Hintaennätys selittyy Öljyalan keskusliiton varatoimitusjohtajan Pekka Huttulan mukaan euron ja dollarin kurssikehityksellä. (STT)
Brent-raakaöljyn maailmanmarkkinahinta Bensiinin maailmanmarkkinahinta Bensiinin veroton kuluttajahinta Suomessa* Dieselin veroton kuluttajahinta Suomessa
* 98E10-laadun hinta Öljyalan Keskusliiton kuluttajahintaseurannan mukaan.
STT, lähteet: Öljyalan Keskusliitto, polttoaine.net
Aikuisten rokotukset halutaan kuntoon
Uudet ohjeistukset neuvovat, mitä rokotuksia aikuinen tarvitsee.
STT | MARJO SORMUNEN
Aikuisten rokotesuoja halutaan saada kuntoon. 02 779 310
SOMERO
Kalkkimäenrinne 2, Salo p. Öljyalan keskusliiton hintaseurannan mukaan bensiini maksoi helmikuun puolivälissä keskimäärin 1,63 euroa litralta. alkaen
8
Hinnat voimassa pe-la ja ma-to
/kg
HK Naudan luuton keittoliha
90
Suomalainen
/kg
HK Viljapossun kinkkusuikale
95
S-market omapakkaama
S-market omapakkaama
Esittelyssä pe-la 24.-25.2. Pohjanmeren Brentin seuraavan kuukauden toimituksilla käytiin torstaina Lontoon markkinoilla kauppaa yli 124 dollarin tynnyrihinnalla. Kehittyvien maiden kulutuksen kasvu on vetänyt energian ja muiden raaka-aineiden kysynnän takaisin kriisiä edeltäneelle ennätystasolle. HELMIKUUTA 2012 | VIIKKO 8 | N:O 54 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,90 | KESTOTILAUKSENA 0,68 /päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Herkullinen paisti edullisesti
Hinnat voimassa Kemiön, Perniön, Plazan, Someron ja Tupurin S-marketeissa PE 24.2. Tutkinnan mukaan suurin kärsijä oli miehen thaimaalainen vaimo, joka oli aluksi kuukauden vangittuna syylliseksi epäiltynä. PAJUNIEMI
ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Rainbow Puolikarkea vehnäjauho 5 kg (0,48/kg)
29
Arla Ingman Maustettu jogurtti 200 g (1,45/kg)
23
Rainbow Kivennäisvedet tai Vichy 1,5 l (0,55/l) (sis. Uusi löytö voi auttaa arvioimaan niiden naisten sairastumisriskiä, joiden suvussa esiintyy perinnöllistä rintasyöpää. Aikuisten rokotuskäytännöt vaihtelevat suuresti sekä maantieteellisesti että terveydenhuollon eri yksiköiden välillä riippumatta siitä, kuuluko henkilö riskiryhmään vai ei, sanoo rokoteohjeistusta laatineen Lapin keskussairaalan sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri Markku Broas. PohjoisSuomessa on ryhdytty huolehtimaan rokotuksista luomalla uusi aikuisten rokotteita koskeva ohjeistus. Siksi ohjeistus täytyy saada osaksi arkipäivän potilashoitoa, sanoo Broas. Ohjeistuksissa suositellaan kaikille perusterveille aikuisille influenssarokotusta sekä yli 65-vuotiaille pneumokokkirokotetta. 18,40 + pantti 3,00)
KEMIÖ
Engelsbyntie 15, Kemiö p. Markkina-arvioiden mukaan raakaöljyn hinnassa on tällä hetkellä ainakin 10 prosenttia Iran-lisää. Pohjois-Amerikan markkinoiden viiteöljy WTI maksoi vajaat 106 dollaria tynnyriltä. Oetker Ristorante-pizzat pakaste, 320375 g (7,786,64/kg)
1
1
13
Brazil Appelsiinitäysmehu 1l
19
Rainbow Ruisleipänen 8 kpl 500 g (2,38/kg)
Hinta voimassa 1.1. Se on tehty yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Ennuste on 0,3 miljoonaa tynnyriä alempi kuin tammikuun arvio.
Raakaöljyn ja öljytuotteiden hintakehitys
1 200 1 000 800 600 400 200 0
1/2001 1/2003 1/2005 1/2007 1/2009 1/2011
euroa/tonni Suomen kallein ja halvin: Bensiini Diesel
Tilanne 23.2.2012
euroa/litra 1,7191,559 1,6591,569
Viime kevättalvena 60 rakenteiden sortumaa
Viime kevättalvella sattui 60 rakenteiden sortumaa, joissa alle jäänyt ihminen olisi voinut vahingoittua. Nainen ei osaa lukea eikä kirjoittaa suomeksi, joten hänen on melko mahdoton toimia Suomen yritysbyrokratiassa, päättelee tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ville Hahl. Seuraavaksi työryhmä laatii omat rokotusohjeistukset matkustaville sekä erityisryhmiin kuuluville henkilöille. Yli 65-vuotiaiden kohdalla on myös tärkeää ottaa puheeksi jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotukset, sillä etenkin ikääntyneiltä naisilta voivat ne puuttua. 1,2 kg
2
Suomalainen
99 39
Rainbow Broilerin fileesuikaleet 300350 g (9,978,54/kg)
7
PE-MA . Samaan aikaan euron kurssi dollaria vastaan kävi peräti 1,60 dollarissa eli euroajan huipussa. Käteisnoteeraus ylitti 125 dollaria
tynnyriltä. Jatkossa ohjeistus on kuitenkin tarkoitus laajentaa valtakunnalliseksi. 24.2. Kalleimmillaan bensiinilitra maksaa netin hintaseurannan mukaan Suomessa jo 1,72 euroa. 075 3030 1840
ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
TuPuRI
Puhelun hinta 0,0828 /puhelu + 0,1199 /min.
Iranin kriisi nosti bensiinin hinnan ennätyksellisen korkeaksi
Litrahinta ylittää useilla huoltamoilla jo yli 1,70 euroa.
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
Bensiinin hinta on noussut ennätyksellisen korkeaksi. 1
1
1
59
Espanja Paprika-mix 400 g (3,98/kg) lk. Bensiinilitran hinta on karkeasti 10 senttiä korkeampi kuin edellisessä hintahuipussa vuoden 2008 heinäkuussa. Vaurioita oli paljon EteläSuomessa Salpausselän eteläpuolella, Itä-Suomessa sekä länsirannikon läheisyydessä Varsinais-Suomesta KeskiPohjanmaalle. Mutaatio löytyi Abraxas-geenistä. Perusterveiden aikuisten rokotusohjelma julkistettiin torstaina Pohjolan Lääkäripäivillä Oulussa.
Lehtikuva/Mikko Stig
Uusi rintasyövälle altistava geeni löydetty
Oulun yliopiston tutkijaryhmä on löytänyt uuden rintasyövälle altistavan geenin. 02 721 4100
Rainbow Kermaperunat pakaste, 750 g (3,19/kg)
2 0
49
Dr. Tutkimustulos on julkaistu Science Translational Medicine -tiedelehtisarjassa. Tulokset avaavat myös mahdollisuuden suunnitella täsmällisempiä kemoterapia- tai sädehoitoja. (STT)
Omat ohjeistukset matkustaville
Pohjoissuomalaisten infektiolääkäreiden laatima aikuisten rokotussuositus koskee alussa Lapin, Länsi-Pohjan, PohjoisPohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirejä sekä Kainuun maakuntaa. Brent-öljyn hinta kävi heinäkuussa 2008 korkeimmillaan 147 dollarissa tynnyriltä. 1
90
7
/kg
Suomalainen
2 0
Heikkiläntie 3, Perniö p. PERJANTAINA 24. Iranin kriisin kärjistyminen ja pelot öljyhuollon vaarantumisesta ajavat hintaa ylöspäin. Kansainvälinen energiajärjestö IEA ennustaa maailman öljynkulutuksen nousevan tänä vuonna 89,9 miljoonaan tynnyriin päivässä. 24.2. Kulutus kasvaa 0,8 miljoonalla tynnyrillä päivässä viime vuodesta. Sortumissa kuoli yksi ihminen ja yksi loukkaantui, kertoi Onnettomuustutkintakeskus torstaina. 0,83 + pantti 0,40)
21
40
Karhu III 20 x 0,33 l, 6,6 l (2,79/l) (sis. Geenimutaatio tunnistettiin professori Robert Winqvistin johtamassa työryhmässä Oulun yliopistossa. Öljyn hintahuipussa vajaat neljä vuotta sitten euron korkea kurssi pehmensi raakaöljyn kallistumista tuntuvasti. - 27.2
90
Suomalainen
Rainbow Porsaan ulkofileepihvit 800 g (9,88/kg)
1
PE-MA . Talvi koetteli erityisesti 1970-luvulla tehtyjä liimapuupalkkeja. Onnettomuustutkintakeskus suosittaakin, että puuala selvittäisi liimapuurakenteiden mahdollisen heikkenemisen ajan myötä. Aiempi hintaennätys oli tämän päivän rahassa laskettuna 1,62 euroa litralta. - 27.2
49
Etelä-Afrikka Vihreitä rypäleitä rasiassa Seedless, 500 g, (2,98/kg) lk. - TO 1.3.
NÄMÄ TUOTTEET VAIN S-MARKET PLAZASTA
11
90
Suomalainen
Snellman Maustettu naudan sisäpaisti n. Aikuisten rokotesuojassa
Moni aikuinen ei tiedä, mitä rokotuksia hän tarvitsee.. Suomessa ei toistaiseksi ole kattavaa järjestelmää aikuisväestön rokotusten keskitettyä seuraamista varten. 075 3030 1345
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
PLAZA
ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Turuntie 6, Somero p. Bensiinin ja dieselin eurohinnat ovat sen takia kallistuneet enemmän kuin raakaöljy. Moni aikuinen ei tiedä, mitä rokotuksia hän tarvitsee, eivätkä lääkärit aina muista suositella potilaalle tarpeellisia rokotteita. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että geenimutaatio saattaa altistaa myös muille syöville. Torstaina eurolla sai 1,33 dollaria.
Poliisi: Parituksesta ja ihmiskaupasta vangittu vaimo olikin uhri
Päijät-Hämeen poliisi epäilee lahtelaismiehen ansainneen törkeällä parituksella ja ihmiskaupalla 350 000 euroa 2009 2011. Löydöksen teki Szilvia Solyom väitöskirjatyönsä yhteydessä. Naisen piti esimerkiksi maksaa puolisolleen "veroa". Raakaöljy ja öljytuotteet hinnoitellaan dollareissa. Tapausten kokonaismäärä oli suunnilleen sama kuin kevättalvella 2010. Sen jälkeiset rokotustiedot selviävät yleensä omasta terveyskeskuksesta ja työterveyshuollosta. Avunannosta törkeään paritukseen epäillään suomalaismiestä, joka poliisin mukaan välitti päätekijälle ulkomaisia prostituoituja. Työntekijöillä oli sen verran itsemääräämisoikeutta, ettei poliisi enää pidä heitä ihmiskaupan uhreina. Tutkimuksessa analysoitiin verestä eristetyt dna-näytteet 125 pohjoissuomalaisesta suvusta, joissa esiintyy perinnöllistä taipumusta sairastua rintasyöpään. Öljyn hinta olisi tuntuvasti nykyistäkin korkeampi ilman teollisuusmaiden velkakriisiä. (STT)
Öljyn hinnassa Iran-lisää
Raakaöljyn hinta on noussut tuntuvasti maailmantalouden heikentyneistä kasvunäkymistä huolimatta. korostuu lääkärien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten rooli ja merkitys tiedon jakajina. Sortumista yli puolet tapahtui tuotantotiloissa ja varastoissa. Juttu käsitellään keväällä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Muita rakennevauriota ja vaaratilanteita oli lisäksi osapuilleen yhtä paljon kuin sortumia. Yhtätoista hierontapaikkaa ja kahta asuntoa pyörittänyt yritys oli vaimon nimissä, mitä poliisi pitää hämäyksenä. Pneumokokki aiheuttaa muun muassa keuhkokuumetta ikääntyneille. Broaksen mukaan oma ikä kertoo usein sen, mitä lapsuuden ajan rokotuksia on saanut. Rannikolla lumitaakka oli paikoin kaksinkertainen tavalliseen nähden. 075 3030 3400
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
PERNIÖ
Kauppakeskus Plaza, Salo p
Olen ju- postilaatikkojen edestä auravallia. Nyt sitä vastaan kerätään nimiä n Eikö ministereiksi pitäisi valita alansa adressiin. män loppuvaiheessa olevilta. Jos ihmiset näkisivät koulussa kiusaamisen johtuvan pääosin jostakin muusta kuin opettajan välinpitämättömästä suhtautumisesta, ehkä sillä jo pelkästään olisi korjaavaa vaikutusta. Olenko liian kallis. Lasten liikunnassa vain mielikuvitus rajana
n Ex-yrittäjä Salosta. Älä suojele hengiltä poikaasi tai Sirkkulassa saamme ladun varmaan juole leijonaemo. Rakentava palautteen antaminen ja myönteisten tunteiden osoittaminen luovat pohjaa myös ristiriitatilanteiden paremmalle ratkaisemiselle. Tästä asiasta Päivi Räsänen RÄSÄSEN ehdotus käynnisti Sisäministeri ravintoloissa. Paremmilla miin veroihin. Hyvä kysymys sekin. Pettyneitä paljon luunsa sopii. Hän saa paljon rikkaita kokemuksia ja pysyy tunne-elämältään terveempänä. Kannatetaan
n Kaupungin vuokra-asuntoon on asuk- n Hulluksi mennyt tuo kaupungin sääs-
tötouhu, kun keskustassakaan ei hoideta jalankulkuteitä. n Pelkkä kaupan purku ei enää riitä. Muistini mukaan jossain Metalliliiton liittokokouksessa enemmistöryhmän toimesta estettiin työehtosopimuksen alimpien palkkojen korotusvaatimus sillä perusteella, että elektroniikkateollisuus lähtee Suomesta, jos työvoimakustannukset nousevat. Vastaavasti on sitten kysytty, mikä takaa, että samat järjestyshäiriöt eivät vain siirtyisi paria tuntia aikaisemmaksi. Nimimerkki hyökkää kirjoituksessaan koko ammattiryhmää kohtaan yleistämällä ja luokittelemalla ykskantaan kaikki opettajat välinpitämättömiksi kaikkea sitä keskeneräisyyttä kohtaan, jota koulussa esiintyy. Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. kaisemmaksi. Olen joutunut selvittelemään sellaistakin tilannetta, jossa oppilaat kiusasivat opettajaa, vieläpä erittäin invalidisoivasti kaikesta ohjauksesta ja tuesta huolimatta. Poliisin puuttuessa tilanteeseen ollaan usein jo pitkällä väkivallan kierteessä. Kuin varmemmaksi vakuudeksi asialla on vielä yksi perälauta: aluehallintovirasto. Tietoa
nasta vaan säästötoimista, jos on vieläkin joillekin epäselvää. Onko mummi tosissaan ilmoittaessaan, että lapsen kertoman perusteella on hyvin selvillä siitä, miten kiusaamisasioita kouluissa hoidetaan. Häpeäksi pojallesi hannukseksi. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. On totta, että myös ammattiyhdistysliikkeen johdossa pyritään enenevässä määrin hoitamaan asioita neuvotteluilla ja sopimalla. Kaupungin töissä
n Pidän jalkakäytäväosuuteni leveänä n Bruttopalkkani 2 400, josta verojen
VESA TUOMINEN
iimeisen vuoden aikana olemme lukeneet uutisia järkyttävistä perhesurmista ja koulussa tapahtuneista väkivallanteoista. listasta muuten puuttui vielä ainakin yksi kiusaamisasetelma. Osa meistä vaikenee, kun pitäisi kiittää tai osoittaa välittämistä. käytävä. Kunniaksi hyviä talouslukuja näyttävälle kaupungille sen sijaan ei ole, että normit täytetään vasta osapuilleen pakon edessä, kun valvova viranomainen siihen patistaa.
"
Ei voi olla kiveen hakattu, missä kohdassa kellotaululla anniskelun takaraja on.
MUUT LEHDET
n Hallituspuolueet ovat maanitelleet oppositiota mukaan valmisteluun. Tarvitaan ammattiauttajia tai virkavallan apua. Urski n Salon Itsenäisyyden museo ei ole miln Torikadulta Vilhonkadulle koko kau- lään kriteerillä museo. Ai niin... On todettava, valmentajat. n Kuntauudistus on keskustalle pelastusrengas eduskuntavaalitappiosta ja keino hälventää huomiota tulevalta puheenjohtajakisalta. ty aamuyön humalaisten aiheuttamia järjestys-
Koulukiusaamisen juuret ovat muualla kuin koulussa
Lukiessani taannoisesta koulutragediasta "inspiroituneen" nimimerkki Muuan mummin tuottamia ajatelmia (SSS 24.2.), mietin pitäisikö tässä nyt oikeasti provosoitua. Joskus töissä sairaanakin, kun kiireen takia työt pakko tehdä. Minulle on tässä vuosien saatossa muodostunut sellainen kokemusperäinen näkemys, että se välinpitämättömyys ja arvojen epäjärjestys "pitää majaansa" ihan eri osoitteessa kuin Muuan mummi kirjoituksessaan yrittää esittää.
Kiusaajat tulevat kodeistanne
Tuiki tarpeellinen kohennus
Someron terveyskeskus on saamassa keväällä neljä hoitajaa entisten lisäksi kohentamaan vuodeosaston työvoimatilannetta. Vain sinä voit olla oman elämäsi asiantuntija. Yksi listatuista asioista oli: Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani. vihaa ja katkeruutta sekä pahaa mieltä, joka voi purkautua arvaamattomalla tavalla. Tuskin on myöskään miden Suomen haastattelema poliisiylijohtaja Mikjia. Poliisijohto on lausunut Ei voi olla kiveen hakattu, missä kohdassa keltä internetissä Räsästä vastustava adressi keräsi tyytyväisyytensä ehdotukseen. Hyvä, näin pitää kaupun- n Ministeri haluaisi, ettei arkiaamuna
gin ja itse kunkin ajatella. Jaaha... Miten annamme esimerkkiä vuorovaikutuksesta kotona, koulussa, työpaikalla. Aivot käyttöön jään asti. Nykyinen ravintolaelämän tapa on, että ravintoloihin mennään myöhään, ja esimerkiksi konsertit ja esitykset ravintolassa alkavat vasta puolenyön tietämissä. Pienet päivärahat
oikea ehdotus. Liukkaita ja muhkuraisia jälkeen käteen 1 700. Järjestön mukaan puhutaan jopa YHTENÄ perusteena keskustelussa on käytettiedoilla voi arvioida, onko muutokseen syytä. Kokemus oli rehellinen tunnustus elä-
täjän on vaikea saada lämmintä kättä enempää apua. Ei kyse ole lasten liikun- mankaan saamiseksi ei tarvitse olla rikas.
kaan jaeta sosiaalisin perustein. Totta, alkavan yrit-. Tähän ovat vaikuttaneet myös työnantajajärjestöjen jatkuvat vaatimukset lakkosakkojen korottamisesta. EU-apu
Uutispäivä Demari
n Säästövinkki. Älä anna muiden johtaa elämääsi. Lisäyksillä päästään alarajalle. Eihän?
pojan kotiin ja poikasi hyviä kavereita, dellä kauniina pakkaspäivänä. Poliisiministerinä Päivi Räsänen arvioi, että hännän leikkaaminen kahdella tunnilla aukioloajoista toisi parannusta poliisien tehtäviin. Oppositio on sanonut ei kiitos valmiiseen pöytään. Se tarkoittaa vaikutuksia työrempaan ajankohtaan. Vahvistusten saaminen tuskin enää hallitukseen tai valtuustoon tyssää, kun perusturvalautakunta on asiasta yksimielinen. YhdenlaiViranomaistahoilta taas on tullut kannatusta leää ja analyyttista keskustelua. Jäsenmaksu kaikilla sama. Siksi onkin tärkeää, miten opetamme lapsemme osoittamaan tunteitaan ja kunnioittamaan muita. Maailman tärkein asia
n Armeija hyvä paikka. Pinna tellut samanikäisten kapiaisten kanssa, kiristyy jotka vielä töissä. Nyrkkiin puristettu käsi tai alaarvoinen kielenkäyttö ovat joidenkin käyttämää tunnekieltä. Suuntaus on ollut pidemmän aikaa, että neuvottelut käydään työpaikkatasolla. Näin saatu käsitys on lapsen näkemys asiasta, eikä siihen välttämättä sisälly kaikki se, mitä kulisseissa tapahtuu. Olen pitkän ammattiyhdistysurani aikana huomannut suuriakin eroja eri työpaikkojen kulttuureissa ja toimintatavoissa. Ei pidä väheksyä ammattiyhdistysliikkeen merkitystä. Lapsi ei tiedä sitä, että opettajan työpäivä jatkuu vielä illalla, kun asioita selvitellään päivän eri kahnauksissa olleiden oppilaiden huoltajien kanssa. Lapsetkin ovat joutuneet omien vanhempiensa käsittämättömien väkivallantekojen kohteeksi. Minkä vuoksi oppositio luopuisikaan kaikkien aikojen vaaliaseesta, jonka hallitus on antanut sen käsiin. Olemalla rehellinen itsellesi ja muille, elät täyden elämän. Opettelemalla osoittamaan kielteisiäkin tunteitasi rakentavasti saat viestisi paremmin perille. Silloin on paljolti kiinni siitä, kuinka tasaveroiset neuvottelijat pöydän äärellä istuvat. Ylikypsät saavat jääkaappipakastimen ilmaiseksi sossusta. Ei voi kuin ihmetellä! Kiusa, ei pieni vaan iso
n Yritystukia ja maataloustukia ei suin-
n Näinkö on. Siitä huolimatta meinaan heittää pallon takaisin. On kuin emme osaisi kokea ja tuntea normaalisti. Uskalla elää niin kuin koet itse oikeaksi. Olen pitkän ammattiyhdistysurani aikana myös huomannut, kuinka elektroniikkateollisuuden työntekijöitä on peloteltu tällä nyt toteen käyvällä mahdollisuudella työn siirtämisestä ulkomaille. Myöhään auki olevissa baareissa ja yökerhoissa anniskelu voi nykyisellään jatkua puoli neljään aamuyöllä. Toisen huomioiminen ja auttaminen ei ole meiltä pois vaan antajakin saa. Vastaus molempiin kysymyksiin on tässä yhteydessä todennäköisesti kielteinen. 2
Perjantaina 24. Verkkolehti Uulotaululla anniskelun takaraja on, jos sellainen parissa päivässä kymmeniä tuhansia kannattayleensä on olemassa. Meidän tulisi oppia ratkaisemaan vaikeatkin tilanteet puhumalla. Hiihtoloma kohta ohi jo
n Anniskeluaikojen lyhentäminen aivan n Kolaaja. Sitä odotellessa
n Miten vammainen saa ruoka-avun, jos kansalle jää kuusinkertainen hyöty, kun
ei pysty itse hakemaan. Eivätkö kiitos ja halaus ole parempi tapa osoittaa tunteita kuin kiroilu ja lyöminen. Kysymys on tietenkin sopimuksenvaraisesta asiasta. Huutaminen ja kiroilu eivät auta vaikeissa tilanteissa vaan synnyttävät vastapuolessa lisää
ja siistinä. Kelan korvaus
n Euroopassa Suomi tunnetaan kiusaa-
Keskisuomalainen
n Säätilasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä on tullut jatkuva uutisaihe. Käväisiköhän mielessä lainkaan se, millaista on lukea tällaista tekstiä kaiken sen selvittelyn, sovittelun ja eri kokoonpanoissa istuttujen palaverien jälkeen. Niin sanottu "perse penkkiin" on vain joskus työntekijän ainoa keino puolustaa oikeuksiaan.
Raimo Nieminen Salo
KESKUSTELU aiheesta kuumeni äkkiä. Muistathan, että elämättömästä elämästä maksetaan kallein hinta. Uskalla kokea ja tuntea, kohdata muita avoimesti! n Kirjoittaja on Paimion kirkkoherra.
pitkä, että lopputalvesta alkavat ottaa n Armeija nykyään leikkikoulu verrattu- päähän ne, jotka eivät koskaan aukaise na siihen kun minä menin -84. On myös tärkeää puolustaa työntekijöiden lakko-oikeutta, vaikka sitä harvemmin nykyään käytetäänkin. Kehotukseni meille eläville onkin: Osoittakaamme tunteemme ja välittäkäämme toisistamme, auttakaamme toisiamme vaikeissa elämän tilanteissa. Toisaalta mietin myös, että onko tässä asiassa mummolla nyt kaikki kynät penaalissa eli tietääkö hän oikeasti, mistä tuli kirjoitettua. kään automaatti, että myynti olennaisesti hiiRavintola-alan edunvalvontajärjestössä lasketko Paatero katsoo, että muutos mahdollistaisi puisi tai että järjestyshäiriöt vähenisivät, jos tiin aukioloaikojen vähennyksen vaikuttavan poliisin voimavarojen siirtämistä aamuyöstä paravintolaelämä siirtyisi kellon kehällä vähän aisuoraan myyntiin. Me täällä usko pois. Someron vuodeosaston hoitajamäärä on on nyt alle suositusten alarajan. Jotain on pahasti pielessä, kun näin pienen kansan keskuudessa tapahtuu
V
nn
Kaikissa perheissä ei enää osata ratkaista pulmia omin avuin. Kun tarvitaan viranomaisten apua, ovat rakentavat sanalliset keinot jo aikaa sitten loppuneet. Salolaiset kävelevät pyörätiellä Poika kuin zombiet ja katsovat kiukkuisesti, n Vilpas, pitäisi pelata koripalloa vain kun joku koettaa luovia ohi pyörällä. Vain kuudella kaan vietävä oma jääkaappi. Nostaa itsetuntoa vana ryyppykansana. helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
SSS-arkisto/Marko Mattila
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Kir- kuudella miehellä, loppuisi turha vaihtoveellä töitä ruletti. Osaston työntekijät tietävät, että työvoiman tarve on todellinen. Näin aamuyön päihtyneistä olisi vähemmän kuormaa poliisin työssä, mikä auttaisi poliisia selviytymään tulevista säästöistä (HS 20.2.) häiriöitä. Eri asia tietysti on, johtavatko nämä toimet aina tyydyttävään lopputulokseen. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
24.2.2012
Tätä mieltä
Valomerkin ajan voi sopia toisinkin
Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) ehdotus aikaistaa ravintoloiden valomerkkiä muutamalla tunnilla on herättänyt tiukkaa vastarintaa, mutta saanut myös puoltajia. Onhan heillä jo omat kalliit n Ei puhetta, jos ei tietoa. Mutta eiväthän talvi ja lumi voi yllättää Suomessa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Ilmarisen pitää myös selvittää, millä perusteilla Vehviläisen asunnosta tehty kauppa oli yhtiön mielestä luotettavaa ja vastuullista eläkevarojen sijoitustoimintaa.
LEHTO
Helsingin Sanomat
a Tekst
rit
040 7711 777
euro kaatuu. Hyvä, että Somerolla otetaan suositukset todesta. Tämän on aikaansaanut pitkä perinne kolmikannasta, jolloin tulopolitiikkaa tehtiin keskitetysti keskusjärjestöjen ja valtiovallan kesken. Siksi ei kannata kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä vetää yhden työpaikan toiminnasta. Se on hyvä kokopungin läpi vie pyörätie ja vieressä jalka- elma paikallista sota-aikojen esineistöä. käynnisti kiihkeän keskustelun ehdottamalla valomerkin aikaistamista myöhään olisi kiivailun sijaan joka taauki olevissa pauksessa hyvä käydä ihan viikiivaan keskustelun. Kaupungin traktori heittää kadulta lumet portin läpeen ja puhtaalle jalkakäytävälle ja auraa sitten siihen 20 sentin väyläni. paikkoihin ja tietysti lovea julkisen vallan saaEhdotus on selvittämisen arvoinen. Saat sieltä mukavan n Kyllä taas Tupurissa on komeata hiih-
eksperttejä. Jalkakäytäviä huonojalkaisen miltei mahdoton kävellä. Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat ratkaisevan tärkeitä seikkoja ristiriitoja selviteltäessä. että ilman tukia tässä maassa ei olisi maaMyös pienillä rahoittajilla taloustuotantoa, ei näillä tuotteiden hinn Markkoja vaihdetaan euroiksi, ettei noilla ja tuotantokustannuksilla. sen kuvan aiheen koskettavuudesta antaa se, etRäsäsen ehdotukselle. huomaan provosoituneeni. Onko se välttämätöntä?
Kesyyntynyt vaan ei kesytetty
Outi Hoikkala kirjoitti (SSS 22.2.) tällä palstalla ammattiyhdistysliikkeen kesyyntymisestä. Henkirikoksen tai väkivallan kohteena on yleensä ollut lähipiirissä elävä tai arkipäivästä tuttu henkilö, perheenjäsen, koulukaveri. kahdesta tuhannesta työpaikasta. Kehdosta hautaan ja fyysistä kuntoa. Se kuvastaa hyvin sitä, miten monitahoisesta asiasta tässäkin on kysymys. Ja kumYrittäjä
nn
Saattohoitotyötä kuolevien parissa tehnyt Bronnie Ware on listannut viisi asiaa, joita ihmiset ovat ilmoittaneet katuvansa ennen kuolemaansa. Tosi on, Suomen talvi niin
Satakunnan Kansa
KOLUMNI
Pitää uskaltaa kokea ja tuntea
paljon raakoja ja järkyttäviä väkivalta- ja henkirikoksia. Tämä johtaa siihen, että ravintolat ovat auki aamuyön tunteihin. Voin rauhoittaa mummin mieltä ja ilmoittaa, että tämänkin jälkeen syyn usein nähdään olevan opettajassa. Sinun tunteesi, unelmasi, koko elämäsi on sinun. Haloo, kas kun ei hellaakin. Aluehallintovirasto on vaatinut tilanteeseen korjausta. Irtisanottujen nokialaisn Vai pitäisi kilpatanssijoiden päästä ten kannattaa viimeisenä aloittaa pakkoharjoittelemaan, kun se heidän aikatau- yrittäjyys. Sillä on edelleen merkittävä rooli työntekijöiden etujen puolustajana. Pienistä purois- saisi juoda ravintolassa viinaa aamunelta tulee iso joki. Hyvä, että edes jotain. He olivat kokeneet vahvasti jättäneensä sanomatta ja osoittamatta tärkeitä asioita ja tunteita. Muuan mummi toimii siis melko suuren joukon äänitorvena tässä asiassa. Päivi Räsänen on selvästikin poliitikko, jonka puheenvuorot nostattavat herkästi korkeat laineet
Oramo aloittaa BBC:n sinfoniaorkesterissa ensi vuonna. Kaupungin johtavat virkamiehet ja luottamushenkilöt valmistelevat talousarviota yhdessä. Vilppaan yleisurheilujaoston puheenjohtajan mielestä talkootyöläisten määrä on pudonnut selvästi. Kuntaliitoksen jälkeinen henkilökunnan viiden vuoden palvelusuhdeturva päättyy ensi vuoden lopulla, ja siitä eteenpäin menoja yritetään vähentää myös irtisanomisilla. Suurimpia säästöjä saataisiin puuttumalla suurimpiin toimialoihin: sosiaalija terveystoimeen sekä sivistystoimeen. Paaterosta järjestäytyneen rikollisuuden soluttautuminen politiikkaan ei ole akuutti ongelma. Tällöin tähtäimessä ovat muun muassa kirjastot, kulttuurin ja liikunnan tukeminen, kunnallinen kotihoidontuki Salo-lisä ja koulukyydit. Soini sanoi kommenttinsa tilanteessa, jossa häntä ja Rehniä haastateltiin Kreikan kriisistä. Veikkausten kärjessä ovat Alice, Desirée ja Sophia. Kaupunginhallitus antanee ensi maanantaina karsintamääräyksen lautakunnille.
Tiina Lietzén kyllästyi brändin rakentamiseen
Marttilan metsänhoitoyhdistyksen pitkäaikainen neuvoja Tiina Lietzén on irtisanoutunut työstään. Maazelin sairastuminen kuitenkin aikaisti debyyttiä wieniläisten kanssa. Linjatyöntekijöiden kartat olivat 10 vuotta vanhoja, hän päivitteli. 1950- ja 1960-luvulla talkoiden tekeminen oli vielä itsestäänselvyys, nyt se ei sitä enää ole. Urban Silén kertoi omat kokemuksensa tapaninmyrskyn sähkökatkoksista Fortumin edustajille. Meillä Vilppaassa väkeä riittää vielä tarpeeksi, mutta haasteellista ihmisten kasaaminen on.
PALAUTETTA FORTUMILLE. Ensi vuoden budjetin pohjaksi on virkatyönä koottu listoja lakisääteisistä ja harkinnanvaraisista eli kaupungin kannalta vapaaehtoisista palveluista. Saksassa talous jatkaa kasvua, vaikkakin hitaasti.
SIVU 9
Oramo tuuraa tänään Maazelia
Stt
Ylikapellimestari Sakari Oramo korvaa sairastuneen Lorin Maazelin Wienin filharmonikkojen Helsingin konsertissa tänään illalla Musiikkitalon konsertissa. Soinin mielestä julkisessa asemassa olevan on kestettävä arvostelua.
Sivu 8
Talkootyö ei ole enää itsestäänselvyys
Vuoden seuratyöntekijänä palkittu Pentti Kovala, 65, on nähnyt urheiluseuratoiminnan muutoksen viimeisen puolen vuosisadan aikana. Samaan aikaan, kun ensi vuoden talousarvion valmistelu on käynnistetty, kaupungin päättäjät joutuvat leikkaamaan tämän vuoden menoja kymmenellä miljoonalla eurolla. Aiemmin komissio ennusti 0,5 prosentin kasvua. Oramo valittiin torstaina BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi, ja hänen oli määrä johtaa Wienin filharmonikoita ensimmäisen kerran ensi kaudella. Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelut ovat käytännössä kaikki lakisääteisiä, joten suuri osa leikkauksista kohdentunee sivistystoimen harkinnanvaraisiin toimintoihin. Hänen työnsä Radion sinfoniaorkesterissa päättyy keväällä 2012.
Lehtikuva/Jussi Nukari
SIVU 12
Skeppsholmenista ammuttiin 42 tykinlaukausta vastasyntyneen prinsessan kunniaksi.
SIVU 13
Sakari Oramo on nyt kysytty mies.. helmikuuta 2012
www.sss.fi
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Kaukojunien kilpailu kangertelee Ruotsissa
UUTISET 11
442 oli vielä liikaa Nikkaselle Globenissa
URHEILU 15
Sää Salon seudulla
Pilvistä, heikkoa lumisadetta
(02) 7702 314
0 °c
TAKASIVU
Salo etsii karsittavaa vapaaehtoisista palveluista
Kirjastoissa, kulttuurissa ja liikunnassa on enemmän harkinnanvaraisuutta kuin sosiaali- ja terveyspalveluissa.
SSS | ASko Lehtonen
Salon kaupunki leikkaa lähivuosina harkinnanvaraisia palveluja miljoonien eurojen edestä. UUTISET 7
Sivu 14
ULKOMAAT
UUTISET
Lehtikuva/Janerik Henriksson
KULTTUURI
Kuningas ilmoittaa vauvan nimen tänään
tUkhoLMA | Stt
Kuningas Kaarle XVI Kustaa julkistaa perjantaina uuden prinsessan nimet ja kutsumanimen. Säästötavoitteita ei kaupunginjohtaja Antti Rantakokon mukaan ole vielä asetettu, eikä valtuustoryhmille esitellä ensi maanantaina kokouksessa leikkauslistoja. Kuningas puhuu valtioneuvoston istunnossa puoliltapäivin Suomen aikaa. Lietzén sanoo kyllästyneensä siihen, että liike-elämästä tuttuja oppeja brändin rakentamiseen on ryhdytty soveltamaan metsänhoitoyhdistysten valtakunnallisessa ketjussa. Kaupungin taloudellinen tilanne on joka tapauksessa sellainen, että kyse on miljoonista euroista. Kruununprinsessa Victorian torstaiaamuna syntynyt vauva saa ainakin kolme nimeä. Oikealla Fortumin viestintäpäällikkö Karoliina Lehmusvirta ja verkostosuunnittelija Jussi Rönkkö. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 24. STT paljasti keskiviikkona, että viranomaiset ovat kiinnostuneita kansanedustaja Kike Elomaan (ps.) puolison Kimmo Elomaan yhteyksistä Cannonball-moottoripyöräjengiin.
Sivu 5
Soini: Rehnin on kestettävä arvostelua
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei pyydä anteeksi Olli Rehniltä. Hän kertoo samalla, minkä maakunnan herttuatar tyttärentyttärestä tulee.
Euroalueen talous supistuu tänä vuonna 0,3 prosenttia, ennustaa EU:n komissio. EU:n talouskomissaari Rehn on vaatinut Soinilta anteeksipyyntöä siitä, että Soini nimitti häntä keskiviikkona Ylen A-studiossa Bobrikoviksi. Yhdistysten toiminnasta on tullut tärkeämpi asia kuin metsänomistajien edusta, hän kritisoi.
Sivu 5
UUTISET 5
SSS/Sami Kilpiö
Paatero: Kansanedustajien kytköskaiveluun ei tarvetta
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei pidä tarpeellisena kansanedustajien taustojen järjestelmällistä kaivelua. Fortum saapui torstai-iltana Perniöön kuulemaan sähköttä jääneiden palautetta ja kertomaan tapahtumien kulusta oman näkemyksensä. Hän toteaa poliisin selvittelevän taustoja silloin, kun niissä paljastuu jotain epäilyttävää
Parhaalla tahdollanikaan en keksinyt yhtään ainoaa pätevää syytä, jonka nojalla tämän teoksen olisi voinut sivuuttaa. klo 1719 Mielenterveysilta Salossa, Salotossa 29.2. Se on kaikissa suhteissa ylivoimainen. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Vinkkaa juttu!
Elokuvat
24.2.1.3. saakka klo 1016, hiihtolomaohjelmana retkeilyalue tarjoaa puitteet talviretkeilyyn mm. Se pelasti minun henkeni ja oli iso lohtu vanhemmilleni, jotka olivat juuri menettäneet oman koiransa.
5 vuotta Laura Korhonen 24.2. Ritva ja Matti, Lyyli ja Jukka
kiksi samanlaisen koiran kuin Taikuri Ozilla elokuvassa. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. Perheeseen osui valioyksilö. hiihtoon (ei ylläpidettyjä latuja), lumikenkäilyyn, lapsille pulkkailuun (pulkat lainattavissa), luontokeskuksessa luettavana paikallisia lehtiä, lapsille luontoaiheista askartelua ja muuta puuhaa
Näyttelyt
Sauvon Käsien vaihtuvat näyt-
telyt Sauvon terveyskeskuksessa Salon seudun taideharrastajien jatkuva näyttely Salossa, Sinisen talon Taidekammarissa, näyttelyn työt vaihtuvat kuukausittain Animalian karhuryhmän valokuvanäyttely Aasian karhuista Halikossa, Design Hill´ssä 26.2. PRmartaksi valittiin Taina Joronen ja henkilöasiainhoitajaksi Tarja Juut-Laukkonen. Kun torpan väki tuli kuvaan kotipihalle, tehtailijan rouva ylvästeli studiossa turkkeineen ja koirineen. Hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Marjatta Tallqvistin, sihteeriksi Kirsti Ruohosen ja rahastonhoitajaksi Seija Nurmen. klo 15, suomenkielinen esitys Maailman joogapäivän tapahtuma Salon uimahallin liikuntatilassa 26.2. klo 11.3013, kaikille avoin joogatapahtuma (oma alusta mukaan) Tanssit Salossa, VPK:n talolla 26.2. Kunniatohtoreiksi vihitään Niemisen ja Johanssonin lisäksi professori Riitta Suuronen Tampereen yliopistosta ja teollisuusneuvos Paula Nybergh, joka työskentelee työ- ja elinkeinoministeriössä. klo 19
Muita tapahtumia
Teatteri
Raid ja mustempi lammas, Teatteri Provinssin päänäyttämöllä Salossa (Salorankatu 57) 25.2. Carita Rantalaa riemastuttaa se, miten paljon koirakuvat kertovat ajastaan. kaupungin ympäristösuojelusta, Perniön as jätevesiosuuskunnasta ja liikelaitos Salon Vedestä Jatkosodan hyökkäysvaiheen merkittävimmät taistelut -esitelmä Salon lukiossa 1.3. suomalaisen kulttuurin päivänä
SALO: Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallisen museo Eliasverkkonäyttely osoitteessa www. klo 18, sotahistorioitsija, everstiluutnantti evp. Noin 40 kuvan kooste täydentää materiaalia, joka on aiemmin nähty Helsingissä.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta Elsa Kaarlola 24.2. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. klo 14, Juhani Virta esiintyy Muisti-ilta Salossa, palvelukeskus Ilolansalossa 27.2. Meilläkin on kortti keisari Aleksanteri III:sta perheineen ja koirineen. Lapset halusivat lemmi-
t. Muut hallituksen jäsenet ovat Marja-Leena Heino, Eeva Ihanaranta, Leena Kankaanpää, Sirkka Lehtonen ja Kristiina Reiman. saakka, hiihtolomaohjelmana mm. Yleisöopastukset ke klo 16.30 Nostalgia automuseo Perniössä avoinna su klo 1014, muulloin sopimuksen mukaan Ateljee Kauko Mäkinen (Turuntie 22) avoinna la klo 1013 ja su klo 1215 Galleria & putiikki Lillan, keittiögalleria (Asemakatu 12) avoinna mape klo 1017 ja la klo 1014 Halikon Franssintalo avoinna su klo 1116 Salon taiteilijaseuran Taidelainaamo galleria & putiikki Lillanissa (Asemakatu 12) avoinna tipe klo 1017, la klo 1014 Sinisen talon galleria avoinna tito klo 1218, pesu klo 1215 KEMIÖNSAARI: Sagalundin museo avoinna 31.5. klo 18, Salon kanttorien kuoro ja bändi laulavat ja laulattavat
Tutkimusalus Aranda, visuaalisesti huikaiseva dokumenttielokuva Kemiönsaaren Kasnäsissä, Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukassa 25.2. klo 18.30, aiheena kristillinen usko, lapsen usko ja lasten evankelioiminen, puhujana Kimmo Malinen Osteoporoosi vertaistukiryhmä Salossa, Sytyn tiloissa (Rummunlyöjänkatu 7 B) 1.3. Salossa
9 vuotta Eeva Kirjavainen 24.2. Sihteerinä jatkaa Liisa Johansson ja samoin rahastonhoitajana Pirjo Ruuskanen.
Tiheiden ajatusten kirja vuoden aforismiteos
Vuoden aforismikirjan tittelin voitti Sami Feiringin toimittama Tiheiden ajatusten kirja Uuden aforismin parhaat. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä. saakka kirjaston aukioloaikoina Leila Suvitien öljyvärimaalauksia Salossa Café Riossa 29.2. Esteen yli hyppäävä koira ja kouluttaja edustavat näyttelyssä poliisikoirakoulua. Sirkku Degertin hiili- ja lyijykynätöitä Halikon kirjastossa 3.3. Näyttelyhuoneen kulmastudiossa voi tiettyinä päivinä ku-
3 vuotta Pihla Liski 24.2. (STT)
YHDISTYKSET TOIMIVAT
Halikon martat ry:n puheenjohtajana jatkaa Tarja JuutLaukkonen. saakka Solmitut, Petra Kallion metalligrafiikkaa ja keramiikkaa Kemiönsaaren Kasnäsissä, Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukassa 31.3. Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka Kemiönsaaren Kasnäsissä avoinna 13.5. Valinnan teki suomen kielen professori Kaisa Häkkinen. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Matti, Matias Ruotsinkielinen kalenteri: Mattias, Mats Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: Tuija, Tuire Ruotsinkielinen kalenteri: Jessica, Vanessa
Päivän Sana
Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. klo 17.3019.30, asiantuntijoina erikoislääkäri Päivi Kaipainen, muistihoitaja Jaana LoimistoMäenpää, kuulontutkija Päivi Matti Kestovaippa- ja kantoliinatreffit Salon Perhekeskuksessa (Annankatu 10, sisäpiha) 28.2. klo 19, 2.3. Jo 150 vuotta on lemmikkejä otettu mukaan ateljeekuviinkin, kertoo Hämeenlinnassa avattu näyttely Onko koira kotona. Tim. saakka
Tänään
Elokuvat
kalenteri@sss.fi
Saapasjalkakissa (dub), Bio-Salo 2 klo 15.30 Risto Räppääjä ja viileä Venla, Bio Jännä, Salo klo 16 Risto Räppääjä ja viileä Venla, Bio-Salo 1 klo 16 ja klo 17.45 Saapasjalkakissa (3D), Bio Jukola, Somero klo 16 Saapasjalkakissa (dub), Paimion Kino klo 16 Kulman Pojat, Bio Jännä, Salo klo 17.30 Rautarouva, Bio-Salo 2 klo 17.30 Risto Räppääjä ja viileä Venla, Bio Jukola, Somero klo 18 Härmä, Bio Jännä, Salo klo 19 Hulluna saraan, Bio-Salo 2 klo 19.30 Johnny English reborn, Bio-Salo 1 klo 19.45 Kulman Pojat, Bio Jukola, Somero klo 20
Teatteri
Raid ja mustempi lammas, Teatteri Provinssin päänäyttämöllä Salossa (Salorankatu 57) klo 19
Muita tapahtumia
Veteraanituokio Salossa, palvelukeskus Ilolansalon vanhassa salissa 1314, aiheena vanhat työmenetelmät, vetäjänä Risto Lietepohja Verenluovutus Salossa VPK:n talolla klo 1318
Kokouksia
Iisakinpirtin avantouimarit ry:n vuosikokous Iisakinpirtillä klo 17
Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi
Tampereen teknillinen yliopisto TTY promovoi toukokuussa kunniatohtoreiksi Tampereen pormestarin Timo P. Jouduimme vähän odottamaan, jotta silloisilta kotikonnuiltani Pohjois-Irlannista löytyi juuri cairninterrieri. Niemisen ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan, vuorineuvos Ole Johanssonin. luontokeskuksen ympäristössä kiertää talvinen tehtäväpolku, joka johdattaa tutkimaan talven salaisuuksia, miltä kuulostaa talven hiljaisuus, miltä näyttää lumihiutale. saakka Tulvan jälkeen, Samuli Heimosen maalauksia Salossa, Veturitallissa 4.3. Ulkomaalaisista kunniatohtorin arvon saavat professori Gerhard Fettweis Dresdenin teknillisestä yliopistosta, professori Amos Gilat Ohio State Universitystä, Kiinan tiedeakatemian johtaja Yongxiang Lu sekä professori Karl Öiger Tallinnan teknillisestä yliopistosta. 4
Huomenta päivää
n toimitus@sss.fi
Perjantaina 24. SOMERO: Mäkilän Traktorimuseo avoinna tisu klo 1018 RAASEPORI: Fiskarsin museo avoinna 30.4. Syyskuun alkuun jatkuvassa näyttelyssä syntyy uusia kuvia. Kun Lea Eskola muutti avioeron jälkeen takaisin Hämeenlinnaan, Rosty Boy tuli mukana. saakka Ihme ja kumma Karjalohjan päivähoitolasten taidenäyttely Karjalohjan kirjaston Kulttuurivintillä 29.2. Salossa
2 vuotta Kerttu Vahosalmi 24.2. Museoavustaja Carita Rantala kävi lävitse Hämeenlinnan historiallisessa museossa tuhansia valokuvia. Vaulon sisarukset pääsivät Hattulan Retulansaaren Ylikartanossa ajelemaan koiran vetämissä kärryissä sata vuotta sitten. Muurlassa
11 vuotta Eetu Pakarinen 24.2. Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. eliaskokoelmat.fi Taidemuseo Veturitalli avoinna tipe klo 1018, la klo 1117, su klo 1118, muulloin sopimuksen mukaan. saakka mape klo 916, la klo 1014, päärakennuksessa
Museot ja näyttelytilat
näytteillä mm. Risto Räppääjä ja viileä Venla, Bio Jännä, Salo pela klo 16, su klo 14.30 Kulman Pojat, Bio Jännä, Salo peto klo 17.30 Härmä, Bio Jännä, Salo peto klo 19 Saapasjalkakissa (dub, 3D), Bio Jännä, Salo su klo 16 Risto Räppääjä ja viileä Venla, Bio-Salo 1 pesu klo 16 ja klo 17.45, mato klo 17.15 Johnny English reborn, BioSalo 1 pe klo 19.45 Kulman pojat, Bio-Salo 1 lasu klo 19.45, mato klo 19 Saapasjalkakissa (dub), BioSalo 2 pesu klo 15.30 Rautarouva, Bio-Salo 2 peto klo 17.30 Hulluna saraan, Bio-Salo 2 pe to klo 19.30 Varasto, Paimion Kino lasu klo 16.30, ma klo 19 Mission impossible Ghost protocol, Paimion Kino lasu klo 19, tike klo 19 Saapasjalkakissa (dub), Paimion Kino pe klo 16, su klo 13 Härmä, Bio Jukola, Somero la su klo 17.15 Risto Räppääjä ja viileä Venla, Bio Jukola, Somero pe klo 18, lasu klo 15.30, ke klo 17 Saapasjalkakissa (3D), Bio Jukola, Somero pe klo 16 Kulman Pojat, Bio Jukola, Somero pe klo 20, lasu klo 20, ke klo 19
Muita kulttuuritapahtumia
Viikolla tapahtuu 25.2.2.3.2012
Niko Kivelä Minä!, stand up show Salossa, Kivassa 1.3. saakka Metsänpeitossa, Marjo Joensuun samottisavesta muovailemia muotokuvia Suomen kansanperinteen haltijahahmoista ja tärkeimmistä riistaeläimistä Paimion kaupungintalon näyttelyparvella 28.2. klo 1618, mielenterveyskuntoutujien avoin kahvila, jossa voi tavata toisia ja saada vertaistukea Usko arjessa -ilta Salo-Uskelan seurakuntatalossa 29.2. Halikossa
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. Sen ovat julkaisseet Suomen aforismiyhdistys ja Kirja kerrallaan -kustantamo. klo 19
Musiikki
Jazzia Salossa, Veturitallissa 28.2. 2: 4-5
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. 1. klo 19, 29.2. saakka kaupungintalon aukioloaikoina Anja Hämäläisen taidetta ilman käsiä Salossa, palvelukeskus Ilolansalossa 29.2. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Mallia otettiin hallitsijoista, joitten valokuvia myytiin muistoina. apteekkitarvikkeita, miesten asusteita 1800-luvulta ja naisten hattumuotia, museopuodissa vanhan mallin mukaisia leluja, kirjoja, makeisia, kankaita, kaunista kotiin ym. Se alkoi valjeta, kun tytär osallistui kotikaupungissa leikki-
mieliseen lapsi ja koira -kisaan ja voitti sen. Ari Raunio
TV Group Salon taidemuseo Veturitallissa 28.2. Kunniatohtoreita vihitään kaikkiaan kahdeksan. saakka Milja Turusen akvarellimaalauksia Salossa, palvelukeskus Ilolansalon aulassa 1.31.3. klo 18, asiantuntijoita mm. Salossa
Koiran virkoja
Valokuvat paljastavat koirien monet roolit lemmikistä vartiointiin ja riistan ajamiseen. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Salossa
Onnen hetket
3 vuotta Hilla-Helinä Poutanen 24.2. (STT)
Koiran kanssa kameran eteen
STT | MERJA ÅKERLIND
Moni suomalainen halusi ikuistaa koiransa perhekuvaan heti valokuvauksen yleistyttyä. Erovuorossa olleet Sirpa Routasalo ja Taina Joronen valittiin uudelleen. Vuosikokouksessa hallitukseen valittiin uutena Jaana Tuominen. Sittemmin koira kuljetti perhettä pitkin Brittein saaria ja jopa kuninkaallisten jäljillä. klo 16, henkilökohtaista neuvontaa, fysioterapeutti Tuire Ranki opastaa jalkojenongelmissa ja jalan virheasentojen korjaamisessa, esittelyssä lonkkasuojat ja liukuesteet Hajalan jätevesiosuuskunnan perustamiseksi keskustelutilaisuus Hajalan koululla 1.3. Hallituksessa jatkavat Anneli Sillanpää, Marjatta Tallqvist, Marjatta Lehti, Eila Sipponen ja Kirsti Ruohonen. Se on aforismien aarrekammio, josta riittää ammennettavaa niin kauan kuin suomalaista aforismia ylipäänsä luetaan ja kirjoitetaan, professori Häkkinen ylistää voittajateosta. Monet kuvat todistavat, että koirat ja varsinkin niitten pennut ovat kiinnostaneet lapsia kautta vuosikymmenten. Vaskiolla
5 vuotta Oskari Mikkola 24.2. saakka Tunnetko talon, muistatko maiseman?, Martti Vainion maalauksia Koskella, Yrjö Liipolan Taidemuseossa 8.4. saakka Figuurikaupunki, Juha Allan Ekholmin valokuvia studionäyttelyssä Salossa, Veturitallin tornissa 4.3. saakka ti klo 1518 * Avoinna sopimuksen mukaan: Salossa: Halikon museo, Kiikalan kotiseutumuseo, Kiskon kotiseutumuseo, Meritalon museo, Muurlan kotiseutumuseo, Fiulmaakarin mylly Muurlassa, Perniön museo, Perttelin Pellonpään talonpoikaismuseo (Vähähiidentie 176) ja Kivimakasiinin esinemuseo (Mikolantie 11), Suomusjärven kotiseutumuseo, Viljo Hurmeen ateljeekoti Muurlassa, Kemiönsaaressa: Westersin puutarha, Marttilassa: Nostalgiamuseo Prunkilassa (ryhmille), kotiseutumuseo, Somerolla: Torppamuseo, Savenvalajamuseo, Koulumuseo, Pitäjänmakasiinit, Peltotyökalumuseo, Sauhutupa, Härkä Galleria (Hirveläntie 2, ryhmille) ja Härkälän kartanogalleria (Härkälänkuja
33, ryhmille), Paimiossa August Pyölniitun museo ja Paimion kotiseutumuseo, Koskella Yrjö Liipolan Taidemuseo (ryhmille) Muut nähtävyydet ja kohteet: Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka Kemiönsaaren Kasnäsissä avoinna 10.3. Palkintoruusukkeista arvokkain muistuttaa neljännestä sijasta maailman suurimmassa näyttelyssä Crufts Dog
Show´ssa 1991. klo 19, TV Group; Tapani Varis baritoni- ja sopraanosaksofoni, bambuhuilu ja munniharppu, Erkki Joutseno rummut, perkussiot, Julius Heikkilä kitarat, Matti Vallius kontrabasso Svengaavat virret -konsertti Perniön kirkossa 29.2. saakka tipe klo 1015, la klo 1017 Metsähallituksen retkeilyalueen luontokeskus Salon Teijolla avoinna sekä 26.2. saakka liikkeen aukioloaikoina Karhuinstallaatio savesta muovaillut karhut vaeltavat vankilasta vapauteen Halikossa, Design Hill´ssä, Salon Pajulan koulun 5 A-luokan näyttely 26.2. Koskella
Paljon Onnea Kultahääpäivänä
Jalmari Markkula poseerasi ajokoiransa kanssa.
Oluttehtailijan vaimo Josefine Schmausser koirineen valokuvaamossa.
vauttaa itsensä koiran kanssa.
Taikurin koira
Muisto koirasta voi elää myös palkintoruusukkeina, osoittaa Lea Eskolan sattumasta alkanut kokoelma. saakka HALUsinaatio, Halikon lukion kuvataide2-ryhmän näyttely Salossa, kauppakeskus Plazassa, Cafe Figaron vieressä 29.2. Promootiojuhlaan on kutsuttu kaikki ne, jotka ovat suorittaneet tohtorin tutkinnon TTY:ssä edellisen promootion eli kevään 2007 jälkeen. Salon Piritan martat ry vuosikokouksen puheenjohtajana jatkaa Anne-Maarit Niemelä, varapuheenjohtajana Tuulia Koski
Kunnallista kotihoidontukea eli Salo-lisää leikattiin jo tänä vuonna, ja sen poistaminen kokonaan toisi 800 000 euron säästön. Opetusministeriin ovat vedonneet myös ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen sensorit, Suomen lukiolaisten liitto ja Suomen rehtorit. Työ on muuttunut edis-
tämisen kehittämiseksi ja kehittämisen edistämiseksi. Viime keväänä kaupunginhallitus asetti tavoitteeksi, että entinen kunnantalo pidetään kaupungin omistuksessa ja että sinne tulisi muun muassa päivähoitoa, yläkoulun opetuskeittiö ja kansalaisopiston musiikin ja kuvataideopetuksen tiloja. Sen jälkeen työntekijöitä voidaan irtisanoa tuotannollisin ja taloudellisin perustein, ja sivistystoimessa onkin mietitty 20 koulunkäyntiavustajan irtisanomista. Paaterosta järjestäytyneen rikollisuuden soluttautuminen politiikkaan ei ole akuutti ongelma. Jos nyt sama pinta-ala ei riitä yhden nuukasti elävän ihmisen elättämiseen, koko Suomen metsäpolitiikka on surkeasti epäonnistunut. Mahdollinen lukioksi muuttaminen taas on ensi vuoden talousarvion asioita.
Tiina Lietzén jättää Marttilan metsänhoitoyhdistyksen
"Yhdistyksistä on tullut tärkeämpiä kuin metsänomistajista."
kirsi.siekkinen@sss.fi
Windows Phone demopäivä
Ole ensimmäisten joukossa hyödyntämässä mahdollisuus tulevaisuuden mobiilisovelluksiin! Tule seuraamaan uuden Windows Phonen demopäivää ja miten yritys ja ICT-alan osaajat pystyvät hyödyntämään ja rakentamaan tulevaisuutta mobiilisovelluksen avulla! Aika: pe 2.3.2012, klo 12.00 16.00
SSS | KIRSI SIEKKINEN
Marttilan metsänhoitoyhdistyksen pitkäaikainen metsänhoidonneuvoja Tiina Lietzén on irtisanoutunut tehtävästään. Nokian kurssi painui lähes kaksi prosenttia ja päätöskurssiksi tuli 4,10. Kunnantalon myyntiin asettamisesta päättää kaupungin-
valtuusto. Sellaista systeemiä ei ole, että me puuttuisimme asiaan turvallisuusselvityksillä, sanoo viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara Suposta. Tulosjulkistaja Olvi paransi tulostaan, mutta otti takkiinsa Valko-Venäjällä. Pidän tätä uudistusta sillä tavalla tärkeänä, että se tehdään rauhallisesti ja perusteellisesti ja luonnollisesti hyvässä yhteistyössä ylioppilastutkintolautakunnan kanssa, Gustafsson sanoo STT:lle. Helsingissä kurssit painuivat 0,7 prosenttia miinukselle. Ministerin antamasta lisäajasta uudistukselle uutisoi ensin Turun Sanomat.
Yleissivistykselle parempi mittari
Mitään varmaa uuden kokeen sisällöstä ei vielä tiedetä. Äidinkielen opettajain liitto arvioi aikaisemmin, että koetta yritetään uudistaa mahdottomassa aikataulussa. Miehet tapasivat Kögen satamakaupungissa Sass Larsenin lapsuudenystävän välityksellä.
SSS | ASKO LEHTONEN
Salossa valmistellaan samaan aikaan ensi vuoden talousarviota ja etsitään karsittavaa tämän vuoden hyväksytystä budjetista. Asiakirjaa ei ole esitelty luottamushenkilöille, ja kaupunginjohtaja Rantakokko sanoi torstaina Salon Seudun Sanomille, että hänelläkään ei ole sitä. Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola korostaa, ettei eduskunta ole kansanedustajien työnantaja eikä siten voi teettää heistä turvallisuusselvityksiä. Sosiaali- ja terveystoimen johtaja Kai Saarimaa toteaa, että hänen toimialallaan harkinnanvaraista on vain yhdistyksille jaettava 50 000 euron avustus. Myöskään suojelupoliisi ei ole kiinnostunut kansanedustajien taustojen kaivelusta. Jos yli puolet hoidon tarpeessa olevista taimikoista on
saatu hoidettua yhdistyksen omana työnä vaikkapa ulkomaalaisten halpametsureiden avulla, yhdistys on saanut toimintapisteen. Puolueet ja muut ehdolle asettajat vastaavat selvittelytyöstä, hän toteaa. Yhtä lailla harkinnanvaraisia ovat lain vaatimuksia kattavammat koulukuljetukset ja koulujen kerhot. Lietzén pitää metsänhoitoyhdistysten jäsenyyspakon mahdollista poistumista ja alan kilpailun lisääntymistä hyvänä uutisena. Hän toteaa poliisin selvittelevän taustoja silloin, kun niissä paljastuu jotain epäilyttävää. (STT)
4,100
PÄIVÄN LUVUT OMX Helsinki
6157,74
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
Nokia Oyj Euribor 12 kk 1,642 3 kk 1,014
-0,66 % -1,96 % -0,006 -0,007
Salolaisten syytä varautua vain lakisääteisiin palveluihin
Tulevien vuosien säästöjä etsittäessä puhutaan jo irtisanomisistakin.
asko.lehtonen@sss.fi
Poliisiylijohtaja: Kansanedustajien kytköskaiveluun ei aihetta
STT | PIIA LEINO, TANELI MÄNNIKKÖ
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei pidä tarpeellisena kansanedustajien taustojen järjestelmällistä kaivelua. Säästölistalta löytyy lehtitiedon mukaan ainakin Halikon kirjasto, jonka sulkeminen säästäisi vuodessa 700 000 euroa.
Palvelusuhdeturva päättyy ensi vuonna
Ensi vuonna päättyy Salon kuntaliitoksen kaupungin henkilökunnalle tuoma palvelusuhdeturva. Hallituksen puheenjohtajan Eeva Korimäen mukaan kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki.
Paikka: Innomo, (Yrityssalon B-porras, 2.krs) Örninkatu 15, Salo Päivän agenda: · Käyttöjärjestelmä 7.5 Mango · Windows Phone sovelluskehitys · Pelikehitys · Kartat ja palvelut Osallistuminen veloituksetta, mutta edellyttää ilmoittautumista 29.2. Sass Larsenin ministeriuran vei todennäköisesti tapaaminen Bandidos-moottoripyöräjengin johtohahmon kanssa. Lietzén sanoo, ettei hän voi hyväksyä metsänhoitoyhdistysten nykyisiä toimintatapoja. mennessä osoitteeseen yrityssalo@yrityssalo.fi
Yrityssalo Oy, Örninkatu 15, 24100 Salo, www.yrityssalo.fi. Äidinkieli on ainoa kaikille pakollinen koe. Myyntiä yritettäisiin syyskuun loppuun asti.
Rantakokko totesi torstaina, että ensisijainen vaihtoehto on kunnanviraston myynti. Kaupungin toimintamenot ovat kaikkiaan 376 miljoonaa euroa. Kirjastoja voidaan sulkea rikkomatta lakia ja asetuksia. Vaihtokärki oli miinuksella, nousijoita olivat vain Sampo ja Kone. Perniönseudun Lehti ker-
toi torstaina sivistystoimen laatimasta säästökohteiden listasta, jonka toteuttaminen kokonaisuudessaan toisi jo ensi vuonna yli viiden miljoonan euron säästöt. Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina kaupunginjohtaja Antti Ran-
takokon esitystä, jonka mukaan lautakunnille annetaan tehtäväksi pienentää menoja tai lisätä tuloja. Syksyllä opetuslautakunta hylkäsi päivähoitovaihtoehdon. Marttilan MHY antoi paikallisesti vapaat kädet, mutta ylhäältä tulleet mallisapluunat ja käskyt ahdistavat, Lietzén sanoo. Opetus on lakisääteistä, mutta esimerkiksi liikuntapalvelut eivät ole, Rantakokko antaa pelkistetyn esimerkin. Hallituksella on selvä linja, että me haluamme parantaa näiden arvosanojen vertailukelpoisuutta. Kurssi päätyi lopulta keskiviikkoiselle tasolle. Sillä pyrittäisiin mittaamaan nykyistä paremmin yleissivistystä, tiedon käsittelytaitoa ja kykyä arvioida tiedon pätevyyttä. Jos pitäydytään vain lakisääteisissä palveluissa, kulttuuripuolella voidaan luopua Kivasta. Marttilan metsänhoitoyhdistyksen hallitus kokoontuu pohtimaan tilannetta maaliskuun viidentenä päivänä. Puppukielen huippua lienee Metsäkeskuksen organisaatioon ilmestynyt nimike "alueen edistämisprosessin päällikkö".
Metsänhoitomaksu poistumassa
Metsänhoitoyhdistyslakia ollaan uudistamassa parhaillaan. Siksi kaupungin kaikilta toimialoilta on pyydetty selvitys, mitkä toiminnat ovat lakisääteisiä ja mitkä harkinnanvaraisia eli kaupungin kannalta katsoen vapaaehtoisia. Samalla tehtäisiin suunnitelma kustannusarvioineen siitä, mitä maksaisi muuttaa kunnantalo lukioksi ja lukio päiväkodiksi. Ministeriksi kaavailtu sosiaalidemokraattien Henrik Sass Larsen tuli tuolloin torjutuksi maan turvallisuuspoliisin (PET) turvallisuusselvityksessä. Sanoma päätyi 1,4 prosentin laskuun kerrottuaan myyvänsä pois osuutensa teleoperaattori DNA:sta. Helsingin yliopiston tutkimukset kertovat, että esimerkiksi vieraissa kielissä on paljon vaikeampaa saada hyvää arvosanaa kuin eräissä muissa aineissa. Vastedes hän aikoo keskittyä jatkamaan kotitilallaan Suomusjärvellä sijaitsevien metsien hoitoa. Nykyiseen lukioon taas tulisi päiväkoti. Kaupungin johtoryhmästä vain kaupunginjohtaja Rantakokko kommentoi tässä vaiheessa tulevien vuosien säästösuunnitelmia. Lisää miljoonia pitää löytyä tulevina vuosina. Nykyisin metsänomistajien
on ollut käytännössä pakko kuulua paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen ja maksaa metsähoitomaksua riippumatta siitä, tarvitsevatko he yhdistyksen palveluita vai ei. Supo korostaa, että edustajat on valittu kansan mandaatilla. Uudistuksen tiukka aikataulu on kuohuttanut lukioissa, ja äidinkielen opettajat ovat pelänneet hätäillen suunnitellun kokeen vaarantavan opiskelijoiden oikeusturvan. Sen jälkeen aletaan karsia harkinnanvaraisia palveluja. Rantakokon mukaan tällaisen listan teko ei vielä "ole valmistelua lainkaan", ja hän toteaa, että esimerkiksi sivistystoimen johtaja Petri Moilanen on laittanut oman virkansakin listalle. Paateron mukaan politiikkakytköksiä hälyttävämpää on, että järjestäytynyt rikollisuus tunkee mukaan talouselämään. Poliisi pitää jengiä rikollisena, mutta Elomaan ei epäillä syyllistyneen mihinkään rikolliseen. Kaupunkilaisten on syytä varautua siihen, että tulevaisuudessa tarjolla ei ole juuri muuta kuin lakisääteisiä palveluita. Liiketoimintaan soluttautumista on tapahtunut, ja siinä suhteessa tilanne on mennyt huonompaan suuntaan, Paatero toteaa. Sen sijaan hän kritisoi voimakkaasti maatalousministeri Jari Koskisen (kok.) toimintaa. Konserni kirjaa kaupasta 17 miljoonan euron kertaluontoisen tappion. STT paljasti keskiviikkona, että viranomaiset ovat kiinnostuneita kansanedustaja Kike Elomaan (ps.) puolison Kimmo Elomaan yhteyksistä Cannonball-moottoripyöräjengiin. Tulin tänne töihin 26 vuotta sitten innoissani puolustamaan metsänomistajien etua. Hän toteaa, että valppauteen on silti tarvetta. Hän
epäilee, että kunnanviraston muuttaminen lukioksi olisi liian kallista, eikä ratkaisu olisi
välttämättä toimiva. Ne elättivät 1970-luvulla kuusihenkisen perheen. Nyt vuorossa on lukio.
nointia ja lukion suunnittelua. Taustalla vaikuttaa se, että korkeakoulut haluaisivat hyödyntää ylioppilaskoetta nykyistä paremmin opiskelijavalinnassaan. Se tappoi työn ilon. Kunnanviraston käyttö on hankala pähkinä Salon päättäjille. Lehtitietojen mukaan Koskinen on leimannut uudistustyöryhmän hiljattain valmistuneen raportin salaiseksi. Uusi koe oli määrä ottaa käyttöön jo keväällä 2015, ja se olisi vaikuttanut jo ensi syksynä aloittavien uusien lukiolaisten loppukokeeseen. Lietzén näkee metsänhoitoyhdistysten toiminnassa pyrkimystä metsätalouden ulkoistamiseen ja pois metsänomistajilta, kun puukauppoja halutaan tehtäväksi valtakirjoilla ja metsänhoitotehtäviä yritetään keskittää yhdistysten tehtäviksi. Uudistusta pohtiva työryhmä on kannattanut pakollisen metsänhoitomaksun poistamista, mikä vapauttaisi kilpailua metsänhoitomarkkinoilla. Sivistystoimi on kaupungin toiseksi suurin toimiala 108 miljoonan euron menoilla.
Suurin on sosiaali- ja terveystoimi. Omaa toimintaa on kehitetty tavallisten metsänomistajien edun kustannuksella. Paikallisyhdistysten toiminnan laatua on esimerkiksi mitattu sillä, kuinka paljon yhdistys hoitaa itse alueen töitä. Se on tärkeää opiskelijoidenkin oikeusturvan kannalta, Gustafsson sanoo.
Entisen Perniön kunnanvirastoon on yritetty sovittaa kirjastoa, päiväkotia, kansalaisopiston toimintoja ja nuorisotiloja. Säästöä kertyisi melkein miljoona euroa. Salon kaupunginhallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina. Se yhdistys, joka on aktivoinut metsänomistajat itse hoitamaan taimikkonsa, ei saa pistettä, Lietzén vertaa. Tunnelmia painoi muun muassa EU:n talousennuste, joka povaa euroalueelle talouden supistumista 0,3 prosenttia tänä vuonna. Poliitikkojen jengiyhteydet ovat kuohuttaneet ainakin Tanskassa, jossa ne muun muassa sekoittivat hallituskuvioita viime syksynä. Kone kertoi suuresta hissitilauksesta New Orleansin veteraanisairaalaan. Sen lakkauttaminen säästäisi 110 000 euroa
vuodessa. Sen menot ovat melkein puolet kaupungin budjetista, 180 miljoonaa euroa. Todennäköisesti vuoden 2015 sijaan tähtäimessä on varmaan 2016, ministeri arvioi. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 24. STT ei tavoittanut lomailevaa sisäministeri Päivi Räsästä (kd.) kommentoimaan asiaa. Supon mukaan kansanedustajien turvallisuusasiat kuuluvat eduskunnalle. Turhan sinisilmäisiä ei pidä olla, mitä vain voi jatkossa tapahtua ja siihen pitää varautua, hän toteaa. helmikuuta 2012
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
Pörssi hyytyi pieneen laskuun
Pörssikurssit kääntyivät torstaina laskuun sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Tiina Lietzén sanoo jatkavan-
sa tehtävässään Marttilassa alkukesään saakka. Talousarvio avataan ajatuksella, että kaupungin tämän vuoden verotulot jäävät kymmenen miljoonaa aikaisemmin arvioidun alle. Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko esittää kaupunginhallitukselle työryhmän kannan mukaisesti koemarkki-
Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus saa lisäaikaa
STT | JAANA VAAHTIO, PAULA ROPPONEN
Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) lupaa lisäaikaa äidinkielen ylioppilaskokeen uudistamiseen. Salon johtavat virkamiehet ja valtuustoryhmien puheenjohtajat kokoontuvat tulevien vuosien menojen ja tulojen ääreen ensi maanantaina.
Perniön entinen kunnanvirasto myydään tai muutetaan lukioksi
SSS/Sami Kilpiö
Kommentoi
verkossa
asko.lehtonen@sss.fi
SSS | ASKO LEHTONEN
Perniön entisen kunnanviraston tulevaa käyttöä selvittänyt työryhmä ehdottaa, että sinne siirretään kunnantaloon, mikäli rakennus ei mene kaupaksi ensi syksyyn mennessä. Vaihtoa kertyi vajaat 410 miljoonaa euroa. Rakennukseen on yritetty sovittaa kirjastoa, päiväkotia, kansalaisopiston toimintoja ja nuorisotiloja. Sen jälkeen kaupunginjohtajan asettama työryhmä etsi uusia ratkaisuja ja päätyi ehdottamaan koemarkkinointia kunnanviraston myymiseksi. Nyt metsänhoitoyhdistysten toiminnasta itsestään on tullut tärkeämpää kuin metsänomistajan asiasta, hän kritisoi.
Lietzénin mukaan metsänhoitoyhdistyksistä on ryhdytty rakentamaan valtakunnallisesti brändiä liike-elämästä lainatuilla opeilla
· Messu su 4.3. Perhekirkko klo 10 ja sen jälkeen seurakuntatalossa 3-vuotiaiden syntymäpäivät.
Lähetyspyhäkoulu
Su 26.2. Arpavoittoja voi tuoda seurakuntataloon ma 27.2. 2.3. 9% alv) 12 kk 269,00 6 kk 139,95 3 kk 72,90 1 kk 29,50
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
AVIOLIITTOON VIHITYT
Halikko: Jari Antero Söderberg ja Päivi Johanna Alanto Salo-Uskela: Jussi Petteri Hakala ja Kata Fransiina Kulmala
KUUSJOKI
· Sanajumalanpalvelus su 26.2. · Su 4.3. klo 1416.30 ja myyjäisleivonnaisia su 4.3. klo 18 seurakuntatalossa, aiheena Apt. · Ti 28.2. klo 11(!) ja sen jälkeen Yhteisvastuulounas seurakuntakodissa.
vajaat kaksi vuotta sitten. · Lähetyksen kirpputori avoinna la klo 1115 Rysässä, Kirkkorinne 5.
MUURLA
· Messu su 26.2. Olen ollut Ruotsissa kahdeksan vuotta, enkä tunne Suomen taloutta niin hyvin kuin pitäisi VATTin johtajana tuntea. klo 10 srk-keskuksessa. klo 12 seurakuntatalossa; Iltapäiväkuoro, kakkukahvit. · Rukouspiiri to klo 19 Kanttorilassa. klo 18 seurakuntatalossa. klo 10; Huhtasalo, Uusisalo. Viime keväänä se osti SBS:n televisiotoiminnan Hollannissa ja Belgiassa ProSiebensat1:ltä yhdessä paikallisten kumppanien kanssa. Hän uskoo, ettei Ruotsin julkisen talouden hyvä kunto ole sattumaa, vaan seurausta huolellisista laskelmista ja taitavasta virkamiestyöstä. klo 19 Eila ja Mauri Jokisella Perniön asemalla. Ohjelmassa 25-vuotiaan "uuden" virsikirjan rikasta musiikkiperintöä: vanhinta aineistoa, barokkia, virsiä kansanmusiikkityyliin, lattarisovituksia, körttivirsiä jne. Matka ja lounas 10 , lippunsa jokainen hoitaa itse. Hän muistutti kuitenkin valtion lisätulojen ja säästöjen tarpeista.
HENÓTÊS-srk Rummunlyöjänkatu 7A 3 krs Salo
Su 26.2 klo18 evank. Eila Annikki Kuvaja 80 v. klo 18 Kanttorilassa. Mukana kuurojen pappi Petri Majatie, jolle voi ilmoittautua 2.3. Poliisi pyytää miehiä ottamaan yhteyttä. Yhteinen toiminta. Kauppahinta on yli 181,5 miljoonaa euroa, Sanoma ja DNA kertovat tiedotteissaan. helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
Kokkolalainen mies kateissa yli kaksi kuukautta
Poliisi toivoo tietoja kokkolalaisesta miehestä, joka on ollut kateissa kaksi ja puoli kuukautta. Tervetuloa! www.Henotes.com
HELLUNTAI
Su 26.2. · Kosken ja Perttelin kirkkokuorojen yhteiskonsertti Yhteisvastuukeräyksen hyväksi su 4.3. Ilmestysmajan ilta Tervetuloa! www.salonhelluntaisrk.fi
MÖKÖISTENKATU 18
SEURAKUNTA
arvitsemmelisääverotuloja,jottavoimmesaadavaltionbudjetintasapainoon,huomauttivaltiovarainministeriJuttaUrpilainen. Messu ja päivärippikoulun konfirmaatio Uskelan kirkossa klo 10; Pulkkinen-Watson, SaartioItkonen, Keinänen. Lähetyskahvio Kaffemuki klo 1315.30 Salon kirkon sivusalissa. Messu Halikon kirkossa klo 10; Vihinen, Malinen, Tastula. Hän muistutti, että Metsähallitus on viime vuodet ostanut lisää maata. Klo 13 Lähetyspiiri Ti 28.2. Mauri Pekkarisen (kesk.) mielestä Urpilaisen olisi pitänyt edellisen hallituksen pahoja tekoja muistellessaan mainita myös hyvät teot.
Eikö olisi reilua sanoa, että edellinen hallitus myös alensi, kevensi käyttövoimaveroa, Pekkarinen muistutti. Haluan käyttää kansantaloustiedettä yhteiskunnan avuksi, jotta kansalaiset ja päättäjät saisivat luotettavaa tietoa siitä, mihin erilaiset talouspolitiikkavaihtoehdot johtavat. klo 18 seurakuntatalossa.
· Kotiseurat pe 24.2. Torstain kaupan jälkeen DNA:n pääomistajiin kuuluu joukko maakunnallisia operaattoreita Finda Oy, Oulu ICT Oy, PHP Holding Oy ja Osuuskunta KPY. Leena Annikki Määttänen 79 v. · Sanajumalanpalvelus 4.3. Kulku omin kyydein. Kadotessaan hänellä oli keskipitkät ruskeat hiukset. Virret: 182; 510; 303:12,6; 511; 228; 517; 332. Kirkkokahvit ja päiväkinkerit seurakuntakodissa. Kallioinen oli kertonut aikovansa Kirkkonummelle, joten junan vaihto olisi todennäköisesti tehty Pasilassa. · 26.2. Hallituspuolueidenkin riveissä ammattiautoilijoiden huoli kasvaneista kustannuksista painoi hartioita. · Lähetyspiiri to 1.3. · "Svengaavat virret" ke 29.2. klo 6.00-16.00 Viikonl. Kauppa kasvatti Sanoman velkataakkaa tuntuvasti.
Avoinna ma-pe la su klo 6.30-16.00 klo 7.00-12.00 klo 7.30-12.00
Viime vuonna Sanoma myi elokuvateatteriketju Finnkinon ruotsalaiselle pääomasijoittaja Ratosille. 040 520 9673. Kallioinen istui vaunussa numero kuusi suunnilleen samanikäisten miesten kanssa. klo 15 kirkossa.
KISKO
· Käsityökerho ti 28.2. Vertaistukea ja yhdessäoloa pienten lasten äideille.
haluan itse tehdä VATTissa. Viime vuodet Ruotsin vastaavankaltaisessa tutkimuslaitoksessa Konjunkturinstitutetissa työskennellyt Vartiainen haluaa tuoda Ruotsin systemaattisen ja tarkan talouspolitiikan valmistelutavan myös Suomeen. Iina-Maarit Haapasaari 58 v. 6
Perjantaina 24. Kirkkokahvit. Rundgren piti hanketta kansallisomaisuuden tuhoamisena. klo 19 Niemellä, Hyyperäntie 29. klo 6.00-12.00 Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
eroon ydintoiminnan ulkopuolisista osista. R-kioskiketju on ollut kaupan jo pitkään, mutta toistaiseksi Sanoma ei ole löytänyt sille ostajaa. klo 18 Niemisillä Kruusilassa. Huusko, toim.joht. Messu Vaskion kirkossa klo 12; Vihinen, Tastula. Vartiainen lupaa VATTin tuottavan aineistoa esimerkiksi kiivaana käyvään eläkekeskusteluun. · 4.3. Kimppakyydit Halikosta 18.15. Näin tulevatkin sukupolvet voisivat hyötyä luonnonvarojen tuotosta. · Lasten lähetyskerho pe 2.3. Naisten raamattupiiri klo 18.30 seurakuntatalossa. Se myös vahvistaa tasettamme ja mahdollistaa portfoliomme jatkokehittämisen, sanoi toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen. paastonajan sunnuntai 26.2.
SALO-USKELA
· 26.2. Messu klo 10; Toivoniemi, Laakkonen, Iltapäiväkuoro. saakka. klo 12 seurakuntatalossa. Klo 11 ja Klo 16 Henry Hedman. klo 11 seurakuntatalossa.
Äitien virtapiiri
Perhekirkko ja ulkoilua
To 1.3. Kolehti Yhteisvastuukeräykselle.
Svengaavat virret
Vartiainen haluaa lisää tarkkuutta talouspolitiikan valmisteluun
VATTin ylijohtaja hyödyntää Ruotsin-kokemuksiaan.
STT | ANNIINA LUOTONEN
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) uusi ylijohtaja Juhana Vartiainen haluaa tuoda Suomen talouspolitiikan valmisteluun enemmän huolellisuutta. Kadonnut on 170-senttinen ja painaa noin 60 kiloa. Perniö: Airi Maria Hietanen 83 v. Lassi Lehtinen. Hernekeittoa ja pannaria. Heikki Einari Rantanen 70 v. klo 18 Sirpa Routasalolla, Kirkkorinne 10; Mari Vihinen ja piirin uudet vetäjät Raija Vuorela ja Helena Koskinen. Nuorten iltamessu Salon kirkossa klo 18. · Omaishoitajien kokoontuminen ma 27.2. klo 17.30 Pappilassa. klo 12. Suomalaisen Kirjakaupan osti Otava. · Miesten piiri to 1.3. Sanoma on jo myynyt R-kioskinsa Venäjällä, Latviassa ja Romaniassa, jäljellä ovat vielä Suomen, Viron ja Liettuan kioskit. perhekirkko klo 12 ja sen jälkeen koko perheen ulkoilutapahtuma seurakuntatalon ympäristössä. Talo voisi tuottaa
malleja tehokkaimmista tavoista pidentää työuria. Kyytiongelmissa yhteys diakoni Kaija Virtaseen, p. · Kahvikonsertti su 4.3. · Aamurukous Halikon kirkossa to klo 7 ja Vaskion kirkossa pe klo 6.35. · Ke 29.2. Kaupassa DNA nousi Suomen suurimmaksi kaapelitelevisiotoimijaksi yli 40 prosentin markkinaosuudella. Miesten raamattupiiri klo 15 seurakuntatalossa. klo 17 seurakuntatalon nuorisotilassa. klo 15 Alanteella, Lemuntie 488.
Päiväkerhopaikat jaossa
Ilmoittautuminen lasten päiväkerhoihin ensi syksynä alkavaksi toimintakaudeksi jatkuu 15.4. Muutenhan julkista taloutta on Suomessa hoidettu varsin vastuullisesti, mutta tähän väestön vanhenemisesta johtuvaan julkisen talouden heikkenemiseen pitää varautua aika pontevasti. 0400 824 039, petri.majatie@evl.fi.
NUORET
· Salo-Uskela: Seurakuntatalon Akvaariossa nuortenilta pe klo 18 ja raamis ke klo 18.30, jumppasalissa pelivuoro ti klo 18. klo 11.30 Ollikan seurakuntakodissa. klo 14.30 Vaskion seurakuntakodissa ja su 4.3. Tutkimuskeskus toimii valtiovarainministeriön alaisuudessa, ja sillä on oikeus saada tarpeellista tietoa muilta viranomaisilta. Konsertti klo 18 Salon kirkossa: Johanna Tuomi laulaa negrospirituaaleja.
· Lähetys-Sopukka avoinna la klo 1013 ja Puistotupa ma klo 1215 os. Ehtoollishartaus klo 13.15 Kukonkalliossa ja 14.15 Paukkulakodissa; Airaksinen, Suutela-Kuisma. Taustalla on se, että tarvitsemme lisää verotuloja, jotta voimme saada valtion budjetin tasapainoon, Urpilainen sanoi. Tutkimuskeskuksella on iso rooli talouspolitiikan valmistelussa, sillä talossa tuotetaan tutkimusmateriaalia päätöksenteon tueksi. Poliisi ei sulje pois rikoksen mahdollisuutta. Sanoma on viime vuosina karsinut lukuisia rönsyjään ja laajentanut toimintaansa enemmän ulkomailla kuin Suomessa. · Rukous- ja keskustelupiiri ke 29.2. Salo-Uskela: Hilkka Inkeri Halkilahti 93 v. · 4.3. Kai Ruhalle 044 774 5337. · Diakonia- ja lähetystyön työryhmä ti 28.2. · Vaskion lähetyspiiri ke 29.2. · Toivon kamari to 1.3. · Ystäväryhmä (SPR+ srk) to 1.3. klo 18 Halikon seurakuntatalossa, Oinas. · Raamattupiiri to 1.3. klo 15 seurakuntatalossa; Kuusjoen lapset ja nuoret esiintyvät.
HAUTAAN SIUNATUT
Halikko: Veikko Severi Aapio 79 v. Vasemmassa kämmenselässä on tatuointi. Vesa-Pekka Kallioisesta, 22, on viimeinen havainto 9. klo 1314 os. T
1. Vartiainen on analysoinut julkisuudessa aktiivisesti Suomen taloutta, mutta nyt hän haluaa ottaa tästä pienen tauon. Hän kehotti hallitusta sen sijaan luomaan rahaston luonnonvaroille Norjan öljyrahaston tapaan. Kinkerit klo 11 Salotossa; Airaksinen, Lahti. Musiikki: Pyhät Sotilaat. · Halikko: Nuortenilta pe 2.3. · 2.3. Juhana Vartiainen lupaa VATTin tuottavan aineistoa esimerkiksi eläkekeskusteluun. Kaupan myötä Sanomasta tuli DNA:n toiseksi suurin omistaja. Vartiaisen vaimo Johanna Mäkelä aloitti vuoden alussa Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professorina.
KASTETUT
Halikko: Riia Kaarina Söderberg Kuusjoki: Sebastian Frederikus Smit Muurla: Julius Leo Tapani Lautiala Salo-Uskela: Oliver Juhana Hagelberg
HALIKKO Kirkonmenot
· 26.2. Arto Satonen (kok.) ymmärsi, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa vyötä joudutaan kiristämään, mutta ammattiliikenteelle kohdistuvat lisäkustannukset ovat eri juttu, koska liikenteen kustannukset ovat kaksinkertaiset verrattuna Keski-Eurooppaan.
Seurakunnat
Valtionmaiden myynti närkästytti oppositiota
Keskustaoppositiossa ei hyväksytä Metsähallituksen maaomaisuuden realisointia budjetin katteeksi. joulukuuta, kun hän matkasi Kokkolasta kello 11.53 lähteneellä junalla etelään. klo 18.30 seurakuntatalossa: "Kristillinen usko, lapsen usko ja lasten evankelioiminen"; pastori Kimmo Malinen, kanttorina Riitta Helenius.
Muuta toimintaa
· Ma 27.2. klo 18: Ensin virsikonsertti kirkossa, jatkot saunoen ja keskustellen seurakuntatalossa. Suomusjärvi: Anja Kyllikki Osma 73 v.
Muuta toimintaa
· Pyhäkoulu sunnuntaisin klo 11.30 Mustamäen koululla, pe 2.3. klo 13.30 Omaishoitokeskuksessa, Torikatu 12, Salo. Valitettavasti näyttää siltä, että uusiin veronkevennyksiin valtiolla ei juuri ole mahdollisuuksia. Kauppa on määrä saada päätökseen maaliskuun aikana.
Kinkeripaikkoja puuttuu
Kinkeripaikkoja etsitään vielä piireihin Kanunki-Kuusjoenperä ja ImpolaKurkela-Pappilankylä. · Suomusjärven ystäväryhmä ke 29.2. Ke 29.2. Muutto takaisin Suomeen on Vartiaisen mukaan hieno asia myös hänen perheensä kannalta, sillä perhe on matkustellut viime vuodet tiiviisti Helsingin ja Tukholman väliä. · Tukipiiri ti 28.2. · Pertteli: Nuortenilta ti 28.2. klo 18.30 Vaskion seurakuntakodissa. Kimmo Malinen kertoo ja näyttää filmin Etiopiasta, Aki Toivoniemi kitaroineen musisoi. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen. Puistotuvan vieraana 27.2. · Kässäkerho ti 28.2. Sen tehtävänä on tutkia myös kansantalouden pitkän aikavälin kehitystä. Toinen mahdollisuus olisi jokin palautusjärjestelmä. klo 13 Angelniemen srk-talossa. klo 18 Perniön kirkossa, ks. · Ystäväpiirin 20-vuotisjuhla ti 28.2. Tämä vastaa sitä, mitä
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
PERNIÖ Kirkonmenot Perniön kirkossa
· 26.2. · Ervelän kinkerit su 4.3. Hän pitää hyvänä, että hallitus arvioi talouden sopeutustarvetta uudelleen maaliskuisessa riihessään. Vartiaisella on SDP:n jäsenkirja, mutta hän kertoo, ettei ole ollut aktiivijäsen enää kymmeneen vuoteen.
"Hieno asia perheelle"
Vartiainen jakaa yleisen huo-
len julkisen talouden rapautumisesta väestön ikääntymisen takia. klo 14.30 Kärävuoren kololla.
KIIKALA Kirkonmenot
· 4.3. klo 18 seurakuntakodissa, Oinas. Keskustan Simo Rundgren puuttui eduskunnan kyselytunnilla maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) ilmoitukseen siitä, että Metsähallituksen maiden myyntiin laitetaan lisää vauhtia. Jatkuva säästötilaus (sis. Dieselin hinnannoususta kysynyt Osmo Kokko (ps.) huomautti, että nykyisen hallituksen päättämä kolmen sentin korotus litralta dieselpolttoaineen veroon merkitsee 300 000 kilometriä vuodessa ajavalle ajoneuvoyhdistelmälle 16 000 euron lisäkustannusta vuodessa. Messu ja laskettelurippileirin konfirmaatio Uskelan kirkossa klo 10. Bussi Halikon srk-talolta klo 8, paluu noin klo 22. · Kirkonseudun lähetyspiiri ke 29.2. klo 13.30 Omaishoitokeskuksessa, Torikatu 12, Salo. · Sanajumalanpalvelus su 4.3. Kirkkokuoron kevätkokous klo 17.30 seurakuntatalossa. Ma 27.2. Kirkkokahvit.
Muuta toimintaa
· Vähäväkisten lounas pe 24.2. Messu klo 10; Hekkala, Rainio-Alaranta. mennessä p. · Messu su 4.3. Puistoraitti 8. Ilmoittautumiset viim. · Beta-ilta su 26.2. Yhteydenotot Marika Huhtasalo 050 590 9521.
R-kioskit etsivät vielä ostajaa
Irtaantuminen DNA:sta on osa Sanoman pyrkimystä päästä
ark ja vkl klo 06.00 11.00 Muut alueet: (ei Uusimaa) -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. Kai Ruhalle 044 774 5337.
PERTTELI Kirkonmenot
· 26.2. · Laskettelureissu Himokselle la 10.3. Lippu ja matka 10 . klo 18.30 Koivusilla, Reväntie 181, Rekijoki. klo 13 seurakuntakeskuksessa.
Sanoma irtautuu DNA:sta tappion kera
Rönsyjen karsinta jatkuu.
STT | NINA TÖRNUDD
Mediakonserni Sanoma myy 21 prosentin osuutensa DNAoperaattorista yhtiön muille omistajille. klo 15 srk-keskuksessa, mukana lähetyssihteeri Henna Seppälä. Kirkkokahvit. · Retki Eura-Gospeliin la 3.3. klo 14 seurakuntakeskuksessa; Maria Sirén laulaa ja laulattaa. 040 520 9673. klo 18 Muurlan opistolla, mukana Martti Santakari. Perttelin Juvankoskella: messu klo 10, sen jälkeen lounas, raamattutunteja ja muuta ohjelmaa, lähtökahvit klo 15. Kotikirkko Ollikassa klo 15.
Kirkonmenot
· Naisten raamattupiiri ma 27.2. klo 18; Hekkala, Tastula. Messu Halikon kirkossa klo 10.
Su 4.3. Klo 14 lähettien kuulumisia ja Veikko Kavanderin lausumia runoja. V. 9% alv) 12 kk:n maksuerä 239,90 6 kk:n maksuerä 123,50 3 kk:n maksuerä 63,20
ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3970
PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2012 ISSN 0782-5404. Klo 18.30. Kyytiongelmissa yhteys diakoni Kaija Virtaseen, p. WSOY:n yleinen kirjallisuus myytiin viime vuonna ruotsalaiselle Bonnierille, jolta Sanoma taas osti Tammen Oppimateriaalit sekä oppimateriaalikustantaja Bonnier Utbildningin. Kehysriihen yhteydessä tulemme arvioimaan sekä menoja että tuloja. Kulku omin kyydein. Pertteli: Anni Augusta Järvinen 95 v. · 26.2. Ilmoittautumiset viim. Nyt ei enää osteta, ja tonttien myyntiä jatketaan. Päinvastoin tarpeet ovat sen suuntaiset, että veroja pitää entisestään korottaa, Urpilainen sanoi. Messu klo 10. · 4.3. Urpilainen piti perusteltuna ainakin selvittää valtion vastaantuloa liikenneyrittäjille. Valtioneuvosto sinetöi Vartiaisen valinnan VATTin ylijohtajaksi torstaina. Sanoma kirjaa kaupasta noin 17 miljoonan euron kertaluontoisen myyntitappion. Yksinäisten juttuhetki klo 14 seurakuntatalossa, Ristola-Niskala. klo 18 Kanttorilassa.
SÄRKISALO
· Iltakirkko su 26.2. klo 18 Perniön kirkossa. nuorisotyönohjaaja Simone Koivisto. · 4.3. Ylijohtaja johtaa tutkimuskeskuksen toimintaa ja taloutta.
Kuurojen kirkkopyhä
Su 11.3. klo 10.
YHTEINEN TOIMINTA
Salon kanttorien kuoro ja bändi laulavat ja laulattavat ke 29.2. DNA:n osakkeet siirtyivät Sanomalle, kun se myi DNA:lle kaapeli-tv-operaattori Welhon
Määräaikaistilaus (sis. Ilosanomapiiri klo 13 seurakuntatalossa. Sanoma on STT-Lehtikuvan suurin omistaja.
Puhelin (02) 770 2610 Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.828 kpl (LT-levikki 2010) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00 Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7702 562 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TTILAUSHINNAT 1.1.2012 alkaen. Messu Salon kirkossa klo 18; Airaksinen, Risku. · ÄijäKlupi ke 29.2. · To 1.3. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) vakuutti uskovansa luonnonvaratalouteen. Klo 18.30 Sana ja rukous. 21. · Hajalan rukouspiiri ma 27.2. Myös aikuiset tervetulleita!
Muuta toimintaa
Usko arjessa -ilta
Ke 29.2. Koskinen sanoi, että maiden myynti on välttämätöntä valtion velkaantumisen hillitsemiseksi. (STT)
Urpilainen väläytti luopumista käyttövoimaverosta
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
STT | OLLI KEMPPAINEN
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) väläytti torstaina eduskunnan kyselytunnilla dieselautoilta perittävästä käyttövoimaverosta luopumista, jos dieselpolttoaineen veroa pitää nostaa entisestään. Kauppa tukee strategiaamme keskittyä kuluttajamediaan ja oppimiseen. Torikatu 6, toinen kerros.
Partio
Partiolippukunta Halikon Siniset ry:n sääntömääräinen vuosikokous su 11.3. Jari Lindström (ps.) epäili, että dieselpolttoaineen veron korotus perustuu ympäristöpolitiikkaan, eikä hän ymmärrä ympäristönsuojelun ja elinkeinoelämän asettamista vastakkain.
Voin kertoa, että ei tässä kyllä ensisijainen syy taustalla ole ympäristösyy, minkä takia edellinen hallitus korotti dieselveroa kahdeksalla sentillä litralta ja nykyinen hallitus kolmella sentillä litralta. "Lattarimessu" klo 10.
Lähetystoimisto tutuksi
Muuta toimintaa
Seurakunnan kansainvälisyys- ja lähetystoimisto avoinna ti 28.2. klo 10; Santakari, Saarinen. klo 13 seurakuntatalossa; Pirkko Koivusen terveiset El Salvadorista kuvin ja sanoin. 24.2. · Rukouspiiri ti 28.2. Ilmoittautumislomake seurakunnan verkkosivuilla www.salonseurakunta.fi.
VATTIn ToImInnASTA määräTään lAISSA
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus tuottaa tietoa valtion talouspoliittisen päätöksenteon tueksi. klo 10 Pikkupappilassa. Temppurata, liukumäki, napakelkka, ongintaa, kasvomaalausta, arvontaa. ennen jumalanpalvelusta; muista tuoteseloste!
SUOMUSJÄRVI
· Omaishoitajien kokoontuminen ma 27.2. Siionin Kanteleen lauluseurat (ELY) klo 14 srk-talossa. Ruotsissa arvioidaan toimenpiteitä, lasketaan vaikutuksia ja tehdään myös jälkikäteisarvioita huolellisesti, Vartiainen kertoo
Yt-neuvottelujen syyksi ilmoitetaan järjestelyt, jotka johtuvat toimeksiantosopimuksen piiriin kuuluvien töiden vähenemisestä. Eikö kukaan huolehdi jatkotoimista?
"Tämä ei saa toistua"
Väki peräänkuulutti Fortumil-
ta erityisesti paikallistuntemusta. Arvioinnissa otetaan kyllä huomioon tapaninpäivän myrskyssä pahoin vaurioituneet alueet, vastaa Fortumin viestintäpäällikkö Karoliina Lehmusvirta.
Newcastlen tautia aiheuttavaa virusta löytyi puluista Imatralla
Kuolleista kesykyyhkyistä eli puluista on löydetty Newcastlen tautia aiheuttavaa virusta, kertoo elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Vantaalaisnuorukainen kertoi saaneensa yöllä kotimatkalla "tyhmän idean". Kuori ja leikkaa sipulit loh-
koiksi. Suomessa henkilöstön määrä on noin 1 200. Kyseessä on vakava ja helposti leviävä eläintauti, joka ei kuitenkaan tartu ihmisiin. (STT)
Tappaja kuvasi useita raiskauksia videolle
Tampereella putkaan kuollut mies kuvasi videolle ainakin neljä seksuaalirikosta, kertoo Aamulehti. Tiedotteessaan yritys ilmoittaa, että yt-neuvottelujen kautta pyritään löytämään ratkaisut, joilla voidaan minimoida henkilöstövaikutukset. Lisäksi yhteistyötä on parannettu pelastuslaitosten, hätäkeskusten, teleoperaattorien ja kuntien johdon kanssa. 3. Vessonen vastasi, että asen-
tajien tarve oli niin suuri, että Fortumilla oli käytössään kaikki mahdolliset osaajat, joita Suomesta tuolloin irtosi. 4. Sähkökatkoksen aikaan arvokkain apu on, että pitää tiet aurattuina ja puomit auki, jotta korjaajat pääsevät paikalle esteettömästi. Kypsennä 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 5060 minuuttia. Raiskaus näkyy videolla, mutta surmaaminen ei. Evira ohjeistaa, että siipikarjan tuottajien on tärkeää huolehtia tautisuojauksesta. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Perjantaina 24. Meidät pelasti se, ettei ollut pakkasta. Fortumin tavoitteena on siirtää sata sähkönjakelun kannalta kriittisintä kohdetta maan alle. Mathildedalissa asuva Juhani Toivonen kuvaili edustavansa tyypillistä omakotiasukasta. (STT)
Yhteistyötä on parannettu
Fortumin edustajat tulivat Perniöön hakemaan palautetta toiminnastaan tapaninmyrskyn jälkeisten sähkökatkojen aikana. Irtisanominen uhkaa enimmillään 200:aa työntekijää. Vastaavia viruksia on viimeksi todettu kesykyyhkyissä Raisiossa ja Turun lähellä 2009. Tämän pitäisi tapahtua vuoden 2014 loppuun mennessä, kertoi Fortumin asiakkuuspäällikkö Kari Vessonen Perniössä torstai-iltana. Perniöläiset kuuntelivat Fortumin edustajia melko vaitonaisina ja rauhallisina. Häntä epäiltiin 42-vuotiaan naisen surmaamisesta ja useista seksuaalirikoksista. Levitä riisi tasaisesti paistopussin pohjalle. Pahimmillaan sairaalan viereisessä vesitornissa oli 11 senttiä vettä. Olin ilman sähköä tarpeeksi kauan:
13 tuntia, kertoi Perniön kirkolla asuva Otso Mesikämmen. Paikalle tuli kaksi ventovierasta poikaa, jotka yrittivät löytää vikakohdan huitomalla taskulamppujaan. Hovioikeus pudotti korvaukset noin 145 000 euroon. Lisää kasvikset ja murusteltu liemikuutio paistopussiin. Autoon oli tunkeuduttu tavaratilan sivuovesta ja sytytetty siellä ollutta irtainta materiaalia palamaan, mutta palo oli sammunut itsestään. On vielä epäselvää, millä alueilla maakaapelointia lisätään. helmikuuta 2012
7
Fortum vauhdittaa säävarman sähköverkon rakentamista
Perniöläiset vaativat Fortumilta paikallistuntemusta.
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
Telepalveluyritys GoExcellent voi irtisanoa jopa 200
Telepalveluyritys GoExcellent käynnistää yt-neuvottelut kaikissa kuudessa toimipisteessään Suomessa. (STT)
Hovioikeus puolitti junaliikennettä haitanneen jättikorvaukset
Junaradan turvalaitekaapin polttaneen nuorukaisen korvaustaakka aleni Helsingin hovioikeudessa. Poista pussi ja koristele ruoka persiljalla. SA AKK A SU 26.2
-37 %
ilman korttia 2,39/kg
SININEN LENKKI
50
2 pkt
3,02-5,65/kg, yksittäin ja ilman korttia 2,65/pkt (4,57-8,55/kg)
-33 %
1 5
MEIJERIVOI
500 g Hartwall
99
pkt
3,98/kg, ilman korttia 2,79/pkt (5,58/kg)
-28 %
JAFFAT
1,5 l, 1 erä/talous
00
3 pl
sis. Ota broileri huoneenlämpöön noin 1/2 tuntia ennen ruoaksi valmistamista. Hässäkästä on otettu oppia. Sairaalaa ei sentään tarvinnut evakuoida, kun saimme aggregaatteja vedenottamoille.
Pentti Peltonen joutui olemaan sähköttä 231 tuntia ja 37 minuuttia.
Jatkossa olisi hyvä katsoa Fortumin kanssa yhdessä, minne on syytä viedä aggregaatteja, hän lisäsi. Kaupastakin loppui juomavesi. Salon yhdyskuntateknisten palvelujen johtaja Petri Virtanen ja Fortumin asiakkuuspäällikkö Kari Vessonen kertoivat perniöläisille oman näkökulmansa toiminnasta sähkökatkojen aikana.
Kommentoi
verkossa
Vain 11 senttiä vettä vesitornissa
Salon yhdyskuntateknisten palvelujen johtaja Petri Virtanen kertoi, miten kaupungin huolena oli ensisijaisesti Salon vesitornin hupeneva vesi, vanhainkodit ja Särkisalon sortuva pengersilta. Minä tulin kuulemaan, mitä heillä on sanottavaa. Paloittele kesäkurpitsa. Myös surmattu nainen joutui raiskatuksi. Yhtiö myy telepalveluita muille yrityksille. Tutkimuksissa kävi ilmi, että virus on niin sanottua korkeapatogeenista tyyppiä, joka aiheuttaa siipikarjassa Newcastlen tautia. GoExcellent Group on pohjoismainen yritys, joka työllistää yhteensä 2 500 ihmistä. Miksei käytetty sähkömiehiä, jotka tunsivat alueet. Onko Salon seutu näiden kohteiden joukossa. 1,3 kg) Pirkka hunajamarinoituja broilerinkoipireisipaloja 2 (n. Puhdista ja puolita herkkusienet. Paramykso-1-nimellä kulkevaa virusta todettiin kolmesta Imatralla kuolleena löydetystä linnusta, jotka oli toimitettu Eviraan tutkittavaksi. Hän oli sytyttänyt maasta löytämänsä muoviputken tuleen ja tiputellut palavia tippoja ympäriinsä. Sytytys on tapahtunut keskiyön ja torstaiaamun klo 5:n välisenä aikana. Mutta miten sen tekee, kun sähköä ei ole. Sulje pussi ja leikkaa pussin yläkulmaan pieni höyryaukko. 17-vuotiaan aiheuttama palo johti noin sadan junavuoron peruuntumisen ja yhtä monen myö-
Parhaat tarjouksemme PeTo
Meheviä broilerinkoipia, riisiä ja kasviksia
1 rs (n. Viipurinkylällä asuvalla Pentti Peltosella oli puolestaan hampaankolossaan sähköttä vietetyt 231 tuntia ja 37 minuuttia.
Suomusjärveläinen Anja Helminen peräänkuulutti Fortumilta paikallisosaamista.
Teijon entinen kyläkauppias Tapani Kaitala ihmetteli, miksi syöttölinja roikkuu edelleen metrin päässä maasta Likojärventien pururadalla. Vantaan käräjäoikeus määräsi nuorenmiehen maksamaan vahingoista yli 300 000 euron korvaukset korkoineen muun muassa Liikennevirastolle ja VR:lle. 1,3 kg, hunajamarinoitu
49
kg
A VOIMASS TARJOUS . Tavaratila vaurioitui palossa. Poliisi on tavoittanut heistä yhden. Lisäksi he kertoivat oman näkemyksensä tapahtumienkulusta. Se on liian vaarallista, Vessonen muistutti.
Lyhyet
Pysäköity kuorma-auto yritettiin sytyttää tuleen Salossa
Fortum saapui Perniöön kuulemaan paikallista palautetta sähkökatkosten hoidosta. Samanlaista kovistelua ei syntynyt kuin Somerolla vastaavassa tilaisuudessa viikko sitten. Kuorma-auto oli pysäköitynä Palomäenkadun varrelle keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi. Nosta päälle broilerinkoivet. Hän harmitteli, että radiossa neuvottiin tekemään vikailmoitus netissä. (STT)
mari.saarinen@sss.fi
SSS | Mari Saarinen
Fortum aikoo lisätä 90 000 asiakastaan säävarman sähkönjakelun piiriin. Palo kuitenkin sammui itsestään. Tekstiviestipalvelu on koekäytössä, korvausasiantuntemusta hankitaan lisää ja nettisivut ja kartat tehdään kestämään suuria käyttäjämääriä, Vessonen luetteli. Kaada kiehuva vesi pussiin. 46-vuotias tamperelaismies oli putkassa tutkintavankeudessa. Yrityksellä on toimipisteet Jyväskylässä, Kouvolassa, Lahdessa, Pietarsaaressa, Taivalkoskella ja Helsingissä. Patteriradion merkitys korostui tiedonlähteenä. pantti 0,40 (1,43/l)
-41 %
2 2
115 g
RUOKAKERMA 10 % TAI KASVIRASVASEKOITE 7 % 2 dl, ei laktoositon
40
4 tlk
3,00/l, yksittäin 0,62-0,69/tlk (3,10-3,45/l)
HOT DOG NAKKISÄMPYLÄ
50
3 kpl
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
7,25/kg, yksittäin 0,89/kpl (7,74/kg)
TARJOUSTAKUU K-PLUSSATARJOUKSISSA AINA VÄHINTÄÄN
-10%
5%
Tarjoukset voimassa torstaihin 1.3. Tallenteilla näkyy surmatun lisäksi ainakin kolme muuta naista. Epäilty kuoli putkassa toissa viikolla. Tällaista ei saa sattua toiste. Ainoat, mistä tilannetta pystyi seuraamaan, olivat paikallisradio ja Salon Seudun Sanomat, hän sanoi. 3/4 dl Pirkka Thai Sweet -chilikastiketta 2 1/2 dl Pirkka pitkäjyväistä riisiä 1 Pirkka kasvisliemikuutio, 3 dl vettä persiljaa hienonnettuna
LISÄKSI
yli 60 min 4 annosta
Pirkka paistopussi 1. ihmetteli Anja Helminen, joka saapui tilaisuuteen Suomusjär-
veltä asti. Suuri apu on myös puiden raivaamisesta, mutta jos puu on linjalla, sitä ei saa itse mennä ottamaan pois. Säävarmuutta saadaan raivaamalla linja-alueita sekä lisäämällä maakaapelointia ja automatiikkaa. pantit 1,20
0,84/l, yksittäin ja ilman korttia 2,55/pl sis. 2. Kohteitten määrittely on vasta käynnissä. Pane kasvikset kulhoon ja pyöräytä chilikastikkeessa. Tulevaa varten pitäisi harjoitella paikallisesti, hän ehdotti.
Salon Palomäenkadulla on yritetty sytyttää kuormaauto tuleen. 200 g) sipulia 1 (200 g) punainen paprika 1 (300 g) kesäkurpitsa 1 rs (200 g) Pirkka herkkusieniä n. saakka, ellei toisin mainita.. Huuhdo ja leikkaa paprika reiluiksi paloiksi. Tarjoa lisäksi raikasta salaattia.
Tämän ja yli 400 muuta maukasta broilerireseptiä löydät Pirkka.fi-reseptihausta www.pirkka.fi/ruoka/reseptihaku Tykkää meistä Facebookissa, niin saat ajankohtaiset reseptit ja ideat helpottamaan arkeasi www.facebook.com/pirkka
1 3
HK 310-580 g
BROILERIN KOIPIREISI
n. Pane paistopussi valmiiksi uunipannulle tai laakealle paistovadille. (SSS)
hästymisen toissa kesänä. Heidät lähetettiin sinne, missä kiire oli kovin
Schauman kuoli välittömästi, Bobrikov menehtyi vammoihinsa vasta seuraavana yönä. Kymenlaakson käräjäoikeus antaa päätöksensä myöhemmin. (STT)
Pakkasessa seisoneen auton akku saattaa jäätyä
STT | JORMA YLÖNEN
Pitkään pakkasessa seisoneen auton omistajaa saattaa kohdata ikävä tilanne. Se on mahdollista, jos auton radio on alkuperäinen. Strasbourgin istuntopaikka maksaa meppien mukaan eurooppalaisille veronmaksajille 180 miljoonaa euroa vuodessa, minkä lisäksi 5 000 parlamentin työntekijän ja kahdeksan ison kuorma-auton kuukausittaiset matkat Strasbourgiin aiheuttavat 19 000 tonnin hiilidioksidipäästöt. Tämä on paitsi loukkaavaa kaltaiselleni isänmaalliselle miehelle myös vaarallista vihapuhetta viittauksella murhattuun ihmiseen, Rehn sanoi tiedotteessaan. Kylmässä kohmettunut ajoneuvo ei hyrähdäkään käyntiin. Radio pitää koodata uudestaan. Soini ei aio pyytää anteeksi. Myös jarrujen jäätyminen on mahdollista auton pitkän seisomisen aikana. Kotimaassa ja Baltiassa Olvin liikevaihto kasvoi. Joissakin tilanteissa, kuten esimerkiksi pienessä paikallisessa keuhkosyövässä, sädehoito voi korvata leikkauksen. Näin voi tapahtua silloin, kun lämpötila sahaa vuoroin miinuksen ja plussan puolella. Tämä on surkea tilanne Kreikan kannalta. Jos tämä menee tämmöiseksi loukkaantumisyhteiskunnaksi, niin kohta kukaan ei uskalla sanoa yhtään mitään ja mennään pelkkään virastokieleen, Soini puuskahti.
Lehtikuva/AFP/Georges Gobet
NiKoLai BoBriKoV oLi KeNraaLiKUVerNööri
Venäläinen Nikolai Bobrikov (18391904) oli Suomen kenraalikuvernööri seitsemänä viimeisenä elinvuotenaan. Kovin on heikko löylynsietokyky, jos tällaisesta mielensä pahoittaa. Kylmyys heikentää akun varauskykyä. Laitteella voidaan hoitaa kasvaimia jopa 0,3 millimetrin
tarkkuudella missä kehonosassa tahansa. Autoradion muistivirta voi tyhjentyä akun hiipumisen myötä. Ei ole järkeä käynnistää autoa 30 asteen pakkasessa ja ajaa kaksi kilometriä, Keränen sanoo. Lähteet: www.autoverkko.fi ja Autoliitto.. Syyttäjän mukaan valtuutettu esitti myönteisenä seikkana sen, että yksi mahdollinen muslimien synnyttäjä vähenee aina kun muslimityttö tapetaan. Laitetta voidaan tarvittaessa hyödyntää myös valtakunnallisesti, kertoo Kuopion yliopistollisen sairaalan syöpäkeskuksen ylilääkäri Vesa Kataja. Virtaa vastaanottava auto käynnistetään. Laitteita on maailmassa käytössä noin 300. Laitteistolla voidaan hoitaa myös sijaintinsa puolesta hankalasti hoidettavia kasvaimia.
naa euroa. Autoa voi yrittää käynnistää toisen auton akulla. Ei tässä ole mitään vihapuhetta. Soinin mukaan kyse on myös sananvapaudesta. Mepit muistuttavat, että ollessaan meppinä vuosina 200408 Stubb toimi aktiivisesti sen puolesta, että parlamentti luopuisi toisesta istuntopaikastaan. Niissä voi olla aiheesta ohjeita, joita on syytä noudattaa. Kyllä Mikkelin miehestä on tullut Brysselin Bobrikov. Hänen mielestään julkisessa poliittisessa asemassa olevan on kestettävä arvostelua. Talvisin akun varaustilan ylläpitäminen on hyvin tärkeä asia, korostaa kuopiolaisen Autotalo Laakkosen huoltopäällikkö Seppo Keränen. Ellei tiedä, kannattaa kutsua ammattilainen paikalle. Käynnistettävässä autossa musta kaapeli kiinnitetään runkoon. Hinausautot tuovat silloin enemmän kylmyyden kohmettamia autoja huoltoon kuin normaalisti. kummallisessa Euroopassa, Soini päivitteli. Sen pystyy itse tekemään, jos koodi on tallella, Keränen selvittää.
Tämän päivän uusia autoja voi joutua käyttämään korjaamolla, jossa saadaan tehdasyhteyksien kautta koodi selville. Talouskomissaari Olli Rehn pitää perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin tuoreinta heittoa vihapuheena. Niissä on esimerkiksi istuin-, sisätila- ja lasinlämmittimiä, jotka kuormittavat akkua paljon. Pidän tätä vertausta asiattomana ja odotan, että Soini pyytää vastenmielistä ilmaustaan anteeksi, Rehn kirjoittaa. Akut ovat huonoja, ja polttoainesuodattimet jäätyvät, listaa Keränen tyypillisiä vikoja.
KäyNNistys aPUKaaPeLeiLLa
Näin käynnistät auton oikein apukaapeleilla: Molempien autojen akkujen jännitteiden on oltava sama. Bobrikov sai surmansa, kun nuori suomalainen virkamies Eugen Schauman ampui häntä. (STT)
Syöpäpotilaille uutta hoitoa robottitekniikalla
Kuopiossa otetaan maaliskuussa käyttöön uusi robottiavusteinen sädehoitolaite, jolla voidaan hoitaa aiempaa tehokkaammin erityisesti hankalissa paikoissa olevia kehon kasvaimia. (STT)
Olli Rehn pahoitti mielensä Soinin Bobrikov-vertauksesta
"Ei tipu eikä lirise", Soini kuittasi komissaarin anteeksipyyntövaateet.
STT | HANNA NISSINEN, PEKKA POHJOLAINEN
Vertaaminen vihattuun sortokauden aikaiseen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoviin sai EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin pahoittamaan mielensä. Kun katsoo millaiseen suohon komissio ja Eurooppa on ajanut Kreikan ja euron, niin jos tätä ei saa arvostella kielikuvilla, niin johan eletään
Valko-Venäjän inflaatio söi Olvin voittoa
Juomakonserni Olvi teki viime vuonna kaikkien aikojen myynnin, mutta liikevoitto jäi toissa vuotta alhaisemmaksi ValkoVenäjän hyperinflaation vuoksi. (STT)
Mepit: Stubbin puututtava Strasbourgin-reissaamiseen
Suomalaismepit vaativat eurooppaministeri Alexander Stubbia (kok.) nostamaan EU-maiden kokouksissa esille EU-parlamentin kuukausittain toistuvan reissaamisen Strasbourgiin Ranskaan. Oleellista on tietää, mitä tekee. Timo Soini nimitti minua eilen Bobrikoviksi Yleisradion A-studiossa. w Suuren tarkkuutensa ansiosta laitteella voidaan suunnata kasvaimeen huomattavan isoja sädeannoksia, mikä vähentää hoitokertoja ja nopeuttaa koko hoitoprosessia. Syyttäjän mukaan viesti on muslimeja solvaava ja panetteleva. schauman ampui heti veriteon jälkeen myös itseään. Musta kaapeli liitetään sähköä antavan auton akun miinusnapaan. Arvostelua poliittisen päättäjän on silti kestettävä. Soini muistutti, että Rehn edustaa komissiossa Euroopan unionia ja hallintomallia, jossa "keskusvalta kyykyttää maakuntaa". tarkkuus perustuu hoidon aikaiseen jatkuvaan kuvaamiseen. Samalla vähenevät sädehoidon haitat potilaalle. Näin voidaan vähentää säteilyn haittavaikutuksia. Komissaari lähetti torstaina julkisuuteen tiedotteen, jossa hän vaati perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta anteeksipyyntöä. Lyhyet ajomatkat ovat pakkasella turmiollisia akulle, koska se ei ehdi latautua niiden aikana. Hänen mukaansa viestin ironiaa ei ole ymmärretty. Olvi omistaa tytäryhtiöidensä panimot Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä lähes kokonaan. Syyttäjä vaatii Wonterghemille sakkorangaistusta viestistä, jonka tämä kirjoitti viime kesänä Uuden Suomen nettisivuilla käytyyn keskusteluun 14-vuotiaan muslimitytön kuolemasta. Pakkasessa akun vuoksi hyytynyttä autoa ei elvytä sekään, jos lämmittää sen lohkolämmitintä. Kuopioon hankittu laite on Pohjoismaiden ensimmäinen. Anteeksipyynnön vaatiminen kertoo hänen mielestään siitä, että Rehn on hermostunut. CyberKnife-laite ei korvaa perinteistä sädehoitoa. helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Kotkalaisvaltuutettu syytteessä rasistisesta kirjoituksesta
Kotkalaiselle kaupunginvaltuutetulle Freddy van Wonterghemille (ps.) luettiin torstaina Kymenlaakson käräjäoikeudessa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Sehän on taloudellisesti miehitetty maa, ja 30 000 euroa on jokaista kreikkalaista kohti velkaa, sanoi Soini, kun Rehnin haastattelu oli päättynyt. Wonterghem kiisti syytteen. 8
Perjantaina 24. Ei tipu eikä lirise, Soini vastasi eduskunnassa anteeksipyyntöä koskevaan kysymykseen. Laite seuraa kasvaimen ja potilaan liikkeitä ja muokkaa tarvittaessa hoitoa niiden mukaisesti. Siinä tarkkuusrobotin päähän on kiinnitetty sädehoitolaite. Valko-Venäjän talous oli viime vuonna syvässä murroksessa, ja maan taloutta vaivaava inflaatio kiihtyi kolmessa vuodessa lähes 150 prosenttiin. Soini oli haastateltavana tv-studiossa, Brysselissä olevaan Rehniin puolestaan oli videoyhteys. Syyttäjän mukaan viestin levittämiseen ei ole ollut hyväksyttävää perustetta. Virrasta tyhjentynyt akku ei varsinaisesti riko autosta mitään. Rehniltä täydellistä pötypuhetta. Syynä on yleensä akku, jossa ei ole riittävästi virtaa tai se on jäässä. Meppien mukaan parlamentin kaksi istuntopaikkaa Brysselissä ja Strasbourgissa aiheuttavat perusteettomia taloudellisia, ympäristöllisiä ja ajallisia kustannuksia. suositeltavaa on sammuttaa virtaa antavan auton moottori. Viimeisenä irrotetaan punainen kaapeli akkujen navoista. Autoliiton turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala muistuttaa, että ennen apukäynnistystä kannattaa tutustua autojen käsikirjoihin. Jos akun varaustila on alhainen, se jäätyy kovissa pakkasissa. Hoitoannos muodostuu yli sadasta eri suunnasta tulevasta kapeasta sädekeilasta, kun perinteisessä sädehoidossa käytettyjä suuntia on keskimäärin 47. Soini sanoi kommenttinsa tilanteessa, jossa häntä ja Rehniä haastateltiin Kreikan kriisistä. Soini sanoi, että Rehn ei varmasti halua Kreikalle pahaa, mutta käynnissä on euron pelastaminen hinnalla millä hyvänsä. Kun se on käynnissä, ensin irrotetaan sen musta kaapeli. Investointi maksoi 3,2 miljoo-
UUsi HoitoLaite syöttää säteitä sadasta sUUNNasta
CyberKnife on maailman ainoa robottitekniikkaan perustuva sädekirurginen hoitolaite. Punainen kaapeli kytketään autojen akkuihin plusnapoihin. Ratkaisu toisi rahoituskaudelle 1,3 miljardin euron säästöt. Suomen hallitus haluaa EU:n seuraavan seitsemän vuoden rahoituskehyksiin sadan miljardin euron leikkaukset, joten sikäli Strasbourgin-istuntojen lopettaminen sopisi Suomen linjaan, mepit muistuttavat Anneli Jäätteenmäen (kesk.) johdolla laatimassa kirjeessään. Valko-Venäjän panimon osuus Olvin 60 miljoonan euron liikevaihdosta on pienentynyt alle viiteen miljoonaan euroon. Jos tekee virheen, se voi maksaa monta tuhatta euroa, Luomala sanoo.
Akkua syövät monet sähkölaitteet
Akkua rasittaa myös se, että nykyautoissa on runsaasti sähköllä toimivia laitteita. Keräsen mukaan pakkasjaksot näkyvät heti korjaamon arjessa. itsenäinen suomi nosti Schaumanin virallisesti sankariksi.
"Täydellistä pötypuhetta"
Soini ei suostunut ymmärtämään lainkaan Rehnin näkemystä "vihapuheesta"
Ratkaisuun vaikutti myös asian saama laaja julkisuus, minkä vuoksi Lumio jätti virkansa vuosi sitten. Jo aiemmin on ollut tiedossa, että Finnair muun muassa vakuuttaa henkilöstönsä työeläkkeet Ilmarisella ja on vuokrannut pääkonttorinsa Ilmariselta, joka on Finnairin suurimpia omistajia.
Tieliikenteessä synkkä tammikuu
Tammikuu oli tieliikenteessä synkkä. helmikuuta 2012
9
Finnairin Vehviläinen jättää Ilmarisen hallintoneuvoston
Toimitusjohtaja katuu nyt kohuttuja asuntokauppojaan.
STT | RAISA KARSIKKO
Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen teki torstaina johtopäätökset pitkään velloneesta asuntokohusta ja ilmoitti, ettei aio jatkaa eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallintoneuvoston jäsenenä. Lämmin sää ei ainakaan edistä jäätymistä, ja ennustettu pohjoistuuli voi siirrellä jäitä. Suomen taloutta jäytää komission mukaan ennen muuta viennin supistuminen, mutta kotimainen kysyntä näyttäisi pysyvän hyvällä tasolla. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan teillä kuoli kymmenen ihmistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko EU:lle komissio ennustaa tänä vuonna nollakasvua. Talouskomissaari Olli Rehnin Brysselissä julkistaman talousennusteen mukaan taantumaa kestää vuoden puoliväliin, mutta jälkipuoliskolla euroalueen talous kääntyy jo varovaiseen nousuun. Puolustusvoimien alus katkaisi jäätien kulkiessaan laivaväylää pitkin. 020 720 3700 MAPE 821, LA 818, SU 1218. 1,5 kg
HK takuumurea
Lapin Liha
kokonaisena, Suomi
27
pl
14,60 /kg
PORONKÄRISTYS 750 g
HK
SININEN LENKKI 310580 g
3,025,65 /kg
90
kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia 14,45 /ps (19,27/kg)
10 1
pkt
95
ps
-24 %
23
pkt
50
-33 %
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 2,65 /pkt (4,578,55 /kg)
Hartwall
0,84 /l
JAFFAT 1,5 l
MEIJERIVOI 500 g
3,98 /kg
BROILERIN KOIPIREISI n. Kasvu jatkuu kuitenkin euroalueen kahdessa suurimmassa taloudessa. Syyttäjä perustelee päätöstään sillä, että laskujen määrä ja kokonaissumma ovat vähäisiä. suuntiin. Välimeren rantavaltioista lähes kaikkien talous supistuu tänä vuonna, kun taas kaikkien Itämeren rantavaltioiden talouskehitys on tänä vuonna plusmerkkistä. pantit 1,20
99
-28 %
www.k-citymarket.fi
-41 %
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 2,55 /pl, sis. Katoamiseen ei liity rikosta. -
raj. Kuolleita oli kaikkiaan 26. Reittiä käyttävät paikalliset asukkaat ja mökkiläiset. Yhtiö julkisti torstaina myös Hautalan vaatiman selvityksen kaikista kytköksistään Ilmariseen. Yli kahden prosentin kasvua komissio ennustaa myös Liettuaan ja Latviaan. Heistä 18 oli miehiä ja kahdeksan naisia. STT ei torstaina saanut Fivasta tietoa, valmistuuko myös Fivan kanta siihen mennessä.
Eettiset ohjeet uusiksi
Vehviläisen tai Sailaksen asema Finnairin johdossa ei ole jupakan vuoksi uhattuna, sillä valtionyhtiöiden omistajanohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) antoi heille tukensa jo viime viikolla. Koko EU:n parhaassa kasvuvireessä on Puolan talous, joka kasvaa 2,5 prosenttia. Tammikuun runsaassa 420:ssä henkilövahinkoon johtaneessa onnettomuudessa loukkaantui liki 550 ihmistä. Komissio arvioi euroalueen talouden supistuvan tänä vuonna 0,3 prosenttia, kun vielä marraskuussa talouden arvioitiin kasvavan 0,5 prosenttia. Kun laivalla huomattiin jäätie,
Kateissa ollut liperiläistyttö löytyi
Lähes kaksi viikkoa kateissa ollut 16-vuotias liperiläistyttö on löydetty Hämeenlinnasta. Ilmarisen hallitus käsittelee asiaa ensi viikon tiistaina kokouksessa, johon osallistuu myös Finnairin hallitusta johtava Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas. Finnair aikoo nyt tarkistaa eettisiä ohjeitaan Hautalan ehdotuksen mukaisesti. Hautalan mukaan kohuttu
Toimitusjohtaja Mika Vehviläisen asema Finnairissa ei ole uhattuna asuntojupakan vuoksi.
asuntojärjestely hoidettiin sinänsä hyvän hallintotavan ja lakien mukaisesti, mutta jatkossa sidonnaisuuksiin pitää kiinnittää enemmän huomiota. Väylää ei normaalisti pidetä talvella avoinna, kertoo meriliikenteen ohjauksen päällikkö Thomas Erlund Liikennevirastosta. Myös Vehviläinen sanoi nyt kohun opettaneen ainakin sen, etteivät sinänsä sääntöjen mukaiset ratkaisut aina ole viisaita, ja yhteistyötä tekevien yhtiöiden pitää olla erityisen varovaisia, kun miettivät edustuksia toistensa hallintoelimissä. Vehviläisen asuntokauppojen puinti ei kuitenkaan lopu vielä tähän, sillä Finanssivalvonnassa on yhä työn alla Ilmarisen pyytämä selvitys siitä,
Lehtikuva/Pekka Sakki
Lyhyet
Vaasan ex-kaupunginjohtajan vaateostoista ei syytettä
Vaasan entinen kaupunginjohtaja Markku Lumio ei joudu käräjille edustusmäärärahoilla tekemistään vaatehankinnoista. Ilmarisen yhtiökokous valitsee 28-jäsenisen hallintoneuvoston jäsenet seuraavalle kaudelle huhtikuussa. Virossakin talous kasvaa reilun prosentin. Surmansa saaneista 19 oli liikkeellä henkilöautolla. Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi
NAUDAN SISÄFILEE n. Vaikka kasvu on hidastunut, Euroopan taloudessa on nähtävissä vakautumisen merkkejä. Hänen mukaansa Lumio on kuitenkin todennäköisin syin syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen hyväksyessään itse laskut, jotka koskivat hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä tulleita vaatteita ja tavaroita. Se ei sisällä yllätyksiä. Taantumasta huolimatta Rehn näkee taloustilanteessa myös myönteisiä viitteitä. (STT) alus peruutti avaamaansa väylää pitkin takaisin. Laskut ajoittuvat vuosille 2007 2010. Toiseksi suurin ryhmä oli jalankulkijat, joita kuoli neljä. Valvoja ottanee kantaa muun muassa siihen, oliko Vehviläisen asunnon osto Ilmariselta luotettavaa ja vastuullista eläkevarojen sijoitustoimintaa. pantin 0,40 (1,43 /l)
Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,79 /pkt (5,58 /kg)
Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,39 /kg
1
49
kg
-37 %
SALO
Hämeentie 2430, puh. Erlund korostaa, että jäätie on epävirallinen, joten aluksella ei ollut tietoa siitä. Loukkaantuneita oli 55 enemmän kuin vuoden 2011 tammikuussa. Laskuja on seitsemän, ja niiden summa on yhteensä vähän yli 2300 euroa, sanoi Levlin STT:lle. Talouden ilmapiiriä kuvaava indikaattori on edelleen alhainen, mutta rahoitusmarkkinoiden paineet ovat hellittämässä, Rehn sanoi. (STT)
EU-komissio: Euroalueen taantuma jää lyhyeksi
Itämeren ja Välimeren taloudet kehittyvät vastakkaisiin suuntiin.
STT | TUOMAS SAVONEN
Euroalueen talous supistuu kuluvana vuonna, mutta taantuma jää miedoksi ja tilapäiseksi, EU-komissio ennusti torstaina. (STT)
toimittiinko kaupoissa asianmukaisesti. Tyttö oli poliisin mukaan hyvässä kunnossa. Suomen työllisyystilanteen komissio arvioi heikkenevän viime vuoden parantumisen jälkeen.
Laiva katkaisi jäätien Saaristomerellä
Liikennevirasto varoittaa, että Ahvensaaren (Åvensor) ja Norrskatan välinen jäätie on poikki Saaristomerellä. Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 23%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 23%).
Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus. Kreikassa talous supistuu 4,4 prosenttia ja Portugalissa 3,3 prosenttia. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Perjantaina 24. Suomen talouden komissio arvioi kasvavan 0,8 prosenttia, kun vielä syksyllä kasvuksi arvioitiin 1,4 prosenttia. (STT)
Puola Euroopan parhaassa vireessä
Komission talousennusteesta näkyy selvästi, kuinka EU:n pohjoisten ja eteläisten maiden taloudet kehittyvät rajusti eri
Oikaisu
EU:n ruoka-avustusuutisessa (SSS 23.2.2012) oli nimivirhe. Euroalueen kehitystä painavat erityisesti Etelä-Euroopan kehnot kasvuluvut. 1 erä/talous sis. Saksassa kasvu jää 0,6 prosenttiin, Ranskassa 0,4 prosenttiin. Jutussa haastateltu mies on Veijo Laakso.
LOPPUVIIKON RUOKAPÖYTÄÄN SALON K-CITYMARKETISTA
HINNAT VOIMASSA PELA 24.25.2.2012,, ELLEI TOISIN MAINITA. Pohjanmaan syyttäjä Peter Levil on päättänyt olla nostamatta syytettä. Jos nyt olisin päätösten edessä, toimisin toisin, katuva toimitusjohtaja kirjoitti Finnairin lähettämässä tiedotteessa. Poliisi löysi pohjoiskarjalaisen tytön muun poliisitehtävän yhteydessä. Pakettiautolla ja linja-autolla liikkuneita kuoli molempia yksi, ja yksi luokiteltiin ryhmään muu tienkäyttäjä. 1,3 kg
hunajamarinoitu
3 5. Siitä ei ole nyt tietoa, kuinka pian väylä mahdollisesti jäätyy uudelleen. Vehviläinen kertoi myös olevansa pahoillaan siitä, miten hänen asuntojärjestelynsä ovat vaikuttaneet Finnairin maineeseen ja yhtiöstä käytävään keskusteluun. Italian ja Espanjan taloudet supistuvat noin prosentin verran
Erityisen paljon vaarallisia tasoristeyksiä on LahtiHeinola-raideosuudella. 140x200 cm Norm. AMD Radeon HD 6650M -näytönohjain (1 Gt omaa DDR3-muistia). 4x optinen laajakulmazoom, kuvanvakain. Yhteydenottoja tulee koko ajan. Ne ovat lähinnä uhreilta mutta vinkkejä tulee myös ulkopuolisilta, joiden mukaan asiaa kannattaa kysyä esimerkiksi kaverilta tai tämän kaverilta. Liikunta ja urheilu ovat elämänalue siinä missä muutkin. USB 3.0, HDMI. Lisäksi tulisi kehittää laitteita ja järjestelmiä, jotka helpottaisivat tasoristeysten paikantamista. Onnettomuustutkintakeskuksen johtavan tutkijan Esko Värttiön mukaan yksi syy tähän on huono tuuri. Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista enemmän kuin kolme neljästä sattui sellaisissa tasoristeyksissä, joissa ei ollut varoituslaitteita. 8 Gt keskusmuisti, 500 Gt kiintolevy. Osa risteyksistä ei ole valtion hallussa, vaan kuntien. Meillä on viitteitä siitä, että miehet ovat joissain tapauksissa toimineet teoissaan yhtä aikaa.
529
90
12 megapikseliä. Tampereella paljastuneiden tapahtumien kaltaiset tapaukset vaikuttavat lasten ja nuorten lajivalintoihin. Asian voi kertoa vaikka kirjeessä, jos kasvokkain puhuminen tuntuu vaikealta. Tällä hetkellä esimerkiksi liikenneohjat määrittävät tasoristeyksen sijainnin ratakilometritiedoilla ja hätäkeskuspäivystävät kunnan perusteella. Asiasta ei ole päätöstä, mutta osuudelle ei myöskään investoida.
Väriä vetureihin
Onnettomuustutkintakeskus on laatinut listan suosituksia tasoristeysturvallisuuden
parantamiseksi. Poista-
Etu K-Plussa-kortilla
-26%
Lumene Beauty Base -meikkituotteita
Silmämeikinpohjustusvoide 7 ml, Peitevoide tummille silmänalusille 7 ml, Valovoide 25 ml, Meikinpohjustusvoide 25 ml tai Heleyttävä meikinpohjustusvoide 25 ml, Red Neutralizer -peitevoide Ilman korttia 13,45
9
Etu K-Plussa-kortilla
90
/kpl
-40%
Tarjous ei koske urheilupukeutumisen tuotteita.
Kaikki pitkät alushousut ja kerrastot K-Plussa-kortilla
minen ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista. Ulkomailta töihin tulevien kohdalla tilanne on hankalampi. Lasten kanssa yksin työskentelevältä työsuhteiselta ohjaajalta tarkastetaan, löytyykö häneltä rikosrekisteri. Hänen mielestään on ymmärrettävää, että seksuaalirikosten uhrit eivät aina kerro vaikeista kokemuksistaan muille. Se suosittaa muun muassa tasoristeyksiä koskevien ohjeiden laatimista tienpitäjille sekä veturien havaittavuuden parantamista esimerkiksi käyttämällä kirkkaampia värejä. 9-21, la 9-18, su 12-16.
Ohjeita auttavasta puhelimesta
Suuri osa Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) lasten ja nuorten puhelimeen soitetuista puheluista koskee seksu-. 20 viime vuoden aikana tasoristeyksiä on poistettu keskimäärin 140 vuodessa. Ilman korttia 199,90
99
95
Tarjoukset voimassa 24.26.2.2012.
Rikokset vaikuttavat lajivalintoihin
Toisinaan MLL:n vanhempainpuhelimeen soittaa aikuinen, jolla on herännyt epäilys oman lapsen joutumisesta seksuaalirikoksen kohteeksi. Toinen heistä vaati vapauttamistaan torstaina, mutta oikeus jatkoi hänen vangitsemistaan. Smart Auto -toiminto ja HS System -järjestelmä. eät hinnat Pim taloissa ja ttila-tavara avaratalossa An verkkot NetAnttilan
uotteet Pim ! ja bongaa t it voittaa lahjakortin nttila A Vo /AnttilaNet ebook.com www.fac
a! dit osallistue n eh Vielä tänää ook-sivuillemm osta. 149,-
50%
74
50
SÄÄSTÄ
Tasoristeysonnettomuudet 19912011
100 80 60 40 20 0
1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011
STT, lähde: Onnettomuustutkintakeskus
Onnettomuuksien määrä
Onnettomuuksissa kuolleet
Robin: Koodi-cd tai Nightwish: Imaginaerum tupla-cd
Norm. Harrastuksissa tapahtuneita seksuaalirikoksia ei ole MLL:n tilastoissa eritelty. Vapaaehtoisille ohjaajille tarkastusta ei tehdä, mutta yleensä he ovat lapsien vanhempia tai muuten tuttuja ihmisiä, Anttila sanoo. Kun liikenneohjaaja ilmoittaa onnettomuudesta, hätäkeskuspäivystäjä ei välttämättä tiedä, missä se on sattunut. aalisuuteen liittyviä kysymyksiä. 10
Perjantaina 24. uvast Tule Faceb eät hinnat-k
Pimeät hinnat
40% Tasoristeyksissä kuolee
kymmenen vuodessa
STT | JUSSI LANKINEN
Tasoristeysonnettomuuksien määrä on vähentynyt viime vuosina. Vuoden takuu. Wlan, webkamera, kirjoittava dvd-asema. Kyseessä ei silti ole minkään tietyn elämänalueen ilmiö, hän muistuttaa. Ilman korttia 699,90
Canon IXUS 115 HS -digikamera
Tanssinopettajien uhrit pääosin alaikäisiä
Poliisi on saanut toistakymmentä uutta yhteydenottoa pirkanmaalaiseen tanssikouluun liittyvässä seksuaalirikosjutussa. Windows 7 Home Premium. Turvallisuus paranisi myös, jos esimerkiksi puomien vilkkuvat hehkulamput vaihdettaisiin led-valoihin. On hyvä kysymys, miten tavallinen kansalainen voi tarkistaa ammattilaisen tiedot. Kuva on Porista Reikon ja Uudenniityn välisestä tasoristeyksestä, jossa sattui kuolonkolari kaksi vuotta sitten.
Onnettomuudet vähentyneet, kuolemat eivät.
Pacific-matto
Heat Set -käsiteltyä polypropeenia, pohja juuttia. Takuu 2 vuotta. Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijan Kari Ylösen mukaan syynä on jahkailu rataosuuden lopettamisesta. Mukana on myös seksuaalirikoksia koskevia tapauksia, auttavien puhelimien päällikkö Tatjana Pajamäki kertoo. Tällä ei kuitenkaan ole saatu kuolemia laskuun. Niillä sattui paljon onnettomuuksia, mutta
SÄÄSTÄ
Vaarallisimmat tasoristeykset ovat varoituslaitteettomia risteyksiä, joissa on paljon liikennettä. 19,95
97
160x230 cm Norm. Jos junan nopeus on yli 35 kilometriä tunnissa, onnettomuuden seuraukset ovat hyvin pienestä kiinni. Puhelimessa nuorten kanssa mietitään yhdessä, miten asian voisi ottaa esille läheisen aikuisen kanssa. Keskiviikkona kerrottiin, että tanssikoulun kolmea työntekijää epäillään seksuaalirikoksista. Niille pitäisi tehdä jotain pian. Pitää kuitenkin muistaa, että näissä tasoristeyksissä piilee suuronnettomuuksien vaara. Tällöin auringon häikäisy ei haittaisi niin paljon.
-170,-
Ohjaajien ja valmentajien taustoja voi olla vaikea selvittää
Tietoa rikosrekisteristä ei välttämättä saa ulkomailta.
STT | KIIRA KOSKELA
Vanhempien voi olla mahdotonta selvittää lastensa liikuntaohjaajien ja valmentajien taustoja. 195,-
50
11
-49%
95
kpl
onnettomuudet olivat vain harvoin vakavia.
Suuronnettomuuden vaara
Onnettomuustutkintakeskuksen tilastollisten analyysien perusteella vaarallisimmat tasoristeykset ovat varoituslaitteettomia risteyksiä, joissa vuorokausiliikenne on suuri ja nopeusrajoitus pieni. Nyt on jo huomattu, että tapaus on aiheuttanut monelle henkisiä vaikeuksia. Liikenteen turvallisuusviraston Trafin johtavan asiantuntijan Kari Alppivuoren mukaan näiden tasoristeysten poistaminen maksaisi runsaat sata miljoonaa euroa. Jos tällaisia rikoksia ylipäänsä tapahtuu yhteiskunnassa, väistämättä niitä tapahtuu myös tällä puolella.
8 Gt keskusmuistia!
Etu K-Plussa-kortilla Kaupan päälle Portkameralaukku, arvo 29,95!
Asus X53TA -kannettava tietokone
AMD A4 -tuplaydinsuoritin. Keskimäärin tasoristeysonnettomuuksissa on kuollut vuosittain kymmenkunta ihmistä. Ilmeisesti tällaista on ollut tiedossa ystäväpiireissä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen. Yhteyttä ottaneissa on sekä mahdollisia uhreja että heidän lähipiiriään. 15,6" LED-läyttö. Ne sijaitsevat yleensä taajamissa. Monipuoliset kuvausohjelmat. Moni on joutunut turvautumaan asiantuntija-apuun. Keskustelu nuoren kanssa voi onnistua helpommin vaikka kävelyllä kuin kasvokkain, kun nuoren ei tarvitse lukea vanhemman kasvonilmeitä koko ajan, Pajamäki ehdottaa. Niihin on vaikeampi vaikuttaa. Kolmas, vuonna 1974 syntynyt, on vapaalla jalalla. Rainer Anttila uskoo, että
lisää Paljon aa ja oim valik tissä! ksia ne tarjou
aina uutta
www.anttila.fi Salo, Vilhonkatu 14, avoinna ark. helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Lehtikuva/Heikki Westergård
24.26.2. Rikoksista epäillään Tampereella ja Nokialla toimivan tanssikoulu Salsa Pasiónin kolmea opettajaa. Monipuoliset liitännät, mm. Toinen syy on satamaratojen sulkeminen. Värttiön mukaan erityisen vaarallisia tasoristeyksiä on Suomessa parikymmentä. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan rautatieturvallisuus on Suomessa hyvää eurooppalaista tasoa, mutta tasoristeysturvallisuus on keskiarvoa huonompi. Suomessa luotetaan aika pitkälle, jos joku ilmoittaa olevansa valmentaja tai lääkäri, toteaa Suomen liikunta ja urheilu ry:n järjestöpalvelujohtaja Rainer Anttila. Full HD -videot. Ei ole olemassa mekanismia, jolla voitaisiin tarkistaa vastaavia tietoja ulkomailta. Elämänhallinta, ystäväpiiri ja koulumenestys ovat kärsineet. Tasoristeysonnettomuuksien vähenemistä on edistänyt muun muassa vaarallisten tasoristeysten poistaminen. Yleensä vanhempi on huomannut lapsen käytöksen muuttuneen. Myös poliisiin voi ottaa suoraan yhteyttä, mutta siihen kynnys on usein iso, Pajamäki huomauttaa. Heistä kaksi, vuosina 1980 ja 1987 syntyneet miehet, ovat vangittuna. Tästä huolimatta onnettomuuksissa on kuollut suurin piirtein saman verran ihmisiä kuin aiempinakin vuosina. Poliisin tutkimusten mukaan enemmistö uhreista on alaikäisiä
Pari vuotta sitten VR rahoitti itse kolmea ratahanketta, koska valtion budjettirahoitus ei riittänyt viemään niitä eteenpäin.
Kalliita virheitä liikennevirastolle
Ruotsin hallitus lupasi viime syksynä pumpata lisää varoja infrastruktuurin parantamiseen, mutta ympäristöpuolueen Bergströmin mielestä rahaa hukataan kiistoihin ja korvauksiin. Se ei toimi, jos itse perusajatus pohjautuu kilpailulle, Bergström toteaa.
RATKAISEVAN
prisma.fi
EDULLINEN
prisMan nustyö etenee laaJen
pukeutumisen, kodin, sportin, viihteen, rakentamisen ja remontoinnin sekä kodintekniikan osastoilta.
Prismantie 2, p. Kilpailun avaus ei ole läpihuutojuttu, sillä sillä olisi isoja vaikutuksia VR:n kannattavuuteen ja sen henkilöstön asemaan. Bergström kyseenalaistaa myös yksityisten toimijoiden investointi-intoa, sillä myönnetyt toimiluvat ovat usein liian lyhyitä pitkäaikaisiin panostuksiin.
TUKHOLMA/MALMÖ | STT TANELI MÄNNIKKÖ
Noin viisi vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäiset kilpailevat kaukojunat lähtivät haastamaan Ruotsin valtiollista junayhtiötä SJ:tä. Esimerkiksi Länsi-Götanmaan ratoja hoitaneen Balfour Beatty Rail -yhtiön viisivuotisen sopimuksen purkamisesta jouduttiin maksamaan lähes 15 mil-
Ylläpito ei toimi vaikeissa oloissa
Kaukoliikenteen vapauttaminen kilpailulle ei ole tapahtunut onnellisten tähtien alla, sillä Ruotsin rautatieverkoston kestävyyttä on kyseenalaistettu voimakkaasti. Rautateiden tavaraliikenteeseenkin VR on saamassa ensimmäiset haastajat vasta nyt, vaikka se avattiin kilpailulle jo 2007. Ratojen kunnossapitoon on meilläkin vuosikausia vaadittu lisää rahaa. Kilpailuttamisessa ei ole kuitenkaan vältytty kasvukivuilta. Tarvittaisiin enemmän koordinointia eri toimijoiden välillä. Viraston mukaan rautateiden kapasiteetissa ja tehokkuudessa on puutteita. Kuluttajille yksityiset toimijat tuovat toki myös lisävaihtoehtoja. Asian päällä on liikenne- ja viestintäministeriön asettama selvitysmies Juha Honkatukia, jonka arvion on määrä valmistua tämän vuoden aikana. Hinnassa tietysti säästää, Nilsson kertoo. Oppositiosta on vaadittu jo aikalisää ylläpidon kilpailuttamiseen. Hänen mukaansa kilpailuttamisen vaikutuksia ei ole seurattu riittävästi. Kaukoliikenteen kilpailuttaminen keskeisillä rataosuuksilla on tapahtunut asteittain yövuoroista viikonloppuvuoroihin ja vuodenvaihteesta lopullisesti koko maan kattavaksi. Junaratojen kunnostustyöt kilpailuttaa Liikennevirasto, joka ostaa palvelut VR-konsernin VR Trackilta ja valtion väyläyhtiö Destialta. Ylivoimaisesti tärkeintä on panostaa olemassa olevan rautatieverkoston parannuksiin. Olemme ajaneet Malmöstä Tukholmaan ja Åreen jo viisi vuotta. Toimittaja Mikael Nyberg kuvaa tuoreessa Det stora
Claes Nilsson odotti Veolian junaa Malmön rautatieasemalla. Ei ehkä koko maassa tai läpi vuoden, mutta löytyy myös saumoja, joissa voi toimia kannattavasti. Kaukoliikenteessä VR:n yksinoikeus henkilöliikenteeseen jatkuu ainakin vuoden 2019 loppuun. Väliaikatietoja on luvassa kesäkuun loppuun mennessä. Taustalla kaikuu SJ:n entisen toimitusjohtajan Ulf Adelsohnin kommentti, jonka mukaan rautatiet ovat olleet vuosikausia "taitamattomien poliitikkojen leikkikenttänä". 075 3030 1500
(0,0828 /puhelu + 0,1199 /min)
tuotteita huippuedullisesti
PRISMA HALIKKO
8-21, 8-18, 12-18
MyyMMe pois reMontin alta. Kilpailuun lähteneen Veolian kaukoliikenteen johtajan Marco Anderssonin mukaan edellytyksiä uusille toimijoille kuitenkin löytyy. Ei ole pohdittu, miten tästä pitäisi jatkaa, vaan on menty aina vaan eteenpäin. Helsingin seudun lähiliikenteessä VR voi saada kilpailijoita aikaisintaan vuoden 2018 alusta. Toimimattomat ratkaisut ovat tulleet kalliiksi myös Ruotsin liikennevirastolle. Bergström käyttää esimerkkiä Britanniasta, missä kilpailutettu ylläpito otettiin huonojen kokemusten jälkeen takaisin valtion huomaan.
Suomessa junaliikenteen kilpailua vasta selvitetään
Haastajat tulevat Pieksämäeltä ja Imatralta.
Suomessa ihmisten kuljettaminen rautateillä on toistaiseksi VR:n yksinoikeus, mutta sen avaamista kilpailulle selvitetään. Suurta säntäystä markkinoille ei ole vielä nähty. Junat ovat hieman vanhempia, ja matkanteko jonkin verran poukkoilevaa, mutta si-
nänsä ihan toimiva vaihtoehto. Kilpailijoiksi ovat ilmoittautuneet pieksämäkeläinen Proxion ja imatralainen Ratarahti, joilla on jo osa liikennöintiin tarvittavista luvista. SJ on saanut Tukholmasta Göteborgin ja Malmön suuntaan kulkevilla rataosuuksille pari yksittäistä haastajaa. Myös ympäristöpuolueen Stina Bergström pitää kapasiteettipulaa rautateiden yhtenä keskeisenä ongelmana. Huolta on kannettu myös heikosti kannattavien junayhteyksien säilymisestä, jos VR saa kilpailijoita parhaille reiteille. Varsinkin jos
matkaansa joutuu käyttämään useampia eri yhtiöitä. Jos meillä olisi hyvä infrastruktuuri, jossa on paljon tilaa useille eri junaratkaisulle, kilpailu rautateillä voisi toimia. Malmöstä Tukholmaan suuntaavan Veolia-junan kyytiin toista kertaa elämässään astuva Claes Nilsson ei ole
sinänsä kilpailuttamisen kannalla, mutta ensimmäisessä kokemuksessa ei ollut valittamista. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Perjantaina 24. Ei ole istuttu kunnolla alas ja tarkasteltu, miten asiat ovat oikeastaan toimineet. Hän totesi, että yksityisissä junissa matkustaminen on halvempaa.
joonaa euroa. Yritämme löytää omat erityismarkkinat, ja palvella tiettyjen kuluttajaryhmien tarpeita, Andersson kertoo.
tågrånet -kirjassaan (Suuri junaryöstö) kehitystä "koko kansan rautateistä koko kansan junakaaokseen". Hallitusohjelmassa linjattiin, ettei päätöksiä henkilöliikenteen kilpailusta tehdä, ennen kuin selvitys kokonaistaloudellisesta tehokkuudesta on tehty. helmikuuta 2012
11
Junaliikenteen kilpailutus kritiikin kohteena Ruotsissa
Valtion rautatieyhtiö saanut toistaiseksi vain pari haastajaa.
STT/Taneli Männikkö
Liikennevirasto: Rautatieverkosto ehdottomasti tärkein
Ruotsin valtion pitää panostaa yli 4 miljardia euroa vuoteen 2021 mennessä, jotta maan nykyiset liikenneongelmat eivät pahenisi. Rataverkoston ylläpidon kilpailuttaminen on ollut tavallista jo vuosikausia, ja etenkin viime talven liikennekaaos jätti karun kuvan järjestelmän toimivuudesta. Tärkeintä on saada infrastruktuuri toimimaan. Oppositio on vaatinut jo aikalisää, ja maan rautateiden avaamista kilpailulle on arvosteltu jopa "suureksi junaryöstöksi". Tänä päivänä se ei toimi, koska meillä on myös kapasiteettipula, ympäristöpuolueen valtiopäiväedustaja Stina Bergström totesi. Valtiopäiväedustaja Bergströmin mukaan esimerkkejä löytyy kuitenkin myös hintojen kallistumisesta. Näin arvioi liikennevirasto Trafikverket äskettäin Ruotsin koko liikennejärjestelmää luotaavassa selvityksessä
Pomo kiristi ja kieltäytyi maksamasta palkankorotusta, ellen tule tänne. Witt-Strömer ei ollut yksin
kakkuaikeinensa. Järjestäjien mukaan tapahtumasta oli kuitenkin sovittu poliisin kanssa ja viranomaiset olivat sanoneet asian olevan kunnossa. Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin pikku prinsessan syntymän myötä maan kuningashuone valmistautuu pääministeri Fredrik Reinfeldtin sanoin "uuteen kuningattarien aikakauteen". Uutista maan suosituimpien kuninkaallisten ilosta rummutettiin Ruotsissa luonnollisesti joka tuutista. Putinin kannattajat uskovat, että vain hän pystyy takaamaan vakauden. Putinin odotetaan voittavan presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella 4. Victoria kiidätettiin sairaalaan vasta puolenyön jälkeen, ja vauva saapui maailmaan kello 4.26. Margareta av Storbritannien (18821920) (18891918) 2. Meillä oli perheen piirissä pieni veto, ja minä olin prinsessan puolella. Tiesimme kyllä, että niitä menee, mutta emme voineet ennustaa päivää. Presidentti osoitti lämpimät onnittelunsa lapsen vanhemmille, kuningasperheelle ja koko Ruotsin kansalle. Torstaina välikohtauksia kirjattiin ympäri maata. 51 senttiä ja 3280 gram-
maa poikkeavat vain sentin ja 30 grammaa hänen äitinsä syntymämitoista. Paketilla pyritään madaltamaan Kreikan velkavuorta 107 miljardilla eurolla nykyisestä 350 miljardista. Louise F. Minulla on vieraita kotona odottamassa, hän valitti. Rostislav Galejev, 20, ihailee taas ykköspoliitikon aikaisempaa uraa turvallisuuspalvelussa. heinäkuuta 1977, mutta muuten kuninkaalliset synnytykset ovat tapahtuneet yleensä sairaaloiden ulkopuolella. Muun muassa Le Figaro ja Washington Post kertoivat uutisen näyttävästi. (STTAFP)
Vinkkaa juttu!
(02) 7702 314
Kohti kuningattarien aikakautta
Kruununprinsessa Victoria synnytti Ruotsille pikku prinsessan.
TUKHOLMA | STTTANELI MÄNNIKKÖ
Ruotsin valtakunta sai kauan odottamansa pienen nyytin. Jokainen on luonnollisesti keskittynyt omaan vauvaansa.
Maailman uutiset eivät silloin niin paljon vaikuta, kertoo kätilö Johanna Laaksonen. Hienoa, että koko kaupunki liittyy juhlintaan tämä näkyy ihan kaikkialla. Samalla kiihtyi nimiarvuuttelu, joka ratkeaa jo perjantaina. Koko Tanskan hovi yhtyi onnentoivotuksiin, ja kuningatar Margareeta iloitsi serkkunsa, Ruotsin kuninkaan puolesta tämän saatua ensimmäisen lapsenlapsen.
Salon aluesairaalan synnytysosastolla Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin tapaan lapsen syntymästä iloitsevat vanhemmat ovat tuttu juttu. Heidän mielestään vastamielenosoittajat yrittävät levittää kaaosta. Annan toimi pääsihteerinä vuosina 19972006. Osastolla oli syntynyt kaksi vauvaa iltaan mennessä. Nykyinen pääsihteeri Ban Ki Moon on harkinnut erikoislähettilään nimittämistä Syyriaan maan ajauduttua yhä syvempään kriisiin. Länsivallat ja arabivaltiot aikovat vaatia perjantaina Syyrialta välitöntä tulitaukoa taistelujen pahimmin koettelemille alueille. Lakiesityksestä ei äänestetty, vaan se katsottiin automaattisesti hyväksytyksi, koska hallituksella on takanaan enemmistö parlamentissa eikä nimenhuutoäänestystä vaadittu. (STTReutersAFP)
* Suomen aikaa
STT, lähde: SGB
Ruotsiin kiiri onnitteluja
Kruununprinsessa Victorialle ja prinssi Danielille virtasi onnitteluja heti kun uutinen pienen prinsessan syntymästä levisi netin kautta maailmalle. Parikymppinen Aleksandr kertoi odottavansa 2 000 ruplan eli noin 50 euron korvausta. Kyllä hekin ovat sairaalassa usein kaksi vuorokautta synnytyksen jälkeen. Uudelleensynnyttäjät haluavat nopeasti kotiin, koska siellä ovat muut lapset. Aion ostaa prinsessakakun töihin. Hän on hallinnut Venäjän politiikkaa 12 vuotta ja saattaa olla vallassa aina vuoteen 2024 saakka. En voi halata tai kätellä teitä kaikkia, mutta kiitän moraalisesta tuestanne. 12
Perjantaina 24. Uteliaita kerääntyi Kauppa-
Lyhyet
Kreikan parlamentti hyväksyi velkojen leikkaamisen
ATEENA. Kruununprinsessa synnytti tulevan kruununperillisen torstain vastaisena yönä Solnan Karoliinisessa sairaalassa, vain vuorokautta ennen pariskunnan kihlajaisten vuosipäivää. Myös ranskalaisten tukikohta joutui hyökkäysyrityksen kohteeksi. Eräs nainen sanoi puolestaan saavansa vastineeksi palkankorotuksen. Kuningashuone julkaisi kuvan Facebook-sivulla.
Putin: Meillä on voittoisa geeni
Putin siteerasi puheessaan runoilija Mihail Lermontovin
Bernadotte-suku
Kustaa V (18581950) Victoria av Baden (18621930)
Prinssi Carl (18611951) Ingeborg a Danmark (18781958)
Kunnialaukauksia Suomessakin
Ruotsinlaivat saivat torstaina tavallista näyttävämmän lähdön Helsingin Eteläsatamasta. Ennemmin tätä kuin presidentinvaaleja, tykinlaukauksia kuuntelemaan tullut tukholmalainen Helena Peterson summasi.
Lehtikuva/Taneli Männikkö
Lehtikuva/AFP/Yuri Kadobnov
ÄIdIn PerÄÄn KrUUnUnPerIMysjÄrjestyKsessÄ
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin esikoinen syntyi myös Ruotsin kruununperilliseksi. Presidentti Martti Ahtisaari on mukana kaavailuissa YK:n tulevaksi Syyriaerikoislähettilääksi, jos maailmanjärjestö sellaisen nimittää, kertoivat YK-diplomaatit torstaina. (STTReuters AFP) Tunisiassa. Yleiskokous sen sijaan hyväksyi päätöslauselman, jossa väkivalta tuomittiin. Olen niin tyytyväinen kruununprinsessapariin. Kyllä tätä juhlitaan. Ykkössuosikkina on kuitenkin YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan. Tieto kunnialaukauksista ei ehtinyt juuri tavoittaa yleisöä, eikä moni paikalle sattunut tiennyt etukäteen, miksi tykkivanhus jysähteli kohti Silja Linen risteilijää. Väkeä oli tuotu Luzhnikin stadionille tilausbusseilla myös Moskovan ulkopuolelta. Laki määrittelee velkakirjojen vaihtamisen ehdot ja sallii parlamentin nyt jatkaa lainsäädäntöä tukipaketin ehdoiksi määritellyistä lisäleikkauksista ja -säästöistä. Olen miettinyt Ingridiä, mutta ehkä hänestä tulee sittenkin Astrid, lapsenlastansa Tukholmaan katsomaan saapunut kiirunalainen Anna-Lisa Isaksson mietiskeli.
Lehtikuva/AFP/Jonas Ekströmer
Kungahuset.se
Prinssi Daniel piti aamulla tiedotustilaisuuden, jossa hän näytti, minkäkokoinen vauva on.
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel lähtivät jo iltapäivällä pikkuprinsessan kanssa sairaalasta kotiin. Myös ampujat olivat sonnustautuneet 1700-luvun univormuihin. Toivotan perheelle onnea. Uutistoimisto Reutersin mukaan maat aikovat samalla tunnustaa oppositioryhmä Syyrian kansallisneuvoston "rauhanomaista demokraattista muutosta haluavien syyrialaisten viralliseksi edustajaksi". Euroalueen valtiovarainministerit sopivat tukipaketin ehdoista tiistaina. Vladimiriksi esittäytyvä mies väitti, että hänet kuljetettiin paikalle kesken syntymäpäiväjuhliensa. Tapahtuman kursi nopeasti kokoon muutama pääkaupunkiseudun historiaseura torstaiaamun vauvauutisen jälkeen. Vanhassakaupungissa sijaitsevassa Schweizerkonditoriet-kahvilassa prinsessakakut loppuivat jo kauan ennen puoltapäivää. Salossa ensisynnyttäjät ovat osastolla keskimäärin kolme vuorokautta. Putin lupasi voittaa yhtä ratkaisevan "taistelun Venäjän tulevaisuudesta". Kunnialaukauksia ammuttiin Suomessa myös muutamilla muilla paikkakunnilla. Kiina ja Venäjä eivät aio lähettää edustajiaan Tunisian tapaamiseen. Tämä tuntuu erittäin hyvältä Ruotsin tulevaisuuden kannalta, Susanne Åberg WittStrömer totesi ja sanoi kruununprinsessaparin tuoneen paljon positiivista julkisuutta Ruotsille. Ruotsin kuninkaalliset lähtivät sairaalasta kotiin noin
kymmenen tuntia synnytyksen jälkeen. Salossa ei Ruotsin pikkuprinsessan synnytyshetkeen osunut yhtään synnytystä. (STTReutersAFP)
Lennart (19092004)
Prinssi Wilhelm (18841965) Maria Pavlovna (18901958)
Kustaa VI Adolf (18821973) Prinssi Erik 1. Kauppatorin laidalta ammuttiin iltapäivän päätteeksi merelle kunnialaukauksia 1700-luvun tykillä ja musketeilla Ruotsiin syntyneen pikkuprinsessan kunniaksi tietenkin. Vielä puolitoista vuorokautta ennen synnytystä kruununprinsessa osallistui lounastapaamiseen presidentti Tarja Halosen kanssa. Kruununperimysjärjestys on määritelty Ruotsin perustuslaissa. Nyt on syntymäpäiväni, ja ne raahasivat minut tänne. Vaikka viimeisten vuosien aikana kohut ovat ravistelleet hovia, torstaina myös monarkiaa vastustavat yhtyivät pariskunnan iloon. maaliskuuta. Kreikan parlamentti hyväksyi torstaina lakiesityksen yksityisten sijoittajien saatavien leikkaamisesta. Helsingissä kirjaan kertyi torstaina parisenkymmentä onnentoivotusta, mutta lähetystössä uskotaan, että määrä kasvaa huomattavasti. Tavallisesti myymme ehkä 67 päivässä, Indira Alikalfic kahvilasta totesi.
Helena Peterson oli mukana seuraamassa kun Ruotsin armeija ampui 42 tykinlaukausta Skeppsholmenista kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin tyttären syntymän kunniaksi.
Tytär äidin jalanjäljillä
Ruotsalaisille tiedotusvälineille luvassa on luonnollisesti kultaisia päiviä. Odotamme että perjantaina onnitteluja tulee paljon enemmän, kertoo lehdistö- ja kulttuurineuvos Peter Björlin. YK:n ylin päättävä elin turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt tuomitsemaan Syyrian väkivaltaisuuksia Kiinan ja Venäjän eriävän näkemyksen vuoksi. Perhe pääsi kotiinsa Hagan linnaan jo hieman puolenpäivän jälkeen. ItäAfganistanissa paikallinen sotilas ampui kaksi amerikkalaissotilasta, ja tuhannet mielenosoittajat tunkeutuivat amerikkalaisen jälleenrakennusryhmän päämajaan. (STT)
Afganistan varautuu suurprotesteihin
KABUL. Putin on FSB-mies niin kuin isäni, joten hän on mieleeni.
Prinsessaleivokset vietiin käsistä
Ruotsalaiskotien ja työpaikkojen kahvipöytiin haalittiin suuren uutisen kunniaksi tavallista juhlallisempia antimia. helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Ahtisaarta povattu YK:n Syyria-edustajaksi
YK. Meidän on puolustettava kotimaatamme. Vuonna 1810 tehtyä alkuperäistä lakia muutettiin 1980, jonka seurauksena monarkian vanhin lapsi perii kruunun, sukupuolesta riippumatta. He ovat tehneet hyvää työtä ja olen todella onnellinen heidän puolestaan. Mutta kuninkaallisilla on tietysti erilaiset systeemit tässä asiassa, toteaa Laaksonen.
Länsi- ja arabimaat vaativat tulitaukoa Syyriaan
GENEVE. Suomalaisten ja ruotsalaisten valvomilla alueilla oli ainakin yksi mielenosoitus, joka sujui rauhallisesti. Kaikki tapahtui lopulta nopeasti. Tuore isä, prinssi Daniel, paistatteli jo aamupäivästä ilmestyneiden iltapäivälehtien erikoisliitteiden kannessa kädet hauenmittaiseksi levitettynä. Norjan kuningaspari Harald ja Sonja olivat niin ikään en-
Salossa ainakin kaksi vauvaa sai saman syntymäpäivän
SSS | JOHANNA KÄKÖNEN
johanna.kakonen@sss.fi
simmäisten onnittelijoiden joukossa Tanskan kruununprinssipari Frederik ja Mary lähettivät läheisille tuttavilleen kimpun kukkia. Jotkut kertoivat, että heille oli luvattu rahaa osallistumisesta tai esimies oli komentanut paikalle. Kuninkaanlinnan edustalle kerääntynyt väkijoukko äityi spontaaneihin hurraa-huutoihin prinsessan kunniaksi Skeppsholmista ammuttujen 42 tykinlaukauksen vaiettua. Torstaina ainakin 46 ihmisen kerrottiin kuolleen väkivaltaisuuksissa ympäri maata. Tunnin päästä tulee viisikymmentä lisää. Maat kokoontuvat päivällä. Kuningas Kaarle XVI Kustaa syntyi Hagan linnassa, prinssi Carl Philip Tukholman Kuninkaanlinnassa ja prinsessa Madeleine Drottningholmin linnassa. Maassa on osoitettu jo useita päiviä voimakkaasti mieltä Nato-tukikohdassa tapahtuneen Koraanien polttamisen vuoksi. Olemme voittoisa kansakunta se on geeneissämme, Putin sanoi. Pääministeri, presidenttiehdokas Vladimir Putin julisti, että venäläisillä on kansallinen, voittoisa geeni.
Putinia oli pakko kuunnella tykkäsi tai ei
Jotkut osallistujat kertoivat painostuksesta.
MOSKOVA | STTAFPReuters
Jopa 130 000 ihmistä kuunteli pääministeri Vladimir Putinin puhetta moskovalaisella stadionilla torstaina. Presidentti Tarja Halonen lähetti suomalaisten onnittelutervehdyksen vastasyntyneen prinsessan johdosta. Mountbatten (18891965) Prinsessa Astrid (19051935) Carl (19112003) Carl Johan (1916)
Prinsessa Margaretha (18991977) Prinssi Gustaf Adolf (19061947) Sibylla av SachsenCoburg-Gotha (190872) Prinsessa Margaretha (1934) John Ambler (19242008)
Prinsessa Märtha (19011954) Sigvard (19072002)
Prinsessa Ingrid (19102000) Fredrik IX av Danmark (18991972)
Prinssi Bertil (19121997) Lilian Davis (1915)
Prinsessa Birgitta (1937) Johann Georg av Hohenzollern (1932)
Prinsessa Désirée (1938) Niclas Silfverschiöld (1934)
Prinsessa Christina (1943) Tord Magnusson (1941)
Kaarle XVI Kustaa (1946) Silvia Sommerlath (1943)
Uudenmaan Karoliinit juhlivat Ruotsin uuden kruununperillisen syntymää ampumalla kunnialaukauksia Helsingin Kauppatorilla.
Prinssi Carl Philip (1979)
Kruununprinsessa Victoria (1977) Daniel Westling (1973)
Prinsessa Madeleine (1982)
Pikkuprinsessa Syntymäaika: 5.26* Pituus: 51 cm Paino: 3 280 g
torille joitakin kymmeniä. Vieraiden joukosta löytyi muiden muassa Ruotsin Suomen-suurlähettiläs Örjan Berner. Emme anna kenenkään sekaantua sisäisiin asioihimme. Esimerkiksi pankkitoimihenkilö Marina Kuzmina, 46, sanoi, että elintaso on noussut Putinin ansiosta. Afganistanissa pelätään länsivastaisten mielenosoitusten paisumista perjantaina, muslimien pyhäpäivänä. Hän julisti, että venäläisillä on kansallinen, voittoisa geeni. Laki on yksi edellytyksistä Kreikan toiselle, 130 miljardin euron kokoiselle tukipaketille. Myös kruununprinsessa Victoria syntyi Solnan Karoliinisessa sairaalassa, 14. Prinsessa syntyi maailmaan samassa sairaalassa kuin äitinsä, ja likimain samoissa mitoissa. Synnytysosaston torstaiset tunnelmat eivät siis juurikaan poikenneet normaalipäivistä. Uusi prinsessa kiilaa kruununperimysjärjestyksessä toiseksi äitinsä, kruununprinsessa Victorian jälkeen, prinssi Carl Philipin ja prinsessa Madeleinen edelle. Vain tunti synnytyksen jälkeen uutinen oli yli 200 englanninkielisessä nettimediassa maailmalla. Perjantairukoukset saattavat lisätä liikehdintää, jos tapaus nousee saarnojen aiheeksi. Ruotsin lähetystöissä ympäri maailman pantiin heti prinsessan syntymän jälkeen esille onnittelukirjat, joihin ihmiset voivat jättää terveisensä ku-
ningasperheen nuorimmalle ja pienimmälle jäsenelle. säkeitä vuoden 1812 taistelusta venäläisten ja Napoleonin joukkojen kesken. Hän lupasi palkankorotuksen jo puoli vuotta sitten. Myös Helsingin poliisista kerrottiin, ettei heillä ollut etukäteen tietoa laukauksista. Nämä vauvat tulivat maailmaan reilusti Victorian ja Danielin lapsen syntymän jälkeen
Suomalaismuotoilijan veistoksia sekä lasi-, keramiikka- ja hopeateoksia on esillä Kristiansandissa 6. Näyttelyn nimi, Vuosien varrelta, saa näin perustelunsa. Tästä seuraa katastrofi. Se on aito brittiläinen orkesteri, tavattoman nopea ja soittaa ehjästi yhteen. Suunnitelmiini kuuluu tutustua laajasti brittiläiseen repertuaariin BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa, niin nykymusiikkiin kuin vanhaankin. Teijolta löytynyt vanha jätelasin palanen inspiroi molempia maalaamaan sen pohjalta aiheen. euroon). En myöskään tiedä, miten orkesteri reagoi ripeisiin muutoksiin, vaikka sattuuhan näitä.
Oramon oli määrä debytoida Wienin filharmonikkojen kanssa vasta ensi kaudella. Eniten Oscar-ehdokkuuksia keräsi tällä kertaa Martin Scorsesen Hugo, joka tavoittelee palkintoa 11 kategoriassa. Puutynnyrin rakentamiseen liittyvät niksit tulevat esiin niin selkeästi, että näppärä nikkari voisi kirjan tekstin perusteella tynnyrin kasata. Järjestyksessään 84:s Oscar-gaala pidetään Los Angelesissa Yhdysvalloissa sunnuntaina. Yksi näistä on Kiikalan Myllykoski, jota kaksikko ensin valokuvasi ja teki sitten omat maalauksensa. Huudon ainoa yksityisessä omistuksessa oleva versio vaihtaa omistajaa New Yorkin Sothebylla 2. Rannikolle ilmaantuu Baskimaasta tulleita valaanpyyntialuksia, joitten miehistö ei kuitenkaan monien muitten tapaan pyri ryöväämään paikallisia asukkaita. Ahneuden ja vallanhimon turmelevaa vaikutusta käsitellään useissa yhteyksissä. Hyvät saaliit innostavat kielämän kuvauksen suhteen. Iltaa isännöi koomikko Billy Crystal. Romaanin tapahtumat pohjautuvat kolmeen vanhaan islantilaiseen kirjaan. Wirkkalan Norjassa nähtävä kokoelma on satelliittinäyttelynä osa Helsingin muotoilupääkaupunkivuoden 2012 ohjelmistoa. Ahlbom ja Mäntylä sanovat saaneensa valikoiduksi hyvän
kokonaisuuden, jota täydentää heidän keskinäinen, hyvä yhteishenkensä. Ariasmanin päänäyttämönä on 1600-luvun alkuvuosien Islanti. (STTAFP)
Tapio Wirkkalan taidetta Norjassa
Norjalaiset pääsevät perehtymään Tapio Wirkkalan taiteeseen. Näyttelyn erikoisuus ei ole suuren suuri, mutta tekijöilleen tärkeä. Pitkistä dokumenttielokuvista tukea sai muun muassa Jari Litmasen elämäkerta, jolle herui 120 000 euroa. Tietysti voidaan aprikoida, minkälaista kehitystä tässä suhteessa on vuosisatojen aikana tapahtunut.
SSS | VElI-MAttI HENttoNEN
Toisensa 90-luvun lopulla Viroon suuntautuneella taideleirimatkalla tavanneet Iris Ahlbom ja Eila Mäntylä ovat siitä saakka toimineet yhdessä taiteen tekemisen parissa. Tämä on taidehistorian suurin summa, jonka huutokauppahuone on asettanut ennakkoarvioksi taideteoksen myyntihinnasta. Oramon mukaan BBC:n sinfoniaorkesteri on englantilaisen kulttuurin lippulaiva. Iris Ahlbomin ja Eila Mäntylän maalauksia Sinisessä talossa. Rannikolla eletään luonnollisesti meren ehdoilla. Ylikapellimestarin ja hänen perheensä tukikohta pysyy Suomessa. Nyt oli aika pitää ensimmäinen yhteinen näyttely.
omaa pöllömaalaustaan. Maailmankuulun orkesterin maestro Lorin Maazel on sairastunut ja filharmonikot pyysivät suomalaiskapellimestarin hätiin vain päivää ennen h-hetkeä. Se näkyy muun muassa rakennuksissa tai vanhoissa työstä kertovissa maalauksissa. Dokumentin ohjaa Arto Koskinen. En tiedä yhtään, millaiset lyönnit Maazelilla on, yritän olla lyömättä kovin eri tavalla. Ennakkoon sovittiin vain väri, sininen. Oramo on aiemmin työskennellyt Britanniassa Birminghamin sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Hän lauloi New Yorkin maineikkaassa Apollo-teatterissa Al Greenin hittiä Let's Stay Together. Sopimus kattaa kolme vuotta, ja siihen sisältyy kahden vuoden optio. Iris Ahlbomin taidetausta ulottuu 70-luvun puoliväliin. helmikuuta 2012
13
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Cirque du Soleil viihdyttää Oscar-illassa
Oscar-gaalassa nähdään muun muassa kanadalainen sirkusryhmä Cirque du Soleil, järjestäjät kertovat. Päähenkilöitten kuvaus on moniulotteista ja tuo autenttisesti 1600-luvun uskonnollissävytteisen maailmankatsomuksen esiin. (STT)
Obama lauloi bluesia
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa. toukokuuta. (STT)
Ylikapellimestari Sakari Oramo johtaa tänään pikahälytyksellä Wienin filharmonikkoja orkesterin Musiikkitalon konsertissa.
Huippuorkesterit haluavat Oramon
Suomalaismaestro BBC:n sinfoniaorkesterin johtoon ja Maazelin tuuraajaksi Wienin filharmonikoissa.
likapellimestari Sakari Oramo hyppää lähes kylmiltään Wienin filharmonikkojen eteen perjantai-iltana Musiikkitalossa. Onhan se jännittävää, kun en ole heitä koskaan ennen johtanut, ja erikoista, koska tämä tapahtuu kotikentällä, tyynen rauhalliselta vaikutta-
Huuto huutokaupassa
della kaksi Proms-konserttia ja talvikaudella vähintään viisi sinfoniakonserttia. Obama lauloi osan kappaleesta Sweet Home Chicago. Oramon pesti Radion sinfoniaorkesterin johdossa päättyy tänä keväänä. Havaijilla syntynyt presidentti on asunut pitkään Chicagossa ja pitää sitä kotikaupunkinaan.
Jari Litmanen -dokumentille 120 000 euroa
Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt tuotantotukea Mikko Kuparisen, Aku Louhimiehen ja Johanna Vuoksenmaan tuleville pitkille elokuville. Sinisen talon näyttely on kaksikon ensimmäinen yhteinen. Maalauksissa elävää vahvana mennyt aika. Huudon myyntihinnan odotetaan kipuavan yli 80 miljoonaan dollariin (61 milj. Mies on perehtynyt erityisesti islantilaiseen kirjallisuuteen sekä tutkijana että kääntäjänä. Onko suunnitteilla yhteistyötä. Koivukarin kielenkäyttö on omaperäistä. Koivukari on perehtynyt poikkeuksellisen huolellisesti aiheeseensa. Esillä on lähemmäs viisikymmentä öljyvärimaalausta, joista vanhimmat ovat Iris Ahlbomin 80-luvun lopussa maalaamia. saakka. Maailman kuuluisimpiin maalauksiin lukeutuva Edvard Munchin Huuto tulee myyntiin huutokaupassa. Brittiläinen musiikki kuuluu jo olennaisesti sen ohjelmistoon ja jatkan sillä linjalla. Olemme hyviä kavereita, joten käymme varmasti syömässä intialaista ruokaa vapaa-ajalla. Usein aiheet ja ihmiset ovat tekijöilleen tuttuja vuosien takaa. Suomen-vierailuillaankin runsaasti yleisöä houkutellut ryhmä esiintyy elokuva-alan mahtitapahtumassa suuremmalla kokoonpanolla kuin koskaan. Ohjelmisto on minulle tietysti tuttu, Sibeliuksen kolme sinfoniaa, mutta tärkeimmät knoppipaikat täytyy ennättää orkesterin kanssa käydä läpi. Lontoon sinfoniaorkestereissa
määrää siten ensi vuodesta lähtien tahtia kaksi suomalaista, kun Esa-Pekka Salonen jo johtaa paikallista Philharmonia-orkesteria. (SSS) Afroamerikkalainen Obama testasi osaamistaan mustan musiikin solistina jo viime kuussa. Hänet kutsuttiin nyt korvaavaksi kapellimestariksi nimenomaan Wienin filharmonikkojen omasta toivomuksesta.
Suomalaiskaput määräävät tahdin
Torstaina julkistettiin myös Oramon nimitys lontoolaisen BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi. Näyttely nimeltä Tapio Wirkkala Kuvanveistäjä on parhaillaan avoinna Sörlandets Kunstmuseumissa. Konsertin täytyi mennä siis hienosti. Elämä on hyvin pitkälle säänneltyä, maanomistajat ja pitävät tarkan huolen siitä, että köyhälistö ei missään tapauksessa pääse vaurastumaan. Hän kuvaa valaanpyyntiä erittäin tarkasti ja tuo esiin toimintaan liittyviä, perin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Se kuvaa ansiokkaasti myös 400 vuoden takaista yhteiskuntarakennetta, joka perustui parempiosaisten harjoittamaan häikäilemättömään köyhälistön hyväksikäyttöön. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 24. Taiteilijat ovat Ranskan taiteilijaseuran, La Société Nationale des Beaux Arts:n jäseniä. Jos näyttelyn aiheita haluaa erotella, Iris Ahlbom kuvaa mielellään eläimiä ja lapsia. Ensimmäinen yhteinen, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, kaksikko kertoo ja uskaltaa samalla myöntää myös
Iris Ahlbom (vas.) ja Eila Mäntylä ovat tunteneet toisensa taiteen harrastajina runsaat kymmenen vuotta. Eniten tukea, 645 000 euroa, sai Kuparinen romanttiselle komedialleen Rakkauden rasvaprosentti. Teoksen omistaa liikemies Petter Olsen, jonka isä oli Munchin ystävä, mesenaatti ja naapuri. Kovin paljon hänellä ei ole aikaa orkesteriin tutustua, sillä filharmonikot saapuvat Suomeen vasta muutama tunti ennen konserttia. Torpparit pyrkivät hankimaan elantonsa kalastuksen ohessa pienimuotoisesta maanviljelystä ja karjanhoidosta. Näyttely on avoinna 4.3. Orkesterin ohjelmassa on esimerkiksi paljon uutta musiikkia. Kuvataiteilija Johanna Orakselta on esillä sekä perinteisiä asetelmia että uusia kalla-aiheita. Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, B B. Tapio Koivukari on raumalaiskirjailija, joka nousi kotiseudustaan kertovalla kolmen romaanin sarjallaan suomalaisten kirjoittajien eliittiin. Näyttely on avoinna 8.3. Sen kanssa on mahdollisuus tehdä musiikkia, jota ei
muiden kanssa voisi, koska se ei ole kaupallinen. King ja Buddy Guy esiintyivät Valkoisessa talossa tiistaina. Sama pätee talonpoikien ar-. Kyllähän se meni. saakka.
baskeja lisäämään pyyntiä ja niinpä Islannin vesille lähtee neljän aluksen laivasto, jonka lähtöä ja edesottamuksia kirjassa seurataan tarkasti. (STTReuters)
Y
Stt | SANNA NIKUlA
va Oramo sanoi puhelimessa. Linjauksiani en ole vielä ehtinyt sen tarkemmin miettiä. Mukana on myös muutama konkreettisesti yhteinen aihe. Eilalla oli valmiina metso-
aiheinen maalaus, niin minun piti tasapuolisuuden nimissä maalata myös lintu, Iris Ahlbom naurahtaa ja esittelee
Vuosien varrelta. Taiteen harrastajia yhdistää myös Salo Ahlbom asuu seudulla, nykyisin espoolainen Mäntylä on kotoisin Salosta. Näyttely on koottu Espoon modernin taiteen museoon Emmaan talletetusta Wirkkalan ja Rut Brykin kokoelmasta. (STTAFP)
Vinkkaa juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Mikko Stig
Lyhyet
Johanna Oras yhteisnäyttelyssä Helsingissä
Johanna Oras ja Maire Ruotsalainen esittäytyvät parhaillaan yhteisnäyttelyssä Helsingissä galleria Hanna Kaarinassa Ullanlinnassa. 32,95 e. Eila Mäntylällä harrastus on tuoreempaa perua, hän aloitti taiteen parissa tekijänä 90-luvun puolivälissä. toukokuuta asti. Oramo kertoo johtavansa Lontoossa kesäkau-
Huudosta odotetaan saavan huutokaupassa runsaat 60 miljoonaa euroa.
Värikylläiset vuodet esillä Sinisessä talossa
Iris Ahlbom ja Eila Mäntylä esittäytyvät ensimmäistä kertaa yhdessä.
NÄYTTELY
veli-matti.henttonen@sss.fi
SSS/Veli-Matti Henttonen
Upea dokumentti 1600-luvulta
KIRJA
MAURI MÄKYNEN
Tapio Koivukari: Ariasman. Iris Ahlbom löysi tytön, Eila Mäntylä puolestaan pojan.
nn
onnistuneensa kokonaisuutta kootessaan. Mukana on yli 50 taiteilijaa. Johnny Kniga 349 s. Kun laivasto onnistuu pyytämään runsaasti valaita, ahneus iskee eivätkä miehistöt malta suunnata kotivesille ajoissa. Näyttelyssä on mukana muun muassa Johanna Oraksen maalaus Victoire ja Maire Ruotsalaisen maalaus Valon siivin, joilla taiteilijat osallistuivat marraskuussa Grand Palais'ssa Pariisissa järjestettyyn näyttelyyn. Ei missään tapauksessa, kilpailijoitahan me sitten olemme! Hän onnitteli minua jo kyllä. Oramo on johtanut BBC:n sinfoniaorkesteria vain kerran, viime marraskuussa. Ariasman on vaikuttava seikkailu- ja eloonjäämistarina. Mikä tärkeintä, henkilöt vaikuttavat uskottavilta ja aidoilta ja heidän toimintansa on tapahtumien kehykset huomioon ottaen loogista. Etenkin lauserakenteiden vaihtelun ja poikkeuksellisten sanojen kautta hän saa tekstin tuntumaan sopivan vanhanaikaiselta, mikä lisää lukumotivaatiota. Johanna Oras pitää 20-vuotistaiteilijajuhlansa kesäkuun alussa Punkaharjulla. Vaasalaiselta kuvataiteilija Maire Ruotsalaiselta on näyttelyssä akvarelleja
Itävalta ja Suomi kohtaavat A-maaottelussa Klagenfurtissa keskiviikkona. Huhtaniska tuomitsee toukokuussa Saksan Frankfurtissa ja Partiainen juhannuksena Portugalin Guimaraesissa. On matkoilla, Suominen kommentoi.
Lehtikuva/Jarno Mela
Perumal todisti PoPa-yhteistyöstään
Satakunnan käräjäoikeus päätti kuitenkin kuulla todistajaksi kutsuttua singaporelaisyhtiön edustajaa Wilson Raj Perumalia. (STT)
Taivainen hiihtosuunnisti EM-hopeaa
hIIhTOSuunnISTuS. Tietysti haluaisin hypätä korkeammalta, mutta nyt täytyy osata olla erittäin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen, Nikkanen avautui sosiaalisen median välityksellä.
Minna Nikkasen hallikauden paras noteeraus 425 syntyi lauantaina Tampereen SM-kisoissa.
Evilä 798, Chicherova 200
Naisten seiväshypyn voitti Isinbajeva, joka jatkoi lehden mennessä painoon yksin kisaa maailmanennätyskorkeudesta 501. Lunta on tullut ennenkin, ja aina se on lähtenyt myös pois ennen yleisurheilun ulkokauden alkua toukokuussa. Urheilulehden tietojen mukaan tulosmanipulaatioihin ovat syyllistyneet yksittäiset ulkomaalaispelaajat, mutta lehti ei nimennyt vilpin tekijöitä. Britin käytös karkasi käsistä ottelun jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Tottakai tällaisiin uutisiin pitää aina suhtautua vakavasti, mutta vedonlyöntikäyttäytymisessä ei aina voi tietää, mikä on faktaa ja mikä on tulkinnavaraista, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoi. Todistaja sanoi Sumialan ottaneen hänen yritykseensä yhteyttä sähköpostitse tammikuussa 2011, ja harkinnan jälkeen Perumalin ESP-yhtiö tarjosi sponsorirahaa talousongelmaiselle porilaisseuralle. Nikkasen hyppy on tulosliuskan perusteella yhä rakennusvaiheessa viime elokuussa tapahtuneen peukalovamman jäljiltä. Sprintin keskiviikkona voittanut Staffan Tunis jäi pronssista kaksi sekuntia ja oli viides. Talouskin on sikäli kunnossa, että seurassa ei tarvitse järjestää toimintaa velkarahoilla. Chisora hyökkäsi yleisössä olleen ex-nyrkkeilijän David Hayen kimppuun. Hän on palannut Leedsin joukkueharjoituksiin, mutta ei ole vielä täydessä pelikunnossa. Urheiluseurat kulkevat rinnalla siksi, että ne liikuttavat edelleen isoa osaa jokaisen ikäluokan nuorista. Vasta muutaman viikon ajan käsivoimat ovat olleet normaalilla tasolla. Urheilulehden tietojen mukaan kyseisissä otteluissa oli yleensä kyse siitä, että joku tai jotkut pelaajat varmistivat vastustajalle runsasmaalisen voiton. Kaikkiaan yleisurheilun parissa on noin sata lisenssiurheilijaa, ja heitä opastaa melko mukava määrä kouluttautuneita valmentajia. Perumal käytti väärää nimeä, ettei hänen taustansa paljastuisi nettiuutisista. Samoin isojen seipäiden treenihypyt ovat olleet todella minimissä. Olli-Markus Taivainen otti keskimatkalla hopean torstaina EM-kisoissa Sumyssa Ukrainassa. Aiemmin kokouksissa istuttiin aamusta iltaan, nyt ne ovat pelkkiä muodollisuuksia. Perumal kuvasi yhteistyötään Sumialan kanssa. Yhtä lailla Kovala voi puhua pitkän linjan miehenä seuratoiminnan kehityksestä pitkältä ajalta. Naisten korkeudessa siro Chicherova hyppäsi 22 senttiä omaa pituuttaan enemmän ja ylitti tasan kaksi metriä.
Lyhyet
Tuomo Ruutu solmi muhkean jatkosopimuksen
JääKIEKKO. Chisoran ottelupalkkion piti olla puoli miljoonaa dollaria, mutta siitä veloitetaan sakkorahat. Kokonaisuutena urheiluseura ei kuitenkaan voi olla lähtökohtaisesti suuri taho asenteiden muutostyössä.
Kovala jäi eläkkeelle viisi vuotta sitten. Salon Vilppaan yleisurheilujaoston puheenjohtajaa Pentti Kovalaa tämä ei mietitytä. Carolina Hurricanes ja Tuomo Ruutu solmivat nelivuotisen jatkosopimuksen, joka arvoltaan 19 miljoonaa dollaria (noin 14,3 miljoonaa euroa). Sai SUL:n kultaisen ansioristin vuonna 2002. Heh, ei tällä hetkellä, kyllä yleisurheilun parissa riittää työtä tarpeeksi, Kovala naurahtaa.
l
Salon Vilppaan yleisurheilujaoston puheenjohtaja. Huhtaniska ja auralainen Kari Partiainen tuomitsevat kesällä miesten maailmanliigan D-lohkossa. (STT)
"Vilppaan yleisurheilu voi varsin hyvin"
Salon Vilppaan yleisurheilu voi juuri nyt varsin hyvin. Olemme pärjänneet toistaiseksi hyvin veteraanivoimin, mutta osa heistä ei luonnollisista syistä enää pysty olemaan näissä töissä mukana. Perumal puhui oikeudessa avoimesti pelimanipuloinneistaan. Entinen ammattijalkapalloilija ja FC PoPan hallituksen puheenjohtaja Antti Sumiala on epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta. Chisora hävisi joulukuussa Robert Heleniukselle raskaansarjan EM-ottelussa Helsingissä. Sitä pitäisi kuitenkin tehdä ylipäätään Suomessa huomattavasti nykyistä enemmän. Paremmin jääkiekkoareenana tunnettuun Globeniin oli saapunut lukuisia maailman supertähtiä, kuten venäläiset Anna Chicherova ja Jelena Isinbajeva sekä pika-aiturit Liu Xiang ja Dayron Robles. Kovala oli aikanaan perustamassa Vilppaaseen nyrkkeilyjaostoa. Suurempi haaste onkin talkoolaisten löytäminen. Sakosta 50 000 dollaria tuli Vitali Klitshkoon koskemisesta punnituksessa, 25 000 dollaria ottelijan veljeä Vladimir Klitshkoa päin sylkäisemisestä ennen ottelua ja loput 25 000 dollaria lehdistötilaisuuden rähinöinnistä. Nuoria kaivataan, ja onneksi heitä on vähitellen viime vuosina mukaan tullutkin, Pentti Kovala toteaa. Suomen Ykkösen matsin oikein ennakoidusta
tuloksesta voi Perumalin mukaan netota aasialaisissa vedonlyöntifirmoissa keskimäärin 400 000 euroa. Ei tästä uutisesta voi ehkä vaino-sanaa käyttää, mutta melko leimaava se oli, Marjamaa sanoi. Esimerkiksi Hippo-kisoissa tarvitaan 80 toimitsijaa, kun monessa palloilulajissa tarve on murto osa siitä, Kovala huomauttaa.
Seurat voivat vaihtelevasti
Kovala on toiminut myös mo-
nissa Varsinais-Suomen urheilun luottamustehtävissä. XL-Galanissa nähtiin myös kaksi muutakin suomalaista. Useampi kuukausi ilman kunnon hyppyjä ja käsiharjoitteita. Jo ennen Vilpasta hän työskenteli Keski-Suomessa kolmen eri TUL:n seuran riveissä sekä Salon seudulle muuttamisen jälkeen myös Perttelin Pyrinnössä. Ruutu, 29, on pelannut Carolinassa vuodesta 2008 lähtien. (STTNTB Ritzau)
SSS/Marko Mattila
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
Nikkanen jatkoi rakentamista Globenissa
Tulos kovassa seurassa 422.
juha.tuuna@sss.fi
SSS | Juha Tuuna
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Pentti Kovala on toiminut Vilppaassa kolmen eri lajijaoston puheenjohtajana.
Talkoopanos pudonnut paljon
Vuoden seuratyöntekijä Pentti Kovala perää yhteistyötä seurojen välillä.
olli.mantyla@sss.fi
YLEISuRhEILu. Miesten pituudessa Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä leiskautti kauden kotimaiseksi kärkitulokseksi 789, joka riitti neljänteen sijaan. Nikkanen ylitti Globenissa sekä korkeuden 402 että 422 vasta kolmannella yrityksellään. Nuorista on tulossa muun muassa 13-vuotias seiväshyppääjä Wilma Murto, joka hyppää tällä hetkellä lähes samoja korkeuksia kuin Minna Nikkanen samanikäisenä. Hänen kiertueensa suomalaisissa oikeussaleissa alkoi jo tiistaina TamU-rahanpesujutussa Tampereella. Tällä hetkellä nykyisessä Salossa on seuroja enää Perniössä, Perttelissä ja Kuusjoella. Häneltä puuttuu vain mestaruus pitkältä matkalta. Vanhemmat peräävät kou-
lun suurta merkitystä, koulut vanhempien. Tarkoituksena oli ujuttaa suomalaisseuroihin omia pelaajia, jotka vaikuttaisivat pelituloksiin. Hän toteaa alueen seurojen voivan vaihtelevasti. (STTReuters)
Ikä: 65 vuotta.
Mika Ojala korvaa Mika Väyrysen Itävalta-ottelussa
JaLKaPaLLO. 14
Perjantaina 24. (STT)
Ahti Huhtaniska Mestarien liigan finaaliturnaukseen
LEnTOPaLLO. Liittyi Vilppaaseen vuonna 1982 ja on toiminut myös Vilppaan nyrkkeily- ja sulkapallojaoston puheenjohtajana. Tällä kaudella hän on kerännyt NHL:ssä tehot 17+13=30. Perumal sanoo, ettei tunne jutun toista syytettyä ollenkaan.
Urheilulehti: Myös viime liigakaudella vilppiä
Torstaina ilmestynyt Urheilulehti uutisoi, että Veikkausliigassa pelattiin viime kaudella useita otteluita, joissa lopputulosta manipuloitiin vedonlyöntitarkoituksessa. maaliskuuta. Väyrynen on tuskaillut koko alkuvuoden nivusvaivojen kanssa. Miia Kurppa saavutti seuralle ensimmäiset aikuisten SM-mitalit sitten Voitto Hellstenin päivien 1950-luvun alussa. 1950- ja 1960-luvulla talkoiden tekeminen oli vielä itsestäänselvyys, nyt se ei sitä enää ole. Yleisurheilu pitää kuitenkin huolen siitä, että tekemisen puute ei taatusti pääse iskemään. Kasvatusmielessä seuran tärkein tehtävä on Kovalan mukaan olla mukana tekemässä nuorista "kunnon kansalaisia". pelattu IFK MariehamnTPS (lopputulos 03) ja 13. Lehti nimeää erityisesti kaksi liigaottelua, joiden kohdalla olisi havaittu täysin poikkeuksellista kerroinkäyttäytymistä. Suomen maajoukkueeseen on jouduttu tekemään yksi pelaajamuutos ennen ensi viikon Itävaltaottelua. 442 oli jo liikaa. Vertailun vuoksi vuosi sitten Nikkanen taivutti hallissa EM-neloseksi tuloksella 460. Kovalalla riittää kapasiteettia puhua salolaisesta yleisurheilusta. Meillä Vilppaassa väkeä riittää vielä tarpeeksi, mutta haasteellista ihmisten kasaaminen on. Tuomon kaltaista pelaajaa on äärimmäisen vaikea korvata, ja seurallemme on tärkeää pitää hänet täällä pitkään, Hurricanesin toimitusjohtaja Jim Rutherford sanoi. Aikusiän kupeessa olevat Samu Kurppa ja Marko Vendelin hätyyttelevät ikäluokkiensa kärkipäätä. lokakuuta pelattu KuPSHonka (14). helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
urheilu
Olli Mäntylä ja Juha Tuuna (02) 7702 309
Chisoran sekoilut nipistivät ottelupalkkiosta 100 000 dollaria
Saksalainen ammattinyrkkeilyliitto langetti britti Dereck Chisoralle torstaina sadan tuhannen dollarin eli noin 75 000 euron sakot asiattomasta käytöksestä. Vaihtelevuus pätee myös työskentelyyn järjestötasolla.
Kovala nostaa esimerkeiksi erilaiset tapaamiset eri tahojen kesken.. Tämäkin kertoo siitä, että vapaaehtoistyö ei voi erityisen hyvin.
Eläkkeellä, mutta "töissä" yleisurheilussa
Eri tahojen vastuusta lasten kasvatuksessa puhutaan paljon. Saman syytteen saa myös toinen seuran vastuuhenkilö. FC PoPa Oy:n rahanpesujutun torstaiksi suunniteltu pääkäsittely siirtyi, koska seuran pääomistajaa Antti Sumialaa ei ole saatu haastettua. Urheilulehden mukaan tapaukset eivät liity viime kevään vedonlyöntiskandaaleihin. Jos normaalina töiden viikkotuntimääränä pidetään 40 tuntia, niin ei se riitä alkuunkaan siihen, mitä minulla kuluu yleisurheiluun, hän naurahtaa. On aika arveluttavaa lähteä leimaamaan kaikkia ulkomaalaispelaajia. Kovatasoisen A-erän voitti Kuuban Robles ajalla 7.66. Salon vuoden seuratyöntekijänä palkittu mies aloitti Vilppaassa vuonna 1982 tänä vuonna hän voisi siten halutessaan viettää 30 vuoden taiteilijajuhlaa. Chisora häiriköi viime viikolla ammattinyrkkeilyn WBC-liiton titteliottelun yhteydessä Münchenissä. Nivusvaivoista kärsivä Leedsin Mika Väyrynen jää pois joukkueesta, ja tilalle nousee Turun Interin Mika Ojala. Kuninkaallista perhetapahtumaa juhlineessa Tukholmassa käytiin myöhään torstai-iltana kovatasoinen XL-Galan. Toiseksi sijoittui ennätystuloksellaan 472 parikymppi-
SSS | OLLI MänTYLä
Salon Urheilupuiston keskuskenttä saa päällensä yhä paksunevan lumipeitteen. Seurat tai joukkueet eivät ole järjestelleet ottelutuloksia. Suomen naisten menestys jäi vaatimattomaksi, sillä parhaana Anni Honkimaa oli 16:s. Siksipä kysymys kuuluukin: Mikä on ollut suurin muutos urheiluseuroissa 1970-luvun ja 2010-luvun välisenä aikana. Näin nopeassa aikataulussa Sumialan ei ollut mahdollista ehtiä käsittelyyn. Toiminut TUL:n liittovaltuustossa ja saanut TUL:n seuratyömerkin.
l
l
Hyppäsi omalla urheiluurallaan korkeutta oman pituutensa verran.
l
Sumialaa ei saatu haastettua
STT | SOILa OJanEn
JaLKaPaLLO. PENTTI KOVALA
l
nen britti Holly Bleasdale. Molemmat kiistävät syytteen. Sen pyrin ottamaan näissä kisoissa sunnuntaina, Taivainen suunnitteli. Sakkojen lisäksi Chisoraa odottaa jopa elinikäinen kilpailukielto. Somerolla toiminta sen sijaan on hyvässä kunnossa, ja teemmekin sinne suuntaan yhteistyötä. Perumalin mukaan Sumiala ei tiennyt sponsorinsa rikostaustasta eikä edes epäillyt häntä. Sumialan avustajan, asianajaja Kimmo Suomisen mukaan käräjöinnin nopea aikataulu yllätti hänen päämiehensä. Ottelut olivat 22. Kyseinen laji hävisi ohjelmasta, kun toimijoita ei enää löytynyt, mutta sen sijaan sulkapallo on yhä seuran ohjelmalistalla mukana pienimuotoisesti. Onko Kovalan suunnitelmissa vielä joitakin uusia lajien aluevaltauksia. Mukana oli myös Someron Esan seiväshyppääjä Minna Nikkanen. (STT)
Ex-maajoukkuekärki Antti Sumialan seurajohtajaura jatkuu käräjillä.
Singaporelaisyhtiö ehti siirtää vain 52 000 euroa porilaisseuran tilille, sillä poliisi otti Perumalin kiinni viime vuoden helmikuun lopussa HelsinkiVantaan lentokentältä.. Ruudun aiempi sopimus Carolinan kanssa olisi päättynyt tämän kauden jälkeen, jolloin hänestä olisi tullut rajoittamaton vapaa agentti. Puhe oli kahdesta 100 000 euron summasta. Nikkanen muistutti viikonloppuna Facebookin fanisivuillaan, että median kannattaa olla ennemmin realistinen kuin huolestunut hänen hyppykunnostaan. 9. Talkoolaisten paljon vähen-
tynyt määrä. Toki pidämme huolta oman seuramme nuorista. Kisan voitti kotiyleisönsä edessä sentin vaille kahdeksan metriä hypännyt Michel Tornéus. Olemme viime vuosina pystyneet pitämään kasvattamamme urheilijat Vilppaan edustusasussa, ja se on tietysti todella mukava asia, Kovala toteaa. Taivainen on voittanut hiihtosuunnistuksessa lähes kaiken maailmanmestaruuksia myöten. Chisora hävisi ottelun Vitali Klitshkolle. Ahti Huhtaniska on nimetty neljän tuomarin joukkoon, jotka toimivat erotuomareina naisten Mestarien liigan finaaliturnauksessa Azerbaidzhanin Bakussa 24.25. Miesten 60 metrin aitajuoksun B-erässä Turun Urheiluliiton Juha Sonck oli neljäs vaatimattomalla ajalla 8.04
Tytöt, HS108-mäki: 1) Sara Takanashi Japani 276,5 pistettä (108,5 107,5 metriä), 2) Sarah Hendrickson USA 265 (105100,5), 3) Carina Vogt Saksa 255,5 (102,5100), ...8) Julia Kykkänen Suomi 239,5 (98,598,5), ...32) Jenny Rautionaho Suomi 77,5 (79,5). klo 13.00 Maalussa. Mestarien liigan neljännesvälierien 1. Eindhoven: PSV, HollantiTrabzonspor, Turkki 41 (31). Wahlström tiivistää
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO Eurooppa-liigan 1. TPS käänsi kurssinsa voittojen tielle SM-liigassa. Kärpät tasoitti toisen erän lopussa 12 sekunnissa 22:een Joonas Komulaisen ja Kimmo Koskenkorvan maaleilla. Hän täytti juuri kolme ja sanoo jo, että "kun minä olin pieni, en
osannut uida enkä nyrkkeillä". Hannover jatkoon yhteismaalein 31. Vielä viime syksynä hän sanoi, ettei olisi valmis EM-titteliotteluun, mutta sittemmin häneen on tarttunut roima annos määrätietoisuutta. Hän kohtaa 31. Vili Sopanen teki kolme maalia, Ilkka Pikkarainen ja Ryan Lasch kaksi kumpikin. Ässät oli hyvää vauhtia kipuamassa pisteen päähän KalPasta, mutta Kärppien tehohetki toisessa erässä käänsi otteen Porissa oululaisille. Olen aina tykännyt tehdä käsilläni, muutakin kuin lyödä! Kun tulee aika ripustaa hanskat naulaan, Wahlström toivoo
saavansa hengittää muutakin kuin salin hikistä ilmaa. Nykyinen viisivuotinen kontrahti Nelosen ja Urho-tv:n kanssa päättyy ensi vuoden keväällä. Ilman selkävaivaista Sami Kapasta ja alavartalovammasta kärsivää Matti Kuparista pelanneella KalPalla on vaikeuksia tällä hetkellä. Mieluummin 6040, Meronen sanoo. Eroa KalPaan on neljä pistettä. Jotain luomisen puolelta siis. maaliskuuta. MÄKIHYPPY Vikersund, Norja, lentomäen MM-kisat, karsinnat (HS225): 1) Andreas Kofler Itävalta 220,3 pistettä (221 metriä), 2) Rune Velta Norja 216,2 (221,5), 3) Anders Fannemel Norja 203,8 (211), 4) Lukas Hlava Tshekki 196,2 (198,5), 5) Janne Happonen Suomi 192,5 (202,5), 6) Vincent Descombes Sevoie Ranska 190,4 (222,5),... Hallituksen keskeisin tehtävä on pitää yllä SM-liigan mielenkiintoisuutta, että pystymme olemaan NHL:n ja KHL:n jälkeen maailman kolmanneksi paras kiekkoliiga, Penttilä linjasi.
Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä on nyt myös SM-liigan hallituksen puheenjohtaja.
asioista, muun muassa mahdollisesta sarjajärjestelmän muokkaamisesta, päätetään isommalla porukalla eli kaksi kertaa vuodessa pidettävässä 14 seuran osakaskokouksessa.
Uusi tv-sopimus ennen kesälomia
Yksi SM-liigan hallinnon lä-
hiaikojen haasteista on saada aikaan mahdollisimman hyvä televisiosopimus. Jatkossakin merkittävistä
Lehtikuva/Pekka Sakki
Vuorinen viitoitti.
Urheilusukuja Ässä-tausta
SM-liigan uuden puheenjohtaja Penttilän suuret saavutukset ovat peräisin urheilukenttien ulkopuolelta markka- ja euromaailmasta. Neljännesvälierät pelataan 8. ja 15. Torstain myöhäisottelut: SportingLegia Varsova, AnderlechtAZ Alkmaar, Atletico MadridLazio, SchalkePlzen, Metalist Harkova Salzburg, OlympiakosRubin Kazan, BesiktasBraga ja ManUAjax. 2. (STT)
Uransa viimeisiä arvokisoja hyppäävä Matti Hautamäki oli vähällä pudota varsinaisesta kilpailusta VIkersundissa.. Kai se vaatii jonkinlaista henkistä vahvuutta tai kokemusta, että voi mennä ammattilaiskehiin, Wahlström pohtii. Wahlströmillä on samanikäisenä parhaat nyrkkeilijävuodet kenties vasta edessä. Valencia jatkoon yhteismaalein 20. KORIPALLO Miesten 1. Brugge: Club Brugge, BelgiaHannover, Saksa 01 (01). Onhan tämä kova tie.
TPS nollasi KalPan Pelicans teurasti SaiPan
JÄÄKIEKKO. Jos voitto tulee, voi miettiä MM-tittelistä ottelemista vuoden tai parin päästä. Kaikki suomalaiset selviytyivät MM-kilpailuun, joka hypätään perjantaina. Tenniksessä 31-vuotias nainen olisi jo uransa ehtoopuolella. Uudistukseen sisältyy myös se, että jatkossa historiallisesti ensimmäistä kertaa jokaisella liigaseuralla ei ole edustusta pienennetyssä hallituksessa. Kolmen peräkkäisen tappion sisuunnuttama turkulaisjoukkue poimi makeat vieraspisteet maalein 30 KalPalta torstain kierroksella. Pakkasraja -15º. BaselBayern München 10 (00) 86. osa-ottelut keskiviikkona: MarseilleInter 10 (00) 90 +3 Andre Ayew 10. Jos häviö tulee, pitää jatkaa siitä missä ollaan tällä hetkellä ja yrittää myöhemmin uudestaan. pudotuspelikierros, 2. Juristitaustainen Penttilä edusti nuoruudessaan Porissa Karhuja ja Ässiä. ottelut: Bilbao: Athletic Bilbao, EspanjaLokomotiv Moskova, Venäjä 10 (00). TPS:n Markus Palmroth ja Michal Birner tykittivät vieraat johtoon ja vieraiden maalilla Joni Ortio torjui kauden toisen nollapelinsä. Penttilän lisäksi entistä enemmän liiketaloudelliseen toimintaan keskittyvään hallitukseen valittiin seuraedustajat Timo Everi (HIFK), Tuomo Räsänen (SaiPa) ja Jukka Seppänen (JYP), sekä vailla seurasidonnaisuutta olevat Aalto Yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen, Veikkaus Oy:n lakimies Pekka Ilmivalta ja Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen. Suomalaiset: 19) Jarkko Määttä 243 (98,5101), 27) Sebastian Klinga 229 (97,595), 33) Miika Ylipulli 112 (95), 54) Antti Määttä 94,5 (88,5). Pelicans intoutui liigakauden suurinumeroisimpaan maalijuhlaan taottuaan toisessa erässä kuusi maalia. Tappara käänsi Tampereen kauden seitsemännen paikallisottelun nimiinsä päätöserässä, jossa se teki kolme maalia kuudessa minuutissa. (STT)
KalPa 52 29 3 5 15 149117 98 Pelicans 51 25 8 3 15 172126 94 Ässät 52 28 3 4 17 168128 94 HIFK 51 27 5 0 19 161127 91 JYP 50 24 6 3 17 135100 87 Jokerit 50 22 4 11 13 150121 85 Kärpät 51 25 3 3 20 139126 84 Blues 52 17 8 8 19 130140 75 TPS 52 19 5 2 26 115154 69 Lukko 50 17 6 3 24 128140 66 SaiPa 52 16 3 12 21 133153 66 Tappara 52 17 4 4 27 111157 63 HPK 51 15 6 3 27 112155 60 Ilves 52 9 5 8 30 113172 45 Seuraavat ottelut: tänään JYPJokerit, LukkoTappara. Sen verran varmuutta vielä tarvitaan, että voidaan lähteä vähintään 5050-tilanteesta. KooKoo Hokki, JokipojatSaPKo. Paljon on tapahtunut. Poika on ollut mukana salilla kymmenpäiväisestä lähtien. Mutta toivon, että hän keksii jotain muuta. Norjan Vikersundin HS225mäestä hypätään MM-kisa neljän kierroksen kilpailuna perjantaina ja lauantaina. TuToSport 14 (00, 02, 12) Sport välieriin voitoin 40. Puolustimme tosi kurinalaisesti, 26 kertaa torjunut Ortio jakoi kehuja kenttäpelaajille. VenäjäKanada 40, NorjaUSA 21, RuotsiVenäjä 32, Kanada Norja 21 Suomen seuraavat ottelut: tänään NorjaSuomi ja KanadaSuomi. SaPKoJokipojat 12 (01, 01, 10) Voitot: 13. Liege: Standard Liege, BelgiaWisla Krakova, Puola 00. Jannella on hyvä, puhdas tekniikka, mutta ponnistus on tavannut suuntautua vähän liikaa eteenpäin. Twente jatkoon yhteismaalein 20. Timo Rajalan vuonna 2003 alkanut puheenjohtajakausi päättyi, kun Stockmannin toimitusjohtaja Penttilä, 58, aloitti tehtävässään. Edellinen Euroopan mestari, jolta titteli jäi nyt auki, lopetti nelikymppisenä. TPS taas kiri kiinni pudotuspelipaikkaan, kun hyvässä vireessä ollut SaiPa jäi Pelicansin jalkoihin Lahdessa. Standard Liege jatkoon yhteismaalein 11 vierasmaalisäännön perusteella. Esikoisensa syntymän jälkeen Wahlström oli kuitenkin pitkään loukkaantuneena, ja silloin hän ehti hakea Taide-
teolliseen korkeakouluun. Tähtäimessä on, että saamme uuden sopimuksen aikaiseksi tänä keväänä ennen kesälomien alkua, SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka
Lehtikuva/AFP Photo/Terje Bendiksby
Happonen ilahdutti MM-lentomäen karsinnassa
MÄKIHYPPY. HokkiKooKoo 32 (20, 11, 01) Voitot: 22. SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Perjantaina 24. Bilbao jatkoon yhteismaalein 22 vierasmaalisäännön perusteella. Olen puhjennut kukkaan! Uraansa Wahlström aikoo jatkaa "niin kauan kuin huvittaa ja tuntuu hyvältä". 30) Matti Hautamäki Suomi 132,9 (164,5). Erzurum, Turkki, nuorten MMkilpailut Pojat, HS108-mäki: 1) Nejc Dezman Slovenia 286,5 pistettä (109,5 108 metriä), 2) Aleksander Zniszczol Puola 280,5 (107,5109,5) ja Jaka Hvala Slovenia 280,5 (110,5105,5). Tyyli perinteinen. Sekavan avauserän jälkeen päästiin maalien makuun. Nyt osaa sekä että, Wahlström nauraa. Voittomaalin 32:een Kärpille teki Juha-Pekka Haataja ylivoimalla.
Tappara käänsi jumbofinaalin
Liigan jumbofinaalissa Ilves menetti 20-johtonsa, ja Tappara venytti naapurinsa tap-
pioputken kymmeneen. Seitsemästä viime ottelustaan KalPa on hävinnyt kuusi. Liiga tiedotti torstaina uudistetusta Hannu Penttilän johtamasta hallinnostaan, jonka 14 seuran yhtiökokous edellisenä päivänä yksimielisesti hyväksyi. divisioona: HuimaBC Nokia 8879 (1724, 3517, 1520, 2118) Yleisö: 392. Karsinnan pisimmän hypyn, 222,5 metriä, leiskautti Ranskan Vincent Sevoie Descombes. Nyt suoritus oli hyvä, vieläpä takatuuleen, Suomen päävalmentaja Pekka Niemelä arvioi karsinnassa viidenneksi sijoittunutta Happosta.
Hautamäki selvisi viimeisenä kisaan
Suomen joukkueen suoritus oli muutenkin mukiinmenevä, sillä Olli Muotka oli 14:s, Anssi Koivuranta 17:s ja Matti Hautamäki viimeisenä kilpailuun jatkavana 30:s. Seuraavat ottelut: 25. Twente: Twente, HollantiSteaua Bukarest, Romania 10 (10). maaliskuuta Espoossa titteliottelussa unkarilaisen Agota Ilkon. JÄÄKIEKKO SM-liiga: ÄssätKärpät 23 (10, 12, 01) TapparaIlves 53 (00, 12, 41) PelicansSaiPa 103 (21, 60, 22) KalPaTPS 03 (00, 02, 01) HPKBlues 03 (02, 00, 01)
JÄÄPALLO Irkutsk, Venäjä, naisten MMkilpailut SuomiRuotsi 17 Suomen maalintekijä: Noora Tulus. Kaikki sarjat. Valmentaja Risto Merosen mukaan Wahlström pääsisi MM-titteliotteluun vaikka heti, mutta: Haluaisin, että hän tulee voittajana alas sieltä. Blues rokotti HPK:n toiveita pääsystä pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle 03-vierasvoitolla. K-Vantaan ja TuTon sarjakausi päättyi.
Urheilussa tapahtuu
Salon Vilpas/hiihto seuran hiihtokilpailut su 26.2. Hän on toiminut Stockmannilla vuodesta 1978 ja viimeiset 11 vuotta konsernin toimitusjohtajana. PSV jatkoon yhteismaalein 62. Eva Wahlströmillä käy kehässä sellainen ähinä, että hänelle löytyy toisesta urheilulajista ilmeinen vertailukohta: kovaäänisesti pelaava tennistähti Maria Sharapova. Happonen ponnisti pituusennätyksekseen 240 metriä juuri Vikersundissa viime vuonna, mutta loukkaantumiskierteessä olleelle lahjakkuudelle torstainkin hyppy oli lupaus paremmasta tulevaisuudesta. 17) Anssi Koivuranta Suomi 155,3 (184,5),... helmikuuta 2012
15
Kolmekymppisenä ura vasta alussa
Eva Wahlström ottelee ensi kuussa EM-tittelistä.
STT | MIKAEL HOIKKALA
NYRKKEILY. Tappara voitti Hakametsässä 53 ja nousi liigassa 12:nneksi ohittamalla HPK:n. 140 cm, kaksi vaihetta: 1) Nina FagerströmViva Suomi 0-0/22,07.
Poika osaa jo uida ja nyrkkeillä
Ammattilaisena Wahlström on nyrkkeillyt vasta vuodesta 2010. Jos nyt en ole valmis, niin en koskaan. Ammattilaisnyrkkeilyssä naiset ovat kolmekymppisiä tai yli. Udinese jatkoon yhteismaalein 30. Kansainvälistyminen, Venäjälle meno ja nyt toimimisemme 15 markkinalla maailmassa ovat tapahtuneet aikakaudellani, Penttilä listaa pyydettäessä ansioitaan. Muiden
Eva Wahlström on pääsemässä tällä vauhdilla MM-otteluun ennen olkapääleikkauksesta toipuvaa Robert Heleniusta.
vaihtoehtojen pohtiminen olisi tällä haavaa energianhukkaa. RATSASTUS Göteborg, Ruotsi, esteratsastuksen maailmancup, avajaisluokat: 140 cm, aikaratsastus: 1) Nina FagerströmMouse Suomi 0/53,60. huomenna IlvesBlues, JokeritLukko, KärpätPelicans, SaiPa JYP, TPSHPK, ÄssätHIFK.
KENO
Päiväarvonta: 2, 3, 5, 9, 13, 16, 18, 20, 21, 32, 37, 45, 48, 49, 56, 58, 60, 62, 68, 69 Ilta-arvonta: 3, 4, 7, 8, 20, 25, 26, 29, 34, 37, 39, 40, 47, 49, 50, 53, 56, 62, 63, 68
Mestiksen pudotuspelit, puolivälierien 4. 14) Olli Muotka Suomi 165,0 (179),... En tiedä pituutta, enkä ikää. Tervetuloa!
Stockmann-pomo hyppää SM-liigahallituksen johtoon
STT | TOMI SIREN
SM-liigan hallinto muuttuu. Valencia: Valencia, EspanjaStoke, Englanti 10 (10). ottelut (4 voitolla välieriin): K-VantaaJukurit 14 (00, 01, 13) Jukurit välieriin voitoin 40. Nyt tuota EM-titteliä tavoittelee Wahlström. Valentin Stocker 10. Tulevan EM-ottelun vastustajalla on taustaa thainyrkkeilystä, mutta heikkouksista Wahlströmillä ja Merosella ei ole tarkkaa tietoa, koska Ilkon otteluista ei ole sinnikkäällä etsimiselläkään löytynyt videomateriaalia. Sarjataulukon kärki tiivistyi, kun Pelicans nousi toiseksi tasapisteisiin Ässien kanssa. Isä Eino Penttilän laji oli keihäänheitto, meriitteinä muun muassa maailmanennätys 1927 tuloksella 69,88 ja olympiapronssi 1932 Los Angelesin kisoista. Pelicans katkaisi lappeenrantalaisten neljän voiton putken tylysti 103. Janne Happonen johti 202,5-metrisellä hypyllään Suomen koko nelikon jatkoon lentomäen MM-kisojen karsinnasta Vikersundissa. Keskityn vain omaan nyrkkeilyyn, eikä ole mitään erityistä taktiikkaa. SuomiUSA 70 Suomen maalintekijät: Susanna Lehosmaa (3), Pirjo Ahonen (2), Linda Lohiniva, Jenna Grönroos. Saloniki: PAOK, KreikkaUdinese, Italia 03 (02)
Helppokäyttöinen, sopii hyvin myös aloittelijoille
Epson Stylus SX430W Monitoimilaite
- mustesuihku -Langaton WiFi yhteys - erittäin pieni koko
(139,-)
LLE NOPEIMMA 100:LLE E VIKING-LIN RT TI A KO ISTEILYLAHJ R
Ma-pe 9-18, la 9-15 Myllyojankatu 13, Salo puh. 0403 066 250 www.skroy.com
PASSELI
VAIN TÄNÄÄN
AHVIK J O I LU TA R
LEIVÄNPAAHDIN OBH 2696
piano white
OBH Nordica 7750 750 TEHOSEKOITIN N
(39,-) 9, ,-)
(49,-)
2 nopeutta ja pitoasento. Kuvaa erikoisleveitä kuvia panoraamatilassa. 0403 066 275. 3 Kassakaappi (679)..................... 9,90 - huippuominaisuuksin - Made in US A - puuvarsi Kuumailmapuhallin Fein Multimaster Nutool (24,90) .............................. Käyttämällä alkuperäisiä varaosia varmistat Toyotasi virheettömän toiminnan, osien kestävyyden ja jyhteensopivuuden sekä ylläpidät autosi jälleenmyyntiarvoa.
Citroen GRAND C4 PICASSO 2.0i 16v Confort Vision -08 81 tkm 18.400
Hyundai TUCSON 2.0 GLS 4WD AC -05 14.900 100 tkm
Mercedes-Benz E 280 CDI Classic 4d A Facelift -06 26.700 136 tkm
Mercedes-Benz VITO 111 CDI 2.7/34K pitkä -04 15.500 149 tkm
Mercedes-Benz VITO umpi 115 CDI 2.7/32K -07 20.900 130 tkm
Öljynsuodattimet -15% Pyyhkijänsulat ja -kumit -20%
Tarjoukset voimassa vain perjantaina 24.2.2012 Toyota HIACE 2.5 D-4D 117 5ov 4wd pitkä -09 28.500 65 tkm Mitsubishi L-200 2.5 TD Club Cab Magnum 4wd -09 90 tkm 27.900 Mitsubishi LANCER 2.0 Intense Sedan -05 12.500 108 tkm Nissan PICKUP 2.5 Di King Cab 4wd -04 17.900 140 tkm Renault GRAND ESPACE 3.5 V6 Impulsion 5d A -07 22.900 106 tkm
Lisää vaihtoautoja www.passeliauto.com
Suzuki SX4 Sedan 1.6 GLX A -10 16.900 23 tkm
Toyota AURIS 1,4 D-4D Linea S 5d MultiMode -09 19.800 75 tkm
Toyota AURIS 2,0 D-4D DPF 126 Linea S 5ov -09 18.900 59 tkm
Toyota AVENSIS 2.0 VVT-i Linea Sol Technical -08 20.800 87 tkm
Toyota AVENSIS 2.2 D-4D DPF 150 Linea S Plus -09 26.400 45 tkm
Toyota AVENSIS 2.2 D-CAT 177 Linea Sol Plus Wag-09 28.900 99 tkm
Myllyojankatu 11, Salo ma-pe 8-18, la 9-14
www.passeliauto.com
Myynti puh. 299
- 3 suutinta
- mattalasitteinen, helmiäiskuvionnilla - 1,54m²/pkt
Parketti TAMMI Brushed Steel
- 1200W, 20 L säiliö
Kärcher märkä- ja kuivaimuri WD 2500 (129 ) ........ 2 Megapikselin SE RÄ kamera. 8-18, la 9-15 P. Tunnistat ne punavalkoisesta Toyota Genuine Parts -pakkauksesta. 20KP
Sony W510 Kompakti digikamera
Kevyt, pienikokoinen ja helppokäyttöinen Cyber-shotTM-kamera 12,1 megapikseliä, 4x optinen zoom / 26 mm:n laajakulma, 6,7 cm:n LCD-näyttö, panoraamatila ja iAUTO-tila. helmikuuta 2012
SALON SEUDUN SANOMAT
Salolaista yrittäjyyttä vuodesta 1946, perinteet jatkuvat
IVÄN T I NPÄ MA OPPARNES HE OI LU! TARJ 11-14
nään klo Tä
Seinälaatta
1000 annosta
MATINPÄIVÄN REMONTTITARJOUKSET
MALAGA
20x30cm
Parketti CELLO Tammi
Kattolevy Civion Kattopaneeli Parketti SAARNI - 3 valkoista kuosia valkolakattu MDF
- kevyt ja nopea asentaa
2,90
/m²
- beige ja vaaleabeige - himmeä - 1,5m²/pkt
- 2-sauvainen - mattalakattu - 2,442m²/pkt
6,90
/m²
5,70
/m²
27
/m²
TARJOUSERIÄ !! IN POISTOHINNO
Erä kylpyhuonekalustepoistoja RST-keittiöaltaiden poistoja
29
/m²
Seinälaatta
TORCELLO
20x45cm
Laminaatti TAMMI New England
- lankkukuosi - KL32, 8mm - 2,22m²/pkt
Katuharja + varsi (7) ....................... 0403 066 200 www.skroy.com
Nokia 3720 klassikko
Roiske ja pölytiivis. 399 Lumilapio Standard (14,90)..... Lasikulhon tilavuus: 0,8 litraa.
VAIHTOAUTOKORKO
EI MUITA KULUJA
Rahoitus esimerkki: max 48kk, käytetty auto 15500, käsirahan osuus 7000, kk-erä 187,77 Todellinen vuosikorko 2,94%, luottokustannukset 512,78
2,9%
Mitsubishi COLT 95 Invite Cool Clear Tec Limited -09 12.800 22 tkm Toyota HILUX TDsl Xtra Cab 4wd -01 12.900 207 tkm
Toyota Genuine Parts.
Varmista, että käytät vain alkuperäisiä Toyota-varaosia. RI KOI E L Bluetooth. laaja tarvikepaketti
Kylpyhuonetarvikkeita
Massive kattoplafondi........ 19,90
-50%
10,90
/m²
6,90
/m²
34,30
/m²
Myllyojankatu 11, SALO Ark. 14,90 Limited edition (399)........................ nto. Öljynsuodatinpakkauksessa on Toyota-logolla varustettu hologrammi, joka vaihtaa väriä punaisesta vihreään. 16
Perjantaina 24. 89
- monitoimityökalu - sis. 0403 066 280 Huolto puh
helmikuuta 2012
17
TULOSPÖRSSI
AMPUMAHIIHTO Kontiolahti, nuorten MM-kilpailut, alle 21-vuotiaiden viestit Naiset, 3x6 km: 1) Norja 1.01.37,6 (0 sakkokierrosta+9 varapatruunaa), 2) Italia jäljessä 16,6 sekuntia (0+6), 3) Ukraina 24,0 (1+6),...17) Suomi 9.44,0 (3+9) (Krista Berg, Rita Nurmenrinta, Tiia-Maria Talvitie). Johtokunta
SALON SEUDUN SANOMAT
Halutaan ostaa
Osakkeita esim. Paikkoja enää rajoitetusti.
Astrum Areena Salorankatu 5-7 SALO, info@astrumkeskus.fi
la 25.2. nettisivuiltamme. NB: 1) Senja Lukkaroinen SaTi 879, 2) Salli Hakanen HST 815, 3) Eija Kalevo SaTi 650. N 10 km (p): 1) Marija Gustshina Venäjä 29.32,2, 2) Polina Medvedeva Venäjä 26,7, 3) Martine Ek Hagen Norja 28,0. biosalo.fi
RISTO RÄPPÄÄJÄ ja viileä Venla Pe-Su 16.00, 17.45 Ma-To 17.15 -S- 8 Shrekistä tuttu katti! K7/4 8 SAAPASJALKAKISSA (dub.) Pe-Su 15.30 JOHNNY ENGLISH: REBORN Pe 19.45 Supertarjous!!! K12 VAIN 3!! RAUTAROUVA Pe-To 17.30 Meryl Streep on Margaret Thatcher! K12 9 KULMAN POJAT La-Su 19.45 Ma-To 19.00 Suomen ENSI-ILTA! K12 9 HULLUNA SARAAN Pe-To 19.30 Hauska komedia! VIIMEISET KERRAT! K7 9
Helsingintie 11 · p. NuB: 1) Minka Rannikko SaTi 288, 2) Oona Ruuskanen SaTi 250, 3) Siiri Sutinen SaTi 229, 4) Sanni Sutinen SaTi 205. klo 11.55. V I R T A N E N
V I I V I J A W A G N E R
I P A N A V A L T A
F I N G E R P O R I
R E T U
R A U T A R E E T T A
kuuntelehan nyt, stereoni ovat rikki ja minulla on t akuu.
elinikäinen t akuu !
hän sanoo, ett hänen ä olavi virran lp- levynsä jumitt aa.
isäni varoitti, ett ä t ämä päivä koitt aa joskus.
47
L A S S I J A L E E V I
J E R E. Suomalaiset: 19) Marjaana Pitkänen 2.01,0, 28) Maria Grundvall 2.26,1. MC: 1) Keijo Lähdetkorpi HyvTi 818, 2) Erkki Laine HyvTi 801, 3) Ermo Kalevo SaTi 776, 4) Jouko Ruuskanen SaTi 716. Naiset, 7,0 km: 1) Marte Reenaas Norja 41.47, 2) Josefine Engström Ruotsi 0.23, 3) Kajsa Richardsson Ruotsi 3.00. huvit
- liput varattavissa ennakkoon
Liput 15 E
vuosikokous Kiskon Nesteliikenneasemalla 5.3. Salo, pk-kilpailut 125 tikkaa: MA: 1) Martti Kaarretkoski HST 930, 2) Jukka Ketokoski SaTi 898. Edestakainen matka 4 e.
JAHTI 2000/50
Su 26.2. haastajaturnaus Kaksinpeli, 1. Paritalo 70 m² Somerolla 680e/kk. Erityisalana ihmissuhdekriisit. Naiset: Anu Nieminen Suomi (67.)Ozge Bayrak Turkki (66.) 2321, 2114. P. Nieminen kohtaa perjantaina 2. 050 572 6741
www.kp-ravintolat.fi
Työsuorituksia
PUHALLUSVILLAA!
Henkilökohtaista
Intuitiivinen näkijä Seija Holm ratkaisee vaikeatkin ongelmasi. Hurma, La Strada)
* LA 25.2. Lång kohtaa perjantaina 2. HaHa:n kilpailut Märyn kuntoradalla T4 300 m: 1) Tarleena Palmunen 3,22 2) Lumi Soininen 11,05. MC: 1) Keijo Lähdetkorpi HyvTi 340, 2) Jouko Ruuskanen SaTi 334, 3) Erkki Laine HyvTi 325, 4) Ermo Kalevo SaTi 324. SULKAPALLO Wien, Itävalta, kv. klo 18.00. kierroksella Japanin Kazumasa Sakain (91.). M45 5,4 km: 1) Rauno Hakala 20,59. T6 300 m: 1) Tuuli Soininen 3,38. Suomalaiset: 24) Juho Mikkonen 2.18,5, 28) Perttu Hyvärinen 2.28,7. MAASTOHIIHTO Erzurum, Turkki, alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut: M 15 km (p): 1) Jevgeni Belov Venäjä 37.40,1, 2) Noah Hoffman USA jäljessä 25,4 sekuntia, 3) Hannes Dotzler Saksa 29,0. 02-748 3606 www.teeriharju.fi
TAIKAKUU
Liput 8 e
JUHANI VIRTA YHT.
Vuokrattavana
Hyväkuntoiset ok-talo Tupurissa 900e/kk. Mukana oli 18 joukkuetta. N 45 5,4 km: 1) Satu Salokannel 21,57. 2-3e
Linja-auto: Linja-autoas. MB: 1) Teppo Laaksonen SaTi 898, 2) Sture Lindholm SaTi 891, 3) Oiva Hannula HST 886,...6) Timo Rantalampi SaTi 865. Muut suomalaiset: 14) Hannu-Pekka Pukema 1.49, 19) Ville-Petteri Saarela 2.52, 22) Janne Häkkinen 3.24, 30) Matti Keskinarkaus 5.09. 0700-9-2838, 2.31 min + pvm starrms. P. 02 731 2690
MARIA TYYSTER YHT.
PÄIVÄTANSSIT ke 29.2. Vielä on vapaita paikkoja varmasti vilkkaalta kauppapaikalta.Vuokrat alken alle 500 eur/kk.
101194
Astrum
AREENA
La 25.2.12 Tähtitanssit VARJOKUVA 17
Tanssikurssillafuskunalkeet.
TULEVAA TÄHTIOHJELMISTOA: La 3.3.12 EINI & BOOGIE (15 ) Pe 9.3.12 ESTERI (10 ) Liput ovelta klo 19.45 alk. Suomalaiset: 16) Anni Honkimaa 7.13, 21) Sonja Mörsky 8.10, 23) Pernilla Tunis 8.49, 24) Tiia Tallila 11.00, 25) Sari Vääränen 11.14, Milka Leppäsalmi hylättiin. 0400 780 737
· · · ·
KORJAA KUNNOSTAA UUDISTAA KONEET JA LAITTEET
TURO'S HEVI GEE
PE 24.02.2012
klo 21.00 - 23.00 ilmainen sisäänpääsy klo 23.00 Liput 6/10 (Ennakot Kahvimestasta) KAHVIMESTA: LAURI VILHONEN klo 21.00 ja 22.30
JOKA ILTA 17.30 LIPUT 9,K12
JOKA ILTA 19.00 LIPUT 9,K16
Helsingintie 2, SALO LA 25.02.2012 www.keikkamesta.fi PAVE MAIJANEN klo 21.00 - 22.00 ilmainen sisäänpääsy Kahvimesta avoinna klo 22.00 Liput 5/9 joka päivä klo 10-02 (Ennakot Kahvimestasta)
-ELOKUVA
3D
Dubattu
PE, LA 16.00 SU 14.30 LIPUT 8,- S
SU 16.00
LIPUT 10,- K7
B. Joukkuekilpailu, miehet: 1) SaTi 875 (Ketokoski 178, Laaksonen 175, Lindholm 172, Rantalampi 174, Ruuskanen 176), 2) HyvTi 832. Lisäp. NuB: 1) Minka Rannikko SaTi 711, 2) Oona Ruuskanen SaTi 612, 3) Siiri Sutinen SaTi 543, 4) Sanni Sutinen SaTi 521. klo 13.00
www.astrumkeskus.fi/tapahtumat
K-21
YHTEYDENOTOT:
Lisää infoa leffoista ym. SSP.
Ostan/myyn osakeyhtiöitä. kierrosta: Miehet: Ville Lång Suomi (maailmanlistan 42:s)Vladimir Malkov Venäjä (84.) 2321, 2119. HIIHTOSUUNNISTUS Sumy, Ukraina, EM-kilpailut, keskimatkat Miehet, 9,35 km: 1) Eduard Hrennikov Venäjä 43.14, 2) Olli-Markus Taivainen Suomi jäljessä 18 sekuntia, 3) Hans Jörgen Kvåle Norja 0.22, 4) Peter Arnesson Ruotsi 0.23, 5) Staffan Tunis Suomi 0.24. Bar Anton ja Aarne Tenkanen klo 23Kukkuu! Käenpesässä Kuumalinja klo 23pe 2.3. Miehet, 4x7,5 km: 1) Norja 1.21.50,4 (0+9), 2) Tshekki 1.23,5 (0+6), 3) Venäjä 1.23,6 (5+11),...12) Suomi 8.19,6 (5+14) (Aku Moilanen, Atte Kiskola, Mika Lammi, Olli Hiidensalo). (02) 738 7590, 050 564 1355
E KARAOK SA I ENDA-K LEG
Liput 5
ASAMASA 8
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
Talvitanssit:
P. P. klo 21 alkaen tai
KAUPPAHALLI SALOON !
SOITA HETI PUH.045 8534697
Joka päivä klo 12-21 ja varmista myyntipaikkasi. 3.3. lämpö+sähkö+vesi. klo 13-17
SOMERO P. T10: 1) Meri Soininen 10,10. Käenpesä med Pistons klo 22la 3.3. Kotkiksessa karaoke klo 21Skippers truba Chainbonen Peetu klo 22Rinteillä laskettelut ja pulkkailut jatkuvat! Muistakaa nauttia talvesta ja lumesta sekä ihanista lomapäivistä!!
Muutokset mahdollisia
Puh. klo 20-02
(Pe 2.3. NB: 1) Senja Lukkaroinen SaTi 356, 2) Salli Hakanen HST 330, 3) Eija Kalevo SaTi 276. 045 673 6438.
KULJETUSPALVELUYHTEISTYÖKUMPPANIA HUOPALEVYJEN VESILEIKKAUSYRITYSTÄ (Ø12-50mm koot)
info@ujanen.net, John Ujanen 0400-228087 kasvavaan vientiin Ruotsiin
Haetaan:
BINGO
Kirja 5e. T8 600 m: 1) Monika Salmi 4,26. P10 1,5 km: 1) Väinö Helenius 9,23,
2) Vihtori Kasvala 9,24. Sis. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 24. KILPI
ravintolat elokuvat teatterit näyttelyt konsertit tanssit ym. NA: 1) Virpi Alho HST 976, 2) Aune Kalevo SaTi 964, 3) Tiina Määttänen HST 913. kierroksella Japanin Shizuka Uchidan (144.). Mukana oli 17 joukkuetta. TIKKAURHEILU Salo, pm-kilpailut 50 tikkaa: MA: 1) Jukka Ketokoski SaTi 363, 2) Martti Kaarretkoski HST 354. Naiset: 1) HST 536, 2) SaTi 496 (Aune Kalevo 189, Lukkaroinen 169, Eija Kalevo 138). MB: 1) Teppo Laaksonen SaTi 368, 2) Timo Rantalampi SaTi 368, 3) Sture Lindholm SaTi 367. Nuoret: 1) SaTi 329 (Ruuskanen 111, Sanni Sutinen 102, Siiri Sutinen 116).
TILAA SALON SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun 02-770 2626 Tilaukset myös netissä: www.sss.fi
Kokouksia
Toijan-Viiarin kalastuskunnan
* PE 24.2. NA: 1) Aune Kalevo SaTi 398, 2) Virpi Alho HST 383, 3) Tiina Määttänen HST 369. P8 600 m: 1) Arttu Areva 3,12, 2) Sakari Kasvala 3,57. KARAOKE
Marttilantie 18 Marttila | A-oikeudet www.kuokantalo.fi myynti@kuokantalo.fi 02-4845 220 | 0400-537 242
www. 045 112 5015
Paikkoja avoinna
Etsitään VETÄJÄÄ / OSAKASTA / YRITTÄJÄÄ yritystoimintaan. Pl 105 10650 T:s
LA 25.2.
Pe 24.2.
lattiasta kattoon Thermofloc-selluvilla Loft-guard-lasikuituvilla Maksuton arviokäynti! P. P6 300 m: 1) Eppu Aho 2,42, 2) Oskari Hakala 2,56. Olemme myös Facebookissa.
Sekalaiset
Saloon avataan pian kauppahalli. 0440 533 985.
Pe 24.2. 044 549 7305 SALON SELLURAKENNE
Kirkkotie 15 B 25390 Kiikala P