Korkea palkka tulee vasta seitsemännelle sijalle.. Uskonnollisessa
aiheessa otettiin kantaa arkkipiispa Jukka Paarman lausumaan: Kirkko julistaa armoa
mutta ei hyväksy syntiä.
Tasa-arvoa kirjoittajat pääsivät käsittelemään kysymyksellä:
Tarvitaanko Suomessa enää
naisasialiikettä tai joko Suomessa tarvitaan miesasialiikettä.
Samaa aihetta mutta eri näkökannalta lähestyy tulevaisuudentutkijan väittämä, että Pohjoismaiden nuoriso asettaa nykyään hyvät työtoverit, mielenkiintoisen työn ja terveellisen työympäristön etusijalle. maaliskuuta 2006
10-VUOTISMARKKINAT
KE 22.3. 77021/ilmoitusmarkkinointi.
SYNTTÄRITARJOUS
JUHLATARJOUKSIA !
Kuntaliitto vaatii hallituksen
kehysriihestä helpotusta kuntien
talousahdinkoon. Aihepiiriä sivusivat niin nuorisomuoti, rockmusiikin uudet virtaukset ja kotisivu
netissä kuin suurpedot ja niiden
metsästys.
Päivänpolttaviin aiheisiin kuului myös asymmetrinen sota, jota
parhaillaan käydään mm. (sis. Halpalentoyhtiö Sterling lentää 27. 8-17.00
Juha Kavalto puh. Lisäksi Finnair avaa kesäkuussa uuden reitin Japanin Nagoyaan ja myöhemmin syksyllä Intian Delhiin.
Blue 1 laajentaa tarjontaansa
kaikkiaan kymmeneen Euroopan
kohteeseen, joista uusi kohdekenttä on Lontoon Stansted.
Viime vuonna Helsinki-Vantaan
kautta kulki 11,1 miljoonaa matkustajaa. Kampanjassa tähdättiin
joutokäynnin ennalta ehkäisyyn.
. Pysäköinninvalvonta jatkaa kampanjointia
turvallisemman ja viihtyisämmän
kaupungin puolesta touko-kesäkuun vaihteessa. Kuntien tehtävät ja tulot on
saatava tasapainoon. Tuoreen tutkimuksen mukaan hakkuut vähentävät porojen tarvitsemaa jäkälää.
Erikoistutkija Eero Helteen
mukaan hakkuiden vaikutukset
näkyvät jäkälässä useiden vuosikymmenten ajan. 777 7037 , vaihde 777 700
Vaikutukset näkyvät
vielä vuosikymmenienkin jälkeen
SSS?STT
Metsätaloudella on aiempaa
luultua suurempi vaikutus poronjäkälän määrään. Pysäköinnintarkastajat jakoivat niitä
45 ja kirjoittivat virhemaksuja
kaksi. klo 15,
muut ke 22.3. Maksuja on viimeksi korotettu vuonna 2002.
Peruspalveluministeri Liisa
Hyssälän (kesk.) arvioi loppuvuodesta, että maksu-uudistus ei tarvittavien jatkoselvitysten takia
ole valmis vietäväksi eteenpäin
vielä tämän vuoden budjettivalmisteluissa.
Hakkuut vähentävät poronjäkälää
Myllyojank. lisäjakeluna seuraaviin
kuntiin: Salo, Halikko, Perniö, Somero,
Kisko, Koski Tl, Pertteli, Kuusjoki, Kiikala,
Suomusjärvi, Sauvo ja Paimio
Ilmoitusaineistot jakelunumeroon:
vedostettavat tiistaina 21.3. 7.000 kpl
TURVALLISUUS
- AJETTAVUUS - LAATU
Salon Seudun Sanomat jaetaan
torstaina 23.3. Hallituksen suunnitelmissa on maksaa tämä valtion ja kuntien välisen kustannusten jaon tarkistusvelka
vasta vuonna 2008.
Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksu-uudistus
on toteutettava pikaisesti hallituksen viime vuonna päättämällä
tavalla, mikä toisi kunnille 53 miljoonaa euroa. 8-16.00
Kuntaliitto perää apua
kuntatalouden ahdinkoon
SSS?STT
Yamarin 06-mallin
ostajalle kaupan
päälle upea
Helly Hansen -takki
arvo 249.-
www.sss.fi
36.800,-
New Holland TD 90 D
teho 90hv
TRIMA 2.0 etukuormaajalla
?Tehtävät ja tulot tasapainoon?
VARAA OMASI HETI
- ENNAKKOHINTAAN
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
p. Tämän vuoden tammikuusta helmikuuhun matkustajamäärät ovat kasvaneet yli kuusi
prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. maaliskuuta alkaen Helsinki-Vantaalta kahdeksaan eurooppalaiseen kaupunkiin, joista
uusia kohteita ovat Edinburgh ja
Bologna. Lisäksi se arvioitiin AEA:n
(Association of European Airlines)
tilastossa toista kertaa Euroopan
täsmällisimmäksi lentoasemaksi.
Joutokäynnin valvonnassa
annettiin huomautuksia
SSS?STT
Autoilijat saivat viime viikolla
Helsingissä toteutetussa joutokäynnin valvonnassa lähinnä
suullisia huomautuksia. Irakissa.
Ylioppilaskokelailla oli mahdollisuus myös pohtia, mitä ristiriitaa on median oikeudessa sananvapauteen ja ihmisen oikeudessa
yksityiselämään. Vuo-
uusi
on nyt enemm n.
rot operoidaan Airbus 320 -koneella. 8-16.00
Lisäjakelu to 23.3.
n. Eniten ovat kasvaneet kansainvälisen reittiliikenteen matkustajamäärät.
Kansainvälisen matkustajatyytyväisyyttä mittaavan AETRAtutkimuksen mukaan HelsinkiVantaa on valittu kuudetta kertaa
palvelutasoltaan yhdeksi maailman parhaimmista lentoasemista. 02-727 5615 ark. Kevään kolmas tulokas
on Air Berlin, joka aloitti helmikuussa
liikennöinnin
Düsseldorfiin ja lisää toukokuussa tarjontaansa Berliiniin, tiedottaa Ilmailulaitos.
Kevään ja kesän uusia kohteita
Euroopassa ovat myös Finnairin
liikennöimät Edinburgh, Krakova, Pisa ja Geneve. alv)
LOUNAIS-SUOMEN TRAKTORI
Joensuunkatu 9, 24100 SALO p. Kunnille ei
saa määrätä uusia tehtäviä, ellei
valtio korvaa niiden aiheuttamia
kustannuksia kunnille täysimääräisesti, Kuntaliitto sanoo kannanotossaan.
Liitto vaatii valtiota maksa-
maan 185 miljoonan euron suuruisen niin sanotun pakkolainan
kunnille jo ensi vuonna. varsinkaan kun
valtion kuntiin kohdistamat toimet ovat keskeinen syy vaikeuk-
siin, Kuntaliitto katsoo.
. HelsinkiVantaalta lähtee silloin viikoittain
keskimäärin 1 000 lentoa ulkomaille ja 700 kotimaahan.
Turkish Airlines aloitti liikennöinnin 19. alv)
www.salonmaatalouspalvelu.fi
SALON MAATALOUSPALVELU OY
Ajan tasalla aamusta iltaan
Joensuunkatu 9, 24100 SALO p. Metsäntutkimuslaitos on tutkinut poronjäkälän määrää Inarissa metsämaan
kuivahkoilla kankailla, joilla po-
Saamelaisalueet
Suomessa on saamelaisia noin 8 000. Uusia kohteita tulee lisää kymmenen, ja uusia lentoyhtiöitä ovat Air Berlin, Sterling
ja Turkish Airlines.
Lentoasemalta pääsee sen jälkeen suorilla lennoilla 110 kohteeseen eri puolille maailmaa 40 eri
yhtiön lentokoneilla. maaliskuuta, kun yhtiö avasi uuden, kolmesti viikossa
liikennöitävän suoran reitin Helsinki-Vantaalta Istanbuliin. 02-727 5600 ark. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 79
Irtonumero 1,35 . 12 Salo , AVOINNA ark. Huomautusten ja virhemaksujen pieni määrä kertoo siitä, että
tehovalvonnalla ehkäistiin joutokäyntiä jo ennalta, arvioi kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija
Kossila.
Suullisilla huomautuksilla pysäköinnintarkastajat muistuttivat,
että pysäköintisääntöjen noudattaminen on autoilijoiden, ei pysäköinninvalvonnan tehtävä. Kuntatalouden
ongelmat eivät ratkea kuntien
omin toimin . Tehovalvonnan
teemana on silloin maastopysäköinti ja viheralueiden viihtyisyys.
Ajankohtaisia
aiheita
äidinkielen
kokeessa
SSS?STT
Ajankohtaiset aiheet olivat keskeisesti esillä kevään ylioppilaskirjoitusten toisessa äidinkielen
kokeessa eli ainekirjoituksessa
maanantaina. klo 12 mennessä
ilmoituskonttoriin, Örninkatu 14, Salo.
(sis. Kaksi kolmannesta heistä asuu saamelaisten kotiseutualueella eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa
sekä Sodankylän kunnassa Lapin paliskunnan
eli Vuotson alueella.
Ohcejohka=
Utsjoki
Anár=
Inari
Eanodat=
Enontekiö
Vuotso
Soadegilli=
Sodankylä
Norjanmeri
rot laiduntavat.
Helle kertoi uusista tutkimustuloksista maanantaina Helsingissä
Saamelaisneuvoston, Suomen Porosaamelaisten, Greenpeacen ja
Ihmisoikeusliiton järjestämässä
seminaarissa.
Kiista Inarin metsähakkuiden
vaikutuksista on kärjistynyt viimeisen vuoden kuluessa, koska
valtio ja osa saamelaisista eivät
ole päässeet sopuun metsätalouden ja poronhoidon etujen yhteensovittamisesta.
Rovaniemi
Tromssa
Barentsinmeri
Murmansk
NO
A
RJ
RUOTSI
Rovaniemi
SUOMI
VENÄJÄ
200 km
STT
Helsinki-Vantaalle
uusia lentokohteita
SSS?STT
Helsinki-Vantaan lentoasemalta
avautuu kevään mittaan uusia
reittejä, ja nykyisille reiteille tulee
lisää tarjontaa. alv)
Tiistaina 21. KLO 10-16 Tervetuloa!
-ESITTELY
Joko kokeilit?
-ESITTELY
Kätevin tapa
toimittaa
viikkomarkkinailmoitus Salkkariin
löytyy osoitteesta:
AKU
-perävainut
ja -trailerit
www.sss.fi
PÄIVÄN TARJOUS
Case IH JX 80
teho 80hv
29.900,(sis
Nyt puolue voi yrittää vapautua tappiotunnelmista ja tehdä puheenjohtajataistelun
avulla itsestään taas kiinnostavan.
Jos puheenjohtajanvaihdos olisi presidentinvaalitappion jälkeen sujunut
itseriittoisessa vallanperimyshengessä, suomenkielinen julkisuus ei olisi
kiinnostunut koko kuviosta, ja monen
RKP:n kannattajan kädet olisivat puristuneet taskussa nyrkkiin.
Jostain syystä Rkp on aikaisemmin
arvostanut yksimielisiä puheenjohtajavalintoja, eikä istuvan puheenjohtajan
haastaminen ole kuulunut tapoihin.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Presidentinvaalien pöly on laskeutunut. Ihanaa Halikon perhepäivähoitajat! Pulkkamäki, aurinko ja paljon iloisia lapsia.
?Mummo
. Vaikka
viesti onkin ollut varsin selvä, hallitus ei välitä kuunnella "kentän ääntä".
Myös maatalouden rahoituksesta hallituksessa on riitaa. Lausuttuna tarkoituksena on tehdä maailmasta turvallisempi, mutta valittujen toimintatapojen todennäköisin vaikutus on täsmälleen päinvastainen. Maan hallituksen sisällä vallitsee täysin toisistaan poikkeavia näkemyksiä
tilanteesta. Ilmaiskuihin rahkeet riittävät milloin vain.
Strategia kuvastaa Bushin hallinnon ajattelutapaa. Isku Irakiin
lisäsi terrorismin riskiä ja yleistä levottomuutta, ja voimatoimet Iranissa
toisivat täysin ennalta arvaamattomia seurauksia.?
AAMULEHTI viittaa työeläkeyhtiö Varman ratkaisupäällikön
Kari Ahtiaisen sanomaan, jonka
mukaan yhtiö ei halua hylätä yhtäkään työkyvyttömyyseläkehakemusta. Katkeruutta siihen tuo osapuolten kokoero. Irak on
hyökkäyksen jäljiltä sisällissodan
partaalla, lehti sanoo.
?On hyvin mahdollista, jopa luultavaa, että mitkään kansainväliset neuvottelut eivät saa Irania lopettamaan
ydinohjelmaansa tai avaa sitä täysin
kiistattomille tarkastuksille. ?Ulkopaikkakuntalainen
. Johtoasema on silti selvä: 25,2 ja 25,8 prosenttia.
tasta. Someron Kela on täysin turha. Iso vaihde on pantu päälle. Totta! Miehet joutuvat kokemaan avioerossa saman kuin naiset työelämässä: On oltava kaksi kertaa parempi kuin vastakkainen sukupuoli tullakseen kohdelluksi tasaarvoisesti.?
Raili Nurvala
Iltalehdessä
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Koira tekee asiansa
siinä missä metsän eläimetkin. Hyvä eduskunta. Talouslukematkin suosivat häpeämättömästi
hallitusta, joka näyttää saavan jopa työllisyystavoitteensa toteutumaan.
Kokoomus juhli viime viikon Suomen Gallup -tulosta, joka nosti puolueen toiseksi. Samanaikaisesti kun kuntaministeri Hannes Manninen kaunistelee kuntatalouden tilaa, keskustan europarlamentaarikko Kyösti Virrankosken mukaan hallitus
on toimillaan ajanut kunnat ahdinkoon ja on
vastuussa kuntatalouden kriisistä.
Paras ja luotettavin mittari tilanteen arvioimiseksi ovat taloudelliset tunnusluvut . Presidenttiehdokas Henrik Laxin
tulos jäi paljon RKP:n puoluekannatusta vaatimattomammaksi. ?Missä kaupungin inhimillisyys
. Ensin puhutaan yrittäjäinnovaatioista ja sitten ollaankin "taksikartellin. ?Hyvä veli
. Miksi ei hiihto-, kävely-, golf-, curling-, nyrkkeily-, painonnosto-, uinti- tai kuulantyöntöharjoituksia. Taloustutkimus mittasi jo viime toukokuussa kokoomukselle hieman paremman luvun kuin nyt saatu.
Kokoomuksen luvut: 20,9 ja 22,4 prosenttia.
Ne ovat lähellä vuoden 1999 eduskuntavaalien tasoa. Epäilys kaihertaa omiakin: onko Vanhanen tarpeeksi uskottava vielä vuoden päästä?
KOLUMNI
Vaihtaakaan häntä ei nyt voi. ?Saneerauksen aika
. Eläketilanteissa vastakkain ovat yksityinen ihminen ja
kasvoton yhtiö.
Kasvoton päätös tulee, usein se on
kielteinen, ja laihaksi lohduksi jää
viittaus, että ?tähän päätökseen tyytymätön voi valittaa. Ota asioista selvää, ennen kuin
julkisesti puhut. EU:hun liityttäessä oli selvää, miten tulee
käymään. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Pahimmasta kuopasta siis on kiivetty, mutta paljon enemmän Niinistö-lisää
puolue varmasti toivoi.
***
Kokoomus on lukenut presidentinvaalien
tuloksen puolueen voitoksi. Älkää arvostelko kunnan- ja kaupunginjohtajia suurista palkankorotuksista. Silloin
SDP hilasi edustajamääränsä korkeimmaksi
30 vuoteen. Kamalia hintoja paikallisella kirppiksellä,
vanhoista tavaroista järjettömiä hintapyyntöjä.
Periaate tainnut unohtua. Suhdanneolot ovat olleet etenkin vuoden 2004 jälkeen
harvinaisen hyvät. Ei ole ikään katsominen! ?Suklaapuikko
. Äitiä pidetään automaattisesti parempana huoltajana kuin
isää. uudelleen jollekin
elimelle, jolla silläkään ei ole kasvoja.?
ILTA-SANOMAT pitää Ruotsalaisen kansanpuolueen etuna sitä, että Christina Gestrin ja Astrid
Thors ilmoittautuivat mukaan
puolueen puheenjohtajavaaliin.
?Gestrinin ja Thorsin mukaanlähtö
on eduksi leppäkerttupuolueelle, jolla
on takanaan paha presidentinvaalitappio. Onko liikaa. Tulosta on pidetty
käänteenä ylös.
Vaalin tulos saatiin kuitenkin pitkälti Sauli
Niinistön ansiosta. Hänenkin
uskottavuutensa on puntarissa, kun monien
mieluisassa muistissa on vielä Paavo Lipposen vahva rooli.
Kummassakin gallupissa SDP tuli tammivaalien jälkeen jonkin verran alaspäin. niiden mukaan kuntien taloudelliset mahdollisuudet selviytyä velvoitteistaan ovat kiistatta
viime vuosina heikentyneet. Lande maksaa tuloistaan
veroja aivan saman prosentin mukaan kuin
muutkin! ?Lande
. Pakko myöntää, palvelu Salon postissa
uskomattoman hyvää, siellä "virkamiehetkin" osaavat auttaa, puhua ja hymyillä. Kiistaton tosiseikka kuitenkin on se, että maataloustulo on
viime vuonna alentunut peräti 14 prosenttia.
Viime syksynä hallitus sopi EU:ssa, että
Suomelle maksettavia EU-tukia vähennetään. Näin käy kuntaliitoksissakin pienille kunnille. ympäristö- ja
LFA-tuki. ?Tasa-arvo
. Innokkaimpia EU-valvojia ovat
kylläkin demarit. Sitä edeltävä aika vaalikaudesta sujui sekin taloudellisesti hyvin.
Luultavasti tämän hallituksen merkittävimmäksi päätökseksi osoittautuu veronkevennysten aikaistus. Tähti ja meripoika! Parasta teatteria. Ne ovat vuoden 1999
eduskuntavaalien tasoa, mutta selvästi parempaa kuin presidentinvaalin tulos 18,6.
***
SDP:lle presidentinvaalien piti olla suurmenestys. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Veronkevennykset ja kotitalousvähennyksen säätäminen ovat olleet siinä hallituksen työtä. Epä-Lordi. ?Sopikaa rauhassa
. maaliskuuta 2006
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Huonot vaalit
PÄÄKIRJOITUS
Kauko Mäntylä
Pääministeri Matti Vanhasen (vas.) ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoman ensimmäisen yhteisen budjetin kehyksiä linjataan tänään. Pääministeri Vanhanen
vastasi eduskunnassa torstaina 2.3. Kehysriihessä nähdään, voivatko hallituspuolueet enää luottaa
itse itseensä.
Pertti Hemmilä
kansanedustaja (kok.)
Halikko
VÄLIHUUTO
Avioeron ja
työelämän
kokemus
?Miehet valittavat, että he eivät ole tasa-arvoisia avioerotilanteessa. Maatalouden kansallisen tuen lisätarve on 120?130 miljoonaa euroa. ?Apuva
. Istuvathan eduskunnassa jo nyt Halme, Alatalo, Salovaara jne. ?Muuten vaan sirkus. Esimerkkinä voi pitää vaalivuotta 1983. ?Reka
. Toiselta
puolen etenkin pääkaupunkiseudulla on työvoimapulaa. Direktiivi. merkkipölyimuri kasa
muovipalikoita, joka ei pysy koossa ilman kumilenkkejä. Myös alue- ja rakennetuet pienenevät neljänneksellä, noin 70 miljoonaa euroa.
Myöskään maatalouden tilanteen osalta hallitus ei ole riittävän herkällä korvalla kuunnellut viljelijöitä ja heidän edustajiaan.
Tiistaina Matti Vanhasen hallitus kokoontuu päättämään ensi vuoden budjetin kehyksistä. Takana oli Mauno Koiviston vyörymäinen voitto presidentinvaaleissa 1982.
Mennään suuruusjärjestyksessä.
Keskustan kannalta presidentinvaalit olisi
saanut pitää joskus muulloin. Se piti kotimaista kysyntää yllä,
ja kysyntä pyöritti Suomen taloutta yli hankalan ajan 2003?2004.
Tilastolukujen ja valtiovarainministeriön ennusteen mukaan hallitus näyttää myös saavuttavan työllisyystavoitteensa eli 100 000 uutta
työpaikkaa vaalikauden aikana. Se näyttää olleen sikeästi ummessa ennen presidentinvaaleja. Tarja Halosen suosioluvut ovat
vuosi vuodelta kiikkuneet samalla erikoisen
korkealla tasolla kuin Vanhasen.
Ehkä SDP:n johto laski niiden varaan viime
vuoden lopussa, kun puolue julisti tavoitteekseen Halosen valinnan ensimmäisellä kierroksella.
Mutta ajatus koko kansan presidentistä ei
kantanutkaan. Vaalista tuli paljon tiukempi
kuin SDP ja kai Halonenkin olivat ajatelleet.
Eero Heinäluoman suurimmaksi meriitiksi
on luettu poliittinen pelisilmä. Iloa
nipistää se, että Taloustutkimuksen vastaava
kysely antoi kokoomukselle vain kolmannen
sijan parin prosenttiyksikön päässä keskus-
***
Tätä taustaa vasten kannattaa seurata, miten kolmen suuren johtajat esiintyvät hallituksen tänään alkavan budjettikehysneuvottelun yhteydessä.
Toinen hyvä seurannan kohde on palvelurakenneuudistus, jota hallitus yhdessä opposition kanssa sorvaa.
TÄTÄ MIELTÄ
TEKSTARIT
Kirsi Höglund
Kirjoittajan mukaan viljelijöiden on mahdotonta suunnitella tulevaisuuttaan, jos maataloustulo on jatkuvasti kysymysmerkin alla.
Hallitus kyseenalaistaa itse luottamuksensa
Viime päivinä on kiistelty kuntatalouden tilanteesta: onko kuntien talous huonossa jamassa vai ei. Yksikään kärkikolmikosta ei
näytä netonneen vaalituloksista erityislisää.
Pikemminkin virta akuista väheni.
Erityislisällä tarkoitan lisäpotkua, joka tuntuisi eduskuntavaaleissa vuoden päästä. Koko digitalisointi suuri susi! Tavalliselle
ihmiselle ei mitään hyötyä, pelkkää harmia
ja rahastusta. ?Kohtuus kaikessa
. Äiti asuu palvelutalossa ja sanoo pelkäävänsä pyytää apua pukemisessa ja riisumisessa ulos lähtiessään. Kiusaus
vaalibudjetin tekoon kuulemma selätetään. Ja kun toteavat hyväksi niin
omivat idean itselleen. Patenttihelpotus
esimerkiksi irtisanomisiin on tokaisu,
että moni varmaan pääsee jollekin
eläkkeelle.
Varmaakin varmempaa on, että
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. ?Autoilija
. Lopusta on
pääosin huolehtinut hyvä talouskasvu.
Työpaikkojen lisäys on kattanut myös paljon julkisuutta saaneet irtisanomiset. Kunta pyrkii nyt nopeuttamaan asemanseudun tonttien käyttöön saantia, jotta kysyntään kyetään vastaamaan.
Taloudellinen korkeasuhdanne näkyy Salon seudulla nimenomaan Salossa ja lähiympäristössä: Halikossa, Perttelissä ja Muurlassa. ?Modernia
. Onneksi on muitakin pelejä kuin jalkapallo
ja urheiluvedonlyönnit. Eivät kaikki
osaa roskiakaan korjata maasta! ?Roskatkin
kuuluvat kai roskikseen
. 7702 340. Moottoritie aktivoi kysyntää
Märynummen tapaisissa, lähellä valtaväylää sijaitsevissa taajamissa.
Tämä vaikutus voidaan laskea tien tuomaksi, seudulliseksi lisäarvoksi.
MUISTA LEHDISTÄ
Hyökätäänkö myös Iraniin?
KALEVA pelkää, että Yhdysvallat hyökkää myös Iraniin. Unionin budjettipäätös tulee merkitsemään maaseudun kehittämistukiin noin
kolmanneksen eli reilusti yli sadan miljoonan
euron leikkauksia. Luvuista sinänsä
ei tarvitsisi edes kiistellä, kunhan kuunnellaan kuntien luottamushenkilöitä. Tekeillä on vaalikauden viimeinen budjetti ja samalla vakiintuneen tavan mukaan linjataan myös seuraavan
vaalikauden menoja vuoteen 2011 asti.
Kansantalouden ja valtiontalouden osalta hallitus voi neuvotella
tyynin mielin. Konekirjoitusliuska
on yläraja. Niinistön viimeinen esiintyminen Suomen politiikassa lienee nähty toisen vaalipäivän iltana.
Kokoomuksen pitää mennä pääministerivaaleihin Jyrki Kataisen eikä Niinistön varassa.
Kataisen ei ole oppositiossa helppo rakentaa
itsestään näkyvää ja uskottavaa hahmoa. Suomen kielellä
myös kuollaan, ei pelkästään nukuta pois.
?Onko sekin liikaa
. Suomesta ja
LEHTO
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien erikoistoimittaja.
***
kauko.mantyla@sss.fi
suomalaisista viljelijöistä, joiden tulot ovat
alentuneet vuosi vuodelta, tulee suhteellisesti
ottaen EU:n laajentumisen suurimpia maksumiehiä. Pölypussi pitää kiinnittää narulla, ja tätä vielä mainostetaan. Moni on todistanut läheisensä tai tuttavansa turhauttavaa taistelua eläkkeelle päästäkseen. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
tekstit. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
. Kaarinalainen rakennusliike osti viime viikolla Märynummen viimeiset vapaana olevat
omakotitontit. ?R
. kyselytunnilla asiaa koskevaan kysymykseeni:
"Asia tullaan käsittelemään kehysriihessä, joka on maaliskuun lopussa. Maataloustuen korotus on ennakkotietojen mukaan nousemassa suurimmaksi kiistanaiheeksi. ?Desiree
. Myös täällä ns. Ovatko parturikampaajat tärkein yrittäjäryhmä, jolle verohelpotukset ensimmäiseksi. ?Harmaata taloutta, kuitit puuttuvat
. Puolueella
lienee presidentinvaalien jälkeen sähäköitymishalua tässä kohden.
SDP taas haluaa katsoa ensin, mitä EU:n komission kanssa saadaan
asiassa neuvotelluksi.
Iso vaihde päällä
Halikko on ajautunut nopeasti tonttiniukkuuteen. Salon torilla torin suunnasta tuleva
pyörä väistää. Valitsemamme luottamushenkilöt niitä heille jakavat. Kaikki
päätökset käsitellään Salossa. Suomessa ei ole kielletty koiran ulkoiluttamista yhteisillä teillä. Kuusenpihkaa haavoissa. Silläkin
lisärahoituksella voidaan vain varmistaa nykyinen tukitaso.
Viljelijöiden on mahdotonta kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti, saada varmuutta
elinkeinolleen ja pystyä suunnittelemaan tulevaisuutta, jos merkittävä osuus maataloustulosta on jatkuvasti epävarmaa ja jossittelujen varassa. Myös keskustan eduskuntaryhmässä on maatalousrahoitus nostettu jopa
hallituskysymykseksi. Se oli suomalaiselle maaseudulle ja
maanviljelijöille suuri pettymys. Olavi Virtaa ihaillen ja kunnioittaen. On! Ruumiinavaus on käsite
siinä missä lautamies ym. Kun markkinat ovat hilanneet asuntohinnat alueella korkeuksiin, vapaan työvoiman muutto pääkaupunkiseudulle ei suju toivotusti. Pyöräilijä saa tulla oikealta, jos ajaa ajorataa tai ajoradan vieressä olevaa pyörätietä.
Esim. Mitä niistä jäi käteen puolueille, etenkin kolmelle suurimmalle?
Puolueiden kannalta vaalit taisivat olla aika
onnettomat. Elokuun budjettiriihen
jälkeen nähdään, kuinka kävi.
Tämänpäiväisiä huomion kohteita ovat työllisyys ja maatalouden
EU-tukimenetysten korvaaminen.
Työttömyys on elettävässä korkeasuhdanteessakin kovaa. Reiska. Hyvä taloussuhdanne ei tuota edes kriisejä, joissa voisi
profiloitua.
Huonon vaalituloksen jälkeen Vanhasen on
työlästä vakuuttaa omat ja liikkuvat äänestäjät. On kiistelty siitä, tarvitaanko
kansallista lisätukea vai ei. Vanha kansa ja intiaanit käyttäneet ties kuinka kauan. Keskusta ei
suostu EU-menetysten maksattamiseen vain viljelijöillä. Ei äänestysikää tarvitse edes
laskea. Juu, kyllä, teollisen maailman "lääkärit" tutkivat sitä haavanhoidossa. aisankannattajia. Tämän päivän sosiaalidemokratia ei enää
ole aate, vaan vallanpitoväline! ?Mölö
. Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Tiistaina 21. ?Petetty
. Tonttimaan tarjontaa ja asuntotuotantoa pyritään vauhdittamaan.
Riita syntyy, jos niikseen tulee, maatalouskorvauksissa. Mopotaksi hyvä juttu, mutta tämä holhousyhteiskunta senkin pian kieltää. Noin 60 prosenttia uusista työpaikoista on SAK:n tietojen mukaan kuitenkin osa- tai määräaikaisia.
Budjettilinjaksi tullee jälleen perinteinen: tiukkaa, tiukkaa. Näistä maaseudun kehittämistuista rahoitetaan mm. Taloudessa menee hyvin,
mutta riitaa voi tulla maatalouden tuista.
Tänään linjataan
Kotimaan politiikassa on tänään keskeinen päivä. Someron sivistyslautakunta päätti nostaa
koululaisten kerhomaksua lähes 70 prosenttia. Hän oli mittauttanut pääministerinä imagokyselyissä jatkuvasti hämmästyttävän suuria suosiolukuja.
Eipä niillä ollut paljon käyttöä vaaleissa.
Vanhanen soveltaa riitoja välttävää hallitustyötä. ja mitä
enemmän asiasta puhutaan, sen lähempänä sen toteutuminen voi olla.
Irakin kaltaiseen maahyökkäykseen
Iranissa ovat Yhdysvaltainkin resurssit niukat. Fax: 7702 300
muidenkin eläkeyhtiöiden päälliköt
vakuuttavat samaa kuin Ahtiainen.
Arjen kuva on toinen. Saavutettu
vaalitulos nakersi pohjaa Matti Vanhasen hyvältä julkisuusmielikuvalta. Hoitajat vihaisia, kun
pyytää apua moiseen. Viime vuosina ei ole kyetty luomaan suomalaiselle maataloudelle minkään-
laista vakautta, varmuutta ja tulevaisuudenuskoa.
Hallitus on viime kuukaudet kaikissa yhteyksissä vakuutellut, ettei EU:n laajenemisesta aiheutuvaa laskua maksateta yksin viljelijöillä, vaan näihin talkoisiin osallistuvat
kaikki suomalaiset. Miksi formulaharjoituksia näytetään
TV:ssa. Käytäntö on lehden
mielestä aika lailla toinen.
?Aihe on kuuma siksi, että elämme
eläkkeitten aikaa. Neuvottelut tullaan käymään silloin, ja sen jälkeen vastaus
on olemassa". Tämä ominaisuus kaiketi on se, jota
usein sanotaan värittömyydeksi. Pientalojen rakennussesonki käy niin kuumana, ettei kuumempaa ole koettu sitten 80-luvun lopun hullujen vuosien.
Oman osansa tekevät uudet yhteydet. Puolueen etujoukoissa on niitä, jotka kaipaavat lisää sähäkkyyttä otteisiin.
Toisaalta kaksi presidentinvaalien jälkeistä
puoluekannatusgallupia antavat keskustalle
22,8 ja 22,0 prosenttia. Ongelma on se, että kokoomuksella ei ole Niinistön kanssa enää
muuta yhteistä kuin historia. Isot maat jyräävät. Uusi Fortum. ?Kohde
. Tämä
tarkoittaa, että keskustelu aseellisesta väliintulosta jatkuu . En pistä enää rahojani
epäilyttäviin kohteisiin. Hallitus kokoontuu budjettikehysistuntoon. Miettikää
joskus itse! ?Kohta viedään lippukin
. Jopa teollisuus kokonaisuutena on pystynyt lisäämään
rekrytointiaan. Presidentinvaaleista jäi puolueelle hapan maku.
Ministeri ja puheenjohtaja Heinäluoma näkyy SDP:n johdossa vaisunlaisesti
4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Uotilla oli konkreettinen ongelma, ja hän selvitti sen avoimes-
Kysely:
SSS?STT
on suomalaisen
laadun merkki
. - 1.4.
norm.hintaiset kankaat
Erä TARJOUSVERHOJA
alennuksella
HALPAKANGAS
Horninkatu 15, ark. Tekohetkellä talossa ei ollut muita
asukkaita.
Kuulusteluissa mies on tunnustanut teon. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
PL 4711, Salo. Samanaikaisesti
vero- ja valtionosuuksilla rahoitettavat nettokäyttömenot kasvoivat 47,2 miljoonaa euroa. Vieremän kaupunginosassa sijaitsevan tuhoutuneen
talon omistaa Forssan kaupunki.
Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse
väsyneen, sairaan, kosketti hiljaa
posken nukkaa, silitti hellästi
hopeista tukkaa. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2006. Arviointi ottaa huomioon myös radan alueellisen
merkityksen eli valmentajien ja
ravurien määrän lähiseudulla.
Suomessa on nyt kaikkiaan 43
ravirataa, jotka järjestävät vuosittain vähintään yhden kilpailupäivän. Todistajien asema sen sijaan on toinen, Sunell sanoi maanantaina pitämässään loppulausunnossa.
Syyttäjä katsoo Uotin salanneen
henkilökohtaisessa konkurssissaan miljoonia euroja velkojille
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. . Rasismia näkyy melko paljon
57 prosentin mielestä ja paljon 6
prosentin mielestä. Salatuiksi väitetyt varat tulivat esille ja merkityiksi konkurssiluetteloon niin kattavasti kuin tuomioistuin vaati.
Loppulausunnot jatkuvat vielä
tiistaina, pitkän oikeudenkäynnin
viimeisenä päivänä. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Niistä noin puolet on luokiteltu niin sanotuiksi kesäradoiksi.
Turun kaupungin
talous laskusuunnassa
SSS?STT
Turun kaupungin talous on
kääntynyt usean hyvän vuoden
jälkeen jyrkkään laskuun. Tutkimus julkistettiin rasismin vastaisena päivänä.
Suomen Hippos luokittelee raviradat uudelleen tänä keväänä.
Pääradan eli Vermon lisäksi nimetään 10?12 alueellista keskusrataa. 527 8560
avoinna: ark 9-20, la 9-16
Turku, Raisio, Helsinki, Espoo, Lahti,
Tampere, Jyväskylä, Vaasa
www.figura.fi
kuuluvaa omaisuutta. Tuoreen kyselyn mukaan
kansalaiset pitävät muun muassa
ulkomaalaisten työllistymismahdollisuuksia ja sukupuolten tasaarvoa heikompana.
Lähinnä samanlaisiksi olot arvioidaan esimerkiksi sosiaali- ja
työttömyysturvassa. Toisaalta hajakuormituksen riskit ovat kasvaneet esimerkiksi ympärivuotisen
loma-asumisen lisääntyessä.
Suurjärviseminaari kerää Joensuuhun alkuviikosta useita kymmeniä tutkijoita ja alan hallinnon
edustajia. Noin kolmannes on kuitenkin sitä mieltä, ettei
rasismia ilmene juuri lainkaan.
Kuitenkin vain alle kuudesosa
tunnistaa rasistisia piiteitä itses-
sään.
Valtaosa ei myöskään jäisi toimettomaksi, jos työkaverit pilkkaisivat ulkomaalaista työntekijää rodun tai ihonvärin vuoksi.
Ivaan puuttuisi välittömästi reilu
puolet.
Enemmistön mielestä ulkomaalaiset saavat tulla Suomen, jos töitä löytyy. Kuluneen oikeudenkäynnin
aikana moni todistaja on kertonut
tapahtumista asiakirjoista ilmenevien tosiseikkojen vastaisesti.
Syytettyjen ei tietysti tarvitsekaan puhua itseään vastaan. Reilu
puolet vastanneista antaisi viranomaisille luvan suosia nykyistä
enemmän erilaisiin vähemmistö-
ryhmiin kuuluvia, jotta heidän
asemansa kohenisi.
. Tämän vuoden talousarvio on laadittu siten,
että alijäämää muodostuu 18,5
miljoonaa euroa.
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
varhaisjakelupäivystys
(02) 770 2626 ?Postin
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
(02) 770 2232
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi Viikonl. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
Palkintosumma on 250 000 Tanskan kruunua eli noin 34 000 euroa.
Rakennusten huono sisäilma on
yksi merkittävimmistä terveysriskeistämme. Kansalaiset olisivat ainakin
periaatteessa halukkaita parantamaan ulkomaalaisten ihmisryhmien oloja maassamme. Myös useat todistajat
ovat puhuneet syyttäjän mielestä
perättömiä.
I
- 50%
VERHO-OMPELU
ylä+alakäänteet
21.3. Kaikki kiistävät laittomuudet.
?Avointa salaamista?
Uoti on vedonnut alusta saakka
siihen, että asioiden salaaminen
pesäluettelosta vuonna 1997 oli
oikeutettua: hän oli samaan aikaan rikossyytteessä, eikä syyte-
Kansalaisten mielestä
ulkomaalaisilla on huonommat olot
Suomalaisten mielestä maassamme asuvien ulkomaalaisten
olot ovat huonommat kuin valtaväestön. 10 - 17, la 10 - 13
torin varrella
Tanssiurheiluseura Swivel järjestää
LAVATANSSIKURSSIN
SIIVOUSVIIKKO
paljon tarjouksia
tiistaisin klo 19.00-20.30 alk. Toisaalta käynnit raviratapaikkakunnilla vahvistivat käsityksen siitä, että luokitteluun oli
valittu oikeat perusteet.
Mittareina on selvitysvaiheessa
käytetty muun muassa kilpailutoiminnan tasoa, raviratakiinteistöjen ja kaviouran kuntoa sekä
kilpailujen järjestäjän taloudellista tilannetta. Poliisin mukaan mies
oli tulipalon aikana päihtynyt.
Teon motiiviksi epäillään muun
muassa riitaa asuinkumppanin
kanssa. Pistemäinen jätevesikuormitus on pienentynyt viime
vuosina selvästi. Järvet
reagoivat eri alueilla eri tavalla ilmastonmuutokseen.
. uutistoimitus 770 21, 770 2314
,,
1
21,00 . Sellaisia, joiden mielestä suomalaisten olojen pitäisi olla maahanmuuttajia paremmin, löytyy korkeimmillaankin vain vajaa kuudesosa väestöstä, sanoi toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS
Gallupista.
Rasismia Suomessa ilmenee
monen vastaajan mielestä rutkasti. 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2005 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Leijonajakelu: Lohja puh. 1950-luvulla rakennettu talo paloi korjauskelvottomaksi.
Poliisi on pidättänyt talossa
vuokralaisena asuneen miehen.
Hänen epäillään syyllistyneen
törkeään vahingontekoon. 020 452 6725
12 kk:n maksuerä
178,00 ?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
,,
,,
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
90,00 ?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
,,
la-su klo 8.00-10.00
4 ,,
61,00 ?
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
46,00 . 28.2.2006 Karjaa
Uoti-juttu pursuaa valheita
SSS?STT
SSS?STT
Kaipauksella
Veijo ja Alice
Veikko ja Eila
Anita
Rauno, Kirsi, Aleksi ja Elisa
Marko, Diana, Aada ja Aneka
Reijo ja Anna
Raija
veljet perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Poliisi epäilee 43-vuotiaan miehen sytyttäneen tahallaan omakotitalon Forssassa sunnuntai-iltana. Näille ykkös- ja kakkosryhmän radoille keskitetään maa- ja
metsätalousministeriön investointiavustukset.
Suunnitelma on herättänyt levottomuutta kentällä, koska se
tietää osalle nykyisistä 19 maakunnallisesta radasta putoamista
alempien maakuntaratojen luokkaan.
Tiedotuspäällikkö Jukka Niskasen mukaan tarkoitus on jakaa
ravikeskukset suuriin ja pieniin,
mutta muitakaan ei aiota näivet-
tää. Puhelin 0200-71000
6 ,,
101,00 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
69,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
3 ,,
51,00 . Vedet
tummuvat varsinkin vesistöissä,
jotka saavat alkunsa turve- ja havumetsäalueilta.
Clime-tutkimushanke keskittyy
selvittämään, mitä vaikutuksia ilmastonmuutoksella on järvien ja
tekoaltaiden veden laatuun ja
ekosysteemien toimintaan. Tiedot selviävät Suomen Punaisen Ristin
TNS-Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.
Suuri osa kyselyyn vastanneista
on sitä mieltä, että olojen pitäisi
olla kaikilla samanlaiset. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
187,00 . 050-4004921 / Seija.
www.swivel.fi
Salo, Plaza II krs., p. Esimerkiksi jääpeitteen ohentuminen ja jääpeitteisen ajan lyhentyminen tuovat
merkittäviä ekologisia muutoksia
järviin.
Ensimmäiset merkit ovat nähtävissä myös Suomessa, arvioitiin
maanantaina Joensuussa alkaneessa kansainvälisessä suurjärviseminaarissa.
Muutamia suomalaisjärviä on
tutkittu osana EU:n laajaa Climejärvitutkimushanketta. Nosti siivilleen
äidin armaan, vei turvaan paikkaan
varmaan, isän viereen, tähtien taa,
luokse Jumalan kaikkivaltiaan.
Siunattu lähimpien läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Sekalaiset
lmainen
Syyttäjä väittää:
Syyttäjä pitää Kari Uotin konkurssiin liittyvää oikeudenkäyntiä suurena valheiden verkkona.
Kihlakunnansyyttäjä Malla Sunellin mukaan kaikki syytetyt
ovat antaneet Helsingin käräjäoikeudessa totuudenvastaisia lausuntoja. 28.3.2006
Tansseina: valssi, tango, foksi, humppa, samba, lavarock.
Kesto 6 x 1,5 h hinta 40 e / hlö
Ilmoittautumiset ennakkoon:
swivel@suomi24.fi tai
puh. Tavoitteena on kehittää malleja, joilla voidaan simuloida eurooppalaisia järviä nykyisissä ja
tulevissa sääoloissa. Uotin mukaan tilanne oli
kestämätön ja mikä tahansa menettely olisi johtanut ?häkin heilahtamiseen?.
Samaa tähdensi myös hänen
asianajajansa Tuula Ylinen loppulausunnossaan. Uudistus ei vaikuta oikeuteen järjestää valtakunnallisia totalisaattoriraveja.
Luokitteluun
monta perustetta
Hippoksen hallitus sai viime viikon lopulla tiedokseen selvityksen
valmistelukierroksesta, jonka aikana keskusjärjestön edustajat
vierailivat raviradoilla eri puolilla
Suomea. Luokitusta viimeistellään vielä ennen lopullista päätöstä, joka on määrä tehdä Hippoksen valtuuskunnan kevätkokouksessa toukokuussa.
Tiedotuspäällikkö Niskasen mukaan suunnitelma on herättänyt
keskustelua varsinkin siellä, missä ravirata taistelee paikastaan
kakkoskastissa.
. Vain 7 prosenttia antaisi
kaikkien ulkomaalaisten tulla
maahamme.
Suomen Punainen risti pitää
myönteisenä sitä, että suomalaiset haluaisivat kohentaa ulkomaalaisten oloja.
TNS Gallupin toteuttamaan tutkimukseen haasteltiin puhelimitse tuhatta yli 15-vuotiasta suomalaista tammi-helmikuun vaihteessa. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Se on 12,8
miljoonaa enemmän, kuin mihin
oli varauduttu. Viime
vuoden tilinpäätöksen alijäämä on
38,6 miljoonaa euroa. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. maaliskuuta 2006
?
KOTIMAA
4
Poliisi epäilee
tulipaloa
Forssassa
tuhopoltoksi
Kuolleita
Rakas äiti, mummi ja isomummi
Alli Augusta Jalava
o.s. Sitä voi pitää merkkinä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, sanoi tutkimuspäällikkö
Seppo Rekolainen Suomen ympäristökeskuksesta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös
veden väriin ja ravinteiden kulkeutumiseen luonnossa. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Alijäämän aiheutti
se, että toimintakulut kasvoivat
enemmän kuin verorahoitus.
Verotulot ja valtionosuudet kasvoivat edellisvuodesta yhteensä
13,2 miljoonaa. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
?Minkälaiset olot eri asioissa maassamme on jos ajatellaan suomalaisia ja täällä
asuvia erilaisia ulkomaalaisia ryhmiä??
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2005)
ILMOITUSOSASTO
SPR-barometri 2006
Ilmastonmuutos
mullistaa suurjärvien
ekologiaa
Raviradat saavat
uuden luokituksen
SSS?STT
SALON SEUDUN SANOMAT
ti konkurssituomioistuimelle. Se aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain miljardikustannukset.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Ei osaa
sanoa
Työllistymismahdollisuudet
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
Laskutuslisä alle 35 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,50 . Suomen Posti Oy,
. Tutkimus
ulottuu lähivuosikymmeniin, kertoi brittitutkija Glen George.
Euroopan noin sadasta suurjärvestä puolet sijaitsee Suomessa.
Suurjärvien veden tila on pysynyt
Suomessa joko hyvänä tai erittäin
hyvänä. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,23
1,23
1,23
1,50
1,23
1.1.2006 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,27
1,50
0,27
1,50
0,27
1,50
0,33
1,83
0,27
1,50
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
Suomalaisilla
paremmin
Samalla
tavoin
Ulkomaalaisilla
paremmin
%
Sukupuolten tasa-arvo
Osallistumismahdollisuudet
järjestöjen toimintaan
Mahdollisuudet harjoittaa omaa
kulttuuria ja tapoja
Koulutusmahdollisuudet
Uskonnonharjoittamisen mahdollisuudet
Sosiaali- ja työttömyysturva
0
20
40
60
80
100
STT, lähde: SPR/TNS Gallup/ P Graphics
SSS?STT
Malleja muutoksen
seurantaan
Ilmaston lämpeneminen näkyy
lähivuosina monella tavalla pohjoisilla järvillä. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkiAvoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
LT-LEVIKKI 22.078 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Näyttää siltä, että orgaanisen
aineksen huuhtoutumat ovat lisääntyneet. Vaikutukset näkyvät selvimmin juuri
Pohjois-Euroopassa.
-. Eniten menoja kasvattivat palkkakulujen nousu ja palvelujen kysynnän kasvu.
Talouden alamäkeen on varauduttu vastedeskin. Suomessa suurjärvitutkimusta johtaa yhteistyöryhmä,
jossa on edustajia useista yliopistoista ja ministeriöistä.
Suomalaiselle
sisäilman tutkijalle
34 000 euron palkinto
SSS?STT
Suomalaiselle sisäilman tutkijalle on myönnetty kansainvälinen Rockwool-palkinto.
Tämän vuoden palkinnon saaja
on professori Olli Seppänen
Teknillisestä korkeakoulusta.
VASTUU VIRHEISTÄ
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Yhdeksää
ihmistä puolestaan syytetään
osallistumisesta varojen kätkemiseen. Tuolloin syyttäjä myös kertoo, millaisia rangaistuksia hän esittää syytetyille.
Tuomion käräjäoikeus antaa myöhemmin.
tyn tarvitse todistaa itseään vastaan. Ylisen mukaan
kyse oli kuitenkin ?avoimesta salaamisesta?.
. Kari
* 20.9.1915 Somero
alkukevään keskittymä on ollut
Itämeren eteläosassa.
. On äärimmäisen tärkeää tietää syy puhelujen katkeilemiseen, hän korostaa.
Kolmevuotias tyttö oli jostain syystä menossa yksin kylpylän ulkoaltaalle päin, kun
hän alkoi vajota veden alle. Hänen mukaansa yhtäjaksoista kuuden minuutin yritystä ei
kuitenkaan ollut.
. Hurjinta vauhtia mennään eteenpäin Keski-Pohjanmaalla, jossa jäsenmäärä on yli
11 prosentin kasvussa.
Yli asetetun kolmen prosentin
kasvutavoitteen näyttävät menevän myös Etelä-Pohjanmaa,
Keski-Suomi, Lappi, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo ja Varsinais-Suomi.
Eniten Reserviläisliiton jäseniä on Pirkanmaan piirissä eli
kaikkiaan 3 738. Ravitsemuksen kannalta tällä
on iso merkitys ja on vaikea kuvi-
tella, miten lintuinfluenssan vaikutukset korvattaisiin. Maatalousministerit ilmaisivat maanantaina alustavan
tukensa hankkeelle ja asiakirja
otettaneen käyttöön lähiviikkoina.
Nihkeimmin uudistukseen suhtautuvat EU-maiden tulliviranomaiset, jotka pelkäävät asiakirjan lisäävän byrokratiaa eritoten
maarajoilla.
. Muutoin pyydän vielä vastata
kokoomuslaisten edustajien kysymykseen, että pääministeri on
täällä erinomaisen hyvin kuvannut hallituksen toimintalinjan ja
pyydän yhtyä siihen kokonaisuudessaan, hän sanoi.
Vanhanen totesi myös sunnuntaina nettisivuillaan saaneensa
omalta eduskuntaryhmältään selvän evästyksen, että kompensoinnista on tehtävä kehysriihessä poliittinen päätös.
. Öljy näytti nyt pysyvän paikallaan.
Saamme tarkemman selon tilanteesta
tiistaina, jolloin teemme tarkkailulennon,
kertoo tiedottaja Helena Loorents Viron
rajavartiostosta.
Öljyn tummentamia jäälauttoja on mm.
Tallinnan kyljessä olevan Viimsin omakotialueen rantojen tuntumassa. Mies ei ollut terveydentilansa vuoksi oikeudessa paikalla maanantaina kuten ei viime marraskuussakaan, jolloin käräjäoikeus määräsi hänet mielentilatutkimukseen. Syytettyä edusti
oikeudessa edunvalvojana toimiva asianajaja.
Poika tappoi äidin leipäveitsellä ja saksilla kesäkuun lopulla. Tapaukseen liittyy rasistisia piirteitä.
. Neuvottelut tullaan
käymään silloin, ja sen jälkeen
vastaus on olemassa, hän sanoi.
Muotoilu kelpasi hyvin Heinäluomallekin:
. Nyt selvitetään, onko puhelujen katkeamisen syy ollut soittajan vai hätäkeskuksen
linjoissa. Sekavassa tilassa oleva poika oli asunnossa vainajan kanssa.
Mies on hoidettavana Vanhan Vaasan sairaalassa, joka on valtion
mielisairaala. Ei voi sulkea pois sitä, että
tauti saattaa levitä myös matkustajien ja tavaroiden mukana. Miehen katsottiin syyllistyneen syyntakeettomana tehtyyn murhaan. eniten Kreikassa,
missä menekki on vähentynyt jopa 80 prosenttia. Tämä herätti keskustassa kysymyksiä, onko SDP:n
ykkösmies pyörtänyt kantansa
muutaman viikon takaisesta.
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) vastasi maaliskuun alussa
eduskunnan kyselytunnilla kokoomuksen kansanedustajille, että maatalouden ja maaseudun
kansallisesta tuet käsitellään kehysriihessä. 3., jolloin siitä tehdään päätös.
Forssan kaupunginhallitus esitti jo viime syksynä kesän 2006 Kuninkuusravien varmistamiseksi, että kaupungin kiinteistöyhtiö ottaisi 750 000 euron lainan 14,5 hehtaarin alueen ostamiseen ja Pilvenmäen radan kohentamiseen. Öljyä ei kuitenkaan vielä havaittu rannoilla.
Viron rajavartiosto, Pohjois-Viron pelastuskeskus, ympäristökeskus sekä teknisen korkeakoulun merentutkimuslaitos
Miesjoukko
riehui
pitseriassa
SSS?STT
Järvenpääläinen pitseria kärsi
viikonloppuna mittavat vahingot,
kun joukko miehiä rikkoi ravintolassa silmittömästi paikkoja ja
uhkaili työntekijöitä.
Keski-Uudenmaan poliisi on kirjannut tapahtuman vahingontekona ja pahoinpitelynä. Kauppaa on käyty Tammiston ja
Jumbon liikekeskusten parkkipaikoilla.
Poliisille tehtyjen ilmoitusten mukaan englantia puhuneet myyjät
ovat kaupitelleet JVC-merkkisiä laitteita, jollaisia ei kuulu valmistajan tuotantoon. Teot ovat kohdistuneet ulkomaalaisiin ja niiden taustalla on
suunsoitto, jota voidaan pitää rasistisena. maaliskuuta 2006
?
5
KOTIMAA
Hallituspuolueet hakivat yhä sopua
maaseudun EU-rahoista kehysriihen alla
SSS?STT?Merja Könönen
Hallitus kokoontuu tiistaina linjaamaan lähivuosien budjettien
menokehyksiä kipakoissa tunnelmissa. Kymmeniä vapaaehtoisia on jo ilmoittautunut avuksemme rannikon puhdistustöihin. Pikaista apua hälytettiin Turun Holiday Club Caribia -kylpylästä, jossa kolmevuotias tyttö
oli vähällä hukkua.
Kylpylähotellin johtajan Jussi Valtolan
mukaan yhteyden saaminen kesti kuusi
minuuttia.
Hätäkeskuksen johtajan Juha-Veli
Frantin mukaan tapauksesta tuli hätäkeskukseen useita soittoja, joista ensimmäiset
katkesivat. Soitot tulivat todennäköisesti
samasta numerosta. Osapuolet olivat riidelleet muun muassa pojan rahankäytöstä. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Siellä kyky reagoida tautiin on puutteellinen verrattuna Eurooppaan,
Korkeaoja muistutti.
. Hänen äitinsä
oli toisella puolella allasta.
Kylpylän henkilökunta sai elvytettyä jo
tajuttomaksi menneen tytön. Mutta toisaalta, kuten Heinäluoma toteaa, niin kauan kuin vastaavista rahoista maiden välinen
päätöksenteko on Brysselissä kesken, ei omaa lompakkoa pitäisi avata muiden nähtäväksi, hän kirjoitti.
EU:n laajeneminen pienensi
Suomen saamia maaseudun kehittämisvaroja ainakin sadalla
miljoonalla eurolla vuodessa.
Kompensaatiosta päättämistä
vaikeuttaa se, että EU:n ratkaisut
tulevista kehittämisvaroista ovat
jäämässä loppukevääseen.
Heinäluoman otteet ovat nostattaneet toisen päähallituspuolueen
riveissä närää muutoinkin. Liiton jäsenmäärä oli
vuoden lopussa 31 377. Yksityiskohtia ei vielä annettu, mutta
tällä haavaa voisi kuvitella esimerkiksi sitä, että tuottajat pitäi-
sivät taukoja, hän sanoi.
Lintuinfluenssan odotetaan leviävän lähiaikoina muuttolintujen mukana myös Suomeen Viruksen tappavan vaarallista kantaa olevaa H5N1-kantaa on tavattu villilinnuista jo 11 EU-maassa
. maist.
Hanna Kuusela, projektisihteeri
Mikko Sauli ja Kirkon ulkomaanavun kouluttaja Ulf Särs.
Siikainen ei liity
Kankaanpäähän
Siipikarjan lihan tuotantoon leikkauksia
SSS?STT
BRYSSEL . Viron luonnonsuojelukeskus on arvioinut, että Tallinnanlahdella talvehtii 100?200 joutsenta sekä satoja sorsia ja lokkeja.
Viron luonnonsuojelukeskuksen johtajan
Jaanus Tuustin mukaan on pelättävissä,
että saaste vahingoittaa avomerellä olevia
hylkeitä, joilla on pian lisääntymisaika.
Itä-Harjumaan pelastusosaston johtaja
Tõnis Pajo Pohjois-Viron pelastuskeskuksesta arvioi, että öljysohjo ajautuu jäiden
sulaessa rannoille pienissä erissä, mutta
töitä hankaloittaa alueen laajuus. Noin sadan euron arvoisista piraattikameroista on
pyydetty jopa reilusti yli 400 euroa. Seuraavina
tulevat Etelä-Pohjanmaa 2 692
jäsenellä ja sitten Helsingin
piiri 2 573 reserviläisjäsenellä.
Kolmen piirin osalta jäsenmäärä oli vuoden lopussa edellisvuotta alhaisempi. 8.30-16.30).. Nyt
valmistellaan maahantuloasiakirjaa samaan tapaan kuin Yhdysvaltoihin mennessä pitää
täyttää propuska siitä, mitä matkalaukuissa on, Korkeaoja vertasi.
KEVÄTTALVEN KAKKUJUHLAT!
KOTIJÄÄTELÖN KAKKUKUPONKI 1.
4?
-kermajäätelökakku
NORM. Koivisto sanoo, että iskuja oli useita.
Puukotus sattui kahdeksan aikaan illalla yksityisasunnossa.
Asunnossa oli pahoinpitelyn sattuessa kolme ihmistä.
Koiviston mukaan uhri ilmoitti asiasta tiettävästi itse viranomaisille. Huolestuttavinta on kuitenkin
se, mitä tapahtuu Afrikassa. Ravirata vuokrattaisiin pitkäaikaisella sopimuksella takaisin Forssan Seudun Hippokselle, joka on liian velkainen kehittämään aluetta.
Asia tulee uudestaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ensi
maanantaina 27. 5?
0,9 ltr
Kuponki voimassa 2.4.2006 saakka.
Tarkista oma Jäätelöautopäiväsi netistä
www.kotijaatelo.fi tai soita Kotijäätelön
Tuuttiluuriin 0203 - 19 19 19 (ark. Kuponki voimassa 2.4.2006 saakka.
KOTIJÄÄTELÖN KAKKUKUPONKI 3.
2?
Alennus 60%
Cabana
Mansikka
-jäätelökakku
NORM. Hänen mukaansa aika
on täysin normaali.
Kylpylässä sattuneesta vaaratilanteesta
kertoi maanantain Iltalehti.
Pitkävaikutteinen, vahva
Bevi-tabs
Bevi-tabsista saat kaikkia B-vitamiineja,
apua jaksamiseen pitkin päivää.
Pitkävaikutteinen depottabletti
vaikuttaa aamusta iltaan. Olemme 24 tunnin valmiudessa,
Pajo sanoo.
Öljyn uskotaan päässeen mereen alumiinilastissa olleesta Runner 4 -aluksesta, joka upposi Suomenlahdella kaksi
viikkoa sitten.
Reserviläisliitolla kymmenes kasvun vuosi
SSS?STT
Viime vuosi oli Reserviläisliitolla kymmenes peräkkäinen
kasvun vuosi sitten 1995 käyttöön otetun avoimen jäsenyyslinjan. Puukotettu toimitettiin ambulanssilla sairaalaan, jossa
todettiin, etteivät hänen vammansa ole vakavia. Päätös
tehtiin äänin 15?2.
Kuntalaisissa suuria tunteita
herättänyttä liitosasiaa vastustettiin illansuussa mielenosoituksella. Hae apteekista.
www.ferrosan.fi
Tuoteselosteet www.kotijaatelo.fi. Ravintolassa oli tapahtuman aikaan kaksi työntekijää.
Kodisjoki
ja Rauma
aikovat yhteen
seurasivat maanantaina tilanteen kehittymistä mutta tarkkailulentoja rannikkoalueella ei tehty.
. Mies päässee sairaalasta viimeistään tiistaina.
SSS?STT
Äitinsä murhasta syytetty
todettiin syyntakeettomaksi
Äitinsä Savonlinnassa viime kesänä surmannut 20-vuotias mies
on todettu syyntakeettomaksi mielentilatutkimuksessa. Siikaisten kunnanvaltuusto päätti asiasta kokouksessaan maanantai-iltana. Rantojen
lähellä olevilla avoimilla vesialueilla öljyä
ei kuitenkaan näy ja linnut ovat säästyneet vahingoilta. Kuponki voimassa 2.4.2006 saakka.
KOTIJÄÄTELÖN KAKKUKUPONKI 2.
Alennus 40%
Vähälaktoosinen
Pajazzo
-jäätelökakku
NORM. Mielenosoitus oli täydessä käynnissä jo
ennen kello 18 alkaneita puolueiden ryhmäkokouksia.
Alennus 42%
Kinuskiunelma
Kylpylän henkilökunta pelasti tytön Turussa
SSS?STT
Varsinais-Suomen hätäkeskus selvittää,
mikä vaikeutti yhteyden saamista hätänumeroon sunnuntaina aamupäivällä. Tästä syystä tapaus on
luokiteltu rasistiseksi rikokseksi,
kertoi rikoskomisario Pekka
Heikkinen Keski-Uudenmaan
poliisista maanantaina STT:lle.
Välikohtaus sattui sunnuntain
vastaisena yönä Järvenpään
ydinkeskustassa, kun humalassa
ollut muutaman suomalaismiehen joukko asteli sisään turkkilaissyntyisen yrittäjän ruokaravintolaan. Taudilla
voisi olla vakavia seurauksia erityisesti maissa, joissa ihmisten ravitsemustilanne on muutenkin
kehno.
Uusi tuonti-ilmoitus
Lintuinfluenssa on ulottamassa
lonkeronsa myös matkailuun.
EU:n ulkopuolelta saapuvat matkailijat joutunevat piakkoin täyttämään uudenlaisen tuonti-ilmoituksen. Puheenjohtajiksi
valittiin helsinkiläiset fil. 3.
Kodisjoen kunta on määrä lakkauttaa ja liittää Rauman kaupunkiin vuoden 2007 alusta.
Oikeudenmukaista ja kestävää
globalisaatiota ajava Attac-kansalaisjärjestö on valinnut uuden puheenjohtajiston. Savonlinnan käräjäoikeus jätti maanantaina miehen rangaistukseen tuomitsematta. EU:n komissio lupasikin nyt
kuukauden sisällä päätöksiä, joilla vaikutetaan tuotantoon. Selvitys tehdään hätäkeskuksen
ja puhelinoperaattorin yhteistyönä, Frantti
kertoo.
Hän painottaa, että hätäkeskus on vas-
Voimia koko päiväksi.
tuussa vain oman puhelinjärjestelmänsä
toimivuudesta. Mereen päässeen öljyn määrästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä öljyä on jään alla. Yksi päivässä
riittää. Tuolloin valtuusto passitti asian
uuteen valmisteluun.
SSS?STT
Mies puukotti
toista Järvenpäässä
Keski-Uudenmaan poliisi on ottanut kiinni vuonna 1974 syntyneen järvenpääläismiehen epäiltynä tapon yrityksestä.
Komisario Juha Koiviston mukaan sekä uhri että teosta epäilty
olivat tapahtuman aikaan alkoholin vaikutuksen alaisena.
Miehen epäillään lyöneen teräaseella ja pahoinpidelleen toista järvenpääläismiestä miestä sunnuntaina Järvenpään Jampassa. Myyjät ovat liikkuneet autolla, jossa on ulkomaalaiset rekisterikilvet.
Vantaan poliisin petosyksikön komisarion Kari Jalosen mukaan
toiminta muistuttaa kesäisin tapahtuvaa väärennettyjen nahkatakkien kauppaa. Luoteistuuli työnsi öljynsekaisia jäälauttoja Pohjois-Viron rantavesiin maanantaina, ja paikoin öljysohjo
oli enää parinkymmenen metrin päässä
rannasta. Maanpuolustusyhdistys arvioi kasvun jatkuvan myös tänä vuonna, jolloin jäsenmäärä näyttäisi kasvavan noin 2?3 prosenttia eli noin 600?900 jäsenen
verran.
Aiempaan tapaan jäsenkehitys vaihtelee suuresti alueittain. Hänen tiedossaan ei ole, että
puhelujen katkeilua olisi sattunut aiemmin.
. Vuoden
aikana tapahtui pieni notkahdus Suur-Savon, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson piireissä.
SÄHKEET
Forssan kaupunki harkitsee
taas raviradan ostoa
Forssan kaupunki harkitsee edelleen Pilvenmäen ravirata-alueen
ostamista.
Kaupunginhallitus ei vielä maanantaina ollut valmis hyväksymään kaupunginjohtaja Tapani Venhon esitystä siitä, että kaupungin kiinteistöyhtiö oikeutettaisiin hankkimaan osakkeet enintään 450 000 eurolla. Hänen mukaansa
puolueen on onnistuttava riihessä
silläkin uhalla, että hallitusyhteistyö kärsii.
Öljysohjoa aivan Pohjois-Viron rantavesissä
SSS-STT
TALLINNA . Henkirikos paljastui, kun työtoverit tulivat etsimään naista. Monissa maissa
hinnat ovat laskeneet viidenneksen.
Korkeaojan mukaan aiemmin
pohdittu vientitukien lisääminen
olisi vain ongelman oireiden lyhytaikaista hoitoa, koska markkinat ovat muuallakin tukossa.
. Keskustan varapuheenjohtaja Antti
Rantakangas varoitti viime viikolla sivuuttamasta keskustan
näkemyksiä. Pelastuslaitoksen tullessa paikalle tyttö oli jo viron-
neena äitinsä sylissä.
Kylpylähotellin johtaja Valtola ihmettelee
myös ambulanssien tulon hitautta.
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen
pelastuspäällikkö Juha Virto kertoo, että
ensimmäinen, lähettyvillä ollut hoitava yksikkö oli paikalla kolmessa minuutissa ja
asemalta lähtenyt kuljettava yksikkö kuudessa minuutissa. Sunnuntai-iltana työnsä lopettaneet suomalaiset
öljyntorjunta-alukset saivat kerätyksi merestä vajaat 10 000 litraa öljysaastetta.
. Poliisin tietoon on tullut muutamia tapauksia, joissa on myyty arvottomia jäljitelmäkameroita aitoina. Valtiovarainministeri Eero
Heinäluoman (sd.) ennakkokertomat kehysriihestä ja erityisesti
maaseudun tukirahoista herättivät viikonloppuna ärtymystä keskustassa, jolla on jo muutenkin kovat paineet onnistua riihessä.
Pitkin maanantaita käytiin neuvonpitoa siitä, miten tuista voitaisiin muotoilla kaikille hallituspuolueille kelpaava kirjaus.
Heinäluoma totesi sunnuntain
Helsingin Sanomissa, että neuvotteluista on turha odottaa päätöstä
tukien pienenemisen korvaamisesta viljelijöille. Euroopan unionin
komissio esittänee piakkoin leikkauksia siipikarjan lihan tuotantoon.
Maa- ja metsätalousministeri
Juha Korkeaoja (kesk.) arvioi
maanantaina, että kyseeseen
saattavat tulla muun muassa tuotantotauot.
Brysseliin kokoontuneet EUmaiden maatalousministerit saivat selvityksen lintuinfluenssan
vaikutuksista lihan kulutukseen.
Kulutus on niukentunut lähes
kaikkialla . 7?
1,4 ltr
SSS?STT
Siikaisten kunta ei liity Kankaanpään kaupunkiin ensi vuoden alussa. Vaaravyöhykkeessä uskotaan olevan lähes sata
kilometriä Viron pohjoisrannikkoa. Molemmat valtuustot
kokoontuvat ensi viikon maanantaina 27. Kalustomme on varsin vaatimaton, mutta ihmisiä meillä on käytettävissämme sitten kun puhdistustöiden aika tulee. 5?
3?
1 ltr
Tuoteselosteet www.kotijaatelo.fi. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO on määrännyt miehen tahdosta riippumattomaan hoitoon.
Savonlinnan poliisin mukaan pojalla ei ollut rikollista taustaa.
SSS?STT
Vantaan poliisi varoittaa
piraattikameroiden myyjistä
Vantaan poliisi varoittaa piraattivideokameroiden myyjistä. Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään tämän tyyppistä suoraan autosta tapahtuvaa kaupankäyntiä.
SSS?STT
Lehtikuva / Markku Ulander
Kertausharjoituksiin osallistuva reserviläinen Jani Hautala teki etunojapunnerruksia Kaartin jääkärirykmentin voimistelusalilla Helsingin Santahaminassa.
Attacille uusi johto
SSS?STT
SSS?STT
Sekä Kodisjoen kunnanhallitus
että Rauman kaupunginhallitus
hyväksyivät maanantai-iltana yksimielisesti Kodisjoen ja Rauman
kuntaliitosta koskevat selvitykset.
Kuntaliitos menee vielä Kodisjoen kunnanvaltuuston ja Rauman kaupunginvaltuuston päätettäviksi. Mielenosoittajat muistuttivat kokoukseen saapuneita valtuutettuja kunnan itsenäiseksi
jäämisen tärkeydestä
Se on vain yksi putkenosa lisää verkostoon. Ja täytyy vielä
katsoa, onko mahdollisuuksia
muihin yhteistyökuvioihin.
Cronberg pysyy
vaalipiirissä
Vaaliliittohankkeen kariutuminen viritti heti epäilyjä, että sittemmin vihreiden jäsenyyden ottanut ja puoluejohtajaksi noussut
Cronberg siirtyisi ehdokkaaksi johonkin muuhun vaalipiiriin, jossa
mahdollisuudet tulla valituksi olisivat paremmat.
Cronberg ilmoitti kuitenkin tuoreeltaan, että hän lähtee vaaleihin ehdolle Pohjois-Karjassa ja
loppu on sitten kiinni äänestäjistä. Urakan sisältö myös yksilöidään tarkemmin.
SSS?Leena Savikko
Kirsi Höglund
Salon vesijohtoverkosto laajenee uusille asunto-alueille. Meillä oli yksi iso vuoto.
Muurlan isossa syöttölinjassa
metsäosuudella Ristinummella
oli viime talvena paha vuoto, jota
ei heti huomattu, kertoo Salon
vesilaitospäällikkö Kalle Virtanen.
Hukkaprosentissa on mukana
myös niin sanottua teknistä vettä,
jota ei laskuteta. Ne selvitetään heti. Pystymme varmistamaan kuntien vesihuoltoa, arvioi Virtanen.
Salon vesijohtoa ollaan myös yhdistämässä Kiikalan vesijohtolinjaan. Kyllä
tuokin aiemmin ruopattu alue tuli
kauniimmaksi, Ritva Niittonen
kommentoi.
Niittonen tuli eilen katsomaan
kaivinkonetta kolmevuotiaan tyttärenpoikansa Algot Sarkin
kanssa.
. Kansanedustajan paikka tällä tuloksella
tuli sen ansiosta, että vihreät olivat vaaliliitossa keskustan kanssa. Salolainen kaivinkoneyrittäjä Juha
Lönnqvist ruoppaa rantaa tällä
viikolla.
. Valurautaisia putkia on noin tuhat kilometriä, muovisia 10 000 kilometriä.
Viemäriputkissa vastaavaa vuotovesitutkimusta ei tehdä, mutta
verkostoa uusitaan, kaivoja saneerataan, betoniputkia vuorataan ja kiinteistöiltä edellytetään
muutoksia järjestelmiin.
. Tämän tiedon kanssa eletään,
hän sanoi.
Polvijärvellä asuva Cronberg tuli tunnetuksi Pohjois-Karjalassa
toimiessaan maakuntajohtajana
1995?2001.
Perusturvajohtajan
virasta äänestys
Someron kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen julistaa uuden perusturvajohtajan viran haettavaksi.
Leena Eino (kok.) olisi halunnut, että virka olisi
täytetty aikaisintaan silloin, kun kunta- ja palveluraSomero
kenneselvitys on valmistunut. Hänen esityksensä hävisi äänin 7?2. Hän voisi seistä katselemassa
sitä vaikka viisi tuntia, Niittonen
naurahtaa.
Alkaa olla
valmista
Koko satama- ja torialueen kunnostus alkaa olla kunnan puolesta
valmis nyt tehtävän ruoppauksen
jälkeen. Verkostoa on uusittu. Yhdistys haki 5 000 euron tukea.
SSS?Minna Filppu
Juta Teräs osti tontin
Someron kaupunginhallitus myi Juta Teräs -nimiselle yritykselle
3 545 neliömetrin suuruisen määräalan 6 000 euron kauppahinnalla. Einon kanssa samaa mieltä oli vain Kalle Alhoranta (kok.).
Perusturvajohtajan tehtävänä on johtaa Someron sosiaali- ja terveystoimen hallintoa, taloutta ja suunnittelua. Poistetaan kaislikkoa ja saadaan avaruutta.
Kaivinkoneyrittäjä ei tietenkään
ole omasta aloitteestaan lähtenyt
kaunistamaan maisemia.
Hanke maksetaan kunnan kukkarosta ja tavoitteena on lisätä
satama- ja torialueen viihtyisyyttä.
. Muut hallituksen jäsenet ovat Onerva Achren Halikosta, Tauno Laaksonen Salosta, Kirsti Leppänen Perttelistä, Anja
Laine Salosta, Timo Vartiainen Salosta, Katriina Mänty Muurlasta
ja Ritva Peltonen Halikosta.. Meillä on tässä uu-
delleenmietintä. Vanhat
metalliputket on hävitetty 99-prosenttisesti. Urakoitsija Jarmo Hällström on koneineen rakentamassa Sirkkulaan uutta Nummikatua, jonka viereen vedetään sekä viemäri- että vesijohtoputket.
Kauko Lindholm
saa virkavapaata
Salon kaupunginhallitus myönsi suunnittelupäällikkö Kauko
Lindholmille virkavapaata vuoden loppuun saakka, jotta hän saa
jatkaa Salon seudun kehittämiskeskuksessa hoitamaansa tehtävää talous- ja henkilöstöhallinnon uudistamishankkeen projektipäällikkönä. Puolueen puheenjohtaja
Tarja Cronberg on sen takia
vaarassa pudota eduskunnasta.
Edellisissä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Cronberg keräsi
vihreiden sitoutumattomana ehdokkaana 5 600 ääntä. Sen tuoreempia tilastoja
ei ole, mutta kasvuvauhti on hidastunut huippuvuosista. Mutta mennäänkö asiassa
yhtään pitemmälle, jää nähtäväksi, Heikkinen sanoi ja myönsi, että puolueen vaihtoehdot
ovat viime viikonlopun jälkeen
vähissä.
Sosiaalidemokraatit järjestivät
Pohjois-Karjalassa vihreille ikävän yllätyksen, kun puolueen piirikokous hylkäsi tuleviin eduskuntavaaleihin suunnitellun vaaliliiton, josta SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden piirijärjestöt olivat alustavasti sopineet.
Päätös syntyi demareiden piirikokouksessa äänin 42?10. Massat kuljetetaan Särkisalon maankaatopaikalle.
Kuorma-autoille kertyy kuljetettavaa noin 5 000 kuutiometriä eli
yli 500 lastillista. Pääasiassa ongelma koskee kuitenkin
isoja kaupunkeja, joiden vesijohtoverkosto vanhenee ja hapertuu.
Esimerkiksi Turussa veden hukkaprosentti on ollut pahimmillaan
jopa 26 prosenttia vuodessa ja vieläkin vedestä valuu hukkaan yli
20 prosenttia.
Salossa tilanne on paljon parempi. Lisäksi Liiga-Somero
pyysi lainatakausta 30 000 euron suuruiselle pankkilainalle, jolla
aiotaan vahvistaa yhdistyksen tasetta ja varmistaa maksuvalmius.
Someron kaupunginhallitus myönsi Someron Urheiluautoilijat
ry:lle 2 500 euron sponsori- ja mainostuen. Kiinteistöissä oli viime vuonna
satunnaisia viemäritulvia, mutta
ne johtuivat verkkoon kasvaneista puunjuurista tai sortumista.
KOTIKUNTA
Kävelykatu jätettiin
viikoksi harkintaan
Salon kaupunginhallitus ei vielä eilisiltana tehnyt
päätöstään siitä, esitetäänkö valtuustolle Vilhonkadun
muuttamista kävelykaduksi yhden korttelin matkalta.
Asiassa otettiin viikon aikalisä; pykälän pyysi pöydälle
Jorma Elovaaran (sd.).
Salo
Kaupunginjohtaja oli ehdottanut, että Vilhonkadusta
tehtäisiin kävelykatu Annan- ja Asemakadun väliseltä osuudeltaan
eli vanhan ja uuden Plazan välissä.
SSS?Leena Savikko
Puhdistamon sähköurakasta uusi kilpailu
Salon kaupunki kilpailuttaa uudestaan jätevedenpuhdistamon
saneerauksen sähköurakan. Koetamme laskea, minkälaisin eväin pitäisi olla
liikkeellä, että menestyisimme
omalla listalla. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Täällä on hirveän vetelät ja
pehmeät paikat, Lönnqvist sanoo
ja toivoo, ettei uppoa koneineen.
Kaivinkone on nostellut syrjään
valtavia jäälohkareita ja kuorma-
autot käyvät hakemassa ruoppausmassoja kyytiinsä kerta toisensa jälkeen. Tontti sijaitsee Oinasjärven kylässä Onkapannun tilalla.
SSS?Minna Filppu
YHDISTYKSET TOIMIVAT
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry:n Salon Seudun Paikallisosaston puheenjohtajaksi on valittu Heikki Virtanen Halikosta.Varapuheenjohtajaksi on valittu Turkka Metsänoja Salosta, rahastonhoitajaksi Tellervo Rantamaa Halikosta ja sihteeriksi Siru
Virpi Salosta. Ilman vaaliliittokumppania
vihreät tarvitsisivat nyt arvioiden
mukaan 12 000?13 000 ääntä.
Keskustan piirin toiminnanjohtaja Antti Varis sanoi sunnuntain Karjalaisessa, että keskusta
on lähdössä vaaleihin ilman liittoa muiden kanssa. Uudet tarjousasiakirjat lähetetään
urakoitsijoille heti, jotta hankkeen kokonaisaikataulu ei viivästy
uudelleenkilpailuttamisen vuoksi.
Sähköurakasta saatiin seitsemän tarjousta, mutta purkutyön hinnat ovat poikenneet toisistaan niin suuresti, että tarjouksista vertailun tehnyt Suunnittelukeskus Oy pitää epävarmana, ovatko tarjoajat ymmärtäneet purkutöiden laajuuden samalla tavalla. Virkavapaus on osittainen; viidennes Lindholmin työpanoksesta jää edelleen Salon kaupungin talousosaston työpanokseksi kuten viime vappuna alkaneen edellisenkin virkavapauden
aikana.
Suunnittelupäällikön sijaisena Salossa on kirjanpidon esimies Eila Kataja.
SSS?Leena Savikko
Salo on mukana kaikissa
palvelurakennehankkeissa
Salon kaupunki on mukana selvittämässä kaikkia niitä hankkeita, joita on esitetty kuntajohtajien työryhmissä valmistellussa selvityksessä. Todellinen hukkaprosentti on siis vielä pienempi.
Salossa vesijohtoverkoston pituus on noin 230 kilometriä ja se
on jo pääsääntöisesti tehty muovista.
. Siitä pyritään tekemään
pullo.
Virtasen mukaan viemäritulvat
ovat oleellisesti vähentyneet.
. Nyt
tähtäimessä on vanhaan tapaan
vaaliliitto vain vasemmistoliiton
kanssa.
Keskusta torjuu
vaaliliiton
Vihreille SDP:n päätös on kipeä
isku. Luvassa on vielä uutta
nurmea.
Särkisalossa moni katsoo satsauksia hyvällä.
Marko Mattila
Ritva Niittonen toi tyttärenpoikansa Algot
Sarkin katselemaan
kaivinkonetta.
Cronbergin paikka eduskunnassa vaarassa
SSS?STT
Vihreiden puoluesihteeri Ari
Heikkinen pyrkii avaamaan uudelleen keskusteluja vihreiden ja
keskustan yhteisestä vaaliliitosta
Pohjois-Karjalassa.
Heikkinen kertoi maanantaina,
että hän ilman muuta aikoo olla
puheissa keskustan puoluesihteerin Eero Lankian kanssa.
. Me luulimme, että oli tehty demareiden kanssa sellainen diili,
joka pitäisi, mutta ei se näkynyt
pitävänkään. Verkon tilaa seurataan koko ajan ja ilmoitukset tar-
kastetaan saman päivän aikana.
Keväisin tulee paljon ilmoituksia,
kun metsistä ja ojista valuu vettä.
Ne eivät välttämättä ole vesijohtovuotoja, mutta niistä on hyvä ilmoittaa, niin käymme katsomassa kulkeeko paikalla linja. Kaiken kukkuraksi
alueelle on noussut myös uusi
kaupparakennus.
. Tähän viittasi myös Heikkinen, kun häneltä kysyttiin, onko
vaalipiirin vaihdos mietinnässä.
. On turha juoksuttaa hyvää vettä nummelle, sanoo
Virtanen.
Salon seudun alueellisen vesihuollon kehittämissuunnitelman
toteuttaminen tarkoittaa vesijohtoverkkojen yhdistämistä. Vaaliliittoa
vihreiden kanssa hän luonnehti
epätodennäköiseksi.
Vihreiden Heikkinen on harmissaan SDP:n järjestämästä yllätyksestä.
. Normaali vuotuinen vedenhukka on ollut viidestä kuuteen
prosenttia vuodesta 1993 lähtien.
Viime vuonna prosentti kuitenkin
nousi 12:een.
. maaliskuuta 2006
6
?
SALON SEUTU
Salon vesijohdoissa
pieni hukkaprosentti
Talousvedestä valuu hukkaan
normaalisti vain 5?6 prosenttia,
kun Turussa katoaa
jopa yli viidennes
SSS?Lasse Virtanen
Suomen vesijohtoverkosto vuotaa arvokasta talousvettä maahan
huolestuttavassa määrin. Keskeistä on myös
suunnitella, kehittää ja seurata koko toimialaa yhteistyössä eri vastuualueiden esimiesten kanssa.
SSS?Minna Filppu
Liiga-Somerolle 4 000 euroa
Someron kaupunginhallitus myönsi Liiga-Somero ry:lle yksimielisesti 4 000 euron avustuksen, vaikka yhdistys anoi
10 000 euron avustusta toiminnanjohtajan palkkaamiseen huhtikuusta ja 8 000 euron avustusta syksyksi. Uudella tarjouskierroksella urakkaohjelmaan liitetään ehto, jonka mukaan urakoitsijan on käytävä paikalla. Lähtöpaine on
huomattavasti kovempi, mutta
painetta alennetaan matkalla.
Kukaan ei sitä huomaa mitenkään.
Vuonna 1970 Lounais-Suomessa
oli 1 800 kilometriä vesijohtoja,
mutta vuonna 2001 jo 11 300 kilometriä. Ihan kiva, että tekevät. Enää ei anneta sitä mahdollisuutta, että sadevesiä saisi johtaa
jätevesiviemäriin ja materiaaleilta vaaditaan enemmän. Se on varmistamista. Vuotovesiä ei saa päästä yleiseen verkkoon. Lopulliset kannanotot palvelurakenteiden uudistamiseen
otetaan sen jälkeen, kun loppuraportissa esitetyt hankkeet on yksityiskohtaisemmin tutkittu.
Salon kaupunginhallitus antoi kehittämiskeskukselle asiasta lausunnon.
SSS?Leena Savikko
Autoliitto pitää kouluilla
tilaisuuksiaan maksutta
Autoliiton Salon osasto saa entiseen tapaan pitää kaupungin kouluilla valistus- ja koulutustilaisuuksia maksutta, päätti Salon kaupunginhallitus.
Saman tien hallitus antoi sivistyslautakunnan tehtäväksi valmistella semmoiset muutokset koulutilojen luovuttamisesta tilaisuuksien pitämiseen, että muiltakaan yhdistyksiltä ei peritä tiloista
vuokraa, jos ne järjestävät kouluissa yleishyödyllistä toimintaa, joka luonteeltaan tukee kaupungin tehtäväaluetta.
SSS?Leena Savikko
Marko Mattila
Kaivinkone nostaa lahden pohjukasta yli 500 kuorma-autollista mutaa.
Särkisalon satamalle avarampi ilme
SSS?Jarkko Turpeinen
Särkisalon kirkonkylän satamaa kunnostetaan taas. Salon,
Halikon, Muurlan ja Perttelin vesijohdot ovat jo käytännössä samaa verkkoa, joka on laajenemassa myös Perniöön Teijon suunnalla.
. Tavaraa kuljetetaan 2?3 auton voimin.
Paljon on
muuttunut
Kunta on satsannut satama- ja
torialueen viihtyisyyteen vähän
kerrallaan jo useampana vuonna.
Satamaa on ruopattu aiemminkin
toiselta puolelta lahdenpohjukkaa.
Alueelle on myös tehty kivipengerrys ja kävelytie, sinne on istu-
tettu nurmikenttä ja kukkia, pysäköintialue on uusittu ja Rouskis
on siistinyt jätepisteen ympäristön.
Tiirantien ja meren välistä puistoaluetta on siistitty ja Särkisalon
Merihuolto on tehnyt vesipisteen
veneilijöille. Se takaa Salolle ja ympäryskunnille raakavettä.
Salon Ulataksin puheenjohtaja Jari Kusnetsoff on vedonnut 30 euron
maksamattomaan laskuun ja tekemättömään laskutussopimukseen.
?Ratkaisun tekee
lääninhallitus?
Poliisipäällikkö Nurmisen mukaan ?asia ei ole niin yksinkertainen kuin on annettu ymmärtää.?
. Mitä tapahtuisi, jos naiset tekisivät vain 80 prosenttia työstä,
kun heille maksetaan vain 80 prosenttia miesten palkoista. Kebabissa oli tapahtumahetkellä useita asiakkaita.
Salon poliisi toivoo pahoinpitelystä jotain tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon 7751 520.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula vaatii täsmennyksiä päivähoidon ryhmäkokoihin. Perhevapaista aiheutuvat kustannukset on jaettava tasaisemmin miesten ja naisten
työnantajien kesken, jotta ylimääräinen maksutaakka ei työnnä
naisia pätkätöihin.
. Perheen ja työn yh-
teensovittamista tulee parantaa
molempien vanhempien perhevapaiden toimivuutta kehittämällä.
Työmarkkinaosapuolten olisi vaikutettava siihen, että työpaikoilla
suhtaudutaan myönteisesti isien
perhevapaiden käyttöön. Myös moni muu
Suomen kunta on tehnyt vastaavanlaisen päätöksen.
Alpo Paunalla ei ole tässä vaiheessa minkäänlaista arviota
mahdollisesta korvaussummasta.
. Heille
tarjotaan usein vain epätarkoituksenmukaisia määräaikaisia
työsuhteita. Tervetuloa mukaan.. julkilausumassa tivataan.
Olisiko näin. Työelämän laatua on parannettava, turvallisuutta lisättävä ja työn ja
perheen yhteensovittamista helpotettava.
Demarinaiset muistuttavat, että
naisten työpanos Suomessa on
EU:n korkeimpia. Hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet ryhmien enimmäiskoosta on hänen
mukaansa toteutettava ensi vuoden talousarviossa. Meillä on
hyvät eväät tulevaan. Tervetuloa arvioimaan.
Salon Seudun Sanomien Paneeli on arvostelukykyisistä
ihmisistä koostuva ryhmä, johon nyt haemme jäseniä.
Jos tuntuu, että sinulla voisi olla sanottavaa sanomalehti
mainonnasta ja lehtemme sisällöstä, klikkaa itsesi osoit
teeseen
www.sss.fi/paneeli
Internetpohjaisessa paneelissa vastaaminen edellyttää
internetyhteyttä sekä toimivaa sähköpostiosoitetta. Kilpailuviraston mukaan seitsemän suomalaista asfalttialan yritystä on syyllistynyt
kiellettyyn hinta- ja tarjousyhteistyöhön vuosina 1994?2002.
Kunnilla on
vaatimuksia
Kunnilla on omat vahingonkorvausvaatimuksensa urakoitsijoille, jos markkinaoikeus antaa tuomion kartellista. Vas
taaminen on vaivatonta, eikä se vie kauan. Tämän vuoden hankkeet hyvässä putkessa: palvelukeskuksen rakentaminen alkaa ja taidemuseon laajennukseen saatiin
myönteinen leader-rahoituspäätös Varsinais-Suomen Jokivarsikumppaneilta. Olemme
haluttuja yhteistyökumppaneita
joka suuntaan, Aimo Suikkanen
painottaa.
Kosken kunta selvisi viime vuodesta ilman kielteisiä yllätyksiä.
Sen sijaan myönteistä oli se, että
menot kasvoivat vain 2,2 prosenttia verotulojen kasvaessa peräti
9 prosenttia ja valtionosuuksien
Kosken tilinpäätös 2005
Koski
Asukasluku
Veroprosentti
Valtionosuudet M?
Verotulot, M?
Vuosikate* M?
Vuosikate/asukas ?
Vuosikate % poistoista**
Lainat/asukas ?
Tilinpäätös
2004
2549
17,50
4,781
4,437
- 0,257
- 100,8
- 51,64
0
Tilinpäätös
2005
2528
17,50
5,140
4,836
0,052
20,38
10,41
0
* Vuosikate on kunnan tulojen ja menojen erotus.
Luku kertoo, mikä osa tuloista jää käytettäväksi investointeihin.
** Jos vuosikate on suurempi kuin poistot, on kunnan talous
tasapainossa.
7,5 prosenttia.
Kosken kunnan toimintakulut
olivat viime vuonna reippaat
11,4 miljoonaa euroa ja toimintatulot vajaat 1,4 miljoonaa euroa.
Tilinpäätös jäi 359 000 euroa alijäämäiseksi, kun edellisvuonna
alijäämää
kertyi
peräti
702 000 euroa. Vanhempien tulisi nykyistä
enemmän jakaa perhevapaita
keskenään. Oppilaat joutuivat odottamaan yli tunnin ennen kuin kyyti lopulta järjestyi.
Yrittäjä Olli Suurpää on syyttänyt Salon Ulataksia taksiluvan
vastaisesta ajosta kieltäytymisestä ja jopa kartellista. Ei sitä kannata arvailla. Hänen vammansa ovat
vakavia.
Tapaus sattui lauantaina kello
04.12. Tiepiiri käyttää asfaltointiin koko alueellaan VarsinaisSuomessa ja Satakunnassa yhteensä 13,5 miljoonaa euroa tänä
vuonna. Sekä lasten vanhemmat että päivähoidon
työntekijät ovat olleet huolestuneita hoidon laadusta ja lasten
turvallisuudesta silloin, kun asetuksen määrittämiä ryhmäkokojen enimmäismääriä tilapäisesti
ylitetään esimerkiksi sijaisten
puutteen vuoksi.
Mainoksessa pitää hymyillä, koska se
aiheuttaa positiivisen kuluttajareaktion
ja lisää myyntiä.
Kosken vuosikate
nousi taas plussalle
Verotulot
kasvoivat
9 prosenttia
SSS?Minna Filppu
Kosken kunnanjohtaja Aimo
Suikkanen on huojentunut ja hymyilee estoitta kertoessaan kunnan viime vuoden taloudesta.
Kunnanhallituksen eilisiltana hyväksymässä tilinpäätöksessä vuosikate nousi 51 500 euroa plussalle, kun edellisvuonna se jäi peräti
257 000 euroa pakkaselle
. Hallitus käsittelee tulevia kehyksiä tiistaina.
Päivähoidon liian suuret ryhmät
ovat olleet useiden lapsiasiavaltuutetun toimistoon tulleiden yhteydenottojen aiheena. Ja paikkauksia sadalla tuhannella päälle, tekninen johtaja Alpo Pauna sanoo.
Somerolla palaa rahaa asfalttiin
noin 250?300 000 euroa ja Halikossa noin 100 000 euroa vuosittain. Ratkaisun asiassa tekee lääninhallituksen liikenneosasto. Vastaa
minen ja mukana oleminen on aina vapaaehtoista.
Vastaat vain silloin kun haluat ja sinulla on aikaa. Suuriin summiin se varmaan nousee.
Kartelliepäily nostettiin julkisuuteen vuonna 2003.
Silmään potkaistun
miehen näkö vaarassa
SSS
Salonseutulainen mies on vaarassa menettää näkönsä, kun
häntä potkaistiin silmään salolaisessa kebab-ravintolassa lauantaina aamuyöllä. Mies oli juuri astunut sisälle Marmara-kebabiin,
kun tuntematon pahoinpitelijä iski häntä.
Päivähoidon ryhmäkokoihin halutaan
täsmennyksiä
SSS?STT
Salon poliisi kuulusteli liki viittätoista taksia
Koulukyytiriidan ratkaisu
siirtyy lääninhallitukseen
SSS?Lasse Kylänpää
Salon poliisi on kuulustellut liki
viittätoista salonseutulaista taksiyrittäjää ja taksinkuljettajaa
selvitellessään taksien välillä
puhjennutta riitaa koulukyydeistä.
. Piirikokouksessa todettiin, että demarinaiset ovat olleet eturintamassa rikkomassa työelämän lasikattoja. Synnytysikäisiä naisia syrjitään edelleen työelämässä. maaliskuuta 2006
?
7
SALON SEUTU
Asfaltointi on miljoonabisnes
Salon seudun kunnissa
Markkinaoikeuden päätöstä
kartelliepäilyistä odotetaan
SSS?Jarkko Turpeinen
Asfaltointi on miljoonabisnes
Salon seudulla. Euromääräistä vahingonkorvausta mahdollisilta kartellivuosilta haetaan vasta sen jälkeen, kun markkinaoikeus on tehnyt päätöksensä. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Perniössä summa on vaihdellut viimeisen neljän vuoden aikana nollasta 135 000 euroon.
Kun muutkin seudun seitsemän
kuntaa lasketaan mukaan, voidaan todeta, että seudun asfaltointibisneksessä pyörii selvästi
yli miljoona euroa vuodessa.
Vielä suuremmaksi potti nousee,
jos mukaan lasketaan valtion tekemät työt. Tasa-arvon
kasvattamiseksi naiset vaativat
koulutusta ja tasa-arvosuunnittelun tehostamista sekä työn vaativuuden arviointia.
. Kunnissa odotellaankin
mielenkiinnolla markkinaoikeuden päätöstä epäillystä asfaltti-
kartellista. Asia vanhenee kymmenessä vuodessa, joten
Halikon oli tehtävä päätöksensä
viimeistään tänä keväänä.
Esimerkiksi Salon kaupunki käsitteli asiaa pari vuotta sitten ja
teki päätöksen vahingonkorvaus-
saatavien vanhentumisen katkaisusta. Esimerkiksi Halikon kunta päätti viime viikolla,
että se esittää kartelliepäilyssä
mukana oleville yrityksille vaati-
muksia runsaan 94 000 euron
edestä vuodesta 1996 alkaen. Taloudenhoito on kivaa tällaisen reservin kanssa, Aimo Suikkanen myöntää ja huomauttaa
valtaosalle kunnista jäävän viime
vuodelta kattamatonta alijäämää.
SSS
. Nur-
minen arvelee, ettei ratkaisun tekeminen ole lääninhallituksellekaan ?ihan helppo?.
Nurminen pitää tapausta kaiken kaikkiaan erikoisena ja hyvin
harvinaisena koko maassa.
Uhri kuljetettiin hoidettavaksi
Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Kivaa on sekin, että kunnan
palvelutuotanto on peruspalvelujen osalta täysin kattava ja kaikki
kiinteistöt ovat tiptop-kunnossa.
Korjauksia ei ole tarvinnut sijoittaa tulevalle suunnittelujaksolle.
. OPSKuljetus ei pystynyt sovitusti tarjoamaan kahdelle Salon Meritalon koulun oppilaalle kyytiä kotiin
kahden kuljettajan sairastuttua.
Yritys yritti järjestää korvaavan
kuljetuksen tilaamalla ajon Lounais-Suomen Taksidatasta. Kunnalle jää edellisten vuosien ylijäämistä kuitenkin vielä yli 2,6 miljoonaa euron
puskurirahasto.
. Summia ei ole eritelty
seuduittain, joten Salon alueelle
kohdistuvaa pottia ei tiepiiristä
pystytä kertomaan.
Summat ovat suuria ja ne ovat
peräisin veronmaksajien kukkarosta. Salon kaupunki
käyttää
vuosittain
500 000?600 000 euroa asfaltointiin.
. Sosiaalidemokraatteja ovat olleet
ensimmäinen naisministeri, ensimmäinen naissuurlähettiläs,
ensimmäinen naismaaherra, ensimmäinen naisulkoministeri ja
ensimmäinen naispresidentti, piirikokouksen julkilausumassa todetaan.
. Se on
lakimiesten työtä. Sitä
ennen kunta teki yhteistyötä kartelliepäilyyn kuulumattoman urakoitsijan kanssa.
Muut alueen kunnat ovat ottaneet kantaa asiaan jo aikaisemmin, jos niillä on ollut yhteistyötä
kartelliepäiltyjen yritysten kanssa ennen vuotta 1996. Kaikista vuodesta 1907 alkaen
valituista naiskansanedustajista
on sosiaalidemokraatteja ollut
eniten. Me olemme murtaneet
monta lasikattoa ja voimme olla
ylpeitä saavutuksistamme. Olet
myös vapaa lähtemään paneelista milloin haluat. Viime vuosi meni taas hyvin
verrattuna edelliseen, joka oli tämän vuosituhannen ainut huono
vuosi, Aimo Suikkanen sanoo.
Kuluva vuosi menee Kosken
kunnalta arvattavasti viime vuottakin paremmin, sillä verotuloja
on luvassa 140 000?150 000 euroa
viime vuotista enemmän, kun tuloveroprosentti nostettiin 18:aan.
. Se
ottaa kantaa siihen, onko asiassa
tehty virheitä, poliisipäällikkö
Nurminen toteaa.
Poliisi toimittaa aineiston Länsi-Suomen lääninhallituksen liikenneosastolle lähipäivinä. Paneelissa
voit kerätä pisteitä, jotka oikeuttavat palkkioihin. Salon
Seudun Sanomat Paneeli kuuluu sanomalehtien yhtei
seen, kansalliseen paneeliin. Tasa-arvo työelämässä ei ole
toteutunut.
. Heidän joukossaan on sekä luvanhaltijoita eli isäntiä että palkkakuskeja, jotka olivat sillä hetkellä töissä, Salon poliisipäällikkö
Markku Nurminen sanoo.
Kiskolainen OPS-Kuljetus teki
poliisille tutkintapyynnön helmikuun lopussa, kun osa Salon Ulataksin autoilijoista kieltäytyi ajamasta korvaavaa kuljetusta. Tänä vuonna täytyy vain pitää
menokehitys kurissa. Osasto Mäntylän
rakentaminen kuivattaa kassaa
miljoonan euron verran, mutta eihän kunta mikään rahan keräilijä
olekaan.
Demarinaiset:Työelämässä
riittää lasikattoja rikottavaksi
SSS?Hia Sjöblom
Varsinais-Suomen sosiaalidemokraattinen naispiiri korostaa,
että tasa-arvon eteen riittää vielä paljon töitä tehtäväksi. Työelämän epävarmuus näkyy synnytysikäisten
naisten uupumuksena ja pahoinvointina. Rikottavaa riittää vielä, sillä naisia on johtopaikoilla
vain vähän ja lisäksi tiedetään
yleisesti, että naisen euro on
vain kahdeksankymmentä senttiä
Olisi kiva, jos voisimme tutustua vähän lähemmin, mutta
haluan sanoa heti aluksi, että olen
koeaikojen pidentämisen kannalla. Silloin toisella
kierroksella ei ole niin väliä. Lukijoiden ?kyllä?- ja ?ei?-äänet jakautuivat lähes tasan. Ja painotan vielä,
että tämä on koko keskustan ministeriryhmän yhteinen kanta.
Tosikko
Rauhanturvaajille
muistomerkki Kankaanpäähän
SSS?STT
Suomalainen rauhanturvatoiminta saa muistomerkin 50-vuotisen taipaleensa kunniaksi. Niitä
Arstila kertoo näppäilleensä
?luultavasti tuhat. Kankaanpään keskustaan sijoitettavan teoksen toteuttavat taiteilijat
Pertti Mäkinen ja Reijo Paavilainen.
Noin 30 000 euroa maksavan
teoksen kustantaa Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus.
Kankaanpään kaupunki vastaa
teoksen yhteyteen tehtävän viheralueen ja graniittisen istumapenkin kustannuksista.
Teoksen aiheena on kahden riitaisen osapuolen välissä lentävä
rauhan kyyhky. Kiskossa
6 vuotta
Toni Suikki
21.3. Arstila tulee Salon Pohjola-Norden ry:n
kutsumana kertomaan siitä, mitä
elämyksiä hän sai Etelämantereelta viime joulun ja vuodenvaihteen tienoilla sinne toteuttamaltaan matkalta.
Kiinnostus eksotiikkaan on
saanut Arstilan koluamaan maapalloa suuntaan jos toiseenkin,
äärikylmistä olosuhteista helteisiin sademetsiin. Työasioissa pelkkä valkolakki ei paina mitään. Hoidan tosin asioita
yleensä keskustassa, mutta nyt
tulin poikenneeksi tänne kehän
ostariin. Kuva on otettu maanantaina 20.3. Nykyinen 4 kuukautta ei riitä.
Mutta vakituinen suhde voidaan
kyllä katsoa alkaneeksi jo puolen
vuoden jälkeen. lokakuuta.
Suomi osallistui ensimmäisen
kerran YK:n rauhanturvaoperaatioon vuonna 1956.
PÄIVÄ PITENEE
OTSO ONNITTELEE
sss.lastenpalsta@sss.fi
lentämään Santiago de Chileen ja
astumaan siellä laivaan, joka
suuntasi Kap Hornin kautta Etelämantereelle.
Muutaman viikon matkalla laiva pujotteli vuonoissa ja pienissä
satamissa myrskyjen ja jäävuorten keskellä. Matkat taittuivat usein postibussilla. Korkeakouluihin pääsee nykyään ammatillisen puolen
todistuksella. Täällä on tarjolla oikein Presidentti-kahvia, vaikka onhan se
viime aikoina maistunut vähän
karvaalta.
PAKINA
Susa: Kyllä minulle kahvi maistuu. (sis.alv)
2-palstaiset 2x25 30,50. Salossa tapahtuu.
Arstilan opastus Antarktiksen
maisemiin alkaa Salon Moision
koulun auditoriossa huomenna
keskiviikkona klo 18.30.
2 vuotta
Eerik Lehtola
21.3. Laskettelu oli aluksi
eliitin harrastus, mutta matkailun ja vapaa-ajan lisääntymisen myötä siitä tuli 70ja 80-luvuilla jokamiehen laji.
Ensimmäisen laskettelurinteen raivasi
Kanadasta Suomeen palannut Eino U.
Penttilä Kauniaisten kylpylän kupeeseen
vuonna 1938. (sis.alv)
Valokuvalliset: - mustavalkoinen
1x50 30,50. maaliskuuta 2006
8
?
MEIDÄN KESKEN
Tiistai
viikko 12
21.3.2006
sss.kalenteri@sss.fi
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Pentti
Ruotsinkielinen kalenteri:
Bengt, Bengta, Benita
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Vihtori
Ruotsinkielinen kalenteri:
Viktor, Viktoria
Päivän sana
Se, joka Herraa pelkää,· oppii
valitsemaan oikean tien. Tänä päivänä ei sinnekään.?
?Ylioppilaat helposti putoavat
siihen kategoriaan, että töihin ei
ammattitaidottomana pääse ja ar-
vosanat eivät ole tarpeeksi hyvät
jatko-opintoihin.?
?Yo-todistuksella ei ole mitään
virkaa jatkokoulutukseen hakiessa, ellei se ole hemmetin hyvä.?
?Kaupan kassoille mahtuu aina
yksi valkolakki, kun opinnot jää
kuitenkin siihen.?
?Oon pärjännyt ilman yo-tutkintoakin elämässä.?
Ylioppilastutkinnon arvoa puolustaneilla oli päinvastainen käsitys valkolakin antamista eväistä
työelämään.
?Ilman ylioppilastutkintoa ei
kunnon ammattia voi hankkia ?
eikä koskaan voi saada liikaa
yleissivistystä!?
?Ylioppilaat ovat usein jatkoopintojen jälkeen paremmassa
työssä kuin ´tavallinen duunari´.?
?[Lukio on] paras mahdollinen
peruskoulu jatko-opiskelua ajatellen.?
?Heillä [ylioppilailla] on puhtaampi, terveellisempi, ja tietääk-
seni tutkimusten jälkeen palkallisesti parempi työ.?
Ylioppilaaksi pääsee
kuka tahansa
Useita ?kyllä?-klikkauksia perusteltiin valkolakin saamisen
helppoudella.
?Nykyään melkein kuka tahansa
pystyy sen suorittamaan hyväksytysti.?
?Olen itse kevään abiturientti ja
pidän ylioppilastutkintoa yliarvostettuna, mitään ammattiahan
tästä ei saa. Miten
on, maistuisiko sinulle kuppi kahvia. Hän
saa onnen ja rauhan, ja hänen
jälkeläisensä perivät maan.
Ps. Suomen ensimmäinen hiihtohissi saatiin vuotta aiemmin Lahden seudulle Janakkalaan, kun sodan jälkeen Alpeilla lasketellut Kalle Ebb pystytti Kiianlinnaan kevytrakenteisen hissin.
Lapin tunturikohteiden kasvaminen hiihtokeskuksiksi on paljolti Matkailuyhdistyk-
Toimittaja Pirkko Arstila
vie elämysmatkalle
Salosta Etelämantereelle
SSS-Irmeli Suvenmaa
Toimittaja Pirkko Arstila tarjoaa huomisiltana kiinnostuneille
tilaisuuden matkata mukanaan
Salosta Antarktikselle. Yhdistys rakensi Pallastunturille vuonna 1948 uuden matkailuhotellin
sodassa tuhoutuneen Suomen ensimmäisen tunturihotellin tilalle.
Yhdistys aloitti ryhmämatkat Lappiin
1950-luvulla. Tuolloin hiihtomatkalaiset majoittuivat lappilaisiin maalaistaloihin isäntäväen siirtyessä keittokamariin asumaan.
. On ikävä kuulla, ettei sinulle
Presidentti-kahvi maistu.
Matti: Kyllä se taas jo menee.
Minä tykkään juoda yleensä kaksi
kuppia, mutten viimeksi kävi
niin, että kun toista kierrosta
alettiin tarjoilla, minä en päässyt
ollenkaan mukaan ja suuhun jäi
vähän väljähtynyt maku.
Susa: Kannattaa kokeilla isompaa kuppikokoa. 1980-luvulla syntyi ihmeellinen harhakuva, että matkailu on avain onneen jokaisessa kunnassa. Lisäksi hyviä arvosanoja ylioppilaskokeista on suhteellisen helppo saada.?
?Lukioon pääsevät kaikki jotka
suinkin oppilaitokseen mahtuvat,
yo-juhlia juhlitaan komein menoin niidenkin osalta jotka selviävät pelkällä hyvällä tuurilla kompastellen kirjoituksista läpi.?
SSS kysyy :
Tutkinnon yliarvostusta pidettiin myös syynä abiturienttien kokemaan stressiin.
?Nykyisinkin ylioppilastutkintoa
pidetään korokkeella, ikään kuin
se tarjoaisi onnen ja autuuden.
Sen eteen tehdään valtavasti töitä,
stressataan ja voidaan huonosti ja
lopulta papereita ei kymmenen
vuoden päästä kukaan kysele. Muistomerkki ja sen
nimi paljastetaan YK:n päivänä
24. Minulla on kotona pelkkiä isoja kuppeja.
Voisit tulla joskus maistamaan.
Matti: Tulen todella mielelläni.
Nyt kun on muutenkin aika lieventää säästökuuria, niin ehdottaisin, että otetaan tällaiset isot
munkit, mitäs sanot?
Susa: Kiitos vaan. Minä
olen muuten Matti.
Susa: Hei vaan Matti, minä olen
Susa. (sis.alv)
Väri- ilmoitukset 50 pmm 44,50. Mutta
vastajauhettu nautasika on mainio
raaka-aine ruoanlaittoon ja mikä
parasta, sitä on yleensä varaa ostaa, vaikka olisi matti kukkarossa.
Matti: Hauskasti sanottu. (sis.alv)
Edellisen ratkaisu
Vaikea
Edellisen ratkaisu
Kirsi Höglund
Kevätpäiväntasaus Salon Horninpuistossa. Salossa
10 vuotta
Kirsi Launiainen
21.3. Toinen tunturikohteiden pioneeri
oli Suomen Latu, joka piti tunturihiihtokursseja ensin Ylläksellä ja myöhemmin
Levillä ja Ounastunturilla. Saanko tehdä vähän tungettelevan välikysymyksen. Salossa
4 vuotta
Maria Jyläntö
21.3. Ylioppilastutkinnon
arvostuksen
alennus lieventäisi huomattavasti
abiturienttien paineita ja säästäisi
monelta itkulta ja huolelta.?
Ylioppilastutkinto sai arvostusta perinteisenä instituutiona.
?Onneksi on joku perinne, joka
toivottavasti säilyy tässä tasapäistetyssä demariyhteiskunnassa.?
?Valkolakkinen henkilö ansaitsee
arvostusta ja kunnioitusta.?
?Kilvoittelu on hyvästä!?
Kommenteissa myös pohdittiin
valkolakin arvostamista suhteessa ammattitutkinnon samaan arvostukseen.
Onko
ylioppilastutkinto
yliarvostettu?
Kyllä
48 %
Ei
52 %
Vastaajia 85
?Eikö muita arvosteta yhtään?
Ainoastaan niitä joilla on läpäisty
tutkinto pidetään järkevinä.?
?Muut valmistuneet aliarvioidaan ja abit kohotetaan jalustalle.
Kaikki valmistuneet pitäisi huomioida samalla tavalla.?
?Asian voisi kyllä mielestäni
kääntää, että tavalliset duunarin
ammatit ovat aliarvostettuja.?
Musiikki
Salon musiikkiopiston oppilasilta Salossa, Hilkansalissa klo 19
Muita tapahtumia
Runoraati Kuusjoella, Kurkelan koululla klo 19, runot
esittää Eila Mamia
Kokouksia
Salon Seudun Elinkeinomessut ry:n vuosikokous Salossa, Hotelli Rikalassa klo
12.30
Halikon Squashin kevätkokous liikuntahallin kabinetissa klo 18.30, johtokunta klo 18
Salo-Uskela seura ry:n kevätkokous Nakolinnan Kotiseutukeskuksessa klo 18
Autoliiton Salon osaston
vuosikokous Salon lukiossa
klo 18
Lasketteluharrastus alkoi Kauniaisista
SSS?STT?Marjukka Talvitie
Suomalaisten hiihtokeskusten ensi askeleita ei otettu tuntureilla, vaan Kauniaisissa ja Janakkalassa. ja näiden kuvien havainnollistamana Arstilan
?opastama matka. Minulla on vanhastaan sellainen tapa, että ostan jauhelihan
irtomyynnistä lihatiskiltä 450:n
gramman erissä.
Matti: Hei hei. Grönlannin
matkalla hän arveli, ettei enää
sen kylmempi kolkka häntä kiinnostaisi.
Lapsuudessa syttynyt unelma
tavata pingviinejä niiden omalla
maaperällä sai hänet kuitenkin
sen ansiota. Luonnonsuojelun takia manner on äärimmäisen tarkkaan varjeltu ulkopuolisilta vaaratekijöiltä. (sis.alv)
- väri
1x50 44,50. Salossa
ONNEN HETKET
SUDOKU
ONNEN HETKET
Kihloissa, vihittyjä, syntyneitä, kastettuja,
onnitteluja, kiitokset, syntymäpäivä -ym.
kutsut, tervehdykset.
Helppo
Ruudukon jokainen vaaka- ja pystysuora rivi sekä
3x3 ruudun laatikko on
täytettävä numeroilla 1?9
niin, että jokainen numero
esiintyy rivissä tai laatikossa vain kerran.
Minimikoot:
1-palstaiset 1x25 15,25. Materiaali on
mattahiottua punaista graniittia
ja pronssia. Keskimmäiseen luokkaan kuuluvat
alueelliset hiihtokeskukset, jotka palvelevat viikonloppukulutusta ja lähialueiden iltalaskettelijoita.
Pienimpiä hiihtokeskuksia Catani kuvaa
paikalliskeskuksiksi, jotka ovat iltapistäytymistä tai päiväkäyntiä varten.
Tapahtui ostoskeskuksen lihatiskillä
Matti: Ottaisin 450 grammaa
nautasikajauhelihaa, kiitos.
Susa: Ottaisin 450 grammaa
nautasikajauhelihaa, kiitos.
Matti: Kas, teillä onkin samanlaiset tarpeet kuin minulla. Kommentteja
herui selvästi enemmän vastaajilta, jotka pitivät valkolakkia yliarvostettuna.
Ylioppilastutkintoa yliarvostettuna pitävien vastaajien yleisin
perustelu oli tutkinnon mitättömyys työmarkkinoilla.
?Lakin saaminen ei tee onnelliseksi muuta kuin ylpeilevät vanhemmat. Rinteeseen tuli hissi vasta
vuonna 1951. Vuosikymmenen alussa hiihtokeskuksia oli 12 ja vuosikymmenen lopussa jo 60. Aivan samoin toimin minäkin. Olennainen eväs pärjäämiseen on hänen mielestään onnistunut suuntautuminen.
Suomalaiset hiihtokeskukset voidaan jakaa kolmeen lajiin. Suurimmat hiihtokeskukset ovat matkalla ympärivuotisiksi
matkailukeskuksiksi, osa myös kansainvälisiksi. Tilanne muuttui 1960-luvulla, kun hiihtokeskusten määrä lähti kasvuun. Senpä vuoksi muuta
konkreettista matkamuistoa turistit eivät saa ottaa mantereelta
mukaansa kuin valokuvia. Enhän minä
yleensä pullaa syö, mutta sinun
kanssasi on kiva rupatella.
Matti: Minäkin viihdyn oikein
hyvin. Samalla tavoin alkoi matkailumajoitus
saaristossa ennen kuin ihmiset alkoivat rakentaa omia mökkejään, kertoo Suomen
hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja
Guy Catani.
Laskettelu on aluksi eliitin ja hyvin paljon
juuri suomenruotsalaisten harrastus. Halikossa
6 vuotta
Joni Laine
21.3. Muutama vuosi sitten ylioppilaat eivät
päässeet kuin Alkon myyjiksi. Erityisesti Kainuuseen
nousi useita hiihtokeskuksia investointitukien avulla. Hieman yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että ylioppilastutkinto
ei ole yliarvostettu. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Laskettelusta tuli
nuorison laji, ja rinteeseen lähdettiin nailontakissa ja sammareissa.
Hiihtokeskusten seuraaviin kasvun vuosikymmeniin liittyi monia utopioita.
. Lihapulliako aiot valmistaa?
Susa: Niin tai ehkä murekkeen.
Matti: Mureke onkin omiaan nopean toiminnan ruoanlaittajalle.
Olen oppinut natoltani monta hyvää reseptiä, miten nautasian voi
jalostaa maukkaaksi ateriaksi.
Tärkeintä on, että jauheliha on
tuoretta.
Susa: Vanhasta en suostu minäkään ruokaa valmistamaan. 25: 12 13
Menovinkit
Elokuvat
Kummelin Jackpot,
Bio Jännä, Salo klo 19
Vaaleanpunainen pantteri,
Bio-Salo 1 klo 19.30
Oikeanlaista kemiaa,
Bio-Salo 2 klo 19
Saippuaprinssi,
Kino-Paimio klo 19
Ylioppilastutkinnon
arvostus jakaa mielipiteet
SSS?Panu Sivula
SSS:n nettisivuilla kysyttiin, onko ylioppilastutkinto yliarvostettu. klo 13.45.. Markku Rimpiläisen ja Roger
Talermon Alppihiihtäjät-kirja kertoo, että
Kainuun ruuhkattomat rinteet eivät riittäneet kilpailuvalteiksi, kun väki hakeutui
suuriin keskuksiin, joissa oli ihmisiä ja iltaelämää.
Nykyinen sadan hiihtokeskuksen nykyinen määrä on toimiva, Catani uskoo. Ne visiot, joita silloin maalattiin laskettelun kehityksestä Suomessa,
olivat järkyttäviä, Catani sanoo.
Vuoteen 1990 mennessä Suomessa oli jo
150 hiihtokeskusta
Lehden
tietojen mukaan Attica olisi ve-
Lehtitieto: Taiwanilaiset
Elcoteqin kimppuun
Birka Line irtisanoo 145
SSS?Mikko Nurmisto
Kertakäyttöinen pantillinen
muovipullo on tulossa kauppojen
juomahyllyille toden teolla. Kaikkiaan Birka Princessin
myynti merkitsee 280 työpaikan vähennystä. Tässä on isot investointikustannukset kaupalle ja teollisuu-
vän paljon myös logistinen tehokkuus, ja siinä ratkaisevat volyymit.
Viime vuonna alumiinitölkkien
haittavero puolittui. Veromuutos mahdollisti samalla sen, että pulloissakin voidaan mennä kertakäyttöiseen.
Lain käsittelyn yhteydessä ilmeni, että kolmannen järjestelmän
rakentamiseen on haluja. Niiden
viennin arvo kasvoi 42 575 miljoonasta eurosta 45 430 miljoonaan
euroon. Varustamon palveluksessa on noin 900 työntekijää. Matkapuhelimet kuuluvat myös Quantan tuotevalikoimaan.
Quantan liikevaihto oli viime vuonna 10 miljardia euroa. Taustalla on
pakkausverotuksen
muutos.
Vuonna 2008 muun muassa tölkin
haittavero poistuu kokonaan.
. Pet-pullo antaa valmistajalle mahdollisuuden myydä juomansa oman
näköisissä pulloissa.
Uudistuksen tavoiteaikataulu
on vuodessa 2008. Toisaalta uuden järjestelmän luominen on kallista.
. Nousua kiihdytti energian kallistuminen
ja eräiden rautaa sisältämättömien metallien jyrkkä hintojen nousu. Lite Onin liikevaihto oli 1,1 miljardia euroa. Pk-yrityk-
Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain
Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain loka?joulukuu 2004?2005
%
Tuonti
Vienti
Yhteensä
Suuret yritykset
Pk-yritykset yhteensä
Keskisuuret yritykset
Pienet yritykset
Mikroyritykset
0
2
4
6
8
10
12
14
16
18
STT, lähde: Tulli
oli 13,0 prosenttia.
Pk-yritysten viennin arvo kohosi
6 571 miljoonaan euroon, kun se
vuotta aiemmin oli 6 147 miljoonaa euroa. Myös mm. Rahastojen
arvo nousi Tilastokeskuksen maanantaina julkistamien tietojen mukaan vuoden lopussa 44,7 miljardiin euroon. Lopulliset ostotarjoukset piti jättää tämän kuun puolivälissä, mutta aikataulua on ilmeisesti pidennetty. Suuria vientiyrityksiä oli
1 008 ja tuontiyrityksiä 1 456. Ekonomistit olivat ennakoineet Saksan tuottajahintojen nousun
jäävän vuositasolla 5,3 prosenttiin.
Saksan tuottajahintatiedot julkistettiin samaan aikaan, kun Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet toisti
Ranskan televisiossa, että EKP tekee kaikkensa inflaation pitämiseksi hieman päälle 2 prosentissa. Näin
voidaan tuoda lisää pakkausvaihtoehtoja nykyisten rinnalle, Panimoliiton toimitusjohtaja Timo
Jaatinen sanoo.
Kertakäyttöisiä pet-pulloja on
toki jo nyt käytössä, mutta ilman
kierrätysjärjestelmää niille tulee
51 sentin haittavero litraa kohti,
joten niiden käyttö on vähäistä.
Pet-pulloille on tulossa pantti
samaan tapaan kuin tölkeille ja
uudelleentäytettäville lasi- ja
muovipulloillekin.
. Elcoteqin toimitusjohtaja Jouni Hartikainen kiisti alkuillasta huhut aiheesta.
Nousseet ja laskeneet
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Suomi sijoittuu
EU-maista kuudenneksi
SSS?STT?Reuters
Tanska ja Ruotsi loistavat tuoreessa Euroopan unionin jäsenmaiden kilpailukykyä vertailevassa vuosiraportissa.
Brittiläinen Centre for European Reform -tutkimuslaitos vertaili eri maita EU:n tilastokeskus
Eurostatin tietojen pohjalta. OMXH-yleisindeksi kohosi 0,6 prosenttia
9425,07 pisteeseen. Birka Princess -aluksen myynnistä johtuvat yt-neuvottelut ammattiyhdistysten kanssa on nyt saatu pääosin valmiiksi, yhtiö kertoi tiedotteessaan.
Birka Line kertoi reilu kuukausi sitten myyvänsä risteilyalus Birka Princessin kyproslaiselle Louis Public Companylle noin 35 miljoonalla dollarilla.
Irtisanottavien lisäksi yhtiö on tarjonnut noin 60 työtekijälle siirtoa muihin tehtäviin varustamossa. Maan tilastolaitos kertoi maanantaina tuottajahintojen nousseen vuodessa 5,9 prosenttia ja tammikuusta 0,7 prosenttia. Hintoihin vaikuttaa hirvittä-
pulloa. Hän ei kuitenkaan antanut minkäänlaisia viitteitä siitä, milloin EKP:n seuraava koronnosto on edessä.
SSS?STT?Reuters
Pörssikommentti
Valtataisteluarviot nostivat
Aldataa
Helsingin pörssissä osakekauppaa käytiin eilen loivissa nousutunnelmissa. . Stora
Enso kipusi puoli prosenttia plussalle aamun laskun jäljiltä.
Brittilehti Sunday Timesin kertoi sunnuntaina, että yhtiö suunnittelee ostotarjouksen tekemistä paperiyhtiö Mondista. Vipurahastosijoituksia oli lisäksi noin 0,3 prosenttia
kaikista sijoituksista.
-12,50
-12,38
-11,11
-6,25
-4,39
-3,57
-3,40
-3,28
-2,79
-2,44
Ulkomaiset pörssit
10
SSS?STT
TJ Group (T)
Kylpyläkasino A (T)
Evox Rifa Group (S)
Benefon S (T)
Neomarkka B
Birka Line A
Olvi A
Ponsse 1
M-real A
Incap
+8,79
+6,75
+4,65
+4,64
+4,10
+3,73
+3,64
+3,45
+3,29
+3,10
9000
8500
8000
7500
7000
10
11
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
Raakaöljy
Pohjanmeren Brent
12
1
2
3
1,692
1177,290
0,694
84,700
141,070
1,421
7,954
9,334
1,572
7,462
1,217
15,647
USD/Barreli
viim.
62,49
ed.
62,67
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock
9440
9420
9400
9380
9360
9340 5 pv
9320
ti
ke
to
pe
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
6 kk
2,8
2,7
2,6
2,5
2,4
2,3
2,2
2,1
20.03.
2,611
2,636
2,660
2,723
2,783
2,835
2,884
17.03.
2,609
2,634
2,656
2,705
2,759
2,809
2,856
7 kk
8 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
2,933
2,978
3,017
3,056
3,099
3,134
2,905
2,945
2,987
3,027
3,065
3,095
3 kk
10
11
12
1
2
3. Sanyo ja Nokia puolestaan kertoivat helmikuussa yhteisyrityksen perustamisesta cdma-matkapuhelintuotantoon. Kauppa ja juomateollisuus rakentavat
parhaillaan kertapet-pulloille
omaa kierrätysjärjestelmää.
Nykyisessä yhtenäispäällystejärjestelmässä kaikki valmistajat
käyttävät samoja pulloja. Tallinkin mukaan se on
kiinnostunut kasvamaan, mutta
sen enempää Tallink ei ollut valmis sanomaan.
Kauppalehden mukaan kaupan
Attican kanssa piti ratketa jo viime viikolla. Lehdessä Attican
hallituksen jäsen Yannis Criticos kertoi Tallinkin kiinnostuksesta yhtiön Itämeren toimintoihin, mutta ei kertonut, onko Attica halukas myymään Itämeren
reittinsä ja aluksensa. Superfast liikennöi Hangosta Rostockiin Saksaan.
Kauppalehti kertoi Tallinkin
suunnitelmista maanantaina, ja
myöhemmin päivällä varustamo
vahvisti olevansa kiinnostunut
Attican aluksista. Ruotsi saa kehuja paitsi
työllisyys- ja kilpailupolitiikastaan myös ympäristönsuojelusta.
Suomi sijoittuu listalla kuuden-
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Superfast liikennöi Hangosta Rostockiin Saksaan.
täytymässä pohjoisilta reiteiltään.
Tallink on tarjoutunut ostamaan
myös Silja Linen. Sitä on ehkä hillinnyt se, että
kauppojen tarjouskampanjointi on
tehty pullojen 6- ja 12-packeilla.
. Suomen valttina
ovat erityisesti panostukset kehitys- ja tutkimustyöhön sekä työntekijöiden täydennyskoulutukseen.
Jähmeästä talouspolitiikasta
moitittu Ranska sijoittuu listalla
kelvollisesti kahdeksanneksi ja
EU:n suurin maa Saksa kymmenenneksi.
Taulukon pohjalta löytyy Puola,
joka jää jopa EU-jäsenehdokkaiden Romanian ja Bulgarian taakse. Se pysyy pidemmän aikaa viileänä, hän arvelee.
tia.
Käytetyistä pet-pulloista ei valmisteta enää uusia pulloja, mutta
sen muovista voidaan valmistaa
vaikka kukkapurkkeja.
Aluksi
kertakäyttöpulloista
myydään ainakin limsoja ja kivennäisvesiä.
. Sea Containers
ilmoitti viime vuoden lopussa pis-
tävänsä omistamansa Siljan
myyntiin. Suurten yritysten tuonti
nousi 34 157 miljoonaan euroon.
Vientiä harjoitti viime vuonna
8 840 yritystä ja tuontia 23 467
yritystä. Viime kädessä kuluttaja päättää, minkälaisista pakkauksista
hän haluaa minkäkinlaiset tuotteet juoda, Jaatinen sanoo.
Siideriä jo myydäänkin muovipulloista. Asiasta kertoi taiwanilainen talouslehti Commercial Times uutistoimisto Reutersin mukaan.
Quanta Computer teki viime perjantaina sopimuksen japanilaisen
Sanyon kanssa yhteisyrityksen perustamisesta litteiden televisionäyttöjen valmistamiseksi. 7702 317 Fax: 7702 300
sss.talous@sss.fi
Kertakäyttöpullo haastaa uudelleentäytettävät kaupan juomahyllyillä
Muovinen
kertapet
-pullo tulee
tölkin ja
täyttöpullon
rinnalle
vuonna 2008
Taiwanilaisyhtiöt Quanta Computer ja Lite On Technology yrittävät vallata suomalaiselta Elcoteqilta Nokian matkapuhelinten sopimusvalmistusta. Raportissa painotetaan erityisesti
työllisyyden ja talouskasvun parantamista.
. euroa
STT/Tilastokeskus
Pk-yritysten vienti nousi 6,6 miljardiin euroon
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
466,53
4172,02
22873,63
444,02
7416,98
5902,79
2917,87
15929,95
5991,70
29634,00
1414,92
2310,92
11281,57
332,32
638,44
muutos-%
+0,53
+0,57
-0,13
+0,86
+0,70
+0,35
+0,21
+0,75
-0,13
+0,28
+2,40
+0,19
+0,02
+0,67
+0,04
set veivät tullihallituksen maanantaina julkistamien tietojen
mukaan viime vuonna 13,3 prosenttia Suomen koko viennistä,
kun niiden osuus vuotta aiemmin
SSS?STT
Pienten ja keskisuurten yritysten osuus Suomen viennistä nousi
hivenen viime vuonna. Onko sitten seurauksena logistisen tehokkuuden paraneminen niin, että kustannukset saadaan jollakin aikavälillä katettua,
sitä on vielä vaikea arvioida, Jaatinen pohtii.
Pakkausveron poistuminen kaikilta kierrätysjärjestelmässä olevilta juomapakkauksilta lähentää
tölkkien, pet-pullojen ja lasipullojen hintoja.
. Yhtiö
ei kommentoinut huhua.
Aldatan kurssi nousi 4,7 prosenttia. Markkinoilla arvioitiin,
että ulkomaiset sijoittajat saattavat pyrkiä tulevassa yhtiökokouksessa saamaan vahvempaa asemaa yhtiössä voidakseen
vaikuttaa Aldatan hallituksen kokoonpanoon.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq painui puolestaan
1,9 prosenttia, kun taiwanilaislehti kertoi, että yhtiön alihankintasopimus Nokian kanssa olisi katkolla. Panimoilla on järjestelmässä kiinni hieman yli 100 miljoonaa euroa.
Kertapet-pullojärjestelmässä ei
makaa rahaa samalla tavalla. Vi-
king Line jätti alustavan tarjouksen Siljasta.
Sea Containers on arvioinut Siljan myynnin ratkeavan kesäkuun
loppuun mennessä.
neksi Itävallan, Hollannin ja Britannian jälkeen. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Puolan tuore hallitus on ollut
taipuvainen protektionismiin eikä ole innostunut välttämättöminä pidetyistä talousuudistuksista.
Heikosti sijoittuvat myös Italia,
Slovakia ja Espanja.
EU-maiden johtajien on määrä
pohtia unionin talouden tilaa
huippukokouksessaan torstaina
ja perjantaina.
Kasola A
F-Secure
Aldata Solution
Ericsson AB B
Efore (LP)
Tietoenator
Okmetic
Ålandsbanken A
Tallberg-Kiint. Panimoiden ei myöskään tarvitse
pestä kertapulloja eikä kuljetella
niitä niin kuin kiertopulloja. Kun tölkkivero poistuu kokonaan 2008, tölkin suosio tulee varmaan kasvamaan.
Tanska ja
Ruotsi loistavat
talousvertailussa
Tallink havittelee myös
Superfastin Itämeren reittejä
STT?Reuters
Virolainen varustamo Tallink
havittelee myös kreikkalaisen Superfast Ferriesin Itämeren reittejä ja mahdollisesti myös sen kolmea autolauttaa. Rahastoja kasvatti ennen muuta osakekurssien nousu.
Osakerahastojen arvo nousi joulukuun lopussa 14,1 miljardiin euroon eli 47 prosenttia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Taulukko vahvistaa jälleen
kerran Pohjoismaiden ensiluokkaiset saavutukset, raportti kehuu.
Tanskan vahvuuksia ovat erityisesti yrityksen perustamisen
helppous sekä uudistettu, työllisyyttä tukeva sosiaaliturvajärjestelmä. Se työllistää yli 40 000 ihmistä. Ryhmään kuuluvien
yritysten liikevaihto on alle 50
miljoonaa euroa ja työntekijämäärä alle 250 työntekijää. Painorajoitettu OMXH Cap koheni puoli
prosenttia ja vaihtoa syntyi reilu miljardi euroa.
Nokian kurssi kipusi 1,1 prosenttia 17 euroon.
Metsäsektorilla UPM:n osake painui 0,9 prosenttia. Olutta hän kuitenkin ostaa mieluiten lasipulloissa. Olutta ei ole toistaiseksi
Suomessa haluttu pakata muovipulloihin, sillä muovipullossa olut
säilyy vain 4?8 viikkoa.
. Matkapuhelimet kuuluvat myös Lite Onin valikoimaan.
SSS?STT
Ahvenanmaalainen Birka Line -varustamo irtisanoo 145 työntekijää, joista 122 sai irtisanomisilmoituksen heti maanantaina.
. Vaadittu noin 90 prosentin palautuminen ei onnistu ilman pant-
SÄHKEET
Saksan tuottajahintojen nousuvauhti kiihtyi yllättäen helmikuussa korkeimmalle tasolle 24 vuoteen. Tuonnista
pk-yritysten osuus oli 25,9 prosenttia eli 12 131 miljoonaa euroa.
Suurten yritysten osuus viennistä laski 86,7 prosenttiin. (LP)
Kesko B
Sijoitusrahastot
kasvoivat 41 prosenttia
Rahastojen arvo rahastotyypeittäin 31.12.2005
Vipurahastot 0,3%
Yhdistelmärahastot 13,1%
Osakerahastot 31,4%
Rahasto-osuusrahastot 13,3%
Pitkän koron
rahastot 14,5%
Rahamarkkinarahastot 27,4%
Rahastojen arvo 31.12.2005 yhteensä 44,7 mrd. Kova kilpailu ja matkustajalaivojen
lisääntynyt kilpailu painoivat Birka Linen viime vuoden tappiolle.
SSS?STT
Saksan tuottajahinnat
nousivat eniten 24 vuoteen
Marko Mattila
Jani Gustafsson suosii muovipulloja, sillä ne ovat lasipulloja kevyempiä palauttaa. maaliskuuta 2006
?
9
TALOUS
Tuottaja: Mikko Nurmisto puh. Voi sitäkin joku kokeilla.
?Isot kustannukset?
Aamulehden mukaan nykyisessä yhtenäispakkausjärjestelmässä liikkuu noin 320 miljoonaa uudelleentäytettävää lasi- ja muovi-
delle. Edullisemman hinnan myötä tölkkien suosio on hieman kasvanut.
. Pkyrityksiä oli vastaavasti 7 557 ja
20 572.
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
432,17
5138,51
1550,00
2512,60
4961,60
16624,80
1688,22
1484,35
8059,42
muutos-%
+0,85
-0,05
+1,02
+0,73
+0,59
+1,74
+1,46
-0,07
+0,15
Euro/dollari
1,220
1,215
1,210
1,205
1,200
1,195 5 pv
1,190
ti
1,23
1,22
1,21
1,20
1,19
1,18
1,17
1,16
11
12
1
2
3
ke
to
pe
OMX Helsinki
9500
Sijoitusrahastot kasvoivat viime
vuonna 41 prosenttia. Kreikkalainen
pörssiyhtiö Attica omistaa Superfast Ferriesin.
Lehtitietoja kommentoidessaan
Tallink sanoi olevansa kiinnostunut eri yhtiöiden aluksista mukaan lukien Superfast Ferriesin
alukset. Rahamarkkinarahastojen arvo kasvoi vuodessa 17 prosenttia 12,3
miljardiin euroon.
Pitkän koron rahastojen osuus
sijoitusrahastoista oli noin 6,5
miljardia euroa, rahasto-osuusrahastojen 5,9 miljardia euroa ja yhdistelmärahastojen vajaat 5,9 miljardia euroa
Se voidaan kirjoittaa valkovenäläisittäin tai venäläisittäin. Linnut löydettiin viime viikolla Nybrovikenin lahdelta ja Skeppsholmenin saarelta aivan Tukholman ydinkeskustasta.
. Ihmiset voivat liikkua alueilla normaalisti, mutta kuolleisiin lintuihin ei pidä
koskea, sanoi Håkan Henriksson Ruotsin maatalousministeriöstä maanantai-illan lehdistötilaisuudessa.
Lintujen virustyypistä ei ollut vielä selvyyttä, mutta sen sanottiin
olevan taudin aggressiivista muotoa.
Henriksson kertoi, että tartunnan saaneet linnut havaittiin keskiviikkona. Translitteroinnin viidakossa nimi vääntyy helposti moneen muotoon, mutta eihän nimi miestä pahenna ellei mies nimeä.
Lehtikuva/Reuters/Kevin Coombs
Humphrey-kissa oli tottunut poseeraamaan valokuvaajille.
Britannian hallitusta
heiluttanut kissa kuollut
LONTOO . Peli on nopeaa ja se on helppo aloittaa. Hän tulkitsi
myös opposition kokoamien mielenosoitusten olleen osoitus heikosta muutoshalusta.
. Löytöpaikoilta on päivittäin lähetetty tutkimuksiin
joitakin uusia kuolleita lintuja, maanantainakin kolme.
. Imaamit puhuvat sadoille uskonoppineille Bahrainissa, kerrotaan Tanskan radion verkkosivuilla.
Maahanmuuttajien kotouttamiseen perehtynyt konsultti Fahmy
Almajid pelkää, että tanskalaismuslimien osallistuminen saa profeetan pilakuvista syntyneen kohun leimahtamaan taas liekkeihin
ja levittää tanskalaisten tuotteiden boikottia.
. Lintuinfluenssa löytyi ensin Oskarshamnissa, sitten Karlskronasta ja Oxelösundista ja Gotlannista ja nyt Tukholmasta. Hänet tunnetaankin miehenä, joka ei kannattanut Neuvostoliiton hajoamista.
Valko-Venäjän presidentin nimi voidaan kirjoittaa kyrillisillä kirjaimilla venäjäksi tai valkovenäjäksi. Lisäksi julkistettiin virallinen tiedote,
jonka mukaan Cherie Blair oli kovin pahoillaan, että Humphreyn
oli täytynyt muuttaa.
STT?Reuters. Jos tämä ei ole sisällissotaa, niin mikä sitten. Vuosikymmeniin
voimakkain pyörremyrsky aiheutti maanantaina Australian koillisrannikolla paljon tuhoa, muttei
kuolonuhreja. Hallituksen arvio on silti edelleen, ettei Irakissa yleisesti ottaen ole meneillään aseellista konfliktia, kirjoittaa ulkoministeri.
Irakin entinen pääministeri Ijad Allawi sanoi sunnuntaina, että
Irakissa kuolee väkivaltaisesti 50?60 ihmistä joka päivä.
. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Myrsky repi talojen
kattoja, katkaisi sähköjä ja teki
tuhoja alueen banaani- ja sokeriviljelmillä.
Pyörremyrsky Larryn voimakkuus oli puuskissa jopa 80 metriä
sekunnissa, ja se luokiteltiin voimakkaimmaksi viiden kohdan asteikolla. Samarran kultaiseen moskeijaan tehty terrori-isku on kiihdyttänyt uskonnollisten ryhmien välistä väkivaltaa etenkin Keski-Irakissa. He olivat
täysiä sekopäitä, Lukashenko
moitti.
Uusia mielenosoituksia
suunnitteilla
Minskissä huokaistiin helpotuksesta, kun keskusaukiolla vaali-iltana järjestetty noin 10 000 ihmisen mielenosoitus ei johtanut suu-
rimittaisiin väkivaltaisuuksiin.
Hallinto antoi etukäteen ymmärtää tulkitsevansa kaikki mielenilmaukset terrorismiksi ja puuttuvansa niihin kovalla kädellä.
Maanantai-iltana Lokakuun aukoille kokoontui väkeä edellisiltaa
vähemmän, arviolta 4 000?7 000
ihmistä. Vai
valittiinko Aljaksandr Lukashenka?
Kyse on yhdestä ja samasta miehestä, jonka nimi voidaan kirjoittaa kahdella eri tavalla. Watiksi nimetty
myrsky on nyt noin 2 000 kilometrin päässä Cairnsista, ja sen ennustetaan kulkevan samaa reittiä
kuin Larry.
Pyörremyrsky kurittaa Australiaa
SÄHKEET
vitsh sai virallisten tulosten mukaan noin kuusi prosenttia äänistä.
Lukashenko kielsi tiukasti opposition esittämät vaatimukset vaalien uusimisesta. ole käynnissä aseellista konfliktia.
. Partaset tekivät välttämättömät toimet taskulampun valossa ja söivät sitä
mitä kaapeista sattuu löytymään.
. Tukholman yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan jopa kymmenen
prosenttia lukioikäisistä pojista pelaa pokeria internetissä. Minkäänlaisia
instituutioita ei ole ihmisten suojaksi, ja maassa pannaan toimeen
etnisiä puhdistuksia, Allawi sanoi BBC:lle.
STT?Ritzau
Lintuinfluenssa levisi
myös Tukholmaan
TUKHOLMA . Mutta jos tavoitteena on julistaa tyytymättömyyttä siitä, että oikeuskansleri
päätti olla nostamatta syytettä Jyllands-Postenia vastaan, imaamit leikkivät tulella, sanoo Khader.
SSS?STT
sisämaahan ennen laantumistaan.
Seuraava myrsky, joskaan ei
näillä näkymin läheskään yhtä
voimakas, on odotettavissa myöhemmin viikolla. Sanomme ei diktatuurille ja
valheille.
Poliisi pysytteli sivussa. Virallisena hallituskissana Humphrey pysyi
myös Thatcherin konservatiivisen seuraajan John Majorin virkakaudella.
Mutta Blairin ja hänen vaimonsa Cherien siirtyessä pääministerin virka-asuntoon 1997 Humphrey katosi julkisuudesta. Venäjän kielessä
painoton o-kirjain ääntyy a:ksi.
Presidentin sukunimeä äännettäessä paino on kolmannella tavulla
ja painoton o kuulostaa a:lta. Paljon puhuttu ja valmisteltu
vallankumous epäonnistui. Valko-Venäjällä käytetään enemmän venäjää, mutta itsenäistymisen jälkeen myös Valko-Venäjän oma
kieli on virallinen kieli.Valkovenäläinen kieli on itäslaavilainen
murre, jossa on elementtejä myös
puolan kielestä.
Helsingin yliopiston slaavisten
kielten opettaja Päivi Saurio
kertoo, että kielet muistuttavat
hyvinkin paljon toisiaan.
. Kuusi tanskalaista imaamia matkustaa lähipäivinä Lähi-itään, missä he osallistuvat islamilaisten järjestöjen kokoukseen. Tuuli ja sade
pitivät kyllä kovaa meteliä, Partanen kuvaili.
Pahin myrsky taukosi jo puoliltapäivin maanantaina, ja iltapäivällä Partaset uskaltautuivat jo
ulos katselemaan myrskyn jälkiä.
. Luultavasti lintuinfluenssaa on koko Itämeren alueella, Henriksson arveli.
SSS?STT?Ari Setälä
Ruotsi huolissaan
nettipokerin pelaajista
Ruotsin hallitus on huolissaan nettipokerin pelaajista. Myrskyn arvioitiin kestävän noin vuorokauden, ja etenevän satoja kilometrejä
Banaani- ja
sokeriviljelmät
kärsivät vahinkoja
. Kirjoitusasu poikkeaa jonkin verran. Suomen ulkoministeriön tietoon ei maanantaina iltapäivällä ollut tullut tietoja, että
suomalaisia olisi loukkaantunut.
Cairnsin ja Townsvillen välinen
400 kilometrin pituinen alue oli julistettu hätätilaksi. Alueella
asuu
250 000 ihmistä.
Vuonna 1974 pyörremyrsky Tracy surmasi 70 ihmistä ja tuhosi
Australian pohjoisosassa sijaitsevasta Darwinin kaupungista kaksi kolmasosaa.
Tanskan ulkoministeri:
Irakissa ei käydä sotaa
Lehtikuva/AFP/Cairns Post
Pyörremyrsky murjoi muun muassa lentokonetta.
Myrskyn reitti
Tyyni valtameri
Reittiennuste
SSS?STT?
Susanna Jääskeläinen
llir
va
Tyynimeri
Cairns
Sijainti maanantaiiltana paikallista aikaa
Cairns
Karumba
A U S T R A L I A
Perth
Intian
valtameri
Brisbane
Adelaide
Sydney
Melbourne
Canberra
1 000 km
ta
Darwin
iut
Intian
valtameri
?Myrskyä seurattiin pitkin yötä?
Vaikutusalue
Iso
Pyörremyrsky Larry on aiheuttanut suurta
tuhoa Australian koillisrannikolla. Viimeksi yhtä voimakas
myrsky pauhasi Australiassa
vuonna 1974.
Tuhansia ihmisiä oli evakuoitu
myrskyn alta, ja armeija sekä vapaaehtoiset olivat hälytysvalmiudessa. Jos
tavoitteena on kehottaa rauhallisuuteen, niin hyvä. ValkoVenäjän presidentti Aleksandr
Lukashenko oli maanantaina
voimansa tunnossa. Kaikki tiesivät, että näin tässä
käy, Karhu tiivisti STT:n puhelinhaastattelussa maanantaina.
Hänen mukaansa opposition
edustajien ajaminen ahtaalle oli
vaalien suurin epäkohta, josta opposition ehdokkaat puhuivat teräväkielisesti.
. Näitte ihmiset, jotka saapuivat mielenosoituksiin. Lennot alueen suurimpiin
kaupunkeihin Cairnsiin ja
Townsvilleen oli peruttu.
Viranomaisten saamien tietojen
mukaan kukaan ei kuollut myrskyssä, ja vain muutama loukkaantui lievästi. STT
?kansainvälistää. Tuuli oli vienyt valtavasti lehtiä ja oksia puista ja paikoin tiet
olivat poikki kaatuneiden puiden
takia. Esimerkiksi Radio Free Europe kirjoittaa Lukashenka, MTV3
ottaa varman päälle ja käyttää samassa nettijutussa sekä venäläistä että valkovenäläistä nimeä.
Vaaleissa valittu presidentti
tuntuu itse suosivan venäläistä
tapaa. Johdonmukai-
suuden vuoksi molemmat olisi hyvä kirjoittaa samalla kielellä.
Sama kuvio on myös Valko-Venäjän maan nimessä. Venäjän kieltä osaava ymmärtää puhutun valkovenäjän. Heidän (muslimien) vaatimuksiinhan ei ole
suostuttu, sillä anteeksipyyntöä ei ole esitetty, Almajid sanoo Kristeligt Dagblad -lehdessä.
Demokraattiset muslimit -järjestön johtaja Naser Khader puolestaan varoittaa imaameja ?leikkimästä tulella?.
. etunimen kirjoittamalla Alexandr (kyrillisissä
kirjaimissa ei x-kirjainta ole ollenkaan). Aukion
lähikadulla oli kymmeniä miehistönkuljetusbusseja, joiden ikkunoiden eteen oli vedetty verhot.
Bussien edessä seisoi mellakkapoliisien ketju.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vaalitarkkailuoperaatioon osallistunut kansanedustaja Saara Karhu arvioi vaalituloksen saaneen kokonaisuudessaan vaisun vastaanoton, koska se
oli vähintäänkin arvattavissa.
. Imaamit ovat osa ongelmaa mutta myös osa sen ratkaisua. Oli kuin pommi olisi räjähtänyt, motellinomistaja Amanda
Fitzpatrick kuvaili Innisfailissa,
joka kärsi eniten myrskystä.
Myrsky vaurioitti yli puolta kaupungin taloista, katkaisi sähköjohtoja ja repi puita juurineen.
Pyörremyrsky tuhosi Innisfallin
kaupungin ympäristön sokeri- ja
banaaniviljelmiä satojen miljardien dollarien edestä.
Viranomaiset varoittivat myrskyn jälkeisistä vaaroista, kuten
tulvista sekä krokotiileistä ja
käärmeistä. Kahvikupillista kyllä vähän
tekisi mieli, mutta sitäkin täytyy
nyt odotella, Elvi Partanen tunnusti nauraen.
Itsevarma Lukashenko julisti
vallankumoussuunnitelmat kuolleiksi
Lännessä presidentinvaalit
tuomittiin epädemokraattisiksi
STT?AFP?Reuters
MINSK / HELSINKI . Pelaajat istuvat kotona,
jossa kukaan ei ole valvomassa pelaamista. Pahin
kilpailija Aleksandr Milinke-
Tanskan imaamit
matkalle Lähi-itään
KÖÖPENHAMINA . Palvelu alkaa maaliskuun lopussa.
SSS?STT
Lukashenko vai Lukashenka?
Valkovenäläisessä
kielessä presidentin
nimi loppuu a:han
SSS?Hia Sjöblom
Lehtikuva/Reuters
Aleksandr Lukashenko piti maanantaina lehdistötilaisuuden.
Valko-Venäjän presidentinvaalit
on käyty ja Aleksandr Lukashenko valittiin jatkamaan. Se
johtuu siitä, että Valko-Venäjällä
pyritään kirjoittamaan sanat niin
kuin ne lausutaan.
Siinäpä selitys Lukashenko-Lukashenkalle. Tiedotusvälineiden mukaan Cherie Blair ei pitänyt Humphreysta, ja konservatiivien leirissä alkoi liikkua synkkiä arvailuja kissan kaameasta kohtalosta.
Blairin hallitus joutui lopulta julkistamaan valokuvia, jotka todistivat Humphreyn olevan erään virkamiehen hoidossa. Muu
ei olisi ollut mahdollistakaan, Lukashenko päätteli.
Opposition ehdokkaat eivät onnistuneet kokoamaan Lukashenkon asemaa uhkaavia äänimääriä
vaaleissa, joiden suurin epäkohta
oli tarkkailijoiden mukaan opposition painostaminen ja sen vaalikampanjan häiritseminen. Ulkoministerin lausunto on herättänyt ihmetystä senkin takia, että Tanska osallistuu aseelliseen selkkaukseen Yhdysvaltain puolella.
Kirjallisessa vastauksessaan sosialistisen kansanpuolueen johtajalle Villy Sövndalille Möller sanoo hallituksen katsovan, ettei
Irakissa ?yleisesti ottaen. Eniten on
kärsinyt Innisfailin kaupunki. Mutta aivan valtavaa tuhoa
siellä ei näkynyt, pääsimme helpolla verrattuna aivan rannikkoalueella asuviin.
Tullyn asukkaille kerrottiin, että
sähköt saadaan palaamaan aikaisintaan tiistai-iltana. Hallitus myönsi viime marraskuussa
Ruotsin veikkaukselle luvan aloittaa pokeripeli internetissä. Mustavalkoinen kulkukissa Humphrey, jonka kohtalosta Britannian hallitus ja oppositio riitelivät vajaa vuosikymmen
sitten, on kuollut, vahvisti Tony Blairin hallituksen tiedottaja
maanantaina.
. Toinen oli kuollut ja toinen lopetettiin, kun se käyttäytyi omituisesti. Valkovenäläinen versio presidentin etunimestä on Aljaksandr.
Jos se translitteroidaan esimerkiksi englanniksi, se on Alyaksandr.
Ei ihme, että on kirjavuutta.
Mutta taustalla on muutakin.
Päivi Saurio sanoo, että nimen
kirjoitustapa on pitkälle kiinni
tiedon lähteistä.
Valkovenäjän oloihin perehtynyt
opiskelija Maija Kalm kehottaa
kurkistamaan, mitä nimenkirjoitustapaa eri tiedotusvälineet
käyttävät.
Muun muassa Valko-Venäjän virallinen uutistoimisto BelTa ja
suomalainen STT kirjoittavat venäläisittäin Lukashenko. Tuulenpuuskia tulee aina välillä, mutta pieniltä ne tuntuvat verrattuna viime yön ja aamun myrskytuuliin, Partanen
kertoi puhelimitse STT:lle.
Partaset huomasivat ensimmäiset merkit myrskyn lähestymisestä sunnuntaina iltapäivällä, jolloin linnut tuntuivat katoavan ja
luonto hiljeni pahaenteisesti. Tanskan ulkoministerin Per Stig Möllerin mukaan Irakissa ei ole meneillään aseellista konfliktia eikä sisällissotaa. Varmemmaksi vakuudeksi valokuvissa oli panttivankivalokuvien tapaan
mukana tuore sanomalehti. maaliskuuta 2006
?
MAAILMALTA
10
Myrsky aiheutti tuhoa Australiassa
Kuolonuhreilta
kuitenkin vältyttiin
STT?AFP?Reuters
BRISBANE . Myönteistä onkin oikeastaan
se, että tarkkailijoita päästettiin
maahan ja Valko-Venäjällä selvästi tiedostettiin, että kaikki epäedullisimmatkin asiat menevät
nyt maailman tietoon. Tukholman koko keskusta julistettiin maanantaina suoja- ja valvonta-alueeksi kahdessa joutsenessa ilmenneen
lintuinfluenssan vuoksi. Suoja- ja valvonta-alueet eivät rajoita liikkumista. Pimeässä täällä nyt ollaan kun
sähköt menivät poikki jo varhain
aamulla. Myrsky runteli
pahoin myös Isoa valliriuttaa.
Innisfail
Georgetown
Townsville
QUEENSLAND
Tasmania
300 km
STT
Pienellä Tullyn paikkakunnalla
asuva Elvi Partanen valvoi maanantaina myöhään odottelemassa
eri puolilla Australiaa asuvien lastensa soittoja ja kertoakseen näille kuulumiset myrskyn jälkeen.
Koko ikänsä Australiassa asuneen Elvi Partasen ja Puumalasta
lähtöisin olevan aviomies Pentin
kotipaikka sijaitsee Cairnsin ja
Townsvillen kaupunkien välissä.
Matkaa rannikolle on alle 15 kilometriä.
. Toivon mukaan tämä olisi merkki avoimuuden lisääntymisestä.
Etyjin virallisessa lausunnossa
todettiin aidon vaalikilpailun
puuttuneen ja lukuisien todisteiden osoittavan, että vaalit eivät
täyttäneet demokratian vaatimuksia.
. Ei hyvältä näytä. Kaksitoista
vuotta kestänyt valtakausi sai jatkoa sunnuntaina, kun Lukashenko otti yli 82 prosentin äänisaaliilla murskavoiton länsimaiden epädemokraattisiksi tuomitsemissa
vaaleissa.
Lukashenko tulkitsi länsimielisten ja demokratiaa puolustavien
tahojen vallankumoushaaveet
kuolleiksi ja kuopatuiksi.
. Poliittinen maailma suree legendan poismenoa, otsikoi Sun-lehti juttunsa Humphreyn kuolemasta.
Humphrey kulkeutui pääministerin virka-asuntoon Downing
Street 10:een 1989 rautarouva Margaret Thatcherin ollessa
brittien pääministeri. Se on valkovenäjäksi Belarus ja venäjäksi Belorus.
Sekä valkovenäjää että venäjää
kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla. Pelejä voi myös olla
käynnissä monta samaan aikaan, Anders Stymne Ruotsin Kansanterveyslaitokselta toteaa Dagens Nyheterin haastattelussa.
Hänen mukaansa tutkimukseen saatetaan tarvita neljä miljoonaa kruunua (430 000 euroa). Omalla äänestyspaikallamme
silmiinpistävää oli valtavan suuri
ero ennakkoäänten ja varsinaisen
vaalipäivän äänten jakautumisessa, vaikka lopullisia johtopäätöksiä asiasta on vaikea tehdä, Karhu totesi.
KÖÖPENHAMINA . Seurasimme myrskyn etenemistä illalla ja pitkin yötä internetistä ja televisiosta. Niiden translitterointi lisää
kirjavuutta maailman medioissa.
Translitterointi englanniksi käy
vähän eri tavalla kuin translitterointi suomeksi.
Esimerkiksi kyrillisissä kirjaimissa jaa-äänteellä on oma kirjain. Sen
jälkeen alkoivat kovat tuulenpuuskat.
. Potentiaalisia uusia pelaajia on puoli miljoonaa. Asiantuntijat pelkäävätkin, että myös peliriippuvuus lisääntyy.
. Valkovenäläinen kirjoittaa niin kuin
sanotaan eli valkovenäläinen tapa
kirjoittaa on Lukashenka.
Päivi Saurio sanoo, että myös
presidentin etunimi kirjoitetaan
eri tavalla riippuen siitä valitaanko valkovenäläinen vai venäläinen kirjoitusasu. Sanomalehti Dagens Nyheter kertoi maanantaina, että hallitus aikoo tukea nettipokerin ja peliriippuvuuden tutkimusta miljoonilla kruunuilla vielä tänä vuonna.
Ruotsin veikkausyhtiön mukaan 200 000 ruotsalaista pelaa nettipokeria. Mielenosoittajille puhunut Milinkevitsh kutsui Lukashenkoa laittomaksi presidentiksi
ja nimitti vaaleja perustuslain
vastaiseksi kaappaukseksi:
Salitun tulevaisuus oli katkolla, kun sen saama
EU-rahoitus verkottumishankkeeseen loppui helmikuun lopulla.
Kulttuurikeskuksen toiminta
jatkuu tulevaisuudessa aiempaa
enemmän sponsori- ja vastaavanlaisella tuella.
. lukuisia konsertteja sekä erilaisia eri yhteisöjen tilaisuuksia.
. Asetelmallisessa
teoksessa on hiljaista naurua sisäänpäin.
Sami Saikkosen koreografiaan
ja tekstiin perustuva Kohtaus naiselle ja miehelle on parisuhdetutkielma, joka etenee äkkiväärästi
kohtauksesta toiseen. Uusi pitkäsoitto ilmestyy
näillä tietämin syksyllä, uutuussingle jo tätä ennen.
. Bazochessur-Guyonnen kylässä sijaitseva
talo on ollut viime vuodet käytännössä suljettu.
Talo on valkoiseksi rapattu tiilirakennus, jonka asuinpinta-ala on
450 neliömetriä. Kotimaisista vieraista viimeksi Sali-
tussa ovat esiintyneet J. Rokkilaulajia, poppivokalisteja, klassisia laulajia, ihan minkä tyylin
edustajia vain. on Markku Pirin suunnittelemassa teoksen visualisoinnissa
suuri merkitys. 00100 Helsinki
SSS
SSS?Veli-Matti Henttonen
S
alitun kulttuurikeskus jatkaa toimintaansa Suomusjärvellä. musiikki, kuvataide ja tanssi yhdistävät eri-ikäisiä
ja eritasoisia kulttuurin harrastajia, Eero Raittinen täsmentää.
Esimerkiksi konserteissa käyvät
ovat tätä nykyä pääasiassa lähiseudulla asuvia paikkakuntalaisia.
Eero Raittisen musiikkitoiminnan kautta Salitussa on järjestetty mm. Luukkanen on vuonna 1984 perustetun dekkariseuran neljäs puheenjohtaja ja ensimmäinen nainen tässä tehtävässä.
Filosofian maisteri Luukkanen työskentelee Helsingin yliopiston
humanistisen tiedekunnan kirjastossa. Seuraavaksi kulttuurikeskuksen tiloja käyttävät hyväkseen Turun ammattikorkeakoulun muotoilulinjan väki
kolmen vuorokauden intensiivileirillä.
Salitun entisen koulun omistaa
Espoon kaupunki. niin verhojen taakse
kätketyillä kuin paljastetuillakin
. Siinä yhteydessä keskustellaan varmasti
myös Lordin esitykseen kuuluvasta pyrotekniikasta. Puvut on toteuttanut Tuula Bergqvist.
Teatterilliseen kokonaisilmaisuun pyrkivä Sinfonia on rikas
keinoiltaan ehkä liiallisuuteen asti. Hän tilasi talon Aallolta vuonna
1956 ja muutti siihen 1959. Kappale on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan, mutta sen
esittämiselle ei ole moraalisia eikä musiikillisia esteitä, kertoi
ryhmän suomalaisjäsen Kjell Ekholm.
Asiaan liittyvä keskustelu ei tullut hänelle yllätyksenä. Salitussa on pidetty lisäksi
mm. Carrén jäljiltä
talossa on taidekirjasto ja -kortisto. Yleisöä ravistellaan pois totutuista turvallisista asemista kuuntelijana, katselijana, viihdettä etsivänä passiivisena vastaanottajana.
Sinfonian olennaisena osatekijänä on Ahon voimakkaan assosiatiivinen musiikki. Kyseessä on kolmas
versio aiemmin Kansallisbaletissa
Saikkosen itse tanssimana nähdystä teoksesta.
Päivi Mäen Siellä oli käytävä
on uusi versio Aurinkobaletissa
joitakin vuosia sitten nähdystä
tanssiteoksesta. Karjalainen, Micke Björklöf & Blue
Strip, The Latebirds ja Melrose.
Eero Raittinen on vastikään
käynyt studiossa yhtyeensä kanssa. Kiinteistö avattaneen
yleisölle kesällä 2007.
Pariisin lähellä sijaitseva Maison Carré on yksi tärkeimmistä
Aallon suunnittelemista yksityiskodeista. Carrén taiteilijoihin kuuluivat
muiden muassa Pablo Picasso ja
Ferdinand Leger.
dittiin myydä yhtäkään lippua.
Lippuja jonottaville Metallican
ystäville ilmoitettiin lipunmyynnin alkavan uudestaan klo 16.
. Se on luokiteltu Ranskassa historialliseksi suojelukoh-
Metallica
tukki lipunmyyntipisteet
SSS?STT
Heavymetalliyhtye Metallican
kesäkuisen Tallinnan-konsertin
lipunmyynti Virossa, Latviassa ja
Liettuassa jouduttiin keskeyttämään heti sen alettua maanantaina klo 10.
Lipunmyyntiä hoitavan Piletilevi-yrityksen tietojärjestelmä tukkeutui ennen kuin Tallinnassa eh-
teeksi vuonna 1996. Aina kun puhutaan moraalista, puhutaan myös mausta, hän
lisäsi.
Ekholm sanoi, että euroviisuihin
liittyvät turvallisuusasiat käydään perusteellisesti läpi parin
kolmen viikon kuluttua. Talosta on tarkoitus tehdä suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua tunnetuksi tekevä kulttuurinähtävyys.
Talo ja osa sen irtaimistosta siirtyi suomalaiseen omistukseen 1,5
miljoonalla eurolla. Liike kuolee
viimeisenä. Seura jakaa
vuosittain Johtolanka-palkinnon edellisvuoden merkittävästä dekkariteosta.
SSS?STT
Merikosken Laulu on
vuoden naiskuoro
Oululainen naiskuoro Merikosken Laulu on valittu Vuoden
kuoroksi. Fredrikinkatu 61 A,
7.krs. Pääasiassa
pääkaupunkiseudulla asuvien
henkilöiden muodostama kulttuuriyhdistys on edelleen vuokrannut
koulun käyttöönsä.
Monipuolista toimintaa
Salitun kulttuurikeskus perustettiin Salittuun viitisen vuotta
sitten muusikkona tunnetun Eero
Raittisen toimesta. maaliskuuta 2006
?
11
KULTTUURI
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
sss.kulttuuri@sss.fi
Toiminta jatkuu Salitun kulttuurikeskuksessa
Nightwish hakee solistia
EU-rahoitus
loppui
helmikuun
lopussa
Nightwish etsii parhaillaan aktiivisesti naispuolista
laulajaa/keulakuvaa bändiin. Viiden tanssijan tehokas yhteistyö tuo esiin kollektiivisia mielentiloja romanttisesta
haaveilusta fyysisesti ilmaistuun
intoon tehdä konkreettista maailman hyväksi.
Näiden rajojen väliin Aurinkobaletin ohjelmisto on muutenkin
kaikessa monipuolisuudessaan
asettunut viime vuosikymmeninä.
Erin satsaus
kokonaisilmaisuun
Juha Lukala
Sami Saikkosen koreografian Kohtaus miehelle ja naiselle tanssivat Aurinkobaletissa Johanna Hokkanen ja Mikko Kaikkonen.
Tanssiteatteri Eri ei ole koskaan
pelännyt haasteita. Dallas Wayne, Ian Siegal, Phil Guy, Ray Sharpe sekä
viimeksi tammikuussa Geraint
Watkins ja Chris Cote. Paikka tarjoaa monipuoliset tilat ja mahdollisuudet
mm. Toiminta on ollut hyvää ja aktiivista. Kuoron ohjelmistoon kuuluu perinteistä klassista ja
hengellistä musiikkia, kansanlauluja sekä modernia ja viihdemusiikkia.
SSS?STT
Lordille lupa
esiintyä Ateenassa
Suuria kuvioita Turun tanssiteattereissa
Otto Lappalainen
SÄHKEET
SSS?STT
STT
Alvar Aallon suunnittelema yksityistalo Maison Carré sijaitsee 40 kilometrin päässä Pariisista lähellä Jean Monnet?n ja Maurice Ravelin koteja.
Suomi avaa Alvar Aallon
ranskalaistalon ovet yleisölle
SSS?STT
Suomen Kulttuurirahasto on ostanut Alvar Aallon suunnitteleman yksityistalon Ranskasta. Johanna
Hokkasen ja Mikko Kaikkosen
tanssiman pariskunnan suhde on
realistisen kiemurainen, joskin
rakkauskin löytää lopulta ilmaisukeinonsa. Kulttuurirahasto myönsi lisäksi 200 000 euron rahoituksen kiinteistön alkuvaiheen ylläpitokuluihin.
Talon hallinnoimista varten
Ranskaan perustetaan erillinen
yhdistys. Mahdollisuudet toteuttaa itseään ovat lähes
rajattomat.
. Sen sijoittaminen puolitoistatuntisen AB25:n
viimeiseksi osaksi on luontevaa,
sillä vastaremontoitu uusi tila
pääsee oikeuksiinsa. Muiden kilpailijamaiden
esittäjistä ja esityksistä ei keskusteltu kuin ohimennen.
. Yhtyeen toiveissa on löytää laulaja,
jonka äänen ei kuitenkaan tarvitse olla klassisesti koulutettu, kuten aiemmalla vokalistilla Tarja Turusella.
Nightwish toivoo hakemuksia mahdollisimman erityyppisiltä
laulajilta. Musiikiksi valittu Aulis Sallisen Aspekteja
Peltoniemen Hintrikin surumarssista vie ajatukset heti Pohjanmaalle. Se on tanssiteokselle
tyylikäs lopetus.
Käsiohjelman runo puhuu ajan
ja paikan ristiriidoista ja antaa
abstraktille tanssille yhden selityksen.
Sellainen muistopuhe on Samuli Nordbergin koreografia
neljälle tanssijalle. Suuret hankkeet ovat kuitenkin toteutuneet
aiemmin muilla näyttämöillä. Kantaaottava
ja koskettava tulkinta hengittää
koko ajan Ahon Solo III -teoksen
tahtiin.
Käytävämäisessä aulassa tapahtuva alkuosa on hyvin kiihkeätunnelmainen. Hanke ei ole kuitenkaan vielä
valmis. Mustat ja valkeat, naamiota kasvoillaan pitävät tanssijat valtaavat vähitellen aluksi autiolta näyttävän tilan.
Tilaa käyttää parhaiten hyväkseen portaikossa tapahtuva teoksen loppuosa, jossa saavutetaan
harmonia sisäisen kaaoksen ja ulkoisen järjestyksenä välillä. Vaimo
Olga Carrén kuoltua 2002 talo
siirtyi perikunnan haltuun, ja se
pantiin myyntiin. Sävellys Kalevi
Aho. Tavoitteenamme on tehdä
Salitun kulttuurikeskusta erityisesti tunnetuksi Suomusjärvellä
ja lähialueilla. Neljän koreografian ilta Aurinkobaletissa Turun Manillassa.
Sinfonia. Meillä mm. Hänet valittiin Suomen Naiskuoroliiton puheenjohtajaksi.
Merikosken Laulu on menestynyt kansainvälisessä kuorokilpailussa Italiassa ja julkaissut edustavan äänitteen nimeltä Moninainen. Lordin esitystä saatetaan joutua muuttamaan
jonkin verran, mutta tuskin kovin
paljon.
Euroviisujen osallistujamaiden
on jätettävä maanantaina kilpailukappaleidensa videot ja tekstit.
Suomen kappaleen aineiston jättää delegaatio, jota johtaa Ilkka
Talasranta.
Ekholm tiesi, että Serbia-Montenegro ei ole vielä sunnuntaina
kyennyt päättämään, mikä kappale maata edustaa kilvassa.
. toukokuuta. Metallican Tallinnan-konsertti on yhtyeen ainoa
Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa.
Suomessa Metallican konsertin
lipunmyynti jatkui koko päivän.
Euroviisujen kansainvälinen
johtoryhmä on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan Lordi
saa esittää Hard Rock Hallelujah
-kappaleensa toukokuussa Ateenassa. kesäkuuta. Samanaikaisesti Detria Arbutin® Pigment
Whitening -tehoti
maksaläiskien synty
pat ja
WWW DETRIA l
Lapin luonnosta - ihmisen parhaaksi. Suomen Naiskuoroliitto antoi kuorolle liittonsa merkittävimmän tunnustuksen valtakunnallisilla Naiskuoropäivillä Vantaalla. erityisryhmien ja erilaisten
yhdistysten toiminnalle, Salitun
kulttuurikeskuksen toiminnasta
vastaavan Salitun Ääni ja Maisena ry:n puheenjohtajana toimiva
Tiski Raittinen jatkaa.
Ricky Martin Helsinkiin
Latinopopin supertähti Ricky Martin konsertoi Helsingin Areenassa 22. Tanssijat kuvaavat elämää ja ihmisen lyhytaikaista matkaa siinä pakkotahtisena rimpuiluna ja kiipeilynä.
Ahon Symphony No. eli pienimuotoisia konsertteja ennen Suomen-keikkoja.
Esimerkiksi Tunturibluesin kenraalikonsertit ovat olleet vuosittaisia.
Salitussa ovat olleet esiintymässä mm. Puerto Ricossa syntyneen Ricky Martinin
hittejä ovat muun muassa Maria, Livin. Käsikirjoitus, ohjaus ja
liikemateriaali Tiina Lindfors.
Tanssiteatteri Erin Studio.
TANSSI
Turussa neljännesvuosisadan
toiminut Aurinkobaletti on koonnut juhlaohjelmaansa neljä koreografiaa, joiden suunnittelijat
ovat olleet eri tavoin mukana ryhmän toiminnassa kuluneina vuosina.
AB25 antaa kattavan kuvan
aluksi klassiselta pohjalta lähteneen toiminnan suuntautumisesta moderniin tanssi-ilmaisuun.
Talon nykyisen tanssijakunnan
taidot venyvät upeasti eri koreografioiden liikekieleen.
Elina Raiskinmäen suunnittelema Minä suljen suuni lähtee
liikkeelle letkeästi, kuin vapaamuotoisena jumppatuntina. Draaman kaari pysyy kuitenkin jännitteisenä koko ajan ja
teoksessa on enemmän sisältöä
kuin sen ajallinen kesto . 8-henkisen johtoryhmän jäsenet suhtautuivat kuitenkin hyvin myönteisesti Lordin kappaleeseen, hän
kertoi.
. La Vida Loca ja She
Bangs. Sinfoniassa on
viitteitä myytteihin Orfeuksesta
Danten Jumalaiseen näytelmään.
Sinfoniassa on mukana Erin koko tanssijakunta freelancer Helena Romppasen vahvistuksella.
Tärkeästä valosuunnittelusta vastaa Esa Kyllönen. Tämä on ennennäkemätöntä.
Koskaan aikaisemmin meille ei
ole tapahtunut näin, sanoo Piletilevin markkinointijohtaja Jaanus Beilmann.
Metallica konsertoi legendaarisella Tallinnan laululavalla 13. Tosin kyllä täältä ovat hakeneet maaseudun rauhaa täysin
maaseudulla jo muutoinkin vaikuttavat yhdistykset, Raittiset
naurahtavat.
Nyt näin sydäntalvella Salitussa
on ollut hiljaisempaa. 11 on taustana yleisön ja taiteilijoiden yhteiselle vaellukselle Erin tiloissa.
Perspektiivit kääntyvät hyvinkin
yllättäviksi, kuten katsomon katseluksi. Näyttelijä Jaana Järvisen esittämä monologi on
vakaumuksellista ja vakuuttavaa
puhetta elävän ympäristön ja
luonnon puolesta. ?Laulavan vallankumouksen. maaliskuuta
Lippupalvelun toimipisteissä.
SSS?STT
Kirsi Luukkanen
dekkariseuran johtoon
Veli-Matti Henttonen
Tiski ja Eero Raittinen ovat vastanneet alusta lähtien Salitun kulttuurikeskuksen pyörittämisestä Suomusjärvellä.
Veli-Matti Henttonen
Salitun kulttuurikeskus löytyy Salitun vanhasta koulusta Suomusjärveltä
liki Enäjärven rantaa.
Raittisten mukaan Salittu sopii
erityisesti kaupunkimaisille yrityksille ja yhdistyksille paikaksi
pitää tilaisuuksia. Kuoroa johtaa 29-vuotias musiikkipedagogi ja kuoromusiikin säveltäjä Marita Pasanen. Epäsäännölliset rytmit
pitävät teoksen koko ajan liikkeessä, kunnes musiikki vaikenee
ja valo himmenee. Värivalot korostavat seinäpintoja ja tilan ilmavuutta. tunti ?
antaisi olettaa.
Suomen dekkariseuran uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Kirsi Luukkanen. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Grammy-voittaja Martinin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti 32 miljoonaa kappaletta.
Lipunmyynti Ricky Martinin konserttiin alkaa 27. Vain parissa päivässä äänitetty uusi materiaali on Raittisen itsensä sanoin sellaista, että ?pää
irtoaa!. Yhtye on julkaissut netissä tiedotteen, jossa todetaan:
?Haemme niin koulutettuja kuin kouluttamattomiakin ääniä. Musiikin ja tanssin tyylit
kulkevat eri teitä, jolloin kokonaisuudesta tulee ironinen kommentti pohjalaisuuteen. Hänen pro gradu -työnsä
käsitteli Mika Waltarin Komisario Palmu -romaaneja.
Ennen Kirsi Luukkasta dekkariseuraa ovat luotsanneet Jukka
Parkkinen, Risto Hannula ja Keijo Kettunen. Lavastus ja
rekvisiitta puuttuvat täysin.
Jean-Marie Machadon pianomusiikki yllyttää jazzahtavaan irrotteluun. Tärkeintä on, oli hakijan tyylilaji mikä tahansa, että hän pystyy laulamaan dynaamisesti ja mahdollisimman laajaalaisesti.?
Nightwishin laulajan urasta haaveilevat voivat pistää pakettia,
josta löytyy laulunäyte cd:llä, kuva ja täydelliset yhteystiedot osoitteeseen: King Foo Entertainment Ltd Oy/Ewo. Kalevi Ahon musiikkiin pohjautuva
Sinfonia on suunniteltu samassa
tinkimättömyyden hengessä Erin
omiin tiloihin.
Tiina Lindforsin tekstin, ohjauksen ja koreografian yhteislinjana on taiteen ja todellisuuden
perusristiriidan tiedostaminen ja
kyseenalaistaminen. Talonmies Raittisen oma pumppu The
Noisy Kinda Men on ollut mukana alusta lähtien niin kotimaisten
kuin ulkomaistenkin vieraiden
kanssa iltojen orkesterina. spesiaalielokuvanäytöksiä.
Esimerkiksi ohjaaja Liisa Helminen on ollut paikalla esittelemässä elokuvansa Pelikaanimies, Tiski Raittinen muistuttaa paikan
monipuolisiin mahdollisuuksiin
viitaten.
AB25. Lopulta edetään aiemmista ahdistavistakin tunnelmista ehkä jopa
idealisoituun kauneuteen.
Pääosissa ovat Tiina Lindfors ja
Jaana Järvinen, jotka tulkitsevat saman henkilön eri puolia.
Peileillä . Se sisältää modernia kotimaista kuoromusiikkia.
Ensi vuonna 60 vuotta täyttävässä kuorossa laulaa nelisenkymmentä naista. Hautajaiskuvaelmasta siirrytään eleettömän juhlavasti mutta kuitenkin saumattomasti lavatanssien
tunnelmaan. Rakennusta on
luonnehdittu Noormarkussa sijaitsevan Villa Mairean tavoin kokonaistaideteokseksi, johon Aalto
suunnitteli vaimonsa Elissa Aallon kanssa myös sisustuksen.
Talon omistaja Louis Carré
(1897?1977) oli merkittävä ranskalainen taidekauppias ja galleristi. Nyt vain tsemppaamme
aiempaakin lujempaa, Salitun
kulttuurikeskuksen käytännön
pyörittämisestä vastaavat Tiski
ja Eero Raittinen sanovat.
Heidän mukaansa runsaat vuosi
sitten marraskuussa käynnistynyt ja nyt helmikuun lopussa
päättynyt verkottumishanke on
tehnyt Salittua tunnetuksi niin
Salon seudulla kuin myös pääkaupungin suunnassa.
. En tiedä pitääkö tämä paikkansa, mutta minulle kerrottiin,
että Financial Timesissa oli ollut
isompia otsikoita Serbia-Montenegron euroviisukaaoksesta kuin
Milosevicin kuolemasta, Ekholm kertoi.
Kaksi tulosta yhdellä hoidolla
Rovaniemeläinen bioteknologiayritys Detria Oy on kehittänyt
tehokkaan tuotesarjan, joka yhtäaikaisesti sekä hoitaa couperosa
-ihoa että estää maksaläiskien kehittymisen.
Detria Arbutin® -ihonhoitosarja vahvistaa ohutta ja
herkkää ihoa, vähentää punoitusta ja verisuoniverkostoa
iholla. Perustamisen
jälkeen Salitussa on järjestetty
mm. näyttämölle myydään kaikkiaan 60 000 lippua. Tanssijatrio ottaa tuntumaa tilaan ympärijuoksuin, venyttelyin, hypyin.
Ollaan perusasioissa. useiden maailmanluokan
rytmimusiikkitähtien ?viimeistelyleirejä
137 tkm
Salon autoalan
liikkeiden
yhdistys:
. 777 7712
p. 11900e
(ilmoituksen tarjoukset voimassa
tämän viikon kauppoihin, yksi
tarjous/kauppa). 644,40e, tod. Toyota Corolla Wagon 1.3
16V XLi 5d
kk-erä 195,40e
15%
ml 228 tkm, 2 x renk., huoltokirja, lohkolämmitin, ohjausteh.,
sisäpistoke, sähköikkunat
Ford Mondeo Trend X 1.8 125 hv
ovh.(+Sis.toim.kulut
alk. tk.
EU-yhdistetty 4,8-7,9 l/100 km, CO2-päästöt 128-190 g/km. Astrum Auto
. Toyota Corolla 1.6 VVT-i
Linea Terra 4ov
Toyota Corolla 1.6 VVT-i
Linea Sol 5ov HB
-03
ml 40 tkm, 2xrenk., ABS+EBD
ajotietokone, etusumuvalot,
huoltokirja, ilmastointilaite,
kaukolukitus, etuturvatyynyt,
lohkolämmitin, sisäpistoke,
sivuturvatyynyt, kaukolukitus,
sähköikkunat, sähköpeilit
19.500 ?
-02
ml 58 tkm, 1 om. WG -03
ml 41 tkm, 1 om., 2xrenkaat,
ABS+EBD, autom.ilmastointi,
huoltokirja, ikkunaturvatyynyt,
käynnistyksenesto, kaukolukitus, etuturvatyynyt ja
sivuturvatyynyt, kuljettajan
polviturvatyyny, lohkolämmitin,
sisäpistoke, sähköikkunat,
koukku, vsc + trc + brake assist
28.800 ?
Toyota Avensis 2.0 D-4D
Linea Sol Elegant WG -03
ml 88 tkm, 1 om., 2xalut, ABS+
EBD, ajotietokone, automaattiilmastointi, huoltokirja, ikkunaturvatyynyt, käynistyksenesto,
jarruassistentti, kaukolukitus,
etuturvatyynyt ja sivuturvatyynyt, lohkolämmitin, sähköpeilit ja ikkunat, takuu,
vakionopeudensäädin, koukku,
vsc+trc + brake assist, xenonvalot
28.900 ?
22.900 . Tervetuloa koeajamaan! *ei 1.4 D-4D
Mallisto alkaen 20.220 e sis. Ford Ka 11590e, sis toim.kulut 600e,
käsiraha esim. 5d
-04
ALFA ROMEO 156 2.5-24 V6 4d
-98
SAAB 9-3 2.0 5d
-98
ml 82 tkm, ilmast., 2xrenkaat,
tcs, alut, metalliväri
17480e
ml 190 tkm, ilmastointi, 2xrenkaat aluilla,
sähköherkut, jalopuuta, 200hv 12680e
ml 146 tkm, autom.ilmastointi, cd-radio,
lohkol., kaukolukitus, 2xrenk. 777 7721
Näihin autoihin
vähintään
1500 E
hyvitys
katsastetusta
autosta
FORD Galaxy 2.3i Ambiente 5d
-04
ml 38 tkm, 2x integr.lastenistuimet, 7-istuttava
tumm.takalasit, vakionop.säädin 32900e
FORD Tourneo SWB 1.8 90hv TDCi -05
ml 5 tkm, Henry-vaihtoauto, ilmast., cd
radio, 2 renk., met.väri, eberi 27980e
FORD Mondeo 2.0i Trend STW
-03
ml 97 tkm, ilmast., cd-radio, metalliv.,
h-kirja, s-lasit, lohkol.
22480e
FORD Mondeo 1.8i 125hv Trend 5d -02
ml 60 tkm, Henry-takuuvaihtoauto,
aut.ilm., 2 renk., lohkol.
19980e
TOYOTA Avensis 1.6 Terra 4d
-02
TOYOTA Corolla 1.6 VVT-i STW
-04
ml 58 tkm, ilmastointi, cd-radio,
2xrenkaat, lohkol./sisäp.
18480e
ml 70 tkm, ilmast., cd-radio, kaukol.,
2xrenkaat (kesär. alut)
18480e
FORD Focus 1.6 Ambiente STW -03
ml 53 tkm, ilmast., 2xrenkaat, cd-radio,
metalliv., lohkol., h-kirja
17980e
FORD Focus 1.6iTrend Ltd. ilmastointi, ESP-ajovakautus, nahkaverhoiltu ohjauspyörä, sumuvalot,
sähkötoimiset sivuikkunat, matkapuhelimen HandsFree Bluetooth-toiminnolla ja
ääniohjauksella. FORD 6000 cd-soitin, 15. Koko mallistossa on nyt vakiona VSC-ajonvakautus, TRCluistonesto ja BA-hätäjarrutehostin, jotka auttavat säilyttämään auton hallinnan kaikissa olosuhteissa. 28.590e
600e)
Vakiona mm. 0403 066 280
myynti@passeliauto.com
www.passeliauto.com
SALON
AUTOMYYNTI 15V!
JUHLANÄYTTELY
LOMALLA
p. alumiinivanteet, metalliväri, avaimeton
järjestelmä, sekä ajotietokone. yht. Lahjojen arvo 2.720 e.
27.600 ?
Toyota Hiace 2.4 Dsl 4ov -00
ml 104 tkm, 2xrenk., airbag,
alv-väh.kelp., huoltokirja,
lohkolämmitin, tavaratilan
vanerointi, koukku
17.800 ?
MAZDA 323 Familia 1.5i Toyota Hiace 2.4 Dsl
GLX 4d
-98 5ov pitkä
-99
ml 87 tkm, 2 x renkaat, audio, ml 188 tkm, 2 x renk., airbag,
huoltokirja, lohkolämmitin, alv-väh.kelp., huoltokirja,
metalliväri
tavaratilan vanerointi
POISTO 9.000 ?
Myllyojankatu 11, Salo.
ovh.(+Sis.toim.kulut
alk. automaattinen ilmastointi,
vakionopeudensäädin, lämmitettävä tuuli
lasi, ESP-ajovakauden hallintajärjeselmä,
nahkaverhoiltu ohjauspyörä, sumuvalot,
sähkötoimiset sivuikkunat, matkapuhelimen
HandsFree Bluetooth-toiminnolla ja
ääniohjauksella, FORD 6000 cd-soitin AuxIn - pistokkeella, sekä ajotietokone.
Juhlaetusi 3.900 e
Salon Automyynnin huolto tarjoaa:
Lasinpesuneste 4x5l
Autoilijan turvasetti
Pyyhkijän sulat
15e 15e -15%
TERVETULOA!
etunimi.sukunimi@sok.fi
MA, KE-PE 9.00-17.00
TI 9.00-18.00
www.salonautomyynti.fi LA 10.00-14.00
ml 99 tkm, ilmastointi, 2xrenkaat, cd,
h-kirja, lohkol./sisäpistoke 17980e
ALFA ROMEO 147 1.6 3d
-01
ml 85 tkm, ilmast., 2 renkaat, lohkol.,
soitin+cdboxi, luistonesto 14980e
FORD Focus 1.6 Trend STW
-02
ml 132 tkm, alkup.koukku, metalliväri,
kaukoluk., h-kirja, 2xrenkaat 12480e
CITROEN Berlingo 2.0 HDi 5d
-00
ml 235 tkm, cd/radio, metalliväri,
kaukolukitus
9980e
MAZDA 626 1.8 GL 5d
-99
ml 184 tkm, ilmastointi, soitin, koukku,
lohkolämmitin, 2xrenkaat
9480e
SAAB 9-3 2.0 5d
-98
ml 260 tkm, 2xrenkaat, soitin,
koukku, alut
8980e
TOYOTA Corolla FX 1.3 Terra 3d -99
ml 118 tkm,
2xrenkaat, soitin
8900e
OPEL Vectra 1.8i-16 GL STW
-97
ml 170 tkm, 2xrenkaat, soitin,
lohkolämmitin, metalliväri
8650e
MAZDA Familia 1.5i GL 4d
-92
ml 168 tkm, 2 x renk., cd, met.väri, lohkol.
+ sisäp., huoltok., koukku
6980e
Jorma Leino
Kari Lithonius
Kimmo Rintala
Juha Korvenvalta
Jaakko Moisio
Saku Virta
Petri Jauhojärvi
2,9%
Rahoitus esim. Traktoauto
www.salonmerkkiliikkeet.net
31.900
32.900
19.400
29.900
37.000
16.900
14.000
16.900
14.900
10.900
18.900
11.800
7.500
13.500
19.000
8.900
5.500
10.900
9.500
8.400
9.700
6.900
5.900
9.200
7.900
8.900
5.000
5.200
7.500
2.400
8.900
18.500
Täyden palvelun autotalo.
SALON AUTOTALO
Meriniitynkatu 8, p. Tervetuloa valitsemaan oma
suosikkisi, esimakua valikoimista löydät osoitteesta
www.delta-auto.fi
Delta Etusetelit, yhteisarvoltaan 500 ?, ovat autokohtaisia ja voimassa
setelit myöntäneessä Delta-Auton toimipaikassa 30.12.2006 saakka.
Etuseteleitä ei vaihdeta rahaksi, eikä käyttämätöntä arvoa hyvitetä.
Etusetelit eivät ole voimassa muiden asiakasetujen kanssa.
merkki/malli
vm
tkm
?
Toyota RAV4 2.0 VVT-i 4WD 5d A
Mazda 6 2.0 Sport Elegance 5-ov A36
CHRYSLER PT CRUISER TOURING 2,0 5d
Mazda 6 1.8 Sport Elegance 5-ov A35
Ford FOCUS C-MAX 1.8i Trend 5d
Mazda 6 2.0 Sport Elegance 5-ov
Renault SCENIC 1.6-16 Pack Authentique 5d
Fiat STILO 130 16V Actual Multi Wagon
Renault SCENIC 2.0 RX4 Gr.Conf 5d
Volvo 850 R 2.3 SportsWagon A
Nissan ALMERA 1.8 Comfort 4d
Toyota COROLLA 1.4i Terra 5d
Fiat STILO 100 Active 5d
Mazda 323 1.6 Exclusive 4d
Toyota COROLLA FX 1.4i Terra 3d
Volkswagen PASSAT 1.8-20 Turbo 4d
Audi A6 1.8-20 4d
Seat CORDOBA 1.9SDI Stella Vario
Volvo 850 2.4-10 4d A
Mazda 626 1.8 GLX 4d
Peugeot 406 SL 1.8 GrW 5d
Renault SCENIC RT 2.0 5d
Fiat BRAVA 1.4-12 S 5d Airbag
03
03
04
03
04
03
04
03
01
95
01
01
03
01
00
97
96
01
96
98
98
98
96
84
55
28
34
9
115
22
40
79
208
57
38
55
86
83
200
190
137
269
166
180
146
63
31.000
24.990
24.900
24.900
22.800
21.900
21.500
17.700
16.900
16.500
14.850
14.700
14.250
13.490
12.850
11.850
10.900
10.650
9.650
8.990
8.990
8.990
5.900
SALO
Meriniitynkatu 15
p. 777 7714
p. 777 7715
LOMALLA
p. Ja muistathan, että Deltan vaihtoautoille saat valtakunnan parhaan takuun: jopa 2
vuotta tai 30 000 km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Meiltä parhaat vaihtoautot ja Titaanit.
TOYOTA RAV4 2.0 VVT-i
4WD Luxury aut.
-05
ml 30 tkm, 1 om., ABS+EBD,
ajonesto, autom.-ilmastointi,
huoltok., kaukolukitus, turvatyynyt, lohkolämmitin, ohjaustehostin, sähköikkunat, takuu
36.900 ?
TOYOTA Avensis Verso
2.0 D4D
-03
ml 201 tkm, 1 om., 2xrenkaat,
ABS+EBD, ajotietokone, Brake
Assist, etuturvatyynyt, huoltok.,
ikkunaturvatyynyt, ilmastointi,
kaukolukitus, sivuturvatyynyt,
sähköpeilit, sähköikkunat,
vakionopeudensäädin, koukku
25.900 ?
Honda Stream 1.7i LS -03
ml 63 tkm, 2 x renk., ABS+EBD
käynnistyksenestin, huoltokirja,
ilmastointi, kaukolukitus, sivuturvatyynyt edessä, SRS -turvatyynyt sähköikkunat sähköpeilit,
Toyota Avensis 2.0 VVT-i
Linea Sol Techn. Salon Autotalo
. PasseliAuto
. 020 740 8611
Avoinna ma 9-17, ti 9-18, ke - pe 9-17, la 10-14.
Tilaukset, osoitteenmuutokset, palaute ja viikkomarkkinailmoitukset.
Kätevästi osoitteesta www.sss.fi
Toyota Corolla.
SALON SEUDUN SANOMAT
Suomen suosituin tarjoaa entistäkin enemmän ajamisen iloa ja varmuutta. Viidellä sadan euron etusetelillä voit hankkia yksilöllisiä lisävarusteita, maksaa huollot ja varaosat tai vaikkapa keventää autosi rahoituskuluja.
Aivan kuten haluat. PP-Auto
. vaihtoauto 1200e, rah.osuus 10390e,
laina-aika 36+1kk, viim.erä 4000e
HENRY
TAKUUVAIHTOalennus
AUTOJA:
Carina E Wag. 777 7720
p. Special Mobil
. 8-18
la 9-14
kust. 721 2100 www.salonautotalo.fi
www.toyota.fi
Kaikki vakiona, nyt myös
VSC-ajonvakautus.
Parasta
JATKOAIKAA
palvelevissa
merkkiliikkeissä
JOKA TIISTAI
klo 18.00 asti!
Vaihtoautoistamme saatat
löytää karvanoppien sijasta
500 euron arvoiset etusetelit.
Varustelu on makuasia ja siksi olemmekin lisänneet
osaan autoistamme nipun etuseteleitä, joista on iloa
jokaiselle. Toyota
16V EcoTronic GLi 5d -96
M-Benz C 220TD Kombi
Classic 2.2TD 5d
-97
JUHLATARJOUS!
Ford Ka, Fiesta ja Fusion
kauppoihin rahoituskorko
(ei muita kuluja)
Näistä autoista
SHOKKI 9.500 ?
Myynti:
puh. maaliskuuta 2006
?
12
Salon merkkiliikkeet
Salkkarissa
joka
tiistai
Mitsubishi Motors
huolto ja varaosat
VAIHTOAUTOT:
04 BMW 316 1.8 Autom Touring
25 tkm
02 BMW 523 Automaatti
101 tkm
98 BMW 520 Comfort Sedan
106 tkm
03 Mercedes-Benz C 200 Cdi Stw
189 tkm
03 Volvo V70 T5 Autom.
106 tkm
00 Volvo V40 2.0
121 tkm
02 Skoda Octavia 1.9 TDi
179 tkm
03 Volkswagen Golf 1.6 Variant
74 tkm
01 Ford Mondeo 1.8 125 HV Trend
105 tkm
01 Nissan Almera 1.5 Family Sedan
123 tkm
04/11 Ford Focus 1.6 Limited Wagon
227 tkm
01 Toyota Yaris 1.3 VVti Sol 5d
ilmastointi, 75 tkm
00 Fiat Brava 80 16V SX 5d
92 tkm
95 Chevrolet Lumina 3.1 V6 Autom.
52 tkm
02 Hyundai Coupe FX 2.0i
67 tkm
03 Suzuki Wagon R+ 1,3
ABS, 121 tkm
96 Volkswagen Vento 1.8 CL 55hv
202 tkm
97 Volvo 850 20V 170hv
ilmastointi, 215 tkm
96/12 Volvo 850 10V
223 tkm
98 Nissan Primera 1.6 Sportdeck
180 tkm
99 Nissan Primera 1.6 Sedan
129 tkm
02 Suzuki Swift 1.3 GLsi
91 tkm
97 Renault Megane 1.6 Classic
154 tkm
01 Skoda Fabia 1.4 16V Combi
103 tkm
98 Ford Escort 1.6 Stw
124 tkm
98 Mazda 323 1.5 Sedan
141 tkm
96 Nissan Almera 1.3 HB
99 tkm
97 Peugeot 406 2.0i
165 tkm
98 Suzuki Balero 1,6 GLX Wagon
139 tkm
93 Nissan Primera 1,6
223 tkm
98 Opel Astra 1.8 CDX Wagon
160 tkm
00 Mercedes-Benz Vito 110 CDi
sis. Keskusautohalli
. 22.230e
600e)
ml 180 tkm, 2 x renk., huoltok.,
hälytin, lohkolämmitin, koukku
5.400 ?
14.900 ?
Avoinna:
ark. 2 x renkaat,
ABS-jarrut + EBD, ajotietokone,
huoltokirja, ilmastointilaite,
ajonestolaite, kaukolukitus,
etuturvatyynyt, lohkolämmitin,
sisäpistoke, sivuturvatyynyt
etuistuimissa, sähköiset
lasinnostimet ed., sähköpeilit,
turvakori kokoonpainuvilla
vyöhykkeillä, turvapalkit
17.500 ?
NISSAN Almera 1.5
Visia+ 5-ov.
-03
ml 60 tkm, 1 om., 2xrenk., ABS
+EBD, ajonestolaite, ilmastointi,
kaukolukitus, turvatyynyt lohkolämmitin, ohjaustehostin, sivuturvatyynyt edessä, sähköetuikkunat sähköpeilit
VOLVO 940 2.3 4d AT -97
ml 285 tkm, 2 x renkaat, ABS,
automaatti, käynnistyksenesto,
keskusluk., kuljettajan airbag,
lohkolämmitin, sivuturvatyyny,
sähköikkunat ed., sähköpeilit
Ford Suomessa 80 vuotta.
ml 246 tkm, 2xrenk., ABS-jarrut,
lohkolämmitin, vetokoukku
NYT 7.500 ?
Volkswagen Golf 1.6
77 kW Comfortline 5d -01
ml 112 tkm, 2 x renk., 4xairbag,
ABS, audio, erikoisvanteet,
huoltok., ilmastointi, keskuslukitus, turvatyynyt, sivuturvatyynyt, sähkösäätöiset ja -lämmitteiset ulkopeilit, sävylasit
13.800 ?
Citroen C3 1.4i SX
-02
ml 48 tkm, 2 x renk., erikoisvanteet, etuturvatyynyT, huoltokirja, kaukolukitus, lohkolämmitin, sivuturvatyynyt,
sähkötoimiset etuikkunat,
12.400 ?
-95
Toyota Hiace 2.5 D-4D
100 5ov pitkä
-03
ml 71 tkm, 1 om., 2xrenk, abs,
alv-väh.kelp., huoltokirja, karjarauta, keskuslukitus, takuu,
tavaratilan vanerointi, koukku
Ford Focus Trend X Juhlamalli 1.6 100 hv
Vakiona mm. vuosikorko 2,9%
Lisäetuna: nyt 4V/80tkm takuu vakiona!
(Ka, Fiesta ja Fusion -malleihin)
M-B 400 SE aut.
-92
TOYOTA Avensis 1.8 Terra 4d
-02
ml 120 tkm, aut-ilmast., cd, alut,
kattoluukku, aut.vaiht.
24980e
14.000 . 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. Linea Sol -malleissa* on vakiona
myös vakionopeussäädin, josta nautit etenkin pitkillä matkoilla. Delta-Auto
. alv. Salon Automyynti
. 2.0
16.300
19950e
Automyynti p. 9890e
Peugeot 307 X Line S-Ed 1.6 -05
15 tkm, abs, lohkol., ilm. 7 tkm
29.400 e
-01
36.800 e
Volkswagen Passat 1.8 20V -00
aj. Toisessa otteluparissa finaalipaikkaa tavoittelevat
puolustava mestari Davos ja Rapperswil.
II-divisioonan karsintasarja
Kiekko-67?RNK
KarhuHT?SoPa
KJK?TuKV
USiKi?UJK
LäKi?SaloHT
UJK
10
KJK
10
SoPa
10
Kiekko-6710
USiKi
10
RNK
10
TuKV
10
SaloHT 10
KarhuHT 10
Chiefs 10
LäKi
10
7
7
6
5
5
3
3
3
4
1
2
3?4
5?7
3?8
8?4
2?10
1
1
1
3
0
2
3
2
0
4
1
1
0
0
0
0
2
0
0
0
1
0
2
2
3
2
5
5
4
5
6
5
7
52?29
59?54
63?50
43?37
49?47
44?47
49?51
42?40
47?55
26?38
38?64
16
15
13
13
10
10
9
8
8
7
5
Sarja on päättynyt. On meillä niitä uusia Chryslereitä ja Jeeppejäkin
Myllyojank. PP-Auto
. 16V 4d -98
aj. 102 tkm
27.900 e aj. 075 3040 5130, Varaosat p. KoKa II.
MIESTEN 4-SARJA lohko 2
HaHa?NalleV 3?0
EuRa?PiKa 0?3
Albatross?RunU 3?1
LiLoiske?Ura 3?2
HaHa
Albatross
VarU II
LiLoiske
Ura
Jankko
PiKa
NalleV
RunU
EuRa
16
17
16
16
14
16
17
17
16
17
14
12
12
12
8
8
6
5
3
1
2
5
4
4
6
8
11
12
13
16
44?16
42?22
43?24
40?24
30?20
28?31
22?35
23?42
21?41
10?48
28
24
24
24
16
16
12
10
6
2
Viimeiset ottelut tällä viikolla:
Jankko . Turvatyynyverhot
075 3040 5112 Kai Tielinen
075 3040 5116
075 3040 5114 Mika Vesalainen 075 3040 5117
075 3040 5115 Matti Lehtinen 075 3040 5111
Huolto p. 24.
Puh. 15980e
Volvo S40 1.6 4D
-98
99 tkm, alut, puolinahkaverh.11980e
Daewoo Evanda 2.0 16V CDX 4D ECC -03
34 tkm, aut.ilm., koukku 19200e
Ford Mondeo 1.8i GLX STW -98
71 tkm, lohkol.
10740e
Nissan Almera 1.4 LX 4D
-98
103 tkm, lohkol., ohj.teh. Neljännessä ottelussa oli aika
tukalat tilanteet. 21 tkm
Kaukaa ei tarvitse hakea syytä
siihen, miksi turkulainen Birgitta
Ivanoff, 28, valitsi urheilulajikseen seiväshypyn. 54 tkm
Honda Accord 2.4i EXECUTIVE X -03 Saab 9-5 2.3t
aj. 27750e
Peugeot 306 XT 2.0HDi 4d
-00
162 tkm, abs, cd, aluvant. Kupittaalla on niin paljon
tapahtumia, ettei sinne pääse läheskään jokaisena lauantaina, toteaa hyvistä olosuhteista innostunut Ivanoff.
Nummelinin Lugano
mitalikamppailuihin
SSS?STT
Jääkiekon Sveitsin mestaruussarjassa runkosarjassa toiseksi sijoittunut Lugano selviytyi välieriin. nyt erikoisen houkuttelevaan hintaan!
Jarmo Laakso
Vectra Wagon 1.9 CDTI
Testivoittaja 24/2005
Uudistunut Opel Vectra on nyt entistäkin vakuuttavampi. Kuvan auto erikoisvarustein.
Opel Meriva 1.6 16V Enjoy 5D -03
73 tkm, lohkol., abs, ilm. 63 tkm
Peugeot 607 2.2 HDi 4d
-00 Mercedes-Benz E 220D Classic -95
aj. Loimu II, TuUL . Viime vuosina kehitys ei ole ollut toivottua. ParkUrh, FC-57 ?
Paterit, KiiKirma . Heidän lauantain seiväskoulussa Salohallissa on ollut parhaimmillaan viisitoista nuorta.
Koulun jälkeen Ivanoff on päässyt tekemään vielä omat harjoitukset.
. 2006 asti. 155 tkm
17.500 e
Leevi Laaksonen
Sami Rahkonen
Atte Peltonen
Marko Liias
777 3917
777 3915
777 3903
777 3914
Hallikausi jäi väliin
Salossa on Ivanoffien mukaan hyvät harjoittelumahdollisuudet. Hyvin ollaan pelattu. Jalka vaati parikin
leikkausta ja siinä jäi seiväs pariksi vuodeksi varastoon.
Parhaalla hypyllään hän on ylittänyt 398. Siksi katson, että itselläni on edellytykset edelleen
kehittää itseäni, toteaa Birgitta
Ivanoff.
Ivanoffit toivat tullessaan Saloon uuden yleisurheilulajin. kulutus 5,9?11,2 litraa/100 km, CO2 159?269g/km. En edes oikein muista, milloin olemme pelanneet
näin vahvasti, Petteri Nummelin Luganon kuvaa tuoreimpia vaiheita.. Isku, KaarUra . 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Tiistaina 21. Etu- ja sivuturvatyynyt . Sähköikkunat edessä
. Luganon Jukka Hentusen saldo play offseissa on 2+4=6.
Luganon pudotuspelit jatkuvat
tiistaina, kun välierässä vastassa
on Kimmo Rintasen ja Lasse Pirjetän Kloten. 76 tkm
13.900 e
Honda Civic 2.0i Type R
-03
aj. PaimY.
32.900 e
Citroen C4 2.0i 16V
VTS Coupe
-05
ml. Ura,
PiKa . Loimu III, NousSu . Moni laji vaatii vahvuutta ja
teknistä taituruutta, jotka ovat
parhaimmillaan hieman vanhemmalla iällä. Voitimme sen
jatkoajalla 5?4, mutta ehdimme
olla pelissä neljä kertaa tappiolla,
Nummelin muistelee.
Viidennen ottelun Lugano vei
2?1, ja kuudennen 5?2.
Sveitsin pudotuspelin pistepörssin kärjessä on Luganon Glen
Metropolit, joka on seitsemässä
ottelussa koonnut tehopisteet
2+12=14. 67 tkm
27.900 e 5ov
aj. 7337 430,
7337 432
n. 238 tkm
29.800 e
Honda Accord 1.8i LS 4ov -01
aj. 117 tkm
9.900 e
www.astrumauto.fi
Automyynnin palveluajat: ma-to 9-18, pe 9-17, la 10-14
NAISTEN 3-SARJA lohko 2
KiiKirma?KoKa II
FC-57?Smash
ParkUrh?SäkUrh
KoijKu?KiiKirma
Smash?SoPa
KiiKirma?FC-57
EuRa II?SoPa
SoPa ?SäkUrh
Paterit?EuRa II
MouhUrh?FC-57
KoKa II?KoijKu
SoPa
20
EuRa II 20
KiiKirma 19
SäkUrh 20
MouhUrh 20
EuRa I 19
KoKa II 20
ParkUrh 19
KoijKu 20
Paterit 20
FC-57
20
Smash 19
18
17
16
12
10
9
9
9
7
7
4
0
2
3
3
8
10
10
11
10
13
13
16
19
56?15
54?17
52?15
43?36
41?36
39?39
38?40
36?38
28?47
27?47
19?53
7?57
3?0
3?1
1?3
3?2
0?3
3?0
3?2
3?0
0?3
3?0
3?0
36
34
32
24
20
18
18
18
14
14
8
0
Jarmo Laakso
Turkulainen Birgitta Ivanoff vaihtoi Turun Urheiluliiton Salon Vilppaaseen
ja harjoittelupaikan Kupittaalta Salohallin. 63 tkm
-05
44.900 e
Ford Focus 2.0 TDCi
136hv Ghia Wagon -05
ml. aj. Näin kevääseen jää nälkää. 8790e
Opel Astra 1.6i-16 CDX Caravan-98
110 tkm, lohkol., koukku 9890e
Opel Omega 2.0i GL 4d
-95
204 tkm, kesk.luk., koukku 6950e
Opel Vectra 1.6i-16 GL 4d
-98
114 tkm, ilmast., lohkol.
9850e
Opel Vectra 1.6i-16 GL Voyage 5d -97
140 tkm, lohkol., ohj.teh. Astrum Auto . Nuorten EM-kisat jäivät
erityisesti mieleen. Aktiiviset
pääntuet . SauvU,
KeSisu . 69 tkm 25.900 e
Peugeot 206 XT 1.6 5d
-03
aj. 190 tkm
-98
14.500 e
Mitsubishi Pajero Sport 2.5 TD -00 Toyota Yaris 1.0 VVT-i Linea Terra -04
GLS aj. 20980e
VW Passat 1.8 20V Turbo Trendl Tiptr-03
58 tkm, ilm., lohkol., abs 26950e
VW Transposter 2.5 TDi 65kW -02
umpi, 115 tkm, ilm., hieno! 22350e
Volvo V70 2.4-20 SPW 125kW -99
188 tkm, lohkol., abs, ilm. Kuusi parasta
joukkuetta pelaavat ensi kaudella IIdivisioonassa, muut joukkueet III-divisioonassa.
Tämän viikon ottelut: EuRa I ?
SoPa , EuRa II . 143 tkm
13.700 e
Renault Scenic 2.0 16V Confort -04 Fiat Ducato 10 Van 230 1.9 TD -01
13.500 e
23.800 e aj. Keskuslukitus kauko-ohjauksella
. Keskusautohalli . HaHa, RunU . Kun on viisitoista
vuotta kisannut, piti koettaa jotain uutta ja siksi Saloon siirto oli
piristävää, toteaa Ivanoff.
Alfa Romeo 156 2.0 T.S. 132 tkm
19.900 e autom. Opel Vectra -mallistoon on saatavana viisi Ecotec-bensiinimoottoria (122?230 hv), joista yksi Turbo V6-moottori sekä kaksi Ecotecturbodieselmoottoria (100?150 hv). Kreiskaan ei saanut oikaistua Luganon kierrettä kovin vakaaksi välittömästi, vaikka tarvittavat voitot tulivatkin plakkariin.
. Harjoittelussa hän on kuulemma edellä viime
vuosia.
Ensi kesänä on siis luvassa Vilppaan naisten seiväshyppyennätys, sillä Birgitta tekee vuorenvarmasti ensi kesänä kovia tuloksia.
Suomessa ei hänen mukaansa
ole kunnolla sisäistetty sitä, että
urheilu-uraa voi jatkaa pidempäänkin kuin mitä nykyisin teh-
dään.
. Eteneminen neljän parhaan
joukkoon sujui täpärästi, sillä paikalliskilpailija Ambri päävalmentajanaan Pekka Rautakallio pisti
Luganon todella ahtaalle johtamalla sarjaa otteluvoitoin 3?0.
Lugano nousi ahdingosta voittamalla neljä ottelua peräkkäin, viimeinen sinetti oli 5?1-voitto sunnuntaina.
. Ei niinkään
menestys niissä, mutta arvokisoihin pääsy sinänsä on jo hienoa.
Kautta edelsi vaikea jakso, kun
tytöltä repesivät nivelsiteet alastulopatjoissa. Salon Autotalo . Oman kehitykseni kannalta
1999 oli toistaiseksi ehkä paras
kauteni. 100 kpl vaihtoautoja
www.specialmobil.fi
ark 9-1 7
ti
9-18
la 10-14
VAIHTOAUTOT
Volvo S80 D5
Momentum AT
ml. Jotkut ovat aloittaneet vasta
20-vuotiaana seiväshypyn ja tekevät nyt neljän ja puolen metrin tuloksia, muistuttaa Ivanoff.
. Traktoauto
Salossa hyvät
mahdollisuudet
kehittymiseen
Uusi Opel Vectran erikoismalli
. 76 tkm
23.900 e
Citroen C5 2.0i 16v SX Berline -00
aj. (+ toim. Albatross.
Tomi Siren
. Ilmastointi
. Delta-Auto . 111 tkm
15.900 e
Mercedes-Benz C 200T CDI -03
aj. 451 tkm 13.200 e
Mercedes-Benz Vito 110 CDI 2.7T -01 Peugeot Partner Fourgon 1.9 D -00
aj. 12 tkm
29.900 e
Honda Accord 2.0i
Sport Tourer AT -05
ml. PasseliAuto . Toisaalta kehittyminen urheilussa on kovin henkilökohtainen juttu.
. TTV,
HaHa . 7960e
Opel Vectra 3.2 GTS V6 Eleg 5d -03
120 tkm, lohkol., aut.ilm. 114 tkm
11.900 e
Kasten aj. Muutoksilla haetaan uutta
nostetta seiväshyppyuralle.
malla tapahtui seurasiirto Turun
Urheiluliitosta Salon Vilppaaseen.
. 8 tkm
30.900 e
Volvo V70 T5 AT
Audi A6 Avant 2.4 V6
125kW
-03
ml. Sähkösäätöiset ja lämmitettävät
sivupeilit . Laadusta,
joka varmisti Vectran Wagon-mallille testivoiton AutoBildin tuoreessa vertailussa.
Tule ja koeaja Vectran uusi houkutteleva erikoismalli jo tänään! www.opel.fi
Uusi Opel Vectra 4-ov 1.8 Essentia Special (122 hv)
24.950 . Hänen valmentaja-isänsä Risto hyppäsi aikanaan kolmekin Suomen ennätystä
ja oli mukana Turun Tovereiden
kovassa yleisurheilukaartissa.
TuTossa Birgitta Ivanoffkin
uransa aloitti ja ensimmäiset hypyt hän suoritti Kupittaan urheiluhallissa 14-vuotiaana.
. Sa-
LENTOPALLO
NAISTEN 3-SARJA lohko 3
TuUL?TTV
Isku?AuVi
SauvU?HaHa
Loimu III?KaarUra
Loimu II?KeSisu
PaimY?NousSu
KaarUra 19
Isku
20
AuVi
20
HaHa
20
SauvU 20
TuUL
20
PaimY 20
KeSisu 19
TTV
20
Loimu II 20
NousSu 20
Loimu III 20
17
16
14
13
13
13
8
7
6
6
6
0
2
4
6
7
7
7
12
12
14
14
14
20
54?8
52?22
44?31
49?24
44?30
45?33
30?44
32?46
30?49
29?49
28?49
8?60
3?0
3?2
2?3
0?3
3?2
3?1
34
32
28
26
26
26
16
14
12
12
12
0
Tämän viikon ottelut: AuVi . MouhUrh, KoijKu . 83 tkm
AT aj. Täällä Salohallissa se on mahdollista. Nummelin on kolmantena pistein 5+7=12 perässään
seuratoveri
Ville
Peltonen
(3+9=12). 075 3040 5140, avoinna: ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14, Joensuunkatu 10, SALO
Tarjous on voimassa 31.3. EuRa, VarU II . Nautit muunmuassa
tyylikkäämmästä muotoilusta niin ulko- kuin sisäpuolella, vieläkin upeammaksi
hienosäädetystä alustasta sekä luokkansa suurimmasta tavaratilasta. Se tapahtui 2002, jonka
jälkeen kehitys on jäänyt polkemaan paikoilleen.
. Meni tiukalle, mutta ei se mitään, Luganon luottopuolustaja
Petteri Nummelin kuvasi.
Nummelin pystyi selvittämään
napakasti seitsemännen ottelun
voiton avaimet.
. 182 tkm 17.900 e 3d
Mercedes-Benz Sprinter 412D -97
aj. 075 3040 5110
Joensuunkatu 10, SALO,
ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
www.ppauto.fi
INSPIRATION COMES STANDARD
Morjens!
Sellaista vaan ajattelimme ilmoittaa,
että liikkeestämme löytyy hyviä
vaihtoautoja.
Löytyy nelivetoja, kauppakasseja,
tila-autoja ja farmareita.
Sekä tietenkin muutama special-autokin.
Keitetään seudun parhaat kahvit ja
katsotaan Sinulle sopiva auto.
Terveisin Ensio ja Toni
ps. Smash, SäkUrh . 24 tkm 14.500 e
Volkswagen Golf Variant 1.9 TDI -04
4-motion aj. 69 tkm
36.900 e
Mercedes-Benz A 170
5d
-05
ml. ESP ja TC-luistonesto. LiLoiske, NalleV . Salon Automyynti . Eihän tämä ole matka eikä mikään ajaa Turusta Saloon harjoittelemaan. 19990e
Peugeot 406 Mistral 1.8-16 4d -02
90 tkm, abs, ajoteitokone 14980e
Peugeot 406 Mistral 2.0 HDi 4d-02
104 tkm, huoltok., koukku 18480e
Peugeot 406 ST 2.0 4d
-99
70 tkm, ilmast., met.väri 12680e
Renault Clio 1.4 RN 5d
-00
111 tkm, abs, lohkol.
8450e
Renault Scenic 1.6 Confort 5d -00
159 tkm, abs, ajotietokone10450e
Skoda Felicia 1.3 LX 5d
-98
36 tkm, lohkol., koukku
5500e
Toyota Corolla 2.0 D4D 90 Terra Wag-03
78 tkm, huoltok., lohkol. 107 tkm
14.800 e
aj. Special Mobil . Aikanaan ajoin paljon
Turun ja Pajulahden väliä ja se oli
sentään 250 kilometriä, naurahtaa Risto Ivanoff.
Erilaisuutta haettiin myös sillä,
että Birgitta Ivanoff jätti tämän
kauden hallikisat väliin. Olin neljäntoista ja taisi olla
joulukuuta, kun ensimmäisen
kerran kokeilin seivästä käteeni
ja suoritin ensimmäiset hypyt,
hän muistelee.
Tämä tapahtui hänen kehityksensä kannalta ehkä pari vuotta
liian myöhään. Meillä oli erittäin hyvä liike ja
saimme sillä vastustajalle jäähyjä, joista pystyimme vielä rankaisemaan.
Luganon taaperrus Ambri-ottelusarjassa aiheutti sen, että päävalmentaja Larry Huras vapautettiin tehtävistään toisen tappion
jälkeen ja farmiseura Churista
nostettiin käskyttäjäksi Harold
Kreis. maaliskuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
13
Birgitta Ivanoffin
uralle uutta nostetta
Salon merkkiliikkeet
Salon autoalan liikkeiden yhdistys:
. kulut 600 ?)
www.ppauto.fi
Juha Alhola
Jukka Packalen
Eelis Hänninen
Essentia Special-mallissa
vakiona mm.
. EU-yhd
Karsinnasta sen tilalle ponkaisi Tuisku Wolley. Mitalit tekevät hänestä kautta aikain menestyneimmän norjalaisnaisen ampumahiihdossa. Saavutettu välieräpaikka on jo
sinällään mahtava palkinto kaudelle, joka on ollut monellakin tavoin uskomaton. klo 18:30 Viesti-Ploki
ja Vanajan RC-Somero
Pe 24.03. Tänä keväänä osat
vaihtuivat, kun Ploki tyrmäsi ensimmäisessä pudotuspelivaiheessa OrPon sensaatiomaisesti kanveesiin 2?0.
Välieräsarjan 2006 Ploki-Harmonie käynnistää huomenna Salohallista klo 18.30 Viestiä vastaan.
Valmentaja Olli Nenonen nosti
joukkueensa runkosarjan kuudennelta sijalta mitalipeleihin,
joissa toisen otteluparin muodostavat Vanajan RC ja LiigaSomero.
Finaaliin pääsee kolmella voitolla.
. Kun liigapelit syksyllä käynnistyivät, kuusikkomme oli vajaa.
Sitä tuli täydentämään brasilialainen Eli Wolski, joka loukkasi
polvensa helmikuussa Pieksämäellä. Kirjallista ilmoitusta käräjäoikeuteen ei kuitenkaan ollut
vielä tullut, joten mahdolliseen
peruutukseen asti hakemus on vireillä. Viestin aikoina
harjoittelua ja pelaamista hajotti
olkapäävamma, joka vaati aina
kauden jälkeen leikkausta, Tuomaala sanoo.
Hän asuu Ylivieskassa noin 115
kilometrin päässä Pihtiputaalta.
Perheen silmäterä on vuoden ja
kahden kuukauden ikäinen Nikopoika. Seuran näkyvin puuhamies Ari Mennander on seuran verkkosivujen
mukaan hallituksen puheenjohtaja, mutta sanoo itse lopettaneensa
hallituksessa tammikuussa.
Salamat pelaa toiseksi ylimmällä sarjatasolla Mestiksessä. Sveitsiläinen kukisti 3,1 miljoonan dollarin turnauksen loppuottelussa isäntämaan James Blaken suoraan kolmessa erässä 7?5,
6?3, 6?0.
Blake pystyi laittamaan kampoihin varsinkin ensimmäisessä
erässä. Toivottavasti pelaajien maha ole vielä täyttynyt
makeasta ja heillä riittäisi menestymisen nälkää myös jatkopeleihin, Nenonen sanoo.
. klo 18:30 Viesti-Ploki ja
Vanajan RC-Somero (tarvittaessa)
Essi Nirhamo siirtymässä liigaan?
LP Kangasala
haastaa Ettan
ja Tuiskun
Essi Nirhamo
Naisten liigakarsinta käynnistyy ensi lauantaina. SalPa ja LoKoKo I-divisioonan karsintoihin.
Australialainen Leisel Jones paransi naisten 100 metrin rintauinnin maailmanennätystä Kansainyhteisön mestaruuskilpailuissa
Melbournessa maanantaina. toukokuuta Ukrainan
Cherkasyssa järjestettävä EMkarsinta. En harrasta lentopalloa
enää hampaat irvessä, vaan teen
sen rennosti ja iloisella ilmeellä.
Suvi Tuomaala saavutti Viestissä
Suomen Cupin hopean 2001, Suomen Cupin voiton 2002 ja liigahopean 2003. Kovista peleistä on kokemusta myös
Laihian Lujalla, joka jäi vuosi sitten karsintasarjan hännänhuipuksi.
Nyt Lujalla on vakaa aikomus
raivata itselleen paikka auringosta. Pisteet sieltä ovat tämän vuoden aikana hakeneet Orivesi, Vanajan RC, Pieksämäki ja Prihat.
Suvi ?Suippa. Poiree voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa Holmenkollenilla kuusi vuotta
sitten.
MM-mitalien lisäksi Poiree on voittanut olympiahopeaa Salt Lake
Cityssä 2002. Maailmancupissa hän on voittanut 22 kilpailua.
STT?NTB
Naisten lentopalloliigan välierät (kolmella voitolla loppuotteluun):
Ke 22.03. Tässä vaiheessa kautta voidaan kuitenkin todeta, että nuorten suomalaisten esiinmarssi on jäänyt
ainakin osittain puolitiehen loukkaantumisten takia.
Suomalaisten sairauskertomus
on pitkä. Vaikka olemme pelanneet
Viestin kanssa tällä kaudella tasaisia pelejä, kyllä runkosarjan
voittaja lähtee tähän ottelusarjaan selkeänä suosikkina. Sport voitti
kotonaan maalein 2?0 ja meni välieriin TuToa vastaan.
Suomalaiset
sairaslistalla
Suomalaisten uuden sukupolven huippupelaajien piti lyödä läpi tällä kaudella Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL:ssä. Poiree, 31, osallistuu uransa viimeisiin maailmancup-kilpailuihin 23.?26. Amerikkalainen mursi kahdesti Federerin syötön ja meni jo
4?1-johtoon.
111 viikkoa maailmanlistan ykkösenä ollut Federer voitti kuitenkin kuusi seitsemästä seuraavasta pelistä ja vei avauserän. Ja vaikka suoritustasomme on
tämän kauden aikana heilahdellut laidasta laitaan, emme ole
missään vaiheessa menettäneet
uskoamme parempaan osaamiseen. Seura
on viime vuosina hankkinut näyttävää julkisuutta muun muassa
hankkimalla riveihinsä kanadalaisen naiskiekkoilijan Hayley
Wickenheiserin sekä pelaamalla
ottelun Teemu Selänteen tähdistöjoukkuetta vastaan.
Salamat kohtasi eilen Mestiksen viidennessä puolivälieräottelussa Vaasan Sportin. Jones ui mestariksi ME-ajalla 1.05,09.
Jonesin edellinen ME oli helmikuun alussa samassa altaassa syntynyt 1.05,71.
Mestaruus oli 20-vuotiaan Jonesin kolmas Kansainyhteisön kisojen rintauinneissa 50 ja 200 metrin jatkeeksi. Korson Vedon säilymistoiveita pönkittää sen hankkima
3?0-vierasvoitto Loimijoen Hurrikaanista.
F1-siipikiistaan
haetaan sopua
STT?Reuters
Kansainvälinen autoliitto FIA
aikoo ratkaista rata-autoilun F1sarjassa kilpailevan Ferrari-tallin
auton etusiivestä syntyneen kiistan ennen sarjan seuraava osakilpailua. G-14 on liittynyt tukemaan
Charleroin vahingonkorvausvaatimusta.
STT?AP
Jaro sai huomautuksen
Jaro on saanut jalkapalloliigalta huomautuksen 10. Keskiarvo 11,6 riitti tilastojen toiseen sijaan Namika Lahden Jonathan Jonesin jälkeen.
MIESTEN II DIVISIOONA
RaiPS?FoKoPo II
NaKo?RaiPS
LoKoKo?Pomppu
PirVi?SalPa
TaNMKY?FoKoPo II
SalPa?BC Nokia
SalPa
18
LoKoKo 18
BC Nokia 17
Pomppu 18
Ura
17
TaNMKY 18
PirVi
18
NaKo
18
RaiPS
18
FoKoPo II18
16
14
12
11
9
7
7
5
4
4
SSS?STT
78?80
88?65
76?73
87?104
89?84
97?73
2 1844?1268
4 1508?1373
5 1613?1384
7 1504?1359
8 1457?1397
11 1400?1472
11 1387?1533
13 1342?1613
14 1415?1707
14 1378?1742
Ennätys vei shokkiin
32
28
24
22
18
14
14
10
8
8
Sarja on päättynyt. Uudessa salissa ei ole mitään
vikaa. Keskinäinen työeläkeyhtiö Varma jätti hakemuksen
perjantaina Raaseporin käräjäoikeuteen, mutta seura vakuuttaa
aikovansa hoitaa rästiin jääneet
maksut.
Raaseporin käräjäoikeudessa oli
maanantaina tieto, että Varma
olisi perumassa konkurssihakemuksen. erä: 9.31 Aki Halko (Vesa Punkari)
1?0, 16.27 Tero Karppanen (Mario
Scherrer) 2?0.
2. Tuomaalan mukaan osa joukkueen vuoristoratamaisesta pelaamisesta selittyy
Wolskin pahaan aikaan (12. Selkä- ja nilkkavammoja potenut Ruutu joutui jäämään pois myös olympialaisista.
Maajoukkueen päätapahtuma
on 23.-28. Fax: 7702 300
sss.urheilu@sss.fi
Äitiyslomalta huippukuntoon
set kotikenttäpaineista.
. Muistoksi viime keväältä
hänelle jäi kaksi liigan loppupeliä
. Puolivälieräpelit OrPoa vastaan antoivat esimakua siitä, mikä voi olla todellinen tasomme.
Välieräparin keskinäiset pelit
ovat tältä kaudelta Viestille 4?1.
Tylyt lukemat eivät välttämättä
vastaa todellisuutta joukkueiden
välisestä tasoerosta, sillä otteluista kolme on venynyt viiteen erään.
. 2006 klo
19.15 Hermannin koulun juhlasali. Viestihän hävisi runkosarjassa vain kolme, me peräti kuusitoista ottelua,
Olli Nenonen huomauttaa.
Suvi Tuomaalan lisäksi 1970-luvulla syntyneitä avainpelaajia
Plokissa ovat latvialainen huippupassari Anzela Trofimova sekä
kauden parhaaksi naislentopalloilijaksi 1995 valittu Kirsi Sepponen. He ovat kumpikin olleet sivussa jo yli 50 NHL-ottelusta kuluvalla kaudella. Olen täydellisessä shokissa. ja entistä kovempi motivaatio
kehittyä pelaajana.
Myös Tuomaalan ensimmäinen
kausi 2003-2004 Plokissa oli tilastojen valossa hyvä, vaikka hän
uurasti kentällä hammasta purren toisen kerran suoritetun olkapääleikkauksensa jäljiltä.
. Olympialaisten viestikilpailuista Poireella on hopeaa
ja pronssia. Ainoan tappion hän kärsi Shanghaissa David Nalbandialle.
Federer pitelemätön
Ykkössijoitettu Roger Federer voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Indian Welssin Masters-tason tennisturnauksen Kaliforniassa. Ensi viikolla 35 vuotta täyttävä yleispelaaja on äitynyt kauden tärkeimmillä hetkillä hurjaan
vetoon: puolivälieräsarjan avauspelissä Orivedellä hän takoi 26
(+20) ja kahta päivää myöhemmin
Pihtiputaalla 17 (+7) pistettä.
Elismar Pereira de Souza Wolski
(taitelijanimeltään Eli) on 23-vuotias ja 186-senttinen keskitorjuja,
joka pelasi viime kaudella Sveitsin liigassa. Muiden tallien mielestä
Ferrarin etusiipi taipuu tietyissä
olosuhteissa enemmän kuin
säännöt sallivat.
. Kävi vahinko. En voi uskoa tätä. helmikuuta) sattuneella loukkaantumisella.
. sijalta pistekeskiarvolla 18,2.
Gathings oli kova myös levypalloissa. Blake pelasi erittäin hyvin alussa. Olemme varmoja, että tämä
asia selvitetään ennen Melbournen
kilpailua, FIA:n tiedottaja sanoi.
Sääntöjen mukaan F1-autojen
aerodynamiikassa ei saa olla liikkuvia osia, mutta Ferrari on kilpailijoiden mukaan keksinyt tavan kiertää sääntöä.
KORIPALLO
Lehtikuva/Reuters/Danny Moloshok
Roger Federer on voittanut viisi kuudesta tuoreimmasta Masters-tason turnauksen loppuottelustaan. Gathings
ehti pelata Aura Basketissa 34 ottelua pistekeskiarvolla 23,3, ennen kuin turkulaisjoukkue purki hänen sopimuksensa kesken
kauden.
Korisliigan 44 ottelun mittaisen runkosarjan paras kotimainen
korintekijä,Katajan Petri Virtanen löytyy tilaston 13. Eniten vammoistaan
ovat kärsineet New York Islandersin 20-vuotias hyökkääjä Petteri
Nokelainen ja Chicago Blackhawksin hyökkääjä Tuomo Ruutu,
23. Päinvastoin; se on loistava
ja me viihdymme siellä erinomaisesta, tyrmää Tuomaala epäilyk-
Marko Tuomaala
Suvi Tuomaalan nykyelämää rikastuttaa lentopallon lisäksi runsaan vuoden ikäinen Niko-poika. klo 16 Vanajan RC-Somero ja klo 17:00 Viesti-Ploki
Ti 28.03 klo 18:30 Ploki-Viesti ja
Somero-Vanajan RC (tarvittaessa)
To 30.03. Kun asenne on
kohdallaan, ei jatkuva reissaaminenkaan tunnu mitenkään raskaalta, Tuomaala tuumailee.
. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 21. maaliskuuta 2006
14
?
URHEILU
Tuottaja: Harri Sulonen puh.7702 309. erä: 45.04 Halko (Kiviharju) 5?2,
52.52 Janne Korhonen (J Honkanen)
5?3, 54.47 Jussi Korhonen (Juho Järvinen) 5?4, 59.13 Veli-Matti Luukko (Ilkka Mäkipää) 6?4 tm.
Yleisöä: 703.
Urheilussa tapahtuu
Salon Naisvoimistelijat ry
(SNV) sääntömääräinen vuosikokous torstaina 30.3. Suvi Tuomaala myöntää,
että hänen elämänkatsomuksensa muuttui äitiyden myötä.
. Katarina Järvisen valmentamassa joukkueessa on pelannut
ex-viestiläinen Riikka Mäki, jonka
121 N Jersey?Ottawa 2 (0?4)
1,95
122 Pittsburgh?Toronto 2 (0?1)
1,90
123 San Jose?Colorado 1 (6?5)
2,10
124 Vancouver?Detroit 2 (3?7)
2,15
125 Gunners?Trackers 1 (6?4)
1,50
126 Ei avata
127 West?SIF 2 (20?25) 1,50
TULOSVETO
11 Fulham?Chelsea 1?0
Lopullinen kerroin: 21,25
12 Bayern München?Schalke 04
3?0
Lopullinen kerroin: 19,10
1 OLS?SSV
Ottelu peruttu, panokset palautetaan.
2 Roma?Messina 2?1
Lopullinen kerroin: 9,28
3 Tampa Bay?NY Islanders 5?2
Lopullinen kerroin: 18,44
MONIVETO
Supermoniveto 3
Jalkapallo
1 Bayern München?Schalke 3?0
2 Real Madrid?Betis 0?0
3 Celta?Athletic 0?1
4 Roma?Messina 2?1
Tulosyhdistelmä: 3?0, 0?0, 0?1,
2?1
1.voittoluokan kerroin: 40 772,59
2.voittoluokan kerroin: 587,94
VEIKKAUSBINGO
Sunnuntai
Ensimmäiset vaakabingot:
21, 65, 7, 42, 58, 30, 29, 24, 75, 28
Vaakabingot:
21, 65, 7, 42, 58, 30, 29, 24, 75,
28, 4, 74, 26, 45, 69, 9, 59, 27, 2, 35,
33, 32, 68, 67, 6, 37, 15, 3, 12, 34,
40, 50
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 46 kpl voitto-osuus 5,20
e.
Salama tyrmää
konkurssipuheet
SSS?STT
Jääkiekkojoukkue HC Kirkkonummen Salamia haetaan konkurssiin. Hän oli paljon aggressiivisempi kuin minä. Vauvavuoden jälkeen minulla
ei ole enää ollut tarvetta narista
pikkuasioista. Perhe asuu Ylivieskassa, mistä Suvi Tuomaala on reissannut Plokin harjoituksiin vähintään kerran viikossa.
SÄHKEET
Seurat ja Fifa jatkavat
kiistaansa oikeudessa
Euroopan suurimpien jalkapalloseurojen ja Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan kiistely pelaajien maajoukkuepeleistä ja vahingonkorvauksista on edennyt belgialaiseen oikeusistuimeen.
Kahdeksantoista suurseuran muodostama G-14-ryhmä hakee Fifalta korvauksia pelaajien loukkaantumisista maajoukkuepeleissä.
Kiistan taustalla on seurojen halu murtaa Fifan valta kansainvälisen kilpailukalenterin suunnittelussa.
Oikeuskäsittelyn pohjana on Sporting Charleroi -seuran kanne.
Joukkueen marokkolaispelaaja Abdelmajid Oulmers loukkaantui
marraskuussa 2004 pelatussa maaottelussa ja joutui sivuun kahdeksaksi kuukaudeksi.
Charleroi ei selvinnyt Mestarien liigaan ja joutui maksamaan
Oulmersin lääkärikulut sekä palkan. Plokista hänellä on plakkaristaan sijat seitsemän ja neljä.
Viime kevään puolivälierissä
Ploki lähetti Viestin kesälomille
puhtaasti otteluvoitoin 2?0, mutta
jäi välierissä Oriveden Ponnistuksen jalkoihin. Työeläkeyhtiö Varmasta
peruutusta ei vahvistettu, mutta
Salamien hallituksen toinen jäsen
ja joukkueen manageri Markku
Kulmala vakuutti asian hoituvan.
Kulmalan mukaan maksuja
Varmalle on jäänyt suorittamatta
vahingossa, kun joukkueen toimitusjohtaja Risto Natunen lopetti
työnsi Salamissa vuodenvaihteen
tienoilla.
. erä: 27.40 Janne Uotila (Jouko Honkanen) 2?1 tv, 31.12 Scherrer (Miika
Mikkola) 3?1, 36.10 Mika Savolainen
(Uotila) 3?2, 38.22 Lasse Salminen
(Halko) 4?2.
3. Toisessa erässä Federer otti ohjat käsiinsä, ja varsinkin kolmas erä oli läpihuutojuttu.
. Viime kauden jälkeen sain kerrankin harjoitella terveenä keväästä syksyyn. Hän määräsi tahtia kämmenlyönnillään. Lisäksi Veera Korjala on joukkueessa varapelaajana.
jiksi asettuvat Kosken Kaiun
kanssa samassa ykkössarjalohkossa esiintyneet Laihian Luja ja
LP Kangasala, jonka riveissä pelaa Salon Viestin juniorikoulusta
lentopallo-oppeja ammentanut
Essi Nirhamo, 17.
Tampereella opiskeleva Nirhamo jatkaa uraansa LP Kangasalassa, mikäli joukkue nousee
liigaan. Hillaelina Hämäläinen on nuoresta iästään (17 vuotta) huolimatta liigan parhaita liberopelaajia.
Ploki-seitsikon muut vakiolenkit
ovat viime peleissä olleet kokenut
keskitorjuja Maria Uunila sekä
16-vuotias yleispelaaja Taija Pekkarinen, joka nousi joukkueensa
todelliseksi superyllättäjäksi liigakauden lokakuisessa avausottelussa Salohallissa.
Plokin tehohakkuri Suvi
Tuomaala ryhtyy kiusaamaan
entistä seuraansa
huomenna Salohallissa
SSS?Hannu Brusila
Suvi Tuomaalaa ei hevillä tunnista samaksi pelaajaksi, joka kulutti Salon Viestin vaihtopenkkiä
liigassa 2001-2003.
Pihtiputaan Plokissa 28-vuotiaan
ja 182-senttisen hakkurin ura puhkesi aivan uuteen kukkaan. Satasella 0,62 sekunnin parannus maailmanennätykseen maistui mannalta.
. TPS ja HirvHe
II-divisioonan loppusarjaan, Salba
putoaa III-divisioonaan.
Salibandyliigan pudotuspelit:
Puolivälierät (3 voitolla jatkoon): Gunners?Trackers 6?4 (2?0, 2?2, 2?2).
Gunners välieriin voitoin 3?1.
1. Siihen osallistuvat isäntämaan ja Suomen lisäksi Valkovenäjä, Espanja, Bulgaria ja Itävalta.
Miesten liigaan on odotetusti
nousemassa Kari Raatikainen
valmentama Kempeleen Lentopallo, joka avauskierroksella kävi
tyrmäämässä Riennon Joensuussa 3?1. Muussa tapauksessa hän
saattaa tutkailla pelipaikkaa jostain muusta pääsarjaseurasta.
Supersarjan välierissä LP Kangasala päätti MesTon kauden
puhtaasti otteluvoitoista 2?0. klo 18:30 Ploki-Viesti
ja Somero-Vanajan RC
Su 26.03. maaliskuuta
pelatun liigacupin Jaro?VPS -ottelun turvallisuusasioiden laiminlyönnistä.
Jaron pelaajat Piracaia ja Jaakko Isteri sen sijaan eivät saa lisärangaistuksia VPS:aa vastaan pelatun ottelun tapahtumien perusteella.
Ottelussa VPS:aa vastaan kentältä poistetut Piracaia ja Isteri
kärsivät kahden ottelun pelikiellon liigacupissa sääntöjen mukaisesti.
SSS?STT
Poiree päättää Kollenilla
Norjalainen ampumahiihtäjä Liv Grete Poiree päättää uransa kuluvaan kauteen, Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoi. maaliskuuta Holmenkollenilla.
Poiree on voittanut kuusi henkilökohtaista maailmanmestaruutta
ja kerran viestikultaa. Otaksuttavissa on, että pääsarjassa pisteautomaateiksi jääneet Oulun Etta ja
raisiolainen Tuisku Wolley joutuvat taistelemaan tosissaan sarjapaikkansa puolesta.
Karsintasarjassa niiden haasta-
SALIBANDY
PÄIVÄN PELIT
SALIBANDYN 2-divisioona,
naiset
KENO
Voittonumerot: 4, 5, 9, 10, 11, 15,
27, 33, 36, 39, 46, 47, 49, 50, 51, 53,
55, 62, 65, 70.
MITALIPELI
Kulta: 4, 5, 1, 3, 2
Hopea: 3, 2, 1, 4, 5
Pronssi: 3, 5, 1, 4, 2
PITKÄVETO
95 Udinese?Milan 2 (0?4) 1,60
96 Ei avata
97 Lugano?Ambri/Piotta 1 (5?1)
1,45
98 Ei avata
99 Rapperswil?Zug 1 (5?3) 1,90
100 Erä?Oilers 2 (6?8) 1,45
101 Fulham?Chelsea 1 (1?0)
6,30
102 Sevilla?Mallorca X (1?1)
3,35
103 Cadiz?Alaves X (0?0) 3,15
104 Espanyol?Osasuna 2 (2?4)
3,25
105 Malaga?Zaragoza 2 (0?1)
2,55
106 Racing?Valencia 1 (2?1) 3,35
107 Linköping?Luleå 1 (3?1)
1,50
108 Färjestad?MoDo 1 (4?0) 1,35
109 Bayern M?Schalke 1 (3?0)
1,50
110 Hertha?Bielefeld 1 (1?0)
1,65
111 Lille?Marseille X (0?0) 2,95
112 Ei avata
113 R Madrid?Betis X (0?0) 4,15
114 Roma?Messina 1 (2?1) 1,35
115 PSG?Auxerre 1 (4?1) 2,00
116 Celta?Athletic 2 (0?1) 4,40
117 Chicago?Phoenix 2 (2?3)
2,25
118 Tampa?Islanders 1 (5?2)
1,80
119 Columbus?Anaheim 2 (3?4)
2,00
120 Minnesota?Calgary 2 (2?3)
2,30
SBS Wirmo?IKA
SalPa?HirvHe
Salba?SBS Wirmo
TPS?SalPa
Campus II?Salba
HirvHe?TPS
IKA?Campus II
TPS
18
HirvHe 18
SalPa
18
SBS Wirmo18
Campus II 18
IKA
18
Salba
18
13
9
8
6
5
6
6
2
4
4
3
4
2
1
2?1
2?2
1?2
4?0
4?3
3?4
1?5
3
5
6
9
9
10
11
73?26
51?35
45?46
25?45
37?51
35?51
45?57
28
22
20
15
14
14
13
Sarja on päättynyt. Viime
kauden Tuomaala vietti äitiyslomalla, mutta pelaa tällä hetkellä
elämänsä parasta lentopalloa.
Kentille Tuomaala palasi kaksi
kuukautta synnytyksensä jälkeen. Lai-
hian Luja teki helsinkiläiselle PuMa-Volleylle saman tempun samoilla numeroilla.
Marko Järvenpään komentama
LP Kangasala pelasi liigaa jo viime kaudella. Olen pystynyt myös nauttimaan harjoittelusta ja pelaamisesta aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Olin ennen kilpailua niin hermostunut, että vatsani kramppasi, Jones kertoi.
STT?Reuters. Kaikki jäsenet tervetuloa!
Hallitus
lisäksi tähtinä ryhmässä tuikkivat Vasamasta hankittu Mia-Maria Sandell sekä Ylöjärveltä tullut
Saina Secka.
LP Kangasalan joukkueessa tukipylväisiin kuuluvat puolestaan
Hämeenlinnassa liigaa tahkonneet Anu Hyvönen ja passari Sanna Melonen.
U20-maajoukkueeseen seurasta on valittu Essi Nirhamon lisäksi kaksi muutakin 1988 syntynyttä pelaajaa, Saara Rantanen ja Noora Tikka. Ja kun pääsimme pelaamaan
omaan kotisaliimme vasta kevätkaudella, kausi ollut ollut meidän
osaltamme aika erikoinen.
Myös Sepponen
kovassa iskussa
Ploki ei ole ainakaan ottelutulosten valossa päässyt kunnolla sinuiksi Pihtipudas-saliksi kastetun uuden liikuntahallinsa kanssa. Isosta summasta ei ole kyse, ja homma hoidetaan, Kulmala vakuutti.
Salamien hallituksen ainoat jäsenet ovat Kulmala ja NHL-jääkiekkoilija Teemu Selänne. Kahdella syötönmenetyksellä ei yleensä ansaitse erävoittoa, Federer
pohti.
STT?Reuters
Aura-Basketin Gathings
SM-koriksen tehomies
Pääsarjatasolta poistuvan turkulaisen Aura Basketin Danny
Gathings voitti miesten Korisliigan korintekijätilaston
Myös viime vuoden MM-kolmosella Italian Carolina Kostnerilla riittää taitoa ja
luultavasti myös näyttämisen halua Torinon hermoilun (9:s) jälkeen.
Pariluistelun venäläiset olympiavoittajat Tatjana Totmianina ja
Maksim Marinin lopettivat uransa olympialaisiin, joten Calgaryssä mestaruudesta kisannevat
olympialaisten hopeamitalipari
Kiinan Zhang Dan ja Zhang Hao,
Venäjän Maria Petrova ja Aleksei
Tihonov (5:s Torinossa) sekä Kiinan Qing Pang ja Jian Tong (4:s).
Olympiajäällä jäätanssin voittaneet venäläiset Tatjana Navka ja
Roman Kostomarov ovat hekin
päättäneet aktiiviuransa, joten
amerikkalaisparilla Tanith Belbin?Benjamin Agosto on mahdollisuus kirkastaa olympiahopea
maailmanmestaruudeksi.
2) Terhi Ahonpää, 17.35, 3) Veera Määttänen, 19.27
Tytöt 12 vuotta: 1) Aino Isoniemi, 16.44
Pojat 12 vuotta: 1) Jyri Määttänen,
14.13, 2) Toni Anttila, 16.18.
Perttelin Peikkojen sarjahiihdot,
hiihtotyyli vapaa
N4 0,2km 1) Noora Harberg 1.39
M4 0,2km 1) Niklas Kekkonen 1.39
N6 0,6km 1) Jenni Laiho 3.24, 2) Noora
Suominen 3.58, 3) Jenni Harberg 4.10, 4)
Elli Hellsten 4.50, 5) Venla Määttänen
5.18, 6) Ilona Heinonen 7.23
M6 0,6km1) Jarno Ihamäki 4.24, 2)
Teemu Nieminen 4.34
N8 1,0km 1) Jade Tuomi 7.19, 2) EevaMari Tarvainen 7.44, 3) Elina Määttänen 7.27
M8 1,0km 1) Teemu Laiho 4.27, 2) Ilja
Nykänen 5.06, 3) Riku Virtanen 7.03, 4)
Albert Koskinen 8.10, 5) Matias Kekkonen 8.34, 6) Robert Koskinen 8.58
N10 1,6km 1) Eveliina Häkli 7.50, 2)
Roosa Nyrhinen 9.29
M10 1,6km 1) Pekka Heinonen 6.24, 2)
Niko Virtanen 9.15
N12 2,5km 1) Heidi Vesanto 10.24, 2)
Iida-Maria Hopia 17.08
M12 2,5km 1) Tuomas Tamminen 8.59
JÄÄKIEKKO
NHL
Tampa Bay?New York Islanders 5?2,
Chicago?Phoenix 2?3, Minnesota?Calgary 2?3, Columbus?Anaheim 3?4, New
Jersey?Ottawa 0?4, San Jose?Colorado
6?5, Pittsburgh?Toronto 0?1, Vancouver?Detroit 3?7.
STT?DPA
Lehtikuva/AFP/Franck Fife
Stephane Lambiel ei ollut Torinossa parhaassa iskussa telottuaan polvensa harjoituksissa pari viikkoa ennen kisoja.
KORIPALLO
NBA
Indiana?Boston 88?103, New Jersey?Dallas 100?89, Cleveland?LA Lakers 96?95, Atlanta?Orlando ja.
108?107, Washington?Chicago 113?104,
Minnesota?Sacramento 95?89, Golden
State?Philadelphia
98?89,
Memphis?Utah 90?84, New York?Miami
100?111.
SALIBANDY
Miehet, III-div.
SalPa. maaliskuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
15
Cohen ja Lambiel MMsuosikkeja Calgaryssa
Dopingvalmentajalle
vankeutta
Lambiel ei ollut Torinossa täydessä vireessä, mutta nyt tilanne on
toinen, kun hän kohtaa Calgaryssä olympiakolmosen Kanadan Jeffery Buttlen, Ranskan Brian Joubertin ja kisan amerikkalaiset
menestyjäehdokkaat Evan Lysacekin ja Johnny Weirin.
Karsinnalla alkavassa kilpailussa luistelee myös Ari-Pekka Nurmenkari.
Magdeburgilainen oikeusistuin
on tuominnut saksalaisen yleisurheiluvalmentajan
Thomas
Springsteinin vuoden ja neljän
kuukauden ehdolliseen vankeuteen lääkelain rikkomisesta.
Springstein antoi vuonna 2004
testosteronia sisältävää valmistetta 16-vuotiaalle pikajuoksijalle Anne-Kathrin Elbelle, jolle
hän vakuutti kyseessä olevan vitamiinivalmisteen. ja noud. 02-735 8817,
Tukkumyynti 040 773 9360,
Valimonkatu 4, Meriniitty
Avoinna: ti-pe 9-17
Henkilökohtaista
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restande 10601 T:saari
starr.m.s.
Ostetaan
Puhelinosakkeita SSP
Hyvät hinnat, ei kuluja myyjälle. mennessä osoitteella
Vaanelan Puutarha, Vaanelantie 12, 25520 Perniö
Kuoreen tunnus ?Salon tori?
Helsingintie 5 Salo . klo 13-17
Soittaa PERFIDIA
Liput 7?
Possun palapaisti
4.90
PÄIVÄTANSSIT
e / 3kg
e / 3kg
Puh. traktoreita myös korjauskelp. Team-17 7?3
SalPan pisteet: Jesse Kuusisto 1+0,
Joonas Lastunen 1+0, Hannu Korpi 1+0,
Kalle Hellman 2+1, Antti Nurminen 1+0,
Tuomo Sipinen 1+1, Ali Pekkala 0+1,
Kristjan Puu 0+1, Tuomas Virta 0+1.
KIK?SalPa 2-5
SalPan pisteet: Ali Pekkala 1+0, Niko
Karlsson 1+0, Hannu Korpi 1+0, Jesse
Kuusisto 1+0, Kristjan Puu 1+0, Joonas
Lastunen 0+1, Tuomo Sipinen 0+1, Tommi Lehtonen 0+2, Kalle Hellman 0+1.
Sarja on päättynyt ja SalPa sijoittui
lohkonsa kolmanneksi.
TAITOLUISTELU
SalPan kutsukilpailut
Aluenoviisit:1) Salla Saarnio, RaiTa,
2) Heini Jaska, RaiTa, 3) Heidi Seppä,
SalPa, 4) Mervi Forsgren, TRT, 5) Salla
Mäkelä, SalPa
Kaarisilmut: 1) Riia Lehmussaari, SalPa, 2) Erika Koivisto, SalPa, 3) Silja Karjalainen, SalPa, 4) Elise Ojanen, SalPa...
7) Ilona Syrjälä, SalPa, 8) Sofiina Hiltunen, SalPa
Kaksoissilmut: 1) Jenna Arvola, STR,
2) Eveliina Viljanen, PoriTa, 3) Emma
Varjonen, STR...6) Kaisa Rantanen, SalPa...8) Eveliina Lammi, SalPa...10) Tiia
Lottonen, SalPa
Kärkisilmut:1) Jasmin Linja, PoriTa,
2) Katriina Syrjälä, SalPa, 3) Anna Koivisto, PoriTa
Minit 94-95 syntyneet: 1) Kati Jylhä,
STR, 2) Tuuli Pihlava, SäNV, 3) Elina
Penttilä, PoriTa...5) Jasmin Rantanen,
SalPa, 6) Eeva Vuorinen, SalPa
Minit -96 ja nuoremmat: 1) Nelli Rantakoski, STR, 2) Veera Tunturi, STR, 3)
Elizaveta Pechuyeva, SalPa...5) Noora
Nummentalo, SalPa...7) Iida Renvall,
SalPa....10) Anna Nyberg, SalPa, 11)
Tiia Flink, SalPa, 12) Janika Hiltunen,
SalPa, 13) Eveliina Ojanen,. Springsteinin valmentamat Breuer, Katrin Krabbe ja Manuela Derr saivat vuonna 1992
vuoden mittaisen kilpailukiellon
dopingin takia. kaikenkunt. Oikeus katsoi Springsteinin näin vaarantaneen valmennettavansa terveyden.
Springstein tuomittiin lisäksi
150 tunnin yhdyskuntatyöhön ja
maksamaan oikeudenkäyntikulut.
Springstein, 47, asuu avoliitossa
ex-pikajuoksija Grit Breuerin
kanssa. 0400 813 828.
Nettikauppamme avoinna 24 h
osoitteessa
www.konttoriforum.fi/a-palvelu
TORIMYYJIÄ
n. ja
purettavaksi. puh. Cohen kuitenkin paikkasi kömmähdystään hyvillä kolmoishypyillä ja onnistumalla
P14: 1) Sauli Hannonen 6,37, 2) Henri
Iltanen 7,40.
Miehet: 1) Kari Vähäkylä 15,57, 2)
Mauri Hanhisalo 15,58, 3) Jouko Markkanen 18,36.
Suomusjärven Sisun toiset sarjahiihdot.
Tytöt 4 vuotta, 300m: 1) Salla Friman,
5.11
Pojat 6 vuotta, 600 m: 1) Elias Isoniemi, 3.57, 2) Teemu Anttila, 4.36
Pojat 8 vuotta, 900 m: 1) Akseli Isoniemi, 5.44, 2) Ville Määttänen, 6.36, 3)
Tuomas Ahonpää, 7.02, 4) Tuukka Friman, 9.57
Tytöt 8 vuotta, 900 m: 1) Ilona Lintula,
9.28
Tytöt 10 vuotta, 1350 m: 1) Tiina Anttila, 8.16, 2) Terhi Ahonpää, 9.11, 3) Veera Määttänen, 9.22
Pojat 12 vuotta, 1350 m: 1) Jyri Määttänen, 7.19, 2) Kimmo Numminen, 7.35,
3) Toni Anttila, 8.02
Tytöt 12 vuotta, 1350 m: 1) Aino Isoniemi, 8.04
Pojat 14 vuotta, 2700 m: 1) Juho Määttänen, 12.27
Yhteistulokset:
Tytöt 4 vuotta: 1) Salla Friman, 12.07
Pojat 6 vuotta: 1) Elias Isoniemi, 8.18,
2) Teemu Anttila, 11.08
Tytöt 8 vuotta: 1) Ilona Lintula, 19.29
Pojat 8 vuotta: 1) Akseli Isoniemi,
11.10, 2) Tuomas Ahonpää, 14.57, 3) Ville Määttänen, 15.21, 4) Tuukka Friman,
22.16
Tytöt 10 vuotta: 1) Tiina Anttila, 15.34,
muuten ohjelmassaan erittäin hyvin.
Kovia vastuksia Cohenilla riittää, kuten kahdesti MM-tasolla
kolmanneksi sijoittunut, kokenut
Japanin Fumie Suguri, joka oli
Torinossa neljäs. Kansainvälinen
yleisurheiluliitto IAAF pidensi
kilpailukieltoa elokuussa 1993
kahdella vuodella.
Krabbe aloitti valitusprosessin
IAAF:n päätöstä vastaan. SalPa, 14)
Katariina Rantanen, SalPa.
TANSSIURHEILU
Salolaisen Swivelin tuloksia
Valtakunnalliset kisat Vihdissä
Jun II C lat.: ...6)Ville Nikkanen?Sanni
Breilin
Seniori II D lat.: ...2) Tapio
Järvinen?Anne Pihala-Järvinen
Seniori II D vakiot: ...4) Tapio Järvinen?Anne Pihala-Järvinen
Aluekilpailu Hyvinkää
Lapsi 2 E: ...5) Miko Parviainen-Linda
Suokas
Aluekilpailut Helsingissä
Seniori 1D vakiot:...6) Tapio Järvinen?Anne Pihala-Järvinen
Seniori 1D lattarit: ..3) Tapio Järvinen?Anne Pihala-Järvinen
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
V
E
L
H
O
Vuokrattavana
2h+k+s 64 m² Ollikkala.
P. Käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Hallitus
Haemme reippaita ja myyntihenkisiä
1000 e SSP Oy:n osakkeesta
käteisellä. 4 kk ajaksi sekä kiireapulaisia.
Vapaamuotoiset hakemukset 31.3. 050 636 70
Ost. Krabben valitus oli tuloksekas, sillä
hän sai lopulta noin 600 000 euron
vahingonkorvaukset
IAAF:ltä.
Breuer puolestaan kärsi kilpailukieltonsa ja palasi sen jälkeen
viime vuoteen jatkuneelle menestyksekkäälle uralle. Soita 040 589 5322.
Kokouksia
SPR
Kiikalan
osaston
KEVÄTKOKOUS pidetään
ti 28.3.2006 klo 18 Kaffila
Helinässä. Naisten olympiavoittajan
Japanin Shizuka Arakawan prkiireet ovat verottaneet niin paljon harjoitusaikaa, ettei hän halunnut lähteä MM-kisoihin.
Plushenkon poissaolo tarkoittaa, että miesten kilpailun voittajaksi on tarjolla vajaat puolen tusinaa luistelijaa, jotka venäläinen
jätti tyystin varjoonsa Torinon Palavela-hallissa. Susanna Pöykiö ja Kiira Korpi aloittavat urakkansa Calgaryn Saddledome-hallissa naisten kilpailun karsinnassa keskiviikkona.
Torinossa miesten kilpailun voittanut Venäjän Jevgeni Plushenko
jäi pois MM-kisoista viettääkseen
aikaa raskaana olevan vaimonsa
kanssa. 044 334 4793
Kuorma-autojen
kolarikorjaukset ja
muovihitsaukset
Työsuorituksia
edullisesti.
KS WORKSYSTEMS KY
P. Viime viikolla hän kuitenkin aloitti vahingonkorvausten hakemisen IAAF:ltä
stuttgartilaisessa oikeusistuimessa.
Entinen 400 metrin EM-voittaja
vaatii IAAF:ltä 300 000 euroa.
IAAF hylkäsi sovintoehdotuksen,
jonka mukaan liitto olisi maksanut Breuerille 50 000 euroa. Ykkössuosikkina
kisaan lähtee hallitseva maailmanmestari ja olympiakakkonen
Sveitsin Stephane Lambiel.
Loukkantumisesta
kärsinyt
TULOSPÖRSSI
FUTSAL
3-divisioona jatkopelit Salohalli
Wilpas 2?Naku 4?3
Maalit: Kaius Karja 2+0, Seppo Karanen
1+0, Markkus Kemppainen 1+0, Kim Ilola
0+1, Aku Kesänen 0+1, Fehmi Veseli 0+1
YlKiri?Wilpas 2 5?3
Maalit: Kaius Karja 1+0, Aku Kesänen
1+0, Seppo Karanen 1+0, Markkus
Kemppainen 0+1
Wilpas 2?TuWe 16?2
Maalit: M.Kemppainen 5+1, K.Ilola
3+0, J.Lindroos 1+3, S.Karanen 1+1,
K.Karja 1+2, F.Veseli 1+3, A.Kesänen
0+2, H.Robertsson 4+0
HIIHTO
Halikon Hakoniskojen mestaruuskilpailut:
T6: 1) Siiri Ratamo 3,45.
T8: 1) Fanny Oksanen 3,10, 2) Jenni
Ratamo 3,32.
T10: 1) Elina Kakko 9,06, 2) Lotta Oksanen 7.40.
T12: 1) Laura Iltanen 9,35.
T14: 1) Katariina Salokannel 9,07.
T16: 1) Linda Hannonen 24,17.
Naiset: 1) Satu Salokannel 18,14.
P6: 1) Matias Oksanen 2,01, 2) Ilari
Heijari 4,40.
P8: 1) Väinö Heijari 2,20, 2) Mikael Iltanen 4,17, 3) Patrick Salokannel 4,28.
P10: 1) Viljami Vuorenmaa 8,44, 2)
Joonas Niinistö 12,09.
P12: 1) Robert Salokannel 6,20, 2) Teemu Kokko 7,20, 3) Eetu Palomäki 7,50.
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
Cohenilla nyt
elämänsä tilaisuus
Naisten kilpailussa amerikkalaisella Sasha Cohenilla on tilaisuus luistella uralta vielä puuttuva kansainvälinen arvokisavoitto.
Olympiakakkosen tieltä Calgaryssä puuttuu Arakawan ohella myös
moninkertainen MM-voittaja, Torinossa kolmanneksi jäänyt Venäjän Irina Slutskaja.
Torinossa Cohen johti kilpailua
lyhytohjelman jälkeen, mutta vapaaohjelman ensimmäinen hyppy
ja hyppy-yhdistelmä epäonnistuivat täysin. Oikeuden päätöstä odotetaan 6.
huhtikuuta.
SSS?STT
Taitoluistelun MM-kisoissa Calgaryssä ei nähdä Torinon olympiavoittajia, mutta luvassa on tasaisia ja ehkä myös yllätyksellisiä
mestaruustaistoja. Maksan vs-veron.
Puh. 7733550
www.konttoriforum.fi. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Tiistaina 21. 040-822 6630.
Huveja
TI-KE TARJOUKSET
Talouskyljykset
3.90
e / kg
e / kg
3 kg:n jauhelihaerä
12
18
Nautasika
Paistijauheliha
ke 22.3. P