0403 066 275 www.passeliauto.com tilaajapalvelija.fi. Viikko 3 | N:o 18 | Irtonumero 2,40 € Jatkuvana tilauksena 1,00 €/päivä KESKIVIIKKO 20.1.2021 SALON SEUDUN SANOMAT Myllyojankatu 11, Salo, ma–pe 9–17, la 10-14 • Huolto puh
Käykääpä katsomassa, miten Kuopiossa tiedotetaan. Quattro u u Ei onnistunut kitkarengasauto pysähtymään suojatien eteen. Ja mitä tulee perussuomalaisten päätöksiin edellisessä hallituksessa, puoluetta johti tällöin Timo Soini, joka myöntyi muiden hallituspuolueiden vaatimuksiin, koska halusi pysyä ministerin pallilla hinnalla millä hyvänsä. Autossa vaihdettaisiin luistimet, vaan Halikossapa ei pääse autolla likimaillekaan. Parhaillaan Trumpia vastaan on vireillä virkarikossyyte kapinaan yllyttämisestä. Erityisen tärkeää on saada Yhdysvallat mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan. Heti alkuun Bidenin työpöydällä odottaa neljä kriisiä. Olavi Toukonummi Hajala Sitkeys palkitaan. Presidentinvaihdos on tällä kertaa tavallista merkittävämpi, sillä väistyvä presidentti Donald Trump on saanut kaaosta aikaan omassa maassa ja Yhdysvaltojen kansainvälisissä suhteissa. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Kotimaa ensin u u Nastalle. Onneksi ehdin alta pois. Äänestin ja tulen äänestämään heidän ehdokastaan vaaleissa. Mitään todisteita vaalivilpistä hän ei ole kyennyt esittämään. Tällä kertaa tilanne on toinen. Mikään helppo tehtävä ei Bidenia odota. Ei mitään suurta ja ihmeellistä, vaan esimerkiksi pikkusuolaista ruokaa ohikulkijoille ja laivan asiakkaille. Voisiko tällaisena aikana harkita liikuntahallin takaparkkipaikan avaamista. Salo voisi ottaa mallia u u Kyllä ihmiset ovat välinpitämättömiä. Hommaa neliveto, niin sen jäisen ja mahdollisesti märän maaseudulla olevan mäen nousee kitkoilla kevyesti. Järjestyssääntö u u Salon kaupungin katujen ja teiden talvikunnossapito on todella ala-arvoista. Yleisön osallistumista hillitsevät koronan lisäksi myös mittavat turvatoimet. Menestystä teille, me tulemme torille u u Luistelukausi on alkanut, täpötäydet pukukopit ja korona. Trumpin katsotaan kiihottaneen kannattajiaan mielenosoitukseen, mikä johti väkivaltaiseen hyökkäykseen kongressitalolle. Putin varmaan kuunteleekin, mitä joku Sanna täällä sanoo. Näihin pisteisiin voitaisiin hankkia pienet biokaasulaitokset. Haluan erityisesti nostaa esiin Salon Jokipaatin toimintaa torin kupeessa. Työtä helpottaa, että hänellä on kokemusta sekasortoisesta tilanteesta jo 12 vuotta sitten, kun hän aloitti presidentti Barack Obaman varapresidenttinä. Trumpin neljässä vuodessa on tapahtunut paljon. Se myös myötäilee maan hallituksen pyrkimyksiä vähentää liikenteen ilmastopäästöjä: kysehän on noin kymmenestätuhannesta autokuormasta vuosittain. Olemme saaneet tiimin, jonka kolme herraa haluavat jatkaa iltatoria. Bidenia odottaa vaikea työ LEHTO Mitään pehmeää laskua presidentti Joe Bidenille ei ole luvassa. Liikenteen päästöjä voisi edelleen vähentää, jos vastaanottopisteitä lisättäisiin. Ei naapurin tontin reunoille ja aidoille ilman lupaa. L E H T I K U V A / A F P / J I M W A T S O N Salon Seudun Sanomat on kertonut kiitettävästi haja-asutusalueiden viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesilietteiden hoidosta. Ääri-ilmiö. Lumet tulee luoda omalle tontille tai tontin vierustalle. TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Hänen pitää tarttua koronapandemiaan, joka on iskenyt voimakkaasti Yhdysvaltoihin. u u Toivottavasti Marin turvaa demokratian nimissä myös Suomen opposition toimintaedellytykset. Lisäksi maan heikko talous, ilmastonmuutos ja rodullinen epäoikeudenmukaisuus vaativat toimenpiteitä. TAMMIKUUTA 2021 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 20.1.2021 Y hdysvallat siirtyy keskiviikkona presidentti Joe Bidenin aikaan. En ole perussuomalaisten jäsen. Luistimet jalkaan turvallisesti u u Suomusjärven keskustaan on taas tullut lumitalven ongelma, isot kinokset estävät näkyvyyden tielle. Asiakas u u Omakotitalon lumenluojat huomio. Vai onko tämä sitä ääri-ilmiötä, jolla kaikki voidaan kuitata. Tästä pitää kiittää Salon sitkeitä neuvottelijoita. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Tallinnan laivavuoroilla oli yhteensä melkein 1?600 matkustajaa, ja vain 192 kävi ilmaisessa koronatestissä. Pelko väkivaltaisista mielenosoituksista on suuri erityisesti vallanvaihtoseremonian yhteydessä. Valkoisen talon vallanvaihto on perinteisesti ollut näyttävä juhla, jossa uusi presidentti vannoo virkavalan ja ottaa tehtävän vastaan. Trump ilmoitti myös, ettei aio osallistua vallanvaihtotilaisuuteen. Tätä salolaiset vastustivat jyrkästi. Koko kansan presidentiksi on vaikea nousta, kun kahtiajako on voimistunut. Lumisia talvia on ollut ennenkin. Biden on luvannut, että Yhdysvallat liittyy takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Naiivia puhetta taas u u Nyt kaikki ostot Venäjältä seis. Tämä järjestely vähentää kuljetusmatkoja ja kustannuksia oleellisesti. Eikö tontin omistajan pitäisi valvoa lumitöitä vai pitääkö ilmoittaa poliisille. Biden joutuu hyppäämään tehtävään ilman edeltäjänsä tukea. On aivan uskomaton diktaattorihallinto tuossa naapurissa. Villein esitys oli, että kaikki liete pitää kuljettaa Turkuun. Ministerit vaihtoon u u Oma napa ensin. Nyt Yhdysvaltojen sisäiset jännitteet ovat kuitenkin paljon vakavammat. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Salo sai iloviestin. Trumpin kannattajien hyökkäys Capitol-kukkulalle ja kongressiin osoitti, että pelko maan ajautumisesta sisällissodan partaalle ei sittenkään ole vain kaukainen uhkakuva. Sitkeän taistelun jälkeen ollaan siinä tilanteessa, että LSJH:n toiminta-alueella olisi yhden sijasta kuusi lietteen vastaanottopistettä. Olisiko yksityistäminen ratkaisu. Koko maan eheyttämisessä on ratkaisevaa, miten republikaanipuolue pääsee irti Trumpin otteesta ja minkälaiseen yhteistyöhön puolue on valmis Bidenin ja demokraattien kanssa. Yhdysvallat on taas kumppani, joka ei toistuvasti aiheuta yllätyksiä ja mutkia yhteistyöhön. Vaikeaksi Bidenin kauden tekevät oman kansan kahtiajakoisuus ja Trumpin lietsomat valheelliset väitteet vaalivilpistä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Väistyvä presidentti Donald Trump ei ole myöntänyt vaalitappiotaan, vaan toistuvasti väittänyt vaaleja vilpillisiksi. Kohta taas matkustuskiellot kovenevat u u Liikuntapaikat auki heti etenkin lapsille ja nuorille. Kiitos teille ja tsemppiä haasteelliseen tehtävään. Bidenin virkaanastujaistilaisuuden turvaamiseksi on tehty massiivisia turvajärjestelyjä. Miten Korvenmäki. Kyllä meidän täällä kelpaa u u Miksi Salo ei kerro altistumisista koronalle. Toivon, että Salon kaupunki ei torppaa ajatuksia tuoda uutta elämää Salon torialueelle. Euroopalle ja muulle maailmalle Joe Bidenin kausi tarkoittaa, että suhteet palautuvat normaalitasolle. Nastakenkä u u Huolestuttavaa tämä ilmaston lämpeneminen. Kirjoita lyhyesti. Ovatko opit päässeet unohtumaan, miten talvella toimitaan. Näin viemärilietteestä saataisiin fossiilista energiaa korvaavaa biokaasua ja teollisia lannoitteita korvaavaa kasviravinnetta
Somerolainen Satu Alanne on omistanut vankkarakenteisia ja varmajalkaisia american bashkir curly -hevosia jo toistakymmentä vuotta. Somerolla alkaa vielä tänä keväänä hoiva-avustajien koulutus. KESKIVIIKKONA 20. SIVU 7 Anneli Pahta aloitti Salon sote-johtajana Salo on vahvasti mukana ”Suomen mallissa”, jonka tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle peruskoululaiselle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen. SIVU 5 VarsinaisSuomi yhä leviämisvaiheessa Taidemuseo Veturitalli on ollut suljettuna koronapandemian alusta lähtien, mutta nyt sen hiljaiselo on päättymässä. Somerolla käynnistyi viime syksynä hoivaja puhdistusalan koulutukset. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Kemiönsaaren entinen kunnanjohtaja Anneli Pahta aloitti tiistaina Salon väliaikaisena sosiaalija terveyspalveluiden johtajana. UUTISET 4–5 Paikallinen ammattikoulutus laajenee vauhdilla KIHARAISTA KARVAA. Syksyn ja talven aikana museossa on tehty laajennusremontti. Opetusja kulttuuriministeriö myönsi Salolle pilottivaiheen avustusta 125 000 euroa, joka on suurin summa Varsinais-Suomessa. SIVU 17 Veturitallin ovet aukeavat Taidemuseo Veturitalli avautuu laajennettuna ja uudistettuna ensi viikolla. Museon ovet avataan yleisölle jälleen lauantaina 30. Harvinaisen amerikkalaisen alkuperärodun hevosella on tuuhea, kihara karva ja kaksi nikamaa lyhyempi selkä kuin muilla hevosroduilla. Kevään aikana molempia aloja voi opiskella myös Paimiossa. SUOSIO YLITTÄNYT ODOTUKSET. tammikuuta. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU KULTTUURI UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi PAIMIO SEURAA SOMEROA. Viimeksi Veturitalliin pääsi elokuussa, jolloin sen tilat annettiin vajaaksi kuukaudeksi Salon Taiteilijaseuralle näyttelykäyttöön. Salon seudun ammattiopisto laajentaa vauhdilla paikallista ammattikoulutusta. SIVUT 12–13 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Varsinais-Suomi on edelleen koronaviruksen leviämisvaiheessa, eikä suosituksiin ole tulossa helpotusta. Näyttely on jatkoa Veturitallissa kuusi vuotta sitten esillä olleelle valokuvanäyttelylle. päivään saakka. Paikallisesti järjestetyn ammattikoulutuksen suosio on ylittänyt kaikki odotukset. Maakunnan koronakoordinaatioryhmä jatkaa aiempia suosituksiaan koronarajoituksista helmikuun 7. Museossa avautuu valokuvanäyttely, jossa nähdään vanhoja kuvia Salon seudulta. Sisään pääsee vain kymmenen ihmistä kerrallaan, ja oma vierailuaika tulee varata ennakkoon puhelimella. SIVUT 20–21 Salo sai ison avustuksen Suomen malliin. Yleisöä päästetään museoon poikkeusjärjestelyjä noudattaen. Sote-uudistuksen lähestyessä asioita pitää edistää salolaisten kannalta tarkoituksenmukaisesti niin, että tiedetään palveluiden olevan tulevaisuudessa osa maakunnallista verkkoa, Pahta sanoo. Ensi syksynä käynnistyy uusi lähihoitajakoulutus
–?Puolustusvaste nousee tehokkaasti pienemmälläkin rokoteannoksella, ja nyt olisi keskeistä saada suojattua kaikki hoivakotien asukkaat, jotta kuolleisuus koronatautiin saadaan pidettyä mahdollisimman pienenä, Rämet sanoo lehdelle. Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa oli 141 ihmistä, joista tehohoidossa 24. Koko pandemian aikana tartuntoja on todettu Suomessa yhteensä 40?722. Turkuun uusia tartuntoja kirjattiin tiistaina 15. Viimeisten kahden viikon aikana eniten koronatartuntoja asukaslukuun nähden on todettu Helsingin ja Uudenmaan (Hus), Varsinais-Suomen sekä Vaasan sairaanhoitopiirien alueella. Paikallisen koulutuksen suosio on ylittänyt Somerolla kaikki odotukset. Suomessa 12 uutta koronaan liittyvää kuolemaa, 217 uutta tartuntaa YKSI SALOSSA Koronatilanne 19.1.2021 uu u Salo 1 (yhteensä 283) uu u Somero (yhteensä 26) uu u Paimio (yhteensä 45) uu u Sauvo (yhteensä 7) uu u Kemiönsaari (yhteensä 27) uu u Koski (yhteensä 7) uu u Marttila (yhteensä 5) uu u Turku 9 (yhteensä 2 390) ”Nyt olisi keskeistä saada suojattua kaikki hoivakotien asukkaat.” Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet Viisitoista opiskelijaa aloitti viime syksynä lähihoitajaopinnot Somerolla. Yleensä visioiden unelmista jäädään vähän jälkeen, mutta hoitoalan koulutus on ylittänyt kaikki toiveet, Someron kaupungin kehittämisasiantuntija Antti Leino sanoo. Kevään aikana Salon seudun ammattiopisto vie paikallista koulutusta myös Paimioon. Vähiten tartuntoja on puolestaan Keski-Pohjanmaan, Itä-Savon ja Satakunnan sairaanhoitopiireissä. Viime syksynä Somerolla startanneeseen lähihoitajakoulutukAmmattiopisto aloittaa hoivaja puhdistusalan koulutuksen myös Paimiossa. Somerolla hoitoalan koulutus laajenee heti ensi syksynä, sillä silloin otetaan uusia opiskelijoita lähihoitajakoulutukseen. Paikallisen koulutuksen kova kysyntä yllätti Somerolla SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Somerolla järjestettävällä hoitoalan koulutuksella riittää kysyntää. Varsinais-Suomesta eniten uusia tartuntoja, 16, on tullut ilmi Laitilassa.. Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet ehdottaa koronavirusrokotteen tehosteannoksen puolittamista rokotteiden saatavuusongelman helpottamiseksi, kertoo Helsingin Sanomat. Koronatartuntojen ilmaantuvuus Suomessa on ollut 63 tapausta sataatuhatta asukasta kohden viimeisten kahden viikon aikana. Somerolla aloitettiin viime syksynä lähihoitajien koulutus. –?Meillä oli tietty visio, kun koulutusta alettiin järjestää. Rokotteen on saanut THL:n mukaan lähes 56?000 suomalaista. Somerolla on käynnissä tässä hetkellä hoitoalan koulutuksen lisäksi puhdistusja kiinteistöalan koulutus. Molempiin koulutuksiin on haku jo käynnissä. TAMMIKUUTA 2021 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Koulutus on otettu todella hyvin vastaan, ja yhteistyö kaupungin kanssa on toiminut erinomaisesti, Bragge toteaa. –?Paimiosta otettiin yhteyttä, kun he kuulivat, mitä Somerolla on, Bragge huomauttaa. Rämet kirjoitti asiasta myös sunnuntaina julkaistussa blogitekstissään. Viimeisen kahden viikon seurantajakson aikana Suomen kaikilla alueilla on todettu uusia koronaviruksen tartuntoja. Paimiossa alkaa huhtikuussa hoivaja puhdistusalan koulutus. Salon seudun ammattiopiston työelämäpalveluiden johtaja Elina Korkeaoja kertoo, että molemmissa koulutuksissa oppiminen tapahtuu työpaikoilla. Koulutukset ovat osa seutukaupunkien kehittämishanketta. Salossa on nyt todettu yhteensä 283 tartuntaa. –?Se on ihan fiksu ajatus, ja sitä voidaan harkita, mutta tarvitaan tutkimusta ennen kuin sitä voidaan laajasti ryhtyä suosittelemaan, Nohynek sanoo HS:lle. Paikallisesti järjestettävän hoitoalan koulutuksen kova suosio on yllättänyt niin Someron kaupungin kuin Salon seudun ammattiopiston. Suomessa koronarokotteen saaneita on THL:n mukaan tällä hetkellä melkein 56?000. Salon alueen muihin kuntiin ei tiistaina merkitty uusia tartuntoja. Niistä 80 on Britanniassa havaittua muuntunutta virustyyppiä ja 6 Etelä-Afrikassa havaittua virustyyppiä. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek pitää Rämetin ehdotusta järkevänä vaihtoehtona rokotepulan ratkaisemiseksi. Uusia koronavirustartuntoja oli THL:n mukaan raportoitu 217. Salossa yksi uusi tartunta Saloon kirjattiin tiistaina yksi uusi koronavirustartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu tähän mennessä yhteensä 633. Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 3?504 tartuntaa, mikä on kolme tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tyytyväinen on myös ammattiopiston rehtori Anne Bragge: –?On ollut positiivinen yllätys, miten hyvin koulutus on käynnistynyt Somerolla. – Selvitämme parhaillaan myös mahdollisuutta aloittaa Paimiossa metallialan koulutus. ”Hoitoalan koulutus on ylittänyt kaikki toiveet.” Someron kaupungin kehittämisasiantuntija Antti Leino STT –Työryhmä Suomessa on raportoitu 12 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiistaina. Tänä keväänä ammattiopisto laajentaa paikallista koulutusta myös Paimioon. Somero on ollut Salon seudun ammattiopistolle päänavaaja paikallisessa koulutuksessa. Maaliskuussa Somerolla käynnistyy hoiva-avustajien koulutus. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. –?Myös Somerolla tänä keväänä hoiva-avustajan koulutuksen aloittavat voivat näin jatkaa opintojaan lähihoitajaksi, Korkeaoja huomauttaa. Muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tapauksia on tähän mennessä todettu yhteensä 86
– Varsinais-Suomi on pääkaupunkiseudun jälkeen pahimmassa koronatilanteessa, ja maakunta on edelleen leviämisvaiheessa. Koronatapausten ilmaantuvuusluku on alkuvuonna laskenut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Vaikka ilmaantuvuusluku on pysytellyt viime viikkoina alle sadan, Tyksin potilasmäärät ovat vuodenvaihteen jälkeen jääneet koholle, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala tiedotteessa. Koronakoordinaatioryhmä vetoaa, jotta kaikki noudattaisivat edelleen tarkasti suosituksia. Hakijoita oli 29. Ulkomailta tuotujen tartuntojen määrä on pysynyt koholla, mutta lähipiiristä ja samasta taloudesta saatujen tartuntojen määrät ovat lievässä laskusuunnassa. Leino sanoo, että kiinnostuksen määrä yllätti. –?Kyselyssä 24 ilmoitti olevansa kiinnostunut ja suurin osa halusi aloittaa jo keväällä, Antti Leino kertoo. päivään saakka. Koronatartuntojen määrä on maakunnassa laskusuunnassa, mutta ryhmän mukaan epidemiatilanne ei salli suositusten höllentämistä. Rajojen ulkopuolelta tuodut tartunnat ovat merkittävä epidemian moottori, ja varianttien myötä epidemian laajenemisen uhka on suuri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo tiedotteessa. Ryhmä korostaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa tulisi käyttää maskia, myös ulkotiloissa. Koronakoordinaatioryhmä painottaa yhä maskisuositusten noudattamista ja turvavälien pitämisen tärkeyttä. Moni kuitenkin oli varmasti harkinnut hoitoalan koulutusta jo viime syksynä ja on nyt halukas aloittamaan opinnot. Varsinais-Suomen koronatestausmäärät ovat nousseet, mutta eivät vielä ole joulua edeltävällä tasolla. Someron kaupunki selvitti viime vuoden lopulla nettikyselyllä kiinnostusta hoitoalan opintoihin. – Viikolla 2 testeissä ilmeni 36 ulkomailta tuotua tartuntaa. Tyksissä on hoidettavana yhdeksän koronapotilasta. Ryhmä kertoo, että suositusten purkuun tehdään alustavia suunnitelmia, ja pohtii, miten ja missä järjestyksessä rajoituksia voidaan helpottaa sitten, kun epidemiatilanne sen sallii. Huolta aiheuttavat viruksen variantti sekä ulkomailta tulevat tartunnat. Sitä ennen hän toimi Kemiönsaaren sivistysjohtajana ja ennen kuntaliitosta Kemiön sivistystoimenjohtajana. kunnanjohtajasta Erika Strandbergista tulee uusi kunnanjohtaja. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat S S S A R K I S T O / J A N S U N D M A N seen otettiin 15 opiskelijaa. Yhteensä Rokotteen saaneiden määrä 55 824 15 500 – 2 600 – 15 500 1 600 – 2 600 1 200 – 1 600 – 1 200 888 1 724 1 730 715 663 4 861 3 155 2 141 1 628 4 942 1 488 1 241 2 304 2 643 1 258 780 1 504 15 528 15 528 5 003 5 003 362 1 266 Kumulatiivinen lukumäärä, rokotuspäivän mukaan 27. tammikuuta esittää valtuustolle valtiotieteiden maisteri Erika Strandbergin valitsemista Kemiönsaaren kunnanjohtajaksi huhtikuun alusta lukien. Kuluvan viikon maanantaina se oli 85,2 sataatuhatta asukasta kohden. Kunnanjohtajan virkaa haki kymmenen ihmistä, joista Kemiönsaaren rekrytointiryhmä haastatteli neljä. Positiivisten osuus testatuista on tällä hetkellä 3,0 prosenttia. Varsinais-Suomen koronasuositukset jatkuvat Ulkomailta tuodut koronatartunnat lisääntyvät yhä. ”Varianttien myötä epidemian laajenemisen uhka on suuri.” Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Suomessa 12 uutta koronaan liittyvää kuolemaa, 217 uutta tartuntaa Covid-19-rokotteen saaneet sairaanhoitopiireittäin STT, Matti Kiipula Lähde: THL Tiedot päivitetty 19.1. Se hoiti rekrytoinnin yhdessä konsulttiyritys Mercuri Urvalin kanssa. Tiedot raportoidaan kootusti THL:n rokotusrekisteriin. Valintaan ei sisälly koeaikaa. Kaikkiaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu seitsemän koronaviruksen muunnosta. KESKIVIIKKONA 20. Kunnanjohtajan kanssa tehdään johtajasopimus, joka hyväksytään valtuustossa ja allekirjoitetaan ennen viranhoidon aloittamista. 10 000 20 000 30 000 40 000 50 000 60 000. Perustelujen mukaan Strandbergilla on pitkä kokemus ja monipuolinen osaaminen kunnallishallinnon alalta, halu kehittää ja saada aikaan muutoksia sekä ratkaisukeskeinen työskentelytapa. joulukuu tammikuu 18. Tartuntalähteistä saadaan selvitettyä 76 prosenttia. SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Kemiönsaaren kunnan pitkäaikaisesta hallintojohtajasta ja vt. S S S A R K I S T O / M I N N A F I L P P U Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkaa aiempia suosituksiaan koronarajoituksista helmikuun 7. Erika Strandberg nousee Kemiönsaaren johtoon Erika Strandberg on työskennellyt Kemiönsaaren kunnan hallintojohtajana vuodesta 2010. Maakunnan tartunnoista 15–20 prosenttia tulee ulkomailta. Varsinais-Suomen kunnat ovat raportoineet sairaanhoitopiirille tähän mennessä antaneensa yhteensä noin 3 500 koronarokotetta. –?Olimme ajatelleet, että uusi koulutusjakso voidaan aloittaa aikaisintaan ensi syksynä. Kuluvan viikon maanantaihin mennessä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työterveyshuolto on antanut koronarokotteen noin 2 000 terveydenhuollon ammattilaiselle. Kunnanhallitus päättää kokouksessaan ensi maanantaina 25. Kunnanhallituksen varsinaisten jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan muodostama rekrytointiryhmä on yksimielisesti Strandbergin valinnan takana
Komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan rokotustavoitteen saavuttaminen voisi olla käännekohta taistelussa koronavirusta vastaan. Ihminen voi myös itse vaikuttaa valtavasti omaan terveyteensä ja siihen, minkälaista vanhuutta viettää. Toiseksi tavoitteeksi komissio ehdottaa, että viimeistään maaliskuussa olisi rokotettu vähintään 80 prosenttia yli 80-vuotiaista ja 80 prosenttia hoitoalan työntekijöistä. – Asioita pitää nyt edistää salolaisten kannalta tarkoituksenmukaisesti niin, että tiedetään palveluiden olevan tulevaisuudessa osa maakunnallista verkkoa. –?Saamme kuitenkin lopun tälle pandemialle vasta, kun kaikilla maailmassa on mahdollisuus rokotteeseen, von der Leyen totesi tiedotteessa tiistaina. Keskustassa vaalimainoksia varten on paikat torilla ja kaupungintalon edustalla. – Suomi ikääntyy, ja suomalaisten pitäisi pystyä asumaan mahdollisimman pitkään omassa kodissaan laadukkaasti ja turvallisesti. Komissio aikookin vauhdittaa toimia, jotta myös EU:n naapurija kumppanimaat saisivat käyttöönsä riittävästi koronarokotteita. Mattila vaati kaupunginhallituksen perumaan päätöksen palvelussuhteen päättämisestä. maaliskuuta alkaen. – Salolla on merkittävä rooli toisena maakunnallisena sairaalana. Hallitus hylkäsi Mattilan oikaisuvaatimuksen maanantaina. Sosiaalija terveydenhuollossa Anneli Pahta korostaa ennaltaehkäisevää toimintaa ja digitaalisia palveluita. Kuntavaalien ulkomainonta on sallittua 31. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos arvioi kuun alussa, että Suomeen odotetaan kesään mennessä 5–7 miljoonaa rokoteannosta. Someron kaupunki sitoutuu tukemaan tapahtumaa vuosittain enintään 6?000 eurolla. Pesti kestää ensi elokuun loppuun. SSS | Päivi Malin-Perho Oikaisuja Jutussa ex-nokialaisten työllistymisestä (SSS 19.1.) oli virhe: Salon Nokian matkapuhelintehdas supisti työntekijämääräänsä voimakkaasti helmikuussa 2012, ja tehdas päätettiin lopettaa kesäkuussa 2012. Koronarokotusten alkutaival on ollut kuoppainen, sillä rokoteannoksia on saatu jäsenmaihin vain rajattuja määriä. Anneli Pahta erosi Kemiönsaaren kunnanjohtajan virasta viime lokakuussa. ”Ihminen voi myös itse vaikuttaa valtavasti omaan terveyteensä.” Va. Lain mukaan vanhustenhoidossa pitää olla vähintään 0,6 hoitajaa hoidettavaa kohden vuoden 2022 alussa. Someron kaupunki aikoo toteuttaa vanhustenhoidon uudet mitoitukset kolme kuukautta ennen lain määräämää takarajaa. TAMMIKUUTA 2021 SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Kemiönsaaren entinen kunnanjohtaja Anneli Pahta aloitti tiistaina Salon väliaikaisena sosiaalija terveyspalveluiden johtajana. sote-johtajana tiistaina. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Poikkeustilanteissa avustuksen määrästä neuvotellaan erikseen. Turkulaisesta Pahtasta on myös hyvä, että työ on löytynyt Varsinais-Suomesta. Kemiönsaaren ex-kunnanjohtaja aloitti Salon väliaikaisena sote-johtajana. Tuppuraisen mukaan olisi tärkeää, että yhteinen koronarokotetodistus olisi tasapuolinen ja että jäsenmaat saisivat kuntoon rokotetodistusten vastavuoroisen tunnistamisen. Näillä näkymin vastuu sote-palveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta maakunnalle vuoden 2023 alussa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirillä ja Salon kaupungilla on sairaalanmäellä suuri yhteinen hanke, jossa sekä korjataan ja rakennetaan kiinteistöä että muutetaan toimintaa. Salossa valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen luottamuksen mittaamisesta on allekirjoittanut 14 valtuutettua, ei 15 (SSS 19.1.). – Minulla on ollut kaiken aikaa toiminnassani vahva sote-kulma, ja on hienoa, että minut valittiin virkaan, Pahta sanoo. Salon päätöksenteossa on ymmärtääkseni linjattu soten osalta juuri tämän suuntaisesti. Komission ehdotus: 70 prosenttia EU:n aikuisväestöstä rokotettu kesään mennessä Tavoitteella pyritään vauhdittamaan rokotusten etenemistä.. Someron kaupunginhallitus valitsi Esan tapahtumien järjestäjäksi. Koronavuoden aikana on nähty, että mahdollisuuksia on. SSS | Päivi Malin-Perho Kuntavaalien mainostelineet myös Somerniemelle ja Pitkäjärvelle SOMERO Kuntavaalien ulkomainonta laajenee Somerolla. Lasten ja perheiden palveluissa ennalta ehkäisevät palvelut ja tuki ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti merkittäviä. kaupunginjohtaja. Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kertoi maanantaina, että Suomella ei ole vielä yksityiskohtaista kantaa asiaan. Käsiä ei pidä nosta pystyyn siksi, että soteuudistus tulee. sosiaalija terveyspalveluiden johtaja Anneli Pahta STT | Heta Hassinen Euroopan komissio kannustaa EU-jäsenmaita vauhdittamaan rokotuksia ja ehdottaa, että vähintään 70 prosenttia aikuisväestöstä olisi rokotettu kesään mennessä. Vaikka valta ja vastuu ovat vielä kunnilla, eikä palveluihin tule suuria muutoksia heti uudistuksen alussa, Pahtan mielestä katseen pitää jo olla osittain tulevassa sote-maailmassa. Saloon tarvittiin sosiaalija terveydenhuollon johtaja, kun virkaan valitun Jussi Mattilan palvelussuhde purettiin koeajan päättyessä marraskuun lopussa. – Kun otetaan huomioon sosiaalija terveydenhuollon henkilöresurssit ja suomalaisten ikärakenne, digitaalisia ja etäpalveluita pitää hyödyntää mahdollisimman paljon niin terveydenhuollossa kuin sosiaalipalveluissa. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Hoitajamitoituksen aikaistamisesta 165 000 euron lisäkulut Somerolle SOMERO Hoitajamitoituksen toteuttaminen ennen laissa asetettua aikarajaa lisää Someron kaupungin kustannuksia runsaalla 160 000 eurolla. Anneli Pahta: Toiminnassani on ollut aina vahva sote-kulma Anneli Pahta aloitti Salon va. Vuonna 2015 Microsoft päätti lakkauttaa tuotekehityksen eikä matkapuhelintehdasta. Hän katsoi, että ei voi enää jatkaa tehtävässä, kun suuri osa valtuutetuista halusi mittauttaa valtuustossa kunnanjohtajan luottamuksen. Terveyskysymyksissä toimivalta on jäsenmailla, ja EU:n roolina on lähinnä tukea tai koordinoida jäsenmaiden toimia. Osa EU-maista on toivonut, että niin sanottu koronarokotepassi mahdollistaisi matkailun avaamisen. Pahta uskoo, että tällä yrittämällä sosiaalija terveydenhuollon uudistus menee maaliin. Somerolla järjestetään vuodessa Kevät-Ruokava ja Joulu-Ruokava. Väliaikaisen sote-johtajan valitsi viime vuoden lopulla talousjohtaja Anna-Kristiina Korhonen, joka oli silloin vt. Tähän on kehitettävä uusia asumisen malleja. Määrä riittäisi 2,5–3,5 miljoonan ihmisen rokottamiseen. Vaatimus 0,7 hoitajasta asiakasta kohden on toteutettava viimeistään 1.4.2023. SSS | Päivi Malin-Perho Someron Esa jatkaa Ruokavan puikoissa SOMERO Someron Esa vastaa Ruokava-tapahtumien järjestelyistä tänä ja ensi vuonna. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan Oinasjärven ja Pitkäjärven kouluille tulee paikat kuntavaalien ulkomainontaa varten. Esa oli ainoa, joka oli kiinnostunut Ruokavan järjestämisestä
Ensihoitaja kertoi syytetyn huutaneen hoitotoimenpiteiden aikana, että mies pitäisi tappaa. Poliisi keskusteli syytetyn kanssa. Palon syytä tai alkupaikkaa ei saatu tutkimuksissa selville. Syttymisvaihe on tyypillisesti hyvin pitkä, puhutaan tunneista. mennessä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan nähnyt sille perusteita. (SSS 19.1.2021) Lisäksi nainen sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä, joka tapahtui vuonna 2013. Aika: 27.1.2021 klo 17-19.00 Paikka: Teams-webinaari Kenelle: Kohderyhmänä erityisesti maaseudun mikroja pienet yritykset sekä kaikki aiheesta kiinnostuneet Ilmoittautuminen tilaisuuteen www.yrityssalo.fi/tapahtumat 27.1.2021. (STT) Poliisiampumiset hovioikeuteen Valtion vähemmistöomistuksia pörssiyhtiöissä hallinnoivan Solidiumin osakesijoitusten tuotto oli kohtuullinen viime vuonna. Tuomitut veljekset sekä syyttäjä valittivat hovioikeuteen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomiosta. Syytetyn mukaan eteinen oli ilmiliekeissä, kun hän huomasi palon ulkona. (SSS) Monta faktaa jäi auki Someron tuhoisassa tulipalossa Poliisi: Murhasta syytetty uhkasi polttaa poliisin ja Salon poliisiaseman. Lääkäri kertoi uhrin pyytäneen apua kipuihin. Tutkimuksissa ei saatu täyttä varmuutta siitä, mikä palon aiheutti tai mistä palo alkoi. Kerromme myös millaista apua ja tukea on tarjolla aiheeseen liittyen Yrityssalossa ja asiantuntijapoolilla. Palopaikalla tutkimuksia tehneet palotarkastaja ja palokoiran kanssa työskentelevä poliisi kertoivat oikeudessa, että täystuhon vuoksi palopaikan tutkiminen oli haastavaa. klo 16.30-20 Perustaisinko yrityksen. Tuolloin kyse oli syyttäjän mukaan siitä, että nainen sytytti nukkuvan miehen sängyn palamaan. klo 16.30-20 Starttitietoa yrittäjyyteen Yritysmuodot ja yrityksen hallinto, ALV ja yritysverotus, Maksuliike, Starttiraha, Toimintaympäristö, Yrittäjyystarina To 4.2. Tule kuuntelemaan linjoille mielenkiintoisia asiantuntijapuheenvuoroja sekä esimerkkejä aiheeseen liittyen. Solidiumin tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä. klo 16.30-20 Myynnistä yrityksen menestys Yrityksen sähköinen myyntija markkinointi, Löydettävyys, Sisällöntuotanto, Mediayhteistyö, Viestintä, Verkostot To 18.2. Maanantaina kävi ilmi, että palopaikalla ollutta naista syytetään murhasta. Tavoitteena on kasvattaa omistusten taloudellista arvoa. Myös kertomus päivän aiemmista tapahtumista oli epälooginen. Paikalla virkatehtävissä ollut poliisi kertoi, että syytetyn kertomus tapahtuneesta oli elänyt heti tapahtumapaikalla. – Fakta on se, ettei kukaan tiedä varmuudella mitä tapahtui, syytetyn edustaja totesi. Paikalla ollut ensihoitaja kertoi, että syytetty oli vaikuttanut palopaikalla vihaiselta. Veljeksistä nuorempi Raymond Anthony Granholm tuomittiin muun muassa yhdeksästä murhan yrityksestä. www.yrityssalo.fi | Lisätiedot armi.metsanoja@yrityssalo.fi Salossa on hyvä yrittää KIINNOSTAAKO YRITTÄJYYS. Osakeomistusten koko vuoden tuotto oli 5,6 prosenttia, kun se viimeisellä vuosipuolikkaalla kipusi 13,5 prosenttiin. Käräjäoikeus luki 31-vuotiaan Richard Nicholas Granholmin syyksi muun muassa 11 murhan yritystä. Kun ruoka kuivuu, se rupeaa muodostamaan paljon kitkerää savua, kertoi palotarkastaja oikeudessa. Koska poliisia alkoi mietityttää syytetyn rooli tapahtumissa heti palopaikalla, hän pyysi tätä ”maijan” takaosaan istumaan. Hänen mukaansa häneltä oli takavarikoitu sytkärit kokonaan pois jo ennen poliisiauton taakse vientiä. Käräjäoikeus tuomitsi miehet maksimirangaistukseen. Koska hellasta oli ollut kaksi levyä vain keskilämmöllä, ja sähkönkulutusraportin mukaan kulutuksessa näkyi vain lyhytkestoinen korkeampi taso, palotarkastaja piti hellapaloa epätodennäköisenä. Yrityssalon maksuttomat webinaarit yrittäjyyttä suunnitteleville, yritystoimintaa aloittaville sekä yrittäjinä jo toimiville tai yrittäjyydestä kiinnostuneille. Keittiö oli eteisen vieressä. Solidiumin osakeomistusten arvo on yhteensä 7,6 miljardia euroa. Myös poliisi kuvaili syytetyn käytöstä vihaiseksi. Syytetty puhallutettiin palopaikalla, ja lukema oli noin 0,7 promillea. Linkki tilaisuuteen lähetetään ilmoittautuneille ja linja aukeaa noin 10 minuuttia ennen alkua. klo 16.30-20 Vaihtoehtoväyliä yrittäjyyteen Kevytyrittäjyys, Omistajanvaihdos, yrityskauppa ja osakkuus, Franchise, Osuuskunta, TE -toimiston näkökulmat, Yrityssalon palvelut. Uhrin ystävän todistajalausunnon mukaan uhri oli kertonut asian aiheuttaneen ison riidan uhrin ja naisen välille. Hyödynnä kaikki tai valitse itsellesi kiinnostavimmat. klo 12. Tilaisuus järjestetään webinaarina. Syytetyn kertoman mukaan uhri oli palon aikana laittanut ruokaa keittiössä. Hän korosti myös sitä, ettei väitetystä palonesteiden käytöstä tai niiden yhteydestä syytettyyn ollut riittävää näyttöä. Koska uhri ei ollut hengittänyt runsaasti savukaasuja, mutta hänen palovammansa olivat kuitenkin hyvin vakavia, palotarkastaja arvioi palon olleen hyvin voimakas. Käräjäoikeus kuitenkin linjasi, että syytetty pysyy vangittuna todennäköisin syin epäiltynä. Syytetyn edustaja arvioi näytön olevan riittämätön. Tarkempi ohjelma löytyy Yrityssalon tapahtumat-sivulta. Asiassa kuultiin myös palopaikalla ollutta lääkäriä. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Yrityssalo Oy, Joensuunkatu 7, 24100 Salo, www.yrityssalo.fi Lähtisitkö yrittäjäksi yrityskaupan ja osakkuuden kautta. KESKIVIIKKONA 20. helmikuuta. Palvelut alkaville, Yrittäjyys vaihtoehtona ja mahdollisuutena, Arjen organisointi, Yrittäjäyhdistykset, Koulutus, Yrittäjätarina To 28.1. – Todennäköisesti hänen oli mahdoton keskittyä muuhun, lääkäri totesi. Käräjäoikeus tuomitsi ruotsalaisveljekset marraskuussa 15 vuoden vankeuteen muun muassa useista murhan yrityksistä. Syytetty on kiistänyt kaikki rikokset. Tämä syyte tuli julki tiistaina. Syyttäjä totesi heti loppupuheenvuoronsa aluksi, että oikeuden punnittavaksi jää näytön riittävyys. Poliisin mukaan kesken keskustelua syytetty kaivoi esiin sytkärit molempiin käsiin. Tutkimuksissa löytyi viitteitä palavista nesteistä, mutta niiden rooli palossa jäi epäselväksi. Hän myös toi esiin sen, ettei syytetyn räiskyvä luonne tee hänestä rikollista. (STT) Solidiumin osakeomistusten tuotto nousi. Uhrin ystävän mukaan uhri oli kertonut myös alkoholin aiheuttaneen juuri ennen paloa kitkaa miehen ja naisen välille. Syytetty oli kertonut olleensa palon alkaessa ensin ulkovessassa ja sitten saunaa lämmittämässä, ja tapahtumien järjestys oli muuttunut poliisin kysyessä uudelleen asiasta. Lääkäri arvioi uhrin palovammojen ja kipujen olleen erittäin pahoja. Syytetty oli poliisin mukaan sättinyt uhria ja todennut, että hänen kuolemansa on hyvä asia. Tiistaina salissa kuultiin lisää todistajia. Motiiveiksi syyttäjä ja uhrien omaisia edustanut asianajaja nimesivät syytetyn kadonneen koiran. Kts ohjelmat ja ilmoittaudu ennakkoon: https://yrityssalo.fi/tapahtumakalenteri/ HUOM! Kaikki järjestetään etänä! Ennakkoonilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse Teams –linkki, jolla pääset osallistumaan tilaisuuteen omalta tietokoneelta Somerolla elokuussa sattuneen palon puinti jatkui tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Poliisi otti sytyttimet pois ja kertoi syytetylle, että hänet viedään Salon poliisiasemalle. Uhrin omaisten asianajaja korosti myös sitä, että syytetty soitti hätäkeskukseen ilmeisen myöhään, ei kuunnellut hätäkeskuspäivystäjän ohjeita eikä pyrkinyt auttamaan uhria palopaikalla. Todistajien kuulemisen jälkeen vuorossa olivat loppupuheenvuorot. Tuomitut ampuivat kohti poliiseja Porvoossa Uudellamaalla ja takaa-ajon aikana Pirkanmaalla. Porvoon ja Pirkanmaan poliisiampumisia puidaan seuraavaksi Helsingin hovioikeudessa. Syytetty itse kiisti oikeudessa koko tapahtuman. Koronapandemian vaikutus osaketuottoihin jäi lyhytaikaiseksi, ja Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen kuvaili tiistain tiedotustilaisuudessa viime vuotta hämmästyttävän hyväksi sijoitusvuodeksi. Syytetty on ollut vangittuna palopäivän illasta lähtien. Tällöin syytetty uhkasi poliisin mukaan polttaa Salon poliisiaseman. Poliisin mukaan syytetty sytytti toisen sytkärin, työnsi sen aivan lähelle poliisin rintakehää ja sanoi ”mä poltan sut”. – Hellapalo syttyy tyypillisesti ruokaa tehdessä. Syyttäjä oli hakenut heille yhdistelmärangaistusta, jossa kokonaan vankilassa suoritettua vankeustuomiota seuraa vielä vuoden valvontaaika. klo 16.30-20 Turvatusti yrittäjyyteen Yrityskummit, Työterveyshuolto, Yrittäjän työttömyysturva, Lakiasiat, Yrittäjän vakuutusturva, Yrityksen vakuutukset To 4.3. – Tuli olo, ettei hän puhu totta, totesi poliisi oikeudessa. Ke 20.1. klo 16.30-20 Yrityksen rahoitus ja kannattavuus Finnveran rahoitusvaihtoehdot, Pankin rahoitusnäkökulmat, Hinnoittelu, Kannattavuus, Julkiset yritystuet, Palkkatuki To 11.2. Oikeuden ratkaisu asiasta annetaan 10. Yrityssalo järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa yrityskauppaan ja omistusjärjestelyihin liittyvän webinaarin. Syyttäjä vaatii tapahtuneesta naiselle tuomiota virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Syyttäjän mukaan syytetty sytytti omakotitalon tahallaan palamaan, kun talossa asunut mies oli nukkumassa. Uhri nukutettiin palopaikalla, ja jo tuolloin vaikutti lääkärin mukaan siltä, ettei uhri selviäisi tapahtuneesta hengissä. Metso Outotec ja Stora Enso toivat valtaosan salkun tuotosta viime vuonna. Syytteissä oli kyse elokuun 2019 tapahtumista. – Murhan näytön täytyy olla niin, ettei jää epäilystä, syytetyn edustaja totesi. Syytetyn edustaja vaati syytetyn välitöntä vapauttamista vankilasta. Syyttäjä ja omaisten edustaja totesivat, että pienemmästäkin syystä on tapettu. Hän kertoi kysyneensä uhrilta tapahtumista, mutta uhri ei vastannut mitään. Syytetty kertoi huutaneensa uhrille eteisen liekkien ylitse keittiöön. Nokian tuotto oli heikointa. Metso Outotec hyötyi yhdistymisen tuomista synergioista sekä metallien kysynnän hyvästä tasosta
–?Viihdyn ja tykkään olla täällä! Meillä on pieni ryhmä lapsia alle yksivuotiaasta kuusivuotiaaseen. Peukut ovat jälleen pystyssä: kouluun haetaan parhaillaan luokanopettajaa opettamaan luokkia 1–6, ja haku päättyy torstaina. Informaatiota ja yhteystietoja on jaettu joka puolelle, Kati Huldén sanoo. Solstrålarna-ryhmään haettiin tammikuun alussa varhaiskasvatusopettajaa, mutta pätevää hakijaa ei löytynyt. Svenska skolassa oppilaita on kymmenen ja henkilökuntaa luokanopettaja ja koulunkäynninohjaaja. Työ on monipuolista, eikä tylsää päivää tule. Turun lisäksi muut suuret kaupunkiseudut olisivat Tampere, Oulu, Lappeenranta, Lahti ja Kouvola. Minä tarjoan kuitenkin varmaa vakinaista työsuhdetta, Ilola ihmettelee. Yhtä hankalaa on ollut Svenska skolassa: luokanopettajaa ei ole löytynyt hauista huolimatta. Salo Svenska skola ja ruotsinkielinen päiväkotiryhmä kaipaavat natiiviruotsia osaavia ammattilaisia. Ruotsinkielinen päiväkotiryhmä kuuluu Tupurin-Anjalan päiväkotiin. Salossa henkilöstön palkat ovat Siv Ilolan ja Kati Huldénin mukaan kilpailukykyiset verrattuna muihin kuntiin. Salo Svenska skola muutti hiljattain Ollikkalan koulun tiloihin, ja saman katon alla toimii myös ruotsinkielinen päiväkotiryhmä. Pitkäjänteisyys kärsii, koulun rehtori Kati Huldén sanoo. Ilola ja Huldén kallistuvat saman selityksen kannalle kuin Kemiläkin: Saloa ei mielletä kaksikieliseksi, ja ruotsinkieliset työntekijät katselevat paikkoja rannikkokunnista tai suuremmista kaupungeista. Kiipeilytelineellä Hugo (oik.), Emma ja Ralf. Miksi Saloon ei sitten haeta. Pysyvyyttä on, natiivia on, mutta eihän tämä ideaali tietenkään ole, Ilola sanoo. Pääkaupunkiseudulla lähiliikennettä on jo ennestään. Säännöllistä lähijunaliikennettä olisi Turusta myös Naantaliin, Uuteenkaupunkiin ja Loimaalle. TAMMIKUUTA 2021 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salo Svenska skola ja varhaiskasvatusryhmä Solstrålarna ovat erikoisessa tilanteessa. Päiväkodissa ja koulussa on yritetty kaikenlaista pätevien työntekijöiden löytämiseksi. Päiväkotiryhmässä viidettä vuotta työskentelevä Petra Kemilä on normaalisti varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, mutta nyt hän tekee varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuutta. Rahoittamiseen voi puolueen mukaan käyttää Euroopan kestävän kehityksen rahastoa sekä valtion infra-budjettia. Kun koronakriisistä päästään yli, olisi kaupunkiseuduilla suurta potentiaalia lähijunaliikenteen kasvattamiseen, Mustakallio toteaa tiedotteessa. –?Kaikki omat verkostotkin on käytetty. Siv Ilola haki viimeksi syksyllä varhaiskasvatusopettajaa ilmoituksella Hufvudstadsbladetissa, jotta haku saisi valtakunnallista näkyvyyttä. Haussa oli mukana onnea ja epäonnea. –?Ruotsinkielistä päiväkotia ja koulua ei Salossa kauheasti tunneta. Salon ja Turun välillä juna kulkisi esityksessä arkisin tunnin välein. Pienillä ruotsinkielisillä yksiköillä on ollut vaikeuksia löytää päteviä työntekijöitä, vaikka tarjolla olisi varma ja vakinainen paikka natiiviruotsia puhuville ammattilaisille. Turun seudulla se tarkoittaisi, että lähijuna liikennöisi myös Turun ja Salon välillä. –?Olemme saaneet hyviä sijaisia, mutta henkilökunnan vaihtuvuus tuo aina haasteita. Hän kehuu omaa työtään vuolaasti, ja suosittelee paikkaa muillekin. Seisakeverkoston palauttaminen olisi mahdollista aloittaa jo tällä hallituskaudella ja saattaa loppuun vuoteen 2030 mennessä, esittää vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio. Päiväkotiin haki pätevä henkilö, joka perui kuitenkin tulonsa ja päätti jatkaa nykyisessä suomenkielisessä työssään. Työolosuhteissa kaikki on kunnossa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Vihreät kokeilisi lähijunaa Salon ja Turun välillä ”Pysyvyyttä on, natiivia on, mutta eihän tämä ideaali tietenkään ole.” Päiväkodinjohtaja Siv Ilola. –?Laajemmassa tiedossa ei välttämättä ole, että Salossa on Svenska skola ja ruotsinkielinen päiväkotiryhmä, Huldén miettii. Nykyisten rautatieasemien lisäksi seisakkeita olisi Halikossa, Paimiossa, Piikkiössä ja Littoisissa. –?Ei vain tiedetä, että tällainen mahdollisuus on ylipäätään olemassa, Ilola komppaa. Sen johtaja Siv Ilola korostaa, että päiväkodin henkilöstövahvuus täyttää lain vaatimukset, vaikka henkilöstötilanne ei olekaan toiveiden mukainen. Vuonna 2020 toteutettiin lähijunapilotti muun muassa Tampereen ja Nokian välillä. Tätä pitäisi ehkä mainostaa enemmän, Kemilä sanoo. Seisakeverkoston kustannuksiksi vihreät arvioi 20–40 miljoonaa euroa. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Vihreät esittää Suomen suurille kaupunkiseuduille uutta lähijunien kokeilua. Monelle tulee yllätyksenä, kun kerron, missä olen töissä. Päiväkodissa on 11 lasta ja henkilöstövahvuus 2,25. – Säännöllinen lähijunaliikenne tulee aloittaa vuoteen 2023 mennessä. – Se osoitti, että jopa koronavuonna lähijunien käyttäjämäärä kasvoi 47 prosenttia. Turun seudun lähijunaliikenteen reitin alueella asuu vajaat 390 000 ihmistä. Uudet tilatkin Ollikkalassa ovat hienot, Kemilä kehuu. Svenska skolan opettajan paikasta vietiin tietoa muun muassa Åbo akademin ilmoitustaululle, jotta sana leviäisi myös alan opiskelijoille. Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Jukka Vornasen (vihr.) mukaan kymmenien tuhansien ihmisten tuominen nopean ja sujuvan raideliikenteen pariin auttaisi kaupunkiseudun päästötavotteiden saavuttamisessa. –?On aika jännää, ettei hakijoita ole tullut enempää. –?Meillä on koko ajan paikalla ruotsinkielinen työntekijä, vaikka toinen hoitaja onkin suomenkielinen. Vihreät esitteli tiistaina ajatuksiaan maakuntien lähijunaliikenteen kehittämisestä. Heistä 120 000–150 000 asuu 2,5 kilometrin säteellä asemista ja voisi käyttää junaa työmatkoilla, vihreät arvioi. Vakituinen työpaikka, var så god! Petra Kemilä (vas.) toimii ruotsinkielisessä päiväkotiryhmässä varhaiskasvatuksen opettajan sijaisena, ja Eva Salminen sijaistaa Svenska skolan luokanopettajaa
MAINOSTOIMISTOT JA PAINOTUOTTEET MAINOSET TARTTUVAA MAINONTAA www.mainoset.fi info@mainoset.fi 040 522 6874 044 731 3971 Norteno Oy Perämiehenkatu 10 24100 Salo Perämiehenkatu 10 Esitteet, kortit, lomakkeet, kutsut, kopiot, julisteet, bannerit, kyltit, mainostelineet... Lisärivit 5 € + alv. Saksien, veitsien ja saumurinterien koneellinen teroituspalvelu. AUTOT JA ALAN PALVELUT AUTOKORJAAMOT JA -HUOLLOT AUTOKORJAAMO PASI NIINI Nuohoojankuja 3, 25260 Vaskio p. kerta. AUTOLASITUKSET KUTTILAN AUTOLASI Saarentie 157, Kuusjoki p. (minimivaraus 4 kertaa) KOTI-/MÖKKITALKKARI MÖKKIPALVELU SALOTAIVAS Mikko Hietanen, p. www.salonlehtitehdas.fi paikallista paikallista paikallista paikallista paikallista paikallista paikallista paikallista paikallista paikallista Kuluttajan ostopäätöksillä on merkitystä – Viisas ostaa paikallista. kerta. 044 5433 182, Anu Parhiala p. 02 777 710 www.maailmalampo.fi LUISTIMIEN TEROITUKSET BIKESERVICE OY Vilhonkatu 22, Salo p. 02 733 1923 Käsinpesut, moottorinpesut, teflonvahaukset, sisäpesut ym. 02 731 3362 SALON MOOTTORIHUOLTO Ratakatu 3, p. 040 565 0543 www.kuttilanautolasi.fi ALOJENSA AMMAT TILAISET RENGASLIIKKEET KUMIKORJAAMO NIEMELÄ & NIEMELÄ Örninkatu 10, p. KODINKONEHUOLLOT HUOLTONURKKA OY Jonintie 60, 24800 Halikko Toni Savolainen, p. T:MI NIINI KUMHO-RENKAAT Vaskio, p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com djja karaokepalvelut, äänentoistoja valopalvelut, av-palvelut ja laitevuokraus. www.ompelukonekauppa.fi Myynti ja huolto, kaikki merkit. Avainja kaiverruspalvelu (ovi, postilaatikko, lemmikit), ajonestoavaimet. Esiintymislavat. 02 727 7100 Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi www.salonmoottorihuolto.fi AUTOPUHDISTUKSET SALON AUTOEHOSTUS OY Myllyojankatu 24 A p. Helsingintie 13, Salo, p. 0400 783 047 SALON AUTOSÄHKÖ Örninkatu 8, p. Satamakatu 4, 24100 Salo. Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen. 0500 530 441 www.salonkh.fi PÄIVYSTYS 24/7 P. ÄÄNI JA MEDIA OY P. P. 02 731 7362. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 12 € + alv / ilm. 044 0400 286 www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Pihapuiden kaadot, kantojyrsintä. Kuluttajan ostopäätöksillä on merkitystä – Viisas ostaa paikallista. 82x72mm 254x30mm Ensi viikon keskiviikkona Terveysja hyvinvointialojen ammattilaiset Korosta yrityksesi näkyvyyttä palveluhakemistossa ja EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA.. Kuluttajan ostopäätöksillä on merkitystä – Viisas ostaa paikallista. MATKATOIMISTOT SALON MATKATOIMISTO Turuntie 6, Salo (käyntiosoite Asemakatu 8) p. 044 9858835 ma-pe 12-17, la 10-14 www.kehysfriz.com KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KELLO JA KULTA JOKINEN Turuntie 13, p. 045 1511 668 asiakaspalvelu@puhelinpate.fi www.puhelinpate.fi ELEKTRONIIKKAALAN LIIKKEET JANNEN HUOLTOMYYNTI Elektroniikan korjaustyöt, antennitarvikkeet ja komponentit, akut ja kennotukset. 045 184 7300 & 02 777 1717 www.rengasturku.fi www.nettivanne.fi myyntisalo@rengasturku.fi avoinna ma-pe 8-17, la 9–14 Täyden palvelun rengasliike. 0440 121 715 www.halikonhinaus.fi TAKSIPALVELUT SALON ULATAKSI OY p. TEATTERIT SALON TEATTERI Mariankatu 3, 24100 Salo p. 0500 533 849 www.salonvaihtoautot.net/niini ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRIT EVIDENSIA SALO Horninkatu 7, p. 02 731 3375 kumik.niemela@gmail.com RENGAS KETOLA OY Kaukolankuja 1, Pertteli kk p. Joka päivä. 0400 530 433 www.aanijamedia.com KIINTEISTÖJA YMPÄRISTÖHUOLTO JÄTEHUOLTO JA KULJETUKSET KULJETUS JUHA SIRKIÄ p. JUHLAT JA TILAISUUDET JUHLATILAT JUHLAPALVELUT MARJA KANKARE OY Perniöntie 11 p. 044 5433 180 info@salonmatkatoimisto.fi, www.salonmatkatoimisto.fi OMPELUKONELIIKKEET BIKESERVICE OY Vilhonkatu 22, 24240 Salo p. KESKIVIIKKONA 20. Jokaiselle. 0400 945 267 WC-tankkien ja sakokaivojen tyhjennykset. Imuautopalvelut. Värillinen logoilmoitus koossa 47mm x 30mm, hinta 33 euroa +alv / ilm.kerta. 02 734 6450 www.rengasketola.fi RENGAS TURKU, SALO Myllojankatu 24, 24100 Salo p. 041 434 1241 toni.savolainen@huoltonurkka.fi www.huoltonurkka.fi KYLMÄLAITEHUOLLOT MIL OY Rummunlyöjänkatu 7, Salo p. 0440 780 357 Juhlatila ja tarjoilut perhejuhliin, muistotilaisuuksiin, kokouksiin ja koulutuksiin. 02 722 1221 www.ehyt.info/ajanvaraus ERIKOISLIIKKEET KEHYSTÄMÖT Tehdaskatu 13, p. 0201 222 600. Henkilöja pakettiautojen renkaiden ja vanteiden myynti sekä korjaus. Juhlatilat ja kokouspalvelut Ilolankatu 6, 02 721 3353 www.salva.fi OHJELMAPALVELUT ÄÄNI JA MEDIA OY P. LUKKOLIIKKEET SALON LUKKOJA HELAHOITO K. 0400 533 083 Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset ja sulatukset. Euromarket, p. KULJETUS JA LOGISTIIKKA HINAUSPALVELUT HALIKON HINAUS p. Kattoja muut ulkomaalaukset. SALON SEUDUN YMPÄRISTÖHUOLTO OY Kujanpääntie 100, 24100 Salo p. 02 77 021 Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet. VAATTURIT VAATTURI TMI EIJA KEMPPINEN Vähähiidentie 88, 25360 Pertteli p. 02 731 2325. Kuluttajan ostopäätöksillä on merkitystä – Viisas ostaa paikallista. 02 7316 316 Jaana Salminen p. 040 512 0729 mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi Ruohonleikkuu, mökkien ja kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt kesällä ja talvella, siivoustyöt sisällä ja ulkona, kuljetusja muuttoapu, kodin aputyöt. 02 727 3636. Laiteja tarvikemyynti. 020 175 0140 Nettiajanvaraus www.evidensia.fi ELÄINKLINIKKA EHYT OY Halikko, p. krs, Salo Käynti Katrineholminkadulta P. 040 583 8074 eija.kemppinen@gmail.com Miesten ja naisten vaatteita ja korjauksia. 0400 812 000 KIINTEISTÖNHOITO KIINTEISTÖPALVELU LAAKSONEN p. www.kellojokinen.net Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste. 0400 224 095 HUOLTOJA TARVIKEPALVELUT PUHELIN PATE OY Matkapuhelinja tablettihuolto Turuntie 12, 2. Kuluttajan ostopäätöksillä on merkitystä – Viisas ostaa paikallista. 0201 222 650. Toimitiloistamme löytyy myös rengashotellimme. RAVINTOLA ILOLANSALO Maukasta kotiruokaa. 02 100 41 1,84 e/min.+pvm. SANDBERG OY Helsingintie 38 p. SUUTARIT SUUTARI-PEKKA Hämeentie 37 ent. 044 5433 181, Teija Ojakangas p. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 17 euroa + alv / ilm. SALON LEHTITEHDAS Örninkatu 14, p. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi Äänentoisto, valaistusja ohjelmapalvelut. 040 537 5087. 044 741 3744 www.painovirjamo.. 044 031 6055 myynti@salonteatteri.com www.salonteatteri.com ÄÄNENTOISTOPALVELUT SUOMEN ESITYSPALVELU KY p. SALON IMUAUTOT OY p. 02 731 7153 Alojensa ammattilaiset -palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 ANTENNIT, TELEVISIOT JA TIETOTEKNIIKKA ANTENNIASENNUKSET JA TV-HUOLLOT ANTENNIASENNUS, TVJA DIGIHUOLTO JUSSI SALOMAA p
0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SANEERAUKSET HALIKON RKT KY p. 02 721 7262 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAIMOKO Rakennusten sisäja ulkopuoliset puuja rautasaneeraukset Raimo Korvenoja 040 533 4416 www.raimoko.fi Meiltä myös: kuolinpesien tyhjennys ja remontointi Rakennusja remonttityöt Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. 045 329 7471, 0400 808 430 tilitoimisto.tihahe@netti.fi VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. 040 844 1067 Mikko Virta IAT p. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN ENERGIATODISTUKSET LIFEBEACH OY Energiatodistukset sekä energiaavustushakemukset kerros-, rivija omakotitalojen energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin Rak.ins. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Pursimiehenkatu 8, 24100 Salo p. 050 381 0773 Ari Havia IAT p. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. 050 511 0934 Matti p. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com REMONTTITYÖ KARLAKARI OY P. Mittausja asennuspalvelu KEITTIÖN KOODI Turuntie 14, SALO Marjukka: 0400 35 0400 LUPIN OY Ruunikkokatu 8, Turku p. Hannu Borenius ITS p. 23, Salo, p. (minimivaraus 4 kertaa). 010 235 5845 Lämpöpumput p. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. heikki@kiinteistoremontti.fi www.kiinteistoremontti.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. 040 502 3548. Nimi ja yhteystiedot Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 12 € + alv /ilm. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT HALIKON LVI-ASENNUS p. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p. Laatoitukset ja saneeraukset. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. 02 736 2110, 040 501 0090 Viemärien avausta ja kuvausta LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. Timo Eloranta p. 010 256 1311 SOMERO Joensuunkatu 13, 31400 Somero p. SALON SELLURAKENNE KY p. 050 571 2389 Timo Elonen AIT, ITS p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto TILITOIMISTO HEINO KY Haarlantie 4, 25500 Perniö Kari Heino 0400 592 063 toimisto@tilitoimistoheino.fi Tilitoimisto Simo Vuori Ky, Asemakatu 7, SALO Simo 0400 533 322, Tuula 044 222 4561 Jani 044 222 4563, Anja 044 222 4564 etunimi@ttvuori.fi Myös sähköiset palvelut. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.koytakatalo.fi ALOJENSA AMMAT TILAISET paikallista Yrittäjä, ole mukana ammattilaisten joukossa, soita 02 770 2212 Minna Ihanmäki Alojensa ammattilaiset hakemisto Alojensa ammattilaiset julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla sekä kahtena sunnuntaina Palveluhakemisto -liitteessä. 044 300 7487 verhoomo@kraappa.fi www.kraapanverhoomo.fi VERHOOMO TOPPATUOLI Koski tl, p. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi SIIVOUSPALVELUT SALVAN SIIVOUS 044 721 3368 www.salva.fi Kotisiivousta ammattilaisten tekemänä SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Helsingint. kerta. 010 206 5159 Martti Korhonen, IAT p. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. 040 0789 756, Sami p. RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. noora.lehtinen@gmail.com www.toppatuoli.fi SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. 010 256 1146 PERNIÖ Jukka Pohjola, IAT p. 044 330 7152 sami.sipponen@ putkiasennuksetsamisipponen.fi PUTKIASENNUS KIRKKOMÄKI OY Roope Kirkkomäki, p. 0400 323369 info@salonenergiatodistuspalvelu.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com E-lukulaskelmat ARA:n energia-avustuksia varten. SALON LV-ASENNUS Putkityöt ja pienremontit Marko p. Lisärivit 5 € + alv. 044 244 7353 SP-ISÄNNÖINTIPALVELUT OY Joensuuntie 27, Somero Haarlantie 4, Perniö Vilhonkatu 11-13, Salo Horninkatu 11, Salo Timo Lehtonen, IAT p. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. kerta. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi Kysy lisää! 010 504 9000 ASIANAJOTOIMISTO Joensuunkatu 7 / Salo IoT Campus VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO, SALON TOIMIPAIKKA Kirkkokatu 1–3A Ajanvaraus: 02956 60420 www.oikeus.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT OP-KOTI LOUNAISMAA OY OP-Isännöinti, Salo Turuntie 8 II kerros, Salo p. 02 722 1211 toimisto@ahtee-pietinalho.fi www.ahtee-pietinalho.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, p. 044 2399 604 SALON PUTKITYÖ OY p. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. 02 253 1532, fax 02 253 1533 lupin@lupin.fi, www.lupin.fi Liukuovikaapistot suoraan valmistajalta LASITUSLIIKKEET SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. 010 206 5163 Petri Katajakoski rkm, IAT p. 0440 532 085. 040 664 6641 SALON VUOKRATALOT Asuntojen vuokraus p. 0440 433 366/Virtanen VESIJOHTOASENNUS ATTE RAUHALA p. 02 721 7264 Erkki Kaskela AIT p. 010 206 5158 Esa Kokkonen p. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. 040 630 5500 Hanna Sadonoja ITS p. 010 235 5842 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. 0400 745 181, fax. 010 206 5162 Helena Kuikka, IAT p. 044 781 0775 Lauri Saarelma p. Tiedot yrityksen toiminnan kuvauksella Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 17 € + alv /ilm. 010 256 1311 SALO ISÄNNÖINTI OY ISA Turuntie 8B, 2 krs. 040 352 7488 Katri Lagus IAT p. 0440 942 512 www.hvkiinteistosaneeraus.fi KIINTEISTÖREMONTTI HEIKKI KOPONEN Kuusjoki, p. 02 733 7212 www.nfsukitus.fi PAIKALLISTA SUKITUSPALVELUA VUODESTA 2008! PIPE GROUP OY Peetu Saukkio 050 438 8138 peetu.saukkio@pipegroup.fi www.pipegroup.fi PUTKIASENNUKSET SAMI SIPPONEN p. paikallista HAITTAELÄINPALVELUT TUTKIMUSJA SUUNNITTELUTOIMISTO HABITAATTI Joensuuntie 28, Somero 0400-819459 mikko.erkinaro@gmail.com www.habitaatti.fi Etsintä, tunnistus, seuranta, neuvonta, ratkaisut, suositukset sekä lieventämistoimenpiteet KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. 02 721 7265 Marianne Ketokulta AIT p. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 040 745 4229 roope@kirkkomaki.fi, www.kirkkomaki.fi PUTKI-MAKE OY p. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat KRAAPAN VERHOOMO Marttila, p. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: MAALAUSLIIKKEET KALUSTEMAALAAMO ISMO PELTONEN p. 040 665 2944 Kirsi Mäkinen ITS p. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA p. 045 865 4747 janne.hopiavuori@gmail.com www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Ilmalämpöpumput ja kodin sähkötyöt myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. 010 206 5167 www.spisannointipalvelut.fi TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. 044 300 4400 Petri Mattila ITS p. 040 8527 099, Toni www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. 040 556 9873 markku@putki-make.fi www.putki-make.fi LVI-alan työt, asennusja huolto, aurinkokeräimet, Vaillant -maalämpö, Fujitsu -ilma-vesilämpö. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUS YLIRÄISÄNEN OY p. 045 129 9123. 0400 165 931, 0400 536 931 kai.tuomela@kolumbus.fi HV-KIINTEISTÖSANEERAUS p. TILITOIMISTO TIHAHE OY Turuntie 22, p. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. 010 206 5153 Satu Järvinen, IAT p. 02 721 7266 Markku Laine IAT p. 02 777 8600 Asianajaja Jari Niinistö jari.niinisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Kerttu Niemi kerttu.niemi@niinisto-niemi.fi www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. 040 665 1220 FORSSA Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa p. 0500 127 638 – Putkistosi parhaaksi – p. 10 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. 0400 305309 timo.eloranta@lifebeach.fi www.lifebeach.fi SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. Kehystetty väri-ilmoitus Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 33 € + alv /ilm. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi SALON LATTIALÄMMITYS p. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. krs, Salo p. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. Lainmukaiset energiatodistukset. 044 549 7305 www.sellurakenne.fi Uudiskohteet, saneeraukset, perustukset, eristykset. TAMMIKUUTA 2021 METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. kerta. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE & PIETINALHO OY Turuntie 8 B, 3. 044 737 1530 ALOJENSA AMMAT TILAISET ALOJENSA AMMATTILAISET JOKA TOINEN KESKIVIIKKO PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. 010 206 5166 Sanna Sinervä IAT p. 050 440 0916 Teemu Korvenpää IAT p. 010 256 1313 etunimi.sukunimi@op.fi sähköinen asiointi www.lopkk.fi SALO Jarno Koskinen p
044 330 7152 sami.sipponen@ putkiasennuksetsamisipponen.fi PUTKIASENNUS KIRKKOMÄKI OY Roope Kirkkomäki, p. Martti Lehden mukaan lapsia on surmattu viime vuonna keskimääräistä enemmän, mutta määrä ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen korkea. Timo Eloranta p. Vaatisi kuitenkin lisätutkimusta, että miten se on kanavoitunut väkivallan puolelle, Lehti pohtii. 040 352 7488 Katri Lagus IAT p. 02 253 1532, fax 02 253 1533 lupin@lupin.fi, www.lupin.fi Liukuovikaapistot suoraan valmistajalta LASITUSLIIKKEET SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. Raaka lopettamistapa aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä. 010 206 5159 Martti Korhonen, IAT p. 040 665 1220 FORSSA Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa p. (STT) STUK: Kuluttajille on myyty epäluotettavia kotien radonmittauksia. kerta. 0440 942 512 www.hvkiinteistosaneeraus.fi KIINTEISTÖREMONTTI HEIKKI KOPONEN Kuusjoki, p. 02 721 7262 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. 040 502 3548. 040 0789 756, Sami p. 23, Salo, p. RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. 02 733 7212 www.nfsukitus.fi PAIKALLISTA SUKITUSPALVELUA VUODESTA 2008! PIPE GROUP OY Peetu Saukkio 050 438 8138 peetu.saukkio@pipegroup.fi www.pipegroup.fi PUTKIASENNUKSET SAMI SIPPONEN p. Miehen uskotaan lopettaneen lampaita siten, että verenlasku on tehty eläimelle leikkaamalla kurkku auki ilman tainnutusta. –?Surmattuja miehiä parisuhteessa on ollut viime vuonna 10 ja naisia 12. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. Pitkällä aikavälillä henkirikosten määrä on ollut Suomessa laskussa. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. Eli niitä on ollut enemmän kuin keskimäärin viime vuosina, mutta ei mitenkään järkyttävän paljon, Lehti sanoo. 0400 745 181, fax. Mittausja asennuspalvelu KEITTIÖN KOODI Turuntie 14, SALO Marjukka: 0400 35 0400 LUPIN OY Ruunikkokatu 8, Turku p. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUS YLIRÄISÄNEN OY p. –?Mediassa selostettujen juttujen perusteella parisuhdetappoja on ollut 22, kun keskimääräinen määrä on ollut 20 edellisten kymmenen vuoden aikana eli 2010– 2019. TILITOIMISTO TIHAHE OY Turuntie 22, p. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. Nuoriin liittyvät tapaukset alkoivat Lehden mukaan lisääntyä suurin piirtein samaan aikaan kun kevään koronarajoitukset höllentyivät. 044 2399 604 SALON PUTKITYÖ OY p. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE & PIETINALHO OY Turuntie 8 B, 3. Esitutkinnassa selvitetään vuosina 2016–2020 tehtyjä yli 1?300 lampaan teurastuksia. Niiden lisäksi on yksi rikos, missä on ollut myös yksi alle 18-vuotias epäilty. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAIMOKO Rakennusten sisäja ulkopuoliset puuja rautasaneeraukset Raimo Korvenoja 040 533 4416 www.raimoko.fi Meiltä myös: kuolinpesien tyhjennys ja remontointi Rakennusja remonttityöt Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. 010 256 1313 etunimi.sukunimi@op.fi sähköinen asiointi www.lopkk.fi SALO Jarno Koskinen p. SALON SELLURAKENNE KY p. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT HALIKON LVI-ASENNUS p. Varmaan poikkeuksellisella vuodella on ollut oma vaikutuksensa. Henkirikoksen yrityksiä tuli tietoon 398, mikä on 69 tapausta enemmän kuin edellisvuonna. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. 044 781 0775 Lauri Saarelma p. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat KRAAPAN VERHOOMO Marttila, p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. Jutun puoli vuotta kestänyt esitutkinta jatkuu poliisin mukaan vielä kuukausia. Suomessa halal-teurastus on laillista, kunhan verenlaskua ei tehdä ennen eläimen tainnuttamista. –?Mutta se on hyvä kysymys, että mihin nämä tiedot viittaavat. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com REMONTTITYÖ KARLAKARI OY P. 050 381 0773 Ari Havia IAT p. Epäluotettavissa mittauksissa on Turtiaisen mukaan annettu korjaussuosituksia, laadittu keuhkosyöpäarvioita ja jopa ilmoitettu, että koti on ”käytännössä asumiskiellossa”. Naisuhreja on 21 ja miehiä 64, Lehti kertoo. Luotettavan, pitkäkestoisen mittauksen sijaan asuntojen radonpitoisuutta on yritetty selvittää pikamittauksilla. 010 206 5166 Sanna Sinervä IAT p. –?Sen sijaan epäiltyjen määrä on ollut tosi suuri henkirikosten yrityksissä, mikä viittaa siihen, että ne ovat joukolla tehtyjä. 050 511 0934 Matti p. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN ENERGIATODISTUKSET LIFEBEACH OY Energiatodistukset sekä energiaavustushakemukset kerros-, rivija omakotitalojen energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin Rak.ins. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. 044 300 4400 Petri Mattila ITS p. –?Mediassa on selostettu neljää lapsen surmaa. Niiden menetelmät ovat STUKin hyväksymiä. 040 556 9873 markku@putki-make.fi www.putki-make.fi LVI-alan työt, asennusja huolto, aurinkokeräimet, Vaillant -maalämpö, Fujitsu -ilma-vesilämpö. 02 777 8600 Asianajaja Jari Niinistö jari.niinisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Kerttu Niemi kerttu.niemi@niinisto-niemi.fi www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. paikallista HAITTAELÄINPALVELUT TUTKIMUSJA SUUNNITTELUTOIMISTO HABITAATTI Joensuuntie 28, Somero 0400-819459 mikko.erkinaro@gmail.com www.habitaatti.fi Etsintä, tunnistus, seuranta, neuvonta, ratkaisut, suositukset sekä lieventämistoimenpiteet KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. kerta. UUTISET KESKIVIIKKONA 20. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: MAALAUSLIIKKEET KALUSTEMAALAAMO ISMO PELTONEN p. 050 571 2389 Timo Elonen AIT, ITS p. Ylen tietojen mukaan tapauksessa on kyse laittomasti tehdyistä halal-teurastuksista. Laatoitukset ja saneeraukset. Suomessa tuli ilmi viime vuonna 91 henkirikosta, määrä kasvoi edellisvuodesta Parisuhdeväkivaltaa vaikuttaa olleen viime vuonna aiempaa enemmän, arvioi tutkija. 010 206 5158 Esa Kokkonen p. Yliopistotutkija Martti Lehti Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista on tehnyt henkirikosseurantaa viime vuodelta lehtitietojen perusteella. 02 722 1211 toimisto@ahtee-pietinalho.fi www.ahtee-pietinalho.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, p. Ylitarkastaja Tuukka Turtiainen kertoo tiedotteessa, että STUK on saanut ilmoituksia päällekäyvästä ja harhaanjohtavasta radonmittausten markkinoinnista eri puolilta Suomea. Lehden mukaan epäilty väkivalta on myös muuttunut aiempaa törkeämmäksi. Hannu Borenius ITS p. 010 235 5842 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. 010 235 5845 Lämpöpumput p. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto TILITOIMISTO HEINO KY Haarlantie 4, 25500 Perniö Kari Heino 0400 592 063 toimisto@tilitoimistoheino.fi Tilitoimisto Simo Vuori Ky, Asemakatu 7, SALO Simo 0400 533 322, Tuula 044 222 4561 Jani 044 222 4563, Anja 044 222 4564 etunimi@ttvuori.fi Myös sähköiset palvelut. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi SALON LATTIALÄMMITYS p. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p. Yksi rikos oli naisparin kesken tehty. Viime vuoden lisäksi poikkeuksen laskusuuntaan teki vuosi 2018, jolloin henkirikosten määrä nousi edellisvuodesta selvästi. 02 721 7265 Marianne Ketokulta AIT p. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi SIIVOUSPALVELUT SALVAN SIIVOUS 044 721 3368 www.salva.fi Kotisiivousta ammattilaisten tekemänä SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Helsingint. Suomalaisille on syksyn ja talven aikana myyty epäluotettavia kotien radonmittauksia, varoittaa Säteilyturvakeskus (STUK). SALON LV-ASENNUS Putkityöt ja pienremontit Marko p. 010 206 5167 www.spisannointipalvelut.fi TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. 040 630 5500 Hanna Sadonoja ITS p. 050 440 0916 Teemu Korvenpää IAT p. Nimi ja yhteystiedot Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 12 € + alv /ilm. 044 737 1530 ALOJENSA AMMAT TILAISET ALOJENSA AMMATTILAISET JOKA TOINEN KESKIVIIKKO PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. 02 721 7264 Erkki Kaskela AIT p. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.koytakatalo.fi ALOJENSA AMMAT TILAISET paikallista Yrittäjä, ole mukana ammattilaisten joukossa, soita 02 770 2212 Minna Ihanmäki Alojensa ammattilaiset hakemisto Alojensa ammattilaiset julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla sekä kahtena sunnuntaina Palveluhakemisto -liitteessä. krs, Salo p. –?Ilmeisesti on ollut kolme henkirikosta, missä alle 18-vuotias on ollut pääepäiltynä. Myyntityössä on käytetty luvatta hyväksi STUKin nimeä. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. 010 206 5153 Satu Järvinen, IAT p. 010 256 1146 PERNIÖ Jukka Pohjola, IAT p. 040 665 2944 Kirsi Mäkinen ITS p. 045 865 4747 janne.hopiavuori@gmail.com www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Ilmalämpöpumput ja kodin sähkötyöt myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. 044 300 7487 verhoomo@kraappa.fi www.kraapanverhoomo.fi VERHOOMO TOPPATUOLI Koski tl, p. Lainmukaiset energiatodistukset. 045 129 9123. 045 329 7471, 0400 808 430 tilitoimisto.tihahe@netti.fi VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p. 040 664 6641 SALON VUOKRATALOT Asuntojen vuokraus p. 0400 305309 timo.eloranta@lifebeach.fi www.lifebeach.fi SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. 0440 532 085. Lisärivit 5 € + alv. noora.lehtinen@gmail.com www.toppatuoli.fi SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA p. 0440 433 366/Virtanen VESIJOHTOASENNUS ATTE RAUHALA p. 0400 165 931, 0400 536 931 kai.tuomela@kolumbus.fi HV-KIINTEISTÖSANEERAUS p. Keskiikäisen miehen epäillään teurastaneen lampaita tainnuttamatta, tiedottaa poliisi. Hän huomauttaa myös mediassa runsaasti esillä olleista nuoriin liittyvistä tapauksista. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Pursimiehenkatu 8, 24100 Salo p. Lehti kertoo, että toisin kuin tavallisesti, lähisuhdeväkivallassa surmattujen naisten ja miesten määrät jakautuivat nyt lähes tasan. 040 8527 099, Toni www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi Kysy lisää! 010 504 9000 ASIANAJOTOIMISTO Joensuunkatu 7 / Salo IoT Campus VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO, SALON TOIMIPAIKKA Kirkkokatu 1–3A Ajanvaraus: 02956 60420 www.oikeus.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT OP-KOTI LOUNAISMAA OY OP-Isännöinti, Salo Turuntie 8 II kerros, Salo p. 044 549 7305 www.sellurakenne.fi Uudiskohteet, saneeraukset, perustukset, eristykset. Pohjanmaalla tutkitaan epäiltyä törkeää eläinsuojelurikosta. 010 256 1311 SOMERO Joensuunkatu 13, 31400 Somero p. Pääepäilty on esitutkinnan aikana ollut vangittuna ja neljä muuta epäiltyä on ollut kiinni otettuna tai pidätettynä. 040 745 4229 roope@kirkkomaki.fi, www.kirkkomaki.fi PUTKI-MAKE OY p. 0500 127 638 – Putkistosi parhaaksi – p. Tiedot yrityksen toiminnan kuvauksella Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 17 € + alv /ilm. Määrä on kuitenkin ollut korkea, kun liittää sen siihen, että viimeisen viiden vuoden aikana tapauksia on ollut vuosittain keskimäärin yhdestä kahteen. kerta. (minimivaraus 4 kertaa) STT | Johanna Latvala, Maiju Ylipiessa Suomessa tuli viime vuonna ilmi 91 henkirikosta, selviää Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemista rikosja pakkokeinotilaston ennakkotiedoista. Kehystetty väri-ilmoitus Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 33 € + alv /ilm. Lehden mukaan parisuhdeväkivaltaa vaikuttaa olleen viime vuonna aiempaa enemmän. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p. 044 244 7353 SP-ISÄNNÖINTIPALVELUT OY Joensuuntie 27, Somero Haarlantie 4, Perniö Vilhonkatu 11-13, Salo Horninkatu 11, Salo Timo Lehtonen, IAT p. 010 206 5162 Helena Kuikka, IAT p. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. 0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SANEERAUKSET HALIKON RKT KY p. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. heikki@kiinteistoremontti.fi www.kiinteistoremontti.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. Eli sukupuolijakauma on lähes 50–50, kun tavallisesti naisia on kolme neljäsosaa uhreista. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. Muslimien uskonnollisten sääntöjen mukaan ruoaksi käytettävä eläin on teurastettava tietyllä tavalla. 010 256 1311 SALO ISÄNNÖINTI OY ISA Turuntie 8B, 2 krs. 02 736 2110, 040 501 0090 Viemärien avausta ja kuvausta LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. –?Näyttäisi, että ne ovat pääosin miehiin kohdistuneita rikoksia, naisten osuus uhreista on laskenut. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. 02 721 7266 Markku Laine IAT p. Määrä on 19 tapausta enemmän kuin vuonna 2019. 0400 323369 info@salonenergiatodistuspalvelu.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com E-lukulaskelmat ARA:n energia-avustuksia varten. 040 844 1067 Mikko Virta IAT p. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. Turtiainen muistuttaa, että Suomessa toimii radonmittauksia luotettavasti tekeviä yrityksiä. Niitä voi olla enemmänkin, koska lasten surmia ei välttämättä julkaista. (STT) Miehen epäillään teurastaneen yli tuhat lammasta tainnuttamatta Yle: Rikosepäilyssä on kyse laittomasti tehdyistä halal-teurastuksista. 010 206 5163 Petri Katajakoski rkm, IAT p. Avunannosta törkeään eläinsuojelurikokseen epäillään lisäksi lähes kymmentä lammastilan pitäjää. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. –?Joukkoluonteista törkeää väkivaltaa, niin nuorten keskinäistä kuin muihin kohdistamaa, on sen jälkeen ollut poikkeuksellisen paljon. Hänellä on kerättynä mediasta tiedot 85 henkirikoksesta vuodelta 2020
Curlyjen hilseessä on vain muutamia allergeenejä, kun muilla hevosroduilla niitä on yli 20. Rodun rekisteri perustettiin Yhdysvalloissa vasta vuonna 1971. Somerolla asustaa kaksi harvinaisen american bashkir curly -rodun edustajaa: 13-vuotias Frosty ja sen 8-vuotias poika Veikko. Varsinaiseen talliin ne haetaan vain erilaisten hoitotoimenpiteiden ajaksi, uudenvuodenyöksi ilotulitusten takia ja kesähelteillä viilentymään. Konehallin piha toimii ratsastuskenttänä isoine peileineen. Mattilan tilalla Lautelassa on vuosien saatossa ollut saman rotuisia hevosia enemmänkin. Itse olen allerginen hevosille, mutta näiden takia minun ei ole tarvinnut käyttää antihistamiineja, Satu Alanne kertoo. Satu Alanne on nauttinut hevosten kanssa toimimisesta ja varsojen kasvun seuraamisesta. Mustalla kymmenvuotiaalla tammalla oli hyvin mohairmainen, kierteinen karva. Mattilan hevosia ei kengitetä, vaan kavioita vuollaan säännöllisesti rakenteen mukaan. Välillä pysähdyttiin, kun varsat joivat maitoa. Curlyt ovat matalampia kuin esimerkiksi suomenhevoset: säkäkorkeus on tavallisesti 130–160 senttiä. Tammavarsat myytiin, mutta ainut orivarsa Frosty´s Velvet Son eli Veikko jäi kotitallille. Curly on vakaa ja varmajalkainen hevonen, joka pystyy liikkumaan helposti vuoristoisessa ja epätasaisessa maastossa. – Niiden eteen ei voi jättää isoa pyöröpaalia, koska ne söisivät sen yhtä soittoa. Seuraavalla kesälomalla Alanteen perhe suuntasi tutustumaan rotuun artikkelissa esitellylle Lapin Curly Tallille, joka sijaitsee Pallastunturin juurella Raattamassa. Rodun tuuhea karva eristää hyvin kylmää, mutta pahimmilla helteillä ne hikoavat rajusti. Frosty ei olekaan aivan puhdas curly, sillä sen isänäiti oli kesytetty mustangilaumasta. – Vielä 1960-luvulla rotua metsästettiin kuin susia Suomessa, ja se oli kuolla sukupuuttoon, Alanne kertoo. Suomen Hippoksen rekisteristä löytyy vajaat sata american bashkir curly -hevosta. Löysin Oulussa toimineen, ja nyttemmin lumen perässä Kuusamoon muuttaneen, kasvattajan Siikajoelta. Myös hän otti varsat aina mukaan maastolenkeille, jotta ne tottuivat pienestä pitäen vaeltamaan metsässä. American bashkir curly on alkurotu, jota ihminen ei ole jalostanut. Seuraavien vuosien aikana Mattilan tilalla syntyi neljä varsaa. Hän oli kiertänyt maneesia ja kenttää kaivaten maastoon, jota oli kodin ympärillä tarjolla yllin kyllin. Sopivan satulan löytäminen american curlyille on haasteellista, koska niillä on kaksi selkänikamaa vähemmän kuin muilla hevosilla. Ensimmäisen Satu Alanne hankki vuonna 2008 luettuaan Hipposlehden esittelyn amerikkalaisesta alkuperärodusta, joka soveltui astmaatikolle. Rodun ensimmäiset edustajat ovat löytyneet Nevadan Kalliovuorilta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Mattilan tilan hevoset saavat elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. –?Se sujui hyvin siihen asti, kun Veikko syntyi: se lähti jo pienenä omille tutkimusretkilleen autiotalojen pihoille ja laukkasi sitten kovaa kyytiä muut kiinni. – En ole tarvinnut näiden hevosten takia antihistamiineja. Kiharakarvaiset ruokitaan neljästi päivässä ja jaetaan kivennäiset kerran päivässä. Hän toteaa saaneensa aikuisena takaisin sitä aikaa, jonka menetti pikkutyttönä, kun ei voinut oleskella tallilla allergiansa takia. TAMMIKUUTA 2021 SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Pakkaskelit ja kunnon lumihanget ovat ihanneolosuhteita kiharakarvaisille amerikkalaishevosille. Satu Alanne käyttää kuolaimettomia suitsia, sillä hevoset toimivat istuntaja pohjeavuilla sekä turpaan ohjista kohdistuvan paineen säätelyllä. Niiden lisäksi arvioidaan olevan saman verran kiharakarvahevosia ilman alkuperämaan rekisteritodistusta, jolloin ne on rekisteröity niin sanottuina tilastohevosina. Kiharakarvainen hevosrotu on peräisin Kalliovuorilta. –?Veikon karva on sisarustensa tavoin tiukemmin kiharassa kuin isänsä. Talvisin ratsastamaan lähdettäessä kavioihin on laitettava nastoitetut buutsit, jotta hevoset eivät kaadu. Ruotsissa syntynyt Wildi eli Aivis Survival saapui Lapista Somerolle joulukuussa 2008. Vieroitukseen ei tarvinnut puuttua, koska varsat luovutettiin vasta reilun vuoden iässä. Lisäksi hevosille on opetettu sanalliset käskyt. –?Tamma kyllä vieroittaa varsan itse hyvissä ajoin ennen uuden syntymää. Frosty on kaikkien Satu Alanteen kasvattamien varsojen isä. Samasta syystä tarhoja on hiekoitettava jääkeleillä. Tavalliset satulat ovat usein niille liian pitkiä. Alanteen tallityöpäivä alkaa puoli seitsemältä aamulla ja päättyy puoli yhdeltätoista illalla. Nevadassa, Coloradossa ja Wyomingissa elää edelleen villejä curly-laumoja, joita suojellaan riistansuojeluohjelmalla. Satu Alanne iloitsee siitä, että kaikki synnytykset menivät hyvin; vain yhtä varsaa autettiin vetämällä. Ne voivat olla minkä värisiä tahansa. Spirit of Curlies -tallissa oli tarjolla kolme orivarsaa, joista Hiawatas Midnight Frost eli Frosty muutti kymmenkuisena Somerolle tammikuussa 2009. Perimätiedon mukaan niitä on aikoinaan ollut intiaanipäälliköiden ratsuina. –?Oli itsestään selvää, että hevosta ei voi pitää yksinään. –?Varsat on aina totutettu myös kuolaimiin siltä varalta, että tuleva omistaja haluaa käyttää hevosellaan sellaisia. Ne asuvat ympäri vuoden ulkona, josta ne pääsevät itsenäisesti sisälle siirtotalliin tai katokseen, jossa ne useimmiten nukkuvat. Yksi sen isovanhemmista on mustangi; muut ovat curlyjä. Alanne ihastui ikihyviksi rotuun, sen luonnonmukaiseen pitotapaan ja allergisoimattomuuteen. Alkukantaiset amerikkalaiset hurmaavat Somerolla ”Frosty ei olekaan aivan puhdas curly, sillä sen isänäiti oli kesytetty mustangilaumasta.” Satu Alanne – Curlyt voivat sopia jopa astmaatikoille. Alanne oli tuolloin käynyt kymmenen vuoden ajan ratsastuskoulutunneilla kerran viikossa allergialääkkeen turvin. Frosty on ollut luonteeltaan muita hevosiamme säpäkämpi, Alanne kertoo. Mattilan tilan hevosia ei kengitetä, mutta talvisin niille on ratsastuslenkeille lähdettäessä laitettava nastoitetut buutsit estämään liukastelua.. Rotumerkinnän voi myöntää vain rodun alkuperämaan roturekisteri dna-testin perusteella. –?Lisäksi hevosten runko on tynnyrimäinen ja ratsastajankin pitäisi mahtua satulaan, Alanne huomauttaa ja toteaa päätyneensä käyttämään joustorunkoisia satuloita. Maatilan ympärillä on peltoja ja metsiä maastoratsastukseen. –?Kävimme tyttäreni kanssa vaeltamassa, ja kaikilla kolmella tammalla oli varsat mukana maastossa
kalarullat L, appelsiiniriisi GL,L Maraniityn grilli: Lihamureke Muurla: Salaattibuffet, borssikeitto G,L, katkarapukala, broiler-aurajuustovuoka G,L, marjarahka G,L Muurlan Opisto: Paistettu lohi L, G, lihakeitto L, G (nauta, Suomi), kasvispasta L, G, vispipuuro L, saa G Ravintola Ilolansalo: Sinappisilakat/kalaleike G, L, kasvispyörykät L, (G), valkosipulimajoneesi G, L, yrttiset porkkanaviipaleet , perunasose G, L/perunat, marjarahka G, L, Riikinbaari: leike, bataattivuoka, hedelmarahka Rosmariini: Hampurilaisbuffet, kaikki hampurilaisen tykötarpeet ja ristikkoperunat L,(GL), caesar-salaatti, joko katkarapu tai broileri L,(GL), kahvikiisseli L,GL Salkkarin Lounasravintola: Pekoni-juustokuorrutteinen uunimakkara L,G, paistettua maksaa sipulikermakastikkeessa L, perunamuusi L,G,paistetut perunat L,G,lämmin kasvislisäke L,G, kermainen lohikeitto L,G, valkosuklaamokkapalat Salo IoT Campus: Silakka-kaurapyöryköitä, kalkkunaa ja kasviksia inkiväärikastikkeessa, paneroidut kasvispihvit, pinaattikeittoa Salon Palvelutalosäätiö: Nakkikeitto LG, salaattipöytä, letut ja hillo L Salon Patarouva: Lihapulla(M,G), kermakastike ja perunamuusi, broilerikastike (L,G) ja pasta, paprika-juustokeitto (L,G), appelsiini-juustosalaattia (L,G), päärynä ja suklakastike (M,G) Salon Seurahuone: Kukkakaali-parmesaanikeitto L,GL, Pulled Pork ja Bbq-majoneesi L,GL, Kvittenibrita L Shell Helmisimpukka Halikko: Helmen lihapullia ja ruskeaa kastiketta L G Bearnaise-kanapastaa VL, lihakeitto M G, possun ulkofileepihvi ja pippurikastiketta L G Taukopaikka Lahnajärvi: Juustoinen makkaravuoka (L,G), Teriyaki-kanapata (L,G), tomaattinen Kikhernepaistos (M,G), perunamuusi (L,G) ja riisi (M,G), kukkakaali-perunasosekeitto (L,G) Teboil Helsingintie: Uunilohi, tillikastike, keitetyt perunat, kasvisgratiini Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Kemiönsaaressa ja Koskella on kummassakin 4, Marttilassa ja Sauvossa molemmissa 2. Pienimuotoista hevosenpitoa on Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen alueelle rekisteröity tähän mennessä 627 pitopaikkaan. Moni koki, että ansiotulojen kireä verotus vähentää työintoa. Maittava . (STT) Eläkeliiton kysely: Halu tehdä töitä eläkkeen ohella on suuri Jokainen hevoseläinten pitopaikka täytyy nyt rekisteröidä. Siihen on merkitty hevosen yksilöllinen UELN-numero, rotu, sukupuoli, väri, tuntomerkit ja piirros, jossa on hevosen tunnistemerkit. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Eläkeliitto lähetti kyselyn jäsenilleen sähköpostitse loppuvuonna. Jalostusja kilpailutoiminta perustuu rekisteriin, joka samalla turvaa kasvattajien ja hevosenomistajien oikeudet. Ammattimaisen tai muutoin laajamittaisen hevoseläinten pidon ilmoitusvelvollisuus on ollut voimassa jo pitkään, sillä se perustuu eläinsuojelulakiin vuodelta 1996. Kyselyyn saatiin 861 vastausta. Ilmoitukset hevoseläinten pidosta piti tehdä viime vuoden loppuun mennessä. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Alkukantaiset amerikkalaiset hurmaavat Somerolla Lain mukaan viranomaisen tiedossa on nykyään oltavat paikat, joissa hevoseläimiä pidetään. Maittava . Suomessa on noin 75?000 hevosta. Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. KESKIVIIKKONA 20. Itse olen allerginen hevosille, mutta näiden takia minun ei ole tarvinnut käyttää antihistamiineja, Satu Alanne kertoo. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Vastaajat näyttävät Eläkeliiton mukaan tekevän keskimäärin enemmän töitä eläkkeellä kuin eläkeläiset yleensä. Salossa näitä on 37, Somerolla 6 ja Paimiossa 5. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. – Curlyt voivat sopia jopa astmaatikoille. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Bizarre: Paprikakeitto L,G, karamellisoitua possua, kasvisriisi L,G, kasvislasagne L, caesarsalaatti L lohi/kana/halloumi/vege, burgeri L naudanliha/kana/ kasvis/halloumi Café 68: Tomaattista nakkikeittoa (M,G), parmesankanapastaa (L), sitruuna turskaa ja tillikermaviilikastiketta (L), marjarahkaa (L,G) Cafe Rio: Kermainen lohikeitto L, G ja vaihtuva ruokaisa päivänsalaatti annos + kasvisvaihtoehto Dreamravintola: possu stroganoff, perunamuusi (L, G), hodarit (L), jauhelihakeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Myskikurpitsakeitto L,G, broilerinrintaa tuorejuustokastikkeessa L,G, paistettu kampela L, munakastike L, mangorahka L,G Lounasravintola Mustapippuri: Porsaan file, omena-kermakastike (L, G), maksakastike, puolukkasurvos ( L, G ), broilerkeitto (L, G) Mama´s lounasja tilausravintola: Kermainen kanakeitto GL,L, georgialainen lihapata GL,L, pinaattitäyt. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia, jotka pitävät hevosia, poneja, aaseja ja seeproja sekä näiden risteytyksiä kuten muuleja ja seepra-aaseja, vaikka tallissa olisi vain yksi eläin. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Lounais-Suomen aluehallintovirastoon saapuneiden ilmoitusten perusteella ilmoituksenvaraisia hevosalan toimijoita on Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella yhteensä runsaat 300. Vastaajien mielestä työnteko antoi sisältöä elämään, ja sosiaalisten suhteiden merkitys työssä koettiin suureksi. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Merkittävä osa eläkeläisistä olisi valmis tekemään töitä eläkkeen ohella, käy ilmi Eläkeliiton kyselystä. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Aluehallintovirasto rekisteröi esimerkiksi ravitallit, ravivalmentajat, ratsastuskoulut ja ammattimaiset kasvattajat. Lähes 70 prosenttia vastaajista ilmoitti tekevänsä työtä eläkkeellä ollessaan. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Samassa pitopaikassa voi olla useamman eri omistajan hevosia, jolloin pitopaikan rekisteröimisestä vastaa pitopaikasta vastuussa oleva toimija. Kysely oli myös liiton verkkosivuilla, Vivo-lehdessä sekä ET-lehdessä. Yleisin toimiala oli sosiaalija terveysala, jolla työskenteli noin neljännes vastaajista. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Hevosten tunnistusasiakirjana käytetyn rekisteritodistuksen korvaa nykyään hevospassi, joka varmistaa eläimen identiteetin. Ruokaviraston eläintenpitäjärekisterissä (EPR) ovat kaikki alle kuuden hevoseläimen tallit ja aluehallintovirastojen rekisterissä sitä suuremmat ammattimaiset tallit. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Valtaosa niistä on rekisteröity Suomen Hippos ry:n ylläpitämään hevosrekisteriin, mutta paperittomiakin hevosia löytyy. Salossa hevosia ja poneja pitää 134, Somerolla 27, Paimiossa 20, Sauvossa 14, Koskella 13, Marttilassa 12 ja Kemiönsaaressa 9 paikkaa. Kysyttäessä ansiotulon merkitystä toimeentuloon vähän yli puolet vastaajista ilmoitti sen olevan joko erittäin suuri tai melko suuri
Britanniassa on tähän mennessä todettu 3,5 miljoonaa koronatartuntaa. Hänen mukaansa koulut oli rakennettu heikosta ja helposti syttyvästä materiaalista. Järjestö vaatii ainakin 1,3 miljardia dollaria lisää humanitaariseen apuun afganistanilaisten auttamiseksi tänä vuonna. Lisäksi koronapandemian vaikutukset pahentavat humanitaarista kriisiä, Nyamandi sanoo. Tiedossa ei kuitenkaan vielä ole, onko muunnos mahdollisesti herkemmin leviävä. Se on erityisen vaikeaa lapsille, joista monet eivät tiedä muusta kuin väkivallasta, sanoi maajohtaja Chris Nyamandi tiistaina julkaistussa tiedotteessa. Tieliikenneonnettomuuksien aiheuttamat kuolemat ovat Intiassa yleisiä. Saksa kiristää koronarajoituksia, Britanniassa ennätysmäärä kuolemia Koronarajoituksia jatketaan edelleen Saksassa. Vuosikymmeniä kestäneeseen konfliktiin maassa ei ole näköpiirissä välitöntä loppua. Deutsche Welle -lehden mukaan Saksassa on myös löydetty uusi koronavirusmuunnos. (STT, AFP) Kabul | STT Runsaat 18 miljoonaa ihmistä tarvitsee epätoivoisesti humanitaarista apua Afganistanissa, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö YK:n tuoreiden tietojen perusteella. Yrityslainojen kysynnän odotetaan kasvavan lähikuukausina, kun yrityksissä haetaan rahoitusta koronakriisin yli. Mies työskenteli kotitoimistossa Dortmundissa tiistaina. Humanitaarista apua tarvitsevista 9,7 miljoonaa on lapsia. Liekkien nielemissä koulurakennuksissa ei palohetkillä ollut ketään. –?Tämä trendi on varovaisen myönteinen, mutta meillä on vielä pitkä matka siihen, että voimme sanoa tartuntojen olevan hallussa, kommentoi Merkelin tiedottaja Steffen Seibert. Koronatilanteen heikentyminen näyttää tehneen pankit entistä varovaisemmiksi. Valtiontelevisio CCTV:n mukaan keskukseen on määrä mahtua 4?000 ihmistä, kunhan se valmistuu. Kehityssuunta on toisin sanoen toinen kuin mitä EKP on mittavilla elvytystoimillaan tavoitellut. Tiedot kävivät ilmi liittokansleri Angela Merkelin ja osavaltioiden pääministereiden kokouksessa tiistaina käsitellystä esityksestä. Järjestön mukaan palot olivat tahallaan sytytettyjä. Maassa on käytetty myös Pfizerin ja Biontechin rokotetta sekä venäläistä Sputnik V:tä. –?Miljoonat ihmiset kärsivät joka päivä köyhyydestä ja konfliktista. Tiistaina Serbia otti ensimmäisenä eurooppalaisena maana käyttöön kiinalaisen Sinopharmin koronarokotteen. EKP : Euroalueen pankit myöntävät lainoja entistä varovaisemmin. Serbia sai rokotetta lauantaina miljoonan annoksen suuruisen erän. Pakolaisleireillä sijainneet koulut olivat YK:n lastenjärjestön Unicefin perustamia. Uudet virusmuunnokset huolestuttavat päättäjiä Saksassa ja muualla Euroopassa. EKP patistelee pankkeja pitämään rahaa liikkeessä yritysten suuntaan, muun muassa pitämällä pankkien talletuskorot miinuksella. Saksa sulki ravintolat, vapaaajan kohteet ja urheilutilat jo marraskuussa ja laajensi sulkua joulukuussa koskemaan myös kouluja ja useimpia kauppoja. Ministeri vakuutteli televisiolähetyksessä kiinalaisrokotteen olevan täysin turvallinen. L E H T I K U V A / A F P / I N A F A S S B E N D E R Neljä rohingyapakolaisten koulua tuhoutui paloissa Bangladeshissa COX’S BAZAR, BANGLADESH Bangladeshissa neljä rohingyalapsille tarkoitettua koulua on tuhoutunut tulipaloissa, kertoivat viranomaiset tiistaina. Kiinassa rakennetaan suurta koronakaranteenikeskusta maan pohjoisosassa sijaitsevan Shijiazhuangin kaupungin laitamille. Kyseessä on suurin vuorokautinen koronakuolemien määrä pandemian aikana. Gujaratin osavaltion viranomaisten mukaan surmansa saaneiden joukossa oli muun muassa kahdeksankuukautinen tyttölapsi. Lisäksi kasvomaskin käyttö on tulossa pakolliseksi julkisissa liikennevälineissä sekä kaupoissa. Kyselyyn on vastannut 143 euromaissa toimivaa pankkia. Rekkakuskin kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan törmättyään risteysalueella traktoriin pian puolenyön jälkeen tiistaina. Tiistaina maassa raportoitiin vajaasta 11?400 uudesta tartuntatapauksesta ja lähes tuhannesta koronavirustartuntaan liittyvästä kuolemasta. EKP:n oletetaan pitävän elvytystoimensa ja ohjauskorkonsa entisellään torstain korkokokouksessa. Saksassa on nähty varovaisia merkkejä koronatilanteen pahenemisen pysähtymisestä, mutta uudet virusmuunnokset huolestuttavat päättäjiä. Kyse on jo kolmannesta balkanilaisvaltiossa käyttöön otetusta koronarokotteesta. Ensimmäisenä rokotteen saanut terveysministeri Zlatibor Loncar kuvaili sitä ”ainoaksi tavaksi palata normaalielämään”. Afganistanissa lähes kymmenen miljoonaa lasta on hätäavun tarpeessa Frankfurt | STT, AFP Euroalueen pankit ovat viime vuoden lopulla entisestään tiukentaneet ehtojaan lainojen myöntämiselle, ilmenee Euroopan keskuspankin kyselystä. Hänen mukaansa apu Afganistaniin on vähentynyt hälyttävästi samaan aikaan, kun humanitaariset tarpeet ovat kasvaneet. Tukeakseen talouttaan Saksa otti vuonna 2020 ennätykselliset 130,5 miljardia euroa uutta lainaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Uusia koronatartuntoja raportoitiin yli 33?300, joka on alhaisin päivittäinen määrä joulukuun lopun jälkeen, kertoi BBC. Bangladeshin pakolaiskomissaari Razwan Hayat on puolestaan sanonut uskovansa, etteivät palot olleet tahallisia. Tähän mennessä Britanniassa on ollut liki 91?500 koronakuolemaa. –?Tutkimme asiaa, mutta uskomme, että kyseessä oli onnettomuus, hän sanoi. Britanniassa raportoitiin tiistaina yli 1?600 uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta. Kiina on kertonut saaneensa koronavirustilanteen pitkälti hallintaan maan sisällä, mutta pienet, paikalliset tautikeskittymät ovat saaneet kiinalaisviranomaiset muun muassa määräämään tietyille alueille joukkotestauksia ja tiukkoja koronarajoituksia. Poliisi on pidättänyt sekä rekkakuskin että traktorikuskin. Maan hallinnon mukaan vuonna 2019 yli 150?000 ihmistä kuoli yhteensä lähes puolessa miljoonassa tieliikenneonnettomuudessa. Useimmat kyselyyn vastanneet pankit ennakoivat, että sama suunta jatkuu myös tämän vuoden alussa. (STT, AFP) Käsistä lähtenyt rekka surmasi 15 tien sivussa nukkunutta ihmistä Intiassa AHMEDABAD, INTIA Intiassa sai varhain tiistaina surmansa 15 ihmistä, kun rekkakuskin kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja ajoi tien sivussa nukkuneiden ihmisten päälle. TAMMIKUUTA 2021 Berliini/Peking | ?STT–Työryhmä Saksassa aiotaan jatkaa nykyisiä koronarajoituksia tammikuun lopusta ainakin helmikuun puoliväliin saakka, kertoivat saksalaismediat tiistaina. Unicef on ilmoittanut tutkivansa yhteistyökumppaneidensa kanssa palojen aiheuttamia tuhoja ja rakentavansa koulut uudestaan pikaisesti
Bidenin ensimmäisten 100 päivän keskeinen lakihanke on 1,9 biljoonan dollarin koronaelvytyspaketti, jonka hän julkisti viime viikolla. Biden aikoo lähettää kongressiin myös maahanmuuttopaketin, joka esimerkiksi tarjoaisi paperittomille siirtolaisille väylän Yhdysvaltain kansalaisuuteen. Koronapandemian hoito on Bidenin ensimmäisten kuukausien ehdoton kohtalonkysymys, ja se vie myös merkittävän osan hänen hallintonsa huomiosta. Roosevelt aloitti vuonna 1933 New Deal -uudistuksensa vimmatulla tahdilla keskellä syvää lamaa. –?Sillä oli enemmän kiire kuin tällä jatkopaketilla. Von Gerich uskoo, että Bidenin uudesta elvytyspaketista väännetään kongressissa kuukausia, ja sen hyväksyminen voi mennä pitkälle kevääseen. –?Mutta me seisoimme yhdessä ja teimme selväksi, ettei vihaisilla väkijoukoilla ole veto-oikeutta kansakuntamme lakien ylitse, ei edes yhtenä iltana, McConnell sanoi. Trumpia vastaan on nostettu virkasyyte kongressirakennuksen tapahtumien vuoksi, eikä McConnell ole vielä ilmaissut sitä, miten hän aikoo äänestää senaatin tulevassa oikeudenkäynnissä. Presidentti sekä hänen vaimonsa Melania Trump ovat muutenkin rikkoneet perinteitä pitämällä jäisiä välejä tulevaan presidenttipariskuntaan Joe ja Jill Bideniin, joita ei ole kutsuttu perinteisille vierailuille Valkoiseen taloon ennen muuttoa. Nordean pääanalyytikon Jan von Gerichin mukaan paketti osti lisäaikaa seuraavan tukipaketin neuvotteluille. Elvytyspaketin hyväksyminen voi kestää pitkään. Bidenin tavoitteena on, että hallinnon ensimmäisten 100 päivän aikana rokotetaan 100 miljoonaa amerikkalaista. –?Sisäpoliittisesti se on se, missä kaikki joko toimii tai mihin kaikki kaatuu. Se on myös alkutesti siihen, miten halukkaita republikaanipuolueessa ollaan tekemään yhteistyötä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak. Siinä häntä avittaa demokraattien niukka enemmistö senaatissa, joka takaa sen, että republikaanit eivät voi hidastaa nimitysprosesseja. Ensimmäisinä toiminaan Bidenin odotetaan allekirjoittavan vinon pinon presidentin asetuksia, joilla hän kumoaa edeltäjänsä Donald Trumpin linjauksia. Biden aikoo myös muun muassa määrätä maskipakon liittovaltion rakennuksiin. Ensimmäisten 100 päivän aikana uuden hallinnon päähuomio on koronapandemian ja talouskriisin hoidossa. Jos hänen aikeensa pitää, on hän uutistoimisto AFP:n mukaan 152 vuoteen ensimmäinen presidentti, joka ei ole osallistunut seuraajansa virkaanastujaisseremoniaan. Trump ei aio osallistua keskiviikkona virassa aloittavan presidentti Bidenin virkaanastujaisiin. Hän aikoo esimerkiksi liittää Yhdysvallat takaisin Pariisin ilmastosopimukseen ja kumota Trumpin asettaman maahantulokiellon tiettyjen muslimienemmistöisten maiden kansalaisille. Mitch McConnell syyttää kautensa päättävää Trumpia kongressihyökkäyksen provosoinnista. CNN:n mukaan videolla Trumpin kerrotaan listaavan nelivuotisen presidenttikautensa saavutuksia, joiden tulisi hänen mielestään määritellä hänen hallintokauttaan. Joulukuussa kongressi hyväksyi kuukausien poliittisen kiistelyn jälkeen 900 miljardin dollarin tukipaketin. Mellakan seurauksena viisi ihmistä kuoli. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Helsinki/Washington | STT–Anssi Rulamo Yhdysvalloissa uuden presidentin ensimmäiset 100 päivää ovat olleet käsite siitä lähtien, kun Franklin D. tammikuuta kongressirakennukseen pian sen jälkeen, kun Trump oli pitänyt heille puheen, jossa toisti perättömiä väitteitään demokraattien Joe Bidenin vilpillisestä vaalivoitosta. Twitteristä ja muusta sosiaalisesta mediasta porttikiellon saaneen Trumpin kerrottiin nauhoittaneen jäähyväisvideon, jota ei kuitenkaan vielä ennen iltayhdeksää Suomen aikaa ollut julkaistu. Salonius-Pasternakin mukaan demokraatit yrittänevät saada prosessin nopeasti pois päiväjärjestyksestä, vaikka jotkut puolueessa olivat ehdottaneet, että asia otettaisiin käsittelyyn vasta Bidenin ensimmäisten 100 päivän jälkeen. Bidenin täytyy tulevina viikkoina keskittyä myös siihen, että saa hallintonsa kasaan. Biden aikoo myös keskeyttää asuntojen pakkolunastukset ja opintolainojen maksut koronapandemian ajaksi. U S A Washington DC Helsinki/Washington | STT–Työryhmä Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin viimeinen täysi päivä virassaan alkoi tiistaina presidentin mykkäkoululla, kun Valkoisen talon isännän kerrottiin hautovan viimeisiä armahduksiaan. Nimitysten ohella senaatin toimintaa saattaa Bidenin ensimmäisinä presidenttiviikkoina sävyttää myös Trumpin virkarikosoikeudenkäynti. –?Sitten voisi käydä niin, että Biden on saavuttanut menestystä, ja yhtäkkiä kaikki mediahuomio kääntyykin ex-presidenttiin. KESKIVIIKKONA 20. Myös keskiviikkona virassaan aloittavalta Joe Bidenilta odotetaan ensimmäisten kuukausien aikana ripeitä toimia, sillä hänellä on pöydällään heti iso kasa mittavia haasteita. Voi hyvin olla, että siitä hyväksytään lopulta jonkin verran vesitetty versio, jotta paketin taakse saataisiin myös republikaaneja. –?Väkijoukolle syötettiin valeita, ja presidentti sekä muut vaikutusvaltaiset ihmiset provosoivat heitä, McConnell lausui senaatissa pitämässään puheessa. Viimeisen päivän nöyryytyksenä Trumpin entuudestaan vankkana liittolaisena tunnettu senaatin väistyvä enemmistöjohtaja Mitch McConnell syytti presidenttiä avoimesti tämän osallisuudesta kongressirakennukseen tehtyyn hyökkäykseen. Kansalaisia on ohjeistettu pysymään pois alueelta ja seuraamaan tapahtumaa virtuaalisesti. Mielenosoituksia rajoitetaan. –?Jos pakettia ei saataisi läpi, se olisi negatiivinen markkinashokki. Pennsylvania Avenue Seppeleenlasku Arlingtonin sotilashautausmaalla Vieraiden määrä rajoitettu tuhanteen, ei juhlavastaanottoa National Mall -puisto Tapahtuman turvatoimia on kiristetty sen jälkeen, kun joukko väistyvän presidentin Donald Trumpin kannattajia tunkeutui kongressitaloon loppiaisena. Biden pyrkii aloittamaan vauhdilla 500 m Kupolisali Edustajainhuoneen istuntosali Senaatin istuntosali Senaatin vanha istuntosali Kansallinen patsassali P Virkaanastujaisseremoniat Kongressitalo Kongressi Valkoinen talo Joe Bidenin virkaanastujaiset 20.1.2021 Lähteet: US Secret Service, National Park Service, poliisi, paikalliset mediat STT/AFP Joe Bidenin ja Kamala Harrisin virkaanastujaiset Capitolkukkulalla Biden saapuu Valkoiseen taloon 3 2 1 Potomacjoki Piikkilankaaidat sekä betoniesteet Liikennettä rajoitettu, metroasemat suljettu Washingtonin muistomerkki Lincolnin muistomerkki Tapahtumaa turvaa jopa 21 000 kansalliskaartin sotilasta. Trumpin kannattajat hyökkäsivät loppiaisena 6. Rokotteiden jakelu on keskeinen prioriteetti Bidenin hallinnolle. McConnellin mukaan väkijoukko yritti estää Bidenin vaalivoiton vahvistamisen ”pelolla ja väkivallalla”. Syylliseksi toteaminen vaatisi vähintään 17 republikaanin tuen
Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Venäjä on kyllä kuullut vaatimukset, mutta ei voi eikä aio toimia niiden mukaisesti. Venäjä ei piittaa lännen vaatimuksista vapauttaa Navalnyi ?”Eiköhän hänelle ole tulossa aika pitkä tuomio.” Tutkija Veera Laine. Turku ?10 cm Hanko ?6 cm 1,3 m 1,3 m 1,6 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput maanantaina Bogskär Lämmintä +2 °C Enontekiö Kylmää ?26 °C Pyhätunturi Tuulista 15 m/s Ilomantsi Sateista 14 mm Moskova | STT–Merja Könönen, Minna Pulli Venäjä ei aio ottaa huomioon länsimaiden vaatimuksia oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin vapauttamisesta. Laineen mukaan Venäjän johdolle keskeistä on saada Navalnyi pidettyä pois julkisuudesta, kun maassa valmistaudutaan syksyn duumanvaaleihin. Navalnyin tukijat aikovat järjestää mielenosoituksen Moskovassa lauantaina. Navalnyi on joutumassa oikeuden eteen seuraavan kerran jo keskiviikkona, kertoo hänen asianajajansa. Nyt Navalnyi on isossa vaarassa toki, kun hallinto on muuttunut aika pidäkkeettömäksi, Ulkopoliittisen instituutin tutkijana toimiva Laine sanoo STT:lle. Navalnyin avustajan Leonid Volkovin mukaan sille ei aiota hakea virallista lupaa. Peskov kertoi myös maan hallinnon olevan huolissaan Navalnyin kehotuksista järjestää ”laittomia” mielenosoituksia. Aiemmin Kremlin puheenkirjoittajana toimineen Abbas Gallyamovin mukaan paljon riippuu siitä, miten Navalnyi ja hänen kannattajansa pystyvät jatkamaan yhteydenpitoaan. Venäjän rikosseuraamusviraston mukaan hän on toistuvasti rikkonut ehdollisen tuomionsa ehtoja ja ehdollinen 3,5 vuoden tuomio on pantava toimeen. Tutkijan mukaan Venäjän johdolle on keskeistä pitää oppositiopoliitikko pois julkisuudesta. Navalnyi ja hänen tukijansa liberaalissa oppositiossa ovat tienneet jo pitkään, miten Venäjän hallinto haastettuna vastaa. Venäjälle sunnuntaina palannut Navalnyi otettiin kiinni heti lentokentällä ja tuomittiin 30 päiväksi vankeuteen. TAMMIKUUTA 2021 20.1.2021 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari ?7 ?7 ?8 ?8 ?8 ?8 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Navalnyi kommentoi videota Twitterissä julkaistulla omalla videollaan, jolla hän kutsui sotaveteraania ja muita videolla esiintyneitä ihmisiä maan häpeäksi, ihmisiksi ilman omaatuntoa ja pettureiksi. Mielenosoitukset ovat nyt kiellettyjä koronarajoitusten nojalla. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 ?7 ?7 ?5 ?6 ?4 ?11 ?13 ?17 10 6 10 1 Suomi klo 14:00 Ke ?8 ?8 ?6 ?7 ?7 ?8 ?8 ?6 ?7 To ?4 ?5 ?1 ?2 ?3 ?4 ?5 ?2 ?4 Pe +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +2 +1 La +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 Su ?1 ?1 ?1 ?1 ?1 ?1 Ma ?3 ?3 ?2 ?3 ?3 ?3 ?3 ?3 ?2 Ti ?5 ?6 ?4 ?5 ?5 ?6 ?5 ?4 ?4 9:10 16:07 9:08 16:10 8:18 16:59 8:16 17:02 Voimistuvaa kaakkoistuulta. –?Navalnyin organisaatio on toiminut jo pitkään, ja sillä on tiimejä ja kampanjapäälliköitä eri puolilla Venäjää. –?Tämä on puhtaasti Venäjän sisäinen asia, emmekä salli kenenkään sekaantua siihen, Peskov sanoi. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Tapauksen tutkinta keskeytettiin siksi aikaa, kun Navalnyi oli hoidettavana sairaalassa Saksassa. Navalnyi vietiin maanantaina istumaan tuomiotaan Matrosskajan vankilaan Moskovassa. Oikeudenkäynti on määrä järjestää 2. Päivälämpötila ?5...?8 astetta. Pilvistyvää, yöllä lumisade yleistyy. Tutkija ei usko, että tämä täysin halvaannuttaisi Navalnyin joukkoja. –?Venäjällä oppositiossa toimiva poliitikko on ottanut riskin jo kauan sitten. –?Jos viranomaiset eristävät hänet täysin, liike heikentyy selvästi, ainakin väliaikaisesti, hän arvioi The Moscow Times -lehdelle. Tutkija Veera Laine arvioi, että Venäjän hallinnon häikäilemätön toiminta oli yllätys lähinnä lännelle. Vankila on sama, jossa asianajaja Sergei Magnitski kuoli epäselvissä olosuhteissa vuonna 2009. –?Eiköhän hänelle ole tulossa aika pitkä tuomio. Kyse on syytteistä, joiden mukaan Navalnyi olisi häpäissyt toisen maailmansodan sotaveteraanin. helmikuuta. Venäjän tutkintakomitea kertoi kesäkuussa, että sotaveteraani oli esiintynyt videolla, jolla kannatettiin perustuslakimuutosta, jonka myötä presidentti Vladimir Putin voi olla vallassa jopa vuoteen 2036 asti
Näyttelyiden avajaisia ei voida viettää. Provinssin Astrum-keskuksessa sijaitsevan päänäyttämön aloituksesta tulee kuluneeksi 20.1.2021 tasan 10 vuotta, ja Provinssi viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan. Veturitallissa kiinnitetään muutenkin erityistä huomiota turvallisuuteen. (SSS) Renny Harlin ohjaa Komisario Palmun Komisario Palmu palaa lähivuosina valkokankaille Renny Harlinin ohjauksessa, kertoo tuotantoyhtiö Solar Films. –?Valokuvanäyttely valittiin ensimmäiseksi näyttelyksi remontin jälkeen siksi, että museoilmaston saaminen kuntoon kestää. Sisään pääsee ennakkoon ilmoittautumalla kymmenen henkeä kerrallaan. Veturitallin laajennusremontti on viimeistelyä vaille valmis, ja museo avautuu yleisölle ensimmäistä kertaa sitten viime elokuun. tammikuuta kaksi näyttelyä, joista museon pääsaleissa nähdään vanhoja valokuvia Salon seudulta esittelevä Ympäri mennään, yhteen tullaan. Ennakkovarauksia otetaan vastaan maanantaista 25. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Salon Taidemuseo Veturitalli avaa ovensa pitkän tauon jälkeen lauantaina 30. Elstelä on Mika Waltarin tyttärenpoika ja edustaa samalla tämän perikuntaa. Salon uusi kaupunginjohtaja Tero Nissinen avaa näyttelyn videoituna, ja puhe linkitetään Veturitallin Facebook-sivuille ja kotisivuille. Näyttelyt ovat avoinna 25. Tulevan elokuvasarjan ensimmäinen osa perustuu Palmu-hahmon luojan, kirjailija Mika Waltarin julkaisemattomaan käsikirjoitukseen. ProKatsojat-ryhmän toiminta-ajatus on tuoda katsojan ääni teatterin päätöksentekoon ja uusia ajatuksia teatterin tekemiseen sekä toimia linkkinä teatterin ja katsojien kesken. Näyttely on jatkoa Salo vanhoissa valokuvissa -näyttelylle vuodelta 2014. Taidemuseo avataan yleisölle koronarajoituksia noudattaen. tammikuuta lähtien puhelinnumerossa 02-778 4892. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O ”On varmaan aika haikeaakin katsoa niitä kuvia yhdessä tekemisestä ja yhdessä olemisesta.” Museonjohtaja Susanna Luojus Provinssi kokoaa katsojaryhmän linkiksi teatterin ja yleisön välille Teatteri Provinssi ry herättää henkiin ProKatsojat-ryhmän, jonka toiminta on ollut tauolla viiden vuoden ajan. Siivousta ja pintojen pyyhkimistä on tehostettu. huhtikuuta saakka. Veturitallin aukioloajat ovat ti–pe klo 10–18 ja la– su klo 11–17. Kävijöiltä edellytetään kasvomaskin käyttöä, ja lisäksi heidän toivotaan huolehtivan turvaväleistä. Se on kuukausien projekti, Luojus toteaa. Toisena näyttelynä Veturitallin uusi galleria Sivuraide esittelee paimiolaisen kuvanveistäjän Raili Mikkosen tuotantoa. maaliskuuta lähtien eli lähes kokonaisen vuoden, mutta viime elokuussa museon tilat annettiin vajaaksi kuukaudeksi Salon Taiteilijaseuralle näyttelykäyttöön. –?Mutta korona-aika on opettanut meille myös uusia yhteisöllisyyden muotoja, hän huomauttaa. Kuusihenkinen ryhmä kootaan äänestyksessä, joka toteutetaan kevättalven aikana. Sitä varten on varattu oma tila, Luojus sanoo. Näyttelijävalinnoista tiedotetaan myöhemmin. –?Jos ulkona on kova pakkanen, voivat museokävijät tulla vähän ennen omaa vierailuaikaansa sisätiloihin odottamaan omaa vierailuvuoroaan. päivää, mutta toteutuminen riippuu koronatilanteesta. Koronaaika on antanut sille aivan uuden merkityksen, ja on varmaan aika haikeaakin katsoa niitä kuvia yhdessä tekemisestä ja yhdessä olemisesta, Luojus miettii. Maksamisessa suositellaan korttimaksua. Sen sijaan virtuaaliopastuksia on tulossa museon Facebook-sivuille. Museokävijöillä on aikaa tutustua näyttelyihin noin 50 minuutin ajan. –?Otamme kymmenen henkeä sisään tasatunnein: klo 10, 11, 12 ja niin edelleen. Tällä kertaa muistojen matkalle lähdetään Salon keskustasta ympäristön liitoskuntiin. Kävijöitä päästetään sisälle yhtä aikaa vain kymmenen henkilön verran. Kuvat kertovat, kuinka 1900-luvun alkuvuosikymmeninä aherrettiin yhdessä arkea ja vietettiin juhlia ja vapaa-aikaa. tammikuuta. Veturitallissa avautuu 30. Tuleva elokuva on ensimmäinen Palmu-filmatisointi yli 50 vuoteen Matti Kassilan ohjausten jälkeen. Veturitalli avautuu lähes vuoden tauon jälkeen Taidemuseo Veturitallin hiljaiselo päättyy 30. Kaiken kaikkiaan Veturitalli on ollut suljettuna 17. Provinssin tavoitteena on, että ryhmä aloittaisi toimintansa toukokuun alussa, mikäli koronatilanne sen sallii. Jos sattuu koronatapaus, altistuneet pystytään näin jäljittämään, perustelee museonjohtaja Susanna Luojus. tammikuuta. (STT) Renny Harlin L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N. Käynnin voi varata ennakkoon soittamalla museon infoon, missä kysytään varaustietoina henkilön nimi ja puhelinnumero. –?Näyttelyn teema, yhteisöllisyys, valittiin jo ennen kuin koronasta tiedettiin mitään. –?Täällä on niin paljon tilaa, että täällä pystyy taatusti käymään turvallisesti, Luojus vakuuttaa. KULTTUURI KESKIVIIKKONA 20. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Harlin sekä teatteriohjaaja ja kirjailija Joel Elstelä. Lainattavat ääniopasteet eivät toistaiseksi ole käytössä. Solar Films on hankkinut oikeudet tuleviin Komisario Palmu -elokuviin, joista Harlin ohjaa ensimmäisen. Salon Taidemuseo sai vuonna 2017 Mikkoselta 21 pronssiveistoksen lahjoituksen, ja nyt kokoelmasta on koostettu näyttely ensimmäistä kertaa. Teatterinjohtaja Seppo Suomisen mukaan juhlapäiväksi on suunniteltu maaliskuun 13. Elokuvan suunniteltu ensi-ilta on vuonna 2023. Myöskään ryhmäopastuksia ei järjestetä
Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. (SSS) Kerro muistosi Rikalan yökerhosta! Monella salolaisella on muistoja Rikalan yökerhosta. Vertaisryhmächat verkossa www.finfami.fi/verkkoryhmat omaisille ja läheisille klo 17– 19. Jes. HUOMENTA 18 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Kansainvälisesti Kide Science -tiedekasvatusmallia hyödynnetään jo yli 20 maassa. Salon srk. Salo 10 vuotta Paavo Talvi 20.1. Johtokunnan valitsemana sihteerinä ja rahastonhoitajana toimii Elina Kivelä. Oliko jono pitkä. Mihin kellonaikaan Rikalaan silloin mentiin, ja kuinka usein sinne piti päästä. 2021 Tommi Itkonen ja varapuheenjohtajaksi valittiin Jarmo Reiman (kilpailuja karttatoimikunnan pj.). Vuonna 1998 perustettu venäjänkielinen Spektr-lehti lopetti ilmestymisensä vuodenvaihteessa taloudellisten vaikeuksien takia.(STT) Uusi venäjänkielinen lehti alkaa ilmestyä Voimisteluja urheiluseura Angelniemen Ankkuri ry:n (AngA) puheenjohtajana jatkaa v. Yhteistyö aloitettiin ensin Anisten päiväkodissa, ja positiivisten kokemusten myötä Kide Science -tiedekasvatus on tullut osaksi varhaiskasvatusta myös Mesikämmenen, Sinilinnun ja Tupuri-Anjalan päiväkodeissa. tammikuuta. Halikko 8 vuotta Ilmari Helenius 20.1. Ohjaa Helena Ahonen. Järj. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Pertteli Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee otso onnittelee ILON PISAROITA lastenpalsta@sss.fi Kide Science -tiedekasvatus on laajentunut jo neljään Salon kaupungin päiväkotiin. Salon kaupunki aloitti viime vuonna yhteistyön helsinkiläisen Kide Science Oy:n kanssa, joka on kehittänyt 3–8-vuotiaille lapsille soveltuvan tiedekasvatusmallin. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Suomessa Kide Sciencella on ollut yhteistyötä Salon lisäksi Helsingin ja Keravan kaupunkien sekä Touhulapäiväkotiketjun kanssa, myös Salossa. Kide Science tarjoaa opettajille leikkiin perustuvan tarinallisten tuokiosuunnitelmien paketin ja sitä tukevan verkkokoulutuksen. (SSS) Kide Science -tiedekasvatusta jo monessa Salon päiväkodissa Rikala Night Club on sulkenut lopullisesti ovensa, ja Salon Seudun Sanomat on tekemässä legendaarisen menopaikan muistoksi lehtijutun. Salon seudun mielenterveysomaiset. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Muut johtokunnan jäset ovat: Vesa Mäkinen (edustusja kilpasuunnistus), Sari Huuhka (talous ja hallinto), Pekka Hyvönen (harrastesuunnistus ja harjoitukset), Anu Reiman (nuorisotoiminta) ja Markku Elo (markkinointi ja viestintä), Leila Ahonen ja Joel Hakala. 1 vuotta Alfred Tenhunen 15.1. Särkisalon kirkko avoinna klo 13–15. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Kyse on kerran kuussa ilmestyvästä riippumattomasta lehdestä, joka julkaisee Suomesta, suomalaisesta kulttuurista ja tapahtumista kertovia artikkeleita. Osoitteeseen voi lähettää myös valokuvia. Sen ensimmäinen numero näkee päivänvalon 27. tammikuuta mennessä osoitteeseen: viikonvaihde@sss.fi. Millaista musiikkia soitettiin, miten pukeuduttiin ja mitä kaikkea hauskaa sattui. Salo 9 vuotta Alvar Lempinen 20.1. Kerro omasi! S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A Suomessa alkaa ilmestyä uusi venäjänkielinen lehti Finskaja gazeta. Kide Sciencen mukaan toiminnassa on Salon kaupungin päiväkodeista mukana jo 24 opettajaa, ja lisää innostuneita opettajia eri päiväkodeista saattaa tulla mukaan vielä tänä vuonna. Salo 7 vuotta Pedro Laine 20.1. Järj. 62:3 MUITA TAPAHTUMIA Runoryhmä Valopilkku Ikäkeskus Majakassa klo 13–15. Löysitkö ehkä Rikalasta jopa elämänkumppanisi. Salo 12 vuotta Lilli Hellsten 20.1. TAMMIKUUTA 2021 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Sebastian Ruotsinkielinen kalenteri: Sebastian, Fabian NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Aune, Oona, Netta, Auni Ruotsinkielinen kalenteri: Agneta, Agnes PÄIVÄN SANA Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa. YHDISTYKSET. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/ kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Malli tarjoaa lapsille mahdollisuuden harjoitella luonnontieteitä ja tutkimisen taitoja leikillisin keinoin. Yhteistyöllä halutaan tukea opettajia leikillisen tiedekasvatuksen toteuttamisessa 3–6-vuotiaille lapsille. Lisää muistosi perään nimimerkki. Tällä haavaa Suomessa ei ole muita säännöllisesti ilmestyviä venäjänkielisiä printtilehtiä. Sitä varten SSS pyytääkin nyt lukijoitaan kertomaan omia Rikalaan liittyviä muistojaan. Milloin kävit Rikalassa, ja millaista siellä siihen aikaan oli. Voit lähettää omat muistosi 24. Lehden sisältöä pääsee lukemaan myös saman toimituksen julkaisemalla www.gazeta.fi-portaalilla, joka on perustettu viime joulukuussa
TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 STT | Kaija Yliniemi MAASTOHIIHTO Eteläisenkin Suomen valaissut lumipeite sai ihmiset suksikaupoille ja laduille. Tällä kaudella hän ehti pelata neljä ottelua Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Serie A2:ssa – Collins poistaa McCullumin kuormaa ja vähentää haavoittuvimpia osa-alueita pelistämme. –?Kun toiminta on hyvin organisoitua, siihen saadaan myös vapaaehtoisia mukaan, Haapasalmi luottaa. Ei pelkkää huippu-urheilua Tammikuun lumisateet ovat houkutelleet suomalaiset taas hiihtoladulle. Puheenjohtaja uskoo myös entistä tiiviimmän yhteistyön tuovan tulosta, kun seurojen ja liiton lisäksi kuvioon otetaan liikunnan aluejärjestöt ja kunnat. Collins on pelannut urallaan muun muassa Italian ja Ruotsin pääsarjaa. Haapasalmen mukaan Hiihtoliitto ei pysty jakamaan seuroille rahaa, mutta liitto voi auttaa seuroja toiminnan toteuttamisessa. Hiihtoliitto tarjoaa seuroilleen toimintamalleja, tuottaa materiaaleja ja kouluttaa seuratoimijoita, jotta seurat olisivat valmiit vastaamaan nykyajan haasteisiin entistäkin paremmin. Vilpas ei ole vielä tällä kaudella kohdannut Seagullsia, alustavan aikataulun mukaan joukkueet kohtaavat vasta maaliskuussa runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Hiihtoliiton seuroissa palkattua työvoimaa on viitisenkymmentä. Suurin uhka menestyksen edessä on ollut ykköspointti Kendale McCullumin varamiehen puute. (STT–AFP) Kyrie Irving L E H T I K U V A / A F P / S A R A H S T I E R. Haapasalmi kantaa huolta liikkumattomuudesta ja sen hinnasta ihmisten terveydelle ja laajemmassa mitassa kansantaloudelle, kun terveysmenoihin kuluu entistä enemmän rahaa. –?Seurat houkuttelevat toimintaansa, kun toiminta on riittävän hyvää, on laji sitten mikä hyvänsä. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on palkinnut sen kahdesti maailman parhaana lasten liikkumisen konseptina, Haapasalmi kertoo. Loppuviikolla järjestettävät Salpausselän kisat ovat lajin kotimainen näyteikkuna, ja menestystoiveet ovat korkealla myös helmimaaliskuussa Oberstdorfin MMhiihdoissa. Huoli näkyy myös Hiihtoliitossa, vaikka liitto onkin julkisuudessa eniten huippu-urheilun asialla. Mustaihoinen Floyd kuoli viime toukokuussa 46-vuotiaana, kun amerikkalaispoliisi pidätteli häntä polvi niskan päällä, jolloin Floydin henki salpautui kohtalokkaasti. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N ”Seurat houkuttelevat toimintaansa, kun toiminta on riittävän hyvää, on laji sitten mikä hyvänsä.” Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R Seagulls hankki takamiehen ja pönkitti suosikkiasemaansa KORIPALLO Kauden kaikki 12 otteluaan Korisliigassa voittanut Helsinki Seagulls on nyt entistä suurempi mestarisuosikki. Collins oli oli itselleni tuttu mies hänen Luulajan vuodeltaan, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kertoi seuran nettisivuilla. SSS | Juha Tuuna NBA-tähti osti poliisiväkivallan uhrin George Floydin perheelle talon KORIPALLO NBA-tähti Kyrie Irving on kunnostautunut hyväntekijänä. Kuva Helsingin Vanhankaupunginkoskelta. Palloilulajien seuroissa tai voimistelun ja taitoluistelun parissa päätoimisia seuratyöntekijöitä ja valmentajia on jo eri puolilla Suomea, mutta Haapasalmi toivoo ammattimaisuuden kasvavan myös yksilölajien seuroissa. Yhtään uutta Iivo Niskasta tai Krista Pärmäkoskea ei kuitenkaan Suomeen kasva, jos liikunnan ruohonjuuritaso näivettyy. Lapset ja nuoret pitää saada houkuteltua mukaan. Samaan lauseeseen mahtuu myös huippu-urheilu, sillä ilman lasten ja nuorten liikuntaa on turha haaveilla huippu-urheilumenestyksestäkään. –?Aina ei ole kyse rahastakaan, kunhan saamme lisätyksi yhteistyötä, Haapasalmi arvioi. Irvingin talokaupasta kertoi podcast-tallenteellaan entinen NBAkoripalloilija Stephen Jackson, joka oli kuolleen Floydin ystävä. URHEILU KESKIVIIKKONA 20. Collins ei ole vielä keskiviikkona joukkueen kokoonpanossa kotiottelussa Kobria vastaan. Hiihtopomo huolestuu liikkumattomuudesta ja iloitsee lapsiperheistä ladulla. Hän toivoo, että kunnat hyödyntäisivät kolmatta sektoria, esimerkiksi seuroja, nykyistä paremmin. Puheenjohtajan mielestä hyvin hoidettu seuratoiminta on parhaita lääkkeitä liikunnallisen elämäntavan kehittymiseen. Kodit ja koulu ovat avainasemassa liikunnalliseen elämäntapaan ohjaamisessa, mutta urheiluseurojen houkuttelevuus on myös iso asia. Brooklyn Netsin pelintekijä Irving on ostanut talon viime vuonna poliisiväkivallan uhriksi joutuneen amerikkalaismiehen George Floydin perheelle. –?Lumilajit liikuttavat on meillä hyvä tuote, joka opastaa seuroille, miten lapsia saa leikkimielellä lumilajien pariin. Hiihtoliiton puheenjohtajaa Markku Haapasalmea lämmittää etenkin lapsiperheiden näkeminen suksilla, sillä hiihto, jos mikä, olisi elämänmittaiseen harrastamiseen sopiva liikuntamuoto. Nyt sekin uhka on minimoitu, kun Seagulls hankki 26-vuotiaan ja 191-senttisen takamiehen Corban Collinsin. Kuten työpaikoilla, hyvä johtaminen tuo hyvää ilmapiiriä ja innostaa, Haapasalmi sanoo STT:n haastattelussa
Tapparalla on oikeus kutsua Piiroinen riveihinsä tai, jos Mestis-kausi jatkuu normaalisti, peluuttaa häntä TuTossa. Salon kaupunki on vahvasti mukana jo pilottivaiheessa. Piiroinen oli Nuorten Leijonien ykköstorjuja pari viikkoa sitten päättyneissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa Suomi ylsi pronssille. Messille pelikielto harvinaisesta ulosajosta – Barcelona aikoo valittaa tuomiosta JALKAPALLO Barcelonan supertähdelle Lionel Messille on mätkäisty kahden ottelun pelikielto punaisesta kortista, jonka hän sai Espanjan supercupin finaalissa Athletic Bilbaota vastaan sunnuntaina. Esimerkiksi Turun kaupungille myönnettiin 101 000 euroa. Salon saama avustus on selkeästi suurin koko Varsinais-Suomessa. Salo on vahvasti mukana ”Suomen mallin” pilottivaiheessa. Tyttöjen kärjessä olivat ratsastus, ruoanlaitto ja kuvataide. Pilottivaiheessa kerätään kokemuksia helpottamaan Suomen mallin juurtumista kuntien pysyväksi toiminnaksi. Mukana on 30 koulua ja 5 080 peruskoululaista eli käytännössä kaikki Salon peruskoulut. Pilottivaiheessa mukana on valtakunnallisesti yli 1 000 koulua ja 200 000 oppilasta. Lainasopimus on voimassa helmikuun loppuun. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Argentiinan maajoukkuepeleissä Messi on lentänyt kahdesti suihkuun. Perinteiset urheilulajit eivät pärjänneet koululaiskyselyssä. Parkour on nyt Pop! Urbaania liikuntalajia parkouria voi harrastaa käytännössä missä tahansa mielikuvituksen rajoissa. Kyselyssä pyydettiin mainitsemaan harrastuksia, joita vastaaja olisi kiinnostunut ainakin kokeilemaan. Koko Suomeen avustusta myönnettiin aluehallintovirastojen kautta 6,4 miljoonaa euroa 112 eri kunnalle. Pohjana tälle käytetään opetusja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyä, johon osallistui viime syksynä ennätykselliset 197 040 peruskoululaista eli 35 prosenttia kaikista peruskoululaisista. Messi huitaisi jatkoajan lopussa Asier Villalibreä takaapäin kädellään päähän ja lensi suihkuun. Salon seudulta pilottivaiheessa on mukana myös Sauvo, jolle myönnettiin 9 916 euroa. Barcelona ilmoitti tiistaina kotisivuillaan valittavansa Messin rangaistuksesta. Salolle myönnettiinkin pilottivaiheen avustusta 125 000 euroa eli 24,60 euroa oppilasta kohti. –?Kari tuo meidän maalivahtiosastollemme kilpailutilanteen Ukko-Pekka Luukkosen lähdön jälkeen. (STT) Kari Piiroinen L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N. Messi on sivussa torstaina pelattavasta Espanjan cupin ottelusta Cornellaa vastaan sekä sunnuntain liigapelistä Elcheä vastaan. Hän on nuori ja lahjakas maalivahti, jonka näemme mielellämme TPS-paidassa, urheilujohtaja Rauli Urama sanoi TPS:n tiedotteessa. Kyselyssä koululaiset saivat valita toiveharrastuksiaan yhteensä 76:stä eri vaihtoehdosta. Valtakunnallisesti alakoululaisten toiveharrastukset olivat parkour, kiipeily ja ruoanlaitto ja yläkoululaisten kuntosali, laskettelu/ lumilautailu ja ruoanlaitto. Suomen mallin harrastukset valitaan kyselyn tulosten perusteella. Barcelona hävisi ottelun 2–3. Poikien kärkikolmikko oli parkour, pelisuunnittelu ja koodaus sekä jalkapallo. Suomen malli on pitkälti kopioitu Islannista, jossa harrastustoiminnan tukeminen on ehkäissyt lasten ja nuorten syrjäytymistä. Suomen mallissa tärkeässä roolissa on lasten ja nuorten kuuleminen ja heidän osallistumisensa harrastussisältöjen suunnitteluun. Kyselyn mukaan 55 prosenttia koululaisista haluaa aloittaa jonkun harrastuksen ja joka viidenneltä puuttui mieleinen harrastus. 19-vuotias Piiroinen on Tapparan sopimuspelaaja, mutta hän on torjunut tällä kaudella kiekkoja Mestiksessä TuTossa. TAMMIKUUTA 2021 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi Suomen peruskouluissa alkaa tänä keväänä niin sanotun ”Suomen mallin” pilotointi. Ulosajo oli argentiinalaistähdelle uran ensimmäinen Barcelonan edustusjoukkueessa, jossa hänellä on takanaan 753 ottelua. (STT) TPS hankki nuorten MM-pronssia torjuneen maalivahdin JÄÄKIEKKO TPS on hankkinut lainasopimuksella maalivahti Kari Piiroisen. Suomen mallin tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle peruskoululaiselle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen
Metallurg Magnitogorsk–Lokomotiv Jaroslavl 4–1 (1–0, 1–1, 2–0) M: Juho Olkinuora 28/29 torjuntaa. Seuraavaksi suosituimmat urheilulajit olivat koripallo, pyöräily ja BMXpyöräily sekä ratsastus. Miehet, 15 m (v): 1) Sjur Röthe 35.21,7, 2) Simen Hegstad Krüger –3,5, 3) Harald Östberg Amundsen –11,0. Torpedo Nizhni Novgorod–Neftehimik Nizhnekamsk 7–1 (4–1, 2–0, 1–0) N: Jonas Enlund 0+1. uimahypyt, taitouinti) 819 uu u 24) Ampumahiihto 816 uu u 25) Kamppailulajit 812 uu u 27) Luistelu 793 uu u 28) Tanssi 787 uu u 29) Scoottaus ja skeittaus 784 uu u 31) Lentopallo 769 uu u 33) Biljardi ja snooker 761 uu u 34) Agility 757 uu u 38) Frisbeegolf 747 uu u 40) Pesäpallo 710 uu u 41) Salibandy 709 uu u 42) Cheerleading 702 uu u 43) Hiihto 701 uu u 45) Suunnistus 694 uu u 46) Yleisurheilu 693 uu u 49) Golf tai puistogolf 672 uu u 51) Mailapelit 672 uu u 53) Jääkiekko 651 uu u 57) Melonta 609 uu u 58) Veneily ja purjehdus 597 uu u 59) Painonnosto 584 uu u 60) Voimistelu: 569 uu u 63) Käsipallo 546 uu u 67) Raviurheilu 533 uu u 69) Amerikkalainen jalkapallo 515 uu u 70) Taitoluistelu 514 uu u 71) Soutu 467 uu u 74) Mäkihyppy 445 uu u 75) Maahockey 406 uu u 76) Ringette 378 Urbaania liikuntalajia parkouria voi harrastaa käytännössä missä tahansa mielikuvituksen rajoissa. MAASTOHIIHTO Trondheim, Norjan mestaruuskilpailut: Naiset, 10 km (v): 1) Helene Marie Fossesholm 26.37,7, 2) Ragnhild Haga –31,1 sekuntia, 3) Kathrine Harsem –47,3. Kunkkunumero: 28. KENO Päiväarvonta: 1, 2, 9, 12, 13, 22, 24, 29, 34, 35, 37, 42, 48, 50, 54, 55, 60, 64, 67, 68. Mielenkiintoista oli myös se, että ampumahiihto löytyi Salon listalta ennen kamppailulajeja ja tanssia. Kyselyn perusteella on siis selvää, että useat salolaislapset haluaisivat koulupäivän päätteeksi kiipeillä, loikkia ja pomppia erilaisissa esteissä. minuutilla), JÄÄKIEKKO Liiga: KooKoo–HPK 4–1 (1–0, 1–0, 2–1) Sport–Ässät 1–4 (1–1, 0–1, 0–2) Tappara–JYP 6–1 (3–0, 1–1, 2–0) Kärpät–KalPa 1–4 (1–2, 0–1, 0–1) Lukko 25 18 7 91–47 54 Ilves 24 15 1 2 6 92–60 49 Pelicans 25 13 4 1 7 82–65 48 HIFK 24 12 3 2 7 84–60 44 KooKoo 25 11 3 3 8 75–60 42 KalPa 25 12 1 3 9 71–62 41 Tappara 24 9 4 2 9 76–70 37 Kärpät 23 10 3 10 58–63 36 TPS 22 8 3 6 5 64–60 36 Ässät 27 7 5 4 11 75–97 35 Sport 25 7 4 3 11 52–70 32 SaiPa 24 8 2 2 12 48–61 30 Jukurit 26 8 2 1 15 60–90 29 JYP 24 5 1 3 15 53–83 20 HPK 25 2 3 7 13 59–92 19 Seuraavat ottelut: tänään HPK–Lukko, TPS–Sport, HIFK–Jukurit, JYP–Ässät, SaiPa–Tappara, Ilves–Pelicans, 22.1. TULOSPÖRSSI JALKAPALLO Saksan Bundesliiga: Mönchengladbach–Werder Bremen 1–0 (WB: Niklas Moisander kentälle 56. OrPo– JymyVolley. Rehnberg karsiutui välieristä. Salolaisille urheiluseuroille kyselyn tulos oli siinä mielessä huolestuttava, että perinteisiä urheilulajeja mahtui kymmenen toiveharrastuksen joukkoon vain yksi: keilailu, joka oli kahdeksanneksi suosituin. Liigan pistepörssin top 10: (maalit+syötöt=tehopisteet): 1) Ryan Lasch, Pelicans 9+25=34 2) Arttu Ruotsalainen, Ilves 16+11=27 3) Eemeli Suomi, Ilves 6+19=25 4) Hannes Björninen, Pelicans 8+16=24 5) Trevor Mingoia, KooKoo 7+16=23 6) Petri Kontiola, HPK 6+17=23 7) Anton Lundell, HIFK 13+9=22 8) Vili Saarijärvi, Lukko 6+16=22 9) Eetu Koivistoinen, Lukko 12+9=21 10) Daniel Audette, Lukko 6+15=21 KHL (suomalaistilastot): Jokerit–Barys Nur-Sultan 1–4 (0–1, 0–0, 1–3) J: Alex Grant 1+0, Henrik Haapala 0+1, John Norman 0+1, Janis Kalnins 28/31 torjuntaa. Vaihtoehtoja oli 76. TAMMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 KOULULAISKYSELY 2020 – SALON TULOKSET Mitä salolaiset peruskoululaiset haluaisivat harrastaa. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 3, 5, 6, 7, 13, 14, 16, 20, 21, 22, 24. KESKIVIIKKONA 20. Andi-Maraton ja uudenvuodenaattojuoksu Maraton: 1) Andi Mwegerano SALiY, Salo 8.54.00. Parkour on 1980-luvulla Pariisin esikaupungeissa syntynyt urbaani liikuntalaji, jossa edetään ympäristössä mahdollisimman nopeasti ja sulavasti paikasta toiseen liikkeen katkeamatta. LUMILAUTAILU Laax, Sveitsi, Maailmancup, slopestylen miesten 1/3 kilpailu: Karsinta: 1) Mons Roisland Norja 87,25, 2) Moritz Boll Sveitsi 85,00, 3) Marcus Kleveland Norja 82,25,...32) Mikko Rehnberg 53,25. LENTOPALLO Naisten Mestaruusliiga: Hämeenlinna–Pölkky 3–2 (25–21, 25–16, 25–27, 22–25, 15–12) Hämeenlinna 21 14 2 1 4 52–24 47 LP Kangasala 16 15 1 47–7 46 Pölkky 18 11 2 2 3 45–23 39 LP Viesti 16 12 1 3 39–15 38 OrPo 16 5 4 7 32–31 23 Liigaploki 17 5 5 7 28–38 20 Puijo Wolley 17 4 1 2 10 24–40 16 LP-Vampula 14 3 1 10 14–32 11 JymyVolley 16 2 2 1 11 18–42 11 WoVo 19 2 1 2 14 17–52 10 Kuortane 4 4 0–12 Seuraavat ottelut: tänään WoVo–Kuortane, JymyVolley–Liigaploki, LP-Vampula–Hämeenlinna, LP Viesti–LP Kangasala, Puijo Wolley–OrPo, huomenna Pölkky–Kuortane, 23.1. Puolimaraton: 1) Eki Laitila VSVU, Turku 1.39.29, 2) Martti Rouhiainen VSVU, Turku 1.41.00, 3) Timo Saari Liikuttavat, Sastamala 1.45.37, 4) Dani Navarro Lehtimäki, Pori 2.20.00, 5) Olga Lehti SalPa, Halikko 2.45.00. Urheilulajeista seuraavaksi suosituimmat olivat sijoilla 13 ja 14 olleet lumilautailu ja jalkapallo. Myös pesäpallo ja salibandy olivat yhtä suosittuja. SYNTTÄRIT Voittorivi: 10. uu u Listauksessa on harrastuksen perässä kiinnostuneiden oppilaiden määrä salolaiskouluissa: uu u 1) Parkour 1300 uu u 2) Kuvataide 1205 uu u 3) Elokuva ja animaatio 1161 uu u 4) Ruoan valmistus 1126 uu u 5) Mediavideoja valotaide 1108 uu u 6) Pelisuunnittelu ja koodaus 1107 uu u 7) Kiipeily 1103 uu u 8) Keilailu 1094 uu u 9) Valokuvaus 1044 uu u 10) Kädentaidot 974 Urheilulajien sijoituksia: uu u 13) Lumilautailu ja laskettelu 928 uu u 14) Jalkapallo 924 uu u 17) Koripallo 876 uu u 20) Pyöräily (BMX) 855 uu u 21) Ratsastus: 842 uu u 23) Uintiurheilu (ml. JYP– KalPa, KooKoo–Jukurit, Kärpät–TPS, Pelicans–SaiPa, 23.1. Vähäisintä suosiota salolaislasten ja -nuorten keskuudessa nauttivat mäkihyppy, maahockey ja ringette. Kunkkunumero: 1. Vitjaz Podolsk–Sibir Novosibirsk 3–1 (2–0, 0–0, 1–1) S: Harri Säteri 22/24 torjuntaa. Parkourissa käytetään hyväksi ympäristön kiinteitä rakenteita kuten rappusia, kaiteita ja lyhtypylväitä tai luonnonkappaleita kuten kiviä tai puita. Parkour ei siis vaadi erikseen rakennettua liikuntapaikkoja vaan sitä voi harrastaa käytännössä missä tahansa mielikuvituksen ja taitojen mukaan, oli sitten kyseessä ostoskeskus tai kansallispuisto. heinä 27 R. KalPa–TPS, Sport–Ilves, Jukurit–HPK, SaiPa–JYP. Parkourin jälkeen suosituimmat toiveharrastukset Salossa olivat kuvataide, elokuva ja animaatio, ruoan valmistus, mediavideoja valotaide sekä pelisuunnittelu ja koodaus. Onnenapila: 1. YLEISURHEILU 200. Ilta-arvonta: 2, 8, 9, 10, 22, 25, 28, 29, 33, 36, 44, 45, 48, 52, 56, 59, 60, 61, 67, 69. Puijo Wolley– LP-Vampula, LiigaPloki–LP Viesti, LP Kangasala–Hämeenlinna, 24.1. L E H T I K U V A / A N D R E S B E N I T E Z Salon osalta kyselyn tulokset noudattivat osin valtakunnallista linjaa, sillä parkour oli Salossakin toivotuin harrastus. KORIPALLO NBA (suomalaistilastot): Chicago–Houston 125–120 (C: Lauri Markkanen 18/7) 14 ottelustaan kuusi voittanut Chicago on itäisessä konferenssissa sijalla 11. Parkourin perinteisempi hengenheimolainen, kiipeily, oli kyselyn seitsemäs. Suomen Parkour ry:n kuvailun mukaan laji ” nähdään myös itseilmaisuna eikä ainoastaan liikuntalajina”. uu u Viime syksynä toteutetussa Koululaiskyselyssä peruskoululaisia pyydettiin listaamaan harrastuksia, joita he olisivat kiinnostunut ainakin kokeilemaan. Salavat Julajev Ufa–Severstal Tsherepovets 4–2 (0–1, 3–1, 1–0) Sa: Teemu Hartikainen 1+2, Markus Granlund 2+0, Sakari Manninen 0+1, Juha Metsola 29/31 torjuntaa. Neljännesmaraton: 1) Tom Perttala, Velo Salo 45.48, 2) Katju Lehtola, Helsinki Social Runners, 46.20, 3) Magnus Kevin, Tenala IF, 47.05, 4) Rami Heikkonen, Fiskarin Urheilijat -47, Lohja 47.33, 5) Mikael Korkiakoski, Salo 50.30, 6) Elina Pohjavirta, Velo Salo, Pertteli 51.16, 7) Suvi Laaksonen, Velo Salo, Pertteli 51.40, 8) Timo Hellberg, Kirjakkalan Alku 53.57, 9) Christian Hassel, Turku 53.59, 10) Pasi Pitkänen Raisio 54.09, 11) Markku Salminen, Velo Salo 54.20, 12) Petri Lintuaho, Salo 55.48, 13) Ville Eskelinen, Velo Salo 57.04, 14) Jorma S Tiiri, VSVU, Loimaa 59.30, 15) Johanna Sydänoja, Turku 1.03.39, 16) Marjukka Hassel, Turku 1.07.00. 1/8-maraton: 1) Tero Päärni, Velo Salo 23.13, 2) Ismo Peltonen, Velo Salo 23.49, 3) Mikko Koskinen, Velo Salo 25.57, 4) Esko Valtonen, VSVU, Salo 26.41, 5) Pertti Kortesoja, Salo 27.01, 6) Carl Myrberg, ÅIFK, Turku 27.08, 7) Samu Grönman, Piikkiön Kehitys 27.10, 8) Ville Peltonen, Sami Salo 31.00, 9) Jukka Pirhonen, Hämeenlinna 33.48, 10) Pirjo Huuhtanen, Hämeenlinna 33.50, 11) Venla Wähäsilta, FC Halikko 35.25, 12) Elli Lintuaho, FC Halikko 35.25, 13) Kaj Råstedt, Fribergs Gurkor, Lohja 36.20, 14) Helena Mäkinen, Helsinki 42.20, 15) Satu Leino, Leino Team, Salo 49.40, 16) Veli-Pekka Paatero, Velo Salo 49.40
klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 206 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi IP A N A VA LT A B. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 4. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. TAMMIKUUTA 2021 Korotettu hinta puhelinosakkeesta! www.asiakasturva.fi P. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 18.00 Ammattiopiston tiloissa, Taitajank. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 050 540 5004 Karjaskylän metsästysyhdistyksen VUOSIKOKOUS 28.1. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 22 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Muut asiat: hallituksen esittämät asiat peuraporukkaan ilmoittautumiset Johtokunta OSTETAAN KOKOUKSET. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Esillä sääntöjen määräämät asiat. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna klo 9.0-15.00 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero
23.20 Simpsonit (7) Kaatosade. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka MTV:n rikostoimittajien Jarkko Sipilän ja Pekka Lehtisen toimittama ajankohtaisohjelma rikoksista ja niihin liittyvistä ilmiöistä. Jakso 5/20. 00.05 Kuutamolla Maria Veitola, Jorma Uotinen ja Jaakko Saariluoma. Fox, Christopher Lloyd, Elisabeth Shue, Thomas F. Kaikenlaisia kottaraisia. Kausi 3, 15/25. 19.30 Frendit (S) Seuraavana aamuna. KANAVAT KESKIVIIKKO 24 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 20. Jakso 5/10. 01.00 Rikospaikka MTV:n rikostoimittajien Jarkko Sipilän ja Pekka Lehtisen toimittama ajankohtaisohjelma rikoksista ja niihin liittyvistä ilmiöistä. HD 23.55 Tyttö, joka huusi sutta (12) Osa 8/8. Suuret tunteet jylläävät, kun sisarukset Nazan ja Bekir saavat vihdoin apua tuskaiseen tilanteeseensa. MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Emmerdale (7) 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 13.00 Teknavi 13.30 Suurmestari 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Kirppiksen Kingi 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.06 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (7) Mandy ja merenneito, osa 2/2. Massamuroilija. N: Albert Dupontel, Nahuel Pérez Biscayart) HD 23.55 Historia: Manson ja pahuuden kultti (12) 1/2. Villanelle tappaa kiinalaisen everstin epämääräisellä klinikalla Berliinissä. HD 18.05 UMK21: Danny Danny osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun 2021 biisillä Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua. Kaikki päättyy aikanaan, mutta Dannyn jäähyväisbiisistä ei ole kyse. Kausi 1, 3/8. 1/6. Stand Up! -ohjelman neljäs kausi! 00.10 Narcos (16) Kausi 2. 23.00 Tulossa: The Voice of Finland (6’) 23.10 Stand Up! Kausi 4. Uusinta. Kausi 11, 2/11. Pääosissa: Michael J. (U) HD Nelonen 04.00 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 06.25 Bing (S) 06.35 Bing (S) 06.45 Rusty Rivets (S) 07.10 Peukaloisen uudet retket (S) 07.25 My Little Pony: Pony Life (S) 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.35 Disney esittää: Ducktales (7) 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Toisenlaiset äidit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Kadonneen jäljillä (S) 15.55 Hansin matkassa 16.55 Onnenarpa Klo 17 17.00 Australian rajalla Kausi 11. Uusinta. Sarja alkaa!. 01.30 Pitääkö olla huolissaan. Jakso 2/10. 01.45 Subleffa: Tuntematon uhka (12) Tuntematon uhka. Programledare är Stefan Winiger. 03.45 Australian rajalla Kausi 11. Perinneruokia ja pakenijoita. Wilson, Lea Thompson. Balettia ja balalaikkaa. Hans Välimäen Kuppilatristiretken ensimmäinen etappi on Espoo ja kukoistuksena kadottanut ravintola Roadhouse. Piirustuskone ainakin on, ja Lisa esitteleekin tänään lasten piirustuksia. Lisäksi he kohtaavat eläinkaupan omistajan, jolla on merkittävästi velkaa entiselle tavarantoimittajalle. UMK-finaalissa lauantaina 20.2. Kiinalainen juttu. 01.15 Arman Pohjantähden alla (S) Kausi 2. HD 18.30 Svenska Yle live: Joe Biden installeras som USA:s president Svenska Yle rapporterar direkt från installationen av Joe Biden som USA:s nya president. Jakso 6/20. Perheessä vallitsee kireä tunnelma. Paneelissa tänäänkin oman elämänsä Bremenin soittoniekat: Jenni Pääskysaari, Tuomas Kyrö, Miika Nousiainen ja Kari Hotakainen. Perinneruokia ja pakenijoita. Vi (U) 19.00 Taivaan tulet (12) Kausi 3, 5/6. Vieraana fyysikko Keijo Hämäläinen. Ylpeydenaihe. Kausi 9, 8/15. Timo Ruokola O: Heikki Slåen HD 18.10 McLeodin tyttäret (12) Kausi 1, 7/22. Kausi 1, 1/10. HD 18.00 BUU-klubben Lisa pohtii, onko ikuisuuskonetta olemassa. Jakso 3/22. HD 00.50 Kun tomu laskeutuu (16) Kausi 1,10/10. 20.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 5. Jakso 1/8. Veijarikomedia kurkistaa 1980-lukuun. Simon Reeve on saapunut taisteluiden repimään Libyaan, joka on hyvin kaukana Välimeren turistikohteista. Janne Rintala Sov. Charles Manson oli yksi Amerikan pahamaineisimpia rikollisia, jonka 1960-luvulla johtama nuorista koostunut kultti, ”Perhe”, syyllistyi useisiin murhiin. Keijo Hämäläinen. Jakso 22/25. HD 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi Kiinnostavia uutisia eri puolelta Suomea HD 22.00 Syntinen (16) 2/8. Viro-Suomi 2017. Lehmät ja vasikat saavat tänään juuresraastetta. O: Jaak Kilmi. Perhe on paras. (U). tuotantokausi, osa 4/10. HD Klo 21 21.00 Simon Reeve Välimerellä 3/4. HD 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi Uutisia alueeltasi HD 18.30 Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaiset Yhdysvaltain uusi presidentti Joe Biden vannoo virkavalansa koronan keskellä, poikkeuksellisissa olosuhteissa. Jakso 5/20. Jakso 6/20. Menestyskomedian jatko-osassa Tuomas on menossa naimisiin, ja uskolliset kaverit Nippe ja Antti päättävät tietysti järjestää kunnon polttarit. Pääsevätkö Shelly ja Eric yhteisymmärrykseen lapsensa kohtalosta. Päästä irti 2/2. HD 01.50 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Veden saartamat 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hakekaa kätilö! (12) 10.55 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.27 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi ja EteläSavo 11.43 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.51 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.59 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.07 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Cedar Cove Olivian valinta (7) 13.20 Nina ja Erik (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 MOT: Myrkyllinen kotini 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi Uutisia alueeltasi HD 17.10 Cedar Cove Olivian valinta (7) Kausi 2, 2/12. Keijo Hämäläinen. Jakso 1/8. 19.00 Leijonan luola USA Kausi 12. Vieraina ovat Maria Veitola, Jorma Uotinen ja Jaakko Saariluoma. 19.00 Frendit (S) Vikaan menee. Sinillä ensi-ilta. Ohjaaja: Wolfgang Petersen, USA 1995. Klo 21 21.00 Subleffa: Paluu tulevaisuuteen II (12) Paluu tulevaisuuteen II. Kun riehakkaat remujuhlat vaihtuvat yllättäen hautajaisiin, kohelluksen määrä vain kasvaa. Uhkaa ryhtyy torjumaan erikoisyksikkö johdossaan eversti Sam Daniels (Dustin Hoffman). TAMMIKUUTA 2021 SUB 04.00 Simpsonit (7) 04.25 Simpsonit (7) 06.30 Chuggington (S) 06.40 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Alvin ja pikkuoravat (7) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Myyrän seikkailut (S) 08.35 Myyrän seikkailut (S) 08.40 Myyrän seikkailut (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 08.55 Professori Balthazar (S) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Fresh Off the Boat (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Amazing Race 15.00 Baywatch (7) 16.00 Moderni perhe (S) 16.30 Moderni perhe (S) Klo 17 17.00 Myytinmurtajat Videopelimyyttejä. . Ohjaaja: Robert Zemeckis, USA 1989 (109’). Kultin synty. Jakso 7/10. 20.58 Keno ja Synttärit (2’) Klo 21 21.00 Elokuva: Luokkakokous 2 (12) (Luokkakokous 2 2016). 18.00 Haluatko miljonääriksi. Kausi 5. 17.30 Australian rajalla Kausi 11. HD Klo 21 21.00 Maailma on valmis (12) Sarja alkaa. Cora on tunnustanut murhan ja joutuu oikeuteen. Mariella on tärkeitä asioita mietittävänä. Kausi 2, 1/10. Sarja alkaa!. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 YLE TEEMA 20.00 Vidago Palace (12) 4/6. HD 22.55 Loikkarit (7) Kolme virolaista kaverusta pakenee Neuvostoliitosta Suomeen länsimaisen elämäntyylin toivossa. 20.00 Unelmaduuni Australiassa Selvännäkijä. #UMK21 Säv.& san. Huippusuositun scifi-komediatrilogian toisessa osassa professori ”Doc” Emmett Brown tulee aikakoneensa kanssa Martyn pihalle ja käskee mukaansa tulevaisuuteen: vuoteen 2015, jolloin Martyn teini-ikäinen poika on vaarassa joutua vankilaan oltuaan mukana ryöstössä. 20.30 Simpsonit (7) Pitkätukkainen pormestari. 23.05 Killing Eve (12) Vihreä huivi. 00.50 Sub.doc: Maailman lihavin lapsi Ihmeelliset ihmiset: Maailman lihavin lapsi. 02.25 Kirppiksen Kingi Usko itseesi!. (S) 07.35 Planeetta Kosmo (S) 07.49 Milli ja Molli (S) 08.17 Galaxi 08.18 Pok ja Mok (7) 08.25 Näin meillä (7) 08.36 Hirveä Henri (S) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Tverkkaavan konnan manikyyri 10.45 Näin Norjassa 11.00 Hymy Pyllyyn 11.30 Unelmakoti Sisiliassa 12.10 Tuhkimotarinoita: Unelma äidistä 13.00 Tanskalainen maajussi 13.31 Casualty (12) 14.15 Casualty (12) 15.10 Jotunheimenin paimenet 15.40 Taivaan tulet (12) 16.30 Uusi päivä (S) Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen Katsellaan Yasminin kanssa Simo, Nallen talvi, Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, Onnea on..., Jos annat hiirelle keksin sekä Sankarikoulu. Pääosissa: Aku Hirviniemi, Jaajo Linnonmaa, Sami Hedberg, Kalle Lamberg, Helena Vierikko, Niina Lahtinen. Kausi 9, 5/13. Kausi 12, 6/24. Reggio Emilia, Italia. Selostus Matti Härkönen. (2013) HD 20.00 Elämämme Galapagossaarilla Kausi 2, 2/4. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.1. Kausi 2, 2/10. YLE TEEMA & FEM 08.30 YLE FEM 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.50 Ruokamatkailua 09.50 Rikshalla halki Intian 10.20 Teiden sankarit 11.00 Ympäristöystävällistä rakentamista 11.30 Taivastiellä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yle Live: Anna Calvi 13.15 Hollywoodin salainen historia 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.01 Pieni talo preerialla (12) 16.50 Arkkitehdin vapaaajan asunto Klo 17 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 14. Experter i studion är Amcham:s vd Alexandra Pasternak-Jackson, fd USA-korrespondenten Chriso Vuojärvi och vår utsända reporter Lotte Krank-van de Burgt. 03.20 Remonttipiiskuri Painajainen Rajamäellä. Minkälaisen perinnön Donald Trump Bidenille jättää ja kuinka vallanvaihto sujuu. HD 20.00 Kulttuuricocktail Live: Taide kriisien kourissa Pandemia runtelee maailmaa ja estää monia taiteilijoita tekemästä työtään. Ylen suora lähetys virkaanastujaisista. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) Jakso 3907. Viholliseni vihollinen. 18.00 Ulosottomiehet Uhkailua. Kauneusihanteet. Tytöt suunnittelevat yhteistä roadtripiä, mutta ilmassa on ristiriitoja Klo 21 21.00 Pitääkö olla huolissaan. (U) HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 23.50 Poliisit UK: Ajojahti (12) Joka kuuseen kurkottaa. Junni ihastuu laulajattareen. 03.15 Australian rajalla Kausi 11. Ninja tuntee vetoa Jayhyn, mutta arkailee pussailua. HD 21.50 Super Coppa, Juventus Napoli Jalkapallon Super Coppa finaali, Juventus Napoli. Kausi 3, 16/25. (Au revoir là-haut, Ranska, O: Albert Dupontel. HD 00.25 Uutisikkuna. 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S) Imitaatiohärdelli. Vuosipäivä pinnan alla. Näyttelijä, ohjaaja Tiina Lymi ja taidehistorian professori Anita Seppä pohtivat, miten kriisit vaikuttavat taiteeseen ja yhteiskuntaan. Tampereen Mediapoliksessa valitaan vuoden 2021 euroviisuedustaja. Kausi 1, 7/12. Selvitäkseen vammautumisesta ja köyhyydestä Edouard ja Albert keksivät juonen ja maksavat potut pottuina inhalle luutnantti Pradellelle. Topeliuksen lapset ovat ”kesäleirillä”. Vi analyserar också Bidens presidenttal direkt efter att han har svurits in. Brittiläinen tv-kasvo Monty Halls perheineen tutustuu Galápagossaarten ainutlaatuiseen luontoon. Miljoonajahdissa ovat tänään Sanna Grönroos Helsingistä, Simon Andersson Vaasasta, Linda Heikkinen Vantaalta, Niko Ukkola Iistä, Jenni Sorvali Salosta ja Tuomas Kinnunen Turusta. Linda tapaa selvännäkijän, joka kutsuu paikalle hänen siskonsa hengen. Jetsu kärvistelee mustasukkaisena. 02.15 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 5. Kausi 29, 6/21. (U) HD 22.40 Oddasat Saamenkieliset tv-uutiset. 06.53 Dinotassut (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Maijuli (S) 07.16 Ritari Mikke (S) 07.30 Mitä ihmettä. Kausi 29, 7/21. Kenen pillin mukaan tänään tanssitaan. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. Huippunäyttelijöillä lastatussa tehokkaassa scifi-jännärissä koko Amerikka joutuu paniikin valtaan, kun kammottava apinoista lähtenyt tappajavirus pääsee leviämään ihmisten keskuuteen. Lyytinmäkeläiset kokoontuvat muistamaan edesmennyttä naapuriaan. Jokin naisen käytöksessä viittaa siihen, ettei hänen psyykensä ole kunnossa ja että hän salaa jotakin. HD 22.00 Kino: Näkemiin taivaassa (16) Ranskalainen veijaritarina ensimmäisen maailmansodan jälkeisenä aikana kertoo kahden miehen suunnittelemasta huijauksesta ja kostosta. Stuart ja Iain yrittävät periä velkoja rakennusurakoitsijalta, mutta heitä uhataan väkivallalla. Kiinalainen juttu. Kilpailu lähetetään suorana Yle TV1:llä, Yle Areenassa, Yle Radio Suomessa ja Yle X3M:ltä. Kausi 1, 9/10. T: Naked Television/ ITV, Iso-Britannia