Kova
tuuli aiheutti sähkökatkoja
aamulla muun muassa Lappeenrannassa ja Taipalsaarella. Sama koskee rakenneuudistuksia.
Ministeriöiden määrää hallitusneuvottelijat pääsevät
Sipilän mukaan pohtimaan
sunnuntai-iltana.
Vetoomus ympäristöministeriön
puolesta kerännyt 40 000 nimeä
Lähes 40?000 ihmistä on jo
allekirjoittanut ympäristöjärjestöjen vetoomuksen ympäristöministeriön säilyttämiseksi nykyisellään.
Kampanja alkoi perjantaina ja keräsi heti saman vuo-
rokauden aikana taakseen
yli 30?000 nimeä.
Suomen luonnonsuojeluliitto on yksi vetoomuksen
käynnistäjistä ja pitää tärkeänä, että ympäristöministeriö säilytetään itsenäisenä
ja hallitukseen tulee ympäristöministeri.
Nimiä vetoomukseen kerätään keskiviikkoon saakka,
jolloin se on tarkoitus luovuttaa hallitustunnustelija
Juha Sipilälle (kesk.).
Lyyli-myrsky jätti tuhannet ilman sähköjä
Peltikattoja irtosi, puita kaatui, teitä oli poikki.
Voimakas lounaistuuli riepotteli Pohjanmaan maakuntia, Kainuuta ja Savoa
lauantaina. Onnettomuuden
tarkka syy ei ole vielä tiedossa. Tilaa lehti, tilaa digilehti tai tee Plus-tilaus
(sis. Anna lehti lahjaksi ystävälle.
yhteistyökumppaneille,
Lahjatilaus ilahduttaa aina!
esiintyjille ja talkoolaisille.
4.__________________________________________
. Hailuodon
lauttaliikenne keskeytettiin
puoli neljän maissa huonon
sään vuoksi.
Voimakas tuuli ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja.
Keski- ja Pohjois-Pohjan-
maalla tuuli oli puuskissa
jopa vaarallisen voimakasta. (STT)
Viisivuotias poika
pelastettiin
kaivon pohjalta
Sastamalassa
Viisivuotias poika pelastettiin kaivosta Sastamalan Mouhijärvellä
Pirkanmaalla lauantaina. ILMAINEN
Tilaajapalvelija .fi
www.
NIMILISTA:
Lehtiperheemme tilausasiointisivusto uudistui!
1.__________________________________________
Hoida nyt kaikki tilaamiseen liittyvä asiointi
Salon
Seiska
kätevästi verkossa!
2.__________________________________________
. Se helpottaa myös
sitä toimeenpanoa, kun on
menty tarpeeksi detaljitasolle. kaksi miestä
pelastettiin
merestä
Kaksi miestä pelastettiin
merestä Porin majakan
läheisyydestä Kallosta
lauantaina.
Turun meripelastuskeskuksen mukaan viranomaiset etsivät aluksi
uppoamisvaarassa olevaa venettä.
Lyhyen etsinnän jälkeen meripelastushelikopteri havaitsi kaksi
miestä veden varassa.
Pienehkö huvivene oli
uponnut alta. Salon Yrittäjänaiset ja Salon Viesti
8.__________________________________________
9.__________________________________________
Hallitusohjelman kova ydin
saatiin vihdoin valmiiksi
= 180,- lähti
Lehti: Rosella
lukitsemattomalla
11._________________________________________
=198,keulavisiirillä
12._________________________________________
=216,10._________________________________________
Viking Linen Rosella-alus
lähti helmikuun 6. Muuta laskutuksen eräpäivää tai
Yrittäjänaisten hyväntekeväisyyskohde 2015:
Paikkakunnan parhaat lounaat:
laskutusjakson pituutta
MLL Kaveritoiminta ja MLL Salon isä-lapsi -kerho
Salon Viestin osuus nuorten liikunnan tukemiseen.
. SUNNUNTAINA 24. 770 2626 (ark. TOUKOKUUTA 2015 | VIIKKO 21 | N:O 139 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Minä olen siihen
kyllä tyytyväinen, ja se paperi oli kiva kuitata.
Soinin mukaan säästölistan tekeminen ?teki totta kai
kipeää?.
??Kyllä siinä ainakin toisessa silmässä kyynel kiilsi.
Soinin mukaan myös sotemallista on käytännössä sovittu. Lyyliksi nimetty
myrsky katkaisi sähkönjakelun pahimmillaan jopa
60?000 kotitaloudelta.
kerrotaan Viking Linestä
STT:lle.
Kansainvälisiä säännöksiä kiristettiin Estonian
uppoamisen jälkeen. Pietarsaaren pelastuslaitoksen mukaan muun
muassa valtatie 13 oli
hetkellisesti poikki. Asiasta uutisoi Ålands Sjöfart
-niminen julkaisu.
Maarianhaminasta lähdössä olleen aluksen keulavisiiriä ei onnistuttu
lukitsemaan kokonaan.
Laiva lähti siitä huolimatta liikkeelle ennen kuin visiirin viimeinenkin lukko
saatiin päälle.
Alus olisi kääntynyt takaisin, jos visiiriä ei olisi
saatu lukittua kokonaan
ennen avomerelle pääsyä,
13._________________________________________
Vero- ja talouslinjauksista löytyi sopu, säästölista valmistui.
14._________________________________________
Lehtikuva/Markku Ulander
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Hallitusneuvottelut etenivät lauantaina ratkaisevan
askeleen, kun hallitusohjelman kova ydin talous- ja
verolinjauksineen tuli valmiiksi.
Hallituksen muodostaja
Juha Sipilä (kesk.) kertoi
iltayhdeksältä, että ohjelman runko on nyt koossa ja
vaikein vaihe ohitettu. Meille kaikille on tärkeää, että talouspolitiikan
linja on uskottava ja että
Suomi saadaan nousuun.
Kyllä se tällä ohjelmalla lähtee.
Myös perussuomalaisten
Timo Soini kiitteli ratkaisua. Tutustu tilaajan vuosittaisiin etuihin ja
Maittava
tavataan!
käytä niitä hyödyksesi
6.__________________________________________
.fi
Paljon kuvia facebookissa.
Tilaajapalvelu palvelee sinua myös puhelimitse
Käy tykkäämässä.
02 . Henkilöt
nostettiin vinssillä helikopteriin, josta heidät
vietiin mantereelle ja
ambulanssilla sairaalaan
tutkittavaksi.
Miehet ovat olosuhteisiin nähden hyvässä kun-
nossa. Hän ei ottanut kantaa
siihen, mitä tapahtuu autoverolle, jonka poistoa perussuomalaiset ovat ajaneet.
??No se nähdään sitten,
15._________________________________________
16.___________________________________ilmainen
=234,-
=252,-
= 270,-
=270,-
PANKKI: LOUNAISMAAN OP, IBAN FI89 5410 0220 0071 27
LISÄTIETOJA:
MARJUKKA NURMI 040 8441067
TIINA SUOKORPI 040 7243106
WWW.SALONSEISKA.FI
Lyhyet
Auto katolleen
pellolle Eurassa ?
mies kuoli
Keski-ikäinen mies kuoli
liikenneonnettomuudessa Eurassa Satakunnassa lauantai-iltana.
Henkilöauto ajautui
tieltä ja kierähti katon
kautta Euraniityntien
viereiselle pellolle.
Autossa oli ainakin
kolme henkilöä onnettomuuden sattuessa, mutta
eloonjääneiden mukaan
autossa olisi ollut vielä
neljäskin henkilö, kertoi
pelastuslaitos.
Rajavartioston helikopteri etsi häntä lämpökameralla lähimaastosta.
Hälytys onnettomuudesta tuli hieman iltayhdeksän jälkeen. Sipilän mukaan eniten aikaa on
kulunut kasvu- ja investointipaketin kimpussa.
??Veroista loppujen lopuksi aika helposti päästiin sopuun.
Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb vakuutti olevansa tyytyväinen
syntyneeseen kokonaisuuteen.
??Suunta on ollut koko ajan
hyvä. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
SALON SEISKA 17.5.2015
RYHMÄN _________________________________ ILMOITTAUTUMISLOMAKE
OSALLISTUMISMAKSU 18,- / HLÖ (VÄHINTÄÄN 10 HLÖ) + 16. Ilmatieteen laitoksen mukaan
tilanne rauhoittui lauantaina illalla, eikä yhtä kovia
tuulia ei ole tiedossa sunnuntaille.
Suurimmat lukemat mitattiin Vaalassa Kainuussa,
jossa tuulen nopeus puus-
kassa oli 28,1 metriä sekunnissa. (STT)
Piharakennuksen
katto syttyi
Salossa
Piharakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan Inkereentiellä Salossa lauantai-iltana ennen kahdeksaa. Paikalla
oli poltettu oksia, ja kipinä oli päässyt lentämään
rakennukseen.
Pelastuslaitos sammutti pienen palon, eikä
palosta aiheutunut vahinkoja. paperilehden ja digilehden)
Kiitos osallistujille,
3.__________________________________________
. Myös muualla maassa
on tuullut navakasti. päivä
merelle osin lukitsemattomalla keulavisiirillä. 8.00-16.00)
7.__________________________________________
Lataa QR-koodilla lounaspaikat puhelimeesi
ja löydä maittava ateria joka päivä!
Anna palautetta osoitteessa:
WWW.SALONSEISKA.FI
Järj. Alus
ei saa lähteä laiturista, ellei visiiri ole lukittu.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin osastopäällikkö Juha-Matti Korren
mukaan varustamolta on
pyydetty tapahtuneesta
selvitys, jota käsitellään
parhaillaan.
??Trafi suhtautuu tällaisiin turvallisuusrikkomuksiin hyvin vakavasti.
(STT)
Sähkönjakelun ongelmat
voivat kestää sunnuntaihin.
Pelastusviranomaisten
mukaan tuuli irrotti asuinrakennusten ja liiketilojen
peltikattoja ja kaatoi puita
teiden, sähkölinjojen, talojen
ja autojen päälle. (SSS). (STT)
Huvivene upposi
Porin edustalla
. Tee osoitteenmuutos tai keskeytä lehtesi jakelu
5.__________________________________________
Ensi vuonna
. Poliisi
tutkii onnettomuutta.
(STT)
Hallitusneuvotteluiden vetäjä, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi, että lauantaina saavutettujen neuvottelutulosten perusteella saadaan aikaan talousohjelma.
kun voidaan julkistaa nämä,
mutta kyllä tämän kanssa
pärjää maailmalla ja omiensa kanssa.
Yksityiskohtainen
talousohjelma
Sipilä ei vielä lähtenyt ennakoimaan, julkistetaanko osa
linjauksista jo sunnuntaina.
Koko paketti valmistuu kuitenkin vasta keskiviikkona.
Sipilän mukaan talousoh-
jelmassa on menty pitkälti
yksityiskohtiin.
??Tältä pohjalta pystytään
budjetti tekemään ja syksyllä julkisen talouden suunnitelma. Hänen mukaansa perussuomalaisten näkökohdat tulivat hyvin huomioiduksi.
??Verotukseen tuli tosi hyvä
paketti, jossa on selkeä kokonaisuus. Paikalla oli kahdeksan pelastuslaitoksen
yksikköä. Myös
miljardien säästölista on valmis.
Sipilän mukaan strategisiin investointeihin liittyviä
asioita jäi vielä auki.
??Voiton puolella ollaan,
hän kertoi neuvottelupaikalla valtioneuvoston juhlahuoneistossa.
Linjausten sisällöstä ei vielä kerrota julkisuuteen. Poika oli leikkimässä
sisarustensa kanssa katetun pihakaivon luona,
kun hän sai kaivon kannen auki ja tippui viiden
metrin matkan kaivon
pohjalle.
Sisko haki isän apuun,
ja tämä heitti puutarhaletkun pään kaivoon.
Poika piti letkusta kiinni
pysyäkseen veden pinnalla.
Poika saatiin ylös kylmästä kaivosta alle puolessa tunnissa Sastamalan ja Mouhijärven
VPK:n avustuksella.
Poika oli järkyttynyt tapahtuneesta, mutta ei vakavasti loukkaantunut.
Hänet vietiin kuitenkin
tarkastettavaksi sairaalaan
Jopa niin hyvin, että jotkut salolaiset
kuntapäättäjät ovat julkisesti kehottaneet
Saloa ottamaan taloudenhoidossa mallia
naapuristaan. Paikat, joissa mopoilijat
n. Reilumpaa niin. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
24.5.2015
Hallitusneuvottelujen hyvä alku palkitaan
Lautakuntien jättäminen ulos
prosessista teki uuden rypyn
kokoomusmekkoon.
ANTERO LEPPÄNEN
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Tuore puoluekannatusmittaus antaa lisätodistusta
vasemmiston alamäestä.
TNS Gallupin Helsingin
Sanomille tekemä mittaus
(HS 20.5.) perustuu vaalien
jälkeen tehtyihin haastatteluihin. Ei tarvi
vanhempiin vedota asian
n. Se sisältää
leikkauksia, jotka varmasti tulevat kirvoittamaan valtuutetuilta sekä ideologisia että
rit
a
Tekst
aluepoliittisia kannanottoja aritmeettisia ja
pedagogisia lausumia mitenkään väheksymättä.
nn
Salon kolmen toimialan siilomalli romutettiin viimeisimmässä organisaatiomuutoksessa, ja lopputuloksena saatiin
hypa-mammutti eli hyvinvointipalvelujen
hallinnollinen kokonaisuus. Miten
Perniön vuodeosaston tai yläasteen kanssa yhdistettynä olevan lukion lopettaminen tuovat näitä säästöjä. Vai onko seuraavaksi suunnitteilla terveyskeskuksen lopettaminen. Teidän päätöksillänne on äärettömän suuret vaikutukset tämänkin alueen perheiden ja
asukkaiden tulevaisuuteen. Mistä
jää aikaa läksyihin, harrastamiseen ja kavereiden tapaamiseen?
Miten jokaisen perheen lukiolaisten päivittäisten
kuljetusten järjestäminen esimerkiksi kolmilapsisessa perheessä kehittää nuoria, perheen ostovoimaa tai
vanhempien hyvinvointia, jopa työllistymistä. Kun nä- sähkössä, vedessä, jätteissä
ja palkassa, kyllä byrokratään tiedäkään. Ajo-opetusta
keräyksiä enää. Kuilu
näkemyksien välillä vain syvenee taloudellisesti huonoja aikoja elettäessä.
Salon virkamiesten valmisteleman sopeuttamisohjelman loppusumma on kuin
Anttilan hinta: 9 995 500 euroa eli karvan
verran alle 10 miljoonan euroa. Terkkuja
veteraaneihin. Nykyisin saatte turisteja. Salon säästöistä poliitikot ansainneet
julkaisevat somessa säästölistoja. Ketä häiritsivät kauniit ja poikueensa. Kuka kärsii pakotteista viedään leipä, juomat ja ko-
eniten. Neuvotteluja
on viety eteenpäin keskustan puheenjohtajan Juha
Sipilän johdolla tehokkaasti
ja määrätietoisesti.
Erityinen kiinnostus kohdistuu nyt luonnollisesti perussuomalaisiin, joka puolueena on tässä kokeessa
ensimmäistä kertaa. Ansaitsevatko arvonsa?
kaupan kassan ojentamaa
kuittia. Lautakuntien jättäminen
ulos prosessista teki uuden rypyn kokoomusmekkoon.
Kokonaispaketin hyväksymistä näyttää
kiivaimmin ajavan keskusta, joka vaati nykyiseen hallintosääntöön klausuulin siitä,
että valtuusto . vaikka varhaiskasvatuksen tarpeisiin.
Yksi kalvosulkeisten kehityskohteista oli ennaltaeh-
LEHTO
käisevien elintapojen edistäminen. Maanviljelijöinä ja metn. Kuuluuko alueen
nuorten päivittäinen matkustaminen jopa 40 kilometrin päähän lukioon tähän edistämiseen huonoilla
tai kokonaan puuttuvilla liikenneyhteyksillä. Todellisuutta
Tasapeli
koulussa! Yksi äiti katson. Koh- pois. Kelalle. ja etenkään nuorten . Loogisesti ajatellen suurimmat menoleikkaukset
. Toisaalta lukion rehtori Maija Syrjäläinen
kertoi, että viime vuonna tapahtunut lukion yhdistäminen yläasteeseen toi suurin piirtein saman verran
säästöjä.
Eikä valtuuston kaavailema kuutosluokkalaisten
siirtäminen yläasteelle onnistu suoraan ilman lisäkustannuksia. Entä miten päätökset vaikuttavat talouteen kymmenen
vuoden kuluttua?
Pienten lukioiden saaman erityisvaltionosuuden
mahdollinen loppuminen vuonna 2017 tarkoittaa
sitä, että Perniön lukio menettäisi noin 200?000 euron tuen. Niin
paljon kuin asioista julkisuuden kautta on voinut
tehdä havaintoja ja johtopäätöksiä, se on suoriutunut neuvotteluista hyvin.
Kannattajakunta palkitsee
sen ja on jopa kasvanut.
KIINNOSTAVIMMAT mittaukset tehdään muutaman
kuukauden kuluttua, kun
hallitus on saanut valmiikPerussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini (vas.), keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja kokoosi ohjelmansa ja ryhtynyt
muksen puheenjohtaja Alexander Stubb hallitusneuvotteluiden tiedotustilaisuudessa.
arkiseen työhönsä. Ja hyvinhän on mennyt;
itseään kunta on kiittänyt, ja kiitosta on riittänyt. Varatut miehet, jos kai- n. Perussuomalaisilla menee hyvin.
vistä puolueista ovat ilman
muuta hyvät. toukokuuta 2015
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Ihmettelen, miten pai- lupaa suunnistuskisoihin
kaan on toimittu sen ajan kallisbussiliikenteen kuu- tähän aikaan vuodesta.
?sääntöjen. ovat saatavissa sieltä, missä euroja eniten kuluu.
Näin ollen ei ole mikään yllätys, että hypa-mammuttia laihdutetaan. Rooman valtakunnan laisuus. Lopetetaan vain kaikki. Perniön lukion oppilaat ovat menestyneet
erinomaisesti kansallisessa vertailussa. Ei kuitissa ole min. Vaikka säästäisimme
asioista ja vaikutuksista mi- että kesä on tullut. Onko tulevan kyläpäälli-
kön valintaprosessi jo käynnissä. Tämä näkyy
varmasti heidän jatko-opinnoissaan ja tulevaisuudessa veronmaksajina ja alueen kehittäjinä.
Meille kerrottiin vapautuneiden rakennusten myymisistä tai uusiokäytön tuomista hyödyistä. Se pyörittää
noin 75 prosenttia Salon rahoista. musikaaliesitys Kaivolan kierre jatkuu. ?20 %
hylkäävät helposti pesänsä
n. Sillä tiellä nyt mennään, sillä
aiemmin Salo maksoi muille tasausmaksuja, nyt se on saamassa niitä.
nn
Vielä viisi vuotta sitten Salo oli yhteisöverotulojensa ansiosta erittäin hyvätuloinen
kaupunki, vaikka sen asukkaat silloinkin
olivat koko maan vertailussa keskimääräistä vähätuloisempia. Valitettavasti poistettavien listalta puuttuvat
läheisten toimet/virat, teknisen puolen lautakuntien
yhdistäminen ym asiat,
jotka kohdistuisivat luottamushenkilöihin itseensä.
Mä vaan
säästetään, ja vanhuksilta
n. Ovat sen narrilla on narrit. Kekkosen aikaan her- nyt ja yleisilmettä, niin
kerätyt rahat käytettävä rallakin oli herra. mielipiteet
eivät päättäjiä kiinnosta.
Jaana Jokinen
Perniö
Verkosta
?Onko huono asia, että maakunnissa käynnistyy vuoden 2016 alusta vapaaehtoisia sosiaali- ja terveyspiirejä. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Tai jos
yksikin Meritalon lapsista niin sanotusti putoaa yhteiskunnan kelkasta. n. Sen kannatus on kiivennyt 19,2
prosenttiin eli 1,6 prosenttiyksikköä vaalien lukemaa
korkeammalle. Suomen kunnat haluavat
hillitä kustannusten nousua. Rakennushan sopisi ?erinomaisesti. Muutosten pysyvyydestä ei vielä ole tiehallitustunnustelut ja hallitusneuvottelujen almalaisten kannattajakunnan valmius sietää
toa.
ku. Me- busseja iltaisin eikä viikon- etenkin metsäkanalinnut
tallimies
loppuisin. Paperilla pyöritetyt säästöt on
nopeasti syöty yhdenkin tällaisen tapauksen kohdalla.
Perniön salolaisena toivon päättäjiltä neuvokkuutta
ja maalaisjärkeä. Aamukampa
n. Erityisasiantuntia. Keskustan valtuutetuille ei siis sopeuttamisohjelmaan sisältyvien keskustan koulujen lakkauttaminen ole mikään ongelma, vaikka
siinä samalla sitten menisikin Perniön lukio.
n Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.
040 7711 777
n. eikä suinkaan lautakunta
. päättää koulujen lakkauttamisista. Miten muutaman lap-
Nuorten mielipide
ei kiinnostakaan?
Perniössä pidetty kuulemistilaisuus lopetettiin mielestäni todella tökerösti. Vastaaedesottamuksiin on heti vaalien jälkeen oltu
sa ovat sanat ja teot.
vasti vaaleissa hävinneiden vetovoima hiipuu
tyytyväisiä.
Jokainen politiikkaa seuraava tietää, että
entisestään. Salo on siis maksuvelvollinen valtiolle myös sisämarkkinoilla (suljettu sektori) ja vientiteollisuuden
(avoin sektori) piirissä työttömiksi jääneistä.
Keskusteluissa julkisen ja yksityisen sektorin rooleista yhteiskunnallisessa palvelutuotannossa ajaudutaan sangen usein
ankaraan ja jopa keskustelukumppania
loukkaavaan vastakkainasetteluun. Upea ja ainutlaatuinen sia, joka nostaa menoja ja
pettiin valkoisia vankeja. niin absoluuttisesti kuin suhteellisestikin
laskettuna . Vauhti ja meteli on
ki virastot ja muut. Kaupunginjohtaja kertoi
esitteillä olevan rakenteellisen ja toiminnallisen muutoksen olevan pakko tehdä nyt ja tällä tavalla, jotta
saataisiin myös loppumaan ainainen rutina ja kitinä.
Olin itse toivonut tarkempaa vastausta siihen, miten Perniöön ja Särkisaloon kohdistuvat säästötoimet
muodostuvat. Ei säästäminen ole todellipide ja toimintamalli jo- tin ottava
kaiseen asiaan, vaikka ei n. Siinäkin
YHDEKSI selittäjäksi
kohdassa suurin kiinnostus
trendille on annettu vaalivankkureille hyppäätajapuolueiden kannattajakunnassa niiden
kohdistuu perussuomalaisiin. Alustuksen
jälkeen yleisöstä esitettiin kysymyksiä, joihin saatiin
aikalailla ympäripyöreitä vastauksia.
Noin vartin yli seitsemän aikoihin nykyinen Perniön
lukion oppilas esitti kommentin lukion säilyttämisen
puolesta. mukaan. Hyvinvointipalvelujen sisällä saneeraus kohdistuu
ankarimmin opetuspalveluihin lähinnä
kahdesta syystä: Ensinnäkin niiden järjestämisestä päätetään Salossa ja toiseksi siksi,
että erikoissairaanhoidon menokurista ei
ainakaan tähän päivään mennessä ole saatu
mitään näyttöä, koska kustannukset ovat
nousseet kolmen miljoonan vuosivauhtia.
Salo on sairaanhoitopiirin asiakas mutta ei
mikään kuningas vaan hallintoalamainen,
joka itkee ja maksaa.
Koska leikkaukset kohdistuvat hyvinvointipalveluihin, apulaiskaupunginjohtaja
on päässyt tai joutunut lihanleikkaajaksi.
Sopeuttamisohjelman sisällön lisäksi melkoista parranpärinää on aiheuttanut myös
päätöksentekoprosessi. Mistä tietää varmaksi, lista. Sen mukaan sekä
SDP että vasemmistoliitto
ovat vaalien jälkeen menettäneet lisää kannatustaan.
SDP:n kannatus mittauksessa oli enää 15,1 prosenttia, vasemmistoliiton 6,8.
Lukujen voi sanoa olevan
historiallisen huonot.
Merkittävin nousija samassa mittauksessa on perussuomalaiset. Onko päätöksiä tehdessä mietitty saati
laskettu, miten ne vaikuttavat nuorten hyvinvointiin
ja tulevaisuuden suunnitelmiin, alueen asukkaiden
elämään ja talouteen ja sitä kautta ostovoimaan ja
jopa salolaisena pysymiseen. Älkää, ihmiset, pelätkö
rotetaan ruuan hintaa, jotta
kokouspalkkiot ja bonukset
saataisiin suuremmiksi.
Vai onko hoitokokeilu: kuivataan vanhukset ennen
hautausta, ettei tulisi hajua
eikä saasteongelmia hyvinvointivaltion haitaksi. Ei edes lahoja. Herroista kukaan ei tehnyt elettäkään vastatakseen, ja tilaisuuden juontaja ilmoitti homman olevan ohi.
Erittäin huonoa käytöstä ja konkreettinen näyttö,
että kuntalaisten . Mie- tään pelättävää. Kul- kausilipun hinnoittelussa Metsä ei siitä juurikaan
lakin sukupolvella eri käy- on otettu huomioon tupuri- vaurioidu, mutta metsän
täntö. Mihin. Nyt Salossa on äkillisten rakennemuutosten jäljiltä noin 4?000
työttömän armeija, joiden työllistäminen
on kaupungin vastuulla: Mitä enemmän
kaupungissa on pitkäaikaistyöttömiä, sitä
ankarammat ovat lainsäädännön asettamat
?sakkomaksut. Oma lehmä kee rättärin
tia lisää omia kustannukn. Paikallinen kokoomus on ollut hajallaan ainakin viime kuntavaaleista lähtien. sotekuntayhtymiä perustetaan jo täyttä häkää.?
Helppo ja nopea sote
siperheen poismuutto vaikuttaa verokertymään. Silloin puntarismistä: voittajan kelkkaan on tulijoita. Veikko
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Mikä kiire tässä on?
Kati Hurme-Leikkonen
Salo
Mammuttia laihdutetaan
K
ohta tulee täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun
Salon seudun kymmenen
valtuustoa sanoi toisilleen
tahdon. Kun pimeä myynti ja osto
katsovat oikeudekseen häiSyöminen, työnteko, kaik- saadaan verolle, niin valriköidä. Tämän takia heti vaalien jälkeen
monipuoluemaassa ja -hallituksessa politiikka
kerättyihin lukuihin pitää suhtautua maltilliMITTAUKSEN haastattelukauteen mahtuvat
ei ole sanelua vaan kompromisseja. Kuusjoen metsissä ta- n. Aina kuin. Totuus. Järki to, kevyen liikenteen väylä,
talojen pihat, urheilukentdelkaa toisianne hyvin
käteen
tä. Kyllä tio saa verotuloja vuodessa
kovaa. Kunnissa Helsingistä. Alussa liitosselvityksissä mukana ollut Somero oli ainoa
kunta, joka ei ottanut vastaan saamaansa
yhdistymistarjousta.
Nykyisessä Salon naapurikunnassa arvioitiin rehvakkaasti, että Somero tulisi muilta
kunnilta saamiensa verotulotasauksien ansiosta olemaan elinvoimainen itsenäinen
kunta jatkossakin. Tilaisuuden alussa kerrottiin
aikaa olevan kello kahteenkymmeneen. Maakunnat eivät jääneet odottamaan eduskuntaa . Perussuosesti. Ukkometso ja
paatte toisten naisten seu- koivut kävelytien vieressä koppelo
raa, niin jättäkää vaimonne Kiskossa, että piti hakata n. Turhaa on varmaan
säästöä tulee! Säästö
monta miljardia. Mutta jo n. Oikeassa olet, ei leikkailla
korjaamiseksi. Pieni Suomi. Erityisesti nuorten.
Hyvillä päättäjillä on kykyä katsoa tulevaisuuteen,
vaikka kukaan meistä ei ennustaja olekaan.
Sote-uudistus on vielä auki, erityistuen lakkauttaminen epävarmaa. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Nykyään Haa- mosta
sänomistajina emme antaisi
giin, mutta veljessodan ai- n. Koulun piha, leikkipuisensin. Tupurista ei kulje eläinten lisääntymisaikana
aikaan sen ajan tavat. Jos näiden näyttöjen perusteella puolueita
kompromisseja on toistaiseksi arvoitus, johon
Sen johtopäätöksen kyllä voi tehdä, että voitarvioidaan, arvosanat hallitusneuvotteluja käyvastausta saadaan vielä odottaa.
TÄTÄ MIELTÄ
Säästöjen hinta voi nousta korkeaksi
Perniön lukiossa pidetyn kuulemistilaisuuden alussa
kaupungin johto piti 45 minuutin kalvosulkeiset noin
70 paikalla olleelle Perniön ja Särkisalon salolaiselle.
Sen sisällöstä ei muodostunut selvää kuvaa siitä, miten aluetta koskevat Perniön lukion, vuodeosaston ja
hammashoitolan lopettamiset auttaisivat Saloa selviämään talouskurjimuksesta
Kävelytapahtumaan oli kutsuttu mukaan
Salon päättäjiä. Yleissääntö on, että yli seitsemän
neliömetrin rakennelmat vaativat
toimenpideluvan, ja isommat rakennukset, kuten isot varastot ja saunat,
vaativat rakennusluvan. Hurmeet kävivät usein Somerolla katsomassa vanhempiaan ja kunnostivat kesämökkiä Vihtiin,
kun näkivät ilmoituksen Härkälän kartanosta.
??Se oli ollut myynnissä jo pari vuotta.
Ihastuimme paikkaan ja päätimme ostaa
sen, vaikka päärakennus oli kauheassa
kunnossa. Katto ja kivijalka olivat sentään suorat.
SIVU 10
SSS/Marko Mattila
LP Viesti
menetti Ennokin,
Suomi voiton
Lehtikuva/Kalle Parkkinen
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
Anu Ennok ja Venla Hyttinen eivät
jatka LP Viestin lentopallon naisten mestaruusliigajoukkueessa. Voiko vapaapäivänä
vain aloittaa homman, vai minkälaisia lupia pienet rakennustyöt vaativat?
. Urpilainen sanoi Ylen
Ykkösaamussa pitävänsä epätodennäköisenä, että hän pyrkisi puolueen
johtoon myöskään myöhemmin.
Urpilainen perusteli kantaansa sillä, ettei menneeseen pidä takertua.
Urpilainen sanoi Ykkösaamussa
myös, että uskoo hallituksen syntyvän nykyiseltä kolmen porvaripuolueen pohjalta.
Sivu 5
Tasa-arvoinen
avioliittolaki läpi
Irlannissa
Irlantilaiset hyväksyivät kansanäänestyksessä sukupuolineutraalin
avioliittolain.
Kun lähes kaikki äänestysalueet
olivat saaneet äänensä laskettua,
tasa-arvoisen avioliittolain puolesta
äänestäneiden osuus oli reilut 62 prosenttia.
Äänestysprosentti oli noin 60. LP
Viesti julkistaa huomenna maanantaina
kaksi uutta pelaajasopimusta.
Suomen miesten taival Maailmanliigassa alkoi puolestaan tappiollisesti. Rakennusvalvonta neuvoo tarvittaessa, mitä
lupia oma suunnitelma tarvitsee,
kertoo Salon rakennus- ja ympäristövalvonnan päällikkö Reima Rae.
Sivu 13
Urpilainen ei pyri
puolueensa
johtoon
Kansanedustaja Juttu Urpilainen
(sd.) ei aio haastaa SDP:n nykyistä
johtajaa, valtiovarainministeri Antti Rinnettä. 27-vuotias Partin
tehtaili ottelua kohden 27 pistettä
kööpenhaminalaisen SISU:n joukkueessa.
Sivu 14
Salon Pajulan koulun puolesta järjestettyyn kävelytapahtumaan osallistui lapsia ja aikuisia. Pajulan koulun
vanhempainyhdistys järjesti kävelytapahtuman ennätysajassa. Yhteensä noin
kaksisataa lasta ja aikuista osallistui Salon Pajulan koulun puolesta
järjestettyyn kävelytapahtumaan.
Kävelijät lähtivät matkaan Pajulan
koulun pihalta suuntanaan Ollikkalan koulu.
PÄÄTTÄJÄT JÄTTIVÄT VÄLIIN. Äänestyksen myötä katolisesta Irlannista tulee ensimmäinen valtio maailmassa, jossa sukupuolineutraali
avioliitto on hyväksytty kansanäänestyksessä.
Sivu 7
Vilpas käynnisti
Korisliigan
jenkkiruletin
Vilpas ehti ensimmäisenä korisliigajoukkueena värväämään riveihinsä
ensi kaudeksi amerikkalaispelaajan.
Salolaisjoukkue teki sopimuksen
198-senttisen laitahyökkääjän Darryl Partinin kanssa.
Partin saapuu Suomeen Tanskan
pääsarjasta, jonka korikuninkuuden hän voitti. Soili Suominen-Hurmeen ja
Raino Hurmeen omistamasta Härkälästä on tullut suosittu kokous- ja juhlapaikka, jossa vietetään etenkin kesäaikaan lukuisia häitä, merkkipäiviä ja
sukujuhlia.
Isäntäpari on remontoinut kartanon
rakennuksia siitä lähtien, kun he ostivat
kiinteistön vuonna 2005. Se
aiheutti ongelmia Suomen vastaanottopelaamiseen.. Reitti kulki Pajulan koululta Ollikkalan koululle ja takaisin.
URHEILU
VIIKONVAIHDE
Härkälän kartanossa alkoi uusi aika
Juhlatilaksi muutettu Härkälän vanha
kartano Somerolla on puhjennut uuteen
loistoon. Molemmilla oli
sopimusta jäljellä vielä kaksi vuotta. Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja
Anu Aaltonen kummastelee sopeuttamisohjelman nopeaa aikataulua.
UUTISET 4
SSS/Marko Mattila
Pihalle tekisi mieli leikkimökkiä, aitaa tai terassia. toukokuuta 2015
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Salkkari voitti
haastesoudun
Tarleena Laaksonen
on kuiskaaja Paimiossa
(02) 770 2314
UUTISET 5
KULTTUURI 9
toimitus@sss.fi
Parisataa käveli
Pajulan koulun puolesta
LAPSIA JA AIKUISIA. Pajulan koulun
rehtori Matti Piensalo harmittelee,
etteivät päättäjät halunneet tai ehtineet tulla paikalle.
Sää Salon seudulla
Aurinkoista
14 °c
TAKASIVU
Piharakennusten
luvat kuntoon
KIIRE AIKATAULU. Suomi
kiri Belgian 2?0-eräjohton Tampereen
Hakametsän jäähallissa kiinni, mutta
viides erä kääntyi belgialaisten eduksi.
Mahdollisuus revanssiin koittaa heti tänään samassa pelipaikassa.
Raino Hurmeen ja Soili Suominen-Hurmeen omistaman Härkälän kartanon alkuperäisestä päärakennuksesta ovat säilyneet vain 1600-luvulla rakennetut holvikellarit.
SIVUT 14 JA 15
Urpo Sivula (keskellä) joutui pelaajapoissaolojen vuoksi yleispelaajan tontille. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24
Poliisi
selvittää onnettomuuden
syytä. Arvioiden
mukaan 70?80 prosenttia
avoliitossa syntyneistä lapsista voitaisiin tunnustaa
äitiysneuvolassa.
Avioliittoon syntyvän
lapsen isäksi todetaan jatkossakin lapsen äidin aviopuoliso. Varastoon oli tunkeuduttu
sisäänkäynnin lukko rikkomalla.
Varastosta oli anastettu
pääasiassa työkaluja ja
-välineitä, ja uudet, teatterikäyttöön tarkoitetut
Cromo-merkkiset kaiuttimet. Jossain
repussa on vielä lisäksi luistimet.
Vanhempainyhdistyksen
aktiivit ja muut lasten vanhemmat ovat rummuttaneet
viime viikkoina ahkerasti
Pajulan koulun puolesta.
Monet ovat olleet yhteydessä päättäjiin ja esimerkiksi
Pajulan prokoulu -tarroja
löytyy muun muassa autoista, polkupyörien koreista,
lastenrattaista ja keskustan
liikkeiden ikkunoista.
??Tarroja on tilattu 250 ja
melkein kaikki on jo mennyt, Aaltonen sanoo.
Pajulan koulun rehtori
Matti Piensalo oli tyyty-
väinen tapahtumaan, joka
saatiin toteutettua lopulta
hyvässä säässä.
??Ainoastaan se harmittaa,
etteivät paikalle kutsutut
päättäjät päässeet tai halunneet tulla. (STT)
Petosvyyhdessä
tuomitun juristin
syytteet hylättiin
hovioikeudessa
Petosvyyhdessä käräjätuomion saanut juristi on
todettu syyttömäksi Helsingin hovioikeudessa.
Lakimies tuomittiin käräjillä puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kolmesta
törkeästä petoksesta.
Hovioikeus kuitenkin
hylkäsi syytteet ja vapautti miehen rangaistuksesta.
Juristi sai syytteet
vyyhdessä, jossa hänen
entinen päämiehensä
tehtaili vankilasta velallisen petoksia. Videoon
pääset myös SSS:n nettisivuilta osoitteesta www.sss.fi.
Pajulan koulun oppilas Kristian Keskinen, 7, osallistui kävelytapahtumaan isänsä Kari
Keskisen kanssa.
synä Ollikkalan kouluun.
??Se on pienelle koululaiselle liian pitkä matka. (SSS)
Nuori mies kuoli
ulosajossa
Alavudella
Etelä-Pohjanmaan Alavudella tapahtui lauantaina aamuyöstä raju
ulosajo, jossa kuoli paikkakuntalainen nuori
mies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Verkkopankkipalvelut ovat pois
käytöstä sunnuntaina
kello 04?18.
Palvelukatkon syynä
ovat tekniset ylläpitotoimet. Pohjanmaan poliisilaitoksen mukaan henkilöautossa oli miehen
lisäksi kolme muuta ihmistä, joista yksi loukkaantui vakavasti ja kaksi lievemmin.
Poliisin alustavan tut-
kinnan mukaan vaikuttaa siltä, että auto oli
tullut Alavuden aseman
suunnasta Tuurintietä
pitkin ja ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä ojaan. (STT)
Nordean pankkipalveluissa katkos
sunnuntaina
Nordean asiakkaiden
kannattaa varata käteistä ja maksaa laskut ajoissa, sillä Nordean pankkipalveluissa on katkos
sunnuntaina. Tutkimuksen tekijä Pauliina Salmi havaitsi, että talvella
hapetus riitti pitämään
happipitoisuudet korkeina. Kotimaa . Koulun ympäristö
on turvallinen ja sillä on pitkä historia. (STT)
Nopeimmat kävelytapahtumaan osallistuneista suoriutuivat seitsemän kilometrin matkasta vajaassa puolessatoista tunnissa.
Koulumatkojen piteneminen
huolestuttaa vanhempia
?Paikkakunnan vaihtoa pitää miettiä tosissaan, mikäli Pajulan koulu lakkautetaan.?
SSS | KATRI HENTTONEN
katri.henttonen@sss.fi
Salon Pajulan koulun säilyttämisen puolesta käveli lauantaina yhteensä parisataa
lasta ja aikuista. toukokuuta 2015
Uutiset
Salon seutu . Kesällä vaikutus ei
ollut yhtä tehokas, mutta
menetelmä hidasti hapen
loppumista.
Tutkittavana oli myös
kasviplanktonin jäänalainen elämä, josta tiedetään
vielä vähän. Perhe on viihtynyt
Salossa tähän asti hyvin.
??Paikkakunnan vaihtoa pitää miettiä tosissaan, mikäli
Pajulan koulu lakkautetaan.
Muutimme Saloon alun perin sen takia, että tämä on
sopivan kokoinen kaupunki
ja kaikki palvelut ovat lähellä. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Pääjoukko puolestaan
saapui hieman myöhemmin,
vajaan kahden tunnin kävelyn jälkeen.
Muutto pois
Salosta?
Isohärjänmäessä perheineen
asuva Kristian Keskinen,
7, lähti kävelylle isänsä ja
äitinsä kanssa. Salmi käytti
apunaan hydrokopteria,
jolla voi liikkua järvellä
heikkojen jäiden aikaan.
Selville tuli, että plankton
alkaa keväällä vauhdilla lisääntyä jo jään alla lumen
sulettua ja auringon alettua paistaa. Vanki
hankki lastensa äidin
nimiin omilla rahoillaan
muun muassa asuntoosakkeita.
Käräjäoikeus oli katsonut, että juristi muun
muassa erehdytti kaksikkoa luovuttamaan asunto-osakkeita lainojen
vakuudeksi. (STT)
Hapetus kohensi
järviveden laatua
Lahdessa
Hapekkaan pintaveden
pumppaaminen happikadosta kärsiviin syvänteisiin
paransi vedenlaatua Lahden Vesijärvellä.
Väitöstutkimuksen mukaan sekoitushapetus onkin lupaava tapa kohentaa
järvien happioloja.
Runsasravinteisella
Vesijärven Enonselällä
pumpattiin syvänteisiin
pintavettä yhdeksällä
sekoittimella. (SSS)
Kesäteatterista
vietiin kaiuttimet
Suomusjärvellä
Suomusjärvellä Jamentiellä oli torstain ja perjantain välisenä aikana
murtauduttu kesäteatterin välinevarastoon. Pajulan koulun ensimmäistä luokkaa
käyvän Kristianin koulumatka on nyt 1, 7 kilometriä.
Kristianin koulumatka pitenee kolmisen kilometriä,
mikäli hän siirtyy ensi syk-
Pääset tästä suoraan katsomaan videon Pajulan koulun
kävelytapahtuman lähdöstä,
jos mobiililaitteessasi on qrkoodin lukusovellus. Tätä
nykyä aviottoman lapsen
isyys voidaan tunnustaa
Pajulan koulun kävelytapahtuma toteutettiin erittäin lyhyellä varoitusajalla.
??Kävelytapahtumasta puhuttiin ensimmäisen kerran
pari viikkoa sitten, mutta
asia lyötiin lukkoon vasta
tällä viikolla, Pajulan koulun vanhempainyhdistyksen
puheenjohtaja Anu Aaltonen kertoo.
Kävelytapahtumaan osallistuneilla oli mahdollisuus
vasta jälkikäteen lastenvalvojan luona. Keskinen
pohtii.
Keskinen sanoo ymmärtävänsä kaupungin säästöpaineet, mutta säästökohteita
pitäisi hänen mukaansa
miettiä uudestaan.
Parasta kaverit
ja Piia-ope
Paukkulan alueella asuvat
Hanne Hiisivirta ja hänen
Pajulan koulua käyvä tyttärensä Jenni Kaivonen, 8,
vastustavat Pajulan koulun
lakkauttamista. Kouluun ei voi kulkea meiltä
edes bussilla, isä Kari Keskinen sanoo.
Keskisen perhe muutti Saloon kolmisen vuotta sitten
Espoosta. (STT)
Pajulan oppilaat olivat askarrelleet reitin varrelle opaskylttejä.
ottaa mukaan matkalle koulukirjoja täyteen pakattu
reppu.
??Näin vanhemmat voivat
kokeilla, minkälaista on kulkea koulumatka painavan
koulurepun kanssa. Kannattaako tänne jäädä,
kun käyn joka tapauksessa
Hanne Hiisivirta (vas.) ja Eija Pullinen yllättyivät suuresti kuullessaan Pajulan koulun mahdollisesta lakkautuksesta kuukausi sitten. Kävelytapahtumassa olivat mukana myös Jenni Kaivonen ja Konsta Kiljunen.
Espoossa töissä. Matkaan
lähdettiin Pajulan koululta,
ja määränpäänä oli Ollikkalan koulu.
Ollikkalan koulu valittiin
reitin kohteeksi, koska osa
Pajulan koulun oppilaista
siirtyy sinne, mikäli koulu
lakkautetaan Salon sopeuttamisohjelman mukaisesti.
Ollikkalan koululta kävelijät suuntasivat takaisin Pajulan koululle, jossa vietettiin avoimien ovien päivää.
Mittaa kävelylenkille tuli
yhteensä noin seitsemän kilometriä.
Nopeimmat kävelijät saapuivat koululle takaisin vajaassa puolessatoista tunnissa. Hovioikeus
katsoi kuitenkin, ettei
kyse ollut erehdyttämisestä. Nordea tiedottaa
verkkosivuillaan, Facebookissa ja Twitterissä,
kun kortit ja verkkopankki ovat taas käytettävissä. Nordean
korteilla ei voi maksaa
tai nostaa rahaa automaateilta aamuneljän ja
kello 12:n välillä. Koulumatka pitenee huomattavasti,
jos hän siirtyy Ollikkalaan.
Matkaa tulee noin 2,5 kilometriä, ja reitin varrella on
monta vaarapaikkaa, Pullinen kertoo.
Jenni ja Konsta kehuvat
molemmat Pajulan koulua.
Parasta koulussa ovat kaverit.
??Ja Piia-ope! Konsta sanoo.
Isyyden voi ensi vuoden
alusta tunnustaa
äitiysneuvolassa
Reppu selkään ja kävelemään
Aviottoman lapsen isyyden
voi ensi vuoden alusta alkaen tunnustaa jo ennen
lapsen syntymää. Talous
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Lyhyet
Moottoripyöräilijä
kaahasi Salossa
Hyvinkääläismies kaahasi moottoripyörällä
myöhään perjantai-iltana
Salossa.
Vähän ennen iltayhtätoista poliisipartio lähti
Piikkiöstä seuraamaan
kovaa vauhtia ajanutta
moottoripyörää, jonka
kuljettaja oli moottoritielle käännyttyään kiihdyttänyt vauhtia selvästi.
Salon puolelle ehdittyään kuljettajalla oli
vauhtia jo 205 kilometriä
tunnissa. Pajulan koulu
on ihanteellinen lähikoulu,
Hanne Hiisivirta painottaa.
Eija Pullinen ja hänen
Pajulan koulua käyvä poikansa Konsta Kiljunen, 8,
lähtivät monen muun tavoin
kävelylle ja tutustumaan
mahdollisesti tulevaan koulumatkaan.
??Kostan koulumatka on
nyt noin kilometrin, ja se on
ollut turvallinen. Tämä ei vielä
riittänyt, vaan pyörälle
mitattiin muutaman kilometrin matkalla ennen
Isoylän tunnelia keskinopeudeksi 229 kilometriä
tunnissa.
Toisen poliisipartion onnistui lopulta pysäyttää
kuljettaja moottoritiellä
Kiikalassa. Uuden lain tultua
voimaan äiti ei voi enää
vastustaa lapsen isän selvittämistä. Jos avioliiton ulkopuolella syntyvän
lapsen biologinen isyys on
selvä, isyyden voi jatkossa
tunnustaa äitiysneuvolassa.
Suomessa noin kolmasosa
lapsista syntyy avoliitossa
oleville vanhemmille. Tieto koulun joutumisesta kaupungin
lakkautuslistalle tuli täytenä yllätyksenä.
??Mielessä ei käynyt ajatuksen puolikastakaan, että
koulun toiminta voitaisiin
lopettaa, Hiisivirta sanoo.
Hiisivirran Jenni-tytär käy
Pajulan koulua jo kolmannessa polvessa.
??Olen itsekin käynyt Pajulan koulun, eikä minulla
ole mitään pahaa sanottavaa
koulusta. Onneksi kaikilla
on luultavasti jo tiedossa
meidän kantamme asiaan.
Olemme kovasti yrittäneet
todistaa elinvoimaisuutemme ja oikeutemme jatkoon,
hän sanoo.
Parhaimpina vuosina
kilpasarjassa oli yli 20 venekuntaa, kun tänä vuonna
kilpasarjassa souti vain seitsemän venekuntaa.
??Lama on iskenyt Halikkosoutuunkin. Salon Seudun Sanomien
soutujoukkuetta on vastassa
järjestävän seuran eli Angelniemen Airon kivenkova soutujoukkue.
Salkkaria ei kauaa tarvinnut houkutella osallistumaan haastesoutuun, kokemusta kun on hankittu jo
muutamana vuotena kauppakeskus Plazassa järjestetystä haastesoututapahtumasta (jonka Salkkarin
joukkue muuten tänä vuonna ikäväkseen hävisi).
Haastesoutuun valmistautuminen alkoi tietysti
tärkeimmillä asioilla eli
joukkueen nimen valinnalla
ja tiimipaitojen tilauksella.
Joukkueen nimeksi valikoitui Salkkarin Sitkeät Soutajat.
?Airot kolisivat toisiinsa vain muutaman
kerran, ja vauhtikin pysyi kohtalaisena,
varsinkin kun sää oli mitä mainioin.?
Tahdin oppiminen vie hetken aikaa, minkä jälkeen
välillä voi ihailla merellisiä
maisemia. Siispä maanantaina pääsimme kokeilemaan kirkkoveneellä soutamista ensimmäistä kertaa Angelniemen
maisemiin.
Voima
jaloista
Kokematon tiimimme suoriutui yllättävän hyvin noin
viiden kilometrin testisoudusta Luotsisaaren ympäri.
Airot kolisivat toisiinsa vain
muutaman kerran, ja vauhtikin pysyi kohtalaisena,
varsinkin kun sää oli mitä
mainioin.
Oma soutukokemukseni
rajoittui tätä ennen perussoutuveneen ja koirien vesipelastustreeneissä käy-
tettävien kumiveneiden
souteluun. Paluuta kannatustaan rajusti menettäneen
SDP:n peräsimeen ei ole näköpiirissä myöhemminkään.
??Elämässä ei voi kelata
taaksepäin, vaan pitää mennä eteenpäin, Urpilainen perusteli Ylen Ykkösaamussa
lauantaina.
Hän harmitteli sitä, että
Rinne tulkitsi Urpilaisen
kommentit eduskuntaryhmän johtajan valinnan yhteydessä aiemmin keväällä ?kaappausyritykseksi?.
Urpilainen kertoi silloin
Rinteen pyytäneen häntä
luopumaan tavoittelemasta
paikkaa.
Urpilaisen mukaan puolueen puheenjohtajalla pitääkin olla näkemys ryhmäjohtajan valinnasta.
??Mutta se on tehtävä avoimesti.
Hän arvioi SDP:n alamäen
ja perussuomalaisten nousun olevan osa yleiseurooppalaista ilmiötä. Sitten voitaisiin miettiä jopa roolitusta ja tehtäväjakoa, Urpilainen visioi.
Porvarihallituksen muodostumiseen hän uskoo.
Langat tuntuvat olevan hyvin hallituksenmuodostaja
Juha Sipilän (kesk.) käsissä.
??Minusta on hyvä, että
yritysmaailman puolelta
tuodaan toimivia käytäntöjä
politiikkaan. Käynnissä on Halikkosoudun yhteydessä lauantaina järjestetty haastesoutu. Stairon Suvituulitiimi
Turku 1.28.27, 3. Vasemmisto ei ole kyennyt tarjoamaan
luotettavaa näkyä tulevaisuudesta, vaan muutosta
vastustavien populistien
viesti on mennyt paremmin
perille.
??Me emme voi säilyttää
asioita ja museoida tätä hyvinvointiyhteiskuntaa tällaisena, Urpilainen sanoi.
Oppositiolle
yhteinen linja
Ahdingossa olevan SDP:n
pitäisi Urpilaisen mukaan
määritellä itsensä aidoksi
arvopuolueeksi, joka ei ole
minkään tietyn ihmisryhmän asialla. varsinkin
nyt, kun ideologinen jakolinja on muodostumassa ?aika
herkulliseksi?. Voitimme Angelniemen
Airon joukkueen useilla
metreillä. Rekisteristä
selviäisi, mihin kriisiajan
tehtävään ja kenen toimesta henkilö on varattu.
Kaikkien hallinnonalojen
yhteinen varaamisrekisteri olisi konkreettinen askel
koko yhteiskunnan varautumisen edistämiseksi ja
turvallisuusviranomaisten
toimintakyvyn varmistamiseksi, Halkilahti perustelee.
Tällä hetkellä tiedot tehtäviin varatuista ovat eri
rekistereissä, ja Halkilahden mukaan niiden ajanmukaisuus ja oikeellisuus
eivät ole taattuja. Angelniemen Airo 1.33.17, 4. Tämä prosessijohtaminen on semmoinen
osa-alue, jossa on opittavaa.
Se onnistuu ?
yli 100 Siwaa on
auki tänäänkin!
Löydä lähin auki oleva Siwa:
www.siwa.fi. Nyt on Sinun vuorosi.
Salon talousalueen
Ilmoita yrityksesi mukaan ja
yritykset talkoisiin.
haasta samalla yksi tai kaksi
Tavoite on järjestää
muuta yritystä mukaan.
kesäduuni kaikille
Ohjeet löydät osoitteesta:
salolaisille vuosina 1997www.salonyrittajat.?
1999 syntyneille nuorille
vähintään kahdeksi viikoksi.
Me olemme jo mukana
Salon Seudun Sanomien soutujoukkue päihitti Halikkosoudun haastesoudussa Angelniemen Airon joukkueen.
Ensikertalainenkin pärjää kirkkoveneessä,
kunhan seuraa sinistä johtoairoa ja muistaa tehdä töitä jaloilla.
SSS | KATRI HENTTONEN
Ja veto, ja veto, ja veto...
Perämies Reijo Blomberg
huutaa tahtia venekunnallemme.
Seuraan herkeämättä kirkkoveneen sinistä johtoairoa
ja yritän pysyä tahdissa mukana. Ja hienoja maisemia Angelniemeltä löytyykin!
Kunnon
aallokko
Soutujoukkueeseen saatiin lopulta 13-henkinen porukka, joista vain yhdellä
oli aikaisempaa kokemusta
kirkkoveneellä soutamisesta. Soutamisessa voima
tulee nimenomaan jaloista,
ei käsistä.
Maanantaiseen verrattuna sää oli haastesoudussa
lauantaina huomattavasti
haasteellisempi. Moni yritys on jo
haastavat kaikki
sitoutunut. Toisaalta
tahdissa tuntuu pysyvän
yllättävän hyvin ihan ensikertalainenkin, kunhan
muistaa seurata niitä sinisiä
johtoairoja eli veneen keulassa ensimmäisenä soutavien airoja.
Kirkkoveneellä soutaminen eroaa muutenkin soutuveneellä soutamisesta.
Liukupenkit auttavat hyödyntämään täyden voiman
jaloista. Ja se
on muuten hieno tunne, kun
kirkkovene kulkee kunnon
vauhtia ja aivan kuin liitää
veden yllä. kilpasoutuun.
Oman haasteensa kirkkoveneellä soutamisessa tuo
tahdissa pysyminen. Kilpasarjaan osallistuvat nykyään
vain seurat, joilla on oma
vene, Angelniemen Airo ry:n
puheenjohtaja Jouko Immonen kertoo.
Halikkosoutu käytiin tänä
vuonna varsin vaihtelevassa
ja jopa haasteellisessa säässä.
Kilpasarjan tulokset: 1. Boorikset 1.34.15, 5. toukokuuta 2015
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
http://twitter.com/Salkkari
Purevasti paikallista
http://www.facebook.com/salonseudunsanomat
http://instagram.com/salonseudunsanomat
SSS/Marko Mattila
Reserviupseeriliitto
ehdottaa yleistä
varaamisrekisteriä
Suomeen tulisi perustaa
yleinen varaamisrekisteri
poikkeusoloissa tarvittavaa henkilöstöä varten,
ehdottaa Suomen Reserviupseeriliiton salolainen
puheenjohtaja Mikko
Halkilahti. Kaksi kilometriä taittui aikaan 15.48.30.
Vastustajajoukkue oli tosin
soutanut aamupäivällä kilpasarjassa jo 20 kilometrin
lenkin...
Mutta aika hyvä suoritus
silti ensikertalaisilta. Kirkkovene on onneksi
niin vakaa, ettei kovakaan
aallokko sitä kaada.
Salkkarin osalta haastesoutu sujui erinomaisesti. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!
STT | NIILO SIMOJOKI
Kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.) ei aio lähteä
haastamaan puolueensa ny-
kyistä johtajaa Antti Rinnettä. Yhteinen
varaamisrekisteri poistaisi
päällekkäiset varaukset ja
olisi reaaliaikainen.
Asevelvollisrekisterin lisäksi poikkeusolovarauksia
on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, kunnissa, pelastuslaitoksilla ja yrityksillä. Yksin
kun soutelee, niin tahdissa saa seota ihan rauhassa.
Kirkkoveneessä soutaessa airot kolisevat heti, kun
tahdissa sekoaa. Airoihin Sekoajat 1.27.54,
2. Tuuli sai
lahdella aikaan yllättävän
suuria aaltoja, ja välillä airo haukkasi vain ilmaa, kun
vesi pakeni aallon myötä alta pois. Ja nimenomaan
leppoisaan souteluun, ei ?rajuun. Taisi jokainen venekuntamme jäsen kastuakin
eilisen haastesoudun aika-
Katso video Halikkosoututapahtuman haastesoudusta.
na. Yritykset sponsoroivat ennen vuokraveneitä osallistujille, mutta nyt
siitä on luovuttu. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Pienituloisten
etuja on puolustettu menestyksellä ja hyvätuloisia
vaadittu vastuunkantoon,
mutta nyt olisi aika ajatel-
1
Wallius Hitsauskoneet Oy,
Kiinteistö Oy Laxell
1
Putkiliike Lehtonen,
AK Rakentajat
Muurlan Rakentajat Oy
1
Salon Rakennustoimi Oy
Salon Tilipalvelu Oy
1
Salon Tilitieto Oy
Salon Rakentajat
Ravintola Hometown
2
Salon Seurahuone
PMJ-Asennus Oy
1
Juha Punta Oy
2
Turun AMK/Salo,
Astrum Auto- ja Venetalo
1
Tmi Reijo Korvenoja
Velis & Remis Oy
Vodastop Oy
Me olemme jo mukana Duunit Me olemme jo mukana Duunit
Rannikon Puutarha
30
Rinteen Luomutila
1
Salon Autokoulu Oy
2
Salomaan Konepaja
1
Mikko Viljala Tmi
1
Vaanelan Puutarha
2
Iloniemen Viherrakennus
1
Nyt näytetään mallia koko Suomelle!
ilmoitus
Lama iski myös
Halikkosoutuun
Perinteikäs Halikkosoututapahtuma on pienentynyt
huomattavasti loistovuosistaan. Doorikset (nelikko) 2.24.45.
Urpilainen Ylelle: En aio pyrkiä SDP:n johtoon
?Suhde
yrittäjiin ja
menestykseen
mietittävä
uusiksi.?
Duunit Teidät haastamme mukaan
Weldi Oy
Airot veteen ja menoksi
katri.henttonen@sss.fi
5
la ääripäiden väliin jäävää
suurinta ihmisryhmää.
??Tämä tarkoittaa sitä, että
meidän pitää myös arvioida uudelleen suhdettamme
yrittäjiin ja menestymiseen.
Oppositiossa Urpilainen
haluaisi estää puolueiden
?kilpalaulannan. Kaarinan Urheilijat 1.44.13, 7. KK-soutajat
1.41.23, 6. (STT)
KESÄDUUNI-HAASTE!
Hyvä työura alkaa kesätöistä.
Salon Seudun
Yrittäjä, tule mukaan KesäduuniYrittäjäyhdistykset
kampanjaan. Tähtäimessä
on Britanniasta tutun varjohallituksen suomalainen
versio.
??Tiivistetään yhteistyötä
ja lähdetään rakentamaan
ikään kuin jonkinlaista yh-
teistä hallitusohjelmaa, joka
voisi pitää sisällä yhteisen
talouslinjauksen
Karjalainen
* 30.11.1937
. Henki
koskettaa meitä lempeästi, rakastaen. Pyhä Henki on
kaikessa läsnä: opettaminen ei ole pelkästään oppirakennelmien opettelua,
vaan luomme mahdollisuuksia itse ajatella, työstää ja kokea. Pyhän
Hengen toiminnalle tulee
tilaa, ja silloin pienet purot
jatkavat kulkuaan ja löytävät yhä suurempia uomia,
uusia näköaloja ja maisemia. Piirros oli hyvin
koskettava.
Siellä missä Pyhä Henki
tekee työtään, siellä tapahtuu ohjausta, virvoitusta,
eläväksi tekemistä, lohdutusta, puolustamista ja
rohkeutta. Onko minusta
innostajaksi?
Kysyin eräältä seurakuntamme isoselta, mikä hänen mielestään on isosen
tehtävä ja tämä vastasi:
?Olla inhimillinen tekijä leirillä.. Erään nuoren
piirros on jäänyt mieleeni.
Hän oli valinnut: ?Rohkaise minua Henki, murenna
pelkoni. 050 586 3175
Sanat eivät riitä kertomaan,
minkä kukka kertoo
luonnostaan.
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset:
materiaali 2 arkipäivää ennen
julkaisua.
Painovalmiit aineistot: edellisenä
arkipäivänä klo 14.00 mennessä.
www.sss.fi/ilmoitukset
TOIMITUS
ma-pe klo 8.30-23.00
la klo 14.45-23.00
su klo 15.00-23.00
Uutistoimitus: (02) 770 2314
toimitus@sss.fi
Urheilu: (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Kiiruuntie 1, Somero.
Puhelin: (02) 770 2562
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2015
ISSN 0782-5404. Kiitos Lamminniemen hoito-osaston henkilökunnalle pappan hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
hankinta yritetään tehdä
myöhemmin.
Palveluliikenteen laajennus
tarkoittaa myös kustannusten nousua. Esimerkiksi rakentamisessa näkyy
kuntien kaavoitusvalta, jolla
kunta voi ohjata rakentamista haluamaansa suuntaan,
kertoo vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola työja elinkeinoministeriöstä.
Julkisten hankintojen arvo
nousee vuosittain noin 33
miljardiin euroon.
klo 6.00-12.00
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
80 prosentin työajalla saatu
sadan prosentin sitoutuneisuus kuin sadan prosentin
työajalla saatu 60 prosentin
sitoutuneisuus, Oxford Research Finlandin toimitusjohtaja Jouni Eho sanoo.
Yritys voi helpottaa työn ja
perheen yhteensovittamista
esimerkiksi tarjoamalla osa-
Tämä on Pyhän Hengen
työtä. Yritämme
pitää myös matka-ajat kohtuullisina, Salon liikennepalvelupäällikkö Roope
Virta sanoo.
Useita yrityksiä
ajamaan kyytejä
Aiemmin palveluliikenteen
hoiti yksinään Vainion Liikenne Oy. Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen alkavan syksyn jahtia hirvikannan koko on noin 126?000.
Hirvien määrän väheneminen on vaikuttanut myös
hirvikolareihin. Lämmin kiitos
osanotosta. 10% alv.)
12 kk:n maksuerä
277,00 ?
6 kk:n maksuerä
141,00 ?
3kk maksuerä
73,30 ?
Määräaikaistilaus (sis. Myös ajopäiviin on tulossa muutoksia.
. Tuo sana innostaja sisältää vastuun
ja kuvittelisin, että vähän
paineitakin. 30.4.2015
Hiljeni askel,
sydän uupui.
Herramme näki
ja luokseen kutsui.
Sukulaiset ja ystävät
Siunattu Halikossa 23.5.2015 läheisten
saattamana. Kaikkea
sitä, mitä Jeesus teki maan
päällä ollessaan, tekee nyt
Pyhä Henki vapautettuna ajan, paikan ja aineen
kahleista. kukkakori.fi
P. Pyhän Hengen
työ voi olla hiljaista. (STT)
www. Palaisimme johonkin alkuun,
alkuperäiseen, henkeen,
yhteyteen ja totuuteen.
* 15.7.1920 Liminka
. 14.5.2015 Salo
Hän, jota rakastin on poissa,
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaienneen.
Hän, jota rakastin ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkein suurimman.
En avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastan.
Suurella rakkaudella
puoliso
Viimeinen lento, niin hieno, niin hento.
Lempeät tuulet isän saattoi matkaan.
Hän on vapaa niin kuin on sudenkorento.
Isä lähti tuulten matkaan.
Kiitollisin mielin muistamme sinua
lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset
Lämmöllä muistaen
Rauno ja Eila
muut sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme on siunattu lähimpien läsnä ollessa. Kiitos
kaikille suruumme osaa ottaneille. Lämmin kiitos myös
Salon terveyskeskus vuodeosasto 2:n henkilökunnalle
Antin hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Elsa Maria
Halkilahti
STT | MIKKO ISOTALO
Perheystävällisyydestä on
hyötyä yritykselle, joka
haluaa pitää parhaat työntekijänsä. Siunatkoon Sinua Jumala, joka luo ja ylläpitää,
joka rakastaa ja taistelee,
joka uudistaa ja antaa elämän. Pyhä Henki
tekee kaiken eläväksi, kun
annamme sille tilaa tehdä
työtään.
Kaikkialla missä olemme tekemisissä toistemme
kanssa, me kaikki kaipaamme rakkautta ja hyvää kohtelua toisiltamme.
Toivoisi, että ilmapiirissä ei
olisi vertailua, vaan ihmiset
kohtaisivat toisensa juuri sellaisina kuin he ovat.
Syntyisi aito vuorovaikutus, jossa armollisesti hyväksyisimme toisemme. 1.8.1918 Kisko
k. 5.2015
Me kutsumme häntä,
mutta hän ei käänny enää.
Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
sinisen kukan ja kultaisen kevään maahan.
Siellä laulavat toisenlaiset linnut.
Taisto
Eija, Janne ja Essi
Birgitta, Kari ja Henriikka
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Rakas mieheni ja pappamme
Urho Aleksanteri
Lindholm
s. 24% alv.)
Säästötilaus
13,90?/kk
Määräaikaistilaus
16,00?/kk
Tilaukset toimitetaan force major
-varauksin (lakko, tuotannolliset
häiriöt, alihankkijoiden viivästykset,
tms.).
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Arkisin
klo 6.00-16.30
Viikonlop. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. 10% alv)
12 kk
366,00 ?
3kk
101,05 ?
1kk
34,00 ?
Digilehtitilaus (sis. 6. Muurlassa, Kuusjoella ja Perttelissä
ajaa Salon tilausmatkat Oy,
Kiskossa Suveri & Lintula
Oy sekä Halikossa ja Salossa
Katuhaukka Oy.
Kiikalan alueelta ei saatu
lainkaan tarjouksia, mutta
Antti Olavi Matikkala
* 13.9.1931 Toholampi
. Ei ole tarkoitus
olla nuorten yläpuolella
isompana, vaan tasavertaisena ja innostavana
esimerkkinä. Aamen.
Liisi Kärkkäinen
Salon seurakunnan
kappalainen
Puurakentamiseen
vauhtia julkisista
hankinnoista
Työ- ja elinkeinoministeriö
odottaa puurakentamisen
lisääntyvän, kun uusi julkista rakentamista koskeva
hankintalaki astuu voimaan
vuoden kuluttua.
Hankintalain kokonaisuudistusta pohtineen työryhmän mukaan tilaaja voi vastaisuudessa ottaa huomioon
elinkaarivaikutukset kuten
päästöt, energian kulutuksen ja resurssitehokkuuden.
Nyt yksityiskohtaisia kriteerejä ei ole.
??Hankinnoissa voi suosia
tiettyjä materiaaleja, jos
hankkija voi perustella päätöksen ja nojata avoimeen
tieteelliseen tietoon. Niissä kuolee vuosittain muutama
ihminen, kun vielä vuosituhannen vaihteessa kuolleita saattoi olla toistakymmentä. Silloin Suomen hirvikanta oli suurimmillaan.
Tällä vuosituhannella hirvikantaa on pienennetty
runsaalla metsästyksellä.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli
syksyn 2014 jahdin jälkeen
noin 83?000 hirveä. Innostaja
kuvaakin paremmin isosen
tehtävää. Esimerkiksi
OECD:n tutkimuksessa erityisesti suomalaiset naiset
kokevat ruotsalaisia ja tanskalaisia useammin, että he
eivät voi vaikuttaa omiin
työaikoihinsa.
??Yritykselle on parempi
PÄIVÄN SANA
Innostaja
Eräässä seurakunnassa
rippikoulun isosia nimitettiin innostajiksi. Piirroksessa Jeesus osoittaa yksi-
näiselle nuorelle kädellään
muiden kauempana olevien
nuorten suuntaan ja sanoo:
?Paikkasi on tuolla muiden
joukossa.. Pyhän Henkensä
välityksellä Jumala toimii
elämässämme, saa meissä
uskon aikaan. Näin perheen ja
työn joustavampi yhteensovittaminen voi lisätä yrityksen tuottavuutta, Oxford Researchin Väestölii-
tolle tekemä raportti arvioi.
Oxford Research tutki
tanskalaista työelämää.
Tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä henkilöstön
vaihtuvuus on pudonnut alle
vuosikymmenessä noin 30
prosentista alle kymmeneen,
kun yritykset ovat tarjonneet perheen ja työn yhteen-
sovittamiseen joustavampia
ratkaisuja.
Väestöliitto aloittaa kampanjan perheystävällisemmän työelämän puolesta.
Väestöliiton mukaan lainsäädäntö mahdollistaa
Suomessa työn ja perheen
yhteensovittamisen, mutta
yritykset ovat esimerkiksi
Ruotsia ja Tanskaa jäljessä perheiden toiveiden toteuttamisessa. Uusilla ajopäivillä liikenne tuplaantuu,
ja kustannukset nousevat vajaaseen 350?000 euroon vuodessa. .
Yrityksen tuottavuus paranee, kun sen ei tarvitse
pienemmän vaihtuvuuden
takia rekrytoida uusia työntekijöitä. Kanta
kasvoi edellisvuodesta noin
neljä prosenttia.
Toukokuussa Suomessa
syntyy noin 46?000 hirvenvasaa. Henki tekee
kaiken eläväksi, ravitsevaksi.
Hiljaisuudessa Raamatun
lauseesta yhtäkkiä löytyy
täysin uusi näkökulma.
Teksti ei olekaan enää tuomitseva, määräilevä tai ahdistava, vaan siitä löytyykin Kristuksen rakastavat
kasvot. toukokuuta 2015
Rakkaamme
Maire Inkeri
Karppinen
o.s. Sulkekoon hän Sinut
turvaan ja lepoon ja innostakoon Sinua rohkeuteen
ja luomisvoimaan. Itseäni innoittaa rippileiri sen vuoksi, että voin
itse oppia opettajana. Nuoret ikään kuin sanoittavat
kristinuskon uusin sanoin,
innostavasti, tuoreesti ja
heidän kielellään.
Erään kesän rippikoululeirillä nuoret saivat valita
virrestä 125 mieleisensä
säkeistön ja tehdä siitä
piirroksen. Voimme vain
pyytää ylöspäin: ?Jumalan
Henki, virvoita minut niin
kuin aamukaste.. (STT)
Muut alueet (ei Uusimaa):
Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Uusimaa:
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm)
ma-pe klo 6.30-16.00
la
klo 7.00-12.00
su
klo 7.30-12.00
ASIAKASPALVELU
- yksityishenkilöiden ilmoitukset
Örninkatu 14, 2.krs.
ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin: (02) 770 2610
ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
Otso onnittelee:
lastenpalsta@sss.fi
Onnenhetket-palstan
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi:
sss.mainostaja.com
MEDIAMYYNTI
- yritysasiakkaiden ilmoitukset
sssmedia.fi
aikatyön ja etätyön mahdollisuuksia sekä erilaisia joustoja. Louhela
Kun pitkän elämän elää saa
on rauhallista nukahtaa.
Sulle kiitokset kauneimmat
tahdomme antaa
ja Sinut vierelle isän lepäämään kantaa.
kasvu tarkoittaa, että kaupunki vähentää etenkin
koulujen loma-aikojen linjaautovuorojen hankintaa.
Roope Virran mukaan ensi
syksynä käynnistyvä palveluliikenne on välivaiheen
malli.
??Tulevaisuudessa yritämme vähentää silppua, jossa
tehdään yksi hankinta yhteen tarpeeseen. 045 111 44 88
Surun
kohdatessa
Riitta Rinnekari, floristi, puh. Tämän tunnemme
sisällämme, kun saamme
iloita aidosta vuorovaikutuksesta. Jumala haluaa tarjota rakkauttaan.
Voimme hellittää tuntemuksistamme ja antaa
Jumalan ohjata. Nyt
yritetään vastata toiveisiin, jonka mukaan kyytiä
pitää olla tarjolla niinä viikonpäivinä ja niihin vuorokauden aikoihin, jolloin
ihmiset haluaisivatkin
lähteä asioille. Roope Virran mukaan nykyisen sopimuksen
bruttoarvo on vajaat 175?000
euroa vuodessa. Ensi elokuusta
alkaen liikennettä on hoitamassa useampia yrityksiä.
Kaupunkisuunnittelulautakunta on päättänyt, että
Perniön ja Särkisalon sekä Suomusjärven alueilla
palveluliikenteestä vastaa
OPS-Kuljetus Ky. Tässä maailmassa
osoita paikkani.. Tätä toivon tuleville rippileireille ja kaikkialle.
Vietämme tänään helluntaita, Pyhän Hengen vuodattamisen päivää, kristinuskon syntymäjuhlaa.
Kristittyinä tarvitsemme
Pyhän Hengen kosketusta
elämässämme yhtä paljon
kuin kasvi tarvitsee vettä
elääkseen. Tavoitteena
on, että entistä enemmän
hankitaan liikennettä, joka
voisi palvella useampien hallintokuntien ja asiakkaiden
tarpeita.
Perheystävällisyys voi lisätä tuottavuutta
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitämme osanotosta.
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte
rakkaamme
Niilo Linnanmäen
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Omaiset
TILAUSHINNAT PAPERILEHTI
Jatkuva säästötilaus (sis. 7.5.2015 Salo
Rakasta äitiä, mummua ja anoppia
kaivaten ja kiitollisina muistaen
Maija, Anssi ja Maaria
Markku ja Marja
Matti, Kaisa, Iida ja Anni
Mikko ja Annemari
Marianna ja Jani
Irma ja Heikki
Saara ja Ilkka
Juho ja Jenna
Pekka ja Helena
Anna ja Ilmari
Kalle, Sofia ja Amanda
Liisa ja Jesse
Kanssamme kaipaavat
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
SALON
SEUDUN
SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Kokonaistavoittavuus 58 000
Painettu lehti ja sen digitaaliset
näköisversiot. 8.5.2015 Salo
Hän elämän saatosta poistui hiljaa,
me näimme korren jo murtuneen.
Niin korjattiin sukumme vanhinta viljaa,
hänet siunaamme iäisyysmatkalleen.
Lämmöllä muistaen
Kerttu
Aila ja Kyösti
Jan, Kristiina, Daniel ja Saga
Kim, Sanna ja Liinu
Anja ja Jukka
Susanna, Sami, Nuuti, Hilla ja Niilo
Timo, Marjo ja Emmi
Anne ja Kari
muut sukulaiset ja ystävät
UUTISET
Salo kaksinkertaistaa
palveluliikenteen kyliltä
Syksystä lähtien kyydillä
pääsee myös keskustaan.
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salossa ajettavan tilauspohjaisen palveluliikenteen
määrä tuplaantuu syksystä
lähtien.
Tähän mennessä palvelulii-
kenteen kyydissä on päässyt
asioille lähitaajamaan kerran
viikossa. (KMT S2013/K2014)
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
etunimi.sukunimi@sss.fi
TILAAJAPALVELU
Puhelin: (02) 770 2626
Avoinna klo 8.00-16.00
tilaajapalvelu@sss.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Terttu Toini Tuulikki
Tulonen
* 4.9.1931
. Lisäksi joustavuus
nostaa työtehoa ja vähentää
sairauspoissaoloja.
Hirvikannan kehitys
1990?2014
150
o.s. Palveluliikenteen
Tuhatta hirveä, kanta
metsästyskauden jälkeen
2014:
83 000
hirveä
100
50
0
90
92
94
96
98
00
02
04
06
08
10
12
14
STT, lähde: Luonnonvarakeskus
Hirvimäärä romahti
vuosituhannen
vaihteesta
Hirvikolareissa
kuolee
entistä
harvempi.
Suomen hirvikanta on noin
40 prosenttia pienempi
kuin vuosituhannen vaihteessa. ?P a l v e l u l i i k e n t e e s e e n
tulee selvä parannus. Lisäksi kaupunki ostaa
tilausten välityspalvelun.
Kaupungin rahatilanteen
vuoksi liikenteen ostoja joudutaan tinkimään jostain
muualta. Jatkossa kyytiä on
tarjolla kerran viikossa lähitaajamaan ja toisen kerran
Salon keskustaan. Usko on lahjaa ja tämän lahjan saamme ottaa jokaisena päivänä
vastaan.
Auringon valo tekee ympäristömme eläväksi, mutta Pyhä Henki avaa silmämme näkemään ja iloitsemaan
Virallista ääntenlaskua oli saapunut seuraamaan parituhatta ihmistä.
??Äänestämään lähteneiden ihmisten määrä on meille tunteisiin vetoava asia, sanoi 48-vuotias Fred Schelbaum vierellään 43-vuotias
Feargal Scott. 348,84 ?
Maksuaikaa valittavanasi
12, 24 tai 36 kk
0
dna.fi/kesä | DNA Kauppa
Voit ostaa laitteen maksuaikasopimuksella vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. norm. Tapahtumien tarkka kulku selviää lähipäivinä, kun kaikki kuulustelut on tehty,
sanoi poliisin tiedottaja
Jens Mårtensson Ruotsin yleisradioyhtiölle
SVT:lle. Tukholmassa
nuorisojoukko hyökkäsi
poliisia vastaan Tenstan lähiössä myöhään
perjantai-iltana. Brown
(02) 770 2314
kin 104 kuolemaan ja yhtiö on rikkonut lakia jättäessään kertomatta
vioista.
Lehden mukaan sakkosummasta
keskustellaan yhä, mutta sen odotetaan olevan kaikkien aikojen suurin Yhdysvalloissa autonvalmistajalle määrätty. erinomainen
13 megapixelin kamera.
369
? norm. Etelä-Saksassa
kuuden ihmisen uskotaan kuolleen rajussa
tulipalossa, kertovat saksalaismediat. Mukana oli
muun muassa David Norris,
jonka kampanja johti aikoinaan siihen, että homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Yhdysvaltalainen autonvalmistaja General Motors on
saamassa ennätyksellisen suuret
sakot autojensa vikojen vuoksi, uutisoi New York Times.
Yhdysvaltain oikeusministeriön
mukaan GM:n autojen virtalukkoja
koskevat viat ovat johtaneet aina-
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Lehtikuva/AFP/Frederic J. langaton lataus ja laadukas
etukamera.
178
? norm. (STT?Reuters)
Nuorisojoukko
hyökkäsi poliisia
vastaan
Tukholmassa
TUKHOLMA. Yleisön edessä nähtiin
myös Rory O?Neill, jonka
draghahmosta Panti Blissista
tuli kampanjan kasvot.
??Nuorten lesbojen, homojen, biseksuaalien ja sukupuoltaan korjanneiden tulevaisuus tässä maassa on
upea, O?Neill sanoi.
Varapääministeri Joan
Burton kuvaili päivää historialliseksi.
??Kymmenettuhannet irlantilaiset ovat äänestäneet
syrjimättömämmän, sydämellisemmän ja demokraattisemman maan puolesta,
Burton sanoi uutistoimisto
AFP:lle.
Irlannin katolisen kirkon
johtaja Dublinin arkkipiispa
Diarmuid Martin puolestaan totesi, että Irlannin kirkon täytyy tehdä ?todellisuuden tsekkaus?.
??Olemmeko ajautuneet
kauas nuorista ihmisistä,
Martin kyseli.
Hänen mukaansa kyse on
yhteiskunnallisesta vallankumouksesta, joka on alkanut jo aiemmin.
Martin oli kehottanut äänestämään ei. Tarjoukset voimassa 31.5.2015 asti.
Samsung
Galaxy A5
Ohut, tyylikäs viihdekäyttöön suunniteltu
4G-älypuhelin, jossa
mm. Nuoret
heittelivät poliisipartioita kivillä ja polttopulloil-
la, ja poliisi puolestaan
ampui pari varoituslaukausta.
Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut
tunnin verran jatkuneen
välikohtauksen aikana.
??Poliisi ampui varoituslaukauksia, kun heitä
vastaan hyökättiin kiviä
heittelemällä. (STT)
Lumia 735
- 11 ?
Mm. Hänen mukaansa homojen oikeuksia
pitää kunnioittaa ilman, että
avioliiton määritelmää muutetaan.
MONIPUOLINEN
ÄLYPUHELIN
ERITYISEN EDULLISEEN
HINTAAN.
Samsung Galaxy
Trend Plus
69
? norm. Asennemuutos Irlannissa on ollut suuri, sillä
homoseksuaalisuus poistettiin maan rikoslaista vasta
vuonna 1993.
?Todellisuuden
tsekkaus?
Dublinissa yleisö puhkesi
huutoihin, kun esille astuivat
homojen oikeuksia ajaneet
keulahahmot. Tuli pääsi
irti hotelliksi muutetussa
entisessä maalaistalossa
Schneizlreuthissa Berchtesgadenerin alueella.
Sammutustyöt kestivät
useita tunteja, ja palokunnan mukaan kaikki
viittaisi siihen, että yhä
kateissa olevat kuusi
henkilöä ovat kuolleet.
Lisäksi palossa loukkaantui seitsemän henkeä, heistä osa vakavasti.
Rakennuksessa oli syttymishetkellä vajaat 50
ihmistä. 189 ?
tai
4,94 ?/kk/36 kk
yht. Iskuja on tehty
muun muassa Isisin äskettäin valtaaman Ramadin kaupungin lähistölle,
kertoi yhdysvaltalainen
sotilaslähde lauantaina.
Ramadin kaupugin menetys Isisille on herättänyt epäilyjä Yhdysvaltain
noudattamaa strategiaa
kohtaan, jossa Isisiä vastaan taistellaan lähinnä
ilmaiskuilla.
Yhdysvaltain presidentti
Barack Obama kiisti tällä viikolla ilmestyneessä
Atlantic-lehden haastattelussa, että kansainvälinen
liittouma olisi häviämässä
taistelun Isisiä vastaan.
Obama lupasi, että irakilaisjoukoille annetaan
kaikki niiden tarvitsema
apu. 75 ?
tai
1,91 ?/kk/36 kk
Lyhyet
Liittouma iskenyt
useasti Isisiä
vastaan Irakissa
WASHINGTON. 68,76 ?
UUTUUS!
Samsung Galaxy
Tab A
Huippuluokan 4G LTE
-tabletti, sisältää 100 Gt
OneDrive-pilvitallennustilaa kahdeksi vuodeksi.
349
?
tai
9,69 ?/kk/36 kk
yht. 20 ?
- 20 %
7. (STT?TT)
Kuuden pelätään
kuolleen hotellipalossa Saksassa
MÜNCHEN. kulut
- 30 ?
16 . Vastaan äänesti vajaa 38 prosenttia.
Äänestysprosentti oli noin
60.
Dublinissa heiluivat lauantain illassa sateenkaariliput
ja ihmiset syleilivät ja itkivät ilosta. Perjantaina pidetyssä
kansanäänestyksessä 62
prosenttia uurnilla käyneistä äänesti tasa-arvoisen
avioliittolain puolesta. Nyt tiedämme, että
kyse on paljon enemmästä,
Schelbaum lisäsi.
Katolisesta Irlannista tu-
li perjantain äänestyksen
jälkeen maailman ensimmäinen valtio, jossa sukupuolineutraali avioliitto on
hyväksytty kansanäänes-
KEHTA AKO
NÄIN
EDULLISIA
LAHJOJA
ANTAA?
Edulliset ostokset voit
vieläpä maksaa kerralla tai
osissa täysin korottomasti
ja kuluttomasti.
tyksessä. Yhdysvaltain
johtama liittouma on
tehnyt yli 20 ilmaiskua
äärijärjestö Isisin kohteisiin Irakissa perjantain
jälkeen. Japanilainen autonval-
mistaja Toyota joutui maksamaan
viime vuonna 1,2 miljardin dollarin
eli runsaan miljardin euron sakot,
kun se ei ollut kertonut autojensa
turvallisuuspuutteista.
GM ilmoitti viime vuonna 20:tä
miljoonaa autoa koskevista vioista.
(STT)
Irlannissa homoyhteisö riemuitsi
avioliittoäänestyksen tuloksesta
Lehtikuva/AFP/Paul Faith
Äänestystä
kuvattiin
historialliseksi
vedenjakajaksi.
DUBLIN | STT?Reuters?AFP
Irlannin pääkaupungin Dublinin keskustassa homoparit
riemuitsivat lauantai-iltana
?historiallista käännekohtaa?. Parin suunnitelmissa on avioliitto.
??Tähän asti monet homoseksuaalit ovat tunteneet,
Burns Helen Kelleher (vas.), Elin Adler ja Alan James juhlivat kansanäänestyksen tulosta homobaarin edustalla Dublinissa.
että heitä siedetään Irlannissa. toukokuuta 2015
Ulkomaat
GM:n autojen viat johtamassa ennätyssakkoihin
NEW YORK. 177,84 ?
yht. 399 ?
tai
10,30 ?/kk/36 kk
yht. Tuotteita rajoitetusti. Osa asiakkaista
yritti epätoivoisesti herättää ja pelastaa toisia rakennuksessa olleita, palokunta poimi osan turvaan
tikkaiden avulla. 369,00 ?
Universaali
kotelo kaikille
puhelimille
(Celly Unica)
% korko
Salo
4 vuotta
Aino
Ilmasti
24.5. klo 17 Perniön kirkossa,
Eläkeliiton Kaustisen yhdistyksen kuoro, soittajat ja runoryhmä Runonjalka
Christianus-kuoron kevätkonsertti Uskelan kirkossa (Sairaalantie 5) klo 18, kuoroa säestää soitinyhtye, vapaa pääsy
Gregoriaanisen musiikin helmiä -konsertti Paimion kirkossa (Vistantie 20) klo 18, Schola Cantorum Aboensis: Arvi Hakanen, Mikko Laiho, Atte Tenkanen, Tapani Saarinen,
järj. Säikähdin itsekin ajatusta, sanoo Satu, nykyisin Beverley.
Beverleyn ensimmäiseen
Sydneyn-asuntoon tuli torakoita läheisestä ravintolasta, mikä inhotti häntä. Salo
5 vuotta
Enni
Rokka
24.5. Hän
kuitenkin rakasti lempeää
ilmastoa, aurinkoa ja Sydneyn vehreyttä.
Työnvälitystoimistona
kapakka
Suomalaisia oli tullut Australiaan virtanaan jo 1960-luvulta. Sen sijaan
siirtolaisuus Aasiasta, EteläAmerikasta ja Etelä-Euroopasta haluttiin aluksi pitää
mahdollisimman vähäisenä.
??Alkuun maahan tuli myös
eteläeurooppalaisia, mutta
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Tomorrowland- A World Beyond Bio Stara, Paimio klo
16.30
Tomorrowland- A World Beyond Lumo 1 klo 16.30
Hot Pursuit Bio-Salo 2 klo 17
Big Game Lumo 2 klo 17.30
Mielensäpahoittaja Bio-Salo 1 klo 17.30
Tomorrowland- A World Beyond Bio Jännä klo 17.30
Avengers: Age of Ultron Bio-Salo 2 klo 19 (2D)
Hot Pursuit Vistan Kino, Paimio klo 19
Hot Pursuit Bio Stara, Paimio klo 19
Mad Max-Fury Road Lumo 1 klo 19 (3D)
Fifty Shades of Grey Bio-Salo 1 klo 19.30
Mad Max-Fury Road Bio Jännä klo 20 (3D)
Täydelliset häät Robin Hawdonin vauhdikas farssi Salon
Näyttämöllä (Vilhonkatu 9) klo 16
Musiikki
Konsertti ?Kaustiselta kajahtaa. Paimion srk
Muita tapahtumia
Runon ja laulun ilta klo 18 Vaskion kirkossa, runot Eila Ruponen, musiikki Nicemble
Kiikalan Nuorisoseuran kesäinen lauluilta Rekijoen Myllyllä (Isohiidentie) klo 19, säestys Antti Vainio
Syntyneitä
Salon Seudun Sanomat
julkaisee viikoittain
vastasyntyneen kuvan
Syntyneitä-palstalla.
Kuva otetaan Salon
aluesairaalan
synnytysosastolla
Lähteet: Finnish Society of
Sydney, 1929-1979: 50 vuotta värikästä toimintaa.
paikalliset vierastivat heitä,
Satu Beverley sanoo.
Beverley kuvaa Australian
viranomaisten tuonaikaista
linjaa tiukaksi.
??Politiikkana oli, että vain
valkoisia otetaan. Beverley on nykyään eläkkeellä. Salo
6 vuotta
Jere
Lahti
24.5. 1960-luvun lopulla
Australia tehosti värväyksiä
lupaamalla maksaa matkat,
jos lähtijä lupasi olla maassa
vähintään kaksi vuotta.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Suomalaisia pidettiin Australiassa työhulluina, mutta heillä oli myös alkoholi- ja mielenterveysongelmia, kertoo entinen sosiaalityöntekijä ja psykologi Satu Beverley.
SSS/Minna Määttänen
poika: 19.5.
Petra ja Ilkka
Saariranta,
Turku
tyttö:
14.5.
15.5.
19.5.
Sari Niittynen ja Teemu Sandholm, Perniö
Mervi Välimäki ja Petri Fromholtz, Perniö
Henna ja Markus Kauppi, Halikko
poika:
15.5.
15.5.
17.5.
17.5.
18.5.
19.5.
Jonnu ja Hannu Nissinen, Kisko
Riikka Lindqvist ja Karri Knaapinen, Salo
Tuulia Sainio ja Timo Kivioja, Salo
Heidi ja Matias Pitkänen, Salo
Mia ja Sauli Vainio, Salo
Heidi Lahnamaa ja Kalle Honko, Somero
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Otso onnittelee
Onnen hetket
Juhlin
syntymäpäivääni
perhepiirissä.
Aurinkoista kesää!
Riitta Niemi-Määttänen
Tuire Yrttiaho
lastenpalsta@sss.fi
Lämmin kiitos
Marja-Terttu
1 vuotta
Peppi
Vuori
24.5. Tämä puolustaja on Totuuden Henki.
Joh. Pertteli
12 vuotta
Toni
Fehn
24.5. Parhaimmillaan
Sydneyssä oli parituhatta
suomalaista, koko Austra-
liassa noin 10?000. Parilla on
aikuinen tytär.
STT-Lehtikuva/Laura Huuskonen
alkoholismia oli paljon, sanoo Beverley.
Vuonna 1970 kolme nuorta
suomalaismiestä teki itsemurhan. 14: 16?17
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Urpo
Ruotsinkielinen kalenteri:
Urban
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Löytölaari- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Sosiaalityöntekijä törmäsi karuihin
kohtaloihin 70-luvun Sydneyssä
Satu Beverley eli mukana suomalaisen siirtolaisyhteisön ylä- ja alamäissä.
STT | LAURA HUUSKONEN
Australiassa Sydneyssä,
Crows Nest -nimisessä kaupunginosassa soi vuonna
1970 Tapio Rautavaara
ja Georg Malmsten. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. perheille, joiden selviäminen Australiassa
näytti esimerkiksi mielenterveysongelmien tai viinan
takia mahdottomalta. Tehtävään
palkattiin Satu Beverley.
Työ oli raskasta.
??Osa ei osannut kieltä, ja
ongelmat kumuloituivat,
hän sanoo.
Hän auttoi selvittämään kotiväkivaltatilanteita ja hakemaan sosiaaliavustuksia tai
?paluurahaa. Frankfurt
2.3.2015 syntynyt
poikamme sai 3.5.
kasteessa nimekseen
Taneli Johannes
Toivonen
Kiitos ristiäisvieraille ja
muille muistaneille
Onnelliset vanhemmat
Suvi Nygård ja Jyrki Toivonen
sekä isoveli Valtteri
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja. Pertteli
8 vuotta
Iida
Kirjavainen
24.5. Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.
Sisilisko on herännyt kevääseen Salon Haukkalassa.
VALMISTUNEITA
Anne Maarit Orvokki Mäntylä Salosta on valmistunut
23.5. Neljän vuoden
kuluttua hän siirtyi naisvankilaan psykologiksi.
Nyt Beverley on eläkkeellä
ja kirjoittaa kolmatta kirjaansa Australian suomalaisyhteisön vaiheista. Työn alla on myös kolmas
kirja, joka kertoo Australian
Suomalaisten Liitosta ja sen
jäsenseuroista.
. Salo
10 vuotta
Juuso
Liimatainen
24.5. Halikko
11 vuotta
Eemeli
Toivonen
24.5. Salo
4 vuotta
Alma
Savolainen
24.5. Aviomies Alan Beverley kuoli
muutama vuosi sitten. Satu Beverley on kirjoittanut
Australian suomalaisyhteisön
vaiheista kaksi kirjaa: Vuonna
1979 ilmestyi Sydneyn Suomalaisen seuran historiikki Finnish
Society of Sydney 1929?1979:
50 vuotta värikästä toimintaa.
. Toinen teos Following
Footprints . Aasialaisille ja eteläamerikkalaisille
Australian ovet avautuivat
vasta myöhemmin.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Teatteri
?Politiikka oli että
vain valkoisia otetaan?
Australia alkoi toisen maailmansodan jälkeen järjestää
Euroopassa värväystilaisuuksia, joiden tarkoituksena
oli houkutella maahan ihmisiä töihin. Hän
toimi tulkkina ja auttoi muun
muassa perustelemaan viranomaisille, miksi miehensä
pahoinpitelemän perheenäidin piti saada abortti.
Vaativa sosiaalityö sai Beverleyn kouluttautumaan
psykologiksi. Lisäksi suomalaisyhteisössä tunnettu perheenisä ampui perheensä ja
itsensä, vain perheen pieni
poika jäi henkiin. Naisista
suuri osa hoiti kotona lapsia,
jonkin verran työllistyttiin
tehtaille liukuhihnatöihin tai
siivoojiksi.
Kun uusia tuli, heidät osattiin neuvoa ?suomalaisten
työnvälitystoimistoon?.
??Paikallisessa kapakassa
oli aina joku, joka tiesi, mistä saa töitä, Beverley sanoo.
Suomalaisilla oli erinomainen maine työntekijöinä.
Tehtiin mitä sovittiin ja tehtiin hyvin.
??Suomalaisia kutsuttiin
työhulluiksi. Salo
8 vuotta
Aaron
Kuustonen
24.5. toukokuuta 2015
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Tuukka, Touko
Ruotsinkielinen kalenteri:
Alarik
Minä käännyn Isän puoleen,
ja hän antaa teille toisen
puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Siirtolaisia toivottiin
erityisesti Britanniasta ja
Länsi-Euroopasta. Useimmat
suomalaismiehet saivat töitä rakennusalalta. Sen
kaduilla oli take away -ravintoloita, joista sai rasvaista kreikkalaista ruokaa tai
australialaista aamiaista,
jota terästettiin maksanpaloilla, joissa oli kalvot jäljellä. Heidät tunnettiin myös siitä, että he rakensivat kodeikseen kunnolliset talot.
Perhesurma ja
kolme itsemurhaa
Kaikki ei kuitenkaan ollut
hyvin.
??Mielenterveysongelmia ja
AUSTRALIAN
SUOMALAISYHTEISÖN
VAIHEET KIRJOIKSI
. Halikko
4 vuotta
Vilho
Mast
24.5. Sen aikana
28-vuotias Rahikainen tapasi tulevan miehensä.
??Katselin mereltä jyrkkänä nousevaa rantaa ja ajattelin, että tällainen tämä
minun uusi kotimaani sitten
on. A Century in the
Life of the Sydney Finnish Community ilmestyi vuonna 2011.
. Hän
asuu yhä Crows Nestin lähellä samassa talossa, jonka
he miehensä Alanin kanssa
70-luvulla ostivat.
Ketä tahansa ei kuitenkaan
haluttu. Talvikuukausina
niissä oli todella kylmä.
Tällaiseen Sydneyyn saapui siirtolaislaivalla Suomesta Satu Rahikainen,
jonka elämässä oli juuri
muuttunut kaikki.
Nuori nainen oli kärsinyt
sydänsuruista, ja valtiotieteen maisteriksi valmistuttuaan hän osallistui Australian hallituksen värväystilaisuuteen ja lähti töihin
maailman toiselle puolelle.
Laivamatka kesti reilun
kuukauden. Kun oli kuuma, suomalaissiirtolaisten pienissä
vuokra-asunnoissa oli todella kuuma. Turun yliopiston lää-
ketieteellisestä tiedekunnasta lääketieteen lisensiaatiksi.. Sydneyn
päivälehdet kertoivat tapauksista suurin otsikoin, ja
henkiin jääneelle pikkupojalle perustettu rahasto sai
paljon lahjoituksia.
Sydneyn suomalainen seura oli tätä ennen yrittänyt
jo pidempään saada Sydneyyn suomenkielistä sosiaalityöntekijää, ja vuonna 1971
Australian siirtolaisministeriö viimein taipui. Kuusjoki
11 vuotta
Nelli
Lietzen
24.5
Se on jo itsessään hyvin rasvainen. Tilanteeseen ottaa osaa Janne Rantanen, pirtumiehiä hänkin. Aihe on myös mielenkiintoinen, ohjaaja naurahtaa.
Pirtua, Pirtua sai aikanaan
1970-luvulla ensi-iltansa Porissa sisäteatterina. Paikalle
Museomäen kesäteatteriin
oli saapunut hyvä joukko tulevasta kesänäytelmästä kiinnostuneita.
Ohjaaja Pekka Saaristo
alusti kertomalla hieman
näytelmän taustoista ja mitä
näyttämöllä tulee tapahtumaan. Kesäteatterin toiveissa on löytää ensi-iltaan mennessä hieman vanhempi 1930-luvulta
oleva ajopeli pirtukuninkaan autoksi.
mäinen iso työni Paimion
kesäteatterissa, teatterin ikoniksi tituleerattu Hanna Suomi muistelee.
Näytelmässä 80-luvulla näytelleistä Markku Kotamäki
ja Timo Roos ovat mukana
esityksen taustavoimissa.
Kaikki ?80-lukulaiset. muistelevat esitysten olleen hauskoja ja onnistuneita. Kauppa käy hyvin joka
jonkinlaista herkkua
päivä.
Kotimaisista perinnerukulttuurikansan
oista olisi jalostettavissa jos
kesäruoaksi.?
jonkinlaista herkkua kulttuurikansan kesäruoaksi.
Mutta istu ja pala! Olin vappupäivänä samoilemassa Turun torilla ja mielin simaa.
Siis aivan tavallista, rusinoitua, itse käytettyä, sopivan
vähäsokerista, lievästi hiilihapollista juhlajuomaa. En uskalla alkaa kuvitella, millaisen elintarvikebyrokratian tällainen vaatimaton ajatus laukaisisi.
Toivottavasti edes perinneleipomuksia saa myydä ilman
avin ja ely-keskuksen ja oikeusasiamiehen
lupia. Sarjan kuvaukset alkavat kesäkuussa.
Aku Louhimies tunnetaan muun muassa elokuvistaan Paha Maa, Vuosaari ja
Käsky. (STT)
Paimiossa läträtään pirtun kanssa
Paikallisessa kesäteatterissa uusitaan vanha musiikki-ilottelu.
Kuvat: SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
P
aimion kesäteatterissa läträtään kesällä
pirtun kanssa, kun
paimiolaiset ovat
ottaneet toistamiseen ohjelmistoonsa Pirtua, Pirtua!
-musiikki-ilottelun. Toinen Teijolla, toinen Paimion kesäteatterissa.
Emme vain muikusta
Ihminen ei elä ainoastaan muikusta, tämä pitäisi suomalaisten tapahtumanjärjestäjien lopultakin ymmärtää.
Mutta menepä mihin tahansa kulttuuritapahtumaan ulkosalla, niin siellä se vanhassa rasvassa käristetty muikku sinua odottaa. Tapio
Parkkisen ja Pekka Saariston yhteistyössä kirjoittama
näytelmä nähtiin ensimmäisen kerran Paimion kesäteatterissa kesinä 1988 ja -89.
. Vuoteen 1916 sijoittuva Rebellion
(suom. ja varmasti kiinnostavaa tarjoava ilta.
Ants in the Pants on vuonna 1997 perustettu duo, jossa
vaikuttavat irlantilaisen musiikin ammattilaiset Ilona
Ala-Leppilampi ja Lasse
Suurkari. Ainakin, mitä tulee kesäteattereissa
esitettäviin näytelmiin.
Mathildedalin näytelmäkerho ennätti uutisoida runsas viikko sitten
kieltolain aikaan sijoittuvasta musiikkinäytelmä
Pirturannasta. Tämä on
silkkaa unohtamista, ohjaaja
huuteli väellä ja voimalla yleisön takaa näyttelijöille.
nn
Pirtua, Pirtua! -näytelmän
ensi-ilta Paimion Museomäellä perjantaina 26.6. Nyt olen
ennemminkin hiljaa ja käytän sanelukonetta. (STT)
Sampo Kasurinen
big band
-sävellyskilpailun
voittajaksi
Kuudennen Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun on voittanut
Sampo Kasurinen sävellyksellään Samson.
Toiseksi tuli Teemu
Halmkronan An Evening at River ja kolmannen palkinnon sai Sid
Hille sävellyksellään
Hashtag.
Kilpailun tuomariston
mukaan kilpailu sisälsi
monipuolista, uutta modernia jazzmusiikkia.
(SSS)
Satu Pasio
Irkkuilta käynnistää tanssitalo Firapelin kesän.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Salon Ylönkylässä sijaitsevan Tanssitalo Firapelin kesä käynnistyy kesäkuun 6.
järjestettävällä irlantilaisen
kansanmusiikin ja -tanssin
illalla. Viime kesän
Täällä Pohjantähden alla oli
sen verran raskas kesänäytelmä, että nyt kesäteatteri halusi jotain aidosti kevyempää,
näytelmän uudestaan Paimioon ohjaava Pekka Saaristo
kertoo perusteluita, miksi
Pirtua, Pirtua nähdään vuosikymmenien tauon jälkeen
uudelleen Paimiossa.
. Tämä
on minulle ensimmäinen merkittävä
kansainvälinen ohjaustyö, Louhimies
kertoo tiedotteessa.
Rebellion nähdään Irlannin televisios-
sa ensi vuonna, jolloin maassa vietetään
pääsiäiskapinan 100-vuotismuistojuhlaa. Näytelmä on hyvällä tavalla toimiva kesäaikaan sopiva esitys. Kerron
sitten kaiken kerralla, Saaristo myhäilee.
Mukana myös
Pirtu-konkareita
Ohjaaja Pekka Saariston ohjattavissa, joita on yhteensä
parisenkymmentä sekä lisäksi musiikista vastaavan Outi
Ollilan bändi, on pari alkuperäisesityksissä mukana ollutta: Marko Pekkarinen ja
Hanna Suomi. Lyhyt raportti ja kuvat Salon iltatorin
tunnelmista olivat miellyttäneet edustuston porukkaa,
Mäntylä kertoo.
Illan ideana on yhdistää
suomalainen maaseudun
tanssilavakulttuuri ja Suomessa suosittu irkkugenre.
Luvassa on Mäntylän sanoin
vähän erilaista, toisaalta tuttua . Kieltolain hengessä toteutettavaa näytelmää
piristävät lisäksi 1930-luvun
iskusävelmät, ohjaaja hehkuttaa Turun puoleen ja Paimion lahdella sijoittuvaa näytelmää.
Väliaikoineen runsaan parin
tunnin mittaisen näytelmän
aikana hilpeissä seurueissa
tullaan nautiskelemaan ravintola Casinossa ?kovaa teetä. Mutta muutakin voisi kehitellä.
Meillä riittää silakkaa,
siitä voisi ruveta tekemään
?Kotimaisista
hampurilaisia majoneesilla
tai sinappirelishillä. Tekstistä
alkaen omin voimin toteutettavan näytelmän tapahtumat sijoittuvat kemalaa. Suomen rooli
oli 80-luvulla nuori neito, nyt
hän näyttelee Casinon omistajatarta.
. Jostakin syystä muikku toimii
ympäri Suomen.
Toinen sapuska, josta olemme pääsemättömissä, on savolainen lörtsy, jota Lounais-Suomessa saatetaan häveliäästi
markkinoida muurinpohjalettuna.
Ruokakaupustelijat voisivat hieman hioa älynystyröitään
kulttuuritapahtumamuonan rikastuttamiseksi. Ei tyhjänpäiväistä
hömppää, mutta ei myöskään
raastavaa murhetta.
Avoimet penkit
torstaina yleisölle
Viime torstaina Paimion kesäteatteri järjesti ns. klo 19.
AIKALISÄ
Hanna Suomi ravintoloitsijana odottaa omaa vuoroaa astua
näyttämölle. Eiks tää on ihanan ka-
9
Pirtussa on se jokin
Laiton viina eli tässä tapauksessa pirtu tuntuu
tänä kesänä olevan salonseutulaisille mieluisaa
kesäjuomaa. Duon musiikissa
on iso annos autenttisuutta,
sillä vuonna 2001 pariskunta päätti lähteä kokeilemaan
musiikillisia siipiään itse
sylttytehtaalle eli Irlannin
vihreälle saarelle.
Kotipaikaksi tuli Burtonport Atlantin rannalla, ja
keikkapaikkoja löytyi kaikkialta Donegalin kreivikunnan
alueelta, mutta usein kaksikko soitti myös Mayon kreivikunnassa ja Pohjois-Irlannin
puolella. Näytelmä oli tuolloin menestys, mihin viittaa peräkkäiset kesät. Pekka Saaristo hauskuutti avointen penkkien vierasyleisöä.
Mukana harjoituksessa oli
myös kuiskaaja. Lä-
hetystö järjesti tilaisuuteen
aitoa Irlanti-rekvisiittaa.
. Tai pitäisi tapahtua.
. Ja lisäksi ymmärtäväisyyttä
terveysbyrokratian puolelta
Kirjoittaja on taalintehtaalainen
kirjailija ja kolumnisti.
JUHA
JUHA
JUHA
RUUSUVUORI
RUUSUVUORI
RUUSUVUORI
Lyhyet
Ohjaaja Pekka Saaristo ja piippu kuuluvat yhteen. Kapina) kertoo Irlannin tasavallan väkivaltaisista syntyvaiheista. Varsinaisissa
esityksissä kuiskaajaa ei enää
tarvita, silloin kaiken pitää jo
sujua.
Ohjaajan sanoin kuiskaajan
työ harjoituksissa on todellinen koiranvirka. Sen
tuottaa RTÉ eli Irlannin yleisradio.
??Olen kieltämättä innoissani, on huikea luottamuksen osoitus päästä ohjaamaan näin merkittävää tarinaa. toukokuuta 2015
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Aku Louhimies ohjaa suuren draamasarjan Irlannissa
Elokuvaohjaaja Aku Louhimies on valittu ohjaamaan yhtä Irlannin kaikkien
aikojen suurimmista draamasarjoista. Tää on taidetta... Tarleena
Laaksonen kuiskaajana ei
ottanut tätä todesta, vaan
hoiti osuutensa sujuvasti.
sään 1930 ja pirtukeisari
Einari Tryggin elämän
ympärille.
Paimion kesäteatterissa
puolestaan saa ensi-iltansa Pirtua, Pirtua!, jota
kesäteatterilaiset esittelevät musiikki-ilotteluna.
Pirtua, Pirtua on nähty
Paimiossa jo aiemmin kesinä 1988 ja 1989.
Molempien ilottelujen
ensi-ilta on samana päivänä, 26. Kuka
enemmän, kuka vähemmän.
. Pirtua, Pirtua! oli ensim-
Tässä vaiheessa pirtukuningas (Boke Virta, oik.) saapuu vielä modernilla ajopelillä kertomaan asiaansa Paimion kesäteatterin Pirtua, Pirtua! -näytelmän harjoituksissa. Edellisen
ohjauksensa Saaristo teki Paimiossa seitsemän kesää sitten.
Kuiskaajan apuja vielä tässä vaiheessa tarvittiin. Ohjaaja on nyt mukavampi ja ymmärtäväisempi. Mukana illassa ovat
Ants in the Pants -duo Hämeenlinnasta, tanssiryhmä
Dragún Irish Dancers Turusta sekä salolainen The
Green Hope.
. Loppusyksyllä 2014 lähetystö otti yhteyttä ja kysyi,
onko vastaava irkkutapahtuma tulossa tänä vuonna.
Jos olisi, lähetystön edustaja
tulisi mielellään mukaan tilaisuuteen, jos vain kalenterit
saadaan sopimaan. Ainakin kun
sitä ei liikaa suolata eikä panna liikaa rasvaa. avoimet
penkit, ulkoilmakesäteatterissa kun ollaan. Saamme vieraaksi myös
Irlannin Suomen suurlähettiläs Dónal Denhamin, kertoo tilaisuutta järjestävä ja
The Green Hope -yhtyeessä
soittava Kauko Mäntylä.
Irlannin suurlähetystön,
The Green Hopen ja Dragúnryhmän yhteistyö käynnistyi
vuosi sitten kesällä kun bändi ja tanssijat esiintyivät Suvisalon iltatorilla Salossa. Ei löytynyt simaa. Taustalla Paimion kesäteatterin avoimia harjoituksia seuraamaan saapunutta yleisöä.
Suurlähettiläs Dónal Denham saapuu erikoisillan vieraaksi
Heikki Aittokoski
sai Theodor Aue
-palkinnon
Helsingin Sanomien
toimittaja ja kirjailija
Heikki Aittokoskelle on myönnetty 10 000
euron arvoinen Theodor
Aue -kulttuuripalkinto.
Palkinto annetaan toiminnasta, joka lujittaa
eurooppalaista ajattelua
saksankielisen kulttuurin kautta.
Aittokoski on työskennellyt muun muassa
Helsingin Sanomien Berliinin-kirjeenvaihtajana
ja ulkomaantoimituksen
esimiehenä sekä kirjoittanut useita kirjoja. kerran jos toisenkin.
Pekka Saaristo mutustelee hetken ja pistää piipuksi
ennen kuin vastaa kysymykseen, onko ohjaaja sama nyt
mitä lähes kolme vuosikymmentä sitten:
. lauantaina 6.6.
klo 20.
Firabelin kesän avaava Ants In The Pants on yhtä kuin Ilona Ala-Leppilampi ja Lasse Suurkari.
The Green Hopessa ovat mukana Taito Väyrynen (ylh, vas.) ja
Kauko Mäntylä sekä Arto Pasio (edessä vas.) ja Jaana Virtanen.. Nuorena olin into piukassa tyyliin
?ei kelpaa, uusiksi?. Perinteinen idea olisi, että turha sokeri käytetään pois
pieneksi määräksi alkoholia.
Mikä estää vaikka koululaisia tekemästä simaa ja kulkemaan kanisteri olalla ja pahvimukit käsissä myymässä
sitä vappuna. Tämä
taas ei ole taidetta. Samaan
he uskovat tälläkin kertaa.
Ohjaaja puolestaan lupaa,
että Pirtua, pirtua! vuosimallia 2015 tulee olemaan
puhdasta, hyvää tekevää
viihdettä. Pitäähän
sitä makkaraperunaa ja kiinanpyttipannua toki olla tarjolla, ei siinä mitään. Tätä nykyä Turengissa majaansa pitävä Ants in
the Pants esiintyy ahkerasti
kaikkialla Suomessa, missä
irkkumusiikilla on sijansa.
nn
Irlantilainen ilta Tanssitalo Firapelissä, Särkisalontie 2. kesäkuuta. Pelkkien omatekoisten sämpylöiden
kauppaaminen hyvällä täytteellä voisi olla
pelastava kesätyö nuorelle.
Meillä on hieno perinteinen ruokakulttuuri, jonka jatkojalostus vaatisi vähän
päänvaivaa. Sellaisia
perinneruoista olisi
saa Tukholmassa Slussenilta, on saanut kymmeniä vuojalostettavissa jos
sia. Äglöttävä paistinrasvan haju leijuu sieraimiin jo kaukaa.
Asiahan on niin, että muikku on hyvä kala. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Saaristo
toi näytelmän kesäversion
ulos Paimiossa, eli hänellä on
hyvä ja läheinen suhde tekstiin.
. Sama ongelma vaivaa ravintoloiden kotikaljakannuja. Sen sijaan lörtsyjä olisi saanut.
Kun lopulta löysin simaa kahvilasta, oli se ällöttävän makeaa
Myös kartanon alakerrassa on muutama huone
yöpyjille.
??Tänä vuonna on tarkoitus kunnostaa yläkertaan
pari?kolme näyttelyhuonetta lisää, Raino Hurme
kertoo.
Kartanon huonekaluja on ostettu kirpputoreilta ja
antiikkikaupoista. Käytämme
seudun pitopalveluja, sillä ruoanlaitto ei ole meidän
juttumme. Soturi oli kotoisin Ruotsin Itä-Götanmaalta ja hänestä tuli myöhemmin Tallinnan linnan ja läänin käskynhaltija.
?Kartano säilyi Larssonin suvulla vuoteen 1746, mutta vaihtoi
sen jälkeen tiuhaan omistajaa, kun maatiloilla keinoteltiin. Tätä mieltä ovat suomalaiset, kun makeisfirma Cloetta Suomi kyseli netissä suosituimpia
arkiromantiikan muotoja.
Kyselyn mukaan 44 prosenttia vastaajista pitää aa-
n TUOTTAJA
Johanna Käkönen (02) 7702 360
mukahvia arkiromantiikan helmenä. Pintojen lisäksi on uusittu sähköt ja vesijärjestelmät. Kaikille riittää kuitenkin kysyntää.
Soili Suominen-Hurme naurahtaa, että tavallaan
Härkälässä tehdään nytkin vanhustyötä: eläkeläisryhmiä saapuu kesäisin vierailulle bussilasteittain
ja kartanossa pidetään paljon 80- ja 90-vuotisjuhlia
sekä sukukokouksia.
Hurmeet ovat innostuneet matkailuyrittäjyydestä.
??Parasta on saada olla ihmisten kanssa tekemisissä
heidän vapaa-aikanaan. Kartano
avautui vierailijoille vuonna 2008, mutta remontointia jatketaan edelleen. Sen jälkeen kartanon omistajia olivat ensin paikallisen apteekkari Keijo Mäkelän suku ja sitten
Lassi Mustosen perikunta, jolta ekonomi Soili Suominen-Hurme ja
toimittaja Raino Hurme ostivat kartanon vuonna 2005.
?Härkälän kartano on paikallishistoriallisesti merkittävä kohde.
Se sijaitsee Somerolla Kirkkojärven ja Paimionjoen äärellä. Sisätiloihin mahtuu 120 vierasta.
??Parhaimpina kesinä täällä on pidetty kahdeksat häät. Jääkarhu on ammuttu Petsamossa 1930-luvulla.
Viikonloppuisin Härkälässä pidetään kastetilaisuuksia, rippijuhlia, valmistujaisia, merkkipäiviä, häitä ja
muistotilaisuuksia. Se tuli Härkälään Kimalan
Avellanin kartanosta. Pian syttyi kuitenkin ajatus myös
remonttia kaivanneen päärakennuksen korjaamisesta hyötykäyttöön.
??Alkuun joku ehdotti vanhusten hoivakodin perustamista, mutta kummallakaan meistä ei ole alasta
mitään tietoa. Huvila on
rakennettu paikalle, jossa oli kartanon ensimmäinen päärakennus.
HÄRKÄLÄN KARTANO SYNTYI 1590-LUVULLA
?Rutto tappoi kaikki Härkälän kolmitaloisen kylän asukkaat
1580-luvulla.
?Ruotsin kruunun kuningas antoi vuonna 1594 Somerolta 55
taloa kattavan läänityksen ratsumestari Anders Larssonille, joka
perusti maille Härkälän ja Jurvalan kartanot. Suosituimpia
romantiikan muotoja ovat myös romanttiset yllätykset (33 prosenttia) ja kotoisa leffailta kullan kainalossa (30 prosenttia).
Viidennes nettikyselyn vastaajista toivoo enemmän
yhdessä suunniteltuja matkoja ja pariskuntailtoja
Huvilan alla sijaitsevat 1600-luvulla rakennetut holvikellarit on entisöity. Yhdessä vierashuoneessa on vaatekaappina
vanha matka-arkku, joka on matkustanut Queen Maryllä yli Atlantin. Puheet kiirivät nopeasti ja usein juhlien vieraista tulee seuraavia asiakkaita, kertovat toimittaja Raino Hurme ja ekonomi Soili Suominen-Hurme, jotka ryhtyivät matkailuyrittäjiksi
ja juhlatilaksi vuonna 2008.
Kartanossa työ on pelkkää
Raino Hurme ja Soili Suominen-Hurme ryhtyivät matkailuyrittäjiksi
Somerolta Härkälän kartanon kymmenen vuotta sitten. Alun perin he halusivat kauniista niemen kärjestä vain kesäpaikan itselleen ja
remontoivat pihapiirissä sijaitsevan vanhan hirsihuvilan käyttöönsä. Tänä keväänä etupihalle on
valmistunut kärrykatos ja piharakennuksen kattoremontti on työn alla.
Hurmeet asuvat Someron lukiota käyvän poikansa
Henrin kanssa nykyään kartanon toisessa päädyssä ja Oxwilleksi nimetty huvila on majoituskäytössä. Tontti rajoittuu Härkälänkujaan,
Kirkkojärveen ja Paimionjokeen.
Somerolta kotoisin olevat Raino Hurme ja Soili
Suominen-Hurme ostivat Härkälän kartanon kymmenen vuotta sitten. Aika pian päädyimme tekemään Härkälästä juhla- ja kokouspaikkaa, Soili SuominenHurme kertoo.
??Somerolla ei silloin ollut ainuttakaan vastaavaa
tapahtumapaikkaa, mutta sen jälkeen ovat avautuneet muun maussa Yli-Eskolan talonpoikaismiljöö
Häntälässä ja Hovilan kartano. Kahvitarjoilut saamme kuitenkin itse aikaan ja leipominen onnistuu, Soili Suominen-Hurme
kertoo.
Päärakennuksen kunnostus aloitettiin tekemällä
peltikatto vuotaneen tiilikaton tilalle.
Härkälän kartanon puistossa ja saleissa on runsaasti Keski-Euroopasta tuotuja vanhoja kivi- ja pronssipatsaita. toukokuuta 2015
viikonvaihde@sss.fi
Suomalaista romantiikkaa: valmiiksi keitetty aamukahvi!
Suomalainen kaipaa arkiromantiikkaa, ja mikäpä sen
romanttisempaa kuin puolisolle valmiiksi keitetty
aamukahvi. ??Parasta
ihmisten kanssa tekemisissä heidän vapaa-aikanaan.
TEKSTI: SSS | MINNA FILPPU
KUVAT: SSS | MARKO MATTILA
Härkälän kartanon päärakennus on 50 metriä pitkä. Tänä vuonna on tulossa viidet. Kalusteet ovat peräisin suomalaisista kartanoista ja pappiloista sekä englantilaisesta
linnasta. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Nykyisen
50 metrin päärakennuksen vanhimman osan rakennutti kollegireistraattori Emil Reinhold Gammal vuonna 1882.
. Puiston kivipatsaiden rivistö on tuotu englantilaisesta linnasta.
??Ennen kattoremonttia olimme joutuneet siirtelemään viikonloppuisin ämpäreitä paikasta toiseen.
Kattoa seurasi ovi- ja ikkunaremontti. Kaikki ovat liikkeellä positiivisella asenteella.
Kalusteita vanhoista kartanoista ja pappiloista
Yläkerran näyttelytilassa on Suomen viimeinen jääkarhu. Rakennuksen kunnalliskotiajasta
muistuttaa yksi kylpyamme.. Kapteeni
Nils Burtz osti kartanon 1777, ja se pysyi hänen suvullaan lähes 70
vuotta. Antti Laurinpoikaa
nimitettiin Puotilan herraksi pääkartanonsa Halikon Puotilan eli
Botilan mukaan. Osa on tullut Ruotsista ja jotkut Keski-Euroopasta. Arkisin taas järjestetään kokouksia ja esimerkiksi yritysten hyvinvointipäiviä. Sen jälkeen omistajat vaihtuivat taas usein kunnes kartano
päätyi 1920-luvulla Someron kunnalle, joka perusti sinne kunnalliskodin.
?Kunnalliskoti toimi vuoteen 1979
Retrohan
kouluun, kun ja jos äidin on taas muotia. Kokosimme palat yhteen ja laitoimme seinälle.
ostettuaan
on saada olla
Härkälän kartanon pääsaliin mahtuu kuutisenkymmentä
ruokailijaa. Elämänura liikuntaalalla on ollut monipuolinen,
mutta silppuinen, eikä eläkettä ole kertynyt niin, että
summalla voisi elää huoletta.
. Vanhat luokkatoverit päätyivät
toimistotyöntekijä
on huoVasta
sitten aikataulut
kunnossa,
koska työPariskunnan
sukujuuret nossa
ovat tiukasti
Somerolla.
äytetään
aika- pöydän
ääressäSuomisen
aherretaan
Rainoasiakkaiden
Hurme on kotoisin
Pitkäjärveltä.
arausten
Yrit- syntymän
staattisestiaikaan
paikallaan.
perhe perusteella.
asui Soili-tyttären
Fiskaräjänsissa,
eläkemutta
on pieni,
Mäkisen Hurmeet
koko työura
palasijoten
pian Somerolle.
ovat on
ykyiset
työtunnit
ovat bo- Someron
ollut luonteeltaan
liikunnalkirjoittaneet
ylioppilaiksi
lukiosta vuonna
usta1977.
siihen päälle.
linen. Toisaalta
liikunnan ilo motivoi aidosti. Kartanon yläkerran galleriatiloissa on
Tulotnäyttelyjä.
tuplanaTänä kesänä esillä on muun
vaihtuvia
muassa
Kristiina
Leinon
ja enJos eläkeläisten
työ- öljyvärimaalauksia
ja eläketulo lastisajan
leluja.yhteen, työssäkäyvien eläkeketaan
läisten tulotaso on lähes kaksinkertainen pelkästään eläkkeellä oleviin
verrattuna.
Päärakennuksen alakerrassa on majoitustilaa. jään eläkkeelle.
ää tietyt
päivät marjastukHierojan
fyysisen työn
luuKiina-salin
sisustus on syntynyt
isäntäparin
kiinellenostuksesta
ja sienestykselle
sekä kulttuureihin.
lisi olevan sitä
raskaampaa,
Itä-Aasian
Kiina-salissa
astenlasten
hoitamiseen.
mitä
vanhemmaksi
tulee.
on esillä runsaasti
kiinalaista
ja japanilaista
esineisKeskiviikkoisin
on maalausMäkinen
uskoo, että
työssätöä kuten morsiamen
kantotuoli,
hääkruunu
ja japaa kansalaisopistolla
nilaisia nukkeja. Hän on käy ostoksilla Somerolla ja hoitaa kaikki
asiansa muualla kuin Salon keskustassa, jos suinkin
mahdollista.
??Tämä on minun mielenosoitukseni, hän perusteli.
11. muutos joka on ehdot- muuttamisen.
Jotkin asiat ovat taas
tomasti ollut huonoon
suuntaan. Siitä on romantiikka kaukana, jos pannusta loppuu kahvi, mutta toisella on vielä kahvihammas kireänä!
Mitä kesäherkkua odotat vesi kielellä?
Uuden sadon perunoita
Vastapoimittuja mansikoita
Grillissä tirisseitä makkaroita
Mustikoita ja muuta metsän satoa
Mökkirannasta nostettua kalaa
Jätskiä
Vastaa www.sss.fi
SSS | JOHANNA KÄKÖNEN
Viikonvaihde
ALON SEUDUN SANOMAT
Liikunnasta apua jaksamiseen
uettelo on pitkä. Työnteko sujuu hyvin, kun ei ole mitään
kremppaa, Mäkinen kertoo.
kuin nuorempana, mutta
tässä työssä paikat eivät kipeydy.
äitinsäkin jatkoi uraansa
67-vuotiaaksi ja oli kiukkuinen, kun joutui lopulta jäämään eläkkeelle.
Poliitikkojen puheet eläkeiän nostamisesta saavat Mäkisen mietteliääksi.
. Kotona hän ei haerapeutti. Pian kinen vain päättäisi lopettaa
öytyy se, mitä hän etsiikin: hommia kokonaan. Perustelu on selkeä: lanojen huollosta kertyy
kuluja, eikä niitä käytetä kaupungin teiden kunnossapitoon.
Kaupunki myy lanat nyt 4?500 euron vuotuisten huoltokulujen takia. . Mehtälä
tietää, että kun liikkuu pitkään, täysin avuton aika vanhuudessa jää lyhyemmäksi.
Hän onkin sitä mieltä, että
yhteiskunnan pitäisi satsata
vanhusten kuntouttamiseen.
. Niihin löytyi
apu pilateksesta ja syvien li. Minulla
säännöllisesmuun
liikunnanRainokäy
Hurme
pääsi vuonna
1981muassa
kesätöihin
Yleisvakioasiakkaita.
helpotammattikoulussa
radioon, jossa Se
hän
edelleenopettajana
työskentelee
toimittajaaa aikataulujen
Salon
entisessä terveydenna ja edustaasuunnittetyöntekijöitäjaYlen
hallituksessa.
Soili
ua. Täytän
kalenterinlähti
aina opiskelemaan
huollon oppilaitoksessa
sekä
Suominen-Hurme
Uppsalaan ja
uoleksi
vuodeksi ulkomaille.
eteenpäin, Entisten
kuntosaliyrittäjänä
Salon
jäi asumaan
luokkatovereiden
Mäkinen
kertoo jasyventynyt
näyttää uimahallissa,
kunnes
vaihtoi
seurusteluksi
suhde kannusti
muuttaäyttä
kalenteriaan.
aromaterapiaan
ja hieronmaan
takaisin Suomeen vuonna
1987.
taan suuria,
2000-luvun
alussa.al??Puhelinlaskuista tuli liian
ja Raino
. Hän
on samaa mieltä, sillä juuri
monipuolisuus on motivoinut pitkään työuraan.
Nuorempana Mäkinen ei
olisi ikinä osannut kuvitella
jatkavansa työntekoa näin
pitkään. Kaikki kuistin kattomaalauksen linnut asuvat alueella: haarapääskyt, kyyhkynen ja fasaani, kertovat Soili Suominenhasten huollosta.
Mitä vanhemmaksi tulee, Hurme ja Raino Hurme. Miksi pitää pakottaa jat- jen ja pappojen pitäminen vastentahtoisesti.
Sitä työtä olisin jatkanut
Mehtälän mielestä poliitik- kamaan työtä, joka muuttuu työelämässä. Mutta ei
eroliöljy.
hätää, hän on luvannut jat. elokuuta 2014
lita, milloin on sopiva hetki
eläköityä. Hyvä tarkoitus on
myös helposti pilalla, jos jääkaapissa ei olekaan sitä
Sunnuntaina 24. Siinä tapauksessa apu- den eläkeiän tulisi olla jo- maksi. vaikka
uskaltaisikin
puhallella saippuakuplia.
käy kotikoulua. Hänen kou- Onneksi jotkut ovat tulleet
takaisinkin,
pysyvästi
Selunkäyntinsä
kun nimittäinononerilaista
niin, että aikuinen
joutuu
olemaantai
sitten
Parjaakuin minun,
koska
hän kesäasukkaiksi.
loppuikänsä
. Työyhteisö on
. toukokuuta 2015
Kysymme netissä:
tärkeää maitotilkkaa kaadettavaksi aamukahviin.
On hyvä myös tunnustella, kuinka monta kuppia
aamukahvia kumppani tarvitsee. myötä
Sieluni
silmin
mikäaikuistuvan,
on pdf, pitäisikin
suuntauksen
lasten
odotetaan
tai he opainakin
näen itseni
polkemassa
pia mitä
epub.
aikuistuvat
huolestuttavan
aikaisin.
Mistä tarkoitaa
tämä johtuu?
Muotisamanlaista
asfalttitietä
Tytär
oppii onneksi
nope- laailmiöistäkö,
pukeutumisen
saralla
ja muutenkin?
Viihteen
pitkin,
niin järin syötetään?
kau- asti.
Hänen
dusta,
jota ei
lapsillemme
Siitä,
ettäkovalevyllään
vanhemmat työskana täältä.
on päiviä
on vielä
paljon
kentelevät
poissa Minulla
kotoa pitkiä
ja lasten
ontilaa.
totuttava lähes
Tunturi Poni
-merkkinenitsestään?
Myös Kuulostaa
ihmiset ovat
muutvaippaikäisinä
huolehtimaan
ehkä
kärjistepolkupyörä,
se ononvihreä.
tyltä,
mutta mukana
totuudentuneet.
siemen.Empaattiset omiUusi se ei ole, siihen ei ole naisuudet ovat vähentyvaraa, mutta
hyvä
pyö- neet.
Elämän
ilmapiirin
Millainen
oli sinun
lapsuutesi?
Omalla
kohdallani
lapsuuteen
rä ja
minulle tosimetsät
tärkeä.
lämpötila
on laskenut,
liittyi
maalaiselämä,
ja pellot,
sienireissut
isän kanssa ja
Sillä poljen
myös parin
liekö sitten
jokin pihalla,
ikävä sipuutarhassa
touhuamista
äidin kanssa.
Kotileikit
pihlakilometrin
koulumatkat
vuilmiö
tuon joruokalajien
mainitun virjanmarjojen
ynnä
muiden kasvien
toimittaessa
lähimpään
kyläkouluun.
esiinmarssista?
kaa.
Ratsastusta
isän tekemällä tekniikan
keppihevosella.
Uimista lämpiVaron
ohi suhahtelevia
ovat
enemmän
minä
kesäiltoina.
Omaa yritystäIhmiset
pyörittävät
vanhempani
olivat
autoja,
niitä ja
ei sain
onneksi
ole vapaudesta,
kiinnostuneita
älykännykkotona
päivisin
nauttia
pitkään
nukkumisesniin
kovin montaa. Täti kuoli neljä vuotta sitten ja hänen lapsensa tarjosivat enkeliä meille. parempi.
hule. Hän on työskennellyt
. Koira tutkii viestejä laisen kautta voi kommutienlaidoilta,
minätulin
nautin
nikoidalapsellisuutta,
koko maailman
Kuplia
puhaltaessa
ajatelleeksi
tai oikemaisemasta.
kanssa.
huikeat
astaan
leikkimistä. Se on jotenkin vuotta.
auhoittava, hän kertoo ja
Sen jälkeen Mäkinen katuuhkaisee.
soo tilannetta uudestaan sen
69-vuotias Mäkinen on sa- perusteella, onko pysynyt
olainen hieroja ja aroma- terveenä. Kartano avautui kokous-
juhlaa
SSS/Essi Seppälä
Sinisen salin seinällä on laudoille maalattu enkeli, joka oli aikoinaan Someron kirkon alttarin oikealla puolella. Hän oli vakityössä kunohoitajana Salon kaupungin
anhuspalveluissa 68-vuotiaksi asti, jonka jälkeen jäi
äkkeelle. Tuntuu hassulta, että
Paukkulakodissa perehdytään pilateksen ja Method Putkiston saloihin Pirkko Mehtälän johdolla.
vanhukselle voidaan järjestää apuvälineitä kotiin, mutta ei kohoteta hänen kunto- kojen kaavaileman 65 vuo- vanhana entistä riskialttiim- kuntouttava juttu ja mitä ta- jäädä eläkkeelle juuri silaan. Eitalo
leikkiä
aikuista,
vaan
leikkiä
tä, elämää,
perheen ääniä.
ikäinen
kuten
lapsetkuin
ovat minä
kauttamuisvuosituhansien
tehneet.
tikuvassani. Kuntaliitoksen yhteydessä ne
siirtyivät kaupungille, joka alkoi heti puuhata lanojen
myyntiä. Lähimpään kuin rantakiviin pyörivä
kouluun on nyt 15 kilo- aallokko, joka vie menmetriä, koulutaksi toisi nessään ja tuo tullessaan.
kahden kilometrin päähän Niinpä en hämmästy, kun
kotoa. Silti tuntuu ikävältä, että vanhana joutuu
melkein kerjuulle, että saa
leivän riittämään. joskus jään eläkkeelle,
aluaa ehdottomasti pyhit- enkä ?kun. Maimaan
itsensä ikälopuksi
luonteesta,
vai myös
kasvuympäristöstä?
semassa ei ole mitään, ei jäykistelijäksi, kun yritän
siis yhtään
mitään,
mikä käsitellään
pysyä tahdissa
mukana.
Lasten
oikeuksia
olla lapsia
aika ajoin
eri julkaikielisi
olevastaSilti
Juuri
kun opin
tajuamaan
suissa
ja meneillään
tiedotusvälineissä.
vaikuttaa
siltä,
että yleisen
vuodesta. Sehän on selvää,
ettäTekniikan
me aikuiset
leikimme
Yhtäkkiä
tajuan
että täedistysaskeleet
missä
ja milloin
vain, mutta
miten
on lasten laita?saavat
Ovatkojomaalmä kuva
voisi
olla aivan
pa ikäisenikasvatit?
naisen tuntela asuvat
lapset
erilaisia
kuin kaupunkien
Onko kyse
suoraan kasvatuksesta
70-luvulta. Toisaalta hänen
Naiset tekevät
Härkälän kartano on avoinna toukokuussa sunnuntaisin ja kesä?heinäkuussa torstaisin ja perjantaisin
kello 14?16. mitäpä Pirkko
Mehtälä ei olisi opiskellut?
Liikunnan maailma on
enyt tämän naisen täysin
mennessään. Hän reagointikyky eivät enää ole se puuttuu. Hänet tiedeään esimerkiksi allasjumpan
eläkeläisten kuntoryhmien
etäjänä sekä joogakurssien
itäjänä. Vanhemmille
Kou- känsäehkä
voinnista
toimita ja
huolettomuudesta.
mieleenjaovat
jääneet
lumatkaan
kuuluu
hui- vuudesta
siitä, miten
enemmän
yrittäjän
taloushuolet
ja elämänkuin
realiteetit,
minä kuikeanmuistan
pitkä alamäki,
jossa aikaa,
lähimmäinen
voi. Soittajan mielestä summa on kaupungille
pikkuhiluja, eivätkä päättäjät ymmärrä, minkälaista
myrkkyä he toimillaan kylvävät maaseudun ihmisiin.
Kiukkuinen soittaja ilmoitti jo ryhtyneensä vastatoimiin. Kirkon
remontin yhteydessä laudat oli heitetty jo roskalavalle, josta Soili Suominen-Hurmeen täti Eine Frankberg keräsi ne ja
kuljetti polkupyörällä säilöön vintilleen. Nyt työntekoni on satunaista, vaikka ottaisin mielelni vastaan vakityön tai edes
jaisuuksia.
ieni eläke
uolettaa
Mehtälällä on intoa ja voimia
yöntekoon, mutta suurin syy
jatkamishaluun on taloudellinen. Silti hän teki vielä
uoden ajan sijaisuuksia kopalveluissa ja Kukonkallion
anhainkodissa.
. Tämä on lem- asti, jolloin hän täyttää 70
ituoksuni. Sitä saadaan appelsii- kaa ainakin ensi kevääseen
inkukasta. nyt selme. Ensi syksynä
än aikoo osallistua kinesiourheiluteippaus-kurssille
äydentääkseen osaamistaan.
Monelle salolaiselle Mehtälä
n tuttu kasvo. Ja ikää on?
. Lyhytkestoisista töistä ei
ole kertynyt eläkettä ja tiesin, että eläkkeeni tulee olemaan pieni. Kattoa koristavat uusrenessanssiset kattomaalaukset.
Into työhön
kulkee suvussa
Mäkinen kertoo lukeneensa
tutkimuksesta, jonka mu-
kaan elämän aikana pitäisi
tehdä neljää eri työtä. Pilatesta,
Method Putkisto -syvävenytelyä, erilaisia kehonhallintaekniikoita, kuntohoitoa, lymaterapiaa . Olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi itse saada va-
13
Ihan luomusti
vaan
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Vuokko Mäkinen tutkailee olleet huolissaan, ettei Mäljypullovalikoimaa. Kuistin kattokruunu on kiikalalaista tekoa Johannislundin lasitehtaalta.
on pidettävä huolta. oli
Maaltenkin
kiitollisuudella
jolloin elämä
oikeasti
ilmavirta
saaleikkiä.
pitkät letit la on onneksi vielä ihan
huoletonta
ja sai
oikenemaan ja veden va- pikkuisen parempi tilanlumaan
silmistä.
ne.antaa
Ihmiset
sentään
vielälähes
Olen
iloinen
siitä, ettäKunpa
olen voinut
omalle
lapselleni
ketjut eivät
katkeasi,
sil- myös
huomaavat
toisen
ihmi- olesamanlaisen
kasvuajan.
Iloitsen
siitä, että
näen lapseni
voisin
päätyä
täyttä
sen, tervehtivätkin
vaikka
vanloin
aidosti
lapsi,
ei vähän
tavallista
pienikokoisempi
aikuinen.
vauhtia
kahta
saarta
eroteivät mielestäni
oikeastaanliian
tunneTytär
kyselee
välillä,
onko
hän minun
lapsellitavaan
salmeen.
jos naapurin
nen,
jos työn
alla on jokin hauskakaan.
leikin Ja
tapainen.
VastaansahänelPalaan
mitään
le, että
todellaaikamatkaltani
lapsellinen on vainvupiipusta
se ihminen,eijoka
pitäänoukaikkea
takaisin tähän hetkeen ja se liian pitkään aikaan,
lapsellisena.
alan miettiä, miten häm- otetaan kyllä selvää, onko
mästyttävää
onkaan,
että kaikki
hyvin.
Ehkä luon- tieNykypäivän
lapsen
maailmaan
kuuluvat
erottamattomasti
maailma
on kautta
muutamassa
nonläheinen
elämä Uskon
on
tokoneet
ja sitä
pelit ynnä
muut virtuaalihuvit.
?
muutsuojellut meitä
maalaisia
tai vuosikymmenessä
ainakin toivon . Toistaikoiran mitä
kanssa
kotiamme
seksi kuitenkin
Olemme
ilmeisimmin
keittäneet
aikamoisennautimme
sopan . nen,
Mitä siellä
suurempia
aikaiseksi,
sen
pilvet
hohtavat
kuinniitä
vasta
vittavakupla-ainepulloja,
vekotin, kuin lasToki
ostelen
kaupasta
värikkäitä
mutta
pursotettu
kermavaahto.
ten leikeissään
käyttämä
meillä
ne ovat niin
kovin lyhytikäisiä.
Olenkin uhonnut
kehittäHeinäsirkat
sirittävät, lintehty jateväni
superaineyhdistelmän,
jolla pahvilaatikosta
saisi upeita, jättisuuria
väriknutkuplia.
tekevät
riemukkaita
levisio.
Tabletit
laitettiin
käitä
Oikeat
ainesosat ovat
tosin vielä
hieman
hakusessa,
syöksylentoja
ympärillämmutta
kyllä se vielä
onnistuu! silloin suuhun . Jossain vaihees- vastaan polkee tämän päisa tytär todennäköisesti vän lettipää, tuliterällä
siirtyy keskustan suureen Poni-pyörällään. Tärkeämpää olisi saada hauttavaksi, kun hän itse vanhusten kuntouttajana
Eläkeiästä
nuoremmat kollegansa.
nuoret töihin kuin mummo- joutui jäämään eläkkeelle kaupungin kotipalveluista.
vapaaehtoinen
. äh,
sitä ei ole ja apteekkiin on liian pitkä matka (tytär kysyy välillä, että jos ottaisi nitrotabletin ja sekoittaisi sen glyseriiniin, niin
räjähtäisikö se. Olisi hyvä, että se,
joka on sairas, saisi valita
aikaisemman ajankohdan ja
se, joka on motivoitunut, saisi jatkaa. 60-vuotiaana aistit ja pahtuu niille nuorille, joilta loin, kun osaamiseni ja tievälineistäkään ei ole pitkään kaiselle vapaaehtoinen. Ota selvää, kuinka vahvasta aamukahvista puoliso pitää. Poikkeuksena on osaaikaeläke, joka on yleisempi julkisella sektorilla.
32 756 henkilöä
63?67-vuotiasta oli töissä (eikä nostanut eläkettä) 31.12.2012. Pieniä mani tekniikka on mahkyläkouluja ei ikävä kyl- dollistanut etätöiden tekelä saarellamme enää ole misen ja näin myös maalle
. Työnteon pysäyttäisi,
miin aikatauluihin juuri si- jos tulisi jonkinlaista krempen kuin itse haluaa. Hain Ryhmäteatterin
talouspäällikön
aksamaan
Ehkä
olen muuten
elämäspaikkaa, sain sen ja muutin
Helsinkiin.
Ne olivat
yytyväiset
asiakkaat ovat sä hitaampi ja kankeampi
ihania työvuosia.
Pariskunnalla on edelleen toinen koti Helsingissä,
jonne isäntä ajaa lähes päivittäin.
??Päätimme aikoinaan, että Raino muuttaa kirjansa tänne, koska hänellä oli parempi palkka ja
Somero tarvitsi veroeuroja, Soili Suominen-Hurme
nauraa.
Hänellä on edelleen taloushallinnon palveluja
myyvä yrityksensä, mutta Härkälän kartanon toiminta vie yhä suuremman osan työajasta.
??Härkälän
kesät
ovat täynnä,
mutta talvisin on
yönteko
on hieman
yleisempää
eläkeläisnaishiljaisempaa.
Jouluille olisi kysyntää, mutta sen me
en kuin
-miesten keskuudessa.
haluamme viettää perheen kesken, ja henkilökunnan saantikin olisi vaikeaa.
Sunnuntaina 24. Liikunnanohjaaminen ei
juurikaan korjaa taloudellista tilannettani, mutta auttaa
oman kunnon säilyttämisessä.
Alun perin Mehtälä innostui liikunnasta selkävaivojensa vuoksi. Ja se kyläopetustaidot eivät enää tie, se on edelleen se sama.
Kosto säästöistä ??
ostokset Somerolta
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Kuvastin
Salkkarin kuvaajien näkemää
Sain tiukkaa palautetta Salon pohjoisosista, kun uuti-
SSS/Marko Mattila
soin, että kaupunki on päättänyt myydä yksityisteiden
hoidossa käytettävät tielanat.
Soittajan mukaan Salon kaupunki on tehnyt parhaansa romuttaakseen vanhojen maalaiskuntien hyvät käytännöt, jotka on aikojen saatossa rakennettu käyttäen
maalaisjärkeä. Se on- paa. 65 vuotta kuulostaa ihan hyvältä eläkeiältä,
mutta se on henkilökohtainen asia.
Yksityisellä sektorilla
Eläkeläiset tekevät töitä hieman enemmän yksityisellä
sektorilla kuin julkisella sektorilla. ja pari jaksaminen syntyy kuitenertaa viikossa punttisalia kin juuri työn liikunnallisesekä syvien lihasten jump- ta luonteesta. TapettiliisteriäOneiyksi
loppukesän
riitä, tai tytär kyllästyy
kään
ole, kävisikö
liima?helKokeillaan!
teisistä päivistä. Vastaus: mahdollisesti, en tiedä). Lisää vierashuoneita on kaavailtu myös yläkertaan.
Hieroja ja aromaterapeutti Vuokko Mäkisen kalenteri täyttyy vakioasiakkaista. Moni nuorikin
yhteen
aa. ja sitolevaa
siitä,
että on
voimme
kokea
tenlähinnä
väännetään
vielä kapeahrautalankaa.
Mistäkö
kyse. Kävelen olemaan kotona. Olin muutenkin juuri
hyötyä.
het, jotka eivät vanhemmi- hän pohtii.
Toisaalta Mehtälä koki tur- löytänyt oman paikkani
ten ole samassa iskussa kuin
. SALON SEUDUN SANOMAT
ja, joka kymmenes haikailee perinteisiä romanttisia
kynttiläillallisia.
Salkkarin toimitus haluaa antaa arkiromantiikkaan
satsaajille vielä lisävinkkejä. Täytin tänä vuonna 70
uotta, Mehtälä hymyää.
Kunto on yhä kohdillaan.
Mehtälä tykkää esimerkikpyöräillä kotoaan Teijolta
untosalille tai jumppia piämään Salon keskustaan
polkaisee siitä sitten vielä
akaisin.
Mehtälälle uran jatkaminen
n ollut kaksipiippuinen jutu. Tärkein syy urani jatkaiikosta.
miseen on se, että olen perusYrittäjänä työt voi sovittaa terve. Tielanat kävivät hyvin esimerkiksi.
Vanhat kunnat hankkivat lanoja helpottaakseen yksityisteiden kunnossapitoa. Viimeiset neljä lua istua tekemässä käsitöiuotta hän on ollut vanhuus- tä, jotka ei muutenkaan ole
läkkeellä, mutta on silti jat- hänen juttunsa.
anut työntekoa 3?4 päivää
. No
saippuakoa asfalttitietä
kuplien
puhaltamisestapitkin.
tietysti! ja oppia yhdessä, oman aiLämmin ilma täyttyy tien- kataulumme mukaan.
varsia perheessämme
kaunistavien kaikki
ma- rakastavat
Tyttären saippuakuplien
elämässä on puMeidän
taroiden Terassilla
ja horsmien
ma- paljon
mikä
mi-jossa
haltamista.
on yleensä
pitkin sellaista
kesää laakea
vati,
nun lapsuudessani
on keansuloisesta
kupla-ainetta jatuoksusta.
rautalankarinkula.
Siitä voi sitten olisi
jokainen
on hohtavan
sini- kuulostanut
avaruusfanohiTaivas
mennessään
käydä huitaisemassa
muutaman
kuplan taivaaltäälläonnistuu
kumpu-saamaan
tasialta.
Tietokone
. Se on kuin tikit- totaitoni ovat korkeimmilnostaa esimerkiksi palomie- samanlaiset kuin aiemmin, tävä sosiaalinen pommi.
laan. Sanon aina niin, että
in tärkeää, sillä Mäkinen ?jos. Taiteilija Pirkko Mäkelä-Haapalinnan maalaaman Elämänpuun esikuvana on Härkälän kartanon
sitä paremmin kunnostaan pihalla kasvava tammi. Se oli 8,2 prosenttia työeläkeoikeuden
piiriin
kuuluvista.
Yhteen vierashuoneista on täksi kesäksi koottu näyttely Samuraiden istunto,
joka esittelee
kolme
aitoa samuraihaarniskaa ja muita Japanin kulttuuriin liittyviä esineitä.
34 296 henkilöä
Tositarinoita Laura Sycholdin
taiteilijaperheen vaatimattomasta
mökkielämästä.
Koskaan
et
Lapsellista
muuttua saa
Vähän vettä, tujaus tiskiainetta, tomusokeria, glyseriiniä . En ole huomannut,
että
iikunta
auttaa minulle lehtileikkeitä
koi lähetellä
kiinnostavista
väsyisin työhön
fyysisesti.
työpaikoista. Ihmettelin, miksi pitää mielelläni.
Uran monipuolisuus motivoi
hankittuaan Härkälän kartanon. Siinä säästettäisiin, kun
pysyttäisiin pidempään kunnossa. että
maalaisympäristö
vaikuttaisi
edelleen
tunut
niin valtavasti,
ja tulemasta
liian koviksi
ja voiniin
tyttäreeni
kuin muihinkin
paikkakuntamme
lapsiin
kuitenkin joissakin
asioispiittamattomiksi?
maannuttavasti.
Että he
voisivat
luonnollisen ympäristön rohMuutoksia
on muitakin.
sa ei ollenkaan.
kaisemana
jatkaa lapsuuttaan vielä
vähän kauemmin.
Kirmaiovat hiljenneet,
moni
tyttäreni
nyt jaKylät
sivatOma
metsissä
ja ojienon
pohjilla
rakentaisivat
majoja.
Että he
on jäänyt
vailla
ihmissuurin piirtein
uskaltaisivat
oikeasti saman
leikkiä
Sää
on parasta suomalaista kesää,
mutta helle ei nouse uuvuttavaksi. tai kävellä Napolin kävelykaduilla, istahtaa kahvilaan
tai gelateriaan jäätelölle. niin.
Tuolla se on, mutta välimerellinen utu peittää näkyvyyden. Teijon ruukille ja
Wiurilan kartanoon.
www.visitsalo.fi
Positano on kuuluisa, eikä syyttä.
Kuvat: SSS/Mikko Kiviluoto
Maiori on loistava tukikohta tutustua Amalfin rannikon lukuisiin nähtävyyksiin.
Caprin länsirannikolla, aivan Tiberiuksen kallioiden vieressä, on yksi
maailman kauneimmista näköalapaikoista.
Korkealla, merestä nousevalla vuorella sijaitseva Ravello on Amalfin
rannikon rauhallisin helmi.
Amalfi on aurinkoa, sitruunoita ja merta
Maailman kauneimmalla ja erittäin kapoisalla rantatiellä on tilaa sesongin ulkopuolella.
SSS | MIKKO KIVILUOTO
TIE ON nähtävyys itsessään. Vesuvius on Euroopan mantereen ainoa aktiivinen
tulivuori . Napoli, Vesuvius ja Pompeiji jäävät
takavasemmalle. Kävelyreittejä on kymmeniä. Capria on hehkutettu
maailman kauneimmaksi saareksi. Kehu ei ole aivan katteeton,
joskin korsikalaiset saattanevat
olla asiasta toista mieltä.
Caprin satamasta on vajaan
kuuden kilometrin patikointi
kuuluisille Tiberiuksen kallioille, josta etänä Roomaa hallitseva
keisari Tiberius kuului heitättäneen juonittelijoita satojen metrien päässä vellovaan mereen.
Koko matka on nousua.
Kenties koko reissun paras näköala on keisarillisen palatsin
raunioilta pohjoiseen. Amalfin rannikon huippusuosituissa lomakaupungeissä
mahtuu paremmin kävelemään,
eikä mitään ole vielä suljettu ?
voi vain kuvitella, kuinka täyttä
täällä on elokuussa. Halvimpia elämyksiä on
käveleminen; Ravellon kaupunki
on korkealla ja sinne johtaa hyvin
merkitty reitti oliivilehtojen läpi.
Nousu on melkoinen, kannattaa
varata aikaa sekä juotavaa mukaan. Iltatoritorstaisin
vierailijat viedään opastetusti
mm. Mutta
ehkä ne ehtii tehdä seuraavalla
kerralla?
Rantatie on kaunis, kiemurainen ja erittäin kapea. Suosittelen tutustumista
erinomaiseen kirjaan nimeltä
Walking on the Amalfi Coast.
Täältä on kotoisin aurinkovoimalla tuotettu Limoncello-likööri.
Sen voi lähes haistaa ilmasta.
CAPRIN SAARELLE ei pääse
bussilla, mutta kaikista rannikon
kaupungeista on sangen tiheät
laivayhteydet. Tässä kelpaa istua hetki ja nauttia kaukoviisaasti reppuun pakattu virvoke. Matkaluku
5
Torstaikierrosta tänä kesänä
Salossa. Bussin ja
sivupeilin väliin ei aina olisi mah-
tunut puhelinluetteloakaan. Matkan varrelta
Ahvenanmaan merikartat uudistuivat
Ahvenanmaan merikartoista (Merikarttasarja C) on saatavissa uusi, paranneltu versio. Sorrento, Positano, Amalfi, Maiori...
Näköala on huikea joka mutkan
jälkeen. Päämajana
Maiori on hyvä: upea ranta, maisemat ja hyvät palvelut. Bonuksena Italian paras
tonnikala-basilica-mozzarellabruschetta löytyi täältä, muutama sata metriä Tiberiuksen kallioilta sijaitsevasta ravintolasta,
näköalalla, ja noin kymmenen
euron hintaan. Lentojen hinnat ovat
luokkaa sata euroa per suunta,
ja Volkswagen Touranin hinta
viidelle päivälle on vähän päälle
parisataa euroa.
Autoa ei välttämättä edes tarvitse, sillä Napoliin tai Salernoon
pääsisi helposti myös junalla tai
linja-autoilla. Kannatti.
Nähdä Napoli ja kuolla . On Napolia, Capria, Pompejia, Herculaneumia... Suunta kohti
lounaista ja merta. Merikarttasarja kertoo muun muassa väylien ja viittojen sijainnit, vedenalaiset karit ja johdot sekä syvyystiedot.
Merikarttasarja on kierresidottu karttalehtiö.
Merikarttasarjojen karttalehtiä on täydennetty yksityiskohtaisilla erikoiskartoilla, jotta veneily olisi turvallista satamien ja kapeikkojen läheisyydessä.
Merikartat ovat Liikenneviraston julkaisemia ja Karttakeskuksen kustantamia.
SSS | JOHANNA KÄKÖNEN
. Päivälle kannattaa suunnitella vain yksi retki. Siinäpä sisältöä päivälle
kerrassaan.
ja fantastisesta ruuasta nauttiminen. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Onneksi lomalla ei ole kiire.
ANNOSTELU ON hankalaa:
mitä kaikkea pitäisi. Ei halvin, mutta
paras. Ja etenkin Positanossa,
jonka värikkäät, pientä lahdenpohjukkaa koristavat talot ovat
tehneet siitä suositun kuvauspaikan . Joko mainitsin erilaiset kinkut, oliivit ja mahtavat
juustot?
Koska lento on edullisinta
ottaa Roomaan, reissuun voi
yhdistää myös omaan aikatau-
SAMALLA REISSULLA olisi
toki ollut kiehtovaa käydä kurkistamassa Napolin miljoonakaupunkia varjostavan Vesuviuksen
kraateriin . Toki auton vuokraus helpottaa nelihenkisen perheen liikkumista ja päiväretkien
toteuttamista.
NÄKEMISTÄ JA kokemista
Amalfin rannikko tarjoaa juuri
niin paljon kuin jaksaa. Capri on Amalfin
Monaco; siellä viihtyvät rikkaat
ja kuuluisat.
Laiva Amalfista Capriin maksaa parikymmentä euroa suuntaansa. Silti parasta on
ihana sää, kävelyt oliivi- ja sitruunapuulehdoissa, aaltojen tasainen kohina sekä näköaloista
luunsa sopivan visiitin ikuisessa
kaupungissa.
VAIKKA TEKEMISTÄ ja näkemistä riittää, ei kannata ahnehtia. Pieni riski
viileämmästä, jopa pilvisestä kelistä on toki olemassa, mutta Välimeri on yhä lämmin uida.
Huippusesongin ulkopuolella
reissaamisesta on huomattavaa
taloudellista hyötyä. Hulppean
joskaan ei luksustason liki sadan
neliön kattohuoneiston kolmine
makuuhuoneineen saa Maiorista neljäksi päiväksi alle neljäänsataan euroon; isolta terassilta
aukeaa näkymä suoraan rantakadulle ja upeisiin auringonlaskuihin. Matkavauhti ei ole sama kuin Suomen maanteillä. Jos yrittää ajaa
edes neljääkymmentä kilometriä
tunnissa, se riittää spontaanin
kritiikin syntymiseen kakkoskuskin ja takapenkin suunnalta. Se
kiemurtelee Amalfin rannikolla
lähes pystysuoraan Välimerestä
nousevalla vuorenrinteellä. Vaihtoehtoja toki on. Maisema tulee
kaupan päälle.
LOKAKUU ON oiva aika suunnata eteläiseen Italiaan. Esimerkiksi
matka läheiseen Pompejin antiikkiseen kaupunkiin on ehdottomasti suositeltava, mutta sen
päälle ei kannata ajatella muuta.
Matka Maiorista Pompejiin, yli
vuorten serpentiiniteiden, halki
Napolin esikaupunkialueen ja
slummien kestää toista tuntia ?
ilman navigaattoria suunnistaminen on haastavaa.
Vastakohtia siis riittää. Ajo rannikkotietä Maioriin Positanon
uskomattomissa maisemissa nautitun illallisen kanssa vei nelisen
tuntia. Osaavatpa italialaiset
myös alati ystävällisen ja joustavan palvelun ja tiedetään heidän
harjoitelleen muutama tuhat
vuotta viinien sekä proseccon
tekemistä... Jos haluaa asua
Positanossa tai Caprilla, pitää
budjettia kasvattaa, sillä kaikki
on kalliimpaa.
Vaihtoehtona on ottaa alle auto,
bussi tai laiva: yhteydet ovat tiheät ja varsinkin bussin tiketti edullinen. Uudistunut merikarttasarja sisältää muun muassa runsaasti uutta syvyystietoa.
Merikarttasarjat soveltuvat mittakaavansa ja tarkkuutensa puolesta saaristo- ja rannikkonavigointiin. moni muistaa elokuvan
Toscanan auringon alla, jonka
yksi episodi on kuvattu Positanossa.
Toscana on Amalfista kaukana.
Silti maailman kauneimmaksi
tieksi ja rannikoksi mainostettu
alue on vain muutaman tunnin
päässä: lento Roomaan, saksalainen laatuauto vuokraamosta alle, ja noin neljän tunnin kuluttua
voi pysäköidä rannan terassiravintolaan lounaalle.
Ja Italiassa kun ollaan, ruoka
on herkullista. toukokuuta 2015
Matkailu
Vinkkaa
juttu!
n Tuottaja
Johanna Käkönen
(02) 7702 360
viikonvaihde@sss.fi
. Vesuvius näkyy ohuena siluettina.
En kaipaa Caprin huipulta Napolin ruuhkiin ja roskaisille kaduille.
Ehkä seuraavalla kerralla.
Kun tontille kaivataan jotain
uutta, asukkaan kannattaa kuitenkin perehtyä lupakäytäntöön ennen
kuin ryhtyy tuumasta toimeen. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Hiekkalaatikko tai
puumaja ei vaadi lupaa. Käyttövesiputket,
sähköt ja katto uusittu. H. /vaihto/Olli
Tuo kohteesi
meille, saat laajaa
näkyvyyttä.
Kiikala, Kirkkotie 15 B Bötsön, Rosala
Ravintolakiinteistö 282 m².
Hyvä sijainti, kaikki valmiina.
Suosittu ruoka-, kahvila- ja
illanviettopaikka, pitopalvelua
ym. Alle seitsemän neliömetrin pihavaja ei vaadi lupaa tai ilmoitusta. n.70 m².
Rantasauna tupak+parvi+s+ph n.60 m2 ja iso terassi sekä
ulkorakennus. n.70 m², var.+ vierasmaja. Nurkkalaina
Tervetuloa meidän kylään
Kylät kutsuvat ihmisiä liikkeelle ja tutustumaan kyliin kesäkuun kuudes
päivä. Mökissä tupak.+3h+veranta yht. Puutarhatöitä voi pihalla tehdä vapaasti.
Mistä tietää, tarvitaanko toimenpidelupa vai rakennuslupa?
. Keittiö remontoitu,
käyttövesip. su klo 14.30-15.00
Esitt. 89.000 ?/Esa
johanna.kakonen@sss.fi
Ellen Jokikunnaksen sisustamassa asunnossa värit leikkivät ruokailutilasta olohuoneeseen.
Radiojuontaja leikittelee
väreillä asuntomessuilla
Vantaan ausntomessualueella on osa asunnoista jo sisustusvaiheessa.
NCC:n kerrostaloasuntoja on kutsuttu sisustamaan
meikkitaiteilija Raili Hulkkonen, toimittaja-juontaja
Ellen Jokikunnas ja rokkari Olli Herman.
He ovat suunnitelleet kukin yhden kerrostaloasunnon sisustuksen oman makunsa mukaan, vapaasti leikitellen. su klo 12.30-13.00
Esitt. H. su klo 12.00-12.20
Esitt. Apuna on toiminut
sisustustoimisto Formdesign
Helsinki, joka on vastannut
suunnitelmien käytännön
toteutuksesta.
Jokikunnaksen sisustuksessa korostuvat tee-se-itsehenki ja kierrätysteema. su klo 11.30-12.00
Idyllinen OKT 110/121 m² maalaismaisemassa. Salon rakennus- ja ympäristövalvonnan
päällikkö Reima Rae kertoo, mitä
kaikkea Salon rakennusmääräysten
mukaan pihalle saa rakentaa ja millä
luvalla.
Millaisen luvan leikkimökki vaatii?
. 15 neliön huvimaja edellyttää
toimenpidelupaa ja tarvittaessa naapurin kuulemista.
Tarvitaanko hiekkalaatikkoon tai lasten puumajaan
lupia?
. Kaava-alueella saa rakentaa
neljä metriä rajasta ja haja-alueella
viisi metriä rajasta ilman naapurin
suostumusta.
alueella toimenpideluvan. 680.000 ?/Olli. Hyvät tieyhteydet. toukokuuta 2015
Asuminen
Vinkkaa
juttu!
n johanna.kakonen@sss.fi
(02) 7702 360
13
. /Esa
Uusi huvila 44 m². 93.000 ?/Liisa
Rantatontti 4370 m² Hirsjärvellä. Yli 15
neliömetrin vaja vaatii asemakaava-
Saako rakentaa lauta-aidan ilman erillistä lupaa. Salon
rakennusjärjestyksessä on mainittu,
että sellaiset pihamaan rakenteet,
jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on kuitenkin rakennettava säädösten ja määräysten
mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön, eikä niistä
saa aiheutua naapurille kohtuutonta
haittaa. Nykyään lupaa on mahdollista
hakea myös sähköisesti.
. Esimerkiksi asemakaavaalueilla asukas tietää, mitä kaavamääräysten mukaan voi toteutua naapuritonteille.
Mitä tapahtuu, jos on epähuomiossa rakentanut jotain, mikä olisikin tarvinnut luvan?
. H. Hirsimökki
45m², sauna ym. H.199.000 ?/Esa
Raatala, Heinäsuontie 1517
Salo, Kirkkokatu 14 as 8
Kemiönsaari,
Salo, Pesäkatu 15 as 3 Esitt. n. Vesijättö lunastettu,
hyvä tie perille. 120 m²
+parvi+rantasauna 25 m². Eteläranta, rantav.
n.50 m, vier. Upea tontti 9460 m²
aurinkoisesti länteen. 2500 m²
tontti, yht.vesialue Aneriojärvessä. Kun asiat selvittää etukäteen, ei
myöhemmin tule ongelmia.
Millaisen huvimajan tai grillikatoksen pihalleen voi tehdä?
. Lisärak.
oikeus 76+40 m². osakekannasta 50 %.
H. Naapureita on kuultava aina rakennusluvassa ja niissä toimenpideluvissa,
jolloin toimenpiteiden toteuttamisella
on vaikutusta naapurin asemaan. kunnan vesi ja
sähkö. Asunnossa
on runsaasti juontajan itse
tekemiä ja tuunaamia huonekaluja: pihalta kaadetusta puusta tehty sivupöytä,
betonista valetut kynttilänjalat ja pikkupöytä (jalat haravanvarsista), kehyksistä
koottu kollaasiteos, tapetilla
tuunattu vanha lipasto ja
tuoli sekä neljä Ikean jakkaraa, jotka toimivat yöpöytinä
ja kukkajakkaroina.
Sisustuksessa nousevat
esiin kuosien ja värien rohkeat yhdistelmät.
Raili Hulkkosen sisustamassa asunnossa yllättää
suuri valokuvataulu Aira
Samulinista. Keittiö koneineen uus. su klo 13.00-13.30
Kodikas RT 2h+k+kph+vh=
51 m² ja autok.+var. Yksi rak.
oikeus 120+25+25+40 m².
H.138.000 ?/Esa
Märynummi, Vanikkatie 14 Salo, Mököistenkatu 16 Pertteli, Kurvintie 3 as 3 8
Somero, Luhtarannantie Halikko, Lairolantie 11 Högsåra, Norstö
Esitt. Päärak. Jos kattamaton terassi on maan lähellä eli korkeus maanpinnasta ei missään kohtaa ylitä 50 senttimetriä, ei lupaa tarvita. Myös
samanaikaisesti käsittelyssä oleva lupamäärä vaikuttaa käsittelyn kestoon.
Kiireisin aika on maalis-huhtikuusta
juhannukseen.
Miksi lupia vaaditaan?
. 02-723 7300
Helsingintie 14,
24100 Salo
www.kiinteistokolmio.fi
Salo,
Nohterinkuja 5
Ensiesittely
su klo 15.45-16.15
Omakotitalo, jossa kaksi huoneistoa: 3h+k+s+ph+wc 80 m²
ja 2h+k+kph/wc 57 m² sekä autotalli. su klo 13.45-14.15 Kartanotyyppinen maatila
lehdissä.
Ihastuttava vapaa-ajan paikka merenrannalla 4900 m², rantaviivaa n. 660 m². Käyttövesiputket uus.
H.129.000 ?/Kaisu
Edullista asumista palveluiden
läh.4h+k+s+kph+wc=88 m
C2007* ja lasit.parv., Kaukolämpö. Upeasti v.2009-10 saneerattu
ent. Hyvä ranta, kiviarkkulaituri. ja pannu uus.
Tasainen, hoidettu t.1314 m².
H.149.000 ?/Kaisu
3 HUONEISTOA Yhtiömuot.
asumista pientalossa.Tehokkaat neliöt: 1h+kk+alkovi+kph
=28 m². 209.000 ?/Esa
läh. 59.000 . Jos sopii naapurin kanssa, että rakennelman saa rakentaa etäisyysmääräyksiä lähemmäs
rajaa, kannattaa sopimus tehdä aina
kirjallisena. hissitalon KT 2h+k+kph+
s+vh=64,5 m² + lasit.parv.
Taloyht. 245.000 ?/Liisa
34 ha. Omalla 7200 m² Kurkelanjoen
rantaan raj.tontilla 2 rak. H. Mikäli tontilla on rakennuksia tai rakennelmia, joille ei aikanaan ole haettu lupia, asukkaan tulee mahdollisimman nopeasti hakea tarvittavat luvat.
Vaikka rakennus tai rakennelma onkin jo tehty, se ei ole syy luvan hylkäämiselle vaan anomus käsitellään täysin samoilla perusteilla. 74.500 ?/Liisa
Angelniemi,
Lossinranta 13
Ensiesittely
su klo 15.30-16.00
Halikko, Luumukuja 6 B 13
Suomusjärvi, Kantolantie 88 Esitt. su klo 12.00-12.30
Huolella pidetty OKT 4h+k+s+pkh
+kph+wc+at +ak+var. Istutettava aita ei vaadi
lupaa tai ilmoitusta.
Yleissääntö on, että yli seitsemän neliömetrin rakennelmat vaativat toimenpideluvan ja isommat rakennukset, kuten
isot varastot ja saunat vaativat rakennusluvan. Salo
n.20 min. 97.000 ?/Esa
Salo, Kukkavuorenkatu 6 as 7
Esitt. Oma t. Keittiö ja
kph remontoitu, lattiat uus.,
kuituliittymä.H. Olisi myös toivottavaa, että jokainen pitäisi oman tontin siistinä ilman
viranomaisen kirjallista siisteyskehotusta. H. ma 25.5 klo 17.00-17.20
Esitt. Loiva ranta;
kalliota, hiekkarantaa. ostaa
myös autotalliosake. Ulkovuoraus
uus., kunnan vesi. Jos sinun kyläsi haluaa olla tapahtumassa mukana, on aika miettiä
ohjelmaa ja ilmoittautua tapahtumaan
mukaan.
Avoimet kylät -päivää on järjestetty
eri puolilla Suomea muutaman kerran.
Tapahtuman järjestää Suomen kylätoiminta ry.
Salon seudun kylät ovat napanneet
useita palkintoja viime vuosina. 298.000 ?/Olli
Suojaisa saaristopaikka,
kauniit kalliot 5140 m² tontti,
rantav. Sauvon Karuna kruunattiin vuonna 2013
Varsinais-Suomen Vuoden kyläksi. 85.000 ?/Olli
saaresta lyhyt venematka.
Suojaisa lahti. Maksimissaan seitsemän neliön huvimaja ei edellytä mitään lupaa tai ilmoitusta. n.117/
170 m². H.129.000 ?/ Kaisu
Salo, RummunSalo, Vihtharjunkatu 10 A 1 lyöjänkatu 22 B 8
Esitt. Mikäli rakennusvalvonnan tietoon tulee luvattomia rakennuksia ja viranomainen joutuu toistuvasti kehottamaan luvan hakemisesta, on viranomaisen mahdollista määrätä kohteelle korotettu lupamaksu.
. Asumisluku
kaisemmin saman tittelin ovat napanneet Teijo (2010), Häntälä (2009) ja
Kultela (2006).
Suomen kylätoiminta ry taas valitsi
valtakunnallisessa kisassa Teijon alueen
kylät Vuoden kyläksi vuonna 2011.
7
astetta on tyhjän kämpän
vähimmäislämpötila.
Lähde: Isännöintiliiton
Kotitalo-lehti.
SSS | JOHANNA KÄKÖNEN
Luvalla vai ilman?
EEVA LEHTINEN
Kesäaikaan nikkarointivimma kasvaa. 3,6 ha, Brändön
Takka, leivinuuni. Entä
kuusiaidan?
. Epävarmoissa tilanteissa kannattaa aina soittaa
tai laittaa sähköpostia rakennusvalvontaan. Leikkimökin rakentaminen ei
edellytä lupaa eikä ilmoitusta. rak.oik. n.750 m². su klo 13.30-14.00
OKT 4h+k+kph 114/134 m². su klo 13.10-13.30
Koski Tl, Härkätie 335 Salo, Inkerinkatu 22 Brändön saari
Esitt. ja 2h+k+
s+kph=50 m². Tontti 1.8 ha,
hyvä aurinkoinen ranta.
Vankka laituri, avaimet
käteen, valmistuu kesällä.
H. Koulu n.50 m.
Kauppa ja päiväkoti n.1 km.
Moott.tieliitt.n.6 km.
H. Esitt. Nyt mediaani oli vastaajien keskuudessa 1,5 prosenttiyksikköä,
kun syksyllä taso oli 1,6 prosenttiyksikköä.
Suomusjärvi,
Kyrönniityntie 176
Esitt. Tontti 900 m² metsän
reunassa, porakaivo. Asemakaava-alueella saa yksittäisen
puun kaataa ilman maisematyölupaa,
jos tontille jää jäljelle vielä useita puita.
On kuitenkin hyvä, jos asian vielä varmistaa rakennusvalvonnasta. Kauanko luvan saamisessa menee?
. Lupa kannattaa
aina hakea, ettei esimerkiksi myymisvaiheessa tule esiin ongelmia.
. su klo 12.20-12.45
Halikon keskustassa, palv.
Siisti mökki:3h+k+wc n.70 m²
ja erill.saunarak., takka, puuhella. Palvelut
kävelyetäisyydellä. Mitä yksinkertaisempi lupa-asia, sitä vähemmän erilaisia
vaatimuksia on suunnitelmille. H.115.000 ?/Kaisu
Rauhallisella sijainnilla oleva
RT 3h+k+kph+s+wc+vh =77 m²
ja lukittava autokatos.
Päättyvän kadun viim. 2029 m²
maaseudun rauhassa. 290/411 m²,
8h+k+th+3kph+2wc+khh.
Piharak. Edullinen
energiataloudellinen kivirakenteinen kiinteistö./Olli
Meri-Teijo,
Kirjakkalantie 96
Kisko,
Kavastontie 687
Myydään tarjousten per., alin hinta 595.000 ?, korotetut
tarjoukset 30.6.15 mennessä. Olli Hermannin asunnon nähtävyys on
aito kultalevy.
Asuntomessut järjestetään
Vantaalla 10.7.2015 alkaen.
(SSS)
Korjaushankkeiden rahoitusta on pääsääntöisesti
hyvin saatavissa. Ai-
. 50 m².
H.78.000 ?/Heikki
Vuokrattavana tuotanto-,
varasto-, toimisto-, neuvottelutilaa yht. Lasten puumajan
kanssa on kuitenkin
tärkeää muistaa turvallisuus.
Minkä kokoisen terassin tai pation saa rakentaa?
. /Esa
Siistikuntoinen RT 3h+k+s+
wc=71 m², A2007 ja autotalli.
Heti vapaa. Kaikki remontit tehty
ajallaan.H. Rakennusvalvonta neuvoo
tarvittaessa, mitä lupia oma suunnitelma tarvitsee.
Millainen
tilanne on kasvihuoneiden
kanssa?
. Syksyllä 2013 tämä
osuus oli 29 prosenttia vastaajista.
Tiedot käyvät ilmi Korjausrakentamisbarometrista.
Kiinteistöliiton ja Kiinteistölehden toteuttamaan barometrikyselyyn tuli yli 2?100
vastausta asunto-osakeyhtiöiden hallitusten jäseniltä,
isännöitsijöiltä ja taloyhtiöiden vastuuhenkilöiltä.
Lainaehtojen kehitysodotusten yleissävy on hilautumassa kohti neutraalia.
Vastaajista 68 prosenttia
odottaa lainaehtojen säilyvän lähiaikoina ennallaan
ja 11 prosenttia jopa ehtojen
parantumista. Kaksiossa pitkäaikainen vuokralainen. 69.500 ?/Liisa
Salo, Vartsalantie 368
Markkinointimme
on kattavaa!
Vakituiseen tai vapaa-aikaan
OKT 3h+kk+s+wc n.70 m².
Kaunis etelärinnetontti 0,5408 ha,
osuus yhteisiin vesialueisiin.
H. 2013 ja käyttövesip.,
kaukolämpö. Kun pihoille ei suojapeltien alle
kerätä erilaisia tavarakasoja, meillä kaikilla olisi mukavampi asua ja elää
Salossa.
Taloyhtiöt:
Korjausrahaa
saa taas
SSS | JOHANNA KÄKÖNEN
Puh. Hki 100 km, Tku 90km,
Salo 30 km. 670.000 . Taloyhtiöiden hallituksen jäsenistä vain yhdeksän prosenttia
raportoi, että lainansaanti
korjauksiin on heikentynyt
viimeisen puolen vuoden aikana. ylin krs
4h+k+s=110,50 m², parvekkeelta
näkymä Salonjokeen. Ulkorak.
s+th+var+at. 6 auton talli +vintti.
Tilanh.asunto+makasiini ym.
H. Alle 120 senttimetriä korkean aidan rakentaminen ei vaadi lupaa. 50 m. H.45.000 ?, 2h+k+s+
kph =36 m². Iso patio raj.
hoidettuun puistoon. Lupia ei keneltäkään vaadita kiusaksi, vaan siksi, että rakennusten
käyttäminen on turvallista ja rakennettu ympäristö toteutuu suunnitelmallisesti. talo.
H.99.900 ?/Kaisu
persoonallinen asunto 3h+k
+kph+wc=81,5 m² ja iso var.
Korkeat huoneet, vanhoja
pariovia, var.takka.
Mh 88.604 . Se
on rakennettava omalle puolelle, ellei
ole naapurin kanssa sopinut yhteisestä
raja-aidasta. 55.000 ?/Kaisu
Salo, KoivulehdonMainostamme myös
polku 2 A 3
Teijo, Merikulmantie 1274 valtakunnallisissa
Ensies. Näin ei tule ongelmia, kun
naapurit joskus vaihtuvat.
Vaaditaanko puiden kaatamiseen lupaa. Porakaivo,
sähköt. H.112.000 ?/Kaisu
Läpitalon valoisa päätyh. 60 m²,
piharak. Rakennusluvan hakemisesta löytää
ohjeita Salon kaupungin nettisivuilta
tai aina voi kysyä myös suoraan rakennusvalvonnasta ohjeita luvan hakemiseen. /Olli
Esa
Mattila
040 820 7249
Liisa
Heikki
Olli
Kaisu
Laaja
Tuomisto
Lehti
Ala-Jokimäki
0400 783 787 0500 535 560 0400 828 699 050 346 9229
Korkeatasoinen merenrantahuvila n. 79.000 . Mahd. 192.000 . koulurakennukset. 74.000/Heikki
toiminta: kahvila, pitopalvelu
ja erilaiset tilaisuudet.
Myydään ?Kultainen Tuoksu
Oy:n. Rakennusjärjestyksessä on määrätty, mikä on lupaa vaativa rakennelma.
Miten edetään, kun tarvitaan rakennuslupa. H. su klo 15.30-15.50
Päättyvän kadun päässä RT
3h+k+s+kph+khh+vh=75,5 m²
ja autotalli+var. Kuluneita pintoja on yhdistetty
modernin teollisiin muotoiluelementteihin. Sähkö, kunnan vesi ja
viemäri, t.1760 m².
H. Luvan käsittely kestää keskimäärin neljä viikkoa. H. Entä muihin piha- ja
puutarhatöihin?
. oma tontti, kaukolämpö. Tilat mahdollista jakaa. Vh 89.000 ?/Esa
set rakennukset: okt n. H. Asemakaava-alueella
alle kymmenen neliömetrin kasvihuone ei edellytä lupaa tai ilmoitusta, haja-asutusalueella raja on sata neliömetriä.
Milloin pitää kuulla naapureita?
. Jos korkeutta on enemmän,
tulevat kaidemääräykset voimaan.
Tarvitaanko pihavajaan lupa?
. ma 25.5 klo 17.45-18.10 Keskustan pienkerrostalosta OKT/kesäpaikka, hyväkuntoi- Hyvä ja kannattava liike- Tontti n. Uutta vastaava huvila, täydet mukavuudet. Vastaajista
enää 22 prosenttia odottaa
ehtojen heikentymistä.
Runsaat 50 prosenttia ilmoittaa kysyneensä lainaa
vähintään kolmelta pankilta
ja vain yhdeltä pankilta on
lainaa kysynyt 26 prosenttia. Lainatarjouksien saatavuus on kyselyn mukaan
asettunut uomiinsa.
Korjauslainojen marginaalien mediaani on edelleen
hieman kutistunut. Omalla 930 m² tontilla
rajoittuen kolmelta sivulta puistoon. Naapureita on kuultava aina myös silloin,
jos rakentaminen poikkeaa kaavan
etäisyysmääräyksistä. 70 m
Sprintin
maailmanmestari vuodelta
2013 Mårten Boström jäi
puolestaan Mäkelän taakse
kahdeksan sekunnin marginaalilla.
Paimion Rastin tämän
kauden vahvistus, viime
Sanni Kivelä
kymmenes
20 PÄIVÄÄ JUKOLAAN. Auton etupää luisui, kuten myös takapää. Olemme tehneet
yhteistyötä Partinin agentin
kanssa aiemminkin ja sitä
kautta luotto toimintaamme
poiki mukavan lopputulok-
sen, Tupamäki selvittää.
Tässä vaiheessa on ylihehkutusvaaran vuoksi laitettava toukokuun lämpenevillä
keleillä jäitä hattuun. Tiomila-viestissä erinomaisen osuuden
vetänyt Paimion Rastin
Emma Silvennoinen oli
14:s.
Kärkipään tuloslistaa
voi pitää joiltakin osin yllättävänä. Mutta ihan hyvä
perusaktiivinen meininki jäi
puolustuksestakin mieleen,
hän jatkaa.
Teijo-Talot Rallissa piisasi vauhtia uudella
ja vähän vanhemmallakin kalustolla
KUVAT: SSS | MARKO MATTILA
TEKSTIT: SSS | OLLI MÄNTYLÄ
Anu Ennok (oik.) vastasi Roosa Koskelon kanssa LP Viestin
vastaanottopelaamisesta.
Ennok ja
Hyttinen lähtevät
LP Viestistä
Huomenna
lisää uutisia.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
LENTOPALLO. Hänen roolinsa
oli niin hyökkäysorientoitunut, että puolustaminen oli
toissijaista. LP Viestin joukkue muuttuu ensi kaudeksi
enemmän kuin vielä alkukeväästä näytti. Hän oli
viime kaudella Tanskan liigan ylivoimainen korikuningas 27 pisteen ottelukohtaisella keskiarvollaan. Heidän toinen ulkomaalaispelaajansa
oli serbialainen, joka ei todellakaan ollut mikään korintekijätyyppi, taustoittaa
Tanskan mestaria Bakken
Bearsia viime kaudella valmentanut Ville Tuominen.
Kovat tehot
heikkoja vastaan
Partin teki etenkin alkukaudella jäätäviä tehosaldoja. Hyttinen tuli puolestaan Saloon
viime kaudella.
LP Viesti julkistaa kahden uuden sopimuspelaajansa nimen huomenna
maanantaina.
Tuomo Mäkelä
Huippuliigan
kisan kolmas
Tänään SMkeskimatka
Ikaalisissa.
vuonna sprintin SM-kultaa
voittanut Jesse Laukkarinen oli 11:s. Ainoana pääsyvaatimuksena oli auton valmistuminen ennen vuotta 1991. On vaikea puskea kun etupää ei pidä kunnolla.
Bottaksen Williams-tallin vauhti on ollut kateissa koko
viikonlopun, ongelmana on ollut erityisesti renkaiden
saaminen toimintalämpötilaan. haaviin Tanskan liigan pistekunkku.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
KO R I PA L LO. Yleispelaaja Anu Ennok ja passari Venla Hyttinen eivät
jatka ensi kaudella salolaisten riveissä.
Sekä Ennokilla että Hyttisellä oli jäljellä sopimusta LP Viestin kanssa vielä
kaksi vuotta. Hyttinen on hakenut
opiskelupaikkaa Oulusta,
eikä seura voinut jäädä
odottamaan haun lopputulosta. Molemmat
sopimuksen purkamiset
tapahtuivat yhteisymmärryksessä seuran kanssa,
kerrotaan LP Viestin tiedotteessa.
Ennok ehti pelata LP
Viestissä kaksi kautta. Partinin puolustuspelaamisesta ei viime kauden
perusteella pysty kauheasti
sanomaan. Mäkelä hävisi
Kymäläiselle 13 ja Koistiselle 11 sekuntia. Hurjat tehot tulivat pääsääntöisesti muita liigan heikompia joukkueita vastaan.
Neljästä viiteen Tanskan liigan kärkijoukkuetta pärjäisi
kohtalaisesti Suomen Koris-
liigassakin. Virolaispelaaja oli tärkeässä
roolissa niin hyökkäyksessä kuin etenkin viime
kauden loppupuolella myös
vastaanottopelissä. Näin sprintin
MM-pronssimitalisti Niemi
täydensi Tampereen Pyrinnön tuplavoiton päivän:
sekä miesten että naisten
pääsarjojen ykköstilat jäivät Tampereelle.
Täksi päiväksi suunnistajat siirtyvät Ikaalisiin, jossa juostaan keskimatkan
SM-kilpailu.
olli.mantyla@sss.fi
Yli sata autokuntaa starttasi lauantaina aamupäivällä Salon Teijo-Talot Ralliin. Siitä kertovat jo
miehen komeat heittoprosentit, toteaa Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki
seuran tiedotteessa.
?Joukkueensa ainoa
hyökkäysoptio?
Vilppaaseen on harvoin tullut
pelaaja, joka on tehnyt missä
tahansa Euroopan pääsarjassa lähes 30 pistettä/ottelu vastaavilla tarkkuuksilla.
. (STT)
SSS-arkisto/Marko Mattila
Osuuko Partin Salohallissakin?
Vilpas taas ensimmäisenä jenkkimarkkinoilla . Olemme seuranneet Partinia jo jonkin aikaa ja olen hieman yllättynyt, että pääsimme sopimukseen. Kimi Räikkönen
syöksyy kaduille kuudennesta ja Valtteri Bottas vasta 16.
ruudusta.
Räikköselle tuskaiset aika-ajot ovat tuttua tältä ja viime
kaudelta, mutta Monacossa pahin suomalaisepäonnistuja oli Bottas, jonka tie katkesi jo aika-ajon avausosioon.
Myös Räikkönen oli pettynyt aika-ajoonsa ja siihen, että
Red Bull -kuskit Daniel Ricciardo ja Daniil Kvjat kiilasivat
hänen edelleen. 30
pisteen raja meni rikki kymmenessä ottelussa 26:sta.
. Helsingin Urheiluautoilijoiden kaksikko Pentti AnderssonOlli Mykrä näytti, että hieman iäkkäämmälläkin kalustolla voi pitää kelpo vauhtia.
Vantaan Moottorikerhon autokunta Markku Niminen-Peter Marken valmiina starttiin.
Paimion Urheilautoilijoiden Otto Lahti (oik.) ajoi 31-luokan voittoon Kimmo Forsströmin kanssa.
SUUNNISTUS. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. pelaajan Partinin, 27, suurin
vahvuus selviää jo pikaisesta tilastovilkaisusta. Partin on tottunut scoraamaan,
mutta ei ole kuitenkaan itsekäs pelaaja. Loput joukkueet
ovatkin sitten ynnä muuta
-tasoa, luonnehtii Joensuun
Katajan toiminnanjohtajaksi siirtyvä Tuominen.
Kuinka kovan tason pelaajasta Korisliigaan Partinin
kohdalla puhutaan?
. Siirtyiväthän juuri tuon pelipaikan
miehet Samu Kaaresvirta
ja Jukka Kataja päättyneen
kauden jälkeen muihin haasteisiin.
. Partin oli joukkueensa
ainoa hyökkäysoptio, eli
kaikki hyökkäykset kulkivat hänen kauttaan. Onhan kuitenkin olemassa ainakin muutama fakta, jonka
vuoksi Partin ei ole niin ilmiömäinen pelaaja kuin viime kauden tehot antaisivat
helposti olettaa.
Ensiksikin Partin pelasi
Tanskan liigan kiistattomaan alakastiin kuuluneessa SISU:n joukkueessa. Ennok purki
sopimuksensa itse.
. Kuinka käy siinä vaiheessa, kun miestä puolustetaan Suomen liigassa Tanskaa tarkemmin, esittää Tuominen vastakysymyksen.
. Joillakin
kierroksilla ne toimivat ja joillakin eivät, se teki tästä hankalaa. Kööpenhaminalaisjoukkue hävisi enemmän otteluita kuin
voitti, ja matkaa liigan muutamaan kärkiseuraan oli todella paljon. Tiedän, että
hänellä oli isompia tarjouksia
pöydällä. Se on vielä vaikeaa sanoa
ja todella mielenkiintoista
nähdä. toukokuuta 2015
Urheilu
. Vi l p a s
ehti
tänä(kin) vuonna ensimmäisenä miesten korisliigajoukkueena hankkimaan riveihinsä amerikkalaispelaajan.
Salolaisten ensimmäinen
ulkomaalaiskiinnitys ensi kauden joukkueeseen on
Darryl Partin.
Laitahyökkääjän eli ensisijaisesti ?kolmospaikan. Itse asiassa Partin on onnistuessaan
juuri sellainen pelaaja, joka
Vilppaalta on monena viime
kautena puuttunut: erittäin
tarkka heittäjä miltä tahansa etäisyydeltä korista.
Ennen kaikkea Vilppaasta
puuttui ennen Partinia juuri
kolmospaikan pelaaja. Seurakaveri
Frederic Tranchand sijoittui 18:nneksi.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
Naisten puolella paras salonseutulainen oli Angelniemen Ankkurin Sanni
Kivelä, joka sijoittui kymmenenneksi. Ensimmäisenä oli vuorossa niin sanottu tasanopeusajo, eli luokka, jossa kuskien tavoitteena oli ajaa mahdollisimman tarkasti kisajärjestäjien etukäteen määrittämää nopeutta. Suomalainen jäi kärjestä 1,3 sekuntia ja
reilut puoli sekuntia tallitoveristaan Sebastian Vettelistä,
joka ajoi kolmosruutuun.
??Ensimmäisellä rengassarjalla minulla ei ollut pitoa, toinen tuntui normaalilta mutta edessä oli ruuhkaa, Räikkönen selvitti.
??Auto toimii hyvin, emme vain saaneet renkaita toimimaan. Angelniemen
Ankkurin Tuomo Mäkelän vauhti pysyy totutun
kovana, vaikka maajoukkuesuunnistukset loppuivatkin viime kauteen.
Mäkelän vauhti kestää
edelleen vertailun kehen
tahansa suomalaiseen
sprinttisuunnistajaan: tästä tuoreimpana osoituksena kolmas sija Tampereen
Särkänniemen Huippuliigan osakilpailussa.
Loppuajan 12.04 kellottaneen Mäkelän edelle ehtivät Tampereen Pyrinnön
Severi Kymäläinen ja
viime kauden sprintin SMhopeamitalisti, Hiidenkiertäjien edustaja Olli-Pekka
Koistinen. On vaikea saada renkaat lämpenemään. Hiidenkiertäjien Jenny Patana ylsi
toiseksi ennen Svetlana
Mironovaa ja hiihtosuunnistuksen moninkertaista
arvokisamitalistia Mira
Kaskista.
Voittaja sen sijaan ei yllättänyt. Ennokin sopimus purkautui pelaajan
aloitteesta. Vilpas saa monipuolisen
laiturin, joka pystyy hyökkäämään tarvittaessa myös kakkospaikalla ja puolustamaan
vastustajia paikoilla 1?3. Partin heitti käytännössä aina
kun sai pallon. Viimeisenä matkaan lähtenyt Venla Niemi teki voittosuorituksen
seitsemän sekunnin erolla
Patanaan. Nämä
tehot syntyivät lisäksi erittäin hyvillä heittoprosenteilla: kakkoset 58,5, kolmoset
39,1 ja vapaaheitot 80.
On sanomattakin selvää,
ettei hyökkäys- ja etenkään
heitto-osaaminen tule olemaan ongelma Suomen Korisliigassakaan. Olli Mäntylä, Juha Tuuna ja
Jan Sundman (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Red Bull -junaan juuttuminen uhkaa Kimi Räikköstä
Monacon katuradalla ohittaminen on tunnetusti julmetun vaikeaa, joten suomalaiskuljettajat tekivät sunnuntain
F1-kisasta itselleen erittäin hankalan. Täten Partinin
rooli joukkueessa oli valtava, mikä osaltaan näkyy
myös upeina pistelukuina.
Jos on kilpagolfista kiinnostunut, niin ehdottomasti
kannattaa lähteä katsomaan. Vähemmälle
huomiolle on jäänyt toisen
suomalaisen osallistuminen
niihin.
Arto Teittinen lähtee nimittäin juhannusviikolla jo
kolmanteen major-kisaansa,
kun Golfliiton päätuomari on yksi Chambers Bayn
kentällä pelattavan Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen eli U.S. Sitten valitettavasti tuli virheputki
päätöserässä. Syötöllä ratkaistaan nykyisin usein voittoja, Siltala sanoi.
Italian liigan Veronassa
pelaavalla yleispelaaja Sam
Deroolla oli kahden erän
jälkeen koossa 18 pistettä,
sen jälkeen hän hyytyi ja
päätyi 25 pisteeseen. 2 km ennen Perniön kirkonkylää (viitta Perniö
2), josta n. Belgia kukisti lauantaina Suomen
3?2 (25?20, 30?28, 20?25,
23?25, 15?7) molempien
joukkueiden lentopalloilun
Maailmanliigan avauksessa
Tampereella.
Näin Belgia sai kaksi pistettä ja Suomi yhden pisteen, joka voi olla hyvinkin
arvokas.
??Oli varsin tahmeaa, ja
Belgia olisi voinut voittaa
3?0, mutta herättiin taistelemaan, sanoi passari Eemi
Tervaportti.
Tervaportti pelasi päättyneen kauden Belgian mestarijoukkue Knack Roeselaressa, toisella puolella oli
neljä seurakaveria.
Heistä etenkin kuusi ässää syöttänyt ja 15 pistettä
koonnut keskitorjuja Pieter
Coolman yllätti katsojat.
??Coolman on seurassakin
ollut hyvä, ei se ollut yllätys. JA 8.-12.6.
SALON URHEILUPUISTOSSA
Koulun rehtorina toimii
SalPan edustusjoukkueen
päävalmentaja David Moore.
Mukana myös SalPan
edustusjoukkueen pelaajia.
Joensuun Ampujien Lasse Voutilainen (vas.) ja SaSA:n Tero Hovila ampuivat vierekkäin ja hyvin. Emma Roosin sijoitus on T30
ja Ella Mäki-Tanilan T32.
Toisessa erässä
liuta eräpalloja
Suomen päävalmentaja
Tuomas Sammelvuo aloitti odotetulla aloituskuusikolla, mutta silti hyökkäyspeli
oli pitkään vaisua. Kun pelaajat kuittaavat
tapahtumasta enemmän tai
vähemmän huikeita summia, niin tuomareille tapahtuma on ennen kaikkea kunniatehtävä.
15
Suomessa Arto Teittinen on tottunut golfin tuomaritehtävissä autolla ajamiseen, mutta U.S. Silloin kenttänä
oli legendaarinen Pinehurst
No2.
. Openissa matkanteko tapahtuu kävellen yhdessä pelaajien kanssa.
. Viime
vuonnakin yksi tuomari oli
ajanut omaan piikkiin yli
kahdeksan tunnin matkan
Pinehurstiin, sanoo Arto
Teittinen, jolle golf on päätyö vain viiden kuukauden
ajan, kun hän työskentelee
Suomen Golfliiton päätuomarina ja kilpailunjohtajana.
Viikonloppuna Arto Teittinen toimii kilpailupäällikkönä Salo Golfissa pelattavassa Finnair Junior Tourin
osakilpailussa.
Saku Tuusan avauspäivä sujui hienosti
Finnair Junior Tourin avauspäivä pelattiin Salo Golfin
kentällä haastavissa olosuhteissa. Aamulla vellonut
sade ja läpi päivän jatkunut
kova tuuli eivät kuitenkaan
verottaneet tulostasoa, joka
nousi jopa yllättävän kovaksi.
Poikien sarjassa kaksi pelaajaa alitti kentän ihannetuloksen 71. Hän
onkin panostanut enemmän
juuri asentokilpailuun.
kisojen kävijä, Joensuun
Lasse Voutilainen puolestaan Hovilalle 1,6 pistettä.
. Lisäksi hyökkäyksen tehoprosentti oli
liian heikko, sitä pitää nostaa, Sammelvuo sanoi.
Suomi aloitti nousunsa jo
toisessa erässä ja selvitti
kahdeksan Belgian eräpalloa, mutta yhdeksäs oli lii-
Antti Siltala yritti ohittaa
Matthias Valkiersia.
kaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Salon Seudun Ampujat otti haasteen vastaan
ja isännöi viikonloppuna
Hevonpään ampumaradalla
kisaa.
Suomella on menestyksekkäitä olympiaperinteitä
ammunnassa. Tänä vuonna olen ampunut melko paljon, kun
pääsee veteraanien sarjaan.
Tähtäimessäni on PM-kisoissa sarjan M45-kisa. Mutta uusia ratkaisijoita nousi,
päätöserässä Pieter Verhees syötti kuusi pistettä
putkeen ja Belgia karkasi
8?2?johtoon.
Suomi kohtaa Belgian uudelleen sunnuntaina, ensi
viikonloppuna maat kohtaavat Belgiassa.
MAANANTAIRASTIT
25.5. Suomen ykköspelaaja Mikko Ilosen selviytyminen ammattilaisgolfin
päätapahtumiin eli majorturnauksiin on otsikoitu mediassa isosti. Tuloksena kolmas ja toinen sija.
Samaa ikäluokkaa (40+) olevat ampujat vaihtoivat kisan jälkeen kuulumisia ampumisen sujumisesta.
SaSA:n Tero Hovila lähellä
EM-katsastusvoittoa
JARMO LAAKSO
AMPUMAURHEILU. Openissa
Arto Teittinen lähtee kesäkuussa kolmanteen golfin major-turnaukseen.
Maailmanliiga
alkoi Suomelta
takkuisesti
Jari Vuorio
JARI VUORIO
GOLF. Peukkuja pidän Mikon
puolesta, olisihan se kiva
päästä tuomaroimaan hänen ryhmäänsä, vakuuttaa
Teittinen, jonka tuomariura
saavuttaa kuluvana kesänä
25 vuoden iän.
Pääpaino
pelinopeudessa
Golfin major-kilpailut ovat
valtavan mediahuomion
omaavia tapahtumia, joissa
Lehtikuva/Kalle Parkkinen
STT | JUHA AALTONEN
tuomaroinnin pääpaino on
aikataulussa pysymisessä.
. Työtä tehdään ampumisen eteen ja
ampujille tarjotaan koulutusta, valmentautumista ja
mahdollisuuksia kilpailla ja
näyttää tuloskuntoaan arvokisoissa.
60 laukauksen makuukisassa ennakoitiin etukäteen
jopa 620 pisteen ylitystä,
mutta siitä jäätiin jonkin
verran. Openin karsintojen
kautta.
. 045 169 3986. Openin
tuomareista.
Ensimmäisen majorinsa
Teittinen tuomaroi vuonna
2013 British Openissa, ja viime kaudella hän oli tämän
vuoden tapaan mukana U.S.
Openissa. Fiilis on paikan päällä aivan uskomaton.
LENTOPALLO. Mutta olihan se ihan huimaa päästä ensimmäistä
kertaa narujen sisäpuolelle.
Kerta kaikkiaan aivan upeita tapahtumia, hehkuttaa
Teittinen ja suosittelee kaikille golfin ystäville huippukisaan osallistumista katsojana.
. Keli oli vaikea, sillä
tuulenpuuskat haittasivat
ammuntaa. Kärkipaikkaa
pitää hallussaan Kullo Golf
Clubin Jonatan Jolkkonen, joka pelasi tulokseen
69. Eikä Belgia muutenkaan yllättänyt meitä, tappio menee enemmän oman
hermostumisen piikkiin,
Tervaportti jatkoi.
Miljonäärit pelaavat,
tuomarit harrastavat
Nimekkäimmät pelaajat,
joiden kanssa Teittinen on
kenttää kiertänyt, ovat vanhemmat legendat Mark
O´Meara ja Tom Lehman
sekä Jordan Spieth, joka
voitti tämän vuoden Mastersin.
. Openissa, ja tämän vuoden jälkeen myös
minulla, hehkuttaa Teittinen.
Ilosella on vielä mahdollisuus kuitata Teittisen tasoihin pääsy, vaikka sijoitus golfin maailmanlistalla
ei tällä hetkellä annakaan
osallistumisoikeutta kisaan.
Riittävä menestys Irish
Openissa nostaisi Ilosen sijoituksen takaisin 60 joukkoon tai sitten hän voi selvittää tiensä itse kilpailuun
U.S. Näin hän tiesi
suunnilleen, millainen tunnelma on odotettavissa.
. Hakametsän
hallin 3?502 katsojaa syttyivät mukaan peliin.
??Meillä on hyviä syöttäjiä,
ja muutenkin syöttöön pitää
luottaa. Kolmas oli Hämeenlinnan Katariina Laine tuloksella 610,7.
Tänään Hevonpäässä ovat
siis vuorossa asentokilpailut, jossa ammutaan makuulta, polvelta ja pystystä.
Otso Salkkarin jalkapallokoulussa 5-6-vuotiaat harjoittelevat
maanantaista perjantaihin aamupäivällä klo 10.30-12
ja 7-8-vuotiaat iltapäivisin klo 13-14.30.
Jalkapallokoulu järjestetään Salon Urheilupuiston alanurmella.
Otso Salkkarin jalkapallokoulun harjoitusohjelma:
maanantai: ketteryys ja syöttäminen
Osallistumismaksu
tiistai:
kuljettaminen ja taitoharjoitteita
40?/vko
keskiviikko: potku- ja käännösharjoituksia
Salon Seudun Sanomien
torstai:
kilpailullisia harjoitteita
perjantai: erilaisia pienpelejä
tilaajanumerolla
Lisäksi jokaisen harjoituskerran päätteeksi pelataan.
32?/vko
Ilmoittautumiset:
Jalkapallokouluun
osallistuvat saavat
Otso Salkkarin
jalkapallokoulun
paidan.
Ilmoittautuminen tapahtuu
http://www.jopox.fi/salpa -sivun kautta.
Ilmoita lapsen nimi ja ikä, vanhemman nimi ja
yhteystiedot sekä Salon Seudun Sanomien
tilaajanumero alennettua osallistumismaksua varten.
Otso Salkkarin jalkapallokoulun paikat
täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoa tarvittaessa:
p. Lähdöt klo 17.00-18.30.
Tervetuloa, Rasti-Perniö.
Jarmo Laakso
Tule mukaan 5-6 ja 7-8-vuotiaille suunnattuun
kansainvälisen tason jalkapallokouluun!
OTSO SALKKARIN JALKAPALLOKOULUT
1.-5.6. Opastus tieltä 52 n. Muuten
tuomarin tehtävä on pääasiassa tilanteiden varmistamista.
Arto Teittinen oli ennen ensimmäistä major-kisaansa
ollut katsojan roolissa muun
muassa Solheim ja President
Cupissa sekä yhdessä U.S.
Openissa. Lopulta
molemmat aloituksen yleispelaajat Antti Siltala ja Urpo Sivula päätyivät 21 pisteeseen, hakkuri Olli-Pekka Ojansivu 19 pisteeseen.
??Pitää aloittaa hyvistä asioista eli nousimme
0?2:sta tasoihin. Jaetulla kolmossijalla on viisi pelaajaa tuloksella 71.
Salo Golfin Saku Tuusan
päivä sujui upeasti, sillä Tuusa
on jaetulla kahdeksannella sijalla pelattuaan tuloksen 72.
Jere Järvinen on sijalla T41
ja Roope Harilo T61.
Myös tyttöjen puolella alitettiin kentän ihannetulos,
kun Virpiniemi Golf Klubin Kiira Riihijärvi pelasi
tuloksen 70. Ilosella on kaksi esiintymistä U.S. Tänään ei ollut minulta
parasta mahdollista tekemistä. Kolmas oli kovaa
tulosta sisäkaudella ilmakiväärillä tehnyt kirkkonummelainen Sebastian Långström (606,6).
N20-sarjassa nähtiin myös
hyviä suorituksia. Erässä Coolman syötti
viisi ässää, mikä on Belgian
maajoukkue-ennätys.
Kolmannen erän sankariksi nousi Siltala kahdella ässällä ja muutenkin pitkällä
syöttövuorolla. Tuttu Hevonpään
Naisten sarjan voiton vei
Pieksämäen Pauliina Frilander-Soini tuloksella
612,7, jolla hän peittosi kokeneen kisakävijän Marjo
Yli-Kiikan 1,5 pisteellä.
Kolmanneksi ampui Långströmin ampujaperheen ilmakiväärin Suomen mestari
Katarina Långström tuloksella 607,4.
Nuorten M20-sarjassa helsinkiläisen PAS:n Matias
Kiuru ampui tasaisen kovan sarjan ja teki päivän
pohjat tuloksella 613,7 ennen toiseksi tuloksella 610,1
ampunutta Espoon Cristian
Frimania. SaSA:n
Tero Hovila oli lähellä voittaa kisan, mutta hävisi tuloksella 610,8 nuorelle Stenströmille vain kolme kymmenystä. Jolkkosen kierros koos-
tui 16 parista ja kahdesta
birdiestä, joten nuorukaisen
tasaisuus oli ihailtavalla tasolla.
Kakkosena toiseen kilpailupäivään lähtee Helsingin
Golfklubin Martin Plukka,
joka on lyönnin päässä Jolkkosesta. Toisena oleva
Harjattulan Katri Bakker
on kolmen lyönnin päässä ja
kolmantena on Aura Golfin
Elina Saksa tuloksella 75.
Isäntäseuran pelaajista
avauspäivä sujui parhaiten
Elina Saariselta, joka on
jaetulla sijaluvulla 11. Onneksi Golfliitto sentään maksaa minun kuluni,
mutta esimerkiksi amerikkalaiset tuomarit maksavat itse kaiken. Toki
tuntimääräisesti golfkentällä menee vielä enemmän
aikaa, toteaa nuoremmille
tiukasti kiusaa tekevä somerolainen iloiseen tyyliinsä.
Tuuli oli hänenkin haittanaan, ja hitaana ampujana
hänen piti ensimmäisen 12
minuuttia kestäneen 10 laukauksen sarjaan jälkeen kiristää tahtia.
Kokemus
jylläsi
Frilander-Soini
naisten ykkönen
Muuten miesten kisa oli kokemuksen näyttöä. Perniön Ylikulmalla. Tuloskunto
muuten edellyttäisi tuollaista 620:n tulosta, totesi 611,1voittotuloksen ampunut
20-vuotias raaseporilainen.
Tänään Stenströmiltä voi
odottaa vieläkin parempaa,
sillä asennot (3*40ls) ovat
yleensä sujuneet häneltä paremmin kuin makuu. Vaatiihan se vähän pokkaa, kun joutuu ohjeistamaan urallaan miljoonia dollareita tienanneita miehiä.
Varsinkin, kun joku Suomi
on pelaajille täysin tuntematon maa, nauraa Teittinen.
Taloudellisessa mielessä
pelaajien ja tuomareiden
osallistuminen kulkee major-turnauksissa eri tasoilla. Suomen Ampumaurheiluliiton kiväärijaos toivoi Salon järjestävän kiväärissä yhden EMkatsastuskilpailun kauden
alussa. toukokuuta 2015
URHEILU
Ilosen tavoin kahdesti U.S. Hämeenlinnan Saana Tattari ampui 613,4, jolla hän voitti
Isonkyrön Marianne Palon
2,4 pisteellä. 2 km ja vasemmalle
(viitta Ylikulma 10), josta vielä n.
8 km. Miesten sarjan voittaja Raseborgs Skyttaren
Joni Stenström tosin totesi, että 620 olisi ollut am-
muttavissa, mutta olosuhteet eivät riittäneet.
. Hitaat pelaajat ovat vaikeimpia, kun pitää tiukkojen TV-aikataulujen vuoksi
hoputtaa ryhmää
Kunkkunumero: 37
Ilta-arvonta: 1, 5, 6, 7, 9, 11, 16, 18,
19, 26, 27, 28, 29, 31, 32, 41, 48, 53,
57, 58. Max Vatanen/JacquesJulien Renucci Suomi/Ranska, Ford
?32.04,3,... Valmir Seferi 3?0.
GrIFK
5 4 1 0
17?5 13
MuSa
6 4 1 1
13?4 13
KaaPo
6 3 2 1
9?6 11
BK-46
6 3 1 2 13?12 10
ÅIFK
6 2 1 3 13?15 7
ESC
5 1 3 1
4?5 6
P-Iirot
5 2 0 3 11?13 6
SalPa
6 1 3 2
9?12 6
Kraft
5 1 1 3
6?10 4
Masku
6 0 1 5
3?16 1
Seuraavat ottelut: 24.5. lähtö: 3 Tir Du Caux, poissa: 8
7. 6. Somerolla nähtiin
eilen kauden ensimmäisen
salonseutulaisten joukkueiden välinen Kolmosen paikalliskoitos, josta vierailija
Wilpas kiikutti täydet sarjapisteet Saloon. Tobias Fagerström 2?0, 90+5. Pelillisesti olemme silti
pysyneet aika hyvin useimpien vastustajien kyydissä
mukana.
. Liput 8 e Linja-auto lähtee toripysäkiltä klo 11.45.
Ilmoita tulostasi 6.6.- 15 mennessä. Voiman 0?1
(0?0)-tappio merkitsi somerolaisten valahtamista Turun lohkon jumbosijalle.
Terävämmin pelin aloittanut Wilpas loi jo ensimmäisellä parikymmenminuuttisella muutaman mallikkaan
maalintekopaikan, mutta
ratkaisevat vedot viuhuivat
niukasti maalikehikon ohi tai
päätyivät Voima-vahti Lasse
Friskopfin näppeihin.
Kotijoukkuekin pääsi hapuilevan alun jälkeen vähän
paremmin mukaan peliin ja
kärkkäälle Mikko Kaaselle
avautui paras paikka maalitilin avaamiseen.
Pelin ratkaisut nähtiin heti
toisen puoliajan alussa, kun
salolaisille tuomittiin kaksi rangaistuspotkua lyhyen
ajan sisällä. Loukkaantumisten ja
yhden pitkän pelikiellon
(Kingsley Ozegbe) vuoksi olemme joutuneet pelaamaan viime kierrokset tähän
sarjaan vähän turhankin
kokemattomalla joukkueella. lähtö: 3 Välähdys, poissa: 5, 10
5. Manageri Tuomo Lehtisen sormet eivät kuitenkaan
hamuile paniikkinappulaa:
. Eemeli Laaksonen 0?1, 64. Jusufi 2?1.
BK-46?Masku 3?0 (0?0).
64. osakilpailu gp-vapaaohjelmassa.
Junioriluokka, lopputulokset:
1) Miika Miettinen?Antika, Siilin
Ratsastajat 135,771, 2) Janni Martikainen?Leonora Eg, Kilon Ratsastuskerho 133,577, 3) Karoliina Vuojolainen?Suriano N.R., Tampereen
Ratsastusseura 132,643, 4) Joni Nikkanen?Kastaniegårdens Nemo, Salon Ratsastusseura ry 131,518,
SUUNNISTUS
Tampere, Huippuliigan kilpailu
2/5, Särkänniemi-suunnistus:
H21E 3,1 km: 1) Severi Kymäläinen Tampereen Pyrintö 11.51, 2)
Olli-Pekka Koistinen Hiidenkiertäjät
11.53, 3) Tuomo Mäkelä Angelniemen
Ankkuri 12.04, 4) Mårten Boström
Sweden 12.12, 5) Miika Suominen
Rajamäen Rykmentti 12.15, 6) Antti
Anttonen Vaajakosken Terä 12.18,
7) Fredric Portin Norway 12.20, 8)
Ross Morrison Rajamäen Rykmentti NZL 12.26, 9) Joni Hirvikallio
Koovee 12.27, 9) Otto Simosas OK
Trian 12.27, 11) Jesse Laukkarinen
Paimion Rasti 12.31, 16) Frederic
Tranchand Paimion Rasti FRA 12.52,
20) Markku Elo Angelniemen Ankkuri 13.02, 31) Jere Sipponen Paimion
Rasti 13.29, 39) Henri Kalve Paimion
Rasti 14.10, Miika Kirmula Angelniemen Ankkuri hylätty, Lasse Suonpää
Paimion Rasti hylätty.
D21E 2,4 km: 1) Venla Niemi Tampereen Pyrintö 10.47, 2) Jenny Patana Hiidenkiertäjät 10.54, 3) Svetlana
Mironova Koovee RUS 10.55, 4) Mira
Kaskinen Rastikarhut 10.56, 5) Anna
Närhi Sweden 10.59, 6) Julia Björkstrand IF Femman 11.00, 6) Maija
Sianoja MS Parma 11.00, 8) Saila
Kinni Tampereen Pyrintö 11.09, 9)
Hanna Raitanen Rajamäen Rykmentti 11.13, 10) Sanni Kivelä Angelniemen Ankkuri 11.26, 14) Emma
Silvennoinen Paimion Rasti 11.51,
23) Inga Dambe Paimion Rasti LAT
12.20, 28) Saara Norrgrann Paimion
Rasti 12.56, Emily Kemp Angelniemen Ankkuri CAN hylätty.
H16 2,5 km: 28) Vesa Nokka Rasti 88 16.05, 33) Jesse Ojala Rasti 88
17.29, 44) Juho Mäki Rasti 88 21.18.
H14 2,2 km: 1) Touko Seppä Turun
Suunnistajat 10.52, 2) Topias Arola
Paimion Rasti 11.10, 24) Atte Saastamoinen Angelniemen Ankkuri 15.07.
H13 2,2 km: 24) Tuomo Haapala
Paimion Rasti 14.17, 40) Antti Reiman Angelniemen Ankkuri 18.14.
H12 2,0 km: 21) Juho Ylimaa Angelniemen Ankkuri 14.19, 37) Timur
Emaldynov Angelniemen Ankkuri
16.32, 40) Jani Ahonen Angelniemen
Ankkuri 17.15.
H11 1,6 km: 11) Eetu Saastamoinen Matti Lehtola PertPe, 1.24.05, 14)
Angelniemen Ankkuri 11.26.
Ari Ranki PertPe, 1.24.47, 15) Päivi
H10A 1,4 km: 19) Juuso Haapa- Särmäntö R-P, 1.25.08.
la Paimion Rasti 18.38, 20) Samuli
5 km: 1) Visa Koponen PertPe,
Kaartinen Angelniemen Ankkuri 44.34, 2) Janne Ståhlström AngA,
19.11.
47.56, 3) Jyrki Ojaniemi 48.53, 4) SiH9RR 1,8 km: 42) Artur Emaldynov mo Rinne PertPe, 51.18, 5) Eero NurAngelniemen Ankkuri 11.05, 70) Ni- minen SuSi, 54.01, 6) Kaj Raute Suko Mannonen Angelniemen Ankkuri Si, 56.22, 7) Jukka Manner PertPe,
22.27, 74) Julius Koskinen Angelnie- 56.34, 8) Ilkka Salonen HiKi, 57.10,
men Ankkuri 31.53.
9) Jori Falkstedt AngA, 57.53, 10)
D16 2,2 km: 3) Anu Saarinen Rasti Pauli Kurppa SalVie, 57.58, 11) Ismo
Yhteyshenkilö:
88 11.48... toukokuuta 2015
URHEILU
Wilpas pullautti Voiman jumboksi
Somerolla ei ainakaan toistaiseksi olla sormet paniikkinappulalla.
Lassi Tuominen
JUHA LAAKSO
JALKAPALLO. Ensimmäisessä vaiheessa
puretaan ja korjataan romahtanut lattia. 12) Esapekka Lappi/Janne Ferm
Suomi, Skoda ?9.25,5,... Plumb
Jusufi 1?1, 82. ilmoituksen sähköpostin välityksellä.
Ilmoituksen tiedot;
Koko 92*100 mm,
4-värinen
juttu tääl onnistuu
Tuotamme asiakkaillemme merkittävää
ajan ja rahan säästöä toimittamalla kaikki
tuotteet kerralla ja virheettömästi yhdestä
toimituskykyisestä varastosta.
Ilmoituspäivät:
Sunnuntai 24.5.2015
Keskiviikko 27.5.2015
TEKNINEN MYYJÄ
Salon seudulle
Laskutusosoite:
SoVon Ville Oksanen (pelinumero 12), Jani Lehtinen (11) ja Otto Saarinen (24) pyrkivät samaan palloon
verraten Voitto
pienellä alueella
Mediatoimisto
kenttää yhdessä Wilppaan Tomi Kuokkasen (17) ja Joni Rahkosen (5) kanssa.
Ilmoitustilausnumerot:
Leopold König Tshekki ?5.35,
... -osastolle
www.somero.fi/
avoimet_tyopaikat
Pyydämme Teitä laittamaan oheisen ilmoituksemme Salon Seudun Sanomiin avoimia työpaikkoja os
Olemme myös lähettäneet ko. Ratamestakuri 16.48.
rina Jari Kleemola.
H21A 2,9 km: 3) Jussi Parkkinen
Angelniemen Ankkuri 13.10, 4) VeliTANSSIURHEILU
Pekka Kuutti Perttelin Peikot 13.23.
Rovaniemi, kilpatanssin ikäH35 2,8 km: 1) Kaj Raute Suomus- kausimestaruuskilpailut. Henri Haapamäki/Marko
Salminen Suomi, Citroen ?42.46,7.
WRC2-luokka: 1) Nasser Al-Attiyah Qatar, Ford 3.04,56,4, 2) Lappi
?49,0, 3) Pontus Tidemand Ruotsi,
Skoda ?1.05,1,... lähtö: 4 Gisela Luxi, poissa: 6. Emenike Mbachu 1?0, 64. lähtö: 5 Classic St Pat, poissa: 1
2. ESC?SalPa.
Miesten Ykkönen:
PK-35 Vantaa?PS Kemi 0?1 (0?1)
VIFK?JJK 0?4 (0?2)
B-pojat, Kolmonen:
Peimari Utd?SalPa 6?0 (4?0)
JÄÄKIEKKO
NHL:n välierät (4 voitolla finaaliin):
Tampa Bay?New York Rangers 1?5
(0?1, 1?2, 0?2)
T: Valtteri Filppula 0+1
Voitot 2?2.
KEILAILU
Tuusula, naisten SM-kilpailu:
Finaali: Krista Pöllänen Bay, Lahti?Sanna Pasanen Giants, Pori 443?
379.
Välierä: Pasanen?Eliisa Hiltunen
Bay, Lahti 431?369.
KORIPALLO
NBA, itälohkon 2/7 loppuottelu
(jatkoon neljällä voitolla):
Atlanta?Cleveland 82?94
Cleveland johtaa voitoin 2?0.
LENTOPALLO
Tampere, miesten maailmanliiga, lohko E:
Suomi?Belgia 2?3 (20?25, 28?30,
25?20, 25?23, 7?15).
ETSIMME
KORJAUSRAKENTAJAA
Koski as. Faton Seferi 1?0, 71. Drilon Shala 1?1, 70. 17) Jari Ketomaa/Kaj Lindström Suomi, Ford
?17,29,5. 24) Henna Ylimaa Angel- Kakko, 58.40, 12) Tom Kåla, 59.27,
niemen Ankkuri 14.37, 28) Renja 13) Sampsa Kavander 59.37, 14) Jari
Oy 1.00.45, 14) Risto Kallio
Roos Angelniemen Ankkuri 15.02, Würth
Rannikko,
30) Siiri Siikarla Angelniemen Ank- Mervi
AngA,
1.00.45.
Räisänen
kuri 15.40.
3 km: 1) Jonna Juva AngA, 32.14, 2)
puh.
050
500
0382 35.22, 3) Asko
D14 1,8 km: 35) Aleksandra Rau- Sara-Elise
Ruokonen
tiainen Angelniemen Ankkuri 19.17.
Aavasalo SalVie, 36.08, 4) Jouko Visa
D13 2,1 km: 37) Kaisa Kaartinen SuSi, 36.19, 5) Kristian Aitio 36.43,
Angelniemen Ankkuri 19.23.
6) Johannes Nurmi 37.23, 7) Seppo
D12 2,0 km: 34) Jenna Koskinen Repo 37.48, 8) Tapani Laakso PertAngelniemen Ankkuri 18.29.
Pe, 37.51, 9) Jari Ylimaa 39.05, 10)
D11 1,5 km: 12) Jaana Haapa- Tiina Laakso 39.29, 11) Raija Sarkki
la Paimion Rasti 10.58, 34) Laura PertPe, 40.18, 12) Raili Laaksonen
Kemppainen Angelniemen Ankkuri SuSi, 41.05, 13) Jari Pajunen PertPe,
15.34, 56) Senni Siltanen Angelnie- 41.41, 14) Siiri Siikarla AngA, 42.00,
men Ankkuri 22.28.
15) Henna Ylimaa AngA, 42.08.
D10A 1,4 km: 18) Vilma Lähteen1.5 km: 1) Joona Koski 16.23, 2) Eemäki Angelniemen Ankkuri 13.56, ro Liski LHR, 20.46, 3) Tapio Siikarla
21) Selina Arola Paimion Rasti 17.24. Katso tarjouspyyntö
http://koskias.fi ja jätä meille
tarjous 8.6. Virve 041 503 5397,
Anja 050 538 9697, Tuula 050 308 0921.
Tervetuloa!
KANNELJÄRVEN
PITÄJÄJUHLAT
Salossa, Sinisessä Talossa (Rummunlyöjänkatu 2)
sunnuntaina 7.6.2015
11.30 Juhlahartaus
Väliaika ja kahvitus
13.00 Pitäjäjuhla
Juhlapuhuja Saku Nikkanen
Tervetuloa juhlimaan koko suvun voimin!
Kanneljärvi-säätiö. ,... Belgia?Suomi, 31.
5. lähtö: 1 Arctic Muscles, poissa: Voitonjako:
7 oikein voitto-osuus 3738,10 e., 6
oikein voitto-osuus 27,30 e.
Salon Eläkkeensaajien iloinen iltapäivä
Vuohensaaressa to 11.6.2015 alk. Suomi?Portugali, 6. Kraft?
GrIFK, P-Iirot?ESC, 27.5. 050 500 0709
PÄIVÄN PELIT
Hankkaa, Perjantairastit:
6.5 km: 1) Janne Lehto 51.56, 2)
Joonas Paulin 58.45, 3) Jussi Paganus AngA, 59.59, 4) Petri Riikonen
PertPe, 1.01.47, 5) Markku Paija LHR, 1.08.25, 6) Matti Horppu
PertPe, 1.10.16, 7) Olli Hämäläinen
PertPe, 1.12.01, 8) Marko Lehtinen
1.13.02, 9) Keijo Hintukainen TuS,
1.17.45, 10) Jani Rouvali, 1.17.54,
11) Kari Vigelius SalVie, 1.19.39, 12)
Risto Jokiniemi SalVil, 1.23.38, 13)
Lehtikuva/AFP/Francisco Leong
KENO
Päiväarvonta: 9, 10, 11, 17, 21, 25,
26, 36, 37, 38, 39, 41, 51, 59, 60, 61,
62, 65, 66, 70. kyläyhdistys ry etsii
luotettavaa, ammattitaitoista
urakoitsijaa Vihiniemen kylätalon
korjaukseen. 17) Valtteri Bottas
Suomi, Williams 1.18,434.
GOLF
Salo, Finnair Junior Tour, kolmas osakilpailu, 1. FC Boda?TuWe.
Jari-Matti Latvala pitää sitkeästi kiinni johtoasemastaan Portugalin rallissa, mutta ero ei päätöspäivään lähdettäessä ole vielä lainkaan turvallinen.
TOTO76
Oikea rivi:
1. Salon
järven Sisu 15.49.
Swivelin parien tulokset:
H40 2,7 km: 6) Pasi Saastamoinen
Juniori 1 Avoin lattarit: 3) Rasmus
Angelniemen Ankkuri 15.26.
Hento?Sofia Kallio.
H45 2,7 km: 4) Jari Kleemola PertYleinen Avoin vakiot: 2) Ilari Ratatelin Peikot 14.48, 8) Ilkka Nokka mo?Henna-Riikka Nurmi, 11) Oskari
Rasti 88 15.28.
Jokinen?Juulia Tuominen.
H60 2,1 km: 5) Ilkka Saarimäki AnYleinen Avoin lattarit: 4) Ilari Ratagelniemen Ankkuri 15.06.
mo?Henna-Riikka Nurmi, 8)Oskari
H65 2,0 km: 6) Timo Rapakko Suo- Jokinen?Juulia Tuominen
musjärven Sisu 13.42.
D18 2,1 km: 4) Roosa Ojala Rasti
88 18.47.
Tarjoamme
?Oman myyntialueen ja olemassa olevat
vakituiset asiakassuhteet
?Jatkuvan koulutuksen
?Aluksi takuupalkan, joka muuttuu myöhemmin
tulospalkaksi, sekä autoedun
Odotamme
?Teknisen alan kokemusta tai koulutusta
?Kiinnostusta myyntityöhön
www.wurth.fi
Hakemukset pyydämme lähettämään ilman todistusjäljennöksiä 31.5.2015 mennessä osoitteeseen
rekrytointi@wurth.fi tai Würth Oy/ Jussi Tapanainen,
Würthintie 1, 11710 Riihimäki
Tiedustelut: Jussi Tapanainen, puh. 167) Veikkanen ?2.59.09.
Sunnuntaina ajetaan 165 kilometrin etappi. PertPe, 21.40, 4) Henna Raute 21.44,
D10RR 1,7 km: 35) Jutta Ahonen 5) Tommi Jernström 21.45, 6) Jorma
Angelniemen Ankkuri 11.16.
Tenhunen PertPe, 24.02, 7) Niina PaD9RR 1,7 km: 1) Emma Elovaara junen 26.07, 8) Marjo Elovaara 29.23,
Angelniemen Ankkuri 8.02, 9) Alisa 9) Sari Huuhka 29.24, 10) Ella HärEmaldynova Angelniemen Ankkuri könen 29.39, 11) Ella Leinonen 30.18,
9.41, 55) Selma Siltanen Angelnie- 12) Eeva Leinonen 30.31, 13) Enni
men Ankkuri 18.18.
Paananen KalKi, 30.32, 14) Inkeri
D8RR 1,7 km: 30) Salli Siltanen Härkönen 30.46, 15) Vesa Loukonen
Angelniemen Ankkuri 15.16, 33) Ol- 31.40.
ga Lähteenmäki Angelniemen AnkSuunnistajia kävi 132. Kunkkunumero: 1
LAUANTAI-JOKERI
Jokerinumero: 2 5 7 9 9 7 4
Voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 5 kpl voitto-osuus 11 846,80 e,
5 oikein 848,60 e, 4 oikein 49,90 e, 3
oikein 6,90 e, 2 oikein 2,50 e
LOTTO
Oikeat numerot: 14, 15, 22, 26, 29,
30, 33
Lisänumerot: 16, 28
Tuplausnumero: 4
Voitonjako:
7 oikein 1 kpl voitto-osuus
7 000 000,00 e, 6+1 oikein 33 269,70
e, 6 oikein 1 825,90 e, 5 oikein 43,70
e, 4 oikein 10,00 e
Tuplaus-voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1
oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
ei yhtään kappaletta, 5 oikein 173
kpl voitto-osuus 87,40 e, 4 oikein
20,00 e
Hollanti 2 1 1 0 0 6?3
5
Portugali 2 0 0 1 1 3?6
1
Belgia 1 0 1 0 0 3?2
2
Suomi 1 0 0 1 0 2?3
1
Seuraavat ottelut: tänään Suomi?Belgia, 30. Katsotaan nyt ensin kaikessa rauhassa kuinka peli
alkaa sujua sitten kun saamme avainpelaajia takaisin
mukaan ja järjestelemme
ehkä heidän pelipaikkojaankin vähän uudelleen. Hollanti?Belgia, Suomi?
Portugali.
PYÖRÄILY
Valdobbiadene, maantiepyöräilyn Italian ympäriajo:
14. Arvostamme
perinnerakentamisen kokemusta. 6. klo 12.00 kahvituksella.
Ohjelmassa laulua, lausuntaa, näytelmä, arpajaiset ja lopuksi
tanssia. Antti Mäkijärvi
2?1.
Yleisöä: 2?133.
HJK
10 6 3 1
15?6 21
SJK
9 6 2 1
15?2 20
MIFK
9 5 3 1
10?5 18
FC Inter 9 4 3 2
17?9 15
RoPS
9 5 0 4
9?11 15
HIFK
8 3 3 2 10?11 12
KuPS
8 3 2 3
5?11 11
FC Lahti 9 2 4 3
10?9 10
FF Jaro
9 2 2 5 10?15 8
Ilves
9 2 2 5
8?16 8
KTP
9 1 3 5
7?13 6
VPS
8 0 1 7
7?15 1
Seuraavat ottelut: tänään FF Jaro?
KTP, SJK?HJK, huomenna FC Inter?
MIFK, HIFK?KuPS.
Miesten Kakkonen, läntinen
lohko:
MuSa?KaaPo 2?1 (0?1).
38. Lehtonen/Lahti sijoittui viidenneksi.
FORMULA 1
Monacon GP, aika-ajot:
1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.15,098, 2) Nico Rosberg Saksa,
Mercedes 1.15,440, 3) Sebastian Vettel
Saksa, Ferrari 1.15,849, 4) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull 1.16,041, 5)
Daniil Kvjat Venäjä, Red Bull 1.16,182,
6) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari
1.16,427, 7) Sergio Perez Meksiko,
Force India 1.16,808, 8) Carlos Sainz
Espanja, Toro Rosso 1.16,931, 9) Pastor
Maldonado Venezuela, Lotus 1.16,946,
10) Max Verstappen Hollanti, Toro
Rosso 1.16,957... Selvää
kuitenkin on, että jos kovin
pitkään mennään ilman
voittoja, niin sitten varmaan
täytyy turvautua radikaalimpiin konsteihin, Lehtinen
viittasi mahdollisiin pelaajahankintoihin.
Lehtinen muistuttaa, että jo ennen kauden alkua
Voiman päätavoitteiksi oli
asetettu omien kasvattien sisäänajo joukkueeseen ja sarjapaikan säilyttäminen.
Voiman onneksi lohkon tyvipäässä on yhä puolenkymmentä joukkuetta melko tiiviissä nipussa, joten välitöntä hätää somerolaisjoukkueella ei vielä tässä vaiheessa
sarjapaikkansa suhteen ole.
57. päivä:
Tytöt:
1) Kiira Riihijärvi ViGC 70, 2)
Katri Bakker HGCC 73, 3) Elina
Saksa AG 75, T4) Krista Junkkari
KosG 76 ja Sofia Johansson
GPi
76, T6) Emma Lindeman ÅGK 78,
Iina Myllymäki NRG 78, Emilia Tukiainen KarG 78 ja Camilla Reijonen
HGK 78, T11) Elina Saarinen SaG
80, T30) Emma Roos SaG 92, T32)
Ella Mäki-Tanila SaG 94
Pojat:
1) Jonatan Jolkkonen KGC
69,
2) Martin Plukka HGK 70, T3) Nicolas
Jenkins KanG 71, Eero Peltoniemi
BG 71, Veijo Heikkinen KarG 71, Ilari
Saulo
KGV 71, Juho YläJääski MGC
71, T8) Perre Papunen SHG 72,
Eetu Isometsä NGCC
72, Petteri Laaksonen TGK 72, Saku
Tuusa
SaG 72, Antti Pernaa
VGH 72 ja
Tuomas Tyry HGK 72,
T41) Jere Järvinen SaG 77, T61) Roope
Harilo SaG 80
JALKAPALLO
Veikkausliiga:
Ilves?FC Lahti 2?1 (0?0)
laan sarjan kärkipäässä näkemään totuttu Voima ei ole
onnistunut hankkimaan kuudelta ensimmäiseltä kierrokselta vielä ainuttakaan voittoa. 107) Jussi
Veikkanen Suomi ?7.06.
Kokonaiskilpailun tilanne 14/21
etapin jälkeen: 1) Contador 55.39.00,
2) Fabio Aru Italia ?2.28, 3) Andrey
Amador Costa Rica ?3.36, 4) Rigoberto Uran Kolumbia ?4.14, 5) Van den
Broeck ?3.17, 6) Dario Cataldo Italia
?4.50, 7) Mikel Landa Espanja ?4.55,
8) Damiano Caruso Italia ?4.56, 9)
Roman Kreuziger Tshekki ?4.57, 10)
Miesten Kolmonen:
FC Åland?PaiHa
3?0
SoVo?Wilpas
0?1
FC Boda?LTU
7?0
TuWe?JIK
4?0
FC Åland 6 5 0 1
20?4 15
VG-62
6 5 0 1
19?5 15
JyTy
6 4 1 1
11?7 13
PIF
5 4 0 1
11?4 12
TPK
6 3 1 2
11?6 10
JIK
6 3 0 3 11?10 9
Wilpas
6 3 0 3
8?9 9
PaiHa
5 1 2 2
7?11 5
FC Boda 6 1 1 4 14?16 4
LTU
6 1 1 4
4?25 4
TuWe
6 1 0 5
9?19 3
SoVo
6 0 2 4
5?14 2
Seuraava ottelu: 28.5. 5. 7) Ketomaa ?8.53,0.
RATAMOOTTORIPYÖRÄILY
Jurva, Botniaring, SM-sarjan
1/6 kilpailu:
Superbike: 1) Tapio Pirilä MCMuoviluoti, BMW 14.30,419, 2) Lasse
Kärki HelRC, BMW jäljessä 3,856
sekuntia, 3) Joni Leino HelRC, BMW
?10,837.
Superstock 600: 1) Jesse Maikola
WCRC, Yamaha 8.24,653, 2) Ville
Kandelin WCRC, Triumph ?8,135,
3) Ilari Nieminen TMK, Triumph
?10,1297.
Moto 3: 1) Peter Paloranta VRT,
Honda 14.32,252, 2) Jenny Ruokolainen HelRC, Moriwaki ?7,588, 3)
Leevi Johansson HelRC, Moriwaki
?24,293.
Sivuvaunut: 1) Jari Oinonen/Roope Pitkonen IMK, LCR-Kawasaki
14.20,304, 2) Markku Artiola/Joonas
Salu IMK, ASR-Yamaha ?1,439, 3)
Pasi Vepsä/Aksel Oksanen Kitee MC,
LCR-Yamaha ?38,355.
RATSASTUS
Maarianhamina, kouluratsastuksen SM-kilpailut, 1. lähtö: 10 Jokivarren Kunkku,
poissa: 3. Ympäriajo päättyy 31.
toukokuuta.
RALLI
Matosinhos, Portugali, MM-sarjan 5/13 kilpailu, Portugalin ralli:
Kärjen tilanne 13/16 ek:n jälkeen:
1) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, VW 2.56,19,9, 2) Sebastien Ogier Ranska, VW jäljessä 9,5
sekuntia, 3) Kris Meeke Britannia,
Citroen ?20,0, 4) Andreas Mikkelsen
Norja, VW ?21,1, 5) Ott Tänak Viro,
Ford ?1.11,1, 6) Dani Sordo Espanja,
Hyundai ?1.55,4, 7) Hayden Paddon
Uusi-Seelanti, Hyundai ?2.01,0, 8)
Mads Östberg Norja, Citroen ?2.05,0,
9) Robert Kubica Puola, Ford ?3.06,9,
10) Martin Prokop Tshekki, Ford
?5.49,7,
... Ensimmäisen
Aki Ajalin laukoi vastustamattomasti Friskopfin selän
taakse, mutta jälkimmäisen
somerolaisvahti kaappasi
tyylikkäästi haltuunsa.
Molemmilla joukkueilla oli
pelin lopussa vielä puolittaisia tekopaikkoja, mutta kun
mikään niistä ei johtanut
toivottuun lopputulokseen,
Ajalinin rankkarimaali jäi
ottelun ratkaisseeksi täysosumaksi.
Aiemmilla Kolmosen kausil-
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU
Salo, kiväärin EM-näyttökilpailu:
50m Kivääri makuu 60 ls sarja M:
1) Joni Stenström RS 611.1, 2) Tero
Hovila SaSA 610.8, 3) Lasse Voutilainen JA 609.2, 4) Janne Vartiainen
MA 609.0, 5) Aleksi Jarva PAS 608.3,
6) Mika Tikkanen LA 608.0, 7) Robin
Stenström RS 607.8, 8) Lauri Lauste SA 607.7, 9) Jouko Forsten SäSA
604.1, 10) Olli Hahl MA 603.5, 11)
Ilkka Ratamo SaSA 600.7, 12) Aleksi
Leppä HAS 600.5, 13) Sami Koskela
SA 599.0, 14) Juha Soini JjA 597.9,
15) Esko Pentikäinen TSA 591.8
Sarja N: 1) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 612.7, 2) Marjo Yli-Kiikka
IMAS 611.2, 3) Katarina Långström
KSF 607.4, 4) Riikka Parviainen
SMAS 604.4
Sarja M20: 1) Matias Kiuru PAS
613.7, 2) Cristian Friman ESF 610.1,
3) Sebastian Långström KSF 606.6,
4) Riku Koskela SA 604.0, 5) Mika
Varjo MA 603.4, 6) Björn Friman ESF
602.9, 7) Riku Laitinen HaaAS 600.6,
8) Mika Piipponen KuusA 600.1, 9)
Jimi Lång KaA 598.3, 10) Roope Pohjoisaho KuusA 588.6
Sarja N20: 1) Saana Tattari HlAS
613.4, 2) Marianne Palo IMAS 611.8,
3) Katariina Laine HlAS 610.7, 4)
Henna Viljanen PAS 610.5, 5) Jasmin
Mattila SodA 609.8, 6) Armi Häkkinen KuusA 608.6, 7) Emmi Hyrkäs
Hahlo 608.2, 8) Anna-Maria Siivonen RSA 605.4, 9) Saana Peltonen
KeuSA 603.3, 10) Suvi Petäjäsaari
MyA 603.0, 11) Jonna Mauno KuusA
602.8, 12) Niina Saarinen SMAS
602.1, 13) Inka Havukainen KitA
601.5, 14) Tiia Mauno KuusA 598.2,
15) Emmi Pekkanen KuusA 363.5.
BEACH VOLLEY
Praha, maailmankiertueen kilpailu, pudotusottelut:
Riikka Lehtonen/Taru Lahti Suomi?Melissa Humana-Paredes/Taylor
Pischke Kanada 21?16, 22?20, Heather Bansley/Sarah Pavan Kanada?
Lehtonen/Lahti 13?21, 21?13, 15?10.
. Belgia?Suomi, 5. osakilpailu:
Gp-luokka: 1) Eevamaria PorthanBroddell/Solos Lacan, Helsingin
Ratsastajat 69,200 prosenttia maksimipisteistä, 2) Elisabet Ehrnrooth/
Wizard II, Helsingin Ratsastajat
67,760, 3) Kira Kanerva/Dorazio,
Tuomarinkylän Ratsastajat 63,340,
4) Johanna Heikkilä/Adonna, Nevaksen Ratsastajat 62,480.
Sunnuntaina 2. etappi, Treviso?Valdobbiadene,
59,4 km (henkilökohtainen aikaajo): 1) Vasil Kirijenka Valko-Venäjä
1.17.52, 2) Luis Leon Sanchez Espanja jäljessä 12 sekuntia, 3) Alberto
Contador Espanja ?14... 16
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. lähtö: 9 Evelyn Sundance, poissa:
6, 7
4. mennessä.
Etsimme joukkoomme
TILAKESKUKSEN
PÄÄLLIKKÖÄ
Tutustu tehtävänkuvaan
ja hakuohjeisiin:
?Työpaikkoja avoinna