2010
lukumäärä /koko maa
300 000
250 000
200 000
150 000
100 000
50 000
0
STT
elinympäristöt nousee suojelumäärä kolmeen prosenttiin kaikista yksityismetsistä, arvioi Tapion projektipäällikkö Klaus Yrjönen tiistaina tiedotustilaisuudessa.
Suojeltavat elinympäristöt muodostavat talousmetsien luonnonhoidon perustan, mutta niillä on
merkitystä myös uhanalaisten ja
vaateliaiden lajien suojelussa. Vähiten kartoituksessa on
löydetty hietikoita sekä rotkoja ja
kuruja.
Alueellisesti kohteita on löydetty
Lipponen vetosi
suuriin maihin EU:n
ruokavirastokiistassa
SSS?STT
v. Metsälakikohteiden määrä tulee nousemaan yhteensä noin
60 000?70 000 hehtaariin. Äskettäin Diabetes
Care -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan saatiin tuntuvia
kustannussäätöjä jo lyhyessä
ajassa, kun hoitokäyntejä lisättiin.
Hoidon tulos riippuu diabeetikon kyvystä hoitaa omaa sairauttaan. 2010
laan jo silloin kun aamusokeri kohoaa yli kuuden millimoolin.
Sokerin lisäksi olisi aggressiivisemmin hoidettava myös rasvaarvoja ja verenpainetta.Tutkimusten mukaan kolesterolia alentavasta statiinilääkityksestä olisi
selvä hyöty diabeetikoille. Ennen kaikkea suurten
vanhojen jäsenmaiden olisi pidettävä huolta päätöksistä, joita
ovat olleet aikanaan tekemässä,
Lipponen korosti.
Viime joulukuussa elintarvikevirastoa esitettiin Helsingille
Laekenin huippukokouksessa,
mutta Parman isännyyttä tukenut Italian pääministeri Silvio
Berlusconi torjui ratkaisun.
Lipponen sanoi, että hän ei ole
kuullut julkisuudessa esiintyneistä tiedoista, joiden mukaan
Espanjan Barcelona olisi luopunut tavoittelemasta virastoa.
Elintarvikeviraston isännyyttä
tavoittelee lisäksi Ranskan Lille.. Tiina Suokorpi
H Tietoja yrittäjyydestä ja Yrittäjäjärjestöistä
Luvassa Ä- H ?Kuutamolla leikki?, jossa valehtelevat
J
YRITTÄ A kaupunginjohtaja Matti Rasila ja
yrittäjät Tiina Suokorpi ja Jouko Laxell
J
TIETOA A Juontajana Joonas Suominen
MA H Arpajaiset hyvillä palkinnoilla
-OHJEL
(pääpalkinto timanttisormus 200e)
TORSTAIN TOSITARJOUKSET TEEÄLLÄSTÄ!
VERHOKANKAAT!
-50%
TO-SU
Erä JUHLAPÖYTÄ- -80% nyt 2.64e
LIINA KANGASTA (norm. (sis. 7335955
rulla
ARK 9-18 LA 8-16 SU 12-17
YRITTÄJÄIN
KIRPPUTORI
- Yrittäjänaisten ja Salon
Yrittäjien jäsenille
- Myyntipöydät hyvällä
paikalla
- Yrittäjä: tuot vain kirpputoritavarat hinnoiteltuina
torille alk. Iltainsuliini olisi paikal-
muotoisuuden takia säilytettäviä
kohteita on 80 000 hehtaaria, mistä lähes puolet on metsälain mukaista erityisen tärkeää elinympäristöä.
Jo viisi vuotta kestänyt kartoitus on tarkoitus saada päätökseen
ensi vuonna. Jos
huomioidaan myös luonnonsuojelulain kohteet ja muut arvokkaat
Diabeetikoiden määrä lisääntyy
Tyypin 1 diabetes lisääntyy
2,8 %:n vuosivauhdilla
Tyypin 2 diabetes lisääntyy
70 %:lla v. alv)
Torstaina 23. NAISTEN, MIESTEN T-PAIDAT
JUHLAAN JA VAPAA-AIKAAN JA NAISTEN TRIKOOTOPIT
ALENNUKSELLA
ALENNUKSELLA
(YLI 35 E,
EI SIEVI)
L
E
S
K
U
N
N
10 E ALE (n. Lipponen vetosi suuriin jäsenmaihin,
jotta ratkaisut tehtäisiin aiempien sopimusten mukaan.
Asia nousi esille, kun Lipponen
tapasi EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin Brysselissä.
Lipponen viittasi Edinburghissa 1992 EU-maiden sopimaan
linjaukseen. Kaikille olisi helpompaa, jos
pidettäisiin periaatteista kiinni
eikä lähdettäisi siitä, että kaikki
on avointa ja sitten vain kiistellään. Yli 4 000
hehtaarin verran kohteita on Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Keskimäärin metsälakikohteen
koko on pieni, 0,6 hehtaaria.
Maanomistajin kiinnostus laajentaa metsälakikohteita lakisääteistä suuremmiksi on kuitenkin viime vuosina kasvanut.
Maa- ja metsätalousministeriön
alustavan arvion mukaan jopa
reilu puolet metsätalouden ympäristötuista menee tällä hetkellä
laajennetuille kohteille. Diabeetikoiden ohjaukseen erikoistuneet hoitajat ovat vähentyneet
terveyskeskuksista väestövastuuajattelun myötä. Seuraavaksi suurimmat ympäristötyypit ovat olleet karut, vähäpuustoiset suot ja rehevät lehtoalueet. Loput
tuesta maksetaan niille metsänomistajille, joille suojelukohteista
aiheutuu selvää haittaa.
Viime vuonna ympäristötukea
maksettiin jo 1,6 miljoonaa euroa,
ja uusien tuensaajien määrä lähes
kaksinkertaistui. 733 5661
www.jimjill.com
N
E
E
H
R
E
OKO P
VAIN LOPPUVIIKON
2000 MHz
kaikilla
herkuilla!
K
TORSTAI-LAUANTAI
i
Stockport Turuntie 4 entinen Vessel
KAIKKI
avokkaat
juhlasandaalit
ym. 2000 v. Kelan
määräyksellä tapetaan kuitenkin
15 prosenttia diabeetikoista, ennen kuin heille saadaan statiinilääkitys korvattavaksi, sanoo
Kangas.
eniten Pohjois-Pohjanmaalta,
missä hehtaarimäärä on jo tässä
vaiheessa reilut 8 300. 22 P. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) toisti keskiviikkona Suomen pitävän kiinni
hankkeesta saada EU:n elintarvikevirasto Helsinkiin. Hoidon ohjauksella pyritään
nimenomaan diabeteksen liitännäissairauksien ehkäisyyn, sillä
ne nostavat diabeteksen hoidon
kustannukset moninkertaisiksi.
. klo 15.
MYYMME tavarat
puolestasi
- Ilmoita 050-5144 388/
Maritta 3.6. Ainoastaan PohjoisPohjanmaalla aikataulu venyy,
sillä siellä yksityismetsää on
muuta maata enemmän.
. 2010 mennessä
Koko maassa ainakin
120 000 diabeetikkoa lisää
v. toukokuuta 2002
KAIKKI
-
Intel
Pentium ® 4
®
20
%
VAATTEET
TO-SU
AVOINN
SU 26.5A
12-18! .
Kauppakeskus
Plaza, katutaso
MA-PE 10-18
LA
9-15
P. Vielä jäljellä olevat diabeteshoitajat on velvoitettu
tekemään niin paljon muuta hoitotyötä, että mahdollisuudet diabeetikoiden ohjaukseen ovat kaventuneet.
Insuliinihoito on räätälöitävä
yksilöllisesti kullekin potilaalle.
Yhdelle väestövastuulääkärille
kertyy Kankaan arvion mukaan
kuitenkin liian vähän insulinihoidossa olevia potilaita, jotta kokemusta karttuisi riittävästi.
Hyvin ohjattu hoito säästäisi
Kankaan mukaan hurjasti kustannuksia. Riskiryhmät olisi
helppo havaita ja heille olisi järjestettävä riittävä ohjaus ja seuranta, katsoo Kangas.
Diabetologi Markku Saranheimo katsoo, että aikuistyypin diabeetikoiden insuliinihoito olisi aloitettava nykyistä varhaisemmassa
vaiheessa. ym.
Ä
K
N
E
K
T
Ä
V
I
PÄ
A
L
O
T
N
I
VA
T
Ä
G
N
E
K
I
K
K
I
A
K
LA
kävelykengät
lasten kengät
nuorisokengät
NORMAALIHINTAISET
30
%
-20 % -30 %
. NAISTEN, MIESTEN SANDAALIT . Kaikkiaan ympäristötuen piirissä on reilut
3 300 hehtaaria metsäalaa.
BRYSSEL . ARK. Seppo Suominen
ja Yrittäjänaisten pj. 60 mk)
PALVELU PELAA ma-pe 9-18 la 9-15
MERKKIVAATTEITA JA -KENKIÄ
MUKAVILLA HINNOILLA
YRITTÄJÄILTATORI 6.6.
ILLAN ESIINTYJÄNÄ
ERKKI
RÄSÄNEN
Salon Yrittäjät ja
SalonYrittäjänaiset
ovat mukana tämän
vuoden ensimmäisen
iltatorin järjestelyissä
& LUMIPALLO
H Puheenvuorot: Salon Yrittäjien pj. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 138
Irtonumero 1,35 . Metsälain mukaan
säilytettäviä kohteita on löydetty
38 000 hehtaarin verran, mutta
määrä tulee vielä nousemaan.
Tällä hetkellä hankkeessa on
käyty läpi 10 miljoonaa yksityisomistuksessa olevaa metsähehtaaria, ja jäljellä on viiden miljoonan hehtaarin kartoittaminen.
Yhteensä metsäluonnon moni-
Asiantuntijalääkärit vaativat
diabeteshoitajia takaisin
SSS?STT
Nuoruustyypin diabeteksen hoito on siirtymässä terveydenhuollon paineiden vuoksi yhä enemmän terveyskeskuslääkäreiden
vastuulle. 7317000 AV. Varttitunnin vastaanottoaika ei kuitenkaan riitä insuliinihoidossa olevan diabeetikon
aikaa vaativaan ohjaukseen, katsoo diabetologi, professori Tero
Kangas.
Kangas perää myös täyspäiväisiä diabeteshoitajia takaisin
kaikkiin terveyskeskuksiin. Sen mukaan sijoituspäätöksiä tehtäessä etusija
on annettava niille maille, joille
ei vielä ole EU:n alaista instituutioita.
. mennessä
klo 8-10
Metsälain suojelukohteiden määrä
nousee jopa 70 000 hehtaariin
Yksityismetsien arvokkaiden
elinympäristöjen
kartoitus loppusuoralla
SSS?STT?Sarianna Toivonen
Metsäkeskusten ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion yksityismetsissä tekemä arvokkaiden elinympäristöjen kartoitus on
loppusuoralla. Koko maan 1 500 uhanalaisesta lajista noin 600 elää metsä- ja suoalueilla.
Noin 43 prosenttia tähän mennessä kartoitetuista erityisen tärkeistä elinympäristöistä on ollut
pienvesien lähiympäristöjä. Omien tutkimusteni mukaan
nuoruustyypin diabeteksen hoito-
Vilhonkatu 1 p. 13.20) 15.70mk/m
Puinen
PUUTARHAKALUSTE
pöytä 4 tuolia
129E
767mk
Waitt
SÄÄSTÖPYYKKITO PULVERI
Sport
SANDAALIT
aikuisten
2/as.
14.86mk
SAAPPAAT
Maxell
CD-R
74 XL-S
10kpl
1290 990 650
76.70mk
koot 35-46
58.86mk
38.65mk
SE VILLI TAVARATALO
3 kg
250
Mustat
pitkävartiset
SALO?
JÄTESÄKKI
VILHONK. 10 - 18, LA 10 - 14
kustannukset nousevat keskimäärin 12-kertaisiksi ja aikuistyypin diabeteksen 24-kertaisiksi,
jos diabeetikolle pääsee kehittymään liitännäissairauksia.
Kankaan laskelmien mukaan
kyse on sadoista miljoonista euroista, joista huomattava osa
säästettäisiin tehokkaammalla
hoidolla.
Myös aikuistyypin diabeetikoita
hoidetaan asiantuntijalääkäreiden mielestä aivan liian lepsusti.
Esimerkiksi työterveyshuolto voisi ottaa vahvemman vastuun taudin ehkäisyssä
Erona on vain, että Suomessa sähkön
loppuminen olisi vielä kertaluokkaa pahempi
katastrofi kuin Kaliforniassa, koska maassamme se tapahtuisi mitä todennäköisemmin
talven huippukovien pakkasten aikana. Varmaan moni kansalainen on äänestänyt ehdokastaan edellisissä
eduskuntavaaleissa sillä perusteella, että tämä on vastustanut ydinvoimaa. Aseiden
kalistelu on kuuluvaa ja näkyvää, mutta taloudellinen valta on hiljaista uuvuttavaa ja
tehokasta.
Mikäli kansanedustajat ja vihreästi ajattelevat eivät tätä uhkaa tajua äänestäessään
perjantaina ydinvoimasta ollaan menossa
ojasta allikkoon ja jättäydytään ulkoisten voimien armoille. Raimo Ikoselta on ilmeisesti alun alkaen jäänyt huomaamatta kolmijalkainen kantani energiapolitiikkaan, koska
vasta nyt hän kiittelee näkemyksiäni (SSS
21.5.) Lähi-infrastruktuurilla tarkoitan paikallista organisoitua toimintaa ja hankintareittejä, jotka heijastin kuntatasolle. Digitaaliseen
televisioon siirtyminen on toki tärkeä askel,
mutta se voidaan ottaa jalat maassa. Miksi hän oli järkyttynyt Koneen ostotarjouksesta, se kirkastui tiistaina: Taxell ymmärsi jo
maanantaina, että peli on pelattu.
Jos punnitaan Koneen ja KCI Konecranesin sopivuutta Partekin fuusiokumppaniksi, ovat erot lähinnä
makuasioita. Jo syyskuun
11:nnen päivän tapahtumat Yhdysvalloissa
pistivät minut miettimään, milloin joku hullu
itsemurhalentäjä päättää lentää päin jonkin
ydinvoimalan reaktoria ja tuhoaa siten paljon
enemmän kuin vain pari rakennelmaa?! Tai
mitä jos lentokoneeseen tulee jokin tekninen
vika, joita nykyään tuntuu sattuvan aika paljon, ja kone siitä syystä putoaa alas sekä törmää voimalaan. Tiukat ympäristövaatimukset tekivät lisäksi uusien voimaloiden rakentamisen joka tapauksessa
melkein mahdottomaksi.
Vastoin yleistä käsitystä sähkön kulutus
kasvoi voimakkaasti myös niillä aluilla, joilla
IT-yritykset muodostivat liiketoiminnan ytimen. Nyt äänestetään riippumattomuudestamme, kuten pääministerimmekin
on todennut.
VÄLIHUUTO
eroa arvanheitosta?. Tähän on hiukan kyynisesti tokaistu, että perusta oma sanomalehti, niin
saat arvokkaat mielipiteesi yleiseen tietoon.
Pykälät ovat pykäliä ja käytäntö käytäntöä.
Digitaaliseen jakelutekniikkaan siirtyminen
on hyvin käytännöllinen asia: vanha tekniikka korvataan uudella ja paremmalla. Toimivaltakysymysten tutkimisen jälkeen Nikula lupaa
ratkaista, mitä asialle tehdään.
Vuoden 2007 koittaessa digivastaanotinta
tai erillistä digiboksia vailla olevat näkevät
televisiostaan pelkkää lumisadetta. on edelleen hyvä ja selkeä ohje.?
Sosiaalipsykologi, perheneuvoja
Saara Kinnunen Kotimaa-lehdessä
Kalifornia opettaa sähkön käyttöä
Halpaa sähköä ei osaa arvostaa niin kauan
kun sitä on saatavilla. Mutta tämä ei tarkoita, että joku muu kuin kansalainen itse olisi velvollinen kustantamaan välineet, joita
tiedon vastaanottamiseen tarvitaan. Kemiran opetus oli jo sitä luokkaa, että siitä pitäisi ottaa opiksi.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Oikeuskansleri Paavo Nikula esitti vastikään Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa kiinnostavan kannanoton, jonka
mukaan analogisten televisiolähetysten lopettaminen ja pakollinen siirtyminen digitaaliseen televisioon saattaisi rikkoa kansalaisen
perusoikeuksia. ?Perustuslaissa sanotaan, että sananvapauteen kuuluu oikeus saada vastaanottaa tietoa. Jotkut ovat tulkinneet säännöstä niin, että
esimerkiksi sanomalehdet olisivat velvollisia
julkaisemaan jokaisen yleisön osastoon tarjotun kirjoituksen sellaisenaan . sinnikkäästi gallupeissa
vastustaa Nato-jäsenyyttä.
Toisaalta näkemykset eivät pääse puntariin, ellei niitä julkisteta.
Vasta siten vertailu mahdollistuu. Se herättää huolta myös Partekin omistaman Kalmar Industriesin
tehtaalla Tampereella, missä työntekijät ovat saaneet vuosien mittaan
tottua nimikyltin tiuhaan vaihtumiseen. Ellei tähän
ole varaa, pitää poiketa kirjastossa tai kysellä
kavereilta, miten maa makaa. Juridiikan, saati perustuslain, sotkeminen tähän
prosessiin on aivan harhaista. Jos Nato-liitos tehdään, sitä ei tule toteuttaa pitämällä kansaa sokkosilla.
Nato-ajatuksia vastustavat saattavat kyllä sanoa, että Ahtisaaren
kannanoton tapaiset ulostulot on tarkoitettu pehmittämään kansalaisia jäsenyyden taakse. Tänään valtakunnallinen monopoli
Vapo hoitaa tätä toimintaa ottaen kaatojätteet ilmaiseksi.
EU on paperia, Nato on paperia, mutta täydellisen riippuvuuden rakentaminen yhdestä
energiatoimittajasta on antautumista ilman
yritystä ja taistelua. Tämäkin kannattaa ottaa huomioon
gallupeja tulkittaessa.
Mitä sovittiinkaan?
Pääministeri Paavo Lipponen kävi EU-komission puheenjohtajan
Romano Prodin luona pitämässä yllä Suomen toivetta saada EU:n
elintarvikevirasto Suomeen. Hän
vetosi kymmenen vuoden takaiseen huippukokouspäätökseen, jossa
sovittiin, että uudet instituutiot sijoitetaan ensi sijassa niihin maihin,
joissa ei vielä aiemmin EU-laitosta ole.
Valitettavan monta kertaa on kymmenen vuoden aikana nähty, että
merkittävätkin EU-päätökset ovat kovin venyviä. sehän olisi demokratiaa parhaimmillaan. Tähän vedoten eräät tahot
katsovat, että myös Fortum tulisi nopeasti panna myyntilistoille.
Fortumin myynti on kuitenkin niin
iso kansallinen kysymys, että sitä ei
voida irrottaa koko kansantalouden
tulevaisuudennäkymistä. Teollisuus pystyy kyllä
aina varmistamaan oman energiansaantinsa.
Ville Oksanen
tutkija, UC-Berkeley. Oikeus vastaanottaa tietoa ei ole mikään subjektiivinen
oikeus, jonka toteutumisen yhteiskunta olisi
velvollinen turvaamaan.
Sananvapauden ydinsisältöä on myös oikeus ilmaista ja julkistaa tietoja ja mielipiteitä. Hän sanoo
panevansa pikapuoliin alulle selvitystyön,
jossa tutkitaan ongelman laajuus. On perusteltua kysyä, toteutuuko tämä, mikäli analogisia lähetyksiä ei
enää tulekaan?, aprikoi Nikula. mukaan niin Suomi
kuin Ruotsikin Natoon ajautuvat.
Vaikka Ahtisaari ei enää valtionpäämies olekaan, ex-presidentin arvovaltainen mielipide kantaa kauemmas kuin keskimääräisen asiantuntijan. Lisäksi tietokoneissa esiintyvät viat ja virukset ovat lisääntyneet nykyyhteiskunnassa ja koska kaikki tuntuu pyörivän niiden varassa, niin mitä jos sellainen vika sattuu ydinvoimalan koneeseen?
Entä ydinjäte sitten. Pehmittämistähän riittää, kun valtaosa kansalaisista . Mitä mieltä on ahkeralla kansalla hankkia vientituloja ja toimia
Ydinvoima pelottaa lastenkin puolesta
Näyttää siltä, että Suomeen tulee viides
ydinvoimala, vaikka emme kaikki sitä haluaisikaan. Seuraavana on ehkä vuorossa Fortum.
?Lähiaikojen suuri kysymys tulee
olemaan Fortumin kohtalo. He täällä tulevaisuudessa
elävät.
Koska ydinvoima-asia tuntuu nyt jakavan
kansan näin tasan kahtia, olisikohan vielä
syytä jättää asia pöydälle harkintaan ja sillä
välin kehittää, tehostaa ja rakentaa uusiutuvien energiamuotojen tuotantoa (tuuli, aurinko, puu, lanta jne.). Mutta silti on
hyvä nähdä, että Suomessa tarvitaan
myös valtion omistusta ja valtion harjoittamaa teollisuuspolitiikkaa.
Valtion on kyettävä määrittämään
omistajapolitiikkansa perusteet paljon selkeämmin kuin on tähän asti
tehty. muuten ei sananvapaus muka toteudu perustuslain vaatimalla tavalla. Hankehan siirtyi edellisessä EU:n huippukokouksessa, kun Italian pääministeri Silvio Berlusconi vaati virastoa omalle maaperälleen.
Lipposen perustelu Suomesta sijoituspaikkana on kyllä pätevä. 7702 340. Jokaisen
on itse maksettava sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksut sekä hankittava radiot, TVvastaanottimet ja kotitietokoneet. pääoma
kaataisi Koneen havitteleman
kaupan.
?Partekin ja KCI Konecranesin seuraavaa siirtoa ei tarvinnut arvata.
Tiistaina yhtiöt ilmoittivat fuusiosta.
Jahkailemaan ei jäänyt myöskään
valtio: se ilmoitti myyvänsä osuutensa Partekista Koneelle. Heillä on oikeus odottaa, että
fuusion vaikutukset heihin selvitetään pikaisesti.?
HÄMEEN SANOMAT arvelee, että Partekin johto laski sen varaan, että Christoffer Taxellia tukeva ?ruotsinkielinen. Tuntuu tietenkin katkeralta joutua
pakon edessä ostamaan digivastaanotin tai
digiboksi, jos analogisten lähetysten vastaanottamiseen tarkoitettu televisio on uudehko ja
hyvin toimiva. Uusia voimaloita ei rakennettu ajoissa, koska halpaa
sähköä oli saatavilla muualta. Fortum on silti pieni, jos sitä verrataan maailman suurimpiin energiayhtiöihin. Toimittaisiin niin kuin
vaaleissakin, numeron tilalla vaan kyllä tai
ei. Kuinka moni
kansanedustaja on nyt pettänyt heitä äänestäneet ihmiset?!
SSS:n pääkirjoituksessa 20.5. hyvin on heidät aivopesty. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäällikkö: Kauko Mäntylä
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita ?Tätä mieltä -palstalle nimellä tai nimimerkillä.
Nimimerkkiä käyttäessäsikin lähetä nimesi toimitukselle.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin.
Konekirjoitusliuska on yläraja. Aikatekijän hallitseminen
tuntuu olevan vaikea useille tahoille viime aikoina käydylle ydinvoimakeskustelulle, jossa
erilaiset toiveet ja uskomukset ovat hallinneet näkemyksiä riittämättömin toteutusmahdollisuuksin. toukokuuta 2002
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Oikeuskanslerin ohilaukaus
PÄÄKIRJOITUS
Presidentti Martti Ahtisaari käy arvovallallaan Nato-keskustelua. Eikö näin
isossa asiassa voisi kysyä kantaa suoraan
Suomen kansalta. Minua ainakin tosissaan pelottaa ja
huolestuttaa jo ajatuskin ydinvoimasta!
Syitä pelkooni on monia. Fortum
syntyi, kun valtio-omisteiset Neste ja
IVO yhdistyivät monialaiseksi energiayhtiöksi, jonka koko on Suomen oloissa
suuri. Tähän tarvitaan ydinvoimaa, ettei
meitä energiavoimattomina pompoteta. Tätä ei
ole olemassa vaikka koneita ja teknologiaa
löytyykin. Muutoinkin
yksityistämisen vauhtia on syytä hillitä ja jokaista askelta harkita tarkkaan. Maksan nimittäin tällä hetkellä täysin tavallisen yksiön sähköstä 40?50 dollaria
kuukaudessa.
Perussyy ongelmiin Kaliforniassa oli epäonnistuneen markkinoiden vapauttamisen lisäksi aivan liian suuri riippuvuus osavaltion
ulkopuolelta tulevasta sähköstä. Valtion on omistettava vain se,
mikä on välttämätöntä. Jokainen uusi tietokone lisää eikä vähennä sähkön kulutusta. Ja jos kerran lisäydinvoima ei edes kata kuin neljänneksen energian
tarpeesta ja uusiutuvat jopa puolet, niin mielestäni olisi tarkan harkitsemisen paikka.
Haluan turvallisen tulevaisuuden.
Äiti-73
Seurustelun
rajoja
mietittävä
etukäteen
?Seurusteleville nuorille on korostettava
toinen toisensa kunnioittamisen merkitystä.
Jos toisella joskus tunteet käyvät kuumina ja
seksuaalinen haluaminen on virittynyt, toiselle ei saa tehdä mitään, mitä tämä ei halua.
Vaatiminen, vetoaminen tai jättämisellä uhkaaminen, ellei toinen suostu, on kaukana todellisesta rakastamisesta. Tuontiydinsähkö, -maakaasu ja -öljy muodostavat liiallisen taloudellisen ja vieraan mahdin, kun sitä vielä ryyditetään hintapolitiikalla ja toimitusaikojen
taktiikalla. on ykkösvaihtoehto ja tämä tosiasia varmasti painoi, kuten pitääkin, myös valtion ratkaisussa.?
MAASEUDUN TULEVAISUUS
ulottaa tarkastelun valtion toimiin muiden omistamiensa yhtiöiden osalta. Seksin alueella tämä on erityisesti poikien pulma.
Pyytäkää nuoria miettimään läheisyyden
rajoja jo etukäteen. Taloudellisilla mittareilla Kone . Kuva Tokion pörssistä.
kuin mikään muu hallittavissa oleva uhka.
Maailmanpolitiikassa taloudellinen valta on
LEHTO
von, ettei hänen sukupolvensa tarvitsisi kärsiä meidän aiempien sukupolvien edustajien
?suuresta viisaudesta?, kun olemme menneet
keksimään kaikkea ihmeellistä ja turhaakin.
Joskus toivon, että elettäisiin vielä aikaa ennen suurta teollistumista ja kulutusjuhlaa ?
nehän tämän nykytilanteen ovat aiheuttaneet.
Voi kunpa joku olisi nyt niin viisas, että keksisi miten saataisiin lannasta tuotettua energiaa! Se on taatusti uusiutuva ?luonnonvara?
eikä varmasti lopu kesken. mainittiin, että ?Suomen ydinvoimaäänestys ei paljoakaan
Jorma Vapaa
dipl.ins.
Somero
polvilleen paneva voima. Ahtisaarenkin kummastukseksi . Lähetä tekstit osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Torstaina 23. On vähän outoa, että
asiasta voidaan edes sanoa näin. Ja energian hyödyntämisen jälkeen se maatuu luontoon ja ravitsee maaperää ja sen kasveja, niin kuin se
on kautta aikojen tehnyt! Sellainen vaihtoehto olisi paljon turvallisempi vaihtoehto ydinvoiman tilalle!
Olen todella pettynyt niihin kansanedustajiin, jotka ovat ensin olleet ydinvoimaa vastaan ja ovat nyt kääntäneet kelkkansa . Kansalaisten on noin isosta
asiasta halutessaan saatava tarpeellista tietoa, jota media tuottaa tai
välittää. Visuri taas arvioi,
että Nato laimenee ja menettää merkitystään, semminkin kun Yhdysvaltojenkin into Naton ylläpitoon tuntuu hiipuvan.
Monien kansalaisten ajatteluun saattaa vaikuttaa myös 1900-luvun
historia, eivät vain ennustukset. Mitään hengenhätää ei hänen mielestään nyt ole, mutta ?johdonmukaisen kehityksen. Lehti kysy,
onko valmistuva ratkaisu taloudellisesti järkevä.
?Valtapelin varjoon on jäämässä koko fuusiohankkeen taloudellinen järkevyys, josta kaikki eivät ole vakuuttuneita. Takaraja
on kovin lähellä monen sellaisen mielestä, joka ei usko pystyvänsä säästämään runsaassa
neljässä vuodessa esimerkiksi 4 000 euroa ?
tämän verran maksaa juuri markkinoille tullut ensimmäinen integroitu digivastaanotin.
Toki erillinen digiboksi on paljon halvempi, ja
KOLUMNI
varmasti myös digivastaanottimien hinnat
laskevat lähivuosina kilpailun alettua vaikuttaa.
Mutta mikä on asian periaatteellinen puoli?
Miten oikeuskansleri Nikula pystyy kansalaisen sananvapautta suojelemaan?
Tuskin mitenkään. Se kertoisi kansalaisten ydinvoimakannan
huomattavasti selkeämmin kuin mieltään
muuttavat kansanedustajat tai SAK:n 1 600
ihmisen gallup, eikä sitä voisi enää verrata
arvanheittoon . Toi-
rahanvälittäjänä maksaen tarpeettomasta
tuonnista. Kohtuullisia ratkaisuja harkittaessa kysymys on kuitenkin politiikasta ja
tarkoituksenmukaisuudesta, ei juridisista näkökohdista.
KAUKO MÄENPÄÄ
Kirjoittaja on toimittaja
ja oikeustieteen kandidaatti
TÄTÄ MIELTÄ
Nyt äänestetään Suomen riippumattomuudesta
Liiallinen riippuvuus on tuhoisampi kuin
hallittu teknologia. Tässä tilanteessa selitykset poliittisen vastuun
kantamisesta eivät paljoa lämmittäisi sähköja öljylämmitteisten (öljypoltin vaatii myös
sähköä toimiakseen) talojen omistajia.
Kun eduskunta äänestää perjantaina viidennen ydinvoimalan rakentamista, kansanedustajien on hyvä muistaa, että nimenomaan kuluttajat kärsivät pahiten sähkönsaannin ongelmista. Julkisuus on presidenttien näkemyksille aina auki.
Hyvä, että Nato-keskustelua käydään. tarjouksineen . Isot jäsenmaat ovat
ajoittain tasa-arvoisempia kuin pienet.
MUISTA LEHDISTÄ
Järkevä Partek-ratkaisu?
AAMULEHTI kirjoittaa Partekin omistusottelusta. Sananvapauteen sisältyy todella oikeus vastaanottaa tietoa, mielipiteitä ja muita viestejä. Taloudellinen riippuvuus on
tänään paljon merkittävämpi uhka kuin hallittavissa olevat teknologiset uhkat. Se voisi antaa hyvää suuntaa lopullisen
päätöksen teossa. Ahtisaari toteaa keskiviikon haastattelussa, että Nato laajenee pian voimakkaasti. Vaaka kallistuu piirun
KCI Konecranesin hyväksi, jos verra-
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. On esimerkiksi perin mielenkiintoista asettaa vierekkäin Martti Ahtisaaren ja ulkopoliittisen instituutin tutkijan Pekka Visurin ajattelu. Vanha neuvo ?vaatteet päällä ja vetoketjut kiinni. Toimitus valikoi, käsittelee ja
mahdollisesti lyhentää tekstit. Silloin myös rajoissa on
helpompi pysyä. Ensi kesäksi on
taas ennustettu sähkökatkoksia, joiden arvioidaan maksavan paikalliselle elinkeinoelämälle miljardeja dollareita.
Suomen tilanteella on valitettavasti runsaasti yhtäläisyyksiä täkäläisen tilanteen
kanssa. En
kohdista tätä sanomaani vihamielisenä mitään valtiota vastaan vaan yleisenä taloudellisena näkemyksenä.
En sellaisenaan rakasta ydinvoimaa enkä teknologiaa, vaan kuten olen todennut ydinvoima on nyt tällä hetkellä ratkaisu, jota tarvitaan toimintamme vapausasteiden, energiavarmuutemme ja riippumattomuutemme
säilyttämiseksi. Omalta kohdaltani
vasta muutto Kaliforniaan avasi silmät, mitä
oikein yksittäisen kuluttajan osalta tarkoittaa, kun energiapolitiikka ajautuu todelliseen
kriisiin. Pidäkkeitä ei tästä aiheesta keskustelulle enää juuri ole.
Ahtisaari ja Nato
Presidentti Martti Ahtisaari viimeistään veti sulut Nato-keskustelun
padolta, jota isot hallituspuolueet keskenään talvella rakentelivat.
Puolueethan sopivat, että keskustelua Suomen suhteesta Natoon käytäisiin vasta, kun uusi turvallisuuspoliittinen selonteko valmistuu käsittelyyn vuonna 2004.
Presidentti Ahtisaari sanoa tömäytti lehtihaastattelussa, että hän
uskoo Suomen liittyvän Natoon. Näytelmä on
kääntymässä Taxellin täydelliseksi
mahalaskuksi. Ei ole
kirkossa kuulutettu, että suuren muutoksen
oikea ajankohta on juuri vuosien 2006 ja 2007
vaihde. Vielä voitaisiin antaa myös alle
18-vuotiaiden äänestää epävirallisesti asiasta. Selvisimme toisesta maailmansodasta ja kommunismin uhasta täpärästi,
mutta kansantalouden riippuvuus ulkopuolisista tänä päivänä on paljon suurempi uhka
Lehtikuva-arkisto
Kirjoittaja sanoo, että ydinvoima-asiassa äänestetään Suomen riippumattomuudesta. Yksi riippumattomuuden viejä on hänen mielestään maailmanlaajuinen taloudellinen valta, joka painaa politiikkaa syrjään. Nykyään pitäisi suosia
kierrätystä ja materiaalien uudelleenkäyttöä,
vaan eipä ole ydinjätteelle keksitty muuta
kuin tunkea se sisälle maapallon uumeniin.
Sitä ajetaan sinne yhä vaan lisää eikä ajatella, että maapallokin on rajallinen! Ei se kestä
kaikkea sitä romu- ja jätemäärää, jota sillä jo
nyt on kannettavanaan liikaa muutenkin.
Odotan ensimmäistä lastani ja jo hänenkin
takiaan olen huolissani tulevaisuudesta. Fax: 7702 300
taan yhtiöiden tuotevalikoimaa
Yhteiskeikka osoittanee, että Vuohisrockin välikohtaus on
unohdettu eikä Salossa linkkarilla kaulaan heitetty Rasmuksen laulusolisti
Lauri kanna tapahtuneesta kaunaa ainakaan salolaisbändejä kohtaan.
Rasmus takaa sen, että myös Yes
Ma´am saa soittaa Helsingissä täydelle
salille.. Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee sanoi keskiviikkona, että nyt
on koittanut ratkaisevan taistelun aika.
Hän vakuutti myös, että ?me voitamme tämän sodan?.
Vajpayee kävi tervehtimässä Intian joukkoja, joita on keskitetty kuukausien ajan
Pakistanin vastaiselle rajalle. ja takarengas puhkesi
kesken matkan. Airo tuli Benefonin suuromistajaksi
aiemmassa annissa ja sen vetäytyminen kaatoi kaavaillun yli 3 miljoonan euron jatkoannin, joka olisi ollut Benefonille tarpeen.
Annin kaatumisen jälkeen Benefon tiedotti
rajusta henkilöstövähennyksestä sekä mahdollisista suurista muutoksista yhtiön omistusrakenteessa.
Airo Wireless ja Benefon solmivat maaliskuussa sopimuksen, jonka mukaan amerikkalaisyhtiö osallistuu Benefonin tuotteiden jakeluun Pohjois-Amerikassa.
le tuli tänä vuonna tuhat pikkuporsasta 54
eri paikasta. Toisella jaksolla SalPalla oli muutama hyvä maalipaikka, mutta
onnikaan ei ollut salolaisille myötä.
Sarjanousija FC Boda sen sijaan lisäsi pistetiliään Kakkosen länsilohkossa. saadakseen
amerikkalaisen Airo Wireless Median täyttämään antamansa merkintäsitoumuksen Benefonin osakkeista.
Benefonin mukaan neuvottelut Airo Wirelessin kanssa on aloitettu ja tavoitteena on en-
Kirsi Höglund
Koskelaiset Marja ja Hannu Levonen ovat laajentaneet omaa emakkosikalaansa kaksi kertaa. 10-18, la 10-15
Torstaina 23. Taxell saapui tiedotustilaisuuteen Koneen hissillä.
Benefon yrittää
yhä taivuttaa Airoa
merkitsemään annin
?Kaikki keinot
käyttöön?
SSS?Jarmo Lehto
Salossa matkaviestimiä ja telematiikkatuotteita valmistava Benefon antoi keskiviikkona
pörssitiedotteen, jonka mukaan yhtiö ?käyttää kaikkia mahdollisia keinoja. Vastahankaisia pienosakkaita löytyy muualtakin.
Sivu 9
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Partekin konsernijohtaja Christoffer Taxell sanoi olevansa järkyttynyt tavasta, jolla kauppaja teollisuusministeriö ?veti maton hänen altaan?. Hän jättää
myös paikkansa Teollisuuden ja työnantajain
keskusliiton TT:n hallituksen johdossa. Ydinvoiman kannattajat ovat varoitelleet liiallisesta riippuvuudesta venäläisestä energiasta ja sähköstä. Saarinen oli lainannut salolaiselta kaveriltaan polkupyörää päästäkseen mukaan Salossa järjestettyyn polkupyöräsuunnistukseen . Esimerkiksi Virtasen tilal-
SSS?Päivi Malin-Perho
Viisi koskelaista viljelijää rakentaa Koskelle emakkosikalan, joka kuuluu Varsinais-Suomen suurimpiin. 850 emakon sikalan rakentajat uskovat yhteistyön voimaan.
Jarmo Anttila, Kimmo Haavisto, Timo
Virtanen, Hannu Levonen ja Juha Välimaa korostavat, että yhtä tilaa kohti jäävät
investointikulut ovat pienemmät, kuin jos
Pyöräsuunnistus sai kiitosta Salossa
Kakossuon
suojelu etenee
Rengasrikkokaan
ei haitannut
Jani Saarista
si sijassa sovintoratkaisu. Se riittäisikin enemmistöksi,
sillä puhemies Riitta Uosukainen (kok) ei
äänestä. Sikalan pinta-ala on lähes 6 400 neliötä ja sikalan lannan levitykseen tarvitaan yli 300
hehtaaria peltoa.
Kosken kuntateema sivuilla 17-20.
SSS?Irja Koivuniemi
SSS?Lasse Kylänpää
Kiskolaiselle Jani Saariselle kävi keskiviikkona tosi
huono tuuri. toukokuuta 2002
Itänaapuri odottaa
ydinäänestyksen
tulosta Suomesta
erikoistutkija, Ilmari Susiluoto kääntää
vielä yhden kortin Venäjä-pakasta. Taxellin ero Partekista tuli
voimaan saman tien.
Taxellin eroilmoitus ei tullut yllätyksenä
sen jälkeen, kun valtio myi osuutensa Partekista Koneelle.
Taxell vastusti Koneen ostoaietta ja sanoi
maanantaina pitävänsä sitä vihamielisenä
valtausyrityksenä.
Koneen ja valtion välinen Partek-kauppa
on selvä, mutta mutkia voi vielä muuten olla
Koneen matkassa. Osa vihreistä tahtoisi siinä tapauksessa jättää hallituksen heti. Åbo Akademin säätiö ilmoitti eilen, ettei se aio myydä osuuttaan
Partekista ainakaan Koneen nyt tarjoamalla
hinnalla. Salon kaupungin ja
Vihreä Laakso -hankkeen järjestämän tapahtuman tarkoitus on edistää pyöräilyä Salossa.
Sivu 6
Hermannin koulun kahdeksasluokkalaiset
Timo Reiman (vas.) ja Jani Saarinen ihmettelevät, kun eturengas repesi reunasta.
Lounais-Suomen ympäristökeskus pyrkii
saamaan valtion omistukseen loputkin valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan sekä
Natura 2000 -yleisverkostoon kuuluvasta
Kakossuosta. 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
Suomen edullisimmat
kotimaiset sohvat?
SALON SEUDUN SANOMAT
Valmistus ja myynti:
-Sohva- ja
Unistudio
Turuntie 39, Salo, p. Taxell ilmoitti asiasta keskiviikkona tiedotustilaisuudessaan. Halikossa kesäkuussa pidettävällä kokouksella aloitetaan ns. Venäjän-tuntija,
Tappion
kärsinyt
Taxell erosi
Partekista
SSS?STT
Partekin konsernijohtaja Christoffer Taxell eroaa Partekin johdosta. Se ei tosin tuntunut haittaavan Saarisen
ja Timo Reimanin lenkkiä aurinkoisena iltapäivänä.
Salossa ensimmäistä kertaa järjestetty pyöräilytapahtuma keräsi kymmeniä osanottajia. Hän huomauttaa, että sielläkin odotetaan Suomen
ydinvoimasignaalia. Maiden joukot ovat viime päivinä ottaneet yhteen kiivaasti raja-alueella. 18 000 pikkuporsasta. Viisi on vielä luokiteltu epävarmoiksi.
Kiivaassa keskustelussa, joka jatkuu vielä
tänään, on väläytetty Venäjä-korttia moneen
kertaan. Huomenna perjantaina yhtye esiintyy Helsingin Nosturissa huippusuositun The Rasmus -yhtyeen lämmittelijänä. ark. 7337999 Av. Lihasikoja kasvattavat Jarmo Anttila
ja Timo Virtanen sanovat pikkuporsaiden
saannin vaikeutuneen parin viime vuoden
aikana selvästi. Vastustajiksi laskettiin 94 edustajaa. Levoset ovat mukana myös uudessa suursikalassa.
Viiden tilan yhteistyöstä
nousee suursikala Koskelle
850 emakon
sikalasta haetaan
apua porsaspulaan
jokainen rakentaisi uuden sikalan itse.
Omia sikaloitaan tiloillaan pyörittävät viljelijät painottavat myös työvoiman käytön
tehostuvan suuren sikalan avulla.
Yhtenä pontimena yhteisen suuren
emakkosikalan rakentamiseen on porsaspula. Kiristynyt tilanne on
herättänyt pelkoa täysimittaisen sodan syttymisestä kahden ydinasevaltion välillä.
Intian puolustusministeri George Fernandes sanoi aiemmin päivällä, että Intian joukot odottavat kärsimättöminä
hyökkäyskäskyä.
MAAILMALTA sivu 15
SSS
Esko Keski-Vähälä
Vesa Vainio joutui tiukkaan puristukseen
KaaPon puolustuksen keskellä.
Hyvään vireeseen jalkapallon Kakkosessa
päässyt SalPa karahti keskiviikkona yllättäen tappioon KaaPolle urheilupuistossa. Susiluoto uskoo, että lisäydinvoimalle myönteinen päätös tulkittaisiin vihreäksi valoksi myös Venäjän ydinvoimateollisuudessa.
Vihreät äänestävät yhtenäisesti ydinvoimaa
vastaan, mutta liittoa uhkaa vähintään repivä
riita heti lauantaina alkavassa puoluekokouksessa, jos ydinvoima saa eduskunnan enemmistön tuen. Monet ovat
sitä mieltä, että tulisi pysyä mukana hallituksessa, niellä mahdollinen ydinvoimatappio ja
jatkaa vaikuttamista muissa asioissa.
Eduskunta äänestää ydinvoimasta huomenna iltapäivällä. Eteneminen kohde kerrallaan on havaittu hyväksi menettelytavaksi.
Sivu 6
Esko Keski-Vähälä
Intia uhosi sotaa
KaaPo yllätti
vaisun SalPan
SSS?STT
Lehtikuva/Reuters/Altaf Hussain
Rajavartijat takasivat rauhalliset oltavat Intian
pääministerin vieraillessa Kashmirissa.
DELHI . Somerolainen kansanedustaja Mauri Salo (kesk) arveli kaikkien
edustajien olevan mukana tiukkaakin tiukemmassa äänestyksessä ?ellei joku satu
juuttumaan hissiin tai vessaan?.
Sivu 5
STT listasi sata
kansanedustajaa
kannattajiksi
SSS?Hia Sjöblom
Sadan kannattajan kriittinen raja meni eilen rikki Suomen tietotoimiston laskiessa lisäydinvoiman kannattajia ja vastustajia
eduskunnassa. Yhteisellä emakkosikalalla tilat turvaavat porsaiden saannin omiin sikaloihinsa.
850 emakon sikala tuottaa vuosittain
noin 16 000 . Nyt tilalla on 130 emakkoa. Kaarinalaiset voittivat 0?2.
SalPa oli pitänyt maalinsa puhtaana jo kolmessa perättäisessä ottelussa, mutta KaaPon Petri Merisaari rikkoi Erkka Heinän taian avausjakson lopulla. Kemiönsaarelaiset venyivät 1?1 tasapeliin PIF:n
vieraana.
URHEILU sivu 21
TULOSSA
+20
Koski
S
Marttila
Kuusjoki
Paimio
Halikko
+19
Pertteli
Salo
auvo
Muurla
Perniö
Kiikal
Suomusjärvi
Kisko
MEIDÄN KESKEN sivu 8
Yes Ma´am saa
lämmitellä Rasmusta
Salolainen rockyhtye Yes Ma´am on
tärkeän keikan edessä. hankeuusjako suojelun toteuttamiseksi eli maan hankkimiseksi valtiolle, mikä toteutetaan maanvaihdoin, kaupoin tai joissakin tapauksissa
lunastuksin.
Halikon ja Kuusjoen kunnissa sijaitseva
suojeltavaksi osoitettu alue on pinta-alaltaan kaikkiaan noin 220 hehtaaria, joista
valtio omistaa jo noin 2/3.
Ylitarkastaja Seppo Kotiranta LounaisSuomen ympäristökeskuksesta sanoo, että
Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto on
valjastettu asiaa toimittamaan, jotta hanke
saataisiin valmiiksi. Tiedote antaa kuitenkin ymmärtää, ettei käräjöintikään ole
suljettu pois.
Airo ilmoitti viime viikolla juuri Benefonin
yhtiökokouksen alla, ettei se aio merkitä Benefonin osakkeita aiemman lupauksensa mukaisesti
klo
13, khra Oiva Salli.
Kaukurin rukoushuoneyhdistyksen vuosikokous ja
hartaushetki ke 29.5. Nuorin käyttäjä on 14vuotias.
Pakettiauton matkustaja kuoli
traktorin ja pakettiauton törmäyksessä Tammisaaressa kello
yhdeksän jälkeen keskiviikkoaamuna.
Onnettomuus sattui, kun traktori kääntyi sivutieltä tie 25:lle.
Traktorin käännös meni pitkäksi
ja se törmäsi vastaantulevaan pakettiautoon.
Pakettiautossa matkustajana
ollut nainen kuoli törmäyksessä
saamiinsa vammoihin. Kisat jatkuvat klo 15.
. Puirs, P.
Södergård.
PERNIÖ
To 30.5. 02- 4842 625, Turuntie 224, 31500 Koski Tl.
JULKAISIJA
toripyöräjengiin, Hiltunen sanoi.
Kuopiolaismies on edelleen
vangittuna. P. Jos herkästi leviävä
tauti pääsee leviämään maasta,
se aiheuttaisi valtavat taloudelliset tappiot nauta-, sika- ja lammastaloudelle sekä elintarviketeollisuudelle.
Vaikka toukokuussa havaittu
suu- ja sorkkatautiepidemia on
tähän mennessä pystyttä rajaamaan Etelä-Koreassa maan eteläosiin, pelot taudin leviämisestä
Suomeen ja muualle Eurooppaan
ovat kasvaneet. maaliskuuta
Turun satamassa historiansa suurimman yksittäisen huume-erän,
noin 30 kiloa hasista.
Huume-erä liittyi hasiksen maahantuonti- ja levitysjuttuun, jossa
Suomeen on tuotu yhtensä noin
50 kiloa hasista. Haluan nyt,
että muutoksenhakuaste arvioi
uudelleen, onko irtisanomiselle ollut lainmukaiset perusteet, Hämäläinen sanoi STT:lle keskiviikkona iltapäivällä.
Hämäläisen mukaan hänen
erottamiseensa ei ole virkamieslain tarkoittamaa erityisen painavaa syytä. ruokailun ja
pääsymaksut: jäsenet 17e, muut
22e. Pääpaino on hävittäjien
ja ilmatorjunnan yhteistoiminnassa sekä ilmatilan käytön koordinoinnissa.
Harjoituksen ensimmäisessä
vaiheessa 3.?9. Huume oli pakattu 31 pakettiin.
Takavarikon jälkeen salakuljetuksesta epäillyt pidätettiin ja
Ilmavoimat johtaa puolustusvoimien pääsotaharjoituksen
- leikkaa talteen -
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
SSS?STT
Päätekijäksi epäillään 1964
syntynyttä kuopiolaismiestä, joka toi kilokaupalla huumeita Itä-
p. Tauti on vaaraton ihmiselle, mutta se siirtyy ihmisen
mukana helposti maasta toiseen.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
Laskutuslisä alle 29 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . Kouluunlähtevien
siunaus Perniön kirkossa klo 18.
Su 2.6. vaihe 4.-9.6.2002
Maatoiminta-alue
Lentotoiminta-alue
on EU-alueelle kielletty.
Rajoitusten taustalla on taudin
aiheuttamat taloudelliset tappiot,
sillä taudin leviämisen estäminen
vaatii eläinten lopettamista. Toimintaa pyörittivät ammattirikolliset, sanoi krp:n rikoskomisario Timo Hiltunen Joensuussa
keskiviikkona.
Selvitystyö alkoi viime vuonna
Outokummusta, jossa poliisi oli
havainnut ison huumeongelman.
Runsaan 8 000 asukkaan kaupungissa epäiltiin olevan 150?200
huumeiden aktiivikäyttäjää.
Tutkinnan laajetessa poliisi
käynnisti viime syksynä ns. Päätekijäksi epäilty on ItäSuomen suurin huumekauppias.
Hänellä on kiinteät yhteydet
erääseen eteläsuomalaiseen moot-
SSS?STT
Angelniemen lossirannassa lauantaina 25.5.02.
Klo 10.45 Soututapahtuman avaus Erkki Kiiski, Halikon seurakunta.
Klo 11.00 Kirkkoveneiden lähtö, klo 11.15 parisoutajien lähtö.
2- ovinen
MASSIIVIMÄNTY
Poliisi paljasti laajan huumeorganisaation Itä-Suomessa
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Tallillamme opettaa ratsastuksenohjaa Maria Katajamäki ,
lisäksi valmennuksista vastaavat Kati
Hurme- Leikkonen, Seppo Laine, Mikko
Mäentausta ja allekirjoittanut.
. Puhelin 9800 7100
(02) 770 2232
Avoinna ma-pe klo 6.00-14.00
Telefax
(02) 770 2211 ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero. Kesän ratsastustunnit varattavissa ennen toukokuun loppua.
. klo 16 Kouluunlähtevien 6-vuotiaitten siunaus kirkossa. Näin tehdään
Erkki Hämäläinen
hakee oikaisua
irtisanomiseensa
SSS?STT
Rattijuopumuksesta kärähtänyt
Helsingin rikospoliisin päällikkö
Erkki Hämäläinen hakee virkamieslautakunnalta oikaisua irtisanomiseensa ja virasta pidättämiseensä.
. kesäkuuta, ja keskeinen tehtävänä on
strategisen iskun ennaltaehkäisy
ja torjunta. Eläintuotteita ovat kaikki lihaa sisältävät elintarvikkeet,
maito sekä maitotuotteita sisältävät elintarvikkeet. Scania R 124 LA 6x2/4 NA 470 hv rekka
TERVETULOA!
Alpo Penttinen, 0500 593 970
Rauno Id, 0500 832 121
Oy Scan Auto Ab, Turun toimintakeskus
p. Messu Perniön kirkossa 10 ja Yliskylän kirkossa
klo 13.
Hautaan siunattu: Keijo Sulevi Rinne 65 v., Esko Antero
Luukkainen 55 v.
MUURLA
Su 26.5. Viikonl. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
2. Harjoituksen
kokonaiskustannus on noin seitsemän miljoonaa euroa.
Kaksivaiheinen harjoitus sijoittuu aluksi pääkaupunkiseudulle.
Lentotoiminta Etelä-Suomessa ei
ole kuitenkaan vielä kovin näkyvää, ja koneet liikkuvat enemmän
kansainvälisessä ilmatilassa sekä
Suomen aluevesien yläpuolella
Suomenlahdella. Tilaisuus jatkuu seurakuntakodissa, tarjoilu ja todistusten jako.
To 30.5. 722 1277 ma-pe 10-18 la 9-14
PERJANTAINA ?
Liput 12 ?
24.5. Maavoimien toiminta tapahtuu lähinnä
pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla. Ilm. Voimaa on mukana
enimmillään 12 500 henkilöä, 70
lentokonetta ja yli 800 ajoneuvoa.
Iso joukko
liikkeellä
SSS?STT
Lähes koko Suomen ilmavoimat
on valjastettu mukaan puolustusvoimien pääsotaharjoitukseen ILMA 2002:een, joka järjestetään
kesäkuun alussa. Poliisi on
takavarikoinut mm. Merivoimien joukot toimivat Saaristomerellä ja Suomenlahdella.
Toisessa vaiheessa 10.?14. Minulla on ollut aikaa asiaa
harkita ja tässä väliaikana olen
tällaiseen päätynyt. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureAvoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkila-su klo 8.00-10.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
mm. klo 10 messu Perttelin kirkossa, Marika Huhtasalo, Kirsi Laakkonen. Vangittuna
on ollut 15 henkilöä, joista seitsemän Outokummusta.
Epäillyt ovat pääasiassa 20?30vuotiaita. Scania R 124 LB 6x2 NA 470 hv hakeauto
. Huumeita on välitetty pääasiassa Outokummussa ja Joensuussa, mutta myös Kuopiossa, Leppävirralla
ja Varkaudessa.
Jutun tutkinnan yhteydessä on
kuultu yli sataa ihmistä. klo 9-12 Ässä Huolto Salo
Somerolla perjantaina 24.5.2002 klo 13-16 Esso huolto
. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Puhelin 02 04514333.
23.00
Määräaikaistilaus
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax (02) 770 2300
12 kk
165,50 . Huumerikokset
paljastuivat Turun tullin ja Helsingin rikospoliisin huumerikosyksikön yhteistyönä.
30 kilon hasiserä löytyi, kun
tullitarkastukseen otettiin matkustaja-aluksella Tukholmasta
Turkuun saapunut suomalainen
matkailuauto. Puhelin (019) 331 220
. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. ja aluetason
rataestekilpailut su 25.8.
. klo 17 rippikoulu seurakuntatalossa.
Su 26.5. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
16,99 ?
Lohja. kesäkuuta toiminta painottuu strategisen iskun ennaltaehkäisyyn Etelä-Suomessa.
Ilmavoimien toiminta painottuu
Helsingin ja Turun väliselle rannikko- ja merialueelle. huhtikuuta sen jälkeen,
kun hänet tuomittiin Jyväskylän
käräjäoikeudessa sakkoihin rattijuopumuksesta. klo 14 Naistenpiiri
rantamajalla.
Su 26.5. Sen aikana päästiin käsiksi myyntiketjuun neljällä tasolla katukaupasta lähtien, mutta
Pakettiauton
matkustaja kuoli
Tammisaaressa
maahantuontiorganisaatio jäi tässä vaiheessa selvittämättä.
. Heidän
alaisensa väliportaassa ovat
1970-luvulla syntyneitä miehiä,
ja huumeiden käyttäjät kaikenikäisiä, Hiltunen kertoi.
heidän mukanaan ollut lapsi pääsi lastensuojeluviranomaisten
huostaan.
Esitutkinnassa kävi ilmi, että
mies on levittänyt vuonna 2001
sekä vuoden 2002 talven aikana
yhteensä noin 20 kiloa hasista
pääkaupunkiseudulla ja Keravalla.
Mies on tutkintavankeudessa ja
juttu tulee hänen osaltaan esille
Helsingin käräjäoikeudessa kesäkuussa. Leiriläisten vanhemmat ja siskot ilmaiseksi, muilta pääsymaksu 5 euroa sisältäen tarjoilun - liput ennakkovarauksella.
. Autossa ollut nainen on
vapautettu ja hän on matkustanut lapsensa kanssa Viroon.
Ilma 2002 -sotaharjoitus
STT
ei ole päädytty, Hämäläinen sanoi.
Mikäli virkamieslautakunta ei
päätä purkaa irtisanomista, asian
voi viedä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
. M. Etelä-Koreaan
matkustavien määrän odotetaan
nousevan räjähdysmäisesti, sillä
maa isännöi jalkapallon maailmanmestaruuskisoja kesäkuun
ajan.
Vaikka paikalliset viranomaiset
ovat rajoittaneet eläinten ja ihmisten liikkumista tautialueella,
EU-maat ovat ryhtyneet varotoimiin leviämisen estämiseksi. toukokuuta 2002
?
KOTIMAA
4
Seurakunnat
KISKO
DRAGSFJÄRD
Hartaushetki pe 24.5. Hän on pidätettynä virastaan irtisanomisajan
loppuun asti.
SALON KANSALAISOPISTO
AKVARELLIRETKI BENGTSKÄRIN MAJAKALLE
LA 8.6.2002 (säävaraus)
Retken hinta 47 euroa.
Ilmoittautuminen viim. Haluaisin myös viitata niihin
julkisuudessakin olleisiin moniin
tapauksiin, joissa irtisanomiseen
. Kiinni otettiin 86 henkilöä,
joista 43 pidätettiin. Muut vangitut on
päästetty vapaaksi odottaman
oikeudenkäyntiä.
Huumekaupan tukkuorganisaatioon kuului päätekijän lisäksi neljä muuta miestä.
Suuri huumetakavarikko Turussa
Päätekijäksi epäillään
kuopiolaismiestä
Tervetuloa oppimaan ja viihtymään Koskella!
Merja Mäentausta, merjantalli@kolumbus.fi
ratsastuskouluyrittäjä
Suomeen ja käytti jakeluorganisaatiossaan mm. 728 8223 tai
044 533 1511.
Kaikki tervetulleita.
SCANIA Esittely ja koeajotilaisuus
Salossa perjantaina 24.5. klo 6.00?12.00
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
88,97 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
60,38 ?
3 ,,
44,74 . klo 14
Kiskokodissa.
Jumalanpalvelus su 26.5. kahdeksan
kiloa hasista ja parisataa grammaa amfetamiinia. Päiväkerhon ilmoittautuminen on elokuussa.
Sekalaiset
Saimaan
kanavan
liikenne
keskeytyi
sulkuporttivaurion
vuoksi
SSS?STT
Saimaan kanavan liikenne katkesi tiistaina iltapäivällä sulkuporttivaurion vuoksi. Ke 03.07. Syyslukukausi
koululla alkaa to 15.8.
Match show on 24.8. klo 18 Päiväkerhojen
kevätjuhla ja esikoululaisten
kouluun siunaaminen kirkossa. klo 19
Pirkko ja Pertti Päivärinteellä
Päivölässä.
Kuollut: Eino Ilmari Aaltonen
83 v., Aulis Armas Aarnio 72 v.
Su 26.5. Saksalainen rahtilaiva m/s Ute törmäsi
tyhjänä Saimaalta merelle mennessään sulkuporttiin Ilistojoen
suulla. Poliisi tutkii onnettomuutta.
KIIKALA-SEURAN retki
La 8.6. 23.1.2002)
ASIAKASPALVELU
Tarkoitus on testata operatiivisten ja ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmien toimivuutta. Riitta Mannille viim.
30.5. Tämä järjestely johtuu kirkkoherran sairaslomasta.
Su 26.5. Pe 28.6. Autoa kuljetti noin
30-vuotias virolaismies, jonka lisäksi ajokissa matkasivat virolainen nainen ja tämän kaksivuotias lapsi.
Suuri hasiserä löytyi tarkastuksessa auton ns. 778 4561.
LT-LEVIKKI 21.910 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
?Ilmoitukset
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että tukkuorganisaation
miehet ovat syntyneet 1960-luvun puolivälin jälkeen. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,12
1,12
1,12
1,40
1,12
1.1.2002 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,25
1,37
0,25
1,37
0,25
1,37
0,31
1,71
0,25
1,37
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
SSS?STT
Maa- ja metsätalousministeriö
varoittaa Etelä-Koreaan matkaavia suu- ja sorkkataudin leviämisuhasta. vaihe 10.-14.6.2002
1. Lisäksi löydettiin yhdeksän erillistä kannabisviljelmää.
Kaikkiaan poliisi on selvittänyt
noin 12 hasiskilon myynnin.Tutkinnasta vastasivat keskusrikospoliisin itäinen osasto ja paikallispoliisit. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Se ratkaisu on ajankohtainen
vasta virkamieslautakunnan päätöksen jälkeen, jos se on kielteinen.
Hämäläinen kertoo kuluneen
kuukauden aikana pohtineensa
myös muita työvaihtoehtoja.
. Lähtö
kunnantalo klo 9.00. klo 18 alkaen sirkus-ratsastusleirin ( III-leiri) loppunäytös. Ruokailu Tuorlan kartanossa. Kevätkauden päättäjäiset ke 29.5.
klo 18 alkaen. JAKELUPÄIVYSTYS
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
39,86 . Näillä puolestaan oli
kymmeniä katumyyjiä.
. ?Suomen Posti Oy, Turku. Onnettomuus sattui kello
15:n jälkeen kanavan vuokra-alueella Venäjän puolella.
Liikennekatkoksen odotetaan
kestävän vielä ainakin keskiviikon aamupäivän. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
0204 514 333
ma-pe klo 6.00-16.00
la-su klo 6.00-12.00
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2002. Turun
tulli takavarikoi 4. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Tarkempi ohjelma: www.kolumbus.fi/merjantalli
JAKELUTIEDUSTELUT
?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
(02) 770 2626
Mariankatu 12, Salo. Laajentuessaan epidemia haittaisi
pitkään eläimistä saatavien tuotteiden ja elävien eläinten vientiä,
ja pahimmassa tapauksessa
kauppa estyisi EU-alueella kokonaan.
Kisavierailijoilla
ei tautiriskiä
Maa- ja metsätalousministeriö
muistuttaa, että tuontikielto koskee myös yksittäisiä matkailijoita. ?Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
. PE 24.5. harmaavesitankista. Hämäläinen kärähti maaliskuun viimeisenä päivänä ratista 1,12 promillea alkoholia veressään. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa.
Su 26.5. puh. Scania R 164 GB 6x4 NZ 480 hv puuauto
. Hämäläinen tähdentää, että hänen oikaisuvaatimustaan tarkasteltaessa pitäisi ottaa
huomioon tasapuolisen kohtelun
periaate.
. kesäkuuta harjoitusjoukot siirtyvät
Keski-Suomeen.
Etelä-Korean suuja sorkkataudista
varoitetaan
Koulutus
#
SALON SEUDUN SANOMAT
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
Turussa on tehty tänä keväänä
suuri huumetakavarikko. Auton kuljettaja vietiin sairaalahoitoon, eikä Tammisaaren poliisilla ollut
aamupäivällä tarkempaa tietoa
hänen tilastaan. klo 18 Virsilaulu-ilta
kirkossa, urkuparvella.
Ke 29.5. klo 12.00 Messu T-tehtaan kirkossa. Kuljetus kirkon edestä klo 9.40. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. klo 11 alkaen tallin 15-vuotisjuhlakisat rataesteillä
15 cm:stä ?115 cm:iin, kansallisen tason tuomarit.
Tarjoilu, tervehdykset ja puheet sekä ohjelma alkaen klo 13,
mukana mm. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
EU-mailla
tiukat
rajoitukset
eläintuotteille
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(tark. klo 21?02 opisk.10 ?
Kari Tapio
?
& Hänen orkesterinsa
?
Viihdyttäjä 2002 -voittaja
Antti Ketonen
& Neljänsuora ?
?
Ravintolassa
A-oikeudet
Tunti naisille
Merjan Tallille
Nuorin käyttäjä
14-vuotias
SSS?STT
Poliisi on paljastanut laajan ja
ammattimaisen huumeiden kauppaverkoston Itä-Suomessa. sen vuoksi, ettei kaupallinen
siviili-ilmailu häiriydy.Täysimittaisen strategisen iskun torjuntaa
varten siirrytään myöhemmin
väljemmille alueille Tampereen ja
Oulun välille.
Ilmavoimat on ensi kertaa suunnittelu- ja johtovastuussa puolustusvoimien pääsotaharjoituksesta, ja sen avulla aiotaan testata
koko ilmapuolustus.
. 748 5591
?
VUODESOHVA
499.-
398.-
84e
?Norm: 995.?Patja lisähintaan
SOMERO p. Saamme koko ketjun kerralla
vireeseen, sellaista ei ennen ole ollut, uskoo harjoituksen johtaja, ilmavoimien komentaja kenraaliluutnantti Jouni Pystynen.
Harjoitus pidetään 3.?14. Puhelin 9800 7100
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Avoinna ma-pe klo 7.00-15.00
Jatkuva säästötilaus 1.11.2001 alkaen
Örninkatu 14, Salo
12
kk:n
maksuerä
156,41
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
6
,,
,,
79,22
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
52,81 . Kisapaikkakunnat eivät ole sijaitse suu- ja sorkkataudin takia
eristettyjen alueiden läheisyydessä.
Yksittäisten matkustajien on
silti hyvä noudattaa varovaisuutta, sillä taudin virus elää
ympäristössä ja eläintuotteissa
pitkään. kohteina Turun linna,
Tuorla ja Sauvon museo. Rekijoki
9.10, paluu n. 010 555 6400
SRL:n hyväksymä
ratsastuskoulu
. poliisiratsastajat Turusta. raskaammat toimet pakkokeinoineen. klo 17.
Matkan hinta, sis. klo 13 Käsityöpiiri
Meeri Peltolan kotona, Arolankuja 2B.
Kastetut: Valtteri Sakari
Saarniniemi ja Ilkka Arvi Juhani
Oksanen.
Avioliittoon kuulutetaan:
Toni Kristian Jyräsalo ja Johanna Karoliina Sallanmaa.
Kuolleet: Kaarlo Nikolai Aaltonen 87 v.
KUUSJOKI
Tänään, to 23.5. kahta miestä
Joensuussa. Kiellettyjen
listalla ovat myös eläinten nahka
ja sarvet.
Ministeriön arvion mukaan kisavieraat eivät ole kuitenkaan
varsinaisessa tautiriskissä. Elävien eläinten ja eläintuotteiden
tuonti koko Korean tasavallasta
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Vielä tässä vaiheessa ei ole selkeää kuvaa näköpiirissä siitä, miten työura tästä eteenpäin kulkee.
Hämäläisen käsityksen mukaan
virkamieslautakunnan päätös
syntyy vasta kesälomien jälkeen.
Poliisin ylijohto irtisanoi Hämäläisen 24. Sulkuportin
vaurioita selvitettiin illan ja yön
aikana, ja aamulla Merenkulkulaitos valmisteli pikakorjauksia.
Merenkulkulaitos ilmoitti aamupäivällä, että kanavan kullekin sululle oli jäänyt laivoja odottamaan liikenteen avautumista.
Aamupäivällä kuusi laivaa odotti
pääsyä merelle ja kahdeksan laivaa pääsyä Suomen suuntaan.
Saksalaisalukseen ei tullut törmäyksessä mainittavia vaurioita.
K
HALIK O?SOUTU
Tule seuraamaan 27 kirkkoveneen ja yli 400 soutajan kisatapahtumaa.
Ranta-alueella torimyyntiä.Vapaa pääsy.
Halikon kirkkoveneyhdistys ry
T KALUSTEET MYYDÄÄN SOMEROL
SALON EDULLISIMMAT KALUSTEET MYYDÄÄN SOMEROLTA!
KOTIMAINEN JUSSI
MASSIIVIMÄNTYÄ
KULMAKAAPPI
-50%
67e
?Norm: 695.?Noutonetto
P
Tshernobyl on unohdettu, ja suomalaiset
tiedotusvälineet ovat vaienneet lähes kokonaan tuoreimmista vaaratilanteista länsimaisissa ydinvoimaloissa, pohtii Satu Hassi
mielialan muutoksen syitä.
Hän viittaa vuoden vaihteessa ja tänä keväänä saksalaisessa ja amerikkalaisessa
ydinvoimalassa sattuneisiin läheltä piti -ti-
lanteisiin, joissa vain hyvä onni esti täysimittaisen katastrofin.
Hampurin lähellä sijaitsevan voimalan
putkistossa sattunutta vetyräjähdystä salattiin Saksassakin päiväkaupalla.
. Tutkimuslaitos on valmiudessa istutusten jatkamiseen tarvittaessa.
Tornionjokeen istutetaan lohen yksivuotisia jokipoikasia alkukesän aikana 440 000 ja vuoden vanhempia vaelluspoikasia Pellon
Turtolaan 4 000. Piha oli
vuoden 1996 Euroopan parlametin vaalien äänikuningatar yli
146 000 äänellä.
SSS?STT
SSS?Hia Sjöblom
. Keskustelu viedään päätökseen torstain ja perjantain välisenä yönä. Hän istuu nyt eduskunnassa toista kauttaan. Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan, minkä jälkeen
Suomeltakin aletaan tiedustella, miksei se ole jäsen.
. Eurooppalaisten vihreiden mielestä Suomi tekisi ydinvoimapäätöksellään karhunpalveluksen itselleen ja koko EU:lle.
Portugali
(Terawattia/tunti)
SAK:laisen Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len
Remahl (sd.) tyrmää vaatimukset kasvattaa palkkaeroja seuraavan tuloratkaisun yhteydessä. Kaikki
Venäjän reaktorit on otettu MinAtom -valtionyhtiön haltuun. Koskinen uskoo hallituskuvion repivän vihreiden rivejä
ja sanoo, että se saattaa tietenkin vaikuttaa
kannatukseen kielteisesti.
. Palkkakehityksen tulee olla vähintään sama kuin nyt voimassa
olevan ratkaisun ensimmäisenä vuonna. Mitään takeita ei ole siitä, että ydinvoimapäätökseen kytketyt
ns. Maakaasua pidetään puhtaampana energiana kuin esimerkiksi kivihiiltä, mutta kyllä kaasuputketkin riivaavat ympäristöä. Viidennen ydinvoimalan
kohtalo ratkaistaan äänestyksessä perjantain täysistunnossa.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos lopettaa lohen istutuksen
Tornion-Muonionjoen vesistöalueella. Ei ole syytä heittää pyyhettä kehään, vaan keskityttävä muihin tärkeisiin
asioihin.
. Vihreät harrastavat silkkaa ja suoraa, typerää populismia, Enestam sanoo.
RKP:llä on myös voimassa ydinvoiman
vastainen puoluekokouspäätös ja useimmat puolueen kansanedustajat äänestävät perjantaina ydinvoimaa vastaan.
Koko sähköntuotannon
vertailu 2001
(terawattia/tunti)
500
400
300
200
100
50
10
YDINVOIMAN OSUUS EU-MAIDEN
SÄHKÖSTÄ 2001
Ydinvoima
(%)
Britannia
23,2%
Muu voimanlähde
Luxemburg
Suomi
30,6%
Hollanti
4,3%
Olkiluoto
Loviisa Ruotsi
Irlanti
Saksa
31,2%
Ranska
77,5%
STT/Reuters/IEA
62,8
75,7
357,4
36,0
71,5
Itävalta
Italia
1 terawatti = 1 000 000 000 000 wattia
Ranska
Saksa
Kreikka
Irlanti
Italia
517,6
519,4
53,3
22,9
278,3
Luxemburg
Hollanti
Portugali
Espanja
Ruotsi
Euroopan vihreät
tivasivat syytä
suomalaisten
ydinvoimahinkuun
Tanska
Sähköntuotanto 2001
Itävalta
Belgia
Britannia
Tanska
Suomi
Satu Hassi joutui pahaan
rakoon Berliinissä
. Jos on lähtöaikeita, olisi pitänyt lähteä
silloin, kun tappio kärsittiin hallituksessa.
Nyt ei ole oikea hetki.
Puoluekokoukseen lähtevä Halikon vihreiden Pasi Lehti on samoilla linjoilla ja
kysyy, miksi vihreiden pitäisi olla anarkistinen yhden asian ryhmä ja jättää osallistuminen muihin elämän osa-alueisiin.
Liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara on myös kertonut kannattavansa hallituksessa pysymistä, vaikka ydinvoimaäänestyksessä tulisikin takkiin. Laitosta ei pysäytetty, koska sähkön
pörssihinta sattui olemaan juuri noina aikoina poikkeuksellisen korkealla, tietää ministeri.
Amerikkalaisvoimalassa boorikaasu oli
syövyttänyt paineastiaa siksi paljon, että
sen normaalisti tuumien paksuisesta teräskannesta oli jäljellä enää kolme millimetriä.
Ääritilanteessa reaktorin ytimen sulamiseen johtava räjähdys oli vain tuntien tai
päivien kysymys.
Satu Hassi luokittelee molemmat tapaukset erittäin vaarallisiksi ja ihmettelee tiedotusvälineiden vaitonaisuutta.
EU-komissaarilta
ydinvoimatyrmäys
Suomalaisten energiaratkaisuja seurataan myös Brysselissä.
EU:n komission jäsenen, talouskomissaari Michaele Schreyerin mielestä ydinvoimaloilla ei ole sijaa tulevaisuuden Euroopassa.
. Ellei ansiokehitystä voida
taata tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa, se on saatava muilla
keinoilla, Remahl sanoi Pamin edustajiston kokouksessa Helsingissä keskiviikkona.
Remahl viittasi työnantajajärjestöjen näkemyksiin, että nimenomaan palvelualoilla tulisi alentaa työn hintaa. Itärajan tuntumaan on
rakennettu sellutehtaiden vyöhyke, joihin sähköä on syötetty Venäjältä. Susiluoto muistuttaa, että Venäjän Euroopan puoleisella alueella Voroneshin kaupungissa on
suuri teollisuuslaitos, jossa oli tarkoitus ruveta tuottamaan ydinvoimaloita. Tshernobylin onnettomuus keskeytti hankkeen.
. Tällaiset päätökset vaativat kuitenkin aina pitkää harkintaa ja me kunnioitamme Kirsin ratkaisua,
Rauhamäki kertoi STT:lle.
Kirsi Piha nousi eduskuntaan Ilkka Suomisen (kok.) tilalle
vuonna 1994. Toisin sanoen niitä ylläpidetään niin pitkään kuin vain mahdollista, koska Venäjällä on krooninen puute rahasta. Huomisessa ydinvoimaäänestyksessä on itse asiassa kysymys
valtavan paljon suuremmasta
asiasta kuin vain Suomen perusenergiaratkaisusta, arvelee erikoistutkija Ilmari Susiluoto. RKTL istuttaa lohen- ja meritaimenen joki- ja vaelluspoikasia vielä touko- ja kesäkuun aikana.
Istutukset lopetetaan, sillä luonnonpoikastuotanto on vahvistunut.
Istutettavat poikaset ovat vesistön alkuperäistä kantaa. Ajatuksena on ajaa vanhat voimalat
loppuun ja sitten korvata ne
uusilla.
. Ne eivät kuulu kestävään
kehitykseen.
Komissaari toivoo, että EU:n tulevaisuuskonventissa hyväksytään periaate ydinvoimattomasta Euroopasta. Remahlin mukaan palvelualojen ammattiliitto ei hyväksy minkään muotoista tulopoliittista ratkaisua,
jossa palkkaerot kasvaisivat ja palvelualojen työntekijät jäisivät
palkkakehityksessä jälkeen.
. Meillä suuntaus näkyy lähinnä uutena Primorskiin rakennettuna öljysatamana. Jos ottaa huomioon Venäjän
energiahuollolliset hankaluudet
ja kuljetusvaikeudet, ei ole vaikea
päätellä, että ydinvoimaloiden rakentaminen tuntuisi hyvältä
vaihtoehdolta.
Kauppa keikahtaa
Suomen tuonnista Venäjältä on
75 prosenttia Fortumin ostoksia.
Venäjältä tulee sähköä, muita
energian raaka-aineita ja puutavaraa.
. Päätös olisi samalla ohjenuora tulevien EU-maiden energiavalinnoille.
. Hänen mukaansa Piha aikoo kertoa asiasta virallisesti lähikaikoina.
. Ahtisaari arvelee Naton laajenevan pian voimakkaasti. Jos siellä sattuu onnettomuus, se vaikuttaa meillä heti.
Vaikka emme tiedä, mistä milloinkin johdoissa virtaava sähkö
on kotoisin, niin iso osa siitä tulee
Pietarin lähellä olevasta Sosnovyi
Borin voimalasta.
SÄHKEET
Tornionjoen lohiistutukset lopetetaan
SSS?arkisto
. Venäjä vie ydinvoimaloita
ainakin Intiaan ja Iraniin.
. Uuden ydinvoimayksikön hyväksyminen kaventaisi huomattavasti niiden tarvitsemaa tilaa
markkinoilla.
Eduskunta puhui ydinvoimasta
koko keskiviikkopäivän ja -illan.
Puhujalistalla oli illansuussa vielä lähes yhdeksänkymmentä nimeä. Vaikka Venäjälle sinällään ei juuri nyt ole
rakenteilla yhtään uutta ydinvoimalaa, niitä kyllä rakennetaan
siellä. myös itärajan
taakse, sanoo erikoistutkija Ilmari Susiluoto.
. On ehkä korkea aika pistää vihreys puntariin.
perusteollisuuden työpaikkojen
häviämisellä, jos hallituksen lisäydinvoimalle myönteistä periaatepäätöstä ei vahvisteta. Jos Suomi rakentaa uuden ydinvoimalan, niin Suomi ja Euroopan unioni menettävät puhevallan Venäjän ja muiden ItäEuroopan maiden ydinvoiman tulevaisuudesta, ympäristöministeri Satu Hassi pelkää.. toukokuuta 2002
?
5
KOTIMAA
?Suomen ydinvoimasignaali luetaan
tarkkaan myös itärajan takana?
Venäjän-tuntija
Ilmari
Susiluoto
muistuttaa
itänaapurin
jäissä olevasta
voimalatehtaasta
Ahtisaari uskoo Suomen
liittyvän Natoon
Presidentti Martti Ahtisaari uskoo Suomen ja Ruotsin liittyvän
aikanaan Natoon. Se on valtava muutos
nykyiseen yleiseurooppalaiseen ja
nihkeään suhtautumiseen ydinvoimaan. Vihreiden naisten varapuheenjohtaja, perniöläinen kunnanvaltuutettu Eeva
Koskinen sanoo, että vaikkei äänestyksen
lopputulosta vielä tiedetä, niin varmaa on,
että viikonlopun aikana puhutaan ydinvoimasta ja äänestyksen vaikutuksesta Vihreän liiton jatkokuvioihin.
Jos ydinvoiman vastustajat ennakoinneista huolimatta ovat huomenna enemmistönä, saattaa vihreitten puoluekokouksesta tulla riemun juhlaa. Vaikka vihreät
äänestävät yhtenäisesti ydinvoimaa vastaan huomenna, rivit uhkaavat repeillä viimeistään lauantaina, mikäli eduskunnan
enemmistö päättyy kannattamaan lisäydinvoimaa.
. Ydinvoimalat eivät vaaranna pelkästään yhtä tai kahta sukupolvea vaan tuhansia sukupolvia. Enestam sanoo eilisessä Uutispäivä Demarissa, että mikäli hallituksesta lähdetään, tulee sieltä lähteä kun on
hävitty äänestys hallituksessa.
Vihreät päättivät hallituksen ydinvoimapäätöksen jälkeen helmikuussa, että
mikäli ydinvoimapäätös hyväksytään
perjantain äänestyksessä eduskunnassa,
päättää puolueen valtuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokous jatkaako
puolue hallituksessa vai ei.
. risupakettiponnet toteutettaisiin.
Susanna Huovinen (sd.) painotti, etteivät uusiutuvat energiamuodot kehity pelkillä lausumilla. Jos tunnemme arvopohjan yhteiseksi Naton kanssa, on luonnollista, että Suomi siirtyy aikanaan samaan joukkoon, Ahtisaari sanoo.
Suomen läheinen Nato-yhteistyö rauhankumppanuuden kautta
on Ahtisaaren mielestä luonnollinen kehitys tähän suuntaan. Nyt ollaankin pitkään saatu elellä seesteistä ja rauhallista vaihetta. Silloin on vaan nieltävä tappio ydinvoima-asiassa ja tehtävä kahta voimakkaammin töitä. Keskustelussa huomautettiin, että
uusiutuvan energian tuottaminen
voi tarjota kymmeniä tuhansia
hajautettuja työpaikkoja eri puolilla Suomea.
Mönkäre kiisti jyrkästi pelottelevansa ketään.
. Tutkimuslaitoksen mukaan poikaset vaeltavat Itämeren kasvualueille 1-4 vuoden ikäisinä, joten tänä vuonna istutetut kalat lisäävät vaelluspoikasmääriä vielä vuonna 2005.
Tutkimuslaitos istuttaa meritaimenen yksivuotisia jokipoikasia
Tornionjoen Suomen puolen meritaimenjokiin tänä kesänä noin
200 000. Seura-lehden keskiviikkona julkaisemassa haastattelussa Ahtisaari pitää tätä luontevana kehityksenä.
. Enemmän kysymys on ydinvoimalle suopeaksi
muuttuneesta yleisestä ilmapiiristä. Onhan tämä meille ikävä juttu. Lisäydinvoiman kannattajat ovat puhuneet
liiallisesta riippuvuudesta venäläisestä sähköstä.
Susiluoto muistuttaa, että Venäjä on viime vuosina muuttunut sotilasvallasta vahvasti raaka-aineita vieväksi valtioksi.
. Hassi huomautti, että valtaosa lisätyöpaikoista on 90-luvulla syntynyt
varsin vähän energiaa kuluttavaan korkean tekniikan teollisuuteen.
Mönkäreen mukaan Suomella
ei ole varaa menettää perusteollisuuden työpaikkojakaan, koska
ne ovat työllisyyden ja talouden
perusta. Hän
on tunnettu Venäjän ja sitä edeltäneen Neuvostoliiton tuntijana.
. Myös venäläiseen maakaasuun liittyy paljon ympäristöriskejä. Kookkaampia vaelluspoikasia istutetaan Paka-, Tornionja Äkäsjokeen yhteensä 15 000. Tällä hetkellä Venäjä pyrkii viemään niin paljon raaka-ainetta kuin vain voi. Mutta tehdas, osaaminen ja
suunnitelmat ovat vielä olemassa,
Susiluoto toteaa.
Susiluoto sanoo seuranneensa
eduskunnan ydinvoimakeskustelua ja sen tiimellyksessä käytettyjä ?Venäjä-kortteja?. Onhan ydinvoiman lisärakentaminen
vastoin yleiseurooppalaista näkemystä,
Lehti sanoo.
Eeva Koskinen sanoo olevansa erittäin
pahoillaan, mikäli ympäristöministeri Satu Hassi heittää hanskat tiskiin ja lähtee
hallituksesta.
. Ahtisaari korostaa, että
Natosta on tullut maailman keskeisin kriisinhallintaorganisaatio.
SSS?STT
Kirsi Piha jättää eduskunnan
Kokoomuksen kansanedustaja Kirsi Piha on ilmoittanut, ettei
hän enää asetu ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa, kirjoittaa
Iltalehti keskiviikkona. Ulkopuolelle
jäävät mm. Energian hinta on hänen
mielestään merkittävämpi kilpailutekijä kuin esimerkiksi verotus.
Lisäydinvoiman vastustajat
epäilivät Mönkäreen pelottelevan
Vihreitten puoluekokouksesta
tulee joko riemun juhlaa
tai repivää riitelyä
Heittääkö
Satu Hassi
hanskat tiskiin?
Miten käy vihreän
kannatuksen?
SSS?Hia Sjöblom
Vihreä Liitto valmistautuu vuosikokoukseensa, joka alkaa huomisen ydinvoimaäänestyksen jälkeen lauantaina Jyväskylässä. Yhdeksän vuotta sitten ydinvoiman vastustajat
olivat enemmistönä eduskunnassa.
. Hallitustyöskentely on ihan eri juttu
kuin eduskunnan tekemiset. Signaali luetaan myös
itärajan takana vihreänä valona
ydinvoimalle.
Susiluoto on perehtynyt Venäjän
energiamarkkinoihin ja maan
teollisuuden tilaan yleisemminkin. Jos näin käy, on jokaisen vihreän syytä
punnita omaa vihreyttään ja ratkaistava onko puolue yhden asian liike vai yleispuolue,
Koskinen sanoo ja kertoo itse kannattavansa vihreiden pysymistä hallituksessa.
. Siinä olisi taas uusi yhtälö ratkaistavana.
Eduskunta jatkoi kiistelyä
SSS?STT
Eduskunta jatkoi keskiviikkona
väittelyä ydinvoiman hyödyistä
ja haitoista. Hän arvosteli myös
korkeasti koulutettujen etujärjestöä Akavaa vaatimuksesta kasvattaa tuloeroja.
SSS?STT
SSS?STT?Pertti Rönkkö
Kreikka
Espanja
28,8%
Pam ei lähde tuloeroja
kasvattavaan tupoon
43,9%
Belgia
57,7%
Enestam moitti vihreitä populismista
SSS?STT
Kiviniemi (kesk.) huomautti, että hallituksella on taipumus
unohdella sekä vaalilupauksia että eduskunnan hyväksymiä ponsia. Ympäristöministeri
Satu Hassi (vihr.) oli eri mieltä
kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen (sd.) kanssa
viidennen ydinvoimalan työllisyysvaikutuksista. Olen vakaasti sitä mieltä, että johdonmukaisen kehityksen tuloksena Suomi ja Ruotsi tulevat Naton jäseniksi, vaikkei mitään
hengenhätää juuri nyt olekaan.
Ahtisaari kummastelee mielipidemittauksia, joiden mukaan väestöstä hyvin pieni osa kannattaa Nato-jäsenyyttä, mutta suuri osa
uskoo Suomen liittyvän joka tapauksessa. Juuri hänen tapaisiaan energian erikoisasiantuntijoita siellä tarvitaan.
Sekä Koskinen että Lehti ovat valmistautuneet rankkaan puoluekokousviikonloppuun ja kumpikin kertoo epäilevänsä keskustelujen venyvän pitkiksi. Jos nyt kävisikin niin, että sähkön ostaminen Venäjältä
vähenisi, voisivat suomalaiset ostaa entistä enemmän puuta, jota
venäläiset eivät puolestaan tahtoisi myydä, Susiluoto ajattelee.
. Sen sijaan
europarlamentaarikko Heidi Hautala on
kehottanut vihreitä lähtemään, mikäli
ydinvoiman lisärakentaminen läpäisee
eduskunnan.
Pasi Lehti heittää pallon takaisin Hauta-
lalle ja kysyy, aikooko hän itse jättää europarlamentin, mikäli Suomi päättää rakentaa lisää ydinvoimaa?
. Helsingin kokoomuksen piiritoimiston vs.
toiminnanjohtaja Tatu Rauhamäki pitää asiaa valitettavana. Venäjäkortteina on ydinvoimakeskustelussa väläytetty sekä öljy-, maakaasu- että ydinvoimakorttia. Jos Suomesta lähtee myönteinen ydinvoimasignaali, se merkitsee muutosta yleiseurooppalaiseen suhtautumiseen ydinvoimaan ja leviää kulovalkean tavoin maailmalle . 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Jos pieni Suomi Pohjolassa
nostaa ydinvoimalipun, tämä signaali luetaan suurena symbolisena eleenä. Tämä on minulle mysteerio, ympäristöministeri Satu Hassi (vihr) vastasi Euroopan vihreille heidän tivatessaan, miksi aiemmin ydinvoiman lisäämiseen kielteisesti
suhtautuneet suomalaiset ovat kääntyneet
ydinvoiman kannattajiksi. Suomalainen energiaratkaisu
on kytköksissä puunjalostusteollisuuteen. Olen kertonut tosiasiat siitä,
miten perusteollisuutemme työllistää.
Myös maa- ja metsätalousministeri Raimo Tammilehto (sit.)
kävi vakuuttamassa, ettei uusiutuvaa energiaa unohdeta ydinvoiman lisärakentamisen vuoksi.
Metsäjätteen ja pienpuun käyttö
voidaan hänen mukaansa pitkällä tähtäyksellä jopa kaksinkertaistaa.
Vastustajiin lukeutuva Mari
Ydinvoima Euroopassa
RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Jan-Erik Enestam pitää vihreiden
pohdiskelua hallituksen jättämisestä
bluffina. Venäjällä nämä tuhot ovat
keskittyneet Uralin tuntumaan.
Ydinvoimavaltio
Susiluoto epäilee, että myönteinen ydinvoimapäätös Suomessa
vauhdittaisi ydinvoimaloiden rakentamista itärajan takana ja erityisesti Venäjän Euroopan puoleisessa osassa ja siis myös lähellä
Suomen rajaa.
Hän muistuttaa, että venäläisellä ydinsektorilla on tehty rakenteellisia muutoksia. Vaikka luonnossa syntyneiden poikasten määrä oli vuonna 2001 kasvussa, meritaimenkannat ovat
RKTL:n mukaan lähes kokonaan istutusten varassa.
SSS?STT
1,3
87,0
37,7
212,0
157,7
Vaaratilanteet
voimaloissa vaiettu
Energiaistunnossa puheenvuoron käyttänyt ympäristöministeri Satu Hassi ei osannut selittää parlamentaarikoista ja muista
vihreistä vaikuttajista koostuneelle tuhatpäiselle yleisölle suomalaisten ydinvoimamyönteisyyttä.
Järkisyitä ei hänen mielestään ole
Muurlan koulu
tuli kakkoseksi ja Salon Keskustan koulu kolmanneksi.
Vääriä
pillereitä
Stesironpakkauksessa
Esko Keski-Vähälä
Salolaiset Kaarina Länsisalmi (edessä) ja Seija Vuorio mittasivat Riippusillan pituuden jalkaisin. Olemme risteilleet kivasti pitkin kaupunkia ja istuttu välillä
penkillä. Rannikko-Suomen keidassoita ovat myös esimerkiksi Torronsuo ja Suomusjärven Johdesuo.
samanaikaisuutta. Sikaloita on
noin 25 ja lisää on tulossa. teknisen viraston lausunnossa huomautetaan, että maankaatopaikan rakentaminen vaatii ympäristöluvan, Kaherin alue on varattu lukiota varten eikä sille voi suunnitella mitään ennen kuin alueen asemakaava on saatu valmiiksi.
SSS?Leena Savikko
SSS?Irja Koivuniemi
Pohjois-Halikossa Kuusjoen rajan vieressä ja osaksi Kuusjoella
sijaitseva Kakossuo kuuluu sekä
Natura-kohteisiin että valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan.
Suojeltava pinta-ala on noin 220
hehtaaria, ja valtion omistus suojelualueella on noin 160 hehtaaria.
Jotta koko Kakossuon suojeltava
alue saataisiin valtion omistukseen, Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto aloittaa Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hakemuksesta Halikossa kesäkuussa
pidettävällä kokouksella ns. Kymmenen milligramman Stesiron tabletit ovat
valkoisia.
Stesironin vaikuttava aine on
busbironi ja sitä käytetään ahdis-
tuneisuuden lievittämiseen. Pyöräsuunnistuksen kuudennella rastilla arvuuteltiin
sillan jänneväliä.
Laaturaitteja
pyöräilijöille
Osana pyöräilypäivää järjestettiin seminaari, jossa puhuttiin
pyöräilyn kehittämisestä Salon
seudulla.
. Tämä koskee kymmenkuntaa tilaa; Kuusjoen puolella on
jo yhden maanmistajan kanssa sovittu suojelun toteuttamisesta.
Suojeltavat alueet pyritään
hankkimaan maanvaihdoin, kaupoin tai joissakin tapauksissa lunastuksin.
Ylitarkastaja Seppo Kotiranta
Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta sanoo, että valjastamalla maanmittaustoimisto hankkeeseen se pyritään saattamaan valmiiksi. Joka tapauksessa valtio tekee tarjouksensa samoin perustein.
. Ympäristölautakunta
myönsi luvan Siililän kylään Sauli Kurjessuolle. eli tilan hankkiminen
sieltä, toinen täältä, vaan kaikille
maanomistajille tehdään tarjous
samanaikaisesti.
Tämä on Kotirannan mukaan
sekä tehokkaampaa että järkevämpää, ja maanomistajatkin arvostavat Kotirannan mukaan tätä
KOTIKUNTA
kanala, jota on tarkoitus laajentaa. Muuta lajistoa ovat keltaväs-
täräkki, metsäkirvinen, metsäviklo, niittykirvinen, pajulintu, pensastasku, tiltaltti ja västäräkki.
Rannikko-Suomen hyvinkehittyneen keidassuon (kohosuon)
turvekerros on 4?5 metriä. Voittajaksi
taituroi Salon Karjaskylän koulu
joukkueella Outi Rintala, Sami
Nevala, Pauliina Aaltonen,
Aleksi Kuitunen, Anu Rintala
ja Timo Sirkiä. Silloin oli lähes sadalla tilalla kanala ja niistä
suurimmassa oli 3 000 kanaa.
Nyt kanaloita on kaikkiaan kolme.
ko-Suomen konsentrinen kermikeidas, ja siellä on runsaasti allikoita. Virheelliset tabletit sisältävät
malarialääke klorokiinia.
puheenvuorossaan pitkän tähtäyksen suunnitelmaa, millä kävelyn ja
pyöräilyn suosiota voidaan entisestään lisätä Salon seudulla. Lausunnon mukaan etuajooikeus nostaisi nopeuksia kadulla entisestään ja huonontaisi siis liikenneturvallisuutta; Hakastaronkatu ei ole pääkatu, vaan tavallinen asuntoalueen katu, jolla on runsaasti liittymiä. Se on verrattavissa ns.
karjakuntiin kuten Marttilaan ja
Koskeen, kertoi maaseutusihteeri Eero Ekman. Yritetään pitää yllä puolueettoman ostajan mainetta, Kotiranta sanoo.
Ellei nyt päästä ratkaisuun, ?sitten on mietittävä miten eteen-
päin?, kuten Kotiranta sanoo.
Kaiken kaikkiaan suojelun toteuttamisissa takarajana on vuosi
2007.
Kakossuo on
kermikeidas
Kakossuo on tyypiltään Rannik-
Paimioon jättikanala
SSS?Armi Heikkilä
Paimiossa on viime vuosina
myönnetty runsaasti ympäristölupia sikaloiden perustamiseen ja
laajentamiseen. Maankaatopaikan valmistuminen merkitsee sitä, ettei puistoihin tarvitse enää
kasata maisemavalleja, ellei niitä puiston rakentamisen takia tarvita.
Kilupirtin vanhan sorakuopan sulkemisen ja Korvenmäen maankaatopaikan avaamisen välisenä aikana on Salon kaupunki kasannut
työmailtaan tullutta maata mm. Väärään pakkaukseen
eksyneitä klorokiinitabletteja ei
ole myynnissä Suomessa, mutta
vastaavaa valmistetta myydään
myös meillä.. Sirkkulan ja Tupurin puistoihin valleiksi.
Salon tekninen lautakunta merkitsi maankaatopaikan ympäristöluvan tiedokseen. Näin suuren kanamäärän
lannan levitykseen tarvitaan peltoa yli 220 hehtaaria.
Ympäristölupahakemuksesta ei
tehty yhtään muistutusta. Inkereentielle tulee valot Perttelin rajalle saakka ja keskustassa Hiitolan- ja Mäyränkadulle. toukokuuta 2002
6
?
SALON SEUTU
Valtio vauhdittaa Kakossuon kauppoja
Suojelualueet
pyritään
hankkimaan
maanvaihdoin
Katuvalourakka
Sähköpajalalle
Salon kaupungin tämänvuotisen katuvalojen rakentamisurakan
sai Sähköpajala Oy. Matkan varrella oli kuusi rastia, joissa jokaisessa oli tehtävä.
. hankeuusjaon. Laaturaitit ovat pääkatuverkostosta erillisiä kevyen liikenteen väyliä, jotka helminauhan tavoin yhdistävät keskustojen palveluja ja tärkeimpiä lähestymissuuntia. Paikka sijaitsee
noin kilometrin päässä Liedon
kunnan rajasta.
Kurjessuolla on nyt 5 000 kanan
Maankaatopaikka
kunnossa syksyllä
Salo on saanut Korvenmäen maankaatopaikalle ympäristöluvan hakemallaan tavalla ja maankaatopaikan pitäisi olla valmis syksyllä. Eränumero löytyy painettuna sekä läpipainoliuskan reunas-
ta että pahvipakkauksen kansiläpästä.
Virheelliset lääkkeet ovat väriltään vihreitä ja ne sisältävät 250
mg klorokiinia. Ravinteensa kuperamallinen suo saa
sadevedestä.
Hakastaronkadulle ei
haluta etuajo-oikeutta
Salon Alhaisten Hakastaronkatua ei pitäisi tehdä etuajo-oikeutetuksi, esittää Salon tekninen lautakunta lausuntonaan Sampo
Saariojan (kok) valtuustoaloitteesta. Pyöräpysäköintiä on
tarpeen parantaa keskustoissa,
liikekiinteistöissä, työpaikoilla ja
asuinrakennuksissa.
Seminaarissa puhuttiin myös
työmatkapyöräilystä, jossa salolaiset ovat kärkipäässä koko Suo-
messa.
Pyöräilypäivää oli puuhannut
Vihreä Laakso -hankkeen projektipäällikkö Mika Ilomäki. Maankaatopaikasta tehdään nyt
suunnitelmat, joiden mukaisina tekniseltä lautakunnalta
ja kaupunginhallitukselta pyydetään rakentamispäätöstä.
Salo
Salon teknisen toimen johtaja Alpo Pauna sanoo, että
Korvenmäen jäteaseman viereen tuleva maankaatopaikka riittää
10?15 vuodeksi rakentamisesta tulevalle raakamaalle. Kevytliikenneverkon kasvaessa ja samalla ikääntyessä sen
kunnon ylläpito vaatii lisää voimavaroja. Nyt kyseessä ei ole ?haulikkoammunta. Lautakunta piti paikalla katselmuksen.
Paimiossa
paljon karjaa
Paimiossa on yllättävän paljon
karjaa. Nyt on tulossa
iso, melkein 30 000 kanan munituskanala. Kuusikymmentä metriä, naiset ilmoittivat.
Seija Vuorion mies Pertti ei lähtenyt naisten kanssa askeltamaan.
Pertti Vuorio oli ensi katsomalta
sitä mieltä, ettei silta voi olla kuuttakymmentä metriä pitempi.
Sattumalta ensimmäisellä rastilla kohdanneet Länsisalmi ja
Vuorion pariskunta kehuivat
kymmenen kilometrin lenkkiä, joka kierteli pitkin kevyen liikenteen väyliä Salossa. Uutta valoa saadaan Utiskan ja Haukkalan
alueelle. Klorokiini puolestaan on malarialääkkeen vaikuttava-aine, mutta
sitä käytetään myös nivelreuman
hoidossa. Suojelupe-
rusteena ei ole kuitenkaan lintudirektiivi vaan se, että kyseessä
on luontodirektiivin mukaan
priorisoitu luontotyyppi.
Kakossuolla pesiviä lintudirektiivin lajeja ovat kapustarinta,
kurki, liro, metso, palokärki ja
pyy. Lihakarjaa tai lypsylehmiä pidetään
yli 30 tilalla.
Kanaloiden määrässä on parissakymmenessä vuodessa tapahtunut romahdus, kertoo maaseutusihteeri Ekman. Kysymyksessä on valtakunnallisesti merkittävä suoalue.
Suoyhdistymä on melko hyvin kehittynyt ja suhteellisen luonnontilainen kokonaisuus, jossa pesii
lintudirektiivin lajeja. Suojelualueiden hankinnassa eteneminen kohde kerrallaan on havaittu hyväksi vaihtoehdoksi, mikä on nähty esimerkiksi Varesjoen notkon suojeluhankkeessa.
. Jokirannan valaistuksen rakentamiseen Salon keskustassa esitetään rahaa ensi vuoden
talousarvioon.
SSS?Leena Savikko
Marko Mattila
Kakossuo on tyypiltään kermikeidas. Kyseinen erä on pakattu sadan tabletin pakkauksiin. Miellyttävä ympäristö lisää
kävelyn ja pyöräilyn houkuttelevuutta, projektipäällikkö Sakari
Somerpalo korosti.
Linea Konsultit Oy:ssä työskentelevä Somerpalo esitteli omassa
SSS?STT
Stesiron psyykenlääkkeen maahantuoja vetää pois myynnistä
lääke-erän, jonka yhdestä pakkauksesta on löytynyt yksi vääriä
pillereitä sisältänyt läpipainoliuska. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Salonseutulaiset ala-asteet olivat jo iltapäivän aluksi kisailleet torilla
taitoajokilpailuissa. Kermi on kohosuolla esiintyvä yhtäjaksoinen rahkamätäsjänne, kermikeidas puolestaan kohosuo, jolle ovat olennaisia kermit. Tehtävässä kysyttiin, onko sillan jänneväli 60, 90 vai 120 metriä.
. Kaherin alueelle Karjaskylään. Mukavaahan tämä on,
Seija Vuorio iloitsi.
Pyöräsuunnistus oli osa Salon
kaupungin ja Vihreä Laakso hankkeen järjestämää pyöräilypäivää, jonka tarkoituksena oli
edistää pyöräilyä Salossa. Raittien suunnittelussa
on käytetty hyväksi jokirantoja,
puistoja ja hiljaisia tonttikatuja.
Somerpalo korosti myös verkoston ylläpidon ja pyöräpysäköinnin
tärkeyttä.
. Saman tien saivat vastauksen lautakunnan jäsenet Tauno Laaksonen (kok) ja Risto Avellán (sd), jotka olivat olleet huolissaan tilanteesta.
Avellán oli esittänyt, että maankaatopaikka osoitettaisiin ns. Haluamme tuoda esille salonseutulaisten innokkuutta pyöräilyyn ja entisestään parantaa kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä, Ilomäki korosti.
Lääkkeen maahantuoja Alpharma pyytää kyseistä lääkettä
käyttäviä potilaita palauttamaan
apteekkiin 10 milligramman Stesiron tabletit, joiden eränumero
on 314321. Myös puistoissa uusitaan valaistusta.
Alhaisiin ei valoja tänä vuonna rakenneta. Sillan kupeessa oli yksi Salossa järjestetyn pyöräsuunnistuksen rasteista. Ajonopeuksien
kasvaminen olisi erityisen huono asia, koska kadun varrella on alaasteen koulu, jonka oppilaat kulkevat katua pitkin ja kadun poikki.
SSS?Leena Savikko
Salo polkaisi vauhtia polkupyöräilyyn
?Olemme
risteilleet
kivasti pitkin
kaupunkia?
SSS?Lasse Kylänpää
Salolaiset Kaarina Länsisalmi
ja Seija Vuorio hyppäsivät pois
pyöriensä päältä ja mittasivat jalkaisin Salon Riippusillan pituuden keskiviikkona. Hän
olisi toki toivonut tapahtumaan
enemmänkin osallistujia, mutta
vakuutti kuitenkin, että pyöräilypäivästä tehdään Salossa perinne.
. Somerpalo puhui laaturaittien puolesta.
Sekä Suomusjärven kunnanjohtaja
Raimo Andstén että kunnansihteeri Terttu Ryyppö ovat jäämässä eläkkeelle ensi vuonna.
. Se on hyväkuntoinen, joten uusimistarvetta ei ole.
Viemärisukeltajat ovat siellä puunjuuria käyneet katkomassa, sanoo Lasonen.
Salossa viemäreiden uusimistyötä on tehty 70-luvulta lähtien. Pahin meidän tiedossa oleva paikka on Ollikkalan
viemäri ohikulkutien sillan yläpuolella, sanoo Kataja.
Korjaustyötä on suunniteltu esitettäväksi ensi vuoden talousarvioon. Hakemuksia oli kaksi,
Paimio joista toinen koski kuutta loma-asuntoa ja toinen yhtä.
Työ tehdään imuruoppauksena. Liity Lindex Clubiin jo tänään.
Palvelemme myös sunnuntaina 26.5.
Tervetuloa.
Örön kylmäkukka oli
ennen Ahojen kylmänkukka
SSS?STT
Örön saarelta Dragsfjärdistä
löydetty kylmäkukkalaji on kukkinut Suomen rajojen sisäpuolella
ennenkin. Kunnan tulot eivät riittäneet edes toimintamenoihin, vaan vuosikate sukelsi 2,3 miljoonaa markkaa
miinukselle. Kasvioiden uudemmista painoksista laji on jätetty pois, koska
Kannas jäi Venäjän puolelle.
Lindgren ja lajin löytäjä, hyönteistutkija Jaakko Kullberg esittävät lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi ketokylmäkukkaa.
Lindgrenin mukaan se kuvaa lajin kasvupaikkaa paremmin kuin
Hiitosen käyttämä nimi.
Suomenkielisen nimen antamista kasville pidetään löytäjän oikeutena. Lasonen sanoo, että pahin
paikka oli 80?90 -lukujen taitteessa tehty Turuntien
sadevesiviemärin uusiminen: kuvasta näkyi, että betoniputki oli halkeillut ja osittain sortunut.
. Siinä vaiheessa
kun Halikon virka perustettiin
Raisio oli jo muuttunut kauppalaksi. Somerolta hakijana olivat Nuoret kädentaitajat ja
Sauvosta Puuhakkaat.
Avustukset on tarkoitettu käy-
Lindex Clubin ensimmäinen kuukausi
Suomessa oli menestys. Jos se
viemäri olisi sortunut, olisi koko Turuntie jouduttu
kaivamaan auki.
Suomusjärven valtuustossa
kauhisteltiin talouslukuja
Kunnalta perättiin
radikaaleja ratkaisuja
viranhaltijoiden
siirtyessä eläkkeelle
SSS?Päivi Malin-Perho
Hannu Anttila
Halikossa on neljän vuosikymmenen aikana ehtinyt olla vain kolme kunnanjohtajaa, vas. Varsinais-Suomesta hyväksyttiin 34 kerhohanketta, joista 4
on ruotsinkielisille tarkoitettuja.
Varsinais-Suomen hankkeille jaettiin yhteensä lähes 25 000 euroa.
Nuorten iltapäivätoiminnan kehittäminen on otettu mukaan
myös hallitusohjelmaan. Sillä ei ole merkitystä rakennusoikeutta jaettaessa, missä kylissä tontit ovat.
Sornikivi ihmetteli myös sitä, miksei muistutus ollut rakennuslautakunnassa esillä lautakunnan antaessa rantakaavasta lausuntoa.
. Tupurin likavedet. Käyttäkää mahdollisuus hyväksi. Kunnan kassavarat olivat vähissä.
Kokoomuksen paikalla varavaltuutettuna ollut Juha Mielikäinen opasti kunnanhallitusta ja valtuustoa tekemään pitkälle tulevaisuuteen meneviä päätöksiä.
. Hali-
kon käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen saaminen oli tärkeää ja liikuntahalli monipuolisti palveluja.
Kirjasto jäi turhan pieneksi, arvioi Naukkarinen ja muistelee jo
omana virkakautenaan tehdyistä
1 200 neliön kirjastosuunnitelmista. Tämän jälkeen kunnanjohtajana on ollut Simo Paassilta.
7
SALON SEUTU
Perniö perusti kunnanjohtajan
viran ensimmäiseksi vuonna 1950,
mutta täytti sen vasta 3?4 vuotta
myöhemmin valitusten vuoksi. Kosken kunnansihteeri Osmo Korhonen toteaa Kosken jääneen tukea hakeneiden kuntien joukossa viimeisten joukkoon. Määräraha sisältyi neljättä kertaa valtion
talousarvioon. Mielikäinen perusteli näkemystään kunnan vanhusvoittoisella väestörakenteella.
Rantakaavalle sinetti
Kunnanvaltuusto hyväksyi Ylimmäisen, Saarilammin ja Kolmperän rannoille laaditun rantakaavan.
Kaavan mukaan Suomusjärvi, Kiikala ja Kisko saavat kaksi rantatonttia Ylimmäisen rannoille. Nyt kirjasto kutistui 700 neliöön, mutta parempi näinkin omissa tiloissa kuin vuokralla.
Kunnan keskustan liikennejärjestelyjä Naukkarinen ei pidä hyvänä. Vanha nimi on ainakin päässyt unohtumaan.
Viime kädessä ratkaisun kasvin
nimestä tekevät ne kasvitieteilijät, jotka julkaisevat uuden painoksen Retkeilykasviosta. Moottoritieltä tuleva liittymä ohittaa koko Halikon kirkonkylän.
Kunnan synkkä taloustilanne veti valtuutettujen ilmeet vakaviksi, kun Suomusjärven kunnanvaltuusto
hyväksyi kunnan viime vuoden tilinpäätöksen. Pääviemärit on uusittava loppuun lähivuosina, sa-
noo Salon teknisen toimen johtaja Alpo Pauna. Toiseksi kunnanjohtaja tuli Laitilaan,
kolmanneksi Raisioon ja neljänneksi Halikkoon. toukokuuta 2002
?
Salon viemäriverkoston
uusimistyö loppusuoralle
Ollikkalan linja odottaa vuoroaan
vuosikymmeniä ja miljoonia markkoja
vaatineessa korjausurakassa
SSS?Leena Savikko
Salossa alkaa olla loppusuoralla kymmenien vuosien mittava työurakka, jossa on uusittu kaupungin
vanha viemäriverkosto. Eläkkeelle
Naukkarinen lähti 1986.
Kunnallisneuvos Naukkarista
seurasi Halikon kunnanjohtajana
Martti Ilmonen, joka vuonna 1993
siirtyi kaupunginjohtajaksi Kaarinaan. Tässä tapauksessa se on
Lindgrenin mukaan tavallaan
makuasia.
. Käräjäoikeus päättää vangitsemisesta torstaina.
Kosken kunta ei hae tänä vuonna valtion harkinnanvaraista avustusta, vaikka kunnan kunnan viime vuoden
tulos oli alijäämäinen. Työhön on mennyt kymmeniä
miljoonia markkoja; parina viime vuonna viemäreiden uusimiseen on käytetty rahaa miljoona markkaa
vuodessa.
. Paimion ympäristölautakunta hyväksyi Tuuvalan kylässä sijaitsevien seitsemän kesäasunnon rannan ruoppauksen. Laji on mukana kirjassa, koska sitä
esiintyi Karjalan kannaksella.
Metsähallituksen suojelubiologin Leif Lindgrenin mukaan
Örön esiintymää on pidettävä kuitenkin uutena, koska se sijoittuu
maan nykyisten rajojen sisäpuo-
lelle.
. Miten kunnanhallitus voi sanoa, että muistutus ei
anna aihetta, kun muistutuksen joka sana on totta?,
Sornikivi ihmetteli.
Raimo Andstén vastasi Sornikivelle kertaamalla rakennuslakia.
. Massojen pysyvyys läjitysalueella
on varmistettava.
SSS?Armi Heikkilä
Salon seudulle tuli
rahaa koululaisten
iltapäivätoimintaan
SSS?Irmeli Suvenmaa
Viisi salonseutulaishanketta
pääsi tänä keväänä osalliseksi
avustusmäärärahasta, jonka opetusministeriö oli osoittanut lääninhallitukselle jaettavaksi koululaisten iltapäiväkerhojen toiminnan
tukemiseen. Päätöksillä olisi
pian jo kiire. Yhteensä
noin 18 000 kuution ruoppausmassat läjitetään Juhani Alastalon
pellolle.
Ympäristölautakunta katsoi ruoppaukset niin vähäisiksi, ettei
niihin tarvita ympäristöviranomaisen lupaa.
Lautakunta esittää että ruoppaukset tulee tehdä lintujen pesintäja kalojen kutuajan ulkopuolella. Saari on siirtymässä osaksi Saaristomeren kansallispuistoa.
tettäväksi lähinnä ohjaajapalkkioihin, materiaaleihin ja matkakuluihin. Andstén muistutti, että viime vuoden tulosta huononsi erityisesti sairaanhoidon menojen raju kasvu.
. Tilinpäätös näyttää yli kolmen miljoonan markan alijäämää. Someron 4H-yhdistys samoin kuin Paimion-Sauvon 4Hyhdistys saivat kumpikin 510 euron avustuksen. kunnallisneuvos Arvi
Naukkarinen, Kaarinan kaupunginjohtajaksi siirtynyt Martti Ilmonen ja nykyinen kunnanjohtaja Simo Paassilta.
Halikossa ollut
kunnanjohtaja 40 vuotta
SSS?Armi Heikkilä
Halikossa on ollut 40 vuotta kunnanjohtaja. Tarkoituksena on pääasiassa vanhojen ruoppauskaivantojen puhdistaminen. Kosken kunnanhallitus
esittää valtuustolle sosiaalipäivystystä koskevan sopimuksen hyväksymistä.
SSS?Päivi Malin-Perho
Mökkirantojen
ruoppauksista ilmoitus
Nykyään pienistäkin mökkirantojen ruoppauksista on
tehtävä ilmoitus kunnalle. Rakennuslaissa ei puhuta kylien tasapuolisesta
kohtelusta, vaan maanomistajien tasapuolisesta kohtelusta. Tavoitteena on tukea erityisesti uutta luovaa kulttuuria, elämyksiin ohjaamista,
seikkailukasvatusta samoin kuin
luontoon ja ympäristöön painottuvia toimintoja.
www.lindex.fi. Tilanteet on käytetty hyvin hyödyksi, hän arvioi. Sen kunniaksi
annamme sekä vanhoille että uusille
jäsenillemme
Vastuu myös
palveluista
Halikon kirkonkylästä on puhuttu osana Salon kaupunkiseutua.
Silloin Halikon on kannettava
myös vastuuta palvelujen järjestämisestä ja niiden kustannuksista,
sanoo Naukkarinen.
Nyt mm. Ilmari Hiitosen Suomen kasvio vuodelta 1933 tuntee
kyseisen Pulsatilla pratensiksen
nimellä Ahojen kylmänkukka. Suurimman täkäläisen avustuksen, 800 euroa, sai halikkolainen Teatteri Puutaivas
teatterikerhoaan varten.
Kemiönsaaren Koti ja Koulu -yhdistykselle myönnettiin 600 euroa
sekä Dragsfjärdin varjonukketeatteria että Kemiön teatterikerhoa
varten. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Uusimista vailla on koko
osuus Farmoksen tontin tuntumasta Ollikkalaan asti.
Ollikkalan viemärin uusimisen jälkeen jää vanhaa
betoniviemäriä jäljelle oikeastaan vain kaupungintalon kohdalle jokirantaan.
. Myös Koitto painotti, että tulevat
virkajärjestelyt on käytettävä hyväksi.
SDP:n Mika Koponen innostui Mielikäisen ja Koiton puheista omaan välihuutoonsa.
. Viemäreiden korjaustyö on jäänyt pakollisten töiden alle,
kun uusille alueille on jouduttu rakentamaan kunnallistekniikkaa.
Pauna sanoo lähivuosien uusimistyön maksavan
0,5?0,7 miljoonaa euroa.
Salonjoen rantamuurin uusimisen yhteydessä korjataan tänä vuonna joen itärannalla olevasta viemäristä 150 metrin pätkä. Suomusjärvellä on pidetty liian vähän
seminaareja, niitä tarvitaan lisää, Mielikäinen opasti
kunnanhallitusta ja valtuustoa miettimisen tielle.
Kokoomuksen Juhani Koitto oli Mielikäisen kanssa samoilla linjoilla. 18-vuotiaan pudasjärveläisen miehen epäillään törmänneen tahallaan toisen auton perään. Tuorein painos on vuodelta 1998.
Pulsatilla pratensis on 10-15
senttiä pitkä, sillä on nuokkuvat
violetit kukat ja kapealiuskaiset
hienojakoiset
ruusukelehdet.
Uusi esiintymä löydettiin puolustusvoimien käytössä olevalta linnakesaarelta. Raisiossa oli kunnanjohtaja vain
vuoden.
Pitkään maakunnassa oli vain
kolme kunnanjohtajaa: Perniössä,
Laitilassa ja Halikossa, muistelee
Naukkarinen.
Kunnanjohtajan virka oli mahdollista perustaa vuodesta 1949
lähtien, mutta Varsinais-Suomi
lähti muihin maakuntiin verrattuna myöhään liikkeelle, muisteli
Naukkarinen.
Tilanteet on
käytetty hyödyksi
Kunnallisneuvos Naukkarinen
on tyytyväisenä seurannut Halikon kehitystä eläkkeelle siirtymisensä jälkeen. Nyt koko lääniin jaetulla
avustuksella voidaan käynnistää
iltapäiväkerhoja arviolta lähes tuhannelle nuorelle.
Läänin alueelta oli jätetty yhteensä 85 hankkeen avustusanomus. Sairaanhoitomenojen heilahteluja ei pysty kukaan
ennustamaan.
Juha Mielikäinen katsoi, että sairaanhoitomenojen
laskuun ei ole syytä tuudittautua. Halikon kunta
täytti tänä vuonna myös 135 vuotta, sillä Varsinais-Suomen ensimmäinen kuntakokous pidettiin 15.
huhtikuuta 1867.
Halikkoon perustettiin kunnanjohtajan virka laskutavasta riippuen kolmanneksi tai neljänneksi
koko maakunnassa, kertoi kunnallisneuvos Naukkarinen, joka siirtyi
vuoden 1962 alusta kunnansihteerin tehtävästä kunnanjohtajaksi.
Kunnansihteerinä hän oli sitä ennen kahdeksan vuotta. Yksityisille maanomistajille kaava tuo kaksi uutta lomatonttia sekä yhden uuden saunan rakennuspaikan.
SDP:n varavaltuutettuna paikalla ollut Seppo Sornikivi nosti esille yhden muistutuksen käsittelyn.
Muistutuksessa arvosteltiin sitä, että rantakaavassa
annettiin Suomusjärven ja Hinttalan kylille eri määrä rakennusoikeutta.
. Merkkivuoden merkeissä kaikki kolme kunnanjohtajaa Arvi Naukkarinen, Martti
Ilmonen ja Simo Paassilta kokoontuivat keskustelemaan kunnan kehityksestä. Myös Kosken tämän vuoden talousarvio on alijäämäinen.
Koski haki valtion harkinnanvaraista avustusta vuosi
Koski
sitten, mutta ei saanut rahaa. Uusi linja
rakennettiin, kun aikanaan jokivarteen vedetty viemäriputki ei olisi riittänyt uuden suuren alueen jätevesille. Korjaustyö tehdään sujuttamalla vuotavaan betoniviemäriin muoviputkea.
Jo aiemmin itärannan viemäriä on korjattu Siltavoudinkadulle asti, sillä siitä tulevat jokirannassa kulkevaan pääviemäriin mm. Se oli sillä hilkulla, mutta töihin päästiin heti ja
viemäri saatiin vielä korjattua sujuttamalla. Korhonen muistuttaa,
että Kosken taloustilanne on edellisten vuosien ylijäämien jäljiltä
vahva, vaikka parin viime vuoden tulos onkin ollut miinuksella.
SSS?Päivi Malin-Perho
Mukaan Loimaan seudun
sosiaalipäivystykseen
Kosken kunta lähtee mukaan Loimaan seudulla alkavaan sosiaalipäivystykseen. Kiireellisyysjärjestyksestä on päätetty tvkuvauksen perusteella. Pikkunyherryksellä ei tässä tilanteessa saavuteta
mitään, vaan tarvitaan radikaaleja ratkaisuja, Mielikäinen huomautti.
Mielikäinen kehotti päättäjiä käyttämään hyväksi
tilanteen, joka syntyy kunnan viranhaltijoiden jäädessä eläkkeelle. Kaupungin työpäällikkö Rei-
KOTIKUNTA
Koski ei hae valtion
rahoitusapua
jo Kataja sanoo, että viemärissä on huono kohta, joka
kannattaa panna kuntoon ennen kuin ranta rakennetaan valmiiksi. Itärannan viemärityö ei ole kovin hankala asia.
. Tätä
Naukkarinen ei pidä hyvänä kehityksenä.
25% alennusta
kaikista normaalihintaisista tuotteista 26.5.
asti. Poliisin mukaan häntä
voidaan todennäköisin syin epäillä taposta ja kahdesta tapon
yrityksestä. Eikös kuntaseminaarissa olisi jo myyty kunta,
Yhden kuolemaan
johtanutta töytäisyä
epäillään
tahalliseksi
mutta kun ostajia ei ollut, Koponen heitti.
Kunnanjohtaja Raimo Andstén lupasi valtuustolle jo
seuraavaan kokoukseen joitakin esityksiä toimenpiteistä kunnan päättäjien pitämän laivaseminaarin pohjalta. Rakennuslautakunta antoi kaavasta vain lausunnon, kunnanhallitus käsitteli muistutukset, Andstén
huomautti.
SSS?STT
Pudasjärvellä varhain sunnuntai-aamuna yhden kuolonuhrin
vaatineen liikenneonnettomuuden epäillään olleen tahallisesti
aiheutettu. Sosiaalipäivystys on perjantai-illasta sunnuntaiaamuun.
Päivystysrenkaan muodostavat kuntien sosiaalitoimen työntekijät
sekä Yläneellä sijaitsevan Mannerheimin Lastensuojeluliiton kuntoutus- ja kehittämiskeskuksen työntekijät. Päivystyskokeilu alkaa ensi syksynä ja kestää
vuoden. Kosken kunnanhallitus
päätti, että heti perään uutta hakemusta ei tehdä. Suurin osa Ollikkalan viemäristä
pystytään ilmeisesti uusimaan sujuttamalla, vain pieni osuus joudutaan rakentamaan uudestaan.
Rakennusmestari Jukka Lasonen Salon teknisestä virastosta sanoo, että Ollikkalan viemäri ei vuoda,
mutta on paikoin painunut. harjoitusjäähalli rakennettiin Saloon ja on puhuttu myös
uimahallin teosta Saloon
Koneen ja valtion Partek-kaupan myötä Partek saa vain uuden
suuromistajan valtiovallan sijaan,
Lindström tiivistää.
?Konecranes-fuusio
olisi ollut parempi?
Lindströmin mukaan Partekin
ja KCI Konecranesin fuusio olisi
ollut huomattavasti parempi ratkaisu kuin Partekin tarjoaminen
Koneen käsiin. Myynnin lasku on silti jyrkässä ristiriidassa vuosien
1996?2000 välisen ajan keskimäärin 60 prosentin kasvun kanssa.
Viime vuonna matkapuhelimien
maailmanlaajuinen myynti laski
ensimmäisen kerran. oleviin järjestelmiin
sekä loppuvuonna myös ensimmäinen käytännön askel 3Gmaailmaan. Edellisen kerran pankit muuttivat prime-korkojaan marras-joulukuussa
alaspäin.
SSS?STT
Elcoteqille sopimus
päätelaitevalmistuksesta
Nestlén lastenruokatehdas Turussa on
valjastettu Pohjoismaiden pääyksiköksi
Purkkiruuan
myynti
kasvanut
tasaisesti
V-S Yrittäjät varoittaa
kiristämästä pk-verotusta
Varsinais-Suomen Yrittäjien mielestä pk-yritysten asemaa ei saa
heikentää hätiköidyillä veromuutoksilla. Nokia itse arvioi osuudekseen noin 37 prosenttia.
Tuleeko käänne?
NÄKÖKULMA
Gartner Dataquestin lukemat
ovat kylmää vettä optimistisimpien ennustajien niskaan. Niiden yhtyeenlaskettu liikevoitto jäi rahoituskatteen pienenemisen ja kulujen kasvun
vuoksi hieman pienemmäksi kuin
vuotta aiemmin. Nokian ennustaman
400?420 miljoonan puhelimen
alapuolella.
Nokia ja muut matkapuhelinvalmistajat ovat kuitenkin ennustaneet myynnin piristyvän vuoden loppua kohti uusien mallien
avulla. Murkku nappaa pur-
kin vanhasta tottumuksesta, ja
maku palauttaa mieleen ?leppoisan. Koneen konsernijohtaja Antti Herlinin mukaan yhtiö tavoittelee nimenomaan Partekin sataprosenttista
omistusta.
Lindströmin mukaan Partekin
päätyminen Koneen haltuun ei
ole vielä lainkaan selvää.
. Partekilla on
toimintaa niin monella liiketoiminta-alalla, että se ei välttämättä sovi uudelle omistajalle, oli se
kuka tahansa, sanoo Partek-konserniin kuuluvan Kalmar Industriesin pääluottamusmies
Jarmo Matikka.
. Toimitusjohtajaksi nimitettiin Handelsbankenin Vantaan konttorialueen johtaja Harri Lauslahti, 40. Tuore isäntä suunnitteli
aluksi vuonna 1998 Unilever
Oy:ltä
ostamansa
tehtaan
alasajoa, mutta tultuaan toisiin
ajatuksiin tehdas onkin kehitetty
Pohjoismaiden päävalmistusyksiköksi.
. Kun alkuvuosi on
sujunut jopa alle surkean viime
vuoden, täytyy loppuvuoden mennä putkeen, jotta nuo lukemat
saavutetaan.
Nokia tuo tänä vuonna markkinoille hurjan määrän uusia puhelinmalleja. Sony
Ericsson oli viides 6,4 prosentin
osuudella.
SÄHKEET
Valinnoista päättivät Tapiolaryhmän vakuutusyhtiöiden hallitukset.
Toimitusjohtajaksi nousevalla
Lauslahdella on taustanaan 15vuotinen pankkiura, jonka hän
aloitti 1987 SYP:n palveluksessa.
Handelsbankenissa Lauslahti on
ollut vuodesta 1995, ensin Tampereen konttorin johtajana, sitten
Suomen toimintojen johtajana ja
viime syksystä lähtien Vantaan
konttorialueenjohtajana. Nestlén sisäisessä kisassa
olemme kilpailukykyisiä erityisesti siinä, että pystymme tekemään
pieniä sarjoja nopeasti, kertoo tehdaspäällikkö Matti Sipilä.
Eri maiden kuluttajien makutottumukset niin pää- kuin jälkiruuan suhteen vaativat tehtaalta sujuvaa joustavuutta: esimerkiksi
ruotsalaiset lapset syövät suolaisempaa ruokaa kuin suomalaiset
ja baltialaisille maistuu makeammat jälkiruuat.
Sipilän mukaan Nestlén johto on
viestittänyt, että tulevaisuudessakin tehtaaseen panostetaan. Åbo Akade-
min säätiön ja Litteratursällskapetin omistus on yhteenlaskettuna 12,49 prosenttia. Yhtiö
tähtää 40 prosenttiin.
Gartner Dataquestin arvion perusteella näyttäisi siltä, että Nokia pani kannattavuutensa markkinaosuuden edelle vuoden alkukuukausien aikana.
Suurin yllätys oli Gartner Dataquestin mukaan eteläkorealaisen
Samsungin nousu maailman kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi saksalaisen
Siemensin ohi.
Samsung nosti osuutensa 9,6
prosenttiin viime vuoden vastaavan ajan 6,2 prosentista.
Myös Siemens nosti osuuttaan,
mutta Samsung oli alkuvuodesta
ylivoimaisesti maailman nopeimmin kasvava kännykkäyhtiö. Tämä estäisi
Konetta saamasta haltuunsa havittelemaansa yli 90 prosentin
osuutta Partekin osakekannasta.
STT ei keskiviikkona tavoittanut Litteratursällskapetin toimitusjohtajaa Henry Wiklundia.
90 prosentin raja on Koneelle
tärkeä, sillä sen ylitettyään yhtiö
voi lunastaa loput Partekin osakkeet omistukseensa. Luvassa on uusia
?herkkuja. Parin viime vuoden aikana toimin-
nan kehittämiseen on satsattu
noin 7 miljoonalla eurolla. Tuotannosta 60 prosenttia kulutetaan
Suomessa, 25 prosenttia viedään
Ruotsiin ja 8 prosenttia Venäjälle.
Tänä vuonna valmistustahti tulee olemaan Turussa yhteensä 10
miljoonaa kiloa. Maan keskuspankkia koskeva lainsäädäntö ei taas ole
yhteensopiva EU:n Maastrichtin perussopimuksen ja Euroopan
keskuspankkijärjestelmän perussäännön kanssa.
Hintavakaudelle, julkiselle taloudelle ja koroille asetetut kriteerit
Ruotsi sen sijaan täyttää.
SSS?STT
Tapiola
valitsi
pankilleen
johtajat
14 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Purkki on kiireisen äidin pelastus.
Suomessa purkkiruokamarkkinat ovat kasvaneet tasaisesti
vuosi vuodelta, vaikka syntyvyys
on laskenut. Siemensin osuus nousi 8,8 prosenttiin 6,8 prosentista.
Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Motorola
kasvatti niinikään markkinaosuuttaan 15,5 prosenttiin viime
vuoden 13,6 prosentista. Elcoteq ei kertonut kaupan arvoa.
Laite on suunniteltu Compaqin kämmentietokoneeseen. Luottotappiot pysyivät vähäisinä ja olivat
62 miljoonaa euroa. Tehtaalla on 95 työntekijää ja sen liikevaihto oli viime
vuonna noin 11 miljoonaa euroa.
Päätöksen taustalla on ylimääräisen kapasiteetin purku ja kannattamattomuus, kerrottiin Metsosta keskiviikkona.
SSS?STT
Ruotsi ei täytä vielä
euro-vaatimuksia
Euron käyttöönottoa pohtiva Ruotsi ei vielä täytä kaikkia taloudellisia ja lainsäädännöllisiä vaatimuksia, joita pääsyltä euromaiden joukkoon edellytetään. 34,7 prosentissa
. Lastenpurkkiruokatehtaalla on uudistettu huomattava osa tuotantolaitteista ja investoitu uusiin tiloihin.
Markkinat
kasvussa
Lastenruuat ovat Suomen
Nestlén suurin tuoteryhmä.Yhtiö
on markkinajohtaja Bona- ja Piltti-tuotteillaan.
Lastenruokamarkkinoiden arvo
Suomessa oli viime vuonna noin
53 miljoonan euroa. Muut
tuotot nousivat yhdeksän miljoonaa euroa 873 miljoonaan euroon.
Kuluja pankit kirjasivat alkuvuonna 1 394 miljoonaa euroa,
kun ne vuotta aiemmin olivat
1 280 miljoonaa euroa. Yhden työvuoron
aikana valmistuu lastenruokaa
myytävään kuntoon 100 000 tölkkiä, vuorokaudessa 250 000.
Tehtaassa tehdään töitä kolmessa vuorossa. Tutkimukset osoit-
tavatkin, että jo 10 prosenttia
purkkiruuista häviää muiden
kuin pienten lasten, 0-3 -vuotiaiden, masuihin.
Ketä ovat nuo muut kuluttajat?
Suomen Nestlé kertoo, että urheilijat, mallit, laihduttajat, vanhukset ja leipojat ovat kiinnostuneita lastenruokapurkkien sisältämistä makuelämyksistä, joiden luvataan olevan tutkittuja ja
terveellisiä.
Toisaalta trendi voi olla se, että
minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Osuus kuitenkin
laski viime vuoden viimeisestä
neljänneksestä.
Ålandsbanken ja Aktia
nostavat korkojaan
Samsung nousi
kolmanneksi
SSS-arkisto/Esko Keski-Vähälä
Markkinatutkijan mukaan Nokian markkinaosuus olisi hivenen laskenut viime vuoden lopulta. Yrittäjien mielestä nykyjärjestelmällä myös turvataan kohtuullisella tavalla yrittäjän sijoituspanos omaan yritykseen.
Yrittäjät korostavat, ettei yrittäjyyttä pidä vaarantaa oloissa, joissa yrittäjien määrä näyttää muutenkin lähteneen laskuun.
SSS
Nokia itse arvioi huhtikuussa,
että se ?vähintäänkin säilytti?
tammi-maaliskuussa markkinaosuutensa, joka Nokian arvion
mukaan on 37 prosenttia. Kun yksi pankki
nostaa prime-korkoaan, tavallisesti muut pankit seuraavat. En näe mitään syytä, miksi
kukaan pienomistaja lähtisi myymään osakkeitaan pienemmällä
hinnalla kuin mitä on osoitettavissa Partekin osakkeen hinnaksi
muilla ratkaisuilla, Lindström toteaa.
?Tyytymättömiä on
kymmeniä prosentteja?
Lindströmin mukaan Partekin
pienomistajien keskuudessa on
lukuisia muitakin tahoja, jotka eivät ole tyytyväisiä Koneen tarjoukseen. kesäkuuta alkaen. Vakituisia tuotantotyöntekijöitä on palkkalistoilla 55;
lukumäärä on kasvanut lähes kolminkertaiseksi vuodesta 2000.
Kokonaisuudessaan tehdas työllistää noin 90 henkilöä.
Ålandsbanken ja Aktia Säästöpankki kertoivat keskiviikkona nostavansa prime-korkojaan.
Ålandsbanken ilmoitti keskiviikkona aamupäivällä nostavansa
prime-korkonsa 3,85 prosenttiin nykyisestä 3,40 prosentista 5. toukokuuta 2002
9
TALOUS
Tuottaja: Jarmo Lehto puh. Eräänä keinona
tämän välttämiseksi yrittäjät pitävät nykyisen hyvitysjärjestelmän
säilyttämistä muiden kuin pörssiyhtiöiden osalta. Varatoimitusjohtajaksi tulee Tapiolan
pankkiprojektin päällikkönä viime joulukuusta alkaen toiminut
Matti Noranta, 54.
10 miljoonaa
kiloa vuodessa
Turun tehtaan tuotanto on kasvanut viimeisen kolmen vuoden
aikana kolmesta miljoonasta kilosta nykyiseen 10 miljoonaan kiloon.
Turussa valmistetaan tölkkilastenruokia sekä kotimaan myyntiin että vientimarkkinoille Pohjoismaihin, Venäjälle, Baltiaan ja
itäiseen Keski-Eurooppaan. Kahden nosturivalmistajan yhdistäminen olisi ollut johdonmukaisempaa kuin nosturi- ja traktoriyhtiön kauppaaminen hissiyhtiölle.
. viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kaikki
tämä kielii siitä, ettei Nokiankaan vuosipuolisko ole ruusuilla
silattu.
Nokian virallisen ennusteen
mukaan matkapuhelinten maail-
manmarkkinat voivat nousta tänä vuonna 400?420 miljoonaan
kappaleeseen. Mitään takeita siitä
ei ole.
Toistaiseksi
merkit
ovat
huonoja. Tapiolaan Lauslahti siirtyy kesäkuun
puolivälissä.
Norannan taustana on 24 vuoden ura KOP:n palveluksessa,
minkä jälkeen hän on toiminut
perustamansa konsulttiyrityksen
liikkeenjohdon konsulttina ja
Netwheels Oy:n toimitusjohtajana. Pankkien yhteenlaskettu liikevoitto laski alkuvuonna 1 244 miljoonasta eurosta 1 048 miljoonaan euroon.. Suomessa eri tuoteryhmien
myynti oli yhteensä 61 miljardia
euroa.
. varhaislapsuuden.
RAIJA LINDELL
raija.lindell@sss.fi
Elcoteq on tehnyt ruotsalaisen Wireless Housen kanssa sopimuksen kämmentietokoneisiin liitettävien puhelinpäätelaitteiden valmistamisesta Tallinnan tehtaalla. Nestlén lastenruokien myynti oli 26 miljoonaa euroa.
Vuonna 2001 lastenruokien
osuus Suomen Nestlén liikevaihdosta oli 42 prosenttia, vienti toi
JARMO LEHTO
jarmo.lehto@sss.fi
Partekin väki
on huolissaan
SSS?STT
Partekin Suomen henkilöstö on
huolestunut yhtiön nykyisestä tilanteesta. Viime joulukuusta hän on ollut Tapiolan pankkiprojektin projektipäällikkö.
Pankeilla hyvä alkuvuosi
SSS?STT
Raija Lindell
Suomen Nestlén Turun lastenruokatehtaan päällikkö Matti Sipilä katsoo
luottavaisesti tulevaan, ylikansallinen isäntä on luvannut satsata Turkuun vastakin.
Pankkien tuloskehitys jatkui
Suomen Pankkiyhdistyksen tulosyhteenvedon mukaan hyvänä
vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Korkotason
lasku ja korkomarginaalin kaventuminen supistivat korkokatetta. 7702 331 Fax: 7702 300
sss.talous@sss.fi
Matkapuhelinmyynti laski alkuvuonna
Gartner Dataquest:
Nokian markkinaosuus
putosi alkuvuonna viime
vuoden loppuun verrattuna
SSS?STT?Reuters
Matkapuhelimien myynti taantui maailmanlaajuisesti vuoden
ensimmäisellä neljänneksellä,
markkinatutkimusyhtiö Gartner
Dataquest kertoi keskiviikkona.
Puhelinmyynti laski 3,8 prosenttia 93,76 miljoonaan puhelimeen,
joten vuositasolla lukema on selvästi mm. Se sisältää gsm- ja gprs-puhelimen ja langattoman wlan-laajakaistayhteyden.
SSS?STT
Metso sulkee
tehtaan Saksassa
Metso sulkee Hampurissa sijaitsevan kuljetinhihnatehtaan ensi
syyskuussa. Talletukset
kasvoivat 6 prosenttia.
Luottokannan kasvusta huolimatta rahoituskate supistui kaikilla pankkiryhmillä. Aktian prime nousee
3,75 prosenttiin aiemmasta 3,50 prosentista.
Säästöpankit ilmoittivat jo viikko sitten tiistaina nostavansa
omaa primeaan 3,75 prosenttiin 3,50 prosentista. Kone-kaupassa ei tule esiin
mainittavampia
synergioita,
Lindström korostaa.
Partek Konecranes -fuusio ei voi
toteutua, mikäli Kone saa valtion
osakepotin lisäksi haltuunsa reilun kolmen prosentin verran muita Partek-osakkeita.
rästä, vaan siitä, ostetaanko niitä.
SSS?Raija Lindell
Sveitsiläinen Nestlé on muuttanut täysin kurssiaan parin viime
vuoden aikana Turussa sijaitsevan lastenruokatehtaansa suhteen. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Koneen tarjoukseen tyytymättömien omistusosuus Partekista nousee Lindströmin mukaan kymmeniin prosentteihin.
. Voisin laskea sellaista porukkaa yhteen, jonka omistusosuus
on samaa luokkaa kuin Koneenkin, Lindström toteaa.
Myöskään esimerkiksi Svenska
Litteratursällskapet i Finland ei
Lindströmin mukaan ole halukas
myymään osakkeitaan Koneen
tarjoamalla hinnalla. Myöskään Ruotsin keskuspankkilainsäädäntö ei ole
eurovalmiudessa.
Komission mukaan kruunun kurssi on vaihdellut liiaksi suhteessa euroon. Käänteen tuleminen
ei kuitenkaan riipu mallien mää-
Åbo Akademin säätiön mukaan
Partekin kohtalo ei ole vielä selvä
Pienomistajat ovat
tyytymättömiä
Koneen tarjoukseen
SSS?STT
Åbo Akademin säätiön toimitusjohtajan Caj-Gunnar Lindströmin mukaan Partekin kohtalo ei
ole vielä lukkoonlyöty, vaikka valtioneuvosto viime yönä hyväksyikin valtion Partek-osakkeiden
myynnin Kone-konsernille.
Lindströmin mukaan Åbo Akademin säätiö ei edelleenkään ole
valmis myymään 8,48 prosentin
Partek-omistustaan
Koneelle
15,30 euron hintaan.
Lindströmin mukaan Koneen
tarjouksen tulisi nousta lähemmäs Partekin ja KCI Konecranesin fuusiosuunnitelman
yhteydessä mainittua 18,10 euron
hintaa, jotta Åbo Akademin säätiö
voisi sen hyväksyä.
. Kasvumme on
ollut jo vuosia tasaista huolimatta
siitä, että lasten syntyvyys on laskusuunnassa, kertoo markkinointipäällikkö Ann-Charlotte Schalin.
SSS?STT
Tapiola on valinnut toimintaansa aloittavan Tapiola Pankin
ylimmän johdon. Pidemmällä tähtäimellä olen
ainakin itse huolestunut työpaikkojen säilymisestä. Viime vuosi oli hyvä Suomessa, sillä myynti kasvoi 4,3 prosenttia edellisvuodesta. Henkilöstön edustajat
kysyvät keskiviikkona antamassaan julkilausumassa kauppa- ja
teollisuusministeri
Sinikka
Mönkäreeltä (sd.), mitä lausunto työllisyyden säilymisestä Suomessa tarkoittaa.
. Muut tuotot kasvoivat jonkin verran.
Luotonannon kasvu jatkui tammi?maaliskuussa voimakkaana.
Erityisesti asuntolainojen kysyntä oli vilkasta ja maaliskuun lopussa pankkien asuntoluottokanta nousi 12 prosenttia edellisvuotista suuremmaksi. Työntekijöidenkin olisi hyvä
tietää, onko Koneen kanssa sovittu jotain työllisyyteen liittyvistä
asioista tai saatu jotain lupauksia
ja onko niitä kirjoitettu oikein paperillekin, Matikka huomauttaa.
Kiireiset äidit ja makumuisti
NÄKÖKULMA
Missään päin ei kuluteta suhteessa niin paljon purkkilastenruokaa kuin Suomessa. Kännykänkuoria tekevä Eimo antoi tulosvaroituksen tiistaina. Matkapuhelinten latureita valmistava Salcomp on ilmoittanut lomautuksista. Ruotsi on aikeissa järjestää kansanäänestyksen euroon liittymisestä keväällä 2003.
EU:n komission keskiviikkona julkaisemassa lähentymiskertomuksessa todetaan, etteivät valuuttakursseille asetetut ehdot toistaiseksi täyty. Missään
muualla naiset eivät ole olleet jo
vuosia, ja ovat edelleen, niin voimakkaasti mukana työelämässä
kuin Suomessa. Tällainen muutos olisi
yrittäjien mielestä yhtiöveron hyvitysjärjestelmän muuttaminen
osinkojen kaksinkertaisen verotuksen suuntaan. Tosin
kyse voi olla tyynestä myrskyn
edellä: ehkäpä gprs- ja kuvapuhelimet sekä 3G-laitteet sittenkin
kääntävät kelkan vuoden toisella
puoliskolla... Ålandsbanken on toinen pankki, joka on lähiaikoina nostanut prime-korkoaan.
Aktia seurasi keskiviikkona iltapäivällä. Yhteenlaskettu rahoituskate laski 1 296 miljoonasta eurosta
1 240 miljoonaan euroon. Kännykkämyynti oli noin 380 miljoonaa oltuaan vuotta aiemmin yli 400 miljoonaa puhelinta.
Nokian markkinaosuus pysyi
Gartner Dataquestin mukaan
vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ennallaan
B
Raute
Sysopen
HK Ruokatalo
M-real A
Ålandsbanken B
Talentum
Amer A
Exel
Kyro
Leo Longlife A
Metsä Tissue
Nokian Renkaat
Rapala VMC
Suominen Yhtymä
Tamfelt E
Tamfelt K
-1,53
-2,07
-2,76
0,70
0,50
1,05
0,93
-1,74
-0,57
13
14
25
8
13
14
24
13
14
14
33,22
-4,15
21,09
1,91
20,36
-1,43
17,54
-4,46
2,04
1,35
Rahasto-osuudet
16,02
16,14
16,08
1700
Optio-oikeudet
Alma M. 98 A-opt. saadakseen kakkosannista jänistäneen Airon
täyttämään merkintäsitoumuksensa. Kovia kokenut
osake sukelteli päätöksessä yli
kymmenen prosentin laskussa
0,86 eurossa. Tärkeimmistä sektoreista vain pankki ja
Päivän nousijat, % Valuutat
kauppa vahvistuivat hivenen.
Hallituksen päätös Partek pottinsa myynnistä Koneelle
nosti Partekin taas hivenen
ylemmäs 15,08 euroon. TEL-vakuutuksen maksutulo sitä vastoin kohosi 11 prosenttia 6 miljardiin euroon ja vahinkovakuutusten viisi prosenttia
2,6 miljardiin euroon.
Vahinkovakuutusyhtiöiden liikevoitto aleni 1,7 miljardiin euroon ja henkiyhtiöiden 500 miljoo-
Vakuutusyhtiöiden markkinaosuudet ja sijoitukset
Vahinkovakuutuksen markkinaosuudet 2001, ensivakuutuksen vakuutusmaksutulo yhteensä 2,5 mrd. Sääst. Se
on suuri rakenteellinen muutos
alalla, Georgian yliopiston professori Mike Clutter sanoo.
Kaupan olevat metsäalat ovat
jopa suurempia kuin pienehkön
amerikkalaisen osavaltion koko
pinta-ala.
Muoti metsistä luopumisesta on
levinnyt Eurooppaankin. Kaikki
Nokia -klusterin osakkeet ja
valtaosa kaikista tietoliikenneyhtiöistä päätyivät miinukselle.
Sonera halpeni Deutsche Telekomin pelästyttämänä kolme ja
Elisa Communications neljä
prosenttia. Jatkuvan päiväkaupan päättyessä
Nokiaa myytiin jo yli seitsemän
prosentin laskussa 15,95 eurolla, mikä on osakkeen kuluvan
vuoden alin päätösnoteeraus.
Nokian päätös ostaa kymmenen prosentin siivu Redback
Networksista oli odotettu, eikä
isommin kurssiin vaikuttanut.
Pörssin yleistä kehitystä mittaava Hex-indeksi heikkeni neljä prosenttia 6479,56 pisteen
päätökseen, ja painorajoitettu
portfolioindeksi taipui puolentoista prosentin laskuun. A
-14,29
Vaahto-Group
1,43
Vaahto-Group K
Yleiselekt. 3,86 12,26 12,90 12,90 12,90 12,90
Satama 99 A&B -opt.
0,31
0,47
Sonera 99 A-opt.
0,52
0,60
Stockm. -4,00
Evox Rifa Group -8,33
F-Secure
-3,16
Instrumentarium
1,50
JOT Automation -2,78
Nokia
-7,43
Okmetic
Perlos
-5,75
PKC Group
-0,55
PMJ automec
-4,92
Sonera
-2,91
SSH Com. Jo tehdyn ongelmaluottojen
siirtämisen jälkeenkin valtion
pankkien ongelmaluotot ovat vuoden päättyessä noin 25,4 prosenttia niiden kaikista luotoista, Xie
sanoi.
Pankeilla on hoitamattomia
luottoja hänen mukaansa yhä yhteensä 1 765 miljardia yuania, mikä vastaa noin 230 miljardia euroa.
Kiinan rahoitusjärjestelmän tervehdyttämisen hinnaksi tulee
Xien mukaan ongelmaluottojen
määrä lisättynä kaupunkien
osuuskassoista ja investointi- ja
kehitysyhtiöistä jäävillä tappioilla. Saksalaisoperaattori Deutsche Telekomin surkea
osavuositulos ja tutkimuslaitos
Gartner Dataquestin raportti
maailman kännykkämyynnin
laskusta toivat myyntipainetta
koko telesektorille. B
Ramirent
Tietoenator
-0,51
4,00
-1,25
-1,54
-2,50
Metalliteollisuus
AvestaPolarit
Componenta
Fiskars A
Fiskars K
KCI Konecranes
Kone B
Metso
Nordic Aluminium
Outokumpu A
Partek
Ponsse
Rautaruukki K
Raute
Rocla
Wärtsilä A
Wärtsilä B
-2,51
-0,56
3100
35823
Metsäteollisuus
M-real A
M-real B
Stora Enso A
Stora Enso R
Stromsdal B
UPM-Kymmene
Monialateollisuus
Aspo
Hackman A
-3,23
0,51
2500
138
Energia
Espoon Sähkö
Fortum
-0,83
28,05
5,80
33,00
5,95
8,05
15,20
14,40
30,55
5,65
49,10
10,40
23,50
1,53
8,09
15,89
14,75
30,60
5,70
49,15
10,60
23,70
1,56
15,80
19,23
17,80
15,98
19,74
17,96
5,80
6,01
5,95
782935
8,05
8,15
8,05
828
14,50
30,03
5,62
49,00
10,40
23,50
1,52
14,81
30,70
5,79
49,30
10,50
23,75
1,60
14,75
30,55
5,65
49,10
10,50
23,70
1,53
1350
129019
4900
105411
250
2562
187100
15,85
15,97
15,97
4450
17,75
17,85
17,81
6556
8,10
2,42
1,49
6,90
8,83
0,12
0,95
27,01
0,36
16,90
5,05
7,81
7,30
0,60
4,46
1,85
1,04
4,65
1,08
3,90
5,76
0,19
10,10
28,10
4,81
8,00
51400
2,34
60109
1,42 253090
6,90
49850
8,40 226050
0,11 201000
0,92 145150
27,00 170687
0,35 130900
15,95 29265119
5,05
1100
7,54
37400
7,21
3400
0,58
24900
4,33 1417089
1,85
2500
1,00 401727
4,65
100
1,05 125009
3,80
7300
5,60
53150
0,18
24300
9,75
1300
27,81
2160
4,75
800
28,06
4,75
33,00
6,52
0,48
0,26
34
10
-3,28
19,34
5,85
13,98
13,90
22,52
3,20
35,50
10,30
19,65
0,91
8,90
17,50
16,90
32,31
5,95
49,50
11,90
24,00
1,67
0,43
0,60
0,60
1,11
0,17
1,25
0,60
0,90
0,02
8
25
23
22
9
11
13
15
38
37,61
1,33
-5,26
30,84
70,69
35,26
-9,96
19,59
62,77
13,00
19,20
13,20
16,70
23,50
17,95
1,10
1,50
0,85
5
8
9
18,80
-7,77
33,33
7,53
2,03
1,40
6,10
8,25
0,10
0,90
23,30
0,33
15,90
4,30
7,05
5,80
0,54
4,03
1,78
0,92
4,11
1,03
3,40
5,26
0,18
9,50
25,35
4,75
4,25
13,25
3,93
2,45
12,50
15,50
0,14
1,43
32,00
0,68
30,32
5,99
12,55
8,10
0,88
6,35
3,70
2,63
6,35
2,10
4,12
14,00
0,37
11,60
30,30
7,20
5,95
0,50
0,03 25
0,04 20
0,38
0,07 840
6,60
20,00
20,24
8,50
26,50
26,70
Elintarviketeollisuus
Atria A
Chips A
Chips B
Hartwall A
HK Ruokatalo
Huhtamäki
Lännen Tehtaat
Olvi A
Raisio V
-1,83
-0,34
-0,81
1,07
-0,10
0,96
0,85
-3,77
Rakennusteollisuus
Lemminkäinen
Tulikivi A
YIT-Yhtymä
2,04
-0,36
-0,50
Tietoliikenne ja elektroniikka
Aspocomp
Comptel
-2,50
Eimo
-2,07
Elcoteq Network -1,43
Elisa Communic. TEL-yhtiöiden
yhteenlaskettu vakavaraisuusaste aleni 128 prosentista 121 prosenttiin.
Bundesbank:
Saksan talous elpymässä
SSS?STT?AFP
Euroalueen suurimman kansantalouden, Saksan, talous kääntyi
alkuvuonna lievään nousuun. 0,08 12,02 23,00
Aspocomp 99 A-opt.
Comptel 99 A-opt.-32,86
2,35
4,00
Elisa Comm. Viisitoista miljoonaa eekkeriä
(6,06 miljoonaa hehtaaria) on
vaihtanut omistajaa viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana. Tammi-maaliskuussa kokonaistuotanto kääntyi Bundes-
bankin mukaan kuitenkin orastavaan kasvuun.
Bundesbankin ennakkoarvion
mukaan Saksan bruttokansantuote kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 0,25 prosenttia viime
vuoden viimeisestä neljänneksestä. 98 A -opt.
23,00 25,00 23,00 23,00 23,00
Tietoenator 99 opt.-15,56 1,75
1,90
1,90
2,30
1,90
TJ Group 99 A/B-opt.
UPM 98 A-opt.
-6,59 17,00 18,70
Wärtsilä 96 opt.
YIT-Yhtymä 98 opt. Vuotta aiempaan verrattuna
bruttokansantuote supistui noin
prosentin, mikä Bundesbankin
mukaan johtui siitä, että tänä
vuonna ensimmäisellä neljänneksellä oli vähemmän työpäiviä kuin
vuotta aiemmin.
Saksan talousministeri Werner
Müller ennakoi viime viikolla, että bruttokasantuote kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä vain 0,1
prosenttia viime vuoden viimeisestä neljänneksestä ja supistui
vuositasolla 1,4 prosenttia. (T)
0,02
Jippii 00 II-opt. -3,03
1,60
1,70
1,60
1,60
1,60
Metso 00 A-opt. euroa
Rahoitusmarkkinavälineet 54,5 %
Osakkeet ja
osuudet 26,7 %
Kiinteistösijoitukset 12,5 %
Tel-takaisinlainaus 3,9 %
Muut lainat 1,6 %
naan euroon.
Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuuspääoma aleni viime
vuonna lähes 60 prosenttia 4,3
miljardiin euroon ja henkivakuu-
tusyhtiöiden neljänneksen 3,6
miljardiin euroon. Tukea kurssille antoi yhtiön hallituksen päätös omien
osakkeiden oston aloittamisesta.
Raisio antoi keskiviikkona tiedotteen Benecol -maihinnoususta arabimaihin, mutta markkinat eivät osoittaneet varauksetonta innostusta hankkeeseen. -4,82
0,79
1,10
0,79
0,79
0,79
Fortum 99 -opt.
-8,37
1,85
1,92
1,86
2,03
1,86
Huhtamäki 00 A -opt.
8,85 18,00
Huhtamäki 97 A -opt.
13,10
Huhtamäki 97 B -opt.
13,10
Instrum. Velkoja purettiin 170 miljardia yuania, mistä takaisin saatiin 36 miljardia
yuania. Tallberg-k. Yuan on vuodesta
1994 eli yhtenäisen valuuttakurssin käyttöönotosta lähtien käytännössä ollut sidottuna Yhdysvaltain dollariin noin 8,28 yuanin
kurssiin. Rasvayhtiön vaihto-osake luiskahti neljän prosentin
laskussa 1,53 euroon.
Benefonin syöksykierre jatkui
keskiviikkona. 00 A -opt.
0,09
0,19
0,18
0,18
0,18
Exel 1998 A-opt.
0,36
2,81
5,60
F-Secure 98 C -opt.
0,80
F-Secure 98 A -opt.
0,81
F-Secure 98 B-opt. euroa
Sampo 36,1 %
Pohjola 20,4 %
A-Vakuutus 3,1 %
Tapiola 15,0 %
Fennia 9,0 %
Lähivakuutus 8,1 %
Muut 8,3 %
STT, lähde: Vakuutusyhtiöiden keskuskiitto
Sijoitukset käyvin arvoin,
yhteensä 70,5 mrd. 98 A-opt.
5,65
5,95
Raute A-optio 1/98
0,75
Sampo A/B/C -opt. Lasku tarttui myös
metsäosakkeisiin ja useimpiin
muihinkin toimialoihin. 97 A/B/C -opt.
1,77
5,23
Teleste 97 A-opt.
32,00
Tietoen. toukokuuta 2002
10
?
TALOUS
PÖRSSI JA RAHA
Finansium Oy
Tulospelot painoivat Nokiaa
Huoli Nokian tuloskunnosta vei
Helsingin pörssiä alaspäin keskiviikkona. Viime vuoden lopulla alkanut talouden käänne vahvistui alkuvuonna, vaikka nousu ei vielä olekaan
laajalla pohjalla, arvioi Saksan
keskuspankki (Bundesbank) tiistaina julkistetussa kuukausikatsauksessa.
Saksa ajautui viime vuoden jälkipuoliskolla taantumaan ja
maan bruttokansantuote supistui
toisella vuosipuolisolla 0,25 prosenttia. Niistä suurimmat tappiot
aiheuttivat GITIC ja Hainan Development Bank.
. 98 opt.
4000,00
Perlos 97 A/B/C -opt.
23,95
Perlos 98 A/B/C -opt.-50,00 5,80
Perlos 99 A-opt. Security
Stonesoft
Sysopen
13,14
Tecnomen
-4,55
Tekla A
-4,76
Teleste
-1,75
TJ Group
Vacon
-3,47
Vaisala A
-1,21
Wecan Electronics -1,25
Yomi
-6,37
7,85
2,31
1,39
6,75
8,40
0,10
0,91
26,95
0,35
15,90
5,00
7,53
7,21
0,58
4,33
1,82
1,00
4,20
1,05
3,70
5,51
0,18
9,75
27,81
4,55
4,26
8,00
2,34
1,42
6,89
8,47
0,12
0,93
27,00
0,36
15,95
5,14
7,58
7,35
0,59
4,34
1,85
1,02
4,65
1,06
3,85
5,60
0,19
10,00
28,00
4,75
4,50
8,00
2,30
1,40
6,55
8,35
0,11
0,90
26,50
0,35
15,90
5,00
7,54
7,15
0,58
4,28
1,85
0,92
4,65
1,03
3,80
5,60
0,18
9,75
27,81
4,75
8,30
25,95
26,07
8,44
25,99
26,19
8,24
25,95
26,00
0,07
10
0,22
0,04
0,16
20
105
32
11
0,16
0,55
0,10
0,14
22
23
12
10
-31,80
-30,00
-34,12
-31,54
-38,37
-16,67
-24,17
14,56
-31,37
-42,91
4,17
-34,01
22,20
-14,71
-25,22
-41,29
-52,61
-14,29
-41,34
7,25
-56,30
-40,88
1,04
3,00
-17,27
-23,93
0,30
1,10
1,10
15
21
21
25,38
27,83
26,55
0,60
0,01
0,27
18
0,26
0,25
47
13
20
Kemianteollisuus
Kemira
Orion A
Orion B
1,69
-0,04
0,34
8,44
26,05
26,19
8,44
25,99
26,19
14800
5000
19996
Muutos%
edell.
Muutos%
12 kk
-4,09
-1,52
-1,64
-3,23
-42,0
-14,9
-21,9
0,0
6479,56
2947,11
1552,45
663,32
0.86
13
14
15
16
17 18
19
20
New York, DJ
New York, Nasdaq
Tokio, Nikkei
Hong Kong, HS
Lontoo, FTSE 100
Frankfurt, DAX
Pariisi, CAC 40
Tukholma, SAX
3.54
3.51
3.48
3.45
3.42
3.39
3.36
12 13 14
15
16
17 18 19
1280
1260
1240
1220
1200
16
17
18 19
Muutos
edell.%
Osto
Myynti
-1,26
22,61
22,70
19,61
21,00
9,55
33,50
12,00
11,90
5,70
21,00
21,99
10,00
39,00
12,15
11,99
5,75
38,30
9,01
6,66
4,26
10,05
34,50
3,82
5,35
26,53
26,35
38,50
9,20
6,70
4,30
10,90
34,55
3,85
5,40
27,50
28,30
HEX25-indeksiosuus-1,71 16,00
16,15
Muutos%
12 kk
-1,21
-2,20
1,36
0,36
-0,21
-0,29
-0,04
-1,12
-10,2
-28,1
-15,1
-15,0
-13,0
-20,5
-22,7
-23,0
Muutos%
edell.
Muutos%
12 kk
-0,05
0,84
0,10
0,08
-0,10
0,04
0,34
-0,22
-2,06
-0,44
-0,37
-18,3
-9,7
-3,1
-19,7
-19,7
3,6
-11,8
-13,7
-56,7
-43,9
-5,3
S&P Europe 350
20
1300
12 13 14 15
10105,70
1664,19
11961,90
11795,20
5197,20
4984,61
4399,20
209,02
Muutos%
edell.
20
S&P Europe 350 Index
Energy
Materials
Industrials
Consumer Discretionary
Consumer Staples
Health Care
Financials
Information Technology
Telecom. Pankeista siirrettiin samalla 1 400 miljardin yuanin ongelmaluotot neljään omaisuudenhoitoyhtiöön.
Luottoriskien purkamiseksi lakkautettiin myös yli 1 000 kaupungeissa toiminutta osuuskassaa ja
yli 100 investointi- ja kehitysyhtiötä. -30,38
1,81
3,00
Nokia 97 opt.
-8,00 199,00 208,00 204,60 212,00 207,00
Nokia 99 A-opt. Suomalaisruotsalainen Stora Enso ilmoitti viime viikolla yhtiöittävänsä Suomessa sijaitsevat 600 000
hehtaaria metsää perustamaansa
Tornator-yhtiöön sekä myyvänsä
130 000 hehtaaria metsää Yhdysvalloissa.
Myös UPM-Kymmene on ilmoittavansa olevansa valmis luopumaan metsäomaisuudestaan.
Vakaa tulojen
lähde omistajille
Suurin amerikkalainen metsiin
keskittyvä sijoitusyhtiö Hancock
Natural Resource Group on repinyt metsistään peräti 14,6 prosentin keskimääräisen tuoton vuosien 1985?2001 välillä. Xien mukaan parhaillaan tutkitaan, miten ja millä aikataululla valuuttapolitiikassa
tulisi edetä.. -16,63 18,00 22,00 20,00 22,20 20,00
Nordic Alum. Aamusta alkanut kurssiluisu jyrkkeni amerikkalaissijoittajien
herättyä
suoranaiseksi syöksyksi. Konekin pääsi toipumaan 0,6 prosenttia 91,50 euron päätökseen. Tallberg-k. Etenkin kaupunkien läheisyydessä sijoitusyhtiöiden toiminta muistuttaa enemmän perinteistä maakeinottelua
kuin metsien pitkäaikaista hoitamista.
Vakuutusyhtiöiden maksutulo pysyi entisellään
SSS?STT
Vakuutusyhtiöiden kotimaista
maksutuloa kertyi viime vuonna
lähes 12 miljardia euroa, ja summa pysyi edellisvuoden tasolla.
Vakuutusyhtiöiden keskusliiton
tietojen mukaan henkivakuutuksen maksutulo aleni edellisvuodesta 17 prosenttia 3,2 miljardiin
euroon. Yhtiöön ovat investoineet
sellaiset institutionaaliset sijoittajat ja varakkaat yksityishenkilöt,
jotka haluavat hajauttaa salkkujaan vakaampiin tulonlähteisiin.
Jotkut sijoitusyhtiöt kuten Plum
Creek toimivat kuin olisivat sijoitusrahastoja. Ympäristönsuojelijat
ovat jopa kyenneet ostamaan laajoja metsäalueita suojeltaviksi sijoitusyhtiöiden avustuksella.
Ympäristönsuojelijoita huolettaa kuitenkin sijoitusyhtiöiden
pyrkimys pilkkoa metsiä pienemmiksi aloiksi ja tehdä voittoa palstoja myymällä. Ongelmaluottojen hoitamisen ja muiden uudistuskustannusten jälkeen rahoitusjärjestelmän saneeraus tuottaa Xien mukaan selvän nettohyödyn kansantaloudelle.
Kiinan liittyminen Maailman
kauppajärjestön WTO:n jäseneksi
joulukuussa ja rahoitusjärjestelmän saneeraus johtavat ajan
myötä myös maan valuutan vaihdettavuuteen. Sijoittajia tiedote ei vakuuttanut.
Yhtä jyrkässä pudotuksessa
oli torstaina tuloksensa julkistava Proha, jonka päätös kirjattiin
kymmenen prosenttia tiistaita
alemmas 0,43 euroon.
Hex-yleisindeksi
Hex vaihto
8400
1000
600
400
7000
200
6300
0
12 13 14
15 16
17 18 19 20
4,00
3,52
3,47
2,97
2,65
2,19
2,17
2,15
1,79
1,79
Päivän laskijat, %
Birka Line A
Evox Rifa Group
Nokia
Perlos
Componenta
Wecan Electronics
Tekla A
PMJ automec
F-Secure
Comptel
-14,89
-9,09
-7,61
-5,88
-5,86
-5,41
-5,13
-4,92
-4,21
-3,75
Muutos
edell.
Euribor
Euribor
Euribor
Euribor
Euribor
Euribor
12 13 14 15
16 17 18 19 20
Keskikurssit
EUR
FIM
1 eur = 5,94573 mk
USA, dollari
Kanada, dollari
Iso-Britannia, punta
Ruotsi, kruunu
Norja, kruunu
Tanska, kruunu
Islanti, kruunu
Sveitsi, frangi
Puola, zloty
Tshekki, koruna
Unkari, forintti
0,926
1,425
0,634
9,169
7,505
7,439
85,710
1,453
3,784
30,937
243,070
Euro / dollari
1 kk
2 kk
3 kk
6 kk
9 kk
12 kk
3,38
3,44
3,49
3,63
3,80
3,97
-0,04
-0,03
-0,04
-0,09
-0,11
-0,11
3,50
3,75
3,75
3,50
3,50
3,40
3,50
3,40
Osto
Myynti
Päätetyt kaupat
alin
ylin
Viimeinen
EUR
Vaihto
kpl
Vuoden alusta Osinko
alin
ylin
P/E
Hex-yleisindeksi
Hex-portfolioindeksi
HEX25 Indeksi
HEXTech
0.92
0.90
Ålandsbanken A
Ålandsbanken B
1,78
Capman
-2,16
Nordea
OKO A
0,47
Sampo A
0,23
Ypankki Skop (T)
16,70
15,99
2,26
6,17
17,05
8,65
0,03
15,90
2,25
6,00
16,93
8,62
19,52
19,59
19,52
19,90
19,52
-1,85
1,05
1,06
1,06
2,25
1,06
2,25
1,06
2,25
2,97
1,23
5,20
13,97
0,42
5,80
2,78
5,50
13,98
0,43
5,95
2,80
13,20
14,30
4,91
27,66
2,39
22,81
16,00
2,30
6,18
17,05
8,70
15,98
2,26
6,15
17,00
8,64
16,02
15,55
2,24
5,52
14,20
8,40
0,01
17,50
17,40
2,90
6,93
17,10
9,95
0,03
1,00
1,00
0,26
0,23
1,10
0,75
54443
19,52
26,10
4,00
13
12000
1405
0,98
1,67
5,00
13,60
0,36
4,48
2,60
1,12
2,30
5,70
16,19
0,48
5,95
3,32
0,08
0,04
0,22
1,40
9
16
9
10
5
15
8
2,97
1,23
20,00
29,75
-3,55
14,50
13,40
3,70
22,99
1,65
22,00
16,50
15,95
5,05
28,30
2,43
25,99
0,65
0,65
0,07
1,50
1,50
16
15
61
16
13
10
-8,97
9,58
32,35
19,17
43,11
2,66
17,70
11,85
54,00
52,00
14,85
15,00
3,99
0,60
0,60
2,30
2,30
0,60
0,60
0,15
25
19
10
10
20
20
11
1,33
12,98
9,89
-2,20
3,73
2,68
4,91
-7,08
14,19
20,93
51,75
-6,21
6,16
-7,97
6610
55700
501407
14800
671882
13
3,77
13
1,60
7 -2,18
12
4,24
10 16,23
6 -2,04
1 -50,00
Vakuutus
Pohjola-Yhtymä D -1,01
2,94
13,97
0,43
5,84
2,80
13,97
0,44
5,95
2,81
13,97
0,43
5,95
2,80
200
141000
41290
12800
15,90
15,80
4,94
28,00
2,40
23,49
15,51
15,00
4,80
27,25
2,38
15,51
15,00
4,94
28,00
2,39
15,51
15,00
4,91
28,00
2,39
40
1740
29700
28723
213200
15,20
11,75
49,01
44,01
13,90
13,81
3,63
15,98
11,80
51,30
51,00
13,99
14,00
3,74
15,20
11,60
15,20
11,85
15,20
11,75
1900
163000
13,90
13,81
3,60
13,90
14,00
3,63
13,90
13,81
3,63
800
4891
7700
14,40
9,75
47,00
47,00
12,11
12,40
3,35
1,97
18,11
20,80
3,90
4,68
15,50
27,15
1,98
18,50
21,90
3,95
4,70
16,00
27,30
1,90
18,50
20,50
3,90
4,70
16,00
27,10
1,97
18,50
20,80
4,05
4,72
16,00
28,00
1,97
18,50
20,80
3,95
4,70
16,00
27,30
117400
8500
1000
64300
28200
100
92470
1,43
16,00
18,00
2,54
4,65
14,41
25,60
2,72
19,00
22,25
4,25
5,70
17,50
32,35
0,60
0,60
0,12
0,45
0,84
1,00
47
14
22
20
6
8
11
5,44
2,45
8,90
9,20
33,75
91,90
14,53
8,60
12,70
15,08
10,30
5,15
9,40
7,40
17,42
17,45
5,42
2,33
8,85
5,54
2,39
8,95
5,45
2,33
8,85
702611
3000
2650
0,55
-2,68
14,86
2,42
0,94
-2,39
-0,77
-3,72
0,72
-0,98
0,46
5,42
2,25
8,85
8,80
32,50
91,50
14,50
7,50
12,51
15,05
10,24
5,10
9,30
7,01
17,02
17,40
33,00
89,60
14,35
7,99
12,40
14,90
10,20
5,05
9,05
34,28
94,01
15,04
8,50
12,70
15,10
10,45
5,15
9,05
33,00 148501
91,50 232506
14,50 643898
8,50 124045
12,70 186563
15,08 1438159
10,20
1140
5,15
12981
9,05
240
17,20
17,11
17,42
17,40
17,25
17,40
4,25
5,60
2,13
2,70
8,35
9,60
8,30
9,65
28,20 36,83
82,50 111,00
11,75 15,04
6,66
8,50
11,90 14,00
9,00 15,10
9,45 11,40
4,10
5,30
8,00 10,30
6,70
7,85
17,20 23,50
17,11 23,50
0,08
0,15
0,31
0,29
0,90
2,20
0,60
0,13
0,61
0,50
0,65
0,20
1,00
0,35
4,00
4,00
27 27,53
3
4,17
22
6,88
22
9,18
14 14,44
13
8,21
12 24,46
22 13,46
21
4,69
34 63,59
11
7,68
23 23,79
6
9,41
9
6,21
3 -20,13
3 -19,29
2,15
-0,50
1,33
-0,20
3,52
-2,86
9,50
9,81
15,00
15,24
2,65
40,76
9,79
9,95
15,30
15,27
2,79
40,80
9,75
15,20
15,15
2,50
40,75
10,00
15,20
15,30
2,65
42,20
9,95 304348
15,20
400
15,27 3267477
2,65
7020
40,80 1066497
6,80
6,95
13,35
13,35
1,90
36,00
10,00
10,25
16,00
16,13
3,80
44,50
0,60
0,60
0,45
0,45
1,50
18
18
15
15
4
11
41,79
41,15
7,53
6,95
43,24
8,98
7,40
19,80
7,60
19,90
7,50
19,80
7,65
19,80
7,50
19,80
6,15
13,30
9,26
22,00
0,56
0,55
12
9
23,33
46,02
1,71
0,30
0,25
Kuljetus ja liikenne
Birka Line A
Birka Line B
Finnair
Finnlines
Silja
Viking Line
-0,81
0,42
-2,94
Kauppa
Kesko A
Kesko B
Rautakirja A
Rautakirja B
Stockmann A
Stockmann B
Tamro
-0,33
0,43
-13,71
-0,71
0,55
Muut palvelut
Aldata Solution
Jaakko Pöyry
Lassila &Tikanoja
Novo Group
Rak. Konevuokr. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Neljän suuren pankin kaikkiaan 3 165 miljardin yuanin ongelmaluotot vastaavat noin 415 miljardia euroa.
Rahoitusyhtiöiden haltuun otettujen ongelmaluottojen takaisinsaantiaste oli Xien mukaan viime
vuonna 21 prosenttia. -1,69
5,70
5,90
5,80
5,80
5,80
500
4600
34100
600
500
500
700
4200
3940
4,15
9,00
0,15
0,20
5,50
5,89
0,84
1,05
0,81
1,20
0,79
1,16
1,86
2,06
17,40 18,50
8,75 13,50
8,75 13,50
11,00 32,00
5,50
9,00
0,01
0,18
0,01
0,54
0,65
1,80
1,75
2,60
202,77 427,00
20,00 64,95
0,62
7
46 -64,12
18
9
-15,63
-16,84
3
4
3
3
7
7
1,55
2,60
4,50
5,76
2,40
4,98
2700,004030,00
20,00 24,30
11,60 12,45
1000
1,05
3,50
5,00
6,10
60
830
2000
9,78
0,35
0,35
3,55
24,64
20,05
1,50
46,15
50,00
-50,00
3 357,14
2 -9,50
262 -48,31
25 -68,50
0,62
2
500
500
750
-14,29
26,53
3
6557
141
73
7
7
14,70
0,69
1,62
3,55
49,72
41,00
2,30
36,90
79,25
13,00
9 19,49
2
1 -61,48
5 -11,50
46
10 -30,30
1
13,20 19,50
11640,0011640,00
1,84
6,90
5 25,00
2105
3 400,00
I-lista
A Comp. Yhtiö tiedotti keskiviikkona ryhtyvänsä ?kaikin
käytettävissä olevin keinoin toimenpiteisiin. E
-1,35
0,02
0,86
1,37
5,01
2,10
3,80
26,00
24,85
2,70
1,50
5,50
4,90
2,10
8,60
10,58
20,51
0,23
5,50
0,75
0,75
6,70
82,50
1,73
32,00
32,00
0,65
0,15
34,00
8,65
0,30
3,55
3,41
3,65
0,03
0,90
1,49
5,28
2,60
3,99
27,40
25,00
2,80
1,70
5,80
10,40
10,75
22,98
0,25
5,70
0,86
0,79
7,20
94,70
1,98
40,00
40,00
0,71
0,17
37,99
8,89
0,50
4,00
4,00
3,69
0,85
1,45
5,20
25,00
2,70
0,93
1,45
5,20
25,45
2,75
0,86
1,45
5,20
25,00
2,70
26410
700
200
5220
3300
10,58
10,90
10,58
900
0,25
5,50
0,25
5,50
0,25
5,50
600
1440
0,65
0,65
0,65
2000
0,02
0,85
1,37
4,11
2,31
3,80
23,00
19,50
2,70
1,45
5,01
3,20
2,10
6,50
7,35
20,50
0,22
4,64
0,74
0,73
5,70
0,05
4,20
2,29
5,44
3,50
4,70
27,50
26,50
5,63
1,66
5,85
5,30
2,15
11,00
11,05
26,00
0,69
5,55
0,98
0,97
7,20
1,54
27,00
27,00
0,61
0,11
29,50
7,95
0,40
3,50
3,75
3,50
2,25
36,22
31,50
0,75
0,17
33,00
10,10
0,50
4,45
4,60
4,30
0,10
0,12
0,34
1,50
1,50
0,03
0,10
0,10
0,30
20
10
9
1
0,45
0,65
1,20
81
19
11
8
9
28
0,08
0,09
0,09
0,17
2,50
0,02
0,20
0,20
0,05
0,01
1,60
0,80
2
2
21
45
45
23
20
8
30
17
5
0,30
0,30
0,30
13
16
8
-50,00
-64,90
-22,16
1,21
-13,58
-10,59
12,99
30,04
-43,75
7,14
4,76
58,06
34,38
46,94
-6,77
-61,02
14,35
-9,64
-10,71
20,07
-2,94
19,31
23,08
23,08
4,84
15,38
13,30
-3,89
-26,83
1,43
-11,43
-4,20
NM- ja Pre- lista
Basware
-2,65
Beltton-Yhtiöt
-0,72
Biohit B
-0,71
Biotie Therapies
1,08
Done Solutions
Done Solutions, MO
Endero (T)
EQ Online
Etteplan
1,18
Finvest
-6,25
Iocore
-3,70
Jippii Group (T)
-3,23
Proha
-10,42
QPR Software
-2,16
Satama Interactive -3,70
Solteq
-3,95
Tieto-X
-3,75
Visma Software
5,50
5,51
2,72
3,60
0,16
0,07
1,51
6,00
0,15
1,31
0,29
0,42
1,76
0,77
0,71
3,08
2,43
5,70
5,60
2,80
3,74
0,17
0,01
0,08
1,54
6,40
0,16
1,39
0,30
0,43
1,81
0,80
0,76
3,15
2,50
5,50
5,51
2,78
3,74
0,16
5,60
5,60
2,82
3,74
0,16
5,50
5,51
2,78
3,74
0,16
940
2000
4600
400
19400
4,87
4,95
2,75
2,40
0,14
6,10
5,65
4,40
4,39
0,57
0,07
1,50
0,08
1,54
0,07
1,50
1500
30770
0,15
1,30
0,30
0,42
1,81
0,77
0,71
3,08
0,16
1,34
0,30
0,49
1,81
0,78
0,73
3,09
0,15
1,30
0,30
0,43
1,81
0,78
0,73
3,08
39500
17600
18100
147000
400
14750
10200
700
0,06
1,47
5,90
0,15
1,28
0,28
0,31
1,76
0,69
0,68
3,05
2,32
0,19
1,78
6,44
0,18
1,69
0,51
0,71
2,48
0,90
1,10
4,25
3,05
0,04 138
0,26 11
7,63
10,20
-34,46
-8,86
3 -68,90
-61,11
-10,12
0,30
9
0,03
-12,08
9
3
0,02
0,25
0,07
5,00
6,94
2,90
7 -23,00
20 -0,82
Sijoitusyhtiöt ostavat
metsiä Yhdysvalloissa
Metsäomistus
kasaantuuu
erikoisyhtiöihin
SSS?STT?Reuters
Metsien omistus on muuttumassa nopeasti Yhdysvalloissa, jonka
metsävarat ovat suurimpia maailmassa. Saksan tilastokeskus julkistaa ensimmäisen neljänneksen tilastot loppuviikosta.
Bundesbankin mukaan Saksan
hallituksen on leikattava valtion
menoja, jos hallitus aikoo pitää
kiinni vakaus- ja kasvusopimuksessa edellytetystä julkisen talouden tasapainottamisesta vuoteen 2004 mennessä. Suurin osa
Saksan budjettivajeesta on keskuspankin mukaan rakenteellista, mikä edellyttää pysyviä säästöjä talouden tasapainottamiseksi.
Kiinan ongelmaluotot yhä
neljännes lainakannasta
SSS?STT?
Heikki Karkkolainen
Kiinan valtion neljän liikepankin lainakannasta yli neljännes
on kuluvan vuoden päättyessä
edelleen ongelmaluottoja, arvioi
Kiinan keskuspankin tutkimusosaston pääjohtaja Xie Ping keskiviikkona Helsingissä.
Rahoitusjärjestelmän uudistamisen neljännen vaiheen suuri
kysymys on Xien mukaan, jatketaanko hidasta sopeuttamista vai
siirrytäänkö nopeaan muutokseen.
Edellytyksenä Kiinan rahoitusjärjestelmän tervehdyttämiselle
on Xien mukaan ongelmaluottojen hoitaminen ja koko rahoitusjärjestelmän nykyaikaistaminen.
Neljän suuren valtion liikepankin
lisäksi Kiinan on saneerattava
yhä tappiollinen yli 38 000 maaseudun osuuskassan verkosto.
. Services
Utilities
Päätetyt kaupat
alin
ylin
Viimeinen
EUR
Vaihto
kpl
22,70
23,15
22,70
4940
21,00
9,50
21,00
10,00
21,00
10,00
2650
2000
1217,26
1400,94
1402,48
1027,39
1079,76
1449,50
1343,04
1264,58
1227,39
1051,90
1179,07
Vuoden alusta Osinko
alin
ylin
18,05
24,85
0,80
18,25
16,60
9,00
34,00
11,51
10,75
4,45
22,50
23,24
11,00
42,50
13,40
13,63
6,30
0,20
0,20
0,60
2,50
0,51
0,51
0,10
27,00
8,50
5,45
4,10
8,50
25,60
3,20
4,52
26,00
25,15
40,00
10,05
7,35
4,93
11,00
36,00
4,00
6,01
29,00
29,80
1,10
0,35
0,35
0,21
0,10
0,83
0,02
0,40
1,90
1,86
15,89
17,50
4,00
10,50
5,00
21,00
P/E
20
M-%
v.alusta
21,95
Viestintä ja kustannus
Alma Media I
Alma Media II
Janton
Keskisuomalainen
Sanoma-WSOY A
Sanoma-WSOY B
Talentum
-6,62
-2,33
3,63
1,52
-0,42
11,90
11,90
5,70
12,15
12,15
5,70
11,90
11,90
5,70
900
7390
238400
38,50
39,00
38,50
21892
6,67
4,26
7,00
4,30
6,70
4,30
14800
450
34,50
3,85
5,35
34,52
3,85
5,40
34,50
3,85
5,40
52004
4100
10900
16
12
34
34
8,34
31,17
-9,91
11,67
5,26
7,69
23,64
Muu teollisuus
Sijoitus
Citycon
Interavanti
J. Finland
Benefon
-10,42
Efore A
-5,23
Elecster
Evia
-4,55
Honkarakenne B
1,06
Ilkka 1
-3,70
Ilkka 2
-0,40
Incap
-2,88
Kasola A
Kekkilä A
Kesla A
Kylpyläkasino A (T)
Larox B
0,94
Marimekko
-1,58
Martela A
-8,84
Menire
Neomarkka
Panostaja A
Panostaja B
Plandent A
P-Karjalan Kp A -0,60
Raisio K
0,58
Suomen Spar A
3,23
Suomen Spar K
6,63
Suomen Helasto -1,52
S. B
Norvestia
Polar Kiinteistöt
Sponda
Technopolis
0,380
10,337
1,722
0,217
0,052
3,582
0,150
0,823
3,581
14,562
10,272
Ulkomaiset pörssit
Uponor
16,50
15,90
2,24
6,15
16,97
8,64
0,01
15,647
0,575
3,452
27,341
115,150
1,660
39,596
7,223
1,661
0,408
0,579
0.88
M-%
v.alusta
Pankit ja rahoitus
Viro, kruunu
Latvia, lati
Liettua, liti
Venäjä, rupla
Japani, jeni
Australia, dollari
Thaimaa, baht
Hongkong, dollari
Singapore, dollari
Malta, punta
Kypros, punta
0.94
S&P Europe 350
Op-prime
Sampo-prime
Nordea-prime
Handelsbanken
Aktia-prime
POP-prime
Sp-prime
Ålandsbanken
Keskikurssit
EUR
FIM
Hex-indeksit
Helsingin Arvopaperipörssi
Muutos
edell.%
6,421
4,172
9,378
0,648
0,792
0,799
0,069
4,093
1,571
0,192
0,024
Euribor 3 kk
Korot
Primet
800
7700
Lassila &Tikanoja
Stromsdal B
Janton
J. Kiint.
Tervak. Hancock
on ollut yksi markkinoiden tuottavimmista yhtiöistä samaan aikaan kun osakemarkkinat ovat
alamaissa ja korkopapereiden
tuotot ovat jääneet yksinumeroisiin lukuihin.
Euroopassa metsäyhtiöt ovat perustelleet metsistä luopumista
niiden alhaisella tuotolla.
Hancockin sijoitusjohtaja Clark
Binkley sanoo, että metsät ovat
viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana olleet vakaa tulojen
lähde. Ne ovat avoinna
myös piensijoittajille.
Maakeinottelu
epäilyttää
Monien sijoitusyhtiöiden toiminta on ympäristönsuojelijoiden
mieleen. 1,2,3,4 98 opt.
0,63
1,61
Okmetic 00 A-opt.
2,15
2,85
2,15
2,15
2,15
Olvi 99 A-opt.
5,75
5,76
5,76
5,76
Orion 98 A-opt.
3,80
4,45
Outok. -16,00
1,80
1,05
1,05
1,05
Rak.Konev. Tavoitteena on ongelmaluottojen osuuden vähentäminen alle 15
prosenttiin vuonna 2005, sanoi
Xie Sitran ja Helsingin yliopiston
seminaarissa.
Helmikuussa hahmotellun rahoitusjärjestelmän uudistamisen
neljännen vaiheen yksi tavoite on
ongelmaluottojen osuuden alentaminen 2?3 prosenttiyksiköllä vuodessa.
Rahoitusuudistuksen kolmannessa
vaiheessa
vuosina
1998?2001 Kiina vahvisti neljän
suuren pankin osakepääomaa 270
miljardin yuanin pääomasijoituksella. Puuhamaa
Turkistuottajat
0,58
Turun Arvok. Perinteisten metsäyhtiöiden sijalle ovat tulossa metsiin
erikoistuneet sijoitusyhtiöt, jotka
toivovat tekevänsä rahaa metsillä
tehokkaammin kuin paperin tai
sahatavaran tuotantoon keskittyneet yhtiöt.
. (T)
0,02
0,02
0,02
0,02
M-real 97 B-opt. 99 A-opt.
3,00
Amer 98 A/B-opt. -5,82 19,00 25,00 20,72 20,72 20,72
J.Pöyry 98 A/B/C-opt.
7,50
8,50
8,50
8,50
8,50
Jippii 99 I-opt
toukokuuta 2002
Kesällä MYÖS SUNNUNTAISIN klo 12-21!
Hyvien merkkien juhlaan!
ETU
TO - SU
LÄHES
30%!
Miesten
ALUSHOUSUT
puuvilla/elast
a
n, aukoton m
alli
2
KesäEtu
23%!
Pikkutyttöjen
MEKKOJA
koot: 80-120 cm,
runsaasti erilaisia
kuoseja,
kuosit vaihtelevat
myymälöittäin
KPL
19
00?
tuote
(24,90 ?)
112,97 mk
21
90?
Pikkutyttöjen
MEKKOJA
6
95?
erä
(á 4,95 ?)
41,32 mk
tuote
130,21 mk
Poikien
RUUTUPAITA
koot: 110-160 cm,
sininen ja vihreä
tai
helppohoitoinen
PAITA
koot: 110-160 cm,
kaksi eri sinisen sävyä
95?
13
tuote
82,94 mk
Poikien
siistit HOUSUT
koot: 88/92-134/140 cm,
kitti ja farkkusininen
tai muodikkaat
vajaamittaiset
HOUSUT
koot: 134-164 cm,
sininen, vihreä ja oranssi
90?
21
tuote
130,21 mk
Runsaasti
erilaisia
lasten
T-PAITOJA
95?
9
tuote
59,16 mk
52%!
Poikien SUKKIA
2,50?
14,86 mk
pari
Tyttöjen
PITSISUKKIA
95?
3
ETU
TO - SU
Princess Dyna
KOTIPARTURI mic Clipper
6-osainen, ta
ku
7
u 12 kk
99?
tuote
(16,65 ?)
47,51 mk
pari
23,49 mk
SALO
KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET
OVAT VOIMASSA
Hämeentie 24-30, puh. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. - 26.05.
Perheiden puolesta.
11. 777 800.
Avoinna:
ark. klo 8?21, la 8?18, su 12?21
www.citymarket.fi
TO - SU
23.05
12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
12
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. toukokuuta 2002
Suurvalikoimista sopivimmat helposti!
KesäEtu
miesten juhlakengissä
40%!
25%!
naisten avokkaissa
90?
24
Naisten
SLING BACK
JUHLA-AVOKKAAT
värit: musta, beige, tummanruskea
ja tummansininen
pari
(33,50 ?)
50?
16
Miesten
JUHLAKENGÄT
koko: 40-46, väri: musta
148,05 mk
pari
(27,90 ?)
98,10 mk
Miesten
MUOTIKÄVELYKENGÄT
muodikas monivärinen
KesäEtu
16%!
Naisten
PISTOKKAAT
värit: musta ja beige
KesäEtu
90?
27
pari
(33,50 ?)
20%!
Naisten
JUHLASANDAALIT
värit: musta ja beige
165,89 mk
50?
26
pari
(33,50 ?)
157,56 mk
Miesten
tyylikkäät
KÄVELYKENGÄT
nahkavuori,
musta
50?
58
pari
347,83 mk
Miesten suomalaiset
nahkaiset KÄVELYKENGÄT
väri: musta
38
pari
66
pari
50?
228,91 mk
90?
397,77 mk
Tyttöjen
JUHLASANDAALIT
koot: 31-39,
värit: musta ja
vaaleansininen
OLKALAUKKU
24
90?
27
90?
tuote
148,05 mk
165,89 mk
OLKALAUKKU
22
90?
tuote
136,16 mk
pari
Tyttöjen
FARKKUPISTOKAS
koot: 31?37
90?
27
pari
165,89 mk
Poikien
NAUHA.
KÄVELYKENGÄT
26
50?
pari
157,56 mk
Tyttöjen
JUHLASANDAALIT
koot: 24-30,
värit: valkoinen ja musta
90?
22
pari
136,16 mk
toukokuuta 2002
13
Edullisemmaksi hinnoiteltu -ja Plussat päälle!
Plénitude Body Expertise
-yhdistelmä tehokkuutta ja nautintoa!
Kosteuta ja kiinteytä!
Hydrafresh
VARTALOSUIHKE
150 ml
uusi tapa levittää kosteuvoide
43,33 ?/l
tai Nutrilift
KOSTEUSEMULSIO
250 ml
Kuori!
Exfotonic
VARTALOKUORINTA
200 ml
käytä 1-2 kertaa viikossa,
pehmeämpi, heleämpi iho
44,50 ?/l
8,90?
52,92 mk kpl
Muokkaa!
Perfectslim
HOIKENTAVA GEELI
200 ml
huipputeknologia taistelee
selluliittia vastaan
59,50 ?/l
11,90?
70,75 mk kpl
Love your hair -Dove your hair!
Dove
SHAMPOOT 250 ml
ja BALSAMIT 200 ml
samettisen täyteläinen, hyvin imeytyvä
kosteusemulsio, oma tuote sekä
normaalille että kuivalle iholle
26,00 ?/l
6
auttavat ylläpitämään kosteutta hiuksissa
11,40-14,25 ?/l
2
50?
85?
kpl
38,65 mk
pl
16,95 mk
Citymarketista löydät
monipuoliset suurvalikoimat laatutuotteita.
Tässä muutama hyvä
esimerkki joilla säästät
talousmenoissasi.
SUIHKUSAIPPUAT
250 ml
8,00 ?/l
2
00?
pl
11,89 mk
Nivea Beauté
Colour Shine
HUULIPUNA
täytä maailma suudelmin
uusi, läpikuultava
hohdehuulipuna,
leikittele läpikuultavan
keveillä väreillä ja
pehmeällä kiillolla
9
4,20?
24,97 mk kpl
50?
Lumene
Get Colour
KYNSILAKAT
®
kpl
56,48 mk
Gillette
Foamy Regular
Lumene
Kiss&Fun
HUULIPUNA
auringon kuultaamat hohdesävyt
3,18?
PARTAVAAHTO
200 ml
16,75 ?/l
3
35?
kpl
19,92 mk
SHAMPOOT
250 ml ja HOITOAINEET 200 ml
12,20-15,25 ?/l
3
05?
pl
18,13 mk
Gillette
Mach3
PARTAKONE
7
90?
kpl
46,97 mk
18,91 mk kpl
Nivea Beauté
Max Volume
MASCARA
tuuhentava ripsiväri
pumppaa runsautta
jokaiseen ripseen
9
25?
Lumene
Double Stay
MEIKKIVOIDE
4,70?
27,94 mk kpl
Lumene
Air Light
PUUTERI
kpl
6,50?
55,00 mk
Uusi täydellinen ihonhoitosarja epäpuhtaalle iholle
Herbina ClearLINE -tasan yksi huoli vähemmän!
Aktiivinen
PUHDISTUSGEELI
tai antiseptinen
KASVOVESI
20,00 ?/l
4,00?
38,65 mk kpl
27,50 ?/l
Anytime Face
The Day PUUTERI
3,95?
23,49 mk kpl
Anytime Come
On Love PUUTERI
5,95?
5,50?
49,00 ?/l
4,90?
29,13 mk kpl
Antiseptinen
TEHOHOITO 15 ml
tai PEITEPUIKKO
4,50?
26,76 mk kpl
3
35?
pkt
19,92 mk
6,02 ?/l
3
01?
pl
17,90 mk
YLEISPUHDISTUSAINE 1 l
0
99?
pl
5,89 mk
PERINTEINEN
HUUHTELUAINE
2l
0,84 ?/l
1
67?
pl
9,93 mk
35,38 mk kpl
32,70 mk kpl
Tasapainottava
GEELIVOIDE
100 ml
4,47 ?/kg
Vim
HANKAUSNESTE
500 ml
Edullista!
23,78 mk kpl
2in1 aktiivinen
SYVÄPUHDISTAJA
200 ml
PESUJAUHETIIVISTE 750 g
Anytime
Colour Crazer
KYNSILAKKA
tai
Caramel kisser
TTA HUULIPUNA
PPALE
2
KA
NAN
VALIN AN
MUKA
5
00?
erä
29,73 mk
Miesten
KESÄPAITA
puuvilla/polyester
9
95?
tuote
59,16 mk
Naisten
SUKKAHOUSUT
20 den
0
84?
pkt
4,99 mk. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23
klo 8?21, la 8?18,
kesäsunnuntaisin klo 12?21.
23.05. 777 800.
Avoinna:
ark. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
14
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. - 26.05.
ELLEI TOISIN MAINITA.
EI JÄLLEENMYYJILLE
Perheiden puolesta.
jyrki.rinne@citymarket.fi. toukokuuta 2002
Viikonloppu edullisesti Citymarketista!
Palvelemme myös sunnuntaisin klo 12?21.
Chick
marinoidut
VESIMELONI
paloina
BROILERIN
KOIPI-REISI PALAT
2
00?
Suomalainen
NAUDAN ULKOPAISTI
1
50?
kg
11,89 mk
palana, suikaleina tai jauhettuna
tai suomalaiset PORSAAN
KASSLERPIHVIT
Suomalainen
PORSAAN ULKOFILEE
myös marinoituna
myös pihveinä ja marinoituna
5
8
00?
29,73 mk
Suomalaiset
NAUDAN
SISÄPAISTIPIHVIT
Suomalainen
PORSAAN GRILLIKYLKI
myös maustettuna
10
3
00?
50?
kg
49,94 mk
5
6
50?
90?
Jokisen Eväät
kuoritut KATKARAVUT
1 kg/ps
kg
59,46 mk
kg
20,81 mk
HK:n Kabanossi
GRILLIMAKKARAT
500 g
ps
32,70 mk
Tuore Norjalainen
LOHIFILEE
Grillijuhlien herkut!
5,98 ?/kg
Espanjan
VESIMELONI kokonaisena Suomalaiset
tai Ranskan Golden OMENAT TOMAATIT
40?
kg
kg
41,03 mk
17,78 mk
00?
99?
5,95 mk
1
pkt
11,83 mk
Parhaat eväät!
Valion maustetut
JOGURTIT 200 g
myös rasvattomat
1,25 ?/kg
5
69?
Forssan SAUNAPALVIKINKKU
300 g tai KEITTOKINKKU 250 g
viipaleet
11
10,05 mk
99?
30?
Atria Gotler
VIIPALEET
300 g 6,63 ?/kg
pkt
11,83 mk
1
00?20
PRK
levy
29,73 mk
Fröndinge
TÄYTEKAKUT
pkt
Forssan
PERUNASALAATTI
400 g 3,25 ?/kg
17,78 mk
pkt
HK:n Camping
GRILLIMAKKARAT
500 g 3,98 ?/kg
5,63?6,76 ?/kg
2-pack
rs
7,73 mk
Prinsessa 480 g, Suklaa 500 g
tai Kinuski 565 g
PAKASTE 8,85?10,42 ?/kg
5
00?
kpl
29,73 mk
1
kg
5,95 mk
1
2
69?
50?
Hollannin
Rico MANSIKAT
250 g 6,76 ?/kg
rs
1
0
90?
69?
kg
Saarelan Puutarhan
RUUKKUSALAATTI
14,86 mk
kpl
4,10 mk
Leipäosastoltamme!
Vaasan
ISOT PAAHTOLEIVÄT
450 g
12
39?
3,09 ?/kg
5
17?
2
96?
pkt
8,26 mk
17?
16?
Pirkka
TÄYTEPITKO
400 g 5,43 ?/kg
erä
35,44 mk
kpl
12,90 mk
Pirkka
FETAJUUSTO
360/200 g
1
Salosen uutuus!
Talonpojan SÄMPYLÄT
5 kpl/325 g
3,57 ?/kg
ps
6,90 mk
Hyvää helposti!
Forssan
KARJALANPIIRAKAT
prk
12,90 mk
02
9 kpl/540 g
1,83 ?/kg
Pirkka
JUUSTORAASTE
150 g 10,67 ?/kg
1
kg
11,30 mk
0,73 ?/l (sis pantit 1,60 ?)
PULLOA
9,99 mk
Ruotsalaiset
UUDET PERUNAT
Hartwall
JAFFAT 1,5 l
4
kg
10,05 mk
Espanjan
Rico PERSIKKA
0,73 ?/l (sis pantit 0,80 ?)
pkt
Atria Atrilli
GRILLIMAKKARA
400 g 2,50 ?/kg
1
68?
00?
Coca-Cola,
Cola light,
Sprite tai Fanta
2 x 1,5 l
21 299?
99?
kg
8,92 mk
99?
ps
5,89 mk
00?
67?
Duke´s
HAMPURILAISET
5 Atria
110 g
60?
KPL
3,64 ?/kg
Forssan
MAKSALAATIKKO
400 g 1,68 ?/kg
ps
9,51 mk
0
erä
11,89 mk
rs
3,98 mk
PYSYVÄSTI EDULLISTA JOKA PÄIVÄ!
Oululaisen
HAPANKORPUT 720 g
Costa Rica
KAHVI
500 g
3,36 ?/kg
1
pkt
Knorr Ranskalainen
SIPULIKEITTO 58 g
20,00 ?/kg
Lunden LIHAPYÖRYKÄT
kastikkeessa 400 g
Valion
RUOKAKERMA 2 dl
3,00 ?/kg
3,13 ?/l
1 1
3 0
2
50?
50?
68?
50?
89?
2
1 1 1
0
18?
pkt
18,91 mk
68?
9,99 mk
4,42 ?/kg
Hellefors
MUSTIKKA- tai
HEDELMÄKEITTO 1 l
Euro Shopper
TONNIKALAPALAT 140 g
öljyssä tai vedessä 6,36 ?/kg
99?
prk
5,89 mk
Vaasan Maukas
NÄKKILEIPÄ
500 g 3,00 ?/kg
16?
20?
Lunden SIKANAUTASÄILYKE 400 g
Valion
VOIMARIINIT 400 g
rs
6,90 mk
3,75 ?/kg
prk
pkt
prk
5,29 mk
8,92 mk
8,92 mk
prk
7,13 mk
4
PRK
9,99 mk
erä
14,86 mk
Best-In perinteinen
KOIRANMAKKARA
500 g 1,25 ?/kg
4,20 ?/kg
4
rs
50?
2 rs/talous
KPL
erä
14,86 mk
SALO
TARJOUKSET VOIMASSA
TO - SU
Hämeentie 24-30,puh
Vastaanottajamaiden suhtautuminen palestiinalaisia kohtaan
vaihtelee.
Kreikka sanoi, ettei se aio
myöntää palestiinalaisille poliittista turvapaikkaa. Espanjaan saapuneista neljä jatkaa vielä lähipäivien aikana matkaansa. Hän katsoi kameran loukkaavan matkustajan yksityisyyttä.
Oikeuskansleri tukeutui Ruotsin hallinto-oikeuden muutaman
vuoden takaiseen kielteiseen tuomioon taksien videovalvonnasta.
Oikeuskansleri Lambertz on kuitenkin lieventänyt kantaansa sen
jälkeen kun taksinkuljettaja äskettäin murhattiin Sundsvallissa.
. Britannia kotiuttaa yli 150 lähetystötyöntekijää Pakistanista ja sulkee
edustustonsa, ilmoitti ulkoministeri Jack Straw keskiviikkona.
Ulkoministeri myös kehotti kaikkia Pakistanissa eläviä brittejä
harkitsemaan poistumista maasta.
. Bush varoitti niin ikään
tiistaina, että al-Qaeda-verkosto
?haluaa vahingoittaa meitä?. Pakistan haluaa, että alueella
vallitsisi rauha. Sitähän tulee miettiväiseksi, kun jotakin näin vakavaa tapahtuu,
hän sanoi tiistaina.
STT?TT
Kanadalaiset vaativat
lääkemarihuanaa
OTTAWA . Viranomaiset
varoittavat amerikkalaisia jälleen
terroriuhista. Meidän päämääränämme pitää olla voitto, sillä nyt on koittanut ratkaisevan taistelun aika, ja
tämän sodan me voitamme, Vajpayee sanoi televisioidussa puheessaan Kashmirin kesäpääkaupungissa Srinagarissa.
Vajpayee kävi tervehtimässä Intian joukkoja, joita on keskitetty
kuukausien ajan Pakistanin vastaiselle rajalle. Meidän on ymmärrettävä se, että joka kerta, kun menemme mereen, se on kohtaaminen
villin luonnon kanssa, muistuttaa Burgess.
Burgess antaakin vihjeitä hain hampaiden
välttämiseksi. Ulkoministeri
Colin Powell korosti lentokentällä Yhdysvaltain ja Saksan yhteistyön tärkeyttä Irakin-kysymyksessä.
Bush saapui keskiviikkona hieman kello 21.00 jälkeen Suomen
aikaa Berliiniin, missä häntä odotti noin 20 000 mielenosoittajaa.
Pasifistit ja taloudellisen globalisaation arvostelijat vastustavat
Yhdysvaltain harkitsemaa iskua
Irakia vastaan. Yhdysvaltain terrorismin
vastaiselle kampanjalle. Hän vakuutti myös, että ?me voitamme
tämän sodan?.
. Tukholman taksit saavat käyttää videovalvontakameroita. Tukholman kamarioikeus päätti asiasta keskiviikkona.
Tukholman lääninoikeus oli jo aiemmin antanut tukholmalaiselle
taksiyhtiölle Taxi Stockholmille oikeuden videovalvontaan, mutta
oikeuskansleri Göran Lambertz valitti asiasta. Alkuperäiskansojen pyyntioikeudet synnyttivät ilmiriidan Kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n kokouksessa keskiviikkona. Kanadassa on hyväksytty laki, joka sallii marihuanan
käytön voimakkaista kivuista kärsiville. Sittemmin Schröder on tarkentanut kantaansa, ja sanonut että Saksa tukee Irakia vastaan tehtävää hyökkäystä vain, jos hyökkäyksellä on
YK:n valtuutus.
Bushin ja Venäjän presidentin
Vladimir Putinin on määrä allekirjoittaa Moskovassa sopimus, joka sitoo osapuolet vähentämään
kylmän sodan aikaisia ydinaseitaan kahdella kolmanneksella
vuoteen 2012 mennessä.
Venäjän-vierailulta odotetaan
myös uuden, entistä tasavertaisemman aikakauden alkamista
maiden välillä. Sodan mahdollisuus Intian ja
Pakistanin välillä on todellinen ja
äärimmäisen
huolestuttava,
Straw sanoi. Ongelmana on kuitenkin
se, ettei ainetta voi hankkia mistään laillisesti.
Torontolaislakimiehet ja heidän päämiehensä vaativat oikeusteitse hallitusta myöntämään, että lääkemarihuanalaki on perustuslain vastainen. Hallituksen pitäisi lopettaa kaksinaamaisuus ja myöntää, että
se huijaa ihmisiä. Intian pääministeri
Atal Behari Vajpayee sanoi keskiviikkona vieraillessaan Kashmirissa, että nyt on koittanut ratkaisevan taistelun aika. Asiantuntijat varoittavat
kesäsuunnitelmiaan tekeviä siitä, että haiden
hyökkäyksiä on odotettavissa myös tulevana
kesänä amerikkalaisrannoilla. Veteen ei kannata mennä vertavuotavan haavan kanssa, kannattaa pysyä
ryhmissä, välttää uintia iltahämärissä sekä uimista lähellä alueita, joissa kalastetaan syöttien avulla.
Kaikkiaan maailmalla on viime vuosina raportoitu yli 2000 hain hyökkäyksestä, joistalähes 900 on tapahtunut Yhdysvaltain rannoilla.
Australia on kaukana perässä 323 hain iskulla, ja Afrikassa niitä on havaittu alle 300.
BERLIINI/WASHINGTON?Yhdysvaltain presidentti George W.
Bush aloitti keskiviikkoiltana
Saksasta viikon kestävän Euroopan-matkansa. Kotiutettavista 130 lähtee pääkaupungista Islamabadista ja ainakin 26 eteläisestä Karachin kau-
pungista. Espanja on myös luvannut ottaa vastaan palestiinalaisten perheenjäseniä.
TUKHOLMA . Betlehemin Syntymäkirkosta Kyprokselle tuodut
12 palestiinalaistaistelijaa saapuivat keskiviikkona EU-maihin.
Seitsemän miehistä on nyt Espanjassa, kaksi Kreikassa ja kolme Italiassa. -- Tarkoitan, että terrorismin vastainen taistelu yhdistää
meitä, sanoi Bush lähtiessään
Saksaan, Venäjälle, Ranskaan ja
Italiaan suuntautuvalle matkalle.
Bush kuitenkin kielsi, että hänellä
olisi valmiina hyökkäyssuunnitelma Irakia vastaan.
Bush ei antanut lausuntoja Berliiniin saavuttuaan. Yhdeksän vaikeasti sairasta kanadalaista on haastanut maansa hallituksen oikeuteen saadakseen lääkemarihuanaa
apteekista. Bush toivoo matkansa aikana saavansa politiikalleen tukea Euroopan johtajilta.
Hän haluaa erityisesti kannatusta
näkemyksilleen Irakista rikollisvaltiona.
. Japani puolestaan syytti Yhdysvaltoja tekopyhyydestä.
Terrorivaroitukset
jatkuvat Yhdysvalloissa
SSS?STT
WASHINGTON . toukokuuta 2002
?
MAAILMALTA
15
Intia: Nyt on ratkaisevan taistelun aika
Intian
joukot
odottavat
kärsimättöminä
ALBANIA
Kymmeniä loukkantui
taas itsemurhaiskussa
JERUSALEM?Ainakin yksi ihminen kuoli ja useita kymmeniä
haavoittui israelilaisessa Rishon Letzionin kaupungissa keskiviikkoiltana sattuneessa räjähdyksessä, kertoi Israelin televisio. Viisi ihmistä loukMAKEDONIA
kaantui lievästi keskiviikon vastaisena yönä Kreetalla sattuneessa voimakkaassa maanjäristyksesTURKKI
sä, joka rikkoi myös ikkunoita ja
KREIKKA
Egeanvaurioitti joitakin rakennuksia.
meri
Myös saaren puhelinyhteydet olivat poikki jonkin aikaa.
Ateena
Järistys tuntui koko saarella, ja
tuhannet asukkaat ja turistit pakenivat kodeistaan ja hotelleista.
Heraklion
Suurin osa ihmisistä palasi nuk- V ä l i m e r i
kumaan havaittuaan, ettei vaaraa
KREETA
enää ollut. Viime kesänä
haiden hyökkäilyt nosti otsikoihin Jesse Arbogast, 9-vuotias poika, jolta hai repi käden
matalassa rantavedessä. Maiden joukot
ovat viime päivinä ottaneet yhteen kiivaasti raja-alueella. Kaikkia brittejä ei kuitenkaan vielä ole kehotettu poistumaan maasta.
. Kaupungissa tehtiin edellisen kerran itsemurhaisku kaksi viikkoa sitten. Hänen mukaansa Irak, Iran, Syyria, Libya
ja Pohjois-Korea ovat mahdollisia
iskun suorittajia.
Yhdysvaltain presidentti George W. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Terroristit saavat
väistämättä käsiinsä joukkotuhoaseita, joita he käyttävät amerikkalaisia vastaan, varoitti Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld tiistaina.
. Molemmat ovat myös puhuneet avoimesti ydinsodan mahdollisuudesta.
EU:n ulkosuhteista vastaava
komissaari Chris Patten sanoi
keskiviikkona yrittävänsä saada
Intian ja Pakistanin yhteistyöhön
rauhoittamaan jännittynyttä tilannetta maiden välillä.
Alkuperäiskansojen
pyyntioikeuksista
ilmiriita komissiossa
STT?AFP?Reuters
SHIMONOSEKI . Heistä
kaksi matkaa Irlantiin, yksi Belgiaan ja yksi Portugaliin.
Palestiinalaisille on myönnetty
vuoden mittaiset oleskeluluvat,
mutta he eivät saa matkustaa
EU:n sisällä maasta toiseen. Venäjän ja Yhdysvaltain suhteissa tapahtui selvä
käänne viime syyskuun terrori-iskujen jälkeen, kun Venäjä tarjosi
yhteistyötä kansainvälisen terrorismin vast aisessa taistelussa.
Tarjous ei ollut aivan pyyteetön,
sillä Venäjä kahlitsi ainakin osittain myös Tshetshenian sodan arvostelua.. Devries kärsii selkärangan ja
suoliston kivuista ja kertoo joutuvansa ostamaan marihuanaa huumekauppiailta tai kerhoista, jotka myyvät marihuanaa lääketarkoituksiin.
STT?DPA
Bush hakee
tukea Euroopasta
STT?Reuters?AFP
Lehtikuva/Reuters/Andreas Manolis
Palestiinalaiset lähtivät Kyprokselta voitonmerkkejä näyttäen.
Amerikkalaisrannoille ennustetaan lisää
haiden hyökkäyksiä tänä kesänä
SSS?STT?Päivi Sinisalo
WASHINGTON . Tällöin 16
ihmistä sai surmansa ja yli 50 haavoittui.
STT?Reuters?AFP
Videovalvonta
Tukholman takseihin
Lehtikuva/Reuters/Jayanta Shaw
Kashmirin muslimit pukeutuivat Pakistanin lippuun ja huutelivat Intian-vastaisia iskulauseita.
maiden välillä.
. Virasto
varoitti New Yorkia siitä, että tietojen mukaan isku kaupungin
tärkeimpiä nähtävyyksiä, kuten
Vapaudenpatsasta vastaan on
mahdollinen.
Varoitusten aiheena oli pidätetyiltä terroristiepäillyiltä saadut
tarkentamattomat tiedot. He saavat
niitä käsiinsä, eivätkä epäröi käyttää niitä, vakuutti Rumsfeld senaatin määrärahakomitealle.
Rumsfeld ei suostunut kuitenkaan kertomaan, mistä tietystä
uhasta on kysymys. Vierailun
toivotaan rauhoittavan tilannetta
SÄHKEET
ristit tekevät kaikkensa saadakseen käsiinsä joukkotuhoaseita
Maan sisäisestä puolustuksesta
vastaavan Tom Ridgen mukaan
uusien iskujen uhka on nostanut
viranomaisten varuillaanoloa koko maassa. Maahan jää ainoastaan lähetystöjen keskeisin henkilökunta.
Britannian Pakistanin-lähetystö
oli jo aiemmin varoittanut maassa
oleskelevia brittejä turvallisuusriskeistä. Haiden hyökkäykset ovat lisääntyneet samaa tahtia kuin ihmisten määrä on lisääntynyt rannoilla, muistuttaa George Burgess
Floridan luonnontieteellisestä museosta.
Viime kesänä haiden hyökkäykset olivat laajasti otsikoissa, mutta itse asiassa niiden määrä oli pienempi kuin edellisenä vuonna. Irakin hallitus on vaarallinen. Yleensä hait hakevat ravinnokseen pikku-
kaloja ja välttävät ihmisiä.
. Samoilla linjoilla oli ulkoministeri
Colin Powell, jonka mukaan terro-
Viisi loukkaantui Kreetan
maanjäristyksessä
BULGARIA
ATEENA . Terroristit saavat taatusti käsiinsä ydinaseita, kemiallisia aseita tai biologisia aseita. Jotkut saaren pääkau- 200 km
STT
pungin Heraklionin asukkaista tosin viettivät loppuyön taivasalla.
Pari minuuttia ennen puoltayötä Suomen aikaa sattuneen järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,2 richteriä ja sen keskus oli
Egeanmeressä.
Järistystä seurasi myös pari pienempää jälkijäristystä.
Maanjäristys tuntui Kreikan pääkaupungissa Ateenassa asti.
Samalla alueella sattui 5,7 richterin maanjäristys vuonna 1996.
STT-DPA?AFP
STT?AFP
DELHI . Bush pitää puheen aiheesta Saksan liittopäivillä torstaina.
Liittokansleri Gerhard Schröder vannoi syyskuun iskujen jälkeen ?rajoittamatonta solidaarisuutta. He sanovat, että marihuanaa on saatavilla, muttei heillä ole aikomustakaan välittää sitä lääketarkoituksiin, parjaa
Catherine Devries, yksi kantajista. Ei vielä, mutta tarkistamme
matkustuskehotuksiamme koko
ajan, totesi lähetystön edustaja.
Diplomaattilähteiden mukaan
myös kaikkien brittien evakuoimista maasta harkitaan.
Lähetystö ilmoitti keskiviikkona lopettavansa kaikki viisumipalvelunsa Pakistanissa toistaiseksi. Pakistan haluaa,
että tilanne alueella rauhoittuu,
mutta Pakistanin joukot ja Pakistanin kansa ovat valmiita kohtaamaan minkä tahansa hyökkäyksen, sanoi maan ulkoministeriön
edustaja Aziz Ahmed Khan.
Intian
puolustusministeri
George Fernandes sanoi aiemmin päivällä, että Intian joukot
odottavat kärsimättöminä hyökkäyskäskyä.
. Meillä (Yhdysvalloilla ja
Euroopan mailla) on yhteisiä ongelmia. He vaativat myös ainetta muiden lääkkeiden tavoin
apteekin hyllylle.
. Viime
vuonna rekisteröitiin maailmanlaajuisesti 76
haiden tekemää hyökkäystä, vuonna 2000 niitä oli 85.
Hait terrorisoivat Yhdysvaltain rannikkoa
viime vuonna 55 kertaa. Sotilaat palavat halusta kohdata minkä tahansa tilanteen.
Olen puhunut heille viime kuukausina monilla paikkakunnilla.
He ovat kysyneet minulta yhtä ainoata asiaa: ?Koska me hyökkäämme??, Fernandes sanoi.
Britannian ulkoministeri Jack
Straw vierailee ensi viikolla Intiassa ja Pakistanissa. Saksan
poliisi oli varautunut suurmielenosoituksiin määräämällä Berliiniin 10 000 lainvalvojaa.
Bushin turvallisuusneuvonantaja
Condoleezza Rice vetosi alkuviikosta Saksaan, jotta se tukisi voimallisemmin Yhdysvaltain Irakin-politiikkaa. New
Yorkin poliisiviranomaiset ovat
poliisipäällikkö Raymond Kellyn mukaan erittäin varuillaan.
Kaupungissa on meneillään
vuosittainen laivastoviikko, jonka
aikana Yhdysvaltain laivaston
alukset ja miehistö kokoontuvat
kaupunkiin.
Britannia kotiuttaa väkeään Pakistanista
STT?Reuters?AFP
LONTOO/ ISLAMABAD . Ridgen mukaan uusi
isku maahan on itsestäänselvyys
ennenpitkää.
Liittovaltion tiedustelupalvelu
FBI on antanut jälleen uuden varoituksen terroriuhasta. Bush suhtautui
mielenosoituksiin rauhallisesti.
. Lisäksi räjähdyksessä kuoli itsemurhaiskun tekijä.
Itsemurhapommittaja laukaisi räjähteen ihmisiä täynnä olleessa
liikekeskuksessa.
Rishon Letzion sijaitsee Tel Avivin eteläpuolella. Molemmilla mailla
on ydinaseita ja kyky käyttää niitä. Britit hoitavat viisumiasioita pääkaupungissa Islamabadissa, Lahoressa ja Karachissa.
Palestiinalaiset
saapuivat
EU-maihin
STT?AFP?Reuters
LARNAKA . Kiristynyt tilanne on herättänyt pelkoa täysimittaisen sodan syttymisestä kahden ydinasevaltion välillä.
Vajpayee huomautti puheessaan, että hänen vierailunsa rajan pinnassa on ?viesti jostakin, ja
vaikkei naapurimaa (Pakistan)
taikka muu maailma sitä ymmärtäisikään, historia tulee muistamaan sen?.
Pakistan sanoi keskiviikkona
haluavansa rauhaa, mutta vakuutti olevansa valmis myös taistelemaan, jos sitä vastaan hyökätään.
. Kokous
jouduttiin lopulta keskeyttämään,
kun sovintoon lupien uusimisista
ei päästy.
Muutamilla alkuperäiskansoilla
on komission pyyntikiellosta huolimatta oikeus pyytää tietyn kiintiön verran valaita vuosittain.
Riita alkoi, kun Japani uhkasi
estää komissiota uusimasta Alaskan ja Koillis-Venäjän alkuperäiskansojen pyyntilupia. Valtaosa hyökkäyksistä, 37, havaittiin Floridassa.
Jokainen ollut varsin lähellä
Burgess huomauttaa rantalomailijoille siitä,
että lähes jokainen valtameressä uinut on ollut
tietämättään noin viiden metrin päässä haista. Saksalaisten pitäisi pitää Irak
mielessään. Brittikohteisiin kohdistuvien
uhkauksien tähden olen päätynyt
tähän vaikeaan ratkaisuun vähentää diplomaattejamme Pakistanissa, totesi Straw tiedotteessaan.
Ulkoministerin mukaan kotiuttamiset aloitetaan heti. . Pojan setä sai kiskottua käden pois hain hampaista ja käsi onnistuttiin liittämään takaisin.
. Italia puolestaan on luvannut myöntää miehille samanlaisen aseman kuin
mafia-ilmiantajille, kun taas Espanjan mukaan palestiinalaiset
voivat vuoden oleskelun jälkeen
anoa pysyvämpää oleskeluoikeutta. Mielenosoitukset ovat hyvä
asia, sillä ne ovat demokratiaa.
Minusta on mukavaa vierailla
maissa, joiden kansalaiset saavat
vapaasti ilmaista mielipiteensä,
Bush sanoi juuri ennen lähtöään.
Tiistaina Berliinissä osoitti mieltään noin 17 000 ihmistä. Yhdysvaltain makah-intiaanit saavat pyytää vuodessa viisi harmaavalasta
ja inuiitit 56 grönlanninvalasta.
Uhkauksen taustalla on IWC:n
tiistainen päätös olla myöntämättä neljälle japanilaiskylälle oikeutta 50 lahtivalaan pyytämiseen.
Britannian edustaja piti Japanin uhkausta loukkauksena
Kööriä ja M.t (lue:
ämmät) -ryhmää yhdessä.
Kolmas KoskisFolk päättyy sunnuntaina Kosken kirkossa kello
19 alkavaan Suomalaisen messun
esittämiseen. Tässä mielessä levyllä kuullaan meille jo tuttuja lauluja. Ensimmäiset ylemmyyttään ja jälkimmäiset kuolemanpelossaan.
Roma oppi vihaamaan saksankieltä. Seminaariin osallistuu Afganistanin kulttuuriperinnön asiantuntijoita sekä kunnostustöiden tukemisesta kiinnostuneiden valtioiden edustajia.
Osallistujat arvioivat Afganistanin kulttuuri- ja luonnonperinnön
vaurioita, pohtivat mahdollisuuksia saada kansainvälistä taloudellista tukea kunnostukselle sekä koordinoivat projektien aloitusta.
Seminaarin järjestää Afganistanin viestintä- ja kulttuuriministeriö
yhteistyössä Unescon kanssa. Opettajakin.
Muuton jälkeen Roma pääsee
katoliseen kouluun ja tuntee itsensä hetkeksi normaaliksi, kunnes kuulee koulutoveriltaan olevansa mooseksenuskoisena syyllinen ?Meidän Vapahtajamme?
tappamiseen. Hänen
tuotantonsa sisältää 34 opusta, joista valtaosa on julkaisematta ja
levyttämättä.
SSS?STT
Edellinen levy ilmestyi
runsas vuosikymmen sitten
SSS?Veli-Matti Henttonen
Runsaan vuoden kuluttua, syksyllä 2003, 30-vuotistaivaltaan
juhliva Christianus-kuoro ottaa
ennakkoa julkaisemalla uuden levyn jo nyt. Levyn nimikappale on
peräisin Yhdysvalloista ja sen on
säveltänyt Larry Bryant. Lester Jones
on oikeasti David Bowie eli Rexin ja Gabrelin ynnä hänen äitinsä tarina on jollain elämän tasolla
totta.
No jollei aivan totta, niin totta
kuitenkin siinä mielessä, että
Gabrielin lahja kuvaa 70-luvulla
unelmaansa eläneiden ja ajan
myötä ?elähtäneiden. Yksityiskohtaiset ja inhorealistiset kuvaukset kidutuksista olivat Roman iltasatuja ja
?Auschwits. Salla
Saarelan vetämä ryhmä harjoittelee ennen esiintymistään tapahtuman yhteydessä järjestettävässä kantele-workshopissa Sari
Kaasisen johdolla. Kun Tähkä esimerkiksi
laulaa Isontalon Antista ja Rannanjärvestä on jutusta ?oksat
pois?!
Lauantain pääkonsertissa esiintyvät lisäksi uuden levynsä julkistamiskeikalla Kymenlaaksosta
saapuva, kansanmusiikkiperinnettä ylläpitävä Rymäkkä ja niin
ikään liki valmiin levyn kanssa
Pojasta polvi paranee
tensa rock-unelman siivillä joskus
muinaisella 1970-luvulla. Iltafolkissa soittaa lisäksi
Hiski Salomaan viitoittamalla
tiellä kulkeva laulu- ja soitinyhtye
Vanhanpiian Pojat.
KoskisFolkin juontajaksi on
hankittu kansanmusiikkipiirien
hyvin tuntema pitkän linjan kansanmuusikko Topi Rajala.
. Isokosken Strauss-levy jatkaa
myös erinomaisten arvostelujen keräämistä ympäri maailmaa. Pelko
vie muut merkityssisällöt. pelkoa. Uskelan kirkossa. Niitä kuunnellessa soi korvissa klassinen musiikki, kuoronjohtaja vihjaa.
Muista levylle päätyneistä säveltäjistä Arto Tinell nostaa esille
ruotsalaissäveltäjä Olle Wide-
Koskella soi
kansanmusiikki
Koskella kolmatta kertaa järjestettävä KoskisFolk kasvaa ensi
viikonvaihteessa kaksipäiväiseksi
tapahtumaksi. Kurssi oli
tosi hyvä ja hyödyllinen - sekä kiva, kuorolaiset lausuvat liki yhdestä suusta..
Veli-Matti Henttonen
Christianus-kuorolaisia levynjulkistamista ennakoivassa palaverissa: kuoronjohtaja Arto Tinell (vas.) ja kuorolaiset Anne Suominen, Marjut Similä,
Riikka Hallikainen ja Mika Penttilä.
Arto Tinell katselee ympärilleen
ja sanoo kuoronsa olevan nyt parhaassa iässä.
. 27,41 ?.
KIRJA
Ilkka Ärrälä
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ?Ilimajoen suaralla?.Tähkä esiintyy Koskella järjestettävän KoskisFolkin lauantain iltafolkin päätteeksi.
mentä ja Nuortentuvan piha-alueelle järjestettävälle torille on tulossa parisenkymmentä käsityöläistä marttilalaisesta viulunrakentajasta pertteliläiseen peikkometsään, Naumi kertoo.
KoskisFolk pyörähtää käyntiin
lauantaina kello 12 Nilsbyn Pelimannien tahdissa. Hän on ulkopuolinen.
Hiljalleen hän alkaa hyväksyä
sen.
Äiti ei sano mitään Roman
kommunismin ihailusta, joka
kuitenkin hiljalleen hiipuu. Äiti ylihuolehtii, kärsii,
mutta ei puhu tunnoistaan, jotka
Roma aistii.
Niin loistava tapa syyllistää
lapsensa, että Roma noudattaa
samaa ylihuolehtijan kaavaa poikaansa Jakobiin. Suom. Levylle päätyneet laulut
ovat myös tulleet tutuiksi Christianus-kuoron viime vuosina pitämistä konserteista.
. Sen, jota
hän on koko aikuiselämänsä yrittänyt haudata unohdukseen.
Filmin dokumenttiosuudessa
hän tunnistaa punatakkisen pikkutytön, itsensä. Tiina Tamminen teki paljon
meidän hyväksemme. Leppäjärveltä saapuva Rajala
paitsi juontaa lauantain tapahtumat, niin myös esiintyy pienin tovin hauskoja ja puolihärskejä
kupletteja tulkiten, Tero Naumi
päättää kansanmusiikkitapahtumiin saapuvien esiintyjien listaamisen.
*
vulle selvinneet persoonallisuudet.
Sukupolviroolit ovat mukavasti
ylösalaisin tässä tarinassa. Kesäkuussa hän esiintyy Riihimäen Lasimuseossa ja Naantalin musiikkijuhlilla.
SSS?STT
Kirjassa ei mässäillä kauheuksilla kuten sodan jälkeen aikuiset. virolaisen satakunta vuotta sitten eläneen Rudolf Tobiasin sävellykset.
. Vielä
Wienissä asuessaan saksankielinen komentosana saa hänet paniikkiin.
Puutteellisen arkiharmaan värejä ovat varakkaasta perheestä
syntyisin olevan äidin tarinat lapsuudestaan ja nuoruudestaan.
Tarinat saattavat joskus helottaa
Roman olemista. Siinä kun
Värttinän perustajajäsenenä
tunnetuksi tullut Kaasinen vie
uusine yhtyeineen kuulijan modernisoidusti karjalaisen perinteen pariin, siinä Lauri Tähkä yhtyeineen tekee saman pohjanmaalaisen musiikin kanssa.
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -orkesteri on ennättänyt nousta lyhyessä ajassa melkoiseksi tekijäksi, mitä tulee energiseen esiintymiseen. Voi aina
jäädä kiinni, kun lapsi tietää liikaa eikä tiedä mikä on liikaa. Hänen lisäkseen alkupe-
räisiä kuorolaisia ovat Pirkko ja
Steve Hannula.
Tuoreista kuorolaisista noin vuoden päivät mukana ollut Marjut
Similä sanoo levyn äänityksen olleen hienon mutta samalla yllättävänkin vaativan kokemuksen:
. 402 s. Pioneeriaktiviteeteista häntä palkitaan,
mutta samalla myös kadehditaan.
Ja taas katolisen koulun opetukset nousevat mieleen. Tai ainakin mukana olevat
kuorolaiset ovat laulamisen kannalta parhaassa iässä. Esiintyjäryhmiä on toistakym-
Seppo Helminen
Roma Lighocka: Punatakkinen tyttö (Das Mädchen im
Roten Mantel). Suom.
Seppo Loponen WSOY 268 s.
24.99 ?.
KIRJA
Britti Hanif Kureishi (s. Jää
vain teatteri, jonka hän vasta
myöhemmin tajuaa olleen yhteiskuntakritiikin ainoa kanava.
Serkkupoika Roman Polanskille,
joka silloin tällöin vilahtelee
muistelmien sivuilla, se oli jo varhain elokuva.
Äidille Roma tuntuu olevan
perheen korvike. Kureishi kirjoittaa sujuvasti suurkaupunkeihin (Lontooseen) sijoittuvia kertomuksia omasta ajastamme.
Miehen tuore Gabrielin lahja romaani kertoo teini-ikäisestä
Gabriel Bunchista, jonka vanhemmat ovat eläneet oman nuoruu-
strandin, jolta on mukana kaksi
sävellystä. European Jazz
Prizen ei ole tarkoitus olla kunnianosoitus pitkästä elämäntyöstä, vaan palkinto, joka myönnetään saavutuksista eurooppalaisella jazzkentällä sekä aktiivisuudesta eurooppalaisessa jazzkulttuurissa.
Kilpailuraadissa oli 20 jazz-ammattilaista eri puolilta Eurooppaa.
Saksofonisti Jukka Perko on ehdolla uuden eurooppalaisen
jazzpalkinnon voittajaksi.
Pelon koulussa
Koskisfolk kasvoi
kaksipäiväiseksi
SSS?Veli-Matti Henttonen
Soile Isokoski brittien
myyntilistan ykkösenä
Kotimaista kermaa
pääkonsertissa
keikkaileva halikkolaisryhmä
Vissinki. Päivät kuitenkin yritettiin
luoda kuvaa normaalisti kipeiden
muistojen ja ruokapulan keskellä.
Roma pääsee ensi kertaa elämässä tekemisiin muiden lasten
kanssa mennessään kouluun,
mutta on yksinäisempi kuin koskaan.
Juutalaiskoulun lapset ovat
omien tarinoidensa ja pelkojensa
vankeja. Konsertti alkaa
klo 18.
SSS-arkisto/Marja Airio
Sopraano Soile Isokosken
levy Richard Straussin lauluista on noussut Iso-Britannian klassisen musiikin
myyntilistan ykköseksi.
Suomalaisen tähtisopraanon Soile
Isokosken
kehuttu
levytys
Richard Straussin lauluista on
noussut Iso-Britannian klassisen
musiikin levykauppojen myyntilistan ykköseksi. Gabrielin isä, yhä omaa loputonta
rock-unelmaansa elävä Rex, on jopa jonkin sortin rock-tähti, jolle
saattaa yhä olla portti raollaan
uuteen maineeseen.
Rex soitti aikanaan Lesterin Jonesin bändissä, mutta taittoi jalkansa keikalla Pohjois-Suomessa(!) pudoten samalla bändin
muonavahvuudesta. Säestys on kuitenkin sellaista, mitä
meidän kanssamme ei ole totuttu
kuulemaan, Arto Tinell sanoo.
Tästä omalla tavalla uudenlaisesta Christianus-kuorosta toimivat levyllä esimerkkeinä m. Siinä pieni ahdasmielinen katolinen suu raottuu
paljastamaan puolalaista antisemitismiä.
Puolan kansandemokratisoitumisen myötä Roma tuntee, että
hänet hyväksytään. Lauantaipäivän folktori on viime vuotiseen verrattuna laajentunut ja monipuolistunut melkoisesti. Marja
Kyrö. Siellä oli
opittava huomaamattomaksi harmaavarpuseksi niin hyvin, että
sitä kaavaa kantoi elämänsä mallina loppuikänsä. Lauantaina Kaasinen yhtyeineen vauhdittaa menoa
KoskisFolkissa.
KoskisFolkin pääesiintyjiksi
saapuvat Sari Kaasinen Otava yhtyeineen
ja
uudempaa,
rockpohjaista kansanmusiikkia
soittava Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -orkesteri. kuin mitä isänsä on.
Kirjaan tuovat oman lisävärinsä
muutamat, niin ikään entiseltä
vuosituhannelta elossa 2000-lu-
SSS-arkisto/Veli-Matti Henttonen
SSS?Veli-Matti Henttonen
Hanif Kureishi: Gabrielin
lahja (Gabriel´s Gift). European Jazz Prize myönnetään
eurooppalaiselle jazzmuusikolle,
joka on ansioitunut eurooppalaisella jazzkentällä vuonna 2001.
Muut finalistit ovat puolalainen
trumpetisti Tomasz Stanko, hol-
la jonkinlaista ylemmyyttä; hän
onkin Tuhkimo.
Väärennettyjen
papereiden
avulla Roma äitineen pääsevät
pakenemaan, mutta elämää kiristävä jännitys ei katoa. Tai
yhtä lailla asia voi myös olla näin:
itsekin ajoittain pahastikin sekoileva Gabriel on sittenkin se perusta, jolla hän itse sekä hänen vanhempansa voivat paljossa laskea
tulevaisuutensa.
Kureishin uusin romaani on nopeasti luettu, mukavan sympaattinen tarina. Tämän jo pitkälti
toistasataa kertaa esitetyn Lasse
Heikkilän säveltämän messun
esittää Valkia-ryhmä.
Sari Kaasinen & Otava hyvässä vauhdissa alkuvuodesta järjestetyllä
Folklandia-risteilyllä. Noin
puolet levyllä laulettavista lauluista on tekstilainaa raamatusta.
. Sen puheenjohtajaksi on valittu Eila Tarasti, joka on kirjoittamassa säveltäjän kirjeenvaihtoon ja muihin lähteisiin perustuvaa elämäkertaa.
Leiviskä sävelsi viisi sinfoniaa, kantaatteja, kamari- ja lauluteoksia sekä musiikin Nyrki Tapiovaaran elokuvaan Juha. Padottu menneisyys vie hänet Krakovan ghettoon, jossa päivä ei paista, mutta
hiukset on pakko vaalentaa alkuperän peittämiseksi. Sen verran itse tarinasta vielä, että se pitää sisällään
vanhan hyvän ajan onnellisen lopun.
KoskisFolk Koskella 25.-26.5.
Pääkonsertti Nuortentuvalla
lauantaina 25.5. paloi tulikirjaimin
hänen mieleensä, mutta se kyllä
toimi pikemminkin kuin kirjesinetti. Lauantain folktorin ja iltafolkin jatkeeksi musiikki
soi vielä sunnuntaina kantelekonsertissa ja tapahtuman päättävässä suomalaisessa messussa.
. Voittaja esiintyy Wienissä seuraavana päivänä.
European Jazz Prize tullaan jakamaan jatkossa vuosittain, ja ensimmäinen raati valitsee voittajan vielä ainakin kahden seuraavan vuoden ajan. Arto ei muista nyt itseään.
Hän on itse säveltänyt levyn
avaavan neljän raamatun teksteihin perustuvan laulun kokonaisuuden, kuorolaiset muistuttavat.
*
Christianus-kuoron Soli Deo
Gloria -levyn julkistamiskonsertti sunnuntaina 26.5. Opettajina saksalaiset ja lähiyhteisö. Konsertin avaa koskelaisten oma Kanteletapit feat.
Kööri. Tuntee
tehneensä jotain ainutkertaista,
Hallikainen tiivistää omat tuntemuksensa ja korostaa omalta
osaltaan viime syksynä toteutetun äänenmuodostusta tukeneen
laulukurssin olleen ehdottoman
hyvän.
. WSOY. Pienen ynnäämisen jälkeen
Naumi päätyy noin pariinsataan
esiintyjään, jotka on mahdollista
nähdä ja kuulla ensi viikonvaihteessa Koskella.
Suurin yksittäinen tapahtumassa esiintyvä ryhmä on Naantalista saapuva noin 40 soittajan kanteleryhmä Aino-tytöt. Se on ainakin levyn valmistuttua hienoa, että oma nimi on jossakin näkyvillä, Marjut Similä intoilee.
Kuorossa hieman pidempään
laulaneen Riikka Hallikaisen
mukaan äänitystapahtuma oli hyvin haastava kokemus.
. Hän on
erilainen. Kuorossa vaihtui tuolloin tavallista suurempi joukko laulajia.
Arto Tinell katselee kesken
haastattelun tämä vanhan levyn
kantta ja summaa, että vuoden
1988 Christianus-kuorosta on nykyisessä mukana seitsemän henkilöä. 1954)
määritteli pitkälti kirjallisen lin-
jansa runsas kymmenen vuotta
kirjoittamallaan Esikaupunkien
Buddha -kirjallaan. Lista julkaistaan kuukausittain klassisen musiikin aikakauslehdessä BBC Music Magazinessa. toukokuuta. Hän voi kuvitel-
Saksofonisti
Jukka Perko
European
Jazz Prize
-finaaliin
SSS?STT
Saksofonisti Jukka Perko on
yksi viidestä finalistista, jotka
ovat ehdolla uuden eurooppalaisen jazzpalkinnon voittajiksi. Sen sanat kantoivat samaa merkitystä . Tämän enempää me emme
pysty enää laajentamaan talkoovoimin, naurahtaa tapahtuman
vetovastuullinen Tero Naumi ja
myöntää samalla nauttivansa siitä, että KoskisFolk on kolmessa
vuodessa laajentunut nykyiseen
mittaansa.
KoskisFolk ei ole enää välttämättä vain pienen joukon harras-
tus. Hänelläkin
on paikka, vaikka hänellä onkin
niin tummat silmät. Juutalaisperheen. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Sama kokoonpano säestää kuoroa myös levyn
julkistamiskonsertissa.
Levylle päätyi 17 laulua, joita
kuoro oli jo ennakkoon syksyn
myötä harjoitellut levyntekomielessä. Henrik Lilius, joka on myös Maailmanperintökomitean puheenjohtaja, osallistuu seminaariin
Unescon pääjohtajan kutsusta.
SSS?STT
Hannu Anttila
Christianus-kuoro juhlakunnossa tulevaa konserttia varten.
Leiviskän juhlavuoden
kunniaksi yhdistys
Suomen merkittävimmän naispuolisen sinfonikon Helvi Leiviskän (1902?1982) syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on
perustettu säveltäjän nimeä kantava yhdistys. Nyt on ihana tunne, kun on
saanut jotain aikaiseksi. Gabriel
taiteilee vanhempiensa välissä
tietäen äitinsä astetta ?normaalimmaksi. On kuitenkin
jonkinaikaa onnellinen, kun Jakob ei tiedä olevansa juutalainen
ja kaiken lisäksi vaalea. Myös holocausteja kokemattomia.
lantilainen pianisti Misha Mengelberg, ruotsalainen pianisti
Bobo Stenson ja tanskalainen
lyömäsoittaja Marilyn Mazur.
Itävallan musiikkitoimiston perustaman European Jazz Prizen
voittaja julkistetaan elokuussa.
14 500 euron palkintosumma luovutetaan voittajalle Wienissä 8.
joulukuuta järjestettävissä juhlallisuuksissa. Ensi sunnuntaina virallisesti julkaistava Soli Deo Gloria -cd on salolaiskuoron viides levy.
. Meidän onkin jo aika julkaista
uutta musiikkia, sillä edellinen levymme ilmestyi liki viisitoista
vuotta sitten, vuonna 1988, kertoo
kuoroa alusta saakka johtanut
Arto Tinell.
Kuorossa noin 25 vuotta mukana ollut Anne Suominen muistelee, että vuoden 1988 jälkeenkin
uutta levyä on yritetty tehdä,
mutta se jäi tuolloin toteuttamatta. elämää
2000-luvulla.
Gabrielin vanhemmat ovat
enemmän tai vähemmän eronneet, mutta elävät kuitenkin jonkin sortin symbioosissa. toukokuuta. Kun kuoroa normaalisti säestää piano ja kontrabasso -duo, on levyllä soittamassa
kahdentoista muusikon vahvuinen jousiorkesteri. Folktorilla
kuullaan mm. Pelon todellisuutta kuvannee se, että Roman äiti kuljettaa kaulallaan syankaliumpussia.
Tällaisilla pikkuvihjeillä muistelija (ja hänen haamukirjoittajansa Iris von Finckenstein) piirtävät koko pelon maiseman.
SSS-arkisto. klo 19.30.
Shindlerin lista -elokuvan ensiillassa taiteilija Roma Ligocka
vihdoin tapaa itsensä. Äänitys toteutettiin päivä
kerrallaan noin kuukauden välein
kuluvan vuoden alussa.
Levyllä kuullaan nykykuoroa
koko vahvuudessaan eli mukana
on 27 laulajaa. Levyä
ovat ylistäneet Australian suurin
päivälehti The Age ja Yhdysvalloissa
The Philadelphia Enquirer.
Isokoski esiintyy seuraavan kerran
Suomessa Helsingissä Sibelius-Akatemiassa 28. kuoronjohtaja naurahtaa ja laskee mukana
olevien kuorolaisten kanssa kuorolaisten keski-iäksi hieman runsaat 30 vuotta.
Kolme päivää
Uskelan kirkossa
Soli Deo Gloria -levy äänitettiin
kolmessa päivässä Uskelan kirkossa. Sunnuntai-iltapäivällä on sitten ison kokoonpanon konsertin vuoro.
. toukokuuta 2002
16
?
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
KULTTUURI
sss.kulttuuri@sss.fi
Christianus-kuoro julkaisee uutta musiikkia
SÄHKEET
Museoviraston johtaja
vierailulle Afganistaniin
Museoviraston pääjohtaja Henrik Lilius osallistuu Afganistanin
kulttuuriperinnön kunnostamista pohtivaan seminaariin Kabulissa
27.?29. ?Tekemällä minut pieneksi ja näkymättömäksi hän vahvistaa minussa koko ajan lapsen käyttäytymistä, vanhaa pelkoani, etten
vain tee jotain väärin.?
Miten kuolleet ja kuopatut meitä ohjaavatkaan
Toistasataa naista käy joka vuosi vuorollaan
töissä kahviaitassa, maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Mirja Toivonen laskee.
Veistoksista
Presidenttiin
Kirsi Höglund
Mirja Toivonen (vas.) Hanna Kela ja Marja Saksi ovat olleet 20 vuoden aikana mukana monissa maa- ja kotitalousnaisten tempauksissa ja töissä.
Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Mirja Toivonen naurahtaa naisten suoran toiminnan motoksi tulleen "joo kyllä me se hoidetaan".
Kahviaitassa on keitetty kahvia kolme vuosikymmentä, mutta itse rakennuksen historia ulottuu
vuosisatojen taakse. Tulin ensimmäiseksi töihin kahviaittaan.
Marja Saksi on ollut mukana maa- ja kotitalousnaisissa niin ikään 20 vuotta.
. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Torstaina 23. Tiskin taakse on aina mukava tulla, se ei ole mikään rasite vaan ilo, naiset sanovat.
Kahviaitassa on kahviteltu lähes 30 vuotta
Tiskin takana on talkoissa
toistasataa naista kesässä
Presidentistä ei luovuta
SSS?Päivi Malin-Perho
Viime sunnuntaina, helluntaina, se taas tapahtui.
Kosken kahviaitta avasi ovensa kahvinjanoisille, ja
samalla pyörähti käyntiin kahviaitan kolmaskymmenes kesä. Kahvilaan tulijan
huomio kiinnittyy pian seinällä olevaan vanhaan
maalaukseen. Tänä kesänä
näyttelyn kokoaminen ei ole naisten harteilla, sillä
kahviaitassa on esillä Härkätiestä kertova näyttely.
Muutaman kerran kesässä kahviaitassa kaikuu
laulu, kun maa- ja kotitalousnaiset kutsuvat väkeä
laulamaan yhdessä.
Kahviaitta on iso osa Kosken maa- ja kotitalousnaisten toimintaa, mutta paljon muutakin ehditään runsaan kahdensadan jäsenen yhdistyksessä
tehdä. Rengas symbolisoi vesimyllyä ja
siten välillisesti myös Kosken kunnan nimeä. Taiteen saralla Kosken nimi on noussut viime vuosina yhä
enemmän esiin. Moni on lähtenyt maa- ja
kotitalousnaisten toimintaan mukaan juuri kah-
viaitan kautta.
Hanna Kela on ollut maa- ja kotitalousnaisissa
20 vuotta.
. Vesi kannetaan viereisestä Liipolan museosta, tiskivesi lämmitetään kattilassa ja tiskit
pestään käsin. Lisäksi hän on työssä koskelaisessa Hörkön kotileipomossa.
telty sota-ajan puhdetöitä, kastemekkoja ja häämekkoja. En minä tänne väkisin tule, vaan tykkään tästä, kahviaitan pullavastaava huomauttaa.
Mirja Toivonen ja Hanna Kela löytävät yhden päivän kesässä, jolloin kahviaitan pyörittäminen tuntuu työltä. Kahviaitassa olo on työtä, joka ei tunnu työltä.
Täällä jutellaan kylän asiat, täällä näkee kerran
kesässä vanhat tutut, joita ei muuten näkisi, ja
täällä tapaa mukavia asiakkaita. Vieraskirjasta löytyy nimiä
Koskelta ja naapurikunnista mutta myös kauempaa.
. Joka kesä vuodesta toiseen koskelaiset
naiset ovat huolehtineet, että aitta on auki . Toivoselle on myös
maatalous tuttua, sillä hän on lypsytilan
emäntä.
Hanna Kela toimii työkseen Kosken työpajan ohjaajana. Kun nykyään ei
enää kyläillä, on kahviaitta paikka tavata ihmisiä,
kolme naista sanoo.
Hanna Kela kuuluu paikan vakiokalustoon lähes
joka viikonloppu.
. toukokuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
?
KOSKI
17
Kirsi Höglund
Hanna Kela (vas.), Mirja Toivonen ja Marja Saksi välillä toisella puolella tiskiä eli Kosken kahviaitan pöydässä.Yleensä heidät löytää tiskin takaa palvelemassa asiakkaita. Koskella on myös soraa ja puhdasta vettä, sillä harjut leimaavat
maisemaa.
Koskella on aina ollut vahvasti esillä taide,
musiikki ja näytelmät. Maa- ja kotitalousnaisten
lisäksi Hanna Kela on tuttu näky urheiluseura Kosken Kaiun ympyröissä.
Marja Saksi on sika- ja kanatilan emäntä. Aitta tehtiin vuonna 1818 pitäjän viljamakasiiniksi. Kahviaitassa ollaan myös
merkkiuskollisia.
. Mirja Toivosen, Hanna Kelan ja
Marja Saksin mieleenkään ei tule valittaa.
. Silloin kannetaan vettä, keitetään kahvia, tiskataan ja siivotaan hiki hatussa.
Luodin reikiä
maalauksessa
Kosken kahviaitta on keskikesällä avoinna kolmena päivänä viikossa. Ensin lähdin naapurin emännän mukana kahviaittaan.
Kahviaitan toimintaperiaate on pysynyt samana.
Mirja Toivonen tiivistää linjan sanoilla hyvää kahvia ja hyviä tarjottavia. palkatta ja vapaaehtoisesti, sillä Kosken maa- ja kotitalousnaiset pyörittävät kahvilaa talkoilla.
. Siitä ei taida olla
mitään kirjallista päätöstä, mutta niin se vain on.
Kerran kesässä
tuntuu työltä
Kahviaitan lähes kaksisataa vuotta vanhojen seinien sisällä ei kaikista nykyajan mukavuuksista
tiedetä. Johanna Oras tekee näyttävää kansainvälistä uraa, ja kunnan taidekokoelmia täydentävät lahjoituksina saadut
Olavi Hurmerinnan ja Martti Vainiot työt.
Kosken vaakunassa on kuusisakarainen
kannustähti, jonka ympärillä on rengas.
Renkaan ulkoreuna on lohenpyrstökoroinen.
Kannustähti liittyy Hevonlinnaan ja Huovintiehen. Historiallisen lainamakasiinin sisällä voi kahvin nauttia kiireettömästi ja rauhassa. Hevonlinnanharjulta löytyy
myös Kosken korkein paikka, Hevonlinnankukkula.. Vaakunan on suunnitellut Gustav von
Numers ja se on hyväksytty vuonna 1966.
Toiseksi korkeimmasta
kalliosta tuli korkein
Sivu 19
Taimien kasvattajille
yhteistyö on elinehto
Sivu 20
Lettuannoksella
pärjää toripäivän
Sivu 20
Kirsi Höglund
Talkootyöllä on ollut Hevonlinnan ulkoilukeskuksen rakentamisessa iso osuus. Listalle löytyisi vielä jatkoa.
. Se päivä on Kosken Kohaus.
. Vuodesta toiseen naiset ovat
keränneet aitan yläkertaan näyttelyn. Kahvi on aina Presidenttiä. 1970-luvun alussa aitta toimi
kuvanveistäjä Yrjö Liipolan veistosten varastona,
kun Liipolan taidemuseota ei vielä ollut.
Veistosten lähdettyä maa- ja kotitalousnaiset keksivät, että paikkaan saisi hyvän museokahvilan.
Vuosien aikana on moni nainen jo siirtynyt sivuun
tiskin takaa, mutta aitta on houkutellut aina uusia
vapaaehtoisia mukaan. Milloin naiset tarjoavat ruokaa hautausmaan siivoajille, milloin hoitavat täytekakut isolle
joukolle. Kahviaitassa maalaus, jonka tekijästä ei ole tietoa, on kunniapaikalla.
Näyttelyitä ja
lauluiltoja
Vapaaehtoiset ovat joka kesä huolehtineet siitä,
että kahviaitassa on kahvin ja purtavan lisäksi
muutakin tarjottavaa. Naisteniltaa vietetään joka vuosi, venytysjumpissa ja Impin päivänä hoidetaan kuntoa. Siellä on näytetty, miten leipomisessa on
tultu leipäkaukalosta yleiskoneeseen ja kuinka urheilussa ovat välineet muuttuneet. . Pyöreät reiät kertovat, että luodit ovat joskus lävistäneet maalauksen. Kosken vanhaa kirkkoa kuvaava
maalaus löytyi sodan jälkeen Kyrön asemalta. Vuoden alussa sanotaan aina, että nyt pidetään rauhallinen vuosi,
mutta sitten se aina räpsähtää, Mirja Toivonen
nauraa.
Viisi viljelijää rakentaa
yhteisen suursikalan
Sivu 18
KOSKI
Koski on 2 553 asukkaan maalaiskunta,
jossa maataloudella ja sahoilla on ollut perinteisesti iso merkitys. Kaikkea hullua on tehty. Siellä on esi-
HAUSKA TAVATA
Mirja Toivonen opettaa kotitaloutta Kosken seudun yläasteella. Päivi Peuranto, Ari Anttila,
Petri Uusitalo ja Jouni Lehti laavulla, jonka Kosken Kaiun talkooväki pystytti. Käyn, ellen ole matkoilla. Meillä on ympäri Etelä-Suomea vakioasiakkaita, joiden periaatteisiin kuuluu käydä kerran kesässä kahviaitassa, Marja Saksi kertoo.
Idyllinen ympäristö kerää kävijöiltä kiitosta
Hinta nousee ja laatu kirjavoituu, Anttila puistelee päätään.
Timo Virtanen kuvaa viimeisen kahden
vuoden porsastilannetta aivan kamalaksi.
Kun Virtasen sikalaan tuli tänä vuonna runsaat tuhat pikkuporsasta, tulivat porsaat 54
eri paikasta.
. Hankkeen yhteyshenkilö Timo Virtasen
poika Tomi Virtanen kertoo, että lähin vastaavankokoinen sikala löytyy Vehmaalta.
Esimerkiksi sikalan lannan levitystä varten
on tehty sopimukset yli 320 hehtaarin pelloista.
Suursikalan osakkaat korostavat, että suuruus ei merkitse eläinten huonoa hoitoa.
. Tulevaan sikalaan on hyvät lii-
kenneyhteydet, eikä asutusta ole ihan lähellä.
Suursikalan takaa löytyvät viljelijät Jarmo
Anttila, Kimmo Haavisto, Timo Virtanen,
Hannu Levonen ja Jaakko Välimaa. Poltto- ja voiteluaineet
Veljekset Ahlbom Oy
#
??MOOTTORIPYÖRÄ-
Lääkettä
porsaspulaan
Jatkajille
mahdollisuuksia
b
A GRIP ON THE FUTURE
?AUTOJEN RENKAAT
kalasta saa monia etuja. Sitä voi vain kuvitella, millainen terveysriski on, kun saadaan 54 erilaista pöpöä, Virtanen sanoo.
Jarmo Anttila ja Timo Virtanen ovat joutuneet porsaspulan takia pitämään sikaloita
myös tyhjinä useita viikkoja. Toiminnan keskittäminen yhteen paikkaan tehostaa
myös työvoiman käyttöä.
Leikkaa talteen!
Koskentie 360 p. Porsaista yli puolet menee osakastiloille ja loput ulkopuolelle.
Suursikalan osakkaiden
joukosta katsotaan vuosien
päähän. Levonen on laajentanut sikalaansa jo kaksi kertaa, ensin 30 emakosta 60
emakkoon vuonna 1988 ja sitten 60 emakosta
nykyiseen 130 emakkoon vuonna 1995. Anttilalla on oma pienehkö sikala,
lisäksi hän pitää kahta vuokrasikalaa.
. Investointikulut yhtä tilaa kohti ovat pienemmät, kuin jos jokainen tekisi 175 emakon sikalan itse. 02-4841 077
Koski Tl
Tapalantie 26, 31500 Koski Tl
Puh. 484 1214, 0500 554 214
TAKSI KOSKI TL
Jouko Koski
KOSKEN TEBOIL
Tilattavissa
kotinumerosta 4841790 tai
kännykästä 0500 222974
. Touhuun on jo niin tottunut, että se tuntuu luonnolliselta. Nyt peltoa on vuokramaiden kanssa 145 hehtaaria, eikä silläkään tahdo pärjätä, Jarmo Anttila sanoo.
Yli 30 vuotta tilaa pitänyt Timo Virtanen
muistaa, kuinka tilan 500 lihotussian sikalaa
pidettiin ylisuurena vuonna 1980.
. Paikka on tarkoituksella haettu, jotta sikalaan on
hyvät liikenneyhteydet.Tomi Virtanen (vas.) pohtii yhdessä maaperätutkija Markku Helovuon
kanssa, mihin lähes 6 400 neliön sikala kannattaa tontilla sijoittaa.
Suurta sikalaa suunnitteleville viljelijöille
ovat paineet tuotannon lisäämisestä tulleet
viime vuosina tutuiksi.
. Molemmat hakevat nyt uudesta sikalasta varmuutta pikkuporsaiden saantiin. 484 2882
Kirsi Höglund
iso. LAATUUN PANOSTAVA ?
KOSKEN HUOLTO
M&P HAKAMÄKI OY
Koskentie 3, 31500 Koski TL.
Puh. Yhden hoidettavaksi 130 emakkoa on liian
paljon. Juha Välimaa aikoo luopua
emakoista ja keskittyä lihasikoihin.
Maatalouden monet muutokset eivät ole
vieneet Juha Välimaan uskoa viljelijän työhön, vaan hän haluaa jatkaa tilanpitoa isänsä
jälkeen.
. Tilat ra-
kentavat yhteisen 850 emakon sikalan Koskelle Partelan kylään lähelle valtatie kymmentä. Vaimo on edelleen muualla töissä. Ihminen ei
yksinkertaisesti jaksa, jos työmäärä kasvaa
koko ajan, Jarmo Anttila muistuttaa.. 0400-783 170.
Jarmo Anttila ja Timo Virtanen ovat uuden
sikalan osakkaista niitä, joilla on pelkästään
lihasikoja. Heistä jokaisella on jo sikatila.
. Uskon, että ruokaa tarvitaan aina.
Vuosien päähän katsotaan myös Hannu Levosen tilalla. Kun 1986 otin kotitilan, sanottiin että 25
hehtaarin tilalla pärjää. Viime vuodet ovat olleet niin hurjia, että
jossakin pitää rajan tulla vastaan. Levosen sikatilalla molemmat ovat tilalla töissä ja
apuna on lisäksi poika.
. Jaakko Välimaan
tilalla on sukupolvenvaihdos meneillään, tila on siirtymässä Juha Välimaalle.
Välimaan tilalla on tällä
hetkellä sata emakkoa, joiden tuottamat pikkuporsaat kasvatetaan tilalla. Paikka metsän keskellä on tarkoituksella valittu. Sikalaa
pitäisi laajentaa, mutta oma työpanos ei siihen riitä, Haavisto kertoo.
Viisi isäntää muistuttaa, että yhteisestä si-
RENKAAT + ASENNUKSET
?MP-VARUSTEET
JA -TARVIKKEET
. Nyt sikoja
on tuhat ja taas pitäisi määrä tuplata, Virtanen kuvaa vauhtia.
Kimmo Haavisto teki 50 emakon sikalan
vuonna 1989.
. toukokuuta 2002
?
KOSKI
18
Kirsi Höglund
Kimmo Haavisto (vas.), Jarmo Anttila, Juha Vähämaa,Tomi Virtanen ja Timo Virtanen tontilla, johon uusi 850 emakon sikala nousee. Porsaista on ollut viimeiset pari vuotta koko ajan pulaa. EU:n tullessa määrä tuplattiin. Yhteisen sikalan tekeminen on paljon järkevämpää kuin se, että jokainen laajentaisi
itse sikalaansa, viljelijät sanovat.
Tuplausta
tuplauksen perään
Kirsi Höglund
Uusi sikala tulee lähelle valtatie kymmentä. Työtä on jo niin paljon, että sikojen määrän lisääminen nykyisestä 850 siasta ei omalla tilalla onnistu.
Koska Jarmo Anttila ja Timo Virtanen eivät
kasvata itse pikkupossuja, on parin viime
vuoden porsaspula tullut tiloille tutuksi.
. Silloin ajateltiin, että tällä luvalla selvitään ja vaimo voi pian jäädä pois muista töistä. Viljelijöiden tavoitteena on saada sikala pyörimään tämän vuoden aikana.
Koskelaisisännät uskovat yhteistyöhön
Viisi tilaa perustaa yhteisen 850 emakon sikalan
SSS?Päivi Malin-Perho
Viisi koskelaista tilaa turvaa maatalouden
isossa muutoksessa yhteistyöhön. Tehokkuus-sanalla on usein kielteinen
merkitys, mutta uusi sikala on aivan normaali sikala, jossa paikkoja on tavallista enemmän, Tomi Virtanen painottaa.
Jarmo Anttila, Kimmo Haavisto, Juha Välimaa, Timo Virtanen ja Hannu Levonen uskovat, että yhteiset sikalat tulevat yleistymään.
Yhteistyö on yksi keino vastata ajan haasteisiin. Kun poika ottaa aikoinaan tilan, on
tarkoitus siirtyä emakoista pelkkiin lihotussikoihin, Levonen kertoo.
Tilojen yhteistyö
lisääntyy
Koskelaisisäntien suunnittelema sikala on
b
HAUTAUS- JA
KUKKAPALVELU
KONEVUOKRAAMO
KONEROPOTTI
SILTASAARI
p. Kahvio
. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Samalla he toivovat, että tilojen kasvuvauhti, vaatimus aina vain suuremmasta
ja suuremmasta, alkaisi jo tasaantua.
. Yhteinen 850 emakon
sikala tuottaa vuosittain 16 000?18 000 pikkuporsasta. 0500 535 130 p
Laavussa voi myös yöpyä.
Talkooväki ahertaa parhaillaan myös
toisen asian kimpussa, mutta sen työn
hedelmistä saadaan nauttia vasta keskikesällä. Hevonlinnankukkula nousee 124,5 metriin
merenpinnasta.
Ihmisellä on ollut oma ratkaiseva
osuutensa siihen, että Hevonlinnankukkulasta on tullut Kosken korkein
paikka. Aina sanotaan, että kunnan työt
ovat hitaita, mutta täällä tehtiin kahdessa kuukaudessa paljon, Kosken
kunnan liikunta- ja ulkoilupaikkojen
hoitaja Jouni Lehti sanoo.
Ulkoilualueen keskukseksi nousi lämmin vedellä ja sähköllä varustettu rakennus. Kivelä sanoo, että alue
ei ole mikään harvinaisten lintujen
bongauspaikka mutta maisemassa silmä lepää. Kunnan väen silmissä siintää ajatus melko vakinaisesta käytöstä.
. Harjulla sijaitsee Kosken kahdesta järvestä se toinen
eli Hevonlinnanjärvi, vaikka joku järvirikkaan kunnan asukas voisi toki ihmetellä, onko kyseessä järvi vai lampi.
Paikan kruunaa, että sieltä löytyy
myös Kosken korkein paikka. Siellä on kunnan vedenottamo ja sinne on rakennettu kiivaasti ulkoilukeskusta. 050 569 6070
Palveluksessasi
KOSKEN APTEEKKI
Hämeentie 12, 31500 Koski TL
Puhelin (02) 4841223
Fax (02) 4841403
Läheltä Kosken ja Mellilän rajakiveä
aukeaa jyrkkä avonainen sorarinne
alas. Sieltä löytyy tuvan lisäksi keittiö ja vessat. Leijonien pystyttämästä tornista voi kat-
Hydrauliikka
Asennukset
Tarvikkeet ?Huollot
Sylinterien korjaukset
Metallityöt
Maatalouskoneiden
korjaukset
soa maisemia 142,5 metrin korkeudesta. Vuosien aikana kallion huippu on
madaltunut 10?15 metriä. Nyt mittaustorni on
epämääräinen lautakasa maassa.
Kolmiomittaustorni on historiaa,
ERIKOISLIIKKEESSÄ
ON VALINNANVARAA
Helsingintie 10, Salo. Kosken kunta osti kuopan viime
vuonna. Kaupanteon jälkeen alkoi kiire, sillä ulkoilukeskuksen rakentamiseen saatu EU-tuki kiristi aikataulua.
. Keskusrakennus on suunniteltu
niin, että se voi toimia tapahtumissa ja
kilpailuissa toimitsija- ja kahvilatilana
sekä kokoustilana. Ajatuksena on, että seurat voisivat
viikonloppuisin pitää tässä kanttiinia,
Kosken vapaa-aikasihteeri Päivi Peuranto kertoo.
Lumilautarinne
ja ratsastusta
Hevonlinnan alueella on mäkiä ja
jyrkkiä rinteitä. 8-16.30
www.salonmaatalouspalvelu.fi
Koskelainen Erkki Kivelä nousee
pois pyörän päältä ja ottaa kiikarin taskustaan. 7313 402
MUURAUSTYÖ
Hannu Nurmi
TULIKIVI JA MITTAKIVI -UUNIT
Soita, niin suunnitellaan yhdessä!
P. 040 5032 430
FAX. Tuo olisi loistava paikka lumilaudan
kanssa harjoittelemiseen.
Kunnan vapaa-aikatoimi ei aio unohtaa myöskään kesäajan mahdollisuuksia. Vaihteleva maisema
antaa paljon mahdollisuuksia.
Viime talvena alueelle tehtiin kolme
uutta latureittiä. Siinä
tavoitteena on saada katkeamaton retkeilyreitistö valtatie kymmeneltä Kokemäenjoelle.
Peuranto toivoo Hevonlinnan ulkoilualueesta koskelaisille yhteistä paikkaa.
. Näkötornista suunnitellaan sellainen, että se sopii mahdollisimman hyvin maisemaan, Petri Uusitalo sanoo.
Retkeilyreitistö
Kokemäenjoelle
Hevonlinnan alueen kehittämisryh-
mässä mukana ollut Ari Anttila kiittää sitä, miten alueen maanomistajat
ovat suhtautuneet alueen kehittämiseen. Toinen
jättiläinen otti ison palan maata ja paiskasi sen toisen päälle. 02 4841 831
Kuusjoki
Halikko
KAHVIAITTA Koski TL
avoinna sunnuntaisin klo 11-21
Heinäkuun alusta myös ke 17-20, la 11-16
Ryhmävaraukset Hanna Kela p. 484 1409
?Kyllästettyä puutavaraa
ja rahtikyllästystä?
KOSKEN SÄHKÖ OY
31500 KOSKI TL
Sähköistämme:
- asuinrakennukset
- teollisuusrakennukset
- maatalousrakennukset - viljankuivurit
PUH. Harjun uumenista pulppuaa koskelaisille puhdasta pohjavettä, sillä kunnan vedenottamo sijaitsee samalla alueella.
Ulkoilualueen uusi keskuspaikka on
rakennettu vanhan sorakuopan pohjal-
Kirsi Höglund
Ari Anttila (vas.), Petri Uusitalo, Jouni Lehti ja Päivi Peuranto näyttävät, mihin uusi näkötorni nousee. Jylhää harjumaisemaa avautuu kumpaankin suuntaan.
Ei ihme, että Mauno Mäentausta kuvaa aluetta kappaleeksi Kosken kauneinta luontoa.
OJARANNAN
RAKENNUS Oy
Markku Koski
Puh. Päivi Peuranto näyttää
kädellään toista rinnettä.
. Lähellä sijaitsee ratsastustalli, joten suunnitelmissa on myös ratsastusreittien tekeminen alueelle.
. Hevonlinna tarjoaa vaihtelevan
maaston kävelyyn ja retkeilyyn. Kosken
kunnan rakennustarkastaja Mauno
Mäentausta kertoo, että Koskenkallio
nousi aikoinaan lähes 130 metrin kor-
keuteen.
Kalliota alettiin kuitenkin murskata
ja kuljettaa pois 1980-luvun puolivälissä. Talvella Kivelä vaihtaa kiikarin sauvoihin ja lähtee samalle harjulle
suksien kanssa.
. Kosken Lions Club rakentaa harjun päälle 18 metriä korkean näkötornin.
. 02/484 1020
Tehtaantie 8, Koski TL
p. Katsoja voi valita,
ihaileeko soraharjun päältä Kosken vai
Mellilän maisemia. 0400 573 672
Tervetulleiksi toivottavat
Kosken TL maa- ja kotitalousnaiset
Alkuperäisvaraosat
ja traktorit meiltä.
Traktorit
Varaosat
p. Murskauslupa on
vuosien varrella siirtynyt Turun Kalliomurskeelta Lohja Rudukselle.
Kahden kunnan
rajalla
Kosken korkein kohta sijaitsee kahden kunnan rajalla. toukokuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
?
KOSKI
19
Soranottoalueesta
ulkoilukeitaaksi
Kahviorakennus
ja laavu pystyssä,
näkötorni nousee
kesällä
Soraharjun
rinteet ja kuopat
ovat ehtymätön
ideoiden lähde
SSS?Päivi Malin-Perho
Kunnan työtkö
hitaita?
Kirsi Höglund
Erkki Kivelä pyöräilee Hevonlinnanharjulle kiikaroimaan lintumaailmaa.
Hevonlinnanharjusta on lähtenyt moni sorakuorma maailmalle. Siihen lukemaan päästään, kun
124,5 metriä korkean mäen päälle rakennetaan 18-metrinen näkötorni.
KYLLÄSPUU OY
Hämeentie 378
31500 KOSKI TL
Överum kääntöaurojen etupään
korjaus kiinteään hintaan.
p. Kukkula sijaitsee Hevonlinnan harjulla, jolta löytyy myös
toinen Kosken kahdesta järvestä,
Hevonlinnanjärvi.
10 km
Mellilä
Koskenkallio
Vt
Somero
Kirsi Höglund
Kosken korkeimmalta paikalta löytyy myös Kosken ja Mellilän kuntien rajapyykki.
Marttila
kertoo, että tornin päältä näki seitsemän kirkontornia. Vanhojen
sorakuoppien keskellä on riittänyt viime syksystä saakka säpinää, kun kunnan työntekijät ja koskelainen talkooväki ovat rakentaneet ulkoilu- ja hiihtokeskusta.. Tunnelma on kuin Lapissa,
Kivelä ylistää.
Kivelällä ja muilla luonnossa liikkujilla on yhä parempi mahdollisuus nauttia Hevonlinnan maisemista. Toivottavasti siitä tulee sellainen jälleen.
Historiasta nykyaikaan on säilynyt
myös tarina siitä, miten Hevonlinnanharjun järvi aikoinaan syntyi. 02-727 5615
p. Kallio on laadukasta kovaa kiveä ja siitä tehdään paikan päällä Koskella asvalttia. Ja ajattele, miten loistavan beach
volley-kentän tähän saisi!, Päivi Peu-
ranto sanoo kuvitellen jo mielessään
lentopalloilijoiden iskevän palloa kuumalla hiekalla.
Hevonlinna on jo nyt tuttu alue ampujille, sillä siellä sijaitsee Kosken Eränkävijöiden ampumarata.
Hevonlinnanharjun päälle noustessa
vastaan tulee laavu. 02/484 1615
f. Kivelä on taas kerran lähtenyt Hevonlinnanharjulle kiikaroimaan
lintumaailmaa. Hevonlinna on hieno paikka myös
kesällä, mutta talvella tämä on ainutlaatuinen. Korkeuserot ovat niin huimat, että olisi helppo kuvitella köysiradan kuljettavan ihmisiä korkealla rinteeltä toiselle. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Torstaina 23. Anttilan mukaan vastaanotto on
ollut todella suopea.
Hevonlinnan harjualueen kehittäminen liittyy myös suurempaan monen
kunnan yhteiseen hankkeeseen. Hevonlinnanharju on ollut aiemmin
koskelaisten kokoontumispaikka. P. 02-727 5616
Tervetuloa hyville kaupoille!
LOUNAIS-SUOMEN TRAKTORI
Joensuunkatu 9, 24100 SALO p. Aiemmin ennätystä kantoi
kukkulasta muutaman kilometrin
päässä sijaitseva Koskenkallio. Kosken Lions
Club rakentaa paikalle näkötornin. Urheiluseura Kosken Kaiun talkooväki pystytti rakennuksen talkoilla. Taistelupaikkaan
syntyi Hevonlinnanjärvi.
Hevonlinnankukkula nousi
korkeimmaksi, kun Koskenkallion
kovasta kivestä tehtiin asvalttia
SSS?Päivi Malin-Perho
Hevonlinnanharjulla on koskelaisille
monta merkitystä. 02-727 5615 ark. 044-071 6744
10
Kosken
kirkonkylä
MONIPUOLINEN MATTOTALO
Asennus ja myynti.
Ypäjä
?
?
?
?
?
?
mutta toisenlainen torni on mäelle tulossa vielä tänä kesänä. Päivi Peuranto kertoo, kuinka alueella asuneet
jättiläiset suuttuivat toisilleen. Ladut myös kiinnostivat, sillä parhaimmillaan niitä kiersi
yhtä aikaa kolmekymmentä hiihtäjää.
Loivennettu sorarinne toimii talvena
pulkkamäkenä. Hevonlinnan alue on synnyttänyt ison pinon muitakin ajatuksia.
le. Tarina
KORKEIMMALLA
KUKKULALLA
Sarjassa kierretään katsomassa,
miltä maailma näyttää Salon seudun kuntien korkeimmilta paikoilta.
Kosken kunnan korkein paikka
on 124,5 metriä korkea Hevonlinnankukkula (kartassa punainen
kolmio). Koskenkalliosta louhitun kiven päällä on ajanut
moni autoilija. Kosken Kaiun talkooväki pystytti laavun retkeilijöiden
pysähtymis- ja nuotiopaikaksi. Yhden tiedon mukaan alueesta oli
matkan varrella joku seikkailuyrittäjä
myös kiinnostunut.
Hevonlinnanharjun nykyisiin suunnitelmiin eivät isot rakennelmat kuitenkaan istu, sillä paikan luonto on kunnioituksen ja vaalimisen arvoinen.
Maisemien kauneus on myös turvattu,
sillä soranottoa ei alueelta enää sallita.
Mäentaustan mukaan kyseeseen tulee
vain vanhojen kuoppien reunojen siivoaminen.
Seitsemän
kirkontornia
Hevonlinnanharjun päällä seisoi aikoinaan kolmiomittaustorni
Niiden jälkeen käydään Marttilassa ( 18.7.), Särkisalossa (8.8.) ja Sauvossa (22.8.). Enin osa puutarhaharrastajista haluaa istuttaa keväällä, vaikka astiataimia
voi istuttaa koko kasvukauden.
Saarimaan kasvattamat uhkeat
havujen, pensaiden, puiden, köyn-
Anneli Kajander-Ekström
Terttu Nikkisen valikoimissa on noin 350 perennaa.
nösten ja ruusujen astiataimet
odottavat istuttamista pihoille ja
julkisille paikoille. Apuna kahviossa Venla Vainio.
TERVETULOA
KOSKELAISEKSI
Koski Tl
ETUKORTILLA
ALENNUSTA
30 km/30 min.
Salo
Koski TL on koulukeskuskunta. Esimerkiksi kylmän sieto on toista kuin
kotimaisten taimien.
Päivät kuluvat
kohisten
Taimistoilla eletään nyt kiihkeästi. Virkeät, talven koulimat
taimet ovat valmiit upottamaan
juurensa maahan.
Isoäidin peruja oleva kiinnostus
kasveihin oli pitkään harrastus.
Kuin varkain harrastus paisui
yrittämiseksi niin, että vuonna
1996 talouteen hankittiin oma pakettiauto ja Nikkinen lähti kiertämään toreja useana päivänä viikossa. Sitä
mitä ei löydy omalta puutarhalta,
neuvotaan ostamaan naapuriyrittäjältä.
Kaksitoista vuotta yrittäjänä ollut Timo Saarimaa kokee yhteistyön paikkakunnalla elinehdoksi.
Jos kaikki yrittäisivät kasvattaa
joka sorttia, leipää ei riittäisi kenellekään. Hienointa olisi, jos
siihen voisi palkata henkilön, sanoo Saarimaa. on noin tuhannen vuoden takaa.
Hongistontien kahta puolta
asuvat puutarha-alan yrittäjät
Terttu Nikkinen ja Timo Saarimaa ovat löytäneet vuosia sitten
yhteistyön hauskuuden ja hyödyllisyyden. Erityisen kovassa
suosiossa letut ovat Forssassa. 02-484 410,
telekopio 02-4844 1511
www.koski.fi
etunimi.sukunimi@koski.fi
MPZ 420
MP 100
MPA 470
MP 537
Säästäkää rengashankinnoissa,
tutustukaa Matadoriin . Onko sinulla lettuja lämpimänä. Kahvi
maksaa euron, samoin makkara
ja munkki.
. Tytöt hallitsevat sen paremmin, minä ajattelen vielä markoissa.
Simo Salminen myöntää, että
eurojen sisäistäminen on vielä
kesken. Hetki
vain ,ja asiakkaan lautasella on
iso kasa lättyjä kermavaahdon ja
hillon kera. Yhteistyö
toimii eikä kateutta ole, kun kukin pysyy omalla sarallaan. Somerolaiset ovat makkarakansaa,
kun taas Koskella torikäynnillä
nautitaan mieluusti kahvista ja
munkista.
Kankaista kahviin
Simo Salminen on pyörittänyt
torikahviota kolme vuotta. Joku hinta
laski vähän, joku nousi.
Simo Salmiselta on vielä pakko
kysyä, onko hän huumorimiehiä
kuten kuuluisa kaimansa. Itse hän tahtoo olla
ennen muuta viljelijä kuin myös
Nikkinen, joka haluaa myydä kasvattamansa perennat neuvojen
kera harrastajille.
Tulevaisuuden suurin uhka on
Puolan kasvava taimituotanto.
Puolalaiset havut, köynnökset ja
pensaat ovat tukkuhinnaltaan
vain noin puolet kotimaisista,
mutta laadussa on eroja. ajakaa
mukavasti ja varmasti!
Maahantuoja:
KA-RENGAS
Koskentie 248, 31500 Koski
(02) 484 1007, 040 901 0965, 0400 532 388. Torikahviossa kaikki on tehty kuitenkin niin myyjälle kuin asiakkaalle
mahdollisimman helpoksi. 767 1913, 0400-323 318
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Edulliset kuormaja pakettiauton
renkaat
Kunta myy omakotitontteja keskustasta,
mm. Markkinointiyhteistyötä olisi
syytä lisätä. Taimikauppa on maan
laajuista. ?Testituloksia. Kaikki tehdään itse munkeista
lihapiirakoihin, Salminen korostaa.
Samalla hetkellä tiskille tulee
asiakas, joka kyselee, onko Salmisella niitä hyviä lihapiirakoita.
. Sellainen annos, että toriajan
selviää, lettumestari selvittää.
Salmisen reseptin mukaisia lettuja ei joka torilta löydä, sillä taikina on tehty piimään. Kilpailun kiristyessä näyn käynee
Suomessakin.
. Syyskuuhun jatkuvassa sarjassa kierretään seudun kuntia ja kerrotaan mielenkiintoisista ihmisistä ja paikoista.
Seuraavana on vuorossa ovat vuorossa Kemiönsaaren
kunnat Kemiö, Dragsfjärd ja Västanfjärd (12.6.). Pitääkö nyt istuttaa vai jättää istuttamatta, miten
puutarha-ala kehittyy seuraavan
viiden vuoden aikana?
Saarimaan ennuste on lupaava.
Hän on päättänyt lisätä taimimäärää.
KUNTATEEMAT 2002
Salon Seudun Sanomien tämän vuoden kuntateemoissa
on vuorossa Koski. Euron tullessa hinnat pyöristettiin tasahinnoiksi. Ensimmäiset torimatkat tein
Timolta lainatulla pakettiautolla,
nauraa Terttu Nikkinen yhteistyön yhtä vaihetta.
Hannu Nikkinen on laatinut
Simo Salmisen piimälettujen resepti on varjeltu salaisuus
Kahdella
eurolla saa
ison kasan
lettuja
. Entisen
kangasliikkeen seinässä lukee
vielä isolla Tyyki, mutta kankaiden kanssa painimisen sijasta talossa paistetaan nykyään herkkuja.
. Työpäivät venyvät aamuyöstä iltauutisiin. Loppu onkin sitten tarkoin varjeltu salaisuus, jota Salminen ei ole uteliaille monista kyselyistä huolimatta
paljastanut.
Simo Salminen myy piimälettuja Kosken torin lisäksi Somerolla
ja Forssassa. Vinarin ja Jokimetsän alueilta,
1,7e/m². Tehdään mitä ehditään ja niin
kauan kuin jaksetaan.
Saarimaalle tilanne on toinen.
Hänen on nähtävä vuosien päähän eli puiden ja pensaiden kasvuajan verran. Kun istut illan samassa pöydässä, niin varmasti on vatsa naurusta kipeä.
KOSKI TL
huolto: 02-4841 690
kahvio: 02-4841 625
?Huollot, korjaukset, testit
JARRUTA!
?Nelipyöräsuuntaukset
VARMASTI!
?Katsastuskäynnit
TURVALLISESTI!
?Rengas- ja tarvikemyynti
MEILLÄ
LEIVOTAAN
JOKA PÄIVÄ!
KAHVIO Arkisin lounas 11-14
ARKISIN 6-20 LA 8-18 SU 9-18
Riikka Kassinen
Simo Salminen vaihtoi kolme vuotta sitten kankaan myymisen torikahvion pyörittämiseen. Letut
taitava mies ei itse jäävinä kommentoi, mutta vierestä kahvion
pöydästä tulee vastaus.
. Yhteistyökumppanina on pihasuunnitteluun
suuntautuva puutarhuri Mirkku
Rajala, jonka puutarhassa kuvataan ja tehdään kenttäkokeita.
Hinnat tasaeuroja
Riikka Kassinen
Erkki Raitanen (vas.) ja Kauko Raitanen nauttivat kevään lämmöstä Kosken torilla kahvin kera.
ennen hän myi kankaita. Uuden rahan kanssa pelaavat enemmän apuna olevat tytöt Tekla ja Venla Vainio. Torikahviolle
tämän kevään ilmat ovat toiveiden täyttymys. Sarjan päättävät alkusyksystä Perniö (5.9.) ja
Muurla (19.9.).
Aikaisemmat teemat: Somero (17.1.), Halikko (31.1.), Kiikala (14.2.) ja Salo (28.2.), Kisko (7.3.), Pertteli (27.3.), Kuusjoki (11.4.), Suomusjärvi (24.4.) ja Paimio (8.5.).
Juttuvinkit kotikunnista ovat tervetulleita.
Kuntateemasivut tuottaa Asko Lehtonen, puhelin 77021,
telefax 7702300, osoite PL 117 24101 Salo, sähköposti asko.lehtonen@sss.fi
EUROT & SENTIT
Sarjassa vieraillaan paikoissa,joissa käytetään pieniä rahoja.
radion toimintaan, sillä kaupanteko on vuosi vuodelta parantunut.
Toisaalta hän tietää, että kaikki
on ilmoista kiinni. Paras mainostaja on puskaradio, vaikka onkin vähän hidas,
Salminen sanoo tiskin takaa.
Salminen on tyytyväinen puska-
. Sitä
80-luvulla tehdastöistä maalle
siirtyneet Nikkiset kokevat puutarha-alan henkireiäksi maaseudun murroksessa.
. 14 pikkuletun annos
irtoaa kahdella eurolla.
. Nikkisen kasvihuoneissa ja vierustoilla on tuhansia ruukkuja monivuotisia perennoja. asiakas kysyy Simo Salmiselta Kosken torilla.
Torikahviossa pyörivä mies ottaa kulhon käteensä ja pistää taikinan pannulle tirisemään. toukokuuta 2002
?
KOSKI
20
Nikkisen perennat
ja Saarimaan ruusut
sopivat samaan torikuormaan
SSS?Anneli
Kajander-Ekström
Anneli Kajander-Ekström
Timo Saarimaan kasvattaman luonnonvaraisen katajan voi istuttaa mihin
vain. Toisen tuotteiden suullinen markkinointi on arkipäivää,
ja aika usein Nikkisen kasvattamien perennojen torikuormaan
mahtuu myös Saarimaan omistaman Hongiston taimiston puita ja
pensaita.
Kuviota täydentää paikkakunnan toinen perennataimisto, Heino Rasimus sekä niittykasvien
siementen tuotantoon erikoistunut Pirkko Kukkola. Se, että kaikki leivotaan itse,
on meidän paras myyntivalttimme. Nyt perennakauppa on
merkittävä sivuelinkeino hänen ja
aviomiehen, Hannu Nikkisen,
EU-pientilalla.
. Saarimaa on juuri saanut tilauksen Iisalmen kaupungilta, ja Nikkisen varjoliljaa kaivataan Lapualla.
Hollannissa monet pienet puutarha-alan yrittäjät ovat lyöneet
hynttyyt yhteen jo vuosia sitten
varsinkin markkinoinnissa. Jokimetsän alueelta on myös
mahdollisuus ostaa kaksi rinnakkaista tonttia
yhden tontin rakentamisvelvollisuudella.
Teollisuustonttien hinnat ovat 0,17-1,3e/m²
KOSKEN TL KUNTA
31500 Koski Tl, puh. 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Myös jäätelökauppa on käynyt jo toukokuussa niin,
että kauppiaalta on välillä ollut
myytävä vähissä.
SSS?Päivi Malin-Perho
molemmille kotisivut ja käyntikortit ja hän hoitaa puutarhojen
tuotekuvaukset. Salminen iloitsee siitä, että Kosken tori on ollut virkistymään päin. Tuotamme
ja järjestämme toimialaamme kuuluvat
palvelut kuntalaisille korkeata-soisina
kohtuullisella ja kilpailukykyisellä
kunnallisella tuloveroprosentilla (17,50)!
Hyvää multaa
useita eri laatuja
Jouko Forsbacka
p
Juha Paulamäki 2?2.
SalPan tappiota ei Urheilupuistossa turhan montaa sielua ollut
todistamassa. FC Boda
SSS
Tasaisissa merkeissä alkaneen
Kakkosen länsilohkon kärjen kovuus testataan viikonvaihteessa.
Tuolloin SalPa matkaa sarjajohtaja TPV:n vieraaksi Tampereelle.
Kakkonen:
Länsilohko:
P-Iirot?FC Rauma 2?3 (2?0)
27. Aki
Riihilahti 1?1, 83. min.
35. Yleisöä: 8 617.
Suomi: Antti Niemi (46. Francis näki kuitenkin oikealla puolella tulevan O`Neillin
ja onnistui tyrkkäämään kiekon
hänelle. Petri Pasanen
2?1.
Erotuomari: Kristinn Jakobsen,
Islanti. Pitkään pelaamatta ollut
Heinänen, 26, hakee pelituntumaa
aluksi farmiseura FJK:n riveissä.
Hyökkääjänä pelaava Heinänen
on seurassa aluksi koeajalla, mutta Jokerit toivoo, että miehen
kanssa voitaisiin allekirjoittaa pidempi sopimus piakkoin.
Urheilussa tapahtuu
Suunnistajat Salon Seudun
Rastiviesti 7.6. Fax: 7702 300
21
URHEILU
sss.urheilu@sss.fi
Epäselvä voittomaali pelasti Suomen
Vaihtomiehet toivat ryhtiä kotijoukkueeseen toisella jaksolla
SSS-Harri Sulonen
Suomen jalkapallomiehistö eli
tuskaisia hetkiä vuoden 2002 ensimmäisessä kotimaaottelussa.
Nopeita ja teknillisiä pelureita vilissyt Latvia jaksoi nöyryyttää
väsyneitä sinivalkoisia 70 piinaavaa minuuttia.
Toisen jakson raju painostus toi
toivottua tulosta vasta pelin loppupuoliskolla, kun ensimmäisen
jakson surkeudesta ryhdistäytynyt Suomi piristyi vaikeaan 2-1
voittoon.
Vain seitsemän minuuttia ennen loppuvihellystä syntynyt
voittomaali oli yhtä sekava kuin
itse pelikin. Toivoin, että olisin tehnyt
maalin, mutta Shefkin nimiin se
taisi mennä, tuumi Pasanen.
Kuqi puolestaan oli valmis otta-
maan maalin nimiinsä, mutta ainakin tunti pelin päättymisen
jälkeen se oli virallisesti Pasasen
heiniä.
Latvia oli seitsemine Englannissa pelaavine miehineen odotetun vaarallinen. Kosonen ohitti
keskikentälle nousseen maalivahti Erkka Heinän ja kävi napauttamassa itse pallon maalin.
PIF
1
PUOLIAIKA 1-1
FC Boda
0?1 Tommi Nurmi
1?1 Teppo Huttunen
1
27. Kaikilla pelaajilla on jonkinasteisia vammoja. Siinä Suomi kohtaa Jugoslavian, jonka voimaa fanaattisen kotiyleisön edessä ei tarvitse korostaa.
Suomen eilisestä joukkueesta moni pääsi raskaan kauden jälkeen
ansaitulle kesälomalle, kun taas esimerkiksi Antti Muurisen ?norjalaisille. Jussi Kosonen 0?2.
MuSa?PoPa 1?1 (0?0)
56. toukokuuta 2002
Tuottaja: Hannu Brusila puh.7702 309. Pelin
henki lähikuukausien tapahtumissa on yksinkertaisen selkeä: Olympiastadionin neljästä ottelusta ei saa hävitä ensimmäistäkään.
Latvia kaatui vaatimattomallakin esityksellä, mutta jo elokuinen
EM-karsinnan kenraaliharjoitus Irlantia vastaan on toista maata.
Irlantihan pelaa viikon kuluttua alkavassa MM-lopputurnauksessa,
ja joukkue voi ylpeillä Englannin Valioliigan tähtinimillä. Lähdöt klo 17-19. PuiU, Honka . Marians Pahars 0?1, 70. Perttelissä. Keskitys löysi
maalin eteen nouseen Petri Merisaaren, jolla oli helppo työ tehdä
avausmaali.
Toki omat paikkansa oli myös
SalPalla. KaaPo näytti
kuitenkin vaarallisuutensa alusta
lähtien. Ammattijärjestö KCTU:n ilmoituksen mukaan lakossa on
31 000 henkilöä 106 yrityksestä.
Lakko uhkaa laajentua myöhemmin viikolla koskemaan 26 000
sairaaloiden työntekijää ja 12 000 taksinkuljettajaa.
Lakkolaiset vastustavat Etelä-Koreassa valtiollisten laitosten yksityistämistä. Otteluaika oli jo täysi,
kun KaaPo napautti viimeisen
naulan ottelun arkkuun.
Pelin henkeä kuvaavasti maalia
edelsi SalPan selkeä harhasyöttö
Kimmo Karvisen ja Tero Forssin.
Heidän poissaolonsa näkyi selvästi pelissämme.
Karvinen on pelikiellossa vielä
Bodan seuraavan ottelun. Henryn MM-kisat ovat vaarassa, mikäli edistystä toipumisessa ei tapahdu, valmentaja Roger Lemerre kertoi keskiviikkona.
Lemerren mukaan Arsenalin tähti ei ole pystynyt harjoittelemaan,
ja kisoihin pääsy on hänen kohdallaan varsin epävarmaa.
. Yhteispeli pätki,
kaarinalaiset veivät kaksinkamppailut järjestään, eikä viimeistelyssäkään ollut tarvittavaa terää.
. peliminuutilla. Erityisesti avausjaksolla ei oltu hereillä. kausi on vasta pääosin edessä.
Päävalmentajalla on sikäli hyvä tilanne, että vain muutama pelaaja voi olla jatkossa täysin varma pelipaikastaan. O´Neill ampui suoraan
syötöstä ja kiekko ohitti Curtis Josephin.
Yleisö Toronton Air Canada Centerissä hiljeni.
. Harri Mikkola 1?0, 34. Suomi tiesi sen
vahvuudet mutta ei siitä huolimatta jaksanut noudattaa sovittua taktiikkaa. Nyt pelataan Stanley Cupin
loppupelejä. Se saapuu Helsinkiin syyskuun alussa, ja silloin jaossa ovat ensimmäiset kullankalliit karsintapisteet.
Niitä ei Suomi saisi menettää pelottavan vaaralliseksi kuvatulle
Walesille sen paremmin kuin lokakuussa Azerbaidzhanille. Aikuisten
SM-kisoissa Karlsson oli kolmas.
SSS
E-Koreassa alkoi lakko
Yli 30 000 etelä-korealaista työläistä aloitti lakon keskiviikkona,
kun MM-jalkapallon alkuun on enää runsas viikko. Janne Hietanen),
Jonatan Johansson (46. Näin juuri ja juuri kiekon vasemmalla silmäkulmallani ja annoin palaa suoraan syötöstä, kertoi O`Neill, jonka oikea silmä oli
siinä vaiheessa muurautunut jälleen umpeen.
Carolinan ensimmäisen maalin
teki Francis, kun ottelua oli pelattu viisi minuuttia. Kalle Järvi pelasi
kuitenkin KaaPon maalilla itseään vieraiden sankarihahmoksi.
Jyrki Pellikka ei jäänyt toimettomana seuraamaan omiensa
kehnoa peliä, vaan aloitti toisen
jakson melkoisella vaihtorumballa. Parikymppiset tulevat huiput takaavat kuitenkin sen, että
sinivalkoisten maajoukkuekuvioissa riittää tervettä jatkuvuutHARRI SULONEN
ta myös nykyisen rungon aikasss.urheilu@sss.fi
naan lopettaessa.
SÄHKEET
SEURAAVA OTTELU:
Sunnuntaina
TPV . Lisäksi vielä he vaativat työajan lyhentämistä nykyisestä 44 viikkotunnista 40 tuntiin.
SSS?STT
Esko Keski-Vähälä
Miihkali Haverilalle siunaantuivat SalPan parhaat maalipaikat, mutta KaaPon maalivahti Kalle Järvi pelasi itseään vieraiden sankarihahmoksi.
keskialueella, johon Jussi Kosonen pääsi väliin. Parhaat niistä siunautuivat Miihkali Haverilalle ja Jukka Björnille. min.
90. Toni
Kuivasto), Joonas Kolkka (78.
Paulus Roiha).
Vaisu SalPa hukkasi punaisen langan
Jyrki Pellikka: Sitä
saatiin, mitä ansaittiin
SSS?Paul Lipiäinen
SalPan hyvä vire jalkapallon
Kakkosessa ei jaksanut kantaa
enää keskiviikon aurinkoiseen
Urheilupuistoon saakka.
Ilman voittoja alkukauden sarjassa pelanneen Kaarinan Poikien
piti olla SalPalle helpohko pala,
mutta toisin kävi: vieraat ottivat
ansaitun 0?2 (0?1) voiton päämäärättömän oloisesti pelanneista salolaisista.
SalPalta tuntui ottelussa olevan
punainen lanka hukassa avauspotkusta lähtien. Tavoitteena oli
nopeilla siirroilla avata tilanteita.
Ensimmäinen 45-minuuttinen
tarjosi kuitenkin aivan muuta:
korkeita kaaripalloja, jotka Latvian ulottuva maalivahti Aleksand Kolinko noukki vaivatta
kouriinsa.
. Enempää liitto ei halua kommentoida.
Radio RDP:n mukaan Kenedyn 14. KaaPo . Maalin
tekijäksi merkattiin Jeff O`Neill,
mies, jonka voidaan sanoa tehtailleen ratkaisuosuman yksisilmäisenä.
O`Neill sai ensimmäisessä erässä iskun oikean silmänsä alle ja
silmää hoidettiin sen jälkeen jääpussilla aina miehen istuessa
vaihtoaitiossa. SalPa, P-Iirot . Vastustaja
pelasi taktisesti järkevää puolustuspeliä ja sai lopulta niitä kolme,
Pellikka totesi.
Haverila metristä
metrin yli
Erkka Heinä oli pitänyt SalPan
maalin koskemattomana jo kolme
ottelua peräkkäin. Kopteffin jalasta
lähti myös Aki Riihilahden upeaan puskumaaliin (1-0) syöttö.
. FC Boda, sunnuntaina TPV
. 41.
minuutilla pomppupallo yllätti
SalPan puolustuksen ja Thorn
SalPa
0
PUOLIAIKA 0-1
KaaPo
0?1 Petri Merisaari
0?2 Jussi Kosonen
2
FC Boda pääsi kahden peräkkäisen tappion jälkeen pisteen
makuun jalkapallon Kakkosessa.
Kemiöläisten leirissä tosin 1-1
(1-1)-vierastasapeli Piffeniä vastaan tuntui tappiolta.
. Ei
yhtään enempää, valmentaja Jyrki Pellikka totesi ykskantaan ottelun jälkeen.
. VJS, LIF . Haastajia riittää
muillekin alueille kuin maalivahdin tontille, jonne on luottovahti
Antti Niemen paikalle todellista tungosta.
Muurisen listoilta puuttui eilen Mikael Forssellin lisäksi Auxerren
Teemu Tainio, joka kuului joukkueen parhaimmistoon voittoisassa
Portugali-pelissä. Jaakko
Hovi 2?0, 47. TuTo.
Jeff O`Neill kaatoi yksisilmäisenäkin Toronton
SSS?STT
Kotona ei ole enää
varaa harhaiskuihin
41. Jussi
Jääskeläinen), Petri Pasanen,
Janne Saarinen, Sami Hyypiä,
Hannu Tihinen, Aki Riihilahti
(90. Mielestämme Thierry ei ole valmis aloittamaan harjoittelua tällä
hetkellä, Lemerre sanoi maajoukkueen voitettua harjoitusottelussa
japanilaisen seuran Urawa Redsin 5?1.
SSS?STT
Kenedy Portugalin
toinen kärähtäjä
Portugalin MM-joukkueen keskikenttäpelaaja Daniel Kenedy on
pudotettu joukkueesta positiivisen dopingnäytteen takia.
Portugalin jalkapalloliitto on ilmoittanut lyhyessä kirjelmässään
erottaneensa Kenedyn joukkueesta lääkäreiden päätöksellä. Tommi Luoto, Mark Kulmala
ja Jukka Björn saivat antaa tilaa
Jussi Pajuniemelle, Markus Dahlbomille ja Jukka Riskilälle.
Vaihdot piristivätkin SalPan peliä, mutta onnikaan ei tuntunut
enää suosivan raitapaitoja. Maalin takaa-ajosta on aina
vaikea nousta. Juuso Ollikainen 1?2, 80. Väliin mahtuu
myös huonoja jaksoja, huomautti
Hyypiä.
Samia kismitti etenkin se, että
katsomosta kuului turhalta vaikuttaneita ivahuutoja. Näin olisi varmasti käynytkin,
jos olisimme saaneet kentälle
Carolina Hurricanes pystyi venymään jo toiseen jatkoerävoittoon Toronto Maple Leafseista
NHL-liigan itäisen konferenssin
loppuottelusarjassa keskiviikon
vastaisena yönä Suomen aikaan.
Aivan kuten joukkueiden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa
ottelun lopputulokseksi kirjattiin
2?1 eli samat numerot, joilla Carolina johtaa nyt semifinaalisarjaa.
Joukkue on enää kahden voiton
Suomi käynnisti Latvia-ottelulla tämän vuoden kotimaisen maaottelusarjan, jossa panokset kovenevat syksyä kohti kuljettaessa. min.
Bodalle tasapeli
SSS
NÄKÖKULMA
päässä kautta aikain ensimmäisestä Stanley Cup finaalistaan.
Ottelun voittomaali nähtiin, kun
jatkoerää oli pelattu 6.01. Silloin tehdään mitä
vain, että pystyy olemaan jäällä ja
pelaamaan.
O´Neill osasi tuskin arvata,
kuinka tärkeäksi pelin jatkaminen hänen kohdallaan lopulta koitui. Näin Kapaselle merkittiin maalista syöttöpiste.
Toronton tasoitus tuli toisen
erän viimeisellä minuutilla, kun
Mats Sundin syötti tarkasti Bryan
McCaben lapaan ja tämä laukoi
kiekon maaliin Arturs Irben jalkojen välistä.
Henryn MM-kisamatka
ratkeaa sunnuntaina
Ranskan jalkapallomaajoukkueen ykköshyökkääjä Thierry Henry
on saanut sunnuntaihin asti aikaa voittaa taistonsa polvivammaa
vastaan. Ensimmäisellä
erätauolla silmä oli kuitenkin jo
muurautunut umpeen ja joukku-
een lääkärin tehtäväksi jäi punkteerata ylimääräiset veret pois silmäkulmasta.
O`Neill jatkoi toimenpiteen jälkeen peliä silmä teipattuna, eikä
mies missannut loukkaantumisensa takia yhtään vaihtoa
O´Neill itse vähätteli suoritustaan ja sanoi, ettei ollut sen suurempi taistelija kuin kukaan
muukaan.
. Jari Litmanen antoi
kulmurin, jonka Shefki Kuqi
pukkasi kohti Latvian maalia.
Puolustajat siivosivat palloa pois
vielä maaliviivalta, mutta liian
myöhään: avustava erotuomari
liputti maalin merkiksi, eikä latvialaisten protestointi auttanut.
Pallo osui jossain vaiheessa
myös Petri Pasaseen, jonka nimiin osuma merkittiin erotuomarin virallisessa pöytäkirjassa.
. Hyypiä on
tottunut jalkapallokulttuurin ihmemaassa Englannissa siihen,
että fanit jaksavat kannustaa
omiaan myös silloin, kun peli ei
kulje.
Suomi esiintyy kotikentällä
seuraavan kerran 21. Samanaikaisesti
pelattu maaottelu ja junioreiden
baanaliiga nitistivät lipun lunas-
teneiden määrää entisestään.
Kaikki päällekkäisyyksiä, joiden
välttämisen paremmalla suunnittelulla ei luulisi olevan vallan
mahdoton tehtävä.
PIF?FC Boda 1?1 (1?1)
27. Jatkoaikaa oli pelattu kuutisen minuuttia, kun Carolinan Ron
Francis pääsi Sami Kapasen
kanssa 2?1-ylivoimahyökkäykseen.
Juuri kun Francisin piti syöttää, kadotti hän otteensa kiekkoon. SalPa
SSS
karkasi laidalta. Viestissä 6 osuutta, myös naisille.
Halukkaat juoksijat, ilmoittautumiset Ristolle 30.5. LovRi, TuPS . Erityisesti vasemmalta
laidalta nousseen Tom Thornin
kanssa SalPan puolustuksella oli
hankaluuksia.
Thornilla oli myös vahva panos
Heinän taian murtumiseen. FC Kontu, sunnuntaina
PIF . Itseluottamuskin
hävisi pelin aikana, Pellikka paloitteli kauden viidettä ottelua.
Pellikka kiisti SalPan aliarvioinen vastustajaa.
. Molempien nimi on painettu vahvoilla kirjaimilla
listaan, josta poimitaan hartaitten
EM-kisatoiveitten ylläpitäjät syksyllä.
Siihen koneeseen eivät vielä ehtine sellaiset lupaukset kuin Turkissa pelaava Janne Hietanen,
Norjassa menestyvä Peter Kopteff
tai Hollannin Utrechtissa aloittanut vikkelä maalinsylkijä Paulus
Roiha. Onneksi toisella jaksolla pelaajien ammattiylpeys nosti päätään, ja peliin tuli uutta makua.
Olisi ollut noloa hävitä, enkä tarkoita sillä sitä, että Latvia olisi
ollut huono. elokuuta,
jolloin sparraajaksi harjoituspeliin saapuu Irlanti.
Helsinki: Miesten A-maaottelu:
Suomi?Latvia 2?1 (0?1)
39. Teppo
Huttunen 1-1
Naisten ykkönen etelälohko
TPV
5 4 1 0
12?4 13
PS-44
5 3 2 0 16?10 11
MuSa
5 3 1 1
11?8 10
SalPa
5 3 0 2
9?4 9
FC Rauma 5 2 2 1
6?5 8
PIF
5 2 1 2
9?7 7
P-Iirot
5 2 0 3
11?9 6
PoPa
5 1 2 2
8?9 5
FC Boda 5 1 2 2
8?10 5
KaaPo
5 1 2 2
4?7 5
KaIK
4 0 1 3
1?12 1
TPK
4 0 0 4
7?17 0
Seuraavat ottelut: Tänään TPK ?
KaIK, lauantaina. Takareisivammasta kärsinyt Forss sen
sijaan palannee valmentaja Steve
Polackin kokoonpanoon lauantaina PoPa-vieraspelissä Porissa.
Tommi Nurmi iski Paraisilla Bodan avausmaalin 27. Tappiolta PIF:n pelasti Teppo Huttunen kymmenisen minuuttia myöhemmin.
Dragsfjärd muisti
Pedro Karlssonia
Dragsfjärdin kunta on muistanut penkkipunnerruksessa menestynyttä Pedro Karlssonia. Simo Valakari), Mika Nurmela (61. Petri Merisaari 0?1, 90. Etenkin Peter
Kopteffin vilkkaus ja mainiot
keskitykset vasemmalta ihastuttivat Muurista. Jani Andreasen 2?1,
60. Samat sanat pätevät Walesiin. Oli upea tunne pelata kotiyleisön edessä, vaikka väkeä ei
tuon enempää ollutkaan, sanoi
neljännen A-maaottelunsa pelannut Kopteff, 23.
Väkeä Olympiastadionille oli
vaivautunut vain vajaat 9000.
Jälleen kerran luotettavasti
Suomen alakertaa johtanut Sami
Hyypiä muistutti, että monella
pelaajalla oli tiettyjä vaikeuksia
asennoitua otteluun, jossa ei jaettu pisteitä.
. Kapanen laukoi kiekon siniviivalta kohti maalia ja Francis korjasi sen torjunnasta sisään. Vastustaja oli tosi huono, ja
meidän olisi ehdottomasti pitänyt
voittaa tämä ottelu, tuskaili joukkueenjohtaja Thomas Lagerroos.
. Matkat 1,5, 3, 5 ja 7 km. Silva erotettiin joukkueesta helmikuussa nandrolonin käytön takia.
SSS?STT
Heinänen Jokereihin
SSS?STT
Jalkapallon Ykkösessä pelaava
FC Jokerit on vahvistanut ryhmäänsä viime kaudella Tampere
Unitedissa pelanneella Pasi Heinäsellä. Monella heistä
on ollut äskettäin suurempiakin
loukkaantumisia ja silti he pelaavat nyt, O`Neill totesi.
. Peter Kopteff), Tommi
Grönlund (69. Salon Voimailijoita edustava Karlsson sai
keskiviikkona Dragsfjärdin vapaa-aikalautakunnalta stipendin.
Pedro Karlsson voitti 23-vuotiaiden sarjan penkkipunnerruksen
Suomen mestaruuden ja sijoittui PM-kisoissa hopealle. Täysi
potti kahdesta ensimmäisestä kotipelistä antaisi lupaavat lähtökohdat vuoden viimeiseen matkaotteluun. Lauri Heino 1?0, 34. Katsokaa vaikka
Toronton pelaajia. Varoitin jo ennen peliä, että
KaaPo tulee tänne hakemaan ainakin yhtä pistettä. toukokuuta antamasta dopingnäytteestä on löytynyt kiellettyä nesteenpoistolääkettä.
Maalivahti Joaquim ?Quim. Lähimmäs pääsi jälleen Miihkali
Haverila, mutta jatko metrin
päästä maalista onnistui menemään metrin sen yli.
Pelikellon käydessä alkoi SalPan otteissa olla jo ymmärrettävää tuskaa. Opastus Salo-Somero tieltä 9 km Salosta.
Perttelin Peikot. Sitä saatiin, mitä ansaittiin. Isomäki
2?3.
SalPa?KaaPo 0?2 (0?1)
41. Näin vain, että joku juoksee
tyhjään tilaan ja vedin pallon sinne. mennessä.
Vilpas
Perjantairastit 24.5. Ari
Ruoholahti 1?1, 41. Vehkaojalla. Erno Isomäki 2?2, 66. Shefki
Kuqi), Jari Litmanen (c) (90. Vaikka olemme menneet
eteenpäin, niin ei Suomi vielä mikään Brasilia ole. Lakkoon meni
ensimmäisenä lähinnä raskaan teollisuuden ja kemian teollisuuden
työläisiä. Tommi Nurmi 0-1, 35. Eero Salminen 1?0, 78. Emme liikkuneet tarpeeksi ja
vastustaja tuli rytinällä. 21
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. MuSa,
PoPa . KSF,
KaaPo . Da
Silva Jefferson Pires 1?1.
PS-44?TPV 2?2 (1?2)
30. KaIK, PIF ?
FC Rauma.
IFFK?LIF
IFFK
Honka
TuTo
FC Kontu
LovRi
TuPS
PIF
KaaPo
LIF
VJS
KSF
PuiU
2?0
6
4
5
4
4
5
4
4
6
4
4
4
5
4
3
3
2
2
2
0
1
1
0
0
0
0
1
0
1
1
0
3
0
0
1
1
1
0
1
1
1
2
2
1
5
3
3
3
15?3 15
12?1 12
11?4 10
14?2 9
6?6 7
10?13 7
5?6 6
8?9 3
10?15 3
3?21 3
5?11 1
4?12 1
Seuraavat ottelut: lauantaina IFFK
. Häviö ala-arvoisella
esityksellä ei olisi maistunut kenellekään, myönsi päävalmentaja Antti Muurinen, joka ei maajoukkueurallaan ole kärsinyt vielä yhtään tappiota kotiotteluissa.
Muurinen kehui myös onnistuneita vaihtoja, joilla saatiin uutta
liikettä kentälle. Jotain joukkueesta kertoo
kuitenkin se, että osaamme ja uskallamme voittaa myös huonolla
pelillä. min.
SEURAAVA OTTELU:
Lauantaina
PoPa
toukokuuta 2002
22
?
URHEILU
Suomi kohtaa välierissä Sveitsin
Saksan kaataminen oli pelkkää pakkopullaa
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Saksan Sebastian Kipry yritti saada otetta Suomen Juha Seppälästä.
SSS?STT
Pelin taso ei aiheuttanut aitoja
hurraa-huutoja, kun Suomen salibandymaajoukkue eteni Saksan
kustannuksella neljän parhaan
joukkoon Helsingin MM-kisoissa.
Suomi päihitti Saksan keskiviikkoillan puolivälierässä maalein 7?1 ja saa perjantaina pelattavassa välierässä vastaansa
Sveitsin. klo 18. päivä:
Suomi?Latvia 0?3 (22?25, 15?25,
13?25). Käteismaksu. Muut voitot entiset.
Linja-auto: Linja-autoas. Mukana ovat
Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska.
. klo 10 alkavalla huutokaupalla
myydään Marttilan keskustassa os. lähtö: 6 Magic Jim, poissa: 12
Voitonjako:
5 oikein 86 kpl voitto?osuus
3 082,70 e.
VIKING LOTTO
Oikea rivi: 5, 7, 11, 13, 19, 45
Lisänumerot: 12, 27
Alustava voitonjako: 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5+lisänumero oikein
ei yhtään kappaletta, 5 oikein 86 kpl
voitto-osuus 797,80 e, 4 oikein 12,70 e,
3 oikein 3,40 e.
VOITTAJAVETO
Päivän Pari 1
Jalkapallo, Suomi?Latvia
1. Suomi hävisi avausottelunsa 0?3 (22?25, 15?25,
13?25).
Valmentaja Virpi Ojakangas-Palmunen harmitteli avauserän lipsahtamista vastustajalle, vaikka alku oli hyvä. 53) Olli Posti/Markus Hongisto
Suomi 70 (varaslähtö, 8, 25).
VERMO
Lähtö 1. lähtö: 1 Hymyhuuli, poissa: 7,10
4. Toisessa ja kolmannessa erässä pelin hallinta siirtyi selvästi Latvialle. Suurin osa veloista on sellaisia, että niistä on maksuaikataulut sovittu. kierros: Tuomas Ketola?Alex Beljajev Slovakia 6?0, 6?1, Quino Munoz
Espanja?Kim Tiilikainen 7?6, 6?2.
Chorzow, Puola: 10 000 dollarin
ITF Futures -turnaus:
1. Bartholomew Ogbeche 1?1, 45. toto (2-8-16): 3,53 1,94-2,572,32 26,57.
Lähtö 4, V5-1, lv 1 609 m: 1) Carl
Brus/Kristian Autio 13,9a, 2) Marfire
Hanover 14,0a (86), 2) Kilroy Kemp
14,0a (84), 4) Dura Bell 14,1a (16), toto
(12-1/6): 22,83 5,45-3,17-2,91 69,1980,64. Liigaotteluita Tuomiselle on kertynyt 387.
SSS?STT
PÄIVÄN PELIT
PITKÄVETO
03 San Marino?Viro 2 (0?1) 1,35
04 Toronto?Carolina X (1?1) 3,85
05 New Jersey?Boston 2 (86?93)
1,85
09 Warkaus JK?SäyRi 1 (5?0) 1,30
10 Suomi?Latvia 1 (2?1) 1,25
18 JJK?TP?Lahti 2 (0?1) 2,50
MONIVETO
Moniveto 1
Jalkapallo
1. V5-arvo: 53,90 e.
Lähtö 5, V5-2, lv 2 100 m: 1) Bonny
W/Ari Moilanen 16,3a, 2) Farmer?s
Pride 16,5a (18), 3) Quick Ride Kid
16,7a (341), 4) Nova Cress 16,9a (101),
toto (9-2-11): 4,27 1,56-1,35-2,91
4,7 764. New
Jersey: Kidd 23/16, Martin 22/5,
A.Williams 16/8, Harris 11. Jatkoon neljällä voitolla.
KORIPALLO
NBA pudotuspelit, välierät (neljällä voitolla loppuotteluun):
Itä: New Jersey ?Boston 86?93
(17?27, 25?21, 19?27, 25?18). Päivän
Duo: vaihto 32 682.00 e; oikea rivi 11; poissa I/7,10 II/4,12 kerroin 99,64.
Lähtö 8, V5-5, lv 2 100 m: 1) Magic
Jim/Esa Holopainen 15,8a, 2) Lindylou
Kemp 16,0a (138), 3) Brazz Broline
16,5a (124), 4) New King Urö* 16,6a
(82), toto (6-1-5): 1,79 1,42-2,39-2,74
7,17. Maajoukkuekapteeni Jaakko Hintikka iski 5?0-maalin ajassa 43.33 Seppälän oivasta syötöstä ja loi heti
perään pari muutakin maalipaikkaa.
Tiitu tömäytti tolppaa ja Isomäki sohi helposta paikasta ohi ennen kuin Rantala teki illan toisen
osumansa. P-Iirot?FC Rauma 2?3
3. Alustava
kerroin 14,83
4 Suomi?Latvia 2?1. Suomen Hippoksen ravisääntöjen mukaan ravuri ei ole kilpailukelpoinen, jos sillä ei ole kilpailtu kuuteen kuukauteen.
Ravitalli valitti kilpailemisen eväämisestä Lahden käräjäoikeuteen.
Alioikeudessa kanne hylättiin kokonaisuudessaan.
Vahingonkorvausjuttu koski Super Somolli -nimisen lämminveriravurin osallistumista kesäkuussa 1998 kilpailtuun Suur-Hollola-ajoon.
SSS?STT
Pasi Tuominen Ässiin
Jääkiekon SM-liigassa pelaava Porin Ässät ilmoitti keskiviikkona,
että se on tehnyt neljän vuoden sopimuksen viime kaudella Jokereissa SM-kultaa voittaneen Pasi Tuomisen kanssa.
Laitahyökkääjä Tuominen, 28, on Ässien kasvatti. Majestic 16,6 (169), poissa:
11,14. toto (5-4-2-3): 3,96 2,30-6,332,89 160,88. Asetelmaa hankaloittaa se, että Suomen
kaksi edellistä vastustajaa lukeutui käytännössä kakkoskastiin.
. Tärkeätä on se, että avainpelaajat ovat saaneet aika hyvin lepoa välierää ja mahdollista loppuottelua varten. Kyllä kaikessa täytyy petrata,
että kaksi peliä vielä voitetaan,
Suomen maajoukkuevalmentaja
Pasi Tilander myönsi.
Avausvitja Hannes Öhman, Teppo Rantala ja Raine Laine puolustajina Jori Isomäki ja Tero Tiitu
värkkäsi avausosuman tasan seitsemän minuutin kohdalla. Hän kävi näytillä Ranskassa, mutta sopimusta Riomseuran kanssa ei syntynyt.
Terhi-Maria Auralan on tehtävä
ratkaisu ensi kauden seurastaan
tämän kuun aikana. Uskon, että
saamme kentälle varsin tuoreen
joukkueen, Tilander totesi.
Prihoilla valtava velkataakka
Tuuli Anttila jatkaa lentopallouraansa Viestissä
SSS?STT
Naisten lentopalloliigassa menneellä pelikaudella loppuotteluissa pelannut Prihat on ajautunut
vaikeuksiin.
Hopeaa saaneella joensuulaisseuralla on puheenjohtaja Veikko
Pitkäsen mukaan 60 000 euron
velkataakka rasitteenaan ja maksuvalmiudessa ongelmia.
. 9) Roope
Suomalainen Suomi 14 (5, 7, 2).
470-luokka, tilanne 3 lähdön jälkeen: 1) Eugen Braslavets Ukraina
6,... PM-kisajoukkueesta jäivät
pois Sirpa Lehtimäki ja Kaisa Jokinen. Peräseinäjoki?Siilinjärvi (pelataan Helsingissä).
JALKAPALLO
Naraha, Japani: Argentiinan
joukkue MM-turnaukseen:
Maalivahdit: German Burgos Atletico Madrid, Pablo Cavallero Celta
Vigo, Roberto Bonano Barcelona.
Puolustajat: Roberto Ayala Valencia, Jose Chamot AC Milan, Diego
Placente Bayer Leverkusen, Mauricio
Pochettino PSG, Walter Samuel AS
Roma.
Keskikenttäpelaajat: Pablo Aimar
Valencia, Cristian Gonzales Valencia,
Matias Almeyda Parma, Marcelo Gallardo Monaco, Claudio Husain Napoli, Gustavo Lopez Celta Vigo, Diego
Simeone Lazio, Juan Sebastian Veron
Manchester United, Juan Pablo Sorin
Cruzeiro, Javier Zanetti Inter Milan.
Hyökkääjät: Gabriel Batistuta AS
Roma, Claudio Caniggia Glasgow
Rangers, Hernan Crespo Lazio, Claudio Lopez Lazio, Ariel Ortega River
Plate.
Päävalmentaja: Marcelo Bielsa.
Hiratsuka, Japani: Harjoitusottelu: Nigeria?Jokohama Marinos
2?2 (1?2)
35. Boston:
Walker 26/11, Pierce 18/14, Andersson 12/4, E.Williams 11/8, Delk 10.
Voitot 1?1.
SALIBANDY
Helsinki: MM-kilpailut
A-sarja: Alkulohko 1:
Norja?Saksa 8?3 (2?1, 2?1, 4?1)
Lohkon lopputilanne (3 ottelua): 1)
Ruotsi 6, 2) Norja 4, 3) Tanska 2, 4)
Saksa 0.
Puolivälierät:
Sveitsi?Norja 3?2 (2?1, 0?0, 1?1)
Suomi?Saksa 7?1 (3?0, 1?0, 3?1)
1. Troikka: 127,53. lv 2 100 m: 1) Matias V/Ari
Moilanen 18,4a, 2) Foxy Ride 18,6a
(25), 3) Anttonio Ace 18,6a (130), 4)
Cindy Hip 18,7a (39), toto (8-7-11): 5,41
1,87-1,30-2,57 8,03.
Lähtö 2. Suvitar 24,0a (16), toto (16-8): 17,26 3,51-2,21-3,16 27,05. H. Se pelasi paljon
nopeita keskihyökkäyksiä ja onnistui niissä erinomaisesti.
Suomella ei ollut tarpeeksi torjuntavoimaa hyökkäyksiä pysäyttämään. kilpailusta: 3
Papitar 23,8a (41), 3) Kihin Tiina 23,9a
(76), 4) V. Rannisto
27.23 11) Milja Lähde Samoojat 28.04
12) Raili Laaksonen Samoojat 28.16
13) Mari Meri Samoojat 28.22 14)
Antti Laine AngA 28.51 15) Erkki Laine AngA 29.02.
PYÖRÄILY
Benevento: Italian ympäriajo:
10. finaali (paras seitsemästä): Toronto?Carolina 12 ja. V5-arvo: 2 820,30 e. V5: vaihto
441 857.70 e; oikea rivi 12-9-1-1-6;
poissa II/5 III/7,10 IV/4,12 V/12 arvo
3 082.70 e.
Lähtö 9. Bonantza hyllykkö ja ruokailuryhmä, keinutuoli, ompelukoneita ja saumari. Otteluvoitot 1-2. Suomi kohtaa torstaina Hollannin.
johon seura investoi 84 000 euroa.
Puheenjohtaja korostaa, että talousvaikeudet eivät johdu urheilutoiminnasta.
Prihoilla on tämä viikko aikaa
hoitaa asiansa sellaiseen kuntoon, että se hyväksytään liigaan.
Seuran pitää ilmoittaa ensi maanantaina lentopalloliigan johdolle, pystyykö se jatkamaan liigassa.
Prihat on menettänyt viime
kauden aloituskuusikostaan kaksi pelaajaa, kun Svetlana Krivoulko ja Sirpa Lehtimäki jättivät
seuran.
Joukkueen rakentaminen on
pahasti kesken epäselvän tilanteen takia. sh 2 100 m: 1) Vejarin Mahti/Kaarlo Ahokas 29,6, 2) Kiikun Hevonen 29,8 (137), 3) Tuplan Maksi 30,0
(75), 4) Lennox 30,1 (104), toto (6-11-3):
2,29 1,72-3,51-2,94 13,19.
Lähtö 10. 6 Riihilahti A
Alustava kerroin: 52,15
Poissa:
1. Jos maajoukkueen kapteeni ei saa pelipaikkaa ulkomailta, hänkin pelaa
ensi kaudella Viestissä.
Naisten maajoukkue leireilee
parhaillaan Hämeenlinnassa.
Ryhmään liittyi eilen kauden parhaaksi lentopalloilijaksi valittu
Fidan Hajdini 1+0, Niko Mättö 1+0,
Ville Skyttä 1+0, Jonne Ynnilä 1+0,
Ville Inkinen 0+1, Iku Leino 0+1, Joni Loimulahti 0+1.
P90-piirisarja, lohko 2:
SalPa 2?PaiHa 2 9?0. kierros: Lauri Kiiski?Fabrice Betencourt Ranska 7?6, 6?1, Tero Vilen?Mike Scheidweiler Luxemburg
7?6,1?6, 6?2, Dawid Olejniczak Puola?Timo Nieminen 1?6, 6?4, 6?2.
AMPUMINEN
Salon Seudun Ampujat/ pienoiskiväärijaosto
Kuukausikilpailu, pienoiskivääri, 60 ls makuu ja 3 x 20 ls, IIosakilpailu
Y: 1) Pasi Mäenpää 584 2) Timo
Vuorema 538.
Riikka Lehtonen .
Ranskassa erinomaisesti pelannut Lehtonen pääsee näin vahvistamaan maajoukkuetta ensi viikonlopun PM-kisoihin.
. Isomäki latasi kaukaa ja matalana etunurkasta sisään.
Kakkosketju Janne Tähkä, Akseli Ahtiainen ja Jussi Järvinen
taempana Pasi Kotilainen ja Vilhelm Sandström oli alussa hieman hanakampi maalipaikkojen
etsimisessä, muttei kyennyt viimeistelemään.
Etenkin Tähkä hätyytteli
Michael Schusterin maalia, joka
kuitenkin säilyi puhtaana aina
Isomäen osumaan asti.
Runsaan 12 minuutin kohdalla
Rantala pääsi rauhassa kiertä-
mään Saksan maalin takaa laukaisusektorille ja pistämään taululle 2?0.
Sekunti ennen 20 peliminuutin
täyttymistä Kotilainen iski
miesylivoimalla 3?0 Juho Seppälän pitkästä ja tarkasta syötöstä.
Suomi pelasi toisen erän puolivaloilla, väliin karkean huolimattomastikin. Riikka tuo lisää voimaa ja ryhtiä meidän peliimme, päävalmentaja Peeter Vahtra sanoo.
Hän vaihtoi kaksi pelaajaa viime viikolla Spring cupissa seitsemänneksi sijoittuneesta joukkueesta. Neliveto: 14 622.55.
Pelivaihto 406 302.40 e, yleisöä
1 707.
Huveja
PERJANTAINA 24.5. 7) Marko Dahlberg/Ville Kurki Suomi 18 (4,
14).
Laser, tilanne 3 lähdön jälkeen: 1)
Mate Arapov Kroatia 4,... 22
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. 5. 23.28 5) Olavi Saari VRU
23.47 6) Miikka Gröhn Kulj.Lintula
24.07 7) Uolevi Aaltonen SalVie 26.37
8) Maire Niemi Kela 26.50 9) Erkki
Rannisto MuKi 27.12 10) J. lähtö: 9 Bonny W, poissa: 5
3. Yritämme saada loput
palaset kohdalleen ja asiat siihen
malliin, että pelaamme liigassa
ensi kaudellakin, Pitkänen kertoi
keskiviikkona.
Pitkäsen mukaan Prihojen talouspulmat ovat peräisin tappiota
tuottaneesta bingotoiminnasta,
TULOSPÖRSSI
JÄÄKIEKKO
NHL tiistaina:
Itäisen konferenssin 3. toukokuuta:
Miehet: Petri Mannonen, Toni Laine
ja Mika Luoto.
Naiset: Piritta Kantola.
Suomalaiskeilaajat saavuttivat finaalipaikan Euroopan rankingkiertueelta.
SUUNNISTUS
Maanantairastit Halikon kirkonkylän maastossa.
Ratamestarina toimi Jukka Rapo.
Kauniissa kevätsäässä rasteja haki
205 suunnistuksen harrastajaa. Antti Puhakka 588 selviytyi jatkoon.
Lehtikuva/Reuters/Mike Segar
New Jerseyn Aaron Williams (vas.) rikkoo Bostonin Kenny Anderssonia
NBA:n itäisissä pudotuspeleissä. Suomen joukkueessa pelaa myös
Viestin Taru Alho.
SSS?STT
Ravikiistalle ratkaisu
Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan ravihevosella ei ollut oikeutta osallistua Suur-Hollolan ajoihin, koska hevosella ei oltu startattu puoleen vuoteen. Ogbeche 2?2. Mukaan tuli Lehtosen lisäksi Hanna-Kaisa Torkkeli.
PM-kisat pelataan Engelholmissa, Etelä-Ruotsissa. lähtö: 1 Summer Zoot, poissa: 4,12
5. div.
SalPa?TuTo 1?1. Suomi teki myös liikaa syöttövirheitä, ja kun niitä alettiin
välttää, syöttö pehmeni liikaa. G. kilpailusta: ?
2. Joni Loimulahti
2+0, Niko Mättö 1+0, Ville Skyttä
1+1, Fidan Hajdini 0+1, Janne Ynnilä
0+1.
KaaPo?SalPa 0?7. Uskon, että voitamme mestaruuden, mutta täysi työ siinä on.
Sekä Tanskalla että Ruotsilla on
hyvä joukkue, Vahtra arvioi.
Suomi aloittaa PM-kisat perjantaina kohtaamalla Tanskan. lv 2 100 m: 1) Julia*/Ari
Moilanen 18,1, 2) Star Somolli 18,3
(187), 3) Brooke Dart 17,8 (125), 4)
Nintendo Kemp 17,8 (220), poissa:
3,4,13. Yleisöä:
15 320. Voitot ottelusarjassa
ovat tasan 1-1.
SÄHKEET
Tytöille ei erääkään
Vaikeat hyppyaloitukset ja vahva hyökkäys olivat Latvian aseet
Suomea vastaan lentopallon 18-vuotiaiden tyttöjen EM-karsinnoissa Moskovassa. erä: 43.33 Hintikka (Seppälä)
5?0, 51.50 Rantala 6?0, 56.43 Seppälä (Hintikka) 7?0, 58.42 Kristian
Holtz (Fredrik Hartwig) 7?1 yv.
Jäähyt: 53.17 Holtz 2 min, 56.58
Isomäki 2 min.
Jäähyt yht: Claus Gormsen?Jens
Gotfredsen Tanska. Otso Akkola 1+0,
lekirjoitettua paperia.
Prihat on pelannut liigassa kaudesta 1994?95. erä: 7.00 Jori Isomäki (Tero Tiitu)
1?0, 12.16 Teppo Rantala 2?0, 19.59
Pasi Kotilainen (Juho Seppälä) 3?0
yv.
Jäähyt: 17.05 Rantala 2 min, 19.09
Christian Fritsche Sa 2 min.
2. Kurjentie 6 erilaista
irtainta, josta mainittakoon mm. Suomi?Latvia 2?1
2. Kristian Holtz sohaisi pallon Ketosen ali.
Perjantain Sveitsi-ottelua Tilander kuvaili kisojen ensimmäiseksi
?todella kovaksi paikaksi?. lähtö: 12 Carl Brus, poissa: ?
2. Paikalla puffetti.
Omistaja. Rantala pääsi oman
laukauksensa paluupalloon eikä
erehtynyt toistamiseen. Daisuke Sakata 0?1, 38. Alkusarjan Latvia-ottelussa hyväksi todettu keino toimi
edelleen, vaikka alkukankeus leimasi keskiviikonkin kohtaamisessa isäntien peliä.
. Daisuke
Oku 1?2, 47. PS-44?TPV 2?2
Tulosyhdistelmä: 2?1, 2?3, 2?2
Alustava kerroin: 3 345,11
TULOSVETO
3 Toronto?Carolina 1?1. osuus, Maddaloni?Benevento,
118 km:
1) Robbie McEwen Australia
2.57.24, 2) Fabrizio Guidi Italia, 3)
Giovanni Lombardi Italia, 4) Mihailo
Halilov Ukraina, 5) Massimo Strazzer
Italia, 6) Cristian Moreni Italia, 7)
Mariano Piccoli Italia, 8) Uros Murn
Slovenia, 9) Jaroslav Popovits Ukraina, 10) Davide Rebellin Italia kaikilla
sama aika.
Kokonaistilanne:
1) Jens Heppner Saksa 48.49.48, 2)
Popovits ?3.50, 3) Eddy Mazzoleni
Italia ?3.57, 4) Francesco Casagrande
Italia ?4.08, 5) Angel Vicioso Espanja
?4.09, 6) Paolo Savoldelli Italia ?4.27,
7) Gilberto Simoni Italia ?4.29, 8)
Wladimir Belli Italia ?4.39, 9) Pietro
Caucchioli Italia ?4.41, 10) Juan Carlos Dominguez Espanja ?4.43.
PURJEHDUS
Medemblik, Hollanti: Span regatta, maailmancupin kilpailu, 1.
päivä:
Naiset:
Eurooppa-jolla, tilanne 3 lähdön jälkeen: 1) Sari Multala Suomi 4 (lähtösijoitukset 2, 1, 1), 2) Sarah Macky USeelanti 5, 3) Dezillie Min Belgia 6.
Miehet:
Star, tilanne 2 lähdön jälkeen: 1)
Paul Sevestre Ranska (2, 6),... Lopullinen
kerroin: 7,50
5 Suomi?Saksa (salibandy) 7?1.
Alustava kerroin: 33,06
KENO
Voittonumerot: 2, 3, 6, 10, 19, 21, 25,
26, 29, 30, 31, 43, 48, 49, 50, 51, 52, 53,
64, 66
RAVIT
SSS-arkisto
Tuuli Anttilan seura on ensi kaudellakin Salon Viesti.
Mauri Ranta 585, ensimmäinen karsiintunut.
KEILAILU
Suomen edustajat maailman
rankingfinaaliin, joka keilataan
Tanskan Ålborgissa 27.?29. V5-arvo: 898,60 e.
Lähtö 7, V5-4, lv 2 100 m: 1) Summer Zoot/Markku Iivari 14,8, 2) Ragingblue 14,9 (82), 3) Juvel Brick*
15,0 (808), 4) Viking Masa Saito 14,3
(38), toto (1-5-2): 10,71 3,61-4,05-7,16
36,45. Pitkäsen mukaan Prihoilla on 4?5 suullista sopimusta
ensi kaudeksi, mutta ei yhtään alPESÄPALLO
Naisten superpesis:
Jyväskylä?Lappeenranta 2?0 (2?1,
16?3), Pattijoki?Lapua 0?1 (2?5,
3?3), Peräseinäjoki?Vihti 2?0 (18?0,
25?0), Pori?Rauma 2?0 (7?0, 4?0),
Vimpeli?Siilinjärvi 1?2 (1?6, 3?2,
0?1).
Seuraavat ottelut: 24. Fidan Hajdini
3+0, Joni Loimulahti 2+0, Niko Mättö
1+1, Iku Leino 1+0, Otso Akkola 0+2,
Juha Hairisto mv. Erän ainokainen syntyi ajassa 38.09, kun Schuster ei
voinut nähdä Seppälän laukausta.
Päätöserään Tilander laski irti
kolmannen kentällisen. Nigeria pelaa MM-kisojen Flohkossa Argentiinan, Englannin ja
Ruotsin kanssa.
Alexandria, Egypti:
Alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu: Egypti?Suomi 4?0 (3?0).
Junnufutis
B-pojat 2. puoliajan
avausmaalin tekijä
2. 0+1, Bakhtiar Nuradin 0+1, Janne Ranta-aho 0+1, Ville Skyttä 0+1.
SalPa?TPK 2 5?0. Tuominen siirtyi viime kaudella
SaiPa:sta Jokereihin kesken kauden.
Jokereissa mies teki 22 runkosarjaottelussa tehot 2+4. Toisen välierän joukkueet selviävät torstain puolivälieristä Ruotsi?Latvia ja Tanska?Tshekki.
Suomi lähti Saksan kaatoon
vain kahden pelaavan kentällisen
voimin. kilpailu: Suomen 1. Fian Hajdini 1+0,
Ville Skyttä 0+1.
SCR?SalPa 0?4. Carolina:Ron Francis yv (Kapanen s), Jeff
O´Neill (66.01). Hän aloitti liigauransa Porissa kaudella 1993-94. Erilaista kotiirtainta, mig- ja kaasuhits. V5-arvo: 147,30 e.
Lähtö 6, V5-3, sh 2 100 m: 1) Hymyhuuli/Tapio Perttunen 23,7a, 2) Hovin
V5-RAVIVEIKKAUS
Vermo
Oikea rivi:
1. laitteet, putki-, puutarha-, ym.
työkaluja. (0?1, 1?0, 0?0, 0?1).
Toronto:Bryan McCabe yv. klo 19.00
BINGO
JAHTI 1500/46.
Kirja 5 ?. puoliajan
avausmaalin tekijä
Voittajapari: 10 Ei maalia . Menestystäkin on
tullut, sillä joukkueella on kaksi
hopeaa ja yhtä monta pronssia.
Tuuli Anttila jää Viestiin
Svetlana Krivoulkon uusi seura
on todennäköisesti Salon Viesti.
Asia varmistunee seuran tiedotustilaisuudessa ensi ma anantaina.
Viestin viime kauden pelaajista
Tuuli Anttila pysyy salolaisseurassa. sh 2 600 m: 1) Liinan-Veto/Tapio Perttunen 27,7, 2) Rillaus
27,9 (59), 3) Eetu-Edvard 28,0 (366), 4)
Kössin Vissi 27,6 (168), toto (5-7-4):
32,21 5,84-2,32-8,83 74,97.
Lähtö 3. Yleisöä: 3 079.
Suomi kohtaa Sveitsin huomisessa
välierässä.
Puolivälierät tänään: Ruotsi?
Latvia ja Tanska?Tshekki.
LENTOPALLO
Moskova: 18-vuotiaiden tyttöjen EM-karsintaa, 1. lv 2 100 m: 1)
Pittsburg/Harri Koivunen 16,2, 2) Fille
De Joie 16,5 (728), 3) Clapton 16,6 (86),
4) V. 4,70 E
ma-pe 11-13.30
la
11-14.30
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
1226
SALON 02-733
040 501 1649
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä
Helsingintie 32, Salo, (02) 72 72 430
HUUTOKAUPPA
Muuton johdosta la 25.5. kilpailu: Suomen 2. 11)
Vesa Saviahde 290, 14) Teppo Koskue
287.
Pienoiskivääri, 60 ls makuu, karsinta 1) John Hol Hollanti 598,... Edestakainen matka 3.36.
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Huutokauppoja
TÄNÄÄN klo 17
POIKKEA
SYÖMÄÄN!
Maittavat leikkeet ja
lounaat alk. Arvontapalkinnot menivät seuraaville:
2,5 km Teemu Kakko, 4 km Erja Mannonen, 5 km Siiri Toivonen, 7 km Tero
Kokko.
Seuraavat Maanantairastit 27.5.
järjestää Salon Viesti Maalussa.
Opastus VT1:ltä 2 km Salosta Helsinkiin päin.
6,2 km: 1) Janne Virtanen PR 37.00
2) Janne Lehto Salon kaupunki 39.26
3) Vesa Elovaara PR 43.25 4) Timo
Hellberg Häke 47.14 5) Jarkko Pyy
AngA 47.17 6) Jaakko Lietzen Kisko
50.15 7) Risto Kallio 51.18 8) Ville
Saarinen PR 51.38 9) Jari Rontu
51.48 10) Oskari Heiskanen PR 54.37
11) Teemu Virtanen AngA 54.44 12)
Hannu Pyy AngA 54.41 13) Kari Heinonen AngA 56.30 14) Antti Villberg
SK Roamers 56.43 15) Ari-Pekka Luoma SK Roamers 58.39.
5,3 km: 1) Ari Peltola SuSi 39.15 2)
Eero Nurminen SuSi 40.49 3) Eero
Knaapinen R-P 41.48 4) Jussi Laakkio AngA 42.57 5) Jouko Havia PR
43.15 6) Matti Kurppa SalComp 46.01
7) Tuomo Ratia Turun Suunnistajat
46.19 8) Olli Salo AngA 46.23 9) Milla
Salo AngA 46.30 10) Heikki Vainio
KisKi 47.03 11) Simo Järvelä Medivire 47.55 12) Tapani Toivonen Salon
AOL 49.46 13) Anna Salo AngA 50.29
14) Juha Leppävuori 51.02 15) Mikko
Sarosto 51.21.
3,7 km: 1) Jukka Lietzen Kisko
26.52 2) Pauli Kurppa SalVie 28.33 3)
Veijo Matinaho UK-Delta 30.09 4) Kalevi Sjöholm Loglift 30.14 5) Rauno
Salminen UK-Delta 31.42 6) Henrik
Toivonen AngA 32.30 7) Asko Virtanen AngA 32.35 8) Marko Jaatinen
Wallius 32.55 9) Keijo Linnakoski SalVil 32.57 10) Torsti Marjanen Vilpas
33.19 11) Antero Lehtoruusu Valio Oy
34.02 12) Lasse Lehto Salon kaupunki
34.33 13) Seppo Mäntylä 34.44 14)
Mika Soini R-P 34.54 15) Matti Nurmi
PePe 35.18.
2,1 km: 1) Jenna Kämi PePe 19.33
2) Kimmo Valkonen 21.56 3) Timo
Koski Pel.laitos 23.27 4) Tuulia Koski
Tupur.opet. erä: 38.09 Seppälä (Jaakko Hintikka) 4?0.
Jäähyt: 30.26 Andreas Kaschke Sa
2 min.
3. Lauantain vastus on Norja ja sunnuntaina kisat päättyvät Ruotsin ja
Suomen kamppailuun.
Y20: 1) Joni Röman 581.
Y50: 1) Jorma Koski 591 2) Pentti
Vavuli 581 3) Seppo Ahokas 574 4)
Jorma Uusitorppa 571 5) Uolevi Piispanen 530.
Y60: 1) Olli Silanto 579 2) Kauko
Luojus 573.
Y70: 1) Eino Maijala 541.
Y: 1) Pasi Mäenpää 534.
Y20: 1) Joni Röman 578.
Y50: 1) Jorma Koski 540 2) Seppo
Ahokas 538 3) Pentti Vavuli 537 4)
Jorma Uusitorppa 530 5) Uolevi Piispanen 507.
Y60: 1) Olli Silanto 521 2) Kauko
Luojus 504.
Atlanta: Maailmancupin kilpailu:
Vapaapistooli: 1) Martin Tenk
Tshekki 667,4 (570+ 97,4), 2)
Xiangwu Lou Kiina 659,8 (564+ 95,8),
3) Franck Dumoulin Ranska 659,7
(562+ 97,7), 4) Rangnar Skanåker
Ruotsi 657,7 (562+95,7).
Olympiakivääri, tilanne 30 laukauksen jälkeen: 1) Armando Ayala
USA 297, 2) Dimitri Lykin Venäjä
294, 3) Zhiyuan Niu Kiina 292,... Boston voitti 93-86 toisen välierän,
jossa Williams upotti 16 ja Andersson 12 pistettä. 7?0:aan
Suomi karkasi ajassa ajassa
56.43, kun Seppälä pisti Hintikan
namupassin maaliin.
Isomäki kärsi ottelun lopussa
vielä rangaistuksen, jonka aikana
Saksa kavensi. SalPa: Roope
Ahonen 4, Markus Mustonen 3, Daniel Gitzi 1, Sami Lahtinen 1.
Vilpas-PePe 0?1 (0?0) PePe: Jani
Virtanen 1 Jonne Laakso 0+1.
TENNIS
Budapest: 25 000 dollarin ATPhaastajaturnaus.
1
ma-pe 9-17
Monitor
kasvinsuojelupäivät
Salon Agrimarketissa
perjantaina 24.5.
klo 9.00-15.00.
Paikalla Jorma Peippo Kemira Agrosta
ma-pe 8-18, la 9-14
SALO Mariankatu 12, p. -87 1.600e
Fiat Tipo 1.4 180 tkm -89 1.600e
Saab 900 C 3-ov.
-88 1.500e
Saab 900i 4-ov. Rahoitus.
www.salonvaihtoautot.net/autokauppa
Satamakatu 4, p. 050 514 8487
Kesäpaikka/
mummonmökki
www.kisko.fi
Ostamme SSP:n
OSAKKEITA käteisellä
SSS internetissä:
SALON AUTOPURKAAMO OY
Halutaan vuokrata
Ostetaan
Kas v insuojelupäivät A grimarketissa !
Kiitosilmoituksia
23
TIKKURILAN VÄRISUUNNITTELIJA
SALON AGRIMARKETISSA
PERJANTAINA 24.5.
KLO 10.00-17.00
Värisuunnittelija Marja Aalto tekee
yksilöllisen värisuunnitelman. 10-17
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
VAANELAN PUUTARHASTA
MAKEAT
65
TOMAATIT
ERIKOIS-
1
E
kg
(9,80 mk/kg)
kg:n
TOMAATIT 1pussi
5E
(kirsikka, luumu)
SUOMALAINEN LAADUKAS
TIMO-PERUNA
PÄIVÄN HINTAAN!
Henkilö- ja pakettiautoihin ym.
- purkuvaraosat
- moottorit ja vaihteistot
- pelti, sähkö, ym. 230 tkm, stereot, 2xrenk., taloudell.
6.700 E
Opel Vectra 2.0i GLS
-93/92, ml. Av. 02-438 5808 GSM 040-551 2262
Moottoriajoneuvoja
myytävänä
SALON
SALON AUTOKAUPPA
AUTOKAUPPA
9.900 E
VW Vento 1.9 TD
-94, ml. klo 13.00 Kahvila-ravintola Ykköspesässä.
Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
Hoitokunta kokoontuu klo 12.00.
Tervetuloa!
Hoitokunta
Kattopaketti
Luotettava Rannila kattopalvelu
asentaa katon puolestasi
www.rannila.fi
SOITA JA PYYDÄ TARJOUS
Hyödynnä veroet
JOPA 40% työstäu
RANNILA Kattopalvelu
- katon asiantuntija
P. P. ym.
- ostamme h- ja p-autoja
- kolariautoja, työkoneita ym.
Aaltosen Saha
ja Höyläämö
Aijala, p. muita autoja. 02-739 9924
KESÄRENKAITA/VANTEITA SUURI MÄÄRÄ
Monipuolinen valikoima . 0400-866 922 Av. 23
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Torstaina 23. 02 770 5281
M
O
K
A
N
E
N
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
L
Ä
T
S
Ä
V
E
L
H
O. kannattaa kysellä!
Tehdasaukio 2, 24100 SALO, p. hyvä
-86 1.200e
ym. 733 5588. toukokuuta 2002
SALON SEUDUN SANOMAT
?
http://www.sss.fi
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Salo-Turku seud. 202 tkm, 2xrenkaat, huoltokirja
Tarjoa!
MB 250S
-67, AAS-2, siistikuntoinen vanhus
Toyota Corolla 1.6 XSi LB 4.400 E
-92, ohj.tehostin, k-lukko, 2xrenkaat
3.300 E
Volvo 245 GLi
-87, 2xrenk., stereot, siisti iso farmari
3.300 E
Volvo 440 DL
-90, 2xrenkaat, hyvin pidetty perusauto
Nissan Sunny 1.6 SLX -90 2.300e
Fiat Uno 60S 160 tkm -90 1.700e
Opel Ascona 1.6 5-ov. 02-770 5281
SALON TORI TORSTAI JA LAUANTAI
Rakentamisen ammattilainen
Oy Vili Line Ab
p. 02-235 1234,
040 524 1171, 041-434 1231.
Nyt on kattoremontin aika!
Meiltä saat peltikatot ja aidot tiilikatot
asennettuna.
Soita ja pyydä arvio
kattoremontistasi:
0400-531 839
KYMPPI-KATTO
02-738 1732
KY
Kokouksia
Lohiojan tiekunnan
sääntömääräinen vuosikokous
pidetään la 8.6. Ota talosi
valokuva tai julkisivupiirros mukaan.
ALUMIINITIKKAAT
6,0 m
110 ?
654,03 mk
TASOTIKAS
4-askelmaa
-työkaluhylly
38 ?
225,94 mk
ma-pe 8-18, la 9-14
Mariankatu 12 B 24100 Salo p
elokuvistaan ?Sudenpesä?, ?Taksikuski?, ?Piano?
ja ?Pulp Fiction?. 459014
8.05 Voitto kotiin! . 14.03 Radiopuhelin (09)
148 2822. Musiikkiosastolla Ritva Oksanen sekä Jari Puhakan
studio-orkesteri. 19.25 Musiikkiuutiset. 2675
20.30 Sukellusretki: Kreikkaan 1/3.
Taitavat sukeltajat pyytävät mustekaloja
käsin, mutta Välimeren vesissä on paljon
ihmeteltävää vasta-alkajillekin. 249859
22.20 Tulosruutu . 65471
15.05 Ulkolinja: Ranskan äärioikeiston historia Ilmaantuessaan Ranskan
politiikkaan 1980-luvulla Jean-Marie Le
Pen ei suinkaan tullut tyhjästä. . 837743
17.35 Marienhof Häämatkalle. Katsojan
reseptinä gazpacho. 11.03
Kotimaiset. . 14.03 Direkt. Ympäristöseurakunnat tiedottaa. . Pähkähullu parodia
rantavahtien surffailusta monien ulottuvuuksien Malibu Beachilla. Väärennökset on tavallisesti hankittu kiertäviltä kauppiailta, jotka
ovat luvanneet auton takaluukusta myydystä
teoksesta vielä tuntuvan
käteisalennuksen. 22.00 Aktuellt. 17.10 Salo-Uskelan seurakunta tiedottaa. 27946
18.15 Kakkosen kevätsää . Tämä on väärennös
. Silti
esimerkiksi väärennettyjä Särestöniemiä, Kanervia ja Edelfeltiä on myyty Poliisi-tv:n erikoisohjelmassa oikeusministeri Johannes Koskinen
myös maan johtavissa (vas.) ja Jyrki Seppälä (oik.) arvioivat voimassaolevan rikoslain mahtaidehuutokaupoissa.
dollisuuksia parantaa taideostajan asemaa.
Vaikka taidekauppa on
muuttunut viime vuosina uskottavammaksi, 70 -luvun lopulta näihin päiviin asti. 12.10 Slaget efter tolv . 6.03
Morgonmusik. Yrittämisen sie-
tämätön vapaus. 525101
14.05 Tervo & Päivärinta Missä mättää,
kun koulujen välillä on suuria eroja?
Uusinta. 1.05 Pop i fokus. 177588
13.35 Vierivät kivet Huonokuuloisuus on
alihoidettu vaiva. . 1.36 Musikspegeln. 1384323
18.30 Emmerdale Perheasioita. 13.10 Maakuntaradio. 1.45 Jalkapallo: Gillette Dream Team.
2.15 Urheilu-uutiset.
hyökkäys. Toimittaja Tuomo Kaminen. 10.00 Suomalaisen
oopperan kevät: lähikuvassa Ulf Söderblom. 1622927
1.55 MTV3 Chat . 72675
12.10 Koulu-tv: Uutisjuttu Plus
. 7.50 Aamuhartaus. 8.15 Helmenkalastajat. 10.00 Aktuellt med
väderrapport. pettävää taidetta
Onko aitona ostamasi
taulu vain arvoton väärennös. 17.30 Päivän peili ja sää. 3641472
8.30 Sairaalaelämää Yhteiskunnan ar-
9.00 Huomenta Suomen Uutiset
9.05 Tunteita ja tuoksuja . 13.00 Kaupunki pulssi -iltapäivälähetys. 17.55 Tähtihetki. 13.00 Rapport. 1946
21.00 Tuttu Juttu Show Viikon parisuhteet vertailussa: Pia Äyräväinen ja Esa Kukila Sipoon Kärrbystä sekä Nina Juurakko
ja Vesa Keskinen Tuurista. 7.35 Regional morgon. 8465304
13.00 Tv-uutiset Stereo . Kuvassa vas. 8.30 Regionala nyheter. 241762
20.00 Kahdeksan uutiset . 13.10-14.10 Valbar. 8167410
22.05 Poliisi-tv: Extra -Tämä on väärennös Onko aitona ostamasi taulu vain
arvoton väärennös . . 1764236
12.55 Ostoskanava . 20.03
Naturväktarna fortsätter. 423859
19.55 Suuri seikkailu Live . 7.30 Regionala nyheter. 4294743
9.25 Ostosruutu . 7426781
22.50 Törkytorstai esittää: Banzai
Törkystudiossa KMA bändin Harto häiriköi apinapuvussa kaupungilla. 337014
20.40 Ruokala.tv Jyrki ja Antti valmistavat sardellilla maustettua lohta. 17.55 Löpsedeln. 157502
20.15 Talousuutiset . 8023052
10.10 Koulu-tv: Uutisjuttu Plus
. 8678439
10.15 Ostoskanava . 11.30 Golf: US PGA-turnaus ÿ
MasterCard Colonial. 5552762
17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous
. Salotietäjä
2002. 59168
17.10 A-studion Atlas . Lehden omistaja jättää jälkeensä monia vihamiehiä. 19.30 Tapiola Sinfoniettan konsertti, 20.05 Konsertin väliaikavieraana
viulisti Antti Tikkanen. Kuvassa Harvey
Keitel.
Amerikkalainen draamakomediasarja vuodelta 2000 on uusi versio vuoden 1969 samannimisestä
sarjasta.
MTV3 klo 23.00
Tunnustuksia kuolemansellistä
Psykologinen trilleri tyttöystävänsä murhasta kuolemaantuomitusta miehestä, joka loppunsa
lähestyessä yrittää löytää tuomioonsa johtaneita syitä. 8757656
21.00 Yötä päivää Oppitunti. 4561762
23.50 Euronews . 17.55 Kulttuuriuutiset.
18.00 Riisutaan fraasit. . . 0.15 Jalkapallo:
One World / One Cup. 11762
20.55 Urheiluruutu Stereo . . 8187502
18.05 FST: Kim: Kambodza . 16.15 Regional eftermiddag. 9105149
19.15 Kuningaskuluttaja Pienten jauhesammuttimien tehoissa on suuria eroja myynnissä on jopa tyhjiä sammuttimia.
Kylmälaukut testissä. 21.03 Verkko soi.
21.30 Leipäpuu. Toimittaja Simo Sipola seurasi entisen linnakundin kivistä
taivalta vapaudessa neljän kuukauden
ajan. 9.04 Sää. 0.00 Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 14.55 Urheiluradio/Formula 1: Monacon osakilpailun toinen harjoitusajo.
15.00 Uutiset. 2.00 Röda rummet. 9021101
18.30 Kalastuspäiväkirja UudestaSeelannista 2/6. 7.50 Merisää. Kumpi joukkue mahtaa saada mökkisaaren avaimen. 1489491
Unon maailma (Uno?s world). 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 12.30 Moottoriurheilumakasiini. 17.00 Uutiset. 19.00 Nyheter från FNB.
19.10 Väderöversikt med sjörapport.
19.20 Aftonandakt 19.27 Musik. akustisia runoja. 0.05 Yöklassinen.
YLE2/Radiomafia
92,6 MHz
6.00 Aamupala. 850694
18.05 Kauniit ja rohkeat Deacon ja sitkeä pieni retkifantasia. 939965
18.00 Kolmen taalan konsultti Palkittujen joukkoon. . 78001101
8.15 Ihana Aamu Lämmintä ja elämän-
7.00 Kahjokkaat . 18.30 Mitt i naturen. . 2.25 Bildjournalen. 21.30 Kansanmusiikin
puolituntinen. . 20.25 Tapiola
Sinfoniettan konsertti jatkuu. 5.50 Merisää. 4584217
17.45 FST: Kortnytt . 273236
22.35 Silminnäkijä: Sellistä siviiliin
28-vuotias forssalainen Marko Valkama
vapautui tammikuussa vankilasta lähes
kolmen vuoden tuomion jälkeen. 4008033
5.55 Ykkösen aamu-tv . 18.25 Pesäpallokierros/
Salibandyn MM-kilpailut 18.50 Merisää. 6417255
18.20 Kotimaa.Nyt . Onko hän
syyllinen, syytön vai salaliiton uhri?. 13.00 Nyheter från
FNB. 7057491
16.55 Anniina Ballerina Osa 10/13. . 16.30 Regionala nyheter. Varikkotoimittajana Timo Pulkkinen. . 23.30
Jalkapallo: Cup 2002 -kilpailupaikkakuntien
esittely. 21.40 Melodiradion. 9.00 STT:n uutiset. 24033
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
. . 2.50-7.00 Nyheter från SVT24.
. 10.10
Musik för dej och mej. 9.10 Regional
förmiddag. 4113323
20.55 Uutiset ja sää . Miinanraivaajatkin vihdoin tunnustettu veteraaneiksi. 20.00 Borta bra. 6.10 Maakuntaradio.
7.00 Uutiset ja sää. Totta vai tarua.
882 Sport. 3932878
16.00 Koulu-tv: Uutisjuttu Plus
. Sport-Talonen. 24077743
9.15 Lasinen elämä Osa 6/6. 1588
19.00 Vanha kettu Vain yksi juttu muiden
joukossa. 7432651
7.50 Tehotytöt Tuntematon tuhmeliini.
. 9.00 Varrella virran. 20.03 Urheiluradio/Pesäpallokierros/Salibandyn MM-kilpailut/MM-jalkapallon alkulohkot 20.20 Verkko soi.
20.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 15.30 Regionala
nyheter. 7.53 Maakuntaradio.
8.00 Uutiset ja sää. Suora. Aamuventti. Uusinta.
. 41236
13.05 Tosi tarina: Nokka-Matti Matti
Kyllönen tapasi vanhoilla päivillään nuoren Zoukhran. 17.10 Klassista kiireettä. Ei tässä kuitenkaan kaikki. 2.00 Yöklassinen.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
4.30 Herää Suomi! 5.00 Uutiset ja sää.
5.02 Herää Suomi! jatkuu. Keitel tunnetaan mm. 14.15 Nyheter från SVT24. 18.10 Minä kokokuvassa. 18.30 Jalkapallo: Gillette
Dream Team. 8.00 Uutiset ja sää. 8.55 Urheiluradio. 17236
17.50 Lounais-Suomen uutiset
18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous
. . 6.00
Uutiset ja sää. 13.00 STT:n
uutiset. 1449781
myönteistä aamuohjelmaa juontaa Tiina
Klemettilä. 12.01
Aktuellt. toukokuuta 2002
KANAVAT
24
TV 1
4.00 Uutisikkuna . Uusinta. Salo-Uskelan
seurakunta tiedottaa. 15.10 Kirjojen
jatulintarha. Kainuun korvesta käydään
kaupassa ja kylässä Kostamuksessa. 7.40 Hartaita säveliä. Salon kaupunki
tiedottaa. Viime aikojen tapahtumista
hämmentynyt Bernice haluaa purkaa sydäntään. Miljoonat lapset ovat
jääneet orvoiksi heidän vanhempiensa kuoltua
aidsiin.
Uutisjuttu Plus -ohjelmassa käydään Ugandassa aids-orpolasten koulutuskeskuksessa,
jossa he saavat ammattikoulutusta. 430694
19.00 Silkkiä ja luoteja Kohujuttu. viihdettä varttumattomille. 23.00 Aktuellt.
23.03 Classicas musikkompass 23.50
Löpsedeln. 6.25 Nousutahdit. 24
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. 1.35 Kultursöndag. 11.00 Aktuellt.
11.03 Inblick i: medicin och hälsa. 7427410
22.45 Urheilu-uutiset . 8.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 72033
16.15 Angela Anakonda . . 104724
0.45 Ostosruutu . . Lukemattomia taideostajia on huiputettu aidonnäköisillä
mutta väärennetyillä taideteoksilla.
. 16.00 Uutiset ja sää.
16.10 Vallan vaiheilla. 7842014
17.20 TV2: Pikku Kakkonen . 17.15 Nyheter
från SVT24. 134762
15.00 Tv-uutiset . 23.10 Lumottuja
ääniä. 5572526
16.25 Shirley Holmes ratkaisee Osa
50. 15.33 Direkt fortsätter. 3262946
11.00 Tv-uutiset Stereo . 3413679
17.00 Viiden Uutiset . 0.10 Kulturnyheterna. 18.00 Up-
teekki. 433236
19.15 Kauppalehden Talousuutiset
. 5108675
moilla. Useimmissa Eurooohjelmassa oikeusministeri Johannes Koskinen
pan maissa sellainen jo toimii.
Poliisi-tv:n erikoisohjelmassa "Tämä on vää- arvioi voimassaolevan rikoslain mahdollisuukrennös" seurataan Albert Edelfeltin tekemäksi sia parantaa taideostajan asemaa kiertävien
väitetyn "Poika metsäpolulla" -taulun kiertoa väärennösten luvatussa maassa.
Afrikan aids
23.00 Tv-uutiset . 21.03 Sportradion. 10.03 Tänään kymmeneltä. 23.55 Musik vid midnatt.
0.05 Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
6.00 Aamupuuro. 11.50 Rapido. 3508052
18.15 FST: TV-nytt . 4583588
17.46 FST: BUU-klubben: Anatole
TV 2
MTV3
NELONEN
5.55 Uutisikkuna . 18.40 Lätt
klassiskt. Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development Corporation.
Nelonen klo 21.40
Randall & Hopkirk
Torstaina 23. 1992255
21.05 A-plus . 16.00
Aktuellt med väderrapport. . 20.00 Aktuellt. 7772236
11.15 MTV3 Chat . . 16.35 Regional eftermiddag.
17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi och
dagens debatt. . . 17.05 Programtablå. . 13.15 Jalkapallo:
Maailmancupin klassikoita. Martin Clunes (Huonosti käyttäytyvät
miehet/Men Behaving Badly). 14.52 Taukojumppa. 18.55 Urheiluradio/Pesäpallokierros. 17.00 Musiikkiuutiset. 12.00 Autourheilu: Super Racing Weekend. 19.00
Bolibompa. 2203781
19.30 Formula 1: vapaat harjoitukset
Monaco. Kun joukkoon li-
sätään vielä Hopkirkin hengellinen neuvonantaja Wyvern ja Hopkirkin ex-vaimo Jeannie,
josta tulee Randallin uusi pari, niin kasassa
ovat kaikki komedian ja toiminnan ainekset.
Sarjassa vierailee Paul Whitehousen lisäksi
mm. 365781
22.05 Tähdet kertovat Näyttelijä Harvey
Keitel on illan vieras James Liptonin juontamassa ohjelmassa jossa elokuvamaailman suuret nimet vastailevat paitsi juontajan myös elokuvataiteen opiskelijoiden
kysymyksiin. 12.00
Tolvslaget från Åbo domkyrka. 22.15 Tidsresan.
22.50 Melodiradion. 6.30 Regionala nyheter.
6.35 Regional morgon. 2304
20.00 Olympian Kunnian kentät Vuoteen 1956 mennessä Suomi oli palautettu
maan pinnalle urheilumaana, vaikka Melbournesta 1956 oli vielä tuliaisina 15 mitalia. Menovinkit. toimittajana Pekka
Santonen. 1587675
18.36 Radio Sooda Soodalaiset kesän kynnyksellä. Mikrobit lisääntyvät taiteessa.
Miten uusi uljas Arabia muutti kaupunkiluontoa. Uusinta. 9.30 Regionala nyheter. Mietelause. 18.05 Kimurantti . Charlie Sheen ja Bret Michaels (Michael Raine).
TV 1 klo 10.10
Koulu-tv: Uutisjuttu Plus
TV1:n Koulu-tv:n Uutisjuttu Plus käsittelee
tänään Afrikan aids-tilannetta. . USA
1998 . 22.30 Filmkrönikan: Cannes
Special. 7738491
15.45 Rantojen kunkku Elegantin pukeutumisen alkeet. 23.00 Uutiset.
23.03 News in English. Uusinta. . Uutiskertaus 6.30
ja 7.30. Pääosissa Vic
Reeves (Marty Hopkirk), Bob Mortimer (Jeff
Randall), Tom Baker (Wyvern) ja Emilia Fox
(Jeannie Hurst). 19.00 STT:n uutiset ja sää.
19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä.
19.15 Iltahartaus. 9.45
Viikon esitelmä. 21.10 Inblick
i: medicin och hälsa. 13.05 Café Svenskfinland. 1.15 Formula 1: Taustaa. en resa i historien. 1486304
23.20 Uusi Kino: Mama Africa Osa 5/6:
Kuollut neuvoo
elävää etsivää
Vääräkin taide myy
SUBTV
SVT EUROPA
Tähdet kertovat
New Yorkissa sijaitseva Actors Studio on jo
viidenkymmenen vuoden ajan tuottanut menestyksekkäitä elokuvia. 19.01 Bolibompa: Den fredliga draken. 18.00
Aktuellt. 6.15 Aamuhartaus. 7973873
1.10 Ostoskanava . 0.05 Iltatähti. 19.30 Sallys historier. 6.55 Andrum.
7.00 Aktuellt med väderrapport. tosin ainoastaan ?ex?-kollega Randallille. 86149
23.10 Kulttuuriuutiset Uusinta.
23.15 FST: Kvällsnytt . Suora. 13.55 Pätkä. 770149
15.15 Mimi Pyjamabileet. 19.30
Naturväktarna. 13.08 Sää. . 3449385
22.40 Myöhäisuutiset . 14.00
Aktuellt. 23.06 Novosti
po-russki. Onko hän syyllinen, syytön vai salaliiton uhri. 16.10 Maakuntaradio. . 122588
16.35 Suuri seikkailu 2002 Seikkailun
toinen päivä. Salon Seudun Sanomien radiouutiset 14.00, 15.00 ja 16.00. 14.00 Uutiset. 99648526
15.55 Ostosruutu . Uusinta. 7.15 Aamusoitto. 3091859
22.30 Suuri seikkailu 2002 Tänään
saamme seurata ensimmäisessä avainkilpailussa, kuinka kurinalaisesti vastamuodostuneet joukkueet pystyvät toimimaan. 23.10-23.55 Spung. Studiossa Mikko Koivusipilä. 21.00 Aktuellt. 760236
16.50 Putte Possu Putte veturinkuljettajana. 6178052
13.55 Urheilukanavan ikkuna Ajankohtaista urheilun maailmasta: Esteratsastusta, Nations Cup, La Baule, Ranska.
. 8.50 Morgonandakt 9.00 Aktuellt. 9.45 Mielenkiintoinen maailma . . 23.09 Valoa ikkunassa. Juontajaparina Risto Hiltunen ja Timo Koivusalo. Jättikelat laulavat.
Lars Romby Nielsen ja Mark Draper kalastavat avomerellä maailman vahvinta kalaa, marliinia. Hän on kuitenkin hyvinkin
läsnä . Uutiset 6.00, 7.00, 8.00, 9.00,
10.00, 11.00 ja 12.00. . 1112205
21.35 Valopilkku Halkopinon haaste ydinvoimalle. 21.10
Jälkikoirat. 7.00 Uutiset ja sää. . 21.50 Merisää. 1989694
18.35 Uutisotsikot Stereo . Joissakin Afrikan maissa joka viidennellä ihmisellä on HIV. sitä,
mikä on HI-virus, mikä on aids ja miten virus
tarttuu. 8416694
23.05 Da Vincin murhatutkimukset
Puilla paljailla. 70276095
. . 87605453
7.00 Taikasoturit
7.25 Late Night with Conan O?Brien
8.10 Sub chat
13.00 Sub Mobile Games
16.10 Taikasoturit
16.35 Sielun ruokaa
17.30 Sessions
17.45 SubSuosikki: Paluu Eedeniin
18.35 SubSuosikki: Ihmemies
MacGyver
19.30 Subido
20.00 Frendit
20.25 Kinotappi
20.55 Sessions
21.10 SubSuosikki: Roswell
22.00 SubSuosikki: Angel
22.50 Late Night with Conan O?Brien
23.35 Paljastuksia
0.00 GvsE . 5.52 Herää Suomi! jatkuu. Bob on valmis lähes mihin
tahansa saadakseen viimein Vuoden Motivaattori -palkinnon. toukokuuta käynnistyy uusi
englantilainen sarja Randall & Hopkirk, vuosina 1969?71 esitetyn suosikkisarjan uusi versio.
Pääosia esittää lukuisia palkintoja pokannut
koomikkopari Vic Reeves ja Bob Mortimer.
Jeff Randall ja Marty Hopkirk ovat yksityisetsiviä, joiden ero on kohtuullisen huomattava:
Hopkirk on kuollut. 11.00 Uutiset. 7.10
Regional morgon. . 6944675
6.25 Huomenta Suomi . 7243946
0.00 Uutisikkuna . 4511385
20.25 Huomisen sää ja Keno . 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 3412878
15.10 Virginialainen Vanki. 10.00 Tero Liete. 2885472
17.05 Passions Liittyvätkö Pilarin miehen
katoaminen ja Sheridanin painajainen yhteen?. 18.00 Uutiset. Keskustelua tulevaisuudesta, siihen liittyvistä unelmista ja peloista, sekä
totta kai kesästä. Lukemattomia
taideostajia on huiputettu aidonnäköisillä, mutta
väärennetyillä taideteoksilla. Uusinta.
. 17.45 Ympäristö-seurakunnat tiedottaa. 0.00 Urheilu-uutiset. Mike vie pojat tapaamaan Stellan
välttyäkseen oikeussalilta. 2232168
23.25 Törkytorstai esittää: Jerry
Springer Show Sydämensärkijöitä. 5.32 Morgonmusik.
6.00 Aktuellt med väderrapport. 17.30 Päivän
peili ja sää. 314491
18.50 Suuri kupla . 695149
17.05 Lööpin takana Ohjelman juontajana Matti Toivonen, toimittajina Heta Hyttinen ja Tommi Parkkonen. dagens diskussion. Uusinta.
. 7.00 Radiomafian Aamu. 12.05 Anneli
Tempakan paletti. 7663168
0.40 South Park . Käsikirjoitus ja ohjaus Tom Östling. 22.00 Uutiset ja sää.
22.10 Radioateljee esittää: Lähellä kotia . . 50703502
. 3855526
21.40 Randall & Hopkirk Kunnes kuolema meidät erotti. Banzain vedonlyöntikohteina kumimiesten vesileikit,
likinäköisten laulukilpailu ja Go Westin
epäonnenpyörä. 9.35
Regional förmiddag. 15.05 Maakuntaradio.
16.00 Uutiset ja sää. 88101
17.40 Viittomakieliset uutiset Stereo
. Englantilaisen vuosina 69-71 esitetyn suosikkisarjan
uusi versio, jonka tekijätiimiin kuuluvat
mm. taitelijaprofessori Aioikeuslaitos puuttuisivat asiaan.
Vaikka taidehuijaukset ovat kasvava piilori- mo Kanervan leski Aulikki Kanerva, taitelija
kollisuuden ala, ei Suomeen ole vieläkään pe- Juhani Palmu, varatuomari Pekka Lind sekä
rustettu väärennösten kitkemiseen erikoistu- taidekonsultti Harri Silander.
Risto Vuorisen ohjaamassa ja toimittamassa
nutta poliisin iskuryhmää. 0.00 Avaruusromua special. . 2115762
20.00 Kokkisota Tänään ovat vastakkain
Jyrki Sukula ja Lauri Karhuvaara sekä
Antti Vahtera ja Taisto Oksanen. 14.03
Tänään iltapäivällä. 17.00 Rapport. 20.00 Uutiset. 19.45
Lilla Aktuellt. 7731323
16.25 Pallo Hallussa Viikon katsojavinkki: annetaanko Suomessa järvien pilaantua. 11.30 Jazzmusiikkia: Silje Nergaardin valoisaa jazzlaulelmaa.
11.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. mediasirkus ?Ihan selvä on, että jos nyt pi-
täis elää tuo elämä uudelleen, sen tekis kovin eri lailla.. 13.10 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla, 14.25 Musiikkistudiossa: suomalaisia impressioita.
15.00 Kulttuuriuutiset. Ohjelmassa puhutaan myös Suomen
aids-tilanteesta.
Afrikassa on yli 20 miljoonaa HI-viruksen
kantajaa. Taululla
pitävät monet asiantuntijat Suomea edelleen on pystytty pettämään ostajia vielä sen jältaidebisneksen villinä läntenä. 12.35 Lunchmusik.
12.45 Väderöversikt med sjörapport.
12.55 Löpsedeln. 19.00 Jalkapallo: Naisten mestareiden liigaa. . 8.00 Aktuellt. . 16.55 Urheiluradio/Salibandyn
MM-kilpailut (Helsinki). Ensi viikolla esitetään sarjan viimeinen jakso. 1645526
21.25 Kulttuuriuutiset . 18.00
Gröna rum. Kooste torstan vapaiden harjoitusten toisesta osiosta. Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin
jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan
videonauhureita. 18.05 Kulturradion: Rapido.
18.15 Medeltidens tänkare. 10.30 Purjehdus:
Ocean Race. 21.00 Hjärtats oro. . 11.03 Lounastunnin klassikot. 0.00 Rapport. 560743
20.30 Tv-uutiset ja sää . 21.55
Urheiluradio. 8.35 Regional morgon. Uusinta.
. Niistä tosin vain kolme kultaista. Kattohaikarat pesivät Virossa - mikseivät meillä. 3004101
14.10 Tänään otsikoissa . 10.05 Löpsedeln. 301061
23.00 Tunnustuksia kuolemansellistä
(K) Psykologinen trilleri tyttöystävänsä
murhasta kuolemaantuomitusta miehestä,
joka loppunsa lähestyessä yrittää löytää
tuomioonsa johtaneita syitä. (ensiesitys 25.4.02)
. 7978328
1.15 4deitti . 10.55 Urheiluradio/Liikuntapolitiikan arkipäivää. 892694
EUROSPORT
9.30 Pyöräily: Giro d'Italia. 2123781
20.30 4D: Ihmissyöjät . Uusinta. Pähkähullu parodia rantavahtien
surffailusta monien ulottuvuuksien Malibu
Beachilla. 12.55 Tyrmäystippoja ja havaintoja ajasta. 13.00 Jalkapallo: Cup 2002 -kilpailupaikkakuntien esittely. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 15.00
Riksdagens frågestund. Luonnonmukainen puutarha on helppohoitoinen - Nina Kujansivu
näyttää, miten luonnon monimuotoisuutta
voi kunnioittaa kotipihalla. 12.15 Maakuntaradio. 16-
vuotias Jennie on raskaana, mutta poikaystävä vaihtaa hänet hänen 30-vuotiaaseen sisareensa, joka on jo viiden lapsen
äiti. 20.30
Rapport. Hyvät vastaan pahat
0.45 Sub chat
7.00 SVT Morgon. Uusi sarja. 21.00 Moods-ilta. 61080526
13.20 YLE Teeman ohjelmistoa T-klubi.
6.10 Ostoskanava . Selostajana Tomi
Tuominen. 51409588
10.40 4deitti . 0.00
Uutiset ja sää. 147897
14.50 Korallifisut Esihistoriallinen ystävä/Paras kala voittakoon. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 16.15 Pyöräily:
Giro d'Italia. 22.00 Nyrkkeily: Ylemmän keskisarjan ottelu, Riesa, Saksa. 15.00 Aktuellt.
15.03 Direkt fortsätter. 11.35
Melodiradion. 7.15 Maakuntaradio. Nicola
esittää Carlosille hyvin henkilökohtaisen
kysymyksen. 6.10 Hartaita säveliä. Kertomus
nuoresta yksinhuoltajaäidistä modernissa
afrikkalaisessa kaupungissa.. Markolla
ei ollut vapautuessaan asuntoa, ei työtä, ei
ajokorttia eikä rahaa. Sam Inkinen, Outi Popp ja
Teppo Turkki kertovat omat tarinansa 80luvulta. 17.00 Uutiset.
17.05 Maakuntaradio. 8.10 Väder med sjörapport. 1.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein.
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
5.30 Sjörapport. 8.15 Maakuntaradio. . 803526
22.00 Kymmenen Uutiset . 11.00 Uutiset. 422675
18.30 Voitto kotiin! . 0.35
Retur . 0.20 Dagens
och morgondagens programtablå. 22.00 Uutiset ja sää.
22.10 Sininen huvimaja. 10.30 Nyheter från
SVT24. 287675
19.25 Päivän sää . Eniten alaa ras- keenkin, kun taulu todettiin kymmenisen vuotsaavat väärennöksiksi todettujen taulujen kier- ta sitten selväksi väärennökseksi.
Suomalaisen taidekaupan pimeää puolta vato ostajalta toiselle ilman, että viranomaiset tai
lottavat ohjelmassa mm. 23.45 Jalkapallo: Maailmancupin tarinoita. Käsikirjoitus Charlie Higson.
Ohjaus Mark Mylod (Rimakauhua ja rakkautta
/ Cold Feet), Rachel Talalay ja Charlie Higson.
TV 2 klo 22.05
Poliisi-tv: extra
. 12.00 Pressiklubi.
14.00 Uutiset. . Louis saa
tehtäväkseen pitää nuorille vastuuntunnottomille autovarkaille oppitunnin ajotavoista. Urheilusankarit. 155584
7.25 Jätti-robotti ja Punapää Laava-
. Onko kotimainen
polkupyörä kokonaan kotimainen?
. Viikon päätteeksi näyttää lupaavasti siltä, että yksi
pari on löytänyt toisensa - ei tosin tietokoneen kaavailemassa muodossa. Studiossa Tarja Hiltunen.
Uutiset. . 22.00 Livshunger. 17.30 Tidsmaskinen. 3677472
. 728101
19.45 Suurenmoinen 80-luku: . Haastateltavana on myös lääkäri Pentti Haatanen, joka
on työskennellyt vuosia Afrikan maissa HIV-viruksen kantajien ja aids-potilaiden kanssa.
Afrikassa kävi toimittaja Petri Ahoniemi. . 12.55 Urheiluradio/Formula 1: Monacon osakilpailun
ensimmäinen harjoitusajo. 9.05 Maakuntaradio.
10.00 Uutiset. Charlie Higson ja Paul Whitehouse molemmat tuttuja sarjasta Ruuvit löysällä
(The Fast Show). Seitsemännen tuomionsa istunut Marko käveli vankilasta
vapauteen kädessään putkikassi, jossa oli
miehen koko omaisuus. 18.00 Jukebox soi ilonanne aamuun asti.. 21.00 Uutiset. Lisäksi jännitämme, saavatko ensimmäiset kapteenit joukkueensa puolelleen. 6150472
9.50 Kauniit ja rohkeat Blondikolmikko
terrierituulella. 8.15
Regional morgon. 19.10
Pesäpallokierros/Salibandyn MM-kilpailut 19.55 Urheiluradio. 432052
19.00 Seitsemän Uutiset . 7787762
0.15 Sinkut aurinkorannalla Mallorcan
luksushuvilassa vietetään naamiaisia teemalla sutenöörit ja huorat. Dokumentti Ranskan äärioikeiston historiasta
sukeltaa menneisyyteen ja osoittaa, että
liike on esiintynyt Ranskan poliittisella
näyttämöllä jo yli sadan vuoden ajan.
Uusinta. Ohjelman juontavat Into Virtanen ja Emma Annila.
RADIO
YLE 1/Ylen Ykkönen
89,8 MHz
6.00 Uutiset ja sää. 15.00 Ooppera. 11.30 Maakuntaradio.
12.00 Uutiset ja sää. 6083385
16.10 Rantojen kunkku Fanny ja professori. 16.00 Dokumentären: Havet har inget minne. . . Uutisjutun erikoislähetyksen aikana selvitetään mm. 21.00 Jalkapallo: Maailmancupin legendoja