Maun etsintä on käynnissä, ja avain ovat Gibsonin mukaan hiivat. klo. Ne ovat erilaisia villihiivoja, ja erikoistutkija Brian Gibsonin kiinnostuksen kohde. – Oluen tekoon tarvitaan hiivaa, sen ihmiset ymmärtävät. Gibson on kuitenkin toiveikas. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. SUNNUNTAINA 24. Maku siis säädetään jopa liialliseksi, jolloin haihdutus laimentaa sen sopivaksi. – Esimerkiksi Saksassa alkoholiton vehnäolut on noussut suuremmaksi kuin perinteinen suosittu alkoholillinen kristallweizenvehnäolut, Kauppinen sanoo. Tapoja on karkeasti ottaen kaksi, samoin ratkaisuja. Taaskin tulos kärsii, sillä alkoholin mukana paljon makuja karkaa. Ole mukana ja kerää hyviä ehdokkaita tai asetu itse ehdolle. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Laajenna tilaustasi Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Tilaa heti! Soita tilaajapalveluumme: 02 770 2626 (ark. Osuuskauppavaalit.fi RYHDY ehdolle 2016 OMISTAJA, RYHDY EHDOLLE SINUN KAUPPASI VAALIT EHDOKASASETTELU 11.1.4.2.2016 Lisätiedot ja ohjeet www.osuuskauppavaalit.fi/sso MIKÄ ON EDUSTAJISTON ROOLI. Toinen keino on, että olut valmistetaan tavalliseen tapaan, mutta alkoholi haihdutetaan lopuksi pois. ENNÄTYSMÄÄRÄ NÄYTTEILLEASETTAJIA! infot esiintymislavalla 3-15 ntaa, Roo pe P e lo. Postita S-vaalilautakunnalle osoitettu ehdokaslista 4.2.2016 mennessä osoitteella Suur-Seudun Osuuskauppa SSO, S-vaalilautakunta, Prismantie 2, 2 krs., 24800 Halikko. Gibsonin idea on, että hiivojen avulla voidaan korjata alkoholittoman oluen valmistustapojen tuottamat ongelmat. Mutta harvempi tietää, että hiivalla on suuri merkitys oluen makuun. – Monilla on kielteinen näkemys alkoholittomista oluista. Alko arvioi, että olutpuolella olisi tarvetta laajemmalle valikoimalle, ja etenkin alkoholittomista erikoisoluista kaivataan lisää vaihtoehtoja. 8.00 – 16.00) www.tilaajapalvelija.fi/plus S A LO N S E U D U N S A N O M A T Kestotilaajana olet hyvässä seurassa Kestotilaajalle digiplustilaus vain +3 € / kk Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Vaikeutena on, että erilaisia hiivoja on satamäärin, eikä aika riitä kaikkien tutkimiseen. Gibsonin ratkaisu on villihiivat, joiden tuottama maku on poikkeuksellisen vahva. Gibson perustaa makukritiikkinsä tutkimuksiinsa: nykytuotteista ei juurikaan löytynyt mitään erityiseksi makuprofiiliksi kutsuttavaa. Alkon tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppinen kertoo, että viime vuonna alkoholittomia myytiin yhteensä 360 000 litraa, mikä on liki kaksinkertainen määrä edellisvuoteen nähden. Alkoholittomien tuotteiden myynti kasvaa Alkossa Huhtikuussa valitaan Suur-Seudun Osuuskaupalle uusi asiakasomistajista koostuva 50-jäseninen edustajisto. – Ikään kuin esikorjataan oluen tekoprosessia, Gibson sanoo. Alkoholittomien tuotteiden myynti Alkossa STT Lähde: Alko 10 20 30 40 50 60 70 I II 2014 III V VI IV VII VIII IX XI XII X I II III V VI IV VII VIII IX XI XII X 2015 Tuhatta litraa Lehtikuva/Markku Ulander Alkoholittomien tuotteiden, etenkin oluen, myynti kasvaa Alkossa voimakkaasti. Ohjeet ehdokasasetteluun ja ehdokaslistalomakkeita pyydettävissä sähköpostitse sso.vaalilautakunta@sok.fi tai puhelimitse 044 7705 453 (ma-pe 8-16). Tosin vertailun vuoksi myydyintä yksittäistä viinamerkkiä Leijonaa kannettiin kaupoista liki 3,1 miljoonaa litraa. Aamun Salkkari ja kelaat paremmin AMMATTIPÄTEVYYS-, ADRJA TAVARALIIKENNEYRITTÄJÄKOULUTUKSIA: LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN: TOIMISTO@DREAMTRAINING.FI TEL: 0405929852 WWW.DREAMTRAINING.FI 10.9.-30.10.2016 TAVARAJA TRAKTORILIIKENNEYRITTÄJÄKOULUTUS VIIKONLOPPUISIN PAIMIO C, CE, D1 JA D-AJOKORTTI JA PERUSTASON AMMATTIPATEVYYS. Gibson uskoo, että valitsemalla villihiivoja, jotka tuottavat nopeasti paljon makua ja vähän alkoholia, saadaan maukkaampi juoma. Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä työskentelevä Gibson uskoo, että villihiivat ovat vastaus siihen, miten oluesta saadaan alkoholi pois hävittämättä samalla makua. Alkoholittomalle oluelle uskotaan löytyvän markkinoita perinteisten olutmaiden ulkopuolelta. Edustajisto vie myös osuuskaupan johdolle asiakasomistajien kehitysajatuksia: ideoita ja toiveita kaupan palveluiden parantamiseksi. Alkossakin alkoholittomien tuotteiden, varsinkin oluiden, myynti on tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppisen mukaan voimakkaassa nousussa. Edustajisto edustaa asiakasomistajia osuuskaupan hallinnossa ja käyttää osuuskaupassa omistajille kuuluvaa päätösvaltaa valiten hallintoneuvoston ja vahvistaen tilinpäätöksen. Äänestysliput lähetetään huhtikuun omistajapostin mukana. Alkon mukaan alkoholittomien kysyntä on nousussa myös kansainvälisesti, mikä lisää valinnanvaraa sekä vähittäismyyntiettä kuluttajatasolla. – On hankala sanoa, milloin maukkaampia alkoholittomia oluita olisi hyllyssä, mutta ottaen huomioon panimoiden kiinnostuksen, ehkä se ei niin kovin kauan vie. Ihmisillä on tietty odotus oluesta ja sen mausta, ja sitä ei useinkaan saada alkoholittomasta vaihtoehdosta. Brian Gibsonin idea on, että hiivojen avulla voidaan korjata alkoholittoman oluen valmistustapojen tuottamat ongelmat. vanhempiensa seurassa ilmaiseksi | Osoite: Pormestarinkatu 5, Salo Katso lisää: WWW.SALONMESSUT.FI Tunnelmaa, tietoa ja tarjouksia! Yhdistä huvi ja hyöty, tule messuille! 11.00 Maalien hengittävyys, ekologiset ja perinnemaalit -info 12.00 Energia säästä rahaa! -info 12.30 Terassilasitusten uudet tuulet -info 12.50 Salon Dance Center esittäytyy 13.00 Vanhan mööbelin muodonmuutos ja tarina, romusta aarteeksi -info 13.30 Nuoriso, kalastuslaki muutokset ja kalastus-matkailu -info 14.15 Roope Pelo esiintyy, Maiju Valjus säestää 14.30 ”Älä huku tavaraan, anna tilaa ajatuksille.” -info 15.00 Uutta kierrätystä ja energiaa -info Lapsille puuhaa klo 13-15 matkailuosastolla: ongintaa, kasvomaalausta ym. Makukysymys ei ole merkityksetön. Pulmana on, että silloin myöskään hiivojen tuottamia makuja ei ehdi syntyä, joten lopputulos jää vaisuksi ja sokeriseksi. Panimoliitossa puolestaan tiedetään, että alkoholiton olut on ollut viime vuodet kasvutuote etenkin Saksassa ja Espanjassa. Toisiko villihiiva maun alkoholittomaan olueen. TAMMIKUUTA 2016 | VIIKKO 3 | N:O 22 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,20 € | KESTOTILAUKSENA 0,81 € /päivä SALON SEUDUN SANOMAT STT | KIMMO MÄKILÄ Petrimaljan pinnalla kulkee rivi kellertäviä pallukoita. Aihe kiinnostaa Gibsonin mukaan panimoita, koska alkoholiton olut nähdään kasvukohteena, ja sille olisi markkinoita aivan uusilla alueilla. Suurinta myynnin kasvu oli oluissa, 200 prosenttia. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. VTT:n pikkuisessa koepanimossa olutta syntyy parista desistä muutamaan litraan kerralla. – Euroopassa on hyvä trendi, ja yleinen olutbuumi vaikuttaa sekin asiaan, kertoo liiton viestintäpäällikkö Outi Heikkinen. Jokaisella hiivalla on oma luonteensa: yksi tuo olueen banaanin sävyä, toinen anista, kolmas ruusun vivahdetta ja niin edelleen. KYSY LISÄÄ! 20.-22.2.2016 ADR PERUSKOULUTUS (P ) / SALO 5.3.2016 TIETURVA 1-KOULUTUS / SALO 12.3.2016 TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS / SALO 13.3.2016 ENNAKOIVAN AJON KOULUTUS / SALO SALON MESSUT 20 16 KOTI | MÖKKI | VAPAA-AIKA 23.– 24.1.2016 SALOHALLI | su 10 -16 Sisäänpääsy 10 € | Opiskelijat, eläkeläiset, lapset 5 € | Lapset alle 15 v. Tosin myynti on vielä pikkuista alkoholiin verrattuna. Ensimmäinen tapa on, että hiivan annetaan käyttää vierrettä vain hyvin lyhyen aikaa, jolloin alkoholia ei ehdi muodostua. Sunnuntaina 24.1. Esimerkiksi Lähi-idässä ja Aasiassa ei olutta ole kulttuurisista syistä juotu siinä määrin kuin lännessä, mutta alkoholiton olut voisi kelvata
Alueista 15 hoitaa sote-palvelunsa itsellisesti. tammikuuta 2016 2 SALON SEUDUN SANOMAT Kehitysvammaisiin liittyvät lait ja palvelut ovat historiallisessa muutoksessa. Työtä ei ole eikä tule, Suomi on murroksessa, josta paluuta entiseen ei ole. Eduskunta on hyväksynyt YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen vuonna 2006, mutta sopimuksen ratifiointi odottaa yhä kansallisen lainsäädännön saamista sopimuksen mukaiseksi ja vammaisten itsemääräämisoikeutta koskevan lain valmistumista. Valtionosuudet vähenevät ja veroäyriä tulisi rutkasti laskea. n n Sosiaali-ja terveydenhoidon uudistus pitää saada eteenpäin. Sosiaali-ja terveydenhoidon uudistus ajoi hankkeen kylkeen ja upotti yrityksen. Työntekijät vaan väittävät maksavansa niin ja niin paljon veroja. Tuottavuusvajetta on hallitus luvannut tällä uudistuksella korjata kolmella miljardilla. Hallitus järkeilee, että 18 itsehallintoalueella kaikissa on yhtäläiset ict-ja tukipalvelut. Pakkolait kohtelisivat eri palkansaajaryhmiä erittäin epäoikeudenmukaisesti. Minä tai joku muu haluaa lukea sen kirjan, jota et viitsi laiskuuttasi palauttaa. Elinkeinojen kehittämisen panokset kasvatetaan niissä liitoksen ja hallinnon karsimisen avulla. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Tämä pistää miettimään, keiden tuloja oikeastaan olisi varaa leikata. Fakta n Muutama vuosi sitten vaadittiin Kreikkaa sopeuttamaan taloutensa. Kataisen–Stubbin hallitusten loppuvaiheessa uudistus näytti rationaalisemmalta, vaikka kompastuikin perustuslakiin. Ne maksetaan yrittäjän/yrityksen tililtä. Vammaisilla ihmisillä on yhdenvertaisesti muiden tavoin oltava mahdollisuus valita itse esimerkiksi asuinpaikkansa sekä se, missä ja kenen kanssa asuu. Kataisen hallituksen ykköshankkeena oli kuntarakenteen muutos. Yksi ymmärtämätön 040 7711 777 Teksta rit Kommentoi verkossa Riitta Nurmi (edessä), Hannu Koskinen ja Hanna Isotupa osallistuivat toissa vuonna Uskelan Rotaryklubin järjestämään vammaisten hevospäivään Salon ratsastuskeskus Merlitzissä. Sehän on selvää, että jo perustuslaki antaa meille oikeuden valituksen tekemiseen kunnallisen viranomaisen päätöksistä. Valtiolla on velvollisuus huolehtia, että kaikkien ihmisoikeudet toteutuvat. Sunnuntaina 24. Lain tarkoituksena on turvata mahdollisuudet mahdollisimman aktiiviseen ja osallistuvaan elämään. Sopimuksessa vahvistetaan näkemystä, jonka mukaan vammaiset henkilöt ovat oikeuksien haltijoita. Mauno Mäentausta rakennustarkastaja, eläkkeellä Koski Vanhoista vihoista kitkaa päätöksentekoon Ammattiyhdistys järjestöt haluavat osallistua maan talouden ja kilpailukyvyn parantamiseen varmaan myös Salossa. Näitä ovat suuret verokaupungit ja pienet vanhusväestökunnat. Säästötoimien on oltava oikeudenmukaisia ja jakaannuttava tasaisemmin. Tämänkaltaiset selkkaukset ovat aina työllistäneet viranomaisia tarpeettoman paljon. Nyt pukkaa sutta! n Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen maaherra. Ja sitten jää vielä Asikaisen ”villeiksi kavereiksi” nimeämiä kuntia, joiden toiminta ei ole ennakoitavissa. Rähinärahasta itseään vastaan n Kuruntien hyötyjätepiste, onko ilmojen salliessa mahdollista laajentaa alue niin, että mahtuisi muutama käyttäjä turvallisesti alueelle. Sen kylkeen liimautui voimalla ja hallituskriisillä uhaten maakunnallisen hallinnon rakentaminen. Päivystyssairaala on seitsemällä alueella. Heiltä saatetaan evätä oikeus koulutukseen, terveydenhuoltoon ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen ainoastaan heidän vammansa takia. Menee toisten katsojien fiilis pilalle n Lopetetaan näpertely oikoradan kanssa ja rakennetaan kerralla ja heti hyperloopyhteys Helsinki– Lohja–Salo–Turku–Tukholma. Mutta joskus loppuu Suomenkin luotottaminen. Vammaisille ihmisille kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin muille, joten uutta vammaispalveluja koskevaa erityislakia tarvitaan. Keskittymällä enemmän oleellisten kuin epäolennaisten tai olemattomien asiain hoitamiseen luottamusmiehetkin voivat olla rakentamassa vahvaa tulevaisuutta hienolle kunnallemme, josta kaikki voimme olla ylpeitä. Sen kanssa on jo riittävän kauan pääministerin sanoin vatuloitu. Sen tarvetta perusteltiin sote-uudistuksen lisäksi elinkeinopoliittisilla tehtäväsiirroilla. Sopimus velvoittaa myös huomioimaan erityistarpeet ja takaamaan vammaisille samat yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuudet kuin muillekin. Se seikka, että joku on jonkun tytär, ei tee hänestä yhtään parempaa tai huonompaa henkilöä viran hoitamiseen. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Lukutoukka n Perustulo todistaa kansantalouden epätoivoa. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo PÄÄKIRJOITUS 24.1.2016 TÄTÄ MIELTÄ LEHTO KOLUMNI n Väestömme on pieni. Nyt on meillä kuitenkin käynyt niin, että nykyisen luottamusmiehen ja viranhaltijan isän yli kymmenen vuotta kestäneestä erimielisyydestä johtuen kunnan viranhaltijaa koskevaa valintapäätöstä on käsitelty jo kahdesti Turun hallinto-oikeudessa. Mitään itsehallintoa ei kuitenkaan ole, jos ei ole valtaa eikä ole omaa rahaa. Valittamisen ei kuitenkaan tulisi olla itseistarkoitus, jolla pyritään hankaloittamaan kunnallista päätöksentekoa epäolennaisiin asioihin vedoten. Selviämmekö me. Todennäköisesti lisää tulijoita on tulossa ja paljon. EU kaatuu tällä menolla n ALV. Perusajatus oli sama,mutta tyystin eri toteutusmalli. Ay-liike on huolissaan myös työssäkäyvien jaksamisesta ja työttömyyden kasvusta. Esteettömyys takaa yhdenvertaisuuden ja turvaa mahdollisuudet osallistua yhteiskunnallisesti. Twiggy n M y ö h ä s t y m i s s a k k o tulee vain ja ainoastaan lainaajan huolimattomuudesta. Sosiaalija terveydenhoidon ja kuntien käsissä nyt olevien maakunnallisten kuntayhtymien tehtävät – joita järkiperustein ei voi jättää uudistuksen ulkopuolelle – poistavat liki 2/3 kuntien menoista. Tiellä liikenne kova, ei voi tiellä odottaa. Eikä lasten tarvitse vilkasta katua ylittää n Lentopallopelissä tulee huonoja hetkiä joka pelissä, mutta ei niitä tarvitse katsojan ääneen kommentoida pelin aikana. Selvityspyyntöjen ja vastineitten pyytäminen ja arviointi sekä niiden pohjalta kunnallisella tasolla tehtävät päätökset tuntuivat monessa tapauksessa täysin turhalta ajanja paperin tuhlaukselta. Vielä lopuksi: Harvoin yrityksen menestys tuntuu työntekijän palkkapussissa pienenä bonuksena. Ainoastaan lisäveronsa maksaa työntekijä itse tililtään. Ilman päivystyssairaalaa on kolme aluetta. Siksi ymmärtää, että selvitysmies rauhoittelee tilannetta, puhuu välttämättömistä ja ”tässä vaiheessa” esitettävistä muutoksista. Kolmantena tulevat” avioliittolaiset”, jotka näkevät kuntaliitokset kunnan elinvoiman ja palveluiden takaajana. On selvää että kansalaiset vastustavat säästötoimia, jotka ovat epäoikeudenmukaisia eivätkä jakaudu tasaisesti. Näitä ovat kaupunkiseutujen kehyskunnat, silläkin uhalla, että hallinnon menot kasvavat ja himmelitoiminta leviää. Kuntaan on saatu viranhaltija, joka on omaksunut mielestäni erittäin hyvin pienen paikkakunnan viranomaisen roolin kaiken aikaa kiristyvän lupaja asetusviidakon keskellä. Velanoton lopettaminen tärkeintä. PERINTEISESTI vammaiset ovat olleet hyväntekeväisyyden ja lääkehoidon kohteita. Reiluun neuvotteluasetelmaan päästäisiin, jos hallitus vetäisi pakkolakipakettinsa pois. Se heijastuu tulokertymiin. Simo Vesa kaupunginvaltuutettu (sd.) Salo Ay-liike rakentaa reilua työelämää RAUNO SAARI Kuntahallinto joutuu murrokseen, jonka kaltaista se ei ole sitten sotien kokenut.. Jokainen kansalainen varmasti tietää, että säästötoimia on tehtävä. Emme voi ottaa tulijoita rajattomasti, vaikka auttamisen halua on. Matka-aika minuuteissa n Vai ilves suurpeto. Järki jäässä n En voi minäkään ymmärtää, että kaikkea muuta voi nostaa paitsi ei eläkkeitä. Tottakai ne rahat tulevat asiakkailta, kuka muuta on väittänyt. asukasta molemmissa. Ajatuksen oli, että rakennetaan vahvempi kuntaverkko, ja maakuntien keskuskaupungit toimivat maakuntien voimalähteinä, investoivat elinkeinopolitiikkaan ja hoitavat alueen työllisyyttä. Ilman mitään järkevää perustetta vailla olevilla valituksilla hallinto-oikeutta viedään kuin ”pässiä narussa”. Samaan aikaan kun esimerkiksi kaupan ala nyyhkii surkeuttaan, Gigantin toimitusjohtaja, Keskon pääjohtaja sekä SOK:n pääjohtaja takovat huikeita ansiotuloja. Jos pakkolait toteutuvat, ovat edessä mielenilmaukset. Syntyy ”sinkkujen” ryhmä, joka näkee puhtaan itsenäisyyden menestyksensä takaajana. Ego n Syyriassa ja Irakissa yli 20 milj. Ay-liike ei ole ei-liike, joka periaatteesta vastustaa muutosta ja etujen menetyksiä. Sopimusyhteiskuntaa ei saa murentaa huonoinakaan aikoina, vaan sitä pitää jopa vahvistaa entisestään. itsehallintoalueelle eli 18 maakunnalle siirrettäisiin. Toki näillä valituksilla on hyvinkin työllistävä vaikutus monella tasolla. Voin kokemuksellani kuitenkin sanoa, että kunnallisilla viranomaisilla on tänä päivänä muutenkin kädet täynnä työtä. Huolestunut n Otetaan Suomeen oikeasti hätää ja nälästä kärsiviä lapsia, eikä hyväkuntoisia, olosuhteista ruikuttavia miehiä. Uhkana niillä on kuihtuminen ja resurssien tyhjäkäynti, kun muutospainetta kokonaisuuden kehittämiseen ei ole. Kiitos heille n Hallituksen pakkolaki aiheuttaa pienipalkkaiselle ihmiselle sen, että mennään kipeänä töihin ja tartutetaan muutkin. Itseään koskeva päätöksenteko ja kuulluksi tuleminen ovat olennaisen tärkeitä vammaisten aseman parantamiseksi. Työelämää on kehitetty yhteistyössä. Toisen ryhmän muodostavat ”avoliittolaiset”, jotka näkevät kuntien yhteistoiminnan itsenäisyyden takaajana. Hyvinvointipalveluja tuottavat pienituloiset naisvaltaisten alojen työntekijät eivät voi olla suurimpina maksajina ja talouden elvyttäjinä. Sopimuksella pyritään luomaan erityisesti vammaisten syrjintää kieltäviä lakeja ja säädöksiä. Periaatteen vuoksi piti olla vastustamassa kaikkea, mitä naapuri tai muu vihan kohteeksi joutunut oli tehnyt tai oli tekemässä. Vammaisille itsemääräämisoikeus Sutta pukkaa. Kun meidän hallitus tekee säästöjä, alkaa kauhea parku. Mittasuhteet menettivät merkityksensä, vaikka takana saattoi olla jo esiisien aikana alkanut kiista, jolla ei enää ollut mitään merkitystä. Loppusuoralla olevien lakimuutosten olennainen tavoite on vahvistaa kehitysvammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta. Maakunnille siirrettäisiin kehittämistehtäviä valtion keskushallinnosta sekä alueellisista elinkeino-, liikenne ja -ympäristökeskuksista. Palkkojen leikkaukset, sairausloman karenssi ja lomien lyhentäminen söisivät ostovoimaa, pienentäisivät eläkettä ja heikentäisivät työssä jaksamista. Kunnan asioitten hoitamisessa on mielestäni erityisen tärkeää se, että asiat käsitellään asioina eikä anneta henkilökohtaisille mielipiteille ja tunteille ylivaltaa. ESTEETTÖMYYS on yksi keskeisimpiä edellytyksiä vammaisten oikeuksien toteutumiselle. Ei kuitenkaan ole aivan sama mistä säästetään ja miten. Sipilän hallituksen päähanke on sosiaalija terveydenhoidon uudistus. Cashew-pähkinät n Kuvaa hyvin suomalaista kaupankäyntiosaamista se, että saksalaisten piti opettaa K:lle ja S:lle hinnan merkitys kaupankäynnissä. Niihin työläisillä on oikeus. n n Kuntien FCG-konsulttiyhtiön kehittämispäällikkö Jarmo Asikainen ennakoi kuntakentän pirstaloituvan neljään ryhmään. S elvitysmies Lauri Tarasti viimeistelee esitystä tehtävistä, joita hallituksen sopimalle ns. Kolme aluetta on ilman omaa sote-hallintoa, ja toiminnat hoidetaan naapureiden kanssa tehtävin sopimuksin. Olkaahan tarkkoina. Ilman ihmisten sitoutumista se ei onnistu. Oikein olisi lainauskielto, jos toistuvasti lainat myöhässä. Sitä saa mitä tilaa n Halikon koulukeskuksen tuntumaan on verovaroin rakennettu parkkitilaa, josta perheen pienimmät voitte noutaa, kunhan sen niin sovitte. Mutta rakennetaanko nyt ehdoin tahdoin sutta. Viidellä alueella on yo-sairaala. He voivat vaatia oikeuksiaan ja tehdä vapaasti elämäänsä koskevia päätöksiä. Pakottamalla ei päästä hyvään lopputulokseen. Tästä oli kysymys n Miksi kukaan ei puhu kauppojen hintojen nostoista, joita ovat kaikessa hiljaisuudessa tehneet alennusten ja halpuuttamisen varjossa. Kuinka tyhmää sakki on. VAMMAISET ovat maailman syrjityin ihmisryhmä. Päätoimittaja VILLE POHJONEN Perustettu 1919 Mielipide Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)7702 340 Kirjoita lyhyesti. Myös työntekijät ovat olleet edustettuina neuvottelupöydissä, ja heillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa asioihin. JHL:n amattiyhdistyslehden kannessa oli teksti, että pakkolait vievät kuukauden palkan. Mukana olivat lähihoitaja Essi Toivonen, lähihoitajaopiskelija Krista Venhomaa sekä henkilökohtainen avustaja Kirsi Rautio-Tammi. Sekaiseksi menee. Kuntahallinto joutuu murrokseen, jonka kaltaista se ei ole sitten sotien kokenut. Esteettömyyteen sisältyy sekä rakenteellisten esteiden poistaminen että syrjimätön ilmapiiri. Waari Halikosta n Kyllä minä kuluttajana maksan niin yrittäjän kuin duunarinkin palkat ja eläkemaksut siinä samalla, ainakin niin kauan kuin kulutan tuotteita ja palveluja. Siis tulontasaaminen myös työllisille. Zeus n On surkuhupaisaa, että työnantaja huolehtii työntekijän pyynnöstä myös hänen ay-jäsenmaksujensa tilittämisestä ajallaan. Mitä enemmän tehtäviä siirretään, sitä enemmän kiistoja syntyy. Kadunvarren taloyhtiöt haluavat omat parkkialueensa omaan häiriöttömään käyttöön. Tavoitteena on ollut luoda yksinkertainen ja läpinäkyvä hallintojärjestelmä. Heihin kohdistuu hyvin usein ennakkoluuloja, hylkimistä ja jopa väkivaltaa. Ihminen se on, ja huvikseen metsästäjät pahimmasta päästä. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Näin on n Ei varmasti kukaan asiasta jotain tietävä voi väittää, etteikö aikuisiän diabeteksen merkittävin riskitekijä ole ylipaino. SSS-arkisto/Minna Määttänen Oltuani kolmisenkymmentä vuotta pienellä paikkakunnalla näköalapaikalla niin rakentamiskuin yksityistieasioissa törmäsin ainakin urani alkupuolella usein tilanteisiin, joissa hyvinkin vanhat erimielisyydet esimerkiksi raja-, tieja ojakiistoissa aiheuttivat naapuruussuhteissa syviä ja pahoja haavoja
– Arvostan hirveästi sitä työtä mitä europarlamentaarikot ja kaikki poliitikot tekevät. tammikuuta 2016 KULTTUURI 9 -1 °c Pilvistä TAKASIVU Sää Salon seudulla (02) 770 2314 Vinkkaa uutinen! toimitus@sss.fi www.sss.fi SIVU 4 SIVU 12 URHEILU 16 Sivu 5 Sivu 4 Sivu 6 VIIKONVAIHDE 11 Linnus leikkaa lounastukea ja ilmastojalanjälkeä europarlamentista Pirkka-Pekka Petelius on elokuvan Toivo Kärki Pääjohtaja Leena Maria Linnuksen pienen työhuoneen ikkunasta näkee suoraan joen takaiseen Louise Weiss-parlamenttirakennukseen. SSS/Mikko Kiviluoto Korkealle entistä halvemmalla Ensimmäinen pystysuoraan laukaistu ja pystysuoraan maan pinnalle palautunut avaruusraketti: Blue Originin New Shepard. Olen hiukan huolissani nykyään laajalle yleistyneestä nuivasta suhtautumisesta politiikkaan, Linnus sanoo. Perniöläiset Reino ja Anne Wallenius kiersivät messuilla ilman tarkkoja suunnitelmia. SSS | MIKKO KIVILUOTO Pääjohtaja Leena Maria Linnuksella on näköalapaikka europolitiikkaan EUparlamentin infraja logistiikkapomona. Lylyn mukaan neuvotteluratkaisu on aina paras, mutta palkansaajapuoli voi ottaa tarvittaessa käyttöön myös muut keinot. VIIKONVAIHDE UUTISET SALON SEUDUN SANOMAT Sunnuntaina 24. Lämpötila nousee maan eteläja länsiosissa tiistaina plussan puolelle. Kierrämme täällä ja jatkamme sitten ruokakauppaan ostoksille, sanoo Anne Wallenius. Salolainen startup teki fanisovelluksen Vilppaalle Salon koripalloylpeys Vilpas Vikings on saanut oman fanisovelluksen. Lyly kertoi Tampereella luottamusmiesten tapaamisessa, että SAK olisi edelleen valmis siirtämään työnantajan työttömyysvakuutusmaksun osittain palkansaajille. päivä samaan pystyi SpaceX-yhtiön huomattavasti massiivisempi avaruusrekka Falcon 9, joka kaiken lisäksi vei kiertoradalle 11 tietoliikennesatelliittia. – Tarinat massiivisesta rekkakaravaanista ja tuhansista ympäri Eurooppaa jatkuvasti reissaavista asiakirjalaatikoista ovat juuri niitä negatiivisia EU-tarinoita, joita kukaan ei vaivaudu tarkistamaan. Myös parlamentin kuukausittaista muuttokaravaania pienennetään koko ajan, vaikkei paperittomaan parlamenttiin ihan heti päästäisikään. – Tällä kertaa ei ole mielessä mitään tiettyjä hankintoja. Lauha sää vei mökistä messuille Anne ja Reino Wallenius käyvät messuilla vuosittain. Leikata Linnuksen pitää parlamentin kustannuksista. Blue Origin SSS | SUVI KULLA – Kun on pari viikkoa istunut mökissä, niin kyllä oli kiva lähteä ulos, vitsaili Reino Wallenius lauantaina Salon messuilla. SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Sivu 15 Latvalan rallikausi alkoi yskähdellen. Sillä katsoja voi äänestää esimerkiksi mielestään parasta pelaajaa kesken pelin. Samalla kehitys nopeuttaa massaturismivaiheen alkamista avaruusmatkailussa. Siellä tekevät päätöksiä Linnuksen työnantajat, europarlamentaarikot. Vuoden joukkueeksi valittiin kotimaista lentopallovuotta jälleen kerran dominoinut ja Mestarien liigaakin pelannut LP Viesti. Nieminen sai Turun Urheilutoimittajien Kerhon äänestyksessä 235 ääntä. SAK aikoo kaataa työelämäpaketin SAK:n ykköstavoitteena on kaataa hallituksen työelämäpaketti, linjaa SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly. Brysselissä otettiin jo 66 prosenttia parlamentin ravintolapalveluiden tuista pois ja palvelu kilpailutettiin, seuraavaksi sama toteutetaan Strasbourgissa. Someron Esan seiväshyppääjän Minna Nikkasen äänimäärä oli 214. Sään nopea lauhtuminen lisää putkirikkojen varaa. Parlamentin korkea-arvoisin suomalaisvirkamies leikkaa, kilpailuttaa, vähentää, mutta myös arvostaa ”työnantajiaan”, 751 europarlamentaarikkoa. Suomeen saapuva matalapaine tuo lisää sateita. Onhan hölmöä lähettää turhia laatikoita joka kuukausi ympäri Eurooppaa, Linnus sanoo. Kun avaruusraketeissa päästään eroon kantorakettien kertakäyttöisyydestä, halpenevat satelliittien rahtauskustannukset, mikä mullistaa tietoliikenneyhteyksiä kaikkialla maan pinnalla. Monet näytteilleasettajat arvioivat lauantaina, että messuväkeä oli jopa enemmän kuin viime vuonna. Linnuksen mukaan suurin osa mepeistä ja virkamiehistä on aidosti mukana liikkuvan parlamentin muuttokuorman pienentämisessä. Nieminen ja LP Viesti VarsinaisSuomen parhaat Ammattilaisuransa lopettanut tennispelaaja Jarkko Nieminen valittiin Varsinais-Suomen vuoden 2015 parhaaksi urheilijaksi. Vauhdilla lauhtunut sää oli varmasti houkutellut monia ulkopuuhiin, mutta myös Salohalliin riitti väkeä. Myös kolmas sija meni yleisurheilijalle, Turun Urheiluliittoa edustavalle pika-aitajuoksijalle Nooralotta Nezirille. Vilpas-FanApp on toistaiseksi yksinkertainen, mutta toimiva sovellus. Kännykkään ladattavan VilpasFan Appin takana on Microsoftin Salon yksiköstä ponnistava startup-yritys Gavon Oy, jonka tavoitteena on luoda uutta bisnestä urheiluseuroille rakennettavilla mobiilisovelluksilla. Eteläja länsiosissa sateet tulevat osin vetenä, mikä sulattaa lumipeitettä. Nyt logistiikasta leikataan, koska ilmastojalanjäljestä ollaan aidosti kiinnostuneita – ennen ei oltu. Joulukuun 21. Sää lauhtuu lisää – vesisade sulattaa lumia Sää on lauhtunut koko maassa ja lauhtuu entisestään ensi viikolla. Marraskuussa Blue Origin -yhtiön New Shepard -avaruustaksi piipahti kiertoradalla – ja toi kantorakettinsa ehjänä takaisin maahan lähelle laukaisupaikkaa USA:n Texasissa. SSS | MIKKO KIVILUOTO Yksityiset avaruusrahtarit ja -yhtiöt tekivät viime vuoden suurimmat uroteot avaruusteknologian kehittämisessä
Liitto haluaa käsitellä kaikkia sopimusasioita syksyn liittokierroksella. Kyllä se tuo lisää kauppaa, kun voi maksaa myös kortilla. Raute ja Kiviranta napattiin kesken messukierroksen sänkyesittelyyn. Lehtikuva/Kalle Parkkinen. Uudistukset veisivät Elorannan mukaan julkiselta sektorilta 25 000 työpaikkaa. RTV:n osaston Jouni Kivijärvi ja Kalle Wilén keräsivät paljon katseita persoonallisilla messupaidoillaan. Ihoon maalatut paidat olivat myös miesten mieleen. Julkisten ja hyvinvointialojen JHL:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan pienipalkkaisen jäsenistön keskuudessa lomien lyhentäminen on herättänyt eniten kauhua. Sunnuntaina 24. – Televisio puuttuu, mietti Raute. ?Työantajien etujärjestö STK tunnusti työntekijäjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoleksi. Kalliolaakson linnan tuotteita myymään saapuneet Olavi ja Ann Mattsson olivat jo lauantaina tyytyväisiä viikonlopun numeroihin. Hän oli messuilla ensimmäistä kertaa. Salon messut Salohallissa sunnuntaina klo 10–16. Kodinlaittajia liikenteessä Salon messujen teemoina ovat tänä vuonna koti, mökki ja vapaa-aika. Paikallinen sopiminen käy AKT:lle, mutta sillä ei voi alittaa työehtosopimusten ehtoja. Pakkolakipaketin torjumisen lisäksi Lylyn mielestä on tärkeää tehdä linjaukset paikalliselle sopimiselle, jotta yleissitovuus ei murtuisi ja työntekijöiden neuvotteluasema turvattaisiin. EK:n kanssa ollaan samoilla linjoilla siitä, että palkkamallit määriteltäisiin vientialojen pohjalta. Pääministeri kävi SAK:n hallituksessa ja kertoi, että hallitus pitää kiinni yleissitovista työehtosopimuksista. Salohallin tapahtumaan ehtii vielä tänään sunnuntaina. – Paikka on nyt maksettu ja vähän ylikin, iloitsi Olavi Mattson. SSS | SUVI KULLA suvi.kulla@sss.fi – Tiesin, että tämä olisi kova juttu, mutta palautteen määrä on yllättänyt, myhäilee RTV:n myymäläpäällikkö Tapio Vuorinen. Sen sijaan hallituksen esitys esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden helpottamiseksi ei Lylyn mukaan ole hyväksyttävä. Tasan 76 vuotta sitten työnantajat tunnustivat ay-liikkeen neuvottelukumppaniksi. Leo Kiviranta ja Katariina Raute testailivat moottoroidun sängyn ominaisuuksia Miika Salmikunnaksen opastuksessa. Moni näytteilleasettaja piti lauantaita vilkkaana ja arvioi viime vuoden väkimäärän ylittyvän. Lisämyyntiä oli tuonut myös isännän asennemuutos: Kalliolaakson osastolla oli ensimmäistä kertaa korttimaksupääte. Muihin kiristyksiin kuuluvat koeaikojen pidentäminen puoleen vuoteen ja takaisinottovelvoitteen lyhentäminen neljään kuukauteen. Halikkolaiset Leo Kiviranta ja Katariina Raute olivat tulleet messuille etsimään tekijää kylpyhuoneremontille, jonka he suunnittelevat teettävänsä avaimet käteen -periaatteella. ?Vuonna 1944 aloitettiin neuvottelut vähimmäispalkoista ja työehtosopimuksista, joiden varsinainen läpimurto tapahtui 1945–1947. ?Kihlaus käynnisti työehtosopimusten ajan sekä työsuhteiden säätelyn laajentamisen paikallisesta valtakunnalliseksi. – Sänkyhankinta ei ole meille nyt ajankohtainen, mutta seuraavaksi voisin kyllä haluta tällaisen moottoroidun sängyn, mietti Raute. Lähteet: Tutkija Tapio Bergholm, SAK TAMMIKUUN KIHLAUS AVASI TIETÄ TYÖEHTOSOPIMUKSILLE Uutiset Salon seutu – Kotimaa – Talous Nämä paidat eivät kestä pesua eivätkä nukkumista. Lauri Lyly: Neuvottelu paras, mutta muitakin keinoja löytyy. Kekseliäät paidat käänsivät päitä Salon messuilla Ann ja Olavi Mattsson olivat tyytyväisiä lauantain myyntiin. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo Monica Vepsäläinen tutustui messutarjontaan poikansa Wäinön kanssa. Myös luottamus hallitukseen tuntui olevan heikoissa kantimissa. AKT ei innostu sopimuksesta Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ei ole lähdössä mukaan uuteen neuvottelukierrokseen yhteiskuntasopimuksesta, kertoi puheenjohtaja Marko Piirainen STT:lle. ?SAK järjesti lauantaina Tampereella Kihloista kahleisiin -tapaamisen, jossa puitiin työmarkkinatilannetta satojen luottamusmiesten voimin. Kuntapuolella on hänen mukaansa heikennetty ikäja palvelulisäetuja, joten 38 päivän loma on enää ainoa bonus pitkästä palvelusta. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi uskoo, että säästöt kilpailukyvyn nimissä menevät pikemmin osinkoihin. – Neuvotteluratkaisu on aina paras, mutta tarvittaessa voidaan ottaa käyttöön myös muut keinot. – Sellaisia ei taida olla täällä oikein tarjolla, Katarina Raute harmitteli. Tämän vuoden teemat kiinnostivat myös salolaista Monica Vepsäläistä. – Mielestäni täällä on tänä vuonna enemmän väkeä kuin viime vuonna, tuumasi Salon Parvekeja Terassilasitus Oy:n Jukka Hellsten. – Heti innostuimme ajatuksesta, naureskeli kaksikko esitteiden jakamisen lomassa. Myös osa muista puhujista arvioi, että kiristykset eivät parantaisi investointeja, kilpailukykyä ja työllisyyttä vaan päinvastoin. Kaikkia avoinna olevia asioita pitäisi käsitellä yhdellä kertaa, jotta niitä voidaan arvioida kokonaisuutena. – Minä olen aina vannonut käteisen nimeen, mutta monella on vain kortti. Paketin torjuminen on ykköstavoite SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan tärkein tavoite on löytää korvaavat ratkaisut työelämäpaketille, jos uudet neuvottelut työmarkkinaratkaisusta alkavat työnantajapuolen kanssa. SAK olisi Lylyn mukaan yhä valmis siirtämään työnantajan työttömyysvakuutusmaksun osittain palkansaajille. Käteismieskin huomasi kortin edut Salon messuilla vieraili viime vuonna yli 3 000 kävijää. Seuraavana päivänä esille nousivat pakkolait, moitti Metallityöväen Liiton puheenjohtaja Riku Aalto. STT | TARJA REPO Hallituksen ja työnantajien ajamat työelämän kiristykset saivat kovaa ryöpytystä SAK:n johdon ja luottamushenkilöiden tapaamisessa Tampereella lauantaina. – Mahdotonta arvioida vielä, missä mennään, mutta tunnelma on hyvä, pohdiskeli Salon Seudun Elinkeinomessut ry:n puheenjohtaja Jukka Alanko lauantaina. Kihloista kahleisiin -tapahtuma järjestettiin Tammikuun kihlauksen vuosipäivänä. ?Aiemmin työehtosopimuksia oli ollut vain parilla alalla. tammikuuta 2016 4 SALON SEUDUN SANOMAT ?Työmarkkinajärjestelmän yhtenä käännekohtana pidetty Tammikuun kihlaus solmittiin 23.1.1940 eli 76 vuotta sitten. Liiton hallituksen on määrä päättää maanantaina, lähteekö se mukaan neuvotteluihin. ?Aloitteen isänä pidetään sosiaaliministeri K.A. SAK:n viesti toistui monella suulla: pakkolakeja ei hyväksytä. Fagerholmia, jonka mielestä kansakunnan eheytyminen edellytti työntekijöiden oikeuksien tunnustamista. Joensuusta asti messuille tulleen Joensuun sänkytehtaan Miika Salmikunnas luonnehti tehtaan sänkyjä laatusängyiksi, jotka kilpailevat enemmän laadulla kuin hinnalla. – Emme kannata erillisiä neuvotteluja työehtosopimuksesta ja yhteiskuntasopimuksesta. Liitosta löytyy Piiraisen mukaan lakkovalmiutta tarvittaessa. – Pidän vanhoista huonekalusta, ja Paavo Heinosen luennolta sain hyviä vinkkejä niiden kunnostamiseen, iloitsi Vepäsäläinen. ?Kansallista yhtenäisyyttä pidettiin tärkeänä myös talvisodan takia. Lakkoasetta ei kuitenkaan heiluteltu kovin näkyvästi, sillä EK:n ehdotus uudesta neuvottelukierroksesta avasi tien torjua palkansaajille vastenmielinen työelämäpaketti. Tavoitteena on päästä tänä vuonna ainakin samaan määrään. SAK ei niele edelleenkään työelämäpakettia SAK olisi Lauri Lylyn mukaan yhä valmis siirtämään työnantajan työttömyysvakuutusmaksun osittain palkansaajille. Jouni Kivijärvi ja Kalle Wilén saavat uudet messupaidat sunnuntaina. – Ammattiyhdistysliikkeen perustehtävä on solmia sopimuksia, mutta niiden pitää olla hyviä jäsenille
Jukka Brandt kehuu Microsoftin apua startup-yrittäjille. Miksi niistä ei ole opittu mitään, Pakanen kummastelee. Tietokoneita ja muita työkaluja saa ostaa entiseltä työnantajalta uloskantohintaan. Tapahtumapaikoilla on välimatkaa useita kilometrejä. Luento on osa taiderikosten torjuntaa. – Sovellusta ei voitu käyttää sellaisenaan, joten käytännössä kaikki on tehty uusiksi. Asukas huomasi ulko-oven lasin olevan rikki ja soitti poliisit. – Jos perheessä on kaksi esimerkiksi lastentarhanopettajan tuloilla elävää lasta, niin kyllähän se käy ihan kohtuuttomaksi, Pakanen kiteyttää. Sen vuoksi yritys aikoo levittää fanisovellustaan muihin urheilulajeihin ja muihin joukkueisiin Suomessa. Jos myisin kaiken, saisin Espoosta ehkä kaksion ja vähän velkaa. Joissain lajeissa ja seuroissa sovellus saattaa muuttua aikanaan myös maksulliseksi. Pyykkivarkautta tutkitaan näpistyksenä tai varkautena. Päivähoitomaksujen korotusaikeet vastatuulessa Vilppaalle sopi, että sovellus otetaan käyttöön nopeasti ja että sitä kehitetään pala kerrallaan. Kuvat: SSS/ Minna Määttänen Gavon Oy:n sovelluksella voi äänestää muun muassa Vilppaan parasta pelaajaa kesken pelin. Kaikki startup-yritykset eivät koskaan kasva suuriksi, mutta jos kolmannes lähtee lentoon, Salo voi olla kymmenen vuoden päästä pelastettu. Joukkueen kuudes peluri on nainen, joka lähti jo Nokian aikana vapaaehtoisesti talosta. Mies oli pyytänyt avaamaan oven. Nyt on runsaasti yksittäisiä toimenpiteitä, joiden yhteisvaikutuksia ei arvioida ollenkaan. Sunnuntaina 24. 27.1. Neuvotteluja seurojen kanssa käydään jo. Jatkossa seura voi alkaa hehkuttaa illan peliä jo päivällä lähettämällä faneille sovelluksen kautta viestin tyyliin ”pelikiellosta vapautuva Johnson palaa nälkäisenä kentälle – kaatuuko Seagulls?”. Sovelluksen on oltava niin hieno, että joukkueen fani käyttää sitä ylpeänä. Suomen lastentarhanopettajaliiton (LTOL) puheenjohtaja Anitta Pakanen allekirjoittaa nettikirjoittajien huolen. ”Onhan tämä ihan sairaan hauskaa” Eurojakcpotin pelaaminen alkoi maaliskuussa 2012. Luonnollisesti sen on toimittava, on fanin taskussa sitten apple-, androidtai windows-puhelin. oikeustapausten kautta. Kyllähän joku nykyaikaisempikin tapa pitää olla. Vapaa pääsy, tervetuloa! järj. – Microsoftin meidän käyttöömme antamassa kerroksessa alkaa olla 60–70 henkilöä. Suuri osa haluaa kuitenkin jäädä Saloon, johon on ehtinyt juurtua. Ihmisetkin ovat tuttuja. Jukka Brandt on koripallofani ja itsekin seura-aktiivi. En todellakaan lähtisi enää pääkaupunkiseudulle. Yritykset ovat saaneet ilmaiset toimitilat ja kalusteet yrityksen alkumetreille. Onhan meillä selkeitä tutkimustuloksia 90-luvun laman ajoilta, kun lapsiperheet ajettiin ahdinkoon. Nokkonen tutkii järjestäytynyttä tai muutoin vakavaa rikollisuutta. Hänelle oli heti selvää, että tie vie yrittäjäksi. Lounaismaan Osuuspankin kulttuuriyhdistys KULTTUURIKESKIVIIKOT. (STT) Nainen autoili törkeästi juopuneena Muurlassa Poliisipartio pysäytti perjantai-iltana puoli kymmeneltä henkilöauton Muurlan Hennalantiellä. Asukas ei avannut, minkä jälkeen mies oli rikkonut oven lasin ja poistunut paikalta. Petri Kotwican elokuvien maailma Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Petri Kotwica 24.2. Salolainen startup-yritys Gavon Oy on rakentanut seuralle oman fanisovelluksen, VilpasFanAppin, jolla joukkueen fanit voivat äänestää esimerkiksi pelin aikana parasta pelaajaa kentällä. Poliisi kertoo selvittävänsä miehen osuutta aiemmin ilmoitettuihin tekoihin. Lehtikuva/Martti Kainulainen STT | HANNU AALTONEN Kaavailu päivähoitomaksujen tuntuvasta korotuksesta on saamassa tylyn vastaanoton niin järjestöiltä kuin kansalaisiltakin. Raahesta kotoisin oleva ja Oulun kautta Saloon päätynyt Jukka Brandt on insinööri, joka kehitti Microsoftilla viimeksi tuotantoon liittyviä ohjelmistoja. tammikuuta 2016 5 SALON SEUDUN SANOMAT n Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen toimitus@sss.fi (02) 770 2314 Vinkkaa uutinen! Purevasti paikallista Kahdesta salolaiskodista rikottiin ulko-oven lasit Salon Hakalankadulla rikottiin ulko-oven lasi perjantain ja lauantain välisenä yönä puolen yön jälkeen. Mies on salolainen ja syntynyt vuonna 1997. Sovelluksen bisnes tulee mainonnasta. Epäillyn pyykkivarkaan vapauttamisesta kertoi aiemmin Iltalehti. – Nyt pitää kiertää hattu kourassa ja kravatti kaulassa myymässä tätä. – Olemme pitkin matkaa yrittäneet saada lapset, perheet ja lastensuojelun poliittisen mielenkiinnon kohteeksi, mutta nyt se poliittinen mielenkiinto tuntuu kohdistuvan vain siihen, millaisia säästöjä lasten ja perheiden palveluista voidaan saada, sanoo Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen. – Kun saamme sovellukseen lisää interaktiivisuutta ja ominaisuuksia, kännykästä tulee kaukosäädin peliin, Brandt suunnittelee. Sovellus kertoo myös tulevat pelit. Onhan tämä ihan sairaan hauskaa, Brandt nauraa. (STT) Eurojackpotin 19,4 miljoonan euron potti Tammisaareen Perjantai-illan Eurojackpot-arvonnassa Suomeen osui noin 19,4 miljoonan euron voitto. Teemu Selänteen pelatessa huippuvuosiaan NHL:ssä miehellä saattoi olla yöllä kello herättämässä, jotta hän muisti nousta hurraamaan ”salaman” ennätyspisteiden syntyä – teksti-tv:stä. Se on kaikkien aikojen toiseksi suurin voitto. Fanisovellus on tarkoitus räätälöidä jokaiselle seuralle värimaailmaa, fontteja ja grafiikkaa myöten. Viimeiset kolme vuotta hän on tutkinut kokopäivätoimisesti taiderikoksia, lähinnä väärennetyllä taiteella käytyä kauppaa ja taideväärennösten tekemistä. Työtä on tehty tähän asti jo yksi miestyövuosi, Brandt arvioi. Lisäksi suurempi joukko on harkitsemassa yritystoiminnan aloittamista. Miksei lamasta opittu mitään. Smartsalon startup-ringissä esiin nousi urheilusovellus, jota oli jo pilotoitu jääkiekkojoukkueen kanssa. Jukka Brandt arvelee, että valtaosa Salon yksiköstä irtisanotuista ihmisistä löytäisi nopeasti uuden työpaikan, jos olisi valmis lähtemään maailmalle. Sekavassa tilassa olleen miehen kädet olivat veriset ja haavoilla. Suurin 90 miljoonan euron voittopotti pelattiin viime vuonna Tshekissä. Suomeen on aiemmin osunut kahdeksan kansainvälisen Eurojackpotin täysosumaa. Miksei se voisi olla meidän sovelluksemme, Gavon Oy:n toimitusjohtaja Jukka Brandt miettii. Poliisipartio löysi läheltä tapahtumapaikkaa miehen makaamassa tien pientareella. Luennon kautta pyritään osaltaan lisäämään ihmisten tietoisuutta taiderikoksista ja näin ennalta estämään rikoksia. Talon asukas oli havahtunut, kun hänen takapihansa oven taakse oli tullut tuntematon mies. Hän myöntää harmitelleensa aiemmin urallaan, jos joutui viikonlopuksi töihin. Jukka Brandt työtovereineen päätyi ostamaan sovelluksen joukolla, jossa on neljä viime kesän ”tsunamin” jälkeen työttömäksi jäänyttä microsoftilaista ja mies, joka oli kehittänyt alkuperäistä sovellusta. Nokkonen on toiminut poliisina yli 30 vuotta, vuodesta 1991 lähtien hän on palvellut keskusrikospoliisissa rikostutkijana. Tämä alkaa olla jo kohtuutonta, Siimes kiteyttää. Irtisanomispaketin lisäksi bisnesideoille voi hakea rahallista tukea. Kello herätti NHL-tuloksille Brandt myöntää olevansa itse urheiluhullu. Epäilty on myöntänyt, että yritti keskiviikkona viedä pyykkejä pesutuvasta. Microsoft-lähtöisen Gavon Oy:n toimitusjohtaja on urheiluhullu, joka haluaa kännykästä pelien ”kaukosäätimen”. Gavon Oy:n lopullinen tavoite ei tietenkään ole hyväntekeväisyys, vaan bisnes ja elannon hankkiminen. Noin kolme tuntia myöhemmin Mäenalantiellä asukas havahtui rikkoutuvan lasin ääneen. Salolainen firma auttaa fanittamaan Vilpasta Jukka Brandt sanoo, että Vilppaalle rakennettu sovellus on mahdollista räätälöidä koripallon lisäksi ainakin jääkiekkoja jalkapalloseuroille sopivaksi. Yrittäjänä töistä ei malta pysyä erossa, koska tekee itselleen. Vielä ei ole tiedossa, syyllistyikö sama mies molempiin vahingontekoihin. (SSS) Otaniemen epäilty pyykkivaras kiistää alusvaatevarkaudet Espoon Otaniemen kampusalueella keskiviikkona kiinni jäänyt pyykkivaras kiistää osallistuneensa alueella aiemmin tapahtuneisiin alusvaatevarkauksiin. Se, että seura on Salossa, on meille käytännössä helpompaa kuin että joutuisimme ajamaan palavereihin vaikka Hämeenlinnaan. Virkavalta on kertonut aiemmin, että Otaniemessä on liikkunut naisten pikkuhousuja varastava ja silpova henkilö, jonka epäillään myös tirkistelleen naisopiskelijoita. Nainen on määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Sovellukseen on tarkoitus lisätä myös päivittyvää tietoa sarjataulukosta, pelitilastoista ja muualla Suomessa pelattavien matsien tilanteista. Poliisi tutkii tapauksia. – Vastaavia on jo ulkomailla, mutta esimerkiksi äänestysmahdollisuuteen en ole toistaiseksi törmännyt kuin Bayern Münchenin pelissä. Kännykästä pelin kaukosäädin Salon Vilpas löytyi uuden yrityksen yhteistyökumppaniksi luonnollisista syistä. Kun uusi ohjelmistoversio saatiin valmiiksi, soitettiin asiakkaalle Hanoihin, ja maailman ainoan valmistajan sovellus otettiin käyttöön ilman myyntipuheita. – Kun tehdään paljon leikkauksia, sen pitäisi perustua kokonaiskäsitykseen, kokonaisjohtamiseen. – Nyt kun tauko pelissä alkaa, moni kaivaa taskusta kännykän ja katsoo, mikä on tilanne muilla paikkakunnilla. Vanhat työkaverit, jotka ehtivät jo välillä kyllästyä toistensa naamoihin, painavat hommia aivan uudella innolla. Reijo Mäen ja Vareksen Turku Kirjailija Reijo Mäki Tilaisuudet pidetään klo 19 Teatteri Provinssissa Astrum-keskus, Salorankatu 5-7, Salo. Taiderikosten torjunnasta Rikoskomisario Kimmo Nokkonen Taiderikosten torjunnan keskeinen alue on taideväärennökset ja niiden havaitseminen sekä niihin liittyvä esitutkinta. – Meille on tärkeää, että saamme käyttäjiltä nopeasti mielipiteitä ja palautetta. – Onneksi en parikymppisenä kuitenkaan lähtenyt yrittämään, Brandt naurahtaa. Poliisin mukaan pyykkien omistaja yllätti vuonna 1987 syntyneen miehen Jämeräntaipaleella sijaitsevasta pesutuvasta. Tämä on vasta alkua. – Kyllä tästä vielä maksetaan: pannaan kymmenen vuotta eteenpäin, kun tietyt sukupolvet tulevat nuorisoikään. Firman ensimmäinen projekti ei voi maksaa mitään, ja lahjoitan sen mieluiten toimintaan, joka on muutenkin lähellä sydäntäni. 10.2. Myrskyisiä kommentteja osataan ilmeisesti ministeriössä odottaa, sillä hallitusneuvos Anne-Marie Brisson totesi MTV3:n haastattelussa torstaina ministeriön olevan tietoinen siitä, että ”esitys ei ilahduta”. (SSS) Lyhyet http://twitter.com/Salkkari http://www.facebook.com/salonseudunsanomat http://instagram.com/salonseudunsanomat SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN vesa.kaivarainen@sss.fi Salon koripalloylpeys Vilpas löytyy jatkossa myös seuran fanien taskusta. Kiivaana vellovassa nettikeskustelussa raportin arvioidaan luovan uusia kannustinloukkuja ja usuttavan naisia kotiin, kun työnteko ei enää kannata. Kaikkiaan 17 vuotta Nokiassa ja Microsoftissa työskennellyt mies tiesi jäävänsä ilman töitä, kun Microsoft ilmoitti viime kesänä Salon yksikön lakkauttamisesta. Hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Luennossa avataan aihealuetta mm. Sen sijaan hän ihmettelee, kuinka paljon yritys näkee vaivaa auttaakseen aloittelevia startup-yrittäjiä. Itse teen sen tekstitv-sovelluksella. Työuransa puolivälissä oleva mies sanoo, ettei ole tippaakaan katkera Microsoftille. Kuljettaja oli paikkakuntalainen vuonna 1970 syntynyt nainen. – Nyt lapsiperheisiin ja lapsiin kohdistuu niin paljon säästöjä, ettei kenelläkään ole käsitystä siitä, mitä se vaikuttaa. – Itse asun perheeni kanssa Teijolla, minulla on omenatila ja 500 metriä matkaa kansallispuistoon. Pyykkivarkauden kaltaisia tekoja on sattunut Otaniemen alueella aikaisemminkin, erityisesti viime kesän aikana. Korotusta on esitetty opetusministeriön työryhmän tuoreessa raportissa. Järjestöt moittivat hallitusta näköalattomuudesta. Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes ei hänkään muistiosta innostu. Tai kysyä, oliko Johnsonin tönäisy alun perinkään rangaistava teko. Sovellus on yksinkertainen, mutta sen toiminta on melko monimutkaista. Suurin Suomeen osunut täysosuma on 61,2 miljoonaa euroa, joka voitettiin Espoossa vuonna 2014. Haave oli itänyt jo vuodesta 1994 asti, jolloin Brandtin piti alkaa tehdä kaverinsa kanssa laadukkaita pc-kuoria lakatusta puusta. Raporttia on arvosteltu myös näköalattomuudesta ja kokonaiskuvan puuttumisesta. Neuvotteluja seurojen kanssa käydään jo. Päävoitto meni pelaajalle tai porukalle, joka oli pelannut Tammisaaren Rautatienkadun Rkioskissa. Poliisin mukaan hänet on päästetty vapaaksi kuulusteluiden jälkeen
7. Lämmin kiitos osanotosta. Suomeen saapuva matalapaine tuo lisää sateita, eteläja länsiosissa sateet tulevat osin vetenä, mikä sulattaa lumipeitettä. Nuku unta rauhaisaa. Rakas Puolisoni, Isäni, Vaarimme Reino Eero Saksi s. Ensi viikolla sää lauhtuu entisestään. Hallikainen * 19. FSB:n osallisuudesta pitää kysyä Venäjän puolelta, hän sanoo. Ensi viikolla sää lauhtuu entisestään. 30.12.2015 Salossa On äidin neuvot loppuneet, hiljaa nukuit pois. Rajavartijan mukaan FSB on mukana päättämässä, kuka lähtee milloinkin liikkeelle ja mitkä autot pääsevät etenemään rajalle. Lämmöllä kaivaten sisarukset perheineen Tahvo muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Uskelan kirkossa 13.2. Meille rakas Onni Kalevi Pakkala * 23.3.1931 † 17.1.2016 Rakkaudella kaivaten Pirjo ja Ari Suvi ja Tuomas Sonja Timo Vesa ja Anna-Maija sukulaiset ja ystävät Ei syki enää sydän lämpöinen on poissa rakas, läheinen. (KMT S2013/K2014) STT | MIKKO ISOTALO, TUOMAS KERÄNEN Sää on lauhtunut koko maassa. UUTISET Sunnuntaina 24. Puhelin: (02) 770 2562 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT Kokonaistavoittavuus 58 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. 30.12.2015 Salo Illalla sydän sammui. 7.1938 Angelniemi k. kukkakori.fi P. Virtanen * 10. Venäläinen rajavartija: FSB järjestelee turvapaikanhakijoita rajalle Rakkaamme Kirsti Kaisu Tellervo Vilonen s. Nuku unta rauhaisaa. Rakkaamme Markku Sakari Manelius s. Esimerkiksi Varkauden lentokentällä mitattiin perjantaiaamuna noin 35 astetta pakkasta, mutta vuorokautta myöhemmin pakkasta oli enää 10 astetta. EU-maiden sisäministerit keskustelevat ulkorajavalvonnan tehostamisesta kokouksessaan maanantaina. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Digilehtitilaus (sis. Loppui maalliset vaivat. mennessä pirjo.lukkarinen@jippii.fi tai 0400 934 939. Lämpötila nousee maan eteläja länsiosissa tiistaina plussan puolelle. 6.3.1927 k. Esimerkiksi astianpesukoneen tulovesiputki on lähellä seinää ja saattaa jäätyä, jollei konetta käytetä normaalisti. Niin hiljaa katsoi oli väsynyt hän, oli kulkenut pitkän elämän. Vääränlaisesta lämmittämisestä voi seurata vesivahinko tai jopa tulipalo. Sisäministerin kansliapäällikkö Päivi Nerg puolestaan viestittää, että yksittäisen rajavartijan kommentin perusteella ei ole viisasta yleistää tai vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Nerg: Ei ole viisasta vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. VP 29.1. Lämmin kiitos kaikille Anttia muistaneille. Vääränlaisesta lämmittämisestä voi seurata vesivahinko tai jopa tulipalo. Loppui maalliset vaivat. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU yksityishenkilöiden ilmoitukset Örninkatu 14, 2.krs. Suuret kiitokset myös Salon tk sairaalan os.2 henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Niin hiljaa kosketti hopeiseen tukkaan, tiesi ei vuodet menneet hukkaan. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Onni siunataan Kiskon kirkossa la 6.2. Hautauspalveluja. Me tiedämme aina tarkalleen, missä mikäkin auto on, rajavartija kertoi. Erityiskiitos Muurla-Perttelin kotihoidolle Antin hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Veittala s. Simo ja Tuula Tää olkoon kallein ohje elomme tiellä: Mummo oottaa meitä taivaassa siellä. Ei yllättäen, mutta äkkiä kuitenkin, hiljeni sydän kultainen. VP 29.1. Syrjälän mukaan pakkasherkkiä paikkoja voi eristää kylmältä matoilla, vaatteilla tai styroksilla. Oksanen s. Mäki s. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme Antti Olavi Vihervaara * 17.4.1947 Muurla † 1.1.2016 Salo Kaipauksella muistaen Aino Maaret perheineen Mikko perheineen Seija ja Laura Sirkka ja Eero muut omaiset ja ystävät Olen polkuni päässä, tuhansista erään ja niitä on täynnä maa. Kauniit muistot meille jäivät. Lämmin kiitos osanotosta. Lapin rajanylityspaikoilla on hakenut tänä vuonna turvapaikkaa vajaa 400 ihmistä. On syytä epäillä vaurioita, jos putkistosta kuuluu epämääräistä kohinaa tai vesimittari pyörii, vaikka vettä ei juoksuteta. Sinikka Enkeli vuoteen vierellä kulki, Vaarin silmät hiljaa sulki. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muiston helmet kimmeltää. Niin hiljaa katsoi oli väsynyt hän, oli kulkenut pitkän elämän. Maria, Markus perh. Ester Boehm * 15.3.1920 † 11.1.2016 Niin hiljaa enkeli kultasiipi illalla Esterin vierelle hiipi. Tänä vuonna pakkasvaurioita on voinut syntyä normaalia enemmän, koska pakkanen saapui yllättäen eikä maassa ollut lunta eristeenä. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila on noussut paikoin noin 25 asteella vuorokaudessa. Hallitus linjasi perjantaina olevansa valmis rajaturvallisuusyhteistyön tiivistämiseen Euroopan unionissa sekä EU:n rajaturvallisuusviraston roolin vahvistamiseen. 30.12.2015 Salossa On äidin neuvot loppuneet, hiljaa nukuit pois. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Auton sisälämmitintä tai hiustenkuivaajaa voi kokeilla, ei muita. Lämmin kiitos osanotosta. Lounais-Suomessa lunta voi kertyä viisi senttiä. Rakkaamme Rauha Aleksandra Sarlin o.s. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Rakkaamme Saimi Ester Ahtiainen o.s. 29.9.1931 Perniö k. Sään nopea lauhtuminen lisää putkirikkojen varaa. 3.1924 Kaavi † 22.12.2015 Salo Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. 1.2016 Salon aluesairaala Kiitos yhteisistä vuosistamme Rakkaus ei koskaan kuole. Lauhtuva sää tekee teiden pinnoista paikoin liukkaita. Lämmin kiitos TK 2:n henkilökunnalle hyvästä hoidosta. Lämpimästi muistaen Eija ja Kimmo Irja ja Erkki sekä muut ystävät ja sukulaiset Siunattu läheisten läsnä ollessa. Ikävöiden Lapset ja lapsenlapset perheineen 'On kaunis kuutamoyö, vain kahden ihmisen sydän lyö, rantakivellä istuvat, toisiinsa päin katsovat' Yrjö 1954 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kaipauksella puolisoa, isää ja isoisää kaikesta kiittäen Salli Juha perheineen Riitta perheineen Heli ja Kari sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rajavartija oli palaamassa kotiinsa Venäjän Alakurttiin työpäivän päätteeksi, mutta hänen oma autonsa oli hyytynyt pakkaseen. Hautauspalveluja Kuolleita Rakkaamme Elsi Maria Heino o.s. Rakkaamme Markku Sakari Manelius s. Ainakin kahden auton kuljettajat olivat venäläisen näköisiä ja välttelivät kameraa. 8.1.2016 Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan silmät suljit. Myöhemmin ainakin pääteitä suolataan. Vesisade voi viedä lumet etelästä STT | ANNIINA LUOTONEN Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan on vielä liian aikaista arvioida, voisiko Suomi vastaanottaa EU-kumppanien tukea itärajan valvontaan. Lämmin kiitos TK 2:n henkilökunnalle hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos kaikille Anttia muistaneille. – Julkisuudessa on ollut yhden yksittäisen venäläisen rajavartijan kommentti, muita lähteitä väitteelle ei minun tiedossani ole, Nerg kommentoi tekstiviestillä STT:lle. Lämmin kiitos osanotosta. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. kukkakori.fi P. Rakkaudella muistaen Jorma Jyrki, Merja, Valtteri ja Ilmari Petri ja Teemu Johanna, Markku, Krista, Mikael ja Linda Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämpötila nousee maan eteläja länsiosissa tiistaina plussan puolelle. www.sss.fi/ilmoitukset TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Lämmöllä kaivaten sisarukset perheineen Tahvo muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Uskelan kirkossa 13.2. On syytä epäillä vaurioita, jos putkistosta kuuluu epämääräistä kohinaa tai vesimittari pyörii, vaikka vettä ei juoksuteta. Niin hiljaa enkeli vierelle kulki tarttui käteen, silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään kuiskasi hiljaa – lähdetään. Sunnuntaina on luvassa hieman uutta lunta. klo 14.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Salon seurakuntatalolla. Ikävöiden Lapset ja lapsenlapset perheineen 'On kaunis kuutamoyö, vain kahden ihmisen sydän lyö, rantakivellä istuvat, toisiinsa päin katsovat' Yrjö 1954 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Antti Olavi Vihervaara * 17.4.1947 Muurla † 1.1.2016 Salo Kaipauksella muistaen Aino Maaret perheineen Mikko perheineen Seija ja Laura Sirkka ja Eero muut omaiset ja ystävät Olen polkuni päässä, tuhansista erään ja niitä on täynnä maa. 13.6.1933 Salo k. Rakkaamme Ritva Tellervo Aho o.s. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Hintan hoivakodin henkilökunnalle. mennessä pirjo.lukkarinen@jippii.fi tai 0400 934 939. – Putkirikko ilmenee usein sivuputkissa, joita ei käytetä useasti. www. Kiitos osanotosta. Rakkaudella kaivaten lapset perheineen lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu hiljaisuudessa läheisten läsnä ollessa. www. 8. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Suuret kiitokset myös Salon tk sairaalan os.2 henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. klo 13.00. 25.4.1943 Lahti k. Me olemme tässä asiassa paljon median varassa. Tänä vuonna pakkasvaurioita on voinut syntyä normaalia enemmän, koska pakkanen saapui yllättäen eikä maassa ollut lunta eristeenä. 045 111 44 88 Rakkaamme, äiti, anoppi, mami Eeva-Liisa Karonen o.s. Kaipauksella muistaen Päivi ja Markku Kaisa ja Pertti Marja ja Harri perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 24% alv.) Säästötilaus 13,90€/kk Määräaikaistilaus 16,00€/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 9.1.2016 Salo Hyvän, iloisen ihmisen muisto, miten mieltä sen lämmittää, miten aina sen soinnusta sieluun sävel kirkas soimahan jää. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Onni siunataan Kiskon kirkossa la 6.2. 24% alv.) Säästötilaus 13,90€/kk Määräaikaistilaus 16,00€/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ester Boehm * 15.3.1920 † 11.1.2016 Niin hiljaa enkeli kultasiipi illalla Esterin vierelle hiipi. Viikonlopun aikana Eteläja Länsi-Suomessa pakkasta on muutamia asteita. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. Soini: Tuen tarvetta liian aikaista arvioida UUTISET Sunnuntaina 24. 10% alv.) 12 kk:n maksuerä 289,00 € 6 kk:n maksuerä 146,60 € 3kk maksuerä 76,50 € Määräaikaistilaus (sis. Sinikka Enkeli vuoteen vierellä kulki, Vaarin silmät hiljaa sulki. Tanja, Matti, Juulia ja Juho Sisaret perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiittäen ja kaivaten Antero ja Aune Hilkka ja Antti Janne ja Nadia perheineen Ville ja Tuula Risto Tauno veli muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 8. Useimmat autoista olivat vanhoja Ladoja, mutta joukossa oli myös upouusi Mersu. Putkien jäätymisen voi estää jättämällä hanan hieman auki, koska pieni virtaama putkissa estää veden jäätymisen. Rakkaudella muistaen Jorma Jyrki, Merja, Valtteri ja Ilmari Petri ja Teemu Johanna, Markku, Krista, Mikael ja Linda Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila on noussut paikoin noin 25 asteella vuorokaudessa. Heidän kyydissään oli pakistanilaisia ja afganistanilaisia turvapaikanhakijoita. On viileä ilta, eräs päivä on mennyt, on painunut metsien taa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Kiskon kotihoidon hoitajille isän hyvästä hoidosta. tammikuuta 2016 6 SALON SEUDUN SANOMAT JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI Jatkuva säästötilaus (sis. 7.1938 Angelniemi k. 29.9.1931 Perniö k. 045 111 44 88 Rakkaamme, äiti, anoppi, mami Eeva-Liisa Karonen o.s. Viikonlopun aikana Eteläja Länsi-Suomessa pakkasta on muutamia asteita. Kiitos Kiskon kotihoidon hoitajille isän hyvästä hoidosta. Äiti siunattiin sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa. Rakas Puolisoni, Isäni, Vaarimme Reino Eero Saksi s. ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin: (02) 770 2610 ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee : lastenpalsta@sss.fi Onnenhetket-palstan ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. Lämmin kiitos osanotosta. ”Yhden vartijan kommentti” Lapin rajavartiolaitoksen rajatoimiston päällikkö Hannu Markkula ei lähde kommentoimaan asiaa. Itäja Pohjois-Suomessa pakkasta on viidestä kymmeneen astetta, Lapissa on paikoin kylmempää. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muiston helmet kimmeltää. Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen, on paistava Vaarille ikuinen. Kiitos osanotosta. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. 4.1941 Särkisalossa k. He ovat useimmiten lähtöisin Afganistanista, Intiasta, Nepalista, Iranista ja Irakista. Lämmin kiitos osanotosta. Portin takana useita autoja Venäjän puolella käynyt STT-Lehtikuvan valokuvaaja kertoi, että Alakurtissa, muutama kilometriä Kantalahden suuntaan on portti, jonka takana odotti lauantaina päivällä kymmenkunta autoa. Esimerkiksi Varkauden lentokentällä mitattiin perjantaiaamuna noin 35 astetta pakkasta, mutta vuorokautta myöhemmin pakkasta oli enää 10 astetta. klo 14.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Salon seurakuntatalolla. Suuri suru ja kaipaus. Putket paukkuvat, kun putkessa ollut jää laajenee tai jäätymisvaiheessa syntyneet vauriot paljastuvat lämpenemisen johdosta, kertoo toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVI-Tekniset Urakoitsija ry:stä. Suomeen saapuva matalapaine tuo lisää sateita, eteläja länsiosissa sateet tulevat osin vetenä, mikä sulattaa lumipeitettä. Kiittäen ja kaivaten Raimo ja Maija-Leena Kimmo perheineen Kaisa perheineen Alpo Ari perheineen Asta perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 9.1.2016 Salo Hyvän, iloisen ihmisen muisto, miten mieltä sen lämmittää, miten aina sen soinnusta sieluun sävel kirkas soimahan jää. Kaipauksella muistaen Päivi ja Markku Kaisa ja Pertti Marja ja Harri perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Maria, Markus perh. Äiti siunattiin sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa. Kiitos Hintan hoivakodin henkilökunnalle. 13.6.1933 Salo k. Muistotilaisuus seurakuntakodissa. Kiittäen ja kaivaten Raimo ja Maija-Leena Kimmo perheineen Kaisa perheineen Alpo Ari perheineen Asta perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos kaikille meitä surussa tukeneille. 1.2016 Halikko Ehti iltaan elon päivät, tuli rauha sydämeen, Taivaan isä otti vastaan matkalaisen väsyneen. 4.1941 Särkisalossa k. Kuvasi kultaisen suljemme kätköihin sydämen. 30.12.2015 Salo Illalla sydän sammui. Kuolleita Rakkaamme Markkus Santeri Ruohoranta * 26.4.1934 Pertteli † 3.1.2016 Perniö Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Järjestelijät priorisoivat hänen mukaansa lapsiperheitä. Rakkaamme Anna-Liisa Jokinen * 23.2.1935 Janakkalassa † 3.1.2016 Salossa Lämmöllä muistaen Veli ja sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajalle ajattomuuden. Kiitos kaikille meitä surussa tukeneille. ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin: (02) 770 2610 ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee : lastenpalsta@sss.fi Onnenhetket-palstan ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI yritysasiakkaiden ilmoitukset sssmedia.fi ilmoitukset@sss.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Niin hiljaa enkeli vierelle kulki tarttui käteen, silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään kuiskasi hiljaa – lähdetään. Jos putket ovat jäässä, niitä ei kannata sulattaa itse, vaan pyytää apua ammattilaiselta. Tanja, Matti, Juulia ja Juho Sisaret perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Aila Meriluoto Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Syrjälän mukaan vedentulo on katkaistava silloin heti, jotta vahinkoa ei synny enempää. Erityiskiitos Muurla-Perttelin kotihoidolle Antin hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Kiitos Koivulehdon palvelutalon henkilökunnalle Elsi-mummun hyvästä hoidosta. Veittala s. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. 19.10.1924 Kiikala k. Lämmin kiitos osanotosta. Suuri suru ja kaipaus. Näin emme ois tahtoneet, on meiltä paljon pois. Rakkaamme Elsi Maria Heino o.s. Mäki s. Virtanen * 10. Kaipauksella puolisoa, isää ja isoisää kaikesta kiittäen Salli Juha perheineen Riitta perheineen Heli ja Kari sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos Koivulehdon palvelutalon henkilökunnalle Elsi-mummun hyvästä hoidosta. 7. 3.1924 Kaavi † 22.12.2015 Salo Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. 14. Niin hiljaa kosketti hopeiseen tukkaan, tiesi ei vuodet menneet hukkaan. Suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Syrjälän mukaan vedentulo on katkaistava silloin heti, jotta vahinkoa ei synny enempää. Rakkaamme Saimi Ester Ahtiainen o.s. Myöhemmin ainakin pääteitä suolataan. Rakas puolisoni, äitimme ja mummimme Raili Maria Laaksonen o.s. Rantakoski s. Hallikainen * 19. Rakkaamme Markkus Santeri Ruohoranta * 26.4.1934 Pertteli † 3.1.2016 Perniö Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Syrjälän mukaan pakkasherkkiä paikkoja voi eristää kylmältä matoilla, vaatteilla tai styroksilla. 9.1918 Perniö † 27.12.2015 Salo Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus Herrani. Rakkaamme Rauha Aleksandra Sarlin o.s. Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen, on paistava Vaarille ikuinen. Vesisade voi viedä lumet etelästä Rakas puolisoni, äitimme ja mummimme Raili Maria Laaksonen o.s. 6.1.2016 Perniö Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. 17. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. STT ei kerro virkapukuisen rajavartijan nimeä, jotta hänelle ei koidu vaikeuksia kertomiensa tietojen takia. Suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. – Missään nimessä ei saa käyttää avotulta tai kuumailmapuhallinta. 1.2016 Halikko Ehti iltaan elon päivät, tuli rauha sydämeen, Taivaan isä otti vastaan matkalaisen väsyneen. Rakkaudella kaivaten lapset perheineen lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu hiljaisuudessa läheisten läsnä ollessa. Jos putket ovat jäässä, niitä ei kannata sulattaa itse, vaan pyytää apua ammattilaiselta. Rakkaamme Ritva Tellervo Aho o.s. Itäja Pohjois-Suomessa pakkasta on viidestä kymmeneen astetta, Lapissa on paikoin kylmempää. Sään nopea lauhtuminen lisää putkirikkojen varaa. Rakkaamme Kirsti Kaisu Tellervo Vilonen s. tammikuuta 2016 6 SALON SEUDUN SANOMAT JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERILEHTI Jatkuva säästötilaus (sis. – Missään nimessä ei saa käyttää avotulta tai kuumailmapuhallinta. 17. kummityttö Arja STT | ANNIINA LUOTONEN, TUOMAS KERÄNEN, VIIVI SALMINEN Venäjän Sallan vastaisen raja-aseman rajavartija kertoi lauantaina STT:lle, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB organisoi yhdessä Kantalahden piirihallinnon ja Venäjän rajavartiolaitoksen kanssa turvapaikanhakijoiden pääsyä Suomen rajalle. klo 13.00. – Minä en kommentoi Venäjän rajavartiolaitoksen toimintaa. Rantakoski s. Kauniit muistot meille jäivät. Nergin mukaan suomalaisilla rajaviranomaisille on hyvät ja tiiviit keskusteluyhteydet venäläisten virkaveljien kanssa. Putket paukkuvat, kun putkessa ollut jää laajenee tai jäätymisvaiheessa syntyneet vauriot paljastuvat lämpenemisen johdosta, kertoo toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVI-Tekniset Urakoitsija ry:stä. 14. Aila Meriluoto Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. On viileä ilta, eräs päivä on mennyt, on painunut metsien taa. Kuvasi kultaisen suljemme kätköihin sydämen. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet (ei Uusimaa): Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 Uusimaa: Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm) ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 ASIAKASPALVELU yksityishenkilöiden ilmoitukset Örninkatu 14, 2.krs. Kiittäen ja kaivaten Antero ja Aune Hilkka ja Antti Janne ja Nadia perheineen Ville ja Tuula Risto Tauno veli muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. – Kaikki autot tulevat yhdessä letkassa. 1.2016 Salon aluesairaala Kiitos yhteisistä vuosistamme Rakkaus ei koskaan kuole. (KMT S2013/K2014) STT | MIKKO ISOTALO, TUOMAS KERÄNEN Sää on lauhtunut koko maassa. Simo ja Tuula Tää olkoon kallein ohje elomme tiellä: Mummo oottaa meitä taivaassa siellä. 8.1.2016 Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan silmät suljit. Lämmin kiitos osanotosta. 6.3.1927 k. Näin emme ois tahtoneet, on meiltä paljon pois. 6.1.2016 Perniö Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. 10% alv) 12 kk 328,00 € 3kk 87,50 € 1kk 29,90 € Digilehtitilaus (sis. – Tämäkin väite noussee esille lähiaikojen keskusteluissa, Nerg sanoo. Puhelin: (02) 770 2562 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2016 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT Kokonaistavoittavuus 58 000 Painettu lehti ja sen digitaaliset näköisversiot. Lämmin kiitos osanotosta. Sunnuntaina on luvassa hieman uutta lunta. Lämpimästi muistaen Eija ja Kimmo Irja ja Erkki sekä muut ystävät ja sukulaiset Siunattu läheisten läsnä ollessa. Lauhtuva sää tekee teiden pinnoista paikoin liukkaita. – Putkirikko ilmenee usein sivuputkissa, joita ei käytetä useasti. Putkien jäätymisen voi estää jättämällä hanan hieman auki, koska pieni virtaama putkissa estää veden jäätymisen. Oksanen s. Lounais-Suomessa lunta voi kertyä viisi senttiä. STT-Lehtikuvan kuvaaja Jussi Nukari otti kyytiinsä liftanneen rajavartijan. 19.10.1924 Kiikala k. Lämmin kiitos osanotosta. Auton sisälämmitintä tai hiustenkuivaajaa voi kokeilla, ei muita. Muistotilaisuus seurakuntakodissa. Arvostamme kyllä Venäjän rajavartiopalvelua viranomaisena, Markkula sanoo STT:lle. Ei yllättäen, mutta äkkiä kuitenkin, hiljeni sydän kultainen. 25.4.1943 Lahti k. Meille rakas Onni Kalevi Pakkala * 23.3.1931 † 17.1.2016 Rakkaudella kaivaten Pirjo ja Ari Suvi ja Tuomas Sonja Timo Vesa ja Anna-Maija sukulaiset ja ystävät Ei syki enää sydän lämpöinen on poissa rakas, läheinen. 9.1918 Perniö † 27.12.2015 Salo Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus Herrani. Esimerkiksi astianpesukoneen tulovesiputki on lähellä seinää ja saattaa jäätyä, jollei konetta käytetä normaalisti
”Aleksanteri” tuli valmiiksi 8. Lonely Planetin printtioppailla on kiire pysyä mukana nopeassa muutoksessa. Skopjen uusien kasvojen rakentaminen on aiheuttanut kuitenkin vakavampia ongelmia maan sisäpuolella kuin naapurimaissa. Rakennusliikkeitä on syytetty kytköksistä maata hallitsevaan puolueeseen. Joen ylittävää, kuuluisaa, ottomaanien aikaista kivisiltaakin on vaikea tunnistaa samaksi kuin aiemmin. Se tuki valtavasti vettä vaativien vehnän ja puuvillan viljelyä. Keskusaukion marmorista kiveystä pestään ja puhdistetaan ahkerasti. Myräkän odotettiin tuovan Washingtoniin ainakin 60 senttimetriä lunta. Makedonian uusi kansallismuseo. Lähteet: BNO News, AFP KANADAN TUHOISIN KOULUAMPUMINEN 26 VUOTEEN Kanadan kouluampujan epäillään surmanneen ensin kaksi veljeään Lapset joivat vettä pakolaisleirillä Damaskoksessa Syyriassa elokuussa 2015. Keskusaukiota ympäröi kuin näkymätön muuri. Aukio on runsaassa viidessä vuodessa muuttunut kokonaan. WASHINGTON. Sillalta alaspäin kurkistaessa havaitsee kuitenkin vanhat, alkuperäiset kannatinarkut. Syyria kärsi vuosina 2007–2010 pahimmasta kuivuudesta koko tutkitun historiansa aikana. Alueen asukkaista enemmistö kuuluu Kanadan alkuperäiskansoihin. Kuvat: Eero Ketola STT/AFP 1 000 km K A N A D A USA Vancouver Edmonton Winnipeg Kouluampuminen ?Kanadassa La Lochessa perjantaina tapahtunut kouluampuminen on vakavin laatuaan Kanadassa 26 vuoteen. Tutkijan mukaan hallitus pahensi kuivuutta omilla toimillaan. Mies kohdisti iskunsa naisopiskelijoihin ja sanoi syyksi ”taistelun feminismiä vastaan”. Kuivuus on vain yksi tekijä, joka lisäsi konfliktin todennäköisyyttä. Poliisin mukaan surmansa saaneita oli kaikkiaan neljä. – Tämä on jokaisen vanhemman pahin painajainen, totesi pääministeri Justin Trudeau. OTTAWA | STT–AFP Nuorukainen surmasi ilmeisesti ensin kaksi veljeään kotonaan ja sitten kaksi ihmistä koululla LänsiKanadassa, kertoivat paikalliset tiedotusvälineet. Makedonian pääkaupungin keskusta on saamassa kokonaan uudet kasvot Aleksanteri Suuren patsas hallitsee uutta, Skopjen keskustaa. Syyrian Alepposta kotoisin oleva Tokmajyan tutkii Syyrian sisällissotaa Central European Universityssä Unkarissa. Se on paljon maassa, jossa joka kolmas asukas työskenteli noihin aikoihin maataloudessa. Muutamat patsaat kuvaavat ottomaaneja vastaan taistelleita sankareita. Ampujaksi epäilty otettiin kiinni hyökkäyspaikalla La Lochen koululla Saskatchewanin alueella. Useiden silminnäkijöiden mukaan nuori mies, jonka uskotaan olevan koulun nykyinen tai entinen oppilas, avasi tulen yhtäkkiä. Veden kohotessa korkeuksiin kuuluu vaikuttavaa sinfoniamusiikkia. STT | TUULI OIKARINEN Syyria kärsi historiallisen pahasta kuivuudesta juuri ennen sisällissodan syttymistä. Ratsastaja on Aleksanteri Suuri ja hänen uskollinen hevosensa Bukefalos. Asukkaille on järjestetty kriisiapua. Aukion uudet kasvot yltävät Vardarjoen itäpuolelle. Kanavan mukaan ampumisen kohteeksi joutuneessa koulussa opiskelee oppilaita luokilta 7–12. Lehtikuva/AFP/Rami Al-Sayed Kato ajoi 1,5 miljoonaa asukasta kaupunkeihin, hallituksen toimet pahensivat tilannetta. Samanlaisilla koneilla, joita meillä käytetään sisätilojen siistimiseen. Monumentti maksoi runsaat 7,5 miljoonaa euroa. – Vaikeat ajat saavat ihmiset joskus myös tiivistämään yhteistyötä. Sen hän kuitenkin muistaa, että yhtäkkiä moni taksinkuljettaja ei osannut reittejä. Eräs rakennusliikkeistä on ansainnut noin 163 miljoonaa euroa Skopjen keskustan rakentamisesta. Joillakin alueilla 75 prosenttia maanviljelijöistä menetti koko satonsa. Sitä seurasi sisällissota, jossa on kuollut arviolta 250 000 ihmistä. – Sellainen kuivuus olisi aiheuttanut ongelmia mille tahansa hallitukselle. Presidentti Bashar AlAssadin vastaiset protestit alkoivat Syyriassa arabikevään innoittamina maaliskuussa 2011. YK:n mukaan 800 000 syyrialaista menetti toimeentulonsa hallituksen toimien, kuivuuden ja muiden ympäristöongelmien takia. Siellä vastaan levittäytyy Vardarjoesta kohoava pakkasusva. Lisäksi ainakin kaksi haavoittui vaikeasti perjantaisessa ampumisessa. Myrskyn reitillä asuu kaikkiaan noin 85 miljoonaa ihmistä. Ulkona näkyi vain yksittäisiä ihmisiä. ?Ampumisessa kuoli Kanadan poliisin mukaan neljä ihmistä ja useita haavoittui. Patsas on aiheuttanut närää Kreikassa, ja sitä on lisännyt entisestään Makedonian halki kulkevan E 75 -moottoritien nimeäminen Aleksanteri Suuren moottoritieksi. tammikuuta 2016 7 SALON SEUDUN SANOMAT Ulkomaat n toimitus@sss.fi (02) 770 2314 Vinkkaa juttu! EERO KETOLA Kaikkialle tunkeutuva savusumu lähes peittää harsoonsa vilkkaan liikenteen. Toinen koululla ammutuista oli 23-vuotias opettaja, raportoi Star Phoenix -lehti. Kuivuuden aikana 1,5 miljoonaa syyrialaista joutui muuttamaan maalta kaupunkeihin. Skopjen keskusta on saanut kokonaan uuden ilmeen. (STT–AFP) Snowzillaksi ristitty myrsky jähmetti Washingtonin aavekaupungiksi Lehtikuva/AFP/Mandel Ngan. Taistelija hevosen selässä Aukion keskellä on yli neljäntoista metrin korkuinen, pronssinen ratsastajapatsas. Patsaan nimi on virallisesti ”Taistelija hevosen selässä”. Kuivuudella, ilmastonmuutoksella ja veden tuhlaamisella oli osansa tapahtumissa, jotka johtivat Syyrian sisällissodan syttymiseen vuonna 2011. Patsaat ja veistokset kuvaavat antiikin sankareita, vapaustaistelijoita ja tsaareja. Monumenttien ja veistosten tekijöille on maksettu mojovia työpalkkoja, jotka ovat olleet jopa miljoonia euroja työtä kohden. Uudet rakennukset ja patsaat ulottuvat aivan vanhan basaarialueen laidalle. Lähdettä ympäröi kahdeksan kolmen metrin korkuista pronssisotilasta. – Slummeissa asuvat ihmiset lähtivät protestoimaan, Tokmajyan sanoo. ?Kanadan tuhoisin kouluampuminen tapahtui vuonna 1989 Montrealissa, missä 25-vuotias mies tappoi 14 ihmistä ja haavoitti 14:ää Ecole Polytechnique -insinöörikoulussa. Viranomaiset eivät kertoneet ampujan ikää, mutta häntä kuvailtiin mediassa teini-ikäiseksi. Viikonloppuna saattaa ylittyä jopa vuoden 1922 ennätys, jolloin pääkaupunkiin satoi yli 70 senttiä lunta kolmen päivän aikana. Viranomaiset eivät vahvistaneet tietoa, mutta poliisi vahvisti tutkivansa toista mahdollista rikospaikkaa koulun lisäksi. Muiden uhrien ikiä ei kerrottu. Tämä käy ilmi muun muassa PNAS-tiedelehden sekä ajatushautomo the Center for Climate and Securityn julkaisemista tutkimuksista. Ihmisen aiheuttama kuivuus vaikutti Syyrian sodan syntyyn on Skopje 2014 -projektin symboli. Eteneminen pysähtyy ja on käännyttävä katsomaan joka suuntaan. Kaikki tämä tapahtuu pienessä Balkanin maassa, jossa on suuria, poliittisia ongelmia ja jossa työikäisistä jopa yli 30 prosenttia on vailla työtä. Syyrian hallitus kuitenkin hoiti asiat huonosti, sanoo tutkija Armenak Tokmajyan. Tutkija huokaa. Ampuja tappoi myös itsensä. – En koskaan mennyt slummilähiöihin. He olivat muuttaneet maaseudulta. Kaikki junaja bussiliikenne seisautettiin maanantaiaamuun saakka. Kreikka pitää suurta sotapäällikköä kreikkalaisena. Patsas Aikaisempi Skopjen kävijä eksyy varmasti. La Lochessa asuu noin 3 000 ihmistä. Juuri ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia vakava kuivuuskausi oli kaksi kertaa todennäköisempi kuin jos ilmastonmuutosta ei olisi. Keinokastelu aavikkovaltaisessa maassa kiihtyi niin, että vesivarat hupenivat. Snowzillaksi ristityn myrskyn on ennustettu laantuvan vasta sunnuntaina. Patsaan jalusta on suihkulähteessä. Myrsky on katkonut sähköjä ja häirinnyt pahoin liikennettä. Kävelykatu ohjaa kulkijan Skopjen keskusaukiolle. Satotappiot ajoivat maanviljelijöitä köyhyyteen, ja samaan aikaan hallitus leikkasi maataloustuista. APTN-uutissivuston mukaan epäillyn veljet löydettiin kuolleina perheen kotoa. Myös yksityinen sektori investoi mieluummin turismiin perinteisen maatalouden sijaan. Aikaisemmin aukiolla oli satoja kerjäläisiä, kaupustelijoita, lautapelien pelaajia, sympaattisia pieniä, Jugoslavian aikaisia Zastava”pompannappeja” ja suuria kesykyyhkyparvia. Tutkija ei tuntenut slummeja Miten Syyriassa tuolloin asunut Tokmajyan itse koki suuret muutokset ennen sisällissotaa. Slummit kasvoivat räjähdysmäisesti. En edes tiennyt, että ne olivat olemassa. Muuttoaalto oli Syyriassa täysin ennennäkemätön. Kadut olivat autioita, ja bussipysäkit täyttyivät ihmisten sijaan lumikinoksista. Keskusaukio on kuin oma maailmansa. Ympäristö on marmoria. Kaupungeissa oli jo valmiiksi toiset 1,5 miljoonaa Irakin sodan pakolaista. Yhdysvaltain itärannikolle iskeneessä myrskyssä kipristellyt Washingtonin muuttui viikonvaihteen alkajaisiksi aavekaupungiksi, kun kansalaiset noudattivat viranomaisten neuvoja ja pysyttelivät visusti sisätiloissa. Ehkä kiinnostavin tekijä sisällissodan taustalla on kuitenkin ilmastonmuutos. Jo aikaisemmin Skopjen lentokentän nimi muutettiin Aleksanteri Suuren lentokentäksi. ?Kouluampumisesta epäilty mies otettiin kiinni koulun alueelta heti ampumisen jälkeen. Bulgaria pitää muun muassa Groce Delceviä ja Jane Sandanskia bulgarialaisina. Kaikki makedonialaiset tuntevat kuitenkin patsaan ratsastajan ja hevosen. Hänellä ei silloin ollut juuri käsitystä edes muuttoaallosta, saati kuivuudesta. Nyt kaikki ovat aukion ulkopuolella. Yhteiskunta oli jakautunut, ja Tokmajyan kuului hyväosaisiin kaupunkilaisiin. syyskuuta 2011 juhlistamaan Makedonian itsenäisyyden 20-vuotispäivää. Tokmajyan pitää olennaisimpana sitä, miten hallitus reagoi kuivuuteen. Syyrian alueella se nostaa lämpötiloja ja vähentää sademääriä. Bulgarialla on myös vaikeuksia hyväksyä Makedonian kieltä omaksi kielekseen. Sunnuntaina 24. Köyhyys ja työttömyys lisääntyivät. Makedonian aukio on hätkähdyttävä. Hallitus suosi vehnää ja puuvillaa Kuivuuden ja sisällissodan välille ei voi vetää suoraa linkkiä, muistuttaa konfliktintutkija Teemu Palosaari Tampereen yliopistosta. La Loche on niin syrjässä, että poliisi lähetti sinne lisäjoukkoja ja helikopterin kuljettamaan uhreja sairaalaan. Piikkejä itänaapuriin Aukiolla on myös muita patsaita, jotka sohaisevat Makedonian naapureita. Patsaan virallinen nimi on ”Taistelija hevosen selässä”. Se ei ole sattumaa
Mikä tehtävä oli kyseessä. b) toista 8. Lintulajien populaatiot ovat noin 30 vuoden aikana siirtyneet pohjoiskoilliseen keskimäärin 37 kilometriä. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etuja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Syntyneitä-palstalla julkaistaan viikoittain kalenteritoimituksen valitsema valokuva. Salo 4 vuotta Denis Hynninen 24.1. Salon lukion musiikkiteatterin esitys on nimeltään. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’ Matt. Hajala 1 vuotta Vilhelmiina Sinervo 24.1. Reilu tusina kiperiä kysymyksiä viikonlopulle, olkaa hyvät. Kisko 9 vuotta Akseli Timonen 24.1. Kuinka pitkä siirtoviemäri rakennetaan Hajalan ja Halikon aseman välille. c) gregoriaanista kuorolaulua 2. Kuka Vilppaan korisliigajoukkueen pelaaja sai ja kärsi Koripalloliitolta yhden ottelun pelikiellon. Aija Karvosenoja ja Tero Lahti, Perniö. Vuonna 2008 tilastoitiin vain sata tapausta. Mitä Kemiössä järjestettävissä tapahtumissa on tänä viikonloppuna tarjolla. c) Afganistanista 4. Salo Uutisvisa – Luitko lehtesi. Saksalais-intialainen tutkimusryhmä työskentelee Gujaratin alueella, jota on kutsuttu Intian Jurassic Parkiksi. SSS/Marko Mattila Suomen linnut vaihtavat elinpaikkaansa hitaammin kuin ilmastonmuutos antaisi olettaa, kertoo tuore tutkimus. Martti Suosalo tulee esiintymään Saloon. Aarre ja Pirjo Ari Marika ja Juhani Toni ja Oona ja Jasper. 20: 6-7 n toimitus@sss.fi Huomenta päivää Vinkkaa juttu! Elokuvat Kunnon Dinosaurus Bio Stara, Paimio (3D) klo 13 Kunnon Dinosaurus Lumo 1 (2D, dub) klo 13.15 Kunnon Dinosaurus Vistan Kino, Paimio (2D) klo 13.30 Tenavat Bio Jännä (2D) klo 14 Tenavat Lumo 2 (2D, dub) klo 14 45 vuotta Bio-Salo 2 klo 14.30 Kunnon Dinosaurus Bio-Salo 1 (3D, dub) klo 15 Tyttökuningas Bio Stara, Paimio klo 15 Järven tarina Lumo 1 klo 15.15 Järven tarina Vistan Kino, Paimio klo 15.30 Nuotin vierestä Lumo 2 klo 15.45 Steve Jobs Bio Jännä klo 15.45 Nuotin vierestä Bio-Salo 2 klo 16.30 Jättiläinen Lumo 1 klo 16.45 Järven tarina Bio Jukola, Somero klo 17 Järven tarina Bio-Salo 1 klo 17 Järven tarina Bio Stara, Paimio klo 17 Tyttökuningas Vistan Kino, Paimio klo 17 Steve Jobs Lumo 2 klo 17.45 The Hateful Eight Bio Jännä klo 18 Star Wars: The Force Awakens Bio-Salo 2 (2D) klo 18.30 Jättiläinen Bio-Salo 1 klo 19 Jättiläinen Bio Stara, Paimio klo 19 Jättiläinen Vistan Kino, Paimio klo 19 Tyttökuningas Bio Jukola, Somero klo 19 Muita tapahtumia Tähtinäytäntö Salossa Halikon vesitornin tähtitornilla klo 19 (säävaraus), järj. Fossiilit saattavat olla miljoonia vuosia vanhoja. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: Salon Seudun Sanomat/ kalenteri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin. c) Juhannusyön uni 13. Lisäksi eri lajien populaatioiden siirtymissuunnissa on suuria eroja. Etelä-Afrikassa elää noin 20 000 sarvikuonoa, joka on noin 80 prosenttia maailman populaatiosta. – Olemme löytäneet kolme luunkappaletta, kertoi tutkimusryhmän jäsen Gaurav Chauhan. Marttilan tekninen johtaja Raimo Vähämaa jää työstään eläkkeelle. tyttö: 13.1. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Halikko 6 vuotta Stella Aapio 24.1. Tiia ja Sami Ruotsalainen, Halikko Sunnuntaina 24. a) Salon iltatorille b) Teatteri Provinssiin c) Kulttuuritalo Kivaan 12. b) Kaksinkertaisesti (vuonna 2014 oli 45 asuntomurtoa ja vuonna 2015 oli 90 asuntomurtoa) 5. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Pertteli 1 vuotta Emilia Söderman 24.1. a) Cavell Johnson 14. tammikuuta 2016 8 SALON SEUDUN SANOMAT Päivän Sana ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Someron Palmankalliolle suunnitellaan neljää tuulivoimalaa. b) 8 km 6. Salo 10 vuotta Hans Bernoulli 24.1. Samanaikaisesti lajeille sopivat ilmasto-olot ovat siirtyneet keskimäärin 186 kilometriä. Särkisalo 7 vuotta Kasperi Nieminen 24.1. Hajala 6 vuotta Paavo Aura 24.1. Intian Gujaratista löytyi dinosauruksen fossiileja PRETORIA | STT–AFP Etelä-Afrikassa salametsästäjät tappoivat viime vuonna 1 175 sarvikuonoa, ilmoittaa maan ympäristöministeriö. a) Puolitoistakertaisesti b) Kaksinkertaisesti c) Kolminkertaisesti 5. Vaikka synnytykset siirtyivät Salosta Turkuun, Salon Seudun Sanomat haluaa edelleen kertoa alueensa uusista vauvoista. a) 5 km b) 8 km c) 12 km 6. a) Tuuliwatti b) Ilmatar c) OX2 7. Pertteli 3 vuotta Aleksi Saari 24.1. Kuka johtaa ampumahiihdon naisten maailmancupia. Kerro syntymäpäivä, vanhempien nimi ja kotipaikkakunta. Salon seudun tähtitieteellinen yhdistys UrSalo ry kalenteri@sss.fi Tänään Onnen hetket Syntyneitä Paljon onnea Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Senja Ruotsinkielinen kalenteri: Jarl Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: Pauli, Paavo, Paul, Paulus, Paavali Ruotsinkielinen kalenteri: Paul Yhteystiedot Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faksi: (02) 7702 222 Löytölaarija rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Someron kaupunki suunnittelee yhteen palvelutaloonsa kevyempää palveluasumista. 1. Turun hallinto-oikeus kumosi Kosken rakennustarkastajan valintaa koskevan päätöksen. Sarvet koostuvat pääosin keratiinista, eli samasta aineesta kuin ihmisten kynnet ja hiukset. Sarvikuonojen salametsästys on yleistynyt rajusti viime vuosina. Sitä pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä dinosaurusten jäänteiden kaivauspaikoista. c) 36 vuotta 9. a) Juhannusyö b) Juhannusyön unelma c) Juhannusyön uni 13. (STT) Linnut siirtyvät hitaammin kuin ilmasto muuttuu AHMEDABAD | STT–AFP Geologit uskovat löytäneensä dinosauruksen fossiileja Intiasta. a) Irakista b) Syyriasta c) Afganistanista 4. Salo 2 vuotta Eino Huittinen 24.1. Valtameriin imeytyy noin kolmannes ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä. Halikko 1 vuotta Aapo Muntola 24.1. Viime kädessä kyse on siitä, että kalat eksyvät merellä. Someron kaupunki haki viime vuonna neljällä hakukierroksella työntekijää erääseen tehtävään ilman yhtään hakijaa. Uutisvisan oikeat vastaukset 1. b) Teatteri Provinssiin 12. Metsälajeilla on sopivaa elinympäristöä koko Suomessa. b) röntgenhoitaja 11. Sarvikuonojen salajahtia ei ole saatu kuriin Etelä-Afrikassa PARIS | STT–AFP Merivesien kasvava hiilidioksidimäärä voi saada kalat menettämään suuntavaistonsa, kerrotaan tuoreessa tutkimuksessa. Hiilidioksidi vaikuttaa niiden aivoihin, ja ne menettävät suuntavaistonsa eivätkä enää löydä kotivesilleen. Mira Kivioja ja Pyry Suomela, Tampere 22.1. Vuonna 2003 Gujaratista löydettiin uusi dinosauruslaji Rajasaurus narmadensis. Ne voivat siirtyä ainoastaan ylemmäksi kohti tunturin lakea tai korkeammille tuntureille Norjan ja Ruotsin puolelle. Kuvatekstin kysymys: b, miehittämättömien lentokoneiden testaustoimintaa Kiikalan lentokentällä saatetaan perustaa a) palveluskoirien hakuharjoitusalue b) miehittämättömien ilma-alusten testauskenttä c) pikaluistelukenttä. Se on julkaistu Global Change Biology -tiedesarjassa. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä. Halikko as 8 vuotta Anni Vapaavuori 24.1. Mihin Sauvon kunnanhallitus aikoo siirtää kunnanviraston. a) ensimmäistä b) toista c) kolmatta 8. a) Gabriela Soukalova b) Kaisa Mäkäräinen c) Marie Dorin Habert. Kerro myös, onko perheeseen syntynyt tyttö vai poika vai molemmat. Kuvassa myös isoveli Justus. a) Gabriela Soukalova. b) torikojujen kupeeseen 3. Mistä maasta ovat Kiskon Kurkelan ryhmäkodin ensimmäiset asukkaat. a) grenadalaista rommia b) gruusialaista kaalipiirakka c) gregoriaanista kuorolaulua 2. 12 vuotta Siiri Huuskonen 24.1. Kuinka moninkertaisesti asuntomurrot ovat kasvaneet Salon ja Someron alueella vuodessa. Perinnelääketieteessä sarvia pidetään kuitenkin lääkeaineena, joka auttaa jopa syöpään. b) Ilmatar 7. Mikä yhtiö on voimaloiden takana. Mihin. Kuinka monetta kertaa hallinto-oikeus käsitteli asiaa. Ilmastonmuutos sekoittaa kalojen suuntavaiston Onnea Anu 50 v T. Tutkimuksessa tarkasteltiin 128 lintulajin pesimäaikaisen tiheyden ja niiden levinneisyysalueiden lämpötilaolojen siirtymistä Suomessa. a) Katajakotiin b) Tervaskantoon c) Rauhankallioon 10. Otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1–12-vuotiaiden lasten onnitteluja. Sarvikuonoja tapetaan, koska niiden sarvia käytetään perinnelääkkeenä Kiinassa ja Vietnamissa. Kuinka monta vuotta hän ehti työskennellä Marttilassa. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Laita mukaan merkintä ”tapahtumia” ja yhteystietosi. Ne eivät enää tunnista edes saalistajiaan. Sen sijaan esimerkiksi tunturien kiirunat ovat tukalassa tilanteessa. Toivomme, että perheet lähettävät meille vauvauutisensa sähköpostilla osoitteeseen kalenteri@sss.fi. poika: 15.1. a) 26 vuotta b) 31 vuotta c) 36 vuotta 9. a) pakon edessä Paimioon b) torikojujen kupeeseen c) kaavailtuun uuteen kunnantaloon 3. a) putkimestari b) röntgenhoitaja c) hammaslääkäri 11. a) Cavell Johnson, b) Ilmari Kallio c) Monyea Pratt 14. a) Katajakotiin 10. Vastaukset löytyvät sivun alareunasta. Luku on hieman pienempi kuin edellisvuonna, mutta asiantuntijat epäilevät, että merkittävä osa salametsästyksestä jää havaitsematta. Vauvapostin mukaan kannattaa liittää vauvan kuva
Peiponhovissa on yhteensä 59 asukaspaikkaa. Hoivakodin arkeen Turussa tulee kuulumaan monipuolista taiteeseen ja kulttuuriin liittyvää virikkeellistä toimintaa. Näyttelijä, koomikko, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja laulaja. Petelius näyttelee ensi perjantaina ensi-iltansa saavassa Love Records – Anna mulle Lovee -elokuvassa suomalaisen musiikin monitaitaja Toivo ”Topi” Kärjen roolin. Varsinais-Suomessa tällainen kulttuuriteemainen hoivakoti on ensimmäinen laatuaan. Runsaasti tasaveroisia rooleja tarjoava teksti sopii mainiosti tarkoitukseensa, ja monipolvinen tarina vangitsee katsojat otteeseensa koko parin tunnin kokonaisuuden ajaksi. Petelius jatkaa Kärki-roolinsa kuvaamista niistä lähtökohdista, että ”Topi toimii paremminkin eräänlaisena isähahmona pojille”. Laulun voimin Pori-Jazziin Laulajana Pirkka-Pekka Petelius ei ole ollut tekemisissä Toivo Kärjen musiikin kanssa. Totuttuun tapaan taustalla soittaa elävä bändi, ja laulusta huolehtivat näyttelijät, kuten Aada Niemelä Helenana, ja monitoiminen kuoro. Boikotti on saanut tukea myös elokuva-alan ulkopuolelta. Petelius ei sen kummemmin selitellyt uuden levyn julkaisemista. tammikuuta 2016 9 SALON SEUDUN SANOMAT Kulttuuri n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329 kulttuuri@sss.fi Vinkkaa juttu! ?Syntynyt 31. Jokaiselle kuukaudelle on rakennettu oma teemansa. Toinenkin musiikkiin liittyvä rooli löytyy: – Olin Paul McCartney aivan 80-luvun alussa Rockradiolle tehdyssä kuunnelmassa. (SSS) Turkuun tulee kulttuurija taideteemainen hoivakoti. Kärjen rooli oli kuin mittatilaustyönä hänelle tehty. Teatterinjohtaja Seppo Suominen on erittäin tyytyväinen tulevaan yhteistyökuvioon, jonka myötä salolaiset pääsevät näkemään yhden Suomen parhaimpiin kuuluvan näyttelijän työtä. maaliskuuta, kun hän juontaa Planeettamme Maa – Live in Concert -areenashown Turun HK Areenalla. Akatemian hallitus äänesti yksimielisesti uudistusten puolesta torstaina. – Voi olla, että menemme tuolloin jotenkin lomittain Bo Kaspers Orkesterin kanssa, Pirkka-Pekka Petelius vihjaisee silmää iskien. SSS | VELI-MATTI HENTTONEN veli-matti.henttonen@sss.fi S uomalaisen kulttuuritekemisen monitoimimies PirkkaPekka Petelius tekee uusimman elokuvaroolinsa rakkaudesta elokuvan aiheeseen ja esittämäänsä henkilöön. ja 17. Uudistukset ovat vastaus kritiikkivyörylle, joka sai alkunsa, kun akatemia nimitti parhaan näyttelijän Oscar-ehdokkaiksi vain valkoisia näyttelijöitä jo toisena vuotena peräkkäin. – Kärki oli aikansa jäärä ja kaikkea dominoiva hahmo, mutta ennen kaikkea lahjakas musiikkialan ihminen, Petelius kertoo saamastaan kuvasta Toivo Kärjestä. Nuorissa näyttelijöissä voimaa ja osaamista Petelius lähti Love Recordsin historiasta kertovan elokuvan tekemiseen sen enempiä kyselemättä. tammikuuta Turussa. Lavalla nähdään siis kymmenittäin taitavia ja innostuneita nuoria, joiden tekemisen ilo välittyy aidosti katsomoon. Teemallisissa hoivakodeissa pyritään aktivoimaan ja osallistamaan ikäihmisiä erityisesti teeman mukaisella toiminnalla. – Minun Toivo Kärkeni on monipuolinen musiikkialan ammattilainen, joka ymmärtää näitä nuoremman sukupolven miehiä, Petelius kertoo omasta roolistaan. Jokaiseen musiikkinumeroon on liitetty myös näyttävää tanssia, jonka koreografiasta vastaa Iisa Niemi. Petelius sanoo arvostavansa nykyisten nuorten näyttelijöiden intensiteettiä tehdä elokuvaa. Suosalon kanssa esityksessä on ollut mukana alusta lähtien Mika Nuojua. Shakespeare 2.0 Lehtikuva/AFP/Mark Ralston LOS ANGELES | STT–AFP Elokuva-alan Oscar-palkintoja jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia on ilmoittanut uudistavansa jäsenistöään monipuolisemmaksi. Matti Rossi. Jokisen Kätilö-elokuvan Lapin äijä, Jouni. Myös bändin sijoittelussa on jouduttu mielikuvitusta venyttämään. Sanomalehti Los Angeles Times selvitti vuonna 2012, että heistä liki 94 prosenttia on valkoisia ja 77 prosenttia miehiä. Yksi esityksistä on peräti 14 vuotta loppuunmyydyille saleilla esitetty Kiviä taskussa, jonka esitykset nähdään Provinssin päänäyttämöllä 16. Toivo Kärjen rooli on pitkän uran tehneelle Peteliukselle ensimmäinen kerta, kun hän näyttelee suomalaista musiikkialan ihmistä. Helsingin kaupunginteatterissa esityskautta jatkavan ja loppuunmyydyille saleille esitetyn Kari Hotakaisen käsikirjoittaman ja Martti Suosalon näyttelemän Palvelijan vuoro on 8. Teki läpimurtonsa Yleisradion sketsisarjassa Velipuolikuu (1983–1984). toukokuuta 1953 Alatorniossa ?Monipuolinen viihdetaiteilija. Sunnuntaina 24. ?Petelius tunnetaan erityisesti lukuisista menestyneistä sketsisarjoista 1980–2000-luvuilta. Peteliuksen voi nähdä ja kuulla livenä esimerkiksi Turussa 2. Yhdessä elokuvan kohtauksessa Kärki toteaa esimerkiksi vielä kovemman linjan ja samalla vanhemman suomalaisen musiikkibisneksen edustajille, ettei kyseessä ole sota. Salon lukion musiikkiteatterikurssilaiset ovat tehneet ratkaisunsa varman päälle valitessaan projektikseen William Shakespearen komedian Juhannusyön uni. Hän muistaa kerran esittäneensä yhden Kärjen kappaleen: ikivihreän tangon Rakkauden rikkaus. Petelius on Toivo Kärki ja Niemi Atte Blom. ?Petelius harkitsi historian ja kielten opiskelun aloittamista, mutta haki Suomen teatterikouluun ja pääsi sisään vuonna 1976. Ajankohta oli vain sopiva. Ohjaaja Aleksi Mäkelä tiesi, mitä hän halusi työryhmältään. Suomen toinen taideja kulttuuriteemainen hoivakoti, Attendo Peiponhovi, vihitään käyttöön tiistaina 26. Jake Nymanin ideoimassa kuunnelmassa Heimo ”Holle” Holopainen oli Ringo, Petelius muistelee hymähdellen. ?Paljon yhteistyötä Aake Kallialan sekä Taneli Mäkelän, Jope Ruonansuun ja Pedro Hietasen kanssa. Hän näkee ja tuntee ajan muuttuvan. lokakuuta. Levy esiteltiin Salon Seudun Sanomissa 5. Klassikkonäytelmä on oivallisesti päivitetty 2000-luvulle. Kärjen roolin tavoin Peteliukselle varsin mieluinen roolityö oli edellinen, Antti J. SSS-arkisto/Minna Määttänen KIRSI HIETANEN William Shakespeare: Juhannusyön uni. Muillakin paikallisilla estradeillakin jo nähty Jerry Sarlin välillä aasinpäisenä Sukkulana alias Pyramuksena on vähällä varastaa koko show’n, eivätkä Nelli Spännäri ja Joonas Alm, joka Thisbenä on muuten lyömättömän viehko, juuri jää jälkeen. ?Petelius on tehnyt uraa myös laulajana sekä levyttävänä artistina. Lukiolaisten Juhannusyön uni on lumoavaa teatteria. Martti Suosalo on syksyn nimi Teatteri Provinssissa Näyttelijä Martti Suosalo tullaan näkemään useampaan otteeseen syksyllä Teatteri Provinssissa. Antiikin Ateenaan sijoittuvan rakkausdraaman sotkevat metsän taruolennot omien mustasukkaisuuskuvioidensa melskeessä. Hän on juontanut Yleisradion Luontoiltaa vuoden 2008 alusta. Toivo Kärjen rooli oli mieluisa Pirkka-Pekka Petelius (vas.) ja Jarkko Niemi näyttelevät keskeisiä rooleja Love Recordsin historiasta kertovassa elokuvassa Love Records – Anna mulle Lovee. Martti Suosalon ja Iiro Rantalan tuovat kattauksen uusiksi 17.9. Ensi-ilta Salon lukion isossa auditoriossa 22.1. Muita Teatteri Provinssin tämän vuoden yhteistyökumppaneita ovat turkulainen Linnateatteri, tamperelainen Palatsiteatteri sekä Esko Roineen taustaorganisaatio. Kekseliäs lavastus taipuu moneen, mutta silti hieman harmittaa, että esimerkiksi tanssikohtaukset selvästi kärsivät ahtaaseen tilaan sullomisesta. Työtä näytelmän toteuttaminen on vaatinut hurjasti, mutta lopputuloksesta voi ja pitää olla ylpeä. SSS/Veli-Matti Henttonen Juhannusyön uni on Salon lukion musiikkiteatterin uusin suurprojekti, jonka tekemiseen osallistuu yli 70 lukioikäistä musiikkiteatterilaista. Salon lukion musiikkiteatterin Juhannusyön uni esitetään yleisölle vielä viidesti ensi viikon aikana. Yksipuolisen ehdokasasetelman takia muun muassa tähtinäyttelijä Will Smith sekä elokuvaohjaaja Spike Lee ovat ilmoittaneet boikotoivansa tämän vuoden Oscar-gaalaa. Tätä ennen Peteliuksen Kärki on ennättänyt kuvata näiden nuorten tekemisiä ”poikasten puuhasteluksi”. Se aikoo kaksinkertaistaa naisten ja vähemmistöihin kuuluvien määrän jäsenistössään vuoteen 2020 mennessä sekä aloittaa kansainvälisen uusien jäsenten rekrytointikampanjan. Jos yli neljäsataa vuotta sitten kirjoitettu näytelmä on edelleen teatterien ohjelmistoissa, ei se voi olla huono. Ateenalainen teatteriseurue vei sydämeni kerta heitolla. Petelius uskoo istuneensa tähän porukkaan sujuvasti – ei vanhana, vaan kokeneena näyttelijänä. Vanhempana elokuva-alan näyttelijänä hän kertoo naureskellen sopineensa hyvin nuorien näyttelijöiden joukkoon. PIRKKA-PEKKA PETELIUS Pirkka-Pekka Petelius sanoo tekevänsä kaiken sen, minkä ehtii. joulukuuta. ?Petelius tunnetaan myös lintuharrastajana. Salon lukion musiikkiteatteri. Suosalo tuo syksyllä 2016 kolme produktiota ja näistä useampia esityksiä Saloon. Teatteri Provinssi on näin avaamassa yhteistyötä Helsingin kaupunginteatterin kanssa. Heti syyskauden alkajaisiksi Salossa nähdään viime syksynä nopeasti loppuunmyydylle Neljä pientä annosta -esitykselle jatkoa. Nimitys Oscar tulee palkintoina olevasta miestä esittävästä patsaasta, jota nimitetään Oscariksi. – Aikaa kyllä on, jos tarmoa vain riittää. joulukuuta 2015. Lisäksi 80-luvulla Mutapainin ystävät, Tabu ja Hymyhuulet. Nuoret pääosan näyttelijät Jarkko Niemi, Tomi Alatalo ja Riku Nieminen olivat mainioita ja osaavia työssään. Yhdysvaltain elokuvaakatemialla on noin 6 000 jäsentä. Ohjaaja Arto Lindholmin käsikirjoitusversio ja sovitus pohjautuu tuoreimpaan eli Matti Rossin suomennokseen vuodelta 2005. Laulaminen on jälleen todelliselle monitoimimiehelle – hän vetää muun muassa radion suosittua Luontoiltaa – ajankohtaista ja samalla innostavaa. Rohkeat ja humoristiset nykymusiikkivalinnat huolehtivat myös osaltaan tekstin päivittämisestä. Ohjaus ja sovitus Arto Lindholm. ”Muistan sua Elain” klassinen laulu. Teen kaiken sen, minkä ehdin, Petelius summaa monipuolisia tekemisiään. Kärkeä hän ei ole koskaan levyttänyt. ?Koomikonuransa vastapainona tehnyt vakavampia rooleja sekä elokuvissa että televisiossa. Kaiken seassa toikkaroi vielä työläisten teatteriseurue harjoittelemassa omaa murheellista komediaansa. Elokuva-akatemia yrittää kiillottaa Oscar-pystien imagoa uudistuksilla Oscar-palkinnot ovat Yhdysvaltain elokuva-akatemian vuosittain jakamia palkintoja, joita jaetaan eri kategorioissa vuoden parhaille elokuville ja näiden tekijöille. Esiintyy ensi kesänä Pori Jazzin päälavalla. Notkea kieli ja hauska sanailu istuvat luontevasti nuorten näyttelijöiden suuhun, eikä pölyisestä klassikosta ole jälkeäkään näkyvissä. SSS/Veli-Matti Henttonen SSS | VELI-MATTI HENTTONEN veli-matti.henttonen@sss.fi Näyttelijä Martti Suosalo on tulossa vahvasti mukaan Teatteri Provinssin toimintaan. Puitteet ovat keskivertolukiota paremmat, mutta musiikkiteatteriproduktiot alkavat väkisinkin kasvaa niistä ulos. Suom. Viime vuoden loppupuolella ilmestyi kolmentoista vuoden tauon jälkeen uutta omaa musiikkia Irti-levyllä. Petelius ei ennättänyt koskaan tavata vuonna 1992 kuollutta Kärkeä ja hän lähti tekemään roolia ensialkuun sillä perusteella, minkälaiseksi ihmiseksi Kärki oli kuvattu musiikkibisneksen suurena suomalaisena mogulina. Peteliusta on mahdollista kuulla levylläkin soittavan Sami Pitkämön kokoaman kokoonpanon kanssa ensi kesänä muun muassa Pori Jazzissa. Näytelmä sopii ainakin esikouluikäisistä alkaen kaikille. 12-henkinen ryhmä esiintyy Porissa festivaalin päälavalla lauantaina 16. heinäkuuta
Salo, Eerikinkatu 3 A 9 Esitt. oh+kk+ makuutila+kph+s=37 m² F*+ autok.+ulkovar. Lisärak.oikeus 76+ 40 m². se uskottavin media. Valmis huvila+tontti+laituri yht. 154.700 €/Heikki Somero, Jänistie 6 Heti vapaa OKT 4h+k+th+s+ ph+khh+wc ja autot.+var yht. Vankka laituri, myös purjeveneelle. Paakkosen mukaan suomalaiset ovat värien suhteen konservatiivisia. Autop.paikka. Suojaisa pihapiiri, 1870 m² tontti. H. puistoon. Trendit eivät ole tiukkoja, ja persoonallisuus saa näkyä. su klo 13.15-13.45 Viihtyisä keskustan KT 3h+k+ kph+vh=74 m² C* ja lasitettu parveke, näkymä asemapuistoon. Remontit tehty.H. Autotalli Vh. – Esimerkiksi Artekin Mademoiselle ja Domus-tuolit ovat ikisuosikkeja, jotka ovat trendikkäitä aina. 97.000 €/Torolf Salo, Salmenranta 2 A 19 Esitt. Sametin ennustetaan nousevan tänä vuonna suosioon niin sisustustekstiileissä kuin huonekaluissa. Edelleen pastellit jatkavat suosiossa, erityisesti heleä vaaleanpunainen ja haalean vaaleansininen, Nikkanen kertoo. Kaunis etelärinnetontti 0,5408 ha, osuus yhteisiin vesialueisiin. 9.000 € Rakentajana Asuntomestarit Oy, luotettavaa rakentamista. – Trendikkäitä ovat itämaiset kuosit, erityisesti marokkolaiset matot ja iranilaiset käsinkudotut matot. Peruslohkojen (2kpl) digitoidut pinta-alat ovat 2,73 ja 3,77 ha. Kaukolämpö, var. H. su klo 14.45-15.15 Kaunis KT päätyas. – Tummansiniset, -vihreät ja petrooli ovat vahvasti esillä tänä vuonna, mutta harmaan sävyt ovat edelleen varmoja valintoja. Lue se tästä: Tammikuu 2016 Peltoa myytävänä Myydään tarjousten perusteella ent. Kuitu, takkavaraus. Etnisyys näkyy muun muassa matoissa. Sisustussuunnittelijan Sanna Heinosen mukaan tekstiileissä kaikki kuviolliset ovat nyt trendikkäitä. -07, vaaleat pinnat, onnistunut pohjaratkaisu. Klassikot pysyvät trendikkäinä vuodesta toiseen, kuten Artekin Mademoiselle ja Domus-tuolit. Ruokapöydissä suositaan puuta, erityisesti tammea, ja pöytään yhdistetään ilmavat tuolit. Jatka lukemista. – Villamatot ja juuttimatot ovat suosittuja. 19.500 € Pihapaikka Vh. Kolatessa kannattaa pitää keskivartalo napakkana ja hyödyntää jalkojen lihasvoimaa, vinkkaa liikuntaja järjestötoiminnan koordinaattori Pirjo Ailanto Selkäliitosta. n.50 m² hiekkapohjaisen lammen rannalla 0,54 ha rinnetontilla. Laadukkaat materiaalit. T.1060 m². 89.000 €/Esa Somero, Kolmiokuja 1 Hyväkuntoinen OKT 5h+k+ 2 työh+s+ph/khh+wc+2vh ja autot. Autopist. Käyttövesip. H. Kaappien, sohvien ja pöytien jalat ovat kapeita ja korkeita 1950-luvun tyyliin. Nyt halutaan hyvin isoja, mittatilauksina tehtyjä mattoja, Pasi Paakkonen Ylhäisten sisustustehtaalta kertoo. H. 56.500 €/Torolf Uutta vastaava OKT tupak+3mh+s+kph/khh+aula n.94 m² ja uusi saunarak:tupa+s+ph/wc +katettu terassi yht. Heti vapaa. se uskottavin media. mittatilauskeittiö, 2 takkaa. 79.000 €/Esa Salo, Vartsalantie 368 Vakituiseen tai vapaa-aikaan OKT 3h+kk+s+wc n.70 m². yht.145/ 189 m². Oma t.1037 m². H.389.000 €/Kaisu Högsåra, Norstö Esittelemme huoneistoja Salon messuilla, tervetuloa! VARATT U Lataa puhelimeesi QR-lukija sovelluskaupasta tai osoitteesta: www.sss.fi/qr Kuvaa tämä koodi ja lue lehti sähköisenä versiona liite on ilmestynyt. Asuminen Vinkkaa juttu! n toimitus@sss.fi (02) 7702 314 Sunnuntaina 24. 110.230 € Yli puolet huoneistoista jo myyty, vielä hyvä valikoima. Mikään ei ole yhdenmukaista, vaan yksilöllisyys ja persoonallisuus nousevat vahvasti sisustamisessa, salolainen sisustussuunnittelija Sanna Heinonen sanoo. krs 3h+k +s= 64,5 m² Mh. Toimivat neliöt. – Tummansinistä ei olla vuosiin nähty sisustuksessa, mutta nyt se on selvästi noussut trendiväriksi. H. 02-723 7300 Helsingintie 14, 24100 Salo www.kiinteistokolmio.fi Uusi huvila valm.alkukesällä 2016. 348.000 €/Esa Salo, Mariankatu 4 B 16 Esitt. Rak. 139.000 €/Liisa Pertteli, Perkiönkuja 7B Puistoon raj. Käsintehdyt turkkilaiset tilkkumatot valmistetaan vanhoista matonkappaleista, jotka on leikattu ja ommeltu käsin yhteen. Matot värjätään uudelleen mielenkiintoisilla väreillä. 48.500 €/Esa Salo, Mököistenkatu 16 as 4 Keskustassa pientalossa RT 2h+k+s+kph=50 m² Vähäjoen varrella, torille vain 500 m. 36.518 € Vh. H. Takapiha etelään,taloyhtiöllä oma tontti. Vuoden trendivärejä ovat tummansininen sekä haalea vaaleansininen. Vaihtomahdolllisuus. Läpitalon huoneisto, pintoja uusittu laadukkaasti. H. – Erityisesti pienissä, pyöreissä sohvapöydissä nähdään runsaasti puisia kapenevia jalkoja. Lapioidessa selkä kiertyy, kun taas lunta esimerkiksi kolalla työnnettäessä selkä on suorana eteenpäin. kivinavetta. (SSS) Säästä selkää, verryttele ennen lumitöitä Puh. 2012 valm. 175.000 €/Heikki Perniö, Melassuontie 8 Valoisa, siisti OKT 4h+k+rh+ th +kph+s+wc+vh+ at/var 119,5/ 136,5 m². parveke raj. Modernia ja vanhaa yhdistellen Sisustuksen kerroksellisuus ja eri aikakausien tavaroiden yhdistäminen toisiinsa luovat persoonallista ilmettä kotiin. su klo 15.00-15.20 RT 2h+k+kph+s+wc+vh 65 m² puistoon raj.tontilla. 178.000 €/Liisa Somero, Kehänverso 3 Toimiva OKT 5h+k+s+ph+ 2wc+ khh+vh+autok. Hyväkuntoisista vartalon lihaksista on hyötyä myös lumitöissä. Koulu ja päiväkoti läh. H.149.500 € /Heikki Kuusjoki, Ylikulmantie 491 Historiallinen pihapiiri 2,6010 ha, hirsirunk. paritalo: 3h+k +s+kph+wc+vh ja lämmin autotalli +var yht. Jatka lukemista. H. H. Ennen aamuisia lumitöitä kannattaa verrytellä. 39.000 €/ tarjous/Liisa Salo, Horninkatu 7 A 5 Huippupaikka torin laidalta, hissitalossa lähes alkup.kuntoinen 1h+kk+kph=25 m² ja lasitettu parv. – Vahvoilla ovat vintage ja art deco, Sanna Heinonen sanoo. 98.000 /Torolf Salo, Karpalotie 4 Tasokas OKT 6h+k+2kph+s+ khh+parv.+terassit ja at 360 m². Kivi/betonirakenteiset, vanhat sementtivalimon kiinteistöt n.1000 m². krs 2h+kt+s= 48,5 m² Mh. Käyttövesiputket ja ikkunat uusittu. takka, asfaltoitu piha. Oh/k+mh+s yht. – Luonnonläheisyys sisustuksessa jatkuu. – Nyt voi huoletta yhdistellä modernia ja vanhaa, pastelleja sekä tummempia ja murettuja värejä omien mieltymysten mukaan, Sari Nikkanen toteaa. Myydään tarjousperustein./Olli Salo, Raitalankatu 3 Yritysalue 1,1 ha erinomaisella sijainnilla. v.2010. – Somistetyynyjä käytetään nyt enenevässä määrin ja hyvin runsaasti. Ruokapöydissä suositaan puuta, erityisesti tammea, ja pöytään yhdistetään ilmavat tuolit. 184.500 €/Heikki Salo, Ruoksmäentie 2 Perhekotina toiminut kiinteistö yht. 206 m². H. Palvelut n.1,5 km keskustassa. Hälytysjärj. esim. paikka+ulkovar. Myös hyllyköissä keveys on valttia. Myös graafisia kuvioita suositaan, mutta hillityissä sävyissä. Tervetuloa tutustumaan asuntovalikoimaamme! Osastolla kävijöiden kesken arvomme Kasnäsin kylpylään lahjakortin. – Pinnatuolien suosio on jo hieman hiipumassa, Nikkanen toteaa. omalla 1141 m² tontilla. Moni säästää design-huonekaluun ja harkitusti panostaa klassikkoihin, Nikkanen sanoo. 286/373 m², tontti 8930 m². Materiaaleissa niin ikään luonnollisuus, kuten pellava ja puuvilla, ovat pinnalla, Sari Nikkanen Ylhäisten sisustustehtaalta sanoo. Uusi, laadukas kerrostalo rakennetaan Salon Keskustaan joenvarsitontille, valmistuu 2016. H.209.000 €/Kaisu Perniö, Honkapuuntie 9 Tilava OKT 4h+k+th+kph+s+ 2wc+vh ja autotalli yht.125/ 226 m² metsään raj. viikonloppuna osasto B4. Hyvä 1 ha tontti, pitkä rantav. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. päärak.1800-luv. Lumitöihin on lisäksi hyvä varautua asianmukaisin varustein kuten käyttämällä kenkiä, joissa on pitävä, liukastumisen estävä pohja, liitto kertoo tiedotteessaan. Kuvioita kuitenkin nähdään myös matoissa. Lisätietoja kohteesta antaa Juha Suokko 044-770 1331 Lounaismaan OP-kiinteistökeskus Oy, LKV Turuntie 7, Salo. Siroa ja kevyttä Huonekaluissa mennään jatkuvasti sirompaan ja kevyempään suuntaan. H. 1536 m². Lä hd e: Me di oi de n mi el ik uv at 20 13 .. Metallit ovat jo pitkään olleet pinnalla. 43.430 € Vh. torille. Lä hd e: Me di oi de n mi el ik uv at 20 13 . 62.852 € Vh. – Lumen työntäminen on ergonomian kannalta lapioimista selkäystävällisempi vaihtoehto. – Esimerkiksi string-hylly on suosittu keittiössä ja olohuoneessa, Nikkanen kertoo. – Pöydän päälle voidaan laittaa useita roikkuvia valaisimia, Sari Nikkanen Ylhäisten sisustustehtaalta sanoo. Suomalaiset Secto-valaisimet ovat suosittuja. 79.000 €/Liisa Salo, Ristinkedonkatu 39 A8 Siisti 2.krs KT 2h+kk+kph+ vh=53 m² hissitalossa hyvin hoidetussa taloyhtiössä. Myös hengityksen tasainen ja vapaa kulkeminen on tärkeää, jotta lumenluonti luonnistuu hyvin. Lumityöt kannattaa tehdä selkää säästäen, muistuttaa Selkäliitto. Rauhallinen sijainti, ikkunat 3 suuntaan. Var.takka, puuhella. H. T.1000 m² raj.puistoon. Sohvalle tai sängyn päälle voi yhdistellä useita erilaisia tyynyjä. 124.080 € 2. Korkea autok./ veneensäil.48 m². Mitä huonompi lihaskunto, sitä suurempi riski on satuttaa selkä lumenluonnissa. su klo 14.00-14.30 OKT tupak+3mh+khh+kph+s= 107,5 m² ja avoin yläkerta 70 m² rak. Myydään tarjousperustein./Olli Olemme mukana Salon Messuilla 23.–24.1. Tehosteina toimii murretut punaiset, Heinonen toteaa. 179.300 € 3.krs 2h+kt+s= 37,0 m² Mh. 350/ 400 m² ja muita rakennuksia n.1000 m8 mm. – Metalleista kuuminta hottia on messinki, Heinonen toteaa. Talossa tehty paljon remontteja. Isot terassit ja pulju. Suuri rak.oikeus. Vt 1451 m². H.139.000 €/Liisa Salo, Kuruntie 32 A 3 Avara KT 3h+k+kph/wc+ wc=81 m² ja parv. Muurlan kunnan alueella, Suolopintien varrella sijaitseva 7,078 hehtaarin suuruinen itsenäinen tila jonka pinta-alasta 6,5 hehtaaria on tukikelpoista, salaojitettua viljelysmaata lopun ollessa osittain metsä/joutomaata. Etnisyyttä ja graafisuutta Luonnonmateriaalit näkyvät kaikessa sisustuksessa, kuten juuttimatoissa. su klo 15.30-16.00 Siisti RT-päätyas. 3.700 € Autokatos V. – Vintage-henkinen, samettinen nojatuoli olisi aika herkullinen yksityiskohta kotiin, Nikkanen toteaa. Esa Mattila 040 820 7249 Liisa Laaja 0400 783 787 Heikki Tuomisto 0500 535 560 Olli Lehti 0400 828 699 Kaisu Ala-Jokimäki 050 346 9229 Torolf Andersson 040 537 7707 Kisko, Palokaivontie 4 Viihtyisä, tilava OKT 4h+k+ kph+s+var+autotalli ja 2 lasitettua terassia yht. 44 m². Kirjalliset tarjoukset pyydetään jättämään toimistollemme 26.2.2016 klo 12 mennessä. 127/164 m². Kokovalkoinen sisustus on jo jäänyt taakse, ja koteihin kaivataan kuosien lisäksi värejä. su klo 14.00-14.30 Keskustan KT 3h+k+kph+vh =80 m² B*+ parveke. 1235 m² tontilla v. 109.000 € /Kaisu Salo, Kevätkatu 9 Esitt. tammikuuta 2016 10 SALON SEUDUN SANOMAT Kuvat: SSS/Minna Määttänen EEVA LEHTINEN Persoonallisuus ja luonnonläheisyys ovat tämän vuoden avainsanoja sisustamisessa. Tänä vuonna sisustustrendit ovat monivivahteisempia kuin aikoihin. uus. – Runsaita, etnisiä, kukkia, graafisia, pääasia että on kuviota. Oma t. 3h+k+kph =71 m² D*+lasit. se uskottavin media. 115/215 m² Oma 810 m² tontti. Kromi on saanut väistyä ja tilalle on tullut lämpimän sävyiset metallit. Luonnonmateriaalit näkyvät kaikessa, myös matoissa. Niin huonekaluissa kuin valaisimissa klassikot pysyvät muodissa vuodesta toiseen. Sohvapöydissä ja muissa kalusteissa nähdään kapeita puujalkoja. Paljon työtilaa. Jatka lukemista. 90/122,50 m². Pasi Paakkonen Ylhäisten sisustustehtaalta kertoo, että suomalaiset suosivat matoissa kuvioita, mutta hillityissä väreissä. H. Lä hd e: Me di oi de n mi el ik uv at 20 13 . remontoitu, väliseiniä poistettu. Select Rakenne Oy:n laadukasta tuotantoa./Olli Salo, Perniöntie 2611 Salo, Hämeentie 29 B Huoneistoja voi yhdistää, yksilöllinen toteuttaminen. H.134.900 €/Kaisu Salo, Ylärinne 56 as 7 Esitt. Koko huon. Korkeatasoista käsityötä, laadukas viimeistely, a-sähkö. 1. 195.500 €. Tummansininen on trendiväri Myös tekstiileissä, kuten verhoissa ja sisustustyynyissä näkyy etnisyys ja graafisuus. Hyvät tilat liiketoimintaan, keskeinen sijainti. Mh 109.790 € Vh 118.000 €/Torolf Halikko, Iilikentie 14 as 1 Esitt. H
Hankalaksi uudistamisen tekee se, että monilla asioilla on poliittinen ulottuvuutensa ja niillä puolustajansa. KOLMEN KAUPUNGIN EUROPARLAMENTTI n TUOTTAJA Kirsi Siekkinen (02) 7702 332 EU-maiden hallitukset päättivät vuonna 1992 määrätä kullekin EU:n toimielimelle pysyvän kotipaikan. Totuus on hyvää tarinaa tylsempi tälläkin kertaa. Hänelle valitetaan kaikesta, mikä ei toimi tai toimii huonosti, eräs asioista hyvin perillä oleva suomalaisvirkamies luonnehtii työnkuvaa. Järjestäisi Euroviisufinaaleja. Parlamentti tuskin aivan lähivuosina päättää yhdistää toimipaikkansa ja jäädä vain Brysseliin tai Strasbourgiin. Vuonna 1997 nämä järjestelyt sisällytettiin EU:n perussopimukseen. Tästä Linnus sai kiitosta. Ruokahuollossa Linnus on toteuttamassa uudistusta, joissa pienemmilläkin alihankkijoilla on mahdollisuutensa menestyä. – Melko pitkä päivä eilen, lopettelin työt iltakymmeneltä. Muuttolaatikoiden määrä on vähentynyt puoleen eli alle pariintuhanteen 6–7 viime vuoden aikana. – Olen pitänyt tiukkaa linjaa siitä, etten koskaan valehtele henkilöstölle. EU-parlamentin pääjohtaja Leena Maria Linnuksen työhuonetta ei voi kuvata massiiviseksi. Ensimmäisiä uudistuksia oli sekavan jonotussysteemin uusiminen yli 4 000 ihmistä ruokkivassa parlamentin ravintolassa. Eikä se voisikaan: asiasta päättävät jäsenvaltiot yksimielisesti. Tässä vaiheessa Linnus haki ja pääsi ensimmäisten joukossa EU-virkamieheksi. Parlamentin virallinen kotipaikka on Strasbourg, jossa pidetään myös useimmat täysistunnot. ?Meppien lisäksi parlamentissä työskentelee noin 1500 parlamentaarikkojen avustajaa ja 5 000–6 000 virkamiestä. Neliöitä lie kymmenkunta, tavallisen kokoisen työpöydän täyttää tietokone ja se kuuluisa byrokratia: muistioita, mappeja, paperia pinoittain. Linnus itse sanoo olevansa julkisessa palveluammatissa. Parlamentin valiokunnat kokoontuvat Brysselissä, ja sen pääsihteeristö (henkilöstö) sijaitsee Luxemburgissa. Painettu sana painaa yhä bittejä enemmän EU-parlamentissa Pääjohtaja Leena Maria Linnuksen takana sijaitsevassa Louise Weiss -parlamenttirakennuksessa tekevät päätöksiä Linnuksen työnantajat, europarlamentaarikot. Ura eurovirkamiehenä alkoi viestinnän palveluksessa, kunnes Linnus siirtyi kymmenen vuotta sitten puhemiehistön sihteeristöön. PÄÄJOHTAJA LEENA Maria Linnus vastaa EU-parlamentin infrastruktuurista, logistiikasta sekä nyt ajankohtaisesta rakennusturvallisuudesta. Toki tästä kaikesta saa muutakin kuin kiitosta. Niissä joudun usein kuittaamaan en asiakirjaa vaan koko muuttolaatikon, Linnus sanoo. Vuonna 1992 tehty päätös virallisti vallinneen käytännön ja oli kompromissi, joka oli kehittynyt vuosien mittaan. – En usko, että sellaista tullaan ihan vähään aikaan näkemään, vaikka sinne päin suunnataankin. Linnus uskoo euroaatteeseen ja Euroopan yhtenäisyyteen. Sekä yhteistyökykyä ja poliittista silmää poliittisten toimijoiden kanssa. Pitää muistaa, että toimipaikkojen välillä kulkee muutakin kuin asiakirjoja, kuten esimerkiksi median käytössä olevaa kalustoa, Linnus sanoo. Rektytoituneita toimittajia on 1300. Valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokoukset järjestettiin Brysselissä ja nelipäiväiset täysistunnot Strasbourgissa. Eurohuuma nosti päätään koko maassa, ja kohta enemmistö suomalaisista päättikin, että on aika liittyä länsieurooppalaiseen arvotalousyhteisöön. Raiteet ja eurohuuma veivät EU-johtajaksi SSS/Mikko Kiviluoto. Linnus on herännyt Brysselin-kodistaan maanantaina aamuneljältä, käynyt avustamassa ministeritason neuvotteluja Luxemburgissa ja tullut loppupäiväksi töihin Strasbourgiin. Ja virkamiehistö päivystää Luxemburgissa! Onko tässä mitään järkeä. Miten olisi paperiton parlamentti. Pääjohtaja Linnus leikkaa parlamentin kuluja ja logistiikkarumbaa, mutta arvostaa euroaatetta, poliitikkojen työtä ja toden sanomista. Huomattava osa parlamentin henkilöstöstä on sijoittautunut Luxemburgiin. TÄRKEÄÄ ON MYÖS rehellisyys. Matkustamiseen sinänsä kyllä tottuu, Linnus sanoo. – Arvostan hirveästi sitä työtä, mitä kaikki europarlamentaarikot ja kaikki muutkin poliitikot tekevät. – Onneksi minun ei sentään tarvitse uudistaa suomalaista sotea! Tässä työssä tarvitaan tervettä järkeä, pitkäjänteisyyttä ja kirkasta katsetta siihen, minne halutaan mennä. ?Parlamentin rakennuspinta-ala on yli miljoona neliömetriä. Ahkera ja pätevä Linnus eteni sihteeristön päälliköksi ja lopulta logistiikkajohtajaksi. Juuri häneltä voi siis tivata, miksi 751 euroedustajaa matkustavat kaksine avustajineen 13 kertaa vuodessa Brysselin ja Strasbourgin väliä. SSS | MIKKO KIVILUOTO mikko.kiviluoto@sss.fi EU-PARLAMENTIN tiedetään kulkevan ihmistä suurempana karavaanina jatkuvasti Brysselin ja Strasbourgin väliä. Olen ollut onnekas, oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Linnus sanoo. Täällä on niin valtava kirjo eri kulttuureita ja eri-ikäisiä ihmisiä. – 1990-luvulla eurokärpänen pääsi puraisemaan. Järjestelyjen muuttaminen edellyttäisi uutta perussopimusta, joka 28 jäsenvaltion olisi yksimielisesti hyväksyttävä ja kansallisten parlamenttien ratifioitava. Linnus tunnetaan jo europarlamentissa määrätietoisena uudistajana ja tasa-arvon vahtina. Muuttorekkojen määrä liioitellaan sadoiksi – ilmastojalanjälkiparka! EU-byrokratian maine on jopa totuutta massiivisempi. Ensimmäisen suomalaisen virkamiesaallon mukana EU-junaan 1996 hypänneen Linnuksen kuukausipalkka on viisinumeroinen. – Leenalla on EU-parlamentin paskamaisin virka. – Itse asiassa kuorma-autoja on vain seitsemän, 2016 enää kuusi ja tavoite on vähentää määrä viiteen. LINNUS ALOITTI virkaatekevänä pääjohtajana toukokuussa, joten ihan kaikesta – kuten parlamentin liikuttamisen logistiikasta – ei voi liki viisikymppistä naista syyttää. Sillä tiellä yhä ollaan, Linnus sanoo. Yksi uudistus oli yhtenäistää miesja naisvahtimestarien työasut. Lisäksi Linnus reissaa tauotta Brysselin, Strasbourgin ja Luxemburgin väliä. Toimikautensa aikana Linnus kertoo oman osansa parlamentin budjetista pienentyneen noin 15 prosenttia. Sekä käytännöllisiä. – EU-hallinnon uudistaminen on yllättävän helppoa, mikä johtuu osittain siitä, että olemme jossain määrin autonominen instituutio. Linnus kilpailuttaa palvelut ja päättää, mihin suuntaa tulisi edetä. Se kertoo siitä, kuinka ahkera tamperelaistyttö kulkeutuu Helsinkiin viestintäopintoihin ja sitä kautta töihin suomalaishallinnon palvelukseen, ensin kaupungin ja sitten valtion palvelukseen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Linnus ole työhön pelkän palkan takia ajautunut. Lähde: Eurooppatiedotus/2014 SSS | MIKKO KIVILUOTO Miksi parlamentti matkustaa Brysselin ja Strasbourgin väliä. tammikuuta 2016 11 SALON SEUDUN SANOMAT ?751 mepin Europarlamentti sijaitsee Strasbourgissa (täysistunnot), Brysselissä (mm. Vaikka yritystä kyllä kuuluu olevan. ?Parlamenttitavarat ja paperit liikkuvat paikkojen välillä kuudella kuorma-autolla, 30 parlamentin virka-autolla ja 85 vuokratulla autolla. Syyt moneen sijaintiin ovat historiallisia ja poliittisia. Mihin se johtaa. Tässä kaikessa väkisin syntyy myös kasa paperia. Olemme vähentäneet virkoja, eivätkä kaikki keskustelut ole olleet suinkaan helppoja. valiokuntatyöt) ja Luxemburgissa (virkamiehistö). Linnus hymyilee, ajatus ei ole uusi. Mutta haluan korostaa, että minulla on ollut hirveästi onnea. Parlamentissa on liki 20 ravintolaa ja kahvilaa. – En väitä, ettenkö olisi työteliäs ja aika pätevä työssäni. viikonvaihde@sss.fi Sunnuntaina 24. Parlamentin säästötalkoot ulottuvat Linnuksen johdolla myös ilmastojalanjäljen pienentämiseen. Hänen tulisi pystyä pitämään asiakkaansa, 751 eurokansanedustajaa, näiden avustajat sekä parlamentin laaja virkamieskunta tyytyväisenä. ?Yksin Strasbourgin parlamenttirakennuksessa käy joka täysistuntoviikko noin 8000 vierasryhmäläistä. Meneillään on EU-parlamentin vuoden viimeinen täysistunto. Eurokärpänen puri ja vahvasti, Leena Maria Linnus kertoo. Toinen virkamieslähde kertoo Linnuksen olevan yksi kiireisimpiä EU-virkamiehiä. Linnus on kuullut kaiken tämän toki monta kertaa ja toppuuttelee. Säästöjä syntyy muun muassa käynnissä olevasta parlamentin ravintoloiden subventointien purkutalkoista ja palvelujen kilpailuttamisesta. Linnus sanoo, että sanojen takana täytyy seisoa hankalissakin tilanteissa. – Tarjouskilpailut ovat pahimpia. Samaan aikaan pitäisi koko ajan säästää rahaa. Ja edelleen EU-parlamentin infraja logistiikkapääjohtajaksi. ?Kiinteistöissä toimii 18 ravintolaa ja kahvilaa. Jos parlamentti muuttaisi Brysseliin, mitä se tekisi omistamilleen valtaville rakennuksille Strasbourgissa. Elettiin 1990-lukua, radiossa soi Samuli Edelmanin Peggy, viiniä juotiin Wienissä ja pari pitkää Lyypekissä. Nuoret mepit pärjäävät vähälläkin paperilla, vanhemmat mepit ja virkamiehet luottavat painettuun tekstiin, Suomen korkea-arvoisin parlamenttivirkamies sanoo. Leena Maria Linnuksen tarina on se ei-ehkä-niinkään-tavallinen. – Olin ahkera interreilaaja ja eurooppalaisuuden ihailija. Linnusta huolestuttaa nykyään laajalle yleistynyt nuiva suhtautuminen politiikkaan ja etenkin poliitikoihin. Tyytyväisyyden säilyttämisessä ruualla ja juomalla on tärkeä merkitys
Viimeaikaisten uutisten perusteella vaikuttaa siltä, että huvijahdeilla ökystely on miljardööripiireissä jo niin eilistä; nyt dynaamisella miljardöörillä täytyy olla vähintään avaruusraketti jollei kokonaista avaruusohjelmaa. Perfect landing. Dragon-avaruusalus on jo huoltanut ISS-avaruusasemaa. ISS-avaruusaseman huoltolennoista. 70-metrinen Falcon 9 voi viedä tavaraa kiertoradalle yli 13 tonnia. SpaceX:n avaruusrahtiraketti Falcon 9 jarruttaa ja palaa... ”Welcome back, Blue Shepard. Tilaa on seitsemälle. Siksi SpaceX:n ja Falconin saavutusta pidetään raskaan sarjan läpimurtona rakettiteknologiassa. SpaceX osoitti kuitenkin jälleen kerran hämmästyttävää nopeutta ja ilmoitti seuraavan lennon tapahtuvan jo ennen vuodenvaihdetta. Video: Lähtölaskenta alkaa ennen puolta päivää viime marraskuun 23. Vuonna 2010 se onnistui ensimmäisenä yksityisenä yrityksenä saamaan raketin päässä olevan kapselin/aluksen ehjänä takaisin maan pinnalle. tammikuuta 2016 12 SALON SEUDUN SANOMAT ?Tuhansia satelliitteja kattava vyöhyke sijaitseen noi 700 kilometrin päässä maasta. ”This is Ground Control to Major Tom” SpaceX on ilmoittanut kehittävänsä nyt maailman tähän asti voimakkainta avaruusrakettia, Falcon Heavy -rakettia, joka nostaisi avaruusrahtikapasiteetin 53 tonniin. SpaceX:n mukaan tämä tulee toteutumaan 2–3 vuoden sisään. Sillä on rahakkaita sopimuksia Nasan kanssa mm. Kapseli laskeutuu perinteisesti laskuvarjojen hidastamana aavikolle. Yhtiö aikoo kehittää kapselista version Dragon V2, jossa rahdin tilalla kulkee ihmisiä – astronautteja sekä turisteja. Sen on pakkokin, koska sillä ei sukkulaohjelman jälkeen ole ollut omia aluksia, joilla huoltaa edes Kansainvälistä Avaruusasema ISS:ää. ?Pienten satelliittien laukaisu on viiden vuoden aikana kasvannut yli 50 prosentin vuosivauhtia. Myös se kehittää uutta neljännen sukupolven rakettimoottoria. Kantoraketti alkaa pudota kiihtyvällä vauhdilla takaisin maan pinnalle, kapselissa vallitsee muutaman minuutin ajan painoton tila. Jää nähtäväksi, onnistuuko 20-metrinen raketti matkustajakapseleineen olemaan ensimmäinen yksityinen ja monta käyttökertaa kestävä avaruustaksi. SpaceX on tällä hetkellä nopeiten kasvava yksityinen avaruusyritys, joka rahtaa satelliitteja kiertoradalle. päivä 2015 Länsi-Texasin laukaisuasemalla. Avaruusasema ISS kiertää maata 355–368 kilometrissä. Elon Musk johtaa muun muassa Teslaa ja SpaceX-yhtiötä.. Näihin Sunnuntaina 24. Richard Branson johtaa muun muassa Virgin Galacticia. Painovoima on kuitenkin hankala, vaarallinen vastustaja. Internetillä (mm. ULA:n rakettiperheeseen kuuluvat Atlasja Delta-raketit. SpaceX:n onnistui 2008 ensimmäisenä lähettämään yksityisesti rahoitetun raketin kiertoradalle. BE-4 on myös tulossa käyttöön United Launch Alliance -yrityksen (ULA) uuteen Vulcan-rakettiin, joka tulee olemaan vanhaa Atlas V -rakettia tehokkaampi. UUSI BUUMI AVARUUSBISNEKSESSÄ Viikonvaihde Yksityisesti avaruuteen Blue Origin SpaceX Blue Origin Space X Blue Origin Lehtikuva/AFP/SpaceX SpaceX CCA/ JR Shumacher /Stratolauncher/Scaled Composites Virgin Galactic Blue Origin ja New Shephard -raketti teki avaruusteknologian historiaa marraskuussa 2015. Vetovastuu avaruuden haltuunotossa on vähitellen siirtynyt valtioilta ja jähmeiltä organisaatioilta ketterille visionääri-miljardöörien johtamille yrityksille. SSS | MIKKO KIVILUOTO mikko.kiviluoto@sss.fi Viime vuonna tehtiin avaruushistoriaa. Työntövoiman kerrotaan vastaavan liki pariakymmentä 747-jumbojettiä. ?Vuonna 2012 pieniä satelliitteja laukaistiin taivaalle 25, tänä vuonna 250, kahden vuoden päästä 350. Jeff Bezos johtaa muun muassa Amazon.comia ja Blue Originia. Yksityinen avaruusyhtiö toi avaruudessa käyneen kantoraketin ensimmäisenä takaisin maan pinnalle. PayPal) rikastunut ihmemies, Marsiin haluava Elon Musk perusti yhtiön vuonna 2002. ?Avaruuden rajana pidetään 100 kilometriä Maasta. We made history today!” Tällä kertaa kyydissä ei ollut avaruusturisteja. Lisäksi 2016 voi olla vuosi, jolloin avaruusmassaturismi vuosien odotusten ja viivästysten jälkeen käytännössä vihdoin alkaa. New Shepardin matkustajakapseli avaruudessa. Pioneerin, Blue Originin, tarkoituksena ei myöskään ole jäädä viemään turisteja avaruuden alimmalle reunalle. SpaceX:n Falcon 9 -raketti räjähti viime kesäkuussa helium-vuodon takia. Kuten monasti aiemminkin. New Shepard -avaruusaluksen BE-3 -rakettimoottori käynnistyy ja kantoraketista sekä miehistökapselista koostuva alus kohoaa taivaalle yli 40 000 kilogramman työntövoimalla. ”Commencin countdown, engines on” Bezosin Blue Origin yllätti, sillä SpaceX:n oli odotettu olevan ensimmäinen. Se tarkoittaa mullistusta myös avaruusturismissa mutta etenkin kaupallisten satelliittien lähetysmäärässä, mikä tuo nopean netin maapallon joka kolkkaan. Se aikoo skaalautua isommaksi sitä mukaan, kun yrityksen tietotaito kasvaa. Blue Origin-avaruusyrityksen ja Amazon-verkkokaupan omistaja Jeff Bezosin New Shepard-avaruusalus rökitti niukasti miljardöörikollegansa Elon Muskin ja tämän SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketin. Ja kas: ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa avaruusraketti laskeutuu takaisin maan pinnalle pystysuorassa asennossa. GEOkiertoradalla satelliitti pysyy maan pintaan nähden samassa paikassa. Näytti siltä, että lupaavasti alkanut kehitys pystysuoran laukaisun ja kantoraketin ensimmäisen vaiheen turvallisen paluun toteuttamiseksi viivästyisi vuosilla. Pian on, Blue Origin vakuuttaa. Tämän hetkisen Blue Originin kapseliin on varattu tieteellisille tutkimusvälineille vajaan parinkymmenen kilon ja kuution verran mahdollisuuksia, eikä varsinaisia satelliitteja voi aluksella kiertoradalle viedä. Arvovaltaisten arvioiden mukaan SpaceX:n ja Blue Orbit -yhtiöiden saavutukset kantoraketin hallitussa laskeutumisessa takaisin Maan pinnalle – kuin Tintissä ikään! – mullistavat maailmaa: kertakäyttöraketit jäävät vähitellen historiaan ja satelliittien rahtaus kiertoradalle halpenee. päivä 2015 tehtiin taas historiaa: Blue Originia yli kymmenen kertaa tehokkaampi Falcon 9 (työntövoima liki 560 000 kilogrammaa) kävi avaruudessa ja laskeutui hallitusti takaisin maan pinnalle. ”Take your protein pills and put your helmet on” New Shepard teki sen ensimmäisenä. Vuonna 2012 se huolsi ensimmäisenä yksityisenä yrityksenä Kansainvälistä Avaruusasemaa ISS:ää. Miehistökapseli irtoaa sadan ja puolen kilometrin korkeudessa – sataa kilometriä pidetään avaruuden rajana. Näin NASA haluaa laajentaa alihankkijaverkostoaan ja avaruusrahtilaivastoaan – ja nimenomaan USA:n omalla maaperällä. ...lähes lähtöpisteeseensä, kuten pitkään valotettu valokuva kertoo. Sen lastina oli 11 Orbcomm-tietoliikennesatelliittia – puhutaan siis eri kaliperin raketista. Kantoraketin nestemäistä vetyä ja happea käyttävä moottori käynnistyy uudelleen ja aloittaa jarrutuksen 1,5 kilometrin korkeudessa, jarrusiivekkeet avautuvat ja vauhti hidastuu alle kymmeneen kilometriin tunnissa. Muun muassa Nasa ostaa yhä enemmän palveluita yksityisiltä yrityksiltä sen sijaan, että itse valmistaisi raketteja ja avaruusaluksia. ULA on Boeingin ja Lockheed Martinin yhteisyritys, jolla on sopimuksia niin NASA:n kuin USA:n armeijankin kanssa. Raketti saa yli kahden miljoonan kilon työntövoimansa yhtiön omista Merlin-rakettimoottoreista, joita on kolmessa eri ytimessä yhteensä 27 kappaletta. Havainnekuva Stratolauncher-laukaisulentokoneesta, maailman suurimmasta. ?GEO-kiertorata (Geosynchronous Earth Orbit) on liki 36 000 kilometrin korkeudessa. Vaikka olisikin, se on Bezosille ja Blue Originille joka tapauksessa vain välitavoite. Näin kävikin: joulukuun 21. Se vastaa Boeing 737-suihkukonetta täydessä lastissa. ”You have really made the grade” Uudelleenkäytettävyys on muidenkin avaruusyritysten tavoitteena. BE4 on yrityksen mukaan valmis 2017 ja on viisi kertaa nykyistä BE-3:ea tehokkaampi. ?LEO-kiertorata (Low Earth Orbit) sijaitsee 150–900 kilometrin korkeudessa. Työntövoimaksi ilmoitetaan 250 000 kilogrammaa. Vuonna 2013 se toimitti ensimmäisenä yksityisenä yrityksenä satelliitin geosynkronoidulle kiertoradalle 35 000 kilometrin päähän
Aivan turha tie. Ein sanominen on vaikeaa ainakin kolmesta syystä. Rahtipuolella firma aikoo keskittyä pienempien satelliittien toimittamisen LaucherOne-kaksivaiheisella kantoraketilla. Jos en kirjoita tätä juttua, saanko enää jatkossakaan töitä. Toinen lentäjä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti. Havainnekuva SpaceShipTwo:sta, Virgin Galacticin edelleen kehittämästä avaruusturistibussista. Turhaa hyysäämistä. Ei on kyllää tehokkaampi sana. Aivan turha laitos. SALON SEUDUN SANOMAT 13 Sunnuntaina 24. Toinen syy on pelko kieltäytymisen seurauksista. Ehkä sama kannattaisi pitää mielessä avaruuslentojen kehitystä ja aikatauluja arvioitaessa. com; HS 17.5.2015, 13.1.2016; Engadget.com; Nasaspaceglight.com x 4; Theverge.com; SSS; Aviationweek.com; Scaled.com. Silti SpaceShipTwo:n ensilento on viivästynyt vuosikausia. Yksi niistä on Orbital ATK, joka on suunnitellut muun muassa ISS:n huolto-ohjelmassa usein ja yhä käytettävän Gygnusavaruusaluksen, johon mahtuu 20 tonnin rahti. – Ei ole. – Ei ole. – Ei pitäisi. Bransonin aloittaessa avaruusturismibisneksensä hänellä oli jo testattu toimintamalli käytössään. h h – Eikö ole hyvä, että turvapaikanhakijoitakin voidaan laittaa lumitöihin. Yrityksen nettisivuilla ei aiheesta näy tuoreita päivityksiä. – Ei ole. Mikäs turha kysely tämä taas on. Ei saa sanoa rumasti tai aiheuttaa kysyjälle mielipahaa. Gygnuksen ensilento tapahtui 2013. On hälyttävää, että joskus kieltäytymistä pelätään niin paljon, että unohdetaan kokonaan oma hyvinvointi. h h – Ja ihan lopuksi: ottaako jokin asia Salossa oikein erityisesti päähän. Kallista on kuitenkin. h h – Entä eikö ole hyvä, että Salon itäistä ohikulkutietä vihdoinkin rakennetaan. h h – Vilppaan fanit kiertävät ympäri Suomea kannattamassa koripallojoukkuetta, mikä on hienoa. Euroopan avaruusjärjestöllä ESA:lla on oma avaruusrahtilaivastonsa ja -ohjelmansa, muun muassa Ariana-rakettinsa. Aivan turha ympyrä. h h – Eikö ole hienoa, että Korvenmäkeen rakennetaan jätevoimala. LaucherOne aikoo ottaa piensatelliittien markkinat haltuunsa. Bransonin yrityksellä on toisenlainen lähestyminen painovoiman nujertamiseen kuin SpaceX:llä ja muilla perinteisillä avaruusraketeilla. Sosiaalisen hyväksyminen tarve ajaa kieltäytymistä välttelevän ennen pitkää umpikujaan. ”I’m stepping through the door” Bransonin avaruusbisnes sai alkunsa Ansari X-Price -kilpailusta, jonka voitti SpaceShipOne vuonna 2004. Avaruusturismipuolella Bransonilla on ollut vastuksia. Onnettomuudet ovat lykänneet neitsytmatkaa. – Ei ole. Kun lomalta palailevat suorittajat valitsevat uusia projekteja hoidettavakseen, he saattavat sanoa liian monta kyllää ja ottaa liian suuren taakan hartioilleen. Aivan turhaa jauhamista. Mitäs tänne Saloon kuuluu. Jos en lähde mukaan järjestämään 100 hengen päivällistä, jäänkö porukasta ulkopuolelle. LaucherOne voisi toimittaa Orbitille maksimissaan 400 kiloa painavia satelliittejä. Tavoitteena on lähettää avaruuteen enimmillään 150 kilon satelliitteja kolmimoottorisella VLM-raketilla vuodesta 2020 alkaen. Vaatimuksena oli yli 100 kilometrin lentokorkeus ja mukana kuljetettava 180 kg:n paino. Valtioilla ja järjestöillä on omat projektinsa. Kolmas syy kieltäytymisen vaikeudelle on oman pärjäämisen yliarviointi. Vähäisempi ei ole Estrangen tavoite tulla Euroopan avaruuslentoasemaksi turisteille suunnattujen kaupallisten Virgin Galacticja XCOR -avaruuslentoyritysten aluksilla vuonna 2020. Aivan turha rata. ”And the stars look very different today...” Yksi mielenkiintoinen avaus tulee idästä. – Aivan turhaa. Jos en jaksa suostua kaikenlaisiin tehtäviin, olen luovuttaja. h h – Pitäisikö Salon sudet siis rauhoittaa. Kun on tarpeeksi vauhdikas kiire-arki päällä, alkaa helposti luulla itsestään liikoja. – Ei ole. Eikö Astrum-keskuksen kiertoliittymä kaupungin keskustassa olekin sujuva. Väliotsikot David Bowien (1947–2016) kappaleesta Space Oddity. Venäjällä toimiva Orbital Technologies -avaruusyritys on Tieteen Kuvalehden mukaan ilmoittanut avaavansa vieläpä tämän vuoden aikana kiertoradalle avaruushotellin. Nasalla on monta yksityistä yhteistyötahoa SpaceX:n ja Blue Originin ohella. Se on kuitenkin tilanteesta välillä paikallaan niin työn, opiskelun kuin ihmissuhteidenkin saralla. Myös lähinaapuri Ruotsissa tapahtuu. SpaceShipOne oli Burt Rutanin suunnittelema ja projektin rahoittajana toimi Micrsoftin toinen perustaja Paul Allen. – Ei ole. h h – Kai se nyt sentään on hyvä uutinen, että että kaupat alentavat taas uusien tuotteiden hintoja. tammikuuta 2016 Yksityinen raha on tullut jäädäkseen valloittamaan avaruutta. Kiirunan Esrangen avaruuskeskuksesta lähetetään avaruuteen pieniä kaupallisia satelliitteja. Miljardöörikerhon kriteerit kevyesti täyttävä Paul Allenkaan ei ole jättänyt toimintaansa avaruuden valloittamiseksi. Rakettien hyötykuorma olisi enimmillään kuusi tonnia. SpaceX on tämän hetken kuumin yksityinen toimija avaruudessa. Turhan takia. Myös ESA:lla oli ISS:ää huoltava ATVavaruusalus 2015 asti. Turhaa kateutta. Ja samalla muistaa, ettei avaruuden valloittamisssa rajana ole edes taivas. Yhtiö tuo raskaan sarjan kantorakettinsa takaisin uudelleenkäytettäväksi. Turhaa paukuttelua. Allen on rahoittajana mukana Rutanin Stratolauncher-projektissa. Hotelli olisi 20 kuutiometrin kokoinen. Aivan turhaa puuhastelua. Tiettävästi ensimmäisiä LauncherOnen laukaisuyrityksiä on tarkoitus kokeilla tänä vuonna. Viisi päivää avaruuskuutiossa maksaisi 800 000 euroa. Ei pitäisi olla vaikeaa sanoa ei. Stratolaucher on maailman suurin lentokone, jonka ensilennon on ilmoitettu tapahtuvan tänä vuonna. Virgin Galacticin matkustaja-laivastoon kuuluvat avaruussukkula SpaceShipTwo sekä tämän kantoalus kaksirunkoinen WhiteKnightTwo-jumbojet. h h – Eikö ole hienoa, että Salon ja Helsingin välisestä oikoradasta puhutaan taas. Kyse on XCOR-yhtiöstä ja sen alle 10-metrisestä Lynx Mark -aluksesta. Kun on koko ajan monta rautaa tulessa, ei ainakaan voi vaikuttaa laiskurilta muiden silmissä. SpaceX Virgin Galactic Virgin Galactic SpaceX:n Falcon 9 lähtee avaruuteen joulukuussa 2015 ja toimittaa sinne tietoliikennesatelliittejä. – Ei ole. ”Far above the world Planet Earth is blue...” Lentämisessä on tapahtunut paljon sitten vuoden 1901, jolloin polkupyörämekaanikko Wilburg Wright totesi Orville-veljelleen, ettei ihmiskunta tule lentämään 50 vuoteen. Yksi niistä on kohteliaisuus, tunne siitä, että on jotenkin vastuussa vastapuolen reaktiosta. 2016 saattaa olla avaruusmassaturismin alkuvuosi. Kun kyseessä on oma jaksaminen tai henkilökohtainen tila, kieltäytyminen on välttämätön taito. Kyllä mä nyt ihan hyvin pärjään, vaikka stressaakin. Saadaan vähän töitä, lämpöä ja päästään jätteistä eroon. Japani (H-IIA-raketit ja HTV-huoltoalus)) ja Kiina (Long March-raketit) rakentavat omia rakettejaan. Sara Harju Kirjoittaja opiskelee Tampereen y l i o p i s t o s s a journalistiikkaa ja on matkalla unelmaammattiinsa. En kuole vaikkei vapaa-aikaa jääkään. Moni stressin väsyttämä ihminen päättää opetella sanomaan ei, mutta päätös jää kuitenkin helposti vain ajatuksen tasolle. Ensimmäisen lennon piti tapahtua jo 2009 USA:n New Mexicoon rakennetulta pramealta SpacePort Amerika -avaruuskeskukselta. Herra Wright totesi nolona myöhemmin, ettei aio enää ennustaa tulevaa kehitystä. Se on jyrkempi ja siksi myös pelottavampi. Lähteinä muun muassa: Blueorigin.com; SpaceX.com, STT; Tieteen Kuvalehti, 16/2015, 18/2013, 1/2016; Wikipedia x 15; Virgin Galactic. Nyt Branson on saanut lisäksi kilpailijakseen halpalentoyhtiön, joka väittää aloittavansa 70 000 euron pyrähdykset lähes avaruuteen 60 kilometrin korkeuteen jo tänä vuonna. Ein sanominen on nykyisessä suoritusyhteiskunnassa vaikeaa, pelottavaa ja kiusallista. h h – Eikö ole hyvä, että susia saa ampua, vaikka luonnonsuojeluyhdistykset ovat valittaneet kaatoluvista. Täällä on turhankin hyvä olla. h h – Eikö olekin väärin, että rikkain prosentti maailman ihmisistä omistaa enemmän kuin muu maailma yhteensä. Jo yli 800 ihmistä on varannut 250 000 dollaria maksavan lennon avaruuteen. Keskuksesta on ammuttu rakettiluotaimia taivaalle jo vuodesta 1966. Sen siipien kärkiväli on 117 metriä. Se laukaistaan Galactic Girl -nimen saaneen Boeing 747-jetin siiven alta 11 kilometrissä jonnekin Maan matalalle kiertoradalle, joka sijaitsee 150–900 kilometrin päässä. Viimeisin paha takaisku tapahtui koelennolla 2014; SpaceShipTwo hajosi, sen osat levisivät ympäri Mojoven autiomaata. Branson jatkoi aluksen kehitystyötä Rutanin Scaled Composites -yrityksen kanssa Virgin Galactissa ja yhteisyritys The Spaceship Companyssa. Viis minusta, kunhan muut vaan ovat iloisia ja tyytyväisiä. Stratolauncherin tarkoituksena on toimia rakettien laukaisualustana yli yhdeksän kilometrin korkeudessa. Seurauksena ei voi olla muu kuin burn out. Turhaa reissaamista ja huutamista. – Ei ole. – Ei muu kuin se, että turhasta valitetaan. h h – Eikö olekin fiksua, että työmarkkinajärjestöt käynnistävät vielä kerran neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta. Siinä avaruusraketti kuljetetaan yläilmakehään lentokoneella, josta se laukaistaan yli 100 kilometrin korkeudessa käyntiä varten. – Ei mitään ihmeellistä. Kieltäytymisen jalo taito Viikonvaihde HURJASARA Toisaalta ASKO LEHTONEN asko.lehtonen@sss.fi – Suomen Ilmapiirimittauksesta, hyvää päivää. lukeutuvat paljon mainetta mutta toistaiseksi vähän meriittiä ansainnut brittimiljardööri Richard Bransonin Virgin Galactic -avaruusmatkailuja rahtiyritys. – Ei ole. X-Prizen tavoitteena oli suorittaa kahden viikon sisällä kaksi onnistunutta avaruuslentoa yksityisin varoin rakennetulla aluksella. Venäjän luotettavat Proton-M ja Sojuz2 -raketit kohoavat tämän tästä avaruuteen. Kun puolituttu tarjoaa paikkaa vapaaehtoisena koirantaluttajana, täytyy sanoa kyllä, vaikka kalenterin sivut olisivat mustanaan tekemisestä. Kaksi vuotta myöhemmin Wright lensi ihmiskunnan ensilennon rakentamallaan lentokoneella. h h – Aloitetaan liikenteestä. Että on muillakin rankkaa
KAUPANPÄÄLLE Pyykinpesukone RTT5090 • monipuoliset pesuohjelmat • ajastintoiminto • tuuletusventtiili säilyttää rummun aina raikkaana ja puhtaan tuoksuisena • itsepuhdistuva pesuainelokero • linkous 900 kierr/min Monipuolis et pesuohjelm at Ajastin Pölypussiton imuri ZML8805EL • pölypussiton • energialuokka B, puhdistuskyky matolta E, puhdistuskyky kovalta lattialta C, poistoilman suodatus F-luokkaa Pölypussito n 4,5” Y5 • 4,5” kosketusnäyttö • Android 5.0 Lollipop käyttöjärjestelmä • 1,1GHz neliydinprosessorilla • 5 MPix takakamera • 4G LTE • sisäinen 8 Gb muisti on laajennettavissa Tekniset Salon edulliset 299 , 399 ,249 , 399 ,99 , 139 ,299 , 79 , 99 ,Pesukone FW33F7141 • A+++ -energialuokka • linkous max. 40 euroa) sisältää Microsoft Office Mobilen. Sunnuntaina 24. Liikekeskus Valuri Savenvalajankatu 3 Ark. 02–777 1400. tammikuuta 2016 14 SALON SEUDUN SANOMAT Kaikki myymäläs sä olevat hiustenho itotuottee t FÖÖNIT, KIHARTIM ET, SUORISTI MET YM. Paketti pölypusseja. 1400 kierr/min • täyttömäärä 7 kg • Digitaalinäyttö • AutoSense, Time Manager, Eko-pesutekniikka • äänitaso pesussa 58 dB(A) Linkous max. (ellei toisin mainita). 9,7” Tabletti 9,7” Wi-Fi • ohut ja tyylikäs • sopeuttaa näytön kirkkauden ympäristön mukaan • Kids Mode – turvallista käyttää • SD-korttipaikka • saat OneDrive 100 Gt 2 vuodeksi (arvo n. 1400 kierr/min Täyttömäär ä 7 kg 399 , 695 ,• kompakti ja tehokas • Android 4.4 KitKat • 4G yhteys • 4,5” HD-näyttö • tehokas 1,4GHz neliydinprosessori – hyvä suorituskyky ja käyttömukavuus • 8 MPix kamera automaattitarkennuksella • IP67 – kestää hikeä, sadetta, muita nesteitä ja hiekkaa – täysin pölytiivis, vesitiivis 1 m syvyyteen 30 min ajan 4,5” 249 , 299 ,Vedenkestävä ja pölytiivis LÖYDÖT 25.-30.1. 10–18 , la 9–15 SALO Puh. -30-50% SUOMALAISTEN PUOLELLA Meillä voit maksaa TUOHELLA. Kysy lisää myymälästämme. SM-T550NZWANEE 199 , 279 ,Säästä 80 ,199 , 249 ,LED TV 32FLKR274S • edullinen 32” HD Ready LED-televisio • CI+, USB Rec, 2xHDMI, 1xUSB • antennija kaapelitalouden HD-teräväpiirtovirittimet (DVB-T/T2/C/MPEG4) • energialuokka A 32” Kannettava tietokone E502MA-XX0016T • ASUS E502MA on hämmästyttävällä akunkestolla varustettu 15,6” multimediakannettava päivittäiseen käyttöön • Intel® suoritin, 4 Gt keskusmuisti ja 500 GB kiintolevy • takuu 12 kk 15,6” Pölynimuri Complete C3 Confort Marine blue • energiatehokasta imurointia huippu puhdistusteholla • tehokas ja perusteellinen EcoTeQ-lattiasuulakkeen ansiosta • helppo tehonsäätö; plusja miinussäätimet toimivat jalalla • energialuokka A, puhdistusteho lattialta A, puhdistus matolta C, suodatus A. Kahden vuoden kuluttua tilille ei voi ladata lisää tiedostoja, mutta aiemmat tiedostot ovat ladattavissa tililtä. Katso myös www: teknisetsalo.fi tekniset.fi Hinnat voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät kuitenkin enintään 30.01.2016 saakka, 1/as. INVENTAARI Tekniset Salon varastotyhjennyksen POISTOHINTOJA 399 ,
Ehkä kuitenkin oltiin niskan päällä juuri sen verran kuin loppunumerot näyttivät, mietti LP Viestin päävalmentajana Kari Raatikaista tuurannut Tomi Lemminkäinen. Miksei edelleen pistettäisi Suomessakin. Juuri Bisons on se joukkue, joka voi LP Viestin listoilta syöstä. Hienon uran loppuminen saattoi tuoda sympatiapisteitä myös vuoden 2015 äänestykseen. Pelaajien siirtoikkuna sulkeutuu tammikuun lopussa eli ensi viikon sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Jos Salon ja Varsinais-Suomen urheilijavalinnat poikkesivatkin toisistaan lähes täysin, oli valmentajavalinta yksimielinen. Joukkue sai kuitenkin olla tyytyväinen kahden päätöserän suorittamiseensa. Monessa muussakin maissa urheilijat pistetään järjestykseen. Myöskään kukaan Hurrikaanin tai Loimun pelaaja ei ääniä saanut. Hänen meriitteinään olivat muun muassa SM-pitkän matkan pronssi ja erikoispitkän hopea. Joukkueessa on kaksi ulkomaalaispelaajaa, joiden voimin joukkueella on varmasti mahdollisuudet haastaa karsinnoissa liigan häntäpään ryhmät. Interin veikkausliigajoukkue on etukäteen tarjolla korkeintaan pronssille. Kirmula sijoittui Salon listalla Mäkelän taakse neljänneksi. Vuoden 2015 aikana Suomen mestaruudet sekä hallissa että ulkona voittanutta ja ulkoratojen Suomen ennätystä parantanutta Nikkasta ei ole valittu vielä kertaakaan Varsinais-Suomen parhaaksi. Kolmannen sijan vei vuoden 2014 tapaan aitajuoksija Nooralotta Neziri, joka oli MM-Pekingissä 24:s. Nikkasta ei ole vielä valittu Minna Nikkanen ylsi puolestaan kymmenenneksi kovatasoisessa naisten seiväshypyn MM-finaalissa. Näin ollen toinen LP Viestin pelaaja Dubravka Rakic vei ”lentopalloäänet”. Eilisiltana pidetyssä Varsinais-Suomen Urheilugaalassa jaettiin myös elämänurapalkinto, jollaisella Niemistäkin tullaan varmasti aikanaan muistamaan. Edes kolmen pisteen voitto ei olisi lauantaina enää riittänyt Viestille pudotuspelihaaveiden ylläpitämiseen. Hänen vaihtoon tulemisensa syy oli kuitenkin pelillinen, ei vammaan liittyvä, Lemminkäinen totesi. YLÄNURKKA Salon kärkikolmikko jäi ilman ääniä Wilma Murrolle ei ollut tilaa OLLI MÄNTYLÄ olli.mantyla@sss.fi l Pölkyn pisteet/plusmiinus: Iida Paananen (passari) 1/-2, Julia Vorona 6/-1, Olena Prokopenko 8/-3, Lotta Piesanen 10/0, Ekaterina Klimova 14/+10, Me’Ashah Nicholson 9/+6, Tiia Pohjonen 0/-1, Iida-Emilia Kivimurto 0/0, Sanna Kaakinen 1/0. – Näytimme, että osaamme pelata peliä nimeltä lentopallo. Muissa keskeisimmissä valinnoissa salonseutulaista osaamista oli jo enemmän. Vuoden joukkue oli jälleen kerran LP Viesti, jonka vuoden 2015 saavutusten luettelemiseen tarvitaan taas kerran melko paljon palstatilaa. Tätä taisi pähkäillä moni Turun Urheilutoimittajien Kerhon äänestäjä. Toisaalta Suomen Vuoden urheilijan valitsematta jättäminen poistaisi merkittävän ja monien yhtaikaa aiheen vihaamisen kanssa rakastaman osan suomalaista urheilukeskustelua. Niemisen ammattilaisuran päätösvuosi oli joillakin mittareilla hänen heikoimpansa sitten vuoden 2001. Se hankki riveihinsä muutama vuosi sitten Suomen maajoukkueen kapteenina toimineen Elina Salomäen. Lopulta Nieminen valittiin Nikkasen edelle 20 äänen erolla. Silloin esimerkiksi Wilma Murrolle ei ollut tilaa Nikkasen ja Nezirin takana tai Koskelolle Rakicin takana. Lähtökohta on se, että emme pelaa kauden loppuun asti vain yhden passarin eli Sari Tauriaisen voimin, Lemminkäinen selvittää. l Sykähdyttävin urheiluhetki (yleisöäänestys): TPS:n A-poikien SM-kulta jääkiekossa l Urheilukulttuurin edistäjä: Someron Seiväskarnevaalit l Elämänura: Reijo Nikander Vuoden seuratyöntekijöitä: Anne Mäkelä, Marttilan Murto Hanna Kanasuo, Kosken Kaiku Kirsi Haltia, Paimion Haka ry Maarit Peltola, MLL:n Sauvo-Karunan osasto Markus Sinkkonen, Someron Pallo lentopallo Per-Åke Mattsson, KSF Reino Heikkilä, Halikon Hakoniskat VARSINAIS-SUOMEN VUODEN 2015 VALINTOJA Varsinais-Suomen parhaiden urheilijoiden äänestyksessä tehtiin todennäköisesti historiaa. Vastaavasti Nooralotta Neziri selviytyi täpärästi Pekingiin ja nousi VarsinaisSuomen listalla kolmanneksi. l Vuoden valmentaja: Jarno Koivunen l Vuoden joukkue: LP Viesti l Vuoden urheiluteko: 1) Voimanoston MM-kisat Salossa 14, 2) Louna-Jukola Paimiossa 12. Lisäksi turkulaiset urheilutoimittajat nostivat tälläkin kaudella perinteiseen tapaan korkealle TPS:n jääkiekkoilijan ( Lauri Tukonen) ja Interin jalkapalloilijan ( Magnus Bahne). Ronja Heikkiniemi syötti ässän erittäin tärkeään paikkaan. Vuoden 2015 valinnoissa hänen suuntaansa vaakakuppia painoivat todennäköisesti hänen vuosina 2001–2014 jatkunut pysytteleminen maailmanrankingin sadan parhaan joukossa. Moni äänestäjä sijoitti todennäköisesti kymppilistalleen erittäin monen lajin edustajia. Panoksena tänään Salon Urheilutalolla kello 13 alkavassa Viesti–HEL Volley 2 -ottelussa on alkulohkon viimeisen sijan välttäminen. TPS:n miesten jääkiekkojoukkue ei näillä näkymin pelaa tällä(kään) kaudella mitaleista, ja Palloseuran jalkapallomiehet jatkavat Ykkösessä. Kukaan 25 valitsijaista ei siis sijoittanut mestarilentopalloilija Koskeloa, nuorten Suomen ennätyksiä takonutta seiväshyppääjää Murtoa eikä sprinttisuunnistuksen Suomen mestaria Mäkelää listallaan edes kymmenen parhaan joukkoon. Yksikään Salossa kolmen parhaan listalle yltänyt – Roosa Koskelo, Wilma Murto tai Tuomo Mäkelä – ei saanut Varsinais-Suomen valinnassa yhtään ääntä. – Eli jos jotain negatiivista vuodesta hakee, on se loukkaantumiset. Syksyn putoaminen CEV Cupista harmittaa varsinkin siksi, ettemme päässeet pelaamaan toisen kierroksen otteluita täydellä joukkueella ykköspassarin loukkaantumisen takia. – Outi Immonen puolusti kahdesti erittäin hyvin. Libero Roosa Koskelon vastaanottoprosentti 42. Kaksi viimeistä erää pelasimme kuitenkin kauden parasta peliämme, näki Viestin kakkosvalmentaja Vesa Kujanpää. Eikö ole vain hienoa, jos muutkin ovat menestyneet?” Asia on ehdottomasti juuri niin kuin Mäkelä twiittasi. Lehtikuva/Markku Ulander SSS | OLLI MÄNTYLÄ olli.mantyla@sss.fi Varsinais-Suomen vuoden parhaan urheilijan äänestys oli ensimmäistä kertaa 2010-luvulla aidosti mielenkiintoinen. ATPtason otteluistaan maskulainen voitti kymmenen ja hävisi 20. LP Viestin joukkue täydentyy erittäin todennäköisesti vielä ensi viikon aikana. Koskelon kohdalla asia selittyy osaltaan sillä, että Varsinais-Suomen listalle sai äänestää Salosta poiketen ulkomaalaisia urheilijoita. Tuomo Mäkelä twiittasi Salon tuloksen selvittyä seuraavasti: ”Salon parhaat urheilijat palkittiin: Yli lajirajojen ”kilpaileminen” tuntuu oudolta. Tämä oli koko joukkueen voitto, Lemminkäinen huomautti. Varteenotettavat haastajat jäivät viime vuonnakin vähiin – vaihtoehtona olisi ollut lähinnä miesten Korisliigan hopeajoukkue Bisons. Nadezdzha Gokhshtein korvasi Rakicin kolmannen erän aikana ja pelasi ottelun loppuun asti. Vuoden 2015 aikana meni kahdelta pelaajalta ( Noora Kosonen, Tatsiana Mysliuchyk) eturistisiteet rikki, hymähtää LP Viestin urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen. Peräti viiden ulkomaalaispelaajan voimin operoiva Pölkky on ollut LP Viestille verraten haastava vastustaja. Sunnuntaina 24. l LP Viestin seuraava ottelu: lauantaina 30. – Oli todella tiukka peli. Kaikkiaan Jarkko Nieminen valittiin VarsinaisSuomen parhaaksi 12 kertaa. Vuosi alkoi LP Viestin voittamalla Suomen cupin loppuottelulla, ja tammikuussa joukkue pelasi useamman ottelun Mestarien liigaa. Vierasjoukkue pelasi pitkälti avausseitsikollaan, mutta oman osansa voiton eteen tekivät kolmannessa erässä myös vaihtopelaajat. Salolaista seuraa edustavista urheilijoista LP Viestin lentopalloilija Dubravka Rakic sijoittui 11:nneksi ja Angelniemen Ankkurin suunnistaja Miika Kirmula 16:nneksi. Libero Amanda Loven vastaanottoprosentti 25. LP Viesti on vuodesta toiseen puolustanut ansiokkaasti valintaansa Varsinais-Suomen vuoden joukkueeksi. Toki ottelu Pölkkyä vastaan oli huomattavasti tiukempi kuin pelkästä 3–0-voitosta voisi päätellä. Etukäteen ajateltuna ei ollut helppoa rakentaa omaa mielipidettään siitä, noteeratako parhaaksi Jarkko Niemisen vai Minna Nikkasen. Asia selittyy jo pitkälti sillä, että äänestäjät ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta turkulaisia. Vuoden urheiluteon valinta oli haastava – järjestettiinhän Salon seudulla kesäkuussa jopa samanaikaisesti kaksi koko maanlaajuisesti merkittävää tapahtumaa. – Kaksi ensimmäistä erää Helsinki Volley tuli kovaa ja korkealta. Hänen takamatkansa Nikkaseen oli jopa yllättävän pieni. SSS | OLLI MÄNTYLÄ Salon Viesti ei yllä naisten ykkössarjan pudotuspeleihin. Siihen nähden eränumeroiltaan niukka tappio liigan dominoivalle joukkueelle oli melkoinen ryhtiliike. – Suomessa hävisimme koko vuoden aikana vain kaksi ottelua. Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 7702 309 Urheilu urheilu@sss.fi Vinkkaa juttu! Parhaat urheilijat: 1) Jarkko Nieminen, tennis, Turun Verkkopalloseura 235 ääntä 2) Minna Nikkanen, yleisurheilu, Someron Esa 214 3) Nooralotta Neziri, yleisurheilu, Turun Urheiluliitto 121 4) Lauri Tukonen, jääkiekko, Turun Palloseura 84 5) Robin Hull, snooker, KK-79 82 6) Magnus Bahne, jalkapallo, FC Inter 76 7) Matti Nuutinen, koripallo, Bisons/Arkadikos 73 8) Makwan Amirkhani, vapaaottelu, Turku Muay Thai 57 9) Janina Ilkka–Saima Kokkonen, tanssiurheilu, Tanssitupa 56 10) Eeki Kuparinen, ratamoottoripyöräily, WCRC 45 11) Dubravka Rakic, lentopallo, LP Viesti 44 16) Miika Kirmula, suunnistus, Angelniemen Ankkuri 25 l Lisäksi ääniä saivat: Henrik Goesch, triathlon 42, Mikko Rantanen, jääkiekko 37, Fatos Durmishi, paini 26, Juho Kanerva, voimistelu, 25, Susanna Tapani, ringette, jääkiekko 24, Samuli Vuorisalo, ralli 21, Eero Retulainen, painonnosto 20, Krista Bakker, golf 19, Harri Koivunen, ravit 18, Seppo Paju, frisbeegolf 17, Roope Kantola, pöytätennis 7, Henrik Mustonen, squash 4, Frans Salmi, taekwondo 3. Jarkko Niemiselle tusina täyteen Voitokas LP Viesti täydentynee toisella passarilla Salon Viesti ei yllä naisten ykkössarjan pudotuspeleihin. Tammikuun toipilaat aloitusseitsikossa Tammikuun toipilaat Dubravka Rakic ja Lena Lymareva olivat avauskokoonpanossa ja pelasivat pääosan ottelusta. l Yleisöä: 459. Ainoa ääniä saanut suunnistaja oli Miika Kirmula, Tuomo Mäkelän seurakaveri Angelniemen Ankkurista. Mestaruusliigakausi päättyi seitsemänsiin peräkkäisiin mestaruusjuhliin, eivätkä syksyn runkosarjaottelutkaan tuottaneet kuin yhden tappion. Syötimme loppuun asti rohkeasti, vaikka aloitusvirheitä jonkun verran tulikin, huomautti Pölkyn päävalmentaja Tuomas Alatalo. – ”Duda” (Rakic) harjoittelee lievän polvivaivan vuoksi suunnilleen joka toinen päivä. l LP Viesti: Lena Lymareva 14/+2, Mira Hämäläinen 0/0, Noora Kosonen 13/+8, Kaisa Jokinen 5/+3, Sari Tauriainen (passari) 0/2, Outi Immonen 0/-1, Pauliina Vilponen 6/-1, Dubravka Rakic 7/+5, Ronja Heikkiniemi 1/+1, Nadezhda Gokhshtein 5/+4. PÖLKKY–LP VIESTI 0–3 (23–25, 23–25, 25–27) Jarkko Nieminen liikuttui useampaan otteeseen ammattilaisuransa loppuhetkillä. Pölkyltä ryhtiliike Pölkky teki viikko sitten katastrofiksi luonnehdittavan vieraskiertueen, jossa se hävisi liigan pohjaparille Mestolle ja LiigaPlokille. Toisaalta Salon kolmen kärjen jääminen ilman ääniä osoittaa myös valintojen vaikeuden. Tällä kertaa ääniä sai vain kaksi salolaiseksi miellettävää urheilijaa (Rakic ja Kirmula). Asia on melko häkellyttävä sikäli, että VarsinaisSuomen parhaita äänestettiin 1 375 äänen edestä. Minna Nikkanen pääsi Varsinais-Suomen valinnoissa lähelle, muttei ohi. Siitä parista meillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet jatkoon. Vuoden 2001 jälkeen ainoat hänen edelleen kiilanneet ovat uimari Jarno Pihlava, kuulantyöntäjä Conny Karlsson ja jalkapalloilija Kasper Hämäläinen. Murto ei puolestaan saavuttanut mitalia Kalevan kisoissa eikä loukkaantumisen vuoksi selviytynyt Pekingin MM-kisoihin. Näin siitäkin huolimatta, että Tukonen pelasi kalenterivuoden 2015 aikana alle 40 ottelua TPS:ssä, joka oli viime kaudella Liigassa toiseksi viimeinen. tammikuuta LP Viesti–Mesto kello 17 Salohallissa. tammikuuta 2016 15 SALON SEUDUN SANOMAT . Muutamat tyhmät virheet käänsivät ottelun. Voimanoston MM-kilpailut Salossa saivat valitsijoilta hieman enemmän kannatusta kuin suunnistuksen Louna-Jukola Paimiossa. Hienoa huomata, että pystyimme kääntämään kaikki tiukat erät itsellemme, iloitsi ottelun parhaana palkittu LP Viestin yleispelaaja Noora Kosonen. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, ettemme sortuneet ”pullasyöttöihin”. Salolaiset urheilijat eivät Varsinais-Suomen äänestyksessä perinteisesti juhli. Mira Hämäläinen tuli torjuntavaihdossa kentälle ja teki muutaman hyvän suorituksen. Helsinki Volley pyrkii tosissaan naisten Mestaruusliigaan. Jokainen erä ratkesi LP Viestin eduksi vain kahden pisteen erolla. Muun muassa Minna Nikkasta ja Vilppaan nuorta tähteä Wilma Murtoa eteenpäin vievä Jarno Koivunen nimettiin myös maakunnan parhaaksi valmentajaksi. Ykkössarjan kilpavarusteluun tuo oman panoksensa toista lohkoa johtava Puijo Wolley. Vaikka LP Viesti voittikin kauden kaikki kolme runkosarjakohtaamista, ei se päässyt otteluissa niin helpolla kuin monia muita joukkueita vastaan. SSS | OLLI MÄNTYLÄ olli.mantyla@sss.fi LENTOPALLO. – Haemme aktiivisesti toista passaria. – Ottelu olisi periaatteessa voinut päättyä 3-0 Pölkylle. Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta, vaan salolaiset selvittivät vierasottelunsa noin tuhannen kilometrin päässä Kuusamossa lopulta melko varmasti voitokseen. Eilen joukkue hävisi erin 1–3 (12–25, 7–25, 25–23, 19–25) Helsinki Volleyn ykkösjoukkueen vieraana
Markus Nenosen 3–1-osuma oli ottelun sinetti. Latvalan takkuinen taival päättyi 20 kilometriä ennen kilpailun 12. Ennen kilpailun keskeyttämistä radalla nähtiin rajuja ulosajoja. Kilpailun voitti Italian Peter Fill. Karhu nousi johtoon jakson lopulla eikä enää luopunut paikastaan. Hellström yleiskilpailun kuudes SSS | OLLI MÄNTYLÄ olli.mantyla@sss.fi JÄÄKIEKKO. Salon Urheiluautoilijoiden Markus Hellström oli tyytyväinen F-rallisarjan avauskilpailuun Kouvolassa. – Kyllä helkkarin kovan työn takana on vieraspisteet Vaasassa. Takaisin tielle pyrkinyt Latvala töytäisi autolla mieskatsojaa, joka kierähti konepellin yli kumoon tien penkereellä. tammikuuta 2016 16 SALON SEUDUN SANOMAT Salo HT:lle seitsemäs voitto JÄÄKIEKKO. Muut suomalaiset sijoilla 11–27 Britannian Meeke jäi pätkällä kisan 12. Sveitsin Beat Feuz ajeli mutkat toiseksi nopeimmin, ja Sveitsin Carlo Jankan ajolinjat riittivät kolmanteen sijaan. Ässät käänsi perjantain tappion Lukolle 5–3-voitoksi. Salolaiset heittivät suunnilleen yhtä tarkasti KTP:n kanssa, ja pallonmenetyksiäkin kertyi Vilppaalle 11 vähemmän kuin kotijoukkueelle. Molempien joukkueiden viisi viimeistä ottelua ovat siis suurten panosten pelejä. Blues hyödynsi ylivoiman täysimääräisesti ja meni EetuVille Arkiomaan ja Victor Westermarckin ylivoimaosumilla 2–1-johtoon, mutta Henri Tamminen ja Arttu Luttinen käänsivät pelin HIFK:lle. Kitzbühelin klassikkosyöksy muistetaan vuoden 2016 osalta farssina. Olen todella pahoillani tapahtuneesta, Latvala sanoi. Salolaiset Kiira Lehtonen ja Felicia Wasström nimettiin alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille Eerikkilään. Salon Kiekkohaiden tilanne miesten II divisioonassa tukaloitui paikallisottelussa, josta ei tapahtumia puuttunut. – Kysyin puoliajalla, jatketaanko samaan malliin ja otetaan 30–40 pinnaa turpiin vai ruvetaanko pelaamaan. erikoiskokeella kahdeksanneksi ja keskeytti kilpailun sen jälkeen vaihdelaatikkovikaan.Ogier lähtee päätöspäivään lähes kahden minuutin erolla toisena olevaan Andreas Mikkelseniin. Kuski luonnehti kisaa omalta osaltaan nousujohteiseksi. JYP jatkoi seurahistoriansa hurjinta pistesarjaa ottamalla seitsemännen peräkkäisen voittonsa jääkiekkoliigassa kukistamalla Vaasan Sportin 3–1. Periaatteessa ottelu näytti selvältä jo siinä vaiheessa, kun liigataustainen Ossipekka Lehtonen siirsi Hakan ottelun kolmannella osumallaan 6–1-johtoon toisen erän alussa. Ottelun tärkeys näkyy konkreettisesti sarjataulukosta. (STT) Karhu ei suostu häviämään kotona JÄÄKIEKKO. – Ensimmäisellä erikoiskokeella tuntui, että painettiin kaasua, jarrua ja kytkintä yhtaikaa. Pullille riitti 2+2 minuuttia väkivaltaisuudesta. Tappara otti taas voiton Ilveksestä, mutta tällä kertaa huomattavasti vaikeammin kuin perjantain 5–0-näytöksessä. Latvala: Olen todella pahoillani tapahtuneesta Jari-Matti Latvala ei pysynyt Monten teillä. Turvaverkkoihin ajautuivat muiden mukana ennakkosuosikit Aksel Lund Svindal ja Hannes Reichelt. Vilppaan ongelmiin levypallopelaamisessa on selkeä syy. Marika Aalto teki ottelun ensimmäisen ja viimeisen maalin. Aloimme puolustamaan prässillä ja paikkasimme huonon heittopelin juoksemalla nopeilla palloa pussiin, kuvaili käännekohtaa Karhun valmentaja Sami Toiviainen. Kuusi maantiepyöräilijää saksalaisesta ammattilaistallista Giant-Alpecinista loukkaantui lauantaina, kun tien väärää puolta ajanut auto törmäsi heihin harjoituslenkillä Espanjassa. Jääkiekkoliigan tuplataistoviikonlopuksi nimeämässä viikonvaihteessa olivat lauantaina vastakkain samat joukkueet kuin perjantaina. Koko ajan peliä johtanut KTP karkasi kolmannen jakson alussa jo ratkaisevan tuntuiseen 21 pisteen johtoon. SSS | OLLI MÄNTYLÄ Final Four loittonee Vilppaalta KORIPALLO. Hakalle tuomittiin kaksi jäähyä kolmannen erän alussa 32 sekunnin sisään. Joukkueessa kun on vain yksi yli 190-senttinen pelaaja. Anette Yrjänä ja Esteri Kalliomäki tarjoilivat kaksi maalisyöttöä. Kiekkohait putosi viivan alle KTP parantaa peliään kuin sika juoksuaan. Lehtonen edustaa Turun Palloseuraa ja Wasström FC Halikkoa. Näin katsojan hyppäävän sivuun ja jatkoin hiljaa takaisin tielle. Iso kiitos joukkueelle, JYPin valmentaja Marko Virtanen sanoi Nelonen Pro -kanavan haastattelussa. Hellströmin kausi jatkuu ensi viikonloppuna Marttilan sprintillä ja kahden viikon kuluttua Kangasalla Fsarjan toisessa osakisassa. Ranskalainen maailmanmestari Sebastien Ogier johtaa ylivoimaisesti Monte Carlon MM-rallia ennen kilpailun päätöspäivää. Ex-Vilpas Darren Duncan (kesk.) tukaloitti osaltaan nyky-Vilppaan asemaa liigan hännillä haettuaan joukkueensa kanssa voiton keltapaitaisesta Seagullsista. Olosuhdepelleily vei kaksi laskijaa sairaalaan STT | TAPIO NEVALAINEN RALLI. Voitto oli Karhulle kotona kahdestoista peräkkäinen. Näin Kiekkohait on putoamiskarsintaviivan alapuolella. SSS | OLLI MÄNTYLÄ Lyhyet SSS | OLLI MÄNTYLÄ olli.mantyla@sss.fi RALLI. Suomalaiskuski ei tiennyt osuneensa katsojaan. Tulokset jäivät kuitenkin voimaan. Paimion Haka jäähyili 39 minuuttia mutta teki kaksi alivoimamaalia. Salolaisten maalivahti Heidi Pietilä torjui 40 kertaa pitäen siis maalinsa puhtaana. Haka osui kolmella viittä vastaan Tässä vaiheessa Haka oli kuitenkin ottanut vasta noin neljäsosan ottelun jäähyminuuteistaan. Paimion Haka piti kolme sarjapistettä Paimiossa 9–5-voitollaan. erikoiskokeen maalia. HIFK:n Corey Elkinsin ja Lauri Taipaluksen kostoretket tuottivat toisen erän puolivälin jälkeen Elkinsille kaksiminuuttisen ja Taipalukselle 5+20 minuuttia. Tallissa kaikki ovat sokissa, ja tässä on paljon tehtävää, mutta kyllä meillä oli myös hieman onnea mukana, pyöräilytallin lääkäri Anko Boelens totesi.(STT–AFP) Salolaistyttöjä maajoukkueleirille JALKAPALLO. Tapparan 4–3-voitto tuli jatkoajalla, jonka katkaisi kolme maalia laukonut Patrik Laine. Polkijat vietiin sairaalaan, mutta heidän tilansa on vakaa. Koko kauden liigan jumbona keikkunut KTP haki kovan voiton Helsingistä, kun se kaatoi Seagullsin selvästi 86–66 (48–29). Ottelun ratkaisu löytyy kuitenkin levypallotilastosta: sen KTP vei peräti 44–23. Pelirangaistuksen jatkuessa Risto Teppan kavensi vielä Kiekkohaille, mutta lähemmäs ei enää ollut asiaa. Ulosajonsa yhteydessä Latvala osui kevyesti katsojaan, joka juoksi auton eteen keräilemään tavaroitaan. Suomen Andreas Romar oli lähtövuorossa numerolla 43, joten hän ei ehtinyt radalle lainkaan. Toisesta pätkästä lähtien pääsimme hommaan paljon paremmin kiinni. Christian Wilenius kun lähti korkean mailan myötä suihkuun ottamalla ajassa 46.45 samasta tilanteesta pelirangaistuksen lisäksi vielä ”pikkukakkosen”. Neuville on kilpailussa kolmantena. Hellström sijoittui yleiskilpailussa 36 ajajan joukossa kuudenneksi ja omassa luokassaan toiseksi. Lehtikuva Maailmancupin vauhtilajeja monena vuonna hallinneen Aksel Lund Svindalin kausi on ohi. URHEILU Sunnuntaina 24. HIFK otti perjantain tapaan yhden maalin voiton Bluesista luvuin 3–2. Hän tipahti edellisellä erikoiskokeella viidenneksi, kun hän rikkoi ulosajossa autostaan yhden tukivarren. Niiden aikana tehtiin yksi maali, mutta sen tekijä oli salolaisten sijaan alivoimainen Haka: tulostaululle numerot 7–2 ajassa 31.53. Kotijoukkue Nivalasta, Cowboys NiceHockey, sinnitteli maalittomassa tasatilanteessa lähes puoli tuntia. (STT) Nuorten MM-sankarit loistivat Liigassa. Sarjakärki Kärpät kellisti jälleen KalPan, tällä kertaa 4–1, kun perjantain voittolukemat olivat olleet 5–1. Kotijoukkue tarjosi kuitenkin Kiekkohaille vielä monta tilaisuutta nousta otteluun mukaan. Sen jälkeen talli otti minuun yhteyttä ja kertoi, että olin osunut katsojana. Vielä toisen erän lopulla Haka otti kaksi rangaistusta lisää, mutta piti johtonsa viiden maalin kokoisena. Karhun kiri alkoi heti kolmannella jaksolla, jonka se voitti peräti 27–6. Kolmannen erän puolivälissä JYPin Juuso Pulli ja Sportin Tommi Tikka aloittivat tappelun, jossa Tikka iski itselleen 5+20 minuuttia. – En nähnyt kunnolla, koska moottoritilasta tuli höyryä ja ojasta roiskui mutaa. Kiekkohait hyödynsi kahden miehen ylivoimansa Ville Aitosalon kaventaessa 7–3:een. SaiPa kukisti HPK:n 2–0 Tommi Jokisen ja Mikael Kurosen maaleilla. Kahdestakymmenestä viime ottelustaan JYP on voittanut 18. Paikka A-poikien Final Fouriin eli neljän parhaan joukkueen SM-lopputurnaukseen loittoni Salon Vilppaalta eilen todennäköisesti jo ratkaisevan kauas. Ensiksi Hakan Jaakko Patrikainen otti Kiekkohaiden 6–2-kavennuksen jälkeen nopeaan tahtiin kaksi jäähyä. Tuuli pukkasi ensi kilpailun alkua parilla tunnilla eteenpäin, rataa myös lyhennettiin, ja lopulta kilpailu keskeytettiin 30 laskijan jälkeen. Kauhajoen Karhu jatkoi lauantaina miesten Korisliigassa tappiottomia kotipelejään komean nousun ansiosta. Vilpas hävisi Kotkassa KTP:lle 75–79 (40–44). – Uskalsin ennen kilpailua toivoa sijoitusta yleiskilpailussa kymmenen joukkoon, mikä toteutui, Hellström mietti. (STT) Norjalaistähti Svindalin alppikausi ohi. Viimeistään tässä vaiheessa olisi olettanut paimiolaisten pysyvän poissa rangaistujen aitosta. KooKoo oli hävinnyt perjantaina Pelicansille, mutta veti tällä kertaa pitemmän korren maalein 5–1. Ogierin urakka helpottui oleellisesti, kun hänen pahimmat uhkaajansa Kris Meeke ja Jari-Matti Latvala keskeyttivät. Salolaisittain jokseenkin anteeksiantamatonta oli kuitenkin se, että Haka teki 8–4-maalin vain yhdeksän sekuntia tämän jälkeen – kolmella viittä vastaan pelaten siis. Suomalaisista Esapekka Lappi lähtee päätöspäivään sijalta 11, Teemu Suninen sijalta 14 ja Max Vatanen sijalta 27. No, eipä pysynyt. – Ulosajo sattui liukkaalla tiellä, oikealle kääntyvässä mutkassa. – Kaikki ovat tajuissaan, vakaassa tilassa ja kommunikointikykyisiä, mutta odotamme vielä tarkempia tietoja. Kaksi muuta kilpailijaa vietiin sairaalahoitoon. Jani Tuppurainen vei JYPin johtoon ensi erän puolivälissä, mutta Sportin Jake Newton tasoitti pelin ylivoimalla. Lehtikuva/AFP/Joe Klamar ALPPIHIIHTO. Lehtikuva/Heikki Saukkomaa KORIPALLO. Katsoja ei ilmeisesti loukkaantunut tilanteessa. Topi Nättinen palautti ylivoimalla jyväskyläläiset johtoon iskemällä paluukiekosta 1–2. HT meni kuitenkin menojaan ja vei ottelun maalein 5–0 (0–0, 2–0, 3–0). Seagullsin kiri ei kantanut enää kymmentä pistettä lähemmäs. Karhu käänsi Kouvoja vastaan puoliajan 19 pisteen tappioaseman 14 pisteen voitokseen lukemin 83–69 (27–46). Latvala korjasi autoaan pikataipaleiden välillä, mutta luopui leikistä, kun hän huomasi myöhästyvänsä seuraavan erikoiskokeen startista. Voitolla Haka nousi tasapisteisiin Kiekkohaiden kanssa ja maalieron myötä ohi. Lehtikuva/AFP/Jean-Pierre Clatot Parhaista pelaajista tyhjentynyt Blues haastoi HIFK:n tasaisesti kahtena peräkkäisenä päivänä, muttei yltänyt sarjapisteille. Livettiin siitä ojaan, Latvala kertaili VW:n tiedotteessa. Salo HT:n voittoputki kasvoi seitsemän ottelun mittaiseksi naisten Mestiksessä. Joukkue vastasi huutoon. Kiekkohait pääsi jälleen kahden miehen ylivoimalle, joka jatkui vielä Matias Vilanderin tekemän 7–4-kavennuksen jälkeenkin. SSS | OLLI MÄNTYLÄ Auto törmäsi kuuteen pyöräilijään PYÖRÄILY. Salolaiset kohtaavat tänään Kokkolassa Hermeksen. Kaikkiaan Haka teki siis ottelussa kaksi alivoimamaalia Kiekkohaiden kolmea ylivoimamaalia vastaan. Varapelaajiksi valittiin kolme salolaista: FC Halikon Riina ja Ronja Isokääntä sekä TPS:n Roosa Lehtonen. Svindal loukkasi kaatuessaan polvensa eturistisiteen, joten hänen kautensa on ohi. Huono näkyvyys ja navakka tuuli piinasivat syöksylaskijoita maailmancupin syöksyssä Kitzbühelissä Itävallassa
2016 Viikk o 13 | N:o 1 | Irtonu mero 2,10 € Kesto tilauk sena 0,76 €/päiv ä Salkkari mukana Salon messuilla! Olemme tänään mukana Salon Messuilla klo 10-16. Toto (8-3-7): 1,82 1,39-4,10-2,33 22,88. 66 kg: 1) Aimar Andruse SK Nipi, 2) Konsta Kvist Kajaanin Juntta, 3) Nikita Tðehhonin SK Kuldkaru, 4) Rainer Grosberg TÜ ASK, 5) Jami Järvinen Helsingin Haka, 6) Lauri Ruhanen Järvenpään Voimailijat. Sergio Agüero rp. 12. JÄÄKIEKKO Miesten Liiga: Ässät–Lukko 5–3 (1–1, 1–1, 3–1) SaiPa–HPK 2–0 (0–0, 0–0, 2–0) Pelicans–KooKoo 1–5 (0–0, 1–3, 0–2) Kärpät–KalPa 4–1 (1–1, 0–0, 3–0) Ilves–Tappara 3–4 (0–1, 3–1, 0–1, 0–1) Blues–HIFK 2–3 (0–0, 2–1) Sport–JYP 1–3 (1–1, 0–1, 0–1) Kärpät 43 23 5 6 9 131–97 85 HIFK 43 23 6 3 11 128–102 84 JYP 43 23 4 2 14 110–94 79 SaiPa 42 20 4 5 13 126–98 73 Tappara 41 17 8 6 10 121–93 73 Lukko 41 18 5 3 15 98–84 67 KalPa 43 16 7 4 16 94–90 66 TPS 42 18 2 6 16 105–98 64 Pelicans 42 15 4 6 17 101–115 59 KooKoo 43 11 7 8 17 96–125 55 Ässät 41 14 4 4 19 90–96 54 Sport 42 12 4 7 19 99–116 51 HPK 42 12 4 2 24 82–117 46 Blues 41 11 4 5 21 77–109 46 Ilves 41 11 3 4 23 81–105 43 Seuraavat ottelut: 26.1. PAINI Porvoo, vapaapainin SM-kilpailut: Miehet 50 kg: 1) Arttu Hakala Kauhajoen Karhu, 2) Said Tasukhanov Helsingin Paini-Miehet, 3) Akseli Virtanen Porin Paini-Miehet, 4) Noor Alzurfi Helsingin Paini-Miehet, 5) Markus Vittaniemi Haukiputaan Heitto, 6) Anssi Lampinen Koovee. Benik Afobe 0–1, 45. Craig Cathcart 2–0, 71. kilpailua naisten maailmancupin syöksyissä. FC Lahti–Inter, HIFK–PK-35 Vantaa, 30. 1 000 m: 1) Poutala 1.13,93, 2) Pulli 1.14,79, 3) Vaittinen 1.16,11, 4) Brandt 1.17,73, 5) Kinnunen 1.17,93, 6) A. Yleisöä: 27 108. Roberto Firmino 0–1, 29. Sebastien Bassong 4–4, 90. 115) Toni Ketelä Suomi 4,... Päivän Duo: 2-7, kerroin: 4,83. 125) Ville Nousiainen Suomi 1. URHEILU Sunnuntaina 24. 49) Ristomatti Hakola Suomi 71,... Drammen, Norja (sprintit). Tilanne syöksycupissa: 1) Vonn 300, 2) Cornelia Hütter Itävalta 250, 3) Fabienne Suter Sveitsi 200, 4) Yurkiw 198, 5) Gut 172. Firmino 3–3, 75. Kilpailu keskeytettiin 30 laskijan jälkeen. Wesley Hoolahan rp. PIKALUISTELU Helsinki, sprinttereiden SMkilpailut: Miehet: 500 m: 1) Mika Poutala HTL 36,06, 2) Tommi Pulli SU 37,26, 3) Juho Vaittinen VaHa 37,34, 4) Aatu Hautamäki SY 38,81, 5) Verneri Kinnunen KENSU 38,85, 6) Robert Brandt HTL 39,20. Miesten Mestis: SaPKo–RoKi 4–0 (0–0, 1–0, 3–0) KeuPa HT–Peliitat 3–2 (2–0, 0–1, 1–1) JYP-Akatemia–K-Vantaa 3–2 (1–1, 2–0, 0–1) Hokki–TuTo 2–1 (1–1, 0–0, 1–0) Hermes–LeKi 1–3 (0–2, 0–0, 1–1) Jukurit 38 25 3 5 5 156–83 88 Hokki 37 22 3 3 9 119–93 77 Jokipoja. LUMILAUTAILU Feldberg, lumilautacrossin maailmancup, finaali: 1) Nikolai Oljunin Venäjä, 2) Pierre Vaultier Ranska 800, 3) Alex Pullin Itävalta...44) Anton Lindfors Suomi. 3–2, 1–1 (0–1) Nuorten Futsalliiga: Loppuottelu: GFT/U21–FC Kemi 6–4 (4–2) Pronssiottelu: FC Halikko YJ–Ilves FS U21 1–7 (0–4) Sijat 5–6: Sievi Futsal U21–EBK U20 5–7 (4–3) HIIHTOSUUNNISTUS Oberwiesenthal, Saksa, maailmancup, kierros 2/3, keskimatkat: Naiset: 1) Tove Alexandersson Ruotsi 33.23, 2) Maria Ketskina Venäjä 34.20, 3) Mira Kaskinen Suomi 35.25,...7) Salla Koskela Suomi 36.15, 15) Sonja Mörsky Suomi 39.42, 18) Mirka Suutari Suomi 40.05, 19) Milka Reponen Suomi 40.17. West Ham–Manchester C 2–2 (1–1) 1. Kitzbühel, Itävalta, miesten maailmancupin syöksy: 1) Peter Fill Italia 1.52,37, 2) Beat Feuz Sveitsi –0,37 sekuntia jäljessä, 3) Carlo Janko Sveitsi –0,65, 4) Johan Clarey Ranska –0,60, 5) Marc Gisin Sveitsi –1,06, 6) Aleksander Aamodt Kilde Norja –1,22, 7) Vincent Kriechmayr Itävalta –1,26, 8) Adrien Theaux Ranska –1,40, 9) David Poisson Ranska –1,44, 10) Otmar Striedinger Itävalta –1,46. Maailmancupin pistetilanne: 1) Gabriela Soukalova Tshekki 679, 2) Marie Dorin Habert Ranska 591, 3) Wierer 564, 4) Franziska Hildebrand Saksa 556, 5) Laura Dahlmeier Saksa 485, 6) Mäkäräinen 479....44) Mari Laukkanen Suomi 77...79) Markkanen 6. 2. Hautamäki 1.18,63. HJK–IFK Mariehamn. 113) Lehtonen 5,... Toto (7-5-12): 2,00 1,33-1,54-3,08 5,13. 1–0, 63. Jamaal Lascelles 2–1. ilmestyvän tabloid-koon lehden koeversiota! Tule kokei lemaa n uuden koon Salkk aria! Hyödynnä messutarjoukset!. Yleisöä: 75 408. Yleisöä: 32 018. 1 000 m: 1) Risku 1.24,67, 2) Kukkonen 1.28,68, 3) Peltonen 1.30,53, 4) Sarkanen 1.33,74, 5) Keski-Opas 1.34,00. SALIBANDY Miesten liiga: SPV–Classic 2–4 (0–2, 0–0, 2–2) TPS–OLS 4–3 (3–1, 1–1, 0–1) M-Team–Koovee 5–9 (3–1, 0–4, 2–4) Indians–Happee 9–3 (4–2, 2–0, 3–1) Classic 19 17 2 155–81 34 Happee 19 14 3 2 174–105 31 Oilers 20 13 1 6 137–97 27 Viikingit 19 11 3 5 124–91 25 Erä 18 11 1 6 123–110 23 SPV 19 9 3 7 126–105 21 TPS 17 10 7 90–89 20 OLS 19 9 10 106–124 18 Koovee 20 8 12 120–138 16 Indians 18 7 1 10 110–122 15 M-Team 19 5 2 12 99–136 12 SalBa 19 3 2 14 90–149 8 KrP 19 4 15 86–152 8 NST 19 3 16 101–142 6 Seuraavat ottelut: tänään Happee–TPS, NST–SalBa, Viikingit–Indians, Nokian KrP–OLS, TANSSIURHEILU Helsinki, valtakunnalliset kilpailut, Salon Swivelin parien sekä muiden Salon seudun parien tulokset: Juniori 2C vakiot: 3) Vili Rantanen–Heini Lehtiranta, 5) Ilari Pirilä– Tuulia Koskinen Bolero Turku Juniori 2C lattarit: 1) Ilari Pirilä– Tuulia Koskinen Bolero Turku, 5) Vili Rantanen–Heini Lehtiranta Nuoriso A-B vakiot: 6) Tuomas Koskinen–Jenni Ratamo, 8) Toivo Markozov–Inka Lehtonen Nuoriso A-B lattarit: 5) Mark Simon–Luna Lavonen FreeDance Tampere, 9) Tuomas Koskinen–Jenni Ratamo, 10) Toivo Markozov–Inka Lehtonen Yleinen C-A Cup vakiot: 6) Ilari Ratamo–Henna-Riikka Nurmi Yleinen C-A Cup lattarit: 1) Ilari Ratamo–Henna-Riikka Nurmi, 5) Nicklas Kekki–Laura Rietz TENNIS Melbourne, Australian avoin turnaus: Miesten nelinpelin 2. Maailmancupin pistetilanne: 1) Fourcade 711, 2) Tarjei Bö Norja 550, 3) Shipulin 514, 4) Emil Hegle Svendsen Norja 508, 5) Schempp 483, 6) Jevgeni Garanitshev Venäjä 445. 96 kg: 1) Arvi Savolainen Lahden Ahkera, 2) Konsta Mäenpää Ilmajoen Kisailijat, 3) Nestor Helander Rauman Voimailijat, 4) Kenert Tamm MK Tulevik, 5) Sander Saks SK Nipi, 6) Roland Laipaik J.Kotkase SK. 23) Matti Heikkinen Suomi 177,... 1–1, 56. FUTSAL Tampere, Futsalcup, lopputurnaus: Naisten välierät: GFT/Prinsessat– ACE 5–2 (3–1), Ilves FS–FTK 4–2 (0–2) Miesten välierät: Riemu–Tervarit 6–1 (2–1), GFT–Sievi Futsal vl. 118) Karri Hakala Suomi, Joni Mäki Suomi ja Lauri Vuorinen Suomi 2,... Troikka: 1410,45. Toto (4-3-1): 1,91 1,38-2,40-2,20 9,04. JALKAPALLO Liigacup, lohko B: FC Lahti–HIFK 1–0 (1–0) 5. Toto (2-10-11): 4,98 2,05-1,38-4,23 6,85. lähtö, Toto76-2, lv 2140 m Tammalähtö: 1) Blackened/Ari Moilanen 14,6 (1,82), 2) Classic Photo Maid 16,2 (37,05).3) Ida Glitter 15,8 (9,65).4) Angry Bird 16,7 (24,2). kierrosta: Angelique Kerber Saksa (7)–Madison Brengle USA 6–1, 6–3, Annika Beck Saksa–Laura Siegemund Saksa 6–0, 6–4, Victoria Azarenka Valko-Venäjä (14)–Naomi Osaka Japani 6–1, 6–1, Barbora Strycova Tshekki–Garbine Muguruza Espanja (3) 6–3, 6–2, Johanna Konta Britannia–Denisa Allertova Tshekki 6–2, 6–2, Jekaterina Makarova Venäjä (21)–Karolina Pliskova Tshekki (9) 6–3, 6–2, Madison Keys USA (15)–Ana Ivanovic Serbia (20) 4–6, 6–4, 6–4, Zhang Shuai Kiina–Varvara Lepchenko USA 6–1, 6–3. LAHTI 1. Jan Vertonghen om. West Bromwich–Aston Villa 0–0 Yleisöä: 26 165. 4. Jamie Vardy 2–0, 87. 94) Lasse Paakkonen Suomi 15,... Englannin Valioliiga lauantaina: Norwich–Liverpool 4–5 (2–1) 19. 23 5 6 12 25–41 21 Sunderl. lähtö: 10 Vind Farming, poissa: 5. lähtö: 7 Bid On Kemp, poissa: 4 7. Naisten kaksinpelin 3. 82) Mikkonen ja Sami Jauhojärvi Suomi 24,... Henri Kontinen (taaimmaisena) ja John Peers putosivat jatkosta tenniksen Australian avointen nelinpelissä. Watford–Newcastle 2–1 (0–0) 46. Agüero 2–2. Nacer Chadli 1–3. Valiodivisioonafinaali: 1) Huimariina/Ari Moilanen 24,6 (2,94), 2) Vinkan Hovi 24,1 (98,18).3) Diktaattori 24,3 (2,56).4) Helmen Vili 24,3 (65,45). 3. 74 kg: 1) Niko Erkkola Ilmajoen Kisailijat, 2) Erik Becker MK Tulevik, 3) Erik Reinbok SK Kuldkaru, 4) Niko Gardemeister Kouvolan Painijat, 5) Kaimo Aljas SK Nipi, 6) Jako Kivimägi SK Nipi. HPK–P-mäki, 30.1. Miesten takaa-ajo, 12,5 km (v): 1) Anton Shipulin Venäjä 31.51,9 (2), 2) Simon Schempp Saksa –10,3 (1), 3) Johannes Thingnes Bö Norja –14,1 (3), 4) Martin Fourcade Ranska –17,5 (0), 5) Arnd Peiffer Saksa –34,7 (1), 6) Simon Eder Itävalta –35,8 (2). 52) Anssi Pentsinen Suomi 63,... Yhteispisteet: 1) Poutala 146,630, 2) Pulli 150,865, 3) Vaittinen 151,410, 4) Kinnunen 156,330, 5) Brandt 157,095, 6) A. Naiset: 500 m: 1) Elina Risku SU 40,48 (kotimaan ratojen SE), 2) Jenni Kukkonen OuTa 42,50, 3) Miina Peltonen HLK 44,61, 4) Katriina Keski-Opas SU 45,48, 5) Veera Sarkanen SU 45,78, 6) Susanna Lehtiniemi SU 46,09. 10. 44) Martti Jylhä Suomi –2.27,7,... Tule kurkkaamaan 29.3. Leicester–Stoke 3–0 (1–0) 42. lähtö, Toto4-4 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Zeus Kemp/Juha Utala 15,7a (3,89), 2) Combat Boko 15,9a (8,47).3) Monsieur Cannibale 15,9a (6,6).4) Champion Luxx 16,0a (6,25). kierrosta: Gael Monfils Ranska (23)–Stephane Robert Ranska 7–5, 6–3, 6–2, Milos Raonic Kanada (13)–Viktor Troicki Serbia (21) 6–2, 6–3, 6–4, Stanislas Wawrinka Sveitsi (4)–Lukas Rosol Tshekki 6–2, 6–3, 7–6 (7–3), David Ferrer Espanja (8)–Steve Johnson USA (31) 6–1, 6–4, 6–4, John Isner USA (10)–Feliciano Lopez Espanja (18) 6–7 (8–10), 7–6 (7–5), 6–2, 6–4, Andrei Kuznetsov Venäjä–Dudi Sela Israel 7–5, 3–6, 6–1, 7–6 (7–4), Bernard Tomic Australia (16)–John Millman Australia 6–4, 7–6 (7–4), 6–2, Andy Murray Britannia (2)–Joao Sousa Portugali (32) 6–2, 3–6, 6–2, 6–2. VALINNAT Varsinais-Suomen parhaat urheilijat 2015 lajeittain: Aerobic: Milla Kallioniemi TuUL Alppilajit Juho Dahl TuSla Amerikkalainen jalkapallo: VilleValtteri Suojanen, Anders Trojans Turku Ampumahiihto: Lauri Eskola LoimJa Ampumaurheilu: Karoliina Helle SaSA Autourheilu: Samuli Vuorisalo KySUA Biljardi: Robin Hull KK-79 Frisbeeurheilu: Seppo Paju 7k Futsal: Arber Istrefi SoVo Golf: Krista Bakker HGCC Hockey: Samin Lindroos HC Kilpparit Ilmailu: Jyri Mattila TLK Jalkapallo: Magnus Bahne Inter Jousiammunta: Juuso Huhtala Arcus Judo: Mikko Niemi TJS Jääkiekko: Lauri Tukonen TPS Keilailu: Kimmo Virtanen -, Mikko Kaisti KK-Turistit Koripallo: Matti Nuutinen Bisons Käsipallo: Topias Laine ÅIFK Kävely: Aleksi Ojala TuWe Lentopallo: Dubravka Rakic LP Viesti Luistelu: Anneli Kymäläinen TuUL Maastohiihto: Anne Mäkinen TarU Melonta: Miika Dietrich SMM Miekkailu: Max Mikkilä TM Moottoripyöräily: Eeki Kuparinen WCRC Moottoriveneily: Risto Lindström UPS Nyrkkeily: Eemeli Katajisto TuUL Paini: Fatos Durmishi TWM Painonnosto: Eero Retulainen TAK Pesäpallo: Maria Kitola MynVesa Potkunyrkkeily: Kaisa Leino TJJS Purjehdus: Niko Salomaa TPS Pyöräily: Pia Pensaari TVC Pöytätennis: Roope Kantola TuKa Ratsastus: Mikko Mäentausta Merjan Talli Raviohjastaja: Harri Koivunen Turku Ringette: Susanna Tapani RNK Salibandy: Olli Laine TPS Salibandy Soutu: Eeva Karppinen NS Squash: Henrik Mustonen TSSq Sulkapallo: Valtteri Nieminen Clear Suunnistus: Miika Kirmula AngA Taekwondo: Frans Salmi Budokwai Taekwondo Tanssi: Janina Ilkka–Saima Kokkonen Tanssitupa Tennis: Jarkko Nieminen TVS Thainyrkkeily: Daniel Forsberg Turku Muay Thai Triathlon: Henrik Goesch TuUL Uimahyppy: Jouni Kallunki AU Uinti: Roosa Mört ÅSK Vapaaottelu: Makwan Amirkhani Turku Muay Thai Vesipallo: Maksim Strontsev TU Voimanosto: Hanna Rantala LaVo Voimistelu: Juho Kanerva TuUL Yleisurheilu: Minna Nikkanen SomE YHDISTETTY Chaux-Neuve, Ranska, maailmancupin kilpailu 5/18: HS118 m ja 10 km hiihto-osuus: 1) Eric Frenzel Saksa 21.26,0, 2) Bernhard Gruber Itävalta 21.30,7, 3) Akito Watabe Japani 21.32,5, 4) Johannes Rydzek Saksa 21.43,7, 5) Fabian Riessle Saksa 22.09,0, 6) Jörgen Graabak Norja 22.14,8, ...17) Ilkka Herola Suomi 22.33,8, 32) Eero Hirvonen Suomi 23.59,4. Valencia 2–1, 81. lähtö: 1 Juntti-Jussi, poissa: 4. 84 kg: 1) Toni Metsomäki Ilmajoen Kisailijat, 2) Isa Abdulwahab Helsingin Paini-Miehet, 3) Rasmus Peltola Vaajakosken Kuohu, 4) Jone Nieminen Rauman Voimailijat, 5) Juho Pahikainen Haukiputaan Heitto, 6) Georgi Jasnov MK Tulevik. Maailmancupin kokonaiskilpailu: 1) Svindal 916, 2) Marcel Hirscher Itävalta 809, 3) Henrik Kristoffersen Norja 671, 4) Jänsrud 603, 5) Victor Muffat-Jeandet Ranska 440. 1. Odion Ighalo 1–0, 58. lähtö, Toto4-1, lv 2640 m: 1) Stardust Fibber/Hannu Hietanen 18,2a (4,98), 2) Timeless Croft 18,2a (1,84).3) Dreamy Boom Boom 18,3a (39,61).4) Chiari 18,3a (14,85). Toto4 voitto-osuus: 25,30. Lahti 1 1 1–0 3 Inter 1 1 0–0 1 PK-35 1 1 0–0 1 HJK 0–0 IFK M 0–0 HIFK 1 1 0–1 Seuraavat ottelut: 29. Tilanne maailmancupissa 20/36 osakilpailun jälkeen: 1) Sundby 1 502, 2) Krogh 917, 3) Petter Northug Norja 801, 4) Ustjugov 710, 5) Sjur Röthe Norja 598, 6) Niklas Dyrhaug Norja 589,... KORIPALLO Miesten Korisliiga: Kauhajoki–Kouvot 83–69 Seagulls–KTP 66–86 Kataja 20 16 4 1791–1620 32 Kauhajoki 22 15 7 1860–1729 30 Bisons 22 14 8 1651–1620 28 Kouvot 24 13 11 2017–1948 26 Pyrintö 24 11 13 1892–1925 22 Seagulls 23 11 12 1741–1749 22 Vilpas 23 9 14 1778–1829 18 Nokia 22 9 13 1829–1849 18 Kobrat 23 8 15 1871–2004 16 KTP 23 7 16 1798–1955 14 Seuraavat ottelut: tänään Kataja–Nokia, 27.1. Karsinta: 1) Klinec 111,8 (94,5),... Miesten kaksinpelin 3. 1. 57) Antti Ojansivu Suomi –3.06,5. lähtö, Toto76-1, lv 2140 m Haastajadivisioonafinaali: 1) Wasa Warrior/Mika Forss 15,1a (1,88), 2) Twilight Vixi 15,3a (15,17).3) Sivori Effe 15,3a (9,47).4) Naomi Wibb 15,4a (18,68). Tommi Reponen Suomi hylättiin. 55) Juho Mikkonen Suomi –3.03,4,... Seuraava osakilpailu: 2. 6. Steven Naismith 2–1, 54. 24) Perttu Hyvärinen Suomi –1.27,3,... Tilanne maailmancupissa 20/36 osakilpailun jälkeen: 1) Johaug 1 484 pistettä, 2) Ingvild Flugstad Östberg 1 274, 3) Weng 1 090, 4) Kalla 816, 5) Niskanen 705, 6) Stina Nilsson Ruotsi 697, 7) Pärmäkoski 652,...10) Kyllönen 518,...14) Mononen 390,...34) Roponen 113,...68) Katri Lylynperä Suomi 10,...77) Mona-Liisa Nousiainen Suomi 7,...81) Susanna Saapunki Suomi 4. 3–1, 56. Loimu–Korso. Mikko Kuningas 1–0. lähtö, Toto76-7 TROIKKA-3, lv 2140 m Hopeadivisioonafinaali: 1) Golda Mercury/Hannu Torvinen 14,5a (2,75), 2) Fiery Sid 14,5a (6,77).3) Up Up and Away 14,6a (4,72).4) Yahuu Hoss 14,8a (49,45). Zao, Japani, naisten maailmancupin kauden 7/19 kilpailu: Normaalimäen kilpailu, HS100mäki: 1) Sara Takanashi Japani 241,3 pistettä (94,5–100 metriä), 2) Maja Vtic Slovenia 238,7 (94,5–97,5), 3) Ema Klinec Slovenia 236,1 (93,5– 98), 4) Eva Pinkelnig Itävalta 228,9 (92,5–97), 5) Yuka Seto Japani 228,2 (96–95), 6) Daniela Iraschko-Stolz Itävalta 225,7 (91–94,5). Crystal P–Tottenham 1–3 (1–0) 30. Lehtikuva/AFP/Paul Crock RAVIT PÄIVÄN PELIT TIIS TAI 29.3. 26) Lari Lehtonen Suomi –1.31,1,... Toto (8-9-5): 3,89 1,71-1,91-1,67 16,38. 11. 68) Matias Strandvall Suomi 38,... 60 kg: 1) Kevin Ervald MK Tulevik, 2) Jan Villem Jamnes MK Tulevik, 3) Marek Kütt SK Nipi, 4) Erik Tõnisalu MK Tulevik, 5) Samu Rajakangas Vaasan Voima-Veikot, 6) Kristjan Lustus MK Tulevik. – Vonn on nyt voittanut ennätykselliset 37. Lohko 1: OrPo–PuWo 1–3 (25–23, 17–25, 12–25, 14–25) Etta–NJ 3–2 (25–16, 23–25, 25– 22, 12–25, 15–13) YlöR–NiceTeam 1–3 (17–25, 14– 25, 28–26, 21–25) PuWo 15 11 2 1 1 41–13 38 NJ 16 11 3 2 41–16 36 NiceT 15 11 4 34–18 33 Kuortane15 8 2 1 4 34–21 29 Etta 16 6 3 7 29–29 24 OrPo 15 3 4 2 6 26–33 19 YlöR 15 1 1 5 8 17–42 10 RaIsku 15 1 3 11 15–39 9 JyLe 16 2 3 11 16–42 9 Viimeiset ottelut: tänään YlöR– PuWo, Kuortane–RaIsku, OrPo–NiceTeam. Toto4 voitto-osuus: 78,50. lähtö, Toto4-3, lv 2140 m: 1) Sabacan Savage/Jarmo Saarela 16,0a (4,01), 2) Alws Bean 16,3a (10,1).3) Johan Nash 16,5a (6,78).4) Flying Duck 16,5a (28,4).poissa: 6. Leicester23 13 8 2 42–26 47 ManC 23 13 5 5 45–23 44 Arsenal 22 13 5 4 37–21 44 Tottenh. Enner Valencia 1–0, 9. 36 14 9 4 9 112–82 64 SaPKo 37 15 7 4 11 126–113 63 Vantaa 37 13 6 3 15 110–106 56 TuTo 36 12 7 4 13 111–115 54 Hermes 36 15 1 5 15 113–121 52 Peliitat 37 13 2 5 17 94–128 49 KeuPa 37 11 5 5 16 96–104 48 JYP-A 37 11 2 3 21 82–117 41 LeKi 35 10 1 6 18 88–107 38 RoKi 37 9 4 3 21 94–132 38 Seuraavat ottelut: 27. tammikuuta 2016 17 SALON SEUDUN SANOMAT TULOSPÖRSSI ALPPIHIIHTO Cortina d’Ampezzo, Italia, naisten maailmancupin syöksy: 1) Lindsey Vonn USA 1.37,01, 2) Larisa Yurkiw Kanada jäljessä 0,28 sekuntia, 3) Lara Gut Sveitsi –0,67, 4) Tina Weirather Liettua –1,01, 5) Johanna Schnarf Italia –1,06, 6) Edit Miklos Unkari –1,08. 23 9 6 8 32–24 33 Stoke 23 9 6 8 24–25 33 Watford 23 9 5 9 27–26 32 Crystal 23 9 4 10 24–27 31 Everton 22 6 11 5 39–32 29 West B 23 7 7 9 22–30 28 Chelsea 22 6 7 9 31–34 25 Bourne. Charlie Austin 0–1. Harry Kane 1–1, 84. LENTOPALLO Mestaruusliiga, naiset: HPK–LiigaPloki 3–1 (25–22, 25–15, 20–25, 25–20) WoVo–OrPo 3–0 (25–19, 25–14, 25–21) Kangasala–Mesto 3–0 (25–20, 25–16, 25–23) Kuusamo–LP Viesti 0–3 (23–25, 23–25, 25–27) Kuortane–P-mäki 0–3 (20–25, 17–25, 16–25) LP Viesti 18 16 1 1 52–12 50 HPK 18 13 1 1 3 46–19 42 Kangasala 19 11 2 1 5 43–26 38 OrPo 18 9 3 6 38–27 33 WoVo 18 10 1 7 36–25 32 Kuusamo 19 6 3 5 5 40–39 29 Vampula 18 5 1 4 8 30–42 21 P-mäki 19 4 2 1 12 24–44 17 Mesto 19 2 2 15 15–51 10 LiigaPloki 19 2 4 13 23–53 10 Kuortane 5 1 4 4–13 3 Seuraavat ottelut: tänään Mesto–HPK, Vampula–LiigaPloki, 27.1. Naisten Mestis: Cowboys–Salo HT 0–5 Lukko–Blues EKS 6–1 Lukko 9 9 69–21 18 Salo HT 7 7 41–7 14 Blues EKS 8 4 4 26–30 8 Sport 7 3 4 23–22 6 Cowboys 8 2 6 30–51 4 Pelicans 8 1 7 20–43 2 Hermes 7 1 6 24–59 2 Seuraavat ottelut: tänään Hermes– Salo HT, Cowboys–Sport, NHL-liiga perjantaina, suomalaistilastot: Florida–Chicago 4–0 (3–0, 1–0, 0–0) (F: Aleksander Barkov 0+1, Jussi Jokinen 0+1) Moskova, KHL:n tähdistöottelu: Länsi–Itä 28–23 (10–6, 7–12, 11–5) I: Juha Metsola 18/32 torjuntaa, torjuntaprosentti 56,2. Suomi ei ollut mukana: Maiden maailmancupin pistetilanne: 1) Norja 2 995, 2) Saksa 2 848, 3) Slovenia 2 332, 4) Itävalta 2 137,... MAASTOHIIHTO Nove Mesto, Tshekki, maailmancup: Naiset, 10 km (v): 1) Therese Johaug Norja 25.09,1, 2) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja jäljessä 4,6 sekuntia, 3) Jessica Diggins USA –9,3, 4) Charlotte Kalla Ruotsi –13,5, 5) Ragnhild Haga Norja –29,4, 6) Heidi Weng Norja –31,1, 7) Nathalie Von Siebenthal Sveitsi –42,8, 8) Kerttu Niskanen Suomi –48,1, 9) Ingvild Flugstad Östberg Norja –49,3, 10) Krista Pärmäkoski Suomi –58,4, 11) Anne Kyllönen Suomi –1.00,1, 12) Riitta-Liisa Roponen Suomi –1.01,2, 13) Laura Mononen Suomi –1.03,7. lähtö: 9 Wasa Warrior, poissa: 2. 8. 23 5 4 14 28–46 19 Aston V 23 2 7 14 18–38 13 Seuraavat ottelut: tänään Arsenal–Chelsea, Everton–Swansea. Troikka: 40,40. James Milner 3–4, 90. Miehet, 15 km (v): 1) Maurice Manificat Ranska 34.04,9, 2) Martin Johnsrud Sundby Norja –10,8 sekuntia, 3) Sergei Ustjugov Venäjä –13,0, 4) Jevgeni Belov Venäjä –29,5, 5) Finn-Hågen Krogh Norja –32,7, 6) Aleksei Tshervotkin Venäjä –33,3, 7) Alex Harvey Kanada –41,3, 8) JeanMarc Gaillard Ranska –48,0, 9) Aleksei Poltoranin Kazakstan –48,8, 10) Toni Livers Sveitsi –53,3, ... Daniel Drinkwater 1–0, 66. lähtö: 8 Blackened, poissa: 3. 29) Jylhä 143,... Sunderland–Bournemouth 1–1 (1–1) 13. 23 11 9 3 41–19 42 ManU 23 10 7 6 28–21 37 West H 23 9 9 5 36–28 36 Liverpool 23 9 7 7 30–32 34 South. 71) Iivo Niskanen Suomi 35,... Yleisöä: 34 977. Patrick van Aarnholt 1–1. Toto (1-9-2): 3,76 1,38-1,31-2,43 2,71. lähtö: 2 Huimariina, poissa: 6. Maailmancupin tilanne: 1) Riessle 294, 2) Frenzel 291, 3) Magnus Krog Norja 257, 4) Watabe 254, 5) Gruber 202, 6) Graabak 177, ...12) Herola 125. Adam Lallana 4–5. Leonardo Ulloa 3–0. Yleisöä: 28 467. Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Gut 810, 2) Vonn 800, 3) Frida Hansdotter Ruotsi 661, 4) Viktoria Rebensburg Saksa 520, 5) Nina Löseth Norja 496. lähtö, Toto76-3, sh 2140 m Huippudivisioonafinaali: 1) Juntti-Jussi/ Antti Kinnunen 24,7a (3,76), 2) Polara 25,0a (1,86).3) Rokin Maxi 25,0a (19,63).4) Eicku 25,3a (22,82). Toto (16-6-15): 7,99 2,38-2,73-4,14 37,65. 16) Kykkänen 128. Yleisöä: 41 367. Kunkkunumero: 27 Ilta-arvonta: 2, 6, 13, 14, 15, 20, 21, 27, 28, 35, 36, 37, 43, 44, 47, 52, 57, 64, 65, 67. Toto (10-4-6): 17,50 4,18-1,596,33 33,70. Yhteispisteet: 1) Risku 167,505, 2) Kukkonen 175,145, 3) Peltonen 182,060, 4) Keski-Opas 186,325, 5) Sarkanen 186,745, 6) Lehtiniemi 190,115. Troikka: 122,42. Dele Alli 1–2, 90. 7. Manchester U–Southampton 0–1 (0–0) 87. lähtö, Toto4-2, sh 2140 m: 1) Imun Siro/Tapio Perttunen 27,5 (7,99), 2) Pappan Paras 28,3 (12,06).3) Turoruutu 28,6 (19,49).4) Korven Tinnitus 29,9 x (21,2). Naisten 1-sarja, lohko 2: HEL Volley–Viesti 3–1 (25–12, 25–7, 23–25, 25–19) HPK A–EuRa 3–0 (25–16, 26–24, 25–22) HEL Volley 11 9 1 1 31–11 29 Vampula 2 11 6 2 2 1 28–17 24 HPK A 12 4 2 1 5 21–24 17 EuRa 11 4 1 1 5 21–23 15 RaisU 11 4 1 6 18–22 13 HEL Voll 2 11 2 2 7 16–26 10 Viesti 11 2 3 6 15–27 9 Seuraavat ottelut: tänään Viesti–HEL Voll 2, Vampula 2–EuRa, HEL Volley– RaisU. 5. lähtö, lv 2640 m: 1) Life Of Rose/ Juha-Pekka Vilkman 18,1a (1,91), 2) Sur De La Victoire 18,5a (10,68).3) Calgary* 18,8a (9,24).4) Julius Fortis 18,8a (49,15).poissa: 7. Mestaruusliiga, miehet: Isku–Loimu 1–3 (24–26, 25–20, 22–25, 22–25) Sampo–LEKA-V 0–3 (23–25, 19–25, 22–25) Korso–Riento 2–3 (22–25, 21–25, 30–28, 25–21, 9–15) Hurrikaani–VaLePa 1–3 (25–18, 23–25, 25–27, 16–25) Tiikerit 17 16 1 51–7 50 VaLePa 19 13 3 2 1 52–19 47 LEKA-V 19 8 3 3 5 41–33 33 Hurrikaani 16 8 2 3 3 38–23 31 Etta 19 5 5 3 6 38–40 28 Isku 17 7 1 3 6 34–33 26 Loimu 16 5 4 2 5 34–32 25 Sampo 16 4 2 3 7 24–38 19 Riento 19 2 4 2 11 24–49 16 Lakkapää 19 2 4 13 20–51 10 Korso 17 2 2 13 18–49 6 Seuraavat ottelut: tänään Lakkapää– Etta, 26.1. Toto4 voitto-osuus: 206,20. 2. Tilanne maailmancupissa: 1) Takanashi 680 pistettä, 2) Iraschko-Stolz 439, 3) Vtic 318, 4) Ito 273, 5) Chiara Hölzl Itävalta 262, 6) Jacqueline Seifriedsberger Itävalta 240,... 36) Julia Kykkänen Suomi 43,4 (67). lähtö, Toto76-6 DUO-2, lv 2140 m Kyvyt Esiin -divisioonafinaali: 1) Bid On Kemp/Tapio Perttunen 15,6a (2,0), 2) Elliot Web 15,9a (5,93).3) Frank The Tank 16,0a (15,86).4) Belly Button 16,1a (16,34).poissa: 4. 55 kg: 1) Helary Mägisalu Vändra SKP, 2) Ville Jaskari Helsingin PainiMiehet, 3) Leo Westerlund Helsingin Paini-Miehet, 4) Roope Miettunen Kemin Into, 5) Teemu Laurila Voikkaan Urheilu-Veikot, 6) Emil Huovila Kouvolan Painijat. 9) Suomi 206. LLuja–Chiefs, KK-V–Haka, KuKi–EjL, Rockets–TarU. 110) Hyvärinen ja Ari Luusua Suomi 7,... kierrosta: Lleyton Hewitt Australia/Sam Groth Australia–Henri Kontinen Suomi/ John Peers Australia (8) 2–6, 6–4, 6–4. KTP–Bisons, Vilpas–Seagulls. Löydät meidät Salohallin kahvilan edestä. Toto (2-15-13): 2,94 1,384,97-1,32 101,44. Miesten II divisioona, lohko 6: Haka–Kiekkohait 9–5 Chiefs–KuKi 1–10 EjL–KK-V 8–3 TarU–RNK 6–10 EjL 22 17 1 4 177–88 53 LLuja 21 17 4 161–57 51 Rockets 22 16 2 4 119–60 50 KuKi 22 11 1 10 113–85 34 Chiefs 23 9 3 1 10 111–129 34 RNK 22 10 12 132–124 30 KK-V 22 8 2 12 112–137 28 Haka 21 7 1 2 11 107–123 25 Kiekkohait 22 8 1 13 117–135 25 TarU 23 23 53–264 Seuraavat ottelut: 27.1. Hautamäki 157,490. 1. Kuusamo–Vampula, LP Viesti–Mesto, LiigaPloki–OrPo. Toto (10-4-1): 2,75 1,42-1,65-1,49 7,80. Syöksycupin tilanne: 1) Aksel Lund Svindal Norja 436 pistettä, 2) Hannes Reichelt Itävalta ja Guillermo Fayed Ranska 228, 4) Kjetil Jänsrud Norja 195, 5) Theaux 192. Toto4 pelivaihto 43 159,60 e, voittoosuus 206,20 e Toto76 pelivaihto 396 515,65 e, voitto-osuus 153,60 e Pelivaihto 900 086,55 e, KENO Päiväarvonta: 2, 3, 5, 8, 9, 12, 13, 14, 15, 22, 27, 31, 34, 36, 39, 46, 54, 58, 63, 69. Toto (9-6-12): 1,88 1,44-2,851,90 12,91. Kykkänen karsiutui kilpailusta. Dieumerci Mbokani 1–1, 41. 23 6 7 10 27–38 25 Norwich 23 6 5 12 28–43 23 Swansea 22 5 7 10 20–30 22 Newcas. MÄKIHYPPY Zakopane, Puola, maailmancup, joukkuekilpailu (HS134): 1) Norja (Anders Fannemel, Andreas Stjernen, Daniel Andre Tande, Kenneth Gangnes) 1 122,4 pistettä, 2) Itävalta (Stefan Kraft, Manuel Poppinger, Manuel Fettner, Michael Hayböck) 1 089,5, 3) Puola (Andrzej Stekala, Maciej Kot, Stefan Hula, Kamil Stoch) 1 056,7, 4) Saksa 1 042,2, 5) Slovenia 1 039,3, 6) Tshekki 995,0. Jokipojat–Peliitat, Jukurit–JYP-Akatemia, Hokki–RoKi, SaPKo–TuTo, LeKi–KVantaa, Naisten SM-sarja: Kuortane–HPK 2–3 (0–0, 1–2, 1–0, 0–1) KalPa–Blues 1–10 (0–6, 1–2, 0–2) Kärpät–KJT 7–0 (2–0, 4–0, 1–0) JYP–Ilves 6–1 (0–0, 5–1, 1–0) JYP 23 23 146–20 69 Blues 23 18 3 2 151–45 60 HPK 23 14 3 1 5 101–48 49 Kärpät 23 10 1 4 8 64–53 36 Kuortane 24 7 1 3 13 48–73 26 KJT 24 6 1 17 39–99 19 KalPa 23 4 1 1 17 32–125 15 Ilves 23 2 1 20 27–145 5 Seuraavat ottelut: tänään HPK– JYP, KalPa–KJT, Ilves–Kuortane, Kärpät–Blues. lähtö: 10 Golda Mercury, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 153,60 e., 6 oikein voitto-osuus 3,50 e. Miehet: 1) Erik Rost Ruotsi 34.32, 2) Ville-Petteri Saarela Suomi 35.15, 3) Lars Moholdt Norja 35.25,...5) Janne Häkkinen Suomi 35.51, 8) Tuomas Kotro Suomi 36.23, 14) Tero Linnainmaa Suomi 37.25, 21) Jyri Uusitalo Suomi 38.59. Yleisöä: 20 611. 9. AMPUMAHIIHTO Anterselva, naisten takaa-ajo, 10 km (v): 1) Jekaterina Jurlova Venäjä 30.07,3 (1 sakko), 2) Selina Gasparin Sveitsi 12,0 sekuntia jäljessä (1), 3) Dorothea Wierer Italia –19,0 (3), 4) Tiril Eckhoff Norja –48,0 (3), 5) Krystyna Guzik Puola –51,9 (2), 6) Karin Oberhofer Italia –52,5 (3)...21) Kaisa Mäkäräinen Suomi –1.37,8 (3)...54) Sanna Markkanen Suomi –4.58,9 (2). Kunkkunumero: 21 LAUANTAI-JOKERI Jokerinumero: 1 4 2 5 2 2 7 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voittoosuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e LOTTO Oikeat numerot: 6, 8, 18, 19, 28, 29, 36 Lisänumerot: 11, 34 Tuplausnumero: 6 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 4 kpl voitto-osuus 86 040,80 e, 6 oikein 1 995,10 e, 5 oikein 51,90 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 2 kpl voitto-osuus 172 081,60 e, 6 oikein 3 990,20 e, 5 oikein 103,80 e, 4 oikein 20,00 e TOTO76 Oikea rivi: 1. Kouvot–Nokia, 29.1. 120 kg: 1) Artur Vititin MK Hammerlock, 2) Hannes Käärik MK Lapiti, 3) Sander Silling Vändra SKP, 4) Mart Omann MK Järvamaa Matimehed, 5) Evo Richard Lode MK Lapiti. lähtö, Toto76-4 TROIKKA-2, lv 2140 m Pronssidivisioonafinaali: 1) Vind Farming*/Mika Forss 13,3a (17,5), 2) Amaretto Scoop 13,3a (2,75).3) Love de Villeneuve* 13,5a (27,65).4) Sahara Hotshot 13,5a (15,53). HPK–Blues, JYP–Kärpät, KooKoo–HIFK, SaiPa–Pelicans, Sport–Ilves, Tappara–Lukko, TPS–Ässät. Jordan Henderson 3–2, 63. lähtö, Toto76-5 DUO-1, sh 2140 m Tähtivs. Toto4 voitto-osuus: 127,50. Toto (14-9): 4,01 1,83-2,35-1,97 14,46
Erotuomarit:JanneMuurinen,KarolinaAndersson,KarolKowalski. Plazan uusi puoli 3. 460 e/kk +v+s. Syöttötilasto: 1) Teemu Rannikko Kataja10,25,2)DougWigginsVilpas 5,48, 3) Bojan Sarcevic Kauhajoki 5,41,4)VincentSimpsonNokia4,69, 5)DarrenDuncanKTP4,17,6)MartinZenoBisons4,05,7)AnttoNikkarinenSeagulls4,8)DamonWilliams Pyrintö 4, 9) Lamont Jones Lapua 3,8,10)AnteroLehtoPyrintö3,17. Voimassa 20.03.16 asti. Peliaikatilasto: 1) Darren DuncanKTP34,67,2)DamonWilliams Pyrintö 33,26, 3) Darien Brothers Sunnuntaina 24. Vuorokauden risteily Turusta, aamulähtö AMORELLALLA alk. 17pt. P. 179 179 4 yötä su-to, alk. hlö/B4 27.1., 3.2., 10.2., 17.2., 21.2... 334 Fra Mare 11.2. 20 € B2P-hytti Varaa netissä, vikingline.fi/wild, tai soita myyntipalveluumme, puh. hlö / 2hh, Hki. 9.kierros:PTEspoo–OPT-864–3, Wega–PTVantaa5–0,TIP-70–PT75 4–3,TuKa–PTTapiola5–0. Erotuomarit:PekkaSaros,Jaakko Kaunisto,KalleSiivonen. Kykenet itsenäiseen työskentelyyn ja olet yhteistyökykyinen. CNC-SORVAAJA Työhösi kuuluu koneistusohjelmien tekoa, asetusten tekoa ja koneistusta CNC-monitoimisorveille tai pitkäsorveille. Pistetilasto: 1) Lamont Jones Lapua20,15,2)JasonConleySeagulls 17,62, 3) Trevis Simpson Kataja 17,55,4)DevonneGilesKTP17,09, 5)SeftonBarrettKTP16,31,6)DarienBrothersLapua16,22,7)Doug WigginsVilpas15,74,8)MartinZenoBisons15,62,9)LamaynWilson Kataja 15,35, 10) Damon Williams Pyrintö15,25,11)DavidKravishNokia15,14,12)D.J.RichardsonKouvot14,95,13)AustinDufaultVilpas 14,86,14)ThomasGipsonIIIKouvot 14,79, 15) Vincent Simpson Nokia 14,77, 16) David Gonzalvez Kouvot 14,7,17)DamenBell-HolterLapua 14,43, 18) Akeem Wright Pyrintö 14,07,19)IkeUdanohBisons13,92, 20)AnteroLehtoPyrintö13,92. Työn painopiste on ohjelmoinnissa ja menetelmäsuunnittelussa. 045 112 5015 Nyt Salosta suoraan Helsingin Länsisatamaan ja Eckerö Linella Tallinnaan. 06000 4300 (1,75 €/puhelu+pvm/mpm) Matkamessutarjous Meriton Conference & Spa alk. Viiking 28.1. 16pt. Volkswagenja Audikonseptin mukaiset autotalomme sijaitsevat hyvällä kauppapaikalla Meriniityssä. 328 286 03 45 800 (ma-pe klo 9-17) ikaalistenmatkatoimisto.fi Kysy edullisia kuljetuksia! Hinnat alk. mennessä. 52,50 € hlö, 2 hh HELSINKI–TUKHOLMA-risteily alk. Saatavuus perustuu varaustilanteeseen. Hinnat alk. laukunkuljetuksen. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Stara Consulting Group Oy Jyri Pulkkinen p. Vapaa pääsy. Kirjanpitäjää/ autosihteeriä Lapua 33,11, 4) Monyea Pratt Vilpas32,93,5)JasonConleySeagulls 32,53, 6) Bojan Sarcevic Kauhajoki 32,45,7)DougWigginsVilpas32,24, 8)JamesSinclairSeagulls32,15,9) DevonneGilesKTP31,82,10)Antto NikkarinenSeagulls31,26. liikunta-, näköja kehitysvammat sekä vammaisen henkilön avustaminen. alapuolella pienempi SSS internetissä: http://www.sss.fi Pienkerrostalo 2h + kk 48m² remontoitu 2014 Urheilupuiston läheisyydessä. Koulutus antaa valmiuksia mm. (02) 251 8549 tai sähköpostilla sonja.ovaskainen@avustajakeskus.fi. Koulutusohjelman aikana paneudutaan oman liiketoiminnan analysointiin ja kehittämiseen mentoroinnilla tuettuna. 13pt. hlö/B4 19 29 14.2., 17.2., 22.-24.2... Liityntävaraukset: www.vainionliikenne.fi. 214 Fra Mare 31.1. 229 Tervis 4.2. 040 774 9857 jaana.sundqvist@rastor.fi OMISTAUTUNUT SINULLE Salon Metalelektro Oy valmistaa vaativia koneistusosia sekä osakokonaisuuksia kansainvälisille koneja laitevalmistajille. p. (Leveys tulee tietysti pohjan mukaan.) Myriad Pro bold cond. asti Alk. Salkkarin sin. 2h+k+kph+lasitettu parveke 47 m². Vapaa 1.2. JÄÄPALLO Bandyliiga: OLS–Narukerä 4–1 (1–1) JPS–Botnia 1–8 (1–3) Akilles–Kampparit 8–8 (6–3) WP 35–HIFK 2–4 (0–2) Botnia 151500 103–34 30 Akilles 161132 77–59 25 Kamppa.15924 73–46 20 HIFK 15537 63–68 13 Narukerä15447 50–66 12 JPS 15438 59–60 11 Veiterä 15519 44–55 11 OLS 14338 36–52 9 WP35 141112 28–93 3 Seuraavat ottelut: tänäänOLS– Botnia,JPS–Narukerä,HIFK–Veiterä, KORIPALLO Miesten Korisliiga: Seagulls–KTP 66–86 (13–29, 16– 19, 20–14, 17–24) Seagulls:TravisReleford19/9,JamesSinclair14/5,CarlLindbom11/7, AnttoNikkarinen10/5/5syöttöä,TerrenceWatson6/3,LauriToivonen4/1, JarkkoKyllönen2/0,TimoHeinonen 0/1, Teemu Sulonen 0/0, Nanayaw AwuahAddae0/0,EeroSahlberg0/0. klo 9.30 – 15 Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. PÖYTÄTENNIS Oulu, miesten SM-sarja: 7. Lisätiedot: eckeroline.fi ja vainionliikenne.fi eckeroline.fi N I M E S TÄ Ä N H U O L I M AT TA S U O M A L A I N E N MATKAMYYNTI puh. Näyttö sopien. Yleisöä:722. 040 825 1523. Yleisöä:852. 045 353 0075. 3 yötä to-su, alk. Tarjoamme mielenkiintoisen työn, markkinoiden parhaat tuotteet, kilpailukykyisen palkkauksen sekä hyvät henkilöstöedut. Bonusta matkoista ja laivaostoksista. Tarjoamme haastavan ja monipuolisen työn. Hakemukset 15.2.2016 mennessä petri.pitkanen@salonmetalelektro.fi Lisätietoja Petri Pitkänen puh. Järjestäjinä yhteistyössä Avustajakeskus, Salon seurakunta, OK-opintokeskus, Salon kaupunki, yhdistykset ja järjestöt. 22 € I4-hytti Varaa 25.1. Olemme vakavarainen yritys kattavalla konekannalla (yli 40 cnc-konetta) ja investoimme jatkuvasti uusiin työstökoneisiin. puh. 02-721 7264 SALON SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY Sääntömääräinen vuosikokous 2.2.2016 klo 19 Salon kirjaston Hilkansalissa, Vilhonkatu 2. 259 194 7 yötä su/to; alk. AMMU 2 HAwAjinleikettä yHden HinnAllA klo 17-19.30 12,90 € SUnnUntAi BUFFet klo 12.00-16.00 9,90 € p. 252 Kalev 31.1.-14.2. Paradiis 28.1. Kauhajoki–Kouvot 83–69 (14– 18, 13–28, 27–6, 29–17) Kauhajoki:LanceWilliams28/10, Timothy Troutman 17/7,Antti Kanervo10/0,JuhoLehtoranta8/2,BojanSarcevic7/3/8syöttöä,Lawrence Kinnard6/13/6syöttöä/5riistoa,CadeDavis5/5,AleksiAkpaso2/0,ValtteriPihlajamäki0/0,SamuliVanttaja 0/2. Kouvot:AustenRowland20/4,DavidGonzalvez12/1,AlexanderMadsen 10/3, Ville Kaunisto 7/7, Kyle Shiloh 7/3, Thomas Gipson III 7/9, Tuomas Hirvonen 5/0,Arttu Saarijärvi1/1. Tuemme työtäsi jatkuvalla koulutuksella sekä motivoivalla organisaatiolla. Tehtävät työt ovat monipuolisia ja haastavia ja käytössäsi ovat modernit työstökoneet. 234 Grand Rose 31.1. Alk. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään ma 1.2. krs. strategiatyöhön, muutoksen ja osaamisen johtamiseen, prosessien tehokkuuden arviointiin ja kehittämiseen sekä talous-, investointija rahoitusosaamiseen. kierros: OPT-86–TuKa 5–0, PT Vantaa–TIP-70 0–5, PT 75–Wega 4–3,PTTapiola–PTEspoo0–5. 16 € B4-hytti Hotellipaketti Tallinnaan: SOLO SOKOS HOTEL ESTORIA alk. tammikuuta 2016 18 SALON SEUDUN SANOMAT TULOSPÖRSSI Matkailu Matkailu Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Malli alapalkin paksuudesta logon ympärillä. 374 Tervis 31.1. 040654 8145 ahvila Ravintola Traktoauto Oy on 64-vuotias vireä, täyden palvelun Audija Volkswagen-autotalo Salossa. Levypallotilasto: 1) Jason Conley Seagulls9,69,2)VilleKaunistoKouvot9,67,3)DamonWilliamsPyrintö 9,58,4)DevonneGilesKTP9,39,5) Damen Bell-Holter Lapua 9,17, 6) Aleksander Herrera KTP 9,05, 7) Thomas Gipson III Kouvot 8,75, 8) Monyea Pratt Vilpas 8,5, 9) ThomasScrubbKataja8,15,10)Akeem WrightPyrintö7,43. Henkilökuntamme koostuu 25 autoalan ammattilaisesta. 199 Paradiis 31.1. 287 Laine* 28.1. krs P. Kph remontin jäljiltä heti vapaa. 313 Viimsi 28.1., 4.2. 040 7061 160 Iloa elämääsi elämäniloa! Halutaan ostaa Vuokrattavana Kokouksia Huveja Terveyspalvelut Paikkoja avoinna Koulut ja kurssit Alkutalven matkat jopa puoleen hintaan vielä ehdit varata! Vuorokauden risteily Turusta, iltalähtö VIKING GRACELLA alk. hlö/2hh, Hki EI PALVELUMAKSUA! RISTEILYHINNAT VOIMASSA VIELÄ huomenna! Muurlan Iltakotiyhdistys ry:llä Vapaana rivitalohuoneisto 1h+tupakeittiö+kph = 45 m² 1h+kk+kph = 33 m² Tied. 179 Viiking 28.1. Vuokra 360e+ vesi. Menestyksemme perustuu hyvään yhteishenkeen, vahvaan koulutukseen ja monipuoliseen osaamiseen. ark. 194 Tervis 31.1. 294 Laulasmaa 31.1. hlö/H2, Hki 27 39 Paketeissa laivamatkat, kuljetukset Virossa (ei Kalev Spa), hoitoja sekä majoitus puolihoidolla (*täysih.). Halikko, Karpalokuja 3, 2. 194 Laine* 28.1. 2pisteenheittojenonnistumisprosentti:1)DavidKravishNokia63,4, 2) James Weatherspoon Kauhajoki 62,5,3)DanielBaileyNokia62,13, 4) Thomas Scrubb Kataja 58,27, 5) David Gonzalvez Kouvot 58,11, 6) ThomasGipsonIIIKouvot57,85,7) TimothyTroutmanKauhajoki57,55, 8)VilleKaunistoKouvot57,5,9)EldarSkamoNokia56,84,10)Carson DesrosiersKataja56,49. Myriad Pro bold Myriad Pro regular Myriad Pro bold cond. 206 Grand Rose 28.1. Viiking 31.1. Koulutuksen järjestää Stara Consulting Group Oy yhteistyössä Rastor Oy:n kanssa. Uusimmissa työstökoneissamme on käytössä uusi Mazatrol Smoothx ohjaus. 179 Laulasmaa 28.1. alkaen Vuokra 460e. HETI VAPAA! Tied. V. TULE AVUKSI, OLE ILOKSI! Vapaaehtoistyöntekijäja vammaisavustajakoulutus 8.–11.2. Vapaaheittojen onnistumisprosentti:1)PaulHillJr.Bisons91,49, 2)Antti Kanervo Kauhajoki 90, 3) MartinZenoBisons89,16,4)Trevis SimpsonKataja86,76,5)BojanSarcevic Kauhajoki 86,54, 6) Samuel HaanpääKTP86,05,7)TeemuRannikkoKataja85,92,8)D.J.RichardsonKouvot85,42,9)MichaelPounds KTP84,78,10)LamontJonesLapua 84,55. Tervetuloa kaikki jäsenemme! Ennen kokousta klo 18 Lasse Kylänpään esitys Missä ne ovat nyt kotoiset laululintumme kaukomailla. 0600 41577 (1,75 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). B-pojat valtakunnallinen I divisioona: LoU-Basket–Vilpas 63–61 (9–17, 13–14,25–13,16–17) Vilppaanpisteet/levypallot:Taneli Lindström0/1,EetuLaiho5/1,Aleksi Toivonen 2/0, Jerry Räkköläinen 20/7,NikoHuoponen5/7,PatrikPoutiainen20/5,SinanJetullahi0/8,Ali Yazici2/5,WerneriVihiniemi7/12 B-tytöt, läntisen alueen I divisioona: Vilpas–Kaaron Roima 82–49 (45– 25) Vilppaanpisteet:AnuToivonen10, AnniInkinen8,ElenaTöyry10,Aino Achrén19,Ada-LottaVirtanen,Iona MacGill10,SanniJokinen17,Ella Arlin8. P. CAM-OHJELMOIJA / CNC-KONEISTAJA Työhösi kuuluu ohjelmointi Mastercam –ohjelmalla, menetelmäsuunnittelua sekä koneistusta 5-akselisella työstökoneella. Osakkeita LOUNEA ym Ostan/myyn osakeyhtiöitä. KEHITY JOHTAJANA! Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto on tarkoitettu pienten ja keskisuurten organisaatioiden omistajayrittäjille ja palkatuille johtajille. 219 Fra Mare 28.1. Liityntäkuljetuksista ei myönnetä Bonusta S-Etukortilla. Riistotilasto:1)DougWigginsVilpas 2,3, 2) James Sinclair Seagulls 1,91,3)RickyMinardPyrintö1,87,4) MonyeaPrattVilpas1,71,5)Darren Duncan KTP 1,58, 6) Damon WilliamsPyrintö1,54,7)BojanSarcevic Kauhajoki 1,41, 8) D.J. Haemme ohjelmointitaitoisia osaajia uusille työstökoneillemme. 8. 3pisteenheittojenonnistumisprosentti:1)TopiasPalmiPyrintö49,12, 2) Lamayn Wilson Kataja 44,62, 3) AustinDufaultVilpas43,94,4)JacobBurtschiBisons43,68,5)Joonas CavénPyrintö42,67,6)AnteroLehto Pyrintö42,64,7)SeftonBarrettKTP 42,42,8)JuhoLehtorantaKauhajoki 42,31,9)VillePekkolaPyrintö41,67, 10)DarienBrothersLapua41,35. 044 334 4863 VUOKRATAAN SIISTI YKSIÖ MÄRYNUMMELLA! 1h+kk+kh 38m2. Myriad Pro bold cond. Vapaamuotoiset hakemukset 8.2.2016 mennessä osoitteella: Traktoauto Oy, toimitusjohtaja Seppo Alanko, Joensuunkatu 6, 24100 Salo, tai sähköpostilla seppo.alanko@traktoauto.fi Pitkäaikaisen kirjanpitäjämme jäädessä ansaitulle eläkkeelle, haemme nyt Traktoauto Oy Joensuunkatu 6, Salo, vaihde 02-727 3000 www.traktoauto.fi Tule mukaan menestymään kanssamme. Kuljetukset Salosta lisämaksusta, sis. Ohjelmoitavat kappaleet valmistetaan pääasiassa 4-akselisilla vaakakaraisilla työstökeskuksilla tai 5-akselisella työstökoneella. 044 778 2127 jyri.pulkkinen@staraconsulting.fi Rastor Oy Jaana Sundqvist p. P. hlö: 14.2. Torjuntatilasto:1)CavellJohnson Vilpas 1,95, 2)Aleksander Herrera KTP1,68,3)CarsonDesrosiersKataja 1,58, 4) Terrence Watson Seagulls 1,5, 5) Justin Jackson Bisons 1,38, 6) David Kravish Nokia 1,32, 7)Alexander Madsen Kouvot 1,17, 8)DamenBell-HolterLapua0,91,9) IkeUdanohBisons0,85,10)Timothy TroutmanKauhajoki0,81. 045-1114919 Siisti saunallinen yksiö Vilhonkadulla. 52 €/hlö/2hh. Matkustusaika 14.2.2016 asti. Vapaa 1.3. kierros: TIP-70–Wega 5–0, PT Vantaa–PT750–5,PTEspoo–TuKa 5–2,PTTapiola–OPT-860–5. Hakemamme henkilö on tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä. Yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus alkaa Salossa helmikuussa. 044 586 8132. Hei salolainen tervetuloa fysioterapiaan! FYSIOTERAPIA VIRPI VÄLKKILÄ fysioterapeutti, erikoislääkintävoimistelija www.virpivalkkila.fi Käytän 30-vuotista ammattitaitoani fysioterapeuttina, sekä yli 60 vuotta Suomessa kehitettyä Puskalan menetelmää, jolla käsin rentouttamalla, elimistön ehdoilla, saa kivun nopeasti ja kivuttomasti helpottumaan. TALLINNA KYLPYLÄLOMAT VIROON Baltic Queen -risteilyt, 22h Salosta Laivayö + hotelliyö Tilausajokuljetukset sisältyvät hintaan! 31.1., 7.2., 14.2. Vuokra 495e +v +s. KTP: Devonne Giles 20/9, Joonas Lehtoranta 18/4, Darren Duncan 13/6/5 syöttöä,Aleksander Herrera 12/9,SamuelHaanpää11/4,Markus Molenius10/4,MichaelPounds2/0, MikaelAalto0/0,MikiKuusisto0/0, ViliNyman0/0. Menetystilasto:1)DarrenDuncan KTP3,42,2)DevonneGilesKTP3,3, 3)DamonWilliamsPyrintö3,17,4) Lamont Jones Lapua 3,1, 5) Doug WigginsVilpas2,83,6)TeemuRannikko Kataja 2,8, 7) Monyea Pratt Vilpas2,71,8)JustinJacksonBisons 2,69,9)AkeemWrightPyrintö2,64, 10)SeftonBarrettKTP2,63. Naisten Korisliiga: Pyrintö–PeKa 62–76 (38–39) Vimpeli–Ponteva 64–62 (36–24) EBT–Huima 69–72 (34–35) Catz 19181 1515–1093 36 Vimpeli 16124 1216–1074 24 Ponteva 15105 1094–1031 20 Honka 1697 1091–1099 18 FoA 1688 1104–1144 16 Huima 16610 1160–1279 12 EBT 15510 1012–1095 10 PeKa 15213 1078–1237 4 Pyrintö 16214 1018–1236 4 Seuraavat ottelut: tänään PeKa–Honka, Ponteva–EBT, FoA–Pyrintö, NBA: Boston–Chicago110–101 Brooklyn–Utah86–108 NewYorkKnicks–LosAngelesClippers88–116 Houston–Milwaukee102–98 Toronto–Miami101–81 Orlando–Charlotteja.116–120 Dallas–Oklahoma106–109 GoldenState–Indiana122–110 Los Angeles Lakers–San Antonio 95–108 A-pojat, SM-sarja: KTP–Vilpas 79–75 (44–40) Vilppaanpisteet/levypallot:MiroPatrakka17/6/3s/4r,JoniArell0/3,JalmariRanta15/3,VisaVirtanen0/0, LauriAaltonen9/2,JesseRäkköläinen 12/0/3r,OskariRaute10/6,Aleksi Töyry0/0,TuomasSaarinen7/1/3s. Richardson Kouvot 1,3, 9) Kyle Shiloh Kouvot 1,27,10)LamontJonesLapua1,25, 11)LamaynWilsonKataja1,25. Aiheina mm. Kurssi on maksuton, aiempaa kokemusta ei vaadita eikä osallistuminen vaikuta työttömyyspäivärahaan. Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Seppo Alanko, puh. Mazatrol osaaminen katsotaan eduksi. Arvostamme aikaisenpaa työkokemusta ja suomen lisäksi englannin kielen taitoa. 02-727 3011. Käytettävät ohjelmat ovat joko Fanuc pohjaisia tai Mazatrol Smoothx. 286 Paradiis 28.1... p. 204 Laulasmaa 31.1. 1 yö keskustahotellissa Su -lähdöt 21.2. Sarjakärki:1)TIP-7022pistettä,2) PTEspoo21,3)PT7517.