Peruslannoitettu/
kalkitettu
3 9.
70 l
70 l
Säkkiä
70 l
á 3,99 (0,04/l)
Kivivillaeristeiden valmistaja Parocin henkilöstö
aloitti keskiviikkona Lappeenrannassa vuorokauden
työnseisauksen. | KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
LEIKKURIKARNEVAALIT
4
LAATUMERKIT MAAHANTUOJALTA! www.kone-glans.fi
t!!!
u
O
s
`
l
o
o
h
Sc
Hyvä päivä alkaa
sanomalehdellä.
Tytöille &
Pojille
koulujen päätöksen
kunniaksi
huipputarjouksia!
- ITSEVETÄVÄ, - KERÄÄVÄ,
- SILPPUAVA, - ULOSPUHALTAVA
ITSEVETÄVÄ 3-PYÖRÄLEIKKURI
Poikien alk.140cm
Trek maastopyörä
sis. la 9-16
2/as.
2,-
(0,78 l)
JÄTTIsäkit
70 l MULTAA
. Niiden piirissä oli
yhteensä 1?500 henkilöä, ja
Suomen lisäksi neuvotteluja
käytiin muissa Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa.
Itella-konsernissa on yhteensä 27?500 työntekijää.
Yt-neuvottelut liittyivät
yhtiön tehostusohjelmaan,
jolla tavoitellaan sadan
miljoonan euron säästöjä
tämän ja ensi vuoden aikana. S-XL
Ylioppilaslakki
Posti- ja logistiikkayhtiö
Itella irtisanoo asiantuntija- ja hallintotehtävistä yhteensä 183 henkilöä, joista
147 Suomesta. (STT)
lapsi istui auton kyydissä.
Sen mukaan vain nämä
matkat aiheuttivat ns. Muut Suomen
tuotantolaitokset sijaitsevat
Oulussa ja Paraisilla. välttämättömiä kustannuksia.
Vanhempien maksettavaksi
olisivat jääneet paluumatkat päivähoitopaikasta lapsen viennin jälkeen ja noutomatkat hoitopaikkaan.
KHO piti välttämättöminä
myös vanhempien paluumatkoja.
KHO:n mukaan kunnan
nimi on salaista tietoa.
(STT)
Parocin väki marssi
ulos Lappeenrannassa
Upea
Lipsy London mekko
Novita
LAADUKKAAT
T-PAIDAT
. S-ryhmän lahjakortti
yllättää iloisesti. 9-18 . TOUKOKUUTA 2013 | VIIKKO 21 | N:O 139 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . lokarit,lukko,jalka
Poikien
Helkama Scorpion 24?
499,- (549,-)
Crescent tyttöjen
26. Av. (STT)
Viestintäkonserni Keskisuomalaisen voitto pieneni
Viestintäkonserni Keskisuomalaisen tulos jäi tammi-maaliskuussa selvästi
vuoden takaista heikommaksi.
Yhtiön voitto ennen veroja
oli 1,1 miljoonaa euroa, kun
se vuotta aiemmin oli 5,2
miljoonaa. 0403 00 1050. TORSTAINA 23. (STT). MA-TO 9-17, PE 9-18, LA 9-14
Itella irtisanoo
Suomesta lähes
150 työntekijää
RAS
(2,06/kg)
PKT
049
LEIVONTAMARGARIINI
(0,98/kg)
500g
Henkilökuntamme,
ASICS-asiantuntija ja
fysioterapeutti opastavat
sinua valitsemaan
ominaisuuksiesi
mukaiset juoksukengät
ja -tekstiilit.
PKT
290
Frödinge
VADELMALEIVOKSET
(10,36/kg)
4x70g, pakaste
Viennetta
Cappuccino
JÄÄTELÖ 650ml
PKT
099
(1,52/l)
Fysioterapeutin ILMAINEN
askelanalyysi tänään to klo 14?19
Tarjoukset ovat voim
voimassa 25.5. 02-7335 955
Avoinna ark. Yhtiö kertoi
huhtikuussa alkaneiden ytneuvottelujen lopputuloksesta keskiviikkona.
Alun perin neuvotteluissa tavoiteltiin enintään
350 henkilön vähennystä.
Yhtiön mukaan irtisanottavien määrä pieneni vapaaehtoisten järjestelyjen ja
eläköitymisten myötä.
KHO: Kunnan oli
maksettava vammaisen
lapsen kuljetukset
Helsingintie 5, Salo (sisäpiha) p. Myös liikevaihto kutistui yli kahdeksan
prosenttia 24,3 miljoonaan
euroon.
Toimitusjohtaja VesaPekka Kangaskorven
mukaan tulosta rasittivat
mainonnan määrän lasku
sekä Suomen Lehtiyhtymän ostoon liittyvät isot
kertaluonteiset kulut.
Maaliskuun lopulla tehdyn Lehtiyhtymä-kaupan
odotetaan kuitenkin jo parantavan Keskisuomalaisen koko vuoden tulosta.
Yhtiö arvioi, että sen operatiivinen tulos pysyy tänä
vuonna edellisen vuoden
tasolla. Venä-
jällä Paroc avaa Moskovan
ja Pietarin välille Tveriin
uuden tehtaan vuoden lopussa.
Lappeenrannan tehtaan
toiminta loppuu vaiheittain
2016 loppuun mennessä. 9-14
Upeaa
juhlan aikaa!
Kunnan oli maksettava kokonaan kulut, jotka aiheutuivat vammaisen lapsen
kuljettamisesta kuntouttavaan päivähoitoon, katsoo korkein hallinto-oikeus
(KHO).
Vanhemmat hoitivat lapsen kuljetukset omalla autollaan, koska kyseinen
kunta ei ollut järjestänyt
kuljetusta.
Aiemmin hallinto-oikeus
määräsi kunnan maksamaan vain matkat, joissa
Toukokuussa on monta aihetta juhlaan.
Tule Sokokseen ja löydä omat juhla-asusi,
ammattitaitoiset pukeutumisneuvojamme
ovat käytössäsi.
Kookkaat korut, korkeat korot ja
näyttävät hiuskorut viimeistelevät
juhlalookin.
Sokoksesta saat myös herkulliset meikit
ja kesän tuoksut . juhlaan ja arkeen.
Tavataan Sokoksella.
S-Etukortilla
toukokuun ajan
Miesten puvut
?20%
29,90
Mirri tai
laketti
99,95
TERVETULOA TORSTAINA TL-TUKKUUN!
2.
TO-LA
OHO!
värejä!
Paljon
40,-
Anna Sankarin valita
Hemmottelua, muotia, kauneutta . Maaliskuussa aloitetut yt-neuvottelut päättyivät tiistaina.
Lappeenrannan tuotantoa
siirretään muille tehtaille Suomeen, Ruotsiin sekä
Venäjälle. Mielenilmauksen syynä on työnantajan päätös sulkea Lappeenrannan tehdas.
Tehdas työllistää noin 250
ihmistä. asti tai niin kauan kuin tavaraa on jäljellä
Avoinna
ma-pe 9-18
la........ Valitse haluamasi summa (10-250,-)
sekä kuva-aihe ja anna lahjansaajan valita loput!
Summan voi käyttää osissa tai kerralla.
Lahjakortti on voimassa 24 kk hankintahetkestä
tai edellisestä ostotapahtumasta.
4,90
TO-MA
Heirol
VUOAT
kpl
2/as.
LOPUT
PUKUTELINE
TO-LA
Puuvilla
ALUSLAKANAT
S-Etukortilla
maksaessasi myös
maksutapaetua.
SOKOS SALO, Kauppakeskus Plaza www.s-kanava.fi
ma?pe 9?20, la 9?18, su 12?16 puh 075 3030 1303, sokos.fi
Hopean
KIILLOTUSAINE
50 ml
1.
SILITYS- TO
LAUTA
9.
1/as.
29,-
LOPUT
Nuken
RATTAAT
29,-
TO-PE
Fiona 500 ml
NESTESAIPPUA
pumppupullo
- 390 12.
- 039
-20% 12.
II-laatu
150x250 cm
39,90
Bonusta
jopa 5 %.
Itellan yt-neuvottelut eivät
koskeneet päivittäisiä postipalveluja. 044 217 0270
(0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
UUSI 3 IN 1 VETÄVÄ - KERÄÄVÄ tai
ALLESILPPUAVA BIOLEIKKURI
S510VH
OHV- 4-tahtimoottori
UUTTA!
!
VÄ Easy Starter
Todella I T S E V E TÄ
Tilaa helposti nettikaupastamme www.kone-glans.fi
099
Flora Kulta
199?
Myös Bioterä vakiona!
139?
RUOHONLEIKKURI
4,75 hv
LAADUN HUIPULTA!!
SalMart ?kauppa täynnä
edullisia hintoja!
Somerolta Nikulan VAIN
KANANMUNAT
10 kpl 480g
259?
- MAHTAVAT O
/ 30 cm Legendaarista laatua
Tässä leikkuri
takapyörät
vuosikymmeniksi!!!
- kuulalaakerit, KLIPPO
Moottori
keskus- EXELLENT S
Briggs&Stratton 675
korkeus- ITSEVETÄVÄ
säätö
KEVÄÄN HINTAPOMMI!
E
HUOM!
isot 30 cm (halk.) takapyörät
ja iso gh50 OHV-moottori
M510I-1 Työnnettävä,
LAADUKAS
ALLEleikkaa pitkääkin
SILPPUAVA
BIO,
ruohoa
tukehtumatta! tai ulosheittävä
LEIKKURI
4,75 hv
Aurinko 50 l
KUORIKE
Kateaineeksi
Komposteihin
Ulkokäymälöihin
5
99
(0,11/l)
TL-TUKKU OY
HYVONINKATU 10?SALO
Valurin liikekeskus
. Paroc on vuokrannut Lappeenrannan tontin kaivosyhtiö
Nordkalkilta vuoteen 2019.
Parocin mukaan Nordkalk
on ilmoittanut laajentavansa
kaivostoimintaansa tontille.
Parocin mukaan kevääseen 2017 mennessä muualla aukeaa noin 100 uutta
työpaikkaa, joista 70 Suomeen. P. 7v
Tyttöjen
Monark Karin 26?
499,- (639,-)
529,- (569,-)
Pyöräkeidas
369,- (399,-)
pitää kokea, niin
YH58SCH Tämä
helppoa se nyt on!
LEIKKURIA - tehokas 650 sarjan
ohv-moottori
SAMASSA! - työleveys
53 cm
- ALLESILPPUAVA BIO
- SIVULLEPUHALTAVA
- TAAKSEJÄTTÄVÄ
- KERÄÄVÄ
345?
PIENTRAKTORI
449,- (519,-)
Tytöille ja
pojille
Helkama
JOPO
RUOHONLEIKKURI
- Isot 7?pyörät
Ainutlaatuinen!!! - korkeuden pikasäätö
4 toimintaa 1:ssä
- ulosheittävä, eli
YH53SDH
Helsingintie 32B
24100 SALO
P.044-5512700
NYT
SOPIVASTI
KUNNON
JENKKI!!
12
Ja vakiona mainio kiinteä, KIPATTAVA
KERÄÄJÄ! KERÄÄ VAIKKA SYKSYN LEHDET!
YH63R
- järeä B&S
OHV 344 cc
huippumoottori
- 97 cm kaksiteräleikkuri
na
- isot pyörät, järeä runko stai
r
-valmistaja: HUSQVARNA
To
OUTDOOR PRODUCTS
RÄ
1390?
HUIKEA TARJOUS!
KAUPANPÄÄLLE HIENO
KIPPAAVA PERÄKÄRRY!
NYT SAAT OSTOKSILLESI
995?
N
I
VA
! !!
korotonta
maksuaikaa
HUIPPULEIKKURI
UUSI B&S SERIES 550 Työnnettävä
HUIPPUMOOTTORI
MALLI
G48TBQ
HUIPPUTARJOUS!
12 kk
TOIMITUKSET
KOKO MAAHAN!
699?
!!!
NÄPPÄRÄ KONE PIENILLEKIN PIHOILLE!
AJOLEIKKURI
KONEKAUPPAA
VUODESTA -55
VETÄVÄ - KERÄÄVÄ
EUROOPPALAINEN
PREMIUM-LEIKKURI
299?
Moottori tehokas
196 cc OHV-4-tahti,
leikkuleveys 61 cm
189?
MAHTAVAT
25 cm
TAKAPYÖRÄT!
- 50 L keruusäiliö
- kuulalaakeripyörät
69?
Hinattava
SAMMALEENPOISTAJA
JOENSUUNKATU 10, 24100 SALO
p
Eivät parkkipirkot ja
parkkisakot Saloa pelasta
vaan ovat vain lisäkiusaa
asukkaille. Muutkin saavat
työnsä tehdyksi, mutta joku pilaa aina toisten rauhan toinen toistaan äänekkäämmillä vekottimilla.
Minäminäminä
n. Yritän pyden käsittely vielä kesken. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. kulut.
silloin päivänselvä. Hetken päästä sydänfilmin ottaja oli vieressäni, toisella puolella verikokeiden ottaja.
Meitä oli paljon. Jo nyt tiedetään, että leiviljelijöiden itsensä kuin koko talousalueen etu.
tilanteessa kylvetään. Tämän jälkeen
minut kärrättiin sänkyineni osastolle ja
annettiin sairaalan vaatteet.
Minulle tämä on toistunut kaksi kertaa.
Hoito ja kohtelu on ollut erinomaista.
Tässä ihmetyttää ainoastaan tämä ?kaksinkertaisuus?. Onko luvallista siitä. Syöminen olisi helpompaa, jos ötökkäruoka ei näyttäisi siltä, mitä se on. Maussa ei ilmeisesti ole vikaa, mutta ulkonäkö ja tietoisuus
syötävän laadusta ovat monille ylittämätön
este. Jokaiselle
vastuu omasta elämästä.
Ei sosiaalihuollon varassa
voi elää koko elämäänsä.
Säästöä pian
n. Nykyisten vuokralaisten elämään
tulevilla toimenpiteillä saattaa kuitenkin
olla kauaskantoisiakin vaikutuksia.
Hieman ihmetyttää kommentti ?jos
tiloihin ei keskiviikkona päästä, silloin
niihin ei päästä?. Ruokaa
tärvääntyy yli miljardi tonnia vuodessa. Uutisesta jää näin
kuntalaisena hyvin epäilyttävä kuva siitä
ammattitaidosta, jolla Salon kaupungissa
edelleenkin asioita valmistellaan.
Isännöitsijä ilmoittaa valmistelleensa
asioita saamiensa virheellisten tietojen
pohjalta. Syksyn sateet pilasivat
kautumista.
MUUT LEHDET
LEHTO
n. Ruoka ja nälkäiset eivät
onnistu kohtaamaan, kun tuotanto- ja kuljetusketjut ovat niin pitkät.
Savon Sanomat
nn
n. voi tässä asiassa olla väärää tietoa?
Lisäksi valmistelu käsittääkseni suoritetaan virkavastuulla. Olin
päivystyksen ovella klo 21.00. Lähitulevaisuudessa sitä ei edes
tarvitse tehdä itse, sillä innovatiivinen elintarviketeollisuus on jo kiinnostunut ötökkätuotteista. Suurin osa sikavä.
larakennuksista on kuiten- Monella salonseutulaistilalla mennään alkavaan kasvukauteen uudessa tilanteessa. Mikset samantien
kiekkoa tarvita. Niinpä onkin turvallista todeta, että nuorisotakuu on
vaikuttanut haluttuun suuntaan. Tuhannet
kiitokset kaikille, jotka olivat sitä luomassa ja esittämässä. Kuitenkin ravintoa
menee hukkaan myös niillä alueilla, joilla
ruoasta on pulaa. Kun ne tulevat kauppaan, saatan itsekin lisätä ötökät ruokavaliooni.
n Kirjoittaja on Turun yliopiston
suomen kielen professori.
TÄTÄ MIELTÄ
Päätösten valmisteluun on voitava luottaa Näin ei synny
Salon Seudun Sanomissa kerrotaan,
miten Salon kaupunki on valmistellut kiireessä Rikalanmäen kiinteistöjen
myyntiä (SSS 21.5.). Siitä
ole kieltänyt, mutta kun vuokraan puolet, lopusta
ei vastata soittoihin eikä maksan sairaudestani aiviesteihin, niin eikö asia ole heutuvat lääke ym. Valivali. Vanhemmat
n. Koirantaluttaja
oppia. Niin nytkin:
?Siinä tuli todella kiire.?
Rikalanmäen kiinteistöjen myynnillä
tai myymättömyydellä ei Salon taloutta
heilautella juurikaan suuntaan tai toiseen. Vartija
päästi sisälle. Tuli uusi lääkäri, teki
samat kokeet ja kyselyt. Samalla olisi
kuullut, minkälaisia sopimuksia ja tulevaisuudensuunnitelmia itse kullakin on.
Vanhana Halikon kunnallispoliitikkona ainakin itselläni on ollut selkeä kuva
ja varma tieto, minkälaisilla vuokrasopimuksilla Rikalanmäellä asutaan ja harjoitetaan liiketoimintaa.
Tällä pohdinnalla haluan kiinnittää
huomion siihen, miten Salon kaupungissa valmistelu ja päätöksenteko suoritetaan. syä tässä yhteiskunnassa
Odottele rauhassa, kyllä se kiinni ja jopa maksaa vesiitä. Sähköautoille
verohelpotusta. Kiitos
n. Näin kotipalvelun hoi- saanut hoidettua Kiskon
tajien tupakoivan talon terveyskeskuksessa. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Jos
ulkonäkö kammottaa, ötököitä voi paistaa
ja jauhaa jauhoiksi ja valmistaa vaikkapa lihapulliksi. Kävin viime viikolla
n. Rahastusta
n. Nokialta lähtemään joutuneiden osaajien potentiaali on
iso. Kuka siis on syyllinen virheellisen tiedon antamiseen?
Rikalanmäen kohtaloa on selvitelty
jo pitkään. Jatkuvasti metelöivä naapuri tuijottaa vain
omaan napaansa! Kaatuneiden muistoa kunnioittaen . Moni entinen kar- Vaikka viljan viljelylle nyt
kin tyhjentynyt pysyvästi. Kukapa surisi korvassa inisevän hyttysen tai
salaatinlehteä järsivän etanan kuolemaa.
Sen sijaan moni paisti jäisi syömättä, jos
kaikki liharuoan ystävät joutuisivat itse teurastamaan ateriansa ainekset.
On aikoja ja paikkoja, jotka pakottavat
syömään kaikkea mikä suinkin on syötävissä. Hän tutki ja tenttasi minua, kävi välillä jossakin,
tuli takaisin, ja miettimisen jälkeen siirsi
minut sairaalan potilaaksi.
Kului hetki, ja vieressäni oli taas sydänfilmin ottaja, toisella puolella verikokeen
ottaja, ja taas kaikki mittarit paikallaan.
Pelästyin sydänfilmin ottajasta: onko
jotain hullusti. luottamushenkilöltä tai viranhaltijoilta, miten asiaa on
ennen kuljetettu hallinnon rattaissa.
Valtuutettujen ja kaupunkilaisten tulisi
olla varmoja valmistelun oikeellisuudesta ja tasapuolisuudesta. Kaksitahtisille meluvero! Hiljaisia nelitahtisia
suosittava. Ei ehkä riittävästi, mutta
kuitenkin. Ötököiden nitistäminen onnistuu luonnonystävältäkin. Viljojen
väliaikaisesti, ja tuotantoon
viljely innostaa, sillä viljan
palataan, kun tuottajahinnat
markkinahinta on ollut hynousevat. Kylmää kyytiä. Aluksi kehittämistyöryhmä,
sitten kulttuurilautakunta, kaupunginhallitus jne. Salossa voi pysäköidä matta ulos oli asiansa esit-
mihin vain eikä parkki- tänyt. Mukavaa, päivystävälle. Koska siltä saa lepoa, jos ei sunnuntaiaamunakaan. Itse
asiassa makkara on vastaavanlainen tuote.
Eivät senkään raaka-aineet näytä herkullisilta, mutta ne muuttuvat huomattavasti
houkuttelevammiksi sileänä massana siistissä kuoressa.
nn
Vaikka jauhomadot ja sirkat ovat eläviä
olentoja, ne eivät herätä ihmisessä samanlaista sympatiaa kuin suloiset karitsat tai
untuvaiset kananpojat. Salonseutulaispelloilla voi
pää joudutaan jatkossa leipomaan vielä aiempaa
Monialaisuus tarkoittaa aina myös riskien javeikata ainakin jonkinlaista siirtymää rehuohenemmän tuontiviljasta. Taitaa olla asioi- n. Ihana musikaali Rekijoen Soihtulassa. Kokeile sitä
hauskuutta
kun ei vahdita. Ilmoittautumisen jälkeen
potilas heti petille, automaattinen verenpainemittari käsivarteen ja happimittari
sormeen. Miksei Vuohensaareen tynyt. Tulipas jälleen vietettyä
nen niihin pariin ystävään, rattoisa lauantai pihatalmitä minulla on. Suurin menoerä. Valtaosa muhkeasta
summasta päättyy valtion budjetin yleiskatteeksi. Itsesääli. Olet
ikäloppu
n. Kotieläintilojen vähentymiKevätvehnäalan kasvu olisi toivottu ilmiö, sillä
nen kaventaa paikallisen maataloustuotannon
KOTIELÄIMISTÄ luopuneilla tiloilla mietittiin
leipäviljoja on ennätyssateisen viime syksyn jälrakennetta. Olen satavarma, että sinun valintasi
olisi tyyliä Kari Tapio. Ei kan- Ei tukia, mutta yritystä
nata lupailla, kun ei pysty kyllä
pitämään. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
23.5.2013
Kevätkylvöt tehtiin uudessa tilanteessa
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
Vaikka kevät tuli myöhään,
päästiin Salon seudulla kylvötöihin melko tavanomaiseen aikaan. Salossa on kyllä
tilaa parkkeerata. Utelias. Nautojen, sikojen ja siipikarjan lisäksi maailmalla
syödään myös hyönteisiä ja toukkia, joissakin kulttuureissa jopa suurena herkkuna.
Meilläkin on alettu herätellä ajatusta uudenlaisesta ötökkäruokavaliosta.
Kenttäsirkkoja ja jauhomatoja on kasvatettu lemmikkieläinten ravinnoksi, mutta
niitä voi syödä myös ihminen. Muutkin joutuvat asiaa tarkemmin ajatellessaan tunnustamaan, että
lihan tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja
enemmän kuin kasvisten viljely. Syynä on
syksyn hankalat puintiolot.
se, että kuluneen talvikauden
Varsinkin keltaisena kukkiaikana moni salonseutulaisvia rypsipeltoja on tänä ketila muuttui kotieläintilasta
sänä luultavasti vielä aiemviljatilaksi. Koska Salo alkaa säästää sosiaalimenoissa. Meteli on stressaavaa. Vaikka tietokonejärjestelmät olisivat erikseen, kaiketi saman katon alla voisi asiat hoitaa helpomminkin.
Säästöjä tulisi varmasti
rit
a
Tekst
040 7711 777
n. Mistä Salossa voi ostaa
kuttelen terasseilla! Siide- niitä kuuluisia kuppikakrihai
kuja. Voiko syöpäpotilas saada lain edellyttämää hyvää
hoitoa kaupunkimme ollessa tässä tilassa. Todella hyvin olen asiani
n. Tuo eu- rakenneta uutta grilliä?
distuksessa, kun nyt jo tiedetään, että ns. Saisivat muut ottaa
kalahtaa. Vuokrasopimukset ja niiden
sisällön olisi luullut jo näissä yhteyksissä
selvinneen. Moni järkisyy puoltaa hyönteisistä
saatavan eläinproteiinin suosimista perinteisen lihantuotannon kustannuksella. Nam
n. toukokuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Hän on
Satakunnan Kansa
n. Hyvin viihn. Olen tyytyväi- n. Armahda
n. Lopettajia tuli
piakin vuosia vähemmän.
erityisesti sikataloudessa, silViljoja sen sijaan kasvaa
lä ala on yhä kannattavuusaiempaa useammilla pelloilkriisissä.
la, sillä myös kesantoalan
Osa sikaloista on tyhjänä
odotetaan laskevan. joka
yleisen elämänkokoemukseni perusteella yleensä on huoneenvuokralaista selvillä . Muuten kylvöissä oli tänä vuonna monta aiemmista vuosista poikkeavaa
piirrettä.
erityisesti rukiin kylvökauden Varsinais-Suomessa lähes kokonaan.
SATEINEN syksy vaikutti kylvösuunnitelmiin myös
nyt keväällä. Autoilija
n?
Euroviisuissa nähtiin.
n. Hän sanoi ottavansa sairaalan tarvitseman kuvan, edellinen oli
terveyskeskuksen. Samalla se kaikki aika, vaiva ja raha, joka on
käytetty tuon ruokamäärän tuottamiseen,
valuu hukkaan.
Tuhlaus ei jakaudu tasaisesti. Hän on näyttänyt esimerkkiä myös näiden herkkujen
syömisestä.
Vaikka hyönteisruoka on taatusti ekologisempaa kuin häränpihvien popsiminen,
ajatus sirkkojen ja matojen maiskuttelusta
ei useimpia houkuttele. Ei parkkipirkkoja
n. Niin kävi minullekin.
Soitin ensin päivystykseen, selitin olotilani ja sain kehotuksen: tänne. Uranuurtaja
on hyönteistutkija Lena Huldén. Kun valmisteleva virkamies ei tiedä
asiasta tarpeeksi, olisi suuresta virkamieskoneistosta varmasti löydettävissä
joku lähes asiantuntija tai jopa lakimies.
Joskus olisi varmasti hyvä kysyä myös
vanhan ?peruskunnan. Mitä järkeä on energiato- n. Laiho
kapteeni evp
Halikko
kaivattiuja
säästöjä
Kun tulee jotain äkillistä sairautta, on
varmasti viikon vaihde. Valivali. Ei ex-työ- koissa mukavien naapukavereita
reiden kanssa. Tätä pidetään yhtenä mellakointiin vaikuttavana taustatekijänä.
Kaleva
n. jatila on nyt viljatila.
kuuluukin hyvää, ei salonRakennuksia remontoidaan
seutulaisessa maataloudesmuun muassa lammastuoran viljelystä mallasohraan ja ehkä muihinkin
sa meneillään oleva murros
tantoon, hevosia varten sekä varastotiloiksi.
viljoihin.
ole vain positiivinen. Olisiko heti Rikalanmäki-prosessin alussa kaupungin viranhaltijoiden ollut viisasta ottaa mäen vuokralaisiin yhteyttä ja keskustella eri vaihto-
SSS-arkisto/Kirsi -Maarit Venetpalo
Rikalanmäen kiinteistöjen kaupalla ei Salon taloudelle ole kirjoittajan mukaan suurta vaikutusta suuntaan tai toiseen toisin kuin nykyisten vuokralaisten olemiseen ja
tekemisiin.
ehdoista, jopa myymisestä. Lehdessä kuvattu tapaus ei ainakaan paranna Salon kaupungin antamaa julkisuuskuvaa.
Jari J. Kesti jonkun aikaa,
ennen kuin lääkäri tuli paikalle. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ruokaa haaskataan henkeä kohti noin kymmenen kertaa
enemmän kuin Saharan eteläpuolisessa
Afrikassa ja Aasiassa. Viljatuotteista, kaloista ja äyriäisistä heitetään pois melkein kolmasosa.
Hedelmistä, vihanneksista ja juurikasveista turmeltuu 45 prosenttia sadonkorjuun,
kuljetuksen ja varastoinnin aikana. Niin tasa-arvoinen kuin Ruotsi onkin, ruotsalaisen
yhteiskunnan kielteiset ilmiöt koskettavat etenkin maahanmuuttajia. Mitenkähän Tutki-
n. Jos he vielä osaavat hyödyntää tähänastisten mobiilivalmistajien kokemuksia ja välttää näiden erehdyksiä, parantaa
se toki Jollan elinmahdollisuuksia.
Jotkut vastustavat lihan syöntiä jo eettisistä syistä. Työttömyys ulkomaalaistaustaisilla on monin
verroin yleisempää kuin kantaväestöllä. Vettäkin kuluu suuret määrät sekä
viljelysten kasteluun että eläinten juotavaksi.
Eläimiä on kuitenkin monenlaisia. Toisaalta koko tämän asian
käsittelyn aikana ei ole selvinnyt, mikä
kummallinen tulenpalava kiire kaikissa
asian käänteissä on ollut. Sanoi Manukin aikoi- roja ?orjapalkasta?, joka on
naan
vaihtelevasti hieman alle
n. Kiiruun koululaisia pelottaa. Keskivertosuomalaisella on valinnan
varaa: hän voi valita sekä järjellä että tunteella. Hetero
taas tullut, huijaan ja lir- n. Tuotantoeläimille täytyy ensin kasvattaa rehua.
Sekä rehun että eläinten kasvattaminen vie
aikansa. matalaenergiatalot ovat tulevaisuuden
hometaloja. Valtiovalta kerää maantieliikenteeltä erilaisina veroina
ja maksuina seitsemän miljardia euroa. Maitotuotteista, öljy- ja palkokasveista pilaantuu
viidesosa, samoin ruoaksi tarkoitetusta
lihasta. Monipuolinen maatalous olisi niin
tarkkaan ennen kevättä, mitä pelloille uudessa
keen kylvössä vähän. Hienoa
työaikana. Melut kuriin
Entinen huono. Työministeri Lauri Ihalaisen mukaan nuorisotakuun ansiosta nuorten syrjäytymisestä ja työttömyydestä
puhutaan yhteiskunnassa nyt enemmän.
Moni paisti jäisi syömättä, jos liharuoan
ystävät joutuisivat itse
teurastamaan ateriansa ainekset.
KAISA HÄKKINEN
Onko tulevaisuuden
ihminen hyönteissyöjä?
U
usimmassa Tiede-lehdessä on karua tilastoa siitä,
miten paljon syömäkelpoista ruokaa maailmassa
menee hukkaan. Ei kukaan tai yli tuhat euroa. Arvatkaa, miltä tuntui Ollikkalan koululaisista
ennen vuosikausia odotettua remonttia. Miten isännöitsijällä . Vuosittain
siitä vain kymmenesosa palautuu tieverkon rakentamiseen
ja ylläpitoon.
Hämeen Sanomat
näyttänyt esimerkkiä, miten friteerataan
herkullisen rapeita sirkkoja ja keitetään mehevää soppaa jauhomadoista. ja naapureita
roviisukommenttisi huokuu typeryyttä. Taisi kalikka nurkalla. Hei kaljaveikot ja viskisiepot, varokaa, kesä on Kyllä kansat tietää. Viljelijöillä ei
ole suurta intoa kylvää pitVILJAN viljelyn merkitys
kän kasvukauden kasveja,
on Salon seudulla suurempi
kun tuoreessa muistissa ovat
kuin vuosi sitten. Kokeile itse
Hän seuraa tehtävässä
Pasi Paakkosta.
SIVU 12. Salossa keskiviikkona
vieraillut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ei luvannut kaudelle jatkoa,
vaikka sanoi tuntevansa hyvin Salon vaikean tilanteen. Halusimme näyttelyn ydinmaaseudulle, luonnon keskelle. Lääkevaraston naapuriin remontoidaan parhaillaan tablettipakkaamoa.
UUTISET 5
Suomen naisten lentopallomaajoukkue pelaa viikonloppuna MM-karsintaturnauksessa Valko-Venäjän Mogilevissa. LP Viestin pelaajista mukana ovat Noora Kosonen ja Roosa
Koskelo.
Suomen vastustajat ovat Valko-Venäjä, Israel ja Tanska. SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. toukokuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Varhaiskasvatuksen
lomautuspäätös uusiksi
Laittaisitko sirkan
ruokalautasellesi?
(02) 770 2314
UUTISET 4
Sää Salon seudulla
UUTISET 6
toimitus@sss.fi
Pilvistä ja
sadetta
+11 °c
Salon rakennemuutostuet
ovat katkolla vuodenvaihteessa
Koski ottaa
yrityspalvelut
hanskaansa
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ei lupaa ärm-kaudelle jatkoa.
SSS | Vesa Käiväräinen
Rajusta työttömyydestä kärsivä Salon
seutu uhkaa menettää äkillisen rakennemuutoksen (ärm) statuksensa ja siihen
liittyvät tukensa.
Salon seudun nykyinen ärm-kausi päättyy kuluvan vuoden lopussa, eikä uudesta
ole vielä päätöksiä. Hän piti sitä kenties Suomen haastavimpana.
??Pitää muistaa, että ärm-konseptin tehtävänä on olla ensiapu. Työ- ja elinkeinoministeriö aikoo
julkaista syyskuun puolivälin tienoilla
kokonaisarvion ärm-tukien toimivuudesta ja tehosta. Miksi Turusta asti Somerolle?
. Se
ei voi olla pysyvä apu paikkakunnalle,
jossa on ongelmia, Vapaavuori korosti.
Jan Vapaavuoren mukaan valtio miettii
Salon tilannetta seuraavan kerran syksyllä. Meijerin sisä- ja ulkotiloihin viimeisteltiin keskiviikkona paikkasidonnaisia teoksia.
SIVU 11
Jemena Höijer (vas.), Maria Kokkonen ja Minna Poikonen viimeistelemässä ryhmänsä luonnonmateriaaleista valmistettua Synteesi-teosta.
SIVU 10
SSS/Essi Seppälä
Marco Lindsten on Salon Kiekkohaiden uusi puheenjohtaja. Varastotyöntekijä Sakari Rantala on jo aloittanut työt Orionin uudessa varastossa Salossa. Somero sopi mitä
parhaiten meille, opettaja, kuvataiteilija
Susana Nevado kertoo.
Toisen vuosikurssin ryhmä esittäytyy
Someron Kivimeijerillä.
Opiskelijat ovat opettajansa Susana
Nevadon johdolla toteuttaneet Natural
Signs -näyttelynsä kierrätys- ja luonnonmateriaaleista. Sinivalkoiset
hävisivät Valko-Venäjälle taannoin
Salohallissa pelatussa EM-karsinnassa.
KULTTUURI
HUOMENTAPÄIVÄÄ
URHEILU
?Halusimme näyttelyn ydinmaaseudulle?
Venäläisten
omistamien
loma-asuntojen
määrä voi jopa
kolminkertaistua
Suomessa. Nokian entiseen jakelukeskukseen tulee Orionin suurin varasto, jonka kautta kulkee valtaosa yhtiön vientimarkkinoille lähtevistä lääkkeistä. Kaupunginjohtaja
TAKASIVU
Antti Rantakokko oli tapaamisen jälkeen luottavaisella mielellä.
??Uskon, että ärmin tilalle tulee jotain
vastaavaa, Rantakokko ennusti.
UUTISET 4
Kosken kunta aikoo ottaa yrityspalvelujen järjestämisen tiukemmin
omaan hanskaansa ja erota Loimaan
seutukunnan kehityskeskus Yrityskolmiosta.
??Jatkossa hoidamme yrityspalvelut
itsenäisemmin, mutta todennäköisesti yhteistyössä joidenkin Auranmaan kuntien kanssa, kunnanjohtaja Jari Kesäniemi kertoo.
Hän keräsi kevään aikana paikallisilta yrityksiltä palautetta seitsemän
kunnan yhteisen Yrityskolmion toiminnasta ja kunnan elinkeinopolitiikan kehittämisestä.
Vastaajista 80 prosenttia kannatti
kunnan oman yrityspalvelun suunnittelua.
Sivu 6
SSS/ Minna Määttänen
Facebookin
suosio hiipuu
nuorten joukossa
Kuvien ja videoiden jakaminen netissä houkuttelee nuoria yhä enemmän.
Tutkijoiden mukaan kuvallisten sosiaalisen median palveluiden suosio
kasvaa, ja samalla kiinnostus Facebookiin alkaa hiipua.
Sosiaalisen median asiantuntija
arvioi, että nuoret hakeutuvat pienemmän piirin palvelujen kuten Pinterestin, Instagramin ja Tumblrin
pariin.
Sivu 7
Eduskunta
vaatii homeongelmia kuriin
Eduskunta vaatii yksimielisesti rakentamisen homeongelmia kuriin.
Eduskunnan mukaan vastuu päiväkotien, koulujen ja sairaaloiden kunnosta on kunnilla.
Eduskunnan puheenvuoroissa korostettiin myös, että nykyrakentamisessa ja -korjaustyössä rakentajilla
on usein asenneongelma.
Sivu 4
LP Viestin
Kosonen valmis
MM-karsintaan
KÄNNYKKÄVARASTOSTA LÄÄKEVARASTOKSI. Lähtökohtaisesti
tuki on lyhytaikainen ja väliaikainen. Tähän
mennessä ostokset
ovat keskittyneet
itäiseen Suomeen.
Venäläiset ostavat
kalliimpia mökkejä
kuin suomalaiset.
Sivu 12
Hait sirklaa Lindstenin tahtiin
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | Veli-Matti Henttonen
Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian opiskelijat halusivat näyttelynsä
Somerolle. Samassa yhteydessä se
linjaa, miten rakennemuutoksen kouriin
joutuneita alueita jatkossa tuetaan.
Salon seutu on saanut äkilliseen rakennemuutokseen liittyen erilaisia yritystukia 8,3 miljoonaa euroa syyskuusta 2009
alkaen. Kaupungin elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy on laskenut, että tuilla on synnytetty 435 uutta työpaikkaa.
Salon kaupungin johto keskusteli
alueen ongelmista Jan Vapaavuoren
kanssa keskiviikkona
Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko käytti lautakunnan
päätökseen otto-oikeuttaan
heti keskiviikkona, ja asia
käsitellään uudelleen kaupunginhallituksessa ensi
maanantaina.
Homeongelmille
altistuu päivittäin
jopa 800 000
suomalaista
Eduskunta vaatii yksimielisesti
homeongelmia kuriin.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori puhui Salossa kansallisessa kaupunkifoorumissa, jonka teemana oli ?muutos on sattumaa ja sählinkiä?.
STT | RISTO JUSSILA
Jan Vapaavuori: Ärm-tuki
ei voi olla pysyvä apu Salolle
?Valtiolla ei ole mitään taikalaatikkoa, josta voitaisiin kaivaa apua?.
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan
äkillisen rakennemuutoksen (ärm) tuki ei voi olla
pysyvä apu paikkakunnalle, jossa on ongelmia.
Vapaavuori vieraili Salossa keskiviikkona ja puhui
kansallisessa kaupunkifoorumissa. Kotimaa . Jos istuimessa on huonot käyttöohjeet tai se on muuten
vain vaikea asentaa, on
todennäköistä, että jotakin menee pieleen, selvittää liiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen.
EU:ssa käsitellään parhaillaan uusia tyyppihyväksyntävaatimuksia
lastenistuimille. Forssan seudun kansanterveystyön kun-
tayhtymän johtaja Markku
Puro toteaa, ettei liittymiseen ole mitään estettä.
??Somero päättää asiasta
tietenkin itse, mutta meidän
kannaltamme Someron mukaantulo heti alusta olisi erinomainen ratkaisu, Puro sanoo.
Uuteen hyvinvointikuntayhtymään ovat liittymässä Fors-
san kaupungin lisäksi Tammelan, Humppilan, Jokioisten
ja Ypäjän kunnat. Tätä asiaa pitää ministeriössä
miettiä syksyllä, Vapaavuori
lupasi.
Ärm-tukien jatko selviää
todennäköisesti syyskuun
puolivälin tienoilla. Ne kaikki
kuuluvat nykyiseen Forssan
seudun kansanterveystyön
kuntayhtymään, jossa Somero
on osajäsenenä ympäristöterveydenhuollon osalta.
Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymään siirretään
terveydenhuollon lisäksi sosiaalitoimen tehtävät.
Someron edustajat kävivät
neuvottelemassa tilanteessa Forssassa keskiviikkona.
Kaupunginjohtaja Leo Haltsonen arvioi, että Somero ?ei
ole mukana ensimmäisessä
aallossa?.
??Tässä vaiheessa emme ole
yhdistymässä, vaan erilaisia vaihtoehtoja selvitellään.
Monta kysymystä on vielä
auki ja uusien sote-alueiden
takarajaksi asetettuun vuoteen 2017 on aikaa. Ministeriössä valmistuu tuolloin
kokonaisarviointi nykyisestä
ärm-kaudesta.
??Siinä arvioimme, miten
ärm on toiminut ja tehonnut,
sekä miten mallia pitäisi kehittää, johtaja Anssi Paasivirta TEM:n elinkeino- ja
innovaatio-osastolta vahvis-
ti.
Tuilla synnytetty
400 työpaikkaa
Salon kehitysjohtajan Hannu Salmisen mukaan ärmtuet ovat tuoneet seudulle
merkittävää apua.
Yrityssalo Oy:n laskelmien
mukaan Salon ja Someron
alueella äkillisen rakennemuutoksen yritystukia on
saanut 85 yritystä yhteensä
121 hankkeeseen. Valiokunta päätyi
varovaisessa arviossaan
siihen, että nykyinen kor-
jausvelka on 30?50 miljardia euroa. Siksi
lupauksia kauden jatkamisesta ei hellinnyt.
??Salossa on erityiset ongelmansa, ja ne tiedetään. Oppositio
heitti ainakin jonkin verran vastuuta myös hallituksen suuntaan.
Monessa puheenvuorossa
korostettiin, että nykyrakentamisessa ja -korjaustyössä rakentajilla on usein
asenneongelma. Käymme
neuvotteluja joka suuntaan.
Ratkaisuumme vaikuttaa hallintomalli ja muut ehdot, hän
muotoilee.
Haltsonen on todennut useasti, että Someron kaupunki
järjestää terveys- ja sosiaalipalvelunsa mieluummin osana kuntayhtymää kuin päätyy
vastuukunnan alle.
??Sellainen sopimus tehdään,
että palveluja tulee jatkossakin saamaan Somerolta, hän
korostaa.
Eduskunta haluaa toden
teolla kiinnittää huomiota
rakennusten homeongelmiin. Puheissa
vaadittiin, että pieniinkin
ongelmiin on puututtava
heti.
Lyhyet
Elli Sainiosta
Alhaisten koulun
uusi rehtori
SALO. Hannu Salminenkin oli varovaisen toiveikas.
??Ministeri selvästi tiesi tilanteen vakavuuden ja sen,
että työ tulee jatkumaan
kauan. (STT). Hän korosti kuitenkin, että tuen tehtävänä on
toimia lyhytaikaisena ja väliaikaisena ensiapuna. Vastedes
kaikkien lasten pitää
15 kuukauden ikäiseksi
saakka matkustaa selkä
menosuuntaan. Opetuslautakunta
valitsi varalle KM Kristiina Uotila-Mäkisen.
SSS | Vesa Käiväräinen
Testi: Lasten
turvaistuimet
pääosin hyviä
Kolmestakymmenestä
lasten turvaistuimesta
vain yksi sai heikon arvosanan eurooppalaisten
autoliittojen ja kulut-
tajajärjestöjen testissä.
Kaksi istuinta saavutti
erinomaisen ja 15 hyvän
kokonaisarvosanan, kertoo Autoliitto. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Suuri osa yritysten investoinneista olisi
varmasti jäänyt toteutumatta ilman tukia, Salminen arvioi.
Kaupunginjohtaja Antti
Rantakokko sanoi uskovansa ministeri Vapaavuoren tapaamisen jälkeen, että
Salo saa ärm-kauden päätyttyäkin jonkinlaista tukea
valtiolta. Näin paljon rahaa tarvitaan hometalojen
korjauksiin.
Brax muistutti, että vastuu kunnissa julkisten
rakennusten kunnosta
kuuluu kunnille itselleen.
Rahojen puute ei saa olla
syynä asioiden korjaamatta jättämiseen. Kuvittelisin, että jonkinlainen ratkaisu löytyy.
Somero pääsisi osaksi Forssan seudun
hyvinvointikuntayhtymää jo vuoden alusta
Uusi kuntayhtymä yhdistää terveys- ja sosiaalipalvelut.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Someron kaupunki voisi liittyä heti vuoden alusta jäseneksi Forssan seudulle
perustettavaan hyvinvointikuntayhtymään, jos valtuusto
näin päättäisi. Virkaa
haki kahdeksan henkilöä. Talous
SSS/ Minna Määttänen
Salon opetuslautakunta
hylkäsi
lomautukset
varhaiskasvatuksessa
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon lomautussuunnitelmien hylkääminen lautakunnissa jatkuu. Meillä on
ärm ja aluekehittämisarse-
naali, mutta pitkässä juoksussa varmin tae nousuun
on yrittäjien ja kaupungin
oma työ ja elinkeinorakenteen monipuolistaminen,
Vapaavuori totesi.
Ärmin jatkoa
mietitään syksyllä
Salo on ollut syyskuusta
2009 asti äkillisen rakennemuutoksen alue. Uusia työpaikkoja tukien avulla on
syntynyt laskujen mukaan
435.
??Summittainen arvio on,
että tällä 8,3 miljoonalla
eurolla on saatu käynnistettyä noin 50 miljoonan euron
investoinnit. Seudulta on
hävinnyt muutamassa
vuodessa 5?000?6?000 työpaikkaa. Samalla hän tapasi Salon kaupungin johtoa, joka vetosi ministeriin
vuodenvaihteessa päättyvän ärm-kauden jatkamiseksi.
Jan Vapaavuorelta heltisi
kaupungin edustajille sympatiaa, muttei lupauksia.
Kommentoi
verkossa
Hän sanoi tuntevansa
Salon tilanteen ja piti sitä kenties Suomen haastavimpana. Liitto pitää
tulosta lupaavana.
Testissä painottuivat
turvallisuus kolaritilanteessa ja käytön helppous.
??Helppokäyttöisyys on
tärkeä kriteeri. Mitoituksessa siirrytään painosta
pituuteen. Keskiviikkona eduskunta antoi selvän ja yksimielisen vaatimuksen siitä,
että homeongelmat on saatava kuriin.
Täysistunnossa keskusteltiin pitkään tarkastusvaliokunnan mietinnöstä.
Keskustelun päätteeksi
hyväksyttiin valiokunnan
esittämät ponnet 14:stä eri
toimesta.
Ponsissa käsitellään muiden muassa rakentamisen kosteudenhallinnan
parantamista, osaamisen
parantamista, säädösten
muutostarpeita, vastuiden
selkeyttämistä sekä sairastuneiden tutkimusten, hoidon ja tuen parantamista.
Näitä eduskunta siis haluaa edistää.
Valiokunnan puheenjohtaja Tuija Brax (vihr.)
muistutti esittelypuheenvuorossaan, että joka päivä
Suomessa 600?000?800?000
ihmistä altistuu homeongelmille. Sen korvaaminen
on Vapaavuoren mukaan
parhaassakin tapauksessa
vuosien urakka.
??Valtiolla ei ole mitään
taikalaatikkoa, josta voitaisiin kaivaa apua. Hän ihmetteli, että kunnat saattavat
odottaa pitkään valtion
suhteellisen pieniä tukirahoja.
Ammattiylpeydessä
on puutteita
Keskustelussa kiitettiin
laajasti yli puoluerajojen
valiokunnan mietintöä.
Ongelmista oltiin hyvin
pitkälle samaa mieltä. Lomautusten kannalla
olivat keskusta ja kokoo-
mus.
Aiemmin lomautuspäätöksen ovat torjuneet muun
muassa sosiaali- ja terveyslautakunta sekä tekninen
lautakunta. Sen ansiosta seudun yritykset ovat
voineet saada muun muassa
tukea kehitys- ja investointihankkeilleen.
Jan Vapaavuoren mukaan
ärm on toiminut Salossa
hyvin. Kasvatustieteen
maisteri Elli Sainio Turusta on valittu Alhaisten
koulun rehtoriksi. toukokuuta 2013
Uutiset
Salon seutu . Tosin painotukset vaihtelivat
yksityiskohdissa. Tukieuroja seudulle on ohjattu 8,3
miljoonaa euroa. Opetuslautakunta päätti tiistai-iltana Hannu Rannan (sd.)
esityksestä äänin 6?7, ettei
varhaiskasvatuksen henkilöstöä lomauteta.
Rannan esityksen kannalla olivat SDP sekä vasemmistoliiton, vihreiden,
perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien edustajat. Niiden päätökset runnottiin läpi kaupunginhallituksessa.
Samoin käynee varhaiskasvatuksen henkilöstön
lomautuksille
Haluan, että tästä
tulee työpaikka, jossa tehdään hymyssä suin töitä.
Maailman
70. Lautakunta harkitsee, voidaanko
määrärahaa esittää jo
ensi vuoden investointeihin.
Lautakunta on jo vuonna 2004 vahvistanut Apilatien parantamissuunnitelman, joka sisältää
kevyen liikenteen väylän
toteuttamisen. Iso osa on ex-nokialaisia, mutta myös muita
on palkattu. Lääketehtaaseen tuodaan tabletit Espoosta ja Turusta suurissa tynnyreissä, ja Salossa
tabletit pakataan kuluttajapakkauksiin.
Salon varaston kautta kiertävät myös muualla pakatut
lääkkeet.
Muitakin kuin
ex-nokialaisia
Kun jakelukeskus ja tablettilinjat pyörivät täysillä,
työllistää Orion Salossa
noin sata työntekijää. Toimenpide on osa julkishallinnon
ene rgiansääs tötavo i tetta, joka koskee koko
maata.
Paimio päätti jo vuonna
2010 kytkeä kaupungin
omistaman katuvalaistusta pois yöllä yhden
ja aamuviiden välisenä
aikana ydinkeskustaa
lukuunottamatta. Nykyinen
valtakunnansovittelija Esa
Lonka on vahvoilla ennakkoarvailuissa. Hyvä työvoima oli myös
suuri syy sille, miksi Orion
päätti tulla Saloon.
Työnsä Salossa on tähän
mennessä aloittanut noin
kymmenen työntekijää, joiden lisäksi käynnistysruljanssiin osallistuu parikymmentä Orionin omaa projektityöntekijää. Tablettipakkaamo käynnistyy vuoden lopulla.
SSS | Suvi Kulla
+0,14%
Lyhyet
Kaupunki
hyväksyy Elyn
suunnitelmat
tievalaistuksen
sammutuksesta
suvi.kulla@sss.fi
5
Kokemus kelpaisi syksyn
työmarkkinavääntöön.
STT | SANNA NIKULA
Uuden valtakunnansovittelijan nimi tiedetään kolmen
viikon kuluttua. Kaiken pitää olla puhdasta ja puhdistettavissa,
sanoo tehdaspäällikkö Urpo
Rautiainen.
Orionin tavoitteena on, että
Salon lääketehdas aloittaa
toimintansa tämän vuoden
puolella. Energiasäästötoimenpiteen
ei ole todettu lisänneen
liikenneonnettomuuksia
tai rikollisuutta.
SSS | Minna Filppu
Kauppojen
välinen pyörätie
saattaa toteutua
lähivuosina
Lähtevien kuormien lastausalue on vielä hiljainen. Jokaisen linjan pystytys
on valtava projekti. Kokemus ja motivaatio
olivat tärkeimmät valintakriteerit. Uusi sovittelija aloittaa
elokuun puolivälissä.
Seuraavaksi työmarkkinajärjestöt yrittävät keskenään löytää yhteisen
ehdokkaan. Lääketehtaan puhtausvaatimukset ovat todella ko-
vat. Kyllä tästä on niin paljon mukavampi puhua kuin
matkapuhelintehtaan lopetuksesta, ja tunnen suurta
työn iloa. Toki nokialaisilla oli hyvä tausta tähän työ-
-0,48%
0,000
PAIMIO. Tarjoustalon avauduttua
sekä moottori- että kevytliikennemäärät ovat
kasvaneet tieosuudella
entisestään. toukokuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
6486,97
Nokia Oyj
2,914
Euribor
12 kk 0,475
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
PAIMIO. kesäkuuta.
Ihalainen tapasi keskiviikkona työmarkkinajärjestöjen johtoa ja kertoi valmisteluaikataulunsa.
SAK:n puheenjohtaja
Lauri Lyly ei tapaamisen
jälkeen halunnut spekuloida nimillä, koska prosessi
on pahasti kesken.
??Hyvä, että Esa Lonka
haki, hän kuitenkin sanoi.
Kaikkiaan valtakunnansovittelijaksi haki 11 henkilöä. Perinteisesti
valtakunnansovittelija on
valittu vuorotellen työnantajan ja palkansaajien leiristä.
Vuonna 2009 oli palkansaajien vuoro. Ensimmäinen uusi
pakkauslinja tulee syksyllä Saksasta. Ne on tarkoitus pystyttää vuodenvaihteesta alkaen
kuukauden välein.
. Toivosen mukaan
tonttien liittymiin syntyvät vallit ovat vaaraksi
liikenteelle ja ongelmallisia hälytysajoneuvoille.
SSS | Minna Filppu
Esa Lonka on
vahvoilla jatkamaan
valtakunnansovittelijana
Orionin uuden jakelukeskuksen toimintaa aloitellaan parhaillaan
Salossa. Jarmo Toivosen
(ps.) helmikuinen aloite
vallittomasta katuaurauksesta tyssäsi teknisessä lautakunnassa rahojen puutteeseen, joten
kaupungin aurausurakoitsijoille annettaviin
kunnossapito-ohjeisiin ei
tehdä muutoksia.
Lautakunta totesi, että
kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia
ottaa vastuulleen tontinomistajille kuuluvaa velvollisuutta pitää tontille
johtavat kulkutiet kunnossa. Se pitää
pyörätien toteuttamista
Apilatielle ja Teollisuustielle tarpeellisena. Tavoitteena on, että tehdas on täydessä vauhdissa ensi vuoden
lopulla.
Vaikka tuotantotilasta puhutaan tehtaana, varsinaista lääkkeiden valmistusta
sinne ei tule. Ely-keskus aikoo
vähentää Paimiossa vanhan ykköstien ja Kemiöntien valaistusta puolen
yön ja aamuviiden välillä. Hän oli siis
silloinkin kompromissi.
Työnantajat:
Meidän vuoro
Nyt työnantajat katsovat,
että on heidän vuoronsa.
Palkansaajien mielestä
taas uudestaan heidän,
koska edellinen kierros jäi
heiltä väliin.
Longan lisäksi hakijoista
ovat nousseet julkisuudessa esiin työnantajia edustavat Palvelualojen Työnantajien lakiasiainjohtaja
Harri Hietala ja Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jari Forss.
Palkansaajapuolelta tehtävää hakivat muun muassa Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas ja lakimies Anu-Tuija
Lehto SAK:sta.
Työnantajien suurimman
ja vaikutusvaltaisimman
liiton Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja
Risto Alanko haluaa, että valtakunnansovittelija
vahtisi vientiteollisuuden
palkka-ankkuria eli sitä,
että vientialojen sopimuslinjaa ei ylitettäisi.
Lonka toteutti hiljattain
Journalistiliiton sovittelussa Alangon linjaa ja voi olla
siten myös Teknologiateollisuudelle mieluisa valinta.. Tällä
hetkellä suurin osa työntekijöistä harjoittelee tulevia
töitään Orionin tehtailla Turussa ja Espoossa.
Tehdaspäällikkö Rautiainen haluaa kumota huhut,
joiden mukaan tehtaaseen
olisi valittu vain ex-nokialaisia.
. Tämän jälkeen
Saloon siirretään vanhoja
linjoja Espoosta ja Turusta,
joissa tuotantotilat ovat käyneet liian pieniksi.
Salossa on tilaa kymmenelle pakkauslinjalle, mutta
aluksi linjoja tulee kahdeksan. Rakennustöistä vastaavat ulkopuoliset
urakoitsijat.
Rautiaisen tavoitteena on,
että tehtaasta tulee hyvä
työpaikka.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Työnjohtaja Mika Järvinen ja tehdaspäällikkö Urpo Rautiainen kertovat, että ensimmäiset kuormat lähtevät vielä tämän viikon aikana tai viimeistään ensi viikon alussa.
Rekkaralli alkaa kohta
30 000 oranssin hyllytarran
vaihtorumba on parhaillaan
käynnissä Orionin uudessa
varastohallissa.
Ennen tarroissa luki matkapuhelimien tuotekoodeja,
nyt lääkkeiden. Monta lappua on jo höyrytetty irti ja
vaihdettu uuteen, ja ensimmäiset varastoon saapuneet
lääke-erät ovat oikeilla paikoilla.
Lääkevaraston täyttäminen alkoi viime viikon torstaina, kun jakelukeskuksen
14 laiturista ensimmäiseen
peruutti rekka.
Toistaiseksi liikennettä on
ollut vain saapuvien kuormien laitureilla, mutta lähipäivinä Salosta lähtee
ensimmäinen lääkekuorma
ulos.
. Ne eivät kuitenkaan löytäneet sopivaa
ehdokasta, joten tehtävään
valittiin ulkopuolelta virkamies Lonka. Euroopassa Orion on keskisuuri toimija.
?Orionin palveluksessa on noin
3 400 työntekijää, joista 2 800 on
Suomessa. Teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa VarsinaisSuomen Ely-keskuksen
aikeisiin sammuttaa
teiden yövalaistusta syksyllä. Hallissa toimi aiemmin Nokian matkapuhelintehtaan varasto.
hön. suurin
?Orionin liikevaihto on noin
980 miljoonaa euroa. suurin lääkeyritys. Rekkojen määrä kasvaa
vähitellen. Terhi ja Pasi
Oinosen huhtikuisessa kuntalaisaloitteessa
toivoma kevyen liikenteen väylä Tarjoustalon
ja S-marketin välille saa
kannatusta tekniseltä
lautakunnalta. Onkin
arveltu, että hänet valittaisiin tehtävään vuodeksi pariksi, jolloin hän voisi viedä
läpi syksyllä odotettavissa
olevat tiukat työmarkkinaneuvottelut.
Orionin jakelukeskuksen hyllyjä täytetään parhaillaan lääkkeillä. Määrärahojen puutteessa se
on tuupattu investointisuunnitelmassa vuoden
2017 jälkeiseen aikaan.
SSS | Minna Filppu
Aloite
vallittomasta
aurauksesta
tyssäsi rahan
puutteeseen
PAIMIO. Paimiontien valot
sammuvat aamuyöllä
kello yhden ja neljän väliseksi ajaksi. Myös Espoossa ja Turussa on varastot,
mutta lähestulkoon kaikki
vientimarkkinoille lähtevät
lääkkeet kulkevat jatkossa
Salon kautta.
Komponenttitehdas
puretaan luurangoksi
Jakelukeskuksen toiminta
on jo aluillaan, mutta lääketehtaan puolella muutostyöt
ovat vielä alussa.
Lääketehdas, johon tulee
tablettien pakkauslinjat,
rakennetaan varastohallin
naapuriin Nokian entiseen
komponenttitehtaaseen.
Kaikki revitään auki: seinät
korjataan eristeitä myöten
ja lattiat uusitaan.
. Hän olisi
kompromissi, joka kelpaa
todennäköisesti niin työntekijöille kuin työnantajillekin.
Lonka ei voisi hoitaa tehtävää koko nelivuotiskautta, sillä hän täyttää elokuussa 65 vuotta. Se on maailman 70. Yritys toimii Suomessa
kuudella paikkakunnalla: Salossa,
Turussa, Espoossa, Hangossa, Oulussa ja Kuopiossa.
Lääkevaraston seinillä on hyönteisansoja.
?Orionin myydyimpiä lääkkeitä
ovat Parkinsonin taudin lääkkeet
Stalevo, Comtess ja Comtan, tehohoitorauhoite Precedex, sydänlääke Simdax, astmalääke Easyhaler
ja kipulääke Burana.
Päätös tulee
kesäkuussa
Valtioneuvosto päättää valtakunnansovittelijasta työministeri Lauri Ihalaisen
(sd.) esityksestä 13. Toivottavasti saadaan samanlainen ralli kuin
Nokialla aikanaan oli, sanoo
työnjohtaja Mika Järvinen.
Hän työskenteli logistiikkapuolella myös matkapuhelintehtaassa.
Salon lääkevarastosta tulee Orionin päävarasto ja
jakelukeskus
Myös perheitä on
uhkailtu.
Liittojen mukaan seurauksena voi olla, että
tutkijat eivät halua puhua tutkimusaiheistaan
julkisuudessa. Onnettomuuden syystä ei ollut tuoreeltaan tietoa. Suomalainen 50-vuotias moottoripyöräilijä sai
surmansa liikenneonnettomuudessa Itävallan Tirolissa tiistaina, kertoo Itävallan uutistoimisto APA.
Moottoripyörällä liikkunut mies suistui mutkassa tieltä, syöksyi noin 40
metrin matkan jyrkännettä alas ja törmäsi puihin.
Häntä yritettiin elvyttää,
mutta tuloksetta.
klo 6.00-12.00
Tutkijat vaativat
keinoja puuttua
netin vihapuheeseen
Tutkijat kaipaavat yliopistoilta ohjeita siitä,
miten verkossa ja sosiaalisessa mediassa saatuihin uhkauksiin tulisi
reagoida.
Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat
lähettäneet yliopistojen
yhdistykselle Unifille kirjelmän, jossa ne vaativat
yliopistojen turvallisuusohjeiden päivittämistä.
Tutkijoiden ammattiliittojen mukaan tutkijoiden
saama vihapalaute on lisääntynyt.
Solvauksia ja uhkailua
saavat osakseen erityisesti rasismia ja monikulttuurisuutta tutkineet
asiantuntijat.
Liitot kertovat, että tutkijat saavat uhkauksia
sähköpostiinsa, heistä
kirjoitetaan loukkaavasti
sosiaalisessa mediassa ja
heistä laaditaan panettelevia vihasivustoja verkkoon. Helsingin yliopistossa työskentelevän Mäkelän mukaan täällä
kaihdetaan yleisemminkin
suupaloja, jotka voi tunnistaa kuolleeksi eläimeksi.
??Ruokakulttuurin kehittyessä ruoka muuttuu usein
yhä vähemmän alkuperäänsä muistuttavaan muotoon.
Hyönteisten erityisyys on,
että jos heinäsirkka syödään
kokonaisena, se on heinäsirkan näköinen.
Mäkelän mukaan esimerkiksi kieli ja jotkin sisäelimet
ovat menettäneet suosiotaan
ihmisravintona, koska niistä
tunnistaa liian hyvin, mistä
ne ovat peräisin. Kas-
sapäätteille laitettiin myyntisulku, ja tuote käskettiin
poistaa hyllystä. Ylilääkäri Kalle
Hoppu Husin Myrkytystietokeskuksesta kertoo, että
ensimmäinen tiedossa oleva
tapaus näyttää ajoittuvan
toukokuun alkupuolelle.
Tuolloin hulluruohoa ei osattu vielä epäillä.
??Tiedossamme on kuusi ih-
mistä, joille on tullut oireita,
kolmelle lieviä ja kahdelle
tai kolmelle todennäköisesti
keskivaikeita.
Tapaukset ovat tulleet
Hopun mukaan tietoon eri
puolilta maata. Toukkien löytäminen
kuoren alta voi olla
vaikeaa.
Kenttäsirkat,
kotisirkat
+ Voi kasvattaa itse,
lisääntyvät hyvin
kotioloissa. Melko varmasti
tulemme tekemään yhteistyötä joidenkin lähikuntien
kanssa, Kesäniemi toteaa.
Nykyisen toimintamallin
yritysneuvonta- ja aluekehitysyksikön vuosikustannukset ovat Koskelle noin
14 euroa asukasta kohden
eli 34?300 euroa vuodessa.
Auranmaan kunnat ovat jo
epävirallisesti keskustelleet
elinkeinoyhteistyöstä, joka
voisi toteuttaa yrityspalvelut nykyistä edullisemmin.
Kesäniemi kartoitti kevään
aikana paikallisten yritysten
tuntemuksia asian suhteen.
??Sain noin 25 koskelaisyritykseltä palautetta Yrityskolmion toiminnasta ja
kunnan elinkeinopolitiikan
kehittämisestä. 15-vuotias
suosikkipoppari laulaa
soolokonsertissa Riihimäellä Tehtaankadun
Messupuistossa lauantaina 29. Yksi oireita
saaneista sairaalassa käyneistä on iäkäs ihminen ja
yksi lapsi.
Hopun mukaan tavallisia
hulluruohon aiheuttamia oireita ovat suun kuivuminen,
jano, nielemisvaikeudet, silmän mustuaisten laajeneminen ja sydämen sykkeen
nopeutuminen. Turma tapahtui sisätiloissa, eikä sillä ollut silminnäkijöitä.
STT)
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404. Ainakin
Hollannissa kasvatetaan
jo laboratoriossa lihankaltaista tuotetta, joka saattaa
Määräaikaistilaus (sis. Myydään
eläinkaupoissa.
+ Eivät tarvitse valoa,
voi pitää kaapissa, jotta
sirinä ei häiritse. Hyönteisten syöminen on ollut länsimaalaisilta rohkeuden tai
hulluuden osoitus.
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Tilitoimistot kannattavat muutenkin
vahvemman paikallisen toimintamallin toteuttamista.
Elinkeinolautakunta pitää
tärkeänä, että kunta ottaa
itse aktiivisen roolin yritys-
Hulluruohokasvikset ovat
aiheuttaneet useita sairaalareissuja
Ensimmäinen epäilty tapaus kuun alkupuolella.
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Rainbown pannukasvikset saattavat sisältää myrkyllisiä hulluruohon siemenkotia.
Heinäsirkka
saattaa pian
rasahdella
suomalaisenkin
suussa
Syötäväksi kelpaava
määritellään vaihtelevasti eri
kulttuureissa, mutta maku
kansainvälistyy nopeasti.
Hulluruohoa sisältäneet
pannuvihannekset ovat saattaneet aiheuttaa myrkytyksiä jo pari kolme viikkoa sitten. Matkailun myötä
heinäsirkat ovat tulleet monilla vastaan jo nyt. Trendi voi
kuitenkin olla kääntymässä.
??Eläinten hyvinvointikeskustelussa on juonne, että
jos me kerran syömme eläimiä, syödään ne sitten kokonaan. Se kannattaa yrityspalvelujen nivomista maankäytön suunnitteluun ja markkinointiin sekä asumispolitiikkaan.
Kosken kunnanhallitus
päätti järjestää Kuntastrategian valmisteluun liittyvän
kuntalaisillan 13. Evira on
antanut SOK:lle määräyksen ottaa yhteyttä kaikkiin
niihin asiakkaisiinsa, jotka
ovat ostaneet tuotetta. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
tulevaisuudessa vähentää
eläinten tarvetta ruoantuotannossa.
Suomessa uusia proteiinin lähteitä haetaan muun
muassa härkäpavuista ja lupiineista.
Ruokakulttuurin professorin
Johanna Mäkelän mukaan
lihan tehotuotannon ongelmat huolettavat yhä useampia ja voi olla, että nykyisenkaltaista lihan mässäämistä
pidetään jonain päivänä brutaalina. Suomessa elää
yli 20 000 hyönteislajia, joista osa on myrkyllisiä, rauhoitettuja tai uhanalaisia.
Hyönteisiä ei kannata missään nimessä syödä, jos niitä ei tunnista.
Erityisesti karvaisia ja räikeänvärisiä toukkia kannattaa välttää.
Hyönteiset ovat maultaan mietoja. Kosken
yhteistyö Yrityskolmion
kanssa päättyy vuoden lopussa.
??Jatkossa hoidamme yri-
tyspalvelut itsenäisemmin
eli toiminta tulee olemaan
nykyistä enemmän kunnanhallituksen ja minun hyppysissäni, kunnanjohtaja Jari
Kesäniemi kertoo.
Ensi vuoden alusta käynnistyy EU:n uusi ohjelmakausi ja myös muut Yrityskolmion kunnat harkitsevat
eroa kehittämiskeskuksesta.
Aura on jo päättänyt erota.
??Nyt odottelemme Pöytyän,
Oripään, Tarvasjoen ja
Marttilan päätöksiä tulevaisuudesta. toukokuuta,
kun kasviksista oli löytynyt
hulluruohon siemenkotia.
SOK on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran luvalla
selvittänyt näitä pakastepus-
seja ostaneet S-ryhmän kassajärjestelmän ja bonuskorttitietojen avulla. Vaikeammissa tapauksissa voi ilmetä
sekavuutta, levottomuutta ja
aistiharhojakin.
Hopun mukaan lääkäriin
kannattaa hakeutua suh-
teellisen nopeasti, jos tuntee
oireita. Pikkaisen on aistittavissa, että käytöstä poissa ol-
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
-
uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
leet ruhonosat alkavat tulla
takaisin, Mäkelä sanoo.
Rohkeuskoe
länsimaalaisille
Huldénista on selvää, että
hyönteiset ovat olleet muinoin
osa suomalaisten ruokavaliota, vaikka perimätieto niiden
käytöstä puuttuu. Syövät
mm. SOK:n suunnittelujohtajan Mika Lyytikäisen mukaan myrkytysoireita saaneet ovat itse ottaneet
yhteyttä SOK:hon.
??Viime viikon maanantaina tuli ensimmäinen yhteydenotto asiakkaalta, joka
kertoi perheenjäsenen saaneen oireita syötyään tuotet-
+ Saatavilla runsaasti
lähinnä heinäkuun
lopussa ja elokuussa.
+ Voi pyydystää haavilla
jopa lukuisia yksilöitä
kerralla.
Metsätorakka
ja lapintorakka
Puuntuhoaja
+ Löydettävissä loppukesästä, helppo kerätä.
+ Puissa elävät toukat
ovat paksuja ja jopa
kymmensenttisiä.
. Monet pitävät
torakoita erityisen
ällöttävinä hyönteisinä.
. (STT?APA)
neuvonnan ja elinkeinopolitiikan toteuttamisessa niin,
että palvelujen tarpeesta
päätetään omassa kunnassa. Tuote oli
ollut viitisen vuotta markkinoilla ongelmitta.
Lyhyet
Syötäväksi kelpaavia suomalaishyönteisiä
Heinäsirkka
Suomalainen
moottoripyöräilijä
kuoli Itävallassa
Proteiinia
hyönteisistä, keinolihasta ja lupiineista
Hyönteiset ovat yksi ratkaisu suureen kysymykseen
siitä, miten kasvavalle ihmiskunnalle saadaan tuotettua riittävästi ja kestävällä
tavalla proteiinia.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan
hyönteisistä saa ympäristöystävällisesti laadukasta
ravintoa, jossa on vähän rasvaa ja paljon proteiineja sekä mineraaleja.
Proteiinin tuotantoon etsitään keinoja myös uudesta teknologiasta. toukokuuta 2013
UUTISET
Koski eroaa Yrityskolmiosta ja ottaa
elinkeinopolitiikan omiin hyppysiinsä
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Kosken kunta aikoo erota
Yrityskolmioksi nimetystä
Loimaan seutukunnan kehityskeskuksesta ja ottaa
elinkeinopolitiikan hoidon
omaan haltuunsa. kesäkuuta.
Hulluruoho eli okahulluruoho
Yleinen rikkaruohokasvina, Suomessa harvinainen satunnaiskasvi
Kukkii Suomessa heinäsyyskuussa
Tyypillisenä elinympäristönä joutomaat, kaatopaikat ja esimerkiksi
lintujen ruokintapaikat
Vanha rohdoskasvi,
jonka lehtiä ja siemeniä on
käytetty myös lääkkeenä
Hierottaessa pistävän
pahanhajuinen
Kasvattaa jopa 120
senttiä korkean, pystyn
ja haaroittuvan varren
Lehdet tummanvihreitä,
muistuttavat jonkin verran
vaahteran lehtiä
Kukat valkoisia tai
joskus sinipunaisia
Yksivuotinen
Kuuluu koisokasvien
heimoon ja hulluruohojen
sukuun
Hulluruohon auennut kotahedelmä.
STT, lähde: Intendentti Arto Kurtto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvitieteen yksikkö. elokuuta.
Riihimäen paikka vetää
noin 5 000 henkeä ja Turun Barkerinpuisto lähes
10 000 henkeä.
Liput ovat myynnissä
Tiketissä ja Lippupisteessä.
Suursuosioon noussut
Robin lämmitteli supertähti Justin Bieberiä
Helsingin areenan loppuunmyydyssä konsertissa huhtikuussa. Itsekin olen
syönyt niitä, ja minusta ne olivat ihan hyviä.
Säännöllinen hyönteisten
syöminen on Suomessa harvinaista, mutta silläkin on harrastajansa. Hänet
valittiin muun muassa
vuoden tulokkaaksi edellisessä Emma-gaalassa.
(STT)
Mies kuoli
työtapaturmassa
Ylöjärvellä
Mies kuoli pudottuaan
työmaan nosturilta Ylöjärvellä Pirkanmaalla
keskiviikkona.
Onnettomuus sattui
Siivakkalan koulun laajennustyömaalla. Pudotusta
oli noin neljä metriä.
Onnettomuuden syytä
ei tiedetä.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Kasvavat
syötäviksi noin kuukaudessa. Menettely on hyvin poikkeuksellinen.
Hulluruohon on arveltu
päätyneen pannukasviksiin
espanjalaisten romanopapujen mukana. Hyönteistutkija
Lena Huldén on syönyt vuosien ajan muun muassa sirkkoja ja jauhomatoja. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
WIEN. On hyvin yksilöllistä, kumpi näistä on vahvempi tunne.
??Kaupoissa myytävät heinäsirkkanaksut eivät olisi
mahdottomuus, sillä meissä
on kehittynyt kulinaarista
seikkailijaa. Niitä voi maustaa kypsennettäessä
esimerkiksi suolalla ja valkopippurilla.
Jauhomato
Kenttäsirkka
STT, koonnut: Piia Leino, grafiikka: Maija Korpinen, lähde: hyönteistutkija Lena Huldén
STT | PIIA LEINO
Maistuisiko heinäsirkka einespihvin sekaan jauhettuna
tai kokonaisena naksuna?
Ruokakulttuurin tutkijan mukaan pian voi hyvinkin maistua, sillä suomalaisten makumieltymykset muuttuvat ja
kansainvälistyvät koko ajan.
Tillilihan ja karjalanpaistin
rinnalle ovat muutamassa
vuosikymmenessä tulleet sushit ja fajitakset, mutta kynnys monissa maissa suosittujen hyönteisten syöntiin voi
olla korkeampi.
Ruokakulttuurin professorin
Johanna Mäkelän mukaan
uudet ruoat herättävät tutkitusti sekä kokeilunhalua että
vierastusta. Kosken
elinkeinolautakunnan mukaan paikkakunnalla toimivat tilitoimistot ovat kiinnostuneita hoitamaan aloittavien yrittäjien neuvontaa
esimerkiksi palvelusetelijärjestelmällä. Mäkelän
mukaan juuri perinteen puute
on yksi syy siihen, miksi hyönteissyönti herättää Suomessa
voimakkaita reaktioita.
??Kulttuurimme ei määritä
kaikkea periaatteessa mahdollista ravintoa ruoaksi. Hopun
mukaan hulluruohon aiheuttamia vakavia myrkytyksiä
tunnetaan maailmalta kuitenkin hyvin vähän.
Poikkeuksellinen
menettely
Rainbow Ruokaisat pannukasvikset -tuote vedettiin
myynnistä 15. porkkanaa, koiranruokaa ja kalanruokaa.
Heinäsirkka
Metsätorakka
Jauhomato
+ Jauhopukin toukkia on
helppo kasvattaa kotioloissa.
Yleisemmin niitä käytetään
Suomessa häkkilintujen ja
matelijoiden ruoaksi.
+ Jauhotoukissa on runsaasti
energiaa. Ne ilmenevät muutamien tuntien sisällä.
Ihmiselle hengenvaarallista annosta on kasvimyrkyissä vaikea määritellä. Mies oli
työskentelemässä saksilavanosturilla, kun hän
putosi sieltä betonilattialle, kertoo Hartela Oy:n
aluejohtaja Tom Olli
Tampereelta. Sitä
voi testata kokeilemalla, kuinka hankalaa on syödä ruokaa,
josta ei tiedä, mitä se on.
Kulttuurien rajoja on perinteisesti korostettu kauhistelemalla sitä, mitä joissain muissa maissa syödään. Vastauksista 80 prosenttia kannatti
kunnan oman yrityspalvelun
suunnittelua ja 20 prosenttia oli tyytyväinen nykyiseen
toimintamalliin, Kesäniemi
kertoo.
Neuvontaa ehkä
palvelusetelillä
Koski aikoo kehittää yrityspalvelujaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa. Kuva: Agnieszka Kwiecie?.
ta.
Lyytikäisen mukaan takaisinveto laitettiin vireille
heti, kun ilmeni, että kyse
voi olla hulluruohosta. Huldénin
mukaan hyönteiset ovat terveellistä ravintoa ja proteiinipitoisempia kuin esimerkiksi
naudanliha.
Saako liha
näyttää eläimeltä?
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO suositteli
hiljattain hyönteisten tuotannon lisäämistä, sillä miljardit ihmiset voisivat saada
lisäravintoa kovakuoriaisista, toukista ja ampiaisista.
Länsimaissa hyönteisten
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna:
ma-pe klo 9.00-23.00,
syöntiä rajoittaa niitä kohtaan tunnettu inho. Liha voi harvinaistua
ja sen arvo kasvaa.
??Tulevaisuuden luksusta
saattaa olla se, että syödään
aitoa lihaa, Mäkelä sanoo.
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
-
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. (STT)
Teinitähti Robin
vetää kaksi
suurkonserttia
Teinitähti Robin esiintyy kahdessa suuressa
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
konsertissa kesäkuussa
ja elokuussa. Tapauksia epäillään olevan ainakin puolentusinaa.
SOK tiedotti keskiviikkona, että kolme ihmistä on
joutunut sairaalahoitoon
Rainbow-pannukasviksista
saamiensa myrkytysoireiden vuoksi. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Suomalaismies kuului seitsenhenkiseen moottoripyöräilijäryhmään. kesäkuuta ja Turussa Barkerinpuistossa
Aurajoen rannalla sunnuntaina 11. Joissain maissa
niitä kuivataan ja jauhetaan
jauhojen sekaan.
Puuntuhoaja
Luonnosta kerätyissä hyönteisissä piilee salmonellariski
Se on
hauskaa, kun isä on saattanut löytää jonkun vanhan
kaverin sieltä, Turunen
kertoo.
Itse hän päivittää statustaan enää harvoin.
??Profiilikuvaa vaihdan
joskus. Facebook osti kuvapalvelun viime
vuonna miljardilla dollarilla
blog.instagram.com
Sijoitusasunnot ovat mielenkiintoinen sijoitusvaihtoehto. alv).
Yhdessä hyvä tulee.
????????????????????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????
STT | PAULIINA PIETILÄ
Asiantuntijat: kiinteistöpäällikkö Antero Tenhunen ja johtaja Antti Palkén
Pohjola Kiinteistösijoitus Oy:stä.
SOMERON MUUTTOLOPPUUNMYYNNIN VIIMEISET PÄIVÄT!
HULLUNHALVALLA NYT. Hän kertoo päivittävänsä tilaansa
vain, jos on lähdössä matkalle tai muuta erikoisem-
EU-maat
pistivät pankkisalaisuudelle
takarajan
Applen sotku
lämmitti verokeskustelua.
BRYSSEL | STT?SUSANNA JÄÄSKELÄINEN
EU-maat liikahtivat keskiviikkona kohti verojen perimistä helpottavaa tiedonvaihtoa asettamalla pankkisalaisuuksille takarajan.
Myös viimeiseen asti vastaan pullikoineiden Luxemburgin ja Itävallan pitäisi
avata pankkitiedot automaattiseen tietovaihtoon
muiden EU-maiden kanssa
vielä vuoden loppuun mennessä.
Sitä ennen on määrä neuvotella kaksikon vaatima
sopimus samanlaajuisesta
tietovaihdosta Sveitsin ja
muutaman muun unionin
ulkopuolisen maan kanssa.
Veronkierron kitkeminen
on noussut viime viikkoina
vahvasti EU:n asialistalle,
ja pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä aika
on nyt selvästi oikea päästä
asioissa myös eteenpäin.
??Olen positiivisesti yllättynyt päätelmistä ja lopputuloksesta, Katainen sanoi.
Maat sitoutuivat myös
laajentamaan automaattis-
ta tietovaihtoa koskemaan
ansiotulojen lisäksi myös
pääomatuloja, mistä komissio antaa esityksensä kesäkuussa. Lisäksi
aloin miettiä, miten paljon
aikaa se vie, kun on Facebookin lisäksi toinenkin
palvelu, jota pitää koko
ajan katsoa.
??Pitäisi varmaan poistaa
ne viikoksi, ja katsoa, mitä
kaikkea hyödyllistä ehtii
tehdä, Vuoristo sanoo.
Myös 15-vuotiaiden Vera
Nyblinin ja Tilly Thuresonin Facebookin käyttö
on vähentynyt. Saat hyötyä suursijoittajien skaalaeduista ja pääset osalliseksi
kasvukeskusten asuntomarkkinoiden kasvusta. (STT)
Evira varoittaa: Älä osta
laitonta untuvikkoa
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira varoittaa internetissä myytävistä broilerin untuvikoista. En halua, että muut
ihmiset tietävät asioistani.
Myös 16-vuotias Marika
Vuoristo käyttää Facebookia nykyään vähemmän kuin ennen. KA
2
T
I
L
L
A
M
I
KAIKK
!
A
T
L
O
R
SOME
%
0
-5
TO, PE, LA
t PERÄKÄRRYT MUKAAN!
t VAIHTOKALUSTEET ILMAISEKSI!
PERJANTAINA
10-18.00
LAUANTAINA 25.5.13
9-16.00
6:lle
6
ll nopeimmalle
i
ll
18 vaihteinen
maastopyörä
Somerolla lauantaina 10-15.00
Supersuositut näyttelijät
ILMAISEKSI!
Sutki & Sorjonen
MYYVÄT HALVALLA
kesätavaraa
TERVETULOA
t Ei puh.varauksia
t Pullakahvitarjoilu, lapsille mehua
t Ford Transit koeajopäivä
Tule
le kuulemaan
kuulema
parhaista
:
:n
Menossa mukana
Maria Tapio
keskittämiseduista!
kittä i
UUSI HALLI AVATAAN KESKUSTAAN KESÄKUUN LOPULLA!
Entinen Somerpainon halli . Laittomasti tuodut untuvikot
voivat kantaa vakavia, helposti leviäviä tauteja, jotka
voivat tarttua ihmiseenkin.
Eviran mukaan ainakin
yksi suomalainen mies on
myynyt Virosta laittomasti tuotuja broilerin untuvikkoja ympäri Suomea.
Kauppaa on käyty netin
keskustelupalstalla yksityishenkilöiden kanssa.
Evira kehottaa untuvikkoja ostaneita ottamaan
heti yhteyttä kunnaneläinlääkäriin. Ammattimaisesti
hoidetun kiinteistösalkun perustaminen vaatii kuitenkin aikaa, osaamista
ja paljon pääomaa. Yahoo osti tällä viikolla palvelun
1,1 miljardilla dollarilla
www.tumblr.com
Snapchat
. toukokuuta 2013
Uutiset
Suuryhtiöt kalastelevat nuorten
suosiota ostamalla kuvasovelluksia
Talvivaaran juoksutus
keskeytyi toistamiseen
Juoksutukset Talvivaaran
kaivokselta etelään jouduttiin keskiviikkona iltapäivällä keskeyttämään
toistamiseen veden sameutumisen takia. Rahaston tuotto-odotus
kulujen jälkeen on peräti 6 %. Erityisesti naisia käyttäjäksi keränneen palvelun suosittuja teemoja ovat
esimerkiksi tyyli, ruoka ja sisustaminen
http://pinterest.com/
Instagram
. Kuvapalvelu, jossa käyttäjä voi
jakaa ottamiaan valokuvia ja muokata
niitä
. SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Kuvia voi muuttaa suodattimella
esimerkiksi polaroid-kuvan näköiseksi
. klo 18, Salon lukio,
pieni auditorio, Kaherinkatu 2.
Pinterest
. Hän
uskoo, että Tumblrin kaltaiset pienet palvelut ovat hil-
jalleen korvaamassa Facebookia ja Twitteriä.
Vastaavia kauppoja on tehty ennenkin. Uutta Facebookia ei vielä ole havaittavissa.
??Facebookin ainoa ongelma on, että siellä on liikaa
ihmisiä, Pönkä sanoo.
Samaa mieltä on tutkija
Auli Harju.
??Kyllä tässä Facebookin
kulta-aikaa vielä jokunen
vuosi eletään.
si veden rautapitoisuus on
päässyt liian suureksi.
Juoksutukset Vuoksen
suuntaan keskeytettiin liiallisen rautapitoisuuden
takia jo tiistaina. Nuoret
hakevat pienemmän piirin
palveluita, kun ei haluta olla
samassa omien vanhempien
ja isovanhempien kanssa,
Pönkä pohtii.
Aikuiset siirtyvät
LinkedIniin
Kun nuoret etsivät naamakirjan tilalle jotain uutta,
osa aikuisista hakeutuu
ikäisilleen suunnatun sosi-
aalisen median pariin.
??Pelkästään vanhemmille
käyttäjille suunnatut somepalvelut ovat yhä enemmän
tulossa. sähköpostilla
ilmoittautuminen.salo@op.fi tai puhelimitse 010 255 1471*. Yli 10 vuotta sitten
hakukoneyhtiö Google maksoi yli miljardin videopalvelu
Youtubesta.
Harju, kertoo että sosiaalisessa mediassa kuvien
jakaminen on kasvanut viime vuosina. Mutta
toimintamallien täytyy olla
reilut ja toisaalta avoimuuden täytyy olla maksimaalista, Katainen sanoi.
paa tapahtuu.
??Kyllä se näkyy, että Facebook on menossa vanhemmille ihmisille, ja nuoret ovat enemmän Instagramissa.
Vu o r i s t o k ä y t t ä ä k i n
Instagramia sosiaalisen
median palveluista eniten.
Kuvat kiinnostavat häntä
enemmän kuin uutiset tai
muiden kuulumiset. Turu-
nenkin käytti Instagramia
hetken, mutta nyt se on
poistettu kännykästä.
??Sinne tulee koko ajan
samanlaisia kuvia. Syynä ovat nuoret.
??Käyttäjäryhmistä nuoret
ottavat ensin uusia alustoja
käyttöön, sanoo Tampereen
yliopiston tutkija Auli Harju.
Hakukoneyhtiö Yahoo kertoi maanantaina ostavansa
Tumblrin, jossa voi julkaista
kuvia, videoita ja blogitekstiä.
??Se, missä nuoret ovat tällä
hetkellä, on varmaan se kultajyvä, mitä Yahoo tavoittelee, arvioi sosiaalista mediaa
tutkinut Harto Pönkä. Seuraa mainontaamme!
Palvelemme
SOMERO
02-722 1277, Takalankuja 5
FORSSA
10-18, 9-14
03-435 6570, Aleksinkatu 1
???????????????????????????????????????????????
Tumblr
????????????????????????????????????????????????????????????????????. Lähettäjä määrittää, miten kauan
kuva näkyy vastaanottajalle. Reaaliaikainen kuvanjakosovellus,
jonka avulla voi jakaa kuvia ja
videoita
. Uusia kehitellään
parhaillaan lisää, Pönkä
uskoo.
Aikuisten aktivoituminen
näkyy jo bisnesväelle ja
koulutetuille suunnatussa verkostoitumispalvelu
LinkedInissä, jonka käyttäjämäärä Pöngän mukaan
kasvaa maailmalla.
??Palvelu on onnistunut
lisäämään sosiaalisia elementtejä, kun työkavereita
voi kehua tietyistä taidoista.
Pöngän mukaan yksi sosiaalisen median trendeistä
on Twitterin hiipuminen.
Compete-yhtiön tilastojen
mukaan sen käyttö on las-
7
kenut Yhdysvalloissa kovaa
vauhtia kevään aikana.
Kuitenkin Suomessa niin
Facebookin kuin Twitterinkin suosion lasku näkyy
vasta parin vuoden viiveellä. Rahaston minimisijoitus on 30 000 euroa.
STT, teksti: Jaana Vaahtio, grafiikka: Heikki Väliaho
?Facebook on menossa vanhemmille ihmisille?
Viisi vuotta sitten Facebookiin liittynyt Jaakko Turunen, 17, on kyllästynyt
palveluun.
??Opetin isäni käyttämään Facebookia. Palvelussa on mahdollisuus kerätä
esimerkiksi tauluja sekä linkki- ja kuvakokoelmia tiettyyn aihepiiriin liittyen
. Tervetuloa!
*Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettaessa:
Lankapuhelimesta 0,0835 e/puhelu + 0,07 e/minuutti (sis. VIELÄ EHTII!
Jäljellä
T
E
E
T
S
U
L
00.000 . alv), matkapuhelimesta 0,0835 e/puhelu + 0,17 e/minuutti (sis. Erityisesti nuorten keskuudessa
suosittu blogipalvelu
. (STT)
Kiinteistösijoitusilta.
Netin kuvapalvelut kiinnostavat nuoria
Ti 28.5. Palvelussa voi julkaista kuvia,
videoita ja blogitekstiä
. Tämän käytännön
toteutuksesta on kuitenkin
odotettavissa vaikeampi pala, jonka päivämäärää Katainen ei halunnut käydä
arvailemaan.
Verokeskustelua lämmittivät ennalta teknologiajätti
Applen verosotkut, joiden
vuoksi EU-puheenjohtajamaa Irlanti joutui kuumotuksen kohteeksi.
Yhtiö on onnistunut kiertämään miljardien verot järjestelyillä, joista se on kertonut neuvotelleensa Irlannin
kanssa.
??Me emme tee erityissopimuksia yksittäisten yritysten kanssa verotuksen
tasoon liittyen, pääministeri
Enda Kenny vakuutti kokouksen alkaessa.
Kataisen mielestä verokilpailu sinänsä ei ole ongelma,
mutta EU-maiden on oltava
mahdollisimman avoimia
siinä, miten ne kohtelevat
yrityksiä verotuksessaan.
??Jokaisessa maassa kansalaisilla on oikeus määritellä
verojen taso ja sitä kautta
se, miten heidän yhteiskuntansa rahoitetaan. Tytöt käyttävät myös Instagramia ja
Gifboomia, jolla voi tehdä
lyhyitä videoita.
??Facebook on enemmän
asioiden sopimispaikka,
Nyblin kuvailee.
Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset viimeistään ma 27.5. Sen mukaan
nuorten mielestä Facebookissa on liikaa aikuisia.
??Nuorilla on yhä Facebookprofiilinsa, mutta siellä vietetään vähemmän aikaa.
Nuoret siirtyvät Twitteriin,
Instagramiin ja Tumblriin,
sanoi Amanda Lenhart
Pew Research Centeristä
AP:lle.
Pöngän maaliskuussa Ylelle tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa Facebookin
käyttö on lisääntynyt suhteellisesti eniten 40?64-vuotiaiden keskuudessa. Nyt meillä on tarjota sinulle vaivaton ja täysin uusi
mahdollisuus kiinteistösijoittamiseen.
OP-Vuokratuotto on uusi erikoissijoitusrahasto, jonka avulla on helppoa
hajauttaa sijoitusvaroja kiinteistöomistuksiin kustannustehokkaalla
tavalla. Nuoria
se voi häiritä.
??Se ei enää ole nuorten
areena kuten ennen. Kainuun
ely-keskus arvioi alustavasti, ettei päästöstä ollut
haittaa ympäristölle. Viime vuonna
Facebook osti Instagramkuvapalvelun miljardilla
eurolla. Kaivosyhtiön viestintäpäällikön
Olli-Pekka Nissisen mukaan nyt selvitetään, mik-
Asiantuntija: Tumblrin kaltaiset pienet palvelut korvaamassa Facebookia ja Twitteriä.
STT | PAULIINA PIETILÄ
Isot nettiyhtiöt haalivat
omistukseensa pieniä ja kasvavia sosiaalisen median
palveluita. Ajaksi
voi määritellä 1?10 sekuntia, jonka
jälkeen viesti häviää.
www.snapchat.com
. Kuvapalvelut,
kuten Tumblr, Pinterest ja
Instagram kiinnostavat Pöngän mukaan juuri nuoria.
Miljoonia käyttäjiä viime kuukausina on kerännyt myös kuvaviestipalvelu
Snapchat. Verkossa toimiva leikekirjapalvelu,
joka on tarkoitettu kuvien ja ideoiden
keräämiseen ja jakamiseen
. Sovelluksen avulla kaverille voi lähettää kuvan, joka muutaman sekunnin kuluttua tuhoutuu.
Mummokin
tuli Facebookiin
Samaan aikaan kiinnostus
Facebookia kohtaan hiipuu.
Muun muassa BusinessWeek uutisoi viime kuussa
Piper Jaffray -yhtiön kyselystä, jonka mukaan Facebook on tärkein sosiaalinen
media enää reilulle kolmannekselle 5?000 haastatellusta
nuoresta.
Uutistoimisto AP kertoi
tiistaina vastaavasta tutkimuksesta
Briggs&Stratton
205cc -moottori
. Uusi johtoryhmä
aloittaa 1. 0400 532 698
Markku Koistinen, p. 0400 670 397
www.kymppi-katto.?
SALON AUTOSÄHKÖ
p. Briggs&Stratton 148cc -moottori
. 040 706 4076 . Ohjelma kertoo
saaneensa ne kuriirin välityksellä venäläiseltä lähteeltä, jonka henkilöllisyys
ei ole tiedossa. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Selvityksen jälkeen toimitusjohtaja Lars
Nyberg erosi.
?TeliaSoneran toiminnasta on Ruotsissa meneillään rikostutkinta.
?Suomen valtio omistaa TeliaSonerasta noin 12 prosenttia.
nin Takilantin kanssa.
??Takilant on tehnyt erilaisista konsulttipalveluista
ehdotuksia, joille olemme
sanoneet ei kiitos, Blomquist sanoi SVT:lle.
Kauppalehti: Metropolia
aloittaa yt-neuvottelut
Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yhteistoimintaneuvottelut 29. Kuljetusliikkeen
työntekijä kuoli. (02) 7347 400
KYSY TARJOUSTA!
Myös rakennusten purkutyöt!
Kattoremontit
ammattitaidolla
Saneeraamme
pelti ja tiilikattoja
EDULLINEN JA AMMATTITAITOINEN KAIKILLE MERKEILLE!
LATUREIDEN JA STARTTIEN VAIHDOT
ÖLJYNVAIHDOT ?AKKUJEN VAIHDOT
MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT
PAKOPUTKIEN VAIHDOT
ILMASTOINTILAITTEIDEN HUOLLOT
ja paljon muuta...
teollisuus-, maatalous- ym. 050 351 9387/Eila. 02 727 7100 ark. Paino 63 kg
. 731 3402
AUTOT HUOLTAA JA KORJAA
?
?
?
?
?
OSTAMME METALLIROMUA
HFM C4r
. Paino 50 kg
. www.puutarhakoivunen.fi
Ajo-ohje: Salosta 15 km, Somerolta 20 km Salo-Somero -tietä
Tanskalainen HFM:n Briggs&Strattonin
-moottoreilla varustetut huippujyrsimet
nyt todella edullisin kevättarjouksin!
HFM C4
. Kevyt, pölyämätön
polypropyleenmatto
Edustajasi:
/kk
Kimmo Uoti,
p. Briggs&Stratton 158cc -moottori
. Ne voivat
johtaa enintään sadan henkilön osa-aikaistamiseen,
lomauttamiseen tai irtisanomiseen, jotka ajoittuvat
kuluvaan ja ensi vuoteen.
Syyt ovat tuotannollisia
ja taloudellisia sekä Metropolian uudelleenorganisointiin liittyviä. Paino 29 kg ?Työleveys 50 cm
490?
(590,-)
HFM C7Pro
. 02-7313 362
ÖRNINKATU 8
Palveleva maatalous- ja rakennustarvikeliike
Hongistontie 3, 31500 Koski tl
Puh. 02 - 484 920
Ma - To 6.30 - 16.30, Pe 6.30 - 18.00, La suljettu
Kaupan Paikka
Laaja valikoima, paljon
hyviä tarjouksia!
Piisitie 3 B
044 733 5000 - 044 733 5001 Halikko as.
on halutessasi nyt myös
hintaan
20,00 . Toimitusjohtaja Per-Arne Blomquist
myöntää kuitenkin yhtiön
sponsoroineen Karimovan
Fund Forum -järjestöä.
Myös keskusteluja suojelusta on Blomquistin mukaan käyty, mutta ei Karimovan vaan TeliaSoneran
uzbekistanilaisen kumppa-
Takilant-kauppa herätti epäilykset
?TeliaSoneran Uzbekistanin-vyyhdin selvittely alkoi, kun Ruotsin
televisio kertoi yhtiön tehneen vuonna 2007 lisenssikauppoja gibraltarilaisen postilaatikkoyrityksen Takilantin kanssa.
?Takilant yhdistettiin Uzbekistanin presidentin tyttäreen Gulnara
Karimovaan, ja rahojen epäiltiin päätyneen presidentti Islam Karimovin
klaanille.
?Helmikuussa julkistetun selvityksen mukaan sopimus piti alun
perin solmia Karimovan johtaman investointiryhmän kanssa, ja Takilant
tuli kuvaan mukaan viime hetkillä. toukokuuta 2013
Uutiset
Ruotsin TV: TeliaSonera neuvotteli
suojelurahoista Uzbekistanissa
TUKHOLMA | STT?TT
sa, mutta TeliaSonera tinki
hintaa alaspäin.
Karimova olisi lisäksi halunnut TeliaSoneran maksavan noin neljää miljoonaa
euroa vastaavan summan
tilaajista, joita yhtiö saa hallinnon suljettua sen kilpailijan pois markkinoilta.
??Vahvistamme yksimielisyyden, TeliaSonera vastasi
SVT:n lähteen mukaan.
SVT lähetti ohjelmansa
keskiviikkoiltana, mutta sen
sisällöstä kerrottiin Ruotsissa jo etukäteen.
TeliaSonera tarjoutui maksamaan Uzbekistanissa
neljännesvuosittain kahden
miljoonan dollarin suojelurahat, väittää Ruotsin televisio
SVT.
SVT:n Uppdrag granskning
-ohjelman mukaan sille vuodetut asiakirjat paljastavat,
että yhtiö neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanin diktaattorin tyttären Gulnara
Karimovan kanssa. 0400 199 116
Yhteystiedot mikko.rauman 044 015 3157 mikko.rauman@eskattokeskus.fi
fi
jukka laaksonen 050 536 3068 jukka.laaksonen@eskattokeskus.fi, www.eskattokeskus.fi
www.rengasjapi.fi
Parhaat palvelut löydät osoitteesta
PELTOLAN KONE OY
Kimmo Uoti, puh. Nopeasti ?ja
Paras
palvelu
paikalliselta
Oilin hydrauliikkamoottoriöljyt
sopivin
hinnoin.
(75,-)
Edustajasi:
-RAHOITUS
LÄMPÖÄ LÄHELTÄ
laadukkaat voiteluaineet.
Puh. 8-21, la ja su 10-17
Öljynimeytystyyny
kortteja,
julisteita,
+$8..$/$10$$/,.$833$ ),
P. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
VAPAA-AJAN
ERIKOISLIIKE
Myllyojankatu 20, 24100 Salo, ma-pe 9-17, la 10-14, 040 577 7102
MEDIAMYYNTI (02) 770 21, www.sss.fi/ilmoitukset
MEDIAMYYNTI (02) 770 21, www.sss.fi/ilmoitukset
imukyky 0,7l öljyä/kpl
5 kpl
Meiltä kaikki
huolto- ja
varaosat.
795
Avoinna ma-pe 8.30-17 la 10-14 Joensuunkatu 5 24100 Salo 02-7333 650
AKUN TESTAUS
+ VAIHTOTYÖ
AIKAA VARAAMATTA
A
Järjestelmäasiantuntija
Ratakatu 3, Salo p. Säädettävä
työleveys 36/57/85 cm
590?
(790,-)
1290
Huom!
Tuotteet imevät
VAIN öljyä.
Eivät vettä.
Öljynimeytysliina
Kaupan Paikalla
TERVETULOA!
www.tiimi-ikkuna.?
kpl
villasukkia
Muurlantie 23, SALO
Markku Koistinen, puh. romua.
Nouto sopimuksen mukaan.
Toimitamme romulavat yrityksille,
yhdistyksille ja yksityisille.
Meiltä myös viralliset akunkeräyslavat.
Avustamme yhdistyksiä romunkeräyskampanjoissa.
Valuri Savenvalajankatu 3, P. 0400 532 698
Maksa osissa. kesäkuuta.
(STT)
Syyttäjä vaatii yhteisösakkoa trukkiturmasta
Syyttäjä vaatii raisiolaiselta yritykseltä ainakin
20?000 euron yhteisösakkoa
työturvallisuusrikoksesta,
joka vaati yhden ihmisen
hengen.
Yrityksen työntekijä oli
kuljettanut trukilla kahta
teräslevynippua. Käsiala-analyysi ja faktojen tarkistus
tukevat ohjelman mukaan
lähteiden aitoutta.
TeliaSonera kiistää lahjusväitteet. Säädettävä
työleveys 36/57/85 cm
690?
(890,-)
Tarjoustuotteita rajoitetusti. /vko
MA-PE 8-17
(+ ALV)
LV)
OTA YHTEYTTÄ MEDIAMYYNTIIN
kohtaavat kaikki
Palveluiden
tuottajat ja
tarvitsijat
Muista tilata
kukat ajoissa!
Kesäkukat
kauneimmillaan
Puutarha Koivunen
na
Avoin ä
iv
ä
p
a
jok
0
-2
9
klo
Nokkahiidentie 327, Pertteli
P
. Briggs&Stratton
163cc -moottori
. 7.30-16.30
www.salonmoottorihuolto.fi. Kuljetuk-
sen yhteismassa, yli neljä
tonnia, oli enemmän kuin
trukin nostokyky.
Trukki kippasi eteenpäin,
jolloin toinen teräslevynippu kaatui trukin piikeistä
kuljetusliikkeen työntekijän päälle. (STT)
1x50 49,00 e (35,00 toistohinta) 2x50 89,00 e (63,00) 2x100 169,00 e (119,00) Kaikkiin hintoihin lisätään alv 24%
KODIN KAIKKI MATOT
Natura
NYT ON AIKA TILATA
KATTOREMONTTI
Kok
remono
tti
140x200
100
39,
alk.
Asennus - takuulla!
. Taustalla
on muun muassa ammattikorkeakoulujen valtion
rahoituksen väheneminen
ja uusi, tuloksellisuuteen
perustuva rahoitus.
Johdon yhteistoimintaneuvottelut ovat jo päättyneet. Paino 25 kg ?Työleveys 38 cm
399?
(490,-)
HFM C6
Varaa ilmoitus
torstain ja lauantain lehtiin.
Suunnitellaan yhdessä
kampanja joka toimii.
SSS MEDIAMYYNTI
Veneen keväthuoltoihin!
. Tämä
olisi tarjonnut maksujen
vastineeksi ?konsultaatioita?
viranomaisten, kuten tullin
ja verottajan kanssa.
Palveluistaan Karimova
vaati aluksi kolmea miljoonaa dollaria neljästi vuodes-
Rikostutkinta
kesken
TeliaSoneran toiminnasta
Uzbekistanissa on Ruotsis-
sa käynnissä rikostutkinta.
Tutkintaa johtava pääsyyttäjä Gunnar Stetler ei halunnut kommentoida, oliko
hänellä ennestään tietoa
SVT:n nyt julkistamista tiedoista.
Ohjelman mukaan TeliaSonera myöntyi myös
vaatimukseen maksaa
sponsoritukea paikallisille
hyväntekeväisyysorganisaatioille.
Aiemmin TeliaSoneran
kanssa Uzbekistanissa kilpailleen Ucell-teleoperaattorin entinen talousjohtaja
John Davy kertoi SVT:lle,
että tämä on maassa tavallinen lahjusten maksamisen
muoto.
SVT:n ohjelmassa esitetyt
asiakirjat ovat täynnä käsin
kirjoitettuja kommentteja,
joita väitetään Karimovan
tekemiksi. 0400 670 397
imukyky 4,5l öljyä
MUURLAN
SUORAMYYNTI
(käsinvalmistettuja
(k
isojakin kokoja)
,1.(5((17,( 6$/2 3
Ark. toukokuuta, kertoo Kauppalehti.
Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä. Jopa 12 kk ilman korkoa!
Polttoöljyt Isotalolta
- sekä
Neste
Oilin
puh.
(02)
7347
400
?Neste
Sopivasti
Varsinaista läpimurtoa ei kuitenkaan ole vielä
tapahtunut.
Jos ja kun tällainen lääkitys löydetään, kyse on Ristolan mukaan mitä ilmeisimmin usean lääkkeen yhdistelmästä hieman samaan tapaan kuin joidenkin syöpien
hoidoissa.
Tätä tutkimusta tehdään
Hi-viruksen tunnistamisesta 30 vuotta
muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa, Ruotsissa
ja Tanskassa.
Rokotteen kehittämisen
vaikeus piilee Ristolan mukaan siinä, että hi-virus
muuntautuu helposti. isot vetävät pyörät
. toukokuuta 2013
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Lehtikuva/AFP/Central Land Council
Australiassa ammutaan tuhansia villihevosia
SYDNEY. Australian viranomaiset aikovat ampua 10?000 villihevosta maan sisäosan aavikkoalueella. Se on varakkaamman väen asuinaluetta, missä viime vuosina useat bordellit ovat
avanneet ovensa.
Viime viikolla samalla
alueella hyökättiin alkoholia myyviä kauppoja
vastaan. leikkuuleveys 107 cm,
. Seuraava vuosi oli eräänlainen
välivuosi, jolloin ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset kiistelivät siitä, kenelle kuuluu
kunnia viruksen tunnistamisesta.
Lääkekehittely pääsi varsinaisesti vauhtiin vuonna
1985, ja jo parin vuoden kuluttua ilmestyi ensimmäinen
lääke, tsidovudiini. Koeajomahdollisuus
Ajoleikkuri McCulloch M165-107H
Ruohonleikkuri
McCulloch M51-125 M
. 12,5 hp
Ajoleikkuri McCulloch M125-97T
. Teräsrunko
nko
. Ongelmat alkoivat vuonna 2003 käyttöön
otetun valuutta- ja hintasäännöstelyn jälkeen.
(STT?AFP)
Bagdadissa
isku bordelliin
BAGDAD. Vessapaperipulassa kärvistelevät venezuelalaiset ovat saamassa helpotusta pulmiinsa.
Maan parlamentti päätti
tiistaina, että maa tuo yli
60 miljoonan euron edestä
wc-paperia ja muita hygieniatuotteita.
Rahalla ostetaan 39 miljoonan vessapaperirullan
ohella terveyssiteitä, kertakäyttövaippoja, saippuaa ja hammastahnaa.
Vaikka Venezuelalla
on suuret öljyvarannot,
maassa on aika ajoin pulaa erilaisista kulutustavaroista. Infektion hoitoon on tarjolla
tehokkaita lääkkeitä, mutta
rokote antaa odottaa itseään.
Rokotteen kehittämiseen
toki yhä panostetaan, mutta
suomalaisasiantuntijan mukaan näköpiirissä ei ole hyviä uutisia.
??Olen pessimisti, sanoo
osastonylilääkäri Matti
Ristola Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin
(Hus) infektioklinikalta.
Rokotetta todennäköisempänä hän pitää sitä, että
tutkijat pystyisivät luomaan
lääkityksen, jolla hi-virus
voitaisiin hävittää pysyvästi
elimistöstä.
??Tätä tutkimusta on tehty
aktiivisesti kolmisen vuotta,
ja ensimmäisiä tuloksia on jo
saatu. moottori B&S 450e
299.-
Garth
puutarhauuni
70 l uuni
70 l savustin
1495.-
2490.-
199.-
6 poltinta, parila, lämpöhylly
+ sivukeitin
Kaikki ruohonleikkurit ajo/käyttövalmiina. Joukkoteurastus on
poikinut joukon protesteja, mutta viranomaiset puolustavat
hepojen harvennusta niiden omalla ja ympäristön edulla.
Aluetta vaivaa vesi- ja ravintopula, jonka vuoksi tuhannet
hevoset, kamelit ja aasit ovat vaarassa kuolla. Islam kieltää
prostituution ja alkoholin
juomisen. Irakin pääkaupungissa Bagdadissa tehtiin keskiviikkona verinen
isku bordelliin. kookas kerääjä
0e
. Aseistautuneiden miesten hyökkäyksessä kuoli yhteensä 12
ihmistä.
Isku tehtiin Bagdadin
itäpuolella Zayunan kaupunginosassa. moottori B&S
1995.-
www.k-maatalous.fi/salo
fi/ l
Ruohonleikkuri
M46-125WR + HOSE
. Ne ovat
vähän kuin lumisade, jossa
on hyvin erilaisia kiteitä,
Ristola kuvailee.
Jos rokotteen keksimisessä
onkin ollut vaikeuksia, toisin on ollut laita tartunnan
hoitoon käytettävien lääkkeiden kohdalla. (02) 777 700 . (STT?AFP)
Nykylääkityksellä hi-virus ?nukkuu?
Tavoitteena on lääkitys,
joka hävittäisi viruksen.
HELSINKI/PARIISI |
STT?EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Maailmassa on tällä haavaa
yli 30 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta ihmistä. Euroopassa sen sijaan lääkeyhdistelmissä on enemmän
valinnanvaraa.
Suomessa valitaan Ristolan mukaan yhdistelmä, joka sopii parhaiten ihmisen
elämänrytmiin. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten
länsimaissa ajateltiin, ettei
se onnistuisi Afrikassa.
Kehitysmaissa on tietyt
standardilääkkeet, jotka
aloitetaan kaikilla hiv-tartunnan saaneilla. Hänen tartuntansa oli todettu 1987.
5
1988 Joulukuun ensimmäinen päivä nimetään
maailman aids-päiväksi.
Aidsin aiheuttamat kuolemat
2007 13 maata kieltää täysin
hiv-positiivisten maahanpääsyn.
15
1987 Ensimmäinen
hiv-lääke kehitetään.
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1985
1990
1995
2000
2005
2010
1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010
* luvut keskiarvoja
STT, koonnut: Eeva Nikkilä-Kiipula, grafiikka: Maija Korpinen, lähteet: THL, WHO, kuvat: Wikimedia Commons, Lehtikuva
murros tapahtui Ristolan
mukaan 1990-luvun puolivälissä, kun ymmärrettiin, että
viruksen hallintaan tarvitaan useita lääkkeitä.
Tällä haavaa kyse on elinikäisestä lääkityksestä.
??Näillä lääkkeillä virus
saadaan pidettyä ikään kuin
nukkumassa, mutta lopullisesti se ei häviä elimistöstä.
Lääkehoidolla
tuloksia Afrikassa
Maailmalla hiv-epidemia
on saanut huolestuttavat
mittasuhteet varsinkin Saharan eteläpuolisissa Afrikan maissa. SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. 16,5 hp
s 97 cm,
. teräsrunko
. moottori
B&S 5 series
. Suuri
1981 Ensimmäinen
aids-tapaus USA:ssa
löydetään.
35
1983 HI-virus
löydetään.
Miljoonaa tapausta*
1985 Aids tulee suuren
yleisön tietoisuuteen,
kun yhdysvaltalainen
näyttelijä Rock Hudson
kuolee aidsin aiheuttamiin komplikaatioihin.
25
20
HI-virus (Human Immunodeficiency Virus) hyökkää ihmisen
immuunijärjestelmää vastaan ja tuhoaa tärkeitä soluja.
Hoitamattomana hiv-infektio johtaa immuunikatoon eli aidsiin.
Hiv-positiiviset
30
Hiv-positiiviset 0?14-vuotiaat
1990-luvun puolivälissä
ymmärretään, että hoito
vaatii useita lääkkeitä.
1991
Punainen nauha muodostuu symboliksi kamppailussa aidsia vastaan.
300
Suomessa ilmoitetut hiv-tapaukset
200
1983 Suomessa todetaan
ensimmäinen aids-tapaus.
100
Kuolemat
10
0
0
1980
1991 Brittiläisen The
Queen -yhtyeen solisti
Freddie Mercury kuolee
aidsiin. leikkuukorkeuden säätö
Cello Deli 610
599.-
LEIKKURIN OSTAJALLE PIENKONEBENSA KAUPAN PÄÄLLE
Ajoleikkuri
McCulloch M125-97H
1199.-
Kesäkeittiö
puinen vaunu
kaasupoltin
Muurikka
pannu 48 cm
199.-
McCulloch moottorisaha
CS 330
Helppokäyttöinen perussaha
polttopuu- ja pihatöihin.
Soft Start toimito. ark.
k klo 7.00-18.00, la 9.00-14.00. leikkuukerkeus 26 - 100 mm
. Näin saadaan pitkäaikainen hyvä
hoitovaste.
??Kevyimmillään lääkitys
voi olla yhdistelmätabletti,
joka otetaan kerran päivässä, hän sanoo.
Venezuela
yrittää helpottaa
wc-paperipulaa
CARACAS. Maailman
terveysjärjestö WHO ja YK
ovat kiinnittäneet asiaan
erityishuomiota, ja niinpä
kehitysmaat saavat lääkkeitä halvemmalla käyttöönsä.
??Tätä nykyä maailmalla
saa hiv-lääkitystä noin seitsemän miljoonaa ihmistä,
joista valtaosa itse asiassa
on kehitysmaissa, Ristola
kertoo.
Monessa Afrikan maassa
lääkitys on hänen mukaan-
sa pystytty hoitamaan varsin tyydyttävästi. Myös muut,
Australian kotoperäiset lajit ovat uhattuina, koska juomapai-
(02) 770 2314
kat tuhoutuvat.
Hevoset aiotaan ampua helikoptereista käsin lähiviikkoina.
Viranomaiset puolustavat ilma-aseen käyttöä sillä, että pitkien
etäisyyksien vuoksi hevosia olisi mahdoton kerätä yhteen ja
kuljettaa teurastamoihin.
Villihevoset ovat Uudessa Etelä-Walesissa siirtomaa-aikana
kasvatettujen hevosten jälkeläisiä. etuleikkuri 97 cm,
. (STT?AFP)
KAIKKEA KESÄÄN RAUTIASTA
TERVETULOA
ULKOVÄRISUUNNITTELUPÄIVÄÄN
Otathan
PE 24.5. KLO 10-17 k
uvan tai
set
8
Pihakivipäivä pe klo 10-18
piirustuk
mukaan.
Ammattilaiselta apua värivalintoihin!
Tikkurilan asiantuntija Tiina Kaasalainen tekee
ulkovärisuunnitelman toivomustesi mukaan.
SALON RAUTIASSA TAPAHTUU
PERJANTAINA PIHAKIVIÄ
TODELLA EDULLISESTI
Esim.
BETONILAATTA
NYT GRILLATAAN!!
Cello Gourmet 310
3 poltinta + sivukeitin
testivoittaja,
osatakuu 25v.
689.-
Cello Deli 410-13
4 poltinta, parila
+ sivukeitin
30x30, 2-puoli, harmaa
1.-
499.-
kpl
HB-Betonin
ESITTELIJÄ PAIKALLA
EDUSTAJA PAIKALL
PAIKALLA PE 10-16
. poljinkäyttöinen hydrostaattivaihteisto
. Ristolan
mukaan ne ovat olleet lääketieteen suuria voittoja parinkymmenen viime vuoden
aikana.
Hi-virus tunnistettiin Pariisissa vuonna 1983. leikkuuleveys 51 cm
äätö
. Viruksen geenimateriaalin kopioimisesta vastaava entsyymi
tekee paljon virheitä, ja tämä tuottaa virukseen muunnelman.
??Hiv-infektiota sairastavan ihmisen virukset eivät
siis ole identtisiä. takarunko-ohjaus,
erittäin pieni käätösäde
. leikkuuleveys
eus 26 - 100 mm
. p. Laippa 35 cm
139.-
9
moottori 25cm³
leikkuulev. leikkuuleveys 46 cm
. 41 cm
99.-
RAUTIA - K-MAATALOUS SALO
Meriniitynk.
i ii
k 11, 24100 Salo . leikkuukerkeus
&S
Nuori keksijä on
kehittänyt muun muassa
biojätetakan sekä erilaisia
apuvälineitä autojen korjaukseen.
Valtteri Vainion opinahjo
Halikon lukio on luonnollisesti erittäin tyytyväinen
oppilaansa menestykseen ja
julkisuuteen.
Televisioristikko
Lottolähetysten
kohtalo selvinnee
juhannukseen
mennessä
Lottolähetysten tulevaisuus
ratkeaa juhannukseen mennessä, arvioi Veikkauksen
toimitusjohtaja Juha Koponen.
Loton tilannetta käsitellään Veikkauksen, Viestintäviraston ja Ylen keskusteluissa. Ruohonen Kalevi 1?312 g
7. Ministeriö pitää todennäköisenä, että saaritonttien
kysyntä kasvaa.
STT, lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö
ostavan kalliimpia mökkejä
kuin suomalaiset. Halikko
9 vuotta
Verneri Häggström
23.5. Hallikainen Veijo 234 g.
Angry Birds -postimerkit
tulevat myyntiin syksyllä
Maailman ensimmäiset viralliset Angry Birds -postimerkit tulevat myyntiin
syyskuun 9. Sillä tavalla mä
aion pärjätä. Niiden arvo on yleensä kaksinkertainen kantaväestön mökkeihin verrattuna.
OUTO VALO: MARTTI VASAMAA
Amanda 18 vuotta
valmistunut lääketieteen
lisensiaatiksi Turun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.
Omistus jakaa
mielipiteitä
Raporttia varten on haastateltu muun muassa 800:aa
venäläistä. Halikko
5 vuotta
Veera Juvonen
23.5. Halikko
5 vuotta
Aatto Graham
23.5. Tällaisen rahankäytön työllisyysvaikutus
on tutkimuskeskuksen laskujen mukaan runsaat tuhat työpaikkaa.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Fast & Furious 6, Bio Jännä, Salo klo 18.30
Fast & Furious 6, Bio Jukola, Somero klo 19
Fast & Furious 6, Bio-Salo 1 klo 19
Fast & Furious 6, Paimion Kino klo 19
Vuonna 85, Bio-Salo 2 klo 19.15
Musiikki
Kevätkonsertti Särkisalon seurakuntakodissa klo 18, Särkisalokuoro, Meripirtin kööri ja Seppo Multamäki trumpetti
Muita tapahtumia
Ikäkeskus Majakassa Halikossa, (Hornintie 3) klo 9?10.30
Nappikauppa askartelua kädentaitoryhmä, ohjaa Anne Salon
Muistiyhdistyksestä, klo 13?14.30 peliryhmä
Lyylinpäivän puutarhakutsut, Paimion kaupungintalon
pihalla klo 17?20, puutarha-aiheinen pihatapahtuma, mm.
kasvienvaihtotori, jossa voit vaihtamaan ylimääräiset kasvit
ja puutarhaan liittyvät tavarat
Kokouksia
Vässilän yksityistien vuosikokous Kuiron Leipomon kahvilassa (Sähkökuja 2) klo 18
Salon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry puolueosaston kokous Työväentalolla klo 18.30 alkaen
Suomalainen
messu Salon torilla
Musiikkiteos Suomalainen
messu saapuu Salon torille lauantaina kello 10.30.
Lasse Heikkilän musiikkiteoksen esittää lähes
40-henkinen kuoro, johon
on koottu laulajia neljästä
Kosken ja Pöytyän suunnalla vaikuttavasta kuorosta ja lauluryhmästä.
Myös solistit ovat kuoron riveistä. Salo
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Toimitusjohtaja Pasi Nurkka arvioikin, että venäläisten omistamien vapaa-ajan asuntojen
määrä saattaa jopa kaksintai kolminkertaistua parissakymmenessä vuodessa.
Viidennes tahtoisi asunnon
lähelle vapaa-ajan palveluita kuten kylpylöitä, huvipuistoja ja muuta kulttuuria.
Tähän saakka kysyntä on
keskittynyt suurimmaksi
osaksi Etelä-Karjalaan ja
Etelä-Savoon.
Nyt Suomessa on noin
5?300?6?200 venäläisomisteista kiinteistöä ja asuntoa.
Lähes puolet näistä on kesämökkejä, kolmannes asunto-osakkeita ja kuudennes
omakotitaloja.
Nurkka sanoo venäläisten
Venäläisten kiinteistökaupat alueittain
Maakunnan nimen perässä venäläisten vuosina 2000?2011
ostamien kiinteistöjen osuus maakunnan kesämökeistä, %
Etelä-Savo, 2,5
Etelä-Karjala, 4,9
Kymenlaakso, 1,6
Pohjois-Karjala, 0,7
Pohjois-Savo, 0,5
Päijät-Häme, 0,5
Keski-Suomi, 0,2
Lappi, 0,2
Kainuu, 0,3
Muu Etelä-Suomi, 0,1
Muu Länsi-Suomi, 0,03
:lla Äiti, Isi ja Aaro
:
Aleksi ja Janiina
23.5.53
Pirkko & Aimo
Timanttihääpäiväonnittelut
T. 2: 1-2
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Tuukka, Touko
Ruotsinkielinen kalenteri:
Alarik
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Valo | 27
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Saku
Tuominenkin
peukuttaa
Valtteri Vainiota
SSS | Johanna Käkönen
johanna.kakonen@sss.fi
Kuusjokelainen lukiolainen
Valtteri Vainio on nyt puheenaihe Helsinkiä myöten.
Broadcastersista tunnettu
luova johtaja Saku Tuominen vakuuttui Vainiosta
tiistaina ja kirjoittaa Facbookissa jakamassaan linkissä: Valtteri Vainio. Ylöjärvi
8 vuotta
Ida Kaskia
23.5. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. - Valtteri Vainio.
Vainion esitystä peukuttaa Facebook-sivuilla yli 50
ihmistä. Lvov Anatolii 3 528 g
2. Virtanen Ossi 276 g
11. Heille talo on yhtä lailla
kesämökki.
Nurkan mukaan venäläinen asukas viettää Suomessa keskimäärin 119 päivää
vuodessa.
Venäläiset kuluttavat 88
euroa päivää ja henkilöä
kohden. Merkkien kuva-aiheena on kuusi
suosittua pelihahmoa.
Itella Postin mukaan merkit on varustettu uv-valossa näkyvällä kuviolla ja
epäsäännöllisellä hammasteella, joka estää merkkien
väärentämisen.
Loppuvuoden muita merkkiaiheita ovat muun muassa
postikorttiharrastus, taiteilija Eero Järnefeltin tunnetuimmat taulut ja syksyiset tunnelmakuvat. Selvitys tehtiin
työ- ja elinkeinoministeriön
sekä saaristoasiain neuvottelukunnan toimeksiannosta.
Neuvottelukunnan pu-
heenjohtaja, kansanedustaja Mikaela Nylander (r.)
pitää työtä tervetulleena.
??Suomalaiset itse ovat
hankkineet varsin paljon
mökkejä ulkomailta, mutta
ulkomaalaisten omistus on
jakanut mielipiteitä.
TAK arvioi, että kysynnän
kasvaminen todennäköisesti nostaa kesämökkien
hintatasoa etenkin Kaakkois-Suomessa. Soittajia on
mukana neljä: Lidija
Scepancevic, alttoviulu,
Reino Komonen, haitari, Raimo Mattsson, bas-
so ja Hannu Ilola, piano.
Esittäjäryhmän koonnut
Hannu Ilola on Kosken
kanttori.
Suomalaisen Messun musiikki muistuttaa suomalaista kansanmusiikkia ja
sanoitukset kuvaavat suomalaisten tuntoja ja elämänmenoa.
Heikkilän Suomalaisesta
messusta voidaan rakentaa myös jumalanpalvelus,
mutta Salon torilla teos
kuullaan pelkästään musiikkiesityksenä. Laaksonen Pentti 1?084 g
9. Etelä-Karjalassa venäläiset alkavat ostaa
yhä enemmän omakotitaloja. Ei mulla mitään muuta viisautta ole
kuin että yrittää täytyy vaan
kauheasti. Hänet palkittiin Paras tuote
-sarjassa kehittämästään
sähköisestä kippausmekanismista mönkijän peräkärrylle. Paluuta
muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen ei silti ole,
Nurkka vakuuttaa.
??
Aiemmin, kun kysyntä oli
suuri, hinnoittelussa tehtiin
ylilyöntejä. päivänä. Saku Tuomisen lisäksi Vainio-päivityksen on
jakanut 14 muuta henkilöä.
Työelämän nuorisolähettiläs
TAT hehkuttaa omalla seinällään Vainiota: Inspiroiva
nuori mies, aivan mieletön
tyyppi!
Vainio voitti huhtikuussa
valtakunnallisen NY Uskalla yrittää -kilpailun. Holmberg Olavi 2?062 g
5. (STT)
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
3 vuotta
Verneri Eskola
23.5. Hägerth Antti 1?280 g
8. toukokuuta 2013
Huomenta
päivää
VALOMERKKI
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Lyydia, Lyyli
Ruotsinkielinen kalenteri:
Lydia
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Kova!
Tuominen tutustui Vainioon
yrittäjätarinoista kootun Taivas ja helvetti -kirjan julkaisutilaisuudessa Helsingissä.
Valtteri Vainio oli yksi tilaisuuteen kutsuttu esiintyjä.
Hänen puheestaan on julkaistu kuva ja lyhyt lainaus
kirjaprojektin Facebook-sivuilla: Aloitin muistaakseni
esikoululaisena myymällä
kananmunia naapureille.
Nyt mä olen kohta 18. Laine Erkki 3?240 g
4. (SSS)
Onkikisojen voittosaalis
3,5 kiloa Perniössä
Logliftin Särkiveikkojen
onkikilpailut pidettiin Perniön Hästössä sunnuntaina.
Miesten sarjan voiton vei
Anatolii Lvov 3?528 gramman saaliilla. Reitti Aarto 3 376 g
3. (STT)
Onnen hetket
RISTIKKO 2 VIIKKOA SITTEN
RISTIKKO 2 VIIKKOA SITTEN
OUTO VALO: MARTTI VASAMAA
SSS/ Minna Määttänen
Kuusjokelainen nuori keksijä saa aikamoista hehkutusta Facebookissa.
VALMISTUNEITA
Niko Harhala on kirjoittanut
ylioppilaaksi Someron lukiosta.
Katri Niemi Halikosta on
Viihtyisä ja turvallinen mökkiSuomi houkuttaa venäläisiä
STT | ESA KOIVURANTA
Viihtyisä lomakohde, turvallinen sijoitus, tuttu maa.
Näin perustelevat hyvätuloiset pietarilaiset haluaan
ostaa vapaa-ajan asunto
Suomesta, kertoo Tutkimusja analysointikeskus TAK.
Tuoreessa selvityksessään
TAK toteaa, että yli 40 prosenttia haastatelluista pietarilaisista voisi kuvitella
hankkivansa kesämökin
länsinaapurista vuoteen
2030 mennessä. Salo
7 vuotta
Fanni Haavisto
23.5. Lapset ja lastenlapset perh.
kpl
Kauppavuosi:
2001?2004
2005?2008
2009?2012
0
200
400
600
800
1000 1200
Mökkitonteista
pulaa
saaristossa
?Suomessa myytiin viime
vuonna noin 250 saaritonttia.
Tämä on vain kolme prosenttia
kaavoitetuista tonteista. Suvanto Jaakko 1?328 g
6. Paikalla oli
yhteensä 16 särkiveikkoa.
Kisa käytiin puolipilvisessä
säässä, lämpöasteita oli 21.
Tulokset, miehet:
1. Yhtäkkiä kuului
taivaalta kohahdus, kuin olisi
käynyt raju tuulenpuuska, ja
se täytti koko sen talon, jossa
he olivat.
Ap.t. Sorvari Jorma 1?052 g
10. Päätöksiä tehdään sitten, kun
vastaus tähän saadaan, hän
sanoo. Loton jatkuminen
Ylellä ei ole vielä poissuljettua.
??Kun olemme moneen kertaan lukeneet Viestintäviraston ratkaisua, siinähän
ei sinänsä kielletä näiden ar-
vontojen lähettämistä, vaan
todetaan vain tiukkoja reunaehtoja, mikä ei ole sallittua Yleisradiolle ja tulkitaan
myöskin, että nykymuotoinen arvontalähetys ei olisi
mahdollinen myöskään vapaarahoitteisille kanaville,
Koponen sanoo STT:lle.
Koposen mukaan tästä seuraa kysymys, mikä oikein
lopulta on mahdollista. Vainio on kehittänyt
kippimekanismia yhdessä
Juho Nummiluikin kanssa.
Kippimekanismi ei ole
suinkaan nuorukaisen ainoa
innovaatio. Asia
käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön keskiviikkona julkaisemasta raportista.
?Niukan tarjonnan vuoksi
rantatonttien hinnat etenkin
mantereella ovat nousseet korkeiksi
Knihtilän professorikausi kestää
viisi vuotta.
Knihtilä on esiintynyt lukuisissa rooleissa teatterissa, elokuvissa, televisiossa
11
ja radiossa. Sen jälkeen alkoi
ideointi joko kierrätys- tai
luonnonmateriaaleihin perustuen.
. 27,95 e.
Hannu Väisäsen arvostettu romaanisarja on
edennyt 1970-luvun puoliväliin. Kuution muotoinen
veistos on päältä puuta,
mutta sisäpuoli heijastaa todellisuutta äärettömiin. Tässä
tapauksessa näyttely-ympäristö on vanhaa, mikä sopi
erittäin hyvin meille, Nevado jatkaa.
Tuttu tuntematon
pajupilli
Kivimeijerin sisätiloista löytyvän Vuolee huomaamatta
sormeen -teoksen tekijät Ulla Kokki, Johanna Heikkilä ja Maria Kohonen
kertovat idean omaan työhön tulleen muun muassa
isovanhemmilta lapsena
saadun tiedon perusteella.
Kenellekään opiskelijoista pajupilli ei muutoin ollut tuttu. Kirkkotaiteen toivotaan olevan kaunista ja
yksinkertaista. Heinäkuun lopun Pipefest
on omistettu hiphopille.
(STT)
Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian opiskelijat Johanna Heikkilä (vas.), Ulla Kokki ja Maria Kohonen toteuttivat Someron Kivimeijeriin Vuolee huomaamatta sormeen -teoksen.
Maaseutu koukutti opiskelijat
Ateneum julkisti
osuutensa Google
Art -hankkeessa
Turun taideakatemia pitää näyttelyn Somerolla.
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
T
urun ammattikorkeakoulun taideakatemian toisen
vuosikurssin valokuvauksen ja kuvataiteen 22
opiskelijaa on opettajansa,
kuvataiteilija Susana Nevadon johdolla toteuttamassa Natural Signs -näyttelyä
Somerolla. SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Ryhmä kävi ensin tutustumassa
paikkaan ja sen mahdollisuuksiin. Pyrkimyksenä on ollut koota sellainen
näyttely, joka houkuttelee
kuvataiteeseen perehtymä-
töntäkin katsojaa.
Purnun Efekti-näyttelyssä
on mukana 19 nuorehkon
polven kuvataiteilijaa. (STT)
Kuvat: SSS/Veli-Matti Henttonen
Lyhyet
Uriah Heepin
Trevor Bolder
kuoli syöpään
Himos järjestää
jo viisi isoa
suvifestaria
Legendaarisen Suomessakin usein vierailleen
heviyhtye Uriah Heepin
basisti Trevor Bolder
on kuollut. Otava 284
s. Suomen Picassoksi luonnehdittu Lehtinen
oli Aimo Tukiaisen läheinen
kollega.
Lehtinen oli yksi Suomen
tunnetuimmista graafikoista. Eskelinen kertoo etsineensä etenkin sellaisia tekijöitä, joiden
töitä ei ole ollut kovin paljon
esillä kesänäyttelyissä.
Veistostaidetta
ulkoilmassa
Tänä vuonna monet veistoksista on sijoitettu ulos. Vuoden 2012 Thalia-gaalassa hänelle luovutettiin yleisön suosikkinäyttelijän palkinto.
Teatteritaiteen maisteri Knihtilä opiskeli Teatterikorkeakoulussa 1992?
1996. klo 12-16.00. Esimerkiksi Anne Meskanen-Bar-
manin teos Kasvihuone sisältää monia vahasta valmistettuja osia.
Osa veistoksista on rakennettu paikan päällä. Parhaan naissivuosan pystin
hän sai elokuvasta Putoavia enkeleitä.
Naispääosan Jussin hän sai elokuvasta
Hyvä poika. Bolder kuoli
haimasyöpään 62-vuotiaana.
Basisti soitti 70-luvun
alussa David Bowien
Spiders from Mars -yhtyeessä viiden vuoden
ajan. . Ensimmäiset pillit eivät
soineet. Kuvataiteilijaksi
kouluttautuneen, kohta
25-vuotiaan Anteron ura on
alkuvaiheessaan.
Yllättävä kutsu kotikaupungin uuden kirkon alttaritaulun tekijäksi antaa
henkistä nostetta. Antero
paneutuu kirkkotaiteen perinteisiin. Sen jälkeen hän
musisoi pientä katkosta
lukuun ottamatta Uriah
Heepissä aina tämän
vuoden alkuun asti.
Bolder jäi tammikuussa
eläkkeelle heikentyneen
terveydentilansa takia.
Hänet leikattiin myöhemmin tammikuussa.
. Siksi päädyimme opettelemaan pajupillin
tekoa ja dokumentoimaan
työskentelyämme, kolmikko kertoo.
He painottavat samalla
sitä, ettei tärkeintä teoksessa ollut lopputulos, vaan
yhdessä tekeminen sekä
tutustuminen johonkin jo
unohdettuun taitoon.
. toukokuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Mikko Stig
Elina Knihtilästä näyttelijäntyön professori
Näyttelijä Elina Knihtilä aloittaa elokuun alussa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina. Näyttely avautuu 15.
kesäkuuta.
Ateneumin taidemuseon
osuus Google Art Project
-verkkosivustolla on julkaistu.
Art Projectissa on mukana 55 Ateneumin teosta.
Verkkopalvelussa voi myös
tehdä virtuaalikierroksia
Ateneumin kokoelmanäyttelyssä.
Eräs Ateneumin merkkiteoksista, Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset
(Kaski), on kuvattu gigapixel-menetelmällä. Ja mikä
tärkeintä, hyvä ystävä.
Häntä jäävät kaipaamaan perhe, ystävät ja
rock-fanit ympäri maailman, bänditoveri Mick
Box kirjoitti yhtyeen facebook-sivuilla. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Purnu houkuttelee kokematontakin katsojaa
STT |?ELINA KORKEE
Vaaleanvihreä ihmishahmo
ponnistelee ylös kukkaruukusta. Vastaväitteet keskiaikaisten kirkkojemme kuvamaailman puhuttelevuudesta kaikuvat
kuuroille korville.
Värikkäästi dramatisoiduista Anteron mielenliikkeistä saa oikean käsityk-
sen taiteen lähtökohdista.
Yksityisestä tulee yleistä:
muistumista, unista, vapaista assosiaatioista, matkavaikutelmista. Palvelussa voi tutustua yli
40?000 taideteokseen.
Ateneumin taidemuseo
löytyy Google Art Projectissa: http://www.googleartproject.com/collection/ateneum-art-museum.
(STT)
Mistä taide syntyy?
KIRJA
OTTO LAPPALAINEN
Hannu Väisänen: Taivaanvartijat. . Vanhoilla päivillään Lehtinen ei
enää halunnut myydä teoksiaan, vaan ne jäivät taiteilijan
haltuun.
Efekti-näyttely avautuu
yleisölle 15. Auringonpaiste tai sade saavat Lähteen näyttämään ympäristöään eri tavoin, teosta keskiviikkona viimeistelemässä
olleet Lilli Haapala, Jukka
Aro, Amanda Kiviniemi ja
Sirja Moberg korostavat.
Jossain vaiheessa työryhmä suunnitteli veistosmaisempaa teosta, mutta
havaitsi pian sen toteuttamisen olevan mahdotonta.
Alkuperäinen idea peilikuutiosta vei voiton.
. Hän on 1990-luvulta lähtien ollut Q-teatterin kantavia voimia ja
tehnyt merkittäviä teatterirooleja myös
Kansallisteatterissa ja Ryhmäteatterissa.
Knihtilä on palkittu kahdesti Jussi-palkinnolla. Palaset peittävät kauttaaltaan
teoksen neliömäisen muodon
sisä- ja ulkopinnat.
Teos heijastaa ympäristö-
ään ja valoa, ja on samalla
yhtä ympäristönsä kanssa.
Paljon riippuu siitä, mistä
kulmasta Lähdettä katsoo.
. Rakkauselämä on
sen sijaan satunnaista ja
liiankin yllätyksetöntä.
?En ehdi saada ensimmäistäkään kokovartalokuvaa valmiiksi, kun hän
jo katoaa. Niiden
kohtalona saattaa olla purkaminen näyttelyn jälkeen.
??Maalaukset ovat helpommin liikuteltavissa, toteaa
Eskelinen.
Kauko Lehtinen,
Suomen Picasso
Oma kokonaisuutensa tämän
kesän Purnussa on Kauko
Lehtisen (1925?2012) muistonäyttely. Alkuidea
on kuin huimausta: uskallusta haastaa oma itsensä,
taitonsa, tietonsa ja tunteensa.
Vastavoimaksi kirkkotaiteilijan pettymyksille ja
vastaanoton skandaalinkäryille romaanissa nousevat ulkomaankokemukset:
sattuman tuoma onni järjestää oma näyttely tukholmalaisessa galleriassa sekä
mieltä avartavat matkat
Italiaan. Teoksen materiaaliksi
oli kaavailtu oksia, mutta
emme halunneet tehdä fyysistä teosta annetusta materiaalista. 26.5., 31.5. Saatikka, että he
olisivat joskus itse tehneet
pajupillin.
. Teos muuttuu sääolosuhteiden mukaan. Kesän
tulokkaiden rinnalla katsojaa
lähestyvät Purnun perustajan, kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen (1917?96) teokset.
Kesä voi tuoda näyttelyyn
muodonmuutoksia. Yhtenä tavoitteena on
ollut tehdä oman lapsuuden
muistot mieleen tuovia teoksia, joissa opiskelijat ottavat
huomioon ympäristön. Purnun kesänäyttely Orivedellä
tarjoaa elämyksiä.
??Tavoitteena oli koota kokemuksellinen, seikkailumielinen ympäristö, kertoo
näyttelyn kuraattorina toiminut kuvanveistäjä Petri
Eskelinen.
Teemana Purnussa on tänä
vuonna Efekti. Oppilaat ideoivat työnsä
itsenäisesti, minä oli vain
auttamassa eräissä konkreettisissa ratkaisuissa, ryhmää vetävä Susana Nevadon sanoo ja jatkaa naureskellen espanjalaissyntyisenä, että hänelle esimerkiksi
pajupilli oli aivan uusi asia!
Osa teoksista on esillä Someron Kivimeijerillä koko
kesän.
nn
Natural Signs -näyttely
Someron Kivimeijerissä,
Turuntie 1034, on avoinna 24. Kolmipäiväisen tapahtuman lukuisaan esiintyjäkaartiin
kuuluvat muun muassa
Cheek, Haloo Helsinki,
Jukka Poika ja PMMP.
Kesäkuun lopun Iskelmäfestivaali marssittaa
lavalle yli 30 esiintyjää.
Täysin uusi tapahtuma
on luvassa heinäkuun
alussa, kun Jysäri-festivaali tarjoaa kahden päivän annoksen ysärimusiikkia.
Seuraavana viikonloppuna on vuorossa Suomipop-kaupunkifestivaali,
joka järjestetään Jyväskylän keskustassa. 2.6. Yhteistyöprojektin toisena osapuolena on
Someron Kivimeijeri ja Antero Kare.
. kesäkuuta.
Lehtikuva/Elina Korkee
Anne Meskanen-Bärmanin teos Kasvihuone on mukana Purnun Efekti-kesänäyttelyssä Orivedellä. Ensi kesänä ohjelmassa on viisi festivaalia.
Ensimmäisenä vuorossa
on Suomen suurin juhannusfestivaali, joka viettää
15-vuotisjuhliaan. Halusimme näyttelyn
ydinmaaseudulle, luonnon
keskelle. Sen
ansiosta teosta voi netissä
tutkia tarkemmin kuin paljaalla silmällä.
Googlen yhteystyökumppaneina Art Projectissa
on yli 260 taidelaitosta eri
puolilta maailmaa. Ilman kosteus Purnun näyttelytiloissa on suunnilleen sama kuin ulkona,
kertoo Purnun taustavoimiin
kuuluva Mirja Tukiainen.
Useat Lehtisen teoksista
ovat esillä ensimmäistä kertaa, osa päiväämättöminä ja
signeeraamattomina. ja
7.?9.6. Projektissa on käytetty
kierrätys- ja luonnonmateriaaleja.
Somerolle ryhmä tuli Kivimeijerin kutsumana. Hän liittyy Aarnimetsäryhmään, Asemansuojelijoihin, Vanhuspalvelun vapaaehtoisiin, erilaisiin hyviin hankkeisiin.
Vaikka tiedän ettei hän ole
minua juuri hurskaampi.?. Somero sopi mitä
parhaiten meille, Nevado
kertoo.
Opiskelijat valmistavat
meijeriin sisälle ja ulkotiloihin paikkasidonnaisia teoksia. (SSS)
Jämsän Himos vahvistaa
asemiaan suurten musiikkitapahtumien järjestäjänä. Näyttelyssä on kuitenkin
esillä lähinnä maalauksia.
??Perikunta ei uskaltanut
antaa näyttelyyn paperivedoksia. Toisella kierroksella saimme jo ääntä pilleistä,
Lähdettä viimeistelivät keskiviikkona Kivimeijerin sisäpihalla Jukka Aro, Amanda Kiviniemi, Sirja Moberg ja Lilli Haapala.
tytöt kertovat.
He myöntävät myös, että
teosta tehtäessä sormeen
tuli huomaamatta vuoltua.
Näyttelyssä Vuolee huomaamatta sormeen -teos on
yhtä kuin seinälle heijastettua dokumentaarista videomateriaalia pajupillien
tekemisestä sekä kuvia kir-
jasta, josta kolmikko löysi
ohjeet pajupillien tekoon.
Aurinko
viimeistelee
Kivimeijerin sisäpihalta löytyvä Lähde on parhaimmillaan aurinkoisena päivänä.
Tätä mieltä ovat teoksen
tehneet Lilli Haapala, Jukka Aro, Rebekka Muntola,
Oona Mustonen, Amanda
Kiviniemi, Sirja Moberg.
Lähde on tehty styroksista
sekä peilin palasista. Onko hänellä aihetta alemmuudentuntoon,
kun samaan aikaan muut
hänen ikäisensä murehtivat Vietnamin sotaa tai ainakin Elviksen kuolemaa?
Väisänen kuvaa Taivaanvartijoissa hyvin oivaltavasti taiteen synnyn sisäisiä ja ulkoisia edellytyksiä.
Antero joutuu yllättäviin
tilanteisiin, kun taideteoksen tilaaja, maksaja ja prosessin eri vaiheista päättävät haluavat määritellä
myös sisällön ja tyylin.
Kuvaavasti Anteron edellytetään lestadiolaisseudulla taipuvan jopa polvirukouksiin nöyryytensä osoittamiseksi. Trevor oli maailmanluokan laulaja/lauluntekijä ja basisti
Kenellekään juniorille
emme varmasti sano ei, sillä saman ikäluokan pelaajia
voi asettaa useampaan joukkueeseen ja eri tasoryhmiin.
Kun lasten määrä kasvaa,
tarvitaan tietysti isiä ja äitejä mukaan toimintaan. Jokainen maa on voitettavissa.
Uskotko olevasi avauskokoonpanossa, kun
pallo nousee ilmaan Mogilevissa ensimmäisen
kerran?
. LP Kangasalan
naisten lentopallon mestaruusliigajoukkue on solminut pelaajasopimukset
Tiiamari Sieväsen ja Roosa Laakkosen kanssa. Ei
nyt ihan sarjan alussa olisi
osannut odottaa, että olemme tässä tilanteessa, mutta
olemme pelanneet hyvin,
Rask miettii.
Raskin mielestä Boston on
Rangersia parempi, koska
puolustaa paremmin kuin
aikoihin.
??Ovathan he pelanneet
ihan hyvin ja ovathan he
saaneet luotua tilanteita,
mutta me olemme puolus-
taneet joukkueena hyvin ja
tehneet sitten tarvittavat
maalit.
Niemikin
kakkostähti
Boston voi varmistaa paikan
lohkofinaaleissa varhain
perjantaina Suomen aikaa
New Yorkissa.
Joko sarja menee poikki?
??No sitähän toivotaan. Sitä en voi varmaksi sanoa. Pahoitteluni järjestäjille
Vinkkaa
juttu!
. Kolme tyttöä käy kisaa
kahdesta yleispelaajan paikasta.
Marco Lindsten jatkaa puheenjohtajan töiden ohella Kiekkohaiden vuonna 2000 syntyneiden ikäluokan valmentajana.
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
Lindsten haluaa lisää Haijunnuja
Uusi puheenjohtaja painottaa, että ?maksumiesten. Bostonin
maalivahti Tuukka Rask
torjui 23 laukausta ja valittiin ottelun kakkostähdeksi.
Parhaaksi pelaajaksi katsottiin Daniel Paille, joka
iski voittomaalin kolme ja
puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Tore tekee työtään.
Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
Lehtikuva/AFP/Tiziana Fabi
urheilu@sss.fi
ja kiitokset kaikille kannustavista viesteistä. toukokuuta 2013
Urheilu
Skottien tennistähti Andy Murray ei pääse Ranskan avoimiin
Skotti Andy Murray (kuvassa) ei osallistu Ranskan avoimeen tennismestaruusturnaukseen. Silloin lento loppuu lyhyeen, joten edustusjoukkueen pitää perustua
oman juniorituotannon pelaajiin, Lindsten linjaa.
Viime kaudella Kiekkohaissa pelasi suuri määrä
varsinkin turkulaisia tilapäismiehiä.
. Kolme
neljäsosaa edustusjoukkueen pelaajista pitäisi kuitenkin olla oman junnukoulun
käyneitä.
Kiekkohaissa on tällä hetkellä kolmisensataa junioria. Hän ei ole toipunut
alaselän vaivasta, joka ärtyi viime viikolla Italian avoimissa Roomassa.
??Vaikea päätös, mutta en ole kilpailukunnossa. Ihan normaalit. Minkälaisin tavoittein lähdette viikonloppuun?
. Olen nähnyt kolme kertaa, niin SalPan, Salo HT:n
kuin Kiekkohaidenkin osalta
sen, että edustusjoukkueen
toiminnan pyöriminen ?rahamiehillä. Bostonin avausosumaan
Paille antoi syötön.
Rask haluaa ajatella, että
Boston jyrää omaa hyvyyttään enemmän kuin Rangersin heikkouden vuoksi.
??Tilanne ei oikeastaan ole
yllätys kun katsoo, kuinka olemme pelanneet. Murray on viimeksi ollut
sivussa Grand slam -tason turnauksesta Wimbledonissa 2007. Kiekkohaiden uutena puheenjohtajana aloittava Marco Lindsten on
nähnyt läheltä Salon jääkiekkoilun ajoittain myrskyisetkin käänteet. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. En ole vetänyt itseäni piippuun treeneissä. (STT?Reuters)
SSS/Essi Seppälä
MIKÄ MÄTTÄÄ?
?Toren kritiikki
oli ansaittua?
SSS | Tuomas Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
LENTOPALLO. Hyökkääjä Toni Koivisto jättää seuran perhesyistä ja siirtyy Rauman
Lukkoon.
Koivisto, 30, solmi Lukon kanssa kolmivuotisen
sopimuksen. Vanhempien mukaantulo on se
haaste, jonka parissa monet
seurat painivat, niin mekin.
Pelaajataustaa
II divisioonasta
Lindsten toimi Salo HT:n
miesjoukkueessa pelaajavalmentajana kaudella 1999?
2000. (STT, SSS)
Lehikuva/AFP/Bruce Bennett
Koivisto Lukon
seuraava hankinta
Tuukka Rask on ollut lähes ohittamaton Bostonin ja New York
Rangersin ottelusarjassa.
JÄÄKIEKKO. Lähdemme hakemaan jatkopaikkaa eli sijoitusta
kahden parhaan joukkoon. Olemme
käyneet tämän jälkeen keskustelun, ja uskon, että
pystymme noudattamaan jatkossa hänen antamiaan
ohjeita paremmin.
Minkälaiset välit pelaajilla ja päävalmentajalla on tällä hetkellä?
. ei missään joukkueessa
pystytä täysin oman kylän
pojilla pelaamaan. Totta kai valmentajan pitää olla tiukkana, jos emme pelaa, niin
kuin hän on neuvonut.
Eli luottoa Aleksanderseniin löytyy jatkossakin?
??Kyllä löytyy.
LP Viestillä oli pelejä todella runsaasti päättyneellä seurajoukkuekaudella. Saimme neljässä
vuodessa Kiekkohaiden organisaation vakiintumaan
niin, että tehtävänkuvat
alkavat olla melko selvät.
Varsinkin viimeisin vuosi oli
Noora Kosonen
Tiiamari Sievänen
vaihtaa HPK:sta
LP Kangasalaan
Pasi Paakkonen ehti toimia
seitsemän vuotta salolaisjääkiekon nokkamiehenä.
organisaatiopuolella suuria
harppaus eteenpäin, naulaa
todennäköisesti edustusjoukkueen taustoilla myös
syksyllä jatkava Paakkonen.
LENTOPALLO. Samanlainen peli kuin tänään
niin ollaan aika lähellä.
Mutta ei pidä mennä asioiden edelle, pelataan vain
omaa peliämme.
Itälohkon toisessa ottelusarjassa Pittsburgh Pen-
SSS-arkisto/Hannu Brusila
guins johtaa Ottawa Senatorsia voitoin 2?1.
San Jose Sharks kellisti
länsilohkon välierissä hallitsevan mestarin Los Angeles
Kingsin 2?1 ja tasoitti otteluvoitot 2?2:een. Määrä on varsin suuri
siihen nähden, että seura
perustettiin vasta alle neljä vuotta sitten. Jääkiekkotoiminnassa
mukanaolo täydellä panostuksella ei tällä aikataulutuksella oikein onnistuisi,
Paakkonen taustoittaa.
Rask ryöpyttää Rangersia
JÄÄKIEKKO. Hänellä
on neljän NHL-ottelun kokemus New York Islanderista viiden vuoden takaa.
(STT). Kyllä riittää. Roomassa hän joutui
luovuttamaan viime keskiviikkona
26-vuotispäivänään toisella kierroksel-
la espanjalaista Marcel Granollersia
vastaan.
Ranskan avoimen pääsarjat alkavat
sunnuntaina. Ylitorniolaiskasvatilla on pitkä historia
seuran kanssa, sillä hän
siirtyi sinne juniori-iässä
ja pelasi Lukossa SM-liigakaudet 1999?2005.
Helsingin IFK saa jääkiekon SM-liigamiehistöönsä
kovan kanadalaisnimen.
Seuran urheilujohtaja
Tom Nybondas viestitti
Twitter-tilillään, että Rauman Lukosta tuttu Kurtis
McLean siirtyy Helsinkiin.
McLean, 32, pelasi Lukossa kaudet 2009?11 ja teki
102 ottelussa 98 (34+64) tehopistettä.
Kaksi viime kautta
McLean on pelannut Sveitsin jääkiekkoliigan Langnaussa ja koonnut 95 ottelussa 83 pistettä. Ruotsalaisjääkiekkoseura Luulajassa
käy kato suomalaispelaajista. Molemmat pelasivat viime kaudella liigaa HPK:n riveissä.
Sievänen ja Laakkonen
ovat olleet nuorten maajoukkueiden runkopelaajia
ja kuuluvat tällä hetkellä
myös naisten maajoukku-
een leiritettäviin.
168-senttistä liberoa Sievästä pidetään vahvimpana seuraajana maajoukkueen pitkäaikaiselle liberolle
Hillaelina Hämäläiselle.
190-senttinen Laakkonen
on Suomen lupaavimpia
keskitorjujia.
Sievänen korvaa näin
Roosa Koskelon, joka
siirtyi LP Kangasalasta LP
Viestiin. Tavoite oli päästä maajoukkueeseen ja hienoa,
että se tavoite toteutui.
Valko-Venäjän lisäksi kohtaatte karsintaturnauksessa Israelin ja Tanskan. Pelaajana hän saavutti korkeimmillaan silloisen
II divisioonan, eli nykyistä
Suomi-sarjaa vastaavan
maan kolmanneksi korkeimman sarjatason.
Marco Lindstenin pojat
Jasper ja Jesse kokeilevat
parhaillaan siipiensä kantavuutta Suomen kiekkokentillä. Viime viikonvaihteessa Suomi kaatoi harjoitusmaaotteluissa kahdesti
Viron, mutta taipui etelänaapurille kolmannessa kohtaamisessa.
Häviöottelun jälkeen päävalmentaja Tore Aleksandersen antoi kommentteja, joiden mukaan muun
muassa ?pelaajat olivat ihan sekaisin ja pakoilivat
vastuuta.?
Oliko Aleksandersenin kritiikki ansaittua, LP
Viestin maajoukkuepelaaja Noora Kosonen?
??Emme tehneet asioita kentällä tarpeeksi hyvin,
joten siinä mielessä kritiikki oli ansaittua. on lyhytnäköistä
toimintaa. Suomen naisten lentopallomaajoukkue pelaa perjantaista sunnuntaihin MM-karsintaturnauksessa Valko-Venäjän Mogilevissa. Perustimme sisustusalan
yrityksen Vantaalle, ja työnteko vie juuri nyt paljon aikaa. Boston Bruins johtaa jääkiekkoliiga NHL:n
pudotuspeleissä ottelusarjaa
New York Rangersia vastaan voitoin 3?0 ja on voiton
päässä itälohkon finaalista.
Boston vei keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa
pelatun kolmannen kohtaamisen maalein 2?1. (STT)
Puheenjohtaja Marco Lindsten
Paakkonen ehti toimia salolaisen kiekkoilun veturina
kaikkiaan seitsemän vuotta, kun mukaan lasketaan
kolme vuotta Salo HT:n puheenjohtajuutta ennen Kiekkohaiden perustamista.
. Antti Niemi torjui 22 laukausta ja valittiin Raskin tavoin ottelun
kakkostähdeksi.
Brent Burns vei San Josen johtoon, kun avauserää
oli pelattu reilut kuusi minuuttia. Lindstenin
mukaan uusia tulijoita on jonoksi asti, ja heitä pystytään
periaatteessa seuraan myös
ottamaan.
. Tuo seitsemän vuotta alkaa olla aika lailla maksimi.
Olemme saaneet mukaan
uusia ihmisiä ja viisaita
ajatuksia. Vieläkö riittää
virtaa maajoukkueotteluihin?
. Totta kai vahvistuksiakin
on oltava toiminnassa mukana . Jasper Lindsten pelasi
talvella ensimmäiset SMliigaottelunsa, ja Jesse Lind-
sten puolestaan on hakenut
läpimurtoa muun muassa
Porin Ässien A-juniorijoukkueen kautta.
KIEKKOHAIDEN
UUSI HALLITUS
?Seitsemän vuotta
alkaa olla maksimi?
Jäsenet Pekka Huldén, Mariikka Heikkilä, Jaana Suutari, Tuija Nikkanen, Katri Naisniemi,
Petteri Elo, Jarmo Ruohomaa
ja Mika Metsänoja.
Kiekkohaissa Lindsten
korvaa Pasi Paakkosen,
joka toimi puheenjohtajana seuran perustamisesta
eli keväästä 2009 lähtien.
Paakkonen loi seuran, jonka
edustusjoukkue ylsi tavoitteeseensa eli nousi alimmalta tasolta Suomi-sarjaan.
Olkoonkin, että joukkue viime kauden päätteeksi sieltä
myös putosi.
. aika edustuksessa on ohi.
SSS | Olli Mäntylä
olli.mantyla@sss.fi
JÄÄKIEKKO. Logan Couture
lisäsi 2?0 ylivoimalla toisen
erän alussa.
Los Angelesin kavennuksen iski Mike Richards
päätöserän puolivälissä ylivoimalla. Lindstenin pelaajaura päättyi vuosituhannen vaihteessa Salo
HT:ssä, jota ennen hän oli
ehtinyt edustaa myös Salon
Palloilijoita.
Aiempien esimerkkien
vuoksi puheenjohtaja painottaa, että Kiekkohaiden
toimintaan pitää saada yhä
enemmän junioreita.
. Nyt keskityn kuntoutumiseen,
Murray kertoi.
Murray miehittää maailmanlistalla toista sijaa
Yritysvieraita on vaikea kestitä
millään muulla Helsingin
kentällä kuin Töölön stadionilla, toteaa Superpesiksen
Pepe Roller nousi
ahdingosta voittoon
JUHA LAAKSO
Lehtikuva/Vesa Moilanen
STT | PASI PELTOLA
13
3,66 1,49-2,35-2,07 11,61. Meillä on
kaksi pehmeintä seosta käytettävissämme. (STT)
29, 43
Lisänumerot : 21, 42
Onnennumero: 7
Voitonjako:
6 ei yhtään kappaletta, 5+1
37 265,30 e, 5 881,80 e, 4+2 0,00 e,
4+1 130,80 e, 4 26,40 e, 3+2 171,50
e, 3+1 12,50 e, 3 5,00 e, 2+2 13,50
e, 2+1 1,00 e
RAVIT
VERMO
1. Toto (10-5-6):
3,54 1,40-2,04-1,58 28,77. Ensi viikonvaihteen Monacon gp on formula
ykkösten tämän kauden viimeinen kilpailu, jossa vielä
ajetaan nykyrenkailla. IFK Mariehamnin keskikenttämies
Petteri Forsell on polvivaivan vuoksi sivussa
10?12 viikkoa jalkapalloliigan tohinasta, seura kertoi nettisivuillaan
keskiviikkona.
Forsell loukkaantui
harjoituksissa viime viikolla ja kävi tiistaina
tutkimuksissa Turussa.
Magneettikuva kertoi
polvisidevammasta. lähtö: 9 Piispalan Santeri,
poissa: 1, 5, 6, 7
Voitonjako:
6 oikein voitto-osuus 1193,50 e.,
5 oikein voitto-osuus 22,30 e.
VIKING LOTTO
Oikeat numerot: 7, 10, 24, 26,
. Silloin jokainen Superpesiksen
seura kävi pelaamassa Kaisaniemessä yhden ottelun.
??Tekohengitystä kokeili Kaisaniemen Tiikeritkin
(pääsarjassa 1997?98), mutta sellaisessa ei ole järkeä,
Pyysalo sanoo.
??Näkisin todennäköisimpänä vaihtoehtona miesten
Superpesiksen pelaamiselle
Helsingissä sen, että sarjatasoa alempana pelaava Puna-Mustat nousee sarjaan,
PuMu pelasi pääsarjassa
viimeksi 1974 pudottuaan
vuosi mestaruuden voittamisen jälkeen.
??Moni voi pitää meitä saamattomina, mutta kauniiden puheiden ja sympatian
pohjalta Helsingissä ei kerätä sponsorirahaa ainakaan
20?000 euroa enempää, toteaa PuMun pitkäaikainen
taustavoima Juha RintaRahko.
??Kaupunki ei tee Meilahdessa mitään ainakaan ennen kuin täällä on valmiiksi
pääsarjaseura. Olen
varma, että vauhtini suhteessa muihin paranee koko
ajan. lähtö: 8 Prince As, poissa: 4. Saadakseen kasaan täydellisen
kierroksen esimerkiksi aikaajossa, se on ehkä kaikkein
vaikeinta ja haasteellisinta
täällä, koska se ei salli yhtään virhettä, Bottas myönsi
keskiviikkona.
. Ensi kaudelle toivon samanlaista meininkiä
kotipeleihin, Kopio hehkuttaa Hongan tiedotteessa.
Honka julkisti eilen myös
18-vuotiaan Joni Herralan jatkon joukkueessa.
18-vuotias, 191-senttinen
pelaaja nousi Hongan miehistöön helmikuussa.
. Toto (8-2-4): 13,26 3,251,34-2,16 11,56.
5. toukokuuta 2013
Urheilu
Superpesis Helsingissä Kainuu-show
Pääkaupungin pääsarjapelit ovat jäämässä Roihun naisten varaan.
PESÄPALLO. Someron Pepe Roller nousi eilen kotikaukalossaan vaikeuksien
kautta 5?4 (1?1, 1?0, 0?3,
2?0, 1?0)-jatkoaikavoittoon
Grankulla IFK:sta. Nousu on
vaikeaa, kun pelaajat joutuvat hankkimaan välineensä
ja ruokansa pelireissuillakin
Räikkönen ei usko renkaiden
muuttavan voimasuhteita
FORMULA 1. Olin katsomassa Hongan otteluita divarin pudotuspeleissä ja tunnelma
Tapiolan Urheiluhallilla oli
loistava. Jarkko Nieminen kukisti runsaat kaksi ja puoli tuntia kestäneen kamppailun jälkeen
Espanjan Roberto Bautista Agutin 6?4, 5?7,
6?3 ja eteni Düsseldorfin
ATP-turnauksen kolmannelle kierrokselle.
Nieminen näytti toisessa
erässä olevan jo matkalla
otteluvoittoon, kunnes
espanjalainen kiri takaa
rinnalle ja erävoittoon.
Kolmannessa erässä
Niemisellä oli murtopallo
hänen johtaessaan 4?1,
mutta suomalainen ei
pystynyt hyödyntämään
sitä. Toto4 voitto-osuus:
4,50. Toki aina haluaa ajaa
nopeamminkin, mutta se
riippuu monista eri asioita
eikä pelkästään renkaista.
Jos haluaa ajaa joillakin renkailla 15 kierrosta tai pitempään, niin ei voi koko ajan
ajaa sataprosenttisella vauhdilla, Räikkönen sanoi.
Räikkösen puheista saattoi
aistia, että renkaista on puhuttu vähintään kylliksi.
??Kaiken kaikkiaan en näe
että tilanne olisi kovin paljon
muuttunut viime vuodesta.
Siksi en ymmärrä kaikkia
niitä valituksia joita on kuultu.
Yhtä lakonisesti Räikkönen
ennakoi Kanadan osakilpailuun tulevia uusia renkaita.
?. Peli-ilo oli alkuvaiheissa
kateissa, emmekä myöskään saaneet jalkoja liikkeelle siihen tahtiin, millä
?Granin. Toto (4-6-9):
28,91 3,40-1,88-1,73 40,92.
3. Aleksi Hovila keräsi kaksi syöttöpistettä ja Lindroosin sekä Jussi
Tapion ohella kotijoukkueen kärkinoteerauksen (+3/1) plusmiinus ?tilastoon.
Lauantaina Pepe kohtaa
Kuopion kuuluisassa Niiralan montussa jälleen Granin ja tunnin huilin jälkeen
kotijoukkue Vuorelan Veikot.
Villematti Kopio
palaa Honkaan
Sotkamon Jymyn Roope Korhonen näytti keskittymisen ja lyönnin mallia Hyvinkään lukkarin Riku Rantasen seuratessa tapahtumaa.
Helsingissä on nähty useina
2000-luvun vuosina yksittäisiä pääsarjaotteluita, mutta
ne ovat olleet Jymyn lisäksi
esimerkiksi Kankaanpään
Mailan yhtä lailla markkinointimielessä pääkaupunkiin tuomia kotiotteluita.
??Roihun nouseminen täksi kaudeksi naisten pääsarjaan on tuonut pesäpalloilulle mukavasti lisää näkyvyyttä. Olen todella
pahoillani, etten pysty
auttamaan joukkuettani
tärkeässä ottelussa, Götze sanoi. Opin koko ajan lisää ja
vauhdin suhteen olen ollut
samassa vauhdissa Pastorin
(Maldonado) kanssa. Kopio,
21, siirtyy Honkaan kaksivuotisella sopimuksella Uudenkaupungin Korihaista.
182-senttinen Kopio pelasi päättyneellä kaudella
kaikki Korihaiden 44 ottelua. lähtö: 4 Cold Seastar, poissa:
1, 8
2. lähtö: 11 Overboost, poissa: 1,
4
3. lähtö, lv 2100 m Prix Etoile
-karsinta: 1) Silvestro/Jenni Kaija m1,18,7 (4,43), 2) Golden Gun
m1,19,9 (3,72).3) Coinette m1,20,0
(16,44).4) Sensuel Chip m1,20,5
(11,38).poissa: 5. Tämä rata on todellakin
erittäin haasteellinen. Joni Herrala on yksi
suomalaisen koripallon
suurista lahjakkuuksista.
Pelintekijä, jonka urheilullisuus antaa aivan uuden
aspektin molempien päiden
pelaamiseemme, kertoo
Hongan valmentaja Pekka
Salminen kertoo.
Korinaluspelaaja Clifton Jones on puolestaan
tehnyt vuoden mittaisen
jatkosopimuksen Korisliigan LrNMKY:n kanssa.
Jones saapui Lappeenrantaan viime kaudeksi Bisonsista.
Jones, 35, on lähtöisin
Havaijilta, mutta sai muutama vuosi sitten Suomen
kansalaisuuden. lähtö, Toto65-2, lv 2100 m
Salamakypärät Oppilaslähtö:
1) Overboost/Hannu Torvinen
17,2a (1,62), 2) Born For Speed*
17,3a (9,95).3) Treasure Me 17,5a
(34,56).4) Fu King Fast 17,6a
(12,69).poissa: 1, 4. lähtö, Toto65-3, lv 1609 m:
1) Prince As/Tommi Kylliäinen
16,2a (13,26), 2) El Marquise
16,5a (2,16).3) Get Going Gordon
17,0a (12,39).4) Express Air 17,1a
(24,86). lähtö: 4 Deep Insight, poissa: 6. En pelkää hetkeäkään, ettenkö oppisi tätä rataa ihan yhtä nopeasti
kuin muitakin uusia rastoja.
Täällä on vain oltava tarkempi, Bottas lupasi.
Bottas sanoo olevansa tyytyväinen tekemisiinsä tulokaskaudellaan.
Oletko tyytyväinen toistaiseksi omiin tekemisiisi Williamsin kuljettajana?
. Troikka:
50,34.
6. Kanadan osakilpailussa ajetaan jo
uudenlaisilla renkailla, mutta Kimi Räikkönen ei usko,
että voimasuhteet muuttuisivat uusien kumien myötä.
??Tekevät he minkälaisia
muutoksia tahansa, en usko
että niillä olisi sen suurempia vaikutuksia. Talli on antanut minulle
lähes pelkästään positiivista palautetta tekemisistäni. Monacossa ajetaan
superpehmeän ja pehmeän seoksen
renkailla. Päivän Duo: 4-9, kerroin:
6,38.
8. Kahden
lisäpisteen turvin Pepen
johto liigan kärjessä venähti viiteen pinnaan.
Pepe pääsi pitkästä aikaa
pelaamaan parhaalla mahdollisella miehistöllään ja
vastassa oli sarjataulukossa selvästi alempana oleva
joukkue. Rata ei suuremmin kuluta
rengasta, mutta tulikuumina hehkuvien
Vuosi
jarrujen lämpö luo renkaille pientä
sitten
lisärasitusta.
kilpailun
kärkikymmenikkö
ajoi Monacossa yhden pysähdyksen
taktiikalla. Toto (14-12-13):
takaa voittoon, Pepen päävalmentaja Juha-Matti
Vuorela sanoi.
Penkin alle menneen kolmoserän jälkeen Pepe lähti päätöserässä kuromaan
umpeen GrIFK:n 4-2 johtoa. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m:
1) Shadoom/Janne Ulmas 19,9
(3,54), 2) Caplem Li 19,9 (13,31).3)
Ozzie Smith 20,4 (2,87).4) Crazy
Base 20,7 (23,92). Hoidoksi riittävät lepo ja
kuntoutus.
Forsell lähti IFK Mariehamnista turkkilaiseen
Bursasporiin viime syksynä, mutta palasi lainasopimuksella. Sotkamon Jymyn
ja Hyvinkään Tahkon keskiviikkoinen taistelu Superpesiksen sarjapisteistä Helsingissä ei lupaile pääkaupunkiseudulle omaa pääsarjajoukkuetta.
Töölön stadionin ottelu on
kainuulaisten oma bisnes ja
tarkoitettukin vain Jymybrändin vahvistamiseksi.
??Markkinoimme toki koko
lajia, mutta ennen kaikkea
Jymyä, myöntää SuperJymy
Oy:n toimitusjohtaja Jarmo
Heikkinen.
??Tutkimme fanipohjaamme esimerkiksi Facebookin
tykkäämisten perusteella.
Siksi pelaamme ottelun Helsingissä ja toisen lauantaina
(Jymy?Kouvola) Tampereella, Heikkinen korostaa.
Kolmatta peräkkäismestaruutta tavoittelevalle Jymylle etelän-kiertue merkitsee
täyttä työviikkoa.
??Joukkue lähti matkaan
aikaisin tiistaiaamuna ja palaa Sotkamoon sunnuntain
aamuyön tunteita. lähtö, Toto65-4 TROIKKA-1,
lv 3100 m Vantaan Energian Voimaliiga: 1) Sir November/Juha
Utala 17,3 (3,66), 2) Titane Nordique 17,9 (12,6).3) Like Di Poggio 17,9 x (6,82).4) Vanquish 18,5
(7,1).poissa: 3. Götze
reväytti takareitensä
välierässä Real Madridia
vastaan, eikä hän ehdi
toipua pelikuntoon ajoissa.
??Olen tähdännyt kovasti siihen ja tehnyt viime
viikkoina paljon töitä,
että pystyisin pelaamaan
finaalissa. Jos Alonso ajaa
kolmannen voiton, hänestä tulee ensimmäinen Monacon kolmella eri automerkillä
voittanut kuljettaja. Hän teki lähes kymmenen pistettä ottelua kohti.
. Voin olla
väärässä, mutta ei se silti lopeta valittamisia, Räikkönen
sanoi keskiviikkona Monacossa.
Varikolla liikkuneiden tietojen mukaan rengasvalmistaja Pirelli muuttaa takapyöriä
vain vähän.
??Jos Pirelli tekee vahvempia takarenkaita, niin me
kaikki pystymme ajamaan
kovempaa ja auttaahan se
meitäkin. lähtö, Toto65-6 Toto4-1 DUO2, sh 2100 m: 1) Piispalan Santeri/
Jani Ruotsalainen 29,0a x (2,34),
2) R.R. Päällimmäiseksi tunteeksi tästä pelistä jäi yhden pisteen menetys, vaikka lopulta tärkeät kaksi
pinnaa saimmekin. Huomenna näemme paremmin miten
renkaat kestävät ja kuinka
pitkään niillä voi ajaa menettämättä vauhtia, Räikkönen
sanoi.
Nykyisten renkaiden ongelmana on pidetty niiden nopeaa kulumista. En usko siihen,
että yht?äkkiä joku auto tulisi muutosten takia muita
nopeammaksi, Räikkönen
sanoi.
??Reiluin tapa olisi jatkaa
näillä nykyisillä renkailla.
Tiedän, että on olemassa paljon paineita muuttaa jotakin,
ja johan he jotakin muuttivatkin, joka vaikutti ainakin
meidän ajamiseen jonkin verran.
Räikkönen ei halunnut paljastaa odotuksiaan renkaiden toimimisesta Monacon
kapeilla ränneillä.
??Vaikea sanoa. Vuodesta 2000
lukien kilpailu on voitettu paalupaikalta kahdeksan kertaa.
Nykykuljettajista Fernando Alonso ja Mark Webber ovat
voittaneet kilpailun kahdesti. Vuoden 1950 jälkeen Monacon
gp:n voittaja on startannut eturivistä 26 kertaa. Torstaina
järjestämme Helsingin Meilahdessa yritysporukallemme työhyvinvointipäivän.
Perjantaina joukkue vetää
näytösluontoisen avoimen
harjoituksen Tampereen
alueen juniorien nähtäväksi,
Heikkinen listaa.
Roihu taistelee
oloja vastaan
toimitusjohtaja Jussi Pyysalo.
Superpesiksessä ei suunnitella 1990-luvun puolivälissä toteutettujen lisäkierrosten kaltaista toimintaa. Olen kuitenkin hyvin
valmistautunut tähän viikonloppuun. Toto (9-10-11): 2,34 1,36-2,872,04 25,26. Me maalaispojat emme ole välttämättä
oikeita henkilöitä luomaan
buumia Helsinkiin, Heikkinen hymähtää.
RULLAKIEKKO. lähtö: 14 Sir November, poissa: 3
5. Yleensä ne
ovat mahdollistaneet nopeamman ajamisen vaikka
tämä rata ei ole erityisen
rankka renkaille. Veera 29,3a (27,37).3)
Tauroni 29,6a (12,9).4) Henkan
Huima 29,7a (9,92).poissa: 1, 5, 6,
7. (STT). Jotkut kuljettajat ovat valittaneet, että
renkailla pitää ajaa hiljaa,
jotta ne kestäisivät.
??Me yritämme ajaa näillä renkailla niin kovaa kuin
niillä suinkin pystyy ajamaan. Korisliigaan
noussut Tapiolan Honka
värväsi oman kasvattinsa
Villematti Kopion takaisin joukkueeseensa. Positiivista oli, että nousimme
taas lopussa kahden maalin
29
25,566
To: harjoitukset klo 11.00 ja 15.00
Pe: harjoitukset klo 12.00, aika-ajot klo 15.00
Su: Monacon gp klo 15.00
STT/Reuters
17,0a x (6,1).3) Souvenir Wood*
17,1a x (6,3).4) Gallit Raj 17,3a
(22,45).poissa: 1, 8. tapainen vastustaja olisi saatu pudotettua
kyydistä.
. On hienoa nähdä
Roihuvuoressa 600 katsojaa,
mutta sielläkin seura taistelee oloja vastaan. (STT)
Nieminen
voittoon
maratonpelissä
TENNIS. Bottas
on valmistautunut Monacon
rataan ajamalla paljon simulaattorissa.
TOTO65
Oikea rivi:
1. (STT?AFP)
Petteri Forsell
kuukausia sivussa
JALKAPALLO. Toto (11-1-3):
4,43 1,44-1,95-3,43 5,29.
2. Toto (4-1-9): 3,24 1,42-1,465,48 3,36.
7. Toto4
voitto-osuus: 18,30.w
KORIPALLO. lähtö, Toto65-1, lv 2100 m: 1)
Cold Seastar/Sandra Kortekallio
16,6a (28,91), 2) Prince Victorioso
omalla kustannuksellaan,
Rinta-Rahko valaisee.
Pääkaupunkiseudun pa-
rasta juniorityötä poikien
puolella tekee nykyään Espoon Pesis.
Stadi ja pesis
Helsingin Pallonlyöjät voitti kolme ensimmäistä pesäpallomestaruutta 1922?24
Vielä 1950-luvulla pääsarjassa oli useina kausina neljä helsinkiläisseuraa
Viimeisin helsinkiläismestari oli Puna-Mustat 1973
l?
l?
Viimeisin helsinkiläisseura pääsarjassa oli Kaisaniemen Tiikerit
1997?98
Arvo-ottelu Itä-Länsi houkutteli vuosina 1982?86 Olympiastadionille viisinumeroisia katsojamääriä
Itä-Länsi 2010 pelattiin Töölön jalkapallostadionilla
l?
l?
l?
Monacon gp
Monacon 3,340 kilometrin katurata on F1-sarjan hitain ja mutkaisin.
Ohittaminen on liki mahdotonta, joten aika-ajosta on hankittava
hyvä lähtöpaikka, jos aikoo pärjätä. Sytyttäjiksi löytyivät
tehokkaan illan pelanneet
hyökkääjä Tommi Lauren
(3+0) ja joukkueen yli nelikymppinen nestori ja kapteeni Arto Lindroos (1+2).
Jatkoaikaa oli pelaamatta
25 sekuntia, kun Laurenin
tarkka ranneveto ylänurkkaan päätti ottelun ja varmisti kotijoukkueelle kaksi
lisäpistettä.
Laurenin ja lopussa nivusensa loukanneen Lindroosin ohella pepeläisistä
maalitilastoon pääsi avausosuman viimeistellyt Juha
Laaksonen. Jostain syystä somerolaiset eivät kuitenkaan
syttyneet sellaiseen hurmokseen, kuin mitä heiltä
on kauden parhaissa otteluissa nähty.
. Viime
kaudella Jones keräsi Korisliigan runkosarjassa
keskimäärin 5,9 pistettä ja
6,1 levypalloa ottelua kohti.
Lappeenrannalla on ensi
kaudeksi pelaajasopimukset Jonesin lisäksi Antti
Niskasen, Anttoni Tapion, Anton Kankaanpään
sekä Atte Pertun kanssa.
Lyhyet
Götze ei
kuntoudu
Mestarien
liigan finaaliin
JALKAPALLO. Toto (11-12-5):
1,62 1,20-2,10-4,51 5,81.
4. SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, minkälaiset renkaat ne tuovat sinne.
TULOSPÖRSSI
(1?1, 3?2)
Sotkamo
2
Koskenkorva 1
Jyväskylä 1
Joensuu
1
Vimpeli
1
Hyvinkää 2
Kankaanpää 1
Raahe
1
Seinäjoki
1
Kouvola
1
Alajärvi
1
Kitee
1
KESKIVIIKKO-JOKERI
Jokerinumero: 9 8 0 2 7 1 2
Voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6
oikein 4 kpl voitto-osuus 4 938,50
e, 5 oikein 796,00 e, 4 oikein 54,70
e, 3 oikein 7,50 e, 2 oikein 2,50 e.
LENTOPALLO
Mlada Boleslav, Tshekki, maaottelu::
Tshekki?Suomi 1?3 (15?25, 20?25,
25?23, 16?25)
RULLAKIEKKO
SM-liiga:
PEPE?GrIFK
1?0, 0?3, 2?0, 1?0)
KooVee?ZSKA
PEPE
7 5 1
Veikot 7 4 0
Pahalampi
7 4 0
KooVee 8 3 1
GrIFK 8 1 1
ZSKA
7 1 1
TapTeam 6 1 1
5?4 (1?1,
1
1
1
0
2
0
0
PESÄPALLO
Miesten Superpesis
Sotkamo?Hyvinkää
0
2
2
3
4
4
4
5?5
40?24
49?31
44?45
46?39
45?62
33?42
25?39
18
13
13
12
7
6
5
1?0
1
1
1
1
1
1
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
1
1
1
1
1
1
15?4
16?8
10?3
6?1
7?2
12?9
5?9
1?6
2?7
3?10
8?16
1?11
5
3
3
3
3
3
0
0
0
0
0
0
PÄIVÄN PELIT
KENO
Päiväarvonta: 2, 7, 10, 19, 21, 25,
29, 33, 36, 37, 40, 41, 42, 43, 44,
53, 55, 60, 65, 69
Ilta-arvonta: 1, 6, 11, 12, 16, 17,
23, 26, 34, 36, 39, 40, 41, 42, 47,
48, 49, 50, 56, 61
?Monaco ei salli
yhtään virhettä?
Valtteri Bottas kohtaa
Monacon katuradalla F1-tulokaskautensa kenties suurimman haasteen. Nytkin kaksi pysähdystä lienee
maksimi kärkitalleille.
Alueet, joilla
avattavan
takasiivekkeen käyttö
on sallittu
Radan pituus 3 340 m
Kierrosten lkm 78
Kilpailun pituus 260,520 km
2012 voittaja
Mark Webber
(Red Bull)
2012 voittajan varikkotaktiikka
Kierros
Pysähdyksen
kesto (sek.)
Gp-viikonvaihteen
aikataulu
(Ajat Suomen aikoja)
Jones jatkaa LrNMKY:ssä.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ, STT
l?
o
Varikk
Pyysalo pohtii.
PuMu pelaa ykkössarjaa
Meilahdessa, missä ei ole
yhtään katettua katsomopaikkaa. Borussia Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze, 20, joutuu jättämään Mestareiden liigan finaalin väliin. Nieminen pääsi
syöttämään otteluvoitosta tilanteessa 5?3, mutta
espanjalainen pelasi itselleen kaksi murtopalloa.
Nieminen kuitenkin voitti
neljä pistettä peräjälkeen
ja katkaisi ottelun.
Nieminen kohtaa seuraavaksi Tommy Haasin. Jymyn toimitusjohtaja Heikkinen kävi testaamassa paikan PuMun
pelaajana kesällä 2008.
Aikanaan huhuttiin, että
pesäpalloilun sotkamolaisia
taustavoimia olisi kiinnostanut seuran perustaminen
Helsinkiin.
??Se kesä avasi ymmärrykseni Helsingin pesäpalloilun
ongelmista. lähtö, Toto65-5 DUO-1, lv
2100 m: 1) Deep Insight/Mika
Forss 18,3a (3,24), 2) Lady Bug
18,4a (2,91).3) Quando Streamline
18,6a (47,08).4) Stoms Max 18,7a
(6,53)
klo 18.30 Salon Urheilupuistossa.
Kentällä toisistaan mi?aa o?avat
SalPa - Klubi 04 Helsingistä
Lippuja voi noutaa Salon Seudun Sanomien Asiakaspalvelusta (ma-pe klo 8.30-16.00, Örninkatu 14,
Merinii?y, Salo) perjantaihin as?. klo 10 - 14
Salon kaupunki
Rakennus- ja
ympäristölautakunta
7
.980?
ILMOITUS MAA-AINESLUPAHAKEMUKSESTA
Hakija Sami Salin,
yhteyshenkilö 040 529 0067
Sijainti Suomusjärvi, Kettula,
Ryhänalho, 734-725-1-105
Toimenpide Otettava maa-aines
multa, ottamisaika 10 v, kokonaisottomäärä 40 000 m³, ottamisalueen
pinta-ala noin 3,8 ha
Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä
23.5.-24.6.2013 ympäristönsuojeluyksikössä Halikon virastotalossa,
Hornintie 2-4.
Kirjalliset muistutukset ja mielipiteet,
joista on käytävä ilmi tekijän nimi,
yhteystiedot ja hakemuksen asianumero 1525/10.03.00.05.00/2013,
toimitetaan Salon kaupungin
kirjaamoon viimeistään 24.6.2013
osoitteella Salon kaupunki / ympäristönsuojeluyksikkö, PL 77, 24101
Salo. Myös SalPan pelaajat jakavat lippuja torilla 23.5. Tule ja testaa itse!
Tänään ja huomenna klo 10?18
ROADSHOW-KIERTUETARJOUS:
nyt kauko-ohjain Webastoon kaupan päälle!
SALON AUTOTALO
Perniön Auto Smolander Oy
Meriniitynkatu 8 p. Poniratsastusta
. SULJEMME HALLIN KESÄN AJAKSI (8.6.-31.8.)
Tehtaanmyymälässä
grillikauden avajaiset
Grilli kuumana pe 24.5. 13.000 ?)
Kysy rahoitus!
Tied./esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
Salon Seudun Sanomat on o?eluisäntänä
pe 24.5. Veistoksia moottorisahalla
. klo 10-12.
Tukeva
veräjäkahva
5 kpl
Myllyojankatu 15, 24100 Salo
Paljon hyviä palvitarjouksia.
Tervetuloa!
Jaamme nopeimmille o?elulippuja.
29,-
Yrittäjien Maatalous Salo
PE klo 10-17
LA klo 9-15
Tule mukaan kannustamaan ko?joukkue voi?oon
ja tekemään yleisöennätystä!
Flexigate
veräjä
PAIKKAKUNNAN PARAS PERUNAPAIKKA!
. Kivityö- ja puukiipeilynäytös, koneita ja laitteita yms.
. 045 879 2323
TEMPPUILEEKO
TIETOKONEESI?
Autamme kaikissa tietokoneisiin liittyvissä ongelmissa.
Teemme myös kotikäyntejä.
Nyt myös tulostimen
musteet edullisesti.
ATK-KLINIKKA
050 444 0020
Täysin uusi Isuzu D-MAX pick-up on testattu haastavimmissa olosuhteissa. Kesäkukkien istutusta - oma astia mukaan
. Vuoden puutarhuri - nimeäminen klo 12.00 auditorio
. autoveroton hinta alk. Puutaimien myyntiä
. Pl 105 10650 T:s
KOKO PERHEEN
KIRPPISPÄIVÄ
25.5.2013 KLO 9-14
ent. Yli 4 miljoonaa testikilometriä ovat hioneet kestävyyden,
luotettavuuden ja käytettävyyden kohdilleen. Luento permakulttuurista klo 12.30 auditorio
. = kokonaishinta 32 756,99 ?. kierros (4 voitolla välieriin):
Itälohko:
New York Rangers?Boston 1?2
(0?0, 1?0, 0?2).
Boston: Tuukka Rask 23/24 torjuntaa.
Boston johtaa voitoin 3?0.
Länsilohko:
San Jose?Los Angeles 2?1 (1?0,
1?0, 0?1)
San Jose: Antti Niemi 22/23 torjuntaa.
Otteluvoitot 2?2.
AHL-pudotuspelit:
Länsilohkon 6. Observatoriolla planetaarioesityksiä klo 12, 13, 14 ja
15
Opskelijaravintola Tähkässä lounas klo 11 - 14,
hinta 7, 50 ?.
Buffetti - (Tähkässä ja buffetissa käteismyynti)
Menossa mukana myös yhteistyökumppanimme:
SjT. Teemu Pulkkinen pelaa Grand Rapidsissa.
Lohkofinaaleissa Grand Rapids?
Oklahoma City.
SQUASH
Hull, Britannian avoin turnaus:
Pääsarjan 1. Tattulassa. 8)
Myös muovipintaiset pellit.
Vakio-Puhallus Oy
puh. Kuivuriin ja biokaasulaitokseen tutustumista
. 600 . MA-PE 9-16, LA 9-12
P.S. 721 2100
www.salonautotalo.fi
Uusi Isuzu D-MAX Space Cab 2.5 -mallisto alk. Ykköspesän,
Riihipajan tiloissa, sekä pihalla.
Kitulantie 11, Suomusjärvi
Kannattaa tulla tekemään
löytöjä, juomaan kahvia, syömään
makkaraa, rupattelemaan tuttujen
kanssa, tai ihan vain muuten
katselemaan ja ihmettelemään,
mitä taas touhutaan.
Vielä ehdit siivota omat komerosi,
ja tulla vaikka itse myymään.
Myyntipaikkavaraukset
Riihipajasta Erjalta 040-8697 284. klo 10-14 (säävaraus)
Tarjoukset 23.-24.5.
Kaikki Helsingin
Makkaratehtaan makkarat
osta
4
alennus 25%
3
maksa
perniön liha oy, valimonkatu 4, meriniitty puh. avoinna: ti-pe 10?16.30
Kokouksia
Heinäsuon yksityistien
vuosikokous la 8.6 klo 10.00, Lasse Aallolla, Pitkälahdentie 480.
Tiehoitokunta
Henkilökohtaista
Intuitiivinen näkijä Seija Holm
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi.
Erityisalana ihmissuhdekriisit.
0700-9-2838, 2.31min + pvm
starrms. Opastus Somerontieltä Tattulan risteyksestä 1km Someron
suuntaan. EU-yhd. toukokuuta 2013
SALON SEUDUN SANOMAT
Urheilu
Lehtikuva/AFP/Stephen Dunn
Moottoriajoneuvoja myytävänä
JÄREÄ. KESTÄVÄ.
TÄYSIN UUSI ISUZU D-MAX
Memphisin Zach Randolph jyräsi koria kohti San Antonion Boris Diawia vastaan. D-MAXin DNA perustuu
Isuzun 90 vuoden tietotaitoon raskaan kaluston valmistuksesta.
Uusi 2,5-litrainen kaksoisturbo-dieselmoottori on 20 % tehokkaampi
(163 hv, 400 Nm) ja silti 9 % taloudellisempi, ja sen saa Aisinin
manuaali- tai automaattivaihteistolla.
Isuzu RoadShow myymälässämme!
Tule ja koeaja laaja ja
laadukas Isuzu-mallisto
steena in
Vakiovaru
mit
-lisäläm
Webastostimella!
aja
Salon Vilpas 0:41:44 (Adele Jalonen, Aarni Eijs, Julia Matchenkova, Niclas Jokinen, Janina Kautto, Valtteri Peltola, Essi Alanko,
Iiro Isokääntä), 19) Perniön Urheilijat II 0:49:16 (Vilma Lähteenmäki, Otso Rokka, Olivia MacGill,
Alarik Villa Iona Macgill, Jaakko
Juvonen, Bettina Wikström, Kalle Lehtiö), 20) Perniön Urheilijat
I DNF
Työsuorituksia
Suunniteltu haastaviin
olosuhteisiin. Hereford-karjaa
. Käyntiosoite Tehdaskatu 2,
sähköposti kirjaamo@salo.fi
Lisätietoja saa ympäristönsuojeluyksiköstä 02 778 7802,
ymparistotoimi@salo.fi
(n. välierä (4 voitolla jatkoon):
Toronto?Grand Rapids 3?4 (2?0,
1?1, 0?3)
Grand Rapids lohkofinaaleihin
otteluvoitoin 4?2. San Antonio hallitsee kuitenkin NBA:n pudotuspelisarjaa selvästi.
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU
Hevonpää, Salon XXIX Mustaruutikisat:
Cominazzo (piilukkopistooli 25
m): 1) Juha Hautamäki LeA 88, 2)
Jukka Päärnilä SSG 87, 3) Pekka
Paatinen SSG 87
Mariette (nallilukkorevolveri 25
m): 1) Eino Koivu LeA 94, 2) Erkki
Lehtonen TSA 89, 3) Matti Keskinen LeA 89, 13) Risto Pilvi SaSA
74.
Kuchenreuter (nallilukkopistooli 25 m): 1) Veli-Pekka Karvinen
OrivA 95 2.)Veikko Ratsula TSA
95, 3) Heikki Heikkilä LeA 93, 12)
Risto Pilvi 83
Whitworth (nallilukkokivääri
100 m): 1) Janita Halonen SSG 88
2) Reijo Näätänen SSG 85 3.)Antero Mustamäki SSG 84
Minie (sotilas nallilukkokivääri
100 m): 1) Antero Mustamäki SSG
96 SE, 2) Janita Halonen SSG 77,
Urheilussa tapahtuu
Perjantairastit 24.5. 14
Torstaina 23. MTT, Metla
Matilda, Fontane, Nicola, ym.
10,-/15 kg sk kiloittain 0,70/kg
Tarjous: Rosamunda 4,-/5 kg = 0,80/kg
Öbergin varastomyynti
Tervetuloa!
Maaseutuopisto
Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö
Puhelin 02 5885 500
www.livia.fi
Raitalankatu 4, Salo p. 044 070 7556.
Tule katsomaan mitä tarvitaan vakaan ja toimivan aitauksen pystyttämiseen!
Lähes puoleen hintaan!
edustaja on paikalla
paimenmallihyllyn, aitausmallin, erilaisten aitausnauhojen,
-köysien ja -lankojen kanssa.
Tule myös katsomaan kauden uutuustuotteet.
PARVIAITTA
32 m2
Paljon hyviä tarjouksia - voimassa ainoastaan
Aitauspäivän
p
aikana
3.980
norm.
?
6.000?
Tupakeittö+alkovi+parvi+terassi
Lammasverkko
Tiedustelut/esitteet 02 2590 200
info@ultimatemarket.com
110,-
Kaikki aitausköydet, -nauhat
ja langat
-15%
KIVIKYLÄN
PALVIJUNA
Osallistu upean
Farmcam-valvontajärjestelmän arvontaan!
Myynti toiminnassa
Liikekeskus Valurin
paikoitusalueella nyt
ja tulevaisuudessa.
TEE LYÖMÄTÖN INVESTOINTI!
Kuulutuksia
ULTIMATE AIR-SOLAR
Varaaja 600 l +
9 kW ilma/vesi
lämpöpumppu +
4 kpl aurinkokerääjät +
ohjausyksiköt
9,-
AVOIMET OVET TUORLASSA!
Lauantaina 25.5. Lähdöt klo 17 - 19,
neljä rataa. 731 9688, av. 7,4?8,4 l/100 km, CO2-päästöt 194?220 g/km.
Tapahtumat
Myytävänä
MÄNTY- JA KUUSIKUORIKETTA
YRMA AITAUSPÄIVÄT 24.5.
P. Perennojen vaihtoa
. Puutarhamuseo ja Tuoran Majatalo avoinna
. Koulutusesittelyä
. kierrosta: Daryl
Selby Britannia?Olli Tuominen
Suomi 3?0 (11?7, 11?9, 13?11),
Nick Matthew Britannia?Henrik
Mustonen Suomi 3?0 (11?8, 11?7,
11?3).
Pestään ja maalataan
peltikattoja.
YLEISURHEILU
Perniö, sisulisäikäisten pmmaastojuoksuviesti:
1) Raision Kuula I 0:38:52 (Viveka Loukola, Eetu Takomo, Johanna Kylmänen, Mikko Vesma, Milja Heikura, Matias Vesma, Petra
Laurila, Christian Vänttinen), 2)
Turun Urheiluliitto I 0:39:42... 27 200,00 ?, arvioitu autovero 4 956,99 ?
+ tk. Luontopajassa työnäytteitä sekä syötäviä ja juotavia
herkkuja lähiluonnosta
. Tervetuloa! Perttelin
Peikot.
3) Tapio Hautakangas OrivA 61
Lamarmora (sotilas nallilukkokivääri 50 m): 1) Sakari Viertola
SSG 93, 2) Antero Mustamäki
SSG 84 3) Tapio Hautakangas
OrivA 81.
Vetterli (nallilukkokivääri 50
m): 1) Antero Mustamäki SSG
95 2.)Sakari Viertola SSG 92 3.)
Heikki Heikkilä LeA 91, 7) Hannu
Rantala SaSA 89.
Miquelet (piilukkomusketti 50
m): 1) Ari Salin SSG 89, 2) Sakari
Viertola SSG 87, 3) Antero Mustamäki SSG 86.
JALKAPALLO
T98 Piirisarja 11v11
SalPa?KSF 5?1
SalPa: Alisa Heino 2+0, Helmi
Hammar 1+2, Marienna Meriluoto 1+1, Natalia Kiviaho 1+0,
Nora Sihvonen 0+1, Hilja Viitaniemi 0+1, Fanny Virta 0+1
P01 Liiga:
TuTo?SalPa 1?1
SalPa: Adel Habibovic 1+0, Veeti
Rytö 0+1.
P99 Ykkönen:
SalPa valkoinen?LTU 2?0
SalPa: Joona Hellsten 1+1, Yenjai Parinya 1+1
JÄÄKIEKKO
NHL:n pudotuspelien 2. 02 735 8817 myymala@pernion.?
www.pernion.. Maatalouskoneita ja laitteita
klo 17?19 Salon
seudun aikuisopistolle (Hyvoninkatu 1, luokka E12).
Mentorointiin järjestetään myös perehdytystä ja ohjausta.
Lisätietoja: Reija Kiviluoto, reija.kiviluoto@sskky.fi tai
p. 050 540 5004
erä !
Kesän parhaat tuotteet ja palvelut
löydät osoitteesta
Bahco
TImPurIn sETTI
Käsisaha + vasara + mitta
Tikkurila
PIKA-TEHO 11,7 l
Himmeä öljypitoinen akrylaattimaali puupinnoille. (6,98/l).
Myydään notariaattitoimeksiantona
B.
Öljypohjainen, sävytettävä kuullote puu- ja hirsipinnoille.
Ulkokäyttöön. (7,68/l).
1995
89
90
+ sävytys
Monikulttuurinen Salo-hanketta toteuttavat Salon seudun
aikuisopisto, Salon kaupunki ja Turun ammattikorkeakoulu/
Salo. Sähkö- ja
puulämmitys, sauna,
iso talousrakennus, puustoinen tontti. kohteet myydään
tarjousten perusteella.
Myyjä pidättää oikeuden
hyväksyä tai hylätä tarjoukset.
695
3990
alk.
ulKOruuKKu nElIö
wOOdsTOnE
1695
alk.
Vuokrataan moneen käyttötarkoitukseen soveltuva
liikehuoneisto Vaskion keskustassa 100 m².
0
ruskea
Pölkky
vIIsTETTy TErAssIlAuTA
25x95mm
089
vihreä
jm
99
jm
Painekyllästetty ja ympärihöylätty sileä
terassi- lauta kestävään kulutukseen.
Kodin Terra Salo, Valtatie 5, 24800 HALIKKO
ark. Riittoisuus 4-12 m2/l.
(8,32/l).
+ sävytys
Biocomp
KATTOPEsu 5 l
Kiinteistöjä ja huoneistoja myytävänä
Tikkurila
vAlTTI cOlOr 9 l
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
J
E
R
E
annoitko
linnullesi
nimen
?pöljä??
joo, ja minä
myös koulut
an
sit
ä! katsohan....
tänne,
pöljä!
433
hyvä
poika.
15. Ulkokäyttöön. Lisäksi erillinen ulkosauna.
Hyvin hoidettu rinnetontti, metsää/peltoa tarpeen mukaan.
Monien mahdollisuuksien kohde, kannattaa tutustua.
Kärcher
PAInEPEsurI K2 cOmPAcT HOmE
(tarjous voimas
Max paine 110bar, 360l/h.
terassipesuri mukana !
ulKOruuKKu ElA
129,-
2790
Biolan
KEsäKuKKAmulTA 45 l
ulKOruuKKu suOrAKAIdE
wOOdsTOnE
Vaskiolla Katkontie 170
lähinnä vapaa-ajan käyttöön
soveltuva asuinkiinteistö
noin 70 m². (5,65/l).
Puhdistaa ja tuhoaa mikrobikasvustot
ekologisesti ja myrkyttömästi. Sisältää aitoa pellavaöljyä.
Liuoteohenteinen. 044 342 4000
vaino.koli@poppankki.fi
V
I
R
T
A
N
E
N
7490
Ruskea. Em. 0400 665471
Salon Seudun Sanomat
OSTETAAN osastoon.
Koko 44x15
Ilmoitus joka toinen päivä
Halutaan ostaa
alkaen 13.5.
Pihatöihin
Kodin Terran kautta!
SSP:N OSAKKEITA
HYVÄÄN HINTAAN!
www.otc.fi
p.044 35 35 300
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
www.asiakasturva.fi
P. Tiili-, huopa-,
pelti- ja mineriittikatoille. toukokuuta 2013
Sekalaiset
AMMATTILAINEN, TULE MENTORIKSI
MAAHANMUUTTAJALLE!
Monikulttuurinen Salo ?hanke tukee maahanmuuttajien
työllistymistä ja etsii nyt eri alojen mentoreita. Puhdistava
vaikutus jopa 2 vuotta ja kasvustoa ehkäisevä vaikutus 4-5 vuotta. Hanke saa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen
myöntämää ESR-tukea.
Puuöljy TrEOljE 3 l
1695
3490
kaikki kukkaruukut
lla -15%
s-etukorti
sa 23 .5.-26.5.)
Vaskiolla Rautakengäntie 57
maatilan talouskeskus
käsittäen kaksikerroksisen
asuinrakennuksen
110+110 m² rakennettu
Puutalon elementeistä.
Kunnan vesi, öljy+
puulämmitys.
Erittäin hyväkuntoinen.
Talousrakennus n. SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 23. Mentorina voi
toimia pitkään omalla alallaan työskennellyt ammattilainen.
Sinä, joka haluat tehdä vapaaehtoistyötä, kertoa työstäsi ja
suomalaisesta työelämästä sekä jakaa osaamistasi alastasi
kiinnostuneelle maahanmuuttajalle, tule kuulemaan lisää
mentoroinnista infotilaisuuteen ma 27.5. Kunnan vesi
tontilla. 220 m². 044 7704 532.
RUUKKIKIRPPIS
Pihakirppiksen avaus
25-26.5
Rompetori
Varaa paikkasi ajoissa!
www.ruukkikirppis.com
puh. Liuoteohenteinen. Riittoisuus 4-9 m2/l.
Vesiohenteinen. 075 3030 2727 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
Tj Väinö Koli p. Ulkokäyttöön. 7-19, la 9-16, su 12-16
puh. Riittoisuus 8-10 m2/l
Tilaa nyT
digilehTi!
13,90
. / kk
kestotilaus
Määräaikainen 16 ?/kk
Tilaa digilehti:
KliKKaa sisään TäsTä
tai soita Tilaajapalveluumme
02 770 2626 (ma-pe klo 8-16)
!!!
Luettavinasi on myös arkistomme
lehdet kesäkuusta 2011 alkaen.
Tuttu paikallinen lukupaketti
kotiin kannettuna.
Salkkari kulkee mukanasi
minne ikinä menetkin.
SSS Paperilehti
Paperilehden voit tilata
joko seitsenpäiväisenä tai
perjantai-sunnuntai-tilauksena.
SSS Plus (paperi+digi)
Täydennä paperilehden tilauksesi
Plus-ominaisuudella, joka sisältää
lehden digiversion.
SSS Digi
Tuore lehti on luettavissasi
ilmestymispäivinä jo
aamukahdelta tietokoneella,
iPadilla, iPhonella ja Anroid-laitteilla.
Tutustu Salon Seudun Sanomien monipuolisiin
tilausvaihtoehtoihin: www.sss.fi/tuotteet
Parasta paikallista