?Kirkon ulkomaanavun yt-neuvotteluissa marraskuussa irtisanottiin 15 ihmistä ja viisi ohjelmaa leikattiin. Suurin osa näistä järjestöistä on saanut aiemmin ulkoministeriöltä hanketukea, ja summat ovat liikkuneet muutamista kymmenistätuhansista euroista satoihintuhansiin. CMI:n Lehtinen puolestaan huomauttaa, että pidempi sopeutusaika olisi mahdollistanut hankkeiden arvioinnin paremmin. YM. Lappalaisen mukaan pienien järjestöjen kannalta katsottuna ongelmallista on myös se, että tällä hetkellä panostetaan isoihin kokonaisuuksiin tuloksellisuuden varjolla. ?Kehitysyhteistyöjärjestö Kepan yt-neuvotteluissa sanottiin irti syyskuussa 33 ihmistä. – Tuleen ei jäädä kuitenkaan makaamaan. Lehtikuva/Markku Ulander Hallituksen kaavailemat leikkaukset kehitysyhteistyöhön aiheuttavat ongelmia isojen järjestöjen lisäksi myös pienille vapaaehtoisesti toimiville järjestöille, arvioi kehitysyhteistyöjärjestö Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen. Se säästää luontoa, sillä yhä suurempi osa siitä saadaan uusiutuvista energianlähteistä kuten puusta. 0403 066 200 k-rauta.fi/passeli Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! ke 23.12. LAHJATAVARO ITA -50% Loput JOULURUUKUT -80% KOREJA (esim. Se osoitti, että vaikeista ajoista huolimatta ei puukoteta toisiamme selkään, vaan puhalletaan yhteen hiileen. Samoilla linjoilla ollaan myös muun muassa kehitysyhteistyöjärjestö Planissa, rauhanjärjestö CMI:ssä ja kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuudessa, joihin kaikkiin leikkaukset kohdistuvat. Työ loppuu viidessä maassa. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi varmasti tehty erilaisia ratkaisuja. klo 8–16 to 31.12. 8-18, la 9-15 P. Useat järjestöt ovat kritisoineet hallitusta voimakkaasti aikataulusta, jolla rahoitusta leikataan. Kepa: Pienet vapaaehtoisjärjestöt vaikeuksissa TUNTURI GO 30 KUNTOPYÖRÄ Helppo tapa kuntoilla! Pyöräily on erinomainen harjoitusmuoto kaikille, iästä, painosta tai kuntotasosta riippumatta. • www.liikekeskusvaluri.fi TL-TUKKU OY JOULUVALOT -50%-80% Loput JOULUKORISTEITA -80% HAHMOKYNTTILÖITÄ -80% Loput JOULUSERVET IT -50% LELUT -60% Huikea JouluVARASTOTYHJENNYS! TI 9-18 • KE 23.12 10-19 Hyvää Joulua kaikille! ASKARTELUNAUHAT -70% KERNIKANKA AT MYÖS JOULUISET -50% TONTTULAKIT , LOPUT TONTTUPUVU T -70% MATOT -70% LYHDYT -50% Jamie Oliver KATTAUSTUOTTEET -70% JOULUISET PÖYTÄLIINAT JA VALMISVERHO T -70% VYÖT -50% KANKAAT -50% HUIVIT -50% HENKSELIT 40% YM. Nyt tulevaa vuotta odotetaan jo innokkaasti ja sisuuntuneena. herkkukoreiksi ) -60% Se tulee läheltä. CMI:n Lehtisen mukaan se on kuitenkin vain asia, jonka kanssa pitää elää. Hänen mukaansa pienet järjestöt eivät pysy tässä trendissä mukana. – Leikkaukset kirpaisivat, mutta nyt ilmassa on kihelmöivää uuden odotusta, sanoo CMI:n viestintäjohtaja Elina Lehtinen. Mihin jäi sopeutusaika. – Hankkeita lopetetaan muutaman kuukauden varoitusajalla, mikä ei ole reilua eikä laadukasta, Kepan Lappalainen sanoo. HYVONINKATU 10• SALO p. Se lämmittää koteja, kouluja ja konttoreita. Kyse on kuitenkin aina poliittisista valinnoista. Hemberg tuo myös esille sen, että vaikka hallitus on leikkaamassa kehitysyhteistyöavusta, on Suomessa kiinnostusta kehitysyhteistyöhön niin poliitikkojen kuin kansalaistenkin puolella. – Luovutimme ulkomaankauppaja kehitysministeri Lenita Toivakalle (kok.) vetoomuksen, jossa oli yli 41 000 nimeä. Emme ehkä osaa vain tuoda niitä tarpeeksi esille, Heinänen arvioi. • Vauhtipyörä 6kg, 3-ohjelmaa, 16-vastustasoa • Mitat (LxKxP) 57cm x 143cm x 106cm • Sykemittaus käsianturein, langaton sykeanturi • Sykevyö lisävarusteena (5,4Khz) • Käyttäjän maksimipaino: 135kg • Takuu 2 vuotta TAPSALTA LAATULAHJAT PUKINKONTTIIN! TARJOUS!! 349,OVH 399€ BIKESERVICE OY | VILHONKATU 22, SALO PUH: 0201 222 650 | Ark. 9-18 • la 9-16 • ke sulj. (Kehitysyhteistyöjärjestö Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen) – Hallitus sanoo, että pakko on leikata sen sijaan, että sanoisivat kyseessä olevan arvovalinta. ?Kehitysavun osuus bruttokansantuotteesta olisi putoamassa arviolta 0,35 prosenttiin. – Jouduimme tekemään suhteettoman suuria ja järeitä toimia lyhyellä aikavälillä. Heinäsen mukaan tulosten esittelyyn aiotaan myös panostaa enemmän. ?Lähetysja kehitysyhteistyöjärjestö Fidan yt-neuvotteluissa sanottiin lokakuussa irti 22 ihmistä ja 33 tehtävää lakkautettiin. – Nämä pienet järjestöt ovat tavallaan kehitysyhteistyön eräänlainen planktonkerros, joka välittää viestejä omissa paikallisissa yhteisöissään, Lappalainen sanoo. JOULUKUUTA 2015 | VIIKKO 52 | N:O 347 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 € | KESTOTILAUKSENA 0,76 € /päivä SALON SEUDUN SANOMAT Määrärahojen rajujen leikkauksien takia irtisanomisia ja ohjelmien lakkautuksia. Me välitämme -mielenosoituksella haluttiin puolustaa vastuullista Suomea. Se on tehokas, miellyttävä ja turvallinen tapa parantaa kunto ja vahvistaa mm. klo 9–15 Maittava . 9-17 La. Planin pääsihteeri Ossi Heinänen kommentoi, että järjestön työntekijät ovat entistä sisuuntuneempia ja pyrkivät näyttämään entistä paremmin, kuinka tärkeää työtä he tekevät. (02) 727 4880 | www.jaakkola.fi Palvelemme ti–ke 9–18 ja Jouluaattona 9–13 Tyylia ja tunnelmaa Jouluun Joulunajan poikkeavat aukioloajat: Myllyojankatu 11, Salo Ark. Se syntyy kotimaisin voimin kotimaisista aineksista. Tämä on viesti monista kehitysyhteistyöjärjestöistä, joiden ensi vuoden määrärahoista hallitus on ilmoittanut leikkaavansa ison siivun. Hallitus ilmoitti kesäkuussa leikkaavansa kansalaisjärjestöjen ensi vuoden määrärahoista 43 prosenttia. Hieno valikoima KOTIMAISIA joulupuita! KUKKATONTTUJEMME TAITAVISSA KÄSISSÄ valmistuvat kauneimmat jouluiset kukka-asetelmat. ?Kehitysyhteistyöjärjestö Planin yt-neuvotteluissa vähennettiin lokakuussa 15 henkilötyövuotta. Solidaarisuus-järjestössä aikataulua on helpottanut se, että järjestö on itse järjestänyt Ugandassa lopetettaville hankkeille sopeutusaikaa. ?Kehitysyhteistyöjärjestö World Visionin yt-neuvotteluissa vähennettiin lokakuussa noin 15 henkilötyövuotta. Useissa järjestöissä rahoitusta on jo lähdetty etsimään muilta suunnilta. Kaksi neljästä toimistosta ulkomailla karsittiin. Useita toimistoja ulkomailta karsittiin. hinta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min TERVETULOA KUUSIMETSÄÄN! Kuusen valinta on helppoa Jaakkolan kuusimetsässä, suojassa tuulelta ja tuiskulta. 9-14 WWW.POLKUPYÖRÄKAUPPA.FI Puh. – Haluaisimme pysyä suomalaisena järjestönä, mutta nyt joudumme hakemaan tukea paljon muualtakin, sanoo toiminnanjohtaja Jouni Hemberg. Se on turvallista ja työllistävää. Se syntyy kotimaisin voimin kotimaisista aineksista. Vaikka alkavaa vuotta odotetaan innolla, on taloudellinen epävarmuus jäänyt kalvamaan monia järjestöjä. 02-7335 955 • ark. Kuntopyörällä harjoittelu sopii myös silloin, kun pitää toipua polvivammoista ja pyöräily on erinomainen lämmittely tapa, jota myös kilpaurheilijat käyttävät. Lohduttavaa oli se, että vaikka enemmistö hallituksesta olikin leikkausten kannalla, löytyi etenkin keskustasta ja myös perussuomalaisista niitä, joiden mielestä ei saisi leikata. Ministeri Toivakan julkinen vastaus on ollut, ettei ole. Mitä tehdään jatkossa. Tunnelmat ovat olleet huolestuneita. Se tuntui epäreilulta, koska näitä tuloksia on. (Kehitysyhteistyöjärjestö Planin pääsihteeri Ossi Heinänen) – En tiedä, onko olemassa yrityksiä, jotka lähtisivät työhön esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettamiseksi. ?Presidentti Martti Ahtisaaren perustaman rauhanjärjestö CMI:n ytneuvotteluissa sanottiin irti tai osa-aikaistettiin yhdeksän ihmistä. www.salonkaukolampo.fi LÄHIN KAUKOLAMPÖ LÖYTYY MEILTÄ Se tulee läheltä. (Kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden toiminnanjohtaja Miia Nuikka) ?Hallituksen talousarviossa esitettiin, että kehitysyhteistyön määrärahoja leikataan vuosittain 200 miljoonalla eurolla. – Myös heidän kohdallaan leikkaukset tulevat tuntumaan voimakkaasti jatkossa. ?Lisäksi 130 miljoonan euron osuus muutetaan lainamuotoiseksi tai pääomitukseksi, josta iso osa on menossa kehitysrahoitusyhtiö Finnfundille. Esimerkiksi Solidaarisuus aikoo panostaa uusien kuukausilahjottajien saamiseen, kun Kirkon ulkomaanavun puolella taas katsotaan Suomen rajojen ulkopuolelle. STT | MINNA PULLI Ensin iski järkytys, jota seurasivat monin paikoin yt-neuvottelut. Kaukolämpö on lämpöä meiltä meille, #lämpöäläheltä. Se on turvallista ja työllistävää. jalkalihaksia. Ilahduta ystävääsi tai hae joulun tunnelma kotiisi! Kaunis koristeltu tulilatva jouluruukuss a 9 90 kpl Rauhalinnankaari 4, Salo | Puh. Se lämmittää koteja, kouluja ja konttoreita. Kaukolämpö on lämpöä meiltä meille, #lämpöäläheltä.. 18 hanketta karsittiin. Lähteet: Kehitysyhteistyöjärjestöt, arkisto ”KYSE ON AINA POLIITTISISTA VALINNOISTA” TYÖVÄKEÄ VÄHENNETÄÄN USEISTA JÄRJESTÖISTÄ TIISTAINA 22. Työtä on paljon, ja se motivoi. Paikkakunnan parhaat lounaat: Lataa QR-koodilla lounaspaikat puhelimeesi ja löydä maittava ateria joka päivä! Löytölaari ei ilmesty tällä viikolla. – Yhtenä perusteluna leikkauksille käytettiin sitä, että on vain vähän tietoa siitä, millaisia tuloksia saadaan aikaiseksi. – Etenkin leikkausten rajuus ja aikataulu tuli shokkina, sanoo kehitysyhteistyöjärjestö Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen. Se säästää luontoa, sillä yhä suurempi osa siitä saadaan uusiutuvista energianlähteistä kuten puusta. Hankkeita jatkavat muut Plan-maat. Järkytys on vaihtunut odotukseen kehitysyhteistyöjärjestöissä Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa ry järjesti mielenosoituksen syyskuussa yhdessä jäsenjärjestöjensä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. klo 8–16 la 2.1. – Kansalaiset osoittivat vuorostaan viimeistään pakolaistilanteen myötä, että suomalaiset ovat kansa, joka haluaa auttaa ja haluaa kehitysyhteistyötä. Kolme hanketta lopetetaan. Toiminnanjohtaja Miia Nuikan mukaan jo tehtyjä investointeja menee nyt kuitenkin monin paikoin hukkaan. Rivit ovat myös tiivistyneet, hän jatkaa. – Teimme paljon työtä, jotta leikkauksia ei tehtäisi
Joulukirkkoon mennään nyt usein jo aattona. Rahan valta n Samaa mieltä Viljasalo-tekstarin kanssa. Ihminen ja hänen elämäntilanteensa ovat kokonaisuus, jossa työtä ei voi enää erottaa muusta elämästä ja päinvastoin. Tie kuiva ja ajokeli hyvä, lämpötila plusasteilla ja luvassa vesisateita. Kaisa on tosileijona n Sain eilen sakot ylinopeudesta. Pienillä työpaikoilla tarpeet on huomioitu paremmin kuin suurilla. Korotusten jättämisellä kuitenkin heikennetään mahdollisuutta sosiaalija terveystoimen palvelujen tuottamiselle jo ennestään tukalassa tilanteessa. Tilaa on kaikille n Talous nousuun. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo PÄÄKIRJOITUS 22.12.2015 TÄTÄ MIELTÄ LEHTO KOLUMNI n Hei hyvät ihmiset. Todenpuhuja viljelijä n Erilaiset tuet ovat iso syy tämän maan korkeaan kustannusja hintatasoon. Perinteinen joulupöytä herkkuineen on tärkeä osa juhlaa. Kipaisin lähikauppaan hiivaa ja kermaa ostamaan. Ihmettelin miten kiireiset ihmiset hymyilivät minulle. Ei raskasta liikennettä, vain henkilöliikennettä ja kaikilla nastat tai kitkat. Kiitos kuluneesta syyskaudesta teille ihanille! Saatte perheet tuntemaan itsensä lapsineen tervetulleeksi joka kerta. Kun juttelee lähestyvästä joulusta, ainakin vanhempien ihmisten kanssa, tulee aina puhe, kenen kanssa silloin ollaan yhdessä. Valkoinen joulu on muutenkin se oikea. Vika kerta n Porschella rouva ei ollut yhtään hyvä juttu, mauton vastaus. Kiitos! Eräs äiti lapsineen n Niinpä niin, mutta joulupukki tienaa vain yhtenä päivänä vuodessa ja loput työttömänä, eli vähällä täytyy tulla toimeen vuosi eteenpäin. Oli kiva tunnelma n Mukava pyytää työttömiltä vanhemmilta rahaa auton vaihtoon lupautuen maksamaan suuresta veronpalautuksesta. Toivottavasti siinä vaiheessa määritellään yhtäläiset maksut ja niiden perusteet koko Suomessa. Äkkiä se lupaus unohtuu, kun tilille tulee muutama tonni. KYSYMYS on työkyvyn ylläpidosta. Viime vuosina on alettu antaa aineettomia lahjoja hyväntekeväisyyden kautta. VAIN neljäsosalla työpaikoista tiedotus työn ja muun elämän järjestelymahdollisuuksista on hoidettu hyvin. Laitetaan ilo kiertämään nyt joulun aikaan. Asiakasmaksuasetuksessa säädetään palvelujen enimmäismaksut, ja Salon kaupungilla kuten muillakin kunnilla olisi mahdollisuus korottaa tasasuuruisia maksuja ensi vuoden alusta 27,5 %. Vegaaneilla on vihanneskinkku, ja perunalaatikko tehdäänkin bataateista. Perheille muodostuu myös omia juhlatapoja. Ei voi kuin ihmetellä. Iltapäivän hämyssä käydään haudoilla. Niistä viis veisataan, kun on tuttu johtaja. joulukuuta 2015 2 SALON SEUDUN SANOMAT Työterveyslaitoksen ja sosiaalija terveysministeriön mukaan esimiehet tarvitsevat lisää tietoa työn ja muun elämän yhteensovittamisen järjestelyistä. Ikääntyvien omaisten hoitoon ei ole sovittuna samanlaisia käytäntöjä kuin pienten lasten hoitoon eikä yhteiskunnan kompensaatiota ole toistaiseksi saatavissa. On ilo saada oikea postin tuoma joulukortti. Asunnottomuusko hyvä n Kitkat. Joulukuusenkin moni jättää hankkimatta, moni ihan laiskuuttaan. Mahtaako kukaan enää viedä saunatontulle pientä puurolautasta tai muuta herkkua kiitokseksi sen työstä. Sosiaalija terveyslautakunnan enemmistö päätti jättää mahdollisuuden käyttämättä. Jo nyt olisi ollut tarpeen, että kunnat keräisivät yhtäläisiä asiakasmaksuja. Ystäviä ja sukua voi ilahduttaa myös antamalla omaa aikaansa heille. Nolo tilanne n Kuinkahan yleistä on, että vuokranantaja käy vuokralaisen huoneistossa ilmoittamatta. Pelkäänpä, ettei saunatonttuja enää paljon olekaan – eihän niitä edes tarvita kerrostalon sähkösaunan palovartijaksi. virkamiespukeutumista ja työttömän yh-äidin pukeutumista kauppakeskuksessa lounasaikaan, niin tottakai mies on siellä tyylikkäämpi. En ole paljon matkanneena tällaista muualla Euroopassa nähnyt. Yhtenä työelämän haasteena ovat epätasaisesti jakautuvat perhevapaat, sillä naiset ovat pitkään vanhempainvapailla ja poissa työelämästä. Kaupungin sosiaalitoimiston ja hyväntekeväisyysyhdistysten kautta on helppo lahjoittaa joulumieltä lähelle ja kauas. Vai auttavat kiinteistöja saasteverot. On kaunis tapa muistaa ystäviä, vaikka vuoden aikana ei tulisikaan pidettyä tiivistä yhteyttä. Kysely osoitti, että miesvaltaisilla työpaikoilla on vaikeampi ottaa puheeksi poissaolot perhesyistä kuin naisvaltaisilla. Sekä perinteinen että moderni joulu on perinteinen ja yksilöllinen ja juuri niin – kaunis. Toiselle se voi olla pelkkä stressin lähde. Vähälle huomiolle on jäänyt myös se, ettei asiakkaan taloudellinen asema lain mukaan saa olla este palvelujen saamiselle ja että maksut voidaan myös jättää perimättä tai alentaa niitä. Työterveyslaitoksen aiheesta toteuttama kysely on osa sosiaalija terveysministeriön rahoittamaa monivuotista Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa, jossa on tutkittu, kerätty ja levitetty keinoja työn ja muun elämän yhteensovittamiseen työpaikalla. Mutta monelle joulukuusi on aivan välttämätön oikean tunnelman luomiseen. SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo Salossa terveyskeskuksen avohoidon lääkärissäkäynti sisältäen keskimääräiset tutkimuskustannukset on yhdeltä käyntikerralta tosiasiallisesti 183 euroa. Terveyskeskuskäynnit jakautuvat kuntalaisten kesken tilastojen mukaan verraten tasaisesti. Käytäntöjä on myös huonommin kirjattu esimiesten toiminnan tueksi. Manipuloidut päästöt n Taas kerran älytöntä tien suolausta Salon ja Perniön välillä lauantai-iltana. Salon terveyskeskuksen vuosimaksu olisi ehdotuksen mukaan vuoden alusta ollut 41,70 euroa. LIISA WRIGHT S uomi on hyvinkin homogeeninen kansakunta, jolle monet hyvän joulun odotuksista ovat yhteisiä. Jos ei juhlaruokaa niin edes jotain syötävää. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Aika rivakasti kävelin kotiin toivoen ettei elämäni mies kävele vastaan. Uutta on myös, mutta usein sekin noudattelee vanhoja käytäntöjä. Jo ajatus aidosta saunasta lumisessa maisemassa on lumoava. On kuulemma pakko maksaa. Olisiko lapsella kuitenkin parempi päiväkodin turvissa. On ilo saada oikea postin tuoma joulukortti.. Pakkohuutokaupassa kukaan ei osta. äänestyspäätöksiä, joiden mukaan sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuja korotetaan indeksikorotuksen verran muutamia prosentteja. Niitä ovat työajan liukuma, työaikapankki, lomien säästäminen ja lomarahojen vaihto vapaaksi. Keskeistä on myönteinen työilmapiiri ja esimiesten tieto, taidot ja suhtautuminen. Miksi on pakko jo nyt noudattaa lakia, vaikka pakkolakeja vasta suunnitellaan. Tiistaina 22. Kere n Suomalainen ilmiö: joka viikonloppu nakkikioskilla ja kaduilla tapellaan ja muuta häiriökäyttäytymistä. Nykyinen tilanne on oletettavasti välivaihe siirryttäessä suurempiin sosiaalija terveyspalvelujen alueellisiin tuottajayksiköihin. Jotain ruokaa löytyy pakasteesta aina, ja yhdessä voisi näperrellä vaikka sushia. Työtä ei voi erottaa muusta elämästä Mistä syntyy hyvä joulu. Nyt se mahdollisuus on loppunut, ja toiminnot on sopeutettava sosiaalija terveystoimen budjetin puitteisiin, mikä on rakennettu oletukseen asiamaksujen korottamisesta. Sitä on katettu asiakasmaksulla, mikä useamman käyntikerran asiakkaille on käyntimaksuna 20,90 euroa. Lämmin ruoka ainakin kerran päivässä. Kun maha on oikein ähkytäynnä, voi mielessä silti tuntua tyhjältä. Joulusauna ei ehkä enää ole niin oleellinen osa aattoa kuin entiseen aikaan, mutta kyllä sekin on tärkeä. Pitäisi olla itsestäänselvyys viettää aikaa yhdessä ja huolehtia muiden hyvinvoinnista, ilman erityisjärjestelyjä ja lahjakortteja. Joulurauhan julistus käynnistää juhlan monessa perheessä. Yksinäisyyden taakka on jouluna erityisen raskas. Joulupukki n Lämmin kiitos uimahallin väelle joulusaunasta. Tuoksut kuuluvat jouluun. Valtio on pienentämässä sosiaalija terveydenhuollon maksuosuuttaan kunnille siten, että Salo saa ensi vuonna 150 000 eroa vähemmän valtionosuutta. Joulumieltä kaikille n Akkojen Audit, peltojen Bemarit, velmujen Volvot ja masentujien Mersut. Monelle parasta joulussa on sen viettäminen perheen kanssa. Jos verrataan ns. Kaupasta poistuessani huomasin, että housuni olivat nurinpäin, leveät saumat ulospäin. Työterveyslaitoksen päätelmien mukaan käyttämättä on runsaasti mahdollisuuksia parantaa työntekijöiden jaksamista ja työn tuottavuutta. Lainsäädäntö antaa mahdollisuudet omaisten hoitoon, mutta asiasta on erikseen neuvoteltava ja sovittava työpaikalla. Minusta on surullista, kun täytyy erikseen luvata tehdä jotain yhdessä lapsensa tai suvun vanhuksen kanssa. Monelle juuri kinkku ja sen paistaminen kuuluvat jouluun. Kehutaan ja ostellaan koneita ja rakennellaan ja pankki rahoittaa. Kullakin on omat lempituoksunsa – niitä voivat olla glögi, klementiinit, kinkku, kynttilät, kuusi, joulukukka. Päätoimittaja VILLE POHJONEN Perustettu 1919 Mielipide Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)7702 340 Kirjoita lyhyesti. Joulupukki kuuluu lapsiperheen juhlaan, muualla hänet on paljolti pantu viralta. Tarjolla on aina tekemistä tai vain olemista, jollei halua tai jaksa tehdä mitään. Toisin meillä n Kaupat auki ja menot hintoihin. Terveyskeskusmaksujen ja muiden sote-maksujen korottaminen toisi varoja, joilla voitaisiin rahoittaa salolaisten sosiaalija terveyspalveluja. Työntekijä voi keskittyä työhönsä ja hoitaa sen tehokkaasti, kun hänen ei tarvitse huolehtia kotiasioista työssä ollessaan. Asiakasmaksuilla voitaisiin säilyttää sote-palveluja On kaunis tapa muistaa ystäviä, vaikka vuoden aikana ei tulisikaan pidettyä tiivistä yhteyttä. tukia, eikä niitä voi lopettaa, koska rahastajina ovat isokenkäiset. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Vaikka se on niin kaunis, kavahdetaan helmikuulle asti riittävää neulasien siivoamista. Niiden rahoitus on viime vuodet ollut ongelma, josta on selvitty taseeseen aiemmin kertyneillä varoilla. Syötyään hän lähtee takaisin töihin, kun äiti menee kotiin jatkamaan siivousta ja pyykinpesua. Urokset vaan makailevat laiskoina. Koti ei aina se onnellisin paikka n Joulupukki kun vierailee aattona, niin varataan pukille tasaraha. Olen huomannut, että myös nuoremmat ei eläkkeellä olevat osaavat tukkia käytäviä. Lapsiperheiden ongelmat lisääntyvät ja turvallisuus tekijät joudutaan tuplaamaan. Vaihtaisitko itse osaa pukin kanssa. Niiden noudattaminen on tärkeää, ja ne tekevät joulua. n n Jouluun kuuluu paljon yhteisiä perinteitä. On urheilun, maatalouden, teollisuuden, kaupan, ym. Samoin lahjojen jakoon voi osallistua siinä pukin kanssa yhdessä. Näistä huolehtiminen tulee yhä useammalle työikäiselle ajankohtaiseksi lähivuosina. Autosihan kuuluu kuuluisiin myrkkyruiskumalleihin. Pieni korvaus se on vaivannäöstä, muut juhlivat joulua ja pukki ahertaa. Kunnat voivat itse päättää asiakasmaksuistaan enimmäismäärien puitteissa. Eriarvoisuutta lisää vielä se, että asiakasmaksuasetuksen soveltaminen ei ole yhtenäistä. Just niin n Ei tukita käytäviä. Se siitä säästötalkoista. Tuki on kuin proteesi, se lamauttaa luonnollisen toiminnan. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Työterveyslaitoksen kyselyyn vastasi tänä syksynä 2 718 työsuojelupäällikköä ja -valtuutettua. Talousvaikeuksissa olevan Salon olisi olettanut olevan korotusten kannalla. Sitä ei indeksikorotuksella kurota umpeen. Jälkipolvet kiroavat meidät, kun pohjavedet ja järvet on suolaisia. Asiakkaalla on mahdollisuus myös toimeentulotukeen. Onko vakuudet kunnossa. Omaisten hoitoon ei ole sovittuna samanlaisia käytäntöjä kuin pienten lasten hoitoon, mutta lainsäädäntö antaa mahdollisuudet sopia asiasta työpaikoilla. Nauru raikuu, ja hyvä tuuli tarttuu. Kirjoittakaa nimet selvästi. Sosiaalija terveyslautakunta teki kokouksessaan 16.12. n n Eniten vanhoja tapoja on aaton vietossa. Normaali talvikeli n On hienoa katsoa tv:stä muiden pohjoismaiden kohteita ja hienoja teitä ja siltoja. Ei kävellyt n Urosleijonat lähtivät Moskovaan metsästämään, mutta naarasleijonathan ovatkin parempia metsästäjiä. Ei sivistysvaltio 040 7711 777 Teksta rit Kommentoi verkossa Ikääntyvistä omaisista huolehtiminen tulee yhä useammalle työikäiselle ajankohtaiseksi lähivuosina. Toiselle tärkeintä joulumielen luomisessa on lahjojen ostaminen tai itse tekeminen. vpj. Jouluvalot on ehkä viritetty ulos pihakuuseen tai valaistaan pihaa ja taloa muuten. Yhteensovittaminen on kehittynyt parempaan suuntaan kolmanneksella työpaikoista verrattuna puolentoista vuoden takaiseen tilanteeseen. n Kirjoittaja on halikkolainen aikuiskouluttaja. Kun ruoan kuitenkin sopisi olla vain sivuroolissa tässä juhlassa. Tärkeämpää on tehdä osansa ja edesauttaa, että muillakin olisi jouluna syötävää. Mutta tuleeko se joulu todellakin yltäkylläisistä syömingeistä. Eihän tämän oikeasti pitäisi olla pelkästään ruokajuhla, eihän. On ymmärrettävissä, että vähätuloiselle kymppikin merkitsee paljon ja asiakasmaksujen korotuksilla voi olla vaikutuksia. Menettelyllä on luotu järjestelmä, jossa eri kuntien asukkaat ovat eriarvoisessa asemassa. Ei taida vakionopeussäätimenne toimia nopeusrajoitusten mukaisesti vai eikö haluta asettaa oikeaa tienopeutta peläten, että pikkufiiatti ajaa ohi. Koska aletaan verottaa teiden suolausta oikein kunnolla. VASTAISUUDESSA työpaikoilla on alettava huomioida ikääntyvät omaiset. En ota mitään stressiä, jos en nyt vanhempana jaksa tai viitsi kokkailla kaikkia totuttuja herkkuja jouluksi. Tässä on opittavaa niin työnantajilla kuin työntekijöillä. Jos päätös olisi tehty asetuksen mahdollistamissa puitteissa, asiakasmaksujen tuotoilla oltaisiin voitu kerätä 400 000 euroa. Suolaa suolaa enemmän suolaa n Ei ihme, että Viro vetää. Onko ulkonäkö tärkeintä n Jee. Kyllä se on vale, kun ei nykyisiäkään meinaa pystyä maksamaan. Nämä kaikki ovat käytössä yli puolella työpaikoista. Hymyilin iloisesti takaisin, ja tuli niin hyvä mieli kaiken kiireen keskellä. Joulun jälkeen päiväkin pitenee taas pikkuhiljaa. Pitäytymistä indeksikorotuksiin on perusteltu lähinnä ääriesimerkein, ei sillä mikä olisi kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Ja mitä kustannuspaineita terveydenhoitosektorikin tuokaan. Naapuri valvoo n Onnellinen lapsuus. Tunnelma haihtuu, kun aamulla lähtee kuoppaisille ja uraisille teille. Joissakin perheissä tapa säilyy, eikä joulua tule ilman pukin vierailua. Tasokorotuksiin ei ole vuosittaisia mahdollisuuksia. Suola tuhoaa autot ja asfaltin. Entä jos vanhemmilla on ongelmia – alkoholi, psyykehäiriöt tms. Terveyskeskuksen asiakas on myös voinut valita vuosimaksun 32,10 euroa, jolloin terveysaseman päiväajan lääkärinvastaanotolla voi asioida rajattomasti ilman erillisiä käyntimaksuja iltoja ja viikonloppuja lukuunottamatta. Heikki Liede Salon kaupunginvaltuutettu (kok.) sosiaalija terveyslautakunnan 2. Työsuojelupäälliköille ja -valtuutetuille tehty kysely osoitti, että etenkin työajan joustoja käytetään paljon. Esimiehet eivät kuitenkaan saa riittävästi tietoa yhteensovittamisen mahdollisuuksista ja keinoista. Korttien lähettäminen on vähentynyt. Aina pakkolakeja n Perniön avoimen päiväkodin naiset
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Suomalaisuus elää Brasilian Penedossa. joulukuuta 2015 KULTTUURI 14 6 °c Poutaa TAKASIVU Sää Salon seudulla (02) 770 2314 Vinkkaa uutinen! toimitus@sss.fi www.sss.fi SIVU 6 SIVU 5 ULKOMAAT 12 Anneli Jalonen ja ensimmäiset maalaukset VIIMEINEN SYNNYTYS SALOSSA. 16-vuotias Breilin tuurasi maanantain harjoituksissa Suomen ykkösliberoa Lauri Kermistä. MELKEIN 600 SYNNYTYSTÄ. Myös Salon sairaalan lastenosaston toiminta on loppunut maanantaina. Esimerkiksi Halikon vesitornin valaisimia on varastettu monta kertaa. Pukki koputtaa jo kohta ovelle, ja kuusen täytyy olla tuvassa sitä ennen. Salolainen Tuija Mäntynen ehti synnyttää Salossa ja oli samalla viimeinen Salon sairaalassa synnyttänyt. Edellisen kerran valaisin lähti varkaan matkaan puolisen vuotta sitten. Synnytysten määrä oli 599. OSASTO HILJENEE JOULUKSI. Yksi tornin valaisimista on varastettu. Sivu 9 Teeriharjulla lahjatanssit Monosen tahtiin Salontien varressa Somerolla sijaitsevalla Teeriharjun tanssilavalla tunnelmoidaan ensi sunnuntaina säveltäjämestari Unto Monosen musiikin tahdissa. Salo lisää kameravalvontaa Halikon vesitorni on joutunut useasti ilkivallan kohteeksi. Vesitorni on myös graffitien tekijöiden suosiossa. Nykyisin Esko Lindholm Oy sijaitsee Kaivolassa, ja liikkeitä pyörittävät Lindholmin pojat. Torniin on viime aikoina ilmestynyt runsaasti graffiteja. Korkein oikeus voi joko myöntää tai evätä valitusluvan. Turussa on varauduttu 600–700 synnyttäjän kasvuun Salon synnytysten siirryttyä Turkuun. Kerroskivi hakee korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Rakennusliike Kerroskivi ei tyydy Turun hovioikeuden tuomioon Someron uimahallia koskevassa riitaasiassa. Vesitornin valot eivät parhaillaan toimi, sillä yksi valaisimista on viety. – Lisää kuusia ei ole enää tilauksessa, kertoi Lehtinen. Sivu 15 Sammelvuo kutsui Breilinin Suomen harjoituksiin Salolainen lentopallolupaus Niklas Breilin sai päävalmentaja Tuomas Sammelvuolta yllätyskutsun Suomen miesten maajoukkueleirille Kuortaneelle. Sivu 16 UUTISET UUTISET SALON SEUDUN SANOMAT Tiistaina 22. Breilin käy ensimmäistä vuottaan lentopallolukiota Kuortaneella. Salon synnytysosasto hiljenee lopullisesti jouluksi. Osa Salon Veden omistamista paikoista on joutunut jatkuvan ilkivallan kohteeksi. Tänä vuonna ei ihan päästy yli 600:n. Tarjolla oli aitojen kuusien lisäksi myös helppohoitoisia, muovisia kuusia. Synnytykset ovat jo siirtyneet Turkuun, sillä viimeinen synnyttäjä olisi otettu vastaan sunnuntaina. Nuoret yrittäjät Esko ja Kaarina Lindholm perustivat kaupan, jonka toiminta jatkuu edelleen. Kuusikaupassa loppukiri SSS | KATRI HENTTONEN Liikelaitos Salon Vesi aikoo lisätä ensi vuonna kameravalvontaa kohteissaan. SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Vaskiolaisella Leo Luotiolla oli hymy herkässä, vaikka kuusikauppa kävi kehnosti maanantaina Salon torilla. Hannu Lindholm vastaa rautaja maatalouskaupasta ja Juha-Pekka Lindholm vetää K-Marketia. Tansseihin on ilmainen sisäänpääsy, sillä kulttuurin idealinko Arto Tuomisen kehittelemän joululahjan kustantavat Teeriharju, Someron Säästöpankki, Lounaismaan Osuuspankki, Someron seurakunta, Ämyri ja Someron nuorisoseura. UUTISET 4 Salon sairaalan synnytykset loppuivat Salolaisen Tuija Mäntysen poika syntyi täsmälleen laskettuna aikana sunnuntaina. Hän ehti synnyttää Salossa ja oli samalla viimeinen Salon sairaalassa synnyttänyt. Hong Kong -tavarataloketjun myymälässä Salossa myymässä ollut Jani Lehtinen kertoi kuusikaupan käyneen hyvin puutarhapuolella, jossa pienen kuusen sai alle 15 eurolla. Lastenlääkäri päivysti vielä maanantain ja tiistain välisen yön Salossa. 84-vuotias Esko Lindholm on ollut eläkkeellä jo 20 vuotta, mutta työntekoa hän ei ole vielä lopettanut. Oman Tien Kulkijat ry järjestää Monosen 85-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tanssit joululahjaksi kaikelle kansalle. Pikkukuusia ostivat naiset pöytäkuusiksi. Kallein oli pihta, joka oli noin neljäkymppiä. Kerroskivi aikoo hakea korkeimmalta oikeudelta valituslupaa tuomioon. Sivu 10 Rautakauppaa Perttelissä jo 60 vuotta Joulukuun alussa vuonna 1955 avasi ovensa Perttelin Vihmalossa uusi liike. SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo SSS | SEIJA JÄRVINEN Salon tori oli täynnä joulukuusia heti maanantaiaamusta, koska kuusikaupassa on menossa loppukiri. Kerroskiven toimitusjohtaja Harri Kiviaho pitää hovioikeuden tuomiota törkeänä, mutta sanoo kommentoivansa asiaa vasta, kun se on käsitelty loppuun. Salon sairaalassa oli viime vuonna synnytyksiä 666
(SSS) Aggressiivisia kaupustelijoita Kemiönsaarella. Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa. Taidemuseo Veturitallin pääsymaksu aikuisilta nousee kuudesta kahdeksaan euroon, elektroniikkamuseon kolmesta neljään euroon ja esimerkiksi Meritalon museon, Perniön museon ja Halikon museon tilauskäyntien peruspääsymaksu kahdesta kolmeen euroon. – Muistan kyllä sen. Teon motiivina olivat syytteen mukaan miehen päässään kehittelemät mustasukkaiset kuvitelmat. Kerro myös, onko perheeseen syntynyt tyttö vai poika vai molemmat. Mäntynen muisteli ensimmäistä synnytystään. Eilen osastolla olleiden Piia Aurasen ja Saara Malisen työpaikka siirtyy Turkuun. Äiti Tuija Mäntynen jännitti, ehtiikö vauva syntyä Salossa. Veturitallin pääsymaksu olisi noussut kymppiin, jos korotus olisi tehty pelkästään sinne. Koristelua on voinut käyttää hyväkseen myös kuvatessa. Hän myös pelkää, etteivät äidit aina ehdi Turkuun asti synnyttämään. Pelastuslaitos kehotti kuitenkin yöllä ihmisiä pysymään sisällä sekä sulkemaan ovet ja ikkunat myrkyllisen savun vuoksi. Vankilan apulaisjohtaja Heidi Meling vahvisti, että Bergenström on tuotu takaisin vankilaan. Keurulainen kertoo, että synnytyksessä oli ongelmia, sillä vauvan asento oli väärä. Irja Keurulainen oli ensimmäinen syntyneitäpalstalle kuvattu äiti vauvoineen. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että jos tuntematon tulee kadulla kauppaamaan jotain, niin tuotteen laadun tai alkuperän voi hyvällä syyllä asettaa kyseenalaiseksi, poliisista kerrotaan. Isosisko odottanut kovasti Salo oli mieluinen synnytyspaikka myös sen takia, että se on lähellä. Vauvapostia voi laittaa tulemaan heti, ja mukaan kannattaa liittää vauvan kuva. Silloin hän olisi joutunut matkustamaan Turkuun, jonne synnytykset on siirretty. Joka tapauksessa perheellä ja sukulaisilla on ollut helpompi vierailla Salossa kuin Turussa. Sinne on saanut mennä hyvällä mielellä. Toukokuussa 1997 Irikselle syntyi Salon synnytysosastolla sisko Oona. Kaupustelijat ovat myyneet kiikareita ja kukkia päällekäyvällä tavalla. Venetpalo toteaa, että synnytysosastolla on aina otettu hienosti huomioon joulu, pääsiäinen ja muut pyhät koristelussa. Mäntynen saapui Salon sairaalaan lauantaina hiukan ennen puoltapäivää, ja vauva syntyi sunnuntain puolella kello 1.29. Poikavauva syntyi täsmälleen laskettuna päivänään. Satoja kuvauskeikkoja synnytysosastolle Lehtikuvaaja Kirsi-Maarit Venetpalo on kuvannut lapsia palstan alkamisesta asti. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen puolta kolmea yöllä. Tiistaina 22. Uusi korotus piti tehdä, koska kaupunginvaltuusto päätti budjettikokouksessaan, että Veturitallin tulotavoitetta lisätään 50 000 eurolla. Sammutusja raivaustyöt kestivät useita tunteja. Salon synnytysosastolle olisi otettu viimeinen synnyttäjä sisälle vielä sunnuntaina kello 15:een asti. – Kun sain esikoiseni, jouduin olemaan viikon sairaalassa. Lääkäri hälytettiin kotoa auttamaan. Hänen synnytysosastolle tekemänsä kuvauskeikat voidaan laskea sadoissa. (STT) Vaimoaan 27 kertaa veitsellä iskenyt mies sai murhasyytteen Syyttäjä vaatii nelikymppiselle miehelle elinkautista vankeutta vaimonsa murhasta Espoon Mankkaalla. Lehtikuvaaja Kirsi-Maarit Venetpalo on huomannut, että onni näkyy äideistä ulospäin. marraskuuta. Salon synnytysosastolla oli maanantaina enää kaksi äitiä vauvoineen. (STT) Liikekeskus paloi maan tasalle Nastolassa Nastolassa Päijät-Hämeessä vanha liikekeskus tuhoutui tulipalossa maanantain vastaisena yönä. Ei tarvinnut miettiä, että onko kaikki hyvin, Mäntynen kuvailee odotusaikaansa. Vain noin neljä prosenttia syntyy laskettuna aikana. – Ne ovat aina olleet kivoja keikkoja. Sen lisäksi koko vapaa-ajan lautakunnan on hankittava tilavuokrista 100 000 euron lisätulot. Se olisi ollut jo liikaa, lautakunnan puheenjohtaja Leena Ahonen-Ojala perustelee päätöstä. Salo tuttu ja turvallinen Mäntynen sanoo, että Turkukin on varmaan hyvä paikka, mutta Salo on tuttu ja turvallinen. Venlan pikkuveljestä saattaa tulla isosiskoaan vilkkaampi. Päivystävän palomestarin mukaan palosta ei aiheutunut vaaraa ihmisille eikä se ollut vaarassa levitä läheisiin kerrostaloihin. Hänen ruoanlaittopuuhansa jäivät kesken, ja hän polki pyörällä paikalle esiliina edelleen yllään. Häiritsevästä kaupanteosta voi myös ilmoittaa hätänumeroon 112. – En ole koskaan nähnyt siellä yhtään kauhean näköistä äitiä. Salkkari kuvasi syntyneitä 20 vuotta Irja Keurulainen oli ensimmäinen vauvansa kanssa syntyneitä-palstalle kuvattu. joulukuuta 2015 4 SALON SEUDUN SANOMAT Uutiset Salon seutu – Kotimaa – Talous Valjakkalan pakoilu päättyi ullakolle Kalliossa Helsingissä Suljetusta vankilasta omilla teillään ollut Nikita Bergenström eli entinen Juha Valjakkala otettiin myöhään sunnuntai-iltana kiinni Helsingin Kalliossa. Ryhmien pitäisi neuvotella esityksistä jo etukäteen. Huolia hälventääkseen Venetpalo on myös näyttänyt ottamansa kuvat kamerasta. Ensimmäinen synnytysosastolta otettu vauvakuva ilmestyi 4.12.1995. Perheet voivat lähettää lehteen vauvauutisensa sähköpostilla osoitteeseen kalenteri@sss.fi. kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Poikavauva syntyi täsmälleen laskettuna aikana, mikä on harvinaista. Itse synnytysosasto on tuttu myös sen takia, että hän oli kaverinsa tukena synnytyksessä Salossa. Villasukat oli kutonut sairaalasta jo eläkkeellä oleva Helinä Auramo. Jouluksi kotiin Venla on antanut vauvalle myös nimen pikku Kalle, vaikka mitään kutsumanimeä ei ole etukäteen keksitty. – Hän on kertonut, että hänelle tulee vauva. Tilanne oli jännittävä, ja tunteet olivat pinnassa. Salon sairaalaan ehti viimeisenä synnyttämään Tuija Mäntynen. – Pelkäsin, että mitä jos minut käännytetään vielä takaisin. Enää kaksi äitiä ja vauvaa Viimeisenä Salossa synnyttäneellä on haikea olo, kun synnytykset siirtyvät nyt pois. Syytteen mukaan mies on lihaksikas huippukarateka. Miehen kiinniotosta uutisoi maanantaiaamuna MTV. – Museoiden pääsymaksuja oli pakko katsoa laajaalaisemmin. Perheet ovat suostuneet mielellään kuvattavaksi. Poliisi kävi etsimässä Bergenströmiä päivää aiemmin asunnosta. – Onneksi ei tarvinnut mennä Turkuun, hän huokaisee. – On kivempi, kun tietää, missä kaikki on. Lisäksi paikka on tuttu lähihoitajakoulutuksen vuoksi. Sen jälkeen noin tuhat vauvaa on päässyt lehteen Salon Seudun Sanomien kuvaajien kuvaamana. Täkki oli puolestaan säästetty lahjoituksista osastolla viimeksi syntyneelle. Mies on esitutkinnassa myöntänyt tappaneensa vaimonsa. Ehkä he eivät itse huomaa, että onni näkyy ulospäin. Vapaa-ajan lautakunta korotti Veturitallin pääsymaksua viidestä kuuteen euroon jo lokakuussa. Mäntynen on iloinen, että pääsee jouluksi kotiin ja näkee, kun Venla avaa joululahjojaan. Nyt hänen ei tarvitse olla kauaa, sillä hän pääsee kotiin jo tiistaina. Poliisi kehottaa välttämään kaupankäyntiä tällaisten kaupustelijoiden kanssa. Kuvassa voivat olla myös vanhemmat. Se oli ihana hetki. Häntä odottanee kurinpitoseuraamus. Yleensä olen soittanut osastolle ensin, niin äidille on jäänyt aikaa vähän laittautua. Osasto hiljenee kokonaan jouluksi. Yrsa Reponen ja Kaisa Saarela jäävät Saloon äitiyspoliklinikalle, jonka toiminta jatkuu lähes ennallaan. Irja Keurulainen sanoo seuranneensa synnytysosaston ympärillä käytyä keskustelua vakavalla mielellä. Kuvattavat äidit murehtivat usein näyttävänsä väsyneiltä tai muuten ”kauheilta”. Poliisi tavoitti miehen asuinkerrostalon ullakolta Hämeentiellä. Vauvakuvat edelleen toivottuja Synnytykset ovat nyt siirtyneet Salosta Turkuun, mutta Salon Seudun Sanomat haluaa edelleen kertoa alueensa uusista vauvoista. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Venetpalon mielestä erityisen mukavaa on ollut, jos koko perhe on sattunut olemaan paikalla. Nimi annetaan ristiäisissä. Tuolloin hän rikkoi kattoikkunan ja pakeni ullakolle. Kaupan yhteydessä ei vaihtorahaa välttämättä palauteta. Uutta perheenjäsentä on pidellyt sylissään myös 3,5-vuotias isosisko Venla, joka on odottanut kovasti vauvaa. Salo korottaa museoiden pääsymaksuja Kemiössä on viikonloppuna ollut liikenteessä aggressiivisia kaupustelijoita, kertoo poliisi. He ovat aina hehkeitä. Kerro syntymäpäivä, vanhempien nimi ja kotipaikkakunta. SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN vesa.kaivarainen@sss.fi Salo korottaa museoiden pääsymaksuja vuodenvaihteessa. Kaupustelu ei sinänsä ole kiellettyä, mutta häiritsevä ja aggressiivinen käytös kylläkin. (STT) Lyhyet SSS | ELINA LAHTI elina.lahti@sss.fi Salolainen Tuija Mäntynen ehti synnyttämään Salon sairaalaan viimeisenä. Hän on saanut olla yksin huoneessa, joka on tuttu jo esikoisen synnytyksen ajalta. Toukokuista henkirikosta puitiin käräjillä maanantaina, ja käsittely jatkuu tiistaina. Ennen ristiäisiä on kuitenkin tiedossa joulujuhla, jota perhe viettää mummilassa. – Tämä oli villi tapaus jo vatsassa. Syntyneitäpalstalla julkaistaan viikoittain kalenteritoimituksen valitsema valokuva. Minun tuurillani seuraava olisi mennyt yli, Mäntynen epäilee. Ahonen-Ojala toivoo, ettei vastaavaa enää tapahdu. Myynnissä voi olla myös rikoksella haltuun saatua tavaraa. Olin ylpeä äiti. Hän on tuttuakin tutummassa paikassa, sillä huone on sama, missä hän oli esikoisen syntyessä. Sylissä pitäjiä vauvalla on piisannut. Bergenström on toimitettu Jokelan vankilaan, jonne hän jätti palaamatta 18. Hän toteaa, että osaston lakkautus ei houkuttele muuttamaan paikkakunnalle. Iris-tyttö oli isokokoinen, hän painoi 4050 grammaa. Alkuviikosta työvuorssa olivat Piia Auranen (vas.), Saara Malinen, Yrsa Reponen ja Kaisa Saarela. Naisella oli torjuntavammoja, mutta syyttäjän mukaan naisen mahdollisuudet puolustautua olivat olemattomat muun muassa hänen kokonsa vuoksi. Poliisin mukaan tuotteet ovat yleensä laillisesti hankittuja, mutta tavarat ovat ylihintaan myytävää halpatuotantoa. Paikalla oli pitkälti toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Viimeinen Salon sairaalassa syntynyt syntyi täsmälleen laskettuna aikana SSS | JARKKO TURPEINEN jarkko.turpeinen@sss.fi Salon Seudun Sanomat kuvasi Salon synnytysosastolla syntyneitä lapsia ja heidän vanhempiaan joka viikko 20 vuoden ajan. Hänelle osastolta jäävät muistoksi vauvalle lahjoitetut villasukat ja täkki. H a a s t e h a k e m u k s e n mukaan mies surmasi vaimonsa perheen kodissa erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Runsaan tuhannen neliömetrin kokoinen rakennus oli remontoitavana ja tyhjillään. Hän sanoo olevansa pahoillaan tavasta, jolla Veturitallin tulotavoite tuotiin budjettivaltuustoon ”nurkan takaa” ja lyötiin muutaman minuutin neuvottelutauon jälkeen lukkoon. Ilmaisesta museoperjantaista luovutaan, minkä lisäksi museoiden kannatusyhdistysten jäseniltä aletaan periä alennettu pääsymaksu. Syyttäjän mukaan mies löi naista makuuhuoneessa veitsellä 27 kertaa eri puolille päätä, kaulaa, vartaloa ja yläraajoja
Niemisen mukaan Halikon vesitornin valaiseminen on kallista, mutta tunnetun maamerkin valaisemisesta ei ole haluttu luopua. Tarina julkaistaan kokonaisuudessaan jouluaaton Salon Seudun Sanomissa. Herkku ja Lahja Murena, 3.12. SSS | ASKO LEHTONEN asko.lehtonen@sss.fi Salon keskusjätevedenpuhdistamolle Meriniityssä on tulossa yli miljoonan euron saneeraus. Lähitapiola, 8.12. Puuttuvat sanat ovat kussakin liikkeessä näkyvissä joulukuun loppuun asti (31.12.2015). – Olen käyttänyt otto-oikeutta taloustavoitteiden vuoksi. Arvomme 15.1.2016 kaikkien vastanneiden kesken palkintoja. Indeksikorotus on alle kaksi prosenttia. Osallistumiskuponkeja on jaossa Joulutarinaan osallistuvissa liikkeissä. Niemisen mukaan Halikon vesitorni on hyvä paikka kameravalvonnalle. Se on kohtalaisen korkealla ja tarjoaa näkemäsuunnat melkein joka taholle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiukensi päästörajoja keväällä 2013, mikä muutti myös Liikelaitos Salon veden ympäristöluvan ehtoja. Virtasenkauppa.fi, 10.12. Niemisen mukaan myös lukkoja uusitaan ensi vuoden aikana. Puhdistamon ympäristölupaa on käsitelty oikeusasteissa yli kaksi vuotta. Dreamdriver N iinhän se taitaa olla ja niin me innovaatioryhmässäkin varmaan vähän epäilimme, mutta ajatus tempaisi mukaansa, lausui innovaattori apeana. tammikuuta. – Onhan tuo vesitorni todella hieno valaistuna ja näkyy kauas, hän toteaa. 075 3030 2727 www.kodinterra.fi Tarjous voimassa 22.-31.12.2015 S-Etukortilla KAIKKI JOULUVALOT -50%. KHO:n päätöksessä todetaan, että Salon puhdistamolla päästään jo nykyisin fosforin ja typen osalta pääsääntöisesti uusien raja-arvojen tasolle. Tasasuuruisia asiakasmaksuja olisi ollut mahdollista korottaa vuodenvaihteessa kerralla 27,5 prosenttia. Salon Maatalouspalvelu Oy, 15.12. Vielä huhtikuussa käsittelyajat venyivät ylipitkiksi 7,1 prosentissa tapauksista. Rantakokko on käyttänyt lautakunnan viime viikolla tekemään päätökseen ottooikeuttaan. Salon veden toimitusjohtaja on tyytyväinen KHO:n antamaan jatkoaikaan. Jos korotusesitys menee läpi täytenä, puhutaan noin 400 000 eurosta. Uusi valaisin maksaa satoja euroja. Apuneuvo, 6.12. Tarkastelu tehdään kahdesti vuodessa, huhtikuussa ja lokakuussa. Tuolla hallin katolla taitaa olla jossain sellainen kartionmuotoinen lasihäkkyrä, johon voisimme katsoa Aapolle asunnon. Edellisen kerran valaisin vietiin puolisen vuotta sitten, Liikelaitos Salon Veden vesilaitosesimies Mika Nieminen kertoo. – Kamerat saa vesitornilla asennettua sen verran ylös, ettei niitä saa rikottua, hän sanoo. Salon Veden ensi vuoden talousarviossa on varattu 50 000 euroa keskusjätevedenpuhdistamon saneerauksen suunnitteluun. Liikelaitos Salon Vesi onkin ensi vuonna lisäämässä kohteidensa kameravalvontaa. (Puhelun hinta 0,088/min) Kodin Terra Salo, Valtatie 5, 24800 HALIKKO ark. 12. Puutarhakeskus Jaakkola, 17.12. Kikan Kukka & Lahja, 19.12. – Olemme huomanneet, että led-valaisimet ovat varkaiden silmissä haluttuja. Niemisen mukaan valot sammuvat kokonaan, jos yksikin valaisin on viallinen tai varastetaan. Salon jätevedenpuhdistamolle tulossa miljoonaremontti SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN vesa.kaivarainen@sss.fi Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ei hyväksy sosiaalija terveyslautakunnan päätöstä, jonka mukaan sosiaalija terveystoimen asiakasmaksuja korotetaan vain minimimäärä. Se tarkoittaa, että kaupunginhallitus päättää maksuista uudelleen 18. Tiistaina 22. Salonjoki ja Halikonjoki kuormittavat Halikonlahtea kymmenkertaisesti puhdistamoon verrattuna. Ei tällaisen kunniatontun paikka ole missään kallioluolassa, kyllä sen pitäisi kaikkien ymmärtää, sanoi Aapo toiveikkaana. Maanantaina korkein hallinto-oikeus antoi Salolle aikaa vuoden 2019 loppuun tehostaa jätevedenpuhdistamon fosforin ja typen poistoa. Villa Coco, 9.12. KHO siirsi kuitenkin määräaikaa kaksi vuotta eteenpäin alkuperäisestä vuodesta 2017. – KHO:n päätöksen jälkeen hanketta voi siirtää eteenpäin, mikä on hyvä asia, sanoo Salon veden toimitusjohtaja Kalle Virtanen. – Eiköhän valot saada toimimaan, jos vain sähkömies ehtii asentamaan uuden valaisimen, hän sanoo. Perniön Liha, 13.12. Lastenvaateliike BoBo, 16.12. Pääpalkintona Salon Kodin Terran lahjoittama Viper-sisustusvalaisin. Meidän Aapo on pitänyt kortteeria Ilomäen kallioluolassa, kun hän on aputonttunsa kanssa kierrellyt Salon seutua tarkkailutehtävissä. Salon Skinlab, 11.12. – Halikon vesitornista on varastettu valaisimia monta kertaa. Bike Service, 4.12. Seinille on ilmestynyt graffiteja ja yksi valaisimista on varastettu. Päätöksen mukaiset maksut otetaan käyttöön todennäköisesti helmitai maaliskuun alussa. Rampanelin banneri osoitteessa www.sss.fi, 5.12. Sosiaalija terveyslautakunta päätti kuitenkin puheenjohtaja Saku Nikkasen (sd.) esityksestä, että maksuihin tehdään pelkät indeksikorotukset. Kuisma, 14.12. Sen jälkeen käsittelyajat ovat lyhentyneet tasaisesti koko maassa. tivasi innostuksensa uudelleen löytänyt Harri. Life Halikko, 12.12. Palauta tarinasta puuttuvilla sanoilla täydennetty kuponki 8.1.2016 mennessä. (STT) Toimeentulotukien käsittely viivästyy entistä harvemmin S alon S eudun S anomien J oulutarina Tämän päivän tarinasta puuttuvan sanan löydät tämän ilmoituksen liikkeestä. – Lukkojen vaihtaminen alkaa heti vuoden alusta, minkä jälkeen kulunvalvonta on aikaisempaa helpompaa. Uuden ympäristöluvan mukaan käsitellyssä jätevedessä saa olla fosforia korkeintaan 0,3 milligrammaa litrassa ja typpeä 10 milligrammaa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, ja Salo vei asian korkeimpaan. joulukuuta 2015 5 SALON SEUDUN SANOMAT n Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen toimitus@sss.fi (02) 770 2314 Vinkkaa uutinen! Purevasti paikallista PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki 8405,48 Nokia Oyj 6,520 Euribor 12 kk 0,061 -0,30 % +2,52 % -0,003 http://twitter.com/Salkkari http://www.facebook.com/salonseudunsanomat http://instagram.com/salonseudunsanomat SSS | KATRI HENTTONEN katri.henttonen@sss.fi Halikon vesitorni on joutunut toistuvan ilkivallan kohteeksi. Niemisen mukaan kaikkiin kohteisiin niitä ei kannata laittaa. Uusia lukkoja asennetaan muun muassa vedenottamoihin, mittausasemille ja paineventtiilikaivoihin. Mitäs sanotte. Osan tarkkailusta voisi suorittaa kaukoputkella suoraan majoituspaikasta. Lisäksi arvomme palkintona 4 kk digilehdet. Jo on aikakin, minä olen siitä puhunut jo ennen vuoden 1963 rahauudistusta, että parempi kortteeri olisi saatava. Akvaarioliike Pet Point, 21.12. Jos korotuksia ei tehdä, talousarvio menee heti pitkäksi, Rantakokko perustelee päätöstään. Päätös syntyi lautakunnassa äänin 3–6 (3 tyhjää, 1 poissa). Valaisimien irrottaminen vaatii aikaa ja vaivaa, Nieminen toteaa. Yksi vesitornin valaisimista on varastettu ja seinille on viime aikoina ilmestynyt lisää graffiteja. Halikon vesitorni joutui jälleen ilkivallan kohteeksi Halikon vesitornin valot eivät toimi, koska yksi valaisimista on jälleen varastettu. Kunnat saivat lokakuussa käsittelyynsä kaikkiaan noin 147 300 toimeentulotukihakemusta, joista kiireellisiksi arvioitiin noin 12 prosenttia. 7-19, la 9-16, su 12-16, puh. Korkein hallinto-oikeus piti fosforija typpipäästöjen rajat avin asettamalla tasolla. Eipäs vaivuta synkkyyteen, Joulupukki on iloinen siitä, että te koette tällaisen vanhan köntyksen tärkeäksi. TL-Tukku 20.12. kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Halikon vesitorniin on viime aikoina ilmestynyt lisää graffiteja. Enkä minä sanonut, että hanketta tarvitsisi kokonaan hylätä. Käy samalla tutustumassa liikkeiden tarjontaan! 1.12. Syynä ovat puhdistamon tiukentuneet lupaehdot. Graffiteille ei sen sijaan ainakaan tässä vaiheessa aiota tehdä mitään. Salon kaupunginjohtaja puuttui asiakasmaksupäätökseen Toimeentulotukien hakijat joutuvat entistä harvemmin odottamaan päätöksiä yli laissa säädetyn seitsemän päivän määräajan. Hänen mukaansa investointi on miljoonaluokkaa. 22. Halikon vesitornin lisäksi liikelaitoksella on muutamia muita kohteita, joissa tehdään toistuvasti ilkivaltaa. Ryhmän mielestä Salon taloudellinen tilanne ja sote-palveluiden turvaaminen olisivat edellyttäneet täysimääräisiä korotuksia. – Kohteiden kameravalvontaa lisätään ensi vuonna, Liikelaitos Salon Veden vesilaitosesimies Mika Nieminen sanoo. Modaliisa ja Liivilehti, 2.12. Kaupunginhallitus päättää terveydenhuollon maksujen korotuksista. Halikon vesitornin valot ovat olleet pimeinä parisen viikkoa. Tässä lista liikeistä joista löytyy jo julkaistujen tarinan pätkien puuttuva sana. – Graffitien poistaminen on turhaa. Liikelaitos valitti uudesta luvasta Vaasan hallintooikeuteen. Vain 1 kuponki/osallistuja. Poikkea tutustumaan liikkeiden tarjontaan ja nappaa sana muistiisi ja kirjaa ylös kuponkiisi. Kameravalvontaa lisätään Niemisen mukaan Halikon vesitornin valaistuksen pitäisi olla kunnossa vielä ennen joulua. THL on seurannut toimeentulotukihakemusten käsittelyaikoja viime vuoden huhtikuusta lähtien. Vaatimuksia on helppo kohdistaa puhdistamoihin, mutta valvonnan painopistettä pitäisi siirtää muualle, sanoo Virtanen. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kaupunki on parhaillaan vaihtamassa valaisimiaan energiaa säästäviin led-valaisimiin. Lokakuussa hakemusten käsittelyaika ylitti määräajan 2,5 prosentissa tapauksista, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Luuvalo vaivaa jo Aaponkin kintereitä, joten jos teillä sattuu olemaan käypäinen soppi tarjolla, niin Aapon asemapaikka voitaisiin aivan hyvin siirtää tänne buumimaailmaan, kannusti Joulupukki. – Aikamoisia silppaajia on oltava asialla. Kalliita led-valaisimia ei kannata laittaa sellaisiin paikkoihin, joissa ei ole kameravalvontaa. Ainoana täysimääräisiä korotuksia kannattanut kokoomuksen ryhmä jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Teboil Helsingintie, 18.12. Virtasen mielestä puhdistamon lupaehtojen tiukentaminen ei paranna Halikonlahden veden laatua. – Esimerkiksi yksi Halikon vedenottamoista on usein ilkivallan kohteena, Nieminen kertoo. Halikon vesitornin isot halogeenivalonheittimet sijaitsevat korkeiden tolppien päässä, ja Nieminen ihmetteleekin, miten varas tai varkaat saavat lamput irrotettua. Uusia tulee sitä mukaa, kun vanhoja saa poistettua, Nieminen tietää. Jatkuu... – Puhdistamon tulos on erinomainen jo nyt. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä taloussuunnitelmassa siihen on varauduttu kahdella miljoonalla eurolla
Mies lähti hoipertelemaan paikalta pois, mutta poliisikoira löysi hänet puun alle piiloutuneena. Hän kertoo kaupan käyneen alkuviikolla huonosti. Hän on viljellyt joulukuusia. Hän seuraa tehtävässä Hans Sohlströmiä, joka siirtyy Ahlström Capitalin toimitusjohtajaksi helmikuun alussa. Voimala sijaitsee Venäjällä Suomenlahden eteläpuolella vain noin sadan kilometrin päässä Suomen rannikosta. Sosnovyi Borin yhdessä yksikössä havaittiin perjantaina höyryvuoto, joka johtui putkirikosta turbiinihallissa. – Tämä on pihta. jossa on harmaa, kiva väritys jo valmiina. Blender’s Tax Credit -nimellä tunnettu verohelpotus on hyväksytty takautuvasti tälle vuodelle sekä ensi vuodelle. – Nämä minun ovat luonnonkuusia taimikoiden harventamisen jäljiltä. Poliisin mukaan mies oli ensin tavattu pakettiauton ratista kahden promillen humalassa. Kuusi Salosta Marttilaan Marttilalainen Soile Lehtonen haki tyttärensä kanssa kuusen puutarhamyymälästä Salosta. Hän meni itse poliisin puheille. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. Jutun valmisteluistunto oli Etelä-Savon käräjäoikeudessa maanantaina. 15.6.1946 Helsinki k. Huumeet jäivät Suomessa Tullin haaviin, kun huumekoira ilmaisi autossa olevan jotakin tutkittavaa. On myynnissä kymmenkunta latvakuustakin. Salon torilla kuusikauppaa tehnyt Leo Luotio Vaskiolta myy oman metsän kuusia. Kuusia viljellään paljon, ja myyjän mielestä toisia myyjiä voi olla liikaa, kun joka kulmalta löytyy joku. Tuomitut tulivat Ruotsin puolelta syyskuun lopussa Tornioon autolla, joka oli huumelastissa. Ei, kyllä muovikuusi saa kelvata. – Kapea, tuuhea ja 2,5-metrinen metsäkuusi, ovat halutuimman kuusen ominaisuudet. Kuusi tulee olla lähimetsästä, sanoo kuusenviljelijä. (STT) Rattijuoppo törmäili pakettiautolla ja meni puun alle piiloon Mäntsäläläinen rattijuoppo törmäili sunnuntain vastaisena yönä Järvenpäässä pakettiautolla. joulukuuta 2015 6 SALON SEUDUN SANOMAT Huumekoira haistoi ekstaasilastin – kahdelle vankilatuomiot Kemi-Tornion käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. klo 18 kahdenlaiSta mannaa taivaaSta Salon Raittiusseuran talolla Helsingintie 43 Sari ja Jean Roos Tervetuloa! Järj. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 277,00 € 6 kk:n maksuerä 141,00 € 3kk maksuerä 73,30 € Määräaikaistilaus (sis. www.tabernaakkeli.fi Seurakunnat Rakkaamme Pikkis Maanmittausteknikko Timo Eero Leppäaho s. Kuusen kasvu on ollut tänä vuonna hyvää ainakin Paimiossa. Tomas von Rettig, 35, on nimitetty Rettig Groupin toimitusjohtajaksi vuoden alusta alkaen. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Miesten epäillään erehdyttäneen sukulaisensa tulemaan Suomeen työskentelemään. Oikeuden mukaan yli 1 500 ekstaasitablettia oli auton alla pakoputken päälle tehdyn peltisen suojan päällä. Biopolttoaineen sekoittajat voivat hakea yhden dollarin verohyvitystä jokaista sekoitusprosessissa käytettyä biodieselin tai uusiutuvan dieselin gallonaa kohti. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU yksityishenkilöiden ilmoitukset Örninkatu 14, 2.krs. Pienet kuuset ovat 10–20 euroa, ja isoista pyyntö on 60–70 euroa. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Joulukuusta ostamassa Soile Lehtonen ja Mari Lehtonen Marttilasta. – Isä myy kuusia Tupurissa marketin edustalla, ja isoisä Paavo Teuri kilpailee myynnissä tuossa vieressä. Marius-Gabriel Boghitoi, 41, ja Constantin Scripcaru, 35, saivat kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomat vankeusrangaistukset. Viikko alkoi tosin hiljaisesti kuusenmyynnissä. Rakennustyöt käynnistyvät SRV:n mukaan heti ja asunnot valmistuvat keväällä 2017. Teuri sanoo, että leikatut, viljellyt kuuset voivat olla satasen pinnassa. – Kuuselta vaaditaan tasaisuutta, tuuheutta sekä kotimaisuutta. Asunnoista 101 rakennetaan LähiTapiolalle ja 89 Elolle. (STT) Biodieselin verohelpotus parantaa Nesteen tulosta Rakennusyhtiö SRV on solminut sopimukset 190 asunnon rakentamisesta LähiTapiolalle ja Elolle, yhtiö kertoo. ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin: (02) 770 2610 ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee : lastenpalsta@sss.fi Onnenhetket-palstan ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Suurta määrää erittäin vaarallista huumausainetta oli oikeuden mukaan tarkoitus levittää. (STT) Lyhyet Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2015 ISSN 0782-5404 JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI Jatkuva säästötilaus (sis. Salon torilla, kauppojen ja isompien markettien edustoilla on aitojen kuusien kauppaa käyty jo viime viikonloppuna. 24% alv.) Säästötilaus 13,90€/kk Määräaikaistilaus 16,00€/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Suomalaisilla on noin 1,5 miljoonaa kuusta joka joulu. Joulukuusi kuuluu monilla pakollisena jouluun. 5.12.2015 Salo Kaipauksella kiittäen Marja Lauri-veli perheineen Serkut Muut sukulaiset Ystävät Työtoverit En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.. Asunnot ovat osa Vantaan Tikkurilaan toteutettavaa noin 100 miljoonan euron arvoista korttelihanketta. Näytteet analysoitiin viikonlopun aikana ja tulokset julkistettiin maanantaina. Kuusen ostajat ovat aika tarkkoja valinnassa. Rettig Groupiin kuuluvat sisäilman säätölaitteiden valmistaja Rettig ICC, kalkkikivipohjaisten tuotteiden toimittaja Nordkalk ja RoRomerikuljetuspalveluita tarjoava Bore. (KMT S2013/K2014) SSS | SEIJA JÄRVINEN seija.jarvinen@sss.fi Aito joulukuusi sen olla pitää. (STT) Epäily: Mies puursi vantaalaisravintolassa nälkäpalkalla Kuolleita Sananja rukouksen ilta ke 23.12. Kaikki ajoneuvot kärsivät huomattavia vahinkoja. Miten vaan, mutta kuusien paremmuudesta ei kannata kiistellä, koska voi valita. Joulupuuksi valikoitui pihta. Mies löydettiin pian uudelleen, kun hän oli törmännyt pakettiautollaan päin puuta. Aito metsäkuusi tuo tunnelman ja tuoksun Hong Kongin Salon puutarhamyymälän kuusipiha ammotti jo aika tyhjänä. Ylen siteeraaman syytteen mukaan Heinäsen syytetään torija kahvilamyyntiä harjoittavan yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä muun muassa laiminlyöneen kirjanpitoa ja merkinneen kirjanpitoon vääriä tietoja. – Aito kuusi on useimmille se oikea metsäkuusi, sillä muovikuusi on vain koriste. Syksyn puoluekokouksessa Heinänen tavoitteli puolueensa varapuheenjohtajan paikkaa. Tapaus tuli ilmi, kun uhri palasi Suomeen oltuaan välillä poissa maasta. Tekojen epäillään tapahtuneen vuosien 2007 ja 2012 välisenä aikana. Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia. Ensimmäinen niistä valmistui 1973. (STT) Yle: Perussuomalaisten piirijohtajaa syytetään talousrikoksista Perussuomalaisten Etelä-Savon piirijohtajaa Raimo Heinästä syytetään törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kertoo Yle. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Kilpailu vaikuttaa Teurin mukaan hintaan, jos naapuri myy halvemmalla. Hän toteaa, että kuusikaupassa kävi aika vilske. No, kumman valitset. Kotimaisuus on eettinen valinta, sillä se tuo työtä Suomeen. Von Rettig työskentelee tällä hetkellä Rettig Groupin emoyhtiön Rettig Capitalin varatoimitusjohtajana. Rikoskomisario Hans Pirttilä kertoo, että vangitut ovat kiistäneet törkeän ihmiskaupan. Voimalassa on neljä reaktoria. (STT) STUK: Sosnovyi Borin häiriö ei lisännyt säteilyä Suomessa Poliisi on saanut viittä vaille valmiiksi esitutkinnan epäillyssä törkeässä ihmiskauppajutussa. Metsäkuusia on ollut tarjolla myös Paimiossa, kertoo Joulupuuseuran jäsen, Holman Puutarhan Hanna Holma. STUK otti näytteitä Kotkassa ja Imatralla. – Hintahaarukka on 20– 100 euroa muun muassa kuusen koosta ja ulkonäöstä riippuen, sanoo Holma. Poliisipartion poistuttua mies oli kuitenkin lähtenyt ajamaan niin kovalla nopeudella, että poliisit menettivät näköyhteyden hänen autoonsa. 10% alv) 12 kk 316,00 € 3kk 101,05 € 1kk 34,00 € Digilehtitilaus (sis. Tänä vuonna pakkanen ei haittaa kuusikauppaa, eikä kuusta tarvitse sulatella. Vangittuna on neljä intialaismiestä, jotka ovat kuuluneet ravintolan johtoon. Auton reitti oli kulkenut Hollannin, Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin. Setäkin on mukana kilpailussa torilla toisella puolella kuusia myyden, sanoo Teuri. Uhriin on poliisin mukaan kohdistettu työpaikalla väkivaltaa ja hänen vapauttaan on eri tavoin rajoitettu. Esitutkinnan mukaan epäillyt ovat hyötyneet törkeästä ihmiskaupasta lähes 150 000 euroa. UUTISET Tiistaina 22. Intialaismies on poliisin mukaan tehnyt jopa 13–17-tuntisia työpäiviä vantaalaisravintolassa 16 kuukauden ajan ja saanut palkkaa yhteensä alle 2 000 euroa. Metsäkuusia myynyt Perttu Teuri osaa sanoa, minkälainen joulukuusen pitää ostajien mielestä olla. (STT) Rettig Groupin johtoon Tomas von Rettig Biopolttoaineiden sekoittamiseen liittyvä verohelpotus Yhdysvalloissa parantaa öljy-yhtiö Nesteen tulosta 100 miljoonalla eurolla tänä vuonna, yhtiö tiedottaa. Höyryvuoto saatiin loppumaan perjantaiiltana, mutta yksikkö oli maanantaina edelleen poissa käytöstä. Hänet oli komennettu sammuttamaan auto ja poistumaan ajajan paikalta. – Naiset ovat ostaneet pieniä pöytäkuusia. Kuljettaja ei loukkaantunut pahasti, mutta pääsi loppuyöksi poliisin suojiin. Vielä tällä viikolla kuusia myydään paljon. Molemmat vastaajat ovat ilmoittaneet tyytymättömyyttään käräjätuomioon. Kuusi menee ensin autotalliin, ja vasta aatonaattona se nostetaan sisälle. (STT) SRV rakentaa 200 asuntoa Vantaalla Venäläisen Sosnovyi Borin ydinvoimalan häiriö perjantaina ei lisännyt ilman radioaktiivisuutta Suomessa, kertoo Säteilyturvakeskus. Paetessaan mies oli törmännyt toiseen pakettiautoon, kahteen henkilöautoon ja perävaunuun. Kiskolaisia joulukuusia Salon torilla aatonaattoon saakka myyvä Perttu Teuri kertoo, että suvun koko miesväki on pestautunut joulukuusen myyntiin. Kortteliin tulee yhteensä 400 asuntoa noin 800 asukkaalle. Joulupuuseuran Hanna Holma Paimiosta: Muovikuusi on koriste. Pihta on oma puulajinsa, ja sitä viljellään todella vähän Suomessa, koska sen kasvu on Suomen oloissa epävarmaa, sanoo Holma. Puhelin: (02) 770 2562 SALON SEUDUN SANOMAT Kokonaistavoittavuus 58 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot
ell ei toi sin ma ini ta. joulukuuta 2015 7 SALON SEUDUN SANOMAT 3,99 1,49 1,79 9,95 5,99 7,95 rs rs ps rs pkt kg Saarioinen Rosolli 700 g (5,70/kg) Klementiini 1,5 kg (0,99/kg) Espanja Vihreä rypäle 500 g (3,58/kg) Brasilia/Etelä-Afrikka Heimon Gourmet Savusiika HK Karjalanpaisti 900 g (6,66/kg) Kylmäsavukirjolohifilee 400 g (19,88/kg), viipale HK Takuumurea naudan sisäfilee kokonainen, Suomi Tuore lohifilee vakuumi, Norja rajoitus: 2 pkt/talous 9 95 KG Tehdään joulu yhdessä Tar jou kse t voi ma ssa TITO 22 .-2 4.1 2. 26 95 kg Saarioinen Laatikot 700 g (4,27/kg) lanttu, porkkana, maksa ja peruna Juhla Mokka Kahvi 500 g (6,33/kg) myös tumma paahto rajoitus: 1 erä/talous 2 99 rs 9 50 pkt 3 -14 % Ilman korttia tai yksittäin 3,69 pkt (7,38/kg). Tiistaina 22
Käyttöaika 40 min. Palvelemme jouluaattona 24.12. 4,83 Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,90 -30 % Hinta ilman K-Plussa-korttia 69,95 49 95 -28 % Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi SALO Ladattava lahjakortti on aina onnistunut lahja. Hinnat voimassa TI–TO 22.–24.12. KAIKKI JOULUja PÖRRÖSUKAT Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Sidoste Raita Miesten PÖRRÖSUKAT 5.Hinta ilman K-Plussa-korttia 8,99 Lahjaksi! Hackman Savonia 24-osainen aterinsetti 49,95 (99,95) Esim. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Tiistaina 22. Alennus normaalihinnoista. Koot 36–42. Mukana latausteline. Vetoisuus 1,2 l. Sublime LAHJAPAKKAUS Kaksi erilaista. Tippalukko. Vesipestävä Wet&Dry-runko. joulukuuta 2015 8 SALON SEUDUN SANOMAT HYVÄÄ JOULUA 1 leima / 10 euron kertaostos. Jess KYLPYTOSSUT Värit musta ja pinkki. Takuu 2 vuotta. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Esim. Lue lisää keräilykampanjasta www.k-citymarket.fi/keraily PALJON ERILAISIA KOTITOSSUJA Tuoksu-, ihonhoitoja vartalonhoito LAHJAPAKKAUKSET Alennus normaalihinnoista. Teho 1000 W. 4 99 (5,99) Esim.Pentik Kaisla TORKKUPEITTO 130 x 170 cm 100 % villaa. Takuu 1 vuosi. Tuotteet eivät kuulu K-citymarket Espoo Sellon valikoimiin. 35.(49,00) Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Jouluiset kukat ja asetelmat kätevästi Salon K-citymarketin aulan myyntipisteestä.. Automaattinen virrankatkaisu. Vesimäärän ilmaisin. Tuotteiden viimeinen lunastuspäivä 10.1.2016. klo 8–12. Keräilyaika 31.8.–31.12.2015. Philips HD7546/20 TERMOSKAHVINKEITIN Ruostumatonta terästä. Suomi. Esim. Hinta ilman K-Plussa-korttia 69,95 34 95 -50 % Pirkka HYASINTTIASETELMA Asetelma sisältää 3 hyasinttia. 5.(10,99) TORKKUPEITTEITÄ Avec KS9200B PARRANAJOKONE Itseteroittuvat terät ja 4D-ajopää
189 € 189 € Vedenja pölynkestävä 4G-älypuhelin, jonka akku kestää pitkään. Hyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. – Olemme nyt sunnuntaisin auki ympäri vuoden. Yksi hyvitys / laite. Meille on ylpeydenaihe jatkaa kangaspainoperinnettämme Suomessa, sanoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko tiedotteessa. 60 vuotta töissä Lindholmien perheyrityksen perusti Esko Lindholm yhdessä Kaarina-vaimonsa 60 vuotta sitten. Yhtiö investoi uuteen pesulinjaan kangaspainossa, joka sijaitsee Herttoniemessä Helsingissä. UUTISET Tiistaina 22. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. Kaupasta vastaa nykyisin hänen poikansa Hannu Lindholm (oikealla). (STT) Marimekko investoi miljoonan Helsingin-painoonsa tai 12,47 €/kk/36 kk yht. Korko % ja kulut €. Tavarat vietiin samana päivänä, kun ne tulivat, Esko Lindholm kertoo. Hän avasi sekatavarakaupan Perttelin Vihmaloon joulukuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1955. Lindholmin alkuperäinen liike Vihmalossa suljettiin 1970-luvun lopussa, ja myymäläauton toiminta päättyi 1990-lukuun. Samalla liike muuttui Keskon K-Extra-ketjusta KMarketiksi. – Eniten menee rakennustarvikkeita. Hän vetää rautakaupan kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaa elintarvikekauppaa, joka on juuri laajentanut aukioloaikojaan ja tuotevalikoimaansa. 198,72 € Samsung Galaxy A3 199 € norm. Nyt on samanlaista kuin aiempien lamojen aikaan, ostetaan korjaustavaraa. Päivystävä palomestari Pohto Kirkkala kertoo, että keli onnettomuuspaikalla oli varsin liukas. Lindholm hoitaa muun muassa kirjanpitoa ja laskutusta. Aloittamisen aikoihin Perttelissä oli runsaasti karjatiloja, ja kauppojakin oli 15. 199 € tai 5,25 €/kk/36 kk yht. 299 € tai 8,02 €/kk/36 kk yht. Eläimet saivat ruhjeita ja muita vammoja. – Edelläkävijyys kuviosuunnittelussa kulkee käsi kädessä oman painotuotannon kanssa, ja on hyvin tärkeää, että suunnittelijat saavat työskennellä lähellä tuotantoa. Vaihtohyvitys: Hyvitämme toimivasta ja ehjästä puhelimesta tai tabletista vaihdossa uuteen 20–414 €. 549 € Apple iPad Air 2 16 Gt Wifi+Cellular 549 € dna.fi/edullinen | DNA Kauppa Voit ostaa puhelimet ja tabletit jopa 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Pidennetty takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi. SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Marimekko tekee noin miljoonan euron arvoisen hankinnan Helsingin-kangaspainoonsa, yhtiö tiedottaa. Vuonna 1970 yritys hankki myymäläauton, jolla tehtiin kauppaa ympäri Salon seutua. Ikkunoissa ja ovissa on vahvat kalterit, ja hälytysjärjestelmiä päivitetään jatkuvasti. – Kaupat alkoivat lopetella vuoden 1975 jälkeen. Myös näkyvyys oli heikko. Kävijöitä on ollut yllättävänkin hyvin, kertoo Juha-Pekka Lindholm. – Juuri ennen avajaisia meillä kävi varkaita. Palkintona Fiat 500 (arvo 15 573 €). Onnettomuus sattui Enontekiön Käsivarrentiellä noin puoli kolmen aikaan yöllä. Maaseudulla on ostovoimaa, eivätkä ihmiset ole täältä mihinkään lähdössä, sanoo kauppias Hannu Lindholm. Alma Media on STTLehtikuvan toiseksi suurin omistaja Sanoman jälkeen. Nyt niitä on jäljellä kaksi. Samsung Galaxy A5 ja Huawei P8 Lite Dual-SIM tarjous voimassa 21.12.2015–5.1.2016. KAUPAN PÄÄLLE Rajoitettu erä! Huawei P8 Lite puhelimen suojakuori (arvo 9 €) Samsung Galaxy Xcover 3 norm. Tulevaisuuteen suhtautuu luottavaisesti myös Lindholmin veli, Juha-Pekka Lindholm. Poroja oltiin viemässä teurastettaviksi Kittilään. Porolastissa olleen rekan kuljettaja väisti toista rekkaa, joka oli hinaamassa ojaan ajanutta pakettiautoa ylös. joulukuuta 2015 9 SALON SEUDUN SANOMAT 70 poroa hätäteurastettiin Enontekiöllä Noin 70 poroa jouduttiin maanantain vastaisena yönä hätäteurastamaan Enontekiöllä sattuneen kolarin vuoksi, kerrotaan Lapin pelastuslaitokselta. Porot olivat rekan nuppiosan lastitilassa, joka suistui ojaan. Esko Lindholm on ollut eläkkeellä 20 vuotta, mutta työntekoa hän ei ole vielä lopettanut. 369 € Honor 7 369 € norm. Esko Lindholm Oy on toiminut Perttelissä jo 60 vuotta. Pidennetty takuu on voimassa 20.10.2015 ja tämän jälkeen DNA:lta ostetuille matkapuhelimille ja tableteille. 589 € tai 15,25 €/kk/36 kk yht. Painossa painetaan vuosittain noin miljoona metriä kangasta, ja uusi kone on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa. He veivät lavallisen akkuporakoneita ja kulmahiomakoneita. Hän on toiminut Talentumissa kehitysjohtajana ja jatkaa samassa roolissa Alma Median tehtävän ohella, kun yhtiöt yhdistyvät. Olen täällä melkein joka päivä. Arvonnan säännöt www.dna.fi/edullinen. Me olemme sijainneet hyvällä paikalla, Esko Lindholm miettii. DNA:n matkapuhelintai liikkuva laajakaista-liittymäasiakkaana voit saada vielä ylimääräisen lisähyvityksen. 239 € tai 5,52 €/kk/36 kk yht. OSTA, JA VOIT VOITTAA AUTON. Juha-Pekka Lindholm ryhtyi vetämään elintarvikekauppaa ja Hannu Lindholm vastasi maatalousja rautakaupasta. 448,92 € Apple iPhone 5S 16 Gt 449 € norm. 128,88 € Samsung Wireless Audio 360 R1 -langaton kaiutin 129 € norm. – Äitini siskolla oli sekatavarakauppa, ja hän ehdotti liikkeen perustamista. Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelee myymälöittäin. Tällä reseptillä on pertteliläinen rautaja maatalouskauppa Esko Lindholm Oy pärjännyt kilpailussa isoja liikkeitä vastaan. Korjausrakentaminen vetää perinteiseen rautakauppaan Pertteliläinen Esko Lindholm (keskellä) perusti nimeään kantavan maatalousja rautakaupan 60 vuotta sitten. (STT) Santtu Elsinen Alma Median digitaalisen liiketoiminnan johtajaksi Alma Media on nimittänyt digitaalisen liiketoimintansa johtajaksi ja johtoryhmänsä jäsenekseen Santtu Elsisen. Seuraava askel oli 1975 avattu toinen liike Kaivolan Passinharjuun. Rekan peräkärryssä oli toiset noin 70 poroa, jotka selvisivät vammoitta. 199 € tai 5,25 €/kk/36 kk yht. Uusi nimitys on voimassa ensi vuoden alusta lähtien. 189 € 189 € Sulavalinjaisen laitteen suunnittelussa on panostettu kuvausominaisuuksiin ja äänentoistoon. 399 € tai 10,25 €/kk/36 kk yht. Muut laitetarjoukset voimassa 21.–27.12.2015. Nuorempi veljeksistä Juha-Pekka Lindholm on K-Marketin kauppias. (STT) Lyhyet SSS | KIRSI SIEKKINEN kirsi.siekkinen@sss.fi Oikeaa tavaraa, oikeaan aikaan, oikeaan hintaan – ja ei puutarhatonttuja. – Aika kuluu töissä paremmin. Samsung Galaxy A5 norm. Hannu Lindholm korostaa, että liikkeen turvajärjestelyt ovat 26 vuodessa parantuneet huomattavasti. Arvonta voimassa 2.12.2015–10.1.2016. 199 € tai 3,58 €/kk/36 kk yht. 288,72 € 289 € Ohut älypuhelin viihteestä nauttivalle, 13 megapikselin kameralla.. Huawei P8 Lite Dual-SIM norm. Vuonna 1989 yritys siirtyi nykyisiin tiloihinsa. Alma Media ilmoitti syyskuussa ostavansa Talentumin ja kaupan toteutuminen varmistui marraskuussa. Tuotteita rajoitettu erä, 1 kpl/asiakas. Hinnat voimassa vain ma–su! MAHTAVA VALIKOIMA EDULLISIA JOULULAHJOJA MEILTÄ Palkintona Fiat 500. Sukulaiset opastivat alkuun, 84-vuotias Esko Lindholm kertoo
Työnantajamaksujen alentaminen lisää työvoiman kysyntää, minkä pitäisi nostaa palkkatasoa. ?Helsingin yliopiston tutkija Juha Tervala on aiemmin tarkastellut kolmen muun tutkijan kanssa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n julkaisemassa tutkimuksessa fiskaalista devalvaatiota euroalueen ongelmamaissa. SSS-arkisto/Minna Määttänen Hallitus vihjailee työnantajamaksujen alentamisesta ja arvonlisäveron nostosta. Kerroskiven 6,65 miljoonan euron tarjous uimahallin pääurakasta oli noin 700 000 euroa halvempi kuin toiseksi halvin tarjous. Trosdahl Tarjoukset voimassa tiistaista torstaihin 22.–24.12. Tervalan tutkimuksen mukaan fiskaalisen devalvaation suurin vaikutus tulee vuoden viiveellä. Viime viikolla kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) kuitenkin pohti puolueen ryhmäpuheenvuorossa, että huonoina aikoina voitaisiin tehdä fiskaalinen devalvaatio. Tervalan mukaan se voi olla järkevä lisäkeino hintakilpailukyvyn parantamiseen, mutta joka tapauksessa vaikutus on pieni. FISKAALINEN DEVALVAATIO ON EUROAJAN VAIHTOEHTO SSS | PÄIVI MALIN-PERHO paivi.malin-perho@sss.fi Salolainen Rakennusliike Kerroskivi ei tyydy hovioikeuden tuomioon Someron uimahallin urakkariidassa. joulukuuta 2015 10 SALON SEUDUN SANOMAT ?Fiskaalisen devalvaation ja perinteisen devalvaation vaikutukset ovat lähellä toisiaan. UUTISET Tiistaina 22. Kerroskivi vaati hovioikeudessa, että Someron kaupungin vaatimukset hylätään ja kaupunki tuomitaan maksamaan Kerroskivelle käräjäoikeuden päättämän 0,85 miljoonan euron lisäksi 1,8 miljoonan euron korvaukset. Kaikki kansainvälinen tutkimus tukee tätä väitettä, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Juha Tervala. Lehtikuva/Trond H. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen pitää hovioikeuden yksimielistä ratkaisua hyvin odotettuna käräjäoikeuden päätöksen jälkeen. Kaupunki purki Kerroskiven kanssa solmitun urakkasopimuksen vuoden 2011 huhtikuussa rakennustöiden ollessa alkuvaiheessa. Hovi piti näin voimassa Varsinais-Suomen käräjäoikeuden viime vuoden elokuussa tekemän ratkaisun. – Verotus siirtyisi työnteosta kulutukseen, mutta osa kulutuksesta pakenisi ulkomaisiin verkkokauppoihin, Tervala arvioi. ?Vastaava fiskaalinen devalvaatio parantaisi Tervalan laskelman mukaan hintakilpailukykyä vain 0,4–0,7 prosenttia. – Sitä ei kannata harkita kuin poikkeuksellisen hankalassa tilanteessa, jossa nyt ollaan, Määttänen arvioi. Hovioikeus pitää ilmeisenä, että Kerroskivi teki uimahallin tarjouslaskennassa virheen ja jätti sen seurauksena alihintaisen urakkatarjouksen. Hovi nostaa esille muun muassa Kerroskiven jatkuvan reklamoinnin eri asioista. Uimahallin rakensi loppuun Ojarannan Rakennus. Norm. ?Euroaikana Suomi ei kuitenkaan voi devalvoimalla parantaa hintakilpailukykyään. 9,99–34,95 -30 % normaalihinnoistamme KAIKKI LOPUT LELUT JA ASKARTELUTUOTTEET Ei koske Legoja. Lisäksi Kerroskivi on tuomittu maksamaan yli 200 000 euroa kaupungin oikeudenkäyntikuluja. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi viime viikolla Lännen Median haastattelussa, että hallitus pohtii arvonlisäveron korottamista yhtenä vaihtoehtona. Etlan Määttänen ei sulata väitettä, jonka mukaan arvonlisäveron nostaminen automaattisesti osuisi vähäosaisiin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen sanoo, että fiskaalista devalvaatiota voi ajatella täydentävänä toimenpiteenä hallituksen muille toimenpiteille. Suurin osa tulonsiirroista on indeksisidonnaisia, joten elinkustannusten nousu nostaisi myös tukia. – Tämä katsotaan loppuun saakka. Hän perusteli kantaansa sillä, että arvonlisäveron korotus osuisi vähäosaisiin. Perussuomalaiset on toistuvasti vastustanut arvonlisäveron korottamista. Kerroskivi ei tyydy hovioikeuden tuomioon ”Tarjouslaskennassa tekemänsä virheen korjatakseen Kerroskivi on pyrkinyt säästämään kustannuksissa käyttämällä mahdollisimman vähäistä työvoimaa ja halvempia työmenetelmiä, mitä urakkasopimus edellytti.” Turun hovioikeus Someron tekninen lautakunta myönsi kesäkuussa 2010 uimahallin 6,65 miljoonan euron pääurakan Kerroskivelle. ?Fiskaalinen devalvaatio parantaa vientiteollisuuden hintakilpailukykyä. Hallituspuolueet nostivat esiin Fiskaalinen devalvaatio on noussut viimeisen viikon aikana keskusteluun, vaikka aiemmin kaksi kolmesta hallituspuolueesta on johdonmukaisesti tyrmännyt arvonlisäveron korottamisen. – Vaikka tehtäisiin erittäin radikaali fiskaalinen devalvaatio, hintakilpailukyky paranee erittäin vähän, Tervala sanoo. Fiskaalinen devalvaatio tarkoittaa yksinkertaisimmillaan työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentamista, joka paikattaisiin arvonlisäveroa nostamalla. Kaupungilla 670 000 euron vakuudet Hovioikeuden päätöksen mukaan Kerroskivi joutuu maksamaan Someron kaupungille noin 1,7 miljoonan euron korvaukset rakennusurakan purkamisesta aiheutuneista lisäkustannuksista. Hovi: Kerroskiven tarjouksessa virhe Hovioikeus katsoo päätöksessään, että Kerroskivi oli kyvytön tai ainakin haluton suorittamaan uimahalliurakkaa urakkasopimuksen edellyttämällä tavalla. Maut vaihtelevat myymälöittäin. Kiviaho pitää oikeuden ratkaisuja törkeinä. ?Sen mallin mukaan Suomessa 1,0 prosenttia bruttokansantuotteesta vastaava fiskaalinen devalvaatio lisäisi Suomen bruttokansantuotetta jopa 1,3 prosenttia. Näin verotulot pysyvät ennallaan. Norm. Useimpia tavaroita ja palveluita koskeva yleinen arvonlisävero on tällä hetkellä 24 prosenttia. Kiviaho ei kommentoi hovioikeuden näkemystä virheellisestä tarjouksesta. ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla kannattanut työnantajamaksujen alentamisen ja arvonlisäveron korottamisen yhdistelmää. Ilmoitetut alennusprosentit on laskettu normaalihinnoistamme. Kerroskiven toimitusjohtaja Harri Kiviaho kertoo, että rakennusliike hakee korkeimmalta oikeudelta lupaa valittaa tuomiosta. 1,20/pkt 9 00 jopa -39 % JUHLA MOKKA KAHVI 500 g (5,58/kg) Norm. Hovioikeuden mukaan todistelusta on edelleen pääteltävissä, että virheen korjatakseen Kerroskivi pyrki säästämään kustannuksissa käyttämällä mahdollisimman vähäistä työvoimaa ja halvempia työmenetelmiä, mitä urakkasopimus edellytti. Kaikkiin summiin lisätään viivästyskorot. – Kaupungilla on valmiina sisällä noin 670 000 euron vakuudet, jotka Kerroskivi maksoi urakan alkaessa. Someron kaupunki joutuu puolestaan maksamaan Kerroskivelle maksamatta jääneistä töistä noin 0,85 miljoonaa euroa, joten kaupungin nettosaatava on runsas miljoona euroa. Fiksun ostamisen puolesta Tarkista joulunajan aukioloajat tokmanni.fi ALE ALE ALE ALE ALE! Ale alkoi! ALE ALE ALE ALE ALE! normaalihinnoistamme KAIKKI LOPUT PÖYTÄKYNTTILÄT -25 % 3 00 -16 % 3 pkt HAUTAKYNTTILÄ 2 kpl/pkt Paloaika 36 tuntia Norm. -40 % normaalihinnoistamme KAIKKI LOPUT AAMUTAKIT, PÖRRÖSUKAT, OLOJA YÖASUT, AAMUTOSSUT (ei Saulit) KAIKKI LOPUT KORISTEVALOT ja KYNTTELIKÖT -40 % normaalihinnoistamme -50 % normaalihinnoistamme KAIKKI LOPUT JOULUKORISTEET JA JOULUISET KODINTEKSTIILIT normaalihinnoistamme KAIKKI LOPUT KOSMETIIKAN LAHJAPAKKAUKSET -40 %. – Kommentoin vasta sitten, kun asialle on saatu lopullinen piste. Osin vaihtoehto nousi esiin niin sanottujen pakkolakien lausuntokierroksella. 3,69 2 79 -24 % 1 pkt/talous 3 rasiaa JOULUMAKEISET 240-350 g (8,57-12,50/kg) Muun muassa Panda Juhlapöydän konvehti, Fazer Present, Fazer ja Panda Makeisboxit, After Eight. Indeksijäädytyksiä voi myös perua ja tukia tarvittaessa korottaa, Määttänen sanoo. Rakennusliike oli hovin mukaan myös kyvytön tai haluton yhteistyöhön Someron kaupungin kanssa. Sen jälkeen vaikutus kilpailukykyyn heikkenee, kun palkat nousevat taloudellisen tilanteen parantuessa. – Arvonlisäveron nosto vähentää käytettävissä olevia tuloja, mutta työnantajamaksujen alentaminen kumoaa vaikutuksen, Tervala sanoo. Turun hovioikeus totesi viime perjantaina antamassaan tuomiossa, että Someron kaupungilla oli oikeus irtisanoa keväällä 2011 Kerroskiven kanssa tehty urakkasopimus. Ulkomaiset verkkokaupat hyötyisivät Tervalan tutkimuksen mukaan fiskaalinen devalvaatio ei vähennä kotimaista kulutusta edes lyhyellä aikavälillä. ?Perinteinen devalvaatio tarkoittaa valuutan arvon heikentymistä suhteessa ulkomaisiin valuuttoihin. Rakennusliike hakee uimahalliriidassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Kokonaan hän ei korotusta tyrmännyt. -20 % normaalihinnoistamme KAIKKI LOPUT NAISTEN JA MIESTEN TUOKSUT -40 % normaalihinnoistamme LASTEN PUSEROITA JA COLLEGEVAATTEITA Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 3,95-4,95/rasia Loppuerä! Erä! Mitä joululta toivoo, sen Tokmannilta löytää. Fiskaalinen devalvaatio ei nostaisi vientiä suosta Arvonlisäveron nosto heikentäisi suomalaisten kauppojen kilpailuasetelmaa suhteessa ulkomaisiin verkkokauppoihin. Suikkanen ei lähde vielä arvioimaan, paljonko Kerroskivi lopulta pystyy maksamaan kaupungille korvauksia, jos hovin päätös jää voimaan. ?Fiskaalinen devalvaatio tarkoittaa välillisten työvoimakustannusten eli esimerkiksi työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentamista ja arvonlisäveron nostamista. Sen nosto heikentäisi suomalaisten kauppojen kilpailuasetelmaa suhteessa ulkomaisiin verkkokauppoihin. – Todellisuudessa työmarkkinajärjestöt voivat samalla sopia palkankorotusten nollalinjasta useammaksi vuodeksi, jolloin fiskaalinen devalvaatio voi vaikuttaa pidemmän aikaa, Tervala sanoo. STT | MIKKO ISOTALO Fiskaalinen devalvaatio ei ratkaisisi Suomen hintakilpailukyvyn ongelmia
8-10 tuntia 4 kappaletta 2 kappaletta (2,99/kpl) 10 00 Kotimainen Amaryllis 2-vanainen (7,99/kpl) 10 00 2 pakettia Loput muoviset joulukuuset! -30% Alennukset normaalihinnoista. (STT) EK: Investoinnit lisääntyvät Ruotsalainen verkkoyhtiö Ericsson ja amerikkalainen teknologiayhtiö Apple ovat sopineet patentteja koskeneet kiistansa, Ericsson kertoi maanantaina. Lisäksi yhtiö harkitsee vuonna 2016 lomauttavansa Joensuun toimipisteensä henkilöstön enintään kahdeksi viikoksi. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. suljettu. Yhtiöt tekevät sopimuksen mukaan yhteistyötä seuraavan sukupolven 5G-matkapuhelinstandardeihin, nykyjärjestelmien optimointiin sekä videoliikenteeseen liittyen. (STT–AFP–Reuters) Ericsson ja Apple sopivat patenttikiistansa Halpaa hintaa pukkaa. Sopimusta koskevat yksityiskohdat ovat luottamuksellisia, mutta se sisältää Ericssonin mukaan lisenssioikeudet molempien yhtiöiden matkapuhelinjärjestelmiä koskeviin patentteihin. Yt-neuvottelujen piirissä oli koko henkilöstö eli 613 työntekijää. Lidlin suklaakonvehtitarjonnasta 44 prosenttia on sertifioitu. Vastuullisuussertifiointi kertoo muun muassa sen, että suklaaseen käytetyn kaakaon tuotannossa ei ole työskennellyt ihmiskaupan uhriksi joutuneita lapsia. Hoivaja kuntoutuspalveluja tuottava Vetrea Terveys -konserni vähentää 132 työpaikkaa. Ericssonin kurssi oli maanantaina päivällä noin 8 prosentin nousussa. joulukuuta 2015 11 SALON SEUDUN SANOMAT Pienituloisten määrä väheni hitusen viime vuonna Pienituloisten määrä oli 674 000 henkilöä vuonna 2014, kertoo Tilastokeskus. Braun Oral-B Vitality CrossAction Sähköhammasharja 14 50 (22,95) Yli 15000 tuotetta verkkokaupassa! Hansacandle Öljykynttilä 6 kpl/pkt • paloaika 48-55 tuntia 5 00 (norm. Puolet ensi vuoden vähäisestä kasvusta tulee sen mukaan investointien kautta. hongkong.. Tarjoukset voimassa 24.12.2015 asti. 8–12, pe–la 25.–26.12. NYT ON JOULUMEININKI.. Joulupukkikin tuli käymään, kun väki kajautti tämän nimikkolaulun. Joulupukki saapui toivottamaan hyvää joulua Aune Hagelbergille ja muille Tervaskannon asukkaille. Tästä luvusta 100 henkilöä on hoitajia, jotka hoitavat yhtiön mukaan ”liikkuvia tehtäviä” eivätkä ole aktiivisessa palvelussuhteessa yhtiöön. Salo, Savenvalajankatu 1, 24100 SALO Ti–ke 9–21, to 24.12. Vähennystä edellisvuoteen tuli 0,3 prosenttia. Loput joulukoristeet! -50% Alennukset normaalihinnoista. Vuonna 2014 Ericssonin lisensointitulot olivat 9,9 miljardia kruunua eli 1,06 miljardia euroa. Tieto auttoi myös Nokiaa 2,4 prosentin kurssinousun verran, sillä yhtiöllä on meneillään vastaavanlainen kiista Samsungin kanssa. Luku sisältää Applen kanssa tehdyn sopimuksen vaikutukset. Kesällä tehdään teatteriretki ja lisäksi asukkaat saavat pohtivat kevään aikana, mitä muuta haluavat tehdä, Niemi kertoo. Investoinnit ovat supistuneet vuodesta 2011, ja investointiaste on pudonnut lähelle 1990-luvun ennätysalhaista tasoa. Keskon ja S-ryhmän joulukonvehtien vastuullisuus on parantunut viime vuodesta. Suomen Pankki ennustaa ensi vuodelle vain 0,7 prosentin kasvua bruttokansantuotteeseen ja vuodelle 2017 prosentin kasvua. Määrä on 16 000 henkeä vähemmän kuin edellisvuonna, ja yhteensä pienituloisten osuus kotitalousväestöstä oli 12,5 prosenttia. – Joosef otti mukkaas myäs Marian, jonka kans oli kihlois ja se vartos lasta, Koso kertoili. Viime vuonna tuo mediaanitulo laski pari sataa euroa 23 830 euroon. EK:n mukaan varsinainen elpyminen ei kuitenkaan vielä ole alkanut. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Pienituloisuusraja lasketaan kotitalouksien mediaanitulosta. – Ensinnäkin olemme suunnitelleet yhdessä rotarien kanssa tanssiaisia, jotka on tarkoitus pitää ravintola Hämeenportissa. Koristeet eivät sisälly hintaan. Ohjaaja Tiina Nikander toimi sivunkääntäjänä, kun Maire Koso ilahdutti osallistujia lukemalla jouluevankeliumin Someron murteella. (STT) Vetrea Terveys vähentää 132 työpaikkaa Investoinnit ovat käynnistymässä vähitellen, arvioi Elinkeinoelämän keskusliitto talouskatsauksessaan. Tervaskanto sai virkistysrahaa Heikki Hovila ja muut kuuntelevat, kun Maire Koso lukee jouluevankeliumia Someron murteella. Heikoimmin vertailussa pärjäsivät Suomen Lähikauppa ja Stockmann. Ohjaaja Tiina Nikander (oik.) toimii sivunkääntäjänä. (STT) Lyhyet SSS | MINNA FILPPU minna.filppu@sss.fi Somerolainen vanhusten palvelutalo Tervaskanto sai Someron Rotareilta maanantain kuusijuhlassa joululahjaksi 4 742 euroa vanhusten virkistystoimintaan. S-ryhmässä osuus on noussut kahdeksasta 17 prosenttiin, Keskolla kymmenestä 13 prosenttiin. – Viime vuonna saimme Yleltä tuhat euroa ja joskus Tervaskannolle on tullut joitain testamenttilahjoituksia, mutta harvoin saamme näin suurta summaa. Rotarit kävivät jouluvierailulla. (STT) Finnwatch: Lidlillä eniten vastuullisia suklaakonvehteja Lidlin hyllyiltä löytyy tänäkin vuonna eniten vastuullisesti tuotettuja suklaakonvehteja, kertoo Finnwatchin selvitys. Vähennyksistä suurin osa, 114,5 tehtävää, toteutetaan irtisanomisilla, yhtiö kertoo verkkosivuillaan. Pienituloisuusraja oli yhden hengen taloudessa 14 300 euroa vuodessa eli noin 1 190 euroa kuukaudessa. Ericsson arvioi, että sen lisensointitulot ovat kuluvana vuonna noin 13–14 miljardia kruunua eli 1,4– 1,5 miljardia euroa. UUTISET Tiistaina 22. Tämä totesi, että summalla päästään tekemään monenlaista. Kuvat: SSS/Minna Määttänen Someron Rotarit Hannu Vuola (vas.), Seppo Oksanen, Tauno Ylitalo ja Anne Kerminen koristelivat kuusen Tervaskannon joulujuhlassa maanantaina. Pienituloisiksi lasketaan he, jotka ansaitsevat alle 60 prosenttia mediaanitulosta. Seppo Oksanen luovutti rotary-rallin koko tuoton palveluasumisen esimies Elisa Niemelle. Ei koske kuusenkynttiläsarjoja, varapolttimoita eikä latvatähtiä. Tällä tekee jo paljon, hän kiitteli. Nyt lisääntyvien investointien vaikutukset näkyvät EK:n mukaan vasta vuoden 2016 alusta. 2,99/pkt) Lego tai Lego Duplo Luovan rakentamisen pakki 19 99 (29,95) HansaCandle Juhlatuli paloaika n. Siitä on määrä saada päätös tammikuun lopussa. Yhtiöllä on toimintaa etenkin Itä-Suomessa. Tervaskannon perinteinen joulujuhla koostui Kimmo Hovilan vetämistä yhteislauluista Luovutuksen yhteydessä Someron Rotaryt koristelivat Tervaskannon kakkoskerroksen kuusen ja laulattivat Kimmo Hovilan johdolla joululauluja
Lisäksi EU on asettanut sanktioita, joilla rajoitetaan tiettyjen henkilöiden matkustamista ja jäädytetään heidän varojaan. Poliisin mukaan autoa kuljettanut nainen ajoi jalankulkijoita päin tahallaan. Koalitiota ei ole aiemmin tarvinnut tehdä. Osa alkuperäisistä tulijoista kyllästyi siirtokunnan raskaaseen maataloustyöhön ja tiukkoihin sääntöihin heti ensimmäisenä vuonna ja palasi Suomeen tai etsi Brasiliasta paremman asuinpaikan. Nykyisiin mittoihinsa Penedon turismi on kasvanut vasta parin viime vuosikymmenen aikana. EU pidensi Venäjän vastaisia pakotteitaan MOSKOVA | STT–Reuters–AFP Venäjä kertoi maanantaina, että Turkin pudottaman venäläiskoneen musta laatikko on kärsinyt erittäin pahoja vaurioita. Puolueen luontevin hallituskumppani Ciudadanos ilmoitti kuitenkin jo maanantaina, että puolue ei aio ottaa osaa hallitukseen vaan pysyy oppositiossa. 10-vuotias Christian oli meressä, kun hän joutui virtauksen viemäksi. Sen mukaan mustan laatikon tiedot voivat auttaa väitteiden todeksi toteamisessa. Helena Hildén de Sousa, toisen Penedoon tulleen suomalaisen tytär, arvioi, että ennen kaupungissa kiinnosti suomalaisuus. – Miten puolueet suhtautuvat koalition hakemiseen on isompi kysymys kuin se, onko luvassa oikeistovai vasemmistohallitus. Lisäksi osa merkittävästä kaasuputkesta räjähti. Suomi-klubilla soi jenkka Suomalainen kulttuuri ei kuitenkaan ole täysin kadonnut. Pian siirtokunta oli talousvaikeuksissa, jotka helpottivat vasta 1940-luvun alussa, kun tila myytiin sveitsiläiselle lääkeyhtiölle. – Jos häntä ei olisi pysäytetty, puhuisimme nyt valtion raunioilla, sanoi tuomari Aleksandra Almert.(STT–AFP) Lähes 100 kateissa Kiinan maanvyöryn takia PEKING. Ruotsin valtion junayhtiö SJ lopettaa junaliikenteen Tanskan ja Ruotsin välillä tammikuussa, kertoo yhtiön tiedottaja sanomalehti Sydsvenskanille. Joulupukki vetää brasilialaisia entiseen suomalaissiirtokuntaan STT Penedo B R A S I L I A Brasilia Sao Paulo Rio de Janeiro ARGENTIINA PAR AG UA Y 400 km Celia Vieira (oik.) haluaa tarjota kahvilassaan suomalaisia herkkuja. Silminnäkijä kertoi paikallismedialle tilanteen näyttäneen siltä kuin auto olisi ollut keilapallo. Yhdysvalloissa Las Vegasissa yksi ihminen kuoli ja kymmeniä loukkaantui, kun auto ajoi päin väkijoukkoa vilkkaalla Las Vegas Strip -kadulla. Venäjä kritisoi EU:ta pakotteiden pidentämisestä. Jos Rajoy ei onnistu tehtävässään, Espanjaan voi syntyä sosialistien johdolla vasemmistohallitus. Esimerkiksi osa hotelleista on suomalaisten tai heidän jälkeläistensä omistuksessa, suomalainen sauna on lähes jokaisessa hotellissa ja monessa kodissakin, suomalaista ruokaa tarjotaan parissa ravintolassa ja Suomi-museossa voi tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja käsityötaitoon. Nyt turisteja vetää enemmän joulu, josta voi nauttia Pikku-Suomessa vuoden ympäri. Tiistaina 22. Joulunalusaika on vilkasta turistiaikaa, kun brasilialaismatkailijat tulevat tutustumaan ”suomalaiseen” jouluun. – Turismi on ollut nousussa lähialueiden levottomuuksien takia. Venäläiskoneen mustassa laatikossa pahoja vaurioita # #. SJ:n mukaan sillä ei kuitenkaan ole resursseja tiukennettuun valvontaan. Kyse ei kuitenkaan ollut terrorismista. Maassamme alkaa uusi poliittinen aikakausi, hän julisti. Myös tiukoista säännöistä alettiin nopeasti lipsua. Pelastustehtäviin osallistui yli 500 palomiestä ja 30 pelastuskoiraa. Kaupungin suomalaishistoriasta he kuulivat sattumalta ennen matkaa. (STT–Reuters–AFP) Nainen ajoi tuhoisasti päin väkijoukkoa Las Vegasissa BRYSSEL | STT–AFP EU pidensi maanantaina Venäjän vastaisia pakotteitaan puolella vuodella. Lehtikuva/AFP/Gerard Julien Lehtikuva/AFP/Valerie Macon LAS VEGAS. Edessä on koalitiohallituksen muodostaminen, mikä tulee olemaan vaikeaa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Teemu Sinkkonen. Kiinan valtiollisen television mukaan maanvyöry sai alkunsa, kun suuri rakennusjätekasa romahti. Hallituksen muodostaminen voi edellyttää isoja kompromisseja, mihin Espanjassa ei olla totuttu. – Mielestäni historia ja paikallisuus ovat tärkeitä. Maite ja Sabrina Malagoli tulivat Penedoon katsomaan joulupukkia. Joulupukkia ovat tulleet tapaamaan myös Sao Paulon Sao Sebastiaossa asuvat Malagolit. Päätös pakotteiden jatkamisesta viivästyi tässä kuussa yllättäen, koska Italia ei halunnut heti tehdä asiasta päätöstä. Sitten näin ihmisten lentävän ilmassa, hän sanoi. Venäjä kiistää väitteen ja sanoo koneen lentäneen vain Syyrian ilmatilassa. – Tämä on historiallinen päivä Espanjalle. Turkki ampui venäläisen sotilaskoneen alas marraskuun lopussa. Pakotteet kohdistuvat pääosin finanssija energia-aloille. Arvioiden mukaan Penedoon muutti toiseen maailmansotaan mennessä noin 300 suomalaista. Perhe on lomailemassa Australiassa. Armeijan edustajat aikovat pyytää nyt apua venäläisiltä tutkimuslaitoksilta mustan laatikon tietojen lukemisessa. Niitä valmistetaan netistä etsityillä resepteillä ja opeilla, jotka Nathalie Rouhe Salin (vas.) sai Suomessa yläkoulun kotitaloustunneilla kymmenen vuotta sitten. Sen mukaan EU:n pitäisi keskittyä yhteistyöhön Venäjän kanssa terrorismin lyömiseksi. Osa hotelleista on edelleen olemassa. Pikkukaupunki Penedon kadut täyttyvät. Koalitiohallituksen muodostamisesta tullee hyvin vaikeaa. Monilla keskustan putiikeilla on suomalaiset tai suomalaisuuteen viittaavat nimet. – Suomalaista ovat vain nimet. Halukkaat hallituskumppanit näyttivät kuitenkin maanantaina olevan vähissä. Leikkauspolitiikka ehkä tulilinjalle Pääministeri Rajoy lähtenee vaalivoittajana ensimmäiseksi yrittämään hallituksen muodostamista. Klubin pikkujouluissa syödään riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä ja tonttupuvuin sonnustautuneet lapset esittävät ”Soihdut sammuu”. Kolmivuotias Maite-tytär aikoo jättää tuttinsa joulupukille ja toivoo vastineeksi joululahjaa. Syynä on Ruotsin hallituksen vaatimus, että liikenneyhtiöt alkavat tammikuusta lähtien tarkastaa kaikkien rajan ylittävien matkustajien henkilöllisyystodistukset. (STT–AFP) Rantavahti pelasti Tanskan prinssin pulasta Australiassa SYDNEY. Ryhmän 18 jäsentä ovat nykyisin yhtä lukuun ottamatta täysin brasilialaisia. Juhla voisi olla Suomessa, paitsi että penedolaisista enää parikymmentä puhuu suomea. Prinssi Christian on kruununprinssi Frederikin ja hänen australialaissyntyisen vaimonsa kruununprinsessa Maryn poika. – PP:n on nyt yritettävä hallituksen muodostamista -mutta sosialistit sanovat ei sekä Rajoylle että PP:lle, sanoi puolueen edustaja Cesar Luena. Klubille tullaan ennen kaikkea katsomaan ja tanssimaan suomalaisia tansseja, vakuuttaa ryhmää luotsaava Thiago Paulista Vasques. Brisbanelaisen Courier-Mailin mukaan vaaratilanne sattui viime torstaina tunnetussa lomakohteessa Gold Coastilla. Pääministeri Mariano Rajoyn puolue PP sai 123 parlamenttipaikkaa 350:stä. Naisella oli autossa mukanaan 3-vuotias lapsi, joka ei loukkaantunut. – Monet turistit etsivät jotain suomalaista, mutta eivät löydä sitä. joulukuuta 2015 12 SALON SEUDUN SANOMAT Ulkomaat n toimitus@sss.fi (02) 770 2314 Vinkkaa juttu! Ruotsin junayhtiö lopettaa junaliikenteen Ruotsin ja Tanskan välillä TUKHOLMA. Kahvilassa työskentelevä suomalaisjuurinen Nathalie Rouhe Salin kertoo, että suosituinta on ollut riisipuuro. Penedossa siis kahvi ja suomalainen kulttuuri. Jäljellä olevat sirut ovat taas vaurioituneet pahasti. Lisääkin suomalaisia herkkuja on tulossa. Naapurikaupungista Itatiaiasta kotoisin oleva yrittäjä Celia Vieira uskoo, että suomalaisille tuotteille ja kulttuurille olisi enemmänkin tarjontaa. Harmittaa, että kaikkea myydään suomalaisuudella, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Sillä saattaisi olla vaikutusta Espanjan talouskasvuun, josta on kiitelty Rajoyn puolueen leikkauspolitiikkaa. Kolmivuotias tytär Maita aikoo jättää tuttinsa pukille. Jos yhtiö ei toteuta rajatarkastuksia, se joutuu maksamaan sakkoja. Elämä Penedossa ei ollut helppoa. Pakotteet olivat raukeamassa tämän vuoden lopussa. Kuvat: Hanna Koivisto Penedon suomalaisjuuret johtavat vuoteen 1929, jolloin toistasataa suomalaista muutti sinne Toivo Uuskallion johdolla. Osa laatikon siruista on tuhoutunut kokonaan, kertovat viranomaiset. Australiassa rantavahti on pelastanut Tanskan prinssi Christianin aallokosta. Illan kohokohta on paikallisen kansantanssiryhmän esitys. Puolalaismiehelle langetettiin maanantaina 13 vuoden vankituomio, koska hän oli suunnitellut räjäyttävänsä Puolan parlamenttitalon vuonna 2012. – Vaikka Penedo on menettänyt suomalaisuuttaan, kyllä sillä on edelleen maine suomalaisten siirtokuntana. Vasemmistolainen Podemos sai parlamenttiin 69 edustajaa ja keskustalainen Ciudadanos 40. Espanjan perinteisten puolueiden yksinvalta murtui BENEDO | STT–HANNA KOIVISTO On joulukuinen viikonloppu entisessä suomalaissiirtokunnassa Brasiliassa. Penedon ensimmäiset täyshoitolat suomalaiset avasivat 1940-luvulla, kun tulonlähteitä oli löydettävä muualta. Sinkkonen tosin huomauttaa, että monet talouskasvun syyt ovat hallituksesta riippumattomia. Suomalaisuus katoamassa Laura Ampula, jonka äiti oli alkuperäisiä Penedon siirtolaisia, kertoo, että lauantaisin kaupungissa voi olla kymmeniä turistibusseja. Poliisin mukaan ainakin 26 ihmistä loukkaantui. – Luulen, että suurin osa turisteista ei tiedä Penedon suomalaishistoriasta mitään. Suomalaiset ostivat entisen kahviplantaasin Sao Penedon luostarilta ja alkoivat rakentaa. Pakkaa sekoittivat kolmanneksi ja neljänneksi nousseet Podemos ja Ciudadanos. EU määräsi talouspakotteet Venäjälle viime vuoden kesäkuussa, kun Venäjä ryhtyi tukemaan Itä-Ukrainan separatisteja. Lähteet: Siirtolaisuusinstituutti ja Suomen Brasilian suurlähetystö Penedo – siveellinen siirtokunta tropiikissa Vasemmistolaisen Podemosin johtaja Pablo Iglesias sanoi, että Espanjassa alkaa nyt uusi poliittinen aikakausi. Kuukausittain järjestettävissä lauantai-illan tansseissa soi edelleen tango, polkka ja jenkka. Vuosikymmenien ajan maata on hallinnut vuoroin konservatiivipuolue PP tai sosialistipuolue PSOE, mutta nyt kumpikaan ei onnistunut saamaan sunnuntain parlamenttivaaleissa määräenemmistöä. Samaten sosialistipuolue ilmoitti, että se ei ole innostunut hallitusyhteistyöstä PP:n kanssa. Kuljettajalle tehtiin muun muassa huumetesti. Parhaiten Suomi-tunnelmaan pääsee Suomi-klubilla, jossa on pidetty tansseja 1940-luvulta lähtien. Uuskallio oli saanut unessa kehotuksen perustaa tropiikkiin yhteisö, jossa syödään kasvisravintoa, pidättäydytään nautintoaineista ja noudatetaan korkeaa seksuaalimoraalia. Maiden välit ovat olleet jäiset tapahtuman jälkeen. Kwiecien ehdittiin kuitenkin pidättää ennen iskua hänen vaimoltaan tulleen vinkin ansiosta. – Kävimme Penedossa pari vuotta sitten syyskuussa, mutta nyt halusimme tulla jouluna, sanoo perheen äiti Sabrina. Maa osoittautui kahvin köyhdyttämäksi ja tuotteiden myynti oli hankalaa. Podemosin johtaja Pablo Iglesias sanoi, että Espanjan 40-vuotinen kaksipuoluejärjestelmä on nyt murrettu. Vyöryn voimasta kymmeniä rakennuksia romahti. Tämän jälkeen hän halusi käynnistää vallankumouksen. Onnettomuus tapahtui lähellä hotelli-kasinoa, jossa järjestettiin Miss Universum -kilpailu. – Täällä käy noin 500 ihmistä kuukaudessa, museota pitävä Hildén de Sousa kertoo. Virtaukset voivat kuljettaa uimarit nopeasti vaarallisen kauas rannasta. Sosialistit tulivat toiseksi 90 paikalla. Ostoskortteli Pikku-Suomesta löytyy myös Joulupukin talo pukkeineen. Myös Malagolit ovat Penedossa joulun takia. (STT–AFP) Lyhyet MADRID | STT–JENNI HAKKARAINEN, SANNA RAITA-AHO Espanja heräsi maanantaina uuteen, epävarmaan aikakauteen. – Luulin sitä ensin show’ksi, koska olemme Vegasissa. Kemian professori Brunon Kwiecien aikoi surmata iskussa maan presidentin ja pääministerin. Etelä-Kiinassa Shenzhenissä ainakin 91 ihmistä oli maanantaina kateissa maanvyöryn jäljiltä. Rantavahti huomasi tilanteen ajoissa ja toi prinssin takaisin vanhempiensa luokse. Turkin mukaan venäläiskone loukkasi maan ilmatilaa. SJ:n päätöksestä huolimatta esimerkiksi Malmöstä Kööpenhaminaan pääsee yhä yksityisen Öresundståg-yhtiön junalla. Tietojen saaminen voi kuitenkin kestää pitkään. (STT–TT) Puolalaisprofessori suunnitteli parlamentin räjäyttämistä VARSOVA. On Tonttulakki-suklaata, Joulupukin piste, Korvapuusti-ravintola ja suomalaista jäätelöä. Lisäksi öljyn matala hinta on helpottanut teollisuutta ja vientiä, hän sanoi. Pakotteita päätettiin EU:n mukaan jatkaa, koska Minskin rauhansopimuksen kaikkia kohtia ei ole noudatettu. Vieira avasi vastikään Penedoon kahvilan, jossa tarjotaan muun muassa riisipuuroa, korvapuusteja ja omenapiirakkaa vaniljakastikkeella
Autopesuyrittäjän mukaan vettä pitäisi painepesurista ruiskuttaa auton pintaan noin 15–16 litraa minuutissa. Joululiikenteeseen lähdetään näillä näkymin lauhassa ja sateisessa säässä. Vähittäismyynnissä olevat pesuainepullot ja pesuvälineet ovat aivan kelpoja. – Matkalla on syytä huolehtia siitä, että kännykässä on aina virtaa ja tarvittavat avustusnumerot tallennettuna. Autoliiton tiepalvelumiehiltä edellytetään teknisen osaamisen lisäksi ensiaputaitoja, joita ylläpidetään säännöllisesti. Ne ovat jo tyyriimpiä, mutta antavat maalipinnalle paremman keston. Vettä ei kannata säästää. Kiilto on syvä. Liikenneviranomaiset suosittelevat liikenteeseen lähtijöitä muistamaan joulumielen lisäksi maltin ja turvavälit. – Niihin kertyy paljon hiekkaa, ja silloin ne alkavat helposti ravistaa. Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale järjestetään tänä vuonna 19.12. Maalipinnan lisäksi auton sisätilat vaativat jatkuvaa huolenpitoa. Joulumatkalle on syytä ottaa mukaan myös auton vara-avain. Palvelukeskus selvittää, millaista apua tarvitaan ja tilanteen mukaan soittaja ohjataan joko tiepalvelumiehen tai hinausyrityksen pakeille. kello 13 alkaen ja pysyvän vilkkaana iltaseitsemään asti. Liikenneturvallisuuden kannalta myös autojen valoumpiot on syytä puhdistaa. Pesussa käytetään sientä, ei missään nimessä harjaa eikä mitään pesuhanskaa. – Jos on hyvä pinnoite tai vaha, auton pesuun kesällä riittää, että heittää ämpärillä vettä päälle. – Keväällä niissä kohdissa on sitten valkoisessa autossa keltainen läikkä. (SSS) Kuljetusalan ammattilaisia kismittävät traktorikortin helpotukset. Myös tiestä nouseva hiekka sekä lentelevät nastat ja murskeenpalat piinaavat pintaa. Liikenne sujuu kuitenkin todennäköisesti varsin hyvin, mikäli ajokeli on normaali ja liikenneonnettomuuksilta vältytään, sanoo liikennekeskuspäällikkö Marketta Udelius. Vaha levitetään pyörivin liikkein, ei edestakaisin hinkkaamalla. Paineen määrä ei ole oleellista vaan veden määrä. ja aatonaattona 23.12. Myös yleinen hätänumero 112 on syytä tallentaa puhelimeen, Vesalainen muistuttaa. Vahaus suojaa maalipintaa ja helpottaa puhtaanapitoa. – Lämpimässä tallissa lika oikein iskee kiinni, Ketonen sanoo. Operaation aikana tiepalvelumiehet ovat tehostetussa valmiudessa lähdössä auttamaan tien päällä pulaan joutuneita. (SSS) Muista maltti ja turvaväli 3/4 Kolme neljästä autoilevasta näyttää suuntamerkkiä kääntyessään. SKAL ry:n mielestä lakimuutoksen vaikutusten arviointi oli puutteellista. Vilkkaimmaksi joululiikenteen päiväksi ennustetaan aatonaattoa, keskiviikkoa 23.12. – Pinnoite kannattaa aina laittaa uuteen autoon. – Etenkin ilta-auringossa näkee miten likainen tuulilasi on. – Auto tulisi pestä näillä keleillä säännöllisesti noin viikon välein, sanoo Salon Autopesun yrittäjä Jarkko Viuhko. Ja auto pestään vain autonpesuun tarkoitetuilla aineilla, ei esimerkiksi tiskiaineella. Autoilu Vinkkaa juttu! n toimitus@sss.fi (02) 7702 314 Tiistaina 22. Puhtaalla umpiolla näkee ja näkyy paremmin. Säännöllinen pesu ehkäisee tällaisia hapettumia ja korroosiota. Ensi vuonna 15-vuotias saa kuljettaa 60 km/h kulkevaa traktoria perävaunuineen LT-ajokortilla ilman teoriatai ajo-opetusta. SKAL pitää muutosta esimerkkinä epäonnistuneesta norminpurusta. – Joulukuun alussa hankimme neljään autoon neuvovat defibrilaattorit, joilla saatetaan hyvinkin pelastaa ihmishenkiä erityisesti alueilla, joilla ensivasteajat ovat pitkiä. Puhdas ikkuna ei huurru ollenkaan niin helposti, Jarkko Viuhko sanoo. Puhdas lasi ei huurru Puhtaalla autolla on mukavampi käydä jouluostoksillakin. Vaihtelevat säät ja kelit sekä pimeys sen sijaan saattavat hidastaa matkantekoa ja lisätä onnettomuusriskiä, muistuttaa Liikenneturva tiedotteessaan. kerrta. Tyypillisesti joulunajan liikenteessä tiepalvelumiehiä työllistävät apukäynnistykset, polttoaineen viennit, rengasrikot ja autojen jäätymiset, listataan Autoliiton tiedotteessa. Lämmin talli jumittaa lian Autoehostaja Kalle Ketonen sanoo, että suolakelit ja lämmin autotalli ovat auton maalipinnalle pahin mahdollinen yhdistelmä. Viuhko sanoo, että autoilija selviää pesusta ihan kotikonsteinkin. Sitä ei esimerkiksi saa sitten pois kuin koneellisella kiillotuksella, Viuhko kertoo. SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Vuodenaikaan nähden joulun liikenne on vilkasta, vaikka määrältään vain puolet esimerkiksi juhannusliikenteestä. Pesun jälkeen tarvitaan huolellinen kuivaus. Joulukiireessä tankkaaminen unohtuu yllättävän usein tai autoon tankataan epähuomiossa väärää polttoainetta. SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo Lehtikuva Joulujonoissa ei auta hosuminen. Ikkunoiden puhtaus on ajomukavuuden ja liikenneturvallisuuden kannalta merkittävä tekijä. Nykyaikaisten autojen lukitusjärjestelmät ovat entistä kehittyneempiä ja autoon sisään pääsy ilman avaimia on vaikeaa. Autoliiton jäsenille on oma palvelumaksuton avustusnumero, joka löytyy jäsenkortista. Suosittujen kestovahojen rinnalle on tullut pinnoitekäsittelyjä. – Meidän olosuhteissa ikkunat huurtuvat sisäpuolelta, ja ne huurtuvat siksi, että ne ovat likaiset. Joulun menoliikenteen odotetaan vilkastuvan tiistaina 22.12. Kalle Ketonen käyttää vahaukseen pehmeää kangasliinaa. Autoliiton Operaatio Lumihiutaleen palvelukeskuksen numero on 0200 8080. Traktoriyhdistelmän massa voi ylittää 40 tonnia, joka vastaa suurimpien kuorma-autojen massaa. – Miten on mahdollista, että 45 km/h kulkevan mopon ajamiseen vaaditaan teoriaja ajo-opetusta, mutta 60 km/h kulkevalla traktoriyhdistelmällä voi tieliikenteessä ajaa ilman opetusta. Jos auto voisi toivoa, se toivoisi joululahjaksi puhtaampaa pintaa. (SSS) Operaatio Lumihiutale auttaa taas loppuvuoden liikenteessä Etelässä liikenne tuskin kärsii jouluna lumisateista, mutta pohjoisemmassa ajokelit ovat talvisemmat. – Kun laittaa oman autonsa oikein kuntoon ja kiiltäväksi, niin kuume laskee heti ja auto on taas kuin uusi, hän hymähtää. ihmettelee SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen SKAL:n tiedotteessa. Aiemmin nopean traktorin kuljettajalta on vaadittu 18 vuoden ikää ja ammattipätevyyttä kaupallisissa tavarankuljetuksissa. Ei tarvitse kirota likaantuneita housunpuntteja tai varoa ahtaissa parkkiruuduissa takinliepeitä kuraantumasta. Matkatavaroita ja joululahjoja pakattaessa tai purettaessa avaimet saattavat jäädä vahingossa autoon sisälle, kun ovet menevät lukkoon. Hänen mukaansa auton huolellinen sisäpesu ja kuoren vahaus jelppaa ensiapuna. Pinnoitteen laittaminen on aina ammattilaisten hommaa. – Kaiken a ja o on kunnollinen esipesu, riittävä määrä vettä ja pesusieni. Kuvat: SSS/Jan Sundman Auton vahaus tulisi suorittaa pari kertaa vuodessa. Suurin kriisi kiiltävälle maalipinnalle on maanteiden liukkaudentorjunnassa käytetty suola. Lähde: Liikenneturva n Autoluku Eduskunnan säätämät traktoreiden kuljettajia koskevat ajokorttija pätevyysvaatimukset vaarantavat turvallisuuden, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Kun tuulilasin pesee sisältä hyvin, näkyvyys paranee huomattavasti, Kalle Ketonen lisää. Puheli maksaa 1,95 €/min+pvm. Hellyyttä, vettä ja sientä Jarkko Viuhko korostaa reilua vedenkäyttöä autonpesussa. Mitä pidemmälle auton polttoainejärjestelmään väärä polttoaine pääsee, sitä suurempia ovat vauriot, yleisestä tiepalvelusta vastaava Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo. EteläSuomen suolakelit tekevät hallaa pintaan jo muutamassa viikossa, jopa päivissä. Matalalta paistava aurinko häikäisee. – 3.1. Maanteille ei odoteta tänä vuonna kovia ruuhkia. Joulun menoliikenteessä vilkkaimpia teitä ovat Helsingistä pois johtavat tiet Hämeenlinnan, Lahden ja Porvoon suuntaan. Pinnoitteet ovat vettähylkiviä ja säänkestäviä, ja niihin tulee hapettumissuojaa ja UV-suojaa. Kotioloissa se on parasta suorittaa joustavalla lastalla ja säämiskällä. – Aina on olemassa riski, että vaurioita syntyy, jos autoon joudutaan menemään sisälle muilla kuin sen omilla avaimilla. – Nopeudet saattavat Etelä-Suomen pääteillä hieman laskea ja myös isojen kaupunkien lähialueille voi kertyä lyhyitä jonoja menoliikenteen vilkkaimpina tunteina. Menoliikenteen odotetaan aatonaattona painottuvan kello 11–17 välille. Ketonen muistuttaa myös vanteiden huolellista pesusta. Joulun menoliikenteen arvioidaan olevan vilkkainta tiistaina 22.12. Tällöin auton puhtaanapito helpottuu oleellisesti. joulukuuta 2015 13 SALON SEUDUN SANOMAT MIIRO KOIVULA Auton maalipintaa tulee hoitaa Suomen olosuhteissa erityisen huolella. Vahaus lievittää myös autokuumetta Auton maalipinta tulisi suositusten mukaan vahata pari kertaa vuodessa. Pesu kannattaa tehdä alhaalta ylöspäin: ensin kyljet, sitten katto. Molemmista numeroista tilatut palvelut ovat maksullisia. Jarkko Viuhko tietää myös, että keväisin tuppaa tulemaan aina autokuume. – Mikäli dieselautoon tulee tankattua bensaa tai päinvastoin, on tärkeää, ettei autoon laiteta virtaa päälle. Kyseessä on jo jo 47. Se irrottaa maalipinnasta kaiken suojan, Viuhko muistuttaa
Mari on Lontoossa vaikuttava suomalainen liikenainen, jolla on loputtomasti rahaa ja omaisuutta. Viime vuodesta lähtien hän on ollut mukana Jaana Houessoun ohjaamissa ryhmissä. Jalosen uusimmat työt, unikko-aiheet, tuovat tekijälleen uudenlaista energiaa. Poliisi alkaa tukia komisario Gerrishin johdolla Studion toimintaa ja ennen kaikkea Lian taustoja. Harrastajana ja Perttelin taideseuran jäsenenä hän on ollut neljä kertaa Salon Taiteilijaseuran jyrytetyssä näyttelyssä. WSOY 447 s. Siihen kuuluu myös toinen suomalainen, toimittajana työskentelevä Lia. Albumilla kuultavat kappaleet ulottuvat tyylillisesti aina räpistä iskelmään, ja suurin osa niistä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Jo tämä todistaa sen, että voidaan puhua kansainvälisen tason jännäreistä, eikä Varo minua missään tapauksessa laske tuota tasoa. Eteneminen muodostuu varsin verkkaiseksi. Jalonen kertoo 1970-luvun puolivälin jälkeisen innostuksen jääneen taustalle seuraavan vuosikymmenen hiljaisen kauden myötä. Rockabilly Riot -keikoilla kuullaan kappaleita sekä artistin soolouralta että Stray Cats -yhtyeen ajoilta 1980-luvulta. Suurin osa aiemmista näyttelyistä on ollut yhteisnäyttelyitä tai sitten jonkun toisen harrastajan kanssa pidettyjä. Perjantaina julkaistulla Saman taivaan alla -albumilla on mukana vaikuttava joukko muusikkoja aina Anssi Kelasta Palefaceen ja Tuure Kilpeläisestä Ninni Poijärveen. Esimerkiksi esillä oleva isokokoinen enkelitaulu on syntynyt Houessoun johdolla. Idea näyttelystä lähti äidin kuoleman jälkeen viime maaliskuussa; äidillä olivat olleet seinillä hänen ensimmäiset työnsä. (SSS) Kansallisbaletti sai uusia tähtitanssijoita Suomen kansallisbaletissa on julkistettu uusia tanssijanimityksiä Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas-balettiesitysten yhteydessä. Konsertista on nyt lisäesitys keskiviikkona 13.1. Studio-sarjan kaksi ensimmäistä osaa on herättänyt ilahduttavasti huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella, ne on käännetty seitsemälle kielelle. Anneli Jalonen kertoi ostaneensa isokokoiset kehykset Virosta ja niiden ”täyttäminen” enkeliaiheella onnistui mukavasti. Tiistaina 22. Kuvat: SSS/Veli-Matti Henttonen Omakuva vuodelta 1992 on syntynyt Hannu Nikanderin ohjauksessa. MAURI MÄKYNEN Pekka Hiltunen: Varo minua. Saksalaisyhtye nähdään 29. – Saan niistä, ja toivon muidenkin saavan, henkistä energiaa. Mukana on lisäksi muun muassa M.A. 27,75 e. Jo vuonna 1965 perustettu Scorpions julkaisi keväällä viimeisimmän albuminsa Return to Forever. Setzerin nelihenkinen bändi Rockabilly Riot nousee Kirjurinluodon päälavalle 14. Lisäksi Jalonen on osallistunut useille maalauskursseille lähinnä 90-luvulla. Olen esillä herkällä hipiällä, Anneli Jalonen sanoo ja painottaa näyttelynsä summaavan hänen elämäänsä, jonka vuosiin ja vuosikymmeniin on mahtunut paljon. Toki toiminta pohjautuu modernin, osin tulevaisuudenkin elektroniikan tarjoamiin keinoihin. Yhdysvaltalainen kitaravirtuoosi Brian Setzer (kuvassa) yhtyeineen esiintyy ensi kesänä Pori Jazzissa. Anneli Jalonen kokosi näyttelyynsä koko tähänastisen elämänsä. – Jaana ideoi muodon selin olevasta enkelistä ja lapsesta, jonka minä toteutin, Jalonen summaa. Studion väestä löytyy monen alan osaamista ja Lia, johon tietyt tapahtumat keskittyvät, on tällä kertaa ketjun heikoin lenkki. Särjetty sydän kuvaa häntä itseään, jonka elämän varrelle on mahtunut ohdakkeista elämää. tammikuuta Helsingin Savoy-teatterissa järjestettävän tukikonsertin tuotto suunnataan kokonaisuudessaan Suomen Punaisen Ristin pakolaistyöhön kotimaassa. Orkesteria johtaa Leif Segerstam. Helsingin tanssiopistossa balettikoulutuksensa saanut Tiina Myllymäki on työskennellyt Kansallisbaletissa vuodesta 2003 saakka, solistitanssijana vuodesta 2011 ja ensitanssijana vuodesta 2012. Hard rockin veteraanibändi Scorpions saapuu puolestaan heinäkuussa Suomeen kahdelle festivaalille. Oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyteen tähtäävät lähtökohdat ovat vähän samanlaiset kuin Enid Blytonin Viisikko-sarjassa. Räppärit päättivät yksissä tuumin lyödä nyrkit pöytään ja puhua suunsa puhtaaksi, Asa kiteyttää koko joukon ajatukset. – Nämä eivät ole vain tauluja. Perillä-nimen saanut mustavalkomaalaus on erityisesti tekijälleen mieluisa. Monikerroksisissa tapahtumista punainen lanka säilyy helposti löydettävänä. Hän pyörittää Studio-ryhmää. Kahtia jaetun romaanin ensimmäisessä osassa viritellään aseita ja asioita. Inkereen kirjastossa esillä oleva kokonaisuus on harrastajataiteilijalle harvinainen retrospektiivinen näyttely, joka kattaa Anneli Jalosen koko tähänastisen uran. Numminen. Turun Konserttitalossa. Elokuva sai Suomessa ensi-iltansa noin 200 valkokankaalla viime keskiviikkona. Star Wars – The Force Awakens -elokuvan näki ensimmäisten viiden päivän aikana yli 200 000 suomalaista. Ensimmäisen maalauksensa Sakari Mäkipuron johdolla vuonna 1976 Salon kansalaisopistossa maalannut Jalonen on tuonut kyseisen Asetelman ja noin 70 muuta tekemäänsä työtä Elämäni tie -näyttelyyn. Samalla kirjailija aloitti Lontooseen sijoittuvan Studio-sarjan, jonka kolmas itsenäinen teos Varo minua on. Näitä töitä, joista viimeisen on parhaillaan työn alla kotona, Jalonen kutsuu voimatauluiksi. Setzer tekee kesällä ensimmäisen Euroopan-kiertueensa viiteen vuoteen. Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve on nimittänyt ensitanssijat Tiina Myllymäen ja Sergei Popovin tähtitanssijoiksi. Edellinen ennätyselokuva Suomessa oli Spectre, joka keräsi ensi-iltaviikolla runsaat 175 000 katsojaa. Hiltusen uutuusteos edustaa jännityksen moderneinta osastoa. Tietynlainen logiikka säilyy mukana alusta loppuun, vaikka se pohjautuukin pitkälle fiktiivisiin asioihin. Toisessa osassa toiminta pääsee vauhtiin, joka kiihtyy loppua kohden henkeä salpaavaksi. Jalonen laskee, että näyttelyn töistä noin kolmeneljännestä ei ole aiemmin ollut esillä missään näyttelyissä. Jalosen maalauksia on parhaillaan esillä Inkereen kirjastossa. heinäkuuta. Carmina Burana -konserteissa kuullaan Carl Orffin tunnettu näyttämökantaatti, joka perustuu Carmina Burana -kokoelmaan kuuluviin runoihin. (SSS) Lyhyet SSS | VELI-MATTI HENTTONEN veli-matti.henttonen@sss.fi P erttelin Inkereellä vuodesta 1980 asunut Anneli Jalonen (s. 2000-luvulla Anneli Jalonen kävi hakemassa oppia Turusta, mutta hän huomasi, että oli turha lähteä merta edemmäs kalaan. Oman panoksensa juoneen ampuu seinähullu suomalainen mies. Haluan taulujeni välittävänkin positiivisia asioita, iloa ja voimaa, Anneli Jalonen summaa ja jatkaa, ettei hän toivo taulujensa tuovat ihmisille pahaa oloa. Tämä oli perin mieluisa työ. Mukana on koko Suomen räppäreiden kärkijoukko: Notkea Rotta, Asa, Ailu Valle, VilleGalle, Shaka, Haamu, Hannibal, Kosola, Solonen, Särre, Rauhatäti, Julma H, Are, Iso H, Jodarok, Paleface, Xmies, DJ Beha sekä Felix Zenger. Konserteissa nähdään Timo Ollilan valosuunnittelu sekä Sanna Malkavaaran videoprojisointi. – Halusimme lähteä mukaan levylle, koska Suomessa on esiintynyt hyväksymätöntä urpoilua viime aikoina. Uudelleen hän innostui maalaamisesta 90-luvun myötä, jolloin ohjaajina toimivat Hannu Nikander ja Milja Turunen. Sekä levyn että 20. Uran ensimmäisten maalausten jatkeeksi vastapainona on juuri näyttelyyn valmistuneita, ns. Jo pelkästään Stop urpoilulle -kappaleella kuultavien artistien joukko on vaikuttava. Ihmiset liikkuvat paikasta toiseen niin luontevasti, että lukijan on helppo pysyä heidän kyydissään. heinäkuuta Nilsiän Tahkovuorella Rockin’ Tahko -festivaalilla. Akseli Gallen-Kallela -aiheesta tehdyt maalaukset, mustavalkoinen ja värillinen, ovat myös syntyneet Houessoun kurssilla. Kirjailijan tuntemus Lontoon ja sen historian suhteen on korkealla tasolla. lähes märkiä maalauksia. – Salossa on loistavia ohjaajia, Jalonen naurahtaa ja viittaa uudelleen Hannu Nikanderin opissa olemiseen. Inkereen näyttely on Jalosen omien laskujen mukaan vasta toinen varsinainen oma näyttely. Kevätkauden avaavassa suurproduktiossa esiintyvät solistit sopraano Kaisa Ranta, tenori Dan Karlström, baritoni Ville Rusanen ja kuorot Chorus Cathedralis Aboensis sekä Puolalan Cantitare & Piccolo. Hän tokaiseekin iloisena: – Näyttelyni on sopivasti aivan kylän keskellä plättälläs! n n Elämäni tie -näyttely on avoinna Inkereen kirjastossa tammikuun loppuun 2016 kirjaston aukioloaikoina. Myllymäki ja Popov nähdään näyttämöllä seuraavan kerran tammikuussa ohjelmistoon palaavan Bajadeerin päärooleissa. Ensi-iltaviikko toi Suomessa kassaan lähes 2,4 miljoonaa euroa. (STT) Brian Setzer Poriin, Scorpions Kaarinaan ja Nilsiälle Brian Setzer Porissa heinäkuussa 1997. Maailmanlaajuinen tulos on noin 517 miljoonaa dollaria eli lähes 476 miljoonaa euroa. (STT) Lisäesitys Turussa Carmina Buranaan Turun filharmonisen orkesterin kevätkauden avaavat Carmina Burana -konsertit myytiin loppuun muutamassa viikossa ohjelmiston julkistuksen jälkeen. joulukuuta 2015 14 SALON SEUDUN SANOMAT Kulttuuri n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329 kulttuuri@sss.fi Vinkkaa juttu! KIRJA Tähtien sota rikkoi ennätyksen Suomessakin Uusi Tähtien sota -elokuva on rikkonut myyntiennätyksiä myös Suomessa. Pori Jazzin lipunmyynti ensi kesälle on alkanut Lippupalvelussa. Venäläinen Sergei Popov on saanut balettikoulutuksensa Vaganovainstituutissa, Pietarissa, ja hän on työskennellyt Kansallisbaletissa ensitanssijana vuodesta 2014. Ryhmä aloittaa vastatoimet Gerrishin suhteen ja pyrkii samalla selvittelemään KFM-huumejengin toimintaa, jonka puitteissa ihmishenki on halpa. Positiivisen energian voimalla Turussa vuonna 2008 tehty maalaus ”Se kukkii sittenkin” on Anneli Jaloselle omakohtainen työ. Oulusta lähtöisin oleva toimittaja ja yhteiskuntatieteitten maisteri Pekka Hiltunen nousi jännityskirjailijoitten eturiviin neljä vuotta sitten ilmestyneellä Vilpittömästi sinun -trillerillään. Kaksikon apuna rikosten selvittämiseen ja torjuntaan keskittyneessä organisaatiossa on kolme brittiä. SS Sar kis to /V eli -M at ti He nt to ne n SSS | VELI-MATTI HENTTONEN veli-matti.henttonen@sss.fi Suomen eturivin artistit tempaisivat monikulttuurisen Suomen puolesta vapaaehtoisvoimin. 1952 ) uhkuu intoa ja näyttämisen halua. Eturivin artistit monikulttuurisen Suomen asialla Musiikin tekijänä ja esittäjänä aktivoitunut Anssi Kela on mukana uudella Saman taivaan alla -albumilla. Lontoon pimeällä puolella. heinäkuuta Rockin’ Kaarina -festivaalilla Kaarinan Hovirinnan rannalla sekä 30
?Monosen tunnettuja tangosävellyksiä ovat Satumaan lisäksi muun muassa Erottamattomat, Kaipuuni tango, Kohtalon tango, Lapin tango, Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa, Sateen tango, Syvä kuin meri, Tähdet meren yllä, Yön hiljaisuudessa ja Yön tummat siivet. Tanssit toteutetaan tapahtuman tukijoiden hyväntahtoisuuden avulla sekä Oman Tien Kulkijoiden työpanoksella. Halikko 6 vuotta Elmeri Laaksonen 22.12. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Tanssit pidetään Teeriharjulla sunnuntaibingon jälkeen kello 16–19. Pertteli ONNEN HETKET Kihloissa, vihityt, synty neet, kastetut, kii tokset, onnittelut, syntymäpäiväym. Sunnuntaina 27. Uudenvuodenaattona kaupat ovat auki kello 7–18. Äijäkerho, miesten oma juttutupa Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3, Halikko) klo 13 -14.30 Iisakinpirtin avantouimareiden joulu-uinti Varvojärvellä klo 17-20 Jouluhartaus klo 18 Teijon luontokeskuksen pihalla (Matildanjärventie 84) kalenteri@sss.fi Tänään Paljon onnea Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Raafael Ruotsinkielinen kalenteri: Rafael Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: Senni, Noel Ruotsinkielinen kalenteri: Elof Yhteystiedot Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faksi: (02) 7702 222 Löytölaarija rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi TOSIKKO Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. – Joo, Lapissa on yötön yö ja meillä talveton talvi. Uudenvuodenpäivänä kaupat ovat kiinni. – Muusikon pitää saada säveltää ja kirjailijan kirjoittaa. joulukuuta. Oman Tien Kulkijat pitää tansseissa kahviota ja järjestää arpajaiset. Heidän yöpymisensä lisääntyivät vuoden takaisesta yli 26 prosenttia yli 7 000 vuorokauteen. Ensi kesäksi mies on ideoinut tapahtumaviikko Someron Soundia. – Tapahtuma on uudessa muodossa, mutta se voi nitoa myös olemassa olevat yhteen ja rytmittää tarjontaa. Lämpimin jouluterveisin! Liisa Reunanen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Valma Virtanen KIITOS sukulaiset, ystävät ja kaverit! ILPO60 Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille läheisilleni, ystäville ja tuttaville! toivottaa Martta Sorola. Venäläisten yöpymiset vähenivät vuoden takaisesta 36 prosenttia, mutta he olivat yhä niukasti suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä yli 34 000 yöpymisvuorokaudella. Postit ja Alkot sulkeutuvat Alkossa on asioitava viimeistään aatonaattona, sillä myymälät ovat kiinni jouluaatosta lähtien. Mononen oli kotoisin Karjalan Muolaasta, josta perhe päätyi Somerolle vuonna 1947. UNTO MONONEN – Hyvää joulua! Kaikki pääsevät sunnuntaina nauttimaan elävästä musiikista. kutsut, tervehdykset. Pienet ruokakaupat voivat olla auki vapaasti. Fil. Kyllä tässä vielä kunnon tuisku saadaan Salon seudullekin. – Minä olen näistä ilmastonmuutosasioista ulkona kuin lumiukko, vaikkei sekään siellä pysy. Oman Tien Kulkijat ry on perustettu vuonna 2004 Unto Monosen alkuperäisen orkesterin jäsenten ympärille ajalta, jolloin somerolaisen Lasse Santakankaan yhtyeestä tuli Unto Monosen yhtye. Hän kuoli Somerolla 28. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: Salon Seudun Sanomat/ kalenteri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin. Tuominen haluaa saada aikaan matalan kynnyksen tapahtumia, joihin kuka tahansa pääsee nauttimaan kulttuurista. (STT) Kiinalaismatkailijoita entistä enemmän Henkilökunta puolisoineen kiittää Rakennus-Järveä mahtavista pikkujouluista. Onnen hetket Tiistaina 22. Se myös edistää orkesterimusiikin harrastusta ja pitää yllä omaa bändiä, jonka nimi on Unton Valitut. Yhdistyksen tarkoitus on edistää yleistä mielenterveyttä esittävän taiteen välityksellä yhtye. Minun on pakko saada toteuttaa kulttuuritapahtumia, kun saan jonkun idean, hän nauraa. (STT) Kaupat sulkeutuvat, julkinen liikenne harvenee. Lähes tasoissa olivat ruotsalaiset. Hän toteaa, että teeman alle sopivat mitä moninaisimmat tapahtumat, sillä Someron soundeja ovat laulun ja musiikin lisäksi luonnon ja eläinten äänet, elinkeinoelämän, liikenteen ja maatalouden äänet, kartanoiden, museoiden ja menneisyyden kaiut, nuorten äänet, kirjailijoiden äänet ja urheilun äänet unohtamatta teatterin ääntä ja tanssikenkien kopinaa. – Niin varmaan, vaikken tiedäkään, minkälaisia sellaiset säättömät kelit ovat. 4: 4-5 n toimitus@sss.fi Huomenta päivää Vinkkaa juttu! Elokuvat Star Wars: The Force Awakens Vistan Kino, Paimio (3D) klo 16.30 ja 19 Tyttökuningas Vistan Kino, Paimio klo 19 Musiikki Kiikalan Eläkeliiton kuoro Ikivireät esiintyy Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 14.30 ”Joulun viesti” -joulukonsertti Kemiön kirkossa klo 18, baritoni Hannu Musakka, laulu ja kanttori Vesa Mäkeläinen piano ja urut, yhteislauluja, pieni hartaushetki, järj. Ilmat ovat pihalla kuin juhannuksena vaan. – Mitkä lumet. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä. Myös italialaisten matkailijoiden määrä kasvoi selvästi. Uudenvuoden aatonaattona Alko on auki kello 9–20. Suomi hiljenee joulunviettoon aattona puolilta päivin Kiinalaiset ovat tänä vuonna matkailleet Suomessa selvästi entistä enemmän, mikä on osaltaan paikannut venäläisten matkailijoiden vähenemistä. Jouluaattona junaliikenne pysähtyy kokonaan iltakuuteen mennessä. Arto Tuominen ojentaa Oman Tien Kulkijoiden puolesta lahjan, jonka yhdistys järjestää Unto Monosen 85-vuotispäivän kunniaksi Teeriharjulla sunnuntaina. – Kyllä ne säälliset talvikelit saisivat jo tulla. Jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä Postin omat myymälät ovat suljettuina. Tapaninpäivänä sekä loppiaisena ajetaan pääsääntöisesti sunnuntaivuorojen mukaan. Poikkeuksena ovat alle sadan neliön päivittäistavarakaupat, kioskit, kukkakaupat ja huoltoasemien yhteydessä toimivat ruokakaupat. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Suuret kaupat voivat pitää ovensa auki kello 12–18. kesäkuuta 1968. joulukuuta 2015 15 SALON SEUDUN SANOMAT Päivän Sana Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Myös pankit sulkevat konttorinsa joulun pyhäpäiviksi. Postit ovat avoinna uudenvuodenaattona kello 16:een asti. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etuja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä. – No koko kertymä tietenkin. Junaliikenne hiljenee joulunpyhiksi. Muistakaan kunnista ei kielletä tulemasta paikalle, sillä tästä Unto Monosen musiikkia soivasta joululahjasta riittää kaikille. Myös uudenvuodenpäivänä ja loppiaisena konttorit ovat kiinni. Numminen. Voimme kokoontua yhteen edistämään hyvinvointiamme musiikin ja tanssin avulla, Arto Tuominen Oman Tien Kulkijoista toteaa. Halikko 9 vuotta Oskari Tuominen 22.12. – Tänään on talvipäivänseisaus. Uudenvuodenpäivänä postit ovat kiinni. Myös linja-autoliikenteessä jää osa vuoroista ajamatta joulunpyhien aikaan. Bussiliikenne hiljenee etenkin jouluaattona ja -päivänä. ?Unto Mononen sävelsi myös valsseja, fokseja, bossanovaa, laulelmia ja yhden jenkan. ?Monosen ensimmäinen julkaistu sävellys on valssi Pieni laulu vuodelta 1950. Jatkosota toi evakkoperheen vuonna 1944 Urjalan Nuutajärvelle, josta heidät asutettiin Someron Lahden kylään vuonna 1947. – Santakankaat ovat parhaat mahdolliset tulkitsijat, koska he hallitsevat Monosen musiikin täysin: he ovat kasvaneet siihen kotoa lähtien, Tuominen korostaa. Alko palvelee seuraavan kerran maanantaina 28. Teeriharjun tanssit ovat kunnianosoitus Unto Monoselle, joka vaikutti puolet elämästään Somerolla. – Tuisku oli Turussa viime viikon torstaina, mutta silloin peto oli irti, eikä lunta saatu yhtään. Ilmat pihalla SSS | MINNA FILPPU minna.filppu@sss.fi Somerolaisyhdistys Oman Tien Kulkijat järjestää joulun jälkeisenä sunnuntaina Teeriharjulla tanssit, jotka annetaan somerolaisille joululahjaksi. Kemiönsaaren srk ja Kemiön seudun Karjalaiset ry Muita tapahtumia Toimintatiistai klo 13 Salo-Uskelan seurakuntatalossa (Kirkkokatu 6), joululauluja, hartaus ym. Herra on jo lähellä. Joululahjaksi lavatanssit, ole hyvä! ?Säveltäjä, sanoittaja ja muusikko Unto Mononen syntyi kotisaunassa 23. Sen levytti Pentti Halme. Päivät alkavat nyt pidentyä ja eipä aikaakaan, kun lumet jo sulavat. Otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1–12-vuotiaiden lasten onnitteluja. Suomusjärvi 8 vuotta Nikke Virta 22.12. joulukuuta noudatetaan normaaleja sunnuntaiaukioloaikoja. Nämä voivat pitää ovensa auki myös pyhinä. – No just tämmöisiä kuin nyt. Samalla kaikki saavat iloisen hetken ja kauniin muiston, Tuominen toteaa. Siellä ainakin on huurteista. Tapaninpäivänä alle 400 neliön ruokakaupat voivat olla auki neljä tuntia kello 8–18 välillä. Joulupäivänä kaupat ovat kiinni. VR:n lähija kaukoliikenne kulkee harvennetusti jouluaattona ja -päivänä. Orkesterissa soittavat Unto Monosen vanhan soittokaverin Lasse Santakankaan lapset Kari Santakangas ja Kaija Nummenpää sekä tyttärenpoika Tero Nummenpää. lokakuuta 1930 Karjalan Muolaassa. 6 vuotta Oliver Nyyssönen 21.12. Poikkeuksena on Helsingin pääposti, joka palvelee jouluaattona puoleenpäivään asti. Lokakuussa kiinalaisille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 10 500 yöpymisvuorokautta, mikä on lähes viidennes enemmän kuin vuotta aiemmin. Halikko 9 vuotta Emilia Willberg 22.12. SSS/Minna Filppu Jouluaattona kaupat voivat olla auki aamuseitsemästä puoleenpäivään. – Harmittaa niin kovin, että koko joulun odotus kuluu sadatellessa. – Tuuletkin ovat niin lämpimiä, ettei tunnu edes viiman läsnäolo. Joulupäivänä junat kulkevat taas aamukymmenestä lähtien. Ei se tänä talvena enää ennätä tälle suunnalle. Tansseja tukevat Teeriharju, Someron Säästöpankki, Lounaismaan Osuuspankki, Someron seurakunta, Ämyri ja Someron nuorisoseura. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. – Lauhoittua ei saisi enää yhtään, kylmä koillinen olisi parempi vaihtoehto. Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluva paimiolainen Arto Tuominen keksi ajatuksen hyväntekeväisyystansseista säveltäjämestarin lokakuussa olleesta 85-vuotispäivästä. – Jos pakkasten kaipuu oikein ahdistaa, lohtua voi hakea millibaareista. – Seisaus sentään. ?Monosen kappaleita levyttivät alun perin Reijo Taipale, Esko Rahkonen, Henry Theel, Eino Grön, Brita Koivunen, Vieno Kekkonen, Tamara Lund, Erkki Junkkarinen, Viktor Klimenko ja M.A. – Joulu on antamisen juhlaa: Unto Mononen antaa musiikkinsa ja me annamme ihmisille mahdollisuuden tulla nauttimaan siitä. Ensi kesäksi kehitteillä Someron Soundi Kulttuuritapahtumien ideointi ja tuottaminen on Arto Tuomisen toinen luonto. Miten se on mahdollista, kun ei ole talvea eikä oikein päivääkään. Laita mukaan merkintä ”tapahtumia” ja yhteystietosi. Koko alkuvuoden eli tammilokakuun aikana venäläisten yöpymiset ovat vähentyneet yli 40 prosenttia
Kaikki on viime kädessä sinusta itsestä kiinni. Iina Salmi pyörittää peliä varmasti PK-35 Vantaan naisten harjoituksissa, joissa treenivastustajana on poikajoukkue. Vaikka harjoituksissa on vapautunut tunnelma, suomalaisen naisjalkapallon arjesta on ylellisyys kaukana. Silloin ei oikein löytynyt joukkuetta, mutta pari vuotta myöhemmin aloitin. Platinin mukaan Fifan päätös on ”teatteria”, jonka tarkoituksena on liata hänen maineensa. Lauri Asikainen, Ville Larinto ja Harri Olli ovat Suomen kolmikko 28. Palkinnon toisen kerran peräkkäin voittanut Tappara sai 122 ääntä. – Avauksen paikan vakiinnuttaminen Rosengårdissa ja maajoukkueeseen kunnolla nouseminen. – Olisin halunnut aloittaa futiksen jo 4–5-vuotiaana, sillä isosiskoni ja isoveljeni pelasivat. Tulisitko tuuraamaan Kermistä. Heistä peräti kuusi pelaa Zug Unitedissa, jota valmentaa Mika Strömberg. – Toivon näkeväni sellaisia lentopalloilijoita, jotka asettavat itselleen kovat tavoitteet ja lähtevät rohkeasti kulkemaan polkua kohti tavoitetta. Salmi ei kuitenkaan pääse jäljellä oleviin otteluihin, koska hän ehti pelata tämän kauden Mestarien liigaa PK-35:ssä. Kysytte, tunnenko itseni petetyksi, ja vastaus on kyllä. Tällä hetkellä on enemmän odottavainen kuin jännittynyt olo, Salmi, 21, sanoo PK-35:n harjoitusten jälkeen. Suomen miesten maajoukkue kokoontui sunnuntai-iltana Kuortaneelle valmistautumaan kahden viikon päästä Berliinissä käytävään olympiakarsintaturnaukseen. (STT) Lyhyet ”Niklaksen mahdollisuudet liberona ovat rajattomat.” Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo. Lisäksi 14 suomalaista naiskoripalloilijaa on USA:n yliopistojoukkueissa. PK-35 Vantaan Iina Salmi ja espoolaisen Hongan Jenny Danielsson ovat tehneet tänä syksynä sopimuksen Ruotsin pääsarjaan. Minut on asetettu pannaan kahdeksaksi vuodeksi, mutta taistelen itseni ja Fifan puolesta, itseään ”nyrkkeilysäkkiin” verrannut Blatter sanoi ja päätti tilaisuuden sanomalla ”tulen takaisin”. Joukkueen maajoukkuenaisten lista on vaikuttava: Brasilia, Ruotsi, Tanska, Islanti, Hollanti, Uusi-Seelanti, Makedonia, Kanada ja niin edelleen. Niklaksen mahdollisuudet liberona ovat rajattomat, Sammelvuo hehkutti. Koripallossa Krista Gross ja salolaislähtöinen Sofia Pelander pelaavat Ruotsissa, Vilma Kesänen Espanjassa, Linda-Lotta Lehtoranta Tshekissä ja Tiina Sten Saksassa. Espoolainen Salmi teki marraskuussa Rosengårdin kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Melko pienikokoisella Salmella on kyky antaa murtavia syöttöjä ja tehdä vahvoja tempokuljetuksia. Saksa ja Espanja ovat pitkälti ammattilaissarjoja. Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 7702 309 Urheilu urheilu@sss.fi Vinkkaa juttu! Tusina suomalaista Tour de Skille MAASTOHIIHTO. Hänen väitettään suullisesta sopimuksesta ei pidetty uskottavana, eettinen komitea kertoi. Vaikka Rosengård eteni jatkoon murskaavasti yhteismaalein 9–0, Salmi teki hallitsevan Ruotsin mestarin kanssa sopimuksen melko nopeasti otteluparin jälkeen. Susanna Saapunki on aiemmin hiihtänyt maailmancupeja vain Kuusamossa ja Lahdessa, mutta uudenvuodenpäivänä hän saa tulikasteensa Sveitsistä alkavalla kiertueella. Nuoreksi pojaksi hän on esittänyt hienoja otteita. Blatter on johtanut Fifaa vuodesta 1998. Kun panna päättyy, on Blatter 87-vuotias ja Platini 68-vuotias Ruotsin mestarijoukkueeseen siirtyvä Iina Salmi valmistui tulevaan kauteen Myyrmäen kuplahallissa. joulukuuta alkavalla Keski-Euroopan mäkiviikolla. Vaikka sosiaalisuus saattaa auttaa sopeutumisessa Ruotsiin, hyppy Rosengårdiin on suuri. Fifan eettisen komitean mukaan kumpikin jalkapallojohtaja käytti valtaansa väärin. kerran. Iän myötä olen tullut aiempaa avoimemmaksi ja rohkeammaksi, hän sanoo. Omassa työssäni pitää katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen. Blatter ei pystynyt osoittamaan maksun laillisuutta komitealle. – Muutaman kerran vuodessa täydennetään treeniryhmää näillä pojilla. Salibandyssa jopa Ruotsin pääsarja on käytännössä puoliammattilaissarja. Sepp Blatterin (vas.) ja Michel Platinin pitkät urat jalkapallon parissa päättyivät suurella todennäköisyydellä eilen. Naisfutaajia kiinnostaa Ruotsi, säbänaisia Sveitsi Laura Pihlajamäki siirtyi syksyllä LP Viestistä romanialaisseura CSM Bukarestiin. Vasenjalkainen Salmi potkaisi uransa pikkutyttönä käyntiin espoolaisessa EBK:ssa. Päättyneellä kaudella PK35 voitti Suomen mestaruuden ja Salmi valittiin sarjan parhaaksi pelaajaksi. Suomessa jalkapallonaiset eivät elä pelaamisella, mutta Ruotsissa tilanne on ainakin osittain toinen. Maajoukkuekasvoista Tuija Hyyrynen, Maija Saari ja Juliette Kemppi ovat siirtyneet joulukuussa Ruotsista muualle. Naisten pääsarjaotteluita hänelle on kertynyt PK-35 Vantaan lisäksi HJK:ssa. Ensimmäisenä palkittiin painonnostaja Jouni Kailajärvi vuonna 1960. Rangaistus johtuu pääosin Fifan vuonna 2011 Platinille suorittamasta 1,8 miljoonan euron maksusta, jonka Blatter hyväksyi. Esimerkiksi Salmi voi keskittyä Rosengårdissa pelkästään jalkapalloon. – Sarja on tosi fyysinen, ja siellä kaikki täytyy tehdä kentällä nopeammin kuin Suomessa. Kokonaisuus pitää saada taas kasaan monesta palasesta, päävalmentaja Jani Klinga sanoo Hiihtoliiton tiedotteessa. Toki perheellä on tässä iso vaikutus, Sammelvuo kertoi viitaten juniorivuosiensa kilpakumppaniin ja Niklaksen isään Eerik Breiliniin. Koulunkäynnin ohella Breilin treenaa 1–2 kertaa päivässä. Aluksi oli vähän vaikeaa, mutta hyvin muut ottivat mut mukaan. – Kyllä saavat olla Salossa ylpeitä he, jotka Niklaksen uraan ovat vaikuttaneet. Saari ja Kemppi jättivät solnalaisen AIK:n ja siirtyivät Norjaan. – Iina pelasi hyvän kauden, ja Rosengård-ottelut olivat piste iin päälle, PK-35 Vantaan naisten päävalmentaja Jari Väisänen kehuu kymppipaikalla parhaiten viihtyvää Salmea. SSS | JUHA TUUNA juha.tuuna@sss.fi LENTOPALLO. Mestarien liigassa Rosengård on edennyt kahdeksan parhaan joukkoon. Myös lentopallosta löytyy ulkomailla pelaavia suomalaisnaisia. Naisten salibandyssa vetää Ruotsin lisäksi Sveitsi. Tiedotustilaisuuteensa hän tuli parta ajamatta, iso laastari kasvoillaan ja uhmakkaana. Platinin romahdettua vedonlyöntiykköseksi on nostettu sheikki Salman bin Ibrahim al Khalifa. Nelikko kuuluu Suomen poikamaajoukkueryhmään. Hän pysyy näkemyksessään, että Platini-sopimuksessa oli kyse ”suullisesta herrasmiessopimuksesta”. Rosengård tunnetaan Zlatan Ibrahimovicin lapsuusajan kotilähiönä, mutta alueelta tulee myös yksi naisjalkapallon suurseuroista. Hivenen kolkot harjoitusolot, pienet katsojamäärät ja vähäinen yleinen kiinnostus ovat naispelaajille arkea. Nuoret Leijonat kohtaa tänään Lahdessa Yhdysvallat. Haastattelun ja hyvän joulun toivotuksen päätteeksi Sammelvuo haluaa vielä sanoa yhden asian salolaisille lentopallojunioreille. ”Kaikki on sinusta itsestä kiinni” Marraskuussa vuoteen 2020 asti kestävän jatkosopimuksen maajoukkueen kanssa tehneen Sammelvuon mukaan Suomen poikajunioiren taso on hyvä. Kuortaneella neljä Rikalavolleyn pelaajaa Liberolupaus itse piti treenisessiota onnistuneena. Miten kauas omena on puusta pudonnut. (STT–AFP–Reuters) Pomokaksikolle 8 vuoden toimintakielto. – Olin yllättynyt, kun he tarjosivat sopimusta. Suomi kohtaa kisojen avausottelussaan tapaninpäivänä Valko-Venäjän. Suomi pelaa ennen tapaninpäivänä Helsingissä alkavia MM-kisojaan vielä yhden valmistavan maaottelun. Maanantain harjoituksista puuttui joukkueen ykköslibero, venäläistä Kemerovoa edustava Lauri Kerminen, joka saapui seurajoukkuetehtävistään vasta eilen illalla Kuortaneelle. Toiseksi sijoittui liigan maalikuninkuuden voittanut Tapparan Olli Palola 97 äänellä ja kolmanneksi naisten salibandymestaruuden voittanut Classic 89 äänellä. Sain paljon neuvoja ja tsemppausta. STT | TAPIO KESKITALO JALKAPALLO. Käytäntö tukee meidän järjestelmää ja on iso porkkana myös nuorille, Sammelvuo kertoi ennen iltaharjoituksia. Palkinto jaettiin 56. Kielto kattaa kaiken kansainväliseen jalkapalloon liittyvän toiminnan. Tuomas Sammelvuon Suomi lähtee kahden viikon kuluttua Berliinin olympiakarsintaan. (STT) Tapparasta Tampereen paras urheilija Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue aloitti loppusuoransa nuorten MM-kisoihin kangerrellen. Lehtikuva/Vesa Moilanen Jääkiekkoliigassa kolmannen kerran peräkkäin hopeaa voittanut Tappara valittiin Tampereen parhaaksi urheilijaksi vuonna 2015. Saksa ja Romania ovat pitkälti ammattilaissarjoja. Suomalaisia naispelaajia on Sveitsissä kymmenkunta. Pääasiassa 1997 syntyneiden maajoukkuepelaajista koostuva Kuortane on miesten 1-sarjan kärjessä. joulukuuta 2015 16 SALON SEUDUN SANOMAT . Vuonna 1999 syntynyt Breilin muutti syksyllä Kuortaneelle yhdessä Rikalavolleyn joukkuekavereidensa Juuso Kontion, Joonas Leimun ja Aaro Nikulan kanssa. Käsipalloilijoista Julia Lönnborg pelaa Ruotsin pääsarjassa, ja lisäksi suomalaisia on Ruotsin sekä Norjan alemmilla sarjatasoilla. Se polku on pitkä ja välillä vaikea, mutta äärimmäisen palkitseva. Nuoret Leijonat hävisi Hämeenlinnassa MM-kotikisoihin valmistavassa maaottelussa Sveitsille 3–4. päivänä Ruotsiin ja liittyy malmöläisen FC Rosengårdin riveihin. Pallo kyllä tuli paljon kovempaa kuin normaalisti. – Minua hämmästyttää, että Fifan eettinen komitea kieltää tämän sopimuksen. Maailman kaksi vaikutusvaltaisinta jalkapallojohtajaa saivat kylmää kyytiä maanantaina, kun kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan 79-vuotias puheenjohtaja Sepp Blatter ja Euroopan jalkapalloliiton Uefan 60-vuotias puheenjohtaja Michel Platini saivat kahdeksan vuoden toimintakiellon Fifan eettiseltä komitealta. Marraskuussa hän oli mukana maajoukkueleirillä Eerikkilässä. Hän matkustaa tammikuun 4. Marta ykköstähti Salmi hurmasi otteillaan malmöläisseuran edustajat, kun PK-35 ja Rosengård kohtasivat syksyllä naisten Mestarien liigassa. – Hyvin meni. Lehtikuva/Markku Ulander Rosengårdissa odottaa suuri haaste. Fysiikassa riittää kehitettävää. (STT) Vain kolme suomalaista mäkiviikolle MÄKIHYPPY. – Olen nähnyt Niklaksen pelejä. Päävalmentaja Tuomas Sammelvuolla oli kuitenkin ongelma. Lehtikuva/AFP/Fabrice Coffrini JALKAPALLO. Muutaman viikon päästä moni asia Salmen elämässä kuitenkin muuttuu. Iina Salmi hurmasi Ruotsin mestarin Monet Suomen parhaista naisjalkapalloilijoista ovat suunnanneet Ruotsiin, jossa on mahdollista pelata ammattilaisena. Häneltä vaaditaan nyt melkoisesti kärsivällisyyttä, Klinga sanoo. Kokemus painoi Tour de Ski -kiertueen suomalaisvalinnoissa, mutta valmennusjohto valitsi mukaan yhden ulkomaiden maailmancupien ensikertalaisen. Salmi ei kuitenkaan ujostele sanoa lähivuosien tavoitteitaan. Suomen maalit tekivät Aleksi Saarela, Julius Nättinen ja Antti Kalapudas. Syyskaudella Breilin on pelannut Kuortaneen riveissä pääasiassa 2-sarjaa, mutta väliin on mahtunut yksi kokonainen ottelu ja muutama erä myös 1-sarjajoukkueessa. – Infantinon osakkeet puheenjohtajavaalissa ovat varmasti nousussa, Alaja totesi Palloliiton sivuilla ja tähdensi, että valitusten takia lopullista tulosta kukaan ei vielä tiedä Blatterin ja Platinin tapauksessa. Rosengårdin suurin tähti on brasilialainen Marta, joka on valittu viidesti maailman parhaaksi naisjalkapalloilijaksi. Myös Tanska ja Norja kiinnostavat. Kokenut Janne Ahonen ei pääse mäkiviikolle, jonka on voittanut viidesti. Kaisa Alanko on Saksassa, vielä viime kaudella LP Viestissä pelannut Laura Pihlajamäki Romaniassa, Hanna Salomäki Ruotsissa ja Nea Haatainen Virossa. – Siellä pääsin juttelemaan Ruotsissa pelaavien tai pelanneiden kanssa. Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja on samoilla linjoilla. Fyysinen sarja Salmella ei ole vielä tilillään aikuisten maaotteluita, mikä on herättänyt monissa jalkapalloa seuraavissa ihmetystä. Niinpä Sammelvuo pyysi 22-vuotiaan Kermisen tuuraajaksi maanantain harjoituksiin ensimmäistä vuottaan Kuortaneen lentopallolukiota käyvän 16-vuotiaan salolaisen Niklas Breilinin. – Kuortaneella ja muuallakin Suomessa on paljon huikeita tyyppejä, joita on ollut kiva katsoa. – Melko kauas siinä mielessä, että isä-Breilin ei ollut näin hyvä puolustamaan. – Susannan tavoin on tarkoitus saada uusia urheilijoita maailmancupin pisteille, päävalmentaja Reijo Jylhä perusteli Hiihtoliiton tiedotteessa. Aika on hyödynnettävä niin tekniikkakuin fysiikkatreenienkin osalta sekä varusteiden päivitysten suhteen. Kaikkiaan kiertueelle starttaa 12 suomalaishiihtäjää, viisi naista ja seitsemän miestä. Hyyrynen lähti Umeå IK:sta tanskalaisen Fortuna Hjörringin riveihin. Triolla on ennen Saksaan lähtöä edessä tiukka harjoitusviikko, sillä alkukausi on ollut menestykseltään vaatimaton. Tiistaina 22. Pehmeä kosketus, lyhyt kuljetus ja pallo oman joukkueen pelaajalle. Menestysodotukset ovat naisten harteilla, kuten sunnuntainen maailmancup Italian Toblachissa osoitti. Hänen vahvuutensa olivat enemmän hyökkäämisessä, Sammelvuo naurahti. Suomalaisia lentopalloilijoita on muutamia myös USA:n yliopistosarjoissa. (STT) Sveitsi kaatoi nuoret Leijonat. Täysin tuntematonta pelaajaa ei Sammelvuo treeneihin kutsunut. – Blatter hyväksyi Platinille suoritetun maksun, jolla ei ollut mitään laillista pohjaa heidän vuonna 1999 allekirjoittamassaan sopimuksessa. Blatter ja Platini aikovat valittaa päätöksestä muun muassa urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CAS:iin. – Janne ei vielä ole toipunut sairastelustaan ja on edelleen kuntoutumisvaiheessa. Viisi Suomen naista oli 15 parhaan joukossa, mutta yksikään suomalaismies ei päässyt cupin pisteille. – Kentän ulkopuolella yritän olla kaikkien kaveri. SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo 16-vuotias salolaislibero Niklas Breilin sai kutsun maajoukkueen harjoituksiin. Uefa kallistunee pääsihteerinsä Gianni Infantinon taakse, huomautti muun muassa Ruotsin liitto. – Viikosta pitää saada maksimaalisen paljon irti. Infantino vahvoilla Blatterin seuraaja valitaan helmikuussa, ja johtajapeli on täysin auki. Odotettu joululoma alkaa tänään kahden tunnin mittaisen koulupäivän jälkeen
V I R T A N E N V I I V I J A W A G N E R I P A N A V A L T A F I N G E R P O R I R E T U R A U T A R E E T T A L A S S I J A L E E V I J E R E minkäköhän makuinen olisin jos olisin perunalastu. Jari Ropponen Cocktail Salo 1106 6 (19) (206) 13. Naiset: 1) Lydia Ko Uusi-Seelanti 11,96 (1), 2) Inbee Park Etelä-Korea 11,74 (2), 3) Stacy Lewis USA 8,21 (3), 4) Lexi Thompson USA 7,18 (4), 5) So Yeon Ruy Etelä-Korea 6,23 (5), 6) Shanshan Feng Kiina 6,08 (6), 7) Sei Young Kim Etelä-Korea 5,92 (7), 8) Amy Yang Etelä-Korea 5,47 (8), 9) Hyo-Joo Kim Etelä-Korea 5,72 (9), 10) In Gee Shun Etelä-Korea 5,38 (10), ...suomalaisia: 205) Ursula Wikström 0,56 (206), 279) Noora Tamminen 0,35 (280), 426) Krista Bakker 0,15 (425), 427) Minea BlomqvistKakko 0,15 (427). NHL sunnuntaina (suomalaistilastot): Florida–Vancouver vl. Ilta-arvonta: 1, 13, 17, 21, 22, 24, 31, 37, 38, 39, 40, 44, 46, 49, 53, 57, 58, 59, 69, 70. Val di Fiemme, Italia, yhteislähdöt, naisten 10 km (p), miesten 15 km (p), 10. Andi-Maraton Maraton: 1) Tommi Nieminen, Salo, 3.56.26, 2) Ritva Vallivaara-Pasto, Loimaa,100mc.fi, 4.24.31 3) Pertti Kalliola, Naantali, FMR, 4.34.48, 4) Pekka Airaksinen, 6.07.15, 5) Kalevi Saukkonen, 8.49.46. Lehtikuva/AFP/Olivier Morin Angelniemen Metsästysseura ry ja Angelniemen Hirvimiehet ry kiittävät maanomistajia, yhteistyökumppaneita ja jäsenkuntaansa vuodesta 2015 ja toivottavat Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Jouluna riistalle joulurauha Öbergin varastomyynti 12:KASSIKAUPALLA MEHUKKAITA OMENOITA AURINKOISELTA AHVENANMAALTA! Raitalankatu 4, Salo, p. Jarmo Kalliola Rkm-Forssa Forssa 1146 6 (26) (179) 9. Kalevi Lietu SomKe Salo 1161 6 (25) (192) 7. Leif Fredriksson KK-Turistit Parainen 1117 6 (29) (246) 14. Timo Venho KeiSa Salo 1039 6 (24) (174) Luokka D (8): 1. Ville Grönroos TuWe Turku 1322 6 (38) (279) 2. Kari Melava HeHa Salo 1171 6 (29) (217) 11. Italia, naisten 5 km (v), miesten 10 km (v), 9. Sami Salin RäMe Lohja 741 4 (17) (123) Luokka B (13): 1. Ohjelma: 28.–29.12. Suurpujottelucupin kärki: 1) Marcel Hirscher Itävalta 363, 2) Victor Muffat-Jeandet Ranska 252, 3) Felix Neureuther Saksa 209, ...17) Sandell 72, ...46) Samu Torsti Suomi 5. Bischofshofen, Itävalta. Kokonaiscup: 1) Svindal 600, 2) Hirscher 543, 3) Jansrud 407, ...35) Sandell 73, ...105) Torsti 5. Innsbruck, Itävalta, 5.–6.1. Kari Murtomäki Alfa B C Raisio 834 4 (22) (258) 4. Himki on VTB-liigan neljäntenä 9 voitolla ja 3 tappiolla. Dick Blomqvist B28 Parainen 1171 6 (31) (194) 6. Seppo Mattila B28 Parainen 1082 6 (26) (217) 14. joulukuuta 2015 17 SALON SEUDUN SANOMAT B. 3. Kunkkunumero: 12. Rasmus Niemelä HHB Salo 792 6 (8) (143) Paraisten Keilailuliitto, Salon Keilahalli, viikon 51 jaksokilpailu, 4 sarjaa Luokka M-A (18 heittäjää): 1. 4–3 (2–2, 0–1, 1–0, 1–0) SJ: Joonas Donskoi 1+1. Ville Rajala Bay Lahti 1403 6 (50) (247) 2. Petri Murto Alfa B C Raisio 741 4 (19) (162) 15. Jukka Lehti Rkm-Forssa Forssa 1219 6 (28) (203) 6. 731 9688 AV. Ludwigsburg on Bundesliigassa kolmantena 10 voitolla ja 3 tappiolla. Tuomas Orpana BF Heinola 694 4 (16) (158) 9. HuKu–Karhut 5–1 (2–0, 1–1, 2–0) HuKu:n tehot: Joanna Kaasalainen 4+0, Mandi Pohjola 1+1, Nette Virtanen 0+2. 16pt. Jyri Laitinen HHB Salo 963 6 (15) (183) 3. Kunkkunumero: 59. Halikon koulujen henkilökunnalle, oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Kimmo Tuominen Cocktail Salo 1240 6 (32) (224) 4. SALIBANDY Mynämäki, C-tytöt, länsirannikko: SB Naantali–HuKu 2–5 (0–0, 1–3, 1–2) HuKu:n tehot: Elina Nohteri 4+0, Joanna Kaasalainen 1+0, Nette Virtanen 0+1, Fiia Pyykkö 0+1, Piia Ruotsalainen 0+1. Varalla (järjestyksessä): Anni Järvenpää, Jenni Saarinen. 1. Kiertueen ohjelma: 1. Toni Määttä FSB Parainen 1109 6 (29) (209) 12. Olari Nebokat GB Helsinki 771 4 (20) (187) 4. Marek Tammsoo Ulkom. Lassi Aalto TPS Turku 815 4 (21) (176) 2. Salkkarin sin. Oberstdorf, Saksa, 31.12.–1.1.2016 Garmisch-Partenkirchen, Saksa, 2.–3.1. Miehet: Valtter Virtanen. Juho Mäkelä Siniset Riihimäki 774 4 (19) (205) 11. Jäätanssi: Cecilia Törn–Jussiville Partanen. Ari Halme RäMe Lohja 831 4 (22) (195) 5. Jenna Kurppa RäMe Lohja 1210 6 (28) (164) 8. Markus Lindgren SaKu Parainen 819 4 (22) (198) 7. MAASTOHIIHTO Suomen joukkue Tour de Ski -kiertueelle: Naiset: Anne Kyllönen, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Susanna Saapunki. Tiistaina 22. Eemil Hyrkkö LoBowl Lohja 646 4 (13) (163) 13. Toblach,. Lenzerheide, takaa-ajot, naisten 5 km (v), miesten 10 km (v), 5. Marrakech, Marokko, naisten Euroopan-kiertueen karsintafinaali Suomalaisten sijoitukset 72/90 reiän jälkeen, par 72: 280 (–8): Oona Vartiainen 69+69+70+72 (jakaa 9. LENTOPALLO Salo, B-tyttöjen SM-sarjan Apoolin 3. 1. turnaus: Viesti–FireStar 2–0 (25–9, 25–19), PuMa–Viesti 1–2 (21–25, 25–20, 9–15), Viesti–Jankko 2–1 (21–25, 25–14, 15–8). Juha Seppälä FBC Forssa 666 4 (8) (159) 12. Lenzerheide, yhteislähdöt, naisten 15 km (p), miesten 30 (p), 3. Kalle Kuronen Lucky Strikers Helsinki 821 4 (24) (200) 6. Andreas Ramsay SomKe Salo 637 4 (5) (172) 2. JÄÄKIEKKO Hämeenlinna, alle 20-vuotiaiden maaotteluja: Ruotsi–Slovakia 6–3 (2–0, 1–0, 3–3) Suomi–Sveitsi 3–4 (0–1, 1–3, 2–0) 1. “tulisena jalopenona”. Saksan Bundesliiga: Bayern München–Ludwigsburg 95–92 (47–40) L: Shawn Huff 22/9. Niclas Lindstedt RBC Tammisaari 607 4 (9) (152). alapuolella pienempi ALPPIHIIHTO Alta Badia, Italia, miesten maailmancup Parisuurpujottelu: 1) Kjetil Jansrud Norja, 2) Aksel Lund Svindal Norja, 3) Andre Myhrer Ruotsi, 4) Dominik Schwaiger Saksa, 5) Alexis Pinturault Ranska, 6) Massimiliano Blardone Italia, ...18) Marcus Sandell Suomi. 1. 045 110 3110 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Salon Ruosteenesto , Raitalankatu 1, p. (Leveys tulee tietysti pohjan mukaan.) Myriad Pro bold cond. Hyvää joulua ja menestystä tuleville vuosille. Luokka C (4): 1. Lenzerheide, Sveitsi, naisten ja miesten sprintti (v), 2. Jussi Niemelä KK-Turistit Parainen 799 4 (21) (219) 8. sijaa), 289 (+1): Sanna Nuutinen 75+73+69+72 (jakaa 48. Hannu Himberg Keilax Turku 1053 6 (20) (181) 15. Antti Helin Rkm-Forssa Forssa 1176 6 (37) (169) 4. Freddy Lyne B28 Parainen 1173 6 (20) (190) 5. Rangaistukset yhteensä: Suomi 3x2=min, Sveitsi 5x2=min. Jari Kauhanen FSB Parainen 695 4 (12) (223) 3. Pekka Nurmi KeiSa Salo 1235 6 (34) (237) 5. sijaa), 285 (–3): Linda Henriksson 74+74+73+64 (jakaa 26. Seppo Virkkunen KK-Turistit Parainen 1281 6 (39) (182) 5. Viesti voitti turnauksen ja jatkaa korkeimmassa A-poolissa seuraavassa turnauksessa la 16.1.2016. Seija Talvi KeiSa Salo 1159 6 (29) (191) 12. Riku Rohkea FSB Parainen 1181 6 (33) (177) 3. Miehet: Ristomatti Hakola, Matti Heikkinen, Sami Jauhojärvi, Martti Jylhä, Iivo Niskanen, Ville Nousiainen, Anssi Pentsinen. Mikko Piippo B28 Parainen 652 4 (16) (173) 4. Yleisöä: 1 731. Asko Määttä FSB Parainen 1287 6 (40) (179) 2. Hergi Vaga FSB Parainen 697 4 (18) (161) 8. 1. Pekka Niilola FSB Parainen 685 4 (14) (186) 11. Espanjan ACB-liiga: Murcia–Gran Canaria 71–75 (34–27) C: Sasu Salin 11/4. 88–84, 80–80 (41–50) H: Petteri Koponen 9/7/3s. Marko Rajala Rkm-Forssa Forssa 1246 6 (40) (202) 3. TAITOLUISTELU Suomen joukkue EM-kilpailuihin Slovakian Bratislavaan 27.– 31. Riku Rohkea FSB Parainen 571 4 (11) (142) Luokka D (3): 1. Halikon koulutaksit Mauri, Jari, Juha, Jarkko, Antti Kiitos Sekalaiset Myytävänä Tapahtumat Halutaan ostaa Kävijäennätyksellisestä syyskaudesta joululahjana kaikille Kylmäuinnin ystäville ilmainen jouluaattoaamun sauna klo 8-10 Kokkilan uimalassa. 13pt. Simo Kiskonen TPS Turku 1214 6 (32) (183) 7. GOLF Maailmanlistat Miehet: 1) Jordan Spieth USA pistekeskiarvo 11,68 (edellisen listan sijoitus 1), 2) Jason Day Australia 11,12 (2), 3) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 10,97 (3), 4) Bubba Watson USA 8,11 (4), 5) Henrik Stenson Ruotsi 7,45 (5), 6) Rickie Fowler USA 7,25 (6), 7) Justin Rose Englanti 7,14 (7), 8) Dustin Johnson USA 6,24 (8), 9) Jim Furyk USA 5,74 (9), 10) Patrick Ried USA 4,71 (10), ...suomalaisia: 170) Mikko Ilonen 1,02 (167), 234) Roope Kakko 0,77 (233), 301) Mikko Korhonen 0,59 (300), 429) Janne Kaske 0,41 (432). sijaa), 293 (+5): Leena Makkonen 70+74+75+74 (jakaa 78. sijaa). minä näen sinut “puutarhayrttinä” tai jonain muuna sellaisena nättinä aromina. Oberstdorf, Saksa, yhdistelmäkilpailut, naisten 5 km (p)+5 km (v), miesten 10 km (p)+10 km (v), 6. Juuso Aitio KK-Turistit Parainen 763 4 (20) (166) 12. Aleksi Rantala TPS Turku 798 4 (20) (157) 9. Joonas Westerlund Lucky Strikers Helsinki 802 4 (22) (166) 3. 1. Tom Teräslehto RäMe Lohja 730 4 (16) (196) 6. tammikuuta: Naiset: Viveca Lindfors. Reetta Neuvonen SalKei Salo 628 4 (14) (142) 3. 1240 Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Malli alapalkin paksuudesta logon ympärillä. Varalla (järjestyksessä): Roman Galay, Matthias Versluis. 1. MA-PE 9-16, LA 9-15, SU 12-16 4 kg kassi Lajikkeet: Zari, Rubinola, Lobo vuosien hyvästä yhteistyöstä. sijaa), 288 (par): Elina Nummenpää 74+68+74+72 (jakaa 41. Kalevi Tuominen Cocktail Salo 835 4 (20) (226) 3. MÄKIHYPPY Suomen joukkue Keski-Euroopan mäkiviikolle: Lauri Asikainen, Ville Larinto, Harri Olli. Ari Palm SalKei Salo 1370 6 (44) (232) 3. 12. Heikki Erjala FSB Parainen 736 4 (20) (202) 5. Viimeinen maaottelu ennen MMkisoja: 22. 5–4 (2–2, 2–2, 0–0, 0–0) F: Aleksander Barkov 0+1 Detroit–Calgary 4–2 (0–0, 3–1, 1–1) C: Karri Rämö 31/34 torjuntaa Chicago–San Jose ja. Jutta Roos TKN Turku 803 6 (12) (125) 8. Sandell hävisi avauskierroksella Jansrudille. entä sinä. YLEISURHEILU 35. Kert Truus GB Helsinki 789 4 (22) (184) 10. Taneli Levo FSB Parainen 1123 6 (30) (211) 11. Veli-Sakari Sihvo Alfa B C Raisio 1129 6 (20) (184) 10. Eero Vasanko HeHa Salo 1155 6 (24) (204) 13. Antero Sorrola KeiSa Salo 1174 6 (28) (215) 10. Päiväarvonta: 9, 12, 13, 15, 17, 19, 24, 27, 29, 33, 35, 37, 46, 49, 50, 56, 60, 63, 64, 67. Jukka Niemelä Cocktail Salo 1204 6 (29) (247) 7. 2. TULOSPÖRSSI KENO Suomen Marcus Sandell (oik.) putosi Alta Badiassa käydyssä parisuurpujottelun maailmancupin osakilpailussa norjalaiselle Kjetil Jansrudille. Arto Lehtovirta SalKei Salo 754 4 (17) (201) 13. Tero Mäkilä Rkm-Forssa Forssa 1030 6 (29) (192) Luokka B (21): 1. Irmeli Koponen TKN Turku 866 6 (8) (162) 7. 1. erä: 15.05 Tino Kessler 0–1. Tervetuloa! www.salonkylmäuimarit.fi Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com Puh. Myriad Pro bold cond. Huonolle ei Sandell hävinnyt, sillä Jansrud voitti lopulta koko kilpailun. Gray Gustafsson B28 Parainen 1104 6 (23) (178) 2. Maalivahtien torjunnat: Veini Vehviläinen Su 6+5+6=17/21, Joren van Pottelberghe Sv 8+9+10=27/30. Myriad Pro bold Myriad Pro regular Myriad Pro bold cond. Hki XXX 742 4 (18) (151) 2. Seppo Savikko KeiSa Salo 1107 6 (22) (190) Luokka C (31): 1. erä: 25.40 Pius Suter (Simon Kindschi) 0–2, 28.03 Kessler (Meier– Fabian Heldner) 0–3, 31.58 Aleksi Saarela 1–3, 35.44 Kessler (Meier) 1–4. Harto Tulinen Rkm-Forssa Forssa 1251 6 (39) (189) 6. Suomi–USA (Lahti). Raimo Toivonen KeiSa Salo 1199 6 (33) (190) 9. 731 6888. Torbjörn Engman B28 Parainen 1159 6 (27) (253) 8. Varalla: Olesia Karmi– Max Lindholm. Oberstdorf, naisten ja miesten sprintti (p), 8. Gran Canaria on ACB-liigassa viidentenä 7 voitolla ja 4 tappiolla. Val di Fiemme, takaa-ajot loppunousuun, naisten ja miesten 9 km (v). Juha Roto KeiSa Salo 1173 6 (30) (141) 9. Puolimaraton: 1) Juho-Kusti Sivosavi Turku, TuWe, 1.44.03, 2) Veikko Sivosavi, Turku, 1.44.04, 3) Tero Lempiäinen, 2.03.18, 4) Juhana Seitz, Vaskio, VPMJ, 2.03.18, 5) Jorma S Tiiri, Loimaa, VSVU, 2.03.33, 5) Andi Mwegerano, Salo, SMC, 3.28.26 Neljännesmaraton: 1) Outi Ylönen, Salo, SCM, 0.56.21, 2) Timo Peltomaa, Karjaa, 0.57.53, 4) Pauli Arbelius, Turenki, 1.08.44, 5) Liisa Arbelius, Turenki, 1.08.44, 5) Teuvo Hietamäki, Raisio, 1.10.15, 6) Essi Lempiäinen, Dorstadt, Saksa 1.12.32, 7) Kaisa Jokinen, Littoinen, 1.12.32, 8) Elina Nieminen, Salo, 1.16.35, 9) Reima Mäkinen, Turku team Raju, 1:18:06, 10) Kauko Harteva, Turku, 1.45.04, 11) Usko Lind, Nurmijärvi, 1.45.04, 12) Sakari Väisänen Loimaa, Oripään Vesa, 1.45.04, 13) Reijo Parkkola, Turku, Valpas, 1.50.12 14) Jarmo Harju, Kaarina, Valpas, 1.50.56, 15) Tuula Karttunen, Uusikaupunki, Valpas, 1.50.56, 16) Veikko Karttunen, Kuopio, 1.50.56. Henry Laine TPS Turku 926 4 (30) (198) 2. Paavo Haukilahti Cocktail Salo 1117 6 (21) (206) 15. 17pt. Sami Wahlberg SB Parainen 532 4 (10) (132) KORIPALLO Suomalaiset eurokentillä: VTB-liiga: BC Himki–TsmokiMinsk ja. Tiina Kalasniemi PeKeTeam Turku 867 6 (9) (165) 6. Linus Boström Jyrä Helsinki 747 4 (23) (165) 14. Virpi Leppälahti HHB Salo 907 6 (10) (145) 5. erä: 57.54 Julius Nättinen (Antti Kalapudas–Kasperi Kapanen) 2–4, 59.59 Kalapudas (Roope Hintz) 3–4 im. Hannu Riihimäki El Pantera Parainen 687 4 (15) (174) 10. Juuso Aitio KK-Turistit Parainen 1201 6 (31) (195) 8. Raimo Palokoski RC Pori 711 4 (17) (188) 7. 1. sijaa), 297 (+9): Marika Voss 73+78+72+74 (jakaa 93. Kalle Huusko RäMe Lohja 1287 6 (33) (192) 4. Markku Rajala HHB Salo 936 6 (20) (142) 4. KEILAILU Salon Keilailuliitto, Hanhivaaran Keilahalli, viikon 51 jaksokilpailu 6 sarjaa Luokka M-A (9 heittäjää): 1