Viikko 21 | N:o 137 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk. Pysy jatkuvasti uutisvirrassa sovelluksen ja SSS.fi:n kanssa. Vain + 2,80€ / kk Salkkari kulkee mukanasi! www.tilaajapalvelija.fi/plus Soita Tilaajapalveluumme p. 1,19 €/päivä KESKIVIIKKO 22.5.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Siellä missä sinäkin Liitä paperilehden tilaukseesi digisisällöt ja luet päivän uutisia missä ja milloin vaan. 02 770 2626 (ma–pe klo 8.15–16) Hyvä päivä alkaa Salkkarilla!
Pohjola-Norden on ollut Suomessa perinteisesti arvostettu ja korkean profiilin kansalaisjärjestö. Tämä on verorahojen väärinkäyttöä, sillä väitän keskustasta löytyvän katuja, jotka vaatisivat uutta pintaa. Itsestään ne eivät mihinkään liiku, eivätkä kasva. Palometsän pasifisti TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Olen itse ostanut puutarhalta kauniit, tuuheat orvokit, viisi maksoi yhteensä saman mitä seurakunta veloittaa yhdestä. Kertoo tosiasiaa Suomen historiasta sota-ajalta ja kahdeksasta luovutetusta juutalaisesta sekä kuinka Mannerhein esti suuremmat luovutukset. Jossain ollaan pölyttäjistä huolissaan, mutta ei täällä. Lammaslaitumille siis betonilampaita susille aiheuttamaan päänvaivaa ja vaikka antamaan hälytys omistajille häijyistä vieraista! Kova kovaa vastaan u u Nyt menee Varhan touhu pellelyksi. Erityisen moitittavaa toiminnasta tekee se, että pohjoismaista yhteistyötä edistävän järjestön rahat ovat peräisin suurelta osin veronmaksajien lompakosta. Järjestön entinen pääsihteeri, kemiöläinen Michael Oksanen tuomittiin huhtikuussa törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen. Niitä nistitään oikein kauhakuormaajaan kytketyllä leikkurilla. Kuvaavaa on, että kansainvälisen yhteistyön toiminta-avustusten listalla Pohjola-Norden nauttii yhä avokätisintä tukea. Häntä odottavat myös muhkeat korvausvaateet. Siinä olisi oiva paikka kiristää valvontaa. Terveyspoliittinen visio on myös ollut kateissa jo parikymmentä vuotta,” totesi terveydenhuollon professori Kristiina Patja Ylellä 2.5. On vaikea uskoa, että tämä olisi ainoa organisaatio, jonka hallinnossa käydään pikemmin näyttäytymässä kuin suorittamassa kansalaisvelvollisuuksia. Amatöörikin tietää, että saunan katon on oltava alhaalla, koska lämpö nousee ylös. Monet siilit ovat joutuneet näiden leikkureiden uhreiksi. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Varha ilmoitti vielä huhtikuun tiedotteessaan päätavoitteekseen yhdenvertaiset palvelut, hyvinvointija terveyserojen kaventamisen sekä kustannusten hillitsemisen. Käyttämättä jääneet rahat saivat maata perniöläisten tilillä viisitoista vuotta ilman että kukaan tuli kyselemään perään. Seuraavaksi tuli harjakone, joka suti mullat nurmikoille. Monen asiantuntijan mukaan perusterveydenhuoltoa on rasittanut rahoitusvaje jo viimeiset 20 vuotta. Yhdistys oli alun perin perustettu järjestämään Perniössä laulukilpailuja. Harvoin, jos koskaan, toimintaa väkisin keskittämällä, viemällä palvelut kauemmas ja paisuttamalla hallintoa, saavutetaan asiakkaan kannalta parempaa tai vaikuttavampaa palvelua. Ei sulkemalla itäisen Salon alueen terveysasemia ja pieniä toimivia hoivakoteja, vaan kuuntelemalla terveydenhoitohenkilöstön omia ratkaisuehdotuksia tarkalla korvalla. Niin alkaa kaupungin niittyjen tasaiseksi vetäminen aivan laitakaupungillakin esim. Jalankulkijoita en ole nähnyt, joskus pyöräilijän. Miksi siis ei kaikille kansalaisille sallittaisi kantaa taskuasetta, jotta voisi suojella itseään ja tarvittaessa ammuskella varoituslaukauksia. Hoitosopimukseeni kuuluu kesäkukat, saa nähdä jatkuuko taso samanlaisena. Ratkaisuksi on tarjottu perusterveydenhuoltoon omalääkärimallia kattavasti mm. Poliitikot toisensa perään ovat käyneet lihottamassa CV:tään ja kiillottamassa kilpeään sen hallituksessa. Kuulosti hienolta, mutta totuus on paljastunut vähitellen karummaksi. Tulevatkohan seuraavaksi pienet vihreät miehet, jotka keräävät irtonaiset multapaakut pois. Kyllä siinä diesel palaa plus muut kulut päälle. ”Poliitikkojen on vaikea myöntää, että uudistukset ovat epäonnistuneet isoista rahallisista panoksista huolimatta. Ja nyt kehitetään järjestelmä, jossa saunaa samaan aikaan kuumennetaan ja jäähdytetään! Ihanan kallista u u Ei voi kuin ihmetellä millaisia raaskuja seurakunta on tänä keväänä orvokkeina haudoille istuttanut. Rahaa ja naftaa palaa, mutta sotku säilyy. Poliisin esitutkintamateriaalista käy ilmi, että Oksasella oli usein tapana vinguttaa Pohjola-Nordenin korttia esimerkiksi Perniön ABC:llä. miten kävi. Viime vuonna sitä enemmän rahaa sai ainoastaan Suomi–Venäjä-seura. Kaikki golfkentäksi u u Betonipuput pihakoristeena saivat ilveksen iskemään hampaansa kiveen. Miehet tuovat kylmää asfalttia, joka sotketaan reikään ja kas kummaa, jonkun ajan kuluttua on sama reikä taas auki. Kristiina Lietzen-Hoikkala Kisko Terveydenhuoltoon apua omin neuvoin Veronmaksajana rohkenen kysyä tätä: Kenen idea on massiivinen Inkerinkadun remontti. Löysää rahaa valtiolta Kavallusvyyhdissä tuomittu Michael Oksanen on Kemiönsaaren entinen valtuutettu. Sama kaiku on askelten, kyllä vaistomme tuntee sen. Harvaa tuntuu enää kiinnostavan vanhuspalveluiden laatu. Eikö auraaja nähnyt, kun nurmikot kuoriutuivat rullalle. Yhtään konsulttia tai saaristoseminaaria ei ole niihin tarvittu. Vuonna 2000 pidetty ensimmäinen Vox Unica ei koskaan saanut jatkoa. Mahtinaisentien urakka halvimman mukaan... Vasa u u Vaaditaanko autoilijoilta liikennemerkkien ymmärtämistä. Toivottavasti tämä kirjoitus herättää keskustelua, eikä vaikenemista salolaiseen tapaan. Vaihtakaa toimittajaa u u Miettikää Sirkkulasta. Optikko ehkä auttaa u u Poliisi Vornanen on sitä mieltä, että hänen huhtikuussa Helsingissä suorittamansa uhkailu ja ammuskelunsa oli perusteltua ja oikein. Tämä kertoo järjestön toimintakulttuurista. Rakennusmestari u u Olipa hyvä dokumentti: Kuoleman lista. Lisäksi tämänhetkisen hallituksen vaatimat lisäkiristykset kurjistavat entisestään vaikeaa tilannetta. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Poliisitalon katutöiden hinta. Kuitteja tai tilityksiä ei kuitenkaan vaadittu. B.W u u Onko vihreästä porukasta tullut sotapuolue. Jos Varhan hyvinvointialuejohtajaa ja järjestämisjohtajaa huolestuttaa eniten yksityisen matkailuyrittäjän mielen pahoittaminen, kertoo se karua kieltä arvostuksesta koko suorittavan tason henkilökuntaa kohtaan. Eipä ole ilmoitus johtanut mihinkään toimenpiteeseen, kun kevyenliikenteen väylä loppuu ja alkaa suojatie, joka on painunut ja sateella on paikassa lätäkkö. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Herrojen palkat niin isot että pitäisi pystyä ostamaan ne itse. Ihan oma lukunsa on ollut rahoitusvaje vanhuspalveluissa, joista ollaan erityisesti kiristämässä resursseja. Pitääkö poliisia pelätä u u Nyt kukat kukkii ja ruoho kasvaa. Pääsihteerikin sai vuosikausia viettää laveaa elämää kenenkään puuttumatta. Ette pety u u Paimion sauna. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Tähän pakettiin kun vielä lisätään hyvinvointialueiden, kuten Varhan, rakentamat monikerroksiset, kankeat ja ennen kaikkea kalliit organisaatiot, niin voiko kukaan odottaakaan mitään menestystarinaa. Ihmettelijä u u Huomio kaikki robottileikkurien omistajat! Huomioikaa, että siilit liikkuvat pihoilla. Annetaan siis siilienkin elää. Tälle vuodelle PohjolaNordenin opetusministeriöltä saama avustus pieneni 70?000 eurolla, mutta ei edelleenkään ole vähäinen. Monia toteuttamiskelpoisia käytänteitä on jo tiedossa runsaasti. Miten näitä valtavia ongelmia voidaan siis ratkaista. Miksi ei tehdä liukupaikkoja. He ovat koko Varhan selkäranka. kuntakeskuksiin, sihteerien palkkaamista lääkäreille, toimivien ja yhteneväisten tietojärjestelmien käyttöönottoa, hyvien esimiestaitojen korostamista sekä kannustimia henkilökunnalle. TOUKOKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 22.5.2024 A ikaa sitten lakkautetun perniöläisen kulttuuriyhdistyksen nimi nousi yllättäen esiin Pohjola-Nordenin laajassa kavallusvyyhdissä (SSS 22.5.). Olen kyseistä katua usein käyttänyt ja pinnaltaan hyväksi todennut. Yhdistys oli lakkauttamassa toimintaansa ja sen piti selvittää tilinsä. Vuohensaarentien viereltä. Neljä kertaa on ollut pakko tehdä hätäjarrutus, koska Tehdaskadun suunnasta on tultu hullunkiilto silmissä. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Kiitos Bio Salo, että otitte esitettäväksi. Se paljastaa kuitenkin olennaisen puutteen järjestökentän valvonnassa. Tämä rasite on peritynyt nyt hyvinvointialueille. Esimerkiksi viime vuonna se sai opetusja kulttuuriministeriöltä 450?000 euron tuen kansainvälisen yhteistyön edistämiseen. Autoja on liikkunut harvakseltaan. Ostetaan ilmapalloja, telttoja ja grillejä. Tämä kaikki on poissa asiakkailta. Terveyskeskuslääkärien mukaan erityisesti hankalat tietojärjestelmät, päällekkäiset kirjaukset sekä turhat lausunnot vievät lääkärien sekä hoitohenkilökunnan työaikaa kohtuuttomasti. Kaiken järjen mukaan Pohjola-Nordenin olisi pitänyt valvoa miten sen tukirahoja käytetään. Rohkenen myös ihmetellä viimeisen lumisateen jälkeen tehtyä kevyenliikenteen väylien aurausta. Aikataulu muutosten toteuttamiseen on kohtuuton ja voi aiheuttaa viime kädessä enemmän kustannuksia kuin kovasti haluttuja säästöjä. Poliisitutkinnan yhteydessä paljastui, että vuonna 2018 Oksanen kääri liiveihinsä reilun tonnin avustusrahoja, jotka Perniön laulukilpailuyhdistys halusi palauttaa Pohjola-Nordenille. Mielenkiintoista on se, että kaikki nämä vastaukset löytyvät useita eri medioita seuraamalla. Kari Laasanen Salo Salolaista kadunpitoa. Alueen entinen käyttö vaatisi niin massiivisen maanvaihdon, jottei syanidi pääse viljelystuotteisiisi. Ihmettelen myös näitä keskustan katureikien paikkauksia. Taannoisen tunneliprojektin pomo kertoi, että heitä oli ehdottomasti kielletty menemästä maanpinnan alapuolelle edes putkien varastoinnin yhteydessä. Kirjoita lyhyesti. Ei ainakaan Meriniitynkadun ja Tehdaskadun risteyksessä. Viime viikon A-talkoissa Ohisalo oli lähettämässä suomalaisia Ukrainan rintamalle. Oksasen satojentuhansien eurojen kavallusvyyhdissä Perniöstä tullut reilu tuhat euroa on mitättömän pieni summa. Hyvät yhteydet politiikkaan edesauttavat tietenkin myös suotuisia rahoitusratkaisuja
Lauri Salminen ei vammansa vuoksi pysty tuottamaan kuin muutamia sanoja. SIVU 12 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Lakkautetun Perniön laulukilpailuyhdistyksen avustusraha joutui osaksi Pohjola-Nordenin entisen pääsihteerin Michael Oksasen laajaa kavallusselkkausta. R I I T T A S A L M I SIVUT 4–5 UUTISET SIVUT 8–9 God saved the Lions Ison-Britannian pelaajat ottivat ilon irti ainoista tässä MMturnauksessa saavuttamistaan sarjapisteistä. Vakavasti vammainen Salminen on käynyt Paimion nepsy-osastolla päivähoidossa jo toistakymmentä vuotta. KESKIVIIKKONA 22. Mikään näistä ei hänen mukaansa ole mahdollinen Laurille. Tiistaina sai, kun Ison-Britannian voitto Itävallasta sinetöi Leijonien jatkamisen torstaiseen MM-puolivälierään. Keikka oli osa Salossa vietettävää Hyvän mielen kulttuuriviikkoa. Laulukilpailu kytkeytyi kavallukseen Paimiolainen Lauri Salminen voi joutua muuttamaan pois kodistaan vasten tahtoaan. SIVU 19. Laulukilpailuyhdistys oli palauttanut käyttämättömän avustuksen takaisin Pohjola-Nordenille, ja Oksanen siirsi rahat omaan käyttöönsä. Salolaisduo Soivakoti kiertää ahkerasti keikoilla muun muassa seudun hoivakodeissa. –?Vaihtoehdoksi meille annettiin vammaisten asumisyksikköön muuttaminen tai päivätoimintaan osallistuminen, Laurin äiti Merja Salminen toteaa. UUTISET 6 Kansalaisopistojen säästöt leikkaavat kurssitarjotinta SOIVAKOTI TAIDETERASSILLA. L E H T I K U V A / A F P / M I C H A L C I Z E K Suomi on hyvin harvoin kaivannut ja vielä harvemmin saanut miesten jääkiekossa apua Isolta-Britannialta. Molemmat opistot vähentävät ensi syksynä opetustunteja. Samu-Markus Pyykkö ja Heikki Laaksonen virittelivät Plazan Taideterassilla yhteislaulua. Someroopiston menetys on 34 000 euroa. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi VÄHEMMÄN TARJONTAA. Somerolla ja Koskella toimiva Somero-opisto pitää kiinni nykyisestä määrästä kursseja, mutta kurssimaksuja korotetaan. Vieressä äiti Merja Salminen. Valtionosuuksien leikkaus vie Salon kansalaisopistolta 75 000 euroa ja Paimion opistolta 35 000 euroa. Nyt perhe on kuitenkin saanut lyhyellä varoitusajalla kuulla, ettei Laurin päivähoito enää jatku Paimiossa, koska hän vie yhden laitospaikan kokonaan vaikka viettääkin yöt kotona. Pois omasta kodista. Kansallislaulu God save the Queen kuulostikin monelle suomalaiselle poikkeuksellisen hyvältä. MAKSUT NOUSEVAT
Tuki piti palauttaa kulttuurirahastolle. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Laulukilpailuyhdistyksen hallituksen entinen jäsen Antero Järvinen kuului yhdistykseen, kun yhteistyö Pohjola-Nordenin kanssa alkoi. – Ehdimme tehdä painotuotteita ja kutsukirjeitä, joita lähetettiin taideyliopistoihin ympäri Eurooppaa. – En muista aivan tarkkaan, mi”Ihmettelimme, ettei kukaan ollut koskaan kysynyt tällaisen rahan perään.” Salolaisyhdistys joutui mukaan valtavaan kavallusvyyhtiin Baritoni Markus Nieminen voitti Vox Unican vuonna 2000. K U V A T : T S A R K I S T O / A N T T I L A I T I N E N Vox Unica-laulukilpailun finalistien harjoittelupaikkana toimi Turun konserttitalo. Perustamisvuotena 2000 järjestetty yksinlaulukilpailu Vox Unica tuotti runsaan 5?000 euron tappion. Pienimuotoisia konsertteja yhdistys järjesti ainakin vielä vuonna 2004, mutta varsinainen toiminta loppui vuonna 2005. Perniöläistä Ossi Härmälää pyydettiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2017. Tässä vaiheessa saimme yhdistyksen tukijoukkoihin kansalaisjärjestö Pohjola-Nordenin, jolla oli yhteyksiä kulttuurirahasto Nordisk Kulturfondiin. Samoihin aikoihin laulukilpailuyhdistys oli saanut myös Pohjola-Nordenilta 2?000 euron avustusrahan Vox Unica Nordican hakuprosessia varten. Jonkinlaista tahtoa kilpailujen ja konserttien järjestämiseen vielä oli, koska yhdistyksen hallitus vaihtui muutamaan otteeseen vuosien varrella. Siihen kului useampi satanen, jotka otettiin Pohjola-Nordenin avustuksesta. Nordisk Kulturfondin avustus ei kuitenkaan riittänyt suuren laulukilpailun järjestämiseen, eikä yhdistys saanut sille kaavailtua EUtukea. Vox Unica Nordicaa ei koskaan järjestetty. SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi Perniöläinen yhdistys joutui osaksi kuusivuotista kavallusvyyhtiä. Lakkauttamisen yhteydessä yhdistys maksoi käyttämättömiä avustuksia tilille, josta Oksanen siirsi rahat omaan käyttöönsä. Yhdistyksellä oli jo alkumetreillä taloudellisia vaikeuksia. Tahtoa ja uskoa ei kuitenkaan yhdistyksen hallituksesta puuttunut, sillä yhdistys järjesti kolme uutta konserttia. Konserttien sponsoreiden ja pääsylipputulojen turvin toiminta jatkui. Pohjoismaista yhteistyötä edistävän Pohjola-Nordenin pääsihteerinä toiminut Kemiönsaaren entinen kunnanvaltuutettu Michael Oksanen kavalsi järjestön varoja yli 320?000 euroa. Laulukilpailu päätettiin siirtää vuoteen 2005, mutta Nordisk Kulturfond ei suostunut siirtoon. – Meillä oli ongelmia EU-rahoituksen kanssa, koska talkootunteja ei yllättäen hyväksytty tapahtuman kustannuksiin, muistelee Järvinen. Myöhäiselle avustuksen palautusajankohdalle on selitys, joka kytkeytyy yhdistyksen alkuvuosiin. Summaa ei Järvisen mukaan palautettu, koska laulukilpailuyhdistyksen toimintaa oli tarkoitus jatkaa. Tietoni koko tapauksesta päättyvät viimeisiin aktiivivuosiin. Yhdistyksen kassaan jäi reilut 1200 euroa käyttämätöntä avustusta. Perniön laulukilpailuyhdistys sai vuonna 2003 Pohjola-Nordenilta avustusrahan, jonka se palautti vasta vuonna 2018. Nordisk Kulturfond myönsi Perniön laulukilpailuyhdistykselle 20?000 euron avustuksen kansainvälisen laulukilpailun Vox Unica Nordican järjestämistä varten vuonna 2003. Pohjola-Norden ei kysellyt käyttämättömän avustuksen perään. Yhdistyksen vuoden 2004 tuloslaskelmasta käy ilmi, että laulukilpailuyhdistys käytti PohjolaNordenin avustusrahasta vajaat 800 euroa painotuotteisiin. TOUKOKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Erikoista tapauksessa oli poliisin esitutkintapöytäkirjan maininta käyttämättömän avustuksen palautusajankohdasta. – Vetäydyin itsekin yhdistystoiminnasta omien työkiireideni vuoksi. ”Olimme Oksasen kanssa tekemisissä lakkautuksen yhteydessä.” Entinen sihteeri Marjukka Härmälä ”Tarkoituksena oli järjestää vielä uusia laulukilpailuja.” Entinen puheenjohtaja Ossi Härmälä. Vyyhtiin ajautui mukaan Perniön laulukilpailuyhdistys, joka lakkautettiin kuusi vuotta sitten. – Perniöläisen Karita Mattilan menestyksestä intoutuneina halusimme sitkeästi tuoda lahjakkaita laulajia esiin. Kilpailuun ehti ilmoittautua laulajia Islannista asti
Miten olisimme ikinä voineet arvata, että asianmukaiseen tilinumeroon pyydetty summa päätyy mukaan kavallusvyyhtiin. –?Hallitus muuttaa nyt työmarkkinatoiminnan rakenteita kovalla kiireellä ja ilman yhteisymmärrystä työmarkkinaosapuolten kanssa. Sosiaalija terveysministeriön (STM) mukaan esityksessä ehdotetaan muutoksia lainsäädäntöön, joka koskee terveydenhuollon ympärivuorokautista päivystystä ja leikkaustoimintaa. STT | Emmi Tilvis Hallituksen esitys sairaalaja päivystysverkon karsimisesta lähtee lausuntokierrokselle. Somerontien asvaltointityöt siirtyivät elokuulle Somerontien asvaltointityöt siirtyivät loppukesään. Urakoitsijana kohteessa toimii Asfalttikallio. Hyvinvointialueella voisi tulevaisuudessa olla yksi yliopistollinen sairaala tai keskussairaala, jossa on väestölle avointa ja sairaalan toiminnan varmistavaa monierikoisalaista ympärivuorokautista päivystystä ja jossa voi toteuttaa ympärivuorokautista leikkaussalivalmiutta edellyttävää kirurgista toimintaa. Ossi Härmälä ja yhdistyksen silloinen rahastonhoitaja ottivat yhteyttä Pohjola-Nordeniin. Kun hallituksen jäsenet kävivät yhdistyksen kirjanpitoa läpi, ilmeni Pohjola-Nordenin käyttämätön avustusraha vuodelta 2003. Marjukka Härmälä pohtii. Varsinaisesta työn viivästymisestä ei ole kyse, sillä Ahokkaan mukaan urakoitsijalla on urakkaaikaa syyskuun loppuun asti. Asfalttikallio hoitaa teiden päällystämisiä maanlaajuisesti. uu u Miltei puolen miljoonan potissa on mukana Perniön laulukilpailuyhdistyksen palauttama 1223,05 euron avustussumma. Löfgren sanoi kiitospuheessaan, että hänen tavoitteenaan uudella kaudella se, että Akava on tulevaisuudessa työelämäuudistusten suunnannäyttäjä ja työmarkkinoiden edelläkävijä. Urakoitsijalla on kesä ja syksy aikaa tehdä työnsä valmiiksi, Ahokas sanoo. Päivystysten karsiminen lähti lausuntokierrokselle Salossa voisi tulevaisuudessa tehdä vain päiväkirurgiaa. Silloisen STM:n tiedotteen mukaan sairaaloiden ja päivystysten muutoksilla haetaan 26,3 miljoonan euron säästöä vuodesta 2026 alkaen. SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi Somerontien asvaltointityöt ovat siirtyneet alustavasta kevään aikataulustaan loppukesään. Uudellamaalla Hus-yhtymä voisi päättää ylläpitää tällaisia sairaaloita muillakin paikkakunnilla kuin vain Helsingissä. Ihmettelimme, ettei kukaan ollut koskaan kysynyt tällaisen rahan perään. – Suostuin sihteeriksi yhdistykseen vain voidakseni auttaa lakkauttamiseen liittyvissä paperitöissä, toteaa Marjukka Härmälä. Lausuntokierros päättyy 1. Hallitus päätti sairaalaja päivystysverkon tulevaisuudesta huhtikuun kehysriihessä. Ajankohdat voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla. Tieosuudella on päällystevaurioiden vuoksi edelleen käytössä talvinopeusrajoitus 80 kilometriä tunnissa. Laissa säädettäisiin, että tällaista päivystystä voisi ylläpitää Ivalossa, Kemissä, Kuusamossa, Savonlinnassa, Pietarsaaressa ja Raaseporissa, jos asiasta sovitaan yhteistyöalueen yhteistyösopimuksessa ja muut edellytykset täyttyvät. Palkansaajien työelämätavoitteet ovat jääneet nykypolitiikassa pitkälti paitsioon, hän sanoi. Kuusi vuotta myöhemmin Härmälät yllättyivät kuullessaan, että Michael Oksanen oli kavaltanut laulukilpailuyhdistyksen palauttaman avustusrahan. S S S A R K I S T O / A N N A K O R P I A H O Huonokuntoisella tieosuudella on yhä kahdeksankympin rajoitus. – Olimme Oksasen kanssa tekemisissä vasta yhdistyksen lakkauttamisen yhteydessä. Maria Löfgren jatkaa Akavan puheenjohtajana. – Se oli yllätys kaikille. Ympärivuorokautiset päivystykset lakkaisivat Iisalmessa, Jämsässä, Kouvolassa, Raahessa ja Varkaudessa. Hänen mukaansa vaalikausittain vaihteleva työmarkkinapolitiikka lisäisi epävarmuutta samalla, kun talouspolitiikassa peräänkuulutetaan pitkäjänteisyyttä. Vuoden aikana Härmälälle kävi selväksi, ettei yhdistys tulisi enää jatkamaan toimintaansa. Esimerkiksi henkilöstöä pitää olla riittävästi. Maksoimme sen ja olimme iloisia, että homma on nyt selvä, Ossi Härmälä kertoo. Puheenjohtajan kausi on nelivuotinen. –?Asvaltointien aikataulut elävät kesän aikana eri syistä. uu u Oksanen tuomittiin huhtikuussa kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun törkeästä kavalluksesta. STM:n tiedotteen mukaan esityksellä pyritään turvaamaan henkilöstön ja erityisosaamisen riittävyyttä eri sairaaloihin ja muihin palveluihin keskittämällä vaativinta toimintaa yliopistollisiin sairaaloihin ja keskussairaaloihin. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat OKSASEN TUOMIO Lähes puolen miljoonan velka uu u Michael Oksasen tuomion yhteydessä häntä on vaadittu maksamaan PohjolaNordenille ja sen tukisäätiöille korvauksia yli 480?000 euron edestä. Minulla ei ollut muuta kytköstä lauluharrastukseen kuin lähinnä se, että kuuntelen mielelläni musiikkia. Tarkoituksena oli järjestää vielä uusia laulukilpailuja, kertoo Härmälä. Varsinais-Suomen ely-keskus kertoi huhtikuussa alustavassa arviossaan, että Somerontien alkupää oli tarkoitus päällystää uudelleen viikolla 19 eli kaksi viikkoa sitten. heinäkuuta. Salossa, Savonlinnassa, Valkeakoskella, Kemissä ja Oulaisissa sijaitsevissa sairaaloissa voisi edelleen tehdä päiväkirurgisia leikkauksia, mutta ei raskaampaa, ympärivuorokautista leikkaussalivalmiutta edellyttäviä leikkauksia. tä varten juuri minut siihen hommaan kysyttiin. Hallituksen jäsenet olivat helpottuneita, että haamuyhdistyksen lopetus saatiin viimein selväksi. Vastaehdokkaita ei ollut. Päällyste uusitaan, koska nykyinen asvaltti on päässyt huonoon kuntoon. Päällystetyöt koskevat kantatiellä 52 Mäenalantien ja Kaivolantien välistä tieosuutta 2,9 kilometrin matkalla. Ely-keskuksen päällysteinsinööri Tero Ahokas kertoi tiistaina, että aikataulu on siirtynyt elokuulle. STT | Simu Perälä Akavan liittokokous valitsi Maria Löfgrenin tiistaina jatkokaudelle Akavan puheenjohtajana yksimielisellä päätöksellä. Yhdistystä ei voinut lakkauttaa ennen kuin käyttämätön avustus oli maksettu takaisin ja tilit tyhjennetty. Hän puhui vaimolleen Marjukka Härmälälle yhdistyksen purkamisaikeista. KESKIVIIKKONA 22. – Hiljattain valittu pääsihteeri Michael Oksanen ilmoitti tilinumeron, johon avustus tulisi maksaa. Avustuksen palauttamisen jälkeen yhdistyksen tilille jäi yli 400 euron summa, jonka yhdistys antoi stipendeiksi Perniön yhteiskoululle
S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N MAKSUJA JA TAKSOJA Somerolla korotuksia uu u Kansalaisopistot perivät perusmaksuja, erityiskurssimaksuja sekä erillisiä maksuja opetustuntien mukaan. uu u Somero-opistossa perusmaksu on tällä hetkellä 12,50 euroa. Salossa ja Paimiossa vähennetään tunteja, Somero korottaa maksuja. Salon opetuslautakunta päättää ensi lukuvuoden tunneista kesäkuussa. A R K I S T O S O M E R O L E H T I / M E R J A R Y H T Ä Salon kansalaisopisto vähentää ensi syksynä opetusta valtionosuuksien leikkauksen seurauksena. Tämä on 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Somero-opisto järjestää opetusta myös Koskella. Opiston rehtori Merja Sillanpää kertoo, että opetusta annetaan Somerolla ja Koskella yhteensä 5 000 tuntia. Kurssimaksut aiotaan pitää Salossa ennallaan. Salossa leikkaus huomioidaan opetustuntien tarjonnassa. Kansalaisopiston rehtori Päivi Pölönen kertoo, että leikkaus merkitsee tunneissa 1?684 opetustuntia. Perusmaksun jälkeen kurssi maksaa Somerolla ensi syksynä 0,50 euroa per oppitunti tavallisten kurssien osalta ja 1 euron tunnilta erikoiskurssien osalta. Paimion opiston rehtori Satu Lehtisalo kertoo, että maksuja korotettiin viime syksynä. – Valtionosuuden leikkaus merkitsisi opetuksen vähentämistä 5?300 tunnista noin 4?500 tuntiin. Paimiossa ei koroteta kurssimaksuja, vaikka opiston valtionosuudet laskevat tänä vuonna 35 000 eurolla. Salon kansalaisopistossa valtion tuki vähenee runsaalla 75?000 eurolla, mikä on reilut kolme prosenttia opiston menoista. Somerolla valtionosuuden leikkaus merkitsee runsaan 34?000 euron leikkausta opiston tuloihin, mikä on tunneissa 434. Somerolla korotetaan kansalaisopiston maksuja valtion leikkausten seurauksena. – Järjestämme myös entistä enemmän etäkursseja yhteistyössä muiden opistojen kanssa, jolloin kurssien kustannuksia saadaan jaettua eri opistojen kesken, Lehtisalo huomauttaa. Sivistyslautakunta päätti tiistain kokouksessaan korottaa kurssimaksuja. – Haluamme taata sen, että lasten ja nuorten osallistuminen opetukseen on mahdollista jatkossakin. Pölönen pitää leikkauksia valitettavana mutta korostaa, että Salon kansalaisopiston syksyn tarjonta on edelleen monipuolinen. Valtio leikkaa kansalaisopistojen saamaa tukea. Opetustuntien määrää vähennetään sen sijaan ensi lukuvuonna 200 tunnilla. –?Somerolla kansalaisopiston kurssihinnat ovat olleet perinteisesti erittäin alhaiset eikä hintoja ole nostettu moneen vuoteen, Someron sivistysjohtaja Minna MäkeläRönnholm perustelee korotusta. TOUKOKUUTA 2024 SSS | Päivi Malin paivi.malin@sss.fi Salon seudun kansalaisopistot valmistelevat syksyn ohjelmaa säästöpaineiden alla. – Opetusta annetaan tänä lukuvuonna 5?000 tuntia ja sama tuntimäärä on suunnitteilla myös ensi syksyksi, Somero-opiston rehtori Merja Sillanpää kertoo. Maksu nousee ensi syksynä 15 euroon. –?Korotimme maksuja syksyllä 2023, joten tällä hetkellä ei suunnitella maksujen korottamista, Pölönen toteaa. Maksuun tulee siten 20 prosentin korotus. Meillä on ollut aina enemmän tunteja kuin ne, joihin on saatu valtionosuutta, Pölönen huomauttaa. Kuvassa opiston opiskelijoiden töitä kevään näyttelyssä Salon kirjastossa. –?Valtionosuuden leikkauksen takia kursseja on tarjolla syksyllä runsaat 1?000 tuntia viime syksyä vähemmän. –?Valinnan varaa on edelleen runsaasti eli lähes 8500 tuntia ja 350 kurssia. Opiston kurssimaksuja sen sijaan korotetaan monen vuoden tauon jälkeen. Paimiossa pyritään lisäämään tuloja nostamalla joidenkin kurssien osallistujien minimimäärä 7:stä 10:een. Korotukset eivät koske lasten kursseja. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. ”Valtionosuuden leikkauksen takia kursseja on tarjolla syksyllä 1?000 tuntia viime syksyä vähemmän.” Salon kansalaisopiston rehtori Päivi Pölönen ”Somerolla kansalaisopiston kurssihinnat ovat olleet perinteisesti erittäin alhaiset.” Someron sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm. Valtion leikkaukset iskevät myös kansalaisopistoihin Somero-opisto tarjoaa ensi lukuvuonna saman määrän opetusta kuin ennenkin. Tämä on yli 300 tuntia enemmän kuin edellisen syksyn toteutuma oli. Monet lapsiperheet ovat joutuneet parin viime vuoden aikana taloudellisten haasteiden keskelle ja jotkut nuoret ovat joutuneet lopettamaan harrastuksensa taloudellisista syistä, Mäkelä-Rönnholm huomauttaa. Erikoiskurssien tuntihinta nousee puolestaan 0,90 eurosta yhteen euroon. uu u Salon kansalaisopiston perusmaksu on 22 euroa ja normaalin opetustunnin maksu 0,70 per oppitunti. Tällainen pudotus vaarantaisi kuitenkin koko pienen opiston olemassaolon, Lehtisalo huomauttaa. Kurssien perusmaksu nousee Somero-opistossa 12,50 eurosta 15 euroon. Leikkausten jälkeen valtionosuustuntien määrä on 2?890, mutta opistolla on opetusta huomattavasti enemmän
ympäri vuoden ark. P. 020 7305160 RAISIO Piriläntie 2 Puh. 2 kpl/talous Paljon erilaisia! 5 90 KPL (8,90) Paljon eri värejä ø 11 cm muoviruukku ø 11 cm muoviruukku ø 12 cm muoviruukku 10 ,3 KPL 10 ,3 KPL 5 90 KPL. sisä 02 65113500, ulko 0409006350 Ajankohtaista nyt ruukkuun aitaan aidanteeksi yksittäin Taimet myydään paakkutaimina (verkotettu multapaakku) 7 90 KPL (13,90) 9 90 KPL (15,90) Kartiotuija myyntikoko 100-120 cm Ihanat värikkäät tähtisilmät Timanttituija myyntikoko 100+ cm Valkoiset marketat Erä havuja Ruukkuneilikat Astiataimi, max. 8,90 € Musta-, valkoja viherherukat sekä puutarhavadelmat 10,90 € Pensasmustikat 16,90 € Tyrnit 19,90 € 8 90 KPL alkaen Astiataimi, max. 9-20, la-su 9-18 Seuraa kukkatalo.fi, Facebook, Instagram,TikTok SALO Rauhalinnankaari 4. asti. 4 Puh. 02 4389977 Tarjoukset voimassa 27.5. tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää Av. 2 kpl/talous 8 90 KPL (17,50) 6 90 KPL (13,90) Erä kärhöjä Clematis Ulkomyynnistä runsas valikoima kotimaisia taimia Erä monivuotisia alppiruusuja Laakakataja Andorra Compacta, sinikatajat Blue Star ja Holger tai pallotuija Danica Pitkäaikaista kukintaa aurinkoon ja paahteeseen Kotimaiset taimet! Punaherukat alk. KESKIVIIKKONA 22. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 KUKKATALO Kotimaisia ruukkukasveja ja puutarhakauppaa jo 30 vuoden ajan KAARINA Hallimestarink
uu u Edunvalvojaa ei kuitenkaan tarvita, jos kehitysvammaisen henkilön asiat tulevat muulla tavoin, esimerkiksi läheisten tuella henkilön edun mukaisesti hoidettua. Lääkäri kertoi meille jälkikäteen, että aloite edunvalvonnan hakemiseksi oli lähtöisin vammaispalveluista. Tilanne on nyt muuttumassa. Kotona ja hoitopaikassa on erikoispatja, joka ilmoittaa mahdollisesta unen aikaisesta epilepsiakohtauksesta. Minulle on jäänyt sellainen tunne, että Lauri yritetään saada sinne [laitokseen] kokonaan asumaan ajamalla meidät nurkkaan, jolloin hänestä saataisiin enemmän rahaa, Merja Salminen epäilee. Lauri viihtyy kodissa, jossa hän on asunut toistakymmentä vuotta ja ilmaisee kysyttäessä selkeästi, ettei halua muuttaa pois kotoaan. Toisinaan hän ei kuitenkaan ilmaise kipuja, vaikka sellaisia olisi, äiti kertoo. ”Haluamme pitää Laurista hyvää huolta ja olla läsnä hänen hoidossaan.” Merja Salminen. Olemme miettineet, että joskus se tilanne tulee eteen, mutta se ei todellakaan tule sillä tavalla, että joku toinen määrää, vaan se on silloin, kun me emme enää jaksa. Lauri Salminen on käynyt Paimion nepsy-osastolla päivähoidossa jo toistakymmentä vuotta. uu u Suomen perusoikeusjärjestelmä ei hyväksy laitosvaltaa. Pääosa ravinnosta tiputetaan mahaan asennetun peg-napin kautta. Hakuprosessi selvisi heille vahingossa. – Mies nostaa hänet kuin pikkuvauvan vessatuoliin, sänkyyn ja pyörätuoliin. Jokaisella ihmisellä on itsemääräämisoikeus. Perhe ei luovuta taistelutta. Ellei sopivaa läheistä henkilöä löydy, tehtävään määrätään yleinen edunvalvoja. uu u Edunvalvoja on tarpeen silloin, kun (kehitys)vamma tai sairaus vaikuttaa henkilön ymmärrysja päätöksentekokykyyn siten, että asioiden hoito ei onnistu ilman tukea tai jos henkilö toimillaan vahingoittaa omaa etuaan. Lauri ei pysty itse osallistumaan siirtymiin, joten hänet pitää nostaa esimerkiksi wc-apuvälineeseen ja sänkyyn. Sängyn päädyssä on monitori, joka ilmoittaa suoraan Tyksiin, mikäli tahdistimessa havaitaan poikkeuksia. Vammaisten henkilöiden toimintarajoitteet, kuten Laurinkin, saattavat kuitenkin rajoittaa heidän mahdollisuuttaan käyttää itsemääräämisoikeuttaan. Lisäksi Laurilla on kystofix, jonka kautta virtsa tulee. Monivammainen Lauri Salminen syntyi keskosena aivonesteenkiertohäiriön kanssa ja hänellä on lisäksi liuta vaativia liitännäissairauksia, kuten epilepsia ja sydänvika, jonka vuoksi hänelle on asennettu sydämentahdistin. –?Lauri on kuulemma osaston aurinko, äiti kertoo. Verenpaine mitataan kaksi kertaa päivässä. –?Hän ei halua muuttaa kotoa pois. Peg-letkun ja suun kautta saadun nesteen määrän lisäksi seurataan poistuvan nesteen määrää. Päivittäisiin hoitotoimenpiteisiin kuuluu kiputilojen lääkitsemisen lisäksi muun muassa päähän asennetun suntin tarkistaminen. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Nyt perhe on kuitenkin Merja Salmisen mukaan saanut lyhyellä varoitusajalla kuulla, ettei Laurin päivähoito enää jatku Paimiossa, koska hän vie yhden laitospaikan kokonaan vaikka viettääkin yöt kotona. –?Laurilla on sellaisia kiputiloja, joissa hän huutaa suoraa huutoa. Turun Sanomat on nähnyt aiheeseen liittyvän päätöksen, mutta ei varsinaista hakemusta, koska perhe ei ikinä saanut sitä. Merja Salminen ei ole enää vuosiin pystynyt nostamaan 60-kiloista poikaansa olkapääkipujen vuoksi. En ymmärrä ollenkaan tätä toimintaa. hitysvammaalan tukija osaamiskeskus] olisi valtuudet päättää Laurin elämästä. uu u Useimmiten edunvalvojaksi määrätään läheinen sukulainen tai henkilölle muuten läheinen henkilö. –?Palkkasimme asianajajan, koska pelkäsimme, että Lauri vietäisiin edunvalvonnan kautta väkisin laitoshoitoon. –?Vaihtoehdoksi meille annettiin vammaisten asumisyksikköön muuttaminen tai päivätoimintaan osallistuminen, Merja Salminen toteaa. Työskentelyn on mahdollistanut sairaanhoidollinen päivähoito Kehitysvammalääketieteellisessä hoito, tutkimusja kuntoutusyksikössä (KTO) Paimiossa. Mikään näistä ei hänen mukaansa ole mahdollinen Laurille. Huumorintajuinen mies asuu kotona äitinsä Merja Salmisen sekä tämän puolison Mika Salmisen kanssa, joka on Laurille kuin isä. Perheen luottamusta systeemiin on kolhaissut tieto siitä, että Laurin hoitopaikka Paimiossa on äidin mukaan hakenut Laurin edunvalvontaa vuonna 2021. –?Lauri ei ole mikään tyhmä, hän on erittäin fiksu ja ymmärtää asian. Viikonloppuna on onneksi edessä autoreissu isomummin luokse. TOUKOKUUTA 2024 SSS/TS | Ella Airas-Salminen Paimiolainen Lauri Salminen, 37, katselee ikkunasta ulos, josko siellä näkyisi autoja. Kotona ja tutussa hoitopaikassa kivut huomataan silti ja pahimpia kipuja lääkitään opiaattijohdannaisilla lääkkeillä. –?Haluamme pitää Laurista hyvää huolta ja olla läsnä hänen hoidossaan. uu u Itsemääräämisoikeus on perusja ihmisoikeus, josta säädetään perustuslaissa, YK:n vammaissopimuksessa ja kehitysvammalaissa. Silloinkin, kun hän on intervallihoidossa, olen sanonut, että minulle saa soittaa 24/7, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, Merja Salminen toteaa. Edunvalvonta on viimesijainen keino hoitaa ihmisen asioita. uu u Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on erityisen tärkeää silloin, kun toteutetaan asumisen tukeen liittyviä palveluja. Fysioterapeutti on lähiaikoina tulossa arvioimaan perheen apuvälineiden tarvetta kotiin. Vanhemmat ovat pystyneet käymään töissä, vaikka Lauri asuu kotona. Intohimoinen autoilija kun ei pysty lonkkavian vuoksi istumaan autossa niin kauan kuin haluaisi. Jos hän olisi täysin ymmärtämätön, päätös asumisesta jäisi meille. Ajoittaisen yöllä valvomisen vuoksi hän nukkuu välillä päiväunet. Lain mukaan vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta pitää kunnioittaa erityisesti silloin, kun toteutetaan asumisen tukeen liittyviä palveluja. Lauri Salmisen oma tahto ei riitä TÄSTÄ ON KYSE Itsemääräämisoikeus uu u Jokaisella on itsemääräämisoikeus. Vammaisten päiväaikainen toiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti sellaisille vaikeasti vammaisille henkilöille, jotka eivät tarvitse päivän aikana sairaanhoidollisia toimenpiteitä. uu u Vammaisella henkilöllä on oikeus määrätä omasta elämästään ja oikeus tehdä itseään koskevia päätöksiä. Sen löysä tai liian kova tuntuma voi kertoa aivopaineen noususta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei laitoksilla ole oikeutta ryhtyä vammaisten henkilöiden edunvalvojiksi. Sairaanhoitajien ammateista on ollut hyötyä Merjalle ja Mikalle Laurin hoitamisessa. Asia ratkesi perheen hyväksi. Niiden katselu oman kodin ikkunasta auttaa taltuttamaan autoiluintoa. Se, että henkilö on palveluiden piirissä, ei oikeuta päättämään asioista hänen puolestaan. Laskelmat päivähoitopaikan lopettamisesta perustuvat äidille kerrotun tiedon mukaan konsulttifirman arvioon. –?Laurista tehtiin laaja edunvalvontahakemus, jotta KTO:lla [KePaimiolaismies joutuu muuttamaan pois kodistaan. Lähteet: Valvira, Kehitysvammaisten tukiliitto 37-vuotias Lauri Salminen rakastaa autoja
TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 KOTISEUDUN KUULUMISIA julkaistaan Salon Seudun Sanomissa tiistaisin 28.5. Merja Salminen ei kertomansa mukaan ole saanut vielä Varhalta vastausta vaateisiinsa Laurin kotona asumisen mahdollistamisesta. Epäilty on kuulusteluissa tunnustanut murhan yritykset ja kertonut, että hänen tarkoituksensa oli puukottaa useita ihmisiä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Kosunen tiedotteessa. Rikosten ei epäillä liittyvän mihinkään tiettyyn kansanryhmään, vähemmistöihin tai muihin valikoituihin ryhmittymiin, vaan uhrit valikoituivat sattumalta, sanoo rikoskomisario Kosunen. Taistelu lapsensa oikeuksista ei ole vierasta Merja Salmiselle. Sen lisäksi hän on perustanut Palava sydän -nimisen kansanliikkeen, jonka tavoitteena on parantaa omaishoitajien asemaa Suomessa. Kisko 13.8. Kuusjoki 9.7. Halikko 6.8. Kiikala 4.6. Muurla K U V A T : T S / R I I T T A S A L M I Epävarmuus kalvaa perhettä, koska aikaa Laurin kotona asumisen puolesta taisteluun on vain kesäkuun loppuun asti. Tätä toimintamallia vasten peilaten Varhassa on liian vähän asumisyksikköjä, koska alueella on vielä Hietalan mukaan tilanne, jossa laitoshoidossa asuu pitkäaikaisesti kehitysvammaisia asiakkaita. Rikoksista epäilty noin 50-vuotias mies on vangittuna. Laurin elämän aikana äiti on muun muassa saanut kumottua poikansa elvytyskiellon, joka Laurille asetettiin vastoin vanhempien tahtoa. Monesti perheellä on omaishoidon tuki ja omaishoidon vapaapäivät käytettävissä. ”Tavoitteena on ollut jo pitkään laitoshoidon lakkauttaminen täysin.” Vammaispalvelujohtaja Sari Hietala Turun Pernossa kahden ihmisen puukotuksesta epäilty mies on tunnustanut teon, kertoo LounaisSuomen poliisi tiedotteessa. Merja Salminen kertoo kommunikoineensa Varhan vammaispalveluiden sosiaalityöntekijän lisäksi Varhan johdon kanssa asian edistämiseksi. Juttusarjan oheen varaamme tilaa alueen yritysten ja toimijoiden mainoksille. –?Epäilty on kertonut kokeneensa pitkäaikaista henkilökohtaista vihaa, joka ei ole kohdistunut kehenkään tai mihinkään tiettyyn tahoon. 02 7702 216 Virve Ruissalo p. Hänen mukaansa toimintarajoitteiden vuoksi on välillä työlästä saada selvillä, mikä kehitysvammaisen henkilön oma tahto asumisesta on eikä sitä aina saada selville. Poliisin mukaan puukotuksista epäilty on kertonut käyttäneensä päihdyttäviä aineita ennen tekoaan. –?Tavoitteena on ollut jo pitkään laitoshoidon lakkauttaminen täysin. Tilanteessa kahta aikuista miestä lyötiin teräaseella kaulaan. Koski Tl 23.7. Pertteli 2.7. Poliisin saapuessa paikalle vammoja oli uhrien lisäksi teosta epäillyllä miehellä, joka oli poliisin mukaan puukottanut myös itseään vakavasti. 02 7702 212 Pia Peltola p. –?Tuen muoto riippuu palvelutarpeesta. (STT) Turun Pernon puukotuksista epäilty tunnusti teon poliisille Mies kertoi, että hänen tarkoituksenaan oli puukottaa useita ihmisiä.. Särkisalo 25.6. – 20.8. Tästä syystä rikosnimikkeet on muutettu. 02 7702 215 Mika Salko p. Kemiönsaari 18.6. Tukipalveluna voi olla sen lisäksi muitakin hoitojaksoja joko intervallihoitona tai kotona annettuna palveluna, Hietala luettelee esimerkkejä. Marttila 30.7. –?Silloin kuullaan henkilöä hyvin tuntevia tahoja. Poliisin mukaan puukotusten uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti ja yllättäen. Myös henkilökohtaista apua ja kotihoidon palveluita on saatavilla kotiin asumisen tueksi. 02 7702 218 etunimi.sukunimi@sss.fi KIIKALA 28.5. Meillä on nyt mittavat suunnitelmat siitä, miten saamme asumispalveluita vahvistettua niin, että laitoksista voidaan muuttaa pois. Kukaan vammoja saaneista ei ole enää hengenvaarassa. –?Meillä on ensisijainen velvollisuus kuunnella asiakkaiden toiveita siitä, miten he haluavat asua. Laitoshoidon sairaalamaisesta vuodeosastomaisesta asumisesta tähdätään valtakunnallisesti kodinomaiseen asumiseen, jossa asiakkaalla on mahdollista itse sisustaa ympäristö. Perniö 16.7. Suomusjärvi 20.8. Veriteot tapahtuivat Turun Hyrköistentiellä palvelukeskuksen luona noin kaksi viikkoa sitten. –?Tässä peräänkuulutetaan nyt tahtotilaa, sillä niin sairas kuin hän onkin, pitää hänen saada tuntea olonsa turvalliseksi ja luottavaiseksi. Hän on myös tehnyt valituksen Aluehallintovirastoon Varhan päätöksestä lopettaa Laurin päivähoito. Somero 11.6. KESKIVIIKKONA 22. Hän ei ole aiemmin ollut epäiltynä väkivaltarikoksista. Mikäli täysi-ikäinen vammainen henkilö haluaa asua kotona, Varhalla on velvollisuus järjestää hänelle palveluita, mutta Varhalla on Hietalan mukaan mahdollisuus itse määritellä, minkä tasoisia palvelut ovat. 28.5. Edulliset hinnat alkaen 98,28 € + alv Ota yhteyttä kotiseutusi teemapäivän ilmoitusvarauksissa SSS mediamyyntiin Maarit Rautiainen p. –?Hoitajat Nepsyllä ovat hänelle tärkeitä, sillä hän tuntee heidät ja he tuntevat Laurin. –?Meillä on tilanteita, joissa esimerkiksi toiveena on kotona toteutettava palvelu, mutta sitä ei esimerkiksi työntekijäpulan vuoksi pystytä toteuttamaan. Heillä on yhteinen kommunikointi, huumori ja syvä yhteys, kirjoittaa Merja Salminen vammaispalveluille. –?Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäilty toteutti tekonsa suunnitelmallisesti ja vakaata harkintaa käyttäen. Jos asiakas ilmaisee haluavansa asua vanhempien luona, kuullaan vanhe mpiakin asiasta, Hietala kertoo. Varha tukee monin tavoin vammaispalvelujohtajan Sari Hietalan mukaan perheitä, jotka päätyvät aikuisen vammaisen henkilön kotona asumiseen palveluasumisen sijaan. Asiaa tutkittiin aiemmin kahtena tapon yrityksenä, mutta nyt rikosnimike on koventunut kahdeksi murhan yritykseksi
025 105 370 (myynti) p. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI JUKI OY Juuso Kivelä p. 0440 433 366/Virtanen LVI-RAUHALA OY p. RAVINTOLA ILOLANSALO Maukasta kotiruokaa. 0400 530 433 www.aanijamedia.com KIINTEISTÖJA YMPÄRISTÖHUOLTO JÄTEHUOLTO JA -KULJETUKSET SALON IMUAUTOT OY p. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. 040 522 6874/Jaakko info@mainoset.fi www.mainoset.fi SALON LEHTITEHDAS Örninkatu 14, p. 040 565 0543 www.kuttilanautolasi.fi RENGASLIIKKEET RENGAS KETOLA OY Kaukolankuja 1, Pertteli kk p. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. Imuautopalvelut. 010 235 5842 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. 2 kpl (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 16 € + alv / ilm. 044 264 3845 info@lvisukitusharju.fi www.lvisukitusharju.fi P. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. Helsingintie 13, p. Kattoja muut ulkomaalaukset. 0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SANEERAUKSET HALIKON RKT KY p. Erkki Kaskela AIT p. p. SALON SEUDUN YMPÄRISTÖHUOLTO OY Kujanpääntie 100, 24100 Salo p. ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRIT www.ehyt.info Kattavat eläinlääkäripalvelut ERIKOISLIIKKEET KEHYSTÄMÖT Tehdaskatu 18, Salo, 044 985 8835 kehysfriz.fi KEHYSTÄMÖ Iloisen palvelun KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KELLO JA KULTA JOKINEN Turuntie 13, p. kerta. 010 235 5845 Lämpöpumput p. 040 587 9605 www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. 0400 536 858 Asianajaja Kerttu Niemi p. Laatoitukset ja saneeraukset. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi ALOJENSA AMMAT TILAISET paikallista Satamakatu 4, 24100 Salo. Joka päivä. krs, Salo p. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. 02 721 7264 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. 0400 323369 salonenergiatodistuspalvelu@gmail.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com Rakennusja korjausprojektien hallinta. 050 381 0773 Teemu Korvenpää IAT p. 040 502 3548. Lainmukaiset energiatodistukset. REMONTTITYÖ KARLAKARI OY p. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. soita 02 770 2216 Mika Salko Yrittäjä, haluatko olla mukana ammattilaisten joukossa, Korosta yrityksesi näkyvyyttä Alojensa ammattilaisissa ja EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA. 040 512 0729 mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi Ruohonleikkuu, kotien, mökkien ja kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt, maalaustyöt, kuljetusja muuttoapu. 02 734 6450 www.rengasketola.fi RENGAS TURKU, SALO Meriniitynkatu 15, 24100 Salo p. 02 727 7100 Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi www.salonmoottorihuolto.fi AUTOLASITUKSET KUTTILAN AUTOLASI Saarentie 157, Kuusjoki p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. Esiintymislavat. www.kellojokinen.fi Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. 0400 745 181, fax. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.takatalokiinteistot.fi Alojensa ammattilaiset -palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla. Jokaiselle. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p. 025 105 371 (huolto) www.rengasturku.fi www.nettivanne.fi myyntisalo@rengasturku.fi avoinna ma-pe 8-17, la 9–14 Renkaat, vanteet, rengashotelli, autohuolto. ENERGIATODISTUKSET SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. 050 517 7765 www.sininentalo.fi SOKERITILAT Sokerikatu 1, Salo Juhlat, kokoukset, luennot. 0500 127 638 LVI & SUKITUS HARJU OY p. TOUKOKUUTA 2024 ANTENNIT, TELEVISIOT JA TIETOTEKNIIKKA ELEKTRONIIKKAALAN LIIKKEET JANNEN HUOLTOMYYNTI Elektroniikan korjaustyöt, antennitarvikkeet ja komponentit, akut ja kennotukset. Mittausja asennuspalvelu LASITUSLIIKKEET Lasiliike DW-Tuote Oy Kailinniituntie 8, 24800 Halikko +358 44 987 6402 SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. 02 7316 316 Teija Ojakangas p. Värillinen logoilmoitus koossa 47mm x 30mm, hinta 39 euroa +alv / ilm. ÄÄNI JA MEDIA OY p. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. Yhteystietojen max. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. KULJETUS JA LOGISTIIKKA HINAUSPALVELUT HALIKON HINAUS p. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. Saksien, veitsien ja saumurinterien koneellinen teroituspalvelu. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. 040 537 5087 AUTOT JA ALAN PALVELUT AUTOKORJAAMOT JA -HUOLLOT SALON AUTOSÄHKÖ Örninkatu 8, p. 02 731 2325. Pitopalvelu Vikströmiltä. P. 044 5433 182, Hanna Sadonoja p. 050 3637 259 044 0123 697 www.hhbitumikatot.fi juhaheikkila@hhbitumikatot.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. Juhlatilat ja kokouspalvelut Ilolankatu 6, 044 721 3353 www.salva.fi SININEN TALO Rummunlyöjänkatu 2, Salo p. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE OY Turuntie 8 B, 3. Laiteja tarvikemyynti. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. 0440 121 715 www.halikonhinaus.fi TAKSIPALVELUT SALON ULATAKSI OY p. kerta. 040 560 9186 lvisaalis@lvisaalis.fi www.lvisaalis.fi Riikinkuja 1, 24910 Halikko as PUTKI SIPPONEN OY p. 044 781 0775 Miina Ruuska IAT p. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. 044 0400 286 www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Pihapuiden kaadot, kantojyrsintä. www.sokeritilat.fi OHJELMAPALVELUT ÄÄNI JA MEDIA OY p. LUKKOLIIKKEET SALON LUKKOJA HELAHOITO K. 044 2483 184 Anu Parhiala p. 020010041 2 e/puhelu + pvm/mpm. 041 544 6989 LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi Äänentoisto, valaistusja ohjelmapalvelut. 0400 533 083 Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset ja sulatukset. 02 731 7153 KOTI-/MÖKKITALKKARI KOTIHELP.FI P. 02 721 7265 Marianne Ketokulta ITS, AIT p. 0500 530 441 www.salonkh.fi PÄIVYSTYS 24/7 P. 02 722 1211 toimisto@ahtee.fi www.ahtee.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, toimisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Jari Niinistö p. TURVALLISUUS Kattavat lukitusja turvaratkaisut kiinteistöille, yrityksille ja kotitalouksille www.teisec.fi huolto@teisec.fi Turvallisuuden moniosaaja p. 044 248 3176 info@salonmatkatoimisto.fi, www.salonmatkatoimisto.fi OMPELUKONELIIKKEET BIKESERVICE OY Myllyojankatu 20, 24100 Salo p. SANDBERG OY Helsingintie 38 p. 02 731 3362 SALON MOOTTORIHUOLTO Ratakatu 3, p. 0400 530 433 www.aanijamedia.com djja karaokepalvelut, äänentoistoja valopalvelut, av-palvelut ja laitevuokraus. 0400 812 000 KIINTEISTÖNHOITO KIINTEISTÖPALVELU LAAKSONEN p. 044 2447 353 TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. 045 865 4747 myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAIMOKO Rakennusten sisäja ulkopuoliset puuja rautasaneeraukset Raimo Korvenoja 040 533 4416 www.raimoko.fi RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. 23, Salo, p. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. 050 4400 916 Timo Hirvonen IAT p. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. ISÄNNÖINTIPALVELUT SALO ISÄNNÖINTI OY Turuntie 8B, 2 krs. 044 330 7152 sami.sipponen@putkisipponen.fi SALON PUTKITYÖ OY p. 0201 222 600. kerta (minimivaraus 4 kertaa). 02 721 7266 Markku Laine IAT p. Lisärivit 6 € + alv. 050 511 0934 Matti p. 040 0789 756, Sami www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Kaakelitehtaankatu 6, 24260 SALO p. paikallista paikallista. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto Tilija Isännöintipalvelu Tipa Oy T uruntie 4 24100 SALO SALONKIRJANPITOPALVELU.FI TIPA.FI VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p. 044 5433 180 Anniina Vehovaara p. www.salonlehtitehdas.fi METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. www.ompelukonekauppa.fi Myynti ja huolto, kaikki merkit. 040 3689 831 kotihelp@gmail.com www.kotihelp.fi Pihatyöt ja kodin aputyöt MÖKKIPALVELU SALOTAIVAS Mikko Hietanen, p. 02 727 3636. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p. ÄÄNENTOISTOPALVELUT SUOMEN ESITYSPALVELU KY p. Yhteystietojen lisärivit + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 22 euroa + alv / ilm. 02 721 7262 Lauri Saarelma IAT p. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset SALON LATTIALÄMMITYS p. 044 584 9618 JUHLAT JA TILAISUUDET JUHLATILAT JUHLATILA JUULIINA Rummunlyöjänkatu 10, Salo p. MATKATOIMISTOT SALON MATKATOIMISTO Asemakatu 8, Salo, p. 0400 165 931, 0400 536 931 kai.tuomela@kolumbus.fi Huopatyöt, peltityöt, saneeraukset, PVC katteet, sokkelien eristykset, kuntoraportit ym. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUSYLIRÄISÄNEN OY p. MAINOSTOIMISTOT JA PAINOTUOTTEET MAINOSET Kivistönrinne 9, Salo P. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Helsingint. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. 044 731 2908 Kokoukset, koulutukset, näyttelyt, muistotilaisuudet, juhlat. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA ASENNUSPALVELU-HOPIAVUORI Ilmalämpöpumput Ilmanvaihtoja sähkötyöt www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Vanha Turuntie 1, 24800 Halikko P. 040 844 1067 Mikko Virta ITS p. 044 5433 181 Noora Mikkonen p. 02 77 021 Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet
02 731 2325. VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja. LAINE OY Raitalankatu 16, Salo p. RAVINTOLA ILOLANSALO Maukasta kotiruokaa. 02 727 5700 www.energiatalojarvi.fi ALOJENSA AMMAT TILAISET paikallista Satamakatu 4, 24100 Salo. 050 511 0937 Janne janne.ruponen@salonbitumikate.fi www.salonbitumikate.fi Bitumihuopakatot ja sokkeleiden eristykset. 050 511 0934 Matti p. 040 580 3545 TMI KIMMO HENTTINEN Kisko, p. 044 517 5041, henkka@putkimiessalo.fi www.putkimiessalo.fi LVI JUKI OY Juuso Kivelä p. 040 512 0729 mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi Ruohonleikkuu, kotien, mökkien ja kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt, maalaustyöt, kuljetusja muuttoapu. Imuautopalvelut. 020 703 2000/vaihde 040 480 1447/Marko Paassilta www.administer.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsentoimisto Tilija Isännöintipalvelu Tipa Oy T uruntie 4 24100 SALO SALONKIRJANPITOPALVELU.FI TIPA.FI VAARNA OY TALOUSASIAINTOIMISTO p. 040 587 9605 www.niinisto-niemi.fi ERLEXIA OY ERJA HAIKONEN www.erlexia.fi p. 045 865 4747 myynti@energytech.fi www.energytech.fi Kailinniituntie 3, Halikko Poltinhuollot p. 010 235 5842 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV Huolto Järvi Oy, Liikekeskus Valuri Kaakelitehtaankatu 2, Salo 02-727 5700 Ma-pe 9-17, La 10-13 LLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL www.huoltojarvi.fi LLLLLLLLL SÄÄSTÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA 80%! Nouda ilmainen energialaskelma kiinteistöstäsi! LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Kaikki myymälän kodinkonetarvikkeet -20% LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Pe L LLLLLL LLLLLLL LLLLLLLLLLLLL L LLLLLLLL La LLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AURINKOENERGIA ILMAVESILÄMPÖ MAALÄMPÖ ILMALÄMPÖ MARKKINAT LÄMPÖ-PUMPPU PE-LA 14.-15.10.2016 Talo täynnä tarjouksia viikonloppuna! VVVVVV V VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVVVVVVVV VVVVVV w w w .h uo lto ja rv i.fi 02 727 5700 www.energiatalojarvi.. 050 3637 259 044 0123 697 www.hhbitumikatot.fi juhaheikkila@hhbitumikatot.fi PARKETTITYÖ ESA TUOMI p. 02 722 1211 toimisto@ahtee.fi www.ahtee.fi ASIANAJOTOIMISTO NIINISTÖ & NIEMI OY Turuntie 7 Salo, toimisto@niinisto-niemi.fi Asianajaja Jari Niinistö p. ENERGIATODISTUKSET SALON ENERGIATODISTUSPALVELU Martti Halme isännöitsijä IAT, ITS p. 0400 745 181, fax. 050 381 0772 Timo Ollikkala IAT p. 040 556 4539 janne.talvi@gmail.com Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. 0500 901 747 www.suomenesityspalvelu.fi Äänentoisto, valaistusja ohjelmapalvelut. Kattoja muut ulkomaalaukset. 050 4411 090 timo.laine@peltilaine.fi www.peltilaine.fi Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat ja muut rakennuspeltija ohutlevytyöt PUUSEPÄNLIIKKEET TMI IISILASTU Puusepänliike Matti Pentikäinen p. www.kellojokinen.fi Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste. 044 248 3176 info@salonmatkatoimisto.fi, www.salonmatkatoimisto.fi OMPELUKONELIIKKEET BIKESERVICE OY Myllyojankatu 20, 24100 Salo p. 025 105 370 (myynti) p. 025 105 371 (huolto) www.rengasturku.fi www.nettivanne.fi myyntisalo@rengasturku.fi avoinna ma-pe 8-17, la 9–14 Renkaat, vanteet, rengashotelli, autohuolto. 0440 533 985 timo.takatalo@takatalo.fi www.takatalokiinteistot.fi Alojensa ammattilaiset -palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla. 040 844 1067 Mikko Virta ITS p. kerta (minimivaraus 4 kertaa). Jokaiselle. SANEERAUS & KALUSTUS PYLKKÄNEN OY Kuusjoki, p. 050 566 8863 www.ykkostienputkityo.com LÄMMITYSTEKNIIKKA ASENNUSPALVELU-HOPIAVUORI Ilmalämpöpumput Ilmanvaihtoja sähkötyöt www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi Vanha Turuntie 1, 24800 Halikko P. 040 523 8796 yliraisanen@gmail.com www.lvi-asennusyliraisanen.fi LVI HENRI GRÖNROOS p. soita 02 770 2216 Mika Salko Yrittäjä, haluatko olla mukana ammattilaisten joukossa, Korosta yrityksesi näkyvyyttä Alojensa ammattilaisissa ja EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA. 02 748 5814 www.kaihdinlehtonen.fi Sälekahtimet, parvekekaihtimet, markiisit. Kaakelitehtaankatu 2, Salo Liikekeskus Valuri, p. 044 987 0728 Johanna Ylianttila p. MATKATOIMISTOT SALON MATKATOIMISTO Asemakatu 8, Salo, p. 040 829 3958 esa.tuomi@windowslive.com RAIMOKO Rakennusten sisäja ulkopuoliset puuja rautasaneeraukset Raimo Korvenoja 040 533 4416 www.raimoko.fi RAKENNUSPALVELU JARKKO NIKANDER Kuusjoki, p. 02 727 3377 www.vaarna.com Taloushallintopalvelut TILINTARKASTUSPALVELUT AUDITORI OY, TILINTARKASTAJA, HT JUKKA VUORIO Perttelinkatu 37, Salo p. 044 0400 286 www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi Pihapuiden kaadot, kantojyrsintä. 02 721 7264 www.saloisannointi.fi SALON ASUINPALVELUT OY Arto Vuorinen p. ISÄNNÖINTIPALVELUT SALO ISÄNNÖINTI OY Turuntie 8B, 2 krs. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi www.lattialammityssalo.fi 044 972 9970 / Jari Santanen www.salonlampopumppuhuolto.fi Ilmalämpöpumput asentaa ja huoltaa: PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKE K. 0400 530 433 www.aanijamedia.com KIINTEISTÖJA YMPÄRISTÖHUOLTO JÄTEHUOLTO JA -KULJETUKSET SALON IMUAUTOT OY p. 0400 252 819 matti.pentikainen@iisilastu.fi www.iisilastu.fi SANEERAUKSET HALIKON RKT KY p. 044 2447 353 TILIJA KIRJANPITOPALVELUT ADMINISTER OY Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo p. KESKIVIIKKONA 22. 044 731 2908 Kokoukset, koulutukset, näyttelyt, muistotilaisuudet, juhlat. 02 731 3362 SALON MOOTTORIHUOLTO Ratakatu 3, p. 050 381 0773 Teemu Korvenpää IAT p. 044 781 0775 Miina Ruuska IAT p. www.salonlehtitehdas.fi METSÄJA PUUTAVARAPALVELUT SUONION SAHA JA HÖYLÄÄMÖ p. 02 721 7265 Marianne Ketokulta ITS, AIT p. Pitopalvelu Vikströmiltä. Yhteystietojen max. TURVALLISUUS Kattavat lukitusja turvaratkaisut kiinteistöille, yrityksille ja kotitalouksille www.teisec.fi huolto@teisec.fi Turvallisuuden moniosaaja p. ÄÄNENTOISTOPALVELUT SUOMEN ESITYSPALVELU KY p. kerta. 0400 812 000 KIINTEISTÖNHOITO KIINTEISTÖPALVELU LAAKSONEN p. Sähkökuja 2, Halikko kk, p. 020010041 2 e/puhelu + pvm/mpm. REMONTTITYÖ KARLAKARI OY p. kerta. 0500 829 902 jaripekka.kivela1@gmail.com www.putkityokivela.com LVI TOIVONEN & MAINIO OY p. 044 5433 180 Anniina Vehovaara p. www.sokeritilat.fi OHJELMAPALVELUT ÄÄNI JA MEDIA OY p. 0440 742 125 rauatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi VESIJOHTOLIIKE RÖÖRIKULMA OY Kaakelitehtaankatu 6, 24260 SALO p. 044 2483 184 Anu Parhiala p. 02 734 6450 www.rengasketola.fi RENGAS TURKU, SALO Meriniitynkatu 15, 24100 Salo p. 040 537 5087 AUTOT JA ALAN PALVELUT AUTOKORJAAMOT JA -HUOLLOT SALON AUTOSÄHKÖ Örninkatu 8, p. 02 77 021 Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet. Laiteja tarvikemyynti. 044 240 0895 info@salonasuinpalvelut.fi www.salonasuinpalvelut.fi SALON TILIPALVELU OY ISA Turuntie 21, 2 kerros, p. Lisärivit 6 € + alv. Esiintymislavat. 0440 121 715 www.halikonhinaus.fi TAKSIPALVELUT SALON ULATAKSI OY p. 040 565 0543 www.kuttilanautolasi.fi RENGASLIIKKEET RENGAS KETOLA OY Kaukolankuja 1, Pertteli kk p. LUKKOLIIKKEET SALON LUKKOJA HELAHOITO K. 0500 530 441 www.salonkh.fi PÄIVYSTYS 24/7 P. p. 0440 433 366/Virtanen LVI-RAUHALA OY p. 040 560 9186 lvisaalis@lvisaalis.fi www.lvisaalis.fi Riikinkuja 1, 24910 Halikko as PUTKI SIPPONEN OY p. SANDBERG OY Helsingintie 38 p. 050 517 7765 www.sininentalo.fi SOKERITILAT Sokerikatu 1, Salo Juhlat, kokoukset, luennot. 045 7832 6310 auditori@auditori.fi www.auditori.fi TOIMITILAT TAKATALO KIINTEISTÖT OY Helsingintie 32, Salo p. Värillinen logoilmoitus koossa 47mm x 30mm, hinta 39 euroa +alv / ilm. 02 736 2244 www.huoltosahko.com ALUESÄHKÖ Salon Aluesähkö Oy Joensuunkatu 12, 24100 Salo (02) 721 1800 Avoinna ma-pe 8-17 YRITYSJA LAKIPALVELUT LAKIJA ASIANAJOPALVELUT ASIANAJOTOIMISTO AHTEE OY Turuntie 8 B, 3. 0400 530 433 www.aanijamedia.com djja karaokepalvelut, äänentoistoja valopalvelut, av-palvelut ja laitevuokraus. 041 544 6989 LVI-LAAJAJÄRVI Harri Laajajärvi p. 0500 128 956 esuonio@smail.fi Runkotavarat, sisäja ulkopanelit, lattialaudat, listat ym. Lautojen ja paneelien maalaukset, sahaukset ja höyläykset SALON LATTIALÄMMITYS p. Erkki Kaskela AIT p. 0400 590 667 www.ristotuovinen.com Rakennusja saneerauspalvelu SALON BITUMIKATE p. Mittausja asennuspalvelu LASITUSLIIKKEET Lasiliike DW-Tuote Oy Kailinniituntie 8, 24800 Halikko +358 44 987 6402 SALON PARVEKEJA TERASSILASITUS p. 02 721 7266 Markku Laine IAT p. RAKENNUSPALVELU TALVI OY RKM Janne Talvi, p. Juhlatilat ja kokouspalvelut Ilolankatu 6, 044 721 3353 www.salva.fi SININEN TALO Rummunlyöjänkatu 2, Salo p. 040 724 6831 Marjukka Nurmi ITS p. 0400 536 858 Asianajaja Kerttu Niemi p. 02 727 7100 Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi www.salonmoottorihuolto.fi AUTOLASITUKSET KUTTILAN AUTOLASI Saarentie 157, Kuusjoki p. Helsingintie 13, p. Joka päivä. Laatoitukset ja saneeraukset. 040 8486124, 040 8486154 info@roorikulma.fi www.roorikulma.fi YKKÖSTIEN PUTKITYÖ OY Jari Auranen, p. 040 3689 831 kotihelp@gmail.com www.kotihelp.fi Pihatyöt ja kodin aputyöt MÖKKIPALVELU SALOTAIVAS Mikko Hietanen, p. 2 kpl (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 16 € + alv / ilm. 040 502 3548. 010 235 5845 Lämpöpumput p. 044 264 3845 info@lvisukitusharju.fi www.lvisukitusharju.fi P. 040 556 2446 erja.haikonen@erlexia.fi Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen. 0500 127 638 LVI & SUKITUS HARJU OY p. 0400 323369 salonenergiatodistuspalvelu@gmail.com www.salonenergiatodistuspalvelu.com Rakennusja korjausprojektien hallinta. ÄÄNI JA MEDIA OY p. 02 731 7153 KOTI-/MÖKKITALKKARI KOTIHELP.FI P. 0400 533 083 Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset ja sulatukset. (02) 731 6234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 www.kalustevuorela.fi huonekalut v sisustus v lahjat SÄHKÖALAN LIIKKEET JA PALVELUT Sähköasennukset, huollot ja korjaukset Kemppi ja Kärcher myynti. P. 02 721 7262 Lauri Saarelma IAT p. 0201 222 600. Yhteystietojen lisärivit + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 22 euroa + alv / ilm. paikallista paikallista. 02 736 2477 www.lasitus.com LVI-PALVELUT LVI-ASENNUS J-P KIVELÄ p. 02 731 2905 etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com Harri Nurmi ITS p. krs, Salo p. Lainmukaiset energiatodistukset. RAKENTAMINEN, ASUMINEN JA SISUSTAMINEN KALUSTEMYYNTI JA ASENNUKSET KAIHDIN LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero, p. SALON SEUDUN YMPÄRISTÖHUOLTO OY Kujanpääntie 100, 24100 Salo p. www.ompelukonekauppa.fi Myynti ja huolto, kaikki merkit. 044 5433 182, Hanna Sadonoja p. 044 330 7152 sami.sipponen@putkisipponen.fi SALON PUTKITYÖ OY p. MAINOSTOIMISTOT JA PAINOTUOTTEET MAINOSET Kivistönrinne 9, Salo P. 0400 777 825 tmik.henttinen@pp.inet.fi www.remonttisalo.fi SISUSTUSLIIKKEET JA -PALVELUT Helsingint. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni www.lvitoimai.fi LVI-ASENNUSYLIRÄISÄNEN OY p. 050 4400 916 Timo Hirvonen IAT p. 02 7316 316 Teija Ojakangas p. 0400 165 931, 0400 536 931 kai.tuomela@kolumbus.fi Huopatyöt, peltityöt, saneeraukset, PVC katteet, sokkelien eristykset, kuntoraportit ym. Saksien, veitsien ja saumurinterien koneellinen teroituspalvelu. 040 522 6874/Jaakko info@mainoset.fi www.mainoset.fi SALON LEHTITEHDAS Örninkatu 14, p. KULJETUS JA LOGISTIIKKA HINAUSPALVELUT HALIKON HINAUS p. 23, Salo, p. 040 0789 756, Sami www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi RISTO TUOVINEN OY p. 044 584 9618 JUHLAT JA TILAISUUDET JUHLATILAT JUHLATILA JUULIINA Rummunlyöjänkatu 10, Salo p. ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRIT www.ehyt.info Kattavat eläinlääkäripalvelut ERIKOISLIIKKEET KEHYSTÄMÖT Tehdaskatu 18, Salo, 044 985 8835 kehysfriz.fi KEHYSTÄMÖ Iloisen palvelun KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KELLO JA KULTA JOKINEN Turuntie 13, p. 044 5433 181 Noora Mikkonen p. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 ANTENNIT, TELEVISIOT JA TIETOTEKNIIKKA ELEKTRONIIKKAALAN LIIKKEET JANNEN HUOLTOMYYNTI Elektroniikan korjaustyöt, antennitarvikkeet ja komponentit, akut ja kennotukset. 02 727 3636
Kulttuuriluotsin ei ole tarkoitus olla opas eikä avustaja. – Kulttuuriluotsit ovat rohkaisijoita, oppaita, kavereita ja kanssakulkijoita monipuolisen kulttuuritarjonnan äärelle, kertoo kulttuurisuunnittelija Satu Pasio. Salon ensimmäinen kulttuuriluotsi, tai testikulttuuriluotsi, on Tiina Wilén. Tänä vuonna teema on Yhteyksiä. Teemaviikkoa vietetään Suomessa lähes 30 paikkakunnalla. – Tietenkin tarve riippuu myös luotsattavien määrästä. – Kävi ilmi, että monet haluaisivat kulttuuririentojen pariin, mutta heillä ei ole kaveria, ei kulkupeliä, tai on joku muu fyysinen este... – Kulttuuriluotsi on koulutettu vapaaehtoinen seuraksi henkilölle, joka ei tule lähteneeksi jostain syystä kulttuurin äärelle, vaikka periaatteessa tarjonta kiinnostaisikin, Pasio kertoo. Tapahtumaa koordinoidaan yhdessä Mieli ry:n ja Kriisikeskus Etapin kanssa. MHAW-lyhenne tulee sanoista Mental Health Art Week. – Perjantaina täällä on runovastaanotto: ammattitaitoiset klovnit Dahlia Humus (Sinikka Lumiluoto) ja Gertrud Steinohr (Henna Hakkarainen) antavat poeettisia reseptejä hyvinvointiin, Aarnio kertoo. Vapaaehtoisille järjestetään lokakuussa lyhyt koulutus. Kulttuuriluotsitoiminta alkoi Jyväskylässä vuonna 2006 ja laajeni sieltä muualle. Maailmalla viikko tunnetaan nimellä MHAW. Haussa on kymmenisen kulttuuriluotsia. Kulttuurituottaja Suvi Aarnio taustoittaa kulttuuriluotsitoiminnan tarvetta kertomalla, että kesällä 2022 tehtiin kulttuurikysely, jolla saatiin 160 vastausta. Taideterassi edistää kulttuurin parantavaa ilosanomaa Plazassa perjantaihin. – Tarkoitus on nostaa esille kulttuurin mielelle hyvää tekeviä vaikutuksia. Uutta Salossa ovat kulttuuriluotsit. Heidän löytämisessään ja mukaan saamisessaan on myös oma työnsä, Pasio sanoo. – Keskiviikkona musiikkiopistolaiset konsertoivat Hilkansalissa. Torstaina voi istahtaa Huolituoliin, jossa voi keventää mieltään Mieli ry:n kouluttamalle vapaaehtoiselle tai kriisityöntekijälle. Nyt kartoitetaan, millaisia malleja Suomessa on, ja sitten tehdään Saloon oma malli. Kulttuuritoimen sivukonttorissa on tarjolla taidetta monessa muodossa. Kulttuuriluotsi kumppaniksi taide-elämyksiin Salossa Taideterassi tuotiin Hyvä mielen kulttuuriviikoksi kauppakeskus Plazaan. TOUKOKUUTA 2024 SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Salossa vietetään kolmatta kertaa Hyvän mielen kulttuuriviikkoa. Aarnio vinkkaa myös torstain Salon Viihdelaulajien keikasta Halikon kirjastossa ja Tommy Hellstenin luennoista seurakuntatalon juhlasalissa ja Kulttuuritila Näkkärissä. Se tuli Suomeen Skotlannista vuonna 2014. Lisäksi tykkään olla ihmisten kanssa ja keskustella tasavertaisena asioista, Wilén sanoo. Nyt voimme käynnistää valtion tuella kaksivuotisen Kulttuuriluotsi-projektin, Aarnio sanoo. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Tiina Wilén, Salon ensimmäinen kulttuuriluotsi, sanoo olevansa harras kulttuurin penkkiurheilija.. Tai voi käydä katsomassa Salon Teatterin Kellokosken prinsessa -musiikkinäytelmän avoimia harjoituksia Vuohensaaressa, Aarnio sanoo. Hyvän mielen kulttuuriviikon Salon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan netistä osoitteesta tapahtumat.salo.fi. – Täällä on koottuna salolaisten ajatuksia kulttuurin vaikutuksesta hyvinvointiin. Me tuomme kulttuurin yllättäviinkin paikkoihin, kuten tänne Taideterassille Plazaan kauppojen keskelle, Salon kulttuurituottaja Suvi Aarnio kertoo. – Olen kulttuurin penkkiurheilija, eli en asiantuntija tai mikään tietäjä, mutta olen kiinnostunut kaikenlaisesta kulttuurista. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Kulttuuritoimen sivukonttorissa päivystivät Satu Pasio, Suvi Aarnio ja Salon ensimmäinen kulttuuriluotsi Tiina Wilén. Samalla voi esittää toiveita tai vinkkejä kulttuurituottajalle. Kun käyn materiaalia lävitse, joka kerta tulee selväksi, että kulttuurin vaikutus mielenterveyteen ja hyvinvointiin on huima. Kulttuuriluotsi Wilénin palveluksia voi laittaa testiin Plazassa ainakin vielä keskiviikkona. – Hän on vertainen kanssakulkija, kaveri. Tavoitteena on madaltaa kynnystä osallistua kulttuuriin, tarjota kokemuksia ja hyvinvoinnin elämyksiä, summaa Satu Pasio. Sitä ei voi kiistää, Aarnio sanoo
LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Loput lentojen hinnoista ja muista matkakuluista perittiin myöhemmin heidän marjatililtään. –?Näin ollen asianomistajille on muodostunut jo ennen Suomeen tuloa velkasuhde vastaajien yhtiöihin, syytteissä sanottiin. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. KESKIVIIKKONA 22. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. STT ei tiistaina saanut oikeudelta syytettyjen kirjallisia vastauksia, mutta Vasunta on aiemmin kiistänyt syytteet. Marjanpoimijoiden liikkeitä seurattiin autoissa olleilla gps-paikantimilla, eikä heille lupauksista huolimatta annettu mitään opastusta marjametsien löytämiseksi, syyttäjät sanovat. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Asuntorakentamisen vaisu tilanne jatkuu edelleen. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. –?Minulle ei ole koskaan tullut vastaan tällaista ruokaa. Syyttäjien mukaan syytetyt käyttivät hyväkseen thaimaalaisten marjanpoimijoiden riippuvaista asemaa ja pakottivat nämä työskentelemään ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa. Kiantamalle saapui vuonna 2022 kaikkiaan 481 thaimaalaista marjanpoimijaa. Syyttäjien mukaan poimijoiden asumisolosuhteet olivat huonot suurimmalla osalla leireistä, joihin heidät majoitettiin. Anisin keittiö: Juustokuorutettua uunimakkaraa L,G ja keitetyt perunat (+paistetut perunat), salaattipöytä, omena-aprikoosikiisseli M,G Bangkok Kitchen: Vihreä curry possulla (G, M), paistettua siikaa chilikastikkeella (M), paistettua tofua sipulilla ja mustapippurilla (VE, G, M), kookoskanakeitto (G, M), friteerattua kanaa, kevätkääryleet (VE, M, S), päivän paistettu nuudeli (VE) Dreamravintola: Kalaleike (L), perunamuusi (L, G), pulled pork, paahdetut perunat (L, G), nakkikeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Porsaanlihaa tuorejuustokastikkeessa L,G, kebabkiusaus L,G, chorizokeitto L,G, hedelmäsalaatti M,G KJ Köökki: Marry-me kana (L, G, saa M), riisi, pulled-pork makaronilaatikko (L), kasvikset, mustikkarahka Lounasravintola Mustapippuri: Possunfile, pekonikastike (L, G), broilerin paistileike, riisi (L, G), uuden sadon kaali-jauhelihakeitto (L, G) Lounasravintola Timjami: Talon kiviuunipizza (L), punaahven fileet sitruuna-tillikastikkeessa (L,G), possun ulkofileet konjakikastikkeessa (L, G), pyttipannu ja paistettu kananmuna (M, G), nakkikeitto (M,G), pullavanukas (L) Mama Malla: Parmesaanibroileiria L,G, tomaattiriisiä L,G, jauheliha-perunasoselaatikko L,G Mama´s lounasja tilausravintola: Nokkoskeitto gl,l, pyttipannu , paist. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Poimijat joutuivat etukäteen maksamaan matkajärjestelyistään itse lähes 300 euroa, mitä varten ainakin osa heistä otti lainaa. Silloin meillä on kova kisa harvoista uusista asunnoista, ja se tulee näkymään hintojen nousuna kasvavilla alueilla, hän ennakoi. Lisäksi heille tarjottiin huonolaatuista ja jopa pilaantunutta ruokaa, kuten homeista riisiä. Poimijoiden kertoman mukaan tyypillinen ruoka oli lohenpäistä tehty keitto. Rakentamisen ahdinko jatkuu Suomessa Seuraavan kahden vuoden aikana valmistuu poikkeuksellisen vähän uusia asuntoja, sanoo Petri Malinen Suomen Yrittäjistä. Samalla tuli julki keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinta. Muutama tunti unta yössä, metsäeväänä kalanpääkeittoa Marja-alan yhtiön toimitusjohtajalle ja yhtiölle poimijoita hankkinutta thaimaalaisnaista syytetään 62 törkeästä ihmiskaupasta. Lentokentältä heidät kuljetettiin yli kymmenelle leirille eri puolilla Suomea. muna gl,l, Lamminpään lumous gl,l, marjasmoothie gl,l Maraniityn grilli: Talon lihapullat, ruskea kastike Musine: Halloumisalaattia, kermaista lohikeittoa, porsaanpaistia ja kauden kasviksia, salaattipöytä, kahvi/tee ja pieni pala makeaa Muurla: Salaattibuffet, tomaattikeitto G,L, jauhelihapihvit pippurikastikkeella G,L, jälkiruoka Muurlan Opisto: Oskarin leike (L, saa G)(sianliha, Suomi), lohikeitto (L, G), kasvispyörykät (L, G), suklaamousse (L, G) PetriS Café Design Hill: Kuohkea creme ninon vaahdotetulla smetanalla L, G, Kombo suolainen piirakka + pieni keitto, uuniperuna lohi-/kana/pulled pork täyte L, G, hedelmäinen kanasalaatti L, G Ravintola Factory: Savulohikeitto L+G, pannupihvit metsäsienikastikkeessa L+G perunamuusi L+G, muikkuja VL, porkkanaletut L, vebab-kasvispaistos VE+VS, suklaakakku sis. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. L E H T I K U V A / M I K K O S T I G Syyttäjien mukaan thaipoimijoita pidettiin ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa.. Kuutiomäärissä mitattuna hankkeita valmistui eniten Uudellemaalle ja Pirkanmaalle. Rakennuslupia myönnettiin tammi-maaliskuussa noin 2?950 asunnolle, mikä oli 56 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Syyttäjien mukaan he joutuivat myös ostamaan pakollisia varusteita, kuten hyttyspäähineen ja lapion. Tilastokeskus kertoo, että rakennushankkeita valmistui tammi-maaliskuussa yli 40 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana. Monet poimijat kertoivat jääneensä nälkäisiksi ja laihtuneensa Suomessa ollessaan. He kertoivat, että joutuivat hakemaan päivän ruoan leirin kokilta ennen marjametsään lähtemistä. Vaikka poimijat painoivat ylipitkää päivää ja osa heistä lepäsi vain muutamia tunteja vuorokaudessa, joillain heistä lopputili oli poimintakauden päättyessä miinuksella, syytteissä kerrotaan. Yhtiön toimitusjohtajan Vernu Vasuntan ihmiskauppasyytteiden käsittely alkoi tiistaina Lapin käräjäoikeudessa. Lisäksi poimijat joutuivat maksamaan itse esimerkiksi autojen polttoainekustannukset. Tilannetta pahentavat korkealle jääneet rakennuskustannukset ja kuluttajien epävarmuudesta johtuva asuntojen heikko kysyntä. Muun muassa näin thaimaalaiset ovat kuvanneet kokemuksiaan marja-alan yhtiö Kiantaman poimijoina vuonna 2022. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. –?Nyt aloitetut harvat asunnot valmistuvat todennäköisesti selvästi vahvemmille markkinoille vuoden 2025 jälkipuoliskolla. Syyttäjien mukaan leireillä poimijoilta kerättiin pois passit ja paluulentoliput. pähkinä Ravintola Ilolansalo: Juustoinen kalakeitto G, L, punajuuri-, vuohenjuustokeitto G, L, tuorepalat/juusto, talon sämpylät, köyhät ritarit L (G), hillo ja kermavaahto Ravintola Teijon Arkki: Porsaanlehtipihviä ja maustevoita (L,G), kana-pekonipastavuokaa (L), savuporokeittoa (L,G), Bistrolounas: Aurajuustoburgeri ja bataattiranskalaisia (L), vanilja-pähkinäkrokanttirahkaa (L,G) Riikin baari: Leike l, naudan jauhelihakeitto l,g, suklaamousse l Rikalan Krouvi: Kasvisseljanka V, G, rakuunaporkkanat ja spelttiä V, Oskarin leike ja valkosipuliperunat L, kanawokki M, G Rosmariini: Olivian broiler L, GL, juustoinen kinkkukiusaus L, GL, riisi, hujajaiset porkkanat, kreikkalainen salaatti, parsarisotto L, GL, sitruskiisseli L, GL Salkkarin Lounasravintola: Jauhelihapihvit L,G paprikastike L,G ja kermainen sienikastike L, tex-mex uunimakkara L,G, kermainen kalakeitto L,G, pieni makea ja kahvi Shell Helmisimpukka Halikko: Savukirjolohikeittoa L,G, lasagnea VL, kananpoikaa sweet & sour M,G, possun grillipihvi L,G Teboil Helsingintie: Juusto-pekonimureketta (L), ratatouillea (L,G), muusia, keitettyjä perunoita, pariloitu porsaanleike, maustevoi/bearnaisekastike/ pippurikastike Vikströmin pitopalvelu/myymälä noutoruoka: Kaalikääryleet M,G, Janssonin kiusaus L,G, broilerkiusaus L,G, jauhelihapihvit L, raikas punajuuripurjosalaatti M,G Wiurilan Sigrid: Porsaan grillipihvi BBQ-kastikkeessa L, G, moussaka L, savujuusto-chilikeitto L, G, tiramisuvaahto L, G STT | Hannu Toivonen Rakentamisen vaikea tilanne jatkui alkuvuodesta. Syyttäjät vaativat heille vähintään 3–4 vuoden ehdottomia vankeusrangaistuksia. He eivät muutenkaan olisi voineet poistua Suomesta ennen poimintakauden päättymistä, koska silloin heidän olisi pitänyt maksaa paluulipun muutoksesta aiheutuvat kustannukset sekä jäljellä olleen velkansa, syyttäjät sanovat. Hankkeita valmistui 5,5 miljoonaa kuutiometriä. –?Mikäli tahti ei pian piristy, laskee uudistuotanto viime vuoden surkeista lukemista vieläkin syvemmälle tasolle, sanoo Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen tiedotteessa. Rakennusala kärsii Malisen mukaan Suomen talouden kannalta liian korkeasta korkotasosta. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Maittava . Tammi-maaliskuussa rakennuslupia myönnettiin uudisrakentamiseen 6,3 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli viidennes vähemmän kuin vuotta aiemmin. STT | Henrietta Nyberg, Maria Rosvall Marjojen etsimistä aamuvarhaisesta iltamyöhään, painostusta kasvavalla velkasummalla, syömäkelvotonta ruokaa. Tilavuudeltaan eniten lupia myönnettiin Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Tilastokeskuksen mukaan valmistuneiden rakennushankkeiden alhaisissa luvuissa näkyy myönnettyjen rakennuslupien ja aloitettujen hankkeiden kuutiomäärien pitkään jatkunut lasku. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Vasuntaa ja Kiantamalle poimijoita hankkinutta thaimaalaisnaista syytetään 62 törkeästä ihmiskaupasta. Maittava . Suomessa Kiantama peri marjanpoimijoilta päivittäisiä kuluja ruoasta, autojen vuokrasta ja majoituksesta. Vaikka tosiaan toiset thaimaalaiset ovat olleet sitä tekemässä, niin ei missään ole ollut näin pahaa ruokaa vielä, ja jotkut eivät pystyneet syömään sitä ollenkaan, eräs poimijoista kertoi poliisille. Tämä kääntää tarjonnan ja kysynnän tasapainoa voimakkaasti kasvukeskuksissa. Malisen mukaan seuraavan kahden vuoden aikana asuntomarkkinoille valmistuu poikkeuksellisen vähän uusia asuntoja. Ruoka oli usein tehty aamulla tai edellisenä päivänä ja säilötty suuriin ämpäreihin, minkä jälkeen se ehti jäähtyä ja hyytelöityä päivän aikana metsässä. –?Talouden lievästä yleisestä kohenemisesta huolimatta käänne rakennusalalla kestänee odotettua pidempään pitkälle, aina vuoteen 2025 asti
Suomen puolelle estämisestä huolimatta tullut ihminen poistettaisiin maasta ja ohjattaisiin siirtymään paikkaan, jossa turvapaikkahakemuksia otetaan vastaan. Käännytyslaki antaisi mahdollisuuden estää maahantulo Suomeen ilman oikeutta turvapaikanhakuun, elleivät maahan pyrkivät henkilöt ole esimerkiksi erityisen haavoittuvassa asemassa. Poikkeuslaki tarkoittaa, että esityksellä pitää olla eduskunnassa viiden kuudesosan tuki. Edellytyksenä olisi aina tieto tai perusteltu epäily vieraan valtion Suomeen kohdistamasta vaikuttamisesta, joka aiheuttaa vakavan vaaran Suomen täysivaltaisuudelle ja kansalliselle turvallisuudelle, eivätkä muut keinot ole riittäviä tilanteen ratkaisemiseksi. Olemme kiinnittäneet huomiota myös siihen, miten asiat dokumentoidaan, joka turvaa maahan saapuneen henkilön ja virkamiehen oikeusturvaa siinä tilanteessa, että hänelle on siinä huomautettavaa. Se tarvitsee siis tukea myös oppositiosta. TOUKOKUUTA 2024 STT | Sanna Nikula Hallituksen esitystä käännytyslaiksi ei pitäisi tällaisenaan edistää, katsoo akateemikko, kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi. Maahan pyrkivällä olisi vuorovaikutustilanteessa rajavartijan kanssa mahdollisuus esittää todisteet tilanteestaan. Lakiesitys on myös yhä ristiriidassa kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Käytännössä arvion siitä, onko suojelua hakeva henkilö esimerkiksi alaikäinen, vammainen tai muuten erityisen haavoittuvassa asemassa, tekisi rajavartija. Eduskunnan roolia päätöksentekijänä asiassa hankaloittaa esityksen mukaan ylipäätään se, että päätös pohjautuisi osin sellaiseen tietoon, jota ei ole mahdollista käsitellä julkisesti eduskunnan täysistunnossa. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I “Tässä ei tehdä päätöstä, josta voisi valittaa. Poikkeuslailla halutaan tarvittaessa estää maahanpääsy itärajalla ilman oikeutta turvapaikanhakuun, elleivät maahan pyrkivät henkilöt ole esimerkiksi erityisen haavoittuvassa asemassa tai vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen tai kidutuksen kohteeksi palautuksen jälkeen. Ei voi sanoa, että jos joku lyö toista naamaan tuolla kadulla, että tämä teko oli jännitteinen Suomen lainsäädännön kanssa. Käytännössä asiaa voitaisiin käsitellä esimerkiksi ulkoja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan sekä presidentin yhteisessä kokouksessa eli tp-utvassa. Tämä on sattumanvaraista tavalla, joka ei missään tapauksessa ole perustuslain mukaista, Koskenniemi sanoo STT:lle. Rajoituspäätöksen voisi tehdä korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan, ja se voisi olla voimassa vain rajatulla osalla Suomen valtakunnanrajaa ja sen välittömässä läheisyydessä. Esityksessä käytetään ilmaisuja ”on ongelmallinen perustuslain suhteen”, ”on jännitteinen ihmisoikeuksien kanssa”, mutta eihän tämä ole mitään juridista arviointia. Päätöstä turvapaikkahakemusten rajoittamisesta ei lakiesityksen mukaan siis tehtäisi eduskunnassa. Palon mukaan esityksessä on korostettu kantelumahdollisuutta, koska maasta poistamisesta ei muodostu valituskelpoista päätöstä. Hänen mukaansa esitys ei ole olennaisesti muuttunut lausunnoissa kriittistä palautetta saaneesta versiosta. Yllättävintä Koskenniemen mielestä on, että rajavartijoiden asemaan ei näytä tulleen parannuksia. SDP, vihreät ja keskusta ovat ilmoittaneet odottavansa muun muassa perustuslakivaliokunnan arvion ennen lopullisen kantansa muodostamista. Hallituspuolueista RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson on sanonut, ettei aio vaatia ryhmältään asiassa ryhmäkuria. Arviointi jätetään rajavirkailijan harkintaan. Rajavartijoilla on koulutus ja osaaminen siihen, että he voivat arvioida, onko joku Suomeen pyrkijöistä esimerkiksi erityisen haavoittuvassa asemassa, sanoo hallitusneuvos Sanna Palo sisäministeriön rajavartio-osastolta. Lakia voitaisiin soveltaa esimerkiksi tilanteessa, jossa Venäjä käyttäisi mahdollisia turvapaikanhakijoita Suomen painostamiseen. ”Juristi tulee hulluksi esitystä lukiessa.” Emeritusprofessori ei edistäisi käännytyslakia tällaisenaan Käännytyslain käyttöönotto olisi aina korkean kynnyksen takana Niin sanotulla käännytyslailla halutaan tarvittaessa estää maahanpääsy Suomeen ilman oikeutta turvapaikanhakuun, elleivät maahan pyrkivät henkilöt ole esimerkiksi erityisen haavoittuvassa asemassa tai vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen tai kidutuksen kohteeksi palautuksen jälkeen. –?Tekstissä on ihan hirveästi retoriikkaa, juristi tulee hulluksi sitä lukiessa. Asia jätetään täysin yksittäisen rajavirkailijan harkintaan. Emeritusprofessori Koskenniemi katsoo, ettei eduskunnan perustuslakivaliokunta voi hyväksyä esitystä, jos se tekee arvionsa puhtaasti oikeudellisesta näkökulmasta. Lain käyttöönotto olisi korkean kynnyksen takana ja tulisi kyseeseen erityisen poikkeuksellisista ja pakottavista syistä. ” Emeritusprofessori Martti Koskenniemi. Oppositiopuolueista vasemmistoliitto vastustaa esitystä. Esityksessä ei myöskään ehdoteta päätöksen jälkitarkastusta eduskunnan tehtäväksi. Ennen jokaista päätöstä valtioneuvosto olisi yhdessä presidentin kanssa todennut kriteerien täyttyvän. –?Eli aina voidaan kannella virkamiehen toiminnasta, sen laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Esittelyn käsittely alkaa heti keskiviikkona eduskunnassa lähetekeskustelulla. Lisäksi siitä puuttuu Koskenniemen mukaan henkilön oikeus saada viranomaiselta päätös hakemukseensa ja oikeus valittaa siitä. Lakiesityksessä sanotaan, että rajavartijan olisi ”lähtökohtaisesti tarpeen” tehdä maasta poistamisesta kirjaus Rajavartiolaitoksen tietojärjestelmään. Suomeen jo tullut ihminen poistettaisiin maasta ja ohjattaisiin siirtymään paikkaan, jossa kansainvälisen suojelun hakemuksia otetaan vastaan. –?Tässä ei tehdä päätöstä, josta voisi valittaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Yksi päästää, toinen estää
Sitran mukaan esimerkiksi potilaan hoitokäyntien määrä voi vähentyä, jos ammattilaisilla olisi parempi pääsy tarvittaviin tietoihin ja hoitoa olisi voitu valmistella tarvittaessa jo ennen käyntiä. Hänen mukaansa puolustautuminen hyökkäystä vastaan esimerkiksi ampuma-aseella edellyttäisi, että toisella puolella on käytössä joitakin aseita. Mallien avulla tietoa pystyttäisiin helposti jakamaan eri järjestelmien kesken, analysoimaan ja vertailemaan. –?Uhkaava puhe ei vielä ole hyökkäys, jota vastaan hätävarjelu olisi oikeutettua, vaan tarvitaan ikään kuin todellinen hyökkäys, hän sanoo. Sitran laskelmien mukaan uudistusten avulla on mahdollista saavuttaa noin 1,5 miljardin euron vuosittainen säästö hoitopolkuja sujuvoittamalla. Hän aikoo perustaa oman eduskuntaryhmän, jonka nimeksi tulee Eduskuntaryhmä Timo Vornanen. Vornanen jätti tiedotustilaisuudessa vastaamatta useisiin toimittajien kysymyksiin. Kalliola on yksi selvityksen tekijöistä. Sitran projektijohtajan Markus Kalliolan mukaan tietomallien käyttöönotto tehostaisi etenkin sellaisten potilaiden hoitoa, jotka tarvitsevat samanaikaisesti useita eri sote-palveluja. Hallitus pyrkii suitsimaan hyvinvointialueiden kasvavia menoja. Hän ei esimerkiksi kertonut, onko kantanut asetta eduskunnassa. Tilanteessa oli Vornasen mukaan kolme ihmistä hänen seurueessaan ja kolme vastapuolella. Tällöin potilasta koskevat tärkeät tiedot olisivat aina yhdenmukaisesti ammattihenkilöstön käytettävissä. Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion mukaan uhkaava puhe ei ole hyökkäys, jota vastaan hätävarjelu olisi oikeutettua. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 STT | Kaisu Suopanki Perussuomalaisista erotettu kansanedustaja Timo Vornanen palasi tiistaina sairauslomalta eduskuntaan. Eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa hän valotti ampumiseen päättyneen huhtikuisen baari-illan tapahtumia ja myönsi syyllistyneensä ampuma-aserikkomukseen. Oli oikein mukavia taiteilijaluontoisia ihmisiä. Lisäksi hän sanoi tarjonneensa juomia baarissa olleille nuoremmille naisille. Näin eri järjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää sujuvammin potilaan hoidossa, tutkimustyössä ja sote-palveluiden johtamisessa. pykälä ei sitä vaadi. Tukipalveluiden, kuten ajanvarauksen ja potilaiden kuljetuspalveluiden, tehostamisella on mahdollisuus säästää noin 450 miljoonaa euroa vuodessa. –?Katson, että prosessin tässä vaiheessa edustajan toimen keskeyttämiseen liittyvät edellytykset eivät täyty. Vornanen sanoi, ettei hän muista, syntyikö tilanteesta käsirysy. –?Monia eri palveluja käyttävän potilasryhmän hoitokulut vievät valtaosan kansallisista sote-kuluista. Mikäli tulevaisuudessa täyttyisivät, tulen itse pyytämään eroa edustajan tehtävistä. Vornanen sanoi, että joutui ampumaan henkeään ja terveyttään suojatakseen varoituslaukauksen turvalliseen suuntaan maahan. –?Minuun kohdistui illan aikana henkeeni ja terveyteeni kohdistuvia uhkauksia. Sitra: Sote-kustannuksista on mahdollista säästää lähes kaksi miljardia euroa vuodessa Sitra ehdottaa yhdenmukaisten tietomallien käyttöön ottamista, jotta eri järjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää sujuvammin. Hän lisäsi, ettei eroaisi pelkästään sakkotuomion perusteella, koska perustuslain 28. Juteltiin musiikista ja elämänmenosta. Vornanen sanoi luovuttaneensa aiemmat valiokuntapaikkansa eduskunnassa perussuomalaisille. Hyvinvointialueisiin kohdistuu merkittäviä säästöpaineita. Hän kommentoi aihetta yleisellä tasolla, eikä ota kantaa Vornasen tapaukseen. Hätävarjelutilanteita arvioidaan Nuotion mukaan ensisijaisesti sen perusteella, onko kyseessä puolustautuminen jollakin tapaa vakavaa, oikeudetonta hyökkäystä vastaan. –?Taisinpa pari paukkua tarjota. KESKIVIIKKONA 22. ”Korostan, että missään vaiheessa minulla ei ole ollut tarkoitus vahingoittaa ketään.” Timo Vornanen. Näiden potilaiden tehokkaampi ja paremmin suunniteltu hoito toisi valtavan säästöpotentiaalin, sanoo Kalliola tiedotteessa. –?On aika lailla kynnystä siinä, että voitaisiin katsoa, että aseellinen puolustautuminen olisi hyväksyttävää tai ymmärrettävää, hän sanoo. Hän kertoi myös, ettei tuntenut ennalta ihmisiä, joiden kanssa kiistaa syntyi. Suomen laissa on varsin varovainen suhtautuminen ampumaaseen käyttöön hätävarjelutilanteissa, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio. Sitra ehdottaa yhdenmukaisten tietomallien käyttöön ottamista. Ravintolasta poistuessani tilanne eskaloitui edelleen, ja koin, että minuun kohdistui vakava väkivallan uhka, hän kertoi. Hän kuitenkin kertoi nauttineensa illan aikana alkoholia. Hänen mukaansa on vielä henkilöitä, joita poliisi ei ole asiaan liittyen kuullut. Vornanen sanoi ampuneensa selvitäkseen tilanteesta hengissä Kansanedustaja Timo Vornanen palasi eduskuntaan tiistaina ja valotti ampumiseen päättyneen baariillan tapahtumia. Korostan, että missään vaiheessa minulla ei ole ollut tarkoitus vahingoittaa ketään. Sosiaalija terveydenhuollon tieto on tällä hetkellä hajallaan hyvinvointialueilla eri järjestelmissä, eikä sitä ole tallennettu yhdenmukaisesti. Vornanen kertoi saaneensa runsaasti sekä kannustavaa että eroaan vaativaa palautetta. Kysyttäessä Vornanen tarkensi, että häneen kohdistunut uhkailu oli ”suusanallista”. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O STT | Hannu Toivonen Sosiaalija terveydenhuoltoalan kustannuksista on mahdollista säästää lähes kaksi miljardia euroa vuodessa, jos potilastietojen järjestämistä ja käyttöä uudistetaan, arvioi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra tuoreessa selvityksessä. –?Ammuin varoituslaukauksen päästäkseni tilanteesta terveenä ja hengissä pois. Kansanedustaja ei myöskään suostunut kertomaan, kuinka päihtynyt hän oli tapahtumailtana
Viikonloppuna rekkoja ryöstettiin, ja ainakin 11 rekkaa tyhjennettiin jo matkalla. Vysotskan mukaan luvut voivat vielä muuttua. Singaporen liikenneministeriö kertoi lähettävänsä tutkijoita Bangkokiin. Turbulenssin lisääntymisen katsottiin johtuvan siitä, että maapallon hiilidioksidipäästöjen takia lämmennyt ilma vaikuttaisi tuulten nopeuksiin korkealla ilmassa. –?Jos tällainen alue on mahdollista kiertää, se pyritään tekemään. –?Tämä ei ollut kampanjavideo. Lentokonevalmistaja Boeing lupasi niin ikään tukea lentoyhtiötä tutkimuksissa kaikin tavoin. TOUKOKUUTA 2024 Singapore | STT, AFP Yksi ihminen kuoli ja 30 loukkaantui, kun Lontoosta Singaporeen matkalla ollut Singapore Airlines -lentoyhtiön kone joutui pahaan turbulenssiin Andamaanienmeren yllä Thaimaan länsipuolella tiistaina. Sen oli luonut satunnainen tili verkossa, ja sen oli julkaissut uudelleen työntekijä, joka ei selvästikään ollut huomannut sanaa, Leavitt sanoi. Vysotskan mukaan yli 3?000 vankia on jo hakeutumassa armeijaan. Bangkokin Suvarnabhumin lentokentän johtajan Kittipong Kittikachornin mukaan onnettomuudessa kuoli 73-vuotias brittimies. Lisäksi aluetta ovat terrorisoineet aseistautuneet rikollisjoukkiot, jotka ryöstelevät kyliä ja sieppaavat ihmisiä lunnasrahojen toivossa. BBC kertoi myös viime vuonna Readingin yliopistossa Britanniassa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan turbulenssi on lisääntynyt ilmastonmuutoksen myötä. YK:n mukaan kaikkea apua ei kuitenkaan ole saatu laiturilta perille varastoihin, mistä se on määrä järjestelmällisesti jakaa eteenpäin. Videolla ääni kysyy, mitä tapahtuu sen jälkeen kun Trump voittaa ja mitä tapahtuu Amerikalle. Trumpin somevideon natsiviittaus suututti Valkoisen talon. Puheessaan Lai ylisti Taiwanin demokratiaa ja kiitti sen asukkaita siitä, etteivät nämä ole antaneet ulkoisten voimien horjuttaa itseään, vaan ovat päättäväisesti puolustaneet demokratiaa. Valkoinen talo sanoi kaikkien natsi-Saksan asiaa ajavien sisältöjen olevan ”kuvottavia”. Plateaun osavaltiossa Wasen piirikunnassa tapahtuneessa iskussa hyökkääjät sytyttivät taloja tuleen ja tulittivat ympäriinsä automaattiaseilla. Tutkijoiden mukaan vakava turbulenssi oli lisääntynyt 55 prosenttiyksikköä vuodesta 1979 vuoteen 2020 Pohjois-Atlantin reitillä. Valkoisen talon tiedottaja Karine Jean-Pierre sanoi, että kaikenlainen antisemitismi on vaarallista, vastanmielistä ja epäamerikkalaista. Kahdeksasta maasta, jotka tunnustavat Taiwanin itsenäisyyden, paikalla oli valtionpäämies. Kovan turbulenssin aiheuttamat vammat ovat melko harvinaisia. He kiipesivät kuorma-autoihin ja ottivat ruokapaketteja, viranomaiset kertoivat uutistoimisto Reutersille. Oikeusministeriön mukaan noin 20?000 vankia voisi halutessaan värväytyä ja noin 4?500 on ollut kiinnostunut asiasta. Lain mukaan armeijaan värväytyviä ei armahdeta, vaan he pääsevät ehdonalaiseen. Lausunnossa ei eritelty, millaisiin vastatoimiin Kiina aikoo ryhtyä. ”Unified Reich” -otsikko näytti viittaavan Saksan yhdistymiseen vuonna 1871. (STT, AFP) Washington | STT, AFP Yhdysvalloissa Valkoinen talo on tuominnut ex-presidentti Donald Trumpin sosiaalisen median tilillä julkaistun videon, jossa mainittiin sanat unified reich (yhdistynyt valtakunta). Yhteensä yli 40 maata, muun muassa Yhdysvallat, Japani ja Kanada, lähettivät valtuuskunnan virkaanastujaisiin. –?Lentoyhtiöt eivät turhaan suosittele pitämään turvavöitä kiinni koko lennon ajan, oli lento pitkä tai lyhyt, kommentoi ilmailuasiantuntija John Strickland yleisradioyhtiö BBC:lle. Lentotietojen mukaan koneen korkeus laski liki kaksi kilometriä vain viiden minuutin aikana. Singaporen presidentti Tharman Shanmugaratnam puolestaan sanoi rukoilevansa loukkaantuneiden pikaisen paranemisen puolesta. Videossa ei suoraan viitattu natseihin, mutta sanaa ”reich” käytetään yleisesti viitattaessa natsijohtaja Adolf Hitlerin kolmanteen valtakuntaan (Reich). Yhteenotot paimentolaisten ja maanviljelijöiden välillä ovat tavallisia Plateaussa. Loukkaantuneista seitsemän oli turman jälkeen kriittisessä tilassa. –?On kauhistuttavaa, kuvottavaa ja häpeällistä kenenkään tehdä tunnetuksi sisältöä, joka liittyy Saksan natsihallintoon Adolf Hitlerin alaisuudessa, Jean-Pierre sanoi. –?Myös turbulenssin aikana koneessa on ihan turvallista, kunhan noudattaa annettuja ohjeita, Kanerva sanoo. (STT) Kiina arvosteli taas Taiwania PEKING Kiina arvosteli tiistaina kovasanaisesti Taiwanin uuden presidentin Lai Ching-ten maanantaina pitämää virkaanastujaispuhetta. (STT, AFP) Ukrainassa vangit värväytyvät KIOVA Tuhannet ukrainalaisvangit ovat valmiita liittymään Ukrainan armeijaan taannoin hyväksytyn uuden lakimuutoksen myötä, kertoi maan apulaisoikeusministeri Olena Vysotska tiistaina. Kiinan Taiwanin asioiden toimiston (TAO) lausunnossa muistutettiin, että sanoipa Lai mitä tahansa ja millä tavalla tahansa, se ei muuta sitä, että Taiwan on osa Kiinaa. Videossa oli myös viittauksia ensimmäiseen maailmansotaan. Valtaosalla loukkaantuneista oli johtajan mukaan päävammoja. (STT, AFP) Apu virtaa Gazan laiturin kautta HELSINKI/GAZA Gazan kaistan rannikolle rakennetun väliaikaisen satamalaiturin kautta on tuotu jo satoja tonneja humanitaarista apua, kertoi Yhdysvaltain asevoimien Lähi-idän sotatoimialueen päämaja Centcom X-viestipalvelussa tiistaina. Trumpin kampanjan tiedottaja Karoline Leavitt sanoi lausunnossa, että viestillä ei ollut virallista tukea ja että viittaus sanaan ”reich” oli tahaton. Hänen mukaansa lentoja suunnitellessa ja lennon aikana pyritään välttämään alueita, joilla turbulenssia saattaa esiintyä. Video poistettiin Trumpin tililtä hänen Truth Social -palvelustaan tiistaina, vuorokausi sen jälkeen kun se oli julkaistu. Boeing 777-300ER -matkustajakone joutui tapahtuneen vuoksi tekemään laskun Bangkokiin Suvarnabhumin lentokentälle, jonne se laskeutui hieman ennen neljää iltapäivällä paikallista aikaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Finnairin viestintäpäällikkö Mari Kanerva kertoi STT:lle, että lentokoneet on suunniteltu kestämään hyvin voimakastakin turbulenssia. –?Ihmiset eivät olleet nähneet avustusrekkoja vähään aikaan. Video ilmaantui, kun Trump on toistuvasti pyrkinyt esittämään, että Biden olisi epäonnistunut hillitsemään antisemitismiä Yhdysvalloissa jännitteiden lisääntyessä Gazan sodan takia. Lentokoneen ohjaamossa turbulenssi voidaan havaita ajoissa, ja turbulenssissa toimiminen kuuluu myös henkilökunnan koulutukseen. Kiinan mukaan puhe merkitsi käytännössä Taiwanin itsenäisyyden tunnustamista. Näkyy myös maininta ”yhtenäisen valtakunnan (reich) luominen”. Matkustajakone joutui pahaan turbulenssiin Thaimaassa Lääkintähenkilökunta valmistautui onnettomuuskoneen laskeutumiseen Suvarnabhumin lentokentällä Bangkokissa. L E H T I K U V A / A F P Kymmeniä kuoli hyökkäyksessä Nigeriassa LAGOS Moottoripyörillä liikkuneet hyökkääjät ovat tappaneet nelisenkymmentä ihmistä keskisessä Nigeriassa, kertoivat paikallisviranomaiset tiistaina. Yksi kuoli, loukkaantuneilla erittäin vakavia päävammoja. Armeijaan eivät voi hakea muun muassa seksuaalirikoksista tai vakavasta korruptiosta tuomion saaneet, eivätkä kahden tai useamman ihmisen tappamisesta tuomitut. Videossa näkyy kuvitteellisia uutisia, joiden otsikkoina oli ”Talous kasvaa” ja ”Raja on suljettu”. Koneessa oli yhteensä 211 matkustajaa ja 18 miehistön jäsentä
Maanantaina iranilainen uutistoimisto Isna kertoi maan asevoimien esikuntapäällikön Mohammad Bagherin määränneen tutkinnan helikopteriturmasta. KESKIVIIKKONA 22. 63-vuotias Raisi oli ollut virassaan vuodesta 2021. Presidentin arkkua kuljetettiin kaupungista toiseen Iranissa Surijat osallistuvat Iranin presidentin Ebrahim Raisin hautajaiskulkueeseen muslimien shiialaisessa pyhäkössä Qomissa. Onnettomuuden syyksi on Iranissa esitetty teknistä vikaa, josta on syytetty Yhdysvaltain asettamia ilmailuteollisuuden pakotteita. –?Me hallitukseen kuuluvat, joilla oli kunnia palvella rakastettua ja ahkeraa presidenttiä, lupaamme rakkaalle kansallemme ja johtajallemme seurata näiden marttyyrien polkua, ylisti sisäministeri Ahmad Vahidi puheessaan. Ajatollah Khamenei on nimittänyt Mohammad Mokhberin väliaikaiseksi presidentiksi vaaleihin asti. Vaalit järjestetään 28. Iraniin on määrätty viiden päivän kansallinen suruaika turman vuoksi. Päivälämpötila 19...22 astetta. Muiden muassa Venäjän, Kiinan, Intian ja Pakistanin ulkoministerit ja edustajat pitivät minuutin hiljaisuuden Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) huippukokouksen aluksi Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +22 +23 +17 +19 +18 +13 +13 +8 7 4 4 4 Suomi klo 15:00 Ke +22 +21 +22 +22 +22 +22 +22 +22 +18 To +23 +23 +24 +23 +23 +23 +23 +23 +19 Pe +25 +24 +24 +24 +24 +24 +25 +23 +21 La +24 +23 +23 +23 +23 +24 +23 +22 +21 Su +25 +22 +23 +23 +23 +23 +23 +23 +20 Ma +25 +25 +24 +24 +24 +25 +25 +25 +22 Ti +26 +25 +24 +25 +25 +25 +25 +25 +24 4:30 22:19 4:27 22:21 3:15 23:34 3:12 23:37 Heikkoa tai kohtalaista itäkaakkoista tuulta. L E H T I K U V A / A F P / H A M I D A B E D I. Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller kiisti maanantaisessa lehdistötilaisuudessa pakotteiden olleen turman syynä ja puolusti Iranin vastaisia pakotteita. kesäkuuta. Virkaa tekeväksi ulkoministeriksi nimitettiin Iranin ydinsopimusneuvottelija Ali Bagheri. Turku ?32 cm Hanko ?30 cm 0,7 m 0,9 m 1,1 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput maanantaina Varkaus Lämmintä +22 °C Kilpisjärvi Kylmää ?8 °C Muonio Tuulista 19 m/s Salla Sateista 1 mm Teheran | STT, AFP Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat tiistaina helikopteriturmassa kuolleen Iranin presidentin Ebrahim Raisin hautajaisseremoniaan Tabrizissa Iranin luoteisosassa. –?Loppujen lopuksi Iranin hallinto on vastuussa päätöksestä lentää 45 vuotta vanhalla helikopterilla huonoiksi kuvailluissa sääolosuhteissa, Miller sanoi toimittajille. Raisia ja seitsemää muuta ihmistä, muun muassa ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahia, kuljettanut helikopteri putosi sunnuntaina matkalla Tabriziin ryhmän palatessa patohankkeen avajaisista. Lopulta Raisin arkku kuljetetaan hänen kotikaupunkiinsa Mashhadiin ja haudataan torstai-iltana. Kopteriturman syynä on Iranissa pidetty teknistä vikaa, joka johtuisi Yhdysvaltain asettamista ilmailuteollisuuden pakotteista. Aurinkoista ja poutaa. Keskiviikkona aamulla järjestetään kulkue myös Teheranissa, minkä jälkeen Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei rukoilee jäähyväisseremoniassa. Raisin ja muiden turmassa kuolleiden muistoa on kunnioitettu myös ulkomailla, etenkin Iraniin lämpimiä suhteita vaalineiden muiden autoritaaristen maiden keskuudessa. Raisin arkku kuljetettiin Tabrizista tiistaina pyhänä pidettyyn Qomin kaupunkiin, mistä se oli määrä vielä illalla siirtää pääkaupunkiin Teheraniin. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 22.5.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +21 +22 +21 +22 +21 +22 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.
Kyllä isä osaa -elokuva Bio Stara (Paimio) klo 19. Ohjelman tarjoaa Särkisalon Martat. Järj. Näytillä vanhoja autoja ja mahdollisuus tutustua logistiikkaan ja raskaskalustoon. Järj. Järj. MUSIIKKI Viulistien kevätsoitto Hilkansalissa (Vilhonkatu 2) klo 18. Yhres. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Järj. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Edusalo. Järj. Järj. Spy X Family code: White Bio-Salo klo 19. Salo Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi LUKIJAN KUVA Kevätilta Saaristomerellä. Kädentaitotupa Särkisalokodilla (Jennynkuja 2) klo 11. Yhres. K A R I A A L T O N E N. Iltapäivätanssit Esakalliolla (Salontie 40, Somero) klo 13 (€). Tie sydämeen Bio-Salo klo 18. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Järj. Salo 4 vuotta Kasper Soininen 22.5. Vartsalan Sauva. Mukaan jumppamatto ja juomapullo. Salon srk. Järj. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Suoluonnon itku Perniön Melassuolla klo 17.30 (kokoontuminen liikuntahallin parkkipaikalla). Ohjaajana Tiina Malka. IF Ihmeelliset frendit (orig) Bio-Salo klo 18.30. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. The Fall Guy Kino Lumo klo 19.45. Ohjelmalliset keskiviikkokaffet Särkisalokodissa (Jennynkuja 2) klo 13–15. Edusalon kevättapahtuma Salon ammattiopiston kuljetuspuolen pihapiirissä (Taitajankatu 2–4) klo 13–18. Halikko 6 vuotta Siiri Nikkinen 22.5. Näytillä myös drifting-auto. HUOMENTA 18 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Hyvän mielen kivien työstö. MUITA TAPAHTUMIA Keilakerho Salohallin keilahallissa klo 10–11. Toukokuun seniorileffana ”Tie sydämeen” Bio-Salossa (Helsingintie 11) klo 14 (€). Esiintymässä Kalle Jussila & Quattro. Kulttuuriluotsi kaveriksi Plazan taideterassilla klo 11–14. Ohjaajana Jenni Luodes. Viulunsoiton opettaja Sofia Rockaksen viuluoppilaita esiintyy säestäjänään Leena Tammisto. Salon TasausKohtuusPaja. Salon srk. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Salon musiikkiopisto. Salo 8 vuotta Minttu Ruusulaakso 22.5. Salon Eläkkeensaajat. Järj. Someron Esa. Salon kulttuuripalvelut. Omat eväät ja istuinalusta mukaan. Kino Lumo klo 17.45. Klo 16 näytös tehodynamometrin käytöstä. Bio Stara (Paimio) klo 14. Kesäjumppa Särkisalon kirkkopuistossa (Kirkkopolku 4) klo 18 (€). Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. Järj. 1 vuotta Lilli Nuotio 22.5. Järj. Noora Kauppilan esitys sekä Antero Peijosen ja Juhani Vuorisalon alustukset suon historiasta ja luonnosta. Haluatko kaverin mukaan taidekierrokselle. Järj. Kingdom of the Planet of the Apes Kino Lumo klo 17.30. Kylvön siunaus Perniön Ylikulmalla Kirsti Kurjella (Taviantie 77) klo 18. TOUKOKUUTA 2024 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Hemmo, Hemminki Ruotsinkielinen kalenteri: Hemming NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Lyyli, Lyydia Ruotsinkielinen kalenteri: Lydia PÄIVÄN SANA Minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (lape) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Joel 3: 1 ELOKUVAT (€) Civil War Kino Lumo klo 20.15. H E I K K I K A L L I O M Ä K I Aamulla varhain. Salon seniorit. IF Ihmeelliset frendit (dub) Bio Stara (Paimio) klo 17. Kuntopiiri Vartsalan urheilukentällä (Tuupikkalantie) klo 18– 18.45 (€). Tule tutustumaan luotsitoimintaan
–?Minulla on muutamia suomalaisia ystäviä, joten oli mukava hoitaa homma heidän puolestaan. Kun Itävalta hävisi tiistaiiltapäivän ”kevätkiekkoklassikossa” Iso-Britannialle, muuttui Suomen alkulohkon päätöspeli isosta trilleristä Leijonien kannalta täysin panoksettomaksi läpsyttelyillaksi. Silloin Sveitsi olisi saattanut halutessaan pystyä taktikoimaan itselleen mieluisaa puolivälierävastustajaa. Ottelu oli Britannian viimeinen myös koko Tshekin-turnauksessa. Suomi kohtaa puolivälierissä torstaina Ostravassa B-lohkon voittajan Ruotsin. Kritiikin on syytä sisältää myös parannusehdotuksia. Jos Itävalta olisi voittanut Britannian varsinaisella peliajalla, olisi kuvaan noussut toinen valitettava mahdollisuus. Joukkueen ainoat sarjapisteet kelpasivat Leijonille mainiosti. Jos nyt vaikka ensin puolitettaisiin A-sarjaan osallistuvien joukkueiden määrä. Britannia palasi MM-kisojen korkeimmalle sarjaportaalle Slovakian-turnaukseen 2019 ja pysyi pääsarjassa kolme vuotta – kiitos osin koronapandemian, jonka takia MM-turnausta ei 2020 järjestetty. Britannia kiekkoili MM-päätöspelissä ylpeydestään. Britannian maalivahti hoiti homman suomalaisystävilleen Itävallan tekemät positiiviset yllätykset vaihtuivat yllätyspettymykseen. Suomi kohtaa puolivälierässä Ruotsin, pelasivat nämä maat tiistaina ihan miten tahansa. Britannia tarttui tilaisuuteensa, kun Itävalta joutui ennen toisen erän puoliväliä kahden miehen alivoimalle. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N ”En itse juo, mutta ehkä pojille lähetetään muutama olut pukuhuoneeseen.” Britannian maalivahti Ben Bowns MM-kisojen mätä pelijärjestelmä paljastui taas Harvassa ovat palloilusarjat ja -arvokisat, joissa joukkueen pelit päättyvät vuorokauden muita samassa lohkossa tai sarjassa pelaavia aikaisemmin. Brittien voitto ainakin aikaisti myös Suomen MM-puolivälieräpaikan sinetöitymistä. KOMMENTTI Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi. Se palaa MM-hierarkiassa alemmalle sarjaportaalle, sillä A-lohkon jumbojoukkueen ainoat pisteet tulivat Itävalta-voitosta. Pakkovoittoa ja MM-pudotuspelejä miettinyt Itävalta suli päätöserässä, jossa Britannia paukutti kolme osumaa. Suomelle olisi siinä tilanteessa riittänyt häviäminen jatkoajalla tai rangaistuslaukauksilla, joten piste sille ja kaksi Sveitsille olisi voinut kelvata molemmille oikein hyvin. Norja, Kazakstan sekä Tanska jäävät alkulohkoon ja kiekkokääpiö Puola puolestaan putoaa takaisin B-sarjaan. Avainhyökkääjä Liam Kirkin puuttui miehistöstä sairastelun takia. Silloin edes puolet joukkueista saataisiin lopettamaan lohkopelinsä samaan aikaan, vaikka kahteen halliin rajoituttaisiinkin. Se oli Kosicessa Alohkon putoajan ratkaisseessa ottelussa Ranskaa vastaan toisen erän puolivälin jälkeen tappiolla 0–3, mutta kipusi 4–3-jatkoaikavoittoon ja uusi sarjapaikkansa. Maaleja MM-Prahassa juhlineet brittifanit saivat ystäviä Suomen kannattajista, joille Leijonien pudotuspelipaikan ennenaikainen varmistuminen oli helpotus. Leijonat turnauksessa yllättänyt Itävalta ei pystynyt kipuamaan alkulohkossa neljänneksi sijoittuneen Suomen rinnalle. Britannian mukana MM-kisojen pääsarjaa on rikastuttanut sen maalilaulu, Madnessin 1970-luvun lopun hitti One Step Beyond. Sitkeydestään Britannia antoi näytteen viisi vuotta sitten MMSlovakiassa. URHEILU KESKIVIIKKONA 22. Se palasi pääsarjaan vuosikymmenten tauon jälkeen MM-Italiaan 1994, mutta putosi A-sarjasta saman tien. Mätä pelisysteemi selittyy sillä, että kisoja pelataan kahdella paikkakunnalla eli kahdessa hallissa. Neljän maan osalta turnaus päättyi jo maanantaina. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 STT | Reima Rautiainen JÄÄKIEKKO Britannia jätti tiistaina tyylikkäät jäähyväiset jääkiekon MM-kisojen pääsarjalle, kun se kukisti Prahassa A-alkulohkon viimeisessä ottelussaan Itävallan 4–2. 1–1-tasoituksen iski ylivoimalla puolustaja Ben O’Connor. Kun lisäksi viikonloppupelien määrä maksimoidaan, on lohkojen päätöskierros kahden päivän mittainen. Brett Perlini, Evan Mosey ja tyhjään maaliin 4–1 viimeistellyt Robert Dowd upottivat Itävallan. En itse juo, mutta ehkä pojille lähetetään muutama olut pukuhuoneeseen, 26 kertaa torjunut brittivahti Ben Bowns leukaili Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n sivuilla. Britannian pääsarjavierailut ovat jääneet MM-jääkiekossa lyhyiksi. Jääkiekon miesten MM-kilpailu ylpeänä esittää: tätä samaa jo vuosikymmenet
Osat vaihtuivat tällä kertaa kaukoheitoissakin. Lähdöt klo 17-18.30. Kaiken lisäksi BC Nokian kapteeni Niko Mattila sivusi kauden piste-ennätystään tässä hänelle 42:nnessä ottelussa. BC Nokian otteissa oli merkkejä väsymyksestä selvään tappioon päättyneen viidennen finaalin jälkeen. Seagullsista ei Chuba Ohamsin korinaluspeliä ja Shavon Colemanin ensimmäistä puoliaikaa lukuun ottamatta löytynyt samantasoista yksilöä. Fakta on myös se, että Seagullsin Rene Rougeaun onnistumisprosentti finaalien kakkosissa on vain hieman yli 40. Seagulls oli päässyt finaaleissa selvästi useammin vapaaheittoviivalle, nyt vapariyritykset menivät Nokian BC Nokian tähdet pakottivat Seagullsin seitsemänteen finaaliin. –?Haluamme enemmän mestaruutta kuin he. Lahden kausi päättyi putoamiseen. Tähtinimistä muun muassa Manchester Unitedin Marcus Rashford, nykyään Ajaxia edustava Jordan Henderson, Chelsean Reece James ja Raheem Sterling sekä Borussia Dortmundissa lainalla pelaava Jadon Sancho eivät mahtuneet 33 pelaajan listalle. Nokian 88–65 (54–35)-kotivoitto Seagullsista merkitsee samalla sitä, että kaikki välierät ja finaalit venyvät maksimaaliseen seitsemän ottelun mittaan. Hänen perässään oli viime kesänä useita liigaseuroja, mukaan lukien Vilpas. TOUKOKUUTA 2024 URHEILUSSA TAPAHTUU Ykkössuunnat tänään Lemulassa. Shevtshenko kohtaa seuraavalla kierroksella Italian Flavio Cobollin. Ruusuvuori voitti Geneven ATP-turnauksen avauskierroksella yhdysvaltalaisen Marcos Gironin kahdessa erässä 6–3, 6–3. Ruusuvuori kertoi X-tilillään vetäytymisensä johtuneen sairastumisesta. –?Mielestäni muilla pelaajilla sillä pelipaikalla on ollut parempi kausi. Koivunen pelasi Lahdessa 22 minuutin ja 7,2 pisteen keskiarvolla. Korisliigan loppuotteluhistoriassa ”Game Seven” on kautta aikain ensimmäinen. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Tiistaina hänen plusmiinuslukemansa oli kentän rumin, -25. Niin yksinkertaista se on, Southgate perusteli Rashfordin puuttumista. –?Ei mitään vakavaa, päätin vain olla ottamatta riskiä ennen Roland Garrosia, Ruusuvuori kirjoitti viitaten Ranskan avoimiin, jonka pääsarjat alkavat sunnuntaina. Sitä kautta kahden pisteen heittojen onnistumisprosentit olivat finaaleissa hyvinkin matalat verrattuna aiempaan korisliigakauteen. Äänekosken Huiman kasvatti pelasi kaudet 2020-2023 Divari A:ssa Mikko Tupamäen valmentamassa Jyväskylä Basketball Academyssa. Tervetuloa ! SuSi SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KORIPALLO Miesten Korisliigan mitalipelien ennakointi on ollut enimmäkseen turhaa puuhaa, sillä realistisilta vaikuttaneet näkemykset ovat pitkälti kumoutuneet kerta toisensa jälkeen. Näytimme sitä energiaa, mitä vähän uupui edellisissä otteluissa, Gach sanoi STT:lle. (STT) Kovia nimiä putosi Englannin isostakin ryhmästä JALKAPALLO Englannin päävalmentaja Gareth Southgate nimesi tiistaina 33 pelaajan ryhmän, josta valitaan lopullinen 26 hengen joukkue jalkapallon miesten EM-lopputurnaukseen. BC Nokia (kuvassa vasemmalla Patrick Tapé ja oikealla Both Gach) teki Lassi Nikkarisen pelaamisesta vaikeaa. SSS | Juha Tuuna Ruusuvuori vetäytyi Geneven turnauksesta TENNIS Emil Ruusuvuori ei pystynyt pelaamaan Geneven ATPtennisturnauksen toisella kierroksella Kazakstanin Aleksandr Shevtshenkoa vastaan. Lopputulema kolme päivää myöhemmin oli se, että tottahan toki Gach ja Richardson painoivat tiistaina menemään lähes täydet 40 minuuttia erinomaisilla tehoilla. Seagulls oli saanut Both Gachin ja Tucker Richardsonin kuriin siinä määrin, että ensinnäkin nopeat hyökkäykset olivat olleet näiltä miehiltä vähissä. Opastus Kurkelantieltä. Kolmen pisteen heitoissa Seagulls oli ollut selvästi tarkempi lähes kahdeksan kuukauden ikäisellä liigakaudella. Niin siis mikä väsymys. ”Meidän täytyy pitää vauhtia 40 minuuttia, vain siten voimme pärjätä heille.” Greg Gibson Karhu nappasi Kalle Koivusen Lahdesta KORIPALLO Vahvan tulokaskauden Lahti Basketballissa pelannut heittävä takamies Kalle Koivunen siirtyy Karhubasketiin. Niin tapahtui myös kuudennessa finaalissa, kun BC Nokia määritteli ratkaisupelin perjantaiksi Helsinkiin. (STT–AFP). Hänen kolmosprosenttinsa (38,9) oli kotimaisten pelaajien vertailussa neljänneksi paras
19. Emmi Piiroisen tavoitteet ovat selvät. Mielenkiintoinen, vaikka ainakin vielä tarpeeton fakta on sekin, että BC Nokia on tehnyt finaaleissa 25 pistettä vastustajaansa enemmän. L E H T I K U V A / K A L L E P A R K K I N E N ”Näytimme sitä energiaa, mitä vähän uupui edellisissä otteluissa.” Both Gach eduksi 13–6. Onnenapila: 3 KENO Päiväarvonta: 6, 7, 9, 13, 19, 20, 24, 25, 26, 27, 29, 31, 36, 49, 52, 55, 63, 65, 68, 69. –?Jos terveys kestää, niin miksei vielä 2032 kisoihin, Piiroinen sanoo STT:n haastattelussa. Andi-Maraton: Maraton: 1) Olli Mäntylä, Salo, 4.20.46, 2) Petteri Jokinen, Velo Salo Triathlon, Muurla, 4.42.40. BC Nokian Fiifi Aidoon loukkaantuminen voi edelleen osaltaan kääntää mestaruuden Helsinkiin. ja 20. Paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä Battipaglia voitti pelit 20 ja 21 pisteen eroilla. Emmi Piiroinen haluaa olympialaisiin. uu u Levypallot 42–37 uu u Syötöt: 14–16 uu u Menetykset: 10–9 uu u Heittoprosentit: uu u 1p: 84–33 uu u 2p: 57–46 uu u 3p: 40–27 uu u Yleisöä: 968 uu u Seitsemäs finaali pe 24.5. Espoolainen tähyää kuitenkin Pariisin sijasta pitemmälle tulevaisuuteen. erä! H I N TA S H O K K I AIWA 18 T-Pro Nordic Lämpöpumput alkaen 299. Neljännesmaraton: 1) Teija Toivonen, Salo, 0.53.30, 2) Markku Karro, Velo Salo, Salo, 0.59.28. kesäkuuta kohdattava Tshekki on jatkuvasti EMlopputurnauksessa. Näin kiivaimman kisakauden aikaan Piiroinen ehtii aamuja iltapäiväharjoitusten aikaan lukiossa vain yhdelle tunnille päivässä. uu u Seagulls: Tomas Pihlajamäki 3/3, Chuba Ohams 15/2, Rene Rougeau 8/4, Alterique Gilbert 5/1, Timo Heinonen 2/3, Lassi Nikkarinen 5/5/5 syöttöä, Okko Järvi 9/3, Shavon Coleman 16/10, Ricky Waxlax 2/1. Seuransa kanssa pudonneen Tulosen kausi jatkuu Kesällä on vain harjoitusmaaotteluita. Ne ovat myös polkeneet jalkoihinsa monivuotisen työn, jolla lajin suomalaisia kärkiurheilijoita on noussut kohti kansainvälistä huippua. . L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N MIESTEN KORISLIIGAN FINAALIT 6. Tulonen pelasi näissä otteluissa keskimäärin noin 18 minuuttia per peli, mikä oli selvästi kausikeskiarvoa pienempi määrä. Vieraspelit jatkuvat kesä–heinäkuun taitteessa Ranskassa, ja kotikentällä naiset nähdään Saksaa vastaan. uu u Kolmen pisteen heittotarkkuuksia: uu u Rougeau 8/20 (40), Gilbert 8/22 (36), Heinonen 3/15 (20), Nikkarinen 12/31 (39), Järvi 13/41 (32), Coleman 12/40 (30). Harjoittelun lisäksi urheilijan on varmistettava riittävä ravinto ja lepo. KESKIVIIKKONA 22. Tällä viikolla Piiroinen tavoittelee neliottelun finaalipaikkaa EMkilpailuissa Budapestissa. Hän onnistui tekemään yhteensä vain kuusi pistettä. Hän sanoo tuntevansa olonsa turvalliseksi lajin parissa, vaikka tietää hyvin rytmiseen voimisteluun liittyvät negatiiviset uutiset. Ekaterina Volkova palautti rytmisen voimistelun suomalaiseen olympiaperheeseen Riossa vuonna 2016. Vastustajat ovat varsin kovaa luokkaa. Hänen edustamansa Sanga Milano putosi Italian naisten pääsarjasta hävittyään molemmat putoamiskarsinnan ottelunsa Battipaglialle. Pelipaikkana on Urhea-halli ja ajankohdat 5. Seagulls ei saanut Alterique Gilbertiltä tai Tomas Pihlajamäeltä käytännössä ensimmäistäkään positiivista asiaa. Kunkkunumero: 52 Ilta-arvonta: 16, 26, 27, 28, 33, 34, 35, 36, 38, 39, 41, 42, 45, 53, 56, 57, 58, 63, 68, 70. 4–3 (0–0, 0–0, 3–3, 1–0) Tilanne ennen peliä Suomi–Sveitsi: Kanada 7 5 2 32–18 19 Tshekki 7 4 1 2 26–14 16 Sveitsi 6 4 1 1 26–11 14 Suomi 6 4 1 2 20–11 10 Itävalta 7 3 1 4 21–29 7 Norja 7 2 5 15–25 6 Tanska 7 2 5 15–29 6 Britannia 7 1 6 12–30 3 B-lohko Ranska–Saksa 3–6 (1–1, 2–3, 0–2) Latvia–USA 3–6 (0–2, 1–1, 2–3) Tilanne ennen peliä Ruotsi–Slovakia: Ruotsi 6 6 29–8 18 USA 7 5 1 1 37–16 16 Saksa 7 5 2 34–24 15 Slovakia 6 3 1 1 1 25–17 12 Latvia 7 1 3 3 19–29 9 Kazakstan 7 2 5 12–31 6 Ranska 7 1 1 5 13–26 4 Puola 7 1 6 11–29 1 YLEISURHEILU Salo, 245. Rytmisen voimistelun viime vuosien uutisointia ovat leimanneet epäkohdat. Kunkkunumero: 38 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi KORIPALLO Salon Vilppaan kasvatin Helmi Tulosen seurajoukkuekausi päättyi pettymykseen. Tavoite 24 parhaan joukkoon yltämisestä onnistui jo viime vuonna EM-kisoissa. Silti joukkueen pelaajamateriaalin jo lähes äärimmäinen kapeus ei haitannut tällä kertaa millään tavalla. Saksa pelaa sen jälkeen olympialaisissa. – Meidän täytyy pitää vauhtia 40 minuuttia, vain siten voimme pärjätä heille, kommentoi BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson. uu u Ross 17/40 (43), Tapé 31/48 (65), Richardson 16/33 (48), Gach 32/68 (47), Mattila 8/21 (38). Koko kauden keskiarvot Tulosella olivat 9,7 pistettä ja 5,2 levypalloa. Olympiaunelma on myös lajin uudella kärkinimellä Emmi Piiroisella. TOUKOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 ILMALÄMPÖPUMPPU 799 Heti varastosta! Raj. Tilastopoimintoja loppuottelusarjasta tiistain jälkeen uu u Tehdyt pisteet: Seagulls 425–BC Nokia 450 uu u Levypallot: Seagulls 254– BC Nokia 252 uu u Syötöt: Seagulls 89– BC Nokia 94 uu u Menetykset: Seagulls 62–BC Nokia 65. heinäkuuta. Seurajoukkuekausi päättyi, mutta pelit ja harjoitukset jatkuvat kesällä maajoukkueen mukana. klo 18.30 Kisahallissa. Elokuussa 17 vuotta täyttävä Piiroinen elää voimistelun arkea hyvissä oloissa pääkaupunkiseudun urheiluakatemian huomassa, sillä hän käy ensimmäistä vuottaan Mäkelänrinteen urheilulukiossa. PÄIVÄN PELIT EUROJACKPOT Päänumerot: 7, 23, 31, 33, 38 Tähtinumerot: 10, 11 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 192 477,40 e, 4+2 oikein 5 473,90 e, 4+1 oikein 378,60 e, 3+2 oikein 214,40 e, 4 oikein 112,40 e, 2+2 oikein 33,20 e, 3+1 oikein 21,30 e, 3 oikein 16,20 e, 1+2 oikein 16,20 e, 2+1 oikein 10,60 e KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 2, 3, 5, 7, 10, 12, 15, 18, 19, 20, 23, 24. uu u Ross 21/5, Tapé 8/10, Gach 16/15, Richardson 23/9, Mattila 9/12. uu u Vapaaheittoja yhteensä: Seagulls 78–BC Nokia 58 uu u Heittoprosentit: uu u 2p: Seagulls 93/202 (46)– BC Nokia 112/240 (47) uu u 3p: Seagulls 66/197 (34)– BC Nokia 58/154 (38) uu u Kahden pisteen heittotarkkuuksia: uu u Rougeau 25/61 (41 prosenttia), Gilbert 4/19 (21), Nikkarinen 7/17 (41), Järvi 5/12 (42), Coleman 24/43 (56). Harvakseltaan pelattavia EM-karsintaotteluita ei nähdä, mutta Susiladies pelaa kuusi harjoitusottelua. uu u Ross 6/20 (30), Richardson 17/43 (40), Gach 9/28 (32), Mattila 12/25 (48) uu u Syötöt/menetykset: uu u Rougeau 16/15, Gilbert 9/6, Nikkarinen 28/12, Järvi 11/6, Coleman 6/7. Tänä keväänä Piiroinen on yltänyt maailmancupissa kertaalleen vanneohjelmassa kahdeksan parhaan finaaliin, kun Uzbekistanista heltisi huhtikuussa kuudes sija. 1/8-maraton: 1) Markku Salminen, Velo Salo, Salo, 0.25.11, 2) Katariina Koskinen, Velo Salo, Salo, 0.25.11, 3) Esko Valtonen, Salo, 0.27.07, 4) Miska Mwegerano, Vantaa, 0.28.30, 5) Kimmo Iivarinen, Velo Salo, Salo, 0.28.43, 6) Harri Elovaara, Salo, 0.28.54. info@ultimatemarket.com Katso ja osta! MYYTÄVÄNÄ TULOSPÖRSSI JÄÄKIEKKO Praha/Ostrava, miesten MM-turnaus, Alkulohkojen viimeiset ottelut: A-lohko: Itävalta–Britannia 2–4 (0–0, 1–1, 1–3) Kanada–Tshekki ja. Puolimaraton: 1) Oskari Kataja, Salo, 2.07.16, 2) Miro Jalonen, Salo, 2.09.56. finaali BC Nokia–Seagulls 88–65 (20–15, 34–20, 15–16, 19–14) uu u BC Nokian pisteet/levypallot: Kahron Ross 13/1, Hugo Boman 3/1, Antti Ahonen 0/0, Patrick Tapé 7/3, Both Gach 28/14, Tucker Richardson 20/8, Niko Mattila 17/7, Kalle Peltonen 0/1. –?Eihän niitä ole ollut kiva lukea, mutta minua ne eivät koske, Piiroinen sanoo ja kertoo saavansa lajin parissa kaiken avun, jonka tarvitsee. sekä 7. STT | Kaija Yliniemi RYTMINEN VOIMISTELU Epäasiallista kohtelua, syömishäiriöitä ja nuorten urheilijoiden kipuilua
TOUKOKUUTA 2024. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. KHI-HII! KUTITTAA!! 1257 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 22 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi M A CA N U D O B. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. LÄPIKULKU KIELLETTY. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610
(U) 00.05 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 10.00 Hakekaa kätilö! (12) 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Nepsyt 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit 14.45 Elävä arkisto: Saariston silmä syttyy 15.10 Elävä arkisto: Yrittäjäväen suvipäiviä (S) 15.20 Sadan vuoden sankarit 15.40 Muisti: Terrorismin pelko 16.10 Volvo-Markkasen tarina 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) Kausi 17, 12/24. 18.30 Yleisurheilun GP Yleisurheilun GP-sarjan Jyväskylän osakilpailu, selostus Kimmo Porttila ja Johannes Oikarinen, Jyväskylä. Mies ja alaston ase -komediatrilogian viimeinen elokuva, jossa jo välillä eläkkeellekin jäänyt poliisi Frank Drebin (Leslie Nielsen) jatkaa konnien jäljittämistä. Kausi 1, 3/8. Jason ja Zack lähtevät patikkaretkelle tärkeän sponsorin tyttären kanssa ja alkavat kilpailla tämän suosiosta. 22.25 Louis Theroux: tähtihaastattelut Kausi 2, 1/6. Kausi 3, 2/25. 23.10 Osta mun pikkarit (16) 1/3. Mazdan moottori hyräyttää käyntiin huutajien ostohalut. Simpson, Fred Ward, Kathleen Freeman, Anna Nicole Smith. Yleisö voi osallistua tenttiin chatilla. Nooaa jännittää kertoa raskaudesta töissä, sillä se tarkoittaisi myös transkaapista ulos tulemista. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12) (Naked Gun 33/13: The Final Insult/USA 1994). Jakso 7/8. Jakso 5/10. 19.00 Koti koiralle Kausi 3. Saarelaiset epätoivo eskaloituu väkivaltaan, josta ei ole enää paluuta. 23.45 Veikkausliiga Futiksen nälkään 23.50 Haluatko miljonääriksi. Jaksossa piirtyy kuva kaikille haastavasta ympäristöstä, jossa köyhyys on suurena tekijänä ongelmien kehittymisessä. Miljoonajahti alkaa jälleen! 00.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 4. Kausi 10, 9/38. Kausi 13, 12/12. T: Create One/RTE/Arte, Irlanti 2022. Kausi 12, 21/21. 01.35 Olet mitä syöt Urheilijan identiteettipäivitys. Totuus. Voiko hän sittenkin palata agentiksi. Ympäristöjärjestö Greenpeace vastusti Ranskan ydinkokeita Tyynellämerellä ja vuonna 1985 sen tarkoituksena oli lähettää Rainbow Warrior laiva estämään kokeet. 00.35 Sininen enkeli (16) Täydellinen meidän jengiin. (2013) (U) 22.00 Yksin isäksi Kausi 1, 3/5. Kerstinin aiheuttaman draaman jälkeen ovella on jo uusia ongelmia. Jakso 10/10. Yli synkän virran. Vegaaniravintola, jonka täytyy oppia markkinoimaan itseään ja tekemään niin herkullista ruokaa, että myös sekasyöjät tulevat asiakkaiksi, muuten ravintola ei näe seuraavaa kesää. Maailman saastunein meri. Kausi 13, 12/12. Renen ostama vimpain saa kovemmankin pähkinän särkymään. Elina ei avaa ovea. Metsästyskaverukset Jørgen ja Nikolaj ovat palanneet Randersin-vuonolle, jossa heidän ystävyytensä alkoi 11 vuotta sitten. Rauniot. Väärinymmärretty suomenajokoira mix Nero saa toisen mahdollisuuden. Olympiavoittaja Toni Niemisen ruokavalio on niukka ja sokerinen. Uimarenkaat kyytiin ja keula kohti tuhansia järviä. Lähetyksen juontavat Olli Haapakangas ja Matti Koivisto. Klo 21 21.00 Jere Hietala Salametsästäjien jäljillä (12) Salametsästys ja köyhyys Etelä-Afrikassa. Tänään PS, SDP, kokoomus. Klo 21 21.00 Elokuva: Rambo taistelija 3 (16) Rambo taistelija 3. (U) 19.00 Historia: Rainbow Warriorin tapaus 3/3. Lähentyminen vuokranantajan kanssa johtaa sukunimen vaihdokseen. J. 02.50 Raskaan kaluston pelastajat Kausi 3. Jakso 7/8. Elokuvan alussa Drebin on joutunut rakastettunsa hylkäämäksi, ja työpaineissa hän turvautuu jo pulloon. 01.40 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) Kourallinen käteistä. eroottisten kuvaustensa tähden. Kun CIA:n entinen agentti Jason Bourne viimein muistaa kaiken, on aika lopettaa piileskely ja tasata tilit. Kausi 10, 10/38. 23.57 Uusi Kino: Hypertensio (16) Hypertensio eli korkea verenpaine raivoaa kuin metsäpalo sukupolvelta toiselle senegalilaisessa perheessä tuhoten isän ja pojan suhteen. 19.00 Huutokaupan metsästäjät Viisarin vavahtelua varastolla. Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O. Rossilta menee hermo ystävien myöhästelyyn. Anthony Joshua. 03.10 Virkakoirat (7) Vaaroja vuonomaisemissa. Jakso 5/10. 20.30 Frendit (S) Rasvaa ja riitoja. Jakso 6/10. Suomen kesä on ehdottomasti tutkimisen arvoinen teema. Toisille se on enemmänkin prostituutiota. 20.00 Frendit (S) Poikien puheet. Vihaisen äidin tunnustuksia. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! Kausi 7. (Hypertension, Suomi/Espanja, 2021) (U) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Suorinta reittiä (S) 10.00 Remppa vai muutto 11.00 Haluatko miljonääriksi. Gazza vauhdissa. MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Puutarhat uusiksi 14.00 Kotoisa 15.00 Suurmestari 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) Köysissä. 02.35 Suomen kaunein koti: Kesämökit Finaalijakso.. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto UK 15.25 Poliisikoira Rex (12) 16.25 Onnenarpa 16.30 Diili Klo 18 18.00 Koti koiralle Kausi 3. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.51 Urheiluruutu Klo 21 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat käyvät keskustelua yleisöltä tulleiden kysymysten pohjalta. Ohjaus Diana Koo. 23.15 Oddasat 23.30 Lapsi numero 182 (7) Äidin masennuksen vuoksi Camilla Roosin lapsuus oli jatkuvaa siirtymistä kodin, sijaisperheiden ja lastenkotien välillä. Yleisön äänestämä voittajamökki vuodelle 2024 selviää. Iwona Sobotka, Tuomas Katajala, Virginie Verrez, Joshua Bloom ja Susanne Kujala Matthew Whittall: Joy, kantaesitys (Ylen tilaus). 22.50 Rikospaikka 23.40 Jokerit (S) Kolmas erä: Pikku Pietarin pihalla. 23.40 Uusi Kino: Hangover Cure (7) Krapulaa potevan Edenin päivä saa yllättävän käänteen, kun hän lähtee mielikuvitustreffeille deittisovelluksessa tapaamansa Kasperin kanssa. Nellie ja hänen ystävänsä KG perustavat tilejä eri sivustoille tutustuakseen maailmaan, missä naisten seksuaalisuuteen liittyvät fantasiat näyttävät olevan kauppatavaraa. Pirstotut pähkylät. T: DR, 2021. YLE TEEMA & FEM 07.52 YLE FEM 07.52 BUUklubben 08.22 Iloa puutarhasta 08.52 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Tiettömän taipaleen takana 09.50 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 10.20 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Elämää meren armoilla 11.00 Strömsö 11.30 Stugor 12.00 Timanttinen keikka 12.00 YLE TEEMA 12.55 Rich Little Bitch (S) 13.01 Uusi Kino: Sorsapaisti (S) 13.15 Mikki Kunttu 14.05 Uusi Kino: Lasse kaatuu, voi ei! (S) 14.30 Lidian autossa (12) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Ruotsin muoti Klo 17 17.25 Søren Vesterin puutarha Kausi 3, osa 11/14: Upea nurmikko. Kausi 11, 17/22. Lopulta käy ilmi että iskun takana onkin yllättävä taho Ranskan valtio. Jakso 12/20. 06.52 Martta puhuu (S) 07.17 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.21 Ella, Oskari ja Huu (S) 07.34 Mauno (S) 07.46 Tipo (S) 07.53 Mitä ihmettä. Darrell panostaa pinsseihin. 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä Kausi 3, 1/8. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti Joht. Lopettaako väkivalta v*ttuilun. Kausi 12, 20/21. Elokuva on omakohtainen kuvaus kasvamisesta 1960-70 -lukujen Suomessa. Ruusuja ja rospuuttoa. Kausi 9. Erkki löytyy. Jonna, 39 v., kertoo lapsiinsa kohdistuvista negatiivisista tunteistaan ja raivokohtauksistaan. Tom ja Peltsi selvittävät miten meriliikenne ja kauan sitten pohjaan vajonneet ravinteet kuormittavat merta. Kausi 1, 4/8. Kausi 1, 1/3. 03.40 Baywatch (7) Kiehumispiste. 23.10 Elokuva: Jason Bourne (16) Jason Bourne. T: Turun taideakatemia, 2023. Kausi 1, 3/4. (USA 1988) Yhden miehen armeija nimeltään John Rambo lähetetään tällä kertaa Afganistaniin pelastamaan entistä komentajaansa, eversti Trautmania. Poliisikoira Gazzalla on pitkä mutta tuloksekas työvuoro. Yleisön äänestämä voittajamökki vuodelle 2024 selviää. Betonipainajainen. Karjaa, Green Mama’s. Suzannen ja Andrew’n pihaa hallitsee valtava uima-allas, joka on kallis ja vaarallinen ja tekee tilasta käyttökelvottoman. Ennustuksia ja selvännäkijöitä. Kolmas erä: Pikku Pietarin pihalla. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) Jotain mätää Taalasmaalla. Nicholas Collon, sol. Kaksinkertainen raskaansarjan maailmanmestari ja kuuluisuus, nyrkkeilijä Anthony Joshua, kertoo elämästään ankaran lajin huipulla. Kausi 3, 1/25. Koplan nimittelyä. 03.35 Puutarhat uusiksi Betonipainajainen. 22.20 James Joyce ja Odysseus Irlantilainen James Joyce on 1900-luvun merkittävimpiä kirjailijoita. (U) 23.10 Vihdoinkin! (12) 2/4. Kausi 1, 3/15. 01.50 Rekkakuskit Suomi (S) Kausi 1. Jakso 5/8. Rasvaa ja riitoja. Jokerit siirtyy Venäjän KHL-sarjaan, ja odotukset ovat korkealla. Ross tajuaa, että tytöt kertovat toisilleen kaiken ja yrittää levittää tapaa poikien joukkoon. Poikien puheet. Miten ja ennen kaikkea minne ystävät onnistuvat piilottamaan Jacobin. Jacobin naapuri Majsan alkaa epäillä, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, ja sekä poliisi että Jacobin sisko Anita tulevat yllätysvierailulle. Monica rypee itsesäälissä ja surussa. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) Yksin yössä. 22.45 Utö (16) Kausi 1. Joillekin se on helppo ja ongelmaton tapa saada rahaa sellaisesta, mitä he olisivat tehneet muutenkin. Kausi 6, 5/9. KANAVAT KESKIVIIKKO 24 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 22. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.5. Silloin heillä ei ollut metsästysonnea, mutta nyt on uuden yrityksen aika. Loppuelämän koteja etsivät tiibetinmastiffi ja laumanvartija Tuutikki. Kourallinen käteistä. Nellie Erberth ottaa yhteyttä nuoriin naisiin, joilla on erilaisia kokemuksia sokerideittailusta. Myytiinkö samalla sielu. Klo 22 22.15 Vaietut perhetarinat (7) 4/7. 17.30 Simpsonit (12) Hupaisat Simpson-tarinat. Laivasto saa epäinhimilliseltä tuntuvan käskyn. Kiehumispiste. Pakoautoakin voi käyttää aseena poliisia vastaan. Itämeri on maailman vilkkaimpia meriä. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit Finaalijakso.. Kausi 1, 1/15. (S) 08.02 Auvo Raitanen (S) 08.13 Dinofarmi (S) 08.27 Galaxi 08.28 Pok ja Mok (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 09.30 Latela 10.00 Maajussin luontokuvat 10.50 Parayleisurheilun MM 14.00 Matkapassi: KoillisEnglanti 14.55 Häikäisevä Australia 15.50 Pientä laittoa (12) 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Rieti-kissa nukutusainepäissään Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 9/10 Kesä, osa 1. Räjähtääkö kaikki palasiksi, vai koittaako itsenäisen Valkeakosken uusi uljas aamu. Nooa tekee positiivisen raskaustestin. Täydellinen meidän jengiin. Lóa suree palanutta taloa. TOUKOKUUTA 2024 SUB 07.00 Denver (S) 07.10 Denver (S) 07.25 Denver (S) 07.35 Denver (S) 07.50 Professori Balthazar (S) 08.00 Simpsonit (12) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Virkakoirat (7) 11.00 Virkakoirat (7) 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Huutokaupan metsästäjät 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 16.00 Suomen surkein kuski Klo 17 17.00 Simpsonit (12) Hylätyt lapset. O: Camilla Roos (Suomi 2024) 00.25 Uutisikkuna. Kaljakellunnassa paistaa aurinko, lämpö sulattaa jäätelön ja sää suosii maanviljelijää. Ohjelmassa perehdytään James Joycen elämään sekä Odysseuksen syntyyn ja merkitykseen. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MM-extra Yhteenveto Leijona-joukkueen tärkeimmistä tapahtumista ja tunnelmista jääkiekon MM-kisoissa. 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 3/5. Klo 21 21.10 Taivaan tulet (12) Kausi 4, 2/6. 22.30 Hankala perintö (16) 5/6. Yksi hänen tärkeimmistä teoksista on vielä tänäkin päivänä ajankohtainen Odysseus, joka ilmestyttyään aiheutti pahennusta mm. Avausjaksossa perehdytään salametsästysrikollisuuden juurisyihin ja sen vastaiseen taisteluun. Alle promillen mahdollisuus. 19.30 Huutokaupan metsästäjät Pirstotut pähkylät. 02.40 Virkakoirat (7) Gazza vauhdissa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Riistametsällä 1/4. Erakko