3 pakastin laakikkoa . Vuorenmaa patistikin työnantajia pikaisesti suoristamaan rivinsä ennen
syksyn neuvotteluja.
Soini:
Bensavero
joustavaksi
SSS?STT
Perussuomalaisten puheenjohtaja kansanedustaja Timo Soini
kehottaa hallitusta harkitsemaan
joustavaa bensaveroa. Myös Suomessa suunnitelmalla on tiedemaailman yksimielinen tuki, sanoo Vihko ja korostaa, että päätöksillä alkaa olla
jo kiire.
Opetusministeriön tiedepolitiikan yksikön johtaja Sakari Karjalainen ei ymmärrä Vihkon kiirettä. Hän kantaa huolta myös siitä,
ettei kansallisten aineistojemme
tarjoama hyöty luisu vähitellen
ulkomaille.
Geenianalyysejä ja näytteiden
varastointia painottavasta biopankki-käsitteestä Peltonen-Palotien ei pidä lainkaan. takuulla!
HYLLY
PULLO
N
E
IN
N
ALUMII
OKKAA
A A-LU
T
S
A
R
PA
SALO?VILHONK. Näin voitaisiin sovittavalla
vaihteluvälillä luoda vakautta ja
välttää öljyn ja bensan hinnan
kuluttajille kohdistuvat äkilliset
vaihtelut. energialuokka A
. jääkaapin
nettotilavuus 210 l
. Öljyn hinnan noustessa veron osuus pienenisi ja hinnan laskiessa vero nousisi.
. Biopankki
voi olla todellinen roskapankki, ellei aineisto ole epidemiologisesti
edustava ja tieto huolella tutkittua.
Asia pohdittavana
syksyn aikana
Suomen Akatemia on tehnyt
aloitteen Euroopan johtavan biotieteiden tutkimuslaitoksen EM-
Lehtikuva/Tor Wennström
Akatemiaprofessori Leena Peltonen-Palotie uskoo, että huipputason tutkimuskeskuksen tuottama
uusi tieto toisi myös rahaa, jolla
voitaisiin tukea yhä kalliimmaksi
käyvän terveydenhuollon rahoitusta.
BL:n yhteyteen perustettavasta
tutkimuskeskuksesta, mutta hanke näyttää juuttuneen opetusministeriön valmisteluun, sanoo
Suomen Akatemian emerituspääjohtaja Reijo Vihko. Suomi olisi unelmapaikka tällaiselle tutkimuskeskukselle ja
päätöksiä pitäisi tehdä pian, sanoi
Peltonen-Palotie Tulevaisuuden
tutkimuksen seuran kesäseminaarissa Siuntiossa.
Suomessa on jo valmiiksi laajoja
aineistoja, joissa olevia geenitietoja voidaan yhdistää elämäntapatietoihin, Jotkut aineistot ovat jo
nyt sitä, mitä muut vasta suunnittelevat, arvelee Peltonen-Palotie. Energialuokka B . Nettotilavuus 108 L . Akatemian aloitteessa puhuttiin myös
ainutlaatuisista suomalaisista aineistoista, mutta ei ole mitenkään
selvää, että ne olisivat käytettävissä kaupallisiin tarkoituksiin,
kun kyse on henkilöihin liittyvistä
tiedoista, pohtii Karjalainen.
Pelisäännöt vanhojen
tietojen käyttöön
Peltonen-Palotie kaipaa myös
aiemmin koottujen tietojen käyttöä koskevia pelisääntöjä. Vuorenmaan hampaissa on erityisesti Nokian pääjohtaja Jorma Ollila.
. 22 P. 0403 066 250
Akatemiaprofessori Leena Peltonen-Palotie:
Suomi olisi unelmapaikka huippuluokan
tutkimuskeskukselle
SSS?STT?Sinikka Suosalmi
Suomeen ei kaivata ihmisten
geeniperimää varastoivaa biopankkia, joita ollaan kovaa vauhtia perustamassa ympäri maailmaa. Pelivaraa tässä suhteessa on runsaasti, sillä bensassa on yli 70 prosenttia erilaisia veroja, Soini muistutti Espoossa
lauantaina.. nettotilavuus 163 l
. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 230
12-17!
TÄNÄÄN
SUNNUNTAINA
OHO!
Piristystä kotiin!
MAPPEJA LAAVALAMPPU
19
toimistoihin, opiskelijoille
50
90
2.50
4.90
1.99
ENÄÄ
TÄNÄÄN
ENÄÄ
LANGAT
2
99
kerä
6
90
4
ENÄÄ
1.- 2.- 690
140x200
2.-
No onk os
tul lut.. Siihen sijoitettu
raha olisi pois jostain muusta.
Biotekniikan alalla hyödynnettävät keksinnöt voivat tulla aika
piankin, mutta aikaa voi mennä
myös odotettua kauemmin. Vain palkka-ale työajan pidennyksellä, mutta ei mitään takuita
Nokian työpaikkojen säilymisestä
Suomessa, Vuorenmaa arvosteli
Kokemäellä lauantaina Ollilan
äskettäin väläyttämää mahdollisuutta yrityskohtaisiin palkanalennuksiin.
Saksassa nykypalkalla tehtävälle pidemmälle työpäivälle on
saatu vastikkeeksi lupauksia tuotannon säilymisestä maassa.
Elinkeinoelämän keskusliiton
toimitusjohtaja Leif Fagernäs
on torjunut palkka-alen ja työajan pidennysvaateet. elokuuta 2004
SE VILLI TAVARATALO
Nyt Whirlpoolin
kylmälaitteet
5 v. alv)
Sunnuntaina 22. 02-731 8466
Avoinna
ark.
8.30-17,
kesä la
suljettu
KAAPPIPAKASTIN
. Hänen mukaansa EMBL haluaa tutkimuskeskuksen nimenomaan Suomeen. ma-pe 8-18, la 9-14
Expert suora p. HUOLTO . Sen sijaan tiedemaailmassa
odotetaan pikaista päätöstä kansainvälisestä tutkimuskeskuksesta, joka keskittyisi tutkimaan
yleisten sairauksien yhteyttä perimään, elintapoihin ja ympäristötekijöihin.
Akatemiaprofessori Leena Peltonen-Palotie uskoo, että huipputason tutkimuskeskuksen tuottama uusi tieto toisi myös rahaa,
jolla voitaisiin tukea yhä kalliimmaksi käyvän terveydenhuollon
rahoitusta.
. (sis. Vasta geenitiedon avulla taudeille voidaan
kehittää tarkkoja diagnostisia
testejä ja hoitoja.
Vuorenmaa
arvostelee
Nokian
Ollilaa
SSS?STT
SAK:laisen Metallityöväen liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) varoittaa turmelemasta metalliteollisuuden työntekijöiden ja työnantajien hyvää yhteishenkeä Saksasta matkituilla
malleilla. Paras käsiteltävyys,
kätevin
ammattisaha
. pakastusteho 13 kg/vr
. läpinäkyvät
laatikot myös
pakastimessa
. Hänen
mukaansa on edelleen tulkinnanvaraista, pitäisikö esimerkiksi
vuosikymmeniä sitten kerättyihin
aineistoihin perustuvia geenitutkimuksia varten pyytää lupa uudelleen jokaiselta tutkittavalta.
Ihmisen geenikartan valmistuminen on tuonut uusia välineitä
tutkimukselle. energialuokka B
. mitat: K 865, L 800, S 648 mm
299;
OSTA NYT, MAKSA 2 KK KULUTTUA!
nenke
vyt
Korko 0% ensimmäiseen eräpäivään asti.
Tilinhoitopalkkio 4 euroa. Kuiten-
kin sama mahdollisuus kumppanuusohjelmaan on tarjottu kaikille muillekin EMBL:n jäsenvaltioille.
Kansainvälisen tutkimuslaitoksen perustaminen suomalaisella
rahalla on suuri kysymys, jota
Tiede- ja teknologianeuvosto pohtii syksyn aikana. Ylöskääntyvä
leikkuulaite
3690e
alk.
HELSINGINTIE 24, PUH. On annettu ymmärtää,
että Suomelle olisi tarjottu jokin
erityinen mahdollisuus. Karjalaisen mukaan asiasta
on ollut julkisuudessa vääränlaista tietoa. 733 5955
ARK 9-18 LA 8-16 SU 12-17
Leikkaa, sahaa
sahaa tai
tai trimmaa
trimmaa
Leikkaa,
Husqvarnalla onnistut aina.
Koneviestin
testivoittaja
TV:stä
345 FX 815e
Saatavana
myös lämpökahvoilla
499;
Käyttömukavuudeltaan
ylivoimainen
ykkönen!
Vaihtosahoista
reilu hyvitys!
Raivaussahat
Vielä 1890e
Husqvarna Rider 13 Special
. pakastusteho
14 kg/vr . pikapakastus . VARAOSAT
249;
Hyvän tahdon kodinkonekauppaa läpi vuoden!
399e
Husqvarna 339 XP Höyhe
. mitat: K 549, L 850, S 600 mm
N
PIENEE
249;
TILAAN
SÄILIÖPAKASTIN
. 3,8 kg
JÄÄKAAPPI
. .KESÄ?
Kaikkiin vähintään 199 e Whirlpool-kylmälaitteisiin, jotka
on ostettu 31.8.2004 mennessä annamme 5 vuoden takuun.
TÄNÄÄN
TÄNÄÄN
TASOTyylikäs
Plastex 10 L
VAHA- PÖYTÄ7-veljestä HIOMA- IKKUNA- KANISTERI
ja Nalle
KONE TIIVISTEET elintarvike- KANGAS- LAMPPU
PÖYTÄ- varjostimella
muovia
VILLA135w
LIINA
PK T
Irtonumero 1,35 . 0403 066 200
av. pakastimen
nettotilavuus 92 l
. Nyt voidaan ensimmäisen kerran tuottaa tarkkaa tietoa, joka selvittää geenien,
elämäntapojen ja ympäristön vaikutusten rajapintaa, sanoo Peltonen-Palotie.
Ihmisen 22 000 geenistä 1 400
on jo yhdistetty johonkin tautiin.
Suomalaiset tautigeenit tunnetaan parhaiten, ja joka kolmas
suomalainen kantaa jotain tautiperimämme geeniä. Aktiiviraha Multicard
-tililuoton todellinen vuosikorko
on 19,89 % (06/03), kun
luoton määrä on 1000 euroa.
569e
Riderit alkaen 2995.MYYNTI . kätisyys vaihdettavissa . mitat K 850, L 550, S 600 mm
JÄÄKAAPPIPAKASTIN
. Nettotilavuus 212 L . mitat: K1880,
L600, S 600 mm
TUTTU!
APPI
ÄÄKA
PIENI J
Myllyojankatu 11, Salo,
P
Tuorein ennuste uumoilee kuitenkin, että kasvu vuoteen 2050 on suhteellisesti ottaen maltillista.
Maltillinen ennustemalli näyttää, että tämän vuosisadan puolivälissä asukkaita on kaikkiaan 9,3 miljardia.
Kaksi vuotta sitten ylitettiin kuuden miljardin ihmisen raja. 7702 319. Oli jo vähän liiankin pitkää ruohoa.
Koko hoitolan henkilökunta lääkäreistä sairaanhoitajaan ja erityisesti kuntohoitajat
ovat kiitoksen arvoisia. Ja tämä oli viimeinen.
Kiitos ja hyvästi Päiväkumpu.
Kaino Laaksonen
Kiikala
VÄLIHUUTO
Vanhaa miestä
käytettiin hyväksi
?Matti Vanhanen selvisi tilanteesta tyylikkäästi: ei langennut polvilleen eikä nyrkit
taivasta vasten kohotettuna kironnut isäänsä, vaikka sellainen vaatimus tuntui leijuvan ilmassa.
Tapaus ei ole medialle kunniaksi. Sikäli priorisointi on kunnossa, että meillä poliisi on alkuvuoden tilastojen
mukaan selvittänyt yhdeksän kymmenestä
henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta.
Sen sijaan omaisuusrikoksista selvitetään
neljä kymmenestä, eivätkä kaikki omaisuusrikokset tule edes poliisin tietoon, kun ihmiset tietävät, ettei poliisilla ole resursseja pienten asioiden selvittämiseen. Päättäjät tietävät viisaasti, että Suomen kansa on yhä laiskempi äänestämään ja ainakin niin patalaiska, ettei jaksa
selvittää itselleen artiklojen todellista merkitystä. Ehkä kansanpainosta ei tarvitse tehdäkään, kun kansa ei
äänestäkään. Siellä sen
kyllä huomasi. Meillä kansa ei äänestä, vaikka isossa osassa muita EU-maita niin tehdään.
Vai kärsivätkö Suomen päättäjät liian rankasta moraalista. Etykin aikana
vastuuta kantanut Erkki J. Monien muiden
maiden kansalaisilta kyllä kysytään. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Meidänkin parlamentissamme istuu esimerkiksi Tony Halme
ja 199 muuta hyvää kansan puolesta päättäjää. Nuorempana vielä kymmenen
vuotta sitten nämä hoidot auttoivatkin, mutta nyt niistä ei enää pitempää apua ole, kun
ikää on ja kaikki alkaa painua alaspäin. Mitäpä kansa moisilla selkotiedoilla tekisikään. Eksyin täydellisesti epävirallisen version esipuheen jälkeen. Barroso sanoi ei, kun valtionapupolitiikastaan kritisoitu Ranska halusi itselleen
kilpailuasiat.
Saksa otti rukkaset vastaan vähin
nurinoin. Myös ravintolahenkilökunta on yhtä ystävällistä, monesti
tuovat ruokatarjottimen pöytään, mikä näin
vanhalle ja likinäköiselle kepin varassa liikkuvalla onkin suuri apu. Ilahduttavaa on,
että selvitysprosentit molemmilta osin ovat
tänä vuonna olleet nousussa.
Mutta yhä poliisi kuljettaa juoppoja ja vankeja, huolehtii löytötavaroista ja maksaa budjetistaan menoja, jotka paremmin sopisivat
muualle. Olemme viime
vuosikymmeninä eläneet historiallisen rajun väestönkasvun aikaa,
vaikka sitä ei Suomessa havaitsekaan.
Ajanlaskun alun vuosina maapallolla arvioidaan asuneen noin 250
miljoonaa ihmistä. Tällä
kertaa tosin ei ruotsalaisiltakaan kysytä. Niinpä väliin pinnasinkin koko
touhusta, tietenkin syyttäen huonoa muistia!
Täytyy vaan ihmetellä kuntohoitajia, kun
he aina ovat iloisia ja auttavia. Ehkä rakkaat naapurimmekin ovat keskimääräistä eurooppalaista tyhmempiä. Korhonen kuoli
kesken viranhoidon. Me saamme odottaa lopullista
käännöstäkin EU:n perustuslakiesityksestä
lokakuun loppupuolelle saakka. uskottavuusongelma näin
hiukan lievenisi.
lua, joka ei näin kankeilla koivilla kovinkaan
hyvin onnistu. Yllättäen tyttö
veti vielä kaverinsakin keskelle tietä eteeni.
Onnekseni ei ollut liukasta, ja sain auton pysäytettyä nopeasti.
Kevyenliikenteenväylät ovat asfaltoituja ja
hyvässä kunnossa. päätti, ettei kansalta kysytä, mitä
mieltä maassa ollaan Euroopan unionin uudesta perustuslaista. LänsiSuomen läänissä on oiva ehdokas, lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero. Siinä ne hoitokerrat ovat menneet. Ja tätä samaa apua
sain monelta nuoremmalta veteraanilta ja
muiltakin.
Mutta vuodet vierivät kiihtyvällä vauhdilla,
ja näiden hoitojaksojen aikana moni aseveli
on poistunut joukosta. Tai siis ainakin juuri
niin hyvissä käsissä kuin me ansaitsemme.
Itsehän me edustajamme olemme valinneet.
Sitä paitsi nyt voimme ylpeillä suomalaisella ryhdikkyydellä. Lisäksi autoilijoille kaupungin päättäjät voisivat tehdä
pienen myönnytyksen ja poikkeuksen Kalkkimäenrinteenkadun kohdalla. Se on ihan helppoa.
Minä ainakin annan ääneni sille, joka...
hia.sjoblom@sss.fi. Ranskassa ratkaisua luonnehdittiin melkoiseksi korvapuustiksi.
Ratkaisut olivat kuitenkin niin sulavia,
että Barroson päätä ei kummassakaan
maassa vaadittu pölkylle.?
Lehdet luki Esa Viitanen.
Lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero on ehdottanut kihlakuntajaon muuttamista maakunnalliseksi. Suuria ei tosin odotettukaan, mutta
tällä vauhdilla Suomen olympiakomitean neljän mitalin tavoite tuntuu karkaavan kauas kuin pilvet laulussa.
Osapuilleen yhdeksännet ja sitä alemmat sijat ovat Suomen saldon
tähänastista saalista. Esimerkiksi Japanin väestön povataan vähentyvän
jopa viidenneksellä.
Vastapainoksi kehitysmaat kasvavat. Olin
tässä äskettäin veteraanien kuntoutuslomalla Karjalohjan Päiväkummussa. Teollisuusmaiden väestörakenne painottuu yhä enemmän ikäihmisiin. elokuuta 2004
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Maakunnallinen poliisi?
PÄÄKIRJOITUS
Heikki Koski
Maapallon väestön lasketaan olevan vuonna 2050 noin 9,3 miljardia asukasta.
Maltillista
Maailman väestönkasvu jatkuu. Väylien suunnittelussa on huomattu olevan puutteitakin, mutta ei sellaisia, etteikö niitä voi
turvallisesti käyttää.
Tässä miettii, olisiko vanhemmilla tässä
kohtaa kasvatuksen paikka. Sitä varten meillä on kansan edustajat, joiden kuuluu päättää puolestamme. Nyt jaossa
on vain epävirallinen versio. Surullista asiassa on se, että he kulkevat alkumatkansa kevyenliikenteen väylällä, mutta jostain kumman syystä Alarinteelle tultaessa he
siirtyvät kulkemaan ajoväylälle kevyenliikenteenväylän viereen ja siitä Ajokadulle, päiväkodin kautta kouluun.
Välillä ei pidetä ohjaustangosta kiinni, ja
vauhti on kova. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit.
Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Sunnuntaina 22. Hän toisi monipuolista kentän kokemusta ja riuskuutta päätöksentekoon, sopivasti vähän särmääkin.
Ehkäpä poliisin ns. Mutta sama trendi tulee
ennen pitkää vastaan myös esimerkiksi Kiinassa, jossa on voimakkaasti rajoitettu lapsilukua.
Yhteiskunnat joutuvatkin kautta maailman ottamaan huomioon sen,
että jos ja kun väestön hillitsemätön kasvu estetään, väestö vanhenee
rakenteeltaan.
Olympialaiset
Suomen menestys Ateenan olympialaisissa on ollut ensimmäisellä
kisaviikolla hyvin vaatimaton. Hätäratkaisuna tyydytään tilapäiseen sijaiseen, jolla ei ole käytännössä mitään
edellytyksiä todella tehdä ja toimia pysyvää ratkaisua odotellessa.
Tällaiseen viivyttelyyn ei olisi varaa.
Kulttuuritoimi on niin levoton laiva, ettei sitä saisi päästää edes muutamaksi
kuukaudeksi seilaamaan ilman jämäkkää, väylästä tietoista kipparia.?
ILTA-SANOMAT pitää lakiluonnosta korkeakoulujen opiskeluajan rajoittamisesta kannatetta-
Tuottaja: Kauko Mäntylä puh. Siinä ne pari viikkoa menivät, ja mielellään sitä lähti tyhjäänkin kotiin. Lykkyä tykö muille lukijoille!
Silti epäilen, että ongelman ydin ei sittenkään ole minun eikä muun kansan tyhmyydessä. Myöntäkää ka-
omasta piiristä.
Mitäpä jos nyt valittaisiin valtakunnan
ylimpään poliisivirkaan mies kentältä. Riittää, kun kaksisataa viisasta Arkadianmäellä lukevat sadat artiklat,
ymmärtävät ne ja päättävät viisaasti.
Eikä minun kyllä yhtään käy kateeksi. Länsi-Suomessa ajattelen tällöin Salon seutua ja pohjoista Keski-Suomea.
KOLUMNI
Perusajatus on kuitenkin harvinaisen selkeä: vähemmän hallintoa, enemmän arjen
turvallisuutta.
Sitä paitsi yhteispalvelupisteet helpottavat
haja-asutusalueidenkin asiointia. Kun samaan kastiin lykätään vielä kreikkalaiset, maltalaiset ja kyproslaiset, voimme viisaasti päätellä, ettei kyse ehkä sittenkään ole tyhmyydestä.
Eihän kansalta tarvitse kysyä, mitä mieltä
he ovat hankalasta perustuslaista. Kun kaikki aistit
heikkenevät niin paljon, että ei edes huonetoverin kanssa pysty kunnolla keskustelemaan.
Ja tämäkin oli kyllä ihan mukava kaveri Hä-
meenlinnasta, itseäni kymmenen vuotta nuorempi ja vielä ihan reipas ja avulias.
Loman alku oli kylmä ja sateinen, mutta siitä
alkoi tervetullut hellekausi. Ehkä ainakin
siinä, että jos on kuljettava ajoväylillä, niin
kuljetaan tien vasenta reunaa. Kela, poliisi
ja eräät kunnan viranomaiset muodostavat
yhteispalvelun perustan.
Hallinnollisia ratkaisuja tärkeämpää on,
miten poliisin tehtävät priorisoidaan ja mihin
rahat riittävät. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Vain harva autoilija ajaa sallitulla nopeudella tällä kadulla.
Ihmetellen asiaa seurannut
Veteraanin viimeinen kuntoutusreissu
Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Pelkäävätkö he, että kansa
äänestäisi väärän neuvon, jota tunnollisen
päättäjän sitten pitäisi noudattaa. Jos tiistaina julkistetun ennusteen luvut toteutuvat, väkiluvun kasvuprosentti todella alenee huomattavasti.
Maapallon väkiluvun muutoksia ei kannata tarkastella yhtenä möykkynä. Eli asia kääntyy päinvastaiseksi
kuin hallinnon keventäjät perustelevat.
Minusta hallintoa pitää keventää kaikkialla
siellä, missä siihen on mahdollisuuksia, myös
kihlakuntahallinnon osalta. Ennemminkin luulen, että kyse on
laiskuudesta. Juopot kuuluisivat sosiaali- ja terveystoimelle, vangit vankeinhuollolle ja löytötavarat yksityisen yritystoiminnan piiriin.
Näin poliisi saisi lisää liikkumavaraa kehyksiinsä.
Tai sitten alkoholiverosta lisää rahaa poliisille: juopothan ovat korkean alkoholiveron
kautta jo osin huolenpidosta maksaneet.
Nämäkään ehdotukset eivät ole ensi kertaa
esillä. Omat muistikuvani poliisiylijohtajista alkavat Fjalar Jarvasta. Intiasta on vuonna 2050 tullut
maailman väekkäin valtio 1,6 miljardilla asukkaallaan.
Muutoksista on monenlaisia seurauksia. Tosin en ole varma siitä, voidaanko koko maassa siirtyä maakunnalliseen kihlakuntajakoon. Lähes 90 prosenttia väestönkasvusta tapahtuu kehitysmaissa. Myös Naulapään edeltäjä Olli Urponen tuli virkaan ministeriön
TÄTÄ MIELTÄ
Laiska kansa
ei edes tahdo
äänestää
SSS?Hia Sjöblom
Esko Keski-Vähälä
Nimimerkki ihmettelee, miksi Kalkkimäenrinteenkadulla Salon Tupurissa ajetaan niin lujaa.
tuosuudelle 100 km:n tuntinopeusrajoitus!
Välillä tuntuu, ja sen huomaa, että ei sata
lasissa riitä. Päätöksentekomme on siis mahdollisimman hyvissä käsissä. 1800-luvun alussa ylitettiin miljardin asukkaan
raja. Koulusta tultaessa tullaan katua pitkin porukalla kolme neljä vierekkäin,
eikä välillä elettäkään siitä, että autoilijalle
annettaisiin tilaa.
Olen jopa saanut kansainvälisen merkin
noin 8-vuotiaalta tytöltä tullessani autolla
vastaan sallittua ajonopeutta. Tieto lohduttaa hieman. Mutta kun ikää alkaa tulla kahdeksan-yhdeksänkymmenen vaiheille silloin keppi on
paras ystävä, suorastaan korvaamaton. Ratkaisujen lykkääminen
yli syksyn kunnallisvaalien on tympeä
väistöliike, jollainen Turun hallintokulttuurissa näyttää tulleen enemmän
tavaksi kuin poikkeukseksi.
On viivyttely asioiden hoidossa sitten
taitamattomuutta tai pelkkää poliittista peliä, kärsijänä on taas kerran koko
kulttuuritoimi ja sitä kautta turkulaiset veronmaksajat.
Tilanne on ajettu ehdoin tahdoin sellaiseksi, ettei vuodenvaihteessa eläkkeelle jäävälle kulttuuritoimenjohtajalle ehditä valita ajoissa seuraajaa. Alueelliset ja taloudelliset erot aiheuttavat suuria vaihteluita.
Läntiset teollisuusmaat menettävät väestöään niin, että Yhdysvaltojen arvioidaan olevan ainoa poikkeus. Konekirjoitusliuska on
yläraja. Vaikka
eräiden kulttuuritoimen keskeisten
virkojen avautuminen kuluvan vuoden
lopussa on ollut tiedossa jo pitkään, mitään valmista ei vielä tässä vaiheessa
ole tarjolla. Mekö muka olisimme jotakin Brysselin perässäjuoksijoita. Ehkä päättäjät pelkäävät, etteivät itsekään kykene paneutumaan artiklojen syövereihin, saatikka selvittämään niiden sisältöä kansantajuisesti meille muille.
Mutta onneksi me saamme äänestää lokakuun kunnallisvaaleissa. Tämän ajattelun mukaan hallintoa keventämällä saataisiin lisää voimaa
varsinaiseen poliisityöhön. Taisi joka toisella veteraaniveljellä tai -sisarella olla keppi, toisilla kaksikin tai rollaattori.
Tämä oli jo ainakin viides kerta siellä kuntoutuksessa. Siitä eteenpäin tarvittiin siis
vain 40 vuotta väestön kaksinkertaistumiseen. Poliisilla näyttää olevan jonkinmoinen
uskottavuusongelma. Sepä vasta sattuisi.
Ja saattaisihan olla, että seuraavissa vaaleissa vallan kamarien ovet eivät enää aukeaisikaan.
Voi myös olla, että suomenkieli on ongelmallinen. Ne johtavat suoraan koululle eivätkä lisää lasten koulumatkaa. Muutamat ainakin pistesijoille ajatellut valttikortit ovat joutuneet poistumaan areenoiltaan päät painuksissa.
Näissä tunnelmissa kotimaisen penkkiurheilijan katse kirkastuisi
kummasti jo yhdestäkin mitalista.
MUISTA LEHDISTÄ
Kulttuurilaiva tuuliajolla
TURUN SANOMAT paheksuu turkulaisten päättäjien vitkuttelua
vapautumassa olevien kulttuuritoimen keskeisten virkojen täyttämisessä.
?Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi pyrkivä Turku on ajautumassa tuttuun tilanteeseen. Poliisilaitosten sijainti pysyisi ennallaan.
Ajatus ei ole uusi, Paatero itsekin on puhunut siitä jo vuosia sitten. Sekö on
maltillista kasvua, jos vajaassa 50 seuraavassa vuodessa maapallon
väestö kasvaa kolmella miljardilla?
On se, jos lukua suhteutetaan menneisiin vuosiin. Jutun aihe oli irrelevantti, sen julkaiseminen motiivi
kyseenalainen, siinä käytettiin hyväksi vanhaa miestä, joka nyt pahimmassa tapauksessa saattaa joutua leivättömän pöydän ääreen
vastaamaan ?kiihottamisesta kansanryhmää
vastaan?.
Kysyä voisi, kuka on kiihottanut, ketä ja
mihin.?
Tuula-Liina Varis
Kansan Uutisten Viikkolehdessä
Kohu pääsi juuri ja juuri laantumaan pääministerin isän Tatu Vanhasen rotuopin
melskeistä, kun poika pani paremmaksi.
Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen ?kolmen
kopla. Sisäasiainministeriössä on sielläkin haluttu yhdistää pienimpiä
kihlakuntia. Sydän pamppaillen katsoo,
miten pienen ihmisen käy, kun tulee kuoppa
tai kivi eteen. Sieltä löytyy aina pientä hyötyliikuntaa, ensimmäisenä nurmikkojen ajo leikkurilla. Mekö muka
tekisimme niin kuin kaikki muutkin tekevät?
Ei toki. Fax: 7702 300
vana.
?Opiskelutahdin vauhdittamiseen
tähtäävään lakiesitykseen sisältyy tärkeä yhteiskunnallinen viesti: opiskelu
ei voi olla mikään vuosikymmeniä kestävä elämäntapa, vaan yhteiskunnan
verovaroilla tuetun opiskelun tavoitteena tulee olla ammatillisen tai tieteellisen pätevyyden hankkiminen
opiskeluajan jälkeistä työuraa varten.
Valmisteilla olevaan lakiesitykseen sisällytetyt opiskeluaikojen rajoitukset
ovat harkinnanvaraisine joustomahdollisuuksineen täysin riittäviä. Lisäaikojen
poikkeuslupakäytäntö tulee kuitenkin
yliopistoissa pitää siinä määrin tiukkana, ettei opintojen keston maksimiajasta
kehity uutta tavoiteaikaa.?
HELSINGIN SANOMIEN mukaan
marraskuussa aloittavan EU:n uuden komission ensimmäinen näkyvä piirre on, että puheenjohtaja
José Barroso on ainakin alkumetreillä vastustanut näkyvästi Saksan ja Ranskan halua ohjailla komissiota.
?Barroso sanoi ei, kun Saksa halusi itselleen ylivallan talousasioissa. Näin vanhoille veteraaneille
kun tahtoo tulla pieniä ylivuotoja vessoissa,
mutta aina ne ovat siistejä. Eduskunnan hallintovaliokunta
ei kuitenkaan ole innostunut kihlakuntien
yhdistämisestä; haja-asutusalueiden painostus on saanut sen epäröimään. Mitäpä sitä tyhmältä
kansalta kysymään, kun kerran kansalla on
viisaat päättäjät.
Ilmeisesti suomalainen rahvas on selkeästi
paljon tyhmempää kuin monen muun eurooppalaisen maan väki. Vai
olisivatko päättäjät pakotettuja päättämään
vastoin kansan tahtoa. Maakunnallisten keskusten ulkopuolella nimittäin pelätään, että kun hallinto siirtyy, heikkenevät
palvelutkin. Ahkerasti kenttää kiertänyt Reijo Naulapää jää
eläkkeelle. Muut menettävät asukkaitaan
alhaisen syntyvyyden, talousvaikeuksien sekä siirtolaisuuden rajoittamisen vuoksi. Aikaväli oli siis tuolle väestön nelinkertaistumiselle pitkä, ja
muutokset olivat hitaita.
Räjähdysmäinen kasvu havainnollistuu vasta, kun pöytään lyödään
1960-luvun numerot: kolme miljardia. Takana tulevan auton kuljettajan on ennen Inkereentien risteystä ohitetta-
va sallitulla nopeudella ajava auto. Ja kaikki kunnia
myös siivoojille. Niinpä tämä hoitokerta jää itselleni viimeiseksi. Hoidot ovat kyllä hyviä entiseen tapaan, hieronnat, jalkahoidot ja monenlaiset yrttikylvyt.
Niiden lisäksi pientä liikuntaa ulkona ja ajankuluksi jotain askartelua ja pientä voimiste-
LEHTO
Kirjoittaja on hallintotieteiden
tohtori.
VALLANVIILTOJA
Tupurissa on kevytväylä ja pikatie
Seuraan olosuhteitten pakosta päivittäin,
kuinka lapset tulevat kävellen ja pyörillä Yläja Keskirinteestä alas koulua kohti. Kansalaiset luottavat
poliisiin, päättäjät suhtautuvat epäillen poliisin perusteluihin.
***
Poliisiylijohtajan virka on haettavana
Täällä ovat meijerit muuttuneet
kunnanvirastoiksi ja ravintoloiksi, koulut
kahviloiksi, äänistudioiksi tai puusepänverstaiksi.
Sivu 9
SSS
Ex-maaherra, tohtori Heikki Koski esittää, että Länsi-Suomen läänin lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero tulisi nimittää
valtakunnalliseen poliisiylijohtajan virkaan.
Virka on avoinna, koska sen nykyinen
hoitaja Reijo Naulapää jää eläkkeelle.
Heikki Koski arvioi SSS:lle kirjoittamassaan kolumnissa, että Mikko Paatero toisi
tehtävään monipuolista kentän kokemusta
ja riuskuutta päätöksentekoon.
Sivu 2
Nuoret salonseutulaissuunnittelijat
Marianna Sorsa ja Kaisa Kaapo:
Menestykseen
ei löydy oikotietä
SSS?Päivi Kusnetsoff
Kaisa Kaapo opiskelee Turun Taideakatemiassa tekstiilisuunnittelua. Kolmenkymmenen vuoden kokemuksella
Lintuselta jää harva juttu ratkaisematta.
Hän tietää, että kaikkia kannattaa
epäillä. Kumpainenkin nuori suunnittelija
on menestynyt alallaan jo nyt, vaikka opinnot ovat vielä kesken.
Salosta lähtöisin olevan Sorsan CrossStitch -penkki valittiin keväällä Imu Design -ryhmään, ja se pääsi esille New Yor-
kin toukokuisille kalustemessuille. Unelmia, näkemystä ja lahjakkuutta toki pitää olla, mutta tärkeintä on paiskia töitä menestyksensä eteen. Tutkintatyötä tehdään rajaamatta ketään sen ulkopuolelle.
. Esityksen musiikillisena johtajana on
kanttori Kirsi Laakkonen. Entinen koulu tai teol-
lisuuskiinteistö on usein saanut uuden elämän
esimerkiksi kahvilana tai muussa yritystoiminnassa.
Ilman kekseliästä uuskäyttöä monen vanhan
rakennuksen kohtalona olisi ollut hiljalleen
ränsistyä ja kadota pois ihmisten silmistä. elokuuta 2004
Heikki Koski:
Vanhat rakennukset ahkerassa
uuskäytössä Salon seudulla
SSS?Jarkko Turpeinen
Ihmisen kekseliäisyys ja yritteliäisyys on koitunut pelastukseksi monelle vanhalle rakennukselle, jossa alkuperäinen toiminta on syystä tai toisesta loppunut. Kuusjoella syntyneen Kaapon yhdessä kollegansa
Noora Aution kanssa suunnittelemaa ja
valmistamaa Pidä hipat! -painokangastyötä puolestaan esitellään Nuorten Forum
2004 Young Forum -näyttelyssä Helsingin
Sanomatalossa.
Molemmat suunnittelijat kertovat menestyksensä salaisuudeksi rankan työnteon. Salon seudulla kyyhkyjä on tavattu
ainakin Perniössä.
Suomen Viestikyyhky-yhdistyksen puheenjohtajan Tomas Häggvikin mukaan Suomesta on löydetty tänä kesänä jo kymmeniä keskieurooppalaisia kirjekyyhkyjä.
. Usein asiakkaat päätyvät tekemään tutkintapyynnön poliisille yksityisetsivän keräämien näyttöjen perusteella.
Sivu 11
Loppuunmyyty
näytelmä Perttelissä
Suomeen on harhautunut tänä kesänä poikkeuksellisen paljon keskieurooppalaisia kirjekyyhkyjä. Ne lentävät etelästä pohjoiseen maalinsa ohi ja päätyvät
tänne, Häggvik sanoo.
Sivu 8
Marko Kemppainen
kärjessä skeetissä
Sami Perttilä
Ruusunpunaiset unelmat eivät yksinään tuo menestystä. -näytelmän esitykset on myyty loppuun. Näytelmän päärooleissa
nähdään Anu Lehtola ja Lassi Almgren.
Suomi saattaa saada oman suuren yllättäjänsä
Ateenan olympialaisiin.
Haulikkoampuja Marko Kemppainen on nimittäin jaetulla ensimmäisellä sijalla olympialaisten
skeet-kilpailussa ensimmäisen päivän jälkeen.
Kemppainen rikkoi kaikki päivän 75 kiekkoa.
Toki Kemppainen on menestynyt aiemminkin arvokilpailuissa, mutta siitä huolimatta hän pääsi
lähtemään Ateenaan ilman suuria ennakkokohuja.
Alkukilpailu jatkuu tänään kahdella 25 kiekon
sarjalla. Luottamuksen saavuttaneelle henkilölle voi
tulla kiusaus käyttää asemaansa hyväkseen. On löydyttävä
myös roppakaupalla kilpailuhenkisyyttä, Marianna Sorsa ja Kaisa Kaapo toteavat. Työpäivät ovat pitkiä, eikä sunnuntaivapaata tunneta.
Sivu 10
Esko Keski-Vähälä
Burnout Party kiihdytti Kiikalan kentällä
Katuautojen ja moottoripyörien kiihdytyskisa toi Kiikalan lentokeskukseen tuhansia vauhtiin ja
bensankatkuun retkahtaneita lauantain viettäjiä
Sivu 6
Yksityisetsivä
epäilee kaikkia
Keskieurooppalaisia
kirjekyyhkyjä
eksynyt Suomeen
SSS?Jorma Palovaara
Yksityisetsivä Pentti Lintunen toimii rikostutkinnan harmaalla alueella.
Hänet kutsutaan apuun, jos esimerkiksi yrityksessä epäillään jonkun vetävän rahaa tai tavaraa välistä, mutta rikoksesta ei ole riittävää näyttöä. . Juvankoskella, Perttelin seurakunnan kesäviettopaikassa esitettävästä ?Pirkosta ja Junnusta?on vielä kolme
näytöstä.
Näytelmä kertoo 1700-luvun Pertteliin ja Romsilan
kylän tietämille sijoittuvan ajattoman rakkaustarinan.
?Pirkko ja Junnu. 125 kiekon jälkeen kuusi ampujaa etenee
loppukilpailuun.
KULTTUURI sivu 18
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Marko Kemppainen ei eilen säälinyt kiekkoja. 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
KUNTO- JA HOMEKARTOITUKSET
TURUNTIE 6 P. Syyllinen on usein se, jota yrityksessä ei ole syytä epäillä. Kaikki 75 säpäleiksi.
URHEILU sivu 19
+18
Paimio
Kuusjoki
Halikko
Salo
Pertteli
Kiikala
Suomusjärvi
+18 Muurla
+18
Kisko
Sauvo
+18
Perniö
Kemiö
Dragsfjärd
+19
Somero
Marttila
Särkisalo
Västanfjärd
+18
MEIDÄN KESKEN sivu 17
Näkkileipätehtaasta
sisustajan keitaaksi
Vuonna 1927 Ylhäisiin rakennettu leipätehdas lopetti näkkileivän tuotantonsa
vuoden 1990 lopulla. Heidän hoitamansa jutut vaihtelevat firmojen sisäisistä tutkimuksista kadonneiden etsintään.
Jos väliraportit päätyvät vääriin käsiin, syyllinen voi helpommin peitellä
jälkiään, Lintunen toteaa.
Kun Lintunen on hoitanut oman
osuutensa, loppu on kiinni asiakkaas-
ta. 727 1126
www.talolaakarit.com
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. -näytelmän on ohjannut Maisa
Pitkänen. Sen jälkeen kiinteistö on toiminut muun muassa varastona
ja sälekaihdintehtaana.
Viime maaliskuussa Maripa Oy:n sisustusyrittäjä Pasi Paakkonen osti nelikerroksisen ja 3 600 -neliöisen salolaisten
maamerkin muuttaakseen sen täyden
palvelun sisustuskeskukseksi.
Huomenna tutustumme arvokkaan
oloisen rakennuksen historiaan ja nykytilanteeseen.. Uu-
dessa käytössä erikoisetkin tilat saattavat sen
sijaan avautua suurelle yleisölle, jonka muuten olisi ollut mahdotonta päästä koskaan tutustumaan niihin.
Salon seudullakin on lukuisia kiinteistöjä,
jotka on otettu alkuperäisestä poikkeavaan
Mikko Paatero
poliisiylijohtajaksi
käyttöön. Pidämme toimeksiantajan perillä
tutkimuksen edistymisestä, mutta
kaikkea tietoa emme voi keskeneräisessä jutussa antaa asiakkaallekaan.
Harhailijoita on nähty
myös Salon seudulla
SSS?Lasse Kylänpää
Jorma Palovaara
Pentti Lintunen ja Susan Aerts ovat yksityisetsiviä. Eksyksissä olevia lintuja on tänä vuonna ollut monta erityisesti
Puolasta. Marianna
Sorsa taas käy Helsingin Taideteollisen
korkeakoulun tila- ja tekstiilisuunnittelun
linjaa. He kiittelevät opiskeluajan suomia mahdollisuuksia toteuttaa villeimpiä suunnitteluideoita.
TULOSSA
Säätila
Säätila
tänään
tänään
Koski
Veli-Matti Henttonen
Keijo Tikkasen näyttelemä
Manu on Pirkko ja Junnu näytelmän rosvoista kiltein.
SSS
SSS
Perttelin kirkkokuoro on tehnyt uuden aluevaltauksen, sillä sen valmistaman laulupainotteisen ?Pirkko
ja Junnu
Tavoitteena turvallinen vanhuus. - 9.3.05
Näyttelytilassa Salon Taiteilijaseuran AVAA -näyttely
Ravintola RÄNTMESTARIN KROUVI avoinna koko päivän.
VAPAA PÄÄSY, TERVETULOA!
Järj. 9.8.2004 TYKS
Kiitollisuudella, rakkaudella ja
suurella kaipauksella
Aino
Jukka, Sirkka ja Janne
Jaana ja Jussi
Iloista ja rakasta ystävää muistaen
sukulaiset ja ystävät
Olinpa vähällä antaa surulle vallan
ja kysellä: miksi, voi miksi ?
Samalla silmäni näkivät:
Taivahan Taatto Sinua portilla halasi,
tervetulleeksi toivotti kotiin:
?Käyhän peremmälle, tässä jo kerroin
Sinun tulevan tänään. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, jälkipuinti
Kriisipsykologi Salli Saari. ja ke 8.9.2004 klo 17. Lisätietoja ja hakeutuminen koulutukseen oppisopimuskeskuksen
kautta helina.juhela@sskky.fi tai p.044 7704221.
TIETOKONEEN KÄYTTÄJÄN A-KORTTI
VASTA-ALKAJILLE 15.9. klo 9.00?16.00. 22% alv)
HYGIENIAOSAAMISEEN
VALMENTAVA KOULUTUS
www.turkuamk.fi/taykkari
TIETOJENKÄSITTELYN AMMATTITUTKINTO,
OHJELMOINTI, OMAEHTOISENA AIKUISOPISKELUNA 13.9. 727 4120
Ajanvaraus myös sunnuntaisin
o.s. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Mariankatu 12, Salo. Koulutuksesta pidetään Infotilaisuus Salon akk:ssa 25.8. Pro Rantakivet ry. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. 10.8.1927 Perniö
k. 20.15.
Ajokortteihin vaadittavista osaamisista lisätietoja
www.tieke.fi
Voit hakea tai tilata koulutusesitteet ja
hakulomakkeet Salon akk:n toimistosta
p. Hinta 70 ?.
. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen
ko. vanhustenhoidon seminaarisarja
Torstaisin klo 16.30?19.45 (35 ?/seminaari-ilta)
23.9. Sosiaali- ja terveysalan tutkimusta, kehittämistä ja valvontaa esitetään koottavaksi yhteen
virastoon, joka sisältäisi nykyisen sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen
Stakesin.
Asiaa selvittää opetusministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta Kansanterveyslaitoksen entinen pääjoh-
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. seminaaria. Tavoitteena on vahvistaa tutkimusta, mutta se ei tule merkitsemään henkilöstömäärän vähentämistä, sanoi Huttunen lauantaina STT:lle.
Tutkimuslaitosten uudistushankkeista kertoi ensin lauantain
Iltalehti. Lisätietoja Mari Mäenpää, gsm 050 543 2159, mari.maenpaa@farma.fi
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,18
1,18
1,18
1,43
1,18
SYKSYN
seminaarisatoa
Sosiaali- ja terveysalan syksy alkaa Turun AMK:n täykkärissä
kiinnostavien seminaarien merkeissä. 20.15.
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Salon Seudun Kehittämiskeskus/Maaseutuneuvonta
Informaatioteknologianpalvelujen ja markkinoinnin koulutus työssä oleville. Hinta 70 ?.
. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: puh. mennessä: puh. krs
?
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Ty ö v o i m a - j a e l i n k e i n o k e s k u s
T U R U N A M M AT T I K O R K E A K O U L U
Täydennyskoulutus- ja palvelukeskus
www.turkuamk.fi/taykkari
Lauri Ilmari
Oksanen
s. Koulutuksen hinta 30 . Tervetuloa mukaan!
Vanhuksen hyväksi . Kuntouttava työote vanhustyössä . Suomen Posti Oy,
. Hinta 80 ?.
. klo 9.00?15.45. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankki- Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
(02) 770 2626
(02) 770 2232
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
TIETOJENKÄSITTELYN PERUSTUTKINTO,
DATANOMI, OPPISOPIMUSKOULUTUKSENA
7.9. 1937 Kotka
. Miksi vanhusten ravitsemus aiheuttaa keskustelua?
Ovatko vanhuksemme aliravittuja?
. erektio- ja siemensyöksyongelmat
. Osaamistestin läpäissyt saa hygieniaosaamistodistuksen ja -kortin.
Kouluttajina kotitalousneuvoja Päivi Tanner ja kotitalousteknikko, hygieniaosaamistestaaja Mari Mäenpää ProAgria Farma Maaseutukeskus/
Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset. Lasten traumatisoituminen
23.10. 13.12.2005
Perustaidot ja valmiudet tietokoneen käyttöön.
Lähiopetus ke iltaisin klo 17 . häiriöt seksuaalisessa halukkuudessa
Dos. Juhana Piha aloittaa vastaanoton 2.9.
Puh. klo 9.00?15.00. 21
Lampola, Vaskiontie 340, Halikko
Koulutuksen tavoitteena on valmentaa osallistujat hygieniaosaamistestin suorittamiseen. elokuuta 2004
?
4
Kuolleita
Tiina Näsmanin
Kuolleita
BALETTIKOULU
Klassisen baletin ja lastentanssin tunnit alkavat ti 31.8.
Opettajina jatkavat Kristiina Lindroth ja Tuire Katajamäki.
Ilm. Yhteisökuntoutus, teoriaa ja käytäntöä
19.10. 9.8. Hinta 80 ?.
. 12.8.2004 Pertteli
Viikkomarkkinat
joka lauantai
s. . Psykoedukatiivinen perhetyö
9.9. Vanhuksen
sosiaaliturva ja sen tulevaisuuden visiot.
7.10. - 30.5.2006
Tietokoneen käyttäjän A-kortin suorittaneelle
mahdollisuus tehostaa tietokoneen käyttöä.
Lähiopetus torstai-iltaisin klo 17 . 010 5536 115,
050 3854 115 tai raija.reunanen@turkuamk.fi.
T U R U N A M M AT T I K O R K E A K O U L U
Täydennyskoulutus- ja palvelukeskus
1.1.2004 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,26
1,44
0,26
1,44
0,26
1,44
0,31
1,74
0,26
1,44
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
SSS?STT
Valtion rahoittamaa tutkimustoimintaa kaavaillaan tehostettavaksi. klo 9.00?16.00. 02-778 73. RIKALANMÄKI, HALIKKO
11-14.00 Roolivaatteita ja kasvomaalausta
11.00 UNIPULASTA POIS
Lasten Laulukaupungin lapsiryhmä
12.00 HÖLMÖLÄISET
Taiteen perusopetuksen lapsiryhmä, Salon Teatteri
12.30 KURAKYLÄSTÄ KAUPPALAKSI III
Palokunta harjoittelee, Salon kaupungin teatteri
13.00 LASTEN LAULUHETKI
Helinä Rinne laulattaa lapsia
13.30 LASTEN MUINAISPOLKU
Kierros Rikalanmäen muinaispolulla ja
muinaiskorun askartelu, Sini Männistö
13.30 ÄITI PELOTON - Lauluja näytelmästä Äiti
Peloton ja hänen lapsensa, Salon Näyttämö
14.00 MONINAINEN - VALITUT PALAT
Runonäytelmä, Päivikki Franck ja Martti Räisänen
15.00 LOVIISA - NISKAVUOREN
NUORI EMÄNTÄ Teatteri Puutaivas
15.00 MUSIIKKIA, Ari Grönthal, Pauli Virta,
Kalevi Olli, Kauko Kuparinen
16.30 MUSIIKKIKOULU VIMUKEN SHOW
17.30 GURU Quo Vadis
18.30 LAULUSEPOT
19.30 SODANKIELTÄJÄ Kiskon Makasiiniteatteri
19.30 TÄNÄ ILTANA LAILA KINNUNEN
musiikkinäytelmä, Lapintähti ry.
21.00 ILLANISTUJAISET
PAAVO SJÖBERG yhtyeineen
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
?Suomen Posti Oy, Turku.
Puhelin: 020 451 4333
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
Viikonl. vanhuksen parhaaksi.
21.10. 010 5536 115,
050 3854 115 tai raija.reunanen@turkuamk.fi. Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Lohja. (sis.
alv) + osaamistesti 12 . klo 17-18.00.
Tervetuloa kuulemaan lisää!
TIETOKONEEN KÄYTTÄJÄN AB-KORTTI
16.9.04 . 27.1.05
ILMOITUSOSASTO
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. 731 2456
Yritystoiminnan aloittamista suunnitteleville ja vastikään
yrittäjinä aloittaneille suunnatuissa maksuttomissa iltaopinnoissa perehdytään erityisesti yrityssuunnitteluun,
yritystoiminnan eri osa-alueisiin ja liiketoiminnan kehittämiseen.
* 30.3.1938 Suomusjärvi
. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2004. 040 0622 993
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Syksyn koulutuksia
Salon akk:ssa
SALON
AIKUISKOULUTUSKESKUS
www.saloakk.fi
Rakas puolisoni, isämme ja vaarini
14 v. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Puhelin (019) 331 220
Jatkuva säästötilaus 1.11.2003 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
12
kk:n
maksuerä
166,00
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
la-su klo 8.00-10.00
6
,,
,,
84,00
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
56,00 ?
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
42,00 . 22.7.2004 Loimaa
Rakkaudella muistaen
Sirpa, Sirkku ja Sari
Arja perh.
muut sukulaiset ja
ystävät
Kesken elon kaunehimman
vaivuit uneen ikuiseen.
Jälkees jäi vain
muistot kauniit,
suru, kaipuu pohjaton.
Me tiedämme sinun on parempi näin.
Kivut poissa on ja tuskat takanapäin.
Suo anteeksi suru ja kyyneleet nää,
ne rakkautta on ja ikävää.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että
rakkaamme siunataan Perttelin kirkossa
28.8. Lääkkeitä vai lämmintä kättä?
Ratkaisuja vanhusten unihäiriöihin.
11.11. Perheen kriisit, perheväkivalta, insesti
8.10. 28.9. Miten kohdata elämä ja oma kuolevaisuus
11.11. Huttusen on määrä luovuttaa lopullinen raporttinsa lähiaikoina.
. 12.8.1965 Kisko
k. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. 12.8.2004 Salo
Rakkaudella ikävöiden
Kerttu
Kirsi-Marja ja Pertti
Jarno ja Juha-Matti
Marja-Liisa, Raimo, Annika ja Antti
Kristiina, Mika, Melissa ja Marianne
Veli-Pekka
sisko
sukulaiset ja ystävät
Me näimme voimiesi vähenevän
ja tiesimme lähtösi lähenevän.
Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää
vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää.
Silti paikkasi tyhjääkin tyhjempi on
ja kaipuumme suuri ja rajaton.
Potenssihäiriöt
Salossa 22.9. Hinta 40 ?.
. klo 11.00, minkä jälkeen muistotilaisuus
Muurlan Opistolla.
Salon Karjalaiset Ry:n nuorten piirissä toimii neljä
aktiivista kansantanssiryhmää: Pirpanat (alle kouluikäiset), Pikku Piiat (7-10 v.), (Ryhmä on jaettu kahteen
osaan), Wilmat (11-16 v.) ja Venlat ja Väinämöiset
(kouluikäisten kehitysvammaisten lasten ryhmä).
Elokuun
Siunaus toimitettu.
Puolen
innan
H
markkinat...
Hilkka Lehtin
muistoa kunnioittaneille.
Merja ja Mervi
Paljon,
paljon tuotteita
joka makuun
edukkaasti!
Lämmin kiitos Teille
kaikille, jotka kunnioititte
rakkaamme
Osallistu elo-arvontaamme,
arvomme joka perjantai
50 euron lahjakortin!
Aura Säilän
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Kaipaamme joukkoomme uusia innokkaita tyttöjä ja poikia!
TANHUHARJOITUKSET ALKAVAT
LAURIN YLÄASTEEN SALISSA
PIRPANAT: KE 1.9.-04 klo 18.00-19.00, ohjaajat Hannamari ja Sanna Vuori
PIKKUPIIAT: TO 2.9.-04 klo 17.45-18.45, ohjaajat Sanna ja Hannamari Vuori
WILMAT: TO 2.9.-04 klo 19.00-20.15, ohjaaja Sanna Vuori
VENLAT JA VÄINÄMÖISET: KE 1.9.-04 klo 19.00-20.00,
ohjaajat Sanna ja Hannamari Vuori
Lisätietoja saa ohjaajilta: Sanna Vuori 02-733 8878,
Hannamari Vuori 041 544 7679.
Kaikki uudet ja vanhat: Tervetuloa kansantanssin pariin!
SALON KARJALAISET RY
AVOIN
yrittäjävalmennus
Rakkaamme
Valto Ilmari Pihlaja
Sekalaiset
Turuntie 5, Salo p. Puhelin 0200-71000
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
94,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Puhelin iltaisin
4 ,,
64,00 ?
3 ,,
47,00 . (02) 733 22 55 tai www.mehilainen.fi/ajanvaraus
Vilhonkatu 8
Salo
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 15.9. klo 12.00?15.45. (sis. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
175,00 . urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. tiedustelut puh. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Valtion tutkimustoimintaa kaavaillaan
tehostettavaksi
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2003)
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
PALVELUPISTE
Koulutus antaa valmiudet suunnitella toimivia ja
selkeitä ohjelmia annettujen määräysten mukaisesti. Ilmoittautumiset: 1.9. Vuorotyö ja työterveyshuolto
21.10. 2004 Halikko
Turun Seudun Tanssioppilaitoksen
Salon Lääkintälaboratorio
Rummunlyöjänkatu 7
P. 147:3)
Suunnattomasti kaivaten
Heikki
Timo, Sofia, Riikka, Eero, Aino ja Maiju
Marja, Pekka, Hanna ja Antti-Pekka
Leena-sisko
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakas isämme ja pappamme
Tauno Pietari
Kauppinen
* 29.6.1915 Räisälä
. klo 16.30?19.45. klo 6.00?12.00
. SALO
19.00 KALLE AALTOSEN MORSIAN
Vuohensaaren kesäteatteri, Salon Teatteri
21.00 OUTLINE, SIX PACK ANNIE
Nuorten klubi-ilta ravintola Maximissa
LAUANTAI 28.8. Katso tuonne !
Tuo joukko on tullut Sinua vastaan.?
Näin kuinka liityit riemuiten
edellä menneitten joukkoon.
Ja minä olin vähällä antaa surulle vallan.
(Marja Rautiainen)
Siunaus toimitettu 21.8.2004 rakkaitten läsnä
ollessa. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. mennessä Salon
Seudun Kehittämiskeskukseen, puh. Tavoitteena on muun muassa karsia eri
tutkimuslaitoksissa
tehtävää
päällekkäistä tutkimusta. Lehti siteerasi varhaista
raporttiluonnosta, joka on kuitenkin Huttusen mukaan ehtinyt
huomattavasti muuttua siitä saadun palautteen perusteella.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
Laskutuslisä alle 29,50 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . Hinta 70 ?.Turun AMK,
Sosiaali- ja terveysala, Ruiskatu 8,Turku, luokka 331.
. Miten kohdata elämä ja oma kuolevaisuus?
25.11. 458 3535 klo 15-21
Meille kaikille niin rakas
Kaarina Tellervo
Sallinen
IHOTAUTIEN ERIK.LÄÄKÄRI
Rauha-Lea Siberg
* 27.5. 7704 249, 7704 641 tai 7704 216 tai
akkinfo@sskky.fi.
LT-LEVIKKI 21.800 kpl
ILMOITUSHINNAT
mustavalk.
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Ma 6.9. Esillä on esimerkiksi
Merentutkimuslaitoksen ja Ilmatieteen laitoksen yhdistäminen. Puh. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
taja Jussi Huttunen. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. ä
12-14 v.
8-10 v.
9-11 v.ä
edistyneet
Koulutus
Tervetuloa!
Jukka perheineen
Tero
Jazz 3
Jazz 2
Kirppujazz
Jazz 1
Jazz 4
Tiedustelut ja ilmoittautuminen
arkisin 040 717 0290 www.tanssioppilaitos.com
Voit myydä, ostaa, vaihtaa
tai vaikka lahjoittaa.
Lämmin kiitos
Kiitollisuudella muistaen
Kyllikki ja Matti
Vesa ja Leena
Kaija ja Aimo
lastenlapset perheineen
sekä muut sukulaiset ja ystävät
16-17
17-18
18-18.45
18.45-19.45
19.45-21
Yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta
Simo Mikael
Rannikko
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Hinta 35 ?.
Seminaarit järjestetään Turun AMK:n Salon toimipisteessä osoitteessa
Ylhäistentie 2. Opintoihin sisältyy mahdollisuus
saada henkilökohtaista ohjausta 4 kk koulutuksen päättymisestä.
Tarkempi ohjelma löytyy osoitteesta www.turkuamk.fi.
. (02) 777 1833.
Plaza 3. klo 9.00?16.00. Jokinen
SALON TANSSIKOULU
Salohallissa, keskiviikkoisin 1.9.-04
Rakkaamme
Herra parantaa ne, joilla on särjetty
sydän ja sitoo heidän haavansa.
(Ps. Lämmin kiitos osanotosta.
Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
Markku Kalevi Haapaniityn
muistoa ja otitte osaa suureen suruumme.
Omaiset
Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioittivat rakkaamme
Karin Alice Fromholtz?in
muistoa ja ottivat osaa syvään suruumme
Omaiset
TEATTERI- JA MUSIIKKITAPAHTUMA 27.-28.8.
PERJANTAI 27.8. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
18,00 . alv). Ohjelmointityössään hän hyödyntää tietokantoja ja osaa toimia vastuullisena projektiryhmän jäsenenä. - 24.11.2004
Teoriaopinnot (60 h) toteutetaan viitenätoista arki-iltana, joko
yhtenä tai kahtena iltana viikossa. ma 23.8. Lisätietoja myös:
Salon työvoimatoimisto, Juha Metsänoja, puh
Vanhasen ajama linja voitti
koeäänestyksessä luvuin 23?5.
. Puolittain upoksissa kellunut kanootti ja sen vierellä ollut mies havaittiin kello 18:n jälkeen illalla. Poliisi otti kiinni tekijäksi epäillyn.
SSS?STT
Karhunpentu ammuttiin
Tuupovaarassa
Karhunpentu ammuttiin Tuupovaarassa Pohjois-Karjalassa. Mutta kun pääministeri ja ministerit kentällä joka tapauksessa
liikkuvat, niin niihin yhteyksiin
pyritään sovittamaan mukanaolo
myös paikallisissa vaalitapahtu-
SÄHKEET
Lehtikuva/Jaakko Avikainen
Edulliset internetpuhelut alkavat polkea kansainvälisten kaukopuheluiden hintoja. Ampumalavalla olleesta metsästäjästä emo ei saanut vainua, koska jätti tämän rauhaan.
Karhuemo poistui paikalta toisen pentunsa kanssa vasta runsaan
puolen tunnin kuluttua, kun paikalle alkoi tulla muita metsästäjiä.
SSS?STT
Mies menehtyi pudottuaan
kuudennesta kerroksesta
ta internetpuheluista. . Ainoaksi todelliseksi kritiikin
aiheeksi näyttääkin jäävän indeksitarkistusten tekeminen sinänsä lain mukaisella tavalla
vain 75-prosenttisesti. Ahvenanmaan
poliisi hoitaa tapauksen jatkotutkimukset.
SSS?STT
?Valtiolla ja
kunnilla
sama tavoite?
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) torjuu kunnallisvaaliehdokkuudestaan yhä kumpuavan
arvostelun ja pitää ehdokkuutta
kummastelevien perusteluja haettuina.
. Kännykkäfirmat saattavat käyttää satoja dollareita yhden uuden asiakkaan
hankkimiseen, helsinkiläinen oikeustieteen kandidaatti Sinikka
Suikkonen kuvaa tilannetta Kaliforniassa.
Suikkonen opiskelee kaupallista
MBA-tutkintoa Kalifornian yliopistossa Davisissa Sacramenton
lähellä. Toisin päin ajatellen
operaattorit eivät saisi estää uuden tekniikan kehittymistä.
Verkossa puheluohjelmia saattavat uhata virukset ja hakkereiden
hyökkäykset, minkä vuosi monet
yritykset kieltävät näiden ohjelmien asentamisen työasemille.
Innostunut käyttäjäkunta
. Nainen oli hypätessään satuttanut selkäänsä, kättään ja jalkaansa, mutta oli
muuten hyvässä kunnossa. Hänet vietiin Maarianhaminan sairaalaan tarkkailtavaksi.
Ruotsalainen 36-vuotias nainen hyppäsi kertomansa mukaan Silja Festival -aluksesta varhain aamulla, pian laivan lähdettyä Ahvenanmaalta kohti Turkua. Samanlaisia erimielisyyksiä
politiikassa on aina, ja niiden
kanssa eletään.
Torilla kulkijoita kansanäänestys ei tuntunut askarruttavan
millään lailla. On hyvä
palauttaa mieliin, että nykyisten
pääoppositiopuolueiden hallituksessa ollessa tarkistukset tehtiin
pääsääntöisesti vain 50-prosenttisesti, hän muistutti.
Syyttäjälle
huomautus
syytteistä
luopumisesta
SSS?STT
Apulaisvaltakunnansyyttäjä
Jorma Kalske on antanut huomautuksen helsinkiläiselle kihlakunnansyyttäjälle. Euroopassa
merkittävin tulokas on Skype. Yhtiö ilmoittaa, että sen puheluohjelman on imuroinut yli 19 miljoonaa käyttäjää.
Nuori mies kuoli pudottuaan kerrostalon kuudennen kerroksen
parvekkeen katolta perjantain ja lauantain vastaisena yönä Helsingissä. uutta politiikkaa.
Kurikka ei liity niihin epäilijöihin, joiden mielestä päättäjiksi
havittelevien nuorten ajatukset
pyörivät vain harrastus- ja vapaa-ajan kysymyksissä. tavallisiin nuoriin ja
vaikuttajanuoriin, joiden iät vaihtelivat 15:n ja 30 vuoden välillä.
Tavallisille nuorille lähetettiin
1 300 kyselykaavaketta, joista palautui 540. Vaikuttajanuorille kyselyjä lähti 340 ja palautuksia tuli
180.
Uutta verta kaivataan
Viime kuntavaaleissa erityisesti
suurissa asutuskeskuksissa nuorten uurnilla käynti oli laimeaa.
Itä-Helsingissä ja Vantaalla arvioitiin, että 18?20-vuotiaista äänesti vain muutama prosentti. Miestä yritettiin
elvyttää, mutta elvytys ei tuottanut tulosta.
Kanootin kaatumisen syytä ei tiedetä. Siinä kansalaisten ja myös
keskustan kannattajien mielipiteet jakautuvat kahtia. Hauli tunkeutui ilmeisesti silmäluomen läpi. Poliittiset nuorisojärjestöt ovat tietysti
tehneet lujasti töitä asian eteen.
Ehkä vaikuttaminen omiin
asioihin on myös tulossa uudestaan ?muotiin?, pohtii Kuntaliiton erityisasiantuntija Päivi
Kurikka.
Tutkimusta varten valittiin jokaisesta maakunnasta yksi kunta, jonka nuorille kysely lähetettiin. Nyt uudet internetyhtiöt
siirtävät ääntä tietokoneelta tietokoneelle lähes maksutta ja puhelimiin parilla sentillä minuutti.
Verkkoon pääsystä joutuu tietenkin maksamaan kiinteän kuukausimaksun.
Hintaero on luonut nopeasti internetpuheluille oman käyttäjäkunnan. Toinen mies
viittoi kaveriaan pois radan luota, mutta tämä ei ehtinyt alta pois.
Jarrutuksesta huolimatta juna törmäsi mieheen, joka kuoli heti.
Surmansa saanut kiuruvetinen mies oli 50-vuotias.
Poliisin mukaan alkoholilla oli osuutta asiaan.
SSS?STT. Lasku
ikään kuin valuu soittajan operaattorille ja soittajalle. Palo vanhassa
puutalossa oli ilmeisesti kytenyt jo pitempään ennen kuin se havaittiin.
Hälytyskeskukseen ilmoitus palosta tehtiin kello 14.05. Tapahtuma sattui kaupungin keskustassa Erottajankadulla
hieman puolenyön jälkeen.
Poliisin mukaan 20-vuotias mies oli ollut mukana kerrostalossa
järjestetyissä noin kolmenkymmenen hengen juhlissa. Kiikkerä kanootti saattaa
kaatua haulikon potkaisustakin. erauspennuksi, koska isommasta karhusta ei ollut
mitään havaintoa.
Heti pennun ampumisen jälkeen paikalle ryntäsi metsästä karjuva karhuemo tutkimaan pentuaan. Opiskelijat ovat kiinnostunei-
Tuotepäällikkö Minna Rotko
Elisa Oyj:stä selvittää, että internetpuheluiden soittajat eivät ole
vapaamatkustajia. Vain yksi
kuudesta nuoresta ilmoittaa, ettei
aio äänestää. Huomautus
tuli virheellisestä syytteiden peruuttamisesta.
Kalske muistuttaa, että laki oikeudenkäynneistä rikosasioissa
ei tunne ilmausta ?syytteestä luopuminen?. Useampikin kansalainen närästeli sen sijaan budjettiriihen päätöstä tehdä kansaneläkkeisiin seitsemän euron tasokorotus samaan aikaan kun maahan perustetaan poliittisten valtiosihteereiden kovapalkkaisia virkoja.
Nuoret halukkaita kunnan luottamustoimiin
Moni lähtisi ehdokkaaksi,
jos ymmärrettäisiin pyytää
SSS?STT
Nuorten kiinnostus kunnallispolitiikkaan näyttää olevan heräämässä. Tuoreen tutkimuksen
mukaan joka viides nuori on valmis kunnallisiin luottamustoimiin. Ja näin valtion puolelta katsellen mehän olemme Antin kanssa
samalla puolella kilpailemassa.
Lankian mukaan Vanhasen ja
Kalliomäen ehdokkuus samassa
kunnassa tuskin muuttaa vaaleja
sitä yleispoliittisemmiksi mitä ne
muutoinkin olisivat. Kunnallisvaaleissa joka tapauksessa mitataan puolueiden voimaa ja iskukykyä enemmän kuin eurovaaleissa.
Kansanäänestys
ei hetkauttanut
Vanhanen ei pitänyt mitenkään
kummallisena sitä, että keskustan puoluehallituksessa muhii
yhä kantoja sen puolesta, että
EU:n uudesta perustuslaillisesta
sopimuksesta järjestettäisiin neuvoa-antava kansanäänestys.
. Hiljattain julkaistuissa säästösuosituksissa arvioidaan, että
voip voisi säästää käyttölaajuudesta riippuen 20?75 miljoonaa
dollaria vuodessa.
Kuvernööri Arnold Schwarzeneggeriä kehotetaan aloittamaan kokeilut vuoden 2005 alussa ja laajentamaan toimintaa
myöhemmin vuoden aikana.
Yhdysvalloissa VoIP regulation,
ip-palveluita koskeva lainsäädäntö on ajankohtainen keskustelun
ja kiistelyn aihe. He myönsivät toimineensa
bulvaaneina viidennen miehen
tekemässä rekisterimerkintärikoksessa.
5
KOTIMAA
Vanhanen torjuu arvostelun
kunnallisvaaliehdokkuudestaan
SSS?STT?Merja Könönen
Mies kuoli purkaessaan
kranaattia Ilomantsissa
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Pääministeri Matti Vanhanen tapasi vantaalaisia keskustan yleisötilaisuudessa Myyrmäen maalaismarkkinoilla lauantaina.
missa.
Myös valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) on ehdolla
Nurmijärvellä. Poliisi ei tiedä, oliko mies laukaissut haulikkonsa, sillä ase oli kadonnut joen pohjaan.
SSS?STT
Nainen sai haulin
silmäänsä Kontiolahdella
Metsästäjän seurassa ollut kontiolahtelainen 44-vuotias nainen
sai haulin silmäänsä Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa. Nainen oli asunut yksin omakotitalossa.
SSS?STT
Mies jäi junan alle
?Ip-soittajat eivät ole vapaamatkustajia?
SSS?STT
Nainen hyppäsi
ruotsinlaivalta mereen
Merivartiosto pelasti ruotsinlaivalta mereen hypänneen naisen
lauantaina aamupäivällä Ahvenanmaan saaristossa. Realistinen arvio nuorten äänestysprosentista liikkuu 43?45
prosentin tietämissä. Nykyvaiheessa
kyse on useimmiten voip-tekniikasta (Voice over Internet Protocol), jolla ääni siirtyy tietokoneelta
tietokoneelle ja tietokoneelta lankapuhelimeen tai matkapuhelimeen.
Muutamia vuosia sitten perinteinen puhelu mantereelta toiselle
saattoi maksaa liki pari euroa minuutti. Puhelut kulkevat
kymmenen tunnin aikaeron takaa
hyvin edullisesti.
Suikkonen ei vielä tässä vaiheessa pidä internetpuheluita
täysin kypsinä yritysten käyttöön.
Yksityisissä keskusteluissa pienet
puutteet eivät haittaa.
Yhdysvalloissa internetpuheluihin erikoistuneita yrityksiä on ainakin tusinan verran. portti, josta puhelu pääsee hyppäämään matkapuhelin- tai lankapuhelinverkkoon. En ymmärrä niitä perusteluja,
joissa sanotaan, että valtio ja kunta olisivat jotenkin vastapuolella.
Valtiolla ja kunnilla on sama tavoite, erityisesti palvelujärjestelmän osalta, Vanhanen kertoi Vantaalla lauantaina.
. Mutta perimmältään puolueet eivät voi olla
kahta mieltä, vaan lopulta pitää
olla kanta: joko järjestetään äänestys tai ei. Hän onnistui uimaan Långnäsin lähistöllä sijaitsevalle luodolle, mistä ahvenanmaalaisen yhteysalus Skiftetin miehistö havaitsi hänet ja otti yhteyttä merivartiostoon.
Laivalla naisen putoamista mereen ei ollut huomattu, eikä hänestä ollut tehty katoamisilmoitusta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että nuoret
ovat selvästi tiedostaneet äänestämisen tärkeyden ja aktivoituneet monissa kunnissa. Sopimusten perusteella operaattorit veloittavat
viestin kustannukset. Monen nuoren mielestä
vihreät edustavat ns. Puoluehallituksen
hyvin selvä enemmistö kuitenkin
hyväksyi ne perusteet, jotka esitin.
Puoluehallitus hyväksyi perjantaina kannanoton, jonka mukaan
kansanäänestys ei ole välttämätön. Vaikka yhteys väliin pätkii ja ääni kulkee pienellä viiveellä, niin moni opiskelija tai ulkomailla työskentelevä tarinoi kotimaahansa mieluummin internetin kuin perinteisen kaupallisen
puhelinverkon kautta.
Lakien päivitys
ajankohtaista
Lastentaudeista huolimatta internetpuhelut saavat vähintään
puolivirallista tukea. Vanhanen kiitti
Kalliomäen näyttävän hyvää esimerkkiä ja kannustavan ihmisiä
ehdokkaiksi.
. Internetselaimiin on sisältynyt jo kauan keskusteluohjelmia. Onnettomuus sattui Siprin Kaisakanlahdessa perjantaina puolen päivän
jälkeen heti sorsastuksen alettua.
Laukaus ammuttiin vastakkaiselta rannalta. Niitä on ehdotettu yhdeksi säästökeinoksi
Kalifornian osavaltiossa. Hän on kuluvan vuoden
aikana tarinoinut kannettavalla
tietokoneellaan tuntikausia suomalaisten sukulaisten ja tuttavien kanssa. Osavaltiolta menee vuosittain yli 120
miljoonaa dollaria puhelinkuluihin. elokuuta 2004
?
Manninen
patistaa
kuntia
menokuriin
SSS?STT
Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) kehottaa
kuntia tiukkaan menokuriin. Ulkomaanpuhelun osuudessa varmaan syntyy säästöjä.
Johtaja Hanna Nikander TeliaSonera Finland Oyj:sta sanoo, että
Ficoran eli Viestintäviraston viimevuotinen kannanotto puheensiirrosta internetissä on selkiyttänyt markkinoita Suomessa.
Nikander arvioi, että internetpuhelut ovat uusi mahdollisuus, mutta ne eivät vielä horjuta teleyhtiöiden perinteistä liiketoimintaa.
Sonera on itsekin tarjonnut
Joensuulainen 38-vuotias mies sai surmansa räjähdysonnettomuudessa perjantai-iltana Ilomantsissa Pohjois-Karjalassa.
Onnettomuus sattui noin kello 19.40, kun mies ryhtyi kesämökin
pihamaalla purkamaan jostakin haltuunsa saamaansa kranaattia.
Kranaatti räjähti ja tappoi miehen heti.
Vähän matkan päässä ollut toinen mies lensi paineaallosta maahan ja loukkaantui lievästi. Kranaatin purkajan pelastamiseksi ei voitu tehdä enää mitään.
Poliisin tekniset tutkijat saapuivat paikalle selvittämään tapahtumaa. Tähän mennessä on ollut
vallalla eräänlainen kiintiönuoriajattelu, jossa yksi alle 30-vuotias
on riittänyt.
Internetpuhelut alkavat syödä teleyhtiöiden kakkua
Uutta puhelutekniikkaa
suosivat etenkin opiskelijat
SSS?STT?Jussi Kaksonen
Edulliset internetpuhelut alkavat polkea kansainvälisten kaukopuheluiden hintoja. Lisäksi palvelutuotantoa on tehostettava ja kuntien yhteistyötä syvennettävä, hän opasti Kauhavalla lauantaina.
Mannisen mukaan nämä ovat
ehdot sille, että hallituksen toimien ja ennakoidun talous- ja verotulokehityksen
lupailema
myönteinen kehitys toteutuisi
kunnissa.
Ministeri torjui opposition laskelmat valtion toimien kielteisistä vaikutuksista kuntatalouteen.
. Länsimaiden
ihmiset ovat vuosikausia lähetelleet sähköpostiviestejä internetin
kautta, mutta samaa verkkoa voi
käyttää myös puheensiirtoon.
Äänitiedostojen pakkausta, siirtoa ja puheluohjelmia on kehitelty
vuosikymmenen ajan. Ip-puhelut saattavat kulkea osan matkaa perinteisen televerkon kautta, jolloin
näiltä pätkiltä pitäisi maksaa korvaukset verkon ylläpitäjälle ja verot valtiolle. Koko maassa alle 25-vuotiaista äänesti noin 33 prosenttia.
Nuoret ovat perinteisesti antaneet äänensä vihreiden, keskustan ja kokoomuksen edustajille.
Vihreiden suosio on kasvanut tasaisesti suuremmissa kaupungeissa, joissa on paljon opiskelevia
nuoria. Kyllä
nuoria kiinnostavat samat hyvinvointipalvelut kuin vanhempiakin
päättäjiä, hän kuittaa.
Hän uskoo myös, että puolueet
innostuvat pikkuhiljaa nuorten
ehdokkaiden hankkimisesta riveihinsä. Vaikuttajaryhmiin, kuten
nuorisovaltuustoihin kuuluvista
nuorista joka toinen lähtisi mukaan vaaliehdokkaaksi, jos häntä siihen ymmärrettäisiin pyytää.
Syksyn kunnallisvaaleissa myös
äänestysinnon uskotaan nousevan. Merivartioston mukaan on
epäselvää, miksi nainen hyppäsi laivasta mereen. Metsästäjä luuli sitä ns. Yksittäinen kunta saati kunnanvaltuusto ei ole mikään neuvotteluosapuoli valtion kanssa.
Vantaan keskustaehdokkaat olivat saaneet pääministerin vauhdittamaan kunnallisvaalikampanjansa ensimmäistä yleisötilaisuutta Myyrmäen maalaismarkkinoilla.
Kotikunnassaan Nurmijärvellä
ehdokkaana oleva Vanhanen pyrkii ennen vaaleja kiertämään jokaisessa maakunnassa. Veturinkuljettaja huomasi, että radalla oli kaksi miestä. . Jos esimerkiksi Yhdysvalloista Eurooppaan tuleva puhelu siirtyy internetverkosta perinteiseen verkkoon, niin
operaattori on sopimuksin avannut soittajalle yhteydet ulos.
Internetoperaattorilla on Rotkon
mukaan jossakin päin maailmaa
käytössään jonkinlainen gateway
. Sovitin liittää puhelimen laajakaistapäätelaitteeseen.
voip-sarjaan luokiteltavia Puhekaista-palveluita vuodesta 2002.
Puhekaista löytyy samoin Elisan
palveluvalikosta.
Mies jäi junan alle ja kuoli lauantaina Kiuruvedellä Pohjois-Savossa.
Onnettomuus sattui puolen päivän jälkeen, kun Pyhäsalmelta tulossa ollut henkilöjuna oli lähestymässä Kiuruveden asemaa. Vaalityöhön on pyhitetty niin viikonloput
kuin osa illoistakin.
Puoluesihteeri Eero Lankian
mukaan keskustakentälle annetaan vaalityöhön pääministerin
vetoapua mahdollisuuksien mukaan, mutta ratkaisevasti hänen
varaansa kampanjaa ei rakenneta.
. Kihlakunnansyyttäjä oli oikeuskäsittelyn aikana luopunut useimmista syytteistään
neljää miestä vastaan, vaikka nelikko oli käräjäoikeudessa uudistanut esitutkinnassa kertomansa. Mies meni shokkiin, mutta pystyi soittamaan hätäkeskukseen. Kyllähän ne vaalit tehdään
paikallistasolla, paikallisten ehdokkaiden ja järjestöväen toimesta. Useimmiten syynä
tähän on sopivan ehdokkaan
puuttuminen.
Tiedot käyvät ilmi nuorisoasiain
neuvottelukunnan Nuoran, Nuorisotutkimusverkoston ja Kuntaliiton teettämästä selvityksestä.
Nuorten poliittisesta aktiivisuudesta ja äänestysinnosta kertovat
tulokset ovat osa suurempaa nuorisotutkimusta, joka julkaistaan
syksyllä.
. Turman uhri oli paikkakuntalainen vuonna 1938 syntynyt mies.
Mies oli liikkunut Laitilan Sirppujoella kanootilla, joka oli jostain
syystä kaatunut. Kesken juhlien hän oli lähtenyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä kiipeilemään parvekkeen ulkopuolelle ja tipahtanut katuun.
Mies sai surmansa välittömästi.
Poliisin mukaan asiaan ei liity rikosta, sen sijaan alkoholilla oli
osuutta asiaan.
SSS?STT
Nainen kuoli omakotitalon
palossa Helsingissä
Liikuntarajoitteinen nainen sai surmansa omakotitalon palossa
Helsingin Kannelmäessä lauantaina iltapäivällä. Eloon jäänyt vietiin sairaalaan, eikä häntä voitu kunnolla
kuulustella.
Poliisi muistuttaa, ettei löydettyihin kranaatteihin ja muihin räjähteisiin pidä koskea eikä niitä missään tapauksessa pidä ryhtyä
itse purkamaan.
SSS?STT
Sorsastaja hukkui Laitilassa
Sorsastaja hukkui perjantai-iltana Laitilassa Varsinais-Suomessa. Nuoret jaettiin kahteen ryh-
mään, ns. Loukkaantunut nainen kuljetettiin Tikkamäen sairaalaan.
Poliisi tutkii tapausta vaaran aiheuttamisena ja metsästysrikoksena. Niitä ei
juuri mainosteta, mutta sana kulkee suusta suuhun. Näin ei
Kalskeen mukaan ollut tässä tapauksessa.
Huomautukseen johtanut syyteprosessi liittyy rekisterimerkintärikosta ynnä muuta koskevaan
rikosasiaan. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Yhteyden
tarjoaa yleensä vastaanottava
operaattori. Syyttäjä voi peruuttaa syytteensä, jos asiassa ilmenee seikkoja, joiden perusteella
syyttäjä olisi jo alun alkaen jättänyt syytteen nostamatta. Ilomantsin poliisi tutkii juttua, sillä alle vuoden vanhan kontion tappaminen on kiellettyä luvanvaraisessa metsästyksessäkin.
Tapaus sattui Öllölässä perjantai-iltana, kun joensuulaisen metsästäjän passipaikalle ilmaantui karhunpentu yksinään. Nuoret ovat perinteisesti olleet laiskempia äänestäjiä kuin
vanhemmat ikäluokat. Pelastuslaitos löysi sammutushyökkäyksessä rakennuksen sisältä myös
kuolleen kissan. Kihlakunnansyyttäjä
oli kuitenkin peruuttanut syytteensä sillä perusteella, että hänen mielestään ei enää ollut näyttöä rikoksesta epäiltyjen syyllisyyden tueksi.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän
mukaan syytteen peruuttaminen
oikeudenkäynnin aikana on poikkeuksellista
Nyt on jokaisen kansanedustajan aika lunastaa eduskuntavaalien alla antamansa lupaukset opiskelijoiden taloudellisen aseman
kohentamiseksi.
SSS?STT
Työryhmä pohtimaan
velkavastuusta vapautumista
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän pohtimaan, tulisiko velkavastuusta vapautuminen muuttaa helpommaksi. Paikalle oli varmuustoimena kutsuttu myös MediHeli.
Vanhus ei saanut hengenvaarallisia vammoja mutta ehti silti
hengittää palokaasuja. Hallitusohjelmaan kirjattu lupaus opiskelijoiden opintososiaalisten etuuksien kohentamisesta ei näyttänyt toteutuvan ainakaan tämän vuoden budjettiriihessä, arvostellaan 13 opiskelijajärjestön yhteisessä
kannanotossa.
Järjestöt uskovat löytävänsä eduskunnan riveistä tukea opiskelijoiden vaatimukselle budjettilakialoitteen muodossa ja vetoavat
kansanedustajiin opintotuen asumislisän vuokrakaton korottamisen puolesta 252 euroon kuukaudessa.
. He olivat suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä 84 000:lla yöpymisvuorokaudellaan
kesäkuussa.
Hotellihuoneiden käyttöaste oli kesäkuussa 51,0 prosenttia. Määrä oli prosentin enemmän kuin kesäkuussa 2003.
Yöpymisten kokonaismäärä kuitenkin laski kaksi prosenttia, kun
kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät kolme prosenttia
viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.
Saksalaisten yöpymiset lisääntyivät eniten. Kun hyppää moottoripyörän
selkään, nuortuu 30 vuotta. Itse hän
ei silti uskonut seuraavansa setänsä jalanjälkiä tulevaisuudessa.
Kuulosuojaimet korvien suojaksi, ja takaisin eturiviin hurraamaan tutulle ajajalle.
Riverside Cruisers Ry:n järjestämä Burnout Party veti kiitettävästi yleisöä. Täällä kilpaillaan siitä,
kuka ajaa nopeimmin 400 metriä
pitkän radan. Mukana on kuusi luokkaa,
joissa ovat erikseen moottoripyörät ja sitten autot moottorin koon
mukaan. Rappukäytävää ja asuntoja jouduttiin silti
tuulettamaan katkun vuoksi.
90-vuotias nainen vietiin
tarkkailtavaksi Tyksiin
SSS?Päivi Kusnetsoff?STT
Televisio syttyi tuleen lauantaiaamulla puoli yhdeksän aikaan
Perniön kirkonkylän keskustassa
sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa.
Huoneistossa asuva 90-vuotias
nainen yritti ensin itse sammuttaa paloa, muttei onnistunut.
Naapuri haistoi savun ja hälytti
paikalle palokunnan, joka sai television nopeasti sammutettua. Alle puolen kilometrin rata on kaahattava läpi niin nopeasti kuin mahdollista.
Televisio syttyi
tuleen Perniössä
Sunnuntaiaamuna kello 8.30 aikaan rattijuoppo ajoi ojaan SaloAura -tiellä noin 500 metriä ennen Marttila?Tarvasjoki -liittymää. Sade liukastaa radan, joten silloin ei voida ajaa. Hänet kuljetettiin tarkkailtavaksi Turun
yliopistolliseen sairaalaan.
Televisio roihahti palamaan
sunnuntaiaamuna kerrostalossa Perniön kirkonkylässä. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli kesäkuussa 76,21 euroa.
SSS?STT
Rattijuoppo ojaan
Salo?Aura -tiellä
SSS
Esko Keski-Vähälä
Esko Keski-Vähälä
Välillä kisojen aiheuttamaa kiihtymystä nukuttiin pois päivätorkuilla.
Tuomioja ei kiirehdi
puheenjohtajaksi
SSS?STT
Ulkoministeri Erkki Tuomioja
suhtautuu varsin pidättyväisesti
Suomen Kuvalehden teettämän
kyselyn herättämään keskusteluun SDP:n puheenjohtajuudesta.
Kysely paljasti, että Paavo Lipposen seuraajaksi puheenjohtajana suosituin on Tuomioja.
. Miehet totesivat vielä, että keskeistä on hyvän pyörän
lisäksi onnistunut lähtö.
Viisivuotias Jasmin Vienonen
oli puolestaan tullut äitinsä Hanna Vienosen kanssa Loimaalta
seuraamaan Burnout Partya. Jasminin setä oli mukana kisassa.
. Näin lääkevaihto on saattanut vähentää alkuperäislääkkeen
myyntiä huomattavasti.
SSS?STT
Lisäainevuoto aiheutti
vaaratilanteen Naantalissa
Naantalin satamassa sattui varhain lauantaina uhkaava vaaratilanne, kun Mobil Oil -yrityksen säiliöiden siirtopumppu kuumeni ja
voiteluaineiden lisäainetta pääsi leviämään säilytystilaan. elokuuta 2004
6
?
SALON SEUTU
SÄHKEET
Lääkevaihtoa ei rajata
Lääkkeiden vaihtokelpoisuutta koskevia säännöksiä ei muuteta.
Lääkevaihdon rajaaminen lääketeollisuuden toiveiden mukaisesti
olisi todennäköisesti lisännyt kuluttajien ja veronmaksajien kustannuksia ja vähentänyt kilpailua lääkealalla, joten sosiaali- ja terveysministeriö ei ainakaan tässä vaiheessa ryhdy lakia rukkaamaan.
Ministeriö ryhtyi pohtimaan lääkelain muuttamista Lääketeollisuus ry:n aloitteesta. Aikaa menee noin
10-15 sekuntia.
Kovaa melua kummeksuneelle
Falck selvitti pärinän johtuvan viritettyjen autojen pakoputkista.
Tavallisella pakoputkella ei ole tehoa tarpeeksi, ja tehon sivutuot-
teena taas on ainakin tottumatonta korviin pahasti ottava meteli.
. Työryhmä arvioi maksukyvyttömyysjärjestelmän kehittämisen tarpeita.
Lainsäädännön uudistamisen tarvetta on määrä selvittää erityisesti yritysten ja yrittäjien toimintaedellytysten kannalta. Pakettiautot
kuivaavat kentän ensin, Peltonen
kertoi.
Pennzoilin kojussa moottoriöljyä
ja vaatteita kaupannut liljendahlilainen Patrik Falck kertoi tietämättömälle kisan kulusta.
. Viritettyjä katuautoja saa ajaa
liikenteessäkin. Mukavaa on se, kun näkee paljon autoja, Jasmin mietti. Huoneistossa asuva
90-vuotias nainen kiidätettiin silti savukaasujen hengittämisen takia sairaalatarkkailuun.
Esko Keski-Vähälä. Ja sitten voitettuaan voi paukutella henkseleitään.
Muut nyökyttelivät Lehmusvirran sanoille. Pelastusviranomaiset ratkaisivat tilanteen ottamalla sähköt pois laitteesta ja estämällä nesteen pääsyn pumppuun sulkemalla säiliön venttiilit.
Mikäli pumppu olisi päässyt jatkamaan kuumenemistaan, koko lisäainesäiliö olisi saattanut syttyä tuleen.
Vartijan epäiltiin hengittäneen myrkyllisiä kaasuja, ja hänet vietiin Turkuun sairaalaan tarkastettavaksi.
SSS?STT
Opiskelijat tyytymättömiä
budjettiriihen antiin
Esko Keski-Vähälä
Vauhdin huumaamaa yleisöä oli saapunut mukavasti eilen Kiikalan lentokeskuksessa järjestettyyn Burnout Partyyn.
Kumin käryä ja vauhdin huumaa Kiikalassa
Burnout Party mittaa ajopelin
kiihtyvyyttä ja kuljettajan reaktionopeutta
Kuudestoista Kiikalassa järjestetty
kiihdytystapahtuma veti yleisöä kiitettävästi
SSS?Päivi Kusnetsoff
. Kyllähän keskustelua käytiin
viimeksikin, hän muistutti.
Taloustutkimuksen teettämässä
kyselyssä Tuomiojaa kannatti
Lipposen seuraajaksi 29 prosenttia kaikista vastanneista ja sosiaalidemokraateista 28 prosenttia.
Kyselyssä Tuomiojaa kannattivat pääasiassa perinteisen sosiaalidemokratian puolesta puhuvat. Samalla
pohdintaan tulee oman asunnon käyttö velan vakuutena ja se, voitaisiinko asuntoa nykyistä paremmin suojata maksukyvyttömyyden kohdatessa.
Työryhmän asettaminen liittyy nykyhallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelmaan, jonka tavoitteena on välttää elinkelpoisten yritysten tarpeettomia konkursseja. Hän sanoi kiihdytyskisoihin osallistumisen olevan erittäin hauska ja rakas harrastus.
. Yksi juoksee sataa metriä, toinen harrastaa kilpauintia, kolmas
taas haluaa kiihdyttää autoja, Kosonen perusteli harrastustaan.
Mukana kilpailemassa hän on
ollut vasta parina vuonna, mutta
katsomon puolella on viihdytty sitä ennen jo kahdeksan vuoden
ajan.
Tällä kertaa Kosonen istui naapurinsa Kauko Kotamiehen auton ratin takana valmiina kisaan.
. Täällä ajetaan kaveria ja kelloa vastaan. Rauhallista porukkaa, totesivat Salon VPK:n järjestysmiehet
Seppo Peltonen ja Yrjö IsoJärvenpää kysyttäessä eilisten
kiihdytyskisojen meiningistä.
Ulospäin rauhallisen oloisen
yleisön pulssit hakkasivat todennäköisesti silti huippulukemia
jännittävän kisan tiimellyksessä.
Tunnelmaa viilentävien sade-
kuurojen takia kilpailu jouduttiin
välillä keskeyttämään, mutta
muuten kaikki sujui esimerkillisesti.
. Paikalle hälytetty palokunta sammutti palon nopeasti. Myös ajoneuvovero
oli maksamatta.
Palo ei ehtinyt levitä televisiosta
asuntoon, joten huoneisto kärsi
vain savu- ja vesivahingoista.
Kerrostalon muut asukkaat eivät olleet vaarassa, joten evakuoinnilta vältyttiin. Aina kun puoluekokous lähestyy, kaikki ovat samassa asemassa. Lääketeollisuutta hiersi se, että ennen vuotta
1995 Suomessa patentoidulle alkuperäislääkkeelle on voinut tulla
kilpaileva lääke aiemmin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Toki on parempi,
että asiaan ihastuneet tulevat
tänne kiihdyttelemään katujen sijaan.
Tuusulalainen Teppo Kosonen
allekirjoitti Falckin sanat. Eli ilmoittavat ovatko kiinnostuneita vai eivät, Tuomioja totesi
lauantaina Kotkassa.
Itse hän ei aio ilmoittaa halukkuuttaan ainakaan ennen kunnallisvaaleja. Tuomioja sanoi, et-
tei keskustelua puolueen puheenjohtajuudesta tule rajoittamaan
se, vaikkei Lipponen ilmoittaisikaan luopuvansa paikasta.
. Reaktioaika ratkaisee, Lehmusvirta sanoi ja jatkoi:
. Lisäaine
on vaarallista siksi, että se muodostaa myrkyllistä rikkivetyä.
Vaaratilanteen havaitsi puoli kolmen aikaan yöllä vartija, joka
kutsui pelastuslaitoksen hätiin selvittämään asiaa. Maksaneita katsojia
paikalle saapui 2 600, ja koko
osanottajamääräksi voidaan laskea peräti yli 3 000.
Opiskelijat ovat tyytymättömiä budjettiriihen tulokseen. Henkilövahinkoja ei sattu-
nut.
Naisen veren alkoholipitoisuus
oli 1,7 promillea. Politiikkaohjelmassa edellytetään
myös selvitystä mahdollisuudesta henkilökohtaiseen konkurssiin ja
oman asunnon saamiseen niin sanotun suojaosuuden piiriin.
SSS?STT
Ulkomaisten matkailijoiden
yöpymiset lisääntyivät
Ulkomaiset matkailijat yöpyivät Suomen majoitusliikkeissä lähes
498 000 kertaa kesäkuun aikana, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Tällaisista kisoista saa vauhdin hur-
maa ja mielihyvää. Hän saa syytteen törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tuomioja ei katso olevansa
pelkästään sitä, mutta ei millään
lailla asiaa myöskään häpeä.
Kiihdytyskisoissa keskeistä on kuljettajan reaktiokyky. Naapuri ei halua rääkätä tätä
silmäteräänsä itse, siksi olen puikoissa, Kosonen virnuili.
Kotamies taas kertoi ostaneensa
auton vaimolleen, joka jännitti
katsomon puolella.
Kosonen totesi vielä, että kisassa mitataan kuljettajan reaktionopeutta ja tietotaitoa irrottaa moottorista kaikki mahdollinen.
?Moottoripyörän selässä
nuortuu 30 vuotta?
Harrastajakilpailijoiksi itsensä
esitelleet vantaalainen Jouni Hämäläinen ja salolaiset Lasse
Lehmusvirta ja Jukka Rannikko odottelivat sadekuuron loppumista ja valaisivat samalla moottoripyöräpuolen kiihdytyssaloja.
. Vuotta aiemmin se oli 51,5 prosenttia
Juuri tämän pääministeri Ijad Allawin kaksi kuukautta vanha hallitus on
luvannut välttää, ja vaateen arveltiin hidastavan neuvotteluja.
Al-Sadrin taistelussa on kyse paitsi valtion ja miehityksen, myös
uskonnollisen johdon haastamisesta. Sanalle ?numero. Pääministeri Abdullah
Ahmad Badawi vakuutti, ettei
tärkeitä tietoja salailla.
Malesian virallinen uutistoimisto Bernama kertoi keskiviikkona
saaneensa hallitukselta tiukat ohjeet olla kirjoittamatta ?niin kutsutusta lintuinfluenssatapauksesta?.
Torstaina hallitus myönsi, että
Thaimaan rajan lähellä sijaitsevan kylän kanojen on todettu sairastavan lintuinfluenssaviruksen
vaarallista H5N1-muotoa, joka on
surmannut elokuun aikana kolme
ihmistä Vietnamissa.
Kaksi kyläläistä sekä kylässä
vieraillut eläinlääkäri on sittemmin otettu sairaalaan tutkittavaksi flunssaoireiden vuoksi.
Terveysministeri Chua Soi Lekin mukaan heidän testituloksensa valmistunevat sunnuntaina.
. elokuuta 2004
?
MAAILMALTA
7
Joka kolmas afrikkalainen
kärsii aliravitsemuksesta
Aliravitsemus tuottaa
lapsille kasvu- ja
oppimishäiriöitä
SSS?STT
JOHANNESBURG?Aliravitsemus on pahin este Afrikan kehittymiselle, eikä ongelma ole ainakaan helpottamassa.
Näin arvioi amerikkalainen tutkimuslaitos International Food
Policy Research Institute mantereen tilaa tuoreessa raportissaan.
Asiasta kertoi Johannesburgissa
ilmestyvä sanomalehti Business
Day.
Laitoksen arvion mukaan jopa
noin 33 prosenttia afrikkalaisista
kärsii aliravitsemuksesta ja
niinikään kolmannes lapsista
syntyy alipainoisina.
Tilanne on erityisen huono Saharan eteläpuolisessa Afrikassa,
kun taas Pohjois-Afrikassa ihmisten ravinnonsaanti on paremmin
turvattu.
Prosenttilukujen valossa ravitsemustilanteen voisi sanoa menneen parempaan suuntaan. H2/hlö
Hel-Tal 21.00-7.00 . Ainakin 13 ihmistä kuoli
ja jopa 80 haavoittui, kun useita
pommeja räjähti puolueen päämajan ulkopuolella pääkaupun-
Matkailu
gissa Dhakassa, kertoi maan uutistoimisto BSS. Haluamme tehdä selväksi, että tilanne on hallituksen hallinnassa emmekä aio salata mitään,
ministeri kertoi toimittajille.
. B4/hlö
VIKINGIN TÄHTIRISTEILY
29.8., 5.9., 12.9.,
19.9., 26.9.
LA 4.9., 16.10.
79;
36;
Bussi mukana matkalla.
LAIVA-HOTELLIMATKA
1 yö Rosellalla, 1 yö Hotelli Centralissa
alk. Jopa taval-
lisimmat lukumäärään viittaavat
sanat, kuten ?enemmän?, ?kaikki?
ja ?jokainen. Kun
1990-luvun alussa aliravitsemuksesta kärsi vielä 35 prosenttia,
vuosikymmentä myöhemmin luku oli 33 prosenttia.
Samaan aikaan aliravittujen
määrä on kuitenkin kasvanut peräti 33 miljoonalla.
Ruokapulan syiksi nostetaan
kuivuuden ja talousvaikeuksien
lisäksi sodat.
Tutkijoiden mukaan aliravitsemus estää suoraan mantereen kehittymistä, sillä heikon ravinnon
takia lapset kärsivät kasvu- ja oppimishäiriöistä. 9-18, la 10-14
www.salonkaakeli.fi. C4/hlö
30;
37;
PE-lähdöt
alk. päivinä iskun johdosta,
Choudhury lisäsi. ja 17.9.
Linja-auto mukana Tallinnassa. Pronominit eivät viittaa lukumäärään, siis ?hän. Hasina haavoittui iskussa lievästi jalkoihinsa.
Hänen poliittinen neuvonantajansa Saber Hussain Choudhury kertoi, että isku oli suunnattua
nimenomaan Hasinaa vastaan.
Choudhuryn mukaan pommi heitettiin Hasinaa kohti, ja tämän
henkivartija kuoli suojatessaan
johtajaa räjähdykseltä. ovat heimolle tuntemattomia.
Heimoon kuuluu vain noin 200
ihmistä, ja he elävät eristyksissä
10-20 ihmisen ryhmissä. C4/hlö
Bussi mukana Tallinnassa.
alk. asti parillisina päivinä
alk. Järjestöt kertoivat kuulleensa
sikatartunnoista ensimmäistä
kertaa perjantaina.
Tutkijat: Vesipula lisää sotien
todennäköisyyttä
TUKHOLMA?Juomaveden epätasainen jakautuminen lisää sotien mahdollisuutta, arvioivat vesitutkijat.
Maailman vesiviikolle Tukholmaan kokoontuneiden tutkijoiden
mukaan jatkuva väestönkasvu ja rikkaiden maiden piittaamattomuus vesivarojen rajallisuudesta saattavat johtaa koviinkin taisteluihin.
. Palvelumaksu 9;/varaus
KUVI3437/00/MjMv
SMAL 19395
WHO haluaa Kiinalta
tietoa sikatartunnoista
Maailman terveysjärjestö WHO
on pyytänyt Kiinan terveysministeriöltä lisää tietoa Kiinan ilmoitettua, että lintuinfluenssa on levinnyt maassa sikoihin.
Terveysasiantuntijoiden mukaan Kiinan ilmoitus herätti
enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, eivätkä tulokset välttämättä tarkoita sitä, että taudin
vaarallinen H5N1-muoto tarttuisi
helposti nisäkkäisiin.
Kiinan hallitus tiedotti perjantaina löytäneensä vaarallista H5N1virusmuotoa useista sioista viime ja
tänä vuonna. Kysy reitti! . Hess teki itsemurhan Spandaun vankilassa 17. Se on Suomen taimenen etäinen sukulainen,
joskin yhteinen nimi on pelkkä yhteensattuma.
Amerikkalaisen tutkimuslaitoksen mukaan aliravitsemus on
suurin este Afrikan kehittymiselle. elokuuta 1987, ja hänet haudattiin kotikaupunkiinsa Wunsiedeliin. Tal 15.00-Hel 16.40
TO 9.9., 23.9
30.8. B4/hlö
29;
49;
Najafin kapinalliset haluavat
jäädä moskeijaan
luovutuksen jälkeen
NAJAF?Najafin kaupungin shiiakapinallisten edustajat kertoivat
lauantaina olevansa yhä valmiita luovuttamaan valtaamansa Imaami Alin moskeijan uskonnollisten johtajien haltuun. Nuori johtaja on kerännyt kannatusta
nuorten ja köyhien shiiojen keskuudessa, kun taas vanhemmat ja
varakkaammat ovat kritisoineet hänen keinojaan.
STT?Reuters?AFP
Este Afrikan
kehitykselle
Bangladeshissa pommi-isku
oppositiojohtajaa vastaan
SÄHKEET
Tähtiesiintyjänä
Paula Koivuniemi.
Puhelinmyynti ma?pe 9-17,
(019) 357 221
www.matkapojat.fi . Syvästä
vuoristojärvestä on nimittäin löydetty valtavia lohensukuisia kaloja,
joiden uskotaan hyökkäilevän karjan kimppuun.
Ensimmäiset havainnot punaisista jättikaloista tehtiin 1980-luvun puolivälissä. Myös hallitusten pitäisi
korostaa enemmän maatalouden
roolia.
Kiinassa etsitään järvihirviöitä
PEKING?Kiinalainen tutkijaryhmä valmistautuu matkaamaan
maan luoteisosiin hirviöjahtiin, paikalliset tiedotusvälineet kertoivat lauantaina.
Uutistoimisto Xinhuan mukaan tutkijat toivovat löytävänsä selityksen satoja vuosia vanhoille tarinoille hirviöstä, joka syö Kanasijärven rannoilla laiduntavia hevosia, lehmiä ja lampaita. Kaupunkiin kerääntyi myös
runsaasti vastamielenosoittajia protestoimaan sitä, että Wunsiedelistä tulee joka vuosi uusnatsien kokoontumispaikka.
Kaupungin johto yritti tänä vuonna kieltää uusnatsien mielenosoitukset, mutta Baijerin osavaltion tuomioistuin kumosi kiellon perustuslain sananvapauspykälään vedoten.
Ennen uusnatsien marssin alkamista poliisi oli jo pidättänyt 59 ihmistä. Aliravitut lapset kärsivät
muun muassa oppimisvaikeuksista.
STT?AFP
Lehtikuva/AP Photo/Jean-Marc Bouju
STT?AFP?Reuters
DHAKA?Bangladeshissa tehtiin lauantaina tuhoisa pommi-isku maan pääoppositiopuoluetta
vastaan. bussikuljetus Salosta. Matkan hinta vain 40 e.
L-auto Vaskio Sale 5.00 - Halikon tori 5.15 - Salon tori 5.30.
Ilmoittautumiset p. B4/hlö
PE-LA-lähdöt
alk. ja ?he. Riittävän ravinnon turvaaminen helpottaa ihmisten pysymistä
tuottavina koko elämänsä ajan ja
auttaa heitä pääsemään irti köyhyys- ja kurjuusloukusta, uskoo
raportin tekijä Todd Benson.
Lisäksi tutkijat painottavat, että väestön tulotasoa pitää saada
nostettua. Al-Sadrin tukijat ovat pyrkineet rajaamaan vakiintunutta pappisvaltaa, jonka jäsenistä suurin
osa on lähtöisin Iranista. Ainoa vahvistettu tartunta on
ollut kanoissa.
PUHELINMYYNTI MA-PE 9-17, puh. aamupäivisin
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matka-Plaza
Malesian hallitusta syytetään
lintuinfluenssatapausten salailusta
STT?Reuters
KUALA LUMPUR?Malesian
hallitus kiirehti lauantaina vastaamaan toimittajien syytöksiin
lintuinfluenssatapausten salailusta. Tal-Hel 16.45-19.45
26.8., 27.8., 2.9., 3.9.,
5.9., 9.9., 10.9.
SU-TO-lähdöt alk. Irakin hallituksen perjantaiset väitteet, joiden mukaan kapinalliset on jo ajettu
ulos moskeijasta, osoittautuivat virheellisiksi.
Shiiajohtaja Moqtada al-Sadrin avustaja sheikki Ahmad alSheibani sanoi kuitenkin, että al-Sadrin Mahdi-armeija aikoo pysyä moskeijassa myös mahdollisen luovutuksen jälkeen. Lisäksi hän
kertoi, että Hasinan autoa kohti oli
ammuttu useita laukauksia.
Puolue on päättänyt järjestää
maassa yleislakon elokuun
24.?25. Muualla viruksen on
aiemmin huomattu leviävän muun
muassa kissoihin ja ihmisiin.
WHO ja YK:n elintarvike- ja
maatalousjärjestö FAO moittivat
Kiinaa tutkimustietojen salailusta. Myös vedestä johtuvat sodat
ovat mahdollisia, Ohion yliopiston professori William Mitsch totesi.
Hänen mukaansa vedenkäyttötottumusten muuttaminen rikkaissa maissa edellyttäisi kokemuksia kulkutaudeista, kuivuudesta ja
vesisodista.
Vesihuoltoon käytetään maailmassa vuosittain 80 miljardia dollaria eli 65 miljardia euroa. C4/H2/hlö
Rosella
79;
Isabella
alk. Heistä lähes kaikki ovat äärioikeistolaisten liikkeiden jäseniä.
Numeroiden puute selittää
brasilialaisheimon huonon laskupään
STT?Reuters
WASHINGTON?Kielitieteilijät
ovat löytäneet erikoisen esimerkin kielen vaikutuksesta ajatteluun. 044-5544180/ Juhani miel. Tutkijat toivovatkin tapauksen tarjoavan tärkeää uutta
tietoa siitä, miten suuri osa ihmisen toiminnasta perustuu lapsuudessa opittuihin taitoihin ja kielen tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Omissa oloissaan eläneen ryhmän ei ole nähtävästi tarvinnut
oppia myöskään piirtämään.
STT?AFP?DPA
KYSY MEILTÄ
vesieristeistä ja muista
laatoitustarvikkeista
TARJOUSTA!!!
TYHJENNÄMME
VARASTOA!!
Loppuerät
terassilaattoja
9
alk.
VILLERY&BOCH
Lattialaatta 33x33
80
m2
1290
m2
Liikkeemme
Palvelemme
on suljettu
jälleen kesälauantaisin.
lauantaisin.
Myllyojankatu 4, Salo
Puh. Tutkijoiden mukaan rahan tarve olisi kuitenkin vähintään kaksinkertainen nykytasoon nähden.
STT?Reuters
Natsijohtaja Hessin muistopäivä toi levottomuuksia
Etelä-Saksaan
Lehtikuva/AFP photo/Jimin Lai
Malesian hallitus myönsi torstaina, että maassa on todettu lintuinfluenssan vaarallinen muoto.
WUNSIEDEL?Natsijohtaja Rudolf Hessin kuoleman vuosipäivä toi taas levottomuuksia eteläsaksalaiseen Wunsiedelin kaupunkiin.
Noin 2 000 uusnatsia ja muuta äärioikeiston edustajaa kerääntyi
lauantaina paikalle marssimaan Hessin puolesta. Maailmassa on sodittu öljyn takia. Puoluetta vastaan on tänä vuonna tehty useita
pommi-iskuja.
JUHANI KUTSUU TALLINNAAN
Järjestämme päiväristeilyt syyskuussa pe 3.9. ei ole vastinetta, piraha-heimoa tutkinut
Peter Gordon kertoo.
. ilmaistaan samalla sanalla. varsinkin, jos verrattavia kappaleita oli yli kolme.
Piraha-heimon lapset puolestaan oppivat suorittamaan monimutkaisiakin laskutoimituksia
nopeasti. Olosuhteet eivät ole nähtävästi vaatineet
pirahoita käsittelemään suuria
lukuja: kielessä tunnetaan sanat
?yksi?, ?kaksi. Hintoihin sis. ja yhtä
merkitsevä sana voi tarkoittaa
myös muutamaa.
Gordon vakuuttaa, ettei heimolaisten älykkyydessä ole selvästi
mitään vikaa, ja kutsuu ryhmää
kielellisesti erittäin lahjakkaaksi.
Heidän tuntui kuitenkin olevan lähes mahdotonta selviytyä tehtävistä, joissa oli nähtävä eroja lukumäärien välillä . Paikallisen maatalouden tuottavuuden kasvattamisesta ei ole hyötyä, jos tuotteille ei ole
ostajia.
Raportissa esitetään keinoiksi
aliravitsemuksen voittamiseen
muun muassa tehokkaampaa
opetusta. Lisäksi useita
autoja ja joitakin rakennuksia
syttyi tuleen.
Awami League -puolueen johtaja
ja entinen pääministeri Hasina
Wajed oli puhumassa hallituksenvastaisessa mielenosoituksessa rakennuksen ulkopuolella, kun
pommit räjähtivät. ja ?monta. Tuolloin paikallisen yliopiston tutkimusryhmä
kertoi havainneensa järvessä jopa 15-metrisiä kaloja, joiden arvioitiin painavan pitkälti yli neljä tonnia.
Tutkijat toivovat selvittävänsä syyskuussa vedenalaisen filmiryhmän avulla, ovatko kadonneet kotieläimet todella joutuneet ahmattikalojen suihin.
Jättiläiskalat kuuluvat lähinnä Mongoliassa tunnettuun lohilajiin,
jonka nimi on taimen. Brasilian viidakoissa elävän
piraha-heimon aikuiset jäsenet eivät selviä yksinkertaisistakaan
laskutehtävistä, sillä heidän kielessään ei tunneta numeroita.
Myös piirtäminen on heimolaisille
tuntematon ajatus.
. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Tämän vuoksi kehitysapupolitiikkaa pohdittaessa
tulisi kiinnittää entistä enemmän
huomiota siihen, että ihmisillä olisi tarpeeksi syötävää.
. B2P/hlö
14,90
ROMANTIKAN RISTEILY
elokuussa parittomat päivät
syyskuussa parilliset päivät
SU-TO-lähdöt
alk. 010 2323 200.
Risteily Tallinnaan
Päivä Tukholmassa
Tallinnaan
HOTELLIMATKA
Risteily Helsingistä
Hel 12.25-Tal 14.05 . 02-733 1494
ark
Se menestyy
yksittäislajina aivan erinomaisesti heinättömissä rinneistutuksissa. Niitä nähdään
usein huhti-toukokuussa ja
syksyllä. Maan
allakaan tuskin on pulaa ?karjaa?
hätyyttävistä pedoista.
Puolittain maan alaisia pesiä on
myös mauriaisilla eli kuuluilla sokerimuurahaisilla. Emot hoivaavat poikasia
lähes kuukauden tuoden niille
matoja, hyönteisiä ja pienikokoisia sammakoita ja matelijoita. Tutkijat uskovat,
että kokonaan uusia lajeja saattaa löytyä vielä tämän jälkeenkin.
Lähde: www.birdlife.net
Des Allen
Punanokkainen ja punajalkainen rantakana on mitä ilmeisimmin lentokyvytön lintulaji.
NIMIKKOKASVIT TUTUIKSI
Ketoneilikka on
jumalaista sukua
Hannu Kulmala
Muurlan kuntakasvikseen valitsema ketoneilikka on peräti jumalaista sukua. Pakka-
nen paukkuu, ja ruokaa olisi saatava paljon ruumiinlämmön ylläpitämiseksi. kärpät, lumikot ja vaelluspöllötkin ovat olleet miltei kadoksissa.
Elämä pelkkää
ylä- ja alamäkeä
Pennuille paisti
rusakosta
Myyränpyytäjäksi erikoistuneen
petoeläimen elämä on ylä- ja alamäkien vuorottelua. Tämä on näkynyt myyränpyytäjien määrissä . Niitä siis riittää
monenlaiseen
muurahaismakuun.
Kirvat saavat sokeria yli tarpeen imiessään kasvien nesteitä
ja hamutessaan valkuaista. Yön tämä ulkomainen vieras vietti laivan pää-
kannen terassilla. Yleisin saaliseläin on
silti peltomyyrä. Ei voi olla miettimättä, josko kirvojen laitumelle laskeminen on samanlaista rytinää ja menoa kuin vastaava toimenpide lehmien kanssa?
Elina Elosuo
Heikki Willamo
Seppo Sällylä
Karjanhoito on monien muurahaislajien pääelinkeino. Ampiaiset
saattavat tosin ryöstää myös itse
kirvoja jälkeläisilleen ravinnoksi.
Maapallolta löytyi
täysin uusi lintulaji
SSS?Lasse Kylänpää
Syrjäiseltä Filippiinien pikkusaarelta on löytynyt tieteelle kokonaan uusi lintulaji. Tarkemmin
katsoessa niiden kimpusta on löy-
Heikki Willamo
Harjalinnun tunnistaa helposti.
Sen helpoin tuntomerkki on päässä viuhkamaisesti nouseva töyhtö. elokuuta 2004
?
LUONTO
8
Tuottaja: Lasse Kylänpää puh.7702 324 Fax: 7702 300
sss.toimitus@sss.fi
Myyrien vähyys koettelee kärppiä
Pikkupeto on kuitenkin
peloton saalistaja, joka
voi iskeä myös itseään
suurempaan saaliiseen
Kärppä on vikkelä pikkupeto, joka saalistaa päätöikseen myyriä.
Viime vuosina myyränpyytäjien
elämä on kuitenkin ollut kurjaa,
ja kärpät ovat olleet miltei kadoksissa. Perniöstä on aikaisempina
vuosina raportoitu jopa 900 kanadanhanhen suurparvesta.
Kottaraisilla näkyy pesimävuosi
menneen hyvin. Muuten touhu
lienee samantapaista kuin maanpäällisten kirvojen kanssa. Myyrättömät
maat ovat tyhjiä myös lintujen ja
nisäkkäiden poikasista. Sen
jälkeen ruoka on taas muutaman
vuoden kortilla.
Alhon yli selviää vain pieni osa
Vaikeuksista huolimatta kärppä
on selviytyjä. Harjalintu
avaa töyhtönsä pelästyessään tai laskeutuessaan maahan.
Linnun yleisväri
on vaaleanruskea.
Siivet ja pyrstö
ovat mustavalkojuovaisia. Lintutieteilijät olivat
vierailleet saarella vain kerran aiemmin . Tällaisina aikoina kärpät saalistavat yli sen hetkisen tarpeensa
ja keräävät varastoja. Halikossa on viime päivinä näkynyt tien varren
langoilla jopa yli 3000 kottaraista
yhtä aikaa. Saalis oli liki viisi kertaa painavampi kuin saalistaja.
Perniössä tavattu kaksi
eksynyttä viestinviejää
ei tiedä kukaan. Harjalinnun
nokka on väriltään musta ja alaspäin kaartuva.
Lintu lentää perhosmaisesti ja se juoksee usein
maassa.
Koiras soidintaa puputtaen. 1970-luvulla näissä kottaraisten yöpymisparvissa oli usein yli 10000
lintua.
Vanhan ykköstien varren langoilla voi liikkua nyt myös erikoisuus kaakkoisilta aroilta, sillä
Halikon kottaraisparvissa on varmistamattoman tiedon mukaan
havaittu harvinainen punakottarainen. Jos
tynyt kärppä, joka on iskenyt linnun kurkkuun ja roikkunut sitkeästi mukana linnun viimeisellä
lentomatkalla.
Viime kesänä sain naapurin sahalta soiton, että nuori rusakko
teki viimeistä matkaa. Brittiläisen
ja filippiiniläisen tutkimusryhmän löytämä lintu on liejukanan
sukulainen.
Eläintieteilijöiden mukaan Calayan saarelta löytynyt rantakana
ei mitä ilmeisimmin osaa lentää.
Calayan saarella lintuja pesii
luultavasti vain 100 . Kirjekyyhkyt ovat kesykyyhkystä jalostettuja voimakassiipisiä lentäjiä.
Suomessa niitä harrastetaan melko vähän, mutta muissa Pohjoismaissa huomattavasti enemmän.
Englanti on perinteinen kirjekyyhkymaa.
Kirjekyyhkyt ovat usein väritykseltään kirjavia, kuten tavalliset
pulutkin. tasan sata vuotta sitten.
Maailman johtava linnustonsuojelujärjestö Birdlife International
julkisti tiedon tällä viikolla.
Maailmassa on määritetty yli
9 000 lintulajia. Antaako kirva
makeaa nestettään vain siksi, ettei lypsävää lehmää kannata tappaa ja pistää lihoiksi?
Harvinaisen vieraan
tunnistaa helposti
Kalle Särkkä
Kirjekyyhkyjä seikkaillut
Varsinais-Suomessa
Jaakko Heinonen
VIIKON LUONTOÄÄNI
Tutuilla kekomuurahaisilla on
niilläkin yleensä runsaasti kirvakarjaa. Se on peloton saalistaja, joka käy tilaisuuden tullen
sumeilematta itseään suuremman saaliin kimppuun. Linnut saapuvat maahamme
lämpimien ilmavirtausten mukana.
Kärppänaaras saalisti rusakonpojan ja raahasi sen ruuaksi poikasilleen. Nestemäisen kirvahunajan eli mesikasteen kirvat poistavat takapäästään. Kirnunmäntäkukka kuvastaa kaiketi neljää eri suuntiin harottavaa lovipäistä terälehteä.
Myös nimet harjaruoho, kissankihlankukka, mäkiruusu tai ylioppilaskukka ovat aika mukavia.
Kekomuurahaisilla
oli kesänavetta
Viime kesänä löytyi nuorista
haavoista merkillisiä kirvanpesiä,
osaksi avoimia lehtikääröjä, joissa
kirvat imeskelivät haavan nesteitä säiltä suojassa. Yksilö oli tanskalainen ja sillä oli mukanaan
vihreä viestikapseli, jota en kuitenkaan saanut auki.
Vapautin koko aamun leipää
syöneen pirteän tanskalaisen
Hangon itäsataman laiturilla.
Hetken kierreltyään rantapuiston
yllä vieras suuntasi koilliseen, tismalleen päinvastaiseen suuntaan
Tanskaa ajatellen!
Kemiössä koolla
merihanhia
Lintujen syysmuutto näkyy loppukesällä hyvin, kun osa muuttolinnuista kokoontuu suuriin parviin. ketoneilikka ehkä etunenässä . Hetken odottelun jälkeen kärppä ilmestyi pöheiköstä ja loikki muitta mutkitta
Jaakko Heinonen
Muurahaiset ovat ottaneet kirvojen sääsuojan kesänavetakseen.
Muurahaiset lypsävät
kirvoista mesikastetta
saalinsa luo, tarttui hampaillaan
rusakon niskaan ja ryhtyi raahaamaan saalista tulosuuntaansa.
Naaraskärppä oli paljon rusakonpoikaa pienempi, painoltaan
tuskin viidesosaa tästä, mutta
suurempia ongelmia sillä ei ollut.
Saalis siirtyi hyvää vauhtia pihakentän yli heinikkoon ja sieltä
kohti rantaa. Kekomuurahaiset tietysti löysivät heti nämä ?kesänavetat. 200 paria.
Löytöpaikkansa mukaan lintu sai
tieteellisen nimen Gallirallus calayanensis. Ovathan
huonot ajat väistämättä edessä.
kärpistä, mutta kun ajat taas paranevat, ne ryhtyvät kasvattamaan suuria poikueita. Vaikeuksista huolimatta
kärppä on selviytyjä, joka sumeilematta iskee jopa itseään paljon
suuremman saaliin kimppuun.
Runsaan
kolmenkymmenen
sentin mittainen kärppä on mieltynyt erityisesti suuriin vesimyyriin, joiden käytävissä se mahtuu
liikkumaan. Perinteisiä ruokapaikkoja kanadanhanhille ovat
vanhan ykköstien viljapellot Halikossa ja Someron tien pellot Salossa. Kesällä tehdyt varastot ovat avuksi, mutta laihana
vuotena nekin ovat vähäiset.
Kaikki saatu saalis on syöty saman tien. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Tosin niiden sanotaan kuskaavan kirvojaan keväisin ulos laitumelle kasveihin ja taas syksyllä sisälle pesään talvea viettämään. Rantaleppien onkaloissa naaraalla oli ilmeisesti näl-
käinen pentue odottamassa ruokaa. Kärppäkannat reagoivat nopeasti ravinnon runsastumiseen.
Huonojen vuosien aikana kärpän taidot joutuvat koetukselle.
Hyväkuntoisimmat naaraat synnyttävät muutaman pennun,
ruokkivat niitä linnuilla ja näiden
poikasilla, suurilla hyönteisillä,
raadoilla ja harvoilla löytämillään
myyrillä sekä hiirillä.
Kärppien elämä on vaikeutunut
viime vuosikymmenen aikana.
Myyräkantojen rytminen vaihtelu
on häiriintynyt, märät ja vähälumiset talvet verottavat myyriä eikä kunnon huippuvuosia ole enää
ollut. Talvi karsii kärppiä kovalla kädellä, vain vahvimmat,
hyväkuntoisimmat ja neuvokkaimmat selviävät seuraavaan
kevääseen.
Varsinais-Suomessa on tänä kesänä seikkaillut ulkomaisia kirjekyyhkyjä. ja kävivät ahkerasti
lypsyllä. Neilikkojen kauneus
on kiehtonut ihmistä kautta aikojen. Suurimmat kanadanhanhiparvet Halikonlahden rantamilla
ovat olleet noin 650 hanhen luokkaa. Parvet ovat nyt noin 100-150
hanhen kokoisia. Huippuvuosina
peltomyyriä on niin paljon, että
kärpille riittää syötävää yllin kyllin. Iso muurahaisjoukko oli
aina vahdissa siltä varalta, että
joku vieras yritti tunkeutua heidän navettaansa.
Vaikka lehdet lähtevät puista,
kirvojen suoja pysyy sitkeästi
puussa jopa talven yli.
Seppo Sällylä
Hannu Kulmala
Tanskalainen kirjekyyhky vieraili Hangossa turkulaisessa matkustaja-alus Annassa. Kun tulin
paikalle, kuollut pitkäkorva lojui
lautapinon vieressä. Sen kapeat vahapintaiset
varsilehdet eivät juuri kosteutta
tuhlaa.
Neilikkaamme saa nykyisin
myös puutarhoista. Auringon
astuessa esiin, neilikkaketo suorastaan hehkuu punaväriään.
Syväjuurisena ketoneilikka viihtyy paahteisilla hiekkanummillakin. Munien
haudonta kestää pari viikkoa,
minkä jälkeen poikaset kuoriutuvat. Ison pesän muurahaissakki
voi kesän kuluessa käydä lypsämässä kirvoilta monta kiloa sokeria. Havumetsissä on paljon
kirvoja, josta kielii runkoja pitkin
ylös alas kulkeva muurahaisten
virta. Lintu viihtyi ensin laivan salongin portaikossa, joka ilmeisesti muistutti sen mielestä
kyyhkyslakkaa. Muurahaiset käyvät säännöllisesti lypsämässä kirvoja taputtelemalla
niitä tuntosarvillaan, jolloin kirva pinnistää mesitipan takapäästään ehkä hyvitelläkseen
suojelijaansa.
On vaikea sanoa, millainen kirvojen ja muurahaisten suhde todellisuudessa on. Pilvisenä, sateisena päivänä neilikoiden olemassaoloa ei juurikaan huomaa.
Ne pitävät tällöin neljä purppuranpunaista, lovipäistä terälehteään tiukasti supussa. Lukuisia
ovat kertomukset metsoista ja teeristä, jotka ovat tuupertuneet
hangelle kesken kummalliselta
näyttäneen lennon. Neilikallamme, kuten muillakin ketolajeillamme, laidunnusvaltainen
karjakulttuuri oli kulta-aikaa.
Nykyisin moni ketokukka . Rannikolla muun muassa
kottaraiset liikkuvat suurparvissa ja västäräkit muuttavat iltaisin
hajaparvissa.
Hanhet ovat Salon seudulla keskittyneet tietyille perinteisille
ruokailu- ja levähdyspaikoille.
Muun muassa Kemiön Sjölaxiin
oli jo elokuun alkupuolelle kerääntynyt yli 2 000 merihanhea.
Parhaina vuosina Sjölaxissa on
summattu 4 000-4 500 merihan-
hen suurparvi loppukesällä.
Kanadanhanhia on alkanut saapua Halikonlahden rantapelloille
ruokailemaan elokuun puolivälissä. Iltaisin kottaraisparvet suuntaavat yöpymään Viurilanlahden kaislikoihin. Muurahaiset toki suojelevat kirvakarjaansa pedoilta, leppäpirkoilta ja vaikkapa
ihmisiltä, mutta kuinka kiintynyt
karjaansa muurahainen on, sitä
joku erehtyy pesän läheisyyteen,
poikaset puolustautuvat ruiskimalla nestemäistä ulostettaan ja
pahanhajuista ainetta.
Harjalinnut ovat harvinaisia
vieraita Suomessa. Renkaita voi olla useita
koivissa ja nokan tyvellä on yleensä valkeaa vahamuodostumaa.
Bengtskärin majakalla heinäkuussa monta päivää viihtynyt
kirjekyyhky oli puhtaan valkoinen.
Hangossa onnistuin kalahaavilla pyydystämään matkustaja-alus
Annaan illalla tupsahtaneen kirjekyyhkyn. on
taantunut ketojen umpeutumisen
myötä.
Kuivia ja vähäruohoisia laidunketoja ei juurikaan enää tapaa.
Niitetyt ojan- ja tienpientareet
ovatkin ketoneilikoille niin sanottuja sanottuja uusketoja.
Kukkivaa neilikkaa ei juuri voi
olla huomaamatta. Karjana
ovat kirvat, joita Suomessa on
kymmeniä lajeja. Mustat mauriaiset eivät kuitenkaan pidä kirvakarjaansa maan alla. Puna- eli ruusukottaraisia
nähdään maassamme vuosittain
suurissa kottaraisparvissa.
Erikoisista kesälinnuista voi
soittaa tai laittaa tekstiviestin
kirjoittajalle numeroon 0400
523301.
Antaako kirva makeaa nestettään vain siksi,
ettei lypsävää lehmää kannata tappaa?
Keltiäinen hoitaa
kirvoja maan alla
Salaperäinen, lähes koko ikänsä
maan alla asustava keltiäinenkin
huoltaa kirvakarjaansa, mutta
sen elätteinä on juurikirvoja,
kuinkas muuten. Joskus suuri joukko ampiaisiakin hurraa puiden latvuksissa
mesikasteen perässä. Huhti-toukokuussa
naaras munii kolopesään
kuutisen munaa. Koivissa näkyy numerosarjarengas, joka oli vuodelta 2001 ja vihreä tiukasti suljettu viestikapseli.
Avoimet, valoisat ja kilpailusta vapaat hiekkakedot ovat paahdettakin
sietävän ketoneilikan mieliympäristöjä.. Saaristossa lokit ja vesilinnut ovat parveutuneet jo keskellä
kesää. Myyrähuipun yltäkylläisyydessä kärppäkanta lisääntyy, mikä on omiaan
nopeuttamaan ja syventämään
saaliseläinten romahdusta. Niinpä ketoneilikan tieteellinen nimi, Dianthus tarkoittaa Jumalan kukkaa.
Neilikkojen, erityisesti ketoneilikan vaatimattoman kokoista,
mutta syvän purppuranpunaista
kukkaa ei syyttä mainita kukkakuntamme punaisimmaksi. Niitä on näkynyt pihoilla tepastelemassa muun muassa
Aurassa ja Perniössä. Myös sen siemeniä on erikoisliikkeistä saatavana.
Rakastetulla kukalla on kansan
suussa monta hauskaa lempinimeä. Muurahaiset, kuten
monet muutkin eläimet, ovat oppineet käyttämään kirvahunajaa hyväkseen. Rusakosta niille riittäisi
useampi ateria.
Talvi karsii
kovalla kädellä
Kesällä kärpälle riittää siis syötävää, mutta talven tulo tietää
vaikeita aikoja. Töyhdön kärki on musta, muuten oranssi
elokuuta 2004
9
Tuottaja
Irja Koivuniemi
. Sitä
pitämään otetaan kuitenkin joku ulkopuolinen, sanovat
Suominen ja Flinkman, joilla oli tänä kesänä vain kaksi
päivää lomaa.
Kiipeilyä harrastava Flinkman paljastaa, että alustavasti on pohdittu myös kiipeilyseinän rakentamista
kahvilan yhteyteen vanhaan savustamoon. Viimeinenkin
vanha putka lakkautettiin, kun Paimion poliisi muutti kokonaan toisiin tiloihin.
Tilaisuudesta otti vaarin ravintoloitsija Otto
Lamberg, joka perusti putkatiloihin ravintola
Paimion Putkan vuonna 2002. Vuonna 1930 Toijaan valmistunut rakennus ehti toimia meijerikäytössä 43
vuotta vuoteen 1973 asti, jolloin Kiskon osuusmeijeri fuusioitui Salon Maito-Auraan. Syntyi idea kesäkahvilasta. Paimion poliisin van-
hoja putkia alettiin sulkea toistakymmentä
vuotta sitten, kun valtiolta ei enää riittänyt rahaa vartijan palkkaamiseen. Ja Somerolla Eero ja Anneli Saneri
remontoivat vanhusten palvelukodin vanhalle
Kaurakedon koululle jo kymmenen vuotta sitten.
...taidekahvila tai päiväkoti
Perniön asemalla Salontien varressa sijaitsevan entisen kansakoulun tiloissa toimii seudun
ainoa kehräämö. Sanna Suominen taas työskentelee projektipäällikkönä tietoliikenneyrityksessä, ja
myös hän tekee kahtena päivänä viikossa etätöitä kotona omassa työhuoneessaan. Viime vuonna Veturitallissa vieraili ennätyksellisesti yli 25 500
kävijää.
Viime aikojen tuoreimpia uuskäyttökohteita
on Salon Ylhäisten entinen näkkileipätehdas,
jonka yrittäjä Pasi Paakkonen osti keväällä
perustaakseen sinne sisustuskeskuksen.
Vuonna 1927 näkkileipätehtaaksi rakennetussa kiinteistössä on ollut koko ajan toimintaa,
vaikka tehdas lopetti tuotantonsa jo vuonna
1990. Sen jälkeen tiloissa toimi kirjaston sivupiste ja esimerkiksi käsityökeskus, kunnes
vuonna 2001 rakennus muutettiin päiväkodiksi.
Ja pitäähän toki muistaa, että Salon kaupungintalokin on entinen koulu. Sen sijaan vuonna 1908 rakennettu Perniön Saurun vanha puukoulu ehti olla
täysin tyhjillään pari vuosikymmentä. Jo samana vuonna turkulaiset Sanna Suominen ja Peter
Flinkman ostivat kiinteistön.
Pariskunnalla ei ollut juurikaan ajatuksia siitä, miten
vanhaa kalatehdasta voisi hyödyntää. Flinkmanilla ja
hänen ystävällään oli siellä vähän aikaa puusepänverstas, mutta pian tilat jäivät tyhjilleen.
Alkuperäisenä ajatuksena ei ollut muuttaa Västanfjärdiin, mutta kolme vuotta sitten Suominen ja Flinkman rupesivat kunnostamaan vanhasta teollisuusrakennuksesta kotia itselleen. Tältä kesältä kahvila on jo lopettanut toimintansa.
Asiakkaiden antama palaute on ollut hyvää, joten vanhassa kalatehtaassa toimii kahvila ensi kesänäkin. Koulutoiminta
päättyi siellä tosin jo 1930-luvun lopulla.
Kirsi Höglund
Pauli Virta on perustanut jälkiäänitysstudion Kiskon Kurkelan vanhalle kyläkoululle.
Hän myös asuu koululla.. Sitä ennen siellä on ehtinyt toimia jo verhopesula, meikkifirma ja pelikoneiden korjaamo.
Itse asiassa Suomusjärven meijeri on ehtinyt
olla jo kauemmin muussa kuin alkuperäisessä
meijerikäytössä, joka loppui vuonna 1971. Tuoreet västanfjärdiläiset
asuivat vanhassa kurkkuvarastossa ja remontoivat tuotantorakennusta asuttavaan kuntoon.
Työtilat kotona
Jarkko Turpeinen
Minna Ketola (oik.), Sanna Suominen, Peter Flinkman ja Emma-Lotta Flinkman ovat pitäneet mökkiläiset kahveissa tänä kesänä.
Nyt koti on jo muotoutunut kalalaitoksen tiloihin. 7702 323
Fax: 7702 300
sss.viikonvaihde@sss.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
VIIKONVAIHDE
Kekseliäisyys herättää
hylätyt tilat uuteen eloon
Moni alkuperäisestä käytöstä
poistunut kiinteistö palvelee nyt
ravintolana tai muussa
yritystoiminnassa
Kunnatkin käyttävät
vanhoja rakennuksia
omiin tarpeisiinsa
SSS?Jarkko Turpeinen
Salon seudulla on valtava määrä rakennuksia, jotka ovat saaneet kekseliäiden ihmisten
käsissä uuden elämän sen jälkeen, kun alkuperäinen toiminta niissä on päättynyt.
Esimerkiksi meijerit ja muut tuotantoon tarkoitetut rakennukset muotoutuvat uuteen
käyttöön, kunhan joku jaksaa ja pystyy satsaamaan aikaa ja rahaa niiden kunnostukseen.
Vanhan rakennuksen remontoiminen ja kunnostaminen tarkoituksenmukaiseksi nielee
usein ison kasan euroja.
Salon Seudun Sanomat poimi muutamia esimerkkejä siitä, minkälaiseen alkuperäisestä
poikkeavaan toimintaan vanhoja rakennuksia
on otettu seudullamme. Sitä ennen koulu ehti olla pitkään tyhjillään.
Perttelissä kunta on uuskäyttänyt Kaivolan
vanhaa koulua. Hän rakensi
sinne studion ja muutti yhtiönsä toiminnan Helsingistä Kiskoon. Hänellä on ollut koululla puusepänverstas jo muutaman vuoden ajan.
Puusepänverstaana toimi myös Marttilan
Karvelan vuonna 1901 rakennettu koulu heti
sen jälkeen, kun se lakkautettiin vuonna 1962.
Vuonna 1999 kouluun muuttivat Anna-Maija
Miettinen ja Per Langgård, jotka perustivat
sinne kestikievarin.
Raija Isotalo-Aaltonen taas perusti viime
vuonna vanhusten hoivakodin toiseen, vuonna
1962 rakennettuun ja vuonna 2002 toimintansa
lopettaneeseen Marttilan Karvelan kouluun.
Vanhat koulukiinteistöt tuntuvatkin soveltu-
van erityisen hyvin hoivakodeiksi, sillä myös
esimerkiksi vuonna 1910 rakennetussa Perttelin Romsilan vanhassa koulussa toimii Auli Iivosen kaksi vuotta sitten avaama vanhusten
hoitokoti. Erikoisia kiinteistöjä
on tullut uuskäyttöön aivan hiljattainkin.
Veturitallista
taidemuseo
Salon seudun tunnetuin uuskäyttöön otettu
rakennus lienee Salon vanha veturitalli, joka
toimii nykyään kaupungin taidemuseona. Otto Lamberg on tuttu
mies myös Turkuun vanhaan apteekkiin ja entiseen kouluun perustetuista panimoravintoloista.
Tyhjilleen jäänyt pappilakin kelpaa ravintolaksi. Tänä kesänä alueen vanhaan
muuntajaan avattiin kahvila.
Putkasta ja pappilasta
syntyy ravintola
Putkat ovat tiloja, joihin vain melko harva on
?päässyt. Ajatus päätettiin toteuttaa, joten kova remontointi alkoi.
. Kiskon
kunta osti käyttämättömäksi jääneen kiinteistön ja saneerasi sen kunnantaloksi.
Kirsi Höglund
Otto Lamberg on ottanut Paimion vanhat putkatilat ravintolakäyttöön.
Perniössä Teijon kartanon naapurissa sijaitsevassa vanhassa meijerissä on puolestaan toiminut kahden ja puolen vuoden ajan studiolasihytti Hippoglass, jossa työskentelevät lasinpuhaltajat Jari-Matti Solin ja Sara Hulkkonen.
Toisessa perniöläiskylässä Mathildedalissa
Tuula Gustafsson kumppaneineen suunnittelee vanhan ruukkialueen muuttamista monipuoliseksi käsityöläisten keskukseksi. Veturitallin toiminta loppui alkuperäisessä käytössään uusien veturimallien myötä ja rakennus siirtyi Salon kaupungin omistukseen
vuonna 1993.
Taidemuseon viralliset avajaiset järjestettiin
satavuotiaassa veturitallissa lokakuussa 1998.
Sen jälkeen Veturitalliin ja sen näyttelyihin on
tehty jo yli 110 000 käyntiä. 1920-luvulla rakennetussa talossa oli koululaisia viimeksi 1980-luvun puolivälissä. Se olisi
varmaankin saanut purkutuomion, jollei Rakennusapteekki Oy olisi viime vuonna siirtänyt sitä
Billnäsiin yrityksen koulutustiloiksi ja kaupaksi.
Rakennusprojekti on yhä meneillään Billnäsissä.
Kemiössä 1920-luvun lopulla rakennettu
Gammelbyn ruotsinkielinen ala-aste puolestaan
muuttui taidekahvilaksi ja monipuoliseksi kulttuuritaloksi sen jälkeen, kun Marina Lindström ja Enzio Juutilainen ostivat sen muutama vuosi sitten. Nyt putka on
avoinna siis myös niille, jotka eivät ole aiemmin sinne joutuneet. Halikossa vuonna 1900 valmistunut
kirkkoherranpappila siirtyi viime joulukuussa
tehdyllä kaupalla seurakunnalta yksityiseen
omistukseen: tilausravintolaksi ja kesäkahvilaksi. Peter Flinkman on tuotesuunnittelija, jolla on oma
toimisto kalatehtaalla. Iso
peruskorjaus on tehty itse, lukuun ottamatta sähkö- ja
muita vastaavanlaisia töitä. tutustumaan. Galleriaan
koetetaan puolestaan saada yhä enemmän paikallisten
taiteilijoiden töitä.
Vanhat koulut sykkivät monenlaista elämää
Erittäin suosittuja uuskäyttökohteita ovat vanhat koulut, joihin voi muotoutua melkeinpä millaista tahansa uutta toimintaa.
Varsinainen koulutoiminta päättyi jo parikymmentä vuotta sitten esimerkiksi vuosina 1909 ja
1930 valmistuneissa Kiskon Kurkelan koulurakennuksissa. Välillä kiinteistö on ollut tosin käyttämättömänäkin.
Kiskossa vanha meijeri on kelvannut kunnanvirastoksi. Kolmena päivänä viikossa
hän käy Turussa töissä.
Ajatus kahvilasta
Viime uudenvuodenaattona Sanna Suominen ja hänen
ystävänsä Minna Ketola pohtivat käyttöä vielä vapaina oleville kalatehtaan tiloille. Kahvilaan vedettiin kaksi internet-yhteyttä
asiakkaita varten. Pappilan ostivat Pasi ja Marja-Leena
Paakkonen.
Västanfjärdin vanhasta kalatehtaasta
muotoutui asunto, toimisto ja kahvila
Vuonna 1915 perustettu Turun Kala Oy:n kalatehdas
lopetti toimintansa Västanfjärdissä vuonna 1996 pian
sen jälkeen, kun Felix Abba oli ostanut yhtiön. Gus-
tafsson osti osin jo 1700-luvulla rakennetut ja
pitkään tyhjillään olleet tehdaskiinteistöt viime syksynä. Seinissä ja katoissa oli sillinsuomuja ja sisälmyksiä,
Suominen naurahtaa.
Remontin jälkeen kahvila saatiin kuin saatiinkin auki
kesäksi. Sittemmin kyläläiset remontoivat
koulun majoitus- ja juhlatiloiksi, kunnes he luopuivat kiinteistön vuokraamisesta viime vuoden
alussa.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Kiskon
kunta myi Kurkelan koulun PVP-Voice-nimiselle
yritykselle, joka tekee jälkiäänityksiä lähinnä
piirrettyihin elokuviin ja sarjoihin MTV3:lle. Ennen sisustuskeskusta kiinteistö on
toiminut varastona ja sälekaihdintehtaana.
Meijeristä lasihytti
tai kunnanvirasto
Tuotantotoimintaan suunnitelluista rakennuksista meijerit ovat kelvanneet hyvin uuskäyttöön. Suomusjärvellä vuonna 1939 rakennetussa vanhassa meijerissä on toiminut muutaman vuoden ajan Elise Langenojan ja Sari
Wileniuksen pyörittämä ravintola ja pubi. Yrityksen takana on Pauli Virta, joka muutti asumaan ja työskentelemään koululle. Särkisalolainen puuseppä Jouni Lepistö vuokraa tiloja Karl Forsström Ab:ltä. Tänä kesänä koululla on järjestetty myös useita kursseja.
Puusepänverstas, hoivakoti...
Särkisalossa Förbyn ruotsinkielinen koulu on
myös päässyt pienimuotoisen yritystoiminnan
kehdoksi. Tehtävää tosin riittää vieläkin noin tuhannen neliömetrin suuruisessa rakennuksessa ja pihamaalla.
Asuintilojen lisäksi tehtaaseen remontoitiin myös työtilat. Siellä on myös pieni taidegalleria.
Kiipeilyseinä savustamoon?
Peter Flinkmanin mukaan vanha kalatehdas sopii hyvin kahvilakäyttöön. Suurin osa asiakkaista on ollut kesäasukkaita. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
Sunnuntaina 22
Kun tietää jonkun, joka osaa jotain ja toisen, joka osaa taas jotain muuta, voi toteuttaa
eri alojen osaamista yhdistäviä projekteja. Kun katselee esimerkiksi vanhoja töitään, näkee, että
tuo asia oli hyvää tuossa ja tuo tuossa. Mihinkään kultakauteen en jaksa uskoa.
Kummatkin naiset ennustavat pienten marginaaliryhmien olevan heidän asiakaskuntaansa tulevaisuudessakin. Kaikkihan ovat aina oman aikansa tuotteita. Taistelu aurinkopaikasta saa vielä
odottaa. Suunnittelemani Cross-Stitch-penkki kiinnosti New Yorkissa erästä kalusteyritystä, joka
olisi halunnut ottaa sen jälleenmyyntiin. Tekemistensä takana on seistävä täysin, eikä
työtä voi enää viilata ja höylätä, kun se on esillä.
. kaluste on valmis vasta, kun se
on tuotannossa, Sorsa tuumii.
Vaikka aika ajaisi työn ohi, se ei suinkaan
tarkoita, että työ olisi huono.
Kaapo toteaa, että kun itse on tyytyväinen
työhönsä, silloin se on tavallaan täydellinen ?
ainakin tekijälle itselleen.
. jos lentää liian lähelle aurinkoa, saattaa polttaa loppuun muutakin
kuin siipensä.
Marianna Sorsa
ja Cross-Stitch
Kaisa Kaapon ja Noora Aution luoma kutsukuva.
Marianna Sorsa on 24-vuotias salolaissyntyinen Taideteollisen korkeakoulun
opiskelija. Takana on kolme vuotta tila- ja
kalustesuunnittelun opintoja. Mielestäni on hieno ajatus, että ensin keräät vähitellen rahaa saadaksesi esimerkiksi
haluamasi kalusteen, joka sitten pitkän säästämisen jälkeen on sinun ja kestää vielä lapsillesikin, Sorsa sanoo.
Kaapo on samaa mieltä kollegansa kanssa.
Nykyisin töille antaa arvoa niiden takana oleva tarina.
. Kestävyys taas on osa ekologista ajattelua.
. Seuraavaksi syksyllä on
vuorossa Club Ambulantin esittely Pietarissa.
Imu eli Finnish National Design Team
esittelee nuoria suomalaisia suunnittelijoita
ja heidän töitään kansainvälisissä näyttelyissä. Kun tekee mallia
antaumuksella ja yrittää saada siihen mukaan ajatusta, ei osaa tyytyä kompromisseihin. He uskovat klassikkojen muodostumiseen, mutta ei samalla
volyymillä kuin joskus aiemmin. Silloin tekijän ei tarvitse
enää erikseen miettiä työnsä ekologisuutta,
Kaapo sanoo.
Tulevaisuus
Kaisa Kaapo
ja Pidä hipat!
Kaisa Kaapo on 24-vuotias Kuusjoelta kotoisin oleva Turun Taideakatemian opiskelija.
Takana on kolme vuotta tekstiilisuunnittelun
opintoja. Havahduin ajatukseen, että mitä olen täällä oikein tekemässä. Kokonaisuuksien valmiiksi saaminen saattaa tosin aiheuttaa myös tyhjyyden
tunteen.
. Mutta vaikeaa se tulee olemaan.
Sorsa pohtii kalustepuolen tulevaisuuden
olevan aika lailla samanlainen.
. Kilpailu
muiden valmistuvien kanssa on kovaa. Työ yhdistää keskenään perinteisen käsityön ja uuden materiaalin. Ne
ovat juuri sitä, mitä haluaisin tulevaisuudessa
tehdäkin. Uskon myös suomalaisten mieltävän suomalaisuutensa vähitellen osaksi eurooppalaisuutta, Sorsa tuumii.
Paikasta auringossa
Mitä lähemmäs valmistuminen tulee, sitä
enemmän oma tulevaisuus mietityttää. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Ihmiset kaipaavat esineellekin sisältöä . syyskuuta asti.
Pidä hipat! -työ on suunniteltu yhdessä turkulaisen Noora Aution kanssa. Työharjoittelupaikka ja viimeisin
kesätyö oli Nansolla.
Seuraavaksi on vuorossa opiskelu Skotlannissa ja sen jälkeen työharjoittelu Luhdalla.
Tärkeimpiä projekteja ovat olleet Pidä hipat! -näyttely turkulaisessa Ravintola Blankossa ja työn valinta Design Forumiin sekä
sen myötä kesänäyttely Helsingin Sanomatalossa 5. Esimerkiksi huonekalumessuille et voi
viedä työtä, jota joudut selittelemään, Sorsa
pohtii.
Kaapo allekirjoittaa Sorsan näkemyksen. Nykyisin hän asuu Turussa.
Aikaisempiin opintoihin kuuluu lukion jälkeen käyty tekstiililinja Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa sekä artesaanin
tutkinto. Lisäksi vuosien varrella esimerkiksi tekstiilivärit ovat itsessään muuttuneet ympäristöystävällisemmiksi. Molemmat ovat 24-vuotiaita Salon seudulta kotoisin
olevia suunnittelun opiskelijoita, jotka ovat
opintojensa ohella onnistuneet saamaan myös
joltistakin menestystä.
Mitä menestykseen tarvitaan?
. Verkostot ja suhteet ovat elintärkeitä. Halvalla pitäisi tehdä.
Sorsa toteaa, että design näyttää hyvältä leh-
Cross-Stitchin ideana on penkkiin käsin silikoninauhasta kirjailtu liukueste.
Raha maailmaa pyörittää, musikaalissa lauletaan. Toisaalta, jos miettii
jälkikäteen, tuollaiset tilanteet ja itsensä ylittämiset ovat jääneet mieleen hienoina hetkinä,
Helsingin Taideteollisessa korkeakoulussa kalustesuunnittelua opiskeleva Marianna Sorsa puolestaan toteaa.
Kaapo miettii kättensä työn valmiina näkemisen aiheuttamaa hyvää oloa. Elämän
realiteetit tulevat vastaan, Sorsa sanoo.
Kaapokin on törmännyt rahan rajoittavaan
voimaan. Muistan keväältä
sellaisenkin yön, kun olin koulussa vielä aamulla viideltä. Käy ilmi, että he muistavat toisensa jo
lukioajoilta. Muutakin yhteistä löytyy. Se vaatii pitkiä päiviä. Työtä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa, että siitä tulee täydellinen.
Täydellisyys
Kyynikko epäilisi, ettei täydellisyyttä voi
saavuttaa milloinkaan.
. Vielä pari kuukautta sitten olisin sanonut,
että tulevaisuus on nousevien, pienten yritysten. Yksin pakertaminen ei oikein jaksa
kiinnostaa, Sorsa miettii.
Molemmat nuoret suunnittelijat pohtivat, ettei turvallisesta opiskelumaailmasta ole kiirettä pois. Tekstiilejä ja niistä tehtyjä sisustustuotteita myivät tietyt sisustusalan liikkeet Blankon
näyttelyn ajan Turussa ja nyt Design Forumin esittelyn loppuun asti Helsingissä.
Design Forum Finlandin tehtävänä on edistää teollisuuden ja kulttuurin kilpailukykyä
ja kehitystä muotoilun avulla. Menin koulun
kattoterassille ja ajattelin, ettei tässä eikä missään ole mitään järkeä. On otettava huomioon, miten
kaluste esimerkiksi voidaan pakata ja pinota.
Koulussa ei tähän vaiheeseen ole oikeastaan
vielä päästykään, koska suunnittelemme ja
valmistamme yksittäisiä prototyyppejä, Sorsa
pohtii.
Tekstiilipuoli on tässä mielessä samanlainen.
. Mutta yksityisyrittäjyys on Suomessa niin
hankalaa, että kyllä tulevaisuus taitaa päinvastoin olla niiden vanhojen, isojen firmojen,
Kaapo miettii.
Hän lisää vielä, että toki käsintehdyilläkin
tuotteilla voi olla menekkiä, mikäli markkinointi toimii.
. Jonkinlainen design-kasvatus olisi nuorille
hyvästä, ettei kaikki olisi niin kertakäyttöistä,
Sorsa pohtii ja kuuluttaa kestävyyttä ostovalintoihin.
Kaapolla on omakohtaisia kokemuksia siitä,
miten pienellä opiskelijabudjetilla hankitut
halvat esineet eivät toimi käytännössä ja hajoavat käsiin.
. Työtä. Enin aika projekteja suunnitellessa
menee puhelimessa halvimman parhaan materiaalin etsinnässä.
. Toimintamuotoina ovat näyttelyt kotimaassa ja ulkomailla,
muotoilun käyttöä edistävät projektit sekä
tiedotus ja julkaisut.
Nuorten Forum 2004 Young Forum -näyttelyyn Design Forumiin Helsinkiin valittiin 270
työstä 90. Ilman niitä ei pärjää, kumpainenkin toteaa.
Juuri opiskeluaikana suhteita voi ja kannattaa
luoda.
. Se juuri on hienoa, että koko ajan kertyy
eräänlaista varastoa takaraivoon. Toisaalta joustavuutta ja nöyryyttäkin tarvitaan sylikaupalla.
. Se vaatii 80-tuntisia työviikkoja. Viikossa voi pitää yhden vapaaillan, jolloin saa
pestyä pyykit ja tehtyä ruuan pakkaseen, Turun Taideakatemiassa tekstiilisuunnittelua
opiskeleva Kaisa Kaapo sanoo.
. jotain mikä oikeuttaa sen, miksi tuote on juuri
sellainen kuin on, kummatkin suunnittelijat
toteavat.
Tuotteen taustalla olevat tarinat luovat sille
siis arvoa ja sitä kautta kestävyyttä. Tavoitteena on ollut tuoda hitunen lämpöä nykyaikaiseen käyttöesineeseen.. Siitä voi
lähteä sitten eteenpäin. Silloin ei enää
ajattele, paljonko aikaa on laittanut työn valmistumiseen. Toinen saapuu Helsingistä, toinen Turusta. Niin kauan kuin teet uniikkia, sehän on periaatteessa prototyyppi. Opiskellessa voi toteuttaa jotain hullumpaakin, mutta on eri asia, miten tuote sitten
lähtee siitä käytännössä eteenpäin. Käsinpainettujen
kankaiden hinnaksi tulee jo satoja euroja, ja
sitten siihen päälle vielä kaupan osuus. Minusta tuntui ainakin keväisten projektien jälkeen tyhjältä. Vaikka ihmiset kehuvat töitäsi, niistä ei silti olla valmiita maksamaan. Mutta esimerkiksi minun ja Noora Aution Pidä hipat! -projektia ei
olisi ikinä voinut toteuttaa koneella painamalla, Kaapo kertoo.
Raha
Sami Perttilä
Salosta lähtöisin oleva Marianna Sorsa (vas.) suunnittelee huonekaluja, Kuusjoella syntynyt Kaisa Kaapo on tekstiilisuunnittelija.
. Jos joku haluaa tilata suunnittelemasi kalusteen, niin silloin prosessi tietysti lähtee
eteenpäin aivan eri tavalla kuin pelkän prototyypin kohdalla. Suomalaisista suunnittelijoista muodostettu raati valitsee osanottajat eri puolilla maailmaa pidettäviin näyttelyihin.
Raadin valitseman Cross-Stitch-työn ideana on penkkiin käsin silikoninauhasta kirjailtu liukueste. Näin on pitkälti myös suunnittelijoiden
maailmassa.
Sorsa miettii valmistushinnan olevan keskeinen kehiteltäessä esimerkiksi kalusteprototyyppiä tuotantoon.
Pidä hipat! on tekstiilityö, johon on sarjakuvamaisesti valokuvattu ja painettu kaikkea,
mitä hipoissa voi tapahtua tervetuliaismaljoista aamuyöhön ja juhlien päättymiseen asti. Virrasta
ehkä nousee joitain trendejä, jotka menevät
suuremmille yrityksille tuotantoon. Ainahan kaikkea täytyy kehitellä . Sitä paitsi . elokuuta 2004
10
?
VIIKONVAIHDE
Menestys
on työtä
ja taistelua
paikasta
auringossa
Salonseutulaissuunnittelijat
Marianna Sorsa ja Kaisa Kaapo
pohtivat suhdettaan menestykseen,
täydellisyyteen, mammonaan,
kestävyyteen ja tulevaisuuteen
SSS?Päivi Kusnetsoff
Kaksi nuorta naista tapaa salolaisessa kahvilassa. Nuorten suunnittelijoiden projektit ovat
eräänlainen virta siellä kaiken alla. Yritin
selittää, että penkki tulee käsin kirjaillun silikonilangan takia liian kalliiksi ja hitaaksi tehdä.
Ensin on keksittävä edullisempi valmistuskeino ja yhtä hyvät mutta edullisemmat materiaalit, sitten vasta prototyyppiä voi ja kannattaa valmistaa myytäväksi.
. Mukana on nuoria osaajia vaatetusja tekstiilisuunnittelun, huonekalusuunnittelun, korumuotoilun, teollisen muotoilun ja
graafisen suunnittelun alueilta.
Kestävyys
. Kaapo ja Autio ovat perustaneet yhteisen Hulahula-suunnittelutiimin.
tien sivuilla, mutta löytää tiensä vain harvoin
ihmisten koteihin.
Entä miltä tulevaisuus näyttää?
. Kilpailuhenkisyyttä täytyy löytyä. Nykyisin hän
asuu Helsingissä.
Aikaisempiin opintoihin kuuluu lukion
jälkeinen kuvataidelinja Paasikivi-opistossa.
Suurimmat menestykset tähän asti ovat
olleet Kööpenhaminan toukokuisille huonekalumessuille muun kolmannen vuosikurssin kanssa suunniteltu Club Ambulant messuosasto, Cross-Stitch-penkin valinta
Imu Design -ryhmään sekä penkin esittely
New Yorkin kalustemessuilla toukokuussa.
Club Ambulant on kalustesuunnittelun
esittämiseen tarkoitettu, koottava, kuljetettava ja vapaasti seisova näyttelyrakenne.
Mustasta tekstiilistä ja teräksestä raken-
nettu tila on avoin molemmista päistään.
Tilaa hallitsee 23 metriä pitkä baaritiski.
Jokainen yhdeksästä opiskelijasta on suunnittelut Club Ambulantiin baarijakkaran
sekä valaisimen. Koko kansalle ei enää ole mahdollista tehdä Finlaysonin,
Marimekon tai Nanson tapaan.
Hakijalla ei saa myöskään olla
rikosrekisteriä. Kansallisteatterin näyttelijäkunnassa
Ranin oli lähes kolme vuosikymmentä, minkä
jälkeen hän johti Intimiteatteria 12 vuotta ja
Pientä Suomea kolme vuotta. Ei
ollenkaan synkkä, hän sanoo pohdiskelevaan sävyyn.
Hetken syventymisen jälkeen Jeremias on taas terhakka ja haluaa
tietää, minne kirjaan se nimi oikein kirjoitetaan. Kirjoitettuaan
nimensä huolellisesti hänen on aika tehdä yhteenveto kaikesta. Pirkourista hänet siirrettiin
esikoulutettavaksi Mussaloon ja edelleen armeijan tulenjohtoupseerikoulutukseen Santahaminaan. Olin rakastunut kreivittäreen, Istaan, ja
kirjoittanut hänelle pitkän kirjeen, jota en
kuitenkaan ollut tohtinut lähettää. Teatteriperheen ollessa sotavuosina Kotkassa lyseolainen Matti osallistui
ilmatorjuntaan Pirkourin saarella, jossa käytössä olivat saksalaisten antamat ensimmäiset radar-tutkat. Ei
niin rivin riviä! Enkä minä tietenkään ollut
opetellut sellaista tekstiä ulkoa, liuskan verran rakastuneen miehen runollisia höpötyksiä... Vartijakoulutukseen
hakijan täytyy käydä juttusilla kotipaikkakunnan poliisissa, joka tarkistaa hakijan
taustat.
Yksityisetsiväluvan hakijan talouden täytyy
olla kunnossa. Kaiken kunniallisuuden nimissä vastanäyttelijäni eivät rohjenneet nauraa. Isä oli ihan varma, että tyttö oli tapettu.
Tässä ammatissa kohtaa ihmisiä kaikenlaisissa, usein ikävissäkin olosuhteissa, Lintunen
muistelee.
Tällä tapauksella oli kuitenkin onnellinen
loppu. Abstraktit työt tuntuvat ensi silmäyksellä hankalilta. Paras kaikista taiteilijoista on
Tiina Aalto
Jeremias katsoo tauluja joskus myös näin. Viime vuosina
hän on kuulunut televisiosarjojen Ihmeidentekijät ja Parhaat vuodet vakiomiehitykseen.
Mitä mielessä?
Syksyllä jatkuvat Helsingin Kaupunginteatterissa Feydeaun farssin Pariisin kukko näytännöt. Tytön olinpaikan selvittyä vanhemmat
veivät asunnolle ruokaa, vaatteita ja kirjeen.
Lintunen ei tiedä, mitä sitten tapahtui. Sillä kertaa mies pakeni,
mutta Lintunen ja Aerts saivat myöhemmin
toimitettua hänelle kirjeen, jossa miehen
omaiset pyysivät häntä palaamaan.
Tämä tarina sai onnellisen lopun. Kun saamme epärehellisen työntekijän pois, muut saavat pitää paikkansa, Aerts toteaa.
Parin uusin aluevaltaus on Turkuun perustettu työnvuokrausfirma. Aku Korhonen oli kiristäjä Eriksson.
. Silloin saatetaan
helpommin toimia epärehellisesti. Jo klassikon asemaan kohonneista Linna-filmatisoinneista Matti Raninin vahvat roolisuoritukset muistetaan niin
ikään. Leo Jokela ehdotti Toivo Virtaa. Lisäksi ainakin yhdellä henkilöllä yksityisetsivätoimistossa täytyy olla turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto, jotta hän voi toimia toimiston vastaavana hoitajana.
Työllisyystilanne on muuttunut vuosien saa-
tossa. Siis
taiteesta ylipäänsä.
. Lintunen toimi alalla pioneerina. Sen takia omaisten viimeinen toivo voi olla kääntyä
yksityisetsivän puoleen.
Muuan kadonneen henkilön jäljittämiskeikka osoittautui Lintusellekin kohtalokkaaksi.
Hän selvitti työparinsa Susan Aertsin kanssa
lamavuosina taloudellisissa vaikeuksissa olleen miehen katoamista.
. Susanilla on hyvä kyky tehdä havaintoja,
mikä on tärkeää myymäläetsivän työssä. Niitä pitää
tuijottaa pitkään, ennen kuin voi
nähdä niiden ytimeen. Missäs täällä on se kirja, johon kirjoitetaan nimi. Sen vuoksi
Jeremias haluaa aloittaa kierroksen niistä töistä, joista voi heti
nähdä, mitä ne esittävät.
Ristiinnaulitun Jeesuksen kohdalla Jeremias muistaa nähneensä
kuvan ennenkin.
. Sukulaiset
ilmoittivat myöhemmin, että mies tuli katoamisreissultaan takaisin kotiin.
Siihen aikaan tarjolla oli myös selkeä markkinarako: myymälät tarvitsivat myymäläetsiviä. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Olimme olleet Susanin kanssa viisi vuotta
työsuhteessa. Poika tuleekin posket punaisina ja kuiskaa minulle ovelan näköisenä: lue tuosta.
Kauhukseni huomaan paperin tyhjäksi. Lupien myöntämistä valvoo sisäministeriön poliisiosaston turvavalvontayksikkö Mikkelissä.
Suomessa on noin 80 yksityisetsiväluvan haltijaa. Hän tulee muka uteliaana tutkailemaan kirjettä, ja hänen ilmiömäiseen muistiinsa tukeutuen saamme luetuksi sen yhdessä, eräänlaisena vuorolukuna.
. Muinonen. Kuvassa on paljon mustaa sekä Jeremiaan mukaan ilmiselvät ihmiskasvot.
. Nykyään myös jotkut vartiointiliikkeet
tarjoavat yksityisetsiväpalveluja.
Yksityisetsiviä työllistävät muun muassa
seuraavanlaiset tehtävät:
Taloudelliset tutkimukset: tavaramerkkija patenttirikkomukset, petokset, tietokonerikollisuus, varallisuusselvitykset, työhönottoa
edeltävät henkilöselvitykset ja yritysten taustaraportit.
Teollisuustutkimukset: yritysten sisäiset
tarkkailut tavarahävikin ja rahan kavaltamisen paljastamiseksi, sabotaasi ja häiriköinti,
teollisten tapaturmien selvitys.
Vakuutustutkimukset: vakuutuspetokset,
***
Elokuvaa tehdessä mokia tietysti joskus sattuu, mutta ne on helppo korjata uusilla otoilla.
Raninin mukaan kuvaustauoilla lasketaan
usein tarkoituksellisesti hervotontakin leikkiä sopivan mielialan ylläpitämiseksi.
. Kotitoimistoon päästetään vain harvat ja valitut asiakkaat.
opettaneet.
. elokuuta 2004
?
11
VIIKONVAIHDE
Revi siitä sitten!
Kaarina Naski
SILLOIN MOKASIN
Kansallisteatteri vieraili 1970-luvulla Tukholman Dramatenissa näytelmällä Puutarhurin koira. Matti Ranin, Tea
Ista ja Pentti Siimes.
Ranin kertoo:
. Jotkut asiat
Lintusen mukaan kuitenkin säilyvät: ihmisten
heikkoudet ja epärehellisyys. Kaupan ala tarjoaa perustyön,
joka tuo leivän pöytään. Monesti unohtuu, että haluamme turvata
rehellisten ihmisten työpaikat. Sen verran hän on kuitenkin oppinut taidenäyttelyissä olemaan, että
uskoo tietävänsä tärkeimmän.
. Joel Rinne oli vanhempi, minä Rolf, nuorempi Swedenhjelm. Tähän toimeen ei ollut olemassa vielä
omaa ammattikuntaa kuten nykyään. Suuri osa heistä on lopettanut toimintansa tai tekee töitä yksityisetsivänä sivutoimisesti, harrastuksena.
Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliitto
ry:n puheenjohtajan Pentti Lintusen mukaan leipänsä yksityisetsivän toimista hankkii
Suomessa muutama kymmenen henkilöä.
Liittoon kuuluu eri toimistojen edustajina kaksikymmentä jäsentä.
. Myymäläpäällikön tekemisiä ei
kuulemma tarvinnut tutkia, koska hän oli perhetuttu ja ehdottoman luotettava mies.
. hän kysyy ensimmäisenä, kun
PIENIÄ TOTUUKSIÄ
saapuu Veturitalliin Viljo Hurmeen näyttelyyn.
Itse näyttely herättää viisivuotiaassa paljon
kysymyksiä. Näin esimerkiksi
turkulaistapauksessa, jossa kadonneen tytön
isä pyysi Lintuselta apua tyttärensä jäljittämiseen.
. Reaktiot
vaihtelevat suuttumuksesta helpotukseen.
Heitä on kuulemma kiitettykin; niin paljon on
epärehellisyys painanut syyllisen harteilla.
Lintunen ja Aerts eivät asetu kenenkään puolelle vaan voivat antaa lainopillisia neuvoja
myös rikokseen syyllistyneelle.
. Rooleissa mm. Työmarkkinat tulevat tulevaisuudessa ehkä villiintymään, eivätkä työntekijät ole enää
niin sitoutuneita yrityksiin. Oli siinä
Matti-pojalla selviäminen eteenpäin ilman
muitten hekotuksiakin.
fyysiset vammat ja korvaushakemukset, huolimattomuuden paljastaminen, tapaturmat ja
tapaturmapaikkojen piirustukset ja valokuvat.
Henkilökohtaiset tutkimukset: kadonneiden jäljittäminen, uskottomuustapaukset, lapsiin kohdistuva väkivalta tai muu perherikollisuus, lapsien huumeidenkäytön selvittäminen.
Rikollistutkimukset: tuho- ja murhapoltot,
varkaudet, kiristys, todistajien jäljitys ja näiden lausuntojen kirjaaminen.
Muut palvelut: geenitutkimukset, turvamiestehtävät, turvallisuusalan koulutus ja
konsultointi.
Jeremias katsoo
taidetta väärinpäin
Tiina Aalto
Jeremias Hurme ei usko olevansa mikään
taideasiantuntija. Eräässä
kohdin paashipoika tuo sepustuksen minulle
ja minun pitää lukea se näyttämöllä, jossa lisäkseni on kreivittären palvelija, Pentti Siimes.
. Puhumme kiinni
jääneiden kanssa ja autamme mahdollisuuksien mukaan.
Mitä etsivät ajattelevat siitä, että kaikki eivät pidä työyhteisönsä ?kyttäämisestä??
. Esitimme Kansallisessa Ingmar Bergmanin näytelmää Swedenhjelmit. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Kotkassa 1946.
Niin äiti kuin poikakin ovat tunnettuja eritoten valkokankaalta, ei vähiten Komisario
Palmu -elokuvista. Usein syyllinen on se, johon luotetaan eniten. Siinä Raninilla on majurin, naistenmiesveteraanin, rooli. Koiranulkoiluttaja saa kuljeskella rauhassa melkein missä huvittaa.
Mutta miten kävi kadonneen miehen. Hän
tekikin yksityisetsivän hommia ensin virkavapaalla, ja kun työ miellytti, Lintunen vaihtoi
ammattia kokonaan.
Yritysten ongelmat vaihtelevat pienistä isoihin: joku raaputtaa ässäarpoja maksamatta,
toinen laittaa kassasta rahaa omaan taskuunsa, ja kolmannella saattaa olla kotona kokonainen tuotantolinja, joka valmistaa samaa tavaraa kuin yritys.
Yhden asian sadat tapaukset ovat Lintuselle
Dekkaripari jäljitti kadonnutta,
mutta löysikin toisensa
SSS?Jorma Palovaara
Pentti Lintusen 30-vuotiseen yksityisetsivän uraan mahtuu tuhansia toimeksiantoja.
Tehtävät ovat vaihdelleet yritysten sisäisistä
tutkimuksista henkilökohtaisiin pettämisjuttuihin ja kadonneiden etsintään. Monien firmojen periaatteisiin kuuluu kuitenkin viedä kaikki tapaukset oikeuteen.
Lintunen ja Aerts ovat yleensä tutkintojen
päätyttyä mukana tilaisuudessa, jossa henkilölle ilmoitetaan paljastumisesta. Perustimme oman työnvuokrausfirman, koska haluamme perehtyä alaan, Lintunen toteaa.
Yksityisetsiväksi tarvitaan lupa
Yksityisetsivätoimintaa harjoittava henkilö
tarvitsee rajoitetun vartioimisliikeluvan. Tutkimme hänenkin toimensa vähän niin
kuin vahingossa, ja juuri hän paljastui syylliseksi.
Yksityisetsiväksi haluavan täytyy hankkia
tarvittavilta osin vartijakoulutus, josta hän
saa myös vartijakortin. Hiilestyn, lyön nyrkkiä pöytään ja torjun
Erikssonin aikeet vakuuttamalla, että "me
olemme kulliaaninen perhe".
. Yleensä asiakkaalla
on jokin ongelma, jonka he tuovat yksityisetsiville: yrityksestä katoaa tietoa, rahaa tai tavaraa. Parin vuoden ajan Ranin on kirjoittanut muistelmateostaan. Itsekin katson olleeni vain
keskinkertainen havaintojen tekijä, Lintunen
toteaa.
Nykyään Lintusen turkulaista Ace-Controlfirmaa työllistävät enemmän yritysten sisäiset
tutkimukset kuin niiden asiakkaisiin kohdistuva tarkkailu. Mutta kaiken leikinlaskun pitää liittyä aiheeseen. Senkin perustaminen liittyy kuitenkin yksityisetsivän toimeen,
sillä Lintunen epäilee vuokratyön käytön muodostavan suuren osan tulevaisuuden tehtävistä yksityisetsivän alalla.
. Toisessa tapauksessa toimeksiantaja velvoitti tutkimaan kymmenen kassan
toimet huolella. Joistain jutuista
kuulemme oikeudenkäyntien kautta, dekkari
selventää.
Kadonneen jäljittäminen
syvensi työkumppanuutta
Poliisi ei etsi täysi-ikäistä henkilöä, jos tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta. Mitäkö oli tapahtunut. Taustalla on taikuri Luttinen, koska sitä voi
hänen suosikkinsa Mielikuvaveturi.
katsoa telkkarista.. Hoidamme oman tehtävämme, ja loppu jää
toimeksiantajan harkintaan. Mika Waltarin jäljiltä olin nimittäin pelkkä Virta. Homma oli hänestä kuitenkin liian selkeää ja turvallista; siitä
puuttui Lintusen kaipaamaa jännitystä. Jäljitimme kadonnutta pitkin
Suomea ja vietimme lukuisia öitä hotelleissa.
Kävi niin, että huomasimme viihtyvämme yhdessä, Lintunen kertoo.
Nyt pari elää työsuhteen lisäksi myös avoliitossa. On tärkeätä, että välitilanteet kantavat
saumattomasti jatkoon. Tulevien ylioppilaskirjoitusten paineet olivat kasvaneet
kotona tytölle liian suuriksi ja hän päätti kadota. Lisäksi hän tulee mukaan Elina Halttusen kirjoittamaan ja Hannu Kahakorven ohjaamaan Kotikatu-televisiosarjaan näyttelijä Kaarlo Kareksena. Kavaltaja voi
aiheuttaa suuretkin taloudelliset tappiot, mistä muut voivat joutua kärsimään. Esimerkiksi esimiesaseman tuomat mahdollisuudet helpottavat kavalluksen tekemistä.
Ketään ei kannata sulkea epäilyksien ulkopuolelle, Lintunen sanoo.
Kerran kavalluksen tekijäksi paljastui itse toimeksiantaja, joka oli ison kauppaketjun myymäläpäällikkö. Dekkaripari pääsi hänen jäljilleen ja löysi miehen
eräästä baarista. Melkein samanlainen kuin Mikaelin kirkossa, hän toteaa.
Vaikka taulut ovat ihan kivoja,
kuulemma, on kivaa myös pohtia
Veturitallin muita näkymiä. Tuossa on palloja, tuossa puita
ja tuossa tulitikku, hän luettelee
kulkien taululta taululle.
Mutta koska kaikki taulut eivät
aukene vieläkään helposti, Jeremias yrittää katsoa niitä myös
väärinpäin.
Suosikikseen hän nostaa teoksen
Mielikuvaveturi. Lintusen mukaan nykyään tapauksia sovitaan aika paljon,
koska poliisikäsittely ja oikeusprosessi on raskas kaikille osapuolille. Samoin on monen muunkin jutun kohdalla.
. Ne työllistävät
yksityisetsivää vuodesta toiseen.
Vaikka tehtävät hoidetaan ammattimaisesti,
jotkut ihmiskohtalot jäävät vaivamaan mieltä
vielä vuosienkin jälkeen. Kuten epäilyttävää salaista ovea sekä
yläkerran kirjastotilaa. Jos mennään
liian kauas, on vaikeaa kasata taas äkkiä itseään oikeaan tunnelmaan.
Ilmeisesti juuri tällaisella nousujohteisella
hetkellä keksittiin myös Raninin näyttelemälle roolihenkilölle, komisario Palmun apulaiselle, etunimi.
. Lintusen ja Aertsin tehtävä on selvittää,
kuka vetää välistä.
Armeijaura oli
liian turvallinen
Syylliseksi paljastui
jutun toimeksiantaja
Ennen yksityisetsivän uraansa Lintunen oli
varusmiesten kouluttajana. Oikea paperi oli
luiskahtanut jonnekin kulissin alle, ja poika
oli riemuissaan, kun hän löysi ylipäätään jonkin lappusen.
Kesäsarjassa tunnetut suomalaisnäyttelijät kertovat elämänsä pahimmista mokista lavalla ja lavan
vieressäkin.
***
Jorma Palovaara
Pentti Lintusen salkku on pullollaan yksityisetsivän työssä hyödynnettäviä välineitä kuten nauhureita ja hälyttimiä.
Ihmisten heikkoudet
ja epärehellisyys
työllistävät yksityisetsivää
nainen yhdessä herättävät varjostus- ja tarkkailukeikoilla vähemmän huomiota kuin vaikkapa kaksi miestä. Siimes huomaa tapahtuneen ja on nopeasti tilanteen tasalla. Toisinaan Lintunen tai
Aerts ottaa työkeikalle mukaan myös koiransa. Musta on kyllä hieno väri. Aertskin haki Lintusen firmaan aikoinaan juuri myymäläetsiväksi.
. Liitosta on etuja myös työssä: mies ja
Jorma Palovaara
Pentti Lintunen palaa työpäivän jälkeen kotiin keskustassa sijaitsevalta toimistoltaan. Pian hänestä tiedetään entistä enemmän, kun hänen muistelmansa julkaistaan.
o.s. Olen
pitänyt kymmenen hengen myymäläetsiväkursseja, joilta tulee yleensä muutama hyvä
myymäläetsivä. Niin, ja pihalla seisovaa veturia.
Kun kierros päättyy uudelleen
abstraktien töiden ääreen, Jeremias on jo paljon kokeneempi analysoija kuin hetki sitten.
. 600-sivuinen omaelämäkerta
Käsi otsalla kuuluu Kustannus Oy Teoksen
tulevan syksyn julkaisuohjelmaan.
Kiinnijääneet
ovat kiittäneetkin
Toimeksiantajat eivät aina vie juttuja oikeuteen, mutta kiinni jääminen johtaa yleensä ainakin työsuhteen purkamiseen. Ja sitä myöten kaikkien muittenkin mielestä.
Kuka?
Matti Ranin, näyttelijä, teatterinjohtaja,
teatterineuvos.
Ranineilla on Thalian vetovoima suvussa.
Isä oli näyttelijä ja teatterinjohtaja Helge Ranin ja äiti näyttelijä-ohjaaja Saara Ranin
Kaarina Naski
Matti Ranin on tuttu niin näyttämöltä, elokuvista kuin televisiostakin. Työ hoidetaan ammattimaisesti, mutta haluamme olla inhimillisiä. Se
oli filmimoguli Toivo Särkän mielestä erinomainen nimi. Lintunen löysi lukioikäisen tytön piilottelemasta poikaystävänsä luota
Olen täällä yhteensä kuusi
viikkoa vapaaehtoisena suomalaisen kansalaisjärjestön, Rotareitten Lääkäripankin kautta.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen töissä
Tansaniassa, mutta verrattuna sambialaiseen
sairaalaani (tosin kymmenen vuotta sitten)
täällä on tapahtunut edistystä: sairaalassa on
sähkö, sairaanhoitajilla on kännykät, naapurin espanjalaiselta insinööriltä löytyy satelliit-
KUVA JA
KERTOMUS
. Kiihtyvä globalisaatio niin taloudessa kuin muillakin elämänaloilla uhkaa sysätä syrjään monet
arabimaat, jos niissä ei lisätä halua tai kykyä uudistua.
Muutossuosituksia pitkä lista
JARI VAINIO
Kirjoittaja on ulkomailla
työskentelevä
salolainen katastrofiekspertti ja lääkäri.
titelevisio, ja kylällä on satelliittiverkon kautta toimiva laajakaistainen internetyhteys.
Kommunikaatio siis pelaa, mutta sairaalassa työ ei valitettavasti ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan . Vetouistelukin
tuntuu vain löhöilyltä ja odottelulta. Noukkiessani pinseteillä toukkia potilaitten haavoista
mietin, että suomalainen vaihtoehto on ehkä
sittenkin parempi . Ei. Minä lähden kotiin!
II
Paradokseja
. Väärässä siksi,
että en kamalasti luota pohjoisenpuoleisen
tuulen kalatuuliominaisuuksiin näillä vesillä.
Navakkaakin tuuli oli. No, nythän ollaan ankkurissa, joten kokeillaan, mitä madoilla syötitetty pyydys antaisi pohjan tuntumasta.
Hämmästys oli suuri, kun vavan pää alkoi
heti täristä ja taipua oikein kiivaaseen rytmiin. Shamanismista innostunut ystäväni selittäisi asian shamanismin
neljällä eri ilmansuunnassa vaikuttavalla voimaeläimellä. Eihän tuo valkovatsainen kampelakaan mikään
jättiläinen ollut, mutta ateriamitat täyttävä
kuitenkin. Oli tullut kuitenkin tehdyksi
yksi perimmäinen virhe, oli keskitytty liikaa
omiin ongelmiimme.
Noin kolmen metrin päästä styyrpuurin puo-
MERELTÄ JA
RANNALTA
4/5
Paljasjalkainen särkisalolainen freelancekirjoittaja ja Salon
seudun kirjoittajat
ry:n puheenjohtaja on
50 vuotta Suomea SEPPO PELTOLA
kierrettyään palannut
juurilleen ja kertoo förbyläiskuulumisia.
lella kohahti ja välähti vaalea aluksen kylki
ohitsemme. Kissa voisi olla eteläinen voimaeläimeni?
Sambiassa työskennellyt puolalainen, vanha
katolinen nunna Sisar Zidonia olisi selittänyt
asian toisin: Jumala lähettää enkelinsä eri olomuodoissa.
Oli miten oli, musta-puna-valkoinen kissa ilmestyi toisen kerroksen parvekkeelleni Jordaniassa lumimyrskyjen aikaan, samanvärinen
kissa Jemenin hotellin kuudennessa kerroksessa olevan oven taakse ja taas musta-valkopunainen kissa tämän puskassa sijaitsevan
Tansanian kotini ulkopuolelle.
Kissan kyky saalistaessaan jähmettyä paikoilleen tekee siitä yhden parhaimmista käärmeitten saalistajista. ja uutta pyytämään. Nuoruuteni optimismi on vaihtumassa ikääntyvän kyynisyyteen.
?On tässä jo istuttu,. Monenlaisella kielten mongerruksella taisimme päästä yhteisymmärrykseen
kummankin syyllisyydestä tapahtuneeseen.
Toivoteltiin hyvät matkat ja nostettiin käsiä
hyvästiksi, mutta olihan taas muistutus huolimattomuudesta.
Eihän kukaan tietysti ohita toista alusta tahallaan noin läheltä. Olympiajoukkuetta koottaessa Suomessakin oltiin huolissaan urheilijoiden tasosta.
. Siksi
selvitysten tulokset ovat luotettavia.
Tutkimustulosten mukaan arabiyhteiskunnat ovat olleet jo pitkään pysähtyneisyyden tilassa, kankeita ja jähmeitä sopeutumaan nopeasti muuttuvan maailman
uudenlaisiin oloihin. Kuka sitä jaksaa huiskia virvelin kanssa, kun hiki kirvelee silmissä jo muutenkin!
Vetouistelua tuli vähän kokeiltua. Old Höglund itse olisi mukava uistelupaatti, mutta tämä wikströmmin mokoma ei ole tarkoitukseen
ihan passeli työlaite. Maailma on täynnä paradokseja. Kaikennäköistä olen nähnyt ja löytänyt, mutta kaikesta
upeasta teknisestä kehityksestä huolimatta
nypin edelleen toukkia haavoista. Sanotaan nyt vain, että
haukia tuli, ja olivat alamitan täyttäviä. Eikö se sitten ole tärkeää?
. Missä välissä niitä ehti karttua. Niillä on niin hyvät jätevedenpuhdistamot.
. Suomeksi se olisi kutakuinkin: ?Päämäärätön kulkija ei ole sama kuin päämäärätön istuja. Hana edelleen
suljettuna ajettiin kohokammio tyhjäksi. Kumpi on tiukan paikan tullen turvallisemasko.lehtonen@sss.fi
pi: six pack vai air bag.
Arabimaailmassa
tarvitaan uudistuksia
Asuttuani 1988?93 Levantin alueen arabimaissa Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa ja nyttemmin jonkin aikaa Egyptissä olen voinut sisältä päin nähdä ja kokea
näiden maiden olot ja niiden muutospaineet. Voi sitä keikutusta, voi tavaroiden kolisemista.
Ohittaja löi kaasun pois. Niin?
. Eikä konsti ollut sen
kummempi kuin tehokas viikoittainen suursiivous, jätteiden tuhoaminen ja hyvä haavojen ja
paiseitten hoito.
III
Sielun temppeli
Ahtautta tansanialaisessa sairaalassa. Ei ainakaan 30?40 solmun nopeudella, eihän?
Kärpästen herra
?Ne herkuttelivat tuberkuloosipotilaitten märkivissä kaularauhasissa,
lensivät hieman oikaisemaan koipiaan muitten potilaitten ruokiin
ja haavoihin, ja sitten herkkupalalle roskakoriin, josta löytyi
vastaheitettyjä märkäisiä ja verisiä sideharsoja...?
MIKÄHÄN NOITA KISSOJA luokseni johdattaa, mietin istuessani auringonlaskun aikaan taloni rappusilla. On jotenkin reilumman tuntuista saaliinkin kannalta.
En ole koskaan oikein innostunut passiivikalastuksesta. Aivan totta.
. No, jarruttaahan se tietysti, mutta säälittää panna vanha voimanlähde turhaan rasitukselle alttiiksi. Kyllä ne virkamatkat tiedetään!
. Ei ole kuitenkaan
käyty minkkivainaan haudalla itkemässä.
Unohdus olisi Ronillekin parasta, vaan mistäpä tietää, miten pitkä muisti koiralla on. Nykyiset talousjärjestelmät, olkoot vaikka kuinka vanhanaikaisia
tahansa, hyödyttävät monin tavoin hallitsevaa eliittiä. Tanskanmaalla on jotain mätää, mutta siellä ei haise. Se ei olisi kuitenkaan pannut
hanttiin näin pirteästi. elokuuta 2004
12
?
VIIKONVAIHDE
Hyvää ja huonoa tuuria
PALKINTOSIJAT
Sitä mukaan kun kalenterinlehdet kääntyivät, jäivät myös viime kesän helteet taakse.
Oli alkanut syksyyn ja talveen valmistautuminen. Ilta-aurinko oli vielä ehkä liiankin korkealla ja tuulikin aivan väärässä suunnassa. Sisäänkelauksessa sai jo olla varovainen, niin reipasta rytkytystä saaliiksi pyrkivä
piti yllä. Lähden käymään kirjastossa.
. Oltiin kuitenkin miettimässä lisävaatetusta reissuillemme ja tuumailemassa syyshaukien lymypaikkoja.
Hellekesän aikana jäi uistelu vähän vähemmälle. Joten ehkä tämä naukuja oli tämänkertainen voimaeläimeni ja suojelusenkelini, joka pitäisi mambat ja kobrat
poissa kotini nurkilta.
LUSIKOIN HITAASTI illallistani, josta
osa tietysti päätyi jaloissani mouruavan kissan syötäväksi. Määrä korvaa laadun. Sinkkiämpäriäkin on neuvottu
käyttämään ajoankkurina perässä laahautumassa. Kun vertaa itseään Ateenan atleetteihin, kohennettavaa on paljon.
. Pyörimme
pikkusaarten ympärillä kokeillen sieltä sun
täältä.
Vaihtaessani taas erilaista viehettä siiman
päähän huomasin viehepakin lokerossa joskus
rakentelemani 3- tapsisen pohjaonkiviritelmän. Tuskin.
Algeria tänään ja Saudi-Arabia ehkä
huomenna ovatkin puhuttelevia esimerkkejä siitä, millaisessa poliittisessa ja sosiaalisessa noidankattilassa aletaan kiehua, jos hallitseva eliitti ei välitä kansan
enemmistön tarpeista eikä ryhdy tarvittaviin uudistuksiin. ?Jos kulkisi vaihteeksi ihan päämäärän
kanssa keittiöön ja tiskaisi astiat??
Suositteleva lista muutettavista asioista
on pitkä. Otetaan esimerkiksi olympialaiset.
. Niinpä. Niin kuin esimerkiksi?
ASKO LEHTONEN
. Kansalaisyhteiskuntaa pitäisi vahvistaa. Propellin nousukulmasta
johtuen se tahtoo työnnellä meitä justiinsa
pikkiriikkisen liian lujaa tyhjäkäynnilläkin. Huomasin perässä
Tanskan lipun ja moottoreitakin näytti olevan
pareittain. Voisiko Saudi-Arabiaa hallitseva kuningashuone luopua vapaaehtoisesti valtavista öljytuloistaan talousuudistuksen seurauksena. Nyt kun syksy on
saamassa, samat tahot neuvovat, miten kesäkiloista pääsee eroon.
. Nautin hiljaisesta lämmöstä
auringon painuessa Viktoria-järven syleilyyn.
Olen ollut kolme viikkoa Bundan pienessä
kaupungissa Tansaniassa maailman toiseksi
suurimman järven rannalla ja aivan kuuluisan Serengetin luonnonpuiston nurkilla.
Bundassa on 120-paikkainen aluesairaala,
jossa olen yli kuuden vuoden tauon jälkeen tutustumassa taas afrikkalaiseen elämäntyyliin
ja työskentelyyn. Monta toinen toistaan viisaampaa neuvoa
olen saanutkin.
Yksi konsti olisi sujauttaa vanhat nahkarukkaset eli työjarrut potkurin lapoihin. Siispä on tyydyttävä vain huitomaan virvelivavan kanssa ja arvailemaan, missä sen
laiskan "luupään", siis hauenkörilään, turpavärkki milloinkin kuhnottaa. Mitkä sitten ovat pahimmat uudistusten esteet?
Arabikansoja on aina johdettu ylhäältä,
faaraoiden, kalifien, kuninkaiden, sulttaanien ja emiirien hoveista ja hallituksista,
600-luvulta lähtien vielä Allahin nimissä.
Aitoa vaalidemokratiaa ei ole vielä nähty
eikä koettu arabimaailmassa, ei edes valtioissa, jotka kutsuvat itseään arabitasavalloiksi.
Näinollen sekä poliittisten järjestelmien
että talouksien uudistamisen pitäisi lähteä
liikkeelle hallitsijain hoveista ja palatseista. Ei kroppa ole vankila. Meidänkin ankkalammikkoon tarvittaisiin semmoiset.
. Viimeinen asia, jota useimmat nykyisistä arabivaltioiden johtajista
haluaisivat, on juuri avoin poliittinen kilpailu ja vaalidemokratia. Ei
muuta kehuttavaa Sundvikista.
Roni kierteli veneessä kuono pohjaralleja
viistäen ja aivasti pari kertaa oikein kunnolla
hypäten kohta keulaan. Kai
kuitenkin pitempi kuin miesmuisti.
Mutta puheet sikseen ja kalaan. Naiset tulisi tasa-arvoistaa. Kas, kas, kohokammion neulaventtiili tietysti taas. Toisaalta väliin otus
näytti valkoiselta ja taas kohta tummalta.
Kauhaisu haavilla toi selvityksen: ensimmäinen kampelani 40 vuoteen näiltä vesiltä matosyötillä ja yleensäkin.
Yläkoukussa oli vielä ahvenen sintti, joka ei
saanut minulta kummoistakaan huomiota. Oikeuslaitoksia pitäisi korjata oikeusvaltiota vastaaviksi. Taudit ovat samat, lääkkeet ovat samat,
aids-potilaitten ilme on sama, ja afrikkalaisen
sairaalan hitaanpuoleinen tempo on sama.
Jari Vainio
ENSIMMÄISENÄ VIIKKONA minua häiritsivät suunnattomasti miesten osastolla pörräävät tuhannet kärpäset. Saihan sitä pyytää,
mutta eri asia on ottaa, jos ei anneta. Rannan lähestyessä se selvästi tähyilee
maihin kuin etsien jotain. Ja kertyikö
niitä muutaman lomaviikon aikana ongelmaksi
asti?
. Vaihtoehtona on muutos, jota ääri-islamistit ja al-Qaidan tapaiset ryhmittymät alkavat toteuttaa väkivalloin, jopa terrorismin keinoin. Voin varauksetta yhtyä arvostettujen
YK:n tutkijain näkemykseen muutosten ja
uudistusten tarpeesta arabiyhteiskunnissa.
YK:n kehitysjärjestössä UNDP:ssa on
näet hiljattain tehty kaksikin laajaa selvitystä arabimaailman oloista. Kuule, ei tule mitään. Ja uimarimies taas vetää altaaseen hypätessään ylleen kokopuvun.
. Olin jotenkin menettänyt ruokahaluni
ja annoin sille viimeiset suupalat.
Mieleeni tuli suahilinkielinen ajatelma:
?Mwenda bure si mkaa bure, huenda akaokota.. Mieli teki
kokeilla tuuria naapurikunnankin puolella.
Kokka kohti Kemiön Sundvikinlahtea. Antaa olla. Ei
sen puoleen, etteikö siihenkin lääkkeet löytyisi. Ei sitten. Aallokko tuuppaili perälaitaisesti pyrkien saamaan Old Höglundin
pois suunnastaan.
Sundvikinlahden suulla katsoimmekin viisaammaksi nakata aina ankkurin siksi aikaa
kun virveli oli raatamassa omaa osaansa tästä
I
Tanskasta hanskataan
. Roni hyppäsi heti pohjalle ja minä
tarrasin ruoriin niin, että uskoin jo vääntäväni
sen kahdeksikoksi. Sitten hana auki, mylly pyörimään ja ei kun menoksi taas.
Tätä touhutessamme olimme jo tulleet ulos
lahden suulta ja kääntämässä keulaa kohti
Förbyn marinaa. Kyllä on kamalaa olla vartalonsa vanki.
. Algerian vaalikokemus 1990-luvun alusta pelottaa: islamistit tai jokin muu poliittinen ryhmittymä voisivat saada aidoissa vaaleissa voiton ja hallitusvallan.
Talouksien rakenteiden uudistaminen
saattaa olla helpompaa ja vaarattomampaa, muttei sekään ole ongelmatonta.
Useimmissa arabimaissa hallitsija, hallitus ja hallitseva eliitti ovat toimijoita myös
talouselämässä. sanoinkin kissalle portailta noustessani ja pölyjä housuista puistaessani. Vai kirjastoon. Se on sielun temppeli, tomppeli.
. Taidan lähteä Tanskaan katsomaan.
. Tällä kaikella ei tietysti ole mitään tekemistä Old Höglundin ja sen energisen moottorin kanssa, onpahan vain taas yksi käännekohta omassa mielessäni. Koulutusoloja pitäisi pikaisesti kohentaa.
Vaikka kaikki 22 arabimaata ovat keskenään erilaisia niin kooltaan, väestöiltään,
luonnonvaroiltaan kuin elintasoiltaan,
niissä kaikissa on puutetta edellä mainituista asioista: poliittisesta vapaudesta, ihmisoikeuksista, oikeusturvasta ja koulutuksesta koko väestön osalta ja sosiaaliturvasta, terveydenhoidosta ja ansiotyöstä
köyhän väen osalta.
Tarvittaisiin siis poliittisten järjestelmien ja talouksien mittavaa uudistamista.
Arabimaailmassakin on paljon helpompaa
julistaa muutostarvetta kuin tehdä muutoksia. niin potilaan kuin lääkärin kannalta.
KISSAN NAUKAISU herätti minut ajatuksistani. Lääkekin oli: pari napakkaa täräytystä yleistyökalun virkaa tekevällä jakoavaimella kaasarin kupeeseen ja
hetkeksi kierroksia koneeseen. Ne herkuttelivat
tuberkuloosipotilaitten märkivissä kaularauhasissa, lensivät hieman oikaisemaan koipiaan muitten potilaitten ruokiin ja haavoihin,
ja sitten herkkupalalle roskakoriin, josta löytyi
vastaheitettyjä märkäisiä ja verisiä sideharsoja...
Illalla ja yöllä kärpästen roolin olivat ottaneet
hyttyset: herkuttelun lomassa valitettavasti
vain taudit kuten malaria siirtyivät potilaasta
toiseen. Jos ne onnistuvat, nykyiset hallitsijat menettävät
niin valtansa kuin rahalähteensä, ehkä
henkensäkin.
VESA JAAKOLA
Kirjoittaja on
lähetystöneuvos.. Vielä haavia tavoitellessani en osannut sanoa, mitä oli tulossa.
Äkkiseltään näköhavainto viittasi pienehköön lahnaan. Tuntuu jotenkin hölmöltä ajatukselta,
että pitää tuottaa lääkäri Euroopasta asti kärpäsiä jahtaamaan, mutta jo viikossa ponnistukseni osastolla saivat hyönteispopulaation huomattavasti vähenemään. Itse olen pitänyt kesän loppumisen merkkinä aina marjojen kypsymistä luonnossa ja
sekasienien suolaamista kotona. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Kulkija saattaa löytää jotakin.?
Olen kulkenut jokseenkin päämäärättä jokseenkin kaksikymmentä vuotta. Muista, että huippu-urheilijat ovat äärimmäisiä esimerkkejä. Särki- ja
ahvensinttien kyllästyttämänä kokosimme vä-
lineet kasaan; ankkuri ylös ja syvemmälle lahden uumeniin.
Koska jokainen tietää, että virvelöimällä joskus saakin hauen tai pari, en viitsi asiasta
enempää mainita. Kyllä ne kirjastomatkat tiedetään. Siispä bensahana kiinni ja koura
hipelöimään kaasarin alle. Mitä niistä.
. Potilas kiljui kauhusta tajutessaan toukkien syöneen häntä elävältä.
Joskus valitetaan, että Suomessa potilaat tulevat liiankin helposti lääkärin vastaanotolle.
Täällä Tansaniassa on päinvastoin. Wikströmmin käyntikin oli hieman
haparoivampaa pikkukierroksilla.
Nopea tutkimus sulki pois tankin ja kanisterin vuodot. Käyt
kuitenkin samalla kahvilla.
. Toimenpide jotenkin ärsytti kudoksissa piiloutuneita kärpäsen toukkia, joita rupesi tunkeutumaan kymmenittäin
haavan pintaan. Hallitusten pitäisi ensin tiedostaa muutostarve ja sitten sitoutua toteuttamaan
tarvittavat uudistukset.
MAAILMANPOLITIIKAN VIIKKO
Aidot vaalit pelottavat
.
Poliittisten järjestelmien muuttamisessa
kohti aitoa vaalidemokratiaa ollaan lähes
umpikujassa. Oli se jumittunut joskus ennenkin. Tyydytään siis vain
vippailemaan siiman päässä olevaa viehettä
kaislikon laitaan.
Keväisen minkkitapauksen jälkeen kakkoslaivuri Roni on muuttunut hieman rauhattomaksi. Huoneiden tilojen loputtua potilaita majoitettiin käytävien
lattioille.
Ajattelin lievällä kuvotuksella potilastani,
jonka tulehtuneisiin haavoihin olin kaatanut
fysiologista suolavettä. Hallitusjärjestelmiä ja poliittisia
rakenteita tulisi uudistaa vaalidemokratian tarpeisiin. Kuule, ei tule mitään. Kokan kääntyessä
tuuleen haistoin minäkin, että bensiini haisi
vahvasti. Tietoa saa kirjoistakin. Toisaalta
en kyllä ole virveliäkään koskaan heittänyt.
On kallista urheilua, kun joka heitolla hukkuu yksi virveli ja kuva. Tähän kastiin luen kaikki pyydykset, verkot, katiskat ym. Kun oli vielä niitä lämpöongelmiakin.
Eikä ylimääräinen naru ole koskaan hyväksi
laahaamassa työskentelevän potkurin ulottuvilla. Tekijät ovat
arabikulttuurin kasvatteja, eteviä ja ennakkoluulottomia alan tohtoreita. Alku oli aika toivotonta viskelemistä
ja kelaamista oudossa paikassa. Eikä siinä vielä kaikki. kaoottinen sekamelska paiseita, malariaa ja aidsia, kärpäsiä,
hyttysiä ja kuolion hajua.
Jotenkin luulin, että lääkärintyöhön sopeutuminen aivan liian pitkään kestäneen projektihallintakauteni jälkeen olisi kestänyt kauemmin, mutta oikeassa ympäristössä kliinisen
työn muistot suorastaan virtasivat aivojeni lävitse. Virkamatkalle vai. Kyllä vain. Vaikea siitä on silti pitää huolta. Pääasia, että porukkaa lähtee niin paljon, että putoajia riittää mahdollisimman pitkälle.
Kirsi Höglund
Aina ei ole suunta merelle: kirjoittaja ja kakkoslaivuri Roni menossa veneitä katselemaan.
retkestä. Työläs
homma, jos ei ole innostunut aina pulahtelemaan meressä. Taju siis pois saaliilta sekä verestys
. Sananvapautta ja muita
poliittisia oikeuksia tulisi laajentaa. Keväällä lehdet tulvivat vinkkejä siitä, miten
vartalon saa rantakuntoon. Tavallisten ihmisten kannattaa keskittyä muihin kysymyksiin.
. Hiekkarantalentopalloilijanaiset pyöriskelevät hiertävässä hiekassa melkein
alasti.
elokuuta 2004
?
SALON SEUDUN SANOMAT
13. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Sunnuntaina 22
14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
14
Sunnuntaina 22. elokuuta 2004
?
elokuuta 2004
?
SALON SEUDUN SANOMAT
15. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Sunnuntaina 22
16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
16
Sunnuntaina 22. elokuuta 2004
?
Näin olympialaisten aikaan on kyllä todettava, että kyllä se riipaisee kun meikäläiset ovat puoli kierrosta jäljessä.
Elvis juhlii
Tampereella
SSS?STT
Suomalaisen kevyen musiikin
tekijöiden yhdistys Säveltäjät ja
Sanoittajat Elvis ry juhlii 50:ttä
toimintavuottaan. Mona Lisaksi kutsutun naisen tuttava, jolla on ollut omasta takaa monta parempaa hymyä. Anu Lehtolan Pirkon roolissa on elämässään kärsimään joutuvan orpotytön tunnetta.
Pirkosta ja Junnusta on vielä
kolme esitystä. Erikoisesti minua ärsyttävät
sadantuhannen euron moottoriveneet, joissa on vapoja pystyssä
kymmenittäin. Talo rakennettiin pian Oulua vuonna 1822 kohdanneen kaupunkipalon jälkeen.
Kaupunkikartanoon, joka elää
nyt uutta vaihetta ruotsinkielisenä päiväkotina, liittyy merkittävää kulttuurihistoriaa. viisauksia Mäkelä ei
tällä uusimmalla romaanillaan
tarjoile, mutta kiireettömälle lukijalle Mäkelän ja Reiskan keskinäisen elämän seuraaminen on
mukavaa puuhaa.
Mäkelän ja Reiskan verkkaisessa elämäntyylissä on tyyliä.. Niin ikään Teemu Vesala
hallitsee surullisen kauniisti soivan viulunsa, joka säestää useaan
otteeseen Pirkon ja Junnun tarinaa antaumuksella kertovaa Maija Mäkeä.
Se on kuitenkin yllätys, että niin
moni kuorolaisista hallitsee myös
sopivassa määrin näyttelemisen.
Mitään suuria rooleja ei nähdä,
joita tuskin kukaan odottikaan,
mutta ryhmänä tämä porukka on
hyvä.
Niistä kuoron ulkopuolisista
apupojista onkin sitten suurin riemu. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Uteliaisuus
maailman ilmiöitä kohtaan ja kriittisyys on minua, ja osaanhan minä
ärhennelläkin. Mainitta-
koon, että Mäkelä on aiemmassa
elämässään ollut mm. Tässäkin kirjassa
siis kuljetaan, mutta kun Havukka-ahon ajattelijassa tapahtumapaikat olivat selvät ja kartan mukaan tarkistettavissa, nyt kirjailija on tarkoituksellisesti sekoittanut miljöön.
Vanhan metsätyömiehen vaatimukset vanhuuden tyyssijansa,
kortteerinsa suhteen eivät ole
suuret. Pertti Laine (vas.), Kaija Tuomala, Anneli Lehtola, Paavo Määttänen ja Hanna-Leena Tikkanen.
Juhani Mäkelä on tämä muinaisesta televisiosta tuttu Satunnainen matkailija, joka omien
matkojensa innoittamana viettää
tätä nykyä eläkepäiviään Antibesissa, Ranskan Rivieralla. Pitäisi olla paljon järjestelmällisempi ja sitkeämpi. Pirkon ja Junnun tarina on täynnä traagisuutta, mutta saa onnellisen lopun.
Ajattoman kauniiseen lopputulokseen pääsyssä ovat auttaneet
niin esityksen ohjaaja, lähes ammattiteatteripuolelta lainassa oleva Maisa Pitkänen kuin lauluista vastaava musiikin ammattilainen, kanttori Kirsi Laakkonen.
Pitkäsen ja Laakkosen tuen turvin kuorolaiset ystävineen ovat toteuttaneet väliaikoineen liki kaksituntisen kauniin esityksen.
Näytelmän esityspaikka, Perttelin seurakunnan kesänviettopaikan Juvankosken vanha saharakennus on kertakaikkisen hieno
keksintö esityksen pitopaikaksi.
Vanha puurakennus on kuin luotu
tämänkaltaisen esityksen kulisseiksi. Se kolmas mainio rosvo,
Seppo Heikkinen, kuuluu kuoron omaan vahvuuteen.
Junnun roolin näyttelevä Kos-
kelta lainaksi saatu Lassi Almgren on hyvällä tavalla vanhan
ajan komea sankari. Soittimina toimivat barokkiviulu, viola da gamba ja cembalo.
Vielä on yksi sokeri pohjalla maistelematta, kun Tuomiokirkossa
tarjoillaan iltamyöhällä Bachia kynttilänvalossa.
Yhdestä konsertista yömyöhällä moottoritiellä kotiin ajellessani
tuli mietittyä tätä Salon seutua ja sen erinomaisia mahdollisuuksia
tämäntapaisten musiikkijuhlien pitopaikkana. Kaksikolmasosaa näytelmän
rosvoista on vierailevia tähtiä.
Keijo Tikkanen tunnetaan Sa-
lon Teatterista. Yhtä hyvä selitys ennakkomenestykselle
lienee siinä, ettei kirkkokuoro ole
niitä tavallisimpia tahoja, joka ryhtyy julkisuudessa tekemään teatteria. Esitys perustuu Etti Joutsenen tekstiin. elokuuta. Tarjolla on ollut hyvin
mielenkiintoisia musiikkielämyksiä. Sillä seurauksella, että puhelin pärisee koko ajan. Enhän minä sinne Havukkaaholle palaamista mitenkään
suunnitellut, mutta kun en toisaalta suhtautunut ajatukseen
ehdottoman kielteisestikään ja tulin sen eräälle toimittajalle sanoneeksi, jouduin tiukan eteen. Kontrasti on aikamoinen, kun
peilataan Konstan tarpeita nykyajan monesti niin suurelliseen ja
komeaan elämään ja valtavan hienoihin asuntoihin ja kaikkeen siihen romuun mitä teollisuus työntää ja uskottelee ihmisen tarvitsevan.
. Ja hiljattain hän tapasi Kari
Väänäsen, joka ohjaa Havukka-ahon ajattelijan kakkosversion. Veikko Huovinen oli kahdenkymmenenviiden. Filmauspaikkana oli aikanaan Kuhmon Lentua, nyt Puolanka.
pitänyt itseään kirjailijana. ja 25. Rooleissa
mm.: Anu Lehtola, Lassi Almgren, Seppo Heikkinen, Heikki Tuomala, Keijo Tikkanen,
Kaija Tuomala, Pertti Laine
jne.
TEATTERI
Teatterilla on ilmiselvästi kysyntää Perttelissä.Tämä tuli hyvin
todistettua, kun Perttelin kirkkokuoro teki oman näytelmänsä
Pirkko ja Junnu. Esityspäivät ovat
22.8., 28.8. Esitykset Juvankoskella. Ja pöh!
Perttelissä Pirkon ja Junnun iätön rakkaustarina
Perttelin Kirkkokuoro
toteutti elämänsä näytelmän
SSS?Veli-Matti Henttonen
Perttelin kirkkokuoro ystävineen: Pirkko ja Junnu. WSOY 246 s. Kalliita kalastusretkiä tehdään vain ajankuluksi. Sitä
paitsi jos kainuulaiselta kysyt täkäläisistä kirjailijoista, niin he
muistavat tasan yhden, Ilmari
Kiannon.
. Toinen huomioitava
asia on tänä päivänä myös se, että yleisö haluaa liikkua vaikkapa vähän kauemmaksikin saadakseen kokea elämyksiä.
Minulle ainakaan matka Kiskosta Turkuun ei ole matka eikä mikään jos tiedossa
ANNE
ANDELMIN
on nautinnollinen iltahetki hyvän tarjonnan
parissa.
Kirjoittaja on kiskolainen kulttuurin monitaitaja.
jää epäselvyyttä.
Mökkini on linnani
Ja lisäksi hänellä, aitona humoristina, oli myös syvempi tavoite.
. laulamaan, osa näyttelee laulamisen ohella näytelmän rooleissa. Ohjaus:
Maisa Pitkänen, kuoron johto:
Kirsi Laakkonen. Niin ikään Brutuksena ollessaan hän elää hautaan
saakka epätietoisena siitä, mitä
Caesar oikeastaan sanoi, kun he
miehissä murhasivat hänet.
Mäkelän suorittama sielunvaelus piristää yhtä lailla sielunvaeltajaa itseään kuin näistä retkistä
lukevaa. elokuuta 2004
18
?
KULTTUURI
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
sss.kulttuuri@sss.fi
Vastarannalla kurjet kuikuilivat
Ja Konsta tuli takaisin
Kaarina Naski
S
illoinkin oli olympiavuosi.
Omien olympialaistemme
vuosi, 1952. Ensimmäinen elokuva-Konsta oli Lauri Leino,
toinen on Pirkka-Pekka Petelius. lokakuuta.
Konsertin solisteina ovat
Hector, Maarit, Kari Tapio,
Anne Mattila, Tapani Kansa,
Tuomari Nurmio, Dave Lindholm, Heikki Salo, Kikka Laitinen, Mikko Perkoila, Johanna Iivanainen, Timo Turpeinen, Club for Five sekä Pinnin
pojat eli Kimmo Pohjonen ja
Arto Järvelä. Luonnon tuntemuksesta saan kiittää ennen muuta metsänhoitajakoulutustani.
Joku on tuuminut, että näinköhän ovat menneet kirjailijassa hyvät tiedemiehen ainekset hukkaan.
. Ajattelin, että jospa se hyvinkin kohtaa vastustusta. Lopulta Veikko
Huovinen antoi periksi ja kertoi.
Korpifilosofin paluu on syksyn
odotettuja kirjallisia tapahtumia.
Huovisen romaani Konsta Pylkkänen etsii kortteeria on juuri pullah-
tanut kirjapainosta ja kuuluu
WSOY:n lämpimäisiin.
. ja 29.8.
Loppuunmyytyihin esityksiin
voi tiedustella mahdollisia peruutuspaikkoja.
kirjallisuuspalkinto on myönnetty
norjalaiselle kirjailijalle Herbjörg Wassmolle. -Seuraan penkkiurheilijana kaikkea
muuta paitsi jääkiekkoa ja koripalloa. Isosta tuotannosta onkin moneen lähtöön. Ehkä onkin, mutta runoja en
rustaa. Näytelmän esitykset myytiin ennen ensi-iltaa
loppuun.
Yksi selitys tälle on siinä, että
Pertteli on niitä harvoja salonseutulaisia kuntia, joissa ei omasta takaa ole teatteritarjontaa. Sen sijaan Heikki
Tuomala on tätä ennen tuttu vallan muusta kuin näyttelemisestä.
Täytyy vain toivoa, ettei teatteri
vie miestä tätä mm. Kalat heitetään takaisin veteen.
Kainuun kova kaksikko
Kaarina Naski
Veikko Huovinen on urheilumiehiä. Samana iltana Ortodoksisessa kirkossa suorastaan sulin penkilleni kuunnellessani
sopraano Uli Korhosen sekä jazzmuusikko Severi Pyysalon improvisoimia keskiaikaisia rakkauslauluja.
Seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa kitara. Osan kuorolaisista ?tyytyessä. Että
jättää nyt mies sillä tavalla irralleen. Hän päätyy niihin omista
lähtökohdistaan: lämmin mökki,
lämmin ateria, pyykkärin palvelut. Edellä mainitun hyvän oluen seurassa sain kokea upean musiikkimatkan läpi maailman loistavien solistien Anders Mustosen, Peeter Klaasin sekä
Ivo Sillamaan siivittämänä. Pertteliläiset ovat uteliaita näkemään, kuinka teatterin tekeminen onnistuu lauluporukalta.
Olkoon syy hyvään ennakko-
Eeva Joenpelto
-palkinto
Wassmolle
SSS?STT
Vuoden 2004 Eeva Joenpelto -
Sibelius-Akatemia mukana
Ateenan kulttuuriolympialaisissa
Sibelius-Akatemian opiskelijoiden Heidi Luosujärven ja Terhi
Sjöblomin harmonikkaduo FinnAccord edustaa Suomea Ateenan
kulttuuriolympialaisissa 23. 30.80 e.
KIRJA
Veli-Matti Henttonen
Perttelin Kirkkokuoron Pirkko ja Junnu -esityksen tekemiseen on osallistunut koko kuoro muutamine ystävineen. Palkintotoimikunta kiittää Wassmon romaanituotantoa voimakkaaksi ja
ihmisläheiseksi.
Eeva Joenpelto -kirjallisuuspalkinto jaettiin Lohjalla.
Palkintoperustelujen mukaan
Herbjörg Wassmo tarttuu uusimmissa teoksissaan lujalla otteella
nykyajan ihmisen, taiteilijan, naisen ongelmiin ja niiden ratkaisuyrityksiin. Juhlavuoden
päätapahtuma on Laululla on tekijänsä -konsertti Tampere-talossa 5. Siinä on
asunut koko joukko oululaisia
vaikuttajia, ja rakennusta on eri
aikoina muutettu kulloistenkin
ihanteiden mukaan.
Talon historiasta on ilmestynyt
nyt kirja Pitsiverhojen takaa,
Rehnbäck?Reinilän talon vaiheita.
Kirjan kirjoittaja on oululainen
arkkitehti ja tutkija Kaarina
Niskala.
Onko Konsta Pylkkänen Huoviselle kaveri vai eräänlainen alter
ego, osa omaa minää?
. Kerrankin
hän oli syömässä ravintolassa ja
muistaessaan mitä oli juuri kirjoittanut kuhankeittäjistä ja rasvahäntälampaista ja lentokaloista
hän läsnä olleitten hämmästykseksi hihitteli itsekseen nenäliinaan.
Myös Pentti-veljen pyrskähdykset yhden luvun mitalta olivat
osoituksena siitä, että perille meni.
. Ei sellainen mitään miesten hommaa ole. Mäkelän
vaimo on sopivasti Suomessa käymässä, joten kaksikko pääsee
näin toteuttamaan itseään ilman
valvovaa silmää.
Muuten niin rauhallisen päivärytmin katkaisevat Mäkelän päivänokosten yhteydessä tekemät sielunvaellusreissut. Hän
on onnistunut yllättämään kaikki, lukijansa, jopa itsensäkin. Virtuosi di Kuhmon taiteellisena
johtajana toimii sen perustaja, kapellimestari-viulisti Peter Csaba.
Orkesterin ohjelmistoon kuuluu tunnetuimpia jousiorkesteriteoksia
ja harvemmin esitettäviä sävellyksiä barokin ajalta tähän päivään.
SSS?STT
Piristävää
sielunvaellusta
menestykseen mikä tahansa, niin
kunnon vanhanajan traagisen
rakkaustarinan ovat kuorolaiset
toteuttaneet. Pienillä siirroilla tilassa liikutaan
1700-luvun pertteliläisessä erämaassa.
Kuoro osaa laulunsa, se on selvä. Osaavissa käsissä tilaan on
taiottu niin vanha Suutarin talon
tupa kuin rosvojen luolakin. Kun tämä on niin kamalan kovaa ja raakaa aikaa, halusin ottaa
selville, löytäisikö suomalainen
kansansielu kosketuskohtaa vanhaan tarinaan, joka kuitenkin on
omasta perimästämme noussutta.
Kirjani myötä kysyn, tunnistammeko vielä ikioman vai olemmeko
me jo munaskuita myöten globalisoituneita.
Kun Konsta eläkeläisenä palaa
kotiseudulleen kuusikymmenluvulla ja kulkee Kainuuta pitkin ja
poikin, huomaa hän jo tulevan rakennemuutoksen enteet, mutta
tapaa myös muutamia kiinnostavia ja värikkäitä yksilöitä, joiden
välityksellä hän saa lisää pohdittavaa, kuin öljynä aivokoneistonsa rattaisiin. Wassmon romaanitrilogiat Dina ja Tora on käännetty suomeksi.
Vuonna 1942 syntynyt Wassmo
on yksi Norjan suosituimmista
kirjailijoista. Itse ainakin nautin
tästä rajojen hälventämisestä ja luulen jonkun muunkin ajattelevan näin.
Keskustelut kulttuuritalon tarpeellisuudesta voisivat myös tätä kautta saada uutta
tuulta siipiensä alle. Palkintosumma on 13 000
euroa.
SSS?Veli-Matti Henttonen
Juhani Mäkelä: Reiskan
kanssa Ranskassa ja sielunvaelluksella. Alku on tietysti hankalaa,
mutta vuosien myötä yhteistyöverkoston ja tunnettavuuden kasvaessa uskon tämäntapaisten juhlien löytävän paikkansa.
Turun musiikkijuhlista huomaa sen, että tarpeeksi monipuolinen
ja ennakkoluuloton ohjelmisto tarjoaa jokaiselle jotain. Naiset eritoten ovat somia katsottavia. Mutta sen allekirjoitan, että
kun luopi kaunokirjallisuutta, se
on työtä.
Sen mestari sanoo hyvin vakaasti ja katsoo kaukaisuuteen, ikään
kuin miettisi sinisiä ajatuksia.
Hänen teoksissaan, eritoten luonnonkuvauksissa on kauniita lyyrisiä helmiä. Viulisti: Teemu Vesala.
Kertoja: Maija Mäki. Ei kohdannut.
Siispä rupesin kirjoittamaan.
Kirjailijaprofessorin katse on
avoin ja lievästi huvittunut. Wassmon proosatuotannon
taustana on hänen Pohjois-Norjan
saarten kasvuympäristönsä.
Romaanien lisäksi Wassmon
1970-luvulla alkaneeseen kirjaili-
januraan kuuluu lyriikkaa, novelleja ja draamaa. Ei ei, sellaista vikaa minussa
ei ole. Hienoa on ollut seurata sekä
esiintyjistä että katsojista välittyvä rento tunnelma joka on luonut
miellyttävän vuorovaikutuksen tilaisuuksiin.
Oman musiikkimatkani aloitin tanssiteatteri ERI:ssä koskettavalla Tiina Lindforsin soolotanssiesityksellä taiturimaisen sellistin Erkki Lahesmaan säestäessä sille puitteet. Duo esittää suomalaista virtuoosiviihdettä kuten suomalaista tangoa ja Lasse Pihlajamaan sävellyksiä sekä Astor Piazzollan tuotantoa.
Ateenan olympialaisten yhteydessä järjestettävissä kulttuuriolympialaisissa nähdään ja kuullaan kulttuuriesityksiä maailmalta.
Kulttuuriolympialaiset jatkuvat koko olympiavuoden.
SSS?STT
Kuhmon virtuoosit Saksassa
Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesteri esiintyy viikonloppuna Rheingaun musiikkifestivaaleilla Saksassa. Huovisen kaunista
kotia ja rauhallista pihapiiriä Sotkamossa Pirttijärven rannalla ravisuttelevat ulkomaailman hyväntahtoisen uteliaat yhteydenotot.
Ehkäpä hän kuitenkin ryhtyi tähän enemmänkin Konstan takia
kuin kenenkään painostuksesta.
. Helkkari kun hän nauroi, kirjailija sanoo nyt, puolen vuosisadan päästä.
Siinä oli Huovisen velipoika
ikään kuin koko kansan asialla.
Niin ihastuneita suomalaiset ovat
nimittäin olleet Konsta Pylkkäseen, tuohon omalaatuiseen pohdiskelijaan, että ovat tiuhaan kyselleet mitä sitten tapahtui, kun
"hän hävisi suon kaukaisessa laidassa näkyvistä". Saan kirjeitä, joissa minua
ylistetään, mutta en usko niihin.
Ovat kai lukijani vain huomanneet, että olen jo aika vanha. Näin tehdessään se myös rikkoo ahtaita raja-aitoja klassisen musiikin ja muunlaisen musiikin väliltä. Eihän niissä noin ihmisen kannalta ole mitään sen ihmeellisempää, mutta kun Reiskakin intoutuu kertomaan ihmisten
kielellä omista tekemisistään. Kai molempia. Sen jälkeen Havukka-ahon
ajattelijasta on otettu 25 painosta
lisää.
Kirjoittaminen oli hauskaa nuorenmiehen mielestä. Sitä paitsi tiede on käsittääkseni hyvin
ikävää.
Vielä esikoisromaaninsa kirjoitettuaankaan ei Veikko Huovinen
SÄHKEET
Kaarina Naski
Parhaillaan on vallalla oikea Huovis-buumi. Hienoa oli myös nähdä luonnossa säveltäjä Magnus Lindberg, joka oli tilaustyönä säveltänyt
uutuussävelmän kunnianosoituksena turkulaiselle illan solistille.
Panimoravintola Koulu, hyvän oluen kehto Turussa, tarjosi oivalliset puitteet seuraavalle musiikkinautinnolleni. Orkesterin kapellimestarina
on
Jan
Söderblom, laulajana sopraano Maesha
Brüggergosmann ja sellistinä Daniel Müller-Schott.
Vuonna 1992 perustettu orkesteri on konsertoinut aiemmin eri
puolilla Eurooppaa ja Japanissa. Mitään elämään suurempaa kirjallisuutta tai suuria
?lopullisia. Kas kun minussa on vähän sellaista huoltopäällikön vikaa. Kirjailija kertoo pitäneensä kovasti Markku Pölösen ohjaamasta elokuvasta Koirankynnen leikkaaja. Eiväthän ne kalamiehet kaloja pyydä syödäkseen
vaan kiusatakseen. Hän
kun oli vasta vähän päälle kahdenkymmenen.
. Olin opiskelemassa oikeaan
ammattiin, ja minua hävetti, että
sellaiseen kepulihommaan...
. hiihtopuolella
monelle tärkeää miestä mennessään, sillä siksi antaumuksella
hän hoitaa oman Jorko-rosvon
roolinsa. Tätä persoonallista soitinta sain kuunnella Akatemiatalolla maailmallakin kuulun
kitaristin Timo Korhosen johdolla. Mukana
ovat mm. Reiska
puolestaan on - tai tätä kirjaa
luettaessa jo oli - pieni mutta sopivalla tavalla pippurinen jackrussellinterrieri.
Kaverukset, sitä he ovat sanan
parhaimmassa merkityksessä,
viettävät Reiskan kanssa Ranskassa ja sielunvaelluksella -kirjan
sivuilla lokoisan rauhallisia päiviä kotona ja kaduilla. Hän on saanut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1987.
Kolmen vuoden välein jaettava
Eeva Joenpelto -kirjallisuuspalkinto myönnetään ulkomaiselle
kirjailijalle, joka on tehnyt suomalaista kirjallisuutta kotimaassaan tunnetuksi tai jonka tuotannon teemat ovat innoittaneet
sitä. Pieni ennenaikainen tiedonanto siitä,
että Huovinen se Konstaa henkiin
herättelee, levisi ympäri maan.
Silloin keksin kirjalle nimen. Sanopa se hänelle, tälle humoristi-jörrikälle.
. Orkesterina on
Vantaan Viihdeorkesteri Markku Johanssonin johdolla.
Lippuja konserttiin myy Lippupalvelu.
Arvotalosta
ilmestyi kirja
SSS?STT
Oulun keskustassa sijaitsee
kulttuurihistoriallisesti arvokas
Rehnbäck?Reinilän talo, jonka
historia on pitkä. Halusin huolehtia hänestä.
Ja jotenkin minusta tuntuu, että
tällä kirjalla on ratkaiseva merkitys.
Kirjailija ei selitä sanomaansa,
mutta lauseen painokkuudesta ei
AIKALISÄ
Salon seudun musiikkijuhlat
Runsas viikko sitten alkaneet ja sunnuntaina päättyvät Turun
musiikkijuhlat yllättivät taas kerran tällaisen tavallisen musiikin
harrastajan monipuolisella valikoimallaan. "Kuoloa elo runoton", kirjoitti Johannes Messenius Kajaanin linnassa 1600-luvulla. Ja
löytyyhän Reiskankin menneisyydestä aiemmin elettyjä elämiä.
Mäkelän sielunvaellus liippaa liki
monia maailmanhistorian kuuluisia henkilöitä tai historiallisesti
merkittäviä tapahtumia. Löysin montakin
mielenkiintoista paikkaa Salosta ja sen ympäristöstä, jotka loisivat
hyvät puitteet tarjota mieleenpainuvia musiikkielämyksiä meille
kaikille.
Seutukunnan kasvava yhteistyö voisi luoda meillekin oivan alun
uudentyyppiselle kulttuuriperinteelle
Koivula-Kruger
ponnisti lauantai-illan karsinnassa vain 13,98 ja jäi maanantaisen
loppukilpailun ulkopuolelle. Hänellä on kolme siskosta,
joista kaksi yleisurheilee. (0?0, 0?0).
Naiset:
Puolivälierät: Saksa?Nigeria 2?1 (0?0),
USA?Japani 2?1 (1?0), Meksiko?Brasilia 5?0
(2?0), Ruotsi?Australia 2?1 (2?0).
JOUSIAMMUNTA
Miehet:
Joukkuekilpailu (3x9 nuolta):
Loppuottelu: Etelä-Korea?Taiwan 251?245.
Pronssiottelu: Ukraina?USA 237?235.
Välierät: Etelä-Korea?Ukraina 242?239, Taiwan?USA 244?243.
e, Franziska Van Almsick, Daniela Gotz),
MIEKKAILU
Miesten florettimiekkailun joukkuekilpailu:
Loppuottelu: Italia?Kiina 45?42 (Italia: Simone Vanni 2?1, Andrea Cassara 2?1, Salvatore
Sanzo 1?2) (Kiina: Wu Hanxiong 2?1, Dong Zhaozhi 1?2, Ye Chong 1?2)
Pronssiottelu: Venäjä?USA 45?38.
Välierät: Kiina?USA 45?35, Italia?Venäjä
45?27.
Puolivälierät: Italia?Egypti 45?20, USA?Saksa 45?43, Kiina?Etelä-Korea 45?36,
Venäjä?Ranska 45?38.
PAINONNOSTO
Miehet:
85 kiloa: 1) George Asanidze Georgia 382,5
Ja juhlat
sen kuin jatkuvat
Lehtikuva/Markku Ulander
Carolina Klüft on kisajärjestäjien ja urheilufanien kannalta kiitollinen urheilija. Hän heitti Sydneyn olympialaisten tavoin hopealle, nyt tuloksella 66,68. Kisa jatkuu sunnuntaina peruskilpailusta jäljellä olevilla 50 kiekolla ja
kuuden parhaan finaalilla, jossa
ammutaan 25 kiekon sarja.
Kemppainen, vuoden 2001 MMkolmonen, rikkoi Markopoulon radalla kiekkoja häkellyttävällä teholla. Tyylipisteitä
lajissa ei toki jaeta, mutta olympiakilpailun jännityksestä ei ollut
Kemppaisen otteissa jälkeäkään.
. Yllättävän helppoa se oli, tulos
tuli ilman suurempia äkistelyjä.
Normaali ja rento ammunta,
Kemppainen kuvasi.
Haulikkoampujat joutuivat lauantaina kisaamaan kovassa helteessä, sillä lämpömittarin lukemat olivat pitkälti 30:n paremmalla puolella. Sadovalle
olympiakulta oli uran toinen arvovoitto. Vuosi sitten Pariisin
MM-kisoissa Küft tehtaili ennätyksensä viidessä lajissa.
Ateenan olympiavoitto täydensi
Klüftin voittojen värisuoran: hän
voitti Euroopan mestaruuden
Münchenissä 2002, maailmanmestaruuden Pariisissa 2003 ja olympiakultaa Ateenassa lauantaina.
Ateenassa Klüft olisi voinut valita toisen linjan ja tyytyä varmiste-
OLYMPIATULOKSIA
Uintikuningas Michael Phelps
seurasi Ateenan olympiakisojen
viimeisiä uintikisoja katsomon
puolelta.
stressi. Tulimme tänne joukkueena
ja lähdemme täältä joukkueena,
Phelps sanoi.
Jos oli suomalaisuimareiden esitys huono, ei löytynyt mitalivoittajia muistakaan Pohjoismaista.
Ruotsi jäi viimeksi ilman uinnin
olympiamitalia vuonna 1976.
Seitsemän
maailmanennätystä
Phelpsin tavoite kahdeksasta
kultamitalista karahti kiville jo
uintien alkupäivinä, kun australialainen Ian Thorpe ja hollantilainen Pieter van den Hoogenband osoittautuivat liian koviksi
200 metrin vapaauinnissa. Ottelu kesti tunnin ja 15 minuuttia.
Etukäteen Henin-Hardennen mahdollisuuksia voittaa olympiakultaa ei pidetty hyvinä, sillä 22-vuotias tähtipelaaja on kuluvalla kaudella sairastellut ja pelannut vain kahdessa WTA-turnauksessa neljän kuukauden aikana.
SSS?STT
Hyvistä asemistaan huolimatta Marko Kemppainen toppuutteli mitalisuosikin roolin
nappaamista. Phelps haali uintiviikolla
kuusi kultamitalia ja kaksi pronssia. Hänestä näkee, että kilpaileminen on hauskaa ja nautinnollista.
Mihin Suomen kentiltä tällaiset persoonat ovat hävinneet?
lemaan voittoa lauantaina, mutta
hän puursi loppuun asti ja kuorrutti voittonsa huippupisteillä.
Ruotsin yleisurheilun mannekiini tulee varsinaisesta urheiluperheestä. Henin-Hardenne voitti loppuottelussa Ranskan Amelie
Mauresmon 6?3, 6?3.
Ottelu oli loukkaantumista tällä kaudella kärsineen belgialaisen
hallinnassa. Maaliin on
vielä pitkä matka, mutta jos
saman verran rikkoisi kiekkoja sunnuntaina, niin sillä olisi
jo aika pitkällä.
Klüftin veikeä värisuora valmistui
ollut Skujyte nousi pituuden (630)
ja keihään (49,58) jälkeen toiseksi
ja piti sijansa loppuun asti.
SSS?STT
Carolina Klüft piti Ateenan
olympiayleisurheilun yleisöä jännityksessä lauantaina vain pituushypyn ensimmäisen kierroksen ajan. Itse hän on
nostanut kisan kovimmaksi haastajakseen Brasilian Jadel Gregorion (17,72 tällä kaudella).
. Sittemmin hän
on loikkinut MM-kisoista hopeaa
ja mestaruuden, kaksi hallimestaruutta ja huikean Pohjoismaiden
ennätyksen 17,77 sekä viimeksi
halli-ME:n 17,83.
Ateenan olympiakisojen aamukarsinnassa Olsson venytti kauden parhaansa 17,68. Osin siksi hän jätti uintikisojen päätöslajin, 4x100 metrin
sekaviestin loppukilpailun väliin.
Päätös oli myös kädenojennus
joukkuetoveri Ian Crockerille, joka epäonnistui 4x100 metrin vapaauintiviestissä ja hävisi 100
metrin perhosuinnin niukasti
Phelpsille. Hänen äitinsä Ingallill oli
609:n pituushyppääjä ja isä Johnny ykkösdivisioonatason jalkapalloilija. Yleensä epäselvissä tapauksissa hyppy mitataan, mutta
nyt ei mitattu, Koivula-Kruger sanoi.
. Nyt oli hyvä keli,
sillä tuulikiekkoja tuli tuskin kenellekään, Kemppainen kuvasi.
Suomi on saanut haulikkoammunnasta olympiamitalin viimeksi vuonna 1924 Pariisin kisoissa.
Konrad Huber voitti silloin hopeaa ja johdatti Suomen joukkueen
pronssille.
SÄHKEET
AMPUMINEN
Miehet:
Olympiapistooli, 25 m: 1) Ralf Schumann Saksa 694,9 (592+102,9), 2) Sergei Poljakov Venäjä
692,7 (592+100,7), 3) Sergei Alifirenko Venäjä
692,3 (592+100,3), 4) Oleg Tkatshov Ukraina
688,7 (587+101,7), 5) Iulian Raicea Romania
687,6 (588+99,6), 6) Chen Yongqiang Kiina
683,8 (586+97,8).
JALKAPALLO
Miehet:
Puolivälierät: Irak?Australia 1?0 (0?0), Italia?Mali 1?0 ja. Phelps päätti siirtyä
katsomon puolelle ja antaa samalla Crockerille tilaisuuden paikata
mainettaan. Samanlaisissa oloissa on ammuttu ennenkin. Ensimmäinen hyppy oli
yliastuttu ja toinen kantoi 13,70.
Parin vuoden takaista EM-kakkosta jäi harmittamaan avaushypyn tuomitseminen yliastutuksi.
. Hän
sijoittui 23:nneksi.
Karsintatulos vastaa 29-vuotiaan
Koivula-Krugerin tämän kauden
tasoa. Tuostakin lajista Phelps nappasi
pronssia, ja muisti kehua parempansa.
. Sadova paiskasi viidennellä kierroksella voittotuloksen 67,02
ja kirkasti Atlantan kisojen hopeamitalinsa kullaksi. Jos uni ei tule silmään kolmessa sekunnissa, niin sitten on
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Kuuden kultamitalin
Phelps altaan kuningas
SSS?STT
Yhdysvaltalainen
Michael
Phelps oli jokaisella mittarilla
Ateenan olympialaisten uintikilpailujen ylivoimaisesti paras urheilija. Hyppään sen mitä voittoon
tarvitaan, Holm kiteytti tavoitteensa.
mon Di Clemente Etelä-Afrikka 6.33,40,
Pariairokaksikko:
1)
Sebastien
Vieilledent/Adrien Hardy Ranska 6.29,00, 2) Luka Spik/Iztok Cop Slovenia 6.31,72, 3) Rossano
Galtarossa/Alessio Sartori Italia 6.32,93, 4) Leonid Gulov/Tonu Endrekson Viro 6.35,30,
Nelonen ip: 1) Britannia 6.06,98 (Steve Williams/James Cracknell/Ed Coode/Matthew Pinsent), 2) Kanada 6.07,06 (Cameron Baerg/Thomas Herschmiller/Jake Wetzel/Barney Williams), 3) Italia 6.10,41 (Lorenzo Porzio/Dario
Dentale/Luca Agamennoni/Raffaello Leonardo),
4) Australia 6.13,06
Naiset:
Yksikkö: 1) Katrin Rutschow-Stomporowski
Saksa 7.18,12, 2) Jekaterina Karsten Valko-Venäjä 7.22,04, 3) Rumiana Neikova Bulgaria
7.23,10, 4) Mirka Knapkova Tshekki 7.25,14, 5)
Sonia Waddell Uusi-Seelanti 7.31,66, 6) Nuria
Dominguez Asensio Espanja 7.49,11.
Kaksikko ip: 1) Georgeta Damian/Viorica Susanu Romania 7.06,55, 2) Katherine Grainger/
Cath Bishop Britannia 7.08,66, 3) Julia Bishik/Natalia Helah Valko-Venäjä 7.09,86, 4)
Darcy Marquardt/Buffy-Lynne Williams Kanada 7.13,33,
Pariairokaksikko: 1) Georgina Evers-Swindell/Caroline Evers-Swindell Uusi-Seelanti
7.01,79, 2) Peggy Waleska/Britta Oppelt Saksa
7.02,78, 3) Sarah Winckless/Elise Laverick Britannia 7.07,58, 4) Anet-Jacgueline Buschmann/
Miglena Markova Bulgaria 7.13,97,
SULKAPALLO
Naiset:
Nelinpeli:
Loppuottelu: Zhang Jiewen/Yang Wei Kiina?Huang Sui/Gao Ling Kiina 7?15, 15?4, 15?8.
Pronssiottelu: Ra Kyung-min/Lee Kyung-won
Etelä-Korea?Zhao Tingting/Wei Yili Kiina
10?15, 15?9, 15?7.
Miehet:
Kaksinpeli:
Loppuottelu: Taufik Hidayat Indonesia?Shon
Lehtikuva/Jussi Nukari
Heli Koivula-Kruger kisaa Ateenassa vielä pituushypyssä, joka alkaa
keskiviikkona karsinnalla. Fax: 7702 300
sss.urheilu@sss.fi
19
2004
Kemppainen kuritti kiekkoja
Suomalaisampuja johtoasemassa skeetin ratkaisuihin
SSS?STT
Skeet-ampuja Marko Kemp-
painen ei usko, että yöunet pahemmin häiriintyvät ennen skeetin olympiakilpailun päätöspäi-
vää. Olen halukas antamaan joukkuetoverille toisen mahdollisuuden. Ranskalaisella ?ikuisella kakkosella. venäläinen Aleksandr Popov,
joka ui neljännet ja viimeiset
olympialaisensa. Yksikään uimari ei ollut aiemmin voittanut
kahdeksaa mitalia yksissä kisoissa.
Maanmiehensä Mark Spitzin
seitsemään kultamitaliin vuodelta 1972 Phelps ei aivan yltänyt.
Henkilökohtaisilla matkoilla mitattuna Phelps pääsi Spitzin
kanssa tasoihin.
Myös Spitz voitti Münchenissä
neljä henkilökohtaista kisaa.
Phelpsillä nuo olivat 100 ja 200
metrin perhosuinti ja molemmat
sekauinnit. Ehkä oli kuitenkin ihan hyvä,
että säästyi voimia pituuteen,
Koivula-Kruger sanoi.
Hän onkin tällä kaudella näyttänyt enemmän pituushyppääjältä kuin kolmiloikkaajalta.
Kolmiloikan karsintaraja oli
14,45 eli kuusi senttiä pidemmällä kuin Koivula-Krugerin Suomen
ennätys 14,39.
Karsinnan yllättäjä oli kreikkalainen Hrysopiyi Devetzi, joka paransi tämänvuotista ennätystään
huikeasti 67 senttiä. Illalla voi kyllä mennä viisi sekuntia, Kemppainen hymähti
lauantain urakkansa päätyttyä.
Täyteen sarjaan ja jaettuun johtopaikkaan ylsi myös Venäjän Valeri Shomin, ja viisi ampujaa tähtäsi 74 kiekon tuloksen. Minulla on vähän samanlai-
nen stressi kuin Uuno Turhapurolla. Hän haki historiallista vapaauintitriplaa, mutta
jäi satasella van den Hoogenbandin ja eteläafrikkalaisen Roland
Schoemanin taakse pronssille.
Yhteensä Ateenassa tehtiin kahdeksan maailmanennätystä. Pelkästään maininta tai vertaus samassa lauseessa sellaisen
mahtiurheilijan kanssa on uskomattoman imartelevaa, Phelps
sanoi Ateenassa.
Phelpsin olympiaurakka oli raskas. Finaaliraja on 665, eli sama kuin Koivula-Krugerin Tallinnassa heinäkuussa hyppäämä ennätystulos.
Koivula-Kruger keskittyy
nyt pituushyppyyn
SSS?STT
Heli Koivula-Krugerin koko
kauden takellellut kolmiloikkaaminen ei ottanut sujuakseen parhaalla mahdollisella tavalla
myöskään Ateenan olympialaisten karsinnassa. . Kilpailin kahden kaikkien aikojen parhaan kanssa ja pysyin
mukana. Phelpsin mitalisaaliiseen päätös ei vaikuttanut, sillä
hän vei sekaviestiä alkuerissä ja
oli siksi oikeutettu mitaliin.
. Tällä kaudella Holm on ylittänyt ennätyksensä 236, eli rima oli 55 senttiä
hänen päälakensa yläpuolella.
Hänellä on takanaan myös 17 peräkkäisen voiton putki.
. elokuuta 2004
?
ATEENA
Tuottaja: Harri Sulonen puh.7702 309. Uskomatonta, miten hän
liikkuu vedessä ja miten ison aallokon hän jättää jälkeensä,
Phelps hämmästeli.
Myös Thorpella oli Ateenassa
kovat tavoitteet. Vuonna 2001 Edmontonissa
hän heitti MM-kultaan.
Loppukilpailuun yltäneistä kolmesta kreikkalaisnaisesta Anastasia Kelesidou, 31, oli odotetusti vahvin. Mauresmolla ei ollut ottelussa yhtään murtopalloa. Se
on reippaasti enemmän kuin
Ateenan olosuhteiden uskottiin
syntyvän.
Phelpsin, Thorpen, van den Hoogenbandin ja Etelä-Afrikan viestiihmeen varjoon Ateenassa jäi
mm. Kun toinen hyppy toi tuloksen, 240 pisteen johdossa seitsenottelun toiseen päivään lähtenyt ruotsalainen oli käytännössä
lähes varma voittaja.
Sen jälkeen Klüft jahtasi 7 000
pisteen rajaa, jonka vain seitsenottelun ME-nainen Jackie Joyner-Kersee on aiemmin rikkonut
olympialaisissa. Tuloksista kuula oli
uusi ennätys. ValkoVenäjän Julia Nesterenko sai finaalissa huonon lähdön, mutta loistelias kiri kiidätti hänet olympiavoittajaksi.
Nesterenkon aika oli 10,93 eli hänen kauden parhaansa.
Hopeaa otti suosikkien joukkoon listattu USA:n Lauryn Williams
10,96, ja pronssin vei Jamaikan Veronica Cambell 10,97.
Mitalikolmikko pystyi ainoana alle 11 sekunnin rajan.
SSS
Sadova viskasi kultaa
Venäjän 32-vuotias Natalia Sadova ei häkeltynyt kreikkalaisyleisön valtavasta kannustuksesta omilleen naisten kiekonheiton finaalissa. Popov, 32, jätti
haikeat jäähyväiset karsiutumalla paraatilajinsa 50 metrin vapaauinnin alkuerissä.
Lehtikuva/Markku Ulander
SUOMALAISET TÄNÄÄN
Suomalaiset Ateenan olympialaisissa tänään
Ammunta: klo 9.00 miesten pienoiskivääri 3x40 ls, karsinta (Juha Hirvi), klo 11.00 miesten skeet,
karsinta, 2. Thorpella on täydellinen
veto. Osumat eivät olleet mitään
nirhaisuja kiekon reunaan, vaan
haulit pirstoivat useimmat kiekon
täysin pirstaleiksi. Kreikan ennätyksen
67,70 haltija ei ole vielä päässyt urallaan juhlimaan arvokisojen
kirkkainta mitalia.
SSS?STT
Tennisvoitto Belgiaan
Belgian Justine Henin-Herdenne voitti naisten tenniksen olympiakultaa. Yltiöpäinen tavoite kahdeksasta kultamitalista ei aivan toteutunut, mutta 19-vuotias
Phelps lunasti silti paikkansa
olympiahistoriassa. Jensen/Helle
Jespersen/Christina Otzen),
PYÖRÄILY
Ratapyöräily:
Miehet:
Joukkuesprintti:
Sijat 1?2: 1) Saksa 43,980 (Jens Fiedler/Stefan Nimke/Rene Wolff), 2) Japani 44,246 (Toshiaki Fushimi/Masaki Inoue/Tomohiro Nagatsuka),
SIjat 3?4: 3) Ranska 44,359 (Mickael Bourgain/Laurent Gane/Arnaud Tournant), 4)
Australia 44,404 (Ryan Bayley/Sean Eadie/Shane Kelly).
Takaa-ajo, loppukilpailu: Bradley Wiggins
Britannia 4.16,304?Brad McGee Australia
4.20,436,
Kilpailu pronssimitalista: Sergi Escobar Espanja 4.17,947?Rob Hayles Britannia 4.22,291.
PÖYTÄTENNIS
Miesten nelinpeli
LoppuotteluChen Qi/Ma Lin Kiina (1)?Lai
Chak Ko/Ching Li Hongkong (3) 11?6, 11?9,
7?11, 11?8, 8?11, 11?5.
Pronssiottelu: Michael Maze/Finn Tugwell
Tanska (16)?Dimitri Mazunov/Aleksei Smirnov
Venäjä (9) 11?3, 11?8, 12?14, 3?11, 11?9, 11?8.
RATSASTUS
Kouluratsastus, henkilökohtainen kilpailu:
Grand Prix (25 jatkaa maanantaina): 1) Ulla
Salzgeber/Rusty Saksa 78,208, 2) Beatriz Ferrer-Salat/Beauvalais Espanja 74, 3) Anky van
Grunsven/Salinero Hollanti 74,208, 4) Martin
Schaudt/Weltall Saksa 73,417, 5) Deborah
McDonald/Brentina USA 73,375, 6) Jan
Brink/Briar Ruotsi 73,250,
Joukkuekilpailu, GP: 1) Saksa 74,653 prosenttia (Heike Kemmer/Bonaparte 71,292, Hubertus Schmidt/Wansuela Suerte 72,333, Martin Schaudt/Weltall 73,417, Ulla Salzgeber/Rusty 78,208), 2) Espanja 72,917 (Beatriz FerrerSalat/Beauvalais 74,667, Juan Antonio Jimenez/Guizo 71,292, Ignacio Rambla/Oleaje
64,750, Rafael Soto/Invasor 72,792), 3) USA
71,500 (Lisa Wilcox/Relevant 68,792, Guenter
Seidel/Aragon 69,500, Deborah McDonald/Brentina 73,375, Robert Dover/Kennedy 71,625),
SOUTU
Miehet:
Yksikkö: 1) Olaf Tufte Norja 6.49,30, 2) Jüri
Jaanson Viro 6.51,42, 3) Ivo Yanakiev Bulgaria
6.52,80, 4) Santiago Fernandez Argentiina
6.55,17, 5) Vaclav Chalupa Tshekki 6.59,13, 6)
Tim Maeyens Belgia 7.01,74.
Perämiehetön kaksikko: 1) Drew Ginn/James
Tomkins Australia 6.30,76, 2) Sinisa Skelin/Niksa Skelin Kroatia 6.32,64, 3) Donovan Cech/Ra-
Ruotsalaisilla faneilla saattaa
olla taas tänään juhlapäivä:
Christian Olsson on miesten kolmiloikan loppukilpailun suursuosikki ja Stefan Holm tavoittelee miesten korkeushypyn finaalissa uransa ensimmäistä ulkoratojen arvokisavoittoa.
Olsson, 24, nousi parrasvaloihin
kukistamalla lajin ME-miehen Jonathan Edwardsin Helsingin gpkilpailussa 2001. Ampujat hakeutuivatkin aina vuoroaan odottaessaan haulikkoratojen väliseinien
tarjoamiin varjoihin.
. Molempien mitalistien tulokset ovat henkilökohtaisia ennätyksiä.
Klüftin sarja Ateenassa oli 100
metrin aidat 13,21, korkeus 191,
kuula 14,77, 200 metriä 23,27, pituus 678, keihäs 48,89 ja 800 metriä 2.14,15. Kuuteen kultamitaliin Phelpsin nostivat 4x200 metrin vapaauintiviesti ja 4x100 metrin sekaviesti.
Phelps karsastaa rinnastuksia
Spitziin.
. Klüftin
poikaystävä on seiväshyppääjä
Patrik Kristiansson.
Kamppailu Ateenan himmeämmistä mitaleista oli tiukka: perjantain jälkeen toisena ollut Sotherton putosi kolmanneksi pituuden
(651) ja keihään (37,91) jälkeen.
Viidentenä avauspäivän jälkeen
(177,5+205), 2) Andrei Rybakov Valko-Venäjä
380 (180+200), 3) Pyrros Dimas Kreikka 377,5
(175+202,5), 4) Georgios Markoulas Kreikka
372,5 (167,5+205), 5) Yuan Aijun Kiina 372,5
(167,5+205), 6) Aliaksandr Anistshanka V-Venäjä 370 (170+200),
Naiset:
Yli 75 kg: 1) Tang Gonghong Kiina 305 (ME)
(122,5+182,5 ME), 2) Jang Mi-ran Etelä-Korea
302,5 (130+172,5), 3) Agata Wrobel Puola 290
(130+160),
PURJEHDUS
Miehet:
Finnjolla: 1) Ben Ainslie Britannia 38,0, 2)
Rafael Trujillo Espanja 51,0, 3) Mateusz
Kusznierewicz Puola 53,0,
470-luokka: 1) Paul Foerster/Kevin Burnham USA 71,0, 2) Nick Rogers/Joe Glanfield Britannia 74,0, 3) Kazuto Seki/Kenjiro Todoroki Japani 90,0,
Naiset:
470-luokka: 1) Sofia Bekatorou/Aimilia
Tsoulfa Kreikka 38,0, 2) Natalia Via
Dufresne/Sandra Azon Espanja 62,0, 3) Therese
Torgersson/Vendela Zachrisson Ruotsi 63,0,
Yngling: 1) Britannia 39,0 (Shirley Robertson/Sarah Webb/Sarah Ayton), 2) Ukraina 50,0
(Ruslana Taran/Ganna Kalinina/Svitlana Matevusheva), 3) Tanska 54,0 (Dorte O. Ulkoradoilta koossa on MM-kisojen
ja EM-kisojen hopea. Devetzi loikki avauksellaan erinomaisen tuloksen ja Kreikan ennätyksen
15,32, jolla hän kiilasi kauden
maailmantilaston kakkoseksi ja
kolmiloikan kaikkien aikojen tilastossakin kolmanneksi.
sol, Brendan Hansen, Ian Crocker, Jason Lezak), 2) Saksa 3.33,62 (Steffen Driesen, Jens
Kruppa, Thomas Rupprath, Lars Conrad), 3) Japani 3.35,22 (Tomomi Morita, Kosuke Kitajima,
Takashi Yamamoto, Yoshihiro Okumura)
Naiset:
50 m vu: 1) Inge de Bruijn Hollanti 24,58, 2)
Malia Metella Ranska 24,89, 3) Lisbeth Lenton
Australia 24,91,
4) Therese Alshammar Ruotsi 24,93,
4 x 100, skuv: 1) Australia 3.57,32 ME (Giaan
Rooney, Leisel Jones, Petria Thomas, Jodie Henry, 2) USA 3.59,12 (Natalie Coughlin, Amanda
Beard, Jenny Thompson, Kara Lynn), 3) Saksa
4.00,72 (Antje Buschschulte, Sarah Poewe,
Franziska Van Almsick, Daniela Gotz),
YLEISURHEILU
Naiset:
Seitsenottelu (100m aidat-korkeus-kuula200m-pituus-keihäs-800m): 1) Carolina Klüft
Ruotsi 6 952 (13,21-191- 14,77-23,27-678-48,892.14,15), 2) Austra Skujyte Liettua 6 435, (14,03176-16,40-24,82-630-49,58-2.15,92), 3) Kelly
Sotherton Britannia 6 424 (13,44-185-13,2923,57-651-37,19-2.12,27), 4) Shelia Burrell USA
6 296
(13,17-170-13,14-24,06-625-47,692.15,32), 5) Jelena Prohorova Venäjä 6 289
(13,84-179-13,67-24,71-621, 45,58-2.11,31), 6)
Sonja Kesselschläger Saksa 6 287 (13,38-17614,53-25,23-642-42,99-2.15,21),
Suomen Tiia Hautala keskeytti.
Kiekonheitto: 1) Natalia Sadova Venäjä
67,02, 2) Anastasia Kelesidou Kreikka 66,68, 3)
Irina Jatshenko Valko-Venäjä 66,17,
Miehet:
10 000 m: 1) Kenenisa Bekele Etiopia
27.05,10, 2) Sileshi Sihine Etiopia 27.09,39, 3)
Zersenay Tadesse Eritrea 27.22,57,
4) Boniface Kiprop Uganda 27.25,48, 5) Haile
Gebrselassie Etiopia 27.27,70, 6) John Cheruiyot Korir Kenia 27.41,91, 7) Moses Mosop Kenia
27.46,61, 8) Ismail Sghyr Ranska 27.57,09,. Suomussalmelainen Kemppainen johtaa kisaa 75/125 kiekon
jälkeen, sillä hän selvitti avaus-
päivän kolme sarjaa eli 75 kiekkoa puhtaasti.
. Klüft kokosi
7 001 pistettä voittaessaan maailmanmestaruuden viime vuonna
Pariisin MM-kisoissa. En nähnyt vahassa mitään
Seung-so Etelä-Korea 15?8, 15?7.
Pronssiottelu:
Soni
Dwi
Kuncoro
Indonesia?Boonsak Ponsana Thaimaa 15?11,
17?16.
TENNIS
Miesten kaksinpeli, välierät: Nicolas Massu
Chile (10)?Taylor Dent USA 7?6 (7?5), 6?1,
Mardy Fish USA?Fernando Gonzalez Chile (16)
3?6, 6?3, 6?4.
Miesten nelinpeli: Pronssiottelu: Mario
Ancic/Ivan Ljubicic Kroatia?Leander Paes/Mahesh Bhupathi Intia 7?6 (7?5), 4?6, 16?14.
Ottelu kesti 3 tuntia ja 58 minuuttia.
Naiset:
Kaksinpeli, loppuottelu: Justine Henin-Hardenne Belgia (1)?Amelie Mauresmo Ranska (2)
6?3, 6?3.
Pronssiottelu: Alicia Molik Australia?Anastasia Myskina Venäjä 6?3, 6?4.
Nelinpeli:
Pronssiottelu: Paola Suarez/Patricia Tarabini
Argentiina?Shinobu Asagoe/Ai Sugiyama Japani 6?3, 6?3.
TENNIS
Naiset:
Kaksinpeli, loppuottelu: Justine Henin-Hardenne Belgia (1)?Amelie Mauresmo Ranska (2)
6?3, 6?3.
Pronssiottelu: Alicia Molik Australia?Anastasia Myskina Venäjä 6?3, 6?4.
Nelinpeli:
Pronssiottelu: Paola Suarez/Patricia Tarabini
Argentiina?Shinobu Asagoe/Ai Sugiyama Japani 6?3, 6?3.
Miehet:
Kaksinpeli, pronssiottelu: Fernando Gonzalez
Chile?Taylor Dent USA 6?4, 2?6, 16?14.
UINTI
Miehet:
1 500 m: 1) Grant Hackett Australia 14.43,40,
2) Larsen Jensen USA 14.45,29, 3) David Davies
Britannia 14.45,95,
4 x 100, skuv: 1) USA 3.30,68 ME (Aaron Peir-
merkkiä. Toiseksi
sijoittui Liettuan Austra Skujyte,
joka sai kasaan 6 435 pistettä.
Kolmas oli britti Kelly Sotherton
6 424 pisteellä. päivä (Marko Kemppainen), klo 13.30 miesten pie-
noiskivääri 3x40 ls, finaali, klo
15.30 miesten skeet, finaali.
Purjehdus: klo 13.00 Laser, finaali (Roope Suomalainen), 49erluokka (Thomas Johanson/Jukka
Piirainen), naisten E-jolla, finaali
(Sari Multala).
Nesterenko illan kiireisin
Yhdysvaltain ylivalta naisten 100 metrin matkalla päättyi. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Myös britti Phillips Idowun
(17,47) hyppy on näyttänyt hyvältä, Olsson tuumi.
Holm, 28, on voittanut hallimaailmanmestaruuden kolmesti. Ateenassa
hän jäi 6 952 pisteeseen, joka on
kauden kärkitulos maailmassa.
Klüft vei olympiakullan musertavalla 517 pisteen erolla. Hän on ylittänyt 14 metriä
tällä kaudella vain kahdesti.
Koivula-Krugerin paras karsintatulos syntyi kolmannella kierroksella
Kun olympiakisat palasivat
kotiin Ateenaan, kääntääkö se uuden ja surullisen lehden suomalaisen urheilun historiaan?
Ei välttämättä, vaikka päivät uhkaavatkin loppua kesken. elokuuta 2004
ATEENA
20
?
2004
Valmentajalla tukuttain kiellettyjä aineita
Kreikkalaiseen dopingkeittoon uusia mausteita
SSS?STT?DPA
Kostas Kenteriksen ja Katerina Thanoun valmentajana tunnetun Hristos Tzekosin toimitiloista
Ateenan esikaupunkialueella on
takavarikoitu urheilussa kiellettyjä aineita. Huuma on
syttynyt vasta sitten, kun kisaisännät ovat valmistautuneet jo purkamaan varustuksiaan.
Totta kai Suomi on menettänyt viikon varrella sellaisia lajeja, joihin lähdettiin suurin toivein. karsintakierros
Ammunta
9.00 M pienoiskivääri 3x40 ls, karsinta,
11.00 M skeet, karsinta, 13.30 M pienoiskivääri 3x40 ls, finaali, 14.25 palkintojenjako, 15.30 M skeet, finaali, 16.30 palkintojenjako
Lentopallo
9.00 N alkusarjaa Saksa?Dominikaaninen
tasavalta, 11.00 Japani?Kenia, 14.00
Venäjä?Kiina, 16.00 Italia?Kreikka, 19.30
Brasilia?Etelä-Korea, 21.30 Kuuba?USA
Käsipallo
9.30 M alkusarjaa Slovenia?Etelä-Korea,
11.30 Kroatia?Espanja, 14.30 Saksa?
Ranska, 16.30 Unkari?Kreikka, 19.30
Venäjä?Israel, 21.30 Egypti?Brasilia
Softball
9.30, 12.00 N välierät, 17.00 pronssiottelu
Paini
Lohkokarsintaottelut, N vapaapaini:
9.30 48 kg, 63 kg, 55 kg, 72 kg, 48 kg,
63 kg, 17.30 55 kg, 72 kg, 48 kg, 63 kg,
72 kg, 55 kg
Miekkailu
10.00 M kalpa, joukkuekilpailun alkusarja,
11.15 puolivälierät, 12.30 sijoitusottelut,
12.30 välierät, 18.30 pronssiottelu, 19.40
loppuottelu, 20.55 palkintojenjako
Baseball
10.30 M alkusarjaa Hollanti?Taiwan,
11.30 Kreikka?Japani, 18.30 Italia?
Kuuba, 19.30 Australia?Kanada
Vesipallo
10.45 N sijat 7?8, 17.00 N puolivälierä,
18.15 N puolivälierä
Pöytätennis
11.00 M kaksinpeli, välierät, 13.00 N kaksinpeli, pronssiottelu, 14.00 loppuottelu,
15.13 palkintojenjako
Purjehdus
13.00 avoin Laser (finaali), avoin Tornado,
M Star, avoin 49er, N E-jolla (finaali),
20.00 avoin Laser, palkintojenjako, 20.15
N E-jolla, palkintojenjako
Beach volley
M puolivälierät: 14.30, 15.30, 20.00, 21.00
N puolivälierät: 16.30, 17.30, 22.00, 23.00
Tennis
17.00 M kaksinpeli, loppuottelu, palkintojenjako, N nelinpeli, loppuottelu, palkintojenjako
Yleisurheilu
18.00 N maraton, 19.30 M korkeushyppy,
finaali, 19.35 N 100 m aitajuoksu, 1. Eka paikka on vähän sellainen, että kierrosten välillä joutuu
odottelemaan, kun tuloksia luetellaan, Piekkanen kuvaili.
Honkanen valmis radalle
SSS?STT
Suomalainen naismelonta palaa
ensi tiistaina olympiaradalle 44
vuoden tauon jälkeen. Kumari jäi kiinni
ennen Ateenan olympialaisia tehdyssä testissä.
. Kisa voi minun puolestani alkaa.
Hieronta vei voimat
SSS?STT
Kestävyysjuoksija Kirsi Valastille karsiutuminen Ateenassa naisten 5 000 metrin alkuerissä oli kova pala. Purjehduksen
Thomas Johanson/Jukka Piirainen on todistanut, että vene kulkee.
Kulkee tasaisesti ja ennen muuta
varmasti. Muiden muassa siksi Bradshaw ei
tohdi asettaa Puhakalle mitaliodotuksia.
. Muut Pohjoismaat ja pieni eteläinen naapuri Viro ovat jo päässeet mitalien makuun, mutta Suomen taivas näyttää harmaalta kuin marraskuinen päivä Pihtiputaalla.
Entinen urheilun suurvalta Suomi ei ole ikinä kesäkisojen historiassa jäänyt ilman mitalisijoituksia. Pyysin ottamaan varovasti, ettei hieronta vie voimia, kun
minulla sattuu olemaan vielä
Kuusi kovaa miestä valmentajan suosikkilistalla
Uimahyppääjä Joona Puhakan valmentaja,
amerikkalainen Mark Bradshaw tietää kolmen metrin ponnahduslaudan Ateenan olympialaisten kovatasoisimmaksi uimahyppykilpailuksi. Joona ei
ole aivan terävimmässä kärjessä, mutta voi iskeä sen ulkopuolelta. Hän hyväksyy sen ja hymyilee.
Hänestä on helppo tykätä, Bradshaw kehui.
Puhakan markkinointiopinnoissa vierähtää
vielä ainakin kolme vuotta.
. Siihen oltiin harjoituksissa
varauduttu, Valasti totesi ääni
pettymyksestä väristen vielä lauantaina.
Valasti, 34, on tällä kaudella
tehnyt läpimurtonsa hyvälle kansainväliselle tasolle. Olen nostanut
lähes 10 vuotta. Tajusin, että voittajan on tehtävä hurjasti töitä,
Tzekos on kertonut Sports Illustrated -lehdelle.
Helmikuussa 1997 kiistelty Tzekos pysäytti väkivalloin saksalaisen dopingtestaajan, joka yritti
saada muun muassa Thanoun yllätystestiin Dortmundissa. Kaksikkoa ei tavoitettu dopingtestiä varten ja he
joutuivat sairaalahoitoon väitetyn
moottoripyöräonnettomuuden takia. En
ole vilpistelijä, 63-kiloisten sarjan
Kumari sanoo.
Kumarin mukaan tapauksen
taustalla täytyy olla valmentajien
salaliitto. Minun ajatusmaailmani muuttui. Jokainen päivä, jokainen harjoitus on tuntunut edellistä paremmalta. En tiedä, miten pystyn kohtaamaan perheeni. 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Joku juhlii olympiakultaa puolenyön tietämissä.
Arvostelulajina uimahypyissä
myös ?pärstäkertoimella. Nyt hän on vielä paljon tasaisempi kuin kolme vuotta sitten, Bradshaw
sanoi.
Bradshaw luonnehtii Puhakkaa harvinaisen
miellyttäväksi nuorukaiseksi. Kaksi muuta
hyppyä olivat yliastuttuja.
Hautala oli pituuden jälkeen 28. 1980-luvulla hän vietti kolme vuotta Chicagon esikaupunkialueilla ja aloitti siellä lisäravinnebisneksensä.
. Voi olla, että jengi on kovassa kunnossa, ja olen kymmenes. kierros, 18.50 M
eräajo, 1/8-keräilyerät
Ratsastus
9.00 esteratsastus, 1. Lasken hänen edelleen
kuusi hyppääjää: kaksi Kiinasta, kaksi Venäjältä, yhden Japanista ja yhden Yhdysvallois-
Viikko jäljellä, ja tyhjältä näyttää. alkuerät, 22.56 M kolmiloikka, palkintojenjako, 23.10 M 100 m,
finaali
Nyrkkeily
Puolivälierät: 19.30 64 kg, 20.31 69 kg,
21.31 91 kg
Telinevoimistelu
20.00 M permanto, finaali, 20.25 palkintojenjako, 20.35 N hyppy, finaali, 20.58
palkintojenjako, 21.08 M hevonen, finaali,
21.33 palkintojenjako, 21.43 N eritasonojapuut, finaali, 22.04 palkintojenjako,
22.14 M renkaat, finaali, 22.39 palkintojenjako
Uimahypyt
21.00 N 10 m kerroshypyt, finaali,
22.14 palkintojenjako
TV1 klo 08.45-14.00 mm. Chanu jäi dopingrikkeestä kiinni myös vuonna
1994 MM-kisoissa.
Dopingtapausten takia Intian
hallitus on määrännyt tehtäväksi
tutkimuksen. Valasti toivoi kevyttä käsittelyä,
mutta arvioi saaneensa liian kovan käsittelyn.
. Niinpä hän siirtyi valmentajaksi ja tapasi Thanoun jo
vuonna 1989. Minua hieronut henkilö ei ilmeisesti kuunnellut, mitä minä
sanoin. Alku mentiin 15 minuutin vauhtia
ja sen jälkeen kaksi kilometriä kovaa. voi olla
merkitystä.
. Edustuspaikan pienen kohun jälkeen vienyt Jenni Honkanen ei ole aurinkoisessa Ateenassa turistimatkalla, vaan tavoite on korkeammalla.
. Tulostavoitteekseen
hän asetti ennätyksensä 680 pistettä rikkomisen.
. Olympiakomitea
oli antanut ymmärtää keväällä
Puolan EM-kisoissa maapaikan
ta, Bradshaw toppuutteli.
Puhakka löysi Bradshawn Arizona State -yliopistosta, minne sai stipendin. Olin kuin puulla päähän lyöty,
kun kuulin dopingtuloksesta. Erä oli kuin minulle tehty. Kun ampumaradalla tähtää tänään keskelle
taulua myös Sydneyn hopeamies Juha Hirvi pienoiskiväärillään,
sunnuntain parhaita uutisia kannattaa kuulostella juuri sieltä.
Ampujien lisäksi muitakin pankkeja on varastossa. Finaalipaikan olen asettanut
päämääräksi. Hän on nostanut juoksijoita
ennennäkemättömään menestykseen, mutta herättänyt myös ka-
teutta ja närää.
Tzekos oli nuorena lahjakas keskimatkojen juoksija, mutta hänellä ei ollut luonnetta kovaan harjoitteluun. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF
myönsi, ettei testaaja esittäytynyt
asianmukaisesti, mutta Kreikan
yleisurheiluliitto antoi Tzekosille
kahden vuoden toimitsijakiellon.
Tzekosin urheilijoita on useiden
muiden kreikkalaisurheilijoiden
tavoin syytetty dopingtestien välttelystä. sijalla. Se on harvinainen yhdistelmä, ehkä hän on
aina ollut sellainen. on pitkään liitetty epäilyjä dopingin käytöstä. Kreikan lääkelaitos
EOF löysi Tzekosin toimitiloista
noin 1 400 pakkausta lisäravinteita, jotka monet sisälsivät efedriiniä ja osa anabolisia steroideja.
EOF tutkii, onko lisäravinnebisneksessä toimiva Tzekos levittänyt reseptilääkkeitä ilman lupaa.
Osa nyt takavarikoiduista aineista liittyy kuitenkin jo vuoden vanhaan tapaukseen, sillä EOF oli
luokitellut pakkauksista 641 efedriiniä sisältäviksi jo viime vuonna.
Ateenassa Tzekosin valmentamat pikajuoksijat Katerina Thanou ja Kostas Kenteris joutuivat
dopingkohun myötä vetäytymään
olympiakisoista. Hänen valmentajansa
Risto Koskisen mukaan ei ollut mitään järkeä jatkaa ottelua, kun
pituudesta ei tullut tulosta.
Hautala kärsi molempina ottelupäivinä kuumeesta.
SSS?STT
Mykkäselle itseluottamusta
Kirsi Mykkänen palasi uransa ensimmäisestä olympiajuoksusta
hymyssä suin. Olympiatasolla hypyt ovat karsiutuneet
niihin vaikeimpiin, Puhakka tietää.
Piekkasen sarjassa on kaksi hieman helpompaa hyppyä kuin Puhakalla.
. Hyvin vaikea mahtua mitaleille. Hän juoksi
heinäkuun lopussa Lontoossa vitosella kaikkien aikojen toiseksi
parhaan suomalaisajan 15.10,52.
Kaksi viikkoa aiemmin hän pinkoi Madridin gp-kilpailussa 3 000
metrin ennätyksensä 8.55,63.
Entisen huippujuoksijan Juha
Väätäisen valmennukseen viime
talvena siirtyneen Valastin kauden päätavoite on kova aika Chicagon maratonilla lokakuussa.
Ennen maratonia hän haluaa kuitenkin näyttää kuntonsa radalla.
Toiveissa on päästä juoksemaan
Brysselin gp-kilpailuun 3. Pettymys oli erityisen
karvas, sillä Valasti koki, että todellinen kunto jäi piiloon kisaa
edeltäneen hieronnan takia. Häntä odottaa elinikäinen kilpailukielto. He antoivat
minulle erilaisia lääkkeitä, joissa
saattoi olla kiellettyjä aineita.
Kumari valmistautui olympialaisiin Intian joukkueen kolmen muun naisnostajan kanssa
Minskissä valmentajien Pal Singhu Sandhun ja valkovenäläisen
Leonid Taranenkon kanssa.
Intian joukkueesta Sanamacha
Chanu jäi Ateenassa kiinni kielletystä aineesta, peiteaineena käytettävästä nesteenpoistajasta.
Chanu sijoittui 53-kiloisissa neljänneksi. Puhakka hakee paikkaa
loppukilpailussa, kun jo olympiapaikka on Piekkaselle saavutus.
Altaassa raahustaneiden uimareiden jättämä lovi ei aiheuta Puhakalle päänvaivaa.
. Kumari vakuuttaa, ettei ole käyttänyt kiellettyjä aineita tietoisesti. Sillä olin maailmancupissa viides, ja täällä on samat kundit mukana. Esimerkiksi Puhakan viides hyppy viettää taaksepäin kaksi ja puoli volttia puolellatoista kierteellä taittaen.
Erilaisilla hypyillä on erilaiset
vaikeuskertoimet.
. Jos KOK päättää Sampanisin syyllistyneen dopingrikkomukseen kisojen aikana, pronssimitalin saa Venezuelan Israel Jose Rubio.
Kyseessä on siis jo toinen dopingskandaali, joka on riepotellut
kisojen isäntämaata.
Kumari syyttää
valmentajaa
Dopingista kiinni jäänyt intialainen painonnostaja Pratima
Kumari syyttää tapauksesta valmentajia. Hänen antamastaan näytteestä löydettiin kielletty määrä testosteronia.
Kansainvälinen olympiakomitea KOK ilmoitti, että se päättää
Sampanisin kohtalosta tänään.
Sampanis on kiistänyt kaikki dopingsyytökset.
Sampanis, 33, voitti pronssia 62kiloisten sarjassa. Uutistoimisto Reutersin siteeraamaan lähteen mukaan poliisin
teknisissä tutkimuksissa onnettomuuspaikalta ei ole löydetty jälkiä
öljyläikästä, jonka Kenteris väitti
aiheuttaneen moottoripyörän kaatumisen.
Kiistelty valmentaja
Tzekos kuuluu Kreikan urheilumaailman kiistellyimpiin valmentajiin. yleisurheilua (naisten maraton), ammuntaa, ratapyöräilyä,
pöytätennistä, tennistä ja telinevoimistelua
STT. Valasti arvioi, että kisaa
edeltäneen viikon vuoristoleirin
jäljiltä hän olisi ollut valmis juoksemaan loppukilpailuun. Näistä yhdeksän tapausta koski kreikkalaisurheilijaa.
Nostajan käry varmistui
SSS?STT?Reuters
Kreikkalaisen painonnostajan
Leonidas Sampanisin B-näyte on
osoittautunut positiiviseksi Ateenan olympialaisissa. Olen hämmästellyt sitä, miten suosittu hän on. Mukana on noin
kymmenen henkilöä, joka voi kisan voittaa, Puhakka laskeskeli.
Puhakka on kolmella metrillä
ottanut mittaa maailman huipuista maailmancupin kilpailuissa ja
tietää tason. He eivät halunneet,
että voitan mitalin. Bradshaw
muisteli, että noin vuosi sitten Puhakka pyysi
häntä olympiavalmentajakseen.
. Täytyy vaan saada lisää harjoitusvuosia alle, Mykkänen tuumi.
SSS?STT
Olympialaisten ohjelma sunnuntaina 22.8.
Ohjelma lajeittain
Maahockey
8.30 N alkusarjaa Saksa?Etelä-Korea,
10.30 Espanja?Uusi-Seelanti, 18.00
Argentiina?Kiina, 20.00 Australia?Hollanti
Soutu
A-finaali: 8.30 N kevyet pariairokaksikot,
8.50 M kevyet pariairokaksikot, 9.10 M
kevyet perämiehettömät neloset, 9.30 N
pariaironeloset, 9.50 M pariaironeloset,
10.10 N kahdeksikot,10.30 M kahdeksikot
Palkintojenjako: 9.00 N kevyet pariairokaksikot, 9.20 M kevyet pariairokaksikot,
9.40 M kevyet perämiehettömät neloset,
10.00 N pariaironeloset, 10.20 M pariaironeloset, 10.40 N kahdeksikot, 10.50 M
kahdeksikot
Koripallo
9.00 N alkusarjaa Uusi-Seelanti?Tshekki,
11.15 Nigeria?Venäjä, 14.30 Brasilia?
Australia, 16.45 Kreikka?Japani, 20.00
Kiina?USA, 22.15 Espanja?Etelä-Korea
Ratapyöräily
9.00 N eräajo karsinta (200 m), 9.15 M
eräajo karsinta (200 m), 9.35 M 4 000 m
joukkuetakaa-ajo, karsinta, 16.30 N eräajo, 1/8-finaalit, 16.50 M eräajo, 1/16finaalit, 17.25 N eräajo, 1/8-keräilyerät,
17.30 M eräajo, 1/16-keräilyerät, 17.40
N 3 000 m takaa-ajo, sijat 3?4, 17.45 N
3 000 m takaa-ajo, finaali, 17.50 N
3 000 m takaa-ajo, palkintojenjako, 18.00
M eräajo, 1/8-finaalit, 18.20 M 4 000 m
joukkuetakaa-ajo, 1. He tietävät,
että tämä voi hypätä hyvin, Puhakka tuumi.
Piekkasella osui hyppyjärjestyksessä avaajan rooli.
. EM-kisoihin verrattuna kovia
hyppääjiä tulee Kiinasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Australiasta ja Japanista. Toivon mukaan valmistun 2007, Puhakka
kertoi.
varmistaneelle Anne Rikalalle, että tämä edustaisi Suomea Ateenassa. Sain huomata, että amerikkalaisen unelman saavuttamiseksi
töitä täytyy tehdä todella kovaa.
Kotimaassani kukaan ei pitänyt
työnteosta, kaikki haluaisivat
vain istuskella. Täällä näki, etteivät ne kilpakumppanit ole missään saavuttamattomissa. Suomalaisethan tunnetaan hitaasti syttyvänä kansana, ja onneksi se
on pätenyt monta kertaa myös olympiajoukkueeseen. Kuka ottaisi tuollaisen riskin tässä vaiheessa
uraani. Valmennussuhde alkoi kolme vuotta myöhemmin.
Tzekos pitää elämänsä ratkaisevana kokemuksena Yhdysvalloissa viettämäänsä aikaa. . Jo viime vuonna Kostas Kenteristä ja Katerina Thanouta etsittiin turhaan harjoituskauden dopingtestiä varten.Tzekos oli ilmoittanut kaksikon harjoittelevan Kreetalla, muttei ilmoittanut äkillisestä siirtymisestä Qatariin.
aa kolmen metrin ponnahduslaudalta, joka kisataan myös olympialaissa.
. Itse asiassa IAAF antoi
Kreikan yleisurheiluliitolle kaksi
vuotta sitten nöyryyttävän julkisen varoituksen, koska useita
kreikkalaisurheilijoita ei ollut löydetty harjoituskauden testausta
varten. syyskuuta.
Seitsenottelija Tiia Hautala jätti ottelun kaksi viimeistä lajia kilpailematta. Olympiaedustaja on joutunut antamaan näyttöjä kunnostaan koko kesän.
Hän uskoo olevansa kauden parhaassa trimmissä, kun kolmas alkuerä starttaa tiistaina aamupäivällä.
. Naisten 400 metrin kilpailut jäivät 30:nnen sijan
tuoneeseen alkueräjuoksuun uran toiseksi parhaalla ajalla 52,53.
Jatkoon olisi vaadittu 51,91.
Mykkäselle Ateenan alkueräjuoksu oli ensikosketus yleisen sarjan
arvokisoihin.
. Ohi menivät uinti, ja tyhjää jäi käteen
myös moukarihäkistä.
Eipäs kuitenkaan hätäillä, vaikka urheilun kentät ovat viime aikoina tuottaneet takaiskuja Suomelle muuallakin kuin Ateenassa.
Kreikassa nimittäin olympiajoukkueen povitaskusta löytyy vielä
muutama kortti, johon uskaltaa ja kehtaa luottaa.
Esimakua tarjoili eilen suurelle yleisölle täysin tuntematon skeetampuja Marko Kemppainen, joka lähtee kärkiasemista särkemään
ratkaisevia kiekkoja. Tavoitteeni on hypätä ehjä sarja, Piekkanen linjasi ja painotti
tasaisuuden tärkeyttä.
Alkuerien 35 hyppääjästä 18 parasta jatkaa välieriin, joiden 12
parasta kelpuutetaan tiistai-illan
loppukilpailuun. Sain yhden extravuoden olympialaisten takia. Pyrin siihen,
että en näe enkä kuule muita. Vaisusti otellut Hautala hyppäsi vielä pituutta, mutta
tulos 439 oli luokaton ponnistuksen jäätyä kesken. Sitä ei tiedä mihin se täällä
Lehtikuva/Jussi Nukari
riittäisi. Jos on raivannut
tien loppukilpailuun, rata on sitten siitä eteenpäin auki, Honkanen vihjaa napakasti.
Hänellä on kajakkiyksikköjen
500 metrillä menestyksekkäitä
perinteitä puolustettavanaan: kesällä edesmennyt Sylvi Saimo
voitti matkan olympiakultaa Helsingissä 1952 ja Mikko Kolehmainen teki miesten puolella saman
40 vuotta myöhemmin Barcelonassa.
Honkanenkin sai osansa julkisuudesta heinä-elokuussa, kun
Suomen olympiaedustajaa Ateenaan valittiin. Jatkoon olisi vaadittu Valastin ennätyksen alittava 15.05. Ei siinä paljon auta laskeskella miten muilla menee.
SSS?STT
Pian tulee kiire
SÄHKEET
Puhakka ponnahtaa paineitta
Piekkaselle oli jo
olympiapaikka saavutus
NÄKÖKULMA
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Kirsi Valastille 5000 metrin juoksu
oli ison itkun paikka.
poikkeuksellisen pitkät ja herkät
lihakset, Valasti kertoi.
Valasti oli vitosen alkuerien 21.
ajalla 15.33,78. Honkanen, 24, ylsi
Duisburgissa A-finaalin seitsemänneksi.
Valintamenettely ei tehnyt Rikalalle täyttä oikeutta, mutta se
ei ole Honkasen vika. Honkasen kova kesäkunto
kuitenkin horjutti Olympiakomitean kantaa, joten Honkanen ja
Rikala joutuivat karsimaan olympiapaikasta heinäkuun lopulla.
Karsinnassa Honkanen oli Rikalaa parempi, kuten oli ollut kesäkuussa arvostetussa Duisburgin
regatassakin. Marko YliHannuksela puolustaa edellisten
kisojen pronssiaan, sekin on syytä muistaa.
Luvassa olevan sinikeltaisen
HARRI SULONEN
ruotsalaisjuhlan keskellä ei kansss.urheilu@sss.fi
nata tänään repiä siniristilippua.
Ateena koettelee vaan ei hylkää.
Kuume pysäytti Hautalan
Joona Puhakalla on tapana keskittyä omiin hyppyihinsä niin, ettei hän vilkuile edes tulostaululle. Tzekos
väittää, ettei testaajalla ollut henkilöllisyystodistusta ja että testaaja toimi yksinään eikä Tzekos halunnut naisurheilijan joutuvan
antamaan näytettä miespuolisen
testaajan läsnäollessa. Kumari ajatteli ääneen.
SSS?STT
Uimahyppääjä Joona Puhakka
on tarjolla suomalaisen uintiurheilun maineen pelastajaksi Ateenan olympialaisissa. Jokainen hypyistäni on tosi
helposti mokattavissa. Periaatteessa tuntemattomampikin hyppääjä voi pärjätä,
mutta nimekkäämmän urheilijan
kohdalla tuomareilla on valmius
antaa hyviä pisteitä. Puhakka, 22,
ja Jukka Piekkanen, 28, lähtivät
toisiin olympialaisiinsa eriävin tavoittein. Myös hän
on joutunut olympiakisojen alla
kovaan prässiin, kun valinta ratkesi viime tingassa. Valmentajansa
tavoin Puhakka on voittanut Yhdysvaltain yliopistomestaruuden, jopa kahdesti peräjälkeen.
. Ei ainakaan minulla ole mitalipaineita, Puhakka linjasi.
Hyvää tulosta Puhakalta sopii
silti odottaa. Kumari aikoo ainakin
kertoa, että valmentajat antoivat
hänelle säännöllisesti pistoksia.
Kaksi vuotta sitten Kumari nousi kansallissankariksi Intiassa,
kun hän voitti kaksi kultaa Kansainyhteisön kisoissa. alkuerät, 20.10 M kolmiloikka, finaali, 20.35
M ratakelaus 1 500 m (näytöslaji), 20.45
N ratakelaus 800 m (näytöslaji), 20.55 M
100 m, välierät, 21.05 N kiekonheitto,
palkintojenjako, 21.15 M moukarinheitto,
finaali, 21.20 N 400 m aitajuoksu, välierät,
21.37 N 100 m, palkintojenjako, 21.50 M
1 500 m, välierät, 22.03 M ratakelaus
1 500 m, palkintojenjako, 22.15 N
400 m, välierät, 22.32 N ratakelaus
800 m, palkintojenjako, 22.40 N 100 m
aitajuoksu, 2. Sampanisin
dopingkäry julkistettiin perjantaina. Finaalipaikkaa haen, Puhakka sanoi.
Tasaisuus valttia
Puhakan ja Piekkasen, kuten
muidenkin kilpailijoiden, hyppysarjat ovat sekoitus eteenpäin,
taaksepäin, ulospäin, sisäänpäin
ja kiertäen tehtäviä voltteja taittaen tai kerien. Hän voitti pronssia
metrin ponnahduslaudalla EMkotikisoissa vuonna 2000, MMpronssia 2003 metriltä, EM-kultaa metrin laudalta keväällä Madridissa ja samoissa kisoissa hope-
Lehtikuva/AFP
Keikarimaisesti pukeutuvan Hristos Tzekosin oik. Myös Intian olympiakomitea tutkii asiaa omalla tahollaan. Ateenasta
hän palasi kotiin mahdollisimman vähin äänin, ja oli kaksi vuorokautta piilossa lentokentällä,
jotta välttyi julkisuudelta.
. . Se on iso juttu ja Joona on suuri tähti koulussamme. Olin hyvin otettu, ja täällä ollaan, Bradshaw totesi.
Bradshawn mielestä Puhakan parhaita avuja on oiva sekoitus voimaa ja sujuvaa liikettä.
. naisten lentopalloa, miesten koripalloa, naisten
koripalloa, soutua ja ammuntaa
TV2 klo 14.00-24.00 mm. Vuonna 2002 ilmeni 14 tapausta, joissa yleisurheilijaa ei
löydetty testiä varten. Myös
erän vauhdinjako sopi hänelle.
. Sillä on seitsemässä viimeisessä lähdössä vissi merkityksensä.
Kaiken lisäksi perinteinen suomalainen menestyslaji paini
odottaa vielä kulisseissa omaa
esiintymisvuoroaan
Jäsenmäärään suhteutettuna
olemme varmasti maan paras
golfseura, myhäili puheenjohtaja
Matti Peitso, kun MTG juhli eilen
menestyjiään.
Kausi ei kuitenkaan ole vielä paketissa. 21
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Eilen nimivahvan FJK:n jalkoihin jäi
Masku, joka maalittoman avausjakson jälkeen hävisi lohkon kärkijoukkueelle maalein 2?0.
Voimalle voitto
Someron Voimalla sen sijaan
kulkee Kolmosessa lujaa. Ei joukkueella pitäisi olla paineita. EuPa, 28.8.
Masku . Hämeenl. Yhden viimeisteli Timo Lahtivuori.
Voiman loppukausi tarjoaa mielenkiintoista nähtävää, sillä se
kohtaa viimeisillä kierroksilla lohkon parhaita joukkueita. EIF, TKT . Tämä tarkoittaa sitä, että joukkue pelaa
tänään pronssiottelussa joko Liiga-Euraa tai OrPoa vastaan. He osallistuivat kuuteen SM-tapahtumaan, ja peräti viidestä irtosi mitali jommalle kummalle tai molemmille.
. Kentälle jääneistä
Cink on selvässä johdossa. En aivan tyytyväinen ollut, mutta kohtalainen tulos ensimmäiseksi kisaksi, Koivunen arvioi.
SSS
SoPa jäi jumboksi
Someron Pallo alkusarjassa viimeiseksi Hämeenlinnassa pelatussa turnauksessa. Koko Someron joukkue järkyttyi loukkaantumisesta ja lopetti taistelemisen ottelun voitosta. FC Rauma . mieluummin sen
yläpuolella.
Toisin on käynyt. Koskenkorva.. TKT:n
kahden maalin johto piti, ja SalPa
saa katsella todella huolissaan,
miten länsilohkon tyvi lähestyy
aneemista joukkuetta.
Vaikka TKT iski halpoja maaleja,
ne eivät menneet kakkosvahti Juha-Pekka Ranteen tiliin. Helsinkiläisen kesäpaikka sijaitsee Perniössä, joten tie vei Meri-Teijon
kentälle ja seuraan.
. KooTeePee,
Tampere . min.
SEURAAVA OTTELU:
Su 29.8.
SalPa . Täytyy keskittyä lähtökiihdytykseen. TPV, SalPa ?
KaaPo, FJK . Olympialaiset sujuivat
reippaassa hengessä, eikä edes
sade päässyt kisaajia häiritsemään.
Luonto antoi kuitenkin oman
mahtipontisen kannustuksensa
nuorille urheilijoille.
. Kun urheilemassa on näin paljon nuoria, niin joku kasvaa hui-
13
11
10
9
9
7
8
6
7
7
5
5
4
1
1?4
4
3
2
4
3
8
5
9
5
4
4
2
5
6
2
5
7
5
5
4
6
4
6
10
12
13
11
12
41?11
28?20
34?27
21?19
28?16
28?20
24?21
25?23
24?21
31?34
20?38
21?37
26?44
20?40
43
36
32
31
30
29
29
27
26
25
19
17
17
9
Seuraavat ottelut:22.8. minuutilla.
Hakan löysätessä toisella puoliajalla jo tahtia TP-47:n Keijo
Huusko viimeisteli rankkarista
kauden yhdeksännen maalinsa
kaventaen tilanteeksi 1?3. Seinäjoki . Kun
TKT heti perään iski 2?1 ja samaan nippuun 3?1, musta lauantai oli valmis.
Forssan paikkaa karsijaksi vankistuu vankistumistaan. Kitee, Hyvinkää . Käytimme Tornion hermoilun
hyvin hyväksemme. Kraft,
25.8. Nuoria viedään niin paljon
kuin mahdollista viesteihin, nyt
oli kuusi joukkuetta mukana, ja
lähes samalla joukkuemäärällä
käydään myös Nuorten Tiomilassa Ruotsissa, mitä olen monesti
joutunut perustelemaan, Eskola
totesi.
. TP-47, TPS . miksei selviytyminen kymmenen parhaan joukkoonkin, laski Mäntyniemi.
Mäntyniemi ei pääse mukaan
SSS Mastersiin, ja se jää väliin
myös Kristiina Wichmannilta.
Perhejuhlien takia golfia ei ensi
viikonvaihteessa pelata. Kalevan kisojen voittaja
Pertti Hynni on jo aiemmin varmistanut paikkansa Ruotsi-otteluun.
Miesten kolmiloikan maaottelu-
katsastuksessa kärkikolmikko oli
sama kuin Kalevan kisoissa. Seinäjoki, Kuopio . Sateen takia seitsemän miljoonan dollarin kutsukisan toinen kierros keskeytyi, ennen kuin kaikki pelaajat olivat ehtineet pelata kierroksen loppuun. Voiton vei nytkin Lahden Ahkeran
Janne Harju, joka loikki 15,70.
Seuraaviksi sijoittuivat myötätuuleen hypätyssä kilpailussa
Marko Siurua ja Mikael Inkeroinen tuloksin 15,61 ja 15,26. Kallio jäi italialaisesta
reilut kolme sekuntia.
. Täytyy nimittäin
muistaa, että SalPan viimeisin
voitto on niinkin kaukaa kuin 29.
heinäkuuta, jolloin FC Rauma
kaatui lupaavasti 4?1.
Sen jälkeen on tullut neljä kertaa turpiin, eikä eilisen kaltainen
esitys lupaa ihmeitä myöskään
jatkoon. MIFK.
PESÄPALLO
MIESTEN SUPERPESIS,
YLEMPI LOPPUSARJA
3?1
1?2
2?0
2
5
5
2
6
5
5
4
5
5
6
2
KuPS
MIFK
AC Oulu
Rakuunat
PP-70
Viikingit
Honka
VG-62
MP
VPS
P-Iirot
Kraft
Kuusank
GBK
3?2
1?2
1?2
44
35
35
29
27
20
20
19
17
17
15
11
Seuraavat ottelut:22.8. Ilman tuota sakkoa
voitto olisi ollut parin minuutin luokkaa, Ervasto kertoi.
SSS
Mika Kallio kisaan
lähtöruudusta 17
Mika Kallio lähtee ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 125-kuutioisten sunnuntaina ajettavaan Tshekin kisaan lähtöruudusta 17.
Valkeakoskelainen paransi hieman perjantain aikaansa, muttei
pystynyt vastaamaan kärjen vauhtiin sadesäässä ajetussa aikaajossa. Joukkue
pysytteli ajallisesti ikään kuin
taustalla neljä osuutta ja nousi
sitten toiseksi, johtoon ja lopulta
voittoon.
Pyrintö voitti lopulta lietolaisen
MS Parman 5,5 minuutilla. Viikingit . Niistä
ensimmäinen osuu kohdalle ensi
lauantaina. Voima matkustaa Ke-
TKT
3
PUOLIAIKA 1-0
SalPa
1?0 Jukka Pausola
1?1 Juha Herne
2?1 Tero Asikainen
3?1 Anton Auranen
1
44. Perjantain tapaan myös lauantaina nopeinta vauhtia 125kuutioisten luokassa piti Marco Simoncelli. Nurmo, 24.8. MP,
Kuusank . min.
61. Mikkosen
vamma vakavuudesta ei ole tietoa, mutta pelitaukoa lienee tulossa.
Somero on siis hävinnyt tähän mennessä kaikki ottelunsa Hämeenlinnan turnauksessa. Tällä Northern Windin ykkösjoukkue oli kol-
mas ja kakkonen neljäs. Pelastuskeinoista vanhintakaan ei SalPassa voida enää
käyttää, sillä valmentajaa joukkueessa on jo kertaalleen vaihdettu.
Nyt Juha Halosen ja Teemu Kujanpää vain pitäisi jostain kaivaa
ne esiin ne taikakeinot, joilla hengettömään ryhmään puhallettaisiin edes vähän puhtia.
SalPan seuraava ottelu on Salossa ensi sunnuntaina KaaPoa vastaan.
Tampereella SalPalle vilkahti
valo vain hetkeksi, kun Juha herne tunnin pelaamisen jälkeen tasoitti pelin numeroihin 1?1. KaaPo . Masters
olisi joka tapauksessa pudonnut
pois Wichmannin ohjelmasta, sillä
Lohjalla pelataan samaan aikaan
Finninsh Golf Touria. Voimme jopa hävitä 1?2 peliä ja olemme silti kärjessä, Huttunen mietti.
Golfari Stewart Cink viihtyi myös perjantaina PGA:n MM-kutsuturnauksen kosteilla väylillä. minuutilla.
Hyvän pelin pelannut Mika Ne-
nonen puski Valeri Popovitshin
tarkasta vaparista 1?0-maalin ja
tarjosi kulmasta Cheyne Fowlerille puskukeskityksen. ?
FC Lahti, FC Inter . Koko
joukkue pelasi epävarmasti ja selkeästi alle taitojensa . Hänellä oli jäljellä edellisestä pestistä yksi kausi, joten
nyt Kapasen sitoumus kantaa Flyersissa kauden 2006-07 loppuun.
Kapanen, 31, jäi pois maailmancupista syynä raskas ammattilaiskausi.
Kapanen on pelannut NHL:ssä yhdeksän kautta ja edustanut
Hartford Whalersia, Carolina Hurricanesia ja Philadelphia Flyersia.
SSS?STT
YKKÖNEN
JALKAPALLO
AC Oulu?MIFK
Honka?PP-70
VG-62?GBK
VEIKKAUSLIIGA
TP-47?FC Haka
Tampereen Pyrinnön
ykkösjoukkue voitti
Nuorten Jukolan
SSS?STT
Tampereen Pyrinnön vankka
nuorisotyö tuotti jälleen tulosta
lauantaina Lieksassa, kun seuran ykkösjoukkue voitti suunnistuksen Nuorten Jukolan ja kakkosjoukkue sijoittui kuudenneksi.
Ykkössija oli neljäs, aikaisemmat
voitot ovat tulleet kolme kertaa
peräkkäin vuosina 1998-2000.
Pyrinnön joukkueessa suunnistivat Eki Munnukka, Valtteri Repo, Lotta Karhola, Severi Kymäläinen, Anna-Sofia Mannila, Saila
Kinni ja Mikko Kivelä. Vielä kun osattaisiin tehdä
menestyneistä nuorista menestyviä aikuisia, Eskola pohti.
Pienemmät urheilivat olympiahengessä
FC Haka 19
TPS
19
FC Inter 19
Allianssi 18
Tampere 17
HJK
19
MyPa
19
FC Lahti 19
KooTeePee 18
TP-47
21
RoPS
21
FF Jaro 20
FC Jazz 20
Hämeenl. Honka, GBK . Hänen tuloksensa on 8 alle ihanteen yhteensä 28 reiän jälkeen. SalPa liukuu kohti putoamisrajaa.
Jyrkkä alamäki jatkui eilen
Tampereella, kun vaatimaton
TKT kolautti jälleen salolaisia.
TKT naputti harvoista paikois-
taan helppoja maaleja ja voitti
3?1 (1?0), ja tapa millä tamperelaiset tempun tekivät, ei mairittele SalPaa: vierasjoukkue oli ensimmäiset 65 minuuttia aivan
surkea ilmestys.
Loput 25 minuuttia SalPa painoi
kuin vimmattu, mutta tehot olivat
jälleen kerran kateissa. Haka löi kotijoukkueen
Torniossa 4?1.
. Paras seura missä ikinä olen
ollut, kehui Wichmann, ja vakuuttelu on pakko uskoa: myös Mäntyniemi muistaa joka käänteessä
kiittää MTG:tä sen antamasta
tuesta.
Nykyisin Wichmann on taas täysillä mukana. En vain löytänyt tällä kertaa kovempaa vauhtia ja sateella erot
usein moninkertaistuvat, Mika Kallio selvitti.
Kallio uskoo kuitenkin nousevansa paremmille sijoille sunnuntain
kisassa.
. KaaPo
SSS
miönsaarelle ja Björkbodan kentälle, missä FC Boda hakee revanssia kevätkauden tappiolleen.
Meri-Teijolle golfmitali
viisistä SM-kilpailuista
Mäntyniemi
ja Wichmann
kesän
menestyjät
SSS?Harri Sulonen
Meri-Teijo Golfin Suvi Mäntyniemi ja Kristiina Wichmann ovat
kiertäneet kesän SM-kilpailuja
komealla menestyksellä. Tällä radalla lähtösuora
on sen verran pitkä, että onnistuneella startilla pääsee varmasti
nousemaan monta sijaa.
SSS?STT
Suvi Mäntyniemi vas. Perjantaina Cink löi
kaksi birdietä 10 ensireiällä, kunnes peli keskeytyi.
SSS?STT
Sami Kapanen sopimukseen
Jääkiekkoilija Sami Kapanen ja NHL-seura Philadelphia Flyers
pääsivät sopuun jatkosta. Hämeenl.
KAKKONEN länsilohko
TKT?SalPa
FC Rauma?KaIK
FJK?Masku
Milla Keränen
Emma Kiveri tulee lujaa maaliin 7-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin kisan voittajana.Takana tulee viidenneksi sijoittunut Minttu Turunen.
pulle asti ja olympialaisiinkin,
hän uskoi.
Esimerkkinä tästä oli palkintoja
jakanut moniottelija Miia Kurppa, joka on voittanut moniottelussa useita ikäluokkansa Suomen
mestaruuksia. VPS . Sinnekään
Wichmann ei lähde, mutta FGT:n
viimeinen osakilpailu Vuokatin
Katinkullassa sisältyy sekä
Wichmannin että Mäntyniemen
loppukauteen.
Wichmann kuului 1990-luvun
alussa naisten maajoukkueeseen,
mutta sitten työ ajoi harrastuksen
ohi, ja golf jäi sivummalle. Johan
Meriluoto ei jalkavammansa
vuoksi kyennyt osallistumaan
katsastukseen.
Naisten 800 metrin maaottelukatsastuksessa kärkikaksikko
oli sama kuin Vaasan Kalevan
kisoissa. MuSa . Viime vuosien maajoukkueen ykkösketju Ingberg, Kolkkala
ja Huhtaniemi antavat maaottelunäyttönsä Ateenan olympialaisissa.
Koivunen aloitti kisakauden
Mikkonen-Ervasto
Modern Rallyn voittoon
ja golfin takia kesälomakin venähti ylimittaiseksi, kahdeksaan
viikkoon.
. En lähde välttämättä enää
millekään oppimatkalle. Esimerkiksi alkukaudesta hän oli mukana EMjoukkuekisoissa.
. Hänen oma urheilu-uransa alkoi nelivuotiaana
Hippokisoista.
FJK
18
PIF
17
TPV
17
Masku
18
EIF
17
SalPa
18
TKT
18
KaaPo
17
KaIK
18
EuPa
17
MuSa
17
FC Rauma 18
14
10
10
9
7
5
5
5
4
4
3
3
2
2
2
7
4
8
8
8
9
8
8
13
38?7
36?10
29?11
20?19
37?21
26?28
25?29
20?29
22?35
21?37
24?37
15?50
19
19
19
19
19
18
19
19
18
19
18
19
18
19
11
12
10
9
8
8
9
8
5
5
5
4
3
2
5
1
6
5
7
6
2
3
9
6
5
3
4
2
3
6
3
5
4
4
8
8
4
8
8
12
11
15
41?17
39?24
33?18
32?23
28?19
28?20
36?27
22?27
32?31
18?24
23?36
24?40
18?33
16?51
38
37
36
32
31
30
29
27
24
21
20
15
13
8
Seuraavat ottelut:22.8. Vaisusti viime peleissä esiintynyt torniolaisveskari
Aleksandr Mitshuk teki ensimmäisen onnistuneen torjuntansa
28. min.
60. Heti avajaissanojen jälkeen
ukkonen jyrähti kuin korostuksena. Ajoimme sen
kuitenkin kiinni heti ensimmäisenä ajopäivänä. taas kerran.
Lohkosta putoaa suoraan Kolmoseen kaksi heikointa, ja vielä
kolmanneksi viimeinen joutuu
karsimaan paikastaan.
Tasaista lännen keskivaiheilla
on, mutta ilman voittoja SalPaa ei
pelasta mikään. MuSa, KaIK ?
PIF, 29.8. Luonto antoi siinä oman osansa, Salon Vilppaan Risto Kataja
naurahti.
Kisoja urheiluseuran puolesta
järjestelemässä ollut Kataja piti
tapahtumaan tärkeänä tapahtumana, josta voi vielä kasvaa tulevaisuuden huippuja.
. Pakotimme
heidät pelaamaan poikittain alhaalla ja se toimi tänään. Joukkueen piti syksyllä olla mahdollisimman lähellä
sitä rajaa, mistä Ykkösen karsijoita poimitaan . Toiseksi sijoittui vasta 15-vuotias Janakkalan Janan Pauliina Rumbin tuloksella 350.
Naisten keihäänheiton maaottelukatsastuksen voitti Lapuan Virkiän Kirsi Ahonen tuloksella
54,76. Esimerkiksi Suvi Mäntyniemi lentää tänään Espanjaan,
missä alkavat naisten Euroopan
mestaruuskilpailut.
Mäntyniemi ei ole ensimmäistä
kertaa mukana näin mittavissa
kekkereissä. Hienoa tietysti on, että menestystä tulee, mutta nyt suhtautuminen peliin on hieman eri kuin
toistakymmentä vuotta sitten.
Nyt minä todella osaan nauttia
golfista, vakuutti Kristiina
Wichmann.
MTG:n kaksikon saavutukset
2004 SM-kisoissa:
Suvi Mäntyniemi: Naisten reikäpelin SM-kisojen mestari, 21vuotiaitten lyöntipelissä hopeaa,
naisten seurajoukkueiden SM-kisoissa hopeaa ja naisten SM-lyöntipelissä viides.
Kristiina Wichmann: Naisten
seurajoukkueiden SM-kisoissa hopeaa, MIDin (yli 35-v.) reikäpelin
SM-kisojen mestari, MIDin lyöntipelissä hopeaa ja naisten SMlyöntipelissä kuudes.
Ensi vuoden tavoitteista yksi on
jo lyöty lukkoon: seurajoukkueiden kaksi perättäistä SM-hopeaa
vaihdetaan kultaan.
Kyyrö heitti kiekkoa 62,48
SÄHKEET
Cink kärjessä Akronissa
Harri Sulonen
Haka pääsi helpolla Torniossa
SSS?STT
Jalkapalloliigan kärkijoukkue
Haka nappasi suurvoiton TP47:stä. Viikingit, P-Iirot . Viidenneksi sijoittui länsisuusimaalainen Delta.
Voitto oli Pyrinnön nuorisotyössä kauan vaikuttaneen Mikko Eskolan mukaan odotettu, mutta
kakkosen kuudes sija ennen kaikkea miellyttävä yllätys.
. Kaksi erikoistilannetta ja kaksi maalia oli
vaisulle torniolaispuolustukselle
huono alku.
Kun Haka siirtyi vielä 3?0-johtoon Tommi Torkkelin maalilla 26.
minuutilla, notkahtivat kotijoukkueen päät kauden heikoimpaan
esitykseen. Neljä parasta
heitti yli 60 metriä. Northern Wind on vuosikausia hätyytellyt kärkisijoja, mutta ykköseksi
se ei ole vielä yltänyt. Loppuottelupaikan on jo varmistanut kaikki ottelunsa voittanut Vanajan RC.
SSS
Jarmo Mikkonen ja hänen kartturinsa Hannu Ervasto ajoivat
Lahdessa ajetun Modern Rallyn ylivoimaiseen voittoon.
Modern Rally ajettiin uusilla autoilla samaan aikaan kilpaillun
kansainvälisen Historic Rallin yhteydessä.
Mikkonen ja Ervasto ajoivat tulevat SM-kisat mielessään reiluun,
puolentoista minuutin voittoon.
. Kuusank, VG-62 . Kun
heidän maalivahdillakaan ei ollut
paras päivä, niin voittoputken jatkumiseen täytyy olla tyytyväinen,
kertoili tyytyväinen Hakan valmentaja Olli Huttunen.
Huttunen totesi seitsemän pisteen sarjajohdossa olemisen olevan henkisesti helpompaa kuin
sarjapaikasta taistelun.
. Hän on karannut kolmen lyönnin johtoon.
Myös kisan ensimmäinen kierros torstaina keskeytyi sateen aiheuttamien viivästysten ja pimeyden takia. Ehkä sekin on ollut osaltaan
auttamassa,
kun
MTG:ssä on kirjoitettu kesän
menestystarinaa.
vuotinen Suomen mestari Minna
Järvenpää oli kirikamppailun
kolmas ja toissavuotinen Suomen mestari Suvi Myllymäki
neljäs.
Naisten seiväshypyn maaottelukatsastuksessa tulostaso oli heikohko. Kapasen jatkokontrahti on pituudeltaan
kaksi vuotta. TPS, 26.8. TPV,
PIF . Toiseksi sijoittui Suomen ennätyksen haltija Timo Tompuri tuloksella 60,97, kolmanneksi Mika
Loikkanen tuloksella 60,51 ja
neljänneksi Jouni Helppikangas
60,34. Nyt näyttää
pahalta. EuPa.
Hyvinkää?Nurmo
7?3, 0?2)
Kitee?Seinäjoki
2?1)
Oulu?Sotkamo
1?1)
Sotkamo
Hyvinkää
Kitee
Seinäjoki
Nurmo
Oulu
Kuopio
Koskenkorva
5
5
5
5
5
5
5
5
1
1
1
1
0
1
0
0
1?2 (1?3,
1?0 (1?1,
1?0 (8?3,
2
3
1
1
3
1
2
2
1
1
2
2
1
2
1
0
1
0
1
1
1
1
2
3
35?28 14
35?24 13
32?35 12
34?28 8
31?40 8
19?18 7
29?36 7
26?32 4
Seuraavat ottelut: 22.8. Perjantaina meillä oli hieman epäonnea, sillä kuskin ajopuku oli
hukassa ja saimme heti aluksi 50 sekunnin aikasakon. Voitto oli tavoite, mutta ei voinut nyt mitään. Kilpailun voittaja, Keravan Urheilijoiden Mikko Kyyrö sinkautti 62,48.
Kyyrö voitti samalla Ruotsi-ottelun katsastuskilpailun. ja Kristiina Wichmann ovat sydänystäviä myös golfkentän ulkopuolella. Viime-
Salo Ipponin Jukka Koivunen aloitti kilpailukautensa Kuopio Cupin karatekisoissa. SoPa hävisi lauantaina Liiga-Euralle 2?3 (25?21,
25?19, 15?25, 20?25, 7?15) ja Oriveden Ponnistukselle 1?3 (25?20,
19?25, 14?25, 23?25).
Somero hallitsi vielä Liiga-Euraa vastaan kolmannen erän alkua.
Kolmannessa erässä Elizaveta Mikkosen polvi paukahti ja hänen jouduttiin viemään sairaalaan. Koskenkorva ?
Sotkamo, Oulu . min.
63. Tämä oli seitsemänvuotisen
valmentajaurani pahin kotitappio
ja pahalta tuntuu, kiteytti Tornion
Pallo ?47:n valmentaja Kari Vaalto tuntojaan.
Haka jatkoi lähes kaksi vuotta
kestänyttä vieraspelien putkeaan
pitkälti torniolaisten vaisujen esitysten ansiosta. Tukevasti Turun lohkon piikkipaikkaa
hallussaan pitävä Voima teki kolmen pisteen matkan Turkuun,
missä TPK kaatui puhtaasti maalein 3?0 (2?0).
Somerolaisten tehomieheksi
pyssytti eilen Juho Pettersson
kahdella maalillaan. Kotijoukkue hermoili alkuhetkillä pahemman kerran ja Haka rankaisi hyvällä prosentilla erikoistilanteista tehden
2?0-johdon jo 10. KooTeePee ?
Tampere, MyPa . Koivunen ylsi alle 65-kiloisten sarjassa kolmanneksi.
. Harjoitus maistuu,
SSS?STT
Vuoden korkeatasoisin kotimainen kiekkokilpailu heitettiin lauantaina Porvoossa. Kokkolan Veikkojen
Mari Järvenpää voitti ajalla
2.10,71.
Tällä kaudella kovasti kehittynyt Porvoon Akilleen Annika
Rikberg sijoittui toiseksi. Nuoret ovat siis tottuneet
suunnistamaan viestejä, eikä esimerkiksi johtopaikalla lähtemistä
muuten edes opi.
Pyrinnöllä on myös porukkaa
mistä valita ja kehittää huippuja,
sillä suunnistuskouluissa on mukana vuosittain 200 lasta.
. Jos pystyn pitämään oman pelini kasassa, sijoitukset 10?15 ovat aivan
mahdollisuuksien rajoissa . EIF, 25.8. Juuso
Kangaskorpi niittasi ottelun päätösluvut 4?1:een.
. elokuuta 2004
?
21
URHEILU
SalPa valumassa väärälle viivalle
TKT jatkoi puhdittoman salolaisjoukkueen jyrkkää alamäkeä
SSS?Harri Sulonen
Salon Palloilijat lähti jalkapalloilun Kakkoseen määrätietoisella
päämäärällä. Turun Urheiluliiton Birgitta Ivanoff ylitti 360. 19
SSS?Milla Keränen
Reilut 350 pikku-urheilijaa otti
mittaa itsestään ja toisistaan lauantaina Hippo-olympialaisissa.
Lajeina olivat perinteiset juoksumatkat, korkeus, pituus ja pallonheitto.
Nuorimmat olympiaurheilijat
olivat näissä kisoissa alle neljä
vuotiaita, vanhimmat 12-vuotiaita.
Pikkuisimmat urheilijat olivat
mukana ainoastaan juoksussa,
mutta moni kilpaili kaikki lajit
läpi
Mökki ulkomitoin 6x6 m. Kaikki yht. Kolmen auton
talli+varastotilaa. 177.000 ?.
METSÄÄ SALO 4,063 HA
Isokylä. 220.000 ?.
OKT HALIKKO KK
192,5 M²
Aaritie. 2
x 180 m² +pihas+kasvihuone +
maakellari. 150 m:n leveydeltä. hirsirunkotalos1 h + kk + kph = 38 m². Lapsiystävälliset tilaratkaisut.
Vesikeskuslämmitys (öljy/puu). 134.000 ?. Avarat huonetilat, iso varaava takka,
edulliset asumiskustannukset, Rak. Yhtiövastike 64,35 ?/kk. Ykköstielle
500 m. Heti vapaa! Yhtiöllä oma
tontti. Valmistuu maaliskuussa 2005.
Yhdessä tasossa 5h,k,sauna,ph/wc,wc,
khh,vh ja eteistilat. Kaukolämpö ja
autokatos.Vh. Meren rannalla
on saunarakennus, jossa tupa,sauna,pukuhuone,kaksi terassia. Takka. KLO
ITT 14
EL .15
Y
Omakotitalot
3 h + k + vh + ph + s = 73 m² + akatos + var. Saloon vain
11 km. Vapautuu
nopeasti. Tasokas uudenveroinen huoneisto näkoalapaikalla lähellä Salon keskustaa. 42.000 ?.
UUSI OKT PERTTELI
166 M²
Koivurinne 3, Hähkänä. MA K
SIE 15- LO
SIT18.4
TE 5
LY
125 m²
Jouko Virtanen 0400 534 975
Jouko Virtanen
[A] lkv
Jarmo Virtanen
Turuntie 3, Salo. Yhtiövastike 64,35 ?/kk.
Sähköstä ja vedestä omat mittaukset.
H. krs. Kettumäentie
194. Harvoin tarjolla.Vapautuu
syyskuussa.198.000 ?.
641925
Esittely klo 18.15-18.45 / Salminiemi
Katso myös muut kohteemme kotiin tulleesta
salonseudunasunnot.net -lehdestä.
Esitt.Liisa Lähteenoja 0400-783 787
OP-KIINTEISTÖKESKUS
Salon Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV,
Osuuspankin liiketalo,Turuntie 7, Salo
Puh. 1h, kk,sauna,eteinen. 5h+k+kph+s 101,50 m². Yläk. Perinteinen 50-luvun talo erittäin suositulla asuinalueella.pintaremontilla näyttävä koti. 6,5 m²+pikkumökki.
Vt. Erillinen autotalli
/varasto. Lämmin varasto 5,2 m².
Yhtiöllä oma 1300 m²:n tontti. Varaava takka. 641956
Esittely klo 15.15-15.45 / Salminiemi
125/173 m²
n.105 m²/147 m²
Penttilänkatu 3, 4h,k,s. as. 1h,kk,ph/wc, lasitettu parveke.
2. 79.000 ?.
244100
RT, SALO, Tupuri,
Sivakkakatu 4 as 3
2h + k + s = 62 m². 45.500 ?
YRITYSTILOJA
VUOKRATTAVANA
SALO-MERINIITTY
Kysy lisää
Liiketeollinen osasto
0400-828 699 Olli Lehti
7 3 11 4 8 8
SOMERNIEMI, LEP-HAKALANTIE 157
Vap.aikaan hirsinen tupak+s+ph
+pkh+parvi+terassi= 43/60 m².
Kaivo ja sähköt. 2 erkkeriä, oh+k vino sisäkatto, lämmön talteenottava ilmanvaihto ym ym.
Valmistuu 11/2004. 2001.
Tarjoukset huomioidaan. Asuinpinta-ala 55 m².
Rak.v. 65 m²). Tie perille.
Sähköt ja porakaivo. 167.000 ?
Klo 17.00-17.30
PERTTELI, TURRINTIE 2
Komea okt k+3h+wc/yläk.3h+s+
wc = 175,5 m². 731 5075, 731 9940
Pertteli: Inkereentie 1023 ja Perniö: Salontie 4,
Katutason liikehuoneisto hyvällä liikepaikalla
torinvarrella, p-ala 49,0 m² + kellarissa 32,5 m²,
vapaa, MH 57.000 . H. Rak.v. Salon keskustaan 7,5 km. H. 37.500 ?.
KT SALO YDINKESKUSTA
110 M²
Inkerinkatu 4. 641958
Esittely klo 17.00-17.30 / Simonen
Laadukkaita tontteja
Hiekkarantaa ja upea rantapuisto.Golf, laskettelu, 2300 ha
retkeilyalue ja Meri-Teijon
palvelut lähellä.
H. 1 ha. Rak.1990. Aurinkoinen rinnet.n. Kok.ala n.156 m² ja as.pa. Saloon 24 km. f i. Parkettilattiat. H. Sisätyöt käynnissä, valmistuu lokakuussa.
Hyvätasoinen asunto. 30 m²+terassi. Alv 22%
Klo 13-13.30
Pertteli Inkere RT 2h+k+kph+s 60
m². elokuuta 2004
?
22
Salon seudun asuntokaupan asiantuntijat
Sepäntie 2, Perniö
52,0 m²
62,4 m² 2h,kk,s, uudenveroinen huoneisto aivan Perniön
2h,kk,s oma autotalli. Laadukkaissa huon.
mm tasokkaat pintamateriaalit, kivestä rak.
kosteiden tilojen seinät, porrastettu oh/k
sekä vino sisäkatto.Autokatos, lämmin varasto.Näyttävä piha-alue.Vh. Uudenveroinen kaunis
ja toimiva kaksio aivan Halikon keskustassa.
Lasitettu parveke, hissi. Tark.tiedot tstostamme
MH 159 900 ?.
KAUPPA ON KÄYNYT
MEILLÄ ELOKUUSSA HYVIN
Asiakkaat kyselevät meiltä
jatkuvasti asuntoja.
Oletko myyntiaikeissa,
soita meille, niin saat:
-ilmaisen arvion ja kilpailukykyisen
välitystarjouksen
-palkkio alk 3% sis. n. + s + ph = 42 m²
+autotalli Erittäin siistikuntoinen
päätyasunto, rauhallisella alueella.
Hyvä piha. H. Rak.v. H. 41.500 ?.
MEREN RANNALLA HALIKKO
Halikko Vuorentaka. Koimetsäntie 13.
MH 124.900 ?
Uudistuotantoa
ennakkomarkkinoinnissa
Pertteli Kärri
Ennakkovaraajan alennus 2% hinnoista. Vapautuu sop. Varaava takka. 42.500 ?.
641952
Esittely klo 17.30-18.00 / Salminiemi
67,4 m²
Harjunkatu 2 A 7,3h,k,s.Siistikuntoinen rivitalon päätyhuoneisto yhdessä tasossa.
Autokatospaikka ja lämmin varasto.Vapautuu,
sopimuksen mukaan.Vh.86.000 ?. Upea
rinnetontti, istutuksia, näköalapaikka. 8.500 ?.
14 SU
ES .30. T.3990 m²
hyvällä paikalla. Lyhyen venematkan päässä förbystä. Yv. 125.000 ?
Soita ja sovi esittelystä
040-506 9426 Timo Parttimaa
w w w . Tilava asunto remon- sa ja omalla tontilla läh.kesk. Varustukseen kuuluu
mm. Yhdessä tasossa! 4h,k,sauna,ph/ wc,khh,wc,3vh. Tontti 9100 m². VH 57.621 ?/tee rohkea
tarjous 4711251
Klo 19.00-19.30
Vaakatie 6, Halikko
-otsikon alla
Pyöröhirsimökki n. k+h = n. Heti vapaa. 847603
Esittely klo 16.45-17.15 / Suokko
Halikko, Pappila
Salo, Enola
54 m²
Varssillankatu 12 B 6,2h,k,kph.Toisen kerroksen hyväkuntoinen pienkerrostalo huoneisto Enolan kaupunginosassa.Kaikki palvelut kävelymatkan päässä. 42
m². kph laatoitettu, keittiön lattiassa korkki244118
toidussa, hoidetussa yhtiössä. Hyvä sijainti. 122.000 ?.
RT SALO TYYNELÄ
33 M²
Ketolankatu 9. 641934
Esittely klo 16.45-17.15 / Koivunen
Vapaa-aikaan
Rivitalot
Salo,Valhoja
Salo,Tupuri
Klo 13.00-13.30
SALO, SALONKATU 25 B 6
Pkt 2h+k=52,5 m². krs/vain yhdet portaat.
Autokatos sisältyy hintaan. 044-770 1335 puh. Salon kaupungin vuokrapalsta 456 m².
Yhteisranta Ylisjärvessä. Hyväkuntoinen asunto viehättävällä Tyynelän
asuntoalueella. 1988. Hummelkuja 3.
MH 230.000 ?.
Me välitämme:
JÄRVEN RANNALTA
Torolf Andersson
7342423 /
040-5377707
Klo 18.00-18.30
Yrjönkatu 7 as. H. Tämä pitää nähdä! H.165.000 ?.
SOVI ESITTELY
PKT. Vesi sisälle,
viemäröinnit, sähköt ja kaivo.
Myydään kalustettuna. Iso ulkovarasto. monin paikoin remontoitu talo aivam Hähkänän sydämessä. Mukava
kaksitasoratkaisu. 3170 m². Arkkitehdin tyylikkäästi suunnittelema kokonaisuus. 7 m². Hyvä
puusto viihtyisällä 3000 m² rinnetontilla. Näppärä pienasunto kauniilla asuinalueella. Rauhallinen sijainti.
H. mukaan. Enäjärven rantaa etelään n.
50m. 34.000 ?.
Vapaa-ajan asunto/Okt,
244052
6h+k+th+s+ph+2wc=160,5
m².
Lisäksi allashuone, varasto, ask.
huone, erill. S+pukuh= n. Lämmin autotalli 18,9 m². mökkirakennus. Oma kaivo ja myös vesiyhtymän vesi. 32,5
m²+ yhteiset pkh+s+kattilah =
n. 7480 144
Sinun Kotiasi Varten
Petri Katajakoski Tarja Kostamo Toni Tammi
0400 472 066 0400 326 529 0400 740 404
LOUSALO
Vilhonkatu 11?13, 24240 Salo
PERNIÖ Haarlantie 4, 25500 Perniö
Välityspalvelu
733 1010
Tili- ja isännöintipalvelu
735 850
ESITTELEMME TÄNÄÄN
SALON KIINTEISTÖVÄLITYS OY
RT, KAIVOLA, Pertteli,
Kurvintie 1
OKT, PERNIÖ, Lupajantie
Uusi valmis okt. Autotallimahdollisuus. MH 49.000 ?.
Klo 15.30 - 16.30
Perniö Mathildedal Valmistumassa
Okt-talo vap.aik/vak. 93.500 . Lämmin, tilava autotalli,
keskuspölynimuri, kaapeli-tv, varaava takka.
Rv. H. Soita ja sovitaan katsominen paikan päälle. 74.000 ?.
641836
Esittely klo 16.00-16.30 / Koivunen
126 m²/174 m²
Puolukkatie 12,5h,k,kph/s,khh,at,var.Vuonna
2002 valmistunut tilava ja käytännöllinen
okt.Päiväköti ja ala-aste lähellä.Tyylikäs
kokonaisuus. n. kaunis tontti 3800
m². Piharakennus n. Oma kaivo, kunnan
vesiliittymäkin maksettu. Oma puistoon
rajoittuva t. Heti vapaa.
H. 37.000 ?.
RT SALO TYYNELÄ
33 M²
Ketolankatu 9. Lisäksi
hirsinen vierasmaja n. 50.000 ?.
PELTOA PERTTELI 1,796 HA
Jokikaustantie, Vähähiisi. Koti ydinkeskustasta.
Yhtiössä käyttövesiputket uusittu. 35.000 ?/tarjous
Keskustaan n. H. 80.000 ?
4711347
Uuttelankuja 2 Halikko
54,0 m²
2h,kk,s. Torille 100
metriä. H. At+varastotilaa
+puucee. Kaksi terassia, yht. H. 5h,k,sauna,ph/wc,wc,vh.
Iso, huoneiston levyinen lasitettu parveke.
Kaukolämmitys. 352 m² n. Keittiö,
kph ja sauna remontoitu -03.Kauttaaltaa
erittäin siistikuntoinen huoneisto.Edulliset
as.kust.Vh.121.000 ?.
641698
Esittely klo 16.00-16.30 / Salminiemi
84,0 m²
ESITTELYT TÄNÄÄN
Sarvikkatie 1, 5 h,k,khh,s + at ja var.Tyylikäs
ja tasokas uudistuotanto ok-talo avaimet
käteen periaatteella. H. 15 m² + puucee. 20.000 - 45.000 ?
Lisät.0400-828 699 Olli Lehti
Okt alak. H. 044-770 1334
Juha Suokko
puh. Aitta 1h+var.=
n. 67 m² lisäksi hirsinen vierasmaja n. H. Hinta: 110.000 ?.
MEREN RANNALLA KEMIÖ
Träskön saaressa. 1h+kk+kph. 26.000 ?.
KT SALO PAHKAVUORI
32,5 M²
Hirvenkatu 6. Lisäksi erillinen ulkovarasto.
Halikon kunnan vuokratontti 1242 m².
H. 1971. Rak.v.
1972. H. Yhtiövastike 59 ?/kk.
Mukavasti aivan Kaivolan keskustassa!
Heti vapaa! H. H. 98.000 ?. H.142.000 ?
4711344
LIIKETILA
Horninkatu 11 B, Salo
Kiinteistövälittäjien kohteet keskitetysti samalla sivulla joka sunnuntai ja tiistai.
ASUNTOKAUPAN
ASIANTUNTIJAT
Suomusjärvi, Enäjärvi
EN
SIE SO
SITVI
TE
LY
Salon talousalueen myytävät asuntoosakkeet, kiinteistöt, vapaa-ajan kohteet,
vuokrattavat...
Kaikki tämä ja paljon muuta!
Pekka Linna
7342440 /
0500-783399
UUSI OKT HALIKKO KK
190 M²
Ainontie 1. 044-770 1332 puh. Koneellinen ilmanvaihto lämmön talteenotolla. 4711311
Tarja Kostamo
www.skv.fi/salo
Tutustu kohteisiimme osoitteessa:
www.skv.fi ja näppäile ilmoituksestamme
kohteen jäljessä oleva numero ?skv-avain?.
EN 18. Kunnan vuokratontti 1232 m². 2h,k,eteine,kuisti ja yläk.
kesähuone ja ullakkotilaa. Siisti asunto palvelujen äärellä
Inkereen keskustassa. Peruskuntoinen
omakotitalo arvostetulla asuinalueella reilun
kokoisella 1.820m²:n hyvin hoidetulla tontilla.
Tilat kolmessa kerroksessa, tilava autotalli.
Kuntotarkastus tehty H. 23.000 ?
KISKO, JYLY, PYYSUONTIE 469
Vapaa-aikaan 1h=n.30 m²+s+ph
= 10 m² + terassi. H. H. Rak.v. sekä hirsimaja.
Upea takapiha, kaunis hoidettu
koti. 727 1122
Joensuuntie 10, 31400 SOMERO Puh. k+ruokah+oh+3 mh+
eteishalli+kph+wc+vh/alak takkah
+tv-tai työh+1mh+khh+sauna
osasto+tal.kellari+varasto+wc+autotalli = 243/315 m². Perinteinen jokivarsitontti. Piharakennuksessa sauna ja varastotilaa. 1975. 174..000 . Remontoitu saunallinen kolmio vastapäätä Ollikkalan palveluja.Yhtiössä kaikki suurimmat remontit tehty.
Vapautuu nopeasti. Keittiö upeasti remontoitu Ykköskeittiön kaapit ja laadukkaat koneet. n.124 m². Autokatos ja erillinen varasto. Kaapeli TV + ASDL.
Kannattaa tutustua. Lämmin autotalli 23,6 m². H. Iso terassi+kuisti+siiv.parveke. sisätiloja kunnostettu Keittiö uusittu, puuliesi, varaava takka, 2 pystyuunia .oma puutarhatontti. 17 m²/keskik. Rak.v. 168.000 ?
SALO, RAIVAAJANKATU 8
Esitt.Timo Parttimaa 040-506 9426
Klo 14.15-14.45 Ensiesittely
SALO, KÖSSINKATU 3 AS 9
Kt 3h+k+wc+kph = 79,5 m²+
lasitettu parveke. 76.500 ?.
244107
ESITTELY MA 16.30?17.00
KT, SALO, Ollikkala,
Hämeenojankatu 8 as 12
4 h + k + khh + ph + s = 103 m² +
kahden a-katos + var. 117.000 ?/tarjous.
MERI-TEIJO
Salo,Tupuri
Salo,Valhoja
58,5 m²
Vihtharjunkatu 8 as 11 2h,k,s, autokatos.
Heti vapaa huoneisto mukavalla alueella.
Pienellä remontilla siistiksi. 500 m
torilta. 1,5 km. krs. lämmin
autotalli 19,8 m². 168.000 ?.
OK-TALO
MUURLA JÄRVI
Järvintie 22. H.79.800 ?
4711341
Petri Katajakoski
keskustassa, parveke länteen, oma autokatospaikka, kaapeli-TV, vuokrattu, H. H.79800 ?
4711348
Petri Katajakoski
62 m²
2h, k, kph, parveke. Lisäksi huonompaa rantaa n. 1976 rak. 4711339
Torikatu 3 B16, Salo
Klo 19.00-19.30
Metsäkedonkatu 18 A 3, Salo 63,0 m²
2h,k,s oma autotalli. 4h,k,khh,ph,s, lisäksi
työhuone erillisellä sisäänkäynnillä, lämmin varasto, autokatos. 1971. H. 334 m².
Oh+rh.+k+4mh+th+oleskelutiloja
+eteishalli+3vh+2 khh+saunaos
+ muuta tilaa. 47.000 ?
Klo 15.00-15.30 Ensiesittely
PERNIÖ, ALHOMÄENTIE 323
Talouskeskus. Takka.
Muina rakennuksina, vierasmaja, vanha
asuinrakennus ja varastorakennus. 02-770 1333
S O I TA
MUURLA, SUOLOPINTIE 243
Vapaa-aikaan 1h+kk=n.16 m²+
kuisti n. 90,32
?/kk. Tule
katsomaan
ja
ihastu.
H. Oikeus venevalkamaan meren rannalla. SALO Ollikkala
Jokipellonk.3 B 8
2h + kt + s + ph = 40 m²
Uutta vastaava, onnistunut tilankäyttö, 2. KL
ITT 13 O
EL .30
Y
Uusi
koti?
ESITTELEMME MAANANTAINA
Esittelyt tänään
13 SU
ES .45. Kaukolämmitys. Paljon
laatoitettua pihaa. 044-770 1520
Antti Simonen
puh. 7000 m².
Rauhallista asumista maalaismiljöössä. 72.800 ?
244120
1h + kt + alk. 4h,k,sauna,ph/khh,wc. ja ammattilaisten rakentama
talo, laatua toimivuutta ja hyviä materiaaleja arvostavalle. H. Pyynkuja 11 as 3.
MH 49.500 ?.
Klo 14.15 - 14.45
Perniö Torkila Okt/vap.aik as.rak
2h+k+yläk. k i i n t e i s t o k o l m i o . Tilava ja tyylikäs sauna
/pesuhuone. Alak. H. 962 m². Oma tontti 1.497 m².
At+varasto. 10, Salo
92,5 m²
Tasokas uutuuttaan hohtava 1-tasoinen päätyhuoneisto keskustan läheisyydessä, rak.2003,
autokatos huoneiston edessä, vapautuu nopeasti. 1950-luvulla rakennettu lautarakenteinen mökki, jossa tiilikuvioinen peltikatto. SALO
Tupuri II Vahakastie 2
RT. 158.000 ?.
PELTOA PERNIÖ 2,848 HA
Hamarijärventie, Kirjakkala. H. 52 m²/ Yläk. Asuinpinta-ala 148,5 m². Sähkö. Kaapelitv. 1968. Iso
lasitettu parveke, josta vehreät näkymät länteen
Vapautuu nopeasti. Betoni/kivilaituri.
Rantaa n. Kaukolämmitys. 20 m².
Viihtyisä, länteen avautuva puistomainen tontti 1,315 ha, jolle sopii
vaikka tenniskenttä. Asuinpinta-ala 123,5
m², lisäksi 2-auton lämmin talli 37,7 m² ja
lämmin varasto 10,8 m². tilavat, valoisat asuintilat yhdessä tasossa.
6h,k,sauna,2ph/wc,khh,2vh,eteinen. Rak.v. Lämmin varasto 7,5 m². Torille vain
1,5 km. Viihtyisällä
paikalla oleva mökki, jossa 2h,kk,alkovi,wc,
sauna,pukuhuone. Saloon 16 km.
H. KaapeliTV. Rak.1990. Sähköstä ja vedestä
omat mittaukset. Keskustaan 1,5 km. 1970.
Hissitalon 2. 115.000 ?
4711328
Pertteli Hähkänä 4h+k+kph+th+
s+at. 100 m², siistikuntoinen koti,
suositulla omakotialueella. Uudehkot kodinkoneet, laminaattilattiat. krs. 80 m²
Hurtintie 15, 4h,k,s,kph,2wc. 1984. H. 641620
Esittely klo 16.00-16.30 / Suokko
Salo, Paukkula
119 m²
Tiikarinkatu 17 4h,k+ alakerta sauna, pukuhuone, varastohuone Lisäksi autotalli. Myös sijoituskohde
-valmiit vuokralaiset. 1h,kk,ph/wc, alkovi. 8 m²
+puuvaja n. 45.200 ?
Kerrostalot
Jarmo Virtanen lomalla
KT, HALIKKO,
Uuttelankuja 2 C 37
EN
SIE SO
SITVI
TE
LY
Uudehko tiiliverhoiltu tyylikäs omakotitalo aurinkoisella puutarhatontilla. Hyväkuntoinen
ja edullinen 1. Täystiilinen päärakennus kerrosala n. 1h+kk+et+wc= n. H. Kok.ala n
148 m² ja as.pa. 39.000 ?.
UUSIKAUPUNKI, HESSUNKUJA 3
Vapaa-aikaan Meren rannalla,
kauniilla metsäisellä 2130 m² rinnetontilla kaksi mökkiä1h+kk+alk+
s=n.30m²+katettu terassi sekä
1h+keittonurkkaus+makuuparvi=
n. 517 m². Kaapelitv. Sähkölämmitys lattialämmityksenä. Korkeatasoiset keittiön kaapistot, lattiat parkettia. 157.000 ?.
ESITTELY MA 17.45?18.05
KT, HALIKKO, Kirsikkakuja 4 B 14
2 h + kk + s + kph = 40 m². 044-770 1331
Klo 16.30-17.00
SALO, KISKONTIE 460
Okt. Tontilta merinäköala, mahdollisuus omaan tai kunnan venepaikkaan. Hyvä
sijainti. 55 m². Meren
rantaa n. Puulämmitys. ph ja wc laatoitettu, kaukolämpö, autokatos ja oma takapiha.alue.
Vap nop.Vh 86.000 ?.
641950
Esittely klo 16.15-16.45 / Simonen
ESITTELYT TÄNÄÄN
ESITTELYT TÄNÄÄN
Salo, Anjala
Salo,Ylhäisi
n. kaunis aurinkoinen paikka! Perttelin kunnan vuokratontti
1438 m². Upea paikka, länsiranta.
Omaa rv n. Lämmin varasto 9,9 m². H 192.000 ?. Laadukkaat materiaalit. Erittäin hyväkuntoinen
huoneisto, suositulla alueella, aurinkoinen takapiha rajoittuu puistoon. H. Tilan
pinta-ala 0,4830 hehtaaria. H. 115.000 ?
Me välitämme:
Pasi Salo
Tino Salminiemi
Annele Koivunen
puh. Tässä tilaisuus
paljon tilaa tarvitsevalle.
H. Lisäksi
autokatospaikka ja varasto. H. laattaa ja oh.laminaattia, kaapelitv. Sauna/varastorak ja makasiini. Upealla 4500 m² puutarhatontilla oleva v.-50 rakennettu hirsirunkoinen talo. 65.000 ?.
641955
Esittely klo 16.45-17.15 / Salminiemi
63,5 m²
Martunkuja 1, 2 h,k,s Uudisrivitalo valm.
4/2004 omalle tontille. Upealla puustoisella rinnetontilla.
tontin koko 4980 m², Omaa rantaa Enäjärveen
65 m. Saloon vain 8 km.
H. 20 m² + yhteiset
et+wc. 35 m:n leveydeltä. Tuulettava alapohja, erkkeritakka, parkettia ja laattaa. Varaava
sähkö/takka. H. 20 m². Kaapelitv. Toimiva tilankäyttö! Päätyasunto.
Yhtiövastike 269,50 ?/kk. Sähkölämmitys lattialämmityksenä. Viimeistelyä
vaille. Lasitettu
parveke etelään. 99.000 ?. Oma t.
3.957 m². 101 m²+kellarik.
1h+pannuhuone. 35.000 ?.
KESÄMÖKKI SUOMUSJÄRVI
Kantolantie 37, Laperlan kylä. 180.000 ?
50 m²/70 m²
Särkilahdentie 17-13 3h,kk,rh, terassi Lisäksi rantasauna. 20 m²+h =n. Lattiasähkölämmitys + takka. n.119
m². Oma tasainen 858m²:n tontti. 100 m² +
terassi ja kellari. Rak.v.
1948. 285.000 ?
NUMMI-PUSULA, LEPPÄKORVENTIE 837
Okt/vap.aikaan k+oh+3mh+vh+
s+kph+wc = n. Viherpiha
etelään päin.Vt. Tontti
n. 68.000 ?
4711317
OMAKOTITALOT
Seitonkatu 20, Salo
4h,k,kph,wc, yht. Asuinpinta-ala n. Tässä mahdollisuus
remontilla tehdä ison perheen
omakotitalo. Heti vapaa. 149.000 ?
4711346
Tarja Kostamo
SALONJOKILAAKSON OP-KIINTEISTÖKESKUS OY, LKV
Kiikala - Kisko - Kuusjoki - Perniö - Pertteli
Katso myös muita
myyntikohteitamme
kotisivuiltamme www.skv.fi
Turuntie 6, 24100 SALO, Puh. H. 1,050 ha.
H.144.000 ?.
641918
Esittely klo 18.00-18.30 / Koivunen
Klo 13.35-14.00 Ensiesittely
SALO, RUKINKATU 34 B
Pt 3h+k+th+wc+s+ph=83,7 m²+
at+lämmin var. Sopiva vaikka
omakotitalotontiksi tai vapaa-ajan tontiksi.
Oikeus laiturin pitämiseen vierellä olevaan tekolampeen. 60 m. Varaava takka. Edulliset asumiskulut,
oma tilava piha ja patio. h =
n. Hieno
viherpiha. oma tontti 3260 m². Kauniilla paikalla oleva
hoidettu vapaa-ajanpaikka. 225 m².
Lisäksi ulkovar. 110.000 ?
VAPAA-AIKAAN
Esitt.Esa Mattila 040-820 7249
OMAKOTITALOJA
Omakotitalot
Metsäkedonkatu 24 as 4, 3 h,k,s. Kellarissa varastotilaa. Asuinpinta-ala 117
m². KLO
ITT 15
EL .00
Y
Klo 18.00-18.30
Ajokatu 10 F, Salo
KERROSTALOISTA
KT PERTTELI KK
29,5 M²
Turrintie 3. Erittäin hyvin
suunnit. 38.500 ?.
UUSI PT SALO TYYNELÄ
93 M²
Toivolankatu 4. Puh. Salon keskustaan 12 km.
H. Vapaa-ajan hirsimökki, 3h,kk, sauna,pukuh., terassi. 129.000 ?/TARJOUS
244053
Peltonen 0400 830 654, Tättilä 040 584 7352, Laanti 040 558 9341, Somero/Grönholm 040 768 9154
Halikko, Putola
Salo,Ollikkala
72 m²
Järvelänpolku 2 B 16,3h,k,s. Vapautuu
nopeasti. H. Aurinkoiselta
terrassilta upeat maisemat Ylisjärvelle. SALO Pahkavuori Eerikinkatu 6
1 h + k + kph= 41 m² + a-katos Siistikunt.1 krs:n as. Sijainti rauhallisella
paikalla Lintilän kylässä. 139.000 ?.
641953
Esittely klo 18.00-18.30 / Simonen
Suomusjärvi,
Arpalahti
Salo,Ollikkala
125 m²
Tyynelänkatu 5 as 7,4h,k,th,2wc,ph,s.Lähellä
keskustaa sijaitseva tilava huoneisto. Ph/wc ja wc kaakeloidut. 73.000 ?.
244077
Teijo, Kirjakkala,
Kirjakkalantie 45
k + 4 h + et + s + ph = n. peruskuntoinen huoneisto
metsäisellä tontilla. 275.000 ?.
KESÄMÖKKI MUURLA
Suolopintie. Heti vapaa läpitalon huoneisto ykköspaikalla.
H. H. 22
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Oma rinnnet. Talousrakennus, rantavaja. Vuonna 2002 valmistunut upea talo. H. 1. Puustoinen
t. H. krs:n asunto
lähellä keskustaa. Tilava, erill, keittiö, hyväkuntoinen kaksio. Sähköstä ja vedestä omat mittaukset. Valmistuu helmikuussa 2005. 37 m²
ja k+2h = n. 1h,kk,ph/wc,alkovi. H. (N. Tutustumisen
arvoinen! H. Laadukkaat
materiaalit. 18.000 ?.
13 SU
ES .00. Omakotitalo todella
hyvällä ja rauhallisella sijainnilla. Kost.mitt.suor. 50 m.
Lapsiystävällinen ranta ja tontti. 2.340 m².
Sähköt,kunnan vesi
Espanjan Carlos Sainz on kolmantena (?1.00,4
Loebista jääneenä).
Viimevuotista voittoaan puolustava Loeb ajoi toisena kilpailupäivänä lauantaina neljä pohja-aikaa. Ahlqvist 57.54.
2 km (22): 1) Tommi Reponen 24.47, 2)
Henna Reponen 29.14, 3) Ahti Kauppi
32.32, 4) Henrik Heininen 42.37, 5) Mikael Heininen 43.34, 6) Niina Reponen
46.25, 7) Kaarina Karjalainen 48.32, 8)
Lassi Korsimo 49.33, 9) Petteri Haapanen 50.38, 10) Emma Silvennoinen
52.41, 11) Erno Korsimo 53.42, 12) Heidi
Yliluoma 57.18, 13) Henna Kaskinen
1.02.12, 14) Pirkko Haapanen 1.04.08,
15) Heli Raunio 1.11.00.
Viikko 35 Husossa, opastus Hotelli
Vt.1.
Nuorten Jukolan viesti, lopputulokset:
1) Tampereen Pyrintö 1 (Eki Munukka, Valtteri Repo, Lotta Karhola, Severi
Kymäläinen, Anna-Sofia Marila, Saila
Kinni, Mikko Kivelä) 3.24.24, 2) MS Parma 1 (Olli Suonpää, Antti Vainio, Tiia
Miettinen, Sami Hämäläinen, Laura
Lammila, Hanna Sareila, Lasse Suonpää) 3.29.53, 3) Northern Wind 1 Venäjä
(Sergei Petrov, Slava Kruglov, Anastasia
Tihonova, Aleksei Shifrin, Julia Mahover, Tatiana Paramonova, Leonid Mitinski) 3.30.13, 4) Northern Wind 2 Venäjä 3.32.34, 5) Delta 1 3.33.00, 6) Tampereen Pyrintö 2 3.33.25, 7) Lynx 1
3.33.28, 8) Valkeakosken Haka 1 3.33.33,
9) Kangasala SK 1 3.33.35, 10) Rajamäen Rykmentti 13.35.31.
Helsinki City Marathon:
Miehet: 1) Dimitri Kondrashov Venäjä
2.21.24, 2) Vener Kashajev Venäjä
2.21.28, 3) Aleksei Veselov Venäjä
2.22.12, 4) Mostafa Errebbah Italia
2.23.19, 5) Giorgio Calcaterra Italia
2.29.05, 6) Oscar Alarcon Argentiína
2.31.44, 7) Lauri Friari Suomi 2.32.16.
Naiset: 1) Jennifer Lotoiywo Kenia
2.57.26, 2) Martina Salomonsson Ruotsi
2.57.50, 3) Pauliina Tommola Suomi
2.59.26, 4) Minna Kainlauri 3.01.53, 5)
Marja Holopainen 3.02.23.
Heikkilä Halikko 2.19,08, 5) Niko Lehtovirta Halikko 2.42,78
P12 Korkeus: 1) Ilmari Kallio Halikko 120, 2) Lauri Kyöstilä SalVil 115, 3)
Teemu Myllylä PerttP 110, 4) Sasu-Petteri Paija PerttP 110, 5) Juho Heikkilä
Halikko 110, 6) Aleksi Kivioja Salo 105,
7) Emin Berglund Salo 095, 8) Henri Iltanen HaliHa 090, 8) Niko Lehtovirta
Halikko 090
P7 60 m: 1) Patrik Lukin Perniö 11,37,
2) Vili Niini Halikko 11,58, 3) Sauli Karjalainen Salo 11,67, 4) Viljami Vuorenmaa Halikko 11,70, 4) Aatu Åkerblom
SalVil 11,70, 6) Jesse Rätköläinen Salo
11,77
P7 Pallonheitto: 1) Patrik Lukin Perniö 23,09, 2) Ville Rajala Salo 21,18, 3)
Sauli Karjalainen Salo 20,45, 4) Aatu
Åkerblom SalVil 17,32, 5) Mikko Vasama
Salo 17,17, 6) Juuso Kantomäki Salo
16,53, 7) Vili Niini Halikko 16,48, 8) Jesse Rätköläinen Salo 16,20, 9) Eetu Lehtiö Halikko 16,08, 10) Valtteri Riihimäki
Salo 16,00, 11) Ossi Pettilä Salo 15,57,
12) Eetu Virta Salo 13,94, 13) Viljami
Vuorenmaa Halikko 11,98, 14) Ossi
Nordström Salo 11,30, 15) Roope Hellgren Halikko 10,99, 16) Tuomas Huusko
Salo 8,55, 17) Niko Tuominen Salo 6,05
P8 60 m: 1) Kevin Kreen SalVil 10,32,
2) Antti Juntunen Salo 10,78, 3) Valtteri
Sinervo Salo 10,85, 4) Aleksi Karuluoto
Lohja 10,92, 5) Sami Mäkeläinen Salo
11,73, 6) Saku Heinälehto Salo 12,08
P8 Pituus: 1) Kevin Kreen SalVil 3,42,
2) Valtteri Sinervo Salo 3,09, 3) Aleksi
Karuluoto Lohja 2,92, 4) Antti Juntunen
Salo 2,87, 5) Eetu Leppäniemi Salo 2,59,
6) Roope Vuori Salo 2,52, 7) Tommi Peltokorpi Salo 2,42, 8) Jere Hiltunen Salo
2,24, 9) Sami Mäkeläinen Salo 2,23, 10)
Peetu Savikko Halikko 2,15, 11) Jani Kalevo Salo 2,03, 12) Valtteri Nuutinen Salo 1,95
P9 60 m: 1) Marko Vendelin SalVil
10,15, 2) Pauli Kirjonen PerttP 10,23, 3)
Antti Kyöstilä SalVil 10,77, 4) Santtu
Riihimäki Salo 10,95, 5) Kai Ranta Salo
11,02, 6) Jaakko Aaltonen Salo 11,06
P9 Pallonheitto: 1) Kai Ranta Salo
31,31, 2) Tuomas Fager Salo 30,18, 3)
Pauli Kirjonen PerttP 29,07, 4) Santtu
Riihimäki Salo 26,15, 5) Teemu Uusitupa Salo 24,74, 6) Antti Kyöstilä SalVil
23,57, 7) Jaakko Aaltonen Salo 21,82, 8)
Verneri Sirva Salo 21,55, 9) Jarno Helminen Salo 19,30, 10) Niko Suomi Salo
18,48, 11) Joni Siren Salo 18,42, 12) Tommy Turkki Salo 18,25, 13) Miika Kareinen Salo 17,80, 14) Teemu Veikkolainen
Salo 13,12, 15) Matti Lehtinen Salo
12,59
T10 600 m: 1) Julia Vuori SalVil
2.12,70, 2) Essi Ketamo SalVil 2.20,30, 3)
Heidi Sjöholm SalVil 2.22,07, 4) Essi
Lehtovirta Halikko 2.25,10, 5) Silja Karjalainen Salo 2.32,85, 6) Ella Angle Salo
2.33,85, 7) Niina Virtanen Salo 3.06,72
T10 Korkeus: 1) Essi Ketamo SalVil
110, 2) Keete Kreen SalVil 105, 3) Essi
Lehtovirta Halikko 100, 4) Salla-Mari
Oksanen Salo 095, 5) Marika Vendelin
Salo 090
T12 600 m: 1) Janika Takatalo SalVil
2.05,90, 2) Marjaana Linden SuomSi
2.12,29, 3) Päivikki Anttila Salo 2.12,64,
4) Essi Iivonen Salo 2.14,54
T12 Korkeus: 1) Tiia Lottonen Salo
125, 1) Marjaana Linden SuomSi 125
T7 60 m: 1) Emma Kiiveri Salo 11,60,
2) Sanni Oksanen Salo 11,76, 3) Vera Kesälä Salo 11,78, 4) Elina Kakko Halikko
11,86, 5) Minttu Turunen SalVil 12,03, 6)
Anna-Sofia Nyberg SalVil 12,29
T7 Pallonheitto: 1) Jemina Pelkonen
Salo 18,63, 2) Saana Tindell Salo 13,77,
3) Vera Kesälä Salo 13,36, 4) Anna-Sofia
Nyberg SalVil 11,73, 5) Sanni Oksanen
Salo 11,14, 6) Isa Niemi Salo 11,11, 7) Iina Tapio Salo 9,69, 8) Elina Kakko Halikko 9,53, 9) Minka Kalevo Halikko
9,14, 10) Minttu Turunen SalVil 8,41, 10)
Johanna Helminen Salo 8,41, 12) Annii-
KORIPALLO
Naisten kv. elokuuta 2004
?
23
URHEILU
Loeb kurvailee kärjessä Saksassa
Ulosajot
sotkivat
lauantaipäivän
ohjelmaa
TULOSPÖRSSI
GOLF
PGA:n MM-turnaus, kutsukilpailu,
palkintorahaa 6,2 miljoonaa dollaria:
Tilanne reiän 36/72 jälkeen (par 70):
135 lyöntiä: David Toms USA 69+66,
137: Mike Weir Kanada 70+67, S.K. Koko päivä ollaan yritetty
ajaa rauhassa. Tupurista 11v .
tytölle. lähtö: 4 I.P. (Mukaan mahtuu rajoitettu määrä).
Entisten halukkuus myös
Puh. lähtö: 1 Vir Supersonic, poissa: 11
4. Vala vannottiin ratsun selässä istuen.
10.Voimistelussa, nojapuut
1952
Henkilökohtaista
Halutaan pianotunteja
miel. Mark Hudson 1?0, 19. Tero Taipale 0?3, 48. Musta
4. Radoista vastasi
Visa Koponen ja Matti Muurinen, järjestelyistä Joppe Kuutti ja Raimo Lampainen. Senegalista
7. Patrik Berger
1?1, 87. Jussi
Jääskeläinen B 90 min.
Yleisöä: 17 541.
Liverpool?Manchester C 2?1 (0?1)
45. Auto tuntuu hyvältä eikä teknisiä murheitakaan ole ollut, Gardemeister tiivisti.
. Göteborgissa
6. Steven Gerrard 2?1. On ollut vaativat olosuhteet.
Iltapäivään olen tyytyväinen, Hirvonen kertasi lauantain antia.
. Seka
to 2.9.
Tied./ilm. kierrosta:
PuiU?MyPa 1?3 (0?3)
4. Cole 2?0. Opastus SaloTammisaari -tieltä Perniön aseman kohdalta. Minkä värinen on olympiatunnuksen keskimmäinen rengas?
4. Missä "kakkoslajissaan" ralliautoilija Tommi Mäkinen on savuttanut kaksi Suomen mestaruutta?
8. Mistä maasta on kotoisin Kansainvälisen Yleisurheiluliiton
IAAF:n puheenjohtaja Lamine Diack?
7. Oulu?Sotkamo 9?4
Lopullinen kerroin: 349,45
7. P. Matias
5. Tuskin pystymme hyökkäämään sunnuntaina, Paasonen ap-
rikoi asetelmia.
Peugeot-tallin suomalaiskuski
Marcus Grönholm ajoi kilpailun
ensimmäisellä erikoiskokeella
ulos ja keskeytti. Hänen takanaan oleva Peugeotin Alexandre Bengue on jäänyt yli neljän minuutin päähän ja
takaa-ajettavana on oikeastaan
vain kahdeksantena oleva Suba-
run Stephane Sarrazin, joka on
Hirvosta edellä noin 12 sekunnin
päässä.
. Missä joukkueessa palloilee HJK:sta pois siirtynyt Aleksei Jeremenko jr (2004)?
2. Ho
E-Korea 70+67, 138: Charles Howell
USA 71+67, Robert Allenby Australia
71+67, Adam Scott Australia 71+67, 139:
Jay Haas USA 70+69, Stephen Ames Kanada 69+70, 140: John Daly USA 71+69,
Joey Sindelar USA 70+70, Peter Lonard
Australia 71+69.
Kierros keskeytyi sateen takia perjantai-iltana. Asfaltilla ajaminen ei ole helppoa. Paul Dickov 1?2, 74. Joe Cole 0?1.
Yleisöä: 28 559.
Charlton?Portsmouth 2?1 (1?0)
23. Arvontapalkinnot voittivat Marjo
Härkönen ja Eero Nurminen.
Peimarin Rastit Ratsulassa
6 km (44): 1) Janne Virtanen 36.17, 2)
Toni Närvä 37.15, 3) Toni Hartvik 38.21,
4) Antti Ryynänen 40.51, 5) Sami Virta
43.51, 6) Jukka Virtanen 44.06, 7) Markku Sipponen 45.58, 8) Yvonne Gunell
46.42, 9) Rami Rintala 46.55, 10) Toni
Tuominen 47.08, 11) Ingela Mattsson
47.44, 12) Jari Virtanen 48.04, 13) Jarno
Paavola 50.09, 14) Jarkko Pyy 50.11, 15)
Jouni Hjelm 50.23.
4km A (60): 1) Markku Vesalainen
38.57, 2) Heikki Pajunen 44.38, 3) Henry
Mäenpää 44.38, 4) Jouko Havia 45.21, 5)
Taisto Nieminen 46.40, 6) Matti Partanen 47.04, 7) Marko Hänninen 48.39, 8)
Pentti Ratia 48.49, 9) Pekka Inki 48.51,
10) Heli Lyytikäinen 49.48, 11) Juhani
Sonkki 49.58, 12) Mika Itkonen 51.00,
13) Marjo Pienimäki 51.26, 14) Ahti Erkkilä 51.37, 15) Timo Oksa 51.39.
4 km B (34): 1) Janne Nieminen 33.54,
2) Niko-Petteri Salo 36.04, 3) Kimi Kilkkilä 40.57, 4) Hanna Lähde 42.45, 5)
Mikko Ranta 43.27, 6) Juho Summa
44.02, 7) Simo Mannervesi 45.12, 8) Jouni Saarinen 47.12, 9) Erkki Isotalo 51.44,
10) Reijo Saukkonen 51.46, 11) Heimo
Heikkilä 51.47, 12) Kyllikki Suominen
52.31, 13) Matti Isaksson 55.11, 14) Antti Kallio 56.34, 15) Hanna-Maar. Tytöt ke 1.9. Jason Euell 1?0, 53. klo 12:40:27 pelanneille
kerroin 3,30
56 Wigan?Brighton 1 (3?0) 1,45
57 Coventry?Millwall 2 (0?1) 3,10
58 Stoke?Gillingham 1 (2?0) 1,80
59 Örgryte?Djurgården 2 (0?1) 2,60
60 Falkenberg?Västerås X (0?0) 3,35
61 Friska Viljor?Assyriska 2 (1?4) 1,85
62 Brommapojkarna?Gefle 2 (1?2)
1,90
63 Nice?Marseille X (1?1) 3,20
64 Manchester U?Norwich 1 (2?1)
1,25
65 Rosenborg?Tromsö 1 (3?0) 1,40
VAKIO
Oikea rivi: 221 211 112 X2X2
Alustava voitonjako:
13 oikein 8 kpl voitto?osuus 14 123,50
e, 12 oikein 454,30 e, 11 oikein 31,70 e,
10 oikein 6,60 e.
na Jalo Salo 8,08, 13) Anni Toppinen Halikko 7,95, 14) Riikka Tammi SalVil 7,46,
15) Taija Lottonen Salo 6,71, 16) Nelly
Schauman Salo 6,31, 17) Eve Mäkinen
Halikko 6,30, 18) Henna Robertsson Salo
5,70, 19) Siiri Suokko Salo 4,59
T8 60 m: 1) Juulia Kytö Salo 11,14, 2)
Linda Pinnola Salo 11,20, 3) Lotta Oksanen Halikko 11,31, 4) Sanni Salo Salo
11,91, 5) Emilia Tenkanen Salo 11,96, 6)
Ella Elomaa Halikko 11,97
T8 60 m: 1) Juulia Kytö Salo 11,30, 2)
Linda Pinnola Salo 11,48, 3) Lotta Oksanen Halikko 11,50, 4) Ella Elomaa Halikko 11,90, 5) Emilia Tenkanen Salo
11,94, 6) Sanni Salo Salo 12,03, 7) Mira
Vendelin Salo 12,40, 8) Roosa Myllyrinne
Salo 12,67, 9) Juulia Tuominen Salo
13,25, 10) Siina Vasama Salo 13,36.
T8 Pituus: 1) Lotta Oksanen Halikko
2,86, 2) Juulia Kytö Salo 2,80, 3) Linda
Pinnola Salo 2,79, 4) Emilia Tenkanen
Salo 2,60, 5) Anna-Sofia Nyberg Kilp.ulk.
Salo 2,46, 6) Mira Vendelin Salo 2,38, 7)
Sanni Salo Salo 2,10, 8) Juulia Tuominen Salo 1,90
T9 60 m: 1) Erika Ketamo SalVil
10,32, 2) Iida Rinne SalVil 10,65, 3) Vilja
Oksanen MuurVi 10,67, 4) Anna-Emilia
Vuorenmaa Halikko 10,72, 5) Heini Turunen SalVil 10,77, 6) Lilia Emalbynova
Salo 11,49
T9 60 m: 1) Erika Ketamo SalVil
10,19, 2) Iida Rinne SalVil 10,75, 3) Vilja
Oksanen MuurVi 10,76, 4) Heini Turunen SalVil 10,82, 5) Anna-Emilia Vuorenmaa Halikko 10,86, 6) Lilia Emalbynova Salo 11,35, 7) Laura Iltanen HaliHa 11,36, 8) Emilia Anttila Salo 11,57, 9)
Miila Niini Halikko 11,88, 10) Anni Reiman Salo 12,66, 11) Tessa Robertsson
Salo 16,19.
T9 Pallonheitto: 1) Anna-Emilia Vuorenmaa Halikko 25,61, 2) Erika Ketamo
SalVil 20,22, 3) Vilja Oksanen MuurVi
17,94, 4) Heini Turunen SalVil 15,38, 5)
Laura Iltanen HaliHa 13,89, 6) Lilia
Emalbynova Salo 12,62, 7) Miila Niini
Halikko 12,30, 8) Iida Rinne SalVil
11,34, 9) Emilia Anttila Salo 11,06, 10)
Anni Reiman Salo 9,95, 11) Tessa Robertsson Salo 9,63
Milla Keränen
Vilppaan moniottelija Miia Kurppa ojentaa Hippokisojen mitalin 7-vuotiaiden tyttöjen pallonheiton voittaja Jemina Pelkoselle.
?KYMPIN?
VASTAUKSET
1.Italiassa Leccen joukkueessa
2.Esko Rechardt 1980 Tallinnassa
3. 1?1, 62. Kuka voitti ensimmäisenä suomalaisena olympiakultaa purjehduksessa?
3. Birmingham?Chelsea 0?1
Lopullinen kerroin: 7,07
8. Inkoolaisen matkanteko loppui jo kilpailun toisessa mutkassa.
Saksan MM-ralli päättyy sunnuntaina.
min, Aki Riihilahti C kentälle 73. RastiPerniö
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
1. lähtö: 3 Big Violet, poissa:?
2. Moselin jokilaakson kapeat tiet olivat lauantaipäivänä
sateisella säällä petollisia. Voitolla Loeb vankistaisi asemaa MM-sarjan johdossa.
Toni Gardemeister jatkaa Skodallaan parhaana suomalaisena,
seitsemäntenä (?4.10,9). Tappara?Ilves 9?2
Lopullinen kerroin: 997,42
5. lähtö: 4 Fiduciaire, poissa: 10
Alustava voitonjako:
7 oikein 4 kpl voitto?osuus 30 697,70 e,
6 oikein 109,20 e, 5 oikein 6,80 e.
TULOSVETO
4. Lähdöt klo 17-19.
Matkat 2,5, 4, 5 ja 7 km. Millsin tilanteesta ei ole
vielä tarkempaa tietoa.
Toni Gardemeister kertoi, että
hänen matkansa taittui melkeinpä maltillisesti. Gravesen 1?2, 82.
Marcus Bent 1?3. 52 pelaajalta kierros jäi kesken, parhaita tuloksia kentälle jääneistä: Stewart Cink USA 8 alle ihanteen/10
reikää, Rory Sabbatini E-Afrikka ?5/13,
Rod Pampling Australia ?5/12, Chris DiMarco USA ?5/12, ...Tiger Woods USA
?3/12.
JALKAPALLO
Englannin valioliiga:
Southampton?Blackburn 3?2 (1?0)
32. Traktorikynnössä
8.Nykyaikaisessa viisiottelussa
9.Tukholmassa 1956, jolloin
siellä kilpailtiin ratsastuksessa. Anders Svensson 2?2, 90. 23
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. Maurits Mikkola
0400 697 144
Bujutsu Oy
Milla Keränen
Valtteri Nuutinen loikkasi pituutta tuloksen 1,95 Hippokisoissa
Hippo-olympialaiset, Salo
P6 40 m: 1) Niklas Korhonen Salpa
7,78, 2) Markus Lehto Salo 7,92, 3) Elias
Lehto Salo 7,93, 4) Tino Siren Salo 8,20,
5) Niklas Konttila Salo 8,22, 6) Mikko
Mäkelä Turku 8,30
P6 Pituus: 1) Niklas Korhonen Salpa
2,47, 2) Alex Vainio Salo 2,32, 3) Markus
Lehto Salo 2,31, 4) Elias Lehto Salo 2,27,
5) Nico Mannonen Salo 2,22, 6) Väinö
Heijari Halikko 2,18, 7) Antti Kärkkäinen Salo 2,15, 8) Niklas Konttila Salo
2,08, 9) Joonas Juva Salo 2,06, 10) Markus Kuivala PernU 2,06, 11) Jesse Rouvari Pertteli 2,04, 12) Riku Salomaa Salo
2,03, 13) Ville Rajala Salo 1,94, 14) Juhana Niinistö Halikko 1,94, 15) Aleksi Kaski Halikko 1,90, 16) Arttu Peltola Muurla 1,88, 17) Jere Grönholm Halikko 1,88,
18) Joona Kareinen Salo 1,88, 19) Joonas
Kantomäki Salo 1,75, 20) Jere Roppsfeldt Salo 1,70, 21) Lauri Aaltonen Salo
1,60, 22) Arttu Laaksonen Salo 1,47
T6 40 m: 1) Fanny Oksanen Halikko
8,15, 2) Janika Hiltunen Salo 8,78, 3)
Ronja Heikkiniemi Salo 8,82, 4) Saara
Sinervo Salo 8,85, 5) Janni Pelkonen Salo 9,16, 6) Henna Peltokorpi Salo 9,26
T6 Pituus: 1) Fanny Oksanen Halikko
2,31, 2) Nella Rontu Salo 2,24, 3) Henna
Peltokorpi Salo 2,24, 4) Saara Sinervo
Salo 2,16, 5) Janika Hiltunen Salo 2,04,
6) Ronja Heikkiniemi Salo 1,98, 7) Veena
Koskinen Salo 1,96, 8) Laura Sirkiä Salo
1,86, 9) Emmi Nuutinen Salo 1,74, 9)
Milla Lindström Salo 1,74, 11) Aino Reiman Salo 1,66, 12) Noora Reiman Salo
1,65, 13) Emilia Vuori Halikko 1,61, 14)
Milja Raitis Salo 1,58, 15) Saara Jaatinen Salo 1,57, 16) Esteri Mäkinen Muurla 1,39, 17) Janni Pelkonen Salo 1,38
P10 600 m: 1) Jere Aalto SalVil
2.00,00, 2) Teemu Lottonen Salo 2.08,95,
3) Santeri Leino Halikko 2.11,48, 4) Pyry
Alanne PerttP 2.12,59, 5) Marko Kalevo
SalVil 2.19,02, 6) Mikael Tenkanen Salo
2.30,06, 7) Teemu Kakko Halikko
2.35,03, 8) Juho-Matias Lehtonen Halikko 2.40,46
P10 Korkeus: 1) Marko Kalevo SalVil
115, 2) Pyry Alanne PerttP 110, 3) Teemu
Lottonen Salo 105, 4) Teemu Kakko Halikko 095
P12 600 m: 1) Ilmari Kallio Halikko
2.09,40, 2) Henri Iltanen HaliHa 2.11,00,
3) Emin Berglund Salo 2.17,66, 4) Juho
6. Punainen kortti: 71.
Gary Naismith E. Eroa kuudentena
VIIKONVAIHTEEN ?KYMPPI?
Ju-Jutsu
Aikuiset
Peruskurssi alkaa Ma 6.9.
JUNIORIT:
1.-2. Luokka ti 8.9.
3.-6. Preston?Sheffield U 0?1
Lopullinen kerroin: 10,23
6. lähtö: 8 Ramiini, poissa: 9
5. Milan Baros 1?1, 75. Richard Dunne M. Sami
Hyypiä L 90 min.
Yleisöä: 42 831.
Newcastle?Tottenham 0?1 (0?0)
51. Kevin Phillips 1?0, 50. osakilpailua 54,7 sekunnin erolla Belgian
Francois Duvaliin. Niklas Tarvajärvi 0?1, 35. *uusi*
7.-9. Nicolas Anelka 0?1, 48. 2?1.
Yleisöä: 25 204.
Crystal Palace?Everton 1?3 (1?1)
9. lähto: 10 Lixys Star, poissa: 1, 11
PITKÄVETO
33 Vitesse?Groningen 1 (1?0) 1,60
34 Preston?Sheff U 2 (0?1) 2,65
35 Preston?SheffU (+1) 2 (0?2) 1,45
36 Preston (+1)-Sheff U X (1?1) 4,45
37 Southampton?Blackburn 1 (3?2)
2,00
38 VIFK?KPV 2 (0?2) 2,15
39 TP?47-FC Haka 2 (1?4) 1,65
40 FC Honka?PP-70 2 (1?2) 3,30
41 AC Oulu?IFK Mariehamn 1 (3?2)
1,95
42 Birmingham?Chelsea 2 (0?1) 1,60
43 Newcastle?Tottenham 2 (0?1) 4,00
44 Liverpool?Manchester C 1 (2?1)
1,50
45 Crystal P?Everton 2 (1?3) 2,70
46 Fulham?Bolton 1 (2?0) 1,90
47 Charlton?Portsmouth 1 (2?1) 1,75
48 Ipswich?Cardiff C 1 (3?1) 1,80
49 Plymouth?Sunderland 1 (2?1) 2,70
50 QPR?Derby 2 (0?2) 2,80
51 Reading?Rotherham 1 (1?0) 1,60
52 Leeds?Nottingham X (1?1) 3,40
53 Leicester?Watford 2 (0?1) 5,10
54 Crewe?West Ham 2 (2?3) 2,05
55 Burnley?Wolverhampton X (1?1)
3,10;
Ennen 17.8. Jani Paasonen on seuraavalla sijalla (?19.30,0) ja N-ryhmän kilpailussa hän on viidentenä.
. Andy Cole 1?0, 82. minuutilla.
Yleisöä: 23 666.
Fulham?Bolton 2?0 (1?0)
5. Anes Zukic 0?2, 40. Punainen kortti: 82. Mikä on Kimi Räikkösen toinen etunimi?
5. 040 516 7432. Pojat to 2.9.
3.-6. Merka
Hautala 1?3.
port -tallissa.
250 ksm: 1) Sebastian Porto Argentiina, Aprilia 2.14,261, 2) Fonsi Nieto Espanja, Aprilia 2.14,457, 3) Alex de Angelis San Marino, Aprilia 2.14,528, 4) Sylvain Guintoli Ranska, Aprilia 2.15,846,
5) Roberto Rolfo Italia, Honda 2.15,952,
6) Franco Battaini Italia, Aprilia
2.16,216, 7) Toni Elias Espanja, Honda
2.16,257, 8) Hiroshi Ayoama Japani,
Honda 2.16,639, 9) Arnaud Vincent
Ranska, Aprilia 2.16,965, 10) Naiki Matsudo Japani, Yamaha 2.17,385.
ri Vigelius, NMP, 1.08.11, 5) Jari Uutela,
Amada, 1.16.39, 6) Aarne Talikka, Uskelan Urhot, 1.25.03, 7) Pertti Saarinen,
NMP, 1.33.22, 8) Paula Jääskeläinen,
SuSi, 1.38.28, 9) Kaisa Jääskeläinen,
SuSi, 1.38.31, 10) Marjo Härkönen, SalVil, 1.40.17,
Suunnistajia kävi 65. David Unsworth om. Hallitsevan maailmanmestarin kakkoskuski britti
Phil Mills jouduttiin kiidättämään sairaalaan tutkimuksia
varten. turnaus, Liettua:
Suomi?Latvia 79?64 (33?45)
MOOTTORIURHEILU
Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 10/16 gp:n, aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kisaan:
125 ksm: 1) Marco Simoncelli Italia,
Aprilia 2.24,458, 2) Andrea Dovizioso
Italia 2.24,638, 3) Julian Simon Espanja,
Honda 2.25,218, 4) Jorge Lorenzo Espanja, Derbi 2.25.549, 5) Gabor Talmacsi
Unkari, Malaguti 2.25,831, 6) Casey Stoner Australia, KTM 2.25,967, 7) Simone
Corsi Italia, Honda 2.26,232, 8) Lorenzo
Zanetti Italia, Aprilia 2.26,390, 9) Lukas
Pesek Tshekki, Honda 2.26,516, 10) Gino
Borsoi Italia, Aprilia 2.26,605,...17) Mika
Kallio Suomi, KTM 2.27,607.
Vesa Kallio Suomi, Aprilia karsiutui
kisasta ajalla 2.34,601.
Pesek ajaa suomalaisessa Ajo Motors-
TENNISJUNIORIT HUOMIO!!!
Salon Tennisseuran sisäkausi 04/05
juniorivalmennus alkaa.
SUUNNISTUS
Perjantairastit, Vehainen
1,5km (Lähti: 5): 1) Janne Iltanen,
PertPe, 24.29, 2) Suvi Rannisto, , 27.15,
3) Ville Paakkunainen, SomEsa, 27.24,
4) Tapio Paakkunainen, SomEsa, 27.55,
5) Kalle Paakkunainen, SomEsa, 28.12.
3km (Lähti: 21): 1) Jouni Saarinen,
SalVie, 35.25, 2) Tuomo Ylikoski, SalVie,
36.11, 3) Aarre Soikkeli, AngA, 37.10, 4)
Sarkki Raija, PertPe, 39.03, 5) Kunto
Lintula, , 40.18, 6) Jaana Jääskeläinen,
KiU, 40.36, 7) Arto Lindeman, PertPe,
41.41, 8) Antero Kivelä, PertPe, 41.49,
9) Eino Riikonen, , 47.22, 10) Erkki Rannisto, MuKi, 47.36, 11) J Rannisto, ,
47.45, 12) Margit Riikonen, PertPe,
50.06, 13) Pirjo Nurminen, Uskelan Urhot, 51.25, 14) Erkki Iltanen, PertPe,
53.11, 15) Janne Lehtinen, , 53.34, 16)
Tarja Kaleva, PertPe, 54.00.
5km (Lähti: 23): 1) Eero Nurminen,
SuSi, 46.28, 2) Jukka Lietzen, Kisko,
49.38, 3) Jouko Alm, PertPe, 52.17, 4)
Risto Kallio, SalVil, 55.06, 5) Raimo
Honkanen, AngA, 55.07, 6) Tuomo Ratia, SuSi, 55.13, 7) Juha Leppävuori
56.17, 8) Ari-Pekka Luoma, Roamers,
57.36, 9) Hannu Koisti, SuSi, 1.00.24,
10) Asko Aavasalo, SalVie, 1.02.25, 11)
Matti Leijola, SuSi, 1.03.08, 12) Rauno
Riikonen, PertPe, 1.03.34, 13) Timo
Tammi, SalVil, 1.03.41, 14) Esko Lehtonen, Sanmina, 1.03.53, 15) Raimo Laakso, , 1.04.39;
7km (Lähti: 10): 1) Petri Riikonen, SuSi, 51.25, 2) Vesa Elovaara, AngA, 52.13,
3) Jaakko Lietzen, Kisko, 1.04.31, 4) Ka-
Ilmoittautuminen su 29.8.-04 klo 11-12 Salon
Tennishallilla. Subarutallin Mikko Hirvonen taistelee
edelleen MM-pisteistä, sillä hän
on yhdeksäntenä (?5.19,5).
Rallin toista ajopäivää sotkivat
ulosajot. Vipotiina, poissa: 7. 731 6284 arkisin klo 9-16.00.
Urheilussa tapahtuu
Maanantairastit Saurun urheilukentällä 23.8. Thomas Gravesen rp. Missä olympiakisoissa on olympiavala vannottu istualtaan?
10.Maila Nisulalla on hallussaan Suomen kaikkien aikojen huonoin olympiakisasijoitus 130., missä lajissa?
Kysymykset laati halikkolainen Timo Virtanen.
Vastaukset sivun alalaidassa.
SSS?STT
Sebastian Loeb jatkaa Saksan
MM-rallin kärkipaikalla, kun
seitsemän erikoiskoetta on vielä
ajamatta. 040-847 0793.
Ostetaan
Hevosien hoitoon soveltuva
maatila Salon seudulta.
Puh. Manchester U?Norwich 2?1
Lopullinen kerroin: 9,34
VOITTAJAVETO
Superkaksari 2
Ateenan olympialaiset
Miesten 10 000 m
Voittajapari: 1 Bekele K?3 Sihine S
Lopullinen kerroin: 2,35
Poissa: 4, 5
V75?RAVI
Jyväskylä
Oikea rivi:
1. James Beattie rp.
3?2.
Yleisöä: 27 492.
Birmingham?Chelsea 0?1 (0?0)
68. Lopussa vedettiin
vähän reippaammin, hän jatkoi.
Myös MM-pisteiden tavoittelussa mukana oleva Mikko Hirvonen
selvitti maltillisesti päivän kulkua. Joonas Kolkka C 90
PÄIVÄN PELIT
LOTTO
Oikeat numerot: 5, 6, 9, 23, 31, 37, 39
Lisänumerot: 22, 29, 34
Alustava voitonjako:
7 oikein 1 kpl voitto?osuus 736 178,20
e, 6+lisänumero oikein 34 354,90 e, 6 oikein 2 885,00 e, 5 oikein 58,90 e, 4 oikein
13,10 e.
JOKERI
Jokerinumero: 3 7 2 4 8 7 5
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
1 kpl voitto?osuus 57 609,60 e, 5 oikein 7
201,20 e, 4 oikein 488,20 e, 3 oikein
51,70 e, 2 oikein 11,10 e.
KENO
Voittonumerot: 2, 4, 6, 7, 10, 12, 16, 18,
19, 23, 29, 31, 35, 48, 49, 50, 56, 61, 62,
70.
MITALIPELIT
Kulta: 4, 3, 5, 2, 1
Hopea: 3, 1, 5, 4, 2
Pronssi: 5, 2, 1, 3, 4
Lehtikuva/STR/Tony Welam
Skodan suomalaiskuski Toni Gardemeister ajelee Saksassa lauantain kilpailupäivän jälkeen seitsemäntenä.
ajavaan Peugeotin Freddy Loixiin
on reilut 24 sekuntia ja kärkikolmikkoon eli Sainziin jopa yli kolme minuuttia.
. Missä kesälajissa on käytössä ns Gundersen-menetelmä?
9. Timothee Atouba 0?1.
Yleisöä: 52 185.
Suomen cup, 6. Missä kaupungissa sijaitsee Nya Ullevin stadion?
6. Yhdeksännellä erikoiskokeella tehdaskuskeista Skodan Tshekki Roman
Kresta ja Mitsubishin ranskalainen Gilles Panizzi ajoivat ulos.
Molemmat kuskit selvisivät
ulosajoistaan ilman suurempia
vammoja.
Erikoiskoe 12 jouduttiin keskeyttämään Norjan Petter Solbergin ajettua ulos pätkän ensimmäisessä mutkassa. Aamupäivällä en uskaltanut
ajaa ihan niin kovaa kuin olisi pitänyt.
Fordilla ajava Jussi Välimäki on
kilpailussa 18:s ja 18.48,1 Loebin
takana. Barry Ferguson 1?1, 68. lähtö: 1 Turon Tykki, poissa: 3. Citroenin ranskalaiskuski johtaa kauden 10. Zürich?Kärpät 3?1
Lopullinen kerroin: 29,41
9
220.-)
H. 010 512 0578 tai 050 329 4133 ja kysy lisätietoja.
Lähetä hakemus osoitteeseen marko.koskinen@if.?
Muut kohteet ja lisätiedot:
PAIMIO,Vistantie 21 p. 075 3030 1268
VILJAKAUPPA-ASIOISSA
PALVELEVAT MYÖS SEURAAVAT
HENKILÖT:
Kari Vierjoki
075 3030 1280
Matti Laapotti
075 3030 1274
Raimo Hoikkala
075 3030 1299
Veikko Rantamäki 4841 360
Veli-Pekka Auranen 7214 202
SALON VARASTO
Matti Lehtonen
puh. Oma kiva aidattu piha, mansikkamaa, upea terassi.
Autokatospaikka, iso varasto. elokuuta 2004
?
24
Kalustettu yksiö Salon
keskustassa. Vakuutusneuvottelijan työ
on palkitsevaa . 0400-187 871
790.-
www.hta-housing.fi
900mm
KIRSIKKA
KALUSTERYHMÄ
Vahvistamme myyntiorganisaatiotamme Salon alueella. 045 672 0345 /045 633 5334
AGRIMARKET ON
VILJAKAUPAN ASIANTUNTIJA
OTAMME VASTAAN KAIKKI MEILLE TARJOTUT
VILJAERÄT SEKÄ KUIVANA ETTÄ KOSTEANA
PALVELEMME KAIKISSA VILJA-ASIOISSA
VILJAN OSTO JA MARKKINOINTI
Tauno Parviainen, puh. 075 3030 1320, 044-7705 320
Ari Kiljunen, puh. Iso venevalkama, meri näkyy.
Mh. pian.
Näyttö sop. parven. 119.000 ?
ASUNNOT MYY
Asemakatu 12, Salo
02-731 7320, 02-733 3102
WWW.ALMAASUNNOT.FI
®
Keräävät leikkurit
SYYS-O
POIST
Helsingintie 32, Salo, puh. 050-482 1508/Sahi.
SALON SEUDUN SANOMAT
OSTAMME
MUUTTO- JA KUOLINPESIÄ,
TYHJENNYKSIÄ JA
HUONEKALUJA.
HOIDAMME
LOPPUSIIVOUKSET!
klo
klo
klo
klo
klo
klo
ohjaus:
Kai ?Raid?
Lehtinen
19
19
19
19
19
19
ä
yhteistyöss
eri ja
Salon Teatt llut
Kylähu
Liput 10?
SALON
TEATTERI
WANHAT TAWARAT
Mariankatu 3, 24100 Salo,
p. 421622, 0500-780693
Karl-Johan Bergstöm
puh. Tehtävä sopii hyvin opiskelijalle tai muuten sivuansioita
tarvitsevalle.
tule mukaan joukkoomme
Soita 1.9. 527 8700, fax 527 8701
www.kiinteistorengas.com
Alkuperäinen, tunnelmallinen
G R I L L I KOT
Tilaa nyt uusi
lomatalokirjamme!
Kodat
alkaen
Kiireettömyyttä ja mielenrauhaa arjen keskellä,
koe aito ?kodan henki?!
1590 ?
Täydellinen toimitus
sis. ikkunat ja
keittiö. 2000. 075 3030 1320
ÖRNINKADUN VARASTO
Matti Lehtonen
puh. 02-458 6435,
040 548 8010
RT, Salo, Tupuri, Suksik. 60 m².
Piharak., riihi, lato, maakellari.
Määräala n. 7272 400
VARAUDU
VESIKELIIN
Renkaat meiltä!
POISTO
ERÄ ALUVANTEITA
myös käytetyt
TUNNING
-TARVIKKEET
Simoni, Race
Sport, Star Line
Puutalo-osake, Eerikinkatu
1h+k+kph=37 m²+ullakkotila,
johon voi rakentaa esim. 075 3030 1278, 044-7705 278
Tauno Hakola, puh. 7283186, 0400-720939
KEMIÖN VARASTO klo 8-17
muina aikoina sopimuksen mukaan
Tom Andersson
puh.421488, 0400-921499, koti 422294
Jan Lönnroth puh. 38.000 ?
OKT 3H+K+S/75 m²+ lämmin yläkerta. P. Papinniityntie 1. Tule meille, jos tavoitteenasi on
myyntityön ammattilaisuus tai olet jo kyntesi näyttänyt.
890.-
Myyntihenkisyys on avainsana vakuutusneuvottelijan työssä. vuokr. 94.000 ?. 050 348 9672, 02 731 6745.
Halutaan vuokrata
Elokuvat ja teatterit
Huutokauppoja
Vuokrattavana
Tänään klo 17
3h+k+s, siisti.
Salo, kesk./läh.
P. 1480.-)
ESITTELEMME
MAANANTAINA 23.08.
HALIKKO
(ovh. 299 ?
Hirsisaunat alk. 1 as 7,
3h+k+s 70 m². Hp. kesk.
P. Valmistuu vuoden vaihteessa. 075 3030 1269,
044-5055 02, koti 7359 360
Tilitykset:
Anne Selimaa, puh. 1,5 km. 075 3030 1273,
044-7705 273, koti 7376 362
TO
TAANOT 7-18
S
A
V
N
a-pe aan
V I L JA
KANA m
I
A
I
n mu k
T
k
N
I
u
PU
pim se
VILJAN OSTO
Matti Hämäläinen
puh. 1350 m². Kaikkiaan noin 7 000 i?äisestä keskimäärin 2 200 työskentelee
Suomessa.. Sovi esittely!
Mh. 1930, peruskorjattu 1999
kaunis puutarhatontti 2000 m²
H. Arvostamme alan kokemusta, mutta tärkeintä on into oppimiseen ja tahto kehittyä. Hp. Mh. as.
kesk. mennessä myyntipäällikkö Marko Koskiselle,
puh. p. 8-17 la 9-13
www.rengascenter.fi
Annankatu 8, 24240 Salo
p. 30 te, rak.lupa on
Tied. Terassi, autotalli/
varasto. 075 3030 1267
Heidi Kossa, puh. 1295 m².
Mh. Mestarin Lapinkeittiön
(Norm. tammikuu 2005.
T. 2,5 km, keskustaan n. 295 ?)
Ympärivuotiseen käyttöön.
Vierasmajat alk. 65 m²+ muita rak. 050 524 3080
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
1226
SALON 02-733
040 501 1649
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä
Esitykset
la
11.9.
ke 15.9.
la
18.9.
ke 22.9.
la
25.9.
ke 29.9.
Työsuorituksia
HPALVELUH
HLAATIKOTH
HSIIVOUSH
SOITA SAMILLE
050 59 599 60/24 H
SUOMICARGO
Kiinteistöjä ja huoneistoja myytävänä
SUOMUSJÄRVI
OKT 115 m²
Parainen Sorppon saari
1 ha:n
KUIVANMAAN TONTTI
Autotie, hp. itsenäistä, pitkäjänteistä ja vastuullista työtä ihmisten parissa.
?punainen tupa?
Pertteli, Vihmalo
Helsingintie 53
1h+kk+kph 34 m²
kiva yksiö keskustassa
H. 02-7316055, ti-pe klo 11-17
www.salonteatteri.com
SOITA 7 333 100/24 h
ELOKUUN TARJOUKSET
900mm
VALKOINEN
KALUSTERYHMÄ
Uudistuotantoa
asemakaava-alueella.
Valm. 421505, 050-3599 306
ikoina
muina a
so
VARAOSAPALVELU
Puintiaikana
ma-pe klo 8-18
la
klo 9-14
su
klo 10-14
puhelimet:
Jukka Rask
075 3030 1782
044-7705 282
Olli Lindholm 075 3030 1761
HUOLTO
Iltanen
Jaakkola
Paakki
Uotila
0400-329217
0400-225861
0400-122218
0400-534066
MUISTAÄYTE!
KON
ENNAK
SOMERON VARASTO klo 8-17
muina aikoina sopimuksen mukaan
Kimmo Korpi-Seppälä
puh. Mh. 31.000 ?.
Sovi esittely!
0400 722 537/Olli Viima.
KT, Treimani, Viro
2h+k+kph=64 m². 95 m²
Kaunis rinnetontti 2400 m².
Palvelut lähellä. 7793 220, 044-7705 129
Keijo Uotila puh. Siistikuntoinen
1961 rak. 165.000.
P. Moottoritielle n. 156.-)
80.-
(ovh. säätösokkelin.
Markkinoiden monipuolisin tulisija
hetitoimitukseen, rajoitettu erä!
HUUVA+
PIIPPU
248??
(norm.
390 ?)
Vakuutusneuvottelijana myyt vakuutuksia kotitalouksille itsenäisenä yrittäjänä.
Ansiosi muodostuvat myyntituloksesi mukaan. 7793 220, 044-7705 117
Harjun varasto 7485 695
199 ?
Paikkoja 15-20:lle.
(norm. grillikatos,
pieni autotalli.Asuinrakennusta remontoitu useaan otteeseen; mm. 4776 220
PIIKKIÖ, Hadvalantie 8
Matti Bastman
050-654 22
Kari Nätkynmäki
050-654 23
Timo Piispa
050-573 6071
www.opkk.fi/paimio
Sauvo, Järvenkyläntie
10 m2
VILLEROY & BOCH
WC ISTUIN C+
LOUNAIS-SUOMEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A]
Merenranta tontti 10,5 ha
Myynnin ammattilainen
ja ajanvaraaja
(ovh. 24
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. 3750 ?)
varusteineen.
1998 ?
MESTARIN LAPINKEITTIÖ
erikseen ostettuna,sis. Rv. Voit vielä vaikuttaa ratkaisuihin. Vt. läh. muk. Pihavarastot alk. 075 3030 1267
Analyysit:
Birgitta Hietanen, puh. Suomessa I?n osuus vahinkovakuutusmarkkinoista on noin
kolmannes. 62.000 ?.
0400 722 537/Olli Viima
OKT/Vapaa-ajan asunto
Härmälänbölentie, Suomusjärvi
2h+k+saunaosasto=n. Ahkera työ näkyy suurena palkkiona.
Me annamme sinulle täyden myyntituen ja kunnon työvälineet.
Tarvitsemme joukkoomme myös tuntitöitä tekevän ajanvaraajan. Sinun ei tarvitse vielä olla
huippumyyjä, koska tarjoamme sinulle kattavan koulutuksen. Tontti 1,86
ha, josta peltoa 1 ha. 193.500 ?.
0440 984 508/Anne Wickström
OKT, Perniö, keskusta
4h+k+kph+wc=n. 65.000 ?.
0400 722 537/Olli Viima
Erä valoluomia
poistohintaan!
02-527 8700
Salon
Kiinteistörengas Oy LKV
Örnink. 499 . Meren äärellä lähellä Pärnua. Paikallisliikenne Saloon. P. Klo 18.00-18.30
Vapaa-ajan asunto
Somero, Lähdetie
3h+k+ph+sauna 65 m²
rauhallinen tontti 2430 m²
H. Kylpytynnyri 1198 ?
Tilaa esite puh. 616.-)
VILLEROY & BOCH
WC KANSI (ovh. 1,5 ha.
Mh. Hänen tehtävänään on
auttaa myyjiä asiakashankinnassa. 733 4088
Avoinna ark. Lattiat parkettia, keittiö
uusittu, kph kaakeloitu.
Kaapeli-TV. 72.000 ?
Saloon 2 kk töihin tuleva savuton nuorimies hal. 075 3030 1266, 044-7705 320
PERNIÖN VARASTO
Viljan vastaanotto ja kuivatuspalvelu
Pertti Metso
puh. 0440-736 193.
Siisti, valoisa, parvekkeellinen
yksiö ydinkeskustassa.
P. 52.000 ?
260.-
HIEROVA
SUIHKU
45.-
(ovh. 0424 852 200
SUUR-SEUDUN OSUUSKAUPPA
If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutuskonserni, jonka pääomistaja
on Sampo. pientalo 2100 m² vehreällä
puutarhatontilla, jossa mm. Hienot uimarannat. 040 963 6027.
Paikkoja avoinna
Testaamme painojälkeä
MUUTTO
Kaksio / kolmio kahdelle
amk. 7359167, 7359169, 0400-880265
HAJALAN VARASTO
Pertti Pöyhönen
puh. Vap. 3 Salo p. 34.000 ?
OKT, Hillatie, Tupuri
4h+k+khh+sauna+2wc=
115/169 m². 1670.-)
2h+k+kph+sauna+kuisti 65 m²
rak. opisk. 75.000 ?.
OKT/Vapaa-ajan asunto
Lehtiniementie, Halikko 2h+k=
n. Hyväkuntoinen,
valoisa koti, toimiva pohja. 1398
Pätevyysvaatimuksena on toimintaterapeutin tai
muut vastaavat tiedot kattava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu- tai aiempi opistoasteen tutkinto. 25
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Sunnuntaina 22. saat ainutlaatuisen laadukkaan tuotteen, jota myös asiakkaasi
arvostavat.
Yhteydenotot
Markku Ali-Hokka
Petri Salonen
p. puh. 044 0740498
ELECTROS
LUOTETTAVAA TYÖVOIMANVUOKRAUSTA
Haemme toimeksiantajillemme henkilöitä
muovi-, metalli- ja elektroniikka-alan työtehtäviin.
Työt edellyttävät huolellisuutta ja vuorotyö valmiutta.
Palkanlaskennassa noudatamme Metallin Tes:ta.
Pikaiset yhteydenotot toimistoomme:
Espoon Electros osuuskunta
Tehdaskatu 13, 24100 SALO
Puh. Tied. Työaika n. alan
työkokemus eduksi.
Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa 06.09.2004
klo 16.00 mennessä osoitteella: Halikon vanhustenkotiyhdistys ry,
Hornintie 7, 24800 HALIKKO. voit olla oma pomosi ja saat työskennellä oman aikataulusi
mukaan.
. 02-778 2120, Gsm 040 733 2110
E-mail: marja.ringborg@electros-osk.com
www.varamiespalvelu.fi
R
A
N
T
A
N
P
L
A
N
PIRKKO. Hyvä palkka kokeneelle hoitajalle.
Oma auto välttämätön. Tiedusteluihin vastaa toiminnanjohtaja
Raila Flemming, puh (02) 727 8301.
Halikossa
12.08.2004
Halikon vanhustenkotiyhdistys ry
HAMMASHOITAJAA
äitiysloman sijaiseksi. pääset nauttimaan myyntityöstä ja saat tavata uusia ihmisiä
. Koska päivätoiminnanohjaaja
työskentelee vanhusten ja dementoituvien parissa, lasketaan ko. 20 h/vk, to, pe, la tai
sopimuksen mukaan. 044 545 3548
p. 02-748 3727 Outi
Tuuminen-Rintala.
HALUATKO MYYNTIEDUSTAJAKSI
. määräät itse menestymisesi, jota järjestelmällinen organisaatio
tukee.
. elokuuta 2004
SALON SEUDUN SANOMAT
?
25
Moderni yksityisvastaanotto Somerolla hakee
Halikon
vanhustenkotiyhdistys ry
PÄIVÄTOIMINNANOHJAAJAN TYÖSUHDE
Halikon vanhustenkotiyhdistys ry:ssä on avoinna päivätoiminnanohjaajan työsuhde
2481613
0.00 Ongelmia paratiisissa Ansa laukeaa. . 350754
20.58 Keno . 10.00 Aktuellt med väderrapport. 14.00 Raamatun
maat meidän päivinämme - uusinta.. Näädät, majavat, haikarat ja sammakot viihtyvät urbaanissa ympäristössä.. 9517209
19.35 Good Morning, Miami Henkimaailman juttuja. Kunnostettavana
on yksitoista rakennusta, joista työn alla on nyt
1850-luvulla rakennettu päärakennus kaksine
sisäänkäynteineen. Hän soittaa edelleen myös studiossa ja yleisölle klubeissa, mutta enää vain
jazzia - musiikkia, jolla hän uransa aloitti.
Kayen lisäksi ohjelmassa kuullaan mm.
Beach Boysien johtohahmoa Brian Wilsonia,
äskettäin edesmennyttä Ray Charlesia sekä
Phil Spectorin kuuluisaa äänivallia luomassa
ollutta studiovelhoa David Goldia.
Dokumentin on ohjannut, kuvannut ja leikannut Pekka Rautionmaa. 69006
10.05 Ateenan olympialaiset Lajeina
mm. 4622071
10.05 Ostoskanava Tuote-esittelyjä, tarjouksia. 9337255
1.20 Rantalentis Pelaa juontajaa vastaan
omalla matkapuhelimellasi! . 9.00 Bolibompa. . 7.50 Merisää. Pientä ja suurta taidetta kotona ja maailmalla, mutta mikä on muuttunut 100 vuodessa. 36261
22.55 Uusi Kino: Takaisinkelaus Lyhytelokuva siitä mitä oikeastaan tapahtui
sinä päivänä kun Henry muutti uuteen kotitaloonsa. elokuuta 2004
KANAVAT SUNNUNTAI
26
TV 1
TV 2
MTV3
NELONEN
4.00 Uutisikkuna . . Lajeina mm. Kunnostusremontin hän on suunnitellut itse aina värimaailmoja myöten ja
myös toteuttaa kunnostuksen itse. . . 16.00
Aktuellt med väderrapport och båtvädret. 41316551
23.45 Myöhäisuutiset . noin seitsemän veljeksen poika Ere Kokkosen
ohjaamassa lännenkomediassa pyssyt
paukkuvat aitoon Villin Lännen malliin.
(77?) . 22.05 Todellisia tarinoita. 0.05 Yöhitaat. -Britannia.
. 12.03 Samtal med finländare
12.35 Leve psalmen! 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Vastakkain Narvan Nakit sekä Lylyn Salamat. 9558464
17.25 Sähkeuutiset . Ruususeremoniassa valitaan neljä jatkoonpääsijää.
Brooke kertoo Aaronille isästään. 0.00 Uutiset
ja sää. 6.30 Suomi soi. 85162762
. 15.15
Sunnuntai-Suomi. 5888261
23.00 Uusi Kino: Päivästä päivään
Palkittu esikoisohjaus nuoresta naisesta,
joka ajelehtii elämässään eteenpäin kykenemättä sitoutumaan tai kiinnittymään
mihinkään. 16.55 Löpsedeln.
17.00 Aktuellt med väderrapport. sähköpaimenesterata. 15.40 I dur och moll. 69822
22.00 Epäilyksen polttopiste Rikosylikomisario Jane Tennison ryhmineen salaisuuksien jäljillä. 6.03 Ylen aamu. Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin
jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan
videonauhureita. 10.03 Vegakrysset. 9.30 Vadslagningen. Carol pitää yllä nettisivustoa,
jolla hän antaa vinkkejä bassonsoitosta kaikenikäisille ja -tasoisille muusikoille ympäri maailman, ja opettaa nuoria alan amerikkalaisissa
oppilaitoksissa. 1854087
18.45 Kiehtova maailma: Kartanon
vieraskutsut Osa 8/8. reaaliajassa, toisin sanoen
kestävät yhtä kauan kuin itse elokuvakin. 21.55 Olympiaradio.
22.00 Uutiset ja sää. . . Katutempuissa
mm. 9.55
Jumalanpalvelus. Hän
tapaa töitten kautta Paul McCartneyn, mutta
orastava romanssi näyttää loppuvan lyhyeen,
kun Paul McCartney palaa Yhdysvalloista
Englantiin. 20.55 Urheiluradio. 4359938
22.35 C.S.I. 908464
18.00 Sydämen sivistystä Tuhma tyttö.
. Lähetys
siirtyy TV2:een klo 14.00. Carl Foreman on tehnyt tiiviin, ihmisiään armotta paljastavan ja
vertauskuvallisen käsikirjoituksen, ja elokuvan
unohtumaton tunnussävelmä on Dmitri Tiomkinin käsialaa.
Gary Cooper-elokuvien sunnuntaimatineasarjan
aloittaa kuolematon lännenklassikko Sheriffi,
jossa pikkukaupungin lainvartija (Gary Cooper,
vas.) joutuu puolustautumaan yksin roistoja
vastaan kaupunkilaisten käännettyä hänelle selkänsä. 11.55 Löpsedeln. Heather ja Aaron kylpylässä.
Aaron vie Hayleyn, Brooken ja Angelan
purjehtimaan ja kokkaa Helenelle. 528193
19.20 T.i.l.a. Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development Corporation.
6.00 NettiTV: Tervehdyskortit, menovinkit
8.00 Lastenohjelmaa
8.30 NettiTV: Tervehdyskortit, menovinkit
10.00 Mobile Avenue: logot, taustakuvat ja soittoäänet
11.00 Finnkino elokuvatrailerit
12.00 Katsojien markkinat
13.00 Mobile Avenue: logot, taustakuvat ja soittoäänet
14.00 NettiTV: Tervehdyskortit, menovinkit
15.45 Finnkino elokuvatrailerit
16.45 Viihde TV
22.00 Katsojien markkinat
24.00 NettiTV: Tervehdyskortit, menovinkit
1.00 Mobile Avenue: logot, taustakuvat ja soittoäänet
3.00?6.00 NettiTV: Tervehdyskortit,
menovinkit
SUBTV
6.00 Sub chat
10.00 Rela
13.30 Peliputki: MAALI!
15.00 Date with design
15.25 Date plate
15.50 Myrskylinnut
16.40 Sessions Selections
17.10 Sessions
18.00 Roswell
19.00 Buffy, vampyyrintappaja
20.00 Huonosti käyttäytyvät julkkikset
21.00 Anoppi
21.30 Madventures
22.00 Rysän päällä
23.00 Britannian noloimmat vanhemmat
23.25 Kulisseissa: Ministry of Sound
23.50 Sairasta sakkia
0.15 RAW (K15)
1.05 SmackDown! (K15)
1.50 Ammattilaiset
2.45 Deittichat
maailman paras naisgolfari Annika Sörenstam. Vihkimisen toimittaa Oulun piispa Samuel Salmi. . 7.00 Uutiset. 14.30 Finlandssvensk tonträff. 2.00 Programtablå. Hän oli Hitlerin hyvä ystävä
ja maailmankuulusta festivaalista tuli
pian kolmannen valtakunnan propagandaväline. (Uusinta)
0.00 Ylen Yöradio.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
4.00 Uutiset ja sää. 19.30 Olympiaradio. soutu, ammunta ja palloilu. 8.30 Soutu: Finaalit,
Kesäkisat, Ateena Kreikka. Uusinta.
. Perhe Kärkinen. 4.30 Pyöräily: Kesäkisat, Ateena Kreikka. 4402280
8.30 Taito-tv Silkille siveltimin: Maalausbatiikki ja helpot tekniikat
Osa 4/5. 11.35 Ur
visans värld. Confidential
(K15) Kahdella Oscarilla palkittu James
Ellroyn romaaniin perustuva rikoselokuva
sijoittuu 50-luvun Los Angelesiin. 21.00 Uutiset. Ratkaisun
ongelmaan toivat studiomuusikot, joille kuuluu
kiitos monista unohtumattomista riffeistä ja
bassokuvioista. 5332472
SVT EUROPA
8.45 Programtablå. Kanada USA 2000 . Suora. MotoGP/RR-sarjaa seurataan sekä
Nelosella että Nelonen Plussalla. S. 132. 222025
18.30 Viittomakieliset uutiset . . Lajeina mm. Jumalanpalveluksen liturgina toimii
kirkkoherra Jorma Niinikoski ja lääninrovasti Timo Määttä saarnaa. 8.00
YleX Aamuremix. 16.00 Uutiset ja
sää. 10.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja
sää. 14.55 Urheiluradio. 7.03 Sää. Hän on repinyt lattioita auki ja
50-luvulla talossa toteutetun modernisointiremontin hän on raivannut vanhan hirsiseinän
päältä pois. alennusmyyntien sijaan hintojen
ylennyksellä kampanjoiva liike sekä postissa kaupiteltavat uudet sähköpostin lähettämiseen vaadittavat postimerkit.
. soutu, ammunta ja palloilu. 22.05 Väderöversikt
med sjörapport. toimittajana Pekka Santonen. . . 17.45 Urheiluradio. Suora. 9.00 Uutiset.
9.05 Sää. 19.03 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. - Kamarit saavat neutraalimman
asun, joten niissä voi hengähtää kahden ääripään tunnelmia, Kitti nauraa.
Kitti on tutustunut taloon kirjaimellisesti
pohjia myöten. 15.50 Veneilysää.
15.52 Olympiaradio. 12.00 Uutiset ja sää.
12.05 Olympiaradio. 180 neliötä nujahtaineita hirsiä ja salakavalaa hometta on Kittillä
päänvaivana. 21.10 Tack och lov.
22.00 Aktuellt. 393464
0.25 Ostoskanava Tuote-esittelyjä, tarjouksia. 19.00
Olympialaiset: Sähkeuutiset. Refereras i flerljud. 6.07 Sää. 7.30 Kuun lapset. 8.00 Uutiset
ja sää. 17.15 YLE
news. 8.10 Byggstenar 8.30 Classicas morgonkonsert.
9.00 Aktuellt. 20.00 Uutiset. 541174
20.00 Kahdeksan uutiset ja sää
. 6990193
17.55 Kakkosen kesäsää . 11.00
Ortodoksinen liturgia Jyväskylästä.
12.00 Uutiset ja sää. 21.00 Aktuellt.
21.03 Sportradion. unelmia ja
ikuisuutta Kitti Puhakka on toimen nai-
nen, osaava tekijä. 20.03 Sää.
20.04 Olympiaradio. 15.00
Pieni musiikkihuone. 18.00 Aktuellt.
18.05 Tidsresan 18.40 Lätt klassiskt.
19.00 Aktuellt. 5629
13.30 Kodin kääntöpiiri . Nicolas. Lajeina mm. . 13.35 Intermezzo. 13.50 Kimurantti.
14.00 Uutiset. . . Nykyään talossa seisovat rinta rinnan tietokoneet ja vanhat havaintolaitteet. Lisäksi Elisabeth vierailee
Ahvenanmaalla sijaitsevassa uivassa
asuntovaunussa, joka toimii kesämökkinä.
Ohjelman vetäjä: Matias Jungar. 23.55 Musik vid
midnatt. palloilu,
ammunta, ratapyöräily, yleisurheilu, telinevoimistelu, pöytätennis ja tennis. 2174
10.00 Jumalanpalvelus Kärsämäen Paanukirkon vihkimisjumalanpalvelus. 1.15 DIVING: Finaali 10m, naiset, Kesäkisat, Ateena Kreikka. Sisustuksen Kitti on suunnitellut siten, että pirtin pääty on yksinkertaista talonpoikaistyyliä ja salin pääty koreilevaa
renessanssia. 39209
17.05 FST: Strömsö Strömsön toisessa
kattauksessa tarjoillaan uusintana parhaita paloja. 15.00 Uutiset ja Ajantasa. 7.04 Suomi soi. 7025
8.30 TV2: LASTEN AAMU Konnakaksik8.31 TV2: Richard Scarryn touhukas
maailma Purjehdusta Touhulassa. 7.00 Olympialaiset: Mission to Ateena (M2A). Suora. 2.00 Ralli: MM-kilpailu, Saksa. 2.15 Nuotin vieressä. Jarin kanssa opetellaan
oman etsiväkerhon perustamista ja tutustutaan rohkeaan salapoliisijoukkoon.
www.yle.fi/lapset/hurrikaani . Kuvassa myös sheriffin morsian Amy Kane (Grace Kelly).
EUROSPORT
4.00 Yleisurheilu: Kesäkisat, Ateena
Kreikka. 20258217
Taltiointi Radio NRJ:n Linnanmäellä 20.8.
järjestämästä ilmaiskonsertista, jossa
esiintyivät Jani Wickholm, Egotrippi,
Kwan, Disco, Alcazar sekä Technicolour.
Juontajina Kristiina Komulainen ja Sami
Tenkanen. 543551
14.30 Purjehdusta: Nokia Oops Cup
2004 Kooste Itämerellä kesän aikana käy-
dystä Formula 60 Trimaraanien kisasta.
. 13.03 Sää. . 17.00 Uutiset. 4434716
21.00 Elokuva: L.A. 19.20 Aftonandakt. . Uusinta. 26
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 22. 9.01
Myror i brallan. 17.30 Päivän peili ja
sää. 14.30 Moottoripyöräily: Moto GP Kilpailu, Grand Prix, Tsekki.
Suora. 16.05 Olympiaradio. 22.05 Olympiaradio. 9.45 Favoriter ur världslitteraturen 9.55 Löpsedeln. 1167089
1.25 Ostosruutu . Miami Mukava mies.
. 22.15 Vegakrysset.
23.00 Aktuellt. 1662919
11.30 MTV3 Chat Keskustele kännykälläsi
koko Suomen kanssa! . 7.53 Olympiaradio. (98?) USA 1991
. 19.15 Yleisurheilu: Naisten maraton ja finaalit, Kesäkisat, Ateena Kreikka. 13.03 Gudstjänst 14.00
Aktuellt. 16.20 Viihteen aika. 8423445
13.10 Jack & Jill Totuus esiin. 35236280
17.50 Tv-uutiset . . Sukutila Kurussa Kitti Puhakan
ikuisuusprojektina
Kolmikymppisen puuseppäartesaani Kitti
Puhakan juuret ovat syvällä Kurussa sijaitsevan sukutilan maaperässä. . 0.30 Äppelhuvudet och kommendanten. 10.00 Rauman helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus. 1.00 Olympialaiset: Mission to
Ateena. 14.03 Vägskäl. 2677209
21.55 Ateenan olympialaiset Lähetys
Ateenasta jatkuu. Refereras i flerljud. . . Useilla tuottajilla, kuten Phil
Spectorilla, oli omat lempimuusikkonsa, jotka
loivat oman soundinsa. 1.00
Uutiset ja sää. palloilu,
ammunta, ratapyöräily, yleisurheilu, telinevoimistelu, pöytätennis ja tennis. 11.00
Yleisurheilu: Finaalit, Kesäkisat, Ateena
Kreikka. 6.00 Yleisurheilu: Kesäkisat,
Ateena Kreikka. Yksi legendaarisimmista studiomuusikoista on alan ainoa nainen, kitaristi-basisti Carol Kaye.
Muuan muassa Beach Boysien Pet Sounds klassikolla soittava Kaye kertoo dokumentissa
ensimmäistä kertaa urastaan, siitä, miten hän
alalle päätyi, mitä hän siellä koki ja mitä hän
tekee nykyään. 7.03 ??Näistä levyistä en
luovu??. - Sarja uusitaan 30.8. 3214990
16.00 Felicity Uudet kuviot. AP Kaarnan golfkoulussa aiheena bunkkerilyönti,
ja Anssi Kankkosen golfakatemiassa vieraana Mikko Ilonen. 3.15 Roihan kirja!
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
7.00 Väderöversikt med sjörapport.
7.03 Naturens under: I skog och mark.
7.55 Löpsedeln. Elizabeth Mitchell (Linda McCartney) ja Gary Bakewell (Paul McCartney).
TV 2 klo 13.30
Kodin kääntöpiiri - unelmia ja ikuisuutta
. 7.45 Olympialaiset: Mission to Ateena (M2A). Uusinta.
. 57549700
14.00 Kulttuurikuvia Kreikasta Mani.
Kallioisella Manin niemimaalla Peloponnesoksella elää karua ja tinkimätöntä kansaa. 5920731
9.05 TV2: Herpertti Tänään nähdään jaksot Salaperäinen pelastaja ja Lentopostia.
. 49686656
3.10 Flirtti Tule ja flirttaile Maikkarin yössä! . 289700
17.00 Amyn lailla Hyökyaalto. 0.05 Yöklassinen.
YLE2/YleX
92,6 MHz
6.30 Eve Mantu. 611071
15.30 Kutri-Sue Komedia, jossa nuori tyttö
ja hänestä huolehtiva taivaanrannan maalari järjestelevät elämäänsä hyväuskoisen
naisjuristin avulla. 17.30 Napit vastakkain.
18.30 Hengellisen musiikin toivekon-
sertti. Suora. Vauhdin hurmaa Touhulassa. 83321
15.05 Lovejoy Maljoja ja miljonäärejä, osa
1/2. 14.03 Sunnuntai-Suomi.
14.04 Alivaltiosihteeri. 2.00
Uutiset. 9.20 Pyhäaamun musiikkia. Amerikkalainen viihdeohjelma.
Uusinta. Urheiluohjelma. 10.00 OS i Aten.
18.00 Studio Zorba. 16.15 Olympialaiset: Sähkeuutiset. palloilu,
ammunta, ratapyöräily, yleisurheilu, telinevoimistelu, pöytätennis ja tennis. Selostajana Jukka Järvinen, kommentaattorina
Matti Kiiveri. Ohjelman juontaa
Matti Eve. 23.06
Musik med havsutsikt. Sheriffi etsii epätoivoisesti apua kaupunkilaisilta mutta yksi kerrallaan nämä kääntävät hänelle selkänsä.
Roistot ovat saapumassa keskipäivän junalla
ja elokuva on rakennettu siten, että sen tapahtumat liikkuvat ns. 11.03 Olympiaradio/Saksan MM-ralli. 75808
8.05 Eläimet sinussa/Viestintä Ohjel-
8.00 FST: BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita Osa 9/63 Näkymätön lap-
8.10 Ostoskanava Tuote-esittelyjä, tar-
9.10 Ostosruutu . 8532290
10.00 Tv-uutiset . 12.00
Aktuellt. . Winnie ja Morten ovat saaneet kahdeksankuisen tyttärensä Etelä-Afrikasta, kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. 9.55
Brevet från prästfrun. Linda Eastman on nuori
yksinhuoltajaäiti ja lahjakas valokuvaaja. 20.30 Hus med
historia: Leura gård i Karis. 22.00 Uutiset ja sää. 1.02 Sokkotreffit. 3.00 Uutiset.
3.02 Yöradio. 8.00 Uutiset ja sää. Iloinen itävaltalainen. Monenlaista
on kunnostuksen aikana tullut vastaan, mutta
hiljaa hyvä tulee.Toimittaja Mape Morottaja,
tuotanto YLE Asiaohjelmat.
RADIO
YLE 1/Yle Radio 1
89,8 MHz
7.00 Uutiset. 9448990
13.15 NRJ konsertti Linnanmäellä
MTV3 klo 9.15 He-Man
Eternian prinssi Adam on myös universumin
vahvin mies, He-Man, joka yhdessä ystävineen ja neuvonantajineen taistelee valtakunnan suurimpia vihollisia, Skeletoria ja hänen
pahoja voimiaan vastaan.
9.40 Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Silppurin vastaisku, osa 2/2.
. Lähetys
siirtyy TV2:een klo 14.00. 23.03 Olympiaradio.
0.00 Uutiset ja sää. 16.39 Roihan kirja! 16.45
Olympiaradio. - Elämä olisi helpompaa,
jos ei olisi tätä pakonomaista tarvetta palata tilalle yhä uudelleen, hän huokaa hymyillen. 8126087
16.00 Euronews . Dokumentti Rockin suuri tuntematon Carol Kaye esittelee yhden näistä suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneistä muusikkolegendoista.
Studiomuusikot ahersivat hittien parissa tuntipalkalla. 2658342
0.00 Ruutulippu: Saksa Moottoriurheilun uutis- ja ajankohtaisohjelma. 22.55 Novosti porusski. . 14.00 Uutiset. 9757716
23.30 Poliisipäällikkö Mannion Joutomaa. 538174
20.10 IS Urheilu-uutiset . 484700
18.50 Pilanpäiten Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 87377
17.35 FST: Kalispera Ateenan olympialaiset, yhdeksäs päivä. Ammattina golfopettaja, lähikuvassa golfpro Jussi Kaarenmaa. 2656377
si, osa 1/2. George päättää laukaista Pete Bragalle
virittämänsä ansan. 119803
9.15 He-Man Pahan neuvosto, osa 2/2.
. Se on myös monien
eläinten uusi asuinpaikka. . 7427990
17.30 Motor Forum Moottoriurheilun
ajankohtaisohjelma. . Tv-ohjaus Kristiina Hannula.
Nauhoitettu 25.7.04. sukupolvi
Kurussa. 5610735
9.00 Gnarffit Mestarietsivä. Pikauusinta. 8.40 Kätevä. . 12.00 Moottoripyöräily: 125cc
Kilpailu, Grand Prix Tsekki. 458629
18.15 FST: TV-nytt . 6750071
22.20 Tulosruutu Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. 23.03 Löpsedeln. . 497822
15.00 Tv-uutiset . 1512656
1.05 Uutisikkuna . 16.15 Sunnuntai-Suomi. 8.00 Aktuellt. 12.00 YleX Viikonloppu. 2551
11.30 Sheriffi 85?). 519735
14.45 Unelmien poikamies Gwenin Tuhkimo-treffit. 8.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe.
8.20 Epookki. 4105025
19.00 Seitsemän Uutiset . 8.03 Väderöversikt med sjörapport. 99667
14.05 Avara luonto: Saaren valtaajat
Tonavaan, keskelle Wieniä yli 30 vuotta
sitten rakennettu saari on kaupunkilaisten
suosima virkistysalue. 10.00 Kromosomi X.
Marja ja Jenny. 6002193
9.30 TV2: Hetkinen Kolmasluokkalaisten
oma tietokilpailu. 10.03 Sää.
10.04 Olympiaradio/Saksan MM-ralli.
11.00 Uutiset. 8705716
14.15 NewsRadio Diplomatiaa. . 9591087
20.15 Yllytyshullut Ottaako järvenpääläinen Tarja Soranoja vastaan Yllytyshullujen tehtävän, johon liittyy Tampereen
Tampellan alueella sijaitseva yli 100 metriä korkea tehtaanpiippu. . 19.03 Väderöversikt
med sjörapport och programinformation. 18.50 Merisää.
18.55 Olympiaradio. 5.50 Merisää. www.yle.fi/hetkinen. Miten vanhempien tulisi toimia, kun lapsen
lemmikki kuolee. 21.03 Olympiaradio.
21.50 Merisää. 53217261
8.00 Tv-uutiset . 0.05 Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
9.00 Raamatun maat meidän päivinämme . 11.35 Radioteatteri esittää: Kotikatu. . 19.00 OS i Aten.
20.30 Rapport. Kotimainen
viihdeohjelma. 18.00 Uutiset.
18.03 Olympiaradio. - Se
sama tarve ajoi myös tämän tilan kunnostamiseen, Kitti jatkaa.
Lämpimät muistot perintötilalta vuosien varrelta sai Kitin toteuttamaan toiveensa tilan pysymisestä suvussa; hän on nyt 10. . 20.50 OS i Aten. 14.03 Tänään iltapäivällä. 1597193
21.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina Osa 12. 0.00 Olympialaiset: Olympic
Extra. 16.12 Razzia. 13.04 Olympiaradio/S
aksan MM-ralli. alkaen maanantai-iltapäivisin.
. 4942990
14.00 Saman katon alla Kalasoppa. 31649667
21.50 Tv-uutiset . 8.55 Urheiluradio/Saksan MM-ralli. 7.15 Olympialaiset:
Breakfast News. Suora. 315124
22.00 Kymmenen Uutiset . 9722984
20.30 Tv-uutiset ja sää . 0.00 Kometen. . . 737193
20.00 Speedy Gonzales . 36984
20.45 Urheiluruutu . 23.00 Kirjakerho. . 8716
14.00 Ateenan olympialaiset Lähetys
Ateenasta jatkuu. . 19.00 Uutiset ja sää. Kuvassa hienostoneiti Victoria
Hopkins.
jouksia. 1.30 Se
mig, hör mig!. 56822
11.00 Tanssikuumetta Karen Sophie ja
Kristopher ovat 13-vuotiaita ja heidän päämäränään on voittaa kilpatanssin maailmanmestaruus. . . 2.157.00 Nyhetstelegram.
Beach Boysien legendaarinen lauluntekijä Brian Wilson soittamassa vanhoja hittejään luottobasistinsa Carol Kayen kanssa Wilsonin kotona. 169648
18.00 Elokuva: Linda McCartneyn tarina Elokuva kertoo yli kolmestakymmenestä yhteisestä vuodesta. Ammattilainen kun on, niin sapluunamaalaus, ootraus, ikkunoiden kunnostus, tapetointi, parrujen vaihto ja huonekalujen kunnostuskin sujuu.
Tiukkoja aikatauluja ei ole tehty, vaan töitä
tehdään silloin kuin siltä tuntuu. 19.03 Olympiaradio. . 35770120
19.35 Rockin suuri tuntematon: Carol Kaye Henkilökuva kymmenillä hiteillä soittaneesta studiomuusikosta, johon
miehet, kuten Phil Spector ja Brian Wilson, turvautuivat. . 9368483
8.45 Ateenan olympialaiset Lajeina
mm. Talvella 2003 Kitti lunasti sukutilan it-
selleen ja niin alkoi, välillä toivottomaltakin
tuntunut, ikuisuusprojekti. 2.02 Yöradio. 9944174
Suomalaisväriä GP-sarjassa edustaa Kaj
Laukkanen. 8.05 Sunnuntai-Suomi. Monet suursuosiossa paistatelleet artistit ja yhtyeet eivät kuitenkaan osanneet itse soittaa eikä useimmilla ollut hajuakaan musiikin sovittamisesta. . 20.45 Suomalainen kuorotuokio.
21.00 Tämän ohjelman haluaisin
kuulla. 17.10
Med solen i ryggen. 12.45 Merisää. 277071
22.15 Viikon sää . 23.00 Uutiset. 905822
19.10 Tulosruutu Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. - Tämä on aina ollut mukava kesäpaikka ja talvisin täällä on joskus vietetty hiihtolomia ja maattu uunin pankolla ja luettu hyviä kirjoja, talon emännän sisar Petti muistelee lapsuuden lomia.
Viisitoista vuotta sitten tila jäi kokonaan tyhjilleen. Kirkonkirjojen mukaan Kitin suku on asuttanut samaa tilaa aina
1600-luvulta lähtien. 12.55 Löpsedeln.
13.00 Aktuellt. 12.55 Olympiaradio/Saksan MM-ralli. 331694
0.55 Draivi Draivin erikoishaastattelussa
maailman paras naisgolfari Annika Sörenstam. 17.03
Sunnuntai-Suomi. 53217
0.25 Mikämikä-tvpeli Peliohjeet tekstitv:n s. 23.15 Telinevoimistelu: Finaalit, Kesäkisat, Ateena Kreikka. 10.45 Hus med
historia: stationshuset i Kyrkslätt.
11.00 Mat som kult och kultur. 187919
11.30 Speedway GP: Ruotsi, Göteborg Koostelähetys eilen ajetusta kisasta.
8.56 TV2: Salamaja: Etsiväkerhon
eväät Tänään vieraillaan salamajassa vii-
DIGGARI
TV 1 klo 18.45
Kiehtova maailma: Kartanon vieraskutsut
Aikamatkan tapahtumapaikkana on komea
kartano 1800-luvun alun Englannissa, jolloin
maata johti kuningas Yrjö III:n sairauden takia
sijaishallitus. 4412342
15.35 JKX: Jamie Kennedy Experiment Joogin kärsivällisyys on koetuksella
ja pariskunta paljastaa haisevan salaisuutensa. Jännitys kiristyy pikku hiljaa äärimmilleen kunnes räjähtää toimintaan kellon viisarien osoittaessa kahtatoista.
Fred Zinnemannin ohjaama Sheriffi on mestarillisesti rakennettu western, josta ei puutu
väkevän draaman tai trillerin piirteitä. . 20.35 Melodier i sommarkvällen. 13.15
Moottoripyöräily: 250cc Kilpailu, Grand
Prix Tsekki. 8.10
Luontoretki. Refereras i flerljud. 13.00 Uutiset. Tuotannosta vastaa
YLE Dokumenttiohjelmat.
Sheriffi on lännenklassikko
TV 2 ko 11.30
Sheriffi
Gary Cooperin ja Grace Kellyn
tähdittämä lännenklassikko aloittaa
Cooperin elokuvien sarjan
Sheriffi (High Noon) on tietysti tuo kuuluisa
Gary Cooperin ja Grace Kellyn tähdittämä lännenklassikko sheriffistä, joka hääpäivänään
joutuu puolustautumaan vanhoja lainsuojattomia vihollisiaan vastaan. Kuva dokumentista Rockin suuri tuntematon - Carol Kaye.
Basisti tähtien takana
TV 1 klo 19.35
Rockin suuri tuntematon: Carol Kaye
Rock ja pop tekivät kaupallisen läpimurtonsa
1960-luvulla. 72938
16.10 Hitler ja Wagnerin klaani
Richard Wagnerin miniä Winifred Wagner
tuli Bayreuthin musiikkijuhlien johtoon
vuonna 1933. Ohjelma
sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka
saattavat olla haitallisia lapsille. 5.00 Uinti: Kesäkisat, Ateena Kreikka. 17.20 Kymmenen pientä minuuttia. 16.30 Pyöräily: Rata-ajon finaalit,
Kesäkisat, Ateena Kreikka. Aaron
ja Helene puhuvat suhteestaan. 5.02 Ylen aamu.
5.25 Eväsreppu. 3690551
0.55 Euronews . 16.00 Uutiset ja
sää. Ben ja Felicity
yrittävät tapailla muita ihmisiä, mutta
luopuminen ei ole helppoa kummallekaan.
. Soita (09)1482822 /
www.ylex.fi 16.00 Kanalasta Kajahtaa.
Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 19.00
Metalliliitto. 339025
13.00 Kun haikara pettää Osa 5/5. Maxine paneutuu täysillä töihin, ja Amy on huolissaan äitinsä terveydentilasta. 12.05 Sävellahja.
13.00 Radioteatteri esittää: Vegan
varjo 4/6. 6999464
17.56 Ateenan olympialaiset Lähetys
Ateenasta jatkuu. Mv. Pohjantähden alla
1983-2000. Maalausbatiikki on perinteistä
batiikkityötä nopeampi keino saada aikaan
batiikinomaisia kuvioita. Refereras i flerljud. Legendaarinen lännenelokuva sheriffistä, joka on jättämässä virkansa ja menossa naimisiin, kun kostoa janoavat pyssymiehet saapuvat kaupunkiin
keskipäivän junalla. Refereras i flerljud. Extra Tänään tutustutaan
kirjailija Raija Orasen kotiin, jossa sisustus muuttuu jatkuvasti. 86. Tilalla on syntynyt sekä Kitin mummu Helmi että äiti Ritva-Liisa Puhakka ja monet sukupolvet heitä ennen. 4778385
11.00 Draivi Draivin erikoishaastattelussa
massa vertaillaan ihmisen ja eläimen viestintää erilaisissa arkipäivän tilanteissa.
Juontajina Pirkka-Pekka Petelius ja Martti Soikkeli. HUOM! 125cc-luokan jälkeen kisaa seurataan Nelonen Plussalla alkaen klo 13.15. Millaisia kokemuksia lapsen adoptoinnista
tanskalaisvanhemmilla on. 4.02 Ylen aamu.
5.00 Uutiset ja sää. . Selostajana Jukka Järvinen,
kommentaattorina Veijo Tuoriniemi.
. 2564087
ko Lipe ja Sipe mukana Jarin kelmiäänestyksessä! . 982551
21.30 Piilokamera Tällä kertaa aiheina
mm. 82280
18.35 Paikan kertomaa: Helsingin
yliopiston observatorio Helsingin
Tähtitorninmäelle vuonna 1834 rakennettu observatorio oli aikansa moderneimpia
maailmassa. Kuvakerronta kameran nostoineen ja liikkeineen on
tehokasta, ja Gary Cooper on pääosassa uransa
ehkä parhaassa vedossa. . 16.05 ??Näistä levyistä en luovu??.
17.00 Päivän peili ja sää. . 376. Uusinta. 5.40 Tänään 50 vuotta.
5.44 Ylen aamu. 6632174
17.00 Tv-uutiset . 19.30 Tomas
och Micke varvar ner. . . . 15.00 Tider, rum,
människor. 5507445
23.50 IS Urheilu-uutiset . 12.40 Viikon luontoääni. 21.00 Top 40. 2.30 Tennis: Miesten finaali, Kesäkisat, Ateena Kreikka.
3.30 Yleisurheilu: Naisten maraton ja finaalit, Kesäkisat, Ateena Kreikka.
Sukutilasta tuli ikuisuusprojekti
Nelonen klo 18.00
Elokuva: Linda McCartneyn tarina
Eletään vuotta 1965. 6.00 Uutiset. Täytettyjä munkkeja keittiössä,
harrastushuoneessa kankaanpainantaa
tiikeribalsamia käyttäen, sekä elävä katto
puutarhassa. 8.00 Olympialaiset:
Breakfast News. 2.43 Perspektiivi. . USA
1997 . Musiikista
vastaavat Kärsämäen kirkkokuoro kanttori Martti Murtoperän johdolla sekä pasuunaryhmä.Virret: 195, 532:5-7, 126, 301,
183 ja 344. 5.52
Ylen aamu. 23.30
Studio Zorba. 9.03 Samtal om an-
tisemitism och främlingsskap. 180006
12.00 MotoGP/RR: Tsekki, Brno Suora
lähetys. 9.06 Olympiaradio/Saksan
MM-ralli. 8358
meisen kerran