superlon . maaliskuuta 2008
2.-
TERVETULOA
LOPUT
PÄÄSIÄISLAUANTAINA SEINÄKELLOT
8-17!
39
pkt
KLO
MOOTTORIPYÖRÄja AUTOTAULUT
TALOUSPAPERI
3 rll
NYT
15.IKKUNATIIVISTE
. Omaiset voivat esimerkiksi
uusia vanhusten reseptejä viikonloppuvisiiteillään tai hoitaa
kauempanakin asuvien sukulaistensa asioita.. ym.
0 6
3 4.TL-TUKKU OY
99
90
1/as.
90
Puutarhamyymälämme
Hyvonink. Koko
homman pohjana ovat sähköinen
resepti ja potilastietoarkisto, joiden toteuttamisesta vastaa Kela.
Kun nämä ovat käytössä, kansalaiset pääsevät myös itse tutkailemaan omia potilastietojaan.
Sähköisen reseptin pitäisi olla
valmis vuoden loppuun mennessä ja potilastietoarkiston vuoteen
2011 mennessä.
Sähköistä ajanvarausta on kokeiltu jo useammalla paikkakunnalla, ja enemmistö kokeilleista
pitää sitä helppona ja nopeana.
Sen ansiosta myös peruuttamattomat ajat ovat vähentyneet.
Toisaalta on epäilty, että aika
saatetaan varata liiankin kevein
perustein.
Esitietolomakkeen sähköinen
täyttö ennen vastaanotolle menoa
TIETONURKKA
TULEVAISUUDESSA MONIA ASIOINTEJA VOI HOITAA SÄHKÖISESTI KOTIPÄÄTTEELTÄ:
? Varata ajan esimerkiksi terveyskeskukseen tai
seulontatutkimukseen.
? Uusia reseptin.
? Saada laboratoriovastauksia suoraan kotiinsa.
? Täyttää valmiiksi esitietolomakkeen ennen
sairaalaan menoa.
? Tutkailla omia terveystietojaan.
? Tehdä terveyteen liittyviä kysymyksiä ja saada
niihin vastauksia.
? Hakea hoitopaikkaa tai kotihoitoa.
on kokeiluissa vähentänyt leikkauspäivän sählinkiä sekä turhia
peruutuksia. 02-7335955. Myös jonohoitajan
paperityö on vähentynyt.
Reseptien uusiminen sähköisesti
on jo haasteellisempaa, sanoo ylilääkäri Jari Forsström Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. (02) 77021
Sähköiset terveyspalvelut helpottavat asiointia
Omaiset voivat tulevaisuudessa auttaa
myös kauempana asuvia sukulaisia
SSS?STT?Sinikka Suosalmi
Halukkuus sähköisten palvelujen käyttöön terveydenhuollossa
on lisääntynyt, mutta hitaasti.
Ajanvarauksen tai reseptinsä
uusimisen hoitaisi netissä mielellään joka neljäs suomalainen.
Enemmistö varaisi aikansa mieluiten puhelimella. www.hemtex.com.
KOHTI
Turuntie 14, Salo. -80% nyt
1,98, hierovat suihkut alk. Teleskooppiputki
äälle
Kaupan p ulake
. Lääkärin
kanssa netin kautta asioisi neljä
prosenttia suomalaisista. (sis.alv)
50%
pkt
2/as.
KAIKKI
VAHAKANKAAT
NESTE- LA
SAIPPUA
KANISTERI
3l
LA,TI
JÄTTILASKIN
Nämä tarjoukset ja paljon muita
pääsiäislauantaina ja TI 25.3.
99
Loput
TIKKASETTIPELI
+ 4 snapsilasia
REPPU
Moottoripyörä/mopo perusmalli kypärä 20,-, Turtle
Wax autonhoitotuotteet -20%, Otso mustat pitkävartiset
saappaat 5,90, Soft kostentilan matot 2,99/m,
pääsiäiskoristeet -50%, Novita miesten T-paita -70%,
keraamisia ruukkuja -60%, kylmälaukku 9,-,
laminaattileikkuri 39,-, Paju ovaali??kori?. Ei koske lahjakortteja
eikä ulkoisia tuotemerkkejä: Iittala, More of Scandinavia, Boda Nova,
Johanna Lundqvist, Bamse ja Kirsch. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14.
Ajanvaraus Optikko (02) 727 2800, Silmälääkäri (02) 727 2811.
LAUANTAISHOKKI
Rairuohot lattialla?
pölynimuri VSO6G1832
KÄVELYKENKIÄ NAISILLE
. 733 5033
ark. Ark. Potilas
? Antaa palautetta saamastaan palvelusta.
? Seurata omia terveydenhuollon maksutapahtumiaan ja maksukaton täyttymistä.
? Taltioida omia terveystietojaan terveystaltioon.
? Keskustella lääkärin tai hoitajan kanssa omista taltioiduista hoitotiedoistaan.
? Terveystaltiopalvelun kautta hoitava lääkäri
tai hoitaja voi varmistua potilaan toipumisesta
mittaustuloksia seuraamalla. 9-20, la 9-18
PASSELI
KOSKISEN KULMA
Ma-pe 9-18, la 9-15, Myllyojankatu 13, Salo
puh. Sähköinen asiointi voi
hyödyttää kuitenkin myös niitä,
jotka eivät itse tietokonetta käytä. lyhdyt -50%, pipot,
käsineet -70%, uusia verhokankaita 3,99 metri,
Habo:n tarvikkeet -30% ym. Liitäntäteho max. 8 m
LA
AUTOVAHASHAMPOO
1l
0
LA
Paineilmakäyttöinen
RUNKONAULAIN
2/as.
IHMESIENI
49.-
pkt
V
Ä
Y
H Ä
Kev?tsiivous!
Teemme tilaa kes?n uutuuksille
Kaikki
tuotteet
naulan pituus 50-90 mm
1.- 1.-
Säästöpaketti
SUODATINPAPERIA
kpl
hauska
rannekellomalli
A
ANTAIN
U
A
L
A
!
LANK I TARJOUS
TOS
LA
Irtonumero 1,45 . 1800 watt
. Täysin uudistettu myymälä avataan 3.4.
Salon Seudun Puhelin tarjoaa asiakkailleen paikallispuhelut maksutta lauantaina 22.3.2008 klo 06.00?24.00 välisenä aikana.
Tarjous koskee paikallispuheluita (SSP:n toimialueen sisäiset puhelut). 9-18 La 8-16 ja TI 11-18
- 30%
Kun ostat normaalihintaiset
kehykset + linssit.
Tarjous voimassa 29.3.2008 asti.
alennuksella
0
PÄ
Ä
ättä
T
Ä
-50% SIÄIS -50% Kevättä
41.- 059
JENGA
VILLAerä
kmax.
LANGAT
5 kerää/as.
LA,TI
KAIKKI
TUOLINPÄÄLLISET
Linssit
-50%
Voimassa 9.4.2008 asti. 0403 066 260 www.skroy.com
Hyvää huomenta, asiakkaamme!
www.sss.fi
Lankalauantain kunniaksi tarjoamme kaikki paikallispuhelut
täysin maksutta tänään kello 06:00?24:00 välisenä aikana.
-teema torstaina 3.4.
Odotettu
www.k-kenka.?
0800 30 300 | www.ssp.fi
SSP Plaza suljettuna remontin vuoksi. 10
avoinna:
TÄNÄÄN 9-16
Vilhonkatu 22, Salo . Muutaman vuoden viiveellä
niiden ansiosta säästettäisiin 30
euroa asukasta kohden eli 160
miljoonaa euroa vuodessa, sanoo
Saini-hankkeen konsultti Susanne Valkeakari Logica Suomesta.
Sitran rahoittamalla hankkeella
on etsitty sähköiselle asioinnille
yhteisiä pelisääntöjä, joilla palvelut kootaan järkeväksi kokonaisuudeksi ja hoidon taso turvataan
asiointitavasta riippumatta.
Sähköinen esitietolomake vähentänyt
sählinkiä
Tässä vaiheessa sähköisen asioinnin kehitystä on aikataulutettu vuoteen 2013 saakka. Enemmistö puhuu lääkärinsä kanssa
mieluiten kasvotusten.
Lääkärikunnassa sähköinen
asiointi saa laajaa kannatusta.
Esimerkiksi 78 prosenttia perusterveydenhuollon ylilääkäreistä
kasvattaisi sen osuutta.
Sähköisten palvelujen odotetaan tuovan huomattavia sääs-
töjä. Koskee
normaalihintoja, ei voida yhdistää muihin tarjouksiin. 0403 066 250 www.skroy.com
Ma-pe 9-18, la 9-14, Turuntie 15, Salo
puh. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 81
Lauantaina 22. Ultra HEPA -suodatus
. Tarjous ei koske VOIP-puheluita.
monipuolinen ja pirteä
lukupaketti kevään muodista ja trendeistä
Salon Seudun Sanomien teemasivuilla.
Teeman huomioarvoa nostaa samana päivänä
Radio 88,2:ssa pyörivä mainonta!
Teemasivut ovat myös luettavissa osoitteessa www.sss.fi.
Ilmoitusaineistot teemaan viimeistään tiistaina 1.4.
klo 15 mennessä ilmoituskonttoriimme, Örninkatu 14,
Salo tai sähköpostiin: sss.ilmoitukset@sss.fi.
9.700 kpl
lisäjakelu
rjaa,
Karjalohja, Ka
Tenhola, Pohja
Lisätietoja ja
ilmoitusvaraukset:
ilmoitusmarkkinointi
p. 4,30, terassilämmitin
2000 W 29,-, kaikki norm.hint. Työskentelysäde 10 m
u
parkettis
. Sen vuoksi
perinteinen asiointi tullaan säi-
lyttämään.
voi luulla asian olevan kunnossa,
mutta resepti onkin hävinnyt jonnekin ulkoavaruuteen.
Sähköisten palvelujen kehittäjille on ollut mielessä myös ne
kansalaiset, joilla tietokoneen
käyttö ei ole hallussa. Saksalaista laatua
99?
199?
HAJAKOKOJA
Vilhonkatu 8, Salo
puh. Paikallisia eroavaisuuksia valikoimissa
Mikäs ihme se on. Yhtä tärkeätä on, että
Kiina pitää lupauksensa vapaasta tiedonvälityksestä. Olympiaaate on vapausaate. ja
joka kerta entistä vahvempina.?
Kari Kontkanen
Karjalaisessa
l. Sanotaan, että se johtuu alueellisesta
vahvasta itsehallinnosta. ?Parempi ilman
l. Aspo-58. Kiitos tekonivelleikkauksen ensitietokurssista ammattinsa osaaville vetäjille. Kitkat tai nastat tuntuvat olevan ns.
asiantuntijoiden suurin ongelma autoilussa.
EU:n yhtenäinen autovero ei sureta ketään
?ainakaan päättäjiä. Ja juniorit
maksaa! ?Kiekkoiskä
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. Jee, HT:n naiset sm-sarjaan. Rouskiksen
näkökulmasta kysymys on erityisesti rahasta, sillä toiminnan laajentumisella olisi
erittäin merkittävä taloudellinen vaikutus
* * *
Olin Lapissa hiihtämässä hiljattain. Kansalaisyhteiskunta saa näistä ihanteista voimaa
ja rohkeutta lähteä kehittämään yhteiskuntaa avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi.
Kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen merkitsee väistämättä kritiikkiä yhteiskunnan
virallista poliittista johtoa kohtaan.
l. ?Sinivihreä
l. Yleensä ne, jotka asettaisivat kaikenlaisia sakkoja lihaville, ovat itse laihoja. Vapaa yrittäminen
jätehuollossakin ja kuluttajan mahdollisuus
palveluntuottajan vaihtoon ovat jo sinänsä
sellaisia arvoja, joista ei pidä suin päin luopua.
Miksi siis muuttaa jotain sellaista, joka
toimii hyvin. Tavoitteena
on ollut tukea ikääntyneiden veteraanien
itsenäistä selviytymistä ja toisaalta turvata
sotainvalidien mahdollisuuksia päästä laitoshoitoon, kun omat voimat alkavat heiketä. Mutta sittenkin: esimerkiksi pääministerin valehtelu tai ulkoministerin sairaalloinen yhteydenpito
naisiin kuuluukin tulla kerrotuksi.
Kansalaisten . Hän
istui laavulla vaimonsa kera. Lisäksi
ikäkin alkaa tulla jo vastaan.
Poliitikkojen poukkoilu yksityiselämässään saa nykyisin enemmän julkisuutta kuin aikaisemmin. Kiistoja hollanninkielisten flaamien, ranskankielisten vallonien ja pienen saksankielisen vähemmistön kesken
ei ratkaistu. Vaikeavammaisten
sotainvalidien leskien kuntoutusoikeutta
laajennettiin siten, että kuntoutukseen voidaan hyväksyä kaikkien vaikeavammais-
ten sotainvalidien lesket, joiden puoliso
on kuollut vuoden 1960 jälkeen. Naapuri. Aiemmin
rajana oli vuosi 1975. Kun Rouskis hoitaa kuntien
tehtävät, niin se tietenkin ottaa päältä pois
omat kulunsa, kerää voittoa ja vielä laskuttaa tuotavan jätteen jäteaseman portilla.
Varmaa ja tuottoisaa toimintaa.
Rouskis Oy:n taholta ei enää edes esitetä,
että muutoksen myötä jätemaksut tulevat
alenemaan, vaan korostetaan toiminnan
ekologisuutta ja palvelutasoa. Mahtaa vielä kannattaa panostaa
öljylämmitykseen! ?Peak oil
l. Poikkeuksellinen talvi on ounastus tulevasta ja merkki lujaa vauhtia etenevästä ilmastonmuutoksesta.
Nyky-Suomessa sosiaaliturvajärjestelmät
ovat tunnetusti kattavat. Jatkossa Rouskiksen
osakaskuntia on vain neljä, joten käännytystehtävää on vähemmän.
Tarvitaanko sitten muutosta. Saateltiin mies kelkkaan. äänestäjien . Belgian pohjoisosissa elävät rikkaammat flaamit
haluaisivat irrottaa Flanderin muusta Belgiasta. Hajanaiset ja ristiriitaiset
tiedot tapahtumista eivät ole omiaan herättämään luottamusta Kiinan viranomaisten
toimintaan.
On tärkeätä, että olympialaiset järjestetään
niin kuin on luvattu. Ne ovat tuttuja erimielisyyksien aiheita unionin eri puolilta.
EU:lle Belgian pattitilanne on ollut nolo. Mielipide
Lauantaina 22. Nimen voi myös muuttaa ja kaunistaa
anomalla lääninhallitukselta. Siinä syy. Ratkaisevia voivat olla ainakin
tekstiviestien tuominen julkisuuteen
tai mahdolliset uudet paljastukset.
Ministeri Kanervan tilanne on edelleen vaikea. Ei aseitakaan saa
heilutella vapaasti. Ennusteen mukaan öljyn tuotanto putoaa 20 prosenttia vuoteen 2020
mennessä. maaliskuuta 2008
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Apurahansaajat sosiaaliturvan piiriin
PÄÄKIRJOITUS
Liisa Hyssälä
Belgiaan on saatu hallitus yhdeksän kuukauden pattitilanteen jälkeen. Ne takaavat kansalaisille turvaa niin sairauden kuin tapaturman kohdatessa ja eläketurvan luonnollisesti. Tuleeko Halikon vanhainkodin huoneisiin oikeat ikkunat. Vähäjoen puiston jänikset, nauttikaa
kauniista puistosta ja nakertakaa kaikessa
rauhassa muovisia rungonsuojia! ?Nauttikaa
l. Ilman hallituksen ratkaisuja
arjen asiat jatkavat toimimistaan nykytilassaan, kunnes yksinkertaisesti lakkaavat toimimasta.
Lumen taikaa
Eteläisessä Suomessa ei juuri lunta ole näkynyt eikä meri ole
jäätynyt tänä talvena. täällä hallinto harrastaa. Järjestöt
ovat nostaneet jäsenten epäkohtia ja etuuksien parantamistarpeita päättäjien tietoon.
Perinneliitto siirtää viestikapulan veteraanijärjestöiltä tuleville sukupolville.
TÄTÄ mieltä
Marko Mattila
KOUVOLAN SANOMAT toteaa,
että ulkoministeri Ilkka Kanervan
piinaviikot eivät ole vielä päättyneet.
?Ulkoministeri Ilkka Kanervan piinaviikot jatkuvat vielä pääsiäisen jälkeen. Maailman talouselämän rattaat pyörivät välillä
vinhemmin, välillä hitaammin, riippuen
suhdanteiden vaiheesta, mutta ne pyörivät
kuitenkin.
Lamoja, itse aiheutettuja ja ulkoa tulleita,
ovat suomalaisetkin nähneet itsenäisyytensä aikana monia. ?Et taida tietää
l. Tarkastelen monenlaisia sukunimiä
Alwarin tapaan. Vain kokoomuslaisten selvä enemmistö on Kanervan takana. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Koirille kuonokoppa pakolliseksi, lenkkeillessä saa varoa hampaita. Ehdotan Suomeen köyhyysministeriötä
hoitamaan kehitysapua maan köyhille. Jatkuva säästäminen edesauttaa
jonojen kasvua, jota esim. Silloin unionin ja Naton perustajavaltioihin
kuuluva maa voisi jälleen olla unionin mallimaa.
Sinänsä mielenkiintoista on, että vaikka pikkuinen Belgia on
ollut ilman hallitusta yhdeksän pitkää kuukautta, ihmisten arki
on sujunut lähes häiriöttä. Erityisesti nyt
huolehditaan riittävistä kotipalveluista ja
nykyistä yksilöllisemmästä kuntoutuksesta.
Veteraanihuollossa ja vanhusten palveluiden kehittämisessä keskeistä on ikääntyneiden toimintakyvyn, omatoimisuuden ja
itsenäisen suoriutumisen vahvistaminen.
Tämän vuoden alku toi sotainvalideille,
heidän puolisoilleen ja leskille useita palveluja koskevia kohennuksia. ?Kiitos
l. Valtava väestö merkitsee myös huimaavan suurta inhimillistä pääomaa, joka tulee tuottamaan valtavia tuloksia tutkimuksen, tieteen, taiteen
ja kulttuurin alueilla. Todellisuudessa kuitenkin
myös kokoomuslaisista lähes kolmannes pitää Kanervaa epäsopivana.
Tämä osoittaa tilanteen muuttuneen
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Nämä
ikävätkin kuuluvat kokonaisuuteen.?
Lehdet luki Helka Pyykkönen.
Kirjoita lyhyesti. Kannatusta syö se, että vastuuta kantamaan
otetaan joku, joka ei ole ansainnut sitä,
ja erityisesti, kun kansan enemmistö
on aivan toista mieltä.
Tähän mennessä kokoomus on antanut Kanervalle armon, mutta se voi
käydä kalliiksi.?
POHJOLAN SANOMAT kirjoittaa, että käsittämättömältä tuntuva tekstiviestiurakointi toi miltei
potkut Kanervalle, eikä vaara ole
lehden mielestä välttämättä vielä
ohi.
?Jos ja kun Kanerva pitää paikkansa nykyisessä hallituksessa, kaudesta
tulee hyvin todennäköisesti hänen
ministeriuransa päätös. Potilaan näkökulmasta kerrankin. Lapsen turvallisuus on tärkein. Mutta vastaan otetaan, mitä
saadaan. Pelätä saa
etenkin lapsien puolesta. Maapallo on ikään kuin keikahtanut akseliltaan. Aina niistä on selvitty . Kisojen myötä maahan
tulee läntisen demokratia- ja sanavapaustradition piiristä ennennäkemätön määrä
toimittajia. ?Vaalit
l. Poliittinen järjestelmä
on avautunut ulkomaisille sijoituksille, ja talouskasvu on ollut vaikuttavaa.
Taloudellinen kasvu ja teknologinen kehitys ovat tuoneet länsimaiset vapausihanteet
yhä laajemmin väestön pohdittaviksi. Galluptutkimuksen
mukaan alle puolet suomalaisista pitää
Ilkka Kanervaa sopivana ulkoministeriksi. Lievävammaisten
sotainvalidien avokuntoutusta parannettiin siten, että se vastaa kuntoutuskertojen
lukumäärän osalta rintamaveteraanikuntoutusta.
Sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien avo- ja kotikuntoutuksen enimmäishintoja on myös korotettu tämän vuoden alusta. Rouskis on aiemminkin yrittänyt
saada kuntia luopumaan sopimusperusteisesta jätteenkuljetuksesta. Rouskis hoitakoon taloutensa
kuntoon muulla tavoin.
Kuntapäättäjien pitää nyt olla tarkkana ja
pohtia asioita huolella ilman mitään Rouskiksen asettamia tiukkoja aikarajoja.
Esko E Rannikko
kaupunginvaltuutettu (kok.)
Salo
Kiinan on pidettävä lupauksensa
Kansainvälinen bisnes katsoo Kiinaan suurin odotuksin. Monet kansalaiset ovat jo
odottaneet hallituksen puuttuvan epäkohtiin kuten terveydenja energiahuollon tulevaisuuteen. Kukaan ei koskaan kiellä lapsiltaan isoäitiä. Se on ennen kuulumattoman matala luku suomen oloissa. EU:n sydän kärsii rytmihäiriöistä.
Unionissa nähtäisiin mieluusti, että Belgian hallitus onnistuisi
pysymään koossa. Muissa Rouskiksen
osakaskunnissa toimii sopimusperusteinen
jätteenkuljetus.
Suurin ero järjestelmissä on siinä, että kunnan järjestämässä kuljetuksessa kunta eli
Rouskis kilpailuttaa jätekuljetukset ja valitsee kuljetusyrittäjän, jonka kanssa kaikkien
on tehtävä sopimus. Veteraanikuntoutuksen määrärahaa korotettiin myös.
Sotainvalidien laitoshoitoon oikeuttavaa
haitta-asterajaa laskettiin tämän vuoden
alusta 25 prosenttiin. Sairaanhoitopiiri on saamassa tuntuvat
sakot, elleivät potilasjonot lyhene. Olympialiike ja demokratiaa ja
sananvapautta arvostava maailma katsovat
Kiinaa nyt suurin odotuksin.
Ilkka Kantola
kansanedustaja (sd.)
eduskunnan ihmisoikeusryhmän pj.
ja Kiina-ystävyysryhmän jäsen
VÄLIHUUTO
Aina on
lamoista
selvitty
?Lohdullista tässä pörssien myllerryksessä kuitenkin on, että meitä tavallisia
pulliaisia pörssimeklareiden murheet eivät
välttämättä kovinkaan paljoa koske. Ei ole mahdotonta, että
apurahojen turvin työskennellyt tutkija tai
taiteilija huomaa noin 35 vuoden ikäisenä,
että eläketurva ei liioin ole karttunut ollenkaan. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
LEHTO
l. Miksi media sanoo Nico Rosbergiä suomalaiseksi. Tilastaan maksava. Kukaan ei välitä hallinnon taloussorrosta köyhiä kohtaan. Muutokset koskivat myös sotainvalidien
puolisoiden ja leskien asemaa sekä avokuntoutusmahdollisuuksia. Brysselissä komeilevat koko unionin hallintopalatsit, ja kaupunki on suuren unionin sykkivä sydän. Tilanne on
ollut nolo myös EU:lle, jonka pääkaupunkina Belgian Brysseliä pidetään.
Belgian laiha sopu
Yhdeksän kuukauden piina on virallisesti päättynyt Belgiassa.
Maahan on saatu vihdoin hallitus. Muutama vuosi sitten jotkut Salon korkeassa asemassa olevista päättäjistä puhuivat vakuuttavalla äänellä, että uuteen kaupungintaloon tulevat kunnon teatteritilat.
Miksi nyt vaietaan. Nimien syntyä voi vain arvailla. Köyhemmän
ranskankielisen etelän asukkaat eivät pidä ajatuksesta.
EU:n sydämessä kiistellään kielistä ja taloudesta. ?Siniristilippumme
l. Bryssel on samalla Belgian pääkaupunki.
Vaikka se sijaitseekin hollanninkielisten flaamien alueella, siellä asuvista belgialaisista iso osa on ranskankielisiä.
Jos Belgian vähemmistökiistat ovat pienoismalli koko unionin
alueella vellovista erimielisyyksistä, on pienellä Belgialla vielä
oma pienoismallinsa Brysselissä. Jos Kanerva nyt jäisi kiinni esimerkiksi valehtelusta tekstiviestien sisällöstä, niin ura ministerinä
olisi vakavasti katkolla.?
ÖSTERBOTTNINGENIN mielestä Kanerva tulee puolueelleen
kalliiksi.
?Näinä päivinä kokoomuslaisena
oleminen on epäilemättä vaikeampaa
kuin tavallisesti. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
hankalaksi kokoomukselle. Kaikkiaan sotainvalideja ja veteraaneja tuetaan valtion budjetin kautta
tänä vuonna 426 miljoonalla eurolla.
Veteraanijärjestöjen toiminnan kannalta
merkittävä päätös tehtiin noin vuosi sitten,
kun hallitus päätti varata veteraanijärjestöjen yhteisen toimitilan vuokrakustannuksiin määrärahan.
Kun sotiin osallistuneet ikäpolvet jättävät tämän yhteiskunnan, on tärkeää, että
teot eivät unohdu kansakunnan muistista.
Tältä osin Tammenlehvän perinneliiton
perustaminen ja sen toiminnan käynnistäminen ovat olleet varautumista nykyisten
järjestöjen jälkeiseen aikaan. ?Strobo
l. Vaikka
on selvää, että viranomaisten tehtävänä on
hillitä väkivaltaisia rauhattomuuksia, on ää-
rimmäisen huolestuttavaa, että tilanteesta
tiedottamista rajoitetaan. Englantilaiselle turistille oli sattunut kaatumisonnettomuus murtomaamäessä. kuva
poliitikoista koostuu pienistä ja suurista tiedon paloista ja muruista. Toimittajien
suopeuden eteen Kiinan pitää tehdä enemmän tai ainakin toisenlaisia töitä kuin pääoman suopeuden eteen. Yleisessä tiedossa ei ole
mitään sellaisia ongelmia, joiden johdosta
sopimusperusteinen järjestelmä pitää romuttaa.
Kuluttajan eli jätteentuottajan sopimusva-
paus on pitänyt kilpailua yllä, ja jätepalveluihin ollaan tyytyväisiä. Vaikka arki on sujunut, se ei ole ongelmapaikoissa ainakaan parantunut. Totesin,
että Rovaniemellä on hyvä sairaala, jossa
saa kunnon hoitoa.
Sanoin vielä, että ?tiedän tämän, koska
olen Suomen sosiaali- ja terveysministeri?.
Kyllä siinä turistin naama loksahti: onnettomuudesta ei ole puolta tuntia, ja jo alan
ministeri paikalla.
Totesin kaikille läsnä oleville, että tämä on
ihan tavallista palvelua meillä!
Olympialaisten tuleminen Pekingiin on Kiinalle sekä riski että mahdollisuus. Molemmissa järjestelmissä
kunnalla on kuitenkin aina lopullinen vastuu
jätehuollon toimivuudesta.
Nyt Rouskis on asettanut tavoitteekseen,
että jätelain perusteella kuntien vastuulle
kuuluvien jätteiden keräys, kuljetus ja muut
tehtävät annetaan Rouskiksen toteuttavaksi.
Miksi muutosta halutaan ja miksi juuri
nyt. Kiskossa homma
onnistui, Sauvossa ei. Nämä ovat
erinomaisen tärkeitä asioita, mutta eikö sopimusperusteinen järjestelmä tuota samaa
hyvää lopputulosta. Varsinkaan
iltapäivälehdet eivät jätä kiveäkään
kääntämättä. ?Kanakopitko
taas
l. Pääministeriksi valittu Yves
Leterme on hollanninkielinen kristillisdemokraatti, eikä hän ole
erityisen suosittu kiistojen kummallakaan puolella.
Vaivalla ja väännöllä aikaansaatu hallitus ei siis ole kenenkään mieleen ja sen arvellaankin kaatuvan jo kesällä.
Kiistaton saavutus kuitenkin on, että hallitus ylipäätään saatiin aikaan. ?Vaihtanut
l. Järjestelmässä on kuitenkin yksi selkeä
väliinputoajaryhmä: apurahansaajille, siis
taiteilijoille ja tutkijoille, ei sosiaaliturvaa ole
tähän mennessä järjestetty.
Ongelma on esimerkiksi apurahojen turvin
väitöskirjaa ja väitöskirjan jälkeen post doc
-tutkimusta tehneen eläke-, sairausvakuutus- ja tapaturmaturva, jotka voivat jäädä
puutteellisiksi. Puolueet tulevat taistelemaan saadakseen Susan Ruususen eduskuntaryhmäänsä.
?Anders
l. Herätkää suomalaiset, palkat eduskunnassa nousivat 5,9 prosenttia. Tehkää uudesta kaupungintalosta niin
suuri, että siihen mahtuu myös tekninen toimisto. ?Valtio suurin rikollinen
l. Vastaisiko joku. Koirat saavat kulkea
minun maksamallani osuudella, mutta sinä
et. Puuttuminen toimittajien vapauteen herättää spekulaatioita
ja vakavia epäilyjä siitä, minkälaisia keinoja viranomaiset käyttävät levottomuuksien
rauhoittamisessa. Luulen, että jokainen tietää oman painonsa.
?Laihoilla kateuttako
Kirjoittajan mielestä sopimusvapaus jätteiden kuljetuksessa olisi säilytettävä toisin kuin Rouskis
tavoittelee.
Rouksikselle. Perinneliiton
työ veteraaniperinteen vaalijana ja eräänlaisena kansakunnan muistin unilukkarina on erilaista työtä kuin mitä nykyiset
veteraanijärjestöt ovat tehneet. Sopimusperusteisessa
järjestelmässä jokainen voi valita jätteidensä
kuljetusyrittäjän. Ystävällinen suomalaispariskunta oli jo
hälyttänyt moottorikelkka-apua, kun tulin
paikalle. Kyseessä
olevan ryhmän sosiaaliturvaa alkaa hoitaa
Mela.
* * *
Viime viikolla vietimme talvisodan päättymisen muistopäivää. Oman ryhmän tuki on niin
ohut, ettei se kestä enää yhtään uutta
paljastusta. Kiinan yli tuhatmiljoonaisessa
väestössä on valtava potentiaali niin kulutuksen kuin työvoiman kannalta. Onko oikein?
?Ritva
Muista Lehdistä
Kanervan piina jatkuu
Kirjoittaja on sosiaali- ja
terveysministeri.
TEKSTARIT
Rouskis parantakoon talouttaan toisin
Olemme saaneet postitse Rouskis Oy:n jätehuollon Rouskaisu-nimisen tiedotuslehden.
Lehdessä on jätehuollon sanomaa, mutta se
sisältää myös yhteisen jätehuoltoyhtiömme
kampanja-avauksen, missä tavoite on koko
jätehuollon keskittäminen Rouskis Oy:n vastuulle ja hoidettavaksi.
Tällä hetkellä vain Särkisalossa ja Kiskon
kunnissa on kunnan eli Rouskiksen järjestämä jätteenkuljetus. Ongelma on ollut myös työttömyysturvassa. Kiina voi voittaa tai
hävitä olympialaisissaan.
Tiibetistä kantautuneet tiedot ennakoivat Kiinalle heikkoa menestystä. Lopulta anteeksipyyntökin tuli vasta vähän autettuna. ?Läheltä piti
l. Sotku syveni, kun hän
ensiksi kiisti koko asian. Säästetäänkö taas vanhusten
kohdalla. Mielet paitsi ovat uteliaita ja
avoimia, myös sisältävät ennakkoasenteita
Kiinan ihmisoikeustilanteen ja demokratiakehityksen suhteen.
Kansainvälisen lehdistön intressi on toinen
kuin kansainvälisen pääoman. ?Kenellä vastuu sairaista
l. Toteutettavassa mallissa käteen jäävän apurahan määrä ei pienene. Jossain maassa poliitikot tosiaan aatteensa takana, jopa luopuvat elämästään.
Suomessa kaikki anteeksi ja valitaan vielä
uudestaan. Aika on tietenkin otollinen, kun on tapahtumassa suuria muutoksia kuntien lukumäärässä sekä Salon alueella että Kemiönsaarella. Veteraanien sosiaa-
KOLUMNI
liturva ja hyvinvointipalvelut ovat tärkeä
osa yhteisvastuuta, jolla vastaamme sotaajan sukupolven tarpeisiin. Vanhakin katselisi mielellään ulos. Eteläisessä Kaliforniassa yli viisikymmentä vuotta
asunut suomalaisnainen kertoi nähneensä elämänsä ensimmäisen kalifornialaisen lumisateen.
Yhtä ihmeissään oli nuori bagdadilaismies, joka tulkitsi kotikaupunkinsa tammikuisen lumisateen taivaan merkiksi siitä,
että rauha joskus palaa Irakiin.
Ihme tai keikahdus, mutta me luotamme tiedemiehiin. Apurahansaajat ovat kuitenkin nyt ja
tulevaisuudessa osaajia, joita tulisi kannustaa luovaan työhön.
Olen esittänyt apurahansaajien sosiaaliturvan uudistusta ensi vuoden budjettiin,
ja nyt hallitus on päättänyt, että se toteutetaan. ?Toinen maksava
l. ?Mies Perniöstä
l. Meillä
mummolla mielenterveysongelma ja viina
maistuu. Uutta uskottavuutta tuskin löytyy, vaikka kokoomus jatkaisikin hallituksessa. Olkapäätä
särki armottomasti, ja mies oli ihan valkoinen
Ensi
yönä paastokausi päättyy ja on juhla-aterian aika. Kauden muodostavat 40 päivän mittainen
Suuri paasto ja Suuri viikko.
Paastokauden aikana pyritään rauhoittu-
maan ja ruokavaliosta jätetään pois kaikki
eläinkunnan tuotteet paitsi kala. Määrä
on suuri, koska jumalanpalveluksia pidetään perinteen mukaan neljässä kirkossa sekä Ylikulman rukoushuoneella.
Perniössä pääsiäisenä on töissä kaikki
kolme pappia, kanttori sekä kanttorin
sijainen. Ominta Laiholle on
kuitenkin oman musiikin esittäminen.
Häneltä on juuri ilmestynyt soololevy
?Mustaa tai valkoista?.
Sivu 19
Marko Mattila
Perniöläinen isä Jari Ananin on oppinut ortodoksiset pääsiäisperinteet perheeltään, joka on lähtöisin Karjalan Kyyrölästä. Kevään aikana selvitetään muun muassa
mahdollisuudet hätäkeskusalueiden suurentamiseen. Ortodoksisissa
kodeissa pääsiäiseen alettiin valmistautua jo
laskiaissunnuntaina, jolloin alkoi paastokausi. Jos sitä ei voi perusvakuutuksena myöntää, yhtiöt
voisivat kehittää tuotteen, joka on räätälöity
iäkkäämmille matkustajille, Kuluttajien vakuutustoimiston lakimies Riitta Haapasaari sanoo.
Eläkeliiton mielestä vakuutusyhtiöiden pitäisi tarkistaa rajoituksia sen suhteen, toimivatko ne enää nykypäivänä.
Sää:
Sää:
Lisääntyvää pilvisyyttä
Lisääntyvää pilvisyyttä
-2
Takasivu
? Tänä päivänä moni 80-vuotias on hyvässä kunnossa, liiton järjestöjohtaja Hannele
Laurila huomauttaa.
Sivu 7
-2
Minkkejä aletaan
Takasivu
taas jahdata
saaristosta
SSS?Elina Lahti
Kirsi Höglund
Saaristomeren pikkusaaria aletaan
taas tyhjentää minkeistä. Virastona
sille tulee täyteen yli 20 vuotta ennen kuin
se tyhjenee työntekijöistä. Kun meijeriä rakennettiin vuonna 1930, tuskin kukaan osasi
ajatella, että vajaat 80 vuotta myöhemmin
talossa kirnutaan kuntaliitos.
Sivu 13
Pääsiäinen on seurakuntien työntekijöille vilkasta aikaa. Uskon, että tämän alueen erityistarpeet huomioidaan uudistuksessa, Frantti
toteaa.
Erityisesti kaksikielinen saaristo tuo lisähaastetta, sillä lomakausina mökkeily ja
matkailu kasvattavat asukasmäärää.
Uuden Salon osoitteiston uudistaminen saa
kehuja hätäkeskuksen johtajalta.
Sivu 11
Papin pääsiäinen
on työntäyteinen
SSS kertoo
kunnantalojen
historiasta
SSS?Jarkko Turpeinen
. Silloin
tyhjilleen jää tuhansia ja taas tuhansia neliöitä, joiden jatkokäytöstä kenelläkään ei
vielä ole tietoa.
SSS?Anneli Kajander-Ekström
Kunnantalot ovat perinteisesti itsenäisen
kunnan maamerkki. Seurakuntapastori Pirkko
Koivusella oli eilen pääsiäisen kiireisin
työpäivä. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 22. Jos
matka kestää yli kolme kuukautta, jotkut
yhtiöt myöntävät vakuutuksen vain alle 70-
vuotiaille.
? Me olemme yrittäneet esittää vakuutusyhtiöille, että olisi hyvä, että iäkkäätkin ihmiset saisivat kattavan vakuutuksen. Suuren
paaston aikana ei myöskään vihitä avioliittoon.
Paastoa on noudattanut myös perniöläinen
ortodoksi, diakoni isä Jari Ananin. maaliskuuta 2008
Kirsi Siikonen
hakee suuntaa
Puhakka ponnahti
EM-pronssia
Spoikasterin soundi
on ihan käypä
KULTTUURI 18
NUORET 21
URHEILU 23
Matkavakuutuksia myönnetään
ikäihmisille vain rajoitetusti
SSS?Sanna Heinonen
Matkavakuutusten myöntäminen ikäihmisille on hyvin rajoittunutta. Ananinin taustalla on hänen kotialttarinsa, jota koristavat lukuisat lampukat ja ikonit.
Pääsiäinen on ortodoksille juhlien juhla
SSS?Talvikki Salin
Ortodokseille pääsiäinen eli Kristuksen
ylösnousemisen juhla on vuoden tärkein
juhla, jouluakin tärkeämpi. Viikon päästä tarkastettavan
väitöskirjan mukaan tälläkin on laaja
vaikutus saariston koko ekosysteemiin.
Sivu 15
Marko Mattila
Elisa Laiho on uusi salonseutulainen
musiikkituttavuus.
Uutta väriä
Salon seudun
kulttuuriin
SSS?Veli-Matti Henttonen
Kiikalan Kruusilassa asuva laulajalauluntekijä Elisa Laiho on tervetullut
uusi kulttuurintekijä Salon seudulle.
Sibelius-Akatemiasta valmistunut Laiho on musiikin moniottelija.
Laiho on ollut laulamassa muun muassa Nightwishin Century Child -levyn
taustakuorossa. Hän aloitti päivän kello 10 jumalanpalveluksella Perniön kirkossa ja
päätti sen onnittelukäyntiin 4-vuotiaan
Emmi Poson syntymäpäiville iltapäivän ollessa jo pitkällä.
Sivu 5. Salon Seudun Sanomat
esittelee tämän viimeisen itsenäisyyden vuoden aikana kaikkien lakkautettavien kuntien
kunnantalot, niiden historian ja nykypäivän.
Sarjan aloittaa Kiskon kunnantalo, joka
ehti toimia ensin meijerinä yli 40 vuotta, sitten asuinkäytössä noin 15 vuotta. Salossa on oivalletuu, ettei viranomaisten rekistereiden päivitys käy hetkessä, Juha-Veli Frantti
toteaa osoitteiston uudistamisesta.
Perniön seurakuntapastori Pirkko Koivunen teki eilisen työpäivänsä iloisella
mielellä.
Halikkoa lukuun ottamatta jokaisessa uuteen Saloon yhdistyvässä kymmenessä kunnassa jää tyhjilleen kunnantalo. Kuluttajien vakuutustoimiston tekemän vertailun mukaan
vakuutusyhtiöt eivät yleensä myönnä jatku-
vaa matkavakuutusta yli 70-vuotiaille.
Matkakohtaisia vakuutuksia voidaan
myöntää vanhemmillekin, mutta niissä on
usein rajoituksia matkan keston suhteen. Esimerkiksi Perniön seurakunnassa kiirastorstain ja
toisen pääsiäispäivän väliseen aikaan
mahtuu 11 jumalanpalvelusta. Halikon nykyiseen kunnantaloon keskitetään ainakin
uuden Salon tekninen toimi.
Kunnantalot eivät tyhjene heti kuntien
yhdistyessä ensi vuoden alussa, vaan vasta
sitten, kun uusi kaupungintalo on valmistunut ilmeisesti vuoden 2010 lopussa. Minkit nimittäin valtaavat
saaret aina uudestaan.
Suomen luontoon villiintynyt minkki
tuhoaa lintujen pesintöjä, mutta syö
myös muun muassa pelto- ja metsämyyriä. Isä Jari on valmistanut sitä varten
perinteisen pashan isoäitinsä reseptillä niin
kuin on aina tottunut tekemään.
Pääsiäispäivänä sukulaiset tulevat hänen
perheensä luo pääsiäisaterialle.
Sivu 12
Hätäkeskuksen kohtalo
Kiskon meijerissä
ei huolestuta Varsinais-Suomessa kirnuttiin kuntaliitos
Marko Mattila
SSS?Liisa Käiväräinen
Eduskunnan käsittelyssä oleva valtioneuvoston selonteko hätäkeskusuudistuksesta ei
huolestuta Varsinais-Suomen hätäkeskuksen
johtajaa Juha-Veli Franttia.
Selonteossa tuodaan esiin hätäkeskustoiminnan tehostaminen ja tuottavuuden lisääminen koko laitoksen toimintamallia kehittämällä.
. Kahvin
sekaan hän on tosin laittanut maitoa. Jokakeväinen
minkkijahti käynnistyy piakkoin muun
muassa Dragsfjärdin Vänön saaren tuntumassa.
Lintusaarilla laajaa tuhoa tekevän
tulokaspedon pyynnistä vastaa Metsähallitus, jonka palkkaamat metsästäjät
joutuvat jahtaamaan minkkejä vuodesta toiseen
ja 40.500 ?.
EU-yhdistetty kulutus:
6,4?6,9 l/100 km.
CO2-päästö: 174?184 g/km.
Kuvan auto erikoisvarustein.
Saab 9-5 bensiini- ja dieselmallit nyt samaan hintaan.
Tarkistimme Saab 9-5 Nordic -turbodieselmalliston hintoja
tuhansilla euroilla laskemalla hinnat bensiinikäyttöisten tasolle.
Kun mukaan lasketaan ylellinen varustepaketti, nautit uuden
Saab 9-5:n dieselmallin ostajana jopa yli 8 500 euron edun
verrattuna veromuutosta edeltävään hintaan. Sähkösäätöinen kuljettajan
istuin
. Lapset tulevat näin tutuiksi,
ja kun menen päiväkoteihin vierailulle, he tuntevat.
Eilen onnitteluvuorossa olivat
Casper Parviainen ja Emmi
Poso. Pappi on odotettu vieras,
vaikka lapset eivät ihan tarkkaan
tiedäkään, mitä hän tekee.
. Vierailulta hän ajaa
suoraan kotiin.
. Sanat
kuuluvat selkeästi hiljaisessa
huoneessa.
Messu päättyy, rukoushuone
tyhjenee ja ihmiset hajaantuvat
tahoilleen aurinkoiseen päivään.
Pirkko Koivunen ottaa mukaansa ehtoollisviinin ja öylättirasian
ja vie ne autossaan seurakuntatalolle kirkonkylään. Mä täytän nämä, Emmi Poso näyttää Pirkko Koivuselle, että hän on nyt 4 vuotta vanha.
Saarna hautuu
päiviä mielessä
Pirkko Koivunen jakoi Ylikulman rukoushuoneella ehtoollisen.
Useaan peräkkäiseen jumalanpalvelukseen valmistautumisessa
pientä painetta aiheuttaa monen
saarnan kirjoittaminen lyhyessä
ajassa. Tosin taidan
saada syödä pashan kaikki itse,
hän naurahtaa.
Saab 9-5 Dieselturbon
etu jopa 8 500 euroa.
Saab 9-5 1.9TiD PF
Sedan Nordic alkaen
38.700?
Wagon Nordic alkaen
39.900?
Hinnat toimituskuluineen
39.300 . En halua menettää sitä. Comfort-varustepaketti
. valinta on yksin sinun.
Tervetuloa valioluokan koeajolle.
Myynti 075 3040 5110
Avoinna: ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
Joensuunkatu 10, 24100 SALO
Huolto 075 3040 5130
Bonusta jopa 5%. Synttärisankari saa lahjaksi kirjan
Rakkaimmat Raamatun kertomukset. Varsinkin,
kun molemmat syntymäpäiväsankarit ovat 4-vuotiaita. 16" kevytmetallivanteet
. Se ei kuitenkaan häiritse Pirkko Koivusta,
joka on mielellään töissä.
. Kukaan ei loukkaan-
? Siihen on tietenkin vaikeaa
antaa vastausta, tehdäänkö rasistisia rikoksia yhä enemmän vai
onko ilmoituskynnys laskenut,
Kääriäinen toteaa.
Perjantaina vietettiin YK:n rasisminvastaista päivää, ja samalla alkoi rasisminvastainen viikko.
Päiväksi on valittu 21. Keli pääteillä oli mainio,
eikä poliisin tietoon tullut vakavia
liikenneturmia.
Vaalimaan raja-asemalla rek-
kajono alkoi lyhentyä niin ikään
pitkäperjantaina. Eilen hän aloitti kello
10 sanajumalanpalveluksella
Perniön kirkossa, sitten onnittelukäynnille ja messu Ylikulmalla
alkoi kello 13.
Hän arvioi kirkossa olleen 70?80
seurakuntalaista, ja rukoushuoneella heitä oli vajaa 20.
. Tänään Pirkko Koivusella
on vapaapäivä, josta hän käyttää
osan sunnuntain saarnan tekemiseen. Saarna on sama molemmissa.
Toisinaan Koivunen kirjoittaa
saarnan valmiiksi sanasta sanaan, toisinaan hän hahmottelee
sen ranskalaisilla viivoilla. Olen kuullut, että tavan olisi aloittanut kirkkoherra Esko
Routasalon puoliso Sirpa Routasalo. Pappi ja tyttö
perehtyvät Prinsessan askartelukirjaan yläkerran rappusilla
istuen.
Saab 9-5 Nordic
-dieselmalleissa
on kattavan vakiovarustuksen lisäksi mm:
. Aseen
tulivoima vastaa sotaleikeissä
käytettävien värikuula-aseiden
tehoa.
Kuopion poliisi piiritti talon saatuaan ilmoituksen, että asunnossa oli ammuttu pienoiskiväärillä.
Poliisin mentyä paikalle mies
rauhoittui ja hänet otettiin kiinni
ilman vastarintaa.
Tapaus sattui Petosen kaupunginosassa kello 16:n jälkeen.
Poliisin mukaan alkoholilla oli
osuutta tapahtumiin.
taan ja hakee sieltä toisen lahjaksi saadun kirjan. Hän pohtii sitä mielessään
automatkalla Keski-Suomeen
syntymäpäiville.
. Seura-
kunnan tapa käydä onnittelemassa näin nuoria on harvinainen.
Perinne yltää kauas ennen Koivusen tuloa Perniöön.
. Uutiset
Lauantaina 22. Sunnuntain
saarna on jo hautumassa.
Ensimmäisenä pääsiäispäivänä
hänellä on kaksi jumalanpalvelusta: kello 10 Yliskylän kirkossa
ja kello 13 Teijon kirkossa. Mihin voi vetää rajan, pitäisikö tehdä ilmoitus myös
rasistisesta rikoksesta. Tämä on mukava tapa muistaa, Emmin äiti Minna Poso
kiittelee. Ajastettava polttoaineen
lämmitin
. Samassa
kyydissä pääsee kanttori Maria
Rainio-Alaranta, jonka työpäivä
päättyy tähän.
Pääsiäisen aika on monessa
seurakunnassa kiirehtimistä tilaisuudesta toiseen. Puhun yhtä lailla, sillä koskaan ei tiedä, mikä kantaa hedelmää.
Pirkko Koivunen tietää, että uskolliset seurakuntalaiset seuraavat jumalanpalvelusta tarkkaan.
Toisinaan hän saa myös palautetta.
. Ilmoituksia tulee myös
muun muassa vahingonteosta ja
syrjinnästä, kertoo erikoistutkija
Juha Kääriäinen Poliisiammattikorkeakoulusta.
Mies ampui
kahta
asunnossa
Kuopiossa
SSS?STT
Keski-ikäinen mies ampui pitkänäperjantaina pistoolimallisella kuula-aseella miestä ja naista
Kuopiossa. Tapa on entuudestaan
tuttu, sillä Emmillä on kaksi isoveljeä.
Pirkko Koivunen siirtyy sukulaisten kanssa nauttimaan juhlatarjoilusta. Luen päivän tekstin Raamatusta hyvissä ajoin ja työstän
saarnaa mielessäni. . Mämmi ja itse tehty pasha kuuluvat
myös pääsiäiseen. Tässä on enkelitarra, se suojelee ja varjelee, Pirkko Koivunen
näyttää Emmille.
Hetkessä Emmi vilahtaa yläker-
Rasistisista rikoksista
ilmoitetaan yhä useammin
SSS?STT
Suomalainen mies hakkaa venäläistä vaimoaan ja haukkuu tätä
siinä sivussa venäläiseksi huoraksi. Minä olen heille Pirkko-pappi,
se on mukavaa.
Latokartanontiellä Emmi Poso
vilkuilee ulko-ovesta, kun Pirkko
Koivunen kaartaa pihaan. Todennäköisesti tapa on
alkanut siitä, että onnittelukäynnillä on voitu toivottaa lapset tervetulleiksi päiväkerhoon.
Lapsi- ja nuorisotyöstä vastaavalle Koivuselle tapa on mieluisa.
Äitiyslomalta töihin palaamassa
oleva seitsemän lapsen äiti pitää
onnittelukäyntejä tärkeinä.
. maaliskuuta, koska juuri tuona päivänä
vuonna 1960 Etelä-Afrikan poliisi
avasi tulen rauhalliseen mielenosoittajajoukkoon Sharpevillessa.
Tulituksessa kuoli 69 mielenosoittajaa.
tunut osumista huolimatta. Hiukkassuodatin
. Valmiiksi kirjoitettu sitoo ja kokoaa
ajatukset, eikä siitä voi poiketa.
Ranskalaiset viivat jättävät tilaa
hetken ajatuksille.
Pirkko-pappi
on lapsille tuttu
Matkalla Ylikulmalta syntymäpäiville Pirkko Koivunen käväisee seurakuntatalolla kirkonkylässä.
Papin pitkäperjantaita keventävät onnittelukäynnit. Nuijamaan raja-asemalla Venäjälle menossa olleiden
rekkojen jonon pituus oli puolestaan 20 kilometriä.
moituksia rasistisista rikoksista.
Poliisiammattikorkeakoulu tekee
tapauksista selvityksen vuosittain.
Vuonna 2006 poliisille ilmoitettiin noin 750 rasistista rikosta.
Vuonna 2005 luku oli 669, vuonna
2004 puolestaan 558.
? Yleisin poliisille ilmoitettu rasistinen teko on pahoinpitely tai
sen yritys. Iltapäivällä
jonon pituudeksi mitattiin 30 kilometriä, ja sen pää oli Haminan
itäpuolella. Jos
en olisi töissä, menisin kirkkoon
kuitenkin. Kotona pääsiäinen näkyy ai-
nakin lasten askarteluina. Joskus
uhrin oma arvio motiivista kirjautuu vain rikosilmoitukseen, mutta
ei etene syyttäjälle asti.
? Harvoin kuulee sitä, että rangaistusta olisi kovennettu sen
takia, että kyseessä on rasistisesti motivoitunut rikos, Kariuki
jatkaa.
Poliisi saa entistä enemmän il-
Menoliikenne sujui
jouhevasti hyvällä kelillä
SSS?STT
Pääsiäisen menoliikenne hiipui
hiljalleen pitkäperjantaina iltapäivällä. Kirjan etulehdelle on kirjoitettu saajan nimi ja sivulle on
liimattu tarra.
. Urheilullinen
Sedan vai monikäyttöinen Wagon. Vakionopeuden säädin ja
ajotieturi
. Mieluiten olen silti
töissä, koska se antaa samalla
itsellekin.
Kiikalassa asuvan Koivusen
työt alkoivat kiirastorstaina,
jolloin hän oli avustamassa iltamessussa. kysyy Rikosuhripäivystyksen projektivastaava Peter Kariuki.
Alun esimerkki on kuvitteellinen, mutta Rikosuhripäivystyk-
sen mukaan tällaisten tapausten
pohtiminen on aiheellista.
Rikosuhripäivystys on huolissaan siitä, että rasistiset motiivit
saattavat jäädä huomioimatta,
kun ilmoitus kirjataan. maaliskuuta 2008
sss.toimitus@sss.fi
5
Pirkko Koivunen on pääsiäisenä mielellään töissä
Kuvat: Marko Mattila
Papin pitkäperjantai alkoi
jumalanpalveluksella ja
päättyi onnittelukäyntiin
4-vuotissynttäreille
SSS?Anneli Kajander-Ekström
Perniön Ylikulman rukoushuoneella on rauhallinen tunnelma.
Pitkäperjantain messu on edennyt ehtoolliseen, jolle seurakuntapastori Pirkko Koivunen
kutsuu sanoin ja kevein käden
liikkein.
Koivunen jakaa ehtoollisen lämpimästi silmiin katsoen. Pääsiäisen sanoma on niin syvä. Vaimo tekee poliisille rikosilmoituksen perheväkivallasta.
? Mutta onko teko rasistisesti
motivoitunut. En ajattele kuulijoiden määrää
Päivän päätyttyä löysin pöydältäni kaksi hellyttävää
korttia, joista toisessa toivotettiin hyvää pässiäistä ja toisessa
hyvää paskiaista.
Sitä samaa teille toivottaa koko
kielijutturingin puolesta
Johanna Halonen
johannakhalonen@hotmail.com
Kirjoittaja on suomen kielen
tutkija ja opettaja.
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Tarkoitatko tuota viimeistä
suklaamunaa?
. Heistä yhden epäillään myös
pahoinpidelleen sivullisen.
Yleistä järjestystä valvonut poliisipartio oli saapumassa Kannelmäen ostoskeskuksen pihalle
perjantaina aamuyöllä kahden
aikaan, kun kymmenkunta naa-
mioitunutta miestä ympäröi poliisien auton ja yritti kaataa sen.
Osalla miehistä oli kasvoillaan
Scream-kauhuelokuvista tutut
pääkallonaamiot, osa oli naamioitunut huivein.
Myös miesten vaatteissa oli pääkallosymboleita.
Poliisin mukaan on viitteitä siitä, että auton kaatoa oli jollain
lailla suunniteltu etukäteen.
? Poliisit eivät ehtineet edes
ulos autosta, kun miehet jo tulivat
kaatamaan sitä, kertoi päivystävä
komisario Tom Packalen.
Poliisipartiot liikkuvat hänen
mukaansa iltaisin ja öisin juuri
esimerkiksi ostoskeskuksissa.
Poliisit pääsivät pois autosta
sumuttamalla pippurikaasua
miesjoukkoon, jolloin myös kaatoyritys epäonnistui. Lievemmästä
muodosta, virkamiehen vastustamisesta, voi selvitä sakoilla tai
enintään puolen vuoden vankeudella.
Packalen muistutti myös, että
julkisella paikalla naamioituminen on kielletty, jos naamioituneen ilmeisenä tarkoituksena on
vahingoittaa omaisuutta tai toista ihmistä.
Kannelmäen ostoskeskus nousi
julkisuuteen vuoden 2001 alussa,
KEHÄ I
KE
HÄ
Paloheinä
Somerolaisen Soini Virolaisen
elämästä ei ole väriä puuttunut.
Pitkän uran taksimiehenä tehnyt
Virolainen kuljetti 1960-luvulla
Unto Monosta Somerolta Rovaniemelle.
70 VUOTTA?TIISTAINA
Kun Mononen oli Rovaniemellä,
odotti Virolainen hotellissa kotiinlähtöä, sillä reissu kesti aina
useampia päiviä. Samalla
opiskelimme pääsiäiseen liittyvää sanastoa kuten eri-ikäisten
lampaiden nimityksiä karitsoista
pässeihin. Siinä on joka palassa hirmuinen määrä mitä
lie flavonoideja ja muita ihmiselle tärkeitä ainesosia.
klo 6.00-16.00
Viikonl.
klo 6.00-12.00
- Lohjan ja Tammisaaren alueen
varhaisjakelut Suomen Posti Oyj:
Lohja
puh. Esimerkiksi englannin Easter ja saksan
Ostern perustuvat pakanallisen
hedelmällisyyden jumalatar
Ostaran, Astarten eli Ishtarin
nimeen. Lopulta keksin
kysyä, onko asemalla ulkovessaa,
sillä tiesin Monosen viihtyvän
niissä pitkäänkin. Taksikuski istui sivussa, kun
muut puhuivat. Matkat sujuivat
hiljaisuudessa, sillä suuri tangosäveltäjä ei takapenkillä paljon
puhellut.
Kerran Virolainen hukkasi säveltäjän pysähtyessään kahville
Iin Gulf-asemalle.
? Tullessani kahvilta en löytänyt
Monosta mistään. Se merkitsee sitä, että hän lähtee pian maantielle, sillä Virolainen on erikoistunut
erikoiskuljetusten saattamiseen.
Välillä suuntana on Kotka, välillä
Pietarsaari, mutta saattokeikat
ovat vieneet Virolaista myös Saksaan, Hollantiin, Itävaltaan ja
Unkariin.
Työ ei tunne kellonaikoja, sillä Virolainen on valmis lähtöön
ympäri vuorokauden. Onpa hän
joskus kiirehtinyt keikalle myös
Viron kylpylästä kesken maksetun lomaviikon. Nykyinen liikennekuri
saa miehen kuitenkin huokaamaan syvään.
? Liikenne on täysin holtitonta:
millään muulla ei ole mitään väliä, kunhan pääsee toisesta ohi.
Tilanne paheni, kun 80:n lätkä
poistettiin.
Karhu nappasi
sokerin suusta
Soini Virolainen näyttää valokuvia, joissa hän on ison karhun
kanssa. Näin Virolainen
seurasi sitäkin, kun Laukamo-yhtiöiden edeltäjä Sandbergin muovitehdas neuvotteli 1960-luvulla
tulostaan Somerolle.
? Se tehtiin selväksi, että jos
neuvotteluista vuotaa ennen aikojaan vähänkin ulos, niin muutto
ei toteudu, Virolainen muistelee.
Liikkeelle kun
puhelin soi
Autot ovat kuuluneet Soini Virolaisen elämään 15-vuotiaasta
asti ja kuuluvat edelleen. Totta, mutta luin jostakin, että
suklaa on terveellistä. Muutenkin
tapausta pidetään erittäin poikkeuksellisena.
Rikospoliisi tutkii asiaa virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Muutama kuukausi sitten tuo
unelma toteutui, kun hirsitalo valmistui Somerniemen Heinjärven rannalle.
SSS?STT
????????????????
?????????????????
????????????????
???????????????
????????
????????????????
???????????????
???????????
???????????????
???????????????
?????
????????????
???????????????
???????????????????????????????????????
Laivaliikenne Saimaan kanavalla käynnistyy heti pääsiäisen
jälkeen 25. Kanavan jääpeite on lauhan talven takia poikkeuksellinen heikko.
Kanavan hoitokunnan toimistopäällikkö Ossi Häärä kertoo,
että jäänmurtaja avaa kanavan
tiistaina.
? Jäänmurtaja murtaa sen jään,
mikä siellä on. Kovin vahvaa se
ei ole, koska kanavalla ei tänä
vuonna voitu järjestää pilkkikilpailuja.
Toissa vuonna 150 vuotta täyttäneen kanavan yksi sulku on
kunnostettu ennen uutta purjehduskautta. Uutiset
?????????
Rakkaamme
Armi Mirjam Eskolin
* 27.3.1930 Pertteli
? 11.3.2008 Salo
Kaivaten
Kerttu
sisarusten lapset perheineen
Kutsuna ilmoitamme, että Armi siunataan
Perttelin kirkossa lauantaina 29.3.2008 klo
10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Rakkaamme
Matti Tapani Erik
Harju
* 15.6.1986
? 25.2.2008
Isä ja Päivi
Mamma
Päivi-täti perheineen
Jukka
sukulaiset ja ystävät
Hiljaisuuden äärelle
sä miksi käyt näin varhain.
Ain sydämissäin sinusta
säilyy muisto parhain.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Sylvi Rannikon
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Omaiset
Elinkeinoelämän
keskusliitto
haluaa karsia
ansioturvapäiviä
SSS?STT
Elinkeinoelämän keskusliiton
toimitusjohtajan Leif Fagernäsin mielestä ansiosidonnaista
työttömyyskorvausta maksetaan
liian pitkään. Miehen
vammat eivät poliisin mukaan olleet kuitenkaan vakavia. Olet syönyt jo kuusi.
. Miksi juuri suklaaseen
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
liittynyt myös luonnon vapautuminen lumen kahleista ja herääminen uuteen elämään.
Pääsiäinen-sanan keksijästä
ei ole tietoa. Sekin on oma tarinansa,
sillä 1970-luvulla Virolainen kiersi toreja ja kauppojen parkkipaikkoja ja paini karhun kanssa.
? Kasvatin karhun yhdeksänkiloisesta pennusta aikuiseksi. Venäjän puoleinen
Iskrovkan sulku Särkijärven kohdalla nostettiin ylös ja huollettiin.
www.kivityo.?
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 22.177 kpl
(LT-levikki 2007)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
7-päiväinen sanomalehti
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-21.30,
la klo 14.00-21.30,
su klo 14.00-21.30
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Pääsiäisen monet kasvot
Pääsiäismuna
Suomalainen pääsiäinen on
kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen sekoitus kristillisiä,
juutalaisia ja pakanallisia perinteitä. Poliisin teknisissä tutkimuksissa on vahvistunut, että Korppolaismäessä
sijainneen hallin torstainen palo
alkoi rakennuksen sisältä.
Aidatulla alueella sijainnut rakennus oli ollut tyhjillään useita
vuosia, eikä siellä ollut sähköjä.
Poliisin mukaan seinien töhrijät
olivat käyttäneet rakennusta harjoitussalinaan.
Palo havaittiin illalla kahdeksan
jälkeen. Höh. Eli jos nyt syön vielä tuon seitsemännenkin suklaamunan, niin
se on oikeastaan ihan luonnollinen
asia, koska luolaihminen tuolla
jossakin geeneissäni kiljuu naama
punaisena ja vaatii saada tuon
munan sisältämän energiamäärän
itselleen.
. Myös kielellisesti pääsiäiseen liittyy omaa ja lainattua,
itäistä ja läntistä.
Valtaosalle meistä pääsiäinen
on luterilaisen kirkon juhla, jota
vietetään Jeesuksen kuoleman
ja ylösnousemuksen muistoksi, jolloin korostuu Jeesuksen
pääseminen kuoleman vallasta.
Samalla myös ihmiskunta pääsi
vapaaksi synnin ja ikuisen kuoleman vallasta.
Toisaalta pääsiäinen viittaa
myös ennen uskonpuhdistusta
vallinneeseen katoliseen pääsiäisenviettoon, paaston ajan
loppumiseen eli paastosta pääsemiseen.
Pääsiäinen heprean pesahin
ja latinan pascaliksen käännöksenä viittaa myös juutalaisten
pääsiäiseen, Egyptin orjuudesta
vapautumisen muistojuhlaan.
Suomalaiseen pääsiäiseen on
? Syödäkö vai eikö syödä, siinäpä
pulma.
. Ostaran palvontaan
liittyvät myös meille tutut pääsiäispuput, kätketyt värikkäät
munat ja noidat. Silminnäkijöiden mukaan alueelta oli poistunut kaksi
tummiin vaatteisiin pukeutunutta 20?30-vuotiasta miestä noin
tuntia ennen paloa.
Saimaan
kanava avataan
pääsiäisen jälkeen
SSS?STT?Marianne Zitting ja
Eeva Nikkilä-Kiipula
Helsingin poliisi pidätti pitkänäperjantaina muutamia henkilöitä poliisiauton kaatoyrityksestä. Suklaassahan on sokeria ja rasvaa eli siinä
on paljon energiaa. Ulkovessasta
hän sitten löytyi istumasta.
Myös Tapio Rautavaara, Reino Helismaa ja Esa Pakarinen
tulivat Virolaiselle tutuiksi, kun
hänestä tuli sattumien kautta
joksikin aikaa kolmikon taksikuski.
? Oli hauska seurata eri paikoissa, kun Pakarinen kulki puupäähattu päässään ja väki seurasi
perässä.
Viihteen ammattilaiset pitivät
huolta siitä, että iloa riitti iltamien lisäksi taksissa.
? Pakarinen oli porukan vitsiniekka, ja Rautavaara kajautteli
komealla äänellä laulujaan.
1960- ja 70-luvuilla taksi tiesi
paljon sellaista, mitä tavallinen
kadunmies ei tiennyt, sillä Vi-
rolainen kuljetti usein Someron
kunnanjohtajaa ja muita päättäjiä. Ehkä niiltä
ajoilta on jäänyt ihmisen geeneihin
himo kaikkea makeaa ja rasvaista
kohtaan.
. Taksityön välissä hän ajoi 1970-luvulla Tampereella paikallisbusseja.
Noihin vuosiin liittyy ainoa autoja sivuava työ, jota Virolainen ei
muistele ilolla.
? Olin jonkin aikaa matkalippujen tarkastajana, mutta se oli
koiran virka.
Selkävaivojen myötä Tampere
jäi ja Somero ja taksi kutsuivat
jälleen.
Virolaisen matkapuhelin soi kesken haastattelun. ja lihavõttepühad ?lihansyömispyhät?.
Nykyisin virolaiset toivottelevat
useimmiten hyviä munapyhiä:
Häid munadepühi! Myös unkarin húsvét perustuu lihan syömisen sallimiseen (hús ?liha?).
Latvian lieldienas tarkoittaa
?suuria päiviä?, liettuan Velykos,
puolan Wielkanoc ja slovakian
velká noc puolestaan ?suurta yötä?.
Länsi-Suomessa pääsiäisen
TILAUSHINNAT
1.12.2007 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
alusviikkoa on kutsuttu hiljaiseksi viikoksi mutta idässä suureksi viikoksi itäeurooppalaisen
perinteen mukaisesti. Toisaalta suklaassa on kyllä niin
paljon rasvaa, että se taitaa kumota kaikki sen hyvät puolet. Se
luotti isäntäänsä niin, että jos piti
sokerinpalaa suussa, pisti karhu
tassut olkapäille ja otti sokerin.
Painishow´t loppuivat, kun karhunpito kiellettiin.
Soini Virolainen aikoo viettää
syntymäpäivänsä juhlimisen sijasta tien päällä, kuinkas muuten.
Soini Virolainen kertoo haaveilleensa lapsesta asti hirsitalosta järven rannalla. Fagernäs arvioi,
että korvausajan leikkaamisen
vastineeksi työnantajat saattaisivat suostua maksamaan nykyistä
suurempaa työttömyysrahaa.
????????????????
????????????????
Poliisi pidätti useita
yrityksestä kaataa poliisiauto
Pääkallonaamareihin
pukeutunut joukko
piiritti partion Helsingissä
Kun taival päättynyt
on päällä maan,
käyn luokse Jeesuksen
riemuun ihanaan.
Ei tuska yltää voi,
kirkkaana laulu soi.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.
Lämmin kiitos kaikille,
jotka kunnioititte
rakkaamme
6
Lauantaina 22. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Kyllä joku voi lantturaastettakin himoita, ainakin hapankaalinhimo on ihan yleinen juttu.
Suklaanhimoon liittyy varmaankin
joku alkukantainen syy. Palo todettiin tahallaan sytytetyksi, mutta
poliisi ei saanut kiinni tekijää.
Päivi Malin-Perho
Monosta, Rautavaaraa
ja Pakarista kyydissä
SSS?Päivi Malin-Perho
3
mittari lähenee 70:tä, on pakko
kysyä, onko Virolainen koskaan
harkinnut eläkkeelle jäämistä.
? Olen ollut jo pitkään eläkkeellä, mutta jatkan vain töitä, hän
hörähtää.
Vauhtia ei ole hiljentänyt viime
kesänä tehty sydämen pallolaajennus tai se, kun hän hirsitaloa
rakentaessaan kierähti katolta
alas.
? Aina sattuu, kun rapataan, Virolainen tuumaa lyhyesti.
55 vuotta tien päällä ja taakse
jääneet kuusi miljoonaa kilometriä eivät ole saaneet Virolaista
kyllästymään ratin takana istumiseen. Sitäpä juuri.
. Voi sen kai noinkin ajatella...
Reiman
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin (02) 770 2220
Telefax (02) 770 2211
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
(02) 770 2626
ma-pe 8.15-16.30
PAINOPAIKKA:
Turun Sanomien lehtipaino
ISSN 0782-5404
Turku 2008. 020 452 6723
Tammisaari puh. Pahoinpitely sattui samoihin aikoihin ja
samassa paikassa.
Pidätettyjen tarkkaa lukumäärää komisario Tom Packalen ei
kertonut, koska asian tutkinta
oli kesken ja tekijöiksi epäiltyjä
vapaalla jalalla.
Poliisiauton kaatamisesta kiinni otetut ovat syntyneet 1980-luvulla, ja he ovat kaikki helsinkiläisiä.
Virkamiehen
väkivaltaista
vastustamista
Poliisin mukaan Kannelmäen
ostoskeskus ei ole niitä paikkoja, joiden ympäristössä yleensä
400 m
Ostoskeskus
MAUNUNNEVA
KANNELMÄKI
Prisma
parveilee nuorisoa. Agricola käytti sitä
raamatunsuomennoksessaan,
mutta sana esiintyy jo sitä vanhemmassa niin sanotussa Upsalan evankeliumikatkelmassa.
Sanan on täytynyt olla tuttu ja
yleisessä käytössä viimeistään
1500-luvun alussa.
Suomen lisäksi pääsiäispyhille
on omakielisiä nimityksiä ainakin Virossa: ülestõusmispühad
?ylösnousemispyhät. Yleiseen
käyttöön vakiintuneet kiirastorstait ja lankalauantait ovat
lainaa lännestä.
Ruotsinkielinen påsk sekä
norjan ja tanskan påske pohjautuvat latinan pascalis-sanan
kautta heprean pesahiin, kuten
myös italian pasqua, espanjan
pascua, portugalin páscoa, ranskan pâques ja hollannin pasen.
Myös venäjän pasha perustuu
alkuperäiseen hepreankieliseen
nimitykseen.
Germaanisissa kielissä pääsiäisen nimi perustuu pakanalliseen kevään juhlaan. Pääsiäismunat
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
192,00 ?
98,00 ?
49,50 ?
204,00 ?
110,00 ?
57,00 ?
23,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Miksei johonkin terveellisempään, vaikka parsakaaliin tai lantturaasteeseen?
. Ulos päästyään poliisit kutsuivat paikalle
apuvoimia, ja lopulta tilannetta
oli selvittämässä useita poliisipartioita.
Kukaan poliiseista tai kaatoyrityksessä mukana olleista ei
loukkaantunut välikohtauksessa.
Osa naamiomiehistä pääsi pakenemaan paikalta.
Poliisien ollessa paikalla heidän
luokseen tuli sivullinen mies, joka sanoi yhden naamiomiehen
pahoinpidelleen häntä. maaliskuuta. 020 452 6725
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
la-su klo 6.30-10.00
KIELIPALSTA
iankaikkisen elämän symboleina sekoittuvat siis pakanalliseen
kulttiin.
***
Vuosia sitten kirjoittelimme
suomen kielen kurssilla pääsiäiskortteja maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa. Kun miehen oma
Malmi
4
3
Pasila
III
7
KE
HÄ
I
Itäkeskus
HELSINKI
5 km
STT
kun tulipalo tuhosi sen pahoin
uudenvuodenpäivänä. Sen lisäksi
suklaasta löytyy vielä koko joukko
kaikenlaisia mielihyvää tuottavia mikrohippusia, jotka auttavat
ihmistä jaksamaan silloin, kun
tuntuu siltä, että synkkä pilvi on
jäänyt pään päälle leijumaan.
. Joskus esihistorian hämärissä vain ne selvisivät
hengissä, jotka onnistuivat huonoina aikoina hankkimaan tarpeeksi
energiaa itselleen. Suomalaiset syövät keskimäärin kolme
ja puoli kiloa suklaata vuodessa.
Se tekee kymmenisen grammaa
päivää kohden. Tuo suklaamuna
painaa 20 grammaa eli tuollaisen
seitsemän munan suklaasatsin
pitäisi riittää keskivertoihmiselle
kahdeksi viikoksi.
. 22% alv)
PAKINA
tulee tällainen himo. Lain mukaan tuomio
virkamiehen väkivaltaisesta
vastustamisesta on vähintään
neljä kuukautta ja enintään neljä
vuotta vankeutta. maaliskuuta 2008
Wärtsilän
tehdashallin
palo ehkä
tahallaan
sytytetty
SSS?STT
Wärtsilän entisen tehdashallin
palo Turussa oli mahdollisesti
tahallaan sytytetty
Joillakin yhtiöillä
yläikärajaa ei ole lainkaan.
Myös jatkuvan matkavakuutuksen ehdoissa on rajoitteita matkan
pituudelle. He joutuvat olemaan
pidempään sairaalassa, ja heille
tulee helpommin komplikaatioita,
Haapasaari sanoo.
Hän huomauttaa, että ikä voi
vaikuttaa matkavakuutuksessa
muutenkin kuin vain ikärajoitusten kautta.
? Jos matkasairauteen tai -tapaturmaan on olennaisesti myötävaikuttanut aiempi vika tai sairaus, korvausta maksetaan vain
matkasairauden tai tapaturman
osalta.
Esimerkiksi jos ihmisellä on
jo ennen matkalle lähtöä selkärangassa rappeumamuutoksia ja
hän kaatuisi matkalla portaissa,
minkä jälkeen hänellä todettaisiin välilevytyrä, vakuutusyhtiö
maksaisi hoitokuluja vain selän
venähdyksestä. Kuluttajien vakuutustoimiston tekemän vertailun mukaan suurin
osa vakuutusyhtiöistä ei myönnä
jatkuvaa matkavakuutusta yli 70vuotiaille.
Myös matkakohtaisen matkavakuutuksen myöntämisessä on
rajoitteita. Osa yhtiöistä antaa
sellaisen vain kolme kuukautta
kestävää matkaa varten, mutta
pidemmälle reissulle sen saavat
yleensä vain alle 70-vuotiaat.
Lyhyemmille matkoille matkakohtaisen vakuutuksen voi saada
alle 86-vuotias. Käsittely lautakunnissa on ilmaista.
Lähde: Kuluttajien vakuutustoimisto
Eläkeliiton Kuusjoen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Raitanen (oik.) ja pääemäntä Eija Vesanen ovat olleet monilla yhdistyksen matkoilla mukana. Myös jatkuvaan matkavakuutukseen voidaan vaatia
terveysselvitystä.. Kaksikko selaa nyt kylpyläesitteitä. Meidän pienille reissuille esimerkiksi
Viroon jokainen on ottanut vain
oman pienen henkilökohtaisen
vakuutuksen, Raitanen sanoo.
Myös sairauskulu- ja yksityistapaturmavakuutuksissa voi olla
ikärajoitteita.
? Esimerkiksi yksityistapaturmavakuutuksessa ikäraja voi olla
70 ja 80 vuoden välillä, Haapasaari sanoo.
Molemmat vakuutukset edellyttävät terveysselvityksen toimittamista. Uutiset
Lauantaina 22. Yhdistys on tehnyt muun muassa laiva- ja kylpylämatkoja. Olkoon sitten
kalliimpi tai korvauspiiri rajoitetumpi, mutta olisi hyvä, että
iäkkäillä olisi jonkinlainen turva,
Kuluttajien vakuutustoimiston
lakimies Riitta Haapasaari sanoo.
Hänen mielestään rajoitukset
johtuvat siitä, että iäkkäät saavat
helpommin sairauksia ja heille
sattuu herkemmin matkatapa-
turmia.
? Heidän hoitokulunsa ovat
suurempia. Aika paljon sellainen jää
arveluttamaan, että jos matkalla
katkaisee jalan. Yhtiöt voivat
antaa eri maksusta jatkoa, mutta
ikäihmisten on sitä vaikea saada.
Eläkeliitto kokee matkavakuutusten kestorajoitteet ongelmallisiksi.
? Monet ovat matkalla puoli
vuotta. Ensi kesänä kuusjokelaiset lähtevät Olkiluotoon ydinvoimalaan tutustumaan.
paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Raitanen huomauttaa.
Eläkeliiton mukaan vakuutusyhtiöiden pitäisi päivittää ehtoja.
? Tänä päivänä moni yli 80-vuotias on hyväkuntoinen. Nykyinen
80-vuotias voi vastata entisajan
60-vuotiasta kunnon suhteen. Yhtiö katsoisi, että välilevytyrän syntymiseen olisi
olennaisesti myötävaikuttanut
aiempi kuluma.
? Näissä tulee paljon ongelmia.
Vakuutusyhtiöt voisivat yrittää
selventää ja painottaa tätä ehtoa
esitteissä ja myyntimateriaalissa,
jotta ihmiset ymmärtäisivät, mistä on kyse, Haapasaari huomauttaa.
Viime vuosina kyselyt matkavakuutusten ehdoista ovat lisääntyneet niin Eläkeliitossa ja Kuluttajien vakuutustoimistossakin.
Myös Kuusjoen paikallisyhdistyksen jäseniä tilanne on mietityttänyt.
? Siitä on käyty keskustelua.
Muutamat 75 vuotta täyttäneet
eivät ole saaneet vakuutusta. Pääsääntöisesti jatkuva matkavakuutus koskee kolmen
kuukauden reissua. maaliskuuta 2008
7
Ikäihmisillä rajoitteita
matkavakuutusten saamisessa
Kirsi Höglund
Eläkeliiton
mielestä
ehtoja
pitäisi
muuttaa
TIETONURKKA
MATKUSTAJAVAKUUTUS ON MONIPUOLINEN
? Matkavakuutus sisältää matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen.
? Matkustajavakuutukseen sisältyvät yleensä matkasairauden ja
-tapaturman hoitokulut, vakuutusyhtiön etukäteen hyväksymä
sairauskuljetus kotimaahan, kotiinkuljetus tai hautauskulut
ulkomailla kuolemantapauksessa ja matkan peruuntumis- ja
keskeytyskorvaus.
? Jatkuva vakuutus on voimassa vuoden kerrallaan, ja se on
aina erikseen kirjallisesti irtisanottava.
SSS?Sanna Heinonen
Vakuutusyhtiöillä on paljon
rajoituksia matkavakuutusten
myöntämisessä ikäihmisille. Se saattaa olla
tosi kallis paukku, liiton järjestöjohtaja Hannele Laurila huomauttaa.
Myös jatkuvan vakuutuksen rajoitteet mietityttävät.
? Se olisi kuitenkin edullisempi
vaihtoehto niille, jotka matkustavat paljon, Eläkeliiton Kuusjoen
? Matkakohtainen vakuutus otetaan matkan keston mukaisesti
määräajaksi, joka voi olla enintään vuosi.
? Matkavakuutusasioista voi valittaa käräjäoikeuteen, mutta se
voi tulla kalliiksi kuluttajalle.
? Halvempaa on pyytää vakuutus- tai kuluttajariitalautakunnalta
lausuntoa. Ne antavat suositusluonteisia ratkaisuja, jotka eivät
sido vakuutusyhtiöitä mutta joita yhtiöt yleensä kuitenkin noudattavat. Se
pitäisi vakuutusyhtiöiden huomioida paremmin, Laurila sanoo.
?Oma vakuutus
iäkkäille?
Kuluttajien vakuutustoimisto
on esittänyt vakuutusyhtiöille,
että iäkkäille ihmisille olisi hyvä
saada kattava vakuutus.
? Yhtiöt voisivat kehittää tuotteen, joka on räätälöity iäkkäämmille matkustajille
Ja
ihmisille, jotka välittävät asiasta,
voi tulla huono omatunto. Tupakoinnin osuus palokuolemissa oli
kuusinkertainen kaikkiin rakennuspaloihin verrattuna.
Palokuolemien määrä kuitenkin putosi selvästi vuodesta 2006,
jolloin niitä oli 126. Uutiset
Lauantaina 22. Sen mukaan
erityisenä riskiryhmänä ovat yksinäiset, eronneet ja tupakoivat
miehet.
Miehiä viime vuoden 85 kuolonuhrista oli 72 prosenttia. Säästät 18 ?!
SSS?STT?Eeva Nikkilä-Kiipula
Sanna
?28 kg
Tarjous on voimassa tällä
ilmoituksella 1.6.2008 asti.
Pysyviin tuloksiin Painonvartijat-ryhmissä:
yhmissä:
Salo
Halikko
Kuusjoki
Pertteli
Paimio
Somero
8
Sininen Talo, Rummunlyöjänkatu 2,
ti 12.00, 18.00 (palvelu 14.00?17.00)
Franssintalo, Kirkkorinne 7,, UUSI!
ma 18.00 (alkaa 31.3.)
Terveystalo, Ylipässintie 5,, USI!
U
to 18.00 (alkaa 27.3.)
koushuon
Kajalan urheilukentän kokoushuone,
SI!
Tortosmäentie, ke 18.00 (alkaa 26.3.) UU
antie 37,
Varsinais-Suomen Kansanopisto, Vistantie
Alatalon ruokala, päärakennuksen takana, to 19.00
Osuuspankki, kokoustilat, käynti pihan puolelta,
ma 19.00
Kaikkien ryhmien kokoontumisajat ja -paikat:
www.painonvartijat.fi
aikataulut tai puh. Samoin moniuhriset palot jäivät pariin tapaukseen.
Myös päihteillä ja lääkkeillä oli
vaikutusta kahdessa tapauksessa
kolmesta, myös naisten kuolemissa.
Vuokra-asunnoissa asuvat ja
? Ilmaston lämpenemistä ei ole
enää mahdollista pysäyttää pelkästään vähentämällä päästöjä.
Päästöjen vähentämisen lisäksi
on Isomäen mukaan poistettava
ilmasta hiilidioksidia sekä parannettava maapallon heijastavuutta.
Heijastavuuden kannalta tärkeitä ovat arktisten alueiden jääja lumipeitteet.
? Jää ja lumi heijastavat 70?90
prosenttia auringon säteilystä
suoraan takaisin avaruuteen,
ääritapauksissa vielä enemmän.
Sulan veden heijastavuus on
säteiden tulokulmasta riippuen
vain 4?10 prosenttia, tumman
havumetsän tai mustan maan
suurin piirtein saman verran, Isomäki sanoo.
Aina voi tehdä jotain
Tammisaaren Bromarvissa asuva kirjailija Risto Isomäki kantaa
huolta myös siitä, millaisia vaikutuksia ilmastonmuutoksella
on ihmisten mielenterveyteen,
näyttäväthän ongelmat suurilta
ja pelottavilta.
? Jos tyydymme vain vähentämään päästöjä, tilanne voi joistakin tuntua toivottomalta. (09) 500 500
Lisätietoja: Helsinki (09) 5423 4567, Oulu (08) 338 571,
Tampere (03) 213 2900, Turku (02) 251 3890
www.painonvartijat.fi
TILAA
SALON SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun 02-770 2626
Tilaukset myös netissä: www.sss.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
Parin viime vuoden aikana asenteet ilmastonmuutosta kohtaan
ovat muuttuneet selvästi ympäri
maailmaa.
? Nyt Yhdysvaltain johtavat
presidenttiehdokkaatkin puhuvat
60?80 prosentin päästövähennyksestä, mikä on dramaattinen
muutos Bushin aikaan verrattuna, sanoi kirjailija, tiedetoimit-
taja ja ympäristöaktivisti Risto
Isomäki.
Miehen uutuuskirja 34 tapaa
estää maapallon ylikuumeneminen (Tammi) julkistettiin viikolla
Helsingissä.
Vakavasta aiheesta huolimatta
Isomäki ei lietso tuomiopäivän
tunnelmia, vaan päinvastoin vakuuttaa, että asiaan voidaan vaikuttaa. Kyseessä on kokeilu,
jolle on annettu aina jatkoaikaa.
Kyyrän mukaan nyt tehdyllä tutkimuksella on haluttu selvittää,
auttaako soviteltu päiväraha työllistymisessä. Hän kuitenkin
selkeyttäisi päivärahaan liittyvää
paperisotaa.
Soviteltua työttömyyspäivära-
haa maksetaan pätkä- ja osa-aikatöitä tekevälle työttömälle palkan lisäksi. Tällä on haluttu kannustaa ihmisiä ottamaan vastaan
myös pätkä- ja osa-aikatöitä.
Nykymuotoisena järjestelmä
on ollut käytössä noin kymmenisen vuotta. Erikoistutkija
Tomi Kyyrä kertoo sovitellulla
päivärahalla olleiden ihmisten
työllistyneen kaksi kertaa nopeammin kuin täysin työttöminä
olleet.
? Verrattuna esimerkiksi kurssituksiin ja muihin aktivointitoimiin tämä vaikuttaa huomattavasti tehokkaammalta, arvioi
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkija Kyyrä.
Kyyrän mielestä soviteltu päiväraha takaa pätkätyöläiselle kokoaikatyötöntä paremman tulotason ja samalla se vähentää työttömyysturvamenoja. itsestään
sammuvat savukkeet, hälytinten
toimintavarmuus, nopeatoimiset
24
19
Tulitikku
Kipinä tulisijasta
SSS?STT
9
6
Kynttilä 4
Muu syy
Ei tiedossa
12
6
0 5 10 15 20 25
Paloissa kuolleiden
määrä
Naiset
Päihteiden vaikutus
palokuolemissa
Todennäköisesti
oli vaikutusta
26 hlö
24 hlö
61 hlö
Miehet
Ei
vaikutusta
tai ei
arvioitu
25 hlö
34 hlö
Oli vaikutusta
STT, lähde: Pelastusopisto
sprinklerit ja verkkovirtaiset hälyttimet. Tutkija itse kannattaa kokeilun vakinaistamista.
Tutkimuksessa käytiin läpi
reilun 13 000 ansiosidonnaisella
olleen työttömän työllistymistä.
Soviteltua päivärahaa maksetaan
erityisesti sosiaali- ja terveysalan
työttömille eli julkisen terveydenhuollon pätkätyöläisnaisille.
Esimerkiksi 2005 joka neljäs ansiosidonnaisella ollut oli saanut
sovitelluksi työttömyysturvaa.
-JTjLTJ #POVTUB
.",46"*,""
,0-.& ,66,"655"
,PSPU KB LVMVU
&J LPTLFT
&LPSOF B
UVPUUFJU
7JDUPS SZINj . Harvaan asutuilla alueilla kuolemanriski oli 10-kertainen.
Uusi pelastuslaitosten tutkintajärjestelmä pyrkii osoittamaan
ongelmakohtia, joihin eri viranomaisten yhteistyöllä voidaan
kehittää ratkaisuja. maaliskuuta 2008
Ilmastonmuutokseen on
olemassa lääkkeitä
Tutustu*
ilmaiseksi!
P
Perustana
suossitut
itut PISTEET
T.
Kaikki
K
muu
onkin
o
uutta!
Kirjailija Risto Isomäki
valaa kirjassaan toivoa
Aloita uusi kevyempi elämä!
Tutustu maksutta* Painonvartijatryhmään! Mikäli päätät liittyä
Painonvartijoihin, saat mukaasi
POINTS personal -aloitusmateriaalin normaalin viikkomaksun
hinnalla (12 ?). Mutta eräs ehto hänellä
on.
Palonuhri yleensä
eronnut ja
tupakoiva mies
SSS?STT
Pelastuslaitosten uusi palokuolemien tutkintajärjestelmä kertoo entistä tarkemmin vakavien
tulipalojen taustat. Lisäksi tarvitaan turval-
? Lisäksi hän voi vähentää
päästöjä, sillä vähentäminen on
yhtä tärkeää kuin poistaminenkin, Isomäki kertoo.
Lentokoneella matkustavat
voivat puolestaan ottaa yhteyttä
lentoyhtiöihin ja kehottaa näitä alentamaan lentokorkeuksia
ainakin iltapäivisin, iltaisin ja
öisin koneiden tiivistymisjuovien
takia.
? Suihkukoneiden jälkeensä
jättämät tiivistymisjuovat lämmittävät ilmastoa vielä enemmän
kuin lentokoneiden ilmakehään
syytämä hiilidioksidi.
Juovat lämmittävät Isomäen
mukaan maapalloa juuri iltapäivällä, illalla ja yöllä.
Soviteltu päiväraha
on auttanut ihmisiä
kunnon töihin
Palokuolemat 2007
Tupakka
Sähkö/sähkölaite
hän pohtii.
Isomäki ei kuitenkaan halua
ihmisten vaipuvan toivottomuuteen, mutta hän vaatii laajan keinovalikoiman ottamista käyttöön
ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
? Silloin jokainen ihminen voi
tehdä osansa.
Hän itse lupaa parantaa omistamissaan metsissä heijastavuutta
lisäämällä lehtipuita ja lehtikuusia sekä kasvattamalla puita aiempaa harvemmassa.
Tavallinen metsää omistamaton kaupunkilainen voi hänen
mukaansa esimerkiksi tukea
sellaisia projekteja, joilla ilmasta
poistetaan hiilidioksidia.
lisuusopastusta etenkin riskiryhmien parissa työskenteleville.
Soviteltu työttömyyspäiväraha
on auttanut pätkätyöläisiä pidempiin työsuhteisiin. Kukaanhan ei voi olla päästöjen suhteen yksinomaan hyvä ihminen,
Palojen yleisimmät syttymissyyt
Kuolleita
pienituloiset ovat niin ikään muita useammin palon uhreina. Pelastustoimen ja poliisin lisäksi tarvitaan
asunto-, sosiaali- ja terveystoimen
apua.
? Valtakunnan tasolla kehitetään vakiomuotoisia menettelyjä
omatoimiseen varautumiseen.
Jatkossa esimerkiksi laitoshoidon
vähentäminen lisää vanhusväestön riskejä kotiasumisessa, mikä
vaatii uusia keinoja ennaltaehkäisyyn, arvioi ylitarkastaja VesaPekka Tervo sisäministeriöstä.
Sellaisia ovat mm
Uudet Käyttöluotto asiakkaat
eivät myöskään maksa korottomalta ajalta tilinhoitomaksua 3,70 euroa. Laskelmassa on huomioitu 3,70 euron kuukausittainen
tilinhoitomaksu.
U QPJT
B
I
O
B
W
B
M
TBNBM IUZKj LBVQQPKB
F
N
N
F
J
7
JO UF
MMF
j
j
Q
LF BJFNN
T
O
P
L
B
J
&
Q
.BBO
UVT LBV PIWBPTUPLTJB MjIJBMVFFMMB
F
K
M
V
L
O
J
J
TVVSJNNBTUB
,PU
FVSPO T
FF ZMJ
TPIWB
WBMJLPJNBTUB
,PTL
VVTJMMF KB WBOIPJMMF ,jZUUzMVPUUPBTJBLLBJMMF
,ZTZ MJTjj NZZKJMUjNNF
7JMMB QzZUj . Käyttöluoton todellinen vuosikorko
1500 euron luotolle on 17,86 % (07/07). Halutessasi pidemmän
maksuajan maksat korot ja kulut sopimusehtojen
mukaisesti. 3VTLFB NJLSPLBOHBT
4BBUBWBOB NZzT LVWBO $POBO LBOLBBMMB
IJOUBBO
7jSJU CFJHF
SVTLFB
KB UVNNB CFJHF 3BIJ KB OJTLBUVLJ NZZ
EjjO FSJLTFFO $POBO LBOLBBMMB
Ajalla 1.3.?31.3.2008 uudet Käyttöluotto-asiakkaat saavat ostoilleen korotonta maksuaikaa
kolme kuukautta
maaliskuuta 2008
PÄÄSIÄISHERKUT
SALON K-CITYMARKETISTA
9
HINNAT
VOIMASSA
LA 22.3.2000
HERKUTTELUUN MEILLÄ PILKOTUT JUUSTOT!
KARITSAN PAAHTOPAISTI
Espanjalainen
TUORE LAMPAAN ULKOFILEE
Luuton
LAMPAAN PAISTI
12
1890
95
8
90
14
1290
90
16
499
795
95
9
90
kg
kg
KIRJOLOHIPALVI
GRAAVISIIKASIIVU tai
KYLMÄSAVUSIIKASIIVU
TUORE KIRJOLOHEN MÄTI
Suomalainen takuumurea
NAUDAN SISÄPAISTI
palana
LOHISALAATTI
palana
SMETANASILLI
kg
SAVUSIIKA
kg
Pouttu marinoitu
PORSAAN UUNIFILEE
TUORE TONNIKALAFILEE
kg
Kariniemen
KANANPOJAN FILEEPIHVIT
n. Asics Raverunner
naisille oma lesti, muotoiltu EVA-välipohja, kestävä Ahar-kumi kannassa,
miesten koot 7,5?12,0, naisten koot 6,0?9,5
pari
2.
koot 36?42
musta, koot 36?46, viini, koot 36?41
muotoiltu EVA välipohja,naisille koot 36?42, miehille koot 40?46
39
90
Karhu Frolic jr
JUOKSUKENGÄT
tai Collins naisten
VAPAA-AJAN KENGÄT
Scott Classic
VAPAA-AJAN KENGÄT
1. 1 kg
palana
kg
Jäkliruoaksi
RUSKAJUUSTO,
PAISTETTU MUNAJUUSTO 550 g
Hinta ilman Plussa-korttia 1,99 /pkt (3,06 /kg)
Etu Plussa-kortilla 1,48 /erä
Apetit
VALKOSIPULI-, SINIHOMEJUUSTO- tai KERMAPERUNAT
750 g 3,33 /kg yks. Puma Dash
pari
päällinen aitoa nahkaa, koot 36?42
29
90
pari
pari
Aikuisten
MERKKIJUOKSUKENKIÄ
1.
tai Fonda naisten
VAPAA-AJAN KENGÄT
pari
tai Airwalk Quarry
VAPAA-AJAN KENGÄT
koot 40?46, musta, beige
Asics Voyager
JUOKSUKENGÄT
naisille oma lesti
kannassa SpEVA vaimennus, muotoiltu
EVA-välipohja, kestävä Ahar-kumi
kannassa, miesten koot 7,5?12,0
naisten koot 6,0?9,5
39
90
49
pari
90
pari
www.k-citymarket.fi
Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.fi
SALO
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
Hämeentie 24?30, puh. 1 erä/talous
Katso www.k-citymarket.fi
Kertaostoksesi
yli 200 euroa
yli 100 euroa
yli 80 euroa
yli 60 euroa
yli 40 euroa
Etusi
-5%
-4%
-3%
-2%
-1%
Prosec Winona
naisten JUOKSUKENGÄT
hyvin iskuja vaimentava EVA välipohja
pitävä kuminen ulkopohja
irroitettava pohjallinen, koot 35?42
tai Benson
JUOKSUKENGÄT
-33%
Calippo Roscoe jr tai Isabell jr
TARRALENKKARIT
koot 22?34
Calippo Clark jr tai Vivian jr
TARRALENKKARIT
vilkkuvaloilla koot 22?34
9
hyvin iskuja vaimentava EVA välipohja
pitävä kuminen ulkopohja
irroitettava pohjallinen, koot 35?46
24
95
16
päällinen aitoa nahkaa, koot 35?46
90
(14,95)
95
Prosec Mason
VAPAA-AJAN KENGÄT
koot 28?35
19
95
2. Edun piiriin eivät kuulu Plussaetu-tuotteet, pullopantit, äidinmaidonkorvikkeet, tupakka- ja alkoholi-,
nikotiinikorvaus-, lehti- eivätkä K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet (mm. 2,85 /ps (3,80 /kg)
kg
13,62 /kg
Omasta jauholeipomosta
UUTUUS! HIM-LEIPÄ 1 kg
kpl
Costa Rica
kg
Castellot
WHITE, BLUE tai BLACK 150 g
rs
3,38 /kg
kg
Soignon
VUOHENJUUSTO
ps
Kypros
kg
Walhalla
SIENISEKOITUKSET 500 g
kpl
Findus
KIINA MIX 900 g 2,78 /kg
Paulig
PRESIDENTTI KAHVIT
Hinta ilman Plussa-korttia 3,25 /pkt (6,50 /kg)
Etu Plussa-kortilla 1,50 /erä
MUISTA TUOTTEISTA
K-CITYMARKET
K-CITYMARKET
-PIKAETUSI
JOPA
-PIKAETUSI JOPA
Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. HETI KASSALTA
PKT
ps
kpl
7,48 /kg
pkt
ps
pakaste 5,98 /kg
kg
Fazer
DALLASPITKO 400 g
1
169
169
99
2
2 250
5-.
99
2
250
erä
2 5.
69
Pirkka uuden sadon
PERUNAT 1 kg pussi
kg
kg
kg
19
2695
1895
99
14
199
950
49
7
550
299
95
Rommi-rusina tai
persikka-appelsiini
TUOREJUUSTOT
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
NAUDAN ULKOFILEE
kg
kg
kg
Cappuccinomarinoidut
LAMPAAN
PAAHTOPAISTIPIHVIT
25
95
35
3490
90
20
1490
1275
90
29
1990
799kg
90
Vain
K-citymarketissa,
heti kassalla
-5
%
PKT
Raj. Lauantaina 22. 020 720 3700, MA?PE 8?21, LA 8?18.
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21+6,9 snt/min
(sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21+14,9 snt/min (sis alv 22%).. Veikkaus, Lippupalvelu).
erä
erä
erä
myös tumma 5,00 /kg
++LISÄKSI
LISÄKSI
SAAT MEILTÄ K-CITYMARKET-PIKAETUA
JOPA -5% . 600 g
Hinta ilman Plussa-korttia 11,49 /kg
Etu Plussa-kortilla 3,54 /kg
Vataja savustettu kypsä
LAMPAANPAISTI
-5
-10
Plussa-pisteillä
Plussa-pisteillä
etusi
jopa*
etusi aina
jopa*
jopa*
*Katso www.k-citymarket.fi
%
--------------------
+
PlussaPlussa-tuotetarjouksissa
edut aina
etusi
aina
vähintään
vähintään
%
--------------------
LOIMULOHI
TUORE NORJAN LOHIFILEE
Saint Agur
SINIHOMEJUUSTO
Pippuri/paprika
BRIE
Tummat siemenettömät
VIINIRYPÄLEET 500 g
Pirkka Reilun Kaupan
ANANAS
Ingman
TUUTTIMONIPAKKAUKSET
8 kpl/528 g mansikka tai toffee 5,66 /kg
Viennetta
JÄÄTELÖKAKUT 650 ml 1,92 /kg
pkt
13,27 /kg
Riitan Herkku
KOTIJUUSTO n
www.lidl.?
Neljä viidestä suomalaisesta kuunteli päivittäin radiota
joulu-helmikuussa. Parannettavaa
löytyi myös työkavereiden suhtautumisesta. 500g/pkt
. pantin
. 9-17 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). Ne, jotka tietävät, ovat selvillä siitä, että mukaan pääsee tiukoilla kriteereillä
lääkärin kautta.
? Eihän terve ihminen tähän
mukaan pääse, Paavo sanoo.
Turun
Tuomasmessuun
järjestysmiehet
SÄHKEET
Mummonmökit saivat
armonaikaa
jätevesiasiassa
SSS?STT
Turun Mikaelin kirkossa lauantaina pidettävään Tuomas-messuun on pestattu järjestysmiehet.
Messun juontamisesta ja järjestelyistä vastaavan Kari Koukin
mukaan tilaisuuteen todennäköisesti tulee paljon väkeä.
Ulkoministeri Ilkka Kanervan
(kok.) näkyvä osallistuminen messuun on herättänyt keskustelua
ja närkästystäkin. 1kg/pkt
. 3,16/kg
Kirsikkatomaatti
. Hän tekee nelipäiväistä työviikkoa puolen vuoden
ajan, mutta aikoo hakea syksyllä
toisen puolen vuoden jaksolle.
? Tämä tuen ainoa huono puoli
on se, että sitä voi saada maksimissaan vuoden.
Paavo saa puolen vuoden ajalta
täyttä palkkaa. alkoholipitoisuus 4,5%
Mummonmökkien asukkaita
uhkaavaan jätevesiongelmaan
on löytynyt ratkaisu, kertoo
Alma Median Helsingin toimitus.
Ympäristöministeri Kimmo
Tiilikainen (kesk.) lupaa, että
yli 70-vuotiaat mummonmökkien asukkaat voivat saada
lykkäystä kalliin puhdistamon
hankkimiseen viideksi vuodeksi kerrallaan.
Uuden asetuksen mukaan
viemäriverkkoon kuulumattomien talouksien on puhdistettava jätevetensä kunnolla
vuoteen 2014 mennessä. 1,98/kg
ELSY JR/AIK. 3,56/kg
Viinirypäle
. 2,38/kg
-17%
0.95
0.79
-30%
1.69
1.19
Rahkakranssi
. (49,-)
39,-
49,-
URAHA 2 Harrastajan perusjuoksukenkä,
adiPrene-kumiseoskantavaimennuksella.
Kevyt EVA-välipohja. Radio Suomea ja
sen maakuntaradioita kuunteli
viikoittain 47 prosenttia suomalaisista.
Kaupallisten kanavien ykkönen oli Radio Nova, jota kuunteli viikoittain 32 prosenttia
kansalaisista.
Tulokset perustuvat Finnpanelin tekemään tutkimukseen,
jonka otos oli lähes 4 500 henkilöä.
SSS?STT
49,-
Nyt kaikki
lammastuotteet
rajusti
alennetuin
hinnoin!
. Määrät voivat vaihdella myymälöittäin. Uutiset
Lauantaina 22. 250g/rs
. kotimainen
. Ulkopohja kumia. Käytännössä tämä edellyttää jopa
yli 10 000 euron hintaisen puhdistamon hankkimista.
Uudistus koskee 200 000:ta
?250 000:ta kiinteistöä, noin
30 000:ta kesämökkiä ja kaiken kaikkiaan miljoonaa suomalaista.
SSS?STT
Radionkuuntelu
lisääntyi
vuodenvaihteessa
Salon lukion pieni auditorio, Kaherinkatu 2
Myymälät avoinna lauantaina 9-18, su ja ma 24.3. (75,-)
. hinta/kg
Ruukkujääsalaatti
. Heijastintereet.
Irroitettava huppu. Näitä töitä ei voi
aina keventää. Kanervan on
määrä kantaa kulkueessa ristiä
ja lukea Raamatun teksti.
Oikaisu
Keskustan Kiskon kunnallisjärjestö tukee Esko Kivirantaa
puolueen varapuheenjohtajaksi,
ei puheenjohtajaksi, niin kuin
perjantain lehdessä (SSS 21.3.)
kerrottiin.
Veroilta Salossa
Keskiviikkona 26.3. 1,98/kg
-38%
1.59
0.99
Asiakaspalvelu avoinna ark. saakka
Yleensä hän on saanut kerralla
viikon sairauslomaa.
? Jokainenhan sen ymmärtää,
että raskasta ja yksipuolista työtä tekevän työajan lyhentäminen
helpottaa, Paavo sanoo.
Työkaverit ovat suhtautuneet
mukavasti työajan lyhennykseen.
Suurin osa ei edes tiedä Kunnon
polku-hankkeesta. EVA-välipohja. herkullisia makuvaihtoehtoja
. Kansallisen radiotutkimuksen mukaan
9 vuotta täyttäneiden suomalaisten keskimääräinen radionkuunteluaika oli 3 tuntia 15
minuuttia päivässä.
Aika oli hivenen pidempi kuin
edellisessä mittauksessa: syysmarraskuussa radiota kuunneltiin päivittäin 3 tuntia 11
minuutta.
Suosituin radiokanava vuodenvaihteen tienoilla oli YLE
Radio Suomi. maaliskuuta 2008
Työn keventäminen toi
työnantajalle tuntuvia säästöjä
Sairastelevat postityöntekijät saivat
lyhentää työaikaansa palkan laskematta
SSS?STT?Päivi Seppälä
Sairauslomat ovat vähentyneet
reilusti sen jälkeen, kun Itella
tarjosi sairastaville työntekijöilleen mahdollisuutta lyhentää työaikaansa ja keventää työtehtäviä
ilman palkan pudotusta. Jos
helpotusta ei olisi tiedossa, apua
olisi pakko hakea lääkäristä.
Iloista
pääsiäistä!
Hedelmien ja vihannesten hinnat voimassa la 22.3. 500g/ps
. hinta sis. Irroitettava huppu.
(Jr 79,-/ Aik.119,-)
. pantin
. 0,5L/tlk
. -13.4.
49,JETTE
Kivennäisvesi
Oltermanni
Rasvaton maitorahka
. 2L/pl
. Ei jälleenmyyjille. Tyypillinen tuen saaja on
viisikymppinen pitkään postissa
töitä tehnyt. tumma
. 2,98/kg
79
0.
0.89
49
2.
0.99
99
0.
79
0.
49
1.
Ajankohtaista varallisuudenhoidosta
varainhoitaja Mervi Siro, Salon Seudun Osuuspankki
Veronmaksajien Salon seudun paikallisyhdistyksen
sääntömääräinen vuosikokous pidetään
samassa paikassa alkaen klo 17.30.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja sinne on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Veronmaksajain Keskusliitto on 206 000 jäsenen,
puolueista riippumaton kansalaisjärjestö, joka toimii
verorasituksen kohtuullistamiseksi ja veronmaksajan
oikeusturvan parantamiseksi. myös light
-23%
-29%
. hinta/ps
Kukkakaali
. (69,-)
. hinta voimassa
14.2. Kivut
ovat jokapäiväisiä. Poissaolot vähenivät lähes 90 prosentilla näistä ihmisistä. 250g/rs
. Pullovesien sokkotestien
tuplavoittaja! -Suomen
Kuvalehti Gourmet
2/2007 ja
Iltalehti Hinta&Laatu
31.7.2007
. suljettu
10
SALO Linjurin kauppakeskus, Vilhonkatu 14
Ark. Hän nostelee
10?20-kiloisia lehtipinkkoja ja
lajittelee lehtiä postin raskaassa
tuotannossa, missä suurin osa
työstä tehdään käsin.
Paavon työajan lyhennys alkoi
viime vuonna. 1 kg/ps
. Kannattaako testamenttia muuttaa?
. 1,5L/pl
J
JENI
JA JETTE Kevyt
Kevyt, hengittävä ja
vedenpitävä ulkoilutakki. Lyhentämällä työaikaa ihminen jaksaa paremmin,
työhyvinvointijohtaja kuvailee.
Työajan lyhennys auttaa jaksamaan
? Kipuja on vähemmän, sairauslomat ovat vähentyneet paljon ja
jaksan työssä paremmin kuin ennen, tiivistää 53-vuotias Paavo.
Yli 20 vuotta raskasta ruumiillista työtä tuntuu Paavon polvissa, alaselässä ja lonkassa. www.veronmaksajat.fi
KEVÄT!
III-olut
JENI
69,Jr 49
49,--
. rahkakakku tai
omena-rahkakakku
. 500g/pkt
. Tutkimuksessa
selvitettiin vuoden 2005 aikana
127:n tuen saaneen ihmisten
vointia.
Postia lajittelevat ja jakavat
työntekijät sairastavat paljon
tuki- ja liikuntaelinvaivoja, mikä
tarkoittaa usein selän, niskan, olkapäiden ja olkanivelten kipuja.
? Lähes puolet sairauslomista
on tuki- ja liikuntaelinvaivoja,
Forsman-Grönholm kuvailee.
Tutkimuksen mukaan mielenterveysongelmista kärsivillä työn
kevennys ei toiminut niin hyvin
kuin oli toivottu. siemenetön
. Kuinka paljon verotus keveni?
. (70,-)
BATIDA Monipuolinen kenkä treeniin ja
vapaa-aikaan. Myös myöhemmät eläke- ja sairausloma-ajan tulot putoaisivat, työhyvinvointijohtaja
Lisbeth Forsman-Grönholm
sanoo.
Tukea pitkään
sairastaneille
? Paras tulos on saatu heillä,
joilla oli ennen työn kevennyksen
alkamista yli sadan päivän sairaslomia. 10-19 . Itella on
entinen Suomen Posti.
Kuntoutussäätiön vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan
työnantaja säästää selvää rahaa,
kun panostaa työntekijöiden työssä jaksamiseen.
Työntekijöiden tukeminen on
tuonut Itellalle jokaista käytetty
euroa kohden 2,8 euron hyödyt.
Sairauslomat putosivat tuen piirissä olevilla puoleen ja eläkkeelle
siirtymiset ovat myöhentyneet.
? Jos palkka laskisi, vajaakuntoinen ihminen miettisi, voisiko
hän lainkaan lyhentää työai-
kaansa. La 10-17
www.topsport.fi, Alennukset tuotteisiin merkityistä hinnoista.
Ministeriö
selvittää
presidentin
aseman
ylipäällikkönä
Oikeusministeriö selvittää,
pitäisikö ylipäällikkyys siirtää
pois tasavallan presidentiltä.
Asiasta kertoi perjantain Helsingin sanomat.
Lehden mukaan oikeusministeriö on tilannut selvityksen
professori Antero Jyrängiltä.
Jyrängin tehtävänä on tuottaa
tietoa ylipäällikön tehtävistä ja
toimivallasta sekä siitä, millä
tavalla ylipäällikkyys vaikuttaa ulkopoliittisiin johtosuhteisiin.
Selvityksessä tarkastellaan
myös ylipäällikkyyden mahdollisia järjestämisvaihtoehtoja.
Oikeusministeriön lainsäädäntöjohtajan Sami Mannisen mukaan selvitys liittyy
hankkeeseen, jossa seurataan,
miten perustuslaki on toiminut.
SSS?STT
Risikko
vastustaa
oluen ikärajan
nostamista
Peruspalveluministeri Paula
Risikko (kok.) torjuu ehdotuksen oluen ja mietojen alkoholijuomien ikärajan nostamisesta,
kertoi sanomalehti Ilkka perjantaina.
? Se ei ole oikea ratkaisu
asiaan. Maksuvälineinä käteinen, suomalainen pankkikortti ja Visa Electron. Vedenpitävä ja hengittävä
tuulipuku. 1,68/L
. hinta sis. Työn keventämistä
voivat hakea sellaiset postilaiset,
jotka eivät saisi ammatillista
kuntoutusta.
Kunnon polulle lähtijä voi olla
on esimerkiksi pitkään polvikivuista kärsivä ihminen, joka odottaa leikkausta tai on vielä toipumassa sairasloman jälkeen. hinta sis. Hän
voisi jakaa postia, jos saisi kävellä
tasaisella, mutta rappuja hänen
jalkansa ei kestä.
Vaikka töitä yritetään muuttaa
kevyemmäksi, aina se ei onnistu.
? Postin jakaminen on käsityötä,
samoin lajittelu. Vielä viime vuoden lopussakin
sairaspäivien määrä oli alhaisempi kuin ennen työn keventämistä.
Itella teetti Kunnon Polku hankkeestaan tutkimuksen Kuntoutussäätiöllä. klo 18.00
Veronmaksajien Salon seudun paikallisyhdistys
järjestää neuvontatilaisuuden
Uudistunut perintö- ja lahjaverotus
. Hän ei olisi lyhentänyt työaikaansa viidenneksellä,
jos palkka olisi pudonnut.
Kun paikat ovat työpäivien jälkeen kipeänä, hän jaksaa kärvistellä kipujen kanssa, kun tietää,
että kohta tulee elpymispäivä. 0,26/L
Halvempi!
-13%
0.99
7.49
6.49
Cola
. pantin
. 500g/pkt
29,-
29,-
ELEN LADY Naisten juoksuun ja kävelyyn
soveltuva jalkine. Naiset hakevat tukea
miehiä aktiivisemmin, mutta toisaalta he myös sairastavat enemmän. saakka
Elintarviketarjoukset voimassa ke 26.3. 0,30/L
1.29
0.99
1.39
0.99
Rahkakakku
. Ennemminkin pitäisi
miettiä, miksi 16-vuotiaalla on
pullo kädessään, Risikko sanoi.
Ikärajan nostamista 18:sta
20:een on ehdottanut keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
Uusien lakien säätämisen sijaan pitäisi ministerin mukaan
noudattaa voimassa olevia.
Promillerajan laskemista puolesta promillesta 0,2:een ministeri sen sijaan pitää hyvänä
ja helpommin toteutettavana
ideana.
SSS?STT. (39,-)
ALVA LADY Naisten näyttävä juoksujalkine
kuntoilijalle kävelyyn ja juoksuun. Osa kevennyksessä
mukana olleista koki, ettei saanut
tarpeeksi tukea esimieheltään eikä työkavereiltaan.
Helpotusta
määräajaksi
Vuonna 2004 alkanutta mahdollisuutta käyttää vuosittain noin
150 postilaista.
Työntekijät voivat hakea kevennystä kolmesta kuukaudesta
vuoteen. Verosuunnittelukeinot jatkossa
lakimies Juha Salmikivi Veronmaksajain Keskusliitto
Herkkusienet
. hinta/kpl
Paprika Mix
. hinta/kg
Päärynä
Lauantaina 22. Ensihoidon merkitystä sairaalapäivien ja tehohoidon vähentämisessä ei ole dokumentoitu
riittävästi, hän kritisoi.
Valmisteilla olevaan terveydenhuollon lakiin kohdistuvat hänen mukaansa suuret odotukset, sillä se määrittää ensihoidon kentän
ensimmäistä kertaa lakitasolla.. Häirikkösoitot voivat pahimmillaan olla kohtalokkaita todellista apua
tarvitseville. Hätäpuheluiden vastaamisajan viive
on verrattavissa työvoimaresursseihin,
Frantti kuittaa.
Myös avun tarpeen mitoittamisesta hätätilanteissa on hänen mukaansa käyty
keskustelua.
. Tässä työssä näkee koko elämän kirjon
syntymästä kuolemaan, hoitotason sairaankuljettajat Amina Autio ja Juha Karjalainen kertovat.
He työskentelevät parina niin hyvin, että
keskinäinen kommunikointi on keikalla minimissä.
. Viime aikoina toimintaa on kyetty organisoimaan paremmin. maaliskuuta 2008
Viikonvaihde
Talvikki Salin
7702 321, sss.viikonvaihde@sss.fi
Ortodoksi valmistautuu
juhlien juhlaan
Kunnantalot kertovat
? uusi juttusarja alkaa
Sivu 12
Sivu 13
11
Hätänumeroon tulee soitto
joka toinen minuutti
Hätäkeskus on ensimmäinen lenkki auttamisen ketjussa
Kuvat: Marko Mattila
SSS?Liisa Käiväräinen
Varsinais-Suomen hätäkeskuksessa puhelin soi joka toinen minuutti. Viime vuonna 53 kunnan alueella toimiva hätäkeskus
vastaanotti reilut 233 000 hätäpuhelua.
Turussa sijaitsevassa hätäkeskuksessa
päivystäjä ottaa hätäpuhelun vastaan ja
arvioi avuntarpeen sekä sen kiireellisyyden saamiensa tietojen perusteella. Sekä pelastus-, poliisi-, terveys- että
sosiaalitoimen viranomaiset ovat tehneet
oman ohjeistuksensa eri hätätilanteiden
varalle. Kärjistäen sanottuna
viikonloppuöisin humalaiset tappelevat,
aamuyön tunteina valitellaan rintakipuja.
Turhauttavimpia ovat häirikkösoitot, hätäkeskuspäivystäjä Jani Kärki toteaa.
Kaikista puheluista peräti viidesosa on
hätäkeskukseen kuulumattomia: tahallisia häirikkösoittoja, tietämättömien kyselyjä tai puheluja taskun pohjalta.
. He ovat yksi lenkki hätäkeskuksen aloittamassa auttamisen ketjussa.
jää, mitä hätäkeskuksessa ei pidetä suurena
lukuna.
. Hätäkeskuksen toiminta kehittyy koko
ajan. Toinen toimintamalli saattaa löytyä
tämän kevään aikana, Frantti viittaa
eduskunnan käsittelyssä olevaan selontekoon.
Sitä odotellessa hätäkeskus ja sen lähimmät yhteistyökumppanit ovat tiiviisti kiinni päivittäisessä työssään.
Vanhemmat konstaapelit Mikko Laine (vas.) ja Jyrki Lehto ovat kansalaisten käytettävissä. Joissakin tapauksissa apu hälytetään jo puhelun
aikana. Hätänumero 112 on
puhtaasti palveluntuottaja, ja me olemme
täällä kansalaisten takia, hän muistuttaa.
Toiminnassa esiintyy kuitenkin ajoittain
ongelmia. Tarvittaessa hän antaa puhelimitse esimerkiksi elvytys- tai alkusammutusohjeita.
Puhelua ei saa lopettaa ennen kuin päivystäjä on antanut siihen luvan.
. Erityisesti vanhempi väki
tykkää tulla muuten vain juttusille, Laine
kertoo.
Sairaankuljettaja näkee elämän
kirjon syntymästä kuolemaan
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen
sairaankuljetushenkilöstö tekee onnettomuus- ja tapaturmatilanteissa tiivistä yhteistyötä muiden pelastusviranomaisten
kanssa.
. Olemme tärkeä osa ketjua, sillä me teemme mahdolliseksi hoidon alkamisen heti. Toisinaan sairaankuljettajapari kokee,
ettei riskinarviointi ollut jossain tilanteessa
kohdallaan. Työasiat on jätettävä työpaikalle, ja omat
tunteet pidettävä kurissa. Kärki on muun
muassa auttanut puhelimitse maailmaan
poikalapsen.
Pohjola taas on kuunnellut tyytyväisenä
lapsen itkua neuvottuaan vanhempia poistamaan ilmatie-esteen.
Kumpikaan ei muista uraltaan yhtään
kamalaa puhelua.
. Välillä pyydämme päivystäjältä ilmoittajan numeron ja hoidamme asian puhelimitse.
Parkkipaikalla illalla vahingoitettua autoa voi
käydä katsomassa aamullakin, jos tiedossa on
kiireellisempiä tapauksia, Lehto toteaa.
Silti poliisi käy hänen mukaansa aikaisempaa enemmän tehtäväpaikoilla. voi tapahtumapaikalla
osoittautua vilkun ja peilin rikkoutumiseksi.
Päivystäjä tekee päätelmänsä varmasti parhaan harkintansa mukaan, hän sanoo.
Keskusteluyhteys hätäkeskuksen johtajaan
toimii, ja yhdessä pientä viilausta tehden lopputulos on Jääskeläisen mukaan paras mahdollinen.
Ensihoito on hänen mielestään lapsipuolen
asemassa ja ammattitaitoiset sairaankuljettajat ?ambulanssipoikia?.
. Jos pelastustoimi on arvioinut, että tietynkokoinen rakennuspalo vaatii paikalle viisi yksikköä, niin päivystäjät lähettävät sinne viisi yksikköä. Väliin mahtuu kymmeniä
toimijoita.
. Poliisin hälytyskeskuksessa aikanaan työskennellyt Lehto
kertoo, että tuolloin tapana oli selvittää keikkoja puhelimitse niin, ettei paikalla tarvinnut
välttämättä käydä.
. Pahojen asioiden unohtaminen on
oman psyyken tehokasta suojausta, Jani
Kärki kuittaa.
Hätäkeskuspäivystäjät Jani Kärki ja Anne Pohjola eivät hätäpuheluun vastatessaan tiedä, mitä on odotettavissa. Taustalla Varsinais-Suomen hätäkeskuksen päivystyssali.
Poliisin näkyminen
katukuvassa rauhoittaa
Hätäkeskukseen tulevien puheluiden kautta
poliisi sai vuonna 2007 yhteensä reilut 73 000
tehtävää.
Turun poliisissa työskentelevät vanhemmat
konstaapelit Mikko Laine ja Jyrki Lehto
kiittelevät hätäkeskuksen kanssa tehtävää
yhteistyötä.
He arvelevat yhteistyön ongelmakohdaksi hätäkeskuksen työvoiman vaihtuvuutta:
tuoreilla työntekijöillä ei ole ennakkoluuloja,
mutta ei myöskään riittävää kokemusta.
Vuonna 2007 vaihtuvuus oli 3?4 työnteki-
Hätänumero on
kansalaisia varten
Varsinais-Suomen hätäkeskuksen toiminta on sen johtajan Juha-Veli Frantin mukaan menossa hyvään suuntaan. Tavoitteena on, että ensimmäinen auttava viranomainen hälytetään jo puhelun
aikana, viimeistään 90 sekunnissa hätäpuhelun vastaanottamisesta, hätäkeskuspäivystäjä Anne Pohjola kertoo.
Hän oli mukana jo kunnallisen hätäkeskuksen aikaan. Muutoksen myötä rikosten selvittämismäärä on kasvanut, hän sanoo.
Turun poliisin hälytyspartioiden tehtävistä
90 prosenttia tulee Lehdon arvion mukaan
hätäkeskuksen kautta. Poliisin näkyminen katukuvassa vaikuttaa rauhoittavasti. Turun
poliisin hälytyspartioiden tehtävistä peräti 90 prosenttia tulee hätäkeskuksen kautta.
Hoitotason sairaankuljettajat Amina Autio ja Juha Karjalainen pääsevät työssään osallisiksi ihmiselämän kirjosta. Työ muuttui valtiollistumisen myötä entistä vaativammaksi.
Perusajatus, avun turvaaminen hädässä
oleville ihmisille, on kuitenkin säilynyt.
. Yhteistyö
muiden turvallisuusviranomaisten kanssa
sujuu pääsääntöisesti kiitettävästi.
. Silti päivystäjille
kertyy hyviäkin hetkiä. Turhat soitot voivat pahimmillaan
viivästyttää avun saamista kohtalokkain
seurauksin, Kärki sanoo.
Tavoite: jatkohälytys
90 sekunnissa
Hätäkeskuslaitos mainostaa hätänumeron olevan ?avun ja turvan ensimmäinen
lenkki?. Poikkeaminen
ohjeistuksesta vaatii uuden ohjeistuksen.
Frantilla on 56 alaista ja yhteistyöverkostona turvallisuusviranomaisten koko
kirjo sosiaali- ja terveysministeriöstä Meripelastuskeskukseen ja eri vapaaehtoisjärjestöihin. Tämä on rankkaa, mutta antoisaa työtä. Niinpä päivystäjät varoittavat sairaankuljettajia epäselvistä tilanteista
ja ennakkoon tiedossa olevista riskikohteista.
Muutenkin hankalia tilanteita tulee tasaisella syötöllä.
. Hankalissa tilanteissa
teemme hoitopäätökset yhdessä tai pyydämme lisäapua lääkintäesimieheltä.
Kummankin mielestä yhteistyö hätäkeskuksen kanssa sujuu, vaikka joskus avuntarpeen mitoittaminen tuntuu virheelliseltä.
Kaikki työtehtävät eivät ole dramaattisia.
Tyypillisin keikka onkin ?yleistilan lasku. Heidän työnään on turvata hädässä olevien ihmisten avunsaanti. eli
potilaan voinnin äkillinen heikkeneminen.
Viime vuosina työssä koetun väkivallan uhka on kasvanut. Järkyttyneen soittajan kuvailema ?paha kolahdus. Loput löytyvät omaaloitteisesti partioiden kiertäessä toimialueellaan.
. Hätänumero 112 tunnetaan Suomessa niin hyvin, että mainoslausetta ei
tarvitse epäillä: tutkimusten mukaan jopa
95 prosenttia suomalaisista tietää, mihin
soittaa hätätilanteessa.
Soittajan on vastattava mahdollisimman
tarkasti hänelle esitettyihin kysymyksiin.
Vain siten voidaan varmistaa, että hädässä oleva saa parhaan mahdollisen avun
mahdollisimman nopeasti.
. Lasten kohdalla
se on vaikeaa, sillä omaisten hätä koskettaa,
Karjalainen toteaa.
?Ambulanssipojille?
saatava arvostusta
Sairaankuljetusmestari Mauri Jääskeläinen toteaa yhteistyön hätäkeskuksen kanssa
olevan toimivaa ja jokapäiväistä.
. Homma on hoidettava huolellisesti
myös kiireessä ja sairaslomien pyöriessä,
Pohjola toteaa.
Kukaan ei soita hätänumeroon kertoakseen iloisia asioita. Esimerkiksi vastaamisaika tuntuu hädissään luurissa odottavasta usein
liian pitkältä.
. Jos kemiat toimivat työparin kanssa, voi
keskittyä potilaaseen. Koskaan ei puhelimeen vastatessa
tiedä, mitä tulee
Kumoa pasha
seuraavana päivänä tarjoiluvadille.
(Huom! Reseptin annosta voi pienentää. Kristus nousi
kuolleista! hän toivottaa.
Pasha on ortodoksien makea
pääsiäisherkku.
Sen pintaa koristavat usein kirjaimet XB, jotka tarkoittavat: Kristus
nousi kuolleista.
Pasha (Jari Ananinin mummin resepti)
800 g rahkaa
350 g voita
6 keltuaista
400 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl kermaa (ei vaahdoteta)
rusinoita
Sekoita ainekset. Tänään on seitsemän viikon
mittaisen paastokauden viimeinen päivä. Yritän noudattaa paastosääntöjä mahdollisimman
hyvin, mutta kahvin joukossa käytän maitoa, isä Jari kertoo.
Hän myöntää, että paaston loputtua tulee syötyä vastaavasti enemmän useampana päivänä. Lopuksi siirrytään seurakuntatalolle pääsiäisaterialle, isä Jari kertoo.
Pääsiäispäivänä herkutellaan myös kodeissa.
? Meillä on ollut tapana, että silloin tulee sukulaisia kylään syömään. Oikeassa laidassa on hänen isoisänsä, jonka vasemmalla puolella ovat hänen äitinsä ja isovanhempansa.
ka on lyhyempi.
Isä Jari on niin tottunut paastoamiseen,
että hänelle se on itsestäänselvyys. Rukousten pitäisi olla yhtä palavia
ja puhtaita kuin lampukan liekki.
Hänen kotinsa seinillä on useita mustavalkoisia valokuvia vanhasta Kyyrölästä.
Kuvissa näkyy muun muassa komea kivikirkko, joka vaurioitui talvisodassa pahasti ja jonka neuvostoliittolaiset sittemmin
purkivat.
? Kävin Kyyrölässä vuonna 2001. Pasha maistuu hänelle kuitenkin ilman kulitsaakin.
? Kolmas ortodoksinen pääsiäisruoka on
pääsiäispulla eli baba. Hän tietää, että kirkko tulee olemaan
tupaten täynnä.
? Pääsiäisyönpalvelus on pitkä: se alkaa
kello 23.30 ja päättyy 03.00. Aseta muotin alle vati valumisen suojaksi, ja laita pasha jääkaappiin. Kaada seos kattilaan, ja kuumenna
seosta koko ajan hämmentäen. Vuoraa pashamuotti tai
siivilä kostealla sideharsolla, ja kaada seos siihen. Palmusunnuntaina
erityisesti lapset kiertävät kodeissa virpomassa ja toivottamassa ihmisille Jumalan
siunausta ?Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi?. Voi olla, että olen
Ortodoksiseen pääsiäisperinteeseen
kuuluvat olennaisena osana myös virpovitsat ja virpominen palmusunnuntaina.
Sotien jälkeen tapa levisi karjalaisten
mukana läntiseen Suomeen ja sekoittui
länsisuomalaiseen trulliperinteeseen.
Sillä tavalla syntyi lasten nykyinen tapa
kulkea ovelta ovelle virpomassa noidiksi
pukeutuneina.
Ortodoksisessa virpomisperinteessä virpovitsat on siunattu. Paikalle kannattaa tulla ajoissa, että mahtuu sisälle.
Palveluksen loppuvaiheessa tilaa on jo
enemmän. Ne tulevat venäjänkielisistä sanoista,
jotka tarkoittavat ?Kristus nousi kuolleista?.
? Vanha perinne on, että ihmiset vievät
kulitsan ja pashan kirkkoon pääsiäisyönpalvelukseen siunattaviksi. Samalla
kananmuna muuttui punaiseksi.
? Munat ovat uuden elämän symboleita.
Kun pääsiäisyönpalvelus loppuu, kaikille
jaetaan punainen muna, isä Jari kertoo.
Jos vain olisi mahdollista, Ananin antaisi samanlaisen lahjan myös lehden lukijoille.
? Oikein hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille, mukaville työkavereille, työnjohdolle ja heidän perheilleen. Neljäsosa riittää kahvisuodattimen kokoiseen pashaan. Tärkeää
reseptissä on, että voi on kunnon voita,
hän korostaa.
Pashan pitää tekeytyä yön yli, joten
useimmiten se valmistetaan Suurena perjantaina tai lauantaina. Ensi yönä on herkuttelun aika.
? Paasto päättyy pääsiäisyönä kello
kolmelta. Isä Jari Ananinin kotialttarilla on useita lampukoita ja ikoneja. Viime aikoina luterilaisia
on kääntynyt ortodokseiksi. Myös joulua edeltää 40
päivän mittainen paasto, mutta juhla-ai-
Lahjaksi punainen
kananmuna
Isä Jari Ananin on oppinut pääsiäisenviettoperinteet suvultaan. Paasto on ennen kaikkea rauhoittumisen aikaa.
Silloin ei myöskään vihitä aviopareja.
? Paaston aikana harrastetaan vähemmän huvituksia. Itse katson silloin vähemmän telkkaria kuin normaalisti ja
luen hengellisiä kirjoja. Leivän päälle
muotoillaan taikinasta kirjaimet XB,
ja leipä voidellaan munalla. Isäni syntyi
vielä Kyyrölässä, ja sota-aikana he muuttivat perheineen Turkuun. Ananinin pöydälläkin on
veljeltä lainattu dvd-elokuva, joka ei ole
vakavimmasta päästä: Monty Pythonin
Elämän tarkoitus.
? Ei tämä uskonto ole mitään kiihkoilua. Pääsiäinen on
tärkeämpi kuin joulu, vaikka joulukin on
merkittävä juhla. Siihen kuuluu myös hengellinen puoli, joka on oikeastaan vielä tärkeämpi kuin ruokavalio. Paastoaminen ei koske sairaita. Pashaa syödään
laittamalla sitä pääsiäisleivän eli kulitsan
päälle.
Kulitsan leipominen on myös kuulunut
Ananinin pääsiäisvalmisteluihin, mutta
nyt siitä on pitänyt luopua, koska hänellä
on todettu keliakia. On hyvä välillä
miettiä suhdetta itseensä, lähimmäisiinsä
ja Jumalaan, isä Jari kuvailee.
Paaston ankarin päivä on pitkäperjantai
eli Suuri perjantai, jolloin ei varhaisen kirkon perinteen mukaan saisi syödä mitään.
Mikäli ei kykene tähän, voi syödä leipää
teen tai hedelmien kanssa.
? Lapsuudessani pitkäperjantai oli päi-
vä, jolloin ei saanut myöskään mennä
minnekään paitsi kirkkoon, isä Jari muistelee.
Mutta ei paaston ajan tarvitse aivan
ilotonta olla. Paastoakin koskee sanonta: kukin
voimiensa mukaan. Virpovitsoja voi viedä pyhitettäväksi kirkkoon
palmusunnuntaita edeltävänä päivänä eli
Lasaruksen lauantaina.
? Ennen vanhaan Karjalassa lapset saivat virpomispalkkansa vasta paaston jälkeen, mutta nykyään se pitää saada heti.
Palkkana oli ennen kananmunia, mutta
nyt ne ovat muuttuneet suklaamuniksi,
isä Jari toteaa.
Ortodokseilla on myös tapana antaa
pääsiäisenä lahjaksi punaiseksi värjättyjä
kananmunia. Niin tehdään
vielä nykyäänkin, isä Jari mainitsee.
SSS?Talvikki Salin
O
rtodoksisissa kodeissa valmistaudutaan vuoden suurimpaan juhlaan. Isä Jari
työskentelee seurakunnassa diakonina,
ja lisäksi hän toimii Salon rukoushuoneen
isännöitsijänä. Hän
ei koe paastoa vaikeaksi, vaikka kaikki
eläinkunnan tuotteet, liha, maitotuotteet
ja kananmunat, ovat sen aikana kiellettyjä.
? Kalaa saa kuitenkin syödä, ja kasviksistakin saa hyviä ruokia. Nyt olen kuullut, että
sinne oltaisiin rakentamassa uutta kirkkoa. Jälkiruokana on
pashaa ja kulitsaa, isä Jari kuvailee.
Itse asiassa ortodoksien juhla-aika pääsiäisen jälkeen jatkuu aina helatorstaihin
asti.
? Mutta emme me sitä koko aikaa herkuttele, hän naurahtaa.
Isä Jari toteaa, että hänelle pääsiäisen
merkitys kiteytyy Raamatun kohdassa
Joh 11: 25?26:
?Minä olen ylösnousemus ja elämä. Vanhassa, Kyyrölässä
otetussa valokuvassa on Ananinin esivanhempia. Joskus vähän liikaakin.
Pääsiäisajan paasto ei merkitse pelkästään ruokavalion muuttamista. Tavan taustalla on legenda, jonka mukaan Magdalan Maria antoi
muinoin sellaisen keisari Tiberiukselle.
Tarina kertoo, että Maria oli aterioimassa
keisarin kanssa ja kertoi tälle Kristuksen
ylösnousemisesta. Hän pitää sen mausta ja
suosittelee sitä muillekin.. Silloin on pääsiäisateria, jolloin
syödään vähän kuin jouluna, kertoo perniöläinen ortodoksi, isä Jari Ananin.
Salon seudulla asuu muutama sata ortodoksia. Viikonvaihde
Lauantaina 22. Heistä suuri osa kuuluu Turun
ortodoksiseen seurakuntaan, joka on osa
Suomen ortodoksista kirkkoa. Esimerkiksi karkit voi jättää pois. Sukuni on lähtöisin Jaroslawin läheltä ja siirretty 1700luvulla Karjalan Kyyrölään. Sellaista meillä ei
ole ollut tapana tehdä. Ruokana
on lammasta ja kalaa. Niin hän
tekee tänäkin vuonna.
? Käytän mummini reseptiä. Leivän pinta
koristellaan manteleilla.
Isä Jari Ananin kävi hiljattain Uuden Valamon luostarissa, mistä toi
pääsiäistä varten Valamon pääsiäisviiniä. Joka
uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun,
ikinä kuole.?
Paaston aikana rauhoitutaan
Ortodokseille pääsiäinen eli Kristuksen
ylösnousemisen juhla on juhlien juhla.
Pääsiäistä edeltää paastokausi, jonka
muodostavat 40 päivän mittainen Suuri
paasto sekä Suuri viikko. Lapsia olisi puolestaan hyvä
totuttaa paastoamiseen pikkuhiljaa. Suurin osa ikoneista on peräisin Venäjältä, mutta osan hän on itse maalannut samoin
kuin alttarinurkkauksen katon tähtitaivaan. Taittele
liinan reunat pashan päälle. Täytyy katsoa, jos lähtisi kesällä käymään siellä, isä Jari miettii.
Isä Jari on oppinut ortodoksiset pääsiäisperinteet kotoaan. Leipää
paistetaan noin tunti. Seurakuntatyö on vapaaehtoistyötä, ja päivätyönsä hän tekee rakennustyömailla.
Isä Jari on avustamassa pääsiäisyönpalveluksessa, joka pidetään sunnuntain vastaisena yönä Turun ortodoksisessa kirkossa. Silloin
kirkon paikalla oli venäläisten kaatuneiden muistomerkki. Keisari sanoi Marialle,
ettei kukaan voi nousta kuolleista, kuten
ei hänen kädessään oleva kananmunakaan voi muuttua punaiseksi. Jos muottina
käyttää kahvisuodatinta, on muistettava laittaa suodattimeen suodatinpussi.)
Kulitsa (Jari Ananinin mummin resepti)
3 dl maitoa
60 g hiivaa
4 dl vehnäjauhoja
4?5 keltuaista
2 dl sulatettua voita
6 dl vehnäjauhoja
2 dl kylmää maitoa
suolaa
kardemummaa
Taikinajuuri tehdään lämpimästä maidosta, hiivasta ja vehnäjauhoista. maaliskuuta 2008 12
Kuvat: Kirsi Höglund
Jokaisen ortodoksin kotona on kotialttari eli ainakin yksi ikoni, jonka edessä riippuu usein lampukka. Itse olen asunut koko ikäni Turussa, kunnes muutin
vaimon kanssa Perniöön, isä Jari kertoo.
Ikonin sanotaan olevan ikkuna iäisyyteen. Lisätään sokerin
kanssa vatkatut keltuaiset, sulatettu voi,
kylmä maito, mausteet ja alustetaan hienoilla vehnäjauhoilla.
Pääsiäisleipä paistetaan suorareunaisessa korkeassa vuoassa tai kattilassa,
joka vuorataan leivinpaperilla. Hän itse on
ollut ortodoksi syntymästään asti.
? Koko sukuni on ollut ortodokseja jo
ammoisista ajoista lähtien. Taikinaa pannaan astiaan korkeintaan puolet sen korkeudesta, sillä taikina kohoaa kaksinkertaiseksi. Älä anna seoksen kiehua,
vaan kun se alkaa kuplia, ota kattila pois liedeltä.
Jäähdytä seos kattilassa kylmäksi esimerkiksi upottamalla kattila kylmään veteen. Annetaan kohota pari tuntia. Pienestä pitäen hän
on tottunut siihen, että pääsiäisenä valmistetaan jälkiruuaksi pashaa. Isä Jari sytyttää lampukan mehiläisvahasta tehdyllä tuohuksella.
Ortodoksilla alkaa ensi
yönä juhlista suurin
Pääsiäiseen on valmistauduttu pitkällä paastolla,
sunnuntaina on juhla-aterian aika
maistanut sitä joskus lapsena, hän miettii.
Kulitsaa ja pashaa koristavat kirjaimet
XB. Vanhukset
voivat paastota voimiensa mukaan, hän
muistuttaa.
Pashaa ja kulitsaa
isoäidin reseptillä
Isä Jari on pannut merkille, että Turun
ortodoksisen seurakunnan jäsenmäärä on
lisääntymässä
-nimen saanut englantilainen miesmannekiini ja televisiotähti Tony
Newton olivat eilen Salossa ?ranskalaisella
visiitillä?. Halvemmaksi se tuli kuin uuden rakentaminen.
Ajatuksena oli nimittäin vilahtanut sekin, että
meijerirakennus purettaisiin pois ja sen tilalle tehtäisiin kokonaan uusi virasto.
Jääkellarissa kudontapiiri
Heimo Puustisen mielestä vanha meijeri on sopi-
nut hyvin kunnantaloksi. on tänä vuonna
myös?
A) Eurooppa-päivä
B) Helatorstai
C) J.V. Tokka on?
A) Naarasporo
B) Nuori poro
C) Porolauma
D) Sarveton poro
4. Kunnanjohtaja muistaa, että remontti
maksoi alle kaksi miljoonaa markkaa.
. Työtä tehtiin suureksi osaksi käsipelillä.
Työt alkoivat aamuviideltä tai joskus
aikaisemminkin. Kaikki joutuivat tekemään
kaikenlaisia töitä.
Isännöitsijäkin oli joskus vaa´alla ottamassa maitoa vastaan, vaikka yleensä se oli Leinon työtä. Jyrki Toivonen.
VIIKON VIISAUS
?Keväällä hiukkasen hulluutta on hyväksi
kuninkaallekin.?
Emily Dickinson
Anita Leino ottaa vastaan maitolastin ja kirjaa määrän ylös.
1 D) Valkosipulilla
2 B) Lewis Hamilton
3 C) Porolauma
4 C) Pallopeli
5 D) Vertaisverkkoa
6 A) 6,4 %
7 B) Kosovossa
8 A) Kirjailija
9 B) Helatorstai
10 B) Hallinto- ja
kuntaministeri
Kiskon vanha meijeri on toiminut kunnantalona 20 vuotta.
Vastaukset:
DBCCD ABABB
TIESITKÖ TÄMÄN. Jäät
otettiin talvella järvestä, ja niitä pidettiin isoissa jäähuoneissa. Ilmanvaihtoremontti pitäisi kuitenkin tehdä, jos se säilyisi virastokäytössä. Perniöläistyttö tuli sinne töihin suoraan meijerikoulusta ja
muutti samalla paikkakunnalle.
Kiskon meijerillä oli reilusti yli 300
maidonlähettäjää silloin, kun Leino
aloitti. maaliskuuta 2008 13
Anita Leinon kokoelma
Kiskon
kunnantalolla on
rasvainen
historia
Tietokilpailut.com
TIESITKÖ TÄMÄN?
Ympyröi mielestäsi oikea vastaus.
Vastaukset sivun alareunassa
1. Vapun lisäksi 1.5. Varoittakaa, vanhemmat, perillisiänne käyttämästä polttoaineena
filminpaloja ja muita yhtä herkästi syttyviä
aineita! Edellisiltä keväiltä on surullista tilastoa näin syttyneistä tulipaloista.?
Kevätmuotia oli puolestaan esitelty SSO:n
tavaratalossa. Vuonna 1954 saavutettiin neljän miljoonan maitokilon
raja.
Kiskon meijerissä oli seitsemän työntekijää. Meijerit keskittivät toimintaansa, ja Salon
Seudun Osuusmeijeristä tuli maakunnan keskusmeijeri.
Kiskon osuusmeijeri katsoi parhaaksi liittyä Salon Maito-Auraan vuonna
1973. Sitten päästiin kirnuamaan voita.
Kaupat hakivat meijeristä voita 25
kilon laatikoissa. Tietotekniikassa lyhenne
P2P tarkoittaa?
A) Langatonta laajakaistaa
B) Kannettavaa tietokonetta
C) Verkkopeliä
D) Vertaisverkkoa
Kiskon meijerin työntekijät 1960-luvun alussa. Viikonvaihde
Lauantaina 22. Leino osallistui
myös voin tekemiseen ja oli ?joka paikan höylä?.
Työt alkoivat aamuviideltä
Kiskossa ei Leinon aikana valmistettu juustoa, vaan vain voita. Heimo Puustisen mukaan ostajaehdokkaita ei vielä ole näkynyt.
Puustisen mielestä talo voisi sopia yritys- tai
yrityshautomokäyttöön. Kunnan tekninen toimi oli saanut meijeristä tilat jo 1970-luvun lopulla, vaikka muu hallinto
sijaitsi edelleen kirkonkylässä vanhassa puurakennuksessa.
Kirkonkylän virasto oli käynyt ahtaaksi, eikä
siellä ollut esimerkiksi kokoustiloja. Takaa vasemmalta Ilmari Suominen, isännöitsijä Juho Vainio, Elvi Ruohorinne, Hellin Tuomi, Anita Leino, Saini Nieminen ja Leila Sallanmaa.
Marko Mattila
SSS?Jarkko Turpeinen
Kiskon kunnanvirasto toimii kivirakennuksessa, joka rakennettiin alun
perin meijeriksi vuonna 1930. Minna Canth oli?
A) Kirjailija
B) Ministeri
C) Seiväshyppääjä
D) Taidemaalari
Voita 25 kilon laatikoissa
Meijerillä oli oma auto, jolla maitoa
haettiin. Talon toiminta on taas katkolla.
Tuleeko rakennukseen uusi yrittäjä ja uutta toimintaa. Täällä oli asuntoja vielä vuonna 1986, kun minä aloitin kunnanjohtajana, Heimo Puustinen
sanoo.
Rakennuksen alakerrassa ehti toimia myös posti
ja metalliverstas ennen kunnantaloksi muuntumista. Millaista työ rakennuksessa
oli ennen kuin siellä alettiin pyörittää
kunnan hallintoa?
Anita Leino työskenteli Kiskon
osuusmeijerissä 22 vuotta vuodesta
1951 siihen asti, kun meijeritoiminta
loppui 1973. Minkälainen on
Kiskon meijeri kymmenen vuoden kuluttua. Tositoimiin ryhdyttiin vasta,
kun meijerin yhdessä huoneistossa sattui tulipalo
vuonna 1987.
Tulipalon seurauksena rakennus tyhjennettiin.
Rahat remonttia varten pantiin talousarvioon
vuonna 1987?88 ja virasto siirtyi saneerauksen
jälkeen Toijaan.
. Rakennuksessa on 1 500 neliötä tilaa, ja siellä
työskentelee nyt viitisentoista ihmistä.
Mutta miten meijeri päätyi kunnantaloksi. Kotiin pääsi puoliltapäivin, kun työt oli tehty.
. Sieltä hän siirtyi Salon meijeriin
ja työskenteli siellä vuoteen 1989 asti,
jolloin pääsi eläkkeelle.
Kuntien yhdistymiset
tyhjentävät tiloja
Kiskon kunnanviraston kohdalla voi hyvästä
syystä sanoa, että historia toistaa itseään.
NÄKÖKULMA
Kiskon osuusmeijeri
yhdistyi Salon MaitoAuraan vuoden 1973
JARKKO TURPEINEN
lopussa. Snellmannin päivä
D) Veteraanipäivä
10. Toijassa
kauppoja oli kolme, mutta myös Orijärvellä, Kurkelassa ja Kaukurilla oli
omat kaupat, Leino muistelee.
9. Sen jälkeen
se separoitiin. Malleina oli nähty niin suuria
kuin paikallisiakin nimiä.
?Tähtimannekiinit Miss Suomi Pirkko
Mannola, Pariisista kotiutunut Ritva
Aunola ja ?Suomen naisten kultapoika?
Tony Newton eilen Salossa ?Tähtimannekiinit?, Miss Suomi Pirkko Mannola, hiljattain Pariisista Maggy Rouffin muotitalosta
palannut Ritva Aunola sekä jo viime syksynä
maassamme vieraillessaan ?Suomen naisten kultapoika. He esittelivät täällä SSO:n tavaratalossa SOK:n ja Yhtyneiden Pukutehtaitten
tätä kevättä sekä edessä olevaa kesää varten
valmistamia asusteita. Osa tuottajista toi maidon itse hevosella tai käsikärryillä.
Meijerissä maito pastöroitiin eli kuumennettiin 80 asteeseen. Onko sitä enää?
6. Mari Kiviniemi on?
A) Asuntoministeri
B) Kuntaministeri
C) Peruspalveluministeri
D) Ympäristöministeri
Kunta osti kiinteistön
Vähitellen maitomäärät alkoivat pienentyä koko Varsinais-Suomessa. maaliskuuta tasan 50
vuotta sitten Salon Seudun Sanomissa ei
puhuttu pääsiäisestä, sillä vuonna 1958 pääsiäinen oli kahta viikkoa myöhemmin kuin
tänä vuonna. - VASTAUKSET. Päivästä toiseen oli
nosteltava isoja voilaatikoita.
Myös kerman jäähdytyksessä käytetyt jääkimpaleet olivat painavia. Se oli urakkatyötä, Leino kertoo.
Työ oli raskasta. Millä mausteella Roope Ankka
torjuu Milla Magian hyökkäyksiä?
A) Chilillä
B) Pippurilla
C) Tabascolla
D) Valkosipulilla
2. ?Viikon varoitus?-palstalla annettiin kuitenkin jo keväinen neuvo.
?Aurinkoisen kevätsään tultua pojat kaivavat kätköistään polttolasinsa aloittaakseen
ikijännittävät tulentekoseremoniat auringonsäteiden avulla. Kauden ensimmäisen
F1-osakilpailun voitti?
A) Heikki Kovalainen
B) Lewis Hamilton
C) Mark Webber
D) Nico Rosberg
3. Erja Lehtonen ja
?nuori herra. --- Kirjavana virtana
valui yleisön editse asuste toisensa jälkeen
edellä mainittujen tähtien sekä SSO:n omien mannekiinien, rouvien Kaisa Härmän ja
Tuovi Impivaaran esitteleminä. Aiemmin rakennusta
lämmitettiin öljyllä.
Talolla on yhä myös muuta kuin hallintokäyttöä.
Entisessä jääkellarissa toimii kudontapiiri.
Yrityskäyttöön tai kuntalaisille?
Nähtäväksi jää, mihin käyttöön kunnantalo päätyy sitten, kun sen asukit ovat muuttaneet Salon
uuteen kaupungintaloon. Ikkunatkin olisi uusittava, ja ennen pitkää
myös putkiremontti olisi edessä.
Talo kytkettiin viime vuonna kaukolämpöön, jota
tuottaa paikallinen yrittäjä. Parhaimmillaan
Kiskossa oli monta kauppaa. Myös sosiaalitilat olivat huonot.
Purkaminenkin oli puheissa
Viraston siirrosta meijeriin käytiin keskustelua
jo 1980-luvun alussa. Toiminta Toijarkko.turpeinen@sss.fi
jan kiinteistössä loppui,
mutta kunta osti talon
itselleen.
Nyt Kiskon kunta on päättänyt sulautua osaksi uutta Saloa. Mitrovican kaupunki on?
A) Irakissa
B) Kosovossa
C) Kuubassa
D) Tiibetissä
8. Ihan virallista päätöstä viraston siirrosta ei
tehty oikein milloinkaan, Heimo Puustinen sanoo.
Saneeraus tehtiin lähes kokonaan kunnan omana työnä. Futsal on?
A) Lautapeli
B) Mailapeli
C) Pallopeli
D) Tietokonepeli
Anita Leino oli meijerin
?joka paikan höylä?
5. Eristeenä
käytettiin sahanpurua, ja jää säilytti
olomuotonsa läpi kesän.
7. Työttömyysaste oli helmikuussa?
A) 6,4 %
B) 7,4 %
C) 8,4 %
D) 9,4 %
SSS 50 VUOTTA SITTEN
Salon Seudun Sanomat 22.3.1958
Pirkko Mannola esitteli
salolaisille kevätmuotia
Kunnantalon työntekijöitä poseeraamassa Anita Leinon kanssa portailla. Toiminta loppui Kiskossa, ja
kunta osti kiinteistön itselleen.
Anita Leinon tie vei ensin lyhyeksi
ajaksi Turkuun Maito-Auran palvelukseen. Parastaan
myös tekivät ?nuori neiti. Jotkut kunnan luottamushenkilöt ovat myös miettineet, että virastosta
saataisiin kuntalaisten talo.
Anita Leinon kokoelma
Marko Mattila
SSS
Lauantaina 22. Se oli kooltaan maaseutumeijereiden keskikastia. Vasemmalta Heimo Puustinen, Pirkko Alho, Kari Lindgren, Johanna Siekkinen, Anita Leino, Lasse Paikkari, Anja Aalto ja Satu Rantanen.
Tulipalon jälkeen virastoksi
Kiskon kunta ei suinkaan alkanut rakentaa meijeristä virastoa heti vuonna 1973, vaan rakennus
oli ensin asuinkäytössä 14 vuotta.
Hänen kiintymystään Haukijärveen ja Nummeen osoittaa se,
että hän halusi tulla haudatuksi Nummen
kirkkomaahan.
Erkki Jokela
Erkki Jokela
Martta Ekqvist oli Kettulan emäntä.
Nobel-kirjailija F. 50-luvun alussa hän rakensi
tilalle uuden päärakennuksen ja alkoi käydä
siellä kesäisin. maaliskuuta 2008 14
F. Se oli aikaa, jolloin tilalla oli
työväkeä runsaasti. Haapala kuvailee näin:
?Hän oli vannoutunut poikamies, vaikka tarjokkaita pyöri ympärillä. Useita uskonnollisia painokuvia maalannut Jaatinen toteutti
vuonna 1941 ?Jeesus tyynnyttää myrskyn. 23 . kaupungissa. Kuvitustyöt Jaatinen aloitti jo varhain; hän piirsi ensimmäiset julkaistut sarjakuvansa 16-vuotiaana.
Seuraavien vuosikymmenten aikana hän kuvitti lukuisia kirjoja,
suunnitteli kirjankansia ja piirsi postikortteja.
Yksi tutuimmista Jaatisen töistä lienee suojelusenkeliä kuvaava
teos, joka painokuvana on levinnyt lukuisten lastenhuoneiden seinille. 1931 ilmestyi Nuorena nukkunut. Tuottelias taiteilija toimi myös mainos- ja pilapiirtäjänä.
Kuvassa olevat enkeliaiheiset kiiltokuvat Jaatinen on suunnitellut
todennäköisesti ennen sotia.
Suomalaisen taiteilijan tekemät kiiltokuvaoriginaalit
ovat melko harvinaisia, sillä pääasiassa mallit tulivat
meille Saksasta. Aila Meriluoto ja Lauri Viita lausuivat runojaan
ja Sillanpää luki pakinoitaan. Sanoisivat suoraan, että suostuvat heti, jos vain joku
kysyy.
. Hän astui äitinsä
sijaiseksi jo 30-luvun lopulla. Hän oli hyvä seuramies, joka tuli juttuun kaikkien kanssa.
Suomusjärveläinen Raimo Mattsson kävi
pikkupoikana usein leikkimässä Kettulan tilalla kaverinsa Matti Haapalan kanssa. Se on hyvä. Sillanpää kalottilakissaan katsoo lämpimästi Lauri Suojan sylissä istuvaa Kristiina-tytärtään. Kettulassa hän joutui järjestämään erilaisia tilaisuuksia MTK:n
tärkeille vieraille. Uusi kunta vaatii uusia päättäjiä.
. Tervatehdas, saha ja talotehdas ovat
nykypäivänäkin ymmärrettäviä sanoja.
?Erikoinen persoona?
?Lauri Suoja oli hyvin erikoinen persoona,
kiisteltykin.. ja jatka linjaasi
ja sarkaasi vakiintuneella tyylilläsi. Kyllä nyt on aika antaa nuorille tilaa. Opinnot menivät aluksi hyvin, olihan
hän jo lapsena ollut kiinnostunut luonnosta.
Parin vuoden päästä innostus alkoi laskea ja
edistyminen samoin. Sillanpää olisi
halunnut kirjoittaa elukasta.
Martta Ekqvist oli Kettulan tilan emäntänä 1946?52. Tämä sykähdyttävä runo on ehdottomasti tunnetuin,
mutta ei suinkaan ainoa.
Suoja otti Taatan usein kesällä mukaansa
Kettulaan. F.E.Sillanpää?
Tekstiä syntyi mestarilta edelleenkin helposti. Miten minusta tuntuu, että sinulle ei kelpaa oikein
minkäänlainen ehdokas!
. Paheksun syvästi. jo varhaisuuksista alkaen. Totta. Kerran he näkivät, kun kirjailijamestari konttasi
kiivaasti pihalla.
? Tulkaas tekin pojat ottamaan kiinni sisiliskoa, kun se on niin vikkelä.
Ei auttanut poikienkaan apu. Syksyllä
Sillanpäälle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto.
Edellä kerrotun lisäksi nopeasti solmittu toi-
nen avioliitto ja runsas alkoholin käyttö johtivat hermoromahdukseen. Niin näyttää. Näin kirjoittaa Matti Haapala,
joka tunsi Suojan läheisesti kymmenien vuosien ajan. valtion kustannuksella
Sillanpää esittäytyi mielellään tutuillekin
henkilöille, jotta pääsi lopuksi lausumaan
mielisanansa: ??ja haudataan valtion kustannuksella?. Käytyään kaksi vuotta
kiertokoulua hän pääsi 1898 oppilaaksi vastaperustettuun kansakouluun. Se toimi Haukijärven kylässä Suojan talossa.
Eemelin, kuten häntä kutsuttiin, koulumatka oli niin pitkä, että hän asui Suojalla ja
kävi kotonaan vain viikonloppuisin. Helsingin pommituksia pakoon lähteneen Rautavaaran perheen Tuija-tytär lauloi perinteisiä joululauluja. Laurin kanssa he
tekivät kasvienkeräysretkiä luontoon.
Tiet eroavat
Ylioppilaaksi tultuaan Sillanpää pääsi Helsingin Yliopistoon opiskelemaan luonnontieteitä. Toisaalta aika moni kuitenkin haluaa olla päättämässä myös uuden Salon asioista.
. Hän ei viihtynyt
yksin. Siinä näet. Suoja kutsui usein Haukijärveen vieraita, monet heistä nimekkäitä.
Nobelin voittajaksi
Samoina vuosina Sillanpää muutti perheineen Porvoon kautta Helsinkiin, ja kirjojen
kustantajaksi tuli Otava. Isän ja tyttären
symbioosi toimi hyvin. Sieltä
päästyään kirjailija asettui asumaan tyttärensä Saara Kuitusen perheeseen.
Ystävykset kohtaavat jälleen
Lauri Suoja hakeutui lapsuudentoverinsa
luokse, ja heistä tuli uudelleen ystävät. Sodan
ja sen jälkeisinä aikoina Suoja pystyi hankkimaan rahoitusta Kettulan työllistämiseksi. 1923 julkaistu Hiltu ja Ragnar
oli tavallaan jatkoa Hurskaalle kurjuudelle,
sillä siinä on samoja henkilöitä.
Samoina vuosina Lauri Suoja oli Mustialan maatalousoppilaitoksessa Tammelassa
ja valmistui maatalousteknikoksi. Saaran osaa helpotti
suuresti isännöitsijä Lauri Suojan uskollinen
ystävyys ja ihailu Taataa kohtaan. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1920?21.
Tämän jälkeen hän jatkoi opintoja Eero Järnefeltin johdolla.
Eeli Jaatinen oli luonnonlahjakkuus, jonka kynä ja sivellin taipuivat lähes kaikenlaisiin aiheisiin. Hänet tuntee lähes jokainen aikuinen suomalainen ainakin nimeltä. Se olisi kirjoittaminen.
Ei hänestä olisi tiedemieheksi. Kolme vuotta myöhemmin Lauri Suoja valittiin tilan isännöitsijäksi,
ja siinä virassa hän toimi eläkeikäänsä saakka.
Suoja sai kuulla, että muutaman kilometrin
päässä Nummen kunnassa Sierlan kylässä oli
myytävänä Haukijärvi-niminen talo samannimisen järven rannalla. Sillanpää ja tuntematon Lauri Suoja
Seija ja Tapio Kaapun arkisto
Molemmat muistetaan vielä
Suomusjärvellä ja Nummi-Pusulassa
Seija ja Tapio Kaapun arkisto
Erkki Jokela
Nobel-kirjailija Frans Eemil Sillanpään
syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi
120 vuotta. Kerrotaan, että valtion
mukaantuloon tarvittiin kuitenkin jopa presidentin mielipide.
Sillanpää siunattiin Helsingin Tuomiokirkossa kesäkuun kuudentena. Katsottiin myös elokuva ?sieltä jostakin?.
Sodan päätyttyä tilaisuudet muuttuivat
iloisen viihteellisiksi. Niin
syntyi Maamiehen laulu. Seurana
hänellä oli talon Lauri-poika, jonka kanssa oli
mukava leikkiä ja puuhailla, vaikka tämä olikin kuusi vuotta nuorempi (s. Seuraavana päivänä arkku siirrettiin Hämeenkyröön.
Suoja kuoli vuonna 1985. Pikkupoika on Taatan tyttärenpoika Lasse. Hän tunsi vanhentuneensa ja otti
itselleen vanhan miehen, taatan, roolin. Näin kettulalaisetkin saivat yhdessä olla
rakentamassa tuhkasta nousevaa Suomea.
Täällä oli silloin monia yrityksiä: hiiltämö ja
pilketehdas tekivät bensiinin korviketta autoihin. Suoja nautti
voidessaan järjestää korkeatasoista viihdettä
syrjäkylän väelle.?
Ratkaisu sivulla 26
TOISAALTA
aSKO lEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Kelvottomat
. Isäntänä hän oli sydämellinen ja vieraanvarainen.
Kettulan kyläläisille Suoja järjesti kulttuuri- ja viihdetilaisuuksia. Kesälomien aikana hän
palasi kotiinsa ja viihtyi edelleen Suojalla
muun muassa heinätöissä. Yleensä Jaatinen
merkitsi työnsä lennokkaalla,
tyylitellyllä signeerauksella.
Eeli Jaatinen kuoli marraskuussa 1970.
WENZEL
HAGELSTAM
Antiikin ja kulttuurihistorian tunnettu
asiantuntija kertoo
palstallaan vanhoista esineistä ja niiden taustoista.
Ei Taata aina kirjoittanut. Sairaalakäynnin jälkeen Sillanpää ei ollut enää
entisensä. Hänen
monipuolisuuttaan kuvaa se, että hän samanaikaisesti oli myös reportterina vasta-alkaneessa Yleisradiossa.
MTK:n säätiö osti Suomusjärveltä Kettulan
kylästä suuren mutta huonokuntoisen Kettulan metsätilan 1927. Muut ovat luultavasti Sillanpään tyttären Saara Kuitusen perhettä. Kuntarajat häviävät, mutta ei näytä olevan vallanhimollakaan mitään rajaa.
***
. Sen
sijaan hänen pitkäaikaisesta ystävästään ja
tukijastaan Lauri Suojasta ei juuri kukaan
ole kuullut mitään.
Erikoista on se, että Suomusjärvellä ja Nummi-Pusulassa on monia henkilöitä, jotka vielä
muistavat nämä kaksi kulttuuripersoonaa.
Ystävyys syntyy
Frans Eemil Sillanpää syntyi Hämeenkyrössä vuonna 1888. Toisaalta on hyvä harkita perusteellisesti, onko valmis
sitoutumaan neljäksi vuodeksi.
***
. Nykyisin alttaritaulu sijaitsee Pusulan
Kärkölän kirkossa. Ensin pakotetaan
kunnat yhteen ja sitten vetäydytään vastuusta.
. Turha selvässä asiassa on venkoilla.
. Arvostelu luonnollisesti masensi Sillanpäätä. Toivottavasti listoille löytyy riittävästi kunnallispolitiikasta kiinnostuneita nuoria.
. Kuvassa
olevien kiiltokuvien aihe,
äidillinen suojelusenkeli, on
niin ikään saksalaista alkuperää.
Guassiväreillä tehdyn kiiltokuva-arkin arvo on noin
500 euroa. Mikko von Deringer
ja Usko Aro musisoivat, Tii Niemelä lauloi
Pentti Koskimiehen säestämänä. Hän oli
tehokkaasti mukana perustamassa MTK:ta
Frans Eemil Sillanpää (vas.) ja Lauri Suoja
Helsingin Rautatientorilla 1940-luvulla. Aika moni maalaiskuntien valtuutettu näyttää jättäytyvän pois ensi syksyn kunnallisvaaleista.
. Sillanpään parhaaseen luomiskauteen kuuluivat vielä Miehen tie ja Ihmiset
suviyössä.
Vuonna 1939 tapahtui Sillanpäälle paljon.
Hänen vaimonsa Sigrid (Siikri), joka oli koko
perheen arkielämän ylläpitäjä, kuoli. -aiheesta myös alttaritaulun Terijoen kirkkoon. Seuraava merkittävä kirja oli sisällissotaa kuvaava
Hurskas kurjuus. ?Kirjailijalla oli tapana, että hän
taloksi asetuttuaan halusi kynän ja paperia.
Hänellä ei aina ollut mielessään sopivaa kirjailun aihetta ja hän pyysi usein sitä minulta. Vuonna 1913 hän muutti
takaisin Kyröön, kuten hän mielellään kotipitäjäänsä kutsui.
Sillanpäälle alkoi kirkastua hänen todellinen
elämäntehtävänsä. Kuva
on otettu Suomusjärven Kettulassa.
Muisteluksia Suojasta ja Sillanpäästä
Raimo Mattsson Kettulasta.
Kotimaisia enkeleitä
KUVARISTIKKO
ANTIIKKIPALSTA
Eeli Jaatinen
tunnetaan parhaiten monipuolisista
ANTIIKKIPALSTA
kuvitustöistään.
Taidemaalarina
Wenzel Hagelstam
Jaatinen kuvasi
Antiikin ja kulttuurihistorian tunnettu
erityisesti lapsia.
asiantuntija kertoo palstallaan
Eeli Jaatinen
vanhoista esineistä ja niiden taustoista
syntyi Tampereella joulukuussa
1905. Poliitikkoja ne ovat kunnallispoliitikotkin;
täysin vieraantuneita meidän tavallisten ihmisten elämästä ja toiveista.. Lauri
Suoja oli hänen kumminsa.
eli Maataloustuottajain Keskusliittoa. Oli otollinen hetki runon syntymiselle.. Taata oli hauska vierailija. Elä onnellisena . niin saat sinä palkkasi parhaan.
Lauri Suojan jäämistössä on vielä Sillanpään runo Suomen laulu ja Runo-kantaatti
Valtiotieteen ylioppilaiden promootio-juhlaan.
. Syksyisissä
hirvijahdeissa kävi kuuluisia henkilöitä aina
presidentti Urho Kekkosesta alkaen. H:ki, Arkadiank. Erityisesti on jäänyt
mieleeni sotajoulu 1939. Tässä on runon
kolmas eli viimeinen säkeistö:
Sinä kerran kun vaivojes palkan saat,
valon virsiä laulavat pellot, haat,
sinun tullessas taattojen tarhaan.
Ja kun kättes työt sinun kunniaas
sun lastesi lapsille kertoo taas.
Joka pellolla leivonen livertää,
joka heiteessä aurinko kimmeltää
. Lyhyessä ajassa sormenpäät valuttivat sanat paperille. Sen kirjoittaminen
ei vaatinut miettimistä. Arkkia ei ole signeerattu. Suoja halusi vieraita ympärilleen
ja nautti heidän seurastaan. Kunnallisvaaleihin on vielä puoli vuotta, ja aika moni
odotettukin ehdokas vielä miettii, mitä tekee.
. Yllä oleva lainaus oli vain lyhyt loppu neljän
sivun mittaisesta vieraskirjalausahduksesta.
Sillanpää runoilijana
Monet viisaatkin kirjallisuusihmiset sanovat, että Nobel-kirjailija on tehnyt vain yhden
runon, Sillanpään marssilaulun. 1894).
Eemeli pääsi vuonna 1900 oppilaaksi Tampereen Reaalilyseoon ja asui tietysti ?kortteerissa. Hän sai ostetuksi metsäisen tilan, jonka nimi oli hänelle perin tuttu.
Hän ei kuitenkaan muuttanut sinne, vaan
asui edelleen puoliksi Helsingissä ja puoliksi
Suomusjärvellä. Lauri Suojasta Martta Ekqvist puhuu kunnioittavasti:
? Hänellä oli hyvät suhteet niin kansaan
kuin tietäjiin ja päättäjiinkin. E. Ahdistuneisuus tuntui käsin kosketeltavana. Valtuustotyöstä luopuvien joukossa on aika monia pitkään mukana olleita kunnallispoliitikkoja.
. E. Tämän lisäksi hänellä oli
oma läheinen ystäväpiiri, varsinkin eri alojen
taiteilijoita. Niin haluaa. Parta
sai kasvaa pitkäksi kuin joulupukilla, ja päässä piti aina olla pieni lakki, kalotti.
Panu Rajala kuvaa Sillanpää-elämäkerrassaan Helsingissä asumista näin: ?Saara Kuitunen hoiti isänsä julkisen muistokarnevaalin ulospäin erinomaisesti. Sitä moittivat sekä punaiset
että valkoiset. 19.II:1946. 1916 ilmestyi
esikoisteos Elämä ja aurinko, joka herätti
huomiota ja sai laajan lukijakunnan. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin monta. Kyllä kokemus on valttia tällaisessa kuntaliitostilanteessa.
***
. Seitsemän tunnetun henkilön lisäksi mukana oli
useimmille outo nimi, Lauri Suoja. Viikonvaihde
Lauantaina 22. Hän muistelee hyvällä
menneitä vuosia.
Ekqvist tapasi niin ?herroja kuin narrejakin?. Sanoin kerran, kirjoita maamiehelle. He kävivät
teatterissa ja saivat luvan säännöstellysti poiketa keskikaupungin ravintoloissa.?
Suojan vieraskirjasta on lainattu seuraava
teksti: ?Kiitos vaan, Lauri, monista hyvistä
kosketuksista elomme tiellä . Arkunkantajina olivat: Tuomas Anhava, Martti Haavio, Arvi
Kivimaa, Veijo Meri, Lassi Nummi, Lauri
Suoja, Jussi Talvi ja Kustaa Vilkuna. Sen hoitamiseksi
hänet toimitettiin mielisairaalaan. Hänen humoristisena heittona käyttämänsä lausahdus toteutui kesällä 1964, kun
kuolema kohtasi hänet
Näin se syö vasta
elokuussa poikaset synnytettyään. maaliskuuta Korppoon Utössä. Ne
paistattavat päivää ja kypsyttävät
siittiöitään auringon lämmössä.
Tähän kuluu runsas viikko, sitten
ne ovat valmiita parittelemaan
pikkuhiljaa heräilevien naaraiden
kanssa. Utö onkin Suomen ainoa
paikka, jossa erikseen varoitetaan
rupikonnista liikennemerkillä
maihin tullessa.
Pelottomat ja rauhalliset konnat
jäävät helposti liikenteen uhreiksi
tai tulevat tallotuiksi, sillä ne löntystelevät laiskanomaisesti vuorotahtiin hämärissä ja öisin polkujen
ja teiden varsilla. Nämäkin Siperiaan
matkaavat erikoisuudet ovat
tulleet tavallista aikaisemmin ja
suurella joukolla.
Saaristossa kyhmyjoutsenilla on
jo pitkään ollut keväisiä reviirikahinoita käynnissä. Se ei ole syönyt edellise-
Kyykoiraat heräävät horroksesta ensimmäisinä. Kyyt ovat vetäytyneet
takaisin onkaloidensa kätköihin
ja odottavat parempia aikoja.
Mennyt talvi on ollut poikkeuksellinen horrostajille, muttei välttämättä huono. Helmikuun
lopulla Korppoon Utössä näkyi
vasta muutamia hohtavan koreita
juhlapukuisia koirashaahkoja eli
kalkaksia. Rantakäärmeen elinalue ulottuu juuri ja juuri Poh-
Tänä vuonna kevät alkoi vaivihkaa jo tammikuussa ja muuttolintuja oli ennen pääsiäistä ilmoittautunut lähes 90 lajia. Ne kurkkivat kolojensa suulta odottaen aurinkoisia päiviä, jolloin tulevat paistattelemaan ja kypsyttämään siittiöitään.
nä talvena, ei syö kesän aikana eikä seuraavanakaan talvena. Tämä laulujoutsenen
pienempi serkku ei pesi Suomessa, vaan on meillä läpimuuttaja.
Pikkujoutsenia on havaittu nyt
muun muassa Paimiossa, Dragsfjärdissä, Kemiössä ja Nauvossa.
Hanhista on tullut parvittain
meri-, metsä- ja kanadanhanhia.
Varsinkin metsähanhi on tänä
keväänä runsastunut ennätysaikaisin. Jos
talvella on jäätä, se pääsee vielä
helpommin saariin.
Minkki on tutkimusten mukaan
tuhoisa useille lintulajeille, mutta etenkin ruokeille ja riskilöille,
jotka pesivät kolonioissa. Se on sopeutunut lyhyeen
kesään ja pitkään talveen niin hyvin, että naaras voi poikkeustapauksissa olla syömättä jopa puolitoista vuotta. Sen levinneisyysalue
kattaa koko maan.
Kyykoiraat lähtevät
ensin onkaloistaan
Heikki Willamo
Kyy ja sisilisko ovat kevään ensimmäisiä matelijoita. päivän
tienoille. Tavanomaista
aikaisemmin on Etelä-Suomen
ruovikoihin saapunut kaulushaikaroita kumeaa soidintaan puhaltelemaan. Naaras on koirasta suurempi ja tulee sukukypsäksi neljävuotiaana. Tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin heränneitä konnia
oli jo liikkeellä 9. Lumenpuutekaan ei ole
haitannut, kun kovat pakkaset
ovat loistaneet poissaolollaan. Lauhat kelit ovat
pitäneet lämpötilan sopivana, samoin ilman kosteuden. Seassa on epätavallisen
paljon harvinaisia arktisia pikkujoutsenia. Märkyys ja onkaloihin valuva vesi on saattanut
vaivata, mutta todennäköisesti
matelijat osaavat valita talvipiilonsa niin, ettei valumavesi pääse
niihin. Vaelluksellaan konnat voivat joutua petojen saaliiksi.
Rupikonnien vihollisia ovat muun
muassa kalat, saukot, petolinnut
ja käärmeet. Viime viikon lopulla
laskin Utön itäpuolen haahkaparvista yhteensä lähes 2 000
yksilöä.
Kahlaajista on töyhtöhyyppiä
ollut parvittain liikkeellä muun
muassa Halikonlahdella. Harvinainen mustaleppälintu
ilmestyi Korppoon Utöhön hyvin
aikaisin ja useamman yksilön
voimin. Vuoden kolmas isohaarahaukka seikkaili Porissa. Vuoden viimeisiä voi
nähdä vielä joulukuussa.
Rupikonna on maamme ainoa
konnalaji, jonka levinneisyys ulottuu eteläisimmästä Suomesta Kittilään saakka harvinaistuen Lappia kohti. Keskimääräinen herääminen lienee aikaistunut ainakin
viikolla. Kevään kosiomeno-
jen jälkeen se voi laskea kerralla
tuhansia munia, joista osa päätyy
armottomasti saalistajien ruokalistalle luonnon kiertokulun mukaisesti. Se hedelmöittyy heti horroksesta noustuaan, jolloin
se on paastonnut puolisen vuotta.
Se hautoo munat sisällään, eikä
ruokaa yksinkertaisesti mahdu
sen suolistoon. Lumikerros on tärkeä eriste, joka sisältämänsä ilman ansiosta estää
kylmän tunkeutumisen talvehtimisonkaloihin. Seurantatutkimuksen mukaan minkki ui helposti kilometrinkin matkan. 1980-luvun alussa julkaistu
kirjallisuus ajoittaa maamme
eteläosien ensimmäisten kyiden
esille tulon huhtikuun 10. Sen jälkeen aurinkoa ei ole juuri näkynyt
ja lämpötila on pysytellyt nollan
tietämissä. Vuodet tietenkin vaihtelevat ja muutokset ovat hitaita.
Ne tulevat näkyviin vasta vuosikymmenien saatossa.
Talvihorroksesta herääminen on
elimistöä rasittava ja energiaa kuluttava tapahtuma. Ravintoa
on myös riittävästi konnille tarjolla, sillä siiroja ja ristihämähäkkejä esiintyy yleisesti Utössä.
Olosuhteet ovat saarissa erinomaiset: ulkosaaristo on pitkään
lumeton ja talvi on hyvin leuto.
Petoja on niin ikään vähemmän
runsaslukuisia kyitä lukuun ottamatta. Toivola
sanoo, että minkki voi tappaa kerralla monta poikasta, minkä jälkeen loppujenkin lintujen pesintä
epäonnistuu.
Lokkiluodolta toiselle uivat
urosminkit eivät piittaa niitä kohti hyökkäyksiä tekevistä lokeista,
vaan nappaavat rohkeasti poikaset.
Alkuperämaassaan PohjoisAmerikassa minkki ei ole aiheuttanut sellaista tuhoa kuin uuteen ympäristöön villiinnyttyään.
Minkkiä on käytännössä mahdoton kitkeä Suomen luonnosta pois,
mutta arvokkaita luontokohteita
pyritään pitämään puhtaina.
Näätäeläimiin kuuluva minkki
lisääntyy kerran vuodessa, mutta se voi tehdä kerrallaan useita
poikasia. Minkit ovat
hyviä uimareita. Mitä enemmän minkkejä pyydetään eli mitä enemmän
naaraalla on elintilaa, sitä paremmin se lisääntyy.
Villiintynyt minkki ei ole yhtä
iso ja musta kuin tarhaminkki,
mutta yleisväriltään kuitenkin
musta.
Vedessä uivan minkin erottaa
Toivolan mukaan esimerkiksi vesimyyrästä siitä, että minkki ui
pää selvästi veden pinnalla, kun
vesimyyrältä taas näkyy vain vähän kalloa ja vesivana.
vielä kyytäkin pohjoisempi laji.
Sen voi löytää Tenojoen laaksosta
tai jopa Kilpisjärveltä.
Kylmä maaliskuu rauhoittaa
lintujen kevätmuuttoa
Joutsenia ja hanhia tullut
ennätyksellisen paljon
Minkki köyhdyttää Saaristomeren luontoa
SSS?Elina Lahti
joisempana kuin maailman muut
käärmeet. Sateen jälkeen
konnat lyllertävät lymypaikoistaan jo päivälläkin ja palaavat
samoihin vakiopaikkoihin öisten
retkiensä päätteeksi.
Rupikonna voi vaeltaa pitkiäkin
matkoja kevättalvella, uida meressä ja nousta saaresta toiseen. yli puolentoista vuoden nälkäkuurin jälkeen.
Tuollainen suoritus on tietysti
poikkeus, mutta kertoo, miksi kyy
kykenee elämään niin paljon poh-
Jouni Tittonen
Ulkosaariston rupikonnat
heräilevät horroksestaan
Jouni Tittonen
Rupikonna horrostaa yleensä
syys-lokakuusta huhti-toukokuulle asti. Kiireisimmät ovat
aina liikkeellä hyvissä ajoin. Laulujoutsenet ovat LounaisSuomessa kerääntyneet vetisille
pelloille. Harmaahaikaroita voi
nähdä muuttolennossa pikkuparvina.
Rastaista ovat mustarastaat
saapuneet nyt erittäin runsaina.
Muista rastaista ovat tulleet kulo-,
räkätti-, punakylki- ja laulurastas. maaliskuuta 2008
Elina Lahti 7702 318, sss.toimitus@sss.fi
15
Kyy ja sisilisko kevään ensimmäisiä matelijoita
Kuvat: Heikki Willamo
Sisilisko on kaikkein karaistunein matelijamme. LounaisSuomessa niistä varhaisimmat
ilmestyvät piiloistaan maalishuhtikuun vaihteessa, mutta nyt
kiireisin kyy nähtiin jo ennen
maaliskuun puoliväliä. Rupikonna on lisäksi aika pitkäikäinen, se voi elää jopa
Minkki köyhdyttää Saaristomeren luontoa eläimistä kasveihin.
Tuorein tutkimus, viikon päästä
tarkistettava väitöskirja, osoittaa
minkin vähentävän myös ulkosaariston kasvillisuuden monimuotoisuutta.
Turun yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan tehnyt Karen
Frey tutki minkin vaikutusta
pelto- ja metsämyyräkantoihin.
Minkin ruokalistallehan kuuluvat
myös kyseiset myyrät, jotka eivät
osaa varoa tulokaspetoa yhtä hyvin kuin esimerkiksi vesikkoa.
Freyn mukaan myyrät kyllä tunnistavat minkin pedoksi, mutta eivät osaa vaihtaa elinympäristöään
tai vuorokausirytmiään välttyäkseen joutumasta minkin saaliiksi.
Vaikka myyrät eivät ole luonnonsuojelun kannalta kiireellisin
eläinryhmä, niiden merkitys on
Freyn mukaan tärkeä pohjoisen
ekosysteemissä. Silti
se voi säilyä hengissä, synnyttää
alkukesällä ja syödä vasta sitten
. Ne
kurkkivat koloistaan vähän väliä,
tarkkailevat lämpötilaa ja tulevat
esiin vasta, kun hetki on oikea.
Ensimmäiset herääjät ovat aina
koiraita. Suurissa metsähanhikertymissä on ollut seassa myös
harvinaisia tundra- ja lyhytnokSeppo Sällylä
Metsähanhet saapuvat nykyään jo varhaiskeväällä.
kahanhia. Kun käärme
tai lisko on kerran vironnut, sen ei
kannata enää vaipua uuteen horrokseen, vaikka olosuhteet huononisivatkin. Tästä vahvistuksena rupikonnia on
tavattu syvältä vedestä kalaverkoista ja löydetty pyydystetyn mateen mahasta. Minkin tehopyynnistä huolehtii
Metsähallitus, jonka palkkaamat
metsästäjät aloittavat taas piakkoin minkkijahdin muun muassa
Dragsfjärdin Vänön saaren tuntumassa olevilla pikkusaarilla. Monet
lintulajit tekaisivat jälleen kerran
uuden saapumisennätyksen: kahlaajista muun muassa kapustarinta ja harvinaisuuksista mustapäätasku saapuivat aikaisemmin
kuin koskaan ennen. Luonto
Lauantaina 22. Uteliaat
koirat eivät toiste konnaan kajoa
tuskallisten ja monenpäiväisten
vatsavaivojen seurauksena.
Ulkosaaristossa Örössä ja Utössä rupikonna on hyvin runsas.
Rupikonnan runsaus perustuu
hyviin lisääntymisalueisiin suojaisissa merenlahdissa. Sisilisko on
Seppo Sällylä
Rupikonna on kömpinyt varhain ulos talvikolostaan Korppoon Utössä maaliskuun puolivälissä. Ulkosaariston luodoille ovat saapuneet
ensimmäiset tyllit. Ne odottavat aurinkoa ja
lähtevät liikkeelle kun päivän lämpötila nousee selvästi yli nollan. Näin ollen varhainen
herääminen ei aiheuta ongelmia
nälkiintymisen suhteen, käärmeet
kestävät pitkiä paastoja.
Kyy on maailman karaistunein
käärme, jonka levinneisyysalue
ulottuu reilusti napapiirin pohjoispuolelle, Utsjoelle ja Enontekiölle asti. Tämä näkyy juuri
kasvillisuudessa, jota myyrät hyödyntävät. Lyhyen tutkiskelun jälkeen konna vetäytyi takaisin
maakoloonsa heinien suojaan ilman lämpötilan alennettua liian kylmäksi.
kymmeniä vuosia.
Rupikonna kasvaa meillä noin
kymmenen senttimetrin pituiseksi. Ulkosaaristossa näkyi kevätmuutolla vaelluslintuina tunnettuja puukiipijöitä, hippiäisiä ja
punatulkkuja.
Kevään harvinaisuuksista on
arktinen kyhmyhaahka ehtinyt
Hankoon. maaliskuuta Uuraisilla ja 15. Vasta lisääntymispuuhien
jälkeen kyyt vaeltavat kesäisille
elinpiireilleen ja ryhtyvät ravinnon
hankintaan. Kuivuminen on yksi talvihorrostajien pahimmista uhista, joten nollakelit
ovat tässäkin suhteessa hyvät.
Ilmaston lämpeneminen, talvien lauhtuminen ja keväiden
aikaistuminen näkyy jo matelijoiden horroskauden lyhentymisenä. Poikkeuksellisen kylminä ja
sateisina kesinä poikaset eivät
ehdi kehittyä ja naaras menee
syksyllä horrokseen munat yhä
sisällään. Maaliskuun
pakkaset ja lumisateet tasoittavat
kuitenkin varhaiskevään linturuljanssia.
Isoja vesilintuja, kuten joutsenia
ja hanhia, on saapunut runsaas-
ti. Se tarkoittaa
sitä, että pesivä kyhmyjoutsenkanta on jo nyt kotikonnuillaan.
Ulkosaariston yleisin pesivä vesilintu haahka on vasta aloittanut
massamuuttonsa. Lisäksi kevätpyynnillä
saadaan poistettua mahdollisesti
lisääntyvät naaraat.
Jahti aloitetaan aamulla, jolloin yöllisiltä pyyntireissuiltaan
janlahden perukkaan ja kolmas
lajimme kanervakäärme esiintyy
vain Ahvenanmaalla. Myös
Saaristomeren kansallispuistoon
kuuluvan Trunsön saaren lähellä
olevat lintusaaret ovat tärkeitä
pyyntipaikkoja.
Metsähallituksen luontopalveluiden eräsuunnittelija Mikko
Toivola osallistuu itsekin jahtiin.
Jahdissa käytetään alusta asti
mukana olleen Jukka Nummelinin kehittämää pyyntimenetelmää, jossa koiran avulla
jäljitetään ensin minkin kolo.
Eläin häädetään kolostaan lehtipuhaltimen avulla ja lopetetaan.
Lisäksi minkkiä pyydetään heti
tappavilla loukuilla.
Paras jahtiaika on juuri kevät,
ennen kuin linnut aloittavat pesinnän. Kun minkit saalistavat
myyriä, nämä eivät puolestaan
laidunna yhtä tehokkaasti, minkä
vuoksi kasvillisuus pääsee muuttumaan yksipuolisemmaksi.
Myyrät ovat myös tärkeä saalisryhmä monille muille pedoille.
Myyrien väheneminen tai lopullinen katoaminen saarilta saattaa
vaikuttaa esimerkiksi kyihin ja
petolintuihin, mikä voi puolestaan
vaikuttaa koko saariston ekosysteemiin.
Tehopyynti alkaa taas
Minkkiä on myös tehopyydystetty saaristosta jo 1990-luvun alusta. Rupikonnallakin on oma
tärkeä ekologinen lokeronsa.
palanneiden minkkien jäljet ovat
vielä tuoreet ja koirat vainuavat
ne helpommin.
Toivolan mukaan jokakeväisellä
jahdilla on pystytty poistamaan
minkit hyvin saarilta, mutta uusia tulee aina lisää. Konnan ihorauhaset
erittävät myrkyllistä limaa, mistä
syystä monet pedot jättävätkin
konnat suosiolla rauhaan. Hangossa lenteli nuori muuttohaukka
ja Kristiinankaupungissa nähtiin
uhanalainen tunturihaukka.
Tiedot perustuvat osin Bongariliiton ja BirdLifen tiedostoihin.
Kevätlinnuista voi kertoa kirjoittajalle numeroon 0400 523301.
info@ferrycenter.fi www.ferrycenter.fi
Kuvi 3590/00/MjMv SMAL 30299
TRAVEMÜNDE
Paikallisia tuotteita.
Sympaattinen Fiat.
?????????????????
?????????????????
'03.6-"
4"(" ."5,0+&/ 7*30
Virkistyslomat 4-5 pv
1VJTUPUBMP QI QW 5VSLJO (1
1JSJUB 4QB UI
QW
,BMFW 4QB QI QW &TQBOKBO (1
UI
QW *TP #SJU (1
-BJOF
4BLTBO (1
Hotellilomat Tartto 4-5 pv
-JJUZOUÊLVMKFUVLTFU TBUBNBBO TVOOVOUBJTJO KB UPSTUBJTJO
QW 6OLBSJO (1
.BULBMBVLVU LÊUFWÊTUJ CVTTJO LZZEJTTÊ 5BMMJOOBBO KB UBLBJTJO )PU %PSQBU BBN
QW &VSPPQBO (1
)PU -POEPO BBN
Kylpylälomat 1 vko
QW #FMHJBO (1
)PU %PSQBU BBN
WL )PU 1BMMBT BBN
4 7BMTT
QI
QW )JOOBU BML é IMÚ
TJT MFOOPU
NBKPJUVT II TTB
BBNJBJTFU
MFOUP
LFOUUÊ KB LJTBLVMKFUVLTFU 4VPNFOLJFMJOFO NBULBOKPIUBKB
WL
.FSJ
QI
WL
7BML UBMP QI
5JMBB POMJOF
XXX TBHBNBULBU m
UPJNJUVTLVMVU é UJMBVT
WL
1JSJUB 4QB UI
."5,"5
Rauhaisia hetkiä Amalfin satamassa . Laivalla
Amalfiin myös pääsisi, mutta
onhan kuuluisa reitti omakohtaisesti koettava! Viisas valitsee
paikan kuskin takaa, ja peloton
maisemaimuri toiselta puolelta.
Bussi suuntaa matkansa halki
Sorrentonniemen kärjen kivuten
vähä vähältä ylemmäs ja ylemmäs. Edelleenkin se on täysillä elävä yhteisö aktiivisine kaupunkilaisineen, joita asuu alueella noin 5 500. 5 500.
? Seudulle pääsee valmismatkalla, tai omatoimisesti lentämällä Roomaan tai Napoliin.
Roomasta jatketaan junalla
Napoliin, paikallisjunalla Napolista Sorrentoon, tai junalla
Salernoon ja edelleen bussilla
tai laivalla Amalfiin.
Vesa Kuusava
Sorrenton niemenkärjestä Salernoon ulottuva Amalfin rannikko Italiassa on monelle saavuttamaton unelma. 5 m / kork. Matkaa
historialliselle keskusaukiolle,
jossa sijaitsee katedraali, jonka
julkisivu on peräisin 1200-luvulta, on liikenneympyrästä vain
noin sata metriä.
Amalfissa kaikki onkin kävelyetäisyyden päässä toisistaan,
onhan kaupungilla kokoa vain
kuutisen neliökilometriä. (09) 2510 200, Fax (09) 2510 2022
voi tehdä kumpaan suuntaan tahansa. varsinkin jos ei lainkaan
ymmärrä italiaa!
KOKO PAKETTI
MENOPALUU alk.549?
2 henkilöä + hytit + auto
Tässä on uusi vaihtoehto omalla ajo+ ateriat Finnlinesin laivalla
neuvolla Eurooppaan matkustavalle.
Lähde Turusta tai Helsingistä Viking VARAUKSET MATKATOIMISTOSTASI TAI MEILTÄ:
Linen laivalla Tukholmaan, aja Ruotsin
ja Tanskan kautta Saksaan, ja palaa
Finnlinesin laivalla Travemündestä Helsinkiin. Amalfin seudulle tyypillisesti talot
vaikuttavat rakennetun toistensa päälle.. tokkopa
tien reunakaiteet on 1800-luvulla
tehty bussinmassankestäviksi...
Torvet soivat . osaisivat kertoa monta keskustelua. Amalfin kaupunkiinkin
pääsee vain laivalla tai jyrkkiä,
äärimmäisen ahtaita autoteitä
pitkin.
Maailman kaunein tie, jumalten
rannikko, maisemat taivaasta...
Siinä, mitä nettivinkkien perusteella voi alueelta vaatimattomasti odottaa.
Caprin saarelta matkaan lähtevä reppureissaaja valitsee ensimmäiseksi etapikseen laivamatkan
Sorrenton kaupunkiin . 300 km.
Reppureissulla Italiassa, osa 2
? Asukkaita n. Alas
meren rantaan näkymät ovat niin
huimat, että heikkohermoisempaa alkaa hermostuttaa . Maiseman muodot muuttuvat, korkeuserot kasvavat. jos uskallat...
TIETONURKKA
AMALFI
. Lievästi
kaupungin reunaa kohti kohoava
rinne rasittaa pohkeita, ja ylöspäin lähtevätkin jatkamaan vain
ne, joita kiinnostaa nähdä vaikkapa 1 315 metrin korkeudessa
sijaitsevan Monte Cerreton vuorenhuippu. Osa matkaajista
hyppää pois bussista kaarevasti
meren rannan rinteeseen rakennetussa amfiteatterimaisessa Positanossa, loput jatkavat Amalfiin,
jonne pääsy kestää välillä useita
tuntejakin, vaikka ajomatkaa
Sorrenton ja Amalfin kaupungin
välillä on vain noin 32 km.
Koska ohittaminen on tiellä
käytännössä liki mahdotonta, ei
autonvuokraajillakaan ole paljoa
bussilla liikkujia helpompaa.
Maailman pienin
ympyrä
Amalfin kaupunkiin, joka ympäröivine rannikkoalueineen on
UNESCO:n maailmanperintökohde, tupsahdetaan kuin puolittain vahingossa kivisestä tunneliaukosta.
Edessä on ehkäpä maailman
pienin liikenneympyrä, josta yksi
haara vie 50 metrin päässä olevalle linja-autoalueelle ja toinen
kohti vieressä olevaa satamalaituria. Täällä ei suomalainen
autokoulu riitä, geeneihin vaaditaan vähintäänkin ripaus paikallisliikenteen virusta.
Vanha tarina kertookin matkustajasta, joka hermoili bussikuskin
takana niin kovasti, että kuski
päätti lopulta antaa hyvän neuvon:
? Aina kun saavutaan rotkonpuoleiseen neulansilmään, sulkekaa silmänne . Toden
totta, vastaantulevat ohittavat
usein vain vaaksan mitan päästä
toisistaan. Ja tietysti kirkasta
Välimerta, horisontissa siintäviä
risteilyaluksia ja hiekkaista uimarantaa, josta osa on vapaasti kaikkien käytössä, osa maksullisia.
Olo on kuin postikortissa, eli
mikäpä siinä matkaajan rantaravintolassa istua ja hoilata vanhoja italialaisia iskelmiä.
? Vooollaaaree! Oh-oh-oooo!
Limoncelloa...
ja matkaan
Paikallinen must Amalfin rannikolla on limoncello . Kolmas kaartaa rantaa
pitkin ulos kaupungista, kohti
Ravelloa, seuraten samalla uimaranta-alueen reunaa.
Kaupungin keskus on aivan liikenneympyrän vieressä. 1,9 m.
Itämerenkatu 21, 00180 Helsinki
Hinta sisältää hytit ja Finnlinesin
Kauppakeskus Ruoholahti 5. maaliskuuta 2008
Mikko Kiviluoto 7702 341, sss.viikonvaihde@sss.fi
16
Kuvat: Vesa Kuusava
?He. johan
sinne jo laulussakin kehotetaan
palaamaan.
Satamasta bussi vie matkaajan
kätevästi linja-autoasemalle, jos-
UUTTA 2008 - Itämeren kiertomatka
AUTO & LAIVA
LOMAMATKA OMAN AIKATAULUN MUKAAN.
KOE RUOTSI, TANSKA, SAKSA JA UPEA ITÄMERI!
TUKHOLMA
Kaupungista löytyy paljon kiinnostavia kujia.
TURKU
HELSINKI
ta liikennöidään sinisillä busseilla niemen eri puolille. Keskiajalla merkittävä Välimeren alueen kauppamahti.
? Etäisyyksiä: Napolista n. Kiertomatkan Puh. Jos kärsit korkeanpaikankammosta ja pelkäät
laivamatkoja, kannattaa alue
jättää suosiolla matkasuunnitelmista. Jatkaako matkaa
rannikkoa pitkin kohti Salernoa,
vai etsiytyäkö kohti elävää, sykkivää, pahanmaineistakin Napolin kaupunkia, sillä se, jos mikä,
lie täydellinen vastakohta Amalfin rauhanomaiselle tunnelmalle,
joka rikkoutuu vain paikallisten
kuskien ilmaistessa torvin ja äänekkäin huudoin käsityksensä
muiden kuljettajien ajotaidoista.
Ja ah, miten tunnelmallista sekin on . Aivan
tien vierestä alkavat rotkonseinämät sen kuin jyrkkenevät. sitruslikööri,
jota tätä nykyä saa joka puolelta
Italiaa aperitiivina, mutta joka
mielletään erityisesti tämän alueen paikallisjuomaksi. ja kuitenkin: suuret risteilyalukset ovat täällä arkipäivää. Liikuntahenkiset löytävät muinaisia teitä ja polkuja ja
kiertävät nautiskellen maisemista kaikki lähitienoon reitit.
Laiskemmat pysyvät kaupungin
keskustan ja rannan tuntumassa.
Ja nähtävää on sielläkin . Paketti on 2-4 hengelle +
autolle, max. Amalfin kaupunki on historiassaan ollut, pienestä koostaan huolimatta, kansainvälisesti
tunnettu merenkulun ja kaupan keskus, merivalta. Ei siis ole
ihme, että jokainen puoti tarjoaa
likööriä ostettavaksi erilaisissa
pulloissa.
Maistelun lomassa onkin sitten
helppo alkaa suunnitella seuraavaa etappia: lähteäkö ylös kohti
Ravelloa, historiallista Pompejia
ja Vesuviusta. Matkailu
Lauantaina 22. mutkaan mahtuu
vain yksi isompi ajokki. 70
km, Roomasta n. Massaturismi ei ole kokonaan syönyt paikan viehättävyyttä.
Amalfiin . ja
syystä!
Samanaikaisesti jo alkujaankin
hidas etenemisvauhti muuttuu
matelemiseksi. niin minäkin
teen.
Eivätkä maisemat huonone eikä
tie levene alaspäinkään mentäessä. krs.
laivoilla myös ateriat. idyllisiä, hämäriä kujia, postimuseo,
hyviä ruokaravintoloita, sopivasti
pikkushoppailupaikkoja, huippumuotiakin. Tie on niin kapea
ja mutkainen, että jokaisen sokean mutkan kohdalla käytetään
torvisignaalia . pit. Päinvastoin
Pelosi painotti, että viimeaikaisista
levottomuuksista on käynnistettävä kansainvälinen tutkimus.
Kyproksen johtajat sopivat
rajakadun avaamisesta
STT?AFP?Reuters
17
kaupungissa.
? Seuraava kokous on tarkoitus järjestää kolmen kuukauden
kuluttua. Tämä
on pahinta, mitä Pekingin valtiaat kuulevat Tiibetin suunnalta.
Heidän keskeisin tavoitteensa on
säilyttää Kiina yhtenäisenä, pääkaupungista johdettuna kansakuntana, jossa 1300 miljoonaisen
väestön enemmistö ja 55 vähemmistökansaa eläisivät ?sovussa ja
harmoniassa?.
Niinpä Kiinan hallitus on vastannut Tiibetin aktivisteille kovin
ottein. sellainen.
Kun kaikki jumalat kieltänyt
Kiinan kommunistihallinto sotilaineen miehitti Tiibetin, dalailaman oli henkensä pitimiksi paettava maastaan, naapurivaltioon
Intiaan. Jos et halua tiikkikalusteesi
patinoituvan, niin kevyt hionta ja öljyäminen palauttavat alkuperäisen värin. Maailmalta
Lauantaina 22. Maailman kuuluu saada tietää, mitä
siellä tapahtuu, hän sanoi Pohjois-Intiassa.
Pelosi keskusteli dalai-laman
kanssa Dharamshalassa, jossa
hän on ollut maanpaossa vuodesta 1959. Räjähdys aiheutti pahaa aineellista
tuhoa.Yksi ihminen haavoittui
lievästi.
Pommi räjähti Calahorran
kaupungissa Riojan maakunnassa. Poliisi pidätti kaikki
edustuston luokse kerääntyneet
viitisenkymmentä aktivistia.
Sarkozy: Iranin
ohjukset uhka
Euroopan
turvallisuudelle
CHERBOURG?Ranskan
presidentti Nicolas Sarkozy
pitää Irania uhkana Euroopan
turvallisuudelle. Mielipidekyselyissä hän jäi Hillary Clintonin taakse prosenttiluvuin 42?49,
Tuotteita rajoitetut erät.
STT?Reuters
Tiikki on yksi parhaista materiaaleista kesäkalusteissa. Olympialaisten
isäntänä Goljatin kilpi kuitenkin
tahraantuu.
Maaliskuussa alkanut selkkaus Lhasan ja Pekingin välillä ei
ole syiltään mikään uusi asia.
Siitä lähtien kun kommunistihallinnon Kiinaan perustanut
Mao Tsetung marssitti sotilaansa myös Tiibetiin ja liitti
sen vuonna 1951 osaksi Kiinan
vaikka oli viikkoa aiemmin johtanut luvuin 50?44.
Rice pyysi
anteeksi Obamalta
Yhdysvaltain ulkoministeri
Condoleezza Rice pyysi perjantaina anteeksi Barack Obamalta.
Ulkoministeriön virkamiehet
olivat tutkineet ilman lupaa Obaman passitietoja.
Ulkoministeriö erotti kaksi virkamiestä ja antoi kolmannelle varoituksen Obaman passitietojen
käpälöinnistä.
Askossa on jo selvät kevään merkit.
Teak-laatta
40x40 cm
MAAILMANPOLITIIKAN VIIKKO
kansantasavaltaa, tiibetiläisten
valtaenemmistö on monin tavoin
vastustanut Pekingin miehitysvaltaa alueillaan.
Tiibetiläiset ovat eläneet omana, alueen muista kansoista erottuvana yhteisönään asuinsijoillaan jo 1600 vuoden ajan. Mielestäni vapaan maailman
ihmiset menettävät oikeutensa
puhua minkään maailmankolkan
ihmisoikeuksista, elleivät he vastusta Kiinan harjoittamaa sortoa
Tiibetissä, Pelosi huomautti.
Hän korosti, ettei tarkoita olympialaisten boikottia.
Pelosi on arvostellut Kiinaa aiemminkin ihmisoikeuksien loukkauksista. Tapaamisesta oli sovittu
jo ennen Tiibetin mellakoita.
? Puhun nyt omasta puolestani. Ennen
Kiinan kommunistihallintoa vain
kahdesti, 1200-luvulla ja 1700-luvulla he ovat joutuneet elämään
miehitysvallan alla, ensin mongolien ja myöhemmin kiinalaisen
Manchu-dynastian valtakausilla.
Vapauden kaipuulla on siis Tiibetissä pitkä perinne.
Tiibetiläiset eroavat kiinalaisista monessa suhteessa, kielen, kulttuurin, elintapojen ja
erityisesti uskonnon suhteen.
Tiibetiläisille on ominaista buddhalainen usko, joka paljolti ohjaa
ja säätelee heidän elintapojaan.
Tiibet on tavallaan teokratia, jota
johtaa Buddhan inkarnaationa,
ruumiillistumana dalai-lama, nyt
jo 14. Hänen
mielestään dalai-laman nimi on
puhdistettava.
? Tiibetin tilanne on haaste
maailman omalletunnolle. Pelosi ehdotti, että
levottomuuksista käynnistetään
kansainvälinen tutkimus. maaliskuuta, tiibetiläisten ensimmäisen
kansannousun 49-vuotispäivänä,
mielenosoituksillaan poliittisen
pelin, johon Kiinan johdon on vastattava kovin ottein säilyttääkseen arvovaltansa ja asemansa.
Tiibetin aktivistien ja Kiinan
johdon vastakkain olo on voimasuhteiltaan kuin muinainen
Daavidin ja Goljatin ottelu. Nainen pidätettiin
torstaina Saksassa sen jälkeen kun
Ruotsin poliisi oli antanut hänestä
kansainvälisen pidätysmääräyksen.
Saksalaiset poliisit ovat Ruotsin
uutistoimiston TT:n mukaan kuulustelleet naista, joka ei ole Ruotsin
kansalainen. Siellä Dharmsalassa toimii tiibetiläisten pakolaishallitus
dalai-lama johtajanaan. Turkkilaiset sen
sijaan hyväksyivät YK:n silloisen
pääsihteeri Kofi Annanin laatiman suunnitelman.
Jako on kiusallinen EU:lle, koska Kypros liittyi unioniin 2004.
EU-lainsäädäntö koskee kuitenkin tällä hetkellä vain kreikkalaisosaa.
Ruotsin lapsisurmista
epäilty kiistää syytökset
Venäläinen
toimittaja
tapettiin
STT?TT
STT?AFP?DPA
MOSKOVA?Venäjän television
toimittaja löydettiin perjantaina
murhattuna asunnostaan Moskovasta. Hän vaikutti myös
siihen, että dalai-lama sai lokakuussa kongressin kultamitalin,
joka on Yhdysvaltain arvokkain
siviileille myönnettävä kunniamerkki.
Lehtikuva/Reuters/Arko Datta
Kiinan Delhin-suurlähettiläs
Zhang Yan arvosteli Pelosia epäsuorasti vastuuttomuudesta. Hän tavoitteli demokraattien tämänvuotista presidenttiehdokkuutta, mutta luopui
jäätyään kärkisijoilta tammikuun
esivaaleissa.
Muutoin kulunut viikko on ollut
koetteleva Obamalle. Päätös tehtäneen muutaman päivän kuluessa.
Naisen epäillään puukottaneen
kaksi lasta hengiltä maanantai-iltana Arbogassa Tukholman länsipuolella. Illjas Shurpajev, 32,
työskenteli valtion omistaman
televisiokanavan palveluksessa.
Shurpajev oli kuristettu vyöllä ja
häntä oli myös puukotettu.
Venäläisten tiedotusvälineiden
mukaan Shurpajev todennäköisesti tunsi tappajansa, koska hän
oli soittanut asuintalonsa ovenvartijalle ja kehottanut päästämään sisään kaksi nuorta miestä.
TUKHOLMA?Kahden pikkulapsen surmaamisesta Ruotsissa
epäilty nainen on sanonut, ettei
hänellä ole mitään tekemistä veritöiden kanssa. Myös lasten äiti sai puukotuksessa pahoja vammoja.
Poliisi vapautti keskiviikkona
lasten isän, joka oli ollut pidätettynä. Häntä
Kiinan johto syyttelee nyt eniten
selkkauksen lietsomisesta, nimittelee jopa ?sudeksi munkinkaa-
Vesa jaakola
Istuinpehmuste,
40x40 cm
Kirjoittaja on lähetystöneuvos.
vussa?.
Nytkin Tiibetin aktivistit ovat
vaatineet alueelleen itsenäisyyttä
ja sen asukkaille kansalaisvapauksia ja ihmisoikeuksia. Hän
varoitti ?mitään maata, järjestöä
tai ketään henkilöä ryhtymästä
vastuuttomiin toimiin tai sanomasta vastuuttomia sanoja?.
? Olemme todenneet selkeästi, että Tiibet on Kiinan sisäinen
asia, Zhang muistutti.
Pian Zhangin tiedotustilaisuuden jälkeen suurlähetystön
alueelle tunkeutui muutamia
mielenosoittajia, jotka vaativat
Tiibetin vapauttamista. Presidentin
mukaan Iran ja sen kaltaiset
maat kehittävät yhä pitemmälle yltäviä ohjuksia.
Sarkozy myös peräänkuuluttaa ?eurooppalaista vuoropuhelua. maaliskuuta 2008
Nancy Pelosi vaati dalai-laman
nimen puhdistamista
STT?Reuters?AFP
DHARAMSHALA?Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies
Nancy Pelosi puolusti perjantaina Tiibetin pakolaisjohtajaa
dalai-lamaa. Hän Daavidina ei linkoa
kiviä Goljatin suuntaan, vaan
haluaisi elää sovussa sen valtapiirissä, kohtuullisin ehdoin.
5,-
Luonnonvärinen tai sininen.
(10,-)
9,kpl
39,Rio-tiikkituoli
Alkaen tänään klo 10
(85,-)
www.asko.fi
PORTLAND?Yhdysvaltain
demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuutta tavoitteleva
Barack Obama sai merkittävän tukijan jälleen perjantaina,
kun New Mexicon osavaltion
kuvernöörin Bill Richardsonin
kerrottiin asettuneen Obaman
taakse.
Obama ja toinen ehdokkuuden
tavoittelija Hillary Clinton ovat
kumpikin havitelleet innokkaasti
Richardsonin tukea.
Suurena syynä on se, että
Richardson on latinotaustainen,
ja hänen tukensa arvellaan nostavan selkeästi ehdokkaan kannatusta espanjaa puhuvan väestön
keskuudessa.
Richardson oli energiaministerinä Bill Clintonin presidenttikaudella. Hän
on tuominnut kaikki voimatoimet,
niin mielenosoittajien kuin Kiinan sotaväen väkivallan, tämän
poliittisen ongelman käsittelyssä.
Hän haluaa kansalleen vain kulttuurisen ja uskonnollisen itsehallinnon. Katso
kaikkien kesäkalusteiden hoito-ohjeet netistä: www.asko.fi/kesa
Asko Salo, Helsingintie 70, puh. He olivat
pukeutuneet Tiibetin lipun pääväreihin: siniseen, punaiseen ja
keltaiseen. Isää ei poliisin mukaan enää
epäillä.
Ruotsalaisten viestimien mukaan
internetissä on julkaistu kuvia ja
tietoja, joiden mukaan pidätetyllä
naisella olisi kytkentöjä puukotetun naisen uuteen miesystävään.
Maanjäristys
vavisutti
Kiinaa
PEKING?Luoteis-Kiinassa
sattui perjantaina voimakas
maanjäristys. Ranskan ydinaseiden roolista Euroopan puolustuksessa.
Yhdysvallat on aiemmin viitannut Iranin uhkaan perustellessaan ohjuspuolustusjärjestelmän osien sijoittamista
Puolaan ja Tshekkiin.
STT?AFP
Olympiasoihtu
Mount Everestille
toukokuussa
Olympiasoihdun kantajiksi valitut vuorikiipeilijät aikovat nousta
Mount Everestille toukokuussa.
He uskovat tukevansa samalla
Kiinan yhtenäisyyttä.
? Meidän on vahvistettava kansallista yhtenäisyyttä, kun vihamieliset voimat yrittävä lyödä
kiilan etnisten ryhmien välille,
huomautti tulen kuljettamista
valmisteleva viranomainen Yin
Xunping perjantaina.
MADRID?Pohjois-Espanjassa
räjähti perjantaina autopommi
lähellä poliisiasemaa. Järistys vaurioitti
rakennuksia, mutta sen ei kerrottu vaatineen ihmisuhreja.
Järistyksen keskus oli noin
230 kilometriä kaakkoon Hotanin kaupungista Sinkiangin
maakunnan ja Tiibetin välisellä
alueella. Calahorra sijaitsee noin
300 kilometriä Madridista pohjoiseen.
STT?Reuters?AFP?DPA
Presidentit ilmoittivat jatkavansa
yhdistämisneuvotteluita
NIKOSIA?Kyproksen johtajat
sopivat perjantaina Nikosian halki kulkevan rajakadun avaamisesta kauttakululle.
Presidentit Demetris Christofias ja Mehmet Ali Talat ilmoittivat myös jatkavansa saaren
yhdistämisneuvotteluja, kun he
tapasivat saaren jaetussa pää-
SÄHKEET
Eta räjäytti
pommin
PohjoisEspanjassa
Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi tapasi perjantaina Tiibetin pakolaisjohtaja dalai-laman. Presidentit päättivät
myös Ledrakadun avaamisesta
mahdollisimman nopeasti, kertoi
YK:n edustaja Michael Möller.
Neuvottelut nytkähtivät eteenpäin helmikuussa, jolloin Demetris Christofias valittiin kreikkalaispuolen presidentiksi.Hänen
edeltäjänsä Tassos Papadopoulos ei ollut halunnut jatkaa keskusteluita Talatin kanssa.
Kyproksenkreikkalaiset torjuivat YK:n ehdotuksen saaren yhdistämisestä kansanäänestyksessä vuonna 2004. Tällä
kertaa kuitenkin Goljat voittanee,
kun se on nyt liian suuri ja voimakas vastustaja. Hän pysyy pidätettynä, kunnes
tuomioistuin päättää, luovutetaanko hänet Ruotsiin. Amerikkalaiset asiantuntijat mittasivat järistyksen
voimakkuudeksi 7,2 astetta.
Kaksi voimakasta jälkijäristystä vavisutti maata samalla
alueella.
STT?Reuters?DPA
Obaman tukijoukko kasvaa
Tiibetissä Daavidin
ja Goljatin ottelu
Voiko Tiibetin selkkaus pilata Pekingin kesäolympialaiset?
Kysymys huolestuttaa nyt urheiluyhteisöä meillä ja muualla.
Kyseessä on samalla maailmanpoliittinen selkkaus, josta koko
kansainvälinen yhteisö on huolissaan.
Valistunut arvaus on, että kiistely tiibetiläisten ihmisoikeuksista
saattaa pilata tulevia kesäolympialaisia, ainakin niiden henkeä,
ehkä muutenkin.
Tiibetin itsenäisyyttä vaativat
aktivistit aloittivat 10. 02-731 9511, avoinna ma-pe 10-18, la 10-15
ASKO. Aseellisissa vastatoimissa
jo ehkä sadan mielenosoittajan
arvellaan saaneen surmansa.
Tiibetiläisten asuinalueilla useita
satoja lienee pidätetty ja vangittu.
Näin ovat Kiinan viranomaiset
ennenkin tukahduttaneet aktivistien protestitoimintaa niin Tiibetissä kuin muiden vähemmistöjen
asuinalueilla.
Dalai-lama on Tiibetin selkkauksessa nyt paljon haltijana. Nainen ilmoittautui
itse torstai-iltana Saksan poliisille
Laadun siitä yhtään kärsimättä, Salonoja naurahtaa ja kertoo
Salon Seudun Harmonikkakerhon konsertti kulttuuritalo
Kivassa keskiviikkona 26.3. Vuonna 1999 debytoineen ja nopeasti maailman
maineeseen nousseen Jarousskyn viimeisimpiä levytyksiä on
Vivaldin Griselda-ooppera, jolle
myönnettiin alkuvuonna arvostettu Midem Classical Award
-palkinto.
Säveltäjä Dalbavie saapuu itse
Helsinkiin kuuntelemaan konsertin 26. Mukana on
kaikkiaan lähes parikymmentä
Maritta Sairan oppilasta.
Asemiesilta Salossa
Jaakko Salonoja juontaa
tilaisuuden Sinisessä talossa
SSS?Veli-Matti Henttonen
Jaakko Salonoja juontaa asemiesillan perjantaina Salossa. Taidan olla sen verran itsekeskeinen, että kaikki työni liittyvät
jollain tavalla minuun, tekijäänsä, Kirsi Siikonen toteaa.
Siikoselle eläinhahmot eivät
ole aiheina välttämättä hauskoja.Tekijälle sopii silti hyvin, että
yleisö on pääsääntöisesti hyväksynyt ne hellyttävän iloisiksi
hahmoiksi.
Sen Siikonen on usein aiemminkin maininnut töihinsä liittyen,
että myös hänellä on niiden kanssa hauskaa, vaikka hän yrittääkin olla vakavana. Tässä niistä yksi, Minä maksan, viime vuodelta.
Eläinkatras eksyksissä
Kirsi Siikonen hakee suuntaa elämälle ja taiteelle
SSS. ja yhä
odottavassa . Ehkä se auttaa minut osaltaan
vaikeimman ylitse. Näytelmä
alkaa vuodesta 1936 ja kattaa
taiteilijan koko elämänkaaren
huippuvuosista aina katkeraan
loppuun saakka.
Musikaalin käsikirjoitus on
Erkki Auran ja Erkki Wessmanin. Se sisälsi niin korkeataidetta kuin viihdekulttuuriakin, vuosituhannen
alun asemiesiltojen kuuluttajana
toiminut, tuttu radioääni Jaakko
Salonoja kertoo ja jatkaa:
. Ensi kesäksi ei enää kaavailtukaan oopperaa, vaan konserttiesityksiä Louhosareenalle.
Savonlinnan teatterissa saa ensi syksynä ensi-iltansa laulajalegenda Olavi Virrasta ja hänen
elämästään kertova musikaali
Sinun silmiesi tähden. Laitosteatteriin tullaan helpommin omin
ehdoin.
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien kulttuuriavustaja.
OTTO
LAPPALAINEN
Marko Mattila
Harmonikkaväellä
viihde mielessä Kivassa
Konsertti osa valtakunnallista
harmonikkapäivää
SSS?Veli-Matti Henttonen
Salon Seudun Harmonikkakerho
järjestää konsertin ensi keskiviikkona kulttuuritalo Kivassa. Sjöberg
soittaa triossa.
. Puolison sairastelu ja viime talvena
tapahtunut kuolema liikenneonnettomuudessa veivät työkykyni.
Olen ollut sairaalahoidossa, mutta vähitellen toivon kuntoutuvani ja toipuvani takaisin työhöni.?
Näin Kirsi Siikonen kertoo avoimesti nettisivuillaan.
. Galleristi Catherine Bajar
on lisäksi pyytänyt minua lokakuussa Nizzaan, jossa sekä maalaisin että pitäisin mahdollisesti
myös näyttelyn. Ehkä tässä on tehdasesitysten perimmäinen lumo. Kivipainosta ovat löytäneet
omat toimivat ja tunnelmalliset tilansa Linnateatteri ja Turun
Nuori Teatteri.
Manillan tehdaskiinteistön kunnostaminen monien toimijoiden kulttuuritilaksi on yksityisten ponnistelujen tulosta, samoin
Tanssiteatteri Erin studio on syntynyt jopa perheenjäsenten voimin entisestä lasinpuhaltamosta.
Viime vuosisadan jälkipuolen hienoimpia esityksiä oli Laura
Jäntin 1988 ohjaama Punahilkka Märta Tikkasen tekstiin.
Se oli varsinaista huoneteatteria
remonttia odottaneessa . Nyt Wärtsilän alue on kulttuurin käytössä, muun
muassa Taideakatemian tiloina. Viimeksi mainittu
sai yleisöltä erittäin hyvän vastaanoton.
. Kysyntää on riittänyt. Salossa tyydytään vähempään.
. Olen miettinyt myös Intiaa,
Kirsi Siikonen väläyttää.
Intia ei ole sen enempää tuttu
paikka Siikoselle, kuin että hän
on käynyt siellä turistina.
. 1961
Helsingissä.
. Saman hän
allekirjoittaa edelleenkin.
?Näen asioissa ja ihmisissä huvittavia piirteitä ja nauran itsellenikin.. Itse esityksiin löytyy näkökulmaa
yleisön, tekijöiden ja . kulttuuribyrokratian suunnasta.
Kirjassa on tutkailemista pitkäksi aikaa, varsinkin kun olen
nähnyt reilut parisataa noista esityksistä. Salonkin jälkeen meillä on tilaisuuksia
luvassa, Salonoja paljastaa.
Asemiesiltatiimin yhdessä Salon
lottaperinneyhdistyksen kanssa
järjestämässä Salon tilaisuudessa
esiintyvät lauluyhtye Kanttiinin
Lotat, viihteenmestari Matti Lepänhaara Raisiosta sekä hauholainen hanuristihumoristi Seppo
Soittila illan juontavan Jaakko
Salonojan lisäksi. Olen huomannut
maksavani nyt melkoista ylihintaa monestakin asiasta, Kirsi Siikonen tokaisee.
Yleisö ei ole unohtanut
Kirsi Siikonen on kokenut kannustavaksi sen, ettei yleisö ole
unohtanut häntä vaikeinakaan
aikoina.
. Sarastro on Jyrki
Korhonen ja Yön kuningattarena laulavat maailmalla roolistaan
tunnettu Anna-Kristiina Kaappola sekä Sirkka Lampimäki.. Ohjelma oli monipuolinen. Kaikki ovat
olleet mukana myös aiemmalla
isolla kiertueella.
. Muistan yhä suoranaisena kihelmöintinä iholla Howard Barkerin Kohtauksia eräästä teloituksesta, jossa esiintyjät
ja yleisö vaelsivat loputtoman pitkässä köysitehtaassa. onneksi vähemmässä määrin . Minä maksan on yksi uusis-
ta tauluistani. Tarvitsisin ohjausta kissan ja
apinan saattamisessa sarjakuvaksi, Siikonen miettii.
Iloisen värikkäisiin maalauksiin
liittyy aina myös toinen taso:
. Niitä jatkettiin vuoden 1944 lopulle saakka.
. Salon asemiesilta on jatkoa Suomessa
vuosina 2002?2005 veteraanijärjestöjen toimesta toteutetuille viidelletoista asemiesillalle.
Ne ensimmäiset asemiesillat
järjestettiin Suomessa välirauhan
aikana 1941. Salon Taiteilijaseuran jäsen hän on ollut
noin vuosikymmenen.
Siikonen tunnetaan eläinaiheisista hauskoista öljyvärimaalauksistaan. Sen myötä minut pyydettiin
Suomen Taiteilijat ry:n jäseneksi.
Se tuntuu nykyisessä tilanteessa
todella hienolta, Kirsi Siikonen
innostuu.
Taiteilija kertoo, että yhdistys
on toivonut hänen osallistuvan
lokakuussa Helsingin Kaapelitehtaalla pidettävään näyttelyyn.
Suomen Taiteilijat, Finlands
Konstnärer ry., on valtakunnallinen vapaa taideyhdistys.
Vuonna 1968 perustettuun yhdistykseen kuuluu tätä nykyä
parisataa taiteilijaa ympäri maata.
. alkaa klo 18.30.
ranskalaisen Marc-André Dalbavien lauluteoksen Sonetteja.
Laulusolistiksi orkesteri saa
sensaatiomaiseksi luonnehditun
kontratenorin Philippe Jarousskyn, joka myös kantaesitti
teoksen 8. Teoksen
teksti on poimittu ranskalaisen
Ooppera loppui
konkurssiin Nilsiässä
SSS?STT
Oopperatoiminta Nilsiässä loppuu. Hän on jo kokeillut
eläinhahmojaan stripeissä, mutta
julkisuuteen niistä ei vielä ole.
. 1907
Kanneljärvellä ja kuoli 18.5. Aika näyttää, miten jatkan
tästä eteenpäin. Itselleni päällimmäisiksi herkkupaloiksi poimin eri luvuista jaksot, jotka kuvaavat
laitosteattereiden halua saavuttaa uutta yleisöä lähtemällä ulos
taloistaan.
Turun ruotsalaisen teatterin kiertuetoiminnalla on pitkät, monenlaisia anekdootteja poikineet perinteet saaristomatkoiltaan.
Virallisen alueteatterin aseman saavuttaminenkin oli pitkä prosessi.
1980-luvulla kaupunginteatteri valtasi uusia yleisöjä ja aiemmin kulttuurille kuulumattomia tiloja ?tehdasesityksillään?. Ehkäpä joku vetäisi minut
esille, onhan nyt Salon Taiteilijaseuran juhlavuosikin, Kirsi Siikonen miettii.
Siikosen maalauksia oli nähtävänä pitkään ravintola Käpygrillissä Helsingissä sekä juuri
päättyneessä Galerie Catherine
Bajarin Kaikki langat käsissä
-näyttelyssä. Ajatukset ovat pyörineet lähes koko ajan jossain aivan
muussa.
. Hjeltin talossa, sekin
nykyistä Kulttuurikeskusta.
Tekijöiden mukaan tärkeää oli
yhteisten kokemusten luominen.
Yleisö oli näytelmän perheen vieraana. olivat kaupunginteatterin esitykset Wärtsilältä vapautuneella telakka-alueella ja vanhassa kivipainossa. Pekka Laakso
laulaa kappaleet Janne Kuusisen säestämänä.
Kuusinen on lisäksi sovittanut
konserttiin kaksi kappaletta,
Huuskan Pisaroita ja Prosinin
Pemberton Inn.
Konsertissa kuullaan pitkästä
aikaa myös seuran perustajajäsentä ja pitkäaikaista puheenjohtajaa, Paavo Sjöbergiä. Veli-Matti Henttonen
P
erniössä vuodesta 1988
asunut kuvataiteilija Kirsi
Siikonen elää elämänsä
vaikeimpia aikoja.
?Viime vuodet ovat olleet minulle erityisen raskaita. Tutkijat kuvaavat herkullisin yksityiskohdin,
millaista sotaa byrokratiaa vastaan Franz Kafkan teoksen sovituksen (ohjaus Jussi Helminen) toteutus vaati.
Tuossa vaiheessa poliisilaitos oli muuttanut pois, mutta kafkamainen tunnelma oli jäänyt leijailemaan rakennusten vaiheille.
Kaiken kaikkiaan suurta huomiota herättäneen ainutkertaisen
esityskauden jälkeen tila oli vallattu pehmein ja osittain byrokratian omin asein kulttuurille.
Kokonaan toinen tarinansa on se, että yhä remontin kourissa
olevasta Kulttuurikeskuksesta ei koskaan tullut sellaista yhteisöllistä taiteilijoiden ja yleisön kohtaamistilaa, jollaiseksi minäkin suunnitelman kuvittelin.
Onnistuneempia ?valtauksia. Oopperasäätiö Cava on päättänyt hakeutua varojen puutteessa konkurssiin.
Säätiön mukaan pieni osa velkojista ei suostunut ehdotettuihin järjestelyihin, joilla yhteensä
270 000 euron velat oli tarkoitus
hoitaa. Kirsi Siikonen kirjoittaa
itsestään nettisivuillaan.
Turun Kaupunginteatterin juhlavuoden 2006 jälkikaikuna on
ilmestynyt Teatteria Turussa -historiateoksen jälkimmäinen osa.
Kulttuurihistorian tutkijat Henri Terho, Paavo Oinonen ja
Jan-Erik Ylitalo esittelevät siinä kaupungin ammattiteattereiden lisäksi muun muassa harrastajatoimintaa, musiikkiteatteria
ja tanssia sekä alan koulutusta.
Teatteritapahtumia 1970-luvulta viime vuoteen analysoiva
teksti etenee ilmiökeskeisesti. Esityksen ohjaa teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi.
Sinun silmiesi tähden esitettiin
ensimmäisen kerran Seinäjoen
Tangomarkkinoilla ja sittemmin
Seinäjoen kaupunginteatterissa
1988. maaliskuuta Lyonissa
Lyonin kansallisorkesterin kanssa.
Kontratenori on poikkeuksellisen korkea ja harvinainen
miesääni. Tuolloin sitä esitettiin nimellä Kun ilta ehtii.
Näyttämöllä nähdään muun
muassa lauluyhtyeet Harmony
Sisters ja Kipparikvartetti.
SSS?STT
Taikahuilu
Kansallisoopperaan
Yleisön suosikki, suomenkielinen Taikahuilu palaa Kansallisoopperan näyttämölle 29.
maaliskuuta. maaliskuuta 2008
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
18
Kuvat: Veli-Matti Henttonen
AIKALISÄ
Ainutkertaista
teatteria
Kirsi Siikosen vanhempaa tuotantoa: öljyvärimaalaus
Kyydissä vuodelta 2003. Lisäksi tilaisuudessa
soittavat Senioriorkesteri ja Junioriyhtye. Tänä vuonna teemana on viime vuoden marraskuussa kuolleen Lasse Pihlajamaan musiikki.
Konsertin ohjelmiston rungon
muodostavat hänen säveltämänsä
kappaleet eli tarjolla on taattua
musiikkia kaikille harmonikan
ystäville, Laakso kertoo.
Edellisen kerran Salon Seudun Harmonikkakerho konsertoi
Pihlajamaa-teemalla pari vuotta sitten. pöytälaatikkotekstiä, Rakkauden tunnustus ja
Soi harmonikka. Inspiraatiota
ei ole ollut. Säätiö olisi tarvinnut pitkäaikaisen pankkilainan, jolla velat yrityksille ja yksityisille olisi
maksettu yhdellä kertaa.
Syksyn ja talven aikana veloista
saatiin järjesteltyä noin 200 000
euron osuus. Yhteensä soittajia on
kolmessa kokoonpanossa parisenkymmentä.
Salon konsertti on osa valtakunnallista harmonikkapäivää.
Päivää vietetään vuosittain 26.
maaliskuuta harmonikkamestari
Vili Vesterisen syntymäpäivänä. Intia voisi tarjota jotain täysin uutta. klo
19.
vastaavia, pienempiä asemiesiltoja järjestetyn vuoden 2005 jälkeenkin tasaisesti.
. Suosikkeja ovat olleet
kissat, jänikset, leijonat, kirahvit
ja eräässä vaiheessa myös strutsit
ja kalat.
Taiteilija on innostunut sarjakuvasta. Töitäni on kosis-
keltu myös Istanbuliin, Siikonen
paljastaa.
Ajan hengessä Kirsi Siikosen
maalauksia on pian nähtävillä
netissä. Työ syntyi tyttären ajokortin
innoittamana.
Kirsi Siikonen on maalannut vain muutaman taulun puolisonsa kuoleman jälkeen. Laitosteatterin turvalliset raamit olivat Juha Malmivaaran ohjauksessa
(1988) todella kaukana.
Kivipainon ullakolla nähtiin samoihin aikoihin Strindbergiä
ja Beckettiä. Positiivisuutta
en usko kuitenkaan lopullisesti
menettäneeni, vaikkakin sen takaisin saaminen tuntuu vaikealta, Kirsi Siikonen kertoo Perniön
kodissaan Kirjakkalassa, jossa
hän asuu kissansa kanssa.
Siikonen näkee yhdeksi mah-
dollisuudeksi muuttamisen pois
Perniöstä, jossa muistot menneestä palaavat mieleen tämän tästä.
Yhtenä vaihtoehtona on siirtyminen pääkaupunkiseudulle.
. 2000-luvun alun asemiesillat
olivat myös todellinen menestys.
Niistä viimeinen pidettiin toukokuun alussa 2005 Finlandia-talossa. klo 19.
Salon Musiikkiopiston pienten ja isompien soittajien konsertti Hilkansalissa keskiviikkona 26.3. Kulttuuri
Lauantaina 22. Toiminnanjohtaja
Kimmo Hellgrénin mukaan
järjestelyihin suostumattomien
velkojien joukossa on joukossa
on isoja ja pieniä yrityksiä, joiden
saatavat vaihtelevat muutaman
sadan ja muutaman tuhannen
euron välillä.
Kahdeksan vuoden aikana tapahtuma teki tappiota vain kahtena vuotena.
Toiminta joutui vaakalaudalle
jo viime syksynä, kun Nilsiän
kaupunki ei lähtenyt takaamaan
300 000 euron lainaa. Mukaan on
otettu muun muassa pari aiemKirsi Höglund
min Salon seudulla kuulematonta
Pihlajamaan ns. Viihteellisessä harmonikkakonsertissa
esiintyvät kerhon kokoonpanot
Pekka Laakson johdolla.
Konsertin pääorkesterina kuullaan edustuskokoonpanoa, jossa
konsertissa soittaa kuusi muusikkoa. Mene ja tiedä.
Siikosen maalauksia on ollut
viime aikoina esillä Helsingissä.
Sen sijaan Salon seudulla hänen
töitään ei ole ollut näyttelyissä.
. Lisäksi nettiTV on tehnyt
Siikosesta esittelyn Helsingin viimeisimmän näyttelyn myötä.
Moni-ilmeisiä
eläinaiheita
Kirsi Siikonen on tehnyt taidetta viitisentoista vuotta. Kaksi vuotta sitten
ensi-iltansa saaneesta koko perheen oopperasadusta nähdään
kymmenen uutta esitystä.
Jussi Tapolan ohjaaman teoksen Taminona laulavat Jorma Silvasti ja Petrus Schroderus, Linnustaja Papagenon roolissa vuorottelevat Ville Rusanen ja Markus
Nieminen, Papagenana Merja
Wirkkala ja Tiina Vahevaara
ja Paminana Helena Juntunen
ja Mari Palo. Siellä voisi aloittaa uuden elämän, Siikonen pohtii ja
hymyilee katsellen ikkunasta
kevätnuhruiseen suomalaiseen
iltapäivään.
Siikonen on maalannut vain
muutaman taulun miehensä
kuoleman jälkeen. maaliskuuta. Hyviä esityksiä, yhteislaulua ja väliaikakahvia on tarjolla,
Jaakko Salonoja lupaa.
*
Asemiesilta Salon Sinisessä
talossa perjantaina 28.3. Hilkansalin konsertin
aloittavat nuoret 6?9-vuotiaat
soittajat, joiden jälkeen soitto-
SÄHKEET
renessanssirunoilijan Louise
RSO:n vieraana
Labén soneteista.
SSS?STT
harvinaislaatuinen
ranskalaistenori
Olavi Virta soi
Radion sinfoniaorkesteri esit- Savonlinnassa
tää ensimmäisenä Suomessa
Jouko Kukko (edessä) ja Antti Vainio soittavat valtakunnallisen harmonikkapäivän konsertissa kulttuuritalo
Kivassa ensi keskiviikkona.
vuoron saavat isommat (9?13vuotiaat) soittajat. Ilmiölle oli kansainväliset ja valtakunnalliset esikuvansa, mutta
Turku voi kulttuurikaupunkina kirjata monta näistä kokeiluista
yllättäviksi menestyksiksi.
Symbolisin tapaus on ammattilaisista koostuneen vapaan Jokiteatteri-ryhmän Linna kesällä 1985 nykyisen Kulttuurikeskuksen sisäpihalla. Se kiehtoo ainakin
sillä, että siellä olisi täysin erilaista. Vesterinen syntyi 26.3. Tästä ohjelmistoa on
kuitenkin muutettu. Koko kiertue palautti tuolloin mieliin viihteen merkityksen
kansakunnan yhteisissä ponnistuksissa sotavuosina.
Parhaimmillaan asemiesilloissa
oli kiertueen aikana vajaat sata
viihteen veteraania. Hän huomasi
Salon seudun tanssi- ja viihdemusiikin historia -teosta silmäillessään,
että vastaavia iltoja Salon seudulla järjestettiin myös sotavuosina.
Salossa järjestetään ensi perjantaina asemiesilta. Luvassa on yleisöystävällinen
ja taatusti yleisöön menevä konsertti, Laakso lupaa.
Nuoret Salon Musiikkiopiston
soittajat järjestävät oman konserttikokonaisuutensa myös osana valtakunnallista harmonikkapäivää
Sen tekijät eivät ole hakeneet
uusia taikka mullistavia näkökulmia,
vaan rakentaneet musiikkinsa perinteiden pohjalle hyvällä tuloksella.. Tulkinnat ovat miehekkäitä
ja väkeviä eikä vaikeuksia ilmaannu
minkäänlaisissa käänteissä. Levyltä
kuuluu se, että niin musiikki
kuin sanoituksetkin ovat harkittuja lopputuloksen ollessa hiotun
eheä kokonaisuus.
Levyn kymmenen laulua muodostavat 35-minuuttisen harmonisen kokonaisuuden, joka
toimii niin pakettina kuin erillisi-
Pianonsoitto on ollut Elisa Laiholle pienestä pitäen tärkeä itsensä ilmaisemisen keino. ei ole varsinainen merkkiteos.
Musiikki muodostaa kuitenkin laajan
ja espanjalaisittain maustetun näkemyksen siitä kevyestä, mutta rockvivahteisesta musiikista, joka vetoaa
nuoreen kuulijakuntaan.
FRAN PEREA: Purto y aparte
(Globomedia)
Myös Fran Perea on saavuttanut julkisuutta Serrano-sarjan kautta. Toki genre sinällään on
selkeä.
Levyä löytyy mm. Sopivissa oloissa kappaleessa on myös selvää
hittiaineista.
Laihon sävellykset ja Edith Södergranin (1892?1923) runot kohtaavat toisensa tyylillä. Vaikka hiteistä pitäisi olla kysymys, harva tämän levyn
kappaleista jää todella mieleen siinä
määrin, että sen haluaisi kuunnella
uudestaan.
GET CAPE. Lewis pyrkii ilmeikkäisiin
tulkintoihin ja onnistuukin tuossa pyrkimyksessään. Häneltä on juuri
ilmestynyt soololevy Mustaa tai
valkoista.
Lisäksi hän on mukana muutamassa kokoonpanossa, joista
tällä hetkellä on aktiivisin jo
mainittu Acoustic Flow. Jaottelu perustuu lähinnä rytmiikan vaihdoksiin. Poljento vie reippaasti
kokonaisuutta eteenpäin nousematta
liian kiivaaksi. Kitaristit ja kosketinsoittajat hallitsevat peruskuviot ja
käyttävät niitä sopivissa paikoissa.
Perea laulaa hieman karheasti ja
äänessä on selkeä Välimeren soundi.
Nuori mies ei joudu missään vaiheessa
kykyjensä äärirajoille, mutta kykenee
tästä huolimatta pistämään itsensä likoon tulkinnoissaan.
Purto y aparte on leppoisa ja harmiton
albumi. Donde va
cada uno sisältää sopivan särmikästä
kitarointia, mureita urkuääniä ja hyvän melodian. 1975) on
tervetullut lahja salonseutulaiselle musiikille. Ryhmässä olen toiminut säveltäjänä, sovittajana, laulajana,
pianistina sekä haitaristina, Elisa
Laiho kertoo.
Kokoonpanon Edith Södergranin runouteen pohjautuva Seison
Auringolla - Jag stor på Sol - I
Stand on the Sun -esitys on nähty
muun muassa Suomessa, Islannissa, Unkarissa ja Sveitsissä.
Elisa Laihon monipuolisuudesta
ja osin myös uteliaisuudesta kertoo jotain se, että hän ollut mukana Nightwishin Century Child
-levyn kuorossa sekä vastaavassa
projektissa Stratovarius-yhtyeen levyllä.
. Välillä se on hyvinkin rosoista, mutta tietynlainen melodisuus
roikkuu mukana koko ajan. Sävellyksiä voidaan pitää pikkunäppärinä
ja tekstejä hyvinkin omintakeisina.
Toteutus on hoidettu suuren muusikkoryhmän kanssa. Ne toimivat herkän vahvoina tarinoina ja tunnelmakuvina
hienosti myös suomeksi, Laiho
toteaa.
Tarja Turunen
keikalla Helsingissä
Tarja Turunen esiintyy
Helsingin Tavastia-klubilla 3.
kesäkuuta. Avausraita, nimikappale Mustaa tai valkoista, on
kaikilta osin yksi kauneimmista
kappaleista, joita eteen on viime
aikoina sattunut. Ne eivät
törmää toisiinsa, vaan sulautuvat sujuvasti herkän toimivaksi
musiikiksi. CAPE FLY:
Searching For The Hows And Whys
(Atlantic)
Varsin omintakeisen nimen taakse
kätkeytyy brittiläinen Sam Duckworth. Tallinnassakin parin keikan verran pyörähtänyt bändi
soittaa kotiyleisölle lauantaina
Paradise Gardenissa.
2000 Dreams on herättänyt
laajaa mielenkiintoa nousemalla korkeimmillaan muun muassa Ylex:n Himotuimmat listan
sijalle 4. Mukana on perusinstrumenttien lisäksi torvia ja jousia.
Tästä huolimatta sovituksia ei ole
rakennettu liian viihteellisiksi. Yhtyeen
kitaristi Lissu Elenius asuu niin
ikään Kiikalassa.
. Toki reippaan
menon lomassa kuullaan hidasta tunnelmointia ja hieman pumppupoljentoakin, mutta pääsääntöisesti rockin
elementit ovat käytössä.
Materiaalin suhteen ei kovin mutkikkaita ratkaisuja viljellä, mutta melodisuuteen on kiinnitetty huomiota.
Taustoissa särmikkyys osoittautuu välillä näennäiseksi, mutta imelyyksiin
ei juurikaan sorruta.
Ryhmä laulaa kelvollisesti. Äänen voima ja persoonallisuus jäävät kuitenkin tavanomaiselle tasolle.
Leona Lewisistä tehdään todennäköisesti varsin kirkas tähti. Tämän
levyn perusteella tuo suosio saattaa
levitä hyvinkin laajalle.
viivaista poljentoakin pistetään tarjolle. Padar
pistää äänensä tiukoille etenkin raidalla Natural High.
The Sun on tehnyt komean rocklevyn. Mistään suuresta laulajasta
ei voida puhua, mutta ansiokkaana tulkitsijana Duckworthia voidaan hyvällä
syyllä pitää. Suurin osa levyn materiaalista on Elisa Laihon käsialaa.
Yhtyeen musiikkia on kuultavissa myös O?Malley?s Music -kokoelmalevyllä.
Laiho on mukana myös kymmenen vuotta sitten perustetussa Iris Ensemblessä. Valinta on tapahtunut
kaupallisen menestyksen eikä musiikillisen tason perusteella. Sibelius-Akatemiasta valmistunut Laiho on esittävän musiikin moniottelija, joka
viimeksi on ollut keikkailemassa
Punaisella merellä.
. Uutuus on
Duckwrothin toinen albumi.
Materiaalin suhteen Duckworth on
ammentanut vaikutteita 70-luvulta. Yhteis-
laulu sujuu kuitenkin varsin hyvin,
jolloin yleisilme muodostuu varsin
raikkaaksi.
D.P.M. Sitä ei tullut koskaan haettua,
Laiho kertoo naurahtaen.
Aidosti kaunista
SSS?Veli-Matti Henttonen
ELISA LAIHO: Mustaa tai
valkoista (ElisaMusic)
Elisa Laihon soolodebyytti Mustaa tai valkoista tarjoaa kauniin
tyylikästä musiikkia. Vuonna 2003 perustettu trio
soittaa uutta akustishenkistä,
englanninkielistä musiikkia.
Suurin osa esittämästämme musiikista on minun säveltämääni.
Sanoituksista vastaa usea eri
tekstintekijä, Elisa Laiho kertoo.
Toinen kokoonpano, jossa Laiho
on mukana, on irlantilaishenkistä folk-musiikkia soittava Sibyl Vane. Näilläkin eväillä on saatu
aikaan varsin tasokas kokonaisuus.
SANTAJUSTKLAN: D.P.M. Salon Suomalaisesta kirjakaupasta sekä Ystävyyden majatalosta Kruusilasta.
Parkanolaislähtöinen mutta aikoinaan Salossa syntymässä käynyt musiikin tekijä Elisa Laiho on asunut Kiikalassa puolisentoista vuotta. Hall of Fameen
kipusivat nyt myös John Mellencamp, instrumentaalibändi
The Ventures sekä 60-luvun
brittikombo Dave Clark Five.
Tuottajien kategoriassa Hall
of Fameen nimettiin 70-luvun
Philadelpia-soulin gurut Kenny Gamble ja Leon Huff.
SSS?STT?Reuters
LEVYT
Nuorten
muusikoitten
esiinmarssi
Mauri Mäkynen
THE FREZA: Black And White
(100pros)
The Freza on uusi kotimainen tyttöbändi, jonka jäsenet ovat syntyneet
90-luvun alkupuolella. Ne sisältävät
hauskan sekoituksen vanhaa ja uutta
ajattelutapaa.
Duckworth hoitaa lauluosuudet poikamaisesti, humoristista otetta unohtamatta. maaliskuuta 2008
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Marko Mattila
Tunnelmien
värikylläinen
tulkki
SÄHKEET
Metropol tänään
Paradise Gardenissa
Salolainen Metropol jatkaa
viime vuoden lopussa julkaistun
2000 Dreams -albumin kiertuetta. Sen enempää
sävellykset, kuin tekstitkään eivät varsinaisesti säväytä, mutta melodiakulkujen näppäryyttä ei ole syytä aliarvioida. Jatkossa käy selväksi, että vaikutteet ovat kansainvälisiä, paikoin jopa Amerikan etelävaltioista haettuja.
Materiaali on sopivan verevää ja
kertosäkeet tarttuvia. Toki
aina petrattavaa löytyy, mutta
yhdessä Janne Vikstenin kanssa tuotettu ja hyvällä porukalla
tehty levy on nyt parasta, mitä
Laiho myöntää tehneensä.
Laiho on tyytyväinen myös siihen, että lähti toteuttamaan itseään suomeksi. Esimerkkinä tulkinnallisista kyvyistä voidaan mainita surullisenhilpeä raita Young And Lovestruck.
Searching For The Hows And Whys
on jo nimensä perusteella erikoinen albumi. Olen esittänyt Södergranin
runoja myös ruotsiksi ja englanniksi. Purto
y aparte on kitaristi-laulajan kolmas
albumi.
Avausraita osoittaa, että Perea lähtee liikkeelle perusasioista. Mitään virtuoosimaista
instrumenttien käsittelyä ei kuulla,
mutta yhteistyö sujuu saumattomasti. Poikkeava ja kekseliäs musiikillinen sisältö ei millään muotoa vähennä tuota erikoisuuden vaikutelmaa.
WARREL DANE: Praises To The
War Machine (Century Media)
Warrle Dane on toiminut Sanctuaryn
vokalistina ja toimii tätä nykyä Nevermore-nimisen bändin laulajana. WEAR. Ryhmän esikoislevy
Woman of Stone ilmestyi vuonna
1999. Kvartettiin on
kohdistunut melkoinen palkintosade,
ja sen neljää albumia on myyty listojen kärkisijoihin oikeuttava määrä.
Here Comes The Sun -levyn avausraita pistää epäilemään, että bändi
on kuunnellut Suomenlahden pohjoispuolella asustelevia virkaveljiään
hyvinkin tarkasti. Vaikka musiikki on raskasta, se ei muodostu päämäärättömäksi
jyräämiseksi. Musiikkia voidaan pitää
maanläheisenä eikä tuo ominaisuus
häviä jatkossakaan.
Toki materiaalin taso vaihtelee, eikä
enää nouse avausraidan tasolle. Tasapaino
ei välttämättä säily kaikilla raidoilla,
sillä vokalisti tuppaa jäämään taustojen jalkoihin.
Warrel Danen uusi albumi Praises To
The War Machine on tanakka paketti
raskaan sarjan rockia, jossa progressiiviset elementit jäävät yllättävän vähälle huomiolle. Sittemmin
laulamisesta on tullut vähintään
yhtä luonnollinen osa musiikin
tekemistä.
. Kliseitä ei ole täysin unohdettu
soittopuolella, mutta kiitettävän vähän
niitä kuitenkin käytetään.
Dane pitää huolen siitä, että hänen
äänenkäyttöään voidaan kutsua laulamiseksi. Rockin hengestä ei tingitä.
Vokalistina Rosa laulaa hieman hengästyneesti ja tulkinnat jäävät ohuenlaisiksi. Kaustisen musiikkilukioaikoina inspiroiduin aktiiviseksi laulaja-lauluntekijäksi, nuori laulaja-lauluntekijä sanoo ja myöntää
tuntevansa hengenheimolaisuutta muun muassa Joni Mitchellin, Suzanne Vegan ja Kate
Bushin kanssa.
Myös irlantilainen musiikki on
Laiholle yhä edelleen rakasta.
. Yksittäiset äänet eivät juuri häikäise. Sävellykset
poikkeavat riittävästi toisistaan, joten
bändin ideavarasto ei pääse tyhjentymään. Soittopuoli sujuu
kuitenkin mukiinmenevästi. Ne ovat hauskoja juttuja urallani. Käytetyt
elementit mukailevat tämän päivän
muotivirtauksia ainakin säröisten kitaroitten suhteen. Lyhyt-
jakoiset ja varsin mitäänsanomattomat
sävelmät seuraavat toinen toistaan.
Myös toteutuksessa käytetty keinovalikoima perustuu rytmiikkaan, kuten
r&b-musiikissa pitää kaiketi ollakin.
Taustainstrumenttien käyttö jää vähäeleiseksi.
Lauluosuudet saavat paljon painoa,
ja Kelis hoitaa ne tasaisen varmasti.
Tulkinnallinen skaala on kapeanlainen, mutta jonkinasteinen ilmeikkyys
ja äänen värin vaihtelu pelastaa kokonaisuuden täydelliseltä harmaudelta.
The Hits tarjoaa nykypäivän kertakäyttömusiikkia. Keskustelimme kavereiden
kesken huumorimielellä aikanaan
jopa Nightwishin laulajan paikasta. Mielikuvitusta on käytetty varsin estottomasti, tätä kautta saatu aikaan hyvinkin vaihtelevat taustat. My Winter
Storm on esimerkiksi ylittänyt
kultalevyrajan Venäjällä.
SSS?STT
Uusia kiinnityksiä
Ruisrockiin
Pitkän linjan brittirokkarit
Primal Scream ja yhdysvaltalainen punkyhtye Anti-Flag
esiintyvät ensi kesän Ruisrockissa.
Kotimaisista uusina esiintyjinä ovat varmistuneet Von
Hertzen Brothers ja Jonna
Tervomaa. Maanvyörymäistä menestystä ei tämän levyn
perusteella uskalla kvartetille ennustaa, mutta eiköhän huomio muodostu
pääosin positiiviseksi.
LEONA
LEWIS:
Spirit
(Sony&BMG)
Leona Lewis on nuori brittilaulajatar,
joka teki läpimurtonsa The X Factornimisessä tv-sarjassa. Toteutuksessa pidetään kuitenkin hyvistä
asioista kiinni. Teksteissä ei kovin poikkeavia
kannanottoja esiinny, mutta ne istuvat
musiikillisiin puitteisiin hyvin.
Kvartetti soittaa tiukasti ja tehokkaasti. Kulttuuri
Lauantaina 22. Levyn sanoitukset
ovat kaikki suomenruotsalaisen
Edith Södergranin runoja.
. Konsertti kuuluu
Turusen laajaan Tarja-Storm In
Europe 2008 -kiertueeseen.
Turusen marraskuussa ilmestynyt sooloalbumi My Winter
Storm kiilasi Suomessa listaykköseksi. Sen sijaan kanadalainen Broken Social Scene
on perunut Euroopan-kiertueensa ja samalla esiintymisensä
Ruisrockissa.
SSS?STT
Madonna ja Cohen
rockin aatelistoon
LEVY
nä kappaleina. Toki suora-
VIIKON?LEVY
THE SUN: Here Comes The Sun
(Playgorund)
Viitisen vuotta toiminut virolaisyhtye The Sun on noussut uransa aikana eteläisen naapurimaan suosituimmaksi kokoonpanoksi. Olimme viime viikolla Elisa
Laiho Acoustic Flow -yhtyeen
kanssa tosiaan Punaisella merellä erikoisvieraana M/S Kristina
Reginalla järjestetyllä risteilyllä.
Oli hienoa soittaa laivan kannella
illan hämärtyessä ja rannan valojen loisteessa, Laiho naurahtaa
ja jatkaa tämänkaltaisen olevan
melkoista ylellisyyttä.
Elisa Laiho esittää lähinnä
omaa musiikkia. Oman linjan löytäminen on
kuitenkin tärkeintä minulle.
Pyrin säilyttämään musiikissani taiteellisen vapauden; se on
ilmaisuni lähtökohta, Laiho painottaa.
Elisa Laiho sanoo olevansa tyytyväinen uuteen levynsä. Helsinkiläiskvartetti on saanut levy-yhtiön vakuuttuneeksi taidoistaan, sillä ensimmäinen albumi on markkinoilla.
Tytöt ovat luottaneet materiaalin
suhteen omiin aitoihinsa. (Globomedia)
Espanjalaisen Serrano-sarjan kautta
kuuluisuuteen ponnahtanut Santajustaklan on yhden neitosen ja kolmen
nuorukaisen muodostama kokoonpano.
Uutuus on ryhmän toinen albumi.
Vaikka kansikuvan perusteella voisi
arvella, että sisältö on jonkinsorttista
tanssihumppaa, ryhmä esittää pitkälle
rockpohjaista musiikkia. Parin singlen
jälkeen neitonen pääsi tekemään esikoisalbuminsa.
Säveltäjien ja sanoittajien nimilista
on pitkä, mahtuupa pari ruotsalaistakin mukaan. Levy on myös ylittänyt
30 000 myydyn kappaleen platinalevyrajan.
Albumilla on ollut runsaasti
menestystä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Koska neitonen ei kuitenkaan ole aivan huippuluokan laulaja, markkinointikoneistolle
jää runsaasti töitä.
KELIS: The Hits (Virgin)
Viime vuosituhannen lopussa Yhdysvalloissa läpimurtonsa tehnyt Kelis
on neljän julkaistun albuminsa kautta
saavuttanut mainetta ja menestystä
maailmalla. Lahden toisella puolella lehdet ovat tehneet bändistä
innokkaasti juttuja.
Rockshown hurmosta tarjoilevat tänään Olli Isotalo, laulu,
Tuomas Hillervo, rummut,
Teppo Toivonen, kitara ja Sami Tuomi, basso.
SSS
Elisa Laiho tuo uutta väriä
salonseutulaiseen musiikkiin
SSS-Veli-Matti Henttonen
P
uolisentoista vuotta Kiikalan Kruusilassa asunut
Elisa Laiho (s. Nuorukainen työskenteli muutamien bändien kanssa, kunnes alkoi
toteuttaa sooloprojektejaan. Poljento muodostuu
välillä varsin vauhdikkaaksi, mutta
säilyy kuitenkin selkeänä. Näkökulmat muodostuvat tässä
suhteessa riittävän omaperäisiksi.
Toteutuksessa ei kuulla mitään erityisiä taidonnäytteitä. Nyt on katsottu aiheelliseksi julkaista neitosen levyjen sisällöstä hittikokoelma.
Mukaan on kelpuutettu 14 menestyskappaletta. Neitosen melodiatajussa ei
kuitenkaan ole mitään vikaa.
The Freza on tehnyt kelvollisen esikoislevyn Black And White. Musiikin,
tanssin ja puhetaiteen ammattilaisista koostuva Iris Ensemble
on vapaa taiteellinen ryhmä, jonka kokoonpano vaihtelee produktiokohtaisesti.
. Levyllä on käytetty
Pentti Saaritsan, Uuno Kailaan
ja Aale Tynnin käännöksiä.
19
Laiho välttää hienosti perinteisimmät laulaja-lauluntekijä
-kliseet. Myös kitaroitten soundivalikoima
vaihtelee ilahduttavasti vaikka säröt
ovatkin etusijalla.
Vokalisti Tanel Padar, joka nappasi
Virolle Euroviisuvoiton vuonna 2000,
osoittaa viihtyvänsä tanakan rockin
parissa. Ei ihme, että bändi nauttii
megasuosiota kotimaassaan. Tuon tason
suhteen voidaan todeta, ettei se Kelistuotannossa juurikaan vaihtele. Laiholta on
juuri ilmestynyt uusi levy ?Mustaa tai valkoista?.
Popin kameleontti Madonna
ja laulaja-lauluntekijä Leonard
Cohen ovat nousseet rockmusiikin aatelistoon eli Rock and Roll
Hall of Fameen. Dane
on päättänyt toteuttaa myös sooloprojektin, jonka tuloksena kuullaan uutta
albumia.
Danen lisäksi studiossa on jytistellyt
perustrio, joka hoitaa tehtävänsä ansiokkaasti. Luonnollisesti materiaalin suhteen on myötäilty nykypäivän
tanssimusiikin myötävirtauksia, vaikka tunnelma säilyykin suhteellisen
rauhallisena.
Spirit-levyn taustoissa noudatellaan
tuttuja keinoja, joissa pumppaava
poljento näyttelee merkittävää osaa.
Instrumenttiosuuksiin on pyritty tuomaan romanttista virettä lähinnä pianon ja kosketinsoittimien avulla.
Taustat eivät millään tavalla muodostu poikkeaviksi, joten pääosa lankeaa
vokalistille
Lauantaina 22. Kuminen varvassuoja.
Miesten ja naisten mallit.
90
29,
Limar 149 Jr kypärä
90
59,
(89,-)
THE HELMET SPECIALIST
McKINLEY
Wingham AQ
miehelle tai
Wentworth AQ
naiselle
Vedenpitävä ja hengittävä
AQ 7.5 ulkoilupuku.
90
79,
(179,-)
McKINLEY
Khumbu AQ Jr
Tuulen-/vedenpitävä
ja hengittävä ulkoilupuku lapselle.
Koot: 128-164.
(39,90)
90
69,
McKINLEY Khumbu Jr
(119,-)
McKINLEY Bosso
miesten tai Bossa naisten silver sukat
90
9,
Sukkien hopealangat ehkäisevät hajua. Anatomisesti muotoillut vasen ja oikea sukka.
än
t myydä
ä
r
ö
y
p
n
ste
!
Nopsa-la
valmiina
jo
a
ja
a
kasattuin
90
99,
Nopsa 12?
(16,90)
McKinley Hikory Jr
Coolmax -sukat
90
4,
(9,90)
Vainrtista!
rspo
Inte
(129,-)
Kotimaiset Intersport
sukat koko perheelle
2 paria
90
7,
(8,90)
Suunto Nordic
Sports Pack
Suunto t4 sykemittari yhdistettynä tarkkaan GPS matka ja nopeusanturiin on monipuolisesti
liikkuvan, tavoitteellisen käyttäjän
paketti. Sisävuori.
Air Cushion® -vaimennus. maaliskuuta 2008
www.intersport.fi
adidas Superstar II
musta ja valkoinen
Tarjous voimassa vain
tämän viikonlopun!
Merrell Madison GTX
90
49,
(90,-)
Vedenpitävä Gore-Tex® XCR® -kalvo. Mukana vaihtoranneke.
199,-
(348,-)
www.nopsa.fi
129,149,- 199,Nopsa 16?
(149,-)
Nopsa 20?
Nopsa 20. 3-vaihdetta
(169,-)
(269,-)
20
Ensimmäinen
kitara nieli kaikkiaan noin 700 euroa,
siinä missä toinen vain 400.
? Ensimmäisestä kitarasta jäi varsin
paljon puuta, josta sain sitten rungon
toiseenkin kitaraan. to 27.3.
*Nuokku suljettu ma 24.3.
JEPULIS
*Pelataan bingoa
ti 25.3. Tietysti henkeen ja vereenfanit ovat tästä asiasta kanssani eri mieltä, eihän Pottereista voi saada tarpeekseen. Tärkeintä on vaate, ei se, mistä
vaate on ostettu tai onko se jotain hienoa merkkiä.
Onko merkillä väliä?
? Ei sillä ole. Voisin sanoa,
että minulle tuli paha mieli tästä mielikuvasta, varsinkin kun itse
olen kirjojen suurkuluttaja ja unelmoin oman kirjan julkaisemisesta. Kuulostaa jotenkin hassulta, eikö vain. Perustaidot eri materiaalien
käsittelyssä tulee olla hallussa.
? Kannattaa miettiä tarkkaan, mitä ja
miten haluaa tehdä. maaliskuuta 2008
e
Kuvat: Pyry Krapp
21
Pieni suuri maailma
Potteria joka tuutista
No niin, tapahtuihan se viimein. Vaatteessa
pitää olla se joku juttu, jokin yksityiskohta. Tein kuitenkin päätöksen
viidennen kirjan kohdalla: en lue kahta viimeistä suomeksi, en
missään nimessä. Yritän aina
miettiä tarvitsenko oikeasti sitä mitä
olen ostamassa, mutta heräteostoksia
tulee silti tehtyä. Paimiolainen Salla Lindeman, 17, kertoo omista shoppailutottumuksistaan.
Mitkä ovat lempivaatteitasi?
? Asusteet ovat suuri osa pukeutumistani. Joona lähti työstämään yksittäisiä puulankkuja sahaamalla
ja höyläämällä ne oikeanmallisiksi . klo 18?23, Esiintymässä
Noise Violation, Still Alive, The
Progressives, Mudriver ja Icarian.
Tilaisuus on kaikille avoin ja
päihteetön.
*Kiffari suljettu ma 24.3.
KIFFARIN MINIKLUBI
9?12-vuotiaille
*Visailua
pe 28.3. Tykkään varsinkin koruista
ja huiveista. Käyn ostoksilla kaikenlaisissa kaupoissa ja yhdistelen merkkivaatteita esimerkiksi vaatteisiin mitä olen ostanut vaikka UFF:lta.
Kuinka kauan voisit olla shoppailematta?
? Pärjäisin varmaan kyllä aika kauan, vaikka sellaisia shoppailukohtauksia tuleekin joskus.
Onko sinulla jotain mitä ostat
aina?
? Korviksia tarttuu mukaan melkein
joka kerta!
Minkälaisena shoppailijana pidät itseäsi?
? En pidä shoppailua harrastuksena
vaan se on kiva ajanviete. Onneksi on
kehittynyt tämä jalo taito, jota kutsutaan
?toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Kaikkialla puhutaan Potterista.
Mielestäni kirjasarjassa ei ole mitään niin ihmeellistä, että siitä
pitäisi puhua kokoajan ja kaikkialla. Potteria jonotetaan innolla, ja se halutaan
mahdollisimman pian, kun taas monia aivan loistavia kirjoja ostetaan vasta vuosikymmenien jälkeen ilman, että niiden kirjailija
välttämättä ehti koskaan saada palautetta niistä. Siskoni kertomus herätti minussa myös pientä
harmistuneisuutta. Minusta kuitenkin voi. klo 13?16,
Visailun aiheena ihminen.
jauheliha-perunavuoka, punajuuri-omenasalaatti, pe: lihakeitto, pehmeä
leipä, hedelmä
Kosken koulu: ti: jauhelihakastike, spagetti, ke: uunikala,
perunat, to:
hernekeitto, pe:
broilerikiusaus.
Marttilan
koulu: ti: makaronilaatikko,
ke: broileririsotto, to: pinaattiohukaiset, pe:
jauhelihakeitto.
Kemiön koulut: ti: perunapurjokeitto/piirakka, ke: lihamureke, to: paistettu kala, pe:
merimiespihvi.
Dragsfjärdin koulut: ti: lihakeitto, ke: grillipihvi, to: broilerikiusaus, pe: jauhelihakastike,
pasta.
Salon Seudun koulutuskuntayhtymä: ti: kasvispastakastike, pasta, ke: makkarakeitto,
omena-kaurapaistos,
vaniljakastike, to:
punajuuri-jauhelihalaatikko, pe: pippuripossu, perunat.
Karjaan koulut:
ti: broilerkastike, riisi, ke: kinkkukiusaus, to: jauhelihapihvi,
peruna, pe: hernekeitto, hedelmä.
Pohjan koulut:
Kirkonkylän
k o u l u , K y rkoby skola: ti:
uunimakkara,
ke: lihakeitto, to:
kanakastike, pe:
kirjolohikiusaus. Vaaleat todella kulutetut farkut olisivat
painajainen, en voisi laittaa sellaisia
päälleni.
Kuinka usein käyt shoppailemassa?
? Se vaihtelee, mutta yleensä ainakin
kerran kuukaudessa.
Kuka maksaa ostoksesi?
? Pääasiassa maksan kaiken itse,
mutta kyllä vanhemmatkin antavat
rahaa.
Onko nyt keväällä jotain mitä on
ihan pakko ostaa?
? Kevättrenssi olisi kiva saada! Sekä
ehkä uudet kengät ajattelin ostaa.
Mikä on lempikauppasi tai
-merkkisi?
? Minulla ei ole oikein lempikauppaa. Ei minulla kuitenkaan ole
tarkoituksena erottua muista sen ihmeemmin.
NUOKKU
*9?12-vuotiaille ma?to
klo 16?18, pe klo 12?16,
su klo 15?18.
*13?17-vuotiaille ma?to
klo 18?21, su klo 18?21.
*Jääkaappimagneettien askartelua
ti 25.3.. Rungon malli ja piirustukset
löytyivät varsin yksityiskohtaisina Internetistä, ja Joona käytti niitä hyväkseen
suunnitteluvaiheessa.
? Mallin nimi on ?Exploder?, ja se edustaa minusta hienointa muotoa, mitä olen
kitaroissa nähnyt, tyylitietoinen poika
perustelee valintaansa.
Joidenkin omien lisäysten ja yksityiskohtien luonnostelun jälkeen käynnistyi varsinainen työskentely. Kitara kuitenkin kuvastaa häntä.
? Risti edustaa itseäni ja ajatusmaailmaani, Joona toteaa.
Ei halpaa huvia
Joona Aronoja on valmistanut kaikkiaan
kaksi kitaraa. Herää kysymys: Kuka voi niin innokkaasti haluta
yhden ainoan kirjan, jonka taatusti saisi myöhemminkin kuin ensimmäisenä päivänä?
Itse en ole järin innokas Potter-fani, vaikka olenkin kaikki kirjat
lukenut, seitsemännen mukaan lukien. Fiskarsin koulu: ti: kanapuikot,
ke: lihakeitto, to: pastapolognese, pe: puuro.
Muusikorneri
Kirjoittaja on Halikon lukion
toisen vuoden opiskelija.. Jos vain Pottereiden kaltaisista kirjoista tulee suosittuja,
mahdollisuuteni ovat melko huonot.
Potterista saa nykyään kuulla joka suunnalta. Ehkäpä sitten joskus myöhemmin, kun olen parempi, hän naurahtaa vaatimattomasti.
Vaikka ostajaehdokkaita ei ole vielä
näkynyt, on kitaroille löytynyt käyttöä,
nimittäin valmistajan itsensä käsissä.
Soundikin on kuulemma ?ihan käypä?.
Kitaroiden teosta kiinnostuneille Joona
antaa vinkiksi tutustua aiheeseen hyvin
etukäteen Internetiä tai kirjastoa hyväksi käyttäen. Tällä hetkellä kitaroita on valmiina kaksi ja kolmas on jo suunnitteilla.
? Liikaa vapaa-aikaa ja halu tehdä
omannäköinen kitara. Ulkomuodon lisäksi eroa löytyy myös kustannuksissa. Hankalat vaiheet
kannattaa kokeilla etukäteen halvemmalla materiaalilla, jotta ei tule ikäviä
yllätyksiä, Joona neuvoo.
Kiinnostus kitarojen valmistukseen on
vielä kahdenkin kitaran jälkeen voimissaan.
? Seuraavasta kitarasta on jo visio olemassa, mutta budjettia, saati aikataulua
ei vielä ole, Joona toteaa hymyillen.
Tiina Helminen
Kasvotusten
Tiina Helminen
Shoppailu on monelle nuorelle mukavaa ajanvietettä, ja varsinkin näin kevään tullen on kiva mennä ostamaan
jotain uutta. Tykkään kivoista
vaatteista.
Onko kaikille ostamillesi vaatteille käyttöä?
? No välillä käy niin, että käytän
jotain vaatetta muutaman kerran ja
sitten se unohtuu kaapin pohjalle. Siitä se oikeastaan
lähti, Joona miettii hymyillen.
Matka visiosta valmiiksi asti
? En tiedä tarkalleen, mistä idea juuri
kitaroiden tekemiseen tuli, Joona kertoo
esitellessään taidonnäytteitään. Nuoret
Tuottaja: Katri Henttonen, sss.nuoret@sss.fi, Nuorten postin osoite: Salon Seudun Sanomat, nuorten sivu, PL 117, 24101 Salo
Omannäköisiä soittimia
Lauantaina 22. Klinkbackan
koulu. Billnäs skola: ti uunimakkara, ke:
kirjolohikiusaus, to: pinaattiohukaiset, pe: lihakeitto. klo 17?19 9?12-vuotiaat
ja klo 19?21 13?17-vuotiaat
*Jepulis suljettu ma 24.3.
Salon koulut: ti: itämainen
broilerikastike, riisi-kauraseos,
ke: makkarakeitto, pirtelö, to:
kalamureke tai kalapihvit, perunat, kermaviilikastike, pe: palapaisti, perunat.
Halikon koulut: ti: pyttipannu, ke: jauhelihapihvit, keitetyt
perunat, to: nakkikastike, perunasose, pe: jauhelihakeitto,
omena.
Kiskon koulu:.ti: kalapuikot,
peruna, kermaviilikastike, ke:
lihakastike, perunat, to: siskonmakkarakeitto, tuoreleipä,
juusto, pe: ruusunmarjabroileri,
riisi.
Muurlan koulu: ti: paistetut
lohikuutiot, perunasose, kermaviilikastike, ke: stroganof, perunat, to: makkarakeitto, marjarahka, pe: kebab-liha, riisi
Perttelin koulut: ti: kuorrutettu uunikala, perunasose, ke:
makkarakeitto, leipä, to: lihamureke, sienikastike, pe: puuro,
marjat
Suomusjärven koulu: ti:
jauhelihakeitto, hedelmäsalaatti, ke: possunlihakastike, perunat tai sose, to:
pasta-tonnikalasalaatti,
ruispuolukkapuuro, pe:
jauhelihapihvit, perunat,
sienikastike.
Kuusjoen koulut: ti:
broileria, riisi, salaatti, ke: jauhelihakeitto, to: silakkapihvit, sose, salaatti,
pe: lihamureke,
perunat, salaatti
Perniön ja
Särkisalon
koulut: ti:
broilerikiusaus, ke:
nakkikeitto,
sämpylä, to:
jauhelihapihvit, yrttinen
juustokastike,
perunat, pe: kaalilaatikko/maksalaatikko.
Someron koulut: ti: lindströmin pihvi, perunasose, laivurinsalaatti, ke: ohrapuuro, marjasose, leikkele, pehmeä leipä, to:
PIA VIRTANEN
sss.nuoret@sss.fi
Menotärpit
KIFFARI
13?17-vuotiaille
*Tyttöjen ilta
ti 25.3. Ensimmäisen kitaran teko alkoi viime heinäkuussa. Olivat kyseessä
kirjat, elokuvat tai oheistuotteet. Eikö
siis ole mahdollista, että suurin osa näistä nyt suomenkielistä Potteria jonottaneista omistaa jo yhden painoksen seitsemättä kirjaa?
Eikö ole osittain epäreilua, että jotkut hankkivat molemmat kirjat
heti ensimmäisten joukossa eväten näin osan mahdollisuuden saada uusi, suomenkielinen Potter tämän ilmestymispäivänä?
Siskoni kertoi, että jopa Salossa oli kirjakaupoissa pitkiä jonoja
ja lähes jokaisella oli Potter kainalossa. klo 17?19 9?12-vuotiaat
ja klo 19?21 13?17-vuotiaat
*Vapaata oleskelua,
Marjo ja Merri erityisnuorisotyöstä tavattavissa
klo 18?20.
ke 26.3. kitaran rungoksi, kaulaksi ja otelaudaksi.
Molemmissa kitaroissa on mahonkirunko, vaahterapuinen kaula ja ebenpuinen
otelauta. Ostan kyllä merkkivaatteita, mutta en välttämättä sen
merkin takia. En nauti ollenkaan suomennoksista ja negatiivinen asenteeni kasvoi, kun luin nämä suositut teokset englanniksi.
Seitsemättä Potteriahan on saanut jo kesästä asti englanniksi, ja
sekin aiheutti jo aikamoisen jonotusinnon kauppojen eteen. Sellaiset vaatteet, jotka
näyttävät omilta, ovat kivoja.
Paimiolaisen Salla Lindemanin,
17, uusi kevättakki on ostettu
heräteostoksena.
Näin sut ihan nopeesti vain,
katsoin perääsi,
heti takkini hain.
Kävelit kotisi ovelle,
jäin katsoon naapuris portille.
Käännyit ja katsoit mua,
olin kuin en ois seurannut sua.
Menit sisään ja lähdin mä pois.
Kuulin, kuin ovi auennut ois.
Juoksit perääni, huusit nimeäin,
pysähdyin ja käännyin hämilläin.
Mentiin teille,
yöksikin jäin.
Kaikki kääntyikin
lopulta hyvin päin.
Indy
Lukijan ä
äni
Kun tulit, en ollut paikalla.
Kun puhuit, en kuunnellut.
Kun juoksit kohti, juoksin karkuun.
Kun halasit, en halannut takaisin.
Kun itkit, minä nauroin.
Kun nauroit, minä vuodatin kyyneleen.
Kun olet poissa, minä huomaan sinut.
Huomaan rakastavani sinua.
Liian myöhäistä.
? Kristalliprinsessa
Mikä on lempivärisi vaatteissa?
? Musta on se perusväri, sitä voi yhdistellä kaikkien kanssa. Oikeiden muotojen löydyttyä
alkoi pienempien osien ja yksityiskohtien lisäily. Osa lukijoista
kerääntyi eri Suomen kaupungeissa jonottamaan tätä maagista
kirjaa jo julkaisupäivää (7.3.) edeltävänä iltapäivänä, jotta olisi
mahdollisimman ajoissa paikalla saamassa ensimmäisten joukossa kirjansa. Tosin se on vielä aika kaukana
korvia hivelevästä, Joona naurahtaa.
Aikaa koko valmistusprosessiin kului
kaiken kaikkiaan useita kymmeniä tunteja. Toisen kitaran, joka valmistui viime vuoden lopulla
ja sai nimekseen ?Spoikaster?, yksityiskohtien tekoon kului tosin hieman enemmän aikaa. Lopputulokseen Joona ei ole täysin
tyytyväinen, mutta hän laittaa sen osin
korkean itsekritiikin piikkiin. loppukeväästä sähköasentajaksi
valmistuva nuorimies suunnittelee ja
tekee itse kitaroita.
Harrastus sai alkunsa viime kesänä,
jolloin Joona alkoi valmistaa ensimmäistä
kitaraansa. Uusin, ja osan iloksi viimeinen,
Harry Potter on viimeinkin ilmestynyt suomeksi. Ainoa ongelma tässä kuitenkin
on se, että kummastakin korvasta tulee
sisään eikä kummastakaan pääse ulos.
Mikä neuvoksi?
lmistunut kitara.
la ensimmäisenä va
tal
us
Ta
.
ta?
ris
ste
, ?Spoika
toisesta kitarastaan
, antaa ääninäytteen
18
,
oja
on
Ar
a
on
Salossa asuva Jo
Salolainen Joona Aronoja suunnittelee ja valmistaa kitaroita
Hilda Määttänen
K
ohta yhdeksäntoista vuotta täyttävällä salolaisella Joona Aronojalla on varsin mielenkiintoinen harrastus . Kaikki metalliosat Joona on
ostanut oululaisesta liikkeestä, joka myy
muun muassa kitaran osia.
? Otelaudan teko on ehkä vaikein vaihe, erityisesti siis nauhojen asettaminen.
Mikäli ne eivät ole juuri oikeissa paikoissa, ei soittamisesta tule oikein mitään.
Paras vaihe on ehkä se, kun kasaamisen
jälkeen pääsee soittamaan ensimmäisen
äänen. klo 17?19
9?12-vuotiaat ja klo 19?21
13?17-vuotiaat
*Nuorten keittiö
to 27.3. Kuvassa alempi on viimeisin.
Erilaisista ulkomuodoistaan huolimatta
kummankin kitaran valmistus tapahtui
suunnilleen samalla tavalla. ?
nimellä. Tykkään kyllä melkein kaikista väreistä, ja pukeudun yleensä mielialan mukaan.
Mitä taas et laittaisi päällesi?
? Vaaleanpunaista! Vihreää väriä ei
myöskään tule käytettyä paljon. Ei
niiden olemassaoloa aina vain muista.
Onko sinulle tärkeää erottua
massasta pukeutumisellasi?
. klo 16.30?19,
seurustelu teemailta jatkuu.
Katsotaan elokuva.
*Bändikatselmus
la 29.3. En halua olla välttämättä ihan
samanlainen kuin muut. Sen lisäksi hankin
toista kitaraa varten edullisemmat metalliosat, Joona selittää hintaeroa.
Joona voisi kuvitella joskus valmista-
vansa kitaroita tilauksesta tai muuten
myyvänsä tuotoksiaan.
? Eri asia on vaan sitten se, että kuka
niitä ostaisi
etenkin kun
ainakin vielä pitkäperjantaina
sää suosi. Välierien ensimmäiset ottelut maanantaina.
Mestiksen karsintasarja:
K-Laser?Salamat 1?2 (0?1, 0?0,
1?1)
Titaanit?D-Kiekko 5?2 (2?0,
1?2, 2?0)
Sarjatilanne (5): Titaanit 12, DKiekko 9, Salamat 6, K-Laser 3.
Viimeiset ottelut: 23. 3. Minun piti mennä sinne kolmeksi kuukaudeksi, mutta pesti
TIETONURKKA
MIIKKA RUOKONEN
Syntynyt: 29.6. ?Raipe. Ruutu sai ottelussa
Tampa Bayn puolustajan Dan Boylen mailasta naamaansa. Ei muuta kuin kamat kasaan Forssassa
ja matkaan.
Ranskan pääsarjassa Miikka
Ruokonen pelasi Reimsin lisäksi
Rouenissa ja Mulhousessa. Ottawa Senators lähetti Penguinsit kesälomalle otteluvoitoin 4?1.
Ruutu naurahtaa eikä oikein
osaa sanoa, oppivatko he viime
vuodesta jotakin.
? Me tosiaan pelasimme koko
sarjassa viisi minuuttia paremmin kuin vastustaja. Vaikka oma pelaaminen on
jäänyt, Salossa tulee käytyä riittävän usein kavereita moikkaa-
massa. Näin Kärpät
kohtaa välierissä Tapparan ja jo
aiemmin jatkopeleihin paikkansa
varmistanut Blues ottaa mittaa
Jokereista.
Jokerit pudotti jatkosta Pelicansin otettuaan Lahdessa 5?4-vierasvoiton. Forssassa
valmentanut pitkän linjan kiekkomies Timo Sutinen kulkeutui
Itävaltaan. 1?2 (0?1,
0?0, 1?0, 0?0, 1?0)
Ottawa?St. Jälkimmäisessä vierähti pisin jakso,
neljä kautta.
Pelit kulkivat, eikä menestyksessä ollut moittimista.
. On sitten elämänkatsomuksellinen asia, pitääkö jännittävimpänä Malesian F1-kisaa, Englannin Valioliigan supersunnuntaita vai jääkiekon SM-liigan maanantaina alkavia välieriä.
Kaikissa jännitettävää joka tapauksessa riittää. syötti Ilveksen
tasoitusmaalin vain 17 sekuntia
ennen loppua, mutta Kärpät eteni
lopulta välieriin Hannes Hyvösen
jatkoaikamaalilla.. Pelaaminen jäi.
Riskiä hän uskaltanut ottaa edes
II divisioonan FoPS Flamesissa,
jonka kokoonpanoon Ruokonen
vielä viime syksynä merkittiin.
. Kärpät meni välieriin voitoin 4?2.
Jyväskylässä kotijoukkueen
JYP:n tie nousi pystyyn kuudennessa puolivälieräpelissä Tapparaa vastaan.
Tahtotilaa taikomassa
JÄÄKIEKKO
Miikka Ruokonen ei ole jättänyt jääkiekkoilua, vaikka oma pelaaminen pysähtyi kolmeen polvileikkaukseen. Hänen poikansa harrastaa lajia FPS:n nuoremmissa
D-junnuissa, joita Ruokonen val-
22
Pittsburghin Georges Laraque (edessä) ja Jarkko Ruutu ovat tehneet tehokasta jälkeä NHL:n runkosarjan päätöskierroksilla.
Jäähyn tappajana Pittsburgh on
ollut yksi NHL:n heikoimmista
joukkueista tällä kaudella. Jokerit meni välieriin
voitoin 4?2.
Mestaruutta puolustava Kärpät
PÄIVÄN PELIT
PITKÄVETO
108 Southend?Swansea X (1?1) 3,05
109 Yeovil?Doncaster 1 (2?1) 2,95
110 SSV?SPV 1 (7?6) 1,15
111 Ilves?Kärpät X (1?1) 4,40
112 Ilves?Kärpät (+1) 2 (1?2) 1,15
113 Ilves (+1)-Kärpät 1 (2?1) 2,05
117 Pelicans?Jokerit X (4?4) 4,00
118 Pelicans?Jokerit (+1) 2 (4?5) 1,50
119 Pelicans (+1)-Jokerit 1 (5?4) 1,40
120 JYP?Tappara 2 (2?6) 2,80
121 JYP?Tappara (+1) 2 (2?7) 1,70
122 JYP (+1)-Tappara 2 (3?6) 4,35
123 Classic?Erä X (6?6) 6,80
124 Charlton?West Bromwich X (1?1)
3,05
TULOSVETO
1 Bewe Sport?Epa 13?3
Kerroin: 51,13
2 SSV?SPV 7?6
Kerroin: 55,55
3 Ilves?Kärpät 1?1
Kerroin: 27,47
5 Pelicans?Jokerit 4?4
Kerroin: 17,70
6 JYP?Tappara 2?6
Kerroin: 75,21
7 Classic?Erä 6?6
Kerroin: 47,73
varmisti välieräpaikkansa, kun
se otti neljännen voittonsa Ilveksestä. Tänä vuonna
sijoitukset saattavat olla vielä
parempia, mutta kaikki riippuu
siitä, kuinka joukkue pelaa jäljellä
olevat ottelut.
? On tärkeää, että päästään hyvällä lennolla heti ensimmäisiin
Lehtikuva/Reuters/Christine Muschi
pudotuspeleihin, hyökkääjä muistuttaa.
Sivullinen voisi luulla, että tässä vaiheessa kautta joukkueen on
vaikea pelata vain omaa peliään ja
välttää sarjataulukon tuijottamista. loppuottelu (2 voitolla Suomen mestariksi): Jokerit?
HPK 5?0 (0?0, 3?0, 2?0)
Seuraava ottelu: 23. 3. Menneellä kaudella mies viihtyi FPS:n
D-nuorten valmentajana. Vamma vaati toistakymmentä tikkiä,
mutta ei estänyt räväkkäotteista
suomalaista palaamasta kentälle.
? Minä haluan voittaa jääkiekko-otteluita. Ruutu oikoo, ettei ole ollenkaan
vaikeaa keskittyä olennaiseen.
? Kun menet jäälle, niin se on
ihan sama, mikä on tilanne sarjassa. HPK?Jokerit.
Pronssiottelu: Blues?Kärpät
5?2 (1?1, 3?1, 1?0)
Blues voitti SM-pronssia.
NHL:
Boston?Montreal 2?4 (0?0, 1?2,
1?2) (B: Petteri Nokelainen 0+1,
M: Saku Koivu 0+1)
Pittsburgh?Tampa Bay 4?2 (1?
0, 1?1, 2?1) (P: Jarkko Ruutu 1+0,
T: Jussi Jokinen 0+2)
Florida?Carolina rl. Käyn päivittäin
rakennuksilla töissä. ja 3. Forssassa on omakotitalo,
mutta NHL-tason miljoonamiehiä ei tässä olla. Perheen esikoinen pitänee huolen siitä, että työtä samalla linjalla riittää jatkossakin.
mentaa.
Entisen pelimiehen kokemus
saattaisi riittää tuon ikäisille pikkujunioreille, mutta valmentajal-
le itselleen se ei riitä: lisäoppia on
haettu kursseilta.
Ehkä valmentaminen korkeammalla kiinnostaa Miikka Ruokos-
ta . Ilves venytti ottelun jatkoajalle täpärästi, sillä Mike Bishai
iski 1?1-tasoituksen vain 17 sekuntia ennen varsinaisen peliajan
loppua. Kärpät kukisti Ilveksen
vieraissa Tampereella Hannes
Hyvösen jatkoaikamaalin turvin
2?1.
Hyvönen teki ratkaisevan maalin, kun ottelu oli vanhentunut
69.45. erä: 29.30 Ondrej Kratena
(Jari Viuhkola, Jonas Andersson)
0?1.
3. Valioliigan mestaruuden
uskottiin jo olleen ManU:n ja Arsenalin välinen kauppa, mutta
Chelsea on noussut hurjaan lentoon kahden muun jättiläisen kompuroidessa.
Jännitettä löytyy kosolti myös sarjan hänniltä: Jari Litmasen paluu pelikentille Fulhamin paidassa jo lauantaina Newcastlea vastaan on vihdoinkin mahdollisuuksien rajoissa! ?Littiä. Ei sellaista
osannut edes kuvitella, kun aikanaan lähdin pikakomennukselle
Itävaltaan, myöntää Ruokonen.
Miikka Ruokonen lensi ensimmäisen kerran Suomesta kansainvälisille jäille vuonna 1996.
Viimeinen peli Esbjergin paidassa
Tanskassa oli miltei tarkalleen
kaksi vuotta sitten, keväällä 2006.
Vaikka väliin mahtui vajaan kauden verran pelejä I divisioonan
FoPSissa, Ruokosen kiertue vei
kymmenen vuotta.
Mitä ammattilaisuralta jäi käteen?
. Mitä lähemmäs pleijareita tullaan, sitä
tärkeämpää on, että oma peli
kulkee, ettei pelissä tule heikkoja
kohtia, Ruutu vakuuttaa.
Torstaina Ruutu oli sanojensa
mittainen Tampa Bay-ottelussa,
jossa hän iski kauden neljännen
maalinsa. 1972 Salossa.
Kasvattajaseura: SalPa.
Muut seurat Suomessa:
Forssan Palloseura, HPK,
KalPa, Tappara, KooVee.
Itävallassa: EC Gratz.
Ranskassa: HC Reims,
Rouen HE, HC Mulhouse.
Tanskassa: Esbjerg IK
Kymmenen vuoden
kiekkokiertue
SM-liigan välieräparit selville
SSS?STT
Jääkiekon SM-liigassa varmistuivat perjantaina välieräparit,
kun Kärpät, Jokerit ja Tappara
ottivat puolivälieräsarjoissaan
neljännet voittonsa. Että sori vaan kaikki La Liga, Serie A ja Bundesliiga friikit!
Ehkeipä kuitenkaan kannata jämähtää koko pyhiksi vain television ääreen . aika näyttää.
. Lauantaina 22. Viestin leirissä olisi
varmasti ollut myös halua pelata pronssipelit pois jo ennen pyhiä.
Nyt edetään kuitenkin miltei alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan: pronssien kohtalo ratkaistaan keskiviikkona Salossa, lauantaina Somerolla ja tarvittaessa Salossa sunnuntaina.
Kun penkkijännäri ei pääse live-huumaan, on tyytyminen tv-urheiluun. erä: 15.53 Arsi Piispanen (Iivo
Hokkanen, Jarkko Pyymäki) 0?1.
2. erän viimeisen maalin tekijät.
Voittoyhdistelmä: 14 Piispanen A?2
Pihlman T?13 Lehterä J
Kerroin: 4 859,58
Poissa: MITALIPELI
Kulta: 5, 1, 4, 3, 2
Hopea: 1, 5, 3, 4, 2
Pronssi: 5, 2, 4, 1, 3
KENO
Voittonumerot: 4, 7, 8, 9, 12, 19, 25,
27, 28, 31, 32, 33, 39, 44, 45, 49, 53, 55,
56, 64
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
9, 37, 29, 51, 62, 11, 1, 23, 26
Vaakabingot:
9, 37, 29, 51, 62, 11, 1, 23, 26, 8, 10, 49,
17, 57, 56, 3, 46, 70, 21, 25, 48, 53, 47, 30,
7, 58, 63, 27, 40, 33, 55
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, vaakabingot 27 kpl voittoosuus 5,50 e.
NÄKÖKULMA
Salon seudulla eletään urheilullisesti poikkeuksellisen hiljainen
pääsiäinen. Golfin pelaamisen polvi
kestää, ja totta kai Salo Volley
täytyy joka vuosi tsekata, heittää
Miikka Ruokonen.
Pittsburgh haluaa lentävän
lähdön pudotuspeleihin
Ruutu sai tikkejä naamaan
SSS?STT
Pittsburgh Penguinsin Jarkko
Ruutu lupaa, että runkosarja pelataan loppuun asti täysillä, vaikka paikka pudotuspeleissä onkin
jo melkein varma.
? Sijoituksesta pelataan, ei se
siitä miksikään muutu. erä: 45.47 Jan Latvala (Toni
Koivunen) 4?4 yv.
Jatkoerä: 69.37 Jyrki Louhi (Petri Varis, Kim Hirschovits) 4?5.
Torjunnat: Antti Niemi
6+7+4+5=22, Jussi Markkanen 8+0+0=8, Joni Puurula
0+9+16+2=27
Jäähyt: Pelicans 4 x 2 min = 8
min, Jokerit 7 x 2min = 14 min.
Jokerit välieriin voitoin 2?4.
JYP?Tappara 2?6 (0?1, 1?1,
1?4)
1. Pitää tehdä samoja asioita,
oli sitten alku- tai loppukausi. Toinen on se, että paketti pysyy kasassa 60 minuuttia,
Ruutu miettii.
Voi sanoa, että Pittsburghin paketti levisi käsiin viime vuoden
pudotuspeleissä, sillä joukkueen
kausi päättyi heti ensimmäisellä
kierroksella. Ei
sen pitäisi miksikään muuttua.
Valmistautuminen on kaikki kaikessa.
Alivoimaa
terästettävä
VOITTAJAVETO
Päivän Trio 1
JYP?Tappara
Ottelun 1., 2. Ongelma on tiedossa, ja sille aiotaan
tehdä jotain ennen pudotuspelejä.
? Varsinkin vieraspeleissä olemme olleet huonoja alivoimalla, ja
se on ehkä tärkein asia, jota pitää
parantaa. erä: Maaliton.
2. erä: 41.28 Timo Koskela
(Nichlas Hardt, Janne Ojanen)
1?3, 45.09 Pihlman (Dwight Helminen, Jarkko Immonen) 2?3,
49.21 Arsi Piispanen (Iivo Hokkanen, Jarkko Pyymäki) 2?4, 50.55
Steve Saviano 2?5 av, 55.20 Jori
Lehterä 2?6 (Jonas Enlund, Teemu Nurmi) sr.
Torjunnat: Pekka Tuokkola 16+7+3=26, Mika Lehto
9+12+6=27
Jäähyt: JYP 3 x 2 min = 6 min,
Tappara 7 x 2 min = 14 min.
Tappara välieriin voitoin 2?4.
Välierät: Kärpät?Tappara ja
Blues?Jokerit. Kun työmaa
on Helsingissä, matkustamista
riittää edelleen, hymähtää Ruokonen.
Muuta pääomaa tietysti karttui.
Miikka Ruokonen puhuu sujuvasti ranskaa.
Perheen vanhin lapsi on 12-vuotias Miro.Vaimo Marikan lisäksi
kotikuvioihin kuuluu myös kaksivuotias Sara, joka on löytänyt
Ruokosista sijaisperheen.
Jääkiekkoa ei Miikka Ruokonen
ole jättänyt. Salamat?D-Kiekko, Titaanit?K-Laser.
B-nuorten pudotuspelit:
Finaali, 1. Olin voittamassa kolmea
Ranskan mestaruutta, yhtä hopeaa ja yhtä pronssia. maaliskuuta 2008
Urheilu
Lentopallomaajoukkueessa
ei Salon Piivolleyn miehiä
Minkkinen kaatui
lyhytohjelmansa
Sivu 25
Sivu 26
Hannu Brusila, Paul Lipiäinen, Harri Sulonen
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Reissumies Ruokosen stoppi
Jarmo Laakso
Eurooppaa kiertänyt
salolaislähtöinen
kiekkopuolustaja
viihtyy nykyisin
junnuvalmentajana
SSS?Harri Sulonen
Salolaissyntyisen Miikka Ruokosen pitkä ja monivaiheinen kulkurielämä jääkiekkokaukaloissa
on takana. Kookas, 183-senttinen
ja 95-kiloinen puolustaja ehti urallaan katsastaa Keski-Euroopan
liigaa ennen muuta Ranskassa,
mutta nyt Ruokonen on viettänyt
jo kaksi rauhallista vuotta nykyisessä kotikaupungissaan Forssassa Vauhdin ja peli-ilon vei vasen
polvi: siitä katkennut ristiside leikattiin kolmeen eri otteeseen.
Viimeinen kerta oli 35-vuotiaalle
Ruokoselle liikaa. Louis 3?2 (2?2, 1?0,
0?0) (S: Hannu Toivonen 21/24
torjuntaa)
Nashville?Detroit 3?6 (1?0, 0?3,
2?3)
Edmonton?Vancouver 1?4 (0?0,
0?2, 1?2) (V: Sami Salo 0+1)
Calgary?Colorado 2?1 (2?0, 0?0,
0?1) (Ca: Miikka Kiprusoff 15/16)
Phoenix?Los Angeles rl. erä: 22.13 Wilm (Jani Rita)
1?2 av, 29.14 Loppi (Jantunen,
Samuli Suhonen) 2?2 yv, 31.58
Wilm (Marko Kauppinen) 2?3,
32.56 Tim Stapleton (Kauppinen,
Ville Leino) 2?4 yv, 38.12 Jantunen (Loppi) 3?4.
3. erä: Mike Bishai (Vesa Viitakoski, Raimo Helminen) 1?1 yv
im.
Jatkoerä: 69.45 Hannes Hyvönen (Teemu Normio, Ilkka Mikkola) 1?2.
Torjunnat: Tero Leinonen
7+13+6+6=32, Tuomas Tarkki
9+10+5+4=28
Jäähyt: Ilves 4 x 2 min = 8 min,
Kärpät 8 x 2 min = 16 min.
Kärpät välieriin voitoin 2?4.
Pelicans?Jokerit (1?1, 2?3,
1?0,
1. Tilaisuuksia avautui, mutta
yrityksistä huolimatta vakiopaikkaa temperamenttiselle ja mitään
pelkäämättömälle puolustajalle ei
tarjottu.
Ovi uuteen maailmaan avautui kuin vahingossa. Ulkonäöllä ei ole niin
väliä, Ruutu kertaili uutistoimisto
AP:lle.
Viime kaudella Penguins keräsi
runkosarjassa 105 pistettä ja oli
Atlantin divisioonan kakkonen
ja itälohkon viides. Turha tässä iässä on enää
terveytensä kanssa leikkiä, järkeilee Ruokonen.
Miikka Ruokosen oli määrä
1990-luvun alkupuolella hakeutua Salosta kotimaiseen SM-liigaan. Hän tarvitsi sinne
vuonna 1997 väliaikaiseksi avuksi tilkettä pakistoon. erä: 5.09 Marko Jantunen
(Matias Loppi) 1?0, 19.28 Tony
Virta (Clarke Wilm, Mikko Kuparinen) 1?1.
2. maajoukkueen ex-luotsin Roy Hodgsonin ryhmä tarvitseekin kivutakseen
pois putoajan paikalta. pronssimitaleiden kohtalot. Onkin
mielenkiintoista nähdä, mihin tahtotilaan erityisesti Salon Viesti
pystyy itsensä pääsiäisenä taikomaan.
Ei ole mikään salaisuus, että Viestille putoaminen jo välierävaiheessa oli somerolaisia suurempi pettymys. Voittomaalin viimeisteli Jyrki Louhi, kun pelikello näytti 69.37. 5?6
(1?2, 3?3, 1?0, 0?0, 0?1).
Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen
Ilveksen Raimo Helminen päätti
komean uransa pitkäperjantaina
kotihallissaan Tampereen Hakametsässä. Pakko on uskoa, ettei jalka
kestä. Ei meillä
ollut siinä mitään jakoa.
SM-liiga: Kuudennet puolivälieräottelut (neljällä voitolla jatkoon):
Ilves?Kärpät 1?2 ja (0?0, 0?1,
1?0, 0?1.
1. erä: 23.56 Janne Grönvall
(Jonas Enlund, Jori Lehterä)
0?2, 37.23 Tuomas Pihlman (Ville Mäntymaa, Jarkko Immonen)
1?2 yv.
3. F1-sirkusta voi
helposti pitää puisevana ympyrän ajamisena, mutta viime kauden
loppu ja uuden alku ovat osoittaneet, että myös formuloista löytyy
draamaa.
Voisikin toivoa, että Malesiaan povaillut ukkosmyrskyt toteutuisivat ja sekoittaisivat lähtöjärjestyksiä, lopputuloksia ja kokonaistilanteita entisestään.
Old Traffordilla ja Stamford Bridgellä valetaan jo mestaruuskannuja, kun sunnuntaina kohtaavat perä perää Manchester United
ja Liverpool sekä Chelsea ja Arsenal. Yhteys Ruokoseen, ja asia oli valmis.
. Pallo ei pompi eikä kiekko kimpoile, kun joukkueet lopettivat jo edellisviikonloppuna kautensa perinteisin menoin.
Toki pyhien jälkeen vielä naisten lentopallon liigajoukkueet ratkaisevat ?jäsenten välisissään. Eikä sinne puolestaan halua vajota sen
paremmin Mikael Forssellin Birmingham kuin Jussi Jääskeläisen
Boltonkaan.
Valioliiga on siis helppo nostaa kuluvan kauden jalkapallon ykkössarjaksi, vaikkei Englannin Liigan Kannattajat ry:n jäsen olisikaan. Ja jos vaikka talvi
taas otettaan kiristäisikin, niin
onhan Salon uimahalli näemmä
ilahduttavasti auki myös toisena
pääsiäispäivänä maanantaina.
Tässä kohtaa lieneekin vihdoin
paikallaan kiittää Salon kaupunkia ja uimahallin henkilökuntaa
aivan vain tyytyväisen kanta-asiPAUL LIPIÄINEN
akkaan näkökulmasta: Homma
sss.urheilu@sss.fi
toimii!
vähän venähti, naureskelee Ruokonen.
Matka tosiaan pitkittyi ja jossain mielessä myös mutkistui.
Kontaktiverkosto oli laajentunut
siinä määrin, että kun HC Reims
kaipasi räväkkää puolustajaa,
Ranskassa pelanneet suomalaiset
muistivat taas Ruokosen
esim. Hänellä piti olla
seuraavaksi ohjelmassaan 100
metrin vapaauinnin alkuerät perjantaina ja 100 metrin perhosuinnin alkuerät lauantaina.
? En tehnyt sitä herättääkseni
vihaa tai synnyttääkseni väkivaltaa. Täytyy
kuitenkin tutkia, kuinka LEN
päätöksensä teki, ja sitten varmaankin teemme valituksen. 1940
8. RoPS jäi alkulohko 1:n
jumboksi.
Hollantilaispelaaja
ei vielä Kuopioon
Jalkapalloliigassa pelaava Kuopion Palloseura ei vielä saanutkaan testattavaksi hollantilaista
hyökkääjää Guilliano Grotia. Missä kuussa järjestetään Pekingin 2008 olympiakisat?
2. Katsotaan rauhassa, tarvitseeko sitten apua, Niva selvitti.
Saintfietillä oli RoPS:n kanssa
1+1-vuotinen sopimus. OrPo ja Vanajan RC
4. Serbialaispoliitikot tarttuivatkin heti
Cavic-jupakkaan.
? Cavicin t-paidassa ei ollut kuvia sotarikollisiksi epäillyistä, hän
ei yllyttänyt väkivaltaan tai rikkomaan kansainvälisiä säädöksiä.
Minun on muistutettava kaikille,
että suurin osa maailman maista
ei ole tunnustanut Kosovoa eikä
myöskään YK tai Kansainvälinen
olympiakomitea, Serbian urheiluministeri Snezana SamardzicMarkovic sanoi.
MAANANTAIRASTIT
Kauden avaus maanantaina 24.3. Minkä niminen on koripallon
NBA-sarjan denveriläisjoukkue?
7. EM:t ovat minulle hyvät
kilpailut, Puhakka toteaa.
Puhakka on koonnut kahdeksan mitalia arvokilpailuista. Petri Tiainen ja Petri Pasanen
6. Tuoreimman Sautin
varmisti käytännössä viidennellä
hypyllään. Sautin sai tuomareilta
peräti viisi täyttä kymppiä.
? Ei se Sautinkaan ihan parhaimmillaan ollut. Hän ilmaantui keskiviikkoiltana 50 metrin perhosuinnin palkintojenjaksoon paidassa,
jonka rintamuksessa luki ?Kosovo
on Serbian?.
Euroopan uimaliiton (LEN)
kurinpitokomiteaa totesi teon
rikkovan poliittiset kannanotot
kieltävää sääntöä ja sulki uimarin
kisoista. Mikä joukkue voitti jääpallon
Suomen mestaruuden keväällä 2008?
3. Veneissä on kaikille
pelastusliivit.
Ilmoittautuneille lähetetään lasku. hypyillä
EM-mitaleille
SSS?STT
Joona Puhakka kääntää katseensa Eindhovenin EM-uintien
haastattelualueen kattoon ja
laskee päässään. Nyt
hänen kaulassaan roikkuu toinen
perättäinen EM-pronssimitali
kolmen metrin ponnahduslaudalta. Urheilu
Lauantaina 22. Kuka suomalainen yleisurheilun Euroopan mestari rupesi
taidemaalariksi Espanjan Malagassa 2000-luvun alussa?
Kysymykset laatii halikkolainen Timo Virtanen. Metodit,
käyttäytyminen pelaajia kohtaan
ja tyyli... Vikersundin lentomäki Norjassa
5. Minkä suomalaisen jääkiekkoseuran kannattajia on ryhmä
nimeltä ?Red Army??
9. Kartta 1:10 000/2008. Ketkä kaksi Petriä ovat pelanneet Jari Litmasen ohella
Amsterdamin Ajaxin edustusjoukkueessa?
6. Juha Väätäinen. Pääpaino on
kolmella metrillä, koska se on
olympialaji.
? Yhdellä metrillä näytin, että osaan kilpailla. Anjalassa Ylärinteeltä.
Ohjaus Salo-Anjala tieltä noin 3 km, josta Kalkkimäenrinnettä pitkin ylös.
Lähdöt tällä kertaa klo 16.00 - 17.30. Jälki-ilmoittautuneet 22.05.08
kuluessa.
Osanottomaksut: 250 ?, sisältäen kunniakirjan, ruokailun,
mehun, saunan/suihkun ja palkinnot. päivänä 2008. Nämä asiat pitäisi jotenkin
yhdistää. Grot saapuu näillä näkymin
myöhemmin keväällä Kuopioon.
Sierraleonelaisen John Keisterin
testijakso KuPSissa jatkuu pääsiäismaanantain otteluun saakka.
Hyökkääjä saapui alkuviikosta
Kuopioon ja pelasi KuPSin paidassa keskiviikkona liigacupissa
espoolaista FC Honkaa vastaan.
KuPS päättää Keisterin jatkosta
maanantain liigacupin pelin jälkeen.
LENTOPALLO
Miesten SM-karsinta:
Pateri?Etta
3?0
(25?21, 25?22, 25?21)
Pateri
3 3 0
9?1
7
Isku-V
3 2 1
7?4
5
Etta
3 1 2
4?8
2
Kiisto
3 0 3
2?9
0
Seuraavat ottelut: 22.3. Sautin haali kuudesta hypystä 493,70 pistettä. Mikä lentomäki on kaikkein
lähinnä Suomea?
5. 2 Mbit/s -liittymiin
(norm. Se tuli tuskaisen taistelun
tuloksena. Isku-V, 24.3. Modeemitarjous on jälleenmyyjäkohtainen. K.H.P.V
ja muut Elisan edustajat
Tekee sen helpoksi.
Elisa Laajakaistan avaus-, kk-maksu- ja modeemitarjous ovat voimassa uuden liittymän tilaajalle Elisaverkossa. Pateri, Kiisto . ? Niin
pieniä virheitä, Puhakka manaa.
Karsinta toi parhaan
palkinnon
Puhakan on hankala päättää,
RoPS:n
Serbian Milorad Cavic
valmentaja suljettiin EM-uinneista
sai potkut
SSS?STT
Jalkapalloliigaan noussut Rovaniemen Palloseura on erottanut
päävalmentajansa Tom Saintfietin. 0?
0?
0. Kaikki tässä
tehdään kuitenkin Pekingiä
(olympialaisia) varten, 25-vuoti-
Serbian uimaliitto aikoo valittaa
rangaistuksesta, mutta Cavicin kisoja tuskin enää pelastaa mikään.
? Nämä kisat ovat ohi. mennessä. Päätös oli hyvin tiukka. kilpasarja kirkkoveneet 20 km
2. Euroopan ennätysuimarin sulkeminen kisoista
on aika vakavaa, Serbian joukkueenjohtaja Mladen Kapor totesi.
Kosovo julistautui itsenäiseksi
17. Puhakan edelle mahtui myös ukrainalainen Ilja
Kvasha, joka keräsi 468,70 pinnaa. Etta . Pateri . 78 ?)
Elisa
n
ja
a
a
L kaista
ö
tt
y
ä
k
2 kk
Alempiin nopeuksiin
(norm. Se
kertoo niin paljon. Em. esim. 0?
Elisa
n
Laajakaissta
avau
Wlanmodeemi
(Norm. Nivan mukaan yhä selvitellään, paljonko
seuralle jää vielä maksettavaa belgialaiselle.
? Siitä on vielä neuvottelut kesken. Karttamaksu 4 e, kausikortti 65 e.
Salon Viesti, Salon Vilpas, Rasti-Perniö, Angelniemen Ankkurit
Halikon kirkkoveneyhdistys ry kutsuu osallistumaan
HALIKKO-SOUTUUN
Halikon Angelniemellä, Kokkilan lossirannassa lauantaina toukokuun 24. Emit leimaus, vuokraleimasimia
saatavana 1 e kerta. Siinä hän oli toiseksi paras.
? Olin aivan väsynyt metrin
ponnahduslaudan jälkeen, mutta löysin oikean vireen ja hyppäsin todella tasaisen sarjan. 33,90 ?/kk)
Elisa
Tietoturvna
palvelu
avaus
(Norm. Saattoi käydä
niin, että kun muutama muukin
mokasi hypyissään, se juna lähti
liikkeelle ja aiheutti vaikeuksia lähes kaikille, Puhakka arvelee.
Puhakka osallistuu Eindhovenissa vielä kolmen metrin parikilpailuun Ville Vahtolan kanssa lauantaina. Yksissä EM-kilpailuissa olen jäänyt
ilman mitalia (2002), metrin ponnahduslaudalla olen ollut aina
finaalissa, kolmella metrillä putosin finaalista vain Helsingissä
2000. VASTAUKSET
SSS?STT
Serbialainen Milorad Cavic suljettiin Eindhovenin uinnin EMkilpailuista. 0. 79 ?)
Elisa
n
ja
a
La kaista
ö
tt
y
kä
3 kk
Väh. Pelaajilta ja joukkueenjohdolta tuli viimeisen liigacupin
pelin jälkeen niin paljon palautetta, ettei ollut enää muuta tehtävissä, RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva kertoi STT:lle potkujen taustaa.
? Kiusallinen ja harmittava homma, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa. tilille 113530-23606
(muista mainita nimesi ja puhelinnumerosi)
TAI
Toriterassilla tai Konttoriforumissa (Helsingintie 5)
täyttämällä ilmoittautumiskortti ja maksamalla 15 ?
TAI
internetissä osoitteessa
http://kolmonen.shop.wosbee.com.
Kysy lisää 0800 46 46 46 tai www.elisa.fi/laajakaista
JÄRJ. 5,89 ?/kk)
Avausedut edellyttävät määräaikaista 12 kk sopimusta.
?Olkkas hyvä ja menkkäs soutelema merellise Halikko.?
H A U S K A L I I K U N TATA PA H T U M A M I E H I L L E
LAUANTAINA 17.5.2008 KLO 13.00 SALOSSA
Lähtö ja maali Ravintola Toriterassin pihalta, Horninkatu 9.
Kohtuuden Kolmonen on miehille tarkoitettu kuntotapahtuma.
Kuntoiltava matka on kolme (3) kilometriä.
Myös lyhyempi esteetön reitti!
Osallistumismaksu on 15 . Kiisto, 30.3. Belgialainen Saintfiet ehti
valmentaa rovaniemeläisiä vain
reilun kahden kuukauden ajan.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle
perjantaina.
? Hänellä ja joukkueella meni
sukset ihan täysin ristiin. Puhakka saa tulokseksi
kuusi mitalia kolmista edellisistä
EM-kilpailuista. kuntosarja kirkkoveneet 20 km
Kuntosarja on tarkoitettu yritysten ja yhdistysten joukkueille.
Ilmoittautumiset internetin kautta www.halikko-soutu.fi olevalla
lomakkeella 9.05.08 mennessä. Kaksi vuotta sitten Budapestin EM-kilpailuissa Puhakka
ja Vahtola ylsivät parihypyissä
viidenneksi.
23
1. Puhakka johti perjantain loppukilpailua kahden
kierroksen jälkeen, mutta putosi
puolivälissä viidenneksi.
? Kisa alkoi juuri niin kuin
halusin, mutta neljäs ja viides
hyppy jäivät harmittamaan, Puhakka kertaa.
Alamäki alkoi jo kolmannesta
hypystä, joka tuotti vain 61,5
pistettä. Elisan edustaja tarkistaa saatavuuden ja hinnan osoitteeseesi. Kk-hinta vaihtelee alueesta ja yhteysnopeudesta riippuen. Yritetään löytää molemmin
puolin tyydyttävä ratkaisu.
Saintfietin saldoksi RoPS-luotsina jäi kuusi liigacupin ottelua,
joista tuli kaksi tasapeliä ja neljä
tappiota. Jälki-ilmoittautuneet 350 ?.
Vuokraveneet: järjestäjiltä saa vuokrata kirkkoveneitä vuokrahinta 420 ?, varaukset 9.05. tarjoukset edellyttävät 12 kk määrä aikaista sopimusta. Elisa
Tietoturvapalvelun avaus ja kk-maksutarjous ovat voimassa uuden tietoturvapalvelun avaajalle Elisaverkossa. Mitkä joukkueet kohtaavat
naisten lentopallon SM-sarjan
finaalissa kaudella 2007-2008?
4. Hänen piti olla Kuopiossa jo pääsiäisen aikoihin, mutta loukkaantumisesta toipuminen pitää hollantilaiskärjen kotimaassaan.
KuPS suunnitteli, että se testaa
Grotin taidot muun muassa liigacupin kotiottelussa pääsiäismaanantaina Tampere Unitedia vastaan. Niissä pienikin epäonnistuminen kostautuu. Vaasan Sportin
9. Kai se tietää hyvää, että
huonokin taso riittää tähän, Puhakka pyörittelee.
Puhakka saalisti Eindhovenista myös hopeaa metrin ponnahduslaudalta. joka sisältää mm. Denver Nuggets
7. Puhakalle merkittiin 441,80.
Kivikasvo Sautin on voittanut uimahypyissä lähes kaiken mahdollisen: olympiakultaa, monta maailmanmestaruutta ja 11 Euroopan
mestaruutta. 24,90 ?/kk)
(Norm. Puhakan pää
keinuu puolelta toiselle ja kasvot vääntyvät yllättyneeseen
hymyyn. Puhakka taputtaa itseään selkään.
? Onhan se hieno saavutus. Saksaan (Sommerfeldt, Teichmann, Angerer, Angerer)
10. Neljäs ja viides ovat
kuitenkin Puhakan sarjan vaikeuskertoimeltaan hankalimpia
hyppyjä. maaliskuuta 2008
Joona Puhakka jälleen pronssilla
Mitaliautomaatti
?huonoilla. Mihin maahan meni miesten
maastohiihdon maailmancupin voitto neljä kertaa peräkkäin vuosina 2004-2007?
10. Oulun Luistinseura
3. Liitto määräsi Serbian uimaliitolle 7 000 euron sakot.
Cavic voitti EM-kisoissa 50 metrin perhosuinnin. Kuntosarjassa jaetaan
arvontapalkintoja. IskuV . Vastaukset sivun alalaidassa.
Uimahyppääjä Joona Puhakka on nyt koonnut kahdeksan mitalia arvokilpailuista.
Suomen suosituin
laajakaista kuusi nolla.
0
. Uskon, että kunhan
tästä pääsee rauhoittumaan ja
miettimään asiaa, tämä mitali
tuntuu oikein hyvältä, Puhakka
sanoo.
Puhakan paras palkinto irtosi
jo torstai-illan karsinnasta. 8,24 ?)
Elisa
Tietoturvna
palvelu
käyttö
4 kk (norm. Elokuussa
2. Oletin, että taso
olisi ollut kovempi. Tarjoukset ovat voimassa
3.4.2008 asti, eivätkä koske ennen tarjousaikaa tehtyjä, peruttuja ja samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tehtyjä tilauksia.
1. Etta.
?KYMPIN. Nyt pärjäsin
kohtuullisesti huonoilla hypyillä. Soutu alkaa kirkkoveneiden lähdöllä
klo 11.00.
Sarjat ja matkat: 1. Minä vuonna Veikkaus Oy on
perustettu?
8. Osanottomaksut ja venevuokrat on maksettava viimeistään 9.05.08 mennessä.
Harjoittelu: Halikon kirkkoveneyhdistys ry vuokraa kirkkovenettä harjoituskäyttöön, varaukset Pekka Kivelä 040 7085793,
044 0367300.
Lisätietoja osoitteessa www.halikko-soutu.fi tai 050 4135720.
as Puhakka linjaa.
Sautin ylivoimainen
Euroopan mestariksi hyppäsi
venäläiskonkari Dmitri Sautin,
34. keittoruokaa,
juoman sekä kaikkea muuta mukavaa maalipaikalla...
Ennakkoon ilmoittautuneille T-paita.
Saat Bonusta Elisa Laajakaistan kuukausimaksusta.
ILMOITTAUDU 5.5. helmikuuta Serbian johdon
vastustuksesta huolimatta. MENNESSÄ:
maksamalla 15 . Maa on hajalla, ja tarkoitukseni oli vain nostaa henkeä, Yhdysvalloissa syntynyt Cavic totesi
t-paitajupakasta.
?LAUANTAIN KYMPPI?
Lehtikuva/Reuters/Robin Van Lonkhuijsen
onko hän tyytyväinen pronssiin
vai ei.
? En ole ollenkaan tyytyväinen.
Pystyn niin paljon parempaan.
Toisaalta otin pronssia, vaikka
en hypännyt lähellekään omaa
tasoani. Pelaajat olivat suomeksi
sanottuna kypsiä, Niva jatkoi.
Vetovastuun ottaa kakkosvalmentajana toiminut Matti Helin.
? Hän on vanha RoPS:n pelaaja,
ja on nyt tullut takaisin remmiin.
Läheltä löytyy, pitkän linjan RoPSmies
kadun varrella! IHASTUT!
TU näyttö!
Kiurunkatu
8,TSovi
RA
VA753
p. Osaksi rapattu kaksikerroksinen kiinteistömuotoinen paritalo valmistunut 2007. Esittely: 25.03.2008, 18.15-18.45/
Katajakoski
851601
Tyylikäs avara huoneisto joka poikkeaa edukseen.
Varaava kaakelitakka, upea keittiö. Mh. Perniön keskustaan n. Laadukkaat
materiaalit ja vertaansa vailla oleva katettu parveke länteen. keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Sähköt, oma
sakokaivo, omaa rantaa n.50
m. Kyynämäentie 144.
Mh 69.500 `
522998 / Linna
SODANKYLÄ Orajärvi
Rantatontti 5.500 m² Orajärven rannalla.
Kirkasvetisen isohkon järven rantaa noin 40
m. 128.000 E. Okt tupak.+3h+aula
+s+ph+khh+2wc 144/172 m².
Kahden auton talli ja varasto 54
m². lasitettu parveke, varaava kaakelitakka,
Hyväkuntoinen paritalohuoneisto arvostetulla asuinalueella, lähellä keskustan palveluja. Pihametsikköä. Lisäksi
PAHKAVUORI, KT, 3h,k
86 m² tontilla uusi vierasrakennus, saunarakennus ja varastoSiistikuntoinen koti Urheilupuiston läheisyydessä. Esittely: 25.03.2008, 18.00822751
Vh. Tontilla runsaasti omenapuita. 020 753 6535/Metsänoja
kaikki myy Open . Käyttövesiputkistot ja ikkunat uusittu. Tupakeittiö ja sauna (n. Autotallirak.
2 autopaikkaa ja var. HUOM! OmaKoti
838380
Todella siisti kaksikerroksinen rivitalo kaksio Valhojan
asuntoalueella. Ajokatu 10 as C. Mh. alv)
Puh. 22 %) velattomasta hinnasta.
Kauppakeskus Plaza 3. 105.000 E. Lahokkatie 12.
Mh. Koulu,
kauppa ja päiväkoti n. AT Hyvä kunto!
Rauhall. 56.000 E. 131.625
3h, k, s 77,0 m² mh. Huoneistot valmistuvat kesällä 2008.
Tervetuloa tutustumaan tarkemmin piirustuksiin ja rakennustapaselostukseen toimistollamme!
KISKO, OKT 3h, ruokailuh.,
takkah., k, 2 wc, ph, s
0500 534 902
0400 533 600
Vähimmäispalkkio 1.803 E + alv 22 % = 2.200 E. Tilavat ja
valoisat huoneet. 5 km. maaliskuuta 2008
24
???????????????????????????????????????
ASUNTO-OSAKKEITA
Kun etsit uutta kotia,
Salon asuntokaupan
ammattilaiset auttavat
SALO, RISTINKEDONKATU 35 A 7
Kt 3h+k+kph+vh 82 m²+
parveke. 68.000 E.
Hissitalon 3. Esittely: 25.03.2008,
17.30-18.00/Katajakoski
818947
92/118 m² PERNIÖ, PT, 4h, k, s
HALIKKO, OKT 4h, k, s
80,5 m² HERMANNI, KT, 3h, k
RS-pankki:
Someron
Säästöpankki
Jokaiseen huoneistoon kuuluu varaava takka, lämmin autotalli ja varasto sekä ulkovarasto. Nordean rahoitusmahdollisuus 730 E/kk .
Mh. Mökki
2h+kk+s n.40 m², vierasmökki, varasto. Market kaikki myy Open . Varaa esittelyaika. ammattitaidolla
on valintanne Salonjokilaakson
OP-Kiinteistökeskus Oy ISA.
Pyydä tarjous ammattimaisesta kokonaisisännöinnistä:
Salo, Halikko:
Antti Rontti:
050 5712389
Pertteli, Kiikala:
Kirsi Mäkinen:
044 3004400
Perniö:
Juhani Loimulahti:
050 3496235.
Tupurissa sijaitseva hyväkuntoinen kaksio. 73.137 E. Oma
tontti rajoittuu puistoon. Nordean rahoitusmahdollisuus 786 E/kk . HUOM! OmaKoti
867065 Halikon keskustassa purkukuntoinen omakotitalo isolla
loivalla rinnetontilla (3900 m²), tontti rajoittuu puroon.
HERMANNI, KT, 3, k, kph
80 m² Rakennusoikeutta n. Mh. 164.000 E. Ihastut!
Sillanpäänpolku 3,Sovi esittely!
Hästöntie 430, Sovi näytöstä!
p. 82.000 E.
rahoitusmahdollisuus 468 E/kk . Välityspalkkio 3,66 % (3 % + alv. 307.000
Salo, Tupuri, OKT
150 m² / 198 m²
5h, k, khh, 3 vh, 2 wc, sauna, autotalli ja
-katos. Heti vapaa.
Nordean rahoitusmahdollisuus 616 E/kk. Huoneistoissa on lattialämmitys, kaapeli-TV,
koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Valmis
03/2008. 209.000 `.
Löydä satama, josta
unelmoit
Haluatko nauttia oman kodin
mukavuuksista ja hyvistä
palveluista sekä lomaasumisen helppoudesta.
Tämän kaiken voit saavuttaa
Meri-Teijossa, omassa
Meri-Teijo Chalets vapaa-ajan
asunnossa/hotellissa.
Esimerkkihuoneistot:
2h+kk+s 43 m²
mh 60.560 vh 151.400
2h+k+mt+s 62 m²
mh 85.120 vh 212.800
Tee hyvä sijoitus - kysy lisää.
Lisät.Olli Lehti 0400-828 699
Harkitsetko kotisi
myyntiä?
Aloitetaan ilmaisella arviointikäynnillä vaikka heti
Saat minusta ahkeran ja
asiantuntevan
yhteistyökumppanin.
Esa Mattila
040-820 7249
www.kiinteistokolmio.fi. 179.000 / 249.000
Salo, Tupuri, PT
111 m² / 150 m²
4h, k, khh, 2 wc, vh, kph, s, autotalli,
lämmin varasto. 298.000 `.
HALIKKO, VARTSALA, Mäenalantie 25
Okt 3h+k+s+kellarik+at
n.100/200 m².Erilliset pihasauna ja varastorak. Mh. 238.00 `.
SALO, KEIHÄÄNKÄRJENKATU 4
Merinäköalalla korkeatasoinen
täyskivitalo. 8800 m² upealla merinäköalalla. Mm. Hoidettu t. Asunnonvaihtokeskus.com vastaa kohteen myynnistä kiinteistönvälityslain mukaisesti.
keskusta ja palveluita. H. 1367 m² lähellä Perniön
keskustaa. Nordean rahoitusmahdollisuus 667 E/kk . Oskarinkatu 4 A 13. 109.942,90 ` VH. 7342423/
040-537 7707
Pekka Linna
puh. 179.000`.
Viehättävä kokonaisuus valtatie-1 varrella. 1 km.
Hoidettu, rakennettu ja asfaltoitu piha vt. Mh. Kuruntie 14 B
13. parveke Hyvä
kunto! 2/3 krs, Lähellä keskustaa!
Lumikonkatu 5, Es.13.45-14.15
p. 118.000 E.
Vanamotie 5 B. Merelle 300 m ja kolme
järveä kävelyetäisyydellä.
H. Yksilölliset tilaratkaisut sekä
upea sijainti . Vartsalantie 307-1 .
Iloista
Iloistapääsiäistä!
pääsiäistä!
Toni Tammi
pitävän, minkä lupaa
hoitavan asiat ajallaan
valvovan taloyhtiön etua
hoitavan taloudenpidon kunnolla
osaavan asiansa . krs,
Vilhonkatu 8, 24100 Salo
Salo, Pahkavuori
KT 3h+k+las. 165.000 `.
TEIJO, MASUUNINTIE 6
Ihastuttava hirsitalo oh+k+
2mh+th+työh+2wc+aula+s+
ph+pkh+varasto+parveke+
terassi 145,6/174,3 m².
Lämmin autotalli 66 m²+katos
14 m². Lukittava auotalli ja lämmin tilava
varasto. Autotalli. 71.500 E. Kuusitie 5 .
829904
PERNIÖ, OKT 3h, ruokailuh.,
k, pesuh., s,
PAHKAVUORI, PT,
129,5 m² 4h, k, khh, ph, s, vh
Arvostetulla paikalla sijaitseva hyväkuntoinen talo, huonetilat kahdessa kerroksessa, asuinpinta-ala 129,5 m²,
valm. Oma tontti 940 m².
Ihanteellinen lapsiperheen koti
palvelujen lähellä. Mh. Nordean Nordean rahoitusmahdollisuus 464 E/kk. Aurinkoinen, lämmin etelärinnetontti n. Oma autotalli. HUOM! OmaKoti
855339
Promenade Researchin loppuvuodesta 2007 suorittamassa valtakunnallisessa isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimuksessa OP-Isännöintikeskukset olivat selkeästi
vertailuryhmää parempia sekä kokonaisarvosanalla että osamittareilla mitattuina.
Salonjokilaakson OP-Kiinteistökeskus menestyi em. Mh. 2104 m²
rajautuu kolmelta sivulta puistoon. muita
rakennuksia. Mh. Juhtakatu 2 as.3.
HUOM! OmaKoti
856931
VALHOJA, RT, 2h, k, s
68 m²
92 m²
Liikuntakeskuksen läheisyydessä, Vanamotien päässä
sijaitseva tilava paritalohuoneisto, varaava takka, keittiö
saneerattu v. 2 auton
autokatos. Alastuvankatu 2 as 6. 88.400 E. ja autokatos.
4h+k+s 95 m²+var. Valkjärventie 198
MERI-TEIJO CHALETS
Palveleva asuntokauppias
www.skv.fi
PERTTELI, HAAPAKUJA 1
Upea, 2005 remontoitu tiiliverhoiltu okt oh+k+rh+3mh+ kph
+wc/alak.th+khh+s+wc+at ja var
150/200 m². Nordean
rahoitusmahdollisuus 633 E/kk . Keskeneräinen
okt k+oh+3-4 mh+th+kuntoiluh+
askarteluh+välinevar+pkh+kph
+s+khh+2wc+1wc/suihku+ tekninen tila kok.pinta-ala 344 m².
Autokatos, terasseja +parveke.
Vt 986 m². 2001, autotalli, varasto. Takapiha rajoittuu metsään. Vh. 109.000 E.
Oskarinkatu 4 B 6. H. Nordean rahoitusmahdollisuus 725 E/kk. 140/220 m². 7342440/
0500-783 399
Hyvää
Pääsiäistä!
0400 740 404
SALO, AJOKATU 2
Okt oh+k+4mh+khh+s+ph+2vh
+erill.wc+2 auton talli+var n.
155/228 m². 168.000 E. Näytöt vain
sopimuksesta. Market kaikki myy Open . Vt 1330 m². 328.000 `.
56,2 m² ruokailuhuone, kylpyhuone, parvi
Jos haluatte isännöitsijänne
¤
¤
¤
¤
¤
76 m²
RAPPULA, RT, 3h, k, s, khh kok.pa 105 m²
rivitalohuoneisto lähellä
kodinhoitohuonessa runsaasti kaappitilaa. Vapautuu nopeasti. 127.435 , vh. Okt 6h+k+aula+2wc
+kph/s n.245 m². Oma autotalli.
Kaapeli TV. 82.797 E. Pitkälti remontoitu,
hyväkuntoinen kohde. 285.000 `.
SOMERO HIRSJÄRVI
Maatila 16,6 ha (pelto 4,5 ha)
As.rak kunnossa n.150m²
5h+k+s, useita hyväk. 7500 m², joka
Mh. HUOM! OmaKoti 18.30/Tammi HUOM! OmaKoti
813612 VÄSTANFJÄRD, Huvila, 3h, k,
Tyylillä ja taidolla uusittu
Hp.99t.
HALIKKO, KT, 3h, k
66,5 m²
68,5 m² + 15 m² Kaunis valoisa kauttaaltaan uusittu koti lähellä kouluHERMANNI, KT, 2h, k, kph
TUPURI, RT, 2h, kk, s
MYYNTIIN
76,5 m²
Hyväkuntoinen ja valoisa I-kerroksen huoneisto hyvällä
paikalla, lähellä keskustan palveluja. Katettu terassi,
jonka jatkeena aidattu patio.
Tietokoneohjattu sähkölämmitys, varaava takka, koneellinen
lämmön talteenotto. 188.000 `
Soita 02-731 1488,
myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Paljon myös muita kohteita.
KIINTEISTÖNVÄLITYS
PERNIÖ, KOIVUTIE 4
Jykevä punatiilinen okt yläk.
oh+k+3mh+wc+et+parveke ja
alak. 913 m². H. Mh. Nordean rahoitusmahdollisuus 594 E/kk . Kiviojantie 25.
MH 95.000 `
522897 / Andersson
Katso muut kohteet
Salonseudunasunnot. Metsäpellontie 9.
RS-pankki Someron Säästöpankki.
Huoneistoesim. 139.000 E. 40 m²).
Rantaa noin 25 m. Mukavuuksilla,
lisäksi aurinkokenno ym.
H. 1987, metsään rajoittuva tontti 1314 m², erillinen
autotalli ja varastorakennus. 217.000
Myynti alk. 348.000 `.
VALKJÄRVEN RANNALLA KESÄMÖKKI
Upea rinnet.5000 m² länteen,
näkymä yli Valkjärven. 846444 Täysin mukavuuksin varusteltu hirsihuvila hienolla 3500
m²:n merenrantatontilla, oma vesialue 1,54 ha. 82.000 E. H. 020 753 6535/Metsänoja
Salo, Keskusta
82 m²
KT 4h+k+kph+las.p Hyvä
sijainti! Kaikki lähellä! 4/4 krs
Turuntie 26 A, Es.Ma 15-15.30
p. 193.600
Salo, Kauniainen, PT 122 m² / 163 m²
4-5h, k, khh, 2 wc, kph, sauna, autokatos
kahdelle autolle, iso lämmin varasto.
Kiinteistömuotoinen paritalo valmistunut 2007. Viihtyisällä Rappulan
asuinalueella hissitalon toisen
kerroksen koti. Maksamme välittäjälle osan palkkiosta
vinkin perusteella. Hyvät ulkoilumahdollisuudet. 236.000 `.
Horninkatu 7 (torin varrella) Salo, puhelin 020 753 6530
53 m²
SKV KIINTEISTÖNVÄLITYS OY Vilhonkatu 11?13, Salo puh. 133.000,00 `
PERNIÖ, OKT 4h, k,
152/200 m² ruokailuh., kph, s
106/142,5 m²
Hyväkuntoinen talo omalla 1400 m² tontilla, huonetilat
erittäin siistit, käyttövesiputket, lämmityskattila ja poltin
Huonetilat kahdessa kerroksessa, varaava takka, hyvä uusittuu, autotalli, sijainti liikunta-keskuksen läheisyysijainti Kiskon keskustan läheisyydessä, suojaisa tontti dessä. 785.000 E.
Tilavat huoneet. 112.000 E. MH 17.000 ` 524493/Andersson
MUURLA Ruotsala
Ihastuttava talvilämmin mökki Vähä-Rytkön
rannalla. Lähellä meri ja järvet,
golf, laskettelu, kalastus.
H. Okt oh+k+
apuk+3mh+aula+s+2kph+
2wc+kuisti+parveke+kellari kok.
pinta-ala n.185 m². 89.500 E. Vh. Mh. 72.500 `.
OMAKOTITALOJA
SALO, RUMMUNLYÖJÄNKATU 33
Idyllinen hirsitalo joen rannalla
keskellä kaupunkia. Toimiva tilaratkaisu ja
valoisat huoneet. Ängesholmintie.
853804
Oma lukittava autotalli. Tuiskunkatu 2 B. Lauantaina 22. Lattiat ovat
sekä parkettia että laattaa, parveke avautuu länteen. Hyvä sijainti Vartsalantien var881251
HUOM! OmaKoti
892589 ressa. Takapiha avautuu
puistoalueeseen. H. mh+wc+th+kph+s+var+at
yht. Uusi vuolukivitakka, lattiapinnat ja kylpyhuone uusittu. Orakastie 2.
Mh. Avoin
kellaritila mahdollistaa esim.
harrastus- tai pienyritystoiminnan. Market kaikki my
KSV-Yhtymä LKV
Koti Sinua Varten
MUURLA, YRJÄLÄNTIE 2 C
Uustuotantoa ennakkomyynnissä. Näköalaterassi ja
laituri kivestä. rakennus. HUOM! OmaKoti
892045 Loistavalla paikalla Salon keskustan läheisyydessä hyväOLLIKKALA, RT, 2h, k, s
63 m² kuntoinen huoneisto, pesutilat laatoitettu, lattialämmitys,
Tyylillä ja taidolla kunnostettu rivitalon päätyhuoneis- lasitettu parveke länteen, 2 krs, ei hissiä, vapautuu heti.
to rauhallisella alueella lähellä keskustaa. Tilat 2-tasossa . Kauniit umpipuiset ovet, lautalattiat, isot
valoisat huoneet. 02 733 3707, fax 02 733 3606
e-mail: myynti@ksv-yhtyma.fi
Hanna Tulonen
Juhani Starckman
0440 334 207
040 718 0195
Olli Viima
Jari Koivula
ISOHÄRJÄNMÄKI, RT, 3h,k,s
Rakentaja:
UUDISTUOTANTO
Loistavalle paikalle Perniönjoen läheisyyteen rakennetaan
tasokas kuuden perheen rivitalo osoitteeseen Leskenkuja 21, Perniö
Vielä vapaana seuraavat huoneistot:
3h+k+khh+s 91,2 m² MH. Kuuselankatu 9
C 6. Ihastut!
Nummentie 5, Sovi es! Mh.107 t.
p. 169.400
4h, k, s 88,0 m² mh. Ollikkalankatu 26 B 6. 158.000 E.
Ketunpesäntie 6. Huolella
pidetty ja peruskorjattu koti.
Kulmat.860 m² ainutlaatuisella
paikalla Salonjoen leveimmällä
kohdalla. Avara
valoisa päätyasunto, kaksi
päätyikkunaa. Mh. Torikatu 12 C 8. H. 50 m²),
sauna/varasto (n. H. 185.000,00 `
2kpl 2h+k+s
64,0 m² MH. Mh. 80.328,30 ` VH. 020
6534/Järvinen Hp189t.
102 m²
Perniö, Kestrikki
326 m² Salo, Alhaisi
RT 4h+k+s Peruskunto! 2-taso
OKT 7h+k+rt+khh+s Loistava !
Päätyhuoneisto! NYT!
Maaseudulla! t.9.540 m². H. HALIKKO, Tontti
Hirvenkatu 4 A 1. Arkkitehtonisesti
hyvin suunniteltu kauniiseen
rinteeseen mukautettuna.
H. 020 753 6532/ Hurri Hp.103 t.
KATSO muiden kohteidemme näyttöajat netistä!
MATHILDEDAL, HEVOSHAANTIE 5 A
Rt/lomaosake oh/k+s+ph+et
33,5 m² +parvi+ulkovar.
Remontoitu asunto, uudet
huonekalut ja astiat kuuluvat
mukaan. 90.000 `.
SALO, JUHTAKATU 12 AS 7
Heti vapaa rt oh+3mh+k+s+khh/
wc+ph +erill. 2100 E/3,66 % / tarjous (sis. 136.000 `.
Salon Seudun Sanomilla on
noin 57 000 lukijaa,
joista aina joku etsii asuntoa.
Täältä se löytyy
www.ksv-yhtyma.fi
Myymme, välitämme, ostamme ja rakennamme asuntoja ja kiinteistöjä.
Uudistuotanto
TEHOA
Matalaenergiarivitalo. Esittely: 25.03.2008, 17.3018.00/Tammi HUOM! OmaKoti
839300
115 m² + 26,9 m² keskustaa. H. Hki n.100km. Vastaavaa harvoin tarjolla . Piirustukset ja rakennuslupa valmiina.
Myydään joko levyvalmiina tai avaimet
käteen periaatteella. Uusi ponttooni-laituri.
Sähköt naapurissa, tie perille. HUOM! OmaKoti
1250 m², 2 autotallia, kannattaa tutustua.
870941
Mh. Tupurin yksi
hienoimmista tonteista, puistoon rajoittuva. Mäntytie 32 . Tontti rajoittuu puistoon. H. Laadukkaat materiaalit, isot ikkunat, upeat parvekkeet ja
terassit, suojainen sisäpiha ja oma tontti.
Sepänkatu 5a.
Mh. 020 753 6533/ Mäki Hp.75 t.
p. Mh. Sodankylään
noin 10 km, Luosto ja Pyhätunturi lähietäisyydellä. 87.640 , vh. 111.505 , vh. 184.000 `/huoneisto.
PERTTELI, KUUSELANPOLKU 4
Jos puu on mieleinen sisustusmateriaali unelmiesi koti
on tässä. Rauhallinen
takapiha, joka rajoittuu metsään. 2-auton talli
ja var.rak. Vielä vapaana kaksi
huoneistoa:
3h+k+s 95 m²+var. 129.000 E. wc+2vh 94,5
m²+autokatos ja varasto. Pihapiirissä oman
uimalammen rannalla mökki
mukavuuksin. 168.000 E.
Rinnetie 19.
813748
Siistikuntoinen omakotitalo rauhallisella alueella. Sähköt ja kunnan vesi rajalla. HUOM! OmaKoti
857509
0400 472 066
Tarja Kostamo
0400 326 529
Marco Lindstén
050 372 2807
Salo, Ylhäinen
100/180 m²
OKT 5h+k+s+erill. 010 228 4180
Petri Katajakoski
Onko kilpailevilla välitysliikkeillä ostajia Asunnonvaihtokeskuksen kohteille. Nordean rahoitusmahdollisuus 506 e/kk.
Mh. net
lehdestä
Me välitämme
Torolf Andersson
puh. Ajatuksissa uusi koti. Laaja monikäyttöinen
t. 335.000 `.
SALONJOKILAAKSON OP-KIINTEISTÖKESKUS OY, LKV
Kiikala - Kisko - Kuusjoki - Perniö - Pertteli
Pertteli: Inkereentie 1023 ja Perniö: Salontie 4,
VAPAA-AIKAAN
KEMIÖ, PEDERSÅ STRANDVÄG 224
Merinäköalat.9630 m² omalla
rannalla. 800 m² . 164.500 E. Tasainen, hyvin hoidettu puutarhatontti.
Lämmin autotalli ja varasto, sähkö-/puulämmitys .
Mh. tutkimuksessa muiden OPIsännöintikeskusten tavoin alan keskiarvoa paremmin.
Vapaa-aikaan
Perniö, Kyynämäki: Asunto (n. lämmityskulut alle puolet normitalosta!
Salo, Tupuri, RT
Säästä rahaa asumiskuluissa: paksut
eristeet, lattialämmitys, varaava takka. Oma loiva
rinnet. 020 753 6533/ Mäki Hp.495 t.
Halikko, Märynummi
82,5 m²
RT 3h+k+s Rauhallinen sijainti!
Kaunis koti! Rv -83. Mh. ja autokatos.
Ylisjärven ranta-alueella viehättävässä Muurlan kirkonkylässä.
Laadukkaat materiaalit.
H. rajoittuu merenrantaan. ja hinnat:
2h, k, s 58,5 m² mh. Asunnonvaihtokeskus.com ketjun
kohteita voivat myydä kaikki kiinteistönvälittäjät, myös kilpailevista toimistoista. 30 m²) sekä 2 varastoa.
Kunnan vesi. kerroksen valoisa huoneisto, rauhallinen Munaojankuja 3 .
853021
sijainti, lasitettu parveke avautuen itään, paalutustyö
käynnissä joka huomioitu lainaosuudessa, vapau- VARTSALA, Tontti
tuu heti. Nordean rahoitusmahdollisuus
441 E/kk
Teknisen vian takia Räikkösen
lähtöpaikka Australiassa viikko
sitten oli 15. Hän
uskoo, että myös Malesiassa Williams-talli on vahvempi kilpailussa kuin aika-ajossa.
? Aika-ajossa tavoitteena on
pyrkiä kymmenen nopeimman
joukkoon. Sieltä voisi yrittää ajaa
kilpailussa pistesijoille. Jotenkin
minulla on kuitenkin sellainen
tunne, ettei tästä tule meille parasta viikonloppua, Rosberg totesi.
Tuomaristo haluaa
Red Bullilta raportin
Malesian gp:n tuomaristo pyysi
Red Bull -tallin luokseen perjantain harjoitusten jälkeen. (Renkaan) kuoriutumista,
mitä nähtiin Melbournessa, ei nyt
tapahtunut, Kovalainen totesi.
Myös auton säädöt saatiin koko
lailla kohdalleen.
? Huomenna pitää vielä tehdä
vähän töitä säätöjen kanssa, mutta kysymys on lähinnä hienosäätämisestä, Kovalainen totesi.
Kovalainen oli harjoitusjaksojen
kolmas ja seitsemäs. ruudussa.
? Kyllä näistä lähtöasemista pitäisi pystyä taistelemaan jopa paalupaikasta. Fisichella
05 F. harjoitus 5.00?6.00
Aika-ajot 8.00?9.20
Su 23.3. Malesian gp
9.00
KIINA
Sepang
Singapore
3
242
5 2,45
INTIA
4
T1 23,9
100 km
248
6 3,93
5
252
6 3,96
2
70
2 1,99
15
Pangkor
Laut
Chicane
1
76
2 2,20
84
2 2,45
Genting
7
191
4 2,97
Varikkosuora
T3 37,8
1.32,6
"
Klia
122
2 2,39
Sunway Lagoon
Berjaya
Tioman
26990`
(sis.tk.)
DIESEL 120hv 4d
28990`
(sis.tk.)
302 km/h
10
183
4 2,64
T2 30,9
13
269
6 3,40
12
257
6 3,96
9
11
71
2 2,21
152
3 2,64
8
203
4 3,52
*Ajat perustuvat 2004 aika-ajojen nopeimpaan kierrokseen.
1.15,0
Väliaikatavoite*
Maali
Kierrosaikatavoite*
(T1+T2+T3)
LähtöSuurin
nopeus ruudukko
Nopeus
Opel Zafira 1.6, 7-hengen, 115hv
** Ajat Suomen aikaa
STT/Reuters
mön) hitaahkosti muihin kärkiautoihin verrattuna. Urheilu
Lauantaina 22. Maailmanliiga alkaa 13.
kesäkuuta Espoossa Suomi-USAottelulla.
Maailmanliiga on tänä vuonna
maajoukkueen ainoa kansainvälinen arvokilpailu. 3. Avausjaksolla hän jäi reilun sekunnin Felipe
Massan kärkiajalle ja toisella
jaksolla puolitoista sekuntia tallitoverinsa Hamiltonin ykkösajalle.
? Minulla ja Lewisilla (Hamilton) oli vähän erilaiset ohjelmat
tälle päivälle, varsinkin tämän
toisen harjoituksen loppupuolella,
Kovalainen selitti isoja aikaeroja.
Viikko sitten Australiassa Kovalainen lähti kilpailuun kolmosruudusta. Kovempi seos taas
on pidemmissä vedoissa kestävämpi. Pito
tuntui jopa paremmalta kuin aikaisemmin. Pääosa talleista käyttää kahden varikkopysähdyksen taktiikkaa. Se halu-
Sami Kilpiö
SSS
si selvittää, onko Red Bullin RB4auto varmasti riittävän kestävä
F1-sarjaan.
Tuomariston epäilykset heräsivät kun David Coulthardin ajokin
etujousitus ja pyöränripustukset
pettivät radalta ulosajon ja ratareunuksen rajun ylityksen takia
perusteellisesti. Alonso
F. Myös kolmen käyttäminen on mahdollista.
Edelliset kilpailut
Paalupaikka
Aikataulu**
Pe 21.3. Nuorimpia
heistä ovat Raision Loimun 19vuotias yleispelaaja Henri Rajala
ja Muuramen Lentopallon 20vuotias libero Pasi Hyvärinen.
Hiukan kokeneempaa kaartia
ovat Santasportin 23-vuotias pas-
Opel Vectra 1.8 140hv 4d
14
T1 21,8 Ajanottosektori/
AUSTRALIA
6
110
2 2,85
Langkawi
Voittaja
07 F. Fisichella G. Ehkä pehmeä on vähän nopeampi. maaliskuuta 2008
Kimi Räikkönen aikoo
taistella paalupaikasta
SSS?STT
Kimi Räikkönen kuvaa Ferraritallin kilpailukykyä ihan hyväksi
formula ykkösten Malesian gp:
n lauantaista aika-ajoa ajatellen.
Perjantain harjoitusten teknisistä
murheista huolimatta Räikkönen
uskoo taistelevansa paalupaikasta. Oikeita
säätöjä ei autoon tahtonut löytyä.
? Radan pinta on muutettu kokonaan vuoden takaisesta ja se on
kovin erilainen. Ehdin kiertää radan vain
kahdeksan kertaa bensan syöttöön tulleen ongelman takia.
Sen seurauksena meillä oli myös
vähän kommunikointiongelmia,
Räikkönen kertaili harjoitusjaksoa jonka aikana hänen ajokkinsa
jäi radalle.
? Toinen harjoitus meni paljon
paremmin. Massa
F. Samat pomput sieltä
tosin löytyivät.
Uusi pinnoite teetti töitä
Williamsin Nico Rosberg ei ollut tyytyväinen perjantaiseen
kahden testijakson urakkaansa
formula ykkösten Malesian gp:n
kotiradalla Sepangissa. Se tuntuu aikaajossa, mutta Räikkönen on silti
luottavainen perjantaina testien
tuoman tuntuman perusteella.
Tarjolla olevat renkaat toimivat
hyvin Sepangin radan uusitulla
pinnalla.
? Uskon, että olemme kilpailukykyisiä myös pehmeillä renkailla, ja eiköhän autokin huomenna
saada paremmaksi.
Eri ohjelma
kuin Hamiltonilla
Heikki Kovalainen ajoi lähinnä
renkaiden testaamiseen painottuneen perjantain ohjelmansa
ongelmitta läpi.
? Pääasiassa säädettiin autoa ja
vertailtiin rengasseoksia keskenään. Sitten viime vuoden
kokonaan uudistunut Sepangin
radan pinta oli Kovalaiselle mieluisa yllätys.
? En tiennyt ennen kuin vasta tänään aamulla, että rata on
saanut uuden päällysteen. Se on ainakin tavoite,
Räikkönen tiivisti perjantain harjoitusten luomia tunnelmia.
Räikkösen autossa oli perjantain
ensimmäisellä harjoitusjaksolla
ongelmia polttoaineensyötössä.
Toinen puolentoista tunnin jakso
sen sijaan sujui ongelmitta.
? Ensimmäinen jäi jakso lyhyeksi. Sikäli lähdimme
viikonloppuun vähän niin kuin
nollatilanteesta. Päätähtäin
on jatkaa rakennusprosessiamme,
ajatellen nykyisyyttä ja työskennellen tulevaisuutta varten, Berruto tiivistää kauden tavoitteen.
Viidellä maajoukkueryhmän
pelaajalla ei ole vielä yhtään Amaaottelua tilillään. Sillä hän jäi McLarenin Lewis Hamiltonin ajamista
päivän nopeimmasta ajasta 0,3
sekuntia. Kisassa moottoreiden
jäähdytys on kovilla. Molemmat seokset toimivat
ihan hyvin. Tämä kausi on eräänlainen
?vuosi nolla?, laboratorio, jossa
haluamme ymmärtää ja asettaa
tulevat tavoitteemme. 5,5 kilometrin radan parhaat ohituspaikat ovat kaksi ensimmäistä mutkaa. harjoitus 4.00?5.30
2. Launtaina aika-ajossa
Sepangin radalla tavoitteena on
vähintään samanlainen lähtöpaikka.
? Toivottavasti vauhti riittää
noihin kärkipään lähtöruutuihin.
Vaikea sanoa tässä vaiheessa,
mutta uskon siihen, Kovalainen
sanoo.
Vuosi sitten Kovalainen ajoi Malesiassa 11. 1. Saimme auton toimimaan selvästi paremmin.
Molemmat seokset
toimivat
Räikkösen paras kierrosaika
Sepangin radan helteisessä ja
kosteassa säässä syntyi toisella
jaksolla. harjoitus 8.00?9.30
La 22.3. Alonso
MALESIA
Kuala Lumpur
Rataprofiili
SSS?STT
Nico Rosberg
VAHVA OPEL
vahvempi kuin koskaan!
Malesian gp
Sepang
Ensimmäinen gp
1999
Kierroksen pituus
5,543 km
Kilpailun pituus
310,408 km
Kierroksia
56
Kierrosennätys 1.34,223 (2004)
25
24850`
(sis.tk.)
1.8 140hv
27990`
(sis.tk.)
DIESEL 120hv
29600`
(sis.tk.)
Opel Corsa 3d
14590` (sis.tk.)
DIESEL
17590` (sis.tk.)
Opel Corsa 1.2 80hv 5d
16150`(sis.tk.)
DIESEL
18340` (sis.tk.)
Astra Opel Astra 1.6
115hv 5d ja 3d
20900`
(sis.tk.)
DIESEL 90hv
22200`
(sis.tk.)
Astra Wagon lisähinta +1000`
4 KAPPALEEN ERÄ Opel Astra Wagon 1.6 105hv, metalliväri, talvirenkaat,
ajotietokone vakionopeuden säädin, toimkulut
Astra Sedan 1.6 115hv 21400`
DIESEL 22700` (sis.tk.)
(sis.tk.)
21900`
Astra TT 1.6 115hv 32190`
(sis.tk.)
Yleispelaajat: Olli Kunnari AS
Cannes (Fra), Urpo Sivula
Sampo, Antti Siltala Noliko
Maaseik (Bel), Toni Kankaanpää Tartu Pere Leib (Est),
Tuomas Tihinen Isku-Volley,
Jimmy Hernandez Riento,
Henri Rajala Loimu.
Hakkurit: Mikko Oivanen Bozkurt Belediesi (Tur), Olli-Pekka
Ojansivu Sampo, Matti Hietanen Mantova (Ita).
Liberot: Jarmo Kaaretkoski
Santasport, Pasi Hyvärinen
MuurLe.
Myynti 075 3040 5110
Avoinna: ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
Joensuunkatu 10, 24100 SALO
Huolto 075 3040 5130
www.ppauto.fi
Bonusta jopa 5%. Se vaatii tallilta tarkkaa teknistä raporttia siitä, mitä
Coulthardin autolle perjantaina
oikein tapahtui.
TIETONURKKA
MAAJOUKKUE
MAAILMANLIIGASSA:
Passarit: Mikko Esko Padova
(Ita), Simo-Pekka Olli Padova
(Ita), Joni Markkula VaLePa,
Kalle Määttä Santasport.
Keskipelaajat: Konstantin
Shumov Taranto (Ita), Matti
Oivanen Sampo, Jukka Lehtonen Santasport, Tuukka
Anttila Moerser SC (Ger),
Henri Tuomi Santasport, Anssi
Vesanen Isku-Volley.
Mauro Berruton miehistöön ei mahtunut Piivolleyn pelaajia.
sari Kalle Määttä ja 25-vuotias
keskitorjuja Henri Tuomi sekä
Mutalan Riennon kuubalaissyntyinen 26-vuotias yleispelaaja
Jimmy Hernandez.
Kokeneinta kaartia ovat passari Mikko Esko 131 maaottelulla
ja yleispelaaja Olli Kunnari 128
maaottelulla. Yhdeksän miestä
pelaa tällä kuluvalla sarjakaudella ulkomailla ja loput SM-liigassa.
Maailmanliigassa nähdään pelaajien lisäksi kolme muutakin
suomalaista tärkeissä asemissa.
Jarmo Salonen toimii kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n
asettamana valvojana kahtena
peräkkäisenä viikonloppuna Havannassa.
Kuuba kohtaa ensimmäisenä
viikonloppuna Italian ja viikon
päästä Venäjän. Viime syksyn
EM-kisojen upean neljännen sijan
ansiosta Suomi pääsee suoraan
seuraaviin EM-kisoihin, eikä
joukkueen tarvitse osallistua tänä
vuonna pelattaviin EM-karsintoihin.
. lähtöruudusta kahdeksanneksi. Viime sunnuntaina skotti keskeytti Australian gp:
n auton hajottua, kun hän kolaroi
kevyesti Felipe Massan kanssa.
Kisan tuomariston pakeilla
käyneiden Red Bull -tallin johtajan Christian Hornerin ja auton
suunnitelleen Adrian Neweyn
selitykset eivät tuomaristolle
riittäneet. Räikkösen mukaan
ajokissa riittää vielä hiottavaa
lauantain aika-ajoa edeltävissä
harjoituksissa.
? Säätöjen osalta jäi vielä vähän
toivomisen varaa, muuten näyttää ihan hyvältä.
Päivän työsarkana Räikkösellä
oli renkaiden testaus kisaa ja aika-ajoa varten.
? Keskityin lähinnä kovemmalla rengasseoksella ajamiseen,
Räikkönen sanoi.
Ferrari-ajokeissa uusi rengassarja saavuttaa optimipidon (lämLehtikuva/Reuters/Mark Horsburg
Sepangin moottoriradalla kilpaillaan kuumissa ja kosteissa olosuhteissa.Viikonvaihteen aikana tallien tuskaa lisää suuri
ukkosmyrskyjen mahdollisuus. Uusittu
radan pinta tuotti tuskaa. Haimme auton
säätöihin erilaisia ratkaisuja,
mutta toistaiseksi mitään merkittävää ei ole löytynyt, Rosberg
tunnusti.
? Pelkään, että varsinkin aikaajossa meillä voi olla vähän vaikeata.
Rosberg ajoi Australian gp:ssä
sunnuntaina seitsemännestä
lähtöruudusta kolmanneksi. Suomalaisista
erotuomareista Ahti Huhtaniska
tuomitsee Ranska-Venezuela-ottelut ja Arto Pitkänen EspanjaUSA-pelit.
Vectra 5d lisähinta +500`
Vectra Wagon lisähinta +1000`
7 191 (km/h)
Vaihde 3 1,6 G-voima
Mutka
Berruto nimesi lentopallomaajoukkueen maailmanliigaan
Lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Mauro Berruto on
nimennyt 22 pelaajan ryhmän,
jolla Suomi lähtee ensi kesän
maailmanliigan koviin otteluihin
Espanjaa, Bulgariaa ja USA:ta
vastaan. Alonso
06 G
046 893 5444.
Peugeot 309 1.6 SX kat -91.
Juuri kats., 2xrenk., soitin, lohkol., 3 ov., pun., halpa käyttöauto. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen ensi kauteen. 2 vaaleaa nojatuolia,
p. 3/08,
madallettu, Sonyn CD-soitin +
Sony Xplod Subwoofer 12?. 15. 040 776 7863/Janita
???????
Ariston Marghcerita pyykinpesukone, sis. 050 570 4254.
????????
Ylivuotista heinää pikkupaaleissa. P. 74 cm. 040 701 1374.
Sininen kulmasohva
vuodemekanismilla. 2000. ilmastointi.
panoraamakatto.ym.
h.11000 puh.0400829252
VW Polo 1.6i Classic sedan
98/99, 2xrenk, alut, soitin, lohkol. BWA 4x100 jako,
hp. Urheilu
Lauantaina 22. H. 5,2l/ 100km. Myös kotiinkuljetus. 720e.
P. 0400 225 565
Saksalainen Rösler piano, kaksi
pedaalia, jakkara, väri kiiltävä
pähkinä. 2 kpl.
H. Viimeiseen
sarjaan otin riskin, mikä meni
pieleen, Koivuniemi selvitti. Kokeneen, 32-vuotiaan kaksinkertaisen maailmanmestarin reitinvalinnat onnistuivat tiukassa kisas-
sa hyvin. 0500 820 136
Hlöauton peräkärryt 250 x 125
kippaavat, hp. H. P. Käyttämätön IXS ajotakki . 100e.
P. 040 306 6287.
Ford Mondeo 2.0 DT vm. Aion panostaa paljon kolmoisakselin
ja neloishyppyjen harjoitteluun,
Minkkinen lupasi.
Lauantaina luisteltavaan vapaaohjelmaan pääsi 24 parasta luistelijaa. 130 000 euroa).
Mukana on kuusi parasta maata tämän vuoden gp-kisoista ja
MM-kisoista, ja Japanille luvassa on automaattinen paikka.
Joukkueeseen kuuluu kaikkiaan
kahdeksan luistelijaa, kaksi sekä
naisten että miesten yksinluistelussa ja parit jäätanssiin ja pariluisteluun.
Koivuniemi karsiutui
New Yorkissa
SSS?STT
Keilaaja Mika Koivuniemen
pelit Yhdysvaltain-kiertueen
turnauksessa West Babylonissa
New Yorkissa päättyivät lyhyeen. 220th, huol.k, met.väri. Se tosin
johtuu siitä, että SM -sprintti kilpailtiin nyt toista kertaa. 7700 e.
P. h-kirja, hyvät varusteet,
siisti kuntoinen. P. Huom! kilometrit. Teksti
ruotsinkielinen. vanteet 2 kpl. vain
3000 e. 3000 e. P. 1800e. P. hp. Eroa toiseksi tulleeseen
Rasti-Pielisen Pasi Kiiskiseen tuli
vain neljä sekuntia. P. 0400 371 223.
???????
??????????
??????????
????????????
Opel Corsa 1.2 vm. Siisti. Siisti.
Hp 8700 e. H. Ohjelma oli parempi kuin
EM-kisoissa, ja pisteetkin olivat
ihan hyvät, Minkkinen kommentoi.
MM-kisojen jälkeen lääketiedettä opiskeleva Minkkinen suuntaa
Ranskaan viikon lomalle. Hyväkunt., 2 renkaat,
cd-soitin, lohkolämm. 045 139 8455.
Uusi 21-vaiht. Kaherinkatu 2, Salo, esitelmätilaisuuden aiheestD
ASELAJIESITTELY: JALKAVÄKI
Esitelmän pitää Lounais-Suomen viestipataljoonan
komentaja everstiluutnantti Joni Lindeman.
Tilaisuus on avoin kaikille
Tervetuloa!
PS: Salon Seudun Reserviupseerit ry:n kevätkokous pidetään
samassa paikassa klo 17.30.
TAITOLUISTELU
Göteborg: MM-kisat:
Miehet, tilanne lyhytohjelman jälkeen (vapaaohjelmaan selviytyneet ja
suomalaiset): 1) Jeffrey Buttle Kanada
82,10 pistettä, 2) Johnny Weir USA
80,79, 3) Daisuke Takahashi Japani
80,40, 4) Tomas Verner Tshekki 79.87,
5) Stephane Lambiel Sveitsi 79,12, 6)
Brian Joubert Ranska 77,75, 7) Patrick Chan Kanada 72,81, 8) Takahiko
Kozuka Japani 70,91, 9) Kevin Van
Der Perren Belgia 70,29, 10) Kristofer
Berntsson Ruotsi 69,02,
11) Stephen Carriere USA 68,20, 12)
Sergei Davidov Valko-Venäjä 68,19, 13)
Adrian Schultheiss Ruotsi 66,65, 14)
Jeremy Abbott USA 65,61, 15) Sergei
Voronov Venäjä 65,26, 16) Yannick Ponsero Ranska 64,26, 17) Karel Zelenka
Italia 64,05, 18) Gregor Urbas Slovenia 61,65, 19) Igor Macypura Slovakia 61,19, 20) Yasuharu Nanri Japani
60,89,
21) Anton Kovalevski Ukraina 60,74,
22) Jamal Othman Sveitsi 57,75, 23) Li
Chengjiang Kiina 53,99, 24) Abzal Rakimgaliev Kazakstan 51,58,
... P.
0400 881 781
Hyvää säilöheinää hevosille
suurkanttipaaleissa. 050 517
7447 Perniö
Käytetyt Nissan Sunnyn kesärenkaat aluvanteilla, h. alut, (vectrasta) ilm. 5-pult.
aluvant, kesärenkain 300e, alessio 15. kierrosta: Lång?Jan Frohlich
Tshekki (3) 21?10, 17?21, 22?20.
Lång kohtaa lauantaina puolivälierässä Tshekin Jan Vondran.
26
??????????
ESITELMÄTILAISUUS
Salon Seudun Reserviupseerit ry järjestää torstaina
27.3.2008 klo 19.00 Salon lukion isossa auditoriossa, os. 041 570 2723.
MB 200 D -82, katsastus voimassa 1.9.08 asti. 70 e.
P. huollettu, hp.
8900 e/tarj/vaihto. 200
tkm, 2 renkaat. 25 e.
P. Marsun häkki
30e. P. 041 789 2781
BMW 316i vm.92, kats. 300sarja oli Koivuniemelle kauden
ensimmäinen kiertueella.
Mikko Minkkinen karsiutui lauantaina luisteltavasta vapaaohjelmakisasta.
Keskinarkaus ja Joensuu
hiihtosuunnistivat SM-kultaa
SSS?STT
Ounasvaaran Hiihtoseuran
Matti Keskinarkaus ja Nivalan
Urheilijoiden Marttiina Joensuu
veivät Suomen mestaruudet hiihtosuunnistuksen SM-sprinttimatkalla Keminmaassa pitkäperjantaina.
Lähes virheettömästi suunnistanut Keskinarkaus kuvaili omaa
miesten pääsarjan voittoaan keskittymisen riemuvoitoksi. 0400 840 020.
Levikepyörät 16.9 R38 uudenveroisilla renkailla ja rajuvanteilla
sekä hinattava kylvökone 2.5m
Simulta. 3600 e.
P. P. H. 0500 992 708.
Muuramen parvisänky 200e,
kirj.pöytä 30e. Karsinnan neljä viime sarjaa eivät kuitenkaan sujuneet
tarpeeksi hyvin (223, 219, 203 ja
162).
? Iltapeli alkoi kivasti, mutta
kolmen sarjan jälkeen reaktiota
(pallon) ei enää ollut. Minulle tuli siinä hetkellinen epävarmuuden tunne. 80 m². 040 502 5656
13x38. 0400 769 770.
Liukuovikaapisto; valk.,peiliovet,
L160, K205, S69. 044 252 8465
Puutarhajyrsin, renkaan vaihto/
irroituskone ja skootteri toimivat
ja edulliset. P. P. 0400 881 781
Hyväkuntoinen televisio.
P. 040 530 9978.
Lahjoitetaan uus/vanha lipasto
kor: 70cm lev: 130cm väri petsattu vihreä. 040 764 3615
Opel Astra/Vectra 15. P. P. 170 tkm, siisti
ja hyväkuntoinen, tarpeettomana. 145tkm. P. 150e. perust. 3-v.,
lasten 16-22?, mamma- ja pappamalleja. 1 e
/kpl. Ei häkkipupuiksi.
P. Kaikki huomioidaan,
tarjoa! P. 0400 676 610.
Lada 110 farmari vm. 0400 748 305
Mökkitraktori + perälevy.
P. Tarjousten
perusteella. Hyvät varusteet.
P. P. P. P. Kesärenk + vant.
185/65/15 4x110 jako. 80 e. -75, tehostin ja hytti on + takalevy, halkoruuvi, ketjut ym. 0400 765 148.
Finnsport 650 retkivene, volvo
penta moottori. maaliskuuta 2008
Kaatuminen tärveli Mikko
Minkkisen lyhytohjelman
SSS?STT
Mikko Minkkisen suoritus MMtaitoluisteluistelun lyhytohjelmassa sortui heti alkuunsa, kun
kolmoislutz-kolmoistulppi-yhdistelmää yrittänyt tamperelainen
kaatui ensimmäisen hyppynsä.
31:nneksi sijoittunut Minkkinen
kokosi lopulta pisteet 47,15 ja karsiutui vapaaohjelmasta.
Alun epäonnistumisesta huolimatta Minkkisen luistelu oli
vapautunutta ja hän pystyi pitämään ohjelman kasassa loppuun
asti. levikepyörät, 38. H. renk.
150e. Hyvässä kunnossa.
P. 044 283
2630
?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????
???????????????????????????????????????
???????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????????????
????????????????????????????????????????????????
????????????????????
??????
?????????????????????????
???????????????????????????
????????????. 121tkm, hp.
7800e. Kunn ja
huoll. P. P. 2850e. 2006, h. huhtikuuta 2009. H. P. 732 2688.
Emmaljungan yhdistelmävaunut
seisontatuella 100 e, Perniössä.
P. miesten
maajoukkueturnaus:
Suomi?Tunisia 32?30 (15?17).
Suomi kohtaa päätösottelussaan lauantaina Saksan.
SULKAPALLO
Timisoara: Romanian avoimet:
Miehet, kaksinpelin 2. 040 773 0057.
Ford Mondeo 2.0 farmari. 300e.
P. kesärenk. 1600e/tarjous. P. 050 592 9135.
Vanhaa maalaistalon irtainta
tuoleja ym. 040 739 6697.
???????
?????
Kuivaa koivu- ja sekaklapia, kotiinkulj. Erilaisia katon harja-,
räystäs- ja kulmalistoja edull.
P. 0400-923 569
Honda Civic 1.5/3D. P.
0400 881 781
VW Polo SDi -01, aj. 500e.
P. 044-535 8258.
Yamaha dt melkein uudet renkaat ketjut ja rattaat aj. 2950e. vanteet, ajotietokone,
sähk. P. 250 e, 0400 828 491.
Opel Corsa 1.2 -96, ajettu 155
tkm, soitin. Palkintorahaa on jaossa miljoona dollaria (n. 040 731 8149.
Pieni betonimylly, valovirta,
h. Felicia 1,6 glx -96
5ov. Juuri kats. ja kytkin uus.).
Ohj.teh, jääketjut, lohkol. 1/08, 2xrenk., punainen,
cd.... Toimistopöytä;
koivu/kromi. 0400 485 230.
Mazda 121 ml:140000. H. Tammikuun EM-kisoissa epäonnistunut kolmoisflippi onnistui
hyvin, samoin kaksoisaksel.
? Kaatuminen harmittaa vietävästi. 0400 535 947.
Hyvä auto Opel Vectra -89, 2 l,
kats., 2xrenk., h. P. Kaikki käy. linkous ja kuivaus. 040 501 0865.
Askon vaalea sohva siisti, Atlas
tv-taso. 0407040660.
Myydään aloittavalle golffarille
käytetty rauta setti+bägi. 0400 783 230.
Pyykinkuivauskaappi Husqvarna
60x180 cm. 4 kpl. P. Insera MX-P1 26?
pyörä (ovh 336 e). 3800e. Tarve n. Kats. 041-546 9696.
Mazda 626 GLX 2.0 Hb-88 leima
loppuu, peltoautoksi tai varaosiksi. 133tkm,
kats. 0400 828 491.
Pioneer Surround kaiutt. 044 955 2272.
???????
????????????
?????????
Yamaha Aerox -05 aj. P. P. voim 3.3.09 asti. Hp.
6200e. 130 e
(ovh 195 e). Hp. 50,00 e. P. 050 566 7834.
MB 230C sedan kompressor
193 hv, -97, alut, ilmast., v.pun.,
ym. -96, punainen, siistikuntoinen, lisävar.
nahkalaukut + plexi. P. Koetin
nauttia suorituksesta, vaikka epäonnistuminen tulikin heti alkuun.
Sen jälkeen ajattelin, että on pakko näyttää, että osaan sentään
jotain. 044 509 8514
Subaru Lecasy farmari 1.8 -91
5-vaiht.
manuaali,
4-veto,
2xrenk., cd, kats., h. H.1900 e
P. 100 paalia. yht. 890 e. 050 571 8258.
MB 230 E Automatic -86
hieno, kats.3/08.
P. 040 767 1593.
Atk-toimisto/työpöytä, met.runko 164x100, kork. Hp. 145R12 vant. P. Vaihto p-autoon tai viikonlop. n. Katsastettu, vm. 90e. H. H. 237 tkm 2
alum. 1200e tarj. P. P: 040 7040 660
Saab 900 -85, aj. Hyväkunt.
nastarenk. P. tarj. 2xrenk.
hyvin varust. 02/03,
210 tkm, ilmast., met.väri. 630e.
P. P. Huoltokirja, uudet kesärenk, cd-soitin.
H. 6000 km.
P. loppuottelu (4 voitolla mestariksi):
Bewe?EPa 13?3 (3?1, 4?1, 6?1)
Bewe: Niko Hermunen 2+2, Paavo
Torkkola 2+2.
EPa: Mikko Ikonen 1+1.
Jäähyt: Bewe 3x2 min, EPa 9x2 min
ja 2x10 min.
Tuomarit: Sami Kaipia, Jussi Säteri.
Yleisöä: 480.
Bewe johtaa voitoin 3?0.
Seuraava ottelu: 22. 3. 050 400 3102.
Huollettuja/kunnostettuja pyöriä: Kombeja 20-24?, 22. 0440-509 506.
Kawasaki EN500 vm. P. ym. P. P. Musta-hopea. h. 88,
juuri katsastettu, uudet renkaat,
erittäin
hyväkuntoinen.
H.
3000e. 050 554 1467.
Kolme vaaleaa luovutusikäistä
pikku pupua etsii hyvää ja huolehtivaa kotia. P. 0440 863 382
Salon Golfkeskus Oy:n C-osake.
Tiedustelut. 045 139 8455.
Tietokone Windows 95. -95,
kats. 041 480 2612.
Ormaxin kattotiiliä, väri harmaa,
n. Hieno. Matkan
maailmanmestaruuden Keskinarkaus voitti Levillä 2005.
TULOSPÖRSSI
AUTOURHEILU
Sepang: Formula ykkösten kauden 2/18 MM-osakilpailu, Malesian
gp:
Perjantain harjoitukset, 1. P. Nyt 230 e.
P. 13000km
vm. Edullisesti. EPa?Bewe.
KEILAILU
West Babylon, New York: Yhdysvaltain-kiertueen kilpailu:
Karsinnan, 14 sarjaa, lopputulokset:
1) Pete Weber USA 3 544 (keskiarvo
253,1), 2) Chris Barnes USA 3 462, 3)
Patrick Allen USA 3 379, 4) Tommy Jones USA 3 320, 5) Michael Fagan USA
3 299, ...32) Brian LeClair USA 3 073,
...45) Mika Koivuniemi Suomi 2 992
(1 404+1 588). 041 570 2723.
Kunnostuskelpoinen polkupyörä. 145R12
Suzukin vant. 100 e. H. Kolmanneksi
sijoittui OK Botnian Staffan Tunis.
? Ei näitä mestaruuksia koskaan liikaa ole, Keskinarkaus
naureskeli kisan jälkeen.
Sprinttimatkalla Suomen mestaruus oli lentäjän ammatissa
työskentelevälle Keskinarkaukselle ensimmäinen. Lisätietoja p.044 300 6061
MB 4D sedan 200 D124 vm. Nouto
Dragsfjärdistä. 31) Mikko Minkkinen Suomi 47,15.
Vapaaohjelma luistellaan lauantaina.
???????????????
???????
??????????
Koivu- ja sekaklapia, kuljetus
tarvittaessa. Mi
59000km. P. ? 32 keilaajaa pääsi jatkoon. 2000, aj. 040 537 5062
Kivijalkakiviä. 040 323 1042.
Volvo 460 2.0 -96 aj. 0400 191 046.
Hyväkunt. H. P. 050 330 1594.
Lahjoitetaan vanha työmaa-/
varastokoppi. 95-00) sekä edullinen
pakettiauto (n. välivanteet, 12x28. 044 774 4735.
Hyvää latokuivattua timoteiheinää hevosille, pienpaaleissa.
P. 800 e.
P. 550 e.
P. 390 e.
P. Kuntopyörä h. 044 545 4114.
Henkilö- tai pakettiauto miel.
Toyota, kaikki huomioidaan
myös pikkuvikainen tai kilvetön.
Maksan hyvin. Hp. 040 530 9978.
Kesärenk + vant. 170 e. Hp.
135e. 0400 840 020.
Yamaha YZF1000R 2001. P.
044 257 6858
?????????
????????????
175x15 kesärenkaat Saab 900
vanteilla. 3650e.
P. 044 944 5853.
Nissan Almera 1.5 4-ov 10/2001
aj. 135-13 Fiat
4x100, 175-13 Mazda 4x114,
185-3 4x110. Takuu 1/2011 asti.
H.11900e. P.
041 570 2723
Peugeot 306 vm -94, aj. 040 704 0660.
Ford Escort 1.3 -89, aj. Tarpeettomana. 0400 748 305
Sähkökäyttöinen Hiab, lava-autoon sopiva sekä isohko lava- ja
pakettiauto varaosiksi, merkillä
ei väliä. Kunnossa, vain
ajoa vailla. 040 546 5544.
Toyota Corolla -96, 1.6 ruisku,
sähköikkunat, keskusl., vetok.,
cd. 50-60e sarja. (öljyt vaihd. Soita ja
tarjoa! P. 732 0467
???????
?????????????????
?????????????????????
Artek-sarjan kalusteita ja valaisimia. 040 577 9402.
Rakentajat huom! Taukotuvaksi
Solifer Artic 45 T -81.
P. 8/07. 040 7040 660
Peugeot 306 1.6 SR -95, 2xrenk,
aluvant, soitin, lohkol, 4-ov, sedan, siisti, hyvä! Hp. 040 079 2936.
Peugeot 307sw 1.6 vm.2002
aj.106000km. 0400 880 285.
Kesärenkaat 185/70-14 Toyota
Camryn vanteilla kuin uudet. 0400 821 636.
Heinää pienpaaleissa. H. Kaikki yht. Puh. 70e. vain 80.000 km
1 omistaja, huoltokirja. 90-95). Hp. Kesäsuunnitelmatkin
ovat jo selvät.
? Lähden kesällä ensin Saksaan
Ensi vuonna
joukkuekilpailu
Kansainvälinen luisteluliitto
ISU järjestää ensi vuonna ensimmäisen kerran joukkueiden
MM-kilpailun. 0500 388 555
Hyundai Getz-06 1,4 GLS 5d
AC, 29tkm. Hp.
1100 e. 0500 566 591.
Marvil maastopyörä, kuin uusi.
26?, 21-vaihd. 427 037
McCormick 574 vm. 280
tkm. harjoitusjakso: 1) Hamilton
1.35,055, 2) Massa ?0,15, 3) Räikkönen
?0,37, 4) Button ?0,98, 5) Vettel ?1,41,
6) Trulli ?1,43, 7) Kovalainen ?1,45, 8)
Kubica ?1,61, 9) Fisichella ?1,70, 10)
Nakajima ?1,78,
11) Barrichello ?1,82, 12) Rosberg
?1,85, 13) Heidfeld ?2,05, 14) Alonso
?2,27, 15) Piquet Jr ?2,27, 16) Webber
?2,29, 17) Glock ?2,45, 18) Sutil ?2,55,
19) Sato ?3,96, 20) Davidson ?4,30.
HIIHTOSUUNNISTUS
Keminmaa: Sprintin SM-kilpailut:
Yleinen:
Miehet, 4,9 km: 1) Matti Keskinarkaus
Ounasvaaran Hiihtoseura 16.07, 2) Pasi
Kiiskinen Rasti-Pielinen 16.11, 3) Staffan
Tunis OK Botnia 16.22, 4) Olli-Markus
Taivainen Pellon Ponsi 16.34, 5) Teemu
Köngäs Puolangan Ryhti 16.43, 6) Eivind
Tonna Lounais-Hämeen Rasti 16.50.
Naiset, 4,4 km: 1) Marttiina Joensuu
Nivalan Urheilijat 15.52, 2) Hanna-Maija Mäkelä Koo-Vee 15.58, 3) Hannele
Valkonen Hankasalmen Hanka 16.18,
4) Olga Novikova IF Femman 16.28, 5)
Laura Salmi Epilän Esa 16.39, 6) Kirsi
Vanhalakka Kouvolan Rasti-72 16.50.
JALKAPALLO
Kaarina: Harjoitusottelu:
KaaPo?Sinimustat 1?2
KAUKALOPALLO
SM-finaali, 3. 0400 325 718.
Aluvant. 0400 227 673.
Marshal MG15DFX Series vahvistin ja sähkökitara Epiphone
Gibson Special SG Model, 250e.
P. 040 583 5194
Kauranolkea pienpaaleissa.
P. Siistikunt. 650 000
euroa), josta voittajamaa kuittaa
200 000 taalaa (n. P. Tarkoituksena on
saada luistelumaat kehittämään
jokaista taitoluistelulajia.
ISU:n puheenjohtajan Ottavio
Cinquantan mukaan joukkuekisa
käydään Tokiossa 16.?19. levikepyörät takavet., 11x24 renkaat, 18. uudet
eturenk. P. kierrosta: Ville Lång Suomi?Ivan Sozonov Venäjä
21?13, 21?19.
1. ikkunat, vetokoukku.
Hp. P. Sekä kauraa. P. P. Sääd.
jalat. 041 570 2723
Hyvä kats. Koivuniemi karsiutui.
KUVARISTIKON RATKAISU
KORIPALLO
NBA:
Dallas?Boston 90?94 (D: Howard 24,
Nowitzki 22/19, B: Pierce 22/13, Allen
21, Garnett 20/13), Chicago?San Antonio 80?102 (C: Deng 18, SA: Parker 23,
Duncan 22/10), Utah?LA Lakers 95?
106 (U: Williams 26/12s, Boozer 23/15,
LA: Bryant 27, Odom 21/12).
Lohkotilanteet:
Itä: 1) Boston 55 voittoa?13 tappiota,
2) Detroit 49?19, 3) Orlando 45?25, 4)
Cleveland 39?30, 5) Toronto 35?33, 6)
Washington 34?33, 7) Philadelphia
34?34, 8) New Jersey ja Atlanta 29?39,
10) Chicago ja Indiana 27?41, 12) Charlotte 24?44, 13) Milwaukee 23?44, 14)
New York 19?48, 15) Miami 12?55.
Länsi: 1) LA Lakers 47?21, 2) New
Orleans 46?21, 3) Phoenix ja Houston
46?22, 5) San Antonio 45?23, 6) Utah
45?25, 7) Dallas 44?25, 8) Golden State
42?25, 9) Denver 40?28, 10) Portland
35?33, 11) Sacramento 31?36, 12) LA
Clippers 21?46, 13) Minnesota 17?50,
14) Memphis 16?51, 15) Seattle 16?52.
Kummastakin lohkosta kahdeksan
parasta pudotuspeleihin.
KÄSIPALLO
Innsbruck, Itävalta: 18-v. 050 524 8565.
David Brown 995 -74. 30 jm.
Soita 050 344 6904.
Henkilöauto, kunnossa oleva
siisti (vm. 040 759 1167.
Lahjoitetaan 2-ist nahkasohva,
vihreä. P. Lyhytohjelman ykkönen oli
82,10 pistettä kerännyt Kanadan
Jeffrey Buttle.
päässä rajasta.
Ihme näytti jo toteutuvan iltaerän alussa, sillä hän aloitti
pelit upeasti sarjoin 233, 300,
248. Siisti. 2 kpl
20e, monit.tulostin Canon Pixma
40e, 20GT kiin.levy 20e, kannet.
CD-soitin 5e. 89 katsastettu, 2xrenkaat. Escort laser 1,4 -88 projekti
- tarjoa yhdessä tai erikseen!
P. 040558 0568 Tiina
Ford Mondeo -01, 1.8 sedan.
Täyd. jakso: 1)
Felipe Massa Brasilia, Ferrari 1.35,392,
2) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari jäljessä 1,06 sekuntia, 3) Heikki Kovalainen
Suomi, McLaren ?1,16, 4) Nico Rosberg
Saksa, Williams ?1,18, 5) Lewis Hamilton Britannia, McLaren ?1,23, 6) Fernando Alonso Espanja, Renault ?1,63, 7)
Nelson Piquet Brasilia, Renault ?1,64,
8) Robert Kubica Puola, BMW ?1,82, 9)
Jenson Button Britannia, Honda ?1,89,
10) Jarno Trulli Italia, Toyota ?2.14,
11) Nick Heidfeld Saksa, BMW-Sauber ?2,25, 12) Kazuki Nakajima Japani,
Williams ?2,25, 13) Rubens Barrichello
Brasilia, Honda ?2,38, 14) Timo Glock
Saksa, Toyota ?2,39, 15) Sebastian Vettel Saksa, Toro Rosso ?2,82, 16) David
Coulthard Britannia, Red Bull ?2,84,
17) Mark Webber Australia, Red Bull
?3,31, 18) Sébastien Bourdais Ranska,
Toro Rosso ?3,40, 19) Giancarlo Fisichella Italia, Force Intia ?3,65, 20) Takuma
Sato Japani, Super Aguri ?4,78,
21) Anthony Davidson Britannia, Super Aguri ?4,95, 22) Adrian Sutil Saksa,
Force India ?5,87.
2. N. Koivuniemi oli 14 sarjan
karsinnassa 45:s ja karsiutui jatkosta 81 pisteen erolla.
Koivuniemellä oli melkoisia ongelmia karsintojen alussa.
? Nyt tarvitaan jo ihme, Koivuniemi pohti karsinnan puolivälissä seitsemän sarjan jälkeen
kun oli sijalla 59 ja 135 pisteen
Lehtikuva/Sari Gustafsson
harjoittelemaan, jonka jälkeen
treenit jatkuvat Tampereella. 0400 821 636
Toyota Corolla -91, aj 220tkm,
hyvä ja siisti
. . . . . . . . . . . . . . . . . Lauantaina 22. . . . . . . . . . . . 02-731 5626.
??????????????????????
???????????
???????????????????????????????
????????????????????????????
???????????????????????
???????????????????????????
??????????????????
EJFPI_EBFPBBKQVpEpK
MARKKINAT SUOMUSJÄRVI
ª
«
ELFQLQVpKHLRIRQRPLEGBIJ>PP> LOPP>PP>
sunnuntaina 23.3. . ym.
Tervetuloa.
Toivoo Markkinakauppiaat
RQHFKKLKI>>GRRPLK??LM?GLPQ>??LMFKQLMFPQBQQ_LK
E>OGLFQQBIR>. . . . maaliskuuta 2008
27
?????????
????????????????????????????????????????????????????
MUURLAN LASITEHTAALLA
Pääsiäisen
aukioloajat
10-18
Lasitorilla kaikki lasituotteet OTA 4 MAKSA 2!
Teemme tilaa myymälään kevään uutuuksille
RAVINTOLASSAMME
Hedelmäinen
aurajuustobroileri
1300
Pippuripihvi
1600
Avoinna
ma-pe 8.30-18
la-su
10-18
?????
???????????
?????????????????????????
???????????????????????????
??????????????????????????????
??????????????????????????????????
?????????????
?????????????????????
????????????????????????
Lumiesteet, kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmät,
seinä- ja kattopellit edullisesti.
Salon peltituote Oy,
P. . . . 020 711 8899
??????????????????????. . . . . JJ>QQFLMFKQLGBKM__>FKBBK>LKELFQLQVp?
P>>JFPQ>>KSLFPVSBKQ__I>PQBKG>KRLOQBKJFBIBKQBOSBVP¦
QVpEpK?>HRRQFPQFP>FO>PQRKBFABK>FHRFPQBKQ>FFH__KQVKBFABK
QLFJFKQ>HVHV_BAFPQ_S__KELFQLQVpEpKPBH_M_FEABQVpEpK?
Annoksiin kuuluu
salaattipöytä,
kahvi.
TERVETULOA!
Puh. . . . . . . . . näihin ammatteihin:. ?
??????????
???????????????????????
??????????????
??????????
TILAA SALON SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun 02-770 2626
Tilaukset myös netissä: www.sss.fi
RIBJRH>>KQBHBJ__K>OSLH>PQ>QVpQ_
SALON SEUDUN SANOMAT
??????????
>HR????¨???TTT?>JHE>HR?]
PERINTEITÄ JA NYKYAIKAA
TEAK järjestää koulutuksia eri puolilla Suomea, nyt
mm. . . . . . Teuvalla, Mikkelissä, Naantalissa ja Hyvinkäällä.
Voit opiskella käytännönläheisesti mm. . klo 9-14.
Matot, pölypussit, vaatteet, muovitynnyrit ym. . . . . . . . ?
???????????????. .
Sosionomi (AMK) -kirkon nuorisotyönohjaaja, 210 op,
Järvenpää, Kauniainen
HAKEMINEN
Koulutukseen haetaan ammattikorkeakoulujen yhteishaussa. 190,40e. Lähtö klo 7.30 Farmoksen tontilta,
kotiinlähtö klo 18.00. Mh. tai lähettämällä
maksuton tekstiviesti SP ETUNIMI SUKUPOSTINUMERO numeroon 18252.
NIMI P
Säästöpankin Paremman Kodin Laina on
uudenlainen lainatuote kodinvaihtajalle
tai remontoijalle. P. 17-20.
?????????????????????
Pelastusarmeija
Rummunlyöjänkatu 13
p. estenomi
sosionomi . 050 3948 728.
Mikkelissä, Naantalissa ja Hyvinkäällä toteutuvat:
Sauli Muotio p. Paikkoja rajoitetusti.
Lisätiedot: Pia Toikka 050 558 6585. nurse . Sairaanhoitaja (AMK), 210 op
Helsinki, Oulu, Pieksämäki
. medianomi . Sosionomi (AMK), 210 op
Helsinki, Oulu, Pieksämäki
. Sairaanhoitaja (AMK) -diakonissa, 240 op
Helsinki, Oulu, Pieksämäki
tradenomi . Syksyllä haussa mm. restonomi . 0400 730179
Rivitalo-osake 68m² Kiikala Kärkelä
3h+k+kh+s, erittäin hyvä kunto.
Hv. FP_QFBALQTTT?E>JH?]
E>HRQLFJFPQLµE>JH?]?
MRE?ª?«??????
TTT?E>JH?]
- SISUSTAJA-VERHOILIJA, -PUUSEPPÄ TAI
-MAALARI
- TEOLLISUUS- TAI RAKENNUSPUUSEPPÄ
- KALUSTEASENTAJA
- HUONEKALUVERHOILIJA (teollinen/perinteinen)
- AJONEUVOVERHOILIJA
- PUUSEPPÄ (useita suuntautumisia Teuvalla)
- CNC-KONEISTAJA TAI -KONEENHOITAJA
Hae oma paikkasi!
Koulutukset kestävät yleensä n. mennessä. tule Säästöpankkiin toteamaan,
millaisin askelin parempaan kotiin pääsee ?ksusti. 73500e. sairaanhoitaja . Täytä hakulomake netissä www.amkhaku.fi.
PAM -Salon osastot järjestävät jäsenperheille matkan
Särkänniemeen Pamin huvitreffeille.
Hinta 10 e/lähtijä, sis. muusikko
www.turkuamk.fi/haku
Tilaa Hakijan oppaamme: hakutoimisto@turkuamk.fi
puh. Kotivakuutuksen myöntää Lähivakuutus.. Varaa Ikioma Aika osoitteessa www.saastopankki.. 0500 388 555
HYVÄÄ PELTOA
Salaojitettua peltoa 7 ha
kahdessa lohkossa, Kiikalan
Vähä-Hirvelässä. röntgenhoitaja . musiikkipedagogi . 59000e.
Läh. (02) 263 35 821
SYKSYN 2008 NUORTEN YHTEISHAKU
Diakiin voi hakea myös syksyn yhteishaussa 15.9.?26.9.
2008. Ohjeet ja lisätiedot
ks. 4 - 20 kk ja ovat maksuttomia.
Majoitusmahdollisuus Teuvalla toteutettavissa koulutuksissa
(170 . Kaunis ja rauhallinen
ympäristö. teatteri-ilmaisun ohjaaja
kuvataiteilija . terveydenhoitaja . Hakuaika on 25.3.?11.4.2008. Viittomakielentulkki (AMK), 240 op
Koulutusta antaa Diakin Turun toimipaikka. 050 3948 749
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@teakoy.fi.
Lisätietoa myös Internetissä, www.teakoy.fi
KEVÄÄN 2008 NUORTEN YHTEISHAKU
Viittomakielentulkin koulutusohjelma
. insinööri . iktyonomi . Sosionomi (AMK) -diakoni, 210 op
Helsinki, Järvenpää, Pieksämäki
. Haku työvoimatoimistossa tai Internetissä, osoitteesta
http://koulutukset.mol.fi, löytyvällä sähköisellä lomakkeella.
Useisiin koulutuksistamme on haku juuri menossa, joten
toimi nopeasti. ympäristösuunnittelija . Halikon
kk 75,5m² 1. Ilmoittaudu Osuuspankin infopisteessä
maksusuorituksella 10.4. engineer . rakennusmestari
kätilö . Iloista huvipuistopäivää!
PAM-Salon Liiketyöntekijät
PAM-Hotelli- ja Ravintolatyöntekijät
Salon Seudun Kiinteistötyöntekijät
????????
KEVÄTMESSUT
su 6.4.08 Helsinki
Kuljetus Salosta 15 e,
pääsylippu erikseen.
Petri Pantsu 0400 823 381
Pienellä rahalla asunto Halikosta
6DDW HXURQ DONXVLMRLWXNVHOOD +DOLNRQ +lUNKDDQ
SLHQWDORDOXHHOWD K N V Pð Q DVXQQRQ NHVlOOl
YDOPLVWXYDVWD RVDRPLVWXVNRKWHHVWD
/XQDVWDW DVXQWRVL YlKLWHOOHQ YDVWLNHPDNVXOOD
9DUDXNVHW MD OLVlWLHGRW .XQWDUDNHQQXWWDMDW 2\
S
?????????????????
. bioanalyytikko . muotoilija . BBA . Kaikki hakijat
voivat osallistua valintakokeeseen. matkan, rannekkeen ja ruokailun
(alle 90 cm ilmaiseksi). Kysy meiltä lisätietoja!
Teuvalla toteutuvat: Jorma Uusi-Laitila p. www.turku.diak.fi.
Hoitotyön koulutusohjelma
YHTEISHAKU 25.3.?11.4.2008
???????????????
?????????????????????
KT 3h+k, Karpalok. Kiinteistövälitys Ossi Perkiö Oy lkv
p. 045 127 0748/
arki ilt. fysioterapeutti . Tied., myyntiehdot ja kartta p. 731 2022, 0400 861 634
Su 23.3 klo17, Ylösnousemusjuhla.
To 27.3 klo18 Raamattupiiri
Sosiaalialan koulutusohjelma
PAMIN HUVITREFFIT
. kerros, vapaa
h. / 1hh). suuhygienisti
toimintaterapeutti . ensihoitaja . Se räätälöidään omien
tarpeittesi mukaan yhdestä tai useammasta
elementistä:
Parempaa asumista
Asuntolaina, peruskorjauslaina tai remonttilimiitti
Joustoa
Lyhyt maksuvapaa, pitkä lyhennysvapaa ja
jatkuvat lyhennysvapaat 2 x vuodessa
Turvaa
Lainaturva ja kotivakuutus
Säästöpankin Lainaturvan myöntävät Henkivakuutusosakeyhtiö Duo ja
Lähivakuutus. viestinnän, terveysalan ja
sosiaalialan koulutuksia, lisätietoja www.diak.fi.
DIAK ETELÄ
DIAK ITÄ
DIAK LÄNSI
DIAK POHJOINEN
HAKUTOIMISTO
Helsinki
Järvenpää
Kauniainen
Pieksämäki
Pori
Turku
Oulu
020 690 432/433
020 690 434
020 690 435
020 690 437
020 690 438
020 690 439
020 690 436
020 690 431
DIAKONIAAMMATTIKORKEAKOULU
www.diak.fi
- eli kodinvaihtajan tai remontoijan tie luukusta lukaaliin.
Tee kuten Remontista Haaveillut pariskunta . 0500 298 851
ja Hannu Lakso p
0204 55 2473.
Hakemukset palkkatoiveineen pyydämme lähettämään viimeistään 3.4.2008 osoitteeseen Loglift Jonsered Oy Ab, PL 54, 24101 Salo tai sähköpostilla: jobs@hiab.com. 300 m²
toimisto- ja wc-tilalla Halikossa. MS Office-osaamista
. Lisäksi kalustohankinnat ja kunniajäsenen kutsuminen.
Hallitus
Menestyt tehtävässä, kun
. P. . 24 kk, maksuerä 200 e/kk.
KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 0,0 %, korot sopimusajalta yht. . arabia ruoka- ja kahviastiastot sekä 12 h. Esillä sääntöjen määräämät asiat.
Kahvitarjoilu!
Tervetuloa!
Hallitus
telymaasta ja tehtävästä riippumatta, siksi panostamme hyvän työym-
Lisätietoja tehtävästä saat myyntijohtaja Petri Vauramolta, puh. 044 512 3456.
Yksiö Mököisissä.
P. Haluatko kehittää itseäsi ja kouluttautua vahvaksi sijoittamisen ammattilaiseksi. . . Tuotevalikoimaan
kuuluvat HIAB-kuormausnosturit, LOGLIFT- ja JONSERED-puutavara- ja kierrätysnosturit,
MULTILIFT-vaihtolavalaitteet, ZEPRO-, FOCOLIFT-, AMA- ja WALTCO-takalaitanostimet sekä
MOFFETT- ja PRINCETON PIGGY BACK®-ajoneuvotrukit. 3650 e. 510e/kk sis. Heti vapaa. Hästöntie 410 Perniö. V. Siisti.
Hp 8700 e. hoidat asiakkaita aktiivisesti ja tarjoat ratkaisuja, jotka lisäävät arvoa sekä
asiakkaalle että Nordealle
Eläkeliiton Perttelin
yhdistys ry:n
Tarjoamme tehtävään valittavalle
Tarjoamme monipuoliset kehittymis- ja uramahdollisuudet vakaassa,
. Lisäeduksi katsotaan kokemus hitsaus- ja levytöistä.
Tulet toimeen englannin kielellä, muu kielitaito on eduksi. 050 522 1204
Remontoitu, kalustettu
KT kaksio 52 m² keskustassa,
torille 100 m. 040 775 9893.
Omakoti- tai paritalo.
Halikko - Salo alueelta.
P. P. 041-546 9696.
????????????????
??????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????????????????
????????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????
AVOINNA TÄNÄÄN
KLO 10-14
TERVETULOA!
VAIHTOAUTOJA ESIM.
06 NISSAN MICRA 1.2
44 tkm
automaatti, 74 tkm
02 CITROEN C5 2.0 Break
72 tkm
05 BMW 320i E90
100 tkm
00 HONDA HR-V 1.6 4WD
96 MERCEDES-BENz C 180 Esprit
160 tkm
113 tkm
03 TOYOTA COROLLA 1.6 Wagon
10.900
13.900
25.900
9.900
6.900
12.900
Täyden palvelun autotalo.
SALON AUTOTALO
KT Yksiö 25 m² Torin laidalla, lasitettu parveke, hyvä
kunto. . P. 0400 748 992
Nissan Almera 1.5 Comfort 4ov 10/2001, aj. luot asiakassuhteita, jotka perustuvat luottamukseen ja ammattitaitoon
. Lauantaina 22. Näyttö klo 12.00.
Kahvi, kuljetus, maksujär.
TERVETULOA AITOON HUUTOKAUPPAAN.
Toim.
MAASEUDUN HUUTOKAUPAT
p. Hallitset englannin ja ruotsin kielen sekä sinulla on kokemusta ERP-järjestelmän käytöstä muiden IT-taitojesi lisäksi.
Tehtävässä menestyminen vaatii vastuullisuuden lisäksi itsenäisen ja huolellisen
työskentelytavan omaamista.
Osana Hiab-yhtiötä ja Cargotec-konsernia olemme osa kehittyvää liiketoimintaa,
joka tarjoaa myös sinulle erinomaiset kehitysmahdollisuudet tulevaisuudessa.
Korko 0 %*
Lisätietoja tehtävästä antaa osto- ja logistiikkapäällikkö Teppo Jalonen,
puh. . . 050 534 6464 sekä
konttorinjohtaja Eeva Vihmolalta, puh. Sinulla on järjestelmällinen työtapa ja toimit
mielelläsi osana ryhmää. tai ?Ostaja?.
Hiab on maailman johtava kuormankäsittelylaitteiden toimittaja. huonek. yhteistyötaitoja ja kykyä verkostoitua
. . Aj. ?
???????????
PÄÄSIÄISHUUTOKAUPPA
Su 23.3.2008 klo 13.00 alk. 0400 844 453.
päristön luomiseen ja henkilökohtaiseen viihtymiseen. . Ydinosaamisalueemme ovat kylmämuovaus, vaativa hitsaus ja
lämpökäsittely. 040 822 3817
LASITERASSIT
Veijalainen Markku
p. . . 0500 814 528
- Putkiasennukset
- LVI-suunnitelmat
Pipemix / M.Rantanen 0400 764 936
Olet koulutukseltasi konetekniikan diplomi-insinööri tai insinööri. P. Kaiken kattava
SANEERAUSPALVELU. Olemme myös
?????????????????
aidosti kiinnostuneita ihmisestä ja hänen tarpeistaan. upea
biedermayersohvaryhmä, rokokoo ruokailuhuoneen
kalusto + vitriinikaapit, wanhat astia- ja vaatekaapit,
tamminen ruokailuryhmä, venäl. . 3-os. . Vuonna 2006 Hiabin liikevaihto
oli 914 MEUR, se toimitti 60 000 kuormankäsittelylaitetta ja sen henkilöstömäärä
oli noin 4400. 050 540 5004.
Etsitkö uusia haasteita. Hiab kuuluu Cargotec-konserniin, joka on maailman johtava
lastinkäsittelyratkaisujen toimittaja. lasia, kristallia, tauluja sekä
paljon muuta kuolinpesänirtainta. Tehtaallamme työskentelee hieman yli 120 työntekijää ja yrityksemme
kuuluu Euroopan suurimpiin ja tunnetuimpiin päätyvalmistajiin.
Haemme Halikon tehtaallemme
TUOTANNONSUUNNITTELIJA / TEKNINEN SUUNNITTELU
vastaamaan tehtaan tuotannon- ja työvaihesuunnittelusta yhdessä muiden työryhmän jäsenten kanssa.
Sinulla on teknisen alan koulutus (teknikko tai insinööri), kokemusta 3D-suunnittelusta ja esimiestehtävistä. . . Olet aktiivinen,
oma-aloitteinen ja yhteistyötaitoinen. Ei yhdistettävissä muihin asiakasetuihin.
SALO
Meriniitynkatu 15
p. 15 km
Salosta. . . keramiikkaa, seinäryijyt, aito matto,
seinäkello, taide- ym. Onko myyntiosaaminen jo nyt vahvuutesi?
Tehtävänäsi on myydä asiakkaille säästämisen ja sijoittamisen palveluja yhteistyössä
konttoreiden henkilökunnan kanssa. maaliskuuta 2008
28
?????????
Nordea hakee Saloon sijoitusasiantuntijaa
Haemme
Karistojan yksityistien
vuosikokous 6.4.2008 klo 13.00
Vesannolla, Karistojantie 561.
Hoitokunta
Muurlan VPK ry
Halikon
Karjalaiset ry
sääntömääräinen
kevätkokous Franssintalolla su 30.3. Käytössämme on nykyaikaiset
välineet, mm. klo 17.00.
Tervetuloa!
kevätkokous
30.3.08 asemalla klo
16.00. soveltuvaa, mielellään akateemista koulutusta
asiakkaitamme
Hallitus
toteuttamaan
Halikon VPK ry:n
suunnitelmansa
KEVÄTKOKOUS tiistaina 1.4.2008 klo 18.00
Märynummen paloasemalla. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. 050 377 5099.
Ylläksellä Äkäslompolossa
89 m² mökki vapaana vielä
tälle keväälle viikot 15,16 ja
17. ?Teemme sen mahdolliseksi. Hallitus 15.30.
Sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
henkilöitä, jotka
haluavat auttaa
Tehtävässä menestyminen edellyttää
Salon VPK ry:n
sääntömääräinen kevätkokous
ma 31.3.2008 klo 18.00 paloasemalla.
Esillä sääntömääräiset asiat.
??????????????
SSP:n osakkeita. kaikkiin autoihin!
*Esimerkkilaskelma: Auton hinta 6.000 e, käsiraha 1.200 e, rahoitettava osuus 4.800 e (max 12.000 e), korko 0 %, luottoaika max. baiceff salonkikaappi, kampauslipastot, piironkeja, talonpoikais tasakantinen arkku v. johtavan pohjoismaisen varallisuudenhoitajan erinomaiset mahdollisuudet
edelleen kehittää omaa sijoitustoiminnan osaamista ja ammattitaitoa.
kansainvälisessä pankissa. . 040-5170 211, www.halikkoworks.com
??????
????????????????????????????
VW Polo 1.9 D -97.
4-ov HB, joita vähän. autamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa tarjoamalla heille laajan valikoiman pankkitoimintaan, varallisuudenhoitoon ja vakuutuksiin liittyviä palveluja.
KEVÄTKOKOUS, Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään
torstaina 27.3. Tied. 550
e+sähkö ja vesi. 0400 885 055.
Omakotitalo 2h+tupak.+sauna, puu/sähkölämmitys. 020 740 8611
Suurin ja turvallinen
www.delta-auto.fi. P. . lokkisarjan ruoka- ja kahviastiastot, maitokannut, voipytyt,
Kupittaa ym. 24 kk / 12.000 e
. klo 18.00 Salon Taidemuseo Veturitallissa, Mariankatu 14, Salo.
Ennen kokousta tutustumme oppaan johdolla näyttelyyn ja nautimme kahvit.
nordea.com/job
PALVELUPISTE Annankatu 5, avoinna joka torstai klo 12-14.
KT kaksio 62 m² Ruuhikoskenkadulla, v. kahvikalusto, porsl.
mm. . Siisti,
vähäkul, dieselhuolto juuri tehty. Myyd. 040 514 7986
????????????????
KIRVESMIES
vakituiseen työsuhteeseen
P. . 040 740 9094
?????????????????????????
??????????????????????
??????
?????????????????????????
??????????
?????????????????????
???????????????
Tilaukset,
osoitteenmuutokset,
palaute ja
viikkomarkkinailmoitukset.
Kätevästi
osoitteesta
www.sss.fi
SALON SEUDUN
SANOMAT
KSEN
U
O
J
R
A
T
ILLE
E
N
Ä
T
Y
PY
Etsimme Saloon operatiivista
ostajaa
4
osaksi tehtaamme kuusihenkistä hankintatiimiä
Huolehdit yhteydenpidosta toimittajiin aina komponenttitarpeiden ennustamisesta
oikea-aikaisen toimituksen valvomiseen ja jälkiseurantaan asti. Pro/ENGINEER-suunnitteluohjelmisto.
Osana Hiab-yhtiötä ja Cargotec-konsernia olemme osa kehittyvää liiketoimintaa,
joka tarjoaa myös sinulle erinomaiset kehitysmahdollisuudet tulevaisuudessa.
Kauppalauantai!
Delta-Autossa klo 10?15
Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelupäällikkö Ismo Inkinen, puh. 040 579 3006.
?????????????
Etsi tätä tehtävää koskeva työpaikkailmoitus osoitteesta www.nordea.com/job ja
lähetä hakemuksesi viimeistään 31.3.2008.
tekijöitä, jotka ymmärtävät asiakkaitamme.
Nordean visiona on olla johtava pohjoismainen pankki, joka luo merkittävää arvoa asiakkailleen ja omistajilleen ja joka
on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. tuloshakuisuutta
. vain 80.000 km
1 omistaja, huoltokirja. Kattokruunut ym. Olet yhteistyökykyinen, aikaansaava ja pystyt
ottamaan huomioon laajoja kokonaisuuksia.
Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme lähettämään 7.4.2008 mennessä osoitteeseen:
Halikko Works Oy/Markku Rajala
Heinäalhontie 3, 24910 Halikko as.
tai sähköpostitse: markku.rajala@halikkoworks.com
Lisätietoja: Tuotantopäällikkö Markku Rajala, puh. haasteellisen tehtävän varallisuudenhoidon parissa ja suuren kansainvälisen
konsernin edut
. 050 342 2192/Uutela
Halikko Works Oy on erikoistunut räätälöityjen terästuotteiden valmistamiseen ja
muovaukseen. 0400 530 120.
??????????????????????????????????????????????????????????????????
Meriniitynkatu 8, p. 849 ym. asiakaslähtöisyyttä
. 0400 480 310
Etsimme Saloon
??????????????
suunnitteluinsinöörejä
nostureiden ja niiden lisälaitteiden suunnittelutehtäviin
Piirretään
RAKENNUSLUPAKUVIA
Puh. 044 512 3456
Halli/verstastilaa n. HELMITELE.
044 326 0002 Muurikainen T.
044 326 0003 Uusitalo A.
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. . Henkilöstö on toimintamme ydin työsken-
KEVÄTKOKOUS pidetään Op Kantrisalon kokoustiloissa ma 31.3.2008
klo 13.00. 044 517 2255.
Vapaa-ajan asuntoja
www.saariloma.net
P. mm. 2 hyvät renk.
H. P. Toimit koko Salon seudun alueella, eli Nordean
Salon, Halikon ja Perniön konttoreissa.
. Siksi etsimme
Rt kaksio Salosta.
P. valaisimet, pöytähopeaa mm. erinomaisia vuorovaikutustaitoja
. P. 721 2100 www.salonautotalo.fi
. 262 th. vahvaa sijoitus- ja myyntiosaamista
. www.hiab.com
max. P. . . 0204 55 2442.
?Rakentaa koteja ihmisille?
AK Rakentajat
rakentaa UUDISRAKENNUKSIA
pyydä tarjous uudisrakennuskohteestasi. 0400 424 198.
2h+k + kph 59 m² Turku Hannunniitussa. . Raportoit osto- ja
logistiikkapäällikölle.
KPL
SUKLAA!
MUNIA
Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen (teknikko, insinööri) tai kaupallinen (tradenomi) koulutus ja vähintään kahden vuoden työkokemus tuotannollisesta ympäristöstä. 0,00 e, luottohinta 6.000 e. sähkö,
Heti vapaa. Hallitset sujuvasti englannin kielen, muu kielitaito luetaan sinulle eduksi.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja vaihtelevia, osaamisesi ja kokemuksesi mukaisia tehtäviä modernissa suunnitteluympäristössä. Kuoreen tai viestiin merkintä ?Suunnitteluinsinööri. . . Perniön Alikulman N-S
talolla os. . Sinulla on mielellään muutaman vuoden suunnittelukokemus 3D-ympäristössä ja osaamista joiltakin seuraavilta erityisalueilta: koneensuunnittelu, väsyttävästi kuormitettujen teräsrakenteiden suunnittelu ja mitoitus,
mekanismien analysointi ja suunnittelu, FEM-laskenta, mobilehydrauliikka, liikkuvat
työkoneet. Normaali luottopäätöskäytäntö
ym. 721 4404 Ylhäistentie 3, Salo
???????????????????????????????????????
????????????????????????
Palvelemme torstaista maanantaihin
-25%
?????????????????
????????????????????????
????????
???????
HERKUTTELE
PÄÄSIÄISKUKILLA!
KAIKKI MYYMÄLÄSSÄ
OLEVAT SOHVAT
tu
s.
Tarjouspyynnöt ja myynti:
Rautanet Koski Oy
Hongistontie 3, Koski Tl
Puh. ym. ym. 02 - 484 9250
?????????????????
???????????????
???????????????
fi
???????????????????????????????????????????????
????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
PIRKKO
OLETTE
KAIKKINIIN
SyPyJi
ROUVAT
MINiTARJOAN
TiMiNJiLKI
RUUAN
OLEMMEKOHiNEN
MIELESTiiN
VANHOJA
NIIN
TOIVON. 10-18, la 10-15 Puh. 02 - 484 920
fax. maaliskuuta 2008 29
??????????
????????????????????
??????????????????????????????
?????????????????????
?????????????????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
???????????????????????????????????????
???????????????????
?????????????????
??????????????
??????????????????????
?????????????????????????
Avoinna LA 22.3. ym. ym. 10-18, la 10-14 www.autosimelius.fi
MUURLANTIE 23, 02-732 0050
Meriniitynkatu 21, SALO
Puh. ym.
+<921,1.$78 6$/2 SXK
??????
???????
?????
Tarjous voimassa maaliskuun loppuun.
Helsingintie 21, Salo, puh. ym. TI 25.3. Lauantaina 22. ym. (02) 733 4940.
?????????????
????????????
tp
://
w
Kattoristikot mittatilaustyönä.
.p
w
uu
nj
al
os
???????????????????
w
??????????????????????????
Pääsiäismunille erilaisia
rautalankakoreja
www.sisustustehdas.fi
ht
??????????????????
10-18
joka päivä
Ark. 02-733 430
???????????????
???????????????????????????
?????????????????????????
??????????????????
??????????????
??????????
????????
PÄÄSIÄISLAUANTAINA klo 9-16 . ym. 733 1550, 0400 533 144, 0445 511 557,
av. 11-18
LAUANTAINA 80:lle ekalle muodikas
BAMBUKAITALIINA ILMAISEKSI!
Ajankohtaiset KASVATUSRUUKUT -60% ?HARAVA varrella 2.- 4.90
?KATEHARSOT/MANSIKKAMUOVIT/VARJOSTUSKANKAAT -25%
?TUOLINPÄÄLISET -50% ?GRILLIHIILET 2.- säkki ?Muoviset
PARVEKELAATIKOT -25% ?Vihannesten SIEMENET 12 pss 2.- 1 erä/as.
ym. ym. ym. ym. ym. ark. klo 10-14
LASTEN BMW-VAIHTOPÄIVÄ.
Tuo vanha loppuunajettu leikkiautosi (kaikki merkit käy)
SAAT TILALLE TULITERÄN BMW 120i LEIKKIAUTON!
Vaihtoautomme netissä:
Olemme avoinna myös
PÄÄSIÄISENÄ joka päivä
klo 10-19. ym. Tervetuloa!
SU 23.3.
MATKAILUAUTOT JA -VAUNUT
VIELÄ MUUTAMA
-VAUNU
POISTOHINTAAN!
AVOINNA
-tuotteiden esittely.
LA 10-14
Örninkatu 8, SALO,
p. ym. ym