Viikko 20 | N:o 134 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk. 1,19 €/päivä SUNNUNTAI 19.5.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Avoinna 24/7 tilaajapalvelija.fi 55” 5G 5G 11”
Eihän niin voi elää. Väite siitä, että kivut pystyttäisiin aina hoitamaan erittäin hyvin ja kuolema toteutuu vailla pelkoa ja kärsimystä, ei myöskään pidä paikkaansa. Pienikin palkka muuttuu houkuttelevammaksi, kun etuuksia leikataan. Kunhan pisteet on sijoitettu paikoilleen, alaa väestön sijoittelun pisteiden läheisyyteen. Kirjoita lyhyesti. Toivon totisesti, ettei minun tarvitse kärsiä sillä tavalla kuin moni kohtaamani lähimmäiseni on joutunut kohtuuttomasti kärsimään ennen armahtavan kuoleman saapumista. Nauhoitamme kaikki puhelut turvallisuusja koulutustarkoituksessa. Jos se olisi yleisessä käytössä, mitään ei voisi koskaan tehdä, koska joskus voisi aiheutua jotakin kauheaa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Kaltevan pinnan argumentaatiovirhekin on osoitettu virheeksi jo kauan sitten. Laitoshoidon ulkopuolella vapaana kulkevat ihmiset saavat sote-palveluja kolmenlaisista paikoista: keskuksista, asemista ja pisteistä. Salon lukuisista kesätapahtumista tulee entistä suositumpia. Kisko-päivänä oiotaan vinoon kasvaneita hampaita, ja Kiikalassa kokoonnutaan katsomaan, ”Enää pappa ei mene mopedilla lääkärille, vaan lääkäri tulee mobiililla papan luo.” TOISAALTA ASKO LEHTONEN asko.lehtonen@sss.fi. Jos haluatte parodiaa päättäjistä, unohtakaa koko juttu. Ohjelmassa todetaan, että osa-aikatyölle on perusteltua tarvetta, joka liittyy työn luonteeseen ja työntekijöiden toiveisiin. On olemassa myös automaattikirjastoja, joissa voi asioida, vaikka henkilökuntaa ei ole paikalla. Kansalaiset keräävät adressin, jossa toivovat, että tälle kaikella saataisiin piste. Heitä ei piispantalossa näy. Näin varaudutaan aikaan, jolloin talous alkaa kohentua ja työvoiman kysyntä kasvaa. Korkea työllisyysaste on hyvä poliittinen tavoite, mutta siihen tuijottaminen ei kerro suoraan, mitä työmarkkinoilla tapahtuu. Kun työssä käyvien määrä on kasvanut maahanmuuton kautta, työllisyysaste onkin laskenut. Hakematta tulee myös mieleen vanhan tarina vangista ja Siperiasta, jossa pilkun paikalla oli väliä. Lopputulos on, että eipä juuri mikään, mutta johonkin se pitää sijoittaa. Enää pappa ei mene mopedilla lääkärille, vaan lääkäri tulee mobiililla papan luo. Johannes Alaranta Teologian tohtori Psykoterapeuttiopiskelija Perniö Kuolevien kanssa työskentelevä ei vastusta eutanasiaa Pelkkä tietoisuus kohtuuttoman kärsimyksen päättämisen mahdollisuudesta riittää, kirjoittaja muistuttaa. Samaan aikaan työllisyysaste kuitenkin laskee. Jos haluatte puujalkoja, painakaa puuta. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. työllisyys TEKSTARIPALSTA SIVULLA 12. Työmarkkinaennusteessa avataan suoraan, mistä on kysymys, kun hallitus haluaa heikentää työikäisten työttömien sosiaaliturvaa. T S A R K I S T O / R I I T T A S A L M I K iitos, että soititte pakinapalvelupuhelimeemme. Parhaimmille paikoille päässeet poliitikot ovat muutamassakin kokouksessa pohtineet, mikä on piste. Tällä toimintatavalla terveysasemakin voidaan pitää auki. Suosittelen piispalle vierailua tällaisten kärsivien ja heidän läheistensä luona. Näillä aloilla tekijöitä tarvitaan vastakin, mutta useimmiten pienipalkkaisiin määräaikaisiin ja osaaikaisiin työsuhteisiin. Niissä ei juuri muuta tehdäkään kuin arvioidaan hoidon tarpeita. Hoitoon pääsee edelleen, mutta ei ilman hoidon tarpeen arviointia. Niiden välissä Unikeonpäivänä joessa uitetaan anestesiologi. Osa-aikaiseen työhön suhtaudutaan kahtalaisesti riippuen siitä, kuka sitä tekee. Vihdoinkin he tekevät sen itse. Kirjoituksesta välittyy se tosiasia, että piispa ei liene liiemmin työskennellyt vaikeasti sairaiden kuolevien kanssa. Eutanasiasta päättää kuoleva itse. Mobiili tarkoittaa liikkuvaa. Tutkitusti läheskään kaikki, joille eutanasia on myönnetty, eivät sitä käytä, mutta pelkkä tietoisuus kohtuuttoman kärsimyksen päättämisen mahdollisuudesta riittää. Ja vastaus kuuluu, että ihan hyvin voi. Väite, että kuolevien kanssa työskentelevät vastustaisivat eutanasiaa, ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi kirjastoauto on mobiilipalvelu, samoin punkkibussi. Työllisyysaste vs. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R Helsingin piispa Teemu Laajasalo esitti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa niin räkeitä väitteitä eutanasiasta, että niistä muutamia on pakko oikaista. Vitsi, vitsi! Nauhoitamme ne siksi, että voimme jälkeenpäin naureskella teillekin. Yhtä lailla muista syistä Suomeen päätyvät työikäiset pitää saada mahdollisimman nopeasti työelämään. Jos kaikesta huolimatta haluatte palvelua, painakaa yksi. Se on ulkoistettu yksityissektorille, kaupallisten televisiokanavien Ensi treffit alttarilla ja Temptation Island -ohjelmille. Sote-uudistus etenee, ja yhä useammin hyvinvointialueen vaivaiset ja vaivaisuusuhan alla olevat asukkaat kysyvät, miten näin voi tehdä. Päätöksen hän tekee eutanasian hyväksyneissä maissa huippuammattilaisten faktoihin perustuvien analyysien perusteella. Jos pisteistä edetään vielä pienempiin välimerkkeihin, joudutaan työstämään pilkkua. Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa kokoaikatyö on valtiovallan suojelussa, muta ymmärrystä löytyy osa-aikaisuudellekin. Suomalainen työvoima hupenee väestön ikääntyessä. Tai ainakin vähän lähemmäksi, riippuen siitä, mihin pappa on sijoittunut. Kun palvelulle ei ole pistettä, se korvataan mobiililla. Asia on pikemminkin päinvastoin. Toivottavasti Suomessakin päästään pian viisaiden ja sivistyneitten maiden tasolle. Hallitus pyrkii lisäämään kokoaikatyön määrää, mutta myös turvaamaan osa-aikatyölle tasapainoiset työehdot. Maahanmuutto lisää työssä käyvien määrää Suomessa. Jos haluatte tietää, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, jatkakaa lukemista. Haluamansa reseptin tai lähetteen saa haettua vaikka illtamyöhällä. Esimerkiksi pään alueen syövissä aiheutuu kohtuutonta kärsimystä niin potilaille, hoitavalle henkilökunnalle kuin läheisille. Edellisessä noususuhdanteessa työvoimasta oli pulaa majoitusja ravitsemusalan, puhtaanapidon, rakentamisen ja logistiikan avustavissa tehtävissä. Sehän meni näin: Armoa ei, Varhaan! Armoa, ei Varhaan. Kun eläkkeelle jääneet ihmiset jatkavat töissä osa-aikaisena työvoimana, he saavat palkkaa ansaitsemansa eläkkeen tuoman ”perustulon” päälle. Asia on pikemminkin päinvastoin. Jos haluatte olla heille armollinen, painakaa villaisella. Aina vaan on näköjään niitä, jotka tähän samaan vanhaan ansaan lankeavat. Heti ensimmäisenä torstaina iltatori saa iltatohtorin, ja kesän päättää Taiteiden yäpäivystys. Tästä löytyy karmeita kuvauksia, ja monet meistä ovat kohdanneet tätä kohtuutonta kärsimystä myös käytännössä. TOUKOKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 19.5.2024 Työministeriön tällä viikolla julkaisema työmarkkinaennuste tukee käsitystä, että Suomi tarvitsee kipeästi työperäistä maahanmuuttoa. Ja vaikka itäisessä Salossa ei olekaan yhtään terveysasemaa, liikkuvat palvelut ovat käytössä. Osa-aikatyön kasvusta on tullut työministeriön mukaan uusi normaali, vaikka voimakas kasvu onkin taittunut. Maahanmuutto kun kasvattaa myös työikäisten määrää, johon työllisten määrää verrataan. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Tästä löytyy runsaasti tutkimustietoa, joka on varsin helposti saatavilla. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo TÄTÄ MIELTÄ Pisteet sijoiltaan 2 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19
SIVUT 15–17 Rantarata koetteli tutkijoita 63-vuotias elämäntapavoimailija 63-vuotiasta Margetta Salmista voi kutsua elämäntapavoimailijaksi. Geotarkastaja Seppo Hakalan mukaan rantaradan virheet ovat vältettävissä. Sadat naiset lähtivät Urheilupuistosta lenkille kävellen, juosten tai pyöräillen. Tällä kertaa hikeä saatiin pyyhkiä jo ennen kuin oli lähdetty edes matkaan – sen verran kuumasti aurinko porotti. 1980-luvulla lajin aloittanut Salminen treenaa edelleen tavoitteellisesti ja on kansainvälisen tason tuomari. SIVUT 18–19. S S S / M I N N A F I L P P U Viheliäs, viheliäämpi rantarata. Kotipaikkakunnalla on kuusi kesäkeikkaa. SIVU 14 Keikoille kirkkoon ja kesäravintoloihin Kari Luoto (kesk.) keikkailee useammissa kokoonpanoissa. Nyt Länsiradan tutkijat pääsevät hyödyntämään VR:n vanhoja tutkimuksia rantaradasta. Yli sata vuotta sitten savimaahan rakennetun radan ansiosta Suomen geotekninen tutkimus hyppäsi aimo harppauksen eteenpäin. SUNNUNTAINA 19. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU KULTTUURI VIIKONVAIHDE Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi Perinteinen liikuntatapahtuma Salon Seiska täytti lauantaina Salon Urheilupuiston naisenergialla. Keväällä Salmiselle myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kullatuin ristein. Kuvassa Rantatuvalla kitaristi Vesa Toukkari (vas.) ja basisti Kari Cavénin kanssa. UUTISET 4–5 Salon Seiska starttasi helteessä S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Somerolainen laulaja-lauluntekijä Kari Luoto tekee nousee kesän aikana lavalle niin kesäravintoloissa kuin kirkossa. Miehen omaa tuotantoa ja valikoituja lainabiisejä esittävät Vaihde, Kari Luoto Band ja Vesku & Kari Duo
–?Käytiin juomassa munkkikahvit Kurilassa, Tea Reiva nauraa. Laakso osallistui Seiskan esteettömälle reitille rollaattorilla. Salon Urheilupuiston lämpömittarin mukaan lämpöä oli 25 astetta, kun osallistujat lähtivät matkaan. Seiska avattiin Salon Urheilupuistossa tuttuun tapaan Esko Eerikäisen juontamana. Lisäksi tarjolla on 1,5 kilometrin mittainen esteetön reitti. SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Tunnelma Salon Urheilupuistossa oli lauantaina kuuma ja korkealla, kun perinteinen Salon Seiska järjestettiin jälleen. –?Vähän jännitti, kun ennakkoilmoittautuneita oli niin paljon, että kuinka ehdimme antaa kaikille rannekkeet. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Salon Seiskaan osallistuu joka vuosi paljon työja harrasteporukoita, ja ensimmäistä kertaa työporukalla olivat mukana muun muassa salolaisen Helin Siivouspalvelun naiset. Hekin olivat lähteneet työkavereiden kanssa mukaan ensimmäistä kertaa. –?Salon Seiska on ehdottomasti hyvä tapahtuma. Mukana olivat Nella Bergman (vas.), Alina Roto, Eveliina Harju, Amanda Laaksonen, Mira Perkonoja, Jessica Hakanen, Heli Reiman ja Eija Vienonen. Ryhmää veti sähköpyörällä stunt-kuljettaja Niko Säkkinen. Heti lähtöjen jälkeen lapsille järjestettiin Urheilupuiston aluKerttu Laakso pääsi yhteiskuvaan Salon Seiskan juontajan Esko Eerikäisen kanssa. ”Nyt voi sanoa, että hatut eivät olleet turhia.” Mira Perkonoja. –?Ennakkoilmoittautuneita oli yli 850, ja lisäksi ilmoittautumisia tuli vielä tapahtumapäivänä. Viimeisenä tien päälle lähtivät esteettömän reitin kulkijat. Reiteille lähdettiin porrastetusti klo 12.15 alkaen. Salon Seiskassa osallistujat voivat kävellä, juosta tai pyöräillä 7 kilometrin tai 15 kilometrin lenkin. kuntakyvyttömänä, mutta pikkuhiljaa olen kuntoutunut ja aion vielä päästä eroonkin tästä rollaattorista, 82-vuotias Laakso sanoo. Silloin hänen oli jätettävä tapahtuma väliin terveyssyistä, mutta nyt hän oli jälleen sisulla mukana, tällä kertaa rollaattorilla. kertaa mukana oleva Tiina Suokorpi. Esteettömälle reitille oli puolestaan suuntaamassa salolainen Kerttu Laakso, joka on osallistunut vuodesta 2011 lähtien säännöllisesti Salon Seiskaan paitsi viime vuonna. Sen jälkeen vuorossa olivat 7 kilometrin juoksijat ja kävelijät, joiden vetoautona oli sähköauto. –?Pikkujouluissa mietittiin, että joku virkistystapahtuma olisi kiva, ja päätimme tulle Salon Seiskaan, kertoo yrittäjä Heli Reiman. Hänen ideansa oli ollut hankkia porukan jäsenille paljettikoristeiset tiimihatut, jotka kimalsivat kauniisti auringossa. –?Nyt voi sanoa, että hatut eivät olleet turhia, totesi Mira Perkonoja, joka oli mukana tapahtumassa Helin Siivouspalvelun ryhmän kanssa. Mutta hyvin meni, iloitsi Salon Seiska -toimikunnan jäsen Sanna TakataloHeinonen. TOUKOKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Lähes 900 naista hikoili Salon Seiskassa Salon Seiskassa veri laitettiin aluksi kiertämään alkulämmittelyllä, vaikka lämmintä riitti kyllä muutenkin. Yhtenäisenä asusteena heillä oli hohtavat yksisarvisen sarvet. Heidän ryhmänsä oli myös lähdössä 7 kilometrin reitille kävellen, ja tiimi myönsi, että odotukset päivästä olivat korkealla. Ryhmä aikoi kävellä tapahtumassa 7 kilometrin reitin. Tavoitteessa ollaan, hymyili Salon Seiskan järjestelyissä jo 30. Ensimmäisenä matkaan lähtivät pyöräilijät ja 15 kilometrin juoksijat, joiden vetäjänä toimi stunt-kuljettaja Niko Säkkinen sähköpyörällä. Ensimmäisenä reitille lähtivät pyöräilijät ja 15 kilometrin juoksijat. He olivat nimittäin ottaneet vauhtia torikahvilasta. Kuvan otti Hanna Kanasuo. Kyllä ihmisen pitää liikkua mahdollisimman paljon, hän korostaa. –?Maaliin tullaan laukaten, Reiva heittää. Helin Siivouspalvelun porukka oli pukeutunut paljettihattuihin, jotka olivatkin helteessä enemmän kuin tarpeen. Tapahtumaa on vietetty erilaisissa säissä, mutta tänä vuonna seiskalaiset saivat suorastaan kylpeä auringossa. Tällä kertaa tapahtumaan osallistui lähes 900 naista, kun viime vuonna osallistujia oli noin 750. –?Olemme varustautuneet hyvällä fiiliksellä! Salolaisen Kimmon Vihanneksen työporukka oli puolestaan valmistautunut Seiskaan laittamalla energiatasapainon kohdilleen. –?Meidät sai mukaan yhdessäolo ja hauskanpito, Camilla Ylönen kuvailee. –?Olin seitsemän kuukautta liiLiikunnan ja yhdessäolon riemu vei voiton ilman kuumuudesta. Ensin lauloivat Salon Viihdelaulajat ja sen jälkeen Hanhivaaran Liikuntakeskus piti Seiskan osallistujille alkulämmittelyn
SUNNUNTAINA 19. Kohtuuden Kolmosella reippaili vajaat 300 miestä ja miehenmielistä. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Heidi Haukijärvi (vas.), Tea Reiva, Camilla Ylönen, Annika Hörak ja Claudia Kunnia olivat lähteneet mukaan Kimmon Vihanneksesta. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Mauri Ovaskainen (vas.), Samuli Halinen, Ilari Timonen ja Pekka Ovaskainen tankkasivat ennen matkaan lähtöä. –?Viime vuonna oltiin viimeisiä. –?Ja nesteytyksestä on muutenkin huolehdittu, Timonen viittasi selkäreppuunsa. eella Mini-Seiska. kerran. Kun osallistujat pääsivät maaliin, he saivat ruusut ja eväskassit ja pääsivät puistoon piknikille. Tapahtuma päättyi arvontaan, jossa pääpalkintona oli polkupyörä. Kohtuuden Kolmonen on miehille ja miehenmielisille tarkoitettu hauska ulkoilutapahtuma, joka järjestettiin Salossa nyt jo 17. –?Silloin kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja lähtö oli Toriterassilta, osallistujia oli 100, hän muistelee. Perustajaveljes Hannu Suominen oli tyytyväinen tämänvuotiseen osallistujamäärään. Mutta ennen sitä nautittiin virvokkeita, parannettiin maailmaa ja laadittiin strategiaa. Sen järjestäjinä ovat Salon Yrittäjänaiset ja Salon Viesti. Yleensä reitti taitetaan vajaassa tunnissa. Lounainen Suomi ry. Maran Baarin pihalta starttasi kello 13 vajaat 300 miestä suorittamaan Kohtuuden Kolmosta eli siis kolmen kilometrin kävelymatkaa. ”On täällä hauskempaa kuin kotona.” Pekka Ovaskainen Salon Seiskassa veri laitettiin aluksi kiertämään alkulämmittelyllä, vaikka lämmintä riitti kyllä muutenkin. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat ”Kunhan pääsee hengissä maaliin” SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Kun Salon Seiskan naiset olivat jo tien päällä, pamahti lähtölaukaus Salon keskustassa, missä myös miehet lähtivät baanalle. Mutta he pysähtyivät matkalla grillaamaan. Ja eräs osallistuja on matkan puolivälissä tilannut taksin, hän kertoo. Seiskan osallistujille oli 7 kilometrin reitillä yksi juomapiste ja 15 kilometrin reitillä kaksi juomapistettä. Reitin puolivälissä oli luvassa energiajuomapiste. Naisten liikunnallinen hyväntekeväisyystapahtuma Salon Seiska on järjestetty vuodesta 1989 lähtien. Seiskan tuotto menee joka vuosi eri kohteeseen, ja tänä vuonna se käytetään alakouluikäisten lasten hyväksi.. Sen takana on Ilmari Kiannon Perinneyhdistys K.H.P.V. Tarjolla oli keittolounas, Duo Hanna ja Henrikan esittämää musiikkia sekä Hanhivaaran Liikuntakeskuksen ohjaama loppuvenyttely. Kohtuuden Kolmoselle lähdettiin Maran Baarin pihalta Rummunlyöjänkadulta. –?On täällä hauskempaa kuin kotona, hän virnisti. Se onnistuu rauhallisella kävelyllä ja sopivilla tauoilla, nauroi Pekka Ovaskainen, jolla on takana jo kymmenkunta Kohtuuden Kolmosta. Koska ilma oli niin läkähdyttävä, oli erityisen tärkeää muistaa juoda riittävästi. Matkan voi kulkea omaan tyyliinsä, mutta mitään konevoimaa ei saa käyttää. –?Mielellään ei juosta, mutta saa juosta, Suominen sanoo. Tänä vuonna mukana oli myös useampia naisia. Helle ei heitä hirvittänyt. Tärkeää Kohtuuden Kolmosessa on viettää aikaa mukavassa porukassa. –?Kerran oli sellainen porukka, jolla meni aikaa kolme tuntia. Kohtuuden Kolmosella kuljetaan kolmen kilometrin opastettu reitti kaupungin alueella, ja tarjolla on myös esteetön reitti. Illalla yhdessäoloa saattoi mennä vielä jatkamaan Ravintola Musinessa pidettyihin After Partyihin, jossa tanssittiin Abban hittien tahtiin. Yksisarviset lupasivat laukata maaliin. –?Kunhan pääsee hengissä maaliin, se on tärkeintä, kiteytti Ilari Timonen heidän ryhmänsä tavoitteet
Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Surun kohdatessa Aikanaan, nyt jo varsin monta vuotta sitten, erästä tuolloista työkaveriani toivottiin papiksi johonkin, häihin tai hautajaisiin, mutta nimi ei ottanut tullakseen toivojan mieleen. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Me lapset tänne päälle maan, jäämme kyyneliin kaipaamaan. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Kaivaten Antero sisko perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 4.8.1945 Kiikala k. Lämmin kiitos osanotosta. Helluntainhan pitäisi olla Pyhän Hengen juhla, eikö niin. Traktorinkuljettaja kuoli onnettomuudessa. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Väistyi vaiva, tuli rauha uni, kaunis, ikuinen. 24.7.1929 Rekijoki k. Yksinkertaista, vai mitä. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Törmäyksen vuoksi traktori kaatui kyljelleen ja henkilöauto katolleen. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Vai onko mitään. Kiitos Ystävät, naapurit, jotka autoitte Karia, hänen sairauden aikana. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Kiitos Kaarinan terveyskeskuksen vuodeosasto 2 henkilökunnalle Mailan viimeisten päivien hyvästä hoidosta. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Lämmin kiitos osanotosta. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Lähiomaiset Rakkaamme Kauko Nikanor Eskolin s. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Kiitos myötäelämisestä suuressa surussamme. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Virastolla hän kuvaili, että “no, se Jeesuksen näköinen pappi”. Kristityille annetaan sama Henki kuin Jeesukselle, jotta heidän suhteensa Isään Jumalaan olisi samanlainen kuin Jeesuksella, kun kerran Henki on Isän ja Pojan välinen yhteys. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. † Nukkui pois 9.4.2024. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Korkeavuori * 26.3.1932 Halikko † 22.4.2024 Suomusjärvi Pyhä kallis on lahja kiintyä niin, kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin. Saan viimein levon ja rauhan ja unen ihanan. Sitten on toki niinkin, ettei meidän tarvitse tätäkään tehdä yksin. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi KUOLLEITA Kuolinilmoitus lehdessä on kaunis ja perinteikäs tapa muistaa vainajaa, kiittää suruosanotoista ja kutsua siunaustilaisuuteen. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Emme vielä sinusta luopuneet ois, mut ken päiviemme määrän tietää näin vois. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Henki yhdistää meitä myös toisiimme. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois, ja tuskatta kerran antaa pois. Lämmin kiitos osantosta. Oikea löytyi välittömästi. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. UUTISET 6 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Rakkaamme Maila Elina Impinen o.s. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Riittäisikö tässä ihmeteltävää yhdeksi helluntaiksi. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Timo Viitanen Salon seurakunnan pappi Kovasti Jeesusta muistuttaa PÄIVÄN SANA Traktorinkuljettaja kuoli peräänajossa Kauhavalla Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla tapahtui lauantaiaamuna henkilöauton ja traktorin välinen liikenneonnettomuus, jossa kuoli yksi ihminen, kertoo Pohjanmaan poliisi. Meistä siis tulee Jumalan lapsia ja Jeesuksen kaltaisia, kun meille annetaan annos samaa lääkettä, Pyhää Henkeä. Kaivaten Puoliso Lapset ja lapsenlapsi muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Nyt yhteistä matkaa saatte taivaassa jatkaa. Janne Sinervo Leena Hallamurto Lämmin kiitos Auli Tuomea muistaneille. 7.4.2024 Salo Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Rakkaudella kaivaten Maritta ja Seppo Pertti ja Teija Pia ja Tero lastenlapset puolisoineen lastenlastenlapset Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. TOUKOKUUTA 2024 Rakkaamme Keijo Juhani Tulonen s. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Tästä tietysti nopeimmat lukijat ehtivät päätelläkin, mistä on kysymys. Jumala on meidänkin Isämme, ja mekin voimme elää Jeesuksen näköistä elämää: rakastaa Jumalaa taivaassa ja lähimmäistä siinä vieressä. Rakkaamme Taina Elisabet Niemelä o.s. Kiittäen ja kaivaten Marko, Piia ja Jonna Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Mitä Jeesus on “luonnostaan”, sitä me olemme Pyhän Hengen ansiosta. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Kiitos myös kaikille vuosien varrella Aulia hoitaneille. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Kiitos myös Mainiokoti Pohjantähden henkilökunnalle Keijon hyvästä hoidosta. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Kysymykseen vastaamista varten on syytä peruuttaa hieman, ajalle ennen kollegani syntymää. Grönroos * 10.6.1935 Halikko † 29.4.2024 Salo Niin äkkiä vaan ei yllättäin lähdit luo isän ja enkelten. Rakkaudella syvästi kaivaten Alli Johanna Juha ja Kirsi Maarit perheineen Noora ja Joonas perheineen Sisarukset sekä sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Lämmin kiitos kaikille muistaneille. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Hauska pieni juttu. Henkilöauton kuljettaja vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Aikanaan nimittäin piispa ja kirkkoisä Augustinus, pohjoisafrikkalaisen kristillisyyden suuri poika ja ehkä maailmanhistorian tunnetuin berberi, opetti, että Pyhä Henki on “rakkauden yhdysside”, joka liittää yhteen taivaallisen Isän ja hänen ainoan Poikansa. Ehkä, mutta mitä tekemistä sillä on helluntain kanssa. Ei aina helppoa, mutta vaivan arvoista. (STT). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Koko kirkko, siis kaikki kristityt yhdessä, ovat “Kristuksen ruumis”. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Jätit sydämiimme kaipauksen ja surun niin syvän, mut ikuisesti säilytämme muistosi niin kauniin ja hyvän. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Onnettomuudessa henkilöauto törmäsi edellä ajaneeseen traktoriin. 3.5.2024 Salo Keväisen taivaan tuulet minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Rakas puolisoni, isämme ja pappamme Matti Vilho Juhani Leimu * 24.2.1938 Loimaa † 22.4.2024 Salo Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk
(SSS) VarsinaisSuomen piiri toivoo Orpon jatkavan Kokoomuksen Varsinais-Suomen piiri pyytää Petteri Orpoa jatkamaan puolueen puheenjohtajana. –?Siinä lieneekin se syy, miksi katsomme nyt työperäisen maahanmuuton järjetöntä tulppaamista ja epäinhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa, bensapopulismia ja satumetsäkriteereitä aidon uudistamisen ja kestävämmän Suomen rakentamisen sijaan. Myös yhteisvelan tulee olla työkalupakissa tarvittaessa. Virta penäsi hallitukselta näkemystä siitä, millaisessa Suomessa hänen nyt alle kouluikäinen tyttärensä aikuistuu. Lisäksi Mikkelissä Etelä-Savossa ja Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla mitattiin lauantaina hellettä. Sunnuntain päivälämpötilat sitten romahtavat, Tuovinen kertoo. Vasemmistoliitto olisi tarvittaessa valmis puoltamaan Ukrainan tueksi otettua yhteisvelkaa. –?Lauantaina on ihan Kittilää, Ivaloa ja Inaria myöten mitattu yli 20 asteen lämpöjä. Orpo on johtanut kokoomusta vuodesta 2016, jolloin tämä voitti puheenjohtajakilvassa edeltäjänsä Alexander Stubbin. Pelastuslaitos haluaakin muistuttaa, että maasto on tällä hetkellä todella kuivaa ja syttymisherkkää. Maanantaina päivälämpötilat jäävät koko maassa alle 20 asteeseen. Hellelukemiin yllettiin pääasiassa Keski-Suomen ja Pirkanmaan mittausasemilla. Lauantai oli viides perättäinen hellepäivä Ulkoilijat nauttivat lämmöstä ja auringosta Topeliuksen puistossa Helsingin Töölössä lauantaina. Puoluekentältä löytyy yhä myös yhteisvelan kategorisia tyrmääjiä. Poikkeus on Lappi, jossa sää on kylmenemässä tuntuvasti. (STT) STT | Eetu Halonen, SSS Lauantai oli Suomessa viides perättäinen hellepäivä, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan STT:lle. –?Syy siihen, miksi tähän halutaan ottaa mukaan EU-velka, johtuu joko siitä, että joidenkin EU-maiden ei uskota pystyvän tai suostuvan ottamaan lisää velkaa, tai sitten kyseessä on EU:n pyrkimys siirtää itselleen päätös-, budjettija verotusvaltaa hyvän tekosyyn varjolla. Maastopalovaroitus on voimassa likipitäen koko maassa. Mikäli hallitus päätyisi lopulta hyväksymään uuden yhteisvelan, se voi odottaa saavansa tukea osalta oppositiosta. Tämä käy ilmi STT:n EU-vaalikyselystä, jossa kartoitettiin puolueiden näkemyksiä ennen kesäkuun vaaleja. Tupakantumppi sytytti maastopalon Salossa Salon Ylhäisissä, Pajavaarinkadulla, syttyi lauantaina iltapäivällä pieni maastopalo. Puheenjohtaja arvioi väitetyn näkemyksen puuttumisen johtuvan yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa. Siksi ihmisiä kehotetaan huolellisuuteen. –?Yleensä toukokuun puolivälissä liikutaan 15 asteen tietämillä maan eteläja keskiosissa. Isompia maastopaloja syttyi erityisesti maan keskiosassa ja Pohjanmaan maakunnissa. Ukrainan tukeminen ja eurooppalaisen puolustuskyvyn turvaaminen ovat liikuttaneet mannerlaattoja suomalaisessa velkakeskustelussa. Perussuomalaiset katsoo, että yhteisvelka-ajattelun taustalta voi löytyä Ukrainan ja puolustuksen sijaan muita syitä. Salon Kärkässä mittari kipusi parhaimmillaan 24,7:ään. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Jopa Suomen oikeistosta raotetaan nyt ovea yhteisvelalle STT | Mikko Gustafsson Suurin osa suomalaisista eduskuntapuolueista näkee eurooppalaisen yhteisvelan ainakin jossain määrin mahdolliseksi keinoksi rahoittaa Euroopan puolustusta tai Ukraina-tukea. Mikäli Orpo valitaan puheenjohtajaksi, kausi olisi hänelle viides puolueen johdossa. Kuluvan vuoden lämpöennätystä ei kuitenkaan vielä rikottu. Lauantaina pelastuslaitokset joutuivat sammuttamaan maastopaloja Suomen eri puolilla. Suomessa on perinteisesti suhtauduttu hyvin kriittisesti EUmaiden yhteiseen velkaan. Päivän ylin lämpötila mitattiin Keski-Suomessa Viitasaarella, jossa havaintoaseman mittari näytti päivällä korkeimmillaan 25,5 astetta. Sosiaalidemokraatit, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja keskusta eivät olisi valmiita uuteen yhteisvelkaan edes Ukrainan tai puolustuksen takia. Heinikkoa ja metsänpohjaa paloi noin 2,5 aarin verran. –?Pohjois-Lapissa liikutaan sunnuntaina kolmen ja kymmenen asteen välillä. Myös osa oikeistosta raottaa ovea sille, että puolustusta tai Ukrainaa voisi olla mahdollista tukea yhteisvelalla. Ennätystä pitää edelleen hallussaan Kymenlaakson Kouvola, jossa elohopea kipusi torstaina 27,6 asteeseen. –?Suomea johtavalla hallituksella ei ole mitään visiota siitä, miten hyvinvoivaa, elinvoimaista ja kaikille lajeille kestävää Suomea poliittisin päätöksin olisi mahdollista rakentaa, oppositiojohtaja sanoi. Eli kyllä maan eteläja keskiosassakin on sellainen seitsemän tai kymmenen asteen pudotus lämpötiloissa tulossa. Lisäksi puolue rahoittaisi Ukraina-tukea Venäjän jäädytetyillä varoilla sekä yksityistä pääomaa houkuttelemalla. Rintama tuo mukanaan Lappiin vesija räntäsateita. SDP puolestaan haluaisi kanavoida Euroopan investointipankin rahoitusta puolustusteollisuudelle sekä kartoittaa mahdollisuuksia EU:n omien varojen keräämiseen esimerkiksi haittaveroilla, päästökauppamaksuilla tai rahoitusmarkkinoiden verottamisella. –?Ukrainan kohtalo määrää samalla koko Euroopan kohtalon. –?Maan keskiosassa 16–17 astetta on jo aika kova sana maanantaina. Venäjän presidentin Vladimir Putinin päätös suurhyökkäyksestä Ukrainaan näyttää liikuttaneen mannerlaattoja myös suomalaisessa velkakeskustelussa. SUNNUNTAINA 19. Useita päiviä kestänyt kuumuus ja kuivuus ovat vaatineet myös veronsa. Vihreät arvioi, että EU:n on merkittävästi lisättävä aseellista, humanitääristä ja taloudellista tukea Ukrainalle sekä samalla vahvistettava omaa puolustustaan. (STT) Vihreiden Virta ryöpytti Orpon hallitusta Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ei säästellyt sanoja arvostellessaan Petteri Orpon (kok.) hallitusta vihreiden puoluevaltuustossa lauantaina. Piirin mukaan Orpo on osoittanut puolueen puheenjohtajana poikkeuksellista omistautumista isänmaan, yhteisten asioiden ja kansanliikkeen eteen. Sunnuntaina lämpötilat liikkuvat Suomessa pitkälti samankaltaisissa lukemissa kuin lauantaina. Myöskään keskusta ei näe uutta yhteisvelkaa perusteltuna, vaan esittää Euroopan investointipankin rahoituksen laajentamista ja Venäjän jäädytettyjen varojen hyödyntämistä Ukraina-tuessa. RKP katsoo, että yhteisvelka voi olla vaihtoehto Ukrainan tai eurooppalaisen puolustuksen rahoittamiseksi, jotta kaikki maat osallistuvat Euroopan puolustuksen ja Ukrainan jälleenrakennuksen rahoittamiseen. Myös Liike nyt kertoo olevansa valmis yhteisvelkaan. Pääministeripuolue kokoomuksesta kerrotaan aluksi, että puolue suhtautuu yhteisvelkaan kriittisesti ja haluaa löytää rahat ensisijaisesti EU-budjetin sisältä ja muilla keinoilla. Pohjoisemmassa ollaan sitten tavallisesti 10 ja 15 asteen välillä, Tuovinen kertoo STT:lle. –?Tämä vaatii merkittäviä varoja ja mahdollisesti korotuksia jäsenmaksuihin. –?Ehkä etelärannikolla voi olla niukin naukin se 20 astetta jollakin asemalla, Tuovinen sanoo. Ainoastaan osaan Lappia maastopalovaroitusta ei ole annettu. Päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta sanoo, että näin korkeat lämpötilat eivät ole toukokuussa aivan tavanomaisia. Sivulliset huomasivat palon noin kello 16 jälkeen ja ilmoittivat asiasta hätäkeskukseen. He tekivät alkusammutusta ja saivat rajoitettua palon leviämistä. Maan tukeminen ja puolustusteollisuuden ylös saaminen vaativat merkittäviä summia ja tästä syystä juuri puolustuksen kohentamiseksi ja Ukrainan tukemiseksi otettu yhteisvelka ei ole kategorisesti pois suljettu vaihtoehto, puoluetoimiston vastauksessa kerrotaan. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Hellettä on luvassa vielä tänään, mutta sää on vähitellen viilenemässä.. Vastauksessa kuitenkin myös sanotaan, ettei puolue sulje pois mahdollisuutta uuteen eurooppalaiseen yhteisvelkaan. Sunnuntai-iltana ilma alkaa hiljalleen viilentyä myös maan keskiosassa. Pelastuslaitos teki sammutustyön loppuun. Pelastuslaitoksen mukaan palo sai mahdollisesti alkunsa heinikkoon heitetystä tupakantumpista. Kokoomus valitsee puheenjohtajan puoluekokouksessaan kesäkuun puolivälissä Tampereella. Maanantain vastaisena yönä kylmä rintama etenee kohti etelää. Kaikkiaan hellettä mitattiin lauantaipäivän aikana kuudella Ilmatieteen laitoksen havaintoasemalla. –?Maanantaiyötä kohden varsinkin Itä-Lapin tuntureilla voi tulla ihan silkkaa lunta, Tuovinen tuumaa. Ehkä tämä alkaa jo mennä lähelle harvinaista, eli että kerran kymmenessä vuodessa olisi näin paljon hellepäiviä Suomessa toukokuussa. Hän sanoi toivovansa hallituksen kaatumista. Täyskäännös johtuu kylmästä rintamasta, joka puskee Norjasta Suomen puolelle sunnuntaina. Kristillisdemokraatit esittää varojen suuntaamista Ukrainalle jo olemassa olevista rahoitusinstrumenteista ja rahastoista. Lämpötilat putoavat siis yli kymmenenkin astetta ja paikoin jopa 15 astetta. –?Sunnuntaina on varmaan sitten kuudes perättäinen hellepäivä
Vatsavaivojen takia hän itse noudattaa Fodmap-ruokavaliota, eikä käytä ruuissa esimerkiksi sipulia, valkosipulia tai kaalia. Minna Rosendahl kertoo olevansa ruuanlaittajana soveltaja. Mikko ja Minna Rosendahl ovat sekasyöjiä, mutta tyttären ryhdyttyä kasvissyöjäksi ovat kasvisruuat yleistyneet heidänkin ruokavaliossaan. Perhe kokoontuu silti edelleen usein saman pöydän ääreen. – Idea ryhmään tuli koronaaikana, kun olimme etätöissä ja tuntui, että koko ajan piti olla kokkaamassa. – Aina kun näemme, me myös kokkaamme yhdessä. Silloin minäkin aloin opetella kasvisruokien tekemistä ja kokeilin esimerkiksi erilaisten kasvisproteiinien käyttöä, Rosendahl kertoo. Rosendahl kertoo nauttivansa ruuanlaitosta silloin, kun sitä saa tehdä kiireettä. Edelleen pöydän ympäriltä löytää usein sekä vanhempien että lasten ystäviä. TOUKOKUUTA 2024 Jaana Pakarinen – Tämä on lihatonta, laktoositonta, gluteenitonta ja sopii myös Fodmap-ruokavalioon. Eli kyllä ryhmä näyttää hyvin toimivan edelleen näin koronan jälkeenkin, Rosendahl sanoo. Sama juttu jos tapaamme ystäviämme; aina syömme yhdessä. – Kun tyttäreni muutti kotoa muutama vuosi sitten, hän ryhtyi kasvissyöjäksi. Ensimmäisen kerran sitä valmistettiin muutama vuosi sitten kun Rosendahl bongasi reseptin Saispa lisää -blogista ja muokkasi sitä perheelleen sopivaksi. ARKIRUOKAA. Mausteinen halloumicurry on ruokaa, jota Rosendahlien perheessä kokataan noin joka toinen kuukausi. Halloumicurrya on helppo muokata omien mieltymysten mukaan. – Jos minä laitan ruuan, niin en tee useita erilaisia vaihtoehtoja, vaan kokkaan yhden ruuan, jota kaikki voivat syödä. Tätä nykyä Rosendahl asuu miehensä kanssa kahdestaan, sillä molemmat lapset ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan. Arkena se on yleensä hän, joka kotona kokkaa. Ryhmän tarkoituksena on tarjota arkiruokavinkkejä ja saada muilta ideoita omiin kokkailuihinsa mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Hän kertoo, että tyttären ryhdyttyä kasvissyöjäksi myös hän on alkanut laittaa enemmän kasvisruokaa. Halloumicurry tarjotaan riisin kera. – Eikä aina tarvitse tulla uuttakaan. Kokkaajana hän on soveltaja, eikä yleensä seuraa reseptejä – ainakaan kovin tarkasti. Olen rajannut ryhmän kokoa siten, että mukaan pääsee vain omia tuttujani sekä ryhmäläisten tuttuja. Perhe myös grillaa ahkerasti, koko vuoden ympäri. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Rosendahl vinkkaa huuhtelemaan liemessä myytävät kikherneet hyvin, jolloin ne eivät aiheuta niin helposti vatsavaivoja. Ryhmä toimii myös niin, että sieltä voi selata vanhoja reseptejä ja saada niistä ideoita. – Samat ruuat maistuvat sikMinna Rosendahl kertoo nauttivansa ruuanlaitosta silloin, kun sitä saa tehdä kiireettä. Halloumicurry sopii moneen ruokavalioon Ruokaa hermoja menettämättä Minna Rosendahl ylläpitää ”Ruokaa hermoja menettämättä” -nimistä Facebook-ryhmää. – Isommassa ryhmässä voisi sitten olla jo ylläpitohaasteita. Rosendahl kertoo, ettei tarkoitus ole kerätä hurjia seuraajamääriä, vaan pitää ryhmä pienenä ja kotikutoisena. Lisäksi, vaikka tämä on kasvisruokaa, niin ainakin meidän perheessä sekasyöjätkään eivät ole kaivanneet tähän lihaa, sillä halloumi on sen verran täyttävää ja maistuvaa, kaarinalainen Minna Rosendahl kuvaa. Korona-aikana ryhmä toimi aktiivisemmin, mutta edelleen sinne postataan harvakseltaan uusia ideoita. Rosendahl kertoo, että kun lapset olivat pieniä, heillä oli usein pöydän ääressä myös lasten ystäviä. Kun koko perhe on koolla, kokataan usein yhdessä esimerkiksi pitsaa, johon jokainen voi laittaa omat mielitäytteensä. – Saatamme maaliskuussa sanoa, että nyt on sitten kauden viimeinen grillaus ja viikon päästä onkin sitten jo uuden kauden ensimmäinen, Rosendahl naurahtaa. – Korvaan sipulin ja valkosipulin ruohosipulilla tai kevätsipulin varsilla, hän kertoo. Halloumicurryssä proteiinia löytyy paitsi halloumista, myös kikherneistä. En keksinyt enää mitään ruokia ja päätin perustaa tällaisen ryhmän. Juuri hiljattain tapasin työn merkeissä yhden ruokaryhmäläisen, joka kertoi olevansa iloinen, että oli ryhmästä bongannut vanhan tutun, mutta jo unohtamansa ruoan
Leskelän mukaan maanantaina usea seikka rajoitti sähkön tarjontaa ja korotti siten sähkön hintaa. Lisää kikherneet ja kirsikkatomaatit mukaan. Katso kaikki tarjoukset sekä bussikuljetukset! Pärnu Hotellimatka 2 yötä alk. Kuutioi halloumijuusto. Sekoita ja anna hautua ainakin 20 min tai kunnes porkkanat ovat kypsiä. Pilko halloumien paistuessa paprika ja porkkanat. Hän käyttää pääkasviksina yleensä porkkanaa ja paprikaa, mutta curryyn sopisi hyvin myös esimerkiksi kukkakaali tai parsakaali. uu u 3. 229€ /hlö/2hh ARKIRUOKA Halloumicurry uu u Noin kuusi annosta. Pelastuslaitos arveli, että pistorasia olisi oikosulun vuoksi syttynyt tuleen. LOMA. Juurakko kehuu hotellin henkilökunnan ripeää toimintaa yöllä, kun palosta tuli hälytys. Lisäksi Olkiluodon yksiköt olivat huoltotauolla. –?Edullista sähköä on tarjolla paljon. Silloin se on kysyntä, joka asettaa sähkön hinnan, Leskelä sanoo. –?Puoli yhden aikaan rämähtivät hälyttimet päälle. Yli 160 ihmistä evakuoitiin. Savulle altistui 13 ihmistä, joista kaksi kuljetettiin jatkohoitoon. uu u 2. –?Myös Estlink 2 on koko kesän poissa käytöstä Viron puolella sijaitsevan vian vuoksi, Leskelä sanoo. K U V A T : J A A N A P A K A R I N E N si usein aina vähän erilaisilta, hän kertoo. Pahimmat hintapiikit jäivät yksittäisiin tunteihin, mutta päivän keskihinta asettui 15 senttiin kilowattitunnilta. –?Hienosti hoidettu. 179€ /hlö/2hh Kylpyläloma 3 yötä alk. – Jos taas currysta haluaa täysin vegaanisen, voi halloumin korvata tofulla ja lisätä lopuksi turkkilaisen jogurtin sijaan sekaan kaura-fraichea, hän vinkkaa. saakka. –?Kaupunkien lämpövoimalaitokset ajetaan alas, kun lämmityskausi on ohitse. Tulipalosta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Sähkö on halpaa tänäänkin STT | Arttu Mäkelä, Saara Tunturi, Simu Perälä Siilinjärvellä Pohjois-Savossa sijaitseva kylpylähotelli Kunnonpaikka evakuoitiin perjantain ja lauantain välisenä yönä tulipalon vuoksi. Savuhavainnon tehtyään henkilökunta soitti lisätiedot hätäkeskukseen ja aloitti evakuoinnin. Valmista wok-pannussa uu u 2 pkt (laktoositonta) halloumijuustoa (400g) uu u 1 prk säilöttyjä kikherneitä uu u 1 paprika uu u Noin 10–15 kirsikkatomaattia uu u 3–4 porkkanaa uu u 1 prk tomaattimurskaa uu u ½ nippua ruohosipulia tai kevätsipulin varsia uu u 1 dl (laktoositonta) turkkilaista jogurttia uu u 2 dl kookoskermaa uu u 1 dl vettä uu u Mausteita: kuivattua chiliä, tuoretta inkivääriä, suolaa, juustokuminaa, kurkumaa, savupaprikajauhetta, paprikajauhetta uu u 1 rkl oliiviöljyä uu u 1 dl tuoretta lehtipersiljaa viimeistelyyn uu u 1. Hotellin toimitusjohtajan Timo Juurakon yöunet jäivät perjantain ja lauantain välisenä yönä vähäisiksi. 69€ /hlö/2hh ALE LOMA15.5.-2.6. Yksiselitteinen syy viikonlopun halpissähkölle on se, että tarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Kuluva viikko alkoi pörssisähkön hintapiikillä ja päättyy miinuslukemiin. Työt ja sähkönsiirron rajoittaminen jatkuvat kesällä. Kuori ja raasta inkivääri ja huuhtele kikherneet siivilässä. STT | Simu Perälä Kuluva viikko on ollut pörssisähkösopimuksen solmineelle kuluttajalle kahtalainen. uu u 5. Yöllä kello kahden maissa palo oli sammutettu, ja hotellivieraat sekä henkilökunta pääsivät palaamaan hotelliin. Alekoodilla VILLIDISNEY -100€ matkoista 31.8. Kaada joukkoon vesi, tomaattimurska, kookoskerma ja ruohosipuli. Hotellissa oli yhteensä 157 majoittujaa ja seitsemän henkilökunnan jäsentä, ja evakuointi sujui hyvin, pelastuslaitos kertoo. Suomi on viennin puolella, Leskelä sanoi STT:lle lauantaina. Pistorasian oikosulku aiheutti tulipalon kylpylähotellissa. Ensihoito tarkasti kaikki hotellissa olleet ihmiset. Pohjois-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Arssi Heiskanen kertoi STT:lle, että hotellista evakuoitiin kaikenikäisiä ihmisiä, myös lapsia. Paista hetki ja lisää chili ja muut mausteet. Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelän mukaan vesivoima tuottaa käytännössä täysillä tai lähes täysillä ja tuulivoiman tuotantoa jouduttiin lauantaina jopa vähän rajoittamaan. Lisää pannulle öljyä ja sitten inkivääri, porkkana ja paprikat. Anna nesteiden poistua rauhassa ja pinnat alkavat ruskistumaan. –?Olkiluoto 3 oli alhaalla ja myös ykkösyksikkö oli juuri ajettu huoltotauolle. Näistä syistä myös Suomessa voi kesällä Leskelän mukaan tulla tilanteita, jolloin pörssisähkön hinta pomppaa korkeaksi. Lisäksi pelastuslaitos savutuuletti tilat. Näin voi käydä esimerkiksi tyynellä säällä tai jos jokin ydinvoimalayksikkö on pelistä poissa. Kokoushuoneen seinä oli syttynyt palamaan. Kuumenna pannu ja paista juustokuutiot kauniin ruskeiksi. Sekoita lopuksi joukkoon turkkilainen jogurtti. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Aina mielessä. Viimeistele kastike persiljalla. Silloin meillä ei oikeastaan ole nopeasti liikkeelle lähtevää sähköntuotantoa, joka pystyisi tuottamaan sähköä tällaisina yksittäisinä korkeiden hintojen tunteina. Maanantaiaamuna pörssisähkön arvolisäverollinen hinta pompsahti lähes 50 senttiin kilowattitunnilta, kun taas viikonloppuna pörssisähköasiakkaat saavat nauttia pääosin miinusmerkkisistä hinnoista. Heille on annettava (toiminnastaan) 10+. SUNNUNTAINA 19. Vuosihuolto venyi moneen kertaan ja kesti lopulta kaksi kertaa niin pitkään kuin oli tarkoitus. Miinushintaisen pörssisähkön taustalla ovat myös lämmin sää ja viikonloppu, jolloin sähkönkulutus on vähäisempää kuin arkipäivinä. Disneyland® & Pariisi Merellinen Viro Tallinna alk. Vieraille pidettiin tiedotustilaisuus, jonka jälkeen he pääsivät palaamaan huoneisiinsa. Tarjoile riisin kanssa. Vähemmistöön jäävät lauantaina ja sunnuntaina ne tunnit, jolloin sähkön hinta hilautuu plussan puolelle. Ensinnäkin tuulivoiman tuotanto oli joinain tunteina käytännössä jäissä eli ei tuottanut lainkaan sähköä. Palosta tuli pelastuslaitoksen mukaan ensin automaattinen hälytys. Pilko ruohosipuli. Naapurimaiden tilanne voi aiheuttaa hintaheilahteluja kesällä. Silloin ei tuoteta kaukolämpöä eikä myöskään polttoaineilla sähköä. Kaiken tämän päälle myös Suomen ja sen naapurien välillä kulkevissa rajajohdoissa oli tuonnissa rajoitteita ”kaikista suunnista”. –?Parin tunnin hässäkällä ja pelästyksellä selvittiin, vaikka tilanne oli vakava. Pelastuslaitoksen savusukeltajat sammuttivat tulipalon ja tekivät evakuoinnin loppuun. Sen jälkeen henkilökunta alkoi tarkistaa tiloja ja huomasi kokoustiloista tulevan savua. Jos halloumicurryyn haluaisi lisätä lihaa, sopisi Rosendahlin mukaan kana siihen erityisen hyvin. Halloumicurrykin on ruokana sellainen, joka Rosendahlin mukaan muokkautuu helposti. Maanantaina edulliset tunnit tuntuivat kuitenkin vielä kaukaisilta. Se vähensi sähkön tarjontaa, Leskelä sanoo. Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin ensimmäinen vuosihuolto saatiin vihdoin torstaina valmiiksi, ja yksikkö alkoi jälleen tuottaa sähköä. Ruotsin sähköverkkoon tehtiin huoltotöitä, joiden vuoksi sähkönsiirtoa jouduttiin rajoittamaan. Halvimmillaan sähkö on viikonloppuna sunnuntaina iltapäivällä, jolloin hinta valahtaa 1,51 senttiä kilowattitunnilta miinukselle. Alekoodilla VILLIVIRO -50€ opastetuista kiertomatkoista 19.6., 26.6., 17.7. Kolmosreaktorin paluun lisäksi edullisen sähkön takaajina ovat viikonloppuna toimineet vesija tuulivoima. & 7.8. uu u 4
Maan varapääministeri ja Ficon läheinen liittolainen Robert Kalinak sanoi, että pääministeri on tajuissaan ja hänen terveydentilansa mahdollistaa toipumisen. Uutistoimisto AFP on laskenut ajatushautomo ISW:n tietojen perusteella, että Venäjä on vallannut reilun viikon aikana Ukrainan alueita noin 280 neliökilometriä. 71-vuotiasta miestä vastaan on nostettu syyte murhan yrityksestä. Kalinak syytti oppositiota ja ”tiettyjä medioita” Ficon leimaamisesta rikolliseksi diktaattoriksi ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin palvelijaksi ennen iskua. –?Pääministerin tila on vakaa, mutta siitä huolimatta se on edelleen vakava, hän lisäsi. Slovakia lopetti Ukrainan tukemisen Ficon valinnan jälkeen. –?Syy on riski epäillyn mahdollisesta paosta tai rikollisen toiminnan jatkamisesta, kertoi erikoisrikostuomioistuimen tiedottaja Katarina Kudjakova. Hän on kirjoittanut runoja ja julkaissut omakustanteena kirjan, jossa hän ilmaisee vihaansa Slovakian romaniväestöä kohtaan, kertoo New York Times. Vakavia vammoja saanut Fico leikattiin perjantaina uudelleen, ja hän on edelleen tehohoidossa. –?Ukraina hyökkää sen takia, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. Käihkö arvioi, että Ukrainaa hyödyttäisi paitsi sotilaallinen vahvistuminen, myös Venäjän talouden heikkeneminen. Jos Ukraina yrittää laajentaa sotaa Venäjän puolelle, syy on se, että Ukraina yrittää päättää sodan, Käihkö sanoo. –?Apupaketin läpi saaminen oli vaikeaa jo viimeksi. Päävastuu tukemisesta siirtyy silloin Euroopalle, Käihkö sanoo. Kyseessä on laajin Venäjän näin lyhyessä ajassa valtaama maaalue puoleentoista vuoteen. –?Venäjä kärsii aika suuria tappioita koko ajan. Pakettia edelsi kuukausia kestänyt poliittinen vääntö. Viime aikoina epäillyn kerrotaan kääntyneen poliittisilta mielipiteiltään Ukrainan tukijaksi kannatettuaan aiemmin Venäjämielistä liikettä. Slovakian pääministeri Ficon terveydentilan ennuste on myönteinen Ihmiset ovat tuoneet kukkia Banska Bystrican kaupungissa sijaitsevan sairaalan eteen. Ficolla on neljä luotien aiheuttamaa haavaa, joista yksi on vakava, Kalinak kertoi myöhemmin TA3-televisiokanavalle. Hänen mukaansa muun muassa Euroopalla on vastuunsa sodan lopputuloksesta, sillä Eurooppa on kannustanut Ukrainaa jatkamaan sotaa.. Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi perjantaina Kiinan-vierailullaan, että Venäjän tarkoituksena ei ole vallata Harkovaa vaan ainoastaan luoda suoja-alue Venäjän rajaseudun suojelemiseksi. L E H T I K U V A / A F P / F E R E N C I S Z A Ampujaksi epäilty mies määrättiin tutkintavankeuteen. Tapaus toi esille myös poliittisia jännitteitä. TOUKOKUUTA 2024 Bratislava | STT, AFP Slovakian terveysministeriö kertoi lauantaina pääministeri Robert Ficon terveydentilan ennusteen olevan positiivinen. ”Ukraina hyökkää sen takia, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan.” Tutkija Ilmari Käihkö käytössä olevaa materiaalia. Ficoa ammuttiin keskiviikkona, ja häneen osui neljä luotia. Tekijänä on se, että Ukrainan puolustus myös vahvistaa omaa puolustustaan, kun näkee, mihin hyökkäys on etenemässä, Jaakkola sanoi. Slovakialainen tuomioistuin määräsi lauantaina Ficon ampujaksi epäillyn miehen tutkintavankeuteen. Slovakian väistyvä presidentti Zuzana Caputova ja hänen seuraajakseen valittu Ficon liittolainen Peter Pellegrini ovat kutsuneet tiistaiksi koolle kaikkien parlamentaaristen puolueiden johtajat osoittamaan yhtenäisyyttä maata järkyttäneen ampumisen jälkeen. Yhdysvalloissakin Ukrainan tukeminen on vastatuulessa. Käihkön mukaan tilanne on heikko Ukrainan kannalta, mutta meillä ei ole tiedossa, kuinka heikko se todellisuudessa on. Käihkön mukaan Venäjä pyrkii aiheuttamaan Ukrainalle mahdollisimman paljon ongelmia ja pakottamaan Ukrainan reagoimaan hyökkäyksiin. Joidenkin arvioiden mukaan Venäjän hyökkäys olisi hidastumassa. Slovakialaisen median mukaan epäilty on nimeltään Juraj Cintula. –?Kaikki nämä valheet ovat pääsyy sille, miksi Fico tänään taistelee hengestään, Kalinak sanoi Smer-puolueen verkkosivuilla. –?En usko, että häntä voidaan viedä Bratislavaan tulevina päivinä. Fico palasi valtaan kolmannen kerran Slovakiassa viime syksyn vaalien jälkeen, kun hänen Smerpuolueensa voitti vaalit. L E H T I K U V A / A F P / R O M A N P I L I P E Y Ilmari Käihkö yllättyi siitä, kuinka vähän Yhdysvaltojen Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta puhutaan. Sotilaallinen vahvistuminen edellyttäisi tukijoilta sotateollisuuden saamista parempaan kuntoon. –?Ukrainan jo ohuet rintamat muuttuvat muualla vielä ohuemmiksi, ja Venäjän läpimurtojen mahdollisuus kasvaa, Käihkö sanoo. Olen yllättynyt siitä, kuinka vähän on puhuttu siitä mahdollisuudesta, että Yhdysvallat ei enää tue Ukrainaa kuten aiemmin tai tuki vähenee merkittävästi. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi tilannetta Ylen Ykkösaamussa lauantaina. –?Kun rintamatilannetta katsottiin viime kesänä joka päivä, nyt Ukrainan tilanteen paraneminen lasketaan luultavasti vuosissa, Käihkö sanoo. STT | Heli Laakkonen, Kaisu Suopanki Ukraina pystyy tällä hetkellä vastaamaan Venäjän reilu viikko sitten aloittamaan laajaan hyökkäykseen Harkovan alueelle, sanoo STT:lle sotatieteiden dosentti, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija Ilmari Käihkö. Sillä on ihan luonnollinen vaikutus hyökkäyksen etenemiseen. Hänen tilansa on edelleen vakava, Kalinak sanoi toimittajille. Putinia myötäilevä Fico vastustaa aseapua Ukrainalle. –?Eilinen kaksi tuntia kestänyt leikkaus vaikutti pääministerin terveydentilan positiiviseen ennusteeseen, maan terveysministeri Zuzana Dolinkova kertoi toimittajille lauantaina. Lännen asettamien pakotteiden vaikutus on kuitenkin ollut verkkainen. Tapaus on järkyttänyt Slovakiaa syvästi. Yhdysvaltain kongressi hyväksyi yli 60 miljardin aseapupaketin Ukrainalle huhtikuun lopulla. Venäjä perustelee suojavyöhykkeen tarvetta muun muassa sillä, että Ukraina on tehnyt hyökkäyksiä rajan yli Venäjälle Belgorodin kaupungin alueelle. Venäjän hyökkäys pahentaa Ukrainan miehistöpulaa entisestään, sillä Ukraina on joutunut siirtämään joukkoja Harkovan alueelle. Toinen vaihtoehto on ottaa itse enemmän riskejä ja antaa Ukrainalle omien puolustusvoimien Tutkija: Ukraina pystyy vastaamaan hyökkäykseen Harkovan alueella Venäjä sanoi lauantaina vallanneensa jälleen uuden rajaseudun kylän Ukrainan Harkovan alueella Vovtshanskin kaupungin läheltä. Käihkön mukaan Venäjän uhka on kuitenkin saanut osan Euroopan maista keskittymään omaan varusteluunsa Ukrainan tukemisen sijaan, mistä Nato on kritisoinut Eurooppaa
Maan parlamentti voi vielä kumota presidentin veton yksinkertaisella enemmistöllä. Zurabishvili käytti veto-oikeuttaan parlamentin hyväksymää lakiesitystä vastaan, kuten oli etukäteen sanonut tekevänsä. Äänestystä lain kolmannessa ja ratkaisevassa käsittelyssä edelsi istunto, jossa tunteet kuumenivat jopa tappeluksi Georgialainen unelma -valtapuolueen ja opposition edustajien välillä. –?Jos Gazassa on jäljellä vain Hamas, niin tietysti he putkahtavat taas esiin siellä sun täällä. Lain mukaan yli viidenneksen rahoituksestaan Georgian ulkopuolelta saavien medioiden ja kansalaisjärjestöjen on rekisteröidyttävä ulkomaisten etujen ajajiksi. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Salkkari kulkee kanssasi Tilaus on 3 kk ja päättyy automaattisesti. 63,60€. Presidentin päätöksen arvellaan jäävän vain symboliseksi eleeksi, joka viivyttää lain astumista voimaan. EU ja sotilasliitto Nato ovat kehottaneet Georgiaa perääntymään lain säätämisessä. Georgian presidentti Salome Zurabishvili. Etu voimassa 31.5.2024 mennessä tehtyihin uusiin tarjouksiin sekä 30.6.2024 mennessä tehtyihin tilauksiin. L E H T I K U V A / A F P / H A N D O U T Jerusalem/Washington/Gaza | STT, AFP Gazan kaistan sodanjälkeinen poliittinen tulevaisuus on entistä suurempi riidanaihe Israelin hallituksen sisällä, kertoo uutistoimisto AFP. Sullivanin on määrä tavata Netanjahun ohella Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman. Netanjahu on aiemmin tyrmännyt sen vaihtoehdon, että palestiinalaiset johtaisivat Gazaa tulevaisuudessa, mutta ei ole tarjonnut tälle selkeää vaihtoehtoa. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan matkustaa viikonloppuna Israeliin ja Saudi-Arabiaan. Palvelemme sinua myös ilman ajanvarausta! Charmia Salo Valuri, Savipajankatu 2 Ma-pe 9-17, la 10-14 Aloita elämäsi helpoin keittiöuudistus osoitteessa charmia.fi tai tule myymälään: Yli 4000 € keittiön ostajille Annina 050 412 1230 Jenna 040 180 9011 astianpesukone € KEVÄTETU! LATAA SALKKARIN MOBIILISOVELLUS OMASTA SOVELLUSKAUPASTASI! SALON SEUDUN SANOMAT Tbilisi | STT, AFP Georgian presidentti Salome Zurabishvili jätti lauantaina vahvistamatta kiistellyn ulkomaisen vaikuttamisen lain, jota vastaan maassa on osoitettu kiivaasti mieltä huhtikuusta lähtien. SUNNUNTAINA 19. EU:n ulkopoliittisen edustajan Josep Borrellin mukaan lailla on kielteinen vaikutus Georgian pyrkimyksiin päästä EU:n jäseneksi ja se tulisi perua. Sotakabinettiin kuuluva puolustusministeri Yoav Gallant vaati televisioidussa puheessaan pääministeri Benjamin Netanjahulta selkeää sitoutumista siihen, että Israelin siviilihallinto ei ota Gazaa haltuunsa sodan jälkeen. Joko (Gazaan) perustetaan Israelin sotilashallinto tai arabijohtoinen hallinto, arvioi Tel Avivin yliopiston luennoitsija Emmanuel Navon. Norm. Ota paperilehtesi rinnalle digi koko kesäksi vain 12 € Paperilehden tilaaja tilaajapalvelija.fi/kesadigi tai soita 02 770 2626 ark. EU:n oli tarkoitus antaa lakia vastustava julkilausuma 27 maan yhteisenä julkilausumana, mutta diplomaattilähteiden mukaan tästä jouduttiin luopumaan Unkarin ja Slovakian vastustuksen takia. 8.15–16 TILAA JA VOITA KYLMÄLAUK KU Tilaaja etu näköislehti v sovellus v rajaton sss.fi v arkisto v jatkuvasti päivittyvä uutisvirta v digi-sudoku v lue missä vain v lue lehti jo alk. Israelin sotakabinetin sisäiset välit äityivät riitaisiksi sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamasin taistelijat kokosivat jälleen rivinsä PohjoisGazassa, jossa Israel oli jo väittänyt voittaneensa Hamasin. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk puolestaan on sanonut pitävänsä lakia erittäin valitettavana. klo 00 v Meillä on resepti keittiöösi Malli: Electrolux LSV48400L (arvo 1225 €). –?Tänään käytän vetoa tähän lakiin, joka on olemukseltaan venäläinen ja perustuslakimme vastainen, presidentti Zurabishvili sanoi televisioidussa lausunnossaan. Gazan kohtalo sodan jälkeen repii Israelin hallituksen välejä Netanjahulta ei ole saatu selkeää suunnitelmaa.. Venäjällä on voimassa vastaava laki, minkä vuoksi Georgian lakiesityksen vastustajat olivat ristineet hallituksen esityksen ”venäläislaiksi”. Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan lakiesitystä vastaan Parlamentti voi kumota presidentin veton yksinkertaisella enemmistöllä. Esityksen vastustajien mukaan laki on tarkoitettu opposition hiljentämiseen, ja sen tarkoituksena on viedä Georgia takaisin Venäjän vaikutuspiiriin. Georgian parlamentti hyväksyi lakiesityksen tiistaina äänin 84–30
Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Vanhana voi vaan ihmetellä sitä nuorten miesten työntekoa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Nyt on toinen peli. Helle sairastuttaa, sade pitää terveempänä. On tämä holhous lujasti piintynyt päättäjiin. TOUKOKUUTA 2024 u u Poliisi voisi näin lämpimien kelien alkaessa ratsata koulujen ympäristöissä ennen koulun alkua ja päivän päättyessä mopokaluston. Me vanha polvi emme ole ikinä näin laiskalla työllä palkkaamme saaneet. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo 12 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Tyytyväinen Pahkavuoresta u u Varhan hyvinvointijohtaja Tarmo Martikainen aliarvioi veronmaksajan älykkyyttä toteamalla, ettei lähdetty miettimään Varhan asioita oman alueen ulkopuolelle. Suomella olisi vielä enemmän velkaa, jos sitä rahaa niin holtittomasti olisi jaettu. Venäjä haluaisi ydinsotaa ja nyt Kiinakin vielä. Passi u u Suomalaiset olivat järkeviä, kun äänestivät meidät EU:hun. Miettikää, kun teette lihaostoksia: se on ehkä ollut jonkun lemmikki. Vastustajien uhkailu ei kuitenkaan toteutunut. Jos jokainen työntekijä, jolla on asioita käsiteltävänä kahdeksi päiväksi, lähtisi niitä ratkomaan kylpylään täysihoitoon, voi vain syyttää omaa harkintakykyään, kun rahakirstun pohja alkaa häämöttää. Vähätuloisia ei silti rangaistu näistä. Teollisuus ja sitä kautta työntekijät hyötyvät. Pettynyt TEKSTARIT 040 7711 777 19.5.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +21 +22 +22 +23 +23 +24 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Kyllä pitää olla sananvapaus. Voipi olla, että seuraava on aika punainen. Taidanpa tästä lähtien mennä useammin Alkoon. Ei mitään tulliym. Saisi osan virityksistä pois liikenteestä, edes hetkeksi. Alle vuorokaudessa ilmoituksestani kuopat asfalttikadullamme oli korjattu. Laittakaa kartalle sote-pisteet ja pelatkaa. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Eiköhän tässä kohta ala jo paukkumaan, kun näin paljon ihmisiä haluaa ydinsotaa. Sinne vaan noutamaan. Kommunistejako kaikki. Poutaa ja enimmäkseen selkeää. Kun ihminen syö lampaan, nam nam hyvää. Momma yrittäjätaustalla u u Kaupassa jo nyt hyllyt notkuvat erimerkkisistä olueista ja alkoholijuomista. u u Nimimerkille Koronaa ei kannata syyttää: Tiesitkö, että kokoomus vaati vielä enemmän tukipaketteja yrityksille, mutta eivät saaneet enemmistöä taakseen. Mikähän rekisteri seuraavaksi. Sotenappula u u Salon Vuokratalojen kiinteistöhuolto. Selustakin pitäisi huomioida. Lopunajat u u Vajaalle 2?000 venäläiselle annettu Suomen kansalaisuus. Onhan se niinkin, että köyhän kakarakin on samalla viivalla hyvintoimeentulevan lapsen kanssa. Jos poistetaan paikka, ei sen tarpeet häviä, vaan pitää siirtää toiseen paikkaan. Harmittaa sekin, että koululaisilta viedään ilmaiset kirjat. Päivälämpötila 19...24 astetta, rannikolla alempi. paperisotaa. Makuja joka lähtöön. Turku ?34 cm Hanko ?36 cm 0,2 m 0,1 m 0,0 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput perjantaina Seinäjoki Lämmintä +27 °C Salla Kylmää ?3 °C Pyhätunturi Tuulista 14 m/s Kolari Sateista 2 mm. Teepä Häkkänen työsi, lupasit, että tämä poistuu, ettei venäläisille myönnetä kaksoiskansalaisuutta enää. Kyllä työnjohdossa on vikaa ja paljon. Ei EU vie meitä kuin pässiä narussa, ellemme sitä itse halua. Hyvää ja huonoa u u Varhan johdolla luulisi olevan tarpeeksi rahaa itselläänkin maksaa ruokansa ja seminaarimatkakulunsa. Maiskis u u Viime torstaina kelataksilla pääterveysasemalla Salossa, matkaaika 42 minuuttia! Suomusjärveltä u u Nyt perussuomalaiset haluavat leikata Ylen toimintaa. Pienistä puroista... Jo presidentti Niinistö tästä varoitteli. Edelleen pihat siivoamatta, huolimatta huomautuksista. Osataan käydä kääntämässä pihassa, istua autossa tupakka hampaissa ja luuri korvalla ja työ on siinä. On vehkeitä joka lähtöön, mutta mitään ei tapahdu. Jos paikat siirtoon ovat jo täynnä, ei nappulaa voi siirtää. Hellesaikku u u Pohjois-Korea haluaa ydinsotaa. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +25 +24 +23 +23 +19 +18 +13 +5 8 6 5 9 Suomi klo 15:00 Su +23 +23 +22 +22 +22 +23 +23 +21 +21 Ma +21 +19 +21 +20 +20 +20 +20 +19 +19 Ti +21 +20 +21 +21 +21 +21 +21 +20 +18 Ke +23 +22 +23 +23 +23 +23 +23 +22 +19 To +23 +21 +23 +23 +23 +23 +23 +22 +20 Pe +24 +23 +22 +23 +23 +24 +24 +23 +23 La +23 +23 +22 +22 +23 +23 +23 +22 +23 4:36 22:12 4:34 22:14 3:26 23:23 3:22 23:27 Kohtalaista lounaistuulta. Viritettyjä riittää u u Kiitokset katumestarille nopeasta toiminnasta. Ei kauppa tarvitse näitä prosenttien korotustuloja, ja viisveisaavat mitä se tuo tulleessaan. u u Alkoholin kulutus on laskenut koko ajan. Alko on u u Kun susi syö lampaan, kamalaa. Monia etuja. Toivottavasti vain Suomen, ei kaksoiskansalaisuutta, koska se ei ole sallittu Venäjälläkään. Meillä on veto-oikeus, mutta Suomi ei ole sitä halunnut käyttää, koska se haluaa olla mallioppilas. Nyt voi myydä tuotteita yhtä helposti Ruotsiin, Saksaan, Ranskaan jne. Markettioluet u u Hyvin monessa työpaikassa kesän hellepäivät ovat suoraan verrannollisia sairauspoissaoloihin. Tutustu faktoihin u u Marinin hallitus sai rasituksekseen koronan, mitä ei saanut mainita, ihmettelen miksi, ja Ukrainan sodan. kuin Lappiin. Oletko muuten tietoinen, paljonko puolustusmenoihin valtio laittoi viime kaudella. Tällainen sama vastustus oli, kun väkevämmät oluet tulivat kauppaan. Onneksi hallitukset vuorottelevat. Venäjän mallia tekee hallitus, rajoittaa demokratiaa kovalla kädellä. Järki u u Varhassa ei näköjään ymmärretä, miten pelilauta toimii. Tasoa voisi laskea u u Traficomin ajoneuvorekisteri jakaa henkilötietoja. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Sakissa syödään nappuloita, mutta ei miten sattuu
a) Puhdistusja kunnostustöitä. Muurla 7 vuotta Ville Komulainen 19.5. a) Yli 180 hevosvoimaa b) Yli 300 hevosvoimaa c) Yli 430 hevosvoimaa. b) Sunnuntaina 2.6. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. a) 100 euroa b) 1 000 euroa c) 10?000 euroa 6. Eurovaalien ehdokasasettelu on varmistunut. Kingdom of the Planet of the Apes Kino Lumo klo 16.45. Bio Stara (Paimio) klo 15. c), kuv a: b). Salon kansalaisopiston Opiskelijakunta. Madeleinen Pariisi Bio-Salo klo 17.30. a), 4. a) Tontti on niin hyvällä paikalla ja hyödyntämättä. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. 25 hlöä. 1. Kuka on Shilei Zhang. Kino Lumo klo 17.15. 10. Kino Lumo klo 12.15 ja 14.30. 8. a) 228, b) 917, c) 1 600 5. Mikä aiheutti Kemiönsaaressa maastopalon. Bio Stara (Paimio) klo 14.30. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Uutisvisa testaa, mitä jäi mieleen viikon uutisista. b) Nuohousta. 9. Mestarimuurari kipusi Teijon Masuunin piipun nokkaan. Somerolla toteutettiin ensimmäistä kertaa osallistava budjetointi, ja kuntalaiset saivat valita 25 000 euron käyttötarkoituksen äänestyksessä. Salon läpi kulki kuluneella viikolla pyhiinvaeltajien seurue. Paljonko yhdistys tarjoaa. Hammarskjöld Kino Lumo klo 19.15. Mikä oli hätänä. b), 3. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. TR. Järj. Salo 11 vuotta Minerva Roth 19.5. 2: 1–2 ELOKUVAT (€) Bamse ja maailman pienin seikkailu (dub) Bio-Salo klo 13.30. a) Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella työskentelevä palomestari b) Voice of Senior -kilpailun voittaja c) Punta Oy:n uusi toimitusjohtaja 7. c), 7. Yleisöopastus taidemuseo Veturitallissa klo 14. The Fall Guy Kino Lumo klo 19.30. Prinsessa Pikkiriikki Bio-Salo klo 14. b) Tontin läpi oikaisee äänekästä nuorisoa. Kino Lumo klo 12. c), 8. Mihin salolaislähtöinen Marita Frimodig käyttää Masterchef Suomen voittopotin. HUOMENTA SUNNUNTAINA 19. a) Pohjois-Portugalista b) Etelä-Ruotsista c) Luoteis-Ranskasta 2. Taidemuseo Veturitalli. Esiintymässä 75-vuotispäiviään viettävät Eila Mamia ja Leena Hästbacka. c) Kiinnitti metallista piipunhattua. IF Ihmeelliset frendit (dub) Bio-Salo klo 14.30. Paljonko moottorista saadaan tehoja. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Ap.t. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. Wicked Little Letters Bio-Salo klo 15.30. b), 10. c) Tontilla on hiekkamyrsky ja roskia. Salo Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi 1. a) Sunnuntaina 26.5. Perttelin maaja kotitalousseura. Miksi. MUITA TAPAHTUMIA Talkoosunnuntai Rantapirtillä (Lehmirannantie 118) klo 10 alkaen. Angelniemen kyläyhdistys on tehnyt Salon kaupungille ostotarjouksen Meri-Halikon vanhemmasta koulurakennuksesta. Opastus sisältyy pääsymaksuun, max. Bio Stara (Paimio) klo 17. Päivittäiseen Tänäänosioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Perennanvaihtoa Kaivolantie 258 klo 12. Atlas-tanssit Huvinummella (Uuden-Hirveläntie 1235, Rekijoki) klo 14–16.45 (€). TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. a), 6. Järj. Runoja musiikkimatinea Salon srk-talossa klo 14 (€). Kung Fu Panda 4 (dub) Kino Lumo klo 13.30. Farmoksen tontti kismittää tekstaripalstalla nimimerkkiä Puhdasta kesää. a) Pähkinät loppuivat b) Keskivartalo jäi kiinni kattopellityksen koloon c) Pihamaan koristealtaassa ei ollut tikaksia 3. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Kuoleman lista Bio-Salo klo 15. a) Metsäkoneen telan iskemä kipinä b) Traktorin hytistä heitetty tupakka c) Piknik-retkellä tunnelmaa luonut kynttilä 4. Mukana myös muusikot Janne Kuusinen ja Aki Toivoniemi. Myrskyluodon Maija Bio Stara (Paimio) klo 16. b) Hän ostaa tyhjiövesihaudelaitteen. Orava joutui pulaan Pahkavuoressa. Esiintymässä Kata Rainio & Taina Laiho & Atlas-yhtye. Mistä heidän vaelluksensa oli alkanut. c) Sunnuntaina 9.6. a), 9. Oikeat vastaukset: Neitsyt Maria ja muita ohikulkijoita Teemu Koivunen on tehnyt 1980 vuoden Volvosta rallipelin. Kyllä isä osaa -elokuva Bio-Salo klo 17. 2 vuotta Alex Manelius 19.5. IF Ihmeelliset frendit (orig) Bio-Salo klo 16.30. Mitä hän teki. c) Hän ostaa uuden kaasulieden kahdella sähköuunilla. Järj. a), 2. a), 5. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄ NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Emma, Emilia, Milla, Emmi, Milja, Mila, Milka, Amalia Ruotsinkielinen kalenteri: Emma, Emilia, Emelie, Amelie, Milla, Emmy, Amelia, Amalia NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Lilja, Karoliina, Lilli, Lila Ruotsinkielinen kalenteri: Karolina, Lilian, Caroline, Lilja, Lilli, Lily PÄIVÄN SANA Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Järj. Heinähattu, Vilttitossu ja kana Kino Lumo klo 15.30. Montako ääntä annettiin. a) Hän ostaa itselleen uuden auton. Milloin on vaalipäivä
Erityisesti hän inspiroituu Eurooppaan suuntautuvista kaupunkilomista. Parinkymmenen vuoden takaa keikoilla soivat yhä Ohihan se on ja Taikuri. Kari Luoto on laulanut pienestä pitäen. S S S / M I N N A F I L P P U Kari Luoto on päivisin luokanopettaja ja iltaisin laulaja-lauluntekijä. En tiennyt, miten biisi pitäisi rakentaa, joten tein rohkeita kokeiluja sävellajien vaihdoksineen, Luoto nauraa. KULTTUURI 14 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Kotiin palatessaan huomaa tuoneensa laulun mukanaan. Luoto ihaili Hectorin biisintekotaitoa ja halusi tämän viitoittamalle tielle. Ne odottavat enää lauluraitaa ja kitaroita. Niinpä tämä päätyi moniin konsertteihin ja näytteli 10-vuotiaana kapteenin poikaa Someron musiikkiteatterin Lemmenlaivassa. Huhtikuussa ilmestyi 1990-luvun teiniaikaa kuvaileva Mustasiipi, joka äänitettiin Ako Kiiskin studiolla Helsingissä. Lissabon ja Pariisi vetävät, vaikka lentomatkailu aiheuttaakin pientä ilmastoahdistusta. Viides Vaihde julkaisi muutaman omakustanne-ep:n 2000-luvulla. – Minulla on biisin melodia, harmonia, sanat ja idea siitä, miltä kokonaisuus voisi kuulostaa. Ensimmäisen tehtyämme hän tarjosi myös tuotantoapua. Luoto kuvaa musiikin tekemistä eräänlaiseksi päiväkirjan pidoksi. TOUKOKUUTA 2024 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Somerolainen laulaja-lauluntekijä Kari Luoto ei haaveile täydelle stadionille esiintymisestä, mutta hellii pieniä ajatuksia yhteistyökuvioista arvostamiensa soittajien kanssa. – Matkoilla näkee, kokee ja tuntee. Työhön oli pakko tarttua, kun kavereiden kanssa teini-iässä perustettu Viides Vaihde halusi keikoilleen omaa musiikkia. –?Olen käsitellyt biiseissä tunteitani ja purkanut päässäni pyörittelemiäni teemoja. –?Olisin tyytyväinen, jos saisin keikkailla, tehdä musiikkia ja julkaista sitä ja että terveys ja laulukunto pysyisivät hyvänä, hän avaa tulevaisuuden toiveitaan. ”Matkoilla näkee, kokee ja tuntee.” Kari Luoto biisien synnystä. Luoto valmistui luokanopettajaksi Turun yliopiston opettajankoulutuslaitokselta vuonna 2007, ja on siitä lähtien työskennellyt Someron Joensuun koululla. –?Täytyy elää, Kari Luoto muistuttaa. Luodon perheeseen kuuluu vaimo ja kolme tytärtä. –?Kalastelin kitarasta säveliä ilman mitään teoriapohjaa. Kesällä ylittyy 700 keikan raja –?Melodia voi pyöriä mielessä pitkään. Niitä ovat hänen omaan musiikkiinsa painottuva Kari Luoto Band ja Baddingin musiikkiin keskittynyt Raulin´ Stones sekä kitaristi Vesa Toukkarin kanssa muodostettu duo. sekä 28.9., Kari Luoto Band Böndessä 3.8., Vesku & Kari Duo Someron kirkossa 25.7. Luokanopettaja harrastaa sulkapalloa, padelia, snookeria, lenkkeilyä ja kausittaista lukemista. Luoto kävi aikansa pianotunneilla, muttei jaksanut harjoitella kotona. Luoto naurahtaa mottonsa olevan ”Parempaa on luvassa”. Basisti Ako Kiiski hengaili muun bändin mukana yleisön kanssa. Akolla on näkemystä ja kykyä toteuttaa se. Luoto on tehnyt Kiiskin ja kumppaneiden kanssa yhteistyötä jo vuodesta 2014. –?Se on aika paljon, hän toteaa ja huomauttaa vertailun vuoksi, että 51-vuotiaalle Anssi Kelalle on kertynyt 1?500 keikkaa. – Suurimmat kustannukset tulevat miksauksesta, masteroinnnista ja studiokuluista. Ala-asteen viimeisinä vuosina saadun kitaran kanssa kävi toisin: –?Sitä jaksoin soitella joka päivä! Luoto innostui Heikki ”Hector” Harman vuonna 1991 ilmestyneestä In concert 1966–1991 -levystä, jolta löytyy monia legendaarisia kappaleita kuten Olen hautausmaa, Ake, Make, Pera ja mä, Palkkasoturi, Mandoliinimies ja Lumi teki enkelin eteiseen. Siinä soittavat kitaristi Tommi Viksten, kosketinsoittaja Joonas Kasurinen ja rumpali Risto Rikala. Vaihde Somerolla Böndessä 28.6. Luoto ihailee Kiiskin sovitustajua. Sittemmin pelkäksi Vaihteeksi muuttunut diplomi-insinöörin, anestesialääkärin, yliopiston professorin ja luokanopettajan harrastebändi tekee yhä muutaman keikan vuodessa. ja Rantatuvalla 1.9. Kymmenkunta uutta biisiä vuodessa säveltävä Luoto julkaisee vuoden–parin välein niistä parhaimpia suoratoistopalveluissa. Kirkonmäen alakoulussa opettaja hoksasi, että koulun kuoroon liittynyt poika voisi uskaltaa esiintyä yksinkin. Joskus tekee mieli nyyhkytellä ja joskus päästellä lujempaa. – Olen aina tykännyt hänen bassonsoitostaan ja kysyin mahdollisuutta saada hänet mukaan jollekin singlelleni. –?Ja hän tekee musiikkia päätyökseen, naurahtaa Luoto, joka on julkaissut nelisenkymmentä laulua. Demot hän äänittää kotona musiikkihuoneessa. –?Kokonaista albumia ei olisi mahdollista julkaista, sillä se vaatisi jo parinkymmenen tuhannen euron satsauksen. Muusikot maksavat vähiten, sillä ammattisoittajat tekevät paljon lyhyessä ajassa, hän toteaa. Kirjoitan sanapareja, tekstinpätkiä ja ajatuksia kännykkään tai muistivihkoon, kertoo Kari Luoto, jolla on pakottava tarve tehdä biisejä. Miehet tutustuivat vuonna 2010 Salon Rockin´ Hoodissa, jossa Guitar Slingers oli keikalla ja paikalla vain kourallinen ihmisiä. – Kymmenen biisiä on julkaistu ja kahteen muuhun on tehty pohjat valmiiksi. Luoto rahoittaa musiikin ammattilaisten kanssa tekemiään julkaisuja keikkapalkkioillaan ja Teosto-tuloilla. ja Rantatuvalla 27.7. Biisejä ei synny sohvalla makoillen, vaikka elokuvat, kirjat ja kuullut tarinat ruokkivatkin lauluntekijän mielikuvitusta. 43-vuotias Luoto laskee, että alkavana kesänä hän ylittää 700 keikan rajan. Vaihteelle on kertynyt kaikkiaan parisataa keikkaa, mutta vieläkin enemmän Luoto on keikkaillut yksinään ja muiden kokoonpanojensa kanssa. Musiikkia tehdessä fiilikset vaihtelevat
VIIKONVAIHDE SUNNUNTAINA 19. Hänen seuraava teoksensa kertoo Hangon rautatiestä. Toistuvien painaumien vuoksi rantarataa on siirretty Salon seudulla useita kertoja. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi Suomen vaikein alue rautatielle. Rantaradan vaikeudet liittyvät Nummelinin mukaan sen historiaan. Kiskoliikenteeseen intohimoisesti suhtautuva mies on valokuvannut junia, rakentanut rautateiden pienoismalleja ja tutkinut rautatiearkeologiaa. Nummelin on myös kirjoittanut kirjan rantaradasta. Salo on savisin kaupunki rantaradan varrella. Sittemmin Halikkoon on tehty vielä uudempi tunneli parantamaan radan geometriaa. Lähes koko Suomen rataverkko on rakennettu ennen tätä. Melkein sata metriä savea ”Nykyistä Länsirataa on pohdittu yli sata vuotta.” Rautatieasiantuntija Markku Nummelin Pohjatutkimuksia alettiin tehdä Suomen rataverkolla 1920-luvulla, kun VR:n geotekninen komissio perustettiin. Rata rakennettiin 120 vuotta sitten hevosvoimin. Markku Nummelin on ollut työurallaan mukana rantaradan kunnossapidossa ja teknisessä kehitystyössä. Rata jätettiin painuvaksi, ja tätä ratkaisua paikataan edelleen. – Halikkoon rakennettiin yli sata metriä pitkä tunneli, joka korvasi maanvyöryille alttiin ratalinjan. Yksi tärkeimmistä ratasiirroista tehtiin Halikossa vuonna 1928. Siitä kertoo tositarina Uskelan emäkirkon vajoamisesta. Tunneli on Nummelinin mukaan huoltovarma paikka kiskoille, koska kivipohja ei vajoa. Nummelin jäi viime vuonna eläkkeelle Väyläviraston rautatieliikennejohtajan tehtävästä. Jatkuu seuraavalla sivulla Rantarata on piinannut tutkijoita koko olemassaolonsa ajan. – Kiskojen alle ei tehty juuri lainkaan pohjavahvistuksia. Perniössä syntynyt Markku Nummelin tietää mistä puhuu. Hän on selvittänyt työssään jopa päivittäin rantaradan ongelmia. Tämä aiheutti onnettomuuksia ja junavuorojen peruuntumisia alueilla, joiden maaperässä on pahimmillaan yli 80 metriä savea. Länsiradan geotutkijat tekevät parhaillaan tarkkoja maaperäkartoituksia, ettei uudelle radalle tulisi samoja ongelmia. – Savimaa on koetellut rantarataa alusta asti, eivätkä vaikeudet ole vieläkään ohi. S S S \ M A R K O M A T T I L A. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Markku Nummelin on kirjoittanut 17 rautatieaiheista kirjaa. Pehmeimmille soille saatettiin asentaa risumatto tai puutela, jotta hevoset eivät uponneet suohon
– Oikeastaan koko Suomen geoteknisen suunnittelun kehitys on rantaradan ansiota. Paalu laattoineen muodostaa Tkirjaimen mallin. Rantaradan painaumia tuettiin uudella maamassalla, kuten sepelillä tai soralla. 1990-luvulla tehdyissä perusparannustöissä käytettiin paalulaattojen sijaan paaluhattuja, joiden takia maa-aines valuu paaluhattujen välistä toisinaan tiehensä. Ratapenkkaan lyödyn terästangon yläpäässä oli rautaputki, joka seurasi penkereen liikettä. Kiskot jäivät vain roikkumaan ilmaan. Rautaputket ja hälytyslaitteet olivat Nummelinin mukaan geoteknisen suunnittelutyön merkkipaaluja. Sen raideleveys on 60 senttimetriä. Perniön rata sortui 1960-luvulla yllättäen 30 metrin matkalta. Jo 1930-luvulla mietittiin, pitäisikö kunnostaa rantarataa, vai tehdä nopeampi raideyhteys Turun ja Helsingin välille. 2020-luvulla lähes samanlaista reittiä kulkeva ratasuunnitelma sai nimekseen Tunnin juna. Maaperä on silti yhtä vaikea. Sata vuotta sitten paalut olivat kuitenkin vielä utopistisia ajatuksia. 16 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Oli pakko tutkia maaperää ja kehittää kiskojen alle jatkuvasti uusia ratkaisuja, koska rata ei vain pysynyt paikoillaan. Kiskojen pitää kestää säällä kuin säällä 200 kilometriä tunnissa kulkevia, parituhatta tonnia painavia junia. Nummelin muistuttaa, ettei rantarata täytä vieläkään kaikkia laatuvaatimuksia. – Kuljettajat ovat tottuneet tunnistamaan pienetkin painaumat. Eikä se pysy vieläkään, vaikka geotutkimus on kehittynyt valtavasti, Nummelin naurahtaa. Lopulta penger romahtaa kokonaan. Maantiellä tällaiset muutokset ovat Nummelinin mukaan olemattomia ja arkipäiväisiä, radalla sen sijaan ratkaisevia. Vanhan tunnelin sijainti ei enää sopinut loivakaarteisemmalle radalle. Markku Nummelinin mukaan Länsiradan lähtökohdat ovat huomattavasti paremmat kuin historiallisen rantaradan. Ratahankkeella oli kuitenkin kiivaita vastustajia pääkaupunkiseudulla, ja lopulta suunnitelmat uudesta rautatiestä kätkettiin Rautatiehallituksen kellarivarastoon. Radalla ajetaan kahden kuukauden välein myös mittavaunulla, jonka tarkat mittalaitteet analysoivat ratageometriaa. Syvimmillä pehmeiköillä junien nopeutta on rajoitettu. Hommaa varten Saloon ja Pasilaan perustettiin sepelinmurskausasemat. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O ”Kuljettajat ovat tottuneet tunnistamaan pienetkin painaumat.” Rautatieasiantuntija Markku Nummelin Markku Nummelin on rakentanut omaan saareensa kapearaiteisen rautatien. S S S \ M A R K O M A T T I L A. 1950-luvulla rantaradan kunnostus tai vaihtoehtoisesti uuden, suoremman Elsa-radan rakennus nousi jälleen kansanedustajien keskusteluihin. – Rata palvelisi erinomaisesKun rantaradan nopeutta nostettiin 1990-luvulla, oli radan kaarteita loivennettava. Nummelin kuvailee, että rantaradan alla kulkee paikoin maanalainen silta – paaluja vieri vieressä, ja niiden päällä paalulaatta. – Keskustelun aiheet eivät ole muuttuneet sadan vuoden aikana lainkaan. Radalle tehtiin useita oikaisuja, joiden ansiosta matka-aika lyheni. Tyhjiöitä on korjattu puhaltamalla niihin kevytsoraa. Toisinaan kiskoja tuettiin tuhansien kilojen sepelimassoilla, ja silti yhtenä päivänä penger saattoi pettää alta. Tunnelissa oli muitakin ongelmia – lämpöeristeet irtosivat nopean liikenteen paineiskujen takia. Elsa-rata sai jopa miljoonan markan rahoituksen eduskunnalta vuonna 1974. Kevytsora on lyhytaikainen ja edullinen ensiapu. Radan painumat ovat usein massiivisten suistumien sijaan vain millimetrien syvyisiä kuoppia. Nykyään Halikonjoen varren kaltaisiin pehmeikköihin asennetaan terästai betonipaaluja jopa muutaman metrin välein toisistaan. Kunnossapito on rantaradalla vaativaa. Ratavahdin, tai hänen perheensä, piti soittaa hälytyksestä välittömästi Halikon asemalle. Veturinkuljettajat huomaavat parhaiten radan hiuksenhienot muutokset. Myöhemmin radan viereen keksittiinkin rakentaa vastapenkereitä. Kysymys siitä, pitäisikö Länsiradan sijaan kunnostaakin rantarata nykystandardien mukaiseksi, huvittaa hieman Nummelinia. – Pehmeiköt ja heikot tukirakenteet aiheuttavat värähtelyä joidenkin radanvarren asukkaiden taloihin. TOUKOKUUTA 2024 VIIKONVAIHDE Perniökin oli pitkään yksi rantaradan pullonkauloista. Pohjanjärven luona sattui 1900-luvun alussa jatkuvia äkillisiä painaumia ja vieremiä. Tunnin junalla eli nykyisellä Länsiradalla on Markku Nummelinin mielestä yksi valttikortti, joita rantaradan kunnostustöillä ei voida saavuttaa. Kaikki radan sillat on nykyään paalutettu, mutta niiden viereiset pehmeiköt painuvat. Radan tukeminen maamassalla ei ollut yksinkertaista. Matkustajajunat ajoivat hiljaa ja hieman tutisten Perniön läpi, eikä tavarajunilla ollut aina sinne asiaa. Halikonjoen varrella oli myös hälytyslaitteita, jotka laukaisivat varoitusäänen ratavahdin mökkiin. Se kuuluu esimerkiksi lasivitriinin helinänä. Tämä edellytti uuden tunnelin rakentamista Halikkoon. Sekä Perniöön että Halikonjoen varrelle asennettiin jo varhain painumismittareita. – Jos penger on liian painava, sen sivut alkavat purkautua. Länsirata yhdistäisi vireät paikkakunnat isoihin työssäkäyntialueisiin ja lisäisi parhaimmillaan asuntojen rakentamista. 1930-luvulla eduskunta päätyikin siihen, että rantarata kunnostetaan
– Ei ole. Suurin osa kulkijoista suuntaisi Helsinkiin ja Espooseen. Siellä käytetään esimerkiksi paalulaattoja hattujen sijaan. Hakala vahvistaa, että Salossa sijaitsevat radanvarren syvimmät savikot. – Nykyistä Länsirataa on pohdittu yli sata vuotta. Maaperään liittyvät ongelmat ovat olleet tiedossamme alusta asti. Nummelin muistuttaa, ettei Länsirata korvaisi rantarataa. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Tuottaja: Suvi Kulla (02) 770 2328 | suvi.kulla@sss.fi Länsiradan geotarkastaja: Ongelmat ovat tiedossa Turun ratapihan pohjaolosuhteet yllättivät alkutalvesta Väyläviraston. – Paalutusta, stabilointia ja massanvaihtoja on luvassa Länsiradan varrelle paljon. – Selvitämme myös kiviaineksen laadun poikkeuksellisen tarkasti. – Viisaammat voivat sitten suunnitella Lohjan ja Salon välisen ratayhteyden. Siksi voin todeta turvallisin mielin, että se on varmasti hyvä ja perusteltu ajatus. Lähteet: Haastattelut ja Markku Nummelinin teos Rantarata (2008) Seppo Hakala työskentelee Insinööritoimisto Profundilla geotekniikan ja pohjarakentamisen erityisasiantuntijana. Hän panostaisi Nummelan toimivaan taajamaliikenteeseen, josta rataa jatkettaisiin asteittain Lohjan keskustaan ja Virkkalaan. Espoon ja Salon välisellä ratapätkällä on tehty tähän mennessä neljä pohjatutkimushanketta. Maaperään on kairattu Hakalan mukaan 15?000 pistettä, ja toiset 15?000 kairataan seuraavissa suunnitteluvaiheissa Länsiradan rakennustöiden alettua. Vakautamme rantarataa lukuisilla tukiseinillä, ettei se valahtaisi monttuun rakennustöiden aikana. En ota siihen tässä vaiheessa kantaa. Länsiradan vaiheittaista rakentamista Nummelin pitää hyvänä ajatuksena. Hakala keksi 2000-luvun vaihteessa puhalluttaa kevytsoraa rantaradan paaluhattujen välisiin tyhjiöihin. Myös penkereen liikkeitä tulemme seuraamaan vastaavilla rautaputkilla kuin sata vuotta sitten, tosin vähän kehittyneemmillä menetelmillä. SUNNUNTAINA 19. Savimaan takia laitureiden pohjarakenteet piti muuttaa paalulaatoiksi maavaraisten rakenteiden sijaan, mikä humpsautti kustannuksia kymmenillä miljoonilla ylöspäin. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O ”Paalutusta, stabilointia ja massanvaihtoja on luvassa Länsiradan varrelle paljon.” Geotarkastaja Seppo Hakala. Lisäksi Salon ja Kupittaan välillä on tehty kolme pohjatutkimushanketta. ti Vihdin, Nummelan, Virkkalan ja Lohjan asukkaita. Onko samanlaisia yllätyksiä odotettavissa Länsiradan varrella, geotarkastaja Seppo Hakala. Länsiradalla otetaan Hakalan mukaan oppia rantaradan virheistä. Turun kauppakorkeakoulun tuoreen tutkimuksen mukaan Länsirata lisäisi junalla kulkemista arviolta 1?300 henkilöllä vuodessa radan vaikutusalueella. Pääsemme hyödyntämään kaikissa Länsiradan ratarakenteissa itse louhimaamme kiveä. Kaksi rataa pikemminkin täydentäisivät toisiaan. Länsiradan tutkimusporukka on tehnyt Hakalan mukaan valtavan määrän pohjatutkimuksia ja hyödyntänyt myös VR:n vanhoja tutkimuksia rantaradalta
Kisat olivat sellainen mielenkiintoinen mahdollisuus testata kuntoa, eikä suunnitelmia ollut sen pidemmälle. manostossa samanlaista kohtelua missään määrin, hän kertoi tänä vuonna Voimanostoliiton haastattelussa. Se sopii 60-vuotiaiden ja 69-kiloisten sarjassa nostavalle Salmiselle mainiosti. Kuusjoella syntyneen Salmisen tarina on tyypillinen. Tuli todettua, että Salmisen tarina on tyypillinen. Ilman sitäkin Salminen jatkaisi edelleen suomalaisena lajin pioneerina, mutta oma kilpaileminen tekee hänestä edelleen voimanostajan kiireestä kantapäähän. Jäin kuitenkin koukkuun, Salminen hymähtää. Voimanostoa kiireestä kantapäähän ”Maailmanennätykset kiinnostavat myös.” Margetta Salmisen kotona esillä olevat mitalit on jaoteltu kotimaassa ja ulkomailla saavutettuihin. Kilpaileminen jäi 1990-luvun lopulla, mutta paluu tapahtui siis ennen Salon MM-kilpailuja. Vähintään samalla tasolla on kuitenkin tuomaroinnin takia Mar. Maailmallakin pienehkössä, ikäja painoluokkiin jaetussa lajissa kilpaillaan usein itseä vastaan. Tässä kohdassa ikä on todellakin vain numeroita, sillä Salminen tekee osin parempia tuloksia nyt kuin hieman yli viisikymppisenä. 1980-luvun puolivälissä naisvoimanostajat olivat vielä harvassa. Se ei ole mahdoton. Jalkakyykyssä ME on 116 kiloa. Paikkana oli Ollikkalan sali. Ilman kotikaupungin tapahtumaa ei salolainen Margetta Salminen mitä todennäköisimmin jatkaisi ennätystehtailujaan tänä päivänä 63 vuoden iässä. TOUKOKUUTA 2024 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi VOIMANOSTO Salossa vuonna 2015 järjestettyjen klassisen voimanoston MM-kilpailujen ansioihin lukeutuu ainakin yhden suomalaisittain ainutlaatuisen lajiuran jatkuminen. Salminen teki melko hiljattain omaksi tämän ikäluokan ennätyksekseen 107,5 kiloa. Tätä nykyä suomalaisista lisenssiurheilijoista jo noin kolmasosa on naispuolisia. –?Niihin MM-kisoihin piti tehdä tulosraja. Hän vihkiytyi lajiin avopuolisonsa, painonnostossa kilpailleen Jarmo Virtasen kautta 1980-luvun puolivälissä eli nuorena aikuisena. 40 vuotta lajissa kilpaillut Eila Kumpuniemi kertoi viime tammikuussa Seura-lehden haastattelussa nostaneensa aluksi painoja salaa. Naisten ja miesten välinen eriarvoisuus kosketti siinä määrin, että en halua ainakaan meillä voi63-vuotiaan Margetta Salmisen ura lajin parissa on monin tavoin ainutlaatuinen. Yksi päämääristä on Suomeen vuodeksi 2026 kaavaillut klassisen voimanoston EM-kilpailut. Jos joku, niin Kumpuniemi on voimanoston naispuolinen tienraivaaja. Toinen liittyy tuloksiin. Sitä aiemmista ajoista puhumattakaan. Se on faktaa korkeintaan osittain. –?Harjoittelen hyvinkin tavoitteellisesti. Olin toki harjoitellut säännöllisesti, vaikka kisoista olikin ollut pitkä tauko, Salminen sanoi ennen lähtöään torstain harjoituksiin –?sinne samalle Ollikkalan salille. –?Maailmanennätykset kiinnostavat myös. Sen kun ei katsottu sopivan naisille. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 18 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Salohallissa pidetyistä MM-kisoista on kulunut lähes kymmenen vuotta. – Aika monissa ongelmissa olen ollut, mutta tämä oli sellainen kokemus, joka ei unohdu koskaan. Tässä iässä kannattaa tietysti mennä päivä ja vuosi kerrallaan, mutta kiehtovia tavoitteita on edessä. Salminen nostaa mieleenpainuneimmaksi kilpailumatkakseen Intian vuodelta 2009. Työskentely lajin parissa johti siihen, että hänelle myönnettiin tänä keväänä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kullatuin ristein. – En toki miettinyt niin, että kilpailisin vielä kymmenen vuoden päästäkin. Vastaavia kisaamisen uudelleen löytämisiä tapahtuu lajissa kuin lajissa. Kirjaimellisesti klassista on sekin, että paluukokeilu vaihtuukin huomattavan paljon pidemmäksi
Kansainvälisen ykkösluokan tutkinnon ylläpitäminen edellyttää tuomarointia keskimäärin kerran vuodessa ulkomailla. SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi JALKAPALLO Länsi-Suomen Kolmosen Salon seudun paikallisottelu Peimari Unitedin ja SalPa 2:n välillä päättyi 1–1-tasapeliin lauantaina Sauvossa. – Olennaisin asia on, että Suomen Voimanostoliiton jäsenillä ei ole oikeutta osallistua esimerkiksi noihin tuleviin EM-kilpailuihin. Salminen on ollut Voimanostoliiton tuomarivaliokunnan puheenjohtajana jo 2000-luvun alkuvuosista lähtien. –?Mutta ylipäätään mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän se oli meidän hallussa, eikä Peimarin pelaajien kupoli kestänyt sitä. Lisäksi Salminen kirjoittaa säännöllisesti Suomen lajiliiton julkaisuun, joka ilmestyy tätä nykyä pelkästään sähköisenä. Salminen edusti pitkään Salon Viestiä ja sittemmin Salon Voimailijoita. SalPan varsinainen päävalmentaja Ilkka Virtanen oli SalPan P17-joukkueen mukana Lappeenrannassa. Eläkepäivät siviilityöstä häämöttävät lähivuosina. – Ei sentään –?kyllä lajin parissa on nyt jo tarpeeksi tekemistä. Terveeltä kuulostaa tämä puhekin. minuutilla SalPan tuore ylioppilas Reino Ruponen tasoitti ottelun 1–1:een, jonka jälkeen tunteet kuumenivat. –?Onhan se tavallaan harmi, kun kyllähän sitä toivoisi seuraavienkin tulevan minun seuraajikseni jossain vaiheessa. –?Salon Voimailijoissa oli aikoinaan erimielisyyksiä. Rakkaudesta lajiin siis mennään. – Tähän olisi parempi olla kommentoimatta mitään. Kansainvälisen voimanostoliiton säännöt päivitetään vuosittain. Niinpä järjestävä taho ja valtakunnallinen liitto eivät ole kisojen suhteen tekemisissä keskenään. L E H T I K U V A / A F P / I N A F A S S B E N D E R. Haluan painottaa, ettei minun ja SalVon nykyisen väen kesken ole mitään kitkaa. Kunhan saisin jäädä terveenä eläkkeelle, niin se olisi hienoa. Osallistuminen on ehdottomasti kielletty, painottaa aktiivikilpailija ja Suomen Voimanostoliiton tuomarivaliokunnan salolainen puheenjohtaja Margetta Salminen. minuutilla Minja Kaasinen iski ottelun ainoan maalin. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O getta Salminen. Harjoittelemmekin viikoittain yhdessä, Salminen taustoittaa. Palkkaa voimanostoon liittyvistä asioista ei vuosikymmenten varrella ole tullut. Päätöskierroksella Leverkusen voitti Augsburgin 2–1. Täksi kaudeksi Kolmoseen noussut SalPa on viiden kierroksen jälkeen ilman pisteitä. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Mitä mietteitä Salon EM-kisoista. SUNNUNTAINA 19. T-paidan täytyy olla tyköistuva, eikä kilpailuissa saa olla rikkinäisillä tai likaisilla vaatteilla. HISTORIALLINEN MESTARUUS! Koko jalkapallomaailman hurmannut Bayer Leverkusen teki historiaa Saksan Bundesliigassa. SalPan naisten joukkue oli lauantaina lähellä avata pistetilinsä Kolmosessa. Puheenjohtajana hänen tehtäviinsä kuuluvat esimerkiksi uusien tuomareiden kouluttaminen ja esimerkiksi tuomarilistojen kokoaminen eri kilpailuihin. Lisäksi tykkään tehdä koulutuksia itse, jos ne ovat edes suhteellisen lähellä Saloa. –?Emme olleet ihan riittävän vaarallisia. –?Onhan tässä lajin parissa tullut käytyä kymmenissä eri maissa ja lisäksi Suomea ristiin rastiin. 64. Lopella oli paljon tuttua porukkaa, eikä sen seuran edustamista ole sen jälkeen ollut syytä lopettaa. Saimme luotua yhden hyvän paikan (kahden miehen ylivoimalla), SalPan valmentaja Tuomas Rauhaniemi harmitteli. Se palkka on saapunut jo vuodesta 1988 lähtien Salon kaupungilta vakituisessa työsuhteessa. Kilpailuihin palaamisen jälkeen seurana on ollut Lopen Voima ja Kunto team. SalPa 2:n kausi jatkuu ensi perjantaina Åbo IFK:ta vastaan Urheilupuiston ylänurmella. Muutokset eivät ole sinällään suuria, mutta pieniltä tuntuvat yksityiskohdat voivat kuitenkin olla hyvin olennaisia. Tiedusteluja niistä suuntautuu Salmiselle. Luonnehdinta ”ensimmäinen sekä ainoa nainen” pätee edelleen tänäkin päivänä. Peimari otti ohjat heti alussa ja siirtyi kuudennella minuutilla Pedro Cascalhais Dinizin maalilla 1–0-johtoon. Vähän aikaa sitten oli koulutustilaisuus Joensuussa, eli kyllä niihin välillä saa viikonloppuja menemään. Toisaalta asia on ymmärrettävä, kun vaatiihan tämä sitoutumista, Salminen mainitsee. ja 89. Vierasottelu Kyrönkoskella Parkunmäen Apasseja vastaan oli pitkään maaliton, mutta 74. ”Ei sentään –. Paikallispelissä kaksi maalia ja kaksi punaista Peimari Unitedin ”kupoli petti” SalPa 2:sta vastaan. Salossa järjestettävät WPC-liiton voimanoston EM-kilpailut alkavat noin kolmen viikon kuluttua. Heinäkuussa salolaista odottavat opiskelijoiden MM-kilpailut, joissa vierähtää viikko. SalPan kokoonpanossa oli ensimmäistä kertaa paluumuuttaja Endrit Rrustemi. Kun siirryt eläkkeelle, siirtyvätkö ansiotyöstä vapaaksi jäävät tunnit voimanostoon. –?Etenkin kun SM-kilpailut ovat keväällä ja syksyllä, on siinä listojen laatimisessa aika paljon työtä. Lukas Hradeckyn kipparoima sensaatiojoukkue voitti Saksan mestaruuden ilman yhtäkään tappiota. Peimari otti 87. Hän suoritti vuonna 2008 korkeimman eli kansainvälisen I-luokan tuomaritutkinnon. minuutilla punaiset kortit (Alim Moundi ja Ninpa Tsopgni), mutta SalPa ei pystynyt käyttämään hyväksi harvinaista kahden miehen ylivoimaa. Myös ratsastuksesta nauttiva Salminen totesi aiemmin jääneensä voimanostokoukkuun. Kyseinen liitto ei kuulu kansalliseen antidopingohjelmaan, jossa Suomen Voimanostoliitto on. –?Ammattinimike on vuosikymmenten aikana vaihdellut, mutta työnkuva on lopulta suhteellisen samankaltainen nykyään kuin silloin yli 35 vuotta sittenkin, kertoo henkilöstösihteerinä työskentelevä Salminen. kyllä lajin parissa on nyt jo tarpeeksi tekemistä.” Margetta Salminen harjoittelee edelleen tavoitteellisesti. Kaikilla näillä asioilla yritetään saada väärinkäytöksiä pois, Salminen luettelee. Mikään seurajoukkue ei ole pystynyt tähän aikaisemmin Bundesliigan historiassa. –?Niin sanotut polven lämmittimet pitää nykyisin vetää itse jalkaan. Salolainen oli siinä yksi kyseisen luokan seitsemästä suomalaistuomarista ja ensimmäinen sekä ainoa nainen
URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Tervetuloa! Angelniemen Ankkuri URHEILUSSA TAPAHTUU Suomen lentisnaiset kaatoivat Portugalin LENTOPALLO Suomi voitti toisenkin ottelunsa naisten Hopeisessa liigassa Tampereella, kun torstain Luxemburg-voiton jälkeen Portugali kaatui lauantaina 3–1 (15–25, 28–26, 25–14, 25–20). Kanada kiri tasoihin Dylan Cozensin sekä Brandon Tanevin maaleilla. Radat helppo 1,5 km, vaativahko 3 km, helpohko 4 km ja vaativat 5 km sekä 6,5 km. Seagulls voitti viidennen finaalin suvereenisti 77–57 ja siirtyi finaalisarjassa 3–2-johtoon. kesäkuuta saatava 3–0-luovutusvoitto Bosniasta. (SSS–STT) SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi KORIPALLO Kaksi ensimmäistä finaalia BC Nokialle hävinnyt Seagulls otti lauantaina jättiaskeleen kohti toista peräkkäistä Suomen mestaruutta. Sinne pitää mennä. Junioritähdestä on kasvanut töitä paiskova hyökkääjä, joka käyttää näyttävästi aseitaan isoa kokoa ja rightin mailaa. Kaikkiaan olen tehnyt kolme maalia läheltä maalia, Puljujärvi niputti turnaustaan. Viides finaali sai mielenkiintoisen käänteen jo ennen ylösheittoa, kun kolme ottelua nilkkavamman vuoksi väliin jättänyt Seagullssentteri Chuba Ohams palasi kokoonpanoon. Luulen, että oli ihan vahinko, Puljujärvi sanoi. Halikon kirkolla Taka-Pappilassa. Hagel vei Kanadan johtoon kolmannen erän puolivälissä, eikä Suomi onnistunut enää murtamaan Kanadan puolustusta. Sen jälkeen istui Kanada, jonka jäähypenkin kuluttajista Pierre-Luc Dubois varattiin NHL:ään kahdeksan vuotta sitten numerolla kolme juuri ennen Puljujärveä. Kaksikko heitti 28 pelitilanneheitolla 29 pistettä. Leijonat kesti alivoiman ensimmäisen erän lopussa ja toisen alussa. Taulukkoon on jo laskettu 8. Sain tehtyä pari maalia läheltä maalia. Leijonat hallitsi maalin edustaa ja livahti kahden maalin karkumatkalle. –?Hyvä, että pystyn auttamaan joukkuetta maaleilla, mutta pisteitä pitäisi saada joukkueelle, että pääsisimme jatkopeleihin. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N Puljujärven maalit jäivät laihaksi lohduksi kun Kanada tuli takaa ohi.. Energisempi Seagulls vei vaihtopelaajien pisteet 22–7 ja kotimaisten pelaajien pisteet 31–10. Heikon alun jälkeen paransimme peliämme, Madsen sanoi. (STT) Akaa Futsal voitti SM-kultaa dramaattisessa vitosottelussa FUTSAL Eteläpirkanmaalainen Akaa Futsal kaatoi FC Kemin miesten liigan finaalisarjan ratkaisevassa viidennessä ottelussa 3–2-lukemin. von Coleman ja BC Nokiasta peräti neljä pelaajaa pelasi enemmän. Puolustuspää ei riitä, Puljujärvi myönsi. Owen Power tasoitti viihdyttävän erän lopussa tasavajaalla, kun Puljujärvi ja Ridly Greig istuivat jäähyaitiossa. Ottelun salolaisella erotuomarilla Arttu Kyynäräisellä oli hikinen ilta, siltä ratkaisufinaali oli tasaväkinen ja tulikuuma. – Puolustimme isolla sydämellä ja suurimman osan ajasta vielä fiksusti, Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio kertoi Ruudun haastattelussa. TOUKOKUUTA 2024 Maanantairastit 20.5. Miinukselle jäin. Ohamsin lisäksi ratkaisevan eron teki kolmannen finaalin tavoin Seagullsin pelintekijä Lassi Nikkarinen (12 pistettä/7 syöttöä). Olen vain taistellut. Peli eteni jatko-otteluun, jonka ensimmäisellä puoliajalla Italo ”Bob” Henriquen maali räjäytti Akaa Areenan yli 700 katsojan huutoon. –?Kaikki pelit tänä kesänä ovat tärkeitä. Kemi nousi dramaattisesti tasoihin vielä 12 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Anass Nasserin kudilla. Ohamsin (7 pistettä/4 syöttöä) merkityksestä kertoo kaiken se, että hänen plusmiinuslukema oli 21 minuutin peliajalla +17. Seagulls ratkaisi tasaisena edenneen ottelun päätösneljänneksellä, jonka se vei peräti 31–13 väsytettyä vierailijaa vastaan. Nyt Puljujärven hymy näkyi Prahan areenan ylälehtereille saakka, kun hän vei Suomen 3–2-johtoon toisen erän loppupuolella. Kun samaan aikaan Fiifi Aidoon kausi on ohi, BC Nokian tie mestariksi on entistä kivisempi. Suomen hyökkäysprosentti oli yli 40 jokaisessa erässä. Olin kentällä vastustajan maalien aikana. Greig istui Puljujärven kuumentaman ja suihkukomennuksen saaneen Bowen Byramin 5+20 minuutin rangaistusta. Myös yleispelaaja Ada Aronen 15 pisteellä pelasi hyvin energisesti. Tahmeaa on ollut myös Suomen peli, mutta lauantaina Leijonat pani parastaan Jesse Puljujärven johdolla ja haastoi hallitsevan maailmanmestarin Kanadan. Tshekin mestaruutta Brnon paidassa juhlinut hakkuri Yasmine Madsen oli 24 pisteellä Suomen tehokkain. Mestaruus on ensimmäisen kerran katkolla Seagullsille tiistaina Nokialla. Päävalmentaja Jukka Jalosen sekoittamat uudet kentälliset painoivat pelin Kanadan päätyyn ja rokottivat nikkareita heidän reseptillään. –?Näkee, ettei Ohams ole pelannut hetkeen, mutta tänään oli mies paikallaan, Vertio myönsi. Ensin Puljujärvi siirsi Rasmus Rissasen laukauksesta jääneen irtokiekon Kanadan maalivahti Jordan Binningtonin selän taakse. Kanada voitti lopulta Brandon Hagelin ja Dawson Mercerin päätöserän täysosumilla 5–3, mutta Leijonat onnistui kasvojenpesussaan Itävallalle torstaina kärsityn 2–3-katastrofitappion jälkeen. Opastus Vaskiontieltä noin 3 km Salosta. Nyt nautin pelaamisesta, Puljujärvi sanoi. Kasvojenpesu jäi kesken Jesse Puljujärvi oli alituinen uhka Kanadan maalivahdille Jordan Binningtonille. Hyvin torjunut Suomen maalivahti Harri Säteri kauhoi Tanevin laukauksen niukasti maaliviivan huonommalle puolelle. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Seagulls on todella lähellä mestaruutta. Henriquen osuma riitti kantamaan Akaa Futsalin Suomen mestaruuteen, joka on seurahistorian ensimmäinen. –?Pitää miettiä kokonaisuutta. Puljujärvikin hääri tilanteessa Binningtonin kiusana. Lähdöt klo 17 – 18.30. Seagulls teki jälleen hyvää työtä Nokian superkaksikon Both Gach–Tucker Richardson kanssa. FC Kemin Maicon Tauan lensi suihkuun toisen puoliajan alussa pelin ollessa 1–1-tasatilanteessa. Kahden viikon kuluttua Suomi kohtaa Budapestissa Latvian ja kotijoukkue Unkarin. Puljujärvi oli suuressa roolissa ja palkittiin Suomen parhaana pelaajana. –?Tiesimme, että tulee kova peli ja panimme kaiken likoon. Cozensin täysosumassa maali vaikutti olleen paikoiltaan. STT | Petteri Ikonen JÄÄKIEKKO Prahan monitoimiareenan yleisökäytävien lattiat muuttuvat tahmeiksi miesten MM-kilpailujen pelipäivinä. Milloin olet nauttinut pelaamisesta viimeksi näin paljon. –?Kun miettii paria viime vuotta, en ole pelannut hirmuisia minuutteja. –?Kyllä munat ovat ihan ehjät. Joukkueiden materiaalin leveyserosta kertoo kaiken se, että Seagullsin suurimmat minuutit (32) kellotti ShaOhamsin yllätyspaluu Korisliigan parhaan sentterin Chuba Ohamsin paluu saattoi olla viimeinen sinetti Seagullsin mestaruudelle. Akaan Dusan Milojevic vei seuransa lähes mestaruusmaalin arvoisesti johtoon puoli minuuttia ulosajon jälkeen. Leijonat yrittää varmistaa pudotuspelipaikan alkuviikosta, kun maanantaina vastassa on Tanska ja tiistaina Sveitsi. Valtteri Puustinen viimeisteli ylivoimalla ensimmäisen MM-maalinsa Binningtonin edessä mainiosti pelanneen Arttu Hyryn syötöstä. –?Selvä keihästys, Jalonen sanoi. Suomella oli jo ennen ottelua sarjataulukossa kuusi pistettä kahdesta ottelusta ja nyt siis kolmesta yhdeksän pistettä. Byram nosti mailansa vauhdilla Puljujärven haaroväliin. –?Latviaa vastaan olemme suosikkeja, mutta Unkari on kovempi vastustaja, Suomen päävalmentaja Nikolas Buser ennakoi. Hetkeä myöhemmin Kanadan superlupaus Connor Bedard huitoi Oliver Kapasta ja joutui jäähylle
6. 2,5 ha, metsätila n. SALON SEUDUN SANOMAT TULOSPÖRSSI FORMULA 1 Imola, Italia, MM-sarjan 7/24 kilpailu, Emilia-Romagnan gp: Aika-ajot: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.14,746, 2) Oscar Piastri Australia, McLaren jäljessä 0,074 sekuntia, 3) Lando Norris Britannia, McLaren –0,091, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –0,224, 5) Carlos Sainz Espanja, Ferrari –0,487, 6) George Russell Britannia, Mercedes –0,488, 7) Yuki Tsunoda Japani, RB –0,719, 8) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –0,758, 9) Daniel Ricciardo Australia, RB –0,928, 10) Nico Hülkenberg Saksa, Haas –1,234, 11) Sergio Perez Meksiko, Red Bull, 12) Esteban Ocon Ranska, Alpine, 13) Lance Stroll Kanada, Aston Martin, 14) Alexander Albon Thaimaa, Williams, 15) Pierre Gasly Ranska, Alpine, 16) Valtteri Bottas, Sauber, 17) Zhou Guanyu Kiina, Sauber, 18) Kevin Magnussen Tanska, Haas, 19) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin, 20) Logan Sargeant USA, Williams. Olah hävisi sunnuntaina unkarilaiselle Adam Szudille erin 2–4. vaihe: Adam Szudi Unkari–Benedek Olah 4–2 (11–9, 13–15, 6–11, 11–6, 11–9, 11–7). 38.58 Partanen 2023).. N o o r a K a u p p i l a n e s i t y s K o k o o n t u m i n e n k l o 1 7 . 6 km: 1) Vanhanen Matias KemKi 47:52, 2) Paulin Joonas 53:08, 3) Hämäläinen Olli PertPe 53:21, 4) Pajunen Jari PertPe 53:59, 5) Riikonen Petri SuSi 54:24, 6) Lumme Antti 56:30, 7) Peltola Ari SalVie 1:03:01, 8) Fredriksson Jan-Erik SalVie 1:05:37, 9) Lundell Mikko 1:10:41, 10) Härkönen Marjo SalVil 1:18:27, 11) Ranki Ari PertPe 1:25:09, 12) Parttimaa Tuomas 1:25:29, 13) Alanne Jyrki PertPe 1:32:22, 14) Rapakko Timo SuSi 1:35:20. Olah osallistuu näillä näkymin niistä neljään. JALKAPALLO Ykkösliiga: TPS–KTP 1–4 (1–2) 10. 0400 745272 tai markku.peikola@op.fi PIENIKIN ILMOITUS HUOMATAAN. Santeri Stenius 1–3, 87. n e t TAPAHTUMAT MYYTÄVÄNÄ HUONEISTOJA JA KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ OSTETAAN TYÖSUORITUKSIA VUOKRATTAVANA Kuolinpesät ja varastot myös muuttopalvelu. Bongaus (15): Benjamin Saarela, Heinonen Heikki, Pirjo Karvonen, Tuula Kuisma, Laiholahti Helena, Vesa Hakala, Mari Eskolin, Jouni Väre, Harri Virtanen. YLEISURHEILU Espoo, maantiekävelyn avoimet Etelä-Suomen mestaruuskilpailut: M 10 km: 1) Aku Partanen LUM 38.34 (SE, ent. 0500 437 924 Hyväkuntoinen Farmi PERÄKÄRRY hinta 400 e MEL ASSUOLL A 22.5. 050 591 0943 30 vuoden kokemuksella parvekkeet, terassit, kaiteet, terassirungot, autotallinovet . Myydään tarjousten perusteella joko kokonaisuutena n. Olahin paikka Pariisiin on vielä mahdollinen ITTF:n eli Kansainvälisen pöytätennisliiton rankingin perusteella. puh. SUNNUNTAINA 19. finaali tiistaina Nokialla. 6,25 ha tai peltoa n. kesäkuuta, ja ennen sitä on ohjelmassa vielä kuusi rankingpisteitä kerryttävää kisaa. Yoshiaki Kikuchi 1–0, 87. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Naisissa Mopsi Veromaa oli parhaana suomalaisena viides ja miehissä Jukka Laakso seitsemäs. Suomen naiset voittivat joukkuekultaa, ja miehille tuli joukkuepronssia. 4 km: 1) Lehtonen Timo 36:52, 2) Kuusisto Juha 39:28, 3) Asklöf Niko 39:59, 4) Heikkilä Ari Hls 42:14, 5) Kåla Tom SalVil 44:37, 6) Takatalo Mikko 45:38, 7) Kirmula Hanna 46:25, 8) Halme Tapio AngA 46:51, 9) Itkonen Tommi AngA 48:52, 10) Alarakkola Ari PertPe 49:44, 11) Itkonen Tommi AngA 50:03, 12) Lehtoruusu Antero SalVie 51:34, 13) Manner Mika 52:31, 14) Broman Timo SuSi 55:33, 15) Lehtola Eeva PertPe 55:52. Puh. / l i s ä t i e d o t : w w w . Edellisen kerran trapissa ei ollut suomalaisedustusta vuonna 1996 Atlantan olympialaisissa. 6 vaativa (6): 1) Joona Huila 57.33, 2) Thomas Saarela 1.02.16, 3) Tero Laakso 1.25.49, 4) Rauno Laine 1.29.14, 5) Asko Virolainen 1.38.32, 6) Mika Isolahti 1.58.47. Pöytätenniksessä Suomen ykköspelaaja Benedek Olah kärsi tappion lajin olympiakarsintaturnauksessa Sarajevossa, ja hänen Pariisiin pääsyn toiveensa lepäävät enää kansainvälisen pelaajarankingin varassa. Luca Weckström 1–4. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 999 HINTASHOKKI norm. Torstairastit Pajulassa (tulokset ovat osin puuttelliset): 2 helppo (20 lähtijää): 1) Olivia Luhtala 32.02, 2) Johanna Luhtala 32.06, 3) Kristiina Hovila 42.12, 4) Kalle Sorvari 42.34, 5) Karppinen Auli 44.18. 4 vaativa (19): 1) Jussi Mikkola 42.55, 2) Juho Juote 43.17, 3) Henna Yliluikki 44.33, 4) Aleksi Juote 47.30, 5) Johanna Luhtala 51.45, 6) Markku Reunanen 54.30, 7) Jyrki Nieminin 54.48, 8) Lietzen Jukka 56.51, 9) Timo Broman Lauantai ei tuonut lisää urheilijoita Suomen kesäolympiajoukkueeseen Pariisiin. PÖYTÄTENNIS Sarajevo, Bosnia-Hertsegovina, Euroopan olympiakarsinnat, 3. Olahin olympiapaikka jäi lopulta kolmen voiton päähän. 1.598 KATAMARAANI Hittikonsepti liikkuva 10 m2 laituri! Icorene ponttoonit, kantokyky 1500 kg info@ultimatemarket.com HETI VARASTOSTA! Saunat, paljut, kodat, katso lisää! Edullisesti erilaisia toimitiloja 15-300 m² P. 67 PÄIVÄÄ PARIISIN OLYMPIALAISIIN 1.00.16, 10) Mänki Aino-Maria 1.01.40, 11) Kalle Sorvari 1.03.34, 12) Juha Nieminen 1.04.23, 13) Paavo Vesterinen 1.07.42, 14) Antero Lehtoruusu 1.07.55, 15) Paula Kerminen 1.14.36. Takuuja mittatilaustyönä. Terrence Smith 2–0. Suomen trap-ampujat eivät onnistuneet tuomaan olympiapaikkaa EM-kilpailuissa Italian Lonatossa. 3 vaativa (5): 1) Maarit Heinonen 1.02.26, 2) Heinonen Heikki 1.06.14, 3) Marika Vannas 1.13.25, 4) Lilli-Irmeli Hintsa 1.31.54, 5) Abert Hintsa 1.31.55. 3 , E r v e l ä n t i e 1 6 J ä r j . Albijon Muzaci 1–1, 45+2. Aleksi Tarvonen 1–2, 55. Viimeiset paikat ovat jaossa 18. 3 km: 1) Nikkanen Seppo 41:11, 2) Mannonen Anu TuS 41:23, 3) Villberg Hannu 42:29, 4) Vuorinen Lasse 44:33, 5) Salminen Rauno 45:54, 6) Mannonen Mikko AngA 47:40, 7) Mustonen Minna PertPe 48:17, 8) Aaltonen Jukka AngA 50:20, 9) Routasalo Markku 50:32, 10) Saarinen Lasse 52:50, 11) Poutanen Tapio 56:01, 12) Sailola Risto PertPe 56:18, 13) Helmiö Turjo 56:19, 14) Sinnelä Mauri SuSi 56:23, 15) Kallio Mira 58:27. (SSS–STT) 28 vuoden olympiaputki poikki Mopsi Veromaan vitossija EM-kisoissa ei riittänyt olympiapaikkaan. 0400 745 181 OP Koti Lounaismaa Oy LKV Turuntie 7, 24100 SALO MAATILA 25,45 ha Salo, Romsila. KTP 7 6 1 21–4 18 Jippo 7 5 2 14–2 17 TPS 7 4 1 2 9–8 13 FF Jaro 6 4 2 9–6 12 SalPa 6 2 1 3 10–9 7 PK-35 6 1 3 2 7–10 6 KäPa 7 1 2 4 11–15 5 SJK Akatemia 6 1 2 3 4–11 5 JäPS 6 1 1 4 10–16 4 MP 6 2 4 1–15 2 Seuraavat ottelut: tänään SJK Akatemia–SalPa, Jaro–PK-35, MP–JäPS. 0440 533 985 /Timo MYYDÄÄN: P. Muzaci Yleisöä: 2 659. Yleisöä: 437. 15,7 ha kolmessa eri peruslohkossa erikseen tai yhdessä. B-lohko: Latvia–Ruotsi 2–7 (0–2, 2–4, 0–1) Saksa–Puola 4–2 (0–0, 2–0, 2–2) Sarjataulukko ennen lauantai-illan myöhäisottelua Ranska–Slovakia: Ruotsi 5 5 26–7 15 Saksa 6 4 2 28–21 12 USA 5 3 1 1 21–12 10 Slovakia 4 2 1 1 19–12 8 Latvia 5 1 2 2 13–21 7 Ranska 4 1 1 2 7–13 4 Kazakstan 5 1 4 8–20 3 Puola 6 1 5 10–26 1 Seuraavat ottelut: tänään USA–Kazakstan, Slovakia–Latvia. Lisätiedot, asiakirjat ja kartat: Markku Peikola p. Anttoni Huttunen 0–1, 23. KORIPALLO Miesten Korisliiga, 5/7 finaali (4 voitolla Suomen mestariksi): Seagulls–BC Nokia 77–57 (34–30) Seagulls johtaa voitoin 3–2. SUUNNISTUS Perjantairastit Tattulassa: 2 km: 1) Riikonen Rauno PertPe 30:04, 2) Vigelius Seija SalVie 32:00, 3) Vigelius Kari SalVie 32:03, 4) Kuutti Kirsti PertPe 36:32, 5) Pajunen Julia PertPe 41:29, 6) Laine Hilkka AngA 50:14. Länsi-Suomen miesten Kolmonen: Peimari United–SalPa 1–1 IFK Mariehamn–KaaPo 0–3 MuSa 5 5 17–4 15 PIF 4 3 1 11–6 10 KaaPo 5 3 2 9–5 9 ÅIFK 5 3 2 10–7 9 Peimari U 5 2 1 2 5–5 7 VG-62 3 2 1 6–4 6 EuPa 4 1 1 2 8–11 4 SalPa 2 5 1 1 3 4–8 4 Masku 5 1 4 5–11 3 IFK M 2 5 5 1–15 Länsi-Suomen naisten Kolmonen: PIF–MaPS 10–0 Apassit–SalPa 1–0 LiePa–Tampere United 1–2 IFK Mariehamn–FC Nokia 2–3 Tampere U 6 5 1 11–5 16 PaiHa 5 4 1 16–4 12 FC Nokia 4 3 1 8–2 10 LiePa 6 3 3 16–15 9 PIF 5 3 2 29–4 9 IFK Mariehamn 5 3 2 14–7 9 Apassit 5 2 1 2 10–11 7 TuTo 5 2 1 2 14–21 7 TPS 2 5 2 3 13–24 2 MaPS 5 5 2–21 SalPa 5 5 2–21 JÄÄKIEKKO Praha/Ostrava, Tshekki, miesten MMturnaus, 9. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N Suomi ei saanut kisapaikkaa trapammunnassa. Kilpailu ajetaan sunnuntaina. Jippo–KäPa 2–0 (0–0) 53. Ulosajo: 35. t a s a u s k o h t u u s p a j a . päivän tuloksia: A -lohko: Kanada–Suomi 5–3 (2–2, 1–1, 2–0) Tanska–Sveitsi 0–8 (0–2, 0–3, 0–3) Sarjataulukko ennen lauantai-illan myöhäisottelua Tshekki–Britannia: Sveitsi 5 4 1 24–8 14 Kanada 5 4 1 25–13 14 Tshekki 5 3 1 1 19–9 12 Suomi 5 2 1 2 17–10 7 Tanska 6 2 4 14–26 6 Itävalta 5 1 1 3 15–24 4 Norja 5 1 4 9–19 3 Britannia 4 4 5–19 Seuraavat ottelut: tänään Norja–Itävalta, Sveitsi–Kanada. Kirjalliset tarjoukset 13.6.2024 klo 12.00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen markku.peikola@op.fi. 25,45 ha tai erikseen tilakeskus rakennuksineen n. 3 normaali (29): 1) Raimo Karvonen 37.13, 2) Pirkko Kalliola 37.35, 3) Jaakko Yli-Rekola 40.35,...5) Osmo Kiiski 48.46, 6) Maarit Mikkola 53.54,...8) Tuula Kankare 56.30, 9) Sakari Valtiala 57.09,...12) Kyösti Laakso 59.38, 13) Jorma Juote 59.54, 14) Anita Juote 1.00.08, 15) Sanni Tuominen 1.00.41. Olahilla on vielä mahdollisuudet Pariisin olympialaisiin rankingin perusteella
HARALD TENAVAT JERE 22 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Tee laskutusjakson muutos verkossa tilaajapalvelija.fi tai puhelimella (02) 770 2626 (ark. 8.15–15.45). NIITÄ ON VAIKEA SIIVOTA LUUDALLA! JOSPA OSTAISIN SINULLE HARAVAN. TENAVATklassikko TOIVOTTAVASTI PYSTYIN AUTTAMAAN SITÄ, MUTTA EN OLE VARMA... TOUKOKUUTA 2024 UUTISIA JO AAMUN SARASTAESSA JATKUVA N TILAAJA N ETU Haluatko maksaa lehtitilauksesi erissä. KYMMENEN MINUUTTIA ENNEN JUHLIA EI OLE OIKEA AIKA OPETELLA TASSIMAAN! 19/04/28 VIHAAN MAALATTIOITA! MIKÄ NIISSÄ NYT ON VIKANA ??
06.53 Minimuksut (S) 07.09 Pusse (S) 07.21 Hanna Ankka (S) 07.32 Minirekat (S) 07.37 Vilja hoitaa (S) 07.51 Oktonautit (S) 08.07 Ryhmä Hau (S) 08.29 Pikku Kakkosen iso peli 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ellun kamut (7) 09.23 Supersisarukset (7) 09.35 Ninjalinja (7) 09.46 Sori siitä 10.00 Matkapassi: Historiallinen Australia 10.50 Parayleisurheilun MM 14.00 Saunassa ympäri maailmaa 14.30 Palju vei saunakansan sydämen 15.15 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja 15.40 Jalkapallon Veikkausliiga, Gnistan KuPS 15.50 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja Klo 18 18.15 Sportliv Judoka Martti Puumalainen on aina uskaltanut sanoa omat tavoitteensa ääneen. 21.45 A-ha The Movie (S) Aha on kaikkien aikojen tunnetuin norjalainen pop-yhtye, jonka suurin hitti ”Take on Me” julkaistiin vuonna 1985. Voiko hän sittenkin palata agentiksi. TOUKOKUUTA 2024 SUB 04.10 Baywatch (12) 07.00 Muumilaakson tarinoita (S) 07.25 Muumilaakson tarinoita (S) 07.50 Kaisu Kuu (S) 08.05 Paavo Pesusieni (S) 08.30 Valtateiden sankarit 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 10.30 Hypoteesi UK 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 12.30 Teknavi 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Huutokaupan metsästäjät 15.00 Ulosottomiehet 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini 16.30 Sunnuntailounas (S) Klo 17 17.00 Vintiöt (7) Istu ja pala. 18.00 Huutokaupan metsästäjät Uusi tulokas. 23.30 Elokuva: Tulimyrsky (16) Tulimyrsky. Vieraana laulaja Viki Konssi. Kaikki muistot ovat poissa, eikä kukaan tiedä, mitä oikeastaan tapahtui. MTV3 06.15 Lemmen viemää (7) 07.10 Lemmen viemää (7) 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 MasterChef Suomi 13.00 Kolmiodraama 14.00 Kotoisa 15.00 Olet mitä syöt 16.00 MM-rallin huippuhetket: Portugali Klo 17 17.00 Tabu Näkövammaiset. Kun CIA:n entinen agentti Jason Bourne viimein muistaa kaiken, on aika lopettaa piileskely ja tasata tilit. 00.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 4. Jakso 9/10. 18.00 Suurmestari Tee supersankari. Ivy on tyytymätön uuden meklarin korkeisiin hintoihin. Lisäjännitettä Koskisen tiimin tutkintaan tuovat kyseenalaisen musiikkimanagerin yliajo ja mystinen Carl Friedrich. Viime vuonna saavutetun EM-kullan jälkeen jäljellä on enää kaksi: MMja olympiakulta. Kausi 16, 8/10. 22.55 Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa 1/2 Varastettu voitto. 18.30 Haluatko miljonääriksi. 20.00 Drottningholmin linna kuninkaan koti 1/2. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kovan viikon ilta Kausi 3, 9/10. Jukka Lindström laatii uutisviikon tilinpäätöksen. Tämäkö on Suomi-popin tulevaisuus vai kotimaisen sketsiviihteen loppu. Kausi 1, 4/6. 19.30 Tähdet, tähdet Kausi 3. Isa ja Lars tietävät, että kyseiset vangit on luokiteltu herkästi karkaaviksi ja että heillä on korkea riski palata rikollisuuden pariin. Fine dining -tyyppinen luomuja lähiruokaan panostava lounasravintola, joka toimii ympäri vuoden. Varhaiskasvattaja alkoi etsiä itselleen harrastusta ja rakastui amerikkalaiseen jalkapalloon. Kuningatar Silvia kertoo linnan kilteistä kummituksista. Mikä aiheutti kopterin syöksyn ja kuinka asiaa selvitettiin. 18.45 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä Uhanalaista saimaannorppaa on yritetty pitää hengissä jo 60 vuotta. On aika kaivaa esiin festarimuistot sekä hiekkateillä kiitävät mopedit ja painaa kaasua, sillä tässä jaksossa Tähdet, tähdet -kilpailijat tuovat lavalle kesän! 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Suuri seikkailu Kausi 1. On kilpailua edeltävä päivä. 01.45 Billions (S) Axe Global. 17.30 Huutokaupan metsästäjät Suuria tarjouksia. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.10 Tashi (7) 07.25 Tashi (7) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.50 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7) 08.15 LEGO City esittää (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Huvila & Huussi 11.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 12.30 Poliisikoira Rex (12) 13.30 Koti koiralle 14.30 Remppa vai muutto 15.30 Elokuva: Kung Fu Panda (7) Klo 17 17.20 IS esittää: Sain sen videolle Kausi 1. 23.55 Osta mun pikkarit 1/3. 23.50 Ykkösaamu 00.30 Uutisikkuna. Kausi 10, 3/38. Bruce Jenner aloittaa sukupuolta vahvistavan hoidon ja muutoksen naiseksi nimeltä Caitlyn Jenner. Jakso 4/8. Oikeudenkäynti alkaa. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv Saatuaan kuulla, ettei hän todennäköisesti ikinä tulisi raskaaksi, Linnea Uggeldahl kävi läpi suruprosessin. Suuria tarjouksia. Semifinaalissa neljä seikkailijaa kohtaa tiukkaakin tiukemmassa kolmiottelussa vesiareenalla. 23.40 Sugarbabe (12) 9/9. 18.25 Hupsut eläinvideot (S) 18.35 Näin Norjassa Bogstadin kartano Oslossa on peräisin 1700-luvun lopulta, ja se avattiin ulkomuseoksi vuonna 1955. Rakkaudella W. Kausi 11, 14/22. 22.50 Suurmestari Tee supersankari. 20.00 Suurmestari UK En ole koskaan pakannut autoa. 22.35 Tulossa: Murha Hangossa (12) 22.40 Elokuva: Koskinen: Vilpittömässä mielessä (12) Kesälomien keskellä Tammerkoskesta nostetaan hukkuneen miehen ruumis, jonka ranteissa on sitomisjälkiä. (U) 19.30 Kahden keikka vaaralliset yhdessä (12) Kausi 8, 3/4. Kuusi suunnittelijaa on jäljellä suorittamassa viikon tehtävää. Vaalikampanja kiihtyy, ja Chuck, Axe ja Wendy yhdistävät voimansa tukkiakseen Princen tien Valkoiseen taloon. Puutarhajuhlat. Jakso 6/8. Kylie Jenner pitää perheen brändiä merkityksellisenä myös nuoremmalle yleisölle. Semifinaali. Brasilia, elämä rikollisjengissä. (U) 00.10 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Huutokauppakesä 08.00 Avara luonto: Planeettamme Maa III 09.00 Henkien valtakunta 09.30 Studio 65 10.00 Maria Sid, Tukholman uusi teatterinjohtaja 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Nepsyt 12.00 Jumalanpalvelus 13.30 Euroopan unelmakartta 14.00 Viattomuus (12) 15.45 Elävä arkisto: Saaristomerellä 16.05 Paha paikka (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Professori T (12) Kausi 2, 2/6. 02.45 Elämää äärirajoilla: Alaska Hirvijahdissa. Jakso 10/12. 22.50 Trauma henkirikoksen jäljet (7) Poikani ampuminen avasi silmät. Andy lähtee hirvijahtiin, mutta lämmin sää ja äänekkäät metsästäjät uhkaavat pilata hänen mahdollisuutensa. Brittiläinen journalisti Mobeen Azhar seuraa Yhdysvaltoja ravistellutta murhaoikeudenkäyntiä. Tanskalainen Flemming Möldrup selvittää, miltä voisivat näyttää tulevaisuuden parantavat puutarhat. Ohjaajat: Thomas Robsahm ja Aslaug Holm, Norja 2021 23.15 Sugarbabe (12) 7/9. 23.50 Kolmiodraama Kolmiodraamaa. Kausi 3, 3/20. Kyliella on vaikutusvaltaa sosiaalisessa mediassa ja oman meikkimerkin myötä naisesta tulee miljardööri vain 21-vuotiaana. Lóa suree palanutta taloa. (U) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Missä olit, kun Copterlinen helikopteri syöksyi mereen. Kausi 5, 10/12. Costa Mesan huutokauppaan saapuu uusi tulokas Kenny, joka yrittää päästä mukaan alalle. (7) Missä olit, kun Copterlinen helikopteri putosi mereen 10.8.2005. Uusi tulokas. Kausi 1, 7/8. Entä mitä riita koski. Kausi 13, 1/10. Siperia, Jäämeren poropaimentolaiset. Teatterituottaja Isa Stenberg ja näytelmäkirjailija Lars Norén saavat tilaisuuden toteuttaa kolmen vangin kanssa näytelmän korkeimman turvaluokituksen vankilassa. Tanja Hietamiehen toiseksi vanhin lapsi, 24-vuotias Henu, ammuttiin kuoliaaksi helsinkiläisessä yksityisasunnossa. On kisapäivän aamu. Kausi 1, 3/6. Onko kyseessä viharikos. Kekoan isä haastaa Seanin oikeuteen ja suututtaa tyttärensä lopullisesti, kun tämä kuulee isänsä todellisen motiivin. USA 1991. BBC:n dokumentissa toimittaja Mobeen Azhar käy läpi hiphopin megatähden Kanye Westin uran kohuja herättäneitä vaiheita antisemiittisistä lausunnoista aina presidenttipyrkimyksiin asti. 02.10 Suurmestari UK Sinisestä lähtevä ääni. Jakso 3/8. Vaikutusvalta. Kausi 10, 4/38. 01.35 Arman ja viimeinen ristiretki (7) Kausi 1. He ovat takaisin ruudussa. Hääpari toivoo hienostuneita puutarhajuhlia, joissa riittää glamouria. Tabu on sarja, jossa nauretaan yhdessä asioille, joille ei saisi nauraa. Prinsessa Christina esittelee Drottningholmin ensimmäisen kuningattaren. 02.10 Arman ja viimeinen ristiretki (12) Kausi 1. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu Klo 21 21.05 Jarno ja minä (12) Jakso 1/6. Eikö millään ole enää väliä. Klo 21 21.00 Elokuva: Jason Bourne (16) Jason Bourne. Jakso 2/8. Naantali, Metsätähti. Pekka tapaa Jaakon, Siljan, Maikin, Mion ja Katin ja keskustelee pettymyksistä, pornolehdistä ja perheistä. Parille kilpailijalle paineet käyvät liian suuriksi. Jarno Saarinen saapuu Imatranajoihin Soilin toimiessa hänen mekaanikkonaan, ja he tutustuvat kilpakumppaneihin. (U) Klo 21 21.00 Hankala perintö (16) 5/6. Klo 21 21.00 Tabu Tahattomasti lapsettomat. Klo 21 21.25 House of Kardashian (12) Kausi 1, 3/3. Kausi 18, 6/17. 00.45 Britannian parhaat pienoismallit Semifinaali. Näsijärvestä löytyy jälleen uusi ruumis ja uhrien välinen yhteys alkaa selvitä. Pöydässä näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen, kolumnisti-tietokirjailija Lotta Backlund ja koomikko Eeva Vekki. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.5. Yhdysvaltain kongressin valtausta tutkineen edustajainhuoneen komitean työ paljastaa, miten Trump toimi vastoin oikeusministerinsä ja muiden virkamiesten neuvoja kiistäessään vaalin tuloksen. Hirvijahdissa. Muistotilaisuudessa kuolee ihminen. 03.40 Poliisit UK: Ajojahti (12) Kyseenalaiset herkut. (Backdraft) Ron Howardin dramaattinen elokuva palomiesveljeksistä (Kurt Russell ja William Baldwin), jotka ottavat toisistaan mittaa ollakseen sankari-isänsä veroisia. Trump painosti vaalivirkailjoita löytämään hänelle tarvittavat äänet. Kausi 9. YLE TEEMA & FEM 08.00 YLE FEM 08.00 Sunnuntai Sofian seurassa 08.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 08.40 Pinteessä pahin (S) 09.00 Koulu keskellä merta 10.00 Tusina tavaraa Suomesta 10.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 11.00 Riistametsällä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yhdet vielä (12) 13.55 Vaietut perhetarinat (7) 15.05 Brian ja Roger Eno: Akropolis-konsertti 16.20 Mourad Merzouki: Repertoire#1 Klo 17 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vesta-Linnea (7) Kausi 2, 8/12: Talviloma. 18.30 Doc: The Trouble with Kanye (S) The Trouble with Kanye. 18.25 Keilailun SM Keilailun SM-kilpailut, selostus Pertti Tapola, Tampere. Studiossa MTV Urheilun huippuasiantuntijat ja juontajat. 23.20 Mustavalkoinen kuolema Kausi 1, 1/2. 02.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12) Kausi 1. Nellie Erberth ottaa yhteyttä nuoriin naisiin, joilla on erilaisia kokemuksia sokerideittailusta. Kausi 9, 4/10. 23.25 Sugarbabe (12) 8/9. Maskimurhat. 17.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! Kausi 7. Unelmia. Sole on todella huolissaan Oliviasta ja yrittää saada tämän kiinni. Samanaikaisesti kilpailevassa tallissa nousee kohu, kun Phil Read rikkoo tallimääräyksiä. Rauniot. Kaikki uskovat Solen valehtelevan. 18.13 Ruso ja rihmalat (S) Kotilo-onnea. Tieto ja osaaminen oman talon rakentamiseen karttuu tutkimusmatkan edetessä. Keväällä 2018 hän odotti innolla kesää helsinkiläisjoukkue Wolverinesin riveissä. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MM-extra Yhteenveto Leijona-joukkueen tärkeimmistä tapahtumista ja tunnelmista jääkiekon MM-kisoissa. 21.55 Kipupiste (12) 1/3. Kambodza, roskienkerääjä-lapset. Kauden ensimmäisessä jaksossa etsitään ankkoja labrasta ja maalataan suurmestarin muotokuva huulilla. Onnettomuutta muistelemassa pelastustöitä johtanut Pentti Alapelto ja ilmailutoimittaja Jyri Raivio 20.00 Suomen surkein kuski Suomen kosteimmat kuskit. Rene ja Dave taistelevat antiikkihuonekaluista Arcadian kaupungissa. Jakso 1/8. Kausi 1, 10/15. KANAVAT SUNNUNTAI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 19. Jakso 9/10. 20.25 Suuri hääkisa Kausi 1, 3/6. Jakso 21/23. Finaalipaikat ratkaistaan pienoiskartanon keittiöremontissa, jossa luodaan toimiva Yrjöjen aikainen keittiö. Cecilia ja Charlotta lähtevät viettämään talvilomaa Espanjaan, mutta muu perhe jää Suomeen. Jakso 5/8. Kaksintaisteluareenalle kamppailuun viimeisestä finaalipaikasta päätyy luottopari, kunnes jotain odottamatonta tapahtuu. Todisteiden valossa European Kindred-jengiin kuuluneen tekijän, Russell Courtierin, kohtalo tuntuu olevan sinetöity kunnes puolustus avaa uhrin, Larnell Brucen, käytöstä ennen surmaa. Suunnitelmat suojelutoimien lisäämisestä saavat paikalliset kalamiehet sotajalalle. Surmasiko vainajan leski naisen, jonka kanssa hän oli riidellyt. Filippiinit, kolmen jengin loukussa. 22.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 8/10 Oma talo, osa 2. 18.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat 3/4. 03.15 Arman ja viimeinen ristiretki (12) Kausi 1. Kausi 5, 10/12. Kisaajat pääsevät teeskentelemään nukkuvaa, suorittamaan tehtäviä onnenpolulla ja esittämään sananlaskuja pantomiimina. 03.10 Baywatch (12) Isä on pahin. Yhteisen illanvieton kosteiden jatkojen tapahtumia puidaan aamulla monissa osoitteissa