klo 14 mennessä. Viikko 5 | N:o 31 | Irtonumero 2,30 € Kestotilauksena 0,89 €/päivä PERJANTAI 2.2.2018 SALON SEUDUN SANOMAT MAINOSTAJA! Virve 02 770 2218 Pia 02 770 2215 Heli 02 770 2216 Minna 02 770 2212 Pirkko 02 770 2225 ilmoitukset@sss.fi Varaa mainospaikkasi to 8.2. -teema TIISTAINA 13.2. (02) 727 7100 www.salonmoottorihuolto.fi Huolto ja varaosapalvelut Siellä missä sinäkin www.tilaajapalvelija.fi. Ratakatu 5, Salo p
PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Ilkeäkieliset ovat verranneetkin Trumpin ensimmäistä vuotta hätääntyneeksi norsuksi posliinikaupassa. Kärjekkäillä lausunnoillaan Trump on lähinnä repinyt kuilua isommaksi. Ennen poliitikon uraansa Trump jakoi potkuja suositussa Diili-televisiosarjassa – sama jatkui USA:n presidenttinä. L E H T I K U V A / A F P / J I M W A T S O N KOHUYHTIÖN LOPPU. Trumpin puolueen republikaanien tunnuseläin on norsu. Ulkopolitiikassa Amerikka ensin -öykkäröinti uhkaa kääntyä Amerikka yksin -uhoksi. Moni pitää ihmeenä, että kilpailijaansa Hillary Clintonia kolme miljoonaa vähemmän ääntä saanut Trump on yhä virassa. Trumpin ensimmäiseen vuoteen mahtuu äkkivääriä käänteitä, riitelyä niin sisäkuin ulkopolitiikassa, uhittelua ja selkeitä Venäjä-yhteyksien peittely-yrityksiä. HELMIKUUTA 2018 Vuosi draamaa ja eripuraa ”Trump on lähinnä repinyt kuilua isommaksi.” 2.2.2018 Presidentti Donald Trumpin ensimmäiseen vuoteen mahtuu dramatiikkaa. Lisäksi vuosi on tuonut politiikkaan uuden johtamistrendin: maailmanpolitiikan johtamisen twiitein. Trumpin on laskettu lähettäneen vuodessa 2?609 twiittiä. Matkapuhelintehdasta ja satoja työpaikkoja lupaillut Turing Robotic Industries Oy hakeutuu konkurssiin. Nyt Trumpin koko kannatus on romahtanut kaikkien aikojen matalimmaksi: vain 39 prosenttia yhdysvaltalaisista ilmoittaa hyväksyvänsä Trumpin toimet presidenttinä. Tilannetta ei paranna se, että Trump on syyttänyt mediaa valehtelusta ja vääristelystä. Jos presidentinvirka olisi vain tositeevee-viihdettä, voisi vilpittömästi onnitella USA:n presidenttiä Donald Trumpia erinomaisesti onnistuneesta ensimmäisestä vuodesta ja käsikirjoittajia loistavasta mielikuvituksesta. Salolainen Christina Heiskari kolasi lunta Pahkavuoressa, eikä ollenkaan vasten. Sankka lumipyry haittasi torstaina liikennettä ja pakotti ihmiset tarttumaan kotipihoillaan lumikoliin ja -lapioihin. Trump ei ole onnistunut kuromaan kahtiajakautunutta USA:ta yhdeksi. Yhtiö on toimittanut VarsinaisSuomen käräjäoikeudelle konkurssihakemuksen, jossa se toteaa olevansa maksukyvytön. Turing hakeutuu konkurssiin ON LUNTA TULVILLAAN. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi V ain vähän aikaisemmin kun Suomessa huippusuosittu presidentti Sauli Niinistö vannoi toista virkavalaansa toiselle kaudelleen, oli Trump lopetellut perinteistä presidentin puhetta kansakunnan tilasta Atlantin toisella puolella. Tällä kertaa äänessä oli sovitteleva Trump, joka toivoi kansallista yhtenäisyyttä, puhui rakkaudesta ja jopa ydinaseettomasta maailmasta – ja siitä, kuinka on juuri määrännyt, ettei Guantanamon vankileiriä Kuubassa suljetakaan. Trumpin on laskettu käyttäneen fake news -tapaisia lausuntoja vuoden kuluessa 404 kertaa. Näin on jo käynyt esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen suhteen. Sovittelevakin Trump on arvaamaton
SIVUT 6–7 Salolaiskerrostaloon haetaan tupakointikieltoa Julkisen puolen ja palvelualojen neuvotteluissa väläytettiin torstaina työtaistelutoimia. –?Laulutaito on ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus, mutta sen eteen pitää nähdä vaivaa. Kotijoukkue Pölkky joutui taipumaan suoraan erin 0–3. PERJANTAINA 2. Vuokrasopimus Nakolan tehdashallista sisältää kuitenkin vuokravakuuden. Lähija perushoitajaliitto Superin hallitus antoi valtuudet työtaistelutoimiin tarvittaessa, jos neuvottelut eivät etene, samoin Julkisja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn liittovaltuusto. SIVUT 16–17 Laulamisen puolesta Kanttori Olli Salomäenpää korostaa, että jokainen voi kehittyä laulajana. Hakemus on tullut vireille marras-joulukuun vaihteessa. Näin LP Viesti nousi kahden pisteen erolla liigakärkeen ja vieläpä ottelun toisena olevaa HPK:ta vähemmän pelanneena. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Salossa on vireillä yksi tupakkalain mukainen tupakointikieltohakemus, joka koskee asunnon sisätupakointia halikkolaisessa kerrostalossa. – Hakemus perustuu tupakkalain 79. Salo IoT Park Oy:llä on saamista maksamattomista vuokrista liki 143?000 euroa. SIVUT 8–9 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Someron seurakunnan kanttori Olli Salomäenpää on väsynyt kuuntelemaan ihmisten vähätteleviä kommentteja omasta laulutaidostaan. Turingilla on rahaa 10?000 euroa ja velkaa noin 1,9 miljoonaa euroa. Lumitöitä saadaan jatkaa vielä tänäänkin, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan Salon seudulla pyryttää perjantaina lisää lunta. Voitto irtosi, vaikka salolaiset joutuivat pelaamaan lähes koko ottelun ilman Anna Czakania. Keskitorjuja valittiin juuri eilen tammikuun parhaaksi liigapelaajaksi. Salomäenpää sanoo, ettei ole koskaan tavannut ihmistä, joka ei osaa laulaa. pykälän mahdollistamaan menettelyyn, kun kyse on asunnon sisällä tapahtuvasta tupakoinnista, josta savu leviää rappukäytävään ja muihin huoneistoihin, sanoo Salon kaupungin terveystarkastaja Sami Saari. Kymmenen vuotta sitten hän perusti laulutaidottomien kuoron, alkuvuoden hän on vetänyt laulukoulua ja suunnittelee jo kevääksi miehille omaa opetusryhmää. SIVU 12 Monella alalla väläytettiin työtaistelutoimia LP Viesti vei lentopallon naisten Mestaruusliigan runkosarjavoittoa ajatellen mittaamattoman tärkeät sarjapisteet Kuusamosta. UUTISET 4–5 Turing hakeutuu konkurssiin tahtoisesti. Iso joukko erityisesti julkisen sektorin ja palvelualojen työehtosopimuksia meni umpeen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Hänen mielestään kolaaminen on mukavaa työtä ja lisäksi hyvää liikuntaa. Salomäenpää haluaa itse omalta osaltaan rohkaista väkeä laulamaan. SIVUT 30–31 LP Viesti tarrasi kiinni runkosarjan voittoon. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat UUTISET URHEILU MILJOONAVELKA. Pohjimmiltaan kyse on raa’asta työstä ja halusta käyttää aikaa
Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja myöntää mielenterveyspalveluihin liittyvän ongelman. Yhden sosiaalityöntekijän vastuulla voi olla 30–130 lasta. Suomeksi käännetty kokouspöytäkirja on yksi konkurssihakemuksen liitteistä, jotka helsinkiläinen asianajotoimisto Eversheds toimitti Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle keskiviikkona. Salo IoT Parkin toimitusjohtaja Jukka Vakula luonnehtii TuVarsinais-Suomen käräjäoikeus antaa konkurssihakemuksesta ratkaisun tänään. Se on riskipeliä, eikä sitä pitäisi käyttää mielenterveyshoidon vaihtoehtona. Sijaishuoltoon liittyy kuitenkin useita epävakaustekijöitä: laitoksissa henkilökunta toimii kolmessa vuorossa, siellä pyörii sijaisia, lapset vaihtuvat ympärillä, tuttu ympäristö voi kadota kokonaan ja lapsen pysyvät ihmissuhteet saattavat katketa eikä uusia tule. Nyt Turingilla on vuokria maksamatta. –?Kuntatalouden tiukennukset ovat olleet näkyvissä, ja oletin niiden vaikuttavan myös lastensuojeluun. STT | Johanna Latvala Lastensuojelun tilanne on vaikeutunut, arvioivat lastensuojelun järjestäjät Kuntaliiton kyselyssä. Huolenaiheiksi nousivat erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden järjestäminen ja sosiaalityön vaikea sijaistilanne. Hänen mukaansa sosiaalija terveysministeriöllä on meneillään selvitys, jossa etsitään apukeinoja muun muassa lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian väliin jääville lapsille. Vuokrasopimus yli hehtaarin tehdashallista siirtyi sellaisenaan Salo IoT Park Oy:lle, kun se osti Joensuunkadun teollisuustontin ja rakennukset Microsoftilta. Turing Robotic Industries vuokrasi Nakolan entisen koetehtaan Microsoftilta keväällä 2016. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. ”Tilojen vuokra, sähkö, kaukolämpö ja muut kiinteistökulut ovat maksaneet Turing Robotic Industries Oy:lle jo toista miljoonaa euroa”, SSS kertoi. Noin kolmasosa kyselyyn vastanneista kertoi sijoittavansa lapsia usein kodin ulkopuolisiin sijoituksiin, koska mielenterveyspalvelut eivät ole onnistuneet syystä tai toisesta. Puustinen-Korhonen kutsuu lastensuojelun mielenterveyspalveluiden tilannetta katastrofaaliseksi. En kuitenkaan olettanut lastensuojelun palveluiden saatavuudessa olevan näin paljon heikennyksiä. Englanninkielisen pöytäkirjan mukaan listalla oli vain yksi päätettävä asia. Oikeus antaa ratkaisunsa tänään. ”Todettiin, että yhtiön velat ovat kertyneet suuremmiksi kuin sen varat ja koska maksukyvyttömyyttä ei voida poistaa, päätettiin hakea yhtiö konkurssiin.” Puheenjohtajana toimi kiinalainen Steve Yi-Long Chao. –?Ajatuksena on, että sijoittamisella halutaan vakauttaa lasten kasvua, jos kotona on ongelmia. Asiantuntija: lastensuojelun mielenterveyspalvelujen tilanne katastrofaalinen. –?Se on alue, joka ei ole nuorisopsykiatrian keinoin autettavissa, mutta myöskään lastensuojelulla ei ole riittäviä keinoja niiden nuorten auttamiseen. –?On väärä oletus, että sijaishuollolla saataisiin vakaa ympäristö. HELMIKUUTA 2018 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 SSS | Lasse Kylänpää lasse.kylanpaa@sss.fi Salolaisen Turing Robotic Industries Oy:n kahden miehen hallitus piti tiistaina puhelinkokouksen. Turingin taru päättyi puhelinkokouksessa ”3§ Bankruptcy.” TRI:n hallituksen pöytäkirja 1/2018 Nokian entinen koetehdas Nakola on jäämässä ilman vuokralaista. tammikuuta. Lehden mukaan TRI maksoi kymmeniätuhansia euroja kuukaudessa vuokraa ja muita kiinteistökuluja Nokian entisestä koetehtaasta, vaikka siellä ei ollut mitään toimintaa. Kuntaliiton erityisasiantuntijan Aila Puustinen-Korhosen mukaan tulokset eivät tulleet täytenä yllätyksenä. ”TRI maksaa autiosta tehtaasta”, Salon Seudun Sanomat otsikoi 20. Steve Chao ei tuolloin vastannut Salon Seudun Sanomien yhteydenottoihin. Puhelimessa oli kiinalainen Kevin Wang. Käräjäoikeudelle toimitetun selvityksen mukaan Turing Robotic Industriesillä on rahaa 10?000 euroa ja velkaa yhteensä 1,9 miljoonaa euroa. Microsoftin kanssa alun perin solmittu vuokrasopimus sisältää kuitenkin 187?000 euron vuokravakuuden, joka on ilmeisesti pantattuna pankissa. Yhtiön johtoon kuuluva Karri Suosara vakuutti kuitenkin puhelimitse Malesiasta, että Salo oli TRI:lle edelleen tärkeä. Turing Robotic Industries Oy on ollut Salo IoT Parkille merkittävä vuokranmaksaja, vaikka yhtiöllä ei ole ollut liiketoimintaa yli hehtaarin kiinteistössä. Nämä kiireesti apua tarvitsevat nuoret eivät sovi nykyisiin palveluprofiileihin, eivätkä perinteiset lastensuojelupalvelut riitä heidän auttamiseensa. Pöytäkirjasta ei selviä, missä päin maailmaa hallituskaksikko kokouksensa piti. Käräjäoikeudelle toimitetun selvityksen mukaan yhtiö on velkaa Salo IoT Parkille liki 143?000 euroa. Satoja työpaikkoja Saloon lupailleen kohuyhtiön taru on päättymässä
Salon taidemuseo on tullut tunnetuksi korkeatasoisista näyttelyistään. Hän jää käytännössä pois töistä keväällä. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Turingin taru päättyi puhelinkokouksessa Nokian entinen koetehdas Nakola on jäämässä ilman vuokralaista. tammikuuta iltapäivällä kotoaan Päivärinnankadulta Salon Ollikkalasta. (SSS) Mies katosi kotoaan Salossa – poliisi kaipaa tietoja Unto Laitinen Asiantuntija: lastensuojelun mielenterveyspalvelujen tilanne katastrofaalinen KUNTALIITON LASTENSUOJELUN KUNTAKYSELY Palvelujen saatavuutta kartoitettiin uu u Kuntaliiton lastensuojelun kuntakyselyyn vastasi 180 lastensuojelun järjestäjästä reilut 92 prosenttia. Suurissa kunnissa taas on erikoistuneempia lastensuojelutyöntekijöitä. –?Lastensuojelu edellyttää hyvin räätälöityä työtä, koska siellä on asiakkaita aina nuorista vauvaperheistä huumeongelmaisiin tai rikoshistorian omaaviin nuoriin. Limited. Turing Robotic Industries on hakemuksessaan pyytänyt konkurssipesän pesänhoitajaksi helsinkiläistä asianajaja Jari Salmista. Virkaan valittavan pääasiallinen työ on Salon taidemuseo Veturitallin johtaminen. Kuntaliitto on myös ehdottanut tilanteen helpottamiseksi muun muassa sijaisten kelpoisuusvaatimusten löyhentämistä ja koulutusohjelmaan pääsemisen helpottamista. Museopalveluiden nykyinen esimies Laura Luostarinen jää eläkkeelle tänä vuonna. Laitinen oli ollut juuri ennen katoamistaan sairaalahoidossa, minkä takia poliisi epäilee hänen mahdollisesti olevan hengen tai terveyden vaarassa. Siksi virka on tarkoitus täyttää määräaikaisesti toukokuun puolivälissä ja vakituisesti elokuun alusta alkaen. PERJANTAINA 2. Salon henkilöstöjaosto on käsitellyt viran täyttöä 18. Esimiehen viran jättäminen täyttämättä tarkoittaisi museoiden ja erityisesti Veturitallin toiminnan supistamista. Turing Robotic Industries Oy on ollut Salo IoT Parkille merkittävä vuokranmaksaja, vaikka yhtiöllä ei ole ollut liiketoimintaa yli hehtaarin kiinteistössä. Hakuaika päättyy helmikuun lopussa. Sen enempää hän ei kommentoi. Sotessa katsotaan koko maakunnan lastensuojelutapauksia, ja ne yritetään organisoida tasaisemmin lastensuojelutiimeille, Kananoja sanoo. Suurin velkoja on kiinalainen Shenzhen Turing Robotic Industries Tech. –?Steve lähettää varmaan aika pian tiedotteen, jossa kerrotaan tilanteesta vähän laajemminkin, Suosara vastasi. Yksi sosiaalityöntekijä voi olla vastuussa 30–130 lapsesta, ja jaksaminen on kovilla. Salon Seudun Sanomat ei tavoittanut Ilkka Matinpaloa, mutta Karri Suosara vastasi malesialaiseen matkapuhelinliittymäänsä iltapäivällä. Laitisella oli katoamishetkellä päällään punavalkoinen toppatakki, mustat farkut ja valkoinen pipo. Hän on aiemmin toiminut muun muassa kaivosyhtiö Talvivaaran konkurssipesän julkisselvittäjänä. Laitisella on olkapäille ylettyvät ohuet hiukset ja paksut viikset. Rahat olivat tulleet Shenzhen Turing Robotic Industries Tech. Vuodesta 2002 lähtien Veturitallia johtanut Laura Luostarinen sai elämäntyöstään Varsinais-Suomen liiton Aurora-mitalin joulukuussa. Tämä on reilut 94 prosenttia kunnista. Sosiaalija terveydenhuollon uudistus huoletti Kuntaliiton kyselyyn vastanneita, mutta PuustinenKorhonen ja Kananoja uskovat ainakin sote-uudistukseen kaavaillun tiimimallin helpottavan työntekijöiden taakkaa. Kananoja johtaa ministeriön käynnistämää ryhmää, joka selvittää parhaillaan lastensuojelun kuormittavuutta. uu u Kyselyssä kartoitettiin muun muassa viranomaisten tiedonvaihdon ja yhteistyön toimivuutta, palvelujen saatavuutta, lastensuojelun käytössä olevia resursseja ja työn kuormitustekijöitä sekä kuntien lastensuojelun näkemyksiä sote-uudistuksesta. Poliisi epäilee Laitisen liikkuvan Salon alueella, eikä usko Laitisen olevan vaarallinen ulkopuolisille. Sosiaalityöntekijän sijaiskelpoisuusvaatimukset tiukentuivat vuonna 2016, mikä on aiheuttanut sijaispulaa useissa kunnissa. 65-vuotias Unto Laitinen katosi lauantaina 20. Hänellä on saamista yli 208?000 euroa. Mahdolliset havainnot voi ilmoittaa Salon poliisille numeroon 0295417427. Viime keväänä Steve Chao kertoi sijoittaneensa Saloon liki miljoona euroa. Se on antanut Turing Robotic Industriesille ainakin 650?000 euron pääomalainan ja 310?000 euron tavanomaisen lainan. Ensimmäisen kerran kysely tehtiin vuodenvaihteessa 2012–2013, jolloin vastausprosentti oli reilut 90. SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salo hakee museopalveluihin esimiestä. Salo hakee Veturitallille johtajaa Poliisi kaipaa tietoja Salossa kadonneesta miehestä. Esimies johtaa lisäksi Salon historiallista museota, joka sisältää Salon elektroniikkamuseon ja paikallismuseot. uu u Kuntakysely tehtiin loka–marraskuussa 2017. Lasten ja nuorten ryhmissä on todella vaativia tilanteita, ja siinä tarvitaan ammattilaisia, se on ihan selvä.. uu u Vastaamatta jättäneissä (17 kuntaa) on pieniä ja keskisuuria kuntia sekä kaksi kahden kunnan yhteistoiminta-aluetta. tammikuuta ja myöntänyt täyttöluvan. Sähköstä ja sähkönsiirrosta TRI:llä on rästissä yli 8?000 euron maksamattomat laskut. Matinpalon sanottiin olleen TRI:n toimitusjohtaja yhtiön alkutaipaleella huhtikuusta syyskuulle 2016. uu u Kysely tehtiin nyt toisen kerran. Kyselyn väestöpeitto on 96 prosenttia. Limitediltä, jonka yhteyshenkilöksi on ilmoitettu Steve Chao itse. Salon Kaukolämpö Oy:llä on saatavia liki 13 000 euroa. Se vaarantaisi myös museon saaman valtionosuuden. Toiseksi suurin velkoja on helsinkiläinen kauppatieteiden maisteri Ilkka Matinpalo. –?Valtionosuuden vaatimus taidemuseossa on kaksi museoammattilaista, ja esimies on toinen näistä. Toinen on intendentti, Salon vapaa-aikapalveluiden johtaja Hilpi Tanska perustelee. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N ringia merkittäväksi vuokralaiseksi. uu u Manner-Suomen 295 kunnasta 278 on vastanneiden kuntien ja yhteistoiminta-alueiden piirissä. –?Pienissä kunnissa voi olla yksi tai kaksi lastensuojelutapausta, jolloin sosiaalityöntekijä tekee paljon muutakin. Kaupparekisterissä häntä ei silloin mainittu. Hän ei halua ottaa kantaa Kuntaliiton ehdotuksiin ennen kuin selvitystyö on valmis
Kirkkorinne 5. pykälän mahdollistamaan menettelyyn, kun kyse on asunnon sisällä tapahtuvasta tupakoinnista, josta savu leviää rappukäytävään ja muihin huoneistoihin, sanoo Salon kaupungin terveystarkastaja Sami Saari. Tuotto Yhteisvastuulle. Iltamessu su 4.2. Messu su 4.2. • Messu klo 17 Salon kirkossa; Laurila, Suutela-Kuisma; mukana rippikouluryhmä Naarila 4. Salossakin on yksi hakemus vireillä, ja se koskee kerrostaloasunnon sisätupakointia.. Hartaus 3.2. Kyseisessä kerrostalossa on 20 asuntoa ja 26 asukasta. Kunnissa on kuitenkin erilaisia käytäntöjä siinä, mikä viranomainen antaa asuntoyhtiöiden tupakointikieltoa koskevia määräyksiä. Taloyhtiö ei voi pelkällä sisäisellä kiellolla määrätä tupakointikieltoa, vaan yhtiökokous päättää enemmistöllä tupakointikiellon hakemisesta. klo 11.30 on Halikon seurakuntatalossa tarjolla perinteisiä suomalaisia ruokia, jotka ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa ajalta, jolloin loihdittiin vähistäkin aineksista maistuvaa ruokaa. Salme Annikki Honkasalo 90 v. vaihde (02) 774 51 SALON SEURAKUNTA¤ HALIKKO KUUSJOKI KISKO & MUURLA KIIKALA & SUOMUSJÄRVI PERNIÖ SALO-USKELA SÄRKISALO YHTEINEN TOIMINTA NUORET KASTETUT HAUTAAN SIUNATUT PERTTELI Salossa vireillä yksi tupakointikieltoa koskeva hakemus kerrostaloon Suomessa ainakin 76 taloyhtiötä, joissa parvekeja pihatupakointi on jo kielletty. klo 10 Muurlan kirkossa; Hukka, Keinänen. Leirisalossa. Mauri Antero Hakamäki 66 v. Muuta toimintaa • Lähetyksen kirpputori lauantaisin klo 11–15 os. klo 18 Yhteiskammarissa. Puhujavieraana Kansanlähetyksen piirijohtaja Ari Malmi, aiheena ”Kun elämä koettelee”. ”Perusoikeuksien vuoksi kiellon määräämisestä tuli viranomaisprosessi, joka voi kestää nopeimmillaankin noin kahdeksan kuukautta.” Jenni Hupli Parvekeja pihatupakoinnille on haettu jo useita kymmeniä kieltoja viranomaisilta eri puolilla Suomea. – Messu radioidaan taajuudella 88,2. Vuosisadasta viis veisaan ma 5.2. klo 8.30–10 Ikäkeskus Majakassa, Hornintie 3. Hakemus on tullut vireille marras-joulukuun vaihteessa. kaikki virsikirjan lisävihkon 79 virttä. Eri vuosikymmenten historiaa käydään läpi musiikin kautta Sanna Räisäsen johdolla, vuorossa vuodet 1938–1957. klo 18.30 Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Päiväkerhotiloissa lapsiparkki klo 12–14. Aterian hinta 10 €, lapset 5 €, perhe 25 €. pe 2.2. klo 12.15. Muuta toimintaa • Lähetyskahvio Kaffemuki ma 5.2. Virsimaraton Muurlassa lauletaan su 4.2. – Tärkeää on, että päätös tulee tehtyä ”hyvien tapojen” mukaan. Lounaan hinta 12 €, alle 10-v. • Ikäihmisten aamukahvit ti 6.2. Jakeluhäiriöistä voi ilmoittaa p. Naistenpäiville Vivamoon la 10.2. klo 14 Halikon seurakuntatalossa. • Käsityöpiiri to 8.2. salonseurakunta@evl.fi . Kirkonmenot su 4.2. Messu su 4.2. Su. Ystävänkammari ma 5.2. HELMIKUUTA 2018 SEURAKUNNAT Helluntaiseurakunta Mököistenkatu 18 Kaikki tilaisuudet kotisivullamme: www.salonhelluntaisrk.fi Su. To. Asunnon ilmanvaihtoa on kuitenkin selvitettävä. klo 14 seurakuntatalossa. puh. klo 10. Jo määrätyt kiellot ovat käytännössä seurausta viime kevään yhtiökokouksissa tehdyistä päätöksistä. klo 11; Hekkala, Koivisto. Mozartilta ja D. Terttu Marjatta Vainio74 v. Muuta toimintaa • Käsityökerho ti 6.2. Sivuilla lisätietoa. klo 13 Valopilkussa. Kynttiläkirkko su 4.2. voi ilmoittautua 7.2. klo 9. salonseurakunta.fi sekä pe 2.2. – En osaa ottaa kantaa, kuinka kauan selvittelyyn vielä menee. Selvitys ei kata kaikkia paikkakuntia. kirkkoherranvirastoon p. Leo Johannes Jorri 92 v. Lasten talvileiri 22. Ohjelma 10 €. Saaren mukaan savun leviämistä rakenteellisin ratkaisuin on mahdotonta estää. www.salonhelluntaisrk.fi/lastenleirit Tervetuloa! Säännölliset piirit, kerhot, kahviot ja kirpputori löytyvät www. – Vähävaraisten, yksinäisten ja työttömien maksuton lounas pe 9.2. Parveketupakointikiellon hakemisen mahdollistavaa lainsäännöstä on voinut soveltaa tammikuusta 2017 lähtien. Jumalanpalvelus ja ehtoollinen. jaettavasta vuoden ensimmäisestä Salon Seurakuntasanomien numerosta (ei jaeta mainoskieltotalouksiin). klo 10 Halikon kirkossa; Kiiski, Takkula. Usko arjessa -ilta ke 7.2. Rukousillat tiistaisin klo 18.30. – Joka tapauksessa viranomainen tutkii, onko kiellon määrääUUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. klo 13. Saaren mukaan kiellon hakemisessa on sitä enemmän selvitystyötä, mitä isommasta asuinyhteisöstä on kysymys. Tapani Anselmi Ainasoja 69 v. Seurakuntatalossa: Kaikille avoin ruokailu to 8.2. klo 13. Taloyhtiö voi hakea tupakointikieltoa paikalliselta viranomaiselta yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä. Pianokonsertti ”Valoa ja varjoa” pe 2.2. 02 774 5206, salonseurakunta@evl.fi. Täytyy arvioida ja tehdä ehkä tarkastus, onko taloyhtiö tehnyt kaikkensa savun leviämisen estämiseksi, sanoo Saari. klo 13 Salon kirkon sivusalissa; klo 14 vieraana Aki Toivoniemi. – Messun jälkeen kirkkomehut ja karkkipuffet. – 25.2. Arvo Ferdinand Nurmi 83 v. klo 13 Muurlan seurakuntakodissa; Kirkon Ulkomaanavun terveisiä tuo Elise Joro. A. Kiikalan srk-talossa: Eloisaa arkea -ryhmä ma 5.2. Kitulan srk-keskuksessa: Käsityöpiiri ma 5.2. klo 13 seurakuntakodissa. Perhemessu su 4.2. Perhejumalanpalvelus su 4.2. klo 13 Muurlan seurakuntakodissa. Muun muassa asunto-osakeyhtiön osakkaita pitää kuulla. klo 18 Angelniemen kirkossa; Rosendahl, Takkula. Lakia on sovellettu viime vuoden alusta. Siinä on myös käräjäoikeuden lainvoimaisuus, sillä yhtiökokouksen päätöksestä hakea tupakointikieltoa ei ole tehty moitekannetta. Pirkko Helena Laaksonen 81 v. Paikalle voi tulla ja sieltä lähteä oman aikataulun mukaan. salo@evl.fi. Kirkon jälkeen yhteisvastuulounas ja virsimaraton srkkodissa, ks. Ruokakassien jako. klo 18 Salon kirkossa, Kirkkokatu 7. Mukana ovat myös pastori Pirkko Koivunen ja kanttori Pirjo Lahti. Jumalanpalvelus. Messu su 4.2. 4.2. Perhekirkko su 4.2. Laulumaraton alkaa klo 12 kanttoreiden Hanna-Leena Keinäsen ja Lauriina Hurtigin johdolla, mukana myös kuoroja. • Netissä: www.salonseurakunta.fi/nuoret • Instagramissa: @salonseurakuntanuoret Lenni Ilari Heinonen Topi Juhani Kataja Juho Johannes Kuusisto Milo Eemil Johannes Laaksonen Valma Matilda Lehti Hilma Sirena Lehti Linda Victoria Josefina Tataje Elvi Aliina Hirvelä 95 v. Pula-ajan lounas Su 11.2. Ke. klo 12.30 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. 8.2. Niilo Närhi Avainmediasta. – Hakemus perustuu tupakkalain 79. – Ystävänkammari to 8.2. Seurakuntatalossa: Naisten ilta ma 5.2. Klo 14. klo 17; Huhtasalo, Laakkonen. – Jossain on ollut esimerkiksi kunnan eläinlääkäri, Hupli mainitsee. 11.2. Alusta loppuun olleet palkitaan. Hanneli Mari-Anne Wiman 70 v. Rauhanyhdistys Seurat la 3.2. Sostakovitsilta kahdelle pianolle. – Srk-piiri ke 7.2. Helmi Maria Toivonen 93v. Ilm. klo 18 Salo-Uskelan srktalossa. Torstaipiiri. klo 10 Perniön kirkossa; Alaranta, Heikkilä. • Ilmoittautumiset 80ja 85-vuotiaiden juhlaan (11.2.) viim. Yhteinen toiminta. Klo 16. klo 12. klo 13. • Varttuneen väen iltapäiväkerho ke 7.2. Kirkon jälkeen keittolounas (myös kasvisvaihtoehto) seurakuntakodissa Yhteisvastuun hyväksi. – Katsotaan, onko tehty ilmanvaihtoselvitys ja onko ilmanvaihto mitoitettu niin, että painesuhteet ovat kunnossa asunnossa, sanoo Saari. Klo 11. Eniten kieltopäätöksiä on tehty suurissa kaupungeissa: Helsingissä 15, Tampereen seudulla 11 ja Turussa 9. klo 10 Kiikalan kirkossa; Koivunen, Sirén, kirkkokuoro. Virret: 48:1-3, 49, 503, 498, 490:1-3. klo 18 Halikon srk-talossa; Rosendahl. – Tässä salolaisessa taloyhtiön asunnossa on vuokralainen, joka on pannut hanttiin tupakointikiellossa, sanoo Saari. Kirkon jälkeen Angelniemen SPR:n tarjoama iltatee. 7.2. Taloyhtiön rakennuspiirustukset ovat hakemuksessa mukana. Iltarusko ma 5.2. Saari vahvistaa, että tupakointikieltohakemus on käsittelyvaiheessa. Angela Saarisen ja Leena Tammiston esittämänä kuullaan kaksi laajaa, erityylistä teosta W. Ilmoittautumiset pe 2.2. Hakemus on tehty yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä. • Koko perheen messu klo 10 Uskelan kirkossa; Saarinen, Hurtig, Suutela-Kuisma, Allegroja Allegro AC -kuorot. klo 18 Perniön seurakuntatalossa ja su 4.2. • Sivusalin raamattupiiri ke 7.2. Hilkka Kaarina Söderholm 81 v. Valvira ohjeistaa kuulemista, Saari sanoo. SSS | Seija Järvinen seija.jarvinen@sss.fi Suomessa on jo useita kymmeniä taloyhtiöitä, joissa tupakointi on viranomaisen päätöksellä kielletty huoneistoparvekkeilla tai -pihoilla. asti: www.salonseurakunta.fi > Matkat ja retket. 6 €. klo 12. Perhekirkon (klo 10) jälkeen seurakuntakodissa yhteisvastuulounas hintaan 8 €, lapset 4 €. • Miestenpiiri to 8.2. klo 13 Salon kirkossa. Salossa on vireillä yksi tupakkalain mukainen tupakointikieltohakemus, joka koskee asunnon sisätupakointia halikkolaisessa kerrostalossa. Muun muassa Salo puuttuu selvityksestä. 044 774 5212 tai tiedotus. Kiinteistöliiton päälakimies Jenni Hupli kertoo, että tupakointikiellon määrääminen on annettu kunnan viranomaisen tehtäväksi. Klo 11. Kiinteistöliiton jäsenyhdistysten kartoituksen mukaan viranomaisten tekemiä tupakointikieltopäätöksiä on jo ainakin 76 eri puolilla maata olevissa kerrosja rivitaloyhtiöissä. Kauno Kalevi Heinä 83 v. www.salonseurakunta.fi . Osakas voi kuitenkin riitauttaa yhtiökokouspäätöksen moitekanteella. klo 10; Laaksonen, Toivoniemi, Laakkonen, lapsikuoro. Kirkkovaltuuston kokous to 8.2. 044 774 5364 (myös tekstiviesti) tai sähköpostiin kaija.virtanen@evl.fi. Kuitenkaan kolmea osakasta ei ole saatu kuultua asiassa, ja täydentävää kuulemista jatketaan. Jo voimaan tulleiden kieltojen lisäksi viranomaisilla on parhaillaan käsiteltävänä yli 60 tupakointikieltohakemusta eri puolilla maata. – Aamulenkki ke 7.2
Salossakin on yksi hakemus vireillä, ja se koskee kerrostaloasunnon sisätupakointia. Väyrynen sanoo tavoittelevansa ”alkiolaista allianssia”, johon kokoontuisi keskustan kannattajien lisäksi perussuomalaisten ja sinisten kannattajia. Puolueesta erottaminen on kuitenkin paikallisosastojen vastuulla, ja Väyrynen johtaa omaa paikallisosastoaan, Keminmaan keskustaseuraa. Sen jälkeen käräjäoikeus vahvistaa määräyksen. uu u Kiellon viranomaiskäsittelyn hinta on vaihdellut paikkakunnittain noin 500–1?500 euron välillä. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Salossa vireillä yksi tupakointikieltoa koskeva hakemus kerrostaloon KIELTO ERI LAKIEN PERUSTEELLA Enemmistöpäätöksellä kielto taloyhtiössä uu u Tupakoinnin rajoittamisen mahdollisuuksia voidaan arvioida vuokralainsäädännön, asunto-osakeyhtiölain, tupakkalain ja terveydensuojelulain perusteella. miselle tupakkalain mukainen peruste, vaikka taustalla olisi pätevä yhtiökokouspäätös, sanoo Hupli. L E H T I K U V A / A L E K S I T U O M O L A. Väyrynen voitti tuolloin kokouksen alla puolueen neuvoa antavan jäsenäänestyksen. Viimeksi Sipilä ja Väyrynen olivat vastakkain puheenjohtajakisassa vuonna 2012. Kesäkuussa Sotkamossa hän haastaa pääministeri Juha Sipilän. – Asuinhuoneiston sisätupakoinnin kiellolle on kuitenkin tiukat kriteerit. Puoluekokouksessa Väyrynen jäi kuitenkin kolmanneksi ja Sipilä aloitti valtakautensa keskustan johdossa. Lakia on sovellettu viime vuoden alusta. PERJANTAINA 2. Sipilä on jo aiemmin patistellut Väyrystä eroamaan keskustasta, sillä Sipilän mukaan keskustan säännöt ovat puoluejäsenyyksien osalta selvät: kahteen puolueeseen ei voi kuulua yhtä aikaa. Suomessa ainakin 76 taloyhtiötä, joissa parvekeja pihatupakointi on jo kielletty. Luonteva yhteistyö syntyisi vasemmiston kanssa, Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan. S S S A R K I S T O / S A M I K I L P I Ö STT | Mikko Isotalo, Heta Hassinen Paavo Väyrynen julkisti torstaina viimeiseltä kuulostavan yrityksensä nousta keskustan puheenjohtajaksi. Itse pysyn keskustan jäsenenä, kävi kilvassa miten tahansa, Sipilä tviittasi. Kustannuksia tulee muun muassa viranomaiskäsittelystä, isännöinnin perimästä palkkiosta, yhtiökokouskustannuksista sekä käräjäoikeuden antamasta lainvoimaisuustodistuksesta. Tupakointikiellon viranomaiskäsittelyn kustannuksiin vaikuttaa muun muassa viranomaiskäsittelyn vaatima työaika, joten taloyhtiöitä kehotetaankin valmistelemaan tupakointikieltohakemuksensa huolella. Suoraan lain perustella tupakointi on kielletty yleisissä ja yhteisissä tiloissa, muun muassa rappukäytävissä ja yhteisissä saunatiloissa. – Perusoikeuksien vuoksi kiellon määräämisestä tuli viranomaisprosessi, joka voi kestää nopeimmillaankin noin kahdeksan kuukautta. – Voimaantullut kielto toimii ennaltaehkäisevästi, sanoo Hupli. –?Käyn ilomielin rehdin kilvan keskustan linjasta ja puheenjohtajuudesta. Pitkän linjan keskustavaikuttaja Kari Hokkanen luonnosteli samaa yhteistyötä syyskuussa blogissaan, sillä hänen mukaansa keskustaa odottaa rökäletappio ja keskustasta irtaantuneen SMP:n seuraaja perussuomalaiset ja perussuomalaisista irtaantunut siniset edustavat samaa aateperintöä. Väyrysellä on kuitenkin orastavaa kannatusta keskustan äänestäjissä, joista osa kokee Sipilän ohjanneen puolueen kokoomuksen oikeistolaiselle ja EUmyönteiselle tielle, jossa muuttovirrat ohjautuvat kohti suurimpia kaupunkeja. Sipilä taas todennäköisesti jatkaisi mielellään hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa. Väyrynen sanoi palaavansa eduskuntaan joka tapauksessa välittömästi puoluekokouksen jälkeen, joko keskustan puheenjohtajana tai käynnistääkseen perustamansa kansalaispuolueen kampanjan kohti ensi vuoden eduskuntavaaleja. Väyrynen iskee kiilaa jokaiseen railoon, joka keskustan kentältä löytyy Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen lupasi ratkaista jäsenyysongelmansa kesäkuussa. Sipilä vastasi Väyrysen ilmoitukseen nopeasti Twitterissä. uu u Tupakointikielto tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa tupakointiin yhtiöjärjestysmuutosta huomattavasti lievemmällä päätöksentekovaatimuksella eli tavallisin enemmistöpäätöksin. Väyrynen haastaa Sipilän Sotkamossa – vaihtoehtoina keskustan puheenjohtajuus tai ero puolueesta. Parvekeja pihatupakoinnille on haettu jo useita kymmeniä kieltoja viranomaisilta eri puolilla Suomea. Väyrynen lupasi ratkaista ongelman kesäkuussa, sillä jos hän häviää puheenjohtajavaalin, niin hän aikoo erota keskustasta. Välittömästi linjakeskustelu ei keskustalaisia innostanut, sillä Sipilä, puolueen varapuheenjohtajistoon kuuluvat Katri Kulmuni ja Antti Kurvinen sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen eivät vastanneet STT:n soittopyyntöön tai halunneet kommentoida asiaa. Väyrysellä tuskin on mahdollisuuksia voittoon, mutta keskustan johtoa ja kenttää hän repii koko kevään ajan tuomalla nämä vastakkainasettelut keskusteluun. Kolmen kuukauden odotusaika tarvitaan siihen, ettei kukaan osakkeenomistajista tee moitekannetta. uu u Lakia on voinut soveltaa tammikuusta 2017 lähtien. –?Näen, että Suomen poliittisen elämän suurin ongelma on oikeiston, kokoomuksen suuri ylivalta. Vaikka keskustan kannatus on laskenut kohti 15 prosentin rajaa ja vihreiden tasolle, Sipilällä on vankkumaton tuki puolueen johtoportaassa ja piirijärjestöjen johdossa. uu u Tupakkalain (voimaan 15.8.2016) tavoitteena on tupakkatuotteiden käytön lopettaminen vuoteen 2030 mennessä. Tupakkalaki mahdollistaa myös puuttumisen asunnon sisällä tupakointiin taloyhtiössä
–?Tämä on kivaa, kun tätä ei tarvitse kauhean usein tehdä. Tuntuu, että kolaa en saa mihinkään. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Saa nähdä, montako kertaa tänään saan käydä kolaamassa. Jos lumilapiossa taas on liian lyhyt varsi, joutuu työskentelemään kumarassa, mikä rasittaa alaselkää. uu u Nostaminen: Kun nostat lunta, säilytä alaselässä luonnollinen notko, jousta lonkista ja polvista, tee nostotyö jalkojen lihaksilla. –?Viime viikolla oli se yksi päivä, jolloin kävin työntämässä lunta kolme kertaa, ja aamulla kaikki lumi oli jo sulanut pois. Sankka pyry pakotti ihmiset tarttumaan lumitöihin. –?Lumi on nyt aika painavaa, Heiskari totesi, kun viimeiset työnnöt olivat menossa. Lumen lapiointia kannattaa tehdä molemmilta puolilta vartaloa, jotta vartalon lihakset kuormittuvat tasapuolisesti. Torstaina tartuttiin lumitöihin TYÖSKENTELE SELKÄÄ SÄÄSTÄEN Muista lumitöissä hyvä tekniikka uu u Lumenluonti: Pidä keskivartalo napakkana, käytä jalkojen ja keskivartalon lihasvoimaa. Siksi lumityöt on tehtävä. Lumenluonti on tehokasta hyötyliikuntaa, jossa kannattaa muistaa selkäänsä. Sopivan mittainen lumilapio on sellainen, joka yltää kainaloon. Lumitöiden tekeminen on monelle välttämätön paha, mutta moni myös nauttii siitä. –?Tällä saa heitettyä lumet aidan yli. Sen takia lumentulo on hyvä asia. uu u Heitto: Ennen kuin heität lumen lapiosta tai työntimestä, käännä koko vartalo heittosuuntaan jaloista lähtien. uu u Lapiointi: Mene lähelle sitä kinosta, jota alat lapioida. Raskillakin on lumikola, mutta mieluummin hän käyttää lumentyönnintä. Näin heitto on hallitumpi ja kuormitus jakautuu tasaisemmin koko kehoon. Koeta pitää niska-hartiaseudun lihakset rentoina. –?Minusta tämä on mukavaa. Selkäliitto kuitenkin muistuttaa, että lumityöt kannattaa hoitaa selkää säästäen. Heiskari toteaa, että tänä talvena ei ole tarvinnut paljon kolan varressa hikoilla. Ja sitten lumi tamppautuu ja tulee liukasta, kun menee postilaatikolle. Lumitöihin on hyvä varautua asianmukaisin varustein käyttämällä muun muassa kenkiä, joissa on pitävä, liukastumisen estävä pohja. Perjantaiaamuun mennessä pakkaslunta ennustettiin kertyvän paikoin 20–30 senttimetriä. –?Olen ollut päiväkodissa töissä ja ajattelen aina, kuinka lumi on lasten kannalta mukavaa. Hän putsasi torstaina kotitalonsa pihaa Tupurissa. Myöskään salolainen Kirsi Rask ei pistä lumihommia pahakseen. Tämä on tällaista hyötyliikuntaa. Kun lunta työnnetään kolalla, voidaan hyödyntää koko vartalon lihasvoimaa ja selkä pysyy suorana eteenpäin. Jos lumilapiossa on liian pitkä varsi, taakka on kauempana vartalosta ja työ on raskaampaa. LÄHDE: SELKÄLIITTO RY Salolainen Kirsi Rask teki kotipihansa lumityöt torstaina lumentyöntimellä ja viskasi lumet aidan yli.. Lumenluonti on tosiaan hyötyliikuntaa parhaimmillaan, ja sitä pitäisi riittää vielä tänäänkin, sillä lunta on luvassa lisää. Jos ei ole lunta, ei voi rakentaa lumihevosia, ei pulkkailla, ei hiihtää. Ergonomian kannalta kolaaminen on lapioimista parempi vaihtoehto. Jos on sellainen talvi, että lumitöihin joutuu usein, lopputalvesta se ei ole enää kivaa. Lapioidessa lumen heittovaiheessa selkää kierretään yleensä voimakkaasti, mikä saattaa yhdessä lumikuorman kanssa rasittaa selkää. HELMIKUUTA 2018 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Runsas lumisadealue pyyhki torstaina yli eteläisen Suomen ja Salon seudun. Salolainen Christina Heiskari kolasi Pahkavuoressa kotitalonsa pihaa tuulen pöllyttäessä lunta ympäriinsä. Lisäksi ennen aamuisia lumitöitä kannattaa verrytellä. Mitä kauempaa lapioit, sitä raskaampaa se on, ja kädet sekä alaselkä rasittuvat enemmän. Ota lapioon, työntimeen tai kolaan kerrallaan maltillinen lumikuorma. –?Aina tuntuu tuulevan tänne päin, ja tähän pihaan kertyy valtavasti lunta, jos ei tee lumitöitä. Christina Heiskari kuuluu jälkimmäisiin. Selän kiertäminen lumen heittovaiheessa lisää selkään kohdistuvaa rasitusta, varsinkin jos kiertoon on yhdistynyt selän kumara asento ja lumitaakka on raskas
Virasto voi myös lopettaa asian käsittelyn, jos todetaan OP:n muuttaneen toimintatapaansa. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Café 68: Kirkasta juureskeitto, pyttipannu, paistettuja munia, kasvisgratiini, hillomunkkeja Cafe Matilda: Wienerleike, kermaperunat, uunijuurekset, minidonitsi, kahvi Dreamravintola: Porsaanleike, kermaperunat L, sipuli-pekonikeitto L, G Helmisimpukka Halikko: Savujuustolihapullat, muusi G, metsäsienibroileri, riisi G, kylmäsavulohikeitto L, G, naudan ulkofileepihvi, pippurikastike, lohkoperunat L, G Kahvila-Ravintola Kespa: Pinaattikeitto L,G, täytettyä uuniperunaa L,G, naudan palapaisti L,G, mangorahka L,G Lounari: Grillipihvi, maustevoi, kananugetit, sweet chili-majoneesi, kasvissosekeitto, grillitomaatit, muusi, lohkoperunat, omena-kanelikiisseli Lounas-kahvila Kalkkis: Porsaan filepihvi, katkarapuja, parsaa, bearnaiskastiketta, aurajuustokeitto, valkosuklaamousse Mama´s lounasja tilausravintola: Pulled pork , aioli, paholaisen kastike GL,L, tex-mex jauheliha-täytteiset räiskäleet GL, L, uunijuustoa GL , L Muurla: Lohikeitto G,L, paholaisen possu G,L, päivän kasvis G,L Ravintola Ilolansalo: Jauhelihalasagne, jauheliha-perunavuoka, kasvislasagne, lämmin kasvis, salaatit, vadelmakiisseli. Kieltopäätöksestä puolestaan OP voisi valittaa markkinaoikeuteen, ja mahdolliset seuraamusmaksut käsittelee joka tapauksessa markkinaoikeus. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Kysymys on siitä, puututaanko OP:n bonusjärjestelmään jollakin tavalla kilpailulain nojalla eli onko siinä kilpailulain vastaisia elementtejä. Kilpailuja kuluttajavirastosta on aiemmin kerrottu, että on olemassa viisi erilaista ratkaisuvaihtoehtoa, mihin virasto voi asiassa lopulta päätyä. Rosmariini: Sveitsinleike L,GL, annanperunat, sinappikastike, puutarhurin sienipiiras L, salaattipöytä, kahvi, leivonnainen Salkkarin Lounasravintola: Porsaan leike L (myös G) pekonisipulikastike L,G, yrttikermaperunat, tryffelimaustetut lohkoperunat, rakuunaporkkanat, parsakaalikeitto L,G, capuccinomousse Teboil Helsingintie: Kasleria, kermaperunat, paistikastike, kukkakaaligratiini Vikström & Juuliina: Rosvopaisti, juuresmuusi, silakkapihvit, tilauksesta: naudan pippuripihvi, muusi, lisuke Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Viides vaihtoehto on se, että asia poistetaan käsittelystä, jos katsotaan, että asiassa ei ole tarvetta toimiin. Seuraamusmaksuesitykset Kilpailuja kuluttajavirasto tekee vakavimmista kilpailulain rikkomuksista. Pistettä riidalle Kilpailuja kuluttajaviraston päätös ei välttämättä tuo. Asian pureskelu jatkuu virastossa ja viraston keskusteluissa osapuolten kanssa laskelmien pohjalta. –?Meillä oli kilpailuvastuualueen kokous, siellä viraston ekonomistitiimi esitti laskelmansa OP:n bonusjärjestelmän vaikutuksista vakuutusmarkkinoilla käytävään kilpailuun, Leivo sanoi. Maittava . Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Heli Valanne 02 770 2216 Eläkkeellä oleva salolainen Christina Heiskari on työskennellyt päiväkodissa, ja siksi hän muisti torstaina lumitöitä tehdessään lapsia, joille lumi on odotettu asia. PERJANTAINA 2. Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. Laskelmiin tehdään Leivon mukaan pientä viimeistelyä, mutta ne ovat käytännössä jo valmiit. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Johtaja Kirsi Leivo Kilpailuja kuluttajavirastosta kertoi STT:lle, että viraston kilpailupuolen johto käsitteli asiaa keskiviikkona kokouksessaan. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. –?Seuraavaksi ne toimitetaan osapuolille, Leivo sanoi. Kiistan osapuolet pääsevät seuraavaksi räknäämään viraston laskelmia OP:n bonusjärjestelmän vaikutuksista kilpailuun vakuutusmarkkinoilla. Finanssijättien kiista nytkähti eteenpäin Kilpailuja kuluttajavirastossa. Vyyhdin taustalla on vakuutusyhtiö Ifin toimenpidepyyntö kilpailija OP:n mahdollisesta määräävän markkina-aseman väärinkäyttämisestä. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Maittava . Jos virasto päätyy siihen, että OP on rikkonut kilpailulakia, se voi kieltää jonkin menettelytavan. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Se voi myös lisäksi tehdä seuraamusmaksuesityksen markkinaoikeudelle. Leivo kertoi STT:lle joulukuussa, että jos asia poistettaisiin käsittelystä, niin markkinaoikeus ratkaisee, onko Ifillä asiassa valitusoikeus. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Virasto voi tehdä myös sitoumuspäätöksen, jolloin OP antaisi sitoumukset toimintansa muuttamisesta niin, että mahdolliset huolenaiheet poistuvat. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N STT | Olli Kuivaniemi Suomalaista finanssialaa tärisyttänyt OP:n ja Ifin kiista on nytkähtänyt eteenpäin Kilpailuja kuluttajavirastossa. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta
Eduskunnasta lähtiessään Niinistö tarkasti kunniakomppanian sakeassa lumipyryssä. Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tervehtivät kansalaisia Presidentinlinnan parvekkeelta. –?Tuli mitä tuli, niin hän kyllä selviää niistä. Presidentinlinnan lähistöllä asuva helsinkiläinen Iiris Björnberg oli erittäin tyytyväinen Sauli Niinistön uudelleenvalintaan ja kertoi veikanneensa ääniosuudenkin oikein. Niinistön virkaanastujaiset toiselle kaudelle alkoivat puoliltapäivin eduskunnassa, jossa presidentti antoi juhlallisen vakuutuksen ja piti puheen kansanedustajille. –?Minua eivät huolestuta Suomen ympärillä olevat asiat, vaan Suomen sisäiset asiat enemmänkin. Presidentinlinnassa kuultiin myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) puhe presidentille. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N. –?Kun jostain vaan saa uutista, niin heti siinä ollaan kimpussa. Anna-Liisa Riepponen Vantaalta ja Anneli Keismaa-Luketa Stuttgartista myöhästyivät presidenttiparin vilkutustuokiosta muutamalla minuutilla. Niinistö painotti myös jälleen, että YK:n ja EU:n asemaa on kyettävä vahvistamaan. –?Ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia. Diplomaatit toivottivat onnea paitsi presidentille ja hänen perheelleen myös tulevalle perheenlisäykselle ja ”kansainväliselle supertähdelle” Lennulle. Niin vain on, ettei ihminen kestä maapallon menetystä, Niinistö sanoi virkaanastujaispuheessaan eduskunnalle. Björnbergiä miellyttää Niinistön ote ulkoja turvallisuuspolitiikan johdossa. HELMIKUUTA 2018 STT | Susanna Jääskeläinen, Sanna Nikula ”Hyvä Sauli! Hyvä Jenni!” Helsingin Kauppatorilla raikuivat torstaina presidenttiparia ylistävät huudot, vaikka sankassa lumipyryssä ja viimassa paikalle heitä tervehtimään oli saapunut vain kourallinen ihmisiä. Suuren kiinnostuksen kohteena olevaa presidenttiparin perheenlisäystä Björnberg luonnehtii aivan ihanaksi asiaksi, jolla tosin ei ollut vaalien kanssa mitään tekemistä. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R Sauli Niinistö korosti, että presidentin pitää osata seisoa ihmisen rinnalla myös hädän ja häviön hetkellä. Kaksikko arvelee, että presidentin pian kasvavaan perheeseen kohdistuu median ja kansalaisten taholta aivan valtavaa kiinnostusta. Sehän on aivan valtavan myönteinen asia. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) muistutti Presidentinlinnassa presidentille pitämässään puheessa, että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Hän sanoi, että vaalikeskusteluissa sivuttiin myös Suomen sisäisen kehityksen haasteita ja kipukohtia. –?Totta kai, pikku söpöliini tulee olemaan yksi huomion keskipiste Ruotsin kuninkaallisten tavoin. Saksan Stuttgartissa asuvan Keismaa-Luketan mielestä Suomella olisi varaa nostaa profiiliaan. Seremoniaa seurasivat eduskunnassa myös presidentit Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari puolisoineen sekä rouva Tellervo Koivisto. Presidentin pitää osata seisoa ihmisen rinnalla myös hädän ja häviön hetkellä, Niinistö sanoi. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. –?Olen parhaan kykyni mukaan pyrkinyt pitämään Suomen niissä pöydissä, joissa tulevaisuuteen vaikutetaan. –?Presidentti ei voi solahtaa siihen elämänpiiriin, jossa tapaa vain voittajia. –?Sisäpolitiikassa korostuu ennen muuta presidentin rooli kansallisen eheyden symbolina ja vaalijana, Sipilä sanoi. Entisistä pääministereistä lehterillä istui Esko Aho. Hän on sovinnollinen, rauhan mies, odotan luottavaisin mielin, Riepponen sanoi. Hänen mielestään ei silti ole hassumpi ajatus, että Suomeen saadaan presidentillisen vauvan myötä eräänlainen kuningasperhe. ”Tuli mitä tuli, Niinistö selviää siitä” Niinistö ei odota maailman rauhoittuvan toisella kaudellaan STT | Sanna Nikula, Mikko Isotalo Toisen kuusivuotiskautensa torstaina aloittanut presidentti Sauli Niinistö ei odota maailman sanottavasti rauhoittuvan tulevallakaan ajanjaksolla. Ja kaikki mielellään kuulevatkin perheuutisia, Riepponen pohti. Hänen mielestään se ei kuitenkaan saa olla tekosyy luovuttamiseen. Eivät voittajat niinkään presidenttiä tarvitse. Haukio seurasi tilaisuutta tummassa asussa istuntosalin lehteriltä. Ja hänellä on myös erinomainen vaimo, joka tukee häntä tässä, he ovat tosi hyvä pari. Myös Niinistön puoliso, viimeisillään raskaana oleva ja hyvinvoivalta vaikuttanut Jenni Haukio osallistui virkaanastujaisiin. –?Suomi on tässäkin työssä tekijä, ei tarkkailija, Niinistö sanoi eduskunnassa. Tilaisuuteen oli kutsuttu muun muassa maan hallitus, Puolustusvoimien komentaja ja kenraaleja sekä suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajia, kuten yliopistojen rehtoreita, korkeita virkamiehiä ja piispoja. Pääministeri kuitenkin teroitti presidentille, että sisäpolitiikassa päävastuu on eduskunnalla ja sen luottamuksen varassa toimivalla hallituksella. Niinistön mukaan länsi ei tarkoita vain Yhdysvaltoja tai Natoa vaan myös EU:ta, eikä itä vain Venäjää vaan myös Kiinaa. Ja tulevaisuudella tarkoitan myös ihmiskunnan isoja haasteita, kuten köyhyyttä, ilmastonmuutosta ja naisten asemaa. –?Toivoisin, että Suomi tulisi vielä tunnetummaksi, että Niinistö tekisi sellaisia temppuja, että koko maailma tietäisi, miten hyvä presidentti täällä on. Myös Niinistön esillä pitämä eriarvoistumisen ja syrjäytymisen teema on hänen mielestään tärkeä. Tervehdittyään Haukion kanssa kansalaisia Presidentinlinnan parvekkeelta presidentti tapasi diplomaatteja sisällä linnassa. Puheensa lopulla presidentti lainasi samoja ystävänsä sanoja kuin kuusi vuotta sitten. Minulla on todella vankka luottamus siihen. –?Jos samalla tavalla menee, niin hyvin menee. Lumituiskussa presidenttiparia katsomaan saapuneet kansalaiset pitävät Niinistön ja Haukion perheenlisäystä ihanana asiana. Hänen mukaansa tarvitsemme Euroopan unionin, joka on myös turvallisuusyhteisö, joka puhuu yhtenäisellä äänellä ja saa äänensä kuuluviin. Niinistön mukaan kansainvälisen järjestyksen tien ohella tarvitaan suorien kontaktien tie, jossa lännen ja idän vuoropuhelu on välttämätöntä
HOT DOG 115 g 7,61/kg 3 50 4 KPL Yksittäin 0,99 kpl (8,61/kg) Atria PORSAAN KASSLER n. kcit ym ar ke t.f i SALO Puh. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 ww w. alv. 2,5 kg, palana Atria TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE tai ENTRECOTE palana 18 95 KG ERÄ RUODOTON SAVUSTETTU KIRJOLOHIFILEE Suomi tai Ruotsi 16 90 KG KCM-lihamestarin PAREMPI NAUDAN JAUHELIHA 10 % 9 95 KG 4 95 KG LOPPUVIIKON RUOKAPÖYTÄÄN OHUKAISET 400 g 3,75/kg 3.2 PKT Yksittäin 1,69 pkt (4,23/kg) BATAATTIRANSKALAISET 500 g 5,00/kg 5.2 PS Yksittäin 2,79 ps (5,58/kg) BATAATTI USA 1.KG HK AITO NAKIT 350-420 g tai HK MAAKARIT HALTIALAN HEIKKI ARTESAANINAKKI 350 g 7,12-8,54/kg rajoitus 2 pkt/talous 2 99 PKT Ilman Plussa-korttia 3,89 pkt (9,26-11,11/kg) -23 % PLUSSA-KORTILLA Kotitilan MAALAISMUNAT M10/580 g (1,72/kg) 1.RS. Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 010 537 9200 Aukioloajat arkisin 8–21, lauantaisin 8–18, sunnuntaisin 12–18. 24%) Tarjoukset voimassa PE-SU 2.-4.2.2018 Helppo BBQ-pulled pork Katso herkullinen ohje www.k-ruoka.fi Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Vain kotitalouksille. PERJANTAINA 2
Jukka Nieminen ja tuotekehitystyötä eri vuosikymmeniltä: Uransa alussa hän oli mukana kehittämässä magneettikuvauslaitteita. Nieminen tapasi puolisonsa yhteisten ystävien kautta, sai lapsen ja ryhtyi matkustamaan kahden maan väliä. Edellisten tasavuosijuhlien jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Julkisja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn liittovaltuusto antoi liittohallitukselle valtuudet ryhtyä tarvittaessa työtaistelutoimiin. Hänen isänsä Jorma Nieminen on monen tuntema salolainen matkapuhelinalan pioneeri, joka työskenteli tuolloin Saloran radiopuhelinyksikön tuotekehityspäällikkönä. Kiellon ulkopuolelle on rajattu myös työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. –?Se on myös sellainen, joka on ehdoton edellytys, että tästä tulee jotain. Kaikki olivat tyytyväisiä. – Faija kyllästyi nopeasti Halikonlahden ränniin. Jukka Nieminen muistaa lapsuutensa Salon mukavana paikkana. Toisessa kädessä Twig Comin turvaranneke. Syntyjään helsinkiläinen Jukka Nieminen muutti Saloon pikkulapsena 1970-luvun alussa. Ylityöja vuoronvaihtokiellon piirissä eivät ole myöskään sellaiset yleistä turvallisuutta tai omaisuuden turvaamista koskevat työt, joita ei ole mahdollista siirtää myöhemmäksi. Tekniikan ohella läpi elämän on kantanut kiinnostus purjehdukseen. Lähija perushoitajaliitto Superin hallitus antoi valtuudet työtaistelutoimiin tarvittaessa, jos neuvottelut eivät etene. Palvelualojen ammattiliitto PAM julisti ylityökiellon kiinteistöpalvelualalle vauhdittaakseen kiinteistöpalvelualan työehtosopimusneuvotteluja. Perhe asui aivan keskustassa, Horninkadulla. Neljännessä kerroksessa oli puolestaan Jouko Nordellin huone. Vähäjoen rannassa oli hyvä leikkiä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N STT | Olli Kuivaniemi Hermopeli kovenee julkisen puolen ja palvelualojen neuvotteluissa. Minulla on kaksinkertainen pakkoruotsi, naurahtaa Nieminen. Sellainen kuitenkin järjestyi Instrumentariumista, joka kehitti Vallilassa magneettikuvauslaitteita. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. – Yllättävän korkea ikä, kun on aina pitänyt itseään nuorena, miettii Nieminen. – Aina paistoi aurinko tai oli hirveästi lunta. HELMIKUUTA 2018 Tekniikkahullu taaperon isä SSS | Suvi Kulla suvi.kulla@sss.fi Jotkut laittavat aikuiset lapsensa kahvinkeittoon 50-vuotispäivänään, toiset pyrähtelevät villin taaperon perässä pelastamassa tilanteita. Äänensävyt tiukkenevat liittokierroksen lopussa. Samaan aikaan Salossa tapahYrittäjä Jukka Nieminen elää arkea kahdessa maassa ja haaveilee robottilegoista. Torstaina nähtiin ilmoituksia ylityökielloista ja väläyttelyjä mahdollisista työtaistelutoimista sen jälkeen, kun tuhti nippu erityisesti julkisen sektorin ja palvelualojen työehtosopimuksia meni umpeen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Superin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan lomarahaleikkausten kompensaatio on kaikkien vaikein asia. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus päätti aloittaa ylityöja vuoronvaihtokiellon kunta-alalla ensi maanantaina kello 6 alkaen. Vitriinissä ollut tankkilaiva teki vaikutuksen nuoreen vieraaseen. Julkisen puolen neuvotteluissa lomarahaleikkaus on hiertänyt sitkeästi. Salolaisen Jukka Niemisen juhlissa on luvassa jälkimmäistä. Niemisellä on kädessään laitteen raajakela. Tiedotteessa JHL:n toimialajohtaja Håkan Ekström arvioi, että jos viikonloppuna neuvotteluissa ei päästä kunnolla eteenpäin, alkaa valmistautuminen työtaistelutoimiin ylityöja vuoronvaihtokieltojen lisäksi. Myös Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon mielestä julkisen sektorin neuvotteluissa on edistyttävä viikonloppuna. Sunnuntaisin, kun tulimme kotiinpäin, hän laittoi minut ruoriin. Tuotekehitystyö vei mennessään, ja Nieminen suunnitteli muun muassa avoimia magneettikuvauslaitteita. Julkisen puolen liittojen hallintoja oli torstaina laajasti koolla ruotimassa tilannetta. Tekniikka kiinnosti Niemistä jo lapsena. Ainakaan toistaiseksi perhe ei ole päättänyt asettua pysyvästi vain toiseen maahan. Niemisen sveitsinruotsalainen puoliso ja 3-vuotias poika saapuvat perheen Sveitsin-kodista Saloon juhlimaan. Arkea eletään kahdessa maassa ja monella kielellä. – Pojalle puhun suomea, ja vaimoni kanssa puhumme ruotsia. Sain palkaksi kolme markkaa eli saman verran kuin oli sillankulman grillillä hampurilaisen hinta. Lukion jälkeen Jukka Nieminen suuntasi Otaniemeen opiskelemaan. Kunta-alan neuvotteluja on määrä jatkaa lauantaina. Myös Tehyn valtuusto antoi puheenjohtaja Millariikka Rytköselle ja järjestön hallitukselle laajat valtuudet päättää työtaistelutoimista. Hän viimeisteli opintojaan laman aikaan 1990-luvun alussa, ja diplomityöpaikkaa oli hankala löytää. Toisinaan hän pääsi isänsä mukana Ankkalinnan toisen kerroksen radiopuhelinlabraan. Lapsia oli paljon, ja meno oli kova. Muun muassa Superin hallitus antoi valtuudet työtaistelutoimiin tarvittaessa. –?Jos neuvottelut jumittavat, alkavat järjestöt valmistautua työtaistelutoimiin, Jukon tiedotteessa todettiin. Perhe hankki ensimmäisen veneensä 1970-luvun puolivälissä. Kiellon ulkopuolelle rajataan kunta-alan sopimusten viranhaltijat, perhepäivähoitajat ja maatalouslomittajat. Tuotekehitysvuosien jälkeen hän ryhtyi työskentelemään tuotemarkkinoinnissa
Mutta ajattelen, toivon ja rukoilen, että tämä kääntyisi sitä kautta myös kirkon maineen kannalta hyväksi, että kuten Ilkka Kantola sanoi, Teemu Laajasalo on pyytänyt anteeksi. Virallisesti arkkipiispa on ”ensimmäinen vertaistensa joukossa”, ei siis toisten piispojen esimies. uu u Harrastaa kilpapurjehdusta ja osallistuu aktiivisesti etenkin 505-luokan kilpailuihin espoolaisen Antti Salosen kanssa. Säästämme kaikessa, hän naurahtaa. Käynyt lukion Salossa ja valmistunut sähkötekniikan diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta Espoosta. Yritystoiminta Halikossa sujuu nykyään hyvin. On voittanut 505-luokan SM-kullan kolmesti ja menestynyt myös kansainvälisissä kilpailuissa. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 OSTA 2 , MAKSA 1 VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI 010 190 200 (mpm/pvm) Tuplapäivät + Bonus tuplana j opa 10 % ! Etu koskee uusia silmälasitilauksia, ei muita alennuksia. Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros pidetään ensi viikon torstaina. Laajasalo on myös pyytänyt anteeksi. – Seitsemän tilikautta on nyt takana, ja kaikki ovat olleet voitollisia. –?Ilkan (Kantola) kanssa ajattelen samoin, että Teemu on reippaasti pyytänyt menettelyään anteeksi, ja kyllä Teemu tietää miten asiat täytyy hoitaa. Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sley) lähetysjohtaja Ville Auvinen muistutti, että oikeusvaltiossa yleinen periaate on, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Loppuvuodesta 1998 Jukka Nieminen muutti takaisin Saloon ja meni töihin isänsä perustamaan yritykseen. Tämä on ongelma aina, kun tällaisia asioita tapahtuu, ja siksi ne pitää selvittää. Tarjoamme edullisemman kehyksen ja linssit kovalla ja heijastamattomalla pinnoitteella itsellesi tai kaverillesi. Menin vetämään tuotemarkkinointia, ja onnistuimmekin tuomaan uusia tuotteita markkinoille. Arkkipiispaehdokkaat painottivat Laajasalon anteeksipyynnön merkitystä STT | Eeva Nikkilä-Kiipula Arkkipiispanvaalin viisi ehdokasta olivat tentattavina Helsingin Sanomien Mediatorilla torstaina. Kisannut myös suuremmilla veneillä. Lahjoitamme jokaisesta optikon näöntutkimuksesta 1 €:n Näkövammaisten liitto ry:n opaskoiratoimintaan, optikon näöntutkimus nyt 10 € (norm. Hän myös kehotti muistamaan, että jos jotain rikosta on tapahtunut, sen hoitavat viranomaiset. uu u Perheessä sveitsinruotsalainen puoliso ja 3-vuotias poika. Benefonin omistusjärjestelyt veivät omistuksen pääosin ulkomaille, ja yrityksen uudeksi nimeksi tuli Geosentric. Käyttäjiä on jo kolmessakymmenessä maassa. –?Mutta samalla uhkaa kadota ihmisten luottamus kirkkoon ja siihen sanomaan, mitä kirkon pitäisi tehdä eläväksi. Vuonna 2011 Geosentric myi tappiollisen turvalaiteliiketoimintansa vastuineen yhdellä eurolla Jukka Niemiselle ja seitsemälle muulle yrityksen työntekijälle ja kahdelle sijoittajalle, jotka perustivat uuden Twig Com Oy:n. Tarjoamme edullisemman silmälasitai aurinkolasikehyksen. Arkkipiispaksi pyrkivät kansanedustaja Ilkka Kantola, Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, teologian tohtori Heli Inkinen, lähetysjohtaja Ville Auvinen ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Toistaiseksi hän on rakennellut 3-vuotiaan poikansa kanssa lähinnä Duploilla, mutta pienemmät Legot kiinnostavat jo. tui suuri murros, kun hyvin NMTmarkkinoilla pärjännyt Benefon oli ajautunut GSM-murroksessa vaikeuksiin. Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoman mukaan kyse on pitkälti myös hoksaamattomuudesta ja huolimattomuudesta. – Suurimpana saavutuksenani pidän sitä, että sain yrityssaneerausmenettelyn maaliin vuonna 2003. – Meillä ei ole lainkaan toimitusjohtajaa. uu u On yksi yhdeksästä Twig Com Oy:n perustajasta ja omistajasta. Jukka Nieminen jäi yritykseen töihin. Rovasti ja yliopisto-opettaja Heli Inkinen viittasi Vuorisaarnan tekstiin: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. PERJANTAINA 2. Halusin katsoa, pystyisinkö vaikuttamaan tilanteeseen. Saat nyt mitkä tahansa merkkiaurinkolasit voimakkuuksilla tai toiset silmälasit koko kehysvalikoimasta kaupan päälle. Hänkin uskoi, että Laajasalon tapauksella on vaikutusta kirkon maineeseen. Voittanut useamman kerran muun muassa Gotland runtissa omalla veneellä ja turkulaisen Hanno Narjuksen gastina. Vuorisaarna ja oikeusvaltioperiaate myös esillä puheenvuoroissa. –. Kansanedustaja Ilkka Kantolan (sd.) mukaan pahinta on, miten tapaus vaikuttaa kirkon maineeseen. Arkkipiispa toimii muun muassa piispainkokouksen, Kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen puheenjohtajana. Yksi asia, johon Nieminen suunnittelee tulevaisuudessa hieman törsäävänsä, on Legot. Yrittäjä Jukka Nieminen elää arkea kahdessa maassa ja haaveilee robottilegoista. – Nuorella miehellä oli kova luottamus omiin kykyihinsä. Jukka Nieminen on yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja vastaa päivittäisessä työssä muun muassa yrityksen taloudesta. Se oli tehtävä. 35 €). –?Toki meidän kaikkien on syytä muistaa, että verovaroja hoitavien valtion, kunnan ja kirkon täytyy pitäytyä vastuullisuudessa. Ajattelen siinä olevan jotain esikuvallista, että korkeassa virassa oleva henkilö julkisesti pyytää jotain anteeksi ja lupaa parantaa toimintaansa. Etusi jopa 718 €. Tekniikkahullu taaperon isä 50 VUOTTA Jukka Nieminen uu u Syntynyt 3.2.1968 Helsingissä. Voittanut avomeripurjehduksessa MM-pronssin helsinkiläisen Jani Lehden tiimin taktikkona. Laajasti katsoen yksittäiset onnistumisen eivät tuoneet riittävän nopeasti parannusta. Laajasalo on sanonut tehneensä arviointivirheitä ja olleensa huolimaton toimiessaan Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherrana. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A. – Haluaisin sellaisia robottilegoja. Ja myös valvonnan täytyy olla kunnossa. Koti Salossa ja Zürichin lähellä Sveitsissä. Porvoon piispa Björn Vikström painotti, että kirkon maine sinänsä ei ole tärkeä, sillä kirkko ei ole sitä varten olemassa. Muuttanut lapsena Saloon. Tarjous on voimassa 28.2.2018 asti. Twigin turvalaitteita käyttävät esimerkiksi parkkipirkot, sairaanhoitajat, vartijat ja roskakuskit. S-Etukortilla Bonus tuplana kampanja-aikana maksetuista ostoksista. Ensin rakennetaan rautaa ja sitten softaa päälle. Keskustelun aluksi he puhuivat Helsingin piispan Teemu Laajasalon epäillyistä luottokorttiepäselvyyksistä ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta kirkon maineeseen. Benefon ajautui syöksykierteeseen. –?Mutta kun otan huomioon, että Teemu Laajasalo on pyytänyt anteeksi, niin ajattelen, että tässä on myös kysymys siitä, että hän tunnustaa tehneensä syntiä
Kankare kertoo nuorempien suosivan vahvasti Spotifyn kaltaisia suoratoistopalveluja. Mika Kankare on myynyt mediaa jo vuodesta 1984. Samaan aikaan esimerkiksi vinyylien suosio on kuitenkin jatkanut kasvuaan. (STT) Rakennusalan jätti aloitti. HELMIKUUTA 2018 Pop Shopin Kankare: Fyysinen tallenne ei katoa kokonaan Aleksi Luusua, Sebastian Kara Suoratoistopalvelut ovat digitaalisia viihdekirjastoja, joiden kautta kuluttaja voi katsoa muun muassa elokuvia tai kuunnella musiikkia internet-yhteyden välityksellä. Tutkimusprofessori Mika Kivimäki arvioi, että sote-uudistuksen kaltainen iso muutos lisää tyypillisesti työntekijöiden oirehtimista jo etukäteen. S E B A S T I A N K A R A Kirjoittajat ovat Salon lukion mediakurssin oppilaita. Kuka tietää, ehkä myös suoratoistopalvelut saattavat olla vain ohimenevä ilmiö. Mitä videopeleihin tulee, tietokonepuolella digimyynnin vaikutus on ollut suuri. Kyselyyn vastasi syksyllä yli 9?000 työntekijää muun muassa Pirkanmaalta, Kanta-Hämeestä ja Vaasan seudulta. Voi olla, että tulee jotain uutta ja vieläkin hienompaa, Kankare heittää lopuksi. Konsolipelien myyntiin digitalisoitumisella ei kuitenkaan ole ollut suurta vaikutusta. Onkin povattu, että suoratoistopalvelut korvaisivat fyysiset mediatallenteet, kuten cdja lp-levyt sekä dvdja Blu-ray-elokuvat, miltei kokonaan lähitulevaisuudessa. – Aina on ollut jokin kilpaileva tekijä, tiivistää Kankare. Sen sijaan Lemminkäisen oikaistu liikevoitto laski loka–joulukuussa ja oli 10,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 12,3 miljoonaa. Kirjoittajat ovat Salon lukion mediakurssin oppilaita. Pop Shopin Kankare uskoo, että fyysisten mediatallenteiden myynti tulee siirtymään tulevaisuudessa tavaratalojen sijaan lähes yksinomaan erikoisliikkeille, sillä fyysistä mediaa ei pidetä enää tulevaisuudessa volyymituotteena. Kysely osoittaa myös, että lähes puolet työntekijöistä kokee, ettei voi vaikuttaa työssään tapahtuviin muutoksiin, vaan ne tapahtuvat yleensä yllättäen. Myös YIT:hen sulautuneen Lemminkäisen liikevaihto kasvoi. Siinä missä lp-levyjä myytiin Suomessa vielä vuonna 2000 vain 8 791 kappaletta, vuonna 2016 luku oli jo 87 363. Suoratoistopalvelut veloittavat tyypillisesti noin 10 euron kuukausimaksun katseluoikeuksia vastaan. Suoratoistopalveluja ovat esimerkiksi musiikkikirjasto Spotify ja erilaisia elokuvia ja TV-sarjoja tarjoava Netflix, monien muiden ohella. YIT:n hallitus esittää, että yhtiö jakaa viime vuodelta osinkona 0,25 euroa osakkeelta. – Keräilyporukkaa on aina jäljellä, Kankare sanoo. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Tämän kaltaisten palveluiden suosio on kasvanut kuluvan vuosikymmenen aikana huomattavasti. Sulautuneet yhtiöt kertoivat torstaina viime vuoden loppupuolen tuloksistaan. Esimerkiksi Suomen Musiikkituottajat ry:n ylläpitämistä tilastoista selviää, että vaikka cd-levyjen myynti on laskenut viime vuosina suunnilleen 20–40 prosentin vuositahtia, vinyylilevyjen myynti on vastaavasti lisääntynyt melkein joka vuosi noin 10–20 prosenttia. Lemminkäisen osalta hallitus esittää, että sulautumisen vuoksi osinkoa ei jaeta. – Ihmiset haluavat peleistä enemmän fyysistä vastinetta rahoilleen, jotta pelit pystyisi myymään takaisin käytettyinä, Kankare pohtii Haastattelussa tuli myös esille asiakkaiden ikäjakauma: pääosin enää vain yli 20-vuotiaat ostavat fyysistä mediaa. Kankare tuo myös esille, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun median myynnissä on tapahtunut muutoksia. YIT:n oikaistu liikevoitto oli noin 60 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 25 miljoonaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Lähes 40 prosenttia sairaaloiden ja terveydenhuollon työntekijöistä pelkää, että työkuorma kasvaa yli sietokyvyn. Kankareen näkemykselle myynnin erikoistumisesta löytyy tukea myyntitilastoista. Digitalisoituminen näkyy monella tavalla musiikin ja muun viihteen myynnissä. Asia selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta. Helmikuun alusta lähtien toiminta on YIT:n nimen alla. Loka–joulukuussa YIT paransi tulostaan ja myös liikevaihto kasvoi. – Tulevaisuudessa Spotify voi olla niin ohi. Esimerkiksi musiikin myyntiin vaikutti ennen Spotifyn tuloa levyjen poltto tietokoneella ja MP3-soittimien suosio. –?Huolestuisin siinä vaiheessa, jos tämä jatkuu senkin jälkeen, kun muutos on tapahtunut, Kivimäki sanoo. (STT) Moni sairaalassa työskentelevä pelkää työkuorman kasvavan yli sietokyvyn Rakennusyhtiö YIT ja Lemminkäinen ovat sulautuneet rakennusalan jättiyhtiöksi. Salolaisen Pop Shopin omistaja Mika Kankare ennustaa, että vaikka fyysisten mediatallenteiden suosio tulee hiipumaan, eivät ne tule koskaan katoamaan kokonaan. Musertavaa työkuormaa pelkäävien määrä on kasvanut reilusti, koska vuonna 2015 tätä pelkäsi vajaat 28 prosenttia vastaajista. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2
Nokialla suuret odotukset 5g-verkkojen mahdollisuuksista lähivuosina Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri luonnehti kulunutta neljännestä vahvaksi. Myönteiset näkymät tuleville vuosille valoivat kuitenkin niin paljon luottamusta, että Nokian kurssi lähti pörssissä rivakkaan nousuun. Liikevaihto pysyi ennallaan edellisvuodesta 6,7 miljardissa eurossa. Vuosina 2019 ja 2020 Nokia ennakoi markkinaolosuhteiden parantuvan selvästi 5g-verkkohankkeiden ansiosta. Operaattori aikoo saada kaupallisen 5g-verkon käyttöön vuoteen 2020 ja Tokion olympialaisiin mennessä. Nokia kertoi äskettäin saaneensa merkittävän 5g-tilauksen japanilaisoperaattori NTT DoCoMolta. Supistuminen on aiemmin arvioitua hitaampaa, koska PohjoisAmerikassa olosuhteet hieman parantuvat. Kurssi oli iltapäivällä jo yli yhdeksän prosentin nousussa ja ohitti ensin neljän euron ja sen jälkeen 4,20 euron rajan ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn. –?Yleensähän yhtiö ohjeistaa vain kuluvaa ja seuraavaa vuotta, mutta nyt Nokia haluaa ilmeisesti herättää markkinan heidän mielestään positiiviseen näkymään. Tulosnäkymät sinkauttivat osakkeen reippaaseen nousuun. PERJANTAINA 2. Surin mukaan Nokia on erityisen vahvassa asemassa verrattuna kilpailijoihinsa, koska voi tarjota 5g-verkkojen ostajille koko paketin. Toimitusjohtaja Rajeev Suri luonnehti katsauksessaan kulunutta neljännestä vahvaksi, vaikka verkkoliiketoiminnan markkinat supistuvat tänä vuonna lisää. Liikevaihto kasvoi lähes 80 prosenttia ja liikevoitto 146 prosenttia. S-pankkiin kuuluvan FIM:in analyytikko Aaron Kaartinen arvioi, että pitkälle tulevaisuuteen yltävä myönteinen näkymä sai kurssin nousuun. Nokian oikaisema liikevoitto (eiIFRS) nousi loka–joulukuussa seitsemän prosenttia edellisvuodesta ja oli hiukan yli miljardin. Toinen myönteinen uutinen oli Nokian patenttiliiketoiminta, jonka Nokia ennakoi jatkavan vahvaa kasvuaan. 5g-verkot ovat vielä kehittyvää teknologiaa. Nokia on solminut lisenssisopimuksia muun muassa Huawein, Applen ja LG:n kanssa. Markkinoilla on tähän asti katsottu lähinnä 4g-markkinan päättymistä, Kaartinen tulkitsi. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 STT | Nina Törnudd Nokian osavuosikatsaus viime vuoden loka–joulukuulta sai myönteisen vastaanoton markkinoilta, vaikka yhtiö ennakoi verkkomarkkinoiden supistuvan vielä lisää alkaneen vuoden aikana. Nokian oikaisemissa luvuissa ei ole mukana esimerkiksi Alcatel-Lucent-kauppaan ja -integraatioon liittyviä kuluja. Niitä käytetään tulevaisuudessa muun muassa liikenteen automatisoinnissa ja esineiden internetissä, ja odotukset niiden mahdollisuuksista ovat huikeat. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N. Hallitus lupasi, että yhtiö kasvattaa osinkoa tulevina vuosina. –?Nyt Nokia huokuu itseluottamusta 5g-osaamiseen ja patenttisalkkuun. Yhtiön hallitus ehdottaa, että viime vuodelta maksetaan 19 sentin osinko, kaksi senttiä enemmän kuin viime keväänä
Torille kerääntyneille mielenosoittajille tarjotaan kahvia, hernekeittoa ja ämpäreitä. Senaatintorille odotetaan tuhansia mielenosoittajia – lakoissa mukana kymmeniätuhansia työntekijöitä Perjantaina seisahtuu osa joukkoliikenteestä, satamista ja teollisuudesta.. Mielenilmauksen ohjelmaan kuuluu esimerkiksi kaksintaistelukeskusteluja, joissa hallituksen ja opposition edustajat ottavat toisistaan mittaa. Minulla on kyllä hyvä ääni, mutta se pilaantuu, kun tulee ulos. –?Toivottavasti tunnelma pysyy hyvänä ja myönteisenä, vaikka asia on hankala ja herättää aika voimakkaitakin tunteita, Eloranta sanoi STT:lle. Teollisuusliiton Aalto muistutti, että lakkoa ei ole kohdistettu työnantajiin, vaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen politiikkaa ja aktiivimallia vastaan. Salomäenpää korostaa, että laulaminen ei ole taito, jota joko on tai ei ole. Mallissa työttömyyskorvausta leikataan 4,65 prosenttia, jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole tehnyt vähintään 18:aa tuntia palkkatyötä, tienannut yrittäjänä 241:tä euroa tai osallistunut työllistämispalveluihin viitenä päivänä. Tämä on surullista. – Laulamattomuudesta on tullut jonkinlainen yhteinen käytösmalli: miksi laulaisin, kun ympärilläkään ei lauleta. Someron seurakunnan kanttori Olli Salomäenpää on kuullut nämä lauseet usein. Kanttori Olli Salomäenpää ei ole vielä tavannut ihmistä, joka ei osaa laulaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto arvioi STT:lle, että liiton edustamilla aloilla lakkoihin on osallistumassa kymmeniätuhansia työntekijöitä. Salomäenpää vetää Somerolla naisja mieskuoroa. Olli Salomäenpää (vas.) painottaa yhdessä laulamisen antamaa iloa. Lisäksi SAK esittelee omaa vaihtoehtoaan aktiivimallille. Laulaminen rakentaa yhteisöllisyyttä ja on hauskaa. –?En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei osaa laulaa, hän sanoo. Työttömyysturvan aktiivimalli tuli voimaan vuoden alussa. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta arvioi, että pelkästään pääkaupunkiseudun ulkopuolelta on tulossa noin 4?000–5?000 mielenosoittajaa. Työnantajapuoli on huolissaan työnseisauksen aiheuttamasta lovesta tuotantoon. Hän toivoo, että löytäisi laulukoulun kautta molempiin kuoroihin lisää laulajia. –?Työtaistelu aiheuttaa aina haittaa paitsi yrityksille itselleen, myös sitten asiakkaille, jotka ovat meidän tapauksissa ympäri maailmaa, Inkeroinen sanoi STT:lle. Salomäenpää perusti kymmenen vuotta sitten Somerolle laulutaidottomien kuoron, jonka idusta syntyi parhaillaan omaan Juicekonserttiinsa valmistautuva Metka Kööri. Aktiivimallia vastustavat poliittiset lakot seisauttavat huomenna osan joukkoliikenteestä, sulkevat satamia ja hidastavat muun muassa jätteidenkuljetuksia ja elintarvikekauppojen ruokatäydennyksiä. Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja ja varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen harmitteli lakon vaikutuksia liike-elämälle. Tänä vuonna kanttori tarttui asiaan jälleen ja piti tammikuun ajan laulukoulua halukkaille. Isossa porukassa jokaisella on oikeus laulaa kovaa ja nauttia yhdessä laulamisen ilosta. HELMIKUUTA 2018 Missiona innostaa ihmiset laulamaan SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi En minä osaa laulaa. Pohjimmiltaan kyse on raa’asta työstä ja halusta käyttää aikaa. Toisaalta kirkossa, hautajaisissa ja muissa tilaisuuksissa työssään käyvä kanttori haluaisi, että laulu soisi yhteisissä tilaisuuksissa nykyistä voimakkaammin. Niin usein, että on väsynyt niihin. Mirva Kasvala, Päivi Miettinen, Hanna Koivisto, Juha-Matti Kyyrä, Kirsi Saaristo, Pekka Juottonen, Johanna Salko, Leila Vaittinen, Laila Jokiniemi ja Erkki Tuominen tulivat laulukouluun oppimaan uutta ja hakemaan rohkeutta. Jokainen sai myös henkilökohtaista opetusta. –?Laulutaito on ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus, mutta sen eteen pitää nähdä vaivaa. –?Kai tätä voi kutsua yhdeksi minun missioistani: rohkaista ihmisiä laulamaan. STT | Heta Hassinen Helsingin Senaatintorille kokoontuu perjantaina todennäköisesti tuhansia mielenosoittajia palkansaajakeskusjärjestö SAK:n järjestämään aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2
Hiihtolomaan mahtuu leikkejä, keikkoja, shoppailua, seikkailua, Pete Parkkonen, Elastinen, Rähinä Special, taikuri, jonglööri ja tietysti Ville Viking! Esim. Ystäväni ja kollegani sai minut kymmenen vuotta sitten lähtemään matalaakin matalamman kynnyksen lauluryhmään, jonka Olli Salomäenpää oli perustanut ”laulutiedottomille”. 0600 41577 (2,01 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). Poliisin mukaan henkirikos oli tehty teräaseella ja tapahtumaa tutkitaan tappona. Samasta asunnosta otettiin kiinni vuonna 1956 syntynyt mies. Kolmikymppinen mies katosi ravintolaillan jälkeen Siilinjärven Simonsalossa. Tarvitaan vain kiinnostus lajiin, halu oppia sekä osaavia opettajia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia. –?Moni kuvittelee olevansa paljon huonompi laulaja kuin oikeasti on. Somerolainen Kirsi Saaristo on aina tykännyt laulaa ja myös laulanut. Laulutaidon kehittäminen vaatii harjoittelua, kuten mikä tahansa laji. Somerolainen Päivi Miettinen ei haikaile kuoroon. Erkki Tuominen lähti mukaan Salon ja Someron rajalta Kuusjoelta. Vaikutukset alkavat näkyä yöllä kello 3 alkaen. Olli Salomäenpää (vas.) painottaa yhdessä laulamisen antamaa iloa. Perjantaina ajettavat vuorot voi tarkistaa Vainion Liikenteen nettisivuilta. PERJANTAINA 2. 44 €/Inside Four -hytti Lue lisää ja varaa vikingline.fi/hiihtoloma tai soita myyntipalveluumme, puh. Hänen ruumiinsa löytyi myöhemmin maastosta. –?Aika ei riitä, mutta haluan laulaa omaksi ilokseni. Olli Salomäenpää haluaa valaa ihmisiin rohkeutta omiin kykyihinsä. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Olen joskus laulanut karaokea, mikä tuntui silloin aika kamalalta. Tämä on antanut lisää rohkeutta, sillä tiedän nyt paljon enemmän äänen tuottamisesta. (STT) KOMMENTTI Minna Filppu minna.filppu@sss.fi. Ei tullut mieleenikään hakeutua koulun kuoroon, vaikka rakastin musiikkia. Kuorokin kiinnostaisi mutta mietin, pystynkö sitoutumaan siihen riittävästi. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Se tunne, kun hiihtoloma lähestyy. Ehkä vain siksi, että into oli kovaäänistä. – En ole koskaan laulanut julkisesti, mutta laulan itsekseni paljon ja kotiväki on saanut siihen tottua. Syytteen mukaan kolmas ja neljäs syytetty mies myös hävittivät rikoksen jälkiä. Törmäyksessä kuoli auton kyydissä ollut nainen ja pahoja vammoja saanut kuljettaja vietiin hoitoon Töölön sairaalaan, jossa hän sittemmin kuoli. Salomäenpään laulukoulu veti mukaan toistakymmentä laulamisesta kiinnostunutta. Kanttori Olli Salomäenpää ei ole vielä tavannut ihmistä, joka ei osaa laulaa. Syytteessä on neljä parikymppistä miestä, joista yhden asunnossa epäilty henkirikos tapahtui. Muutama vuosi sitten kuoroharrastukseni laajeni yksinlaulutunteihin ja soolo-osuuksien esittämiseen kuoron konserteissa. Tulin tänne oppiakseni jotakin laulamisesta ja kokeillakseni vähän rajojani. Miehiä on jostakin syystä vaikeampi saada liikkeelle kuin naisia. Salon koululaisvuorot ajetaan perjantaina normaalisti. (STT) Syyttäjä: Ravintolaillan jälkeen kadonnut mies tapettiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa luettiin torstaina syytteet Siilinjärvellä viime syyskuussa kadonneen miehen murhasta. Syyttäjän mukaan toinen miehistä löi sohvalla nukkunutta uhria useita kertoja kirveellä päähän ja kuristi uhria laturin johdolla. –?Tämä on ollut ehdottoman hyvä juttu. Turma sattui Vihdin Otalammella Nurmijärventiellä. Siitä on todisteena allekirjoittaneen tapaus: räkättirastaasta kuoriutui kuoroon ykkössopraano. Vähän enemmän tunnetta Missiona innostaa ihmiset laulamaan Räkättirastaasta sopraanoksi Lauluääneni oli jostain syystä kyseenalaistettu lapsena. –?Olen ollut töissä päiväkodissa ja vetänyt partiota, joissa lauletaan paljon. Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Olen saanut todella hyviä vinkkejä, Tuominen sanoo. Ruumis vietiin metsään ja piilotettiin. Miten mahtava maailma siitä vähitellen avautuikaan, kun opetus alkoi tuottaa tulosta. Paikkoja on rajoitetusti. (SSS) Poliisi tutkii henkirikosta Puolangalla Miehen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi Puolangalla. Tämän todisti myös tammikuun laulukoulu, jossa mukana oli vain kolme miestä. Ennen tätä liikkeelle lähteneet vuorot ajetaan loppuun asti. Myös tilausajot ovat mielenilmauksen ulkopuolelle. Kanttorin mielessä muhii jo seuraava ajatus: –?Ehkä keväällä täytyy pitää laulukoulu erikseen vain miehille. En osannut ensi-istumalta ratsastaakaan, mutta ei kukaan kieltänyt menemästä toiste hevosen selkään ja opin senkin. Poliisi sai keskiviikon ja torstain välisenä yönä puolenyön aikoihin hälytyksen asuntoon, josta löytyi kuolleena vuonna 1983 syntynyt mies. Laulukoulun antiin Saaristo on todella tyytyväinen. Surmansa saaneet mies ja nainen olivat syntyneet 1940-luvulla, poliisi kertoo. (STT) Vihdin sunnuntaisessa ulosajossa toinenkin kuolonuhri Vihdissä sunnuntaina tapahtuneessa ulosajossa loukkaantunut mies on kuollut. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Vainion Liikenteen vuoroja jää tänään ajamatta AKT:n tukema poliittinen mielenilmaus pysäyttää suuren osan Vainion Liikenteen linjaliikenteestä perjantaina. Auto suistui talvisella kelillä oikealle kaartuvassa mutkassa tieltä ja törmäsi puuhun. Jokainen sai myös henkilökohtaista opetusta. Sen mielikuvan kanssa kuitenkin kasvoin. Turmassa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan. Tutkinta on alussa, eikä poliisi tiedota tapauksesta tässä vaiheessa enempää. Vuorokauden risteily Viking Gracella alk. Mirva Kasvala, Päivi Miettinen, Hanna Koivisto, Juha-Matti Kyyrä, Kirsi Saaristo, Pekka Juottonen, Johanna Salko, Leila Vaittinen, Laila Jokiniemi ja Erkki Tuominen tulivat laulukouluun oppimaan uutta ja hakemaan rohkeutta. Toinen iski uhria veitsellä niskaan ja yläselkään. Asiasta kertoi Länsi-Uudenmaan poliisi torstaina. Kahta miehistä syytetään murhasta. Syytteen mukaan uhrin kuoltua kaksikko ja kolmas mies laittoivat ruumiin auton takakonttiin
Noususta huolimatta Welcome China -matkatoimiston johtaja Marcus Lee sanoo, ettei matkailuala voi jäädä aloilleen. Kolmikko aikoo pyytää YK:n mielivaltaista vapaudenriistoa tutkivan toimikunnan (WGAD) selvittämään heidän vangitsemistaan. Joulukuussa ilmeni, että hänellä ehkä oli kaksoiskansalaisuus vielä vuonna 2007, jolloin hän tuli valituksi parlamenttiin. Poliittinen epävakaus maassa sai turismin laskemaan kolmanneksella hetkelliMatkailijamäärät kasvaneet etenkin Egyptissä, Turkissa ja Tunisiassa. Espanja pidätti ja on pitänyt vangittuna Katalonian aluehallinnon johtoa itsehallintoalueen itsenäistymishankkeen vuoksi. (STT, TT-AFP) Puolan holokaustilaki suututti Israelin VARSOVA Puolan senaatin hyväksymä, holokaustia koskeva kiistelty lakiehdotus aiheutti torstaina tuohtumusta muun muassa Israelissa. Lakiehdotuksen on sanottu pyrkivän puolustamaan Puolan imagoa ulkomailla. Israelin parlamentti reagoi asiaan omalla lakiehdotuksellaan keskiviikkona. Kongressin muistion on odotettu tulevan julki jo torstaina. Lomailijoiden profiili Egyptissä on muuttunut sitten Abdel Fattah al-Sisin presidentiksi nousun 2014 ja etenkin Hosni Mubarakin vallan päättymisen vuonna 2011. Aiemmin tällä viikolla myös apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein varoitti kansliapäällikkö Kellyä muistion julki tuomisen vaaroista. FBI on varoittanut julkaisemasta salaista muistiota, jonka oletetaan nostavan esiin epäilyjä siitä, että FBI olisi väärinkäyttänyt valtuuksiaan presidentti Donald Trumpin vaalikampanjan seurannassa. El Demeiryn mukaan kiinalaisten ja intialaisten turistien määrä on sitä vastoin noussut viidestä 12 prosenttiin ja Egyptin naapurimaista tulevien lomailijoiden osuus on kaksinkertaistunut 30 prosenttiin. FBI:n mukaan muistiosta on jätetty pois materiaalia, joka vaikuttaa oleellisesti sen tarkkuuteen. Ennen eurooppalaiset, venäläiset mukaan lukien, kattoivat lähes 80 prosenttia Egyptissä vierailevista turisteista, mutta nyt osuus on vain 52 prosenttia, kertoo Egyptin matkailuviranomaisten johtaja Hesham El Demeiry. (STT, AFP) Washington | STT Yhdysvalloissa liittovaltion poliisi FBI ja Valkoinen talo ovat sanasodassa kiistanalaisesta muistiosta, kertoo BBC. Asiasta uutisoi Sydney Morning Herald -lehti. Turistien määrä kohosi maassa kaikkiaan 55 prosentilla. Valkoisen talon kansliapäällikkö John F. Kolme vangittua katalaanijohtajaa vetoaa YK:hon BARCELONA Espanjan vangitsemista katalaanijohtajista kolme vie asiansa YK:n tutkittavaksi, heidän asianajajansa ilmoittivat torstaina. (STT, AFP) Australiassa kaksoiskansalaisuus johti taas poliitikon eroon SYDNEY Australian tiukka lainsäädäntö poliitikkojen kaksoiskansalaisuudesta on johtanut jälleen parlamentin jäsenen eroon. YK:hon vetoavat erotetun aluehallinnon kakkosmies Oriol Junqueras sekä kahden separatistiryhmittymän johtajat Jordi Sanchez ja Jordi Cuixart. Egypti on Turkin ja Tunisian ohella yksi Lähi-idän maista, joissa turistikohteissa tapahtuneet terrori-iskut ovat viime vuosina ajaneet matkailijoita muualle. Edustajainhuoneen jäsen David Feeney ilmoitti päättäneensä erota, koska ei pystynyt todistamaan luopuneensa Britannian kansalaisuudesta. Kolmikkoa edustavien lakimiesten mukaan näiden vangitseminen loukkaa ihmisoikeuksia. Myös Turkin turismi osoitti elpymistä vuoden 2016 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Turistit kuvasivat sfinksiä Gizan pyramideilla joulukuussa. Senaatti hyväksyi ehdotuksen äänin 57–23 varhain torstaina. Australian laki kieltää kaksoiskansalaisilta parlamentissa toimimisen. –?Turvallisuus on asia, josta kiinalaiset kysyvät ensimmäisenä ennen viisumisäännöksiä ja Lähiidän lentoyhteyksiä. Ehdotuksen mukaan ne, jotka vähättelevät tai kieltävät natseja auttaneiden roolin, voivat joutua vankilaan. BBC: FBI ja Valkoinen talo ottavat yhteen kiistanalaisesta muistiosta. Egyptin, Turkin ja Tunisian matkailua pönkittivät erityisesti kiinalaiset ja venäläiset matkailijat, jotka tilkitsivät turvallisuushuolien takia kadonneiden eurooppalaisten turistien jättämää aukkoa matkailussa. HELMIKUUTA 2018 Kiinalaiset ja venäläiset turistit paikkasivat eurooppalaisten jättämää aukkoa Lähi-idässä Madrid | STT, AFP Terrori-iskuista ja levottomuuksista kärsivän Lähi-idän turismissa oli viime vuonna nähtävissä elpymistä hiljaisen edellisvuoden jälkeen. Maailman matkailujärjestön mukaan Lähi-idän alue houkutteli viime vuonna kaikkiaan 58 miljoonaa ulkomaalaista turistia, mikä on lähes viisi prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Lakiehdotuksen mukaan jokainen, joka luonnehtii natsi-Saksan keskitysleirejä puolalaisiksi, voitaisiin tuomita sakkoihin tai enintään kolmen vuoden vankeuteen. Demokraattipuolue pelkää, että muistio on yritys estää tai vaarantaa meneillään olevaa Venäjätutkintaa. Washington Postin Trump haluaa muistiosta kaiken julki, sanoo kansliapäällikkö Kelly. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 18 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Esimerkiksi Egyptissä kiinalaisten ja naapurimaista tulleiden matkailijoiden määrä oli viime vuonna kasvussa. Australian korkein oikeus on tutkinut työväenpuoluetta edustavan Feeneyn taustaa. Kelly sanoi, että muistio julkaistaan ”melko nopeasti”. Presidentti Donald Trumpin kuultiin sanovan eräälle republikaanien kongressiedustajalle, että hän puoltaa muistion julkaisemista ”sataprosenttisesti”
Rasistisissa välikohtauksissa nähtiin Ranskassa piikki vuonna 2015, jolloin niitä kirjattiin yli 2?000 kappaletta. Miehet ovat toimineet Venäjän tiedustelupalvelun laskuun, rikospoliisin päällikkö Rolandas Kiskis kertoi. –?Tänä vuonna on aika rakentaa uudelleen Syyriaa ja maan taloutta, sanoo Syyrian matkailusta vastaavan ministeriön markkinointijohtaja Bassam Barsik. L E H T I K U V A / A F P / M O H A M E D E L S H A H E D Pariisi | STT, AFP Ranskan sisäministeriön julkaisemien tietojen mukaan rasistiset välikohtaukset vähenivät Ranskassa viime vuonna. Kolmatta miestä syytetään Liettuan laivastoa koskevien tietojen antamisesta Venäjälle. sesti, mutta viime vuonna kasvua tapahtui saman verran. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Palmyran muinaisen kaupungin kallisarvoiset rauniot ja aarteet joutuivat pitkälti Isisin tuhoamiksi, kun järjestö vielä hallitsi aluetta. Sen mukaan ilmanvaihto toimii tilassa, jossa mainarit ovat. Liettuassa kolme pidätetty vakoilusta Venäjän hyväksi BBC: FBI ja Valkoinen talo ottavat yhteen kiistanalaisesta muistiosta Tukholma | STT, TT Ruotsin uusi poliisiylijohtaja Anders Thornberg haluaa, että maan poliisi keskittyy rikosten ennaltaehkäisyyn jälkikäteen reagoinnin sijasta. Pelastettujen määrästä tuli täsmennettyä tietoa myöhään illalla: päivän aikana runsaat 270 mainaria oli saatu pelastettua, mutta yli 950 työntekijää oli yhä maan alla. Turistit kuvasivat sfinksiä Gizan pyramideilla joulukuussa. Barsikin mukaan kuitenkin viime vuonna 1,3 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa vieraili Syyriassa. Ministeri Johansson korosti, että Thornberg nauttii hyvin suurta luottamusta Ruotsin poliisien keskuudessa. Beatrixin kultakaivos sijaitsee vajaat 300 kilometriä Johannesburgista lounaaseen. Insinöörit tekevät parhaansa saadakseen varageneraattorit toimintaan ja hissit kulkemaan, yhtiö kertoi. Saman vuoden marraskuussa ainakin 130 ihmistä kuoli Pariisissa ja sen esikaupungissa SaintDenis’ssa tehdyissä iskuissa. Tietoihin kirjatut välikohtaukset sisältävät muun muussa vandalismia ja väkivaltatekoja. Hän on johtanut Säpoa vuodesta 2012, mutta on ollut turvallisuuspoliisissa yli 30 vuotta. Liettualaismiehet pidätettiin joulukuussa ja ovat sen jälkeen odottaneet tulevaa oikeudenkäyntiä pidätettyinä, maan viranomaiset kertoivat torstaina. Ruotsin poliisin uusi johtaja nostaa etusijalle rikosten ennaltaehkäisyn lähteiden mukaan Rosenstein on myös pyytänyt presidentti Trumpia harkitsemaan julkaisemista uudelleen. Äärijärjestö Isisin ja Venäjän tukemien Syyrian hallituksen joukkojen taistelutantereeksi joutuneen Aleppon lisäksi Syyria mainostaa turistikohteenaan myös muun muassa Palmyran raunioita. Muslimeihin ja juutalaisiin kohdistuneet teot kuitenkin lisääntyivät. NBC:n aiemmin haastattelemien oikeustieteen asiantuntijoiden mukaan muistion julkaiseminen saattaisi paljastaa arkaluontoisia salaisuuksia. Thornberg siirtyy länsinaapurin poliisin ykkösvirkaan turvallisuuspoliisi Säpon päällikön tehtävästä. Etelä-Afrikassa noin tuhat kaivostyöntekijää loukussa sähköjen katkettua Vilna | STT, AFP Liettuassa kolme miestä on pidätetty vakoilusta Venäjän hyväksi. Keskiviikkona julkaistujen tietojen mukaan Ranskassa kirjattiin viime vuonna 950 rasistista välikohtausta. Barsikin mukaan potentiaalisia kohteita Syyriassa ovat myös muun muassa Damaskos, Tartus ja Latakia. Kyseessä on kaksi erillistä tapausta, jotka juontuvat sotilastiedustelun vihjeestä. Kansliapäällikkö Kellyn mukaan Trump haluaa muistiosta ”kaiken julki, jotta amerikkalaiset voivat itse tehdä johtopäätökset”. Matkailijamäärät kasvaneet etenkin Egyptissä, Turkissa ja Tunisiassa. Thornbergin nimityksestä ilmoitti Ruotsin oikeusministeri Morgan Johansson (sd.) torstaina. PERJANTAINA 2. Syyria osallistui tänä vuonna Madridin kansainvälisille Fiturmatkailumessuille ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011, jolloin sota puhkesi arabitasavallassa. Tekstin kirjoitti Nunes, joka on presidentti Trumpin tapaan republikaanipuolueen jäsen. Rasistiset välikohtaukset vähenivät Ranskassa Johannesburg | STT, AFP Etelä-Afrikassa lähes tuhat kultakaivoksen työntekijää jäi torstaina loukkuun maan alle sähköjen katkettua myrskyn takia, kaivosyhtiö kertoi. Kolmikolla ei kuitenkaan ole ollut pääsyä salaisiin tietoihin, Liettuan puolustusvoimien tiedusteluosaston edustaja sanoi. Muistion aineiston kokosivat kongressin edustajainhuoneen tiedustelukomitean johtajan Devin Nunesin alaiset. BBC:n mukaan presidentti Trumpilla on viikonloppuun asti aikaa päättää, tuleeko muistio kaikkien nähtäville vai ei.. Ensimmäisessä tapauksessa epäiltyinä ovat Liettuan ilmavoimissa siviilityöntekijänä toiminut mies ja hänen avunantajakseen epäilty Liettuan kansalainen, jolla on oleskelulupa Venäjällä. Hissit eivät toimineet laajan sähkökatkoksen takia, mutta työntekijöillä ei yhtiön mukaan ollut vaaraa. Monet maat Suomi mukaan lukien kehottavat edelleen olemaan matkustamatta Syyriaan. Nyt Turkki houkuttelee erityisesti venäläisiä sekä naapurimaista tulevia matkailijoita. Edustajainhuoneen tiedustelukomitea äänesti muistion julki tuomisen puolesta. –?Tänä vuonna tähtäämme kahteen miljoonaan matkailijaan, Barsik sanoo. Valkoisen talon edustajien mukaan muistio todistaa, että presidentti on ollut oikeassa syyttäessään, että FBI on kohdellut häntä epäoikeudenmukaisesti. Määrä laski jo toissa vuonna. Luku sisältää naapurimaa Libanonista päiväreissuja tekevät. Tunisiassa matkailijoiden määrä kasvoi viime vuonna 23 prosentilla edellisvuodesta. Tämä edellyttää hänen mukaansa tehostettua poliisiyhteistyötä niin Ruotsin sisällä kuin kansainvälisestikin. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Kiinalaiset ja venäläiset turistit paikkasivat eurooppalaisten jättämää aukkoa Lähi-idässä Assadin hallinto mainostaa Syyriaa Syyrian presidentin Bashar alAssadin hallinto haluaa matkailijoiden vierailevan sodan tuhoaman Aleppon raunioilla, vaikka maassa taistellaan edelleen ja siellä vallitsee humanitaarinen kriisi. Ranskassa tehtiin vuoden 2015 tammikuussa terrori-isku satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen. Kaivosyhtiö Sibanye-Stillwaterin edustajan mukaan pelastushenkilöstöä lähetettiin kaivokseen ja loukkuun jääneille toimitetaan vettä ja ruokaa
Asiasta kirjoittaa Zuckerberg pitkässä postauksessaan. Suojaa. Yhtiö aikoo rukata uutisvirtaansa niin, että perheenjäsenien ja ystävien päivitykset ja kommentit näkyvät nykyistä enemmän, ja vastaavasti virrassa näkyy vähemmän viraalivideoita tai uutisjuttuja. Kuluttajien toiminnassa on tapahtunut merkittävä muutos verrattuna aiempaan, sillä ihmiset viettävät aikaa ”Facessa” yhteenlaskettuna noin 50 miljoonaa tuntia päivässä vähemmän kuin ennen. Noin 1,4 miljardia ihmistä käyttää palvelua päivittäin. Pilvistä ja lumisadetta. –?Vuosi 2017 oli myös vaikea vuosi. –?Viime vuosina esimerkiksi yritysten postaukset ovat lisääntyneet tungokseen asti, jopa pisteeseen, että se haittaa ihmisten välisiä henkilökohtaisia yhteyksiä, joita kuitenkin arvostetaan eniten. Palveluissamme on levitetty valeuutisia, sensaatioita ja vieraiden valtioiden vaikutusyrityksiä, Zuckerberg kirjoittaa. Kuvien autoissa erikoisvarustelu. Kysy lisää Fiat-myyjältäsi ja lue . Facebookin mukaan sitä käyttää yli 2,1 miljardia ihmistä kuukausittain. HELMIKUUTA 2018 at. tai romutuskampanja.. Palvelussa vietettävä aika on tärkeää etenkin mainostajien kannalta. at.. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 20 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Maailma on jakautunut. –?Passiivinen videoiden katsominen tai artikkeleiden lukeminen tuskin edistää samaan tapaan hyvinvointiamme kuin ihmisten keskinäinen yhteydenpito, Zuckerberg arvioi. Romutuspalkkio on voimassa 1.1.–31.8.2018 saakka. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 ?1 ?7 ?11 ?11 ?10 ?11 ?17 ?19 3 3 11 12 Suomi klo 14:00 Pe +3 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 La ?7 ?8 ?5 ?6 ?7 ?8 ?8 ?7 ?7 Su ?8 ?8 ?7 ?8 ?8 ?8 ?8 ?8 ?7 Ma ?8 ?9 ?8 ?8 ?9 ?9 ?9 ?8 ?7 Ti ?10 ?11 ?10 ?10 ?10 ?10 ?10 ?10 ?10 Ke ?9 ?10 ?8 ?8 ?9 ?9 ?9 ?8 ?9 To ?8 ?9 ?7 ?8 ?8 ?9 ?9 ?8 ?8 8:42 16:41 8:39 16:44 7:54 17:29 7:52 17:31 Heikkoa tai kohtalaista idänpuoleista tuulta. . KOSKEE MALLEJA: FIAT 500, FIAT 500C AVO JA 5-OVINEN DIESEL FARMARI FIAT TIPO. Yritys julkisti myöhään keskiviikkona Suomen aikaa tuloksensa, jonka yhteydessä yhtiön perustaja Mark Zuckerberg kertoi vaikeasta vuodesta, mutta myös liikevaihdon myönteisestä kehityksestä. Yhtiön liikevaihto kasvoi viimeisellä vuosineljänneksellä vertailukaudesta 47 prosenttia lähes 13 miljardiin dollariin. (STT) Facebookin käyttöaika väheni, liikevaihto kasvoi. Koskee uusia asiakastilauksia. Turku +18 cm Hanko +16 cm 0,8 m 0,7 m 0,6 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput keskiviikkona Bogskär Lämmintä +3 °C Inari Kylmää ?29 °C Märket Tuulista 18 m/s Jomala Sateista 4 mm Sosiaalisen median jättiyhtiön Facebookin käyttäjät kuluttavat yhtiön palveluissa vähemmän aikaa kuin aikaisemmin. HYÖDYNNÄ NYT ROMUTUSPALKKIO 1500 € YLI 10-VUOTIAASTA AUTOSTASI, KUN VAIHDAT SEN UUTEEN FIAT-HENKILÖAUTOON! 2.2.2018 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +2 +2 +2 +2 +1 +1 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.
Se on hyvä. Eikö miljoonaomaisuutenne jo riitä. Jalkauttaminen on olennaisin osa työn onnistumista. AKT:ssä vaan kaikki tehdään päinvastoin. Meillä kaikilla, päättäjillä, työntekijöillä ja kuntalaisilla, on oma roolimme kaupunkistrategiassa. Kuntalaiset saivat osallistua strategiatyöhön syksyllä vastaamalla aiheeseen liittyvään kyselyyn. Mankelihuoneen manu u u Ongelma ei välttämättä ole asvaltissa vaan maantiesuolan paakkuuntumisaineessa, joka tarttuu autoon. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Mikäli asia jää ylätason työkaluksi ja taustapaperiksi, ei sillä ole juurikaan merkitystä. tammikuuta. Joka kuukausi lähetän 50–70 hakemusta, vaan edes siivoojaksi ei pääse. En laiska, vain työtön u u Hah hah, ainakin sosiaalityöntekijät työllistyvät aktiivimallin takia. Viimeisten vuosien tilinpäätökset osoittavat pahimman olevan takana, vaikka hyvänolon tunteeseen emme saa tuudittautua. L E H T I K U V A / A F P / R O B E R T O S C H M I D T Salon Seudun Sanomat uutisoi (SSS 26.1.) kaupunginjohtaja Lauri Innan Salon tulevaisuuden näkymistä. Itsekin menisin mielelläni töihin, vaan kun ei ole. Salon tulee keskittää markkinointitoimenpiteensä erityisesti pääkaupunkiseudulle, jonka kasvusta mekin voimme hyötyä. Tiedoksi sinulle: saan kolme kertaa vähemmän tukea kuin työtön ja hyvin pärjätään. Lakkoon u u Lakosta haittaa, jep. Työntekoa ei pidä estää vaan edistää olosuhteita tuloksellisempaan tekemiseen. Puhallus u u Nyt voisivat kaikki jo eläkeikäiset jäädä pois töistä ja antaa nuoremmille mahdollisuus saada työpaikka. u u EK:n ja kokoomuksen varsinainen puhallus, saadaan työttömät syntipukeiksi. Uhkakuvana Salolle on edelleen pienenevä asukasluku. Laadukkaiden kuntapalveluiden, hyvien liikenneyhteyksien ja monipuolisen asumisen kaupunki on valtti. Herätkää u u On kamalaa kuunnella ay:n ja SDP:n kulunutta savikiekon krahinaa. Tämän kääntämiseksi tarvitsemme aktiivisen asukasmarkkinoinnin keinoja. Työntekijät tekivät kolme kikypäivää. Seuraavaksi asian tiimoilta järjestetään helmikuun aikana kuntalaistilaisuuksia Perniössä, Suomusjärvellä ja keskustassa kaupungintalolla. Hyvästi u u Kun hallitus tekee lain, joka rankaisee syytöntä työtöntä, se on oikeusmurha. Luovat uuden pohjan tulevalle palkkasukupolvelle ota tai jätä -politiikalla. Jos vielä tehtäisiin yksi päivä työttömille ja mentäisiin Helsinkiin perjantaina. Ainakin meidän pienessä työpaikassa yksikin lakkopäivä vaarantaa tiukkojen sopimusaikataulujen takia työpaikkoja. Salolla on nyt tulevaisuuden avaimet käsissään, eikä niitä parane hukata. Loistavaa u u Näin se on, olen itse lapseni tehnyt, ja hänet myös itse hoidan. Aktiivi u u Nyt esiteltiin tämän lehden sivuilla LVI-yritys. Mutta omassa pikkupiirissä jos heristää pikkuisen etusormea piirin päättäjiä kohtaan, on valmistauduttava pakkohoitoon. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 TÄSTÄ MAAILMASTA TÄYSIKUU. Kasvu on alkanut ja nyt on meidän tehtävämme ruokkia sitä omilla päätöksillämme. u u Satakunnassa on fiksuja linja-autonkuljettajia, ajattelevat omalla päällään ja tulevat perjantaina lakkopäivänä töihin. Maantiesuola u u Kiitos kulttuuritoimelle upeasta konsertista Veturitallissa. Harrastajat toivoivat näkevänsä harvinaisen yhdistelmän, kun superkuu, sininen kuu ja kuunpimennys osuvat samaan aikaan. Saija Karnisto-Toivonen kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd.) Salo Kaupunkistrategia luo askelmerkkejä tulevaisuuteen. Toivottavasti mahdollisimman moni kuntalainen tulee vielä antamaan mielipiteensä ja kommenttinsa valmisteilla olevaan strategiaan. Kaupunginjohtajan ajatuksiin on helppo yhtyä. Saattaisi toimia Salon muuttotappiokunnassakin. Kuitenkin ihanaa, että niin moni sen tekee ja ottaa kantaa. Jos järkipuhe ei auta, ja lyödäkään ei saa, niin mennään lakkoon. Muisti on pitkä u u Jos hallitus räjäytti tykillä, ei auta, että ritsalla vastataan. Myydään pois u u Kustavi laski tuloveroa 18,75 prosenttiin imagosyistä houkutellakseen uusia asukkaita kuntaan. Molemmathan riippuvat omasta tahdosta. Minä toivon, että valtuusto voi tämän nojan laajalla rintamalla tarjota, sillä kyse on meille elintärkeistä kysymyksistä. Samalla palkkakustannukset alas. Löytyisikö samaa järkeä paikallisen bussifirman kuljettajilta. Arvottomuuden tunne on musertava joka ikinen päivä työttömänä, mielenilmaisu saa tuntemaan, että ehkä olemmekin edes jonkun mielestä puolustuksen arvoisia. Täysikuu nousee asuinja liiketalojen yläpuolelle Bangkokissa 31. Työttömyys sittenkin tavoitteena u u Työmarkkinajärjestöjen hiipuminen on alkanut nopeutua. Edellisen valtuustokauden jouduimme painimaan jatkuvien leikkausten ja säästöjen kanssa. Kyllä luulen, että Hermannin koulu on sellainen rakennus, joka on elinkaarensa päässä. Palkkatuet myös otetaan yhteiskunnalta, kun niin kehnosti menee. Jälleen oli sama valitus: työvoimapula. Salon kaupunki on tienhaarassa, jossa meillä on mahdollisuus joko jäädä odottamaan ajan korjaavan haavamme tai toimia aktiivisesti niiden kehityskohteiden eteen, joiden katsotaan luovan Salon vahvaa tulevaisuutta. Eli vaikeimman kautta täytyy ampua takaisin. AKT tekee kaikkensa, ettei ketään työllistetä yrityksissä lyhyeksi ajaksi vaikka töitä olisikin. Ymmärtäkää jo tämän päivän työmarkkinaa ja lopettakaa rahojen repiminen duunareilta järjestöille vaarantamalla yritysten työpaikkoja. Säästyisi kaupungin rahat, kun ei tarvitse itse purkaa. Sehän on selvää. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Isot kehityshankkeet, kuten sairaala, ekovoimala, IoT Parkin toiminnan vakiinnuttaminen, Kantatie 52 jatko-osuus ja tunnin juna, ovat hankkeita, joissa kaupungin viranhaltijajohto tarvitsee taakseen selkeän poliittisen selkänojan. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Loputon rahanreikä, jonka voisi kanssa myydä nopeasti, jos ostaja löytyisi. Strategia on tarkoitus hyväksyä kaupunginvaltuustossa huhtikuussa, jonka jälkeen alkaa työ sekä vuoden 2019 budjetin tiimoilta että strategian jalkauttamiseksi. Löytyykö järkeä. Mielenilmaus u u Aktiivisuusmallissa työttömästä pidetään huolta ja aktivoidaan häntä. Tontin hinnalla saisi talot kaupan päälle. Houkutellaan väkeä TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 PERJANTAINA 2. On korkeakoulututkinto ja kaksi ammattia. Mutta miksi kotiäidin ei kuulu saada verorahoin tukea vaikka työtön saa. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa meidän on mahdollista keskittää energiamme kehittämiseen, ei leikkaamiseen. On se ayväki aivan järjetöntä porukkaa, kun estävät yrityksiä saamasta työvoimaa aktiivimallia lakoilla vastustaen. Jos ay-toveruus on tätä, saa minun puolestani jäädä. Väärää politikointia nyt, kun juuri luodaan työpaikkoja. Kyllä mestarit erottuvat. Pitkän harkinnan jälkeenkään en ymmärrä, miten lakko edistäisi työttömien asemaa vaarantamalla monien työpaikan varsinkin, kun työnantajilla ei ole mitään tekemistä aktiivimallin kanssa. Kolme vuotta lapsen kanssa kotona u u Eikö Alhaisten rivitalot voisi myydä. Siihen tuli paljon vastauksia ja ajatuksia, joita jatkotyössä on pystytty hyödyntämään. Herää AKT nykypäivään u u Lakko työnhakua vastaan! Työn orjat eespäin astukaamme u u Suomen maailmanparantajat politiikan huipulta tupien pöytäpuhujiin tuomitsevat lännen johtajan. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u En osallistu perjantain poliittiseen lakkoon
Ikitien Tommi Korpela ja Tuntemattoman sotilaan Eero Aho ovat ehdolla parhaasta miespääosasta. – Oppilaat tallensivat marraskuun alussa pienryhminä yhden viikon aikana Ilolansalon asukkaiden elämää. Kaiken ytimessä on Lene Cecilia Sparrokin loistelias roolityö, joka ei perustu yhteenkään näyttelemistekniseen temppuun vaan pelkkään intensiiviseen läsnäoloon. maaliskuuta. Elle Marja varastaa opettajansa vaatteet ja hylkää omat perinneasunsa, karkaa Uppsalaan, valehtelee nimensä ja taustansa ja yrittää ruotsalaistua. Geneettisesti puhtaat ruotsalaiset eivät nähneet touhussa mitään outoa, mutta pyytävät eräässäkin Kernellin elokuvan kohtauksessa saamelaistyttöä ”jodlaamaan” illanistujaistensa iloksi. Voittajat julkistetaan Jussi-gaalassa 23. Sarja jatkuu 2.3. Vaikka opettaja ei mitenkään Elle Marjaa rohkaisekaan, hänen mondeeni hahmonsa on kuin majakka öisellä merellä, jota kohti saamelaistyttö lähtee kulkemaan. Silmät puhuvat, suu vaikenee Iso osa Saamelaisveren voimasta perustuu nuoren norjalaisnäyttelijän Lene Cecilia Sparrokin intensiiviseen läsnäoloon elokuvan vaativassa pääroolissa. Ikitiessä raadin vakuutti myös tanskalaisesta Vallan linnake -sarjasta tuttu ”pääministeri” eli Sidse Babett Knudsen, joka on ehdolla parhaasta naissivuosasta. Ohjaus ja käsikirjoitus: Amanda Kernell. Molemmat kilpailevat muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen palkinnosta. Jussi-ehdokkaat valitsee asiantuntijaraati yhdessä Filmiaura-järjestön kanssa. – Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. SSS | Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Muurlan Opiston ensimmäisen vuoden oppilaiden valokuvausnäyttely on tästä päivästä alkaen nähtävänä salolaisessa palvelukeskus Ilolansalossa. Porosuvun tytär Elle Marja (Lene Cecilia Sparrok) näkee vaaleatukkaisessa opettajassaan (Hanna Alström) roolimallin seurattavaksi. KULTTUURI 22 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Henkilökuva tavallisista ihmisistä Karoliina Koivisto ja Ilolansalon arjesta otettuja dokumentaarisia valokuvia, joista näyttelyyn on koottu oma kokonaisuutensa. Hän laskee työhön menneen kuvauksen ja kuvankäsittelyn myötä yhteensä noin tunti. Parhaasta elokuvasta kisaavat lisäksi Armomurhaaja, Joulumaa, Miami sekä Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen. Ohjaaja Amanda Kernellin ensimmäinen pitkä työ tarttuu väkevällä otteella suvaitsevaisen Ruotsin vähemmän suvaitsevaan lähihistoriaan ja sen yhteen tahmaisimpaan häpeäpilkkuun – saamelaiskansan rotusortoiseen kohteluun 1930-luvulla. Pyrimme siihen, ettei talon arki häiriintynyt, valokuvauksen opettaja Mirka Both kertoo. Peräti 19 eri elokuvaa sai Jussiehdokkuuksia. Kaikkiaan otin tuolloin viitisenkymmentä kuvaa, somerolainen Maiju Kaipainen kertoo omalta osaltaan. Lapset myös riisutettiin ja valokuvattiin jonkinlaisen häiriintyneen rotubiologian nimissä. Muut ehdokkaat ovat Petteri Summanen Yösyötöstä sekä syyrialaistaustainen Sherwan Haji, joka teki pääosan Toivon tuolla puolen -elokuvassa. I R E N E S T A C H O N ELOKUVA Elokuvaohjaaja ja entinen elokuvakerronnan professori Lauri Törhönen pyytää anteeksi henkilöiltä, joita hän on häirinnyt. Natalie Portmanin esikoisohjauksella Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Kaipainen valitsi kuvattavakseen pitkän avioelämän viettäneen parin, Tailan ja Martin. Leikkaus: Anders Skov. Tuntemattoman sotilaan näyttelijöistä myös Aku Hirviniemi ja Jussi Vatanen ovat Jussi-kandidaatteja. Kaikesta tästä huolimatta Saamelaisveri on ensisijaisesti yksilötarina, joka kasvaa nopeasti ulos etnisistä rajoistaan täysin universaaliksi kuvaukseksi nuoren ihmisen sisäisestä palosta kieltää oma historiansa ja itsenäistyä kokonaiseksi ihmiseksi vailla menneisyyden painolastia. Mentiin paikasta toiseen ja tyttö otti kuvia edestä ja takaa. Niinpä Saamelaisveren rajuin yksittäinen kohtauskin kuvaa saamelaislasten kallonmittauksia kesken koulupäivän. HELMIKUUTA 2018 Tommi Aitio SAAMELAISVERI (Sameblod, Norja/ Tanska/Ruotsi 2016). He kisaavat parhaan miessivuosan Jussista vastaehdokkainaan Ikitien Hannu-Pekka Björkman ja Kaiken se kestää -leffan Tomi Enbuska. Ikitie on ehdolla 13:n Jussin saajaksi, ja Tuntematon sotilas kilpailee kymmenessä kategoriassa. minusta julkaiseman jutun johdosta esitän anteeksipyyntöni niille henkilöille, joita olen katsomalla, koskemalla tai puhumalla häirinnyt, Törhönen kirjoittaa STT:lle sähköpostitse lähettämässä lyhyessä tiedotteessa. Haastateltujen mukaan Törhösen käytös jatkui ainakin 1980-luLauri Törhönen pyytää anteeksi häirintätapauksia. Törhönen ei halua kommentoida julkisuudessa Ylen keskiviikkoisessa jutussa esitettyjä väitteitä. – Meillä oli apuna studiosetti, jota hyväksi käyttäen otimme kuvat studio-olosuhteissa. Myös 15 Long Play -julkaisun haastattelemaa naista syyttää Törhöstä häirinnästä. Saamelaisveren kehyskertomuksessa ikääntynyt Elle Marja tekee tiliä ristiriitaisen menneisyytensä kanssa ja hakee lopulta jonkinlaista sovitusta väärille teoilleen. Kernellin ohjaajanviisautta on antaa Sparrokin silmien puhua suun sijasta. Amanda Kernell ohjaa vakaalla kädellä, yhtä lailla koskemattomalle luonnolle kuin elokuvansa tärkeimmille ihmisille tilaa antaen. Elokuva-alan Jussi-palkintoja on tarjolla eniten Ikitie-elokuvalle sekä Tuntemattomalle sotilaalle. Kaikki onnistui, kun tiesi mitä teki. Tilanne jännitti ennakkoon tosi paljon, mutta kaikki meni hyvin ja rentouduin onnistumisen myötä, Kaipainen kertoo. – Mallina olo oli mukavaa. Kuvaus: Sophia Olsson. Meillä oli hyMuurlalaisten valokuvanäyttely Ilolansalossa. Yle julkaisi keskiviikkona jutun, jossa parikymmentä Ylen haastattelemaa naista syyttää Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä. Henkilökuvat palvelukodin asukkaista kertovat tarinoita tavallisista ihmisistä. Saamelaisveri kuuluu Salon kaupungin kulttuuriasiain yksikön laatuelokuvasarjaan. (STT) Ikitie ja Tuntematon sotilas rohmusivat Jussi-ehdokkuuksia Näyttelijät Hannu-Pekka Björkman (vas.) ja Tommi Korpela ovat molemmat ehdolla Jussi-palkinnoille Ikitie-elokuvasta. Itselläni kuvaustilanne kesti kymmenisen minuuttia. Musiikki: Kristian Eidnes Andersen. –?Yleisradion 31.1. Pääosissa: Lene Cecilia Sparrok, Mia Erika Sparrok, Maj-Doris Rimpi, Julius Fleischanderl, Olle Sarri, Hanna Alström jne
60-vuotisjuhlan kunniaksi taloon saapuu esiintymään harvoin kotimaassaan keikkaileva Tarja Turunen yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. (SSS) Savonlinnan oopperajuhlat vastavierailulle Moskovaan Savonlinnan oopperajuhlat vierailee syksyllä Moskovan Bolshoiteatterissa. The Leavings-Orkesteri lauantaina Mathildedalissa vulta 2000-luvulle. (STT) Tarja Turunen Lauri Törhönen pyytää anteeksi häirintätapauksia SSS | Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Edesmenneen Gösta Sundqvistin bändi The Leavings on jatkanut toimintaansa 2010-luvulla. The Leavings Orkesteri ravintola Terhossa Mathildedalissa lauantaina 3.2. Terhossa kuullaan kiertueen pohjalta harjoiteltua materiaalia eli Leevi and the Leavingsin hittejä eri vuosikymmeniltä Siiri Nordinin tulkitsemana. Näyttely on sijoitettu palvelukeskuksen pääaulan molemmin puolin käytävien seinille. Itseään uudistavan mutta samalla orkesterimusiikin perinteitä vaalivan orkesterin seuraavaksi askeleeksi tarjoutui esiintyminen yhden Suomen tunnetuimman naisvokalistin kanssa. Nykyinen yhtye on tehnyt uutta materiaalia, joka on saanut myös mukavasti radiosoittoa. –?Bolshoi on venäläisen oopperatradition koti ja samalla yksi maailman kuuluisimmista oopperataloista. Törhösen kerrotaan myös ahdistelleen naispuolisia näyttelijöitä elokuvaja tv-tuotantojen yhteydessä. Näyttelyssä esillä on niin potretteja muistisairaista ja liikuntarajoitteisista ihmisistä kuin myös kuvia tilanteista heidän arjessaan. Mathildedaliin saapuvat Leavings eli herrat Niklas Nylund, Juha Karastie ja Risto Paananen. K U V A T : S S S / V E L I M A T T I H E N T T O N E N Helsingin Kulttuuritalo täyttää 60 vuotta Helsingin legendaarisimpiin keikkapaikkoihin kuuluva Kulttuuritalo täyttää 60 vuotta. Solisteina kiertueella ovat toimineet Jouni Hynynen, Jarkko Martikainen ja Siiri Nordin. PERJANTAINA 2. Lisäksi he ovat saaneet arvokasta kokemusta asiakkaan kanssa työskentelystä ja kuvausprojektin eteenpäin viemisestä, kuvausvaihetta ohjannut Mirka Both sanoo ja summaa: – Opiskelijat ja mallit voivat olla todella ylpeitä lopputuloksesta. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Vantaan Viihdeorkesteri on siirtynyt uudelle kymmenluvulleen kapellimestari Nick Daviesin johdolla. Hän toimi professorina korkeakoulussa vuosina 1995–2006. Tuolloin ohjelmistossa oli Aulis Sallisen Ratsumies. Molemmat osiot on sijoitettu näyttelyssä omiksi kokonaisuuksiksi. Mukaan mahtunee myös muutama uusistakin kappaleista. Näyttelyn toteuttaminen on ollut opiskelijoille ensimmäinen koulun ulkopuolinen suurempi kuvausprojekti. – Ilolansalon tarjoama mahdollisuus kuvauksiin oli juuri sopivan haastava opiskelijoille syventämään jo aiemmin syksyllä opittuja asioita. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi Kulttuuritoimitus: Veli-Matti Henttonen (02) 770 2329 Henkilökuva tavallisista ihmisistä vä suhde, muistelee kuvauksia palvelukodin asukas Aini Järvelä, yksi malleista. Muurlan Opiston valokuvausnäyttely palvelukeskus Ilolansalossa, Ilolankatu 6, on avoinna päivittäin klo 8.–18. Sekä Mirka Both että Maiju Kaipainen opettajana ja oppilaana ovat tyytyväisiä mustavalkoisuuteen. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy. klo 20. Tarja Turunen on viimeksi esiintynyt kotimaassa joulukuussa järjestetyllä Raskasta joulua -kiertueella. Viime syksynä homma aktivoitui The Leavings Orkesterin Gösta in memoriamkiertueen myötä, joka jatkuu vielä pitkälle kuluvaa vuotta. Seurue esittää syyskuun puolivälissä Giuseppe Verdin klassikon Otellon. Projekti antoi opiskelijoille mahdollisuuden harjoitella henkilökuvauksen lisäksi valaisua sekä mallinohjausta. saakka. Törhösen kerrotaan ahdistelleen naispuolisia opiskelijoita muun muassa toimiessaan Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen ja lavastustaiteen osaston johtajana. (STT). Juhlakonsertti järjestetään 23. Oopperajuhlien edellisestä vierailusta Moskovaan on kymmenkunta vuotta. Maiju Kaipainen ja muotokuva Tailasta ja Martista. Konsertissa kuullaan niin Turusen omaa tuotantoa kuin tunnettujen säveltäjien klassikoita. Mustavalkokuviin saatiin aivan omanlainen tunnelma ja puhuttelevuus. Bolshoi-teatteri nähtiin Savonlinnassa viime kesänä. Yhtye vierailee lauantaina Mathildedalissa soittaen kyläravintola Terhossa. 28.2. Edestä ja takaa kuvia ottanut opiskelija oli Katariina Liehu. maaliskuuta. Oopperajuhlat pitää vierailua tärkeänä tunnustuksena työlleen. Potretit ovat mustavalkoisia ja arjen tilannekuvat värillisiä. Otellon edellisestä esittämisestä Bolshoissa on kulunut jo vuosikymmeniä, ja näin kiinnostus meidän tuotantoomme syntyi luontevasti, kertoo juhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti tiedotteessa. Muun muassa singlet Parisuhdevakuutus ja Tänäänkin löytyvät spotifysta
Kampanjan mittauspisteitä on ollut ympäri kaupunkia: Salon keskustassa, Halikossa ja Perniössä. Ps. Erityisen lauhaa oli Kainuussa ja Koillismaalla. Pohjois-Lapissa keskilämpötila oli alle 13 astetta pakkasta. Sen tilastojen mukaan vain Enontekiöllä ja Utsjoella oli tavanomaista kylmempää. Paksuin kinos mitattiin Enontekiön Kaaresuvannossa: 98 senttiä. Esiintymässä pianoduo Angela Saarinen ja Leena Tammisto. Tule keskustelemaan syöpään liittyvistä asioista ym. Muistiyhdistys. Kuun lopussa lunta oli lähes metri Enontekiön ja Kittilän alueilla. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Pertteli 8 vuotta Pinja Salminen 2.2. Kerho on ollut ykköspaikalla Aivoliiton järjestämässä kilpailussa kolme kertaa aikaisemminkin eli jokaisena vuotena, kun mittauksia on järjestetty. 2 vuotta Erin Skogström 2.2. Lämpimintä oli seuraavana päivänä Jomalassa ja Kökarissa Ahvenanmaalla, jossa mitattiin lähes 7 lämpöastetta. Salo 24 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Verenpainekampanjan tavoitteena on herättää ihmiset huomioimaan, että hoitamaton kohonnut verenpaine on riski aivoja sydänterveydelle. Turku 7 vuotta Luka Mynttinen 2.2. PP-tasapainoryhmä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) klo 10-11.30, ryhmää Anja Nurmi. Nuppi ja Noppa-ryhmä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) klo 13-14.30, ryhmässä tehdään aivoja aktivoivia tehtäviä ja pelaillaan. Jooga power vinyasa Bizarressa klo 19-20.15. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Musiikkia kahdella pianolla Salon kirkossa (Kirkkokatu 7) klo 18. Somero 6 vuotta Lilja Alijoki 2.2. Vertaiskahvila (Turuntie 8, 4. Verenpaineen mittauskampanja on perinteisesti järjestetty maailman AVH-viikolla eli lokakuun viimeisellä viikolla. HUOMENTA NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Jemina, Lumi, Aamu Ruotsinkielinen kalenteri: Disa NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Hugo, Valo Ruotsinkielinen kalenteri: Hugo PÄIVÄN SANA Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Muistelua Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) klo 13-15, järj. Helsinki 10 vuotta Eetu Leppä 2.2. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Äiti ja Mikko otso onnittelee ILON PISAROITA Salon AVH-kerho on voittanut syksyllä järjestetyn verenpainekampanjan ylivoimaisesti. krs) klo 10-12, hyvää seuraa kaikille, FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. (SSS) Verenpainekampanjan voitto Saloon Tammikuu oli lähes koko maassa keskimääräistä lämpimämpi, kertoo Ilmatieteen laitos. päivä Inarin Nellimissä. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan. Tammikuun kylmin mittaus oli -36,8 astetta, joka kirjattiin 24. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.Laita mukaan merkintä ”tapahtumia” ja yhteystietosi. Ilolansalo soi Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 14.30. Salo 4 vuotta Julia Fonsell 2.2. Helluntaiseurakunta. Muistikahvila Somerolla (Heikintie 5) klo 10-11.30. Turku 3 vuotta Iida ja Leonard Cakaj 2.2. Korvaamaton kovalevy -verenpainekampanja on valittu vuoden 2017 Terveysteoksi. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin. Ylläksen tiellä Kolarissa pyrytti pari viikkoa sitten. Maan eteläosassa tammikuun keskilämpötila oli nollan ja miinus neljän välillä. HELMIKUUTA 2018 Onnea ja ilon pisaroita Tarja 50 v t. 18:3 ELOKUVAT Kaikki oikein Bio-Salo klo 17.30 Labyrintti: (Tappava lääke) (2D) Bio-Salo klo 19.30, Bio Stara (Paimio) klo 18.30, Lumo klo 18 Saamelaisveri Bio-Salo klo 15.15 Supermarsu Bio-Jukola (Somero) klo 17.30, Bio-Salo klo 18, Lumo klo 17.15 Veljeni vartija Bio-Jukola (Somero) klo 19.30, Bio-Salo klo 20, Bio Stara (Paimio) klo 19, Lumo klo 19.15 MUITA TAPAHTUMIA Palveluasema (Helsingintie 52) avoinna klo 10-12. Salo 4 vuotta Emma Järvinen 2.2. Perniö 7 vuotta Valtteri Mäkinen 2.2. Järj. Myös verenpainekampanja on palkittu. Jos kampanjassa jollekulle tulee korkeat verenpainearvot, hänet ohjataan ottamaan yhteyttä omaan lääkäriinsä tarkempaa tilannearviointia varten. Yhteislaulua haitarin säestyksellä. (STT) Tammikuu oli tavanomaista lauhempi – Lapissa lunta on lähes metri Lapissa lumikinokset ovat lähes metrin korkuisia. Sademäärät olivat suurimpia Uudellamaalla ja Pohjois-Karjalassa. L E H T I K U V A / A K U H Ä Y R Y N E N. Salossa tehtiin viime lokakuussa yhteensä reilut 400 mittausta, mikä oli Suomen paras tulos
Järj. Mustakuula peliryhmä neukkarissa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 6.2. klo 1215, FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Vertaisryhmä (Turuntie 8, 4. Käsittelyssä vuodet 1938–1957, laulattamassa Sanna Räisänen. klo 15-18, FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Runoryhmä Valopilkut Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 7.2. klo 19. Yhteislaulua Kuusjoen terveystalolla (Ylipässintie 5) 6.2. Ikääntyneiden aamukahvila Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 6.2. Tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) 6.2. Omaishoitajat ry. Yhteisvastuulounas 4.2. klo 14 vieraana pastori Aki Toivoniemi. Omaisneuvontaa Halikon sairaalassa (Toivolan alakerta) 8.2. Jokeri Pokeri Box 40-v. klo 10-11, ohjaa Aino Männikkö. Salo Business English Cafe Bar Bizarressa 6.2. Pieni kukkanäyttely Anneli Jalosen maalauksia Perttelin kirjastossa 30.1.28.2. klo 9-10, ohjaa Salon Luustoyhdistys ry. Mukana on myös hulvatonta vatsastapuhumista, imitaatiota ja aina yhtä ällistyttävää ajatusten lukua Simon tapaan, ja tietysti lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa!. Viidakkotohtori -luento Teatteri provinssissa (Salorankatu 5-7) 7.2. TAPAHTUMAT 3.2.–9.2. klo 12-15, juttuseuraa ym. Lähetyskahvio Kaffemukissa Salon kirkon sivusalissa (Kirkkokatu 7) 5.2. Pääkirjaston musiikkihuoneessa on esillä Salon 4H:n Kaupungista luontoon -teos. PP jumppa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 7.2. TeemaTorstaissa SYTY:n tiloissa (Helsingintie 6) 8.2. Sirpan kirjallisuuspiiri Palvelukeskus Ilolansalossa 6.2. Keanne van de Kreeke näyttely ”Kartta minuun” Salon Taiteilijaseuran Taidelainaamossa (Helsingintie 2). Curlingia Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) 6.2. krs.) 8.2. klo 12-14.30 yhteislaulua, vetäjänä Nicke. Lääkäri Jari Vainio. Teoksen ovat tehneet eri-ikäiset salolaiset lapset ja nuoret. ry. klo 14-16, järj. klo 19 (säävaraus). Kaffekellarin ohjelmallinen iltapäivä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 8.2. klo 18.30. LITHIUM feat. klo 12-15, FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Nostalgia-automuseo (Erveläntie 880) avoinna tilauksesta. klo 19, Saara-Helenan ja Karin johdattamana. Iloa arkeen -pysäkin avajaiset Palvelukeskus Ilolansalossa 7.2. Kaupungista luontoon Salon pääkirjastossa (Vilhonkatu 2) 5.-9.2. klo 13-14.30. Piirijohtaja Ari Malmi, aiheena: Kun elämä koettelee. Onnela avoinna Kiikalan seurakuntatalossa 5.2. MUSIIKKI Lastenooppera ”Kahlekuningas ja karkuri” teatteri Provinssissa 3.2. Usko arjessa -ilta Salo-Uskelan seurakuntatalossa 7.2. klo 13.30, luetaan runoja sekä muutakin kirjallisuutta sekä keskustellaan niistä. ATK kerho Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 5.2. E-L Kuusjoen yhdistys Tupailtapäivä Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) 7.2. MUITA TAPAHTUMIA Unelmien työpaja Bizarressa 3.2. klo 19, SaloJazzin kevään konserttisarjan avauskonsertti. Uudessa koko perheen taikashowssa nähdään mestaritaikurin osaamisen koko kirjo: vaativista sorminäppäryystempuista aina hämmästyttäviin illuusioihin saakka. klo 15–17. Curlingia Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 5.2. klo 13-15, tule pelaamaan bingoa ja kertomaan kylän kuulumiset. Somerolla: Torppamuseo, Savenvalajamuseo, Koulumuseo, Pitäjänmakasiinit, Peltotyökalumuseo, Sauhutupa, Härkä Galleria (Hirveläntie 2, ryhmille) ja Härkälän kartanogalleria (Härkälänkuja 33, ryhmille) NÄYTTELYT Elliott Erwittin retrospektiivinen näyttely Salon taidemuseo Veturitallissa sekä tornissa valokuvaaja Esko Keski-Vähälän ja kuvanveistäjä Seppo Kalliokosken Syli-studionäyttely. Äijäkerho/miesten oma juttutupa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 6.2. klo 8.30-10. RAASEPORI: Tammisaaren museokeskus EKTA avoinna ke–su klo 11–17 SOMERO: Mäkilän Traktorimuseo avoinna ti–su klo 10–18 * Avoinna myös sopimuksen mukaan: Salossa: Ateljee Kauko Mäkinen (Turuntie 22), Taidemaalari Viljo Hurmeen ateljeekoti, Fiulmaakarin mylly Muurlassa, Halikon museo, Kiikalan kotiseutumuseo, Kiskon kotiseutumuseo, Meritalon museo, Muurlan kotiseutumuseo Honkala, Pellonpään talonpoikaismuseo (Vähähiidentie 176) ja Kivimakasiinin esinemuseo (Mikolantie 11) Perttelissä, Perniön Nostalgia automuseo, Perniön LainaMakasiini, Perniön museo, Suomusjärven kotiseutumuseo, Galleria Levola – Nuketteri (Perniöntie 1719), Taidemuseo Veturitalli, Teijon Masuunin galleria, taideja käsityöputiikki (Telakkatie 17). Teos on äänimaisemaa, tarinaa ja kuvia yhdistävä, luonnon hyvinvointivaikutuksista kertova kokonaisuus. ti-pe 10-18 la 10-16. klo 18. krs) Avoinna su klo 13-15 ja muulloin sopimuksen mukaan. Studionäyttely SYLI taidemuseon tornissa 4.2. klo 18 (ensi-ilta). Perjantaina julkaistavaan tapahtumakalenteriin (la–pe) tiedot toimitetaan keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Muistikahvila (Turuntie 21) 8.2. Kielikahvila Bar Bizarressa 7.2. PERTTELI: Pellonpään talonpoikaismuseo (Vähähiidentie 176) avoinna sopimuksen mukaan. Ikäihmisen kuntojumppa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 8.2. JuhlaTaikaShow Kulttuuritalo KIVA:ssa (Horninkatu 21) 8.2. Päivittäisiin menotietoihin tiedot ehtivät edeltävänä arkipäivänä klo 12:een mennessä. klo 19, 7.2. klo 13-14.30. Salon Kuuloyhdistystyksen helmikuun kuukausitapaaminen seurakuntatalolla (Kirkkokatu 6) 5.2. Uudessa koko perheen taikashowssa nähdään mestaritaikurin osaamisen koko kirjo: vaativista sorminäppäryystempuista aina hämmästyttäviin illuusioihin saakka. Särkisalon seurakuntakodissa klo 12-14. klo 12-17. Aamulenkki Suomusjärvellä 7.2. klo 10-14. klo 13-15 Äijäkerho Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) 5.2. klo 10. klo 18-20 henkilöille, joiden läheisellä on päihdeongelma, FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Virsimaraton Muurlan seurakuntakodissa 4.2. Teijon Masuunin galleria, taideja käsityöputiikki (Telakkatie 17) avoinna lasu klo 12-16. Kalenteritoimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. klo 9-10.30, järj. klo 10-12, ohjaa Pirkko Mehtälä. Kaikille avoin ruokailu Perniön seurakuntatalossa 8.2. Runopiiri Kuusjoen terveystalolla (Ylipässintie 5) 7.2. PERJANTAINA 2. Muistiyhdistys. JuhlaTaikaShow Kulttuuritalo KIVA:ssa (Horninkatu 21) 8.2. Näyttely 4.2. Kotimainen huippukokoonpano ja vieras Portugalista. Jenny Kurpénin värigrafiikkaa Ihme ja Kumma kaupunkiolohuoneessa (Annankatu 10) helmikuun ajan. Avoin kohtaamispaikka, ohjausta ja neuvontaa. Pilateksen jatkokurssi Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 6.2. Juttuseuraa ja vertaistukea kuntoutujille. Paimiolainen musiikkihupailu, jossa takerrutaan hersyvällä huumorilla ajankohtaisiin kysymyksiin, paimiolaisiin ilmiöihin ja tapahtumiin. Astrid Lindgrenin klassikkotarina. Laita tietoihin "tapahtumia" ja yhteystietosi. Taidemuseo Veturitalli (Mariankatu 14) Avoinna ti-pe klo 10-18, la-su klo 11-17. klo 14.30, Kalervo Helenius ja tytöt talvitunnelmissa. Valokuvat ja äänimaisema Esko Keski-Vähälä, veistos Seppo Kalliokoski. klo 10-12, hyvää seuraa kaikille, FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. saakka. Eläkeliiton Kuusjoen yhdistys. klo 10-14. Lasten Laulukaupunki ry. lähtö klo 9 Kitulan seurakuntakeskukselta. klo 9-10.30, ohjaa Minna. krs) 9.2. klo 9.30-11.30. klo 13-15, pastori Aki Toivoniemi pitää hartauden sekä säestää ja laulattaa meillä virsiä. Käsityöja askarteluryhmä Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) 8.2. klo 10 ja klo 13. klo 19. Miesten oma juttutupa. klo 1111.45, liikunnanohjaaja Jani Nurmi. Vertaiskahvila (Turuntie 8, 4. Järj. Suomusjärven Maatalousnaisten kokoama näyttely nähtävillä Suomusjärven kirjastossa helmikuun ajan. Tiedot nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat Sähköpostilla: kalenteri@sss.fi Postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo Mahdolliset muutokset ja korjaukset annettuihin tietoihin ylläoleviin osoitteisiin. Perniön karjalaiset. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 ELOKUVAT 2.2.-8.2. Omaisneuvontaa Salon pääterveysasemalla (hallinnon käytävä, depressiohoitajan huone) 7.2. Kivimakasiinin esinemuseo (Mikolantie 11) avoinna sopimuksen mukaan. klo 13-15, ohjaa Leena Savolainen. Avoinna 1.28.2. Kemiönsaaressa: Sagalundin museoalue ja Sagalundgården, Söderlångvikin museo, Westersin puutarha. Paimiossa: Paimion Sähkömuseo, Sauvossa: Sauvon museo. Halikon Eläkeläiset ry:n kerhotapaaminen Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 5.2. Avoinna talvikaudella sopimuksen mukaan. klo 12.3015, esitelmä Salon kaupungin vammaispalvelusta. Tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa lehden ja netin tapahtumakalenteriin sekä päivittäin julkaistaviin menotietoihin. kirjaston aukioloaikoina. Järj. klo 12.15. klo 13, yhteislaulua. Nappikauppa/kädentaito ryhmä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3) 8.2. Järj. klo 18. saakka. klo 14, keskustelua kirjallisuudesta. Mukana on myös hulvatonta vatsastapuhumista, imitaatiota ja aina yhtä ällistyttävää ajatusten lukua Simon tapaan, ja tietysti lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa! Ronja Ryövärintytär -lastennäytelmä Salon Teatterissa (Mariankatu 3) 9.2. Ilolansalo soi Palvelukeskus Ilolansalossa 9.2. Muistoja menneiltä ajoilta -näyttely. klo 16-18. Järj. André Fernandes & Manuel Dunkel Kulttuuritalo Kivassa 9.2. Jokeri Pokeri Box 40-v. ”Kyläbingo” Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) 8.2. Tähtinäytäntö Salossa Halikon vesitornin tähtitornilla 4.2. Galleria Levola (Perniöntie 1719) auki sopimuksesta. klo 12 alkaen. klo 13-14.30. Itsenäisyyden Museo (Torikatu 7, 2. Avoinna arkisin klo 10-16. Museot ja näyttelytilat SALO: Ateljee Kauko Mäkinen (Turuntie 22) avoinna la klo 10-13 ja su klo 12-15. klo 10-11.30, aiheena: maantiede ja matkailu. klo 14.45.-15.45. Marttilassa: kotiseutumuseo, Nostalgiamuseo (Heinojantie 44, Prunkila). MITÄ TAPAHTUU. Oiva-kahvila Omaishoitokeskuksella (Torikatu 12) 5.2. Lounaismaan OP Kulttuuriyhd. klo 11-13, kaikille avoin Atk ryhmä jossa yhdessä ratkotaan koneen käytön ongelmia. klo 13-15, Yrjö Teuri esiintyy. klo 18. Omaisneuvontaa Someron terveyskeskuksen kerhohuoneella 6.2. Voit ottaa mukaan oman käsityön tai askarrella kortteja ym. Salon Sydänkerho seurakuntatalolla 6.2. klo 16.30-17.30. Juttukammari Salotossa (Kirkkokatu 5) 7.2. Avoimet ovet Halikon Nuorisoseuran talolla (Mustamäentie 169) 4.2. Salon elektroniikkamuseo Made in Salo -puhelinja monitorinäyttely sekä radioja televisionäyttely avoinna tope klo 11-17, la klo 11-15, www.salomus.fi www.eliaskokoelmat.fi Salon Taiteilijaseuran Taidelainaamo ja galleria Bizarren yhteydessä (Helsingintie 2) avoinna ti-pe klo 10-18, la klo 10-16. Laulukööri Palveluksekus Ilolansalossa 6.2. Vuosisadasta viis veisaan Salo-Uskelan seurakuntatalossa 5.2. Ferdinand (2D, dub) Bio Stara (Paimio) la klo 16.30, Lumo la–su klo 13.45, to klo 16.45 Kaikki oikein Bio-Jukola (Somero) ke klo 14, Bio-Salo pe–la klo 17.30, su klo 18.30, ti klo 15.20, Bio Stara (Paimio) la klo 18.30, ke klo 15.20, Lumo la klo 17.45, su klo 15.45, ke klo 16.30 Labyrintti:(Tappava lääke) (2D) BioSalo pe–la klo 19.30, ke–to klo 18.30, Bio Stara (Paimio) pe klo 18.30, su klo 18.30, ke klo 18.30, Lumo pe klo 18, la klo 16.15, su klo 17, ti klo 16 Saamelaisveri Bio-Jukola (Somero) ma klo 19, Bio-Salo pe–la klo 15.15, su klo 13.30, ma klo 18.30, Bio Stara (Paimio) su klo 14, ma klo 18.30 Solsidan Bio Stara (Paimio) su klo 16.15, Lumo la klo 15.45, ti klo 17.45 Supermarsu Bio-Jukola (Somero) pe klo 17.30, su klo 16.30, ma klo 17, ke klo 17, Bio-Salo pe klo 18, la klo 15.45, su klo 13.45, ma klo 17.15, Bio Stara (Paimio) la klo 17, su klo 15, ke klo 16.15, Lumo pe klo 17.15, la klo 14.15, su klo 13, ti klo 15.30, ke klo 17.15 The Commuter Lumo la klo 19.30, su klo 17.30, ke klo 19.15 The Greatest Showman Bio-Salo la klo 17.45, ti klo 14, ke–to klo 19, Bio Stara (Paimio) su klo 16.45, ma klo 19, ke klo 14 Tuntematon sotilas Bio-Salo su klo 15.30, Bio Stara (Paimio) ke klo 18, Lumo to klo 17.15 Veljeni vartija Bio-Jukola (Somero) pe klo 19.30, su klo 18.30, ke klo 19, BioSalo pe–la klo 20, su, klo 19, ma–ti klo 19, Bio Stara (Paimio) pe–su klo 19, ti klo 19, Lumo pe–la klo 19.15, su klo 15, ke klo 18.45, to klo 19.15 Viulisti Bio-Salo su klo 16, ti klo 18.30, Bio Stara (Paimio) ti klo 18.30 Wonder Lumo ti klo 18.45 TEATTERI Ihan Iskussa paimiolainen revyy Paimion kesäteatterissa (Hirsitie 4) 3.2. KOSKI TL: Yrjö Liipolan Taidemuseo (Koski Tl)
Finnhitsit passelisti päivisin Suomalaisten ei tarvitse valvoa öitä nähdäkseen eniten kiinnostavat tapahtumat. Tavoite ei aivan täyttynyt, kun missikisoja seurasi niukasti pienempi määrä (keskimäärin 301 000 katsojaa) kuin Koomikot-sarjaa ja Jethro Rostedtin matkoja. Ylellä yhä monipuolisin kattaus vapailla kanavilla. Suomalaisten suurimmat mitaliodotukset kohdistuvat jääkiekkoon, maastohiihtoon, ampumahiihtoon ja yhdistettyyn. Perinteisillä televisiokanavilla TV2 on olympialaisten pääkanava. Vaikka monet tekevätkin nykyisin iltaja viikonloppupainotteista työtä, saadaan ”kahdeksasta neljään” -työpaikoilla jännittää porukalla monia kisoja. Kiekkoseuraajan turnauskestävyyttä kysytään heti Suomen miesten ensimmäisessä ottelussa, jossa vastaan asettuu Saksa torstaiaamuna kello 5.10 alkaen. Yle on perinteisesti näyttänyt olympiaurheilun kattavasti televisiokanavillaan. Ensimmäiset mitalit jaetaan naisten yhdistelmähiihdossa sekä ampumahiihdon naisten sprinttikilpailussa. L E H T I K U V A / A F P / S E B A S T I E N B O Z O N STT | Petteri Ikonen Intohimoisimpia penkkiurheilijoita odottaa vauhdikas kanavapujottelu, kun olympialaiset pyörähtävät helmikuussa käyntiin. Sen sijaan miesten jääkiekon Suomessa yksinoikeudella esittävä TV5-kanava pääsee takomaan katsojaennätyksensä uusiksi. helmikuuta kello 14.10. helmikuuta noin kello 11. Eurosportin maksulliset televisiokanavat näyttävät kattavasti eri lajeja, mutta Eurosport Player on ainoa mahdollisuus katsoa kaikki kilpailutapahtumat. URHEILU PERJANTAINA 2. Kuten myös pääsääntöisesti miesten jääkiekko. Ilkka Herola ja muut yhdistetyn miehet kilpailevat vaihtelevin alkamisajoin. Muutos tähän ei tapahdu Etelä-Koreassakaan: lautailukisat järjestetään valtaosin Suomen aikaa aamuyöllä. Maastohiihto, Kaisa Mäkäräisen myötä vielä kiinnostava ampumahiihto, aikanaan kiinnostanut mäkihyppy ja yhdistetty urheillaan Suomen aikaa pääsääntöisesti aamupäivällä tai iltapäivällä. Jääkiekkoa on ohjelmistossa laajalla aikatauluskaalalla. Olympialaisille Yle raivaa tilaa kanavilleen tekemällä muutoksia normaaliin tarjontaansa. Aamut alkavat curlingilla ja taitoluistelulla Lumilautailu, freestyle ja alppihiihto painottuvat aikaisiin aamuihin Pikaluistelijat starttaavat yleensä puolenpäivän jälkeen Yhdistetyn kilpailuja käydään sekä aamuisin että iltapäivisin Mäkihyppy sijoittuu iltapäiviin alkaen kello 14.30 Ampumahiihto alkaa aina noin kello 13 Maastohiihto sijoittuu useimmiten aamupäiviin STT, Maija Korpinen SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi Pyeongchang sattuu sijaitsemaan sellaisessa maailmankolkassa, että Suomessa suositut olympialaisten lajit nähdään täällä sopivaan katseluaikaan. Esimerkiksi aamun ja illan Pikku Kakkonen ja kouluikäisille suunnattu Galaxi näkyvät olympialaisten ajan Ylen Fem&Teema -kanavalla. Tutut suomalaislajit ampumahiihto, maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty näkyvät vapaasti Ylen televisiokanavilla. Etelä-Korean Pyeongchangissa kisattavat olympialaiset näkyvät useilta eri kanavilta, ja penkkiurheilija joutuu usein hakeutumaan television sijaan internetin ääreen. Internet on myös mahdollisuus. Lumilautailu on 20 olympiavuoden aikanakin pysynyt verraten vieraana lajina keskivertosuomalaiselle. Paikallisena esimerkkinä voi mainita maastohiihdon ja perniöläistaustaisen Lauri Vuorisen sprinttihiihdon karsinnassa tiistaina 13. TV5 pyrki uuteen ennätykseen Miss Suomi -lähetyksellä viime syksynä. Yle saa lähettää Areena-palvelussaan viittä lajia samaan aikaan, joten valinnanvaraa riittää. Näistä vain miesten jääkiekkoon Discoveryllä on yksinoikeus. Discoveryn ilmaiskanava TV5 välittää Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen ottelut ja turnauksen ratkaisupelit kotikatsomoihin, mutta kyseinen kanava ei näy kaikkialla Suomessa. Kisat saavat suomalaisittain mielenkiintoisen startin ensi viikon lauantaina. Klassikko Suomi–Ruotsi pelataan kanavan ja katsojien kannalta yleiseen kisa-aikatauluun peilattuna täydellisenä ajankohtana, sunnuntaina 18. Areenassa on näiden lajien osalta lähes sama tarjonta kuin televisiossa. Ylen kanavat ja Discoveryn TV5 näyttävät maksuttomasti suomalaisurheilijoiden suoritukset kisoissa. Esimerkiksi Enni Rukajärven mitalikahvit saatetaan viettää monessa kotitaloudessa viiveellä: finaali on ohjelmassa maanantaiaamuna kello kolme. Myös alueelliset vaihtelut ovat mahdollisia. Digitan verkkosivujen mukaan Pohjois-Lappi ja iso osa entisen Oulun läänin itäosista ovat TV5:n näkyvyysalueen ulkopuolella. TV5:n tarjontaan kuuluu päivittäin kello 17-19 kooste päivän tapahtumista sekä kello 19-20 Päivän parhaat -ohjelma. Mäkiosuus on pääosin Suomen aikaa aamulla, hiihto-osuus iltapäivällä. Olympialaisten suorat lähetykset alkavat meillä pääosin aamukahdelta ja päättyvät kello 16.30 mennessä. Yle esittää TV2:lla päivittäin kello 18 Korea tunnissa -studio-ohjelman. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 Jääkiekkoa pelataan sekä aamuisin että iltapäivisin Hiihtoa aamulla, ampumahiihtoa iltapäivällä Etelä-Korean ja Suomen aikaero on 7 tuntia. Muuten kisojen oikeudet on jaettu kaupallisen Discoveryn sekä Ylen välillä. Yle seuraa olympialaisia tarkasti myös verkkosivuillaan ja teksti-tv:ssä
Hänkään ei kuitenkaan tuoreeltaan tiennyt, pääsevätkö CASin päätöksen piirissä olevat venäläiset kilpailemaan Etelä-Koreaan vai eivät. HELMIKUUTA 2018 STT | Tuomas Arkimies Venäläisurheilijoihin liittyvä dopingkeitos kiehuu voimakkaasti juuri ennen Etelä-Korean talviolympialaisten alkua. Useat venäläisurheilijat ovat kuitenkin saaneet oikeuden kilpailla Etelä-Koreassa ilman kansallistunnuksia. KOK on jo aiemmin sulkenut Venäjän maana olympialaisista. uu u CASin mukaan osittain hyväksytyt valitukset kieltävät osallistumisoikeuden Etelä-Korean olympialaisiin 2018, mutta kumoavat elinikäisen kiellon olympialaisiin. L E H T I K U V A / A F P / A L E X A N D E R N E M E N O V ”Tämä on läimäys puhtaan urheilun kasvoille.” Saksan urheilun kattojärjestön johtaja Alfons Hörmann. –?Tämä on läimäys puhtaan urheilun kasvoille, totesi puolestaan Saksan urheilun kattojärjestön johtaja Alfons Hörmann. Rangaistuksia roskakoriin ”Päätös tuo täyden vapauta vankilasta -kortin” Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n päätös hyväksyä eräiden venäläisurheilijoiden valitukset dopingrangaistuksista sai dopingtodistaja Grigori Rodtshenkovin asianajajalta tylyn tuomion. uu u Näiden venäläisurheilijoiden valitukset CAS hyväksyi osittain: Julia Ivanova maastohiihto, Julia Tshekaleva maastohiihto, Anastasia Dotsenko maastohiihto, Galina Skiba jääkiekko, Anna Shibanova jääkiekko, Inna Djubanok jääkiekko, Aleksandr Zubkov kelkkailu, Aleksei Voevoda kelkkailu, Aleksandr Kasjanov kelkkailu, Aleksei Pushkarev kelkkailu, Ilvir Khuzin kelkkailu. KOK oli väitettyjen dopingrikkeiden takia määrännyt kyseessä olevat venäläiset kilpailukieltoon olympialaisissa sekä mitätöinyt näiden tuloksia Sotshin olympialaisista 2014. Venäjän entisen antidopingjohtajan Rodtshenkovin asioita ajava Jim Walden kuvaili päätöstä ”valitettavaksi”. Peskov otti kuitenkin kantaa dopingiin yleisellä tasolla. CASin mukaan tämä tarkoitti, että heiltä kielletään osallistuminen tuleviin Etelä-Korean talviolympialaisiin, mutta elinikäinen kielto kumotaan. Täysimääräisenä CAS hyväksyi muun muassa maastohiihtäjätähti Aleksandr Legkovin valituksen. –?Jatkamme dopingin vastaista taistelua ilman kompromisseja, Peskov julisti AFP:n mukaan. –?Se tuo hyvin pienen rangaistuksen joillekin urheilijoille, mutta suurelle osalle se tuo täyden Vapaudu vankilasta -kortin, Walden sanoi ottaen esimerkkiä kuuluisasta lautapelistä Monopolista. Tämän uskottiin kumoavan KOK:n määräämät rangaistukset ja kilpailukiellot olympialaisiin. uu u CASin päätöksen mukaan täysimääräisesti hyväksytyt valitukset antavat oikeuden kilpailla olympialaisissa. McLarenin raporttien mukaan Venäjällä on ollut käytössä järjestelmällinen doping-ohjelma. Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n mukaan CASin linjaus ei kuitenkaan takaa näille venäläisurheilijoille automaattista osallistumisoikeutta Etelä-Korean talvikisoihin. Päätöksessään CAS ilmoitti, että se hyväksyi 28 venäläisurheilijan dopingrangaistuksista tekemän valituksen. Tällä tietoa Legkov saisi siis pitää Sotshista voittamansa mitalit, jotka KOK oli vienyt häneltä. –?CAS:n päätös vain rohkaisee huijareita, tekee voittamisesta vaikeampaa puhtaille urheilijoille, ja tuo jälleen yhden edistysaskeleen Venäjän korruptoituneelle dopingsysteemille yleisesti, ja etenkin (Venäjän presidentti Vladimir) Putinille, asianajaja Walden paalutti. uu u Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n mukaan CAS:n päätökset eivät takaa automaattista osallistumisoikeutta olympialaisiin. Esimerkiksi Legkov saanee pitää mitalinsa. CASin mielestä todisteet näitä venäläisiä vastaan olivat kuitenkin puutteellisia. Uutistoimisto AFP:n mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiedottaja Dimitri Peskov oli ”erittäin iloinen” CASin päätöksestä. Kurinpitotoimien taustalla ovat Sotshin 2014 olympialaisten tapahtumat, joita KOK on selvittänyt kanadalaisen lakimiehen Richard McLarenin johdolla. –?Kysymykseen siitä, oliko dopingin kanssa ongelmia vai ei – varmasti niitä oli, niin kuin monessa muussakin maassa, Peskov muotoili. Täysimääräisenä hyväksyttiin myös muiden muassa hiihtäjien Jevgeni Belovin ja Natalia Matvejevan valitukset. VENÄLÄISVAPAUTUKSET Yli 20 täysmääräistä hyväksyntää uu u Näiden venäläisurheilijoiden valituksen CAS hyväksyi täysimääräisenä: Aleksandr Legkov maastohiihto, Jevgeni Belov maastohiihto, Maksim Vilegzhanin maastohiihto, Aleksei Petuhov maastohiihto, Nikita Krjukov maastohiihto, Aleksandr Bessmertnih maastohiihto, Jevgenia Shapovalova maastohiihto, Natalia Matvejeva maastohiihto, Olga Fatkulina pikaluistelu, Aleksander Rumjantsev pikaluistelu, Ivan Skobrev pikaluistelu, Artem Kuznetsov pikaluistelu, Tatjana Ivanova kelkkailu, Albert Demtshenko kelkkailu, Dmitri Trunenkov kelkkailu, Jekaterina Pashkevitsh jääkiekko, Aleksei Negodailo kelkkailu, Tatjana Burina jääkiekko, Olga Stulneva kelkkailu, Anna Shutshukina jääkiekko, Ljudmila Udobkina kelkkailu, Jekaterina Smolentseva jääkiekko, Aleksander Tretjakov kelkkailu, Sergei Tshudinov kelkkailu, Jelena Nikitina kelkkailu, Olga Potjlitsjna kelkkailu, Maria Orlova kelkkailu. Maastohiihtäjä Alexander Legkov saavutti neljä vuotta sitten Sotshissa olympiavoiton ja -hopean. Osa dopingtuomioistaan valittaneista venäläisurheilijoista sai torstaina myönteisen päätöksen Urheilun kansainväliseltä vetoomustuomioistuimelta CASilta. 11 venäläisurheilijan kohdalla CAS katsoi, että valitus voitiin hyväksyä vain osittain. 7 PÄIVÄÄ PYEONGCHANGIN 28 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2
Kilpailijoilla on käsissään viiltosuojatut hanskat. Lyhyesti: Ei mitään tekemistä terveen järjen kanssa. Lajissa raavaat tankit jyräävät auttamatta hennommat tyyliniekat. Välissä vielä kaksi hyppyriä ja maalissa jokainen laskija tuulettaa hämätäkseen arvostelutuomareita, vaikka lasku olisi mennyt päin pri-pri-pri-prinkkalaa. Viuu-uuh ja tömps! 9) Suurmäki Klassinen laji näyttää vaarattomalta ja suomalaisten mäkikotkien hyppyjen pituuksilla sitä onkin. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 29 TALVIOLYMPIALAISIIN 1) Skeleton Noin metrin pitkän kelkan päälle päinmakuulle ja alas 1 400 metriä pitkään mutkittelevaan ränniin pää edellä ja kasvot alhaalla. 7) Short track ”Kaukalopikaluistelunakin” tunnettu laji, joissa kierretään 111 metrin pituista ovaalia rataa. Kuka vielä pitää unista ja puuduttavaa viittäkymppiä hiihdon kuninkuusmatkana. Jos lajissa olisi suomalaishuippu, olisi yksi kisojen odotetuimmista lajeista. 6) Kumparelasku Suomen entinen menestyslaji ei kuulu Tukija liikuntaelinliiton (Tule) suosikkilajeihin. Jyrkän vauhtimäen päätteeksi vieläkin jyrkempi hyppyri, kädet ylös ja ilmojen teille. Lajin hyytävä nimi tulee muinaisista kelkoista, jotka näyttivät luurangolta. 10) Sprinttihiihto Ei kuulosta tai näytä pähkähullulta, mutta lajin parhaat hiihtävät muutaman tunnin sisällä aika-ajon, puolivälierän, välierän ja finaalin. 8) Freestylen hyppy (kuvassa) Päässä potta, päällä haalarit ja jalassa lyhyet sukset. PERJANTAINA 2. 250 metriin ja noin 25 sekuntiin riittää rytinää ja tärinää kolmen abiristeilyn verran. 3) Ski cross Kuin suoraan ala-asteen luokkaretkeltä Himokselta: 4–6 laskijaa starttaa mäen huipulta ja ensimmäisenä alas tullut voittaa. SSS | Juha Tuuna L E H T I K U V A / G E T T Y I M A G E S / A F P / M A D D I E M E Y E R TOP 10 – PYEONGCHANGIN PÄHKÄHULLUIMMAT LAJIT. Lumilautailun näyttävimmässä lajissa ollaan ilmassa kauan ja käydään todella korkealla. Kaava on tuttu: ensimmäiset kierrokset kytätään, viimeisillä kierroksilla kiilataan. Keskinopeus ylittää 100 km/h, huippunopeuteen on vaikeaa päästä edes Valtatie 1:n niin sanotussa Hajalan montussa. Viihdyttävä ja vaarallinen kaaos. Miesten kisan lähtö on 1 370 metrin korkeudessa ja maali 825 metriä alempana. Pyeongchangissa tyyli on perinteinen, mikä tarkoittaa sitä, että ylämäet juostaan, alamäet lasketaan ja loppusuoralla laitetaan kisojen voimantuotto-ominaisuuksiltaan tehokkaimmat ylävartalot pumppaamaan tasatyöntöä. Näyttävää ja ennen kaikkea vaarallista. En ymmärrä, miksi ei myös maskia. Noin kolme volttia kiihtyvällä kierteellä ja alastulo pöpperöiseen rinteeseen mahdollisimman suorin jaloin. Alla olevan ”kelkkailijan” rooli lienee koko kisojen epäkiitollisin, vaikka miten laskisi mukaan b-näytteiden huljuttajat tai jäähallin pukukoppien nuuskanrapsuttajat. Nyt saanee jälkilähetyksen jämäminuutit. Nimestään huolimatta raaka (nopeus)kestävyyslaji. Ohjaus tapahtuu polvilla ja olkapäillä. Matkalla on hyppyreitä, kallistuksia sekä aivan liian tiukkoja kurveja. Neljä reilun kolmen minuutin rypistystä, joissa hyvän tuurin tai massiivisen ylivoiman turvin voit levätä ehkä potkun tai pari loppusuoralla. Paras kiilaaja on maalissa ensimmäisenä. Olympialaisten kisarampin korkeusero on peräti 49 metriä. Huippunopeus noin 140 km/h. 2) Parikelkkailu Jalat edellä samaan rännin kuin skeletonissa, mutta kaksi päällekkäin. Mutta täysin vaarattomaksi ei mäkihyppyä tulla saamaan. 4) Syöksylasku Alppihiihdon kuninkuuslaji, jonka vaatimuksiin Pyeongchangin lähistöltä löytyi vain yksi sopiva rinne – sekin vaati massiiviset ja paljon kritiikkiä saaneet hakkuut. Radan pituus on 2 852 metriä. 5) Big Air Nimi kertoo kaiken
Ankaraa pommitusta Kupittaalla Mestarien liiga ei tuo VaLePalle mammonaa.. Pölkystä hakkelusta! NAISTEN MESTARUUSLIIGA Pölkky–LP Viesti 0–3 (21–25, 20–25, 20–25) uu u Pölkyn pisteet/plusmiinus: Iida Paananen (passari) 4/+3, Venla Huurne 0/-1, Olena Prokopenko 11/0, Nea Haatainen 5/0, Essi Helminen 10/-1, Amanda Sifferlen 0/-1, Malina Terrell 9/+3, Mara Green 15/+11. Uusi lentoaika on tänään kello 13.30. uu u Runkosarjan kärki: 1) LP Viesti 19 ottelua 46 pistettä, 2) HPK 20 44, 3) Pölkky 20 42, 4) OrPo 17 38. Syöttö on yksi harvoista lentopallon osa-alueista, johon vastustaja ei suoranaisesti vaikuta. 15 syöttövirhettä on kolmen erän otteluun hurja luku – varsinkin kun vastustajajoukkue teki niitä yhden ainoan. helmikuuta. Ihan jokaisella joukkueella tähän ei ole mahdollisuutta, Arve-Talvitie perustelee. Markkanen oli ymmärrettävästi toisaalla, kun Chicago Bulls kohtasi keskiviikkona vieraskentällä Portland Trail Blazersin. – Drew on hyvä pelaaja ja selvitystemme mukaan myös hyvä ihminen, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen vakuutti seuran nettisivuilla. LP Viesti pelasi ottelun lähes kokonaan ilman kolmea tärkeää pelaajaansa. Ankara osoitti lyöntivoimansa Turussa. Pölkky teki omalta osaltaan itsestään hakkelusta valtavalla määrällä aloitusmokia. –?Jo pelkkä osallistumismaksu oli 25?000 euroa. Peliesitys kertoi joukkueen kovuudesta myös kevään pudotuspelejä silmällä pitäen. Suomi kohtaa Islannin Reykjavikissa ja kaksi päivää myöhemmin Bulgarian Helsingin Jäähallissa. Jokseenkin ainutlaatuista on myös kärkiottelun erävoitto suorastaan surkealla hyökkäysprosentilla 19. Kolmatta kauttaan Euroopassa pelaava Brandon on pelannut aikaisemmat kaudet Saksan kakkostasolla ja Romanian pääsarjassa. OrPo–LP Viesti, 4.3. Pölkky–LP Viesti. Vauvan kerrottiin syntyneen tiistaina Suomen aikaa. – ”Tumppikin” (Pölkyn päävalmentaja Tuomas Alatalo) kehui Vikin peliä. Hyvä kun saamme kulut katettua, VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie kertoo. Hyökkäyspelissä hävisimme ihan 100–0, VaLePan konkari Olli Kunnari tiivisti. Sellaisen LP Viesti onnistui ottamaan avauserässä – vieläpä melko selkeällä marginaalilla. Kuluvan kauden Brandon aloitti Puolan pääsarjassa Energa Czarni Slupskissa 11,6 pisteen, 7,6 levypallon ja 3,9 syötön keskiarvoilla. Eilen kaikki nämä kritisoidut kantavat voimat paransivat peliesitystään merkittävästi. Siksi Pölkyn piti nostaa riskikerrointa, Lemminkäinen huomautti. –?Vastustajan laiturit pelasivat älyttömillä tehoilla. – Toisaalta puolustimme siinäkin erässä hyvin. – Puhuimme Kertun kanssa, että hänen paikkansa ei tällaisessa tärkeässä ottelussa saa olla vaihtonurkkauksessa taputtamassa käsiä yhteen. Jäljellä olevat kärkinelikon keskinäiset ottelut: huomenna OrPo–HPK, 11.2. Pölkky–HPK, 28.2. Vilppaasta mukana ovat Mikko Koivisto ja Juho Nenonen, Vilppaan kasvateista Espanjan kakkostasolla pelaava Roope Ahonen. Hän hoiti homman mainiosti ja vieläpä paransi jatkuvasti ottelun edessä, päävalmentaja pohti. STT | Tuomas Reinikainen LENTOPALLO Turkkilainen huippujoukkue Halkbank Ankara oli kuin kotonaan lumisessa Turussa torstaina. Tammikuun parhaaksi liigapelaajaksi valittu Anna Czakan otettiin pelillisistä syistä vaihtoon jo ensimmäisen erän alussa, eikä häntä sen jälkeen kentällä nähty. Etenkin laiturit Fernando Hernandez, Nemanja Petric ja Burutay Subasi mäiskivät passien osuessa kohdalle palloa todella rankalla kädellä lattiaan vieraiden 3–0-voitossa. uu u Yleisöä: 425 Oho! uu u Selkeitä tuomarivirheitä nähtiin poikkeuksellisen paljon, vaikkakin ne menivät joukkueiden välillä melko lailla tasan. –?Taloudellinen tuloksemme Mestarien liigasta on todennäköisesti plusmiinusnolla. – Lento peruttu eli tänne jäädään..., Lemminkäinen viestitti kello 22.01. uu u LP Viesti: Viktoriia Tuchashvili (passari) 4/+4, Noora Kosonen 7/+4, Anna Czakan 0/0, Tuuli Kukkonen 7/+5, Saana Lindgren 1/+1, Pilvi Kettunen 4/+2, Kertu Laak 15/+10, Dubravka Rakic 7/+5. Torstaina Suomen aikaa poisjäänneille saatiin odotettu selitys, kun Seiska-lehti kertoi, että Markkanen ja hänen vaimonsa Verna Aho ovat saaneet poikavauvan. Joulun jälkeen on nähty harvakseltaan kenties polvivaivan vuoksi, mietti LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen. – Pidimme esimerkiksi ”Hiltsun” (libero Hillaelina Hämäläisen) kanssa ennen ottelua tunnin mittaisen palaverin. Jalkapallon puolella on totuttu, että eurooppalaisessa tähtikilpailussa seurat kuittaavat mojovan summan palkintorahaa varsinkin lohkovaiheessa ja pystyvät näin ollen lihottamaan budjettejaan. 23.2. Ehkä hyvin vähän voitolle voimme jäädä. –?Tämä oli huikea mahdollisuus koko seuralle. (STT) Kouvot löysi takamiehen konkurssipesästä KORIPALLO Kokoonpano-ongelmista pitkään kärsinyt Kouvot hankki uudeksi takamieheksi 193-senttisen ja 25-vuotiaan Drew Brandonin. –?Tällä pelillä olisimme voittaneet kaikki Suomen porukat 3–0, Mikko Esko totesi omiensa suorituksesta. Mikä saa seuran lähtemään mukaan Mestarien liigaan, joka ei ole rahasampo vaan käytännössä pelkkä kuluerä. Jos heiltä tuli helppoa syöttöä, niin Viki tarjoili niistä erinomaiset paikat meidän hyökkääjillemme. VaLePa yrittää kerätä lisää mainetta euro-otteluissaan kentän puolella, mutta mammonaan seura ei pääse käsiksi. Se pommitti miesten Mestarien liigan ottelua Kupittaan palloiluhallissa isännöineen Vammalan Lentopallon nurin erin 3–0 (25–21, 25–18, 25–21) 2?600 katsojan edessä. Libero Veera Hämäläisen vastaanottoprosentti 33. Riitaan ei ole edelleenkään löydetty sopua, joten Koponen ja Salin saattavat olla sivussa myös helmikuun MM-karsintaotteluiden ajan. HELMIKUUTA 2018 Vilpas-kaksikko Susijengin ”pitkällä listalla” KORIPALLO Miesten maajoukkueen ”Susijengin” päävalmentaja Henrik Dettmann nimesi torstain 19 pelaajan ryhmän, josta muodostetaan 14 pelaajan joukkue helmikuussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin. LP Viestin sarjapisteet tulivat nimenomaan joukkueen voittona. SSS | Juha Tuuna Markkasesta tuli isä KORIPALLO Lauri Markkanen, 20, ei ole viime aikoina ollut mukana NBA-joukkueensa Chicago Bullsin tapahtumissa. Kahden ja puolen viikon ottelutauko tulee salolaisille enemmän kuin hyvään aikaan. Libero Hillaelina Hämäläisen vastaanottoprosentti 75. Mukana ovat myös tähtipelaajat Petteri Koponen ja Sasu Salin, jotka eivät pelanneet marraskuun MM-karsinnoissa Euroliigan ja FIBA:n välisen riidan vuoksi. Suomi aloitti MM-karsinnat voittamalla Bulgarian ja häviämällä Tshekille. Yksittäisten pelaajien onnistumiset johtivat koko joukkueen vahvaan tekemiseen. Seiska kertoi saaneensa tietonsa koripallopiireistä. Neljästä alkulohkon ottelusta se on pystynyt voittamaan yhden. Ennen Mestarien liigan alkua VaLePassa laskettiin, että euro-otteluista kertyy kuluja 100?000 euron verran. Jossain vaiheessa sitten saimme lopulta tapettua ne tilanteet tai Pölkky teki virheen, Lemminkäinen mietti. Salolaisten johtavat pelaajat saivat valmennusjohdolta julkisestikin sapiskaa keskiviikkoisen WoVoottelun jälkeen. Kaikki pelaajat onnistuivat hyvin välttämään virheitä, joita vastustajan kenttäpuolelta tuli solkenaan. Portlandottelu ei Bullsin kannalta jättänyt juurikaan kerrottavaa jälkipolville. Vähän yhdellä jos toisella on jonkinmoista kolotusta. Lohkon kaksi viimeistä otteluaan se pelaa vieraskentällä, joten jatkopaikka pudotuspeleihin alkaa livetä käsistä. Kotijoukkue Portland kukisti Bullsin 124–108. SSS | Juha Tuuna SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi LENTOPALLO LP Viestin tehnyt 3–0-vierasvoitto Pölkky Kuusamosta ei ollut erittäin tärkeä vain naisten Mestaruusliigan runkosarjan voittotaistelun kannalta. Pitää oikeasti miettiä, mitä seuraavan viikon ajan harjoittelun osalta teemme, Lemminkäinen puntaroi. Ennen kaikkea LP Viesti jätti tekemättä ne virheet, joihin kotijoukkue sortui. Korisliiga on maajoukkuetauolla 19.–27. Tason nousu keskiviikkoisesta päti yhtä lailla hakkuri Kertu Laakiin. Toisin kävi: lennon piti lähteä Kuusamosta kello 22.45. Joukkueen piti tehdä mahdollisimman pikainen, alle kaksi vuorokautta kestänyt kiertue pohjoiseen. –?Tänään alkuverryttelyn aikana pohdimme, että pelaajilla on kehoissaan kinesioteippiä enemmän kuin lentopallovarusteita. Arve-Talvitien mukaan nyt näyttää siltä, että edes tuo summa ei tule aivan riittämään. Seura meni kuitenkin tammikuussa konkurssiin ja Brandon vapautui markkinoille. URHEILU 30 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Osallistumismaksun lisäksi VaLePa joutui hankkimaan isolla rahalla Mestarien liigassa vaadittavan haastojärjestelmän sekä ledtulostaulun. Silti Pölkyn aloitusvaikeuksista oman osansa ansaitsee LP Viesti ja etenkin passari Viktoriia ”Viki” Tuchashvili. VaLePa on Mestarien liigassa pelillisesti kivenkovassa seurassa. Tänään kentällä oli sellainen Hillaelina, jollaisena hänet on näiden vuosien aikana totuttu näkemään. uu u LP Viestin seuraava ottelu: 17. Kinesioteipin täyteinen LP Viesti pääsee tauolle tärkeän voiton siivittämänä – kunhan lento lähtisi. helmikuuta LP Viesti–WoVo kello 17 Salohallissa. Lentopallon puolella tilanne on kuitenkin koruttomampi: rahaa on tulossa vain parhaiten menestyville seuroille. Kyllä kokonaiskulut menevät yli 100?000 euron
PERJANTAINA 2. Silti tämä hänen haastavuutensa valmennettavanakin on pääsääntöisesti hyvä asia, Lemminkäinen luonnehtii. 21-vuotias Czakan on noussut liigaeliittiin vieläpä tasaisuudellaan, ei vain ”yhden tempun ponina”. Seitsikkodebyyttinsä teki myös kauden jo alettua Pölkkyyn tullut, eilenkin hyvin onnistunut keskitorjuja Mara Green. Seuraava ottelu on ohjelmassa tänään. Tammikuun tähdistövalinnat osoittavat sen, kuinka hyvin OrPon ja Pölkyn ulkomaalaispelaajat ovat onnistuneet. Toinen sellainen on, että keskitorjuja pitää kärkipaikkaa LähiTapiolapistekilpailussa. Ilmarin kisat järjestetään huomenna lauantaina alkaen aamupäivällä sekä jatkuen pitkälle iltapäivään. – Vaikka syöttö onkin tällä hetkellä ehkä se ykkösase, on hän hyvä oikeastaan kaikilla osa-alueilla. Liége on hävinnyt neljä viimeisintä otteluaan, ja kaikkiaan sillä on viidestätoista ottelusta vain viisi voittoa. Tämän jälkeen siirrytään pituushyppyja kolmiloikkapaikalle, ja iltapäivän päätteeksi työnnetään kuulaa. Jordanille sopimus, Vilppaalle korvaus Takamies siirtyy Belgian liigaan. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 31 OrPon ja Pölkyn ulkomaalaiset onnistuneet LP Viestin Anna Czakanin nousu tammikuun liigapelaajaksi on yhden sortin tuhkimotarina. Kilpailuissa on edustettuna yleisurheilun lajikavalkadi niin laajalti kuin se on monitoimihallissa mahdollista. Puolitoista viikkoa sitten Salosta lähtenyt Jordan teki kontrahdin Belgian pääsarjassa pelaavan Liége Basketin kanssa. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A Ford Store Levorannan kolme torjujaakaan eivät usein riittäneet Ankaran hyökkäysten pysäyttämiseen. E U R O O P A N L E N T O P A L L O L I I T T O SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KORIPALLO Vilppaan miesten korisliigajoukkueessa kolmisen kuukautta pelannut takamies John Jordan ei aikaillut uuden sopimuksen tekemisessä. Olkoonkin, että eilinen osoitti omalta osaltaan myös Pölkyn edelleen olemassa olevan haavoittuvuuden. Joukkueen edellinen takamies, sarjan pistetilastossa toisena oleva Tyler Larson poistui ryhmästä viime viikolla. – Välillä Annaa pitää harjoituksissa palauttaa maan pinnalle – on palauttajana sitten kapteeni Elina Käsnänen tai kuka tahansa. –?Suomen Aikuisurheiluliiton hallituksen vaasalaisjäsenetkin totesivat, että Ilmarin takia pitää ehdottomasti tulla Saloon kilpailemaan. – Vilpas saa korvauksen tästä siirrosta, kertoo Vilppaan manageri Antero Jokinen tarkentamatta korvauksen suuruutta. Satavuotiaalle Ilmarille järjestetään isot kilpailut Ilmari Koppinen S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. John Jordan esittelee temppujan seuraavaksi Liégessä, hieman alle 200 000 asukkaan belgialaiskaupungissa. Kansalliset kilpailut ovat Koppisen myötä tavallistakin juhlavammat ja mitä todennäköisimmin myös runsaslukuiset. – Jos joku olisi kaksi vuotta sitten sanonut Anna Czakanin johtavan LähiTapiola-kisaa helmikuussa, ei kovin moni käsi olisi sen väitteen tueksi noussut, hymähtää LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen. Vilppaan ja Jordanin yhteisymmärryksessä tapahtuneeseen sopimuksen purkamiseen sisältyi tietyt ehdot. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi YLEISURHEILU Sata vuotta tammikuussa täyttänyt Ilmari Koppinen saa arvoisensa, varmasti tunnelmallisen kilpailutapahtuman Salohalliin. Ilmarin kisat Salohallissa huomenna alkaen kello 10. Niin Pölkyn hakkuri Malina Terrell, OrPon passari Olga Vergidou kuin saman joukkueen yleispelaaja Franciele Stedilekin valittiin toista kertaa tähdistöön. Tämä siitäkin huolimatta, että samaan aikaan myös heidän kotikulmillaan järjestetään kisat, hymähtää tapahtuman puuhamies ja Varsinais-Suomen veteraaniurheilijoiden hallituksen salolaisjäsen Ermo Kalevo. Ensin juostaan pika-aidat ja perään sileät matkat (60 metriä sekä lentävän lähdön 30 metriä). Se mittaa hyvin koko kauden onnistumista, vaikka pisteitä välillä melko mielivaltaisesti jaellaankin. Tapahtuman järjestää Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat. Ne realisoituvat pelaajan siirryttyä uuteen seuraan. Nämä värväysten onnistumiset ovat osaltaan kaventaneet vielä viime kaudella suureksi muodostunutta eroa LP Viestin ja HPK:n sekä OrPon ja Pölkyn välillä
Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike. 0403 066 275 www.passeliauto.com Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 16 969,11 € + 2 134,61 € = 19 103,72 €. Hybrid Pack sisältää myös hybridiautoilijan tuotepaketin. toimituskulut 600 € + Hybrid Pack 490 €). Perustamiskustannus 180 €. Luototettava määrä 16 969,11 €. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Käsittelymaksu 9 €/kk. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 8 516 €. TOYOTA JOUSTO kk-erä 225 €. Valintamme on hybridi Yaris 1.5 Hybrid Active toyota Jousto -rahoituksella esim. 225 €/kk + Toyota Huoltosopimus 21,80 €/kk ja Toyota Rahoituskasko 44 €/kk Sisältää mm. 0403 066 280 • Huolto puh. talvirenkaat kevytmetallivanteilla, metallitai premiumvärin sekä Hybrid-tekstiilimatot. Todellinen vuosikorko 4,23 %. www.passeliauto.com www.passeliauto.com seat altea Xl 1.8 tFsi stylance -07 198 tkm 6.400€ Volvo XC60 d5 aWd summum business a -09 252 tkm 19.800€ honda Cr-V 2,2 i-dteC elegance -10 196 tkm 15.600€ hyundai santa Fe 2.2 Crdi Gls 5d 5-p a -06 208 tkm 9.900€ mercedes-benz C 220t Cdi avantgarde stW a -08 270 tkm 11.900€ toyota Corolla 1,6 Valvematic active 4ov -15 7 tkm 22.900€ toyota prius hsd linea sol 5ov -12 75 tkm 19.900€ toyota proaCe l2h1 2,0 d 163 active 5-ov a -15 45 tkm 23.900€ 32 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Kilometrit 60 tkm. Käsiraha 20 % (4 242,28 €). Korko 2,95 %. Hinnasto Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen CO 2 päästöt EU-yhd. HELMIKUUTA 2018 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER. kulutus Yaris Hybrid Active 20 121,39 € 600 € 20 721,39 € 75 g/km 3,3 l/100 km Auris Touring Sports Hybrid Edition 25 046,43 € 600 € 25 646,43 € 81 g/km 3,5 l/100 km Toyota C-HR Hybrid Active 29 901,10 € 600 € 30 501,10 € 86 g/km 3,8 l/100 km Prius Active 35 360,81 € 600 € 35 960,81 € 82 g/km 3,3 l/100 km Prius+ Active 42 988,14 € 600 € 43 588,14 € 106 g/km 4,1 l/100 km RAV4 Hybrid Active FWD 41 119,13 € 600 € 41 719,13 € 115 g/km 4,9 l/100 km ESIMERKKILASKELMA: TOYOTA Yaris 1.5 Hybrid Active 5ov 21 211,39 € (sis. Saatavana kaikkiin Yaris-, Auris-, C-HR-, RAV4-, Prius ja Prius+ -hybridimalleihin. Rahoitusaika 48 kk. etusi Jopa 4 000 € nyt hybridimalleihimme 490 € hybridPACK Myllyojankatu 11, Salo ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14 • Myynti puh. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. Toyota Rahoituskasko sisältää liikennevakuutuksen ja kaskovakuutuksen, jota voi täydentää lisäturvilla
Hinnasto Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen CO 2 päästöt EU-yhd. Käsittelymaksu 9 €/kk. Rahoitusaika 48 kk. Saatavana kaikkiin Yaris-, Auris-, C-HR-, RAV4-, Prius ja Prius+ -hybridimalleihin. 0403 066 280 • Huolto puh. HELMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 33 IPANAVALTA WUMO LASSI JA LEEVI. 225 €/kk + Toyota Huoltosopimus 21,80 €/kk ja Toyota Rahoituskasko 44 €/kk Sisältää mm. Käsiraha 20 % (4 242,28 €). Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. Luototettava määrä 16 969,11 €. TOYOTA JOUSTO kk-erä 225 €. talvirenkaat kevytmetallivanteilla, metallitai premiumvärin sekä Hybrid-tekstiilimatot. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 16 969,11 € + 2 134,61 € = 19 103,72 €. 0403 066 275 www.passeliauto.com Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Perustamiskustannus 180 €. Hybrid Pack sisältää myös hybridiautoilijan tuotepaketin. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Valintamme on hybridi Yaris 1.5 Hybrid Active toyota Jousto -rahoituksella esim. Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike. toimituskulut 600 € + Hybrid Pack 490 €). www.passeliauto.com www.passeliauto.com seat altea Xl 1.8 tFsi stylance -07 198 tkm 6.400€ Volvo XC60 d5 aWd summum business a -09 252 tkm 19.800€ honda Cr-V 2,2 i-dteC elegance -10 196 tkm 15.600€ hyundai santa Fe 2.2 Crdi Gls 5d 5-p a -06 208 tkm 9.900€ mercedes-benz C 220t Cdi avantgarde stW a -08 270 tkm 11.900€ toyota Corolla 1,6 Valvematic active 4ov -15 7 tkm 22.900€ toyota prius hsd linea sol 5ov -12 75 tkm 19.900€ toyota proaCe l2h1 2,0 d 163 active 5-ov a -15 45 tkm 23.900€ PERJANTAINA 2. kulutus Yaris Hybrid Active 20 121,39 € 600 € 20 721,39 € 75 g/km 3,3 l/100 km Auris Touring Sports Hybrid Edition 25 046,43 € 600 € 25 646,43 € 81 g/km 3,5 l/100 km Toyota C-HR Hybrid Active 29 901,10 € 600 € 30 501,10 € 86 g/km 3,8 l/100 km Prius Active 35 360,81 € 600 € 35 960,81 € 82 g/km 3,3 l/100 km Prius+ Active 42 988,14 € 600 € 43 588,14 € 106 g/km 4,1 l/100 km RAV4 Hybrid Active FWD 41 119,13 € 600 € 41 719,13 € 115 g/km 4,9 l/100 km ESIMERKKILASKELMA: TOYOTA Yaris 1.5 Hybrid Active 5ov 21 211,39 € (sis. Korko 2,95 %. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 8 516 €. Toyota Rahoituskasko sisältää liikennevakuutuksen ja kaskovakuutuksen, jota voi täydentää lisäturvilla. Kilometrit 60 tkm. Todellinen vuosikorko 4,23 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. etusi Jopa 4 000 € nyt hybridimalleihimme 490 € hybridPACK Myllyojankatu 11, Salo ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14 • Myynti puh
10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. Kunkkunumero: 14 Ilta-arvonta: 15, 18, 19, 22, 24, 26, 34, 36, 37, 38, 42, 47, 48, 53, 56, 60, 61, 62, 65, 70. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. NHL, suomalaistilasto: Toronto–NY Islanders 5–0 (2–0, 2–0, 1–0) T: Kasperi Kapanen 1+0. alv. erä: 41.11 Eronen (Kainulainen) 0–15, 48.34 Pylsy (Iiskola) 0–16, 51.03 Jonne Junkkarinen (Kainulainen) 0–17, 55.03 Iiskola (Eronen) 0–18, 55.07 Oksanen (Savonen) 0–19, 56.05 Kainulainen (Pylsy) 0–20, 56.59 Aaro Astala (Lehkosuo) 0–21, 58.08 Iiskola (Pylsy) 0–22, 58.29 Pfitzner (Oksanen) 0–23, 58.54 Pylsy (Iiskola) 0–24. 2. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. alv. Yleisöä: 138. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Jäähyt: 22.14 Oliver Schlumpf Liechtenstein 2 min. klo 20-02 BINGO Su 4.2. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. 02-748 3606 PÄIVÄTANSSIT KE 7.2. 36) Kalle Heikkinen Suomi 99,5 (84,5), 37) Niko Löytäinen Suomi 97,6 (80),... klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. alv. Lämpimästi tervetuloa! KAKKUKAHVIT Lauantaina 3.2. www.teeriharju.fi SOMERO P. JÄÄKIEKKO Liiga: KalPa–HPK 2–4 (2–1, 0–1, 0–2) Pelicans–TPS 2–5 (1–1, 1–2, 0–2) Kärpät–Ässät 5–4 (1–1, 1–3, 3–0) Jukurit–Lukko vl. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 11.55. Tervetuloa. 52) Leo Rantahalvari Suomi –6.44,4,... JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Friedrichshafen, Saksa– VaLePa, 28.?2. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. klo 13–17 Pekkaniskan pojat Liput 12 e Liput 16e Pe 2.2. 11) Anita Korva Suomi –1.42,9,... 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. alv. erä: 21.11 Oksanen (Kukkola) 0–7, 25.00 Janne Lamminen (Sami Johansson) 0–8, 26.03 Manninen (Pylsy) 0–9, 26.19 Eemeli Salin (Johansson) 0–10, 29.14 Nico Salo (Salin) 0–11, 29.41 Kukkola (Oksanen) 0–12, 37.15 Heikki Iiskola (Kainulainen) 0–13, 38.22 Pfitzner (Otto Lehkosuo) 0–14. LENTOPALLO Naisten Mestaruusliiga: Pölkky–LP Viesti 0–3 (21–25, 20–25, 20–25) LP Viesti 19 13 3 1 2 50–21 46 HPK 20 11 5 1 3 53–24 44 Pölkky 20 12 1 4 3 47–28 42 OrPo 17 11 2 1 3 42–19 38 LiigaPloki 18 7 3 3 5 37–32 30 Jymy 20 5 2 4 9 32–46 23 Kangasala 19 4 1 3 11 26–46 17 LP-Vampula 18 2 2 14 18–47 10 WoVo 17 2 15 9–51 2 Seuraavat ottelut: huomenna OrPo– HPK, 4. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 34 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Erotuomarit: Andreas Johansen ja Tommy Monge, Norja. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. LP-Vampula–LP Kangasala, WoVo Rovaniemi–Pölkky. alv. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 2. Miehet (10+10 km): 1) Harald Östberg Amundsen Norja 58.45,7, 2) Jon Rolf Skamo Hope Norja –34,7, 3) Jörgen Lippert Norja –1.00,1, 4) Kirill Kilivnjuk Venäjä –1.04,9, 5) Friedrich Moch Saksa –1.14,2, 6) Ivan Ljuft Kazakstan –1.33,6,... alv. KORIPALLO NBA: Indiana–Memphis 105–101 Orlando–Los Angeles Lakers 127–105 Atlanta–Charlotte 110–123 Brooklyn–Philadelphia 116–108 Cleveland–Miami 91–89 Boston–New York 103–73 Portland–Chicago 124–108 Phoenix–Dallas 102–88 B-pojat, läntinen I divisioona: TuNMKY White–Vilpas 04 56–79 Vilppaan pisteet: Emil Huttunen 2, Sulo Paju 2, Aaro Luojus 2, Wiljami Vihiniemi 26, Kalle Määttänen 2, Kristian Helin 2, Aatu Siekkinen 4, Aleksi Tauriainen 5, Onni Mäkynen 6, Tuukka Juntunen 28. päivä: Normaalimatkat: Miehet, 15 km: 1) Said Karimulla Khalili Venäjä 41.36,7 (0+0+1+0 sakkoa), 2) Vasilii Tomshin Venäjä jäljessä 1.03,7 minuuttia (0+1+0+0), 3) Vitezslav Hornig Tshekki –1.40,3 (0+0+0+0), 4) Patrick Braunhofer Italia –1.41,2 (0+0+1+0), 5) Martin Perrillat Bottonet Ranska –1.56,8 (1+1+0+1), 6) Leo Raffin Ranska –2.13,7 (0+0+1+0), 7) Tuomas Harjula Suomi –2.31,3 (1+0+0+1), ...30) Tuukka Invenius Suomi –5.22,7 (1+2+1+2), ...35) Jaakko Ranta Suomi –5.43,9 (1+2+1+1). alv. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. Edestakainen matka 6 e . PAOK, Kreikka– Ankara, 14.?2. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. 3. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Naiset, 12,5 km: 1) Tamara Steiner Itävalta 42.10,3 (0+0+0+0), 2) Amy Baserga Sveitsi –13,8 (0+0+0+0), 3) Valeriia Vasnetshkova Venäjä –47,0 (0+0+0+4), 4) Polina Shevnina Venäjä –55,2 (0+2+0+1), 5) Lou Jeanmonnot-Laurent Ranska –1.17,8 (0+1+0+1), 6) Myrtille Begue Ranska –1.30,4 (1+1+0+2), ...15) Jenni Keränen Suomi –3.45,1 (1+0+0+1), ...41) Saana Lahdelma Suomi –7.00,1 (0+1+0+3), ...53) Jenny Fellman Suomi –8.03,0 (1+1+2+3). 050 2001 Ilm oitu ks en m ak sa a La uk am o -yh tiö t Juhlistamme upeaa presidentinvaalitulosta Salon Cafe Niinistössä (Turuntie 5, Salo). alv. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. alv. MAASTOHIIHTO Goms, Sveitsi, nuorten MM-kilpailut, alle 20-vuotiaat: Yhdistelmäkilpailut: Naiset (5+5 km): 1) Frida Karlsson Ruotsi 32.55,7, 2) Lone Johansen Norja jäljessä 35,5 sekuntia, 3) Hailey Swirbul USA –36,2, 4) Evelina Piippo Suomi –50,1, 5) Barbora Havlickova, Tshekki –53,1, 6) Polina Nekrasova Venäjä –1.12,7,... MÄKIHYPPY Kandersteg, Sveitsi, nuorten MMkilpailut: Miesten normaalimäen kilpailu (HS106): 1) Marius Lindvik Norja 291,4 pistettä (108,5–101 metriä), 2) Constantin Schmid Saksa 282,1 (105–99,5), 3) Clemens Leitner Itävalta 267,1 (100– 96,5), 4) Tomasz Pilch Puola 266,9 (100,5–93), 5) Jan Hörl Itävalta 259,9 (96–96), 6) Jonathan Learoyd Ranska 259,1 (99–95), 7) Andreas Alamommo Suomi 257,8 (95,5–93,5),... alv. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. klo 13 JAHTI 2200/51, VITOSJAHTI 800/53 Finlanders Tanssiorkesteri Kaiho Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com Puh. Seuraavat kilpailut: huomenna?miesten ja naisten pikamatkat. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Hiihto-osuus: 1) Saksa 56.30,8, 2) Itävalta 56.33,0, 3) USA 57.23,4,... klo 10-15 Sillanpäänkatu 36, SALO Tul vääntämä Veskun kans kauppaa. 40) Lassi Vuorinen Suomi –5.05,8,... Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 26) Rebecca Immonen Suomi –2.53,8,... 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. HELMIKUUTA 2018 BIO-SALO Helsingintie 11 www.biosalo.fi LaatuSarjassa: SAAMELAISVERI Pe-La 15.15 Su 13.30 Ma 18.30 Liput 6,00€ Päivä TI 14.00: GREATEST SHOWMAN AfterSchool TI 15.20: KAIKKI OIKEIN Muut tarjonta ja Lippuvaraukset nettisivuilta Linja-auto: Linja-autoas. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT PARASTA PAIKALLISTA SALON SEUDUN SANOMAT sss.fi TULOSPÖRSSI AMPUMAHIIHTO Pokljuka, Slovenia, alle 21-vuotiaiden nuorten EM-kilpailut, 2. 27) Juuso Tossavainen Suomi –3.58,8,... 9) Suomi 285,1 (–2.11). alv. 0400 877 905. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Mäkiosuus: 1) Itävalta 383,0 pistettä, 2) Norja 371,2 (hiihtoon jäljessä 16 sekuntia), 3) Saksa 345,2 (–50),... alv. Ankara–Friedrichshafen, PAOK–VaLePa. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Turku, miesten Mestarien liiga, lohko B: VaLePa–Ankara, Turkki 0–3 (21–25, 18–25, 21–25) Friedrichshafen 4 4 12–3 11 Ankara 4 3 1 10–4 9 VaLePa 4 1 3 3–11 2 PAOK 4 4 5–12 2 Viimeiset ottelut: 13.?2. Torjunnat: Lukas Good Liechtenstein 26+27+21=74, Joonas Kaltiainen Suomi 6+4+3=13. YHDISTETTY Kandersteg, Sveitsi, nuorten MMkilpailut: Miehet, joukkuekilpailu (HS106-mäki ja 4x5 km hiihto): 1) Itävalta (Johannes Lamparter, Florian Dagn, Dominik Terzer, Mika Vermeulen) 56.33,0, 2) Saksa (Tim Kopp, Luis Lehnert, Constantin Schnurr, Julian Schmid) jäljessä 47,8 sekuntia, 3) Norja (Jens Luraas Oftebro, Simen Kvarstad, Andreas Skoglund, Einar Luraas Oftebro) –1.53,2, 4) Tshekki –2.39,7, 5) Ranska –3.07,7, 6) Suomi (Wille Karhumaa, Atte Kettunen, Otto Niittykoski, Waltteri Karhumaa) –3.27,6. 3–2 (1–1, 1–0, 0–1, 0–0, 1–0) Kärpät 49 29 8 4 8 168–101 107 TPS 49 25 4 7 1 3 148–118 90 JYP 47 25 3 4 15 144–109 85 Tappara 48 20 9 7 12 132–106 85 HIFK 48 21 5 8 14 125–107 81 Lukko 48 19 7 4 18 119–103 75 KalPa 48 18 6 6 18 110–116 72 SaiPa 47 15 10 6 16 115–128 71 Pelicans 48 16 6 8 18 134–142 68 Ässät 49 16 7 4 22 123–148 66 HPK 48 15 7 2 24 120–131 61 Ilves 48 14 5 6 23 125–162 58 Jukurit 48 14 3 8 23 107–128 56 KooKoo 47 12 5 10 20 117–151 56 Sport 48 10 6 7 25 123–160 49 Seuraavat ottelut: tänään Ilves–Tappara, Sport–KooKoo, SaiPa–Lukko, HIFK–JYP. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. helmi 16 K. alv. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. erä: 2.12 Atte Eronen (Joonas Pylsy) 0–1, 4.06 Jami Manninen (Valtteri Kainulainen) 0–2, 8.08 Jani Kukkola (Jere Oksanen) 0–3, 9.30 Krister Savonen (Eemeli Salin) 0–4, 14.33 Oksanen (Casper Pfitzner) 0–5, 15.31 Eronen (Manninen) 0–6. Suomen parhaana palkittiin Atte Eronen. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. SALIBANDY Tallinna, miesten MM-karsinta, Euroopan karsintalohko 1: Liechtenstein–Suomi 0–24 (0–6, 0–8, 0–10) 1. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JÄÄPALLO Habarovsk, miesten MM-kisat: B-lohko: Saksa–Unkari 9–5 (5–3) Kazakstan 3 3 60–3 6 USA 3 2 1 31–19 4 Saksa 3 1 2 15–36 2 Unkari 3 3 6–54 Puolivälierät: tänään Suomi–USA, Norja–Kazakstan, Ruotsi–Unkari, Venäjä– Saksa. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 57) Emmi Lämsä Suomi –6.03,9. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. 56) Miro Karppanen Suomi –7.51,6. 43) Jonne Veteläinen Suomi 89,5 (85). 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Kunkkunumero: 24 SYNTTÄRIT Voittorivi: 11. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Naisten normaalimäen kilpailu siirrettiin perjantaille. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 3, 6, 7, 8, 10, 11, 14, 16, 17, 19, 20, 22 KENO Päiväarvonta: 6, 9, 10, 14, 16, 18, 20, 23, 24, 30, 39, 41, 42, 46, 49, 54, 63, 65, 66, 70. alv. www.salonirtaimistovalitys.fi P. Pistepörssin kärki: 1) Julius Junttila Kärpät, 47 ottelua, 12 maalia+39 syöttöä=51 pistettä, 18 rangaistusminuuttia, 2) Tomi Kallio TPS, 49, 14+32=46, 49, 3) Charles Bertrand Kärpät, 49, 28+17=45, 10, 4) Mikael Ruohomaa Kärpät, 47, 18+26=44, 34, 5) Antti Suomela JYP, 47, 17+26=43, 6, 6) Jani Tuppurainen JYP, 46, 18+24=42, 34, 7) Jarkko Immonen JYP, 47, 9+32=41, 12, 8) Ville Leskinen Kärpät, 39, 19+21=40, 12, 9) Oula Palve HPK, 43, 12+28=40, 59, 10) Saku Mäenalanen Kärpät, 49, 16+23=39, 24. 5) Suomi 57.49,6. klo 10-13 KI IT OS Salon toimintatiimi tarjoaa MYYTÄVÄNÄ TAPAHTUMAT HUVIT OSTETAAN irtaimistomyynti la 3.2. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. alv. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. alv. alv. alv
06.52 Taikakaruselli (S) 07.04 Puuharit (S) 07.18 Sanni Sateenkaari (S) 07.30 Pikku Kakkosen posti 07.36 Töötti ja Pulteri (S) 07.57 Sohvatiikerit 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.15 Galaxi 08.16 Tipu Touhukas (S) 08.18 Syrhämä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kohteessa: Lontoon sivukujat 10.50 The Late Late Show with James Corden 11.30 Kätevän emännän juhlat (S) 12.00 Lippu rakkauteen 12.30 Sotaturistina maailmalla 13.30 Kun kaksi sukupuolta ei riitä 14.00 Tobias leipoo maailmalla 14.45 Laivakokin matkassa 15.25 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 16.00 Elämäni eläimet Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen Katsellaan Jaakon kanssa Hei Taavi, Paukkumaissi, Mitä ihmettä?, Lumijengi, Franklin ja ystävät, Unelmajuttu sekä Viiru ja Pesonen. 20.00 Simpsonit (7) Kuka ampui johtajan. Silti nuori rakkaus puhkeaa kukkaan. Philadelphiassa kisataan viimeinen kaupunkifinaali ennen Vegasin loppuhuipennusta, ja radalle astuu ennätyksellisesti neljä naispuolista kilpailijaa Michelle Warnkyn johdolla. N: Colin Farrell. On pääsiäinen, ja Jontti ja Bettan saavat vieraakseen kolme iloista BUU-lasta. Nuori isä (Antti Holma) pelkää menettävänsä raskaana olevan vaimonsa. Tulokas. Teksasilainen alokas Bozz kyseenalaistaa sodan ja armeijan motiivit mutta osoittaa myös johtajan elkeitä. HD 18.00 Yle Uutiset HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Vieraana liikemies ja sijoittaja Kyösti Kakkonen. Kausi 3, 9/15. HD 18.00 Holby Cityn sairaala (12) Kausi 19, 51/64. HELMIKUUTA 2018 SUB 04.40 Lemmen viemää (7) 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Salatut elämät (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins. Selvitämme millaista puuhaa on videopelien pelaaminen ammattilaistasolla. 22.00 Elokuva: Poliisiopisto 5: Tehtävä Miami Beach (12) 1988. (U) HD Klo 21 21.00 Kino: Tigerland (16) (USA 2000) Nuoria sotilaita karaistaan Vietnamiin Louisianan rämeillä. Perjantaina Ääni ratkaisee -vaihe alkaa upeasti harmonikka-esityksellä! Lavalla nähdään Maiju Laurila Oulusta, Ira Mikkonen Ylöjärveltä, Roberto Brandao Brasiliasta, Teija Vaara Helsingistä, Jon Sebastian Kemistä, Ronja Välimäki Helsingistä ja Joonas Mattila Forssasta. Larry esittää ”sosiaalista salamurhaajaa” täydellisesti päivälliskutsuilla, golfradalla ja palestiinalaisessa ravintolassa, jossa kana on taivaallisen hyvää. Syntymätön lapsi on kateissa, eikä hetkeäkään ole hukattavaksi hänen löytämisekseen. musiikin suuri palkintojuhla nähdään tuoreeltaan. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (S) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.00 Ensitreffit alttarilla 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huippujengi 14.30 Amazing Race 15.30 Kokkisota 16.30 Kauneuden hinta Klo 17 17.25 Salatut elämät (S) Osa 3311: Ay Carampa, Jiri Viitamäki. Pääosissa: Bruce Willis, John Malkovich, Catherine Zeta-Jones, Mary-Louise Parker, Anthony Hopkins, David Thewlis, Byung Hun Lee, Helen Mirren. Kisassa vaaditaan hyvän yleissivistyksen lisäksi aimo annos strategista ajattelua. 01.10 Jäitä hattuun (12) Kausi 8, 3/10. Ruotsalainen tietokilpailu. (U) HD 00.25 Puoli seitsemän Vieraana liikemies ja sijoittaja Kyösti Kakkonen. HD Klo 21 21.00 Sohvaperunat Uusi kausi alkaa! Ensimmäisessä jaksossa mm. Amara hakee turvaa ystävän luota. com 14.00 TILT 2.0 14.30 Virittäjät 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 TILT 2.0 16.30 Putous Klo 18 18.00 Simpsonit (7) Pelle-Homer. 23.55 Stand Up! SPESIAALI: Ilari Johansson (S) Kausi 1. T: HBO. Lavan valtaavat Suomen kärkipään stan up -koomikot ja nyt saa nautiskella nauruhermoja kutittelevasta huippukomiikasta! 00.55 Elokuva: RED 2 (12) Nimekkäillä näyttelijöillä varustetussa hyväntuulisessa toimintakomediassa entinen agentti Frank Moses (Bruce Willis) joutuu keskelle sekavaa tilannetta, jossa panoksena on vaarallinen ydinase, joka uhkaa joutua vääriin käsiin. Nahkaa ja pitsiä 1/2. osa on Rambo-elokuvien (ja lisäksi monien muiden) parodia, jossa thaimaalaiseen luostariin vetäytynyt Topper Harley lähtee Irakiin pelastamaan tehtävässään epäonnistunutta pelastuspartiota. HD 19.00 Syke (12) Kausi 3, 2/10. Kuka omistaa avaruuden. 03.30 Duudsonit (16) Talviolympialaiset. Ohjaaja: Jim Abrahams, USA 1993 (85’). Muuttaako ihminen Marsiin. 02.35 Middle (S) Napanuora poikki ja pinoon. Marchel Larcherin katu. Jaakko kutsuu Pian työmatkalle, joka laukaisee hämmentävän tapahtumasarjan. Mukana mm. Abbas purkaa kiukkuaan perheen naisiin. 18.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 19.00 Hauskat kotivideot Kausi 18. 02.05 Middle (S) Viekää minut opiskelemaan. Luis Fonsi, Lagy Gaga, Pink, Bruno Mars, Alessia Cara, Rihanna, Kesha ja SZA. Samalla Marleena käy läpi omia tunteitaan lapsettomuuden kanssa. Jakso 5. Glenview’n pikkukaupungissa asuva Evan Trautwig viettää rauhallista elämää. 22.00 Hiljainen todistaja (16) Kausi 17. Kausi 26, 12/13. 20.00 The Voice of Finland Kausi 7. Kenguruhoitoa. Alueella on synkkä historia orjakaupan keskuksena. Ohjaajat: Jason Friedberg ja Aaron Seltzer, Yhdysvallat 2007. Tommi viettää vastoin tahtoaan intiimin päivän uuden kaverinsa kanssa. Jakso 420. Juontajina Inkeri Alatalo ja Nuutti Takkinen. Tonin talokauppa tökkii. He ovat postijänis, postinoita ja postikissa. Kyynelten laaksossa 2/2. Kausi 1, 15/21. 19.00 Ninja Warrior Philadelphian finaali, osa 2/2. Jakso 6/24. Uudet vaalit ovat tulossa. Bériot ei katso hyvällä pettureita. Jakso 421. Rickard Olsson kysyy kilpailijoilta kiperiä kysymyksiä, jotka voivat koskea mitä tahansa Abbasta atomeihin. 22.45 #Subleffa: Hot Shots! 2 kaikkien jatko-osien äiti (12) Hot Shots! 2 kaikkien jatko-osien äiti. 03.00 Duudsonit (16) Moottoripäät. HD 00.55 Uutisikkuna. HD 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset HD 23.15 Oddasat 23.30 4 Blocks veriveljet (16) 4/6. Amerikkalainen urheilukilpailu. Granolakupit 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) Osa 3312: Ulla luopuu posliinistaan. Pääosissa: Charlie Sheen, Lloyd Bridges, Richard Crenna, Valeria Golino, Brenda Bakke, Miguel Ferrer, Rowan Atkinson, Jerry Haleva. Kausi 6, 25/25. Maria Veitola palaa myös yökyläilemään Sohvisten elämään. Palestiinalainen kana. Osa 1/2. Jakso 1/14. astellaan Leijonan luolaan ja jännitetään presidentinvaaleja. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Evanin työtoveri joutuu raa’an murhan uhriksi. Kausi 7, 1/22. HD 00.55 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Lento-onnettomuuden jälkeinen trauma 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 13.27 Opettajatar seikkailee (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio: Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) Kausi 2. Hänen täytyy myös päättää, mitä tehdä Abbasin kanssa. HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-perjantai Iloista pääsiäispostia. Hän asuu yhdessä Abby-vaimonsa kanssa, työskentelee tavaratalossa ja osallistuu monipuolisesti yhteisön toimintaan. HD 00.15 The Late Late Show with James Corden Vieraina: Martin Short, Lisa Kudrow, Fall Out Boy. Suklaatehtaalta poispääsy ei ollutkaan itsestäänselvyys, ja ulospäästyään orpojen kreisi seikkailu jatkuu tehtaalta taikamaahan, Gnarniaan. Kausi 3, 6/9. 11.00 Norjalaisessa syrjäkylässä 11.30 Elämäni eläimet 12.00 YLE TEEMA 12.00 Seymour: pianistin oppitunteja elämästä 13.20 Arkistojen salat 14.00 Historia: Vietnamin sota 15.00 Elävä arkisto: Vysotski 15.02 Vysotskij katkennut laulu 16.05 Velvet muotitalon tarina (7) 16.50 Ruokaratsia Klo 17 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. Kausi 6, 15/25. Kausi 8, 20/31. HD 23.35 Downshiftaajat (12) Kausi 2, 5/10.Turpajuhlat. Kausi 3, 10/15. tammikuuta New Yorkissa pidetty, tähtiä pursunut, tasavuosia juhlinut 60. Suositun komedian 2. Jakso 7/12. Ja heillä on jotain tekeillä! buu.yle.fi 18.30 Dok: Per Anders Fogelström Per Anders Fogelström on Ruotsin luetuimpia kirjailijoita. Pääosissa: Kal Penn, Jayma Mays, Adam Campbell, Faune Chambers. Theo värvää itselleen kätyrin. HD Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 06.55 Angry Birds Stella (S) 07.00 Peukaloisen uudet retket (7) 07.15 K3 (S) 07.25 Ritariprinsessa Nella (S) 07.50 Madagascarin pingviinit (7) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Wedding Town 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (S) 14.40 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Wedding Town 15.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.45 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA Klo 17 17.55 Hauskat kotivideot Kausi 18. Selvitämme millaista puuhaa on videopelien pelaaminen ammattilaistasolla. Se on virhe, sillä loukattu nainen antaa takaisin. Kausi 13, 11/22. Travis Edens epäilee, että hänen vaimonsa ja tämän sisaren aviomiehen välillä on sutinaa. MTV3 04.25 Scorpion (12) 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. (U) 00.40 Pahan jäljillä (16) Viestintuoja. (U) HD 20.00 Matkaaja: Tansania 6/6. Lisäksi mukana ovat aiempien kausien mieshuiput Geoff Britten ja Joe Moravsky sekä kotikaupungin suosikki Najee Richardson. 18.30 Simpsonit (7) Bart ja Australia. 03.15 Stand Up! (S) Kausi 2. HD 20.00 Pressiklubi HD 20.30 Yle Uutiset HD 20.55 Urheiluruutu HD Klo 21 21.05 Perjantai Löytyykö galakseista muita elinkelpoisia planeettoja. 00.40 Rikospaikka 01.10 Nuori MacGyver (12) Tappava tuulahdus menneisyydestä. 01.40 Pahan jäljillä (16) Ikuisesti. Lee Ermey. YLE TEEMA & FEM 09.25 YLE FEM 09.25 Kadonneita etsimässä 10.04 Puutarhaperjantai 10.31 Vem vet mest. 20.30 Simpsonit (7) Kuka ampui johtajan. Maailman suurimpiin kuuluvalla Tanganjikajärvellä voi matkustaa yli satavuotiaalla matkustajalautalla. Dokumentti kertoo hänen levottomasta lapsuudestaan ja poikkeuksellisesta menestyksestään, mutta myös isän katoamisesta, joka on leimannut kirjailijan koko elämää. HD 19.00 Durrellin perhe (7) Kausi 2, 3/6. Raa’asti surmatun nuoren naisen tapaus herättää ahdistusta, kun käy ilmi että uhri oli raskaana. Lapset järjestävät Louisalle syntymäpäiväjuhlat. Kisa ratkeaa Dallasissa, jossa kilpailijat joutuvat vielä kiipeilemään ja ajamaan monsteriautoilla. Kausi 7, 1/25. Toinen jakso katsottavissa jo nyt Ruudussa! Sarjaa pääsee katsomaan palvelussa maksullisella Ruutu+-tilauksella. 21.50 Yle Uutiset HD 21.55 Urheiluruutu HD 22.00 Lydia Lassila ja lentämisen lumo Australiassa, Lydia Lassilan kotimaassa ei juuri ole lunta, mutta se ei estänyt free style -laskijan menestystä. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 YLE TEEMA 20.00 Ranskalainen kylä (12) Kausi 7, 3/6. HD 22.40 Yle Live: Grammy Awards 2018 28. Huikean suosion saavuttanut amerikkalainen realityseikkailusarja, jossa 11 paria kilpailee toisiaan vastaan matkustaen ympäri maailmaa ja havittelee miljoonan dollarin pääpalkintoa. Kausi 6, 16/25. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) Saat vielä maksaa, Sally. Lydia onnistui myös yhdistämään huippu-urheilun ja vanhemmuuden yhdessä suomalaisen Lauri Lassilan kanssa. 18.25 Emmerdale (7) Maksettu mies. O: Joel Schumacher. 02.35 Rysän päällä Luihu lanko . Osa 2/2. Synkkä pohjavire 1/2. Ollie tahtoo Zosian seuraavan unelmaansa, mutta pystyykö hän itse seuraamaan Zosiaa. Viimeiset joukkueet ponnistelevat Perussa päästäkseen finaaliosuudelle kamppailemaan miljoonasta dollarista. Talvella 1945 amerikkalaissotilaiden läsnäolo näkyy ja tuntuu yhä Villeneuvessa. Hulvattoman eeppinen parodia neljästä orvosta, jotka saavat pääsyliput merkilliselle suklaatehtaalle. 20.00 Amazing Race Voitontahto. Klo 21 21.00 #Subleffa: Epic Movie (12) Epic Movie. Kausi 8, 20/31. Upouuden sairaaladraaman ensimmäinen jakso. Kausi 7, 2/22. Kausi 26, 13/13. USA 2012. 03.30 Ninja Warrior Philadelphian finaali, osa 2/2. Petos. Poliisiopistolaisten komediakohellus jatkuu aurinkoisessa Floridassa, jonne opiston johtaja Lassard matkaa vastaanottamaan tärkeää palkintoa. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Korttelivahdit (16) Korttelivahdit. Kausi 3, 5/9. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Resident Kausi 1. Zosia taistelee isänsä hengestä. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.2. KANAVAT PERJANTAI 36 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 2. Pääosissa: Ben Stiller, Vince Vaughn, Jonah Hill, Richard Ayoade, Rosemarie DeWitt, Will Forte ja R. Klo 21 21.00 Amazing Race Monsteriautoilua. Tähtitieteilijä Esko Valtaoja, astrofyysikko Sissi Enestam ja astroronautti Vesa Heilala