SYYSKUUTA 2015 | VIIKKO 39 | N:O 259 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . KESKIVIIKKONA 23. Tämä
tutkinta olisi joka tapauksessa jatkunut, kunnes saadaan joku linkitys Aarnioon,
nainen sanoi Helsingin käräjillä tiistaina.
Hän kertoi sepittäneensä
poliisille sadun, jossa hän
sotki itsensäkin huumeisiin. Nainen ihmettelee, että
Aarnio-jutun neljä syyttäjää
uskovat sen kyseenalaistamatta. Hän ei
koe uhkaa Aarnion taholta,
mutta suojelua tarjonneeseen tahoon hän ei luota.
Aarnio-jutun tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä Jukka Haavisto sanoi STT:lle
tiistaina, ettei naisen kanssa
ole pyritty käymään kauppaa todistajansuojelulla.
Nainen kertoi saaneensa
KRP:ltä myös lahjoja jo ennen kuin hän kertoi huumekaupoista Aarnion kanssa.
Naisen mukaan postiluukusta putoaa joka kuun lopussa
pieniä summia rahaa. Nainen ei oikeudenkäynnin julkisessa
osuudessa juuri valottanut
yhteydenpidon syitä.
Naisen puheet liittymistä
ja yhteydenpidosta osuivat
oikeudessa yksiin Aarnion
ja hänen syytteessä olevien alaistensa puolustuksen
kertomusten kanssa. Miehillä lainasummat ovat kuitenkin huomattavasti suurempia kuin naisilla. Rahat olivat auton
etuoven taskussa.
Hän ei osannut oikeudessa
vastata kysymyksiin auton
merkistä tai väristä. Lisäksi
nainen kertoi antaneensa
Aarniolle huumekontakteja
Hollannista.
Oikeudessa nainen pyörsi
puheet hasiksesta ja kontaktien antamisesta. 02 435 8006
Oppositio pelkää koulutuksen
tasa-arvoisuuden romuttuvan
?Inhimillinenkin pääoma kohta vain pienen eliitin etuoikeus.?
STT | SANNA NIKULA
Oppositio on huolestunut
suomalaisen koulutuksen
tasa-arvoisuudesta hallituksen säästökuurin jälkeen.
Oppositiopuolueet arvostelivat hallitusta eduskunnassa suomalaisen osaamisen
näivettämisestä ja opetuksen eriarvoistamisesta.
??Näin ei Suomesta tehdä
maailman osaavinta kansakuntaa, eikä saada aikaan
sitä tuottavuusloikkaa, jota
pääministeri Juha Sipilä on peräänkuuluttanut,
sanoi koulutusleikkauksia
koskevan välikysymyksen
ensimmäinen allekirjoittaja
Jukka Gustafsson (sd.).
Huolta herättivät erityisesti varhaiskasvatuksen
ja peruskoulujen ryhmäkokojen kasvattaminen, opettajien vähentäminen, tutkimusrahoista leikkaaminen
ja esimerkiksi tavoite vähentää maisterien määrää
viidenneksellä.
Vasemmistoliiton Li Anderssonin mielestä hallitus on ottanut koulutuspolitiikassaan vahvasti eriarvoistavan otteen.
??Laskemalla kansallista
osaamistasoa, heikentämällä kasvatuksen ja koulutuksen laatua sekä lisäämällä
koulutuksellista eriarvoisuutta on tämä hallitus rakentamassa tulevaisuutta,
jossa inhimillinenkin pääoma on vain pienen eliitin
etuoikeus, hän sanoi.
Andersson kysyi, onko
Suomessa koskaan aikaisemmin ollut hallitusta,
jonka julkilausuttuna tavoitteena on kansan osaamis- ja sivitystason laskeminen.
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
(kesk.) katkoi huhuilta siipiä kertomalla, että alueellisesti kattava korkeakouluverkko on hallitukselle tärkeä, eikä sen karsimisesta
ole tehty linjauksia.
Välikysymys oli Sipilän
hallituksen ensimmäinen
ja siinä ovat mukana kaikki
oppositiopuolueet kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta. Vuonna 2015
syntyvien tavoite-eläkeikä
on laskelman mukaan 73
vuotta.
Joka kolmannen tänä
vuonna syntyvän arvioidaan elävän 100-vuotiaaksi. (STT)
Lyhyet
Tänä vuonna
syntyvä
työskentelee
lähes
70-vuotiaaksi
Kuluvana vuonna syntyvät ihmiset voivat aikanaan jäädä eläkkeelle
aikaisintaan noin 70-vuotiaana, eläkeyhtiö Ilmarinen laskee. Naisen
mukaan keskusrikospoliisi
oli tarjonnut hänelle Irish
coffee -juomia, minkä jälkeen hänet vietiin varoittamatta kuulusteluun.
Tuomioistuin arvioi ratkaisussaan ensi vuoden puolella, millaisen painoarvon se
antaa naisen esitutkintakertomukselle ja toisaalta
hänen muuttuneille puheilleen oikeudessa.
Markku Koistinen p. Hallitus esittelee keinonsa työn kilpailukyvyn parantamiseksi eduskunnalle keskiviikkona.
Tämän jälkeen paketin
muuttaminen muuttuu hänen mukaansa vaikeammaksi, mutta ?matkan varrella tuleviin superideoihin
voidaan tarttua?.
SAK:sta on arvioitu, ettei
annettu aika riitä, sillä järjestö haluaa samaan neuvottelupöytään myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkausesityksen ja
palkkaneuvottelut.
??Keinot eivät ole kiveen
hakattuja, mutta tavoite
on, Sipilä toisti kantansa
hallituksen tavoitteeseen eli
työn yksikkötyökustannusten alentamiseen viidellä
prosentilla.
Sipilä kommentoi ajankohtaista työmarkkinatilannetta suomalaistoimittajille Berliinin-vierailunsa
yhteydessä.
Yhä useammalla
valmistuvalla
on opintolainaa
Yhä useammalla ylemmän
korkeakoulututkinnon tai
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneella on
valtion takaamaa opintolainaa.
Kelan mukaan viime
vuonna lainaa oli valmistumishetkellä 51 prosentilla
ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista ja
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 46
prosentilla.
Ylemmän korkeakoulu-
tutkinnon suorittaneilla
opintolainojen summat ovat
kasvaneet voimakkaasti
2010-luvulla. Nainen sanoi, ettei hän aina
tiennyt, kenen poliiseista
Nainen kertoi myös, että
KRP yritti esitukinnan aikana tehdä kaupat Aarniosta.
Syytteistä olisi naisen mukaan luovuttu, jos hän olisi
suostunut todistajansuojeluun ja vaihtamaan henkilöllisyytensä.
??On voitu puhua vain suojelusta. Tänä vuonna syntyy
arvion mukaan yli 60?000
lasta.
Ilmarisen mukaan tulevassa eläkeuudistuksessa
varaudutaan siihen, että
ihmiset elävät yhä pidempään.
Ilmarisen eläkejohtaja
Anne Koivula sanoo, että
tietyt periaatteet säilyvät
eläkeuudistuksessa.
??Eläkkeen määrään vaikuttaa se, kuinka paljon
on tehnyt työtä ja millaista
palkkaa saanut, Koivula
sanoo. Jos tutkija (KRP:n poliisi) antaa
rahat rekisteröimiseen ja
kuskaa ottamaan vakuutuksen, ja hänellä oli ne
skootterin paperit, selitti
nainen päättelyään.
Nainen kertoi maksavansa skootterin vakuutuksia
yhä, vaikka myikin sen heti
eteenpäin.
??En ole viitsinyt kysyä,
missä se (skootteri) nyt on.
Henkilö, jolle sen myin, pidätettiin. Lyhykäisesti tarkoittaa sitä, että kotoa kun lähdetään, sinne ei enää palata.
Helsinkiläisnainen kertoi
ihmetelleensä, miksi hän olisi tarvinnut suojelua. Nainen kertoi yhteydenpidosta
myös muutamiin muihin
Helsingin huumepoliiseihin,
vaikka esitutkinnassa nainen puhui vain Aarniosta.
Yhteyttä huumepoliisiin
nainen piti kännyköillä ja
liittymillä, joita ei muuhun käytetty. AMK-tutkinnon suorittaneiden keskimääräinen opintolainamäärä on sen sijaan pienentynyt.
Opintolainaa ottaneiden
osuus on molemmilla sukupuolilla jokseenkin yhtä
suuri. (STT)
Helsingin
yliopiston valtaus
jatkuu ainakin
lauantaihin asti
Helsingin yliopiston vallanneet opiskelijat ja opettajat
päättivät tiistaina, että yliopiston valtausta jatketaan
ainakin lauantaihin asti.
Yliopistoväki valtasi Porthanian perjantaina. Kai siinä olisi hollantilaisillakin sanottavaa,
että haluavatko he olla Suomen poliisin kanssa tekemisissä vai eivät.
Nainen kertoi olleensa
Aarnion kanssa tekemisissä välillä tiiviistikin. Sen
hän muisti, että autossa oli
neljä ovea.
Kun nainen kertoi aiemmin päivällä KRP:n postiluukusta tiputtamista säännöllisistä rahoista, kiisti
tutkinnanjohtajana toimiva
syyttäjä Jukka Haavisto STT:lle tietävänsä minkäänlaisista rahalähetyksistä.
Nainen yritti jo aiemmin
oikeudenkäynnissä saada osalle kuulusteluistaan
hyödyntämiskiellon, mihin
oikeus ei suostunut. Hän
huomautti, ettei ole suostunut allekirjoittamaan kaikkia kuulustelupöytäkirjojaan.
??Olen kuitenkin koko ajan
tiennyt, että Jari Aarnio on
poliisi. Mukana on niin opiskelijoiden
kuin henkilöstön edustajia.
Mielenilmauksella vastustetaan hallituksen
leikkauksia ja vaaditaan
yliopiston rakentamista demokraattisesti.
Valtauksessa mukana
oleva opiskelija Niia Virtanen kertoi STT:lle, että
yliopiston henkilökunta on
suhtautunut valtaukseen
myönteisesti.
Tiistain kokouksessa keskusteltiin myös yliopiston
ja koko koulutusjärjestelmän laajuisen lakon järjestämisestä. Nainen sai läheisensä kanssa tutkijalta kyydin
lentokentälle noin kuukausi
sitten. Naisen
mukaan skootteri ilmestyi
hänen pihalleen jonkin aikaa sitten.
Syyttäjä Pihla KetoHuovinen oli kiinnostunut
siitä, mistä nainen päätteli
skootterin olleen lahja keskusrikospoliisilta,
??Se tuli selväksi. Hän myönsi
kuitenkin, että esimerkiksi
varhaiskasvatukseen kohdistuvat säästöt ovat kipeä
asia.
Vihreiden Outi AlankoKahiluodon peräsi hallitusta myöntämään, että
kyse on perusopetuksen
tasa-arvon romuttamisesta,
ei mistään kehittämisestä.
??Te rajaatte niiden lasten
oikeutta osallistua varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon, joiden molemmat vanhemmat ovat työttömiä. Pääministeri ei itse
ollut paikalla vastaamassa
Berliinin-matkansa vuoksi.
Uudistamista
vai leikkaamista
Sanasotaa hallituksen ja
opposition välille syntyi sanamuodoista, numeroista
ja edellisen hallituksen teoista. Enhän minä poliisille anna mitään kontakteja.
Eikä asia olisi edes yksin
minun. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Lehtikuva/Mikko Stig
HALLITUS
LEIKKAA,
OSA TAKAISIN
KÄRKIHANKKEINA
Päivässä vai
kahdessa?
?Hallitus hakee koulutuksesta yli 600 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2020 mennessä.
?Ensi vuoden budjetissa
koulutukseen kohdistuu yli 220
miljoonan säästöt.
?Samalla osaaminen ja koulutus on nimetty yhdeksi hallituksen painopisteistä, jolle on listattu
omat kuusi kärkihanketta.
?Seuraavien kolmen vuoden aikana hallitus aikoo sijoittaa
koulutuksen kehittämiseen 300
miljoonaa euroa.
?Keskeisimpiin hankkeisiin
kuuluu digitalisointi, joka lohkaisee 90 miljoonaa peruskouluille
suunnatusta yhteensä 120 miljoonan uudistuspotista.
SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson oli välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja.
Ei, vaan
kerralla ja
kunnolla!
?Laitettihin kunnon
Kymppi-Katto ja
Tiimi-Ikkunat?
Juha Mieto
suosittelee
KYMPPI-KATTO
Tilaa veloitukseton suunnittelukäynti:
TOIMISTO p. Te
viette perusopetuksesta rahaa niiltä kouluilta, joiden
oppilaiden vanhemmissa
on eniten työttömiä ja toimeentulotuen saajia ja lapsissa eniten lastensuojelun
asiakkaita.
Koulutusleikkausten suuruudesta ja laskentatavasta
hallituksella ja oppositiolla
ovat näkemykset kaukana.
Hallitus puhuu 641 miljoonan euron säästöistä vuoteen 2020 mennessä, oppositio jopa kolmen miljardin
euron kumulatiivisista leikkauksista.
Syyttäjän avainkuultava pyörsi
puheensa Aarnion huumeista
Lehtikuva/Mikko Stig
Väittää KRP:n
ehdottaneen
vaihtokauppaa
Helsingin
huumepoliisin
päälliköstä.
STT | JANNE HUUSKONEN
Jari Aarnion huumeista
esitutkinnassa kertonut nainen mitätöi oikeudessa aiemmat puheensa.
Nainen kertoi nimenneensä Aarnion osalliseksi huumeisiin, koska tuskastui
keskusrikospoliisin (KRP)
painostukseen ja tuli siihen
lopputulokseen, ettei tutkinta ole rehellistä.
??Aarnion nimi haluttiin. Se
oli ainoa, joka kelpasi. En tiedä, onko se
päätynyt KRP:lle vai onko
se toisella taparikollisella.
??Maksan yhä vakuutusta,
koska se on läheiseni nimellä.
Nainen kertoi KRP:n saman tutkijan antaneen
hänelle myös 600 euroa kä-
teistä. Lisäksi poliisi on antanut hänelle puhelimia ja puheaikaa.
Nainen mainitsi oikeudessa
myös saamastaan skootterista.
??Lahjonnasta voisi puhua.
Ei sanomisiani suorastaan
ole ostettu, mutta kyllä se
sellaiselta vaikutti, nainen
sanoi.
Tutkinnanjohtaja Haavisto
sanoi, ettei ole tiennyt minkäänlaisista rahalähetyksistä.
Helsinkiläisnainen:
?Pihalle ilmestyi
skootteri?
Kertoi oikeudessa myös KRP:n
tutkijan 600 euron rahalahjasta.
Jari Aarnion kanssa huumeista syytetty helsinkiläisnainen kertoi tiistaina oikeudessa poikkeuksellisesta
lahjaskootterista. Yhden hän vielä ymmärtäisi.
Naista syytetään yhdessä Aarnion ja parin muun
kanssa sadoista kiloista tynnyreissä salakuljetettua hasista.
??Syytteet ovat täysin tuu-
kanssa oli tekemisissä, koska puhelimia saattoi käyttää useampi huumepoliisi.
?Poliisi pudottaa
rahaa postiluukusta?
Jari Aarnion huumeista esitutkinnassa kertonut nainen saapui
kuultavaksi Helsingin käräjäoikeuteen asianajajansa JuhaPekka Hipin seurassa.
lesta temmattuja, ja tuomio,
jota haetaan, on myös aivan
järjetön.
?Enhän minä poliisille
kontakteja anna?
Esitutkinnassa nainen
kertoi tehneensä Aarnion
kanssa hasiskauppaa ja
antaneensa tälle vuosien
saatossa kymmeniätuhansia euroja käteistä. Hallitus puhuu koulutuksen uudistamisesta,
opposition mielestä kyse on
silkoista leikkauksista.
??Edellisistä hallituksista
poiketen tämä hallitus uudistaa koulutuksen sisältöä eikä vain leikkaa siitä
juustohöylällä, korosti opetusministeri Sanni GrahnLaasonen (kok.).
Ministerin mukaan leikkauksia suurempi uhka on
se, että koulutusta ja tutkimusta ei rohkeasti uudistettaisi, sillä tarpeita ja mahdollisuuksia on hänen mukaansa paljon. 0400 532 698
Sipilä: Hallitus ei jää
odottamaan
SAK:n ehdotuksia
STT | ANNIINA LUOTONEN
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus
ei jää odottamaan SAK:n
esityksiä työelämän kiristyspaketin korvaamiseksi.
Työmarkkinajärjestöillä on
Sipilän mukaan aikaa maanantaihin kello 16:een asti
antaa oma vaihtoehtoinen
ehdotuksensa. (STT). 0400 670 397, Kimmo Uoti p
Ihanko tosis- bonuksia on maksettu. Vain tietämätön tekee niin. Tiukka ei tällaisille takana, oli sää mikä tahansa On se mukavaa Saksa on päässyt johtavaan asemaan. Kyllä ne verorahat on ittömaahan. Järki käteen
n. Tule vaan kutsumaan piipertä- sesti, ja niillä on ollut työmoraalia heikentävä
vaikka alasti. tessa esitettyihin kysymyksiin. Eivät ole, sillä
suhdeluku pienenee, vaikka valtion budjetti olisikin alijäämäinen, kunhan vain
nimellinen bruttokansantuotteen kasvu
ylittää valtionvelan koron. Pitääkö tämä paikkansa?
Onko suomalaisen työn hinta todellakin kilpailijamaita korkeampi. Valottomat jatkaa
n. Itsekästä
linto, ja nostatettiin Syyriassa sisällissota. Vähäjosuosituksille. Mököisten poika
naisia laittamaan kaula-aukot peittoon hui- on myös näitä nykyjuntteja uusine autoineen, n. Nuorten tulevaisuudennäkymien tuhoamisella tulee olemaan poliittisia ja sosiaalisia seurauksia.
Maanne hallitus rapauttaa Suomen tulevaisuutta.?
Otto Tähkäpää
VTM
rit
a
Tekst
laillista esivaltaa myös rauhan aikana.
Valtiovallan pitäisi laatia vielä yksi uusi
pakkolaki tai poikkeuslaki, että tällaiset
hallitusta vastaan käynnistettävät toimenpiteet olisivat rikoslain alaisia toimenpiteitä, jossa lakkokenraalit tuomittaisiin
kansalaisten kiihottamisesta laillista esivaltaa vastaan.
Oikeudenmukaisuuden puolesta
Sopimusyhteiskunta ei ole sama kuin
saavutettujen etujen yhteiskunta, vaan
sopimusten täytyy tavoittaa yhteiskunnan
syvärakenteiden muutos ja reagoida niihin.
Pysähtyneisyyteen meillä ei ole varaa.
Suomi on parhaimmillaan sopimusyhteiskunta. Voi voi
n. Hei kaunotar, ei ne ukot ja akat tajua, että sasi väität, että me työläiset ollaan saatu tämä desta. Ahneudella on p-nen loppu
tyvät polvihousuissaan. Traktorivaara. Tämän vaativan tehtävän suorittami-
LEHTO
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
23.9.2015
Hallituksen mukaan Suomen vientiteollisuuden ongelmana on liian korkeista palkoista johtuva heikko hintakilpailukyky. Tutkimusprofessori Timo Partonen
ihmistyyppi voi siirtää unta aikaisemmaksikin,
venyttää päivää keinovalojen ja myöhäisten
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kommentoi
mutta luonto palauttaa ominaisrytmin esimerrientojen avulle myöhemmäksi. Mikä tärkeintä,
leikkauspäätökset tulee joka tapauksessa
tekemään Suomen eduskunta, ei Euroopan komissio. Puheet komission holhoukseen joutumisesta ovatkin tulkittavissa pelkäksi pelotteluksi.
Hallituksen perustelut säästö- ja leikkauspolitiikalle ontuvat pahasti, mutta
entäpä sen ehdottamat toimenpiteet?
Tarvitaan yksi pakkolaki lisää
Hallituksen tehtävänä on saattaa valtiontalous tasapainoon hallitusti seuraavan
5?6 vuoden aikana.
Tasapainossa oleva valtiontalous mahdollistaa parhaiten vähäosaisten edut ja
turvaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen. Puhutko mielikuvista telkkariin. Ovatko
leikkaukset todella välttämättömiä velkasuhteen laskemiseksi. Kuka korjaa vai todellisuudesta. Keiden
sopimana Suomen kilpailukyvyttömyys on
saatu aikaan. Ei kiitos 2015. Kummankaan muutoksen hallinnassa ei olla viime vuosina
onnistuttu, sillä yhä laajemmat väestöryhmät ovat sopimusyhteiskunnan ulkopuolella ja työn jatkuva pätkittyminen . Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
PÄÄKIRJOITUS
Aamunvirkut elävät pidempään
SSS-arkisto/Esko Keski-Vähälä
Aamun virkku, illan torkku
. Pakolaiskriisi Euroopassa sai alkusysäyknyt sanotaan: kiitos Salo 31 vuodesta ja heip- on koko kesän ja edelleenkin joutunut kamp- sen, kun USA hyökkäsi Irakiin ja Afganistapa, uudet kuviot odottaa muualla! Onnellinen pailemaan ylivoimaisia luonnonvoimia vas- niin. Unen puute, joka aarusreseptejä on siis tarjolla illanvirkkujenkin
saattaa tulla silmään vasta puolenyön paikkeilmuyhteiskunnassa alkaa vääjäämättä vaivata
lohduksi.
TÄTÄ MIELTÄ
Hallituksen perustelut ontuvat . Yhteiskunta
2007 ja 2012. Kyllä turvapaikanhakijoiden on ajella valottomilla autoilla, eikä kukaan puutu en vaari
sopeuduttava tai sitten samantien takaisin läh- niihinkään. Varavaltuutettu julkaisee väärää tietoa. Ehdotuksesi on yksi mah- katot, kun niissä pompitaan. Sotilasvalan
antaneet ovat lupautuneet puolustamaan
EERO UUSITALO
Uudistuvaan
sopimusyhteiskuntaan
Y
hteiskuntasopimuksella on
laaja-alaisuutensa vuoksi
kytköksiä hyvin moniin asioihin. Voi tuota yleistämisen määrää tällä pals- nilla täyttämään rintoja ja sitten ollaan povi- n. Laita vaatetta, muuten ukot jää- jäksi. Yäk. Kello jätättää per päivä, ja se
sekoittaa hormonitoimintoja
sekä koko elimistöä.
Tiedetään, että iltaihmisten stressi ja ahdistus ovat
pysyvästi koholla. uni
heuttaa muitakin oireita. Epäilijä
peto ihanan sisällä. Onko opettajat n. Jos teemme työt 3e/h, niin
kaikki koostumme yksilöistä, ja jokaisella oma itsekin sain, 3 kiloa pienemmät. Jo pitkään vienti on sakannut ja
työttömyys lisääntynyt, silti joillekin on
tärkeämpää olla päätöksenteon keskiössä
kuin tuottaa ratkaisuja kilpailukyvyn parantamiseksi.
Osapuolten puliveivaamisen jälkeen
näyttää halukkuus etsiä ratkaisuja kuitenkin lisääntyneen. työpaikkoja aivan varmasti aiempaa vähemmän.
Tässä yhtälössä olisi jopa vanhalla kolmikannalla pakertamista. Niinpä, mennään kauneuskirurgille siliko- nuorempien tähden
n. Gala
salin valvoja voisi valvoa myös ulkona. Nyt seuraavaksi ihana, ihana, se ja se. Enemmistö,
ta, jossa selvitettiin 10?000 suomalaisen unirytnen yöuni ryyditettyinä terveellisillä elämännoin puolet, kuuluu illantorkkuihin, mutta joka
mejä, tulkitaan ilmeisestä päästä: univaje aitavoilla ja liikunnan lisäämisellä. Voitto ja osinko
niin helppoa kuin miltä se toisen silmissä näyt- mat edut ja oikeudet kuin kantaväestö. Ei ole,
paljastavat Eurostatin tilastot. Se toimii keskuksen kautta, mutta välittäjien ohi. Kyllä hävetti niiden mielenilmaisijoiden se osin maksettu, eikä ole oma vika, että työt
n. Taloushistoriasta
ei löydy ainuttakaan esimerkkiä, jossa
sisäinen devalvaatio olisi toiminut, ja
menoleikkaukset ovat myrkkyä orastavalle talouskasvulle. Vuonna
2014 teollisuuden työtunnin kustannus
kaikkine sivukuluineen oli Suomessa vähemmän (35,9 e/h) kuin Saksassa (37,1
e/h) tai Ruotsissa (41,8 e/h). Jos lomarahat on annettu ahkeruudesta työkaa lapsianne
tä tekeville, ja nyt ne halutaan, pois niin mistä
n. Uuden kuinka muutama ay-johtaja ja heitä myötäile- marien syytä, että persut on vuosituhannen taasuinalueen nimi on muuten Onnela. Yhteydenottoasi jonossa odottanut
neuvoneet, että näin pitää toimia. Tullaan vät tiedotusvälineet saattavat koko valtakun- kinkääntäjä. Vaikka
Suomi joskus joutuisikin menettelyyn,
ei kyse ole mistään poikkeusratkaisusta,
sillä EU:n jäsenvaltioista Suomen ohella
ainoastaan Ruotsi ja Viro ovat toistaiseksi välttyneet prosessilta. Hampaaton
vaikutus. Jo nyt ohjeistetaan n. Koski- n. Näytelmä on poliittista teatteria,
jos kohta mukana on myös toimenpiteitä.
Hälyttävintä on monien tarkkailijoiden
huomio jokapäiväisen poliittisen rymistelyn takana väijyvästä demokratiavajeesta,
mitä ilmentävät osittain väärien osapuolten neuvottelut tai neuvottelemattomuus
ja kolmannen sektorin pitäminen päätöksenteon ulkopuolella. Fanisi
n. Pääoma menee sinne, mistä saa
totuus asioista. Yhteiskunnan muuttuessa sopijaosapuolet eivät voi ikuisesti säilyä ennallaan. Väittämän jälkimmäinen osa sen sijaan ei pidä paikkaansa,
sillä Eurostatin heinäkuisen julkistuksen
mukaan Suomen velkaantuminen on
ollut viimeisen vuoden aikana vasta yh-
deksänneksi nopeinta koko Euroopassa.
Vaikka Suomen velkasuhde tuleekin
lähitulevaisuudessa ylittämään EU:n
kasvu- ja vakaussopimuksessa määritellyn 60 prosentin rajan, ei tämä silti johda
automaattisesti liiallisen alijäämän menettelyyn, kuten Valtiontalouden tarkastusvirasto on jo ehtinyt korjata. Me taan vielä lehdissä, että sain uudet rinnat. Yhä selvemmin on nähtävissä, että
raja korporaatioiden ja parlamentaarisen
päätöksenteon välissä ei enää vastaa tämän
päivän vaatimuksia. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Puhutaan kuin oma mielipide olisi ainoa pommeja. Muutokset koskevat niin työtä
kuin väestöryhmiä. Illalla Ollikkalan koulun katolla nuoret hyp- tukea sopeutumiseen. Liekö jo iän vaikutusSyyrialaiset saavat Ruotsissa oleskeluluvan, ei mielestään rakennetaan Suomea. Hallituksen karu esitys
pelästytti. Naurettavia nuo pallotissit, ja kehu- isänmaata. Sopimusyhteiskunta ei ole sama kuin saavutettujen etujen yhteiskunta, vaan sopimusten täytyy tavoittaa yhteiskunnan syvärakenteiden muutos ja reagoida niihin.
Pysähtyneisyyteen meillä ei ole varaa.
n Kirjoittaja on professori, Suomen
Kylätoiminta ry:n ja Ykkösakseli ry:n
puheenjohtaja.
040 7711 777
n. Kolmikantaa on syytä tarkistaa. Tulokset peTUTKIJOIDEN mukaan
rustuvat laajaan Finriski-tutkimukseen vuosilta
la, jos silloinkaan. Ja näiden sähläreiden perään
itketään oikein toritapahtumalla!
Sopimusyhteiskunta edellyttää luottamusta ja jatkuvaa neuvottelua, jotta yhteiskunnan muutos pystytään ottamaan
huomioon. Ilman perustulon
kehittelyä yhtälöä tuskin voidaan ratkaista.
Työmarkkinoiden välineistö on vanhentunutta.
nn
Hallituksella oli hetken Musta Pekka
kourassaan, mutta sitten se räväkällä esityksellään luiskahti sillasta, ja osat kääntyivät. Kerro vielä, että sekin on den. Se on väärässä paikassa. entä toimenpiteet?
pettaa valtion velkaantuminen. Aivan kuin maan hallitusten monen vuoden mittainen puuttumattomuus/
tuloksettomuus talouden tilan pahenemiseen olisi demokratiaa.
Kunpa osapuolet löytäisivät kompromissin, joka alkaisi purra talouteen.
Ilmeisesti tuleva yhteiskuntasopimus
on yhdistelmä hallituksen esityksiä ja
työmarkkinaosapuolten tarjouksia. Tyhmä villitys, mistä tiedätte, mikä
pivät ja urheilivat katon reunoilla. Ikuinen demari
toki käymään vielä ystävävierailuilla, mutta nan sekaisin. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. Suomi siis lähte- joissa niin ikään ei pala minkäänlaista valoa Siitä ei ole ennenkään hyvää seurannut, kun
nyt mukaan islamointiin. Samaan aikaan osa kansalaisista n. Melko pekahdeksatta on siunattu illanvirkkuudella . Työtön
kansalaisuutta. Kustannustason suhteellisesta heikentymisestäkään ei voida puhua, sillä viimeisen 25
vuoden aikana yksikkötyökustannukset ovat nousseet Suomessa hitaammin
kuin Ruotsissa (Talous & Yhteiskunta
2/2015) ja viimeisen kahden vuoden
aikana enemmän kuin puolittuneet suhteessa Saksaan (OECD).
Mittavia budjettileikkauksia hallitus
on puolestaan perustellut tarpeella lo-
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
seen hallituksella pitää olla täydet oikeudet, valtuudet ja keinot tavoitteen saavuttamiseen eduskunnan enemmistön tuella.
On erittäin erikoista, että työntekijäjärjestöt antavat varoituksia, uhkauksia, järjestävät mielenosoituksia ja lakkoja hallitusta vastaan. Eikä kenenkään elämä taida olla n. Oleellista olisi säännöllivähemmän ilta- ja aamuihmisiin. Kun itku auta ei. En
tää. No suurimmat voitot. Siinä tietysti yksi syy
sopimisen vaikeuteen. Riskiryhmään kuuluvat etenkin yli 55-vuotiaat illanvirkut miehet.
illanvirkkuilla ilmeneviä
terveysriskejä. Toisaalta on
myös esitetty, ettei Suomen ongelmana
ole niinkään velan taso itsessään, vaan
velkaantumisen nopeus, jonka on väitetty olevan Euroopan nopeinta.
Väitteen ensimmäinen osa on totta, sillä Suomen velkaantumisen aste (59,3%)
on huomattavasti pienempi kuin euroalueella keskimäärin (91,9%) tai esimerkiksi tiukan taloudenpidon mallimaassa
Saksassa (74,7%). Kolme vuotta
tettä kesäasukkaille. syyskuuta 2015
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Mielipide
Kirjoita lyhyesti. Bonuksia jaetaan epäoikeudenmukaiolet miehesi kanssa kotona ja kotona saa olla lama aikaan. Saksa yrittää määrätä koko Euroopan asiat.
veilla muslimimiesten takia. se tapa talon pitää. Meillä Halikossakaan ei ole ilmaista vesipis- puolesta Helsingin torilla, jotka käyttäytyivät loppuivat ja pistettiin kortistoon. Teinit tottuvat
tuloksia alkuviikon Helsingin Sanomissa: kaikki
kiksi loma-ajoilla takaisin kullekin luontaiseksi.
myöhempiin nukkumaanmenoaikoihin.
tunnetut terveysriskit kasaantuvat iltaihmisille.
Silti korkeampaa sairastumisalttiuteen voi
Ihmiset jakautuvat luontaisesti enemmän tai
MAAILMAN mitassa ainutlaatuista tutkimusmyös itse vaikuttaa. Iltaihmiset kuolevat
nuorempina.
TUTKIMUSTULOKSET Illanvirkkujen sisäinen kello jätättää joka päivä, ja se aiheuttaa monenlaisia kohonneita terveysriseivät juurikaan säästele kejä. Nyt
n. Ei ainakaan ahkeruun. Viimeisimpien tutkimusten mukaan aamunvirkut eivät saa
pelkästään pitää taloa, vaan
myös saavat elää pidempään. Valvo- n. Työaikojen takia kyseinen
illanvirkkuus on lisääntymässä. Realisti
ko se uskontoa, terveyttä, sosiaaliavustuksia ja haluaisi moista ihanuutta, jos kutsuttaisiin
n. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Kalevi Sorsa jo aikoinaan sanoi:
?vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä. paitsi työpaikan ikkunasta.
iltaihmistä, aiheuttaa stressiä ja kuormittaa aivoja.
Mutta toiseksi selitykseksi
tutkijat tarjoavat sisäisen
kellon sekoamisesta aiheutuvia vaivoja.
Sisäisen kellon sekoittaa
se, että etenkin illanvirkuilla vuorokausi on huomattavasti 24 tuntia pidempi. Illanvirkuille uudet
tutkimustulokset ovat kylmä
suihku niskaan monellakin
tavalla.
Toisaalta, vuosien saatossa illanvirkut ovat saaneet
muutenkin sopeutua agraariyhteiskunnalta periytyviin
työaikanormeihin, joiden ansiosta työssä käyvä Suomi ei
aurinkoa loppusyksyisin ja
alkutalvisin juuri näe . Vaihtakaa keskus. Kevyt olo
saamme ehkä elää. Haluamme sen myös
kuin huligaanit hallituksen edustajien vasta- mennyt, eikä yhtään kutsua töihin, vaikka han. Tuntuu suorastaan irvokkaalta seurata, n. Tosin ammattimies tienaa
tarinansa. Taisi muuten olla tarkoituskin!
Työmarkkinaosapuolet näkivät, että ylimielisellä sopimishaluttomuudella voi olla
tuhoisat seuraukset: kun sutta väistää, tulee karhu vastaan.
nn
Ovatko nekään oikeita tai tarpeellisia?
Todennäköisesti eivät. ei eliminoituminen . Näinkö heidän kenut useita kymmeniä. Nimi riittää. Sinä, joka olet asunut ulkomailla ja sait sa- Kiinassakin hyvin. Oikeassa olet, mutta siellä nautitaan seurauksista. Jopa hallituksen
päätöksenteko asioissa, joihin sillä on päätösvalta, pelästytti korporatiiviset demokraatit. Talo myyty, muuttokuorma pakattu. Toinen syy näyttää olevan joitakin ryhmittymiä edelleen vaivaava kriisitietoisuuden
puute ja siitä kumpuava sopimishaluttomuus. Sinä, joka olet puolesi valinnut. En makaa omasta tahdosta. kätketään vanhakantai-
seen, osaamattomaan puhuntaan uusista
työpaikoista.
Työtä voi huomenna olla entistä enemmän, mutta perinteisiä, ?pysyviä. AKT:n jäsenet ovat pääosin
miehiä ja siis asevelvollisia. Hävetkööt
ta, plus 60v. Ollikkalan et sinä eronneena. Riski
sairastua astmaan, diabetekseen, masennukseen,
selkäsairauksiin ja verenpainetautiin on myös suurempi. Lapset perivät isänsä sukua ja nimen,
dollisuus, mutta voit itse helpottaa omaa tilannettasi ottamalla käyttöön Valopilkku-sovelluksen. Kapitalismi toimii näin, sen pääomilla ei ole
talla. Äiti. Viime viikkoina
hallituksen politiikan arvostelijoiden
laajaan joukkoon ovatkin liittyneet mm.
professori Sixten Korkman, kansainvälinen luottoluokittaja Fitch sekä amerikkalainen talousnobelisti Joseph Stiglitz,
joka on huolissaan (HS 20.9.) erityisesti
tulevista sukupolvista: ?Ryöstätte lapsiltanne, kun ette tee järkeviä investointeja
ilmaisella rahalla. Täysin käsittämätöntä. Arabikeväänä vielä kaadettiin Libyan halpoismuuttaja
taan
Päätöksestä kerrotaan virallisesti perjantaina.
Saksalaisyhtiö Volkswagenin edustaja kommentoi lehden väitteitä uutistoimisto Reutersille toteamalla,
että ne ovat naurettavia.
Sivu 8
Oxford-professori:
Suomella järkevä
linja Irakista
tulevien suhteen
Suomen linja Irakista tulevien turvapaikanhakijoiden suhteen on järkevä, sanoo brittiläisen Oxfordin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Eugene Rogan. Sen keittiötiloissa ruuanlaitto on mahdollista ilman muutostöitä.
??Voimme käynnistää toiminnan lokakuun alkupuolella ruokalassa ja odottaa, että Lepola saadaan käyttöön, Pauli Heikkinen sanoo.
Hänen mukaansa uudelle vastaanottokeskukselle on akuutti tarve. Jokinen on elämältä kaiken saanut Asta ja Nyberg puolestaan hänen omatuntonsa.
SIVU 11
Anniina Jokinen (vas.) on Asta ja Anna Nyberg hänen omatuntonsa Minä suojelen
sinua kaikelta -musiikkinäytelmässä.. Paras työllisyystilanne
oli Sauvossa, jossa työttömyysaste oli
8,0 prosenttia.
Sivu 7
Lehti:
Volkswagenin
pääjohtajalle
potkut
Autojätti Volkswagen erottaa pääjohtajansa Martin Winterkornin
päästöskandaalin vuoksi, kertoo saksalainen Tagesspiel viitaten yhtiön
johtokunnan lähteisiin.
Lehden mukaan yhtiön johtoon
nousee Porschen johtaja Matthias
Müller. Professorin
mukaan Irakissa on alueita, joilla voi
elää normaalia elämää.
Suomi ei myönnä oleskelulupaa
turvapaikan perusteella niille, jotka
tulevat Pohjois-Irakin Kurdistanista
tai Etelä-Irakin maakunnista, koska
alueita pidetään turvallisina. Vanhan rakennuksen ilmanvaihto ei kuitenkaan ole nykyisellään
riittävän tehokas. Vuotta aiemmin se oli 14,9 prosenttia.
Heinäkuuhun verrattuna työllisyystilanne koheni vauhdikkaasti.
Vielä heinäkuussa työttömyysaste oli
17,5 prosenttia.
Salon työttömyysaste oli seutukunnan korkein. syyskuuta 2015
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
EU-maat sopivat 120 000
turvapaikanhakijan siirrosta
Kuinka Martti Turusesta
tuli Marutei Tsurune
(02) 770 2314
UUTISET 4
UUTISET 9
toimitus@sss.fi
Halikon vastaanottokeskus
aloittaa entisessä ruokalassa
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustaminen Halikon sairaalan kiinteistöön ei onnistu suunnitellussa aikataulussa ja laajuudessa.
Ongelmaksi on muodostunut Lepolan rakennus, josta Suomen Punainen
Risti vuokraa tilat vastaanottokeskuk-
sen käyttöön. -musiikkinäytelmä saa kantaesityksensä Salossa viikon
kuluttua keskiviikkona.
UUTISET 6
UUTISET
UUTISET
Mannervesi
jäi toiseksi
Kemiönsaaressa
Viikonloppuna alkavan lentopallon
miesten Mestaruusliigan salolaisin
joukkue on Raision Loimu.
Joukkueen päävalmentajana toimii
salolainen Ismo Tuominen ja yhtenä keskitorjujista paluun liigakentille tekevä salolainen Tuukka Anttila. Aika pieniä ovat, Wikström totesi ensimmäisistä nostetuista. Sen
sijaan Irakin keskiosiin ja Bagdadin
alueelle ihmisiä ei palauteta.
Sivu 12
Raision Loimu
on miesten liigan
salolaisin joukkue
EI HUIPPUVUOSI, MUTTEI KATOVUOSIKAAN. Vaihtelua on niin peltojen välillä kuin pellon eri kohtien välillä. Muutostöitä vaikeuttaa talon suojelu.
??Sairaanhoitopiiri selvittää nyt yhdessä rakennusvalvonnan ja Museoviraston kanssa, mitä tilanteelle voidaan
tehdä. SPR aikoo vuokrata sairaanhoitopiiriltä lyhytaikaiseen
käyttöön Halikon sairaalan entisen ruo-
kalarakennuksen, jossa on tilaa 70?80
ihmiselle. Lisäksi noin 300 tulijaa oli
puhuttelujonossa. Särkisalolainen viljelijä Juha Wikström aloitti noston eilen tiistaina. SPR haluaa, että taloon
muuttavat ihmiset valmistavat itse
ruokansa. Hän uskoo, että luvassa on vaihteleva sato. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. RKP ja keskusta olisivat
tarjonneet valtuustolle molemmat nimet
sen jälkeen, kun esitys uudesta kunnanjohtajan hausta kaatui samoin lukemin.
SIVU 6
Suomen ensimmäinen turvapaikanhakijoiden järjestelykeskus avattiin Torniossa
tiistaina.
SIVU 5
Ultra Bran lauluille perustuva ?Minä
suojelen sinua kaikelta. Hallitus päätyi ratkaisuun
äänin 5?4.
Pahdan kannalla olivat Vapaa yhteistoiminta ja SDP. En osaa sanoa, paljonko viivytystä tulee, toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen SPR:n Varsinais-Suomen piiristä
kertoo.
Hänen mukaansa vastaanottokeskus
on kuitenkin mahdollista perustaa väliaikaisjärjestelyillä. Teksti on
Vainion ensimmäinen näytelmä.
Päärooleissa nähdään Anniina Jokinen ja Anna Nyberg. Sokerijuurikkaan nosto on alkanut Salon seudulla. Kaikkiaan turvapaikanhakijoiden määrä lähentelee Turussa pian kahtatuhatta ihmistä.
UUTISET 4
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Salon työttömyysaste oli elokuun lopulla 15,7 prosenttia. Lisäksi joukkueen peliä pyörittää
Perttelin Peikkojen kasvatti Ville
Juntura.
Sivu 13
KULTTUURI
Järjestelykeskus avattiin
Lehtikuva/Panu Pohjola
Ultra Bran
lauluista
musiikkinäytelmä
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
SSS | MINNA FILPPU
Soste ry:n järjestöpäällikkö Anneli Pahta jätti Salon kaupunkikehityspäällikkö
Mika Mannerveden kakkoseksi tiistaiiltana, kun Kemiönsaaren kunnanhallitus valitsi ehdokkaansa uudeksi kunnanjohtajaksi. Teatteri Provinssiin näytelmän ohjaa Joonas Suominen.
Tekstin on kirjoittanut salolaisteatterin
riveistä tuttu Mika Vainio, joka opiskelee parhaillaan toista vuotta teatteritiedettä Helsingin yliopistossa. Tänä vuonna odotetaan keskinkertais-
ta juurikassatoa. Turun
Puolipilvistä
15 °c
TAKASIVU
Työttömyys
kasvoi hieman
viime vuodesta
Lepolan käyttöönotto viivästyy muutostöiden takia.
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
Sää Salon seudulla
vastaanottokeskuksen kirjoilla oli viime viikonloppuna jo yli 1?400 turvapaikanhakijaa
Salon kaupunki on
näyttänyt keskukselle vihreää valoa.
Keskukseen haetaan parhaillaan työntekijöitä, ja
hakuaika päättyy ensi maanantaina. Tiedot on otettu
talteen, mutta mitään päätöksiä tilojen käyttöönotosta
ei ole.
??Niin täällä kuin muuallakin turvapaikanhakijoiden
vastaanotto pyritään järjestämään vastaanottokeskusten kautta. Erilaisia
väliaikaisia hätämajoitustiloja on käytössä useita. EU:n
kyvyttömyys löytää yhteisiä
ratkaisuja voi myös lisätä
vettä euroskeptikoiden myllyyn.. Sääntöjä
pidetään vanhentuneina,
koska niitä ei ole luotu kestämään nykyisenkaltaista
maahanmuuttopainetta.
(STT)
Lyhyet
Epäilty ihmissalakuljettaja jäi
kiinni Vuosaaressa
Vuosaaren satamassa
Helsingissä otettiin tiistaina kiinni ihmissalakuljettajaksi epäilty
mies.
Miehen epäillään salakuljettaneen Suomeen
viisi ihmistä, jotka saapuivat laivalla Saksasta.
Rajavartiolaitoksen mukaan alustavissa kuulusteluissa on ilmennyt
syytä epäillä, että mies
on salakuljettanut jo heinäkuussa Suomeen kaksi
ihmistä.
Epäilty on ulkomaalainen mutta asuu Suomessa. Haastattelut aloitetaan keskiviikkona.
Lepolan käyttöönotossa
on kuitenkin tullut mutkia
matkaan. Se oli
kokouksen alla vahva tavoite.
Suomi päätyi äänestämään
tyhjää, koska vastaan äänestäminen olisi ollut liian
voimakas viesti siirtoja vastaan.
??Löysimme tavan, jolla me
pystyimme hallitusohjelman
puitteissa olemaan mukana
tässä, Orpo selitti kokouksen
jälkeen.
Pakollista
vapaaehtoisuutta
Orpo sanoi korostaneensa
kollegoilleen EU-pöydässä,
että Suomi haluaa osallis-
tua vastuunjakoon ja kantaa
oman osuutensa siirroista
?vapaaehtoispohjalta?.
Epäselväksi kuitenkin jäi,
mikä turvapaikanhakijoiden
siirroissa enää on vapaaehtoista. (STT)
KSML: Vastaanottokeskukseksi
suunniteltu
rakennus
yritettiin polttaa
Vastaanottokeskukseksi suunniteltu rakennus
yritettiin polttaa Petäjävedellä Keski-Suomessa
sunnuntaina, kertoo Keskisuomalainen.
Poliisin mukaan joku oli
kaatanut seinänvierustalle bensaa ja sytyttänyt
sen tuleen. Yhden vanhan vaunun
kapasiteetti on 60 henkilöä.
Mielestäni tämä on tutkimisen arvoinen mahdollisuus. Jos se ei ole mahdollista, turvaudutaan SPR:n
vuokraamiin hätämajoitustiloihin, Timonen sanoo.
Lepolan käyttöönotto viivästyy Halikossa
Vastaanottokeskus aloittanee entisessä ruokalassa.
Suomen Punainen Risti on
suunnitellut Halikon sairaalan kiinteistöön uutta
vastaanottokeskusta nopealla aikataululla saadakseen helpotusta turvapaikanhakijoiden majoitukseen.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on jo päättänyt
vuokrata SPR:lle 2?700 neliön tilat Lepola-rakennuksesta 25?000 euron kuukausivuokralla lokakuun alusta
alkaen. Moni
ihmetteli, miksi Suomi jätti
äänestämättä, vaikka hallitus on koko ajan ilmoittanut
olevansa valmis ottamaan
vastaan Suomelle osoitetun
kiintiön eli 2?400 turvapaikanhakijaa.
Vapaaehtoisuuden ja pakollisuuden välillä käytävä
kinastelu on ylipäätään herättänyt ihmettelyä Brysselissä.
?Ennennäkemätön
äänestys?
Äänestäminen EU-ministerien kokouspöydissä on hy-
vin harvinaista, sillä ensisijaisesti päätöksiin pyritään
löytämään kaikkia tyydyttävä kompromissi. Yksi tappeluun
osallistuja oli saanut kehoonsa parin sentin haavan teräaseesta, ja toista
oli lyöty paistinpannulla
päähän. Näin
sanovat työ- ja elinkeinoministeriö, sisäministeriö ja
Kuntaliitto yhteisessä tiedotteessaan.
Tämän hetken ennusteen
mukaan Suomeen saapuu
tänä vuonna 25?000?30?000
turvapaikanhakijaa. Lisäksi
kolmisensataa odotti kirjaa-
on tarjottu yksittäisiä hätämajoitustiloja myös Salon
seudulta. Kotimaa . Neljä ItäEuroopan maata eli Unkari,
Tshekki, Slovakia ja Romania äänestivät siirtoja vastaan.
Yhteensä 120?000 turvapaikanhakijan siirrot tulevat
kuitenkin voimaan, koska jäsenmaiden määräenemmistö
kannatti niitä. Sen ilmanvaihto
ei ole riittävän tehokas uuteen käyttöön.
??Haluamme järjestää vastaanottokeskuksen niin,
että ihmiset tekevät itse
ruokansa. lokakuuta Salossa tiedotustilaisuuden ihmisille, jotka
ovat ilmoittaneet haluavan-
sa auttaa vastaanottokeskuksen toiminnassa vapaaehtoisina.
Pauli Heikkisen mukaan
myös Märynummella on
tarkoitus järjestää lähiaikoina infotilaisuus alueen
asukkaille.
Suomi jätti äänestämättä
turvapaikanhakijoiden siirroista
EU-maiden eripura purkautui harvinaiseen äänestykseen.
BRYSSEL | STT?ANNU MARJANEN
Suomi nousi Itä-Euroopan
maiden ohella huomion kohteeksi Brysselissä, kun EUmaiden sisäministerit joutuivat äänestämään turvapaikanhakijoiden siirroista.
Suomi jätti ainoana maana äänestämättä. (STT)
Vastaanottokeskuksessa
tapeltiin Oulussa
Oulussa Heikinharjun
vastaanottokeskuksessa
oli maanantai-iltana usean ulkomaalaistaustaisen nuorukaisen tappelu,
jossa käytettiin myös teräasetta.
Poliisin mukaan riita oli
saanut alkunsa kadoksiin joutuneesta puhelimesta. Telttamajoituksessa on edelleen
vajaat sata ihmistä.
??Me elämme aivan kädestä
suuhun, Juha Timonen kuvaa uusien tilojen haku- ja
täyttymistahtia.
Timosen mukaan SPR:lle
Pauli Heikkisen mukaan
uusille paikoille on akuutti
tarve, koska turvapaikanhakijoiden määrä lähentelee
Turun seudulla pian kahtatuhatta.
Turun vastaanottokeskuksen kirjoilla oli Heikkisen
mukaan viime viikonloppuna yli 1?400 henkilöä. Turvapaikanhakijat pitäisi
Dublin-asetuksen mukaan
rekisteröidä siinä maassa,
johon he ensimmäisenä
Lehtikuva/AFP/Emmanuel Dunand
Sisäministeri Petteri Orpo
sanoo, että Dublin-järjestelmä ei enää toimi.
saapuvat.
??On kestämätön tilanne,
että laittomasti EU:n alueelle tulleet ihmiset matkustavat maasta toiseen
ilman, että heitä rekisteröidään missään turvapaikanhakijoiksi, Orpo sanoo.
Viime kädessä vastuu palautuu Kreikkaan ja Italiaan, jotka eivät ole enää
pitkään aikaan kyenneet
eivätkä halunneet rekisteröidä kaikkia maahantulijoita.
Dublin-järjestelmää kritisoidaan siitä, että se lataa
kohtuutonta painetta EU:n
ulkorajamaihin. Soinin
mukaan Saksa ja Tanska
toimivat samalla tavalla.
Ministeri Orpon mukaan
Pohjoismaiden ministerit
ovat yhtä mieltä siitä, että
Dublin-järjestelmä ei nykytilanteessa toimi. silloinhan on
pakko osallistua.
Suomen linja herätti hämmennystä eurooppalaises-
sa mediassa, joka seurasi
kokousta Brysselissä. Asuntola sopii
perheasumiseen sellaisenaan, tiloihin maanantaina
tutustunut Juha Timonen
SPR:stä kertoo.
Pauli Heikkisen mukaan
vastaanottokeskuksen toi-
minta voidaan käynnistää
pienessä mittakaavassa
ruokalarakennuksessa,
kunnes Lepola saadaan
käyttöön.
Hän ei vielä ota kantaa
siihen, jääkö ruokalarakennus vastaanottokeskuksen
käyttöön ja tarkoittaako se
suunniteltua suuremman
ihmismäärän sijoittamista
Märynummelle.
??Meillä on ollut tavoitteena saada 200?300 turvapaikanhakijaa Salon seudulle
ja johtaa toimintaa Halikos-
ta käsin. Turvapaikanhakijoiden määrän raju
kasvu on tuonut jännitteitä
Pohjoismaiden välille. Paljonko ihmisistä
tulee sairaala-alueelle, en
osaa vielä sanoa, Heikkinen
toteaa.
SPR aikoo järjestää 1. Syyllisiä ei ole saatu
kiinni.
Petäjäveden kunta linjasi muutama viikko sitten
selvittävänsä vastaanottokeskuksen perustamisen mahdollisuutta. (STT)
Salon seutu . Äänestykseen päätyminen kertoo
siitä, miten syvästi pakolaiskriisin vastuunjako repii
jäsenmaiden rivejä.
Saksan johtaman enemmistön jyräämä Slovakian
pääministeri Robert Fico
piti äänestystä ?ennennäkemättömänä EU:n historiassa?. Haavan saanut
toimitettiin sairaalaan ja
muut osalliset putkaan.
Tappeluun osallistuneet
olivat poliisin mukaan alle 18-vuotiaita. Jo pelkästään ilmojen
tähden se on parempi kuin
telttamajoitus, tilojen koordinoinnista SPR:n piirissä
vastaava Juha Timonen
kertoo.
SPR:n Varsinais-Suomen
piirin toiminnanjohtaja
Pauli Heikkinen selvittäisi myös matkustajakäytössä
olevien alusten käyttöä hätämajoitustiloina.
??Se ei välttämättä ole paljon edullisempi kuin että
sijoitettaisiin turvapaikanhakijoita hotellihuoneisiin.
Tilannetta olisi kuitenkin
helpompi hallinnoida, jos
ihmiset olisivat samassa paikassa, Heikkinen perustelee.
Uusille tiloille
akuutti tarve
mattomana puhuttelua.
Turvapaikanhakijoista Pansion vastaanottokeskuksessa
on nelisensataa ja Punkalaitumella yli 300. Orpo myönsi, että
äänestyksen tuloksena syntynyt määräenemmistöpäätös teki siirroista ?pakottavan mekanismin?. Myös skeptinen Puola taipui Saksan ja
Ranskan rinnalla äänestämään siirtojen puolesta.
Suomi joutui asiassa ahtaalle, koska hallitusohjelman mukaan turvapaikanhakijoiden siirtojen on perustuttava vapaaehtoisuuteen.
Etenkin perussuomalaiset
on korostanut voimakkaasti
tätä periaatetta ja vaatinut
hallituskumppaneita pitämään siitä kiinni.
Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan vapaaehtoisuuden periaate ei enää
toteutunut siinä vaiheessa,
kun asiasta jouduttiin äänestämään. Äänestyksen pelätään
vain lisäävän ristiriitoja
jäsenmaiden välillä. Palo hiipui nopeasti, ja rakennus selvisi
hyväkuntoisena.
Paloa ei havaittu lainkaan sen tapahtuma-aikana, ja poliisi sai tiedon
asiasta vasta maanantaina. Lepolassa on liesiä, mutta suuren joukon
ruuanlaitto vaatisi tehokkaamman ilmastoinnin.
Sairaanhoitopiiri selvittää
nyt yhdessä rakennusvalvonnan ja Museoviraston
kanssa, mitä tilanteelle voidaan tehdä, Pauli Heikkinen kertoo.
Sairaanhoitopiirin teknillinen johtaja Juha Rantasalo ei osaa arvioida, paljonko
muutostyöt vievät aikaa.
Hän sanoo, että asia on vasta valmistelussa.
Väliaikaiseksi ratkaisuksi SPR on löytänyt Lepolan
naapurissa sijaitsevan entisen ruokalarakennuksen,
johon mahtuisi 70?80 henkilöä.
??Sen asuntoja on vuok-
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Halikon sairaalan entiseen ruokalarakennukseen mahtuu SPR:n mukaan 70?80 turvapaikanhakijaa.
rattu muun muassa keikkamiehille. Talous
Turvapaikanhakijoille etsitään
tiloja makuuvaunuista ja laivoista
Turun vastaanottokeskuksen kirjoilla on pian 2?000 ihmistä.
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Suomen Punainen Risti tutkii uusia tapoja järjestää hätämajoitusta Turun seudulle
tuleville turvapaikanhakijoille.
Mietinnässä on muun muassa, voisiko ihmisiä majoittaa lyhyeksi aikaa VR:n
makuuvaunuihin ja mahdollisesti satamaan ankkuroituihin matkustaja-aluksiin.
??Tutkimme yhdessä VR:n
kanssa varikkoalueelle
ajettavien makuuvaunujen
käyttöä telttojen korvaajana. Kansainvälistä suojelua
saavista henkilöistä maksetaan laskennallista korvausta kunnalle.
Lisäksi kunnille korvataan määräaikaisesti muun
muassa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia
sekä tulkkaus- ja käännöspalveluja.
Tavoitteena on, että kuntiin muutto on hallittua ja
perustuu vapaaehtoisiin,
kuntien kanssa etukäteen
tehtäviin sopimuksiin.
(STT)
Turvapaikanhakijoiden
rekisteröinti
Pohjoismaiden välejä
Soini: Ruotsi mahdollistaa
rikollisen toiminnan.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) välitti tiistaina
pohjoismaisille kollegoilleen huolen Pohjois-Suomeen saapuvista rekisteröimättömistä turvapaikanhakijoista.
Orpo isännöi aiheeseen
liittyvää pohjoismaisten
ministerien tapaamista
Brysselissä. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. Kuntiin odotetaan muuttavan
ensi vuonna vähintään
10?000 maahanmuuttajaa.
Turvapaikanhakijoiden lisäksi kuntapaikkaa tarvitsevat kiintiöpakolaiset, joita
saapuu noin 800 vuodessa.
Valtio tukee kuntia maahanmuuttajien vastaanotossa. Samalla
hän myönsi, että Suomen on
osallistuttava, haluttiin sitä
tai ei.
??Kun määräenemmistö
syntyi . jossa me emme olleet mukana . Hallitus näytti
panneen toivonsa sen varaan, että yhteisymmärrys
saataisiin puristettua. syyskuuta 2015
Uutiset
Kuntiin odotettavissa
ainakin 10 000
maahanmuuttajaa
Kuntien on syytä varautua maahanmuuttajien
vastaanottoon jo nyt. Suomessa on arvosteltu Ruotsia siitä, että se laiminlyö
vastuunsa maan kautta
kulkevista siirtolaisista.
Ruotsista on heitetty vastaavia syytöksiä Tanskaan.
Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mielestä Ruotsi
mahdollistaa rikollisen toiminnan, kun se ei rekisteröi turvapaikanhakijoita.
Soini sanoo Ilta-Sanomille,
että Ruotsi edesauttaa toiminnallaan ihmissalakuljettajien bisnestä
Sipilä kertoi
saaneensa tämän tiimoilta
yhteydenoton liittokanslerin
virastosta heti samana viikonloppuna.
??Silloin tuli pyyntö tästä
sadan ihmisen ottamisesta,
Sipilä kertasi toimittajille
alkusysäystä siihen, miten
Suomi päätti ottaa Saksasta
sata syyrialaista turvapaikanhakijaa.
Kuten keväisellä Ruotsinvierailullaan myös nyt Sipilä
lausui muutaman tervehdyssanan isäntämaan kielellä ja kertoi olevansa iloinen
vierailusta.
??Tämä on ensimmäinen
kertani täällä Saksassa ilman että yritän myydä jotakin, Sipilä lisäsi ja muistutti
taustastaan yrityselämässä.
Keskinäiset keskustelunsa
Merkel ja Sipilä kävivät englanniksi.
Tyrmäys
raja-aidoille
Merkel ja Sipilä korostivat,
ettei pakolaiskriisiä ratkaista rakentamalla uusia rajaaitoja, vaan puuttumalla sen
alkulähteisiin. Sellaisia
ovat esimerkiksi rautatieasemat ja ostoskeskukset.. Sipilän mukaan Merkel ei kuitenkaan yrittänyt taivutella
Suomea kannalleen heidän
parituntisen keskustelunsa
aikana.
??Hän ymmärtää hyvin
Suomen kannan, Sipilä tulkitsi tapaamisen jälkeen.
Berliinin-vierailu oli lähes samaan aikaan, kun
EU-maiden sisäministerit
aloittelivat kokoustaan tavoitteenaan päättää 120?000
pakolaisen jakamisesta
EU-maiden kesken. Suomenlahden merivartiosto puolestaan oli alkuiltapäivästä
tarkastanut reilut sata ihmistä tai ajoneuvoa.
Haaviin jäi ainakin yksi
epäilty ihmissalakuljettaja.
Vuosaaren satamassa Hel-
singissä otettiin tiistaina
kiinni mies, jonka epäillään
salakuljettaneen Suomeen
viisi ihmistä Saksasta. Poliisihallitus korostikin tiedotteessaan, ettei valvontaa
tehdä etnisen taustan perusteella.
??Mitenkäs ulkomaalainen
todetaan ulkomaalaiseksi?
Sehän ei voi perustua ainoastaan ihonväriin tai sen
tyyppisiin asioihin, pohti
ylikomisario Jere Roimu
Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisi keskustelee ihmisten kanssa ja esimerkiksi
suomea puhumattomilta
saatetaan kysyä henkilöllisyyttä ja maassaolon edellytyksistä.
??Se on hienovaraista
hommaa.
Valvontaa kohdistetaan
kaupungilla paikkoihin,
joissa liikkuu paljon ihmisiä, Roimu kertoo. He
tulivat matkustajina risteilyaluksella Travemündestä,
Rajavartiolaitokselta kerrottiin.
Rajavartiostosta arvioitiin
jo aiemmin, että ihmissalakuljettajia jää lisää kiinni.
Vain vakavat salakuljetustapaukset otetaan kuitenkin tutkinnan kohteeksi.
Ulkomaalaisten valvonta
on herkkää toimintaa. Toiminta
vaatii tietysti henkilökuntaa.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Mia Poutanen
kertoo, että Tornioon on tullut poliiseja kaikilta Suomen
poliisilaitoksilta.
Hätämajoituskeskukset
tyhjiksi
Keskuksessa on myös reilu
Alkuiltaan mennessä järjestelykeskuksessa oli rekisteröity
turvapaikanhakijaksi noin 60 henkilöä.
Tornioon saapui 300
alkuiltaan mennessä,
lisää tulossa
Järjestelykeskuksessa ilmeni
tietoteknisiä ongelmia.
Ryhmä turvapaikanhakijoita saapuu linja-autolla Tornion järjestelykeskukseen tiistaina. Vielä
myöhemmin hän tapasi saksalaisia talousasiantuntijoita.
??Käymme läpi kysymystä,
mitä täällä tehtiin, miten
?Merkel lupasi pari viikkoa
sitten, ettei Saksa palauta turvapaikanhakijoita siihen maahan, johon he ovat EU:ssa ensimmäisenä
tulleet. Turvapaikanhakijat pyritään
siirtämään järjestelykeskuksesta varsinaisiin vastaanottokeskuksiin muutaman päivän kuluessa saapumisesta.
??Tämä on nopein tapa saada asia vireille. syyskuuta mennessä
12?471 turvapaikanhakijaa.
?Eniten turvapaikanhakijoita
oli tullut näistä maista:
Irakista 7?729
Somaliasta 1?568
Afganistanista 680
Albaniasta 653
Syyriasta 297
Lähde: Maahanmuuttovirasto
hantulijaa poistui takaisin
rajan yli Ruotsiin ennen
järjestelykeskukseen saapumista. Kymmenettä
vuotta liittokanslerina toimivan
Merkelin kannatus on kuitenkin
edelleen vankka.
keinot ovat toimineet ja miten niitä voitaisiin soveltaa
Suomen olosuhteisiin.
Torniossa tiistaina avattuun järjestelykeskukseen
oli alkuiltaan mennessä
saapunut hieman yli 300
turvapaikanhakijaa. Laitonta maahantuloa ei Rajavartiolaitoksen
mukaan ilmennyt.
Tu r v a p a i k a n h a k i j o i s ta suurin osa on Irakista.
(STT)
Kuinka ulkomaalainen
todetaan
ulkomaalaiseksi?
Tehovalvonnan
uskotaan
paljastavan
ihmissalakuljettajia.
STT | OLLI VESALA
Poliisi ja Rajavartiolaitos
aloittivat tiistaina tehostetun ulkomaalaisvalvonnan
koko maassa. Järjestelykeskus rekisteröi, majoittaa ja ohjaa turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksiin.
kymmenen Punaisen Ristin
työntekijää. Tulli antaa poliisille
virka-apua ja valvoo tilannetta rajanylityspaikoilla.
??Ruotsin rajaa valvotaan
tehostetusti Aavasaksalle
saakka. Kiitos tästä.
Sipilän ele oman kotinsa
antamisesta turvapaikanhakijoille noteerattiin muutama viikko sitten myös saksalaismediassa laajasti ja
sitä kiiteltiin. Poliisin mukaan noin 20 maa-
IRAKISTA TULLUT
JO LIKI 8 000
TURVAPAIKANHAKIJAA
?Suomeen oli saapunut tänä
vuonna 20. Tyhjilleen jääneeseen
lukiorakennukseen on juuri
avattu järjestelykeskus turvapaikanhakijoita varten.
Vesisateessa sisäänkäyntiä
valvoo kolme vartijaa.
Keskuksen aulassa odottelee ensimmäinen turvapaikanhakijoiden ryhmä.
??Tilanne on hyvin rauhallinen. Turvapaikkahakemuksen jättäminen onnistuu ripeästi, ja vuoroa odottaessa
saa ruokaa ja yösijan. Toiminta on lähtenyt
käyntiin, ja ensimmäiset
neljäkymmentä turvapaikanhakijaa saapuneet, sanoo rikoskomisario Janne
Koskela.
Koskela kertoo, että Tornion järjestelykeskus on varautunut vastaanottamaan
useita satoja turvapaikanhakijoita päivässä. Tavoitteena
oli tavoittaa ilman papereita maahan saapuneet etenkin Tornion seudulla sekä
Turussa ja Helsingissä.
Ensimmäisen tehovalvontapäivän tuloksia ei iltapäivään mennessä ollut ainakaan rajavartiostolla tai
Helsingin poliisilaitoksella.
Helsingin poliisista kerrottiin, että maahan tulleita
raskaita ajoneuvoja oli tarkastettu noin 150. Valvonnalla tavoitettiin muutamia kymmeniä maahantulijoita,
jotka toimitettiin Torniossa
järjestelykeskukseen. Rajalla on partioita
ja huumekoiria, hän kertoo.
Heikkilän mukaan kaikki
on sujunut Torniossa toistaiseksi hyvin, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä on
ollut paljon odotettua suu-
rempi.
Heikkilä kertoo, ettei Tullin tietoon ole tullut tavallista enempää esimerkiksi
huumausaineisiin liittyviä
tapauksia. Merkel korosti jälleen sitä, että jokaisella
maalla on moraalinen velvollisuus kantaa vastuunsa.
SAKSA
KOROSTANUT
YHTEISTÄ VASTUUTA
?Saksan liittokansleri Angela Merkel on korostanut kaikkien
EU-maiden yhteistä vastuuta
Eurooppaan tulevista turvapaikanhakijoista.
Liittokansleri Angela Merkel ja pääministeri Juha Sipilä olivat
yhtä mieltä siitä, että pakolaiskriisiä ei ratkaista rakentamalla
uusia raja-aitoja.
??Opimme tästä pakolaiskriisistä, että elämme
yhteisessä maailmassa. He vastaavat
majoituksesta ja muonituksesta.
??Kaikki on valmista. Turvapaikanhakijoiden ottamisen puolesta puhunut Merkel on saanut osakseen myös
paljon arvostelua, jota on
kantautunut hänen omasta
hallituskoalitiostaankin.
Sipilä kiitti Merkeliä heidän yhteisessä tiedotustilaisuudessaan tämän osoittamasta johtajuudesta.
??Saksa on osoittanut johtajuutta, vastuunkantoa ja
solidaarisuutta. Voi olla, että se muuttaa
määriä hetkellisesti suuntaan tai toiseen.
Koskela uskoo, että keskus
on turvapaikanhakijoiden
näkökulmasta hyvä ratkaisu. Ruotsin
puolelta busseilla matkustavat ohjataan suoraan järjestelykeskukseen, jossa
kaikkien on rekisteröidyttävä ennen muualle Suomeen
siirtymistä.
??Nyt seurataan keskuksen perustamisen vaikutusta. Heidät siirrettiin
samassa rakennuksessa sijaitsevaan Suomen Punaisen Ristin majoitustilaan.
Poliisi joutui keventämään
turvapaikkahakemusten
teknistä käsittelyä tietoteknisten ongelmien vuoksi.
Tiistaina poliisi ja Rajavartiolaitos aloittivat myös
tehostetun ulkomaalaisvalvonnan. Koko
päivän maahantulijamäärä Torniossa oli poliisin
ennakkoarvion mukaan
600?650 ihmistä, sillä illan
aikana Ruotsista oli saapumassa useita linja-autoja.
Iltakuuteen mennessä
järjestelykeskuksessa oli
ehditty rekisteröidä turvapaikanhakijoiksi noin 60
henkilöä. Sittemmin maa on palauttanut rajatarkastukset Itävallan
rajalle tilapäisesti.
?Saksaan on arvioitu tulevan
tänä vuonna jopa miljoona turvapaikanhakijaa.
?Pakolaiskriisin on arvioitu
olevan Merkelille hänen uransa
vaikeimpia paikkoja. Meillä on täällä 4?000 neliötä tilaa ja majoituspaikat noin
220 ihmiselle, kertoo tiedottaja Noora Kero.
Keskiviikon aikana on tarkoitus tyhjentää viikonloppuna täyttyneet lähialueen
hätämajoituskeskukset,
joissa on yöpynyt sekä rekisteröityneitä että rekisteröitymättömiä turvapaikanha-
kijoita.
Pohjois-Suomen vastaanottokeskuksissa ei ole enää
tilaa, joten turvapaikanhakijoita kuljetetaan järjestelykeskuksesta kohti EteläSuomea.
??Helsingin ja Vihdin vastaanottokeskuksissa on vielä
jonkin verran paikkoja, Kero
sanoo.
Maahanmuuttovirasto
suunnittelee uusia keskuksia useille paikkakunnille,
joten tilanne voi muuttua
nopeastikin.
??Tähän mennessä kenenkään ei ole tarvinnut jonottaa ulkona sateessa, mutta
illalla tulijoita voi olla enemmän.
?Tilanne pitää jotenkin
ratkaista?
Tornion ja Haaparannan rajalle on pysäköity vajaa kymmenen Suomen viranomaisten autoa. Pakolaiskriisin selvittely jatkuu
keskiviikkona Brysselissä,
jonne Sipilä matkustaa suoraan Berliinistä.
Suomi on valmis ottamaan
juuri komission ehdottaman
määrän eli 2?400 pakolaista,
mutta vapaaehtoiselta pohjalta.
Yllättävä
yhteydenotto
Saksan liittokansleri on ottanut voimakkaan roolin pakolaiskriisin hoidossa. Tullin pihalla on
läpivalaisulaite, ja Tornioon
saapuvia ajoneuvoja pysäytellään pistokokeita varten.
Tornion tullin päällikkö
Juha Heikkilä korostaa,
että järjestelykeskukseen
liittyvää toimintaa johtaa
poliisi. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. Huolta on aiheuttanut lähinnä turvapaikanhakijoiden saapumista vastustava mielenosoitus.
??Jos tällaisia ääriasioita
tulee esiin, se on ongelma.
Ymmärrän, että tällaisiin
ihmismääriin ei ole täällä
totuttu, mutta avuntarpeeseen pitää vastata, Heikkilä
toteaa.
Suomi ja Saksa vakuuttavat
vetävänsä yhtä köyttä pakolaiskriisissä
Sipilä kiitti Merkeliä johtajuudesta ja vastuunkannosta.
Lehtikuva/AFP/John Macdougall
BERLIINI | STT?ANNIINA LUOTONEN
Pakolaiskriisin hoidossa
vahvan roolin ottanut liittokansleri Angela Merkel
tyytyi Suomen pakolaiskantoihin, kun hän tapasi pääministeri Juha Sipilän tiistaina Berliinissä.
Merkelin mukaan Suomella ja Saksalla on laaja-alainen yhteisymmärrys tavasta, jolla kriisiä hoidetaan.
Suomi on vastustanut Saksankin esittämää mallia, jossa jokainen maa sitoutuisi
ottamaan pakolaisia pysyvän jakomallin mukaan. syyskuuta 2015
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
http://twitter.com/Salkkari
Purevasti paikallista
5
OMX Helsinki
http://www.facebook.com/salonseudunsanomat
http://instagram.com/salonseudunsanomat
7708,23
-3,04 %
5,845
-2,09 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 0,150
-0,002
Lehtikuva/Panu Pohjola
Järjestelykeskukseen odotetaan
satoja turvapaikanhakijoita päivässä
Järjestelykeskus rekisteröi, majoittaa ja ohjaa turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksiin.
Lehtikvua/Panu Pohjola
STT | NOORA VAARALA
Tornion yhteislyseon piha
on tiistaiaamuna täynnä
poliiseja, rajavartijoita ja
maahanmuuttoviraston väkeä. Me
emme pysty vaikuttamaan
rakentamalla aitoja, vaan
vaikuttamalla alkusyihin.
Keskiviikon huippukokouksessa on hänen mukaansa
määrä käsitellä kokonaiskuvaa kriisin ratkaisemiseksi.
Tällöin esiin nousee varsinkin EU:n ulkorajojen valvonnan tehostaminen.
Saksalaistoimittajan kysy-
essä Suomen suhtautumisesta rajojensa sulkemiseen,
Sipilä vastasi, ettei se ole mikään ratkaisu.
Myös valtiovarainministeri
Wolfgang Schäublen tiistaina tavannut Sipilä kertoi
saaneensa osviittaa Suomen
talouden uudistuksiin
Nyt on ollut
aika monta hyvää vuotta
peräkkäin, mikä on nostanut viiden vuoden keskisatoa, ja niihin lukemiin ei
nyt valitettavasti päästä.
SALON
SEUDUN
SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Kokonaistavoittavuus 58 000
Painettu lehti ja sen digitaaliset
näköisversiot. Aika monilla
on puinnit kesken ja muut
peltotyöt vielä siihen päälle.
Sen takia juurikkaannostokoneita on näkynyt vasta harvoilla pelloilla, arvioi
Wikström, jonka tilalla puinnit ovat myös kesken.
Säkylän sokeritehtaan
käyntikausi alkaa ensi tiistaina 29. Hautausmaa sijaitsee
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset:
materiaali 2 arkipäivää ennen
julkaisua.
Painovalmiit aineistot: edellisenä
arkipäivänä klo 14.00 mennessä.
www.sss.fi/ilmoitukset
TOIMITUS
ma-pe klo 8.30-23.00
la klo 14.45-23.00
su klo 15.00-23.00
Kymin kirkon vieressä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kymen Sanomat.
Lehden mukaan kiviä on
rikottu ja kaadettu, ja
myös lyhdyt ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi.
(STT)
Uutistoimitus: (02) 770 2314
toimitus@sss.fi
Urheilu: (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Heikintie 4, Somero.
Puhelin: (02) 770 2562
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2015
ISSN 0782-5404. Se toteaa työja elinkeinoministeriölle
antamassaan lausunnossa,
että saaristokunnan asema on tärkeää niin taloudellisesta näkökulmasta
kuin julkisten palvelujen
ylläpitämisen ja saariston
vakinaisen asutuksen edellytysten turvaamisen kannalta.
Kemiönsaaren kunnalla
on ollut saaristokunnan
asema sen perustamisesta
asti. 10% alv.)
12 kk:n maksuerä
277,00 ?
6 kk:n maksuerä
141,00 ?
3kk maksuerä
73,30 ?
Määräaikaistilaus (sis. Muilla
kuin pääsaarella asuu 473
asukasta. Kolmen vuoden aikana
olemme saaneet yhteensä yli
200 uutta viljelijää, Tanner
kertoo.
Salossa, Somerolla, Sauvossa ja Paimiossa juurikkaanviljelijöitä on yhteensä
154. Hakijamäärä on kasvanut nopeasti, ja viime aikoina hakijoita on ollut 600?800 viikossa. 24% alv.)
Säästötilaus
13,90?/kk
prosenttia, ja näyttää siltä,
että tänä vuonna mennään
reilusti sen yli.
Yli 200 uutta viljelijää
kolmessa vuodessa
Tällä hetkellä juurikasta
nostetaan vasta siellä täällä, yksittäisillä maatiloilla.
Tanner arvioi, että viikon-
Määräaikaistilaus
16,00?/kk
Tilaukset toimitetaan force major
-varauksin (lakko, tuotannolliset
häiriöt, alihankkijoiden viivästykset,
tms.).
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Arkisin
klo 6.00-16.30
Viikonlop. Kunnan omistuksessa ei
ole majoitukseen soveltuvia
tiloja, mutta se on valmis
auttamaan SPR:ää mahdollisuuksiensa mukaan.
Turunmaan Punainen
Risti selvittää maahanmuuttovirastoa varten
hätämajoituksen mahdollisuuksia Paraisten kaupungin ja Kemiönsaaren
kunnan alueilla. kunnanjohtaja Erika Strandberg toteaa, että valtuutetut
voivat suljetussa lippuäänestyksessä äänestää ketä
tahansa paikkaa hakeneista.
??Kaikki virkaa hakeneet
ovat edelleen vaalikelpoisia,
kunhan he täyttävät pätevyysvaatimukset, hän huomauttaa.
??Valtuusto voi myös palauttaa asian kunnanhallituksen valmisteluun.
RKP haluaa
jatkaa hakua
RKP:n Wilhelm Liljeqvist
toteaa, että kunnanvaltuustossa tullaan tekemään ehdotus haun jatkamisesta.
??Hakuajan päätyttyä on
tullut sellaista viestiä, että hakijoita olisi ollut vielä
muutama, jos hakuaika olisi
ollut pidempi tai sen ajankohta eri. Eilen
tiistaina nostourakan aloitti
särkisalolainen viljelijä Juha Wikström, joka totesi
työn alkaneen normaalissa
aikataulussa.
??Juurikas on normaalissa
ajassa, mutta muut peltotyöt
ovat myöhässä. Meillä ei ole
kiire, keskustan Kalevi Kallonen painottaa.
Kunnanjohtajan valintaa
valmistelleessa työryhmässä
SDP:tä edustanut Ingmar
Forne ei kannata uutta hakua:
??Jatkettu haku olisi erittäin kallista teatteria täysin
turhaan. Muutaman kuukauden ajaksi perustettavat
hätämajoitusyksiköt toimivat vastaanottokeskusten
alaisuudessa.
Maahanmuuttovirasto
tyytyy vastedes tiedottamaan kuntaa kantaa vastaanottokeskusten tai hätä-
majoituksen perustamisesta, muttei enää aio kysellä
kuntapäättäjien kantoja,
jos keskus on suunnitteilla
yksityiseltä vuokrattaviin
tiloihin ja ylläpitäjäksi on
tulossa Punainen Risti tai
jokin muu ulkopuolinen taho.
Pääasiassa Aasian ja Afrikan sodan runtelemilta
alueilta paenneille turvapaikanhakijoille tarkoitettujen vastaanottokeskusten tarve on kasvanut räjähdysmäisesti Euroopassa. Se etsii rakennuksia, joissa on riittävä määrä vessoja, suihkuja
ja keittiövarusteita noin
sadan ihmisen majoittamiseksi. Ainakin
RKP:n on hankala valita
näiden kahden väliltä, Wilhelm Liljeqvist sanoo.
Pahta ja Mannervesi jakavat mielipiteitä myös muiden puolueiden sisällä.
Kemiönsaaren kunnanvaltuusto kokoontuu asian äärelle 5. Vapaalla
yhteistoiminnalla on seitsemän valtuutettua, joka saa
usein tukea SDP:n nelihenkisestä valtuustoryhmästä.
Vihreillä ja vasemmistoliitolla on molemmilla yksi valtuutettu.
Vapaa yhteistoiminta sai
valtuustokauden kahdeksi
viimeiseksi vuodeksi hallitukseen neljännen jäsenen,
joten yhden SDP:n edustajan tuella se pystyy viemään
asioita läpi enemmistöpäätöksellä. Se edellyttää
saaristokunnan aseman
säilymistä.
Saariston saarien vakinaisten asukkaiden määrä
on pysynyt hyvin tasaisena
viimeisen 20 vuoden ajan,
ja vakinaisesti asuttujen
saarten määrä on kasvamassa, koska muuttaminen kesämökille vakituiseksi asukkaaksi on helpottunut aiemmasta.
Kunnan saaristo-osassa
on noin 4?500 vapaa-ajan
asuntoa, ja vapaa-ajan
asukkaita arviolta noin
15?000. Viiden
vuoden keskiarvo on 16,4
TILAUSHINNAT PAPERILEHTI
Jatkuva säästötilaus (sis. Nykyisellä tahdilla
hakijoiden kokonaismäärä
nousee Maahanmuuttoviraston mukaan vuoden
loppuun mennessä 15?000
ihmiseen. Kahdeksan vakituisesti asuttua saarta eli Flakholmen,
Halsholmen, Söderö, Bergö, Sommarö, Träskö, Kas-
näs Storlandet ja Bengtskär ovat täysin ilman yhteysalusliikennettä.
Saaristoalueelle on tyypillistä usealle saarelle jakaantunut harva asutus,
minkä seurauksena kulkuyhteyksiä on hankala järjestää. Suomen kaikki vastaanottokeskukset ovat täynnä.
Tänä vuonna yli 6?300
ihmistä on hakenut turvapaikkaa Suomesta. Säkylän sokeritehdas käynnistyy ensi tiistaina.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | TALVIKKI SALIN
talvikki.salin@sss.fi
Ensimmäiset sokerijuurikkaat on nostettu Salon seudulla viime päivinä. Ennen kuntien yhdistymistä Dragsfjärd oli
saaristokunta, ja Kemiö ja
Västanfjärd oli määritelty
saaristo-osakunniksi. Hän aloitti noston eilen ja totesi, että maa on kohtuullisen kuivaa ja kantaa koneen hyvin. Poliisi tutkii rikosta. lokakuuta. syyskuuta, jolloin
ensimmäiset juurikaskuormat tuodaan käsiteltäviksi.
Koska Wikströmin ajovuoro
on jo heti ensi viikolla, nostotöihin oli nyt pakko ryhtyä.
Wikström arvelee, että
juurikassadosta ei tule kovin hyvää verrattuna pariin
edelliseen vuoteen. Loppuviikoksi hän toivoo poutaa.
Mutta elokuu ja varsinkin
syyskuu ovat olleet hyviä,
kun lämpötilat ovat olleet
yli keskiarvojen, Tanner
kertoo.
Viiden vuoden keskimääräinen juurisato on 41,1
tonnia hehtaarilta, mutta
siihen ei hänen mukaansa
tänä vuonna päästä. Kemiönsaaren kunta haluaa
pysyä kokonaisuudessaan
saaristokuntana myös tulevaisuudessa.
Kemiönsaaren kuntaan
kuuluu pääsaaren lisäksi
noin 3?000 saarta. Kesäkuussa aloitettu haku päättyi 7. Mannervesi ei ole
yhtä paljon ulospäin suuntautunut, mutta kuitenkin
pätevä työssään ja saanut
tuloksia aikaan Salossa ja
Halikossa.
Valtuusto ja hallitus
voivat pallotella
Kemiönsaaren päättäjien
erimielisyydet kunnanjohtajan hakuajan pidentämisestä voivat pahimmassa tapauksessa johtaa asian loputtomaan seilaamiseen hallituksen ja valtuuston välillä,
sillä toimielinten poliittiset
voimasuhteet ovat erilaiset.
Kunnanvaltuustossa valtapuolue on 13 valtuutetun
RKP, jota tukee yhden valtuutetun keskusta. (KMT S2013/K2014)
Kemiönsaaren
kunta hyväksyy
hätämajoituksen,
jos tilaa löytyy
Turunmaan Punainen Risti
etsii sadan hengen
majoituspaikkaa.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kemiönsaaren kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti Suomen Punaisen Ristin pyrkimyksiin järjestää
turvapaikanhakijoille hätämajoitusta Kemiönsaarella. Virkaan
tuli 27 hakijaa, joista viisi
haastateltiin ja kolme lähetettiin soveltuvuustesteihin.
Jäljelle jäivät 48-vuotias oikeustieteiden kandidaatti
Anneli Pahta Espoosta ja
47-vuotias diplomi-insinööri
Mika Mannervesi Salosta.
Vapaan yhteistoiminnan
edustajana rekrytointiryhmässä työskennellyt Rune
Friman korostaa molempien olevan päteviä virkaan.
??Myös heidän kielitaitonsa
on täysin riittävä ja paranee
viikko viikolta sitten, kun
valittu joutuu ruotsia Kemiönsaaressa käyttämään.
Friman sanoo, että Pahdalla on Mannervettä enemmän
tuntemusta Kemiönsaaresta
ja saaristosta.
??Pahta on tehnyt paljon töitä eri ministeriöiden kanssa ja tuntee lähes
kaikki Suomen kunnanjohtajat. Määrä on pysynyt viime
vuosina jokseenkin samana.
Viljelyn lopettaneiden tilalle
on saatu uusia viljelijöitä, ja
myös jotkut lopettaneet ovat
aloittaneet uudelleen.
Muut alueet (ei Uusimaa):
Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Uusimaa:
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm)
ma-pe klo 6.30-16.00
la
klo 7.00-12.00
su
klo 7.30-12.00
ASIAKASPALVELU
- yksityishenkilöiden ilmoitukset
Örninkatu 14, 2.krs.
ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin: (02) 770 2610
ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
Otso onnittelee:
lastenpalsta@sss.fi
Onnenhetket-palstan
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi:
sss.mainostaja.com
MEDIAMYYNTI
- yritysasiakkaiden ilmoitukset
sssmedia.fi
Kotkalaisella hautausmaalla
kaadettiin yli 300 hautakiveä
Kotkassa Helilän hautausmaalla kaadettiin satoja
hautakiviä tiistain vastaisena yönä.
Hautakiviä on poliisin
mukaan kaadettu yhteensä 370. Uuden
haun kannalla olivat Backmanin lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Wilhelm Liljeqvist ja Brita
Drugge RKP:stä sekä keskustan Kalevi Kallonen.
Sama nelikko olisi halunnut
Liljeqvistin esityksestä valtuuston tekevän ratkaisevan kahden tasavahvan ehdokkaan välillä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. Vähemmistöön jäävät RKP:n kolme ja keskustan yksi jäsen.
Juurikkaasta odotettavissa keskivertosato
Juurikkaan nosto on alkanut Salon seudulla. He olisivat
halunneet nimetä Pahdan
lisäksi Salon kaupunkikehi-
tyspäällikkö Mika Mannerveden.
??Kaksi parasta hakijaa
ovat keskenään hyvin erilaisia, ja siksi heitä on kovin vaikea vertailla. 10% alv)
12 kk
366,00 ?
3kk
101,05 ?
1kk
34,00 ?
Digilehtitilaus (sis. Esimerkiksi matka
Vänön kylästä lähimpään
taajamaan Taalintehtaalle
kestää yli kolme tuntia.
Kemiönsaaren saaristo on
elinvoimaista aluetta, väestönkehitys on myönteistä
ja yritystoiminta vilkasta.
Kunnanhallitus toteaa,
että saariston kehityksen
turvaaminen vaatii kunnalta voimavaroja julkisten
palvelujen, liikenneyhteyksien, kulttuuripalveluiden
sekä terveydenhuollon järjestämiseksi. Jäljellä on kaksi parasta, vaikka he ovat
keskenään hyvin erilaisia ja
Suomen sosiaali ja terveys
Soste ry:n järjestöpäällikkö
Anneli Pahta on kunnanhallituksen enemmistön suosikki.
heillä on erilaiset valmiudet.
Kielikysymys hiertää
RKP:tä, joka haluaisi täydellistä ruotsia puhuvan kunnanjohtajan, vaikka kielitaitovaatimuksia ennen hakua.
Vaatimuksena oli toisen kotimaisen kielen erinomainen
ja toisen hyvä taito. Päätös syntyi
äänin 5?4.
klo 7.00-12.00
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
loppuun mennessä nostot
pääsevät käyntiin jo laajemmin.
Juurikkaanviljelijöitä
Sucros Oy:llä on tällä hetkellä sopiva määrä, 780.
??Tälle vuodelle olemme
saaneet 42 uutta viljelijää, ja
olemme siihen tosi tyytyväisiä. Tilannetta tasapainottaa kuitenkin hyvä sokeripitoisuus.
??Olemme tehneet kolme
kertaa koenostoja, ja sokeripitoisuus on ollut jonkin
verran yli keskiarvon, kun
on ollut aurinkoisia päiviä ja kylmiä öitä. Mökkien määrä
kasvaa noin 150:llä vuodessa.
Särkisalolaisella Juha Wikströmillä on 37 hehtaaria juurikasta. 319 kuntalaista
asuu 25 saaressa, joihin
ei ole kiinteää tieyhteyttä,
joten asukkaat ovat täysin
riippuvaisia vene- tai yhteysalusliikenteestä. Haluamme jatkaa
hakua varmuuden vuoksi
ainakin lyhyen aikaa, Liljeqvist huomauttaa.
Kemiönsaari etsi kunnanjohtajaa parhaimpaan lomaaikaan. Vt. elokuuta.
??Molemmat loppusuoran
hakijat ovat päteviä, mutten
ole varma, ovatko he sopivia.
Kaikki mahdollisuudet pitäisi siksi tutkia. Sisäasiainministeriön arvion mukaan määrä voi tänä vuonna nousta
jopa 30?000 turvapaikanhakijaan.
Kemiönsaari tahtoo
pitää saaristokunnan
aseman
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kemiönsaaren kunnanhallitus pitää tärkeänä
saaristokunnan statuksen
säilymistä. Parhailla paikoilla on
mahdollisuus keskimääräiseen tai hiukan sen alittavaan satoon.
Hyvä sokeripitoisuus
tasapainottaa
Maatalousjohtaja Tero
Tanner Sucros Oy:stä vahvistaa Wikströmin arvion:
juurikassadosta on odotettavissa keskinkertaista.
??Kesä-heinäkuu oli tänä
vuonna kylmä ja sateinen,
mikä hidasti kasvua, sillä
juurikas pitää auringosta
ja lämmöstä. Valtakunnallinen keskisato
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
etunimi.sukunimi@sss.fi
TILAAJAPALVELU
Puhelin: (02) 770 2626
Avoinna klo 8.00-16.00
tilaajapalvelu@sss.fi
www.tilaajapalvelija.fi
ei tule Tannerin mukaan
alkamaan nelosella. Hän uskoo, että vaihtelu on suurta
eri pelloilla ja jopa saman
pellon eri kohdissa.
??On paikkoja, jotka saivat
siipeensä alkukesän sateista, ja niissä juurikas ei ole
pystynyt kunnolla kasvamaan. Pahdan kannalla
olivat Martti Murto, Veijo
Lücke, Ann Nyström ja
Kim Viljanen Vapaasta yhteistoiminnasta sekä Veronica Heikkilä SDP:stä.
RKP:n Hanna Backman
esitti, että virka julistetaan
uudelleen haettavaksi, mutta esitys kaatui samojen
edustajien äänin. RKP ja keskusta olisivat halunneet jatkaa hakua.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Kemiönsaaren kunnanhallitus esittää Suomen sosiaali ja terveys Soste ry:n
järjestöpäällikkö Anneli
Pahtaa uudeksi kunnanjohtajaksi. syyskuuta 2015
UUTISET
Anneli Pahta nousi Kemiönsaaren
ykkösehdokkaaksi äänin 5?4
Ratkaisun tekivät Vapaa yhteistoiminta ja SDP
(SSS)
Caruna jatkaa
maakaapelointia
Salossa
Antti Rantakokko,
Riitta Virtanen,
Tommi Virtanen,
?Pitäisi löytää uusia työpaikkoja. Suomalaisia ulkomaille vetävät opinnot, työt
ja rakkaus.
Työperäisen maastamuuton luonne on kuitenkin
muuttunut.
. Rakkolaisen työnkuvaan
kuuluu tarjouksien ja koodien pitäminen ajan tasalla ja
uusien diilien etsiminen.
Rakkolaisen mielestä nuoret suhtautuvat yleisesti
nykyään positiivisesti ulkomaille muuttoon. Valtion budjetista pitäisi löytyä resursseja myös palkkatukien rahoitukseen, ja Salon kannalta rakennemuutosasioihin liittyvät asiat ovat tärkeitä.?
?Täytyisi pitää huolta siitä, ettei rakennetyöttömyys räjähdä
käsiin. On
hyvä kannustaa ihmisiä yrittäjyyteen, mutta kaikki eivät voi
ryhtyä yrittäjäksi. Niiden avulla syntyy myös todellisia pitkäaikaisia
ratkaisuja. Työttömyyden tilastollinen kasvu johtuu nyt etenkin siitä, että työvoimapoliittisissa toimenpiteissä on vähemmän henkilöitä.?
Salon alueen työttömät ry:n toiminnanjohtaja
Salon kaupunginjohtaja
Teksti: SSS | Suvi Kulla, kuvat: SSS-arkisto
Yrityssalon projektipäällikkö, rakennemuutosasiat
Oman alan työt ulkomailla
houkuttelevat nuoria ja koulutettuja
enni.saikkonen@sss.fi
Tilastokeskuksen mukaan
Suomesta muutti ulkomaille vuoden 2014 aikana 15
400 henkeä. Mikä olisikaan
työttömyystilanteemme ilman eläköitymistä, miettii
Pusila.
Seudun paras
tilanne Sauvossa
Työttömyysasteet vaihtelevat paljon Salon seudun eri
kunnissa. Ei niitä oikeastaan ole.
Käytännön järjestelyt ovat
haastavampia kuin Suomessa, kun ei tunne lakeja ja käytäntöjä. Määrä on
kasvanut vuodessa 4,2 prosenttia.
Eniten on kasvanut pitkäaikaistyöttömien joukko.
Heitä oli elokuun lopulla
yli 1 500. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. (SSS)
SSS-arkisto/Sami Kilpiö
Hirvenmetsästykseen osallistuu vuosittain yli satatuhatta metsästäjää.. En ole tällä hetkellä mihinkään paikkaan sidottu,
eli voisin hyvin muuttaa ulkomaille pysyvästi kiinnostavien töiden perässä.
Hirven- ja peuranmetsästys alkaa suurimmassa
osassa Suomea syyskuun
viimeisenä lauantaina. Puhun saksaa keittiö-
saksan tasolla, mutta töissä
pärjään englannilla, kertoo
Rakkolainen.
Rakkolainen uskoo, että
kielitaidosta ja aikaisemmasta kokemuksesta ulkomailla asumisesta oli hyötyä
harjoittelupaikan saamises-
sa. Nykyään ihmiset matkustelevat jatkuvasti, ja
myös koti-Suomessa käyminen ulkomailla asuessa on helppoa. Samaan aikaan
nuorten alle 25-vuotiaiden
työttömyys kasvoi 2,6 pro-
senttia ja yli 50-vuotiaiden
työttömyys 4,1 prosenttia.
Voiko näistä sanoa mitään
positiivista, analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen te-toimistosta?
. Koko maakunnassa työttömyys on kasvanut puolestaan hitaammin kuin koko
Suomessa. Kaapelointi alkoi
huhtikuussa ja jatkuu ensi
vuoden puolella loppukesään saakka.
Syksyllä kaivut alkavat
Halikon Hajalassa, Mustamäessä ja Kokkilassa sekä
Muurlassa. Eniten suomalaisia houkuttelevat muut
EU-maat, sillä muuttajista
hieman yli 10 100 jäi EU:n
alueelle.
Syyt ulkomaille muuttoon
ovat pysyneet samoina jo
pitkään. Meyer Turku telakan tilauskanta ulottuu
vuoteen 2020, ja työntekijämäärän ennustetaan
telakalla ja sen kumppanuusverkostossa nousevan
lähivuosina 7 500:aan. Haut toteutetaan edelleen Opintopolussa nettiosoitteessa opintopolku.fi.
Samasta osoitteesta löytyy
myös yhteishaussa mukana
oleva koulutustarjonta.
Syksyn yhteishaussa on
tarjolla noin 2 470 aloituspaikkaa yhteensä 160 hakukohteessa. Meillä on jo alle 30-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä. No, Salossa työttömien
määrä on kasvanut hitaammin kuin Turussa ja Loimaalla, muotoilee Pusila.
. 22-vuotias salolaislähtöinen Rakkolainen on
opiskellut liiketaloutta Turun ammattikorkeakoulussa.
Valmistuminen häämöttää
tämän vuoden joulukuussa,
mutta oman alan töitä on silti
vaikea saada.
. Myös palkkatuki- ja starttirahaa pitäisi saada
käyttöön. Vuoden takaiseen
verrattuna kasvua kertyi 9,6
prosenttia. Haku päättyy
lokakuun ensimmäisenä
päivänä.
Yhteishaussa voi hakea
ensi tammikuussa alkaviin
ammatillisiin perustutkintoihin.
Syksyn yhteishaku ammatilliseen koulutukseen
järjestetään tänä vuonna
viimeistä kertaa. Parannushanke on paikallisesti merkittävä, sillä
tuksiin haetaan oppilaitosten omien erillishakujen
kautta oppilaitosten omina
hakuaikoina. Tämä selviää tuoreesta
työ- ja elinkeinoministeriön, Finnvera Oyj:n ja Suomen Yrittäjien pk-yritysbarometrista.
Varsinais-Suomen alueella suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on noussut kevään miinus viidestä
+15:een. Paras tilanne on
Sauvossa, jossa työttömyysaste on 8,0 prosenttia.
Koko maakunnan alhaisin
työttömyysaste on Loimaan
6,1 prosenttia. Eläkepoistuma on jo tosiasia, mutta työpaikkojen
vähentyminen on ollut vielä
kiivaampaa. Salon kaupungin alueen työttömyysaste oli elokuun lopulla 15,7
prosenttia.
7
Varsinais-Suomessa
näkyy merkkejä
paremmasta
ELOKUUN
TYÖTTÖMYYSASTEET
Kemiönsaari
Koski
Marttila
Paimio
Salo
Sauvo
Somero
9,4 %
8,6 %
11,1 %
8,4 %
15,7 %
8,0 %
11,9 %
Varsinais-Suomi 13,1 %
Koko maa
13,2 %
Lähde:
Varsinais-Suomen ely-keskus
Mikä olisi parasta ensiapua?
Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdannenäkymät
ovat kehittyneet myönteisesti kevään pohjalukemista. Vuodenvaihteen jälkeen kaivut alkavat myös Halikon Märyn
ja Vaskion alueilla sekä
Pertteli?Inkere?Hähkänä?Romsila?Vähä-Hiisialueilla.
Hanke parantaa merkittävästi kuntalaisten sähkönjakelun toimitusvarmuutta, kun sähköverkkoa
siirretään maan alle suojaan sään vaihteluiden aiheuttamilta sähkökatkoilta. Ulkomaille
voi helposti lähteä lyhyemmäksikin ajaksi töihin,
Syksyn yhteishaku ammatilliseen koulutukseen alkoi tiistaina. Vaikka eläkkeelle
lähdetään nyt sankoin joukoin, vastaavaa työvoiman
tarvetta ei ole.
Jos verrataan VarsinaisSuomen nykytilannetta vuoteen 2007, työpaikkoja on
noin 23 000 vähemmän.
. Ne vaativat hieman
vaivannäköä, mutta kyllä
niistä selviää.
Oman alan kansainvälinen työkokemus
Rakkolainen työskentelee
Saksassa CupoNation-nimisessä kansainvälisessä
yrityksessä. syyskuuta 2015
UUTISET
Yli 4 400 vailla töitä
Salon seudun
työttömyystilanne
pahenee edelleen.
SSS | SUVI KULLA
suvi.kulla@sss.fi
Salon seudun työttömyystilanne on monella mittarilla
tarkasteltuna huonontunut
entisestään.
Elokuussa seudun työllisyysaste oli 15,2 prosenttia.
Lukuun lasketaan Salon ja
Someron työttömyys. Ennen Suomesta muutti paljon kouluttamattomia
duunareita esimerkiksi
Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin.
Nykyään töiden perässä
muuttavat lähinnä korkeasti koulutetut ihmiset.
Vähän koulutetuille ja vanhemmille ihmisille ei löydy
samalla tavalla töitä ulkomailta kuin ennen, kertoo
Siirtolaisuusinstituutin tietopalvelupäällikkö Jouni
Korkiasaari.
Vähän koulutusta vaativia
töitä hakee ulkomailla moni muukin, ja suomalaisten
palkkatoiveet ovat usein
korkeammalla kuin alemman elintason maasta tulevien hakijoiden.
Myös asenne ulkomaille
töiden perässä lähtemistä
kohtaan on muuttunut.
. Hän on aikaisemminkin asunut Saksassa
vaihto-oppilaana. Korkein lukema on puolestaan Turussa,
16,8 prosenttia. Hyvinä puolina
ulkomailla työskentelystä
hän nimeää ainakin uudet
kokemukset ja ihmiset, sekä
hyvän merkinnän CV:ssä.
Huonoja puolia Rakkolainen
joutuu miettimään pitkään.
. Monet opiskelukaverini
eivät ole löytäneet Suomesta
omaa koulutusta vastaavia
töitä.
Rakkolainen on aina pitänyt matkustelusta, ja jollain
tasolla ajatus ulkomailla
asumisesta on itänyt jo pidempään. Lähes kolmannes
vastaajayrityksistä uskoo
suhdanteiden paranevan
lähimmän vuoden aikana.
Lääketeollisuuden kasvu
jatkuu edelleen vahvana.
Sekä Orion että Bayer ovat
lisänneet henkilöstöä ja investoineet merkittävästi.
Kuluvana vuonna lääketuotteiden vienti on kasvanut 21 prosenttia.
Ruotsalaisen konepajajätti Sandvikin ratkaisu
perua Turun tehtaan lopettamispäätös oli myönteinen uutinen paitsi koko
maakunnalle myös tehtaan
ja sen alihankintayritysten
työntekijöille.
Myös meriteollisuuden
näkymät ovat vahvistuneet. Hän itse
voisi kuvitella muuttavansa
pysyvästi ulkomaille esimerkiksi töiden takia.
. Vaihtoopiskelu onkin Rakkolaisen
se työllistää suoraan noin
150 henkilöä ja sen arvo on
noin 15 miljoonaa euroa.
Teiden varsilla kulkee
urakoitsijan kaivinkoneita
ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia
ojaan, mikä voi paikoin
aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden
lähistöllä.
Kohteessa on mukana
myös Salon kaupunki ja
puhelinoperaattori, jotka
rakentavat katuvalot ja
upottavat valokuitua Carunan kanssa samaan kaivuojaan.
Projekti on osa Carunan
laajamittaisia investointeja
yhtiön sähköverkkoon kaikilla verkkoalueilla Etelä-,
Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla, Lapissa sekä Satakunnassa. Uskoisin, että
Varsinais-Suomen kohdalla
pahin on nyt nähty.
Eläköityminen tuli,
tuliko pommi?
Eläkepommista ja sen mu-
kanaan tuomista työpaikoista on puhuttu vuosia.
Kiivain eläköitymisvaihe on
nyt käsillä. Vuosi
sitten se oli 14,3 prosenttia.
Ilman työtä on nyt noin
4 400 henkilöä. (SSS)
Syksyn yhteishaku
ammatilliseen peruskoulutukseen alkoi
Salolaislähtöinen Oleg Rakkolainen muutti Saksaan
saadakseen työkokemusta kansainvälisessä ympäristössä.
SSS | ENNI SAIKKONEN
Sähkönsiirtoyhtiö Caruna jatkaa sähköverkon
maakaapelointia Salossa
syksyllä. Se ei ole ihan helppo juttu,
mutta töitä tehdään koko ajan. Juha Pusila arvioi, että vuodet 2014?2020
ovat eläkkeelle lähdön kulta-aikaa.
Eläkepommin vaikutusta
vaimentaa samaan hetkeen
osunut hankala työmarkkinatilanne. Tämän lisäksi tulevat oheisvaikutuksina syntyvät palvelutyöpaikat.
Myönteisten uutisten
rinnalla Microsoftin Salon
tehtaan lakkautuspäätös
on barometrin mukaan vakava muistutus siitä, että
globaalin talouden rajut
rakennemuutokset tuntuvat myös aluetaloudessa.
Ely-keskus on yhdessä tetoimiston ja paikallisten
toimijoiden kanssa ollut
ennakoivasti valmistelemassa toimenpiteitä irtisanottavien työntekijöiden
työllistämiseksi ja alueen
elinkeinoelämän vahvistamiseksi. Jatkossa
keväällä alkaviin koulu-
pohtii Korkiasaari.
Salosta
Saksaan
Oleg Rakkolainen lähti
Saksaan tekemään työharjoittelua, koska oman alan
töitä oli vaikea saada Suomesta. (SSS)
Hirvijahtiin osassa
saaristoa viikon lopulla
Oleg Rakkolainen työskentelee Saksassa CupoNation-nimisessä yrityksessä.
mielestä helppo tapa kokeilla ulkomailla asumista.
CupoNationissa Rakkolainen työskentelee suomalaisessa tiimissä, joten työskentelykielinä ovat suomi ja
englanti.
. Salon seudulla perinteinen
aloituspäivä on kuitenkin
lokakuun puolenvälin tienoilla saaristoa lukuun ottamatta.
Osassa saaristoa hirvijahti on yleensä aloitettu
samaan aikaan kuin suurimmassa osassa Suomea.
Syynä on se, että hirvet
tahtovat lähteä saarilta
mantereelle.
Osa metsästysseuroista ja
-seurueista erityisesti Etelä-Suomessa siirtää hirvenmetsästyksen aloituksen
omaehtoisesti lokakuulle.
Kun lehdet ovat pudonneet
puista, näkyvyys metsissä
on parempi ja kylmemmällä ilmalla saaliin jäähdyttäminen onnistuu helpommin. Ministerien pitäisi nähdä, että myös palkkatuki- ja työllistämisrahaa tarvitaan.?
?Ratkaisu tilanteeseen olisi yritykset, jotka investoivat ja luovat uutta työtä
02 734 6450
www.rengasketola.fi
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
Örninkatu 10, p. Metsuri
Tmi Mikko Pajuniemi
p. 0400 783 047
Salon Autosähkö
Ratakatu 3, p. 02 731 2525
Rengas Ketola Oy
Kaukolankuja 1, Pertteli kk
p. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset
parittomilla viikoilla.
p. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA epäilee yhtiön
ohjelmoineen autoja siten,
että ne rajoittavat päästöjä
vain testauksen aikana, ja todelliset päästöt voivat nousta
jopa 40-kertaisiksi mittaustuloksiin verrattuina.
Britannia vaati tiistaina
EU-komissiota käynnistämään tutkimuksen autojen
päästötesteistä, jotta kuluttajat pystyvät jälleen luottamaan niistä saatuihin tietoihin. 02 731 1556, 0400 531 647.
huolto- jA tArvikepAlvelut
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13, p. 0400 535 638
matias.seppala@maselog.com
Pika- ja sopimuskuljetukset, pienet muutot
p. 0500 128 956 esuonio@smail.fi
Runkotavarat, sisä- ja ulkopanelit,
lattialaudat, listat ym. 0400 945 267
WC-tankkien ja sakokaivojen tyhjennykset,
vaihtolava- ja rahtikuljetukset.
Salon Imuautot Oy
Lyhyet
Oikaisuvaatimus
rakennustarkastajan
valinnasta
nurin Koskella
KOSKI. 045 784 02146
www.saloplan.fi
Kaikki tietotekniikkapalvelut sekä huollot.
Toimitamme uudet ja käytetyt tietokoneet
sekä oheislaitteet asiakkaan ehdoilla.
Meiltä myös kameravalvonta mökille,
kotiin ja työpaikoille.
Tedico Oy
p. Oikeuden mukaan Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola ry:llä
ei ole poikkeuslupa-asioihin sellaista alueellista
tai paikallista yhteyttä,
jonka perusteella sillä olisi valitusoikeus riistakeskuksen päätöksistä.
Valitukset koskivat kahden alueellisen riistakeskuksen myöntämiä poikkeuslupia. Toinen helmikuun lopulta maaliskuun
puoliväliin kestävistä
poikkeusluvista oli suden
kaatamiseksi rajatulla
alueella Satakunnassa
ja toinen kolmen suden
kaatamiseksi kahdella rajatulla alueella VarsinaisSuomessa.
Hallinto-oikeus oli helmikuussa kieltänyt päätösten täytäntöönpanon
samaisen luonnonsuojeluyhdistyksen hakemuksesta ennen asian lainvoimaista ratkaisua. Esiintymislavat.
kiinteistö- jA
ympäristöhuolto
jätehuolto jA kuljetukset
Kuljetus Juha Sirkiä
p. Saksa ilmoitti jo maanantaina vaativansa myös
muilta autonvalmistajilta
varmistuksia, että niiden
antamat päästötiedot pitävät paikkansa.
Pääjohtajan
palli heiluu
Päästöskandaali on muutamassa päivässä pyyhkäissyt
kolmanneksen Volkswagenin markkina-arvosta ja
horjuttaa myös yhtiön pää-
,
Antennit, televisiot
jA tietotekniikkA
AntenniAsennukset
jA tv-huollot
Antenniasennus,
tv- ja digihuolto Jussi Salomaa
p. Lisärivit 5 euroa + alv.. 02 733 1806, 040 537 5087
Tv-, stereo-, hifi- ja levysointinhuollot ja
varaosat. 020 175 0140
Nettiajanvaraus www.animagi.fi
Eläinklinikka EHYT Oy
Halikko, p. 02 733 1923
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut ym.
Tmi Autopesu
Meriniitynkatu 21
p. 050 594 1257
www.dogexperts.net,
mona@dogexperts.net
erikoisliikkeet
eläimet
elektroniikkA-AlAn liikkeet
eläinhoitolAt
Kaer Oy, koirahoitola ja -koulu
Huhdintie 154, 25500 Salo (Perniö)
p. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. 0400 224 095
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Rummunlyöjänkatu 14, Salo,
p. 044 731 3971
Maigrafi p. 040 512 0729
mikko@salotaivas.fi, www.salotaivas.fi
Ruohonleikkuu, mökkien ja kiinteistöjen
kunnossapito ja huoltotyöt, pihatyöt
kesällä ja talvella, siivoustyöt sisällä ja
ulkona, kuljetus- ja muuttoapu, kodin
aputyöt.
Turun hallinto-oikeus on
päättänyt jättää tutkimatta luonnonsuojeluyhdistyksen valitukset suden kaatoluvista. 02 731 6820.
juhlAt jA tilAisuudet
juhlAtilAt
Haukkalan juhlatilat
Inkereentie 452, 24280 Salo
Mikko 0400 745 234, Eija 040 832 8275
www.haukkalanjuhlatilat.fi
Ravintola Ilolansalossa
Ilolankatu 6, p. 0400 823 336
www.mainoset.fi
Tehokas ja joustava mainostalo
Kirjapaino Painovirjamo Oy
Joensuunkatu 5, 24100 Salo
p. 0400 887 245
tedico@tedico.fi, www.tedico.fi
Palvelemme kaikissa päivittäisissä tietotekniikan käyttöön liittyvissä kysymyksissä
ja ongelmatilanteissa.
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Myllyojankatu 24 A
p. 02 733 1182.
Autokorjaamo Pasi Niini
Nuohoojankuja 3, 25260 Vaskio
p. Varsinaiset . Jo maanantaina
Volkswagenin kurssi tuli
melkein viidenneksen alaspäin.
Muun muassa Ranskan,
Etelä-Korean ja Yhdysvaltain viranomaiset uhkaavat
Volkswagenia nyt oikeustoimilla. 02 727 7100.
Korjaamo@salonmoottorihuolto.fi
www.salonmoottorihuolto.fi
T:mi Niini Kumho-renkaat
Vaskio
p. 0440 749 129
www.autopesu-apsp.fi
AutolAsitukset
VM-Autolasi Oy
Salitunkatu 2
p. 0400 812 000
kiinteistönhoito
logistiikkA
Halikon Hinaus
p. 040 548 4116
Sahauspalvelu liikkuvalla kalustolla.
Olli Hämälistö
p. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. 02 727 3636.
ompelukoneliikkeet
Bikeservice Oy
Peräkärryliike Tekno-Trailer
Örninkatu 8, p. 0400 535 465
jari.takanen@netti.fi
Nuohoukset ja ilmastointipuhdistukset,
hormien ja tulisijojen korjaukset ym.
p. 0500 901 747
www.suomenesityspalvelu.fi
Äänentoisto, valaistus- ja ohjelmapalvelut.
Laite- ja tarvikemyynti. 02 735 2412, 0400 223 697,
040 529 8083
Invataksi ja taksipalveluja
Salon Ulataksi
p. 02 77021/mediamyynti
. 02 722 1221
www.ehyt.info
virka-aikana
Halikon vastaanotto,
eläinlääkäri 1
Halikon vastaanotto,
eläinlääkäri 2
Perniön vastaanotto
Kaakelitehtaankatu 2
p. 040 548 6398
tomi.kakko@trailerman.fi
Minivarastoja 2?250 m², kausitavaroiden säilytykseen, remontin aikaiseen
varastointiin tai pienempään asuntoon
muutettaessa.
mAinostoimistot jA
pAinotuotteet
Adpartner Oy
Harventajankatu 10, Salo
p. 02 727 3500.
www.salonjatehuolto.fi
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy
Kujanpääntie 100, 24100 Salo
p. Saksalainen
Tagesspiel kirjoitti yhtiön
johtokunnan lähteisiin viitaten, että pääjohtaja Martin
Winterkorn aiotaan erottaa.
Lehden mukaan yhtiön johtoon nousee Porschen johtaja
Matthias Müller ja päätöksestä kerrotaan virallisesti
perjantaina.
Volkswagenin edustaja
kommentoi lehden väitteitä
uutistoimisto Reutersille toteamalla, että ne ovat naurettavia.
Volkswagen-jupakka on paha kolaus myös Saksan koko
autoteollisuuden maineelle.
Sitä kommentoi tiistaina
myös Saksan liittokansleri
Angela Merkel, joka sanoi
pitävänsä tärkeänä, että
tapaus selvitetään mahdollisimman nopeasti ja läpinäkyvästi.
Saksan liikenneministeriö
aikoo lähettää tutkimuskomitean Volkswagenin pääkonttoriin Wolfsburgiin vielä
tämän viikon aikana.
Lehtikuva/AFP/Odd Andersen
Kailinniituntie 2, 24800 Halikko
p. 02 721 3353
Juhlatilat ja kokouspalvelut
pitopAlvelut
Juhlapalvelut Marja Kankare Oy
Perniöntie 11
p. Takanen/
Kominik Oy
p. 02 735 7293.
Maselog
Karpalotie 1 24280 Salo
Matias p. Sandberg Oy
Helsingintie 38
p. 040 592 9852
www.dreamdriver.fi
Taksi H. 0400 923 498
www.arboristi.info
Puunkaato, puunhoito, pensasaitojen
leikkaukset sekä kantojyrsintä.
Raselv Team Oy
p. 02 733 2685
Örninkatu 8
p. Lehtitiedon
mukaan Müller nousisi Winterkornin tilalle Volkswagenin johtoon.
peräkärryt jA trAilerit
p. 0400 581 552
www.pikkutalli.fi
AlAn pAlvelut
johtajan pallia. Kosken kunnanhallitus hylkäsi kunnanvaltuutettu Pertti Kujalan
(kok.) oikaisuvaatimuksen, joka koski rakennustarkastajan valintaa.
Kujala arvostelee kunnanhallituksen päätöstä
valita Saija Kaleva uudelleen virkaan, vaikka
Turun hallinto-oikeus
kumosi edellisen valintapäätöksen.
Kunnanhallitus korostaa, että valinta perustui
hakijoiden asianmukaiseen vertailuun yleisten
nimitysperusteiden ja valintamenettelyn aikana
esitettyjen perusteiden
pohjalta.
Kunnanjohtaja Jari
Kesäniemi huomauttaa, että hallinto-oikeus
kumosi edellisen päätöksen, koska kunnanhallituksen päätöksessä ei
ollut perusteltu valintaa.
Oikeus ei ottanut kantaa
itse valintaan.
SSS | PÄIVI MALIN-PERHO
Ramex Monipalvelu
p. 044 0400 286
www.kiinteistopalvelulaaksonen.fi
Pihapuiden kaadot, polttopuiden teko ja
risujen poisvienti, maalaus- ja
remonttityöt
Hallinto-oikeus
jätti tutkimatta
valitukset suden
kaatoluvista
Taksi- ja tilausajot Dreamdriver Oy
p. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
p. 044 351 1877
Remontointi, koneurakointi, ympäristöhuolto ja viherrakentaminen
ramex.monipalvelu@yahoo.com
Velox Kiinteistöpalvelut Oy
p. 045 140 9190/kiinteistöt
p. 02 733 3079
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Juhla- ja pitopalvelut, juhlatilat.
02 778 4604
02 778 4602
Salon kaupungin keskitetyt päivystysnumerot, iltaisin ja viikonloppuisin
Hyötyeläimet 0600 0 41451
Pieneläimet 0600 12444
Soita p. 02 100 41
0,99 e/puhelu+pvm.
Salon Lehtitehdas
Örninkatu 14, p. 0201 222 600.
www.ompelukonekauppa.fi
Myynti ja huolto, kaikki merkit.
suutArit
Suutari-Pekka
Euromarket, p. 02 733 6198, 0440 780 357
Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja
koulutustila sekä tarjoilu.
Kahvila-Konditoria
Kultainen Tuoksu
Inkerinkatu 22, Salo, p. 02 731 3375
kumik.niemela@gmail.com
Yrityksesi palvelut sinulle tarjoaa
Varsinaiset-palveluhakemisto.
eläinlääkärit
Animagi Salo
Horninkatu 7, p. 044 700 4664
Tietokonehuollot ja varaosat.
Saloplan
p. 02 777 710
www.kylmaapu.com
Salon Kylmäpojat Oy
Salon kaupungin eläinlääkärit
02 778 4603
K. alojensa ammattilaiset julkaistaan
joka toinen keskiviikko (parilliset viikot).
. Imuautopalvelut.
kuljetus jA
Salon Jätehuolto Oy
hinAuspAlvelut
Satamakatu 31,
p. 02 77 021
Sanomalehdet ja suoramarkkinointituotteet.
www.painovirjamo.fi
metsä- jA
puutAvArApAlvelut
Leppä Jussi
p. 02 731 3362
Salon Moottorihuolto
Piisitie 3B, 24910 Halikko as.
p. 040 7277 922
www.meidan.fi
Myös trimmaukset, kurssit, leirit, agility...
Jannen Huoltomyynti
Helsingintie 13
p. 02 733 7313
www.vm-autolasi.fi
Kaikki autolasitukset 20 vuoden
kokemuksella. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja
www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta*.
. 040 592 9852
www.dreamdriver.fi
kuljetukset, auton vuokraus
Kiinteistöpalvelu Laaksonen
tAksipAlvelut
Koti-/mökkitalkkari
Mökkipalvelu SaloTaivas
Mikko Hietanen
p. Uutistoimisto AFP:n
lähteiden mukaan asiasta
on Yhdysvalloissa aloitettu
jo rikostutkinta. Antenni- ja satelliittitarvikkeet.
Uutta ja käytettyä elektroniikkaa.
kello- jA kultAsepänliikkeet
Kello ja Kulta Jokinen
Turuntie 10
p. Ketokoski
p. 050 574 7286/huollot
markku@veloxkiinteistopalvelut.fi
www.veloxkiinteistopalvelut.fi
Monipuoliset kiinteistö sekä autohuoltoja korjauspalvelut
nuohoukset
Nuohoojamestari J. 044 733 5001
www.rengasjapi.fi
kylmälAitehuollot
Autot jA
AutokorjAAmot jA -huollot
Rengas Japi Oy
Volkswagenin pääjohtaja Martin Winterkorn (oik.) ja Porschen johtaja Matthias Müller tapasivat
Saksan liittokanslerin Angela Merkelin viime viikolla autonäyttelyssä Frankfurtissa. 02 738 8260, Suomusjärvi
siirrettävä kenttäsirkkeli
Suonion saha ja höyläämö
p. syyskuuta 2015
UUTISET
Volkswagen: 11 miljoonassa autossa
päästötietoja vääristävät laitteet
Yhtiö varautuu skandaalin vuoksi miljardilaskuun.
FRANKFURT | STT?AFP?REUTERS
Saksalaisen autojätti Volkswagenin päästöskandaali
paisui tiistaina entisestään.
Yhtiö myönsi myyneensä
maailmanlaajuisesti peräti
11 miljoonaa dieselautoa, joihin on asennettu päästömittauksissa tietoja vääristävät
laitteet.
Paljastus painoi yhtiön osakekurssin Frankfurtin pörssissä jälleen lähes 20 prosentin laskuun. 02 731 2325.
www.kellojokinen.net
Kaikki alan korjaustyöt, Polar-huoltopiste.
Huolto Järvi Oy
rengAsliikkeet
Euromaster Oy
Joensuunkatu 8
p. (STT)
vArAstointipAlvelut
Salon Hallitilat Oy
Iimäentie 6, p. 0466 000 444
info@kaer.fi, www.kaer.fi
Kodikas ja häkitön koirahoitola, sekä
koirien koulutuspalvelut ammattitaidolla.
Yksilöllistä, ylellistä ja hellää hoivaa
koirallesi.
Koirahoitola Faderviken
Särkisalo
p. 02 733 5535, 040 553 6781
www.adpartner.fi, www.tarrakauppa.fi
Auton teippaukset, kilvet, lasien tummennukset, graafinen suunnittelu, nettisivut
Mainoset & Maigrafi
Mainoset p. Yhtiö kertoi varautuvansa skandaalin
aiheuttamiin kuluihin tekemällä kolmannen vuosineljänneksen tulokseensa 6,5
miljardin euron varauksen.
Volkswagenin vilunkipeli
paljastui viime viikolla. 0440 121 715
www.halikonhinaus.fi
kuljetuspAlvelut
Arboristi . 041 504 9488
www.taksisalo.fi
Taksi ja Tilausliikenne
Keijo Räsänen
Salo, p. 02 731 7362.
Avain- ja kaiverruspalvelu (ovi, postilaatikko, lemmikit), ajonestoavaimet.
Suutari Tauno Lempinen
Vilhonkatu 11?13, p. 0500 533 849
www.salonvaihtoautot.net/niini
muut pAlvelut eläimille
lukkoliikkeet
äänentoistopAlvelut
Koira-Expertit, koiratrimmausta
Salon Lukko- ja helahoito
Suomen Esityspalvelu ky
Mona Lydecken
Turuntie 9, Salo, p. 02 727 444
kylmapojat@kylmapojat.fi
www.kylmapojat.fi
Vilhonkatu 22, 24240 Salo
p. 050 538 5003, Kari p. Glass Drive asentamo.
AutotArvikkeet
Salon Autotarvike Oy
Örninkatu 8
p. 0400 533 083
Lokakaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset, viemärien avaukset, pesut, kuvaukset
ja sulatukset. Lautojen ja
paneelien maalaukset, sahaukset
ja höyläykset
044 556 2910
www.ilaksi.com
Kimmo Uoti
p. 0400 590 667
www.ristotuovinen.com
Rakennus- ja saneerauspalvelu
Salon Sellurakenne
p. 0400 165 931, 0400 536 931
kai.tuomela@kolumbus.fi
HV-Kiinteistösaneeraus
p. 040 845 2921, 0400 744 694
joni.kuusisto@vejorakennus.fi
www.vejorakennus.fi
siivouspAlvelut
Kotipalvelu Näpsäkkä
p. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. 0440 942 512
www.hvkiinteistosaneeraus.net
Ikkunaremontit Tiimi-Ikkunat Oy
Kimmo Uoti, p. Laine Oy
Raitalankatu 16, Salo p. 050 381 0772
Timo Ollikkala p. 02 736 2110, 040 501 0090
Viemärien videokuvausta
LVI-asennus J-P Kivelä
p. Hermansson Oy
p. 02 721 7265
Marianne Ketokulta AIT , p. 0500 534 938
esa.ojanen@saunalahti.fi
www.tiekunta.fi/esaojanen
käännöspAlvelut
Bjärnå Språktunna
Lasse Bergroth
p. 0400 445 834
mAAlAusliikkeet
Kalustemaalaamo Ismo Peltonen
p. Mukaan lähtivät teologivaimo Virpi ja kolme
pientä lasta.
Turunen halusi tutustua
uuden kotimaansa kulttuuriin perusteellisesti, ja
samalla epäily omaa työtä
kohtaan kasvoi. 044 752 3358
Tieisännöitsijä Esa Ojanen
p. 02 731 2905
www.salontilipalvelu.com
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Rantalainen Oy Lounais-Suomi
Liikekirjanpidot
Palkanlaskentapalvelut
p. 02 727 2911
Hannu Kallio p. 02 7333 999, 040 5504 505
timo.savolainen@lakisalo.net
Asianajotoimisto Ylikraka Oy
Tehdaskatu 6 / HUB Salo, 24100 SALO
Asianajaja Antti Linna, p. 02 721 1800.
www.aluesahko.fi Ilma- ja maalämpöpumput. 02 733 3366, 0400 808 430
TiliWahlsten Oy
p. 040 565 8885
Petri Mattila ITS
p. 02 727 3377 www.vaarna.com
Talouspäällikköpalvelut
tilintArkAstAjAt
Tilintarkastaja Kulmala Kari HTM
Paukkulankatu 1, Salo,
p. 02 727 2901
Taina Niemi p. 044 284 9417
sanna@sisustusjatapetti.fi
www.sisustusjatapetti.fi
Verhoomo Toppatuoli
Koski tl, p. 0400 323 369
info@salonenergiatodistuspalvelu.com
www. Vuorela Oy
Asianajaja, varatuomari
Timo Savolainen
Länsiranta 8, Salo, p. 0400 740 404
etunimi.sukunimi@tt-valitys.fi
www.tt-valitys.fi/isannointipalvelut
Joensuunkatu 12,
p. Säästä lämmityskuluissa
ympäristöystävällisesti.
p. 050 581 0000.
www.remontitsalo.fi
Kaikenlaiset rakennus- ja saneeraustyöt
vuosien kokemuksella.
Rakennuspalvelu Jarkko Nikander
Kuusjoki, p. 02 777 8600
www.asianajoniinisto.fi
Kalustemyynti A. 0400 536 021
Toni Tammi p. 040 516 8726
helena.virta@artikki.fi, www.artikki.fi
Helsingintie 23, p. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja
www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta*.
. 010 256 1313
etunimi.sukunimi@op.fi
sähköinen asiointi www.lopkk.fi
SaLO
Hanna Sadonoja IAT
p. 02 777 710.
www.maailmalampo.fi
LVI Henri Grönroos
lAAtoitustyöt
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko,
p. 010 256 1311
SOmerO
Joensuunkatu 13
31400 Somero
p. salonenergiatodistuspalvelu.com
kAlustemyynti jA Asennukset
Kaihdin Lehtonen Oy
Jaatilantie 113, Somero, p. 040 557 2171/Mika,
0400 532 392/Juha
www.valaisinliike.fi
Valaisimet ja tarvikkeet edullisesti
verkkokaupasta
. www.laskuri.fi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Salon Tilipalvelu Oy
Turuntie 21, 2 kerros, p. Japanilaisten perinteet ja kulttuuri
olivat vahvasti sidoksissa
buddhalaisuuteen ja shintolaisuuteen.
??Nykyisessä länsimaiseen
kulttuuriin sekoittuneessa muodossaan kristinusko
tulisi aina pysymään heille
vieraana ja epäaitona, Tsurunen kirjoittaa.
?Jostain käsittämättömästä syystä. 050 566 8863
www.ykkostienputkityo.com
Petri Palenius, p. 02 721 1800.
www.aluesahko.fi
Sähköasennukset- ja huolto.
Myymälästä tarvikkeet- ja
valaistusratkaisut.
Manacor Oy
Salon Sähkötyö Oy
Turuntie 8B, 2 krs.
Hannu Borenius ITS p. Tsurusesta alkoi
tuntua, että todellinen kutsumus löytyykin toiminnasta kirkon ulkopuolella japa-
rAkentAminen, Asuminen
jA sisustAminen
energiAtodistukset
Putki-Make Oy
p. 040 580 3545.
tusta. Nyt olen onnellinen, että tavallaan kaikki
on ohi, Tsurunen, 75, sanoo.
Tuoreessa elämäkerrassaan hän ylistää nykyistä
erakkomaista luomuelämäänsä japanilaisen Sachiko-vaimon rinnalla. 050 440 0916
Sami Salmio p. 044 206 0060
kirsi.hameenaho@huom.fi
Veijo Hämeenaho, partner
puh. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset
parillisilla viikoilla.
Marutei Tsurusesta on juuri julkaistu elämäkerta.
Tj Leif-Johan Lagerroos
Inkerinkatu 2 A p. 02 253 1532, fax 02 253 1533
lupin@lupin.fi, www.lupin.fi
Liukuovikaapistot suoraan valmistajalta
kodintekniikkA jA huollot
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2, p. 0400 745 181, fax. 02 731 2899.
Suunnanmuutosta seurasi
sarja rajuja ja itsekkäältä
tuntuvia ratkaisuja: ero lähetystyöntekijän virasta ja
päätös jättää vaimo sekä
lapset, joista vanhin oli vasta 12-vuotias.
Tsurunen kirjoittaa uuden
viisumin saamiseksi toteuttamastaan ?toimenpiteestä?
eli japanilaisen naisen löytäminen uudeksi kumppaniksi. 044 517 5041, henri@lvipalvelusalo.fi
www.lvipalvelusalo.fi
?1964 valmistuu diakoniksi Järvenpään Luther-opistosta.
Rummunlyöjänkatu 7, Salo,
p. 0400 954 836, juhani.kokko@warmia.fi
www.lattialammityssalo.fi
Warmia-lattialämmitys ja
Coolia-kattojäähdytys
Öljypoltinhuolto Aulis Liljeström
Salonkatu 8, www.ophliljestrom.fi
aulis.liljestrom@seutuposti.fi
p. 040 724 6831
Kari Virtanen p. 050 349 6235
FOrSSa
Sibeliuksenkatu 3
30100 Forssa
p. 0207 419 505
antti.linna@ylikraka.fi
www.ylikraka.fi
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Turuntie 8, p. Mittaus- ja asennuspalvelu
Kurppa Kalusteet Oy
Piisitie 7, Halikko, p. Lisärivit 5 euroa + alv.. Varsinaiset . 02 77021/mediamyynti
p. 040 510 8457.
Salvan siivous
p. 044 0689 164
kari.kulmala.ky@gmail.com
. Kun pääsin senaattoriksi, tajusin, että kaikki oli
ollut valmistautumista sitä
varten, kristillisen uskonsa
säilyttänyt Tsurunen sanoo.
Senaattorinuralla Tsurunen
sai ajettua läpi lain lempiaiheestaan eli luomutuotannon
tukemisesta sekä johti senaatin katastrofivaliokuntaa
vuoden 2011 tsunamin ja Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden aikaan.
Monien kannattajien toive
Japanin politiikan puhdistamisesta korruptiosta jäi kuitenkin saavuttamatta.
Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai . 045 196 1265
bjarnaspraktunna@gmail.com
9
Veikkauksen
markkinointikielto jatkuu
. 040 588 5745
veijo.hameenaho@huom.fi
www.huom.fi
Vodastop Oy
nilaisessa yhteiskunnassa.
MARTTI TURUSEN TIE MARUTEI TSURUSEKSI
Salon Aluesähkö Oy
Salon Kylmäpojat Oy
Kailinniituntie 2, 24800 Halikko
p. 044 737 1530
peltisepänliikkeet
Peltisepänliike K. 0440 742 125
ravatte@smail.fi, www.lvi-rauhala.fi
Jari Auranen, p. 010 256 1146
Perniö
Juhani Loimulahti, ITS
p. 044 721 3368
laadukasta kotisiivousta ammattilaisten
tekemänä.
sisustusliikkeet jA -pAlvelut
yritys- jA
lAkipAlvelut
lAki- jA AsiAnAjopAlvelut
Asianajotoimisto Elisa Nordling
Turuntie 3, 3 krs., Salo
p. 0500 127 638
Putki-Make Oy
p. 040 556 4539
janne.talvi@gmail.com
Risto Tuovinen Oy
p. 02 731 2905
etunimi.sukunimi@salontilipalvelu.com
Harri Nurmi p. suomalaisella sisulla Japanin senaattiin (Gummerus)
Vejo Rakennus Oy
p. 02 721 7266
www.saloisannointi.fi
Harventajankatu 6, Salo
p. 010 324 3251 /Sari Huuhka
Maatalouskirjanpidot/010 324 3252
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Tilitoimisto Heino Ky
Haarlantie 4, 25500 Perniö
Kari Heino 0400 592 063
kari.heino@tilitoimistoheino.fi
Tilitoimisto Jaminkamir Oy
Örninkatu 15, 24100 Salo
Levontie 45, 25410 Suomusjärvi
p. 02 736 2477
www.lasitus.com
lvi-pAlvelut
Halikon LVI-Asennus
p. 0400 554 587
www.vodastop.fi
lämmitystekniikkA
lAsitusliikkeet
p. 040 556 9873
www.energiatodistussalo.fi
Lain edellyttämät energiatodistukset.
Salon Energiatodistuspalvelu
Isännöitsijä Martti Halme
p. 0500 829 902
j-pkivela@hotmail.com
www.putkityokivela.com
LVI Toivonen & Mainio Oy
p. 040 502 3548.
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja.
Laatoitukset ja saneeraukset.
Rakennuspalvelu Talvi Oy
RKM Janne Talvi, p. 02 737 1700. 02 721 7264
Erkki Kaskela AIT, p. 02 738 8299, 040 753 6849,
050 486 9851, 040 350 3507
leena.savolainen@jaminkamir.fi
www.jaminkamir.fi
Tilitoimisto Tihahe Oy
Turuntie 22,
p. Mitsubishi Electric
Kodin sähkötyöt: Vianhaku, korjaus, asennus
Asennuspalvelu Hopiavuori
Yrityksesi palvelut sinulle tarjoaa
Varsinaiset-palveluhakemisto.
?1967 Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetystyöntekijäksi
Japaniin.
?1979 saa Japanin kansalaisuuden ja vaihtaa nimensä Marutei Tsuruseksi.
?1992 valitaan Yugawaran kaupunginvaltuustoon.
?2002 nousee ensimmäisenä länsimaalaisena Japanin parlamentin ylähuoneeseen senaattiin.
?2013 putoaa parlamentista ja siirtyy syrjään politiikasta.
??Todennäköisesti he ovat
antaneet minulle anteeksi ?
tai ainakin ymmärtävät, että se oli minun tieni.
Sitkeydellä ja vaimonsa
Sachikon tuella Martti Turunen hankki Japanin kansalaisuuden ja muuttui samalla Marutei Tsuruseksi.
Päätös lähteä politiikkaan
syntyi 1990-luvulla, ja valinta kaupunginvaltuustoon
johti pian pyrkimiseen parlamentin ylähuoneeseen eli
senaattiin.
Kolme perättäistä epäonnistunutta yritystä olivat
vielä epätoivoon, mutta neljäs kerta vuonna 2002 tärppäsi.
??Nyt olen vakuuttunut siitä, että kaikki on ollut johda-
sAneerAukset
Halikon RKT Ky
p. 0440 532 085.
heikki@kiinteistoremontti.fi
www.kiinteistoremontti.fi
Parkettityö Esa Tuomi
p. 044 549 7305
salonsellurakenne@gmail.com
Rakentaminen ja remontointi
sekä puhallusvillaeristykset.
T:mi Reijo Korvenoja
p. 040 829 3958
esa.tuomi@windowslive.com
Rakennusliike J. 040 664 6641
Salon Vuokratalot
asuntojen vuokraus
p. 040 523 8796
yliraisanen@gmail.com
Kirsi Hämeenaho LKV, partner
puh. 040 547 5655
hely.s-l@hotmail.com, www.salodesign.fi
Salon Sisustus ja Tapetti Oy
Helsingintie 27, Salo
Sanna Heinonen p. 050 381 0773
Ari Havia p. 045 865 4747
janne.hopiavuori@gmail.com
www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi
Ilmalämpöpumput: Myynti, asennus,
huolto mm. 02 727 4660, fax 727 4669
info@tiliwahlsten.fi, www.tiliwahlsten.fi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
p. 040 556 9873
markku@putki-make.fi
www.putki-make.fi
LVI-alan työt, asennus- ja huolto,
aurinkokeräimet, Lämpöässä -maalämpö
Fujitsu -ilma-vesilämpö
Putkityöt TMS Oy
Suosaari 0400 863 705 / Salo
Suonpää 040 577 0485 / Somero
www.putkityottms.fi posti@putkityottms.fi
Putkityöt TMT
p. 044 549 1501
Tapettia seinille, maalia pinnoille,
päällystettä lattioille ja kodin muita
kunnostustöitä.
T:mi Samuli Pylkkänen
Kuusjoki, p. alojensa ammattilaiset julkaistaan
joka toinen keskiviikko (parittomilla viikoilla).
. 040 352 7488
Mia-Krista Jalava LVV
p.044 535 3309
Kirsi Mäkinen, ITS
p. Hänen avullaan kun löytyisi uudelle viisumille tarvittava japanilainen takaaja.
??Siitäkin voi ajatella, että
on se aika semmoista kylmää päätöstä, Tsurunen
myöntää.
Hän kirjoittaa ratkaisuistaan ja perhe-elämän intiimeistäkin ongelmista avoimesti, mikä ei suinkaan ole
Japanissa tapana. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
kiinteistönvälitys
Huom! Solid House Oy LKV
Salon Parveke- ja Terassilasitus
p. Pihakiven Lasiliike Ky
Lähetystyö ja
perhe saivat mennä
p. 0440 433 366/Virtanen
040 867 9273/Salonen
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
p. 045 129 9123.
noora.lehtinen@gmail.com
www.toppatuoli.fi
sähköAlAn liikkeet jA pAlvelut
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökuja 2?4, Halikko kk
p. 046 587 9374
Ykköstien Putkityö Oy
p. Marutei Tsurusen, syntyjään Martti Turusen, tarina on kuitenkin
totta.
Vuosikymmeniä PohjoisKarjalasta lähdön jälkeen
pöydän ääressä istuu hymyilevä ja silminnähden
elämäänsä tyytyväinen
mies.
??Suurin elämäntehtävä on
toteutettu. 050 525 4060.
www.kurppakalusteet.fi
Lupin Oy
Lemminkäisenkatu 42, Turu
p. 02 724 0195.
Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto,
Salon toimipaikka
Kirkkokatu 1?3A
Ajanvaraus: 02956 60434
www.oikeus.fi
isännöintipAlvelut
Isännöinti Tammi
Haarlantie 4 Perniö, Vilhonkatu 11?13 Salo
Timo Lehtonen p. 02 727 2902
Salo Isännöinti Oy ISA
Lounaismaan
OP-Kiinteistökeskus Oy ISA
OP-Isännöinti, Salo
Turuntie 8 II kerros, Salo
p. 02-735 0050, gsm. 050 325 0704
Salon LV -asennus
LVI-putkitukostyöt
Marko, p. 02 733 4855, 0400 644 955.
Salon Putkityö Oy
P. 0400 532 698
www.kymppi-katto.fi
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Kuusjoki, p. 010 256 1312
Salon Tilipalvelu Oy ISA
Turuntie 21, 2 kerros, p. 050 5050 997
asianajotsto@elisanordling.fi
nordling.verkkopolku.com
Perheasiat, erityisesti lapsiasiat, ositukset,
perintöasiat ja velkajärjestelyt sekä
asioiden hoitaminen oikeudessa.
Asianajotoimisto Niinistö Oy
Artikki
Turuntie 7 Salo,
p. Se katsoo
Veikkauksen rahapelien
markkinoinnin olevan yhä
osin kesäkuussa annetun
kieltopäätöksen vastaista.
Uusi markkinointikielto
kestää puolen vuoden ajan.
Jatkettu kielto koskee rahapelien markkinoimista
suullisesti muun ostotapahtuman yhteydessä silloin, kun kuluttaja ei ole
osoittanut kiinnostusta rahapeleihin. Koti on
Kamakuran kaupungissa,
mutta Japanin ja maailman
tapahtumia voi jo seurata
rauhassa sivusta.
??Mielentilaani voi täydellä
syyllä kutsua valaistuneeksi.
Suomessa diakoniksi opiskellut nuorukainen haaveili lähetystyöstä Afrikassa,
mutta sattumalta Kotimaalehdessä huomatun ilmoituksen johdosta tie veikin
1960-luvun lopulla Japaniin. 0400 532 698
www.tiimi-ikkuna.fi
Ilaksi Oy
Poltinhuolto Ahonen
Kattoremontit Kymppi-Katto Oy
Joensuunkatu 12 ,p. 02 727 444
kylmapojat@kylmapojat.fi
www.kylmapojat.fi
Salon Lattialämmitys
Juhani Kokko
p. Kieltoa tehostetaan 200?000 euron uhkasakolla.
Kesäkuussa Poliisihallitus totesi Veikkauksen
markkinoinnin olleen aggressiivista ja pelaamiseen
houkuttelevaa. 02 731 6234
www.kalustevuorela.fi
Salo Design
Hely Sainio-Lehtovirta
Horninkatu 7, 24100 Salo, p. 02 748 5814
www.kaihdinlehtonen.fi
Sälekahtimet, parvekekaihtimet,
markiisit. 040 724 1345/Teemu, 0440 940 557/Toni
www.lvitoimai.fi
LVI-asennus Yliräisänen
Huolto Järvi Oy
Kaakelitehtaankatu 2,
p. Yhtiö kertoi
poistavansa muun muassa lattiatarrat, kassahihnatekstit ja lippusiimat.
(STT)
tili- jA kirjAnpitopAlvelut
Laskuri Oy
Katrineholminkatu 6, 3 krs, Salo,
p. 02 727 5700
www.huoltojarvi.fi
Kaivonporaus Dahlbom Oy
045 355 4501 www.dahlbom.fi
tarjous@dahlbom.fi
Thermia lämpöpumput, maalämpökaivot,
vesikaivot, myynti, asennus,
huolto, avaimet käteen palveluna
Maailmalämpö MIL Oy
Salon Kylmäapu
LVI-Laajajärvi
Harri Laajajärvi
p. Sen jälkeen
Veikkaus kertoi poistavansa mainoksia kauppojen
kassoilta ja asiakaspalvelupisteistä. syyskuuta 2015
UUTISET
Marutei Tsurusen ihmeellinen elämä ja teot
Lehtikuva/Trond H. 02 731 1489
timo.laine@peltilaine.fi
www.peltilaine.fi
Listat, piipunpellit sekä -hatut, huuvat
ja muut rakennuspelti- ja ohutlevytyöt.
puusepänliikkeet
Tmi Iisilastu
Puusepänliike Matti Pentikäinen
p. 050 571 2389
Timo Elonen, AIT, ITS
p. 044 300 4400
Juha Leino, ITS
p. Etenkin
ero lapsista otti koville, mutta nykyisin suhteet ovat hyvät.
p. 0400 252 819
matti.pentikainen@iisilastu.fi
www.iisilastu.fi
Soita p. Trosdahl
Lähetystyö vei suomalaismiehen
poliitikoksi Japaniin.
?1940 syntyy Pielisjärvellä.
STT | NIILO SIMOJOKI
?1975 naimisiin japanilaisen Sachiko Tanakan kanssa.
Höntönvaaran kylässä Pielisjärvellä pian talvisodan
jälkeen syntyneen pieniviljelijän pojan päätyminen
senaattoriksi Japaniin olisi
romaanin juonena epäuskottava. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. tehosteena
uhkasakko
Veikkauksen saama rahapelien markkinointikielto jatkuu osittain, kertoo
Poliisihallitus. 02 736 2244, 044 517 2244
www.huoltosahko.com
Sähköasennukset, huollot ja korjaukset
Kemppi ja Kärcher myynti
Salon Aluesähkö Oy
p
Eläkeliiton Salon yhdistys
Muistikahvila Kuusjoella Kurkelan vanhalla koululla klo 1011.30, järj. Salon srk
Salon Seudun Avantouimereiden avantouintikausi jatkuu
Kokkilan saunalla klo 16-20, sama aika aina keskiviikkoisin
koko syys- ja kevätkauden
Keidas-ilta klo 18 Salo-Uskelan seurakuntatalossa (Kirkkokatu 6), teemana ?Haaksirikosta toivoon. Pähkinöitä ja päärynöitä Kemiössä.
4 vuotta
Miso
Helenius
23.9. Tilaisuus järjestetään
juuri kunnostetussa kulttuuritalo Villissä (Vähäsillankatu 9) Salossa. Tai tykätä
artikkelista, jota et oikeastaan
edes ymmärtänyt kunnolla. Sotienhan takia useat turvapaikkaa hakevat.
Sitten oli tietysti lakko. Oletko lakkoilija vai ras-
kaan työn raataja. Keskustelussa on mukana Otavan
opiston osuuskunnan ?Uuden talouden työkaluja. Et
välttämättä tarvitse faktapohjaisia perusteluja mielipiteellesi,
kunhan olet tarpeeksi äänekäs.
Onhan tässä tärkeistä asioista
kyse. Kenen joukoissa
seisot. Muistiyhdistys
Hyvän olon lähteillä - ryhmä senioreille Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3, Halikko) klo 13?15, aiheena uniongelmat
Parkinsonjumppaa Perniön liikuntahallin tanssisalissa klo
13-14.15, venytellään ja rentoudutaan omaa kehoa kuunnellen
Salon Luustoyhdistys vesijumppa Salon uimahallin terapiaaltaassa klo 14
Tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10, Perniö) klo 14.45-15.45,
järj. Salo. On höpsöä tehdä ennen ja jälkeen -kuvia
Suomen sisällissodasta ja rajalla
odottavista pakolaisista. Kiintiö on ylittynyt. Somero
6 vuotta
Luukas
Lehtonen
20.9. Klikkaa vain
osallistu-nappia valitaksesi identiteettisi.
Jokaisen on valittava puoli. Jos kirjoitan päiväkirjaa
pöytälaatikkoon, en näy muille.
Jos mietiskelen maailmaa itsekseni, en ole mitään. Välillä puhe vain eskaloituu kilpailuksi siitä, kuka esittää kantansa
räiskyvimmin. (SSS)
Kuvat: Marita Tuominen
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Onnea
Elina 18 v
t. Ihmiset
purkavat aggressioitaan internetissä. Kantokyky on koetuksella.
Sen näkee ja kuulee. Solidaarisuustalouden lähtökohtia ovat
ekologinen kestävyys, yhteistyö, jaettu päätöksenteko, tasavertaisuus, mie-
lekäs työ ja osallistuminen
ympäröivän yhteiskunnan
toimintaan.
Yhteistyöhön pyrkiminen
tarkoittaa liiallisesta kilpailusta irtisanoutumista
ja mielekäs työ sitä, että
se antaa mahdollisuuksia
kehittää henkilökohtaisia
kykyjä ja mahdollisuuksia.
Tilaisuuden järjestää Salon TasausKohtuusPaja.
TaKoPaja on kiinnostunut
maailman luonnonresurssien tasaisemmasta jakamisesta ja kohtuullisemman
elämäntavan edistämisestä. syyskuuta 2015
Huomenta
päivää
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Minja, Miisa, Mielikki
Ruotsinkielinen kalenteri:
Tekla
Elia nosti pojan vuoteelta
ja vei hänet kattohuoneesta
alas taloon. 17: 23
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Alvar, Auno
Ruotsinkielinen kalenteri:
Alvar
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Löytölaari- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Viikkoristikko
Ratkaisu sivulla 15
Jorma Kemppainen 2015
Cygnus cygnus
halpamyyntiä
Ä
ÄÄNEK
alue
Tampereella
x2
viljalyhteiden
ke- KOOTTUJA
koja
Engren
Rita
ratsuväkeä
Pinicola enucleator
rius
Caplcoanicus
lap
Taksi
tänne!
?siten
ABC
Mäki
TALLETUS
Moseliin nisie
e
Runn
BASI-
kelpo
KOTI-
selkiä
suuri
kuu
outoja
1996
ansio
syytön
ehkä
?
Lontoota
Sisilia
saalispaikka
Pajala
MOITTEITA
keskusliitto
rsu
m ia
k
?
?
jonkin
verran
Raja tulee vastaan julkisessa keskustelussakin
Ei se, että perustamme vastaanottokeskuksia, vaikuta itsenäisyyteemme ja sotaveteraaniemme
saavutuksiin mitenkään. Kun. Espoo
7 vuotta
Lotta
Vihiniemi
23.9. Salon kaupunki, liikuntapalvelut Maritä Säilä
Juttukammari klo 15-17 Salotossa (Kirkkokatu 5), vertaistukea mielen hyvinvointiin, myös hoitoalan opiskelijoiden
suunnittelemaa ohjelmaa, järj. Pajaan on syntynyt
vaihto- ja puutarhapiirit ja
tällaisia avoimia tapaamisia järjestetään kuukausittain. Salo
7 vuotta
Lotte
Lehtinen
23.9. Se perjantai, jolloin kaikki pysähtyi.
Se perjantai, jona pyöräilin sateessa yliopistolle, vaikka bussikuskitkin olisivat voineet olla
töissä ylpeinä itsestään ja liittyä
Facebook-ryhmään kertoakseen
sen muillekin. Salo
10 vuotta
Lauri
Färm
23.9. Täytyy vähintään
jakaa tutun äidin serkun julkaisu
siitä, kuinka leikkaukset koskettavat sairaanhoitajia. Kuunnellaan
toisiamme. Kuljetus Srktalolta klo 9.45, järj. ?
aPajan kurssilaisia ympäri
maata. Pidetään hiljainen
hetki kilpailuttoman keskustelun
kuolemalle.
Sen sijaan, että vaaditaan Suomea sulkemaan rajojaan, rajoitetaan itse.
Sara Harju
Kirjoittaja opiskelee Tampereen
yliopistossa journalistiikkaa ja on
matkalla unelma-ammattiinsa.
LUKIJAN KUVA
Onnen hetket
toimitus@sss.fi
Tänään
kalenteri@sss.fi
Häiriötekijä Vistan Kino, Paimio klo 9
Kätilö Bio Jukola, Somero klo 14 ja 18
Inside Out - Mielen sopukoissa Bio Stara, Paimio (2D,
dub) klo 17.30
Kätilö Lumo 2 klo 18.30
Labyrintti-Aavikkokokeet Bio-Salo 1 (2D) klo 18.30
Labyrintti-Aavikkokokeet Lumo 1 (2D) klo 18.30
Elämältä kaiken sain Bio Jännä klo 19
Kultainen Nainen Bio-Salo 2 klo 19
Labyrintti-Aavikkokokeet Vistan Kino, Paimio (2D) klo
19
Labyrintti-Aavikkokokeet Bio Stara, Paimio (2D) klo
19.30
Jäsentilaisuus klo 10.30 poikkeuksellisesti Mahlakankareen
Srk-kodissa (Palomäenkatu 2). Alustajina toimivat
Tuomo Alhojärvi Otavan
opiston osuuskunnasta, Toni Ruuska Aalto-yliopistosta sekä Eeva-Stiina
Snellman Salon TaKoPajasta.
Esillä ovat uudet ideat
kohtuutaloudesta ja solidaarisuustaloudesta ja
siitä, miten kukin meistä
voisi paikallisesti takoa
toisenlaista taloutta ja tulevaisuutta. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. mamma ja taata
Kaunis kiitos
muistamisesta
18.9.2015
Seija
Sadonkorjuun aikaan. Kahvit klo 10, Marika Lindholm Muistiyhdistyksestä luennoi teemalla ?miten hoidat
muistiasi?, yhteislaulua, Rallattajat ja arpajaiset. Aina joku loukkaantuu, eikä
se varmasti ole kenenkään itsetarkoitus.
Voitaisiin pikku hiljaa rauhoittua.
Ei heiluta suomileijonapaidoissa
valittamassa tai vuodateta tuntojamme sensuroimattomana sosiaaliseen mediaan. Salo
11 vuotta
Safiya
Mernica
23.9. Kun keskustelun
kiihkeys peittää keskustelun
syyn, ei sillä enää saavuteta paljoa. Hän antoi pojan
tämän äidille ja sanoi: »Katso, poikasi elää.»
1. Jos
et sano mitään, olet laiska etkä
seuraa aikaasi. En jaksa
uskoa, että turvapaikanhakijat tulevat tänne heikentääkseen isänmaallisuuttamme tai alistaakseen
valtiotamme valtansa alle.
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Muita tapahtumia
peri-
ikävöivää
n
ksen?
a
n
o
e
?Jo nain
?
A
hotelliketju
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Elokuvat
S
Otan
tämän!
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Kulttuurikeskus Villissä
järjestetään ensi sunnuntaina klo 16 keskustelutilaisuus aiheesta ?Talouden
uudet muodot?. Tilaisuus on kaikille avoin ja
ilmainen. Jos avaudun
kassajonossa naapurin tädille,
olen jo sentään puskaradiossa.
Sosiaalisessa mediassa vaahdotaan eurooppalaisista ratkaisuista
ja isänmaallisuudesta. ja vieraana gospelmuusikko, toimittaja Ariel Neulaniemi
Kuolleitten lasten muistopäivän iltahetki klo 18 Halikon
kirkossa, muistetaan syntymättömänä, pienenä lapsena tai
aikuisiässäkin menehtyneitä ja menetettyjä lapsia
Kuvataiteilija Eero Markukselan yleisöluento kiinalaisesta kulttuurista ja tussimaalauksesta Salon taidemuseo
Veturitallissa (Mariankatu 14) klo 18, luento liittyy Leena
Luostarisen muistonäyttelyyn ?Kaukainen rakkaus?, jonka
yhtenä teemana on kiinalaisen maalaustaiteen vaikutus hänen tuotantoonsa, vapaa pääsy
Keskustelun aiheena
talouden uudet muodot
HURJASARA
Monen suomalaisen mitta on nyt
täynnä. Ja niistä pitää puhua
Lauluvoimaa
musiikkinäytelmään ovat lisäksi tuomassa muun muassa Piia Koriseva ja Pirkko
Pelander.
Vaikka ohjaaja Joonas Suominen antaa näytelmälle itkutakuun, ei itse esitys ole
mikään itkuinen. Hahmojen
kautta monitasoiseen näytelmään tuodaan myös roppakaupalla komiikkaa.
. Huhtikuussa maisemaan ilmaantuu lisää muuttajia, ja alkaa luonnon omat
Sokkotreffit alttarilla: pariuduttava on ja mielellään heti.
Syksy alkaa silloin, kun hitaimmat viettävät vielä kesälomiaan. klo 18. Sen verran koskettava ja ihmisläheinen tämä
Mika Vainion teksti on
näyttämölle siirrettynä.
Musiikkinäytelmä perustuu suositun Ultra Bran
musiikille. Jotkut voivat taivaltaa Sudaniin saakka. Väliaikoineen
noin parituntisessa näytelmässä kuullaan peräti 24
Ultra Bran tunnetuksi tekemää laulua, näistä tosin
vain muutama esitetään
kokonaisuudessaan. Lehden myynnistä saatava
tuotto ohjataan uhrien omaisille ja perheille. Kantaesitys on aina hienoa toteuttaa. Maahenki 224 s. Laulutekstejä ei ole muutettu,
vaan ne kuullaan Salossa
alkuperäisessä muodossaan.
Ultra Bran musiikin ovat
toteuttaneet näytelmään
Teatteri Provinssille aiemmin useita eri projekteja toteuttaneet Samuli Jokinen
ja Henri Leppä. tästä
alkaa Linnuntien jännittävin
osio.
Monille pikkulinnuille en-
11
Veturitallissa
yleisöluento
kiinalaisesta
kulttuurista
Kuvataiteilija Eero
Markuksela vierailee
tänään Salossa ja kertoo
taidemuseo Veturitallissa Leena Luostarisen
muistonäyttelyyn Kaukainen rakkaus liittyen
kiinalaisesta kulttuurista.
Markuksela on tehnyt
Kiinaan useita työskentely- ja näyttelymatkoja vuosina 2005?2015.
Matkoillaan hän on kirjoittanut, maalannut ja
valokuvannut lukuisissa
kaupungeissa, kylissä ja
vuorilla.
Luennolla Eero Markuksela kertoo omia kokemuksiaan Kiinan matkoiltaan ja demonstroi
tussimaalausta. Vainio opiskelee
parhaillaan toista vuotta teatteritiedettä Helsingin yliopistossa. Muuttolintu vaihtaa
höyhenpeitteensä heti kun
jälkikasvu on oppinut lentämään. Uudet sulat tarkoittavat matkalle lähtöä . Siihen saa
lyötyä oman leimansa, Joonas Suominen kiteyttää.
nn
Minä suojelen sinua kaikelta. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. Suurin
osa lauluista kuullaan potpureissa.
Valtaosa teksteistä on peräisin Anni Sinnemäeltä,
johon myös Mika Vainio on
ollut tekstin kirjoittamisvaiheessa yhteydessä. Kantaesitys Teatteri Provinssissa keskiviikkona 30.9. klo 19.
Teatteri Provinssin uutuusnäytelmän tekijäjoukkoa kokoontuneena teatterin tiloihin yhdessä ohjaaja Joonas Suomisen (vas.) kanssa.. Persoonat
pitää tuoda esille muun muassa pukeutumisen kautta.
50-luku olisi ollut esimerkiksi helpompi juttu, ohjaaja
Joonas Suominen selittää.
Pääroolissa, elämältä kai-
ken saaneena Astana laulaa
Anniina Jokinen. Esitys kertoo tarinan naisesta,
hänen omastatunnostaan ja
nyky-yhteiskunnasta.
. Arvopuolen
kuvio kunnioittaa GallenKallelan taidegrafiikkaa.
Juhlarahan on suunnitellut
Hannu Veijalainen.
Akseli Gallen-Kallela
-juhlarahaa lyödään nimellisarvoltaan 10 euron ja 20
euron suuruisena hopearahana. Kylänpään fokus on kotoisissa
muuttolinnuissamme, joiden
sielunelämää Linnuntie pyrkii ymmärtämään ja kuvallistamaan.
Tavoite on korkea, ja hanke
samaan tapaan vaikea kuin
kiurujen, haarapääskyjen,
peippojen ja muiden pitkänmatkalaisten jokavuotiset
muuttopuuhat.
Linnuntie seuraa muuttajien
elämää vuodenkierron mukaan. Riukupyrstöjä voi tavata suomalaisturistienkin suosimissa Punaisenmeren rantakohteissa. Tilaisuus alkaa klo 18. Blue Jazz
Glyph -teoksen on toteuttanut Fiskarsissa toimiva
kuvanveistäjä Howard
Smith.
Muistomerkin pystyttämistä ovat tukeneet Raaseporin kaupunki, Teosto
ry, Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry, Elävän musiikin yhdistys ELMU ry,
Akademiska Sångföreningen ja yksityishenkilöt.
Henrik Otto Donner
(1939 - 2013) tunnetaan
yhtenä Euroopan suurimmista modernin musiikin
säveltäjistä ja muusikoista, etenkin jazzin parissa.
Hän sävelsi myös liedmusiikkia ja häneltä julkaistaan lähiaikoina laulusarja Tyst musik Johan
Bargumin tekstiin. Liikkeelle lähdetään
prologinomaisesti viluisesta
tammikuusta, jolloin västäräkin tirskutusta voi kuulla
vain kauppapuutarhan salaattihuoneessa. 20 euron juhlarahoista niin ikään sata
kappaletta. (SSS)
TOMMI AITIO
Lasse Kylänpää: Linnuntie. Näitä lauluja ei tehdä
vasemmalla kädellä, vaan
kunnolla, tosissaan, Vainio
ja Suominen painottavat ja
kertovat, että esityksen lauluihin on panostettu kenties
enemmän kuin koskaan aiemmin.
Näytelmä Vainion
debyyttiteksti
Minä suojelen sinua kaikelta on Teatteri Provinssin eri
projekteissa näytelleen Mika
Vainion ensimmäinen näytelmäteksti. Idea näytelmään
on kuitenkin tätä vanhempi.
Minä suojelen sinua kaikelta toteutetaan isolla, yhdentoista hengen ryhmällä. Yllättäen vaikeinta meille
oli puvustaa omaan aikaamme liittyvä esitys. syyskuuta 2015
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Charlie Hebdon terrori-iskua edeltänyt numero ilmestyy ruotsiksi
Ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon viimeinen, ennen terrori-iskua ilmestynyt numero on käännetty ruotsiksi ja tulee myyntiin torstaina, tiedotti Toimittajat ilman rajoja -järjestö
tiistaina.
Numero ilmestyi 6. Maltan metsästäjäliitto vetoaa jäsentensä mielenterveyteen ja seksuaaliseen
suorituskykyyn anoessaan
lupaa 2,6 miljoonan peipposen kaatamiseen. Kuva Västanfjärdistä.
Suomen Rahapaja juhlistaa
Akseli Gallen-Kallelan
150-vuotisjuhlavuotta. Sen puoli
miljardia kaveria talvehtivat
samaan aikaan eteläisemmillä mailla, hurjimmat kaukana Afrikassa saakka.
Maaliskuussa saattaa kuulla ensimmäisen kiurun kurahduksen, vaikka maa on
vielä valkoinen ja pohjoisenpuoleinen korkeapaine kiusaa tasapuolisesti ihmisiä ja
lintuja. julkaisemalla juhlarahan ja
kahden euron erikoisrahan.
Erikoisrahat julkaistaan
22. Omatunnon roolin näyttelee parhaillaan syksyn ylioppilaskirjoituksiin osallistuva Anna Nyberg. Jos ei saa
pyydystää, maltalainen metsästäjä ?kärsii masennuksesta itsemurhan partaalle?,
Lasse Kylänpään siteeraamassa kahelissa kirjelmässä
todetaan.
Nauttiakseen Linnuntien
visuaalisuudesta, ei tarvitse
olla kiinnostunut peipoista
tai pääskyistä pätkääkään.
Osa teoksen valokuvista on
täysin abstrahoituja. Yhtäällä pikkulinnut ovat klassista herkkuruokaa, toisaalla häkkiin
suljettavia ja toreilla myytäviä hilpeitä laulajia, joilta
varmuuden vuoksi ennen
myyntiä puhkotaan silmät
lauluäänen kirkastamiseksi.
Ja jossain niitä pyydetään
ihan vain huvin vuoksi, koska niin on aina ennenkin
tehty. Se onnistuu parhaiten ennakkoon studio-oloissa
kokoamalla.
. Sen
ovat levyttäneet baritoni
Gabriel Suovanen ja
pianisti Markus Vaara.
Teos paljastetaan Tammisaaren Skepparträdgårdenin puistossa tänään keskiviikkona. Kuva El Gounasta.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
simmäinen muuttolento jää
myös viimeiseksi, Lasse Kylänpää muistuttaa. Lehden julkaisevat Toimittajat il-
man rajoja ja Ruotsin kirjailijaliitto.
Charlie Hebdo ilmestyy kerran viikossa, ja sen painos on normaalisti noin
75?000 kappaletta. tammikuuta, päivää ennen kun 12 ihmistä sai surmansa
lehden toimitukseen tehdyssä iskussa
Pariisissa. (STT?TT)
Vaeltajat sumumeren yllä
Lyhyet
Kuvat: Lasse Kylänpää
KIRJA
Henrik Otto
Donnerille
muistomerkki
Pari vuotta sitten kuollut säveltäjä-muusikko
Henrik Otto Donner
saa muistomerkin Tammisaareen. Vastatuulet ja myrskyt, ranskalaiset
herkkusuut ja maltalaisen
haulikkoampujan perinnetietoisuus verottavat muuttoparvia ankaralla kädellä.
Vain osa linnuista selviytyy
määränpäähänsä, ani harvat
tekevät elämässään lukuisia
edestakaisia matkoja etelän
ja pohjolan välillä.
Kaiken takana
on ihminen
Linnuntien voimallisin ansio
taitaakin liittyä ihmiseen
ja niihin kulttuurisiin seikkoihin, joita Kylänpää tulee
kuin huomaamatta hahmotelleeksi lintutarinansa
taustalla. Terrori-iskun jälkeen
ilmestynyttä numeroa (kuvassa) painettiin kuitenkin miljoonia. Ne vai-
kuttavat katsojaansa kuin
mikä tahansa non-figuratiivinen taideteos yleensä
. lokakuuta.
Juhlarahan tunnuspuolella on kuvattuna taiteilijan
käyttämä maalauspaletti,
laskeutuva henki ja Tuonelan joutsen. 39,95 e.
Linnuntietä lukee kuin
José Saramagon Elefantin
matkaa tai aikalaiskuvauksia muinaisista valaanpyytäjistä. Salon västäräkit
ovat saman matkan tehtyään jo Keski-Euroopassa. Livebändiä
lavalla ei siis nähdä, sillä
esimerkiksi nelimiehisellä
kokoonpanolla olisi tekijöiden mukaan turha yrittää
toistaa ultrabramaista isoa
soundia. (SSS)
Akseli Gallen-Kallela
saa oman juhlarahan
Västäräkit talvehtivat enimmäkseen Egyptissä. Markuksela on matkannut
kiinalaisen kulttuurin
samoilla kulttipaikoilla kuin Luostarinenkin.
Parhaillaan hän valmistelee toista Kiinaaiheista filosofista taidekirjaansa Suuri nauru
Milofon kanssa.
Luento Veturitallissa
alkaa tänään keskiviikkona 23.9. Reissut ovat pitkiä ja
niin täynnä vastuksia, että
neljän seinän sisällä kirjalliseen kerrontaan eläytyvää
nojatuolimatkailijaa alkaa
viluttaa, väsyttää ja nälättää
eikä välttämättä tässä järjestyksessä.
Toimittaja Lasse Kylänpää on ilmiselvästi jotain
muuta kuin tavallinen lintubongari, joka turboahdettuine kiikareineen jahtaa ensin
määrää ja sitten laatua. paljaalla sommittelullaan,
värien tai värittömyytensä
mittasuhteilla, puhtaasti
kuvina vailla taka-ajatuksia.
Kylänpään otokset kiinnittyvät toiseenkin kuvataiteen historian valtavirtaan.
Linnuntien näkymät myrskyävältä mereltä tai usvan
peittämiltä vuorenhuipuilta
tuovat mieleen Caspar David Friedrichin voimaa
uhkuvat maisemamaalaukset ja muut kauhuromanttisen maalaustaiteen klassikot.
Suuren luonnon keskellä
jököttävä ihmishahmo on
Kylänpään kuvissa avaraan
maisemaan heitetty pikkulintu, joka on maailmassa
yhtä yksin kuin Friedrichin
vaeltaja sumumeren yllä.
Suomi on pitkä maa. 20 euron juhlarahojen maksimilyönti-
määrä on 5000.
Kahden euron Akseli Gallen-Kallela -erikoisrahaa
lyödään yhteensä 500 000.
Kahden euron erikoisrahat
ovat laillisia maksuvälineitä kaikissa euromaissa.
Akseli Gallen-Kallela
(1865?1931) tunnetaan suomalaiskansallisen kuvataiteen uranuurtajana. Nuorgamissa pesineet västäräkit ovat tuhat kilometriä taivallettuaan yhä Suomessa. Hän
ammensi luomisvoimansa
suomalaisesta luonnosta,
kansankulttuurista ja muinaistarustosta.
Teatteri Provinssin syksyn musiikkinäytelmällä on itkutakuu
SSS/Veli-Matti Henttonen
Minä suojelen sinua kaikelta ensi-iltaan
viikon kuluttua keskiviikkona.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Ohjaaja Joonas Suominen
laukaisee tulevaa Teatterin
Provinssin kantaesitysnäytelmää Minä suojelen sinua
kaikelta esitellessään, että
hän antaa itkutakuun näytelmälle. 10 euron juhlarahoista sata kappaletta on
numeroitu
Sen riveissä olevat
sunnit kokevat olevansa vaikeassa tilanteessa. Olemme hankkineet ne Keski-Euroopasta,
jossa niitä on tarhattu jo
useita vuosikymmeniä.
Ritarihaukat tekevät lentonäytöksiä Mendusicin kädestä. Ääni ei tule
tuulikelloista vaan rakennuksessa olevien ritarihaukkojen
Stipe Klisovic näyttää maakotkasta otettua röntgenkuvaa. Irakin
hallitus ei kuitenkaan tuke-
Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat ovat vain
murto-osa niistä sadoistatuhansista irakilaisista, jotka
ovat joutuneet pakenemaan
kotimaansa väkivaltaisuuksia.
Irakilaispakolaisten määrä
harppasi vuoden 2003 jälkeen. Tuolloin Yhdysvallat
liittolaisineen syöksi diktaattori Saddam Husseinin vallasta ja Irak ajautui
kaaokseen.
Sittemmin naapurimaan
Syyrian sota on entisestään
syventänyt Irakin pakolaiskriisiä. Sadattuhannet
muslimit aloittivat tiistaina muslimien vuotuisen pyhiinvaelluksen,
hajjin. (STT)
Oikeuslähde:
Marine Le Pen
vastaa syytteisiin
rasismirikoksesta
LYON. Itsemurhaiskuja
tehdään julkisilla paikoilla
jatkuvasti, ja sitä on jatkunut jo niin kauan, että
meidän sanomalehtemme
eivät enää edes vaivaudu
raportoimaan niistä, Rogan
sanoo.
Roganin itsesuojeluvaisto on samoilla linjoilla kuin
Suomen valtio, joka linjaa,
että Bagdadin alueelta ja
Irakin keskiosista tulevia
turvapaikanhakijoita ei voi
lähettää takaisin. Maaseudulla
ei ole huuhkajille riittävästi
ravintoa.
??Ne ovat tulleet kaupunkeihin, joissa riittää ravintoa kesän kuivimpanakin aikana. Ranskassa äärioikeistopuolue Kansallisen
rintaman johtaja Marine
Le Pen joutuu vastaamaan syytteisiin rasismirikoksesta ensi kuussa,
kertoi oikeuslähde tiistaina. on kuntouduttava, eikä niitä saa häiritä. Ryhmän vankina
on tällä hetkellä yhdeksän
ihmistä. Samaan aikaan Irakissa arvioidaan olevan yli 3,5 mil-
joonaa maan sisäistä pakolaista . Lisäksi
hallitus ei ole tukenut armeijaa eikä maksanut palkkoja kunnolla, Rogan sanoo.
Muun muassa tämä johti
Mosulin alueen häviämiseen
Isisille kesällä 2014.
??Armeijalla oli enemmän
sotilaita kuin Isisillä. Meillä on kolme vapaaehtoista eläinlääkäriä.
He käyttävät suuren osan
vapaa-ajastaan auttamalla
petolintuja, kertoo Klisovic.
Huuhkajia
loukkaantuu runsaasti
Tutkimuskeskukseen tuodaan vuosittain lähes pari-
sataa loukkaantunutta päiväpetolintua ja pöllöä.
??Määrä on lisääntynyt
vuosittain, koska keskuksemme työ on tullut tutuksi
ja hätäpuhelinnumeromme
tunnetaan. Häntä vastaan nostettiin seuraavana vuonna syyte kiihotuksesta kansanryhmää
vastaan.
Marine Le Pen on yrittänyt luotsata puoluetta
pois sen menneisyyden
antisemitismistä ja rasistisuudesta. Jos rajaa ei avata,
Serbialla on pääministeri
Aleksandar Vucicin
mukaan valmiina keinoja, jotka se aikoo ottaa
käyttöön.
Kroatia ilmoitti tiistaina avaavansa rajojaan
osittain ja päästävänsä
rajan yli kulkemaan rekat, joissa kuljetetaan
helposti pilaantuvia tuotteita. Pyhiinvaellus
huipentuu keskiviikkona
Arafatvuorella, missä
muslimit rukoilevat ja
pyytävät anteeksiantoa.
Pyhiinvaellusta uhkaa
äärijärjestö Isisin väkivalta sekä mers-hengitystieinfektio, johon on Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa sairastunut
elokuun jälkeen jo toistasataa ihmistä. Samalla loukkaantuneiden huuhkajien määrä on
kasvanut, koska ne törmäävät sähkölankoihin ja ajoneuvoihin, kertoo Mendusic.
Kyläpöllönen on Balkanin
tyypillisin pöllölaji. Sen sijaan
Pohjois-Irakin Kurdistan ja
Etelä-Irakin maakunnat katsotaan niin turvallisiksi, että
sieltä saapuville ei myönnetä oleskelulupaa pelkästään
alueen turvallisuustilanteen
perusteella.
??Tuo on kohtuullinen linjaus. Lapset ihmettelevät,
kuinka nopeita haukat ovat.
Lapsille ja vieraille ei esitellä toista rakennusta, jossa
hoidettavat, luonnonvaraiset petolinnut ovat.
. syyskuuta 2015
Ulkomaat
TALLINNA. ?Nehän syövät
meidän kanamme ja karitsamme?, oli varsin yleinen
toteamus.
??Tilanne muuttui kuitenkin yllättävän nopeasti. Heidän joukossaan on muun muassa
rakennusyhtiö Rand & Tuulbergin pääomistaja Aivar Tuulberg.
Viron pääministerin Taavi Rõivaksen
mukaan jo pelkät Savisaareen kohdistuvat
epäilyt ovat vakava kolaus maan maineelle.
??Kukaan ei voi kuvitella, että on Viron la-
kien yläpuolella, Rõivas sanoi.
Reformipuolueen ryhmä Tallinnan kaupunginvaltuustossa ilmoitti esittävänsä
epäluottamuslausetta Savisaarelle epäilyjen takia. Bagdadissa
maan eri kansanryhmät asuvat limittäin, ja siellä tehdään paljon terrori-iskuja.
??Bagdad on asukkailleen
oikea epävarmuuden ja pelon helvetti, siitä ei ole epäilystäkään. On rajallista, kuinka paljon maanne voi ottaa vastaan
(pakolaisia), Rogan sanoo.
Hänen mukaansa Irakissa on alueita, joilla ihmiset
voivat elää ihan normaalia
elämää. Myös muuttavia petolintuja tuodaan
keskukseen. Asiasta kertoi Kroatian valtiollinen radio.
Kroatia on sulkenut rajansa pakolaisten tulon
vuoksi. Noin 70 prosenttia
tänne tulevista, loukkaantuneista petolinnuista voidaan
palauttaa takaisin luontoon,
luonnehtii Stipe Klisovic.
Hän on yksi petolintukeskuksen vastuuhenkilöistä.
Apu on saatava
nopeasti
Klicovic esittelee petolintuja
varten suunniteltua klinikkaa ja laboratoriota. Vähän aikaa
sitten tuotiin sääksi, joka oli
pudonnut mereen. Aseistautunut ryhmä on siepannut norjalaisen hotellinjohtajan, kaksi
kanadalaisturistia ja filippiiniläisen naisen EteläFilippiineillä, kertoivat viranomaiset tiistaina. Maa on liian syvällä omassa konfliktissaan Jemenin kanssa.
??Sotilaiden motivaatio on
huono. (STT?AFP)
Asemiehet
kaappasivat
turisteja
Filippiineillä
MANILA. Tautiin
kuolee yli kolmannes sairastuneista. Häkit
eivät kuitenkaan jää tyhjiksi.
Uusia, loukkaantuneita lintuja on tulossa lisää.
Kiviaitojen ympäröimät,
vanhat lammastarhat kasvavat vesakkoa tai ovat kokoaan puuston varjostamia.
Tarhojen välillä kulkee kapea
ja sateen pieksemä hiekkatie.
Tie kaartuu vasemmalle, ja
eteen levittäytyy neljä matalaa, harjakattoista rakennusta.
Leveäsiipinen harjalintu
lennähtää kivitarhan yli.
Linnun pehmeästi puputtava
soidinääni sekoittuu pienten
kellojen kilinään. Sitten
saapuu koululaisia kuljettava linja-auto. Oikeuden mukaan
yritys oli salmonellasta
tietoinen, mutta salasi
asian. Näistä ryhmistä yksi on pahamaineinen Isis.
Irakin hallinnolla on myös
ollut valtavia vaikeuksia
luoda itselleen armeija.
tulevaisuutta järin valoisana. Maaseudun asukkaat olivat hämmästyksissään siitä, että petolintuja
autetaan. Tallinnan kaupunginjohtajaa
Edgar Savisaarta epäillään lahjuksista,
Viron viranomaiset kertoivat tiistaina. Vuosina 2003?2013 on hoidettu yli 700 yksilöä, joista 18 petolintulajia ja 7 pöllölajia. Se joutui paniikkiin.
Saatuaan alueen haltuunsa Isis on tappanut Mosulissa yli 2?000 ihmistä.
Tehokkaimmin Isisiä vastaan ovat taistelleet kurdien
peshmerga-joukot.
??Peshmergojen lojaalisuus
ja motivaatio on korkea. Laitteet
ovat nykyaikaisia.
??Aluksi työtämme ei ymmärretty. Marine Le
Pen erotti aikaisemmin
tänä vuonna isänsä puolueesta tämän puolusteltua vanhoja kommenttejaan, joiden mukaan
toisen maailmansodan
kaasukammiot olivat
vain yksityiskohta historiassa.(STT?AFP)
Pyhiinvaeltajat
lähtivät Mekasta
kohti Minaa
MEKKA. Alueella toimii kuitenkin myös
useita kapinallisryhmittymiä, joista tunnetuin on
Abu Sayyaf. Suurin syy
loukkaantumiseen on törmääminen ajoneuvoihin tai sähkölankoihin.
jaloissa olevista tiu?uista.
Lapset ovat
kiinnostuneita
Petolintujen tutkimuskeskuksen projektijohtajalla
Emilio Mendusicillä on
aikaa kaksi tuntia. Le Pen vertasi vuonna 2010 kadulla rukoilevia muslimeja natsien
miehitykseen.
Europarlamentti poisti
Marine Le Penin syytesuojan enemmistöäänin
vuonna 2013. Salmonellan saastuttamien pähkinöiden
myyminen kuluttajille on
tuonut pähkinäyhtiön entiselle johdolle kovat tuomiot Yhdysvalloissa.
Peanut Corporation of
America -yrityksen entinen omistaja ja toimitusjohtaja Stewart Parnell
tuomittiin 28 vuodeksi
vankeuteen Georgian
osavaltiossa. Turvallisuuspoliisin epäilyjen mukaan Savisaar
on ottanut vastaan satojatuhansia euroja
viime ja tänä vuonna.
Jutussa on Savisaaren lisäksi useita muita
epäiltyjä, jotka kaikki ovat Viron kansalai-
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Viron Savisaarta epäillään lahjuksien ottamisesta
(02) 770 2314
sia. Lapset
haluavat katsella petolintuja läheltä. Peshmergat tietävät, ketä vastaan taistelevat ja miksi, Rogan sanoo.
?Ei ratkaisua ilman
ulkopuolista apua?
Bagdad
Eugene Rogan ei näe Irakin
Suomeen tulijat
vain aavistus Irakin
pakolaiskriisistä
IRAK
SAUDI-ARABIA
Suomen vakaana pitämät alueet
Alueet, joilta tuleville myönnetään oleskelulupia toissijaisen tai humanitaarisen suojelun
perusteella pelkästään kotialueen turvallisuustilanteen vuoksi
KUWAIT
Isisin hallitsemat alueet
STT, koonnut: Maria Rosvall, grafiikka: Matti Kiipula, lähteet: Maahanmuuttovirasto, The Washington Post/Unesco
gelmien taustalla on valtatyhjiö.
??Irakin tilannetta sekoitti
vallanvaihto shiiajohtoiseen
hallitukseen maassa, jota
sunnit ovat aina johtaneet,
hän sanoo.
Hänen mukaansa suuri
osa sunniväestöstä on kokenut erkaantuneensa maan
hallituksesta sen jälkeen
kun Yhdysvaltain johtama
liittouma syrjäytti Saddam
Husseinin 2003.
??Sunnit eivät tunne lojaalisuutta hallitusta kohtaan
eivätkä koe, että hallitus
ajaisi sen etuja.
Tämä on luonut kasvualustan erilaisten aseellisten
ryhmien vahvistumiselle
maassa. (STT?AFP)
Serbia uhkasi
Kroatiaa
seurauksilla,
jos raja
ei aukene
ZAGREB. ?Potilaiden. Norjan hallituksen mukaan tarkoituksena ei ole tarkastaa järjestelmällisesti kaikkia rajan
ylittäviä eikä rajoittaa pakolaisten oikeutta hakea
turvapaikkaa.
Maan oikeusministeri Anders Anundsenin mukaan
on tärkeää, että maan viranomaiset tietävät mahdolli-
simman aikaisessa vaiheessa, keitä maahan saapuu.
??Muun muassa tällä keinolla pyrimme estämään
laitonta maahanmuuttoa ja
torjumaan kansainvälistä
rikollisuutta, Anundsen sanoi.
Poliisi päättää, kuinka rajavalvonnan kiristäminen
käytännössä toteutetaan.
Norjan maahanmuuttoviraston mukaan maahan
saapui viime viikolla lähes
1?300 turvapaikanhakijaa,
mikä on lähes 60 prosenttia
enemmän kuin edeltävällä
viikolla.
Lyhyet
Salmonellapähkinöiden
myymisestä
vuosikymmeniä
vankeutta
Yhdysvalloissa
ALBANY. Pyhiinvaeltajat
siirtyivät Mekasta kohti
runsaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Minaa. Serbia uhkaa Kroatiaa taloudellisilla ja
poliittisilla seurauksilla,
jos maa ei avaa Serbianvastaista rajaansa rahtitavaraliikenteelle.
Serbian mukaan Kroatialla on keskiviikkoiltaan asti aikaa avata rajansa. Tänä vuonna Suomeen jo tulleista runsaasta
12?000 turvapaikanhakijasta lähes kaksi kolmasosaa
on lähtöisin Irakista.
Osa tulijoista pyrkiikin
Suomeen siksi, että heillä
on täällä jo sukua ja ystäviä.
Myös käytännön kysymykset, kuten maahantuloreitit
ja -mahdollisuudet, vaikuttavat tulijoiden määrään.
Suomella ei myöskään ole
kielteisiä hakupäätöksiä
koskevaa palautuspöytäkirjaa Irakin kanssa.
Kroatiassa loukkaantuneet petolinnut
hoidetaan tutkimuskeskuksessa
Eero Ketola
Asenne
petolintuja
kohtaan on
muuttunut
nopeasti.
EERO KETOLA
Tilavassa häkissä istuu jalkaan ammuttu maakotka.
Viereisissä häkeissä kököttää
autoihin törmänneitä hiirihaukkoja ja huuhkajia. Hänen mukaansa Irakilla on kaksi isoa ongelmaa:
alueiden menetykset Isisille
ja pohjoisen kurdialueiden
määrätietoinen pyrkimys
autonomiaan.
??Nämä seikat todellakin
repivät Irakia hajalle, eikä
maan hallitus ole tarpeeksi
vahva ratkaistakseen ongelmaa itse.
Roganin mukaan merkittävä käänne olisi esimerkiksi,
jos Saudi-Arabia antaisi tukensa Isisin-vastaiselle taistelulle.
??En kuitenkaan laskisi
paljoa toivoa Saudi-Arabian
tukeen juuri nyt. (STT?Reuters). Nyt
ihmiset arvostavat luontoa,
mukaan lukien petolintuja
ja samalla myös työtämme.
Koulutamme eri puolilla
Kroatiaa asuvia yhdyshenkilöitä. Syytä emme tiedä, mutta mahdollisesti lintu oli väsynyt pitkästä matkasta tai sairastunut,
toteaa Mendusic.
Keskuksen tiedotus- ja koulutustyön sekä loukkaantuneiden lintujen hoidon lisäksi keskuksessa kerätään
tietoa lintujen kuolinsyistä.
Laboratoriossa lintujen höyhenistä otetaan myös DNAnäytteitä.
Norja tiukentaa
rajavalvontaa
OSLO | STT?TT?NTB?Reuters
Norja tiukentaa rajavalvontaansa maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden
määrän kasvun takia, kertoi maan oikeusministeriö
tiistaina. eli irakilaisia, jotka
ovat joutuneet pakenemaan
kotiseuduiltaan.
Suomessa irakilaiset ovat
jo pitkään kuuluneet suurimpiin turvapaikanhakijaryhmiin. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on rekisteröinyt Irakissa liki 250?000
syyrialaispakolaista. Varsinkin huuhkajia tuodaan runsaasti keskukseemme. Tätä tarkoitusta
varten meillä on viisi ritarihaukkaa. He
pyrkivät muodostamaan
oman kurdivaltion. Vuosittain keskuksessa käy yli 7?000 lasta
eri puolilta Kroatiaa.
??Kerromme lapsille petolintujen elämästä. Hänen yhtiössään niin ikään toiminut veljensä Michael
Parnell sai 20 vuotta
vankeutta. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. Esimerkiksi shiiamuslimienemmistöisillä alueilla ei juuri ole konflikteja.
Sen sijaan eri ryhmittymien
hallitsemien alueiden rajaalueilla niitä on.
Heikko hallinto ?
vahva Isis
Roganin mukaan Irakin on-
TURKKI
Kurdistanin autonominen alue
IRAN
SYYRIA
nut sitä, eikä armeija tosiasiassa edes tiennyt, mitä
vastaan se taistelee. Ryhmä sieppasi huhtikuussa purjehtimassa olleen saksalaispariskunnan, joka vapautettiin puoli vuotta myöhemmin. Stressi pidentää tervehtymistä. Heidän nimensä ja yhteystietonsa julkaistaan paikallisissa lehdissä ja myös
televisiossa.
Ihmiset tietävät jo, mihin
ottaa yhteyttä, kun löytää
loukkaantuneen petolinnun.
Vamman saaneen petolinnun lähettämisessä keskukseen on aina kiire.
??Mitä nopeammin lintu tuodaan tänne, sitä paremmat mahdollisuudet on
auttaa. Lisäksi yrityksen laaduntarkkailussa työskennelleelle Mary
Wilkersonille langetettiin viiden vuoden vankeusrangaistus.
Ainakin 714 ihmistä
sairastui, 166 joutui sairaalahoitoon ja yhdeksän
kuoli Yhdysvalloissa, kun
salmonellan saastuttamia pähkinöitä päätyi
markkinoille vuonna
2009. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Anto Liivat taas vaati keskustapuolueen puheenjohtajana toimivaa Savisaarta eroamaan välittömästi. Vielä
kuukausi, niin ne pääsevät
uudelleen vapauteen. Kyläpöllöset ovat hyönteissyöjiä ja
talvehtivat Afrikassa.
??Niitä on tuotu kymmenen
vuoden aikana keskukseen
yli 100 yksilöä. Lintua on ammuttu haulikolla. Nelikko siepattiin myöhään
maanantaina suositulla
Samalin turistisaarella,
missä on tähän saakka ollut verrattain rauhallista.
Ryhmä yritti siepata
myös kaksi japanilaisturistia, mutta japanilaisten tiukka vastarinta
sai hyökkääjät perääntymään.
Mindananon saariryhmään kuuluva Samal on
tunnettu pitkistä hiekkarannoistaan ja hyvistä sukelluskohteistaan. (STT?BNS)
?Bagdad on asukkailleen
oikea helvetti?
Oxford-professorin mielestä Suomen linja Irakista tulevien suhteen on järkevä.
STT | LAURA HUUSKONEN
??Jos pitäisi nyt lähteä Irakiin, valitsisin Pohjois-Irakin
tai eteläisen Basran kaupungin, sanoo Oxfordin yliopiston Lähi-idän-tutkimuskeskuksen johtaja, professori
Eugene Rogan.
Pääkaupunki Bagdadiin
häntä ei saa
Tämän jälkeen mestaruuksia
on tullut kolme kappaletta.
Viimeisin on jo 14 vuoden takaa keväältä 2001.
Kyseinen kulta ja vuoden
2010 pronssi ovat ainoat mitalit, jotka seura on pystynyt
saavuttamaan 2000-luvulla.
Viime kaudella Henri Tuomen alaisuudessa Loimu
selvisi mitalipeleihin, mutta
jäi lopulta neljänneksi.
Salolaiset Raisiossa. Saudi-Arabia oli räväkkä
kokemus. päivä kello 17.00.
SM-kulta on kiertänyt
muita kuin Loimua
Varsinais-Suomessa
VaLePaan palannut Esko:
Olisin voinut jatkaa ulkomailla
STT | JUHA AALTONEN
kaikessa on saada joukkue
pelaamaan hyvin.
Tuominen palaa valmentajaksi Mestaruusliigaan
vuoden tauon jälkeen. Vilpas kohtaa myös samat joukkueet (la Kalev, su BC Nokia).
SSS | JUHA TUUNA
Palauttaako Iska loiston Loimuun?
YLÄNURKKA
Monipuolisuuden
?ilosanoma?
Perinteikäs raisiolaisseura on saavuttanut 2000-luvulla vain kaksi SM-mitalia.
Kuvat: Lehtikuva/Seppo Samuli
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
tuomas.reinikainen@sss.fi
LENTOPALLO. Menikö siihen nyt
minuutti Tupurin S-marketin
pihalla, Tuominen virnistää.
Miesten Mestaruusliiga
käynnistyy lauantaina 26.
syyskuuta. syyskuuta 2015
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. Kukapa
olisi moista uskonut, mutta
kotimaan jalkapallon ystävä
kiittää. Vuosi
vuodelta eroa muihin tasaisen varmasti kasvattanut
helsinkiläisjätti täyttikin pelin ajoittaisesta nikottelusta
huolimatta odotuksia neljän
liigakuukauden aikana: 22
ensimmäisestä liigapelistä
vain kolme tappiota, ja pahin kilpailija Seinäjoen Jalkapallokerho jo yhdeksän
pisteen päässä 12. Kynsin ja hampain
me taistelemme mitalista,
Tuominen vakuuttaa.
Virityksiä
oli Qatariin
?Iska. Joukkue
on pelannut pitkään liigassa ja se tunnetaan logosta
ja väristä Tuominen naulaa.
Minun tehtävänäni tässä
Loimussa pelaa myös kaksi
salolaisittain mielenkiintoista pelaaja: Salohallin Saksamaaottelussa viime lauantaina mainiosti esiintynyt
Perttelin Peikkojen kasvatti,
passari Ville Juntura sekä
comebackin liigakentille tekevä 35-vuotias keskitorjuja
Tuukka Anttila.
Salolaispelaaja esiintyi viime kaudella 3-sarjan Rikalavolleyssa. SJK?Jaro.
l?
HJK (45 pistettä, jäljellä kuusi ottelua): 23.9. Hurrikaanin kullan tiellä
oli ensimmäisenä vuonna
Vammalan Lentopallo, kahtena muuna kertana Kokkolan Tiikerit.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Illan SJK-HJK petaa mestaruustaistelun asetelmat
Veikkausliiga huipentuu
kutkuttavaan loppusuoraan.
STT | JANNE LEHIKOINEN
JALKAPALLO. RoPS on jo nyt tehnyt tästä kaudesta hienon.
Seinäjoella panokset
huipussaan
Liigaseuraajaa hemmotellaan loppukaudella, ja viimeisen rutistuksen aloittaa
asiaan sopivasti mestaruuskamppailijoiden kauden viimeinen keskinäinen kohtaaminen. Tulin
Saudi-Arabiasta erilaisena
ihmisenä takaisin. luotsasi Loimua ensimmäisen kerran jo kaudella 2002?2003. Olli Mäntylä, Juha Tuuna ja
Tuomas Reinikainen
(02) 7702 309
urheilu@sss.fi
Viikonloppuna Salohallissa pelaava Kouvot hankki Lahdesta tutun takamiehen
Kouvolan Kouvot vaihtoi amerikkalaistakamiestään kymmenen päivää ennen Korisliigan
alkua. Eurocuppeliensä jälkeen otteensa kadottanut Klubi on pelannut
pian puolitoista kuukautta
ilman voittoa, ja loukkaantumissuma sotkee valmentaja Mika Lehkosuon kuvioita pahasti.
Jottei Lehkosuolla olisi liian helppoa, maanantaina
voittanut Turun Inter on
enää kahden pisteen päässä.
Vaikka RoPSia ja SJK:ta vähemmän otteluita pelanneella HJK:lla onkin mestaruus
vielä omissa käsissä, vaa?an
toisessa kupissa on seuraa
kauhistuttava mahdollisuus:
putoaminen ensi kauden europeleistä.
HJK:n Mika Lehkosuon maine mestarivalmentajana saattaa
saada tänään kohtalokkaan kolauksen.
KÄRKIJOUKKUEIDEN LOPPUOHJELMA
ENNEN KESKIVIIKON SJK?HJK-OTTELUA
RoPS (50 pistettä, jäljellä neljä ottelua): 27.9. Tuomisella ja Anttilalla on yhteinen historia
Piivolleysta ja HurrikaaniLoimaasta.
. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Loimun ensimmäinen ottelu on kotona Pielaveden Sampoa vastaan sunnuntaina 27. SJK?HJK, 27.9.
KTP?HJK, 1.10. Saa olla
niin sanotusti yöt kotona,
Tuominen hymähtää.
. Viime keväänä Ugis Krastinsin valmentama joukkue hävisi yllättäen Hurrikaanille välierissä.
??Mitä tilastoista katselin,
niin VaLePa kaatui Hurrikaanin hakkuriin Vladimir
Cediciin. Neljäntoista peräkkäisen ulkomailla vietetyn
kauden jälkeen hän palasi
ensimmäiseen liigaseuraansa, missä ura alkoi kaudella
1995?96.
??Ehkä olisin voinut jatkaa
pari kautta vielä ulkomailla,
mutta nyt oli hyvä aika palata Suomeen. Mestaruuden lisäksi tavoitellaan menestystä CEV-cupissa. Edellisen kerran seura on ollut
edes kuuden joukossa kaudella 1997.
??Meidän tavoite on olla
kuuden parhaan joukossa,
RoPS-luotsi Juha Malinen
julisti kauden alkaessa.
??Haluan, että tästä tulee
muutakin kuin mukava kausi. Kouvojen päävalmentaja Jyri
Lehtonen (kuvassa) muistutti seuran tiedotteessa, että ulkomaalaispelaajien hankinnassa
on panostettu puolustusosaamiseen ja sitä
Gonzalvesilta löytyy.
. Näin hän
VaLePa pyrkii passari Mikko Eskon ja hakkuri Urpo
Sivulan hankinnoilla nousemaan suurimmaksi mestaruussuosikiksi. Erikoistumisen kanssa ei
saa hötkyillä, jotta täyteen mittaan kasvavan kansalaisen mielenkiinto urheiluun säilyy ja terveen
liikunnallisen elämän perustasta tulisi vahvempi.
Varhaisen erikoistumisen vastustajat jaksavat myös
muistuttaa hälyttävistä tutkimustuloksista, joiden
mukaan suomalaiset lapset ja nuoret liikkuvat vuosi vuodelta yhä vähemmän . Seuralla
on oma identiteetti. Tämä on ehdottomasti
paras vaihtoehto. Loimu on pitänyt hienosti
perinteistä kiinni. IFK Mariehamn?HJK, 4.10. Ja sama päinvastoin.
Esimerkkejä riittää: Roope Ahonen ylsi 15-vuotiaana SalPan paidassa jalkapallon piirijoukkueeseen
ja Vilppaan paidassa koripallon nuorten maajoukkueeseen. Mahdollisuuksia on ollut niin Salon Piivolleylla, Hurrikaani-Loimaalla
kuin myös Perttelin Peikoilla.
Peikot selvisi SM-finaaleihin keväällä 1996 ja 1998,
mutta molemmilla kerroilla
tuolloinen dynastia KuPSVolley oli vahvempi.
Piivolley oli loppuotteluissa
mukana kolme kertaa peräkkäin vuosina 2004?2006,
mutta joka kerta tuloksena
oli hopeiset mitalit. houkutteleminen
joukkueeseen oli aika raskas
tehtävä. Sekä keskitorjuja Tuukka Anttila (vas.) että päävalmentaja Ismo Tuominen palaavat Mestaruusliigan ympyröihin vuoden tauon jälkeen.
dän, että pelit pitää ensin
pelata. RoPS?VPS, 5.10.
IFK Mariehamn?RoPS, 18.10. Seitsemän
peräkkäistä mestaruutta
oman maan sarjassa on todella kova saavutus.
Edellisvuosien tapaan HJK
oli kauden alkaessa yksi ja
ainoa mestarisuosikki. SJK?Ilves, 18.10. Kauden avanneen
kolmen tappion jälkeen joukkue on hävinnyt vain neljästi 26 ottelussa, ja sekä HJK
että SJK ovat kumpikin kaatuneet kahdesti rovaniemeläisten käsittelyssä.
Sunnuntain vierasvoitto
HJK:sta merkitsi sitä, että
RoPS venytti eron pääkaupunkilaisiin viiteen pisteeseen, kun kausi kääntyy jo
loppusuoralleen. Ei niitä
kuitenkaan mietitä peleissä,
Loimun salolainen päävalmentaja Ismo Tuominen
sanoo.
Tuominen ei koe, että Kert-
tulan nurkilla odotettaisiin
mitalittoman putken katkeamista epätoivoisesti.
??Itse koitan tehdä kaikki
asiat niin huolella kuin mahdollista. VPS?HJK, 18.10.
HJK?IFK Mariehamn, 25.10. Jääköön
se sitten muiden arvioitavaksi, olenko parempi vai
huonompi ihminen.
Anttilan paluu
sovittiin minuutissa
VaLePa, Tiikerit
Hurrikaani, muut
Alkavaksi kaudeksi Loimu
lähtee mitali mielessä, vaikka tehtävä ei tule olemaan
helppo. David on huippupuolustaja ja todellinen
taistelija sekä esimerkillinen joukkuekaveri. elokuuta
pelattujen pelien jälkeen. Inter?SJK, 25.10. Testiajalla ollut Mark Dorris sai lähteä ja
tilalle palkattiin viime kaudella Namika Lahtea
edustanut David Gonzalvez.
27-vuotias Gonzalves kuului viime kaudella
Namikan avainpelaajiiin. Menestykseen vaikuttaa joukkueen laajuus ja
se, miten joukkue hitsautuu
yhteen. SJK?HJK, 28.9.
HIFK?SJK, 4.10. RoPS?KuPS, 25.10. Siinä hissiliikkeen (putoamistaiston) ympärillä oleminen, se ei riitä. Monien papereissa
Mikko Eskolla ja Urpo
Sivulalla vahvistunut Vammalan Lentopallo, viime
kauden mestari Kokkolan
Tiikerit ja hopearyhmä Hurrikaani-Loimu nappaavat
mitalit varmuudella.
Loimu sen sijaan lähtee
kauteen jopa yllättävän matalla profiililla, sillä pelaajabudjetilla mitattuna seuran
95 000 euron taakse jäävät
ainoastaan oululainen Etta,
Korson Veto ja Rantaperkiön
Isku.
??Näinhän sitä kaikki ovat
ennustaneet, että mitalipeleissä ei ole tilaa enää kuin
yhdelle joukkueelle. Keskiviikkona Seinäjoen Keskuskentällä ottavat
yhteen SJK ja HJK.
Tuon elokuun 12. Olen
tässä tilanteessa ollut niin
monta kertaa ollut, että tie-
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
Mikko Esko
kaudella. Sillä jostain kylästä löytyisi
aina joku joka pystyisi samaan.
Joissain lajeissa tie huipulle on kivisempi ja pidempi kuin toisissa. 14-vuotias Jari Litmanen yritti kesyttää
väsymättä jalkapalloa Lahden Suurhallissa, ja oli
samalla tulevia liigakiekkoilijoita vilisseen KiekkoReippaan tähtihyökkääjä. Tulosta on
saatava, Malinen jatkoi.
Malisen toiveet ovat täyttyneet, ehkä jopa paremmin
kuin mies itsekään uskalsi
odottaa. päivän
RoPS-tappionsa jälkeen
tappiotta pelannut SJK on
sarjassa toisena, kahden
pisteen päässä RoPSista ja
kolme edellä HJK:ta. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. RoPS
ei keskiviikkona pelaa, joten
voitolla SJK nousisi liigan
kärkeen neljä kierrosta ennen sarjan päättymistä.
SJK:n valmentaja Simo
Valakari pohjusti huippukamppailua seuran nettisivustolla.
??Nyt pelaamme isoista asioista, ja tämä on varmasti
suuri peli pelaajille, kannattajille ja seuralle. Kansainvälisen kilpailun koventuessa
ja huippu-urheilun muuttuessa ääriurheiluksi, on
tiettyjen lajien polku huipulle entistä kivisempi ja pidempi.
Samaan aikaan kun myöhäisen erikoistumisen lajeihin panostava suomalainen urheilu julistaa ehdotonta monipuolisuuden
ilosanomaansa, ovat
suomalaiset maailmantähdet kuolemassa sukupuuttoon niin taitoluistelussa, uinnissa,
tenniksessä kuin jalkapallossakin.
Näiden globaalisti
kilpailtujen lajien perintö on pian tuhlattu
ja kulttuuri kuopattu ?
2020-luvun Suomi tulee
olemaan edelleen jääkiekon ja keihäänheiton JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
ihmemaa.
MM-kisoissa, otteluita kertyi 272. Hän pelasi 32 minuutin, 12,5 pisteen, 3,7 levypallon ja 2,5 korisyö-
tön keskiarvoilla. Viisi kierrosta vielä jäljellä, ja olemme mukana kahinoissa.
Joukkue on hänen mielestään kärkipaikkansa ansainnut.
??Näitä pelejä jokainen pelaaja haluaa pelata, SJKhyökkääjä Akseli Pelvas
puolestaan tiivisti pelaajis-
ton puolesta.
Inter hengittää jo
Klubin niskaan
Entä sitten HJK. 2004 ja
2005 Piivolley kompastui
Pielaveden Sampoon, 2006
Tampereen Isku-Volleyhin.
Viimeksi kultamitalin voittamista on alueen seuroista
päässyt yrittämään Hurrikaani-Loimaa, mutta 2012,
2013 ja 2015 joukkue on ollut finaalien häviäjäosapuoli. ?Tuken. KuPS?HJK.
l?. Hän
oli listojemme kärjessä toukokuusta lähtien.
Kouvoilla on tällä hetkellä kolme amerikkalaispelaajaa ja haussa on neljäs. Vaimo aloittaa opiskelut Sastamalassa
ja lapsi vuoden päästä esikoulun. Helsingin Jalkapalloklubi lähti kauteen
2015 tavoittelemaan saavutusta, johon on koko eurooppalaisen seurajoukkuejalkapallon historiassa yltänyt
vain 17 seuraa. Täksi kaudeksi Tuomisella oli valmennusvirityksiä
muun muassa Qatariin, mutta Loimu vei lopulta voiton.
. jopa tuntitolkulla alle
suositusten.
Kaikki nämä ovat erittäin hyviä pointteja monipuolisuuden puolesta.
Nuoresta voi tulla maailmanluokan jääkiekkoilija
tai hiihtäjä, vaikka hän harrastaisi vielä rippikoulukesänä yleisurheilua tai suunnistusta. Totta kai laajalla
materiaalilla ja isoilla budjeteilla on merkitystä. Suomessa pelataan
paljon, enemmän kuin mihin ulkomailla tottui, mutta
pelataan se määrä mitä on
määrätty, Esko sanoi.
Usealla joukkueella on kolme uutta ulkomaalaista.
??Heidän tasostaan on vaikea sanoa mitään ennen
kuin pelejä on pelattu, Esko
myönsi.
Esimerkiksi Joensuun
Riennon uudet ovat kenialainen hakkuri Michael
Chemos, ruandalainen keskitorjuja Fred Musoni ja
amerikkalainen yleispelaaja
Michael Pelletier.
Tiikerit hankki uudeksi liberoksi japanilaisen Taichiro Kogan, Hurrikaani
hakkuriksi marokkolaisen
Mohamed Alhachdadin ja
VaLePa kaksi uutta ukrainalaista.
??VaLePalla on nyt leveämpi materiaali kuin oli viime
tuntee oranssimustan seurakulttuurin jo entuudestaan.
. Rovaniemen Palloseura voitti
elokuisena iltana SJK:n, ja
eroa kärki-HJK:hon oli vain
kaksi pistettä.
RoPS ei ole 27-kautisen
pääsarjahistoriansa aikana
13
yltänyt SM-pronssia (1988,
1989) korkeammalle. Nyt siellä on hakkuri vaihtunut, mutta silti
laskisin Hurrikaanin mestaruustaistoon meidän ja Tiikereiden lisäksi, Esko sanoi.
Esko pelasi viimeksi Amaajoukkueessa Puolan
Suomalainen urheiluväki on taas pienen tauon jälkeen julistamassa monipuolisuuden ilosanomaa.
Lasten ja nuorten pitäisi useimpien asiantuntijoiden mukaan harrastaa entistä monipuolisemmin eri
lajeja entistä pidempään. Raision Loimua
on totuttu pitämään miesten
Mestaruusliigan perinteikkäimpänä seurana yhdessä
Rantaperkiön Iskun kanssa.
Eikä Loimun perinteikkyys
ole ihan tuulesta temmattu
väite.
Oranssimustien kultakausi ajoittui 1980-luvun alkupuolelle, jolloin seura juhli
kolmea peräkkäistä Suomen
mestaruutta 1982?1984. Se ei kuitenkaan
sammuttanut valmennuskipinää . Ja
molemmista SJK-peleistä
HJK:lle voitto.
Nurkan takaa oli kuitenkin
hiipinyt odottamaton uhka
kaukaa pohjoisesta. FC Lahti?RoPS.
l?
SJK (48 pistettä, jäljellä viisi ottelua): 23.9. Yksi tavoite
on viedä VaLePa mestarien
liigaan, siellä pitäisi olla
suomalaisedustuskin, Esko
sanoi.
Varsinaissuomalaiset miesjoukkueet eivät ole Raision
Loimua lukuun ottamatta
pystyneet voittamaan lentopallon miesten Suomen
mestaruutta. Teemu Selänne rikkoi
lapsena yleisurheilun ikäkausiennätyksiä Espoon
Tapioissa ja potki teininä verkkoja tötterölle futiskentillä ennen kuin valitsi päälajikseen jääkiekon.
Mutta monipuolisuuden ilosanoma ei päde koko lajikenttään, eivätkä 1970-luvun alussa syntyneiden Litmasen ja Selänteen esimerkit päde enää 2010-luvun
urheilumaailmassa.
Monipuolisuuden iloJoissain lajeissa
sanoman levittäjät eivät
suostu myöntämään,
tie huipulle on
että on olemassa lajeja,
joissa niin kansallisella
kivisempi ja
kuin etenkin kansainvälisellä tasolla pärjä- pidempi kuin toisissa.
täkseen on erikoistuttava varhain.
Taitoluisteluhuipulle et nouse, jos ympärivuotinen
systemaattinen harjoittelusi on alkanut vasta kymmenvuotiaana.
Uinnissa saat maistaa ikuisesti edellä kauhovien
pärskeitä, jos et muista kotialtaasi jokaisen haljenneen kaakelin sijaintia jo 12-vuotiaana.
Wimbledonin tennisnurmelle sinulla ei ole mitään
asiaa, jos et ole harjoitellut yli 10 tuntia viikossa 11
kuukautta vuodessa koko peruskoulun ajan.
Myös jalkapalloammattilaisuudesta on turhaa haaveilla, ellet ole tottunut lapsesta lähtien harjoittelemaan enemmän omatoimisesti kuin oman joukkueesi
mukana.
Ja vaikka osaisitkin puhtaan kaksoislutzin tokaluokkalaisena, kroolaisit satasen alle minuuttiin
12-vuotiaana, paukuttaisit ässäsyöttöjä ennen ensimmäisen finnin puhkeamista tai tykittäisit 20 hattutemppua D-junnukautenasi, olisivat ne vasta hentoja
viitteitä potentiaalistasi. Viikonloppuna
Kouvot pelaa Vilppaan isännöimässä harjoitusturnauksessa Salohallissa, jossa joukkue kohtaa
lauantaina BC Nokian ja sunnuntaina tallinnalaisen Kalevin. päinvastoin. Viime
kauden hän aloitti työt SaudiArabiassa, mutta pesti päättyi palkanmaksuepäselvyyksiin
Växjön
Joakim Hillding sai kevyessä kontaktitilanteessa kahden minuutin estämisjäähyn, mutta ottelun
kuvanauhalta näkyy, että
tuomio tuli heppoisin perustein.
Ruotsin liigassa on nykysääntöjen mukaan
mahdollista jälkikäteen
tehdä ilmoitus kurinpitäjälle, jos pelaajaa epäillään sukeltamisesta eli
jäähyjen kalastelusta.
Rangaistuksena käytetään ensisijaisesti sakkoja.
Hyökkääjä Laine on
Ruotsin liigassa kautta
aikojen ensimmäinen pelaaja, jota on jälkeenpäin
rangaistu sukeltamisesta.
. Kaikki tähtää nyt karsintoihin
ja olympialaisiin, Lontoon
olympialaisissa viidenneksi
Mikkonen otellut vakuuttaa.
Poukkula.
HIFK, Suomi?Davos, Sveitsi 2?1
(1?0, 0?0, 1?1)
HIFK: Joonas Rask 2.
JYP, Suomi?TPS, Suomi 2?2 (0?
0, 2?0, 0?2)
JYP: Mikko Salmio, Petr Hubacek.
TPS: Petteri Nummelin, Elmeri
Eronen.
Lukko, Suomi?München, Saksa
5?3 (1?0, 3?1, 1?2)
Lukko: Filip Riska, Janne Lahti,
Janne Niskala, Toni Koivisto, Sami Lähteenmäki.
Liberec, Tshekki?Linköping,
Ruotsi 4?0 (4?0, 0?0, 0?0)
Trinec, Tshekki?HV 71, Ruotsi
2?2 (1?1, 1?1, 0?0)
Kosice, Slovakia?Skellefteå,
Ruotsi 4?3 (0?1, 1?1, 3?1)
Sparta Praha, Tshekki?Zürich,
Sveitsi 3?2 (1?0, 2?1, 0?1)
6 ottelua mm. Toto5 voitto-osuus:
270,20.
7. (STT?AFP)
Suomalaispelaaja Jarkko Kinnunen
sai sakot
vaihtaa Konosen
sukeltamisesta
kävelytalliin
JÄÄKIEKKO. lähtö, sh 2100 m HögforsGST
Kriterium-karsinta: 1) Tähen Toivomus/Jorma Kontio 27,6a (1,7),
2) Lilin Jytky 27,9a (6,69).3) Ypäjä
Ilmestyvä 28,0a (18,02).4) Fiiling
28,6a (43,77).poissa: 1, 7. Ahonen arvioi, ettei
hän ehdi olla riittävästi
Kinnusen tukena.
. Troikka: 76,08. Kari on myös luvannut olla taustalla
sparraamassa, Kinnunen
kertoi.
Kinnunen, 31, on kävellyt vuosittain arvokisoissa 2006 EM-kisoista
lähtien. Kunkkunumero: 29.
Lyhyet
Helenius sai
kutsun Klitshkon
sparraajaksi
valitettavasti. Robert Heleniusta odottaa nimekäs
harjoitusvastustaja, kun
hän pääsee sparraamaan
Vladimir Klitshkoa,
raskaansarjan neljän
ammattilaisliiton maailmanmestaria.
Helenius on saanut ukrainalaiselta Klitshkolta
kutsun harjoitusleirille
Itävaltaan. Murheellinen päätös,
YLEISURHEILU. Toto (92-7): 2,22 1,41-1,47-2,19 3,98. Mukana oli totista
ja hikistä yritystäkin, mutta
tärkeintä oli yhdessäolo ja
toisiin tutustuminen.
??Kivaa on ollut. HV 71:n Teemu Laine sai runsaan
500 euron sakot sukeltamisesta. Hän tavoittelee Euroopan
karsinnoissa 57-kiloisten
kahta jäljellä olevaa olympiapaikkaa.
Euroopan viidestä kiintiöpaikasta kolme jaetaan jo
joulukuussa rankingin perusteella. Kilpakävelijä Jarkko Kinnunen
vaihtaa valmentajaa ja
tavoittelee Rion olympiapaikkaa Valentin
Konosen valmennuksessa. Toto (3-48): 1,70 1,31-1,39-1,69 4,19.
3. (STT?TT)
NYRKKEILY. Toto (3-7-2): 39,64 5,661,99-7,45 32,28. Päivän Duo: 4-2, kerroin: 21,85.
8. (STT)
Bridge haluaa
tunnustautua
urheilulajiksi
BRIDGE. Meillä on
niin hieno joukkue, Mikko-
JÄÄKIEKKO
Mestarien liiga CHL, pudotuspelien 1. Toto5 voittoosuus: 348,60. Santahaminan leirin
teemana oli sinivalkoinen
suorituskyky, mutta Etelätalo ei päässyt esittelemään
omaansa. (STT). Sen takia sel-
viän yksikätisenäkin suhteellisen hyvin arkiaskareista.
Alustavien arvioiden mukaan Etelätalon käsi kestää
heittämistä noin puolen vuoden kuluttua.
??Asia on selvitettävä lääkärin kanssa. Toto (3-69): 1,44 1,17-1,99-1,52 6,07.
2. Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo selvisi
Santahaminassa järjestetystä olympialeiristä hikoilematta. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. Niihin Mikkonen
ei yllä, joten kaikki ratkeaa
Istanbulissa.
??Urheilu on raakaa, Mikkonen tiivistää valintajärjestelmän.
Mikkonen sijoittui vuoden 2014 EM-kisoissa kolmanneksi 53 kilon sarjassa.
Olympialaisissa painoluokkia on kahdeksan sijaan
vain neljä, joten hän joutuu
jo karsinnassa 57-kiloisiin.
Olympiapaikkoja tavoittelevat siis EM-kisoihin verrattuna kahden sarjan urheilijat, ja Mikkonen kamppailee isompiaan vastaan.
??Pitää olla sekä hyvässä että vahvassa kunnossa. Syyskuussa kyynärpäästä löytyi jännerepeämä,
joka piti leikata.
??Käteen tehtiin korjausleikkaus. lokakuuta.
KHL: n suomalaistilastot
Salavat Julajev Ufa?Amur Habarovsk 1?4 (1?1, 0?1, 0?2), A: Juha Metsola 31/32 torjuntaa
Moskovan Spartak?Severstal
Tsherepovets 2?1 (0?0, 1?1, 1?0),
M: Atte Engren 23/24 torjuntaa
NHL:n harjoitusotteluiden
suomalaistilastoja:
Columbus?Pittsburgh vl. lähtö, Toto5-4 DUO-2 TROIK-
KA-1, lv 2100 m: 1) Rocking Love/
Jorma Kontio 14,6 (3,15), 2) Big
Muscles 15,1 (12,71).3) Confectionier 15,2 (9,95).4) Bacardi Razz 15,3
(3,85).poissa: 14. Hänen paras
arvokisasijoituksensa on
Berliinin vuoden 2009
MM-kilpailujen yhdeksäs
sija. Toto (3-6-8): 5,83
1,28-1,06-1,19 2,72.
4. Toto5 voitto-osuus:
26,70.
5. Hänellä oli käsi
kantositeessä.
Viime vuoden EM-kisoissa
neljänneksi sijoittuneen Etelätalon kättä korjattiin leikkauksella jo keväällä, eikä
hän kyennyt kilpailemaan
päättyneellä kaudella lainkaan. Kunkkunumero: 53.
Ilta-arvonta: 5, 6, 13, 14, 21, 24,
29, 33, 35, 40, 42, 45, 55, 58, 60, 62,
66, 67, 68, 70. Toto (2-1-8): 3,15
1,59-2,89-2,79 11,49. lähtö, sh 2100 m HögforsGST
Kriterium-karsinta: 1) Tupla-Erkki/Raineri Puikkonen 26,0a (5,83),
2) Viktor Kärppä 26,0a (1,84).3)
Evartti 26,4a x (6,42).4) Riipinen
27,6a (41,65). kierroksen 1. lähtö, Toto5-5, lv 2600 m Medilaser Kriterium-karsinta: 1) Still
Loving You/Mika Forss 15,7a (2,22),
2) Arctic Helen 16,0a (2,83).3) Pasi
Von Bentz 16,0a (17,23).4) Grainfield Fanny 16,2a x (25,49). lähtö, Toto5-3 DUO-1, lv 2600
m Medilaser Kriterium-karsinta:
1) Stanley Savage/Hannu-Pekka
Korpi 15,7a (10,96), 2) Callela Ladyboss 15,8a (1,89).3) Quiet Leader
16,2a (17,86).4) Lady Redcap 16,3a
(81,45). lähtö, Toto5-2, lv 2600 m Medilaser Kriterium-karsinta: 1)
Sue?s Photo /Seppo Markkula 16,4a
(2,55), 2) Swagman 16,5a (51,04).3)
Arctic Masculino 16,7a (62,48).4)
Phantom Smith 16,8a (23,53). Toto
(3-8-1): 2,55 1,59-6,51-9,54 68,50.
Toto5 voitto-osuus: 49,00.
6. Talven ohjelma ratkeaa sitten sen perusteella, Etelätalo totesi.
Toiset osaottelut pelataan 6. Toto (4-1-5): 10,96 1,731,33-2,34 5,97. Rion olympiapaikkaa tavoitteleva Suvi
Mikkonen sai tiistaina
Santahaminassa sekä johtamiskoulutusta että kielikylvyn.
Jo nelivuotiaana perheensä kanssa ulkomaille muuttanut Mikkonen komensi
Olympiakomitean ja Maanpuolustuskorkeakoulun
Road to Rio -tapahtumassa
Team Mexicoa.
Mikkonen, 27, osallistui
vastaavaan tapahtumaan
myös viime vuonna ja koki huippu-urheilijoiden,
valmentajien ja yhteistyökumppaneiden tapahtuman
niin hyödylliseksi, että piipahti ihan sitä varten kotimaisemistaan Madridista
Suomeen.
??Tulin päiväksi Suomeen
juuri tätä varten. Valmentajansa Joakim Lindströmin kanssa tällä viikolla
Itävaltaan matkustava
Helenius aikoo harjoitella Klitshkon leirillä kaksi
viikkoa.
Klitshko on hallinnut
raskaansarjan tärkeimpiä mestaruusvöitä häviämättä otteluakaan
yli kymmeneen vuoteen.
Hän puolustaa MM-titteliään lokakuussa Saksassa järjestettävässä ottelussa britti Tyson Furya
vastaan.
Helenius kohtaa 19.
joulukuuta Helsingissä
saksalaisen Euroopan
mestarin Erkan Teperin raskaansarjan titteliottelussa. Sport Englandin kanta on vastoin parlamentin
ja monien merkittävien
kansainvälisten urheilujärjestöjen toiveita, EBU
perusteli tiedotteessaan.
Bridgeliitto muistutti
myös, että shakkia on jo
pitkään pidetty urheiluna. On hienoa
tutustua muihin suomalaisiin urheiluihmisiin, koska
tapaan suomalaisia niin
harvoin, Mikkonen kertoi.
Peräti 150 ensi vuoden
olympialaisiin ja paralympialaisiin tavoitteensa asettanutta urheilijaa ja valmentajaa kamppaili sekajoukkuein leikkimielisen joukkuekilpailun. Düsseldorf?Kärpät oli kesken SSS:n mennessä
painoon.
Taekwondoka Suvi Mikkonen testasi ketteryyttään Santahaminan esteradalla yhdessä uransa jo lopettaneen taitoluistelija Laura
Lepistön (oik.) kanssa.
Etelätalo on taas pelkän vasurin varassa
YLEISURHEILU. Korttipelillä on niin
ikään sen mukaan merkittäviä terveydellisiä
etuja.
Sekä bridge että shakki
ovat ehdolla Tokion vuoden 2020 olympialaisten
lajeiksi. lähtö, Toto5-1, lv 2600 m Me-
Digilehti reissussakin mukana.
KENO
Päiväarvonta: 1, 2, 8, 18, 21, 22,
23, 31, 33, 37, 42, 48, 50, 52, 53, 57,
60, 63, 64, 70. 0?1
(0?0, 0?0, 0?0, 0?0, 0?1) C: Joonas
Korpisalo 39/39 torjuntaa.
NY Rangers?New Jersey 6?3
(2?1, 2?1, 2?1) NYR: Antti Raanta
11/12.
Minnesota?Buffalo 2?3 (1?1,
1?0, 0?2) M: Mikael Granlund
1+1.
Edmonton?Calgary 4?2 (1?1,
0?1, 3?0) C: Karri Rämö 20/23,
Markus Granlund 2+0.
Calgary?Edmonton 1?3 (0?0,
1?1, 0?2) E: Lauri Korpikoski 1+0,
C: Joni Ortio 12/13.
RAVIT
dilaser Kriterium-karsinta: 1)
Arctic Passion/Hannu-Pekka Korpi 16,5a (39,64), 2) Rocket Man
16,6a (2,57).3) Glory?s Glory Be
16,7a (42,36).4) William Pine 16,9a
(17,67). Voin vain
sanoa, etten sukeltanut,
pettynyt Laine kertoi Aftonbladetille. Englannin bridgeliitto (EBU)
on kertonut ryhtyvänsä
oikeustoimiin sen jälkeen
kun Britannian urheilun
kattojärjestö Sport England kieltäytyi pitämästä
peliä urheiluna.
. lähtö, sh 2100 m HögforsGST
Kriterium-karsinta: 1) Kukan Tutu/Teemu Okkolin 29,3a (1,44), 2)
Ypäjä Illeri 29,3a (20,63).3) Loonastasta 30,5a x (15,74).4) Siirin Hilla
31,2a x (14,59).poissa: 5. Toto5
voitto-osuus: 480,90.
TEIVO
1. syyskuuta 2015
URHEILU
Santahaminassa mitattiin suorituskykyä
Lehtikuva/Markku Ulander
Taekwondoka Suvi
Mikkonen piipahti
Espanjasta olympialeirille.
STT | PASI REIN
TAEKWONDO. Jänne repesi kesän harjoitusheitoissa, kun
yritin ehtiä loppukaudeksi
kilpailukuntoon, Etelätalo
kertoi.
Etelätalo on kokenut masentavan määrän vammoja
urallaan, mutta hän keksi tilanteesta yhden valoisankin
puolen.
??Heitän keihästä oikealla
kädellä, mutta olen muuten
vasenkätinen. osaottelut:
Vitkovice, Tshekki?Tappara,
Suomi 0?2 (0?0, 0?2, 0?0)
Tappara: Teemu Aalto, Jukka
Peltola.
Blues, Suomi?Mannheim, Saksa
4?1 (1?1, 3?0, 0?0)
Blues: Kai Kantola, Kim Hirschovits, Jussi Makkonen, Markus
Ykkössuunnat rasti-kauden
viimeinen tapahtuma tänään Sisumajalla, jonne opastus Karjalohjantieltä. Näin me pystymme
Akun kanssa potkimaan
toinen toisiamme eteenpäin. Rangaistuksen
määräsi Ruotsin liigan
SHL:n kurinpitäjä.
Tapaus sattui viime lauantaina SHL:n ottelussa HV 71?Växjö. Lähdöt 17-18.30.
Sauna lämmin ja "päätöskahvit".
Kaudesta kiittäen Sisu ja Vihuri.
nen tunnelmoi muutaman
lajin jälkeen.
Raaka karsinta
Istanbulissa
Ensi tammikuussa Istanbulissa Mikkonen kilpailee
omassa lajissaan ja vakavasti. Kononen on lajin
maailmanmestari, ja
hän valmentaa Pekingin
MM-kisoissa parhaaksi
suomalaiseksi yltänyttä
Aku Partasta.
Kinnusen ja valmentaja
Kari Ahosen 16 vuotta
kestänyt yhteistyö päättyi. Olenkin satsannut voimaharjoitteluun niin, että painoni on
jo noussut 56 kiloon. Britannian bridgen pelaajat haluavat,
että heidän korttipeliään
pidetään urheiluna
0207 700 800*
HYVISSÄ KÄSISSÄ
Kulttuuripäivän teemana on Tulevaisuutta rakentamaan
- Bygg för framtiden! Puheen pitää psykologi, filosofian
lisensiaatti ja Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen
toiminnanjohtaja Pirkko Lahti.
Iltapäivässä ystävyyttä ja yhdessäoloa puheen, musiikin ja
huumorin siivittämänä.
Ilmoittautumiset 30.09.2015 mennessä, mielellään yhdistyskohtaisesti vanhusneuvoston puheenjohtaja Jari J. klo 17-19
FinFami . lk pojat: 1) Julius Koskinen
2,28, 2) Henry Kiviniemi 1,78, 3) Aapo Aakula 1,70.
5.lk tytöt: 1) Milja-Riia Anttila 2,76,
2)Siru Mäki 2,31, 3) Iida Nurmi 2,03.
5.lk pojat: 1) Santeri Elovaara 2,72,
2) Samu Taralainen 2,62, 3) Jami
Lindgren 2,52.
6. mehuja
N
T
A
V
T I
O
K
U
U
R
N
H A
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
R
E
T
U
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
I
V
A
L
O
R
U
O
O
T
L
A
P
I
N
S
I
R
K
K
U
V
A
L
I
T
A
A
T
A
L
A
H
A
R
A
O
T O I
A
L
T I
N A
A S T
K A
I N E
T
K
A
S
U
T
T
A
L
O
E
T
U
N
O
O H J
L A A
M I
I K A
T A N
I T
E L U
T U R
N
A
A T T
A
T
T
E
K
A
S
A
T
U
T
O
S I
A V A
L A S
A
K
A P A
T O R
T I
I S O
U
N
E
T
H
I
N
A
A
I J
S A
O T
T
V
A I
J A
U T
R O
I N
I L
A
H
N
V A
A
P A
I N
T I
I S
T
S
O
U H
O
A
L
A
I
N
E
N
E
T
Ä
I
S
E
T
A
L
L
I
T
T
A
I
N
O
L
T A
E
N A
O T
L
M A
I N
E T
S A
laatumansikka.fi
KONKURSSILOPPUUNMYYNTI
KAINUUN
PUOLUKKAA
Myydään vaateliikkeen vaihto-omaisuus.
Perjantaina 25.9. Emma Koivisto, 71. Tuomas Romu 6 ja Lauri Korpinen.
Vilpas 05 Red?Nako 32?53 (16?26),
RaiPS?Vilpas 05 Red 42?33 (19?16),
Vilpas 05 Red?Ura 27?44 (10?21),
Tarmo 05-06?Vilpas 05 Red 17?41
(12?21)
Vilpas 05 Red: Samuli Ruohonen
38, Jimi Aho 24, Ilmari Luukkainen
23, Jere Iltanen 12, Aapo Aakula 11,
Lauri Nurminen 10, Joona Brandt 7,
Aleksanteri Hilska 6 ja Justo Capitao 2.
11,80.
4.lk tytöt: 1) Moona Mäkinen 15,55,
2) Monika Salmi 13,60, 3) Sara Karhu
11,60.
3.-4.lk pojat: 1) Aapo Aakula 15,60,
2)Julius Koskinen 14,60, 3) Henry Kiviniemi 12,90.
5.lk tytöt: 1)Siru Mäki 16,80, 2)
Milja-Riia Anttila 13,50, 3) Liliann
Niemi 12,00.
5.lk pojat: 1) Santeri Elovaara
31,80, 2) Eetu Satta 24,60, 3) Jami
Lindgren 21,60.
6.lk tytöt: 1) Aada Pynninen 26,20,
2) Helena Juva 19,15, 3) Jenna Koskinen 18,85.
6. 0400 491 122
Naisten, miesten ja lasten vaatteita ja kenkiä.
Gant, Marc O?Polo, Sand, Guess
Hintalappuihin merkityistä hinnoista -75%.
Lisää kuvia myytävistä tuotteista www.norrolux.fi
Myydään myös myymäläkalusteet tarjousten perusteella.
Käteismaksu (ei kortit), ei vaihto- ja palautusoikeutta, alv 0%
info@norrolux.fi, www.norrolux.fi, puh: 044 573 2215
|
www.salo.fi
|
kirjaamo@salo.fi
Pelaako läheisesi
liikaa rahapelejä?
K-Market Pirkkatorin pihalla
ke 9-8, to 14-18.
Torstaina Salon torilla.
Apua saat maksuttomasta Pelirajat?on-vertaisryhmästä.
Läheisten ryhmä käynnistyy TI 29.9. ämpärin.
Myös tuoretta survosta.
salon torilla to 24.9. Suomi?
Espanja, Portugali?Irlanti.
YLEISURHEILU
Märynummen koulun yleisurheilukisat
Pituushyppy
1.lk tytöt: 1) Helmi Tuominen 1,86,
2) Eveliina Johansson 1,78, 3) Isla
Paassilta 1,68.
1.lk pojat: 1) Kasper Koskinen 1,77,
2) Aarno Hyyrönmäki 1,72, 3) Kasperi Vuorinen 1,68.
2.lk tytöt: 1) Alina Puro 2,25, 2)Ninni Lindholm 1,85, 3) Karoliina Nevalainen 1,78.
2.lk pojat: 1) Valtteri Vuorinen 2,31,
2) Elias Satta 2,13, 3) Eevert Soinu
1,87.
3.lk tytöt: 1) Venla Saarinen 2,43, 2)
Heta Ojala 2,34, 3) Venla Virkki 1,74.
4.lk tytöt: 1) Moona Mäkinen 2,32,
2) Sara Karhu 2,10, 3) Monika Salmi
1,95.
3.-4. ämpärit)
15 e/ 5 kg laatikko
PUhdistAmAtON PUOLUKKA1,50 ./l 12./10 l (sis. Laiholle
puh: 0503489660, jj.laiho@halikko.salonseutu.fi
Yhdistyksiin kuulumattomat salolaiset ikäihmiset voivat ilmoittautua 30.09.2015 mennessä suoraan Jari J. lk pojat: 1) Valtteri Satta 22,75,
2) Kasperi Paassilta 18,90, 3) Antti
Toivanen 18,70.
60 metrin juoksu
1.lk tytöt: 1) Jenna Kankare 11,98,
2) Kaneli Kilpinen 12,08, 3) Ella Tuominen 13,19.
1.lk pojat: 1) Kasper Koskinen
11,84, 1) Aarno Hyyrönmäki 11,84, 2)
Martti Intonen 12,64.
2.lk tytöt: 1) Alina Puro 11,16, 2)
Alisa Retva 11,51, 3) Anna Hakala
11,62.
2.lk pojat: 1) Elias Satta 11,20, 2)
Valtteri Vuorinen 12,40, 3) Roope
Laakso 12,60.
3.lk tytöt: 1) Heta Ojala 10,14, 2)
Venla Saarinen 10,72, 3) Venla Virkki
11,16.
4.lk tytöt: 1) Moona Mäkinen 10,58,
2) Sara Karhu 11,88, 3) Emilia Räisänen 11,91.
3.-4.lk pojat: 1) Aapo Aakula 10,74,
2) Julius Koskinen 11,60, 3) Jesse Virtanen 13,15.
5.lk tytöt: 1) Milja-Riia Anttila
10,22, 2) Siru Mäki 10,37, 3) Liliann
Niemi 10,85.
5.lk pojat: 1) Sasu Lindholm 10,49,
2) Santeri Elovaara 10,55, 3) Eetu
Satta 11,55.
6.lk tytöt: 1) Aada Pynninen 8,92, 2)
Jenna Koskinen 9,38, 3) Helena Juva
11,70.
6.lk pojat: 1) Valtteri Satta 11,20,
2) Kasperi Paassilta 10,76, 3) Aleksi
Vienola 10,95.
POHJANMAAN
PUOLUKKAA
Hongkongin edessä
Tänään klo 9-16
19 e/10 L sis. sija.
JALKAPALLO
Dublin, naisten EM-karsinta,
lohko 2:
Irlanti?Suomi 0?2 (0?1)
13. Laiholle
Suosikaa kimppakyytejä! Tervetuloa!
0440-533985
*Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835?/puh + 0,1717?/min (alv 24%).
Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835?/puh + 0,0702?/min (alv 24%).
Salon vanhusneuvosto
Salon kaupunki
euromaster.fi
Tehdaskatu 2, 24100 SALO
|
www.salo.fi
|
kirjaamo@salo.fi
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
J
E
R
E
serkkuni artturi
perusti elämänsä
yhdelle yksinkertai- mikä
selle säännölle. Kahvitarjoilu klo 12.00?13.00 ravintola Amandassa
Ohjelmaa klo 13.00 alkaen:
?40?
15?=
Kutsu vanhusneuvoston
järjestämään ikäihmisten
kulttuuripäivään
05.10.2015
SALO puh. krs). Salon seudun mielenterveysomaiset ry:n
tiloissa (Turuntie 8, 4. ämpärin)
PUOLUKKAA 37 e/ 20 l (sis. Ilmoittaudu vertaisohjaajalle soittamalla to tai su klo 17-19 tai jätä
soittopyyntö 044 720 2519.
pelirajaton.fi
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. se oli?
?ampiaispesä ei ole
syötävää?.
joskus hän vain
me
huusi sitä illalliselämme
pöydässä.
ja opimme.
1158. Isot piha-alueet.
Näyttävä paikka esim.
auto-/venemyynnille
Timo Takatalo
Tervetuloa viettämään kanssamme kulttuuripäivää Lehmirannan lomakeskuksen juhlasaliin maanantaina 05.10.2015 klo
12.00 alkaen.
Paikka: Lehmirannan lomakeskus, Lehmirannantie 12, 25170
Kotalato. klo 8-14
20 e/10 l (sis. mennessä ja saat ennakko?
alennuksen tuumakoon mukaan!
14?=
?50?
16?=
Erikokoisia
varasto-/
myyntitiloja
?60?
17?=
?70?
Tuo vanhat talvirenkaasi meille, asennamme
uudet vanteille ja säilytämme niitä, kunnes
vaihto on ajankohtainen.
60-230 m²
valikoi omasi
Tarjous voimassa vain kuluttaja-asiakkaille, ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Hyvä sijainti: 110-tien/aseman
risteys. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 23. lk tytöt: 1) Aada Pynninen 2,93,
2) Jenna Koskinen 2,86, 3) Shania
Pekkanen 2,37.
6.lk pojat: 1) Kasperi Paassilta 2,73,
2) Valtteri Satta 2,61, 3) Aleksi Vienola 2,44.
Pallonheitto
1.lk tytöt: 1) Eveliina Johansson
14,00, 2) Nea Pylkkänen 10,00, 3) Ella Tuominen 9,60.
1.lk pojat: 1) Aarno Hyyrönmäki
15,80, 2) Ville Wahlman 14,30, 3) Lsszló Petrovan 11,35.
2.lk tytöt: 1) Ninni Lindholm 15,70,
2) Kiia Karhu 12,80, 3) Elli Räisänen
12,70.
2.lk pojat: 1) Elias Satta 21,30, 2)
Valtteri Vuorinen 16,90, 3) Roope
Laakso 16,55.
3.lk tytöt: 1) Venla Saarinen 14,70,
1) Heta Ojala 14,70, 2) Jessi Martin
T01 alueliiga:
FC Halikko?SalPa 3?4
FCH: Sani Virtanen 3+0, Aada Pynninen 0+1, Venla Vastamäki 0+1
P03 Ykkönen:
SalPa 04?Peimari United 4?2 (3?0)
SalPan tehot: Timi Niemi 3+0, Otto
Rautiainen 0+2, Joni Pitkänen 1+0,
Oula Aaltonen 0+1, Oskari Pitkänen
0+1
KORIPALLO
Loimaa, Mieleinen turnaus, minipojat (-05):
LoKoKo?Vilpas 05 White 41?47
(14?27), Vilpas 05 White?Rauma
Basket 46?44, Tarmo 05-06?Vilpas
05 White 16?55 (6?25), Vilpas 05
White?NaKo 28?34.
Vilpas 05 White: Joona Juntunen
41, Tino Yli-Junnila 33, Sulo Paju 32,
Miska Hatakka 27, Eemil Viitanen
12, Aleksi Juhola 12, Veeti Korpineva
10. 045 112 5015
A L
U
J O
K
K A
A T
T
O S
A
A
A R
T
O
M A
I
Salon kaupunginhallitus on hyväksynyt 14.9.2015
seuraavan kaavan ja sitovan tonttijaon:
Salon kaupunki
Osakkeita LOUNEA ym
M
E
L
U
I
S
A
Hyväksytty kaava ja
sitova tonttijako
Asemakaavan muutoksella muodostuu Lukkarinmäen (12)
kaupunginosan korttelin 8 tontit 13-15 ja osa katualuetta.
KärKäisen Puutarha, p. Linda Sällström.
Suomi
2 2 0 0 3?0 6
Montenegro
1 0 0 1 0?1 0
Irlanti
1 0 0 1 0?2 0
Espanja
0 0 0 0 0?0 0
Portugali
0 0 0 0 0?0 0
Seuraavat ottelut: 27.10. ämpärin)
hyvää PUOLANGAN
Lapin hillaa, suolasieniä, karpalo-, tyrni- ym. syyskuuta 2015
TULOSPÖRSSI
Vilpas 05 White hopeaa ja Vilpas 05
Red 7. 040 722 8510
VIIKKORISTIKON RATKAISU
Torilla
15
ENNAKKOALENNUSTA
TUUMAMITALLA
SSP:N OSAKKEITA
HYVÄÄN HINTAAN!
www.otc.fi
p.044 35 35 300
Osta talvirenkaat Euromasterilta
26.9. klo 12.00 - 19.00
Marttila Store, Asemakatu 12, 24100 Salo
Asemakaavan muutos, Reeninkatu (päivätty 8.5.2015)
ja sitova tonttijako
15 00
SUPERTARJOUS
Tehdaskatu 2, 24100 SALO
5 kg
P