Saareen tultiinkin usein viettämään kokonainen kesäpäivä.
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
Voiko kävely olla näin mukavaa. Pohjonen pitää navigaattoriorjuutta jopa uusavuttomuuden ilmentymänä. Navigaattori tulisi sijoittaa autossa niin, ettei se haittaa kuljettajan näkökenttää. Osoitteettoman jakelun pelisäännöt laatineessa Asiakkuusmarkkinointiliitossa ehdotusta pidetään hankalana esimerkiksi jakelutoiminnan kannalta. Jos tietoja pitää muuttaa, pysähdy sopivaan paikkaan. klo 14 mennessä osoitteella ilmoitukset@sss.fi.
oppien ja nakukalenterien ripustelusta vääriin paikkoihin, Pohjonen huomauttaa.
Turvallisuus kohentunut
Navigaattorien lisäksi autoissa on nykyään runsaasti muita-
kin nappeja, näyttöjä ja erilaisia laitteita. Sanomalehtien Liiton mukaan ehdotus lisäisi sananvapautta ja kuluttajien tiedonsaantia. Navigaattorit lisäävät turvallisuutta, koska ne ovat joka tapauksessa vähentäneet turhaa arpomista ja harhailua.
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
p. Hänen otaksutaan vaihtaneen myöhemmin uimarannan roskiksesta löytyneet tekovaatteet toisiin asusteisiin. Osa autoilijoista luottaa sokeasti navigaattorin antamiin ohjeisiin. Varaudu siihen, että laite menee epäkuntoon. Vuohensaaren ranta on usein hiljainen, vaikka sinne pääsee ajamaan autolla tai vaikkapa polkupyörällä. Ryöstäjä oli kävellyt tiskille ja uhannut virkailijaa puukolla. Aikaisemmin ohjeistus oli tiukempi, kun laitetta ei saanut kiinnittää lainkaan tuulilasiin. Seuraavana vuonna saareen valmistuu uimalaitos ja kesäravintola. Nykyisin rakennus toimii Vuohensaaren leirintäalueen majoitustilana. Navigaattorien väärästä sijoittamisesta on annettu jonkin verran sakkoja, mutta yhtälailla sakkoja on jaettu karvan-
torstaina
Lisäjakelun määrä noin
2800 kpl
Yrittäjä, tuotteille ja palveluille on tarvitsijoita. luupiikit) - Poistaa täydellisesti painekohdat jaloista, erittäin hyvä myös seisomiseen. Mieti navigaattorin tarjoamalle reitille vaihtoehtoista reittiä ruuhkien välttämiseksi. Maaninka sijaitsee 45 kilometrin päässä Kuopiosta. Tekijän jäljille päästiin silminnäkijöiden ja poliisin omien tutkimusten avulla. Joya-päivä tänään keskiviikkona 22.8., edustaja Timo Heino on paikalla klo 10-15
MAAILMAN PEHMEIN KENKÄ
Kuluttajavirasto kannattaa vaihtoehtoa mainosten jakelukieltoon
Kuluttajavirasto kannattaa Sanomalehtien Liiton ehdotusta siitä, että kotitaloudet voisivat vastaanottaa maksuttomia lehtiä, vaikka kieltäytyisivätkin mainoksista. Ryöstäjän polkupyörä löydettiin hylättynä Hietaniemen hautausmaan kiviseinää vasten. Selvitys menee seuraavaksi kuntien valtuustojen ja hallitusten käsittelyyn syyskuussa. Ilmiö on tuttu etenkin kesäaikana suurten juhlien yhteydessä. (STT)
VAIN TÄNÄÄN 22.8. Tuohon aikaan paikka oli salolaisten suosiossa, ja sinne matkattiin usein koko perheen voimin. Ihmiset noudattavat sitkeästi navigaattorin ohjeita, vaikka tie tulisi tukkoon. Ihmiset eivät osaa tai viitsi hakea vaihtoehtoisia reittejä. Suhtaudu terveen epäilevästi navigaattorin ohjeisiin erityisesti juhlapyhien aikana. Syötä tiedot laitteeseen ennen matkan aloittamista. KESKIVIIKKONA 22. Noin 60 neliön kokoinen yksikerroksinen omakotitalo paloi käyttökelvottomaksi. Lisäksi palossa tuhoutui henkilöauto ja moottoripyörä. Poliisi tiedotti tiistaina, että tuntomerkkeihin sopiva mies oli napattu jonkin aikaa ryöstön jälkeen. Hän sai saaliikseen pienen summan rahaa. Uimalaitos ja ravintola rakennettiin J.O. Navigaattori opastaa matkan lyhimmän reitin mukaan, mutta ei huomioi ruuhkia. - Harjoittaa myös pieniä jalkalihaksia ja vilkastuttaa verenkiertoa.
-10%
Kuopio ja Maaninka menossa yhteen
Kuopion ja Maaningan kuntaliitos näyttää toteutuvan vuonna 2015. Kuluttajavirastossa uskotaan, että muutos edistäisi kuluttajan mahdollisuutta saada haluamansa sisältö ja lisäisi kaupunkilehtien kysyntää. Onnettomuuden syy ei ollut tuoreeltaan tiedossa. (02) 77021 / mediamyynti
Helsingin Töölön pankkiryöstössä kiinniotto jo maanantaina
Helsingin Töölön maanantaisessa pankkiryöstössä tehtiin kiinniotto saman päivän aikana. Liiton mukaan kaupunkilehtien jakelupeiton kasvu nostaisi niiden ilmoitustilan arvoa. Molempien paikkakuntien poliittiset ohjausryhmät hyväksyivät maanantaina kuntaliitosselvityksen. Vanha uimalaitoksen rakennus on edelleen Vuohensaaressa, mutta se lopetti toimintansa 1970-luvulla. Epäilty jäi poliisin haaviin Hietaniemessä. Jalosen lahjoittamilla varoilla ja arkkitehti K.A. Kuuluu pamaus, kun raitiovaunu rysäyttää äkkinäisen ohjausliikkeen tehneen auton kylkeen. Pelastuslaitos sai tulipalosta ilmoituksen pian puolenyön jälkeen. Yleisöä avajaisissa oli yli 500. Silloin tällöin navigaattoria tulkitaan myös väärin, mikä voi johtaa äkkinäisiin ja kulmikkaisiin ohjausliikkeisiin. KAIKKI JOYA-KENGÄT
Mitä Joya tekee keholle?
- Joustava pohjamassa antaa hyvän vaimennuksen ja J t hj t h ä helpottaa jalkapohjan kiputiloja (esim. Eivät edes silloin, kun ruuhkautumisesta olisi hajua etukäteen.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
PaPeriKartta ei ole SaunanSytyKe
Sijoita navigaattori autoosi siten, että se ei haittaa näkyvyyttä. Rahat ovat yhä kadoksissa. Pelastuslaitos löysi uhrin jälkiraivauksen yhteydessä. Lähde: Liikkuva poliisi Navigaattori tulisi sijoittaa autossa niin, ettei se haittaa kuljettajan näkökenttää.
Ohjeet umpikujaan
Navigaattori ei välttämättä tunnista sitäkään, että jollain tiellä vastassa saattaa olla läpiajokielto tai puomi. ELOKUUTA 2012 | VIIKKO 34 | N:O 229 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,00 | KESTOTILAUKSENA 0,68 /päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
www.sss.fi
Lisäjakelu
P i i S Paimio, Sauvo
Navigaattoriorjuus voi kostautua
Poliisi: Sokea luottaminen laitteeseen on uusavuttomuutta.
STT | TUOMAS ARKIMIES
Navigaattori neuvoo autoilijaa tekemään U-käännöksen Helsingissä Mannerheimintiellä. Myös journalistisen ja mainossisällön erottaminen toisistaan nähdään ongelmalliseksi. Laitteet ovat kehittyneet helppokäyttöisiksi ja nopeiksi, mutta niiden käyttöön liittyy yhä ongelmia. Paperikarttaa on yhä syytä hyödyntää myös matkan ennakkosuunnittelussa. Tienkäyttäjä tottelee lempeää ääntä nöyrästi. Wiurilan kartano lahjoitti Vuohensaaren salolaisten virkistyspaikaksi vuonna 1933. 9-20, la 9-18, su 12-16
Nykyisin Vuohensaaren uimaranta ei ole enää yhtä suosittu paikka. Mainoksesi Salkkarin lisäjakelussa tavoittaa uusia asiakkaita.
Ilmoitusaineistot: viimeistään ti 28.8., painovalmiit aineistot ke 29.8. . Navigaattori on loistava apuväline, mutta sen ohjeisiin on suhtauduttava terveen epäilevästi, muistuttaa liikkuvan poliisin viestintäpäällikkö Jussi Pohjonen. Audiovisuaalisten laitteiden räplääminen ei ole kuitenkaan ajon aikana suotavaa. Kyseessä on tositarina, esimerkki navigaattoriorjuuden ääripäästä. Poliisi selvittää uhrin henkilöllisyyttä. Kuvassa vietetään Vuohensaaren uimalaitoksen vihkiäisjuhlaa 19.8.1934. Rantatalon yläkerrasta, jossa kesäravintola ennen sijaitsi, löytyy nyt neljä huonetta, ja alakerrassa on yksi suuri kuuden hengen huone.. Laitteen käyttäminen ajon aikana niin, että siitä aiheutuu häiriötä kuljettajalle, on kiellettyä. Eklundin teki piirustukset. Käsittele navigaattoria ennen liikkeelle lähtöä. Vain kokeilemalla tiedät. Asiaan puututaan, jos käy ilmi, että kuski keskittyy johonkin muuhun kuin liikenteeseen. Ryöstäjä oli poistunut polkupyörällä Mechelininkadun suuntaan. Navigaattorin käyttö erillisellä laitteella tai kännykällä on nykyisin erittäin yleistä tieliikenteessä. (STT)
SALOLAISTEN RIVIERA. Minulla ei ole tiedossa, että navigaattorin näpläämisestä ajon aikana olisi annettu sakkoja, mutta toki lainsäädän-
tö sen mahdollistaa. Nykyisen ohjeistuksen mukaan navigaattorin saa kiinnittää esimerkiksi tuulilasin alareunaan, mutta ei missään tapauksessa sellaiseen paikkaan, jossa se haittaa näkyvyyttä. Maaninkalaiset toivovat, että liitos turvaisi palvelujen säilymisen hieman alle 4 000 asukkaan Maaningassa. Nykyisin mainosten jakelu kotiin voidaan kieltää, mutta tällöin ei yleensä voi saada kaupunkilehteä jaettuna. Navigaattorit ovatkin tuoneet yksityisteille yllättävää liikennettä. (STT)
KADONNUTTA SALOA
Salo-Uskelan Seura
Parasta paikallista
Yksi menehtyi omakotitalon palossa Kirkkonummella
Tilaa Salon Seudun Sanomat kätevästi osoitteesta www.sss.fi/tilaajapalvelu
Tilata voit myös puhelimitse, puh. 040 455 1207 Avoinna: ark. Plussan puolella ollaan selvästi. (02) 770 2626 / tilaajapalvelu.
Yksi ihminen kuoli omakotitalon palossa Kirkkonummella tiistaina. 31-vuotiaan miehen epäillään saapuneen Nordean Museokadun konttoriin noin kello 14. (STT)
Kauppakeskus Plaza Vilhonkatu 8, Salo puh. Pohjonen kuitenkin korostaa, että ongelmista huolimatta
navigaattorista on ollut liikenteessä enemmän hyötyä kuin harmia. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle talo paloi valtoimenaan. Aluksi Vuohensaareen pääsi ainoastaan laivalla tai soutuveneellä. Se kuuluu Kuopion seutukuntaan yhdessä Siilinjärven ja Karttulan kanssa. Esimerkiksi rekat ovat joutuneet vaikeuksiin, kun navigaattori on ajattanut kuskit umpikujaan puomilla suljetulle tielle tai huonokuntoiselle yksityistielle, Pohjonen selvittää
Lienee ensi kerta pakolaisoikeuden historiassa, että oikeussäädöksiä näin tulkittiin. Kaahaajat salo-kotia. Vaalit riin vaihtoehtoja. Työpaikat poistuvat
n Vakiasiakas. Kun hyvän valmistelun pohjalta päätöstä ovat tekemässä koulutuksensa ja kokemuksensa kautta erilaiset, asioista kiinnostuneet ihmiset, tasavertaisuuden ja luottamuksen pohjalta syntyvä vuorovaikutus luo edellytykset saavuttaa yleisesti hyväksyttävä yhteisymmärrys. Tilannetta on pitkitetty ja vitkuteltu ja annettu pahentua sietämättömäksi kuntavaalien lähestyessä. Tilaa on rille, esimerkiksi 60 ha tiloiln On rankka tosiasia, että le maksettu mitään tukia, ulkonäkö vaikuttaa. Arvatenkin hän on anomuksessaan ilmaissut pelkonsa, että hänet luovutettaisiin Ruotsin oikeuskäsittelystä Yhdysvaltoihin, missä hän ei saisi mielestään oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Sen mukaan sopimukseen liittyneen valtion tulee antaa turvapaikka pakolaiselle, jota on lähtömaissa vainottu tai joilla on perusteltua syytä pelätä joutuvansa vainottaviksi.
MUUT LEHDET
n Jos ja kun tuomittujen tuomioita lyhennetään, on tämä jälleen merkki siitä, että oikeuslaitos noudattaa Kremlissä määriteltyä linjaa. Ne, joita Wikileaksin paljastukset olivat eniten loukanneet, alkoivat etsiä mitä tahansa syytä, jolla Assange voitaisiin pidättää ja tuomita. Ideaali olisi, että valmistellaan perusteluineen vähintään kaksi eri vaihtoehtoa, joiden pohjalta hallinto tekee päätöksen tietäen ja ymmärtäen, mitä päättää ja myös mitä seurannaisvaikutuksia siitä seuraa. Eteläisen Amerikan maissa on tunnetusti eteviä alan professoreita. Näitä käpn Marjatta Halkilahti pu- pänöitä riittää ihan naapuhuu asiaa. Ropina jäi ihmetyttämään. lueen vaaliaktiiveilla riittänyt ja riittää edelleen rikästä ja hyvä niin. Tehdyt hoivapaikkojen vähennykset näkyvät nyt hoivapaikkajonoina terveyskeskuksessa ja siirtoviivemaksuina, kuten Marita Tuominen (SSS 18.8.) mielipidekirjoituksessaan totesi. Ei kade merkiksi kahdesta muuten n Haluan ainakin olla vasamantasoisesta henkilös- paa niin kauan, kunnes löytä paremman ulkomuodon tyy sopiva, vapaa ja kunnon omaava saa työpaikan. on mysteeri ja opettajat ovat jo valmiiksi stressaantuneita. Nämä tahot tuottavat häiriötä tavallisen tekevän ihmisen työhön alati uusina uudistuksina. soa tätä hetkeä kauemmas. Väärin
n Olisi aiheellista opettaa
kuorma-auton kuljettajaa pysymään omalla puolella tietä. Nokian
tiloista saataisiin Salon ekotorille/kierrätyskeskuk-
Verkosta
"Kyllä puomeille Tiedän ainakin yhden santatien, jolle saisi ehdottomasti välittömästi laittaa puomin Somerontien risteykseen, mikäli kaupunki lopettaa tieavustukset. Pelästynyt
n Salon työttömyysluvut
Miksi kuntatyöntekijöitä rangaistaan?
Olin vanhempainillassa. Salo tarvitsee nyt hyviä päättäjiä, jotka usettä ehdokkaiksi lupautuneiden nimet julkisteteellisesti, ammatillisesti, ikäjakauman puolesta kaltavat tehdä oikeita päätöksiä oikeaan aikaan. Olin kuin pölkyllä päähän lyöty. Riitelyyn ei Salossa ole aikaa.
Epätavallinen pakolainen
ulian Assange pääsee varmasti historian kirjoihin kiisteltynä nimenä jopa kahdella alalla, diplomatiassa ja ihmisoikeuksien tulkinnassa. Jokainen ehdokas pohtii eteen. Salaliittonäkemyksen mukaan pahantekijä on saatava ensin Ruotsiin ja sieltä amerikkalaiseen oikeuteen vastaamaan tekosistaan. syyskuuta. n Asuntoja on paljon Törkeää myynnissä eivätkä välittän On vaikea ymmärtää, jät pidä esittelyjä. mies. Kunnan menoista puolet ovat palkkamenoja. Edellisellä hänellä on vähemmän ystäviä kuin jälkimmäisellä. Paras lään Ei kaahailu lopu Aija- ke moneen vaivaan on liiklasta tullessa risteykseen kua enemmän. Nokian sadat miljoonat eurot pistettiin sileiksi ilman huolen häivää tulevasta. Ex-demari tunnetaan auton väristä. Mies syytteeseen! Siitä lähtien isot oikeuden rattaat ovat pyörineet Ruotsissa ja Britanniassa, Assangen asuinmaassa, ja ehkä myös Yhdysvalloissa. Salossa on toteutunut kunnallishallinnon ideaalin vastakohta; toimialajohto vie päätökseen ratkaisun, joka kuvataan ainoaksi vaihtoehdoksi. Samoin porkkanarahat, joita valtio on jakanut kunnille yli 500 miljoonaa euroa kuntaliitoksia varten. Kolmen vartin rupattelun jälkeen opettaja otti puheeksi tulevat lomautukset, jotka kestävät kaksi viikkoa. Kun valmistellaan perustellusti useampi vaihtoehto, tulee myös valmistelija aika pitkälti ymmärtäneeksi asioiden sisältöä. Myös Salon keskuskaikkea paineensietokykyä. Iloa ja valoa vaan jatkuu Toijaan asti. 2
Keskiviikkona 22. Ennen ei suupaakin. Ämmä
n Nokian Salon toiminto- selle hyvät tilat, varmaan puuttuu epäkohtiin. Kuljettajien sukupuolta en kerro. Heureka! Ruotsissa seksiä harrastanut mies oli harrastanut sitä väärin. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Salon menot pursuivat peruspalveluiden yli Nokia-huuman ansiosta, ja tätä ei voi nyt joko myöntää tai saavutetuista eduista poliittisista syistä luopua. Maan ulkoministerin medialle lukemat perustelut asiassa olivat pitkät kuin kansainvälisen oikeuden luento kaikista niistä oikeussäädöksistä, jotka tukevat turvapaikan myöntämistä tällaisessa tapauksessa. Pitäisi tehdä siltaremontti tien varren maksajien lukuun eikä tie muutenkaan tahdo pysyä kunnossa. varmasti omaa ehdolle asettumistaan vielä tavanomaista tarkemmin, kun tietää, että edessä on pääosin vain ikäviä päätöksiä. Valtuutettujen tulevaa urakkaa voisikin luonnehtia sanomalla, että seuraavat neljä vuotta valitaan koko ajan huonoista vaihtoehdoista sitä vähiten huonoa.
PUOLUEET kertovat ehdokasasettelustaan Salossa hyvin eri tavoin. Kuntaliitos on synnyttänyt pöhöä hallinnossa ja väliportaissa. Amerikkalaisten ja meidän muidenkin diplomaattien näkemyksen mukaan hän toimi vastoin perinnettä kunnioittaa salassapidon velvoitetta asioissa, joissa avoimuudesta koituu enemmän pahaa kuin hyvää, etenkin valtiosuhteiden hoidossa. ki vanhenevat ja rypistyvät Miksi osan veteraaneista täytyy kokea se, samoin ajallaan. Wikileaksin paljastuksista kohtalokkaita seurauksia alkoi tulla kuitenkin paljastajalle itselleen. Kuntavaalien ehdokaslistoja kootaan parhaillaan kovalla kiireellä. Vaikka lokakuisiin vaaleihin on vielä aikaa, käy puolueissa jo kova kuhina. Kuntauudistuksen myötä kaikkien kuntatyöntekijöiden palkat pyöristettiin ylöspäin ja kaikilla on irtisanomissuoja lain turvin vuoden 2014 alkuun asti. Lapset yhdistetään naapuriluokkaan ja kahden viikon jälkeen tehdään toisinpäin eli opettajan luokkakoko tuplaantuu. Jos päätöksenteko Salossa saadaan toimimaan enemmän ideaalin mukaisesti, tulee kaupungin toimintaan enemmän tehokkuutta kautta linjan mainitun vanhushoidon lisäksi. taan vasta, kun listojen virallinen jättöaika päätkuin sukupuolten tasa-arvon osaltakin, on puoSyksyn vaalitaistelusta on helppo ennustaa vätyy 18. ja osuva ilmaus. Syksyn kuluessa on vielä viimeinen tilaisuus istuvalla valtuustolla nostaa profiilia ja tehdä päätöksiä, jotka tähänastisista näennäissäästöistä poiketen näkyvät myös tilinpäätöksessä. Valtio on kurittanut kuntia joka vuosi eikä loppua näy. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
22.8.2012
KOLUMNI Assange ei ole paennut vielä mistään minnekään.
VESA JAAKOLA
Salo tarvitsee hyvät valtuutetut
Poliittinen syksy on Salossa jo käynnistynyt. Mikäli kaupunki poistaa avustukset, ei ole mitään järkeä pitää tietä kunnossa toisten ihmisten kulutusta varten." Läpikulkevaan liikenteeseen kyllästynyt. Näin kävi viimeksi ulkoministeri Erkki Tuomiojan pohdiskeluista Daily Telegraphissa.
Iltalehti
a Tekst
rit
040 7711 777
riittäisi kävijöitä kauem- n Töllintytär. Odotan näkeväni Salossa tämänkaltaisen kehityksen toteutuvan.
Ismo Saari kaupunginvaltuutettu (kesk.) Salo
n Olen yllätyksekseni bongannut viikon sisällä kaksi autoilijaa nastarenkailla Valurin ostoskeskuksessa Salossa. Eniten minua ihmetytti opettajan täysi tietämättömyys lomautusten syistä. Esi- vain pienet saivat. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Melkein Uuno nauroin ääneen. Vähemmällä rahalla on saatava nykyistä enemmän aikaan. Assange ei ole paennut vielä mistään minnekään, mutta saanut jo turvapaikan. Veroja ei voi nostaa loputtomiin ja kuntalain sekä arkijärjen mukaan siksi on pakko säästää. Yhteisvaikutus kestää kuukauden, jonka aikana liikuntavuorojen järjestäminen tms. Mutta vaalien jälkeen arki työtä. n Kirjoittaja on ammatiltaan diplomaatti.
Kainuun Sanomat
n On merkillinen sattuma, että samaan aikaan kun Assange avoimesti uhmaa Yhdysvaltoja ja sen presidenttiä, Venäjä on joutunut kansainvälisen arvostelun kohteeksi langetettuaan presidentti Vladimir Putinia arvostelleen Pussy Riot -yhtyeen naisjäsenille vankeustuomion.
Satakunnan Kansa
n On hyvä, että erilaisista vaihtoehdoista käydään keskustelua. Hän ei ole aivan tavallinen pakolainen. Läpi ajetaan samalla vauh- n Kunnallisvaalien lähesdilla, vaikka nopeuden tyessä, muistakaa ketkä pitäisi taajama-alueella olivat ajamassa alas Särkiolla 40 km/h. Surkeasti epäonnistuneiden henkilöstösäästöneuvottelujen tuloksena syntyvät lomautukset luen myös näennäissäästöiksi. Hän onnistui saamaan haltuunsa satojatuhansia luottamuksellisia ja salaisia asiakirjoja, enimmät Yhdysvaltain diplomaattien laatimia, ja alkoi julkaista niitä avoimessa lähteessään. Arviot lakkautettujen vanhainkotien investointitarpeesta ovat hyvin kyseenalaisia eivätkä perustu turvallisen ja hyvätasoisen vanhushoivan toteuttamisen vaatimuksiin. Vihreiden, perussuomasen kuntapoliitikon on pyslaisten ja vasemmistoliiton Salon uudella valtuustolla on edessään monia vaikeita ratkaisuja. Yhtä hyvä on, että myös perussuomalaiset pelkän vastustamisen sijasta vetävät linjaa.
Savon Sanomat
n Hermostuneessa ilmapiirissä pienen Suomenkin poliitikkojen lausahduksista ollaan kiinnostuneita, ja niistä tehdään pitkälle meneviä tulkintoja. Oikein
TÄTÄ MIELTÄ
jen lopettaminen on välttämätöntä, että saadaan Nokian kurssi jälleen nousuun. Vanhainkotien lakkautuspäätökset olivat ilmeinen virheratkaisu, joka ei perustunut tosiasioihin. Kunnon nainen 46v Näin ainakin, jos työnantaja on eri sukupuolta kuin n Vanha Suomen kansa ei hakija. Lomautuksiin johtaneita syitä on monia. Kristillisdemokraatit julkaisevat jo ehdokkaiden nimiä ja kuvia TULEVILTA valtuutetuilkunnittain puolueen nettita edellytetäänkin ennen sivuilla. Salon budjettivaje on valtava, yli 5 prosenttia eli 20 30 miljoonaa euroa vuodessa. Kun puolueet toitavaaliehdokkuuteen. Ilmassa on ollut jonkin verran stalinismia: kun joku on tuomittava, kyllä rikoskin keksitään.
J
nn
Elokuusta lähtien Assangesta on tullut jopa maailmanpoliittisen kiistelyn aihe. tan nettisivuilla on jo tietoja Kaupungissa joudutaan tekeehdokkaista. SDP-vetoinen ayliike ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin lomautukset. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, miksi näin tehdään, kuka näin tekee ja miksi vain kuntatyöntekijöitä rangaistaan eikä kaikkia kuntalaisia veroäyriä nostamalla. Kun tämän valtuuston viimeistä talousarviota laaditaan talousahdingon ja lomautusten aiheuttamien ongelmien keskellä sekä kunnallisvaalien sävyttäminä, syksystä voi tulla kuuma. On kovin vaarallista vastaan tulijalle, kun iso auto tulee sisäkurvissa vastaan. Läpikulkuliikennettä on enemmän kuin tien varren asukkaiden liikennettä. Talous
Ajelehtiva Salo on saatava ohjaukseen
Uuden Salon ensimmäinen valtuustokausi alkaa olla nähty ja koettu. Vastuunkantajat ovat lyyhistyneet vastuunsa alle eivätkä kykene pakollisiin suuriin muutoksiin tai niistä edes keskustelemaan.
Mikko Engren (ps.) Salo
eivät ole vielä saavuttaneet syvintä käyrää. Saatiin tietoja hänen seksuaalisesta käyttäytymisestään matkallaan Ruotsissa. Toimialajohtajan mantra Salon liian suuresta hoivapaikkamäärästä rinnastuu väkisinkin mielessäni Tuntemattoman sotilaan Hietasen tokaisuun, että kun asiantuntijat ovat laskeneet kalorien riittävän, niin ei voi olla nälkä. mään ratkaisuja, joista aina SDP kertoo Salossa lyövänjoku suuttuu. Eikös tässä pikkaisen ennakoida. on edessä heti. Hyvä, että joku rista alkaen. Salon talousahdinko nostaa toiminnan tehokkuusvaatimuksen korostuneesti esiin. Suuttumuksen sä listansa kiinni ensi viikolpelko ei saa kuitenkaan ohjala, jolloin asiasta myös kerrota ratkaisuja, vaan yksittäitaan. Kuvassa nykyinen valtuusto budjettikokouksessa tyttävä ja uskallettava katehdokkaiden nimiä alkaa viime vuoden joulukuussa. Presidentti ja patriarkka pääsevät esiintymään armeliaana nuorille vastustajilleen, jotka kirkossa rukoilivat jumalanäitiä karkottamaan Putinin ja lauloivat häntä tukevasta patriarkka Kirillistä paskiaisena.
LEHTO
nn
Assangen tapauksessa emme tiedä, millaisin perustein hän on Ecuadorilta turvapaikkaa hakenut. Poliittisen turvapaikan anomisesta ja myöntämisestä on erityiset säädökset Geneven sopimuksessa vuodelta 1951. Vauvasta vaatileike tallessa. Ecuadorissa Yhdysvaltain vastainen valtiojohto keksi myöntää poliittisen turvapaikan Wikileaks-sankarille. Kokoomus on puolestaan päättänyt, vovat listojensa olevan edustavia niin maantielaji. Turvapaikan saadakseen tavallisen pakolaisen on esitettävä uskottavat todisteet vainosta lähtömaassaan. Olkoot valtakunnalliset suositukset mitä tahansa, niin Salossa on hoivatason paikkoja liian vähän. Silloin tarvitaan keskinäisen kiHELPPO tehtävä ei täysien, monipuolisten Salon vaikea taloustilanne ei ole houkutin kunnastelun sijaan aitoa yhteistyötä Salon nousun ehdokaslistojen saaminen ole. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. Kuka painostaa. Koulutetut tienaavat, työn tekevät apulaiset. Kurttu muitten sodan aikana elän Minäkin muistan, kuka neiden. NI äänesti Kajalakodin lakkauttamisen puolesta, leh- n Kiitos kaupungin liikuntatarjonnasta. niin ikään tulla julkisuuteen Vastuunkanto on vaativa lähiaikoina. Pahinta on kuitenkin kotona pärjäämättömien jono, jossa pahimmat heitteillejätöt on vältetty vain siirtämällä vanhus sairaalaan, koska ympärivuorokautinen hoiva on ollut potilaalle välttämätön. Esa miten Assangen ja Ruotsin n Omakehulle haiseva äivälinen oikeusjuttu liittyy jänkäppänä. Kummallista n Vanhushoidossa sama
juttu. Assange tuli tunnetuksi pari vuotta sitten Wikileaks-nettisivuston perustajana ja päätoimijana. Jäi vaikutelma, että Julian Assange sai turvapaikan tulevalta vainolta, ei jo koetulta. Suomessa ikärasis- olisi hyväksynyt marsalmi myös paha, vaikka kaik- kasta tällaista elokuvaa. elokuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
SSS/ Minna Määttänen
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Vanhushoidon säästöt ovat puhuttaneet koko valtuustokauden. Pelkään, että ainakin pari seuraavaa vuotta mennään vieläkin syvemmälle. Vanhushoidon järjestäminen kuvaa hyvin Salon päätöksenteon etääntymistä tosielämästä. Vanhushoidon järjestämiseen liittyvät ongelmat ovat kai ikävin esimerkki uuden Salon ongelmista. Olipa naseva britteihin
Kiinteistömaailma ja Huoneistokeskus arvioivat, että piikki näkyy etupäässä uusien asuntojen kaupassa. Tavoite on, että alueella kuolisi liikenneonnettomuuksissa vuonna 2020 korkeintaan 11 ihmistä. Ylöstuvasta Aarniemeen -näytelmä on osa Varsinais-Suomessa toteutettavaa Kylämatka paikallistarinoiden esityssarjaa. UUTISET 7 UUTISET KULTTUURI
Ensi vuodeksi kaavailtu varainsiirtoveron muutos lisää asuntokauppoja loppuvuonna, uskovat kiinteistönvälittäjät. Kysymys Breivikin syyntakeisuudesta jakaa edelleen omaisten ja iskuista selvinneiden mielipiteitä. elokuuta 2012
www.sss.fi
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Ruuanlaitto yhä vieraampaa sekä lapsille että aikuisille
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 11
Rosberg, Häkkinen, Räikkönen... Työryhmän ehdottamien toimenpiteiden toteuttamisesta päättää VarsinaisSuomen Ely-keskuksen johtoryhmä. Myös nykyisessä 80 km/h yleisrajoituksessa piilee Klangin mukaan turvallisuusongelma. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Paimiolaisen sisustustarvikkeiden tukkuliikkeen myymälä avautui Tammisiltaan heinäkuussa. Hän harmitteli myös, kuinka huonosti kuntapalveluissa hyödynnetään teknologiaa.
Sivu 6
UUTISET 5
SSS/Marko Mattila
Oslo valmistautuu Breivikin tuomiopäivään
Norjassa tuomarit antavat perjantaina päätöksensä siitä, voidaanko joukkosurmaaja Anders Behring Breivik tuomita syyntakeisena Oslon ja Utöyan saaren iskuista. Aho puhui Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tilaisuudessa, jossa käsiteltiin kuntauudistusta. Hänen mielestään Suomessa ei enää nytkään saisi olla satasen nopeusrajoitusta muualla kuin moottoritiellä, jotta ihmishenkiä säästyisi. Keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta sanoo, että Keskusrikospoliisin toimipisteiden supistaminen heikentää merkittävästi järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden torjuntaa.
Sivu 8
Veromuutos voi tuoda piikin asuntokauppaan
PAIMIOSSA SYNTYI SISUSTUSBUUMI. Syyttäjien mielestä Breivik tulisi tuomita hoitoon, puolustuksen mielestä taas syyntakeisena vankilaan.
Sivu 9
Liikkuvan poliisin lakkautusesityksestä nousi meteli
Sisäministeriön työryhmän esitys poliisiin kohdistuvista säästötoimista kirvoitti ryhmän jäseniltä eriäviä mielipiteitä. Klang huomauttaa, että kun nopeus on yli 80 kilometriä tunnissa, kohtaamisonnettomuus tietää lähes varmaa kuolemaa. Kaupungin työttömyysprosentti oli heinäkuun lopussa tasan 14,0, kun se vielä kesäkuun lopussa oli 12,1. Klang kuuluu työryhmään, joka suunnittelee, kuinka valtakunnallisiin tavoitteisiin päästään Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Taivaan yrittäjä Kirsi Helin. Vuonna 2011 vastaava luku oli 33. Uudeksi yleisrajoitukseksi Klang ehdottaa 60 km/h taajamien ulkopuolella. Pikkukaupungissa toimii jo kymmenkunta sisustustarvikkeiden myyntiin, sisustussuunnitteluun, verhoiluun ja entisöintiin paneutunutta yritystä. Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen pitää selvänä, että liikkuvan poliisin lakkautus heikentäisi liikenneturvallisuutta. Suurinta kasvu on ollut Kemiönsaaressa, missä työttömyys on kohonnut peräti neljällä prosenttiyksiköllä, 9,4 prosenttiin. Näin tulee tapahtua, jos valtakunnalliseen tavoitteeseen liikennekuolemien vähentämisestä halutaan päästä, toteaa Varsinais-Suomen Ely-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang. Yleisrajoitusten piirissä on paljon teitä. Näytelmän kirjoittanut ja sen ohjaava Sarika Lipasti muun muassa haastatteli näytelmää varten viisi Hurmeen henkilökohtaisesti tuntenutta muurlalaista. Hän kertoo, että moni ajaa vähintään yleisrajoituksen mukaan, vaikka se ei aina olisi turvallista. Veroa maksetaan uudistuksen jälkeen asunnon velattomasta hinnasta, mikä voi tarkoittaa etenkin uuden asunnon ostajalle tuhansien eurojen kulua.
Sivu 5
Salon työttömyysprosentti jo 14
SSS/Marko Mattila
SSS | Talvikki Salin
Salon työttömyysaste on rikkonut 14 prosentin rajan. Työttömyys on lisääntynyt kuukauden aikana myös Salon ympäristökunnissa. Ahon mielestä Suomen kunnat ovat jo pitkään eläneet samalla tavalla kuin Etelä-Euroopan valtiot. Laaksonen?
URHEILU 13
Sää Salon seudulla
Epävakaista
(02) 770 2314
19 °c
TAKASIVU
Satasta saa pian ajaa ehkä vain moottoritiellä
Muutos tapahtuu kahdeksassa vuodessa, uskoo Ely-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri.
SSS | Jonna välikangaS
Satasen nopeusrajoituksista halutaan eroon Varsinais-Suomen ja Satakunnan vilkkailla maanteillä. Muurla otti osaa myös vuosi sitten ensimmäistä kertaa järjestettyyn sarjaan.
SSS/Tatu Gustafsson
SIVU 6
Nokian irtisanomiset näkyvät nyt kasvavana työttömyytenä Salossa.
SIVU10
Helena Leikonen ja Matti Wallius tunsivat hyvin taiteilija Viljo Hurmeen.. Satasen maantierajoitukset laskettaisiin 80 kilometriin tunnissa, tai vaihtoehtoisesti tielle olisi rakennettava keskikaide. Vallalla on nyt vanhahtava sisustustrendi, jonka päävärit ovat valkoinen, harmaa ja ruskea. Materiaalit ovat metallia, puuta ja muuta luonnonmateriaalia; ei mitään keinotekoista, kertoo 7. Työttömyys kasvoi heinäkuussa lähes koko maassa.
Viljo Hurmeesta tehtiin näytelmä
SSS | vEli-MaTTi HEnTTonEn
Muurlassa on valmistunut pienoisnäytelmä kuvataitelija Viljo Hurmeesta. Klang uskoo muutosten toteutuvan kahdeksassa vuodessa. Jos vastassa on raskas ajoneuvo, riittää pienempikin törmäysnopeus.
Aho: Suomen kunnat elävät kuin EteläEuroopan maat
Entisen pääministerin Esko Ahon mielestä Suomen kunnat ovat jo pitkään eläneet systemaattisesti yli varojensa
Oikean ratkaisun lähettäneiden kesken Signe, Signhild n toimitus@sss.fi
Mustia tomaatteja ja vanhan ajan pelakuita
Ensi kesän puutarhauutuudet esiteltiin jo ammattiväelle.
STT | MERJA ÅKERLIND
Harrastajapuutarhureille on ensi kesänä luvassa ainakin mustia ja ruskeita tomaatteja sekä pienikukkaisia, vanhan ajan pelargonioita. Signe, Varma Osoite: Valo, PL 327, 33101 Tampere. Eeliä onnitellen
Hajalan mamma ja pappa
Onnea Julialle 18 v
t. Klubi on toiminut vuodesta 1933 ja se oli pitkään valkoisten miesten linnake. Siellä ammattilaiset vastikään valitsivat puolestamme siemeniä ja pistokkaita, joista kasvatetaan kukkia ja vihanneksia myyntiin. Sauvossa
1 vuotta Eeli Rannikko 22.8. Mummi
En juhli 24.8. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Lisää uutuuksia on luvassa vuosina 2014 ja 2015. 4
KKO 29.8.
arvomme palkinnon. elokuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Iivari, Iivo Ruotsinkielinen kalenteri: Ivar
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Salossa
10 vuotta Ria Forss 22.8. Hän uskoo pinkin suosion jatkuvan ensi vuonna. Nyt perinnekantojen pistokkaista taistelevat naapurukset Tanska, Norja ja Suomi. A) Taivassalo Palkinto toimitetaan suoraan voittajalle. Keski-Euroopassa se on ollut trendi jo pidempään. Vanhan ajan pelakuut ovat olleet hitti Ruotsissa jo pidempään. Postimerkkien kuva-aiheiden pohjana on käytetty levyjen kansikuvia. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Syitä painon rätväkkään nousuun ei vielä tunneta. Ratkaisu ja palkinnon saaja julkaistaan aina kahden viikon kuluttua. Halikossa
10 vuotta Salla Friman 19.8. Pelakuu-uutuuksia esittelivät Lepaalla Koroisten puutarhan ohella kaksi muuta suomalaista merkittävää taimialan valtiasta: Huiskula ja Schetelig. Uutuuksina hän lupaa voimakkaan keltaisia ja oransseja, helppohoitoisia begonioita. Kesäkukista juuri petunia tarjoaa parhaat mahdollisuudet värileikkeihin. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. man lajikkeen kukat ovat kaksivärisiä.
Tänään
Elokuvat
kalenteri@sss.fi
Madagascar 3 (3D, dub), Bio Jukola, Somero klo 17 Ted, Bio Jännä, Salo klo 18.30 Madagascar 3 (2D, dub) Bio-Salo 2 klo 18.45 The Expendables 2, Bio Jukola, Somero klo 19 Madagascar 3 (2D, dub), Paimion Kino klo 19 The Expendables 2, Bio-Salo 1 klo 19
Teatteri
Syvä Laulu, romanimusikaali Paimion kesäteatterissa, Museomäellä klo 19
Muita tapahtumia
Kulttuurikeskus Villissä tapahtuu, (Heikolan talo) avoinna klo 816, Heidi Peltosen Tunnetupa avautuu klo 12 SSS Paimiossa, S-marketissa klo 1518 Merimaalari Adolf Bockista -luento Salossa, Veturitallissa klo 18, taidehistorioitsija Tuija Peltomaa
Pelakuun paluu
Vaaleanpunaiseen väriskaalaan sopivat myös monet pelargoniat. Sen voi päätellä puutarhaväen omassa näyttelyssä Lepaalla. Uudet postimerkit ilmestyvät syyskuun 3. Kunnian saivat Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Condoleezza Rice ja yritysjohtaja Darla Moore. Työturvallisuuden takaamiseksi lähetystehoja voidaan asennuksen ajaksi laskea. Yhä useam-
Tutkimus: Ilman sisaruksia ylipainon riski kasvaa huimasti
GÖTENBORG| STTTT
Perheen ainoina lapsina kasvaneista tulee aikuisina ylipainoisia liki puolet todennäköisemmin kuin sellaisista lapsista, joilla on sisaruksia, paljastaa tuore ruotsalaistutkimus. Halikossa
9 vuotta Timi Saarilampi 22.8. Klubi hyväksyi ensimmäisen mustaihoisen jäsenen vasta vuonna 1990.
1 vuotta Santeri Immaisi 22.8. KUKA ON SANTERI AHLGREN. Se hyväksyi ensimmäistä kertaa joukkoonsa naisjäseniä. Halikossa
Posti
10 vuotta Ada-Olivia Lietzén 22.8. Pelkään, että joudumme ensi vuonna myymään osalle asiakkaista eioota, tuumii Rouhiainen.
Kokouksia
Uskelan Metsästysyhdistys ry:n kesäkokous Salon Patarouvassa, (Joensuunkatu 1) klo 18
Salon ja Someron lähetyksissä tänään häiriöitä
Asennustyöt aiheuttavat häiriöitä Salon ja Someron alueilla näkyviin radio- ja tv-lähetyksiin tänään keskiviikkona klo 915 välisenä aikana. Augusta on tunnettu ammattilaisgolfin tärkeimpiin kuuluvan Masters-turnauksen kotina. MINKÄ kesken. Jokin aika sitten suosittiin tummia sävyjä, nyt pastelleja, kuten laventelinsinistä ja vaaleanpunaista, tietää Rouhiainen. Artistien ja yhtyeiden valintoja on Itellan apuna ollut tekemässä musiikin monitoimimies Esa Nieminen. B) Punkalaidun
Televisioristikko
C) Virrat D) Hämeenkyrö
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Nimi:
Onnen hetket
Jari Sillanpää ja Kaija Koo pääsevät postimerkkiin
ONNEA
Posti
Pikkuherra Rannikko täyttää 22.8.2012 yhden vuoden. 1. RISTIKKO 10.8. Nämä menestyneet naiset jakavat intohimomme golfiin ja molemmat ovat tunnettuja sekä arvostettuja jäsentemme joukossa, sanoi klubin puheenjohtaja Billy Payne. 3. Valon palkinnon saa
OSOITE
Huomenta päivää Televisioristikko
Vinkkaa juttu!
NIMI
Keskiviikkona 22. päivänä. A) Tanslalainen maajussi B) Kosminen kulkuri Osoite: C) Opettaja ohjaimissa RISTIKKO maailmalla D) Manne 8.8. Paimiossa
1 vuotta Veeti Lamminen 22.8. Joh. Salossa
10 vuotta Pinja Niemi 22.8. B) poliisilaitoksella C) radioasemalla Osoite: SSS/Ristikko, PL 117, 24101ravintolassa D) Salo. Arvomme palkinnon ristikon ratkaisseiden KUNNAN KESÄÄ ON SEURATTU SARJASSA KUNTA NIMELTÄ... MISSÄ KUUNTELIJA TOBY LOGAN RISTIKKO 22.8.: Vastauksen täytyy TYÖSKENTELEE. Vaihtelua saa esimerkiksi uusista petunialajikkeista, joita on jalostettu jo tunnettujen satojen vaihtoehtojen jatkoksi. Tämän vuoksi Salon ja Someron Kirkonkulman näkyvyys- ja kuuluvuusalueiden reunamilla voi esiintyä häiriöitä kaikilla tv-kanavilla sekä Radio Aallon, Radio Cityn, Yle Puheen ja Yle Radio Suomen/Turun Radion lähetyksissä. Ylipainon ja sisaruksettomuuden välinen yhteys on havaittu jo aikaisemmin Norjassa tehdyissä tutkimuksissa.
RISTIKKO 2 VIIKKOA SITTEN
TV-TRIVIA
2. Muita uusia aihepiirejä ovat lemmikkieläinten pennut sekä syksyiset tunnelmakuvat. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta HUIPPU: HYVÄ: IHAN KIVA: NO JOO: SURKEA: vääryydestä. Sitä varten kerättiin tietoja vajaalta 13 000 lapselta. (STT)
VASTAUKSET: 1d, 2a, 3b
1. 1990-luvun suosikkeja esittelevään postimerkkisarjaan on valittu myös Laura Voutilainen ja Anna Eriksson sekä yhtyeet Agents ja Yölintu. Paprikaperhe kasvaa ainakin mustan sekä makean vihreän lajikkeen verran.
Lehtikuva/Merja Åkerlind
Pinkki muotia
Muoti määrää puutarhassakin aika paljon. Suomusjärvellä
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. Tauselan mökillä kuitenkin on kahvipöytä katettuna kello 16.00 alkaen ja myöhemmin jatkamme iltaa nuotiotulilla.
Ritva vm 1952 (puh.02-4841452)
Iskelmätähdet Jari Sillanpää ja Kaija Koo saavat omat postimerkit syyskuussa. Tutkimuksen mukaan riski painon nousuun on sitä suurempi, mitä kauemmin on ollut sisaruksia vailla. 1: 9 Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: RISTIKKO 24.8. Merkit on suunnitellut graafikko Klaus Welp. voittaja: Alli Lietzen,
Muurla.
Mustaan tomaattiin on pystytty liittämään mustikan terveellisiä omainaisuuksia, tietää Reeta Rouhiainen.
Rice rikkoi golfklubin lasikaton
WASHINGTON | STT
Yhdysvalloissa Georgian osavaltiossa toimiva maailmankuulu golfklubi Augusta National on vihdoin astunut tasa-arvon tielle. Tuotantojohtaja Reeta Rouhiainen Koroisten Puutarhalta odottaa, että suomalaiset rakastuisivat vähitellen myös keltaiseen väriin kesäkukkaistutuksissaan. Luvassa on ensi kesäksi muun muassa ruskeita ja mustia tomaatteja sekä lisää chililajikkeita. Tutkimus kuuluu osana yleiseurooppalaiseen Ideficsprojektiin, jossa selvitellään 210 -vuotiaiden lasten elintapoja. Vastapainona työlle he laittavat kotona ruokaa ja napsaisevat mielellään joukkoon tuoreita makuja. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Vastauksen täytyy olla perillä viimeistään 3.9. Tähän uuteen puutarhaharrastajien ryhmään kuuluu Rouhiaisen havaintojen mukaan tavallista enemmän 3040-vuotiaita kaupunkilaisia myös miehiä, niin lapsiperheitä kuin sinkkuja. Digita tekee tuolloin asennustöitä Salon Isokylän täytelähetinasemalla. Yhtenä mahdollisena syynä tähän pidetään sitä, että ainoat lapset tottuvat pienenä saamaan niin paljon huomiota, että kompensoivat sitä aikuisena syömällä. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. Ratkaisu julkaistaan perjantaina 7.9. olla perillä viimeistään A) lääkäriasemalla seuraavan viikon keskiviikkona. Kuoreen tunnus Ruotsinkielinen kalenteri: "Ristikko 24.8.". (SSS)
Chili parvekkeelle
Varsinkin suurissa kaupungeissa on innostuttu kasvattamaan vihanneksia ja yrttejä parvekkeilla
Samalla vero ulotetaan koskemaan yhtiölainaa, millä on asunnon ostajan kukkaroon veronkorotusta suurempi vaikutus. Tavoitteena on saada rakennustyöt alulle maaliskuussa. Muutos tapahtuisi seuraavien kahdeksan vuoden aikana. Asunto-osakkeen ostajan varainsiirtovero on nousemassa vuodenvaihteessa 1,6 prosentista 2 prosenttiin. · hoida tarkasti yrityksen palkanlaskennan tehtävät · tunne palkanlaskennan kannalta keskeinen työlainsäädäntö ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet · käytä eri tiedonhakukanavia löytääksesi ajankohtaiset tiedot Aika: 3.9., 17.9., 1.10., 8.10. Ilmoittaudu viimeistään 24.8. Palviainen huomauttaa, että esimerkiksi usean miljoonan euron kerrostalokohteen asuntojen ostoa kaavailevalle vuokra-asuntosijoittajalle velkaosuuden huomioiminen verotuksessa tarkoittaa suurta summaa. Lisäksi vaaralliset risteykset tulisi tehdä turvallisemmiksi esimerkiksi kiertoliittymillä.
Valtakunnalliset tavoitteet mielessä
Klangin mielestä on valitettavaa, että Salossakin on vielä useita vilkkaita maanteitä, joissa nopeusrajoitus on 100 km/h eikä keskikaidetta ole. Hän ehdottaa, että yleisrajoitus taajamien ulkopuolella olisi 60 km/h. Hintaan sisältyy kahvit ja suolapala. Kiinteistönvälittäjien mukaan veromuutoksen vaikutus tuntuu eniten uusissa asunnoissa. Myös Kiinteistömaailma ennakoi, että esimerkiksi tietyltä alueelta uutta kaksiota haluavat tekevät kaupat mieluummin tämän vuoden puolella. Someron terveyskeskuksen johtava lääkäri Teuvo Jokinen hoitaa vajaan kolmen kuukauden ajan oman toimensa lisäksi perusturvajohtajan tehtävät. Nopeusrajoitusten tiukentamisen vaihtoehtona on keskikaiteiden määrän reipas lisääminen maanteille. Kosken kunnan hallinto- ja sosiaalijohtaja MarjaLeena Brander siirtyy uuteen tehtävään. Esimerkiksi Ruotsissa ei makseta varainsiirtoveroa osakekaupassa lainkaan. Tiellä on myös pahoja päällystevaurioita. Valmennus laskutetaan etukäteen. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Alle 40-vuotiaan ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa. Monitoimihalliin on tulossa muun muassa jalkapallokenttä, jumppasali ja kuntosali. OAJ:n laskujen mukaan kou-
lujen, päiväkotien ja oppilaitosten sisäilman korjausvelka on kaikkiaan noin 3,7 miljardia euroa. Varsinais-Suomessa kuoli liikenneonnettomuuksissa 33 ihmistä vuonna 2011. Uudiskohteiden myyntihinta voi usein olla puolet velattomasta hinnasta. Moni ajaa sitten vähintään 80 km/h, vaikka se ei joka kohdassa olisi turvallistakaan, Klang kertoo. Jopa kahdessa kolmasosassa kouluja, päiväkoteja ja oppilaitoksia ilmoitetaan esiintyvän sisäilmaongelmia. Tutkimme tien tilanteen ja
nopeusrajoitusohjeen mukaan 80 kilometriä tunnissa on sopiva rajoitus kyseiselle tieosuudelle, Klang sanoo.
Salolaiset eivät kannata nopeusrajoitusten laskemista
Yleisrajoitukset ongelmallisia
Klangin mukaan myös yleisrajoitukset aiheuttavat liikenteessä vaaraa, koska moni pitää 80 kilometrin yleisrajoitusta miniminopeutena. Sitovat ilmoittautumiset 30.8. Elinkeinojohtaja Kirsi Palviainen on huolissaan siitä, miten kansainväliset kiinteistösijoittajat suhtautuvat Suomeen.
Tilapäinen piikki kauppoihin
Kiinteistönvälittäjät uskovat, että varainsiirtoveron muutos houkuttaa ihmisiä asuntokaupoille ennen vuodenvaihdetta.
Yrityssalo Oy, Örninkatu 15, 24100 Salo, www.yrityssalo.fi. Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen 50 000 euron tuesta yksityisen monitoimihallin rakentamiskustannuksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi Perniöntie ja Somerontie. Pelkästään kosteusvaurioiden vuoksi korjaustarpeessa olevia kouluja ja päiväkoteja on noin 2 000. Kyseessä on Liedon, Kosken, Marttilan ja Tarvasjoen yhteinen yhteistoiminta-alue, joka on välivaihe matkalla suurempaan muutokseen. Pellervon taloustutkimus PTT uskoo, että veromuutoksen vaikutus näkyy kauppamäärässä lähinnä joulukuussa. Yleisrajoitusten piirissä on aivan valtava määrä teitä. Palviaisen mukaan muutokseen liittyy lainsäädännöllisiä haasteita, kuten se, mitä lainoja tarkalleen lasketaan mukaan. Suunnitelma on hänen mukaansa puhtaaksikirjoittamista vaille valmis. elokuuta 2012 PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki
5499,57 2,276
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
Salon seutu kotimaa Talous
Purevasti paikallista
Lyhyet
Sauvon valtuusto hyväksyi tuen monitoimihallille
Nokia Oyj Euribor 12 kk 0,860 3 kk 0,318
+1,03 % +1,34 % -0,007 -0,007
Satasen nopeuksista halutaan eroon Varsinais-Suomen teillä
Nopeusrajoitukset halutaan vilkkailla maanteillä laskea 80 km/h kahdeksan vuoden sisällä.
jonna.valikangas@sss.fi
SSS | Jonna VälikangaS
SSS/Marko Mattila
Satasen nopeusrajoituksia joudutaan alentamaan VarsinaisSuomen ja Satakunnan vilkkailla maanteillä. Palkanlaskennan ja työlainsäädännön aukoton tuntemus on yritykselle välttämätöntä. Kohtaamisonnettomuudet ovat merkittävä liikennekuolemien aiheuttaja maanteillä. klo 16.30 - 18.00 Paikka: Innomo, (Yrityssalon B-porras, 2.krs) Örninkatu 15, Salo Valmennuksen kokonaishinta on 50e + alv. Ne jotka ajavat kovaa, tekevät sen joka tapauksessa.
ALOTECH JA SOVELTO
Tarjoaa uutta oppia ICT-alaan
Timo Dahlbom, Salo
Nopeusrajoitusten laskeminen ei ole hyvä juttu. Jotta tilanne lähtisi korjaantumaan, tulisi korjausrakentamisen elvytyspaketin olla vähintään 100150 miljoonaa euroa vuodessa ja ulottaa ohjelma kymmenelle vuodelle. Kalliimmissa eli uusissa asunnoissa vaikutus on merkittävä. Jotta pääsemme valtakunnan tavoitteisiin, kuolleita saisi olla enintään 11 vuonna 2020, Klang kertoo. Kun nopeus on yli 80 kilometriä tunnissa, kohtaamisonnettomuus tietää lähes varmaa kuolemaa. mennessä jari.valimaa@yrityssalo.fi. Näin on tehtävä, jos valtakunnallisen liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteisiin halutaan päästä, sanoo Varsinais-Suomen Ely-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang. =============================
Teksti: SSS | Eeva Lehtinen, Kuvat: SSS | Marko Mattila
P
haluihin. SSS | päivi Malin-perho
Johtava lääkäri perusturvajohtajan sijaiseksi Somerolla
SoMERo. Onnettomuudet eivät johdu nopeusrajoituksista, vaan ajajasta. SSS | päivi Malin-perho
Hallintojohtaja Brander uuteen virkaan ensi vuoden alussa
koSki. Hallinto- ja tukipalvelujen esimiehen virka perustetaan ensi vuoden alussa. Valtakunnallinen tavoite on laskea liikenteessä kuolleiden määrä korkeintaan 136 henkeen vuonna 2020. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pitää järjestön keräämiä tuoreita tietoja sisäilmaongelmista karmaisevina. Järjestely kestää joulukuun alkuun, jolloin viran vakinainen hoitaja Taru Nordlund palaa perusturvajohtajan työhön virkavapaalta.
OAJ: Elvytyspaketti koulujen sisäilmakorjauksiin
Nopeusrajoitusten tiukentamisen vaihtoehtona on keskikaiteiden määrän reipas lisääminen maanteille. klo 8.30 - 11.30 Paikka: Innomo, (Yrityssalon B-porras, 2.krs) Örninkatu 15, Salo Tilaisuus on maksuton, mutta peruuttamatta jättämisestä Sovelto veloittaa 100 EUR. mennessä osoitteeseen info@sovelto.fi. Kauppojen määrä on lähtökohtaisesti alhaisemmalla tasolla loppuvuoden, Lahtinen sanoo. Lisäksi vaaralliset risteykset tulisi tehdä turvallisemmiksi esimerkiksi kiertoliittymillä. Vanhankin asunnon ostaminen voi kallistua, jos taloyhtiössä on takana esimerkiksi putkiremontti. Sillä ei välttämättä paranneta yhtään liikenneturvallisuutta, koska älyttömät ohitukset lisääntyvät, jos liikenne matelee. SSS | Minna Filppu
Väliaikainen hoitaja tarvitaan, sillä nykyinen perusturvajohtajan sijainen Hanna Karojärvi lopettaa työssä syyskuun puolivälissä. Hallituksen esitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn syksyllä. Someron kaupunginhallitus päätti, että Jokiselle maksetaan perusturvajohtajan tehtävien hoidosta 250 euroa kuukaudessa. Nopeuksia ei pidä tiputtaa, koska onnettomuuksien syyt ovat ratin takana, eikä nopeusrajoituksissa.
Aamiaisseminaarin aiheina mm: · Modernin tietotyön välineet ja osaamistarpeet Sovelton koulutus ja ratkaisutarjontaa Kehityspäällikkö Juha Laamanen, Sovelto · Mobiiliteknologioiden hyödyntäminen liiketoiminnassa Senior-konsultti Tuukka Salonen, Sovelto Aika: 30.8. ============================== Tarkemmat ohjelmat: www.yritysalo.fi/tapahtumat
Yrityssalo hallinnoi ESR-rahoitteista hanketta, jotka mahdollistavat pkyritysten yritystoiminnan kehittämisen ja liiketoiminnan kasvuun kannustamisen. Salossa Vaskiontiellä satasen nopeusrajoitus laskettiin jo 80 kilometriin yksittäisen tienkäyttäjän aloitteesta. PeimariAreenaa ajaa talkooporukan etunenässä sauvolainen jalkapalloaktiivi Olli-Pekka Dahl, joka kävi esittelemässä hanketta valtuustolle maanantaina. Uuden lain tulkinnat saattavat säilyä pitkään epäselvinä, Palviainen sanoo.
ALKAT HALTUUN!
Palkkahallinnon koulutus
Veromuutos tuo lisälaskun asunnonostajalle
Kiinteistönvälittäjät: Varainsiirtoverosta tilapäinen piikki asuntokauppoihin loppuvuonna.
STT | Jaana VaaHTio
Asunnonostaja maksaa pian aiempaa enemmän veroa. Niissä yhtiölainaosuus on tyypillisesti 50 prosenttia, jopa 70 prosentin luokkaa, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen. Tämä ehdotus on mukana suunnitelmassamme VarsinaisSuomen ja Satakunnan liikenneturvallisuuden parantamisesta, Klang sanoo. Huonot talousuutiset voivat heijastua nopeasti osto-
Kenelle: Kirjanpitäjille, yrittäjille ja yritysten palkkahallinnon ammattilaisille. Mahdollista on, että vuodenvaihteen jälkeen nähdään hiljentymistä, sanoo liiketoimintajohtaja Antti Toivanen. Työryhmän ehdottamien käytännön toimenpiteiden toteutuksesta päättää viime kädessä Varsinais-Suomen Ely-keskuksen johtoryhmä.
SaUVo. Jos yli 80 nopeudessa tulee kohtaamisonnettomuus, toinen tai molemmat osapuolet loukkaantuvat vakavasti tai kuolevat lähes varmasti. Nopeusrajoitus vilkkailla maanteillä laskisi Klangin mukaan 80 kilometriin tunnissa tai vaihtoehtoisesti tielle pitäisi rakentaa keskikaide. Tutkimusjohtaja Markus Lahtinen muistuttaa, että asunto on iso investointi, jonka hankintaan vaikuttavat useat seikat. Ei ne onnettomuudet tapahdu sadan kilometrin vauhdissa, vaan törkeissä ylinopeuksissa. Erityisesti uuden asunnon ostajalle varainsiirtoveron muutos voi tarkoittaa tuhansien eurojen lisälaskua. Kiinnostus Suomeen vähenee, Palviainen uskoo. Nopeusrajoitusten laskemisen avulla voitaisiin tottakai välttyä vakavilta onnettomuuksilta, jos rajoituksia vain noudatettaisiin.
Pekka Välikangas, Salo
Ajatus vaikuttaa tyhmältä, koska tiet ovat niin hyvässä kunnossa. Valtion kassaan on tarkoitus kerätä muutoksella noin 80 miljoonaa euroa. Nykyisin veroa maksetaan asunnon myyntihinnasta. Uudistuksen jälkeen vero peritään asunnon velattomasta hinnasta, johon lasketaan mukaan osuus taloyhtiön velasta. En kannata yleistä rajoitusten laskua, vaan pitää toimia tilanteen mukaan.
Marja Lehtonen, Salo
Ei se mikään ihan mahdoton ajatus ole, mutta en usko, että ihmiset noudattaisivat uusia rajoituksia kovin hyvin. Viime vuonna Suomen liikenteessä kuoli 295 ihmistä. Jos vastassa on raskas ajoneuvo, hitaampikin nopeus kuin 80 km/h riittää aiheuttamaan vakavan loukkaantumisen tai kuoleman. Hitaammasta törmäyksestä yleensä sentään selvitään hengissä. Rakennusteollisuus RT:n mukaan kiinteistöt joutuvat sijoituskohteena muita huonompaan asemaan. Brander on valittu Härkätien alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto- ja talouspäällikön virkaan. OAJ:n tutkimukseen koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien sisäilmasta vastasi noin 530 rehtoria, päiväkodin johtajaa ja työsuojeluvaltuutettua yli 150 kunnasta. Epävarmuus työllisyydestä kasvaa syksyn aikana, mikä saa ihmiset varovaiseksi asunnon ostopäätöksissä. Kosken, Marttilan ja Tarvasjoen kuntien oma sosiaalitoimi siirtyy vuoden 2015 alussa Liedon kunnan alaisuuteen lukuunottamatta päivähoitoa ja esiopetusta. Tehtävänämme on viestiä eri hankkeiden mahdollisuuksista, joista tämä ilmoitus on yksi esimerkki.
Rakennusala tyrmää
Rakennus- ja kiinteistöala on hyvin yksimielisesti veromuutosta vastaan. Huoneistokeskus arvioi, että tilapäinen piikki nähdään etenkin uusien asuntojen kaupassa. Huonolla kelillä rajoitusten kuuluu olla alhaisemmat, mutta ei muuten. Työryhmässä ovat olleet mukana Ely-keskuksen lisäksi liikkuva poliisi, Varsinais-Suomen ja Satakunnan poliisilaitokset, kuntaedustajia, konsultti, liikennepsykologi sekä kommentoijana myös liikennepsykologian professori, Klang luettelee. Rakennusteollisuuden mielestä selkeämpää olisi nostaa vain veroprosenttia. Suomessa ei enää nytkään saisi olla satasen nopeusrajoitusta missään muualla kuin moottoritiellä, jos oikeasti halutaan säästää ihmishenkiä, Klang sanoo.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ vaatii elvytyspakettia vauhdittamaan koulujen sisäilmakorjauksia. (STT)
yrityssalo.fi/tapahtumat
S
Kasper Ollikainen, Perniö
Ei kuullosta hyvältä ajatukselta, koska nykyautot ovat sen verran turvallisia
Poliisi pidätti epäillyn ampujan tapahtumapaikan läheisyydestä. 22.-2
jotkut palvelut toimivat paremmin, mutta jotkut paljon heikommin. 9% alv) 12 kk:n maksuerä 246,00 6 kk:n maksuerä 126,50 3 kk:n maksuerä 64,80
ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3970
PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2012 ISSN 0782-5404. Sisältöön vaikuttaminen ei kuitenkaan välttämättä edellytä palveluntuottajien kirjon laajentamista. Missä viipyvät avaukset digitaalisen koulun kehittämisestä. Nyt Salon työttö-
myysprosentti lähestyy Turun kaupungin lukua, joka oli heinäkuun lopussa 14,6. Kuntavaalit pitäisi järjestää samaan aikaan eduskuntavaalien kanssa, jotta yhteiskunnalliselle päätöksenteolle saataisiin neljän vuoden katkeamaton toiminta-aika. Kauppias sen sijaan kysyy asiakkaan mielipidettä, jos kauppias haluaa. Uhri on toimitettu sairaalahoitoon. Muistatteko tutkimuksen, jonka mukaan pojat oppivat englantia paremmin kuin tytöt, koska pelaavat tietokonepelejä. Meidän ei pidä vaieta Venäjän oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevista ongelmista. Aho moitti käynnissä olevaa kuntauudistusta yhteen muottiin valamisesta. Aho perusteli vertaustaan valtiosihteeri Raimo Sailaksen laatimalla grafiikalla, jonka mukaan kuntien menot ovat pitkään olleet tuloja suuremmat. Työttömyys kasvoi heinäkuussa suurimmassa osassa maata. EVA ehdottaa lakiin kirjattavaa palvelualoitetta, jonka avulla yksityiset toimijat voisivat kilpailla julkisten palvelujen tuottamisesta ja antaa kuntalaisille vaihtoehtoja. Varsinais-Suomen TE-keskuksen mukaan myös kaikissa Salon ympäristökunnissa työttömyys on kesäkuun lopusta kasvanut. Korkea inflaatio uhkaa kuluttajien ostovoimaa, sillä palkkoMääräaikaistilaus (sis. Kuhalammen mukaan viiden
Avoinna ma-pe la su klo 6.30-16.00 klo 7.00-12.00 klo 7.30-12.00
prosentin inflaatiovauhti voi toteutua Suomessa parin vuoden päästä, jolloin EU-päättäjien nykyisten ratkaisujen vaikutukset alkavat näkyä. Suomen ei tule Niinistön mukaan kuitenkaan toimia Venäjän ongelmien osoittajana vaan pikemminkin ratkaisujen esittäjänä.
EVA: Nykyinen kuntauudistus ei pelasta kuntien taloutta
Esko Ahon mielestä kunnat elävät jatkuvasti yli varojensa.
STT | TUOMO POlO
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuoreen raportin mukaan nyt kaavailtu kuntauudistus ei pelasta julkisia palveluja tai kuntien taloutta. Se ei olisi kenenkään etu, Niinistö sanoi. klo 6.00-12.00 Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
velkaongelmista. asti). 6
Keskiviikkona 22. Tämä käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastosta. Kunnallisia palveluita voisivat järjestää muun muassa yksityiset tai yhteisöt, jotta kuntalaisille saataisiin enemmän vaihtoehtoja. Aho kysyi.
Kuluttajan kunta
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Palvelut auki! -raportin kantavana käsitteenä on valinnanvapaus: annetaan palveluiden käyttäjille vapaus valita palveluntuottaja ja vaikuttaa palvelun sisältöön aina, kun se on mahdollista. Raportin julkistamistilaisuudessa puhunut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) suhtautui ehdotukseen varovaisen myönteisesti. Tuoreimpien tilastojen mukaan inflaatio oli heinäkuussa 2,9 prosenttia. Kuntien palveluiden järjestämisestä ja kustannuksista pitäisi EVAn mielestä tehdä läpinäkyviä. Salon seutukunnan eli Salon ja Someron työttömyys oli heinäkuussa 13,3 prosenttia, mikä on jo enemmän kuin Turun seutukunnan, joka oli 11,4 prosenttia. Kuntalaisesta on moneksi. Ajautuuko kuntalainen tällaiseen rooliin, kun hän ei voi enää luottaa verovaroilla kustannettavien kunnallisten palvelujen laatuun ja määrään. 9% alv) 12 kk 277,00 6 kk 144,00 3 kk 76,00 1 kk 30,00
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
SOKOS SALO · mape 920 · la 918 · su 1216 · Kauppakeskus Plaza · puh 075 3030 1303 · sokos.fi ·
(0,0828 /puhelu + 0,1199 /min)
jen on vaikea pysyä hintojen nousun perässä. Aho harmitteli myös, että teknologia on kokonaan jäänyt hyödyntämättä kuntapalveluissa. Myös kunnanvaltuustojen kokoa tulisi leikata ja valtuutettujen palkkiot pitäisi vähintään kaksinkertaistaa.
"Optimaalista kuntakokoa ei ole"
Harvardin yliopistoon julkisen ja yksityisen suhdetta tutkimaan siirtyvä Esko Aho katsoo, että Suomen kunnat ovat jo pitkään eläneet yli varojensa. (STT)
12
9 SALO TURKU 6
SSS | Talvikki Salin
Salon työttömyysaste on noussut kuukaudessa lähes kahdella prosenttiyksiköllä. Salon seutukunnassa oli yli 4 000 työtöntä, mikä on 17,7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Viime vuoden heinäkuusta määrä kasvoi 800 henkilöllä eli 3,4 prosentilla, kun koko maassa työttömien määrä kasvoi 2,9 prosentilla. Uskomme, että valittu linja jatkuu. Edellytyksenä kuitenkin on, että palkat pysyvät hintojen nousun perässä eikä maksukyky heikkene esimerkiksi työpaikan menettämisen takia.
Puhelin (02) 770 2610 Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.459 kpl (LT-levikki 2011) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00 Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7702 562 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TILAUSHINNAT 1.6.2012 alkaen. Kaikkialla Suomessa ei kuitenkaan ole palvelumarkkinoita ja kunnan tuotanto voi olla silloin ainoa luotettava keino. Pitäisikö kuntalaisen keskittyä nyt vain kuluttajan rooliin ja jatkuvasti vertailla, kilpailuttaa, sopia ja reklamoida. Surkeassa taloudellisessa tilanteessa moni kunnankin tuottama palvelu on uhattuna, mutta on olemassa palveluita, jotka ovat ihmisen elämän kannalta niin tärkeitä, että niitä ei voi jättää yrittämisen tai vapaaehtoistyön varaan. Pienissä kunnissa ei riitä asiantuntijuutta kaikkiin palveluihin.
EVA hAlUAA KESKITTyä KUnTAUUdISTUKSESSA pAlVElUIhIn
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA vaatii syvällisempää keskustelua julkisten palveluiden järjestämisestä ja tuottamisen tavoista. Esimerkiksi hoiva ja opetus eivät voi olla kiinni siitä, paljonko ne tuottavat voittoa tai kauanko vapaaehtoisten yhteishenki elää.
NÄKÖKULMA
t kaikissaa tuottei t
Etu ei koske Sokos-etu-tu otteita.
ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Ennuste: Inflaatio kiihtyy Suomessa jopa viiteen prosenttiin
Asiakasomistajapäivät myös Lohjan Sokoksessa ja Nummelan Emotionissa (25.8. Ampujaksi epäillään paikkakuntalaista noin 75-vuotiasta miestä. Hintojen nopea nousu rankaisee tallettajia ja kannustaa sijoittamaan mahdollisimman vakaisiin kohteisiin kuten kiinteistöihin. STT | Minna RaJainMÄki, annU MaRJanEn
Inflaatio kiihtyy Suomessa lähivuosina jopa viiteen prosenttiin, ennakoi Säästöpankkiryhmä markkinakatsauksessaan. Ajatus on, että se on mahdollista hyvin usein. Asuntovelalliselle näkymät voivat olla valoisat, sillä korkea inflaatio matalien korkojen aikana syö velkataakkaa. Hänen saamansa vammat ovat vakavat. (Euroopan keskuspankki) EKP painaa lisää rahaa ja se joutuu jossain vaiheessa setelirahoittamaan kriisivaltioita, Kuhalampi sanoo. Nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvussa lähes koko maassa.
Niinistö haluaa pitää Venäjän ihmisoikeusongelmat esillä
STT | TUOMaS SavOnEn
Venäjä ja EU nousivat etusijalle, kun presidentti Sauli Niinistö asteli pitämään puhetta ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä eilen Helsingissä. Määrä kasvoi kuukauden aikana 2 100 henkilöllä, mikä
johtui pääasiassa heinäkuulle tyypillisistä tekijöistä, kuten määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä ja juuri valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille. EVAn mielestä uudistuksessa keskitytään liikaa kuntien määrään. Lisäksi palveluiden järjestäminen pitäisi avata kilpailulle. Yhteensä Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kuun lopussa 274 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 7 700 enem-
män kuin vuotta aikaisemmin. Isossa kunnassa
AsiAkAsomistAjApäivät
keskiviikosta sunnuntaihin
kortilla s-Etu 6.8. Hän nosti esimerkiksi pankkipalvelut, joista kuntapuolella voitaisiin ottaa mallia. Ajattelemme olevamme pikkuisen parempia ja etteivät samat ongelmat kosketa meitä, Aho sanoi EVAn tilaisuudessa. Välikohtauksen taustalla on ilmeisesti pitkään jatkunut riita tien käytöstä. 1990-luvun alussa etäisyys
pankkikonttoriin mittasi palvelun laatua. Puheenvuoroon löi leimansa viimeaikainen keskustelu Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Pussy Riot -yhtyeen vankilatuomioista. Puhetta odotettiin mielenkiinnolla, sillä ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa johtava Niinistö ei ollut aiemmin pitänyt yhtä perusteellista linjapuhetta ulkopolitiikasta. Heinäkuun lopussa Varsinais-Suomen työttömyysprosentti oli 10,6, kun koko maan
2007
2008
2009
2010
2011
2012
SSS/HL
Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskus
työttömyysprosentti oli 10,2. Nykyään meillä on ehkä maailman parhaat pankkipalvelut. Optimaalista kuntakokoa on turha etsiä, koska sellaista ei ole olemassa. Uusia avoimia työpaikkoja oli 250 eli 26,9 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Vuodesta 2008 Salon seutukunnan työttömyys on lähes tuplaantunut.
Työttömyys kasvanut lähes koko maassa
Kaikissa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 24 600 työtöntä työnhakijaa. Parin vuoden takaisessa Kuntaliiton Kuntalaisen muuttuvat roolit -julkaisussa hänet määritellään potilaaksi, ostajaksi, kansalaisvelvollisuuden täyttäjäksi, palvelun käyttäjäksi, kuluttajaksi ja vielä kansalaiseksikin. Virkkusen mukaan kuntien rakennemuutos on kuntauudistuksen ensimmäinen askel, koska pienet kunnat ovat jo nyt tehneet monimutkaisia organisaatiojärjestelyjä palvelujen takaamiseksi. Niinistön mukaan Venäjästä ei ole tullut kaikkea sitä, mitä venäläiset ovat toivoneet. Tämä pettymys ja turhautuminen näkyy presidentin mielestä venäläisen kansalaisyhteiskunnan viimeaikaisissa reaktioissa. Heinäkuun lopussa Salon työttömyysaste oli 14,0 prosenttia eli työttömiä oli 3 653, mikä on 484 enemmän kuin kesäkuun lopussa. Markkinastrategi Miska Kuhalampi arvioi, että inflaation kiihtyminen näyttää väistämättömältä, koska se on ainoa realistinen tie ulos euromaiden
ark ja vkl klo 06.00 11.00 Muut alueet: (ei Uusimaa) -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. klo 6.00-16.00 Viikonl. Heinäkuun lopussa työttömyysprosentti oli Kemiönsaaressa 9,4, Somerolla 8,9, Koskella 8,1, Paimiossa 5,1 ja Sauvossa 4,9. Jatkuva säästötilaus (sis. Olemme eläneet samalla tavalla kuin Etelä-Euroopan valtiot, ja se on yksi syy kuntien kriisiin. Pakko ei ole. Välikohtaus sattui tiistaina aamupäivällä noin kello 11. Kuhalammen mukaan velkakriisi voisi ratketa myös valtioiden konkurssien tai riittävän rajujen säästötoimien avulla, mutta niihin EU-päättäjät eivät ole valmiita. Ennusteen toteutuessa hinnat nousisivat huomattavasti nykyistä rivakammin. Kemiönsaaressa työttömyys kasvoi jopa neljällä
prosenttiyksiköllä. Vuosi sitten vastaavaan aikaan Salon työttömyysprosentti oli vielä 11,6. Säästöpankkiryhmän mukaan inflaatiopaine kasvaa euroalueen velkakriisin takia. Julkishallinnossa jopa edellytetään kansalaisten kuulemista. EVA haluaa myös hajauttaa päätöksentekoa, jottei päätöksiä tehtäisi aina pelkästään ylhäältä alaspäin. Kunnallisia palveluja on monenlaisia ja niitä käyttävät kaikki. Hänen epäillään ampuneen uhriaan pienoiskiväärillä lähietäisyydeltä ylävartaloon. Kuntalainen voi aktiivisesti vaikuttaa myös kunnallisten palvelujen sisältöön. Raportin mukaan rakenteiden sijaan pitäisi keskittyä kuntien palvelutuotannon uudistamiseen. elokuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
% 15
Salon työttömyysaste jatkaa nousuaan
Kemiönsaaressa työttömien määrä kasvoi peräti neljä prosenttiyksikköä kuukaudessa.
talvikki.salin@sss.fi
TYÖTTÖMYYDEN KEHITYS SEUTUKUNNISSA, HEINÄKUU
Riita tien käytöstä mies ampui toista pienoiskiväärillä
Noin 70-vuotiasta miestä ammuttiin tiistaina useita kertoja Soinissa Etelä-Pohjanmaalla. Epäilty ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan
Silloin ei uusita huonekaluja, vaan hankitaan enemmän pientä sisustustavaraa. Myös sisustuspuoti Torpparin Werstaan asiakkaista suuri osa tulee oman kunnan ulkopuolelta.
Rustiikkinen tyyli pitää otteessaan
Paimiolaisten sisustusliikkeiden valikoimat osoittavat, että trendiaallon harjalla on vanhahtava, karkeatekoinen tyyli. Liiketilan palo toi hänet Paimion keskustaan kolme vuotta sitten. Paimion sisustusliikkeissä on aika erityyppisiä yrittäjiä, arvioi myös Sisustus Aisteilla -liikkeen omistaja Jaana Kirsi, joka ei myy valmiita tuotteita, vaan tekee työtä sisustussuunnittelusta sen toteutukseen verhoiluineen kaikkineen.
pa uudistaa kotia, Jaana Kirsi toteaa. Yrittäjyys oli tuttua, mutta vaihdoin alaa siihen, mihin minulla oli luontaista taipumusta. Jouluna on tarjolla jonkin verran punaista, mutta muuten käytössä on murrettuja ja pehmeitä värisävyjä.
Salon kansalaisopisto lisää maahanmuuttajakoulutusta
jaana.pakarinen@sss.fi
Sauvon kunta kaavoittaa keskustaan asuinalueen
SSS/Tatu Gustafsson
SSS | Jaana pakarinen
Kommentoi
verkossa
minna.filppu@sss.fi
SSS | Minna Filppu
Salon kansalaisopiston syksyn tarjonnassa on lisätty maahanmuuttajakoulutuksen määrää. Hän näkee pikkukaupungin runsaan sisustustarjonnan takana paljon asiasta innostuneita paimiolaisia, mutta toteaa, että asiakkaita tarvitaan myös muualta. Uutta tuodaan Ruotsista, Tanskasta, Ranskasta ja Englannista. Annarina Yöntilää harmittaa, että viime vuosina useita sisustusliikkeitä on perustettu mitättömillä tiedoilla ja taidoilla. Kunta kaavoittaa uuden alueen ja muuttaa vanhaa kaavaa. Taivaan tuotteet ovat vanhan näköisiä ja tyyli maanläheistä ripauksella romantiikkaa. Tamminen painottaa avoimen yliopiston opetusta väylänä myöhempiin yliopistoopintoihin. Omakotivaltaiselle alueelle saattaa tulla myös rivitalotontteja, kunnanjohtaja Seppo Allén kertoo. Loma-aikana asiakkaita käy ympäri Suomen. Perustin lopulta alan yrityksen Sisustus Aisteilla, koska ompelu ja verhoilu ovat intohimoni! Se on parasta, mitä voin tehdä, hän hehkuttaa. Esimerkiksi valaisimet ja tekstiilit löytyivät hirveällä vaivalla. Olemme vain kiitollisia, että seurakunta lähti tähän mukaan, toteaa Tamminen. Adalmiinan Helmen navettaliikkeen markkina-aluetta on koko eteläinen Suomi, mutta pääosa tuotteista menee Turun ympäristöön ja Länsi-Uudellemaalle. Tarjolla olevat värit ovat pääosin harmaata, valkoista ja ruskean eri sävyjä ruosteesta lähtien. Avoin yliopisto ei vaadi minkäänlaista pohjakoulutusta. Sama pätee kodinhoitohuoneeseen, hän vinkkaa.
Paimio vetää asiakkaita
Jaana Kirsi avasi sisustus- ja ompeluliikkeensä seitsemän vuotta sitten Sauvoon. Myös kauppakorkean opintoja on paljon kyselty, kertoo avoimen yliopiston vastuuhenkilö, Salon kansalaisopiston kurssisihteeri Riitta Honkanen. Kaikilla on hiukan erilainen valikoima, joten kauempaa Paimioon tulevat asiakkaat voivat hyvin tehdä kierroksen sisustusliikkeissä ja aina löytyy jotain erilaista. Salon kansalaisopisto järjestää avoimen yliopiston opetusta Turun yliopiston kautta.
Muurlan Wanhanajan markkinat 25.8.
Muurlan opisto klo 11-14
Pertunpäivä 26.8.
Inkereen koulu klo 12-16 Katso tarkemmat ohjelmatiedot www.salo.fi/kesayhdessa. Kasvatustiede onkin Salon avoimen yliopiston suosituin aine. Tiennäyttäjänä on toiminut Annarina Yöntilän kahdeksan vuotta sitten avaama talonpoikaisantiikki- ja sisustus-
liike Adalmiinan Helmi. Salon pääkirjastossa ilmoittautumistilai-
Kesä yhdessä Salo 2012
Tule ja kierrä kotikaupunkiasi
Salon kansalaisopistolla panostetaan tänä syksynä maahanmuuttajakoulutukseen sekä avoimen yliopiston opetukseen, kertovat kurssisihteeri Riitta Honkanen, apulaisrehtori Kari Koivunen ja kieltenopettaja Leena Karimäki-Niemi.
suus. Taivaan syntyyn vaikutti asiakkaiden toive sisustustarvikkeiden edullisten hintojen outlet-myymälästä, jollaista lähiseudulla ei ole. Oman tukkuliikkeen ansiosta valikoima on iso ja vaihtuva, Kirsi Helin kertoo. Tätä kautta on myös helppo hakeutua myöhemmin yliopistoon. Sen jälkeen sisustukseen liittyviä yrityksiä on tupsahdellut kaupunkiin kiihtyvällä vauhdilla. Olen harrastanut ja opiskellut antiikkia ja sisustamista vuosikaudet ja nähnyt hirveästi ihania tavaroita, jotka kaipasivat myyntikanavaa, Annarina Yöntilä kertoo. elokuuta 2012
7
Sisustusliikkeet valtasivat Paimion
Alan yritysten vyöry pikkukaupunkiin sai alkunsa Adalmiinan Helmestä.
minna.filppu@sss.fi
Kuvat: SSS/Marko Mattila
SSS | Minna Filppu
Paimiosta löytyy kaupungin kokoon nähden hämmästyttävä määrä sisustusliikkeitä ja lisää tuntuu olevan tulossa. Kaikilla ei ole tarvittavaa suomenkielentaitoa netissä ilmoittautumiseen, joten paikan
päälle voi tulla myös tutustumaan kursseihin ja ilmoittautumaan, toteaa Karimäki-Niemi.
Kansalaisopisto myy koulutusta yrityksille
Kansalaisopiston toiminnan rahoitus tulee valtiolta, kunnalta ja kurssimaksuista. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Keskiviikkona 22. Talouden epävarmoina aikoina käännytään kotiin päin. Vapaa sivistystyö on joiden-
kin maiden kansalaisille täysin uutta ja eksoottista, eikä siitä edes tiedetä. Nyt Salon kansalaisopisto on saanut Opetushallitukselta 20 000 euroa opintosetelimäärärahoja sekä rahoitusta maahanmuuttajakoulutukseen. Myös 7. Kallenmäen kaava on tehty 90-luvun alussa, mutta alue on vielä täysin rakentamaton. Liikkeet eivät kilpaile keskenään, vaan pikemminkin tukevat toisiaan, toteaa 7. Salon kansalaisopisto tarjoaa kursseja myös yritysten tarpeisiin. Kaupungilta tuleva rahoitus on nyt kaikista heikoin, kertoo Salon kansalaisopiston rehtori Jukka Tamminen. Omat asiakkaani tulevat laajalta alueelta. Aina löytyy niitä, joilla on rahaa ja rohkeutta käyttää sitä.
hänen ystävänsä. Kansalaisopisto on saanut Opetushallitukselta laatu- ja kehittämisrahoitusta, jolla lisäkoulutus rahoitetaan, kertoo Salon kansalaisopiston rehtori Jukka Tamminen. Annarina Yöntilä sanoo Adalmiinan Helmen asiakkaiden ostokäyttäytymisen muuttuneen vuoden aikana: Ihmisiä käy vähemmän, mutta he ostavat enemmän. Kirsi Helin, veljensä Marko Helin ja isänsä vaimo Päivi Piri-Helin tuovat yrityksensä tuotteet Kaukoidästä. Se tuo säväyksen moderniin sisustukseen, Kirsi Helin sanoo. Se on helppo ja edullisempi ta-
Harrastuksesta alkuun
Monet Paimion sisustusliikkeistä ovat syntyneet yrittäjien omasta asianharrastuksesta. Kursseja voi kuitenkin suorittaa esimerkiksi kasvatustieteessä melkein kasvatustieteen kandiksi saakka. Sisustusompelijaksi aikoinaan valmistunut Jaana Kirsi on tehnyt ikänsä alan töitä. Me olemme kuitenkin pakkotilanteessa, kun päiväopetustiloja ei juurikaan ole. Maahanmuuttajille järjestetään torstaina 23.8. Valtuusto päätti ostaa Aake ja Onerva Launnon kuolinpesältä noin 4,7 hehtaarin alueen 150 000 eurolla Kallenmäen kaava-alueen läheltä. Pyrimme ottamaan huomioon kurssit, jotka toisivat työttömille kilpailukykyä työmarkkinoilla, kertoo Salon kansalaisopiston rehtori Jukka Tamminen. Kurssi järjestetään Ollikkalan seurakuntatalossa. Alan ammattimaista mainetta alkaa sotkea harrastelu.
Torpparin Werstaassa on paljon pientä sisustustavaraa. Ta m m i s e n m u k a a n j o 1990-luvun lama opetti opistot hankkimaan myös ulkopuolista rahoitusta. Meiltä voi ostaa vaikka kielikursseja yrityksen henkilöstölle jos esimerkiksi matkailupalveluyritys haluaa kouluttaa henkilöstölleen venäjän kieltä, kertoo kieltenopettaja Leena Karimäki-Niemi.
Avoin yliopisto huomioi myös työttömät
Avoimen yliopiston tarjonnassa pyritään ottamaan huomioon Salon työttömiksi joutuneiden toiveet opetuksen sisällöstä. Mukana voi olla romantiikkaa, mutta aika rouheaa. Salolaiset saattavat ihmetellä, miten tällaisessa talousja työllisyystilanteessa lisätään maahanmuuttajakoulutusta. Mutta tämä ei syö varoja tavalliselta kansalaisopiston opetukselta. Suomessa on vain muutamia maalaisantiikkiliikkeitä, kun taas Ruotsissa niitä on pilvin pimein. Valikoimamme on ronskia ja jossain määrin rohkeaa. 7. Aloin pitää sisustuskutsuja ja sitten avasin nettikaupan. Taivas avasi ovensa Paimion Tammisiltaan heinäkuun alussa. Suosituimpia maahanmuuttajille suunnatuista kursseista ovat suomenkielen kurssit. Torpparin Werstaan Sanna Rauhala päätyi alalle kierreltyään ensin omaksi ilokseen sisustus- ja antiikkiliikkeitä. Vallalla ovat maanläheiset värit.
Adalmiinan Helmen Annarina Yöntilä kannattaa sisustuksessa selkeää linjaa ilman tyylittömiä kiekuroita. Taantuma jopa lisää tämäntyyppisten palvelujen käyttöä, koska taloustilanteen kiristyessä ei remontoida koko taloa, vaan laitetaan uudet verhot. Torpparin Werstaalle pääosa tulee Tanskasta, mutta myös Ruotsista ja Ranskasta. Maahanmuuttajille tarkoitettuja kursseja on kotoutumiskurssin ja kielikurssien lisäksi niin veistospajaa kuin renkaanvaihtoa.
Sauvon kunta kaavoittaa keskustaan uuden, noin 30 omakotitontin asuinalueen. Torpparin Werstaan yrittäjä Sanna Rauhala on todennut saman: Suuret ostokset jäävät väliin, kun raha on vähissä. Kaavamuutosalueen pintaala on noin kymmenen hehtaaria ja ensi kertaa kaavoitettavan alueen vajaat seitsemän hehtaaria.
Äitien kurssille järjestetty lastenhoito
Pienten lasten maahanmuuttajataustaiset kotiäidit eivät ole aikaisemmin päässeet opetukseen mukaan. Nyt opinto-ohjelmassa on suomen alkeiskurssi, joka järjestetään aamulla, ja paikalla on lastenhoitaja, kertoo työväenopiston kieltenopettaja Leena Karimäki-Niemi. Omaa taloa kalustaessaan hän totesi, miten vaikeaa oli sisustaa nuorekkaasti, kivasti ja toimivasti huomioiden samalla, että kyseessä on vanha rakennus. Tilaa suunniteltaessa paikka herätti keskustelua siitä, onko seurakuntataloon tuleminen kynnyskysymys muiden uskontokuntien edustajille. Sen sijaan arabiankielisistä maista tulevat eivät ole kansalaisopiston tarjontaa juurikaan löytäneet, toteaa Tamminen. Adalmiinan Helmen vanavedessä Paimioon ovat tulleet muun muassa Sisustus Aisteilla, Torpparin Werstas, Tunnelmapuoti, Hannan Huusholli, Unhola ja Muraali. Kun joku paimiolainen on tilannut verhot, tulevat seuraavaksi kauppaan
Taantuman aikana uudet verhot
Sisustusliikkeillä menee hyvin, koska kotoilu on trendikästä. Suurin maahanmuuttajaryhmä kansalaisopiston kävijöissä on venäjänkieliset. Viisi vuotta sitten perustin myymälän, kun kotona rupesi käymään ahtaaksi ja mies ehdotti omaa liikettä, hän nauraa. Tammisen mukaan naapurimaiden kulttuuriperinne on syynä siihen, että he tulevat kansalaisopistoon helpommin. Virolaisia, venäläisiä ja muista entisistä Neuvostoliiton maista tulevia opiskelijoita meillä on maahanmuuttajista eniten. Kaavoitus koskee
vajaata 17 hehtaaria. Adalmiinan Helmen vanha tavara tulee Suomesta ja Ruotsista. Esimerkiksi keittiössä käytettäviä tarpeita pidetään usein kaappien kätköissä, mutta kauniissa astioissa niitä voi pitää kätevästi esillä. Monella on myös nettikauppa.
Sisustuksen outlet-myymälä 7. Uutuutena opistossa alkaa OTSO maahanmuuttajien kotoutumista edistävä koulutus, joka järjestetään yhteistyössä Salon kaupungin sosiaalipalveluiden ja Salon TE-toimiston kanssa. Olemme tuoneet sisustustarvikkeita maahan viisi vuotta. Taivaan yrittäjä Kirsi Helin, joka on tyytyväinen ensimmäiseen kuukauteen
Liikkuva poliisi hoitaa tätä nykyä noin puolet liikenteenvalvonnasta. Lahden poliisiasema täytyy lähivuosina korjata joko pienellä tai suurella rahalla. koko sivu). Silloinkin järjestön neuvo on, että yksittäistä henkilöä ei nosteta silmätikuksi vaan järjestetään koko koulua koskevia keskusteluja. Pelastakaa Lapset on julkaissut R-sana-nimisen pienen oppaan, jossa on taustatietoa ja perusteltuja vastaväitteitä. Ruotsinkieliseen opiskeluun on suurempi mahdollisuus saada säätiörahoitusta. säästöä: 8,4 milj. tunnetuimmissa säätiöissä noin 15 prosenttia hakemuksista menee läpi. Kiinteistöveroja nostettiin viimeksi kaksi vuotta sitten. (STT)
KRP:n Ranta: jäRjestäytyneen RiKollisUUden toRjUnta vaiKeUtUU
Keskusrikospoliisin toimipisteiden supistaminen nykyisestä yhdestätoista neljään heikentää merkittävästi järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden torjuntaa ja on ristiriidassa niin hallitusohjelman kuin sisäministeriön omien tavoitteiden kanssa. ...loukkaa se, että suomalaisuuteni kielletään ihonvärin pohjalta. Liikkuvan poliisin toiminnan arvostus perustuu hyvin tehtyyn työhön. Mutta ei tarvitse olla superasiantuntija puuttuakseen, Markkula korostaa.
Lehtikuva/Jussi Nukari
"ei ne aiKUiset tee mitään"
niiden mielestä olen joku outo friikki. Tämä oli outoa, sillä vielä ei ole syvällisesti analysoitu aiempienkaan poliisihallinnon uudistusten vaikutuksia poliisin toimintaan ja kansalaisten turvallisuuteen. Yksityisten säätiöiden jakamat rahat tulevat sijoitustoiminnasta ja oman pääoman tuotoista. Ne pönkittävät ja uusintavat rasistista maailmankuvaa, Markkula sanoo. Työryhmä arvelee, että etujen karsiminen voi vähentää poliisikoulutuksen houkuttelevuut-
ta, mutta riski tähän on pieni. Apurahoja pitää hakea aktiivisesti ja oma-aloitteisesti. Myös keskusrikospoliisin toimipisteitä lakkautettaisiin. Työryhmä on esittämässä sellaista esitystä, jolla pelastetaan liikenteenvalvonta, Räsänen sanoi.
Sauvo harkitsee tuloveron nostoa
minna.filppu@sss.fi
SSS | MINNA FILPPu
Sisäministeriön työryhmä loisi 11 massiivista poliisilaitosta
Näin säästyisi 28,6 milj. säästöä: 6,6 milj. Keskiviikosta alkaen ihmiskunnan tarpeet ylittävät ekosysteemien kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja päästöjä. Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojelun Säätiö rahoittaa ympäristönsuojelua edistävää tutkimusta. Sauvo sai viime vuonna valtionosuuden harkinnanvaraista korotusta 450 000 euroa.
Lappi + Peräpohjola
Rovaniemi Uusi pääpoliisiasema Nykyinen pääpoliisiasema KRP:n säilyvä toimipiste Oulu Oulu + Koillismaa + Kainuu + Jokilaaksot
Maailman luonnonvarat kulutettu loppuun tältä vuodelta
Maailman tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu loppuun, kertovat ympäristöjärjestö WWF ja ympäristöministeriö. euroa Muutoksia muun muassa palveluverkosta ja tekniikkakeskuksesta. Parasta tietysti on, jos opettajakin pystyy käyttämään huumoria. euroa Poliisiammattikorkeakoulun henkilöstö vähenee, opiskelijoiden etuja karsitaan. elokuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Esitys liikkuvan poliisin lakkauttamisesta nostatti metelin
Säästöt ovat iskemässä lujaa myös Poliisiammattikorkeakouluun.
STT | PIIA LEINO
Liikkuva poliisi sulautuu paikallispoliisiin, poliisilaitosten määrä putoaa alle puoleen ja Poliisiammattikorkeakoulu joutuu säästökuurille. euroa Keskusrikospoliisin toimipisteiden määrä vähenee. Järjestön mukaan tilanteisiin puuttuminen on kaikkien vastuulla. Pelastakaa Lapset -järjestön työntekijät ovat poimineet kommentit nuorten kanssa käymistään verkkokeskusteluista. Monesti apurahat kohdennetaan tietylle kohderyhmälle, eikä myöntäjien tarvitse niitä yleisemmin mainostaa, sanoo SYL:n pääsihteeri Matti Parpala. Lastensuojelujärjestön mukaan rasismi on aina yhteisön ja koko yhteiskunnan ongelma, ei muutaman yksilön.
Vitsi voi vetää vakavaksi
Usein harmittomana pidetty vitsailu voi olla vakava asia sen kohteeksi joutuvalle. euroa Liikkuva poliisi sulautuu paikallispoliisiin. Pienissä säätiöissä apurahan saa noin joka kolmas hakijoista. Yhteensä väki vähenee 390440 henkilötyövuotta viime vuoden tasoon verrattuna. Perusteena voi olla esimerkiksi koulutusala, koulutusaste, ikä, asuinpaikkakunta, sukujuuret tai kansainvälistyminen. Kunnanvaltuusto päätti hakea valtiolta harkinnanvaraista avustusta 400 000 euroa ja hyväksyi hakemukseen liitettävän talouden tasapainottamisohjelman. ei ne aikuiset tee mitään, vaikka niille kertois. Tosin asemienkin määrä voi vähentyä, sillä toimitilakuluja pyritään karsimaan viidellä miljoonalla eurolla vuosittain. Kanta-hämeen poliisipäällikkö osmo ovaska Hallitus päätti kehysriihen yhteydessä yllättäen käynnistää mittavan poliisihallinnon uudistuksen, ns. Vitseihinkin pitää puuttua. Se on myös taito, jota voi harjoitella. Säätiöt jakavat arviolta 1015 miljoonaa euroa apurahoja perustutkinto-opiskelijoille. Ehjää ei pidä rikkoa, hän katsoi. Apuraha myönnetään usein vain ruotsin- tai suomenkieliseen tutkintoon.
sUKUjUURista voi olla hyötyä
säätiöiden myöntämät apurahat vaihtelevat paristasadasta eurosta kymmeniintuhansiin euroihin. Väitöskirjan tekijä saa tyypillisesti parikymmentätuhatta euroa. työryhmän jäsen, KRP:n päällikkö Rauno Ranta eriävässä mielipiteessään Hämeenlinnassa rakennetaan parhaillaan Poltinaholle Suomen nykyaikaisinta poliisiasemaa. Olemme tavallaan ulkoistaneet luonnon köyhtymisen, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder tiedotteessa. Ajatus liikkuvan poliisin lakkauttamisesta sai kritiikkiä sekä ryhmän sisä- että ulkopuolelta. Korotus tuottaisi kunnalle 200 000 euroa vuodessa. Nämä ratkaisut tehdään myöhemmin.
Sauvon kunnan on harkittava veronkorotuksia ensi vuodeksi. Lastensuojelujärjestön mukaan rasismi on aina yhteisön ja koko yhteiskunnan ongelma, ei muutaman yksilön. Gradut ja väitöskirjat voivat sitten tuoda lisätietoa alan kysymyksistä, Kilpinen sanoo. Jäljelle jäisivät pisteet Vantaalla, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Oulussa. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ylläpitää tietokantaa apurahoista, joita opiskelijat voivat hakea säätiöiltä ja korkeakouluilta. Koordinaattorina toiminut suomalaismies kertoo lehdelle, että syy ovat hotellilaskut, joita kurssilaisilla on maksamatta. Esitys kirvoitti ryhmän jäseniltä kaikkiaan neljä eriävää mielipidettä. Opettajat saattavat ajatella, että heillä ei ole tarpeeksi tietoa monikulttuurisuudesta, jotta he pystyisivät puuttumaan tilanteisiin varsinkin, jos kyse on kahden maahanmuuttajataustaisen ryhmän keskinäisestä rasismista. Poliisilaitosten määrän karsimisessa on kyse hallinnollisten rajojen muutoksista, ei poliisiasemien määrästä. Ryhmän jäsen, Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen piti selvänä, että se heikentäisi liikenneturvallisuutta ja vähentäisi valvonnan määrää erityisesti päätieverkolla. Opettajan vaikeneminen antaa tahattoman viestin hyväksymisestä. HS kertoi viime viikolla, että joukko englannin opettajia kokee tulleensa petkutetuiksi, koska heinäkuisen kurssin ohjelma ei vastannut luvattua. Leikkaus syö poliisilta erityisesti päällystöä. Yksityiset apurahasäätiöt eivät saa valtionavustuksia. Werner Hacklinin säätiö tukee merenkulun opiskelua. Muutokset haluttaisiin voimaan jo vuonna 2014. Joskus myös opettaja voi käyttäytyä rasistisesti. Opiskelijoille tehtyjen kyselyjen perusteella opintososiaalisilla eduilla ei ole merkittävää vaikutusta opiskelupaikan valintaan, työryhmä katsoo.
Rasismin kitkeminen koulusta vaatii taitoa opettajalta
Vaikeneminen tulkitaan hyväksymiseksi, järjestö huomauttaa.
STT | KAARINA JÄRVENTAuS
Opettajat ovat usein ymmällään, kun rasismi nousee esiin koulun arjessa. Liikennevalvonnan hajauttaminen paikalliselle poliisille kaiken todennäköisyyden mukaan vähentäisi valvonnan määrää ja samalla vaarantaisi autoilijoiden tasalaatuisen kohtelun maan eri alueilla. euroa
Lisää säästöideoita myöhemmin
Työryhmän esittämillä uudistuksilla haetaan liki kolmenkymmenen miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Nämä ovat vain osa muutoksista, joita harvinaisen erimielinen sisäministeriön työryhmä esitti tiistaina sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.). Entinen liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) moitti esitystä kiireellä sutaistuksi. säästöä: 6,4 milj. Esimerkiksi koululaisten vanhempien tulisi ottaa yhteyttä kouluun, jos he kuulevat lasten keskinäisestä rasismista. Helsingin Sanomien mukaan myös kurssin järjestänyt taho pohtii tutkintapyyntöä. Eniten rahoitetaan jatkotutkimusta, mutta tukea saa myös muun muassa matkoihin, vaihto-opiskeluun, tutkielmiin ja työharjoitteluun ulkomailla. Muun muassa Pirkanmaa ja Keski-Suomi yhdistyisivät. Tunnetuin apuraha on Erasmus-apuraha, jota koordinoi Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus Cimo. Olisi erikoista, jos 34 miljoonan euron investointia ei hyödynnettäisi kunnolla. Rasisminvastaisen työn asiantuntija Heli Markkula kertoo, että opettajat ovat kovasti kyselleet järjestöltä käytännön neuvoja toimintaansa. Suomessa ylipäänsä stipendijärjestelmät ovat hirveän vähän esillä, sanoo Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton Samokin puheenjohtaja Elin Blomqvist. Ei siinä mitään vastapalveluksia odoteta eikä saakaan, hän sanoo. Säätiöiden takana on usein joku henkilö tai taho, joka haluaa edistää alan tutkimusta. entinen liikenneministeri, kansanedustaja anu vehviläinen (kesk.) Taksiliitto pitää hyvin tärkeänä, että koko maassa toimii liikennevalvontaan erikoistunut, ammattitaitoinen yksikkö. Sauvon kunnalla oli viime vuoden lopussa kattamatonta alijäämää noin 190 000 euroa ja lainaa 4,8 miljoonaa euroa. Vitsi on hyvä keskustelun paikka.
Liity nyt sähköiseen palveluhakemistoon
Vain
Opiskelijoilla on vähän tietoa apurahoista
STT | MINNA RAJAINMÄKI
Moni korkeakouluopiskelija ei tiedä, että opintoihin voi hakea rahoitusta säätiöiltä ja yrityksiltä. Aineisto syntyi, kun Markkula paneutui kollegansa Satu Kannisen kanssa nuorten verkkokeskusteluissa vellovaan rasismiin pari vuotta sitten. Uusien laitosten pääpoliisiasemat olisivat Helsinki, Vantaa, Espoo, Turku, Kouvola, Lahti, Tampere, Kuopio, Vaasa, Oulu ja Rovaniemi. suurimmat summat jaetaan jatko-opiskelijoille. on hämmentävää kun joku käskee mun painua sinne mistä tulinkin, vaikka oon aina asunu Suomessa... Suurimmat säästöt tulisivat poliisilaitosten määrän supistamisesta yli puolella yhteentoista. Talouden vakauttamissuunnitelmaan sisältyy mahdollinen tuloveron korotus nykyisestä 19,5 prosentista 20 prosenttiin. (STT)
STT, lähde: Hanketyöryhmän esitys
Opiskelijoilta pois asunnot ja ateriat
Työryhmän tulilinjalla on myös
Poliisiammattikorkeakoulu. Säätiöt myöntävät avustuksia omien sääntöjensä mukaan, sanoo asiamies Kai Kilpinen säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnasta. Jonkin verran rahaa saadaan lahjoituksista. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus Cimo keskeytti kurssin parissa päivässä valitusten takia. säästöä: 4,2 milj. Henkilöstöä vähennettäisiin viime vuoden tasosta kaksikymmentä henkilötyövuotta. euroa Poliisihallituksen rakenteet kevenevät. Lisäksi eri yritykset tarjoavat rahoitusta esimerkiksi lopputöiden tekemiseen. Tiedotustilaisuudessa Helsingin Säätytalolla hän ylisti työryhmän työtä. 8
Keskiviikkona 22. Laskelma perustuu yhdysvaltalaisen Global Footprint Networkin mittauksiin. Lisäksi opiskelijoiden etuuksia karsittaisiin niin, että perus-
tutkintoa opiskelevilta lähtisivät ateria- ja asuntoetu sekä kokelaspäivärahat. Säätiöillä on Kilpisen mukaan yleensä selkeä jako kielikysymyksissä. säästöä: 2,4 milj. Räsänen ja ryhmän puheenjohtaja Kauko Aaltomaa keskittyivät tiistaina vakuuttamaan, ettei säästökuuri näkyisi tavallisen kansalaisen elämässä. Pora III:n. Kun rasistiset herjat lentävät luokassa, ei kannata keskittyä yksilöihin, Markkula sanoo. Vaikka rikkaissa länsimaissa on onnistuttu muun muassa lainsäädännön ja suojelualueiden avulla kääntämään useiden eliölajien kehitystä parempaan suuntaan, länsimaiden kulutus näkyy yhä voimakkaammin kehittyvien maiden ekosysteemeissä. Sen sijaan että kutsuttaisiin rasistisen vitsin kertoja ja sen kohde puhutteluun, asiasta pitää puhua koko luokassa. Työryhmän mukaan sen yhdistäminen paikallispoliisiin toisi 6,4 miljoonan euron säästöt eikä liikenteen valvonnasta tarvitsisi tinkiä. Rasismin viesti on, että et kuulu tähän yhteisöön, tai et kuulu Suomeen, Markkula sanoo. Sauvon kunta nosti tulove-
roprosenttia viimeksi vuodesta 2008. Tapausta tutkitaan Helsingin poliisissa epäiltynä petoksena. Irtisanomisten sijasta pyritään siihen, ettei eläkkeelle lähtevien tilalle otettaisi uutta väkeä. taksiliiton tiedote
Vaasa Etelä-Pohjanmaa + Keski-Pohjanmaa + Pohjanmaa
Kuopio Joensuu Etelä-Savo + Pohjois-Karjala + Pohjois-Savo Kymenlaakso + Etelä-Karjala Kouvola Päijät-Häme + Kanta-Häme Itä-Uusimaa + Keski-Uusimaa Helsinki
Pirkanmaa + Keski-Suomi Tampere VarsinaisSuomi + Satakunta Turku Espoo LänsiUusimaa Lahti Vantaa Helsinki
Poliisi aloitti esitutkinnan opettajien EU-kurssista
Poliisi on aloittanut esitutkinnan Suomessa eurooppalaisille opettajille järjestetystä kurssista, kertoo Helsingin Sanomat. Tilanteet menevät nopeasti ohi, joten valmistautumisesta on hyötyä. euroa vuosittain Poliisilaitosten määrä vähenee. Kyse on EU-rahoitteisesta parin viikon täydennyskoulutuskurssista, joka kuuluu Grundtvig-koulutusohjelmaan. säästöä: 0,6 milj. eniten apurahoja myönnetään lääketieteeseen, taiteeseen ja teknisille aloille.
35 / kk + alv
Minimijakso 3 kk
Liittymisetuna yksi lehti-ilmoitus moitus
-50 %
(max. Vakauttamissuunnitelma sisältää mahdollisuuden myös kiinteistöverojen nostoon 0,05 prosenttiyksiköllä, jolloin verot tuottaisivat vuodessa 42 000 euroa nykyistä enemmän. Maisteriopiskelija saa noin 500 2000 euroa. Rasismin vastustaminen on kuitenkin kaikkien lasten ja nuorten kanssa työskentelevien velvollisuus, katsotaan Pelastakaa Lapset -järjestössä. Miehen mukaan saman organisaation järjestämistä kursseista on viime vuosina tullut enimmäkseen hyvää palautetta. Räsänen tekee ratkaisunsa esityksen pohjalta syyskuun aikana. Ihmiskunta tarvitsee yhteensä 1,5 maapalloa tyydyttääkseen tarpeensa. Säätiöt jakavat apurahoja pääosin tieteelliseen tutkimukseen ja yritykset palkan luonteisesti tiettyyn projektiin ja palvelemaan yritysmaailman tarpeita
Tekstissä joukkosurmaaja sanoo kuuluvansa salaiseen, uuteen temppeliritarikuntaan, joka taistelee islamia vastaan. Hänen mukaansa on paljon yleisempää peitellä sairauden oireita kuin esittää niitä. Kaupunkifarmiksi nimetyllä viljelmällä on satoja kasvulaatikoita, joita innokkaat ihmiset voivat vuokrata itselleen alle 20 euron kuukausihinnalla. elokuuta 2012
Lehtikuva/AFP/Christi Barli
9
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Kuuba-uimari hyytyi kesken matkan
WASHINGTON. Yksi sellainen sijaitsee Quarry Bayn alueella 14-kerroksisen rakennuksen katolla. Erosen korvaan temppeliritaripuheet kuulostavat sairailta. Australialainen Susie Maroney onnistui yrityksessä vuonna 1997, mutta hänellä oli haihäkki suojanaan. Tuomiolla ei ole niin suurta merkitystä. Kaupunkifarmilla on noin sata säännöllistä asiakasta. Hän on sanonut pitävänsä hoitoon päätymistä "kuolemaakin pahempana kohtalona". Korkeiden pilvenpiirtäjien täyttämässä kaupungissa tilaa ryytimaalle löytyy ainoastaan rakennusten katoilta. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ilmoitti maanantaina päätöksestä lähettää Marsiin InSight-niminen laskeutuja vuonna 2016. Syyntakeisena Breivik saisi todennäköisesti 21 vuoden maksimirangaistuksen. Samalla toivotaan saatavan lisätietoa myös Maan muotoutumisesta. Breivik on vakuuttanut valittavansa, jos hänet tuomitaan syyntakeettomana. Tällöin vaatimuksena on, että häntä pidetään edelleen uhkana yhteiskunnalle. Laatikoissa kasvaa kaikkea kurkuista perunoihin ja pinaatista rosmariiniin. Omaiset uskovat kuitenkin, että joukkosurmaaja pysyy tuomiosta riippumatta loppuelämänsä lukkojen takana. anna 1 kk lahjalehdet sukulaiselle tai ystävälle ilmaiseksi. Meillä on taustalla kunnollinen koulutus. Toinen näkökulma on, että kyseessä on terroristi, jollaisia emme ole Pohjoismaissa tottuneet arvioimaan. Vuoden hoidon jälkeen hän voisi vaatia tilansa arvioitavaksi vuosittain. Perjantain tuomio voi olla vasta alku oikeusmaratonille, joka kestää korkeimpaan oikeuteen saakka.
Syyntakeettomana Breivik päätyisi psykiatriseen pakkohoitoon.
Loppuelämä ilman elinkautista
Ennen oikeudenkäyntiä Breivikin mielentilasta saatiin kaksi päinvastaista oikeuspsykiatrien lausuntoa, eikä juhannuksen alla päättynyt oikeudenkäyntikään tuonut lopullista selvyyttä asiaan. Hän oli uinut yli 60 tuntia ja päässyt noin puoleenväliin, kun merellä riehunut myrsky yltyi liian vaaralliseksi. Farmilla käyvät ihmiset ovat onnellisia -- viljely toimii tasapainottajana, hän sanoo. Vankeusaikansa Breivik istuisi turvatiloissa erillään muista vangeista. Matkaa on noin 166 kilometriä. Päätarkoitus on selvittää, miten Mars on muodostunut. Vuosikymmenien kiista leimahti jälleen ilmiliekkeihin, kun Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak kävi saarilla alkukuusta. Viljelmän perustamiseen osallistui lukuisia paikallisia vanhuksia, jotka nauttivat projektista suunnattomasti. Japani ehdotti ICJ:n väliintuloa jo kolmatta kertaa. s. Japani taas uhkasi kiistan vuoksi vetäytyä maiden välisestä valuutanvaihtosopimuksesta, jonka on määrä umpeutua lokakuussa. Etelä-Korean mukaan saaret, joista se käyttää nimeä Dokdo, ovat aina kuuluneet sille. Tuomarit antavat Oslon käräjäoikeudessa päätöksensä siitä, voidaanko 33-vuotias Breivik tuomita syyntakeisena Oslon ja Utöyan saaren iskuista. Saan siitä suurta tyydytystä, hän iloitsee. Joskus voidaan pyytää uutta lausuntoa, jos esimerkiksi vankeuden aikana huomataan sairauden oireita. Elokuun alussa Marsiin laskeutui onnistuneesti Nasan lähettämä Curiosity-mönkijä. Syyttäjä Svein Holden totesi loppupuheenvuorossaan, että olisi huonompi tuomita psykoottinen henkilö vankilaan kuin ei-psykoottinen henkilö psykiatriseen hoitoon. Näin on tapahtunut muun muassa To Kwa Wanin alueella Kowloonin saarella. Syyttäjien mielestä Breivik tulisi tuomita joka tapauksessa hoitoon. Laskeutuja tullaan varustamaan muun muassa poralla, joka pystyy pureutumaan jopa yhdeksän metrin syvyyteen. Hongkong on vähitellen kirimässä muita suurkaupunkeja kiinni. Tiistaiaamuna päättynyt yritys oli 62-vuotiaan Nyadin neljäs. Norjalaisilla ei ole oikeuspsykiatriaa erikoisalana.
Etelä-Korea ja Japani nokittelivat saarikiistassa
TOKIO | STTAFPReuters
Etelä-Korea ja Japani jatkoivat tiistaina nokittelua maiden välejä hiertävässä saarikiistassa. nouda oma Kadonnua Saloa -kirja.
Kattoviljelmät kukoistavat Hongkongissa
Pilvenpiirtäjien katoilla kasvaa luomuruokaa.
HONGKONG | STTAFP
Luomuruuan kysyntä on kasvussa myös kaakkoisaasialaisessa Hongkongissa, mutta täyteen ahdetussa kaupungissa vihannesten ja kasvisten viljely on hankalaa. Viljelmä avattiin marraskuussa. Jos se ei ole valehtelemista, niin miten terve ihminen sellaista kuvittelisi, Eronen sanoo. Näin ollen oikeudelta puuttuu kiista, johon ottaa kantaa. Supermarketeista saataviin vihanneksiin verrattuna minun kasvattamani ovat tuoreempia ja maukkaampia. Aurinkoenergialla toimiva laskeutuja suunnitellaan kestämään kaksi vuotta Marsin pinnalla. Jos Nyad olisi onnistunut uinnissaan, hän olisi ollut ensimmäinen, joka on uinut matkan ilman haiden hyökkäyksiltä suojaavaa häkkiä. Sopimuksen merkitys on nykyisin vähäinen. Sopimuksen tarkoituksena oli alun perin, että Japani auttaa Etelä-Koreaa rahamarkkinoiden heilahteluissa. Niin monet ovat menettäneet rakkaimpiaan, vanhempia, lapsia, sisaria, ettei Breivik olisi vapautettuna koskaan turvassa, Bjelland sanoi. Eronen muistaa yhden tapauksen, jossa saman syytetyn mieli tutkittiin oikeusprosessin aikana kahteen kertaan. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. Syyntakeettomana Breivik päätyisi psykiatriseen pakkohoitoon. Kattoviljelmät ovat olleet jo vuosia erittäin suosittuja muun muassa Lontoossa ja New Yorkissa. Sitä ennen Nyad oli jo kärsinyt muun muassa meduusojen polttavista pistoista ja kovista merivirroista. Syyttäjä ei ole vielä ilmoittanut valitusaikeistaan, mikäli tuomio ei ole heidän näkemyksensä mukainen. Vaikka Norjassa ei ole käytössä elinkautista rangaistusta, molemmissa tapauksissa Breivik saattaa päätyä lukkojen taakse loppuelämäkseen. Rangaistusaikaa on mahdollista pidentää sen jälkeenkin, jos tuomittua pidetään edelleen uhkana yhteiskunnalle. Matka kaupalliseen viljelyyn on kuitenkin vielä pitkä, sillä vain kolme prosenttia Hongkongissa kulutettavista vihanneksista on paikallisesti kasvatettuja.
Nähdään Paimiossa!. InSight muun muassa mittaa planeetan ytimestä hohkaavaa lämpöä. Viime vuosina kattoviljelmiä onkin syntynyt kuin sieniä sateella. Jos laskeutuminen punaiselle planeetalle onnistuu,InSight tutkii Marsin ytimen tapahtumia. Tuomareiden perusteluja kuunnellaan tarkasti loppuun saakka, sillä niillä uskotaan olevan huomattava merkitys maan oikeuskäytännölle. Erosen mukaan mielentilatutkimus on Suomessa parempaa kuin Norjassa. Jos Breivik jossain vaiheessa todettaisiin parantuneeksi, hänet voitaisiin Norjan lain mukaan siirtää hoidosta vankilaan. Sen tärkein tehtävä on selvittää, ovatko Marsin olot joskus olleet elämälle suotuisat.
S S S
8 Nähdään tänään klo 15-11)
Paimion S-markella (Asemae
KIINA
Dokdo/Takeshima Hallinnasta kiistelevät Japani ja Etelä-Korea Japaninmeri
JAPANI
Tyynimeri Senkaku/Diaoyu Hallinnasta kiistelevät Japani ja Kiina
TAIWAN
FILIPPIINIT
Spratly-saaret Hallinnasta kiistelevät mm. Kiina, Taiwan ja Vietnam
500 km
STT
Klo 16.30 Otso-masko rjoja jakaa haleja ja Otso-värityskirjoja lapsille ja lapsenmielisille.
Pika-arpajaisissa jokainen arpa voiaa!
Kestolaajan kannaaa hyödyntää etujaan:
jätä ilmainen Viikkomarkkinat-ilmoitus. Puolustuksen mielestä Breivik pitäisi tuomita syyntakeisena vankilaan.
Suomalaislääkäri: Temppeliherrapuheet kielivät sairaudesta
Joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin mielentilasta on annettu kaksi lausuntoa, joiden lopputulokset ovat karkeasti katsottuna päinvastaiset. Vanhan Vaasan sairaalan johtavan lääkärin Markku Erosen mukaan joukkosurmaajan terveemmäksi päätelleessä tutkimuksessa lähdettiin ilmeisesti siitä, että Behring Breivik on terroristi. Todennäköistä on, että käräjäoikeuden päätös on vain jatkokertomuksen ensimmäisen osan loppu. Kysymys Breivikin syyntakeisuudesta jakaa edelleen omaisten ja iskuista selvinneiden mielipiteitä. Meille tärkeää on, että hänet suljetaan pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolelle, 25-vuotiaan poikansa Utöyan verilöylyssä menettänyt Claude Perreau totesi. Itseään hän kutsuu "korkeimmaksi lainvalvojaritariksi". Edellisen ehdotukset ovat vuosilta 1954 ja 1962. Eronen on lukenut lausunnoista vain lyhennelmät ja lisäksi osia Behring Breivikin manifestista. Kaksi kilpailevaa mielentilatutkimusta samasta ihmisestä ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Saarilla uskotaan olevan suuria maakaasuesiintymiä, joiden arvo on miljardeja dollareita.
Kuriilit Japani ei tunnusta Venäjän hallintaa
Marsissa mönkivä Curiosity saa seuraa
CAPE CANAVERAL | STTReuters
Marsin pinnalle lähetetään pian toinenkin laskeutumisluotain. Mikäli Breivik passitetaan hoitoon, hän pysynee silti turvallisuussyistä Oslon lähellä Ilan vankilaan kunnostetuissa tiloissa.
Jatkoa luvassa?
Tuomion lukemiseen on varattu perjantaina kuusi tuntia, mutta päätös annetaan poikkeuksellisesti heti istunnon aluksi. Kuubasta Yhdysvaltoihin Floridaan uimalla yrittänyt Diana Nyad on joutunut keskeyttämään yrityksensä. Kattoviljelmät voivat osaltaan myös antaa uutta ryhtiä nuupahtaneille asuinalueille. (STT)
Lehtikuva/AFP/Aserud, Lise
Vinkkaa juttu!
(02) 770 2314
"Loppuelämäksi yhteiskunnan ulkopuolelle"
Oslo valmistautuu Breivikin tuomiopäivään.
OSLO | STTNTBAFP
Perjantaina kirjoitetaan viimeinen luku joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin oikeudenkäyntiin, noin 13 kuukautta Norjan pysäyttäneiden terrori-iskujen jälkeen. Olen onnellisempi, kun syön itse kasvattamaani ruokaa kuin ruokaa, jonka ostan supermarketista, kertoo Melanie Lam, 28-vuotias sairaanhoitaja, joka käy kasvimaallaan pari kertaa viikossa. Etelä-Korea kieltäytyi suoralta kädeltä Japanin ehdotuksesta, jonka mukaan asia ratkaistaisiin Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ). Se tutkii myös, tapahtuuko Marsin kuoren alla järistyksiä. Kaupunkiviljelystä on tulossa yhä suositumpaa -- olemme kasvaneet lyhyessä ajassa, kertoo farmin perustaja Osbert Lam. Siihenkään temppeliherrajuttu ei oikein sovi. Nyt siellä pidetään säännöllisesti avoimien ovien päiviä ja opetetaan muita kaupunkiviljelyn saloihin. Se kuulostaa oikeasti kipeältä. Omaisten tukiryhmän varapuheenjohtaja Christin Bjelland toteaa, että se olisi parasta myös Breivikille
WWF pitää Itämerifestivaalia merkittävänä Itämeren tilan esiintuojana ja rohkaisevana esimerkkinä työssä puhtaamman meren puolesta. Sieltä häntä sitten houkuteltiin alas. Työn alla ja jonossa on jatkuvasti elokuvia, joiden ikärajan oikeellisuus on arvioitavana, sanoo ylitarkastaja Maarit Pietinen lehdessä. Ohjaaja kertoo muisteloiden kautta muodostuneen kuvan taiteilijasta, jota pidettiin kylmänä ja etäisenä ja joka ei päästänyt helposti lähelleen, mutta joka tuttujen kesken oli usein leikkisä. Luennoitsija, taidehistorioitsija FM Tuija Peltomaa kertoo merimaalauksesta kuvin ja sanoin. Mutta en ole halunnut uskoa, että laaja skaala olisi haitta. Eikä tässä kaikki: Vesku tunnustaa suoraan, että hän haluaa vielä kameran eteen. Pitää uskaltaa toivoa anteeksiantoa ja myös itse antaa anteeksi.
Vähempi ei olisi riittänyt
Vesa-Matti Loiri, 67, joutui jokin aika sitten terveyspulmien vuoksi jo summaamaan, mitä on tullut uralla tehtyä. Muurlassa Sarika Lipastin ohjaamassa esityksessä Ylöstuvasta Aarniemeen kerrotaan taidemaalari Viljo Hurmeen (18931987) elämästä. Yleensä luokittelija on esimerkiksi tvyhtiön tai elokuvien levittäjän palveluksessa. Tämä on iso, 56 kirjan mittainen tarina, joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Ehkä ja toivottavasti tässä on jotain uudenlaista Suomessa. Hän on kirjoittanut myös vuonna 2003 julkaistun taidekirjan merimaalari Oscar Kleinehista. Tiedän jo nyt, että tulen kirjoittamaan muutakin kuin jännitystarinoita.
Stt | PeRtti Mattila
Hiljattain näytti siltä, että eräs Suomen keskeisistä filmiurista oli päättynyt. Hänen kirjoittamansa kirja merimaalari Adolf Bockin elämänvaiheista ja tuotannosta julkaistiin vuonna 2010 John Nurmisen Säätiön kustantamana. Tuorein tapaus on Mitä odottaa kun odotat -elokuva, jonka ikäraja nostettiin kaikille sallitusta K-7:ään. Keskeinen Loirin valinta on ollut monipuolisuus. Unohtaa ei myöskään sovi, että Hurmeella oli läpi koko elämänsä terveet elämäntavat. Onneksi olen saanut naislukijoilta palautetta, jonka mukaan naisten kuvauksessa on onnistuttu ainakin joiltakin osin hyvin. Mikko Niskanen sattui olemaan paikalla ja pyysi mi-
nua elokuvaan Pojat. Niin ikään Hurmeiden pitkäaikainen perheystävä Helena Leikonen kertoo puolestaan,
kuinka Hurme sanoi hänelle: "Sainpahan taulun valmiiksi." Ne jäivät myös Hurmeen viimeisiksi sanoiksi. Vaikka keskeiset henkilöt ovat samat, pyrin tuomaan mukaan jokaisessa kirjassa uusia teemoja, Hiltunen kertoo. Vaikka Edelmann tunnetaan erittäin huolellisesta perehtymisestään filmiosiinsa, hän uskalsi Loirin mukaan myös improvisoida. Kaikki lähti siitä, kun minä lauloin poikasena rokkia. Ensinnäkin asiaan vaikutti se, että ohjaajaksi tulisi Mika. Viljo Hurmeen elämästä kertovaa pienoisnäytelmää "Ylöstuvasta Aarniemeen" esitetään Viljo Hurmeen taiteilijakodin pihapiirissä Muurlassa.
Kohtauksia Viljo Hurmeen elämästä
Kylämatka-tarina toteutetaan toistamiseen Muurlassa.
veli-matti.henttonen@sss.fi
Lehtikuva/Markku Ulander
SSS | Veli-Matti Henttonen
esäkuussa VarsinaisSuomessa käynnistynyt Kylämatka paikallistarinoiden esityssarja jatkuu elokuussa Muurlassa ja Sauvossa. Myös se oli kotiseutuyhdistyksen ideoima. Minulla heräsi taas himo elokuvanäyttelemiseen. Kaurismäki kuitenkin ideoi Veskulle unelmaroolin, joka sai konkarin pyörtämään päätöksen. Ennakkoarvioiden mukaan
tekijätiimin yhteishenki näkyy myös Tie pohjoiseen -leffan tasossa. Luennolle on vapaa pääsy. Lopputuloksena syntyi elokuva Tie pohjoiseen, joka saapuu valkokankaille perjantaina. Ne ovat niin tärkeitä asioita näyttelijälle. Uran yhteenvetoa miettiessään Loiri joutui niin ikään myöntämään, miten hyvä onni
hänellä on työasioissa ollut. Tilannetta seuraa Hurmetta lapsena näyttelevä Samuli Leppämäki. Sillä halutaan palkita vaikuttavia tekoja Itämeren hyväksi. Vesa-Matti Loiri ilmoitti Mika Kaurismäen Vesku-dokumentin valmistuttua, että eiköhän se ollut hänen osaltaan tässä. Muurlan kotiseutuyhdistyksen ideoiman näytelmän toteuttamiseen osallistuu melkoinen joukko harrastajia,
peräti yhdeksäntoista 1182 -vuotiasta tekijää. Hän oli absolutisti, kasvissyöjä ja urheilija. klo 18.30. Uudelleen on arvioitu parikymmentä elokuvaa tai tvohjelmaa. Samulin valtti on musikaalisuus ja rytmitaju. Terveyden kohentuminen avasi ikkunan uran jatkolle, mutta se ehti tulla selväksi, että tehtyjä valintoja ei tarvitse katua. Pienoisnäytelmä rakentuu kohtauksille Hurmeen elämästä. Löysipä joku debyytistäni veijariromaaninkin piirteitä. Meku voi muuttaa jo annettuja luokituksia yleisöpalautteen perusteella. Luokittelijoita on nyt noin 120. Olen miettinyt sitä rajaa, kun ihaileminen kääntyy joksikin ilkeämmäksi, kirjailija sanoo.
Unelmarooli sai Loirin perumaan uran lopettamisen
"En ole ikinä kuunnellut varoittelua liiasta monipuolisuudesta".
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Naiskaksikon ajatuksiin
Hiltusen tyyliä on luonnehdittu psykologiseksi trilleriksi. Nämä ovat meidän kesäteatterijuttujamme, Randelin naurahtaa. Erilaisia muistelmia kertyi esitystä varten kolmisenkymmentä liuskaa, joten valinnanvaraa oli kyllin, Lipasti sanoo ja viittaa haasteltaviinsa, joilla riitti tarinoita. Tunnustuksen tuonut opus Vilpittömästi sinun saa nyt jatkoa, kun sen päähenkilöt seikkailevat uutuuskirjassa nimeltä Sysipimeä (WSOY). Tahdoin tehdä kevyttä ja vakavaa, näyttelijän työtä ja musiikkia. Julkkis-ilmiö tuottaa tähtien ympärille ajoittain todella karmeita piirteitä. Oli tunne, että en jaksaisi enää tutustua uuden ohjaajan työtapaan. (STT)
Elokuvien ikärajoja muutettu tänä vuonna useasti
Jo seitsemän elokuvan ja tvohjelman ikärajaa on muutettu kuluvan vuoden aikana, kertoo sanomalehti Karjalainen. Yksi kohtauksista, joka kuvaa 1900-luvun alkua, Hurme on koulussa ja opettaja ottaa häneltä pois luonnosvihon. Meissä kahdessa on paljon samaa myös siinä, että emme tee (rooleja) helpoimman kautta. Lisäksi se, että vastanäyttelijäksi tulisi Samuli Edelmann, oli ollut unelmani jo pari vuosikymmentä, Loiri kertoo. 10
Keskiviikkona 22. (STT)
Ohjaaja Sarika Lipastin mielestä nuorta Viljo Hurmetta näyttelevän Joel Innon lippalakki on hieman vinossa. Olen niin helpolla päässyt niin upeisiin asioihin kiinni. syyskuuta asti. Tekijälle määre passaa, mutta hän täydentää sitä. Sarika Lipasti on erityisen tyytyväinen siihen, että mukaan saatiin myös useita 1317 -vuotiaita poikia.
Varastossa enemmänkin aiheita
Vuosi sitten Kylämatka-sarjassa esitettiin Muurlassa näytelmä, jossa kerrottiin Muurlan opistosta. Tätä Hurme mietti vielä vuosia myöhemmin, miksi. elokuuta. Uskon myös, että ajattelutapa ei ole viime kädessä kiinni sukupuolesta. Tukholmassa vuosittain järjestettävä klassisen musiikin festivaali on alusta saakka tuonut esiin Itämeren suojelukysymyksiä. Ylöstuvasta Aarniemeen esitetään Viljo Hurmeen ateljeekodin pihapiirissä viisi kertaa.
nn
Vuoden johtolangalla palkittu Pekka Hiltunen julkaisee uutuuskirjan nimeltä Sysipimeä.
Ylöstuvasta Aarniemeen pienoisnäytelmän ensi-ilta Muurlassa, Muurlantie 309, perjantaina 24.8. Peltomaa on tutkinut laajasti meritaidetta. Niitä on vielä muutama varastossakin. Tuija Peltomaan luento merimaalari Adolf Bockista alkaa tänään keskiviikkona 22.8. Se esimerkiksi kutsuttiin ainoana suomalaisfilminä Toronton elokuvajuhlille.
"Meissä soi sama samba"
Loiri korostaa, että hänelle ja Edelmannille ei syntynyt kilpailua siitä, kumpi nimekkäistä näyttelijöistä on uutuusfilmin ykkösroolissa. Tänä nettiaikana jotkut asiat lisäksi kärjistyvät. Samuli teki kuvauksissa välillä yllättäviä ratkaisuja. (SSS)
SSS/Tatu Gustafsson
Vinkkaa juttu!
kulttuuri@sss.fi
Adolf Bock, Yö merellä, 1923 (guassi 48 x 33).
Lyhyet
WWF palkitsi Esa-Pekka Salosen työstä Itämeren hyväksi
Ympäristöjärjestö WWF on myöntänyt Baltic Sea Leadership -tunnustuspalkinnon kapellimestari EsaPekka Saloselle ja hänen kollegalleen Valeri Gergijeville sekä tukholmalaisen Berwaldhallen-konserttitalon päällikölle Michael Tydénille. Taiteilijalla oli vielä silloin varmat otteet, yksi muistelijoista ja Hurmeen ystävä Matti Wallius sanailee. Hiltunen myöntää, että naiskaksikon dialogin, ajatuksien ja päättelytapojen kuvaaminen pisti aluksi epäröimään. Hurmetta näyttelevät Samuli Leppämäki, Joel Into ja Timo Liukkonen. Salon taidemuseon kesänäyttely Adolf Bock ja meritaiteen mestarit on avoinna 9. Taide hänelle oli kuitenkin kaikki kaikessa. Loiri arvioi, että vasta Eino Leino -levyjen ansiosta hän
Kova kolmikko, Vesa-Matti Loiri (vas.), Mika Kaurismäki ja Samuli Edelmann, teki Tie pohjoiseen -elokuvan.
onnistui raivaaman itselleen tilan, jossa häntä ei enää pyritty karsinoimaan. Sauvossa on puolestaan kerätty tarinoita meijeriajoista nykypäivään dramatisoiduksi Meijerin muistijäljillä -kiertokävelyksi.
K
Kuva Viljo Hurmeesta muodostui muistelmien ja tarinoiden pohjalta. Vähempi ei vain ole koskaan riittänyt minulle. Sysipimeä pakottaa lukijan pohtimaan, millainen väline internet on psykopaatin käsissä. Minua varoiteltiin moneen otteeseen "liian" monipuolisuuden vaaroista. Jos on hoksottimet tallella, tuo on herkullinen mahdollisuus vastanäyttelijälle.
Uutuusfilmillä duo uppoutui isän ja pojan tragikomediaan, jonka teeman konkari kiteyttää näin: Pitää uskoa rakkauteen. Aulikki Randelin kertoo, että Hurmeesta kertova esitys on jo itseasiassa neljässä Muurlassa toteutettava oma näytelmä.
Meiltä löytyy omasta takaa hyviä aiheita. Pitkän trillerisarjan lisäksi Hiltunen näyttää suunnitelleen uraansa muutenkin harvinaisen pitkälle. elokuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
n Päivän luento
Veturitallissa tarinaa merimaalari Adolf Bockista
Salon taidemuseo Veturitallissa järjestetään tänään luento, jonka aiheena on merimaalari Adolf Bock. Ja jos teen vielä jotain, niin kyllä se olisi Mikan kanssa. Palkinto myönnetään heille 10-vuotisjuhlavuottaan viettävän Itämerifestivaalin perustamisesta. Ohjelmien ikärajaluokittelu siirtyi vuoden alussa pääosin itsenäisten luokittelijoiden vastuulle. klo 18. WWF on jakanut Baltic Sea Leadership -palkintoa vuodesta 2007 alkaen. Periaatteessa kuka tahansa vaadittavan koulutuksen läpäissyt voi määritellä ohjelmien ikärajoja. Kritiikeissä on puhuttu myös kirjallisesta trilleristä, jossa pyritään samalla syvempään henkilökuvaukseen. Romaanissa jäljitetään viharikosten tekijää, ja juoneen kietoutuvat kuuluisan rockyhtyeen kappaleetkin. Tuija Peltomaa tunnetaan myös television Antiikkia, Antiikkia -ohjelmasta. Ikärajamuutokset on tehnyt Valtion elokuvatarkastamon seuraaja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus Meku. Johtolanka-voittajan kirjakaksikko valottaa myös kahden päähenkilön, Lian ja Marin, ystävyyden kehittymistä. Sarjamurhaaja alkaa mainostaa tekemiään raakoja henkirikoksia nettivideoilla, ja miljoonayleisö on heti mukana. Leppämäki on Hurme lapsena, Into nuorena, ja Liukkonen näyttelee aikuista taiteilijaa. Näyttelyyn on tutustunut tähän mennessä jo runsaat 4 200 kävijää. Meijerin muistijäljillä ensiesitys Sauvon kirjastolla maanantaina 27.8.
Kun sarjamurhaaja löytää nettiyleisön
Johtolanka-voittaja Pekka Hiltusen iso tarina toiseen osaansa.
Stt | PeRtti Mattila
Pekka Hiltunen nappasi heti esikoisromaanillaan jännityskirjallisuuden kotimaisen pääpalkinnon, Vuoden johtolangan. Hurme kiipesi vielä 90-vuotiaana talonsa katolle. Että ne kun olisi mokannut oikein pahasti, niin kyllä kuolinvuoteella vituttaisi.. Kun poliisi jää lähtökuoppiin, rikollista alkaa jäljittää kahden suomalaisnaisen Lontoossa johtama salainen tiimi. Minullakin on vielä se sama samba sisälläni. Sysipimeässä ovat vahvasti läsnä sosiaalinen media, popvideot sekä nykyajan kuuluisuuskultti. Salonen, Gergijev ja Tydén saavat palkinnon Itämerifestivaalin 10-vuotisjuhlakonsertissa Tukholmassa 25. Että sieltä lavalta haetaan elokuvaan. Lisäksi hän lauloi ja soitti selloa, Wallius, Leikonen ja ohjaaja summaa-
vat Viljo Hurmeen elämää
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikko-
Keskiviikkona 22. Kuvaja kertoo, että rakennusliikkeet järjestävät nykypäivänä asumisen kursseja, joissa opetetaan asumisen lähtökohtia: miten käyttäydytään ja sitä, mikä kuuluu asukkaalle ja mikä huoltoyhtiölle. Tapahtumaan osallistuu noin 20 tuottajaa, myyjää ja tekijää. Kotitaloustunneilla opetellaan kaikenlaisia elämisen taitoja aina paidan silityksestä toisen huomioon ottamiseen. Kuvaja kertoo, että uusavuttomuutta on todella paljon. Rypsissä on paljon omega-3-rasvahappoja, joita usein puuttuu länsimaisesta ruokavaliosta, hän sanoo. Kaada kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Oliiviöljy on tehokkaasti markkinoitu, mutta todellisuudessa rypsissä on parempi rasvahappokoostumus. Sekoita ainekset salaatiksi. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa 10 minuuttia. Moni aikuinenkin on vieraantunut ruoanlaitosta ja leivonnasta. Nuoret joko hallitsevat erityisen hyvin ruoanlaiton perusasiat tai ovat täysin ummikkoja, kertoo Kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtaja Aira Kuvaja. Tapahtuma järjestetään 25.26. Kuvaja muistuttaa, että kuluttajalla on suuri valta vaikuttaa ostopäätöksillään. elokuuta 2012
11
keittiö
n Tuottaja Mari Saarinen (02) 7702 362
Lähiruokaa ja pientuottajien herkkuja Fiskarsissa
Fiskarsin ruukin Lukaalissa järjestetään viikonloppuna lämminhenkinen Maan maut -ruokatapahtuma. luokalla, jolloin sitä on kolme tuntia viikossa. Lähiruoka on ekologista. Tänä vuonna tarjolla on muun muassa vihanneksia ja Ruukkikylän herkkuja. Kuvaja on erityisen tykästynyt suomalaiseen rypsiöljyyn, jonka terveellisyyden puolesta hän on heti valmis puhumaan. Työelämään siirtyneet nuoret lähihoitajat eivät välttämättä osaa pyykinpesua ja vaatehuoltoa ollenkaan. Niin ummikot kuin ekspertitkin saavat koulussa samat opit ruuanlaitosta, vaatehuollosta, siivouksesta ja pyykinpesusta. Anna taikinan kohota liinan alla 15 minuuttia. Kuori ja silppua sipulit, hauduta hetki öljyssä. Lisää vesi, tomaattimurska, kasvisliemikuutio ja mausteet, kiehauta ja hauduta hetki. Oppilaita ohjataan myös miettimään omaa hiilijalanjälkeään.
KotitaLous on peRusopetuKsen pienin oppiaine
Kotitaloutta opiskellaan 7. Kyseessä on perusopetuksen pienin oppiaine. Ihanne olisi, että kotitalous alkaisi jo alakoulussa.
Ruoka-ajat kunniaan
Kuvajan mukaan jo 4.-luokkalaiselle sopisi kotitalouden opiskelu, sillä 10-vuotiaat ovat hyvin innokkaita kokeilemaan ruuanlaittoa. Yhdistä seokset, sekoita varovasti tasaiseksi. Kun tunneille tullaan hyvin eri lähtökohdista, kotitalousopetuksella on tasa-arvoistava vaikutus. Se kertoo siitä, että kotona ei koskaan laiteta ruokaa, vaan syödään pelkkää valmisruokaa, Kuvaja sanoo. Ripottele tuoreet yrtit keiton pinnalle. Jotta lapsi oppisi elämisen perustaitoja jo ennen kotitaloustunteja, hänet kannattaa ottaa mukaan kauppaan ja osoittaa hänelle kotitöitä. Lisää se keittoon vasta lopuksi.. Rypsi päihittää rasvahappokoostumuksessaan oliiviöljyn moninkertaisesti. Tämä tulee esille sitten asiakkaan luona, kun pitäisi mankeloida tai vetää
lakanat. Sen kuljetusmatkat ovat pienempiä ja samalla tulee tuettua lähipaikkakuntien työllisyyttä, hän perustelee. Koti ei ole hotelli, vaan siellä pitää joutua siivoamaan oman huoneensa tai viemään roskiksen, Kuvaja muistuttaa.
Voimasalaattiin sopivat myös varsiselleri sekä kotimaiset kuivatut mustikat ja karpalot.
Kotitalousopetus ehkäisee syrjäytymistä, sanoo Aira Kuvaja. Tämä tarkoittaa yhteisiä ruoka-aikoja, jolloin laitetaan ruokaa porukalla ja jutellaan. Lisäksi olisi hyvä pitää huolta nukkumaanmenoajoista, Kuvaja neuvoo. Kuvaja esittelee, miltä valmis sydänystävän kakku näyttää.
"Usein joutuu hämmästymään, kuinka uutta ruoanvalmistus monille ihmisille nykyään on. Siksi kotitaloustuntien merkitys on entistä tärkeämpi. Paloittele taikina ja leivo sämpylöiksi. Anna niiden kohota 15 minuuttia. Normaalit elämisen taidot ovat hukassa. Murenna joukkoon hiiva. Maan maut -ruokatapahtuman päämääränä on tarjota kävijöille hyviä makuja ja rentoa meininkiä. Sekoita kastike rypsiöljystä, sitruunamehusta, persiljasilpusta, suolasta ja chilimausteesta. Alakoululaisille järjestettävät kokkikerhot ovatkin erityisen suosittuja. Aikaisempina vuosina kävijöitä on ollut noin 3 000. Alusta jauhot taikinaan. Osa 7.-luokkalaisista ei tunnista edes porkkanaa. Lisää hunaja, suola, öljy, leseet ja hiutaleet. Kotitaloutta on vain yksi prosentti koko perusopetuksen tunneista. Turvallinen arki, jossa keskustellaan ja kuullaan lasta, on todella tärkeää. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että oppilaat käyvät kaupassa ja vertailevat hintoja. Siksi olisi hyvä, että kotitalousopetusta lisättäisiin. VOIMASALAATTI puoli ruukkua jääsalaattia pari kourallista rucolaa 100 g punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja puolikas kurkku 250 g säilöttyjä kikherneitä ½ dl saksanpähkinöitä 3 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä puolikkaan sitruunan mehu 1 rkl persiljaa silputtuna 1/3 tl hienokiteistä merisuolaa ¼ tl chilimausteseosta Revi salaatit ja puolita kirsikkatomaatit. Oppiaine ehkäisee syrjäytymistä, Kuvaja sanoo. Kuvaja suosittelee kokeilemaan seuraavia reseptejä, jotka hän on itse suunnitellut. Esimerkiksi lähihoitajakoulutuksessa tarvittaisiin entistä enemmän tietoa ravitsemuksesta ja siivoamisesta. SYDÄNYSTÄVÄN KAKKU 3,5 dl vehnäjauhoja 1 dl kauraleseitä 2 dl sokeria 2 tl leivinjauhetta 1/3 tl suolaa ½ dl mantelirouhetta 2 tl kanelia 1 tl vaniljasokeria 1 dl rasvatonta piimää 2 munaa 1,5 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä 1 banaani soseutettuna Sekoita kuivat aineet keskenään ja nestemäiset keskenään. Halutessasi voit korvata 1 desilitran vedestä soija- tai kaurakermalla. Esillä on lähiruokaa ja paljon pientuottajien herkkuja, kuten lihaa, kalaa, viljaa, marjoja ja hunajaa. luokalla kolme tuntia viikossa. Kotitalousopettajien liitto on mukana presidentti Sauli Niinistön perustamassa nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen työryhmässä. Vuoden 2016 uudessa koulujen tuntijaossa kotitalouden tuntimäärä säilyy ennallaan. Peruskoulussa kotitalouden opiskelu aloitetaan 7. HÖYHENENKEVYT TOMAATTIKEITTO 2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 500 g tlk tomaattimurskaa 5 dl vettä 1 vähärasvainen kasvisliemikuutio pari kierrosta mustapippuria myllystä 1 tl Provencen yrttiseosta ripaus cayennepippuria 2 rkl tuoretta basilikaa ja oreganoa silputtuna Kuumenna öljy kattilassa. Siksi kotitalousopetus on aivan välttämätöntä."
Ravitsemuskatsaus 1/2012
Sydänystävän kakkuun voi lisätä makunsa mukaan vaikkapa hasselpähkinää.
Kevyttä, terveellistä ja suomalaista ruokaa
Aira Kuvaja tekee mieluiten kevyitä, terveellisiä ja helppotekoisia ruokia. MAKOISAT KUITUSÄMPYLÄT (20 kpl) 50 g hiivaa 5 dl rasvatonta piimää 1 rkl hunajaa 1 tl mineraalisuolaa ½ dl kylmäpuristettua rypsiöljyä 1 l sämpyläjauhoja 1 dl vehnäleseitä 1 dl kaurahiutaleita Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Maan makujen joukosta löytyy myös kaikenlaista aina alppijuustoista luomuohraryyneihin. Pilko kurkku. Good Pie Bakery -kahvilassa myydään jälleen herkullisia vastaleivottuja munkkeja. Lapsiperheet voivat käydä joka päivä McDonaldsissa syömässä sen sijaan, että siellä käytäisiin kerran kuussa. Martat järjestävät nuorille perheille kauppakierroksia, joissa opetetaan, että "älä ota energiajuomaa, vaan ruisleipää ja maitoa", Kuvaja luettelee esimerkkejä. Liikunnan ohella kotitalous on suosituin valinnaisaine sekä tyttöjen että poikien keskuudessa. Kotona lapselle olisi hyvä opettaa normaali elämisen rytmi. Tämän jälkeen aine on valinnainen. elokuuta kello 1017, ja sinne on vapaa pääsy. Tämän jälkeen aine on valinnainen. Hän liputtaa suomalaisten raaka-aineiden, luomun ja lähiruuan puolesta. Nykyään ei voi olla varma, että nämä taidot tarttuvat kotona. Puutteet kotitalouden perustaidoissa ovat nähtävillä jopa työelämässä. Voit halutessasi voidella sämpylät munalla ja ripotella niille unikonsiemeniä. (SSS)
SSS-arkisto/Kirsi -Maarit Venetpalo
Vinkkaa herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
"Osa 7.-luokkalaisista ei tunnista edes porkkanaa"
Kotitaloustunneilla näkyy kahtiajako ummikkojen ja eksperttien välillä.
mari.saarinen@sss.fi
SSS/Mari Saarinen
Kuvat: Virgino
SSS | Mari Saarinen
Kotitaloustunneilla on havaittavissa nykyään uudenlainen kahtiajako. Ruoanlaiton, kodinhoidon ja vaatehuollon perusteiden lisäksi kotitalousopetuksessa ohjataan ottamaan vastuuta omasta kodista.
Kuitusämpylöiden päälle voi ripotella unikonsiemeniä.
Höyhenenkevyt tomaattikeitto tarjoillaan lämpimänä.
Elämisen taidot hukassa aikuisillakin
Jos lapset eivät hallitse kotitaloustaitoja, eivät niitä hallitse välttämättä aikuisetkaan. Valuta kastike salaatille ja anna vetäytyä hetki. Tunneilla opetellaan myös kuluttajan taitoja ja eettisyyttä
736 2244, 044 517 2244
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Rummunlyöjänk. 23, p. Siren p. 736 2044. 010 255 1357 Erik Lönnblad, isännöitsijä p. 010 255 1344 Petri Mattila, isännöitsijä p. 777 710
LVI-asennukset/huolto, lämpöpumput: myynti, asennus, huolto. (02) 731 3971 www.mainoset.fi
Mainosvakka Oy
Örnink. 040 776 1526/Marko p. P. 731 7761
www.ttsecurity.fi
Puh. 38 p. P. 12. 731 2899
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut. Kalkkitie 2. 0440 749 129
Autosähkökorjaamot
Salon Autosähkö
Örnink. 0500 533 849
T:mi Samuli Pylkkänen
Kuusjoki P. 040 731 3462
Peräkärryliikkeet
Tekno-Trailer
Peräkärryt ja venetrailerit p. P. 044 279 3149
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto TiliWahlsten Oy p. 8, p. 040 573 8742
Myös uima-altaat ym. 040 537 5087 p. 0400 812 000
LVI-asennus Teemu Toivonen
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 731 2908 www.vikstrominpitopalvelu.fi
Sähkötyöt
Salon Aluesähkö Oy Salon Sähkötyö Oy
Joensuunk. P. 4, Salo
p.7276200
Paperinkeräykset
Salon Hyötykäyttö
Satamakatu 31, p. P. p. 045 127 7734, www.meidan.fi
LVI-asennus Yliräisänen
P. 02-7357293 www.painovirjamo.fi
Vakio-Puhallus Oy
Jätekuljetukset
Kuljetus Juha Sirkiä
WC-tankkien ja sakokaivojen tyhjennys. 044 351 1877 www.mattilanpihapalvelut.com
Lakiasiat
Asianajotoimisto Niinistö Oy
Turunt. P. 040 537 5087
T:mi Reijo Korvenoja
P. 02-731 2525
Risto Tuovinen Oy
Lupin Oy
Taksi ja Tilausliikenne Keijo Räsänen Salo 17h. 0400 554 587
Vilhonk. P. P. Tilaa nyt
Kiinteistökorjaukset
Chloris Oy
Kaikki remontit- ja rakennustyöt Sisällä ja ulkona. 733 5535
Kuusjoki, p. 044 7371 530
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. 02956 60400 www.oikeus.fi
LVI-Vihiniemi Oy
Höyläämöt
Rahtihöyläystä siirrettävällä höyläkoneella. 040 548 4116 Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
LVI-Laajajärvi
Koirahoitola Faderviken, Särkisalo Puh. 040 502 3548, Kuusjoki
Louhintapalvelut
Warrock Oy, Sammatti P. 040 580 3545
Eristämiset
Salon Sellurakenne Ky
Puhallusvillaa. 12. 734 6450 Kumikorjaamo Niemelä & Niemelä
www.taksisalo.fi
1+14h. 733 1182
Dieselkorjaamot
Jussin Diesel Oy
Mariank. 050 4388 488 www.lvinikkanen.fi
Harri Laajajärvi
Antennit/tarvikkeet
Antenni- ja satelliittitarvikkeet
Halikon Hinaus
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
p. 727 5700
LVI-asennus J-P Kivelä
P. 050 521 3769 / Heidi Rakennusalan peltityöt. 010 255 1361 Hannele Arttila-Seisto, isännöitsijä p. 12
Keskiviikkona 22. 731 3362
Turuntie 8 II kerros Kirsi Mäkinen, toimistopäällikkö p. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com
Liukuovikaapistot
Suoraan valmistajalta
Tehokas ja joustava mainostalo. 77 021 Sanomalehdet, Suoramarkkinointituotteet
viemärien videokuvausta p. 7211800 P. P.050 378 6509.
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut, teflonvahaukset, sisäpesut, ym. 0400 532 698, www.tiimi-ikkuna.fi
Muuraintie 10, Salo Puh. 040 724 1345
Salon Hallitilat Oy
P. Vuorela Oy
Helsingint. 044 549 7305
Juhla- ja kokouspalvelut Kirjapainot
Ravintola Ilolansalossa,
Ilolankatu 5. 040 550 4521
Kiinteistöhuollot
nen, kiinteistöalueiden huollot, siivoukset, mökkitalkkari. Juhla- ja pitopalvelut. 02-731 2905 Auktorisoitu taloushallintoliiton jäsentoimisto www.salontilipalvelu.com
P. P. Panelit, listat, hirret.
Raitalank. P. 040 566 0429.
Örnink. 733 6100
Jäähdytinkorjaamot
Jussin Auto ja Kenno
Vanutehtaanmäki p. (02) 721 3353
LVI-Palvelut
Jari Auranen
p. 7, 24130 Salo. SuutariPekka, Euromarket, p. 733 2685 Örninkatu 8. 0400 532 392, 040 557 2171
www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Kiinteistöremontti Heikki Koponen
Levysoitinhuollot
Levysoitinhuollot, varaosat
Mainospalvelut
Adpartner Oy
Harventajank. 727 4660, fax 727 4669
Salon Kylmäpojat
Autokatsastukset
Suomalainen yrittäjävetoinen katsastusasema
Kailiniituntie 2, Halikko P. Puh. 0500 127 638 LVI-asennus A-P Nikkanen
p. 777 710
Jussi Salomaa P. p. 044 331 4750, 044 331 4760 www.ykkoskeittio.fi
Laatoitustyöt
Laatoitus- ja vesieristystyöt K. 77 021 / ilmoitukset.. 040 706 2737, 731 1243
Salon Jätehuolto Oy
Satamakatu 31, p. 044 543 9426
Tmi Autopesu
Meriniitynkatu 21. 050 596 6995 Rakennus- ja saneerauspalvelu P. 1113, p. 044 0400 286
Salon Moottorihuolto
Salon Tilipalvelu Oy ISA
Heimo Ketola Kaukolankuja 1 Pertteli kk. 3, p. 010 255 1364 sähköposti: etunimi.sukunimi@op.fi
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Maalauspalvelut
Halikon maalauspalvelu
Peltikatot ym. Helsingintie 13. P. 113, p.7485814 www.kaihdin-lehtonen.fi
Kuljetukset
Autoilija Lasse Lehmusvirta
Sopimus-, jakelu-, pika- ja muuttokuljetukset umpikuorma- ja pakettiautolla. 010 255 1359 Leena Fredriksson, kiinteistösihteeri p. 0201 222 677 www.ompelukonekauppa.fi
Sahat/sahauspalvelut Tieisännöitsijät
Leppä Jussi
Yksityisteiden hallintopalvelut, P. 045 874 0911
p. P. erik.laatoitukset Salon Aluesähkö Oy Joensuunk. 0400 224 095.
Palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko. (02) 731 7240 Erikoisliike on asiantuntija.
Peltisepänliikkeet
Pelti-Saari Oy
Tilitoimisto Tihahe Oy
Rivakkasiivous
Turunt. 8. 050 530 9525 www.toppatuoli.fi
P. 02 7336198, 0440 780 357 Pitopalvelu, lounasruokala, lounas myös mukaan. Mittaus- ja asennuspalvelu Kaihdin-Lehtonen Oy Somero, Jaatilant. 044 549 1501 Tapettia seinille, maalia pinnoille, päällystettä lattioille ja kodin muita kunnostustöitä.
Lukkoliikkeet
Salon Lukko- ja helahoito
K. 733 3999 www.lakisalo.net Turunt. 010 255 1346 p. takuutyönä p. 731 7362
Lehtosaari Vesa
Asbestipurkuliikkeet
Salon Asbestipurku & Saneeraus Oy
asbestipurkutyöt, kreosoottityöt, piensaneeraukset. 044 733 5001
Rengas Japi Oy Piisitie 3B, T:mi Niini Kumho-renkaat.
Tietokonehuollot
Jannen Huoltomyynti
Tietokonehuollot ja varaosat. 0400 828 725
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Talouspäällikköpalvelut. 18, Salo p. P. p. bussi, 1+8h. Juhlatilat Inkerink. P. 733 7313
Salon OP- Kiinteistökeskus Oy, LKV, ISA OP-Isännöinti, Salo
Videovalvontapalvelut
Korkealuokkainen, tallentava kameravalvonta meiltä. 040 593 9931
Tilintarkastajat
Kulmala Kari HTM
Paukkulank 1, Salo P. 044 0689 164 kari.kulmala.ky@gmail.com
Suutari-Pekka, Euromarket.
Kengityspalvelut
Kengitysseppä Juha Säde
P. 040 510 8457
Kattoremontit
Kymppi-Katto Oy
Kimmo Uoti, p. 13, 24260 Salo p. P. 733 4855, 0400 644 955
P. Kattojen pesu- ja pinnoitustyöt. www.kurppakalusteet.fi
Salon Kylmäapu
T:mi Timo Mynttinen
Rummunlyöjänkatu 7, Salo p. 044 0400 286.
Ismo Peltonen
Krassin juhlapalvelu
Verhoiluliikkeet
Hedvig p.040 554 3624 J.&R. Lintula p. 11, p. 26, p. 14, p. Salitunk. Pihakiven Lasiliike Ky
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko, p. 041 504 9488
Öljypoltinhuollot
Poltinhuolto Ahonen
p. 0400 596 713 Tuolin Henki p. 010 255 1428 Salon Vuokratalot Oy Koy Tiilitehtaanpiha -vuokra-asunnot p. 2-4, Halikko kk p. P. 2 p. 0400 532 459
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
p. P. 737 1700. 777 8600
Salon Laatulämmitys
P. 0400 745181, 736 2477
T:mi Marko Kari P. 22 p. 0400 945 267 P. 0400 165 931, 0400 536 931 Saneeraus- ja rakennustyöt P. elokuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
Antenniasennukset
Jussi Salomaa P. P. Myllyojank. 0207 928 620 www.sfkatsastus.fi
Isännöintipalvelut
Manacor Oy, Inkerink. ja lemmikit. 733 3366 tai 0400 808 430
Atk-palvelut
Tietotekniikkapalveluja
Imuautopalvelut
Kuljetus Juha Sirkiä Salon Imuautot Oy
Loka-auto. 010 255 1344 -vuokravalvonta p. 0400 945 267
Halikon LVI-Asennus
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoitopalvelut: · joka toinen keskiviikko muut palvelut: · joka toinen keskiviikko
Lehtitehdas
puhallusvillaa. Tilat ja tarjoilut juhliin ja kokouksiin, p. 050 566 8863
Painovirjamo Oy
Joensuunk. taksi invavarus- Äänentoisto-, valaistus-, dj- ja tein. 0400 581 552 www.pikkutalli.fi
Suutarit
Suutari A. 0500 128 956
Asianajopalvelut
Oikeusaputoimisto, Salo
Kirkkokatu 1-3 A P. 010 255 1360 Leena Kettunen, kiinteistösihteeri p. 0400 831 993
www.orvokinterapiapiha.fi
Lämpöpumput
Huolto-Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 735 2412, 0400 223 697 karaokepalvelut. www.laskuri.fi
Suomusjärvi, p. 0400 225 565
Kulta-/kelloliikkeet
Kello ja Kulta Jokinen
Turunt. 731 2325. 13. 253 1532, fax 253 1533
Metsäpalvelut
Pihapuiden kaato, myös ongelmapuut. P. 040 537 5087
Huonekaluliikkeet
Kalustemyynti A. Puh. Örninkatu 15. Laite- ja tarvikemyynti. 044 556 2910 www.ilaksi.com Piha- ja ongelmapuiden kaadot. 731 1556, 0400 531 647
www.asianajoniinisto.fi
Asianajotoimisto Timo Savolainen
Helsingintie 5. 731 6820
Matti Tulonen P. P. Niemi
Myös avaimet ja kaiverrukset Halikon Prisma P. 040 523 8796
Ompelukoneliikkeet
Bikeservice Oy
Myynti ja huolto, kaikki merkit. 040 530 3175 www.lasselehmusvirta.fi
LVI-Palvelu Alanko & Salminen Oy Ratak. 0440 534 926, 731 9696
Kaiverruspalvelut
Ovikil., postil. 0400 532 698, www.kymppi-katto.fi
Salon LV-asennus Salon Putkityö Oy
Turunt. 733 3079
Sähkö- ja valaisinliikkeet
Valaisinliike Ello
uudet ja vanhat valaisimet sekä korjaukset. 0440 433 366/Virtanen 040 867 9273/Salonen P. 733 1923
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset, kesto / takuupinnoitteet. 0440 121 715
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13. Esiintymislavat. 733 5881
www.saloplan.fi
Varmavesikatto Oy
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
SALVAn siivous, kotisiivousta
Asemak. 10, p. 0400 533 083 - lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset - viemärien avaukset, pesut ja sulatukset - imuautopalvelut
Kylmälaitekorjaamot
Huolto-Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 77 021 / ilmoitukset.
Hinauspalvelut
Autohinaus Oy
p. P. P. 0440 742 125
Pihasuunnittelut
P. 044 565 7231
Okko Hämälistö
M.Suosaari 0400 863 705 Maansiirtokuljetukset, hiekkaa, sepeliä, mursketta. Sandberg Oy Helsingint. 0400 530 960
Auktorisoitu taloushallintoliiton jäsen p. 040 822 9236
Tarjoilu toiveittenne mukaan. 8, vanhuksille, vammaisille ja veteraap. 8, p. 731 3375, Örninkatu 10 24910 Halikko As. P. 0500 829 902 P. tasokas bussi,
Lemminkäisenk. P. 0400 923 498 www.arboristi.info Piha- ja ongelmapuiden kaadot. 050 325 0704
Siivouspalvelut
Kotipalvelu Näpsäkkä
P. 010 255 1345 Sari Mellin, isännöitsijä p. Pasi Niini
Vaskio. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Soita: 045 7840 2146
P. 727 3500
Olli Hämälistö Tapio Suonio
Tilitoimistot
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto Laskuri Oy, Katrineholmink. (02) 731 7240 Erikoisliike on asiantuntija.
www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Vaskio. 6, 3 krs, Salo p. 731 1951, 0400 745 391
Koirahoitolat
Myös trimmaukset, kurssit, leirit, agility... 731 6234
Kaihdinliikkeet
Säleverhoja, rullaverhoja, markiisit taite- ja paljeovia, ym. 0500 534 938 Liikkuvalla kalustolla. P 040 537 5087
Salo Isännöinti Oy ISA
Turuntie 8B, 2 krs. 045 129 9123 Koski Tl
P. p. 2 A
Tj Leif-Johan Lagerroos 02 72 72 911 Hannu Kallio 02 72 72 901 Taina Niemi 02 72 72 902
P. 7211800
Tmi Ari Kainulainen
Muurla. P. 727 7100
Autotarvikeliikkeet
Autotarvike
Örninkatu 8, p. Kattojen pesu- ja pinnoitustyöt. Ilmoituksen hinta vain 3,00 euroa + alv / rivi / ilm.kerta. 050-581 0000
Jannen Huoltomyynti
Rakennusliike J. 0400 539 744
MS-Putki Huolto
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 42, Turku P. 010 255 1429 Perniö/Juhani Loimulahti, isännöitsijä p. 22, 24240 Salo P. 731 2905 Harri Nurmi, 040 7246 831 Kari Virtanen, 050 3810 772 Timo Ollikkala, 050 3810 773 Kalle Lönnqvist, 050 5481 061 Ari Havia 050 4400 916 sähköposti: etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com
Rakennuspalvelu Jarkko Nikander
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja Laatoitukset, saneeraukset ja Tulikivi-uunien muuraukset. 0400 783 047
T:mi Petri Palenius
P. 040 548 6398
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 7, Halikko. 5, 24100 Salo puh. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi
Remonttiapu Rastas
www.remonttiapurastas.fi P. Turuntie 21 p. 040 730 8712 hellbergin.pidot@gmail.com www.hellberginpidot.fi Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja koulutustila sekä tarjoilu.
TV-Huollot
Jannen Huoltomyynti
TV-stereo-hifi -huollot Helsingint. 731 7362. p. 731 8227
Turunt. 727 3500
Kodinkonehuollot
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. Soita puh. 0400 891 653
p. 10041,
matkapuhelimesta 02-10041
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
Äänentoisto-, valaistus- ja ohjelmapalvelut. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. Tmi Mikko Pajuniemi P. 040 553 0286 Kahvila-Konditoria
Sähkölaitekorjaamot
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökj. Tuomi
Myös hionnat ja lakkaukset Salo, p. P. Vilhonk. Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste
Putkityö TMT
Ikkunaremontit
Tiimi-Ikkunat Oy
Kimmo Uoti, p. 7, Salo
Maailmalämpö MIL Oy Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänkatu 7, Salo P. 010 255 1343 Pertteli/Juha Leino, isännöitsijä p. 21, 2 kerros p. P. Hermansson Oy
Mainoset & Maigrafi
Taksit
Salon Ulataksi p. p. 044 584 3480
Juhlapalvelu Marja Kankare Oy
Perniönt. 02 7334 228 www.krassi.fi
Vikström pitopalvelu ja herkkukeittiö
Torikatu 3, p. 040 5726152 Putkiasennus Anssi Kirkkomäki P. 14, Salo. 0400 842 808
Pitopalvelut
Hellbergin Pidot
p. Hannu Borenius ITS 02-721 7264 Erkki Kaskela AIT 02-721 7265 Marianne Ketokulta AIT 02-721 7266 Matti Rouvari RI 02-721 7267 www.saloisannointi.fi
Kengittäjä Nina Ahokas
Puh. 010 255 1356 -isännöinti p. 727 5700
p. Julkaisukertoja vähintään neljä. 12, Salo, p. 727 3377 www.vaarna.com
Ilmanvaihdot, vesik.lattialämmitys, aurinkokeräimet, ym. 044 721 3368, 044 721 3369
Tilitoimisto Simo Vuori Ky Tilitoimisto Tietotilit Ky
Turunt. 040 878 7477 Kalustemaalaamo
Kultainen Tuoksu
Halikon RKT Ky Ilaksi Oy
Lasitusliikkeet
P. 0440 532 085
Puusepänliikkeet
Puusepänliike Matti Pentikäinen Tmi Iisilastu. 727 3636
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. 010 255 1378
Salon Tilipalvelu Oy
p. P. 21, 2 kerros p. 724 0195
www.Asennuspalvelu-Hopiavuori.fi Ruokala Margit Heinä
Puh 045 865 4747
Autolasitukset
VM-Autolasi Ky
Kaikki autolasitukset, 18 vuoden kokemuksella. 727 5700 Ilma- ja maalämpö IVT.fi
P. 0400 252 819
Kaikenlaiset rakennus- ja saneeraustyöt Helsingintie 13. 736 2110, 040 501 0090
Koskinen Seppo
Hallitilat
Minivarastoja 2-250m2
myös viemärien avaukset p. 044 760 5535 Matti Mikkola
Keittiökalusteet
Kurppa Kalusteet Oy
Piisit. 721 2300, fax 721 2310 neille. Myynti ja as.
Ykköskeittiö, Joensuunk.4, Salo
SF Katsastus Oy
Meriniitynkatu 21, Salo puh. HUOM! Puh.luettelon etuseteli Myllyojank. 010 255 1354 Hanna Sadonoja VVO asuntojen vuokraus p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com
Ääni ja Media Oy
Ratak. Avain- ja kaiverruspalvelu, ajonestoavaimet.
www.ekopiha.info
Suutari Tauno Lempinen
Autokorjaamot
Autokorj. P. 040 587 5646
Rengasliikkeet
Euromaster Oy
Joensuunk. Hämeentie 14, p. P. 738 8260 Sahattua ja höylättyä puutavaraa p. 0400 224 095
Mattilan Pihapalvelut viherrakentami- p. 22, Salo. 0400 812 000
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy OP-Taloushallinto
Parkettityöt
Parkettiasennus K. P. p. 8, p. 727 444, myös päivystys
Tekno-Air Oy p. P
Niittymäki pelasi urallaan 234 NHL-ottelua. Minulla on niin helkkarin hyvä tiimi, että se on helpottanut paljon, Stubb kehuu. Ensimmäinen seurani ulkomailla oli Ajax, mutta en noussut silloin edustusjoukkuepelaajaksi.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
United hankki hollantilaisen, City teki tappiota Adebayorilla
Englannin Valioliigan Manchester Unitedin hollantilaisvärväykset jatkuvat. Se kertoo Suomen jalkapallokulttuurista valitettavan paljon. II diviisoonassa pelaavat salolaisseurat SalPa (kuvassa Ali Pekkala) ja HuKu pelaavat siis edelleen perinteisillä säännöillä. Tottakai tämä tuntuu hienolta ja on kiitos tasaisesta kaudesta ja hyvästä tiimityöstä, rauhallinen Laaksonen kertoi tallinsa tiedotteessa.. En ole vielä ehtinyt jutella valmennusjohdon enkä seurajohdon kanssa tarkemmin, mutta uskon, että minut hankittiin isoon rooliin. Enemmän puuttuu päämäärätietoisuutta. Pelaajamassan ja lahjakkuuksien puutteeseen on vaikea vedota, kun verrataan Suomea pienempään Tanskaan. Kisan aikana saderenkaat alkoivat kuitenkin ylikuumentua ja Laaksonen katsoi viisaimmaksi ajaa varmasti maaliin ilman suurempia riskejä. Siksi saattaa kuulostaa koomiselta, että jopa NHL:ssä on suomalaisia pelaajatarkkailijoita kutakuinkin saman verran kuin suomalaisia pelaajia. Vasta 13-vuotias Laaksonen varmisti KF3-luokan mestaruutensa Vihdissä. Olen iloinen siitä, että Ajax todella halusi minut. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. 10 0 0 10 897 0 Seuraavat ottelut huomenna: Keso OolUnited, MJPKisko, TeijoSSHeittop., PertteliKuusjoki, WikuritAC Jari
Salossa on kyse vain asenteesta
Jos salolainen isä (miksei myös äiti) haluaa välttää oman urheilu-uransa karikot ja antaa lahjakkaalle lapselleen paremman mahdollisuuden menestyä urheilijana, ei tarvitse kuin viedä lapsi haluamansa lajin pariin. (SSS)
Aki Rask
Simo Laaksonen kulkee Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen jalanjälkiä kartingin Suomen mestarina. Myös jalkapallossa Suomesta kasvaa tulevaisuudessa huippupelaajia, Janne Wilkman uskoo. Alexander on yksi Euroopan parhaista vasemmista puolustajista. Sarja päättyy lauantaina 8. Salon Vilppaan ja kaupungin liikuntapalveluiden järjestämään kilpailuun on ilmoittautunut lähes sata lasta. Niittymäki on tehnyt ensi kautta kattavan sopimuksen Turun Palloseuran kanssa. divisioonassa sallitaan jalkasyöttö, joka nykysääntöjen mukaan johtaa pelin katkaisemiseen ja vastustajan vapaalyöntiin. Tottenham vahvisti odotetusti hyökkäystään Manchester Cityn Emmanuel Adebayorilla. He eivät ole ehkä synnynäisiä lahjakkuuksia, mutta äärettömän kova tahto, asenne ja halu menestyä huipulle ovat vieneet heidät sinne missä ovat, Stubb korostaa. Asenne ratkaisee se on Salossakin nähty ja tullaan edelleen näkemään.
Isä-Stubb ei malta lähteä eläkkeelle
Göran Stubb, 77, pitää jääkiekon pelaajatarkkailutyöstä niin paljon, että hän ohittaa eläkekysymyksen naurahduksella. Moisander voitti Hollannin mestaruudenkin AZ:n riveissä, mutta siirtyminen Amsterdamin suurseuraan on hänelle selvä askel uralla eteenpäin. Oma halu ja omalla ajalla tehty työ on yksi lääke siihen, että pääsee huipulle, Wilkman sanoo.
Taito vaatii tahtoa
Samoista lääkkeistä puhuu jääkiekkoscoutingin suomalaispioneeri Göran Stubb. Englannissa suomalainen ja pohjoismaalainen pelaaja on nimenomaan tunnollinen ja tekee nöyrästi töitä, muttei nöyristele, Wilkman tietää.
FC Taitopelaajat jätti kesken Salon Mestaruussarjan
JARI VUORIO
JALKAPALLO. Tosin siinä ei enää lahjakkuus, olosuhteet tai isän painostus auta, jos murrosikäiseltä ei löydy ikuista intohimoa lajiin, valtavaa voitontahtoa ja nöyryyttä jokapäiväiseen työntekoon. Togolainen pelasi jo koko viime kauden Tottenhamin riveissä lainasopimuksella, ja oli joukkueen paras maalintekijä Valioliigassa 17 maalilla. Niittymäen lisäksi TPS:n maalivahtivahvuuteen kuuluu Atte Engren, joka torjui
Lehtikuva/Getty Images/AFP/Ronald Martin
JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
Niklas Moisander uskoo isoon rooliin Ajaxissa
JALKAPALLO. Suomen maajoukkueen kapteenin Niklas Moisanderin siirto AZ Alkmaarista Ajaxiin sai sinettinsä tiistaina, kun osapuolet allekirjoittivat kolmivuotisen sopimuksen. Lahjakkuuden määritelmästä on kiistelty, mutta Stubb nimeää oitis Teemu Selänteen (maalintekotaito) ja Mikael Granlundin (pelikäsitys) poikkeuksellisiksi luonnonlahjakkuuksiksi. (STT). Ajax ei ole seurana Moisanderille lainkaan vieras, sillä hän vietti nuorempana kolme kautta seurassa. FC Taitopelaajat on jättänyt kesken tämän vuoden Salon Mestaruussarjan. Olemme silta seurojen ja scouting-järjestöjen välillä, hän tiivistää. Tarvitaan kuitenkin kova työ, että pystyy hyödyntämään sen. Samoissa peleissä TPS testaa kanadalaista laitahyökkääjää, 381 NHL-ottelun Brian Willsieä. minuutilla kulmapotkusta ottelun ainoaksi jääneen maalin. Mikkeliläinen Wilkman on vasta aloittanut täysipäiväisen työn Villan palveluksessa, eikä hänellä ole apunaan kotimaista vertaisverkostoa. syyskuuta asti. Siirto sinetöitiin lopulta tiistaina, ja Tottenham pulittaa hyökkääjästä Valioliigan hallitsevalle mestarijoukkueelle arviolta 6 miljoonaa euroa. Marttilalaisen autourheilulupauksen Simo Laaksosen tasainen kausi palkittiin kartingin Suomen mestaruudella. Suomen arvostetuin pelaajatarkkailija Göran Stubb pitää Mikael Granlundin pelikäsitystä poikkeuksellisen lahjakkuuden merkkinä.
STT | MIKAEL HOIKKALA
Suomalaista jääkiekkoa on aika ajoin moitittu valmentajakeskeisyydestä ja raskaasta hallintokoneistosta. Büttnerin sopimus on viisivuotinen. 34-vuotias Wilisie on pelannut kolme viime kautta pääosin AHL-liigaa. Liitto uskoo, että sääntökokeilu parantaa pelin jatkuvuutta, kitkee tulkinnanvaraisia tilanteita ja tekee pelistä viihdyttävämmän. (SSS)
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
Simo Laaksonen ajoi kartingin Suomen mestariksi
"Mikkegranlundeja ei synny joka vuosi"
Pelaajatarkkailijat: Ilman lajikulttuuria lahjakkuudet menevät hukkaan.
KARTING. Viime viikolla ManU osti kilpailijaseurastaan Arsenalista hollantilaistähti Robin van Persien. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista paikan päällä kello 16.3017. Laaksosen kausi jatkuu vielä syyskuussa Espanjassa ajettavassa World Cupissa, jonne kerääntyvät KF3-luokan parhaat kuljettajat ympäri maailmaa. Kaikkea ei saa kovalla työlläkään. Voimaa voi harjoitella, samoin luistelutaitoa, ampumista ja maalintekoa. Adebayor pelasi Cityssä vain yhden täyden kauden ennen puolen kauden lainapestiä Real Madridissa ja viime kautta Tottenhamissa. NHL-ura urkeni Philadelphia Flyersissä ja jatkui Tampa Bay Lightningissa ja San Jose Sharksissa. Jalkapalloväen näkökulmasta jääkiekon tilanne on kadehdittavan hyvä. He olivat valmiit satsaamaan, Turun Palloseuran kasvatti sanoi. Kuukaudessa matkapäiviä kertyy noin 20, hän laskeskelee. Olimme tarkkailleet häntä jo jonkin aikaa, päävalmentaja Sir Alex Ferguson kertoi seuran verkkosivuilla. Suomeen verrattuna jalkapallokulttuuri on huomattavasti edellä vaikkapa Ruotsissa ja Tanskassa. Kauden kymmenessä osakilpailussa nähtiin peräti kahdeksan eri voittajaa. Seura antoi mahdollisuuden kesän aikana laittaa paikat kuntoon, ja tämän jälkeen päästiin varsin nopeasti yksimielisyyteen jatkon suhteen, lonkkaleikkauksesta itseään kuntouttanut Niittymäki kommentoi TPS:n nettisivuilla. Maajoukkueessa hän on voittanut olympiahopeaa Torinossa 2006 ja -pronssia Vancouverissa 2010 sekä MM-pronssia 2006. Salon Mestaruussarjan päivitetty sarjatilanne:
Kuusjoki 9 9 0 0 474 27 IBK Meda 9 7 2 0 3411 23 Perniö 9 7 0 2 5510 21 AC Jari 9 7 0 2 388 21 Kisko 9 6 0 3 3416 18 Pertteli 9 5 1 3 3615 16 Keso 9 5 1 3 2011 16 Wikurit 9 4 1 4 3121 13 FC Kärsy 10 2 0 8 1225 6 OolUnited 10 2 0 8 1024 6 MJP 9 2 0 7 2453 6 TeijoSS 9 1 1 7 862 4 Heittop. Afrokampauksestaan tuttu Evertonin belgialaisvahvistus Marouane Fellaini puski 57. Jalkapallossa Janne Wilkman vastaa Aston Villan pelaajatarkkailutoiminnoista Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yksi asia on varmaa: suomalaisten maine ahkerina ja luotettavina työmyyrinä pätee niin jääkiekossa kuin jalkapallossa. Salosta löytyy menestykseen vaadittavaa lajikulttuuria, jota luovat perinteiset yleisseurat, kuten SalPa, Viesti ja Vilpas. (SSS)
Halikon yu-kentän avajaiset tänään
Halikon koulukeskuksen kunnostetun yleisurheilukentän avajaiskilpailut käydään tänään. (STT)
Niklas Moisander
Kävin vähän pitemmän reitin noustakseni Ajaxin edustukseen, mutta käy tämäkin, Moisander sanoi Palloliiton verkkosivujen mukaan. Kello 17.30 alkavassa kilpailuissa käydään kaksi lajia (pikajuoksu+kenttälaji) jokaisessa ikäluokassa (513 vuotiaat). Samalla hän myöntää, että Suomen juniorijääkiekossa keskityttiin vuosien ajan liian
vähän taitovalmennukseen. Kaikki Taitopelaajien pelaamat ottelut on samalla mitätöity. Mikä tärkeintä, Salosta löytyy riittävästi valmennustietoutta ja -osaamista kehittää lahjakkaasta lapsesta teknisesti hyvätasoinen ja fiksu nuori, joka saa itse päättää urheilu-uransa kohtalosta 1416-vuotiaana. Büttner kuului Hollannin alustavaan 36 pelaajan EMryhmään, mutta ei tullut valituksi lopputurnaukseen. Salosta löytyy myös ensiluokkaiset harjoitteluolosuhteet kaikille maamme valtalajeille. elokuuta 2012
13
Urheilu
Olli Mäntylä ja Juha Tuuna (02) 7702 309
Salibandy kokeilee jalkasyötön sallimista
Salibandyliitto tutkii alkavalla kaudella sääntökokeilulla, voiko peliä saada sujuvammaksi. Hän on työskennellyt aiemmin juniorivalmentajana.
Seuratasolle on saatu ammattimaisuutta uusien päätoimisten tekijöiden myötä ja Palloliittoon uusista aluevalmentajista. NHL-seurapestit ovat monille osapäiväisiä, ja heidän palveluksiaan käyttää yli puolet SM-liigaseuroista. Mestaruussarjan kärjessä on Kuusjoki, joka jatkaa yhdeksän kierroksen jälkeen ilman pistemenetyksiä. (STTAFPReuters)
Antero Niittymäki valittiin kuusi vuotta sitten Torinon olympiaturnauksen parhaaksi pelaajaksi.
TPS:n mestariksi keväällä 2010.
NHL-konkari kuukauden testissä
Niittymäki pelaa TPS:n riveissä loppuviikolla Sveitsissä European Trophyn otteluja. Salosta löytyy juuri nyt harvinaisen paljon tuossa kriittisessä iässä olevia suurlupauksia. Salossa kun kaikki muu on jo kunnossa. Naisten liigassa ja miesten 1. Ruotsi on meitä selvästi edellä junioritasolla, mutta ei enää niin selvästi kuin pari vuotta sitten. Maalivahti Antero Niittymäki palaa kymmenen Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen kotimaan jäille. syyskuuta Salon Urheilupuistossa pelattavaan päätöskierrokseen. Hänen koeaikansa TPS:ssä jatkuu 22. Seurat pääsivät jo viikkoja sitten yhteisymmärrykseen togolaisen pysyvästä siirrosta, mutta Adebayor ei ollut halukas pudottamaan Cityssä nauttimaansa jättipalkkaa. Aaltoliikettä ei voi estää, koska joka vuosi ei synny mikkegranlundeja, Stubb painottaa. Suuret eurooppalaisseurat tarvitsevat pohjoismaisia scoutteja maantieteellisistä syistä, mutta silti suomalaiset täysammattilaiset ovat laskettavissa yhden käden sormin. ManU avasi kautensa tahmeasti Evertonin vieraana myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa. Tarkkailutyön pohjalta yritys tekee myös rankinglistoja, haastatteluja ja kuvauksia sekä ylläpitää laajamittaista tilastointia. Kahta kertaa peräkkäin palloa ei edelleenkään voi potkaista, eikä palloa saa pelata korkealla jalalla. Työntekijöitä on kaikissa ns. Kolmen vuoden sopimus tyydyttää myös, olen sopimuksen kestoon todella tyytyväinen. Laaksonen ampaisi lähdöstä kärkeen ja johti kisaa alkukierroksilla. Suomessa on kolmisenkymmentä ammattimaista jääkiekkoscouttia. Niittymäki aloitti PohjoisAmerikassa AHL-seura Philadelphia Phantomsissa, jossa voitti keväällä 2005 AHL:n mestaruuden. Se näkyy jalkapallossakin, Stubb sanoo.
Väistämätön aaltoliike
Jääkiekossa Suomen pelaajatuotannon laatu on heitellyt sukupolvisykleissä aaltoliikkeen lailla. Olennainen asia on kokonaisuus. Tuntuu hyvältä palata takaisin TPS:ään. Kanadaan Stubb ei mielellään vertaa, koska yksin Toronton kaupungissa on enemmän asukkaita kuin Suomessa. Maalissa Laaksonen oli varman ja järkevän ajon jälkeen neljäs, joka riitti varmistamaan marttilalaiselle uran ensimmäisen Suomen mestaruuden. Seuran tuorein hankinta on puolustaja Alexander Büttner, 23, joka siirtyy Englantiin kotimaastaan Vitessestä. Kuuden ottelun päivä huipentuu Kuusjoen ja IBK Medan kohtaamiseen. 32-vuotias Niittymäki palaa juurilleen, sillä hän lähti rapakon taakse TPS:stä kauden 20012002 jälkeen. Kakkosena on kahden tasapelin rasittamana IBK Meda ja kolmossijaa jakavat Perniö ja AC Jari, jotka molemmat ovat kärsineet kaksi tappiota. suurissa kiekkomaissa ja vähän pienemmissäkin: Saksassa, Sveitsissä ja Tanskassa. Esimerkiksi Stanley cup -voit-
taja Antti Niemi ja 4,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva Ville Leino oivalsivat vasta päälle parikymppisinä kykynsä nousta huipulle. Stubb johtaa NHL:n pelaajatarkkailuyksikköä Euroopassa. Sarjataulukkoon FC Taitopelaajien luopumisella ei juurikaan ole vaikutusta, koska joukkue oli voittanut vain Teijon Saunaseuran. Tämä on minulle vähän kuin kotiinpaluu. Realismia kuitenkin on, että siihen vierähtää vielä aikaa, että Suomen jalkapalloilu on paremmalla tasolla. Peliälyä on
vaikeampi harjoitella, sitä vain on tai ei ole. Viime vuosina muista suomalaisista Mika Lipponen on vaikuttanut Feyenoordin scouttina Hollannissa ja Tor Sparv työskennellyt Liverpoolille ja Fulhamille.
NÄKÖKULMA
Niittymäki palaa juurilleen Palloseuraan
JÄÄKIEKKO. Mitä tulee suomalaisen valmennuksen tasoon, se on minun mielestäni tällä hetkellä ihan hyvällä tasolla vaikka teke-
mistä tietysti riittää, sanoo brittiseura Aston Villan scouttina työskentelevä Janne Wilkman. Sunnuntain finaali ajettiin haastavissa olosuhteissa ra-
dan kuivuessa sateen jäljiltä. Muutama vuosi sitten kurssia korjattiin, mutta Ruotsissa sama oli tehty jo vuonna 2002. Heistä Laaksonen oli ainoa, joka taisteli palkintopallisijoituksista kaikilla radoilla ja kaikissa olosuhteissa. Vielä kolme vuotta sitten Manchester City pulitti samasta miehestä Arsenalille noin 32 miljoonaa euroa
Lee heitti 13 ja Möttölä 11 pistettä. (STTTT)
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO Mestarien liigan pudotuspelikierros, 1. Toto5 pelivaihto 115 284,20 e, voittoosuus 32,90 e Pelivaihto 355 830,20 e, yleisöä 1 200
Suomalaiskaksikon loppukausi vaarassa Ruotsissa
JALKAPALLO. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m: 1) Transformer/Kari Rosimo 16,2a (3,06), 2) Baby Baker 16,3a (19,61).3) Super Cent 16,4a (26,39).4) Lamares Legacy 16,4a (58,33).poissa: 3, 8, 9. EM-karsinnat alkavat 6.8. Puheenjohtajan mukaan Örebron vaikeudet johtuvat toteutumatta jääneistä sponsorisopimuksista ja yleisötulojen laskusta. Troikka: 43,66. Toto (7-5-2): 9,31 2,63-4,71-5,71 41,63. Tauolle mentiin kuitenkin Suomen 4042-vierasjohdossa huimat 18 pistettä avauspuolikkaalla nakuttaneen Koposen kolmosen turvin. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen Suomi repäisi 413-johdon Petteri Koposen dominoidessa Koszalinin huutomyrskyssä. lähtö, lv 2100 m: 1) Wild Force/ Mikko Aro 17,1a (10,54), 2) Caballero C 17,1a (12,78).3) Nelilyn Airking 17,3a (2,83).4) Do It Dancing 17,6a x (4,62). Suomi kohtaa Viron, Latvian ja Turkin. Nelinpeli, puolivälierät: TImo Nieminen/Juho Paukku, Suomi(1)Isak Arvidsson/Milos Sekulic, Ruotsi (4) 63, 64, Mika Julin/Verneri Tuomi, SuomiHenrik Sillanpää/Max Wennäkoski, Suomi 63, 76 (5).
leen kerran Koponen, joka 26 pisteen lisäksi antoi viisi koriin johtanutta syöttöä ja aiheutti lukuisia virheitä kotijoukkueelle. Koposen vapaaheitoista vain toinen meni sisään ja Suomi johti 7981. Tuolloin vastaan asettuu Belgia, joka on Puolan ohella toinen Suomen päävastustajista. Toisella neljänneksellä peli muuttui sekavaksi. Opastus Romsilantielä. Voitto oli Suomelle toinen EMkarsinnoissa ja "Susijengi" on lohkon ainoa tappioton joukkue. Eremenkon mukaan joukkueen peli on sujunut, mutta toistuvat tappiot ovat nakertaneet pelaajien itseluottamusta. 9. Viime vuonna Örebron kunta tuki seuraa yli 190 000 eurolla. Kun ottelua oli jäljellä enää kahdeksan sekuntia, Koposta rikottiin. Talousahdinko on niin kova, ettei seura uskalla luvata pelaavansa edes lauantain kotiottelua Jitexiä vastaan. Passarikaksikko Mikko Esko ja Eemi Tervaportti teki yhteensä pelipaikalle harvinaiset 14 pistettä. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Brewe/Harri Koivunen 16,2a (3,4), 2) Multi Paris 16,5a x (29,24).3) Le Courier 16,5a (17,47).4) Clarity 16,7a (6,54).poissa: 6, 8, 9. Talosen ja Lehtisen jalkapalloseura Kif Örebro on pahoissa talousvaikeuksissa. Jos emme saa perjantaihin mennessä 400 000 kruunua (noin 48 500 euroa), emme voi muuta kuin jättää konkurssihakemuksen, seuran puheenjohtaja Charlotta Nordenberg kertoi tiistaina Ruotsin TV4:lle. poissa: 9. Neljä rataa. Yli sata maaottelua pelannut Lehtonen keräsi 17 pistettä viidellä torjunnalla, neljällä ässäsyötöllä ja kahdeksalla hyökkäyksellä. Suomen pistemiehet: Jukka Lehtonen 17 pistettä/tehot +11, Mikko Oivanen 15/+2, Olli Kunnari 12/+2, Matti Hietanen 11/+1, Mikko Esko 9/+8, Matti Oivanen 8/+5, Eemi Ter-
Suomen pelinrakentaja Petteri Koponen oli liian liukas Puolalle.
sillä aikaisemmin, Puola kiri johdon kolmosilla kiinni ja viimeisellä neljänneksellä lähdettiin tasatilanteesta 6060. Halusin Treierin tänne auttamaan pelaajia rentoutumaan, jotta he saisivat itsestään irti koko potentiaalinsa, perustelee valmentaja Alexei Eremenko. välieräottelu, kolmella voitolla loppuotteluun: LapuaPori 10 (00, 10) JyväskyläViinijärvi 20 (41, 62) Seuraavat ottelut: 23.8. Madiset 17,0a (11,46).3) Mountain Bambi 17,3a (4,88).4) Patze Birdland 17,4a (5,37).poissa: 4, 10, 12. Toto5 voitto-osuus: 3,30. Viinijärvi Jyväskylä, PoriLapua PYÖRÄILY Estación de Valdezcaray, Espanjan ympäriajo: 4. NBA-seura Phoenix Sunsissa pelaava 213-senttinen Gortat teki ensimmäisen pelitilannekorinsa vasta kolmannella neljänneksellä. Liberot: Tommi Roininen vastaanottoprosentti 45, Jesse Mäntylä 57. Kumpikin joukkue menetti palloja helpoissa paikoissa. etappi, BarakaldoEstacion de Valdezcaray, 160,6 km: 1) Simon Clarke Australia 4.30,26, 2) Tony Martin Saksa jäljessä 2 sekuntia, 3) Assan Bazajev Kazakstan 22,0. elokuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Lehtikuva/Ville Vuorinen
Suomi yllätti Puolan
Susijengin EM-karsinta on käynnistynyt lennokkaasti.
juha.tuuna@sss.fi
lyhyet
Lehtonen johti Suomen voittoon Hollannista
LENTOPALLO. TENNIS Nastola, ITF-turnaus (palkintoarvo 10000 dollaria): Kaksinpeli, 1. Voittajat kahden osaottelun yhteistuloksella Mestarien liigan lohkovaiheeseen. EM-karsinnoissa Suomi kohtaa Kreikan, Romanian ja Montenegron. Joukkueet tulivat tauolta tahmeasti ja peli eteni kolme minuuttia ilman koreja, kunnes yllätys, yllätys Koponen naulasi kolmosen pohjaan. sijalla oleva virolainen Kanepi poti kesällä kantapäävammaa, jonka takia hän oli sivussa Wimbledonista ja Lontoon olympialaisista. Tervetuloa MuVi.
Tuttu paikallinen lukupaketti kotiin kannettuna.
Salkkari kulkee mukanasi minne ikinä menetkin.
SSS Paperilehti
Paperilehden voit tilata joko seitsenpäiväisenä tai perjantai-sunnuntaitilauksena.
SSS Plus (paperi+digi)
Täydennä paperilehden tilauksesi Plus-ominaisuudella, joka sisältää lehden digiversion.
SSS Digi
Tuore lehti on luettavissasi ilmestymispäivinä jo aamukahdelta tietokoneella, iPadilla tai iPhonella.
Parasta paikallista. Toto (7-10-2): 2,35 1,62-4,84-2,68 29,11. Päivän Duo: 7-2, kerroin: 6,83. lähtö, sh 2600 m: 1) Iikori/Antti Tupamäki 28,3 (9,31), 2) Viinun Tuuri 28,4 (13,2).3) Hovingas 28,6 (66,04).4) Rapin Aatos 28,0 (2,49). Toto (8-3-5): 1,80 1,18-1,68-1,61 11,14. Treierin kanssa yhteistyötä ovat tehneet muun muassa ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen, alppihiihtäjä Andreas Romar ja rallikuski Marcus Grönholm. elokuuta Tallinnassa turnauksessa Viron, Latvian ja Turkin kanssa. Suomen paras pelaaja oli jälEspanja 13.18,45, 2) Chris Froome Britannia jäljessä 1,0 sekuntia, 3) Alberto Contador Espanja 5,0. Viiden joukkueen lohkon kaksi parasta selviää varmuudella vuoden kuluttua Sloveniassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen.
Toto5 voitto-osuus: 32,90. Toto (5-712): 52,16 7,08-1,83-2,86 56,56. Toto5 voitto-osuus: 21,80. Puola pelasi viisi minuuttia ilman koria, jonka aikana Suomi ei kuitenkaan pystynyt repimään eroa 11 pistettä (4556) enempää. Maanantain myöhäisiltaan venyneen ottelun erät olivat Suomelle 2523, 2522, 2628, 2729 ja 157. Toto5 voittoosuus: 27,10. Suomi pysyi johdossa, kunnes Puolan
kolme nopeaa kolmen pisteen koria käänsi tilanteen. Ensimmäisen kerran Puola piipahti ottelussa johdossa yhdeksännellä minuutilla (2019). lähtö, lv 2100 m: 1) Under My Skirt/Hannu Lindström 17,2a (52,16), 2) Kiikku's Dame 17,2a (4,93).3)
PÄIVÄN PELIT
KENO Päiväarvonta: 6, 11, 12, 20, 22, 23, 28, 30, 36, 37, 40, 42, 43, 46, 47, 51, 56, 61, 64, 67 Ilta-arvonta: 3, 7, 10, 12, 17, 20, 22, 27, 31, 35, 37, 45, 46, 50, 52, 55, 57, 60, 61, 66 MONIVETO Moniveto 6, Pesäpallo 1. (STTAP)
RAVIT
TEIVO 1. 14
Keskiviikkona 22. 3. kierrosta: Timo Nieminen, Suomi (1)Konstantin Gerlakh, Venäjä 62, 61, Milos Sekulic, RuotsiJuho Paukku, Suomi (5) 63, 62. 6. Suomi otti jättiloikan kohti EM-kisoja voittamalla myöhään tiistai-iltana Puolan vierasparketilla 7981 (4042). Henkilökohtainen All Events, tilanne 15/24 sarjan jälkeen: 1) Michael Loos Tanska 3324 (221,6), 2) Thomas Larsen Tanska 3302 (220,1), 3) Jesper Agerbo Tanska 3272 (218,1), 4) Martin Paulsson Ruotsi 3228 (215,2), 5) Joonas Jehkinen Suomi 3222 (214,8), 6) Marco Baade Saksa 3212 (214,1),...24) Perttu Jussila Suomi 3057 (203,8),...50) Joonas Jähi Suomi 2977 (198,5),...54) Osku Palermaa Suomi 2945 (196,3),...55) Petteri Salonen Suomi 2953 (196,9),...67) Jarmo Ahokas Suomi 2918 (194,5). 10. (STT)
SSS | JuhA TuuNA
KORIPALLO. Toto5 voittoosuus: 8,40. Kun Puolan viimeinen hyökkäys oli epätoivoinen syöksy korille ja Suomi sai levypallon, oli pienimuotoinen yllätys valmis. Tuukka Kotti napsi kahdeksan levypalloa. Sotkamo - Raahe 4-3 Tulosyhdistelmä: 3-7, 4-3 2 oikein kerroin: 26 182,47
Urheilussa tapahtuu
Ykkössuunnat tänään ke 22.8. Vimpeli - Joensuu 3-7 2. 5. 2. Piirisarjaa T99 7v7 WilpasAU 70 Wilpas: Noora Halava 3+0, Eveliina Sarttila 2+1, Janet Valtonen 1+0, Anniina Ruuskanen 1+0 KEILAILU Wien, Itävalta, miesten EM-kilpailut: Triokilpailu, tilanne 3x3 sarjan jäl-
US Openista puuttuu naishuippuja
TENNIS. Muurlan Ruotsalassa. LENTOPALLO Rotterdam, Hollanti, miesten maaottelu: HollantiSuomi 23 (2325, 2225, 2826, 2927, 715). Päätösneljänneksellä Suomen hahmoksi nousi vahvan ottelun pelannut Shawn Huff, joka piti koreillaan Suomen pelissä. 7. Suomi pelaa 24.26. Kaksinkertainen grand slam -voittaja Svetlana Kuznetsova ja maailmanlistan 20 parhaan joukkoon kuuluvat Kaia Kanepi ja Flavia Pennetta vetäytyvät turnauksesta. Toto (5-2-1): 9,25 2,651,66-4,31 19,38. (STT)
Jumbo-Jaro hakee apua henkiseltä valmentajalta
JALKAPALLO. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Stone Capes Joy/Seppo Markkula 16,4a (2,61), 2) Grant Me Glory 16,5a (5,59).3) Better One 16,6a (9,35).4) Nightless Sky 17,0a (48,11).poissa: 8. Maailmanlistan 15. Kokonaiskilpailun tilanne 4/21 etapin jälkeen: 1) Joaquim Rodriguez
Suomen 7578-johtoon. Ja kuten muilla neljännekkeen: 1) Ruotsi (Kim Bolleby, Dennis Eklund, Martin Larsen) 1961 (217,9), 2) Tanska (Jesper Agerbo, Thomas Larsen, Mik Stampe) 1910 (212,2), 3) Ruotsi (Robert Andersson, Martin Paulsson, Karl Wahgren) 1881 (209,0),...5) Suomi (Perttu Jussila, Joonas Jehkinen, Osku Palermaa) 1836 (204,0),...15) Suomi (Jarmo Ahokas, Petteri Salonen, Joonas Jähi) 1748 (194,2). Puola oli avauspuolikkaalla täysin kaukoheittojensa (7/14) varassa, kun Suomen aktiivinen apupuolustaminen ei antanut milliäkään tilaa korinalusjätti Marcin Gortatille. lähtö, Toto5-3, lv 1600 m: 1) Wind Of West/Mika Forss 13,6a (5,87), 2) An-Crater 13,6a (3,1).3) Gladius* 13,8a (4,43).4) Citius* 14,0a (24,84). Toto (5-3-7): 5,87 2,08-1,361,81 9,44. Yhdysvaltain avointen ottelukaavio julkistetaan torstaina. Veikkausliigassa viimeisenä oleva Jaro hakee loppukauteensa apua henkisen valmennuksen asiantuntijalta Christoph Treieriltä. Kauden pelaaminen loppuun edellyttää noin 160 000 euron lisärahoitusta. syyskuuta Kreikassa. Suomi aloitti ottelun terävästi. Ruotsin naisten liigassa pelaavia Sanna Talosta ja Susanna Lehtistä uhkaa kauden päättyminen ennen aikojaan. Vielä ilman ensi kauden seuraa oleva Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen ei ollut Suomen kokoonpanossa.
Zelle's Escalade 17,3a (10,11).4) Joint Oak 17,3a (5,63).poissa: 8. Joensuu Vimpeli Naisten Superpesis 1. Toto (9-4-7): 2,61 1,35-1,87-2,07 6,00. Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen naisten sarja menettää nimekkäitä pelaajia. Lähdöt klo 17-19. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Beyond A Glance/Mika Forss 16,8a (1,8), 2) H.B. Toto (3-8-2): 10,54 2,11-4,681,78 52,70. Veera 26,2a (10,03).4) Poken Viasko 26,4a (16,93). 4. 8. välieräottelut, kolmella voitolla loppuotteluun: VimpeliJoensuu 01 (11, 26) SotkamoRaahe 21 (03, 40, 30) Seuraava ottelu: 22.8. Suomi jatkaa valmistautumistaan syyskuun EMkarsintoihin pelaamalla loppuviikolla turnauksen Tallinnassa. lähtö, lv 2100 m: 1) East Coast Even/Esa Holopainen 17,0a (9,25), 2) X-Treme Hoss 17,0a (3,14).3) Barkhill's Lily 17,5a (46,26).4) Cad 17,6a (20,41). Puola pääsi kuitenkin ennen avausneljänneksen loppua peliin mukaan Suomen pallonmenetysten ja muutaman kolmen pisteen korin myötä. osaottelut: Spartak Moskova, VenäjäFenerbahce, Turkki 21, Tiistain myöhäisottelut: Basel, SveitsiCluj, Romania, Helsingborg, RuotsiCeltic, Skotlanti, Mönchengladbach, SaksaKiovan Dynamo, Ukraina, FC Kööpenhamina, TanskaLille, Ranska. lähtö, Toto5-4 DUO-1, sh 2100 m: 1) Vikkeni/Hannu Torvinen 26,2a (2,35), 2) Ensilento 26,2a (17,76).3) R.R. Keskipelaaja Jukka Lehtonen ylsi ensi kertaa maajoukkueurallaan joukkueen parhaaksi pistemieheksi, kun Suomi kukisti miesten lentopallomaaottelussa Hollannin 32. Venäläinen Kuznetsova voitti Yhdysvaltain mestaruusturnauksen vuonna 2004 ja valloitti myös Ranskan avoimen mestaruusturnauksen 2009. Toto (5-1-3): 3,40 1,95-3,72-3,20 20,70. Toto (2-6-12): 3,06 1,33-2,75-2,75 18,21.
Suomen seuraava ottelu EMkarsinnassa on vuorossa perjantaina Helsingin jäähallissa. Kun kellossa oli aikaa enää 1.20, Mikko Koivisto upotti illan ensimmäisen kolmosensa ja vei
vaportti 5/+5, Aleksi Kaatrasalo 5/+3, Antti Siltala 2/0, Jouni Palokangas 1/1. PESÄPALLO Miesten Superpesis 1
ti, to, la-su, 28,- 29.8. 229 Viiking 26.8., 2.9. su-ke
22.8., 26.8.-29.8. Takuu- ja mittatilaustyönä.
A-AIKA V
Huveja
TO 23.8.
klo 20-01 Lippu 13
Halutaan ostaa
Osakkeita esim. Tule vaihtamaan kuulumisia ja tuomaan terveisiä. 0400 745 181
MATK
HUUTOKAUPPA HALIKON NS:n talolla HUOMENNA klo 18. puolihoito, hlö/H2. 329 Laulasmaa 26.8. ......................... 28/27)
ri e pe Emmmitustoi sua! mak
TALLINNA
1 yö hotellissa
PÄRNU
Risteily + 1 yö Tallinnassa
alk. -14.7. Susanna Heikki · Teemu Harjukari
Salkolantie 77, Somerniemi · 02 7482 937 Järj. laukunkuljetuspalvelun.
KYLPYLÄLOMAT VIROON
Fra Mare* 26.8. 13.9., 27.9., 11.10. asti Viisumivapaat risteilyt Salosta kuljetuksin Su-ke sis. + 5,9 snt/minuutti lankaverkosta ttai 16,9 snt/minuutti matkapuhelinverkosta.. 229 Pühajärve 26.8.-23.9. 45000 eur. hlö/B4
PIETARI
179
109
IKAALISTEN Matkatoimisto
Fra Mare* 30.8. 419 Viiking 30.8. 189 Viiking 30.8. hlö/B4. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Kuljetus satamaan 28,- sis. Pietarissa torstait, alk. 42) Iltavuorolla sis. 03 45800 ma-pe 9-17 Baltian matkoihin kuljetukset Ei toimitusmaksua! Salosta 28,-/hlö mp. - SU 26.8.2012
TIVOLI AVOINNA KE-PE KLO 15-20 LA KLO 11-19 SU KLO 12-17 ALUEELLE VAPAA PÄÄSY!
Mitä kuuluu Salo?
Torikahvit asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun kanssa Kurilan kahviossa 23.8 klo 14.30. LAUNOKORPI PUH. 2h + k +s, pinta-ala 62 m2 + erillinen varasto. 234 Laine* 30.8. 0400 451 888
Paikkoja avoinna
Olisiko Halikon kk:n lähellä naista joka tulisi auttamaan kahta vanhusta vaikka kahtena päivänä viikossa. 219 Pirita* 26.8. 389 Viimsi 26.8.-4.11. 249 Paradiis 6.9.-27.9. elokuuta 2012
15
Kokouksia
Uskelan Läntinen metsästysseura ry
Kesäkokous Uitonpirtillä 29.8.12 klo 19.00. Kiertoajelu 7,-/hlö.
Kulj. asti
44
RIIKA
129
5pv su-to
Myös lentäen Turusta 10.9. Hki
39
Hotellimatkat, alk. hlö/H2
4pv to-su
Baltic Princess -risteilyt
Kuljetuksin Salosta su, ke-pe, bussi mukana Tallinnassa! Alk. kuljetus alk. ke-to 28,- alk. mukaan. LA-SU..................150 KYLPYLÄMATKAT: Saarenmaa, Rüütli Meri Haapsalo, Laine:
H-auto + 2-4 hlöä päivävuorolla alk. V I R T A N E N
V I I V I J A W A G N E R
I P A N A V A L T A
F I N G E R P O R I
R E T U
R A U T A R E E T T A
mikä on aikaisen linnun erikoinen t änään ?
paistettua maksaa ja sipulia.
luojan kiitos.
luulin, ett sopuli on ä kuollut pöydän alle.
viimeinen ateria
200
L A S S I J A L E E V I
J E R E. P. Paikalla myös kansanedustaja Katja Taimela.
www.sdpsalo.fi
LAUNOKORVEN BUSSILLA...
29.09.+20.10........................ Tervetuloa! Huutokauppa Sampo Oy puh. SU-SU .................445 18.11.-25.11.......................... Tervetuloa! Johtokunta
Myytävänä
· räystäskourut · kattoturvatuotteet · tikkaat · hormiputket · piipunhatut
Torstaina Salon torilla klo 9-12 Asennuspalvelu
Se tuttu PÖLYPUSSIKAUPPIAS torstaina Salon torilla, myös iltatori. Tervetuloa puhumaan politiikkaa!
Selluvillaa puhallettuna, rakennustyöt, remontit SALON SELLURAKENNE
126
NAANTALIKAPELLSKÄR
JA PÄINVASTOIN Alkaen kaksi henkilöä päivävuorolla, ateriat ja auto.
RUOTSIIN
PIKAVUORO
044 549 7305
Seuraa työtäni Facebookissa
17 vuoden kokemuksella
Varaukset: finnlines.com tai 010 343 4500 *
*8,21 snt/puh. kuljetuksen satamaan. 70 Tuote FRAUTO
30
Myyntipalvelu 0600-41577 (1,64/vastattu puhelu + pvm/mpm) www.vikingline.fi
J.
04.09.-11.09......................... 02-421269, 0400-323488, 010-3215100 Internet: www.launokorpi.com, e-mail: info@launokorpi.com
Parasta paikallista
Parasta paikallista
Parasta paikallista
Parasta paikallista
Sunnuntaina KARKKISADE klo 14!!!
S-etukortilla Ranneke tai Sarjalippu Kymppi 25 (norm. hlö/H2. Tied. Somerniemen VPK · www.amyri.fi
AutoTiimi Raisio
02-438 9702
HALIKKO, PRISMAN P-ALUE KE 22.8. Kulj. Salosta 28,-
Hinnat Viisumivapaasti! Helsingistä 29.8. 269 Meriton 2.9.-16.12. Myös tarvikkeet & partakon.verkot.
Matkailu
Tmi KARI RANNE p. hlö/H2. 229
4pv, to-su
Fra Mare* 26.8. 289
5pv, su-to 8pv, su-su/to-to
TERVETULOA!
www.tivoliseitera.fi
26.8., 29.8.
Tilaa tuliaiset etukäteen!
29
23.8., 30.8...
32
Portus + 64 Central 79 Tallink City 99 Forum 109
Salosta kuljetuksin ke-to 28,-/hlö.
2 YÖTÄ HOTELLISSA,
Bussimatkat, 4 päivää to-su 30.8., 11.10. SSP.
Torilla
T U N TI
8
KESÄ JATKUU
Elokuun edulliset risteilyt ja autopaketit! Vuorokaudeksi Päiväristeily Maarianhaminaan! merelle Turusta
Laivamatkat + lounas ruokajuomineen alk./hlö Tuote FRPIKA
A
AIN
30
Koko hytti ja 2-4 hlöä alk.
NAISTENTANSSIT
Ostan/myyn osakeyhtiöitä. Vapautuu sop. 339
Risteilyt sis. 239 Tervis 30.8. 040 835 3558
Henkilökohtaista
"Pulloon laitettava" Otathan yhteyttä S kuten puhuttiin silloin tanssiessa Turussa 13. ....................... TI-TI .................445 07.10.-14.10.......................... / sovi esittely p. 379 Kalev 26.8. 259,-
139
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. alk. 359 Laine* 26.8.-16.9. Sinulla on yhteystiedot! t. 239 Kalev 26.8. J Raisiosta
Tapahtumat
www.riikkamanner.fi
Työsuorituksia
Kiinteistöjä ja huoneistoja myytävänä
RIVITALOHUONEISTO
Salo, Vaskio, Rautapääntie 2 as 14. 045 112 5015
NELJÄNSUORA
SAVUSAUNAPALVIA
KIVIKYLÄN
KE TO
Tuote FRNGLI
20
HURMA
OSTETAAN VÄHÄN AJETTUJA 2000-LUVUN AUTOJA.
Vaihto myös halvempaan, loppuvelan lunastus.
SALON TORI
TALLINNA, päiväristeily
Autopaketti Turku-Tukholma!
Tulossa LA 25.8. Kulj. hytin alk. 040 724 8752
Huutokaupat
HUOM!
Tervetuloa keskustelemaan!
Europarlamentaarikko, Keskustan varapuheenjohtaja Riikka Manner tavattavissa tänään keskiviikkona klo 18 Salon kaupungintalolla, Tehdaskatu 2. Hp. hytin alk. 219 Viimsi 30.8.-27.9. ja 18.10. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 22. www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
B. P. (sis. 040 844 6139
parvekkeet, terassit, kaiteet, terassirungot, autotallinovet. a 6, snt/minuutti a kapuhelinverkos a ai 16,9 s t/minuut matkapuhelinverkostta m uutti p elinve a.
puh. 399 Tervis 26.8. Alk. 199 Pirita* 30.8. LA...........................55
TARTTO+ PALAMUSEN 21.09.-23.09. SU-SU .................430 JA M. PE-SU ..................230 -markkinat: TALLINNA, käsityömessut 10.11.-11.11. Tähti täysihoito, muut alk. 259 Paradiis 2.9.-28.10