1 hoitosarja/as.
he
Varaa
2+1
- ---
EDUN ARVO JOPA 82. Leinon
mukaan poistuminen on syytä
tehdä kyyryssä tai kontaten,
sillä myrkylliset palokaasut
nousevat huoneessa ylöspäin.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Turvallisuuspäällikkö Ilpo
Leino Suomen Pelastusalan
Keskusjärjestöstä suosittelee
harjoittelemaan palotilanteita
varten ja sopimaan perheen
kanssa, miten palon sattuessa toimitaan.
?Jos alkusammutus ei onnistu, poistu palavasta
tilasta viipymättä ja matalana. Psykososiaaliset ongelmat, työttömyys,
pitkäaikaistyöttömyys, väestön
poismuutto ja ikääntyminen, taloudelliset vaikeudet, alkoholisairaudet ja itsemurhat ovat yleisempiä Lapissa kuin muualla.
SSS/Marko Mattila
Jos asunnossa palaa
?Jos palo on vielä hallinnassa, yritä alkusammutusta.
Jos kyse on rasvapalosta tai sähkölaitteen palosta, älä
missään tapauksessa yritä sammuttaa sitä vedellä.
Turistikulutus
ei selitä suuria
sosiaalisia ongelmia
Lapissa juodaan tilastojen mukaan alkoholia asukasta kohden enemmän kuin missään
muualla Suomessa. Alueelliset
erot ovat myös erittäin suuria
jopa kylien välillä. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 287
Maanantaina 19. 075 3030 1345
Suomi
Porkkanapussi
1 kg, 1 lk.
Uotilan
maalaisruistai Perunalimppuviipaleet 400?450 g
(4,75?4,22/kg)
1
Ecuador
Reilun kaupan
banaani
1 lk.
4
74
Valio
Hyvä suomalainen
arkijuusto
edamjuusto
1,25 kg (3,79/kg)
7
S-market TuPuri
esittelyssä torstaina mATTILA
S-market omapakkaama
47
Valio
Viilis,
maustettu viili
200 g (1,85/kg)
S-market PLAZA
www.sso.fi
90
37/pss
0
0
Pågen
Täytemuffinssit
240?280 g
(10,33?8,86/kg)
1
X-tra
Grillinakki
900 g (2,75/kg)
19/kg
NÄmÄ TUOTTeeT VAIN S-mARKeT PLAZASTA
37
48
Huhtahyvät
Huhtasavupalvi
400 g
(4,75/kg)
0
Rainbow
Perunasipulisekoitus
1 kg
2
90
Suomalainen
48
HK
Porsaan
lihasuikaleet
400 g (4,75/kg)
Suomalainen
05
Bonaqua
Kivennäisvedet
tai Vichy
1,5 l (0,73/l)
(sis. !
A
KA
KSA KSI
-- -
Nyt sinulla on upea mahdollisuus kokeilla
suursuosion saavuttaneita hoitoja.
Tarjoamme kolme kasvohoitoa kahden
hinnalla - vain Salon Salongissa!
m
EXUVIANCE -KASVOHOIDOILLA
A S IL m AI
S
Vilhonkatu 23, Salo
Puh. Jos itse oleskelee
huoneistossa, jossa palo on syttynyt, on sieltä tietenkin poistuttava nopeasti.
. Leinon mukaan
kerrostalot on rakennettu siten,
ettei tuli pääse leviämään asunnosta toiseen kovin helposti.
?Pysy rauhallisena ja pelasta välittömässä vaarassa
olevat ihmiset.
Suurin osa Lapin viinasta
virtaa turistin suuhun
mutta riittävän lähellä, jotta voit opastaa pelastushenkilöstön paikalle ja tarvittaessa vastata heidän kysymyksiinsä.
?Kerrostaloasunnossa tulee pysyä sisällä ovet
suljettuna, jos naapurissa palaa ja savua on levinnyt
porraskäytävään. Ovenrakoja voi tilkitä kostutetuilla
räteillä.
Lähteet: Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, SPEKin turvallisuuspäällikkö
Ilpo Leino
Korkeat kulutusluvut ovat vahvistaneet mielikuvaa myyttisestä, viinalle persosta Lapin miehestä. Palopaikasta on pyrittävä turvallisen välimatkan päähän, muttei liian kauas, jotta voi opastaa
pelastushenkilöstön paikalle.
Kerrostalopaloissa tilannetta
on Leinon mukaan arvioitava
hiukan toisin kuin omakotitalon palossa. (sis.alv)
maukasta ja edullista
Tarjoukset voimassa Plazan ja Tupurin S-marketeissa maanantai-torstai 19.-22.10.
LIITY NYT
1
20 eurollaajaksi
asiakasomist
isedut!
saat 41 euron liittym
Atria
Kevyt jauheliha 10 %
400 g (6,45/kg)
ron
Kerrytä loput 100 eu
en
hd
ka
osuusmaksusta
illa.
ks
nu
Bo
a
an
vuoden aik
2
HANKI
58
n VISA
maksuä S-toEtuk
ortti
Täyt
Visa Credit/Debit
korttihakemus
i
S-market Plazassa ta
n
ro
eu
10
at
Tupurissa sa
n.
eli
et
us
et
:n
SSO
tse kotiisi)
(Etusetelit saat posti
1
1
29
49
Saarioinen
Puurot
300 g
(4,30/kg)
1
1
mA-Pe 8?21, LA 8-18
Kauppakeskus Plaza, Salo
puh. Alkoholin kulutus oli alle 0,8 litraa
asukasta kohden. 075 3030 1840
Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 0,0821 ?/puhelu + 0,0147 ?/min,
matkapuhelinliittymästä 0,0821 ?/puhelu + 0,1642 ?/min.
Tervetuloa!
Laaksosen an pitkävartinen
harjatehtaja RIKKAHARJA- TTI
LAPIOSE
3
MA ASTI
SÄKKI
AURINGONKUKANSIEMENIÄ linnuille 10 kg
(6,-/l)
1.- 3,-
ma asti
pkt
KEITTIÖSETTI
t MFJWJOQBQFSJ N
t BMVNJJOJGPMJP N
t UVPSFLFMNV N
2.-
KI
KAIK ENSÄ:
E
YHT
1/as.
14,90
2/as.
URHEILUVOIDE
500 ml
Ripustettava
WC-RAIKASTIN
3x36 g
3 kpl
paketissa
90
0
5 8
Vicli
PYYKKIPULVERI
5 kg
Yplon
HUUHTELUAINE
1L
Kaikki Osram
HEHKULAMPUT -20%
390
1
99
ma asti
(0,79 kg)
HYLLYJÄRJESTELMÄ -20%
(jo tosi halvoista hinnoista)
NKAAT
VAHAKA
-50%
Säästä hinnoissa . Soita hätänumeroon
112. Maakunnan märkyyteen on liitetty mielikuvia
?Villistä Pohjolasta?, jätkäkulttuurista, kullanhuuhtojista ja
juopoista saamelaisista.
Lapissa päihdekulttuuri
muuttuu viiveellä. nauti arjesta!
TL-TUKKU OY
4"-0 t 7JMIPOLBUV t
BSL
MB
EXUVIANCE
parasta mitä
ihosi voi saada!
Lue lisää:
www.salonsalonki.fi
KOE ERO IHOSSASI
hokas i
kauneushoitola
honhoit
okäsittely!
salon salonki
EK
S I ---- -
-- -- --- -
Lm
-- --
t i i t s e l l e s i to d e l l a te
KO
Tarjous voimassa loka-marraskuun ajan. (02) 7333 555
www.salonsalonki.fi
Pelasta, sammuta,
hälytä, rajoita ja opasta
Palosta pelastautumista
kannattaa harjoitella
STT | TUOMAS TIRKKONEN
Kun tuli on asunnossa irti, on
aivan ensimmäiseksi säilytettävä malttinsa ja yritettävä edetä
tilanteessa järkiperäisesti.
. 1,09 + pantti 0,40)
2
90
90
Rainbow
Appelsiini- ja
Omenatäysmehu
1l
Suomalainen
/kg
HK
Naudan
luuton keittoliha
2
S-market omapakkaama
99
Suomalainen
/kg
HK
Porsaan kylki
Ilmoitus netissä: www.sso.fi
mA-Pe 7?21, LA 7-18
Kalkkimäenrinne 2, Salo
puh. Suurimman osan Lapin alkoholista
kuluttavat suomalaiset turistit
sekä viinan hinnan laskettua
rajakuntien kaupoissa asioivat
norjalaiset ja ruotsalaiset.
Janoisilla turisteilla ei voida
kuitenkaan selittää sitä, että
lappilaisten alkoholinkäyttöön
liittyy suuria terveyshaittoja
ja sosiaalisia ongelmia, sanoo
professori Tarja Orjasniemi
Lapin yliopistosta.
Korkeat kulutusluvut ovat
vahvistaneet mielikuvaa myyttisestä, viinalle persosta Lapin
miehestä. Mutta jos porrashuoneessa on savua, sinne ei kannata mennä, Leino jatkaa.
Jos siis naapurihuoneistossa
palaa, on turvallisempaa pysyä
sisällä ja odottaa palokunnan
saapumista. Kotipolttokin kiellettiin,
ja viinanhakumatka vei kaksi
päivää. Varoita naapureita tulipalosta.
?Ulos päästyäsi pysy turvallisen välimatkan päässä,
STT | SINIKKA SUOSALMI
Alkoholin myynti
asukasta kohden
100%:n alkoholina
Koko maa
Lappi
litraa
8,5
12,0
Rovaniemi
Kemijärvi
Kemi
Utsjoki
Inari
Enontekiö
Kittilä
Posio
Ranua
9,8
11,4
10,2
50,9
21,1
23,2
28,5
7,8
6,8
STT, lähteet SVT, Stakes, STTV
dollisuudet saada alkoholijuomia. Vielä 1970-luvulla korvikkeet olivat pohjoisen miesten juomia. Häkä ja muut palossa
syntyvät kaasut voivat tainnuttaa nopeasti.
?Sulje ovet ja ikkunat perässäsi. Alkusammutus on tehtävä
nimenomaan niin, ettei sammuttaja vaaranna itseään, Leino korostaa.
Palavasta tilasta
ulos matalana
Ellei alkusammutus onnistu tai
siitä ei enää näytä olevan apua,
on palavasta tilasta poistuttava
mahdollisimman pian. Tilannetta on lähdettävä
purkamaan jollakin logiikalla
ja järjestelmällisillä toimenpiteillä, sanoo turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino Suomen
Pelastusalan Keskusjärjestöstä
(SPEK).
Leinon mukaan palosta selviämistä on syytä harjoitella
joskus käytännössä tai ainakin mielessään, eikä opitun
kertaus koskaan ole haitaksi.
Perheen kannattaa käydä keskenään läpi, miten toimitaan
palon sattuessa. Hän pohtiikin,
miten sukupolvien märkä ketju
voitaisiin katkaista.
Lapin juomakulttuurin taustalla on kieltolaki ja vielä
pitkään sen jälkeenkin syrjäseutujen olemattomat mah-
Niiden hengittäminen tainnuttaa nopeasti.
Ulos mentäessä tulee sulkea
ovet palon hidastamiseksi. Nyt se on koko maassa kymmenkertainen
ja Lapissa vielä suurempi.
Alueellisessa vertailussa Lappi sijoittuu maamme huonosti
voiviin alueisiin. Etukäteen voidaan sopia esimerkiksi paikka,
johon kaikki kokoontuvat päästyään ulos.
Muistisäännön mukaan palon
sattuessa toimitaan tässä järjestyksessä: pelasta, sammuta,
hälytä, rajoita, opasta. Aluksi
on koetettava pelastaa välittömässä vaarassa olevat ihmiset
sekä yrittää saada rajoitetuksi
paloa alkusammutuksella, jos
siihen sopivia välineitä on käsillä.
. Kerrostalossa palo ei etene nopeasti
asunnosta toiseen. Korpikylien maalaiskaupoissa suu- ja hiusvedet
tekivät kauppansa, ja Illodinpulloröykkiöt olivat tuttu näky
kauppojen nurkilla.
Orjasniemi ei ole pystynyt
ymmärtämään, miten juuri
Suomessa saatiin aikaan kieltolaki, vaikka maa oli tuolloin
Euroopan raittein maa. Kouluterveydenhoitaja pystyy Orjasniemen
mukaan ennustamaan sukunimen ja kylän perusteella lapsen
menestymistä. lokakuuta 2009
Irtonumero 1,50
Näiden
vahinkojen hoitaminen maksaa vakuutusyhtiöille 30 miljoonaa euroa ja työnantajille
myös huomattavan, vaikeasti arvioitavan
euromäärän.
Jussi Kauma Tapaturmavakuutuksessa
n. Näissä oloissa sitoutumisen
tuoma varmuus tuntuu hyvältä vaihtoehdolta,
vaikka markkinahinta välillä sukeltelisikin sopimushinnan alapuolelle.
Olipa kuluttajalla millainen sähkösopimus tahansa, kallein vaihtoehto on todennäköisesti
passiivisuus. Tämä on melkein kaksinkertainen määrä viimevuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Metsätieni varteen kylvetyt vanhat Ovat sateella liukkaita
akut eivät lisäänny. Siellä ne sitten lojuvat järjestelemättömänä kaaoksena välillä
pitkäänkin.
Koska ainakin minä olen edelleen paperivalokuvien vankkumaton ystävä, pyrin aina
jossain vaiheessa käymään valokuvakaaoksen läpi ja tilaamaan parhaat. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
19.10.2009
Vastuullisuutta hirvijahtiin
Elvytys on tasapainoilua
Asuntorakentaminen romahtaa
laman aikana Suomessa odotettua vähemmän, arvioi Rakennusteollisuus suhdannekatsauksessaan (SSS 14.10.). Sinänsä tylsä
tietokoneen kliksuttelu vaihtuu aina välillä
hervottomaan nauruun, kun ruutuun rävähtävät ne kuvat, joita ei sitten tilata. Surkea Siperia
n. lokakuuta 2009
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Nuorten tiekuolemat, syy ja seuraus Syksy
ajokoulutuksessa. Sijainen. Monessa kodissa on pohdittu sitoutumista vuoden tai kahden vuoden sähkösopimuksiin
nyt, kun sähkön markkinahinta on ollut suhteellisen matalalla. En ole kuitenkaan työttömyysputkeen
menoa katunut, sillä vaihdoin väsymyksen
vapauteen. Niinpä
kesän aikana kerätyistä mielihyvävaroista
on aika ruveta ottamaan jokapäiväinen annos. Li- mutta kansa niin rutiköyhää, että vain
kolmasosalla varaa kulkea vaalipaikalle
sää ihmeteltävää
äänestämään. Tosiaan, valta kuuluu kansalle. Ihmettelijä voi ihmetellä myös sitä,
kasta
missä orkesteri säilyttää muutaman autotallin verran kalustoansa ja nuotistoansa n. Elvytys on tässä tilanteessa
hyödyt siihen maaliin, johon ne on tarkoitettu?
maan, vaan niistä on tullut myös suomalaiskohvälttämätöntä, mutta se on myös alituista tasaKauppalehden (13.10.) mukaan iso osa ainakin
teiden pääurakoitsijoita. Ne voi viedä ilmaisekn. Palkansaajille ja yrittäjille sattuu vuosittain lähes 150 000 työtapaturmaa. Postilla nyt hyvä paikka parkkitilan taVain pintavaahto paljastunut. Vai-
rit
a
Tekst
T
Kun Suomessa on ollut
noin ihanaa, niin kaipa sitä
on taas ensi kesänä.
nn
Koska syksy on jo kriittisen pitkällä, kannattaa kesäihmisen palauttaa mieleen kaikki
selviytymisstrategiat. Myös perheparkkiruutuja käyttävät
surutta yksin/kaksin liikkeellä olevat, ei n. Oma hohotukseni katkeaa äkisti,
kun ruudulle avautuu kuva, jossa joku tanakka, oudosti ilmehtivä ja mauttomasti
pukeutunut ihminen on ängennyt itsensä
kuvaan jälkikasvuni kanssa. Tämä järjestämisvelvollisuus on kiistämätön. Jokin ihana, pieni muisto, jonka turvin
jaksaa aamulla vetää verhot pois ikkunan
edestä, kun ulkona väijyy vain pimeys.
Timo Hollmén
Kaarina
SSS/Kirsi Höglund
Lalli
KOLUMNI
muuden nykyaikaisten teknisten laitteidensa avulla. Selvisimme peltivauriolla, mutta kuolema
kävi metrin päässä.
nn
Kun kuvatilaus on kotisensuurin jälkeen
sitten valmis, alkaa mukava odotus. Nyt on periaatteessa oikea aika
valittaakin, ettei valtion tuen jakamiselle löydy
Katteiden lihottaminen on yrityksille tärkeää,
korjata kohteita, jotka joka tapauksessa vaatisijärkeä, jos virolaiset nappaavat kaikki työt.
mutta elvytyksen perustavoitteena on nyt lisätä
vat lähivuosina kunnostusta. Heillä oli käytössään gpspannalla varustettu koira, jonka avulla he
tiesivät koko ajan, mihin suuntaan hirvet
olivat menossa. Hänen on voitava hoitaa asioita,
nukkua tai olla puolison tai perheen muiden lasten kanssa. Lisää
n. Painoin kaasua enkä jarrua. Säästöjä
haetaan keinolla millä hyvänsä. Täydet ikälisät parasta pitkiin aikoihin
aina. Kosteus on tuottanut
tä. Näissä on nuoria, keski- toman huono. n. Ja jolloin pimeys on selättänyt valon ihan kertakaikkisesti. Kotitaloudet ovat voineet kilpailuttaa
sähkönsä Suomessa reilun vuosikymmenen ajan,
ja nyt olemme viimein yltämässä aktiivisuudessa pohjoismaisten naapuriemme tasolle.
Näinä aikoina viitseliäisyys on kannattanut,
sillä kilpailutuksella on voinut säästää selvää
MUUT LEHDET
rahaa. Paitsi rakkaudesta
n. Pois orjuus
ajotunnit minimissään. Lyhyt ja nopea asioi- n. Näitä osaajia
on jo pidemmän aikaa haalittu Baltiasta ja Puolasta, eikä
syynä ole aina ollut pelkästään
palkkatasosta tinkiminen.
MYÖNTEISEN yllätyksen
taustalla ovat kuluttajien vankkana jatkunut luottamus, matala korkotaso sekä valtion elvytysrahat. Miljardipu- kia. Hirvi törmäsi auton vasempaan takakulmaan ja jatkoi matkaansa kahden vasansa seuraamana tien toiselle puolelle koirat perässään.
Asiaa jälkeenpäin selvitettyäni olen tullut siihen tulokseen, että metsästysseurue
olisi voinut estää tämäntapaisen onnetto-
Kirjoittaja toivoo hirvijahdissa olevien metsästäjien varoittavan autoilijoita, kun tietävät hirven
lähestyvän tietä.
Säästöt omaishoidosta lopetettava
Kehitysvammaisista ihmisistä yli 12 000
asuu vanhempiensa kanssa lapsuudenkodissaan. Tällaisia kohteita
tarjolla olevan työn määrää. Ei
den käsittely, asennekasvatus jää pois ja halvoille hinnoille. Etenkin tällaisissa tapainoilua erilaisten intressien välillä.
Hintoja kannattaa verrata
Me suomalaiset opimme vähitellen kilpailuttamaan sähkön myyjiä. Olipa siinä
ollut taitamaton kuvaaja.
keavammaisten henkilöiden omaishoitajat joutuvat usein heräämään jatkuvasti
ympäri vuorokauden . jopa tasatunnein
. Klik ja kuva on poistettu. Helppo ja nopea asioida. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Jos eivät
jaksa, kehitysvammaisten erityishuollon
palvelut on pakko järjestää niiden hinnasta riippumatta.
Omaishoito on liian kallisarvoinen asia
ryöstöviljeltäväksi.
Susanna Lohiniemi
toiminnanjohtaja
Kehitysvammaisten Tukiliitto
040 7711 777
n. Rosvokansa, rosvoeduskunta eli varaskunta. Passiiviselle kuluttajalle voi käydä kuten telemarkkinoilla aikanaan, että tulee
maksaneeksi naapurin alennukset.
?
Katteen lihottaminen
on yrityksille tärkeää,
mutta elvytyksen perustavoitteena
on nyt lisätä tarjolla olevan
työn määrää.
LEHTO
n. Pahin vaihtoehto ei kuitenkaan näytä toteutuvan, kiitos elvytysrahojen.
kennustarvikkeiden ja urakoittervetullut tieto tilanteessa, jossa
ten hintoja. Voi kuinka lämmintä sinä
päivänä oli, heinä tuoksui, luonto kukoisti,
ja kuvattavien kasvoilla on terve kesäpäivetys.
Ja ne hymyt, niin lämpimästi ihminen voi
hymyillä vain kilpaa auringon kanssa. Osalla näistä kehitysvammaista
lastaan hoitavista perheistä on ollut turvanaan omaishoidon tuki.
Kunnat ovat nyt laman varjolla ryhtyneet purkamaan kehitysvammaperheiltä omaishoidon sopimuksia. Ja ystävämme lehtipö-
Kesäeväistä voimaa syksyyn
ässä sitä nyt sitten ollaan. Tuki ja
lakisääteiset vapaapäivät lakkaavat, eikä
mitään tarjota tilalle.
Kunnan velvollisuus on järjestää kehitysvammaisille kuntalaisilleen sopivat ja
asianmukaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Tämäkin on Rakennusala niiaa syvään. Kuinka
huvittavia ilmeitä läheisillä ihmisillä kuvissa
onkaan. Palkkasi pitäisi määräytyä n. Syksyinen
päivä, jolloin huomaa, että
luonnosta on hävinnyt kaikki kesään ja kasvuun viittaava. Kuulostaa lohdulliselta, että Suomessa aloitetaan asuntokohteita
selvästi ennakoitua enemmän.
pauksissa elvytyseuroja ja työllisyysvaikutuksia valuu ulos
Suomesta. En kuuikäisiä ja vanhoja. Sitä
halvempaa on ainoastaan jättää asumispalvelut kokonaan järjestämättä ja toivoa, että omaiset vielä jaksavat. Jos näin on, valuu
alan työttömyysaste lähestyy 20 prosentin rajaa.
pääkaupunkiseudun elvytysrahoista virtaa nyt
osa työpaikkojen säilyttämiseen tarkoitetusta
Salossakin työttömyyttä torjutaan parhaillaan
lahden taakse Viroon. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. On se jotenkin
tutun näköinen nainen, mutten tietenkään
minä. Mitä korkeammalle
on julkisella sektorilla riittämiin.
VIROLAISET yritykset eivät ole tarjouskihinnat nousevat, sitä vähemmän kohteita voiElvytys lisää toimeliaisuutta, mutta osuvatko
soissa tyytyneet enää pelkän aliurakoitsijan asedaan ottaa työn alle. Kaikki nuo
värit palaavat maisemaan, kunhan selvitään
vaan tästä pimeästä ajasta.
Se kaikkein iloisin kesäkuva kannattaa
kotona teipata vaikkapa jääkaapin oveen.
Katsoa sitä aina, kun usko tästä syksystä selviämiseen uhkaa hävitä. Kehitysvammaisen perheenjäsenen hoito on
niin vaativaa, etteivät aika ja energia riitä
muihin yhteiskunnallisiin velvoitteisiin.
Tähänkö kunnat nyt kehitysvammaisten
omaishoitajat ajavat?
Omaishoito on yksi edullisimmista tavoista huolehtia kehitysvammaisen henkilön asumis- ja hoivapalveluista. Palveluiden järjestämisessä on kuultava myös asiakasta.
Missään tapauksessa kunta ei saa vain
lakkauttaa palvelua tai tukea ilman mitään muutosta kehitysvammaisen henkilön ja hänen perheensä olosuhteissa.
Omaishoitajalla on kohtuuden mukaan
oltava muutakin elämää kuin omaisen
hoito. Tämmöistä rahan
ja työn vapaata kulkua ei voi
avoimessa Euroopan unionissa
kuitenkaan estää, vaan sitä on
siedettävä.
Toisaalta väitetään niinkin,
ettei Suomesta tässäkään tilanteessa löydy tarpeeksi väkeä,
joka hallitsisi rakentamisen
erikoistaitoja. Näin pi- ristin taas puhaltelee ja samalla kuivattäisi olla
telee märkiä lehtiä pihoilla ja puistoissa.
n. Näin laman aikana kaikesta voi pihissi jätekeräykseen. Vettä
seurakunnassa. Halikon kirkon äänentoisto yhä onnetlapsia kyydissä. Malttia
ta niitä pään kokoisia multakasoja pois?
n. Kohta entinen asiakas
tiöissä. Kuinka omaishoitajat
selviytyvät nyt, kun tukea ja vapaapäiviäkään ei ole?
Kehitysvammaisen lapsen vanhemmat
ovat tutkimusten mukaan yksi niistä ryhmistä, jotka Suomessa ovat suurimmassa
vaarassa syrjäytyä niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin sivistyksellisestikin. Jostain käsittämättömästä syystä Paavo
Lipposen (sd.) nimi on nostettu niin kotimaassa kuin ulkomaillakin esille EU:n presidenttikilvassa.
Ajaessani viikko sitten sunnuntaina iltapäivällä Kaarinasta Saloon tietä 110 havaitsin Hajalan tienhaarassa vaatimattoman varoituksen hirvenmetsästyksestä.
Hiljensin vauhtia.
Seuraavan mäen päällä huomasin punatakkisen miehen kävelevän päättäväisesti tien vasenta laitaa Salon suuntaan
puhelimeen puhuen. Pidän vesikannua jääkaapissa, ja kas
rakennukseen myös hometta. Eikä
värien määrällä tunnu luonnossa olevan mitään rajaa, kukkia on kaikkialla.
Kun Suomessa on ollut noin ihanaa, niin
kaipa sitä on taas ensi kesänä. Salossa tehdään kauemmaksikin
kantavia puhelimia.
Tiellä kulkeneen miehen ei olisi tarvinnut paljonkaan kättänsä heiluttaa autoilijoita varoittaakseen.
Toivon, että harrastustaan harjoittavat metsästäjät huomioisivat paremmin
maantiellä liikkuvien turvallisuuden. Syksy on tullut. Rahat pois. Nukkumista tai ruokaostoksia ei voi jaksottaa kolmeen omaishoidon vapaapäivään kuukaudessa. On korkea aika kunnostaa
laitteet, muuten kävijät loppuvat. Karju
tellä. Miljardipuhallus. Lehden haastattelema
rahasta alan toimijoiden katteiden kasvattamikouluremonteilla ja muulla julkisesti tuetulla
Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi
seen.
rakentamisella. Nuori juo mielummin limsaa, koska
n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Nyt maksetaan kallista laskua siitä, että
halpojen vuokra-asuntojen uustuotannosta
ei talouden hyvinä vuosina pidetty huolta.
Kansan Uutisten Viikkolehti
n. Vaikka
edelleen puhutaan romahduksesta, voidaan tämä kaiketi luokitella hyväksi uutiseksi. Olipa maun. Työmies on palkkansa ansainnut. Se on itse
keksimäni termi. Rakennusteollisuuden
mukaan asuntorakentamista
TOINEN elvytykseen liittyvä
kannatteleva elvytys alkaa ensi
huoli on, että rahan pumppaavuonna piristää myös maa- ja
minen markkinoille nostaa ravesirakentamista. Perheet
ajetaan täydelliseen ahdinkoon, kun tuki
pienellä varoitusajalla lakkautetaan määrärahojen puutteeseen vedoten. Huppu on
heitetty silmille.
Kun tuon kuolleen pisteen yli astutaan,
muuttuu elämä vuodenajasta nauttimisen
sijaan vain selviytymistaisteluksi. Homenokka
kummaa, vesi maistuu ihanan raikkaalta
n. Sopeutuminen eläkeläiseloon vei
aikansa. Energiamarkkinaviraston
selvityksen mukaan lähes seitsemän prosenttia
kuluttajista vaihtoi tammi-elokuun aikana sähkön toimittajaa. koska hoidettava herää tai hänelle on
annettava hoitoa. Kyllä se pimeyden
huppu taivaankannen päältä jonain päivänä
taas väistyy.
sijaistettavan tehtävän mukaan. Onpa muhkea nenä ja hei, katsopa
tuota vänkkäleukaa.
Jos kuvia tilataan isommalla porukalla,
vaihtuu naurajan rooli mukavasti toiselta
toiselle ja ilmassa on suorastaan seurapelin
henkeä. Yksi erinomainen tapa on kesän valokuvasadon järjestäminen.
Näinä digikuvauksen aikoinahan käy usein
Erikoistoimittaja VIRPI LIETZÉN
virpi.lietzen@sss.fi
niin, että kuvia kertyy kameraan ja tietokoneelle hirmuinen määrä. Eläkkeelle jääminen merkitsi minulle omiin asioihin keskittymistä.
Keijo Lepistö Työeläkkeessä
n. Jo
hyvin lähellä syksyn kuollutta pistettä. Farmarilla ei
hallus veroparatiisien pöytälaatikkoyh- mitään asiaa linjurin tosi ahtaaseen parkkihalliin. Teatterien käyttämää varastorakennusvesi kuulemma maistuu jotenkin tylsälta ei vähällä korjata. Naapurissa upporikkaita uussellaisia,
silloin, kun sali on muussa käytössä. Valmiiden kuvien saaminen on aina pieni juhlahetki.
Kuvanippua selaillessa kesän muistot palautuvat mieleen. Ja se leipä... Uskomattomin selitys
asialle oli, että heidän puhelinlaitteensa
eivät kanna pitkälle mäkisten maastojen
taakse. Soitan siis
ro
n. Eikö kaikilta teiltä tarvitsekaan siivotunteja ja asennetta. Ajettuani noin 150
metriä huomasin hirven tulevan metsästä vasemmalta tielle.
Onneksi reaktioni oli, että ehdinkö pois
alta
Muistakaa
mitä on tapahtunut pankkipalveluissa,
Pohjola sanoo.
Salo on jo laajentanut sähköistä asiointia reilusti sisäisessä toiminnassaan. kuntalaistililleen.
Samalla voi tarkistaa, mitä asioita hänel-
lä on vireillä.
? Millään muulla ei saa aikaan niin paljon säästöjä ja toiminnan tehostamista
kuin sähköisellä asioinnilla. Esimerkiksi erilaiset laskut, hakemukset,
TAKASIVU
Pilvistä
esityslistat ja pöytäkirjat liikkuvat kaupungin sisällä sähköisessä muodossa.
Myös sähköinen kokousmenettely laajenee hyvää vauhtia. Salon kaupunginhallitus siirtyi paperilistoista kannettaviin
tietokoneisiin ja sähköisiin listoihin jo
viime keväänä, ja lautakunnat seuraavat
asteittain perässä.
UUTISET 5
SSS/Sami Kilpiö
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) pitää kiinni Ylen riippumattomuudesta. Hamm korvasi epäonnistuneen Antonio McMillionin.
201-senttinen laituri on vakuuttanut nopeasti joukkueen valmennuksen ja joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen uskoo Hammista olevan iloa
niin joukkueelle kuin yleisöllekin.
Hamm esiintyy ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä keskiviikkona, kun Vilpas kohtaa sarjassa
tappioitta porskuttavan Tampereen
Pyrinnön.
Sivu 13
Äiti Teresan
leposijasta
kiistellään
Kaija Eerola aloitti Suomusjärven yhteislaulutilaisuuden komeasti Porilaisten marssilla. Laulun sanat muistuivat helposti myös Eva Laaksosen mieleen.
Kansakoululauluja toivotaan taas
UUTISET 6
Albania ja Intia käyvät kovaa kiistaa
Äiti Teresan viimeisestä leposijasta.
Albania kampanjoi saadakseen Intian
luovuttamaan Äiti Teresan maalliset
jäännökset takaisin synnyinmaahan.
Intia on torjunut pyynnöt.
Äiti Teresa kuoli syyskuussa 1997,
ja hänet haudattiin Kolkatan päämajansa puutarhaan.
Sivu 11
URHEILU
ULKOMAAT
UUTISET
Button varmisti F1-mestaruuden
Ruanda saa
pian päätökseen
yhden maailman
suurimmista
oikeusprosesseista.
Kansanmurhaa
käsitelleissä kylätuomioistuimissa
on saanut
tuomion jo yli
miljoona ihmistä.
Sairaanhoitopiiri
leikkaa kulujaan
15?20 miljoonalla eurolla
Lehtikuva/Reuters/Paulo Whitaker
SSS | Juha Tuuna
Brawn-tallin Jenson Button varmisti formula ykkösten maailmanmestaruuden
sunnuntaina.
Button, 29, sijoittui kauden viimeistä
edellisessä osakilpailussa Brasilian Sao
Paulossa viidenneksi, mikä riitti britille
karkaamaan tavoittamattomaan pistejohtoon ennen päätöskisaa.
Button ajoi voittoon kuudessa kauden
ensimmäisestä seitsemästä osakilpailussa ja piti sitten johtonsa mestaruuteen
asti, vaikka seuraavat yhdeksän kisaa
tuottivat vain yhden palkintosijoituksen.
Tärkeimpänä syynä alkukauden ylivoimaan oli Brawnin kaksoisdiffuusori, jolla
talli saavutti selkeän edun kilpailijoihinsa nähden.
SIVU 14
Jenson Button tuuletti villisti maailmanmestaruuden ratkettua.
SIVU 11
SSS | Johanna Lätti
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tavoittelee 15?20 miljoonan euron säästöjä
ensi vuonna.
Sairaanhoitopiirin johtajan Aki Lindénin mukaan leikkuriin nostetaan
ainakin henkilöstömenot, materiaalikustannukset ja erikoissairaanhoidon kulut.
Myös ostopalveluita karsitaan.
Rankka kulukuuri näkyy väistämättä
palveluissa.
? Kyllä tämä tietää vaikeita aikoja monelle yksikölle. lokakuuta 2009
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Ilmari Koppinen innostaa
ikäihmisiä liikkumaan
(02) 7702 314
Sää Salon seudulla
Moskovan muotiviikoilla
hulluteltiin hatuilla
HUOMENTAPÄIVÄÄ 4
Aurinkoista
Sähköisestä asioinnista
alkaa tulla totta Salossa
Koleaa
4 °c
ULKOMAAT 11
Puoliselkeää
Epävakaista
Puolipilvistä
Vanhanen
ei vaadi
Jungnerin eroa
Vesisadetta
Liikuntatilojen varaukset siirtyvät ensimmäisenä internetiin
SSS | Vesa Käiväräinen
Internetin kautta tapahtuva sähköinen
asiointi alkaa muuttua todeksi Salossa.
Kaupunki aikoo ottaa marras-joulukuussa käyttöön uuden järjestelmän,
joka mahdollistaa aluksi liikuntatilojen
ajanvarauksen internetissä. Liikuntaseurojen
ja -yhdistysten vakiovuorot jakaisi edelleen liikuntatoimi.
Myöhemmin sähköiselle palvelualustal-
le on tarkoitus lisätä asteittain uusia palveluja. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Hän ei yhdy joidenkin
keskustapoliitikkojen vaatimukseen
toimitusjohtaja Mikael Jungnerin
erosta.
Myös poliitikoilla on Vanhasen mielestä oikeus käyttää sananvapautta
ja esittää erovaatimuksia. Jungnerin
eroa ovat vaatineet keskustan eduskuntaryhmän Ukkoskuuroja
puheenjohtaja Timo
Kalli ja puolueen varapuheenjohtaja
Antti Rantakangas.
Sivu 7
Mediat varovat
yhden lähteen
loukkua
Suuret mediat suhtautuvat varovasti
jutun rakentamiseen yhden nimettömän lähteen varaan.
Lumikuuroja
Esimerkiksi
Helsingin Sanomien
päätoimittaja Reetta Meriläinen
sanoo, ettei lehti olisi uutisoinut
pääministeri Matti Vanhaseen
(kesk.) kohdistuvia lautasyytöksiä
yhden nimettömän lähteen varassa.
MTV3:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja Merja
Ylä-Anttila pitää yhden lähteen
käyttöä poikkeuksellisena ja vaikeana asiana.
Lumisadetta
Sivu 6
Hamm tekee
kotidebyyttinsä
keskiviikkona
Korisliigakauden nihkeästi aloittaneen Vilppaan uusi jenkkilaituri
Lawrence Hamm saapui Saloon
perjantaina. Koekäytön
jälkeen palvelu on tarkoitus ottaa laajem-
paan käyttöön talven aikana.
Kaupunkilainen voi jatkossa käytännössä katsoa liikuntatilojen varauskalenterista vapaan ajan, varata vuoron ja
maksaa tilavuokran saman tien verkkopankkitunnuksillaan. Tietohallintojohtaja Timo Pohjolan mukaan kaupunkilaiset voivat jatkossa ilmoittaa internetissä esimerkiksi
lapsensa kouluun, hakea päivähoitopaikkaa tai jättää rakennuslupahakemuksen.
Päätökset ja vastaukset asiakas saa
sähköisesti omalle ns. Palveluita joudutaan jonkun verran vähentämään, mutta niitä ei
ole vielä kohdennettu, Lindén toteaa.
Säästöjen hakemista vaikeuttavat ensi
vuoden palkankorotukset.
? Periaatteessa palkkoihin on varattu
saman verran kuin tänä vuonna eli palkankorotusten vaikutus, 7?8 miljoonaa
euroa, joudutaan säästämään ihmisten
lukumäärässä, Lindén toteaa.
Tällä tietoa Salon aluesairaalan säästötavoitteeksi on rapsahtamassa ensi vuonna 275 000 euroa.
SIVU 5
Sum
lokakuuta 2009
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Uljas
Ruotsinkielinen kalenteri: Viking
Silloin fariseukset sanoivat:
?Oletteko tekin antaneet
eksyttää itsenne. Läksin mukaan veteraanien urheilukilpailuihin 69-vuotiaana. Sitten tuli 50
vuoden tauko hyppäämiseen.
Seitsemänkymppisenä aloitin lajin uudestaan. 91-vuotias Koppinen on tyytyväinen lonkkiinsa, joiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Oli-
lukilpailuja varten. Aarni Penttilä: Suomen kielioppi 1963.
Suomen kielen perussanakirja
1990. Seitsemänkymppisenä sileä satanen meni viiteentoista
sekuntiin, nyt aikaa menee 23
sekuntia.
Koppisen aika ei tule pitkäksi
silloinkaan, kun hän ei urheile.
Vaimon kuoleman jälkeen neljä
lasta patistivat isää jatkamaan
kaikkia harrastuksiaan. Urheiluennätyksiä
ei korkealla iällä enää kannata metsästää. Kyllä 190
senttiä ylittyi tauosta huolimatta, kertoo Koppinen.
Rakkain lajeista on aitajuoksu, jota Koppinen harjoittelee
edelleen kaksi kertaa viikossa
Salohallissa.
. Eteisen
ja työhuoneen seiniä kiertää
mitalien, pokaalien ja muiden
palkintojen rivistö. Halikossa
3 vuotta
Niki Tuomikero
19.10. Salossa
8 vuotta
Juho Äikiä
19.10. Nettitori: www.sss.fi/tori. Keijujen, peikkojen,
noitien ja prinsessojen lisäksi
sadut käsittelivät ystävyyttä
ja yksinäisyyttä. Sen sijaan yli-sanan kanssa
kelpaa yhä vain partitiivi. Lisäksi
erillisenä sarjanaan palkittiin
kaksi runosatua.
Kilpailuun osallistui kaikkiaan jopa tuhat satua.
Poikien sadut ammensivat
runsaasti aineksia peleistä ja
toimitus@sss.fi
Satu Mäkinen
kyisin yksinkertaisempi!
2 vuotta
Julia Kivelä
19.10. Hyvä liike on esimerkiksi
tämä, että nousee seisoessa
Seikkailusatu pojasta ja puhuvasta sudesta palkittiin tämän
vuoden Napero-Finlandialla.
Vaasalaisen Samu Peltomäen, 12, kirjoittama Seikkailu
suden kanssa sai kiitosta erinomaisesta juonesta, dialogista
ja suomesta.
Raadin mukaan todellisia
huippusatuja oli nyt mukana
edellisvuotta vähemmän. Kieli on kuitenkin
muuttunut nopeasti. Kun koneistokellot
tulivat tunnetuiksi 1500-luvulta lähtien, niitä nimitettiin
tunti- tai tiimakelloiksi.
Kielessämme on yhä paljon
sanontoja, jotka liittyvät juuri
tähän kilisevään kelloon. Halikossa
4 vuotta
Sara Karhu
19.10. Mökki
on saaressa ja sinne Koppinen
menee aina soutaen.
Koppinen korostaa, että
kuntoa kannattaa hoitaa ihan
itsensä takia, että pärjää arkielämässä. Kävin tässä kesäkauden
aikana kolmessakymmenessä
rastisuunnistuksessa. Koppinen
on huomannut, että tulokset
putoavat vääjäämättä vuosi
vuodelta.
. (STT?
Reuters)
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
LUKIJAN KUVA
Viittä vaille kellon ympäri
Kun radiossa todetaan kellon
olevan viisi yli kaksi, toisten
korvaa särkee. Gigolo, Kino-Paimio klo 19
Muita tapahtumia
Luustotutkimukset ja kipu -luento Salon lukiossa klo 17?19,
erikoislääkäri Eeva Kari
Virtsankarkailu naisilla ja miehillä -luento Salossa, Paukkulakodissa klo 18, naistentautien erikoislääkäri Juhani Rosti
Kokouksia
Salon alueen insinöörit ry:n syyskokous Atlantiksessa (Helsingintie 14) klo 17
Supin yksityistien osakkaiden kokous (Kuovinkuja 5) klo 18
Puhuva susi seikkailee
Napero-Finlandian
voittosadussa
Ilmari Koppinen käy Salohallissa pari kertaa viikossa harjoittelemassa aitajuoksua. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Olen ilmeisesti maailman
ainut yli 90-vuotias, joka on
juossut kilpailuissa vielä 300
metrin aidat.
Koskaan ei ole
myöhäistä kuntoilla
Ilmari Koppinen sanoo vaatimattomasti, että ei enää varsinaisesti viitsi harjoitella urhei-
KIELIPALSTA
siko näin käynyt myös kellonaikojen kanssa?
Vanhojen sanakirjojen selaaminen ja niitten rivivälien tulkitseminen tuottaa oivalluksen:
partitiivia (viittä, kymmentä)
on aikaisemmin pidetty ensisijaisena ja oikeana muotona.
Nykysuomen sanakirjan ensimmäisessä osassa A?K (1951)
on vain muoto kello on viittä
vailla kaksi. Näin on neuvottu
jo Kielikellossa vuonna 1989 ja
Suomen kielen perussanakirjassa 1990.
?Oikea tapa. (STT)
Pyramidihuijarin
huvilasta jättihinta
Jättimäisestä pyramidihuijauksesta tuomitun Bernard
Madoffin vapaa-ajan asunto
New Yorkin Long Islandilla on
myyty yli kuudella miljoonalla
eurolla. Tai yksikään fariseus. Päätalo-instituutti
jakoi seitsemännentoista Napero-Finlandian sunnuntaina
Taivalkoskella. Lajeina olivat kesällä sata metriä, 80 metrin aitajuoksu, kolmiloikka, pituushyppy ja korkeushyppy. Nuoruudessa minulla oli
bambuseiväs, jolla opettelin
hyppäämään. Tämä on kuitenkin aivan yleiskielen mukainen muoto. Halutessaan voi vielä käyttää sanaa minuuttia.
Tämä valinnanvapaus kellonajoissa ei ole mikään upouusi
kielenpiirre. Koppinen käy mm. Lisäksi
mies oli mukana kahdessakin
viestijuoksukilvassa.
. Puhekielessä
minuutit saattoi jättää partitiivin kanssa pois (Kello on kahta
vailla). Satujen arvostelu tapahtui yhteistyössä Oulun yliopiston
kanssa. Hyvä kello kauas
kuuluu, paha vielä kauemmaksi. Seuraavana vuonna
olin sitten jo mukana maailmanmestaruuskisoissa Italiassa ja voitin siellä kultaa aitajuoksusta. Tuttua lienee se, ettei vahinko tule
kello kaulassa tai että on toinen
ääni kellossa. Liikunta ja
urheilu kulkivat mukana myös
ne vuodet vuodet, jotka Koppinen työskenteli Salon kaupungingeodeettina ja Teknillisen
korkeakoulun apulaisprofessorina Otaniemessä. Eipä siis
mikään ihme, että ohje on ny-
varpaiden varaan. Sanakirjan kolmas osa ilmestyi 1961,
ja siinä tarjotaan partitiivin
lisäksi nominatiivi: Kello on
viittä tai viisi minuuttia vaille. Kilometrejä kertyi
touko-syyskuun aikana 1 400.
Kuntoilua voi harrastaa myös
kotona. Muurlassa
4 vuotta
Jonna Roni
19.10. Oikein on kello on kymmentä yli,
ei ?kymmenen yli?.
Sääntöviidakko on kellonajoissa ollut melkoinen, sillä
myös minuutti-sanasta on annettu ohjeita. 7: 47-49
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Kasperi, Kauno
Ruotsinkielinen kalenteri:
Kasper, Jesper
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot
ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Tyypillistä poikien teksteissä oli leikkisä ja ironinen
huumori.
Tytöt loivat satunsa selvemmin perinteisten satujen elementeistä. Päämajan upseerien tapaaminen on
vuorossa vielä tämän vuoden
aikana.
. Soivatko kellot kylän
juorukelloille ja kielikelloille?
Riitta Hyvärinen
kielentutkija
Lähteet: Kielitoimiston sanakirja 2004. Onko
kukaan hallitusmies uskonut
häneen. Siitä innostus oikein
roihahti, muistelee Koppinen
hymyillen.
Koppinen harrasti urheilua jo
nuorena miehenä. Käsipainojen nostelu
puolestaan pitää käsien lihaksia kunnossa,
Nyt syksyllä liikuntaa tulee
myös pihan haravoimisesta ja
vaikkapa halkojen hakkaamisesta mökillä Kiskossa. Viranomaisten mukaan talokaupasta saatu summa menee petetyille sijoittajille
rahaston kautta.
Montaukissa sijaitsevassa
talossa on neljä makuuhuonetta sekä kolme kylpyhuonetta,
ja se ehti olla myynnissä vain
muutaman viikon ajan. Tuo rahvas ei tiedä laista
mitään - kirottuja kaikki!?
Joh. sodanaikaisten
tuttujen tapaamisissa. Pitää vain kuunnella
oman kropan tuntemuksia.
Kaikki liikunta, pienikin, vahvistaa ihmistä.
. Kaupan syntymisestä ilmoitettiin
jo kuukausi sitten, mutta noin
9,4 miljoonan dollarin myyntisummaa ei julkistettu.
Madoffin jäljellä olevista kiinteistöistä toinen sijaitsee New
Yorkissa ja toinen Palm Beachissa, Floridan osavaltiossa.
Madoffin arvioidaan huijanneen parin vuosikymmenen aikana lähes 50 miljardia euroa.
Hänet tuomittiin kesäkuussa
maailman suurimmasta pyramidihuijauksesta 150 vuoden
vankeusrangaistukseen. Voi
sanoa kellon olevan viittä vaille
kaksi, viittä vailla kaksi, viisi
vaille kaksi tai viisi vailla kaksi. Havaintojeni mukaan tiukan normin kannattajia (?vain
viittä yli ja viittä vaille ovat
oikein?) ovat vanhat ihmiset.
Nuoret käyttävät ilmauksia
sen enempää pohtimatta ja
ovat hyvin ällistyneitä, kun
heitä moititaan väärästä kielenkäytöstä.
Usein tällainen nuoret?vanhat-jako kertoo siitä, että
kielisääntö on jossain kohtaa
muuttunut ja vain ikäihmiset
muistavat vanhan ohjeen. Salossa
nnn
Kello on vanha germaaninen
lainasana, jota jo Agricolalla
käytti. ilmoittaa kellonaika kuitenkin mietityttää
yhä. Huolitellussa kielessä
ja perusmuodon kanssa piti minuutit kuitenkin kertoa: Kello
on kahta minuuttia, kaksi minuuttia vailla.
Monimutkaisia sääntöjä harva jaksaa muistaa. Alunperin kello
kuitenkin merkitsi lehmän- ja
kirkonkellon kaltaista kilisevää kelloa. Se auttaa kroppaa vetreytymään yön jälkeen.
Myös jalkojen venyttely auttaa
aamuisin. Suomen sanojen alkuperä 2001.
Nasu ja Piiparinen syksyisissä pihatöissä Vaskiolla.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Nykysuomessa kello
viittaa ennen kaikkea ajanmittauslaitteeseen ja päivän
ajankohtaan. Yhtä oikein ovat
viittä yli kaksi ja kahden.
Samoin on monia tapoja ilmoittaa, että kello on 13.55. Sitä voi tehdä missä vain.
Koppinen näyttää myös aamuisen kiertopotkuliikkeen
jalalla eteen. Nykysuomen sanakirja 1951?1961. Kilpailun tasaisuuden vuoksi raati
jakoikin poikkeuksellisen paljon kunniamainintoja. Koppinen innostaa
ikäihmisiä liikkumaan, koskaan ei ole liian myöhäistä
aloittaa. Suunnistus on hyvää kuntoilua, kun
siinä mennään välillä mäkeä
ylös ja sitten taas hurjaa vauhtia alas.
Kunto pysyy yllä myös pyöräilyn avulla. Polvet ja nilkat
sen sijaan jo kertovat, että ikää on kertynyt.
Aitajuoksu sujuu 91-vuotiaanakin
Ilmari Koppinen rohkaisee kaikkia ikäihmisiä liikkumaan
SSS | Virpi Lietzén
virpi.lietzen@sss.fi
Salolaisen Ilmari Koppisen
kodissa näkyy urheiluharrastus heti eteisestä asti. Vanhempien
lasten tekstit käsittelivät myös
yhteiskunnallisia teemoja.
Kilpailun ylituomarina oli
kirjailija Niilo Keränen. Palkintoja
on kaikkiaan jo yli 1 450 kappaletta.
Palkintokokoelma kasvoi tänä
kesänä seitsemällä tärkeällä
mitalilla, kun Koppinen nappasi viisi maailmanmestaruutta
ja kaksi muuta palkintosijaa.
Nyt 91-vuotias Koppinen on
moniottelija. Lapset komensivat minut
myös tietokonekurssille. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
SSS/Kirsi Höglund
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Up-Kohti korkeuksia (Dub.) Bio Jännä, Salo klo 17
Fame, Bio Jännä, Salo klo 19
Up-Kohti korkeuksia (Dub.), Bio-Salo 1 klo 17 ja klo 19
Kunniattomat paskiaiset, Bio-Salo 2 klo 18.30
L.A. Perniössä
2 vuotta
Eemeli Juvankoski
19.10. Liikuttua
tulee silti paljon.
. Perttelissä
4 vuotta
Roope Salonen
19.10. Salossa
5 vuotta
Oskari Pitkänen
19.10. Joitakin
taitoja piti kuitenkin verestää,
kun veteraaniurheilu-ura alkoi.
. Nyt
kuulumisia lasten kanssa vaihdetaan myös sähköpostitse,
kertoo Koppinen.
fantasiakirjallisuuden maailmasta. Jalka nousee edelleen korkealle
Tähän
ei ay-puolella olla suostuvaisia,
Lindén lisää.
Yhtälöä vaikeuttavat entisestään ensi vuoden palkankorotukset.
? Periaatteessa palkkoihin
on varattu saman verran kuin
tänä vuonna eli palkankorotusten vaikutus, 7?8 miljoonaa
euroa, joudutaan säästämään
ihmisten lukumäärässä, Lindén toteaa.
Salon aluesairaalalle
275 000 euroa nipistettävää
Salon valtuusto pui vielä
tämän vuoden sairaalamenoja
SSS | Johanna Lätti
SSS | Asko Lehtonen
johanna.latti@sss.fi
Budjettihionnan seurauksena
Salon aluesairaalan säästötavoitteeksi rapsahtaa ensi vuonna 275 000 euroa.
? Säästöä haetaan henkilöstömenoista ? palkattomilla vapailla ja sijaisista karsimalla.
Selvää on, että muitakin sääs-
tötoimia tarvitaan. Käytännössä puhutaan
noin 3 000 työasemasta, 3 000
puhelinnumerosta sekä 250 työpisteestä ja niitä yhdistävästä
tietoverkosta.
? Ihmiset eivät aina ymmärrä, minkälainen show on panna
tämän kokoinen organisaatio
kuntoon. lokakuuta 2009
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Esko Keski-Vähälä
Tiehallinto lupaa parantaa maanteiden hoitoa talvella
Tiehallinto aikoo kehittää maanteiden
talvihoitoa tiukentamalla laatuvaatimuksia. Jatkossa tämän
kaiken voi hoitaa paljon nopeammin sähköisesti, hän vertaa.
Kuntalaisten tunnistaminen
verkossa sujuu valtakunnallisesti sovitun mallin mukaisesti.
Asiakas saa niin sanotun kuntalaistilin, jonka tunnuksilla
avautuvat myös valtionhallinnon palvelut Kelan ja verohallinnon sivuilla.
? Toiminnaltaan tämän pitäisi
olla yhtä helppoa kuin nykyisten
pankkipalvelujen, Timo Pohjola
vertaa.
Salon tietohallintojohtaja Timo
Pohjola uskoo, että sähköinen
asiointi tuo yleistyessään kaupungille todellisia säästöjä ja
parantaa tehokkuutta. Toki
tässä tiukille joudutaan, Ampuja myöntää.
Tänä vuonna aluesairaalan
kulukuurilla leikataan menoja
noin 200 000 euron edestä.
Summa kerrytetään talkoovapailla ja sijaisten palkkaamatta jättämisillä.
asko.lehtonen@sss.fi
Salon kaupunginvaltuusto pääsee vielä ennen ensi vuoden talousarvion käsittelyä puimaan
sairaanhoidon menoja. Siten liitoksen
organisointi olisi ehkä sujunut
joka tasolla mallikkaammin.
Nyt kolmeksi vuodeksi palkattu Pohjola oli ainoa kuntaliitosta varten palkattu työntekijä.
Muut rakensivat uutta Saloa
omien töidensä ohella melkoisessa työpaineessa.
Käytännössä Salolle olisi pitänyt valita heti uusi kaupunginjohtaja, joka projektinjohtajana
olisi ottanut virkansa vastaan
Matti Rasilan jäätyä eläkkeelle.
Antti Rantakokon valinta
tehtiin Pohjolan mukaan tässä
mielessä liian myöhään. Kuntalaiselle se antaa
lisää valinnanvaraa. Vastaava
järjestelmä otetaan käyttöön
ensimmäisten joukossa myös
Pohjois-Karjalassa ja Lahdessa,
jossa sitä on kehitetty.
? Järjestelmä on kokeilun jälkeen tarkoitus laajentaa yleiseen käyttöön talven aikana,
Salon tietohallintojohtaja Timo
Pohjola kertoo.
Linux-pohjaisen alustan käyttäjät ovat sopineet, että kaikki
kehittävät järjestelmää tahoillaan ja tulokset annetaan veloituksetta muidenkin käyttöön.
Seurojen säännölliset vakiovuorot liikuntatoimi jakaa jatkossakin perinteisellä tavalla.
Tilat käyttöön
tehokkaasti
Tietohallintojohtaja Timo Pohjolan mukaan sähköiselle palvelualustalle voidaan jatkossa
rakentaa yhä uusia verkkopalveluita. Pian kotiin
voi tulla kirje, jossa pyydetään
lisäselvityksiä. Hän
joutui aloittamaan työt kaikkein hektisimmällä hetkellä.
? Uusi johtaja tuli tavallaan
toisten kattamaan, valmiiseen
pöytään, eikä hänelle annettu
aikaa perehtyä asioihin. Molemmat
kävivät paikkauttamassa
vammojaan Salon sairaalan
ensiavussa.
22-vuotias salolaismies sai
oluttuopista päähänsä. Niiden tilalle
tulee sähköinen kokousmenettely.
Salon kaupunginhallitus siirtyi kannettavien tietokoneiden
ja sähköisten esityslistojen aikaan jo keväällä.
Sosiaali- ja terveyslautakunta saa vastaavan järjestelmän
käyttöönsä vuoden loppuun
mennessä. Loput lautakunnat
seuraavat perässä yksi kerrallaan pienellä viiveellä.
? Verkkoyhteyksien ja tukipalvelujen takia ei edetä nopeammin, tietohallintojohtaja
Timo Pohjola sanoo.
Sähköinen kokousmenettely
ei tarkoita yksin tietokoneiden
hankkimista.
Päättäjät saavat niiden myötä myös konkreettista apua
työhönsä.
? Koneisiin asennetaan valmiiksi yhteydet erilaisiin valtakunnallisiin tietorekistereihin
ja -pankkeihin, joten sähköinen
tiedonsaantikin paranee, Pohjola kertoo.
Hakemusten teko
siirtyy verkkoon
kiksi rakennuslupahakemuksen
liitteineen virastoon. Työ jatkuu edelleen. Pahoinpitelystä epäillään 21-vuotiasta salolaista miestä.
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Arvokas
perämoottori
viety
Somerolla
Someron Kirkkojärven laiturissa olleesta veneestä
on varastettu viime viikon
aikana arvokas perämoottori. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Talousjohtaja Seppo Juntin mukaan toimialoille tälle vuodelle
hyväksyttyjä määrärahoja ?ei
saa missään nimessä ylittää,
sillä katetta lisämäärärahojen
myöntämiseen ei ole?.
Tietohallinnon näkökulmasta Salossa mentiin takapuoli
edellä puuhun. Urakka oli uuvuttaa monet työntekijät, jotka hoitivat
vanhoja tehtäviään samalla
kuin kouluttautuivat uusiin ja
niiden vaatimiin ohjelmiin.
Henkilöstön peruskoulutusta
päästiin aloittamaan laajemmin vasta keväällä. Muutto sotki alkuvuoden tilannetta entisestään.
Tietohallinnon 23 työntekijää
muuttivat yhteen viimeisenä
pääosin vasta maalis-huhtikuussa, asennettuaan ja hankittuaan sitä ennen koneet sekä
tietoverkko- ja puhelinyhteydet kaikille muille yksiköille.
Muutoksen keskellä jouduttiin järjestämään massiivinen
koulutus kaupungin henkilöstölle. Otat yhteyttä
virkamieheen ja viet lisää papereita virastoon. Vertailukohtia voi hakea pankkimaailmasta, jossa asioitaan voi jo
hoitaa verkossa.
Timo Pohjola: Uusi Salo rakennettiin liian kiireellä
Uuden Salon tietohallintoa
ryöpytettiin viime talvena urakalla, kun mikään ei tuntunut
toimivan. Vs.
liikuntatoimenjohtaja Urpo
Sorsan mukaan salivuoroista
pidetään nyt kirjaa ikivanhoilla taulukoilla ja tapahtumakalentereilla.
Sähköinen varaus mahdollistaisi tilojen mahdollisimman
tehokkaan käytön.
? Olennaista on, että mahdollisesti vapautuvat vuorot saataisiin käyttöön. Nyt oli vuosi,
ja siitäkin neljännes oli aloittaessani jo kulunut.
65-vuotiaalla Pohjolalla on
vertailukohtia, sillä hän on
hankkinut yli 40-vuotisella
urallaan kokemusta useista
pienemmistä organisaatioiden
yhdistämishankkeista.
Esimerkiksi Orimattilassa
kaupungin ja terveyskeskuksen
liitosta rakennettiin 2,5 vuotta.
Samalla tehtiin uusi terveyskeskus.
Salossa liitettävänä oli kymmenen kuntaa ja neljä kuntayhtymää. Kaupunkilaiset voivat
jatkossa ilmoittaa kotikoneeltaan esimerkiksi lapsensa kouluun, hakea päiväkotipaikkaa ja
panna rakennuslupahakemuksen vireille.
Pohjolan mukaan sähköinen
asiointi tuo kaupungin toimintaan lisää tehokkuutta ja nopeutta. Jos joukkue X
käy pelaamassa yhtenä iltana
muualla, sen harjoitusvuoro
vapautuu ja joku toinen voisi
varata sen käyttöönsä, Sorsa
perustelee.
Sähköiset
kokoukset laajenevat
lautakuntiin
Kuntalaisten arkeen pikkuhiljaa tuleva sähköinen asiointi
on Salon kaupungin sisäisessä
toiminnassa jo arkea.
Erilaiset laskut, raportit, selvitykset ja esityslistat kulkevat
sähköisesti kaupungin verkossa.
Myös päätöksenteossa luovutaan hiljalleen paperisten
esityslistojen kopioinnista ja
postituksesta. Palveluita joudutaan jonkun verran
vähentämään, mutta niitä ei
ole vielä kohdennettu.
Lääkemenot
leikkuriin
Lindénin mukaan materiaalikulut, jotka ovat sairaanhoitopiirissä vuosittain noin 100
miljoonan euron luokkaa, syynätään tarkasti läpi.
? Lääkkeisiin kuluu joka
vuosi 5?8 prosenttia enemmän
rahaa kuin edellisenä vuonna.
Kasvu johtuu pitkälti erikoissairaanhoidosta, jonka piiriin
tulee jatkuvasti uusia ja tehokkaampia, mutta myös hintavampia lääkkeitä. Jos ensi vuosi oltaisiin pienemmällä
palkalla, ei tarvittaisi säästövapaita, lomautuksia eikä henkilökuntaa tarvitsisi vähentää
ainakaan irtisanomisilla, vaan
sijaisia vähentämällä. Yamaha-merkkisen, 40
hevosvoimaisen moottorin
arvo on noin 6 000 euroa.
Lisäksi moottoriveneestä
on viety muuta tarpeistoa
kuten mittaristo, kaikuluotain ja pelastusliivit. tammikuuta
2009, Pohjola myöntää.
Lyhyet
Kemiön
apteekista
varastettiin
kolmiolääkkeitä
Kemiön apteekista varastettiin sunnuntaina aamulla kymmeniä pakkauksia
erilaisia kolmiolääkkeitä.
Kolmiolääkkeitä ovat muun
muassa unilääkkeet sekä
voimakkaat rauhoittavat
lääkkeet.
Kemiön keskustassa sijaitsevaan apteekkiin murtauduttiin pääoven kaksoislasin läpi aamulla klo
7.40. Valmiina oli vain arvostelu kentältä,
hän harmittelee.
Suunnitteluun
ei jäänyt aikaa
Kovassa kiireessä kunnon pohjasuunnittelua ei ehditty tehdä.
Esimerkiksi tietohallinnossa
olisi Timo Pohjolan mukaan pitänyt aluksi selvittää, mikä on
tilanne laitteissa, järjestelmissä ja henkilöstön osaamisessa.
Sen jälkeen olisi pitänyt rakentaa tietohallinnon organisaatio, tehdä siirtosuunnitelma
ja määritellä haluttu palvelutaso uudessa kaupungissa sekä
se, mitä tehdään itse ja mitä on
järkevää hankkia ulkopuolelta.
Sitten olisi hankittu tarvittavat
järjestelmät ja palvelut, koulutettu henkilöstö ja toteutettu
projekti.
Sairaanhoitopiirin säästökuuri karsii
palveluita ja uutuuslääkkeitä
Säästöä haetaan ensi vuonna 15?20 miljoonan euron edestä
SSS | Johanna Lätti
johanna.latti@sss.fi
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri joutuu kovalle kulukuurille ensi vuonna.
Sairaanhoitopiirin johtajan
Aki Lindénin mukaan kaavailtu säästötarve on 15?20
miljoonaa euroa. Samaan aikaan
tietohallinto suunnittelee ja
rakentaa kovassa paineessa
muun muassa uusia sähköisiä
palveluita.
? Nyt mietitään vasta monia palveluja ja tietohallinnon
toimintamalleja, joiden olisi
pitänyt toimia 1. Tekijää ei sunnuntaina
iltapäivään mennessä oltu
tavoitettu.
Toisessa tapauksessa sanaharkka päättyi nyrkin iskuun, joka osui 24-vuotiaan
salolaisen silmään. Asiat voi
jatkossakin hoitaa perinteisellä
tavalla virastossa, mutta yhtä
hyvin hakemuksen teko onnistuu illalla tai viikonloppuna kotikoneelta.
? Nykyisin kiikutat esimer-
Liikuntatoimessa uutta järjestelmää odotetaan innolla. Lindenin mukaan muun
muassa ulkopuolelta ostettuja
hoito-, tele- ja kuljetuspalveluja karsitaan noin 3?4 miljoonalla eurolla.
Säästövapaita
kaivataan
Henkilöstömenot kattavat noin
60 prosenttia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuluista.
Niillä voidaan Lindénin mukaan kattaa korkeintaan puolet säästötavoitteesta. Eikä asioita pysty selittämään kaupunkilaisille ymmärrettävästi, koska ne ovat
liian monimutkaisia, Pohjola
harmittelee muistellessaan alkuvuoden moitetulvaa.
Timo Pohjolan mukaan Salon
seudun kuntaliitosta vetämään
olisi pitänyt valita projektinjohtaja heti liitospäätöksen jälkeen
kesällä 2007. Varkaus on tehty viime viikon
aikana.
SSS | Anneli Kajander-Ekström. Lasituoppi viilsi päähän runsaasti verta vuotavan haavan. Puhelinkeskus tukkeutui, ihmisiä ei tavoitettu,
ohjelmistot tökkivät, eikä kaupunki saanut edes laskujaan
maailmalle.
Ryöpytyksen keskipisteessä
ollut tietohallintojohtaja Timo
Pohjola sanoo silti, että kertarysäyksestä selvittiin yllättävän pienillä murheilla ? ottaen
huomioon, että tehtiin Suomen
suurin kuntaliitos ennätysaikataululla.
Pohjola itse tuli töihin maaliskuussa 2008. Tällaisiin järjestelyihin ei ainakaan toistaiseksi ole lähdetty.
? Mekaanisesti helpointa
olisi esimerkiksi lomarahan
leikkaaminen puoleen. Erikoissairaanhoidossa joudutaan ensi
vuonna tottumaan ajatukseen,
että potilaita hoidetaan samoilla lääkkeillä ja samalla tavalla
kuin tänä vuonna, Lindén kuvaa.
Myös ostopalveluista tingitään. (STT)
Salon liikuntatiloja voi talvella
varata ja maksaa internetissä
SSS/Sami Kilpiö
Sähköinen asiointi leviää Salon kaupungissa
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupungin liikuntatiloja
voi ensi talvesta lähtien käydä
varaamassa suoraan internetistä.
Käytännössä kaupungin kotisivulle tulee liikuntatilojen
varauskalenteri, josta kuntalainen voi käydä varaamassa vapaan salivuoron omalta kotikoneeltaan. Vanhat organisaatiot ja ohjelmistot oli yhdistettävä yhdessä rytäkässä.
Pian selvisi, etteivät kaikki
ohjelmistot toimineet yhdessä.
Muun muassa laskutus tökki.
Rytäkässä saivat Pohjolan
mukaan moitteita monet syyttömät, koska ongelmat johtuivat toimittajista eivätkä tietohallinnosta.
Henkilöstön
koulutus jatkuu
Samaan aikaan toteutettiin
alkuperäisistä suunnitelmista
poiketen sinänsä järkevä henkilöstön muuttorumba, joka lähes
tyhjensi pienten kuntien kunnantalot. Kaupunginhallitus päätti Jorma
Elovaaran (sd.) ehdotuksesta,
että valtuuston marraskuun
kokoukseen tehdään esitys
erikoissairaanhoitoon mahdollisesti tarvittavasta lisämäärärahasta.
Erikoissairaanhoitoon tänä
vuonna varatut 45,9 miljoonaa
euroa eivät riitä. Vuoron maksamisenkin pitäisi onnistua saman tien
oman verkkopankin kautta.
Liikuntatilojen varaamisen
mahdollistaa uusi sähköinen
palvelualusta, jonka Salo aikoo ottaa käyttöön marras-joulukuun vaihteessa. Tämä taas aiheuttaa
ketjureaktion muille osastoille,
ja joku muu piste olisi suljettava laajemmin. Syyskuun
loppuun mennessä sairaanhoitopiirille oli maksettu jo 39,6
miljoonaa euroa.
Erikoissairaanhoitoon tarvitaan todennäköisesti lisää
rahaa, mutta muuten Salon
kaupunginhallitus vaatii lautakuntia tarkistamaan loppuvuoden käyttösuunnitelmansa
niin, että rahat riittävät. Lumipolanteessa saa enää olla kahden sentin syvyinen
5
kulumisura aiemman kolmen sentin sijaan.
Talvikunnossapitoon käytetään vuosittain rahaa noin 100 miljoonaa euroa.
Uudistuksen hinta on alkuvaiheessa noin
4 miljoonaa euroa vuodessa ja koko laajuudessaan noin 8 miljoonaa euroa vuodessa. Hän sanoi jo esittäytyessään järjestelytoimikunnalle, että aika loppuu kesken.
? Tällaisten asioiden hoitamiseen pitäisi olla aikaa vähintään kaksi vuotta. Esimerkiksi koulutusmäärärahoista pyritään nipistämään, hallintojohtaja Hannu Ampuja kertoo.
? Säästösuunnitelmia tehdään, mutta mitä niistä toteutetaan, ja missä vaiheessa, siitä ei
ole vielä tietoa, Ampuja lisää.
Kulukuuri tietää auttamatta
joitain viivästyksiä hoitotoimenpiteisiin.
? Kiireellinen hoito pystytään
kuitenkin takaamaan ja hoitotakuusta pidetään kiinni. Ensi vuoden
talousarvio lyödään lukkoon
vasta marraskuussa, mutta
Lindénin mukaan toimintakuluille kaavaillaan noin 512 miljoonan euron budjettia.
Konkreettisia säästöratkaisuja ei Lindénin mukaan ole
tehty, mutta selvää on, että
rankka menojen kiristäminen
näkyy palveluissa.
? Kyllä tämä tietää vaikeita
aikoja monelle yksikölle. Henkilökunnalta odotetaan myös
säästövapaita.
? Kaikissa yksiköissä vapai-
den pitäminen ei kuitenkaan
ole aivan yksinkertaista ja vaatisi pitkän ajan suunnittelua.
Jos esimerkiksi teho-osastolta tai ensiapupolilta jäädään
säästövapaille, tarkoittaa se
sitä, että talon sisältä tulee
tuuraajia. Muutoksia on luvassa niin päätiestölle kuin alemmallekin tieverkolle.
Talvikunnossapito on vastaisuudessa
samanlaatuista ympäri vuorokauden.
Tämä parantaa erityisesti raskaan liikenteen ja vilkkaan aamuliikenteen olo-
suhteita.
Pääkaupunkiseudun ja Tampereen
seudun keskeisten työmatkaliikenteen
väylien ennakoivaa liukkaudentorjuntaa
tehostetaan.
Seutu- ja yhdysteiden talviuraisuutta ja
liukkautta vähennetään. Valvontakameraan on
tallentunut kuva kahdesta
nuorehkosta miehestä, jotka ovat peittäneet kasvonsa
hupparin hupulla.
Kemiön poliisi toivoo yleisön ilmoittavan apteekkimurtoon liittyvistä havainnoista numeroon 071 874
6750.
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Kaksi
pahoinpitelyä
salolaisessa
diskossa
Kahta miestä pahoinpideltiin varhain sunnuntaina
salolaisessa The Discossa
Helsingintiellä
vierailumaa. Eipä paljon muualla kuin
itsenäisyyspäivän juhlassa.
Eva Laaksosen mielessä
ovat muun muassa Jänöjussin
mäenlasku, Tiedän paikan ar-
Raila Ekman (vas.) ja Irma Andsten tulivat kuuntelemaan Suomuset-kuoroa sekä laulamaan tuttuja lauluja.
mahan ja Ateenalaisten laulu.
. Päätoimittajan vastuu Silminnäkijän
tiedoista kuuluu TV2:n päällikölle.
daan käyttää, jos tapaus on sekä poikkeuksellinen että merkittävä. Aamulehden tavoitteena ei ole saattaa asioita
oikeuteen, sanoo puolestaan
Pokkinen.
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
Myöskään MTV3 ei ole sopinut lähteidensä kanssa todistamisesta oikeudessa.
. Sen
turvin voidaan paljastaa asioita, joista voisi seurata vaikeuksia tiedon kertojalle, jos tämän nimi tulisi vallanpitäjän tietoon.
Lähdesuojaa pidetään vallanpitäjien valvonnan kulmakivenä
"Nimettömiä lähteitä
pitää käyttää vain
poikkeustapauksissa.
Niissä on riski, että
media voi saada
haavauman omaan
kylkeensä".
"Pitää nähdä yksittäistapausten yli ja
hahmottaa lähdesuojan perimmäinen
tarkoitus. Vastuullinen lähdesuojan
käyttö edellyttää, että toimitus
varmistaa muualta sen, että
saatu tieto on luotettavaa, sanoo Yleisradion Jääskeläinen.
Helsingin Sanomien Meriläinen tosin suvaitsisi Suomen
lähdesuojaan yhden muutoksen.
. Vastuullinen lähdesuojan käyttö edellyttää, että toimitus
varmistaa (näin saadun) tiedon muualta".
"Median lähdesuojaa tulee mieluummin
tiukentaa kuin löystyttää. Lähdesuojaa
pyydettäessä pitää erityisen
tarkkaan harkita, voiko lähteeseen luottaa.
Jääskeläinen ei ota kantaa
lautajupakkaan. mus. Lähdesuojaa tulee mieluummin tiukentaa kuin löysyttää.
Muissa Pohjoismaissa lähdesuoja on Suomeen verrattuna
tiukka.
Suomen Tietotoimisto käyttää nimeämättömiä lähteitä
vain, kun se on välttämätöntä tärkeän tiedon kertomiseksi.
Ensisijaisesti STT pyrkii aina
löytämään lähteen, joka vahvistaa tiedon avoimesti.
Arkaluontoiset tiedot esiin
?Lain mukaan toimittajalla on oikeus tietyin rajoituksin olla kertomatta
tietolähdettään poliisille tai oikeudessa. Hänen
mielestään niitä olisi hyvä laulaa edelleen, että ne eivät vallan unohdu.
Iskee edelleen
Juttukeikka Suomusjärven laulutilaisuuteen toi oitis mieleen
muutamia muistoja. Kutonenkin taisi olla armosta annettu.
Laululäksyt opeteltiin ulkoa. Se on tavallaan korvaus median antamasta lähdesuojasta.
Erilaisia
työkalupakkeja
Silminnäkijän lähde teki Ylen
kanssa kirjallisen sopimuksen
siitä, että hän tulee tarvittaessa todistamaan valaehtoisesti
oikeuteen. Kolmisenkymmentä laulunhaluista kertoi
samaa kuin yhteislaulun vetäjä, Suomuset-kuoron johtaja
dir. Aamulehdessä uutinen
ei käytännössä koskaan perustu
nimettömiin lähteisiin saati yhteen
nimettömään lähteeseen".
Merja Ylä-Anttila
MTV3:n uutis- ja
ajankohtaistoimituksen
vastaava päätoimittaja
Jorma Pokkinen
Aamulehden päätoimittaja
Korhonen kieltäisi alkoholin
juomisen nuorten kuskien autoissa
kaverit saattavat provosoida
hiljattain ajoluvan saanutta
nuorta kuljettajaa niin, että
hän ottaa liikennekokemukseensa nähden kohtuuttomia
riskejä.
. Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan valtuuskunta kävi Damaskoksessa
tammikuussa, ulkoministeri
Stubb toukokuussa ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri
Astrid Thors (r.) syyskuun
alussa.
Yksi syy tiiviiseen yhteydenpitoon löytyy pakolaisista. Yksi ainoa nimetön
lähde on vaikea juttu. Muiden todistajien pitää kertoa
totuus rikosasiassa.
Lähteen motiivi
punnittava
Julkisen sanan neuvoston
(JSN) puheenjohtaja Pekka
Hyvärinen ei halunnut antaa
loppuviikosta lausuntoa nimettömien lähteiden käytöstä.
Asian arkuutta kuvastanee,
että myös MTV3:n uutis- ja
ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja Merja YläAnttila ja Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen
kommentoivat asiaa vain oman
mediansa osalta.
. Niiden
on määrä kirjoittaa lähiaikoina
sopimus keskinäisten kiistojensa lopettamisesta.
Afrikan ja Lähi-idän osaston
osastopäällikkö Kirsti Kauppi
ulkoministeriöstä sanoo, että
USA:n aktiivisuus Lähi-idässä
on avannut rauhanprosessille
uuden ikkunan. Ei ainakaan kansakoulussa ulkolukuna opetellut laulut,
joita sunnuntaina laulettiin
pontevasti Suomusjärven koululla.
Suomusjärvi-Seuran järjestämä tilaisuus oli iloinen yllätys
puheenjohtaja Päivi Reponen-Koitolle. Yhdysvaltain uudella hallinnolla ja ennen kaikkea presidentti Obamalla on uskottavuutta nimenomaan siinä,
että hänen luotetaan etsivän
tasapuolista ratkaisua, KaupMääräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
215,00 ?
115,00 ?
60,00 ?
24,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
201,00 ?
103,00 ?
52,00 ?
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Kaikki täytyi osata ulkoa.
Ei se ollut työlästä, vaan helppoa, Raila Ekman muisteli
kouluaikoja.
Yksi hänen suosikkejaan on
aina ollut Uusimaalaisten laulu, joka myös eilen laulettiin.
Naiset miettivät missä tänä
päivänä kansakoulussa opittuja lauluja lauletaan.
. Opettaja
polkemassa huohottavaa harmonia, ja me lapset laulamassa
nuotista ja varsinkin sen vierestä. Oli ihan pakko koluta kirjahyllyä, sillä
tiesin kouluaikaisen laulukirjan olevan tallessa.
Lauri Parviaisen toimittama Koulun laulukirja vuodelta
1961 löytyi helposti. Viime vuonna Suomi otti liki 300
irakilaista kiintiöpakolaista
Syyrian leireiltä ja tämän vuoden pakolaiskiintiössä heitä on
saman verran.
Turvapaikanhakijoita Irakista on tullut tänä vuonna jo
tuhat.
20-miljoonaisessa Syyriassa
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
oleskelee noin miljoona irakilaispakolaista.
Syyriaa vuodesta 2000 johtanut presidentti Bashar alAssad on avannut maataan ja
parantanut suhteitaan naapureihinsa Irakiin ja Saudi-Arabiaan. Olin päällystänyt tärkeän kirjan punaruusuisella muovilla. Päätoimittajat ovat varovaisia arvioidessaan pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) lautajupakkaa.
STT kysyi Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta
Meriläiseltä ja kolmen muun
suuren median päätoimittajilta, toimiko Yleisradion Silminnäkijä-ohjelma oikein siinä, miten se käytti lähdesuojaa Matti
Vanhasen lautajupakassa.
. Kaija Eerola.
. Oleellista on se, että jos
lähde esiintyy nimettömänä,
vastuu siirtyy toimittajalle ja
toimitukselle. Samoin on ulkomailla asuvien suomalaisten keskuudessa.
Yhteislaulutilaisuuksissa
toivotaan maakuntalauluja ja
kansanlauluja, joita useat sukupolvet ovat oppineet koulussa. Kansakoululaulujen suosion
on noussut ympäri maata. Toivon, että lasten musiikkikasvatuksessa oman kansan
perinne olisi edelleen mukana.
Vanhojen laulujen
sanoma koskettaa
Sunnuntai-iltapäivää vietettiin
koululla yhdessä laulaen sekä
Suomuset-kuoroa kuunnellen.
Suomusjärveläiset Irma Andsten ja Raila Ekman eivät juuri
tarvinneet monistettuja laulujen
sanoja. Laulutaitoaan
molemmat ovat hioneet kirkkokuorossa.
.
klo 6.00-16.00
pi sanoo.
Halosta isännöi Kairossa 81vuotias presidentti Hosni Mubarak, joka on ollut vallassa
28 vuotta. Saudi-Arabia
on Yhdysvaltojen läheinen liittolainen ja palestiinalaisten
Fatahin tukija.
Israelin kanssa Syyrialla on
kiista Golanin kukkuloista, joita Israel miehittää.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Lokakuun alussa Saudi-Arabian kuningas Abdullah
vieraili Damaskoksessa.
Syyria ja Saudi-Arabia ovat
olleet vuosikausia vastakkaisilla puolilla, kun Syyria on tukenut Irania ja palestiinalaisten
Hamas-järjestöä. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2009. Tyypillisesti vinkkitieto tulee
toimituksiin siten, että lähde voi sen
anonyymisti kertoa. Kansilehti kertoo kirjan olleen käytössä kolmannella ja neljännellä luokalla.
Kirjan lehteily pölläytti tutun hajun sieraimiin. Nimettömiä lähteitä voi-
?Nykyisellään toimittajan pitää paljastaa tietojensa alkuperä poliisille, jos tutkitaan sellaista rikosta, josta voi saada vähintään kuusi vuotta
vankeutta.
?Oikeus voi määrätä toimittajan paljastamaan tietolähteensä, jos lähteen epäillään antaneen toimittajalle lain mukaan salassapidettäviä tietoja.
?Työryhmä on ehdottanut lakiin muutosta, joka kaventaisi lähdesuojaa
niin, että toimittaja voitaisiin määrätä paljastamaan lähteensä jo, jos poliisi
epäilee jonkun levittäneen salassapidettäviä tietoja.
?Lähdesuojaa pidetään vallanpitäjien valvonnan kulmakivenä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Kun katsoo tilastoista kiinnijääneiden rattijuoppojen
promillemääriä, joutuu miettimään, pystyykö sellaisissa
promillemäärissä ajava enää
arvioimaan mitään siitä missä
mennään.
Verkkolehti kertoi viime viikolla, että eduskuntapuolueiden ryhmissä on valmiutta
tiukentaa rattijuopumusrajaa.
(STT)
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
STT | OLLI KEMPPAINEN
Tasavallan presidentti Tarja
Halonen matkustaa maanantaina viisipäiväiselle vierailulle
Egyptiin ja Syyriaan, jotka ovat
hänen presidenttikautensa 62.
ja 63. Syitä laulujen uuteen tulemiseen voi vain arvailla.
. Ihmiset alkoivat arvioida
enemmän toisten laulamista
kuin laulaa itse.
Merkittävä muutos on ollut
myös taito- ja taideaineiden
tuntien karsiminen, eikä opettajankoulutuksessa laulutaitoa
painoteta enää samalla tavalla.
. ?Iske, iske, iske seinään vuoren, iske,
iske iske mielin reippahin!?
Kuka muu muistaa Vuoren- Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
louhijan laulun?
Halonen matkaa Lähi-itään
kurkkaamaan rauhanikkunasta
STT
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.)
esittää alkoholinkäytön täyskieltoa nuoren kuljettajan
ohjaamaan autoon, kertoo keskustan verkkolehti Verkkoapila.
Nuorille sattuneissa onnettomuuksissa alkoholi on toisinaan yksi osatekijä. Hajumuistojen mukana ajatukset veivät luokkahuoneeseen. En olisi
itse . En edes tiedä, miten pätevä
sellainen sopimuspaperi lopulta on, Ylä-Anttila makustelee.
Sen sijaan suunnitelmista
lähdesuojan kaventamiseksi
Suomessa kaikki neljä päätoimittajaa ovat samaa mieltä:
sitä ei saa heikentää.
. eikä lehtenikään olisi ?
ylipäänsä lähtenyt toimimaan
yhden lähteen varassa, Meriläinen sanoo.
Yleisradion uutisten vastaava
päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoo, että Ylellä ei ole
yksiselitteistä tai ehdotonta
ohjeistusta siitä, milloin nimettömiä lähteitä voi käyttää.
. Lapsesta asti laulettujen
laulujen sanat nousivat muistista mukavasti. Vanhoissa lauluissa on jotain sanomaa. Yhden nimettömän lähteen
varassa ei Helsingin Sanomat
olisi asiaa uutisoinut. Alkoholinkäytön kiellon valvonta on tietenkin melko vaikea ongelma, Korhonen pohtii.
Sen sijaan kansanedustaja arvelee, että liikenteen ja vesiliikenteen promillerajojen alentamisella ei olisi vaikutusta on-
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.216 kpl
(LT-levikki 2008)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Kansakoululaulut sykähdyttävät yhä
Suomusjärvellä laulettiin pontevasti porukalla
SSS | Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Kerran opittu ei muistista karkaa. Tyypillisesti vinkkitieto
tulee toimituksiin siten, että
lähde voi sen anonyymisti kertoa. Muissa Pohjoismaissa
on Suomeen verrattuna tiukka lähdesuoja".
Atte Jääskeläinen
Yleisradion uutisten
vastaava päätoimittaja
Reetta Meriläinen
Helsingin Sanomien
päätoimittaja
"Lähdesuojaa voidaan pyytää myös
vahingoittamistarkoituksessa tai
henkilökohtaisen intressin tai edun
ajamiseksi. Korhosen
mukaan auton kyydissä olevat
ja ajon aikana alkoholia juovat
Kaija Eerola Nummi-Pusulasta laulatti tasapuolisesti sekä Varsinaissuomalaisten laulun että Uusimaalaisten laulun.
nettomuuksien vähentämiseen.
. Matka osuu
Lähi-idän tilanteen kannalta
mielenkiintoiseen aikaan, sillä
kymmeneen vuoteen ei alueen
rauhoittumisesta ole oltu yhtä
toiveikkaita.
Halonen ja mukana matkaava ulkoministeri Alexander
Stubb (kok.) pääsevät kuulemaan Kairossa tuoreinta
tietoa Palestiinan tilanteesta.
Egyptiläiset ovat toimineet
välittäjänä kahden kilpailevan
palestiinalaisjärjestön Fatahin
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2008 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
ja Hamasin kiistoissa. Aamulehti ei ole tuomioistuin. Myös Helsingin Sanomat tekee Meriläisen mukaan joskus vastaavia sopimuksia, ne ?ovat mukana työkalupakissa?.
. Ehkä eläkkeelle jääneet haluavat palauttaa vanhat koulumuistot mieleen, itsekin eläkkeellä oleva Eerola naurahtaa.
Ainakin Nälkämaan laulu,
Kesäpäivä Kangasalla ja Tuonne taakse metsämaan olivat
lauluja, joita vielä 70-luvulla
laulettiin koulussa kuin koulussa. Silloin
pitää olla erittäin vahva arvio
siitä, että lähde on luotettava,
Ylä-Anttila muotoilee.
Aamulehden Pokkisen mukaan nimettömän lähteen käytössä on arvioitava erityisesti
tämän motiivia.
. Vaivalloista, mutta ei NÄKÖKULMA
muistaakseni kovin vastenmielistä. Me emme tee tuollaisia
sopimuksia. Tässä pitää nähdä yksittäistapausten yli ja hahmottaa
lähdesuojan perimmäinen tarkoitus. Ei ole ollut haitaksi
osata Varsinaissuomalaisten
laulua tai Maamme-laulua,
kun niitä harvakseltaan tarvitaan.
Yksi laulu hymyilyttää ylitse muiden, enkä ole sitä koskaan kouluvuosien jälkeen
kuullut laulettavan. Koti, uskonto ja
isänmaa, ne on unohdettu globalisaatiossa.
Päiväkodissa työskentelevä
Laaksonen sanoo, että uusille
päiväkotiryhmille opetetaan
aina myös vanhoja lauluja.
Niissä peippo tekee pesää koivunoksaan korkealle, ja ketterät lapsoset laittavat koivusta
vihdat.
Riitta Laine pitää vanhoja
lauluja koskettavina. Tykkäsin laulutunneista
taidoistani huolimatta. lokakuuta 2009
UUTISET
Suuret mediat
varovat yhden
lähteen loukkua
STT | PERTTI MATTILA
Suurilla medioilla ei ole selkeitä sääntöjä siitä, milloin juttuja
voidaan rakentaa nimettömien
lähteiden varaan. Pitää selvittää, onko lähteellä mahdollisesti vahingoittamistarkoitus, henkilökohtainen intressi tai etu ajettavana.
Myös Helsingin Sanomien
Meriläinen korostaa kriittisyyttä.
. Presidentti
Barack Obama kävi muun
muassa kesäkuussa Kairossa
puhumassa välien parantamisesta islamilaiseen maailmaan.
. Maahan tehtiin
Suomesta viime vuonna 45 000
matkaa.
Syyria on ollut tämän vuoViikonl. Osin raskassoutuisten
ja vakavahenkisten laulujen
tilalle ovat tulleet kevyemmät
laulelmat ja iskelmät.
Eerola uskoo yhden käännekohdan olleen television suosikkiohjelmassa, Levyraadissa. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
den aikana suosittu matkakohde suomalaispoliitikkojen
keskuudessa.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Seuraajakeskustelu
käy jo kiivaana.
Suomella ja Egyptillä on keskusteltavana paljon kahdenvälisiäkin asioita, onhan Egypti
ollut kolme vuosikymmentä
yksi Suomen kehitysyhteistyön
päävastaanottajista.
Nykyään apu on pienempää,
sillä Egypti on nousut köyhästä keskituloisten maiden luokkaan.
Egypti on myös kasvava turistikohde
Pidän oikeutenani myös
olla vastaamatta.. Esimerkiksi
yökahvila Kalkkers ja Hietaniemen kadun palvelukeskus
ovat semmoisia paikkoja, joita
ei muissa pääkaupunkiseudun
kunnissa ole. Hän toimi SuomiNeuvostoliitto-seuran puheenjohtajana vuosina 1961?74 ja
Rauhanliiton puheenjohtajana
vuosina 1979?88.
Rauhanmiehellä oli lukuisia
muitakin luottamustehtäviä.
Hän myös julkaisi lähes 20
kirjaa ja oli loppuun asti aktiivinen mielipidevaikuttaja,
joka seurasi etenkin kansainvälisen politiikan kehitystä.
STT:lle 90-vuotiaana antamassaan merkkipäivähaastattelussa von Bonsdorff summasi iloisena kehitystä: ?Eurooppa on näyttänyt tien koko
maailmalle, miten pitää elää
rauhassa. Nykyinen hallitus ja eduskunta eivät voi tehdä päätöksiä
tulevien eduskuntien puolesta,
Vanhanen muistutti.
Vanhanen jätti vastaamatta suureen osaan toimittajien
kysymyksistä. Valinnassa
arvostetaan myös molempien
kotimaisten kielten hyvää taitoa ja englannin kielen hallintaa sekä kokemusta yritysten
hallinnosta.
Varatoimitusjohtajan toimi
täytetään määräajaksi, joka
päättyy 31.1.2016. Hän ei
aio vaatia Yleltä esimerkiksi
anteeksipyyntöä, jos neuvosto
antaa langettavan päätöksen.
. Pääministerin
mielestä lupia pitää antaa niin
monta kuin tarvitaan, mutta ei
tulevaisuuden varalle.
. Jos sitä on tapahtunut, asiaan täytyy hänen
mukaansa puuttua.
Päihdeongelmaisia lukuunottamatta Espoon asunnottomille
ei ole vakituista paikkaa, vaan
tilapäismajoitus järjestetään
tapauskohtaisesti esimerkiksi
vieraskodissa.
Järjestösihteeri Hanna Piirainen Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksestä ei ole kuullut tapauksista, joissa muiden
kuntien sosiaalitoimistoista
olisi ohjattu Helsinkiin. Myös poliitikoilla
on hänestä oikeus käyttää sananvapautta ja esittää erovaatimuksia.
Pääministeri korosti, ettei
ole mitenkään osallinen kanteluun, joka on tehty Julkisen
sanan neuvostoon TV2:n Silminnäkijä-ohjelmasta. Hän kuoli
sunnuntaiaamuna Helsingissä
91 vuoden iässä.
Von Bonsdorff tunnetaan
etenkin työstään rauhaliikkeessä. Kokoomus haluaa
kolme uutta yksikköä, kun taas
keskustalainen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Raaseporin
kehitysjohtaja
hakee Kuntaliittoon
Raaseporin kehitysjohtaja Jyrki Hakkarainen hakee Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi.
Paikkaan on tullut kymmenen
hakemusta.
Hakkarainen toimi ennen
Raaseporin muodostamista
Pohjan kunnanjohtajana. Ylen pitää olla riippumaton.
Ei Ylen pidä ruveta mielistelemään.
Nuorisosäätiön jakamasta
vaalirahoituksesta pääministeri ei edelleenkään suostunut
puhumaan. Pyrin vastailemaan kysymyksiin silloin kun niitä esitetään. Tietysti asunnon
saaminen Helsingistä voi olla
vielä hankalampaa kuin Espoossa tai Vantaalla, Piirainen
arvioi. Omaa ohjelmaani on muutettu yhdeltä osalta: yhtä parturissakäyntiä lykättiin.
Vanhanen ei yhtynyt joidenkin keskustapoliitikkojen
vaatimukseen Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin erosta. Hän vetosi siihen,
että selvitykset tuista ovat kesken.
Vanhanen piikitteli mediaa
siitä, että lehdet ovat pääkirjoituksissaan vastustaneet
kulukattoa vaalikampanjoille.
Keskusta on kannattanut puolueiden vaalimainosbudjeteille
enimmäisrajaa.
Ei ydinvoimalupia
vastaisen varalle
Uusien ydinvoimaloiden määrään Vanhanen ei ottanut suoraan kantaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. (STT)
Rauhanliikkeen
vaikuttaja
von Bonsdorff
kuollut
Professori Göran von Bonsdorff on kuollut. lokakuuta 2009
Uutiset
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Vanhanen pitää asemaansa
vahvempana kuin koskaan
?Ylen ei pidä ruveta
mielistelemään?
STT | TOMMI TOLKKI
Matti Vanhanen ei ei yhdy joidenkin keskustapoliitikkojen vaatimukseen toimitusjohtaja Mikael Jungnerin erosta.
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) uskoo, että viime viikot
ovat vahvistaneet hänen asemaansa keskustan johdossa.
. Sosiaalityöntekijä oli myös sanonut, ettei Espoolla ole tarjota mitään.
? Kun teille diakoniatoimistoon tulee noita vaeltelevia ihmisiä, joilla ei ole mitään paikkaa, käskekää ne Helsinkiin,
sosiaalityöntekijä sanoi diakonin kertoman mukaan.
Espoon perusturvajohtaja
Juha Metso kiistää, että Espoo ohjaisi asunnottomiaan
muiden niskoille. Hän
tietää kuitenkin, että jotkut
ovat vapaaehtoisesti itse muuttaneet kirjat pääkaupunkiin,
jotta he pääsevät Helsingin
palvelujen piiriin.
? Tässä on ehkä taustalla se,
että kun Helsingissä on enemmän asunnottomia, niin sitten
on enemmän myös asunnottomien palveluja. Aatelissuvun vesa
kiinnostui rauhantoiminnasta
erityisesti jatkosodan kokemuksiensa kautta.
Von Bonsdorff toimi Helsingin yliopistossa yleisen
valtio-opin ja kansainvälisen politiikan professorina ja
apulaisprofessorina vuosina
1952?1981. 9-21, la 9-18.
uskoo korkeintaan yhteen uuteen voimalaan. Ministerit ovat
keskustelleet vaalirahoituksesta ?äärimmäisen vähän?, ja
rahoitusta ovat selvitelleet tukiyhdistykset eivätkä poliitikot
itse.
. Ei näin vahvaa asemaa
minulla ole ollut omasta mielestäni kertaakaan tämän pääministerikauden aikana, hän
sanoi sunnuntaina Pääministerin haastattelutunnilla Radio
Suomessa.
Myös hallituksen toimintakyky on pysynyt Vanhasen mukaan hyvänä. Hän korosti
kuitenkin avointa linjaansa:
media pääsee esittämään pääministerille kysymyksiä neljänä päivänä viikossa.
. Pääkaupungin tiedetään vetävän esimerkiksi päihdeongelmaisia
puoleensa, mutta Helsingin
Sanomien mukaan jo vuosia on
epäilty, että muut kunnat myös
kehottavat asunnottomia ihmisiä hakeutumaan Helsinkiin.
Todisteita asiasta ei kuitenkaan ole ollut.
Nyt espoolainen diakoni kertoi nimettömästi lehdelle, kuinka Espoon sosiaalitoimi neuvoi
häntä ohjaamaan asunnoton
mies pääkaupunkiin. Viime kesänä Raaseporin kaupunki palkkasi konsultin etsimään
Hakkaraiselle muualta töitä.
Hakkarainen oli kertonut kokeneensa työpaikkakiusaamista.
Jyrki Hakkarainen on 43-vuo-
tias oikeustieteen kandidaatti.
Kuntaliiton tehtävän kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys kunta-alaan ja
johtajakokemus. (SSS)
HS: Espoo
kehotti asunnotonta
muuttamaan Helsinkiin
Helsinkiin saapuu kuukausittain kymmeniä asunnottomia
muualta Suomesta. Uusi Eurooppa on
syntynyt minun elinaikanani.?
(STT)
7
Salo, Vilhonkatu 14, avoinna ark
lokakuuta 2009
ONKO LAATU AINA KALLISTA?
. 020 720 3700
MA?PE 8?21, LA 8?18.
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%).
Syö arkenakin
monipuolisesti ?
helpot vinkit
K-RuokaPirkassa.
www.k-citymarket.fi
8
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. P
99
kg
SALO
Hämeentie 24?30, puh. Laita i uunipussiin h /kg
1,5
.
n
paist
C
°
100
a
t
s
i
a
. EI MEILLÄ
HINNAT VOIMASSA MA?KE 19.?21.10.2009, ELLEI TOISIN MAINITA.
Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi
Suomalainen
NAUDAN PAAHTOPAISTI
6
:
e
j
h
o
Paistuosta suolalla ja
. M a r illa.
en
n
i
ö
p
u
m
p
pip
n lä
e
e
n
o
u
h
Näitä vaurioita
ei mikään pakkohoito ehdi torjua. Yhteistyötä
on tehty muun muassa Stora
Enson pakkaustuotantopuolen
ja Lahden muotoiluinstituutin
ammattilaisten kanssa.
LUT:ssa ei ole tyydytty pelkkiin kartonkirasioihin ja -vuokiin. (arvo 22 ?)
CHILI BURN 120 kaps. Kyseessä on normatiivinen
punninta siitä, miten monen
äidin vapauden riistäminen
?Arvot karkeita
ja epävarmoja?
nojen vaikutuksista.
Mäkelä uskoo, että suomalaiset arviot sikiövaurioiden
ilmaantuvuudesta ovat melko
varmasti paisuteltuja.
. 43,00 (325,76/kg)
Vetääkö suonta?
DUO E-EPA + E-DHA 650 mg, 120 kaps.
Omega-3 rasvahapot oikeassa muodossa:
sydämelle, verisuonille ja aivoille. Kyse on todella isosta innovaatiosta. 46,90 (240,51/kg)
+ KAUPAN PÄÄLLE! ColonClear Probiootti, 120 kaps. Hän pitää nurinkurisena
myös sitä, että pakkopykälän
muotoilussa ei ole huomioitu
lainkaan abortin mahdollisuutta.
Kokoomusnaiset
pakkohoidon kannalla
Kokoomusnaiset haluavat raskausaikana alkoholia käyttävät naiset pakkohoitoon.
Laki ei järjestön mielestä
nykyisin suojaa syntymätöntä
lasta alkoholin ja huumeiden
käytöltä.
. 20, la 9 . Pitää
virtsatiet puhtaina ja estää bakteerien
tarttumista virtsateihin sekä haitallisten
bakteerien ja hiivojen kasvua intiimialueilla.
19 50
Life Halikko
Prisma, Prismatie 2
Puh. Tarjolla ei ole kuitenkaan mitään raja-arvoa, jonka
ylittäminen olisi selkeä riski.
Jos pakkohoitoon voidaan
määrätä äiti, joka ei itse katso
tarvitsevansa hoitoa, melkein
kuka tahansa voisi joutua pakkohoitoon.
. Hän kuuli laukaukset ja löysi pariskunnan
ammuttuna.
Lapsi teki ilmoituksen tapahtuneesta välittömästi
poliisille. Epämääräisessä lakiehdotuksessa ei hänen
mukaansa anneta selkeitä
arviointikriteerejä siihen, milloin pakkohoito on oikeutettua.
Ehdotus on hänen mielestään
pikemminkin aatteellisen tahtotilan ilmaus kuin huolellista
lainvalmistelua.
Mäkelä ei kiistä sitä, että
odottavien äitien on syytä lopettaa alkoholinkäyttö tykkänään. Laitteen
ensimmäinen prototyyppi
valmistuu vuoden kuluttua
opetus- ja tutkimuslaitteeksi.
Linjaan liittyvää tutkimusta
rahoittaa muun muassa Euroopan aluekehitysrahasto,
kertoo Varis.
Metsäteollisuuden iso toivo
Stora Ensossa tuoretuotteiden
kartonkipakkauksista odotetaan uutta myyntihittiä. Hänen laboratorionsa on osa LUT:n pakkaustutkimusinstituuttia Vidapakia. Vahva Tonalin 120 kaps.
47,90 (283,43/kg)
NUTRILETT QUICK START 5 pvän dieetti
sinulle, joka haluat useita pieniä aterioita
päivässä ja pidät vaihtelusta. Menehtyneet ovat 44-vuotias nainen
ja 58-vuotias mies. Kartonki on yksi Stora Enson päätuotteista, juuri sellainen kestävän kehityksen tuote, jonka
tulevaisuus on valoisa.
Stora Enson DeLight-pakkaukset vastaavat yhtiön mukaan
kahteen kuluttamisen trendiin;
yksilöllisyyteen ja ympäristö-
tietoisuuteen. Aina näin ei ole, mutta
pakkohoitoa tarvitaan kuitenkin viimeisenä keinona lapsen
terveyden turvaamiseksi, kokoomusnaiset arvioivat kan-
Kokemäenjoesta
löytyi ruumis
nanotossaan.
Kokoomusnaiset muistuttavat, että Suomessa syntyy
vuosittain 700 päihteiden vaurioittamaa lasta. Tavoitteena on räätälöity
sarjatuotanto. Sillä
on matala hiilijalanjälki, pakkaukset eivät tarvitse erillisiä
etikettejä hyvän painopinnan
vuoksi ja kaiken lisäksi kartonki tuntuu käteen lämpimältä.
(STT)
ETUSI 23%
21 90
Nykyisissä pahvipakkauksissa terävät saumakohdat ja reunat ovat heikko kohta. Esimerkiksi kartonkisia kaasutiiviitä lihapakkauksia ei tähän asti ole ollut
saatavilla. 22,00 (258,82/kg)
DIASPORAL MAGNESIUM 20 PSS
Nopeavaikutteinen magnesium ehkäisee
lihaskramppeja ja laukaisee hermoston sekä
lihasten jännitystä.
3600
sovh 45,90 (211,76/kg)
10 50
(105,00/kg)
Kaikki mitä tarvitset
5 päivän dieettiin!
REDASIN 60 tabl. Ne mahdollistavat
halutun muodon syntymisen
ilman venytystä.
Elintarvikepakkausten kannet ovat nykyään pääosin
muovikalvoa, mutta Lappeenrannassa tutkitaan, voisiko
pakkaus kansineen kaikkineen
olla kartonkia. Motivaatio hoitoon tulisi
syntyä hoidettavan omasta
halusta parantua, jotta hoito
olisi mahdollisimman tehokasta. Suojakaasutkaan eivät auta, jos pakkaus vuotaa jostain
nurkasta. ei lihasta. (02) 733 7304
ma-to 10 . Talossa on kehitetty
yhdessä metsäteollisuuden
kanssa kartongista saumaton
ja tiivis pakkaus. Tonalin poistaa kehosta
rasvaa . 40,90
Pysyviä tuloksia painonhallintaan
Vältä tukkoinen olo!
11 50
sovh 49,50 (353,17/kg)
Sydämen ja verisuonten
hyvinvointiin
CARMOLIS YRTTITIPAT 80 ml Auttaa
kylmään veteen sekoitettuna myös tilapäisiin vatsavaivoihin
sekä ulkoisesti pieniin
haavoihin.
850
4490
sovh 30,00 (348,48/kg)
Huolehdi sydämestäsi!
ETUSI 22%
ETUSI 10%
18 50
2VDOOLVWX PHQQHVVl DUYRQWD VXRULWHWDDQ
9. DUO E-EPA
+ E-DHA 650 mg, 60 kaps. Insinöörit huomasivat jo
työn alussa, että kartongille
sen saumattoman muodon antavat laitteet ovat kömpelöitä
ja kalliita. Tähtäimessä on kehittää elintarviketuottajille ja
-pakkaajille moderni, nopeasti
uuteen tuotantoerään mukautuva pakkauslinja.
. Se pitää ulkopuolella tuoretuotteen pahimman vihollisen, ilman.
Happi pilaa nopeasti herkät
elintarvikkeet, kuten lihan.
Nykyiset taitettavat pakkauslaatikot ovat käteviä, mutta
eivät välttämättä kovin tiiviitä. Vuodoille arkoja
ovat esimerkiksi tuore liha tai
kala.
Kartonki ja sen mahdollisuudet ovat vieneet mennessään
professori Juha Variksen,
joka on työhistorialtaan metallipuolen miehiä. Esimerkiksi raskaana olevat tanskalaisnaiset jatkavat alkoholinkäyttöä selvästi
useammin kuin suomalaiset.
Tästä huolimatta tanskalaiset
arviot sikiövaurioiden ilmaantuvuudesta ovat alhaisempia
kuin suomalaiset arviot.
Varsin vähäinenkin alkoholinkäyttö lisää sikiövaurion
riskiä, mutta vauriot ovat kuitenkin harvinaisia. Amerikkalaistutkimusten mukaan ehkä
yksi riskikäyttäjä sadasta synnyttää FAS-lapsen.
Lyhyet
Avopari kuoli
luoteihin lapsen
läsnäollessa
Kempeleläinen avopari kuoli
metsästysaseen luoteihin Pudasjärvellä sunnuntaiaamuna seitsemän aikaan.
Poliisin mukaan tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitä, mutta paikalla oli toisen
surmansa saaneen alaikäinen lapsi. Seuraavaksi on tarkoitus laajentaa pakkauksen
käyttöä myös muihin tuoretuot-
teisiin, kuten kalaan ja kanaan,
sanoo Delight Solution -yksikön
päällikkö Jalliina Järvinen.
Hän innostuu kehumaan kartonkia vielä vähän lisää. (STT)
Kartonkia taivutetaan
saumattomasti
ruuan ympärille
POIMI TALTEEN SYNTTÄRITARJOUKSET 19.-30.10.!!!
Rasvahappoja aivoille!
Tulinen laihduttaja!
Luonnollista energiaa!
EFALEX Turvaa aivojen toiminnalle elintärkeiden
rasvahappojen saannin. Parantaa fyysistä
kestävyyttä, hidastaa ikääntymisprosessia ja
vahvistaa elimistöä.
LE!
N PÄÄL
KAUPArls, 40 kaps.
D-Pea
E!
KAUPANobPioÄotÄti,LL45 kaps.
ColonClear Pr o 14 ?)
(arv
Lappeenrannan teknillinen
yliopisto (LUT) on paneutunut ruuan pakkaamiseen tosissaan. Hän luettelee pitkän
listan kartongin etuja, mutta
lisää sen olevan haasteellinen
muokattava.
. majoituksen, aamupalan, kylpylän ja kuntosalin
käytön valitsemassasi Holiday Club-kylpylässä.)
Osallistu myymälässä tai www.life.fi!
Tarjoukset on voimassa 30.10.2009 asti.
21 00
29 50
ETUSI 15%
(300,00/kg)
Aktivoi kauneutesi!
BIO-QINON Q10 GOLD 100 MG 60 kaps. Repsottavista kulmista voi
päästä sisään ilmaa, joka pilaa elintarvikkeen.
STT | LEENA JUSSILA
ETUSI 20%
23 00
sovh 27,30 (336,92/kg)
EFALEX 270 kaps. Pakkohoitoa
ajaa myös peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.).
(STT)
Kokemäenjoesta Porissa löydettiin nuoren miehen ruumis sunnuntaina. Lisää keskittymiskykyä
ja tarkkaavaisuutta.
CHILI BURN 60 kaps. Asiasta kertoivat LänsiSavo ja Itä-Savo -lehdet.
Rajamäki arvioi, että Suomi
leimautuu tällaisissa operaatioissa, mistä seuraa joutuminen mahdolliseksi terrorin
kohteeksi.
Entisen sisäministerin mielestä terrorismin riski kytkeytyy myös maahanmuuttopolitiikkaan. Ruumis
löytyi aamupäivällä Rau-
mansillan kohdalta.
Poliisin mukaan hukkunut
oli vuonna 1988 syntynyt porilaismies. Korvaa kaiken
päivittäisen ravinnon.
12 00
26 90
(181,82/kg)
(256,19/kg)
Vastustuskykyä!
Stressiä vastaan!
ESBERITOX, 60 tabl.
Vilustumisoireiden lievittämiseen!
100 tabl. lokakuuta 2009
Uutiset
Professori teilaa päihdeäitien
pakkohoitolain valmistelun
Klaus Mäkelä kaipaa
varmempia tietoja
sikiövaurioiden
arvioimiseksi
voidaan oikeuttaa sillä, että
yksi lapsi välttää vamman,
pohtii Mäkelä.
Hänen mukaansa yhtälön
kumpikin puoli on siinä määrin latautunut, että myös asiaa
viileästi harkitsevat päätyvät
eri kantoihin ja tunteet helposti roihahtavat.
STT | SINIKKA SUOSALMI
Mäkelän mielestä käytettävissä olevat arviot ovat karkeita ja
epävarmoja. (STT)
Mäkelä muistuttaa, että sikiö
on erityisen altis alkoholivaurioille raskauden ensimmäisinä viikkoina. Kolmen B-vitamiinin
yhdistelmä (foolihappo, B6 ja B-12) auttaa
alentamaan haitallisen korkeaa homokysteiinitasoa sydämen hyväksi.
TONALIN 150 kaps. Kartonkiaihio
käykin ensin läpi niin sanotun
nuuttauksen, missä sen kulmiin tehdään eräänlaisia uria,
joihin muovauksessa syntyy
laskoksia. Suursarjatuotannon laitteiden hinta pyörii
noin 350 000 eurossa, mutta
LUT:n laitteen hintatavoite
on selvästi sen alle. Hän ehti olla kateissa pari päivää.
Mitään rikokseen viittaavaa
ei tässä vaiheessa ole tullut
ilmi, kerrotaan Satakunnan
poliisilaitokselta. Se ei kuitenkaan
kestä metallin lailla suurta
muovausta, vaan repeytyy helposti muotoon puristettaessa.
Suurin haaste on siis kartonkivuoan muovaaminen.
Kartonki ei siedä venytystä,
sillä jo muutaman prosentin
venyminen murtaa käytetyt
kartonkilaadut. Kartonki on ympäristöystävällistä, kierrätettävää,
uusiutuvaa, lämmön- ja kylmänkestävää, ja siinä on hyvä
painopinta. 19, pe 9 . (STT)
Rajamäki:
Kriisinhallinta
voi tuoda
terroristeja
Kriisinhallintaan osallistuminen voi olla riski Suomen
turvallisuudelle, arvioi kansanedustaja Kari Rajamäki
(sd.). Lisäksi pitäisi olla myös arvioita
erilaisten hoito- ja valvontakei-
Päihdeäitien pakkohoitolain
valmistelu ei professori Klaus
Mäkelän mukaan pohjaudu
tosiasioihin. Polttaa rasvaa, tehostaa aineenvaihduntaa, aktivoi ruoansulatusta ja pitää suoliston
hyvässä kunnossa.
BIO-QINON Q10 150 + 30 kaps. Auttaa lisäämään
energiaa, suoritusta ja keskittymiskykyä.
Nopeuttaa palautumista urheilusuorituksista.
(106,25/l)
Virtsateille ja intiimialueille
KARPALACT STRONG 60 kaps. pakkaus 17,50.
DAILY WELLNESS FEROX ROOT
RUUSUJUURI 100 tabl. Lain valmisteluun
tarvitaan enemmän faktoja.
Sikiövaurioiden ehkäisykeinojen arvioimiseksi pitäisi olla
varmempia tietoja eriasteisten
vaurioiden ilmaantuvuudesta,
odottavien äitien päihteidenkäytöstä sekä siitä, millä todennäköisyydellä eriasteinen
käyttö vaurioita aiheuttaa. 17
ACTIVE BEAUTY 60 tabl.
Hyvinvointia iholle, hiuksille ja kynsille.
2370
(32,35/kg)
Synttäreiden kunniaksi arvomme
Elämässä on niin paljon
unohtumattomia asioita!
MUISTI+ 30 kaps.
Nopeuttaa ja tehostaa muistitoimintoja.
15 kahden hengen
KYLPYLÄPAKETTIA
(sis. Se edellyttää,
että sulkemiseen liittyvä ilmatiiviys saadaan ratkaistua,
tuumii Varis.
Tavoitteena
räätälöity tuotanto
Kartonkipakkausten tuotekehittely LUT:ssa alkoi kuutisen vuotta sitten. Elintarvikkeiden
lisäksi kartonkiin voi pakata
myös kosmetiikkaa ja vapaaajantuotteita.
. Kaiken lisäksi maailmassa on vain alle kymmenen
muovipinnoitetulle kartongille
tarkoitettujen muodonantokoneiden valmistajaa.
Niinpä Lappeenrannassa
ryhdyttiin pohtimaan joustavaa kartonkipakkausten tuotantojärjestelmää, josta pienillä säädöillä saadaan kullekin
tarvitsijalle omannäköisiä
tuotteita. Puhdasjärven poliisilaitos tutkii tapausta itsemurhana ja tappona. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19
02 727 1081
5
prk
Ø 12cm, ihmepensas, rönsylilja,
kirjovehka, saniainen, peikonlehti,
pesäraunioinen
5.
00
2
kpl
(yksittäin 3,50 kpl)
(XURPDUNHW. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. lokakuuta 2009
EUROMARKETIN
HINTAMYRSKY JATKUU!
Tervetuloa toteamaan hintatason romahdus!
Tarjoukset voimassa ma-ke 19.-21.10.2009
EUROTARJOUS EUROTARJOUS EUROTARJOUS
EUROTARJOUS EUROTARJOUS
EUROTARJOUS
Ingman
meijerivoi
500 g (1,58/kg)
0.
79
7XSOD%RQXV
NRNR
ORNDNXXQ
rajoitus 2 pkt/talous
EUROTARJOUS
EUROTARJOUS
Atria
suomalainen
A-luokan nakki
1.
pkt
EUROTARJOUS
200 g
0.
99
kpl
(3,95/kg)
EUROTARJOUS
2 ps/talous
ps
(0,25/kg)
kpl
(2,20/kg)
EUROTARJOUS
0.
EUROTARJOUS
450 g
79
49
kg
Rosten
Linna
moniviljaviipale
Saarioisten
pizzat
2 kg
79
ps
(0,33/kg)
EUROTARJOUS
Raisio
talousvehnäjauho
0.
00
(4,50/kg)
0.
Hollanti
Suomi
89
EUROTARJOUS
Conference
päärynä
Porkkana 3 kg
420 g
1.
pkt
Viherkasvit 40-60 cm
Eldorado
appelsiinija omenatäysmehu
1 l (0,40/l)
2.
00
yksittäin 0,65 prk (0,65/l)
MA?PE 7?21, LA 7?18
Hämeentie 37, Salo
puh
Presidentti Barack Obama
on sanonut ojentavansa kätensä Iranille, mutta tämän terroriteon myötä hän on polttanut
näppinsä, Larijani maalaili.
Yhdysvallat kiirehti torjumaan syytökset osallisuudesta
iskuun. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Muotiviikoilla
on viime vuosina esitelty esimerkiksi Vivienne Westwoodin, Julien Macdonaldin ja
Jenny Packhamin luomuksia.
Moskovan muotiviikoilla esiteltiin toinen toistaan korkeampia hattuja.
Levoton maakunta
300 km
IRAN
Kabul
ilmaisku
AFGANISTAN
SistanBaluchestan
PAKISTAN
Karachi
Arabianmeri
STT
tustava sunnimuslimien ryhmä
Jundollah (Jumalan sotilaat)
ilmoittautui iskun tekijäksi.
Vallankumouskaarti ja puhemies osoittivat kuitenkin syyttävällä sormella Yhdysvaltoja.
Iranin mukaan Yhdysvallat
tukee Jundollahia saadakseen
aikaan epävakautta maassa.
Larijanin mukaan isku on
merkki Yhdysvaltain vihamielisestä suhtautumisesta Irania
kohtaan.
. Sunnimuslimien kapinallisryhmä ilmoittautui heti iskun tekijäksi,
mutta Iran syytti hyökkäyksestä Yhdysvaltoja.
Itsemurhapommittaja laukaisi kuljettamansa räjähteet
kokouksessa, jossa oli mukana
sotilaita ja paikallisia heimojohtajia. Moskovan uusi
Muotimuseo avautui yleisölle
samassa yhteydessä.
Talouskriisi ei näytä masentaneen venäläisiä muotisuunnittelijoita. Hän kertoi
TEHERAN | STT?AFP?Reuters
Iranissa tehtiin sunnuntaina
verinen itsemurhaisku armeijan eliittijoukkoja eli vallankumouskaartia vastaan. Pakolaisten määrän odotetaan kasvavan pian 200 000:
een. Tätä ovat kritisoineet
etenkin ihmisoikeusjärjestöt,
koska ne katsovat, että ihmisiä
on oman tuomion lyhenemisen
toivossa syytetty vain koston
vuoksi ja tehty vääriä ilmiantoja. Kylätuomioistuinlaitoksen pääsihteerin Domatilla
Mukantaganzwan mukaan
syytettyjen tunnustusten avulla jopa sadattuhannet ruandalaiset ovat saaneet selvyyden
omaistensa kohtalosta.
. Tällä maalla
on synkkä menneisyys, mutta
nyt on aika rakentaa yhdessä
parempi tulevaisuus, Mugantaganzwa sanoo.
Kylätuomioistuimilla on ollut
oikeus käsitellä juttuja, joissa
syytetyt ovat joko osallistuneet
tappamisiin ja raiskaamisiin tai
tuhonneet uhrien omaisuutta. Slovakia on
tosin jo vahvistanut unionin
päätöksentekoa uudistavan
sopimuksen, Tshekki ei.
(STT?Reuters)
WIEN. Heistä suurin osa majailee
sukulaistensa luona.
Asevoimien mukaan talebanit on saarrettu Etelä-Waziristanin vuoristoon. Tiedeministeriössä kassin sisältö oli
kuitenkin tulkittu papaijoiksi, käy ilmi uutistoimisto Ritzaun
tekemästä selvityksestä.
Mediajuristi Oluf Jörgensen katsoo, että hyvää tarkoittava
uudistus on mennyt liiallisuuksiin.
. Hän kuitenkin katsoo, että tahto on ollut Ruandassa hyvä.
. EU:n alueella saattaa
olla jopa 270 000 ihmiskaupan uhria, arvioi YK. Pääministeri
Robert Ficon mielestä myös
Slovakia tarvitsee takuut siitä, etteivät toisen maailmansodan jälkeen karkotetut
sudeettisaksalaiset voi vaatia takaisin menettämäänsä
omaisuutta.
Hänen mielestään Slovakian kannattaa ainakin
yrittää keskustella EU:n
kanssa ennen sopimuksen
voimaantuloa. Tuomitsemme tämän
terroriteon ja pahoittelemme,
että siinä sai surmansa viattomia ihmisiä. Osa heistä on kuitenkin mennyt pikkumaisuuksiin.
Aivan turhat lahjat voisi jättää pois, jottei tästä tulisi aivan naurettavaa, sanoo Jörgensen. Ruandan
kansanmurhassa vuonna 1994
kuoli ainakin 800 000 ihmistä. Terroristien tavoitteena on
horjuttaa Sistan-Baluchistanin
maakunnan vakautta. Armeijan
mukaan yhteenotoissa kuoli
noin 60 talebania ja muutamia
sotilaita.
YK arvioi, että sodan keskeltä
pakenee päivittäin satoja ihmisiä. kolmetuhatta vuotta.
. Hänen kuvitteellinen sankarittarensa,
lokakuun vallankumouksen
mukaan nimetty Octobrine
haaveilee unelmamiehestään
Karl Marxista sekä puolueen
jäsenyydestä ja nukkuu Pääoma tyynynsä alla.
Väreissä Octobrine luottaa
mustaan ja punaiseen. Heidän ensimmäinen toiveensa on ollut saada
oikeutta, ja se on toteutunut.
Toiseksi he ovat saaneet tiedon
rakkaidensa kohtalosta ja voineet haudata heidät. Kaikki, jotka ovat osallistuneet tuomioistuinten työhön, voivat tul-
la sinne ja sanoa, että nyt tämä
on ohi, se on menneisyyttä ja
nyt suunnittelemme tulevaisuuden yhdessä. Sen
sijaan kansanmurhan johtajat ja
suunnittelijat on tuomittu joko
Ruandan tavallisessa oikeuslaitoksessa tai YK:n Arusha-tuomioistuimessa Tansaniassa. Eikä
aina tietenkään ole ollut kovin
11
Venäläinen muoti vuodelle 2010 oli esillä Moskovan
muotiviikkojen avajaisissa
viikonloppuna pidetyissä muotinäytöksissä. Iskussa
kuoli yli 30 ihmistä, heidän
joukossaan kuusi paikallista
sotilaskomentajaa. Eri
puolille maata on suunnitteilla
joulukuuksi juhlia.
. Lähes
50 000 tuomaria on jouduttu
vaihtamaan, koska he ovat itsekin olleet syytettyinä. Oikeusprosesseja on kansanmurhan
jälkeen järjestetty myös muissa
maissa, muun muassa parhaillaan Suomessa.
Venäläiset muotisuunnittelijat
leikkivät talouden käsitteillä
MOSKOVA | STT?MIRJA SIPINEN
Albania haluaa saada maailmankuulun nunnansa Äiti
Teresan takaisin synnyinmaahan. Varmasti tuomioistuimen
avulla on yritetty kostaa ja
käyttää sitä väärin. Leikkaukset ovat nyt uskomattoman yksinkertaisia, mutta juuri yksinkertaisuudessa
piilee nerous, julisti venäläinen
Järjestäjät kutsuvat näytöksiinsä entisen Neuvostoliiton
alueen suunnittelijoita, mutta
viime vuosina mukaan on tullut yhä enemmän suunnittelijoita myös läntisestä Euroopasta, erityisesti Britanniasta,
Ranskasta ja Italiasta.
Moni tulee paikalle myös luomaan suhteita Venäjän vaatetusteollisuuteen. Linjat
ovat minimalistisia, mutta niissä on ?vallankumouksellisen?
epäsymmetrisiä leikkauksia ja
jännitteitä. Hän kaipasi koko ikänsä äitiään ja sisartaan. . Vallankumousjoukot tulevat kuitenkin käyttämään riittävästi voimaa taatakseen alueen vakauden, puhemies sanoi.
Iranin shiialaista hallintoa vas-
Lehtikuva/ AFP Photo/Deshakalyan Chowdhu
TIRANA | STT?AFP
Iskussa kuoli kymmeniä ihmisiä
?Obama poltti
näppinsä?
puuttuminen.
Mukantaganzwa on tietoinen
kritiikistä. Slovakia saattaa tavoitella Lissabonin sopimukseen samanlaista lisäystä
kuin Tshekki. Tanskan hallituksessa alkoi keväällä tiukka
linja: ministerien pitää avoimesti kertoa saamistaan lahjoista. lokakuuta 2009
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Tanskan ministerien lahjalistalla on kermaa ja mangoja
KÖÖPENHAMINA. Siluetti on suora,
housunlahkeet kapeita ja hihat
pulleita.
muotiguru Slava Zaitsev.
Zaitsevin futuristisessa näytöksessä nähtiin huikean korkeita hattuja ja vaikutteita viime vuosisadan alusta. Maan hallitus käy
diplomaattista kampanjaa
suostutellakseen Intian luovuttamaan Äiti Teresan maalliset
jäännökset.
Tarkoitus on haudata Äiti Teresa äitinsä ja sisarensa
viereen tiranalaiselle hautausmaalle ennen ensi vuoden elokuuta, jolloin tulee kuluneeksi
sata vuotta Nobelin rauhanpalkinnon saajan syntymästä.
. Ja
kyllä he sitten kertoivatkin. Tiedot Yhdysvaltain osallisuudesta iskuun ovat
täysin perättömiä, Yhdysvaltain
ulkoministeriön edustaja sanoi.
Sadat siviilit pakenevat
Luoteis-Pakistanista
Peshawar | STT?AFP?Reuters
Pakistanin armeijan ja talebanien taistelut jatkuivat
kiivaina lähellä Afganistanin
rajaa sunnuntaina. Lisäksi arvostelua on nostattanut puolustusasianajajien
Kylätuomioistuinlaitoksen pääsihteeri Domitilla Mukantaganzwan mukaan Gacaca-kylätuomioistuimet toimivat kuten tavallisetkin tuomioistuimet, mutta niissä tuomarit on valittu kyläläisistä äänestämällä, eikä asianajajia ole.
helppoa saada uhreja luottamaan tuomareihin.
Gacacassa langetettava enimmäistuomio on 30 vuotta. Maailmanjärjestön mukaan viranomaisten on ryhdyttävä
kitkemään kauppaa aiempaa
tehokkaammin.
YK:n alaisen huume- ja
rikosviraston UNODC:n
mukaan vain pieni osa ihmiskaupasta on eurooppalaisviranomaisten tiedossa.
Virasto arvioi, että todellisia
uhreja on 30 kertaa enemmän kuin viralliset tilastot
osoittavat.
Viraston mukaan suurin
osa uhreista on naisia, jotka
pakotetaan prostituutioon.
(STT?AFP). Alueella on
yli 10 000 Taleban-liikkeen ja
al-Qaida-verkoston taistelijaa.
Lauantaina aloitettuun suurhyökkäykseen osallistuu lähes
30 000 sotilasta.
Talebaneja alkoi virrata Luoteis-Pakistaniin vuonna 2001,
kun Yhdysvaltain johtama
liittouma hyökkäsi Afganistaniin.
Lehtikuva/Reuters/Faisal Mahmood
Pakistanin armeijan ja talebanien taistelujen alta pakenee päivittäin satoja ihmisiä.
Lyhyet
Slovakia haluaa
lisäyksen
EU-sopimukseen
Euroopassa
jopa 270 000
ihmiskaupan uhria
PRAHA. Sanoisin,
että 95 prosenttia ruumiista on
löydetty tämän ansiosta, Mukantaganzwa kertoo.
Gacaca-kylätuomioistuimet
toimivat kuten tavallisetkin tuomioistuimet, mutta niissä tuomarit on valittu kyläläisistä äänestämällä, eikä asianajajia ole.
Syyllisten tulee tunnustaa
tuomioistuimissa, usein uhrien
omaisten edessä, tekonsa ja pyytää niitä anteeksi.
?Luottamusta
ei helposti?
Gacacassa voi tekonsa tunnustamalla ja muiden syyllisten
osuudesta kertomalla saada
omaa tuomiotaan lievennetyksi. On järkevää vaatia, että ministerien on ilmoitettava lahjoistaan. Puolustusministeri on vastaanottanut 250 ml ruokakermaa, työministeri on saanut EU-puheenjohtajamaa Ruotsilta tikkarin ja kolme kynää, ja pääministerin
mukaan G8-kokouksesta tulivat kylpytossut.
Monet ministerit ilmoittavat saaneensa kassillisen mangoja
Pakistanin suurlähettiläältä. Vankilan lisäksi gacaca voi tuomita
ihmisiä yhdyskuntapalveluun,
muun muassa rakentamaan
taloja kansanmurhasta selvinneille ja tekemään teitä.
Uhrien omaisuutta tuhonneet
voivat selvitä sakoilla.
Gacaca-tuomioistuimet aloit-
Albania ja Intia vääntävät kättä Äiti Teresan maallisista jäännöksistä.
Äiti Teresan viimeisestä
leposijasta taistellaan
minulle rukoilevansa heidän
puolestaan ja kotimaansa puolesta joka päivä, sanoi Albanian pääministeri Sali Berisha uutiskanava CNN:lle.
Intia torjui alkuviikosta Albanian pyynnön siirtää Äiti
Teresan maalliset jäännökset
Kolkatasta (Kalkutasta), jonka
slummeissa nunna teki mittavimman elämäntyönsä.
. Äiti Teresa oli Intian kansalainen, ja hän lepää oman
maansa, kotimaansa mullassa,
sanoi Intian ulkoministeriön
edustaja Vishnu Prakash.
Äiti Teresa kuoli syyskuussa
1997, ja hänet haudattiin Kolkatan päämajansa puutarhaan.
tivat työnsä vuonna 2001.
Työn edetessä järjestelmälle
on annettu lisäaikaa ja tuomioistuinten toimivaltaa laajennettu, mutta nyt tarkoitus on,
että kylätuomioistuinten työ
saataisiin pian päätökseen. Valtiollisen television
mukaan räjähdyksessä kuoli
ja haavoittui sotilaiden lisäksi
heimopäälliköitä ja siviilejä.
Haavoittuneita oli lähes 30.
Räjähdys tapahtui levottomassa Sistan-Baluchistanin
maakunnassa Pakistanin ja Afganistanin vastaisella rajalla.
Maakunnassa on ollut toistuvasti yhteenottoja turvallisuusjoukkojen, sunnikapinallisten
ja huumekauppiaiden välillä.
Iranin parlamentin puhemies
Ali Larijani tuomitsi hyökkäyksen parlamentin istunnossa.
. Synkkyys ei sovi venäläiselle kansanluonteelle, nauraa
Venäjän muototeollisuuden
edistämiskeskuksen suunnittelija Elina Androsova.
. Päinvastoin, tyyleihin on otettu leikkisiä ideoita
menneiltä vuosikymmeniltä ja
talouden ismeistä.
Esimerkiksi Alexander
Arngoldt on saanut innoituksensa marxismista. (STT?Ritzau)
Kyläläisistä valitut tuomarit
punnitsevat tappajien teot
Sunniryhmä iski
Iranin eliittijoukkoja vastaan
Jo miljoona Ruandan kansanmurhaan syyllistynyttä saanut tuomion kyläkäräjillä
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
KIGALI | STT?LAURA KOLU
Vaikka Ruandan kansanmurhasta on kulunut yli 15 vuotta,
selviää uhrien kohtaloita yhä
joka päivä eri puolilla maata.
Surmattujen ja hautoihin heitettyjen kohtalot tulevat esiin
perinteisillä kyläkäräjillä, joissa syytettyjen on kerrottava
koko totuus omista teoistaan
vuonna 1994.
Kyläkäräjillä on tähän mennessä tuomittu yli miljoona ihmistä, ja niiden työ on tarkoitus
saada loppuun jouluun mennessä. Kokoelman nimi on Venäläinen modernismi . Siitä tulee ilon päivä. Kun talous on kriisissä,
sielu kaipaa juhlaa. Monet
venäläiset suunnittelijat teke-
vät nyt nimenomaan juhlavaa
joskin käytännöllistä muotia.
Luvassa on voimakkaita värejä
mutta yksinkertaisia muotoja.
Itä-Euroopan
suunnannäyttäjä
Moskovan muotiviikko on nopeasti laajentunut tapahtuma,
joka kerää nykyään noin 50 000
kävijää kevät- ja syysnäytöksiinsä. Oikeudenkäynnit ovat olleet
kaikille raskaita, mutta uhrien
omaiset ovat kuitenkin olleet
tyytyväisiä. Sitä pidetäänkin jo yhtenä Itä-Euroopan ykkösmuotitapahtumana.
STT/Mirja Sipinen
Kriisiaikaan sielu
kaipaa juhlaa
Suunnittelijat uskovat, että
kriisin synkkyys näkyy jossain
määrin muodin muodoissa,
muttei väreissä.
(SSS)
Skavabölen pojille
pääpalkinto
Pusanissa
Skavabölen pojat on palkittu
Pusanin elokuvafestivaaleilla Etelä-Koreassa. Sitä todisti
jo viime talven huima suoritus
Ryhmiksen Päällystakissa.
Pukuun pukeutuneena, tukka
suittuna ja vähäisen ulkoisen
tuen avulla esiintyvä Suosalo
solahtaa nimineuvos Arkadi
Ivanovits Popristsinin pikkuvirkamieshahmoon kuin kala
veteen aloittaen pienin vedoin
finaalia kohti tarkentuvan ja
kiihtyvän kuvauksen mielen
asteittaisesta hajoamisesta.
Mika Myllyahon Harmonian keskiössä ovat Ryhmäteatterissa Kari Heiskanen ja Tiina Lymi.
Lyhyet
BALETTI
Aurinkobaletin uutuus syventyy
rajuun renessanssiaikaan
Solja Krapu
vierailee
Kemiönsaarella
Seilo Ristimäki
OTTO LAPPALAINEN
H8 - renessanssiprinssi. Projekti
oli siunattu.
Vaikka Naisen kivitys on
kiistatta poliittinen elokuva,
Nowrasteh kiistää, että sen
päätarkoitus olisi maailman
muuttaminen.
? Halusin vain kertoa vahvan
ja dramaattisen tarinan. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka arastelevat sen katsomista, sanoo elokuvan ohjaaja
Cyrus Nowrasteh.
Nowrasteh kertoo pyrkineensä
elokuvassaan muutenkin autenttisuuteen. Vastahan näimme, miten naisia piestiin ja
tapettiin vaalien jälkeisissä
mielenosoituksissa.
Naisen kivitys -elokuvan ohjannut Cyrus Nowrasteh haluaa varmistaa
työllään, ettei katsoja unohda näkemäänsä. Tunnustus myönnetään
vuosittain taitavalle puhutun sanan käyttäjälle.
Perusteluissa kiitetään Heli Laaksosen olevan sekä mukaansatempaava kirjoittaja että valovoimainen ja spontaani esiintyjä. (STT)
TEATTERI
Helsingissä ja Espoossa huippu-uutuuksia
ARTO AULAVUO
Fjodor Dostojevski - Seppo
Parkkinen: Idiootti - tunnustuksia rahasta, lihasta
ja kauneudesta. Packalenin
ja Saision keskustelujen pohjalta synnytetyissä tarinoissa
kerrotaan paljolti naisten elämästä ja töistä. Ohjaaja sanoo myös ymmärtävänsä ihmisiä, jotka arastelevat sen katsomista.
Runoilija Solja Krapu vierailee Kemiönsaarella ja
Kemiönsaaren ruotsin- ja
suomenkielisissä kouluissa.
Vierailun tavoitteena on inspiroida koululaisia kirjoittamaan ja lukemaan runoja.
Krapu on suomalaissyntyinen, Ruotsissa asuva kaksikielinen runoilija, joka on
myös tunnettu lavarunoilijana. Kaisa Korhonen.
Nikolai Gogol: Mielipuolen
päiväkirja. Hän on myös nostanut länsimurteiden asemaa
kirjallisuudessa tutumpien itämurteiden vertaiseksi ilmai-
suvälineeksi ja innostanut esimerkillään nuoria murteiden
pariin.
Kalevalaisten Naisten Liitto on jakanut Larin Paraske -palkintoaan vuodesta 1996. Ohj. Ensi-ilta
Espoon kaupunginteatterissa. Raju ja
rujo ovat kokonaisuutta hyvin
kuvaavia ilmauksia.
Ismo Laakson säveltämät
Henrikin aikalaismusiikista
sähköiseen industrialismiin ja
noizeen taipuvat laulut luovat
nekin karmivaa mielen maisemaa. Lauluihin ja sellisti Irma
Sandrénin osuuksiin sähköinen äänentoisto tuo oman kylmän sävynsä.
Aurinkobaletin H8:ssa meno yltyy paikoin hurjaksi pyöritykseksi.
Henrik VIII:n säveltämiksi
uskotut Greensleeves ja Helas
Madame luovat vahvaa kontrastia renessanssitunnelmallaan. Myös
Marjo Haapasalon puvustus
kaikessa repaleisuudessaan
pyrkii kumoamaan liian hempeät käsitykset renessanssin
värikkyydestä.
Puolitoistatuntinen, ilman väliaikaa esitettävä H8 on tanssijoille fyysinen haaste, mutta
koko ryhmän hyvän yhteistyön
tulos näyttää viimeistellyltä ja
mielen viimeisiäkin sopukoita
avaavalta.
Henrikin roolissa tanssivat
Pekka Hiltunen ja Mikko
Kaikkonen tukenaan laulajat
Janne Merisaari ja Robert
Storm.
Vaimojen rooleissa ovat Anneliina Koskinen (laulu) sekä
tanssijat Päivi Mäki, Ursula
Puntari, Malwiina Heikkilä,
Elina Raiskinmäki sekä Mariikka Kakko.
Tilaa vaativiin joukkokohtauksiin on saatu ilmavuutta
sijoittamalla yleisö kaikille neljälle seinustalle. Ohj. Lisäksi työssä
nähdään muun muassa Puntti
Valtonen, Jukka Peltola, Eeva-Maija Haukinen ja Robin
Svartström.
Hyväntahtoisen hölmön seikkailut sijoittuvat 1800-luvun
Pietariin. Koreografia Urmas Poolamets.
Sävellykset Ismo Laakso ja
Henrik VIII. klo 18. Hän
kuvaa projektia omaksi lapsekseen, sillä hän hoiti itse kaiken
aina näyttelijöiden valitsemisesta filmausoikeuksien ja rahoituksen hankkimiseen.
? Luulin, että rahoituksen
hankkiminen tällaiselle elokuvalle olisi mahdotonta, mutta se
olikin ihmeen helppoa. Nyt keskiössä ovat Kari
Heiskasen ja Tiina Lymin
esittämä ohjaaja-lavastajapariskunta ja jutun kolmantena pyöränä Juha Kukkosen
näyttelemä tuottaja.
Edellistöistä tuttuja aiheita
ovat parisuhde ja sen ongelmat,
uusina elementteinä liitetään
taiteellisen työn pulmat, työuupumus ja taiteilijan asema
kaupallistuvassa maailmassa.
Teos on moniulotteinen ja
täynnä notkeaa ihmissuhdepeliä ja nokkelaa sanailua.
Myllyahon tekstit ovat jo
aloittaneet voittokulkunsa.
Paniikki on saanut neljän kotoisen ensi-illan jatkoksi yhtä
monta ulkomaista tulkintaa,
ja Kaaos on tänä vuonna esillä
peräti kahdeksassa suomalaisteatterissa.
Elämänmakuinen
naisten draama
Kom-teatterin Odotus on kol-
men naistaiteilijan, näyttelijä
Marja Packalenin, kirjailijanäyttelijä Pirkko Saision ja
tunnetun dramaatikko-dramaturgi, nyt myös ohjaaja, Heini
Junkkaalankin luomus. Rannikko on myös
performanssien tekijänä tun-
nettu taiteen harrastaja.
Esillä on vajaat parikymmentä akvarelli- ja tussityötä,
jotka on tulostettu kankaalle.
Retrospektio-näyttely on esillä lokakuun loppuun. Samalla syntyy
hovin tapahtumien tirkistelyn
tunne, jota muutamissa kohtauksissa vielä vahvistetaan huhujen konkretisoinnilla.
ELOKUVA
Naisen kivitys -elokuva ei päästä helpolla
Lehtikuva/Timo Jaakonaho
STT | JUSSI LANKINEN
Naisen kivitys -elokuva ei ole
katsojan kannalta niitä helpoimmin lähestyttäviä. Ohj.
Kari Paukkunen.
Mika Myllyaho: Harmonia.
Kantaesitys Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämöllä. Rehevän hovikulttuurin
alle peittyi julmia valtapyyteitä ja suoranaista väkivaltaa,
kuten Henrikin vaimojen kohtalo osoittaa.
H8 on monitaiteinen esitys, jossa kaikki tekevät vähän kaikkea.
Laulujen mukaan etenevät kohtaukset ovat paikoin hienon symbolisesti näyttäviä, ja jopa psykedeelisesti absurdeja. Kantaesitys Kom-teatterissa.
Ohj. Jo
elokuvan nimi sisältää varsin
olennaisen juonipaljastuksen,
ja kaiken lisäksi arvata saattaa, että kivityksen joutuu
myös katsomaan.
Silti yllätyksenä tulee, että kivityskohtaus kestää lähes kymmenen minuuttia, minkä aikana kuvataan tarpeettomankin
tarkasti elävän naisen muuttuminen veriseksi massaksi.
? Olen nähnyt videon oikeasta
kivityksestä ja koin velvollisuudekseni näyttää tapahtuman
mahdollisimman todenmukai-
Tanja Ahola
sesti. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Ensi-ilta Aleksanterin Teatterissa. Mika Myllyaho.
Pirjo Saisio - Heini Junkkaala: Odotus. Liisa
Mustonen on kaunis ja kohtalokas Nastasja. Raha, rakkaus, sosiaaliset pelit ja
naimakaupat vaativat ihmissuhdetaitoja, joita Myshkinillä
ei ole, ja hän jää tapahtumien
katalyytiksi ja ulkopuoliseksi
tarkkailijaksi.
Reija Hirvikosken lavastus
mahdollistaa nopeat siirtymät
ja puvustus rakentaa siltaa eri
aikakausien välille. Intiimi draama
on rakennettu kahden vaaterekin väliin.
Duo siirtyy ajasta ja paikasta
toiseen vaatteita vaihtamalla.
Välillä ollaan lapsia, välillä aikuisia. Hän on vieraana myös
kirjaston ruotsinkielisessä
kirjallisuuspiirissä keskiviikkona 21.10. Kuuden
vaimon yhteistanssi Laulun 5
myötä on suorastaan maaninen.
Poolametsin suunnittelemassa, uhkaavaa tunnelmaa luovassa lavastuksessa on siinäkin yllätyselementtejä. Hän sanoo yrittäneensä pysyä mahdollisimman uskollisena Freidoune Sahebjamin
tositapahtumiin perustuvalle
kirjalle, minkä lisäksi Iraniin
sijoittuva elokuva on kuvattu
Lähi-idässä salaisessa paikassa,
ja siinä puhutaan farsia.
? Vaikka monessa kauhuelokuvassa väkivalta on raaempaa, tässä se tuntuu todellisemmalta, koska päähenkilöön
voi samastua eri tavalla.
Maailma muuttuu
tai sitten ei
Luettuaan Sahebjamin alkuperäisteoksen, Nowrasteh päätti
heti tehdä siitä elokuvan. Heini Junkkaala.
Mika Myllyahon Harmonia
päättää Paniikin 2005 aloittaman, ja Kaaoksella 2008 jatkuneen kiitetyn näytelmätrilogian. (STT). Sveitsissä parantolassa vuosia viettänyt ja orvoksi jäänyt nukkavieru ruhtinas
saapuu Pietariin sukulaisia
tapaamaan ja joutuu keskelle
seurapiirien juonitteluja. Elokuva
voitti uusien elokuvantekijöiden Flash Forward -sarjan
20 000 euron pääpalkinnon.
Kilpailuun valittiin ohjaajien ensimmäisiä tai toisia pitkiä elokuvia Aasian ulkopuolisista maista. Skavabölen
poikien lisäksi palkinnosta
kilpaili kymmenen elokuvaa.
Skavabölen pojat on Zaida
Bergrothin esikoiselokuva.
Siinä näyttelevät muun muassa Leea Klemola ja Martti Suosalo. Se
on näytelmä suurten ikäluokkien naisista.
60-vuotiaita naisia on Suomessa noin 42 200. Teoksesta valmistui myös kuusitoista
tulkintaa vuosina 1967?2001
pelkissä ammattiteattereissa.
Jos joku aikamme näyttelijöistä on riittävän karismaattinen ja virtuoosimainen rooliin, niin Suosalo. Jos eivät, niin
sekin on minusta ihan ok.
Amerikkalais-iranilainen
Nowrasteh ei kuitenkaan ole
erityisen optimistinen sen suhteen, että naisten asema Iranissa olisi edes paranemaan päin.
? Ei se ole välttämättä muuttunut lainkaan viime vuosikymmeninä. Jos
ihmiset sen nähtyään päättävät ryhtyä muuttamaan asioita, aina parempi. lokakuuta 2009
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
SSS/Minna Määttänen
Heli Laaksoselle Larin Paraske -palkinto
Runoilija Heli Laaksonen on saanut Kalevalaisten Naisten
Liiton Larin Paraske -palkinnon. Halusin varmistaa, että
katsoja ei unohda näkemäänsä. Tunnustuksen ovat aiemmin
saaneet muun muassa toimittaja-kirjailija Umayya AbuHanna, taidehistorioitsija Anna Kortelainen ja kirjailija
Kaari Utrio. Välillä juttuja keritään
auki yhdessä, välillä yksin.
Jälki viiltää syvältä, eikä ihme, että syksyn esitykset varattiin loppuun alta aikayksikön.
Hyväntahtoinen
hölmö
Seppo Parkkisen sovittaman
Idiootin nimiosaa ruhtinas
Myshkiniä esittää Jyväskylästä tuttu Mikko Pörhölä. Tausta- ja
lähikuvat liittävät teatterin
keinoihin filmeistä tuttuja tehokeinoja.
Kaisa Korhosen Idiootti vertautuu onnistuneesti esimerkiksi Esa Leskisen vuonna 1997
Ryhmikseen ohjaamaan nelituntiseen tulkintaan, jossa loistivat Juha Kukkonen, Minna
Suuronen, Jarkko Pajunen,
Maija Leino, Risto Kaskilahti ja Jari Pehkonen.
Korhosen kompakti tulkinta
kestää vain kolme tuntia onnistuen silti tavoittamaan olennaisen Dostojevskista.
Mies, jolle
koirat puhuvat
Kari Paukkusen ohjaamalle
ja Martti Suosalon esittämälle uudelle Mielipuolen päiväkirjalle pontta ovat tarjonneet niin
Nikolai Gogolin syntymän
200-vuotisjuhlinta kuin Anton
Nikkilän uusi suomennos.
Gogol-klassikko muistetaan
usein Tarmo Mannin monologina, jota katsoi vuosina 1980?
89 yli 46 000 katsojaa. Aurinkobaletti
Turun Manillassa.
H8 on koreografi Urmas
Poolametsin mukaan piirileikki Henrik VIII:lle, hänen
kuudelle vaimolleen ja hoville.
Muusikoista, tanssijoista ja
laulajista koostuvan ryhmän
meno yltyy tosiaan paikoin
hurjaksi pyöritykseksi. (SSS)
Martti Rannikon
töitä Marttilassa
Marttilan kirjastossa on esillä Martti Rannikon taidenäyttely
Viimeksi emme olleet hereillä alusta asti, nyt olimme.
Toisaalta HT oli kotonaan terävämpi kuin tänään. Kolmannessa
erässä saimme syötöllä kasvatettua eroa, Veinbergs sanoi.
Isku-Volleyn passarina aloitti
Ossi Heino, mutta hän loukkasi nilkkansa avauserän lopulla
ja tilalle tuli Hannes Mattila.
Myös tärkeä yleispelaaja Joni Mikkonen pelasi vain pari
vaihtoa olkapäävamman takia.
Isku-Volley antoikin peliaikaa nuorille. Tämä oli siihen nähden hyvä suoritus, että vastustajan
pelaajista lähes puolet pelaa tai
on pelannut maajoukkueessa.
Ilves on tosi kova porukka, ja
meidän pitää vain yrittää laittaa heille kapuloita rattaisiin.
?Ei HT:n
paras päivä?
Ilveksen päävalmentaja Jari
Lindstedt iloitsi joukkueensa
fyysisestä pelistä ja aktiivisesta liikkeestä.
Ne olivat myrkkyä HT:lle. Sarjakärki Ilves pyöritti
kotihallissaan murskaavan 9?1
-voiton, ja HT:n tappioputki venyi jo viiden pelin mittaiseksi.
Loppunumerot kertovat ottelusta kaiken.
Tupsukorvat olivat salolaisia parempia joka osa-alueella
maalivahtipeliä lukuun ottamatta. Towsonin yliopistosta viestinnän ja
englannin kielen linjalta valmistunut mies saapui Suomeen
pelattuaan kaksi kautta Hollannissa ja yhden Tshekeissä.
. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Kiekkohait mätti Kova-Väen verkkoon 38 maalia
Kiekkohait esittivät varsin poikkeuksellisen näytöksen SSO-hallin 145 katsojalle
lauantai-iltana. Vastassa ollut Nousiaisten Ryhti
joutui nöyrtymään Salohallissa maalein 8?6. Mies upotti keväällä ratkaisevassa viidennessä divisioonafinaalissa
Vilppaan lähes yksin.
Divarissa Washington nakutti keskimäärin 22,2 pistettä ja kauhoi 9,7 levypalloa.
193-senttinen amerikkalainen
edusti kaudella 2007-08 Korisliigassa niin Tampereen Pyrintöä kuin Kauhajokeakin.
Washington varattiin NBA:han
vuonna 1997 toisella kierroksella.
Kausien 1997-99 aika hän
pelasi Denver Nuggetsin miehistössä kaikkiaan 104 ottelua
NBA-ottelua 6,9 pisteen keskiarvolla.
Sittemmin Washington on pelannut muun muassa Italian, Is-
raelin ja Kreikan pääsarjoissa.
KTP-miehistössä Washington
ei ainakaan välittömästi korvaa ketään, vaan joukkue pitää riveissään myös Herman
Favorsin, Ryan McDaden ja
Isaac Spencerin.
KTP otti sunnuntaina kauden toisen voittonsa, kun se
hankki 99?93 (46?45) -kotivoiton Namika Lahdesta.
Kotivoiton rakentajaksi kohosi 13-vuotisen pääsarjauransa
piste-ennätyksen 28 heittänyt
Pasi Heinonen. Pauli Roininen
pelasi ensimmäisen liigaottelunsa ja Saku Sinkkonen
ensimmäisen tällä kaudella,
molemmat pelaavat enimmäk-
Lehtikuva/Mikko Stig
Pavel Tresnakin valmentama mestarisuosikki PerPo on ollut odotetun kova lentisliigassa.
seen ykkössarjaa Isku-Volleyn
farmijoukkueessa Akaassa.
PerPon toiseksi tehokkaIn oli
Hermans Egleskalns 14 pisteellä. Tuolloin HT kohtaa SMalkusarjan viimeisissä otteluissaan Alavuden Peli-Veikot ja
Hämeenlinnan Pallokerhon.
SALIBAndy. Tuota eroa Karhu ei enää
tavoittanut.
Salo HT oli pelkkä suupala sarjakärjelle
Annina Vainio
Ilves . Odotan innolla ensimmäistä
kotipeliä, halli ainakin on tosi
upea, Hamm kehuu Salohallia.
Vilppaan kauhu Washington Kotkaan
STT, SSS | Juha Tuuna
Eric Washington (vas.) juhli huhtikuussa Kauhajoella liiganousua tällä
hetkellä FoKoPossa pelaavan Kwamena Bracen kanssa.
KORIPALLO. Leireillä opetetaan koripallon lisäksi elämäntaitoja ja
yritetään antaa nuorille eväitä välttää rikollisuus ja muut
uhkaavat ongelmat, kuvailee
mies nimeään kantavaa Hamm
Campia.
25-vuotias Hamm pelaa neljättä kauttaan Euroopassa. Neljä ottelua ja neljä
tappiota maalierolla 7?90.
Tänään ratkeaa, millaisilla ottelupareilla jalkapallon Euroopan
MM-jatkokarsinnat pelataan. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Nyt on
opittava tuntemaan pelikaverit
ja kuviot, mutta pitää antaa
vähän aikaa joukkueelle tottua
minuun ja minun joukkueeseen, muistuttaa erittäin sympaattisen oloinen Hamm.
. Olosuhteet ja systeemit tuntuvat olevan kunnossa. (STT?DPA)
Ilonen päätti
huippukierrokseen
GOLF. lokakuuta 2009
Urheilu
. Olen vähän
vanhempi ja kokeneempi kuin
suurin osa joukkueesta, joten
yritän olla jonkinlainen extrapalanen.
. Yleisölle
on tarjottava viihdyttävää peliä, siksi he ovat sinne katsomoon saapuneet.
Salolaisyleisöllä on ensimmäisen kerran mahdollisuus nähdä Hamm tositoimissa keskiviikkona, jolloin Vilpas Vikings
kohtaa sarjajohtaja Tampereen
Pyrinnön.
. Tykkään pelata koripalloa,
jossa juostaan paljon. Olimme selvästi parempi
joukkue, mutta pakettimme
ei vielä pysynyt koko peliä
kasassa, SalPan valmentaja
Toni Elo kertoi.
Salpan tehokkain pelaaja
oli hattutempun viimeistellyt Joni Kuusisto. (STT)
Koivuniemi vieritti
voittoon Lahdessa
KEILAUS. Erä johti ottelua
parhaimmillaan jo 4?1.
Manner iski ratkaisumaalin ajassa 67.17 Timo Toivosen syötöstä. Jo nuo lukemat ovat ihan
hyvät, mutta paljon parempaa
on vielä luvassa. Miesten II-divisioonassa pelaava SalPa pelasi
sunnuntaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Salossa mestarisuosikki oli vaikeuksissa, ja kamppailu ratkesi
vasta päätöserässä. HT-luotsi Jussi
Lehtonen jaksoi silti kehua
suojattiensa taistelu- ja puolustustahtoa. (STT). (STT)
Saari debytoi
nollapelillä
JALKAPALLO. sijalta kärjen tuntumaan
golfin miesten Euroopankiertueen kilpailussa Portugalissa. Mikko
Lähtinen teki kaksi maalia
ja Antti Nurminen keräsi
tehot 1+2.
SSS| Juha tuuna
Manner vei SSV:n
mestaruuteen
SALIBANDY. (STT?Reuters)
SSS | Juha Tuuna
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
PerPo jatkaa ilman
erämenetyksiä
LENTOPALLO. Otteluparit arvotaan Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan toimistossa Zürichissä kello 15.
Perjantaina julkistetun maailmanrankingin perusteella neljä
parasta (Kreikka, Portugali, Ranska ja Venäjä) saa arvonnassa
edun ja vastaansa heikommin sijoitetun joukkueen BosniaHertsegovina, Irlanti, Slovenia, Ukraina). Sunnuntaina tahti oli täysin toinen.
. marraskuuta. Tampereen Ilves
syvensi Salo Hockey Teamin
naisjoukkueen tuskaa jääkiekon SM-alkusarjassa sunnuntaina. Iskulla oli
hyvä puolustus. Isku-Volleyn tehokkain
oli 11 pistettä koonnut Sauli
Sinkkonen. Perungan Pojat säilyttisunnuntaina tahrattoman
saldonsa miesten lentopalloliigan kärjessä kaadettuaan kotisalissaan Rovaniemellä Tampereen Isku-Volleyn puhtaasti
3?0.
Normunds Veinbergs oli
PerPon tehomies 20 pisteellä,
saldokin oli +16. Lahtelainen sai
peliinsä sunnuntaina samanlaisen tulosvireen kuin viikko sitten Madridissa, jossa
hän sijoittui toiseksi. Välimäen
ja Rajahuhdan tehokasta ilta-
puhdetta täydensi puolustaja
Jenni Hiirikoski, joka teki
esityön peräti kuuteen Ilvesmaaliin.
HT:n esitys Tampereella oli
vaisu. KK-V:n kausi on sen
sijaan ollut synkkä. HT teki ainokaisensa avauserässä hienolla
tavalla. Ilonen hurjasteli
päätöspäivänä 64 lyönnin
kierroksen ja oli lopputuloksissa jaettu 19:s.
Hän päätyi kokonaistulokseen 274 lyöntiä, jolla alitti
Vilamouran kentän neljän
kierroksen par-luvun 14
lyönnillä. Heillä ei
ollut paras päivänsä, Lindstedt
tuumi.
Salolaisten osalta pelit jatkuvat vasta parin viikon kuluttua. Cardiffissa
pelattu ottelu oli alusta asti
Suomen hallintaa ja Saari
selvitti vähät työnsä varmaotteisesti.
Saaren ohella salonseutua
edustivat Marie Börman
ja Nikita Korsström, jotka
pelaavat kaksoisedustuksella sekä Kimito SF:n edustusjoukkueessa että TPS:n
junioreissa.
Jari Vuorio
EIF:n B-pojat
nousivat Ykköseen
JALKAPALLO. Ainakin mikäli mieheen itseensä ja Poutiaiseen on luottaminen.
. Kaikki palaset ovat kasassa, kunhan saadaan vaan homma toimimaan. Annina
Rajahuhta höykytti entistä
seuraansa peräti neljällä maalilla, joista kolme ensimmäistä
syntyi avauserässä.
Kentän kirkkain tähti oli
kuitenkin SM-alkusarjan pistepörssiä johtava Linda Välimäki, joka nakutti hurjat
tehot 3+5.
Välimäen komein osuma syntyi päätöserässä, kun hän vei
kahville HT:n puolustuksen ja
vielä Piiroisenkin. (STT)
Lyhyet
SalPa jatkoi
voitokkaasti
Antonio McMillionin Vilppaassa korvannut Lawrence Hamm pelaa neljättä kauttaan Euroopassa.
Hamm vakuutti Viikinkijohtajan
Perjantaina Saloon saapunut jenkkilaituri tuo kovuutta ja kokemusta Vilppaaseen
JARI VUORIO
KORIPALLO. Washington
aloitti Kotkassa 15 pisteen teholla.
Myös Namika Lahdella oli
riveissään uusi pelaaja Ricky
Hickman, joka nousi 25 pisteellään heti joukkueen tehokkaimmaksi.
Uudenkaupungin Korihait
pysyi sarjataulukon kärkipäässä otettuaan 92?83
(48?48) -kotivoiton Kauhajoen
Karhusta.
Vain yhden pelin toistaiseksi voittanut Karhu ahdisteli
Korihaita, joka pääsi tasaisen
pelin kolmannella jaksolla
62?62-tilanteesta 71?62-johtoon. Nuo olivat varsin opettavaisia kausia, monessakin mielessä, sanoo Hamm ja vakuuttaa,
että on valmis suureen rooliin
Vilppaassa.
Avausottelussaan Kouvoja
vastaan Lawrence Hamm heitti 15 pistettä ja otti 12 levypalloa. Huippukuntoinen Koivuniemi
kukisti loppuottelussa vanhan kilpakumppanin Tomas
Leanderssonin sarjoin
223?219.
Voitto oli Koivuniemelle
kauden toinen ja uran kolmas Euroopan-kiertueella.
Koivuniemen oikea työmaa
on Yhdysvalloissa, mutta
koska kiertue on siellä tauolla, hän ehti käydä Suomessa
keilaamassa ja pitämässä
keilailuklinikoita. ja 18. Kokenut venäläispelaaja Nikolai Davidenko
korjasi jo neljännen turnausvoittonsa sitten heinäkuun
tenniksen ATP-kiertueella
kukistamalla Rafael Nadalin Shanghain finaalissa lukemin 7?6 (7?3), 6?3.
Davidenko tavoittelee hyvän loppukautensa ansiosta
paikkaa ATP-mestaruusturnauksessa, joka käydään
marraskuussa Lontoossa.
Maailmanlistan kakkospelaaja Nadal on voittanut turnauksen viimeksi huhtikuussa. Korisliigassa pelaava kotkalaisjoukkue KTPBasket on solminut kauden
loppuun asti ulottuvan sopimuksen Eric Washingtonin
kanssa.
Washington, 35, oli viime
kaudella Kauhajoen Karhua
liiganousun pääarkkitehti.
Vilppaan riveissä Washingtonin mellastusta muistellaan
vieläkin kauhulla. Saari piti maalinsa
puhtaana, kun Suomi kaatoi Walesin kaksoismaaottelun jälkimmäisessä pelissä
puhtaasti 2?0. SalPan Martina
Saaren debyytti Suomen
alle 16-vuotiaiden tyttöjen
maajoukkueessa sujui hienosti. Santtu Manner
teki joukkueensa kaikki
maalit, kun SSV voitti Tapanilan Erän jatkoajalla 6?5
seurajoukkueiden Euroopan
mestaruusturnauksen loppuottelussa Tanskan Frederikshavnissa. Tammisaaren
EIF:n B-pojat varmistivat
nousun jalkapallon Ykköseen
eilen iltapäivällä lyömällä
suoraan ratkaisevassa karsintapelissä helsinkiläisen
FC Viikingit luvuin 4?2.
Ottelu pelattiin liukkaalla
Tammisaaren keskuskentän
nurmella. Hän oli prosenteissakin joukkueen tehokkain hyökkääjä tapettuaan 71
prosenttia passeista kenttään.
? Kaksi erää oli tasaisia ja Iskukin olisi saattanut ne voittaa.
Erien lopussa saimme tärkeitä
pisteitä torjunnoilla. Jääkiekon III-divisioonan
alemman lohkon ottelussa kotijoukkue
mätti peräti 38 maalia sarjajumbo Kokemäen Kova-Väen verkkoon.
Suurimman tehopistesaaliin keräsivät
Henri Tähtinen (7+6) ja 13 maalisyöttöä
13
Jatkokarsintaparit arvotaan tänään
antanut Henri Lukkarinen. Hän muistutti, että
emäntien maaleista viisi syntyi
ylivoimalla.
. Mikko Ilonen harppasi
53. SalPa on
voittanut kauden molemmat
ottelunsa.
. HT:n veräjänvartija
Anna-Kaisa Piiroinen oli
vieraille taas kerran kaikki
kaikessa, sillä yhdeksästä ta-
kaiskusta huolimatta Piiroiselle kirjattiin 58 torjuntaa.
Ottelun erikoisuus oli, että Ilveksen kaikista maaleista vastasi sama kentällinen. Kotijoukkueen jokainen pelaaja, maalivahtia myöden, pääsi ottelussa pisteille.
Kiekkohait on voittanut kauden kaikki kolme otteluaan. Virran siskokset Tiia
ja Taija rakensivat Helena
Kauralalle unelmapaikan, ja
Kaurala sai siirtää pelivälineen
tyhjään maaliin.
Siihen ilonaiheet sitten lop-
puivatkin. Ottelu alkoi vesisateessa ja päättyi lumisateessa.
EIF:n maalintekijöinä kunnostautuivat kaksi maalia
tehnyt joukkueen kapteeni
Zacharias Ekström, sekä
maalin mieheen tehneet Ville Sevon ja Rico Selenius.
BUBI ASPLUND
Davidenko löi
Nadalin finaalissa
TENNIS. Hammista tulee olemaan
paljon iloa niin joukkueelle
kuin yleisöllekin, uskoo paljon
kotimaisessa koripallossa nähnyt Poutiainen.
Lawrence Hamm on 201-senttinen laituri, joka tuo Vilppaan
nuoreen joukkueeseen arvokasta kokemusta ja kovuutta.
Mies itse on lyhyen tutustumisen perusteella tyytyväinen
näkemäänsä.
. Mikäli ensivaikutelma pitää yhtään paikkansa,
niin Vilpas Vikings on löytänyt todellisen kultakimpaleen
joukkueeseensa.
Perjantaina Saloon saapunut
Lawrence Hamm vaikuttaa
juuri sellaiselta kaverilta, jota
vaikeaa alkukautta koripallon
SM-sarjassa pelaava Vilpas on
riveihinsä kaivannut.
Hamm on ollut mukana vasta
yksissä harjoituksissa ja lauantain tappiollisessa vierasottelussa Kouvolassa, mutta siitä
huolimatta viikinkijohtaja Keijo Poutiainen on vakuuttunut
näkemästään.
. Joukkue joutui pelaamaan lähes koko ottelun puolustuskannalla, ja Viivi Vartia
(7 torjuntaa) saikin olla Ilvesmaalilla varsin rauhassa.
Vartia ei kuitenkaan pystynyt nollapeliin. Salo HT
9?1
Erät:
4-1, 2-0,
3-0
Seuraava ottelu:
La.31.10.
Salo HT - APV
JÄÄ
ÄKIEKK
ÄKIEKKO
KIEKK
JÄÄKIEKKO. Mika Koivuniemi
vieritti kauden toisen voiton
Euroopan-kiertueella sunnuntaina Lahdessa. Tarvitsimme tosiaan isomman palasen, sitä Hamm ennen kaikkea on, tarkentaa Poutiainen.
Koripalloa talvella,
leirejä kesällä
Hammin elämänarvot tuntuvat olevan kohdallaan, sillä
pelaamisen lisäksi mies vetää
kesäisin äitinsä kotikaupungissa Harrisburgissa ilmaisia koripalloleirejä syrjäytymisuhan
alla oleville lapsille ja nuorille.
. Euroopan jatkokarsinnat pelataan 14. PerPolla on nyt
neljä voittoa ja eräsuhde on
12?0
Mika Kallio
käväisi parhaimmillaan viidentenä ratamoottoripyöräilyn
MM-sarjan kilpailussa Australiassa, mutta joutui lopulta tyytymään MotoGP-luokan yhdeksänteen sijaan Phillip Islandin
radalla.
Kisan puolivälin jälkeen Kallion pyörän eturenkaasta katosi pito, ja valkeakoskelainen oli
pakotettu pudottamaan vauhtiaan.
? Eihän yhdeksäs sija mikään
huono ole, mutta olen todella pettynyt. lokakuuta 2009
Urheilu
Mestari Button hallitsi hermonsa
Lehtikuva/Mikko Stig
Britti varmisti maailmanmestaruuden sijoittumalla viidenneksi Brasiliassa
FORMULA 1. (STT)
Kallio menetti pidon
ja hiipui yhdeksänneksi
Joonas Oranta ja Mr. Veli Koota edusti Suomea myös olympiakisoissa.
64-kiloisten loppuottelussa
Suomen mestari Vassiljev voitti Ranskan Hassan Amzilenin
pistein 4?1. Nyt voittoja on koossa
seitsemän.
? Siitä on nyt 21-vuotta kun
aloitin kilpaa ajamisen karting-autoilla. 1980)
l?
Pituus/paino: 182 cm/70,5
kg
l?
Synnyinpaikka: Frome, Somerset
l?
l?
Asuinpaikka: Monaco
Siviilisääty: poikamies, seurustelee
l?
l?
Gp-kisat: 169
l?
Gp-voitot: 7
l?
Sijoitukset gp-kisojen kol-
Paalupaikat: 7
Kisan nopeimmat kierrokset: 2
l?
Maailmanmestaruudet:
2009
l?
Muuta: Jenson Buttonin
isä John oli aktiiviaikoinaan
menestynyt rallicross-kuljettaja. ruudusta tehtyään väärän rengasvalinnan
aika-ajon toisessa osassa. Silloin en uskonut, että minusta tulisi formula ykkösten maailmanmestari,
Lehtikuva/Reuters/Bruno Domingos
Aleksander Vassiliev (vas.) voitti Ranskan Hassan Amzilenin Tammer-turnauksen 64 kilon sarjan loppuottelussa.
Koota ja Vassiljev iskivät
sarjavoitot Tammerissa
Jenson Button juhli villisti maailmanmestaruutta Sao Paulon GP:n jälkeen antamalla tallipäällikkö Ross Brawnille märän suudelman.
mutta niin kävi tänään, tuore
mestari muisteli.
Turva-auto
suosi Buttonia
Brasilian gp:ssä Button hallitsi
hermonsa, eikä hötkyillyt. Vaikeana he eivät pitäneet ohjelmaansa.
MOOTTORIPYÖRÄILY. 25-vuotisjuhlavuottaan viettäneen Horse Show´s
tulevaisuus on vaakalaudalla.
Horse Show´n tämän vuoden
budjetti on 1,5 miljoonaa euroa, josta puolet tulee lippujen
myynnistä. marraskuuta Valenciassa.
(STT). Muutaman viime kisan jälkeen tämä korvaa kaiken. Ranskalaisen tapaista ulottuvaa kaveria
vastaan on päästävä johtoon
ja pakotettava hänet hyökkäämään ja sitten vain suojattava
hyvin, Vassiljev arvioi.
Suurtalouskokiksi Tampereella opiskeleva Vassiljev
keskittyy kevään aikana ammattioppilaitoksen päättötyön
tekemiseen. sijalla oleva Kallio sanoi.
Ducatin tehdastallin pyörää
ajava Casey Stoner viihtyy
kotikisassaan erinomaisesti.
Paalulta lähtenyt australialainen piti italialaisen Yamahakuljettajan Valentino Rossin
varmasti takanaan ja otti kolmannen peräkkäisen voittonsa
Phillip Islandin radalla. Suomi, Ruotsi, Englanti
nappasivat kaksi sarjavoittoa.
Yhden sarjavoiton saivat Puola,
Algeria, Viro ja Venäjä. Puhdas rata ei ollut
mitään tuuria, vaan ihan ansaittu nolla, Nevala hymyilee.
Oranta suuntaa maanantaina
Itävaltaan Mirella ja Fritz
Kogelnigin luokse ratsuttajan
töihin ja ottaa kolme hevostaan
mukaan.
. Kolmanneksi ratsasti Hollannin Erik van der Vleuten
Tomboylla.
Paras suomalainen oli Mikael Forstén, joka sai kokemat-
tomalla Vascollaan kaksi pudotusta.
Tulevaisuus
vaakalaudalla
Sunnuntaina saattoi olla viimeinen kerta, kun maailman
tähtiratsastajia nähtiin Helsinki International Horse
Show´ssa. Muutama apuohjaajien
?rakentama. Kun
sitten vähän myöhemmin yritin
Webberistä ohi, se puski minut
pihalle, eikä siinä voinut oikein
tehdä mitään.
Kovalainen manaili, että kisa
meni pieleen heti alussa tulleen
varikkokäynnin takia.
? Täällä ei kahdella stopilla
meidän lähtöpaikalta (16:s) onnistunut tämän paremmin. Oranta lunasti odotukset
suorittamalla radan virheittä.
. (STT?Reuters)
Räikkönen myönsi, että ilman
alun vaikeuksia palkintosijoille
olisi ollut mahdollisuuksia.
? Lähtö oli ihan hyvä. Suojaukseen lyömisestä ei tule pisteitä. Kaksi suomalaista
juhli sarjavoittoa nyrkkeilyn
Tammer-turnauksessa Tampereella. Etterillä on maailmacupista nyt 40
pistettä ja selkeä johtoasema.
Toiseksi 160 sentin esteillä hyppäsi viikonlopun paras
naisratsastaja, Yhdysvaltain
Lauren Hough Quick Studylla. Hän romutti venettään
lauantain kiivaassa kilvanajossa, ja tiimi joutui urakoimaan
saadakseen varaveneen kisakuntoon.
? Tämä vene oli nyt toista
Lehtikuva/Markus Henttonen
Sami Seliö
kertaa vedessä. kaksoisdiffuusorin kanssa,
jolla se saavutti selkeän edun
kilpailijoihinsa nähden.
Button ajoi voittoon kuudessa
kauden ensimmäisestä seitsemästä osakilpailusta ja piti
johtonsa mestaruuteen asti,
vaikka seuraavat yhdeksän
kisaa tuottivat vain yhden palkintosijoituksen.
? Todella uskomatonta. Toisena sarjassa on Sebastian Vettel, joka sijoittui
Brasiliassa neljänneksi.
Brasilian gp:n voittoon ajoi
Vettelin Red Bull-tallitoveri
Mark Webber, ennen BMW:
n Robert Kubicaa ja McLarenin Lewis Hamiltonia.
? He ansaitsivat voittonsa. Ottelun kolmannessa erässä Agaianille
laskettiin kerran lukua pystyssä.
? Vähän sillä lailla se ottelu
meni kuin odotin. Button hyötyi kisan alussa, kun
turva-auto tuli radalle Adrian
Sutilin ja Jarno Trullin kolarin takia ja teki sen jälkeen
muutaman hyvän ja tärkeän
ohituksen.
Button johtaa kuljettajien sarjaa 15 pisteellä ennen kauden
viimeistä kisaa joka ajetaan
Abu Dhabissa marraskuun
alussa. Suomessa on 150 000 ratsastuksen harrastajaa. Seliö voitti sunnuntaina Kiinan Shenzhenissä
ajetun kauden kymmenennen
kisan ja on enää yhdeksän pisteen päässä sarjaa johtavasta
ruotsalaisesta Jonas Anderssonista.
Marraskuun lopussa Qatarissa jatkuvasta kaudesta on
jäljellä vielä kuusi kilpailua.
Toisena oleva Arabiemiraattien Thani al-Qamzi on Seliön
edellä viiden pisteen turvin.
Seliö hallitsi sunnuntaista
kilpailua päästyään matkaan
paalupaikalta.
? Vauhti oli uskomaton. Jos lajiihmiset itse eivät tänne löydä,
meillä ei ole tulevaisuutta, sanoi
kilpailunjohtaja Tom Gordin.
Kiinnostuneiden määrää rokotti lippujen suolainen hinta.
Päänäytöksiin pääsystä piti
pulittaa 69 euroa.
tänä vuonna pronssilla maansa mestaruuskilpailuissa. Kankaanpään Nyrkkeilijöiden Matti Koota vei
54 kilon sarjan ja Tampereen
Nyrkkeilijöiden Aleksander
Vassiljev oli ykkönen 64-kiloisissa.
Koota kukisti loppuottelussa
Lahden Laakin David Agaianin pistein 14?0. Helsinki-areenassa
näytöksiä seurasi 42 000 katsojaa, mutta ainoastaan lauantain Grand Prix oli loppuunmyyty. Nyt ollaan maailmanmestareita, Button totesi
ja otti samalla vastaan onnitteluja tallin mekaanikoilta ja
formulapomo Bernie Ecclestonelta.
Button, 29, nousi mestaruussarjan johtoon heti kauden
alussa. Kaikki, mitä 7-vuotiaalla hevosella voitiin tehdä,
tehtiin. He
tekivät aivan mahtijälkeä koko
kauden, Vettel ylisti Brawntallin menestystä.
Paalulta kisaan lähtenyt
Buttonin tallitoveri Rubens
Barrichello putosi kärki-
taistelusta kahdeksanneksi
jouduttuaan kisan lopussa
käymään kolmannen kerran
varikolla rikkoutuneen renkaan takia.
Suomalaiskuskit
jäivät sivuosaan
Brawn varmisti myös
tallimestaruuden
F1:n suomalaiskuljettajat jäivät
alkukiihdytystä lukuun ottamatta Brasilian gp:ssä sivuosiin.
Lopulta Kimi Räikkönen ehti
kuudenneksi ja Heikki Kovalainen yhdeksänneksi.
Erinomaisen lähdön saanut
Räikkönen nousi alussa viidenneltä sijalta kolmanneksi, mutta
kolhi Ferrarinsa etusiivekettä
voittaja-Webberin kanssa sen
verran, että aikaistettu varikkokäynti oli välttämätön. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Milkline kansainvälisellä 140 cm esteradalla Helsinki Horse Show?ssa.
Horsebic on ratsastuksen kuivaharjoittelua
Lauantai-iltana Helsinki Horse
Show -yleisö näki toisenlaisia
ratsuja, kun Lounais- ja Etelä-Suomen keppihevosratsukot
esittivät vauhdikkaan Horsebic-näytöksen.
Areenalla nähtiin muun muassa Melkkilän Ratsastajien,
Meri-Teijon ratsastajien, Perniön Ratsastajien, Salon Ratsastusseuran ja Someron Ratsastajien jäseniä suorittamassa
NYRKKEILY. Olisi
pitänyt vetää yhdellä stopilla,
mutta se ei vaan nyt onnistunut.
Kovalainen ei osannut sanoa
ensimmäisen varikkokäyntinsä
bensaletkuongelmista sitä eikä
tätä.
? En edes tiedä tarkalleen, mitä siinä tapahtui.
Joonas Oranta päihitti olympiavoittajan
Anne Varjo
?Suurempi juttu kuin moni tajuaakaan?
ANNE VARJO, STT
RATSASTUS. Siellä saan ratsastaa muitakin todella hyviä hevosia ja
pääsen kilpailemaan kansainvälisellä tasolla, Oranta kertoo.
Seuraavaksi hän tavoittelee
paikkaa nuorten EM-kisoissa.
Oranta palaa Suomeen viimeistään kesällä käydäkseen
armeijan.
Etter jatkoi
mc-voittoputkeaan
Sveitsin Daniel Etter jatkoi
sitä, minkä jo viikko sitten Oslon maailmancupin avajaisviikonloppuna aloitti.
Joukkue EM-kultaa voittamassa ollut Etter otti ykkössijan Norjassa ja ratsasti Peu a
Peu -hevosensa maailmancupin osakilpailun voittoon myös
Helsingissä sunnuntaina. Hän karkasi
tavoittamattomaan pistejohtoon ennen MM-sarjan päätöskisaa ja voitti maailmanmestaruuden.
? Mikä kisa. ylhäällä ja
suojasi muutenkin hyvin.
? Tällaiseksi nyrkkeily on
mennyt. Kukaan ei
loukkaantunut tilanteessa.
Button ja Brasiliassa taas kerran epäonnistunut Barrichello varmistivat Brawn-tallille
tallien MM-tittelin. Selkeästi
tuntuisi olevan nopea yksilö,
Seliö naurahti.
Hän istahti varaveneeseen
ensi kertaa juuri aika-ajon alla.
Jo paalupaikka kertoi, että vene toimi erinomaisesti.
? Nyt on pieni tauko ennen
seuraavaa kisaa, ja sinä aikana
laitetaan toinen vene kuntoon.
Luulen kyllä, että jatkan kautta tällä voittoveneellä, Seliö arveli. Talli tuli radoille
ns. He eivät olleet
kokeilleet horsebiciä ennen esitystä.
. Yleensä horsebiciä
harjoitetaan ilman keppihevosia siten, että horsebiccaaja
liikuttaa jalkojaan ja käsiään
kuviteltujen hevosen liikkeiden
tahdissa.
Lajia voidaankin kutsua ratsastuksen kuivaharjoitteluksi,
joka täydentää ratsastajien
lajiharjoittelua ja tähtää kestävyyskunnon parantamiseen.
Meri-Teijon ratsastajien viisihenkinen keppihevosjoukkue
oli innolla mukana näytöksessä.
Ryhmään kuuluivat Bettina
Myllylä, 12, Ada Tammi, 11,
Marika Bobrowska, 14, Aino
Lindqvist, 10 sekä Juliana
Lönnberg, 13. Tuuletukset jatkuivat riehakkaina
ratavarikolla. Hän
Maailmanmestari Jenson Button
l?
Talli: Brawn
men joukkoon: 23
l?
Ikä: 29-v. Milklinen
kanssa nuorten SM-pronssia,
ratsastanut Suomen PM-joukkueessa sekä Salon ratsastusseuran SM-kultamitalijoukkueessa.
Orannan valmentaja Kari
Nevala sanoo lauantain nollaradan olleen silti kauden kovin
suoritus.
. Kovalainenkin kolaroi kisan alussa.
Pian tämän jälkeen Kovalainen
lähti varikolta niin äkäisesti, että bensiiniletku jäi hänen McLareniinsa kiinni. Aiemmin tiimikaveri Massimo Roggiero
ajoi sillä paalupaikan kesäkuussa Lahdessa. Sunnuntaina kolmanneksi ajoi espanjalainen Honda-kuski Dani Pedrosa, yli 22 sekunnin
päässä Stonerista.
MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Malesiassa ja päättyy
8. Olen todella positiivisesti
yllättynyt vasta 7-vuotiaan hevoseni suorituksesta, Oranta
iloitsee ja kehuu Mr. Sitä saapui katsomaan
7 000 ihmistä. Vehje kulki aivan tajuttoman lujaa. Kisan puoliväliin
asti pystyin taistelemaan kuudennesta sijasta, lopulta 54
sekuntia kärjestä jäänyt Kallio
kertasi.
Renkaan pidon kadottua Kallio keskittyi ajamaan maaliin
ja piti lauantain aika-ajossa
hankkimansa lähtösijan.
? Harmittaa, kun hyvä tilaisuus menestyä paremmin meni
sivu suun, MM-pisteissä 15. Vassiljev muutti Suomeen vuonna
1999.
Uransa ensimmäisen Tammer-sarjavoittonsa ottanut
Vassiljev otteli taktisesti viisaasti, piti ?tumput. Tämä on suurempi juttu
kuin moni tajuaakaan, Nevala
arvelee ja kuvaa Orannan suoritusta todella onnistuneeksi ja
kurinalaiseksi.
. Ranskalainen oli
kouluratsastuksesta tuttuja
kuvioita keppihevosineen lajin
kehittäjän Meri Sataman johdolla. Se oli ensimmäinen kerta, kun mestaruuden vei talli, joka ajaa ensimmäistä kauttaan formula
ykkösissä.
? Tämä kaikki ei ole vielä oikein uponnut tajuntaan, mutta
onhan se todella erittäin hienoa, Ross Brawn totesi.
Maailmanmestaruuden juhliminen on Brawnille tuttua
puuhaa.
Hän voitti Michael Schumacherin taustavoimissa
mestaruudet Benettonilla ja
Ferrarilla. Salon Ratsastusseuran Joonas Oranta ratsasti
puhtaan radan kovassa seurassa Mr. (STT)
Sami Seliö ajoi Kiinassa
voittoon varaveneellä
MOOTTORIVENEILY. ihmisestekin hypättiin.
Horsebic yhdistää ratsastustermit ja aerobisen kuntoliikunnan. Ensimmäisen lähdön otin
ylivarovasti, mutta keltaisten
lippujen ja kolarointien jälkeen
pääsin takaisin kärkeen. (19. 1. Milklinea
todella sympaattiseksi.
Ratsu tuli Orannalle Saksasta Dirk Schröderiltä viime
joulun alla. Maailmancupia
seurasi paikan päällä 6 000
katsojaa.
. Milklinella Helsinki
Horse Show?ssa lauantai-iltana
voittaen muun muassa Sydneyn olympiakultamitalisti Jeroen Dubbeldamin.
Myös Saksan mestari Philipp
Weishaupt ja EM-kultamitalijoukkueessa ollut sveitsiläinen
Steve Guerdat jäivät Orannan taakse tuloslistalla.
Oranta oli torstain ja perjantain tulostensa perusteella varmistanut paikan sunnuntain
Nordic-Baltic cupin finaaliin,
mutta lauantaina tulikin Aki
Ylänteeltä soitto.
Avoimeen kansainväliseen
140 cm luokkaan tarvittiin vielä yksi suomalainen ratsastaja,
jolla olisi edellytykset pärjätä
muun muassa useiden esteratsastuksen maailman rankinglistan 30 parhaan joukkoon
kuuluvan ratsastajan seurassa. Letku katkesi,
jolloin sen sisällä ollut bensa
leimahti liekkeihin takaa tulleen
Räikkösen edessä. Suorilla ykkösillä pyrin ottamaan pisteitä, ja
koukuthan niitä pisteitä toikin,
Koota jutteli voiton jälkeen.
Kootaa valmentaa hänen
isänsä Veli, joka voitti sarjansa
Tammer-turnauksessa vuosina
1979 ja 1983. David tuli siihen lähelle läpsimään ja
halailemaan. Insinööriguru Ross
Brawnin entisen Honda-tallin
raunioille rakentama Brawntalli otti rohkean askeleen
kuluvan kauden autoa suunnitellessa. Kuluva kausi on
ollut Orannan juhlaa: hän on
jo saavuttanut Mr. Olisi kuitenkin ollut
iso moka, jos myös minä olisin
töpännyt, Rossi viittasi tallikaverinsa Lorenzon virheeseen.
Rossi johtaa MM-sarjaa 38
pisteen erolla Lorenzoon. Viides sija täytti
britin unelman. Jenson sai etunimensä
hieman soveltaen John Buttonin kilpakumppanin, tanskalaisen rallicros-kuljettajan
Erling Jensenin mukaan.
l?
lähti kisaan 14. Sami Seliö
kipusi takaisin maailmanmestaruustaisteluun F1-veneiden
MM-sarjassa. Matkan
varrella tuli kuitenkin vain
yksi gp-voitto ennen kuluvaa
kautta. Sen
jälkeen homma oli hyvin hanskassa, Seliö kuvasi.
Voittajan on helppo hymyillä,
mutta vielä sunnuntain varhaistunteina oli epävarmaa,
pääseekö Seliö ollenkaan kisaan. Jenson Button kiljahteli villisti radioon ja tapaili
We Are The Champions- laulun
sanoja formula ykkösten Brasilian gp:n päätteeksi. Toukokuun EMkisoihin osallistumisestaan ei
sarjavoittaja osannut vielä sanoa sunnuntaina mitään varmaa.
Tammer-turnaukseen osallistui tänä vuonna 64 nyrkkeilijää. Laji sopii kaikille, tytöt vakuuttavat kuin yhdestä suusta
ja kertovat, että sitä olisi kiva
kokeilla uudelleenkin. Todella mainio kisa, tuore mestari purki
riemuaan Interlagosin radalla.
Formula ykkösiin vuonna
2000 tullut Button oli sarjaan
tullessaan nuori lahjakkuus,
jolta odotettiin paljon. Eroa
Rossiin kertyi 1,9 sekuntia.
Rossi keskittyi lihottamaan
MM-sarjan pistejohtoaan, kun
pisteissä toisena oleva espanjalainen Jorge Lorenzo karautti
ulos radalta jo avausmutkassa.
Lorenzon pyörä kosketti lähtökiihdytyksessä Nicky Haydenin pyörän takarengasta.
? Päätin ajaa varman päälle, vaikka tottakai tavoittelin
voittoa
Lähti 20,
sijoittui 8.
SALIBANDY
Fredrikshavn, Tanska
Seurajoukkueiden mestaruusturnaus:
Miehet:
Loppuottelu: Tapanilan Erä?SSV
ja. 5?6 (3?1, 1?2, 1?2, 0?1)
Pronssiottelu: Lekrings, Latvia?Wiler-Ersigen, Sveitsi 2?13 (2?4, 0?5,
0?4)
Naiset:
Loppuottelu: Dietlikon, Sveitsi?IKSU, Ruotsi 5?9 (0?3, 2?4, 3?2)
Pronssiottelu: Classic?Tigers SMJ,
Tshekki 3?9 (1?2, 2?5, 0?2).
LIIGA, MIEHET
NST?SPV
5?10
Koovee?Happee
4?7
SPV
6 5 0 1 44?29 10
Koovee
6 4 0 2 34?28 8
Happee
6 4 0 2 40?37 8
Nokia
5 2 2 1 32?24 6
TapErä
4 3 0 1 30?24 6
Trackers 5 3 0 2 28?25 6
SSV
5 3 0 2 21?20 6
Josba
5 2 1 2 23?23 5
Oilers
4 2 0 2 25?21 4
TPS
4 2 0 2 20?18 4
Classic
5 2 0 3 28?31 4
OLS
7 1 1 5 19?38 3
AC HaKi 5 1 0 4 14?24 2
NST
5 0 0 5 23?39 0
Seuraavat ottelut: 21.10. PuiU liigakarsintaan FC Sportia vastaan.
Italian liiga, Serie A:
Catania?Cagliari 2?1, Chievo Verona?Bari 1?2, Lazio?Sampdoria 1?1,
Livorno?Palermo 1?2, Napoli?Bologna 2?1, Parma?Siena 1?0, Udinese?
Atalanta 1?3.
Englannin Valioliiga:
Blackburn?Burnley 3?2 (3?1), Wigan?Manchester C 1?1 (1?0).
Espanjan liiga:
Malaga?Almeria 1?2, Espanyol?Tenerife 2?1, Real Mallorca?Getafe
3?1, Real Zaragoza?Santander 2?2,
Xerez?Villarreal 2?1.
Saksan Bundesliiga:
Dortmund?Bochum 2?0 (1?0),
Wolfsburg?Mönchengladbach 2?1
(1?0).
JÄÄKIEKKO
Länsirannikko C95 AA lohko 2:
Salo HT Skorpionit?LäKi (Säkylä)
7?4
HT: Jere Juhola 3+2, Sanni Telaranta 1+1, Joni Laakso 1+1, Elias
Leppänen 1+2, Kalle Katila 1+1, Rasmus Jokela 0+1.
NAISTEN SM-SARJA
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
APV?Blues
Ilves?Salo HT
JyP?LoKV
Kärpät?HPK
1?12 (0?4, 0?6, 1?2)
9?1 (4?1, 2?0, 3?0)
1?4 (0?0, 1?2, 0?2)
2?4 (2?1, 0?2, 0?1)
Ilves
11 10 0 0 1 99?12 30
HPK
12 9 2 1 1 74?16 30
Blues
11 8 2 1 1 70?19 27
Kärpät 12 7 2 1 3 70?20 24
Salo HT 12 4 0 0 8 18?54 12
LoKV 12 4 0 0 8 28?67 12
JyP
10 0 0 0 10 10?68 0
APV
10 0 0 0 10 5?118 0
Seuraavat ottelut: 28.10. Halikko-viesti: 1) Tampereen
Pyrintö 3.42.17, 2) Lynx 3.48.15, 3)
Vehkalahden Veikot 3.50.20, 4) Hiisirasti 3.53.27, 5) MS Parma 3.53.45, 6)
Delta 3.55.58, 7) Turun Suunnistajat
3.56.47, 8) Kangasala SK 4.04.13.
TENNIS
Isernhagen, Saksa:
Miesten ITF Futures -turnaus, palkintoarvo 10 000 dollaria:
Kaksinpeli, loppuottelu: Juho
Paukku Suomi?Jaan-Frederik Brunken Saksa 6?4, 6?2.
Tukholma:
Miesten 600 000 euron ATP-turnaus, kaksinpelin karsinnat:
1. 040 515 2285.
????????????
??????????
???????????
??????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????
???????????????????????????
????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????. NST.
SUUNNISTUS
Salo
Kans. +91 kg: Marcin Rekowski-Jezyk Puola?Choyab Bouloudinat
Algeria 7?1.
POTKUNYRKKEILY
Helsinki
Superraskassarja (yli 91 kg), EMottelu: Jukka Saarinen Järvenpään
Kehäkarhut?Jeremy Damon Ranska
tyrmäys 2. Lähti 40, sijoittui 10.
Finaali 145 cm:n esteillä. Lahti . Cocks.
LENTOPALLO
MIESTEN LIIGA
PerPo?Isku-Volley 3?0 (25?22, 25?23,
25?15)
PerPo
4 4 0 0 0
12?0 12
Loimu
3 2 0 1 0
8?3 7
SunVolley 3 2 0 1 0
8?5 7
Riento
3 2 0 0 1
7?5 6
Sampo
3 1 1 0 1
6?6 5
Hurrikaani 4 1 1 0 2
6?8 5
Isku-Volley 3 1 0 1 1
5?6 4
Piivolley 4 0 2 0 2
7?10 4
Muurame 4 1 0 1 2
5?9 4
VaLePa 3 1 0 0 2
4?6 3
SaimaaV 3 1 0 0 2
4?7 3
Isku-Veikot 3 0 0 0 3
2?9 0
Seuraavat ottelut: 24.10. 28) Mikael Forsten/Isovlas Vasco, Suomi 8/64,26?34) Noora Forsten/Evli Cagliostro, Suomi
12/66,77... Kärpät, HPK
. 3?2
(2?0, 0?2, 0?0, 0?0, 1?0), Detroit?Colorado vl. Lähti 28, sijoittui 8.
Aikaratsastus 140 cm:n esteillä;
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
J
E
R
E
1) Eric Van Der Vleuten/Vdl Groep
Owendel, Hollanti 0/45,66, 2) Henk
Van De Pol/Tennessee W, Hollanti
0/46,26, 3) Pius Schwizer/Mi Sam
Des Landes, Sveitsi 0/46,29..12) Sanna Backlund / Marko Itos, Janakkala
4/52,48. Abu Dhabi.
JALKAPALLO
Naisten liiga, päätöskierros:
Honka?HJK 3?1 (0?1), KMF?TiPS
3?0 (2?0), KPV?Ilves 1?1 (1?0),
Kuusysi?NiceF 1?3 (0?1), PuiU?
Åland U 2?1 (0?0), United?TPS 7?1
(6?1).
Åland U mestari, Hongalle hopeaa
ja KMF:lle pronssia.
Kuusysi putosi Ykköseen. 045 112 5015
15
TV PIMEÄ!
tv-huollot ja antenniasennukset
SOITA JUSSILLE
731 8468, 0400 224 095
?????????
Pellettiä ja
brikettiä.
P. kierrosta: Michael Berrer Saksa?Timo Nieminen 6?1, 6?2, Kontinen?Marsel Ilhan Turkki 7?5, 6?1.
Jarkko Nieminen pääsee suoraan
pääsarjaan, jonka ensimmäisellä
kierroksella kohtaa Bulgarian Grigor
Dimitrovin.
Shanghai, Kiina:
Miesten ATP-Masters-turnaus, palkintoarvo 3,24 miljoonaa dollaria:
Kaksinpelin finaali: Nikolai Davidenko Venäjä (6)?Rafael Nadal Espanja (1) 7?6 (7?3), 6?3.
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 3, 7, 9, 16, 20, 27, 30,
31, 35, 37, 40, 41, 48 , 51, 55, 57, 58 ,
63, 65, 66
PITKÄVETO
98 Blackburn?Burnley 1 (3?2) 1,55
99 Blackb?Burnl. klo 18
Inkereen urheilukentän huoltorakennuksessa. kok)
Kaarina Makkonen
Salossa pe 30.10.
Ajanvar.044 2873437,
040 4180437
(myös puh.aik.). Luxemburgin avoin kilpailu, Foetz.
Käsipallo
MIESTEN SM-SARJA
Akilles?HIFK
27?39
(12?18)
HC Fenix?Dicken
30?21
(14?10)
Cocks
5 5 0 0 172?120 10
HC West 6 5 0 1 173?133 10
HIFK
5 3 0 2 150?134 6
SIF
5 3 0 2 135?133 6
BK-46
5 2 0 3 127?123 4
HC Fenix 5 2 0 3 131?141 4
Atlas
6 2 0 4 131?162 4
Akilles
5 2 0 3 134?167 4
Dicken
6 0 0 6 150?190 0
Seuraavat ottelut: 23.10. TPS, TapErä . SaimaaV, Hurrikaani . 64 kg: Aleksander Vassiljev Suomi?Hassan
Amzile Ranska 4?1. divisioona:
LoKoKo?Honka 69?64 (19?22, 21?
13, 11?9, 18?20)
JKS?Huima 75?87 (21?28, 16?24,
22?8, 16?27)
Lapua?Kerava 84?71 (21?14, 24?
18, 18?16, 21?23)
Jyväskylä?Tarmo 84?92 (27?30,
23?20, 26?11, 8?31)
BC Nokia-Ura 72?71 (20?19, 16?19,
26?11, 10?22)
A-tytöt I divisioona:
Vilpas?KaPo 76?57 (45?25).
Vilppaan pisteet/levypallot: Jenna
Hellman 9/4, Sofia Pelander 19/14,
Reetta Hämeenoja 13/4, Miina Junkkarinen 6/2, Mari Rintakoski 0/4,
Aino Härkki 6/1, Essi Iivonen 13/6,
Peppi Ilola 10/6.
KEILAILU
Lahti
Euroopan-kiertueen kilpailu 12/15,
Lahti open:
Lopputulokset: 1) Tomas Leandersson, 2)) Mika Koivuniemi TKK Tampere, 3) Jari Ratia Torpedos Lahti, 4)
Mike Wolfe USA.
Pudotuspelit: Ratia?Wolfe 193?179,
Ratia?Leandersson 209?256, Leandersson?Koivuniemi 223?219.
Tilanne ennen pudotuspelejä, 10
s: 1) Koivuniemi 2 284, 2) Leandersson 2 205, 3) Wolfe 2 191, 4) Ratia
2 095, 5) Pasi Uotila Ailec Helsinki
2 076, 6) Panu Nurmilo Giants Pori
2 070, 7) Sergei Bogatshev Venäjä 2
053, 8) Osku Palermaa Patteri Espoo 2 050.
Pistetilanne kiertueella: 1) Palermaa 426, 2) Dominic Barrett Englanti 369, 3) Dennis Eklund Ruotsi 343,
4) Martin Larsen Ruotsi 330, 5) Paul
Moor Englanti 326, 6) Tore Torgersen
Norja 316.
Seuraava kilpailu: 20.?25. Kouvot,
Vilpas . Sampo, 25.10. BK46, 24.10. Kataja
. HC West . 4. 13) Aegerter
63,5.
Simon varmisti mestaruutensa.
250 ksm: 1) Marco Simoncelli
Italia, Gilera 28.17,403, 2) Hector
Barbera Espanja, Aprilia 28.19,837,
3) Raffaele De Rosa Italia, Honda
28.20,007, 4) Jules Cluzel Ranska,
Aprilia 28.29,521, 5) Mike Di Meglio
Ranska, Aprilia 28.29,595, 6) Karel
Abraham Tshekki, Aprilia 28.29,816,
7) Hiroshi Aoyama Japani, Honda
28.29,858, 8) Hector Faubel Espanja, Honda 28.30,515, 9) Ratthapark
Wilairot Thaimaa, Honda 28.30,963,
NYRKKEILY
Kv. 1 (3?0) 2,85
109 Wolfsb.?Mönchegb. Vierailija Elina Ovaskainen
Farmasta kertoo energiansäästöstä.
Tervetuloa!
Johtokunta
??????????
??????????????
Puhelinosakkeista
paras hinta.
P. 36) Sandra Burmeister/
Cosiga, Suomi 17/70,02. Valencia, Espanja.
Suomalaispelaajien otteluja
Euroopan sarjoissa:
Puolan liiga: Belchatow?Rzeszow
3?2 (25?20, 13?25, 25?21, 22?25,
15?13) (R: Mikko Oivanen 27 pistettä), Politechnika Varsova?Kedzierzyn-Kozle 0?3 (23?25, 21?25, 17?25)
(K-K: Tuomas Sammevuo 11).
Turkin liiga: Bozkurt Kastamonu?SGK Ankara 0?3 (22?25, 22?25,
20?25) (SGK: Antti Siltala 6, passari
Arto Hanni). Ilves, 31.10. Akilles, SIF . HC
Fenix, 28.10. Atlas . 81 kg:
Abdelhafid Benchabla Algeria?Denis
Zaruk Venäjä 14?4. Classic
. Isku-Veikot
. Blues.
NHL lauantaina:
Buffalo?Atlanta 2?4 (0?2, 1?1, 1?1),
Toronto?NY Rangers 1?4 (0?1, 1?2,
0?1) T: Niklas Hagman 0+1, Montreal?Ottawa 1?3 (1?1, 0?1, 0?1), New
Jersey?Carolina 2?0 (0?0, 0?0, 2?0),
NY Islanders?San Jose 1?4 (1?0, 0?2,
0?2), Washington?Nashville vl. 3?4 (1?0, 1?0, 1?3, 0?0, 0?1)
D: Valtteri Filppula 1+0, Ville Leino
0+1, Columbus?Los Angeles 4?1 (1?1,
1?0, 2?0), Pittsburgh?Tampa Bay 4?1
(2?0, 1?1, 1?0) TB: Antero Niittymäki 28/32 torjuntaa, Chicago?Dallas
3?4 (0?0, 2?3, 1?1), Phoenix?Boston
4?1 (1?0, 3?1, 0?0), Vancouver?Minnesota 2?1 (0?1, 1?0, 1?0) M: Mikko
Koivu 1+0, Niklas Bäckström 37/39
torjuntaa, Anaheim?St. Loimu, IskuVolley . KTP, 21.10. 15) Kallio 58.
125 ksm: 1) Julian Simon Espanja,
Aprilia 37.55,798, 2) Bradley Smith
Britannia, Aprilia 37.56,111, 3) Sandro Cortese Saksa, Derbi 37.57,855,
4) Pol Espargaro Espanja, Derbi
37.57,959, 5) Simone Corsi Italia,
Aprilia 37.58,128, 6) Nicolas Terol
Espanja, Aprilia 37.59,037, 7) Efren
Vazquez Espanja, Derbi 37.59,088,
8) Andrea Iannone Italia, Aprilia
38.08,618, 9) Marc Marquez Espanja, KTM 38.18,153, 10) Sergio Gadea
Espanja, Aprilia 38.18,400,... Perusrata ja uusinta: 1) Lauren Hough/
Prezioso S, Yhdysvallat 0-0/32,03,
2) Giulia Martinengo Marquet/Loro
Piana Chammartin, Italia 0-0/32,53,
3) Rik Hemeryck/Cantho Z, Belgia
0-0/32,55,...18) Mikael Forsten/Evli
Nandele, Suomi 5/63,25,...21) Sanna Backlund/Lilli Marlen, Janakkala 8/60,12, 22) Anna-Julia Kontio/Eafons Escape, Ylöjärvi 5/63,25,
23) Maria Heikkilä/Caricia, Ypäjä
8/61,72,...27) Niclas Aromaa/Cosima,
Suomi 16/76,20. Ota talteen!
www.kaarinamakkonen.com
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restante 10601 T:saari starr.m.s.
?????????
6DORQ
8UKHLOX
NDODVWDMDW U\
6\\VNRNRXV NOR
,) 9DKLQNRYDNXXWXV\KWL|Q
WLORLVVD +HOVLQJLQWLH (VLOOl
VllQW|PllUlLVHW DVLDW
7HUYHWXORD -RKWRNXQWD
Perttelin Maa- ja
kotitalousseura ry.
SYYSKOKOUS
keskiviikko 28.10. AC HaKi . Esillä sääntömääräiset
asiat. 91 kg: Warren
Baister Englanti?Ibrahim Mariko
Ranska 7?5. 10. PerPo.
C-tytöt aluemestaruussarja:
Salon Viesti/Chilit?Säkylän Urheilijat2 2?0 (25?6, 25?5), LTU1?Viesti/
Chilit 0?2 (12?25, 10?25), EuRaC95?
Viesti/Chilit 1?2 (19?25, 25?18,
12?15).
KoKa?LTU2 2?0 (25?22, 25?15),
Loimu Apassit?Salon Viesti C-95 0?2
(13?25, 21?25), KoKa?Loimu Apassit
0?2 (30?32, 23?25), LTU C2?Viesti C95 0?2 (6?25, 9?25), Viesti C-95?KoKa 2?0 (25?13, 25?10), LTU2?Loimu
Apassit 0?2 (8?25, 16?25)
10) Alvaro Bautista Espanja, Aprilia
28.45,182.
MM-tilanne (14/16 kilpailua): 1)
Aoyama 227, 2) Simoncelli 215, 3)
Bautista 198, 4) Barbera 194, 5) Mattia Pasini Italia, Aprilia 128, 6) De
Rosa 106, 7) Meglio 105, 8) Faubel
94, 9) Thomas Lüthi Sveitsi, Aprilia
94, 10) Alex Debon Espanja, Aprilia
92.
Jäljellä olevat kilpailut: 25. 10.
Sepang, Malesia, 8. 11. (+1) X (3?3) 3,35
100 Lazio?Sampdoria X (1?1) 3,05
101 Chievo?Bari 2 (1?2) 3,70
102 Livorno?Palermo 2 (1?2) 2,20
103 Catania?Cagliari 1 (2?1) 2,30
104 Parma?Siena 1 (1?0) 1,75
105 Napoli?Bologna 1 (2?1) 1,45
106 Udinese?Atalanta 2 (1?3) 5,85
107 Brommap.?Örebro 1 (3?0) 2,55
108 Örgryte?Helsingb. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 19. Classic, Nokia
. kierrosta: Timo Nieminen Suomi?Jeffrey Mira Svensson Ruotsi 7?
5, 6?2, Henri Kontinen Suomi?Patrik
Rosenholm Ruotsi 6?1, 7?6 (7?2).
2. Ilves, Salo HT . 69 kg: Dimitri
Solomjanko Venäjä?Luis Portuondo
Belgia 6?2. 54 kg: Matti
Koota Suomi?David Agaian Suomi
14?0. Pyrintö, Kauhajoki . HIFK . lokakuuta 2009
URHEILU
TULOSPÖRSSI
FORMULA 1
Sao Paulo, Brasilia:
Formula ykkösten kilpailun 16/17
Brasilian gp:n alustava loppujärjestys, 71/71 kierrosta: 1) Mark Webber Australia, Red Bull, 2) Robert
Kubica Puola, BMW Sauber jäljessä
7,626 sekuntia, 3) Lewis Hamilton
Britannia, McLaren ?18,944, 4) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull, 5)
Jenson Button Britannia, Brawn GP,
6) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren
?33,340, 7) Sebastien Buemi Sveitsi,
Toro Rosso, 8) Rubens Barrichello
Brasilia, Brawn GP, 9) Heikki Kovalainen Suomi, McLaren ?48,499, 10)
Kamui Kobayashi Japani, Toyota, 11)
Giancarlo Fisichella Italia, Ferrari,
12) Vitantonio Liuzzi Italia, Force
India, 13) Romain Grosjean Ranska,
Renault, 14) Jaime Alguersuari Espanja, Toro Rosso.
Keskeyttäneet: Nico Rosberg Saksa, Williams 44 kierrosta, Kazuki
Nakajima Japani, Williams, Nick
Heidfeld Saksa, BMW Sauber, Adrian Sutil Saksa, Force India, Jarno
Trulli Italia, Toyota, Fernando Alonso
Espanja, Renault.
Kuljettajien MM-sarjan tilanne:
1) Button 89 pistettä, 2) Vettel 74,
3) Barrichello 72, 4) Webber 61,5,
5) Hamilton 49, 6) Räikkönen 48, 7)
Rosberg 34,5, 8) Trulli 30,5, 9) Alonso 26, 10) Timo Glock Saksa, Toyota
24,...12) Kovalainen 22.
Valmistajien MM-sarja: 1) Brawn
GP 161, 2) Red Bull 135,5, 3) McLaren 71, 4) Ferrari 70, 5) Toyota 54,5,
6) Williams 34,5, 7) BMW Sauber 32,
8) Renault 26, 9) Force India 13, 10)
Toro Rosso 7.
Button varmisti kuljettajien maailmanmestaruuden ja hänen tallinsa
Brawn GP valmistajien maailmanmestaruuden.
Kauden viimeinen kilpailu: 30. 10?
1. 11. 57 kg: Martin Ward Englanti?Joseph Ham Skotlanti 9?4. ToPo.
Miesten 1. Josba, SSV . 75 kg: Artjom Fjodorov
Viro?Ryan Aston Englanti 9?6. 12)
Dominique Aegerter Sveitsi, Derbi
38.24,997.
MM-tilanne (14/16 kilpailua): 1)
Simon 239 pistettä, 2) Smith 183,5,
3) Terol 162,5, 4) Espargaro 142,5,
5) Gadea 128, 6) Iannone 117,5, 7)
Cortese 112, 8) Marquez 94, 9) Stefan
Bradl Saksa, Aprilia 85, 10) Joan Olive Espanja, Derbi 74,... SunVolley, VaLePa . PerPo, Piivolley
. Riento . FoKoPo, LrNMKY . 1 (2?1) 1,25
113 Wigan?ManC X (1?1) 3,25
114 Wigan (+1)-ManC 1 (2?1) 1,85
115 Monaco?Lens 1 (2?0) 1,60
116 Lorient?Nice 1 (4?1) 1,75
118 Xerez?Villarreal 1 (2?1) 3,65
119 Malaga?Almeria 2 (1?2) 3,45
120 Espanyol?Tenerife 1 (2?1) 1,65
121 Mallorca?Getafe 1 (3?1) 1,90
122 Zaragoza?Racing X (2?2) 3,25
TULOSVETO
1 SSV?Erä 5?5
Kerroin: 29,02
2 Koovee?Happee 4?7
Kerroin: 64,94
3 Akilles?HIFK 27?39
Kerroin: 3 178,08
4 Wigan?Manchester C 1?1
Kerroin: 7,71
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 4
Oikea rivi: X22 112 X12 11X
Voitonjako: 12 oikein ei yhtään kappaletta, 11 oikein 13 kpl voitto-osuus 4
854,30 e, 10 oikein 170,10 e.
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot: 54, 43,
67, 22, 6, 70, 73, 56, 38
Vaakabingot: 54, 43, 67, 22, 6, 70, 73,
56, 38, 41, 49, 40, 29, 33, 47, 61, 36, 58,
2, 5, 35, 15, 52, 74, 51, 19, 55, 72, 59,
20, 57, 71, 44
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot
36 kpl voitto-osuus 5,30 e.
????????????????
SELVÄNÄKIJÄ (30v. SGK nousi sarjakärkeen.
Saksan Bundesliiga: Netzhoppers
Berliini?Bottrop 3?1 (B: Tatu Säisä
ei pelannut).
MOOTTORIVENEILY
Shenzhen, Kiina
F1-veneiden MM-sarjan 10/16 kilpailu:
Lopputulokset: 1) Sami Seliö Suomi
52 kierrosta, 2) Jay Price Qatar jäljessä 1,03 sekuntia, 3) Philippe Chiappe
Ranska ?41,55, 4) Fabian Kalsow
Saksa ?1 kierros, 5) Thani al-Qamzi
Arabiemiraatit ?1 kierros, 6) Duarte
Benavente Portugali ?1 kierros.
MM-tilanne: 1) Jonas Andersson
Ruotsi 92, 2) al-Qamzi 88, 3) Seliö 83,
4) Price 70, 5) Guido Cappellini Italia
69, 6) Francesco Cantando Italia 55.
MM-sarja jatkuu marraskuun lopussa Qatarissa.
MOOTTORIPYÖRÄILY
Phillip Island, Australia
Raamoottoripyöräilyn MM-sarjan
15/17 kilpailu, Australia gp:
MotoGP: 1) Casey Stoner Australia,
Ducati 40.56,651, 2) Valentino Rossi
Italia, Yamaha 40.58,586, 3) Dani
Pedrosa Espanja, Honda 41.19,269,
4) Alex de Angelis San Marino,
Honda 41.29,353, 5) Colin Edwards
USA, Yamaha 41.32,536, 6) Andrea
Dovizioso Italia, Honda 41.35,133,
7) Marco Melandri Italia, Kawasaki
41.41,112, 8) Randy de Puniet Ranska, Honda 41.41,592, 9) Mika Kallio
Suomi, Ducati 41.50,996, 10) Toni
Elias Espanja, Honda 41.57,856.
MM-tilanne: 1) Rossi 270, 2) Jorge
Lorenzo Espanja, Yamaha 232, 3)
Stoner 195, 4) Pedrosa 189, 5) Dovizioso 152, 6) Edwards 145, 7) de Angelis 101, 8) de Puniet 101, 9) Loris
Capirossi Italia, Suzuki 101, 10) Melandri 100,... Happee, 24.10. JyP,
Blues . Lähti 18, sijoittui 8.
Nordic-Baltic cupin finaali (135cm).
Perusrata ja yksi uusinta; 1) Ilona
Korpelainen /Athena II, Suomi 00/37,25, 2) Silja Oranen/Othello III,
Suomi 0-16/49,73, 3) Sanna Backlund/Vip, Suomi 1/64,75. JyP . APV . erässä.
Saarinen säilytti tittelinsä.
RATSASTUS
Helsinki International Horse
Show sunnuntaina:
Maailmancup-luokka (160 cm):
1) Daniel Etter/Peu a Peu, Sveitsi
0-0/36,80, 2) Lauren Hough/Quick
Study, USA 0-0/37,08, 3) Eric van der
Vleuten/VDL Groep Tomboy, Hollanti
0-0/38,17,... Louis 0?5
(0?1, 0?2, 0?2).
JUOKSU
Kankaanpään maraton:
Miehet: 1) Johan Ehrs Vörå 2.29.45,
2) Lauri Friari MikkKv 2.31.53, 3)
Lauri Lipiäinen LeppSi 2.32.44
Naiset: 1) Ida-Maria Leivo TuUl
3.05.32, 2) Teija Toivonen VSVU
3.14.16, 3) Seija Nurmi KerkkU
3.17.07
Miehet 10 km: 1) Joni Hulkko JaJa 31.40 2) Timo Kero KankLeisku
37.39 3) Harri Elovaara MuKi 38.40
KORIPALLO
Korisliiga:
KTP?Namika Lahti 99?93 (26?25,
20?20, 25?19, 28?29)
KTP: Pasi Heinonen 28/4, Isaac
Spencer 26/5, Ryan McDade 16/6,
Eric Washington 15/7, Ville-Pertti
Lind 6/4, Mikael Holme 4/0, Clifton
Jones 2/0, Sami Ikävalko 2/4, Juho
Lehtoranta 0/3.
Lahti: Ricky Hickman 25/6/5 syöttöä, Roope Suonio 18/4, Corey Rouse
18/5, Tyrone Riley 18/9, Pasi Pekkola
6/6, Ville Vesala 4/2, Jari Vanttaja
4/1, Juha Korhonen 0/1.
Yleisöä: 929.
Korihait?Kauhajoki 92?83 (24?24,
24?24, 28?16, 16?19)
Korihait: Bojan Sarcevic 24/5, AZ
Reid 22/7, Ray Cunningham 14/1,
Josh Gonner 12/1, Mikko Jalonen
8/0, Petri Heinonen 8/4, Ognjen Kuzmic 2/0, Jussi Kumpulainen 2/4.
Kauhajoki: Anthony Davis 26/7,
Jesse Smith 15/7, Marcel Jones 14/10,
Eldar Skamo 11/1, Sami Marouf 6/0,
Henry Umoru 6/1, Lasse Hintsala
3/0, Aleksi Huuskonen 2/2.
Pyrintö 6
Kouvot 6
Honka
6
ToPo
6
Korihait 6
LrNMKY 6
KTP
6
Lahti
6
FoKoPo 6
Vilpas
6
Kataja
6
Kauhajoki 6
6
5
4
4
4
4
2
2
2
1
1
1
0
1
2
2
2
2
4
4
4
5
5
5
515?410
523?432
519?466
490?447
499?444
493?490
519?567
500?511
427?482
408?495
484?531
466?568
12
10
8
8
8
8
4
4
4
2
2
2
Seuraavat ottelut: 20.10. Tammer-turnaus
Loppuottelut:
51 kg: Muhammed Ali Ruotsi?Nikolai Tsaskin Viro 11. 60
kg: Radouane Kaya Ruotsi?Martin
Stead Englanti 1+ ?1. Korihait, Honka . APV, LoKV