Tänä vuonna
tutkimuspöydälle saakka on
saatu yksi kala, jonka tutkimukset ovat vielä kesken.
Lohenkalastus päättyy Pohjanlahdella
ja Itämeren pääaltaalla
Maa- ja metsätalousministeriö kieltää lohenkalastuksen
Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella perjantaista alkaen, koska kalastuskiintiö on
täyttymässä.
Ministeriön mukaan EU:n
Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahden alueelle asettamasta lohen kalastuskiintiöstä on täyttynyt jo noin 92
prosenttia. 8.00-16.00)
Tekstiviestillä: SSS PLUS oma nimesi, osoitteesi
sekä sähköpostios. 7-19, la 9-16, su 12-16
puh. Tägää se somessa #luk
uva
tilla
. (02) 727 4100
www.sallab.fi
!
E
!
E! LE AL
!
L
E E!A !A E!
L
uksesi
!AE!AL ALE AL
Täydennä nyt tila
E
! E!
L
L
E
A
A
!
!
digilehdeLllEäALE! E!AL !AL
!nA
E
V
AL ALE
a
i
L
A
esällä?
luet. Mitä luet k
3
+
. numeroon: 046 20 4887
Kuva viitteellinen.
Kodin Terra Salo, Valtatie 5, 24800 HALIKKO
ark. Viime vuonna
Evira sai tutkittavaksi neljä
sairasta lohta. krs, Salo
puh. Suomenlahdella lohenkalastus voi
jatkua.
Saalismäärän seuraaminen
ei ministeriön mukaan ole
täysin reaaliaikaista, joten
sopiva kalastuksen keskeytyshetki joudutaan arvioimaan. Laita jo kalenteriin
Laurin markkinat,
Perniö 1.8.
Ota kuva
ta!
s
i
h
u
u
p
u
k
u
l
n
kesä
Missä
Särkisalo-päivä 25.7.
salo.fi/kesayhdessa
Lääkäriasema Sallab
Helsingintie 14, 3. Se maksaa kestotilaajalle
vain 3 euroa kuussa eli 36 euroa vuodessa.
100 kpl
Digilehti kulkee mukana aina. digilehti 16 . HEINÄKUUTA 2015 | VIIKKO 30 | N:O 196 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Plus-tilaajana saat kaiken!
5,-
Ota digilehti nyt heti käyttöösi!
rulla
Verkossa: www.tilaajapalvelija.fi/plus
Ota hauska kuva
i ja
kesän lukupuuhistas
uk
. / kk
(Norm. Saalisrekisteriin
oli tiistaihin mennessä tallennettu noin 26?500 lohta, kun
kalastuskiintiö on tänä vuonna yhteensä 28?787 lohta.
Kalastuskieltoalue kattaa
muun muassa Perämeren,
Selkämeren, Saaristomeren
ja Ahvenanmeren. (STT). 14
Salolainen lääkäriasema salolaisille.
Kesälläkin meiltä nopea apu.
VARAA AIKA VASTAANOTOLLE
puhelimitse (02) 727 4100 tai
netissä www.sallab.fi
P.s. Se on luettavissa
missä ja milloin vain: mökillä, työmatkalla, lomalla
tai vaikka junassa. Tai lähetä se sähköpos
kuvakilpailu@sss.fi
Noora
Särkin
iemi, v
uoden
2014 k
esäkuv
akisan
16.8.2015 mennessä.
finalis
tikuva
Soittamalla:
Voittaja saa GoPro-actionkameran,
kakkoselle ja kolmoselle on luvassa selfie-kepit.
Liitä mukaan kuvaajan tiedot, yhteystiedot
ja lyhyt kuvaus kuvasta.
Lähettämällä kuvat hyväksyt, että SSS-konserni saa käyttää kuvia
paperilehdessä, netissä ja muissa julkaisukanavissa
koskien kuvakilpailua ja KesäPlus-lehteä.
Julkaistusta kuvista ei makseta palkkiota.
(ark. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija Perttu Koski kertoo, että myös tänä vuonna
havaintoja kuolleista kaloista on tullut normaalia enemmän.
Viime vuonna tutkituista
lohista ei löytynyt tartuntatauteja, jotka olisivat selittäneet massiivisen lohikuolleisuuden.
Lohenkalastus kielletään Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella, koska kalastuskiintiö on täyttymässä.
Tutkijat löysivät kaloista
ihovaurioita, joiden muoto
sopii pyydyksistä pois heittämisen yhteydessä syntyneiksi.
??Lohikuolemien taustalla
on todennäköisesti useita
syitä, Koski kertoo.
Harmittomat vesiperäiset
taudinaiheuttajat, kuten
erilaiset bakteeri- ja sienitaudit, saattavat olla kaloille
kohtalokkaita.
Viime vuoden tilanteeseen
vaikutti osin se, että Tornionjoen lämpötila oli use-
amman viikon lohen kestokyvyn äärirajoilla.
??Valtavan lämmin vesi
saattoi olla viimeinen niitti jo muutenkin heikoille ja
vaurioituneille kaloille, Koski sanoo.
Tilanteesta on hyvin vähän
tietoa. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
n
u
u
l
i
a
p
l
i
k
a
v
u
k
u
t
s
i
Osall
!
a
r
e
m
a
k
o
r
P
o
G
a
ja voit
Meripirtti klo 10 . Tutkijat pyytävätkin
ilmoittamaan havainnoista Eviraan. Määrä on moninkertainen 2000-luvun keskiarvoon
verrattuna. 80-luvulla lohta
jäi kalastajien haaviin vain
tuhansia kiloja.
Viime vuonna Tornionjoesta löydettiin satoja kuolleita
lohia. Viime vuoden lohisaalis oli 147?000 kiloa. / kk)
2.7.
TÄNÄÄN 2
erä
Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta
kätevällä digilehdellä. KESKIVIIKKONA 22. 075 3030 2727 (0,088/min)
www.kodinterra.fi www.sso-rmp.fi
Omistajan käyntikortti
Tornionjoen lohikuolemien
syy edelleen mysteeri
Kalastajat ovat havainneet kuolleita kaloja aiempaa enemmän.
STT | ANU KERTTULA
Raatimme valitsee kymmenen kuvaa, jotka pääsevät kisaamaan
kilpailun voitosta yleisöäänestyksessä netissä.
TTEJA
POISTOTAPE
Kalastajat ovat huolissaan
Tornionjoella jälleen havaituista kalakuolemista, joille
ei löydy yhtä selvää syytä.
Ruotsin puolella jokea on
parina viime vuotena tehty
havaintoja kaloista, joiden
pinnalla on paiseenomaisia
haavaumia.
??Voi olla, että viiden kuuden vuoden kuluttua joessa
ei ole lainkaan lohta, sanoo
Leif Taavola ruotsalaisen
uutistoimiston TT:n haastattelussa.
Taavola asuu Juoksengissa
Ruotsin Ylitornion kunnassa
ja on kalastanut joella 60-luvulta lähtien.
Taavola kertoo kalastajista, jotka ovat sitä mieltä,
että viranomaiset eivät ota
ongelmaa tosissaan.
Luonnonvarakeskus Luken tutkija Atso Romakkaniemi kertoo STT:lle, että
havaintoja kuolleista kaloista on tullut myös Suomen
puolella jokea.
??Tornionjoen lohien määrä on kasvanut moninkertaiseksi aiempiin vuosiin
verrattuna, Romakkaniemi
muistuttaa.
Tämä voi tutkijan mukaan
Lehtikuva/Markku Ulander
NORJA
Torn
SUOMI
ionj
oki
Pajala
RUOTSI
100 km
Kolari
Rovaniemi
Tornio
Kemi
STT
olla myös lisääntyneiden havaintojen syynä
Vaikka niin
varkaat! Väärin
kuvitteletkin
n. On
tärkeätä painottaa sitä kehitystä, joka on
tapahtunut Kreikan nykyvaltion aikana.
nn
n. Murrot ja varkaudet li- kolme tekevät työni oman
sääntyneet, koska niistä ei työn ohella. Arvoisat microsoftlaiset! loman aikanakin oleskeleOiva markkinarako teil- maan ja tupakoimaan ja jole suunnitella joka kotiin pa juomaan. Ehkä myös sillä,
mitä näkemistä täällä oikeastaan on. Näyttivät aanelosen
kokoista taulukkoa siitä, mitä vauhtia saa
ajaa milläkin tiellä ja laitteella. Eikö tämä kerro
pikemminkin siitä, että rajoituksissa on jotain vikaa. Mahtaakohan kassamaksusi kuitenkaan ihan
riittää kattamaan koko
korvausta. Työtäänhän ne poliisit tekivät. Siinä
kun juteltiin, kertoivat hyväntuulisesti, että
sakko olisi ollut kolminkertainen, jos nopeutta olisi ollut kaksi pykälää enemmän.
Nyt maksettavaksemme jäi Euroopan
rahaksi muutettuna viitisen kymppiä. Plazan edessä kyltin alla
tupakointi kielletty, mutta
jengi polttaa koko ajan. Kaikki täytyy sanoa ää- mennyt yli ilman odotte-
neen ennen kuin tajutaan.
Jokainen Suomen asukas
tuli tukeneeksi kreikkaa
tonnilla. Olkoon näin, satunnaisia kuluja tämmöiset.
Tapahtuma ei ollenkaan johtunut siitä, että meillä olisi ollut kiire. Pystytämme telttamme sinne,
missä voi ennen nukkumaanmenoa ostaa
lämmikkeeksi votka- tai konjakkipullonsa
lähimmältä huoltoasemalta.
Niinpä, nyt kun luette tätä, me olemme
joko matkalla tai lähdössä. Ai sitä sanotaan nykyjat ja rutisijat! Hehheh
ään vuorotyöksi, kun samat
taan. Sitä ennen tilannetta yritetään ratkaista
muilla lastensuojelun keinoilla. Toisaalta lapsi saattaa varttuessaan
kuin niitä on tehty.
Vaikka Parviainen puhuu lapsiperheistä, jakalkaa käyttäytyä niin, että on jopa vaaraksi
samista tukevaa yhteisöllisyyttä tarvitaan Saitselleen, eivätkä vanhemmat enää pärjää häSALO on tänä vuonna lisännyt työntekijöitä
lon seudulla nyt muutenkin.
Lomatunnelmia
P
oliisit pysäyttivät meidät suoran ja tyhjän tien varrella.
Nopeutta oli ollut 117 kilometriä tunnissa. Heinä korjataan tamaan edellään ajavaa
jo pelloiltakin. Salon lapsiperheiden
kotipalvelun työntekijöillä on kolmisenkymmentä
asiakasperhettä, joissa voidaan käydä kolmekin kertaa viikossa.
Ongelmat ovat vakavia,
mutta apua niihin saadaan
sittenkin varsin pienillä
panostuksilla. Salossakin
hoitaja Pirjo Parviainen (SSS 21.7.), jonka mule rajoja tai tarjoamaan hänelle perusturvalhuostaanottoja on purettu lähes yhtä paljon
kaan yhteisöllisyys auttaisi moniin pulmiin.
lisuutta. Herää
pahvi!
n. Jos tämä raha olisi
maksettu oman maan kassaan, olisi lama ohi ja luotu
ne 200?000 tuhatta työpaikkaa sun muuta. Surucissa on yksi suurimmista Syyrian pakolaisten leireistä.
tanut pitkään munaringistä
kananmunia, koska haluan
tukea lähiruokaa. Päämääränämme
oli koko ajan tie yhtä hyvin kuin se, mihin
tietä pitkin pääsee. Sandels
n. Moottoripyörä ja kaksikaistainen tie, suurin nopeus
80 koko maassa. Olisiko aika niittää tien- kiire, että lähtee 60 km/h:n
varret, liittymistä ei näe alueella risteyksessä ohitenää tielle. Jossain kaukana, missä ei tarvitse
pelätä joutuvansa mieron tielle yhdestä ylinopeudesta. ?Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan. Mutta
yhtään en tiedä, mistä nämä munat tulevat, koska
niissä ei ole leimaa, eikä
koskaan ole tullut kuittiakaan. heinäkuuta 2015
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Mielipide
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Vaihtelua
löytyy vasta yli tuhannen kilometrin päästä, missä sankat sääskiparvet pimentävät
auringon.
lettu, voi valtio lunastaa sen
itselleen ja myydä edelleen.
Kaunis toisen silmissä
n. Jos olisin
n. Minäkin olen töissä toieikä muutakaan virkakun- mistossa, ja kun jään lomalle, työni jaetaan kolmelle
taa. Toukokuusta lähtien on MAN
moporalli taas pyörinyt Ha- n. Kyseinen
tehdas kun on päivätehdas,
ei vuorotöitä. Kaunis järvimaisema on samanlainen Keski-,
Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa. Asukkaat
nykkään! Riistakamera
osaisivat olla valppaana.
n. Minne ihmisellä on niin
n. Kotirauhaa arvostava
sekä soitetaan neuvoja. Meillä
mainostettiin kauan sitten, että nyt lomasuuntana Suomi. ei kaunis näky
edullinen liiketunnistimella n. Varn. On rankka päätös,
että lapsi ei voi enää olla
kotona. Tuhannet mielenosoittajat marssivat Istanbulissa osoittamassa mieltään islamilaista valtiota vastaan. Tavoitteena on tukea ja ohjata vaikeuksissa
olevia perheitä niin, että
huostaanottojen määrä vähenee.
Myös laki velvoittaa kuntaa järjestämään apua kaipaavalle lapsiperheelle kotihoitopalvelua, esimerkiksi lastenhoitoapua.
Tarvetta tällaiselle avulle
on. Autoton
sen takia tehtaisiin tullaan
n. Kreikkatuki
lua, se olisi tullut väärää
kaistaa suoraan kuljettajan puoleiseen kylkeen, enkä kirjoittaisi tätä. Postisella on vain yk-
si tarkoitus eli vähentää
Postin kuluja. Ihan turha väitellä tupa- kapajulasta
LEHTO
Verkosta
Tämä pohdiskelu tuntuu aika turhalta.
Kuitenkin, entä jos tätä miettii maamme talouden ja turismin kannalta. Myönnän myös, että siellä missä
on lakeja, niiden noudattamista kuuluu valvoa, kunhan muistettaisiin järki, joustavuus
ja vanhat tuomarin ohjeet. Olin odottamassa
akat ja ukot jatkuvasti ulkona käryttämässä. Se nyt vain on kivaa ajaa
kunnon vauhtia silloin, kun siitä ei ole mitään haittaa tai vaaraa kenellekään.
nn
TÄTÄ MIELTÄ
TÄSTÄ MAAILMASTA
Lehtikuva/AFP/Ozan Kose
Väyrysen
aloite on
kannatettava
Itsenäisyyspuolue tukee Väyrysen aloitetta euroäänestyksestä.
Itsenäisyyspuolueen hallitus on ottanut
myönteisen kannan Paavo Väyrysen (kesk.)
alulle panemaan kansalaisaloitteeseen, jossa
esitetään kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Aloite on kannatettava ja oikean suuntainen.
On hienoa, että Väyrynen on tullut IPU:n linjalle. Työtön. Salon lapsiperheiden kotipalvelun työryhmässä on tällä hetkellä
viisi työntekijää.
VAKAVALLE ongelmalle
löytyy useita syitä. Millaiset,
on jo toinen juttu. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Se ei kuulu
harjoitukset jatkuvat välillä sinne, kuten itsekin hyvin
yömyöhään ala-asteen pi- tiedät! Ohi kulkeva
halla, kylä raikaa! Ei tunnu
kiinnostavan kaupungin n. Suomi tarvitsee oman rahan ja kansalaisten pitää saada päättää asiasta.
Aloitteella on monta merkitystä. Nykytodellisuus on
tosiaan Usvainen maisema, kuten Theo
Angelopoulos nimittää elokuvaansa. ja
muita viisaita sanoja.
Oli miten oli näiden kanssa, niin kauan
kuin voimia riittää, me, puolisoni ja minä,
ajelemme enimmäkseen muualla kuin Suomessa. Valottomat perät Suomen tijat huom.
hämärillä lakeuksilla; pitää n. Haepa television romusi
likon koulukeskuksen lähis- pois Kalkkilan tien jätetön kävelyteillä. Ja kun he ovat lomalla,
jos puolustat omaisuuttasi tuuraan heitä Et ole mivoimakeinoin, saat varmas- tenkään ainutlaatuinen ja
ti kovemman tuomion kuin korvaamaton. Vähänkö harmaata.
n. Tätä koyleisin syy olivat vanhemmuuden ongelmat.
den perheiden tilanteet eivät ole pysyviä, ja onrostaa myös Salon terveyskeskuksen johtava
Osa vanhemmista ei pysty asettamaan lapselgelmat ovat yleensä ratkaistavissa. käryttäjille
potkut. Niin, entä
sitten. Asuntomurroista ym. Nykykreikkalainen
kulttuuri on Euroopan ainoa, jossa etuliite
nyky- edes tarvitaan. tuvarustettu valvontakamera, lisi kertoa lehdissä heti eijoka lähettää kuvaa kän- kä viikon päästä. Kuinka moni ulkomaalainen on päättänyt, ettei
ikinä tule Suomeen sen jälkeen, kun on
BBC:n tai The New York Timesin uutisista
kuullut, että täällä on pienestä ylinopeudesta annettu 53 924 euron sakko seinäjokelaiselle herrasmiehelle?
En tietenkään väitä, että maamme nopeusrajoitukset ja sakotuskäytäntö olisivat ainoa syy siihen, että tuhannet suomalaiset
ajelevat lomallaan mieluummin ulkomailla.
Täkäläisellä säätilalla ja hintatasolla on varmasti oma merkityksensä. Kirjoita mieluummin nimelläsi. No, turhaa sitä oli ruveta selittelemään, riidan haastamisesta puhumattakaan. Olin vakavasta syystä
sairauslomalla kolme kuukautta. Ne
n. Tekstaripalstalla valitetaan usein sitä, miten monet täällä ajelevat
laittomilla nopeuksilla. Kaupunki sijaitsee Turkin puolella lähellä Syyrian rajaa. Jos autoa ei pesty ja huol-
Kiitän professori Kaisa Häkkistä hyvin pätevästä kreikkalaisesta kolumnista. Viranomaisten mukaan on syytä uskoa,
että iskun tekijä on äärijärjestö Isis. Haluaisin lisätä sen, että Kreikassa esi-isien palvonta (arkeolatreia) on vaarallinen tauti.
Siitä on hyvä parodia elokuvassa Kreikkalainen naimakauppa, jossa kaikki nykyajan
keksinnöt juonnetaan antiikin maailmasta.
Asia on niin, että Aleksis Tsipras on synytynyt nykyvaltiossa, jossa on bysanttilainen
kausi, turkokratia, ja vaikkapa sisällissota ja juntta taustana. Laskepa uudes-
tien ylitystä. Terveisin ta- autoa. Huh huh. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
22.7.2015
Se nyt vain on kivaa ajaa kunnon
vauhtia silloin, kun siitä ei ole
mitään haittaa tai vaaraa kenellekään.
Työttömyys ahdistaa lapsiperheitä
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
JUUSO PELTOMÄKI
Lehtikuva/Eija Kontio
Lastensuojelun tarve kasvaa Salossa jatkuvasti.
Lapsia on tänä vuonna esimerkiksi sijoitettu oman
perheen ulkopuolelle viime
vuotta enemmän.
Huostaanotto ja sijaishuolto ovat äärimmäisiä
toimia. Tuskin olisimme välittäneet, vaikka olisimme
tienneetkin. Edes töihin
palatessani
n. Tämä tapahtui Turkissa.
Mistäpä me sen olisimme tienneet. Huostaanottojen
lisääntyminen kertookin
ongelmien yleisestä lisääntymisestä.
ennaltaehkäisevään perhetyöhön. Tuhannet yrittäjät ovat
edelleen samaa mieltä, samoin valtio, jonka
talousarvio romahtaa ilman matkailutuloja
ja ylinopeussakkoja.
Kuinka paljon on meitä, joista ei ole hauskaa matkustella maassa, jossa ei missään
varsinaisesti ajeta, vaan maanteillä körötellään ja kaupungeissa madellaan. Mukavaa kesää, haukku- n. Kun aloite
kerää yli 50 000 nimeä, joutuvat eduskunnassa
olevat puolueet ja edustajat ottamaan siihen
kantaa.
Jos kansanvalta, demokratia toteutuisi, saisivat
suomalaiset äänestää sekä eurossa että EU:ssa
jatkamisesta.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
rit
a
Tekst
Lyyransoittaja
En väitä sitäkään, että nopeusrajoitukset
olisivat kaikkialla tarpeettomia. Salossa ilmeisin, mutta ei ainoa
tekijä on alati heikkenevä
työllisyystilanne, jolla on
omat sosiaaliset seurauk- Salossa on tänä vuonna sijoitettu lapsia oman perheen ulkopuolelle viime vuotta enemmän.
sensa. Esimieheni oli kolme viikkoa. Se saa aikaan
kansalaiskeskustelua tulevaisuutemme vaihtoehdoista, joka on välttämätöntä. Mielenosoitus järjestettiin maanantaina sen jälkeen, kun itsemurhapommitaja surmasi yli kolmenkymmentä
ihmistä Surucissa. Monissa kerrostaloissa ei
asetuksella kieltää moinen saa enää tupakoida, joten
automatiikka. Työttömyys ahdistaa
vanhempia monessa lapsiperheessä.
nen kanssaan kotona.
MYÖS sukulaisilla, ystävillä ja naapureilla on
Viime vuonna Salossa tehtyjen sijoitusten
On hyvä muistaa, että vaikeuksiin ajautuneitärkeä rooli perheiden jaksamisessa. Hyvää kesää joka tapauksessa!
n Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pappi.
040 7711 777
koivien kanssa, koska eivät
myönnä, että tupakointiin
kuluu aikaa, vaikka se on
ihan selvä juttu. tupakoimaton
n. Olen ystäväni kautta os-
ISKUN JÄLKEEN. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Jakaja saa
valmiiksi niputetusta Postisesta jakopalkkion vain yhdestä mainoksesta, vaikka
nipussa olisi vaikkapa viisi
mainosta. Melko ranksaa mitään rangaistusta, ja kaa. Nikos
Kazantzakista lähtien kirjailijat joutuvat
hakemaan paikkansa ja oman arvonsa. Keulimis- purkkien luota. Ratsioita enemmän maaseudun
taajamiin
n. Esimiehelleni
lähetettiin töistä paranemistoivotuksena kukkakimppu, minua ei muistanut kukaan
Työttömiä oli
Salossa yli 4 200, ja vuoden takaiseen
tilanteeseen verrattuna määrä nousi yli
200:lla.
Saloa korkeampi työttömyysaste Varsinais-Suomen alueella oli vain Turussa
(18,1 prosenttia).
Salon synkille luvuille saadaan jatkoa
Microsoftin ilmoitettua Salon yksikön lopettamisesta. Anttila lopetti pääsarjapelit
Hurrikaani-Loimaan paidassa voitettuun pronssiin keväällä 2014, mutta
palaa nyt vuoden tauon jälkeen pääsarjatasolle täynnä intoa.
. Hän kuitenkin myöntää, että
paine Italiassa ja Kreikassa on kova.
Sivu 7
Moottoripyörillä
Etelä-Koreasta
Suomeen
Eteläkorealaiset Kwang Su Moon
ja Song Moo Kwang ovat kaukana
kotoaan. Viljely aloitettiin kolme
vuotta vaatimattomasti muutamalla rivillä, nyt viljelypinta-alaa on kolme hehtaaria.
. Työntekijöistä noin 500:n
arvioidaan asuvan Salossa.
. Ensiarvoisen tärkeää on tehdä se,
mikä on tarpeellista ja tuottaa sitä, mitä
kuluttajat haluavat ostaa. Varsinais-Suomen työttömyysaste on koko maan tasolla ja neljänneksi
pienin koko maan ely-keskusten alueista.
UUTISET 4
SSS/Tatu Gustafsson
Perussuomalaiset ei hyväksy Euroopan unionin sisäministerien alustavaa päätöstä turvapaikanhakijoiden
siirtämisestä Välimeren maista muualle Eurooppaan.
Päätöksen mukaan Suomi vastaanottaa 792 Välimeren yli tullutta turvapaikanhakijaa kahden seuraavan
vuoden aikana. Miehet aikovat ajaa aina
Etelä-Eurooppaan asti.Matkan on
tarkoitus kestää kolme kuukautta.
Sivu 6
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Eteläkorealainen Song Moo Kwang
yöpyi ystävänsä kanssa Salon Vuohensaaressa.
Iso-Anttila palaa
lentisverkolle
RUNOJEN TULKINTAA KARAOKESSA. heinäkuuta 2015
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Nokian Here
menossa autojäteille
(02) 770 2314
Vilppaalla edessä harvinainen
kotiavaus Korisliigassa
UUTISET 7
URHEILU 13
Salon työttömyys nousi
liki 17 prosenttiin
Salon työttömyysaste nousi kesäkuussa
lähes 17 prosenttiin (16,8). Auto-Lehtisen omistaja Juha Vähäoja sanoo, että
kampanja on tuonut myös niitä asiakkaita, jotka eivät aio ostaa uutta autoa
tilalle. Angelniemen kyläyhdistyksen runoleiri käynnistyi tiistaina runokaraokella, jossa tar-
joiltiin monta tuttua klassikkoa uusin tulkinnoin. Kuvassa omaa tulkintaansa esittää Hans Vogt.
KULTTUURI 11
Mestaruusliigassa nähdään ensi kaudella mielenkiintoinen paluumuuttaja, kun salolainen Tuukka Anttila
pukee päälleen Raision Loimun peliasun. Jos he kaikki jäävät työttömiksi ja
jäävät asumaan Saloon, työttömyysaste
nousee Salossa 18,8 prosenttiin vuoden
lopussa, arvioi analyytikko Juha Pusila
Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.
Pahimmillaan Salon työttömyysaste voi
siis nousta lähelle 19 prosenttia pelkkien
Microsoftin irtisanomisten myötä. Edellisen kerran jälkeen jäi vielä
pelihaluja, ja tämä on hieno mahdollisuus pelata taas huipulla, Anttila
kertoo Loimun tiedotteessa.
Sivu 14
UUTISET
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
Romutuspalkkio sysäsi autokaupoille
Kale-villitys työllistää Perniön Kallelassa
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | ELINA LAHTI
Romutuspalkkiokokeilu piristi Salon autokauppaa heti puolivuotisen kampanjan
alussa. Kampanja on lisännyt tietoa siitä,
miten auto pitäisi hävittää virallisesti.
Toki hän on huomannut myös sen, että
romutettavaksi tuodusta autosta luvattu
1 500 euron hyvitys uutta autoa ostettaessa on sysännyt autokaupoille.
SIVU 5
SSS/Anneli Kajander-Ekström
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
Lehtikaalihuuma näkyy perniöläisellä
Kallelan tilalla. Lehtikaali on
nyt tällainen tuote, nuori viljelijä Lauri
Niittynen sanoo.
Terveellisen, superruoaksikin kutsutun
lehtikaalin eli kalen syöminen on hurjassa nousussa maailmalla.
Myös Suomessa myynti on moninkertaistunut kahden viime vuoden aikana.
Romutuspalkkiokokeilu näkyy myös Auto-Lehtisellä, jonne tuotujen autojen tilalle
aiotaan ostaa uusi vähäpäästöinen auto.
SIVU 12
Mari Pöllänen poimii lehtikaalia etukuormaajaan, josta se kipataan traktorin lavalle.
Lauri Niittynen pyrkii tekemään itsensä tarpeettomaksi tehtävissä, jotka työntekijät
taitavat hyvin.. Pusila
muistuttaa, että lisäksi tulevat Microsoftille töitä alihankkijoiden kautta tehneet,
jotka jäävät vaille työtä.
Kuluvan vuoden työllisyystilanne näyttää Pusilan mukaan nyt vastaavanlaiselta kuin vuosi sitten.
Pilvistä tai
melkein pilvistä
+16 °c
TAKASIVU
Perussuomalaiset
vastustaa turvapaikanhakijoiden
siirtoja
Microsoftin lähtö nostaa luvun pahimmillaan liki 19 prosenttiin vuoden lopussa.
Vain Turussa työttömyysaste on Saloa korkeampi.
SSS | ELINA LAHTI
Sää Salon seudulla
Varsinais-Suomessa työttömyyden kasvu on kuitenkin kokonaisuudessaan hidastunut. Suomesta he suuntaavat
Ruotsiin ja sieltä edelleen Norjaan ja
Tanskaan. Keskusautohallissa, PP-autossa,
Salon Autotalossa ja Traktoautossa on jo
ehditty tekemään autokauppoja, joissa on
hyödynnetty vanhasta autosta saatua romutuspalkkiota.
Myös romuautoja vastaanottavassa yrityksessä on näkynyt piikki. Perussuomalaisten
eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan siirrot
EU:n sisällä eivät saisi olla mahdollisia. Tapahtuma kestää perjantaihin asti ja tarjolla on vielä runoraatia sekä
runomatineaa. Linnuntietä matkaa kotiin
Etelä-Koreaan on Salon Vuohensaaresta noin 7?000 kilometriä.
72-vuotiaat motoristit ovat matkan
puolivälissä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22
Pelastuslaitoksen mukaan mies kiipesi junan katolle laiturin
13 kohdalla ja aiheutti valokaaren. Tänään sieltä saapui kunnostettu ruokailuryhmä.
Koulujen alkamisen huomaa liikkeessä muun muassa kirjoituspöytien ja
sänkyjen kysynnän kasvamisella.
. Kotimaa . Mies ei loukkaantunut, eikä tapaus
johtunut laitteessa olleesta viasta, kerrottiin
Suomen Tivolista Ylelle.
Silminnäkijöiden mukaan laitteen turvakaari
ei auennut miehen kohdalla, ja miestä jouduttiin irrottamaan laiteesta
arviolta 10?15 minuutin
ajan, Yle kertoo.
Viikonloppuna samaisessa tivolissa nuori poika menetti tajuntansa ja
loukkaantui lievästi tivolilaitteen rajussa pyörityksessä. Pusila arvioi, että
tämä vuosi näyttää samanlai-
selta kuin viime vuosi.
. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Työtehtäviini kuuluvat
muun muassa kassan hoitaminen ja tavaroiden kuskaaminen, kun uusia tavaroita tulee jatkuvasti lisää.
. Vaikean
työllisyystilanteen kanssa
kamppailevassa Kainuussa
ongelmat kasaantuvat pitkäaikaistyöttömille.
Kainuussa 40 prosenttia
kaikista työttömistä on ollut
työtä vailla yli kaksi vuotta.
??Ikääntyneellä pitkäaikaistyöttömällä on suuret vaikeudet löytää työtä, kun vaikeuksia on myös parhaassa
työiässä olevilla ammattimiehillä, sanoo palvelujohtaja
Kai Hyttinen Kainuun TEtoimistosta.
Hämeen TE-toimiston palvelujohtaja Pekka Voutilainen arvioi alueensa tilannet-
ta kaksijakoiseksi. Varkaudet ovat tapahtuneet eri puolilla Saloa.
Salon seurakunnan tiloihin on murtauduttu kahdessa eri paikassa. Pitkäaikaistyöttömien
joukossa on jo tuhatmäärin
kolme- ja nelikymppisiä, se
huolestuttaa, hän sanoo.
Sekin analyytikkoa huolestuttaa, että työttömyys
koskettaa laajasti erilaisen
taustan omaavia. Lisäksi
työllisyys ei ole kehittynyt
niin kuin on odotettu, Rusi
sanoo.
Alueelliset erot ovat työ- ja
elinkeinoministeriön tiedossa. Jos he kaikki jäävät työttömiksi ja jäävät asumaan
Saloon, työttömyysaste nousee Salossa 18,8 prosenttiin,
arvioi Pusila.
Hän muistuttaa, että tässä luvussa eivät ole mukana
ne, jotka tekevät Microsoftille
alihankintatyötä.
Teollisuudessa
alentunut
Työttömien määrä on kasvanut koko maassa ja kaikkien
ely-keskusten alueilla, mutta
Varsinais-Suomessa hiukan
hitaammin kuin koko maassa. Tämä on mukavaa vaihtelua arkeen ja työtä, josta
olen tykännyt.
Kesän ajan kestävä työ
löytyi Salon työvoimatoi-
miston kautta. Muuten
Markus on käynyt esimerkiksi Salon alueen Työttömät ry:n järjestämällä ATKkurssilla.
. Perttelin
Juvankoskella sijaitsevasta
kalustovajasta on varastettu muun muassa Hondamerkkinen trimmeri sekä
Husqvarna-merkkiset ajoleikkuri ja lehtipuhallin.
Vajaan on menty sisälle viime tiistain ja perjantain välisenä aikana vääntämällä
vajan ovi kiskoiltaan.
Seurakunnan omistamista
tiloista Kiikalassa varastettiin puolestaan muun muassa Husqvarna-merkkinen
pensasleikkuri sekä useita
bensakanistereita. (STT)
Junan katolle
kiipeillyt
loukkaantui
Helsingissä
Helsingin Rautatieasemalla tiistain vastaisena
yönä junan katolle kiipeillyt mies loukkaantui sähköiskusta ja kiidätettiin
sairaalaan. Se osui mieheen
ainakin kerran, ja loukkaantunut mies jäi makaamaan junan katolle.
Rata-alueen virrat katkaistiin ja pelastuslaitos
hätämaadoitti paikan.
Sitten pelastuslaitos haki
miehen junan katolta tikkaiden ja paarien avulla.
Onnettomuus tapahtui
noin kello puoli neljä aamuyöllä. Talous
Salossa jo yli 2 000
vaikeasti työtä saavaa
Kaupungin työttömyys uhkaa pahentua vuoden loppua kohden mentäessä.
SSS | ELINA LAHTI
elina.lahti@sss.fi
Työttömien määrä on kasvanut Salossa vuoden takaisesta kesäkuusta yli kahdella
sadalla. Annetusta elvytyksestä huolimatta poika todettiin menehtyneeksi. Tällä
kertaa niitä oli peräti
kolme kappaletta.
Pitkäaikaistyöttömien piina jatkuu
Työttömyyskehitys
Tukirahojen jaossa niukkuutta.
STT | KAARINA VAINIO
Tiistaina julkistetut työttömyystilastot kertovat karua
kieltä talouden tilasta. Työntekijöistä noin 500:n arvioidaan
asuvan Salossa.
. Liikkeestä varastettiin
kassakoneessa ollut pohjakassa. (STT)
Useat varkaudet
työllistävät
Salon poliisia
Varas raahasi parisataa
kiloa painavaa iskuvasaraa
perässään Mököisissä.
Salon poliisin tietoon tuli alkuviikolla useita varkauksia. Varsinais-Suomen 14
prosentin työttömyysaste on
maan ely-keskusten alueilla
neljänneksi pienin.
Tulevaisuuden näkymät eivät siitä huolimatta ole kovin
valoisat. Aamulla tyhjennettiin taloa Kuusjoella ja
iltapäivällä lähdettiin Kiikalaan.
Ekocenter tekee yhteistyötä Salon alueen Työttömät
ry:n työverstaan kanssa.
Verstas työllistää työttömiä ja tekee oppilastyönä
esimerkiksi huonekalujen
kunnostusta ja entisöintiä.
. (STT)
Mies jumittui
tivolin laitteeseen
Kemissä
Keski-ikäinen mies jumittui tivolin laitteeseen
Kemissä maanantaina,
kertoo Yle. Työttömien määrä
on kokonaisuudessaan kuitenkin kasvanut.
??Talouden lukuja katselleena pahoin pelkään, että pitkäaikaistyöttömyyden kasvuvauhti ei taitu loppusyksyn
aikana. Se on aika vakava, alle
25-vuotiaista nuorista on 4
500 ilman työtä VarsinaisSuomessa.
Pusila sanoo, että onneksi
nuorten joukossa on vähän
pitkäaikaistyöttömiä.
Pitkäaikaistyöttömyys ei
kuitenkaan ole vain eläkeikää lähestyvien ongelma.
. Meillä on melkeinpä aina pula polkupyöristä. Kylpemässä olleilla lapsilla oli ollut kellukkeet, jotka oli riisuttu
suihkuun mennessä.
Pohjanmaan poliisin tiedotteen mukaan perheen
isä oli mennyt sulkemaan
kylpytynnyrin kantta.
Tässä vaiheessa huomattiin, että perheen kaksivuotias poika oli kylpytynnyrissä veden alla.
Poikaa alettiin elvyttää
heti, ja paikalle hälytetty
ensivasteyksikkö oli paikalla nopeasti, poliisi kertoo. Poliisin mukaan
tekijä on jäljistä päätellen
joutunut raahaamaan iskuvasaraa perässään läheiselle puistokäytävälle,
jossa iskuvasara on luultavasti nostettu ajoneuvoon.
Salon keskustassa Turuntiellä sijaitsevan kauneushoitolan tiloihin murtauduttiin viikonlopun aikana.
Sisään oli päästy vääntämällä tuuletusikkuna auki. Tuleva syksy on haasteellista aikaa, hän jatkaa.
Lisäapua
elokuussa?
Yli 300 päivää työttömänä
olleet ovat tällä hetkellä liki ainoa ryhmä, jolle riittää
vielä euroja työllistymisen
tukemiseen. Valtakunnallisesti työttömyysaste on matalin
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.
Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Jukka
Huhtiniemi arvioi, että kesän työttömien määrän kasvussa näkyvät vastavalmistuneet ja lomautukset.
??Oletan, että lukema putoaa syksyllä. Yhtiön toiminnot
Salossa lopetetaan kokonaan.
295 000
Tuhatta henkeä
250
200
150
100
I
II
2012
III
IV
I
II
2013
III
IV
I
II
2014
III
IV
I
II
2015
Työttömyyden muutos ikäryhmittäin
100
Tuhatta henkeä
6/2014
6/2015
80
60
40
20
0
15?24-v.
25?34
35?44
45?54
55?64
STT, lähde: Tilastokeskus. Kun
karhu ei poistunut vaan
lähestyi ihmisiä, poliisi päätti lopettaa sen.
Mökin sisällä olivat tapahtuma-aikaan pariskunta ja heidän kolme
lastaan. Sosiaali- ja terveysala on
kuitenkin sellainen ala, jossa
työntekijöitä jatkossa tarvitaan, hän uskoo.
Nuorten työttömyys
huolestuttavaa
Työllisyyslukujen kanssa
tekemisissä olevaa analyytikkoa huolestuttaa eniten
nuorten työttömyys.
. Hämeessä
työpaikkailmoitusten määrä
on kääntynyt nousuun ja
työttömyyden kasvuvauhti
on hitaampaa kuin muualla
maassa. Myös muita paikkoja
oli pengottu, mutta muuta
ei nähtävästi varastettu.
(SSS)
Salon seutu . Karhu oli muun
muassa rikkonut mökin
kuistilla ollutta irtaimistoa ja yrittänyt kiivetä
seinää pitkin.
Poliisi ja paikallinen
riistanhoitoyhdistys
yrittivät hätistellä karhua pihapiiristä koirien avulla ja ampumalla
kiväärillä ilmaan. (STT)
Lapsi hukkui
Kurikassa
kylpytynnyriin
Kaksivuotias poika hukkui kylpytynnyriin Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla
myöhään maanantaiiltana, poliisi kertoo. Poliisille
tulleen ilmoituksen mukaan Hiltusessa kesämökin pihalle oli saapunut
karhu. Liike tarjoaa myös lyhytaikaisia töitä.
34-vuotias Markus (nimi
muutettu) on työskennellyt liikkeessä tällä hetkellä
noin kuukauden ajan. Iskuvasara on Avant-merkkinen, ja se painaa parisataa kiloa. TE-toimistojen
työllisyysmäärärahat ovat
huvenneet koko maassa.
Rahat ovat loppuneet tai
loppumassa ainakin Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan,
Satakunnan, Varsinais-Suomen, Lapin ja Kainuun TEtoimistoissa.
Hämeessä rahaa on vielä
Työttömyys jatkaa kasvuaan
300
käytössä.
Pohjois-Karjalan TE-toimiston palvelujohtaja Ritva
Rusi arvioi, että heidän määrärahansa riittävät syyskuuhun.
??Määrärahat ovat olleet
alun perinkin niukemmat
kuin viime vuonna. Hän
tuuraa pääasiallisesti lo-
malla olevaa henkilökuntaa.
. Nyt työttömiä on jo
yli 4 200, kun heitä vuosi sitten kesäkuussa oli noin 3 980.
. Poliisin mukaan perhe oli
ollut kylpytynnyrissä kylpemässä ja kaikki olivat
poistuneet suihkuun talon
sisälle. Työttömänä oli kesäkuussa 22?000
ihmistä enemmän kuin vuosi
sitten. Kesällä ei muuten ole
kauhean suurta muutosta myynnin tai tavaroiden
suhteen, Kinnunen toteaa.
Toni Kinnusen mukaan kerrossängyt
ovat harvinainen näky
Ekocenterissä. Kiikalan huoltorakennukseen on
murtauduttu viime viikonlopun aikana murtamalla
rakennuksen pariovet auki.
Salon Mököisissä sijaitsevalta piharakennustyömaalta on viety sunnuntain
ja maanantain välisenä
aikana pienkuormaajaan
tarkoitettu iskuvasara. He ovat työttömiä, joille
ei ole alueella sopivaa työtä, vaikka he olisivat kuinka
ammattitaitoisia, Pusila avaa
termiä.
Heihin luetaan yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttöminä olleet (pitkäaikaistyöttömät), viimeisten 16 kuukauden aikana yhteensä vähintään vuoden työttöminä olleet
(rinnasteinen pitkäaikaistyötön) ja sellaiset, jotka eivät ole
saaneet työtä oltuaan mukana
erilaisissa työvoimahallinnon
tukipalveluissa (koulutuksessa tai työllistettynä).
Toiseksi korkein
työttömyysaste
Salon työttömyysaste nousi
kesäkuussa liki 17 prosenttiin (16,8), mikä oli toiseksi
korkein Varsinais-Suomessa.
Salon seutukunnan (Salo ja
Somero) työttömyysaste oli
16,2 prosenttia.Vielä korkeampi työttömyysaste oli Turussa, 18,1 prosenttia.
Työttömyys uhkaa myös syvetä vuoden loppua kohden
Microsoftin Salon yksikön
sulkemisen vuoksi. Niiden saaminen riippuu myös
työverstaasta. Kiteellä matka
katkesi kevyenliikenteenväylällä olleisiin betoniporsaisiin. Työttömyysaste oli 10 prosenttia.
Kesäkuussa tilanne ei näyttänyt hyvältä edes siellä,
missä työttömyys on Suomessa ollut vähäisintä.
Työttömien työnhakijoiden
määrä nousi työ- ja elinkeinoministeriön mukaan eniten Uudellamaalla, PohjoisSavossa, Pohjois-Karjalassa,
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Mutta tässä on
odotettu jo kaksi vuotta, että
kohta teollisuudessa alkavat
uudet rekrytoinnit, mutta
edelleen niitä odotetaan.
Ammattilaisellakin
vaikeaa
Etelä-Pohjanmaan tavoin
myös muualla maassa on havaittu, että työttömyysjaksot
ovat pitkittyneet. Ministeriöstä kerrotaan,
että TE-toimistojen määrärahatilannetta tarkastellaan
elokuussa.
Suuria odotuksia TE-toimistoissa ei ole.
??Nyt on puhuttu lisäbudjetista, mutta kuinka paljon
siitä menee Saloon ja tuleeko siitä rippeitä meille, se on
täysin auki, pohtii Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston Huhtiniemi.
Microsoft ilmoitti aiemmin
tässä kuussa vähentävänsä Suomesta enintään 2?300
työntekijää. Ajo jatkui ympäri Savonlinnan keskustaa
pururadalla ja kevyenliikenteenväylällä, jonka
jälkeen nuoret ajoivat Kiteelle saakka suurta ylinopeutta. Nuoret ajoivat partiota vastaan 150 kilometrin tuntivauhtia.
Pojat pakenivat Savonlinnan keskustaan, jossa
he väistivät poliisin piikkimaton. (STT)
Uhkaavasti
käyttäytynyt
karhu lopetettiin
Kuusamossa
Uhkaavasti käyttäytynyt
karhu lopetettiin PohjoisPohjanmaalla Kuusamossa maanantai-iltana,
kertoo poliisi. Melkein koko ajan saa
olla yksi porukka hakemassa tavaraa. Yksi puoli on kuntasektorin säästöt, Pusila muistuttaa.
Hän arvioi yleisen taloudellisen tilanteen heijastuvan
myös yksityiselle puolelle,
kun kaikille palveluille ei löydy enää maksavia asiakkaita
entiseen tapaan.
. Tosin myönteistäkin on
tapahtunut, sillä kuluvana
vuonna on ihmisiä jäänyt
työttömäksi selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina,
Pusila sanoo.
Teollisuudessa työttömyys
on alentunut edelleen, mutta
monilla muilla aloilla työttömyys on kasvussa, muun
muassa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä majoitus- ja
ravintola-alalla.
Sosiaali- ja terveysalaa on
pidetty hyvin työllistävänä.
Miksi se ei enää työllistä yhtä
hyvin?
. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan
työttömiä oli kesäkuussa yhteensä 280?000. heinäkuuta 2015
Uutiset
Lyhyet
Alaikäiset
kaahailivat
poliisia karkuun
pitkin Itä-Suomea
Savonlinnan poliisi sai
tiistain vastaisena yönä hälytyksen Juvalle
17-vuotiaan pojan perään,
joka oli ajamassa henkilöautoa kohti Savonlinnaa.
Kyydissä oli 14-vuotias
poika. Kurssilla opeteltiin tietotekniikan alkeita, kuten
miten Gmail-sähköpostitunnukset luodaan.
Markuksen työt Ekocenterissä jatkuvat elokuun loppuun asti.
Siivousurakat näkyvät Ekocenterissä kaappipaljoutena
SSS/Jessi Ristilä
SSS | JESSI RISTILÄ
jessi.ristila@sss.fi
Salon alueen Työttömät
ry:n kirpputorilla Salon
Ekocenterissä kesä näkyy
asiakkaiden varastontyhjennysprojektien muodossa.
Yleensä kun henkilö astuu
liikkeeseen, hän ei saavu
tyhjin käsin.
. Rakennetyöttömiä on Salon kaupungissa noin 2 500,
arvioi analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen elykeskuksesta.
Ennen puhuttiin vaikeasti
työllistyvistä, mutta nyt käytetään mieluummin sanaa rakennetyöttömät.
. Ihmiset tyhjentävät selvästi kesälomalla varastojaan ja kesämökkejään, jonka jälkeen he tuovat tänne
esimerkiksi puukaappeja
sekä puisia vuodesohvia,
Ekocenterin myyjä Toni
Kinnunen kertoo.
Ekocenter ottaa vastaan
lahjoituksena esimerkiksi huonekaluja, astioita,
polkupyöriä, ruohonleikkureita ja elektroniikkaa.
Lahjoittaja voi joko tuoda
Kommentoi
verkossa
luovutettavaksi annettavat
tavarat itse tai tilata kuljetuksen.
. Heidän
joukossaan on myös korkeasti koulutettuja.
TYÖTTÖMYYSASTE SEUDUN KUNNISSA
?Kesäkuun työttömyysaste
on noussut lähes kaikissa Salon
seudun kunnissa vuoden takaisesta.
?Paimion työttömyysaste
nousi 7,1 prosentista 8,6 prosenttiin.
?Kemiönsaaressa työttömyysaste pysyi samana ja oli
tasan 9.
?Sauvon työttömyysaste
laski 8,8 prosentista 7,9 prosenttiin.
?Salon työttömyysaste nousi 15,6 prosentista 16,8 prosenttiin.
?Marttilassa työttömyysaste laski viime vuoden 12,2 prosentista 11,5 prosenttiin.
?Someron työttömyysaste
nousi 11,1 prosentista 12,2 prosenttiin.
?Kosken työttömyysaste
nousi 8 prosentista 8,9 prosenttiin.
Lähde: Varsinais-Suomen elykeskus
Kesä toi tuuraajalle
töitä Ekocenteristä
SSS | JESSI RISTILÄ
jessi.ristila@sss.fi
Salon Ekocenter on Salon
alueen Työttömät ry:n ylläpitämä kirpputori
He
kiertävät kauppoja ja etsivät
parhaita kauppoja, Silvennoinen kuvaa.
Autoala uskoo romutus-
palkkion lisäävän uusien autojen kauppaa 3?000???5?000
autolla. Yksityiskaupassa ainakin puolet
asiakkaista on käyttänyt romutuspalkkion hyödyksi.
Arnivaara kertoo, että kokeilua on käytetty yrityksen
markkinoinnissa reippaasti.
??Ihmiset ovat sitten ottaneet vaikka vaarin vanhan
rievun, jonka ovat romuttaneet ennen autokauppoja.
Jyväskylän Veljekset Laakkosen autotalonjohtajan
Harri Pasasen romutuspalkkiokokeilu yllättänyt positiivisesti.
??Ennakoitiin, ettei niin
voimakkaasti välttämättä
näkyisi, mutta hyvin porukka on lähtenyt liikenteeseen.
Kyselyt painottuvat pienempään ja edullisempaan automallistoon, Pasanen sanoo.
Pasanen arvioi, että myös
hallituksen autoveropäätös
vaikuttaa vilkkauteen.
??Kokeilu tuli veropäätöksen kanssa hyvään aikaan.
LänsiAuto-konsernin toimitusjohtaja Tommi Köninki pitää kokeilua hyvänä
ja kannatettavana.
??Kauppoja on tehty kohtuullisesti ja alku näyttää
lupaavalta. Hän kuvailee alkuvuotta paremmaksi
kuin vuosi sitten.
-2,18 %
Nokia Oyj
Stora
Enson
tulos
ennallaan
Kauppoja alettiin tehdä heti puolivuotisen kokeilun alkaessa heinäkuussa.
tekemään kaupat romutustodistuksen kanssa.
8645,61
Euribor
12 kk 0,171
http://instagram.com/salonseudunsanomat
Romutuspalkkio piristi uusien
autojen kauppaa Salossa
SSS | ELINA LAHTI
5
Romutuspalkkion uuden auton hankintaa varten voi saada, jos vie romutettavaksi oman, yli 10
vuotta vanhan auton ja ostaa tilalle enintään 120 g/km hiilidioksidia päästävän ensirekisteröimättömän auton. Tämän
vuoden tammi?toukokuun aikana raskaan liikenteen onnettomuuksia
on ollut 1?271, kun viime
vuonna vastaavana ajankohtana onnettomuuksia
oli 1?393. Asiakkaan
kanssa on voitu sopia niinkin, että hän tulee takaisin
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Romutuspalkkiokokeilun
tavoitteena on vauhdittaa
vanhojen autojen hävittämistä sekä nuorentaa autokantaa, jolloin päästöt vähenisivät. Moni on valveutuneempi kuin aiempina vuosina, Viita sanoo.
(STT). heinäkuuta 2015
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
http://twitter.com/Salkkari
Purevasti paikallista
OMX Helsinki
http://www.facebook.com/salonseudunsanomat
Romutuspalkkio on laittanut vauhtia uusien autojen
kauppaan Salossa. Ihmiset aktivoituivat
jo kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla, sanoo Mika
Metsänoja Salon keskusautohallin automyynnistä.
Hän tosin sanoo, että kaikki kuluttajat eivät ole tunteneet palkkiokokeilua. Sen jälkeen vastuu autosta siirtyy meille, hän lisää.
Heinäkuussa alkanut romutuspalkkiokokeilu on
näkynyt Auto-Lehtisellä.
Vähäoja on huomannut, että
ihmiset ovat olleet tyytyväisiä palkkiosta. Metsänoja sanoo, että kokeiluun
liittyviä kauppoja on tehty
jonkun verran.
. Palkkiota on
voitu yhdistää autoliikkeiden mahdollisesti myöntämiin muihin tarjouksiin.
Romutuspalkkiokokeilu on
hänen havaintojensa mukaan suorastaan sysännyt
ihmisiä autokapoille.
. Hälytyskellot ovat kuitenkin soineet,
kun on pitänyt maksaa
rahaa ennen avainten
saamista ja asunnon katsomista. Kuva Kuusakosken palvelupisteestä Vantaalta.
Nettihuijausten yritykset ovat yleistyneet vuokramarkkinoilla, kertoo
toiminnanjohtaja Anne
Viita Vuokralaiset ry:stä.
Viidan mukaan huijarit
pyytävät ulkomailta käsin
ennakkovuokraa ennen
kuin suostuvat toimittamaan asunnon avaimet.
??Vielä pari vuotta sitten
ilmoitukset olivat englanniksi, mutta nyt ne ovat
suomea, Viita kertoo.
Vaikka huijausyritykset
ovat ammattimaistuneet,
ovat myös vuokralaiset
Viidan näppituntuman
mukaan aiempaa varovaisempia. Yhtiön
operatiivinen liiketulos
oli runsaat 200 miljoonaa
euroa.
Stora Enson huhti?kesäkuun liikevaihto laski
viime vuoden vastaavaan
aikaan verrattuna alle
prosentin ollen vajaat 2,6
miljardia euroa.
Yhtiön tammi?kesäkuun liikevaihto laski viime vuodesta noin 100 miljoonaa euroa hieman yli
viiteen miljardiin euroon.
Alkuvuoden operatiivinen
liiketulos kasvoi lähes
kymmenen prosenttia hieman yli 400 miljoonaan
euroon.
Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik
Sundström pitää tulosta
osoituksena yhtiön kyvystä muuttua, vaikka paperiliiketoiminta heikkenee.
Yhtiö odottaa vuoden
kolmannen neljänneksen
liikevaihdon ja operatiivisen liiketuloksen pysyvän
toisen neljänneksen tasolla. Iso osa autoista on ollut
10-15 -vuotta vanhoja.
TAVOITTEENA VÄHENTÄÄ PÄÄSTÖJÄ
?Romutuspalkkion tavoitteena on autokannan nuorentuessa vähentää päästöjä.
?Palkkion toivotaan myös lisäävän liikenneturvallisuutta.
?Valtiovalta laskee tukevansa palkkion avulla kasvua ja työllisyyttä
sekä lisäävänsä saamiaan autoverotuloja.
?Kuluttaja hyötyy romutuspalkkiosta vain ostaessaan henkilö- tai
matkailuauton, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden.
?Romutettavaksi tuotavan auton on oltava yli kymmenen vuotta
vanha.
?Romutuspalkkiosta valtio maksaa 1 000 euroa ja automaahantuojat
500 euroa.
Romutuspalkkiokokeilu on
näkynyt ensimmäisinä viikkoina autokauppojen arjessa
positiivisesti, selviää STT:n
soittokierroksesta yrityksiin.
Heinäkuun alussa alkaneessa kokeilussa kuluttaja
saa 1?500 euron alennuksen
vähäpäästöisen uuden auton hinnasta, kun vie ennen
kauppoja vanhan autonsa
romuttamolle. Seppo Alanko
muistuttaa, että moderneissa autoissa päästörajat ovat
alhaisia ja niistä keskustellaan muutenkin.
Marko Varvikko sanoo, että ostetut autot ovat olleet
lähinnä pienempiä autoja.
Romutuspalkkion edellyttämää päästörajaa alittavia
löytyy tosin hiukan isommistakin kokoluokista.
Romutuspalkkiokokeilun tavoitteena on myös ohjata autot asianmukaisiin käsittelypaikkoihin, vaikka autojen tilalle ei hankittaisi uutta autoa. Tietenkin loka-marraskuussa
näemme sitten pysyvämmän
vaikutuksen, Kallio sanoo.
Ensimmäiset viralliset
luvut romutustodistusten
määrästä autokaupoissa
saadaan elokuun puolivälissä.
Romuista
kauppaan vauhtia
Turun Rinta-Joupin Autoliikkeen myyntijohtajan Olli
Arnivaaran mukaan kokei-
-1,97 %
+0,001
Metsäyhtiö Stora Enson
toisen neljänneksen liiketulos ja liikevaihto pysyivät ennallaan viime
vuoden tasolla. Kampanja on tuonut
myös niitä asiakkaita, jotka
ovat tuoneet romutettavan
auton oikeaan osoitteeseen,
sanoo salolaisen Auto-Lehtisen omistaja Juha Vähäoja.
Vähäoja sanoo, että nämä
ihmiset ovat sellaisia, jotka
eivät aio ostaa uutta autoa tilalle. Oli positiivinen yllätys,
että kauppoja tehtiin niin
nopeasti, sanoo toimitusjohtaja Seppo Alanko Traktoautosta.
Alanko sanoo, että romutuspalkkiota hyödyntävissä
on ollut kaikenikäisiä kuluttajia.
Ehdot täyttäviä
autoja löytyy
elina.lahti@sss.fi
?Hiukan on
piristynyt?
Myös Keskusautohallissa,
PP-autossa ja Salon Autotalossa on huomattu kuluttajien hyödyntäneen romutuspalkkiota heti, kun se on
ollut mahdollista.
. Palkkio myönnetään yli kymmenen vuotta
vanhan auton romuttamisesta, josta on oltava romutustodistus.
Todistusta vastaan kuluttaja saa alennuksen, jos hän
ostaa uuden vähäpäästöisen
henkilö- tai matkailuauton.
Hiilidioksidipäästöraja on
enintään 120 grammaa kilometriä kohden.
Salolaisliikkeistä kerrotaan, että vähäpäästöisiä
autoja kyllä löytyy eli valinnan varaa on. Vuokralaiset
esimerkiksi kertovat toisilleen huijausyrityksistä
keskustelupalstoilla.
??Vuokralaiset ovat lähteneet kyselemään ilmoituksista lisää. Jos samanlaisena jatkuu,
olemme ihan tyytyväisiä,
hän lisää.
PP-auton myyntipäällikkö Marko Varvikko sanoo,
että romutuspalkkion innostamana on syntynyt jo
useampi kauppa. He eivät vain ole
tienneet, miten auto pitäisi
hävittää.
Virallisen autokierrätyk-
sen kautta auton omistaja
saa romutustodistuksen,
jonka avulla hän voi todistaa, ettei enää omista autoa.
Entisen Muurlan kunnan
puolella sijaitsevan AutoLehtisen lisäksi Salossa ja
lähialueella on muutama
muukin virallinen vastaanottopaikka. Hiukan on piristynyt,
kuvailee romutuspalkkion
vaikutusta myyntipäällikkö
Sami Smolander Salon Autotalosta.
Smolander uskoo, että kauppa olisi piristynyt
enemmän, jos romutuspalkkiota olisi voitu soveltaa
myös käytettyihin autoihin.
Osa aktivoitui
jo kesäkuussa
Osa kuluttajista on osannut
odottaa heinäkuussa alkanutta romutuspalkkiokokeilua.
. Auto-Lehtisellä
romuautoista kerätään talteen myös käyttökelpoiset osat, ja autot on tämän vuoksi merkitty numeroilla.
Kokeilu ohjannut romuautoja virallisiin paikkoihin
Romutuspalkkiokokeilu on
ohjannut autoja myös virallisiin romuttamoihin. Alanko sanoo, että nyt ihmiset
uskaltavat ostaa, kun tuli
selvä malli veroalen toteuttamisesta neljän vuoden kuluessa ensi vuodesta lähtien.
. (STT)
lu on piristänyt kauppaa.
??Kyllä se on näkynyt. Heinäkuussa alkanut puolivuotinen kokeilu on saanut kuluttajat liikkeelle heti, kun
palkkiota eli romutetusta
autosta saatavaa 1 500 euron alennusta uuden auton
ostossa on voinut hyödyntää.
. Moni eläkeläinen on kertonut, että kokeilu antoi
mahdollisuuden siirtyä vielä
uuteen autoon, hän selittää.
Vähäoja sanoo, että romutettavien autojen joukossa
on voinut olla sellaisia autoja, jotka ovat olleet samalla
omistajalla koko elinkaarensa. Kun tieto tuli ja vaikutus
ei ollut mullistava, kauppa
piristyi, Mika Metsänoja kuvailee.
Myös Marko Varvikko on
tyytyväinen, että veroalepäätös tuli nopeasti. Näistä löytyy
tietoa esimerkiksi Suomen
Autokierrätyksen nettisivuilta.
Vähäoja sanoo, että auton
omistaja saa romutustodistuksen autoa tuodessaan,
kun vain tarvittavat paperit
ovat mukana.
. Meillä on tehty jo useampi kauppa.
. Hänenkin mukaansa se oli samalla
sellainen, ettei kuluttajien
kannattanut jäädä odottamaan.
Hän näkee kuluneen vuoden tähänastisessa autokaupassa muutenkin piristymisen merkkejä verrattuna
vuotta edeltävään vastaavaan jaksoon. Alennuskampanja kestää vuoden loppuun saakka.
Suomen Autokierrätys
Oy:n toimitusjohtaja Arto
Silvennoinen on jo havainnut piristymistä autokaupoissa.
??Autoliikkeissä ja purkamoissa on kiinnostusta kovasti, mutta kauppa on varovaisesti lähtenyt liikkeelle.
Yksi autokauppias kuvasi
tilannetta, että ihmiset ovat
kuin lapset karkkikaupassa,
joilla on markka rahaa. Silvennoinen pitää
tavoitetta realistisena.
??Varmasti kauppoja tulee
jatkossa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Kansalaiset ovat
kokeilun huomanneet ja
tarttuneet asiaan, Köninki
toteaa.
Lähde: Trafi ja Suomen Autokierrätys
Nettihuijausyritykset
yleistyvät
vuokramarkkinoilla
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Kokeilu ei
tunnu kaikkialla
Jokaisessa liikkeessä ei romutuspalkkiokyselijöitä ole
näkynyt mainittavasti.
Oulun Vehossa ei ole kokeilu liiemmin ovea kuluttanut.
??Romutuspalkkio on näkynyt liikkeessä jonkin verran,
mutta ei mitään mahdotonta
rytinää, kertoo myyntijohtaja Jarmo Tikkanen.
Tikkanen arvioi, että kokeilusta on tullut tähän
mennessä muutama kauppa
lisää.
Lappeenrannan Delta Auton päällikkö Marko Räsänen kertoo, että romutuspalkkioalennuksen kysyntä
ei vielä alkuvaiheessa ole
niin suurta kuin odotettiin.
??Romutuspalkkio on näkynyt, mutta hyvin maltillisesti vielä, Räsänen toteaa.
Poliisi valvoo tehostetusti
raskasta liikennettä torstaina ja perjantaina. Tehovalvonta koskee koko
maata, ja siihen osallistuvat kaikki poliisilaitokset.
Poliisin mukaan valvontaa kohdennetaan erityisesti ajo- ja lepoaikojen,
ajoneuvon kunnon ja
kuormauksen sekä rattijuopumusten valvontaan.
Tehovalvonnan tavoitteena on myös kuljetusrikollisuuden torjunta ja
paljastaminen.
Raskaan liikenteen onnettomuudet ovat poliisin
mukaan laskussa. Jo ensimmäisenä
päivänä isoimmissa autopurkamoissa oli toistakymmentä asiakasta todistusta
hakemassa, Silvennoinen
kertoo.
Myös Autotuojat ry:n toimitusjohtajan Tero Kallio
arvioi, että ihmiset ovat ottaneet kokeilun omakseen.
??Palkkiokokeilu on lähtenyt vilkkaasti liikkeelle,
kuten ennakoimmekin. (STT)
?Kuluttaja saa palkkion alennuksena, kun hän ostaa edellytysten mukaisen auton ja esittää virallisen romutustodistuksen.
Romutuspalkkiokokeilu näkyy selvästi autokaupoissa
STT | TONI PELTONEN
6,205
Raskasta
liikennettä
valvotaan
tehostetusti
Myös päätös
veroalesta piristi
Seppo Alanko uskoo, että
romutuspalkkio kiihdyttää
autokauppaa enemmän kuin
veroale, josta alettiin puhua
jo ennen kevään vaaleja.
Autokauppa piristyi sen
jälkeen, kun selvisi, miten
veroale toteutetaan. Kampanjan aikana ihmisiä on
valistettu ajoneuvon asianmukaisesti hävittämisestä,
jotta se ei joutuisi harmaille
markkinoille.
Kainuun
Sanomat ja joukko paikallislehtiä on myyty, ja Lapin
lehtiä on yhdistelty.
Nuutisen mukaan toimista saatavat kustannussäästöt eivät ole riittäviä. Se, kuinka he päätyivät
juuri Saloon, on sattumaa.
??Tapasimme matkalla nuoren pojan, joka kertoi meille
Vuohensaaren leirintäalueesta, Kwang kertoo.
Tiistain vastaisen yön miehet yöpyivät teltassa Vuohensaaren leirintäalueella.
Kwang kertoi miesten tutustuneen illan aikana moniin
muihin matkalaisiin.
Erityistä kiitollisuutta
Kwangissa ja Moonissa herättivät leirintäalueen lämpimät suihkut.
Ensimmäistä kertaa
Skandinaviassa
Matkansa alkajaisiksi
Kwang ja Moon ajoivat Etelä-Korean Soulista DongHaen kaupunkiin, josta on
Korealaismiesten matka jatkuu Suomesta Ruotsiin.
lauttayhteys Vladivostokiin
Venäjälle.
Venäjän halki parivaljakko
kulki sekä ajaen että junalla. (KMT S2013/K2014)
Yhdeksi syyksi epäillään
viljapellolla käytettyjä kasvinsuojeluaineita. Kotiinpaluu on
edessä syyskuussa.
Moon on ajanut moottoripyörää kolme vuotta. Hän luonnehtii
aloitetta kansalainen Paavo
Väyrysen tekemäksi.
Saarikko myös sanoo, että
vaikka keskusta alkujaan
suhtautui kriittisesti euroon
liittymiseen, puolue on kuitenkin Suomen eurojäsenyyden aikana halunnut tukea
yhteisvaluuttaa.
Väyrysen laatimassa kan-
salaisaloitteessa ehdotetaan
kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
klo 6.00-12.00
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
aloitteeseen. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Yksikön liikevoitto painui alle miljoonaan euroon, mikä on 48
prosenttia vähemmän kuin
vuosi sitten. Myös levikki
supistui.
??Lyhyellä tähtäimellä
emme näe mitään muutosta, Nuutinen kertoo.
Alma on aloittanut toimet
alueellisten lehtien tervehdyttämiseksi. (STT)
TILAUSHINNAT PAPERILEHTI
Jatkuva säästötilaus (sis. Viime
torstaina julkaistu aloite on
kerännyt nopeasti yli 26?000
allekirjoitusta.
Eduskunnan on käsiteltävä kansalaisaloitteet, jotka
saavan vähintään 50?000 allekirjoitusta. Toiminnot ulkomailla
toivat Alman liikevaihdosta
14 prosenttia ja liikevoitosta 44 prosenttia.
Digitaalinen mainosmyynti nousi 20 miljoonaan
euroon ja ohitti mainosmyynnin painetuissa lehdissä. Alma menestyi ulkomailla, mutta kotimaassa oli vaikeuksia.
??Kannattava kasvu ulkomailla on kompensoinut
alkuvuonna liikevaihdon ja
kannattavuuden laskua kotimaassa, kertoo toimitusjohtaja Kai Telanne.
Ulkomailla Alma Media
on varsin erilainen yhtiö
kuin Suomessa. 10% alv.)
12 kk:n maksuerä
277,00 ?
6 kk:n maksuerä
141,00 ?
3kk maksuerä
73,30 ?
Määräaikaistilaus (sis. Mehiläiset
lensivät kukkivalle hernepellolle rikkakasvien torjuntaaineella käsitellyn viljapellon
läpi, josta on voinut tarttua
niihin torjunta-aineen hajua.
Tukesin mukaan on mahdollista, että vartijamehiläiset
eivät päästäneet kenttäme-
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
etunimi.sukunimi@sss.fi
TILAAJAPALVELU
Puhelin: (02) 770 2626
Avoinna klo 8.00-16.00
tilaajapalvelu@sss.fi
www.tilaajapalvelija.fi
hiläisiä vieraan hajuna takia
takaisin pesään medenkeruumatkalta. Alueella on eteläkorealaisia yrityksiä ja ainakin
yritysten johto pääsee kulkemaan alueelle eteläpuolelta.
Tukes ja ely tutkivat
Loimaan mehiläiskuolemia
Saarikko: Eurokansanäänestys
ei ole keskustan aloite
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja Varsinais-Suomen ely-keskus selvittävät
Loimaan mehiläiskuolemien
syytä.
Tukes sai heinäkuun alussa
ilmoituksen Loimaan Kojonkulmalla tapahtuneista mehiläiskuolemista. Kesäisin lämpötila
voi Suomen tapaan nousta
yli kolmenkymmenen asteen.
Matkan aikana Skandinavia tulee miehille tutuksi,
sillä Kwang ja Moon suunnittelivat jatkavansa Turusta laivalla Tukholmaan ja
sieltä Norjaan ja Tanskaan
Skandinaviasta matka jatkuu ajaen läpi Euroopan aina Italiaan saakka.
Kwang ja Moon ovat nyt
matkansa puolivälissä, sillä
kokonaisuudessaan matkan
on tarkoitus kestää kolme
kuukautta. Painetuissa lehdissä
myytiin mainoksia 18 miljoonalla. 10% alv)
12 kk
366,00 ?
3kk
101,05 ?
1kk
34,00 ?
Digilehtitilaus (sis. (STT)
Muut alueet (ei Uusimaa):
Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Uusimaa:
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm)
ma-pe klo 6.30-16.00
la
klo 7.00-12.00
su
klo 7.30-12.00
ASIAKASPALVELU
- yksityishenkilöiden ilmoitukset
Örninkatu 14, 2.krs.
ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin: (02) 770 2610
ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
Otso onnittelee:
lastenpalsta@sss.fi
Onnenhetket-palstan
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi:
sss.mainostaja.com
MEDIAMYYNTI
- yritysasiakkaiden ilmoitukset
sssmedia.fi
Alma Median toimitusjohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja
Kai Telanne osallistui yhtiön osavuosikatsaukseen Helsingissä.
Tekniikan alalle
esitetään lisää
koulutuspaikkoja
Tekniikan alalle esitetään
lisää koulutuspaikkoja,
kertoo Lännen Media. Molem-
mille Suomen-vierailu oli
ensimmäinen.
Kwang kertoo käyneensä
aikaisemmin Euroopassa,
mutta Skandinaviaan asti
hän ei ole koskaan matkustanut.
??Suomalaiset ovat hyvin
lämpimiä ja ystävällisiä ihmisiä, Kwang kertoi.
Suomen ilmasto ei miesten
mukaan eroa merkittävästi
Etelä-Koreasta, jossa lämpötila laskee talvisin kymmenen pakkasasteen tuntumaan. Alma ei ole
ostanut ulkomailta lehtiä
kuten suurempi kilpailijansa Sanoma.
Almalla on 10 maassa
rekrytointiliiketoimintoja
sekä Ruotsissa toimitilapalveluja. Kuolleita mehiläisiä löytyikin juuri pesän suuaukkojen ulkopuolelta.
Muitakaan syitä ei ole vielä
suljettu pois.
Tukes selvittää laboratoriotutkimuksin, löytyykö mehiläisistä jäämiä kasvinsuojeluaineista. Vierailu rajan toisella puolella
ei ole helppoa, eikä onnistunut tällä kertaa.
Kwangin ainoa vierailu
Pohjois-Koreaan on ollut
Keasongin tehdasalueella,
joka sijaitsee Etelä-Korean
rajan tuntumassa lähellä
Soulia. Tarkoitus on estää työvoimapulaa.
Koulutuksen painopisteiden taustaselvityksistä
keskeisin on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) arvio työvoiman tarpeesta vuoteen
2030 saakka. heinäkuuta 2015
UUTISET
Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Ulkomaat pitävät
Alma Mediaa
pinnalla
Iltalehti on
suurin pettymys.
STT | ANTTI AUTIO
Eteläkorealaiset motoristit Kwang Su Moon ja Song Moo Kwang yöpyivät tiistain vastaistaisena yönä Vuohensaaren leirintäalueella. Takana oli
jo 38 matkapäivää.
72-vuotiaat motoristit lähtivät ajamaan kesäkuun 13.
päivänä Etelä-Korean Soulista.
Suomeen motoristikaverukset saapuivat maanantaiaamuna laivalla, joka
kulki Pietarista sateiseen
Helsinkiin.
Sade oli aiheuttaa ongelmia Kwangille, joka halusi
saada yhteyden perheeseensä.
??Minulla on älypuhelin.
Sadesäällä on huono ottaa
yhteyttä.
Miehet ajoivat Helsingistä
Saloon vielä samana päivänä. Eri
koulutusaloista tekniikan
ja liikenteen ala saisi eniten lisää koulutuspaikkoja,
jos opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän ehdotus etenee.
Seuraavina tulevat sosiaali-, terveys- ja liikuntaala sekä luonnonvara- ja
ympäristöala.
Nykyistä vähemmän koulutusta tarvittaisiin kulttuurin saralla, yhteiskuntatieteissä sekä esimerkik-
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset:
materiaali 2 arkipäivää ennen
julkaisua.
Painovalmiit aineistot: edellisenä
arkipäivänä klo 14.00 mennessä.
www.sss.fi/ilmoitukset
TOIMITUS
ma-pe klo 8.30-23.00
la klo 14.45-23.00
su klo 15.00-23.00
si liiketalouden ja hallinnon alalla.
Uudet koulutustarpeet
koskevat 2020-lukua. Vuosi sitten suhde
oli toisin päin.
Lehdet menestyivät
kurjasti
Talousjohtaja Juha Nuutisen mukaan konsernin valtakunnalliset ja alueelliset
Me
Liikevaihto
Liiketulos*
Tulos ennen veroja
Tulos/osake, eur
Henkilöstö 30.6.**
Tammi-kesäkuu
2015 2014
144,9 148,4
8,7
8,8
10,4
8,4
0,09 0,08
1766 1840
*Ilman kertaluonteisia eriä
**Kokoaikaisiksi muutettuna ilman lehdenjakajia
STT
lehdet menestyivät kurjasti
kuluneella vuosineljänneksellä. Balkan-järven tuntumassa sijaitsevasta Irkutskista
Moskovaan Kwang ja Moon
päättivät matkustaa junalla
säästääkseen aikaa.
Moskovasta ajomatka jatkui Pietariin, josta on laivayhteys Helsinkiin. Lännen Median mukaan ennusteen
olennainen lähtökohta on
teollisuuden syvä kriisi.
(STT)
Uutistoimitus: (02) 770 2314
toimitus@sss.fi
Urheilu: (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Kiiruuntie 1, Somero.
Puhelin: (02) 770 2562
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2015
ISSN 0782-5404. Ajokokemusta hän
ehti ennen matkaa kerryttää
vain noin viiden kuukauden
ajan.
Matkansa aluksi Kwang ja
Moon yrittivät kulkea Soulista Pohjois-Koreaan. Painetun lehden mainosmyynti putosi
18 prosenttia. 24% alv.)
Säästötilaus
13,90?/kk
Määräaikaistilaus
16,00?/kk
Tilaukset toimitetaan force major
-varauksin (lakko, tuotannolliset
häiriöt, alihankkijoiden viivästykset,
tms.).
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Arkisin
klo 6.00-16.30
Viikonlop. Kuolemia
havaittiin kolmen eri mehiläistarhaajan noin 50 pesällä.
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko
korostaa, että eurokansanäänestys ei ole keskustan
aloite.
Saarikko kommentoi europarlamentaarikko Paavo
Väyrysen (kesk.) laatimaa
kansalaisaloitetta Ylelle.
Saarikon mukaan puolueella ei ole myöskään kantaa
SALON
SEUDUN
SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Kokonaistavoittavuus 58 000
Painettu lehti ja sen digitaaliset
näköisversiot. Tuloksen
teon kannalta olennaista
on, että ulkomaiset palvelut toimivat digitaalisesti.
Ulkomainen rekrytointiliiketoiminta kasvoi peräti
23 prosenttia vuoden takaisesta. Painettujen lehtien
levikki ja irtonumeromyynti jatkoivat laskuaan.
Suurin murheenkryyni
oli Iltalehti. Kwang
sai ajokorttinsa vasta syyskuussa. Asia
riippuu kuitenkin mainosmarkkinoiden kehityksestä.
Kotimaisista medioista
Kauppalehti ja sen ympärille rakennetut yritystietopalvelut menestyivät sentään kohtalaisesti. Liikevaihto ja -voitto kohosivat
toisin kuin muissa printtimedioissa.
Alma Media on STT-Lehtikuvan toiseksi suurin
omistaja.
Heikki Saukkomaa
SSS | IDA KANNISTO
ida.kannisto@sss.fi
Linnuntietä matkaa on takana reilut 7?000 kilometriä.
Tarkkaa lukumäärää lienee
mahdoton arvioida.
Eteläkorealaiset Kwang
Su Moon ja Song Moo
Kwang pakkailivat tavaroitaan moottoripyörien kyytiin
tiistaina aamupäivällä Salon
Vuohensaaressa. Miehillä oli takanaan jo 38 matkapäivää ja tuhansia kilometrejä.
Takana tuhansia kilometrejä
moottoripyörällä
Eteläkorealaiset Kwang Su Moon ja Song Moo Kwang pysähtyivät alkuviikosta Saloon.
Alma Media paransi huhtikesäkuussa liiketulostaan
puolella miljoonalla eurolla
vuoden takaisesta. Voitto
ilman kertaeriä oli 6,8 miljoonaa euroa.
Meno ei kuitenkaan ollut
tasaista. Erityisen hyvin
yhtiö menestyi itäisessä
Keski-Euroopassa, jossa
kansantaloudet ovat piristyneet selvästi
Suomen
osuus, 792 ihmistä kahdessa
vuodessa, ei Maahanmuuttoviraston Similän mukaan
ole merkittävä spontaanien
hakijoiden määrän voimakkaan kasvun rinnalla.
?Lisäresurssi
pysyväksi?
Kesäkuun lisätalousarviossa
eduskunta myönsi vastaanottokeskuksille 19,5 miljoonaa
euroa lisärahaa. Jo kesäkuun lopulla
Maahanmuuttovirasto päätti, että Punkalaitumen vastaanottokeskus Pirkanmaalla avataan uudestaan.
Similä korostaa, että vastaanottokoneiston on elettävä muuttuvien hakijamäärien mukana.
??Suunnittelemme jatkuvasti, miten tarvittaessa
saamme lisäpaikkoja olemassa oleviin vastaanottokeskuksiin, ja mihin perustamme tarvittaessa uusia
keskuksia.
Maahanmuuttovirasto varautuu tarvittaessa avaa-
maan lisää keskuksia vielä
tänä vuonna.
Keskusten avaamisen syynä on turvapaikanhakijoiden määrän voimakas kasvu. (STT)
Oikaisuja
Rakkaus löytyi peukalon
pyyhkäisyllä -jutussa (SSS
21.7.2015) oli virhe. Lisäksi Maahanmuuttovirasto sai 0,7 miljoonaa määräaikaisten hakemuskäsittelijöiden palkkaamiseen. Syksyllä on määrä
sopia vielä 5?000:n ihmisen
sijoittamisesta.
Financial Times -lehden
Brysselin edustaja julkaisi
eri EU-maiden suunnitellut
osuudet sijoitettavista Twitter-tilillään. Nyt vastaanottojärjestelmä on mitoitettu noin 4?000 hakijalle
vuodessa.
??On vaikea ennustaa, mitä
vuosittaisissa hakijamäärissä tulevaisuudessa tapahtuu. Päätös
vaikeuttaa asian ratkaisemista ja aiheuttaa tuntuvia
lisäkustannuksia, Soini kirjoitti.
Perussuomalaiset tulee
Soinin mukaan johdonmukaisesti vastustamaan tätä
linjaa.
Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan siirrot
EU:n sisällä eivät saisi olla
mahdollisia. Poliisin osalta
resurssien lisäys nousee ajankohtaiseksi elokuun budjettineuvotteluissa, Vuorio toteaa.
Irakista eniten tulijoita
Turvapaikanhakijat
Turvapaikkapäätökset kansalaisuuksittain
Viisi suurinta ryhmää 1.1.?30.6. Soinin
mukaan turvapaikanhakijoiden hakemukset pitää
käsitellä Dublin-asetuksen
mukaan siinä maassa, jo-
hon he ovat saapuneet.
??Perussuomalaisten mielestä tämä on väärä päätös
ja toimii vetovoimatekijänä ihmiskauppiaille ja
-salakuljettajille. Vuorion mukaan ministeriön tavoite on säilyttää
tälle vuodelle saatu lisäresurssi pysyvänä. Nyt
hakemuksia käsittelee noin
75 työntekijää.
Sisäministeriön Vuorion
mukaan lisäresurssi maksaa
itsensä takaisin moninkertaisesti. Muiden tarjoajien
kerrotaan vetäytyneen kisasta.
Uutistoimisto Reutersin
lähteiden mukaan sopimus-
ta ei olisi vielä syntynyt.
Autojätit tai Nokia eivät
vahvistaneet myyntiväitteitä.
Heren myynnistä saksalaisille autojäteille on liikkunut
huhuja julkisuudessa jo aiemmin. Tosiasiassa EU-maat lupasivat ottaa vastaan reilut
32?000 turvapaikanhakijaa.
doris32
7. (STT?Reuters)
turvapaikanhakijan jakamisesta. heinäkuuta 2015
Siikajoen vastaanottokeskus avataan taas
Turvapaikanhakijoita voi tulla Suomeen
jopa yli puolet viime vuotta enemmän
STT | ILKKA TOIKKANEN
Viime vuonna suljettu Ruukin vastaanottokeskus avataan uudelleen Siikajoen
kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla, kertoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä STT:lle.
Virasto sai sisäministeriöltä
valtuutuksen keskuksen
avaamiseen tiistaina.
SPR:n ylläpitämä 150-paikkainen keskus on tarkoitus
avata muutaman viikon kuluessa. SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
Keskiviikkona 22. Päätöksen mukaan Suomi vastaanottaa Euroopan komission esityksen mukaisesti
792 Välimeren yli tullutta
turvapaikanhakijaa kahden
seuraavan vuoden aikana.
Juuri lomansa aloittanut
puolueen puheenjohtaja ja
ulkoministeri Timo Soini
kommentoi STT:lle tekstiviestillä, että EU ei noudata omia sääntöjään. Tänä vuonna Suomeen
on tullut jo noin 3?400 hakijaa. Sekään ei
välttämättä riitä.
??Lisätalousarviossa laskettiin, että tällä lisäresurssilla
pärjäämme vuoden loppuun.
Hakijoiden määrän kasvu on
kuitenkin sitä luokkaa, että
todennäköisesti joudumme
seuraavan lisäbudjetin yhteydessä hakemaan vielä lisää
rahoitusta maahanmuuttopuolelle.
Tu r v a p a i k a n h a k i j o i d e n
määrä luo painetta myös poliisille, joka ottaa turvapaikkahakemukset vastaan ja
selvittää hakijoiden taustan.
Valitukset hylätyistä hakemuksista taas käsittelee Helsingin hallinto-oikeus.
??Koko ketjun resurssit täytyy varmistaa. Päätöstä odottavan
turvapaikanhakijan pitäminen vastaanottokeskuksessa
maksaa noin 40 euroa vuorokaudessa, ja hakemussuman
kertyminen venyttää keskuksissa oleskelua.
Tämän vuoden hakemuspiikkiä puretaan vielä ensi
vuonna. 25 uutta käsittelijää
aloittaa syyskuun alussa. Viime vuonna kokonaismäärä oli 3?651, joista 1?346
sai myönteisen päätöksen.
Maahanmuuttovirasto arvioi, että turvapaikanhakijoita voi tulla tänä vuonna
yhteensä jopa 8?000. Pysyvän kasvun
puolesta puhuu myös muun
muassa Irakin konfliktin
pitkittyminen.
Maanantaina EU-maiden
sisäministerit pääsivät
alustavaan sopuun 32?000
Italiaan ja Kreikkaan saapuneen turvapaikanhakijan
sijoittamisesta muihin unionin jäsenmaihin. Tinderin
avulla rakkaan löysi Tero
Turkkelin.
Tuttu huumori houkuttelee Salon kesäteattereihin
-jutussa (SSS 21.7.) kesäteatterissa vierailivat Arna
ja Matti Rautiainen.
STT:n jutussa turvapaikanhakijoiden siirroista
EU:n sisällä (SSS 21.7.) puhuttiin virheellisesti 35?000
turvapaikanhakijan siirrosta. Kaikki merkit tosin
viittaavat siihen, että tästä
tulee kyllä pidempikestoinen
piikki, arvioi sisäministeriön maahanmuutto-osaston
osastopäällikkö Jorma
Vuorio.
Pitkäaikaista nousua enteilee ainakin samansuuntainen kehitys muissa Euroopan maissa. 2015
Viisi suurinta ryhmää vuonna 2014
Venäjän federaatio
Irak
800
295
789
714
72
657
6
123
Ukraina
259
24
18
75
600
171
215
351
400
Somalia
246
28
200
141
132
100
ov
o
n
Ko
s
ta
nis
ia
an
Af
ga
Alb
lia
ma
So
Ira
k
0
28
15
Luvan saamisperuste
Turvapapaikka
Toissijainen suojelu
Humanitäärinen suojelu
235
Nigeria
7
241
10
33
63
81
Muu peruste
Kielteinen
Rauenneet
3
96
165
28
1
STT, lähde: Maahanmuuttovirasto
Perussuomalaiset vastustaa päätöstä
turvapaikanhakijoiden siirroista
STT | JENNI HAKKARAINEN, MINNA PULLI
Hallituspuolue perussuomalaiset ei hyväksy Euroopan unionin sisäministerien maanantaina tekemää
alustavaa päätöstä turvapaikanhakijoiden siirtämisestä Välimeren maista
muualle Eurooppaan. Saksa sijoittaa
10?500 saapunutta kahden
seuraavan vuoden aikana.
Toiseksi eniten turvapaikanhakijoita vastaanottaa
Ranska, jonne pääsee 6?752
ihmistä.
EU-maiden sisäministerit
sopivat saapuneiden jakamisesta jäsenmaiden kesken alustavasti maanantaina.
Suomi ottaa vastaan 792
Välimeren yli tullutta turvapaikanhakijaa kahden
seuraavan vuoden aikana.
Esimerkiksi Ruotsin osuus
on 1?369 ja Viron 130 turvapaikanhakijaa.
Italia, Kreikka ja Unkari
eivät tulijoita tällä kertaa
ota.
Sisäministerit pääsivät
alustavaan sopuun 32?000
Saksalaislehti: Nokian Here
menossa autojäteille
2,5 miljardilla
Nokian kartta- ja paikkatietoliiketoiminta Here ollaan
myymässä saksalaisille autojäteille 2,5 miljardilla eurolla, uutisoi saksalaislehti
ManagerMagazin tiistaina.
Lehti kirjoitti lähteisiinsä viitaten, että Daimlerin,
BMW:n ja Audin kanssa
tehtävä kauppa varmistuisi
todennäköisesti tämän kuun
aikana. Hän kuitenkin
myöntää, että paine Italiassa ja Kreikassa on kova.
Terhon mukaan valtavia
hakemusmääriä käsitteleville maille voitaisiin antaa
väliaikaista rahallista apua
EU:n budjetista.
Saksa aikoo vastaanottaa EU-maista
eniten turvapaikanhakijoita
EU-maista Saksa aikoo vastaanottaa eniten Välimeren
yli tulleita turvapaikanhakijoita
heinäkuuta 2015
UUTISET
Fennovoima sanoutui irti
hallitusvaikuttajan kytkösepäilyistä
Sato myöhässä
normaalista.
Österbottens Tidning: Hallituksen varajäsen
kytkettiin Bulgarian ?energiamafiaan?.
STT | JENNI PORANEN, MIA PELTOLA
Energiayhtiö Fennovoima
kiistää olleensa tietoinen
hallituksensa varajäsenen
väitetyistä yhteyksistä korruptiosta syytettyyn bulgarialaisyrittäjään. 02 727 2800
Asemakatu 7, 2 krs
p. Fennovoima sanoo ÖsterbottensTidning -lehden esiin nostamien
epäilyjen tulleen sille yllätyksenä.
??Emme ole olleet tietoisia
tällaisista. 02 733 7737
nettiajanvaraus:
www.erikoishammasteknikkosalo.fi
Uudet hammasproteesit, proteesien
pohjaukset ja korjaukset. 044 727 3700
www.ssmts.fi
Yht.otot ma?pe klo 10?15
Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin
Salon Silmälasikeskus Synsam
koTihoiTo ja
asumispalveluT
asumispalveluT
Hoitokoti Kuusjoen Kotisatama Oy
Kuusjoenperäntie 7
p. (STT?Reuters)
Tammilehdon päivähoito
Lisätietoja p. Lisärivit 5 euroa + alv.. 02 7311250, 050 325 0683
Turuntie 12 B, II krs, 24240 Salo
P. krs
p. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. 044 542 7800 tai 044 0427900
Turvallinen ja asiakasta arvostava
hoivapalvelutuottaja.
Toimisto avoinna to klo 15?17.
kotihoito.merivire@kolumbus.fi
www.kotihoitomerivire.fi
k auneudenhoiTo,
kampaamoT ja parTuriT
kauneudenhoiTopalveluT
Kosmetologinen hoitola-kemikalio
Aleksiina Ky
Vanha-Turuntie 1, Halikko
p. 8.30?18.00, la 8.30?14.00
www.kuninkaantienapteekki.fi
Kuusjoen Apteekki
Ylikulmantie 250, Kuusjoki
p. Pohjoisemmassa se
kypsyy ensi viikon lopulla
ja elokuun alussa. 044 263 6441
info@hannesaarinen.fi
www.hannesaarinen.fi
Jalkojen hoidon at
satomin edustajia kommentoimaan uutista.
muuT Terveyden- ja
Koulutettu hieroja/ jalkahoidon
ammattitutkinto / sairaanhoitaja
Tarja Virtanen
Myllytyryntie 42, Muurla
p. Veteraaneille
Kelan suorakorvausmenettely käytössä.
kalevalainen jäsenkorjaus
Japanilaisen Toshiban
pääjohtaja Hisao Tanaka
jättää tehtävänsä yhtiötä
piinaavan kirjanpitoskandaalin vuoksi, yhtiö kertoi
tiistaina. 040 738 0749
www.kehonhyvinvointikeskus.com
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Ilkka Virtanen
Katrineholminkatu 6 p. 731 2300.
Avoinna ark. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset parillisilla viikoilla.
. 010 235 3500
www.sairaalaneo.fi
Jalkaterapiakeskus
Naviculare Pirkko Vuorinen
Terveystalo Salo
Raatihuoneenkatu 3, Salo
p. 041 502 4624
hoyhtya.ella@hotmail.com
Fysioterapeutti Jari Pelli
Horninkatu 11 A 10, 4. 02 731 6920
salonfysioterapia@ebaana.net
www.salonfysioterapia.fi
SALVAn kuntoutus
fysioterapia ja toimintaterapia
p. 02 736 2020
www.aleksiina.fi
kampaamoT ja parTuriT
Parturi-kampaamo Sarianne
Asemakatu 5 24100 Salo
p. 02 727 8302
Asiantuntevaa ja turvallista
päivähoitoa vanhuksille
hyvinvoinnin palveluT
Kriisikeskus Etappi
Helsingintie 4, katutaso
p. 02 733 2113, 050 522 2025
tainaniemi@ebaana.net
Hammaslääkäri Sari Vihervuori
Helsingintie 4
p. 02 721 3358, 044 721 3358, 02 721 3300
Anne Lehtinen, ft,
Anu Kannari, ft, Johanna Raittila, ft,
Emilia Paasi, tt
Kaikille salolaisille lääkärin lähetteellä.
Ostopalveluna veteraaneille,
sotainvalideille sekä vaikeavammaisille.
Lakkasadosta
odotetaan hyvää
. 0400 945 132
pekkakurppa57@gmail.com
040 504 3329
www.salonjoogakeskus.fi
www.kansanlaakintaseura.fi
lääkäripalveluT
Lääkäriasema Sallab
Helsingintie 14, 3. 02 727 4100
www.sallab.fi
Mehiläinen Salo
Kauppakeskus Plaza, 3. Hänen lisäkseen
myös seitsemän muuta ihmistä yhtiön johdosta eroaa skandaalin takia.
Raportin mukaan kirjanpitoa on vääristelty vuo-
Vanhustentalo Hopealehto
Tiedustelut p. 02 721 3300
www.salva.fi
Myös turvapalvelu ja ateriat kotiin.
lisätietoja p. 030 6000
www.terveystalo.com
Rummunlyöjänkatu 7 B
p. 040 736 1708
tarjavirtanen19@gmail.com
Sanna Nikula
Hammaslääkäri Taina Niemi
Koulutettu hieroja/
luontaishoitaja Tarja Aho
Salo, 050 441 3370
www.sannanikula.fi
www.kansanlaakintaseura.fi
opTikkoliikkeeT
Heli Sarparanta
Turuntie 14, Salo
p. alojensa ammattilaiset julkaistaan joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) . 050 917 2914
Turuntie 1, 3. Alhaisen
lämpötilan vuoksi ne eivät
liiku niin aktiivisesti, Jalkanen arvioi.
Halla ei kuitenkaan ole
verottanut satoa Sallan
seutuja lukuun ottamatta.
Hilla on kypsä keskimäärin
43 vuorokautta kukinnasta.
??Nyt valoa olisi, mutta
ei lämpöä. Koko asia ei oikeastaan liity (voimala)hankkeeseemme millään tavalla.
Jos hallituksen varajäsentä
tai hänen edustamaansa yhtiötä kohtaan on jotain epäilyksiä, niin mehän emme
edes tiedä, ovatko ne totta,
kertoi Fennovoiman tiedottaja Heli Nikula STT:lle
tiistaina.
ÖsterbottensTidning -lehti kertoi maanantai-iltana,
että Wikileaks-sivustolle
vuodettu asiakirja yhdistää
Fennovoiman hallituksen
varajäsenen Djurica Tankosicin Bulgarian korruptoituneeseen ?energiamafiaan?.
Lehden lainaamassa asiakirjassa vuodelta 2006 Yhdysvaltojen Sofian-suurlähetystö toteaa, että Tankosicilla ja hänen edustamallaan
WorleyParsons -yhtiöllä on
ollut läheiset suhteet vaikutusvaltaiseen yritysjohtajaan Bogomil Mancheviin.
Wikileaksin mukaan Tankosic ja Manchev ovat tehneet
tiivistä yhteistyötä Bulgariassa.
Bulgarialaismedian mukaan Manchevia on syytetty
Terveys ja hyvinvoinTi
apTeekiT
Kuninkaantien Apteekki
Länsiranta 8, 24100 Salo. 040 701 9414, 040 968 8090
kodinonni.jonna@gmail.com
kodinonni.marianne@gmail.com
Monipuoliset kotihoito- ja hoivapalvelut.
Myös omaishoitajien lomitukset.
Kotihoito Merivire
Helsingintie 4, 24100 Salo
p. 02 777 6400
Avoinna ma?pe 8?20, la 8?18, su 12?16
(Heinä?elokuussa lauantaisin klo 8?16)
Yliopiston Apteekki
Vilhonkatu 14, Salo
Valtakunnallinen palvelunumero
0300 20200 (0,49 e/min/pvm/mpm)
Avoinna joka päivä 8.00?21.00.
FysioTerapia
Ajan Terapia
Ajalin-Laapotti Hillevi, Martti Mikkola,
Routamaa Jenni
Rummunlyöjänkatu 14 B
p. 02 777 6480
Avoinna ma-ke, pe 9?16.30, to 9?17
(Heinäkuussa keskiviikkoisin suljettu)
Salon Vanha Apteekki
Vilhonkatu 8, Plaza, p. kerros, 24100 Salo
p. Makeus riippuu valon määrästä.
Luonnontuotealan Arktiset Aromit -järjestön mukaan lakka on jo poimintakypsä Etelä- ja Väli-Suomessa. P. 02 721 3300, 044 721 3350
www.salva.fi
Tehostettua palveluasumista,
palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa.
Myös sotainvalidien laitoshoitoa.
Tammilehdon palveluasunnot
desta 2008. Hän pelkäsi niiden heikentävän
markkinoiden luottamusta Japaniin.
Monialayhtiö Toshiba
valmistaa muun muassa
monenlaisia elektroniikkatuotteita. 02 774 1400
www.mehilainen.fi
Sairaala NEO
jalkahoiTolaT
Astrum-keskus, Salorankatu 5-7
p. krs
p. (STT)
Toshiban pääjohtaja
eroaa kirjanpitoskandaalin vuoksi
Wikileaks-sivustolle vuodettu asiakirja yhdistää Fennovoiman hallituksen varajäsenen Bulgarian korruptoituneeseen ?energiamafiaan?.
juttu on vuosia vanha, sanoi
viestintäjohtaja Maira Ket-
hammashuolTo
Erikoishammasteknikko
Marko Rosendahl Oy
tunen.
STT ei tavoittanut Fen-
novoiman toimitusjohtajaa
Toni Hemminkiä eikä Ro-
Hierontapiste Hyväolo
Tmi Saarinen Hanne
Horninkatu 7
p. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta . krs, p. 02 731 1041
www.sarianne.fi
Parturi aina ilman ajanvarausta!
SALVAn kotihoito
Apua yötä päivää p. krs
Vilhonkatu 8, 24100 Salo.
P. Maanantaina
julkaistun raportin mukaan Toshiba on liioitellut
liikevoittoaan yli miljardilla eurolla useiden vuosien
ajan.
Selvityksen mukaan toimitusjohtaja on tiennyt
asiasta. Varsinaiset . 02 727 8301
Vuokra-asuntoja vanhuksille
koTisairaanhoiTo ja
hoivapalveluT
Kotihoito Kodinonni
p. Sofia Globe -lehti
kertoi vuonna 2013, että
epäiltynä on ollut myös eräs
WorleyParsons -yhtiön johtajista, mutta häntä vastaan
ei nostettu syytteitä.
?Juttu on
vuosia vanha?
Djurica Tankosic on ollut
aiemmin Fennovoiman hallituksen varsinainen jäsen,
nyt hän on varajäsenenä.
Tankosic on myös energiaalan konsulttipalveluja
tarjoavan WorleyParsonsin
kansainvälisen ydinvoimaosaston johtaja.
WorleyParsons teki kesäkuun lopussa sopimuksen
Rosatomin suomalaisen
tytäryhtiön Raos Projectin
kanssa Fennovoiman Pyhäjoen voimalahankkeesta.
Konsulttiyhtiö auttaa kokoamaan voimalan rakentamislupaan tarvittavia aineistoja.
Rosatom on Fennovoimahankkeen laitostoimittaja ja
osaomistaja.
Fennovoiman tiedottaja
Heli Nikula korosti STT:lle
ettei Fennovoima ole itse
sopimussuhteessa konsulttiyhtiö WorleyParsonsiin,
eikä yhtiö ota kantaa Bulgarian tapahtumiin. 02 730 0511
www.omt-fysiosyke.fi
Salon Fysioterapia Oy
Rummunlyöjänkatu 7 A, 3 kerros
p. 040 968 2271
Hieroja Timo Hirvonen
Tyryntie 5 as 2, 25360 Pertteli
p. Fennovoiman viestintä ei kommentoi
sitä, aikooko yhtiö selvittää
Tankosiciin liittyviä väitteitä.
??On hyvä huomata, että
Fysioterapeutti
Ella Höyhtyä
Vilhonkatu 23, 24240 SALO
p. Marja voi
jäädä myös pieneksi. 02 733 7868
info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi
Lehtikuva/Roni Rekomaa
väärinkäytöksistä Venäjän
valtiollisen ydinvoimayhtiö
Rosatomin kuopatussa Bulgarian ydinvoimalahankkeessa. riskejä vielä on
Lakkasadosta odotetaan
parempaa kuin viime vuonna, vaikka sato on pari viikkoa myöhässä normaalista.
Luonnonvarakeskuksen
erikoistutkija Risto Jalkanen kertoo, että kukinnalle
on nyt ollut aiempaa otollisemmat olosuhteet.
??Kukinta-aika on ollut jopa kolme viikkoa eli tavanomaista pidempi. Soita p. 040 718 7486 www.sypressi.fi
Hierontoja, luontaishoitoja ja jalkahoitoja
Koulutettu hieroja/
osteopatiaan erikoistuva
Joonas Koski
Kirkkokatu 16 A Salo p. krs, Salo
p. 02 77021/mediamyynti
. 02 734 7750, 050 490 7331
www.kuusjoenkotisatama.fi
Tehostettua palveluasumista vanhuksille.
Myös lyhytaikaishoitoa.
Palvelukeskus Ilolansalo
Ilolankatu 6, Salo
p. 02 727 6550
www.medgroup.fi
PlusTerveys . HymyDent
Turuntie 1, 3. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. krs, Vilhonkatu 8
p. 02 727 8301
Haluatko mukaan hakemistoon. 02 731 9631, 040 551 1517
Kiskon Fysikaalinen hoitolaitos
Fysioterapeutti Hanna Kossila
Lääkärintie 4, 25460 Kisko
Ajanvaraus: 02 739 1519, 0440 663 413
OMT-Fysiosyke
Turuntie 1, 3. Toisaalta
pölyttäjähyönteisilläkin
on omat rajansa. Marjan laatu
on vielä kysymysmerkki,
ja riskejäkin on. 02 733 5545
Länsirannan Hammaslääkärit
Länsiranta 8, Salo
p. 020 789 0860
www.liikevirta.fi
Kuntohoitaja/hieroja
Pekka Kurppa
Turuntie 6, 2. 044 721 3357 ja
p. P. krs, Salo
p. 0400 616 551
Kauneushoitola Rosmarinus
Asemakatu 7 (sisäpiha), Salo
p. 02 733 2761
Plazan Hammaslääkärikeskus
Plaza, 3. Kyseessä on
pahin yrityselämän skandaali Japanissa sitten vuoden 2011, jolloin Olympusyhtiön huomattiin peitelleen miljarditappioita.
Japanin talousministeri
Taro Aso sanoi tiistaina,
että julkisuuteen tulleet
väärinkäytökset ovat erittäin valitettavia. 02 733 2211
www.plusterveys.fi/hymydent
hierojaT
Hieronta ja lymfaterapia
Raija Lindegren
Länsiranta 8, Salo. 02 733 7772, 0400 749 642
info@ajanterapia.fi
www.ajanterapia.fi
Avain Fysio
Bettina Allos, Mia Oksanen,
Outi Helkama, Taija Tomberg, Aapo Nummi
Rummunlyöjänkatu 11, p
Ystävä sai surmansa Utöyalla.
aktiivisuutensa onkin laimentunut viime vuosina.
??Meille, jotka olimme siellä, on kyse henkilökohtaisesta traumasta, jota kannamme mukanamme loppuelämän. päivän 2011, jolloin Anders
Behring Breivik hyökkäsi AUF:n leirille saarella ja
tappoi 69 ihmistä.
Eloonjääneistä jotkut katsovat, että joukkomurhasta
on yhä kulunut liian vähän
aikaa ja uuden leirin saama julkisuus vain repii auki
vanhoja haavoja.
AUF on puolustanut päätöstään palata saarelle.
??Ymmärrämme, ettei
Utöya palaa entiselleen.
Mutta on tärkeää osoittaa,
että siellä on mahdollista
muodostaa myös uusia, hienoja muistoja, sanoo AUF:n
puheenjohtaja Mani Hussaini.
Ennätysmäärä
osanottajia
AUF:n leirille on jo ilmoittautunut ennätysmäärä
nuoria: kaikkiaan paikalle
odotetaan yli tuhatta ihmistä.
Saari on muuttunut paljon
neljässä vuodessa. Sentsovin lisäksi syytettynä on myös toinen
mies. Miljardööri Donald
Trump (kuvassa) on suosituin ehdokas
republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi Yhdysvalloissa. Bekkedal aikoo osallistua leirille, vaikka hänen poliittinen
Ukrainalaista
elokuvaohjaajaa
syytetään
Venäjällä
terrorismista
Lufthansan kone
oli törmätä
lennokkiin
Isisin autopommi Varsovan yllä
tappoi neljä
VARSOVA. Räjähdyksessä
haavoittui kahdeksan
ihmistä. elokuuta. Turkkilaisissa lehdissä
mainittiin asiasta.
Turkin suhtautuminen Isisiin on ollut jo pitkään epämääräinen, mikä Alarannan
mukaan johtuu presidentti
Recep Tayyip Erdoganin
AKP-puolueen hallituksen
pyrkimyksestä kaataa Bashar al-Assadin hallinto
Syyriassa.
??AKP:n hallinto on tukenut oikeastaan kaikkia
mahdollisia oppositioryhmiä
Syyriassa riippumatta siitä,
ovatko ne radikaali-islamistisia vai maltillisia.
Alarannan mukaan AKP:n
hallintoa on kaivertanut myös
se, että rajan pintaan PohjoisSyyriaan näyttäisi muodostuvan kurdien itsehallintoalue.
Siellä vallassa oleva kurdiryhmä taas on Turkin oman
kurdien separatistijärjestön
(PKK) liitännäinen.
Paine Turkissa on kuitenkin
kova Isisin vastaisten toimien
koventamiseen.
??Hallituksen pitää vastata kansallisesta turvallisuudesta kansalaisten silmissä.
Luulen, että otteet kiristyvät,
Alaranta sanoo.
DONIN ROSTOV. Saarella ei ole järjestetty leirejä vuoden 2011 joukkomurhan jälkeen.
TUKHOLMA | STT?TT
9
Lehtikuva/AFP/Ilyas Akengin
Yksi loukkaantui
yöllisessä räjähdyksessä
Malmössä
STT?TT
Yksi ihminen loukkaantui räjähdyksessä EteläRuotsin Malmössä tiistain
vastaisena yönä. (STT?AFP)
SANAA. Lentokone laskeutui muutamia
minuutteja myöhemmin
turvallisesti kentälle.
Poliisi tutkii tapahtunutta. Isku tehtiin pääkaupunki Sanaassa shiiamuslimien moskeijan lähellä.
Jemenin pääkaupunki
on shiialaisten huthikapinallisten hallussa.
Sunnalainen Isis-järjestö
on kiihdyttänyt iskujaan
vääräoppisina pitämiään
shiioja vastaan tämän
vuoden aikana.
Hallitusta tukevien
joukkojen ja kapinallisten
välisessä konfliktissa on
kuollut Jemenissä jo yli
3?200 ihmistä. Koneen kapteeni
oli ilmoittanut vaaratilanteesta lennonjohdolle,
jolloin kone oli ohjattu
toiseen suuntaan. Heitä
epäillään räjähdelain
vastaisista rikoksista.
Vangitut 30- ja 41-vuotiaat miehet otettiin kiinni
takavarikoiden yhteydessä. Myöhemmin
lauantaina poliisi sai tietoa, joka johti 350 kilon
dynamiittierän löytymiseen toisesta osoitteesta.
Maanantaina poliisi löysi
vihjeen perusteella vielä
150 kiloa räjähteitä auton
takakontista. Hän
oli saarella sisätiloissa Breivikin iskun aikaan.
Kaski pakeni ikkunasta,
mutta satutti nilkkansa pudotessaan. Ukrainan presidentti Petro Poroshenko vaati viime viikolla
Sentsovin välitöntä vapauttamista. Kahdeksan ihmistä
kuoli.
Oslonvuono
?Breivikin kohde oli saarella
käynnissä ollut Norjan työväenpuolueen nuorisojärjestön AUF:n
kesäleiri.
?Pommiräjähdyksestä Breivikin pidättämiseen kului aikaa
reilut kolme tuntia.
ret osaavat kunnioittaa sitä,
mitä Utöyalla tapahtui. Venäjällä
alkoi tiistaina oikeudenkäynti ukrainalaista elokuvaohjaaja Oleg Sentsovia vastaan. Loput republikaanikandidaatit nauttivat alle kymmenen prosentin kannatuslukemia.
Vaalit pidetään ensi vuonna. Räjähdyksessä
tuhoutui myös kaksi autoa.
Poliisi sanoi tiistaina, että räjähdyksen aiheutti todennäköisesti käsikranaatti. Lisäksi poliisi epäilee
kahta henkilöä osallisuudesta tapaukseen.
Ruotsalaismedian mukaan nuoremmalla vangituista on pitkä rikoshistoria ja äärioikeistolainen
tausta. Minä olen menettänyt
monta vuotta elämästäni
sen takia, hän sanoo.
Tutkija: Turkin on tehtävä valinta kurdien ja Isisin välillä
Kurdien menestys Pohjois-Syyriassa kivi Turkin valtapuolueen kengässä.
STT | EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Turkin on maanantain itsemurhaiskun jälkeen rehellisesti myönnettävä, että Isis
on sen lähialueiden suurin
uhka, eivät suinkaan kurdit,
sanoo vanhempi tutkija Toni
Alaranta Ulkopoliittisesta
instituutista.
??Valinta on yksinkertaisesti tehtävä, hän painottaa.
Lisäksi Turkin on hänen
mukaansa lopetettava jo
vuosia kestänyt jankuttaminen, että Syyrian presidentin
Bashar al-Assadin hallinto
on pääuhka tällä alueella, ja
että siitä on päästävä eroon.
??Kurdithan joutuvat tällä
hetkellä, niin ikävää kuin
se onkin, taistelemaan Assadin hallinnon rinnalla Isisiä vastaan. Yli vuosi
sitten pidätettyä Sentsovia syytetään terroriiskujen suunnittelusta ja
toteuttamisesta Krimin
niemimaalla viime vuonna. Rakennuksessa oli sisällä 40
ihmistä, joista yksi loukkaantui. McCain oli sotavankina
Vietnamin sodan aikana.
Kyselyn toteuttajien mukaan kannatusta mitattiin osin ennen kommenttia,
joten Trumpin kannatus on mittausten
jälkeen saattanut jo laskea. Asia selviää teknisen
tutkinnan valmistuttua.
Silminnäkijät kertoivat,
että kranaatin heittivät
kaksi miestä, jotka ajoivat
skootterilla tai mopolla.
Ketään ei vielä tiistai-iltapäivään mennessä otettu
kiinni tapauksen vuoksi.
Malmön suurkaupunkialueella on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut useita rikollisjengien
tekemiä väkivallantekoja,
kuten käsikranaatti-iskuja
ja ampumisia.
Paikallinen poliisi on huolissaan siitä, että rikolliset
käyttävät väkivallanteoissa entistä enemmän sotavälineitä, ja että vaaraan
joutuu myös sivullisia.
Burundin vaalit käytiin
väkivallan varjossa
BUJUMBURA | STT?AFP?Reuters
Tutkijat työskentelivät maanantain itsemurhaiskun paikalla Turkissa.
Keski-Afrikan Burundissa
äänestettiin presidentinvaaleissa tiistaina väkivaltaisissa tunnelmissa.
Vaaleja edeltävänä yönä
ainakin kaksi ihmistä kuoli
väkivallanteoissa. Räjähdys
tapahtui Norra Grängesbergsgatanilla kokoontumistilan ulkopuolella. Olisi ollut väärin antaa saaren
vain olla ja rappeutua, hän
uskoo.
Samaa sanoo AUF:n pääsihteerinä nykyisin toimiva
Ragnhild Kaski, 25. Jonkinlainen
diplomaattinen ratkaisu on
löydettävä, koska tämä tie
ei vie mihinkään, Alaranta
aprikoi.
Maanantaina Syyrian rajan
lähellä olevassa Surucin kaupungissa tehdyssä itsemurhaiskussa kuoli 32 ihmistä ja
satakunta haavoittui.
Tähtäimessa
Assadin hallinto
Itsemurhaisku Turkin maaperällä ei tullut Alarannalle
yllätyksenä, koska jo pitkään
on puhuttu Isisin muodostamasta turvallisuusriskistä
Turkille.
Iskun ajankohdan selittää
hänen mukaansa se, että
Turkki on parin viime viikon
aikana kiristänyt Isisin vastaisia toimia Turkin sisällä.
??Pari päivää sitten Isis varoitti kostavansa tämän Turkille. Lufthansan matmoskeijan lähellä kustajalentokone oli lähellä törmätä harrasteJemenissä
lennokkiin Varsovan yllä
Työväenpuolueen nuorisojärjestö AUF:n aikoo järjestää Utöyalla kesäleirin elokuussa. Suurin
osa vanhoista rakennuksista
on purettu ja uusia rakennettu tilalle. Uhrien muistoksi on metsään pystytetty
muistomerkki, johon on kaiverrettu kaikkien surmansa
saaneiden nimet.
Tyttärensä joukkomurhassa menettänyt Lisbeth
Kristine Röyneland pitää
hyvänä, että nuoret palaavat
saarelle.
??Luotan siihen, että nuo-
10 km
Geitöya
Tyri-
Utöya Oslo
Utöya
Storöya
UTÖYALLA JA OSLOSSA KUOLI
YHTEENSÄ 77 IHMISTÄ
NORJA
RUOTSI
E16
E16
Oslo
?Breivik ajoi Oslosta noin 40
kilometriä Utvikaan ja nousi Utöyan saarelle menevään veneeseen
pukeutuneena poliisiksi. Hän kiittää selviämisestään ystäväänsä, joka kantoi hänet suojaan. Leiri on ensimmäinen
sitten heinäkuun 22. elokuuta 2012 Breivik
tuomittiin Norjan lain ankarimpaan rangaistukseen, ainakin 21
vuoden vankeuteen.
STT/SGB
??On tärkeää, että AUF järjestää leirin. Vaaratilanne
aiheutui iltapäivällä, kun
Münchenistä Puolaan
matkalla ollut lentokone oli valmistautunut
laskeutumaan Varsovan
lentokentälle.
Saksan lentokentän tiedottajan mukaan lennokki oli ohittanut koneen
noin 100 metrin päästä
noin 800 metrin korkeudessa. Sentsovin
asianajajan mukaan on
epätodennäköisenä, että
hän saisi reilun kohtelun
oikeudessa. Molemmat kiistävät
syytteet.
39-vuotiasta Sentsovia
uhkaa 20 vuoden vankeusrangaistus, jos hänet todetaan syylliseksi. Askel askeleelta otamme takaisin meidän
saaremme, Kaski sanoo.
27-vuotias Tore Sinding
Bekkedal selvisi hengissä
piiloutumalla vessaan. Republikaanien kannattajista 24 prosenttia tukee
Trumpia, ilmenee Washington Postin ja
ABC:n kyselystä.
Trump joutui hiljattain kritiikin kohteeksi
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
sanottuaan, ettei republikaanien entinen presidenttiehdokas John McCain
ole sotasankari. Vanhempi mies on
Expressenin mukaan tehnyt useiden vuosien ajan
kallionräjäytystöitä.
Poliisi löysi ensin 50 kiloa räjähteitä huumerikokseen liittyvässä kotietsinnässä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. (STT?AFP)
Puolassa tiistaina, kertoivat Puolan viranomaiset BBC:lle. Hänen joh-
toasemansa on kuitenkin melko suuri.
Scott Walkeria kannattaa nyt 13 prosenttia ja Jeb Bushia 12 prosenttia republikaanien äänestäjistä. heinäkuuta 2015
Lehtikuva/AFP/Scott Olson
Ulkomaat
Trump republikaanien suosikki presidentiksi
WASHINGTON. (STT?TT)
Paluu Utöyalle jakaa mielipiteitä
Osa joukkomurhasta selvinneistä katsoo, että aikaa ei ole kulunut tarpeeksi.
Norjassa osa Utöyan joukkomurhasta selvinneistä arvostelee päätöstä järjestää
saarella työväenpuolueen
nuorisojärjestön AUF:n kesäleiri.
AUF aikoo järjestää Utöyalla kesäleirin 7.?9. Jemenissä neljä
ihmistä kuoli maanantaiiltana äärijärjestö Isisin
tekemässä autopommiiskussa. Saarella
hän avasi tulen ja tappoi 69 ihmistä.
Utöya
1 km
Breivikin reitti Utöyalle
?Perjantai-iltapäivänä 22.
heinäkuuta 2011 Anders Behring
Breivik räjäytti pommin Oslon hallituskorttelissa. Viimeisen viikon aikana useita
kymmeniä ihmisiä on kuollut mielenosoituksissa.
Tilanne Burundissa kär-
jistyi sen jälkeen, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti pyrkivänsä
kolmannelle kaudelle vastoin maan perustuslakia.
Oppositio kehotti kansalaisia boikotoimaan vaaleja.
Presidentin uskotaan voittavan vaalit.
Huhtikuun loppupuolella kiihtyneissä väkivaltaisuuksissa on kuollut ainakin sata ihmistä.. (STT?
AFP?Reuters)
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Lyhyet
Ruotsissa iso
dynamiittilöytö,
kaksi vangittiin
Ruotsissa kaksi miestä on
vangittu sen jälkeen, kun
poliisi takavarikoi kolmen päivän aikana 550
kiloa dynamiittia Falkenbergin kunnassa. (STT)
?24
Toisaalta niin ne olivat Maassakin vielä muutamia vuosia sitten. Tunnetko jo it-
Onnen hetket
Onnea 50 v
Kiitos,
Terho ja Maisa
sesi mitättömäksi. Niin minäkin.
Universumi on niin suuri, että sitä ajatellessa menevät aivot solmuun. Nopeasta nettiyhteydestä huolimatta pelkästään
maapallo on mielestäni suuri paikka. Pertteli
7 vuotta
Eemeli ja Elisa Manner
22.7. Oma universumimmekin voi olla vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta, esimerkiksi nuppineulan pää jättiläisen ompeluprojektissa.
Vaikka avaruusolentoja on varmasti jossakin, en ole maalaamassa katolle viestiä
ulkoavaruuteen. Siinä
olisi aihetta nostella kauluksia.
Uskon vakaasti siihen, ettemme ole yksin. Halikko
5 vuotta
Lenni Junttila
22.7. Sunnuntain lehtijutun perusteella saimme
Teemu Kakko
Kirjoittaja on halikkolainen ja opiskelee journalistiikkaa Tampereen yliopistossa.
Otso onnittelee
toimitus@sss.fi
Soili Aaltonen
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Eeli Hannula
22.7. Väistämättä tulee mieleen
ajatus, että täällä on muitakin.
Havaittavan maailmankaikkeuden halkaisijaksi on arvioitu 93 miljardia valovuotta. Pertteli
8 vuotta
Tommi Pirilä
22.7. Julkaisemme Lukijan kuvia säännöllisesti
Huomentapäivää-sivulla.
(SSS)
LUKIJAN KUVA
Tutkijat löytävät jatkuvasti uusia Maan
kaltaisia planeettoja. Sanottuaan
kaiken tämän Mooses verhosi kasvonsa.
2. Julkaisemme kuvakokoelman lukijoiden loma-aiheisista kuvista
heinä-elokuun vaihteessa.
Kuvan lähettäneiden kesken arvomme elokuvalippuja.
Lähetä lomaotos osoitteeseen toimitus@sss.fi 28.7.
mennessä.
Kerro viestissäsi myös lyhyesti kuvasta. Kunnioitettava reissu, mutta maailmankaikkeuden mittakaavassa 5 miljardia kilometriä
ei ole mitään. Hovilan kartanossa
(Helsingintie 604, Somero) klo 19, Onda3-trio; Josefiina
Vannesluoma, Veikki Virkajärvi ja Teemu Åkerblom, järj.
KartanoFest
sen
sijaan
-petos
HEVOSHAKA
EPÄ-
korttipeli
puite
HUIVI
äkeä
T
Mökille
matka!
Tänään
Klaara ja hänen Vihtorinsa Vuohensaaren kesäteatterissa
klo 19, katettu pääkatsomo
Komedia Laatikkoleikki Suomusjärven kesäteatterissa (Jamentie 9) klo 19, Näytelmäpiiri SuoNäpit
Adalmiinan Helmi -näytelmä Sauvon kesäteatterissa (Vahtistentie 5) klo 19, Sauvon Elävän Kulttuurin Seura
kannatin
pyydät
Lehtonen
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Teatteri
alokas
Jem
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Elokuvat
mies kuin
ryhdyn
-1.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Muita tapahtumia
Seurakuntalaisten saunailta klo 17.30 Angelniemellä KesäAngelassa ja klo 18 Naarilan leirikeskuksessa
Suven iltahetki klo 19 Särkisalon kirkkotarhassa tai kirkossa
-1.
hepoja
marj
+
ITSE-
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
?boksityttö?
YLIVUOTINEN
KASKI
TAPPAA
ikit heöjä
k
janus
kut
Lue Halikon kivirunoilijan arvoituksen ratkaisu ensi viikolla
Salkkarista.
Kivirunoilijan
mysteeri on ratkennut
TEME
Olemmeko sittenkään yksin?
Ihmiset ovat vuosikausia väitelleet siitä,
onko ulkoavaruudessa elämää. Lähiaikoina ufoja taivaalla tuskin näkyy.
Sunnuntain lehdessä huutelimme Halikon mystisen
kivirunoilijan perään. Tieteiselokuvissa avaruusoliot löytävät aina meidät,
mutta tähän mennessä muukalaisia on löytynyt vain foliohattujen mielikuvituksesta.
Viime viikolla Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Pluto-luotain saavutti aurinkokuntamme reunan. Halikossa on jo muutaman viikon ajan löytynyt kauniisti
maalattuja runokiviä pyöräteiden varsilta, alikuluista ja jokivarren pusikoista.
Muiden iloksi kiviä asetellut ei ole jättänyt itsestään
tietoja. Siinä tapauksessa emme olekaan
merkityksettömiä, vaan päinvastoin. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Moos. Halikko
2 vuotta
Topias Töyry
22.7. Paimio
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. (SSS)
5 vuotta
Charlotta Kanto
22.7. Luotaimelta kesti
yli 9 vuotta päästä 5 miljardin kilometrin
päässä sijaitsevan Pluton luokse. Amerikan olemassaolosta ei tiedetty mitään ennen kuin Kolumbus löysi sen vuonna 1492.
Parin sadan vuoden päästä talvilomakin
saattaa siis vierähtää Kanariansaarten sijaan Marsissa.
Nappaa
lomakuva
ja voita
leffalippuja!
Näppää onnistunut lomaaiheinen kuva ja osallistu
Salkkarin heinäkuiseen kuvahaasteeseen. Siitä voit lukea lisää ensi viikolla Salkkarista. Perniö
9 vuotta
Veeti Jortikka
22.7. heinäkuuta 2015
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Leena, Matleena, Lenita,
Leeni
Ruotsinkielinen kalenteri:
Magdalena, Malin, Lena,
Madeleine
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Olga, Oili
Ruotsinkielinen kalenteri: Olga
Kun israelilaiset olivat
tulleet lähemmäs, Mooses
ilmoitti heille käskyt, jotka
Herra oli antanut hänelle
Siinainvuorella. Emme tiedä maailmasta vielä mitään,
joten ulkoavaruuden asukkeihin törmääminen on hyvin todennäköistä. Muista laittaa mukaan kuvaajan nimi
ja yhteystiedot.
Voit lähettää lukijan kuvia myös muista aihepiireistä. Elämää ei silti vielä
ole löytynyt, joten voihan olla, että olemme maailmankaikkeuden ainoita älyllisiä
olentoja. Silti
se on oikeasti vain huomaamaton hiukkanen, johon on ängetty yli 7 miljardia ihmistä. Yksi valovuosi on puolestaan reilut
9 000 miljardia kilometriä. 34: 32-33
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Löytölaari- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Viikkoristikko
Jorma Kemppainen 2015
Ratkaisu sivulla 15
Terveiset
Havaijilta!
@
TV-komkiki
Sa
VOI
TULIKIN
karjsa
ke
'((
kreikan
3.
valvovat
pitkään
?Jumalan
ruoskan?
nimisiä
T
kauneusI
karkeloita EKS----
suden
ääntä
verkkosivusto
en
HUVEJA
yhdyttää
19.06.
di----i
munkkivaltio
ainainen
riidattomuus
arsenaali
lujike
a-
kalenteri@sss.fi
Kätyrit Bio Stara, Paimio (2D, dub) klo 17
Kätyrit Bio Jukola, Somero (3D, dub) klo 17
Kätyrit Bio-Salo 2 (2D, dub) klo 17.30
Kätyrit Lumo 1 (2D, dub) klo 17.45
Ted 2 Lumo 2 klo 18.30
Ant-Man Bio Stara, Paimio (3D) klo 19
Ant-Man Bio Jännä (3D) klo 19
Ant-Man Vistan Kino, Paimio (3D) klo 19
Kätyrit Bio-Salo 1 (3D, dub) klo 19
Ted 2 Bio Jukola, Somero klo 19
Ted 2 Bio-Salo 2 klo 19.15
Musiikki
Bossa nova -konsertti ?Helleaalto. Salo
Enkelin ja sammakon suojeluksessa.
kuitenkin muutamia yhteydenottoja tahoilta, jotka tiesivät kivirunoilijan.
Myös itse runoilija tai paremminkin runoilijat astuivat esiin.
Kuka tai paremminkin
ketkä Halikossa maalaavat viisaita sanoja polkujen
varsille. Ympärillämme on biljoonia kilometrejä
pimeyttä, josta emme tiedä vielä mitään.
Mitätön oloni johtuu todennäköisesti siitä, että etäisyydet ovat avaruudessa niin
valtavia
Niiden hienous on juuri siinä, ettei kaikkea aina
ymmärrä. Fasiliteetit ovat
loistavaa työtä tämän suhteen. Norjalainen Mari Boine on
saamelaiskulttuurin tunnettu lähettiläs, irlantilainen
Mary Coughlan jazz- ja
blues-diiva ja walesilainen
raspikurkku Bonnie Tyler
laulaa iskelmällisen rockia.
Tylerin seurassa avauskonsertissa ovat Miljoonasade ja Yö, Boinen ja
Coughlanin pohjustajina
päätöspäivänä ovat Mirel
Wagner ja Elifantree.
Festivaalin progeilta tuo
ensimmäistä kertaa Suomen italialaisen klassikkoyhtye Premiata Forneria
Marconin. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Kyläyhdistys on tehnyt
kunnossa tällaiselle tapahtumalle. heinäkuuta. Hämeenlinnan,
Riihimäen ja Forssan hotellit ovat järjestäjien mukaan
täynnä, ja lähes kaikki kaupungin anniskeluravintolat
ovat auki aamuneljään.
Kyseessä on yhtyeen uran
isoin Suomen-keikka ja samalla Hämeenlinnan kaikkien aikojen suurin rockkonsertti.
Keikka järjestetään keskiviikkona entisen teollisuusalueen paikalle rakennetussa uudessa 9,5 hehtaarin
Kantolan tapahtumapuistossa, jonne mahtuu 55?000
ihmistä. Tämä on toinen kerta,
kun vastaava tapahtuma
järjestetään. Kaukaisin osallistuja saapui
Angelniemelle Joensuusta
asti.
. Pajoissa
tehdään yhdessä taiteilijoiden kanssa osia isompaa
taideteosta varten. Ja täällä on puitteet
kaikin puolin kunnossa, Vasenkari kiteyttää.
Lippuja rock-yhtye AC/DC:n konserttiin on myyty jo yli 50 000.
Rockyhtye AC/DC lähes
tuplaa Hämeenlinnan asukasluvun yhdeksi päiväksi
ja tuo mukanaan 50 rekallista lava-materiaaleja ja
rekvisiittaa. Sen avulla ne auttavat myös muussa elämässä.
Vasenkari luonnehtii.
. heinäkuuta 2015
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Pertti Jenytin
Kansallisbaletin entinen johtaja Irina Hudova on kuollut
Kansallisbaletin entinen johtaja
ja jäsen Irina Hudova on kuollut, kertoo Helsingin Sanomat.
89-vuotias Hudova kuoli HS:n mukaan maanantaina vanhainkodissa
Helsingissä.
Hudova oli Kansallisbaletin jäsen
1947?55 ja johtaja 1972?73, lehti
kertoo. Hän toimi myös vierailijaprofessorina muun muassa Lon-
toossa ja Milanossa.
Vuonna 1926 syntynyt Hudova aloitti balettiopintonsa Viipurin
kaupunginteatterin balettikoulussa
vuonna 1936, HS kirjoittaa. Luontokeskukseen on maksuton sisäänpääsy. Runot opettavat paljon
ennen kaikkea meistä itsestämme. Viime vuoden
tapahtuma haluttiin ottaa
uusiksi, leirin taiteellinen
ohjaaja Riitta Vasenkari
kertasi.
Leirille mahtui 20 nopeinta runojen ystävää. Maailmanluokan bändi tuo mukanaan
oman lavan ja lavasteet.
??Yhtyeeltä itseltään tulee 50 rekallista tavaraa ja
työnjohtajat. Kaupunki onkin
järjestänyt jopa koulutusta
alueen yrittäjille, ja EteläSuomen aluehallintovirastossa on pitänyt kiirettä,
kun ravintolayrittäjät ovat
hakeneet jatko-aikalupia ja
lupia lisätä asiakaspaikkoja.
Konserttialue on saatu
pystyyn viikossa. Seurakseen
PFM saa brittläisen kahdesta lead-kitarastaan
kuulun Wishbone Ashin
sekä Pink Floydin musiikille omistautuneen suomalaisen Pulsen.
Bluesrock-konsertin tähti
on Jethro Tull -kitaristi
Martin Barre, joka tuo
Äänekoskelle oman tuoreen
yhtyeensä. Barrea kirittää
nuorempi brittiyhtye, huiman energinen Virgil &
the Accelerators. Taideteoksen materiaaleina
käytetään kierrätystavaraa ja löytöjä luonnosta.
Teos toteutetaan muun
muassa painamalla kuvioita kankaalle ja muotoilemalla pieniä kaislaveneitä.
Valmista teosta voi jatkossa käydä ihailemassa
luontokeskuksessa, jonka
sisätiloihin ja ympäristöön
se sijoitetaan työpajojen
päätteeksi.
Teija Puranen pääasiassa
suunnittelee ja myy paino-
Kari Kaijanaho oli saapunut Angelniemen runoleirille Helsingistä asti.
Tapahtumassa isossa roolissa oleva Vasenkari on
ehtinyt vetää jo pidempään
runonlausunnan kursseja
Salon kansalaisopistossa.
Myös leirillä on mukana paljon hänen oppilaitaan.
Menneet noin 26 vuotta
ovat antaneet jo melkoisesti
perspektiiviä runon merkityksestä ihmisten arjessa.
. Tämä ei ole kilpailua
eikä täällä vertailla, kenen
tulkinta on paras. Luonto
on useimmiten Holmin töiden inspiraation lähteenä.
Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka on
avoinna kello 10?17. Suomalaista juurimusiikin taidetta edustaa Hoedown, vierainaan Jukka Gustavson ja Tuomari Nurmio.
Keitelejazz järjestetään
Äänekoskella 22.?25. Artistin ehdoilla mennään, Live Nation
Finlandin tuotantopäällikkö
Tom Ahlberg kertoo.
Yhtye ei ole hänen mukaansa esittänyt mitään eri-
Keitelejazzeilla
naislaulajia,
progea ja bluesia
Kuulut naislaulajat ovat
Keitelejazz-festivaalin nimekkäimpiä esiintyjiä. Yhtye konsertoi kaupungissa tänään.
koistoiveita.
??Se on suoraviivainen ja
kokenut rock?n roll -bändi,
joka soittaa homman purk-
kiin, eikä kaipaa kotkotuksia, Ahlberg sanoo.
Keitele Jazzeilla päätöspäivänä esiintyvä Mirel Wagner nähtiin viime viikolla Pori Jazz -festivaaleilla.. Hän toimii
myös aktiivisesti paikallisessa luonnonsuojeluyhdistyksessä Kemiönsaaren
Luonto ry:ssä.
Sara Ilveskorpi puolestaan on taiteilija, joka
käyttää työssään monia
erilaisia materiaaleja ja
tekniikoita. (SSS)
Lehtikuva/Roni Rekomaa
AC/DC:n konserttia varten rakennettiin konserttilavaa Kantolan tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa alkuviikolla. Toivottavasti tänne
saadaan tämän kokoluokan
tapahtumia jatkossakin, sil-
Hämeenlinna on kaupunki, jolla ei ole kokemusta
vastaavankokoisista tapahtumista. Paikalle toivotaan myös
leirin ulkopuolelta katsojia
ja kuuntelijoita.
. Tapahtumajärjestäjä Live Nation Finlandilta
arvioidaan, että konsertti
myydään loppuun keskiviikkoon mennessä.
Konsertissa yhtyeen lämmittelijöinä toimivat suo-
kangasmalleja. Tässä ajassa kerkeää tutustumaan runoilijoihin perinpohjin, Pitkänen kiitteli.
Kynnys
matalammaksi
Runopäivillä on ohjelmassa
vielä keskiviikon runoraati
sekä torstain runomatinea
?Runoja kesäillan hämärässä?. Tapahtuman järjestelyt saivat kaksikon kiitokset.
. Tämä on iso asia kylälle.
Tämän tyylisiä runotapahtumia ei ole juuri järjestetty tällä alueella, Vasenkari
sanoi.
Leila Pitkänen ja Kari
Kaijanaho saapuivat paikalle Helsingistä. Meidän tavoitteemme on
luoda foorumi, jossa kynnys
runojen lausumiseen madaltuu, Vasenkari pohtii.
Samoilla linjoilla on toiminnassa jo pitkään mukana ollut Hans Vogt.
. Jos meidät on ennen
tunnettu ehkä koulu- ja varuskuntakaupunkina, niin
nyt ainakin jäämme mieleen, Käki kertoo.
Kaupungin arvion mukaan
konserttivieraat ja järjestelyjen tuomat tulot alihankkijoille jättävät kaupunkiin
noin 8?10 miljoonaa euroa.
??Tapahtumapuisto maksoi
kaupungille 2,6 miljoonaa
euroa. (STT)
Runokaraokessa kuultiin tuttuja
klassikoita uusin tulkinnoin
Kasnäsissä
taiteillaan
lauantaina
Angelniemen kyläyhdistyksen runopäivät jatkuu perjantaihin asti.
Sinisimpukassa
ympäristötaidetyöpajoja.
Kuvat: SSS/Tatu Gustafsson
SSS | ILARI ISOTALO
ilari.isotalo@sss.fi
Kevyempää riimiä, vakavaa pohdintaa sekä yllättäviä kannanottoja Salon
nykyiseen tilanteeseen.
Angelniemen kyläyhdistyksen runopäivät lähti
vauhdikkaasti liikkeelle
tiistaisella runokaraokella.
Illan pimentyessä leiriläiset sekä paikalle löytäneet
runon ystävät saivat kuulla
monipuolisen kattauksen
erilaisia tulkintoja klassikkorunoista.
. (SSS)
SSS-arkisto/Marko Mattila
Hämeenlinnan väkiluku lähes tuplaantuu keskiviikkona
STT | OLLI-PEKKA PAAJANEN
11
malainen Santa Cruz ja
yhdysvaltalainen Vintage
Trouble.
Lehtikuva/Anni Reenpää
lä jos savupiipputeollisuus
oli ennen tärkeää, niin nyt
on elämysteollisuus, Käki
sanoo.
Kaupungille
iso merkitys
Järjestelyjä on
tehty jo kuukausia
Kaupungin elinkeinoyhtiö
Linnan kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mervi Käki
luonnehtii tapahtuman merkitystä kaupungille historialliseksi.
??Tapahtumalla on Hämeenlinnalle suuri taloudellinen ja imagollinen merkitys. Leiri on
loistava paikka harjoitella
omaan tahtiin, Kaijanaho
iloitsi.
Päivien teemarunoilijat
ovat Kirsi Kunnas ja Ilpo
Tiihonen.
. Ja joidenkin tajuamiseen voi mennä aikaa.
Ehkä jopa vuosia.
Myös runoleirin toivotaan
jatkuvan vielä vuosia. Se on yllättävän haastavaa mennä esittämään yleisön eteen runoja.
Kasnäsin Luontokeskus
Sinisimpukassa on lauantaina teemana taide.
Kolme taiteilijaa järjestää
maksuttomia ympäristötaidetyöpajoja klo 11?13.
Tapahtuma on suunnattu
sekä lapsille että aikuisille.
Taiteilijat Pia Holm,
Teija Puranen ja Sara
Ilveskorpi ohjaavat avoimia taidetyöpajoja, joissa
tutustutaan ympäristötaiteen tekemiseen. Hän opiskelee kuvataiteilijaksi Turun
Kuvataideakatemiassa.
Ilveskorpi on myös ollut
aktiivijäsen Kemiönsaaren
Luonto ry:ssä ja toimii taiteilijajäsenenä saarella toimivassa Arkipelag Workshop ry:ssä.
Pia Holm on Kemiönsaarella asuva ja työskentelevä taiteilija ja muotoilija.
Hän on erikoistunut tekstiilisuunnitteluun ja kuvataiteeseen, mutta toimii
myös säännöllisesti taidetyöpajojen parissa. Tulevaisuus on sen suhteen vielä
Kemiönsaarelainen taiteilija Teija Puranen vetää kaikenikäisille suunnattua yhteisötaidetyöpajaa Kasnäsissä lauantaina.
Leila Pitkänen nauratti yleisöä Ilpo Tiihosen runolla Oula, Ota
Coca-Cola.
Runokaraoke täytti tiistaina Angelniemellä sijaitsevan Lossirannan pubin.
kuitenkin auki.
Keitä tai
höyrytä niitä viisi minuuttia.
Kun perunat ovat kypsiä ja sen verran
jäähtyneitä, että niitä kestää käsitellä,
kuori ne ja pilko haarukkapaloiksi. Puhdista lehtikaalit, poista ruodit ja pilko. Puolitetusta
annoksesta riittää lisukkeeksi neljälle.
Pesto on heleän vihreää ja täyteläisen makuista.. Tarjoa lisäkkeenä.
LEHTIKAALISMOOTHIE
1 avokado
2 isoa lehtikaalin lehteä
2 dl vaniljan makuista (soija)jugurttia
1?2 dl (soija)maitoa
(hunajaa)
Laita tehosekoittimeen avokadon hedelmäliha, huuhdellut lehtikaalinlehdet ja jugurtti. Pane
perunapalat ja kypsä lehtikaali kulhoon.
Tee kastike toisessa astiassa. Oma
herkkuni on sellainen, että
kuullotan lehtikaalia öljyssä
ja lisään siihen pekonia, jauhelihaa ja smetanaa. elokuuta.
Festivaalilla keskitytään maistuvaan lähiruokaan. Tämä on hyvin säilyvä vihannes. Ensiarvoisen tärkeää on
tehdä se, mikä on tarpeellista ja tuottaa sitä, mitä
kuluttajat haluavat ostaa.
Lehtikaali on nyt tällainen
tuote, nuori viljelijä sanoo.
Lehtikaaliruokia
päivittäin
Lehtikaalin poiminta alkoi
kesäkuussa, ja kauppa käynnistyi heti hyvin. Haluan antaa työntekijöille vastuuta ja välineet
tehdä työ hyvin. Superruoaksikin
kutsutussa lehtikaalissa
on paljon proteiinia, reilusti rautaa ja kalsiumia sekä
useita eri vitamiineja.
Kallelassa lehtikaalia kasvatetaan kolmatta vuotta.
Aloitus oli vaatimaton, muutama rivi. Lisää maitoa ja makeutta tarpeen mukaan.
Aja tehosekoittimella sileäksi ja tarjoa heti.
Runsaasti
mahdollisuuksia
Prosessi-insinöörinä kolme
vuotta työskennellyt Lauri
Niittynen teki suuren käännöksen takaisin kotitilalle,
sillä hän näkee maanviljelyssä monenlaisia mahdollisuuksia.
. Lauantaina 22.8. Suurin ostaja on Lidl, mutta lehtikaalia viedään suoraan tilalta
myös S- ja K-ryhmän myymälöihin ja marketteihin.
Lehdet poimitaan yksitellen käsin taittamalla. heinäkuuta 2015
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Välimäki kokkaa Houtskarissa
Keittiömestari Hans Välimäki on kokkina
tämän vuoden Iloista ruokaa! -ruokafestivaalilla Houtskarissa 22.?23. Äidin lounasruokalassa
lehtikaalista valmistetaan
keittoja, pataruokia ja sitä käytetään pieniä määriä
raakana salaatteihin. Se on mahdollista myös siksi, koska
meillä on yhteinen kieli,
Niittynen sanoo ja siirtyy
keskustelemaan työntekijöiden kanssa venäjäksi.
100 GRAMMASSA
LEHTIKAALIA
Tatyana Volovskaya (vas.) ja Larisa Kanazirskaya purkavat pellolta tullutta lehtikaalikuormaa ja niputtavat sen 200 gramman annoksiin.
RUOKAKIRJA
Perustiedot paketissa
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Kale, kaikkea hyvää lehtikaalista,
Salla Korpela, Paasilinna (2015),
115 sivua, 36 euroa.
Mikä: Viestintäalan sekatyöläisen kirjoittama kirja trendiherkusta, lehtikaalista eli kalesta.
Hyvää: Ruokakirja, joka kertoo oleellisen lehtikaalin historiasta, käsittelystä, kasvattamisesta ja säilömisestä.
Erityyppisiä reseptejä on niin paljon,
?Hiilihydraatteja 4,1 g
?Proteiinia 3,4 g
?Lisäksi A-, K- ja Cvitamiinia, karotenoideja,
rautaa ja kalsiumia
Lähde: Fineli
ettei uuteen vihannekseen tutustuva
osaa toivoa yhtään enempää. Hän
on ollut silmät auki ajan
hermolla asiassa, Lauri
Niittynen kertoo.
Kevättalvella perustetussa
maatalousyhtymässä puolet
tilan omistuksesta siirtyi
Lauri Niittyselle ja toinen
puoli on edelleen vanhemmilla, Virva ja Antti Niittysellä.
. Kääntele välillä lehtiä ja tarkkaile, etteivät ne pääse palamaan.
Sipsit ovat valmiita, kun reunat ovat vähän ruskistuneet.
TÄTÄ KOKEILIN
LÄMMIN LEHTIKAALIPERUNASALAATTI
½ kg perunoita
(puolijauhoisia)
400 g lehtikaalia
Kastike
1 rkl karkeaa, vahvaa
sinappia
1 tl hunajaa
1 rkl valkoviinietikkaa
½ dl oliivi- tai rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
Sinappikastike maustaa lehtikaali-perunasalaatin.
Keitä perunat kuorineen. Pakkaa lasipurkkeihin. Kastike oli vetäytynyt ja kokosi
maut yhteen.
Ohjeen annos on aika iso. Ainakin kaksi viikkoa
voi luvata, Lauri Niittynen
naurahtaa.
Puinen lehtiruoti poistetaan, ja kaalia voi syödä
sellaisenaan salaatissa,
smoothiessa tai pestossa.
Yleisimmin kaalia pehmitetään hiukan pannulla öljyssä, keittämällä tai höyryttämällä.
. Lehtikaalin kasvattaminen oli äidin keksintö. Pesto säilyy jääkaapissa muutaman päivän.
?Ennen nykyistä suursuosiotaan kale
vietti kymmeniä vuosia hiljaiseloa
perinneruokiin perehtyneiden
keittiöissä ja puutarhoissa.
Sen erinomaiset ravintoarvot
tunnettiin tosin jo
toisen maailmansodan aikana.?
Ohjeet ovat Kallelan tilalta.
Salla Korpela
?Energiaa 167 kJ/40 kcl
?Rasvaa 0,6 g
LEHTIKAALISIPSIT
Poista kova lehtiruoti.
Revi kaali noin 7 senttiä pitkiksi paloiksi ja kierittele palat kulhossa suolan ja oliiviöljyn kanssa.
Nosta kaalin palat uunipellille leivinpaperin päälle väljästi. Vaikka se ei saanut
korkeita pisteitä kotiraadilta, aion jatkaa kale-kokkauksia.
Lehtikaalisipsit rapisevat suussa.
LEHTIKAALIPESTO
150 g keitettyä lehtikaalia
50 g siemeniä (esimerkiksi auringonkukan tai pinjan)
75 g raastettua parmesaania
1 dl rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi
suolaa, pippuria
Laita tehosekoittimeen pari minuuttia keitetyt lehtikaalit ja tilkka vettä. Olemme tehneet kokeita kylmiössä, jossa on +2
astetta. Lehdet säilyvät niin
kauan, että mielenkiinto loppuu. Paista 150 asteisessa uunissa 20 minuuttia. Helpoimmalla pääsee lehtikaalin makuun valmistamalla siitä sipsejä, mutta vaikeita eivät ole muutkaan reseptit.
Huonoa: Kirjan kuvat eivät ole huonoja, mutta ehkä hieman hengettömiä.
Pelkistetyistä annoskuvista ei herahda
vesi kielelle.
Lupaus: Kokeilin lämmintä lehtikaaliperunasalaattia. Tarjoa heti.
Kommentti: Kale-kirjan kirjoittajan
Salla Korpelan mielestä tämä salaatti
sopii lisukkeeksi minkä tahansa kanssa.
Totta, mutta se maistuu myös sellaisenaan.
Ohjeen mukaan salaatti tarjoillaan heti lämpimänä, mutta vuorokauden säilytys jääkaapissa ei tehnyt huonoa, päinvastoin. Muhennosta voi syödä perunoiden
kanssa.
LEHTIKAALIMUHENNOS
öljyä
150 g lehtikaalia karkeasti rouhittuna
1?2 kesäsipulia
1 valkosipulinkynsi
tilkka vettä
1 dl ruokakermaa
suolaa, pippuria
Kuullota lehtikaalisilppua ja sipuleita öljyssä, lisää tilkka vettä ja anna hautua kannan alla.
Lisää kerma noin kymmenen minuutin kuluttua ja anna
hautua vielä 5?10 minuuttia. (SSS)
Kuvat: SSS/Anneli Kajander-Ekström
Perniön Kallelassa
vastataan kuluttajien
toiveisiin.
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
K
allelan tilalla Perniössä puretaan
lehtikaalikuormaa
traktorin peräkärryltä päivittäin. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Sekoita
keskenään sinappi, hunaja ja valkoviinietikka ja vatkaa ne sekaan öljy ja mausteet.
Valuta kastike salaatin joukkoon ja
sekoita varovasti, jotta perunat eivät
muussaannu. Viime vuonna pinta-alaa oli 1,7 hehtaaria ja
tänä vuonna jo 3 hehtaaria.
Tila on seudun suurin lehtikaalin tuottaja.
. Päivälliseen myydään
lippuja.
Iloista ruokaa! -festivaalin järjestää Paraisten kaupunki sekä lukuisat yksityiset tahot.
Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. klo 11?15 puolet Houtskarin keskustasta muuttuu Maku-
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
kaduksi, jonka varrella myydään paikallisia
elintarvikkeita ja käsitöitä.
Päivän aikana Hans Välimäki jakaa grillausvinkkejä ja Anders Fagerlund näyttää, miten perinteinen lintukeitto valmistetaan.
Sunnuntaina Välimäki valmistaa päiväl-
Kalea
kärrykaupalla
lisen Vesterlidissä. Lisää muut aineet ja anna tehosekoittimen käydä, kunnes massa on tasaista. Peltokierron takia viljelyssä on myös
ohraa.
Pääasiassa Ukrainasta tulevat työntekijät ovat työskennelleet tilalla vuosia.
. Ei ole pakko viljellä lehtikaalia tai avomaan kurkkua tai ohraa, jos ei tahdo.
Mahdollisuuksia on paljon.
Minua kiinnostaa mitä mistäkin tulee ja miten prosessi
hoidetaan järjestelmällisesti
ilman haaskausta.
Tilan muita viljelykasveja
ovat parsa, sokerimaissi ja
avomaan kurkku. 200
gramman kauppapakkauk-
Rapisevia sipsejä,
täyteläistä pestoa
sessa on kymmenkunta lehteä.
. Myös Suomessa myynti on moninkertaistunut kahden viime vuoden
aikana. Tatyana Volovskaya ja Larisa
Kanazirskaya niputtavat
kevyet kaalinlehdet sieviksi
keoiksi, punnitsevat ne ja
siirtävät pakkauskoneelle.
Terveellisen lehtikaalin,
kalen, kulutuksen kasvu
jatkaa hurjaa nousuaan
maailmalla
Pekingin
l?
MM-kisalipussa kiinni ollutta Jussi Kanervoa ei nähdä Pekingissä. Hän aloittaa päävalmentajana elokuussa.
??Ehdin vielä käydä pakkaamassa tavaroita kotona
(Detroitissa) ennen matkaa
juniorimaajoukkueen kanssa Omaniin.
Muutosta Koivuniemi halusi kipujen takia. Lisäksi Hynni on voittanut Suomi?Ruotsi-maaottelun kiekonheiton
kolmesti vuosina 1996, 1998 ja 2000.
Seinäjoen kiekkokisan voitti Vasa Idrottssällskapin Pyry Niskala tuloksella
59,85. ?hurjan tuloksen?
rajana, on keihäässä vastaava 90 metriä. Sen jälkeen kelpasi ottaa selfie.
Joe Kovacsin Monacossa pukkaama 22,56 oli kovin miesten kuulatulos kahdeksaan vuoteen.
Kautta aikojen tilastossa Kovacs kiilasi kahdeksanneksi.
Lehtikuva/Toomas Tatar
Pikkubussilla
myös Pekingiin?
Suomen MM-joukkueen koko
tulee olemaan 11?13 urheilijaa.
Samaan aikaan kun taso
maailmalla kovenee, jäävät
suomalaiset yhä pahemmin
kelkasta.
Lupaavan 1990-luvulla
syntyneiden urheilijoiden
esiinmarssia odotellessa,
Suomi lähettää Pekingiin
taas kerran joukkueen, joka
pienellä runnomisella mahtuu pikkubussiin.
Tällä hetkellä joukkueen
koko on 11 urheilijaa, joista
kolme on mieskeihäänheittäjää, kolme mieskävelijää,
kaksi maratoonaria ja kolme
naisten kenttälajeihin osallistuvaa.
Eikä Suomen MM-joukkue
Vilpas avaa
Korisliigan
Salohallissa
Viimeisin
kotiavaus
vuodelta 2009.
Yleisurheilukesä 2015 on jo nyt
ollut poikkeuksellisen kovatasoinen.
juha.tuuna@sss.fi
13
ole näillä näkymin laajenemassa. Naisissa
70 metriä on sentään ylittynyt kahden naisen voimin.
Miesten keihäässä eletään
uutta kulta-aikaa, mutta
naisissa Etelä-Afrikan Sunette Viljoenin kärkitulos
on vaatimaton 66,62.
Miesten seipäässä Ranskan Renauld Lavilliene
on ylittänyt tällä kaudella
jo maailman kautta aikojen
kakkostuloksen 605, mutta
naisissa kärjen taso on jämähtänyt 480:een.
Miesten korkeudessa jatketaan Mutaz Essa Barshimin ansiosta 240-tasolla.
Naisissa Anna Chicherova
on ylittänyt 203.
Keilaaja Mika
Koivuniemen
matkaan mutka
Justin Gatlin juoksi Monacossa vastatuuleen ajan 9,78. Pesti on ainakin
vuoden. Kun B-rajoista on
luovuttu, lajeihin valitaan
vähintään 32 parasta urheilijaa, jotka ovat ylittäneet
tulosrajan tai kuuluvat 32
parhaan urheilijan rankingiin. Se tekee Storlista ainoan eurooppalaisen
kuulantyöntäjän, joka on
ylittänyt 2000-luvulla 22
metrin rajan ulkoradoilla.
Hallissa 22 metriä on
2000-luvulla ylittänyt vain
Mika Halvari. Tänä kesänä
on nähty jo kaksi ysikymppistä Kenian Julius Yegon
(91,39) sekä Trinidad ja Tobagon Keshorn Walcottin
(90,16) toimesta.
Edellinen ysikympin ylitys
nähtiin Norjan Andreas
Thorkildsenin toimesta
neljä vuotta sitten. Toinen suomalaisaituri Oskari Mörö haaveilee vielä Kiinan matkasta.
Mörön pitää nipistää noin
puoli sekuntia alkukauden
parhaastaan (50,07) pois,
jotta MM-lippu irtoaisi.
Mörön tavoin myös estejuoksija Sandra Erikssonilla riittää petrattavaa.
Tällä hetkellä lähempänä
kisalippua onkin Camilla
Richardsson, vaikka hän
löytyykin esteiden maail-
mantilastosta sijalta 70.
MM-paikassa kiinni on
myös keihäänheittäjä Sanni Utriainen, jonka 60,09
riittäisi tällä hetkellä rankingin perusteella kisapaikkaan.
Pika-aituri Nooralotta
Neziri juoksi sunnuntaina
kauden parhaansa 13,20.
Tuosta ajasta pitäisi nipis-
tää vielä kaksi kymmenystä,
jotta MM-lippu irtoasi.
Vaikka miten optimistisesti tilannetta tulkitsisi ja lähitulevaisuutta ennustaisi,
jäänee Suomen MM-joukkueen koko 11?13 urheilijaan.
Kaksi vuotta sitten Moskovan MM-kisoihin Suomi
lähetti vain kymmenen urheilijaa, kun Minna Nikka-
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
l?
Helsinki 1983: 53.
Rooma 1987: 32.
Tokio 1991: 31.
Stuttgart 1993: 33.
Göteborg 1995: 36
Ateena 1997: 25.
Sevilla 1999: 23.
Edmonton 2001: 22
Pariisi 2003: 29
Helsinki: 2005: 42
Osaka 2007: 24
Berliini 2009: 19
Daegu 2011: 13
Moskova 2013: 10
nen loukkasi kätensä kisojen alla. Vain kaksi jamaikalaista (Usain Bolt ja
Yohan Blake) ovat juosseet kovemman ajan vastatuuleen. Sillä koskaan aiemmin ei kaksi hyppääjä ole
ylittänyt samana vuonna 18
metrin rajaa.
Tänä vuonna 18 metriä
ovat ylittäneet Kuuban Pedro Pablo Pichardo (18,08)
ja USA:n Christian Taylor
(18,06). Runkosarjan kahdeksan
parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin, jotka
alkavat puolivälierien ensimmäisillä osaotteluilla 1.
huhtikuuta.
Runkosarjan viimeiseksi
sijoittunut joukkue putoaa
Divari A:han, jonka finaalien voittaja nousee Korisliigaan pelikaudeksi 2016?
17. Hynni on ylittänyt 50 metriä
nyt 31 eri kautena.
Hynnin ennätys on vuonna 1998 heitetty 63,25. Hän ei
ole pystynyt juoksemaan
kuukausiin. (STT?SSS)
KUUKAUSI YLEISURHEILUN MM-KISOIHIN
Haamurajat ovat
pelkkää paperia
Kuvat: Lehtikuva/AFP Photo/Valery Hache
SSS | JUHA TUUNA
Muutaman seesteisemmän
yleisurheilukesän jälkeen
kaudesta 2015 on muodostunut jo nyt erittäin kovatasoinen, vaikka Pekingin MMkisojen alkuun on tänään
aikaa tasan kuukausi.
Hyvä esimerkki poikkeuksellisen kovasta tulostasosta oli viime viime perjantaina käyty Monacon hurja
Timanttiliigan osakilpailu,
jonka yleisurheilusivusto allathletics.com rankkasi omalla pisteytyksellään historian
kovimmaksi yleisurheilukilpailuksi arvokisat pois lukien.
Monacossa muun muassa
työnnettiin historian kahdeksanneksi pisin kuulakaari (Joe Kovacs 22,56),
juostiin historian kolmanneksi kovin aika miesten 1
500 metrillä (Asbel Kiprop
3.26,69), juostiin satanen
vastatuuleen aikaan 9,78
(Justin Gatlin) ja kaiken
kruunuksi rikottiin naisten
1 500 metrin 22 vuotta vanha ME-tulos (Genzebe Dibaba 3.50,07).
Ennen Storlia
oli Halvari
Paitsi että radalla on pingottu kovia aikoja, myös monet
kenttälajit ovat nousseet
pienen hiljaiselon jälkeen
lähelle lajihistorian kovinta
tasoa.
Miesten kuulassa Kovacsin
lisäksi myös Saksan David
Storl (22,20) on ylittänyt 22
metrin rajan. tällä
kaudella kun on jo 13 miestä
ylittänyt 85 metriä.
Etiopian Genzebe Dibaba alitti Monacossa Kiinan Qu Yunxian vuonna 1993 juokseman ja rikkomattomana pidetyn ME-ajan 0,39 sekunnilla.
Edwardsin
loikat lähenevät
KORIPALLO. Maraton:
Henri Manninen. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Viime EMkisojen sensaatio Oskari
MM-PEKINGIIN JO VALITUT SUOMALAISET
Miehet (7):
MM-kilpailut käydään 22.?30.8.
Keihäänheitto: Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen, Ari Mannio/Teemu Wirkkala. Miesten
Korisliiga pelataan kaudella 2015?16 nelinkertaisena
kymmenen joukkueen sarjana, jossa jokainen joukkue pelaa 36 ottelua.
Korisliigan viimeinen
runkosarjakierros pelataan
lauantaina 26. Hän oli ensimmäinen suomalainen ammattilainen Yhdysvalloissa,
hän voitti ensimmäisenä
suomalaisena ammattilaisturnauksen, hän voitti ensimmäisenä ammattilaiskiertueen arvoturnauksen,
ja hän oli ensimmäisenä
suomalaisena ammattilaisten Vuoden keilaaja.
Nuorena Koivuniemi
laati tavoitelistan. Edellinen eurooppalaistyöntäjä,
joka pukkasi maagisen 22
metrin rajan yli oli Valko-Venäjän Andrei Miknevich
vuonna 2011.
Miknevich tosin asetettiin
vuonna 2013 elinikäiseen
kilpailukieltoon Helsingin
MM-kisojen 2005 dopingnäytteiden uudelleentutkinnan jälkeen ja hänen tuloksensa vuosilta 2005?2013
mitätöitiin. Vilpas Vikings
pääsee avaamaan Korisliigakauden Salohallissa
syksyllä. pukkasi 22,09 Tampereen Pirkkahallissa helmikuussa 2000.
Yhdysvaltalaisille 22 metriä on ollut arkipäivää.
2000-luvulla peräti kahdeksan eri yhdysvaltalaista on
ylittänyt tuon rajan.
tista odottaa ysikymppistä
kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Esimerkiksi kolme vuotta
sitten Lontoon olympiafinaalissa Walcott otti yllätyskullan vaatimattomalla tuloksella 84,58 ja Antti Ruuskanen otti yllätyspronssia
tuloksella 84,12. 50 km kävely: Veli-Matti Partanen, Aleksi
Ojala, Jarkko Kinnunen.
Suomen joukkueen koko
aiemmissa MM-kisoissa.
Naiset (4):
Seiväshyppy: Minna Nikkanen. (SSS)
Puola on moukarin
ykkösmaa
Myös miesten kolmiloikassa
eletään historiallisen kovaa
kesää. Veteraani on voittanut kiekonheitossa SM-kultaa vuosina 1999 ja
2004. Jonathan Edwardsin
18,29 täyttää elokuussa 20
vuotta.
Lontoon keihästaso
ei riitä Pekingissä
Suomalaisittain tärkein,
usein myös ainut, indikaattori yleisurheilukesän
kovuudelle on miesten keihäänheiton taso. Viimeksi kaksi miestä on ylittänyt tämän
maagisen rajan kolme vuotta sitten,
Eurooppalaistyöntäjälle 22
metriä on ollut todella harvinainen rajapyykki. Mikään ei ole ikuista, ei edes
Mika Koivuniemen ura
kilpakeilaajana. Kiekonheitto: Sanna
Kämäräinen. MM-Pekingissä vastaavilla tuloksilla ei
mitalikahveja keitetä . maaliskuuta. Haaveista
Koivuniemi on toteuttanut
useimmat. Koivuniemi
vaihtaa valmentajaksi.
??Sain kuulla, että oli
paikka avoinna ja laitoin
paperit sisään. ?Kemin Keiju. Ja se taso
on kovempi kuin vuosiin ja
kansainvälisempi kuin ikinä.
Jos kuulassa 22 metriä pidetään ns. Maraton:
Anne-Mari Hyryläinen
Lopullinen kisajoukkue valitaan Porin Kalevan kisojen
(30.7.?2.8.) jälkeen. Yksi unelmista
on saavuttamatta: ammattilaisten MM-kisan voitto.
Kolme muuta arvokisaa
Mastersin (2000), U.S.
Openin (2001) ja Mestarien turnauksen (2011) hän
voitti.
Varsinainen Major-Mika.
??Paljon enemmän olen
saavuttanut kuin uskoin.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Ammattilaiskeilaaja Mika Koivuniemi sanoo saavuttaneensa
urallaan enemmän kuin nuorena uskalsi toivoa.. Se on
lähes rastittu. heinäkuuta 2015
Urheilu
. Yksi maa saa lähettää
maksimissaan kolme urheilijaa per/laji, lukuun ei sisälly hallitsevat maailmanmestarit tai Timanttiliigan
kautta paikan saaneet.
400 metrin aidoissa Jussi
Kanervo (49,66) oli lähellä MM-paikkaa, nivustyrä
estää hänen kilpailemisensa Pekingissä. Kolmiloikka:
Kristiina Mäkelä. Kun on täysin
terveenäkin vaikea pärjätä,
nyt on ollut vaikeampaa.
??Rassaa myös henkisesti,
kun kroppa ei anna tehdä,
mitä pitäisi tehdä, Koivuniemi sanoi.
Ammattilaisuran alussa
Koivuniemi jo päätti, ettei
yritä väkisin pelata mahdollisimman pitkään.
??Nyt tuli tilaisuus (lähteä), enkä tiedä milloin
sellainen tulee uudestaan,
joten tartuin siihen.
Koivuniemi voi edelleen
keilata kilpaa, jos kalenteri
sallii.
??Kokonaan en lopeta,
mutta täyspäiväisesti en
enää kierrä, Koivuniemi
sanoi.
Uran viimeiseksi kisaksi
täyspäiväisenä ammattilaisena jää Euroopan-kiertueen kisa tulevana viikonloppuna Münchenissä.
??On tunteikas kisa. Sopii
hyvin, sillä voitin sen viime
vuonna, Koivuniemi mietti.
Ensimmäisten
joukossa koko ajan
Koivuniemi on ollut tienraivaaja. lokakuuta. Kaikki tapahtui kuukaudessa, Koivuniemi, 48, kertoi.
Hän on sopinut valmentajan työstä Arabiemiirikuntien kanssa. Se jää 39 senttiä hänen nimissään olevasta kauden kotimaisesta kärkituloksesta. Edellisen
kerran kaksi miestä ylitti
saman kauden aikana ysikymppiä vuonna 2009 (Thorkildsen ja Latvian Vadims
Vasilevskis).
Ja pitää muistaa, että maailmantilaston kolmantena
olevan Tero Pitkämäen
kauden kolme parasta kisaa
ovat tuoneet voittotulokset
89,09?88,87?88,62, joten
myös Pitkämäeltä on realis-
Moukarinheitto on ollut puolalaisten juhlaa.
Naisissa Anita Wlodarczyk heitti poikkeuksellisessa kutsukilpailussa
Oder-joen yli ME-tuloksen
79,83, joka sittemmin on
mitätöity, tai ei ainakaan lisätty IAAF:n ennätysluetteloon.
Jos on naisissa Wlodarczyk
täysin omissa mitoissaan,
miehissä Pawel Fadjek on
heittänyt kauden kymmenen pisintä voittotulosta välille 83,16?79,74.
Ilman kahta puolalaista
moukarikausi on ollut erittäin vaisu.
Pituus ja kiekko
ovat rospuuttolajeja
Mutta löytyy niitä rospuuttolajejakin.
Pituushypyssä miesten
kärkitulos on 850 ja vain yksi nainen on ylittänyt seitsemän metriä.
Kiekonheitossa kukaan
mies ei ole päässyt lähellekään 70 metriä, ja vain yksi
mies yli 68 metrin. Kaikki päättyy. Kahdeksan vuotta
sitten Osakan MM-kisoissa
Suomen joukkueen koko oli
24 urheilijaa, eli noin kaksi
kertaa enemmän kuin Pekingissä.
Esimerkiksi vuosien 1987,
1991 ja 1993 MM-kisoihin
Suomi lähetti yli 30 urheilijaa.
Suomalaisen
huippukeilailun
esikuva vaihtaa
valmentajaksi.
STT | JUHANI HEIKKILÄ
KEILAILU. Samana
päivänä sarjanousija BC
Nokia saa ensikasteensa
Korisliigaan kotipelissään
KTP-Basketia vastaan.
Loput liigajoukkueet
avaavat kautensa maanantaina 5. Vasen polvi ja
selkä ovat huonossa kunnossa.
??Tuntuu, että en ole pystynyt keilaamaan yhtään
kisaa kivutta tänä vuonna.
Jokaisessa kisassa on ollut
enemmän tai vähemmän
vaikeuksia. lokakuuta kahdella ottelulla,
kun Vilpas saa isännöitäväkseen Tampereen Pyrinnön ja Lapuan Korikobrat
mittelee Pohjanmaan herruudesta Kauhajoen Karhua vastaan.
Edellisen kerran Vilpas
on päässyt avaamaan kauden kotonaan syksyllä 2009
KTP:tä vastaan. Olli Mäntylä, Juha Tuuna ja
Jan Sundman (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
55-vuotias Pertti Hynni kiskaisi kiekkoa yli 50 metriä
Kiekonheittäjä Pertti Hynni (kuvassa)
ylitti maanantaina Seinäjoella 50 metrin rajan, vaikka hänellä on ikää jo 55
vuotta. Yhtäkkiä myös kolmiloikassa puhutaan realistisesti ME:n rikkomisesta
. Hän lopettaa kilpailussa kiertämisen ammattilaisena, mutta
jatkaa toisena. Hynnin tulos 50,02 on 55-vuotiaiden Suomen ennätys.
Edellinen 55-vuotiaiden Suomen ennätys oli Kauko Jouppilan vuonna
1977 heittämä 49,68.
Viipurin Urheilijoita edustavan Hynnin
ura on ollut huikean pitkä, sillä hän saavutti Kalevan kisojen pronssia jo vuonna 1987. Liiga alkaa 3. Edellinen
voitto avausottelusta on lokakuulta 2003, jolloin kaatui Äänekosken Huima.
Seuraavana päivänä Helsinki Seagulls saa vieraakseen Bisons Loimaan Hel-
singin Jäähallissa pelattavassa ottelussa
Farmisarja
AHL:ssä Pulkkinen mätti
46 ottelussa mahtitehot
34+27=61.
Hän sai parhaan maalintekijän palkinnon kauden päätteeksi.
Myös pudotuspeleissä
Pulkkisen tahti oli hurja,
sillä 23-vuotias pelaaja
iski 14 maalia 16 peliin.
Pulkkinen on Detroitin
neljännen kierroksen varaus (111.) vuodelta 2010.
(STT?Reuters)
Las Vegas ja
Quebec jättivät
NHL-hakemukset
JÄÄKIEKKO. Tuuli oli kovaa ja kääntyilevää, Tenkanen kommentoi Suomen Purjehdus ja
Veneilyn tiedotteessa.
Århusin EM-kisoissa
purjehditaan päivittäin
kaksi lähtöä veneluokkaa
kohden. Olin nuori juniori
ja pallopoika. Ne
ovat korkealla.
??Ehkä isompana unelma on, että joskus voittaisi
grand slamin. Bichsel ratsasti 8. Nieminen hävisi
avausottelussaan ensimmäisen erän ja oli kolmannessakin erässä lujilla, mutta kukisti kroatialaisen Antonio
Veicin 4?6, 6?3, 6?4.
Nieminen on sijoitettu
Tampereella ykköseksi. Patrik Niklas-Salminen iskeytyi suomalaisen
urheiluyleisön tietoisuuteen,
kun hän eteni sensaatiomaisesti Wimbledonissa poikien
sarjassa välieriin. Tuula Tenkanen purjehtii mitalivauhtia perjantaihin asti
jatkuvissa Laser-luokkien EM-kisoissa Tanskas-
sa ei ratkaise asiaa, Lehkosuo vertaili matkustusrasituksia.
??Mutta jos pitää vaihtaa
koneita toisella kentällä ja
matkustaa 12 tuntia, totta
kai sillä on vaikutuksensa.
Liikaa
menetyksiä
Ventspilsin kaadossa HJK
ei ihmeitä esittänyt. Tennispiireissä tamperelaislähtöinen
nuorukainen toki tunnettiin, mutta tiistaina 18-vuotias Niklas-Salminen astui
kotimaassa parrasvaloihin
pelaamalla avausottelunsa
ATP-haastajaturnaustasolla
Tampereella.
Niklas-Salminen kukisti
Bosnia-Hertsegovinan Tomislav Brkicin komeasti
7?6 (7?3), 6?3.
Tenniskärpänen puraisi
Niklas-Salmista lähtemättömästi vuosituhannen alussa. Hän myönsi,
että välillä oli usko vähällä
loppua veritulppien takia.
Juhlahumussa Timonen
kannusti nuoria jääkiekkoilijoita, ja miksei muitakin
omalla urallaan.
??Unelmia pitää olla, ja niiden eteen pitää tehdä töitä.
Ei kannata antaa periksi,
hän sanoi.
Pokaali sairaalan
lastenosastolle
Musiikilla höystetyn torijuhlan jälkeen pokaali
päästettiin liikkeelle. Ja olin
siinä hyvä, Niklas-Salminen
linjaa.
Niklas-Salminen tunnustaa, että hän on luonteeltaan
temperamenttinen. Perhe-elämä
on tärkeä asia tällä haavaa
Timoselle.
??Ollaan nyt aikalisällä ja
koti-isänä, hän kommentoi.
Vaikka Stanley cup -pokaalin tulo Pohjois-Amerikasta Suomeen alkuun kangerteli hankalien sääolojen
vuoksi, Kuopiossa kaikki
sujui ongelmitta. Kaupunkiin
on rakenteilla uusi halli, ja Foley on jo myynyt
ennakkoon 13 500 kausikorttia. Mariboriin Sloveniaan on 1?630 kilometriä.
Jompikumpi näistä on
HJK:n määränpää seuraavan kahden viikon sisällä,
ja kumpi, se selviää keskiviikkona FC Astanan ja NK
Mariborin selvitettyä välinsä jalkapallon Mestarien
liigan toisella karsintakierroksella Astanassa.
??Olisin lähtenyt katsomaan huomista peliä,
mutta lento, jolla sinne
olisi päässyt, olisi lähtenyt
tänään kello 13.05, HJK:n
päävalmentaja Mika Lehkosuo kertoi sen jälkeen,
kun Klubi kaatoi omassa
taistossaan latvialaisen
Ventspilsin 1?0 ja meni jatkoon yhteismaalein 4?1.
Ventspils-otteluparissa
Klubi selvisi vähällä matkustamisella. Avausosan 3?1-vierasvoitto takasi kotikentälle lähtötilanteen, jossa vastustaja piti
vain puolustaa kypsästi
nurin.
??Puolustimme hyvin,
mutta rytmi katosi pelaamisesta monta kertaa, Lehkosuo sanoi.
HJK sai ensimmäisen
laukauksensa maalia kohti vasta 66. Teemu Pulkkisen ura jatkuu myös
ensi kaudella NHL-liigan
Detroit Red Wingsissä.
Seura ei tuoreeltaan julkaissut tietoa Pulkkisen
palkasta.
Viime kaudella vantaalaislähtöinen hyökkääjä pelasi Detroitissa
31 pelissä, joissa syntyi
tehot 5+3=8. Keskiviikkona Timonen käyttää sitä
Kuopion yliopistollisen sairaalan lasten veri- ja syöpätautien osastolla.
Torijuhlassa oli aistittavissa, että Timonen on pidetty
henkilö Kuopiossa. Uransa alkupuolella
hän pelasi myös hakkurina,
mutta pääosan menestyksekkäästä urastaan hän on
pelannut keskitorjujana.
Anttila lopetti pääsarjapelit Hurrikaani-Loimaan paidassa voitettuun pronssiin
keväällä 2014, mutta palaa
nyt vuoden tauon jälkeen
Mestaruusliigaan täynnä intoa. Tuukan tulo joukkueeseemme on tosi hieno juttu.
Hän on kokemuksellaan
meille todella tärkeä pala-
Tuukka Anttila (vas.) ja Ismo Tuominen edustavat jälleen samaa seuraa Mestaruusliigassa. Kokonaan ilman lentopalloa Anttila ei välivuonnakaan ollut, vaan hän pelasi
menneellä kaudella salolaisen Rikala Volleyn joukkueessa III-sarjaa.
. Tenkanen on Laser
radial -luokassa kolmantena, kun takana on kolme kilpailupäivää.
Tenkanen onnistui tiistaina ja purjehti kahdessa lähdössä kummassakin kolmanneksi.
. Molempien salolaisten työnantajana on ensi kaudella Raision Loimu.
nen. Ilman ylimääräistä
pöyhkeyttä.
??Nuorena tuli pelattua
kaikkea, jääkiekkoa, jalkapalloa, salibandyä. Ehkä
jossain vaiheessa Timoselle löytyy työtä jääkiekon
parista, mutta nyt on aika
ladata akkuja. Niemistä hän on seurannut pitkään, mutta tänä
kesänä hän havahtui Novak
Djokoviciin.
??Oli jännä seurata hänen
pelaamistaan ja sitä, kuinka
helppoa pelaaminen näyttää olevan hänelle. Liiton mukaan on mahdollista, että hevoset ovat saaneet
kiellettyä ainetta saastuneesta rehusta.
Hevoset Nino des Buissonnets, Nasa ja Charivari KG ovat kilpailukiellossa kaksi kuukautta.
(STT)
Tenkanen nousi
kolmanneksi EMvesillä
PURJEHDUS. Kotimaan ken-
l?
Syntynyt 13.1.1980
l?
Pelipaikka: keskitorjuja
l?
Pituus: 204 cm
l?
1. Jarkko Niemisen akatemiassa oli paikka
italialaisen valmentaja Federico Riccin ryhmässä,
mutta se tarkoitti muuttoa
Helsinkiin.
??Oli se iso päätös, mutta se
oli ihan oikea ratkaisu. Pys-
tiä kuljetettiin kiertueelle
kuuteen kuopiolaisravintolaan, joissa Timonen on
omistajana.
Pokaali jäi juhlien jälkeen
vielä Kuopioon. Perjantaina
kuollut ranskalainen F1kuljettaja Jules Bianchi haudattiin kotikaupungissaan Nizzassa
tiistaina. Sloveniaankin pääsee helposti suorilla
reittilennoilla Helsingistä,
mutta Astanan-reissu tarkoittaisi todennäköisesti
charter-koneen ottamista.
??Jos otamme charterin,
se on ihan helppo matka.
Muutama lisätunti konees-
Niklas-Salminen pyrkii akatemiasta eliittiin
Lyhyet
Wimbledonissa menestynyt juniori avasi Tampereen turnauksen voitolla.
Bianchi laskettiin
haudan lepoon
Nizzassa
Lehtikuva/Mika Kylmäniemi
STT | TOMI SIREN
TENNIS. pääsarjaottelu 3.10.1997
STT | MIKAEL HOIKKALA
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
TUUKKA ANTTILA
1. Las Vegasiin ja
Quebec Cityyn NHL-jääkiekkoseuroja havittelevat ryhmät ovat jättäneet
viralliset hakemukset
NHL:lle.
NHL ilmoitti kesäkuussa tutkivansa laajentumismahdollisuuksia.
Sarja laajentuisi todennäköisesti 32 joukkueeseen.
Kasinokaupunki Las
Vegasin projektin takana
on miljardööriliikemies
Bill Foley. Torintäyteinen yleisö hurrasi ja
Ykkössuunnat tänään ke 22.7.
Muurlan Isonummella. Kansainvälinen ratsastajainliitto FEI
asetti kaksi sveitsiläistä
esteratsastajaa ehdolliseen kilpailukieltoon,
koska heidän kolmesta
kilpahevosestaan löytyi
merkkejä kielletyistä aineista.
Liitto kertoi tiedotteessaan, että kilpailukieltoon joutuivat Steve
Guerdat ja Alessandra
Bichsel.
Guerdat?n kaksi hevosta testattiin 16.?17.
toukokuuta La Baulen
kisoissa Ranskassa. Täältä Tenniskeskuksesta mieluisin muisto on viime vuodelta. Edellisen kerran jälkeen jäi vielä
pelihaluja ja tämä on hieno
mahdollisuus pelata taas
huipulla. Muuan Jarkko
Nieminen iski silloin kaksi
peräkkäistä turnausvoittoa
uransa alussa samaisessa
Tampereen turnauksessa.
??Unelmoin, että pääsisin
joskus itse pelaamaan tähän
turnaukseen, Niklas-Salminen muistelee.
Niklas-Salmisella on upeita kokemuksia niin Pyynikin
kuin Ruotulan kentiltä, joilla
turnaus nykyään pelataan.
??Suomen ja Latvian Davis cup -ottelusta on miellyttävät muistot Pyynikin
kentiltä. (STT)
Pulkkinen jatkaa
Detroitissa
JÄÄKIEKKO. sijalla. Veicin listasijoitus on
249.
Tuhannet juhlivat Kimmo Timosta Kuopiossa
STT | JORMA YLÖNEN
JÄÄKIEKKO. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Meillä on nyt kolme
sentteriä ja pelejä on paljon
Mestaruusliigassa, Suomen
Cupissa ja Challenge Cupissa, joten vastuuta tulee koko
kolmikolle paljon, kommen-
HJK jatkoon
fiksun tylsästi
toi Ismo Tuominen, Loimun
salolainen päävalmentaja.
(SSS)
JALKAPALLO. Olisi vaikka top 100 tai
50 joskus.
Tennisammattilaisuuden
ensiaskeleita ottavan nuorukaisen sanoissa on paljon
harkintaa, suorastaan järkeä.
??En ole ikinä, enkä vieläkään asettanut itselle sellaista, että jonain tiettynä
vuotena minun pitää saavut-
taa jokin rankingsijalukema.
Ajatuksena on, että teen jokainen päivä parhaani.
Ranskan avoimissa ja
Wimbledonissa kuluvana
vuonna Niklas-Salmisen silmät avautuivat entisestään.
Hän oppi esimerkeistä paljon. Tälle kaudelle on tulossa hyvä
joukkue, vaikka toki ollaankin varmaan monien papereissa haastajia. Minulla oli hyvä päivä
tänään. Hän teki minuun
vaikutuksen.
Nieminen kiri
jatkoon
Nieminen jatkaa Niklas-Salmisen tavoin toiselle kierrokselle. Kuopio hullaantui jääkiekon Stanley cup
-juhlassa tiistaina. Uusi seura voisi
aloittaa kaudella 2017?
2018.
Mediayhtiö Quebecor
taas kaavailee seuraa
Kanadan Quebec Cityyn.
Kaupungissa pelannut
Quebec Nordiques siirtyi
vuonna 1995 Denveriin
ja muutti nimensä Colorado Avalancheksi.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa MTV.
(STT?Reuters). A-maaottelu 4.5.2000
Suomi?Viro
l?
Mestaruusliigassa yhteensä 519 ottelua (kaikkien
aikojen listalla 8.)
l?
A-maajoukkueessa yhteensä 37 ottelua
l?
Suomen Cupin voitto 1998
ja 2003
l?
Kauden paras miestulokas
2000
l?
tillä Iskua, KuPSia, Rocksia,
Piivolleyta ja Hurrikaania
edustanut Anttila on voittanut Suomen mestaruuden
kerran, hopeaa kuudesti ja
pronssia kerran.
. Kun henkilökohtaiset virheet laskee pois
ja katsoo varsinkin toista
puoliaikaa, esitys oli juuri
sitä mitä Lehkosuo halusi.
??Erittäin tylsää katsottavaa, mutta taktisesti erittäin fiksua. Saksassa hän voitti Cupin hopeaa
vuonna 2007. Lähdöt klo 17-19.
Myös helppo lastenrata.
Tervetuloa MuVi.
taputti heinäkuun illassa,
kun Chicago Blackhawksissa NHL:n mestaruuden
voittanut Kimmo Timonen
esitteli komean Stanley cup
-pokaalin faneilleen Kuopion
kauppatorilla.
??Ihan mahtavaa oli saada
pokaali Kuopioon. Toinen on se,
että saisi tehdä tätä ammatikseen. Hyvillä mielin palaan
Mestaruusliigaan. minuutilla
Gideon Baahin keskityksestä. Loimu tuntui hyvältä vaihtoehdolta, kommentoi
Anttila Loimun tiedotteessa.
Vastuuta
luvassa
Anttila on pelannut uransa
aikana kotimaan kenttien
lisäksi kaksi kautta Saksan Bundesliigassa Mörsin
joukkueessa ja edustanut
Suomea aikuisten maaotteluissa 37 kertaa. toukokuuta
Ranskan Deauvillessa
hevosta, jonka näytteistä
löytyi samoja kiellettyjä
aineita kuin Guerdat?n
hevosista.
FEI päättää jatkotoimista, kun se on kuullut
ratsastajia ja hevosten
omistajaa. Silloin jotain piti tehdä, ja tämä
vaikutti parhaalta vaihtoehdolta.
??Ricci on vienyt minua tenniksessä paljon eteenpäin.
Pelillisesti ja muutenkin,
Niklas-Salminen taustoittaa.
Niklas-Salminen ei epäröi
kertoa tähtäimistään. Mutta
mikään muu ei iskenyt samalla tavalla kuin tennis.
FORMULA 1. Djokovic
ei käytä lyönteihin turhaa
energiaa. Varovaisen arvion mukaan torilla juhli Timosta ja
Stanley cupin voittopokaalia useita tuhansia ihmisiä.
Aikalisällä ja
koti-isänä
Omista lähitulevaisuuden
suunnitelmistaan Timonen
kertoi, ettei niitä ole. Hän
on maailmanlistalla 89. Kazakstanin
pääkaupunkiin Astanaan
on Helsingistä 3?000 kilometriä. Onnea on
oltava ja hyvä joukkue, että
tämän saavuttaa, Timonen
sanoi.
Timosen uralle on mahtunut hyviä hetkiä, joskin
myös tukku vastoinkäymisiä, kuten viime kesän vakava sairaus. Savoon
pysti saatiin tiistaina iltapäivällä.
RATSASTUS. Muun muassa
Mercedes-kuskit Lewis
Hamilton ja Nico Rosberg, kansainvälisen
autoliiton FIA:n puheenjohtaja Jean Todt sekä
nelinkertaiset F1-mestarit Sebastian Vettel ja
Alain Prost kunnioittivat Sainte-Reparaten
katedraalissa järjestettyä
tilaisuutta läsnäolollaan.
Bianchi kuoli 25-vuotiaana päävammoihin,
jotka hän sai lokakuussa
ajettuaan ulos Japanin
gp:ssä ja törmättyään
traktoriin. Paikalla
olleet iloitsivat vilpittömästi siitä, että oman kaupungin mies päätti jääkiekkouransa komeasti NHL:n mes-
tarina.
Jääkiekkosankaria haluttiin juhlia täysillä ja suurella joukolla. Näin se pitää
hoitaa, kun kyse on otteluparista.
sa. Erityisesti avotuulilla kulki hyvin. Voitin
nuorten kilpailussa villin
kortin tämän vuoden turnaukseen.
Tulisuus sopii
tennikseen
Niklas-Salmisen puheessa ja olemuksessa kuultaa
kypsyys. Innokkaimmat
fanit olivat esiintymislavan
edessä jo puolitoista tuntia
ennen tilaisuuden alkamista. Isä ja neljä vuotta vanhempi isoveli veivät pojan
lajin pariin. Tulisuuden kanssa on mukava elää,
kun tunnustaa tosiasiat.
??Tennis vei minut, koska
olin niin kilpailuhenkinen.
Haluan aina voittaa.
Tennisakatemiasta
eväät ammattiin
Merkittävän askeleen ten-
nislupaus otti kolmisen
vuotta sitten. Että saa leivän tästä. minuutilla.
Voittomaalin puski Mike
Havenaar 83. (STT?AFP)
Kaksi ratsastajaa
kilpailukieltoon
hevosdopingista
Patrik Niklas-Salminen avasi Tampere Openin komealla voitolla Tomislav Brkicistä.
??Sekin auttoi lajivalinnassa, että olin aloittanut tenniksen niin nuorena. Opastus
Muurlantieltä. Mestaruusliigaparketeilla nähdään ensi
kaudella mielenkiintoinen
paluumuuttaja, kun salolainen Tuukka Anttila pukee
1+1 vuotisella sopimuksella
päälleen Loimun oranssimustan peliasun.
Vuonna 1997 ensiesiintymisensä pääsarjassa tehnyt
Anttila, 35, valittiin kauden
miestulokkaaksi vuonna
2000. Ranskalaiskuski oli koomassa yhdeksän kuukautta.
FIA ilmoitti jäädyttävänsä Bianchin kilpailunumeron 17. Alun perin
tämä lähti huumorista, kun
näin Ismo Tuomisen kaupan pihalla ja kysyin mahtuisiko Loimuun pelaamaan.
Sen jälkeen Loimun yhteydenotosta ei mennyt montaa
päivää, kun oli jo nimet paperissa. Loimulla on ollut
viime vuosina hyvä noste ja
positiivinen meininki. heinäkuuta 2015
URHEILU
Iso-Anttila tekee comebackin
Tuukka Anttila jatkaa ainakin ensi kauden Raision Loimun väreissä.
LENTOPALLO
lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Rally Troll/Mikko Huttunen 15,6a (2,7),
2) Decena 15,8a (7,57).3) Joker Pho-
RT 2h+k+s 64 m ²
G
A
R
S A
T A M
R I
O T A
O T A
P I T
P
T
I S O
S I
U L U
U T
S A T
52,42.
Seinäjoki:
Supersport-kisat:
Miehet:
200 m (0,7 m/s): 1) Christoffer Envall PedersFa 22,40.
3-loikka: 1) Emil Storlund IFVOM
14,55 (2,5 m/s).
Kuula: 1) Timo Kööpikkä LaihLu
17,66.
Kiekko: 1) Pyry Niskala VasaIS
59,85,... lähtö, lv 2100 m Black Horse
Junnuliiga: 1) Cupido Birdland/Olli
Koivunen 16,8a (5,91), 2) Olivia Hot
17,1a (10,25).3) Hejo Hector 17,6a
(8,14).4) Angry Bird 17,8a (2,21). (02) 731 3362
Avoinna ma-pe 8-17
Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13
Mansikkaa
MANSIKKAA
Itsepoimien tai poimittuna.
poimittuna koko
satokauden ajan.
Muurla, Mustikkasuontie 59.
YLITALON TILA
SOITA
Jaana 040 0960 912
Klasu 040 5111 947
Somerontie 717, Salo.
P. 98,9 km.
TENNIS
Tampere, miesten ATP-haastajaturnaus, palkintoarvo 42?500
euroa:
Kaksinpelin 1. SE, ent. Toto (5-3-2):
9,01 2,45-2,95-1,34 35,75. VENEEt
. 041 434 1231
Päivi Silén, lastenlääkäri
Viikonloppupäivystys Turussa
Sairaala NEO:ssa
(Joukahaisenkatu 6).
Ma?to 10?18,
pe 10?17.
Ajanvaraus klo 7 alk.
Salorank. Mike Havenaar 1?0.
Yleisöä: 6?562.
HJK jatkoon yhteismaalein 4?1.
B-tytöt harjoitusottelu:
FC Halikko?FC Espoo BTSM 3?0
FC Halikon tehot: Felicia Wasström
0+2, Elli Laaksonen 1+0, Iina Tapio
1+0, Juuli Hietarinne 1+0, Annabella
Nummelin 0+1.
PESÄPALLO
Miesten Superpesis:
Raahe?Jyväskylä 0?2 (0?5, 0?4)
Sotkamo?Kouvola 2?0 (4?2, 3?1)
Hyvinkää?Joensuu 0?2 (1?5, 4?6)
Alajärvi?Koskenkorva 2?0 (7?1,
5?4)
Seinäjoki?Vimpeli 0?2 (1?2, 2?4)
Kitee?Kankaanpää 2?0 (2?0, 4?1)
PURJEHDUS
Århus, Tanska, Laser-luokkien
EM-kilpailut, tilanteet 3/6 päivän
jälkeen:
Laser radial: 1) Alicia Cebrian Martinez de Lagos Espanja 15 nettopistettä (tiistain lähtösijat 4, 1), 2) Sarah
Gunni Toftedal Tanska 18 (2, 10), 3)
Tuula Tenkanen Suomi 18 (3, 3), 59)
Monika Mikkola Suomi 123 (51, 23),
...73) Erica Partanen Suomi 153 (24,
35).
Laser standard: 1) Tonci Stipanovic
Kroatia 17 (1, 1), 2) Nicholas Heiner
Hollanti 20 (2, 13), 3) Philipp Buhl
Saksa 24, ...31) Fredrik Westman
Suomi 79 (17, 16), 32) Kaarle Tapper
Suomi 82 (18, 10).
PYÖRÄILY
Gera, Saksa, maantiepyöräilyn
naisten Thüringenin ympäriajo:
5/7 etappi, 118,5 km: 1) Coryn Rivera USA 3.16.14, 2) Jermaine Post Hollanti, sama aika, 3) Chloe McConville
Australia, sama aika, ...15) Lotta Lepistö Suomi jäljessä 19 sekuntia.
Kokonaistilanne: 1) Lisa Brennauer
Saksa 13.17.09, 2) Lepistö jäljessä 29
sekuntia, 3) Lauren Stephens USA
?0.29.
Jäljellä olevat etapit: 22.7. Kunkkunumero: 36.
Ilta-arvonta: 3, 13, 15, 16, 18, 20,
25, 30, 38, 39, 42, 49, 51, 52, 54, 55,
57, 59, 60, 70. 0400 523 932 tai 734 6696
HINTASHOKKI!
KENO
Päiväarvonta: 7, 11, 15, 18, 22, 24,
26, 27, 30, 36, 37, 39, 41, 48, 50, 52,
53, 55, 60, 68. Toto (4-8-7):
30,44 4,12-3,87-1,75 157,50.
9. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m
Teivon Finn-Tack -valmentajaliiga:
1) Yllin Kyllin/Teemu Okkolin 25,9
(6,33), 2) Teskeri 26,9 x (3,84).3) Marat 26,1 (7,11).4) Sekottaja 26,2 (2,7).
poissa: 2. Toto4 voitto-osuus: 22,10.
6. 6?21, la-su 8-21
Maurin Makasiini
lomailee 27.7.-2.8.
Ke 29.-30.7. Kesäretki Lappajärvelle
bussireitti Salon Tilausmatkojen bussi lähtee Halikon asemalta klo 6.30
jatkaa Vanha Turuntie, Halikon kirjasto klo 6.35 josta jatkaa VaskiontieKuruntie-Hurtintie-Prestkullantie-Vaskion Sale 7.10 josta matka jatkuu
Auran Teboilille klo 7.40,josta jatketaan Parkanoon,jossa pysähdytään
kahville, jonka jokainen maksaa itse.
Hinnaksi muodostuu 150 e (ei jäsen 160 e) sis. Kunkkunumero: 3.
Uusi & upea
FUEGO TREND
KEEP CALM,
DO YOGA
CE-sert. Myös tarvikkeet &
partakon.verkot.
Osakkeita LOUNEA ym
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. 02-728 5225 tai 040 577 7562.
Takuu 2v. kierrosta: Ella Leivo Suomi?Anastasia Saitova Venäjä
5?2, luovutus, Roosa Timonen Suomi?Flavia Guimaraes Bueno Brasilia
2?6, 6?1, 6-3, Saana Saarteinen Suomi?Laura Gulbe Latvia 2?6, 6?4, 6?1,
Helene Scholsen Belgia (8)?Mariella
Minetti Suomi 6?1, 6?1.
YLEISURHEILU
Ikaalinen, Hämeen mestaruuskilpailut:
Miehet:
200 m (?1,0): 1) Eerikki Pekkola
TKT 22,45.
800 m: 1) Jaakko Laakso TP 1.57,78.
5?000 m: 1) Jarkko Järvenpää TP
14.46,44.
3?000 m ej: 1) Antton Launto SauvU
9.56,81.
400 m aj: 1) Lauri Hassi OrivPo
55,17.
Korkeus: 1) Herman Haavisto HimangU 190.
Pituus: 1) Aleksi Pelto 18 TU-38 655
(0,3 m/s)
Kuula: 1) Samuli Kyrönviita 18
IkaalU 16,12.
Moukari: 1) Risto Kauppinen KangKi 61,89.
Naiset:
200 m (0,0 m/s): 1) Sara Jokinen 19
TP 25,08.
800 m: 1) Mira Tuominen ValkeakHa 2.18,60.
5?000 m: 1) Astrid Snäll 16 FoSa
18.26,68.
400 m aj: 1) Kaisa Rytkönen RantasU 61,03.
Pituus: 1) Heta Haapala 19 TP 590.
Kiekko: 1) Tanja Komulainen 35 TP
53,15.
Moukari: 1) Kirsi Koro 39 VirtainU
I
L
L
A
N
V
I
R
K
U
T
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
L
A
A
J
A
K
A
U
R
A
A
K
A
N
A
T
M
A
N
A
T
A
I V
I
O S
P U
O T
T
T U
A
M A T
A
A P
N A N
A
K U
P A T
V A T A
A L A M
A L
I
S O T
I
A R
P L U
T E L U
E T A N
H O T A
O S A T
RAVIT
TEIVO
1. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1)
Moonlight Cloud/Jukka Torvinen
14,2a (4,31), 2) Tilde Småbo 14,3a
(9,42).3) Part Two 14,4a (1,97).4) Yahuu Hoss 14,8a (3,49).poissa: 1, 5.
Toto (2-3-4): 4,31 1,21-1,17-1,08 13,41.
Toto4 voitto-osuus: 13,50.
5. 49,68 Kauko Jouppila
1976 & 1977).
Naiset:
200 m (1,5): 1) Anna Hämäläinen
KuortKu 25,46.
Kuula: 1) Minna-Marjatta Liimatainen AlajAn 13,22.
Kiekko: 1) Sanja-Maria Olli SeinäjSU 45,10.
K
I
T
U
A
A
T
H
O
S
A
O
O
L
U
T
V
A
N
T
A
V A
A
S E
E L
N I
E
O L
T
I R
N
A
T
T
I
L
A
T
A
A
L
L
O
T
A
N A
U
U M
A
A T
N
O R
T A
A
M
L I
A
V I
I
A R
A
L
A
N
S
A
A
L
I
A
L
I
N
M
I
S
S
I
K
I
S
A
T
J
A
N
I
A
N
S
A
T
A
A
S
A
S
E
V
A
R
A
S
T
O
T
A
N
A
T
T
I
E
T
AMMU
to 16,0a (11,15).4) Dellarose 16,1a
(29,55). varaava
TAKKAUUNI
1.000?
Ashtanga Vinyasa Yoga
ALKEISKURSSIT
14.-16.8 & 28.-30.8.
+viikkotunnit
Raskausjooga &
Hathajooga
Meditaatio
Rajoitettu erä!
Suoraan tehtaalta!
Katso ehto. k-autot
. Toto (3-1-10):
2,09 1,62-3,13-3,41 12,21.
Toto4 pelivaihto 104?447,00 e, voitto-osuus 65,90 e
Pelivaihto 353?305,10 e, yleisöä
1?217.
AKUT EDULLISESTI!
Uudistunut Kespa
Karhu
8-pack
12,95 ?
PL55540
VAIhTo
U
l
e
V
l
pA
Hinta voimassa 22.7-30.9.2015
Kespa, Koskikatu 1, Salo
040 654 8145
Avoinna ark. lähtö, lv 2100 m: 1) Glory?s Glory
Be/Ari Moilanen 17,8 (2,09), 2) He Is
Emil 18,0 (11,56).3) Duke De Veluwe
18,0 (26,69).4) Liza Lee Laurelton
18,0 (12,54).poissa: 14. mopot, mp
. Toto (3-1-7): 6,33 2,06-1,971,94 11,25. Toimi heti!
MYYNTI 02 2590 200
www.salonjoogakeskus.fi
Se tuttu
PÖLYPUSSIKAUPPIAS
torstaina Salon torilla, myös
iltatori. lähtö, sh 2100 m: 1) Juntti-Jussi/
Antti Kinnunen 26,1a (30,44), 2)
Järvsöeld* 26,2a (15,55).3) Tähden
Tarina 26,8a (3,87).4) Veeran Poika
26,8a (2,59).poissa: 3. 044 273 1094
15. lähtö, TROIKKA-2, lv 2600 m
PHH:n Säätiön lähtö: 1) Pine Ross/
Santtu Raitala 16,3a (9,01), 2) Liliana Li* 16,3a (10,07).3) Victoria Nibs
16,7a (1,85).4) New Grove Quadro
17,2a (25,63).poissa: 9. lähtö, sh 2100 m: 1) Firello/Erkki
Suhonen 28,9 (2,52), 2) Valtran Pimu 29,0 (18,44).3) Huhutaro 27,3 x
(10,06).4) Metallikka 30,0 (55,34). h-autot
. hautaustoimisto laittoi sen
väärinpäin.
herttinen!
korjasivatko
he asian ?!
uskoisin.
kts.
kääntöpuoli
1104
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
55 Ah
J
E
R
E
. Päivän Duo: 3-4, kerroin: 19,71.
8. 02-7331 182
Örninkatu 8, 24100 Salo
Puh. Toto4 voitto-osuus: 65,90.
Troikka: 99,73. 4) Pertti Hynni 55 VU 50,02
(50-v. 5?7, Salo.
Puhelun hinta kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min ja matkapuhelinliittymistä 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min.
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
kuulitko martta lurppalon
hautakivestä. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Gimli C.C./Santtu Raitala 15,7a (2,84), 2) Natural
Tan 15,8a (10,43).3) Capo The Eemil
15,8a (8,44).4) Hard To Heart 15,9a
(97,79). kierrosta: Jarkko
Nieminen Suomi (1)?Antonio Veic
Kroatia 4?6, 6?3, 6?4, Harri Heliövaara Suomi?Frederico Ferreira Silva
Portugali 6?3, 7?5, Patrik NiklasSalminen Suomi?Tomislav Brkic
Bosnia-Hertsegovina 7?6 (7?3), 6?3,
Micke Kontinen Suomi?Gianni Mina
Ranska 6?3, 7?6 (7?5), Aleksander
VIIKKORISTIKON RATKAISU
Vasilenko Venäjä?Henrik Sillanpää
Suomi 6?2, 3?6, 7?6 (7?5).
Nieminen kohtaa toisella kierroksella Viron Anton Pavlovin ja NiklasSalminen Saksan Andreas Beckin.
Harri Heliövaara kohtaa Viron Jürgen Zoppin, ja Kontisen vastustaja on
Ranskan Maxime Hamou.
Naisten ITF-turnaus, palkintoarvo 10?000 dollaria:
Kaksinpelin 1. tRaktoRIt
Tuo vanhat akut kierrätykseen veloituksetta.
SALON AUTOTARVIKE
Salon Autosähkö
(4,45 ?/l)
55?
esim.
Torilla
Tupurissa, heti vapaa.
P. 129,2
km, 23.7. Troikka:
151,85.
10. Toto (9-8-16): 2,52 1,47-4,16-2,58 23,93.
2. heinäkuuta 2015
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU
SaSA:n pienoiskiväärikilpailu
Karhumalja -kiertopalkintokilpailu:
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja M:
1) Tero Hovila 586, 2) Joni Tenhunen
HaHa 548.
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja
M50: 1) Esko Pentikäinen TSA 572.
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y60:
1) Jarmo Engblom TSA 582, 2) Markku Haklin 577, 3) Veikko Laine 572.
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y70:
1) Raimo Novari 565.
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y75:
1) Jussi Ruohonen 569, 2) Olli Silanto
566.
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja
M16: 1) Teemu Hartman 565.
50m Kivääri 60 ls, makuu sarja R9
Y60: 1) Jarkko Suominen 564.
Tero Hovila voitti kiertopalkinnon
vuodeksi haltuunsa.
Maribor, Slovenia, 25, 50 ja 300
metrin lajien ja haulikkolajien
EM-kilpailut, 1. Mahdolliset tiedustelut Pekka tai Sirkka
puh. h-autot
ÖRNINKATU 8,
p. päivä:
Naiset:
50 m pienoiskivääri, 3x20 ls + finaali: 1) Ivana Maksimovic Serbia 451,4
(582), 2) Petra Zublasing Italia 440,7
(579), 3) Barbara Engleder Saksa
(581), 4) Jennifer McIntosh Britannia
431,2 (588), 5) Natalia Kalnish Ukraina 417,8 (582), 6) Agnieszka Nagay
Puola 407,8 (579), 7) Lucie Svecova
Tshekki 397,2 (580), 8) Annik Marguet Sveitsi 396,1 (580), ...36) Katariina
Laine Suomi 571, ...53) Annika Sihvonen Suomi 564.
Joukkuekilpailu: 1) Puola 1?735,
2) Saksa 1?733/73 napakymppiä, 3)
Tshekki 1?733/70.
Tytöt:
50 m pienoiskivääri, 3x20 ls + finaali: 1) Julia Zykova Venäjä 452,9 (587/
sivuaa EE:tä), 2) Marina Boesiger
Sveitsi 450,8 (577), 3) Vanessa Hofstetter Sveitsi 439,7 (579), ...35) Saana
Tattari Suomi 565.
Miehet:
Skeet, tilanne 75/125 kiekon jälkeen: 1) Eric Delaunay Ranska ja Efthimios Mitas Kreikka 75, ...17) Timo
Laitinen Suomi 72, ...22) Tommi Takanen Suomi 72, ...48) Marko Kemppainen Suomi 69.
50 m liikkuvan maalin sekajuoksut,
ensimmäiset 20 ls: 1) Emil Martinsson Ruotsi 198, 2) Maxim Stepanov
Venäjä 197, 3) Lukasz Czapla Puola
196, ...11) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi ja Heikki Lähdekorpi Suomi 192,
...16) Krister Holmberg Suomi 190.
Pojat:
Skeet, tilanne 75/125 kiekon jälkeen: 1) Reino Velleste Viro 75, ...5)
Eetu Kallioinen Suomi 72, ...19) Lari
Pesonen Suomi 69, ...36) Timi Vallioniemi Suomi 65.
50 m liikkuvan maalin sekajuoksut,
ensimmäiset 20 ls: 1) Mika Kinisjärvi
Suomi 195, 2) Jaroslav Klepikov Venäjä 191, 3) Felix Hörning Saksa 189,
...9) Mika Heikkilä Suomi 184, ...12)
Topi Hulkkonen Suomi 183.
BEACH VOLLEY
Jokohama, Japani, Maailmankiertueen osakilpailu, palkintoarvo 400?000 dollaria:
Tatjana Mashkova/Irina Tsimbalova Kazakstan?Riikka Lehtonen/Taru
Lahti Suomi 0?2 (18?21, 18?21).
Lehtonen/Lahti-pari selvisi turnauksen pääsarjaan.
JALKAPALLO
Mestarien liiga:
HJK?FK Ventspils 1?0 (0?0)
83. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. matkan, teatterilipun,
hotellimajoituksen Kivitippuhotellissa, ruokailut, sekä toisena päivänä
vierailut Tuurin kyläkaupassa, Pellavatuotteessa, Lennol Oy:n tehtaanmyymälässä, Juustoportissa. lähtö, sh 2100 m HögforsGST
Kriterium-koe: 1) Tähtimenevä/Henri Bollström 32,3 (2,99), 2) Jyllätys
32,7 (14,53).3) Larvan Hertta 33,9
(14,67).4) Humu-Liisa 34,1 x (3,83).
Toto (1-8-5): 2,99 1,56-3,49-2,39 22,66.
4. Toto4 voitto-osuus: 58,30.
7. Toto
(1-8-2): 5,91 2,28-3,14-2,52 28,06.
3. Toto (4-11-9): 2,84 1,64-2,672,46 11,80. Toto (1-3-4): 2,70 1,55-1,552,20 6,87. 045 112 5015
ELÄKELIITON HALIKON YHDISTYS ry.
SSP:N OSAKKEITA
HYVÄÄN HINTAAN!
www.otc.fi
p.044 35 35 300
Tarvitsetko
lääkäriä?
010 235 3500
tai www.sairaalaneo.?
Lastenlääkärin vastaanotto joka
arkipäivä heinäkuussa!
MUSTIKOITA
KANTARELLEJA,
Joka päivä klo 16-18 (ei la)
Helsingintie 68 (Cafe 68)
Pentti KaKKo Ky
p