Lapsen oikeudet ovat taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä ilman
minkäänlaista syrjintää. Veneman. Kahdelle hänen elokuvistaan on myönnetty lisäksi valtion elokuvan laatutuki.. Toimenpide on rankka, kun
siinä heitetään asunnosta ulos.
Lain tarkoitus on kuitenkin ehkäistä väkivaltaa. Hän pelkää, ettei asunto suojaa tarpeeksi, vaan väkivallantekijä tunkeutuu sisään, milloin haluaa. Lapset lähestyvät nyt pikkuhiljaa murrosikää ja aikuisuutta.
Eriarvoinen lapsuus -projektin aineisto viittaa tutkija Atte Oksasen mukaan siihen, että teknologisoituvassa Suomessa hyvinvoinnin tukemiseen olisi kohdistettava erityistä huomiota.
yhteiskunta tekee hyvinvoinnistakin teknistä tulosmittausta. Suomalaisten lasten sosiaalinen maailma näyttäytyy hauraampana kuin ruotsalaisten ja
norjalaisten. Luvusta
puuttuvat marraskuussa määrätyt kiellot. Eriarvoinen lapsuus -projektin tutkimusaineisto kerättiin
vuonna 2002 Tampereelta, Trondheimista ja Upsalasta, kahdesta koulusta kustakin maasta. Yhteensä seitsemän erilaista lomaketta kattava aineisto
muodostaa kuvan 7?13-vuotiaiden lasten ajankäytöstä, hyvinvoinnista ja sosiaalista elämänpiiristä.
. Nekin
käsitellään aina myöhemmin käräjäoikeudessa.
Perheen sisäinen lähestymiskielto ei vaikuta asunnon omistukseen, vuokraukseen tai tavaroiden jakamiseen. Hyvinvointi
löytyy ihmisten välisistä suhteista. Kaikkein eniten
oireita on suomalaisilla 13-vuotiailla tytöillä, joiden joukosta jopa lähes kolmannes kuuluu riskiryhmään.
. Suomalaisten lasten
suhteet vanhempiin ovat kaikkein
huonoimmat, ja heillä on myös vähiten sosiaalisia kontakteja aikuisiin, Oksanen kuvaili.
Myös lasten keskinäiset suhteet
näyttäytyvät Suomessa vaikeampina kuin Norjassa ja Ruotsissa.
Esimerkiksi koulukiusaaminen
on ongelma Suomessa, ei Norjassa
kg
Luxus Moomin
TEIPPIVAIPAT
44-60kpl 0,17-0,23/kpl
9,95
pkt
Käytössäsi yli 600 katettua parkkipaikkaa.
Suomalaislapsilla enemmän
masennusoireita kuin
norjalais- ja ruotsalaislapsilla
SSS?STT
prk
3,99
ja Ruotsissa. Juurikkalan esikoiselokuva Rosa was
here sai Risto Jarva -palkinnon
Tampereen elokuvajuhlilla vuonna 1994. Masennusoireet viittaavat
muun muassa lyhentyneeseen
lapsuuteen, aikuistumisen pai-
neeseen ja heikompiin sosiaalisiin
suhteisiin, arvioi tutkimuksen aineistonkeruuseen osallistunut
tutkija Atte Oksanen Tampereen yliopistosta.
Oksanen esitteli Eriarvoinen
lapsuus: vertaileva tutkimus Pohjoismaissa -projektin tuloksia
Mannerheimin lastensuojeluliiton
äskeisessä seminaarissa Helsingissä.
Projektin rahoittajina olivat
Suomen Akatemia ja pohjoismaiden yhteiskuntatutkimuksen yh-
teistyölautakunta NOS-Sin.
. Erityisesti hän on erikoistunut kuvaamaan lasten ja nuorten
elämää.
Kaija Juurikkala on sekä elokuvaohjaaja että käsikirjoittaja. Aineiston lapset ovat syntyneet 1989?1994. Komisariotasoinen poliisi, syyttäjä tai käräjäoikeus voivat määrätä heti voimaan tulevan
väliaikaisen kiellon. Sisäinen kielto
voidaan määrätä vain henkeen,
terveyteen tai vapauteen kohdistuvan rikoksen tai sen uhan torjumiseksi.
Kolmen kuukauden kielto
Kielto voidaan määrätä korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi ja uudestaan niin ikään kolmeksi kuukaudeksi. Nyky-
Tampereen lapsia mukana
. Hyvinvoinnin kannalta ratkaisevinta ei ole, onko lapsen perhemuoto ydinperhe, yksinhuoltajan
perhe tai uusperhe. Myöskään sosioekonomisesti korkeampi asema
tai asuinalue ei sanele hyvinvointia. Näissä tilanteissa poliisi voi
harkita pakkokeinoja, kuten uhkaajan vangitsemista.
Rankka toimenpide
Lähestymiskieltolain laajennus
tukki laissa olleen aukon poliisin
toimivaltuuksissa, sillä parisuhdeväkivaltaan poliisi törmää
usein perheissä.
. Hänelle myönnettiin elokuvan valtionpalkinto vuonna 2003 erityisesti ansiokkaasta toiminnasta
lastenelokuvan hyväksi. Tutkimukseen otti osaa
1 173 lasta, joista 473 on Suomesta.
. Se ei liity lasten huoltoon, tapaamisoikeuteen
eikä elatukseen. Palkinto on taiteilija Maria
Munsterhjelmin originaalityö.
Huomionosoitus myönnetään
henkilölle, joka on pitkään tehnyt
työtä lasten oikeuksien toteutumiseksi tai tehnyt yksittäisen,
lasten oikeuksien toteutumista
edistävän, merkittävän teon. Suomen Unicefin suojelija, valiokuntaneuvos
Pentti Arajärvi luovutti sen Lapsen oikeuksien päivän juhlassa
sunnuntaina Helsingissä.
Tunnustuksen on allekirjoittanut
Unicefin pääjohtaja Ann M. Niitä pitää toteuttaa ottamalla huomioon
lapsen omat näkemykset. Poliisi on
määrännyt 39 heti voimaan tulevia väliaikaista kieltoja. Ongelmien kuvaamisen sijaan pitäisi
keskittyä konkreettisiin toimiin,
joilla ongelmia voitaisiin ratkaista, Oksanen kehotti.
Eriarvoinen lapsuus -projektin
tuloksien lohtu löytyy niiden yksinkertaisuudesta. alv)
Maanantaina 21. marraskuuta 2005
HYVÄT RUOKAOHJEET: www.ruokamaailma.net
S-market-ilmoitus osoitteessa: www.plaza-salo.fi
Vilhonkatu 8, 24100 SALO puh. Lähes kaikki kieltoon
määrätyt ovat olleet miehiä.
Laki perheen sisäisestä lähestymiskiellosta tuli voimaan vuoden
alussa. Laajennettuun kieltoon määrätyltä voidaan kieltää oleskelu jossakin tietyssä paikassa, kuten yhteisen
asunnon lähellä.
Vaatimukset perheen sisäiseen
lähestymiskieltoon määräämisel-
le ovat tiukemmat kuin tavallisen
lähestymiskiellon. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 319
Irtonumero 1,35 . Varsinkin mediassa on viime
aikoina esitetty lukuisia yhteenvetoja lasten psyykkisestä oireilusta. Tiedämme, että
osassa näistä perheistä pahoinpitelyjä on ollut jo aiemmin, Lampikoski sanoo.
Perheen sisäiseen lähestymiskieltoon määrätty ei saa tavata,
ottaa yhteyttä, seurata tai tarkkailla suojattua henkilöä. 075 3030 1345
s-marketamp.plaza@sok.fi
Entistä enemmän ruokakauppa
ESITTELYSSÄ:
ma-ti 21.-24.11.
Perniön Liha
F E
C A
MAANANTAI-TORSTAI 21.-24.11. (ei jälleenmyyjille)
HK suomalainen
NAUTA-SIKA JAUHELIHA
400g 3,48/kg
PORSAAN MAKSA
jauhettuna ja palana
Tuoreus! Laatu! Oikea hinta!
Portti
LENKKI
TUORE
SILAKKAFILEE
säävaraus
400g 1,79/kg
Valio
OIVARIINIT
Espanja lk 1
KLEMENTIINI
400g 4,48/kg
2,99 1,79 0,99
1,39 1,99
,
0,69
,
ras
Espanja lk 1
KURKKU
kg
1,09
kg
pss
mansikka, tropiikin hedelmä
Pohjanmaan Kenkä
KOTIMAISTEN LAATUKENKIEN
VARASTOMYYNTI
ANNANKATU 10
29,-
alk.
ERÄ
NAISTEN
alk.
TALVIKENKIÄ
JA NILKKUREITA
29,-
- Avokkaita, tanssikenkiä, talvikenkiä, jokasään nilkkureita, toppasaappaita (Kuoma),
lenkkareita, aamutossuja, NOKIAN KUMISAAPPAITA (myös LÄMMINVUORISIA),
nahkasaappaita.
9,-
0,69
su 12-21
0,69
HK KINKKU- ja
JAUHELIHAPIZZA
ras
- Sievi, Pomarfin, Rohde, Kuoma
1,99
Rainbow
RIISIVÄLIPALAT
175g 3,94/kg
2,99
ma-pe 8-21 la 8-18
POHJANMAAN KENKÄ SYYSUUTUUKSIA!
390g 5,10/kg
pkt
kg
Arla
VIKING
EDAM
monivilja ja porkkana
2,45
500g 5,98/kg
KUMISAAPPAITA alk.
ras
Fazer
PAAHTOSÄMPYLÄT
Korpela
MAALAISHYYTELÖPALA 350g 7,00/kg
Wursti
SISKONMAKKARA
ERÄ
KÄVELYKENKIÄ JA
AVOKKAITA
kg
pkt
170g 4,06/kg
kpl
Suomalaisilla lapsilla on pohjoismaisen vertailututkimuksen
mukaan enemmän masennusoireita kuin norjalaisilla ja ruotsalaisilla lapsilla. (sis. Lapsen
oikeuksien vaikuttaja edustaa jotakin näistä elämän aloista.
Suomen Unicefin hallitus myönsi tunnustuksen Juurikkalalle,
koska hän on uransa aikana toteuttanut järjestelmällisesti lapsen oikeuksia: oikeuksia leikkiin,
vuorovaikutukseen, huolenpitoon,
mielipiteen ilmaisuun, koulutukseen. Vastaus löytyy puhtaasti välittämisestä.
MA-PE 9.30-17, LA 9-14
Perheen sisäisiä lähestymiskieltoja
on määrätty jo lähes sata
Uhrit hakevat kieltoa
vasta pitkän harkinnan jälkeen
SSS?STT?Päivi Seppälä
Perheen sisäisten lähestymiskieltojen määrä lähestyy sataa.
Käräjäoikeudet ovat määränneet
niitä vuoden alusta 89. Kuva lapsuudesta muodostuu helposti yksipuoliseksi. Lisäksi suomalaisten lasten erityisongelmia ovat
muun muassa poikien ilmaisema
aggressiivisuus ja tyttöjen tyytymättömyys omaan itseensä ja
omaan ulkonäköönsä.
Välittäminen tärkeintä
. Jo
tapahtuneet väkivallanteot voivat
olla vakavia, jopa puukotuksia.
Löppösen mukaan joissakin tapauksissa uhri ei uskalla hakea
perheen sisäistä lähestymiskieltoa. Heidän varhaislapsuutensa aikana Suomi kävi 1990-luvulla läpi suuren murroksen lamasta kilpailuhenkiseen tietoyhteiskuntaan.
. Kieltoon määrätyn on lähdettävä asunnosta, eikä hän saa
palata sinne.
Komisario Vesa Löppönen
Helsingin Itäkeskuksesta sanoo,
että uhri hakee lähestymiskieltoa
usein pitkän harkinnan jälkeen
perheissä, jossa on väkivaltaa. Perheen sisäinen lähestymiskielto on hyvä keino pysäyttää tilanne ja laittaa mies tai nainen
jäähylle, Löppönen sanoo.
Usein kotoaan poistettu hakeutuu asumaan sukulaisten luo, joissakin tapauksissa sosiaaliviranomaiset järjestävät majapaikan.
Sisäministeriön poliisiylitarkastaja Mikko Lampikoski pitää
hyvänä asiana, että uutta lakia on
alettu soveltaa käytännössä.
. Lasten tapaamisista sovitaan erikseen.
Lapsen oikeuksien
vaikuttaja -tunnustus
Kaija Juurikkalalle
SSS?STT
Lapsen oikeuksien vaikuttaja
-tunnustus on myönnetty elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalalle.
Huomionosoitus jaettiin nyt toisen
kerran Suomessa
Laihtuisin, jos saisin kävellä, uida ym. ja muihin vastaaviin vanhan
tavaran liikkeisiin.
Kadunvarsikierrätys loppui siihen. Mutta eipä osakeanteja juurikaan ole viime vuosina järjestetty niin, että sille piensijoittajalle
olisi lehdissä mainostettu lisärahan panostamista siihen yhtiö XX:ään.
Nyt odotan, että joku nimimerkkiä viisaampi vastaisi, kuinka asia ?todellisuudessa. Halikon päättäjille mielenilmaus leikkipuistotarpeesta keskustassa. Jos sattui näkemään jotain tarpeellista portinpielessä, niin se oli vapaasti
otettavissa ennen kuin keräysautot saapuivat
niitä hakemaan.
Koko helppo ja tehokaskin kierrätysjärjestelmä kuulemma kuihtui kokoon, kun Itä-Euroopan maahanmuuttajat alkoivat samota
katuja paketti- ja kuorma-autoilla. Vasemmalta viime aikoina noussut
tietoinen härkkiminen ei tätä yhtenäisyyttä
edistä.
Suomesta tuskin löytyy toista yhtä paljon
ympäristön tilasta huolta kantavaa ammattiryhmää kuin viljelijät. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
tekstit. Niiden kautta kierrätetään
myös pattereita, jääkaappeja ja muita ongelmajätteitä.
Tavallisia kirpputoreja Hampurissa ja sen
ympäristössä on paljonkin, mutta kun ei itseltä riitä aikaa mennä myymään tavaroita, joista haluaa päästä eroon. Tolkkua hintoihin. Kokoomuksella ei ole varaa jäädä verokeskustelussa muista
puolueista jälkeen.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Olen yrittänyt löytää täältä Hampurista Salon suurkirppiksen tapaista kierrätyspaikkaa
tarpeettomiksi käyneille tavaroille ja vaatteille. Tässä on todella suuri
vääryys ja röyhkeys voimissaan. ?Mamma porukka
. Mihin voisi valittaa Perniössä, puhe
ei auta. ?NS
. Ne ovat ikään kuin ylijäämän
viimeisiä keruupaikkoja ennen mahdollista
uudelleenkäyttöä. rauhassa.
?Minä olen
. Oman konservatiivisen ja karismaattisen lisänsä
on tuonut uuspietistinen viides herätysliike.?
NYKYPÄIVÄ kyselee kokoomusnuorten tapaan, olisiko tasaveromallista lääkkeeksi Suomen hyvinvointivaltion pahoinvointiin.
?Talouspolitiikan julkinen salaisuus
on, että hallituksilla on suurempi kyky vahingoittaa kuin kehittää taloutta. Et näköjään tiedä, että vain pieni osa virkamiehistä osaa
käyttää sähköpostia ilman avustajaa. Seudun
keskus vetää väkeä, koska tarjolla on työtä ja opiskelupaikkoja. Entä tupakoivat ja alkoholistit. ?Minimipalkka omaiselle korvaisi
muutaman hoitajan palkan
. Kierrätyskeskuksia kyllä löytyy kaikkiaan
viisitoista, mutta ne toimivat toisenlaisella
periaatteella. En
ole ravinnepäästöjä koskeneessa keskustelussa huomannut kenenkään muistavan reilun vuoden takaisia tulvia, jotka pakottivat
monet suuret kaupungit laskemaan viikkojen
ajan jätevetensä puhdistamattomina Itämereen tai siihen laskeviin jokiin.
Maatalouden tuista päätetään Suomessa
avoimesti, eikä tilakohtaisten tukienkaan
julkistamisen pitäisi olla suuri ongelma, kunhan vain muistetaan mihin tuet perustuvat.
Ilman tukia ei EU-hinnoin olisi tuotantoa.
Pieni tila, pienet tuet . Sehän oli yksi perustelu koulun lopettamiseen. Muuttoliike muokkaa myös Salon seudun rakennetta.
Muuttoliike muokkaa
Sadat tuhannet suomalaiset muuttavat vuosittain. piensijoittajia on noin
800 000!
Kannettiin huolta siitä, että vallankin
pienempien pörssiyhtiöiden pääomansaanti
on huolestuttavasti vähentynyt. Suurimpien asuintalojen ovien pieleen
oli ilmestynyt isoja kasseja. ?Todellista elämää
. Lähikuntiin ei riitä hyvätuloisia muuttajia, mikäli Salon imu lakkaa. Jotkut laittavat yhä tarpeettomaksi
jääneitä tavaroita vapaasti otettavaksi mieluummin kuin laittavat ne suoraan roskiin.
Tätä näkee valitettavan harvoin.
Yliopiston ympärillä olevissa kortteleissa
tehtiin mielenkiintoinen kokeilu kuukausi
sitten. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. En päivääkään
poissa töistä, sama työ kolme vuotta. Pelokas pyöräilijä. abortti- ja klamydiatilastoissa. Me kuntalaiset näemme
tuulessa, mutta pimeällä tarvitsemme katuvalot. Salossa maksetaan kuitenkin enemmän toimeentulotukea asukasta kohti kuin ympäristön kunnissa.
Pelissä on seudun yhteinen hyvinvointi. Vievät Kelan lisäksi sossun rahat. Kaupunkiin muuttaa uusia veronmaksajia, mutta myös palvelujen suurkuluttajia. vanha osakkeenomistaja tai ensimmäiset osakkeensa välittäjältä ostava närpiöläinen kou-
lulainen, niin nimimerkin käsityksen mukaan yhtiön XX pääomarakennetta kyseiset
kaupat eivät millään tavalla koskettaneet.
Uutta pääomaa tulee yhtiö XX:lle vain, jos
järjestetään osakeanti, siis uusanti eli kuten
ennen sanottiin maksullinen osakeanti. Eipäs äänestetä tulevissa eduskuntavaaleissa yhtäkään niistä edustajista, jotka nyt
äänestävät lääkkeiden vaihdon estävän lain
puolesta. Toisinaan voi jonkin talon edessä vieläkin olla hylätyn näköinen kahvinkeitin tai laskettelumonot. Samalla on katsottava pitkälle tulevaisuuteen.
Kaupunkikuvalle on hienoa, jos katukuva on kansainvälinen ja nuorekas. isot tilat, isot tuet.
Siitä vaan miettimään, jos asia kiinnostaa.?
Jussi Martikainen
Maaseudun Tulevaisuudessa
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Erikoistuotteille ja -palveluille on tietenkin myös erikoishinnoittelu.
ton pääsihteeri Eeva Kuuskoski sunnuntaina
Kuortaneella.
Lapsen oikeuksien päivänä puhuneen
Kuuskosken mukaan lasten palveluissa ja
vanhemmuuden tuessa on tällä hetkellä
puutteita.
vitsevat kodistaan muuttaakseen uuden, tasokkaan tukikohdan elämälleen.
Seppo Päätalo
Paimion Seudun
Kehitysvammaisten Tuki ry:n pj.
Paimio
VÄLIHUUTO
Viljelijä
kantaa huolta
ympäristöstään
?Parin vuoden takaista yhtenäisyyttä tarvitaan jatkossakin, mikäli kotimaisesta elintarviketuotannosta ei ehdoin tahdoin haluta
luopua. Jäkä sitä jäkä tätä... Perttelin päättäjät karsivat avustuksia ja
nostavat hintoja kunnan lomautusuhan varjolla. on?
Entinen piensijoittaja
MLL vetosi perustuslakiin
Lapsen oikeuksien päivänä
SSS?STT
Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan on tuettava vanhempien mahdollisuuksia
turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu, muistutti Mannerheimin lastensuojelulii-
LEHTO
Kirjoittaja on halikkolainen
vaatetussuunnittelija, joka
työskentelee Hampurissa.
TEKSTARIT
TÄTÄ MIELTÄ
Nykyisen tilanteen seuraaminen kehitysvammaisten osalta ei juuri hymyilytä. Kaupunki saa muuttovoittoa ja maksaa siitä.
Jotkut lähikunnat ovat onnistuneet hyötymään muita enemmän Salon imusta. Viisikymmentäsivuinen ohjekirjanen jaetaan aina vuoden
alussa koteihin. Fax: 7702 300
kuntaan sekä kirkon tämän päivän
haasteita.
Historia on monessa suhteessa
avain nykypäivän ymmärtämiseen.
Herätysliikkeet ovat Suomessa säilyttäneet merkityksensä. ?Ei savua ilman tulta
. Se sisältää tarkkaa tietoa eri
kategorioista, joiden mukaan lajittelu tapah-
. Kirjoittaja tietää kirjoittavansa julkisuuteen. ?Samanlaisia kokemuksia
Kehitysvammaisten
erityislakeihin
ei saa kajota
. Miksi 600 katsojalle pitäisi avata
1 600 katsomopaikkaa. En ole nähnyt yhtään UFF:n
keltaista keräyslaatikkoa. Se ei välttämättä ole taloudellista, mutta se on kiistaton sijoitus tulevaisuuteen.
Salon seutu on suomalaisen maassamuuton pienoismalli. ?Imago ihmisten
silmissä
. Ei ole yhdentekevää kunnalle ja sen taloudelle, millaisia ihmisiä kuntaan muuttaa. Välikysymyskeskustelussa on vielä mahdollisuus
paikata tapahtunutta vahinkoa.?
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Salolaiset, luomakunnan turhamaisimmat ihmiset. Kunnat voivat ohjata muuttoliikettä erilaisilla kaavoitus- ja muilla päätöksillä. Eri tavaroille oli omat päivänsä. Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Maanantaina 21. Ja taas parjataan läskeistä. Silloin kierrätys hoitui seuraavasti:
Oli määrätty tietyt päivät, jolloin sai laittaa
talon ulkopuolelle kadulle lahjoitettavia tavaroita. Kirjoittava presidenttiehdokas ei
hetkeksikään unohda kirjoittavansa mahdollisille äänestäjilleen. Ulos lähti silti väärä
viesti. ?Säästäjä
. Asiantuntijoiden mukaan hallinnon tehostamisella saadut säästöt ovat marginaalisia. marraskuuta 2005
MIELIPIDE
Annastiina Andersson
Ihmiset vaihtavat asuntoa monista syistä. Olen lihava, mutta terve. Mitä kuuluu
uudelle puistohankkeelle. ?Onnellinen pappa
. Imu on syytä pitää käynnissä seudun yhteisillä ponnistuksilla.
Ehdokkaat netissä
Presidentinvaalien kampanjaa käydään torien ja kauppakeskusten
lisäksi verkossa. Ehdokkaat ovat innostuneet pitämään nettipäiväkirjaa.
Sauli Niinistö kertoo tunnollisesti päivän tekemisiään. Väärä viesti lähti ulos, lehti
sanoo.
?Mediassa toistuu näinä päivinä
vain tieto, että oppositiopuolueista kokoomus ja vihreät eivät ole välikysymyksessä mukana.
Eduskuntaryhmän ratkaisu on loogisen päättelyn tulosta: Fortumin optiot tuntuvat useimmista kohtuuttoman suurilta, mutta eduskunnan talousvaliokunta on jo ehtinyt todeta,
ettei niitä voida ryhtyä poliittista tietä pyörtämään. Kasseihin oli kiinnitetty kirje, joka kehotti ihmisiä lahjoittamaan lasten kenkiä hyväntekeväisyyteen.
Paikallinen koulu oli jakanut kassit alueelle.
Kun pussit olivat roikkuneet viikon verran
ovien pielissä, niin niihin oli alkanut kertyä
pieniksi jääneitä ja tarpeettomiksi käyneitä
kenkiä.
Vaatteiden kierrätysastioita ei lähiympäristössämme ole. ?Mersuton äiti
. Alkuun tavarat menivät omaan tarpeeseen, kunnes
yrittäjähenkisyys kasvoi, ja kierrätettävät tavarat päätyivät siirtolaisten perustamiin ?antiikkiliikkeisiin. Yhtenä
päivänä autooni yritettiin osua kolme kertaa.
Kaksi kärkikolmion takaa, yksi vasemmalta
tasa-arvoisessa risteyksessä. Kaavoituksella ja muilla poliittisilla päätöksillä on ohjailtu muuttoliikettä haluttuun suuntaan; on onnistuttu houkuttelemaan
hyvätuloisia veronmaksajia.
Hyvätuloisia on toki muuttanut myös kaupunkiin. Kolme viikkoa odotellut. 7702 340. On muistettava, että tukiliitto on tehnyt liittokokouspäätöksen, jossa
kieltäydytään lakien yhteensovittamisesta, jos
erityislait ja maksuttomuus poistetaan.
Nämä perustavanlaatuiset, elintärkeät
tuu, ja erivärisistä muovisäkeistä, joihin lajittelun tuotokset saatetaan.
Isommat tavarat, kuten huonekalut, kodinkoneet ja esimerkiksi puutarhajätteet tullaan
hakemaan paikan päältä erikseen sovittuna
aikana. Kontiolahdelta kotoisin oleva saman yhtiön ns. Saatiin rahaa kasvaviin terveyskuluihin. Lähiomaiselle olisi annettava mahdollisuus jäädä sairasta aikuista hoitamaan kohtuullisella omaistuella, säästettäisiin laitospaikkoja. ?Asukas. ?MP
. Blogia kutsutaan blogiksi, mutta kommentoimaan ei yleisöä päästetä. Kysyisimme vain, että miksei Somerniemen musiikkiteatteri pidä esityksiä myös talviaikaan. Ota huomioon, että inflaatiolla on myös omat vaikutuksensa hintojen nousuun. Älä
osoita tyhmyyttäsi lentis. ?Laillistako
Marko Mattila
Kirjoittaja näkee ilmassa huolestuttavia merkkejä kehitysvammaisten palvelujen leikkaamisesta.
Kuvassa liikuntaharjoittelua taikavarjolla.
asiat ovat se ?viimeinen perälauta?, joka pitää
kehitysvammaiset kansakunnan rattailla.
Jos tukiliitto tästä vaatimuksestaan luopuu,
se on saava osakseen kehitysvammaisten ja
historian tuomarin tuomion. Ne ovat lehden mukaan edelleen säilyttäneet merkityksensä.
?Suomalaista kulttuuria ja yhteiskunnallista elämää on vaikea ymmärtää irrallisena kristillisestä kulttuuriperinnöstä. Tiehoitokunta ei hoida tietä, ei lanausta,
ei kokousta osakkaille, vain maksun perintä
hoituu. Täällä vaatenyssykät ja pareittain sidotut kengät voi jättää paperinkierrätysastian viereen tai viedä yhteen
kaupungin kierrätyskeskuksista.
Jätteiden ja kierrätettävän tavaran lajittelulle on olemassa tarkat ohjeet. Joko nyt lapioihin kettinkivarret. Heidi Hautala on kirjoittanut laiskasti, mutta luvannut ryhdistäytyä. Kehitysvammaisten vetäminen vammaislakien
yhteensovittamisen piiriin on mielestäni paha
virhe.
Kuten Jarmo Sillanpää Helsingin Sanomien
mielipidesivulla 29.10. Haluaisin löytää sellaisen kierrätyspaikan, johon voisi viedä turhaksi jäänyttä tavaraa ja samalla kenties ostaa muutamalla eurolla jotakin tarpeellista.
Kyseisiä paikkoja ei kuulemma ole. Halikon päättäjät, oletteko tulleet ajatelleeksi, mistä johtuvat jatkuvat mielipidekirjoitukset ja tekstarit kunnan asioista. Poliitikot sanovat, että maallamme menee
taloudellisesti paremmin kuin koskaan. Vielä
kymmenen vuotta sitten täällä oli toimiva
systeemi. Joskus joku autoilija päästäisi suojatien yli, mutta takaa pyyhkäisee toinen...
?Toinen pelokas
. Ja onhan Piin ja Vilppaan peleissäkin yli 400 paikkaa kiinni. Konekirjoitusliuska
on yläraja. Luullaan
siis, että kun salolainen yhtiön XX osakkeenomistaja myy 100 kpl ko. Halikon kunta. ?Q
. Ei yksin pyöräilijä ole vaarassa. Oma elinympäristö ja
sen vesistöt halutaan pitää hyvässä kunnossa, ja näihin liittyviin parannuksiin suhtaudutaan yleensä myönteisesti.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa viljelijäkään. ?Lennu
. Siksi siitä on aina ajankohtaista puhua. ?Yhteisestä taloudenpidosta
. Kaivuri melskaa jo hiekkalaatikon kupeella. Onko isässä vika, jos lapset eivät muista?
Meidän isää kaikki lapset ja lastenlapsi
muistivat! Asialle voi tehdä jotain eikä valittaa. Tässä
KOLUMNI
kuussa toisena keskiviikkona oli jalkineiden
vuoro, ensi kuussa huonekalujen, seuraavana
astioiden jne. Kaupungissa on vuokra-asuntoja, kulttuuri-, sosiaali- ja vapaa-ajan palveluja. Tiedoksi Salon kaupunginjohtajalle,että
Isohärjänmäki kuuluu Saloon. Tilaisuus kuului kirkon juhlavuoden tapahtumiin.
Teologisessa symposiumissa tarkasteltiin muun muassa herätysliikkeiden vaikutusta kirkkoon ja yhteis-
sss.mielipide@sss.fi
Kierrätystä kadunvarsilla
PÄÄKIRJOITUS
VIHREÄ LANKA harmittelee, että Vihreän liiton kansanedustajat
eivät lähteneet mukaan Fortumin
optioita koskevaan välikysymykseen. ?Yhteiskunta mätä
. ?Eikö raha tuokkaan onnellisuutta
. Vihreiden olisi suonut valaisevan perustelujaan ja ratkaisuehdotuksiaan laveammin. Ns. yhtiön osakkeita ja ne välittäjän kautta ostaa esim. Kokoomusnuorten tasaverokannanotto kaipaa pikaisesti seurakseen syvällistä keskustelua siitä,
olisiko ohessa esitellystä suomalaisesta tasaveromallista lääkkeeksi Suomen hyvinvointivaltion pahoinvointiin.
Hyvinvointivaltion ylläpito on kansallisesti niin tärkeää, että on uskallettava keskustella radikaaleistakin
ratkaisuista. Olet niin oikeassa, niin
oikeassa. IL.Olet osittain oikeassa. Lentis. Hyvä Kisko! Halikon päättäjät myös päivaksi päiväkotiin, niin näkevät todellista elämää vaativasta työstä. Tämä on sivuutettu kuntauudistuksesta keskusteltaessa. Evolutionistien
"hömppä" näkyy esim. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Joka on vahvempi ja taitavampi ansaitsemaan, on velvollinen kantamaan vastuuta. Antoiko Kehitysvammaisten Tukiliitto pahalle pikkusormen
ja jotain muutakin. Myös
Matti Vanhasen nettipäiväkirja on kommenteilta suljettu. Eläimillä, kuten tiedät, ei ole moraalia. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
. Tämä historiallinen havainto kulki punaisena lankana Kristinusko Suomessa - symposiumissa,
joka kokoontui alkuviikosta Joensuussa. Nettipäiväkirjojen rehellisyyden arviointi on lukijan vastuulla.
MUISTA LEHDISTÄ
Lähti väärä viesti
KOTIMAA pohtii kirkon herätysliikkeiden merkitystä Suomen
historiassa. ?T
. Asuinpaikkaa
vaihdetaan työn, rahan ja rakkauden perässä. Oikealla tavalla tehty progressiivinen verotus, max 50 prosenttia, on ok. Miksi kuitenkin turvallisuus ja ihmisistä huolehtiminen huononee koko ajan. Hänen
blogissaan on tilaa kommenteille.
Nettipäiväkirjojen lukeminen on kuin julkista tirkistelyä. Kuntien ja kansalaisten hyvinvointi vaatii syvällisempää ratkaisua.
Verotus on niitä harvoja välittömiä
keinoja, joilla valtio voi vaikuttaa taloutemme ja kansakuntamme hyvinvointiin. ?Jarrutin
. Hieno juttu, Kiskon kunta sai koulun
myytyä. totesi, ?kylmät tuulet
puhaltavat kehitysvammaisten palveluissa?.
Ja edelleen: ?Kehitysvammaisten erityislaki
aiotaan kumota ja palvelut yhteensovittaa
muihin lakeihin?.
Samanaikaisesti on valmistumassa sosiaalija terveysministeriön mietintö, jossa maksuttomuuteen aiotaan kajota. ?Pappa
. Nyt on muutenkin suuri määrä kehitysvammaisia, jotka tar-
Yleinen väärinkäsitys
Helsingissä on pidetty taas sijoitusmessut.
Sen uutisoinnissa kerrottiin, että Suomessa
kotitalouksien suorat osakesijoitukset ovat
vähentyneet. Halutaan uuteen ympäristöön, väljempään asuntoon, yhteen tai erikseen jonkun kanssa.
Suurin osa muutoista tehdään kuntarajojen sisällä tai lähiseudulla.
Kunnissa lasketaan muuttovoittoja ja -tappioita, mutta niiden analysointi on lapsenkengissä
723 80400 Ruokakauppa
Avoinna ma-pe 7-21
sinun kesääsi
la 7-18 ja sunnuntaisin 12-21
90
kg
Hartwall
Karjala
2 1
00
30
3 1
Atria Duke´s
Hampurilainen
4
95
8
59
0
49
1
Perniönliha
Perunalaukkamakkara
rasia
400 g (4,23 kg)
200 g (8,95 kg)
179
1
69
Snellman
Sika-nauta
jauheliha
Suomalainen
Porkkanapussi
1 kg
Espanjan
Klementtiinit
pakki
ps
kg
SSS?STT?Eeva Nikkilä-Kiipula
Vuonna 1944 Suomi saavutti ensimmäiset torjuntavoittonsa jo
helmikuussa . It-
aseita oli enimmillään vuoden
1944 alussa, reilut 1 700.
. Tunnelma Katajanokan Wanhassa Satamassa oli rauhallinen,
mikä johtui ehkä siitä, että monet kansalaisvaltuuskunnan kokoukseen osallistuneista tulivat tilaisuuteen suoraan Halosen vaaliristeilyltä Suomenlahdelta.
Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittu
kirjailija Kaari Utrio kannusti kokoukseen
kokoontunutta väkeä innostamaan tuttujaan äänestämään Halosta. Vinkit auttavat järjestämään joulunvieton, joka tuottaa enemmän iloa kuin jätteitä.
Kaiken maailman tavaran ja roinan sijasta läheistään voi muistaa
esimerkiksi tanssitunneilla, taikuriesityksellä, ikkunoiden pesulla
tai yksinkertaisesti antamalla tälle aikaa.
Jouluvalmistelutkin sujuvat roskaamatta. Reilu kolmannes on kärsinyt esimiehen tai työtovereiden henkisestä väkivallasta.
Tiedot ovat peräisin Palvelualojen ammattiliiton (PAM) tämän
kuun lopussa julkistettavasta tutkimuksesta.
PAMin puheenjohtaja Ann Selin on yllättynyt tuloksesta. Mehän emme voi rakentaa
omaa hyvinvointiamme sille, että
suurin osa maailman kansoista ja
ihmisistä voisi huonosti.
Halosen mukaan presidentin on
ajettava sellaista ulkopolitiikkaa,
jossa kansa tuntee olevansa mukana. tunnettu pommitusstrategia,
jonka mukaan pommikoneiden
roolia sodan ratkaisijana ylikorostettiin ja ilma- ja hävittäjätorjunnan kehittämistä laiminlyötiin.
. Tällä ei ratkaista kuntatalouden perusongelmia, vaan
heikennetään hyvinvointivaltion perustaa, puoluevaltuusto moitti.
Hyvinvointipalveluiden tuottaminen kuuluu vasemmistoliiton
mielestä pääsääntöisesti kunnille. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Myös valtionosuuksien lisääminen on välttämätöntä.
SSS?STT
kan asialistan laventuminen. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Leijonajakelu: Lohja puh. Myönnän, että
minuakin jännittää: olen ensimmäistä kertaa
vaaleissa ennakkosuosikkina, Halonen sanoi.
Hän myös pyysi tukijoitaan tekemään voitokkaan, mutta sellaisen kampanjan, että sen
jälkeen voidaan katsoa kaikkia silmiin.
Kansalaisvaltuuskunnan kokouksessa vilahteli ay-väkeä, poliitikkoja ja taiteilijoita. Suomen Posti Oy,
. Joulupukin ja kaupunginjohtaja Jussi Pajusen lisäksi seremonioissa esiintyivät muun muassa pikkuenkelit, tonttukuoro ja
ratsupoliisin uljaat ratsukot. Myös
ulko- ja turvallisuuspolitiikassa
kulkee ajatus siitä, että Suomen
turvallisuus ja hyvinvointi ovat
riippuvaisia koko maailman kehityksestä.
. Hankkeen tarkoituksena on, että vuonna 2007 alueen jätemäärä asukasta kohden on pienempi kuin vuonna 2003.
SSS?STT
Satoja hautoja
vahingoitettiin Varkaudessa
Varkauden Könönpellon hautausmaalla vahingoitettiin satoja
hautoja sunnuntain vastaisena yönä. Kantoja toivotaan esimerkiksi Venäjästä ja Natosta.
. Kampanjan lehdistöpäällikön mukaan iäkäs uhri kuljetettiin
Peijas-Rekolan sairaalaan, josta hän pääsi illalla kotihoitoon. Hänen
mukaansa liitto arvioi, että joka kymmenes palvelualojen työntekijä
olisi joutunut uhkauksien tai väkivallan kohteeksi. Niistä 28 prosenttia oli kenttäarmeijalla, 25 prosenttia kotialueella ja lähes puolet merivoimilla,
lentojoukoilla ja varikoilla, Lappi
kertoi.
Hänen mukaansa Suomi oli toisessa maailmansodassa ensimmäinen maa, joka sai it-panssarivaunuja.
Ilmatorjunnan puute oli ilmeinen esimerkiksi Tali-Ihantalan
taisteluissa kesäkuun lopulla
1944.
. Siimes korosti puoluevaltuuston tiedotustilaisuudessa, että vasemmistoliitossa oli halua tukea nimenomaan Halosta, ei ketä
tahansa sosiaalidemokraattista
ehdokasta. Vaalityöntekijää lyönyt pakeni paikalta.
Eläkkeellä oleva vantaalaismies oli vaalityössä ?Tarjan kahvit. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
PL 4711, Salo. Iäkäs uhri kaatui ja
löi päänsä betonikivetykseen, ja hänet kuljetettiin sairaalaan.
Kampanjan lehdistöpäällikön Jukka Halosen saaman tiedon
mukaan vaaliteltassa olisi keskusteltu maahanmuuttajakysymyksistä, minkä jälkeen sinne tullut mies oli yllättäen lyönyt uhriaan
nyrkillä.
SSS?STT
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Konetappiot Suomen rintamalla olivat noin 2?3 prosenttia
kaikista, Lappi totesi.
Syyskuussa 1944 solmitun välirauhan jälkeen liittoutuneiden
valvontakomissio tuli Suomeen, ja
sen vaikutus näkyi myös ilmavoimien toiminnassa.
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,20
1,20
1,20
1,46
1,20
1.1.2005 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,26
1,46
0,26
1,46
0,26
1,46
0,32
1,78
0,26
1,46
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
YTV tarjoaa verkkosivuillaan vinkkejä kestävään joulun valmisteluun ja aineettomien lahjojen hankintaan. 020 452 6725
12
kk:n
maksuerä
173,00
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
,,
,,
87,00
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
la-su klo 8.00-10.00
4 ,,
,,
59,00 ?
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
45,00 . Tekijät heittelivät ympäriinsä
myös kukkavihkoja vasta haudattujen vainajien haudoilta.
Seurakunta on luvannut vihjepalkkion teon selvittämiseen liittyvästä vihjeestä. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Joulusta enemmän
iloa kuin jätettä
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2004)
ILMOITUSOSASTO
PALVELUPISTE
NL menetti
tuhansia koneita
LT-LEVIKKI 21.980 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Samalla palveluiden
laatu on turvattava. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti sunnuntaina
Helsingissä liputtaa avoimesti
Halosen valinnan puolesta ja kehottaa ihmisiä toimimaan tämän
jatkokauden hyväksi.
Kokouksessa vieraillut Halonen
kertoi arvostavansa suuresti saamaansa tukea.
Halonen vakuutti sitoutumistaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen. Suomi ei siten näiden lukujen
valossa ollut hoitanut ilmatorjuntaansa muita huonommin . Ilmapuolustuksemme sai
kuitenkin torjuntavoittonsa ja
tappiomme jäivät melko vähäisiksi, totesi eversti evp Ahti Lappi
Suomen ilmasota -seminaarissa
Ilmailumuseossa Vantaalla sunnuntaina.
Suomen kuten lähes kaikkien
muidenkin maiden armeijoissa oli
ennen sotaa vallalla ?douhetismina. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2005. Hän lupasi muun muassa
pitää esillä ihmisoikeuskysymyksiä ja tasa-arvoa.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen mukaan puolueessa on oltu Haloseen
niin tyytyväisiä, että omaa ehdokasta ei edes yritetty hakea.
Erityistä kiitosta saa ulkopolitii-
Keskustan keskinäiset riidat uhkaavat vasemmistoliiton mukaan
kunta- ja palvelurakenneuudistusta.
Kuntaministeri Hannes Manninen vetää valmistelutyöryhmää
ja keskustan ministerit kenttäpuheissaan vesittävät koko uudistusta, vasemmistoliiton puoluevaltuusto arvosteli kannanotossaan
sunnuntaina.
Lisäksi pääministeri Matti Vanhanen ja valtiosihteeri Antti
Mykkänen ajavat uudistukseen palvelujen ulkoistamista ja kilpailuttamista. Samaa doktriinia on käytetty
soveltaen myöhemminkin muun
muassa Korean ja Vietnamin sodissa sekä Irakin ja Jugoslavian
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
?Suomen Posti Oy, Turku.
Puhelin: 020 451 4333
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
Viikonl. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
20,00 . teltassa ostoskeskuksen läheisyydessä, kun paikalle tullut mies löi
keskustelun päätteeksi häntä nyrkillä päähän. Kaikilla on oltava oikeus työhön, turvallisuuteen, tasa-arvoon ja hyvinvointiin. Työelämätutkimusten mukaan keskimäärin 4?7 prosenttia suomalaisista työntekijöistä kohtaa työssään vuosittain fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa.
Uhkaavimpiin tilanteisiin työssään joutuvat vartijat, ravintolatyöntekijät ja kassojen hoitajat. Poliisi tutkii juttua törkeänä
vahingontekona.
Hautausmaalla potkittiin palasiksi kynttilälyhtyjä ja tuhottiin
hautakivien päällä olleita koristeita. Puolue panttasi tarkoin omaa kantaansa siihen asti,
kunnes tieto Halosen jatkohaluista saatiin.
Siimes toivoi Halosen käyvän
vaalien aikana keskustelua aktiivisesti ja avoimesti. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2004 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. Tarvittaessa yksityinen ja kolmas sektori voivat täydentää kuntapalveluita. Paikalla olivat esimerkiksi Haloselle tukensa luvanneen SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää, kirjailijat Leena Lander ja Anja Snellman, oikeushammaslääkäri Helena Ranta,
seitsenottelija Tiia Hautala, vammaisjärjestö
Kynnyksen puheenjohtaja Kalle Könkkölä
(vihr.), professori Jaakko Hämeen-Anttila,
yrittäjä Anne Linnonmaa, presidentin muotokuvan maalannut taiteilija Rafael Wardi ja
muusikoista Hector sekä Sami ja Maarit
Hurmerinta.
Ilmatorjunta saavutti vuoden 1944
ensimmäisen torjuntavoiton
Ennen sotaa it-aseistus laiminlyötiin
Tarjoukset voimassa: maanantai - keskiviikko 21.-23.11.2005.
Herkulliset vaihtoehdot alkuviikolle Sparista!
Valio Aamupala
sulatejuustoviipaleet
110 g
(3,64 kg)
12 x 0,33
2,75 + 1,20
(1,96 L)
pkt
00
Vaasan
Tosirukiinen
00
175 g
5 kpl (2,86 kg)
Maanantaina
Tuore
Silakkafile
kg
(säävaraus)
Billys
Pizzat
2 ps
PA
170 g
(5,88 kg)
!
TE
S
KA
kpl
SPAR SALO puh. PAMiin kuuluu noin 200 000 työntekijää.
SSS?STT
Siimes toivoo naisiin
kohdistuvan väkivallan
nostamista ulkopolitiikan
asialistalle
SSS?STT?Merja Könönen
Vasemmistoliitto: Keskusta
vesittää kuntaremonttia
PÄIVÄÄ
55 VAALEIHIN
Vasemmistoliitto kannattaa odotetun innokkaasti Tarja Halosen
uudelleenvalintaa tasavallan presidentiksi. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
182,00 . Eli selustaa turvattiin, mutta
edustaa liian vähän.
Jos raskaita pattereita olisi tuol-
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Neuvostoliiton ilmavoimien tappiot jatkosodassa olivat kolmisen
tuhatta konetta, ja kenttäarmeijan alueella pudotuksista tapahtui peräti 95 prosenttia. Ehdokas Halosen ei pidä nyt
tyytyä pelkkään kokoomus-tyyppiseen saivartelevaan sanaselitykseen mutta ei myöskään passiiviseen, jo olemassa olevien linjausten toistamiseen.
Vasemmistoliitto käyttää presidentinvaaleihin saamansa ylimääräisen puoluetuen Halosen
hyväksi osin itse, osin antamalla
rahaa tämän kampanjatoimiston
käyttöön.
Sekalaiset
LIINAT
KATTAUKSEEN
Mukit piiloon
Arkiset kannanottokinat laitettiin sivuun, kun puoluevaltuusto
ryhtyi odottamaan Halosta ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärveä
kokouspaikalle. 727 1140
Joulun avajaiset
vetivät kansaa
Lehtikuva/Ville Männikkö
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi poistuivat vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksesta puolueväen kannatuksen
saattelemina Helsingissä sunnuntaina.
Halosta kävi Siimeksen lisäksi
kehumassa yhdeksän puoluevaltuustopuhujaa. Tuolloin Neuvostoliitto toteutti
strategisen ilmaoperaation Helsinkiin ja eräisiin muihin kaupunkeihin. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankki- Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
(02) 770 2626
(02) 770 2232
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
ilmakampanjoissa, Lappi lisäsi.
Suomen ilmatorjunnalla oli ennen talvisotaa käytössään 28 raskasta it-tykkiä, 13 kevyttä it-tykkiä sekä 120 it-konekivääriä.
Mutta ei Ruotsissakaan tilanne
ollut tuolloin hyvä, ja Ruotsi sentään valmisti itse ilmatorjuntaaseita.
. Tapahtuma keräsi yleisöä poliisin arvion mukaan 15 000 henkeä.
Vastaavia joulun avajaisia järjestettiin myös muun muassa Tampereella ja Vaasassa.
Helsingin joulukadun avannut kaupunginjohtaja Pajunen saapui
Joulupukin kanssa Senaatintorille vuosimallia 1955 olevalla raitiovaunulla. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. IV armeijakunnalla oli kolmen
divisioonan ja 20 kenttätykistöpatteriston suojaamiseen käytössä vain kahdeksan ja puoli ilmatorjuntapatteria, kun tarve olisi
ollut yli kolminkertainen, Lappi
huomautti.
Kotialueelta olisikin pitänyt hänen mukaansa siirtää ilmatorjuntakalustoa taistelukentälle.
. kaikki
olivat yhtä huonoja, Lappi totesi.
Kannattaa myös muistaa, että
talvisodan alussa Neuvostoliitolla
oli 7-kertainen ja sodan lopulla
20-kertainen koneylivoima.
Suomen ilmapuolustus tuhosi
talvisodan aikana 699 viholliskonetta.
Kenttäarmeijalla
pulaa it-aseista
Jatkosodan aikana ilmatorjunta-aseiden määrä kasvoi talvisodan alkuun verrattuna lähes 7kertaiseksi, aseita olisi Lapin mukaan tarvittu paljon enemmän. Siimes itse valmistautui vierailijoiden tuloon putsaamalla kokouspöydiltä kertakäyttömukit ja muut roskat pois.
LÄNSIRANTA 8, SALO
P. Hannu
Raittolan mukaan muissa kuin
presidentinvaaleissa yhteistyössä
on paljon kehittämisen varaa.
Kansanliike järjestäytyi Halosen taakse
SSS?STT
Kansalaisvaltuuskunta SDP:n presidenttiehdokkaan Tarja Halosen taakse järjestäytyi
sunnuntaina Helsingissä. Monet teistä ovat ensimmäistä kertaa mukana tällaisessa vaalityössä. Laatikkoruuat voi tehdä kestovuokiin, kuivahtaneista joulupullista ja -leivistä voi tehdä
korppuja, hautalyhdyn voi muovata itse lumesta ja jouluinventaariossa voi löytää kotoaan tavarat, jotka muuten pitäisi ostaa.
Vinkit löytyvät osoitteesta www.ytv.fi/joulu.
Kotitalouksien joulukampanja on osa YTV:n jätteenehkäisystrategiaa. 22% alv)
loin tuotu enemmän kenttäarmeijan käyttöön, suomalaiset olisivat
hänen mielestään voineet torjua
paremmin Neuvostoliiton pommikoneita.
Helsingin joulukadun avajaiset järjestettiin sunnuntaina monin
menoin. Kulkue lähti sen jälkeen liikkeelle ja kiersi Aleksanterinkadulta Mannerheimintielle palaten Pohjoisesplanadin kautta takaisin
Senaatintorille. Mahtipontisimmat suitsutukset tulivat Jari
Myllykoskelta, jonka mukaan
?ihmisyys, tasa-arvoisuus ja rauha ovat yhtä kuin Tarja Halonen?.
Esko-Juhani Tennilä kehotti
puoluetta pitämään kampanjan
aikana kiinni omaleimaisuudes-
taan ja tuomaan omia näkemyksiä sopivasti esiin, muun muassa
ajatusta laajasta turvallisuudesta.
Vasemmistolaiselta työväenliik-
keeltä toivottiin myös tasa-arvoisempaa yhteistyötä. Varkauden poliisin mukaan teolla saattaa olla yhteys samalla hautausmaalla syyskuussa tapahtuneeseen hautakivien kaatamiseen.
SSS?STT
Halosen vaalityöntekijä
pahoinpideltiin Vantaalla
SDP:n presidenttiehdokkaan Tarja Halosen vaalityöntekijä joutui pahoinpidellyksi Vantaan Koivukylässä sunnuntaina iltapäivällä. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. ja kotirintamalla.
. Puhelin 0200-71000
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
98,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Puhelin iltaisin
4 ,,
67,00 ?
3 ,,
49,00 . Utrio oli edelli-
sissäkin vaaleissa Halosen kansanliikkeen
johdossa.
Myös ehdokas itse muistutti valtuuskunnan
jäseniä siitä, että he ovat monelle äänestäjälle
kosketuspinta Tarja Haloseen, koska hän ei itse ehdi kampanjansa aikana jokaiseen Suomessa järjestettävään tilaisuuteen.
. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. Perinteisten aseelliseen turvallisuuteen liittyvien kysymysten rinnalle ovat nousseet vahvasti muun
muassa ihmisoikeudet ja ajatus
yhteisestä vastuusta.
Jatkossa Halosen toivotaan panostavan siihen, että myös naisiin
kohdistuva väkivalta otettaisiin
mukaan ulkopolitiikkaan ja turvapaikan saamisen perusteeksi.
Aktiivista keskustelua
SDP asetti lauantaina Halosen
virallisesti presidenttiehdokkaakseen. Alasammutuista koneista valtaosa oli
maataistelukoneita ja hävittäjiä.
Pommikoneiden osuus oli reilut
20 prosenttia.
Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaistappiot suuressa isänmaallisessa sodassa olivat 170 400 konetta, joista yli 60 prosenttia tuhoutui.
. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. marraskuuta 2005
?
KOTIMAA
4
Vasemmistoliitto liputtaa Tarja
Halosta innolla jatkokaudelle
SÄHKEET
Joka viidettä palvelualan
työläistä uhattu väkivallalla
Joka viides palvelualan työntekijä on joutunut töissä fyysisen väkivallan tai sillä uhkaamisen uhriksi viimeisen vuoden aikana, VäliSuomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen kertoo. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 30 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . Omaa joulutunnelmaansa antoi toisaalla keskustassa
Kampin alatorille pystytetty 23 metriä korkea joulukuusi.
SSS?STT
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde
Hän matkustaa Brysseliin
maatalousministeri Juha Korkeaojan (kesk)
kanssa.
Huomenna alkaa kolmipäiväinen maatalousja kalastusministereiden neuvosto. Betonin ja puun välissä ei ole mitään.
. Jo tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että
suuret unionimaat ovat uudistuksen takana.
Suomi ja kymmenen muuta unionivaltiota
ovat olleet sitä vastaan.
Hankalaksi päätöksenteon saattaa tehdä
myös, että ministerineuvostossa joidenkin valtioiden edustajat keräävät toimillaan sisäpoliittisia pisteitä.
Ruska sanoo toivovansa, että neuvosto saisi
aikaan mahdollisimman yksimielisen ratkaisun. Viidesosa omistuksesta on säkyläläisellä Lännen Tehtailla.
Ruska ei lähde veikkaamaan Brysselin ministerineuvoston lopputulosta. Epätoivo kasvoi. Laajentuneen
unionin jäsenvaltioiden reagointia on vaikea
ennustaa.
Yhdentoista ryhmä vastaan
Ministerit saavat käsiteltäväkseen huomenna komission ja puheenjohtajamaa Britannian
yhdessä työstämän uuden esityksen unionin
sokeripolitiikaksi. Espanjassa on jo
kylvetty seuraavan satokauden juurikkaat ja
monissa muissakin maissa halutaan varmuus
tulevasta, sanoi maatalousministeriön ylijohtaja Ilkka Ruska. Kaikki laboratoriot eivät välttämättä tutki näytteitä samalla
tavalla: kuivat homeet eivät näy,
jos viljely tehdään märässä viihtyvien homeiden alustalla.
Pelkästään Työterveyslaitos tutkii vuosittain noin 15 000 homenäytettä, joista suurin osa on rakennuksista. Hän huomauttaa myös, että mikäli ratkaisu mahdollistaa suomalaisen sokerituotannon ja juurikkaanviljelyn jatkamisen, siitä ei selvitä ilman
kansallista tukea.
?. Jotkut kuivassa viihtyvät
homesienet saattavat kasvaa jopa
70 prosentin suhteellisessa kosteudessa, kun märässä viihtyvät
homeet voivat vaatia jopa 95 prosentin kosteuden. Suomen tehtaiden suurin omistaja on tanskalainen Danisco. Niistä saattoi olla myös
terveydellistä haittaa.
Laboratorio
paljasti homeet
SÄHKEET
Nuori pariskunta loukkaantui henkilöauton ulosajossa sunnuntain vastaisena yönä Maaningalla Pohjois-Savossa.
Onnettomuus sattui yhden jälkeen yöllä Iisalmentien ja Kuivaniementien risteyksessä. Ne vaativat aika armoitetun
osaajan, jotta vaurioita löytyisi,
Tulla huomauttaa.
Kaksoisbetonilaatalle rakennettujen talojen alimpaan laattaan
pintailmaisimet eivät ylety. Suomen tavoitteena on saada aikaan järjestelmä, joka takaa juurikkaanviljelyn jatkumisen myös Suomessa niin, että se on kannattavaa, Ilkka Ruska selvensi suomalaisneuvottelijoiden pyrkimyksiä.
Hän huomautti myös, että viimeisen sanan
jatkosta sanovat tehtaiden omistajat kussakin
EU-maassa. Ihminen
yritetään pitää asiasta irti. Talo saattaa kuitenkin homehtua hitaasti myös
esimerkiksi maaperästä nousevan
kosteuden takia. Pohjalaatan ja pintalaatan välissä on lämpöeriste ja muovi. Korvauskysymyksistä ei
ole päästy sopuun.
Rouva kaivoi lapiolla salaojankin
Mönkijäkuski
loukkaantui Joroisissa
Autokaahari pakeni poliisia
puistoon Helsingissä
näkyviin. Sieltä tuli koruton vastaus: näytteissä oli muun
muassa Acremonium-, Chaetomium-,
A.versicolor-, Engyodontium-, Eurotium- ja Mucor-mikrobeja sekä runsaasti streptomyces-aktinobakteereja
eli sädesieniä. EU:n pitää vähentää sokerituotantoaan ja saattaa se maailman kauppajärjestön WTO:n sopimiin puitteisiin.
Korkeaojalla on salkussaan kotimaan evästyksiä, joita hänelle annettiin muun muassa
vielä viikko sitten Someron Teeriharjulla suuressa sokeriketjun kokouksessa.
. Ratkaisuun pitäisi päästä. Sekään
ei aina kerro homevaurioista, jos
rakenteet ovat mittaushetkellä
kuivia.
Tullan mukaan VTT:n tutkijat
ovat kohdanneet myös homeisia
taloja, joiden rakenteet ovat olleet
niin kuivia, ettei niissä olisi pitänyt olla mikrobeja ollenkaan.
. Koko elinkeino on liipaisimella ja ratkaisua odotetaan tämän viikon aikana.
SSS?Hia Sjöblom
Viljely edelleen kannattavaa
Pitkään jatkunut epävarmuus rassaa monia
eurooppalaisia juurikkaanviljelijöitä. Loukkaantunut kuljetettiin Kuopioon yliopistolliseen sairaalaan.
Juvan poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuoppoudesta.
SSS?STT
Poliisi sai venyä parhaimpaansa saadakseen kiinni autokaaharin,
joka hurjasteli kadun lisäksi jalkakäytävällä ja lopulta puistossa paetakseen virkavaltaa sunnuntaina Helsingissä.
Vuonna 1980 syntyneen helsinkiläismiehen epäillään syyllistyneen muun muassa moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen.
Kilpa-ajo alkoi, kun poliisi jalkautui omasta autostaan aamulla
kello yhdeksän aikaan ja lähti tarkastamaan kadun laitaan pysäköityä henkilöautoa, josta oli tullut ilmoituksia. homesienet vaativat
kosteutta kasvaakseen.
Tutkijat puhuvat vesiaktiivisuudesta ja suhteellisesta kosteudesta; vapaa vesi on silloin 100 prosenttia. Pitää vain
olla hirvittävän sitkeä ja pitää olla aikaa selvittää itse asioita.
Halikkolaistalo on rakennettu kaksoisbetonilaatalle niin kuin parikymmentä vuotta sitten oli tapana. EU:ssa
pitkään väännetty sokeriuudistus vähentää
viljelyä ja uhkaa sulkea tehtaita unionin eri
puolilta.
. Hänellä ei ole hengenvaaraa.
Poliisi sai kello 21:n aikaan ilmoituksen siitä, että verta vuotavaa
miestä oli viety henkilöautoon Oulun Kynsilehdossa. Kirjastosta hän kantoi kotiin luettavaksi alan kirjallisuutta.
Hän sai kuulla ristiriitaisia ja jopa vähätteleviä mielipiteitä. Epäilty on poliisin mukaan myöntänyt lyöneensä uhria teräaseella.
SSS?STT
Maaperästä nouseva kosteus tärvelee taloja
Tavallinen kosteuskartoitus
ei ulotu pohjalaattoihin asti
SSS
. Sitä tulvahteli asuntoon seinien
ja lattian välistä. Hulluksihan siinä olisi tullut, rouva sanoo.
Kymmeniä
puhelinsoittoja
Eläkeikää lähestyvä pariskunta löysi Halikosta mieleisensä paritalon
puolikkaan runsas vuosi sitten. Hän ei edes
veikkaa, viekö mahdolliseen ratkaisuun pääseminen yhden, kaksi vai peräti kaikki kolme
kokoukseen varatuista päivistä. Ilman tehtaita ei juurikkaita kannata viljellä. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. Poikkeuksellisen pitkän kokouksen aikana on tarkoitus
vihdoinkin saada pitkään hierottu sokeriuudistus päätökseen. Pian selvisi,
että miestä oli aiemmin illalla lyöty yksityisasunnossa teräaseella
reiteen.
Poliisi otti kiinni asunnossa olleet henkilöt. Siitä alkoi pitkä ja uuvuttava selvitystyö, rouva huokaa.
Rouva kertoo soittaneensa kymmeniä puhelinsoittoja rakennustarkastajille, terveystarkastajille, kiinteistönvälittäjille, talotohtoreille ja muille rakennusalan ammattilaisille saadakseen tietoa. marraskuuta 2005
?
5
SALON SEUTU
Kuivassa viihtyvät homesienet
runtelivat halikkolaisen paritalon
Talosta kodin ostanut pariskunta menetti luottamuksensa asiantuntijoihin:
?Jos jättäytyy kokonaan ammattilaisten armoille, voi käydä tosi huonosti?
SSS?Lasse Kylänpää
Halikkolainen pariskunta on menettänyt luottamuksensa home- ja kosteusvaurioiden asiantuntijoihin. Salon seutu on perinteistä juurikasaluetta ja Salossa toimii toinen Suomen kahdesta juurikassokerin tehtaasta. Turusta löytynyt erikoisosaaja ei rouvan mukaan ottanut edes
materiaalinäytteitä, vaikka hän sitä
nimenomaan pyysi. Tällöin voidaan
puhua kuivassa viihtyvistä homeista, jotka usein lyhennetään
kuivaksi homeeksi. Rouva oli varma siitä, että haju tuli homeesta.
. Sitä kutsutaan myös riskirakenteeksi, kosteus on tullut maasta, rouva huomauttaa.
Pariskunta odottaa nyt korjaustöiden alkamista. Sen sisältöä ei ollut ennakkoon tiedossa. Helsingistä lopulta löytyi asiantuntija, joka pariskunnan mielestä teki työnsä luotettavasti.
Mustuneiden lastulevyjen paloja lähetettiin tutkittavaksi työterveyslaitoksen laboratorioon. Pysäköidyssä autossa istunut mies ampaisi kuitenkin karkuun ajaen pitkin Pohjoista Hesperiankatua ja sen jalkakäytävää kohti Mechelininkatua.
SSS?STT
Talo rakennettu
kaksoislaatalle
Pariskunta loukkaantui
ulosajossa Maaningalla
Rouvan kokemusten mukaan kaikilla alan ammattilaisilla ei ole tarvittavaa tieto-taitoa tai sitten he eivät ole
halukkaita käyttämään sitä.
. Seinät joudutaan repimään auki. He ostivat siistin talon, jossa ?ei tarvitse
tehdä mitään remonttia.?
Muuttolaatikoita oli vielä purkamatta, kun rouva jo haistoi tunkkaista hajua. Sitä
ennen hän oli yhdessä seuralaistensa kanssa antanut 30-vuotiaalle
miehelle ensiavun.
Uhri oli vielä sunnuntaina sairaalassa. He
varoittavat uskomasta ensimmäistä
ammattilaista, joka keltaisilta sivuilta löytyy.
. Molemmat kuljetettiin Kuopion
yliopistolliseen sairaalaan.
Auton kuljettajaa epäillään rattijuoppoudesta.
SSS?STT
Puukotettu jätettiin
sairaalan oven eteen
Seinästä esiin kaivetut lastulevyt kopisivat kuivuuttaan eivätkä olleet edes turvonneet, mutta
olivat silti mikrobien peitossa.
Kirsi Höglund
Puukotuksesta epäilty mies vei uhrinsa sairaalan oven eteen ja
häipyi sen jälkeen paikalta Oulussa myöhään lauantai-iltana. Vaikka yhdestä kohteesta voikin tulla tutkittavaksi
useita näytteitä, puhutaan laboratoriopäällikkö Marjut Reimanin mukaan silti tuhansista eri
rakennuksista.
Suurimmasta
osasta näytteistä myös löytyy hometta.
Komissiolta uusi
sokeriesitys huomenna
Juurikkaanviljelyn
kohtalo saattaa
ratketa tällä viikolla
Vaikka Suomi on pieni nappula maailmanlaajuisessa sokeripelissä, se on elintärkeä monelle sokeribusineksessa työskentelevälle. Se poistaisi epävarmuutta ja WTO-neuvotteluun olisi helpompi mennä. Jos mekin olisimme heti uskoneet niin sanottuja asiantuntijoita,
niin tässä talossa ei olisi mitään vikaa, mutta home vain haisisi. Auto jatkoi matkaansa suoraan niin sanotussa T-risteyksessä ja päätyi ojaan. Joku asiantuntija ei lupauksistaan huolimatta
tullut ollenkaan.
. Termi on siinä
mielessä harhaanjohtava, että
?kuivatkin. Onko näissä homeissa vielä jotain sellaista, jota me emme vielä
tunne, Tulla miettii.
Homesienet kestävät myös kuivuutta
SSS
Rakennuksista löytyvä home yhdistetään useimmiten kattovuotoon, putkirikkoon, pesukoneen
vuotamiseen tai muuhun selvään
vesivahinkoon. Seinien lastulevyt
on lyöty kiinni alajuoksuun, joka makaa alimmaisen laatan päällä. Rakennuksen suhteellinen kosteus
voidaan saada selville vain poraamalla reikiä lattian läpi. Tuntui siltä, ettei
mistään löydy tahoa, joka tietäisi ja
kertoisi, mitä meidän pitää tehdä,
rouva huokaa.
Pieksänmaalainen 27-vuotias mies loukkaantui törmättyään
mönkijällä pysäköityyn henkilöautoon Joroisissa Pohjois-Savossa.
Tapaus sattui lauantai-iltana maatalon pihapiirissä Maavedellä.
Mies törmäsi 60?70 kilometrin tuntinopeudella auton kylkeen ja
sinkoutui itse vielä toisen pysäköidyn auton kylkeen. Sitkeimmät homesienet kestävät myös kuivuut-
ta, kunhan kosteusolot aika ajoin
ovat niiden kannalta otollisia.
Kuivassa viihtyviä homeita on
kymmeniä eri lajeja.
Tuhansista taloista
löytyy hometta
Mikrobien viljely laboratorioissa
vaatii erilaisia alustoja eri sienille. Maaperästä nouseva kosteus
on yleinen syy rakennusten vauriotapauksissa,
erikoistutkija
Kauko Tulla VTT Rakennus- ja
yhdyskuntatekniikasta sanoo.
Tavalliset kosteuskartoitukset
tehdään tavallisesti pintailmaisimilla, jotka mittaavat kosteutta
0?25 millin syvyydestä.
. Jos jättäytyy kokonaan ammattilaisten armoille, niin voi käydä tosi
huonosti. He antavat ymmärtää, että tämä
on jotain salatiedettä, jota tavallinen
ihminen ei voi ymmärtää. Ruska arveli kokousosanottajien käsittelevän uutta esitystä ainakin tiistaiiltapäivään saakka.
Silloin ministerit palaavat kokoukseen ja
ryhtyvät ruotimaan uuden esityksen sisältöä.
Päätöksen taakse pitäisi saada määräenemmistö
Ojala kertoo maksavansa
useimmiten kortilla, osittain juuri
runsaan kolikkomäärän vuoksi.
Niin ikään Salossa asuva Eine
Tolvanen puolestaan suhtautuu
kolikkoihin eri tavalla kuin monet
muut.
. Määräysten laiminlyöntejä selitetään poliisin
mukaan kiireellä ja tiukoilla ajoaikatauluilla.
. Toivomme, että poliisin sisällä
olisi ihan erillinen valvontayksikkö, joka olisi erikoistunut raskaan
liikenteen valvontaan, koska kuljettajia vastoin heidän tahtoaan
kuljetusten antajien ja teollisuuden taholta laitetaan ajamaan ylipitkiä päiviä. Kassamyyjä Johanna Siivonen kertoo yksi- ja kaksisenttisiä liikkuvan ?hirvittävän
vähän?.
. Eihän sitä ajoa valvo kukaan. Ajoaikamääräyksien noudattaminen
menee hänen mukaansa vielä
pahemmaksi, jos nopeuksia
maanteillä alennetaan.
Salolaisen liikennöitsijän Olli
Solaksen mukaan kuljetusala
on liian valvottua.
. Ihan päivittäin käydään vielä
markkoja vaihtamassa, Saira
mainitsee.
Mikäli vanhoja rahoja vielä löytyy, kiirettä ei toistaiseksi ole.
Markkoja otetaan vastaan ja vaihdetaan euroiksi Suomen Pankissa
aina vuoden 2012 helmikuun loppuun asti.
SSS
Salossa lyhyeen gallupiin vastanneet eivät kaipaile sentin ja
kahden sentin laajempaa käyttöönottoa Suomessa. Ala on niin rankasti kilpailutettu, että jos kuljettaja tai kuljetusyritys kieltäytyy
tekemästä työtä, siellä on aina jonossa seuraavia. Viimeksi Portugalissa käydessäni niitä tuli jonkin verran käytettyä.
Karrin kanta on sama kuin muidenkin vastaajien; Suomessa yksi- ja kaksisenttisiä ei tarvita.
. Omassa maassaan toiseen tapaan tottuneille olisi hankalaa selittää, että yhtäkkiä maksu pitäisikin tehdä isommilla rahoilla,
Reiman huomauttaa.
Vaikka pikkukolikoiden käyttö
on vähäistä, niitä kuitenkin tehdään yhä säännöllisesti. Voi olla viikkoja, jolloin ei tule yhtään sentin tai kahden sentin
kolikoita.
Sama tilanne on myös Salon SMarketissa. Auton rakenteet joutuvat suhteettoman koville, jos
jatkuvasti ajellaan sellaisilla massoilla, varoittaa Äikäs.
Ala rankasti
kilpailutettu
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto toivoo, että valvontaa lisättäisiin rutkasti, koska ongelma on
suuri.
. Kun keskität perheesi vakuutukset meille, saat kaupan päälle
tarpeellisen turvatuotteen. Markat väistyivät eurojen tieltä maksuvälineenä
maaliskuun alussa 2002.
. Kuljettajia ei vain
tahdo mistään saada, toteaa Solas.
Suuret sakot
muualla Euroopassa
Kankaanpääläinen raskaan
liikenteen kuljettaja Pentti
Korkeamäki myöntää, että
kuljettajat ovat nykyään lujilla.
. Totta kai, kun on
pelko omasta toimeentulosta, he
valitettavasti joutuvat näin tekemään, sanoo Ahde.
Ahteen mukaan Suomessa valvonta on tehotonta verrattuna
vaikkapa Ruotsiin tai Keski-Eurooppaan. klo 9.00 ?16.30
Helsingintie 1, Salo
Turvallisuusasiantuntija Securitas Aroundiosta paikalla koko päivän
010 515 200. Asiakas saattaa sanoa, että
kyllä kuljetusyrityksiä riittää, jos
sinä et ota hoitaaksesi. Mielestäni ei tarvitse ottaa
käyttöön. Jo nyt viiden ja kymme-
Kuvat: Marko Mattila
Eine Tolvanen
nen sentin kolikoitakin kertyy
ihan riittävästi, tuumii salolainen
Timo Ojala.
Jo tällä hetkellä Suomessa on
käytössä kuusi erisuuruista kolikkoa, kun markka-ajan lopulla rahan arvoa ilmaisi viisi erilaista
lanttia. Tervetuloa!
kodin turvapäivät keskiviikkona 23.11. Rikkeistä saa
maksaa tuntuvat sakot.
. Viidestätoista sakotettavasta kuudella kuljettajalla oli
ylikuormaa ja neljä rikkoi ajo- ja
lepomääräyksiä. Eihän kukaan heidänkään
tuntejaan laske ja ihan yhtä
suuri onnettomuusriski he voivat olla. Esimerkiksi kaupoissa voi
maksaa pienimmilläkin kolikoilla,
ellei kaupan ovessa ole erillistä
kieltoa senteillä maksamisesta,
Suomen Pankin tiedottaja Hanna
Saira kertoo.
Suomessa on käytössä järjestelmä, jossa maksujen loppusummat
pyöristetään lähimpään viiteen
senttiin. Siellä rikkeistä saa pulittaa kunnon sakkomaksun.
. Ostoksilla olleiden henkilöiden ajatukset ovat
ennemminkin päinvastaisia.
. Mutta kyllä se on niin, että
polttoaineet ovat nousseet, mutta rahti ei. Pääosa näistä menee keräilijöiden tarpeisiin, Hanna Saira sanoo.
Kyselijöitä riittää ympäri Eurooppaa. Nii-in. Tavaran pitää olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Yksittäisen tuotteen
hinta saattaa sen sijaan useinkin
olla esimerkiksi 0,99 euroa.
. Miehen kuolinsyy selviää myöhemmin viikolla
oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.
Vainajan löysi aamulla Porokylänkadun varrella sijaitsevan
asuin- ja liiketalon pihamaalta
ohikulkija.. Uusi lakiesitys on ehkä tulossa eduskuntaan jo tämän vuoden puolella.
. Siellä kaikki ajavat aika
sääntöjenmukaisesti, koska ei
kenelläkään ole sellaisia rahamääriä sakkomaksuihin, tietää
Korkeamäki.
. Jo viisi senttiäkin on varsin
pieni raha, hän mainitsee.
?Nurmeslainen 31-vuotias mies
löydettiin kuolleena asuintalonsa
pihamaalta sunnuntaina Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa.
Miehellä oli tulipalon aiheuttamia vammoja.
Nurmeksen poliisi kertoi sunnuntai-iltana, että ainakaan toistaiseksi tapahtumaan ei epäillä
liittyvän rikosta. Se on jo melkoinen ylitys. Valvontaa pitäisi kohdistaa myös siihen osoitteeseen.
. Näin
huomattavilla ylikuormilla on aikamoisia vaikutuksia liikenneturvallisuuteen. Olen kerännyt kolikoita jo pitkään, kokoelmissa on sekä markkoja että euroja. Osaltaan kyse saattaa toki olla
markkinointiseikoistakin, Leena
Reiman Salon Citymarketista toteaa.
Citymarketissa ei Reimanin mukaan pienimpiä kolikoita usein
näe.
. Se on vain se, mitä ajopiirturit näyttävät, sanoo Solas.
Solas mainitsee myös kauppa-
ratsut, jotka ajavat paljon.
. Onko tämä nyt yksi seuraus siitä, että otetaan se kate tällä tavalla hieman
vilpillisin keinoin. Pääasiassa senteillä maksavat
ulkomailta tulleet, jotka haluavat
päästä niistä eroon.
Tule ja tee kodistasi turvallisempi paikka
Tule hakemaan käytännön ohjeet kotisi turvallisuuden lisäämiseksi ja tekemään
perheesi turvakartoitus. www.if.?
Timo Ojala
Aarno Kalevo
Anna Karri
Sekä S-Market että Citymarket
päätyivät sallimaan myös sentit
maksuvälineinä.
. Se saattaa olla osaseuraus.
Ongelma on ollut juuri se, että niitä korotuksia ei ole saatu siirretyksi kuljetusmaksuun. Säännöt ovat tietenkin sitä
varten, että niitä noudatettaisiin.
Skalin hallitus onkin useampaan
kertaan vedonnut, että kaikki sellainen toiminta, jossa rikotaan
lainsäädäntöä, on tuomittavaa,
hän jatkaa.
Norppa-Rahkola arvelee yhdeksi
ylikuormituksen syyksi polttoaineen hinnan nousua.
. Tai yhtä lailla minulla
voisi olla kuljettaja, joka on päivät töissä ja tulee illalla ajamaan minun autoani, Solas kuvailee.
Työnantajan pitäisi kuitenkin
olla sellaisissakin tilanteissa
vastuussa.
. Tuottajalta tulee ostohinta, jo-
ka usein on jo sentin tarkkuudella. Muun
muassa Suomen Pankki on myynyt yhden ja kahden sentin kolikkorullia.
?Kolikoihin sekoaa
jo muutenkin?
Markkojakin
vaihdetaan vielä
Myös markkoja löytyy edelleen
ihmisten taskuista, laatikoista tai
muista kätköistä. On
se ihan hyvä, että lepoaikoja
tarkkaillaan, mutta emme me
voi mennä toimistoaikoihin.
Joskus tulee pidempiä päiviä ja
joskus lyhyempiä, mutta kyllä
lepoa täytyy olla, kommentoi
Solas.
Solas toteaa esimerkinomaisesti, että hänellähän voisi olla
kuorma-auton lisäksi vaikka
taksi, jolloin hän menisi aina
yöksi ajamaan taksia ja aamulla kuorma-autoa.
. Mutta se ei tarkoita sitä, että
me haluaisimme vastuun kokonaan meiltä pois. Usein löytyykin joku, joka katsoo näitä
asioita läpi tai hoitaa muulla tavalla, kertoo Skalin viestintäpäällikkö Juha Norppa-Rahkola.
. Kolikoihin sekoaa jo muutenkin, ei ainakaan useampia erilaisia pitäisi enää tulla, Aarnio näkee.
Keravalta kotoisin olevalle Anna Karrille pienimmät eurorahat ovat tulleet joiltakin osin tutuiksi ulkomaanmatkojen aikana.
. Tämän vuoksi yhden ja
kahden sentin kolikoita ei tarvita
vaihtorahoina. En silti näe pienten kolikoiden käyttöönottoa tarpeellisena, Tolvanen toteaa.
Salolainen Aarno Kalevo toteaa, että eurokolikoita näkyy kukkarossa enemmän kuin aikanaan
markkoja.
. Sitä pitää yrittää
enemmän, että jotain saa, Korkeamäki jatkaa.
Sentin ja kahden sentin rahoja lyödään edelleen Suomessa
Pikkukolikot ovat
laillisia maksuvälineitä,
mutta niitä käytetään vähän
SSS?Olli Mäntylä
Esimerkiksi ulkomaanmatkan
seurauksena voi lompakkoon jäädä
Suomessa hyödyttömiltä tuntuvia
yhden ja kahden sentin kolikoita.
Vaikka kotimaan rahaliikenteessä
pienimpiä lantteja ei juuri kuljekaan, kannattaa ne silti säilyttää.
. Ajatellaan vaikka jotain perhettä, jossa on ensin oltu neljään asti töissä ja sitten he lähtevät ajamaan Lappiin, heittää
Korkeamäki.
Korkeamäen mukaan Suomessa on pitkät välimatkat ja se
asettaa omat haasteensa. Totuus on se, että monella ei
ole vaihtoehtoa. Keräilijät haluaisivat kokoelmiinsa luonnollisesti myös
Suomen harvinaiset rahat. Samalla voit voittaa untuvaisia yllätyksiä. Liian paljon vaatimuksia ja
niitä tulee koko ajan lisää. Meillä sanktiot ovat niin pienet, että vaikka ne kuljettajalle
rapsahtavatkin, kuljetusfirma ne
yleensä maksaa, joten ei niillä ole
käytännön merkitystä, selittää
Ahde.
?Emme me
voi mennä
toimistoaikoihin?
SSS
Marko Mattila
Kankaanpääläisen kuljetusalan yrittäjän Marko Korkeamäen mukaan raskaan liikenteen valvonta on hyväksi, mutta sitä pitäisi kohdentaa myös
henkilöautoihin.
Polttoaineen hinnan
nousu osasyy
Suomen kuljetus- ja logistiikka
ry:ssä tiedetään myös alan kuljetusyrittäjiin kohdistuvat paineet.
. Tietenkin kuljetusliike ja kuljettaja voivat olla
syyllistyneitä esimerkiksi ylikuormaan ja silloin he vastaavat siitä.
Kankaanpääläisen
kuljetusalan yrittäjän Marko Korkeamäen mukaan on hyvä, että raskasta liikennettä valvotaan, mutta hän muistuttaa, että lepoaika koskee myös henkilöautoja. Jos jossain lähtöpäässä tulee viivästys,
se otetaan jossain kiinni. Se ei ole hyvä
asia, sanoo Norppa-Rahkola.
Myös Norppa-Rahkola peräänkuuluttaa tilaajan vastuuta.
. Mutta yrittäjä on tänä päivänä sellainen, että jos ei se aja
yötä päivää, tulee velkainen auto ja se otetaan pois, kommentoi
Korkeamäki.
Lähinnä Espanjaan ja Portugaliin ajava Korkeamäki tietää,
että muualla Euroopassa valvonta on aivan toista luokkaa
kuin Suomessa. Sitten
tieto kuormasta ei ole täydellistä.
On tilattu tuotetta tietty määrä,
mutta sitä ei ole etukäteen arvioitu ja se on tavallaan pakko ottaa kyytiin, että lasti saadaan menemään, kertoo ylikonstaapeli
Teemu Äikäs.
Poliisin valvontaiskussa punnitsema suurin kuorma ylitti sallitun
rajan 8 890 kilolla.
. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. marraskuuta 2005
6
?
SALON SEUTU
Raskaan liikenteen kuljettajat rikkovat
eniten ylikuorma- ja lepoaikamääräyksiä
Uutta lakia tilaajan
vastuusta odotetaan
SSS?Riitta Koivuranta
Joka toinen raskaan liikenteen
kuljettajista syyllistyi rikkeisiin
Turun liikkuvan poliisin viime viikolla tekemässä öisessä valvontaiskussa. He joutuvat ajamaan reittejä, joista ei selviä annettuja ajoaika-asetuksia ja liikennenopeuksia noudattaen, toteaa AKT:n viestintäpäällikkö Hilkka Ahde.
Ahteen mukaan vastuun pitäisi
siirtyä kuljettajilta kuljetusten tilaajille, joilla sitä ei tähän asti ole
ollut. Viime
vuonna yhden sentin kolikoita
lyötiin Suomessa lähes 10 miljoonaa kappaletta.
. Hyvin harvoin niillä maksetaan
. Joulu on päämyyntiaikaa. Valmistuksen lisäksi he myös myyvät
tuotteensa.
Tiitu Leppänen
kannustaa alalle
Muurlalainen Tiitu Leppänen on
painanut käsin tekstiilejä vuodesta
1988. jokainen voi miettiä mikä ideologia on, Niskala heittää.
Tossujen ja kintaiden lisäksi pariskunta ompelee lammasturkiksesta liivejä ja
lakkeja.
Käsillä tekeminen on vaimon suvun
perintöä Pohjanmaalta. Harrastajat
pystyvät myymään tuotteitaan edullisemmin, koska heillä ei ole kiinteitä kuluja kuten eläkemaksuja tai arvonlisäveroa, Leppänen sanoo.
Tiitu Leppänen aloitti t-paidoilla, nyt
artikkeleina on tyynyliinoja, kortteja ja
uusimpana käsinmaalattuja, puisia jääkaappimagneetteja. Halvemmalla ihmiset ostavat mitä
tahansa. Hänen tavaramerkkinsä ovat aina olleet kissa-aiheet, joiden malli on Leppäsille aikoinaan kotiutuneesta Oskari-kulkukissasta. Kaikki on suhteellista, mutta kyllä tällä elää.. Oppi ja harjoittelu on sieltä peräisin, nyt homma sujuu
jo. rintakoruja.
. Työpaikat muuttavat ulkomaille . Kyllä
tällä elää, vaikka se onkin suhteellinen
käsite, Niskala pohtii.
. Jos joulu
olisi kolme kertaa vuodessa, eläisin mukavasti, Leppänen naurahtaa. Olisi ihanaa tehdä nukeilla pieni elokuva ja oma kirjakin olisi ihana,
hän haaveilee.
Joulunajan ainoiksi markkinoiksi Niina Lindholm valitsi Kärkelän markkinat.
. Olen nauttinut, sillä tässä on vapaus.
Aikaisemmin olin virastotöissä. Pitkän linjan käsityöläinen on havainnut, että alalle on tullut uusia ammattilaisia, mutta myös runsaasti harrastajia viimeisten viiden vuoden aikana.
. Hän on
valmistanut muutaman vuoden vaimonsa Marja Plosilan kanssa turkiskintaita ja -tossuja.
. Omalta kohdaltani olen tyytyväinen.
Kun ei ole suuret tavoitteet, on helpompi
olla tyytyväinen.
Käsityöläisen suurin uhka on massatuotanto, mutta sen kanssa on mahdotonta kilpailla.
. Tätä voi sanoa melkein työksi. Itse
tehty ja persoonallinen kiehtoo, sen
saattoi todeta viikonloppuna Kärkelän
ruukin jouluisilla herkku- ja käsityömarkkinoilla Kiskossa. Isovanhempani ovat tästä kylästä.
Metsä on täynnä haltijahahmoja, sieltä
jostain ne tulevat, hän kuvailee ideoitaan.
Marko Mattila
Turkistuotteita valmistava Ilkka Niskala on tyytyväinen. Harrastajien hintataso on suurin uhka ammattikäsityöläisille. Yhden
naisen yritys pyörii omillaan, mutta
palkka on eri juttu.
. Hän aikoo
lähteä mukaan käsityöläisten osuuskuntaan, joka perustetaan Saloon Ylhäisten sisustustehtaalle. Jos saan valita materiaalin, se on villa. Vanha navetta
ympäristöineen pullisteli ajoittain sekä
myyjistä että asiakkaista.
. Minulla on ollut ihana mies 35 vuotta, hän kuittaa palkkakeskustelun iloisena.
Kapeasta leivästä huolimatta Leppänen kannustaa taitavia ihmisiä alalle.
. Nyt on sesonki ja kaikki energia käytetään, kiskolainen Ilkka Niskala kuvailee hektistä joulunalusaikaa. Se on vaativa ja haasteellinen, mutta
se on minulle ominta.
Lindholmin herkkien nukkien materiaaleina ovat villan lisäksi mm. Kissa
kuoli tänä syksynä, mutta kissa-aihe ei
katoa minnekään.
. Olen tehnyt myös muutaman teatterinuken. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. Ensi keväänä
käynnistyvä hanke tukee käsityöyrittäjyyttä Salon seudulla ja Varsinais-Suomessa.
Nukkemuotoilun artesaaniksi puolentoista vuoden kuluttua valmistuva Lindholm tekee nukkien lisäksi pieniä huovutustöitä, mm. pellava,
puuvilla ja paperimassa.
Uniikit nuket ovat koristeita, joilla jokaisella on tekijänsä kirjoittama tarina.
. Jos olisin jatkanut, olisin raunio.
Niina Lindholmilla
monta haavetta
Nuori käsityöläinen Niina Lindholm
miettii luottavaisesti tulevaa. marraskuuta 2005
?
SALON SEUTU
7
Käsin tehdyllä tuotteella on oma tilauksensa
Viime vuosina alalle
paljon uusia tekijöitä
SSS?Anneli Kajander-Ekström
Yltäkylläisessä massatuotannossa käsin tehdyllä on oma tilauksensa
pantit 3,60 ?
Kultasula
RYPSIÖLJY
1l
2
1
49
59
pl
Valion
RAEJUUSTO
400 g 5,45 ?/kg
Valio
OIVARIINIT
400 g 4,98 ?/kg
1
Saarioisten
LASAGNE tai
KASVISLASAGNE
300 g 5,30 ?/kg
rs
Euro Shopper
SEKAHEDELMÄT
250 g 5,00 ?/kg,
Fazer
KONVEHDIT
BOXIT 320?350 g
9,52?10,42 ?/kg,
yks. marraskuuta 2005
?
9
MAHTAVAN EDULLISESTI
SALON K-CITYMARKRETISTA
HINNAT
OVAT VOIMASSA
MA?KE
21.?23.11.2005.
5
90
Saarioisten
maustetut
BROILERIN
RINTALEIKKEET
Suomalainen
NAUTA-SIKA
JAUHELIHA
tai PORSAAN
SUIKALEPAISTI
3
99
kg
kg
8,84 ?/kg
3
50
myös marinoituna
Suomalainen
NAUDAN
SISÄPAISTI
palana
Suomalainen
PORSAAN LAPA
tai ETUSELKÄ
kg
7
95
kg
Suomalainen
NAUDAN
SUIKALEPAISTI
6
99
kg
4
95
rs
8,87 ?/kg
1
99
Tuore
SILAKKAFILEE
(säävaraus)
Palvelutiskiltämme:
Maalahden
Saunapalvin
YLIKYPSÄ
PALVIKINKKU
viipaleina
Maalahden
Saunapalvin
MAALAISHYYTELÖ
KCM-kotikeittiön
BROILERSALAATTI
13
95
8
90
7
95
4
kg
1.kpl
Grillistä
GRILLATTU
PORSAAN GRILLIKYLKI
2x
Atria Duke?s tai
Saarioisten
HAMPURILAISET
110 g 3,03 ?/kg
Atria
SALAATIT 500 g
peruna, italia, punajuuri
2,00 ?/kg, yks. 1,79 ?/pkt
2
PKT
Vaasan
RUISLIMPPU 750 g
2,39 ?/kg
Salosen
AITTALEIPÄ 480 g
3,10 ?/kg
3.-
5
65
0
Omasta jauholeipomosta
KORVAPUUSTI
2.erä
PS/PRK
Omasta jauholeipomosta:
GRAHAMSÄMPYLÄT
5 kpl/300 g 5,83 ?/kg
kpl
erä
RS
Atria
MIKROATERIAT
300 g
3,33 ?/kg, yks. 1,15 ?/rs
2
RS
HK:n
HERKKUMAKSAMAKKARA
500 g 3,98 ?/kg
2.erä
Atria
GRILLINAKIT 900 g
2,21 ?/kg
2.2
2.99
1
99
1
6
erä
kg
0
Pirkka Espanjan
Conference
PÄÄRYNÄ 1 kg/rs
1
49
Päivän
LOUNAS
sisältää salaatin
rs
99
Kreikan
KIIVI RASIA 1 kg
rs
1
Suomalainen
SIPULI
0
39
rs
5
0,57 ?/l, sis pantit 1,60
Fazer
SÄMPYLÄT 8 kpl/480 g
graham tai vehnä
3,94 ?/kg
yks. 1,50 ?/ps
10.-
2
erä
PS
2
50
erä
SALO
Hämeentie 24-30, puh. 3,80 ?/pkt
99
rs
1
09
3
prk
PKT
www.citymarket.fi
Suomalainen
marinoitu
PORSAAN
KASSLERPAISTI
Atria Chick marinoidut
BROILERIN
FILEEPIHVIT
560 g
yks. 0,67?0,75 ?/pkt
95
9
3-pack
3
KPL
2.-
1
79
1
49
1
75
1
89
ps
ps
Vaivatta valmista!
KPL
Fazer Present
KONVEHTEJA
3 x 300 g
pakkaus
ps
kpl
0,40?0,89 ?/kg/l
erä
0
99
kpl
kpl
Kokin Parhaat
RANSKALAISET 450 g
tai Vipset
TÄYSMEHUT 1 l
appelsiini tai
omena
Plussa-kortilla:
Myllyn Paras
TORTTUTAIKINALEVYT
1 kg 1,50 ?/kg,
kg
Suomalainen
PUIKULAPERUNA
1 kg/ps
ps
Leipäosastoltamme:
99
5.-
0
PUNAJUURI, LANTTU tai
PORKKANA 0,33 ?/kg
49
3.kpl
99
Suomalaiset
JUUREKSET
3 kg pussi
kg
Valion
OLTERMANNI
JUUSTO 1 kg
tai kevyt 17%
900 g
erä
2-PACK
kg
Helpot välipalat:
3
50
99
5,99?6,66 ?/kg
kg
Grillistä
GRILLATTU
BROILERIN KOIPI-REISI
kg
3
Espanjan Navelinas
APPELSIINIT tai
Espanjan
TUORE KURKKU tai
TOMAATTI tai
Ranskan Rico Golden
OMENAT
COCA-COLAT,
FANTA tai
SPRITE 1,5 l
2-pack
90
kg
Kariniemen
BROILERIN
FILEESUIKALEET
450 g naturel tai marinoitu
3,33 ?/kg
erä
79
pkt
0
Atria
UUNILENKKI
400 g 1,98 ?/kg
2.2 2.3 3.99
0
2
erä
RS
erä
PKT
erä
PKT
Atria Atrilli tai
HK:n Poprilli
GRILLIMAKKARA 400 g
2,48 ?/kg
pkt
MARRASKUUN LOPPUUN JATKUVASTI EDULLISESTI
Koff
III-OLUT
24 x 0,33 l
1,55 ?/l
16
90
kori
sis. 1,19 ?/rs
kpl
pkt
Euro Shopper
Atria
PEKONI
140 g 7,14 ?/kg
RUSINAT
250 g tai
Persian
TAATELIT
250 g 2,67 ?/kg,
11,06 ?/kg
Popsi NAKIT
10 kpl/300 g
yks. 020 720 3700.
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
MA?PE 8?21, LA 8?18,
SU 12?21.
Asiakaspalaute: jyrki.rinne@citymarket.fi. pantit 4,60 ?
Findus
SEITI 400 g
4,48 ?/kg
Apetit
VIHANNESSEKOITUS 250 g
tai KEITTOJUURES 200 g
Karhu
III-OLUT
0,33 l
24-tölkkipack
1,14?1,43 ?/kg
2,06 ?/l
7
PS
2.erä
Valion
Finlandia
JUUSTO 300 g
12,97 ?/kg
1
79
pkt
3
89
kpl
19
90
24-pack
sis. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. 1,39 ?/rs
Atria
LIHAMAKARONILAATIKKO 400 g
2,50 ?/kg, yks
YK:n pääsihteerin Kofi Annanin erityislähettilään tehtävää pidetään äärimmäisen monimutkaisena, koska osapuolet ovat täysin eri mieltä
maakunnan tulevaisuudesta.
Kosovon pääministeri Bajram Kosumi vakuutti viimeksi viikonloppuna, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin itsenäisyys.
. Lähinnä NDP:n kannattajat ovat
osallistuneet rikolliseen toimintaan kuten äänestäjien pelotteluun ja vaalipaikoille pääsyn estämiseen, sanottiin yhden riippu-
mattoman tarkkailijaryhmän lausunnossa.
Hyökkäysten kohteiksi joutui
myös tärkein oppositioryhmä
Muslimiveljeskunta. Mieles-
SÄHKEET
kin 12 ihmistä Keski-Amerikassa.
Uhreista yhdeksän kuoli Hondurasissa,
jossa oli lisäksi yhä kateissa 14 ihmistä.
Maan Karibianmeren puoleiselta rannikolta evakuoitiin myrskyn tieltä yli 5 000
ihmistä. Pormestarimme on tehnyt selväksi, että hän haluaa päästä
eroon erisuuruisista veroprosenteista nopeammin, kertoo Schröder STT:lle.
Schröder on ainakin virkansa
puolesta toiveikas, että kuntalai-
set pystyisivät luomaan itselleen
yhteisen paikallisidentiteetin esimerkiksi Tanskassa perinteisesti
hyvin aktiivisen järjestötoiminnan kautta.
Lääneiltä lisää
tehtäviä kunnille
Uusille kunnille siirtyy lakkautettavilta maakunnilta muun
muassa koulutukseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn liittyviä
tehtäviä, työvoimakeskuksien ylläpito, erityisopetus, aiempaa
suurempi osa joukkoliikenteestä,
kaavasuunnittelu ja suurin osa
maanteiden ylläpidosta.
Valtio ottaa lääneiltä hoitaakseen lukiot, aikuiskoulutuksen ja
sairaanhoitajakoulutuksen. Tanska onkin
omassa kuntauudistuksessaan
paljon Suomea pidemmällä.
Uudet valtuustot aloittavat
työnsä ensi vuoden alussa, mutta
vanhat valtuustot ja kunnallishallinnot toimivat päällekkäin vielä
vuoden ajan. maiden kaupan tasapainottamiseksi
nykyisestä. itsenäisestä Tiibetiä.
. Honduras on
pyytänyt Yhdysvalloilta helikoptereita
tulvien saartamien ihmisten pelastamiseksi.
Gamman ennustetaan ohittavan Jukatanin niemimaan Meksikossa ja jatkavan
matkaansa kohti Kuubaa, jonne sen odo-
tetaan saapuvan maanantaina. marraskuuta 2005
?
MAAILMALTA
10
Bush patisti Kiinaa lisäämään
kansalaisten vapauksia
Kiina lupaili
yhteistyötä kauppaja valuutta-asioissa
STT?AFP?Reuters
PEKING?Yhdysvaltain presidentti George W. Israelissa on arveltu, että Sharon saattaisi jopa
lähteä Likud-puolueesta ja pyrkisi luomaan uuden keskustalaisen
puolueen.
STT?Reuters?AFP
Väkivalta ja pidätykset
häiritsivät Egyptin vaaleja
STT?AFP?Reuters
ALEKSANDRIA. Se katosi tutkasta kymmenen minuuttia ennen
odotettua saapumisaikaa Moskovan Domodedovon lentokentälle.
Syyttäjät ovat aloittaneet rikostutkimuksen onnettomuuden syistä, kertoi uutistoimisto RIA Novosti. Se yllätti
saamalla 34 edustajaa jaossa olleista 164 paikasta. NDP:n asema
ei ole kuitenkaan uhattuna, sillä
puolue varmisti itselleen 112
edustajaa. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on toistuvasti
vaatinut Iranilta lisää avoimuutta ja varoittanut pakotteista.
STT?Reuters
?Dalai-lama olisi
kutsuttava Kiinaan?
STT?Reuters?AFP?DPA
Kahdeksan kuoli lentokoneturmassa lähellä Moskovaa
Iranin parlamentti uhkaa
kieltää YK:n tarkastukset
distuksen eteen.
Bushin vierailun aikana amerikkalainen lentokonevalmistaja Boeing solmi sopimuksen 70 koneen
toimittamisesta Kiinalle. Vaalitarkkailijat ovat syyttäneet hallitsevan
kansallisdemokraattisen puolueen (NDP) aktivisteja äänestäjien
uhkailusta.
. Samalla Bush
painosti Huta suitsimaan Kiinan
valtavaa kauppaylijäämää ja toteuttamaan valuuttauudistuksen.
Bush sanoi puhuneensa Hulle
myös toisinajattelijoista, ?joiden
uskon olevan laittomasti vangittuja?. Poliisi ilmoitti puolestaan pidättäneensä
nelisensataa puolueen tukijaa
myöhään lauantaina ja sunnuntaina.
. Piraattituotteiden
laajamittainen valmistaminen ja
myynti maksaa amerikkalaisille
yrityksille menetettyinä kauppoina miljardeja dollareita vuodessa.
. Gamma-myrsky vaimeni sunnuntaina trooppiseksi matalapaineeksi surmattuaan sitä ennen aina-
MOSKOVA?Kahdeksan ihmistä sai surmansa venäläisen pienkoneen maahansyöksyssä Moskovan ulkopuolella, kertoivat viranomaiset sunnuntaina.
Koneessa oli kuusi matkustajaa ja kaksi miehistön jäsentä. Tarkkailijat ovat raportoineet
rikollisten järjestäytymisestä. Iran uhkaa myös jatkaa uraanin rikastamista.
Hallituksen esityksen puolesta äänesti 183 kansanedustajaa
197:stä. Vaalipäivästä on tarkoitus
sopia ensi viikolla. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. Eli ettei hänellä
ole toivetta itsenäisestä Tiibetistä,
Bush sanoi.
Hän ei kertonut, miten Kiinan
johtajat olivat reagoineet ehdotukseen.
Bush ja Hu kertoivat tapaavansa
seuraavaksi Yhdysvalloissa ensi
vuoden alkupuolella, kun Hu toteuttaa hurrikaani Katrinan vuoksi syksyllä lykätyn vierailunsa.
Gamma heikkeni trooppiseksi matalapaineeksi
TEGUCIGALPA. Maakunnat korvaaville alueille jää lähinnä terveydenhoito, niiden budjeteista yli 95 prosenttia kuluu
sairaaloiden ylläpitoon.
Lyhyellä tähtäimellä kuntauudistus on erittäin kallis harjoitus,
mutta sen odotetaan maksavan itsensä takaisin tulevaisuudessa tehokkuushyötyinä ja parempina
palveluina. 15paikkainen Cessna-kone oli matkalla Voronezhista Moskovaan myöhään lauantaina. Levottomuudet ja äänestäjien pelottelu varjostivat sunnuntaina Egyptin parlamenttivaalien toista vaihetta.
Rettelöijät sytyttivät parikymmentä autoa tuleen Aleksandriassa. Silminnäkijöiden mukaan yksi
ihminen myös ammuttiin ja toinen puukotettiin mellakoiden aikana.
Ainakin yksi surmansa saaneista oli riippumaton ehdokas. Ekonomisti Ole Cordsen Tanskan kuntaliitosta kertoo
toiseksi perusteluksi päätökselle
hallituksen pelon, että työnsä jättävien pormestarit nostavat veroja, koska heidän ei enää tarvitse
välittää uudelleenvalinnasta.
Kymmenien tuhansien
työpaikka vaihtuu
Julkisen alan ammattiliitot ovat
yhdessä maakuntien liiton kanssa
jääneet Tanskan lähes ainoiksi
äänekkäiksi kriitikoiksi.
Uudistuksessa noudatetaan periaatetta, että henkilöt siirtyvät
tehtävien mukana. Puhuin dalai-lamasta. Vierailullaan Tiibetin hengellinen johtaja voisi kertoa, ?ettei hän tavoittele. Kansalliskokouksessa
on yhteensä 454 paikkaa.
Vaaleissa on kolme vaihetta,
joista viimeinen päättyy ensi
kuun alussa.
Kuntakentän muokkaus
vaati myös ?pakkoavioliittoja?
Tanskan kuntauudistuksen loppurutistus alkaa
SSS?STT?Pasi Nokelainen
KÖÖPENHAMINA?Viime tiistain kunnallisvaaleissa tanskalaiset valitsivat valtuustot ja pormestarit alle sataan suurkuntaan
aiempien vaalien lähes kolmensadan kunnan sijaan. Hallitus on antanut
kunnille luvan ottaa velkaa ensi
vuonna 133 miljoonaa euroa uudistuksen läpiviemiseen, mutta
rajuimpien arvioiden mukaan yksistään kuntien tietojärjestelmien
yhdistämisen on arvioitu maksa-
van tämän verran.
Hallitus kielsi erityislailla kuntia nostamasta verojaan ensi
vuonna pakottaakseen ne kustannustehokkaiden ratkaisujen löytämiseen. Esimerkiksi Schröder arvioi, että lähes kaikkien Farumin
ja Värlösen nykyisten 3500:n koko- ja osa-aikaisen työntekijän
työssä tapahtuu jonkinlaisia muutoksia.. Vaadimme vaalien jatkamista.
Nämä pidätykset ovat kuitenkin
osoitus hallitsevan puolueen sekaantumisesta äänestykseen, sanoi Muslimiveljeskunnan edusta-
ja Issam al-Arjan.
Muslimiveljeskunnan äänimäärä kasvoi merkittävästi vaalien
ensimmäisellä kierroksella, joka
käytiin yli viikko sitten. Värlösen
kunnan korkeimman virkamiehen Michael Schröderin
mukaan tunnekuohuja on kuitenkin tasoittanut se, että valtio korvaa Värlöselle yhdistymisestä aiheutuvia kuluja.
Erilaiset kunnallisveroprosentit
on tarkoitus pitää voimassa aina
vuoteen 2013 asti, mikä on puolestaan johtanut kiivaaseen keskusteluun A- ja B-luokan kuntalaisista.
. Kaupan
arvo on noin neljä miljardia dollaria (3,4 miljardia euroa).
Hu myös vakuutti Kiinan tiukentavan otettaan tekijänoikeuskysymyksissä. Tanskan maakuntien liitto on arvioinut, että
maakuntien 140 000 työntekijästä 20 000 siirtyy kuntien palvelukseen ja 15 000 valtiolle.
Todennäköisesti vielä useamman ihmisen työmatka pitenee ja
työpaikka vaihtuu kunnissa, mutta siitä ei ole olemassa virallisia
arvioita. Kymmenet tuhannet jäivät eristyksiin myrskyn katkottua siltoja.
Myrsky toi mukanaan rankkasateita,
jotka saivat joet tulvimaan. Molemmissa Kööpenhaminan lähistöllä sijaitsevissa kunnissa on reilut 18 000 asukasta, mutta kunnallisveroprosentti on Farumissa yli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi ja farumlaisten vuositulot ovat keskimäärin 3000 euroa pienemmät.
Sisäministeri Lars Lökke Rasmussenin tekemä yhdistämispäätös koettiin Värlösen kunnassa Farumin ongelmien maksattamisena värlöseläisillä. Hu
seurasi tuttuja jalanjälkiä lausunnoilla, joissa hän lupasi Kiinan
jatkavan yhteistyötä valuutta- ja
kauppakysymyksissä.
Hu kertoi johtajien yhteisessä
lehdistötilaisuudessa, että hän ja
Bush olivat ilmaisseet valmiutensa ?tarttua toisiaan kädestä. nimetty myrsky.
PRISTINA?Presidentti Martti Ahtisaari pohjustaa maanantaina Pristinassa Kosovon asemasta käytäviä neuvotteluita. Käytännössä Kosovo on toiminut itsenäisesti kuusi vuotta. Bush tarkastivat joukot Pekingissä sunnuntaina pidetyssä tervetuliaisseremoniassa.
täni Kiinan hallituksen olisi järkevää kutsua dalai-lama vierailulle, jotta hän voisi kertoa täsmälleen saman, jonka hän kertoi
minulle Valkoisessa talossa tässä
eräänä päivänä. Bush vaati
sunnuntaina virkaveljeään Hu
Jintaoa sallimaan Kiinan kansalle nykyistä laajempia yhteiskunnallisia, poliittisia ja uskonnollisia vapauksia. Tein selväksi presidentille, että Kiina on valmis suojelemaan
paremmin tekijänoikeuksia, tiukentamaan otteitaan taistelussa
piratismia vastaan ja on valmis lisäämään yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa tässä asiassa, Hu sanoi.
Bush sanoi kehottaneensa Kiinan johtajia kutsumaan dalai-laman Kiinaan. Johtajat keskustelivat puolitoista tuntia Pekingissä Bushin
Kiinan-vierailun yhteydessä.
Merkit eivät kuitenkaan viitanneet siihen, että Kiina olisi taipunut tärkeisiin myönnytyksiin. Puolueen uuden johtajan Amir Peretzin odotetaan luovuttavan eronpyynnöt Sharonille tänään.
Peretz ja Sharon sopivat vähän aikaa sitten, että ennenaikaiset
vaalit pidetään helmi- tai maaliskuussa. Hu myös lupasi Kiinan jatkavan työtään valuuttauu-
Ahtisaari aloittelee
urakkaansa Kosovossa
Lehtikuva / Reuters / Kevin Lamarque
Kiinan presidentti Hu Jintao ja Yhdysvaltojen presidentti George W. Vuoteen 2007 mennessä paikallispoliitikkojen on
päätettävä esimerkiksi, mihin uuden kuntayksikön hallinnollinen
keskus sijoitetaan: valittavana voi
olla seitsemänkin vanhaa kunnantaloa.
Tanskan oikeistolainen vähemmistöhallitus antoi kesällä 2004
kunnille reilut puoli vuotta aikaa
etsiä itselleen kumppaneita muodostaakseen palvelujen turvaamisen kannalta riittävän suuriksi
katsottuja vähintään 30 000 asukkaan kuntia.
Yleensä paikallispoliitikot löysivät mieleisiä kumppaneita sopuisasti, mutta muutamissa tapauksissa turvauduttiin kunnallisiin
kansanäänestyksiin, ja joskus tarvittiin myös pakottamista.
Todennäköisesti riitaisin pakko-
liitto on poliittisista skandaaleista
kärsineen köyhän Farumin sekä
vakavaraisen Värlösen kunnan
yhteenliittyminen Furesö-nimiseksi kunnaksi. Alustavien tutkimusten mukaan onnettomuuden aiheutti lentosääntöjen rikkominen.
STT?AFP?Reuters?Itar-Tass
TEHERAN?Iranin parlamentti tukee hallituksen päätöstä estää
YK:n tarkastukset ydinlaitoksiinsa, jos kiista viedään YK:n turvallisuusneuvostoon. Viran-
omaiset eivät kertoneet, epäilläänkö jotakin tiettyä ryhmää väkivaltaisuuksista. Floridaan
Gamman ei arvioida osuvan suoraan, toisin kuin aiemmin ennustettiin.
Gamma on ennätysvilkkaan hurrikaanikauden 24. Ja
mitä tulee suhteisiin Serbiaan kysymys on sadan prosentin itsenäisyydestä, Kosumi huomautti uutistoimisto AFP:n haastattelussa.
Serbian pääministeri Vojislav Kostunica on puolestaan tyrmännyt itsenäisyyden monta kertaa.
STT?AFP?Reuters
Työväenpuolue jättää
Sharonin hallituksen
TEL AVIV?Israelin työväenpuolue on päättänyt virallisesti vetäytyä pääministeri Ariel Sharonin hallituksesta.
Kahdeksan ministeriä luopuu salkuistaan vauhdittaakseen parlamenttivaalien aikaistamista
Olen harjoitellut viulunsoittoa 15 vuotta.
Tästä kilpailusta ei saa tehdä itselleen liian suurta numeroa,
mutta ei kilpailuun koskaan nöyristellenkään pidä lähteä.
Ohjelmistoonsa Simonen, 19, valitsi kappaleita, joista pitää.
. Hän ottaa kilpailun vain yhtenä isona
esiintymistilaisuutena, ei kilpailuna.
. Ei tähän muuta asennetta voi
ottaa kuin että aloittaa harjoittelun tarpeeksi ajoissa ja soittaa
niin hyvin kuin osaa. Tunneasteikkoa toki hallitsevat pelko
ja kaipaus, elokuvan Eero-poikakin on ensin menettänyt isänsä ja
sen jälkeen joutunut hyvästelemään leskeksi jääneen äitinsä.
Äideistä parhain osoittaa, ettei
Ruotsikaan ollut sellainen onnenmaa, miksi moni lapsensa sinne lähettänyt suomalainen vanhempi
sen varmaan kuvitteli. Tanssijat
saavat osaltaan ajanmukaiset tilat esiintymisiä varten.
Läntisen tanssin aluekeskus on
Jouluarvoitus ratkeaa Sauvossa
Sinikka ja Tiina Nopolan
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä Selku ry:n esityksenä Sauvon Vanhalla työväentalolla. Ohjaus
Hannele Moilanen, dramatisointi Sami Rannila, puvustus
Leena Lehtinen-Vanhala, lavastus Teemu Loikas. Ehjä suoritus olisi jo
tuommoisessa hikisessä paikassa
ihan hyvä.
Pensola, 26, ei tuntenut ketään
ulkomaalaisista kilpailijoista entuudestaan, eikä hän ole kilpaillut
aiemmin kuin tammikuussa Kuopion kansallisessa viulukilpailussa, jossa sijoittui toiseksi.
. Erikseen on mainittava huikea idea
pyöräkelkkapoliisiautosta!
Vilttitossun ja Heinähatun rooleissa nähdään lapsinäyttelijöiden
sijaan nuoret naiset Sini Sarmanto ja Saila Loikas. Mutta Äideistä parhain onkin
fiktio, ja siksi sille sallitaan liioittelu - varsinkin kun Härö kuvaa
aihetta, jossa todellisuus oli sittenkin aina keksittyjä tarinoita
koskettavampi.
Siksi Äideistä parhain ei ole sentimentaalista paatosta, vaikka
sen kykyä kostuttaa yhden jos toisenkin katsojan silmänurkkaa ei
sovi epäillä.
Heikki Hietamiehen romaa-
niin perustuvan elokuvan tarina
on yksi ja ilmeisen yleispätevä ihmiskohtalo niiden yli 70 000 tarinan joukossa, jotka syntyivät kun
suomalaiset isät ja äidit lähettivät
talvi- ja jatkosodan aikana lapsiaan turvaan Ruotsiin ja muihin
pohjoismaihin.
Nuori Topi Majaniemi hahmottaa eleettömällä ja rehellisellä
näyttelemisellään kotoaan pois lähetetyn lapsen ristiriitaiset tunteet, jotka eivät useimpien sota-
esitykset ovat lauantaina
26.11. Laulaja pokkasi Culver Cityssä
neljä eri Vibe-palkintoa.
Vibe-musiikkilehti myönsi Careylle vuoden artistin, vuoden albumin (The Emancipation of Mimi), vuoden R&B-kappaleen (We Belong Together) sekä vuoden R&B-äänen -palkinnot. Niinpä Vilttitossu vie salaa ruokaa tontulle. Yhdysvalloissa vastaava luku on 19 miljoonaa.
SSS?STT
Kemiössä tanssitaan
Oman vahvan työnsä esityksen
eteen tekevät musiikkiopisto Arkipelagin tanssijat. Tanssinäytelmässä on mukana viisitoista Marianne Pettersin oppilasta iältään
9-17 -vuotiaita.
. Esitys alkaa ulkona ja siirtyy
muutamien kohtausten jälkeen
alueella sijaitsevaan Vretan kouluun. klo 13 ja 14.30. Juoni oli
uskottava ja yllättävä. Tässä on aika pitkälle sama
ohjelma kuin Kuopion viulukilpailussa. Tätä nykyä Kemiössä asuva, aiemmin Kirakan kesäteatterissa vaikuttanut Jukka Päivärinta on saanut
kantaakseen kolme roolia.
Peter Franzén piipahtaa
jenkkisarja C.S.I. Ahdistukset ja tragediat ovat läsnä myös
Eeron uudessa perheessä Skoonessa eikä pienen pojan ymmärrys aina riitä tulkitsemaan näitä perhetragedioiden hiljaisia signaaleja.
Suomalaisen sotaelokuvan pitkään ja monenkirjavaan traditioon Klaus Härö tuo merkittävän
lisäluvun. Aikuisten ja
lasten maailmojen välillä ei ole
kovin syvää kuilua, mikä on eduksi. Tanssien
Helsinkiläinen Maija Blåfield voitti naisohjaajille tarkoitetun
kilpailun Arktisen upeeta -elokuvafestivaaleilla Jyväskylässä viikonloppuna. Äiti hermos-
SÄHKEET
lapsien tapauksessa olleet pelkkää koti-ikävää Suomeen. Myös Leena LahtinenVanhalan puvustus ja maskeeraus (Anu Lehtinen-Sonkki ja
Essi Himberg) noudattavat Nopoloiden tarinan henkeä. Musiikki: Tuomas Kantelinen.
Pääosissa: Topi Majaniemi,
Marjaana Maijala, Maria
Lundqvist, Michael Nyqvist,
Esko Salminen, Aino-Maija
Tikkanen, Kari-Pekka Toivonen jne. Rannila on säilyttänyt alkuperäistekstin lasten ja aikuisten tasot, joten yleisö viihtyy ikään katsomatta.
Vilttitossu kuulee vaarilta, että
pihan vajassa asuu taloa suojeleva tonttu, jota täytyy lepytellä
ruoalla. Opiston kymmenessä tanssiryhmässä on parhaillaan noin 80
oppilasta. Esityspaikkana
on Sagalund lähiympäristöineen.
. Erityisesti Isonapa yrittää painaa asiaa villaisella, miksiköhän. H.C. Elokuvan on ohjannut Terry Loane. Joulu on pelastettu, eikä
Vilttitossukaan joudu putkaan.
Teemu Loikaksen suunnittele-
ma lavastus on värikylläinen ja
nokkelasti toteutettu. elokuvasta.
Jouluaiheinen kirja on dramatisoitu aiemmin ainakin Turussa
parisen vuotta sitten.
Sauvossa dramatisoinnista vastaa Sami Rannila, jonka jäljiltä
tarina on jännittävä mutta samalla lämminhenkinen. Andersenin klassiseen satuun perustuvaa satunäytelmää esitetään Kemiön Sagalundissa.
si on saanut hyvän jalansijan saarella, Petters jatkaa.
Ensi vuoden puolella Kemiön
keskustaan valmistuvaan Villa
Landeen tulee oma auditoriotila,
joka vain parantaa tanssin mahdollisuuksia saarella. Dammertin elokuva vaikutti definitiiviseltä aihepiirinsä tutkielmalta. Sonaatti ja vapaavalintainen
kapriisi ovat nyt erit kuin Kuopiossa. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 89 ohjaustyötä.
SSS?STT
taustalla kuullaan norjalaissäveltäjä Edvard Griegin musiikkia,
joksi Petters valitsi lähinnä tuttuja kappaleita Peer Güntistä.
. Miamin jaksot keräävät keskimäärin 416 000
katsojaa. Tanssinäytelmää esitetään lisäksi
3.12., 6.12. Melissa Petters tulitikkutyttönä, Jukka Päivärinta, Adine Törnqvist ja Jarmo Kujala. Hän valitsi sellaisen ohjelman kuin hyvältä tuntui.
. Siinä keskitytään poikien
maailmaan, jossa paetaan ympäröivää julmuutta mielikuvituksen
avulla sekä rakentamalla ystävyyttä.
Raati kehui erityisesti Mickybota esittävää nuorta John Joe
McNeilia. Tunnustuspalkinnolla
halutaan kohottaa lastenelokuvan asemaa kotimaisen elokuvatuotannon ja lastenkulttuurin
alalla.
Suomalaiskilpailijat ottivat
vauhtia Kuopion viulukilpailusta
Kirsi Hietanen
Harrastajateatteriryhmä Selku
ry on toteuttanut Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjaan perustuvan näytelmän Heinähattu ja
Vilttitossu joulun jäljillä Sauvon
Vanhalla työväentalolla onnistuneesti. Näin kokonaisuus taipuu
enemmän tanssittavaksi.
Tanssi on pääosassa, mutta mukana on myös hieman replikointia. Mickybon
ja Jon Jonin erilaisuus oli hyvä
mauste elokuvaan, lapsiraati arvioi.
Tämän vuoden lapsiraati koos-
koituksella niin, Kuopiossa kolmanneksi sijoittunut Simonen sanoo.
Virtanen hakee
kilpailusta oppia. Muuten kilpaileminen merkitsee minulle omien rajojen kokeilemista
ja pitkäjännitteisyyden, keskittymisen ja ahkeruuden pinnan venyttämistä, mikä on ihan mielenkiintoista omassa kehitysprosessissa ja erittäin hyvää harjoitusta.
Sini-Maaria Simonen uskoo
hyvään valmistautumiseen.
. Ohjaaja ei
päässyt itse ottamaan palkintojaan vastaan, sillä hän on parasta
aikaa toisilla festivaaleilla Yhdysvalloissa.
. Sotalapset onnistui vakuuttavasti niin sisällöllisesti kuin ilmaisullisestikin.
Klaus Härön kontribuutio samaan aiheeseen pystyy kuitenkin
yllättämään. Sekä lapsiraati että
aikuisten muodostama CIFEJtuomaristo palkitsivat ystävyydestä kertovan elokuvan kilpasarjan voittajana. Tuntuu hyvältä tavallaan seurata esikuvieni Pietari Inkisen
ja etenkin Pekka Kuusiston jalanjälkiä.
tui kymmenestä 10?15-vuotiaasta
oululaisesta ala- ja yläasteen koulujen oppilaista. Raadin mielestä pojan
työskentelyssä on harvinaista syvyyttä ja kypsyyttä.
Festivaaleilla jaettiin myös alueellisen elokuvasäätiön POEMin
myöntämä Pikku Karhu -palkinto. Kotirintaman sotaa on
ylipäätään käsitelty verrattain
niukalti, ja tällaisena sotahistorian alaviitteenä Äideistä parhain
on ratkaisevasti painokkaampi
kuin vaikkapa Lauri Törhösen
sinänsä kunnianhimoinen Hylätyt
talot, autiot pihat (2000).
Se muuten perustui Laila Hietamiehen romaaniin. Saila Loikas, Sini Sarmanto, Timo Reponen ja Henrikki Heurlin.
SSS?STT?Sanna Nikula
TEATTERI
Päivi Inkinen
Vilttitossu ja Heinähattu virittävät ansan jouluruokavarkaalle Sauvossa.
tuu ruokien katoamisesta ja soittaa lopulta kylän rohkeille poliiseille apua pyytäen.
Poliisi tutkii asiaa vaihtelevalla
innolla. Pojillakin on oma ryhmänsä, Petters kertoo tanssin hyvästä nykytilanteesta Kemiönsaarella.
Tanssia opetetaan eri puolilla
saarta omissa ryhmissään. Tuossa kylmyydessä ja
pimeydessä vaelsi pitkin katuja
pieni, köyhä tyttörukka avopäin ja
paljain jaloin...?
Näin alkaa tanskalaisen Hans
Christian Andersenin (1805 ?
1875) yksi tunnetuimmista saduista Pieni tulitikkutyttö. Miamissa
Suomalaisnäyttelijä Peter Franzén on mukana MTV3:n C.S.I.
Miami -sarjan jaksossa, joka nähdään sunnuntaina 27. Festivaalin kilpailusarjassa nähtiin 25 ohjaustyötä.
Tuomaristo arvioi niistä parhaaksi Blåfieldin dokumenttielokuvan
Maailmaa pelastamassa.
Tuomaristo myönsi myös kunniamaininnat Pauliina Punkin
elokuvalle Kuka pelkää suursyömäriä ja Marjo Viitalan teokselle
Kotimaan uutisia. Eli ?omaa hiihtoo vaan hiihdetään?. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. Näyttelijät olivat hyviä ja lapsinäyttelijät erinomaisia. Ohjaus: Klaus Härö. Ei normaalissa tilan-
teessa työn alla ole näin isoa ohjelmistoa.
Petteri IIvonen voitti Kuopion
kansallisen viulukilpailun. Kovin kapeasta lähteestä meikäläiset elokuvantekijät näyttävät ammentavan näitä virallisen sotahistoriankirjoituksen ja sankaritarinoiden
varjossa kulkevia henkilökohtaisia spektaakkeleita.
Jean Sibelius-viulukilpailun ensimmäinen suomalainen kilpailija
on Minna Pensola, joka lähtee
koitokseen hiihtokilpailusta tutulla taktiikalla maanantaina.
. Ensi-ilta 19.11. Kilpailijoita on niin paljon
ja sinne mahtuu niin monenlaista, että paras vetää tutulla tyylillään. Se on ollut itsensä psyykkaamista, koska kilpailu on niin stressaava tilanne.
Virtasen mielestä kilpailuihin
pitää suhtautua niin, että niistä
saa ja oppii.
. Sillä on päästy tännekin
saakka. Rooleissa mm. Esitykset
alkavat klo 14.
Näyttävän paluun tehnyt Mariah Carey juhli tämän vuoden Vibe-musiikkipalkintojen gaalassa. Vuoden yhtyeen
tunnustuksen sai The Diplomats. Parhaan rap-artistin palkinnon
vei puolestaan Kanye West.
SSS?STT
Myös Sini Virtanen kiittelee
Kuopion viulukilpailua, joka auttoi häntä valmistautumaan varsinaiseen suureen koitokseen. asti.
Suomen sotahistoriaa toisesta näkökulmasta
Tommi Aitio
ÄIDEISTÄ PARHAIN (Suomi
2005). Se antaa
samalla mukavasti sekä realistisen että sadunomaisen vaikutelman, mikä puhuttelee ainakin
lapsia, eikä jätä kylmäksi aikuisiakaan. Bio Salo 1.
ELOKUVA
Erja Dammertin ohjaaman
kauniin Sotalapset-dokumentin
(2003) jälkeen oli vaikea kuvitella,
että sotiemme hiljaisesta suuresta
tarinasta pystyisi sanomaan mitään yhtä painokasta, varsinkaan
fiktion keinoin. Puhe sujuu esityksessä sekä
suomeksi että ruotsiksi. Äideistä parhain ei
yllä ihan samaan koskettavuuteen kuin autenttisia ihmiskohtaloita esittänyt Sotalapset, vaan on
enemmän perinteinen isojen tun-
myös huomioinut hyvällä Kemiönsaarella tehtävän työn tanssin eteen.
*
Pienen tulitikkutytön ensi-
Tunteisiin käyvässä sotalapsitarinassa äideistä parhain jättää jäähyväiset Ruotsiin sotaa pakenevalle pojalleen.
teiden ja tunnekuohujen nostattaja. Esitykset
jatkuvat 18.12. En ole siellä soittamassa pelkästään tuomareille, vaan koko
yleisölle. Hänen
strategiansa Sibelius-kilpailussa
on sama kuin Kuopiossa. Laine. Kemiönsaarella on kasvettu
tanssiin. marraskuuta. Esityksen valmistaa Marianne Pettersin johdolla näyttelijöistä ja tanssijoista
koostuva ryhmä. Hahmot ovat tuttuja usean
kirjan sarjasta ja mm. ja 10.12. MTV3:n tiedotteen mukaan Franzén esittää Ivan Radua, joka on
yökerhon omistajan ja tämän liikekumppanin yhdessä pyörittämän
seuralaispalvelun listoille kuuluvan naisen sulhanen.
Suomessa C.S.I. Helsinkiläisenä on erityisen
hienoa olla mukana Sibelius-viulukilpailussa. Lapsiraati palkitsi voittajaelokuvan ohjaajan 3 000
eurolla sekä sanomalehti Kalevan
Tähtipoika-veistoksella.
Kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien järjestön CIFEJ:n
jury katsoi, että Irlantiin sijoittuva Mickybo ja minä erottui kaikista muista elokuvista.
Aikuisraadin mielestä poliittinen tilanne ei saa yliotetta filmissä. Andersenin klassinen
satu tanssinäytelmänä
SSS?Veli-Matti Henttonen
?Oli aivan hyytävän kylmää, pyrytti ja vuoden viimeinen iltahämärä lankesi, olihan uuden vuoden aatto. Käsikirjoitus: Jimmy Karlsson ja
Kirsi Vikman perustuen Heikki Hietamiehen romaaniin.
Kuvaus: Jarkko T. Ratkaisu
on toimiva, ja Loikaksen esittämä
Vilttitossu on ilmeikäs ja tosi.
Show?n kyllä lähes varastavat
mainiot Sari Stenlund ja Tarja
Airola Alibullenin neiteinä sekä
uskomattomat poliisit Henrikki
Heurlin (Isonapa) ja Kim Lindström (Rillirousku) toilailuineen.
Heinähattu ja Vilttitossu joulun
jäljillä -näytelmän parissa on mukava virittäytyä joulutunnelmaan
koko perheen voimin. Ajattelin ensialkuun Sibeliusta, mutta Grieg tuntui sittenkin sopivan paremmin esitykseemme, Petters valistaa.
Rooleissa nähdään mm. Samanlaisella mielellä
ja valmistautumisella lähden kilpailuun kuin tavalliseen konserttiin.
Iivosen ohjelmisto on kutakuinkin sama kuin Kuopiossa. 21vuotias Virtanen oli Kuopiossa
neljäs.
. Näin
kaikki halukkaat pääsevät hyvin
mukaan.
. Sibelius-viulukilpailun ohjelmisto on minulle iso ja joudun venyttämään vähän omaa päätäni
että pystyn ylipäätään hallitsemaan sen. Omasta takaa löytyy hyvin yleisöä eli tätäkin kautta tans-
Carey rohmusi palkintoja
Veli-Matti Henttonen
Pieni tulitikkutyttö (Melissa Petters) saa soitollaan joulukuusetkin tanssimaan. Ohjelmistoa on ihan tervettä vaihtaa välillä, saapahan
laajennettua sitä koko ajan myös
näin.
Petteri IIvonen aikoo lopettaa
kilpailemisen Sibelius-viulukilpailuun, joka on hänelle kuitenkin
tärkeä.
. Olen valmistautunut myös
esittämällä paljon tätä ohjelmistoa tänä syksynä. Tunnustuksen ansiokkaasta
elokuvakasvatustyöstä sai työpari, Koulukino ry:n toiminnanjohtaja Outi Freese ja koulutusvastaava Anna-Liisa PuuraCastrén. marraskuuta 2005
?
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
11
KULTTUURI
sss.kulttuuri@sss.fi
Pieni tulitikkutyttö Kemiön Sagalundissa
Maija Blåfield voitti
naisohjaajien kilpailun
H.C. Tämähän on ollut
osa kaupunkimme kulttuurielä-
mää viiden vuoden välein. Sehän järjestettiin ihan tar-
Irlantilaiselokuva ihastutti
lapsia ja aikuisia Oulussa
SSS?STT?Päivi Seeskorpi
Irlantilainen elokuva Mickybo ja
minä ylsi tuplavoittoon Oulun
kansainvälisen lastenelokuvien
festivaaleilla. Tanssinäytelmän kesto on
kolmisen varttia, esityksen ohjaava ja sille koreografian tehnyt Marianne Petters kertoo.
Esityksessä Petters on yhdistänyt klassista satua ja pieniä anekdootteja Andersenin omasta elämästä. Kaikki palkitut ovat dokumenttielokuvia. H.C.
Andersenin satu on osa eurooppalaista kulttuuriperintöä.
Alunperin vuonna 1846 julkaistu tarina toteutetaan tanssinäytelmänä Kemiössä. Joka tapauksessa kuulusteltaviksi pääsevät myös naapurin originellit Alibullenin neidit.
Lopulta Heinähattu ja Vilttitossu
rakentavat jouluruokavarkaalle
ansan, johon jääkin varsinainen
vonkale
Tappara, KalPa . erä: 6.20 Kari Kalto (Steve Kariya?Semir Ben-Amor) 1?0, 11.11
Jaakko Uhlbäck 2?0.
2. Isku-Veikot . Tietysti TenBroek olisi voinut
jakaa palloa enemmän, nyt puskettiin päin puolustusta, Järvinen
tyytyi kommentoimaan.
Valmentaja totesi myös sen tunnetun urheilun lainalaisuuden,
että kun peli ei kulje, iskee vielä
henkinenkin kipsi, eikä palloa
saada koriin hyvistäkään paikoista.
. toto (15-5-9):
22,57 6,51-7,61-2,57 128,30.
Lähtö 3, sh 2 140 m: 1) Tähti Poku/Reijo Vainikka 34,2, 2) Pavei 34,3
(36), 3) Huhtityttö 34,4 (75), 4) Kirjon
Malli 34,9 (164), poissa: 3,4. Annoimme
tänään lahjapisteet vastustajalle.
Näitä tulee aina välillä, mutta nyt
koko joukkueen huono ilta valitettavasti sattui väärään peliin, SoPan valmentaja Kari Rosenberg
harmitteli.
Raunion lisäksi sopalaisista onnistuivat maalinteossa Aleksi Hovila ja Jussi Tapio. V4-kerroin: 842,73.
Lähtö 7, V4-4, lv 2 140 m: 1) Tex
Bell/Anssi Nurminen 19,3a, 2) Rodrigo 19,3a (79), 3) Baron Walther 19,4a
(118), 4) Ride In The Sun 19,5a (45),
toto (4-8-12): 10,33 3,11-2,97-2,28
21,91. Jenkki teki
ensimmäisen pelitilannekorinsa
vasta kun 19 minuuttia oli pelattu! Kun muiltakaan ei apua löytynyt, sai Vilpas kasaan ensimmäisellä kymmenminuuttisella kuusi
(6!) pistettä ja koko ensimmäisellä
puoliajalla 20.
. RU, Kauhajoki . Noissa tilanteissa Lukon puolustus ei saanut lakaistuksi tilanteita tontiltaan tarpeeksi tehokkaasti. Kyllä me joukkueena hävittiin
ja joukkue meidät voitti, sanoi allapäin ollut Vilpas-luotsi Pasi Jär-
vinen.
. Entinen mestispelaaja
Timo Hurskainen tahditti vieraiden karkeloita tehopistein 4+1.
. TarU jätti SoPan jatkosarjaviivan alle 3-5 (2-1,
1-3, 0-1) vierasvoitollaan.
Kokenut hyökkääjä Matti Raunio vei kotijoukkueen toisen erän
alussa jo 3-1 johtoon, mutta sen
jälkeen SoPa sortui jäähyihin. kilpailu: Roma?Juventus
3. kilpailu: Real Madrid?Barcelona
2. Ainakaan
neljä
viimeistä
peliä
(KJK,UJK,TarU ja Läki) eivät ole
vastustajan suoranaiseen paremmuuteen kaatuneet, vaan omaan
jäykkyyteen ratkaisujen teossa.
Uskoa omaan tekemiseen voi
joukkue hakea vaikka LäKi:n
kaudesta:11 tappiota kauden alkuun ja nyt tuli toinen voitto peräjälkeen.
. TuNMKY-66.
Kirsi Höglund
Vilppaan valmentaja Pasi Järvisen keinot loppuivat, kun Karkkila piti salolaiset kurissa ja nuhteessa aina
hankalassa kotihallissaan.
Pörssihai Kariya järjesti
pisteet Bluesille
SSS?STT
Marko Mattila
Antti Piiroisen (15) ja Salo HT:n viimeiset pelit ovat sujuneet alavireisesti: paikkoja maalien tekoon saadaan aikaan, mutta kiekkoa ei jostaan syystä
verkkoon asti saada.
Salo HT ei uskalla voittaa
SSS
Maalinteko on tällä hetkellä Salo HT:lle helppoa kuin vesihiihto
valurautasuksilla soutuveneen
vetämänä. Visa-B,
Pantterit . Lähes tauottomasta
ylivoimasta huolimatta erän ainoa salolaismaali syntyi Antti
Laaksosen mailasta tasakentälli-
sin. erä: 47.20 Kariya 4?1 av sr.
Torjunnat: Neil Little B 7+6+13=26,
Scott Langkow L 12+16+8=36.
Yleisöä 5 008.
HPK
Kärpät
Tappara
JyP
HIFK
TPS
SaiPa
Blues
Ässät
Lukko
Ilves
Jokerit
KalPa
Pelicans
22 16
22 15
22 14
22 10
23 9
22 9
22 9
22 9
22 8
22 8
22 7
22 5
23 4
22 4
4
2
3
8
6
5
4
4
3
4
4
4
4
1
1 2
1 5
1 5
6 4
4 8
2 8
2 9
1 9
3 11
0 10
3 11
2 13
2 15
0 17
76?38
78?39
65?47
62?44
68?58
58?55
58?56
58?54
46?54
49?50
46?54
54?80
51?97
36?79
53
48
46
44
37
34
33
32
30
28
28
21
18
13
Seuraavat ottelut:22.11. Hurrikaani pyöritti Peikoista odotetun 3-0 voitoin erin
25-13, 25-17, 25-22.
. Bluesin vanha vaiva tehottomuus paistoi
myös läpi.
Päätöserään Lukko tuli terhakkaammin, mutta nyt oli vuoros-
taan Bluesin maalivahdin Neil
Littlen vuoro olla tarkkana. kilpailusta: 3, 11
TULOSVETO
9 Chelsea?Newcastle 3?0
Lopullinen kerroin: 9,02
10 NY Rangers?Carolina 4?3
Lopullinen kerroin: 22,22
11 Real Madrid?Barcelona 0?3
Lopullinen kerroin: 31,98
12 Roma?Juventus 1?4
Lopullinen kerroin: 37,02
1 Pittsburgh?Philadelphia 3?6
Lopullinen kerroin: 29,83
2 Blues?Lukko 4?1
Lopullinen kerroin: 26,17
3 Lecce?Siena 3?0
Lopullinen kerroin: 21,34
4 Oilers?Josba 9?4
Lopullinen kerroin: 39,64
5 Middlesbrough?Fulham 3?2
Lopullinen kerroin: 21,96
PITKÄVETO
76 Rangers?Carolina 1 (4?3) 2,00
77 ToPo?KTP 1 (90?72) 1,55
78 Real M?Barcelona 2 (0?3) 2,50
79 Real M?Barcelona (+1) 2 (0?4)
1,45
80 Real M (+1)-Barcelona 2 (1?3)
5,40
81 Ajaccio?Sochaux 2 (0?1) 3,40
RAVIT
Bluesin Kimmo Peltonen on aitiopaikalla, kun espoolaiset siirtyivät ratkaisevan makuiseen 3?1 johtoon Lukkoa vastaan.
ottamaan, tiivistää Kaiun valmentaja Oula Pihlajamäki.
Vaikka Ryhti on lohkon kärkijoukkueita, on yllättävän tasaisessa lohkossa vielä kaikki mahdollista.
Loukkaantumisista kärsivä Kaiku sai jalkeille vain seitsemän pelaajaa. ottelu, kun Forssa tulee Salohalliin ensi sunnuntaina.
Vilpas: TenBroek 17, Sendar 6,
Tuomi 2, Jalonen 5, Oksanen 2,
Puckett 20, Järvinen 7
Karkkila: Syrjälä 12, Huovinen
2, Pekkola 14, Williams 9, Suonio
9, Heiskanen 23, Uibukant 8, Price 12..
MIESTEN I DIVISIOONA
RU?BC Nokia
TuNMKY-66?Kauhajoki
Visa-B?Huima
HNMKY?Lapua
FoKoPo?Pantterit
Karkkila?Vilpas
Jyväskylä?Wartti-B
Karkkila 10 9
FoKoPo 10 8
Vilpas
10 8
Kauhajoki10 7
BC Nokia 10 7
RU
10 5
Jyväskylä 10 5
HNMKY 10 4
Visa-B 10 4
Huima 10 3
Lapua
10 3
Wartti-B 10 3
Pantterit 10 2
TuNMKY-66102
1
2
2
3
3
5
5
6
6
7
7
7
8
8
888?683
951?797
882?750
876?752
914?809
811?769
736?813
849?885
800?869
764?813
780?847
724?837
604?772
749?932
85?92
71?94
86?76
92?82
70?75
89?59
75?71
Kaiku kompastui
18
16
16
14
14
10
10
8
8
6
6
6
4
4
Seuraavat ottelut:27.11. Syöttöpisteitä
saivat tililleen Ville Impola (2),
Sami Lejonqvist, Janne Hakala,
Petteri Koistinen ja Ville Hakala.
Bluesin Steve Kariya ponnahti
jääkiekon SM-liigan pistepörssin
kärkiporukkaan, kun hän onnistui sunnuntaina Rauman Lukkoa
vastaan. Meillä on vaikeita pelejä edessä, hän sanoi tarkoittaen sitä, että sarjanousuun
tähtäävä Karkkila joutuu kevät-
Jarmo Laakso
Perttelin Peikkojen vierailu lentopallon 1-sarjassa Loimijoen
Hurrikaanin vieraana Loimaalla
sujui ennakkokäsikirjoituksen
mukaan. Hurrikaani, YlöjPa . Päivän
Duo: vaihto 3 765.00 e; oikea rivi 1-4;
poissa I/3 II/3,6,10,11 kerroin 74,30.
Lähtö 8, sh 2 140 m: 1) Evori/Erkki
Saario 31,1a, 2) Inkun Ville 31,3a (43),
3) Kevättömän Vili 31,5a (63), 4) Kihin Jyly 31,6a (90), poissa: 4,7. kilpailu: 2. Harjoittelu ei meillä
eri syistä ole ollut viime aikoina
tarpeeksi hyvää, sanoi HT:n val-
mentaja Jani Nurmi.
Salolaisten tavoitteena edelleen
oleva ylempi loppusarja ei kestä
enää juurikaan tappioita. Fax: 7702 300
URHEILU
sss.urheilu@sss.fi
Peikot pyörityksessä
Karkkila iski
Vilppaan nurin
Uibukant pysäytti TenBroekin
I divisioonan kärkiottelussa
Seppo Väli-Klemelä
Karkkilan Team Componenta
pisti koripallon I divisioonassa
Vilpas Vikingsin korihanat tukkoon ja röykytti salolaisvieraistaan 30 pinnan voiton lukemin
89?59 (39?20). SaiPa, Ilves . V4: vaihto 28 626.40 e; oikea rivi 11-5-1-4; poissa I/7,8,10 II/8,11 III/3
IV/3,6,10,11 kerroin 18 034,63. turhia jäähyjä.
Bluesin kakkosketjussa Kariya
ja Kari Kalto löysivät toisensa.
Kalto iski tärkeät 1?0- ja 3?1-osumat, joihin Kariya oli syöttäjänä.
Heidän rinnallaan myös Semir
Ben-Amor oli vahva osapuoli.
Blues pyöritti Lukkoa varsinkin
toisessa erässä melkoisesti, mutta
raumalaisten maalivahti Scott
Langkow oli vahvassa torjuntakunnossa. Heikkilä oli hyvillään myös siitä, että tällä kertaa hänen pelaajansa välttivät ns. Kimmo, Peikot ?
VirtVe, East V . Voittojen siivittämänä neljän sakkiin on
mahdollisuus edelleen olemassa
ja seuraava mahdollisuus siihen
on ensi sunnuntaina, jolloin ryhmän matka vie Turkuun Kiekko67:n vieraaksi.
HT:n tehomiehet: Tomi Holm
1+1, Juuso Sinervo 1+1, Antti
Laaksonen 1+0, Rami Aavasalo
1+0, Aku Laaksonen 0+1 ja Antti
Piiroinen 0+1.
SoPalle kitkerä
kotitappio
Jääkiekon II-divisioonan länsirannikon lohkossa tiukasti ylemmän jatkosarjan paikoista kamppailevat Someron Pallo ja Tarvasjoen Urheilijat kohtasivat eilen
toisensa Somerolla. HIFK ?
Blues, HPK . Sarjajumbo Lännen
Kiekko jatkoi salolaisten ahdinkoa hoitamalla voiton kotiin jatkoaikamaalilla, kun ylimääräistä
erää oli pelattu vain 49 sekuntia.
Lopputulos 4-5 (2-1,1-3,1-0,0-1)
syntyi HT:lle jo liiankin tutun
kaavan kautta. kilpailusta: 3, 11
2. V4kerroin: 342,86.
Lähtö 6, V4-3, sh 2 140 m: 1) Valon
Kössi/Tapio Katainen 32,1ax, 2) Ter-
MIESTEN SM-LIIGA
PerPo?Isku-V 1?3 (28?26, 16?25,
21?25, 21?25)
vari 32,1a (40), 3) Vieskervili 32,2a
(281), 4) Hästhagens Helmer 32,2a
(149), toto (1-9-12): 4,78 2,50-1,89-3,21
10,78. Vastustaja ei millään lailla vakuuttanut, mutta me pelasimme
vielä huonommin. Ei tässä auta muu kuin joka
äijän vaan ottaa peili käteen ja
katsella sieltä syitä vallitsevaan
tilanteeseen. Sunnuntaina Saloon tulee Virtain Veikot ja sen jälkeen
Laajasalon Voima. marraskuuta 2005
12
?
Tuottaja: Harri Sulonen puh.7702 309. Ässät, Lukko ?
Jokerit, Pelicans . kilpailu: Auxerre?Lille
Voittoyhdistelmä: 9 (2/2)?9 (2/2)?7
(2/1)
Lopullinen kerroin: 840,65
Päivän Pari 2
Real Madrid?Barcelona
1. Pistin virolaisvahvistuksemme Ivo Uibukantin pysäyttämään
Denver TenBroekin ja se auttoi
meidät karkumatkalle ottelun
alussa, sanoi kotijoukkueen valmentaja Timo Hakamaa.
Salossakin aikanaan pelanneella Hakamaalla ei ollut vaikeuksia
saada Uibukant innostumaan aiheesta.
. ViLePa.
PÄIVÄN PELIT
82 Auxerre?Lille 1 (3?2) 2,05
83 Lens?Metz X (0?0) 3,70
84 Lyon?Troyes 1 (2?1) 1,15
85 Nancy?Le Mans 1 (1?0) 2,00
86 Strasbourg?Nice X (0?0) 2,75
87 Roma?Juventus 2 (1?4) 2,15
88 Roma?Juventus (+1) 2 (1?5) 1,25
89 Roma (+1)-Juventus 2 (2?4) 4,60
90 Boston?Buffalo 2 (2?3) 2,55
91 Toronto?Atlanta 1 (5?1) 1,75
92 Montreal?Washington 2 (1?5)
3,80
93 Ottawa?N Jersey 1 (5?4) 1,55
94 Pittsb.?Philadelphia 2 (3?6) 1,85
95 Florida?NY Islanders 2 (3?5)
2,30
96 Detroit?St.Louis 2 (2?3) 4,40
97 Minnesota?Nashville 1 (4?2) 2,20
98 Edmonton?Chicago 2 (3?4) 2,90
99 Los A?Colorado 1 (4?3) 1,95
100 San Jose?Phoenix X (3?3) 4,65
101 Sevilla?Betis 1 (1?0) 2,00
102 Tottenham?West Ham X (1?1)
3,30
103 Brighton?Crystal P 2 (2?3) 2,15
104 Blues?Lukko 1 (4?1) 1,70
105 Blues?Lukko, maalit 1 (alle 5,5
maalia) 1,35
106 Chievo?Ascoli X (1?1) 3,25
107 Fiorentina?Milan 1 (3?1) 2,85
108 Lecce?Siena 1 (3?0) 2,25
109 Livorno?Empoli 1 (2?0) 1,85
110 Reggina?Cagliari 1 (3?1) 1,85
111 Sampdoria?Lazio 1 (2?0) 1,70
112 Treviso?Palermo X (2?2) 2,95
113 Erä?Happee 1 (9?5) 1,30
114 Oilers?Josba 1 (9?4) 1,40
115 SPV?Gunners X (6?6) 8,00
116 Middlesbr.?Fulham 1 (3?2) 1,70
117 Cadiz?Valencia 2 (0?1) 2,15
118 Espanyol?Mallorca 1 (2?0) 2,00
119 Athletic?Alaves 2 (0?2) 4,05
120 Malaga?R Sociedad 1 (3?1) 2,10
121 HSV?Duisburg 1 (2?0) 1,25
122 Stuttgart?Hannover 96 X (2?2)
3,40
123 Rennes?Toulouse 1 (4?1) 1,55
VEIKKAUSBINGO
Lauantai
Ensimmäiset vaakabingot:
75, 2, 17, 39, 50, 62, 5, 18, 68, 73
Vaakabingot:
75, 2, 17, 39, 50, 62, 5, 18, 68, 73, 63,
22, 34, 32, 29, 28, 4, 37, 74, 10, 3, 52,
13, 46, 59, 24, 16, 65, 36
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot
53 kpl 5,20 e
KENO
Voittonumerot: 3, 7, 11, 25, 26, 27,
28, 30, 31, 34, 37, 39, 42, 43, 45, 48, 50,
59, 62, 67
MITALIPELI
Kulta: 2, 3, 5, 1, 4
Hopea: 1, 3, 4, 5, 2
Pronssi: 4, 2, 1, 3, 5
VOITTAJAVETO
Päivän Trio 6
Jalkapallo, puoliaika/lopputulos
1. Wartti-B
. Mielialoja tosin nosti viime
hetken Aigi Alapurasen mukaanpääsy.
. Harmittaa tosissaan, sillä neljääkin pistettä meille tarjottiin,
mutta emme vain niitä pystyneet
Seuraavat ottelut:24.11. LaKi, VG-62 . Huono peli meiltä. selvitti.
Kun TenBroek törmäsi Uibukantin puolustukseen, oli Viikinkien pistehana kiinni. erä: 26.14 Tommi Hannus (Ilkka
Heikkinen) 2?1, 29.25 Kalto (Kariya?Ladislav Kohn) 3?1 yv.
3. toto (8-106): 5,46 2,42-2,12-2,64 18,30.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 140 m: 1)
Yves/Jukka Lahtinen 21,2a, 2) Igor
Qvist 21,4a (79), 3) Krisjustine 21,5a
(132), 4) Hilda Halm 21,6a (35), toto
(11-6-9): 4,52 1,71-2,13-1,56 9,76. TPS, JyP
. Voima . Niihin Peikot
haluaa satsata kaikki osaamisensa.
89
59
Karkkila
Vilpas
Puoliaika
39-20
SEURAAVA OTTELU:
Sunnuntaina 27.11.
Vilpas- FoKoPo
kierroksella kohtaamaan pahimmat vastustajat vieraskentillä.
Vilppaalla on seuraavallakin
kierroksella edessään ?neljän pisteen. kilpailu: 1. Yhteenvetona voi sanoa, että
puolustuspelissä oli 30 pisteen
ero, hymähti Pasi Järvinen.
. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. KoVe II, 27.11. Olen kieltänyt pelaajia vilkuilemasta taulukkoa. Maalinsa Lukko sai hieman helpohkosti, kun vastaiskusta Tommi
Hannus onnistui yllättämään
Littlen. V4kerroin: 76,41.
Lähtö 5, V4-2, lv 2 140 m: 1) Faravid
T/Jarmo Saarela 18,1a, 2) Yahuu
18,2a (22), 3) Victoria Velvet 18,2a
(108), 4) Chowpatty 18,4a (65), toto (54-2): 13,50 2,40-2,20-2,33 17,94. puoliajan avausmaalin
tekijä
2. toto (5-6-2): 2,40 1,17-1,671,32 11,71. Lukolla on juuri nyt melkoisen hankalaa, sillä kuudesta
viime ottelustaan se on pystynyt
voittamaan vain yhden.
Blues?Lukko 4?1
(2?0, 1?1, 1?0)
1. Valmentaja
Kari Heikkilän mukaan se onnistui tasapainolla, joka vallitsi puolustuksen ja hyökkäyspelin välillä. LäKi hoiti leiviskänsä jäähyilystä huolimatta mallikkaasti:
kaksi maalia tasakentällisin ja
yksi alivoimalla.
Edellisen voiton jälkeen HT:lle
on kertynyt kuusi tappiota ja yksi
tasapeli. Karkkila, Jyväskylä . toto (58-2): 2,56 1,15-1,66-1,63 5,89.
Lähtö 9, lv 2 140 m: 1) Angel?s
Boy/Ilkka Korpi 19,5a, 2) Bwt Salute
20,2a (122), 3) Maj Marylou 20,6a
(56), 4) Starless 21,1a (182), poissa:
3,4,9,10. Peliä saadaan
pyöritettyä hyökkäyspäässä mukavasti, mutta harmittavista kiekonmenetyksistä kaveri karkaa
ja laittaa maalivalon vilkkumaan.
Vaikeudet maalinteossa kärjistyivät ottelun toisessa erässä, jonka säkyläläiset voittivat jäähyjen
osalta 9-4. puoliajan avausmaalin
tekijä
Voittoyhdistelmä: 9 Etoo?10 Ronaldinho
Lopullinen kerroin: 38,89
Poissa:
1. TarU iski nopeaan tahtiin kolme ylivoimaosumaa ja käänsi pelin
edukseen. Kärpät.
Lehtikuva/Marja Airio
MIESTEN 1-SARJA, lohko 2
KoVe II?VG-62 1?3
Kimmo?Isku-Veikot 1?3
Hurrikaani?Peikot 3?0
ViLePa?East V 2?3
Hurrikaani8
Isku-Veikot8
East V
8
VG-62
8
Voima
8
VirtVe
8
ViLePa
8
Peikot
8
KoVe II
8
Kimmo
7
YlöjPa
8
LaKi
7
8
6
6
6
4
4
4
2
2
2
2
1
0
2
2
2
4
4
4
6
6
5
6
6
24?3
20?11
19?11
18?16
18?14
15?15
17?18
14?18
15?22
11?19
10?20
6?20
16
12
12
12
8
8
8
4
4
4
4
2
Kosken Kaiku joutui jälleen pettymään viikonlopun saaliiseen
naisten ykkössarjassa, kun se HuKi-kotitappion jatkoksi kärsi eilen
3-0 (25-16, 25-14, 25-27, 25-16)
vierastappion Ylöjärven Ryhdille.
. Eipä meillä realistiasia mahdollisuuksia ollut kuin ehkä hieman härnätä, arvioi ottelua Peikkojen valmentaja Juha Leimu.
Vahvaa työtä tekevä Hurrikaani
ei ollut ottelussa edes parhaalla
kuusikollaan, mutta silti heti ottelun alku oli tyrmäävä.
Leimun arvion mukaan oikeastaan vain Tero Nikander liikkui
samalla tasolla loimaalaisten
kanssa, vaikka palkintoraati ihastui passari Jesse Mäntylän peliin.
Ottelu oli Hurrikaanin viimeinen perinteisessä Hirvihovissa.
Jatkossa joukkue pelaa uudessa
palloiluhallissa.
Leimu laski jo ennen eilistä ottelua jatko-ohjelman mahdollisuuksia siten, että lohkokärki Hurrikaani menee menojaan, mutta
seuraavista otteluista pitäisi pisteitä ottaa.
Peikoilla on edessään kaksi kotiottelua. Alkuvaikeuksien jälkeen Teemu pelasi hyvällä itseluottamuksella, Hakamaa kehui nuorta takamiestään.
Karkkilan jenkkivahvistuksista
Brian Price ( 12 p ) pelasi hyvän
puolustuspelin, sen sijaan LaTaryll Williams (9) oli melkoisen
vaisu. BC Nokia, Lapua . HNMKY, Vilpas . Näin
Karkkila jatkaa sarjakärjessä ainoana yhden tappion joukkueena.
Componentan ja Vilppaan ottelu
kävi koripallon koulutustapahtumasta siinä mielessä, että voittaja
ratkaistiin puolustuspäädyssä.
. Kariya esitteli vauhdikkuuttaan varsinkin alivoimapelissä tehdyllä täysosumalla, joka vei
Bluesin 4?1 voittoon.
Blues karisti harteiltaan neljän
pelin tappioputken. Itseluottamuksen puute
alkaa jo olla joukkueelle pahin
vastustaja kentällä. Karkkila oli meitä fyysisempi
joukkue ja hävisimme likipitäen
kaikki kamppailutilanteet, hän
pohti.
Vilppaan paras pistemies oli
jenkki Benjamin Puckett, mutta
suurin osa hänen 20 pisteestään
tuli ottelun lopussa, kun kentällä
kulutettiin aikaa loppusummeria
odotellessa.
Karkkilan valmentaja Timo Hakamaa nosti joukkueesta esiin Ivo
Uibukantin puolustuspelin ohella
Teemu Heiskasen (23 pistettä) tehon.
. Lähden mielelläni kentälle sillä ajatuksella, että ensin tulee
puolustus ja sitten jos voimavaroja jää jäljelle, ne pistetään hyökkäykseen, ottelussa kahdeksan
pistettä tehnyt Uibukant. Troikka: 77,70.
Lähtö 10, sh 2 140 m: 1) Rallin Onni/Mikko Valtonen 32,6m, 2) Sprintti
34,8mx (121), 3) Rokeri 33,1m (66), 4)
Poika-Voke 35,9m (223), poissa: 14,15.
toto (12-9-13): 2,68 1,28-1,85-1,85
19,98.
Pelivaihto 84 622.90 e, yleisöä 858.. Vaikka sarjaa on
vielä paljon jäljellä, oli ottelulla
nousuhaaveita ajatellen suuri
merkitys, kun Forssan Koripojat
kompastui yllättäen kotonaan
sarjajumbo Panttereihin. FoKoPo, Huima . Ottelun alut
ovat meille vaikeita ja niissä annamme liikaa eteen, laskee Pihlajamäki.
Kolmannen erän Kaiku sitten
vei ja neljäskin oli tilanteessa 1616, josta Ryhti meni menojaan.
Ensi lauantaina Kaiku kohtaa
lohkon ennakkosuosikin Laihian
Lujan vieraskentällä.
FORSSA
Lähtö 1, sh 2 160 m: 1) Maikan Tähti/Arto Hammar 38,2x, 2) Pyrypolun
Dumdum 37,4 (47), 3) Mallimimmi
38,1 (250), 4) Viltsutar 38,5 (250), toto
(1-9-5): 2,00 1,53-2,44-3,41 9,66.
Lähtö 2, lv 2 140 m: 1) Bide One?s Time/Juha-Pekka Koivu 21,5, 2) First
Miracle 22,3 (225), 3) Roberto Rapp
21,9 (225), 4) Lucas Pokemon 22,0
(58), poissa: 6,10,13. Componentan penkillä istui myös Kotkasta potkut saanut
Zakee Wadood, mutta kentälle
Hakamaa häntä ei vielä laittanut.
Hakamaan mielestä vielä ei
kannata katsella sarjatilannetta.
hallilla . Unkarin maajoukkueen peliasun Janosi on pukenut ylleen
35 kertaa.
. 300 (11,5 g) pelimerkkiä,
2 korttipakkaa, 5 noppaa
STT?AP
90
53-1738
POKERISALKKU
Nalbandian katkaisi Federerin voittoputken
7
Puuta,
28 x 32 cm
sis. Eväät tällä porukalla on olemassa cupin voittoon saakka.
Joukkueeseen on tullut Niemelän
Salossa hyvät
olosuhteet
Italian maajoukkuehyökkääjä Luca Toni teki kaksi maalia, kun
Fiorentina nujersi AC Milanin Serie A:ssa maalein 3?1. Gallo sai potkut, kun Santos piti sarjassa viidettä sijaa.
Santos voitti Brasilian mestaruudet 2002 ja 2004 Robinhon johdolla.
Robinho siirtyi kesällä espanjalaiseen mahtiseuraan Real Madridiin.
STT?AP
53-1202
HEVOSTALLI
Piivolleyn valmentaja Jouko Lindberg vie tänään joukkonsa Raisioon. Täällä taso on parempi ja kärki leveämpi, usealla
joukkueella on mahdollisuudet
mestaruuteen, Janosi vertaa kotimaansa ja Suomen liigaa keskenään.
Piivolleyn tähtäimessä cupfinaali
Jarno Teittinen
Piivolleyta toista kautta luotsaava Jouko Lindberg uskoo vahvasti
omiensa raivaavan tiensä joulukuussa Helsingin jäähallissa pelattavaan lentopallon Suomen cupin finaaliin. Guillermo Vilas voitti Masters cupin 1974.
Tällä kaudella 11 ATP-turnausta voittanut
Federer vetäytyi kilpakentiltä lokakuun alussa loukattuaan oikean nilkkansa. Yritetään saada Piivolleyn
aloitusryhmittymää hieman sekaisin ja tätä kautta vaikeuttaa
toisen kosketuksen pelaamista.
Jos aloituksen vastaanottoa ei
saada rikki tulee illasta meille
vaikea, Piivolleyn hyökkäysmateriaali on sen verran laaja, Loimun
valmentaja Juha Lönnqvist ennakoi tulevaa.
. Tämä Karincbarcikasta
kotoisin oleva pallotaituri alkaakin olemaan Piivolleyn kannattajille tuttuakin tutumpi mies.
. Miespelaajat pitävät Masters cupia tenniksen MM-kil-
Lehtikuva/Reuters/Nir Elias
David Nalbandian voitti keväällä 2002 Estorilin
ATP-turnauksen loppuottelussa Jarkko Niemisen kahdessa erässä. Kiireetön ja rauhallinen elämänrytmi kiehtoo.
. Hän oli voittanut 35
edellistä otteluaan perätysten ja vienyt nimiinsä 24 edellistä ATP-loppuotteluaan peräkkäin.
Voiton yllätyksellisyyttä kuvaa se, että Nalbandian pääsi kilpailuun mukaan vasta, kun
moni huippupelaaja jätti turnauksen loukkaantumisten takia väliin. mikrofonin ja kameran + 100 laulua
25
49
LABYRINTTIPELI
PopStarz KARAOKEKESKUS
Hevonen + tarvikkeet
mm. Minulla
on sähköasentajan ja kaupallisen
alan tutkinnot suoritettuina ja
suomen kieli alkaa olla meille jo
suhteellisen tuttua, joten miksipä
ei. Hän oli ollut parempi ensimmäisen ja
toisen erän katkopeleissä lukemin 7?4 ja
13?11.
Federerille finaalitappio merkitsi huikean
voittosarjan katkeamista. Se oli unelmaottelu, täydellinen esitys, Ronaldinho sanoi.
Ronaldinho viimeisteli loppunumerot kauden kahdeksannella osumallaan.Taiston tauottua madridilaisyleisö osoitti Santiago Bernabeu -stadionilla brassitaiturille suosiota seisaallaan.
. Valitettavasti en pystynyt huipentamaan sitä voittoon kauden viimeisessä ottelussa. Salolaiset haluavat jälleen kerran olla
mukana Suomen cupin finaalitapahtumassa.
Babtista lähti Santosista
MOTONETIN JOULULAHJAVINKIT
12V, auto toimii
SKIL:in 9,6V, 12V,
14,4V akuilla
Peli kohdillaan
Piivolley ajoittaa kauden toista
kuntohuippuaan cupin välierien
ja joulutauon väliselle ajalle. 52 cm
59
40
8 kpl/pkt + Shrek2 painokuva
47-5004
00
(63,00)
52-1732
1
90
(2,95)
www.motonet.fi. Maailmanlistan ykkösellä on tältä kaudelta 81 voittoa, millä hän jäi
yhden voiton päähän Yhdysvaltain John
McEnroen vuonna 1984 saavuttamasta ennätyksestä.
Federer hävisi tällä kaudella neljä ottelua,
niistä edellisen 3. Toisessa välieräparissa
kohtaavat rovaniemeläisjoukkueet Napapiirin Palloketut ja Perungan Pojat.
Janosi on viihtynyt Salossa jopa
niin hyvin, ettei pidä mahdottomana ajatusta asua peliuran jälkeen Salossa. Tarkoituksena on
pelata vielä vuosia, jos vaan paikat pysyvät kunnossa. AC Milanille tappio oli kauden toinen.
Serie A:n maalipörssiä johtava Toni pukkasi Fiorentinan johtoon
10. Olimme unkarilaisen seurajoukkueeni kanssa pelaamassa
Riikassa ja pelien jälkeen banketissa eräs suomalainen erotuomari opetti nämä sanat, Janosi muistelee naurahtaen ensikosketustaan Suomeen.
Piivolley huomasi keväällä 2004
brassilaituri Kleberin palattua takaisin kotimaahansa joukkueessaan taitavan yleispelaajan mentävän aukon. Federico Pistolesin selässä on jonkinasteinen lihaskramppi, mutta kyseessä ei
pitäisi olla mitään sen vakavampaa.
. Unkarin omassa sarjassa finalistit tiedetään jo etukäteen ennen
kauden alkua. Hakkuri Mikko Oivasen polvesta on löytynyt rasitusmurtuman esiaste ja hän on
varmuudella sivussa joulutaukoon saakka. Kovalla itseluottamuksella peliin lähdetään ja niillä miehillä
mennään ketä jalkeille saadaan.
Meille on hieman etua siitä, että
aloitamme sarjan kotona, Lönnqvist jatkaa kiitelleen samalla äänekästä ja runsaslukuista raisiolaisyleisöä.
Cupin välierän ensimmäinen
osaottelu pelataan maanantaina
21.11. Kaikesta tekemisestä näkee, että mies panostaakin urheiluun ja menestykseen Suomessa kaikkensa. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. Kerttulan liikuntahallissa
Raisiossa ja toinen osa Salohallissa 30.11. Haettu pelaaja löytyikin Timo Hoivalan vinkin perusteella.
. Vuodesta
jää kuitenkin suurenmoiset muistot, Federer
tuumi.
Federerille, 24, tappio oli tilastollisesti erittäin karvas kokemus. Yleisesti ottaen viime kausi oli
Janosilta hieno, mutta häntäkin
vaivasi ratkaisuerissä ?pehmeneminen. Varttitunti myöhemmin AC Milanin tasoitti Alberto Gilardinon puskumaalilla. En tiennyt, että täällä niin on käynyt vain kerran,
Diego Maradonalle.
STT?AP
Toni Fiorentinan sankari
Jarmo Laakso
Suomen kieli taittuu Piivolleyn unkarilaisvahvistukselta Gabor Janosilta jo vähintäänkin kiitettävästi.
toinen SM-liiga on. lokakuuta pelatun Vasco-ottelun (3?1) jälkeen. Viime viikolla Baptista syytti Santosin edellistä
valmentajaa Alexandre Tadeu Galloa alamäestä. interliigaa, joissa pelien taso on parempi.
. Turnauksen 35vuotisen historian aikana vain kaksi pelaajaa,
Romanian Ilie Nastase (1971?1973) ja Tshekkoslovakian Ivan Lendl (1985?1987) on pystynyt kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen. Ainahan voin tulla heiluttamaan Piivolleyn isoa lippua katsomoon, jos en muuta keksi, ?Jano?
naurahtaa.
SKIL akkuporakone +
radio-ohjattava auto
49
00
78-9035
Argentiinan David Nalbandian järjesti jymyyllätyksen miesten tenniskauden päättävässä
ATP-kiertueen Masters-turnauksessa. Tämä jäi haaveeksi Federeriltä, joka puolusti
Shanghaissa vuosien 2003 ja 2004 mestaruuksiaan.
Liitä kamera televisioon ja olet valmis esiintymään,
lataa PopStarz nettisivuilta tuoreimmat hitit tai
klassikot, tee oma musiikkivideo tai kisaa kaveriasi
vastaan. Keskisen ItäEuroopan maat pelaavatkin keskenään ns. Samaa
nuoruuden intoa raisiolaisryhmästä löytyy tälläkin kaudella.
Maajoukkueenkin tuulia viime
kesänä haistelemaan päässeet Oivasen veljekset tuovat joukkueeseen nuorta ryminää, italialaispassari Federico Pistolesi vastaavasti kokemusta.
. PopStarz
tuomari arvostelee.
99
00
00
(115,00)
Mini Cooper
RADIO-OHJATTAVA
AUTO
Alumiinia.
Sis. kesäkuuta grand slam -sarjaan kuuluvassa Ranskan avoimessa mestaruuskilpailussa Espanjan Rafael Nadalille.
Maailmanlistan kakkonen Nadal eteni tuolloin lopulta turnausvoittoon.
ATP-kauden päättävää Masters cupia on pelattu vuodesta 1970 lähtien. Enhän oikein tiennyt mitä odottaa peleiltä
täällä.
Unkarin pääsarjan tasoa Gabor
pitää heikompana kuin mitä ko-
Ronaldinho ylisti Barcelonaa
Barcelonan keskikenttäpelaaja Ronaldinho kuvasi joukkueensa
esitystä Espanjan pääsarjaottelussa myöhään lauantaina Real
Madridia vastaan täydelliseksi. suka, harja,
sanko, toimiva
vesipumppu
+ letku
53-1734
Marko Mattila
Brasilian jalkapallomestaruutta puolustavan Santosin päävalmentaja Nelsinho Baptista jätti tehtävänsä viikonloppuna. Aika
näyttää, mitä urheilu-uran jälkeen tapahtuu.
. Brasilialaisesta tuli Barcelonan
sankari, kun hän johdatti kahdella osumallaan katalonialaiset verivihollisestaan 3?0-voittoon vieraskentällä.
. Nalbandian hankki kuitenkin seuraavassa pelissä
murtopallon 40?30-tilanteessa, hyödynsi tilaisuutensa ja tasoitti 6?6:een.
Masters cupin ratkaisuun tarvittiin ottelun
kolmas katkaisupeli, jonka maailmanlistan
12:s Nalbandian voitti 7?3. Kahdeksanneksi sijoitettu Nalbandian kukisti
Shanghaissa kaksinpelin loppuottelussa maailmanlistan pitkäaikaisen ykkösen, Sveitsin
Roger Federerin 6?7, 6?7, 6?2, 6?1, 7?6.
Yli neljä ja puoli tuntia kestänyt tennistrilleri huipentui viidennessä erässä, jossa Federer
siirtyi syötönmurron turvin 6?5-johtoon. Uroteko
nosti Fiorentinan tasapisteisiin toista sijaa miehittävän AC Milanin
kanssa. Santos
tiedotti Baptistan lähteneen, kun seura hävisi lauantaina Brasilienselle 0?1. Loppuottelu ratkesi, kun Federer iski kämmenlyöntinsä verkkoon. Jaro
on odottanut pitkään Fredriksonin, 23, päätöstä ensi kauden suhteen,
mutta nyt on selvää että maalivahdin ja seuran tiet eroavat.
Jaron päävalmentaja Keijo Paanasen mukaan seura ei voi enää
odotella Fredriksonin päätöstä ja neuvottelut toisen maalivahdin
kanssa ovat jo pitkällä. Piivolley onkin
tällä kaudella yksi liigan nimekkäimmistä ryhmistä yhä peliään
hakevan Tampereen Isku-Volleyn
ohella.
. Suomen maajoukkue pelasi
Unkaria vastaan Kuopio-hallissa
keväällä 2004. Maailmanlistan viidestä
kärkipelaajasta paikalla oli vain Federer.
Hän ylsi kauden päätösturnauksen mestaruuteen kautta aikojen toisena argentiinalaispelaajana. Ei se mahdotonta ole. muiden seurakavereidensa tavoin. Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Toni viimeisteli
illan toisen osumansa, senkin päällään.
Lecce päihitti Sienan 3?0 ja nousi taulukon hänniltä ohi Cagliarin.
Voitto oli Leccelle kauden toinen.
STT?Reuters
53-1190
1:20
00
24
(55,00)
53-1705
Subaru Impreza WRC
RADIO-OHJATTAVA
AUTO
Makaava
KOIRA
4 erillaista.
Pituus 55-60 cm
53-1707
1:14
11 2900
90
53-1200
KEINUHEVONEN
Maxell AA ALKALIPARISTOT
Pituus 63 cm, kork. Toinen puoliaika ehti vanheta vain
35 sekuntia, kun tanskalainen Martin Jörgensen iski Fiorentinan
2?1-osuman. Huipulla marginaali
voittamisen ja häviämisen välillä
on veteen piirretty viiva.
. marraskuuta 2005
?
13
URHEILU
Kiireettömyys kiehtoo Janosia
SÄHKEET
Fredrikson jättää Jaron
Sanakirja helpottanut unkarilaispelaajan sopeutumista Saloon
Jarno Teittinen
Unkarin maajoukkueen yleispelaaja Gabor Janosi, 29, pelaa nyt
toista kauttaan Salon Piivolleyn
paidassa. Uran loppupuolella, jos paikat ei kestä, liberon paikkaa olisi mielenkiintoista kokeilla, Janosi suunnittelee uransa jatkoa.
Sopeutumista Suomeen on helpottanut myös ahkeraan mukana
kulkenut sanakirja, jonka avulla
suomen kieli taittuu jo vähintäänkin kiitettävästi. Baptistan mielestä
Gallo ei osannut hankkia oikeita pelaajia. Toistaiseksi olen kuitenkin
vielä täysipäiväinen urheilija ja
uran loppua en ole edes vielä
suunnitellut. Ensimmäiset suomalaiset sanat mitkä opin oli ?hölkyn kölkyn.. Ajanjakso on tarkoitus viedä läpi tiiviillä seitsikolla ja hakea näin
joukkueen peli kohdalleen.
Pelaajamateriaalista sen ei luulisi jäävän kiinni. Tämä on ollut minulle loistelias vuosi. Bundesliigan Borussia Mönchengladbachista vuokralla ollut Fredrikson pelasi kahdella viime kaudella kaikki
Jaron liigaottelut.
SSS?STT
Gabor Janosin sopimus Piivolleyn kanssa kattaa vielä kauden
2006-07.
Lindberg toivoo
suoraviivaisuutta
Valmentaja Jouko Lindberg peräänkuuluttaa Janosilta suoraviivaisuutta ja rohkeampia ratkaisuja. Sitä ei osaa odottaa
tapahtuvaksi. Rauhallinen ja taitava, kuvailee Mäntylä Janosin peliä.
Päättyneellä kaudella jalkapalloliigan Jaron ykkösmaalivahtina pelannut Otto Fredrikson ei jatka joukkueessa enää ensi kaudella. Vaimonikin etsii täältä töitä itselleen sosiaalialalta, Janosi toteaa.
. Nalbandianilla on yhteensä neljä ATP-mestaruutta.
pailuna, mikä motivoi Federerin palaamaan
tositoimiin kuuden viikon kilpailutauon jälkeen.
Nilkkavaivat selittävät osittain hänen ailahtelunsa loppuottelussa.
. Yleispelaajaosastolla on nyt
tervettä kilpailua pelipaikoista.
Tervehenkinen kilpailutilanne
joukkueen sisällä ruoskii pelaajia
eteenpäin, mikä on kehityksen
kannalta hyvä asia.
Raision Loimun valmistautumista ovat päässeet sotkemaan
joukkueen runkopelaajien loukkaantumiset. Unkarissa saavutetuista hopea- ja pronssimitaleista
hän toteaa ykskantaan ?ne ei mitään.. Tarkoituksena on pitää aloitussyöttö vaikeana ja tällä tavoin
vaikeuttaa Pistolesin pelin rakentelua, Lindberg ennakoi tulevaa.
ja Heikkilän mukaantulon myötä
kaivattua leveyttä, Lindberg vertaa vuoden takaista joukkuetta
tämänvuotiseen.
. Kaikki ominaisuudet
mitä hyvältä pelaajalta vaaditaan
ovat kuitenkin olemassa, Lindberg sanoo.
Janosi on ennättänyt urallaan
voittamaan kaksi Unkarin mestaruutta, kaksi Unkarin cup-mestaruutta ja täällä Suomessa viime
vuonna hopeaa sekä cupissa että
SM-liigassa. peliminuutilla. Parisen viikkoa ottelun jälkeen Suomen maajoukkueen silloinen päävalmentaja Timo Hoivala soitti minulle ja suositteli Gaboria, Piivolleyn puuhamies Jouni Mäntylä muistelee ensikontaktin syntymistä.
Mäntylä kiittelee Janosin ammattimaista asennetta urheiluun.
?Jano. treenaamassa ?
ei ole mikään harvinainen näky.
. Gabor on yksi taitavimmista
pelaajista, ellei jopa taitavin, täällä Suomessa. Kaveri on taitava kuin mikä.
Näen hänessä paljon samoja ominaisuuksia kuin PerPon Veinbergissä, mutta se viimeinen kovuus
puuttuu. Tappio oli Santosille viides kuudessa viime ottelussa.
Santos rämpii yhdeksäntenä Brasilian 22 joukkueen pääsarjassa.
Mestariseura ei ole voittanut sitten 26. Se oli minulle tunteellinen hetki, enkä unohda sitä, koska usein
kotiyleisö ei taputa vierasjoukkueen pelaajille. Viime kaudella täällä saavutetut kaksi hopeaa olivat kuitenkin
minulle suuri saavutus. Viimeisenä kantona
kaskessa on hallitseva cup-mestari Raision Loimu.
Cupin välierä onkin viimevuotisen finaalin toisinto, jolloin Loimu
vei cupkannun mukanaan Raisioon Italian rahakentille siirtyneen nuoren passarilahjakkuuden
Simo-Pekka Ollin johdolla
Hakijan täytyy lunastaa oma
suosionsa ilman perintöosuuksia.
Tiedän ja tunnen toki jokaisen hakijan hyvin, mutta en aio valin-
Suomen uimaliiton syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman
ja talousarvion vuodelle 2006 Helsingissä. Bryggare
sai seitsemän ääntä ja Rehunen
viisi.
Hilde Gerg polvileikkauksessa
MM-kisat puheenjohtajuuden kruunu
Ilkka Kanerva ehti toimia
SUL:n puheenjohtajana peräti 16
vuotta. Mikään superstadion sen ei
tarvitsisi olla, vaan ainoastaan
moderni. Liitto ei kertonut Gergin mahdollisuuksista osallistua
Torinon olympialaisiin helmikuussa.
Gerg, 30, loukkasi mm. Eihän meidän tarvitse
kuin Björgen voittaa, sitten olemme kovia, Hämäläinen naurahti.
limaa, Riitta-Liisa Lassila, Virpi Kuitunen), 4) Venäjä II ?14,3 (Anastasia
Kasakul, Jevgenia Medvedeva, Olga
Rotsheva, Irina Artemova), 5) Venäjä I
?37,4, 6) Ruotsi ?1.36,3, 7) Italia
?1.49,7, 8) Tshekki ?1.52,1, 9) Kazakstan ?1.53,3, 10) Norja II ?1.58,6.
Miehet, 4x10 km: 1) Saksa 1.31.37,5
(Andreas Schlütter, Axel Teichmann,
Jens Filbrich, Tobias Angerer), 2)
Ranska ?4,3 (Alexandre Rousselet,
Christophe Perrillat, Emmanuel Jonnier, Vincent Vittoz), 3) Norja I ?4,7
(Eldar Rönning, Jens Arne Svartedal,
Tor Arne Hetland, Tore Ruud Hofstad), 4) Venäjä ?5,6 (Maxim Bulgakov,
Vassili Rotshev, Alexander Legkov,
Jevgeni Dementjev), 5) Norja II ?7,0,
6) Italia I ?7,8, 7) Tshekki ?8,2, 8)
Ruotsi ?17,8, 9) Sveitsi ?18,7, 10) Suomi ?21,3 (Sami Jauhojärvi, Jari Isometsä, Teemu Kattilakoski, Olli Ohtonen).
JUNNUKIEKKO
TPS Oilers?Salo HT 0 - 11
Tehopisteitä: Jasper Lindstén 3+1,
Toni Härkönen 3+1, Henri Eklund
2+2, Joni Määttä 1+1, Niklas Salo
1+1, Konsta Vuorinen 1+0, Riku Vuori
0+2, Elias Leppänen 0+1.
JÄÄKIEKKO
NHL
NY Rangers?Carolina 4?3
NYR: Nylander, Straka, Prucha,
Rozsival.
C: Staal, Commodore, Williams.
Boston?Buffalo 2?3
Bos: Thornton, Axelsson.
Buf: Kotalik, Briere, Tallinder, Lyd-
San Jose?Phoenix rl. Salt Lake Cityssä Hedrick oli
kilpailun kolmas Kramerin ja Hollannin Carl Verheijenin jälkeen.
Ennen Krameria Salt Lake Cityn maailmancupissa ME-vauhtiin
olivat jo yltäneet Hedrick 1 500 metrillä ja Japanin Joji Kato 500
metrillä.
STT?DPA
Kari Piipari
Lumilautaliiton johtajaksi
Suomen lumilautaliiton syyskokous valitsi helsinkiläisen Kari
Piiparin yksimielisesti liiton puheenjohtajaksi vuosiksi 2006?2007.
Liikuntatieteiden maisteri Piipari, 42, toimii Vantaalla Tikkurilan
lukion liikunnan ja terveystiedon lehtorina.
Lumilautaliiton puheenjohtajana Piipari aikoo keskittyä liiton toiminnan selkiyttämiseen, seuratoiminnan kehittämiseen sekä jäsenmäärän kasvattamiseen. Gerg aikoo päättää
uransa kuluvan kauden jälkeen.
STT?DPA
Takahashi palasi voittajaksi
Marko Mattila
Kemiön Kiilojen 70-vuotisjuhlissa vieraillut Ilkka Kanerva väistyy SUL:n puheenjohtajuudesta. Suomi sijoittui kolmanneksi 14,2 sekuntia Norjalle hävinneenä. Piiparilla on kokemusta myös ammattilaislautailijoiden managerin tehtävistä.
SSS?STT. Sammutetuin lyhdyin ei puheenjohtajaa voida valita, Kemiössä sunnuntaina vieraillut Ilkka Kanerva korostaa.
SUL:n puheenjohtaja valitaan
ensi lauantaina Vantaalla.
. Olen päässyt kahden vuoden
aikana hyvin sisälle IAAF:ään ja
kysyntää on ollut. Viime syksynä
hänen oikea nilkkansa murtui ja japanilaisjuoksija valitteli kipuja
loukkaantuneessa jalassaan viime viik
Wales golfcupin ykkönen
Walesin golfjoukkue vei nimiinsä miesten maailmancupin Portugalin Vilamourassa, kun sunnuntain päätöskierros jouduttiin perumaan rankkasateiden ja ukkoskuurojen takia. Mitään vallankumousta ei varmastikaan ole luvassa,
vaan ehdokkaiden linjaukset ovat
varsin lähellä toisiaan, Kanerva
toteaa.
SUL:n puheenjohtajuutta tavoittelevat yleisurheilun Helsingin MM-kilpailujen toimitusjohtaja Antti Pihlakoski, kansanedustaja Arto Bryggare ja lääkintäeversti Seppo Rehunen. Ateenassa venäläiset jäivät
ensi kertaa ilman voimistelukultaa sitten vuoden 1952 Helsingin
olympialaisten.
Ateenassa venäläisryhmän keulahahmot olivat lajin kaikkien aikojen parhaimmistoon kuuluvat
Aleksei Nemov ja Svetlana Horkina, heidän tuomisinaan oli kuitenkin vain hopea ja kaksi pronssia.
Vaisu tulos johti pitkään maan voimistelun päävalmentajana toimineen Leonid Arkajevin potkuihin.
Melbournessa Venäjä kilpailee
ilman Nemovia ja Horkinaa. Kisat olivat menestys
esimerkiksi Kiinassa, muttei niinkään tärkeällä markkina-alueella
Yhdysvalloissa.
EM-kisat 2014
uudella stadionilla?
MM-kisojen jälkeen Ilkka Kanervan silmissä siinteleekin jo
mahdollisuus saada Suomeen
yleisurheilun EM-kisat vuona
2014. Olen seurannut valintaprosessia suurella mielenkiinnolla ja kokouksessa esitellään hakijat vielä
uudelleen. Siihen verrattuna tilanne on nyt paljon seesteisempi ja voimavarat kohdistetaan oikeisiin asioihin, Kanerva
näkee.
Puheenjohtajuuden kruununa
Suomi sai järjestettäväkseen
yleisurheilun MM-kisat. marraskuuta 2005
14
?
URHEILU
?Varovaisia ovat pojat olleet?
SÄHKEET
Uimaliitto kohti
lyhyen radan EM-kisoja
Väistyvä SUL:n puheenjohtaja
Ilkka Kanerva toivoisi
ehdokkailta rohkeampaa
tavoitteiden asettelua
SSS?Paul Lipiäinen
Suomen Urheiluliiton väistyvä
puheenjohtaja Ilkka Kanerva on
pettynyt puheenjohtajaehdokkaiden kampanjoitiin.
. EM-kisoja silmälläpitäen olemme kyllä katsellet myös
mahdollisuuksia saattaa Olympiastadioniakin ajanmukaisempaan kuntoon, Kanerva kertoo.
SUL:n puheenjohtajuudesta luopuminen tyhjentää Ilkka Kanervan kalenteria. Sitä
toista luistelijaa ei vaan löydy, Hämäläinen kiteytti.
SSS?STT
Björgen pakeni
haastajiltaan
Tobias Angerer pääsi tuulettamaan Saksan yllätysvoittoa miesten viestissä.
Naishiihtoa hallitseva Marit
Björgen ratkaisi Norjalle 4x5 kilometrin viestin selvän voiton Beitostölenin maailmancupissa. 594 000 euroa). Skofterud, Hilde
G. Tavoite oli olla kisassa mukana loppuun asti ja se täyttyi, päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi tyytyväisenä.
Naiset:
48 kg: 1) Hajar Ashtiani HPM, 2) Sarianne Savola LaVe, 3) Tiina Ylinen
KuKu.
55 kg: 1) Tiina Vainionpää HaHe, 2)
Johanna Hautala AK, 3) Marika Stenberg Pilke.
63 kg: 1) Sini Pilli HyPk, 2) Lea Pilli
HyPk, 3) Sirpa Saarela HaHe.
72 kg: 1) Riina Setälä YKV.
Joukkuepisteet: 1) Helsingin PainiMiehet 41, 2) Vieskan Voima 21, 3)
Haukiputaan Heitto 19, 4) Ylistaron
Kilpa-Veljet 15, 5) Hyvinkään Painiklubi 13, 6) Alahärmän Kisa 11, 7) Ilmajoen Kisailijat 11, 8) Kuortaneen
Kunto 9, 9) Pilkanmaan Pilke 9, 10)
Espoon Urheilijat 8.
TENNIS
Shanghai:
Miesten ATP-kiertueen kauden päätösturnaus, Masters cup. Englannin kaksikkona pelasi Luke Donald ja David Howell, kun
taas Ruotsin parivaljakkona toimi Niclas Fasth ja Henrik Stenson.
Walesilaiset kuittasivat voitostaan kumpikin palkintorahoja
700 000 dollaria (n. Takahashi luuli suorituksen riittävän olympiapaikkaan, mutta valintaa Ateenan kisoihin
ei tullut. Halusin patistaa ehdokkaita
jo hyvissä ajoin ulos kuorestaan,
jotta valinta voidaan tehdä reiluista lähtökohdista.
. 3?4
S: Marleau, Primeau, Preissing.
P: Nagy, Comrie, Scatchard, Sanderson rl.
KORIPALLO
NBA
Philadelphia?Cleveland 120?123 (P:
Iverson 37/2/12, Webber 26/11, C:
Hughes 37/6, James 36/11/10), Orlando?New Orleans 95?98 (O: Turkoglu
22/4, Francis 21/2, NO: West 34/8,
Paul 21/5), New Jersey?Washington
89?83 (NJ: Carter 19/6, Jefferson
16/13, W: Jamison 23/13/3, Arenas
17/2), Minnesota?Charlotte 102?89
(M: Garnett 19/11/5, Olowokandi 18/8,
C: Felton 15/1, Rush 13/4),
Dallas?Detroit 119?82 (Da: Howard
26/8, Nowitzki 23/8, De: Hamilton
18/2, Wallace 15/5), San Antonio?Phoenix 97?91 (SA: Duncan 24/13/2, Parker 19/5, P: Marion 22/15, Nash
18/8/10), Utah?Memphis 72?80 (U:
Williams 21/4/10, Harpring 13/4, M:
Miller 18/8, Gasol 14/7).
PAINI
Ylistaro:
Vapaapainin SM-kilpailut, palkintojärjestykset:
Miehet:
55 kg: 1) Niko Kettunen EsU, 2) Veli-Karri Suominen HPM, 3) Jussi Ojala SPM.
60 kg: 1) Jani Haapamäki KaKa, 2)
Jukka Hyytiäinen ViVo, 3) Jarmo
Hyytiäinen ViVo.
66 kg: 1) Tomi Heinänen HPM, 2)
Matti Mikkilä YKV, 3) Lauri Volanto
HPM.
Lehtikuva/AFP/Orn E. Pirjo
Karppinen Lahdesta valittiin uudelleen hallitukseen. Kramer teki uudeksi MEajaksi 6.08,78.
Aikaisempi ennätys oli Yhdysvaltain Chad Hedrickin viikkoa aiemmin Calgaryssä luistelema 6.09,68. Venäjän kakkosjoukkue jäi kymmenyksen
erolla neljänneksi.
Naisten valmentaja Ismo Hämäläinen oli nelikon tulokseen tyytyväinen, vaikka tavoitteena ollut
voitto jäikin saavuttamatta.
. Marraskuun alussa IS Urheilun tekemässä gallupissa SUL:n
liittovaltuuston 45 jäsenestä 35
kertoi kantansa, ja heistä Pihlakoskea äänestäisi 23. Piipari on aikaisemmin toiminut liiton toiminnanjohtajana oman toimensa ohella ja päävalmentajana mm.
Naganon olympialaisissa 1998. Kaksi neliottelun olympiakultaa ja tukun muita mestaruuksia voittanut Horkina lopetti uransa Ateenan neliottelun kakkossijaan. Valintaa ei saa tehdä niin, että
viimeisenä yönä heimopäälliköt
junttaavat omia pakettejaan lävitse. Björgen oli taas omaa luokkaansa. oikean polvensa keskiviikkona supersuurpujotteluharjoituksissa Copper Mountainissa Yhdysvalloissa. Suosikki
Norja sai kotiyleisön edessä tyytyä kolmanteen sijaan neljä kymmenystä Ranskalle hävinneenä.
Saksan joukkueessa hiihtivät
Andreas
Schlütter,
Axel
Teichmann, Jens Filbrich ja Tobias Angerer.
Suomi sijoittui kilpailussa kymmenenneksi, mutta vain 21,3 sekuntia voittajajoukkueelle hävinneenä. Työ urheilujohtamisen saralla jatkuu kuitenkin
muun muassa olympiakomitean
varapuheenjohtajana ja IAAF:n
hallituksessa.
Ilkka Kanerva myöntääkin ambitioidensa olevan Kansainvälisen
Yleisurheiluliiton tehtävissä.
. Jokinen 1+1, Huselius, Roberts.
NYI: Bates 2, Kvasha, Parrish, Satan.
Detroit?St.Louis 2?3
D: Samuelsson, Shanahan.
S: Sillinger 1+1, Mayers, Weight.
Minnesota?Nashville 4?2
M: Foster 2, Rolston 1+1, Veilleux,
M. Toiveissa on korjata lajin mahtimaan mainetta vaisusti sujuneiden Ateenan olympialaisten jälkeen. Olympiastadion vain osoitti
vanhakantaisuutensa kesän MMkisoissa ja kisojen jälkeen Kanerva puhuikin useaan otteeseen uuden stadionin rakentamisesta
pääkaupunkiseudulle.
Stadionhaaveet ammuttiin alas
laajalla rintamalla, mutta Kanerva ei luovuta.
. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. Saksan hiihtoliitto tiedotti sunnuntaina, että Gerg
toipuu müncheniläisellä klinikalla useampia päiviä ennen kuntoutuksen alkua. Liiton talousarvion loppusumma on
1,4 miljoonaa euroa.
Liiton hallitukseen valittiin uusina Johanna Bergström Espoosta,
Vesa Martikkala Joensuusta ja Peter Nieminen Vaasasta. Puheenjohtaja Jari Räikkönen korosti avauspuheenvuorossaan erityisesti seuratoiminnan merkitystä sekä laaja-alaista yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.
SSS?STT
taan puuttua, Kanerva toteaa.
Yleisissä arvioissa vahvimmilla
on arvioitu olevan Antti Pihlakoski. Borgen
man 0+1, Noronen 20/22 torjuntaa.
Toronto?Atlanta 5?1
T: Ponikarovsky 2+1, McCabe 1+2,
Antropov 1+1, Steen.
A: Kovaltshuk.
Montreal?Washington 1?5
M: Ryder.
W: Sutherby 2, Willsie, Laich, Clark.
Ottawa?New Jersey 5?4
O: Fisher 2, Neil 1+1, Spezza 1+1,
McGrattan.
NJ: Tallackson 1+1, Gionta, Madden, Marshall.
Pittsburgh?Philadelphia 3?6
Pitts: Palffy 1+1, Crosby, Christensen.
Phi: Cagne 2+1, Richards 1+1,
Handzus 1+1, Knuble 1+1, Carter.
Niittymäki 27/30 torjuntaa.
Florida?NY Islanders 3?5
F: O. Koivu 0+3.
N: Zidlicky 1+1, Kariya, Timonen
0+1
Edmonton?Chicago 3?4
E: Hemsky, Stoll, Reasoner, Markkanen pelasi 44.05, 17/21 torjuntaa.
C: Bourque 2, Bell 1+1, Lapointe.
Los Angeles?Colorado 4?3
L: Demitra 3, Avery.
C: Turgeon 2+1, Tanguay.
74 kg: 1) Jouni Rosenlöf HPM, 2) Tero Välimäki IK, 3) Henri Välimäki TeRi.
84 kg: 1) Eetu Peltola HPM, 2) Jonne Ukkola HaHe, 3) Jere Hussa RV.
96 kg: 1) Tero Perkkiö VVV, 2) Toni
Riihimäki KuKu, 3) Pekka Rintamäki
YKV.
120 kg: 1) Juha Ahokas NJ, 2) Mikko
Ylä-Poikelus TaVo, 3) Jari Kortesmäki
IK.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Ruotsin Björn Rehnquist voitti
Helsingissä päättyneen tenniksen
ATP-haastajakiertueen turnauksen.
Miesten 4x10 kilometrin viestin
voitti yllättäen Saksa 4,3 sekunnin erolla Ranskaan. Palkintoarvo
3,8 miljoonaa euroa:
Loppuottelut:
Kaksinpeli: David Nalbandian Argentiina (8)?Roger Federer Sveitsi (1)
6?7 (4?7), 6?7 (11?13), 6?2, 6?1, 7?6
(7?3).
Nelinpeli: Michael Llodra/Fabrice
Santoro Ranska (6)?Leander Paes India/Nenad Zimonjic SerbiaMontenegro (5) 6?7(6), 6?3, 7?6(4).
Helsinki:
Miesten ATP-haastajakiertueen turnaus, palkintoarvo 50 000 dollaria:
Kaksinpelin loppuottelu: Björn
Rehnquist Ruotsi?Tomas Cakl Tshekki 7?6 (7?2), 7?6 (7?4).
Sydneyn olympiavoittaja Naoko Takahashi palasi maratonkilpailuihin voittoisasti kahden vuoden tauon jälkeen Tokiossa. Parin vuoden
kuluttua ovat jälleen uudet valinnat ja hallituspaikat ovat haluttuja, Kanerva toteaa.
Kemiön Kiilojen
juhlissa palkitut:
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ansiomerkki: Ari Kaitala (kultainen), Paavo Ratia (kultainen), Veik-
ko Österman (kultainen), Mauri Ekbom (hopeinen), Pertti Hagsberg (hopeinen), Merja Kaitala (hopeinen),
Marja-Liisa Alanen (hopeinen).
Suomen Suunnistusliiton ansiomerkki: Helena Ratia (kultainen).
Seuranmerkki: Ari Kaitala (kultainen), Paavo Ratia (hopeinen), Mauri
Ekbom (hopeinen), Pentti Hagsberg
(hopeinen), Helena Ratia (hopeinen),
Maina Fabritius (pronssinen), Jarkko
Leppänen (pronssinen), Silja Rantalampi (pronssinen), Timo Rantalampi
(pronssinen), Sirpa Nieminen (pronssinen), Benita Laaksonen (pronssinen).
Seuran viiri: Juhani Alanen, Jaakko
Virtanen.
Viiri: Mikko Mannonen, Juha Leppänen, Kari Laaksonen.
Venäjä hakee
menestystä
telineiltä ilman
supertähtiä
Suomi taisteli pronssille
naisten hiihtocupissa
STT?Reuters
Saksa
miesten viestin
yllätysvoittaja
Venäjän nuori joukkue lähtee
kovin tavoittein Melbournen telinevoimistelun MM-areenalle. Sää ei kisoja tunnetusti suosinut, mutta
Kanerva katsoo kisojen olleen silti
menestys Suomi-kuvan kannalta.
. Naisten kilpailun tapaan
kaksi ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä, kaksi viimeistä vapaalla.
Suomi oli loppuun asti tasaisena
säilyneessä viestissä koko ajan
hyvin kärjen vauhdissa ja jopa
johti viestiä kolmannen osuuden
jälkeen.
. Vallankumouspesäkkeet
junttasivat vahvasti. Aina
voidaan spekuloida, olisiko järjestyksen pitänyt olla toinen, mutta
en lähtisi sitä vaihtamaan. Voitto oli kautta aikojen toinen
Walesille, joka nappasi ykkössijan myös vuonna 1987.
STT?Reuters
Kramerille 5 000 metrin ME
Hollannin Sven Kramer luisteli Salt Lake Cityn maailmancupissa
maailmanennätyksen 5 000 metrillä. Suomessa
katsojakontakteja oli noin 20 miljoonaa. Toimitusjohtaja Mikko Vanni vetäytyi kisasta vähäisen kannatuksen
vuoksi.
Ilkka Kanerva ei nimeä omaa
suosikkiaan.
. Varovaisia ovat pojat olleet.
Olisin toivonut rohkeampia
avauksia ja tavoitteiden asettelua. Suomen joukkueessa
hiihtivät Aino-Kaisa Saarinen,
Kirsi Välimaa, Riitta-Liisa Lassila ja Virpi Kuitunen. Sinä aikana Kanerva katsoo liiton löytäneen oman tasaisen
tiensä.
. Pedersen.
Lähimmäksi Norjaa pääsi hieman yllättäen Saksa, jonka nelikko voittajajoukkueelle hävisi 9,2
sekuntia. Maailmancupissa Suomi
oli yhdeksäs, sillä viidenneksi sijoittunutta Norjan kakkosjoukkuetta ei cup-tuloksissa huomioida.
Suomen nelikon muodostivat
Sami Jauhojärvi, Jari Isometsä,
Teemu Kattilakoski ja Olli Ohtonen. Stephen Dodd ja
Bradley Dredge kirjauttivat tuloksen 61+67+61=189 lyöntiä eli 27
alle kentän mittatuloksen.
Dodd ja Dredge päihittivät jaetulle toiselle sijalle tulleet voittoa
puolustaneen Englannin ja Ruotsin joukkueet kahden lyönnin erolla. Suomalaisuutta ei voida millään muulla tapaa esitellä ja mainostaa näin laajalti, Kanerva korostaa.
MM-kisoilla oli kumulatiivisesti
187 maassa, joihin tv-signaali ylsi,
6,5 miljardia katsojaa. Arviot perustuvat Kansainvälisen
yleisurheiluliiton
IAAF:n laskelmiin.
Euroopan osuus oli maailmanlaajuisesti sama kuin Pariisin
vuoden 2003 kisoissa, noin 35?40
Saksalainen alppihiihtäjä Hilde Gerg kävi viikonloppuna polvileikkauksessa. Voiton Ateenassa voimisteli amerikkalainen Carly Patterson.
Melbournessa venäläisryhmää
valmentaa Andrei Rodionenk, 62,
joka johti neuvostoliittolaiset kahdeksaan kultaan Soulin olympialaissa 1988.
TULOSPÖRSSI
GOLF
Vilamoura, Portugali:
Miesten maailmancup:
Lopputulokset 54/54 reiän jälkeen:
1) Wales (Bradley Dredge, Stephen
Dodd) 61+67+61=189, 2) Englanti
(Luke Donald, David Howell)
59+69+63=191 ja Ruotsi (Henrik
Stenson,
Niclas
Fasth)
61+67+63=191, 4) Ranska (Raphael
Jacquelin,
Thomas
Levet)
63+70+71=194, 5) Tanska (Anders
Hansen,
Sören
Hansen)
64+68+63=195, 6) Argentiina (Ricardo
Gonzalez,
Angel
Cabrera)
68+61+67=196 ja Hollanti (RobertJan Derksen, Maarten Lafeber)
63+67+66=196, 8) Saksa (Alex Cejka,
Christian Reimbold) 65+68+64=197,
9) Taiwan (Wang Ter-Chang, Chang
Tse-Peng) 62+71+66=199 ja Espanja
(Miguel Angel Jimenez, Sergio Garcia)
62+72+65=199.
Päätöskierros peruttiin sateiden
vuoksi.
HIIHTO
Beitostölen, Norja:
Maailmancup, viestit (2 ensimmäistä osuutta perinteisellä, 2 viimeistä
vapaalla hiihtotavalla):
Naiset, 4x5 km: 1) Norja 54.28,2 (Ella Gjömle, Vibeke W. Seuraaja valitaan lauantaina. Se oli perusasetelma, emmekä
Perinteisen osuuksilla ei ratkaisuja nähty, sillä kärkiseitsikko pysyi vajaan kymmenen sekunnin
sisällä. Aloittaessani liitto oli hyvin riitaisa. Pedersen, Marit Björgen), 2) Saksa
jäljessä 9,2 sekuntia (Manuela Henkel, Stefanie Böhler, Claudia Künzel,
Evi Sachenbacher-Stehle), 3) Suomi
?14,2 (Aino-Kaisa Saarinen, Kirsi Vä-
tänään onnistuneet siinä. Ehdolla ovat Antti Pihlakoski, Arto Bryggare ja Seppo Rehunen.
prosenttia. Saarinen toi Suomen vaihtoon toisena, Välimaa neljäntenä.
Viesti eteni tasaisesti kolmannen osuuden loppuun asti, sillä
Björgen pääsi ankkuriosuudelle
vain 3,6 sekuntia ennen Kuitusta.
Kuitusen kannassa ladulle säntäsivät Saksan Evi SachenbacherStehle (?4,1 Björgenistä) ja Venäjän kakkosjoukkueen Irina Artemova (?5,8).
Voittotaistelusta ei kuitenkaan
ollut tietoakaan, sillä vastustamattomasti haastajiltaan paennut Björgen kasvatti helpolla radallakin eron osuuden puolivälissä 21 sekuntiin ja sai sen jälkeen
hiihdellä kevyesti maaliin.
. Ankkuriosuudelle ykkösenä päässyttä
Björgeniä ennen Norjan viestiä
veivät Ella Gjömle, Vibeke W.
Skofterud ja Hilde G. Ateenassa maratonin olympiavoittajaksi juoksi Takahashin maannainen Mizuki Noguchi.
STT?AFP
Lehtikuva/AFP
Naoko Takahashin paluuta ovat haitanneet jalkavaivat. Hän
on pujottelun olympiavoittaja Naganosta 1998. Liiton strategiaksi kokous vahvisti Uintiurheilu ja -liikunta 2012 -ohjelman, jonka perustavoitteina on vahvistaa uimaseurojen toimintaedellytyksiä sekä
yhteistyötä kuntien ja sidosryhmien kanssa.
Uimaliiton ensi vuoden haasteena on 100-vuotisjuhlatapahtumana lyhyen radan EM-kilpailut. Kuusi kilometriä ennen maalia muilta karannut japanilainen juoksi matkan
aikaan 2.24.39 ja vei ykköstilan ennen Liettuan Zivile Balciunaitea
ja Etiopian Elfenesh Alemua.
Takahashi, 33, kilpaili maratonilla edellisen kerran Tokiossa 2003,
jolloin hän sijoittui Alemun jälkeen toiseksi
Maksan vs-veron, voit pitää
liittymän. 8-17, la 9-13
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
Accord on silti aito urheilullinen Honda.
Erinomainen alusta ja ensiluokkainen
aerodynamiikka (ilmanvastuskerroin 0,26)
varmistavat loistavan ohjaustuntuman ja
vakaan ajettavuuden kaikilla nopeuksilla.
Accord 2006 Sedan alk. alk. 94 tkm, 2 renkaat, abs, k-lukko,
lohkol.+ sisäp., cd-soitin 11110e
OPEL Astra 5d 2.2 -16 Sport -02
aj. Katso
lisää ylellisiä yksityiskohtia osoitteessa
www.honda.fi
Accord 2006 Tourer alk. 107 tkm, 2 renkaat, cd, sähköikkunat, lohkolämmitin
8980e
varastokontteja
MYYNTI, VUOKRAUS, OSTO
8-40 jalkaa, eri käyttötark.
tarpeiden mukaan, myös
varusteltuna. 117 tkm, 2 renkaat, alut, abs, cd,
lohkol., vak.nop.säädin
14980e
SALON SEUDUN SANOMAT
OPEL Vectra 1.8i -16 Style 4d -98
aj. Soita 040 589 5322
Huippuhinta puhelinosakkeista. 52 tkm, 1-omistaja, h-kirja,
lohkol., radio+cd, 2 renkaat 14950e
Erikoiserä Accord 2.0 Comfort Sedan -malleja erikoishintaan
PEUGEOT 307 XT 2.0 aut 5d -02
aj. 0400 120 822, 0400 120 821,
0400 120 827, 24 h
www.varastokontti.fi
Salon Honda -mies tarjoaa
PEUGEOT 307 XR 1.6 5d
-02
aj. voim. 43 tkm, 2 renkaat, soitin,
met.väri, ilmastointi, alut 21990e
29.290 e
PEUGEOT 406 Mistral 2.0 4d -01
aj. 162 tkm, 1-omistaja, abs, huoltokirja,
ilmastointi, lohkol.+sisäp., cd 16690e
Uudet talvi-
RENKAAT
meiltä edullisesti
. ark. KUMHO
Juha Alhola
Jukka Packalen
Eelis Hänninen
Kai Tielinen
Mika Vesalainen
Matti Lehtinen
075 3040 5112
075 3040 5114
075 3040 5115
075 3040 5116
075 3040 5117
075 3040 5111
Hondan tehokkaat i-VTEC -moottorit ovat
vahvasti vääntäviä, mutta silti taloudellisia.
Saatavana myös Tourer-farmarina. 29.750 e.
ym. 30.600 e + toim. ark 7-17, la 9-13
Joensuunkatu 8, Salo, p. 120 tkm, 2 renkaat, alut, abs,
vak.nop.säädin, lohkol.+ sisäp. 64 tkm, huoltokirja, ilmastointi,
met.väri, radio+cd, 2 renkaat 17480e
TOYOTA Carina 1.6 Nova STW 5d -95
aj. Sis. Persoonallinen muotoilu
yhdistyy perheautoluokassa poikkeuksellisen runsaaseen varusteluun ja tiloihin.
VW GOLF TDi First Variant aut -00
aj. kulut 600 e yht. 70 tkm, huoltokirja, lohkolämmitin,
2 renkaat, soitin, 1-omistaja 8250e
Ostetaan
Puhelinosakkeita SSP
Hyvät hinnat, ei kuluja myyjälle. 185 tkm, 2 renkaat,
soitin
8890e
HONDA Accord 2.0i LS 4d
-94
aj. MICHELIN
. 147 tkm, abs, h-kirja, k-lukitus, lohkol.,
cd, s-ikkunat, 2 renkaat, koukku 9780e
PEUGEOT 206 XR 1.4 3d
-99
aj. marraskuuta 2005
SALON SEUDUN SANOMAT
?
15
Moottoriajoneuvoja
myytävänä
Henkilökohtaista
NYT KAUPOILLE!
Hyvitys näihin
vaihtureihin vähintään
2000?
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restande 10601 T:saari
ajokuntoisesta ja katsastetusta
autostasi (kats. toim. 187 tkm, 2 renkaat,
metalliväri, radio+cd
7120e
MITSUBISHI Carisma 1.6 GL 4d -98
aj. väh. 7346450
Av. H. ym. 196 tkm, lohkol., met.väri, soitin,
ohjaust., 2 renkaat, koukku 7840e
Uusi Honda Accord ei pelkästään näytä
ylelliseltä, vaan myös on sitä kaikilta ominaisuuksiltaan. 044 777 3915. 29.150 e + toim. P. 31.200 e.
www.ppauto.fi
Huolto 075 3040 5130
Varaosat 075 3040 5140
Joensuunkatu 15,
24100 Salo
puh. 6kk ja 2xrenkaat)
starr.m.s.
FIAT Punto 60S 3d
-01
aj. kulut 600 e yht. 9480e
OPEL Astra 1.6i -16 Club 5d -00
aj. NOKIAN
. 731 2366
FIAT Scudo van 1.9TD EL
-00
aj. myös vanteita
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
sis. 050 1993.
Av. 02-7773911
www.astrumauto.fi
Rengasliike
HEIMO KETOLA
Pertteli kk., p. 600 e + alv.
P. myös talvirenkaat,
16. alumiinivanteet, metalliväri, lohkolämmitin.
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
V
E
L
H
O
Honda-myyjäsi
Sami Rahkonen
p. kulut 600 e. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Maanantaina 21
Teneriffalla vietetty onnen aika ei enää jatkunutkaan, Suomesta ei löytynyt työtä eikä
vävy ollut anopinkaan mieleen. Kaikkea muokkaa ja hallitsee aika. 723179
19.00 Seitsemän Uutiset . Juontajana
Susanna Tervaniemi. Tarpeettomia ihmisiä on kertomus tämän päivän
Suomesta, työttömyyden ja uupumuksen synnyttämästä häpeästä ja sen seurauksista.
Kari on kojeistoasentaja terästehtaalla, mutta menettää työnsä. 14.00 Uutiset. Tunnin toive 14.55, 15.55,
16.55. 3.00 Uutiset.
3.02 Yöradio.
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
6.00 Aktuellt med väder- och sjörapport. 9.00 Kultaa ja hopeaa.
9.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja.
10.00 Uutiset. 8.30
Regionala nyheter. 2.55 Studio
24. 18.05
Kulturradion: Rapido. 1.00 Uutiset ja sää. 6794334
23.45 Agentit Miehemme Washingtonissa.
Sieppaajien auto löytyy, ja Terrin uskotaan
olevan yhä elossa. 21.00 God morgon alla barn. 21.35 Urheiluradio/Jalkapallokatsaus. 435957
21.10 Tulosruutu Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. 264841
20.00 Käenpesä . Chyde. 18.00 Hopp. 6873334
21.15 Ota kiinni jos saat Todellisuuteen
perustuva veijaritarina Frank Abagnail
Jr:n ällistyttävästä rikollisurasta, jonka
varrella hyvän, pahan ja rahan asemat
vaihtavat paikkaa lukuisia kertoja. 4914518
19.30 60 vuotta sotasyyllisyystuomioista Kooste Säätytalon sotasyyllisyys-seminaarista. 90210
19.00 Big Brother Extra
19.30 Simpsonit
20.00 Will & Grace
20.30 Kolmas kivi auringosta
21.00 Rysän päällä
22.00 Big Brother
23.00 Late Night with Conan O?Brien
23.50 Salaiset kansiot
0.40 Mies vailla nimeä
1.25 Pimeä puoli
1.50 Critic
2.15 Sub chat
MTV3 klo 21.15 Ota kiinni jos saat
Steven Spielbergin tosipohjaisessa veijaritarinassa Leonardo DiCaprio juoksee minkä kintuistaan
pääsee kansainvälisenä huijarina Frank Abagnalena, jota jahtaa sinnikäs ja oikeudentajuinen
agentti Carl Hanratty (Tom Hanks). . 3288112
23.15 Tv-uutiset . Mikä on talouskasvumme inhimillinen hinta. 57889
20.55 Urheiluruutu . Kuvassa Pohjois-Arizonassa sijaitseva Grand Canyonin
jokilaakso, joka on muodostunut tulvavesien vaikutuksesta miljoonien vuosien saatossa.
RADIO
YLE 1/Yle Radio 1
89,8 MHz
6.00 Uutiset. 20.03 Sää.
20.04 Suomi tänään. 5790082
9.30 Älypeli Älyä käyttämällä voit voittaa
itsellesi kotona selvää rahaa. 479537
16.40 Päivien viemää Päätös. 6.05 Sää. 10.25 Maakuntaradio. Olli, Tuomas ja Maria. 600889
18.00 Kuuden uutiset, sää ja urheilu
. Millaisen
hinnan lopulta talouden kasvusta maksammekaan?
Elokuvan pääosissa nähdään Hannu-Pekka
Björkman, Sari Mällinen, Eero Aho ja Helena
Vierikko, ohjauksesta vastaa Matti Ijäs. 11.03 Inblick i samhället. . 10.10 Tack och lov.
11.00 Aktuellt. 7518
16.30 Kuningaskuluttaja Turvalliset ja
turvattomat pikavipit. 1700889
12.35 Tänään otsikoissa . 448247
19.25 Päivän sää . marraskuuta
2005
KANAVAT MAANANTAI
16
TV 1
TV 2
MTV3
NELONEN
4.00 Uutisikkuna . 789315
23.35 IS Urheilu-uutiset . 16.10 850 vuotta histori-
aa . . 21.00
UMO Live! 21.55 Tänään 50 vuotta.
22.00 Uutiset ja sää. 21.30 Kamppailulajit: Fight Club.
23.30 Jalkapallo: Maalikooste. Keskipäivän peili ja sää. Kotona Suomessa vallitsee rauha. (135?).
USA 2002 . 9711
17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous . 22.05 Kulttuuriuutiset. 10.03 Kulttuurimatka
historialliseen Etiopiaan. 2131
6.30 YlekaX . 6.25 Nousutahdit.
7.00 Aamun peili ja sää. 60082
19.05 FST: Sportmagasinet Kjell Carlström ja Pia Sundstedt pyöräilyhuiput maailmalla. . . 23.03 Löpsedeln. 516841
20.00 Kahdeksan uutiset . ja paljon muuta.
www.yle.fi/haloo . 21.00 Uutiset.
21.03 Suomi tänään. 2708353
15.55 TV2: Haloo! Sartsa ja Timppa
TV 1 klo 10.15 koulu-tv: Mediakompassi
Mediakompassi luokille 0 . 19.01 Björnes magasin. 12.15 Maakuntaradio. 11.00 Uutiset. 15.15 Sportspegeln. 13.05 Matiné: Synnöve Solbakken. 652808
15.10 NRJ Top 10 Uusinta lauantailta.
. 14.30 Salo-Uskelan srk-tiedot.
15.30 Salon kaupungin tiedotteet.
16.25 Menovinkit. 19.30 Lilla
Sportspegeln. 1.02
Yöradio. . 14.40
Nyhetstelegram. 16.00 Jalkapallo: UEFA Mestarien liiga. 12.10 Slaget efter tolv ?
dagens diskussion. 1.30 Kulttuuriuutiset. 3.00 Rapport. 19.03 Suomi tänään. 9.30
Salo-Uskelan seurakuntatiedot. . 15.00 Jalkapallo: UEFA
Mestarien liiga. Jatkuvasta
luonnonmullistuksesta kertoo se, että Mount
Everestiltä löytyy merifossiileja. . Pääosissa: Sari Mällinen ja Hannu-Pekka
Björkman sekä kuvassa olevat Eero Aho ja Helena Vierikko. 14.55 Urheiluradio. 567179
21.15 FST: Hetimiten Talkshow pienenpienessä kukkaismaailmassamme. 7.00 Aamun
peili ja sää. 16.15 Regional eftermiddag. . 29228
15.05 Murhasta tuli totta Varastettu
juoni. Kirppisostoksilla
kierrätysmateriaaleista
uniikkikoruja taiteilevat lukiolaismimmit.
Luodaan loistavaa syysmuotia koirille ja
niiden emännälle. Sarjan viimeisessä
jaksossa ollaan aikamatkalla. 45808
11.35 FST: Pussel Sitä ei voi nähdä, ei koskettaa, ei haistaa, ei maistaa. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. Vähitellen lain vastakkaisilla puolilla pelaavien miesten välille
kehkeytyy molemminpuolinen kunnioitus ja ystävyys. Hänen vaimonsa Tuula
saa samana keväänä vastaavan paikan lähi-
myymälässä. 8.15
Ykkösaamu. 15.55 Puffit 16.00
Uutiset ja sää. 1858334
8.05 Buusteri Uusinta perjantailta.
. 6634957
12.10 FST: Experimentet Valon taittuminen. 7453549
22.25 Kansakunnan perilliset Tuhansien laulujen mies Toivo Kärki on suomalaisen kevyen musiikin merkittävä hahmo.
Muusikosta ja isästä kertoo perheen nuorin lapsi, matematiikan opettaja Kalervo
Kärki. 13.00 IX kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu. 9002044
17.30 Dr. 8.00 Gomorron Sverige. 35686
18.15 Kakkosen syyssää . 4717792
13.30 Tohtori Ben Casey Sätkynukke.
6.10 Ostoskanava Tuote-esittelyjä, tar-
7.00 Jackie Chan seikkailee Uusinta.
6.25 Huomenta Suomi Suora uutis- ja
7.25 Popsikkaat Kukkelin tarina. Ohjaus: Matti Ijäs.
Kuka oikein on tarpeeton?
TV 1 klo 21.20
Kotikatsomo: Tarpeettomia ihmisiä
TV1:n illan Kotikatsomon elokuva Tarpeettomia ihmisiä on Matti Ijäksen ja Pärttyli Rinteen tv-sovitus Reko Lundánin menestysnäytelmästä, jota esitettiin pitkään täysille katsomoille helsinkiläisessä KOM-teatterissa. 0.00 Assyriska - landslag utan land. 20.00 Trackslistan. 883150
10.30 Ostoskanava Tuote-esittelyjä, tarjouksia. . . Puhelin
09-144 800. Naiset tuovat usein uudenlaisia tapoja insinöörin arkeen, silti heidän on edelleen vaikeampi työllistyä kuin miesten. 11.00 Ramp - svenska som andraspråk. 4632
20.00 FST: TV-nytt . 919150
18.30 Elixir Ilveksen liigapelaajat kokeilevat, millainen reikäjuusto tv-kokki Harri
Syrjänen on jääkiekkomaalilla. 22.10 Kultakuume. 18.30
Hartaita säveliä. 3.15 Studio 24. 4082228
11.55 FST: Kolme kaveria Osa 5/6: Käsi
kädessä. 23.00 IX kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu. 9620247
16.05 Buusteri Buusteri tällä viikolla Nokian lukiossa. . 8.53 Morgonandakt 9.00 Aktuellt.
9.10 Regional förmiddag. 12.15 Gudstjänst. 0.00
Uutiset ja sää. . Elokuva on YLE Draaman tuotantoa.
Leonardo DiCaprio huijarina
19.15 Kauppalehden talousuutiset
. 848421
19.30 FST: Ratatosk Nerokas näytelmä mutta kuka välittää. . . Brandonin
on kerta kaikkiaan mahdotonta jatkaa
asumista Salemissa. www.yle.fi/tuujuttuun . Suomalaisesta muotoilusta on
tulossa kuumaa tavaraa USA:ssa. mihin kirkkoja tarvitaan. . Sairaaloinen mustasukkaisuus voi johtaa sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan. Ilman
sitä ei olisi mitään elämää. 18.00 Dialogi. . 0.00 Ylen
Yöradio
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
4.00 Uutiset ja sää. 4335353
12.40 Koulussa Kouluelämää televisiossa.
. 516570
14.00 Kult-TV Mikä meitä naurattaa?
Haastattelussa koomikkotähdet Ulla Tapaninen ja Jonas Gardell. 2.15 Studio 24.
2.30 Rapport. 7247
23.30 Mikämikä-tvpeli . 82266
EUROSPORT
9.30 Xtreme-urheilu: YOZ-makasiini. Ensimmäisen osan
teemana on tiivistynyt aika. 274808
. 15.00-15.03 Rapport. 21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään. Tiivistynyt aika. Leo saa kimppuunsa
Valonviejän ja Chrisin aika alkaa käydä
vähiin. 20.00 Uutiset. Viiden minuutin pituisia kemiallisia ja fysikaalisia kokeita. 2493082
15.00 Tv-uutiset . 9.06 Maakuntaradio. 8.15 Maakuntaradio. . 8100353
12.05 FST: Bevingade ord Vakiintuneista sanonnoista kertova sarja. 16.35 Regional eftermiddag.
17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt.
17.55 Löpsedeln. 17086862
SUBTV
SVT EUROPA
7.00 Gomorron Sverige. 73841
21.20 Kotikatsomo: Tarpeettomia ihmisiä Kertomus häpeästä ja sen seurauksista. . 23.55 Musik vid midnatt. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 13.03 Sää.
13.04 Maakuntaradio. 8.15 Regional morgon. Ensi viikolla alkaa brittiläinen draamasarja Vieraana vuoteessa. 76857841
9.15 Sydämen asialla Rakkaus satuttaa.
6.00 Tellus-tietovisa . Karin vanha
ystävä Petri puolestaan kärsii työuupumuksesta. 19.00 Uutiset ja
sää. . . Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development Corporation.
6.00 Deittichat
9.30 Ihmeiden aika
10.15 Saturday Night Live
11.00 Popguru
12.00 Melrose Place
12.45 Peliputki: Caterpillar Shift
13.30 Peliputki: Rap-stara
14.15 Peliputki: Drop 3
15.15 Popguru
16.15 Late Night with Conan O?Brien
17.00 E! Entertainment: Spesiaalit
17.45 Pilanpäiten
18.00 E! Entertainment: Sydänten
Hollywood
18.30 E! Entertainment: Dr. 2.00 Rapport. 11.00 Hiihto: Maailmancup,
Beitostølen, Norja. 8.00 Aamun peili ja sää. Sitä ennen on pyöräiltävä Hyvinkäälle asti. 21.00 Mestarisoundi. 12.45 Merisää. Se
kantaa ääntä ja isoja lentokoneita. 6.30 Regionala nyheter. 11.00 Ilonan
ystävät. 10.33 Pyrkimys parempaan elämään. 19.03 Radioteatteri esittää: Jopi. Raskaana
oleva 15-vuotias Alexandra tapaa mahdollisia adoptiovanhempia ja 13-vuotias Katherine kertoo omasta toiveestaan. 8254193
1.15 4deitti . 11.30 Salon
kaupunki. . Staattinen
vuoristomaisema saattaa hämätä, sillä
parhaillaan käynnissä on jatkuva luonnonmullistus, mistä kertoo se, että Mount
Everestiltä löytyy merifossiileja. 16.00
Aktuellt med väderrapport. 3273711
17.25 Nelosen uutiset ja sää . 7.35 Regional morgon.
8.00 Aktuellt. 0.05 Yöklassinen.
YLE2/YleX
92,6 MHz
6.31 YleX Aamu. 9.35 Regional förmiddag. Anne ja Ellu odottavat innoissaan Tonin ja Sipen tapaamista ja
miettivät Uusinta. 7023082
16.00 A-studio Voimayhtiöiden ansiottomat
voitot leikkuriin. 1.30 Rapport. 714421
19.00 Siskoni on noita Puuhakkaat puhemiehet pinteessä. Kaksiosaisen tarinan
jälkimmäinen osa. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi
10.03 YleX Tänään 14.05 YleX Iltapäivä. Suomen ulkopolitiikka
idän ja lännen silmin. . Reko
Lundánin näytelmän tv-sovitus: Pärttyli Rinne ja Matti Ijäs. 159686
13.45 Drop 3 Interaktiivinen hedelmäpeli.
Tiputa hedelmiä pelilaudalta tavoitteena
saada hedelmärivejä joko pysty- tai vaakatasoille. 58379624
23.55 Kaksi tuoppia, kiitos! Rikas, rakas, köyhä. 189711
22.00 Tartuntavaara Sairaalabakteeri.
Nimetön vihje johdattaa tutkijat sairaalaan, jossa leikkauspotilaat sairastuvat
harvinaiseen bakteeri-infektioon.
. 11.15 Om barn. 70082
17.50 Alueellinen uutislähetys . 947131
14.25 TV2: Hetkinen Kolmasluokkalaisten oma kisailu. 5.44 Ylen aamu. Viikon teemana aikuistuminen ja viikon vieraana Bloodpit-yhtyeen
Matthau ja Alarik. Anne ja Ellu päättävät viettää vaihtoehtoviikonlopun osallistumalla pyöräilytapahtumaan joka huipentuu Apulannan
keikkaan. 6633228
12.15 FST: Experimentet Näkyvä spektri. . 7791179
14.35 Tyyliä vai ei Uusinta. 15.30 Regionala nyheter. Uhkarohkea
Sagwa. Kilpailemassa joukkueet Porista ja Raumalta. . 22.15 Egocentrum. . Ystävilläkin on hänessä pitelemistä.
. 22.55 Novosti po-russki. 18.00 Uutiset. . 7.45 Hartaita säveliä. 726266
Kertomus häpeästä ja sen seurauksista. . 3369088
21.50 Tv-uutiset . 12.25 5 vrk sää.
12.45 Viikon raita. 7.30 Regionala nyheter. 3696624
19.30 Salatut elämät Osa 1145. . Tunnin Toive 10.55, 11.55, 12.55, 13.55.
10.45 Oudot uutiset. Se pystyy nostamaan mitä vain
aina pölyhiukkasista isoihin taloihin. 16.00
Uutiset ja sää. 5265179
7.55 Tuomas-veturi . 19.45 Olympiaradio. 7072565
5.55 Ykkösen aamu-tv . 0.05
Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
Mikko Koivusipilän aamupuuro 6-10.
Uutisia tasatunnein, aamukilpailu,
Santonen metropoleissa, aamun lehdet, tunnin toiveita. Juontajina Aleksi Sariola, Isa-Eerika Lehto ja Minna Lamppu.
Kotimainen nuortenohjelma. 132088
14.55 Tuu juttuun Lapsetkin voivat vaikuttaa. 8595402
12.35 Ostosruutu . 10.00
Uutiset ja Ajantasa. 15.03 Direkt fortsätter. 1.00 Offroadralli: Maailmancup - UAE Desert Challenge. 5.52 Ylen aamu.
6.00 Uutiset. Sarja päättyy. 6560315
12.30 Koulu-tv: Ullakkokomppania
Osa 3/4: Äänisen aallot. 12.15 Käsipallo: GF-Forsikring World Cup, Århus. 13.00 Aktuellt. 15.33 Regional eftermiddag. Uusinta. 78122266
8.35 Ihana aamu Ruokaa, muotia, matkailua ja ihmissuhteita, ajankohtaisten aiheiden ja vieraiden ryydittämänä. Viiden minuutin pituisia kemiallisia ja
fysikaalisia kokeita. Tomi Saarinen. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. . . 9252841
15.50 Jazz1 Kotimaisen jazzin katselmus.
Mr Fonebone: Saamelainen. 13.00 Rapport. 7.15 Maakuntaradio. 18.20 Bokmål:
öOm jag ser någon av er skjuta en gång
till, då blir det ingen efterrättö 19.00
Aktuellt. 18.03 X-Ryhmä. FST/Ohjelmahankinta. 7474957
15.56 TV2: Rosan elämää Rosan sydämen valittu taitaa olla valitettavasti edelleen varattu. 1785082
13.45 Soittis Kotimainen visailuohjelma.
. 36601071
Nelonen klo 23.00 Viritetyt vehkeet
Nilen Cadillac. 5537
13.00 Tv-uutiset . 19.30
Watts-makasiini. 16.10 Maakuntaradio.
17.00 Uutiset. . Uutiset
ja sää 10.00, 11.00, 12.00, 13.00. 9.00 Uutiset.
9.05 Sää. 22.00 Uutiset ja
sää. 6582063
10.45 4deitti . 7.50
Merisää. 21.10 Inblick i samhället.
21.40 Musik på kvällskvisten. 23.03
Bluesministeri. Baskimaa - sovintoa vai separatismia. 8.35 Regional morgon. 696981
18.35 FST: Korpimaiden kesyttömät
Arne Naevran reportaasimatkan viimeinen osa. 5985841
21.00 A-piste Uusi tutkimus: salailu, harhauttaminen ja poliittinen valhe tasoittivat tiemme EU:hun. 7933222
23.00 FST: Aikaa elokuvalle Cinderella
Man on amerikkalainen myytti pähkinänkuoressa: rikkauden ja kuuluisuuden saavuttaminen omin päin. Ohjaaja Steven Spielberg, USA 2002, 141'.
Pääosissa Leonardo DiCaprio, Tom Hanks, Christopher Walken, Martin Sheen, Natalie Baye, Amy
Adams ja James Brolin.
Aika on
ihmistä
isompi
TV 1 klo 18.40
Prisma: Aikakone
Ihmiselle ajan hallinta on elintärkeää.
Prisman kolmiosaisessa tiedesarjassa Aikakone (Time Machine) ajan käsite venyy,
tiivistyy ja katoaa. 5.50 Merisää. . 86078209
Sartsan ja Timpan seikkailut jatkuvat.
Mukana edelleen ?Sartsa ja Timppa Airlines?, ?Mitä Timppa osaa. . 7.15 Aamusoitto. 10.00
Seikkailu: X Adventure Raid Series. 692860
18.30 Kaikki rakastavat Raymondia
Kotipäivä. 6.35 Regional morgon.
6.55 Andrum. 10.45 Nyhetstelegram. 4314402
17.20 Basaari: Matkamuisto Teneriffalta
kotoisin oleva Luis Alvarez muutti suomalaisen vaimonsa kanssa Järvenpäähän. Aika muokkaa maisemaa huomaamatta. 3 havainnollistaa
mediakasvatuksen perusasioita tarinan, kuvan ja äänen kerrontatavoista. 2975353
23.25 Kulttuuriuutiset . 7.00 Aktuellt med väderrapport. . Nahkatuoli pyöräyttää Ossille jymy-yllärin.
. Tänään keskustellaan
myös murrosiästä ja biljardin lajihistoriasta. 185995
23.00 Viritetyt vehkeet Nilen Cadillac.
. Jos
ajan voisi tiivistää, maisema eläisi villinä.
Sarjan toisessa osassa ajan hammas pureutuu rytmiin. Marja, Peltsi ja Juhalahti. Pusselissa puhutaan ilmasta. Phil Rikkinäinen perhe. . Vuoristomaisema hämää. 6.30 Maakuntaradio. 22.00 Plus.
22.30 Hockeykväll. 7.45 Professor Balthazar. Kuvassa Nile.
23.30 Myöhäisuutiset ja sää . 12.00
Turun tuomiokirkon kello lyö 12. (tekstitetty suomeksi) . 19.20
Aftonandakt 19.30 Kaffekvarnen 20.30
Country jukebox 21.00 Aktuellt. 17.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. YLE Vardagsfakta. 2.00
Uutiset. 8156529
17.20 TV2: Pikku Kakkonen Jyrkin ja
Neposen mukana jännitetään, mitä Hassussa laaksossa tapahtuu. Kaikesta on pulaa
ja asemasotavaihe kyllästyttää, mutta ullakon nuorilla on elämässään muuta mukavampaa mietittävää. 2701990
0.40 Uutisikkuna . 69860
14.25 Sunnuntaivekkari Vieraina Tuulia
Yli-Panula ja Sampo Haapoja Hämeenlinnasta. 22.05 Päivä tunnissa. Stan Saanila ja André Wickstöm.
. 5.02 Ylen aamu.
5.30 Uutiset ja sää. Ohjelmasarjan
neljännessä osassa Viljami Lampivuo ja Julius Vakkuri ovat studiossa nauhoittamassa
Kimurantti radio-ohjelmaa Pasi Hiihtolan
(kesk.) ohjauksessa.
11.00 Tv-uutiset . 4.02 Ylen aamu.
5.00 Uutiset ja sää. 7.10 Regional morgon. 320686
18.15 Viihdeuutiset . Suomen kokkimaajoukkue ruokkii keihäsjätti Aki Parviaisen
terveellisellä sporttiruoalla. 6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus. 5.32 Ylen aamu.
5.40 Tänään 50 vuotta. 19.55 Urheiluradio. 13.00 Uutiset. 17.05 Maakuntaradio.
17.30 Päivän peili ja sää. 6.06 Ylen aamu. 18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään. 10.30 Olympiauutiset. Louise
löytää poikaystävän. Tapaamme naisia, jotka
ovat näissä tilanteissaan joutuneet luopumaan suhteestaan rakastamaansa ihmiseen. 23.00 Uutiset. 13.03
Café Svenskfinland 14.00 Aktuellt.
14.03 Direkt. 6175518
16.55 Sagwa Osa 35/40. . 1.45 24 Nöje. . 3.30 Rapport.
3.45-7.00 Studio 24.
. Haluaisitko ehkä käväistä dinosaurusten luona tai
tavata lapsenlapsenlapsenlapsenlapsesi?
Vuoristomaisema hämää. 23.00 Riket - Stormaktstiden. . 10.30 Programtablå. 833315
16.25 Ruokala Puolukkaresepti-kilpailun
voittaja: Puolukka-valkosuklaakakku. 8441063
18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous
. 11.45 Urheilu-uutiset.
12.20 Viihdeuutiset. . Voit myös osallistua itse tietovisaan omalla matkapuhelimellasi. 70995
18.15 FST: TV-nytt . 13.55 Pätkä.
14.00 Uutiset ja Ajantasa. Tieototatit Loimaalta. . Suomen
kielen alkeiskurssisarja. Salaperäinen kaunotar ilmestyy Miken ovelle,
ja sekös askarruttaa Susania. 3619179
13.15 Lumisota Tule ja haasta juontaja lumisotaan. . Somalipartiot Helsingin yössä. . 1536173
16.35 Älypeli Älyä käyttämällä voit voittaa
itsellesi kotona selvää rahaa. Testissämme jouluglögit. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 21. . 779. Suomenkielinen tekstitys Teksti-tv:n
s. . 7467518
17.45 FST: BUU-klubben: Pussel Matti
katselee kanssasi Pusselia, jossa puhutaan
ilmasta, sekä ohjelmaa . 20.10 Villit vuodet, suuret luokat. Studiossa Juha Kortelainen 10.00-14.00. Pitkä avioliitto ei paljon vaakakupissa
paina, kun hän yrittää löytää piristystä Tuulan nuoresta työkaverista Sonjasta. 352605
15.00 Kukkulan kuningas Tankkihurjastelija. Kaikella elävällä on rytminsä, elämällä ja kuolemalla, vuorovedellä sekä vuodenajoilla. 44507957
10.00 Etsi viisi virhettä . 547711
21.00 Yhdeksän Uutiset . 11.55 Urheiluradio. 11.55 Päivän mietelause. 5570
20.30 Tv-uutiset ja sää . New
Yorkissa pastori ohjaa laulavan laumansa
mieltä osoittamaan. 0.30 Watts-makasiini. . 1.30 Moottoriurheilu: Makasiini.
2.00 Olympialaiset: M2T - Kohti Torinoa.
jouksia. . 9334150
18.35 Uutisotsikot . 22.55 Kulttuuriuutiset. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. Jonny hakee töitä kissanhoitajana,
trukin ajajana, vanhainkotiapulaisena rahalähde pitäisi saada nopeasti. . 15.05
Programtablå. 23.00 Aktuellt. 15.00 Kulttuuriuutiset.
15.10 Kultakuume. 800247
20.20 Nelosen sää . 8356228
. 10.00 Aktuellt med väderrapport.
10.05 Löpsedeln. 37860
13.05 Kirppis Aamukahvilla metallimuusikko Timo Rautiainen tavaroineen. 7083150
22.00 FST: Kvällsnytt . Silti sitä on
kaikkialla. . Jatkuvasta luonnonmullistuksesta kertoo se, että Mount Everestiltä löytyy merifossiileja. Aika
muokkaa maisemaa huomaamatta. . 667334
MTV3 klo 20.00
Käenpesä
Pirjo (Leena Pöysti) sotkeutuu verkkoihinsa.
. Mukana mm. 14.30
Terveydeksi. 2030353
14.30 Boxi Seuraa peruskoulun 7 - 9-luokkalaisten tietovisailua. 15.00 Aktuellt. 16.00
Stopptid. 8268131
ajankohtaisohjelma. 11.35 Lunchmusik. 14.03 Tarvitaanko Suomessa biopankkia. 8.00
Aamun peili ja sää. . 8513570
20.27 Keno ja Ässä-arpa . Keskustelua johdattavat Paula Lehdistö ja Raimo Vakkuri. 3301976
0.30 Viihdeuutiset . Karin itsetunto romahtaa, kun
uusia töitä ei löydy . 5828315
14.00 10 + 2 Riemukkaassa piirrossarjassa
hiiriopettaja luotsaa vallatonta luokkaansa mielikuvituksellisiin seikkailuihin.
. 458082
16.49 TV2: Haloo! Sartsa ja Timppa
. 741315
20.50 FST: Neon Muualla Euroopassa riehuu levottomuuksia harva se päivä. Rintaleikkausta haluava nainen saattaa
Billyn ja Dianen suhteen koetukselle. 17.00 Jalkapallo: MM-kilpailu - playoff. 16.05 Agenda Europa. 18.00 Aktuellt. 18.15 Jalkapallo: World Cup Season Journeys. 17.00 Rapport.
17.10 Gomorron Sverige. 20.00 Jazzradio. 2.02 Yöradio. 5842808
10.15 koulu-tv: Mediakompassi
. Billin saatua selville armeijan
käyttäneen häntä uuden huumeen koekaniinina hän varastaa tankin ja lähtee ajelulle. 3948990
0.45 Ostoskanava Tuote-esittelyjä, tarjouksia. Riston ja
Reijon korkean tason Elixir-hiihtokoulua
Ramsaun huipulta. 8.55 Urheiluradio. 9270570
17.00 Presidenttiforum . 16.50 Santonen metropoleissa.. 18.50 Iltahartaus.
19.00 Uutiset ja sää. . 12.35 Evergreens.
12.45 Väderöversikt med sjörapport.
12.55 Löpsedeln. 13.25 Menovinkit.
Studiossa Tarja Hiltunen 14.00-17.00.
Salon Seudun Sanomien tuottamat
paikallisuutiset & sää 14.00, 15.00,
16.00, 17.00. 9791179
18.40 Prisma: Aikakone 1/3. 21.03
Sportradion. Xzibit ja kumppanit kunnostavat Nilen ruosteisen vuoden 1978 Cadillac
DeVillen näyttelykuntoon. Karkkiterhot Jämsänkoskelta vs. 0.00 Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio. Kate
haluaa tyttärensä arvostettuun kouluun
hinnalla millä hyvänsä. 6725353
0.45 Ostosruutu . . 2302919
1.20 MTV3 Chat Legendaarinen keskustelupaikka Maikkarilla, tule ja tekstaa.
. . 12.15 Juha Kulmasen julkinen sana. 872044
9.30 Ostosruutu . 15.00
Uutiset. 18.30 Jalkapallo: Maalikooste. 353334
15.30 Chicagon lääkärit Ratkaiseva testi. 15.05 Maakuntaradio. Andy riistää sormuksensa takaisin. Papu, Pata ja Nelli viettävät unohtumattoman päivän huvipuistossa. 19.00 Bolibompa. 963624
17.40 Viittomakieliset uutiset . 12.55 Maakuntaradio. . . 14.25 Maakuntaradio. 23.06 Café Continental. 4788957
8.30 Soittis Kotimainen visailuohjelma.
. Ihminen yrittää kuitenkin jatkuvasti ylittää sen ja havittelee
kuolemattomuutta. Kirjailija Monika
Fagerholm ja historioitsija Markku Ruotsila eivät silti pidä elokuvaa tyrmäävänä.
. 8.10 Väderöversikt med
sjörapport. . niinpä ruumiillinen voima jää ainoaksi keinoksi päteä. 23.00 Skillsters. 11.45 Cosmomind - finska. 6261
0.30 Euronews . . 22.00
Aktuellt. 9439792
20.30 Kumman kaa Naiset rauhan puolesta. 9.30 Regionala nyheter. 20.30 Rapport. 6791537
23.30 Arjen esineet Osa 9: Jääkaappi. 19.07 Metsäradio. 26976
22.05 FST: Dokumentti: Baari Victoria
Stationilla Pjotr ja Marek ovat kaksi yrit-
teliästä nuorta miestä Puolasta, jossa he
ovat olleet työttöminä pitemmän aikaa.
Englannin kielen kurssin jälkeen he lähtevät Lontooseen avatakseen pikaruokaravintolan. 609686
14.15 10 + 2 Riemukkaassa piirrossarjassa
hiiriopettaja luotsaa vallatonta luokkaansa mielikuvituksellisiin seikkailuihin.
. Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin
jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan
videonauhureita. 291995
21.00 Täydelliset naiset Kilpailijat. 7840808
18.20 Kotimaan kasvot Insinöörien koulutusta halutaan vähentää mutta pitäisikö
samalla saada lisää naisinsinöörejä. 16.30 Regionala nyheter. Teatteri Viirus Helsingissä tekee menestysnäytelmän ja yleisö pettää. 6.05 Morgonmusik. 2485995
16.25 TV2: Suuri kupla Sarjakuva-aiheinen visailu. 0.30
Veckans konsert: Kajfes vs Kentros. 13.30 Jalkapallo: Mestarien liiga - klassikot. 17.30 Päivän peili ja sää.
17.55 YLE news. 2.45 24 Konsument. Uusinta. 11.03 Maakuntaradio. 11.45 Rapido.
12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka.
12.01 Aktuellt. Sirkussiskot. Tämänkertaisen tutkimusmatkan
kohteena Kanada ja siellä elävä jättiläismäinen hirvi, jota paikalliset kutsuvat nimellä ?moose?. 7.50 Aamuhartaus. 6909112
11.50 YLE Live: Memmy Posse & Ruudolf . 16.40 Kissa- ja koiraradio. 12228
20.20 FST: 360 grader Ajankohtaista ulkomailta. 7.53 Maakuntaradio. Trendikornerissa tehdään pikkujoulumeikki ja -kampaus. 5173
0.00 Lyömätön perhe Osa 4: Kun rakkaus ei riitä. Juontajana
Tony Hällfors. 53247
17.10 Basaari: Mundo Pohditaan Pariisin
mellakoita, kuullaan tekeekö venäläiset ja
virolaiset enemmän rikoksia kuin suomalaiset ja Jorma Kaunisto opettaa miten olla
suomalainen. 18.03 Suomi tänään/Radio Suomen soitetuimmat. 13.50
Johannes Brahms: Unkarilainen tanssi
n:o 1 g-molli. 20.00 Jalkapallo: Mestarien liiga - klassikot