287
7 1,48
7 5,00
Nopeus
7 191 (km/h)
Vaihde 3 1,6 G-voima
Mutka
STT/Reuters
Räikkönen ei murehdi tulevaa
Britannian gp:n aattopäivänä
Silverstonen radalla arvailtiin mihin suuntaan Kansainvälisen autoliiton FIA:n ja
F1-tallien yhdistyksen Fotan
sääntökiista on kääntymässä.
Vaikka yksi FIA:n kanssa riitelevistä talleista on Ferrari,
Kimi Räikkönen ei kantanut
huolta huomisesta.
? En tiedä sataprosenttisesti
mitä juuri nyt on tapahtumassa, ja tuskin tietää kovin moni
muukaan. Felipe Melo 0?1, 20. Olen
kuullut, että nyt kelin pitäisi
olla suhteellisen hyvä, vaikka
vähän kolea, Räikkönen sanoo.
Räikkösen kolmas ja Felipe
Massan neljäs sija Monacon
katuradalla kuukausi sitten
ovat Ferrarin kuluvan kauden
parhaat sijoitukset gp-sarjassa.
Massa on sarjassa 8. Katsotaan mitä huomenna (perjantaina)tapahtuu
ja arvioidaan asiaa uudestaan,
Räikkönen viittasi FIA:n vaateeseen, jonka mukaan ensi
kauden gp-sarjaan haluavien
tallien on ilmoittauduttava mukaan ilman ehtoja perjantaihin
mennessä.
Se Räikköstä kiinnostaa, ryydittävätkö uudet osat Ferrarin
parempaan vauhtiin Silverstonessa kuin kaksi viikkoa sitten
Istanbulissa. SM-liigan televisiointioikeudet hankkinut Parsifal Sport Oy jäi valtioneuvoston myöntämien tv-toimiluvan
saajien ulkopuolelle. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Heinäsuolla. Renault-sopimuksen
sijaan Bottas valitsi kuitenkin
toisen tien.
? Sopimus oli jo valmiina
allekirjoitusta varten. Kanava starttaa suunnitelmiemme mukaan syyskuun alussa,
toteaa Urho-tv:n johtaja Ahti
Leväaho.
? Tämä oli tiedossa alusta
lähtien yhtenä toimintaskenaariona. Tavoitteenamme
on tuoda ruutuun tapahtumia
kiekkomaailman kulisseista,
kertoa ilmiöistä ja mielenkiintoisista persoonista syvällisesti. Autolta vaaditaan hyvää
aerodynaamista pitoa (downforcea) juuri useiden kovavauhtisten kaarteiden takia. Räikkönen oli rajussa vesisateessa ajetun kisan
neljäs. kesäkuuta 2009
Urheilu
21
Formulakiista saa ratkaisunsa
Pepe kohtaa
Pahalammen
FORMULA 1. Etusiipeä on uusittu ja jousituksen geometriaa
rukattu, jotta auton painopistettä on saatu eteenpäin. Viime
vuonna voiton vei Lewis Hamilton. Vaikea sanoa asiasta mitään. Häntä kuvaillaan
tunnolliseksi ja analyyttiseksi
kuljettajaksi.
? Omaa lahjakkuutta on vaikea arvioida. Someron Pepe Roller selvitti myöhään keskiviikkona tiensä rullakiekkoliigan
välieriin hallitsevaa Suomen
mestaria Tampereen Pahalampea vastaan.
Toinen puolivälieräottelu
Kuopion Devilsia vastaan venyi aina toiseen jatkoerään, joka ehti vanheta vain 24 sekuntia, kun Pepen Rami Alakoski
päätti kuopiolaisten kauden.
Alakosken iskemät 6?6-lukemat riittivät Pepe Rollerille jatkopaikkaan.
Voittomaalin petasivat veteraanipakki Arto Lindroos ja Juha
FIA tuli jo talleja vastaan tuplaamalla kulukaton 100 miljoonaan euroon
hyväksymän ulkopuolisen asiantuntijan tekemään tarkastukseen.
Vastineeksi FIA:n vastaantulolle Mosley haluaa, että tallit
sopivat että nykyisellä F1-sarjan hallinnointia määrittelevällä Concorde-sopimukselle mennään vuoteen 2014 tai siihen
saakka, jolloin kaikkien tallien
hyväksymä uusi sopimus saadaan allekirjoitettua.
Vuoden 2009 tekniset
säännöt pohjana
FIA lupaa muutoksia jo päätettyihin vuoden 2010 teknisiin
sääntöihin ja on valmis keskustelemaan roolistaan ja tavoistaan hallinnoida F1-sarjaa.
Teknisten sääntöjen osalta
FIA on valmis jatkamaan vuoden 2009 käytäntöä moottoreiden, vaihdelaatikoiden, testaamisen, renkaan lämmittimien
ja taipuvan etusiiven osalta.
Poikkeuksena se, että sarjan
uusien tallien käyttämästä
Cosworthin koneesta käyntinopeutta ei rajoiteta 18 000
kierrokseen, kuten muissa koneissa.
FIA sanoo myös, että nelivetoa ei sallita, eikä Kers-järjes-
telmän energian ottoa etupyöriltä.
Kansainvälinen autoliitto
odottaa, että Brawn, BMWSauber, McLaren, Renault ja
Toyota vastaavat tarjoukseen
muuttamalla ilmoittautumisensa ensi kauden gp-sarjaan
ehdottomaksi perjantaihin
mennessä. Brehautilla oli tuossa vaiheessa pelattuna yksitoista reikää ja Edforsilla neljä reikää.
Parr ja Spears olivat pelanneet
kolme reikää. On
tärkeää, että Valtteri keskittyy
nyt vain käsillä olevaan haasteeseen.
Missä autonasentajaksi kouluttautunut Bottas sitten näkee itsensä esimerkiksi viiden
vuoden kuluttua?
? Kilpailen F1:ssä autolla,
jolla pystyn taistelemaan maailmanmestaruudesta.
F1-sarjan jatkuva sisäinen
riitely on hämmentänyt myös
kuninkuusluokkaan tähtäävän
Valtteri Bottaksen.
? Enemmän pitäisi puhua
voittajista ja kisoista kuin tästä muusta bullshitistä. Rata kuluttaa rajusti rengasta.
RULLAKIEKKO. Toivottavasti politikointi loppuu, sopu löytyy ja hommaan saadaan
vakautta.
F1:n asema rata-autoilun
pääluokkana on horjunut, kun
huipputallit ovat uhanneet
jättää sarjan sääntökiistojen
takia.
? Tavoitteeni on aina ollut F1,
mutta nykytilanne on kieltämättä hieman hämmentävä.
Toivon tiimien jäävän, jotta
sarja säilyttää arvonsa.
l?
Syntynyt: 28.8.1989 Nastolassa.
l?
Kotipaikka: Villähde Nastolassa.
Pituus/Paino: 172 cm/72 kg.
l?
l?
Koulutus: Ajoneuvoasentaja.
Sarja/talli: F3-eurosarja/ART-talli
l?
Harrastukset: Jääkiekko.
l?
Seura: Lahden FK-Kerho.
Parhaita saavutuksia: F3 Masters -kutsukilpailun voitto 2009, Formula Renault -sarjan
eurocupin ja pohjoismaisen cupin voitto 2008,
Kartingin SM-kultaa 2006, sijoittui toiseksi
F3-eurosarjan Lausitzin 1. kesäkuuta.
US Openin kenttätyöntekijät olivat mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään pitää lammikoksi
muuttunutta Bethpage Black -kenttää pelikunnossa.
JALKAPALLO
Tshwane, Etelä-Afrikka, jalkapallon maanosamestarien
Confederations cup:
Lohko B:
USA?Brasilia 0?3 (0?2).
7. Kuurosateet saattavat
värittää myös alkavaa kisaviikonvaihdetta.
? Jos täällä sataa, niin sitten
yleensä sataa aika paljon. Radalta löytyy hyviä ohituspaikkoja
jarrutuksissa suorien päissä. FIA:n mielestä Ferrarin ja Red Bullin kanssa tehdyt kahdenväliset sopimukset
velvoittavat talleja pysymään
sarjassa.
Ferrarin mukaan sopimus ei
päde, kun FIA on rikkonut sen
ehtoja muuttaessaan sääntöjä
poikkeuksellisen nopealla rytmillä.
Nykyisistä F1-talleista Williams ja Force India ovat ilmoittautuneet ensi kauden
gp-sarjaan ilman reunaehtoja.
Mukaan on tulossa myös uusia
talleja. Nyt tallit ovat ilmoittautuneet sarjaan reunaehtojen kera.
Toisena vaihtoehtona talleilla
on perustaa F1-sarjan kanssa
kilpaileva sarja Ferrarin ja Red
Bullin kahden tallin kanssa.
Myös Ferrari ja Red Bull katsovat, että niiden ilmoittautumiset ensi kauden sarjaan ovat
ehdollisia. Siitä voi olla hyötyä
täälläkin, vaikka Kers-akkujen lataaminen voi olla täällä
vähän vaikeampaa kuin muilla
radoilla.
Silverstonen kisaan liittyy
myös haikeutta. Totta kai toivomus
olisi ollut, että täysi toimilupa
olisi tullut, SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen kertoi.
Viestintäviraston toimilupa
Urho-tv:lle on voimassa elokuun alusta vuoden 2010 heinäkuun loppuun.
? Odotellaan mitä Parsifal
kommentoi ja kertoo suunnitelmistaan. Se
putoaa 45 miljoonaan euroon
kaudelle 2011.
Kulukaton valvonnassa FIA
on valmis hyväksymään ulkopuolisen asiantuntijan käytön. Siitä
on varmasti paljon hyötyä, Bottas sanoo.
Bottasia pidetään superlupauksena. Opastus Salo-Kisko tieltä
n.16 km Salosta, josta 2 km Pitkälahdentietä, 4 rataa, joista 2.1
km helppo. Paljon on kyse
siitä, kuinka paljon on F1-unelmansa eteen valmis uhraamaan, Bottas pohtii.
Renaultille ei,
Häkkiselle kyllä
Renault tarjosi viime vuonna
Bottasille paikkaa nuorten kuljettajien kehitysohjelmastaan.
Samasta ohjelmasta, josta
Heikki Kovalainen nousi F1sarjaan. Sillä
haetaan parempaa ajettavuutta nopeisiin mutkiin, joita Silverstonessa riittää.
? Toivottavasti muutokset
T3 19,7
Varikkosuora
3 291
295 km/h
5 1,79
Chapel
2 1,86
5 2,86
6 252
Pe: Harjoitukset klo 12.00?13.30
ja klo 16.00?17.30
La: Harjoitukset klo 12.00?13.00
Aika-ajot klo 15.00?16?00
Sunnuntai: Britannian gp klo 15.00
17 265
Lehtikuva/AFP/Pascal Guyot
Kimi Räikkönen yrittää mukaan Britannian GP:n kärkitaistoon Ferrarin uusien osien avulla.
Häkkisen avulla kohti kuninkuusluokkaa
F3-sankari Valtteri Bottas on enemmän kuin pelkkä kuljettajalupaus
Lehtikuva/Pekka Sakki
STT | TUOMAS ARKIMIES
RATA-AUTOILU. Kaikki olivat tuloksessa yksi alle kentän
par-tuloksen, kun kisa keskeytyi. Meillä on edelleen
vakaa usko, että vaikka Parsifalin toimilupa onkin tämä
minitoimilupa, niin jääkiekko
saadaan meistä tyydyttävällä
tavalla ulos ensikin kaudella,
Vuorinen jatkoi.
Kun Urho-tv:lle myönnettiin
oikeudet Suomen liigakiekkoon
kesäkuun alussa, toimitusjohtaja Ahti Leväaho oli toiveikkaampi kanavan näkyvyyden
suhteen.
? Suunnitelmissamme on
näyttää vähintään kolme matsia viikossa. Joka päivälle on jotakin, Leväaho totesi 5. AKK:n
valmennusryhmässä syksystä 2002.
l?
Kiekkokanava
Urho-tv jäi ilman
täyttä toimilupaa
JÄÄKIEKKO. Yritys
saa näyttää Urho-tv:llään liigakiekkoa korkeintaan kahdeksan tuntia viikossa, joka on
maksimiaika Viestintäviraston
lyhytaikaisella toimiluvalla
pyörivälle tv-kanavalle.
? Ministeriön kielteinen päätös oli meille yllätys, mutta
luonnollisesti olimme varautuneet siihen. FIA on valmis nostamaan kulukaton ensi kaudella
vajaasta 50 miljoonasta eurosta 100 miljoonaan euroon.
FIA:n johtaja Max Mosley
teki uusimman tarjouksensa
kirjeessä, joka on lähetetty ensi
kauden gp-sarjaan ilmoittautuneille talleille.
Mosleyn esityksessä kulukatto, joka ei koske moottoreita,
markkinointia, eikä kuljettajien palkkoja, tuplaantuisi, mutta vain ensi kauden ajaksi. Robinho
0?2, 62. Britannian gp
ajatetaan ensi kaudella Doningtonin radalla, josta Räikkösellä
tosin on hyviä muistoja. Myös kaikki mahdolliset epäilyt väärinkäytöksistä liittyen kulukattoon johtaisivat FIA:n ja Fotan yhdessä
Britannian gp
jussi.rasimus@sss.fi
Silverstonen 5,141 kilometrin mittainen rata nopeine mutkineen testaa kuljettajien taidot. Torstaina se meni lopulta siihen kuntoon, että
kierros oli pakko keskeyttää.
Miesten ammattigolfin kauden toisessa arvoturnauksessa
voittoa puolustava amerikkalainen Tiger Woods oli kisan
keskeytyessä kuuden reiän jälkeen tuloksessa yksi yli kentän
par-tuloksen (70).
Parhaassa vauhdissa kisan
alussa olivat amerikkalainen
Jeff Brehaut, ruotsalainen
Johan Edfors, kanadalainen
Andrew Parr ja amerikkalainen Ryan Spears. Kuljettajille haastavimmat paikat ovat kaarteet 1 ja 4. sijalla ja
Räikkönen 10:s peräti 52 pisteen päässä sarjan kärjestä.
Silverstonen radalla kuljettajien taidot, renkaiden kesto
ja auton aerodynamiikka punnitaan. Millainen formula
ykkösten gp-sarja nähdään ensi vuonna ja onko sillä kilpaileva sarja, ratkeaa mahdollisesti
jo tänään perjantaina.
Kansainvälinen autoliitto FIA
on valmis myönnytyksiin ensi
kautta koskevassa sääntökiistassa, jota se käy F1-tallien
yhdistyksen Fotan jäsenien
kanssa. Se tuli samoihin aikoihin
kuin Renault-tarjous. kesäkuuta.
Kahdeksaan tuntiin saa mahtumaan korkeintaan kolme ottelulähetystä viikossa, muttei
muuta.
Kanava kaavaili ohjelmistoonsa lisäksi jalkapallon Englannin mestaruussarjaa sekä
ruotsalaisia laatuohjelmia.
(STT)
Vesisade keskeytti
avauskierroksen
GOLF. Nopea ja lahjakas,
poikkeuksellinen kyky. (STT?Reuters)
JUSSI RASIMUS
Rataprofiili
Silverstone
Ensimmäinen gp
1978
Kierroksen pituus
5,141 km
Kilpailun pituus
308,355 km
Kierroksia
60
Kierrosennätys 1.18,739 (2004)
8 95
2 1,52
10 226
4
11 133
12 251
3 1,35
3,2
13 264
5 1,43
6 3,77
Club
T2 33,5
16 111
Voittajat ja paalut 2006?08
Voittajat: 2008: Lewis Hamilton,
2007: Kimi Räikkönen, 2006:
Fernando Alonso
Paalupaikat: 2008: Heikki Kova- 7 199
4 2,92
lainen, 2007: Hamilton, 2006:
Alonso
Aikataulu**
2 1,76
Vale
9
Woodcote
Bridge
Abbey
Stowe
6 2,07
T1 25,0
15 96
14 212
Becketts
joita autoon on tehty, ovat tehneet siitä vähän nopeamman.
Turkin kisa oli odotettua vaikeampi, joten se olisi hyvä, jos tämä olisi parempi, Istanbulissa
9:nneksi hiipunut Räikkönen
kertaili.
Räikkönen voitti Britannian gp:n toissa vuonna. Maicon 0?3.
???????????????????
Kiikalan Urheilijoiden
yleisurheilukilpailut ma 22.6 klo
18 urheilukentällä.
Maanantairastit 22.6
Koko ajan on hirveä
puristus, Bryggare myöntää.
Palautuminen
hidastuu
Punttisalilla Bryggare latoo
levytankoon ikäiselleen kun-
Lehtikuva/Markku Ulander
Me teemme kauppaa silloin kun
sinusta siltä tuntuu. Marketissamme
juhannuspyhinäkin pohjahinnat.
Tutustu tuotteisiin ja osta.
Grillikota
Hirsisauna 13 m2
Asentajille kylmäaineen
talteenottolaite 448 ?
ja vuodontunnistin
38 ?
ENNAKKOTILAUS!
PEXb-EVOH
lattialämmitysputki 16 mm
0,49/m ja 20
mm 0,59/m
Teräshormi 3m
+savupelti
Parviaitta
Varaava
takkauuni
Rahoitus alkaen ilman
korkoja ja kuluja.
4IESITKÚ. 22
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. Viime marraskuusta
lähtien Bryggare on kuitenkin
harjoitellut entistäkin tarmokkaammin tavoitteenaan heinäelokuun vaihteessa Lahdessa
kilpailtavat yleisurheilun veteraanien MM-kisat.
Bryggare, 51, on yksi useista
entisistä huippu-urheilijoista,
jotka tähtäävät Lahteen. Koripallokentältä Bryggare siirtyy vauhdittomien pituushyppyjen kautta
punttisalille, missä harjoittelee
myös nuoria yleisurheilijoita,
joita Bryggare valmentaa.
? Valmennettavat ovat vähän
parempia. kesäkuuta 2009
Urheilu
Arto Bryggare haluaa juosta ME:n
Veteraanien MM-kisat Lahdessa houkuttavat lukuisia ex-huippuja
STT | RAIKO HÄYRINEN
YLEISURHEILU. Arto Bryggaren
tuntevat tietävät, että urheilu
on yhä iso osa ex-aitajuoksijan
elämää. Bryggare haluaa voittaa Lahdessa
50-vuotiaiden sarjan ja alittaa
ikäluokkansa sadan metrin aitojen maailmanennätyksen 13,58.
? Juoksutuntuma on nyt sellainen, että ME on realistinen.
Viisi ensimmäistä aitaa menee
jo ME-vauhtia, Bryggare sanoo
verrytellessään harjoitusta
varten Helsingin Liikuntamyllyn koripallokentällä.
Veteraanien MM-kisoihin
voivat kisasääntöjen mukaan
osallistua halukkaat, jotka ovat
vähintään 35-vuotiaita ja ?ovat
fyysisesti hyvässä kunnossa?.
Bryggaren kohdalla myös jälkimmäinen ehto täyttyy vuorenvarmasti.
Verryttelyn lopuksi hän iskee
muutaman donkin . ei tosin
enää kuntopallolla, kuten 1980luvulla, mutta miesten koripallolla kuitenkin
ETTËILMOITUKSESTA
JOSSAONTIETOKONEMERKKI
LOPUSSA
10. 5900 m²
hyvä tuotto, osit. 60tkm, met.vihr., aut.ilmast.,
lasikatto, sumuv., vaal.nahkasis., s-ikk.,
hälyt., lohkol., talvirenk. Muskan Onni
Marttilan Ratsastajat 0/0 27,01, 4)
Eveliina Ylitalo . Ilmoittautuminen viimeistään
tiistaihin 23.6.2009 mennessä.
Erittäin kaunis länteen avautuva paikka puhtaan VehkaPatamon järven rannalla. 4130 m², jolla oma lampi sekä
virtaava puro. Hyvä
tie perille, Salosta matkaa n. kierros: Anastasia Vasina/Galina Boyko Venäjä (karsintojen 32.)?
Emilia Nyström/Erika Nyström
Suomi (1) 18?21, 21?16, 15?11.
?????????
Salo, vuokrataan.
Teollisuus-, varasto- ja
liiketiloja 120?280?350?
380?500?600?1000?
1200?1500?3300?5736 m².
Myydään tuottokiinteistöjä:
1800 . 8 kg 35e
Käsi- huoltopaperit ym.
Tervetuloa kaupoille!
EKOESKO
punamultakeittomaalit
www.ekoesko.fi
Vuokraamme myös polttomoottorikäyttöistä punamultaruiskua.
Soita ja kysy lisää
p. H. heinäkuuta
2009 klo 9.30 Turun ammattikorkeakoulun Salon toimipisteen
suuressa auditoriossa, osoite Ylhäistentie 2, Salo. 4000 m². 26,70,
2)Elina Kari . 7x12.
Ihastuttava koti. Hänen ennätyksensä 782 on vuodelta 1988.
? Jos pysyn terveenä, noin
670 voisi mennä. 200 m:n päässä. Tytön
Tahvo Marttilan Ratsastajat 0/0
- 30,16 sek. Jemalvel Auranmaan
Ratsastajat 0/0 . Tytön Tahvo Marttilan Ratsastajat
0/0 - 30,77, 3)Veera Sorri . mutta ei toimituskuluja.
nioitettavia määriä rautaa ja
psyykkaa itseään karjahduksilla, jotka kirjoitettuna olisivat suurin piirtein ?Jah!?.
Bryggare kertoo harjoitelleensa samankaltaisella harjoitusohjelmalla kuin aktiiviaikoinaan.
Harjoitusmäärät tosin ovat vain
noin 30 prosenttia entisistä.
? Aitatekniikassa kaikki on
samoin kuin ennen. Omaa rantaviivaa n.
40 m. Rt 2h+k+s 60 m². Ei löydy enää sellaisia
turbovaihteita kuin nuorempana, Kalliomäki naurahtaa.
Kalliomäki kertoo ennen uusinta innostustaan hypänneensä seivästä edellisen kerran
vuonna 1984. Palvelut lähellä.
H. Virvan Viku Kaarinan Kenttäratsastajat 0/0 . Kalliomäen uusi
tuleminen lähti vanhojen seiväshyppääjien tapaamisista,
missä Jouko Mäki-Lohiluoma (aikoinaan 520) haastoi
muut ex-seiväsmiehet kilpailemaan omille 50-vuotispäivil-
leen tammikuussa 2010.
? Olimme niin pöljiä, että
otimme haasteen vastaan, Kalliomäki naurahtaa.
60-vuotiaiden seipään ME on
401.
? Olen satavarma, että ME
tulee, Bryggare lupaa Kalliomäen puolesta.
Kalliomäki ei suostu lupaamaan mitään.
? Voi rikkoutua, mutta ei minun toimestani. 28,55, 3)Marika
Tikkanen . 31,90, 4)Terhi Lehtimäki ?Knabe Auranmaan Ratsastajat 0/0 - 33,82, 5)Nenna Lehtilä
. 15.00
Paikka: Salon ammattioppilaitoksen auditorio
Venemestarinkatu 35, Salo
Kilpailuttamisprosessi keskeisin osin
Somero, Somerniemi
Salo, Pertteli, Teerentie 7
Okt yläk.2h+aula/alak.2h+k/kellarik.
s+ph+var n. 0440 597 150
EKOESKO T:mi
Kanunki, SALO
ULTIMATE Ilma-vesilämpöpumppu
5,5 kW
Ultimate 8 Pro Basic
ilmalämpöpumppu
????????????????
Tarjoukset voimassa vain nettitilauksissa juhannuksen ajan,
KAMPANJAT->Juhannusmarkkinat. Mökki
tupak+2mh+parvi n.57 m²+lasitettu
terassi n. 45 m²+
terassi. 040 505 6824
Henkilönostimet
Salo, Särkisalo, Peltotie 1 as 5
Tukikohta merellisessä Särkisalossa. suoritetaan
tarpeelliset rajankäynnit, tilusjärjestelyt ja yksityisten teiden järjestelyt
sekä päätetään niistä tiehankkeesta
aiheutuvien menetysten, haittojen
ja vahinkojen korvauksista, joita ei
ole aiemmin käsitelty.
Asianosaisen poissaolo ei estä
toimituksen suorittamista.
Varsinais-Suomen
maanmittaustoimisto
Toimitusinsinööri Seppo Sadeharju
P. Jemalvel Auranmaan Ratsastajat 0/0 - 30,38 ,
2)Elina Koivunen . H.109.000 ?
LIIKETEOLLINEN OSASTO
Kotisiivoukset ja
ikkunanpesut
Nopeasti ja edullisesti.
041 706 8002 / Taina Sinisalo
?????????????
KT 3h+k+s
Vuokra 670e + 2 kk +v+s
Mököisissä. 1.7.2009
välisen ajan aukioloaikana osoitteessa Auto-Lehtinen, Leppälahdentie 1.
Tiehoitokunta
KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUSKUTSU
??????????????????
?????????
KOKOUSAIKA:
Torstai 25.6.2009 klo 18.00
KOKOUSPAIKKA: Paimion kaupunginvirasto,
Paimiosali
KÄSITELTÄVÄT ASIAT:
1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
toteaminen
2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali
3 PAKK:n toiminnan loppumisesta aiheutuneita
toimenpiteitä
4 V.J. . Queen Alexsandra
Laajavuoren Ratsukot 0/0 - 27,01,
KUVARISTIKON RATKAISU
SUUNNISTUS
Ykkössuunnat:
Suunnistettiin Sisumajalla. maaliskuuta 1967
Raahessa
l?
10-ottelun nuorten MM-kulta 1986; Tokion MM-kisojen
(1991) 10-ottelun viides
l?
nykyisin hämeenlinnalaisen
mainostoimiston toimitusjohtaja
l?
7) Raute Kaj 1.14.05, 8) Karjalainen Sanna 1.16.12, 9) Paananen
Kimmo 1.17.53, 10) Vigelius Seija
1.25.48, 11) Vigelius Kari 1.25.50,
12) Ynnilä Riitta 2.00.22.
?????????
Leppälahden yksityistien
TIEKOKOUS
pidetään ke 1.7.2009 kello 18.00
osoitteessa Leppälahdentie 227.
Tieyksikkö- ja tiemaksujen maksuunpanoluettelo on asianomaisten nähtävänä 24.6. Ronita Someron Ratsastajat 0/0 . LÚYTYYLISËTIETOA
333 NNETISTË
/SOITE WWW SSS FI TORI
EEE-KOO PAPERIAUTO
TÄNÄÄN
SUOMUSJÄRVEN tori klo 9.00-13.00
Pölypussit ja liesituul.suod.
Wc- ja talouspaperit
Bio Luvil pyykkipulv.tiiv. Ulkorak. 040-530 2970 ja 0500-839 326
???????????
Kutsu maanmittaustoimituksen kokoukseen
Valtatie 1:n (E 18) moottoritieksi
rakentamisen johdosta pidettävien
maantielain mukaisten tietoimitusten käsittelemiseksi pidetään
kokous torstaina 9. + vant., 1om.,
merkkihuoll., kats. klo 12.00 . Monien mahdollisuuksien iso t.n. Jos saan tuloksen, se on plussaa.
ARTO Bryggare ja PETRI Keskitalo
Yleisurheilun veteraanien
MM-kisoihin tähtäävät
ex-huippu-urheilijat Arto
Bryggare, Petri Keskitalo:
Arto Bryggare
s. 26. 25 m²;
sisältää savusaunan ja tavallisen
saunan. Nyt käsiteltävänä
on Salon kaupungissa sijaitseva
tieosuus, joka avattiin liikenteelle
19.11.2008.
Toimituksessa mm. H. Peli Tuuli Tammelan Ratsastajat 0/0 . 82.000 ?
Tule tekemään tarjous,
se johtaa useimmiten kauppaan.
SOITA 02-731 1488
myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Hauskaa Juhannusta!
www.kiinteistokolmio.fi
työkorkeudet 10 ja 21m.
P. Humukelmiina
Salon Ratsastusseura 0/0 . 100 m². 27,93, 2)Terhi
Lehtimäki . Iltapäivän
aikana kuulet omakohtaisia kokemuksia ja käytännön esimerkkejä
aiheesta.Tilaisuudessa kuullaan myös TE-keskuksen puheenvuoro.
Järjestelyistä vastaa Yrityssalo Oy sekä maa- metsätalousministeriön maaseutuverkostoyksikkö.
Tilaisuus on maksuton. 32 km.
H. 34,79.
Luokka IV 90 cm, 8 lähtöä, 2 sijoittuu:
1)Terhi Lehtimäki . P. Keinu, vene ja sisäkalusteet kuudella makuupaikalla kuuluvat kauppaan. 2500 . 8745 m² asemakaava-alueella, ohjeellisella tonttijaolla. , 2)Heidi Hakala . Nykyvaatimusten
mukainen jätevesijärjestelmä. Tässä on rankkoja ylä- ja alamäkiä.
Sen tietää myös Bryggarea
1980-luvulla valmentanut nykyinen kansanedustaja Antti
Kalliomäki. kilpailee Lahdessa pituushypyssä. 040 507 3873
?????????????????????????????????????
Remontoitava
kt-huoneisto
2h+kk 46 m², Vaskiolta.
Tied./esittely p. Galvano Ratsastusseura Mt-Team 0/0
- 33,20.
Luokka II 60 cm, 13 lähtöä, 4 sijoittui:
1)Josefiina Virtanen . Seuraavat Ykkössuunnat 24.6.Kaskistonnummella, opastus Oinasjärventieltä.:
Helppo 1.3 km 1) Juva Jonna
13.02, 2) Kivi Katariina 19.11, 3)
Anttila Teemu 20.09, 4) Sarkimo
Merja 21.44, 5) Manninen Pentti
25.45.
Lyhyt 3.1 km 1) Mannonen Mikko 36.15, 2) Anttila Tiina 37.14, 3)
Yliluikki Henna 40.06, 4) Nortomaa
Juhani 40.07, 5) Mannonen Jaana
42.25, 6) Laine Pasi 43.42, 7) Roivas
Paula 46.05, 8) Ahola Marika 46.13,
9) Liski Eero 46.15, 10) Lampainen
Ismo 47.08, 11) Soiluva Terhi 48.36,
12) Ylikoski Tuomo 51.04, 13) Nurminen Ritva 54.29, 14) Penttilä
Pekka 56.59, 15) Soiluva Johanna
57.08, 16) Määttänen Seija 1.00.14,
17) Lahtinen Marja 1.03.51, 18)
Vendelin Helmi 1.04.35, 19) Riikonen Margit 1.05.30, 20) Ojala Timo
1.06.09, 21) Ahonpää Terhi 1.08.06,
22) Vendelin Eero 1.11.55, 23)
Lönnroth Aapo 1.12.44, 24) Linden
Johanna 1.15.36, 25)Penttilä Liisa
1.22.23, 26) Kokko Timo 1.32.20,
27) Linden Tuomas 1.45.50, 28)
Linden Katriina 1.45.55.
Keski 4.3 km 1) Lumme Antti
44.18, 2) Lietzen Jukka 48.12, 3)
Nurminen Eero 49.33, 4) Kallio Lasse 57.30, 5) Riikonen Rauno 58.24,
6) Karppinen Heli 59.54, 7) Juva
Mika 1.00.54, 8) Vigelius Seppo
1.03.28, 9) Poutanen Jutta 1.07.37,
10) Poutanen Tapio 1.07.44, 11) Juva Joni 1.10.32, 12)Villberg Hannu
1.11.01, 13) Tuominen Aki 1.13.57,
14) Laine Jorma1.14.47, 15) Anttila
Toni 1.18.06, 16) Hirvikorpi Raimo
1.20.21, 17)
Haarlaa Rihko 1.21.54, 18) Kukkonen Marja 1.24.23, 19) Sarkimo
Esa 1.37.19, 20) Sarkomo Juha
1.37.37, 21) Poutanen Anja 1.39.32.
Poste Restante 10601 T:saari starr.m.s.
PAIMION KAUPUNKI
Entinen pika-aituri Arto Bryggare treenaa veteraanien MM-kisoja varten tosissaan.
? Ei se ole niin helppoa kuin
nuorena. Pertteli
??????????. 32,86.
JALKAPALLO
Junnufutis:
Piirisarja, tytöt 96, liiga:
SalPa?VG-62 2?0
SalPa: Miia Ellä 1+0, Juulia Kytö
1+0, Ella Kytö 0+2
Tytöt T97 piirisarja:
Wilpas?SCR 2?1
Wilpas: Emilia Tenkanen 2+0, Ella Haavisto 0+1
Piirisarja D13:
SalPa?TPS Valkoinen 6?3
Maalit: Oskari Jakonen 2+0,
Topias Tiainen 1+1, Kevin Kreen
1+1, Oskari Kettunen 1+0, Valtteri Sinervo 1+0, Niklas Friberg 0+1,
Ahmad Rasul 0+1
Ikämiehet 45-vuotta:
Wilpas?Potku-79 3?0 (0?0)
Wilpas: Esko Mäki 2+0, Kari Pinnola 1+0, Petri Niemelä 0+1, Markku Alve 0+1
RATSASTUS
Somero, esteratsastuksen seurakilpailut:
Luokka I 50 cm, 12 lähtöä, 3
sijoittui:1)Emilia Lahti . 02 728 5287.
??????????
??????????????
??????????????
????????????????????????????
?????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????
???????????
???????. ?
Euroopan maaseudun kehittämisen
maatalousrahasto:
Eurooppa investoi maaseutualueisiin
MAA- JA PUUTARHATILOJEN
HANKINTALAKI-ILTAPÄIVÄ
Aika:
Keskiviikkona 24.6. Olli Lehti 0400-828699
Salo, Koski as, Myllytaival 39
Kesämökki tupa+kk+mh n. 040 542 3679. Vierasmökki 21 m², sauna
12 m² ja varasto 24 m². 6.900e.
P. 28,96.
Luokka III 75 cm, 17 lähtöä, 5 sijoittuu:
1)Reetta Viljala . Kuvan satama
n. Ja jos pystyn
hyppäämään täydestä vauhdis-
ta, seitsemän metriä ei ole täysin mahdoton ajatus.
Keskitalo korostaa, että MMkisat ovat vain pääte projektille, joka on tuonut hänelle vastapainoa työlle ja myös uutta
oppia ravinnosta.
? Tämä projekti on tässä tärkeintä, ei itse kilpailusuoritus,
kuten joskus ennen. 33 vuoden takainen olympiamitalisti kilpailee
Lahdessa 60-vuotiaiden seiväshypyssä.
me vuoden aikana tullut määrällisesti ihan kohtalaisesti,
neljä kertaa viikossa jääkiekkoileva Keskitalo kertoo.
?Elmo. 159.000 ?/vaihtomahd.
Puhujana on Kari Annala Suomen Taitohankinta Oy:stä. vaihtom.
Lisät. Sukselaisen muistomerkkihankkeen toteuttaminen
5 Paimion kaupungin lausunto koskien VarsinaisSuomen erityishuoltopiirin perussopimuksen
päivittämistä
6 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Paimion
Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry:n saamalle
lainalle/Takauksen uudistaminen
7 Kokous- ja vuosipalkkioiden tarkistaminen
8 Ala-Vistan asemakaavan muuttaminen
(Asematien liike- ja asuntoalue)
9 Vähäjoen asemakaavan muutos
10 Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen
muodostaminen
11 Jokelan koulun ja lukion lisärakennus- ja peruskorjaushankkeen 2. päivänä kesäkuuta 2009
klo 9.00-12.00.
Paimion kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen
järjestetään yleisön kyselytunti.
Paimiossa 17.6.2009
Reijo Hallisto
puheenjohtaja
PEUGEOT 206 1.6 Roland Garros
- 02, aj. (STT)
TULOSPÖRSSI
Sanna Nuutinen KGV, varalla
Emily Penttilä SHG, kapteeni Nina
Isaksson, valmentaja Heini Haapala.
2) Emilia Lahti . vaiheen toteuttaminen
12 Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän
vuoden 2008 tilinpäätöksen hyväksyminen ja
vastuuvapauden myöntäminen
13 Tarkastusmuistio
14 Arviointikertomus
15 Paimion kaupungin vuoden 2008 tilinpäätöksen
hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
16 Mahdollisesti esille tulevat kiireelliset asiat
17 Tiedoksiannot
18 Valtuutettujen kirjalliset aloitteet
PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO
Kokouksen tarkistettu pöytäkirja, johon on liitetty
valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä kaupunginvirastolla tiistaina 30. 54.000 ?
Tule kuulemaan milloin hankintalaki koskettaa maatilojen, puutarhatilojen ja muiden maaseutuyritysten investointeja ja miten kilpailuttaminen tällöin tulee toteuttaa.
Jarmo Peltola 040-8451 667 tai
jarmo.peltola@yrityssalo.fi
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
??????????????????
Myös 10-ottelun vuoden 1991
MM-viitonen Petri Keskitalo
tähtää Lahden MM-kisoihin.
Keskitalo, 42, astuu Lahdessa
yleisurheilukentälle kilpailumielessä ensi kerran sitten
vuoden 1995.
? En ole kuin tehnyt muutamia juoksuharjoituksia, mutta
muuta liikuntaa on kahden vii-
GOLF
Maajoukkuevalintoja:
Suomen joukkueet amatöörigolfin
heinäkuun alussa pelattaviin EMkisoihin:
Miehet / Conwy, Wales 30. 6.?4. 7.
Toni Hakula EGS, Janne Kaske
ViG, Tapio Pulkkanen KG, Kalle
Samooja AG, Henri Satama NGK,
Miro Veijalainen VG, varalla Mikael Salminen SHG, kapteeni Kimmo
Yli-Jaskari, valmentaja Staffan Johansson.
Naiset / Bled, Slovenia 7.?11. 7.
Linda Henriksson ViGC, Peppiina
Kaija ViGS, Annika Korkeila VG,
Elina Nummenpää NRG, Noora
Tamminen TG, Maiju Uusi-Simola ViG, varalla Minna Vuorenpää
AGK, kapteeni
Nina Johansson, valmentaja Ville
Kalliala.
Pojat / Pan GC, Hollanti 7. 11. 7.
Albert Eckhardt StLG, Toni Hakula EGS, Roope Kangas ViGC,
Erik Myllymäki NRG, Tuomas Salminen SHG, Teemu Toivonen MeG,
varalla Linus Väisänen VGH, kapteeni
Timo Tuunanen, valmentaja Staffan Johansson.
Tytöt / Kokkola 7.?11. 7.
Anne Hakula EGS, Jenny Häggblom ÅGK, Sofia Höglund KoG,
JUHANNUSMARKKINAT
Kylpytynnyri
+ kamiina
Keskitalo kurottaa kohti
seitsemän metrin rajaa
BEACH VOLLEY
Berliini, Euroopan-kiertue,
karsinta pääsarjaan:
1. Hintoihin sisältyy alv. Cloetta
Someron Ratsastajat 0/0 . 20 m². Tahti-Luonto
Suomenratsut 0/0 . Saunarak n. Ihastuttava
t. toukokuuta 1958 Kuusankoskella
l?
kansanedustaja (SDP)
1995?1999 ja 2003?2007;
Helsingin kaupunginvaltuustossa 1993?
l?
110 metrin aitajuoksun MMhopeaa 1983, olympiapronssia 1984, EM-pronssia 1978
l?
Pitkä 5.8 km 1) Saarinen Jarkko
46.45, 2) Anttila Jouni 58.58, 3) Riikonen Petri 59.38, 4) Parttimaa Sakari 1.03.45, 5) Ventomäki Hannu
1.11.55, 6) Heikkonen Rami 1.12.03,
??????????????
*ËTËILMOITUSOSOITTEESSA
WWW SSS FI TORI 3AATKAKSI
ILMOITUSPAIKKAA LEHDENJA
NETIN
?????????????????
?????????????????
ja 1982, EM-hopeaa 1986;
Los Angelesissa 1984 juostu
13,35 on edelleen matkan
Suomen ennätys
Petri Keskitalo
s. Aitoja
voi juosta maksimissaan kerran viikossa. Voimantuotto vain on hitaampaa ja
juoksu kulkee alempana.
Taiteilu palautumisen kans-
sa on ollut harjoittelun suurin
haaste.
? Se on järkyttävintä, miten
palautuminen hidastuu. Vain 5 mökkiä koko järvellä.
Vt
Rokokoo ym huonekaluja. klo 23.30
ellei toisin
mainittu
-
Jokapäivä Ilmainen
sisäänpääsy ennen
klo 24. Rockin. Suurin osa laitteista on hankittu 3 vuoden sisällä ja
ovat merkkilaitteita. Hood
Juhannusfestivaalit!
Joka ilta alk. 050 378 4088, nccroads@ncc.fi
www.ncc.fi/infra
VITOSBINGO 5x100 IRTOLEHTI 100,- 200,- 500,ILMAINEN KIERROS. Valaisimia. Harrastelijalle maalaustelineitä. Vanhaa
puristelasia. 21.00)
Huvinummi
JUHANNUSPÄIVÄNÄ 20.6. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 19. klo 13-17
ÄÄ
JARI SILLANP
& Ami Co
Liput 15?
PÄIVÄTANSSIT
TEUVO OINAS
Ami Jaara
Liput 8?
Karaoke www.esakallio.net
Juhannusaattona pe klo 20-02
Juhannustunnelmaa
kesälavalla!
Hyväkuntoinen Fazer-merkkinen
piano, n. Vuorinen
23
25.6. klo 18.00. KLO 13. L. 040 844 6139. Vanha sänky
päästä vedettävä. Tervetuloa!
Hirveläntie 1239 HIRVELÄ
Baari auki klo 04 asti
www.rockinhood.fi
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
20-02
6 klo 20
O PE 19.6.
TO
TT
AT
AT
JUHANNUSAA
Ke 24.6. Sainio.
A. www.norrolux.
Kuvia ja lisätietoja: meklari Chirag Honkanen
044-5732215 tai chirag@norrolux.fi
Linja-auto: Linja-autoas. 0400 505 947
-AZDA (" ',8. P. Hopeaa.
Kuparia ym pikkuesineistöä runsain määrin. Miehuuskoe (5E)
4.7. Mattoja. Urkuharmoni. Karri Salo Trubaduuri
show (alk. Hinta 80e/kpl.
P. Kohlmanin lintu- ja
eläinmaalauksia. ym ym Tervetuloa.
Huutokauppa Sampo Oy puh. The Fogo Posto (5E)
Theavoinna
Disco
Juhannuksena!
2.7. Taidelasia. Järnefelt. Edestakainen matka 3 E.
18.-21.6. klo 20-02
ESTERI
TANSSI
orkeSTerI
OLUT-TERASSI
Liput 10E Järj. M. 950e.
Soita ja kysy lisää.
p. Heinonen. upeita E. Muuripatoja
eri kok. Ryijyjä.
Arabian- ym ruoka-astioita sekä muuta Arabian posliinia. 22.00
Avoinna pe-la 19 - 20.
PERINTEINEN JUHANNUSHUUTOKAUPPA TOIJAN KISKOLASSA 21.6. 0500 703 844
Soutuvene Lohi. 050 566 7834
Kuivaa koivu- ja sekaklapia, kuljetus järj., p. kesäkuuta 2009
JUHANNUS BINGO
LA 20.6. Alanko. klo 19.00
Kirjan voittoina 2x500 + muut voitot
???????????
KONKURSSIHUUTOKAUPPA
ASFALTTIURAKOINTIA
Kysy lisää rakentamisen
ammattilaisilta NCC:ltä.
NCC Roads Oy
Puh. Hirvelän VPK
3.7. 15 v vanha, hp. 040 7671593.
Upo ja Strömberg 40cm leveät
valovirtaliedet. 21.00)
26.6. Listat myytävistä kohteista. PÄÄVOITTO KAASUGRILLI
27.6.2009 Lummetie 3, 31400 Somero.
HUUTOKAUPPA ALKAA KLO 10.00 JA TUOTTEISIIN PÄÄSEE
TUTUSTUMAAN TUNTIA ENNEN HUUTOKAUPAN ALKUA.
Huutokaupassa myydään neljän rakennusliikkeen hyvä käyttöomaisuus. Kymmeniä matrikkelitaiteilijoiden taideteoksia mm. (SALO-INKOOTIEN VARRELLA)
Myynnissä mm. Joku Paikallinen Bändi (5E)
Esitykset alk.
n. Meklarina R. Sami Pilvilä Trubaduuri
show (alk. P