Juuri heitä siellä nyt
tarvitaan, sanoi Gardemeister.
Suomalaisten ryhmään saattaa
liittyä myöhemmin vielä uusia jäseniä. Näitä tilanteita on vuosittain noin 3 000. OULU . Isä sai kaulaansa
haavan, joka vuoti runsaasti
verta. Autoa ajanut
nainen sai vakavia vammoja, ja
hänet vietiin sairaalaan.
Porvoon tien suunnasta tullut
auto joutui sivuluisuun oikealle kaartuvassa mutkassa ja
ajautui kylki edellä puuta päin.
Onnettomuus tapahtui kello 11
kapealla soratiellä Koskenkylän liikekeskuksen lähellä.
SSS?STT
Porin hissiturma
yhä tutkinnassa
Porin poliisi tutkii yhä Porin
5. 09-18, la 10-14
ESPOO . PIETARSAARI . Kuulalaakeroitu ohjauspyörästö
. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 263
Keskiviikkona 24. Kerkkäsen mukaan määrä noussee jo
tänä vuonna noin 150 asiantunti-
jaan.
Georgiaan lähtevä ryhmä koostuu monen alan asiantuntijoista.
Mukana on edustajia esimerkiksi poliisi- ja tulliviranomaisista.
Ryhmän jäsenillä on laajaa kokemusta myös ihmisoikeusasioista
sekä valtion- ja kunnanhallinnosta. Sopimuksissa on mahdollisesti päätetty
useiden satojentuhansien eurojen arvoisista hankinnoista.
SSS?STT. HUITTINEN
NYT UPEIMMAT TALVITAKIT
UUTUUTENA
Alexandran kangastakit turkissomistein
Kun raha ja aika ratkaisevat
Suomi haluaa lisää naisia
siviilikriisinhallinnan tehtäviin
Georgiaan lähtevästä
kymmenestä tarkkailijasta
kuusi on naisia
SSS?STT
Kuvan takki 264,- (348,-)
Polvipituus 288,- (372,-)
Useita värejä
Annankadun ja Vilhonkadun kulma, Salo, p. Asiasta
kertoi tiistaina sanomalehti
Kaleva verkkosivuillaan.
Kesäkuussa eläkkeelle jääneen johtajan epäillään allekirjoittaneen ja hyväksyneen
sopimuksia sellaisten yhtiöiden
kanssa, joiden osaomistajana
on hänen poikansa. Uskon kyllä mission onnistumiseen,
kertoo suomalaisryhmän vanhin
Noin puolet raskaana olevista
käyttää reseptilääkkeitä
Kirsi Höglund
Osa lääkkeistä
haitallisia
vauvalle
SSS?STT?Päivi Seppälä
???????????????
?????????????????
?????????????????
?????????????????????????
?????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????
???????????????????????????????????
???????????????????????
??????????????
??????????????????
?????????????????????
??????????????
??????????
?????????????
??????????????????
????????????????. Liukuovijärjestelmät . KUOPIO . Vallan keskittyessä demokraattinen
moniäänisyys heikkenee, Haveri
huomautti.
Kunnissa äänestäjät
ovat iholla
Nykyinen kuntajohtajamalli
sai asiantuntijoilta kehuja yhteisöllisyyden ja yhteisen vastuun
säilyttämisestä.
? Suomalaisen mallin kehittäminen tarvitsee ainoastaan
ohjaustehostimen, ei uusia ratinkääntäjiä. Osa lääkkeistä on
täysin turvallisia, osasta ei tiedetä
ja joitakin odottavat äidit eivät saa
käyttää lainkaan, sillä ne voivat
aiheuttaa vaaraa sikiölle.
Ilman reseptiä myytäviä lääkkeitä käyttää suurin osa raskaana olevista äidistä.
Kliinisen farmakologian dosentti
Kari Laine painottaa, että äitien
sairaudet pitää hoitaa. Tavoitteeseen on pyritty koulutuksessa
määrätietoisesti. Illan aikana
miesten välille syntyi sanaharkkaa. Torstaina Suomesta
matkustaa Georgiaan kymmenhenkinen asiantuntijaryhmä
valvomaan Georgian ja Venäjän
välistä tulitaukosopimusta. Suomi on ollut tässäkin mielessä tasa-arvon edelläkävijöitä.
? Osuus on tarkoitus nostaa
vähintään 40 prosenttiin. SALO . Kodinhoitohuoneet . syyskuuta 2008
Irtonumero 1,45 . Soveltamisen täytyy
kuitenkin perustua vapaaehtoisuuteen, ministeri korosti.
Kunnallispolitiikan professori
Arto Haveri ja Karkkilan kunnanjohtaja Minna Karhunen
pelkäsivät pormestarimallin vievän kuntapolitiikkaa keskitetympään ja henkilöidympään suuntaan.
? Mitä teemme valtuutetuilla, jos pormestari saa vallan ja
äänestysaktiivisuus kanavoituu
pormestarinvaaleihin. kaupunginosassa viime torstaina sattunutta hissiturmaa,
jonka syyksi poliisi epäilee ilkivaltaa. TURKU . Tuomittu
Harri Juhani Niskanen sai
törkeästä pahoinpitelystä kahden vuoden ja kahden kuukauden tuomion.
Tapaus sattui Kuopiossa helmikuussa, kun poika oli isänsä
luona vierailulla. Kuvan Tosca-ovilla
. He saavat
esimerkiksi tulehduksia ja sairastavat kroonisia tauteja, kuten
reumaa, astmaa, masennusta ja
epilepsiaa.
? Jos sairaus jää hoitamatta, se
voi päästä vaikuttamaan sikiöön,
Laine sanoo.
Lääkäriseura Duodecimin mukaan yleisimmät raskaana olevien
naisten käyttämät reseptilääkkeet
ovat antibiootteja.
Lääketietoa lääkäreille
Duodecim on avannut nettiin
lääkäreille, hoitajille ja apteekkihenkilökunnalle tietokantoja,
joissa on luokiteltu lääkeaineita
niiden turvallisen käytön mukaan
raskaana oleville ja imettäville äideille.
Myöhemmin on tarkoitus laajentaa tietokantoja siten, että
kansalaiset saavat oman versionsa.
Laine sanoo, että lääketehtaat
ovat ylipidättyviä ja usein kehottavat varmuuden vuoksi raskaana olevia naisia välttämään monia lääkkeitä.
Tietokannan tarkoitus on antaa
suosituksia siitä, mitä lääkeaineita on turvallista käyttää ja mitä
välttää.
Laineen mukaan raskaana olevalle sopimattomat lääkkeet voivat aiheuttaa sikiölle epämuodostumia, ennenaikaisia synnytyksiä
ja pienipainoisuutta. Niitä ovat esimerkiksi oppimisvaikeudet.
Saattaa olla, että ennen raskautta käytetty lääke joudutaan
vaihtamaan raskauden ja imetyksen ajaksi joksikin toiseksi.
Raskaus saattaa myös itsessään
suojata äitiä niin, että hän pärjää ilman lääkkeitä. Mukana olevat naiset ovat korkeasti koulutettuja ihmisiä, joilla
on kokemusta erityisesti ihmisoikeusasioista. Puh. Lähes
joka kolmas reseptilääkkeiden aiheuttama altistus on mahdollisesti
haitallinen sikiölle.
Imetyksen aikana kolmannes
äideistä käyttää reseptilääkkeitä,
mikä tarkoittaa, että noin 20 000
vauvaa voi saada lääkettä rintamaidon mukana. Palvelemme ark. (sis.alv)
Keittiöt . Mitat: k.max.2550 x l.1500 x s.600 mm
. Tutkinta on ulotettu
koskemaan myös vuoden 2003
ohjelmistohankintoja. KEMI . JYVÄSKYLÄ . Osa haitoista tulee
näkyviin vasta myöhemmin. Lasikuituvahvisteinen turvakalvo
. Ilman reseptiä myytäviä lääkkeitä käyttää
arviolta kolme neljästä odottavasta äidistä.
Vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen mukaan noin viidessä
prosentissa tapauksista reseptilääkealtistus oli selvästi haitallista
sikiön kehitykselle. Nyt tulokset
tavallaan konkretisoituvat tässä
Georgiaan lähtevässä joukossa,
toteaa Kerkkänen.
Suomalaisia on tällä hetkellä siviilikriisinhallintatehtävissä noin
sata eri puolilla maailmaa. TORNIO . TAMPERE . Karhunen
kysyi.
? Pormestarimallissa johtavat
virkamiehet muuttuvat helposti
pormestarin asiamiehiksi. Suomessa syntyy
vuosittain 55 000?60 000 vauvaa.
Lääkkeet vaikuttavat sikiöön
hyvin eri tavoin. Vauva voi
jopa kuolla. Päätöksenteon vaikeus asettaa myös
omia paineitaan johtamiseen.
? Kuntapäätöksissä äänestäjät ovat iholla aivan eri tavalla
kuin eduskunnassa, Kiviniemi
vertasi.
SÄHKEET
Nuori mies kuoli
Pernajassa
auton törmättyä
puuhun
Nuori mies kuoli tiistaina
Pernajan Rikerbyssä auton törmättyä puuhun. Kylpyhuoneet . Palm
odottaa komennusta suurella mielenkiinnolla.
? Olen itse viime vuodet kouluttanut kentälle lähtijöitä. Ensimmäistä kertaa suurin osa lähtevistä asiantuntijoista on naisia.
Heitä on nyt mukana kuusi.
? Kyseessä on ollut tietoinen linja, kun meitä lähtijöitä on tässä
pika pikaa syyskuun aikana haettu. Suomi voi nyt ratkaisullaan
näyttää esimerkkiä muille EU:n
jäsenmaille, kertoi siviilitarkkailijaksi itsekin lähtevä Anne Palm
tiistaina Kuopiossa.
Georgiaan lähtevät suomalaiset
kuuluvat EU:n lähettämään yli
200 siviilitarkkailijan joukkoon.
Suomalaisryhmä osallistui Kuopiossa Kriisinhallintakeskuksen
valmistavaan koulutukseen, jossa perehdyttiin konfliktialueen
oloihin, tarkkailijan tehtäviin ja
turvallisuusasioihin.
Lähtijöiden rekrytoinnista on
vastannut Kriisinhallintakeskus.
Keskuksen johtajan Ari Kerkkäsen mukaan tähän asti noin 30
prosenttia siviilikriisinhallinnan
suomalaisasiantuntijoista on ollut naisia. Nyt tuli
sellainen olo, että on lähdettävä
kentälle jälleen itsekin, jotta tietäisi mistä puhuu, naurahtaa
hän.
Suomalaisista äideistä noin
puolet käyttää raskauden aikana lääkärin tai hammaslääkärin
määräämiä lääkkeitä. Lähtijät ovat sopineet ensi
vaiheessa neljän kuukauden pestistä, mutta työrupeama saattaa
venyä vuoden mittaiseksi. Uhri pystyi kuitenkin
hälyttämään itselleen apua ja
selvisi vammastaan sairaalahoidon jälkeen.
SSS?STT
Sairaanhoitopiirin ex-johtajaa
koskeva rikostutkinta laajenee
Poliisi on laajentanut PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin
entistä johtajaa koskevaa rikostutkintaa. Esimerkiksi
astmaatikoista kolmasosa selviää
odotusajan lääkkeittä.
Kuntapäättäjät arvostelivat pormestarimallia
SSS?STT?Anna Peltokorpi
Pormestarimalli sai kuntapolitiikan asiantuntijoilta kylmää kyytiä kuntajohtamista ruotivassa tilaisuudessa tiistaina Helsingissä.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari
Kiviniemi (kesk.) puolusti mallia
ja kehotti kaikkia kuntia ammentamaan ideoita myös muiden maiden kuntajohtamisen tavoista.
Etenkin suurissa kunnissa pormestarimallia olisi Kiviniemen
mukaan hyvä kokeilla, koska ko-
kemuksia kaivattaisiin Suomessa
muualtakin kuin Tampereelta ja
Pirkkalasta. (02) 7311 550 Faksi (02) 7311 555 . ??????
??????????
?????????????????
?
????????????????????
Jorma Gardemeister.
? Ryhmän johtaminen on minulle seniorina hyvin mielenkiintoista. Komerot . Nyt on pidettävä
pää kylmänä, jottei tehtäisi liian
jyrkkiä korjausliikkeitä, Haveri
vertasi.
Ohjausta voitaisiin Haverin
mielestä tehostaa muuttamalla kuntajohtajan rooli entistä
selkeämmin toimitusjohtajaksi.
Muutoksen tulisi näkyä myös
palkassa, Haveri huomautti ja
viittasi vaikeuksiin saada kunnanjohtajien paikkoja täytetyksi.
Matalat palkat eivät kuitenkaan yksin selitä kunnanjohtajiksi haluavien puutetta. 02-733 4224, ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14
??????????
Suomi pyrkii lisäämään naisten
osuutta siviilikriisinhallinnan
tehtävissä. Tarkkailijat valvovat tulitauon
pitävyyttä, siviilihallinnon toimivuutta sekä maan sisäisten pakolaisten paluuta kotiseudulleen.
Suomalaiset muodostavat Georgiassa yhteistiimin kymmenen
tanskalaisen tarkkailijan kanssa.
? Paikan päällä työ alkaa alusta,
ja alussa tarvitaan paljon mielikuvitusta ja aloitteellisuutta. Työtä
tietysti helpottaa se, että georgialaiset haluavat meidät sinne. 6000?.
Laadusta emme tingi, kaiken muun olemme tinkineet valmiiksi puolestasi.
Myllyojankatu 14, 24100 SALO . 10 vuoden toimivuustakuu!
Vaatetanko
Edun arvo 6000
MummonMarkkaa
(1020?)
Kaapisto
voidaan
koota myös
peilikuvaksi!
Jämerät kotimaiset
16 mm keittiönrungot
koottuina komerot osina.
HETI
VARASTOSTA!
Tarjous on voimassa
10.9-30.9.2008 tai niin
kauan kuin tavaraa riittää.
www.keittiöjätti.fi
www.stellainterior.fi
Tarjous koskee kauppoja joiden arvo on kiintokalusteiden osalta min. Kaikki kodin kiintokalusteet
OMAKOTI
E
L
L
A
J
A
T
N
E
RAK
Kaupan päälle!!!
Ostaessasi
kiintokalusteet
meiltä nyt!
Kotimainen Stella KOMPAKT+ 150 cm
ETEISRYHMÄ YLÄKOMEROILLA
Yläkomerot
. Mahdollista ilkivallan
tekijää ei ole tavoitettu.
Keski-ikäinen nainen tipahti
noin seitsemän metrin matkan
hissikuiluun, kun hissin ovi
aukeni, vaikka hissikori ei ollutkaan samassa kerroksessa.
Nainen astui suoraan kuiluun
ja loukkaantui pudotuksessa,
muttei hengenvaarallisesti.
SSS?STT
Isäänsä
puukottaneelle
kaksi vuotta
vankeutta
Kuopion käräjäoikeus tuomitsi tiistaina ehdottomaan vankeuteen nuorehkon miehen, joka löi isäänsä fileerausveitsellä
kaulaan Kuopiossa
Tekijät vastuuseen. Kauhajokelaisessa oppilaitoksessa toistuivat tiistaina viime vuonna Tuusulan Jokelassa koetut kauhunhetket. syyskuuta 2008
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
080808
PÄÄKIRJOITUS
Jan-Erik Enestam
Kauhajoella koettiin tiistaina järkyttävä ampumistragedia. Vihje hienhajuisesta työkaverista kärsivälle. Miksi kukaan sitoutuisikaan työnantajaan, joka ei anna mahdollisuutta normaaliin elämiseen kirjoittamalla edes toistaiseksi
voimassaolevaa työsopimusta?
Työnantaja säästäisi rahaa, kun olisi osaavaa, motivoitunutta sekä joustavaa työvoimaa. Ajankohta onkin sille
otollinen.
Yhdysvaltojen kädet ovet sidotut Irakissa
ja Afganistanissa. Miksi markkinapäivät
eivät ole almanakan mukaan. Sellainen on ollut ominaista Salon
päättäjille . Ollikkalan äänivalli on aivan liian matala. Se katoaa vieraisiin maihin yritysten
ja menetettyjen työpaikkojen myötä. se, että
yhteenliittymisen päätös saattoi syntyä. Nykyisin menetämme vuokratyöllä motivaation työn tekemiseen niin omalta kuin
vierastyövoimaltakin ja virheet maksavat
paljon rahaa.
?Työ menee kaiken edelle.. Tulisiko joku korjaamaan myös Romsilan katuvalot. ?Tekijä
l. Suomessa on helppoa lopettaa yritys, jossa on suuri
määrä vuokratyöntekijöitä. Bushin presidenttikausi on loppusuoralla ja toimintakyky
sen mukana. ?Lkv
Marko Mattila
l. Francis
Fukuyaman ennustama ?historian loppu?,
jossa liberalismi ja kapitalismi ovat valloittaneet koko maailman, ei ole toteutunut.
On ehkä oikein väittää, että tilanne maailmassa on normalisoitunut. Niinpä. Ero tämän päivän tilanteen ja kylmän
sodan välillä on huikea, kiristyneestä tilanteesta huolimatta.
KOLUMNI
Kylmä sota oli kovaa ideologista taistelua
sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän
välillä. Tätä samaa olen saanut
kokea pitkän, noin 45-vuotisen kunnallistoimintani aikana Salossa.
Kun edessä olevat raskaat ja paljon vaativat kunnallisvaalit on käyty, kunnallisjärjes-
tys luotu, uusi kaupunginjohtaja valittu ja
alkanut hoitaa virkaansa, kun kaikki viranhaltijat ovat toimipaikoillaan, alkaa uuden
Salon luominen toivottavasti rakentavalla
tavalla. Vaikka kuinka haluaisi esittää
kysymyksen ministerille, valitsee puhemies
LEHTO
kysymysten esittäjät.
Varsinaissuomalaisista kansanedustajista
Jouko Laxell (kok.) on toki aktiivisin puhuja
eduskunnan täysistunnoissa. Se on vain pelkkä paperi. Mitä
siitä, vaikka vuorokausi vaihtuukin kesken
hoitoajan. strategiset ydinaseet.
Mitään näistä tunnusmerkeistä ei ole nyt
nähtävissä.
Mikä on sitten muuttunut. Liikenne on nyt moninkertaistunut.
Koska saadaan korjaus. Rajan molemmin puolin
oli raskaasti aseistautuneita sotilaita, aseistuksena mm. (kesk.)
Perniö
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Kirjoita lyhyesti. Samoin nykyinen Tammisaari nostaa koko Raaseporin
saaristo-osakunnaksi.
Kemiönsaari saa astetta merellisemmän määritteen, sillä siitä tulee virallisesti saaristokunta, kun nykyinen Dragsfjärdin
saaristokunta sekä Kemiön ja Västanfjärdin saaristo-osakunnat
liittyvät yhteen.
Kyse ei ole pelkästä nimityksestä. ?Hyvä mieli
molemmille
l. Lisääntyvä integraatio ja keskinäinen riippuvuus pakottaisivat kansallisvaltiot luopumaan ahtaista eduistaan. Osta suihkugeeliä ja/tai dödöä ja pistä
se työkaverin laukkuun tai päällystakin taskuun. saadaan luontevasti
moottoritielle!
En vastusta uutta liittymää, mutta se on
vaikutuksiltaan merkittävästi rajatumpi.
Tauno Kanerva
valtuuston pj. ?C3
l. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Kauko Mäntylä, (02)7702 319
l. Eihän Yhdysvallat öykkäröi Irakissa,
Israelin liittolaisena, Etelä-Amerikassa tai
talouselämässä. ?Ymmärtäisikö yskän
l. Aikooko Suomi yksinään hoitaa ilmastonmuutoksen. Älä vielä riemuusi tikahdu. George W. ?Hwbk
l. EU on toistaiseksi täysin riippuvainen Venäjän energiasta.
Kiinnostavat kuntavaalit tulossa
l. Puhut asiaa, ainoa
mikä merkkaa, on väliraha eikä se mitä vanhasta autosta saa! ?Ihmiset järki käteen
l. Tätä mieltä oli
vuokratyön käyttöä kannattava taannoinen
työministeri.
Kehitys, jota Suomessa kehutaan, on katoavaista. ?Tervetuloa Suur-Saloon
l. Vapaa
markkinatalous toimii taatusti paremmin
kuin stalinistinen komentotalous koskaan.
?White
l. Tarvitsemme paljon apua
nuorillemme, heissähän pitäisi olla tulevaisuutemme. Tapauksessa on paljon
samoja piirteitä kuin viimesyksyisessä Jokelan ampumavälikohtauksessa. Tämä on meidän, suuren kaupunkilaisjoukon toivomus.
Reino Breilin
kaupunkineuvos,
ex-valtiopäivämies
ilmoitus ja lippu alas tangosta, eikä maksa
työnantajalle mitään.
Jos ja kun globaalin kilpailun takia yritykset supistavat tuotantoa, niin sieltähän se
lopetetaan, missä se on edullisinta, eli Suomesta . Toistakymmentä ihmistä kuoli ampujan luoteihin.
Tämä on järkyttävä uutinen. Se on vaikea tehtävä, sillä
monen mielessä pyörii toistuen kysymys: ollaanko tällaista vastaan todella aivan voimattomia?
Silmitön tragedia sotkee perheiden elämää laajalla säteellä;
kaikkein ankarimpana murheen kokevat luonnollisesti perheenjäsenensä menettäneet kodit. Katsetta vasempaan, kiitos! ?Sk
l. Saaristokuntalaisuus ja saaristo-osakuntalaisuus tuovat mukanaan lisää etuja yritysten tukina ja muuna avustusrahana.
Muista Lehdistä
Varautua pitää
KESKIPOHJANMAA sanoo, että
mahdollisen taantuman ennustaminen ei ole pirun maalaamista
seinälle.
?Mahdollisen taantuman ennustaminen ei ole pirun maalaamista seinälle
vaan realiteettien tunnustamista. Esimerkkinä
Stora Enson Yhdysvaltojen-seikkailut. ?Yrittäjä
l. Valtava pettymys pienille peuhaajille. Nyt
edessä ovat kiinnostavat kuntavaalit, hän sanoo.
lon virallisuus on rakennettu, se saa aikaan
tarpeellisen uskottavuuden ja yhteistyön
hengen. Hyvä huomio, eihän moottoritie toimi, jos liittymiä on parin kilometrin välein.
?Näin se vain on
Vuokratyö olisi kiellettävä kokonaan
Tein pitkän työn pääluottamusmiehenä ja
huomasin, että työmotivaatio ja joustavuus
löytyvät työsopimuksen omaavilta työntekijöiltä. Kiina
ja Intia ovat työkulttuuriltaan aivan jotain
muuta kuin länsimaat, missä teollisuus on
luotu ja huippuunsa hiottu.
Länsimaat pyrkivät edes jotenkin huolehtimaan kokonaisuudesta, vaikka se tällä
nykyisellä kehityksellä onkin unohtunut globaalissa teatterissa eli pörssitaloudessa.
Jotta työpaikat pysyisivät Suomessa, yhteiskunnan olisi ensi työksi kiellettävä vuokratyö. Venäjä näyttää
lihaksiaan ja osoittaa, että se on taas kansainvälinen vaikuttaja. yhteiskunnallisiin vaateisiin, vaan
nyt tarvitaan uudenlaista yhteistyötä.
Itsenäisinä kuntina erilaisia tarpeita olisi
jäänyt myös täyttämättä. Onneksi!
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. ja pörssivoitot kotiutetaan. Tarvitaan vain
Kirjoittaja on Pohjoismaiden
neuvoston johtaja.
TEKSTARIT
TÄTÄ mieltä
Uuden Salon kunnallisvaalit ovat monella
tapaa mielenkiintoiset. Kauhajoen ampumavälikohtauksessa näytti jo alkutietojen perusteella
olevan useita yhtäläisyyksiä Jokelan viimevuotisen hyökkäyksen kanssa.
Viranomaisilla, oppilaitoksilla ja kodeilla on taas edessään
pitkä ja vaativa työ, jotta turvallisuudentunne saataisiin palautetuksi kouluissa ja oppilaitoksissa. Tilastokeskuksen
selvityksen mukaan Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaa. Samalla niitä voisi säätää palamaan entiseen tapaan eikä säästöliekillä
vaihtelevasti. Palkkaus. Lääniä olisi vaikka kuinka, ja Perniöntielle rakennetaan sormuksen kokoinen
liikenneympyrä. Sohva ja roskat, käsittämätöntä! ?Jmk
Kirjoittaja on mielissään siitä, että Salon seudulla syntyi yhteinen päätös kuntaliitoksesta. EU on luotettavin kauppakumppani Venäjälle, eikä vaihtoehtoja juuri ole.
Venäjällä ei ole varaa uuteen kylmään sotaan. Etelä-Ossetia kuuluu muodollisesti
Georgiaan, mutta toimii käytännössä ja aivan erityisesti päivämäärän 080808 jälkeen
Venäjän provinssina.
9/11 eli 11. ?Puoliksi pimeä taajama
l. Halikon asemalla nopeusrajoitukset 50
ja 60 km/h tarkoittavat motoristeille 100?
120 km/h. Jonkinlaisesta mallioppimisesta tuntuu olevan kysymys. Neuvostoliiton
romahdettua optimismi paremmasta maailmasta levisi. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
kokevat tulevansa työpaikoilla kiusatuiksi kaksi kertaa enemmän kuin
Euroopassa keskimäärin. ?Viidakonlaki, missä poliisit
l. Taloudessa jos missä kaikki riippuu kaikesta. Kauhajoen teosta epäilty oli julkistanut hieman aiemmin internetissä videon (kuva),
jossa hänet on kuvattu ampumaradalla.
Taas järkytys
Väkivalta tuntuu nykymaailmassa yhä vain yleistyvän ja tunkeutuvan joka paikkaan. ?Eihän
l. Ei
ole. Romutustodistus ei
tee romuttamisesta sen ympäristöystävällisempää. Aseita
ei enää käytettäisi valtioiden välisten riitojen
ratkaisemiseksi.
Näin ei ole valitettavasti käynyt. Yksinpä kymmenen
kunnan yhteenliittyminen on harvinainen ja
erikoinen tapaus koko Suomen valtakunnan
alueella. Condoleezza Rice moittii Venäjää öykkäriksi. Yhteiskuntavastuu ja yksilön kunnioitus ovat
tuntemattomia käsitteitä. ?Kokemuksella
l. Niitä toivottavasti
kymmenen kunnan muodostama uusi voima
toteuttaa tuoden alueella uutta turvallisuutta ja kasvuvoimaa.
Uuden Salon syntymisessä riittää pureksimista varmuudella myös yli koko Suomenniemen! Näin on tapahtunutkin.
Kannattaa muistaa, että kymmenen kunnan yhtymispäätös tuo tullessaan myös
paljon vastuuta! Voimassa olevien lakipykälien ja . Jos on tarve määräaikaiseen työntekoon, niin siihenkin täytyy löytyä pätevä syy,
ja silloin palkataan työntekijä määräaikai-
seen työsuhteeseen.
Sijoittajille ei merkitse muu kuin raha. syyskuuta 2001 oli päivä, jona
terroristit hyökkäsivät World Trade Centeriin New Yorkissa ja Pentagoniin Washingtonissa. Koska jos
kaiken ajattelemme ulkomailta ostaa, rahat
loppuvat, vaikka kuinka halvalla muualta
ostaisimme.
Toinen tuottaa, toinen jalostaa ja lopusta
huolehtii kaikenkattava palveluala.
Ruohonjuuritasolta on lähdettävä liikkeelle. Kesässä tärkeintä on lämpö. Muurlasta ympyrään tullessa saa varoa,
kun Helsingistä päin tullaan kolmion takaa
edes vilkaisematta, tuleeko joku jo ympyrässä. Miten kehdataan veloittaa lasten vuorohoidossa ensimmäisen yön 3,5 tunnin nukkuma-ajasta koko päivän hoitomaksu. toivon mukaan . Työntekijät
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Selontekoja on
laadittu 90-luvulta lähtien, eikä niistä
ole tarpeen luopua. Läntisessä
naapurimassa Ruotsissa kiusaamista
on selvityksen mukaan vain neljännes
Suomen luvuista.
Selvityksen tulokseen on suhtauduttava sikäli varauksin, että eri maissa
ja kulttuureissa työpaikkakiusaaminen saatetaan kokea eri tavoin.?
KARJALAISEN mielestä turvallisuuspoliittisia selontekoja tarvitaan edelleen.
?Georgian sota käynnisti tarpeettomia reaktioita nykytavan romuttamiseksi, vaikka toki se on ikävä esimerkki turvallisuusympäristömme yllättävästä muutoksesta. No niin, nyt sitten joku uskomaton pelle
teki sen tännekin, kaatopaikan Sirkkulan
ratapohjan varteen. ?Konehoitajaksi muuttunut sh
l. Ja pitää muistaa sekin, että Venäjä on nykyisin Suomen tärkein vientimaa, jossa myös pitkään jatkunut
positiivinen kehitys on hidastunut.
Synkempiä aikoja ennakoivassa tilanteessa on nähty jo muutamia ylilyöntejä.?
KESKISUOMALAINEN toteaa,
että työpaikkakiusaamisen torjunnassa on Suomessa paljon tekemistä.
?Yksi keskeinen kysymys on työssä
viihtyvyys ja sillä alueella on Suomessa paljon tehtävää. Yhteiskunnassa
pitää saada yksilön kunnioitus ykkösasiaksi,
muutoin kokonaisuus alkaa kuihtua.
Meidän pitää saattaa perusasiat kuntoon.
Kotimaasta saadaan suurin osa raaka-aineista, teollisuudesta koneet ja tuotteet, raha
saadaan kiertämään kotimaassa. Olen vankasti sitä mieltä, että alueella ymmärrettiin
hyvin yhteistyön tarpeellisuus.
Se ymmärrettiin siinäkin mielessä, että Salon kaupunki ei yksin voisi vastata myönteisesti tuleviin työvoima-, asunto- ja maapoliittisiin ym. Hinta kohdallaan. Ääni heijastuu
vastapäisestä betonimuurista kivikasan yli.
?Korottakaa vallia pian
l. ?Mennyt kesä. Hyvä näin!
Usein on kysytty, miten moinen päätös on
voinut syntyä, kun vastaavaa päätöstä ei
saatu aikaan esimerkiksi Turussa. Monien yksimielisten päätösten joukosta erottunee yksi väkevimmin . Oligarkit,
jotka hoitivat Putinin valtaan, kritisoivat nyt
äänekkäästi häntä.
Raha ratkaisee, kuten sanonta kuuluu.
Ehkä siksi venäläisten äänensävy on muuttunut sovittelevammaksi. Tiedon vapaa kulku
kyllä mahdollistaa monenlaisen oppimisen, mutta tuskin näistä
tragedioista sillä selityksellä selvitään.
Perustellumpaa lienee sanoa, että yhteiskunnalliset jännitteet ja
huono-osaisuus purkautuvat nyky-yhteiskunnassa muun muassa tällaisin tavoin.
Kun nousukaudessa porskuttaneen kulutusyhteiskuntamme
pintaa raaputetaan, paljastuu nopeasti huono-osaisuuden merkkejä: esimerkiksi lasten huostaanotot yleistyvät kovaa vauhtia
eikä nuorten syrjäytymistä ole kyetty estämään, vaikka yhteiskuntakin on sitä tosissaan yrittänyt.
Mitä tehdä?
Salo ja saaristo
Kuntaliitokset tuovat mukanaan roppakaupalla muutoksia.
Salostakin tulee saaristo-osakunta, kun kuntaliitoksessa sen
osaksi tulee nykyisistä saaristo-osakunnista Särkisalo ja Halikko. Mielipide
Keskiviikkona 24. Muutin kaupungin saasteita pakoon
maaseudun raittiuteen. Moottoritie on nopea tapa ohittaa
Salo, mutta mahdollisuudet poiketa moottoritieltä Salon eri osiin on tehty kovin vaikeiksi.?
Nopeimmin tarvittava tieverkollinen hanke
on Salon itäinen ohikulkutie eli puuttuva osa
kantatiestä 52 , joka toisi moottoritien vaikutuspiiriin koko Uuden Salon eteläisen ja itäisen osan sekä johtaisi Hankoon tai Hangosta
suuntautuvan kantatien raskaan liikenteen
luontevasti ohi keskustan.
Kartta käteen ja pohtimaan miten liikenne
Perniöstä, Teijolta, Kiskontien varrelta, Tupurista, Inkereeltä ym. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
l. venäläisiä Etelä-Ossetiassa. Mutta tämä ei ole pelkästään paikallinen asia, vaan tapahtuma ravistaa syvästi koko yhteiskuntaa.
Globaali maailma ulottaa vaikutuksensa Suomeen niin hyvässä kuin pahassa. Neljä vuotta on sopiva aikaväli uhkien analysoinnille ja
puolustuslinjauksille.?
Otsikko viittaa päivämäärään, jona Venäjän joukot hyökkäsivät itsenäisen Georgian
alueelle ?suojelemaan. Vakuutushan maksaa helpommin ilkivallan kuin esimerkiksi unohduksen tai
valvonnan puutteen, ja mainekaan ei kärsi.
?Tönäri
l. Jos sitä ei
tänä vuonna ollut, mistä saamme voimia
kestää yhä pimeämmät talvet. Haluan tasa-arvoisen yhteiskunnan.
Kaikille tuloille sama veroprosentti ja samat
palvelut. Venäjän pörssi on romahtanut
samalla, kun öljyn hinta laskee. Allakka se ei petä. Kiitos Hanna-Kaisa Silander, puutuit tosi tärkeään asiaan. Ovatpahan ne neljä liittymää olleet tähänkin asti olemassa, mutta eivät ne kantakaupunkilaisten pääsyä moottoritielle ole
edistäneet. Eivät ylipalkkaiset lopeta
tehtaita, vaan huonot johtajat. ?Pettynyt äiti
l. Jumper. Red. Pelottavaksi asian tekee Kauhajoen ja Jokelan tapausten samankaltaisuus.
Koulut ja oppilaitokset ovat olleet tällaisten tragedioiden näyttämöinä myös muualla maailmassa, etenkin Yhdysvalloissa.
Toimintatapa on paha kyllä yleistynyt läntisissä maissa. Kiitos tosi ihanasta Kivan lauantaisesta
konsertista! ?Upeaa oli
l. Juuri huollettu minullakin ja katsastuksessa oli nivel ihan sökö.
Huollossa vain pahoittelut. Näin meni työ ja sen myötä meni kehitys.
Ei voida ajatella, että korkeaa teknologiaa
tekevät matalapalkkaiset työntekijät. Mihin oli kadonnut liukumäki Salohallin
peuhusta. ?Omaakin kokemusta asiasta
l. Potilaanhoitaja on nykyään tietokonehoitaja. Se päivä muutti turvallisuuspoliittista
ajattelua. Tänä vuonna
hän on käyttänyt 83 puheenvuoroa ja vuoden 2004 syksystä yhteensä 365 puheenvuoroa.
Jorma Saloniemi
Jouko Laxellin eduskunta-avustaja
Lehden pääkirjoituksessa (SSS 13.9.) todetaan: ?Salon kaupunginarkkitehti osui oikeaan,
kun hän vaati nopeaa toimintaa uuden liittymän saamiseksi nykyisen Salon ja Muurlan
rajamaille. Euroopan läpi kulki raja näiden järjestelmien välillä. Tiuski. Vaan täällä naapurit polttavat kilpaa jätteitään, jäteöljyjä
myöten! ?Ojasta allikkoon
l. Kannattaa varmasti äänestää vanhempien hoidossa eläviä nuoria, ovat todella
hyviä päättämään yhteisistä asioista. hyvähenkisen
yhteistyön merkeissä valmistelutyötä on
tehtykin.
Selvä asia on, että kun aikanaan uuden Sa-
Mutta riippuvuussuhde on molemminpuolista: ilman ostajaa ei voi myydä. Jan. ?Siltä vaikuttaa
l. Jokainen on yksilö ja voi vaikuttaa tulevaisuuteen, vaikkapa vaaleissa.
Kalervo Rättö
Salo
Puhemies päättää, kuka kysyy Ohikulkutie
ensin kuntoon
Salon Seudun Sanomille lähetetyssä tekstiviestissä vaadittiin salolaisilta kansanedustajilta kysymyksiä hallituksen kyselytunnilla.
Kyselytunnin puheenvuorot jaetaan kuitenkin puhemiehen oman valinnan mukaisesti eikä siinä järjestyksessä kuin niitä
pyydetään. Pahan puolella joudutaan taas toteamaan, että
Suomi ei ole erikoistapaus eikä lintukoto.
Kun tapauksia nyt on kaksi, nousee kova kysymys: ovatko
asiat Suomessa todellisuudessa paljon huonommin kuin päältä
näyttää?
Voidaanko vielä arvioida, että nämä ampujat ovat satunnaisia, internetistä mallin saaneita toimijoita. Venäjä on myös oivaltanut, ettei EU:sta ole konfliktin estäjäksi.
Mutta Venäjäkin on joutunut kovakouraisesti kokemaan, että sen käyttäytymisellä
on hintansa. Jopoilija! Ole hyvä vain ja kiitos itsellesi. Näin päiväni alkoi upeasti. ?Tuohtunut
l. Se ei todellakaan helpota
ruuhkia! ?Pientä piiperrystä
l. Hän naputtelee konetta tuntitolkulla eikä ehdi potilaan luo, vaikka haluaisi. Näin tulee käymään myös päivän
080808 osalta.
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev
uhoaa, ettei Venäjä pelkää mitään, ei edes
uutta kylmää sotaa.
Onko uusi kylmä sota siis alkamassa. sanonpa, että koko kaupunkitoiminnan aikana
Hellalla työskentelee yhteensä
270 henkilöä, ja se on Perttelin suurin
työnantaja.
Yrityksen toimitusjohtaja Kimmo
Suupohja luottaa, että lomautuskierros auttaa Hellan huonon ajan yli, eikä
oman väen irtisanomisia tarvita. Summa ylittää
valtion vuosibudjetin loppusumman.
Kyseessä ovat siis suuret rahasummat,
kun sosiaali- ja terveysministeri Liisa
Hyssälän (kesk.) Sata-komitea työstää
sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistusta.
Ministeri Hyssälä peräänkuuluttaa
laajaa kansalaiskeskustelua ja haluaa
torpata väitteet siitä, että valmistelua
tehdään salassa eikä asiasta tietoa tipu.
. Kahden
viikon pakkoloma koskee 220 henkilöä,
joista suurin osa on tuotantotyöntekijöitä. Kirkkoon oli kokoontunut illalla miltei
900 ihmistä. Palohälytys
hätäkeskukseen tehtiin kello 10.47.
Hän oli Kauhajoen palvelualojen
oppilaitoksen oppilas.
Internetissä Saari ilmoitti
elämänfilosofiakseen misantropian eli
ihmisvihan.
Sivut 8 ja 9
Ampujan
Youtubevideoissa
apukuvaaja
Kauhajoen tragedia
Ampuja Matti Juhani Saari saapui
Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksen
kellarikerrokseen ennen kello 11:tä
naamioituneena ja mukanaan iso kassi.
käsipuolesta.
? Moni on täällä tänään kysynyt, miksi tällaista tapahtuu. Hän menehtyi
vammoihinsa illansuussa.
Sisäministeri Anne Holmlundin mukaan
poliisi kuuli Saarta 22.9. Nuorukainen ilmeisesti tunsi uhrinsa, jotka olivat
todennäköisesti tenttiin osallistuvia ammattikorkeakoulun toisen vuosikurssin opiskelijoita.
Poliisi kuvasi miestä mustiin vaatteisiin
pukeutuneeksi ja mustatukkaiseksi. Kasvinviljelyagronomi Soile Hänninen uskoo, ettei kaikilta pelloilta saada enää
kelvollista viljaa.
? Ei kannata kylähulluksi leimata,
jos silppuaa kaiken takaisin peltoon.
Monin paikoin sato ei kata kuivatuksen
kustannuksia, Hänninen selittää.
Halikkolainen Jouni Nurminen saa
tänä vuonna kohtuullisen sadon. Yksi ihminen loukkaantui vakavasti.
Ammuskelu alkoi Kauhajoella palvelualojen oppilaitoksessa aamupäivällä ennen kello
11:tä. Hän oli ampunut itseään veritekojen päätteeksi.
Ampuja menehtyi vammoihinsa sairaalassa
hieman ennen viittä iltapäivällä.
Kauhajoen hämärtyvän keskustan kaduille kerääntyi tiistai-iltana parisataa ihmistä.
Kaikkien kasvoilta oli luettavissa valtava
hämmästys ja järkytys. Kirkon työntekijät tukivat monia
Ampuja saapui kouluun kellarikerroksen kautta. syyskuuta 2008
???????
???????????
???????
??????????????????????????????. Kun kuulimme kellarista ammuskelua, lähdimme juoksemaan
ulos. kerros
Vilja
t
Rakennuksessa syttyi ilmeisesti
Saaren sytyttämä tulipalo. Kauhajoen ammattioppilaitoksen rehtorin mukaan koulu ei
tiennyt miehen puhuttamisesta.
Suomessa maksetaan vuosittain erilaisina sosiaaliturvan maksuin reippaasti
yli 40 miljardia euroa. Hella toimittaa valoja esimerkiksi
henkilöautoihin, asuntoautoihin ja erilaisiin työmaakoneisiin.
Sivu 11
Sosiaaliturva
vie enemmän
rahaa kuin
valtion budjetti
SSS?Hia Sjöblom
Kauhajoen kirkkoon kokoontui tiistai-iltana lähes 900 ihmistä.
SSS?STT
Kauhajoella sattuneessa ampumavälikohtauksessa kuoli tiistaina 11 ihmistä. Luulen, että monet ovat vielä kieltämisen vaiheessa, eikä todellisuus ole
vielä täysin avautunut heille, pohti Kauhajoen
seurakunnan kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkala.
To
pe
ek
a
P
STT
Kauhajoella tiistai-iltana olleessa tiedotustilaisuudessa ampujaa kuvattiin hyvin niukasti. Ampuja oli edelleen
rakennuksessa sisällä, ja ulos oli saatu
vasta yksi loukkaantunut. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 24. Ase oli
hänen ensimmäinensä.
Lempifilmikseen Saari ilmoitti
Columbinen kouluammuskelusta
kertovan elokuvan.
US
NN
AKE
R
ttelu
LU
OU
Neuvo
A K
H
N
VA
vä
Käytä
Luokka
1. Koulun lattioilla lojui hylsyjä ja rikkoutunutta lasia. Ampuja löydettiin saman kerroksen käytävältä. koska tämä oli
julkaissut ampumavideon internetissä.
Poliisin mukaan kuuleminen ei kuitenkaan
antanut aihetta toimiin.
Kellarikerros
Topee
k
Noin kello 12 poliisi piti mahdollisena,
että ammuskelussa olisi kuollut useita
ihmisiä. ?????????
??????????????????????????
?????????????????????????????????????????
Märynummen uusi
asuinalue vastatuulessa
Liisa Lausti taitaa
pastanttipuuron keiton
BK-46 hakee kahdelta
rintamalta SM-mitalia
UUTISET 6
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 14
URHEILU 15
Suru hiljensi Kauhajoen
Sää:
Sää:
Poutaa
Poutaa
11 kuoli ammuskelussa, myös ampuja sai surmansa
+15
Takasivu
+15
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Takasivu
Hella lomauttaa
220 Perttelissä
SSS?Suvi Kulla
Perttelissä valaisintuotteita valmistava Hella Lighting lomauttaa henkilöstöään loka-marraskuussa. Koulussa oli
tapahtumahetkellä parisataa oppilasta.
Hän oli julkaissut YouTubessa kuvia,
videoita ja tekstejä. Osa luokkatovereista-
ni lähti kellarikerrokseen katsomaan, mitä
siellä tapahtuu. Yritys
on jo irtisanonut kymmenen vuokratyöntekijän työsuhteen.
Hellan vaikeudet johtuvat ajoneuvoteollisuuden ja rakentamisen alamäestä. Poliisin mukaan uhreista yhdeksän löytyi vanhan koulurakennuksen pohjoispäädyn luokkahuoneesta ensimmäisestä
kerroksesta. Tilanteen kestäessä ampuja on liikkunut kellarikerroksessa ja ensimmäisessä kerroksessa.
Ampuja Matti Juhani Saari oli syntynyt
20.5.1986.
Hän aloitti ampumisen luokasta, jossa
oli koetilanne ja paikalla noin 20
oppilasta. Poliisi oli harkinnut epäillyn aseen
takavarikointia, mutta hän sai pitää sen.
Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) lupaa
tarkan selvityksen poliisin toimista ennen
koulusurmia.
Holmlundin mukaan ampumavideo oli tullut poliisin tietoon viime perjantaina, mutta
miestä ei tuolloin tavoitettu. Mutta tietoa saa, ministeri
Hyssälä vakuutti.
Sivu 6
Viimeisiä viljoja
puidaan nyt
SSS?Tiia Paavilainen
Sääennusteissa luvattu poutajakso on
käynnistänyt viimeiset puinnit. Hän esitteli useissa
videoissa Walther P22 pistooliaan.
Kuvaleike nettivideosta, jossa tekijä
esiintyy aseensa kanssa ennen
surmatyötä.
ee
To
p
Poh
join
en
Ase
velit
Noin kello 14 poliisi kertoi, että
ammuskelussa on kuollut yhdeksän
ihmistä ja useita on haavoittunut. Pian paikalle tuli myös poliiseja, Rinne
kertoo.
Iltakahdeksalta Kauhajoen kirkosta valui
ulos hartaustilaisuuteen osallistuneita ihmisiä. Matti Juhani Saari oli saanut aseluvan viime kesänä harrastusta varten vuoden
määräajaksi.
Lupaa varten hänet oli haastatellut sama
poliisi, joka jututti häntä maanantaina Youtube-videoiden takia.
Poliisi tutkii ampumisvideot tarkasti, sillä
osassa niissä on selvästi ollut mukana myös
avustava kuvaaja.
Mies opiskeli restonomiksi, jotka tekevät
töitä ravitsemis- ja matkailualalla. Salon lähiseudun suurimmissa marketeissa on jo kauan ollut keräyspaikka paristoillekin, joten käytäntö ei
paljon muutu.
Uusi tuottajavastuu tarkoittaa sitä,
että kuluttaja saa palauttaa vanhat paristot tai akut ilman ostopakkoa.
Paristojen ja ajoneuvojen akkuja vastaanottaa edelleen myös Rouskis, joka
pyrkii ylläpitämään vanhaa kuluttajien
omaksumaa keräysjärjestelmää.
Sivu 6. Kuolleiden
joukossa on myös ampujaksi epäilty Matti
Juhani Saari. Hänet
kuljetettiin Tampereen yliopistolliseen
keskussairaalaan. Poliisin Karhuryhmä oli lähtenyt paikalle.
ka
Saari tulitti paikalle saapuneita
pelastusviranomaisia, jotka joutuivat
odottamaan poliisin lupaa edetä koululle.
Saarella oli määräaikainen aselupa,
joka oli myönnetty viime kuussa. Ampuja aloitti ampumisen koulun kella-
rikerroksessa luokasta.
Koko koulussa oli ammuskelun alkaessa parisataa 18?25-vuotiasta oppilasta.
Poliisi kertoi löytäneensä ammuskelijan noin
kello 12.30. Iltaan
mennessä kävi ilmi, että kuolonuhreja
oli 11.
Walther P22
LU
vä
Käytä
stie
SSS?STT
Sisäänkäynti
US
NN
AKE
R
U
UL
KO
Luokka
HA
VAN
vä
Käytä
sOpetu
keittiö
KIA
Aula
Luokka
Portaikko
Varasto
Sisäänkäynti
Käytävä
Vanha koulurakennus
KAUHAJOKI
kuja
Sisäänkäynti
500 m
Valvomo
100 m
u
Ka
Kauhajoki
Urh
eilu
tie
ha
j
i
ok
Uusi koulurakennus
Tuotetutkimusyksikkö
Tuotetutkimusyksikkö
Elintarvike- ja ympäristötutkimuslaitos
ie
Noin kello 13.30 viranomaiset
vahvistivat, että ammuskelussa on
kuollut useita ihmisiä. Meidän sosiaaliturvamme on niin
monimutkainen ja laaja, että keskustelut jäävät helposti pyörimään yksittäisiin asioihin. Suuri tragedia on kohdannut jokaista eteläpohjalaisen pikkukaupungin asukasta.
Poliisin eristämän oppilaitoksen edustalla
seisoi myös 18-vuotias Suvi Rinne äitinsä
kanssa. Hän oli
kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, mutta asui
opiskelujensa takia Kauhajoella.
Poliisi kuuli ampujaksi epäiltyä miestä
maanantaina internetin ampumavideon
vuoksi. Tiistaina Nurmisella oli vielä noin hehtaarin verran kauraa puitavana.
? Kyllä tätäkin joutuu hiukan kuivattamaan, Nurminen toteaa.
Sivu 5
Paristot saa
palauttaa
ostopaikkaan
SSS?Elina Lahti
Paristot ja kannattavat akut saa perjantaista lähtien palauttaa sinne, missä
niitä myydäänkin riippumatta ostoajankohdasta. Loukkaantuneiden
tai kuolleiden tarkkaa määrää ei kerrottu.
Anin
yhdy
SI
UU
US
NN
AKE
R
ULU
KO
OK
a
Ammunnan alkamisesta Saaren
löytymiseen kului aikaa tunti ja 15
minuuttia.
ie
Puisto
ti
Topeee
ka
Saari ampui itseään päähän. Hän on koulun oppilas ja oli tapahtumahetkellä koulussa viettämässä välituntia.
? Eräs tyttö tuli sanomaan meille, että
koulussa ammutaan
Kas-
Vessanpönttö, lavuaari ja
paloiteltu lastulevyhylly oli
jätetty lintupolun viereen
Salon Halikonlahdelle.
kin verran, alkaa perunoiden varsisto olla kuollutta. Ravintolavälikohtausta
on tutkittu epäiltynä pahoinpitelynä.
Paasilinna on kiistänyt syyllisyytensä.
Kuusjoen Nummijärven rannan kunnostustyöt maksoivat
arvioitua enemmän. Heinäluoman mukaan
muunlaisia energiatehokkuutta
parantavia remontteja kerros- ja
rivitaloissakin voidaan silti tehdä.
Heinäluomalle huomautettiin,
että asunto-osakeyhtiöiden energiaremonttiavustuksiin on budjettiesityksessä lisätty 20 miljoonaa
euroa. Juurikkaan
nosto alkaa myös olla ajankohtaista.
? Juurikkaan satoennuste näyttää toistaiseksi melko hyvältä,
sillä juurikkaat ovat pystyneet
hyödyntämään viimeisetkin sateet, Hänninen selittää.
Ympäristönsuojelusihteeri ei esitä
kuitenkaan valituksen tekemistä
Someron ympäristönsuojelusihteeri Timo Klemelä arvostelee
Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymää tarkkailuohjelmaa, joka koskee Salon
vedenottoa Someron ja Kiikalan
rajalta.
Klemelä ei kuitenkaan esitä ympäristölautakunnalle valituksen
tekemistä Länsi-Suomen ympäristölupavirastolle.
Klemelä on tyytyväinen, että
tarkkailuohjelman mukaan vedenottoalueen ympäristössä on
tehtävä mittauksia kuukausittain.
Klemelä arvostelee ohjelmaa
kuitenkin siitä, että kaikkien lähteiden ja kirkasvetisten järvien
seurantaa ei edellytetä.
? Vain joitakin lähteitä ja järviä
seuraamalla ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä kaikkien
lähteiden ja järvien tilasta. Hän
oli sitä mieltä, ettei vähennysoikeuden pidä olla asumismuodosta
riippuvainen. Melko pian
pitää toimia, jotta saa nostettua
sadon talteen.
Hännisen mukaan perunalla on
parhaillaan muodostumassa kuori, jolloin se on hyvä nostaa kuivana varastoon.
Vaikka satokausi on ollut Hännisen mukaan todella hankala
Somero löysi puutteita
vedenoton tarkkailuohjelmasta
SSS-Päivi Malin-Perho
konlahdelle 2,5 kilometriä. Niin ikään hänelle muistutettiin, että kotitalousvähennystä
saavat kerrostaloasujatkin mui-
hin kuin taloyhtiöille kuuluviin
remontteihin.
Hallituksen budjettiesityksessä kotitalousvähennys nostetaan
3 000 euroon ja sen käyttöala laajenee tietotekniikan asennuksiin.
Lähetekeskustelussa oli tiistaina budjettilaki, jolla pientalojen
energiaremonttien tuki siirretään
pääosin kotitalousvähennyksen
piiriin.
mille tahansa lajikkeelle, ovat
juurikkaan satonäkymät hieman
muita valoisammat. Ihan niin
kuin Halikonlahdellakin.
SDP arvostelee kotitalousvähennystä
omakotiasujia suosivaksi
SSS?STT
Kuusjoen kunta
varautuu ottamaan
uuden koulun rakennustöiden takia
Kuusjoki tänä vuonna miljoonan euron lisälainan. Nummijärvelle tehtiin myös
pienpuhdistamo jätevesille.
SSS?Päivi Malin-Perho
SÄHKEET
Uudelle Salon
seurakunnalle
kotisivu
internetiin
Vuodenvaihteessa syntyvälle
uudelle Salon seurakunnalle
on avattu kotisivu internetissä
osoitteessa www.salonseurakunta.fi. Viime aikoina siirtoja on rajoittanut myös
puute sydänsiirteistä.
Sydämensiirrot on todettu kustannustehokkaaksi toiminnaksi.
Tulokset suomalaisten aikuispotilaiden sydämensiirroista
viimeisen viiden vuoden ajalta
sijoittuvat myös kansainvälisessä
vertailussa hyvin.
Huolimatta sydämen vajaatoiminnan konservatiivisen hoidon
mahdollisuuksista on tärkeää, että potilaan sydämensiirtoarvio ja
sydämensiirto on tehty riittävän
ajoissa ennen kuin muita elinvaurioita ehtii kehittyä. Vielä ei ainakaan
kaduta, että ryhdyin isän jalanjäljissä tähän työhön, ensimmäistä vuottaan viljelevä Nurminen
sanoo.
Paleltuneella viljalla
ei rehuarvoa
Hännisen mukaan hankalin
tilanne on niillä lohkoilla, joissa
halla on päässyt puremaan märkään tai vihreään viljaan.
? Pakkasen panema vilja ei kehity enää, vaan ränsistyy. Aamulehti selvitti
rakennusalan veronkiertoa
kyselyllä, jossa 30 yritykseltä
tiedusteltiin puhelimitse tarjouspyyntöä yksityishenkilön
nimissä.
Yrityksistä 19 eli noin kaksi
kolmesta oli valmis tekemään
omakotitalourakan ilman kuittia. Esitystä on siten
muutettava.
Kerros-, rivi- ja paritaloissa
lämmitysjärjestelmien remontit
kuuluvat asunto-osakeyhtiölle,
joten kotitalousvähennystä nii-
villisuusseurantaa tehdään IsoPitkustalla ja Kalattomalla, mutta
ne eivät voi edustaa toisia järviä,
jotka sijaitsevat eri paikassa.
Klemelä olisi kaivannut tarkkailuohjelmaan myös konkreettisia
välineitä arvioimaan lähteiden
luonnontilan vaarantumista.
? Nyt lähteiden luonnontilan
vaarantumisen arvioiminen jää
hyvin tulkinnanvaraiseksi, koska
ei ole kirjattu, mikä vaihe merkitsee vaarantumista. Hän on puhunut asiasta
Salon poliisin kanssa.
Kuusjoki
varautuu
miljoonan euron
lisälainaan
kuivattavat viljan pinnasta sadeveden pois, tähkän sisällä
olevat jyvät eivät kuitenkaan
kuivu.
? Kuivattamisessa kuluu niin
paljon öljyä, että kannattaa laskea tarkkaan, onko viljaa järkevää kuivattaa, Hänninen toteaa.
Hännisen mukaan kasvukausi on ollut monin paikoin todella
hankala.
? Kevään hallayöt ja kesän sateet heikensivät sadon mahdollisuuksia. Neuvoja Liisa Purtsi arvioi kuormaa
näkemättä, että jätteistä olisi peritty 8?13 euroa.
Lavuaaria ja wc-pyttyä olisi
voinut käydä näyttämässä myös
Salon Ekotorilla. Nykyisin
sydämensiirtoon tuleva potilas
on useimmiten ollut jo pitkään
konservatiivisessa hoidossa ja
hänelle on saatettu tehdä myös
vajaatoimintaa korjaavia sydänleikkauksia.
Kahdeksan sydänkirurgian asiantuntijan artikkeli on julkaistu
aikakausikirja Duodecimin uusimmassa numerossa.
EU:n käsittelyä
kiirehditään
Ympäristönsuojelusihteeri Timo
Klemelä ihmettelee, että ympäristökeskus ei asettanut aikaa sille,
koska vedenotto Someron Kalattomannotkosta ja Kiikalan Kaskistonnummesta saadaan aloittaa.
? Ympäristökeskuksen päätöksen mukaan olisi tarpeellista,
että tietoja vedenkorkeuksista ja
virtaamista voitaisiin kerätä hyväksytyn tarkkailuohjelman mukaisesti vähintään vuoden ajan
ennen vedenoton aloittamista.
Silti ympäristökeskus sallii vedenoton aloittamisen, mikä tuntuu oudolta, sanoo Klemelä.
Somero aikoo toimittaa tarkkailuohjelmasta annettavan kannanoton myös EU:lle. Luvassa on myös vaaliasiaa,
kun Turun tuomiokapituli päättää ylimääräisten seurakuntavaalien ajankohdasta.
SSS?Vesa Käiväräinen
Pimeä urakka
irtoaa helposti
rakennusalalla
Rakennusurakan teettäjä
saa halutessaan helposti pimeän urakan. Keväällä
kylvöissä onnistuneet ovat jo
saaneet hyvälaatuista viljaa laareihin.
Soile Hänninen ei usko, että
puinnit jatkuisivat enää kovin
pitkään.
Hänen mukaansa rapsi on ainoa pakkasessa pärjäävä laji,
jonka puimista kannattaa vielä
lykätä.
? Pakkanen on jo pysäyttänyt
viljan kehityksen, eikä korjuun
siirtäminen tuo sadolle enää lisäarvoa.
Arkipäivän rikoksia
Salon torilta on matkaa Hali-
Halikkolainen Jouni Nurminen pui tiistaina viimeisiä kauroja pelloltaan.
Perunaa ja juurikasta
nostetaan parhaillaan
Perunanviljelijöillä alkaa kasvinviljelyagronomi Soile Hännisen mukaan olla viimeiset hetket
perunnannostoon.
? Kun pakkasöitä on jo ollut jonJouni Nurminen on tyytyväinen kohtuulliseen
satoonsa.
Kotitalousvähennyksen laajentaminen ja korottaminen sai eduskunnalta lähinnä kiitosta, kun asiaa ruodittiin tiistain istunnossa.
SDP:stä vaadittiin edelleen vähennyksen käytön laajentamista
myös pari-, rivi- ja kerrostaloasunnoissa teetettäviin energiaremontteihin. Ensimmäiset pakkasyöt
tekevät tuhojaan nyt, kun sää on
muuten poutaantunut.
Vessanpönttö lojui lintupolun
varrella Salon Halikonlahdella
SSS?Lasse Kylänpää
KOTIKUNTA
Kuvat: Minna Määttänen
Vilja silputaan takaisin
peltoon pahimmillaan
5
SSS?STT
Suomessa tehdään väkilukuun
nähden vähemmän sydämensiirtoja kuin muissa Pohjoismaissa.
Asiantuntijoiden mukaan siirtoja
pitäisi lisätä, jotta yhä useampi
sydämen pitkälle edennyttä vajaatoimintaa sairastava suomalainen hyötyisi tästä hoidosta.
Sydämensiirtojen määrä on jäänyt vähäiseksi ensisijaisesti sen
vuoksi, että potilaita ei ole lähetetty edes siirtoarvioon. Eero Heinäluoma
(sd.) katsoi, että jopa kaksi miljoonaa suomalaista on jäämässä
nyt verotuen ulkopuolelle. Ympäristörikokset ovat useimmiten
arkipäiväisiä tekoja. Kuusjoen
kunta oli varannut talousarviossa alueen ja rakennusten
kunnossapitoon runsaat 31 000
euroa, kun töihin meni vajaat
72 000 euroa. Korkeimman
hallinto-oikeuden vesiluvassa
juuri lähteiden luonnontilan säilyminen on kuitenkin keskeinen
vaatimus.
Klemelä korostaa, että jo lyhytaikainen kuivuminen aiheuttaa
lähteille palautumatonta vahinkoa.
? Myös pohjaveden pinnanvaihtelut tapahtuvat tällä alueella viiveellä. Ne olisivat saattaneet kelvata sinne jatkokäyttöä
varten.
Poliisin tietoon on alkuvuonna
tullut liki 200 ympäristörikosta
koko maassa. Siksi on voitava reagoida jo
paljon ennen pohjaveden pinnan
laskemista kriittiselle tasolle.
Suomessa vähän
sydämensiirtoja
hin ei saa. Espoon
poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee kirjailijan
kesäistä kolarointia sekä riitaa
ravintolassa.
Paasilinnaa epäillään kolarin
osalta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennepaosta tieliikenteessä sekä
vammantuottamuksesta, vahvisti
komisario Sari Vuorinen Espoon
poliisista. Paleltuneella viljalla ei ole juurikaan
edes rehuarvoa, jollei ole omaa
karjaa, Hänninen sanoo.
Vaikka lähipäivien poutasäät
Sato ei vaikuta
hintaan
Hännisen mukaan sadon laatu tai määrä eivät juuri vaikuta
viljanhintaan, sillä hinta määräytyy maailmanmarkkinoiden
mukaan.
? On surullista, että esimerkiksi laatuvähennykset laskevat
hintoja. Sivulle kootaan tietoa
Salon seudun kymmenen seurakunnan liitoksesta ja uuden
seurakunnan valmistelutyöstä.
Verkossa julkaistaan muun
muassa järjestelytoimikunnan
pöytäkirjoja ja kokoustiedotteita. Lisäksi alueella
jouduttaneen tekemään vielä
noin 5 000 euron viemäröinti.
Kuusjoen kunnanvaltuusto
myönsi 46 000 euron lisärahan
Nummijärven kunnostukseen.
Nummijärvellä on uusittu
uimarannan pukukopit sekä
korjattu kerhohuonetta ja keittiötä. Kaikki
oli pakattu siististi neljään jätesäkkiin, jotka oli aseteltu lepän
alle, lintupolun varteen.
Paranko haluaisi tietää, millainen mekanismi ohjaa ihmistä,
joka vie romunsa maastoon. syyskuuta 2008
sss.toimitus@sss.fi
Viljasadosta tulee epätasainen
poutapäivistä huolimatta
SSS?Tiia Paavilainen
Viljasadosta on tänä syksynä tulossa todella epätasainen.
Pro Agria Farman kasvinviljelyagronomi Soile Hännisen
mukaan viimeisiä viljoja puidaan
parhaillaan, mutta osassa pelloista puinti jätetään kokonaan tekemättä.
? Sato on tänä vuonna todella epätasaista, osa viljelijöistä
nostaa lähes huippusatoa ja osa
ei saa nostettua juuri mitään.
Aika pitkälle sadon onnistuminen riippuu siitä, miten kylvöt
onnistuivat keväällä, Hänninen
sanoo.
Halikkolainen Jouni Nurminen pui tiistaina viimeisiä kauroja.
Nurmisen mukaan sadosta tulee kohtuullinen, vaikka sateet
ovatkin pitkittäneet puimisaikaa.
? Tällä seudulla ei halla ole vielä ehtinyt tehdä tuhojaan, ja pystyvilja on kuivunut melko hyvin,
Nurminen sanoo.
Kauran lisäksi Nurminen viljelee kevätvehnää ja -ohraa sekä
syysvehnää.
? Kaikista lajikkeista tulee kohtuullinen sato. Samalla kunnostettiin
entiseen tielaitoksen alueeseen
kuuluva rantasauna, joka on
ollut pääasiassa leirien käytössä. Korvenmäen jäteasemalle on Salon
torilta matkaa kuutisen kilometriä.
Jäteasemalla lavuaarit ja wcpytyt luokitellaan sekajätteeksi
ja lastulevy epäpuhtaaksi puuksi.
Niistä joutuu maksamaan. Monen kohdalla sadon
tuotto voi vielä kääntyä pettymykseksi.
Hännisen mukaan ainoastaan
tilojen välisessä rehukaupassa
kysynnän ja tarjonnan laki saattaa vaikuttaa hintoihin.
? Tämmöisenä vuonna laatu korostuu, oli sitten kyseessä leipä-,
siemen- tai rehuvilja. Uutiset
Keskiviikkona 24. Parangon mukaan kyse on jäterikkomuksesta, josta rangaistaan
sakolla. Klemelä kertoo,
että samalla kaupunki tulee pyytämään, että EU kiirehtisi vedenottoa koskevien kanteluiden
käsittelyä.
Paasilinnaa
epäillään
rikoksista
SSS?STT
Kirjailija Arto Paasilinnaa
uhkaa nippu syytteitä. Tahti on suunnilleen sama kuin viime vuonna,
jolloin poliisille ilmoitettiin kaikkiaan 413 ympäristörikosta. Jos uusi laina
otetaan, nostaa se kunnan lainanoton tänä vuonna 3,3 miljoonaan euroon.
SSS?Päivi Malin-Perho
Nummijärven
kunnostus
maksoi arvioitua
enemmän
Kylpyhuoneremontin
jätteet kipattu puun alle
Kuka on remontoinut Salossa
kylpyhuoneensa?
Miksi hän on raahannut wc-pytyn, lavuaarin ja kaksi jätesäkillistä lastulevyä luontoon Salon
Halikonlahdelle.
? Teko osoittaa järjen köyhyyttä
ja piittaamattomuutta, ympäristötoimenjohtaja Pirkko Paranko puuskahtaa.
Matonpesupaikalle vievän tien
lähelle oli viikonloppuna tuotu
Gustavsbergin wc-istuin, Arabian
lavuaari ja säpäleiksi pistetty valkoinen lastulevyhyllystö. Kunnanvaltuusto myönsi
valtuudet lainan ottamiseen,
mikäli tänä syksynä alkaneet
koulun rakennustyöt edistyvät
arvioitua nopeammin.
Kuusjoen kunnan tämän vuoden talousarviossa varauduttiin vajaan 2,3 miljoonan euron
lainanottoon. Tarjouspyynnön saaneet
yritykset olivat Tampereen ja
Kuopion seudulta.
SSS?STT
Mies hukkui
Kiskon
Hirsijärvellä
SSS
Salolaismies hukkui tiistaina
iltapäivällä Kiskon Hirsijärvellä.
Vaimonsa kanssa kesämökillä ollut mies oli luultavasti lähtenyt
kalastamaan, sillä vene oli vesillä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen
miehen vaimolta, joka oli huomannut miehensä kadonneen.
Vuonna 1939 syntynyt mies löytyi
veneensä vierestä rantavedestä
hukkuneena.
Ne ovat lähinnä autopurkamoja, isoja akkuliikkeitä
ja jätehuoltoyhtiöitä, jotka ovat
saattaneet tähänkin saakka hoi-
????
Soita: Tilaajapalveluun
02-770 2626
Tilaukset myös
netissä: www.sss.fi
Vaikka paristojen ja kannettavien akkujen keräysvelvollisuus
siirtyy tämän viikon lopulla virallisesti kaupoille, jätehuoltoyhtiö
Rouskis aikoo jatkaa paristojen ja
akkujen vastaanottoa. Kerhossa mukana Sari-Johanna Kuittilo.
PROJETILUONTOINEN
NUORTENKUORO kokoontuu
ensimmäisiin harjoituksiin 24.9.
klo 17-18 srk-talossa. Klo
8.30 lähtö srk-talolta. Käyttöpäällikkö Jyri Metsänrannan
mukaan akkuja on tullut vuosittain lähes sama määrä, noin
100 000 kiloa.
????
???
?
??
????
?????????
?????????
???
??
??
?
??
????
????
??????????????????????
Märynummen uuden asuinalueen kokoojakatu piti rakentaa peltoa pitkin suoraan Vaskiontielle. ja ilm.
1.10 mennessä Riitta Luume p.
041.4424747.
Minna Määttänen
???
Salon Pyhän Ristin tsasounassa, Uskelankirkkotie 23, toimitetaan keskiviikkona 24.9. Lisää tarvitaan
muun muassa Meri-Halikon viemäröintiin, joka on edennyt arvioitua nopeammin.
Kunnanhallitus esittää talousarvion muutoksia valtuuston hyväksyttäväksi.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2007 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
mutta kaavoituksesta luopuminen ei kunnanjohtajan mielestä
ole mikään vaihtoehto.
? Märynummi on uuden Salon
alueella logistisesti yksi parhaimmista ja houkuttelevimmista
paikoista, rauhallinen metsäinen
alue lähellä moottoritien liittymää. Perniön rovastikunnan lähetysleiripäivä Halikon
srk:n leirikeskuksessa Kesä-Angelassa. Esitykset on tarkoitus saada
valmiiksi ja käsittelyyn ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Ohjelma
5 eur.
Su 12.10. Myös ajoneuvojen akkuja vastaanotetaan
entiseen malliin.
Rouskiksen käyttöpäällikkö
Jyri Metsänranta sanoo, että
keräys pyritään järjestämään jatkossakin, vaikka vanhojen paristojen ja akkujen kierrätysvastuu
siirtyy perjantaina tuottajille.
Paristot ja kannettavat akut,
kuten kännyköiden ja kannettavien tietokoneiden akut saa
palauttaa paikkoihin, joissa niitä
myydään.
Keräysvastuun siirtyminen kaupoille tarkoittaa, ettei kuluttajan
tarvitse palauttamisen yhteydessä ostaa vastaavaa tuotetta.
Myöskään ostoajankohdalla ei ole
väliä, eli palauttaa voi jo kauan
sitten ostetut akut tai paristot.
??
TILAA SALON
SEUDUN SANOMAT
SSS?Elina Lahti
??
??
Messu kirkossa su 28.9. Nykytilanteessa ei ole kovaa kiirettä saada uusia tontteja,
mutta siksi asiaa voidaan viedä
rauhassa eteenpäin, Paassilta toteaa.
taa vanhojen akkujen kierrätyksen.
Salon seudulla Rouskis pyrkii
vastaanottamaan myös ajoneuvojen akkuja kuten ennenkin. Syrjäseuduilla keräys voidaan järjestää
Märynummen uuden asuinalueen
pääkatu törmäsi apolloperhoseen
Halikolle jäi kaksi vaihtoehtoa, joita asukkaat vastustavat
SSS?Vesa Käiväräinen
Märynummen itäpuolelle kaavoitettava uusi asuinalue on törmännyt vaikeuksiin Halikossa.
Lounais-Suomen ympäristökeskus on tyrmännyt kunnan suunnitelmat, joiden mukaan pientaloalueelle olisi kuljettu suoraan
Vaskiontieltä koulun eteläpuolelle
rakennettua pääkatua pitkin.
Ympäristökeskuksen mukaan
tien alle jäisi uhanalaisen pikku-
apolloperhosen merkittävä lisääntymis- ja levähdysalue. klo 17.00
iltarukous. Paristot hän voi viedä työmaansa keräyspaikkaan. Tervetuloa yhteiseen kohtaamispaikkaamme kaffeille!
ILTAPÄIVÄKERHO ke 24.9.
klo 13. klo 13-14.30 Eläkeläisten iltapäiväkerho srk-talossa.
Ti 30.9. klo 10 seurakuntatalolla.
Ystäväpiiri ti 30.9. Näihin
tähtääviä kokeiluja käynnistetään niin pian kuin esityksiä saadaan valmiiksi, ministeri Hyssälä
sanoi.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. klo
19 Puistotuvassa.
MESSU EVANKELIUMIJUHLA su 28.9. Lisäksi se
jakaisi suojellun liito-oravan elinpiirin kahtia.
Halikolla on mahdollisuus
valittaa ympäristökeskuksen
päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Uudistukset voisivat astua
voimaan vuonna 2010. klo
14 Kajalakodissa.
Palvelutalon kerh.o to 25.9.
klo 15 Inkereen Palvelutalolla.
Hähkänän varttuneet ma 29.9.
klo12 Hähkänän kerhohuoneella
Perhekerho ti 30.9. klo 12 seurakuntatalolla.
Nuorten ilta ti 30.9. Liturgi Pekka Airaksinen, saarna rovasti
Markku Niemi, kanttorina Riitta
Helenius Mukana kirkkokuoro.
Kahvitus srk-talossa.
AAMULENKKI ma 29.9. Kunnanhallitus päätti
kuitenkin maanantaina tyytyä
päätökseen.
Käytännössä kunnalle jää nyt
kaksi vaihtoehtoa. Elatussuhde heikkenee, ja paineet kohdistuvat nimen omaan
sosiaaliturvan rahoitukseen, ministeri Hyssälä sanoi tiistaina
aluekehityspäivien yhteydessä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
204,00 ?
110,00 ?
57,00 ?
23,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
192,00 ?
98,00 ?
49,50 ?
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. ?
TURUN
ORTODOKSINEN
?
???????????
Keskiviikkona 24. Liikenne uudelle alueelle on johdettava joko
Urheilutien tai Hirvitien kautta.
Märynummen nykyiset asukkaat
ovat vastustaneet kumpaakin
vaihtoehtoa.
Paassilta: Yksi
parhaita alueita
Halikon kunnanjohtaja Simo
Paassilta on ympäristökeskuksen päätöksestä harmissaan. klo 14 Hartaus Kiskokodissa.
Su 28.9. Yhteinen lähtö Rekijoen
OP:ltä klo 12.40. Sinne
voi viedä tavallisten paristojen
ja kännyköiden akkujen ohella
vaikka porakoneen vanhan akun.
Tuotteita on tosin otettu vastaan
jo aiemminkin.
Salolaismarketin keräyspisteeseen pahvia tuonut Kimmo Peuraniemi kierrättää myös paristot ja akut, joskaan hän ei tuo niitä marketin keräyspaikkaan. klo 10,
Pertti Hell, Pekka Laakkonen.
Jumalanpalveluksen jälkeen 70vuotta tänä vuonna täyttäneiden
ja täyttävien juhla Juvankoskella
Nälkäpäivätempaus to 25.9. Tuotto
lyhentämättömänä nälkäpäiväkeräykseen. Sata-komitean työryhmät työskentelevät
näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
. klo 10. syyskuuta 2008
Sosiaali- ja terveysministeri
Liisa Hyssälän (kesk.) johdolla
työskennellyt Sata-komitea hakee
keinoja, joilla ikääntyvä Suomi
saisi tulevaisuudessakin sosiaaliturvan hoidettua ja rahoitettua.
. Nyt jäljellä on vain
huonompia ratkaisuja.
? Nyt on haettava ratkaisua
kahdesta muusta vaihtoehdosta,
mutta jo etukäteen voi ounastella
vastustusta, Paassilta myöntää.
Uusi pientaloalue toisi Märynummen nykyisen taajaman itäpuolelle tilaa jopa 500 asukkaalle.
Uudella Salon kaupungilla olisi
tuhti tonttireservi ilmankin sitä,
myös kiertäväksi.
Suomessa kierrätystä järjestää Akkukierrätys Pb Oy, jonka
nettisivuille ilmestyy vähitellen
ajoneuvojen akkujen palautuspaikkoja. Kokouksessa voidaan muuttaa lippukunnan sääntöjä.
LÄHETYS-SOPUKKA avoinna
lauantaisin klo 10-13 (Puistonraitti 8 as 5). Palveluksen toimittaa
kirkkoherra isä Ion Durac.
6
Paristot voi palauttaa kauppoihin
?. Ruokamaksu 14 eur aikuiset, 8 eur lapset. klo
18.30 Koivusilla, Reväntie 181.
KELOPARTION SYYSKOKOUS Lammenjärvellä 10.10. klo 18 Naiskanttorien konsertti kirkossa. Noin 150:ssä eri kunnassa keräyspaikat on jo järjestetty. Tied. Lenkin jälkeen aamukahvit ja -sana.
RUKOUSPIIRI ti 30.9. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
dessa maksetaan erilaisina eläkkeinä parikymmentä miljardia
euroa.
Hyssälän johtamat Sata-komitean työryhmät etsivät keinoja,
joilla sosiaaliturvan kuviot yksinkertaistetaan.
. klo 18-20 seurakuntatalolla, mukana Elise Maja ja Lea
Pistemaa.
Hiiden diakoniapiiri to 2.10.
klo 12 Maikki Kauppisella, Inkerinkatu 8, Salo.
Kastettu: Ville Juhani Paarmo.
Vihitty: Tomi Kimmo-Mikael
Heinonen ja Johanna Krista-Marika Kiviluote.
Hautaan siunattu: Mirjam Sylvia kyllikki Nyberg 85v. Teemana lähiruoka.
Tervetuloa!
Kajalakotihartaus ke 24.9. Myös
vesihuollon Kiikala-projektista
ja Vaskion siirtoviemäristä on
säästynyt rahaa. Niin
ikään ministeriön mukaan vuoViikonl. Tulkaa joukolla mukaan!
RAAMATTUPIIRI ke 24.9. Järj.
Punaisen Ristin Perttelin osasto
ja Perttelin seurakunta.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. ja Ellen
Eliida Rantanen 97v.
Rouskis
aikoo jatkaa
vanhaa
keräyssysteemiä
?
KISKO
Pe 26.9. klo 18 Kirkkokuoro
srk-talossa.
Su 5.10. klo 17 seurakuntatalolla.
Parisuhteen palikat tutuksiilta ti 30.9. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus, jonka jälkeen vuoden aikana 70 ja 75 vuotta täyttäneille yhteinen juhla srk-talossa.
Juhlassa laulua, mezzosopraano
Heidi Pihakivi.
Ma 29.9. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2008. Näitä
käytetään muun muassa sähköhammasharjoissa, kaukosäätimissä, kellossa ja kamerassa.
. Tervetuloa ostoksille
ja kahville!
PERTTELI
SALON SEUDUN
SANOMAT
Marketeissa
kerätty jo kauan
Salon lähiseudun suurimmissa
marketeissa paristojen keräyspaikkoja on ollut jo vuosikausia.
Esimerkiksi Salon kauppakeskus
Plazassa keräyspaikka on parkkitalossa, jonne myös muun muassa
valokuvausliikkeestä viedään asiakkaiden tuomat paristot.
Markus Järvinen Kuva-Järvisestä kertookin, ettei perjantaina
tuleva uudistus muuta heidän
käytäntöään. klo
12 seurakuntatalolla. klo 18 Laulutilaisuus
Sirkka-Liisa ja Hannu Pirhosella.
Laulamme yhdessä virsiä ja hengellisiä lauluja.
Ti 30.9. klo
12-15. klo 15.30 Crescendo
srk-talossa.
Ke 1.10. Summa ylittää valtion
budjetin vuosittaisen loppusumman.
Myös eläkkeiden maksussa on
kyse suurista summista. klo
18. Näissä keräyspaikkoja on
nelisensataa.
Vähimmäisvaatimus on, että
jokaisessa kunnassa on yksi palautuspaikka, mutta käytännössä
niitä tulee enemmän. Nyt jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa, Urheilutie ja
Hirvitie.
Hyssälä: Eläkeläisten määrän kasvusta
paineita sosiaaliturvan rahoitukselle
Investoinneista koitumassa säästöä
SSS?Vesa Käiväräinen
sekä asukkaiden että liikenteen
kannalta. Suora yhteys Vaskiontielle olisi hänen
mielestään ollut paras vaihtoehto
Sosiaalitoimi tarvitsee
lisää rahaa Halikossa
Halikon kunnanvaltuusto saa
lokakuun kokoukseensa anomukset yli 900 000 euron lisämäärärahoista tälle vuodelle.
Suurin rahan tarve on sosiaalitoimella, jossa pelkästään lastensuojeluun tarvitaan yli puoli
miljoonaa lisää.
Perusterveydenhuolto ylittää
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.177 kpl
(LT-levikki 2007)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
ennakkoarviot 250 000 eurolla ja
lasten kotihoidontuki runsaalla
100 000 eurolla.
Tekninen toimi puolestaan pyytää 100 000 euroa elintarvike- ja
kuljetuskustannusten sekä mittaustoimen menoihin.
Toisaalta Halikon investoinnit
ovat jäämässä runsaat puoli miljoonaa euroa arvioitua pienemmiksi.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
SSS?Hia Sjöblom
Suurin säästö koitui vanhainkodin peruskorjauksesta. Uutiset
KIIKALA
PUISTOTUPA auki ma. Olen laskenut, että ladattavat
ovat pitkässä juoksussa kaikista
edullisimpia, kun laturi kerran on
tullut hankittua, hän sanoo.
Auton akkujen
keräystä järjestetään
Tuottajavastuun piiriin tulevat
myös ajoneuvojen akut, mutta
kaikkia palautuspaikkoja ei vielä
ole sovittu. Kun paristoja kertyy tarpeeksi, ne viedään parkkitalon keräyspisteeseen.
Salossa Passelin rautakaupan
puolelle keräysastia ilmestyi
kolmisen viikkoa sitten.
klo 6.00-16.00
pitämässään tiedotustilaisuudessa Turussa.
Sosiaaliturvan rahoituksessa
puhutaan isoista rahoista, sillä
ministeriön mukaan Suomessa
maksetaan erilaista sosiaaliturvaa vuodessa yli 40 miljardia
euroa. Samalla kun poistetaan köyhyyttä ja turhaa byrokratiaa,
luodaan lisää kannustavuutta ja
läpinäkyvyyttä, Hyssälä linjasi.
Hyssälän mukaan syntyvyyttä
pitäisi nostaa ja työttömät sekä
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
eläkeläiset saada töihin. Peuraniemi huomauttaa, että ladattavat paristot ovat oikeasti akkuja.
Rautakaupan akkukeräyksestä
huolehtiva Juuso Sinervo sanoo, että työvälineiden akkuja on
tullut kuitenkin vähän.
Akkuporakoneen vanhan akun
oikeaa palautusosoitetta on aiemmin pohtinut salolainen Kimmo
Peuraniemi, joka muutoin palauttaa paristot kätevästi työpai-
kalleen Nokialle.
Perheessä suositaan ladattavia
paristoja, jotka Peuraniemen mukaan ovat oikeasti akkuja. Tarjolla ostettavaksi lounasta (7,50 `), nälkäpäivän leivän myyntiä, ohjelmaa. Rekijoen ja Kirkonkylän
yhteinen iltapäiväkerho srk-talossa
Kajaani . MMS-viestit, WAP-selain ja MP3-soittoäänet
. Myös väkevien alkoholijuomien, viinien ja oluen tuonti
32
Kaartisen mukaan asiat ovat Halikossa kuitenkin hyvällä mallilla.
? Kuljemme paljon matkailuautolla, joten näemme ja kuulemme kaikenlaista. Mikkeli . Joensuu . Vahvasti ruotsinkielisellä
alueella RKP on ykkönen, mutta
sekään ei Flemmichin oletuksen
mukaan saa valtuuston enemmistöä taakseen.
Koko maan kolmesta suurimmasta puolueesta merkittävä
kannatus on ainoastaan SDP:llä.
Keskustalla ja kokoomuksella on
vaaleissa vain muutama ehdokas.
Uusia yrittäjiä ei Flemmichin
mukaan ole uuteen valtuustoon
tyrkyllä.
Kuppikuntia ja
taktikointia
RKP on vaaleissa ehdolla 78
nimen voimin. Lappeenranta . Hyvä äänenlaatu MP3-soittimessa
. Ehdokkaiden keski-ikä tuntuu edelleen olevan melko korkea.
Raaseporin 59 jäsenen valtuustoon pyrkijöitä on 224. Uutiset
Keskiviikkona 24. Porvoo . 10-19, la 10-15,
Ark. Nopeudet enimmäisnopeuksia ja riippuvat mm. FM-radio ja Bluetooth
65 ?
Suosittu
musiikkipuhelin!
Ympäristöystävällistä teknologiaa.
. Raahe . Raaseporin valtuustossa on aluksi 59 paikkaa. Nummela . Turku . Varkaus . Tämä on kuitenkin
sitä, mitä haettiin. Kerava . Pohjan valtuustopaikat: SDP 12, RKP 4, Nya svenska gruppen i Pojo 4, vihreät 3, SKP 2, keskusta 1.
ERIKOISTARJOUS UNIIKKI-asiakkaille
Alkoholin tuonti
ulkomailta lisääntynyt
Televisioelokuviin lisää
mainoskatkoja
SSS?STT
Televisiossa esitettäviin elokuviin on tulossa nykyistä enemmän mainoskatkoja, kertoo Turun
Sanomat. Jyväskylä . 2 megapikselin kamera
dna
d
na M
Mokkula
okkula
a
(arvo 149 ?)
99 ?
109 ?
159 ?
159 ?
4 kk:n määräaikainen
määr
ääräai
äaikai
kaine
nen sopimus
24
* Uusille DNA Nettikaista asiakkaille
lle Mokkula kkaupan päälle DNA K
Kimppa sopimuksella 24 määräaikainen sopimus: DNA
NA Nettikaista
aista 384
384-, DNA Nett
Nettikaista 512-, DNA Nettikaista 1M -palveluiden yhteydessä
ht d ä DNA
DNA M
Mokkula
kk l veloituksettaa (arvo 149 ?) DNA Kimppa -sopimuksella
i k ll ((24 kk)
kk). Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen tiistaina julkistamien
tietojen mukaan alkoholia tuotiin
tammi-elokuussa noin kymmenen
prosenttia enemmän kuin viime
vuonna vastaavaan aikaan.
Eniten alkuvuonna lisääntyi väkevöityjen viinien ja aperitiivien
tuonti. Yksikään
puolue ei lähde kuntavaaleihin
täydellä ehdokaslistalla.
Raaseporin kunta muodostuu
ensi vuoden alussa, kun Tammisaari, Pohja ja Karjaa yhdistyvät.
Pohjan kunnan hallintopäällikkö
Thomas Flemmich ei usko, että
kuntaliitos ja uusi valtuusto karkottaisivat kuntalaisia ehdokaslistoilta. yhteyden laadusta ja verkkotekniikasta. Uusi Raaseporin kaupunki aloittaa ensi vuoden alussa, kun
Tammisaari, Karjaa ja Pohja yhdistyvät.
. Säästösi 149 ?. Yksinkertainen ja
tyylikäs muotoilu
. Määrää vähennetään myöhemmissä vaaleissa asukasluvun kehityksen
mukaan.
. syyskuuta 2008
Raaseporin ehdokaslistat väljiä
Nuoria hankala saada mukaan
SSS?STT?Anna Peltokorpi
Raaseporin ensimmäiseen kaupunginvaltuustoon Länsi-Uudellemaalle ei ole tungosta. Tammisaaren valtuustopaikat: RKP 20, SDP 10, vihreät 2, Vårt
Ekenäs 3.
. Ennen veron
nostoa alkoholin tuominen ulkomailta vähentyi koko ajan vuoden
2005 loppupuolelta alkaen.
Tarjous voimassa
30.9.2008 asti
tai niin kauan kuin
tarjoustuotetta riittää.
Luento UNIIKKI-asiakkaille
LÄÄKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSISTA
Tänään klo 18.30
(kahvitarjoilu alk. Siilinjärvi . Karjaan valtuustopaikat: RKP 17, SDP 11, Karjaan sitoutumattomat 4, vasemmistoliitto 2, vihreät 1.
Alkoholin tuonti ulkomailta on
lisääntynyt. Ks. Lempäälä . Tarjous voimassa 2.10.2008 saakka.
EEspoo . Musiikkisoitin ja FM-radio
. Kuopio . Määrä on
vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa kolmessa kunnassa yhteensä. Puhelimen biokuorissa on käytetty
50 % uusiutuvia materiaaleja.
Pienikokoisesta myyntipakkauksesta
60% on valmistettu kierrätetyistä
materiaaleista.
. Pori . Värinäyttö (65 536 väriä)
. hintaiset kotimaan puhelut 0,25 ?/min ja tekstiviestit 0,09 ?/kpl. Ohut muotoilu
. Hämeenlinna . DNA Nettikaista 384 (9,80 ?/kk) + modeemi (0 ?/kk) = 235,20 ?.
nsiirto ulkomailla sekä liittymän puhe- ja viestikäyttö erillisen hinnaston mukaisesti. Bluetooth ja FM-radio
. Animoidut taustakuvat ja näytönsäästäjät
. Tiedonsiirto
a. Timanttileikattu muotoilu ja hehkuvat korostusvärit
. Toki valtuustopaikkojakin
on jaossa aiempaa vähemmän.
Flemmich arvelee, että Raaseporin valtuustossa alueelle vanhastaan tuttu puoluejakauma
säilyy. Kiinteä kk-maksu sisältää
kotimaan GPRS/EDGE/UMTS
pakettidatasiirtoa 384 kbit/s
saat
dna Mokkula E169:n
kaupan päälle
Linjakas ja upea
syysuutuus!
Kestävyyttä
pieneen hintaan!
Katu-uskottava muotoilu
ja upeat musiikkitoiminnot.
. Hyvinkää . Käyttö Suomessa
. Tampere . Oulu . Ei jälleenmyyjille.
teleliikenteeseen, tällöin norm. Ei jälleenmyyjille.
59 ?
Ympäristöystävällinen
vaihtoehto!
Simpukkasuosikki
Luo. Stereo Bluetooth (A2DP)
ja muistikorttituki
65 ?
dna Nettikaista 384
. 10 ehdokasta
vastaa paremmin väestömäärää,
17 olisi ollut yliedustusta, Lönnfors selvittää.
Samalla hän korostaa, että ehdokasasettelu on kaksipiippuista.
? Toisaalta halutaan ajatella
paikkakohtaisesti, mutta toisaalta kuntien yhdistämisessä pyritään välttämään juuri kuppikuntaisuutta.
Uudenmaan Sosialidemokraatit
ry:n toiminnanjohtaja Esko Berg
näkee demareiden ehdokasasetelmissa harmillista taktikointia.
? Pienemmällä ehdokasmäärällä kunnat haluavat varmistella
läpimenijöitään omalta alueelta.
SDP:n riveissä on 65 ehdokasta,
viime kuntavaaleissa heitä oli 80.
Vihreillä ehdokkaita on 21 ja vasemmistoliitolla 20.
Sami Kilpiö
? En aio jättää vaaleja väliin,
vaikka välillä tuntuu, että asioihin
ei näytä tulevan muutosta, vaikka
miten äänestäisi, sanoo Kaartinen.
Ehdokaslistoja Kaartinen ei vielä ole ehtinyt tarkemmin tutkia,
mutta mielenkiintoisia vaaliteemoja on jo yhdessä miehen kanssa
pohdittu. Vaasa . Vantaa . Näytä. Tv-sarjoissa pitää
olla 20 minuuttia ohjelmaa mainostaukojen välillä.
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan lakiin on myös tulossa
pykälä, joka velvoittaa kertomaan
katsojalle, jos ohjelmassa on käytetty tuotesijoittelua.
?????????????????
?????????????????
DNA KAUPASTA PARHAAT PUHELIMET JA LIITTYMÄT!
Hanki meiltä nyt koko perheelle uudet puhelimet sekä tarpeisiin sopivat edulliset DNA-liittymät,
ja DNA Nettikaistan hankkijalle oma mokkula kaupan päälle!
Vaihdettavat
värikuoret
Tyylikäs
Huippu-uutuus!
Prism
Timantinterävää tyyliä
. Ylivieska
HALIKKO
SALO
Prismantie 2
(Prisman kauppakäytävällä)
Linjuri
Vilhonkatu 14
Ark. Haukipudas . Nauti.
Tuo tyylisi esiin.
. MP3-soitin ja FM-radio
. E
Etu tarjotaan uusille DNA Nettikaista asiakkaille. Asukkaita on lähes 29 000.
. Etupuoli peililasia
. 1 kpl/ asiakas. SIM-korttia voi käyttää myös normaaliin
Erikseen 235,20 . = 384,20 ?. Hänen mielestään kyse
on sukupolvenvaihdoksesta.
? Moni valtuutettu ehkä ajattelee, että nyt on tultu tienhaaraan
ja paikka on aika jättää. VGA-kamera
. Nuoria
on kuitenkin hankala saada mu-
kaan. Riihimäki . Seinäjoki . 384 Kbit/s ja sitä suuremmat nopeudet ovat käytettävissä vain 3G-verkon alueella. Vaihdettavat kuoret
. USB . RKP:n Länsi-Uudenmaan alueen yhteyspäällikön
Fredrik Lönnforsin mukaan
kuntakohtaiset ehdokasmäärät
vastaavat hyvin aiempien kuntavaalien voimasuhteita.
? Ainoastaan Pohjassa ehdokaslista poikkeaa selvästi viime kuntavaaleista. Kunnan pinta-ala on noin 1 600 neliökilometriä.
. DNA Liikkuva laajakaista: 24 kk:n määräaikainen sopimus. Stereo Bluetooth (A2DP)
. Värivaihtoehtoina musta ja punainen
Hanki dna Liikkuva
laajakaista nyt
Supernova
Pysy askeleen edellä.
. Ruostumaton teräsrunko,
roiskeen- ja pölynkestävä
. Windows Media Player
yhteensopiva
. Tarjous ei koske ennen
tarjousaikaa tehtyjä, peruttuja ja samalle henkilölle uudelleen tehtyjä tai samaan talouteen/yritykseen uudelleen tehtyjä tilauksia. Halikko . Kaartista kiinnostavat
kuntavaaleissa terveydenhuoltoon, koulutukseen ja liikennejärjestelyihin liittyvät asiat.
? Ikää tulee koko ajan enemmän,
joten terveydenhuollon kysymyksiin on alkanut kiinnittää enemmän huomiota, Kaartinen sanoo.
. Handsfree-kaiutin
Ilmoituksen hinnat voim
voimassa 2.10.2008 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Järvenpää . ja Bluetooth ?yhteydet
ja TV-liitäntä
. Rauma . Pitkä valmius- ja puheaika
. Enintään kolme (3) DNA Mokkulaa (DNA Nettikaistaa DNA Kimppa -sopimuksella) taloutta/yritystä kohti.. + 149 . FM-stereoradio erillisellä
radionäppäimellä
. VGA-kamera, 4 x zoomilla
. VGA-kamera, 4xzoomilla
. Valmisteilla olevan televisio- ja radiolain mukaan mai-
Mari Kaartinen, Halikko
Kahvitarjoilu
apteekissamme
tänään klo 10-17
Tervetuloa!
. Kaarina . Tornio . Kouvola . Sisäänrakennettu HF-kaiutin
. Kotka . Helsinki . 1.3 megapikselin kamera
. Asiat ovat täällä
vielä hyvin, sillä esimerkiksi massalomautuksiin ei ole tarvinnut
turvautua.
*
Salon Seudun Sanomat kertoo
kuntalaisten odotuksista ja ajatuksista vaalien alla.
ENSIMMÄINEN VALTUUSTO ERITYISEN SUURI
SSS?STT
SSS?Katri Henttonen
ÄÄNESTÄJÄN ÄÄNI
UNIIKKI
TIETONURKKA
?Muutosta ei näy
tulevan, vaikka
miten äänestäisi?
Hiljattain Itä-Suomesta lomalta saapunut halikkolainen Mari
Kaartinen aikoo äänestää kuntavaaleissa, vaikka hän sanookin
sen olevan turhaa.
Olet meille
MULTIVITA Plus
200 tablettia
lisääntyi, mutta siiderien ja long
drink -juomien tuonti väheni.
Myös tupakan tuonti on lisääntynyt.
Kaikkiaan alkoholia on tänä
vuonna tuotu ulkomailta runsaat
viisi miljoonaa litraa sadan prosentin alkoholiksi muutettuna.
Alkoholin tuonnin on kääntänyt
kasvuun alkoholijuomien veron
nosto vuoden alussa. Musiikkisoitin ja FM-radio
. Välkkyvät värivalot
. Kemi . Määräaikaistasopimusta ei voi irtisanoa kesken sopimuskauden. Vaihdettavat Xpress-on -värikuoret
. Tämä tarkoittaa elokuviin
useampia ja tv-sarjoihin nykyistä
harvempia mainostaukoja.
Nykysäännön mukaan 90 minuutin elokuvassa saa olla kaksi
mainostaukoa. klo 18.00)
Paikka: Salon kirjasto, Hilkansali
SALO, Vilhonkatu 14, avoinna joka päivä
noskatkoja saa olla puolen tunnin
välein. Kempele . 10-19, la 10-18,
www.dnakauppa.?
DNA Kaupan valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 044 033 8000 (ark 9?19, la 10?15).
7. Salo . Nykyisissä kunnissa on yhteensä 97 valtuustopaikkaa.
. 2 megapikselin kamera,
4 x digitaali zoom
. Kuusamo . hinnat ja kuuluvuus www.dnaoy.?. Lahti
Osa opiskelijoista pakeni ulos ikkunoista.
Laukausten jälkeen rakennuksesta alkoi tulla savua. Samassa rakennuksessa toimii Seinäjoen ammattikorkeakoulun ravitsemisalan yksikkö, jossa koulutetaan restonomeja.
. Osa uhreista on palanut
pahoin, ja heidän lopullinen tunnistamisensa voi kestää useita
päiviä.
Vanhanen: Kauhajoen tapaus
vaikuttaa aselain uudistamiseen
?Yhteisöllisyyttä
vahvistettava?
Laitosmies Jukka Forsberg kertoi
vetäneensä matalaa siksakkia käytävää pitkin paetessaan ampujaa.
joen poliisista. Asunnosta
löytyi viesti, jossa kerrottiin tapahtumasta. Myös poliisin
Karhu-ryhmä ja räjähdeasiantuntijoita hälytettiin koululle.
Poliisi rynnäköi nopeasti sisälle rakennukseen, mutta se sai
vastaansa luoteja. Palvelualojen oppilaitos on perustettu vuonna 1920.
. Koko koulu oli voimakkaan savun vallassa
ja eteneminen sisälle oli hankalaa,
kertoi Ala-Fossi. Hän muistutti, että Jokelan tapauksen jälkeen monissa
kouluissa jouduttiin kärsimään
ilkivaltaisista uhkauksista.
? Nyt on toivottavaa, että kouluissa ja etenkin kodeissa tätä
tapahtumaa käydään lävitse
ja ennaltaehkäistään sairasta
käyttäytymistä. Vanhanen ennakoi hallituksen tiedotustilaisuudessa tiistaina myös vilkasta keskustelua asiasta.
Ampuma-aselain uudistaminen
tuli ajankohtaiseksi myös Suomessa, kun Euroopan unionin
uusi direktiivi asiasta valmistui
viime heinäkuussa. Omaisille pystytään
tiedottamaan asiasta aamuun
mennessä.
Tämän jälkeen poliisi selvittää,
kuka uhreista on kuka. Kun poliisi saapui rakennukseen, se sai vastaansa luoteja. Nuorukainen otettiin puhutteluun, koska yleisöltä
tuli vihje netissä olleesta ampumisvideosta. Opiskelijat ovat pääasiassa 18?25-vuotiaita nuoria aikuisia.
. Arkkipiispan
mukaan nuorison hyvinvointi
tai pahoinvointi ovat peilikuvia
koko yhteiskuntamme henkisestä tilasta.
SSS?STT. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän johtaja Tapio Varmola pitää
tiedotustilaisuuden sekä koulujen opiskelijoille että henkilökunnalle keskiviikkona.
ketkä kuolivat Kauhajoen ammuskelussa. Myöskään uhrien iästä tai
sukupuolesta ei ollut tietoa. Kauhajoen poliisi
haastatteli nuorukaista, mutta
ei ryhtynyt toimiin asiassa. Kauhajokelainen Janne Taskinen laski lipun puolitankoon jo tiistaina.
Suruliputusta
suositellaan
Sisäministeriö suosittaa keskiviikoksi yleistä suruliputusta
koko maassa Kauhajoen kouluampumisten vuoksi. Yhteisöllisyyden
vahvistaminen on paras keino
ennaltaehkäistä jälkiseurauksia,
Vanhanen sanoi.
Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen
. Hänen mukaansa poliisi ei käyttänyt asetta.
Poliisi järjesti tiistaina suuretsinnän ampujan opiskelija-asunnossa Kauhajoella. Hän
pyysi STT:n haastattelussa tiistaiiltana, ettei joutuisi kommentoimaan tapahtumia enempää.
? Olen puhunut tästä asiasta jo
niin paljon. Ampuja oli haavoittanut itseään päähän.
Tunnistaminen
meneillään
Poliisi ei tiistaina kertonut, olivatko kaikki uhrit opiskelijoita
vai oliko joukossa myös opettajia. Ministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset vetämään lipun
puolitankoon.
Suruliputus alkaa aamukahdeksalta ja päättyy auringon
laskiessa.
SSS?STT
Arkkipiispa Leo :
Henkinen
pahoinvointi
nousee pintaan
Pääministeri Matti Vanhanen toivoo, että yhteisöllisyyden vahvistaminen ehkäisee ennalta Kauhajoen kaltaisia
tapahtumia. Hän on kotoisin
Pohjois-Pohjanmaalta.
?Juoksin
luoteja karkuun?
Lehtikuva/Gunnar Bäckman
SSS?STT?Maunu Anhava
Kauhajoen koti- ja laitostalouden
oppilaitoksen laitosmies Jukka
Forsberg oli likellä, kun Matti
Juhani Saari ammuskeli rakennuksessa tiistaina aamupäivällä.
Forsberg kuuli kirkumista alimmassa kerroksessa sijaitsevasta
luokkahuoneesta. Hänen nimeään ei ole löytynyt meidän rekisteristämme,
kertoi liiton toiminnanjohtaja
Risto Aarrekivi tiistai-iltana.
Suomen ampumaurheiluliitossa on 310 jäsenseuraa ja
lähes 35 000 jäsentä. Kauhajoen poliisi
myönsi miehelle määräaikaisen
aseluvan kesällä.
Rikosylikomisario Urpo Lintala Seinäjoen poliisista myönsi
tiistaina nuorukaisen asioineen
aselupa-asiassa poliisin pakeilla
maanantaina. Paarma kehottaa
kaikkia seurakuntia pitämään
kirkkoja auki ja järjestämään
rukoushetkiä.
Paarma kiitti Kauhajoen ja
lähialueiden seurakuntia niiden antamasta kriisiavusta.
Kauhajoen kirkko ja seurakuntakeskus olivat avoinna
sureville, samoin Seinäjoen ja
Vaasan kirkot.
SSS?STT
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Keskiviikoksi suositellaan suruliputusta. Uhrit
saataneen tunnistetuksi aikaisintaan keskiviikkona, arveli Lintala.
Poliisin mukaan ampuja on 22vuotias toisen vuosikurssin restonomiopiskelija. Pieniä palopesäkkeitä oli eri puolilla rakennusta.
Alkutietojen perusteella rakennuksessa epäiltiin olevan myös
räjähteitä, mutta niitä ei lopulta
löytynyt. Ampuja löydettiin vakavasti haavoittuneena käytävältä.
Pohjakerroksessa oli meneillään
tenttitilaisuus, kun ammuskelu
alkoi. Ammatillisten opintojen ohessa voi suorittaa lukio-opintoja.
. Siihen osallistui noin 15
opiskelijaa.
Arkkipiispa Jukka Paarma
on esittänyt surunvalittelunsa
Kauhajoen ampumatapauksen johdosta. Vainajat
aiottiin kuljettaa yön aikana Helsinkiin tarkempia tutkimuksia
varten. Tiedotustilaisuudessa olivat myös kulttuuriministeri Stefan Wallin (vas.), peruspalveluministeri
Paula Risikko, sisäministeri Anne Holmlund ja opetusministeri Sari Sarkomaa.
Arkkipiispa Leo on esittänyt
ortodoksisen kirkon nimissä
surunvalittelut ja syvän osanottonsa Kauhajoen tapahtumien
johdosta.
Arkkipiispa rohkaisee kaikkia
hoitamaan yhdessä surua ja
pyytää muistamaan onnettomuuden uhreja esirukouksissa
Suomen ortodoksisen kirkon
päämiehen mukaan Kauhajoen tapahtumat kertovat karua
kieltä henkisestä pahoinvoinnista, joka nousee nykyään
liian usein pintaan summittaisena väkivaltana. Molempien oppilaitosten toiminta keskeytettiin tiistaina ja opiskelua jatketaan vasta, kun poliisitutkinta tapahtumapaikalla on
päättynyt.
. Liiton
rekisterissä on kaikkien ampumaseurojen jäsenten nimet.
SSS?STT
Halonen esitti
surunvalittelunsa
Tasavallan presidentti Tarja
Halonen esitti tiistaina osanottonsa Kauhajoen ampumavälikohtauksessa kuolleiden
omaisille. Kauhajoen surmat
Keskiviikkona 24. Silminnäkijöiden mukaan ampujalla oli mukana musta
kassi. Vedin matalaa siksakkia käytävää
pitkin. syyskuuta 2008
8
Lehtikuva/Santtu Hakala
SÄHKEET
Ampuja
ei tiettävästi
kuulunut
ampumaseuraan
Kauhajoen ampuja ei tiettävästi kuulunut mihinkään
Suomen ampumaurheiluliiton
alaiseen seuraan.
. Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksesta voi valmistua suurtalouskokiksi, matkailupalvelujen tuottajaksi, matkailuvirkailijaksi
ja lähihoitajaksi. Poliisia kohti
ammuttiin ovesta 3?4 laukausta,
kertoo paikalle ensimmäisen partion mukana kiiruhtanut ylikonstaapeli Pekka Ala-Fossi Kauha-
SSS?STT
ta havaitsi päivän aikana useita
loukkaantuneita.
45-vuotias Forsberg oli selvästi
järkyttynyt surmien johdosta. Ihmeen kaupalla tässä
ollaan elävien kirjoissa, Forsberg
kertoi.
Forsberg pysyi tapahtumapaikan lähistöllä alkuiltaan saakka.
Hän ei nähnyt kuolonuhreja, mut-
Ylikonstaapeli Pekka Ala-Fossi oli ampumapaikalla ensimmäisen poliisipartion mukana. Oppilaitoksessa uhkauksesta ei ollut
tietoa.
Uhriluku nousi illalla yhteentoista, kun yksi vakavasti loukkaantunut ja ampuja itse kuolivat
sairaalassa. Räjähteiden sijaan kassissa
oli ilmeisesti bensiiniä ja muita
sytytysnesteitä.
Kaikki surmatut löytyivät alakerrasta yhdestä huoneesta, kertoi poliisi. Oppilaitos on osa Seinäjoen koulutuskeskusta Sedua. Huomenna (keskiviikkona) tulen taas normaalisti duuniin, hän huoahti.
Omaisille tiedotetaan
aamuun mennessä
Keskusrikospoliisi uskoi saavansa illan ja yön aikana selville,
TIETONURKKA
KAUHAJOEN PALVELUALOJEN OPPILAITOS
. Suomalaista
lainuudistusta ryhtyy valmistelemaan piakkoin perustettava
työryhmä.
Sisäministeri Anne Holmlund
(kok.) sanoi, että uudistustyön
aloittamisessa aiotaan edetä ripeästi.
? Syytä on tietysti analysoida
tarkkaan, mitä on tapahtunut ja
millaisilla muutoksilla tämäntyyppisiä tilanteita voitaisiin ennalta ehkäistä, hän totesi.
Holmlund pitää tarpeellisena
pohtia myös sitä, pitääkö poliisille antaa nykyistä tarkempia ja
tiukempia ohjeita aseenkantolupien myöntämistä varten.
Pääministeri Vanhanen kantoi
myös huolta siitä, mitä jatkossa
seuraa. Hän myös ilmaisi
myötätuntonsa loukkaantuneille ja kaikille niille, joita tämä
tragedia on koskettanut.
. Kun Forsberg
kurkisti sisään, Saari oli saman
tien ampunut kuudesta seitsemään laukausta häntä kohti.
? Menin paikalle, koska valvomoni sijaitsee aivan 3-luokan vieressä. Viestin tarkempaa
sisältöä poliisi ei kuitenkaan vielä
kertonut.
Osa opiskelijoista
pakeni ikkunoista
Poliisi ja hätäkeskus saivat tie-
don ammuskelusta kello 10.47.
Paikalle lähetettiin poliisipartioita laajalta alueelta. Emme tunne kaikkia tähän
tapahtumaan johtaneita syitä,
mutta me kaikki olemme varmasti huolissamme kehityksestä, jonka seurauksena joudumme jo toisen kerran vuoden
aikana kokemaan traagisen
ampumavälikohtauksen, Halonen totesi.
SSS?STT
Arkkipiispa
kehottaa
kirkkoja
pitämään
ovensa auki
Kauhajoen palvelualojen oppilaitokseen tuli hälytys kello 10.47. Siellä toimii myös talouskoulu.
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) pitää selvänä, että Kauhajoen ampumavälikohtaus tulee
vaikuttamaan ampuma-aselain
uudistamiseen. Osa
oli pahoin palanut, ja heidän tunnistamisensa on hankalaa, kertoi
Lintala.
Koululle saapui iltapäivällä keskusrikospoliisin tunnistusryhmä
oikeuslääkärien avuksi. Alue eristettiin heti ja oppilaat evakuoitiin.
Kauhajoen uhriluku nousi 11:een
Antti Aimo-Koivisto
Ampuja oli poliisin
puhuttelussa maanantaina
SSS?STT?Riitta Sillanpää
Kauhajoen ammattikorkeakoulun ampumistapaus johtaa
myös poliisin toimien tutkintaan.
Kymmenen ihmistä ammattikorkeakoulussa surmannut ampuja
oli poliisin puhuttelussa päivää
ennen ampumista, mutta poliisi
salli hänen pitää aseensa.
Surmatyö tehtiin 22-kaliiberisella käsiaseella, johon nuorukaisella oli lupa. Sitten hän ampui lasin läpi
niin monta kertaa kuin aseella
ehtii ampua, Forsberg kertoi iltapäivällä STT:lle.
Forsberg oli tämän jälkeen juossut käytävää pitkin pakoon ja ehti
poistua rakennuksesta ehjin nahoin.
? Juoksin luoteja karkuun. Hänen mukaansa
poliisi ei käyttänyt asetta.
Alue eristettiin välittömästi ja
oppilaat evakuoitiin
Syyskuu 2004: 333 panttivankia kuolee Venäjällä erikoisjoukkojen
hyökkäyksessä tshetsheenikapinallisten valtaamaan kouluun
Beslanissa. Lääninhallitusten vuonna 2004 tekemässä kyselyssä 12 prosenttia 365 kunnasta
ilmoitti, ettei niillä ole koulupsykologia. Tiedän yhden kunnan
Helsingin lähistöltä, jossa ruotsinkielisillä kouluilla on ainoastaan osa-aikainen kuraattori.
Psykologia ei ole saatu monenlaisista yrityksistä huolimatta,
sanoo Wikström.
Wikströmin mukaan myös Kunnallisen työmarkkinalaitoksen
luvut osoittavat pätevästä henkilökunnasta olevan pulaa. Lohdutonta on myös, että tämä vaikuttaa
olevan Jokelan tapauksen melko
tarkka kopio ja että tällaiset pahat asiat leviävät, sanoo Prakticumin rehtori Harriet Ahlnäs.
Koulun kriisiryhmä kokoontui
tiistai-iltapäivänä kriisisuunnitelman mukaisesti. Ohjeissa korostetaan
henkilökohtaisen haastattelun
merkitystä.
Peruspalveluministeri Paula
Risikon (kok.) mukaan hallituksen tiedossa ei ole, onko
ampujaksi epäillyllä ollut mie-
lenterveys- tai muita ongelmia.
Apua olisi ollut tarjolla, sillä
oppilaitoksen palveluksessa on
poikkeuksellisesti oma psykologi.
AMK:n rehtori: Ampujan
puhuttamisesta ei tiedetty
SSS?STT?Maunu Anhava
Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola kertoo, ettei koulun henkilökunta
tiennyt poliisin puhuttaneen ampujaa ennen surmia.
? Sen perusteella, mitä olen keskustellut henkilökunnan kanssa,
ilmeisesti kukaan ei ole tiennyt
asiasta, Varmola kertoi STT:lle
tiistai-iltana.
Kauhajoella oppilaitokset ovat
kiinni ainakin keskiviikkona.
Varmolan mukaan riippuu poliisin tutkinnasta, miten pitkään oppilaitokset pysyvät sul-
jettuina.
Varmolan mukaan Kauhajoella
järjestetään keskiviikkoaamuna
tilaisuus, jossa paikkakunnan
oppilaitosten henkilökunta ja
oppilaat voivat yhdessä käsitellä
järkyttäviä tapahtumia.
Myös Seinäjoella oli alustavien
suunnitelmien mukaan tarkoitus järjestää vastaavanlainen
tilaisuus keskiviikkona iltapäivällä.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun yksikkö sijaitsee Kauhajoen
koti- ja laitostalousoppilaitoksen kanssa samassa rakennuksessa.
Rehtori oli paikalla
ammuskelun alkaessa
uksia, vaan ainoastaan ihmisten
kirkumista, Varmola kertoi.
Varmola oli itse paikalla ammuskelun alkaessa. Ehkä
näitä Jokelasta saatuja kokemuksia saisi jotenkin hyötykäyttöön
siellä, sanoo Paananen.
Jokelassa nuorisotalo oli auki
ympäri vuorokauden heti trage-
dian jälkeisestä torstaiaamusta
alkaen aina sunnuntai-iltaan.
Nuorisotyöntekijöitä oli mukana
viitisenkymmentä, koska apua
saatiin nopeasti myös lähikunnista.
? Nuorisoa oli paikalla kaiken
aikaa, parhaimmillaan monta sataa nuorta. Poliisipäällikkö Kari Keski-Opas Alavuden poliisilaitokselta kertoo, että joissakin
viesteissä viitattiin ilmeisesti
pommi-iskuun, mutta ammuske-
lusta ei hänen tietojensa mukaan
puhuttu.
Poliisi ei kuitenkaan havainnut
mitään huolestuttavaa tarkastaessaan koulun.
Vastaavanlaisia tekstiviestihuhuja levisi tiistaina muissakin
Seinäjoen seudun oppilaitoksissa,
ja monet niistä lähettivät varmuuden vuoksi itse oppilaansa
kotiin.
Tiistaisen ammuskelutragedian
näyttämö Kauhajoella on osa Seinäjoen ammattikorkeakoulua.
TIETONURKKA
VAKAVIMPIA SURMIA OPPILAITOKSISSA MAAILMALLA
. ja kävelee
pois kuvasta. Ilmoituksessa hän kertoo
muun muassa olevansa opiskelija, asuvansa yksin ja omistavansa lemmikkikissan. Toisessa mies ampuu ensin useita
laukauksia, kääntyy kohti kameraa ja sanoo ?Goodbye. Hänen
mukaansa Jokelassa tilanne oli
kuitenkin hieman erilainen, koska kyse oli yläasteen ja lukion
oppilaista.
Salon kirkossa muistohetki
hyvin tapahtua meillä. Huhtikuu 2007: Teknisen koulun oppilas ampuu kuoliaaksi 32
ihmistä Virginiassa. Kouluun asennetaan parhaillaan
myös kaiutinjärjestelmää sekä
hälytysjärjestelmää terveydenhoitajalle ja kuraattorille. Etukäteen on vaikea tietää, milloin
tekijä on tosissaan.
? Tämä erittäin valitettava
tragedia osoittaa meille sen, että
meidän on löydettävä keino siihen, miten pystymme tämmöistä
suurtakin tietomäärää mahdollisimman tarkkaan seuraamaan ja
arvioimaan.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero muistutti, että video kuvasi
ampumista ampumaradalla.
? Videolla harrastettiin periaatteessa ihan laillista ampumista.
Aselupien myöntö
syyniin
Holmlundin mukaan ampujalla oli määräaikainen aselu-
pa, joka oli myönnetty viime
kuussa. Aiemmin teot ovat
olleet murhia, nyt ne ovat joukkomurhia, jotka ruokkivat toinen
toistaan.
? Harvinaisia tapauksia nämä
ovat, mutta ne puhuttelevat niitä,
joilla on tämän kaltaisia fantasioita. syyskuuta 2008
Poliisi harkitsi Kauhajoen
ampujan aseen takavarikointia
Epäiltyä kuultiin
maanantaina aseluvasta
SSS?STT
Sisäministeri Anne Holmlund
(kok.) lupaa tarkan selvityksen
poliisin toimista ennen Kauhajoen ampumatapausta. Vaikka
virkoja lisätään, väkeä on vaikea
saada. Saari. MuroBBSpalstalla Wumpscut86:n videoihin
viitattiin ensi kerran kello 11.24,
Murha.infossa kello 11.31.
Varsin pian tämän jälkeen
palstoille tuli linkki, joka johti
Massacre in Kauhajoki -nimiseen
tiedostopakettiin, jonka ampuja
ilmeisesti lähetti nettiin. Myös
luvanmyöntö käydään nyt tarkkaan läpi.
Holmlund lupasi viranomaisten katsovan, pitäisikö aselupien
myöntöä ohjeistaa nykyistä tarkemmin. Kurssipäivien yhteydessä puhuttiin myös ennaltaehkäisevästä työstä.
? Laajaa toimintaa ei kehitetä
hetkessä. Hänen mukaansa rakennuksessa oli sisällä
tuolloin parisataa ihmistä.
Varmola piti tiedotustilaisuutta
ammattikorkeakoulun henkilöstölle kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa silloin, kun
hän sai tiedon ammuskelusta.
Hän ehti poistua talosta muutamassa minuutissa.
? Ihmisiä poistui kiireen vilkkaa
talosta kahteen eri suuntaan. Nuorisotyöntekijöiden
tehtävänä oli lähinnä kuunnella
ja olla aikuisena läsnä. Siinä suhteessa se on
itsemurhaviesti, Palonen sanoo.
Pekka-Eric Auvisen ja Matti Juhani Saaren teot muistuttavat toisiaan.
Asiantuntijoiden mukaan internetiin laitetuilla videoilla tekijä hakee julkisuutta teolleen. Ensimmäinen
ajatus on, että tämä voisi yhtä
Jokelan koulusurmista
saadut kokemukset
kauhajokelaisten tueksi
SSS?STT
Jokelan koulusurmista saatuja
kokemuksia viedään Kauhajoen
nuorison tueksi. Videoista kaksi on
kuitenkin pahaenteisempiä. Tänä
syksynä järjestetään syventävää
koulutusta. Hänen mukaansa joillekin väkivallasta on
tullut tapa ratkaista ongelmia siinä missä psykoanalyysiin meno.
Mediapsykologiaan erikoistunut
psykologian tohtori Anu Mustonen sanoo, että jo perinteisesti
suomalainen kulttuuri on hyvin
väkivaltainen. Koulukiusattu 14-vuotias poika tappoi kaksi oppilasta.
Yhteisöllisyyden puute
ei selitä surmia
Jokelan ampumistapauksen jälkihoitoa koordinoineen psykologi
Kirsti Palosen mukaan koulusurmia ei voida selittää yhteisöllisyyden puutteella. Maaliskuu 1997: Mies tunkeutuu rynnäkkökiväärin kanssa kahteen kouluun Jemenissä ja ampuu kuusi lasta ja kaksi muuta
ihmistä. Kuntaliitto järjesti viime
keväänä opetusministeriön ja
Opetushallituksen kanssa koulutustilaisuuksien sarjan kriisi-
suunnitelmien tekemisestä. Edellisen kerran suomalaisessa koulussa ammuskeltiin 7. Keskusteluissa, joissa olen ollut
läsnä, on hyvin annettu tilaa erilaisille näkemyksille. Pyyntö tuli
Kauhajoelta.
? On aivan selvää, että paikalliset työntekijät ovat tosi kovilla
tällaisen tapauksen jälkeen. Kauhajoen ampujan Matti Juhani Saaren videoita oli
kuvattu muun muassa ampumaradalla.
Nettiväki löysi ampujaksi epäillyn alle tunnissa
Ampujan Youtube-tilille
kirjauduttiin vielä tiistaiaamuna
SSS?STT?Sammeli Heikkinen
Tuskin ensimmäiset tiedot
Kauhajoen ammuskelusta olivat
ehtineet julki, kun netin keskustelupalstoilla jo arvattiin, kuka
ampuja oli.
Muun muassa MuroBBS- ja
Murha.info-keskustelupalstoilla
viitattiin nopeasti Wumpscut86nimimerkkiin, joka ilmoitti videopalvelu Youtuben profiilissaan
kotipaikakseen Kauhajoen ja iäkseen 22 vuotta. Tuusulan nuorisotyön päällikkö Sami Paananen lähti kohti Kauhajokea jo
tiistaina iltapäivällä. Poliisi kuuli
ampujaksi epäiltyä miestä maanantaina.
STT:n tietojen mukaan poliisi oli
harkinnut aseen takavarikointia,
mutta mies oli saanut pitää sen.
Poliisi oli katsonut, että takavarikolle tai aseluvan peruuttamiselle
ei ollut perusteita.
? On aivan selvää, että tältä
osilta tullaan käymään tarkkaan
läpi tämä prosessi ja katsomaan,
löytyykö jotakin sellaista, missä
olisi pitänyt mahdollisesti toimia
toisin, Holmlund sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina.
Holmlund lupasi asiasta tarkempaa tietoa jo lähipäivinä.
Kokenut rikoskomisario haastatteli miestä, koska tämä oli jul-
kaissut internetissä ampumavideon. Jäljelle jää vain
kysymys miksi?
? Kukaan ei pysty siihen vastaamaan. Hänen mukaansa
esimerkiksi Jokelassa ei sellaista
ilmennyt.
? Minulla on se käsitys, että Jokelassa oli paljon hyvää yhteisöllisyyttä. Kesäkuu 2001: Keittiöveitsen aseekseen ottanut japanilaismies
tunkeutuu peruskouluun Osakan lähellä ja tappaa kahdeksan
lasta. Nykyisin on vain
paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai
toisesta tunne kuuluvansa laajempaan yhteisöön, hän sanoo.
Asiantuntijat näkevät, että
nettiin laitetuilla videoilla tekijä
hakee jossain määrin myös julkisuutta teolleen. Maaliskuu 1996: Aseistautunut mies hyökkää peruskouluun Dunblanessa Skotlannissa. Tätä edellinen kouluammuskelu oli vuonna 1989 Raumanmeren
yläasteella Raumalla. Toisaalta tekijä
tietää, että sellaisen teon jälkeen
kaikki hänen asiansa pengotaan
perin pohjin. Siinähän on kaksi mahdollisuutta: tekijän viesti nähdään
ja siihen reagoidaan tai kukaan
ei sitä huomaa. Lopuksi hän ampui
itsensä.
. Ammuskelu tapahtui Jokelan koulukeskuksessa Tuusulassa.
. Tilille kirjauduttiin viimeisen kerran tiistaina
aamulla.
Koulut päivittäneet kriisisuunnitelmiaan
SSS?STT?Hellevi Raita
Oppilashuoltoon on vaikea saada
pätevää henkilökuntaa, joka jaksaa
työssään, sanoo Suomen kuntaliiton ruotsinkielisen opetustoimen
päällikkö Gustav Wikström.
? Sellaista henkilökuntaa ei ole
tarpeeksi. Tietenkin tämä luo
levottomuutta ja totta kai ihmiset
ovat järkyttyneitä. Myös tässä
ilmoituksessa hän kertoo harrastavansa ampumista.
Wumbscut86-nimimerkin Youtube-tili suljettiin tiistaina noin
kello 13, Irc-galleria-tili oli suljettu jo aiemmin.
Nimimerkki Wumbscut oli postittanut viimeisen videon ilmeisesti torstaina. Kauhajoen tapahtumat koetaan Prakticumissa järkyttävinä.
? 20 minuutin sisällä 5?6 aikuista ja monet opiskelijat kysyivät
minulta, olenko kuullut, mitä on
tapahtunut. Eivät ne kuitenkaan epidemian tavoin leviä, Mustonen sanoo.
. 22-kaliiperinen pistooli
oli miehen ensimmäinen. Ammuskelutapaus on pahin oppilaitoksissa Yhdysvalloissa.
TIETONURKKA
SUOMEN KOULUSURMAT
. Videota voi pitää myös itsemurhaviestinä. Varsinaisen kriisiavun ammattilainen
en ole, toteaa Paananen. Paketissa on useita videoita, joilla mies
ampuu pistoolilla, sekä kuvia, jossa hän poseeraa aseen kanssa.
Tiedostopaketin otsikossa oli
nimi Matti Saari. Hän surmaa 16 lasta ja heidän opettajansa minkä jälkeen ampuu itsensä.
. Poistuessani en kuullut yhtään lauka-
?Valtava järkytys?
Varmolan mukaan oppilaitosten
henkilökunta kerääntyi parinsadan metrin päässä olevaan kauppaoppilaitoksen juhlasaliin sen
jälkeen, kun ammuskelupaikalta
oli poistuttu.
Varmola korostaa, että oppilaitosten koko henkilökunta on erittäin järkyttynyt traagisten tapahtuminen johdosta.
? Tieto kuolonuhreista oli valtava järkytys.
Väkivallan ihannointi pelottaa psykologia
SSS?STT?Minna Akimo
9
Ammattikorkeakoulussa kiersi
tekstiviestihuhu
Oppilaitoksia tyhjennettiin
SSS?STT
Poliisi tyhjensi tekstiviestinä
levinneen huhun vuoksi tiistaina
Seinäjoen ammattikorkeakoulun
tiloja Seinäjoella.
Viestit levisivät oppilaalta toiselle, ja niissä peloteltiin, että
koulussa tapahtuisi vaarallinen
välikohtaus. Ihmiset, jotka ovat tämän
tyyppisiin ratkaisuihin päätyneet,
ovat useimmiten kuolleet, psykologi Kirsti Palonen sanoo.
Palosen mukaan Suomessa on
kuitenkin havaittavissa se, että
väkivallan ihannointi ja siihen
turvautuminen ongelmatilanteissa on yleistymässä. Kauhajoen surmat
Keskiviikkona 24. Puolet uhreista on lapsia.
Jokelan ja Kauhajoen ampumistapaukset ovat lähes identtiset.
Veriteko tapahtuu kesken koulupäivän, tekijä on ladannut tekemäänsä materiaalia internetiin,
ja lopulta hirmuteko päättyy tekijän itsemurhaan. Tiedostopaketin
videoilla esiintyvä mies on sama
kuin Youtubessa Wumbscut-nimimerkin videoilla.
Viranomaiset vahvistivat tiistaina noin kello 15.30, että ampujaksi epäillään 22-vuotiasta Matti
Juhani Saarta.
Uhkaavia
ammuskeluvideoita
Suurimmassa osassa videoita
Saari ampuu ampumaradalla
pistoolilla. Huhtikuu 1999: Kaksi oppilasta ampuu kuoliaaksi 12 oppilasta ja
yhden opettajan Columbinen lukiossa Yhdysvalloissa. Keskiviikkona luokista vastaavat opettajat
antavat luokilleen aikaa puhua
tapahtuneesta.
Kuraattorilla ja psykiatrisella
terveydenhoitajalla on avoin vastaanotto.
SSS
Salon kirkossa vietetään keskiviikkona klo 18 rukoushetki
Kauhajoen suuronnettomuuden
johdosta.
? Rukoushetkessä muistetaan
kaikkia, joita Kauhajoen ampumaonnettomuus on koskettanut
ja järkyttänyt, sanoo tilaisuudessa puhuva pastori Kaarlo Launonen.
Noin puolen tunnin pituisen tilaisuuden jälkeen on mahdollista
jäädä vielä keskustelemaan asiasta.
? Toivomme, että muisto- ja
rukoushetki antaa voimaa olla
ahdistavienkin ajatusten kanssa.
Rukoilemme erityisesti suuronnettomuudessa menehtyneiden
ja loukkaantuneiden sekä heidän
läheistensä puolesta Muistamme
myös koko kouluyhteisöä, Launonen toteaa.
Kirkkohetkessä on mukana
myös kanttori Kaisa SuutelaKuisma.. Kunnista 30 prosentilla
ei ollut kuraattoria.
Kriisisuunnitelmia
päivitettiin
Jokelan tapauksen jälkeen lähes
kaikki kunnat ja monet koulut
ovat Wikströmin mukaan tehneet
tai päivittäneet kriisisuunnitelmiaan. 18-vuotias lukiolainen Pekka-Eric Auvinen surmasi koulun rehtorin, terveydenhoitajan ja kuusi oppilasta. Tämä vie ojasta allikkoon:
Kun henkilökuntaa on vaikea saada, töissä olevien työ muuttuu yhä
raskaammaksi, Wikström toteaa.
Koulukuraattorien yhdistys
huomautti kuraattori- ja psykologipulasta jo viime syksynä ennen
Jokelan tapausta. Kaksikko
ampuu myös itsensä.
. Hänet teloitetaan vuonna 2004.
. marraskuuta 2007.
. Video voi olla
myös julkinen itsemurhaviesti.
Erona on vain se, että tekijä vie
itsensä lisäksi muita mukanaan.
? Tämä on uusi ja erikoinen
ilmiö. Video oli tullut poliisin tietoon
viime perjantaina, mutta miestä
ei tuolloin ollut tavoitettu.
Holmlund muistutti, että netissä on suuri määrä videoita. Toisessa taas hän
sanoo ilmeisesti maahan asetetulle kameralle ?You will die
next. Miehen profiilissa
oli nimenä Mr. Huhtikuu 2002: Entinen oppilas kostaa erottamisensa koulusta ampumalla 17 ihmistä Erfurtin lukiossa itäisessä Saksassa.
Hyökkääjä tappaa lopuksi itsensä.
. ja ampuu laukauksia kohti
kameraa.
Lähes kaikki keskustelupalstoilla Saareen liitetty nettimateriaali
liittyy ampumiseen tai aseisiin.
Hän mainitsee Youtuben profiilissa kiinnostuksensa kohteiksi
tietokoneet, aseet, oluen ja seksin.
Keskustelupalstoilla jäljitettiin
nopeasti myös miehen Suomi24.
fi-sivun treffipalstalle jättämä ilmoitus. Hyökkääjä tuomitaan kuolemaan seuraavana päivänä.
. Tämän jälkeen hän surmaa itsensä. Mutta tämänpäiväiset
(tiistain) tapahtumat osoittavat
selvästi, ettei näissä asioissa voida viivytellä.
Oppilaat ja opettajat
järkyttyivät
Yksi kriisisuunnitelmansa päi-
vittänyt koulu on helsinkiläinen
ammattiopisto Prakticum
Sen jälkeen hän on johtanut Tampereen yliopiston MBAkoulutusohjelmaa.
SOK:n pääjohtajana Neilimo
oli vuosina 2002?07. OULU
Torikatu 18, 3. Vaikka kyseessä eivät ole uudet ilmiöt,
ne ovat tulleet kansainväliseen
tietoisuuteen vasta viime aikoina,
sanoi Transparency Suomi -järjestön varapuheenjohtaja Risto
Laakkonen tiedotteessa.
Transparency Internationalin
tutkimuksen mukaan eniten
lahjontaa esiintyy Somaliassa,
Burmassa ja Irakissa. savupelti ja sadehattu
ULT I M AT E export design
VUOLUERKKERI
+ Schiedel hormi 3,5m
tarvikkeineen
1.998?
Täydellinen toimitus.
k. Yllään hänellä oli katoamishetkellä vaalea
pikkutakki, kauluspaita ja
Kannabis ei
auta äkilliseen
kipuun
SSS?STT
Kannabiksesta ei ole apua äkillisen kivun hoidossa, osoittaa saksalaistutkimus. Ehdokkaille annetut
näkymättömät lahjoitukset ovat
vaikuttaneet vaalituloksiin. Yleisradion hallituksesta
hänellä on vajaan vuoden kokemus. Alkuvuosina maita oli tosin tutkimuksessa
mukana vain joitain kymmeniä.
Yhtenä syynä Suomen sijoituk-
sen tippumiselle pidetään kohua
poliitikkojen vaalirahoituksesta:
vaikka suoria todisteita lahjonnasta ei olisikaan, pelkkä epäily
lahjonnan mahdollisuudesta tai
sen helppoudesta riittää heikentämään mainetta.
? Suomalaisten poliittisten
päätöksentekijöiden eli poliitikkojen, puolueiden ja kunnallisten
päättäjien lahjomattomuus on kyseenalaistettu kansainvälisessä
lehdistössä. . 100 ensimmäiselle tulisijan tilaajalle Design puunkantoteline veloituksetta! Tarjoukset
voimassa 20.10.2008 asti. Yleisradion rahoitusta pohtii parhaillaan
parlamentaarinen työryhmä,
jonka linjausten pitäisi valmistua
vuoden loppuun mennessä.
? On varmaan paikallaan, ettei
yhtiön hallitus sitä ennen suoraan
kommentoi asiaa, Neilimo sanoi.
Kari Neilimo on SOK:n entinen
pääjohtaja ja liiketaloustieteen
professori. 1750 mm, 1250 kg.
Lämmitysala 100 m2.
Valmistettu aidosta crovall-massasta.
Vakiona kaksiovinen
mattamusta luukku.
10
Suomi putosi viidenneksi
korruptiotutkimuksessa
Tanska, Uusi-Seelanti,
Ruotsi ja Singapore edellä
SSS?STT?Johanna Vesikallio
Suomen maine lahjomattomana maana on muuttumassa, sillä
Suomi putosi ensimmäiseltä sijalta viidennelle tuoreessa kansainvälisessä korruptiotutkimuksessa. k. PORI Paanakedonkatu 20 . Sen pohjalta hän arvioi, että
Yleisradiossa on sekä henkilöstön
että tekniikan osaaminen ovat
erittäin hyvällä tasolla. Hän siirtyi
SOK:hon Tampereen yliopiston
liiketaloustieteen professorin tehtävästä.
Ylen hallituksen edellinen puheenjohtaja Hannu Olkinuora
siirtyi syyskuun puolivälissä Hufvudstadsbladetin toimitusjohtajaksi ja päätoimittajaksi.
? Onko oikeus uhkasakon nojalla vaatia vaalirahoituksesta
lisää tietoa vai päädytäänkö siihen, että selvissä väärinkäytöksissä käytetään rikoslain normeja. Sen sijaan kannabiksen tehosta kroonisten kipusyndroomien hoidossa on usein
julkaistu myönteisiä tuloksia.
Saksalaisryhmä tutki kannabiksen tehoa kivun hoidossa vapaaehtoisten koehenkilöiden avulla.
Kannabiskapseli ei lievittänyt
kipua yhtään sen enempää kuin
lumelääkekään.
Artikkeli on julkaistu aikakauskirja Duodecimin uusimmassa
numerossa.. Hänen matkapuhelimensa ei toimi, eikä hän ole palannut
asuntoonsa.
Itälä on noin 185 senttiä pitkä ja
normaalivartaloinen. Täydellinen
toimitus. Valmistettu
aidosta crovall-massasta.
Vakiona kaksiovinen
mattamusta luukku.
+ Schiedel hormi 3,5m
tarvikkeineen
Täydellinen toimitus.
k. Noutomaksu 50?.
Kaikki hinnat vapaasti tehtaalta. Voit tehdä
lähes kaiken asennustyön halutessasi
itse. TAMPERE Pellavantori 1 . Aiemmin raja oli 1 700 euroa.
Vaalirahoitusta pohtii parhaillaan Lauri Tarastin työryhmä,
jonka pitäisi löytää ehdotus esimerkiksi siihen, miten vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuuden
rikkomisesta seuraa.
SOK:n ex-johtaja Ylen
hallituksen vetäjäksi
Neilimo
haluaa Ylen
Euroopan
parhaitten
sähköisten
mediatalojen
joukkoon
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
SSS?Raisa Karsikko
Yleisradion hallituksen uusi puheenjohtaja Kari Neilimo pitää
yhtiön ehkä suurimpana haasteena, miten julkisen palvelun
velvoite määritellään yhä hajanaisemmassa ja monikanavaisemmassa mediakentässä.
? Ylen pitäisi kyetä tavoittamaan myös nuoret ihmiset, jotka
ovat tottuneet käyttämään webbiperusteisia tiedonhankintakanavia. Aiemmin
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Oikeusministeri Tuija Brax toteaa, ettei vielä tiedetä, johtuuko Suomen putoaminen korruptiolistalla vaalirahakohusta.
on esimerkiksi riittänyt pelkkä
ilmoitus kampanjan kokonaiskuluista, kun nyt menot pitää
eritellä.
Puolueet sopivat jo kesäkuussa vaalirahakohun jälkeen, että
poliitikon on kerrottava saamastaan tuestaan jo silloin, kun sen
arvo ylittää 1 000 euroa. 2000 mm, 1350 kg.
Lämmitysala 90 m2.
Valmistettu aidosta crovall-massasta.
Vakiona kaksiovinen valurautaluukku.
ULTIMATE 10 Super Inverter
ILMALÄMPÖPUMPPU
Tarvikkeineen. Uutiset
Keskiviikkona 24. Venäjä on
sijalla 147 kaikkiaan 180 maan
joukossa. Hänellä on
vaaleat lyhyet hiukset. Ultimate takkauunit ja ilmalämpöpumput ovat erittäin helppoja asentaa. 1800 mm, 1400 kg.
Lämmitysala 100 m2. Transparency Internationalin
tiistaina julkistaman tutkimuksen mukaan vähiten korruptoituneimmat maat ovat tasaväkisesti
Tanska, Uusi-Seelanti ja Ruotsi.
Neljäntenä on Singapore.
Useana aiempana vuonna Suomi
on ollut ykkös- tai kakkossijalla
korruptoituneisuutta mittaavassa
kyselyssä. Hallituksen haasteena on luoda taloon innostus ja vahva me-henki.
? Mielestäni Ylen pitää olla
parhaitten sähköisten mediatalojen joukossa Euroopassa. Toimitus
sopimuksen mukaan. 1700 mm, 1100 kg.
Lämmitysala 80 m2.
Valmistettu aidosta crovall-massasta.
Vakiona kaksiovinen valurautaluukku.
1.998?
Täydellinen toimitus.
k. Baltian maista Viro on
sijalla 27, Latvia sijalla 52 ja Liettua sijalla 58.
Vuosittain julkaistava korruptiotutkimus perustuu 13:een eri
lähteeseen, jotka ovat peräisin
11:stä eri instituutiosta, esimerkiksi Afrikan kehityspankista ja
Economist Intelligent Unitista.
?Ilmapiiri on
vaalirahan suhteen
jo muuttunut?
Oikeusministeri Tuija Braxin
(vihr.) mukaan Transparency Internationalin vaali- ja puoluerahoitusta koskevat selvitykset ovat
jo pitkään olleet Suomelle vähemmän mairittelevia.
? Nyt tässä korruptiota mittaavassa tutkimuksessa on tiputtu
alemmas kuin koskaan. Kuvien hinnat koskevat vakiomalleja, mainoksen kuva saattaa erota vakiomallista.
Myyntipisteet: RAJAMÄEN TAKKATEHDAS DRIVE-IN-Takkamyymälä Herustentie 94 . 1800 mm,1450 kg.
Lämmitysala 100 m2. Valmiiksityhjiöity.
Pikaliitäntä. 2080 mm, 1375 kg.
Lämmitysala 100 m2 .
Valmistettu aidosta crovall-massasta.
Vakiona kaksiovinen valurautaluukku.
+ S chiedel hormi 3,5m
tarvikkeineen
1.998?
Täydellinen toimitus.
k. krs. Transparency Suomen
mukaan juuri vaalirahakohu sekä Patrian lahjontaepäilyt ovat
saattaneet Suomen puhtoisuuden
epäilyksen alle.
Ilmapiiri ainakin vaalirahoituksen avoimuuden suhteen on Suomessa kuitenkin jo muuttunut,
arvioi Brax.
? Kevään keskustelun jälkeen
Suomi on pysyvästi muuttunut.
Kynnys hakeutua siihen joukkoon, joka jää (vaalirahoituksen
epämääräisyydestä) kiinni, on
noussut korkealle, Brax sanoi.
Brax: Ministeriöllä ei resursseja
tarkastaa vaalirahailmoituksia
oje
k
i
a
n
e
Kaikki
n
ak
t
t
a
a
parh
U L T IMATE mega
FUEGO
ULTIMATE
TAKKAUUNI 2
+ Schiedel hormi 3,5m
tarvikkeineen
998?
Antiikkilaastipinnalla.
Laattapinnalla 1.198 ?. Yleisradion hallituksesta hänellä on vajaan vuoden
kokemus.
Neilimo on SOK:n entinen pääjohtaja ja liiketaloustieteen professori. 2500 mm, 1700 kg.
Lämmitysala 130 m2.
Valmistettu aidosta crovall-massasta.
Vakiona kaksiovinen
mattamusta luukku.
Toimituskulut 200 ?, Lappi ja Ahvenanmaa 280 ?. Se on
varmaan alkutavoitteena ainakin
ihan hyvä, Neilimo sanoi.
Journalisti etsitään
erikseen
Ylen hallintoneuvosto päätti
Neilimon nimityksestä tiistaina. Vertaa, niin toteat kuinka uskomattoman edullisesti saat itsellesi
huippulaadukkaat energiansäästötuotteet. Antti Itälä oli tuolloin tulossa ravintolasta pienen seurueen kanssa.
Poliisin mukaan hän oli hieman
päihtynyt.
Hän erosi muista Sairashuoneenkatu 6:n kohdalla, joka on vain
kahden korttelin päässä hänen
asunnostaan Yliopistonkadulla.
Sen jälkeen häneen ei ole saatu
yhteyttä. Valmistettu
aidosta crovall-massasta.
Vakiona kaksiovinen
mattamusta luukku.
t
e
s
k
u
o
katarj
+toim.kulut 69 ?
Korotus
25 cm 25?
U L T I MATE iso
VUOLUERKKERI
ULTIMATE mega m u o t o
KAAKELIUUNI 3
2.198?
3.998?
+ Schiedel hormi 3,5m
tarvikkeineen
Täydellinen toimitus.
k. Tippuminen alemmas kertoo sen, että
huolemme eivät ole olleet turhia.
Mahdollisuus on kuitenkin päästä takaisin kärkipaikoille, hän
totesi.
Braxin mukaan vielä ei voida
tietää, oliko sijoituksen putoaminen reaktio kevään vaalirahakohuun ja tiettyihin keskeneräisiin rikostutkintoihin vai onko
kyseessä pysyvä trendi Suomen
paikasta. Tavoitteena on, että ensi kesän eurovaaleissa on tiukemmat
säännöt, Brax sanoi.
28-vuotias
mies kadonnut
Turussa
SSS?STT
Poliisi kaipaa tietoja 28-vuotiaasta turkulaismiehestä, joka on
nähty viimeksi maanantain vastaisena yönä kolmen jälkeen. Hallintoneuvostoa johtavan
kansanedustaja Kimmo Sasin
(kok.) mukaan Hufvudstadsbladetiin lähteneeltä Hannu Olkinuoralta vapautuneelle paikalle
haettiin aluksi henkilöä, jolla olisi
edeltäjänsä tavoin ollut sekä journalistista että liiketaloudellista
osaamista.
? Sellaista journalistia ei kuitenkaan löytynyt, jolla ei olisi ollut mitään sidonnaisuuksia. Suomen sijoitus onkin
nyt huonoin vuodesta 1995, kun
tutkimusta on tehty. Sen
jälkeen katsottiin, että hallituksen puheenjohtajan ensisijainen
tehtävä on kuitenkin huolehtia
yhtiön strategisesta johtamisesta,
ja sillä alalla Neilimo on maan
parhaita, Sasi sanoi.
Sekä Sasi että Neilimo korostavat, että Yleisradion hallituksessa
pitää ilman muuta jatkossakin olla tasapuolisesti sekä kulttuurin,
talouden ja journalismin osaamista.
Tuolilta
toiselle
Yleisradion hallituksen uusi
puheenjohtaja vuorineuvos Kari
Neilimo, 64, jäi SOK:n pääjohtajan paikalta eläkkeelle reilu vuosi
sitten. syyskuuta 2008
ULTIMAT E
TAKKAUUNI 1
U LT I M AT E
ERKKERIUUNI
+ S chiedel hormi 3,5m
tarvikkeineen
1.998?
Täydellinen toimitus.
k. Palveluja pitää tarjota sekä
perinteisillä että uusilla kanavilla.
Samaan aikaan Ylen resurssien
kehitys on kuitenkin ulkopuolelta aika tiukkaan säädelty, vaikka
tarpeet ja vaatimukset koko ajan
kasvavat, Neilimo pohtii.
Neilimo ei halua itse nyt ottaa
kantaa, miten tarvittavat lisäresurssit pitäisi järjestää. Myynti 0424
852 220 ja esitteet 0424 852 260.
Tiedustelut info@ultimatemarket.com
Katso www.ultimatemarket.com
Hohkakivihormi 3,5m STO 360
sis. VTV toimii
eduskunnan yhteydessä ja sen
tehtävänä on muun muassa tarkastaa valtion taloudenhoidon
laillisuutta.
Oikeusministeriö julkisti tiistaina uuden vaalirahoituslomakkeen, jolla kaikkien ensi kuun
vaaleissa valittavien kunnanvaltuutettujen ja varavaltuutettujen tulee ilmoittaa vaalirahoituksestaan.
Lomake on nyt käytössä olevaa
lomaketta paljon yksityiskohtaisempi vaalikampanjan kulujen
ja rahoituksen osalta. VAASA Teräksenkuja 1 ?
Oikeusministeri Tuija Braxin
(vihr.) mukaan oikeusministeriöllä ei ole resursseja tarkastaa
ehdokkaiden tekemiä vaalirahailmoituksia. On myös
epärealistinen ajatus, että aina
vaalien yhteydessä löytyisi tarkastusvoimaa täältä ministeriön
sisältä, Brax sanoi tiistaina.
Hänen mielestään Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV
olisi isona, riippumattomana ja
ammattitarkastajien virastona
loogisempi paikka. Brax ehdottaakin,
että tulevaisuudessa lomakkeiden tarkastamisen voisi hoitaa
Valtiontalouden tarkastusvirasto, jos lakia muutetaan niin, että
ilmoitukset pitää myös tarkastaa.
? On täysin mahdoton asia,
että oikeusministeriön vaaliyksikön kolme virkamiestä tarkastaisi niitä lomakkeita. Lämmitysala 150m2,
jäähdytysala 100m2.
698?
Tarjous koskee vain takkauunin ostajia.
Tiesitkö, että varaava takka ja ilmalämpöpumppu yhdessä ovat energiataloudellisesti lyömätön yhdistelmä?
Lämmityksen lisäksi saat miellyttävän
viilennyksen kesällä. TURKU T rivium, Lemminkäisenkatu 32
Öljyn tynnyrihinta oli noin kahden dollarin laskussa.
Maanantaina öljymarkkinoilla nähtiin ennätysmäinen hinnan nousu. Tänään tehty kauppa näkyy
tuotannossa parin vuoden kuluttua, koska suunnitteluvaihe on
pitkä, Suupohja sanoo.
Alumiinituotteita ja -komponentteja valmistava Nordic
Aluminium aloittaa yt-neuvottelut. VR-yhtymän
osuus siitä oli 55 miljoonaa euroa
ja Itellan 39 miljoonaa euroa. Hinnat laskivat uudistuksen jälkeen selvästi.
Tekstiviestit ja datapuhelut jäivät
tuolloin kuitenkin vielä sääntelyn
ulkopuolelle.
Operaattorit itse ovat vastustaneet pakkosääntelyä. Se voi kuitenkin hidastua
melko nopeasti edellyttäen, että
raaka-aineiden hinnat eivät ala
uudelleen kohota ja että palkkojen nousuvauhti taloudellisen
kasvun heikentyessä hidastuu
selvästi, totesi Liikanen.
Kuluttajahintojen nousuvauhti
kiihtyy Suomen Pankin ennusteen mukaan tänä vuonna 4,1
prosenttiin, kun ne viime vuonna
nousivat 2,5 prosenttia. Uusia työpaikkoja syntyy
tänä vuonna vielä 41 000, mutta
ensi vuonna työllisten määrä pienenee ennusteen mukaan 4 000
henkilöllä.
Työttömyysaste jämähtää Suomen Pankin mukaan lähivuosina
hieman yli 6 prosenttiin. Merkittävin uhka-
Suomen Pankin ennuste
Kysyntä ja tarjonta
Määrän muutos, % 2008 2009 2010
BKT
2,3 1,3 2,1
Tuonti
2,0
3,6
5,1
Vienti
4,9
2,7
4,6
Yksityinen kulutus
3,1
2,3
2,7
Yksit. Bruttokansantuotteen kasvu hidastuu keskuspankin arvion mukaan tänä
vuonna 2,3 prosenttiin ja jää ensi
vuonna vain 1,3 prosenttiin.
Laskusuhdanteen pohja ohitetaan pääjohtaja Erkki Liikasen
mukaan ensi vuonna. Talous
Suvi Kulla 7702 328, Mikko Nurmisto 7702 317, sss.talous@sss.fi
Keskiviikkona 24. Liikanen toivoikin, että Yhdysvallat päättää
nopeasti toimista rahoituskriisin
hoitamiseksi.
Ensi vuoden talouskasvun voimakas hidastuminen johtuu Liikasen mukaan myös kysynnän
heikentymisestä ja ylikapasiteetin sekä raaka-aineiden saantiongelmien aiheuttamista tuotannon
supistuksista metsäteollisuudessa. Suupohja sanoo, että lamapuheet
iskevät esimerkiksi asuntoautokauppaan välittömästi.
Myös rakennusalan alamäki näkyy Hellan tilauskirjoissa, koska
työmaakoneisiin valmistettavia
valaisinjärjestelmiä tilataan vähemmän.
Lohtua tilanteeseen tuo se, että
Hella on tehnyt viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ennätysmäärän tarjouksia. Listaamattomien yhtiöiden
käypä arvo on noin 5 miljardia euroa, kertoi finanssineuvos Ilkka
Puro. Arvio on karkea, koska yhtiöiden arvostuksia ei tehdä aivan
joka päivä.
Osinkoja valtio sai pörssiyhtiöistä alkuvuonna runsaat 1,4 miljardia euroa, kun osingot viime
vuonna olivat vajaat 1,5 miljardia
euroa. Kokonaistuotannon kasvun
hidastuminen kiihtyi keskuspan-
kin mukaan nopeasti keväällä.
Liikanen varoitti
hinta-palkkakierteestä
Hinnat ovat Liikasen mukaan
nousseet yllätyksellisen nopeasti tänä vuonna ja kustannus- ja
hintapaineet voimistuneet. Työikäisen väestön määrän väheneminen
alkaa samalla rajoittaa Suomen
talouden kasvumahdollisuuksia.
Rahoituskriisi
vaikuttaa
Suomeenkin
Liikasen mukaan on selvää, että
maailmantalouden kasvu hidastuu rahoituskriisin takia, eikä
Suomi voi välttyä sen kielteisiltä
vaikutuksilta. Neuvottelut koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä.
Yhtiö perustelee yt-neuvotteluja markkinanäkymien
heikkenemisellä. Esitys
halventaisi selvästi myös suomalaisten toisiin unionimaihin lähettämien viestien hintaa.
Ehdotuksen mukaan EU-maasta
toiseen lähetetty tekstiviesti saisi
tulevaisuudessa maksaa korkeintaan 11 senttiä. Osa lomautettavista
onkin ottanut itselleen pidemmän lomapätkän, koska kaikkien talous ei kestäisi ylimääräisiä
vapaapäiviä.
Pitkään jatkunut voimakas työllisyyden kasvu päättyy vuoden
lopulla. Hän
varoitti hinta-palkkakierteen
vaarasta ja hintavakausankkurin
hukkaamisesta.
? Inflaatio on kiihtynyt energian
ja raaka-aineiden hintojen kohoamisen seurauksena ennätyslukemiin. Nyt
toteutuneen kaupan jälkeen
suunnitteilla on laajentaa toimintoja Abu Dhabiin.
SSS?STT
Öljyn hinta
kääntyi laskuun
Öljyn hinta kääntyi tiistaina
laskuun maanantaina nähdyn
nousurallin jälkeen. Euroopassa
on uutisoitu runsaasti tapauksista, joissa matkailijat ovat saaneet
tuhansien eurojen laskuja ladattuaan netistä materiaalia kännykällään.
Jos tiistainen ehdotus menee läpi, tulisivat uudet hinnat voimaan
ensi vuoden kesällä.
EU:ssa tuli jo viime vuonna voimaan laki, joka asetti hintakatot
jäsenmaasta toiseen soitettaville
kännykkäpuheluille. syyskuuta 2008
Talouden turbulenssi ajaa
Hellan väen pakkolomalle
SÄHKEET
Yksityisellä
sektorilla palkkapussiin kilahtaa
yli 2 900 kuussa
Toimitusjohtaja Suupohja toivoo tilauskannan notkahduksen jäävän väliaikaiseksi
Sami Kilpiö
SSS?Suvi Kulla
Perttelissä valaisintuotteita tekevä Hella Lighting Finland Oy
lomauttaa 220 tuotantotyöntekijää ja toimihenkilöä kahdeksi
viikoksi. Yritys on jo lopettanut
kymmenen vuokratyöntekijän
työsuhteen.
Pääluottamusmies Anne Hakamäki kertoo, että lomautusten vaikutuksia on pyritty pehmentämään yhteistuumin, ettei
kukaan joutuisi kohtuuttomiin
vaikeuksiin. investoinnit
1,8
0,1
2,0
Muita keskeisiä lukuja
Inflaatio, %
4,1
2,2
1,7
Työttömyys, %
6,3
6,4
6,4
STT/SP
kuva liittyy rahoitusmarkkinoiden epävarmuuteen. Ehdotus menee seuraavaksi
sekä jäsenmaiden että EU-parlamentin käsittelyyn.
Vaivaton ja kestävä remontoijan valinta
- Ruukin kattopaketti
Parhaat asennusajat myynnissä nyt! Meiltä rahoitus
ja kattoremontit takuutyönä. Toistaiseksi näyttää siltä,
ettei omaa väkeä jouduta irtisanomaan. Arvonlisäveron
11
jälkeen viestin hinta Suomessa
olisi reilut 13 senttiä. Tietoyhteiskunta-asioista vastaan komissaarin Viviane Redingin mukaan
siihen on kuitenkin turvauduttava, koska yritykset itse eivät
toistuvista varoituksista huolimatta ole laskeneet hintojaan.
EU-maasta toiseen lähetettävästä
tekstiviestistä voi nyt joutua maksamaan jopa kymmenen kertaa
enemmän kuin kotimaisesta viestistä.
Redingin mukaan myös tavallisten kännykkäpuhelujen hintoja on
tarkoitus edelleen laskea tulevina
vuosina.
Suomen viestintäministeri Suvi
Linden (kok.) ilmoitti tiedotteessa tuoreeltaan kannattavansa esitystä. Gasum maksoi valtiolle osinkoa 11
miljoonaa euroa ja Altia 5 miljoonaa euroa.
Osakemyynneillä valtio keräsi
alkuvuonna 61 miljoonaa euroa.
Valtion pörssiyhtiöt
Pörssiyhtiöiden arvo
MarkkinaOsinko
arvo
2007 30.6.2008
Elisa
2,7
?
Finnair
5,0
332
Fortum
568,2
14 547
Kemira
29,2
166
Kemira GrowHow
2,6
?
Kone
?
?
Metso
23,5
455
NesteOil
115,6
2 405
OMX
1,1
?
Outokumpu
62,1
1 256
Rautaruukki
111,3
1 617
Sampo
95,1
1 272
Sponda
15,2
211
Stora Enso
43,7
580
TeliaSonera
421,8
2 908
Yhteensä
1 497
25 748
Listaamattomia yhtiöitä on 26.
Niiden markkina-arvo on yhteensä
n. Nordic Aluminiumin mukaan markkinanäkymien heikkenemisen vuoksi
yrityksen koko vuoden tulos jää
edellisvuoden operatiivisesta
tulostasosta.
Nordic Aluminiumin päätoimipaikka sijaitsee Kirkkonummella.
SSS?STT
Abudhabilainen
rahasto osti
Winwindiä
Hella Lighting työllistää yhteensä 270 henkilöä, ja se on Perttelin suurin työnantaja. Suomen
Pankki laski tiistaina ensi vuoden
kokonaistuotannon kasvuennustetta poikkeuksellisen paljon eli
prosenttiyksiköllä. Yhtiö arvioi, että mahdolliset irtisanomiset, lomauttamiset tai osa-aikaistamiset
ovat kokonaisvaikutukseltaan
yhteensä 60?80 henkilöä. Suurimmat osingot valtio
sai omistuksistaan Fortumissa ja
TeliaSonerassa, 609 miljoonaa euroa ja 262 miljoonaa euroa.
Listaamattomilta yhtiöiltä valtio sai osinkoja viime vuodelta
135 miljoonaa euroa. Tilaa asiantuntijamme
Erik Muurama paikalle, gsm 0400 827 262.
www.ruukkikoti.?
???????????????
?????????????????
?????????????????
???????????????
?????????????
?????????????????
?????????????????????????????????
?????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????
????????????????. Esimerkiksi Yhdysvaltain markkinoiden viiteöljyn
WTI:n lokakuun toimitusten
tynnyrihinta pomppasi kuusitoista prosenttia 120 dollariin
tynnyriltä.
SSS?STT?Reuters
EU haluaa matkailijoiden
tekstiviestihinnat alas
Uusien hintojen tarkoitus
tulla voimaan kesällä
SSS?STT?Erja Yläjärvi
BRYSSEL ? EU-komissio esittää Euroopassa lähetettäville
tekstiviesteille hintakattoa. 5 miljardia euroa.
STT
Abudhabilainen rahasto Masdar sijoittaa 120 miljoonaa euroa suomalaiseen tuulivoimaloita valmistavaan Winwindiin.
Masdar kertoi tiistaina ostaneensa merkittävän osuuden
Winwindistä.
Masdar on useiden miljardien
dollareiden rahasto uusiutuvan
energian ja ympäristöä säästävän teknologian kehittämiseksi.
Winwind suunnittelee, kehittää ja valmistaa 1 ja 3 megawatin tuulivoimaloita. Tekstiviestin
tavanomainen hinta tällä hetkellä
on suomalaisille vajaat 30 senttiä.
Samalla komissio laskisi internetin käyttöön tarkoitettujen datapuhelujen hintaa. Lisäksi valtio on
omistajana 26 listaamattomassa
markkinaehtoisesti toimivassa
yhtiössä. Kuvassa Hamdi Mernica valmistaa punaisia ajolyhtyjä.
Suomen Pankki laski kasvuennustetta rajusti
Työllisten määrän kasvu
päättyy loppuvuodesta ja
supistuu ensi vuonna
SSS?STT?Heikki Karkkolainen
Kansainvälinen rahoitusmarkkinoiden kriisi heikentää Suomen
talouskasvua selvästi. Yhtiön
pääkonttori on Helsingissä, ja
sillä on toimistoja myös Oulussa ja Chennaissa, Intiassa. Valtion pörssisalkun arvo supistui viime vuoden
lopusta maanantaihin 7,5 miljardia euroa eli vajaat 27 prosenttia.
Salkun markkina-arvo laski 20,5
miljardiin euroon.
Kurssilasku painoi valtion osakesalkun kokonaistuoton tammikesäkuussa 2,5 prosenttia miinukselle. Valtion pörssiosakkeiden
kokonaistuotto oli koko viime
vuonna 19,9 prosenttia.
Valtiolla on osakeomistuksia 11
pörssiyhtiössä, joista jokaisessa
valtion osuus äänivallasta ylittää
10 prosenttia. Toimitusjohtaja
Kimmo Suupohja kuvaa tilannetta paniikkijarrutukseksi.
. Tämä ilmenee tiistaina
julkistetusta valtioneuvoston
kanslian omistajaohjausosaston
ensimmäisestä vuosikertomuksesta. Niistä 16 on valtioenemmistöisiä.
Valtion osakeomistusten kokonaisarvo on runsaat 25 miljardia
euroa. Suomen
Pankki ennustaa inflaation hidastuvan ensi vuonna kuluttajahintaindeksillä mitattuna 2,2
prosenttiin.
Kurssien lasku laihdutti valtion
osakesalkusta neljänneksen
SSS?STT?Heikki Karkkolainen
Osakekurssien lasku söi alkuvuoden aikana runsaan neljänneksen valtion omistamien
pörssinoteerattujen osakkeiden
markkina-arvosta. Vuonna
2010 Suomen kokonaistuotanto
kasvaa Suomen Pankin mukaan
jo 2,1 prosenttia.
? Ennusteen kokonaiskuva on
kasvun hidastumisesta huolimatta suhteellisen lohdullinen, sanoi
Liikanen esitellessään ennustetta
Helsingissä.
Yksityisellä sektorilla huhkivan palkkapussiin kilahti viime vuonna keskimäärin reilut
2 900 euroa kuussa.
Tilastokeskuksen mukaan
yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen
työajan ansio oli viime vuoden
lokakuussa 2 929 euroa.
Kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansio
oli miehillä keskimäärin 3 316
euroa ja naisilla 2 522 euroa lokakuussa.
Yksityisen sektorin tuntipalkkaisten palkansaajien
säännöllisen työajan ansio oli
viime vuoden loka-joulukuussa
keskimäärin 13,25 euroa tunnilta.
SSS?STT
Nordic
Aluminium
aloittaa
yt-neuvottelut
Irtisanomisia ei
näköpiirissä
Yt-neuvottelut ovat edelleen
kesken. Toivon mukaan tämä on parissa kuukaudessa ohi
menevä tilanne, jonka jälkeen palataan normaaliin tahtiin.
Hellan asiakkaista iso osa valmistaa erilaisia ajoneuvoja. Muista hyödyntää myös
veroetu (jopa 60% työstä). Kovin nopeasti hyväksytyt tarjoukset eivät
kuitenkaan tilannetta paranna.
. Raju vähennys tilauksissa tuli
nopeasti, ja meillä on nyt liikaa
kapasiteettia. Pakkolomat pidetään
loka-marraskuussa.
Lomautukset johtuvat töiden
vähenemisestä
syyskuuta 2008
12
Köyhät sivalsivat rikkaita finanssikriisistä
Lehtikuva/Reuters/Mike Segar
YK:n yleiskokous
alkoi New
Yorkissa
SSS?STT?DPA?Reuters
NEW YORK?YK:n yleiskokouksen avajaisistunto keskittyi tiistaina odotetusti maailmantaloutta ravistelevaan kriisiin. Seuraavat parlamenttivaalit on pidettävä viimeistään kesällä 2010.
Brown nousi Tony Blairin seuraajaksi runsas vuosi sitten ilman
haastajaa. Hänen valintaansa perusteltiin tuolloin pitkälti valtiovarainministerikauden saavutuksilla. Bush vakuutti, että Yhdysvalloissa kaavailtu 700 miljardin
dollarin roskapankkisuunnitelma
toteutuu.
Ranska haluaa
G8-ryhmään
uusia jäseniä
Myös Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy peräänkuulutti lisää
sananvaltaa muille kuin perinteisille suurvalloille.
Sarkozy vaati, että sekä YK:n
turvallisuusneuvostoon että johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmään pitää ottaa uusia jäseniä
pikaisesti.
? Turvallisuusneuvoston ja G8ryhmän laajentamisessa ei ole kyse vain reiluudesta. Ilman ulkopuolista
apua köyhyyden poistaminen ei
kuitenkaan heidän mukaansa
onnistu.
Afrikan unionin puheenjohtajan, Tansanian presidentin Jakaya Kikweten mukaan raha
on erityisen tarpeen nyt, kun
monet Afrikan taloudet kasvavat
voimakkaammin kuin useaan
vuoteen. Samalla Ranska kui-
tenkin muistutti, ettei maiden
välisiä konflikteja tule ratkaista
voimatoimin ja että Venäjän tulee
kunnioittaa itsenäisten valtioiden
suvereniteettia.
Venäjää aiemmin kovin sanoin
suominut Bush tyytyi vakuutte-
Palin pääsee tapaamaan
valtionpäämiehiä ja Bonon
SSS?STT?AFP
Yhdysvaltain republikaanien
varapresidenttiehdokasta Sarah Palinia on ilkuttu ulkopoliittisesta kokemattomuudesta.
Demokraatit ovat korostaneet,
ettei Palin ole tavannut koskaan
ulkomaisia valtionpäämiehiä. Rakennusvaurion vuoksi parlamentti
joutui pitämään kaksi täysistuntoa
poikkeuksellisesti Brysselissä.
Kokoomusedustaja Ville Itälän
mukaan EU-edustajien pysyminen
Belgiassa säästi jopa 17 miljoonaa
euroa. Hän ei
kuitenkaan kertonut, mitkä maat
neuvostoon voisivat nousta.
Nykyisin turvallisuusneuvostoon kuuluu 15 jäsenmaata, joista
viidellä pysyvällä jäsenellä Yhdysvalloilla, Venäjällä, Ranskalla,
Britannialla ja Kiinalla on veto-oikeus neuvoston päätöksiin. Republikaanit yrittävät paikata tätä
puutetta meneillään olevan YK-
yleiskokouksen avajaisissa.
Palinille on järjestetty viikon aikana useita tapaamisia presidenttien ja pääministerien kanssa,
mutta joukossa ei ole yhtään merkittävää eurooppalaista johtajaa
. Maailmalta
Keskiviikkona 24. Loput
kymmenen jäsenmaata valitaan
määräajoin.
G8-ryhmään Sarkozy nostaisi
YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon avasi järjestön yleiskokouksen tiistaina New Yorkissa.
Kiinan, Intian, Etelä-Afrikan,
Meksikon ja Brasilian.
Bush syytti
Syyriaa ja Irania
Kokouksessa nousivat esiin
myös turvallisuuskysymykset.
Presidentti Bush hyökkäsi voimakkaasti Syyriaa ja Irania vastaan ja syytti niitä terrorismin
tukemisesta.
Lisäksi Bush vaati turvallisuusneuvostoa määräämään jäl-
leen uusia pakotteita Iranille sekä Pohjois-Korealle, koska maat
eivät ole suostuneet luopumaan
ydinohjelmistaan.
Yhdysvaltojen, Venäjän, Britannian, Ranskan, Saksan ja
Kiinan ulkoministerit keskus-
televat uusista Iran-pakotteista
torstaina.
Venäjää arvosteltiin
vain laimeasti
Yhdysvalloilla ja Ranskalla oli
Afrikan johtajat pelkäävät kriisin vievän avustusrahat
Afrikan johtajat ovat huolissaan
siitä, että maailmanlaajuinen rahoituskriisi johtaa Afrikan apulupausten unohtamiseen. Afrikan
mantere kiskotaan köyhyydestä
ja vedetään mukaan ?maailman-
talouden valtavirtaan?.
? Köyhyyden poistaminen erityisesti Afrikasta on suurimpia
haasteita, mitä maailmalla on
edessään, sanottiin julkilausumassa. EU-parlamentin siirtäminen
kokonaan Brysseliin vaatisi kuitenkin jäsenmaiden yksimielisen
päätöksen, eikä etenkään Ranska
ole tähän mennessä ollut halukas
keskustelemaan asiasta.
Lokakuun täysistunto on tarkoitus järjestää jälleen Strasbourgissa.. Tavallisesti yli 700 edustajaa sekä suuri joukko heidän
avustajiaan joutuu matkustamaan
kerran kuussa Ranskaan täysituntoihin.
Strasbourgin parlamenttirakennuksen katto romahti elokuun
alussa, vaikka rakennus on alle
kymmenen vuotta vanha. Mantereelle pitäisi saada vuosittain 72
miljardia dollaria (noin 49 miljardia euroa) apua, jotta tavoitteiden täyttymisestä olisi toivoa,
Ban vetosi.
? Summa voi tuntua lannistavalta, mutta se on maksettavissa
ja se on jo annettujen apulupausten rajoissa, Ban sanoi. Heistä lähes
13 000 on joutunut sairaalaan.
Neljä lasta on kuollut.
Filippiinit ja Vietnam liittyivät
tiistaina niiden maiden joukkoon,
jotka kielsivät kiinalaisten maitotaloustuotteiden tuonnin maahan.
EU-maat ovat jo ennen maitojauheskandaalia kieltäneet maitotuotteiden tuonnin Kiinasta unionin alueelle.
Kiinalainen laboratorioteknikko tutkii saastuneiksi epäiltyjä
maitopakkauksia.
MANCHESTER?Arvostelijoiden
hampaisiin joutunut Britannian
pääministeri Gordon Brown torjui tiistaina itseensä kohdistuneen
arvostelun ja kehotti puoluetta
yhtenäisyyteen.
Brown piti työväenpuolueen kokouksessa jännityksellä odotetun
puheen, jossa hän lupasi palvella
maataan ja tehdä siitä kaikille oikeudenmukaisen.
? Politiikkaa muuttamalla, ei
puoluejohtajaa, voimme voittaa
seuraavat vaalit, Brown julisti.
Hän lupasi parantaa koulutusta
ja terveydenhuoltoa sekä auttaa
rakentamaan maailman rahoitusjärjestelmää.
Ensi arvioiden mukaan puhe ei
ehkä riitä tyynnyttämään niitä
parlamentaarikkoja, jotka ovat
vaatineet hänen eroaan. Tapaamisia ei ole kuitenkaan järjestynyt
Venäjän tai Kiinan presidenttien
kanssa.
Romahtanut
katto toi
suursäästöt
parlamentille
SSS?STT
Britannian pääministerin Gordon Brownin arvostelijoiden mukaan miehellä ei ole äänestäjiin uppoavaa charmia.
Myös Sarah Brown käytti yllättäen puheenvuoron: ? Olen ylpeä
nähdessäni hänen työskentelevän
päivittäin tämän maan ihmisten
hyväksi.
Brown saanee aikaa
ensi kesään asti
Työväenpuolue on ollut vallassa
11 vuotta. Hän huomautti, että teollisuusmaat käyttivät pelkästään maatalouden
tukiaisiin arviolta 267 miljardia
dollaria viime vuonna.
Yhdysvaltain rahoituskriisin
pelastuspaketti on puolestaan tulossa maksamaan 700 miljardia
dollaria.
Afrikan johtajat myönsivät, että
heillä on osaltaan tehtävää muun
muassa hyvän hallinnon kehit-
tämisessä. ellei Bonoa lasketa sellaiseksi.
Bonon edustajien mukaan Palin
keskustelee Afrikan puolesta puhuneen muusikon kanssa yleiskokouksen yhteydessä.
Kiinalaisyhtiö panttasi Gordon Brown kieltäytyi väistymästä
maitotietoa kuukausia
Lehtikuva/Reuters/Paul Ellis
SSS?STT?DPA?Reuters?AFP
Lehtikuva/Reuters
SSS?STT?AFP
PEKING?Kiinassa saastuneita
maitotuotteita myynyt yhtiö tiesi
asiasta kuukausia ennen kuin ilmoitti siitä viranomaisille, tiedotusvälineet kertoivat tiistaina.
Meijeriyhtiö Sanlu alkoi saada
valituksia sairastuneista vauvoista joulukuussa, mutta se alkoi testata maitoaan vasta heinäkuussa.
Paikallisviranomaisille asiasta
kerrottiin elokuussa.
Asia pysyi pimennossa elokuussakin, sillä Shijiazhuangin kaupungin viranomaiset eivät kertoneet asiasta eteenpäin ennen
kuin syyskuussa. Entinen
valtiovarainministeri lupasi seistä
kuin kallio talouden melskeissä.
Brown vakuutti kokemuksensa
tekevän hänestä parhaan henkilön luotsaamaan Britannian läpi
epävakaan talouden kauden.
lemaan Yhdysvaltojen tukea Georgialle.
Asiantuntijat arvioivat, että
Yhdysvallat ei halua ärsyttää
enempää Venäjää, jonka tuen se
tarvitsee ehdotuksilleen turvallisuusneuvostossa.
Listalla ovat tiettävästi myös
ainakin Afganistanin presidentti
Hamid Karzai ja Irakin presidentti Jalal Talabani.
Palin keskustelee lisäksi muun
muassa Kolumbian ja Pakistanin presidenttien sekä Intian
pääministerin kanssa. Nyt se on kuitenkin 20
prosenttiyksikköä konservatiiveja
jäljessä mielipidekyselyissä. Puheessa oli vain vähän uusia poliittisia
avauksia.
? En ole lähtenyt politiikkaan
tullakseni tunnetuksi tai suosituksi, Brown sanoi Manchesterissä.
Sen sijaan hän sanoi haluavansa
luoda kaikille briteille kunnolliset
mahdollisuudet.
Brown sanoi ymmärtävänsä, että
monilla on huoli puolueen tulevaisuudesta ja maan tilasta. Se on myös ehto niiden tehokkaalle toiminnalle.
Sarkozyn mukaan erityisesti turvallisuusneuvoston laajentamisessa ei voida enää jahkailla. Ankarimmin nykytilannetta arvosteli
Brasilian presidentti Luiz Inacio
Lula da Silva, joka sivalsi rikkaita länsimaita maailmantalouden horjuttamisesta.
? Ei voida sallia, että kaikki
joutuvat kantamaan muutamien
pohjattoman ahneuden taakan,
da Silva jyrisi.
Kriisi on saanut monet maat
epäilemään, onko erityisesti Yhdysvaltojen ajama maailmanlaajuinen vapaa markkinatalous paras malli globaalin hyvinvoinnin
kasvattamiseen.
Viimeistä kertaa yleiskokoukselle puhunut presidentti George
W. Uutistoimisto AFP:n mukaan katon korjaaminen on maksanut yli kuusi
miljoonaa euroa, mutta parlamentin pitäisi saada suurin osa rahoista takaisin vakuutusyhtiöiltä.
Strasbourgin täysituntojen järkevyydestä on keskusteltu vuosia. Sanlun tehtaat
sijaitsevat Shijiazhuangissa Pohjois-Kiinassa.
Yli 54 000 lasta on saanut oireita myrkyllisestä maitojauheesta
ja maitotuotteista. Tuolloin EU:n parlamentin
vaalit on käyty, ja jos Brown ei ole
selvinnyt tehtävästään, hän saa
mennä.
Romahtanut katto Strasbourgissa on tuonut EU-parlamentille jopa miljoonien eurojen säästöt. Huoli
nousi esille Afrikan tilannetta käsitelleessä YK:n kokouksessa, joka päättyi New Yorkissa varhain
tiistaina Suomen aikaa.
Maailman johtajat vakuuttivat
kokouksen päätteeksi, että lupauksista pidetään kiinni. Teitä, rautateitä ja sähkölinjoja pitäisi rakentaa kasvun
tukemiseksi.
myös terveisiä Venäjälle, joka
on Etelä-Ossetian sodan jälkeen
ajautunut törmäyskurssille länsimaiden kanssa.
Sarkozy korosti, että EU haluaa
yhteistä tulevaisuutta Venäjän
kanssa. Kokoukseen osallistui yli
40 maan johtajat.
Kokouksessa esitettiin huoli siitä, että johtavat teollisuusmaat
eivät kykene täyttämään lupaustaan kaksinkertaistaa Afrikkaan
annettava apu vuoteen 2010
mennessä.
YK:n pääsihteerin Ban Ki
Moonin mukaan mikään Afrikan maa ei nykyvauhdilla täytä
kaikkia vuosituhattavoitteita,
jotka liittyvät muun muassa köyhyyden vähentämiseen. Nyt inflaatio on kuitenkin
kaksi kertaa niin suuri kuin hallitus on ennakoinut, työttömyys on
kasvussa ja kiinteistömarkkinat
ovat romahtaneet.
Lisäksi Brownin puutteena pidetään sitä, ettei hänellä ole äänestäjiin uppoavaa charmia.
Muuan puolueen johtohenkilö arveli kokouskäytävillä, että
Brownille annetaan aikaa ensi
heinäkuuhun asti selvittää talouskriisi
Christoph
Eschenbachin ja Philadelphian orkesterin tulkinta ei juurikaan toivomisen sijaa jätä.
Ensimmäisen osan autio ja lohduton aloitus
nousee fagotin alakuloisista melodiakaarroksista. Otsikko ei kuitenkaan viittaa varsinaisesti teoksen laajuuteen, vaan säveltäjän
itsetuntoon; olihan Nielsen 1910-luvulla vakiinnuttanut asemansa Tanskan johtavana
säveltäjänä.
Sinfonia espansivaa on sanottu yhdeksi Nielsenin optimistisimmista teoksista. Ondine ODE
1131-5.
Syysiltojen
pimetessä voi
antaa tilaa romantiikalle,
kynttilänvalolle
ja slaavilaiselle
sentimentolle.
Sitä tarjoaa
ainakin päällisin puolin
Tshaikovskin
Pateettinen sinfonia, joka valmistui lokakuussa 1983, vain
yhdeksän päivää ennen säveltäjän kuolemaa.
Pinnan alla kytevät kuitenkin suuremmat
tunteet, koko elämä, joka on täynnä myös tragiikkaa ja kuolemaa.
Itse asiassa sinfonian lisänimi, Pateettinen,
viittaakin venäjänkielessä enemmän kärsimykseen kuin mahtipontisuuteen. Eurooppalaisella
1500-luvun kirkkomusiikilla on paikkansa
vielä 2000-luvun kaoottisessa maailmassa.
Siitä tämä levy on erinomainen todistus.
Kaihoa koko rahalla
Pjotr Tshaikovski: sinfonia nro 6 h-molli (Pateettinen). Konsepti ja
suunnittelu Tiina Lindfors.
Tanssiteatteri Erin studio.
TANSSI
Kirjailija Juha Vakkurin aloitteesta Länsi-Afrikan Beniniin
syntynyt suomalainen kulttuurikeskus on osoittanut monin
tavoin hyödyllisyytensä monikulttuurisuuden edistäjänä.
Koreografi Tiina Lindforsin
vierailu siellä tuotti monia ystävyyssuhteita, joita ilman Baila
Afrika -ohjelmakokonaisuus ei
olisi mahdollinen.
Ohjelma yhdistää oivaltavasti
vanhaa iltamaperinnettä afrikkalaisen kulttuurin esittelyyn.
On musiikkia, tanssia, puhetta ja
juonto-osuuksia. On hienoa, että suomalainen, kansainvälisesti pieni
levy-yhtiö, on saanut talliinsa Philadelphian
orkesterin, joka sentään kuuluu Amerikan orkesterien legendaariseen Big five-nyrkkiin.
Tampereelle uusi
musiikkiteatteri
Kirkkauteen, intarsia.
Perinteikkäässä Kino-Palatsissa Tampereella avaa lokakuun alussa ovensa musiikkiteatteri. Vaikka olenkin suomenkielinen, ei juhlien kaksikielisyys häviä jatkossakaan mihinkään syyskuun myötä työnsä aloittanut Olli
Hirvonen sanoo ja jatkaa:
. Hänen aktiivinen uransa laulajana kesti vain
kymmenisen vuotta vuodesta
1957 vuoteen 1966. Strömsund jättää
juhlat hyvillä mielin, sillä Kemiön
musiikkijuhlien yleisömäärä on
esimerkiksi kasvanut tasaisesti.
Kuluneena kesänä juhlilla saavutettiin uusi yleisöennätys.
Musiikkijuhlien taiteellisina
johtajina jatkavat Katinka ja
Sonja Korkeala.
Turussa Afrikan
rytmien lumoissa
Otto Lappalainen
Baila Afrika. Suotta näin
tekevät, varsinkin jos ovat Murray Perahian
kaltaisia suuri muusikoita joille on sama, soittavatko he pajupilliä, sahaa tai flyygeliä.
Vuosina 1726-1731 julkaistut Kuusi klaveeripartitaa syntyivät jo aiemmin, Bachin työskennellessä Köthenin hovissa kamarimuusikkona. Se esittteli
LEVYT
eri temperamentit, koleerinen, sangviininen,
melankolinen ja flegmaattinen. Inger Dam- Jensen , sopraano, Poul Elming, baritoni, Tanskan kansallinen sinfoniaorkesteri, joht. Apurahahakemuksia saapui 308, ja apurahoja myönnettiin 42 kirjailijalle
ja 7 kääntäjälle.
Raittilan lisäksi viisivuotisen
apurahan saivat Eva-Stina
Byggmästar, Tuula Kallioniemi, Sari Malkamäki,
Susanne Rignell, Markku
Ropponen, Jyrki Vainonen
ja Merja Virolainen.
Kolmevuotisen apurahan
saivat muun muassa Juha Itkonen ja Sofi Oksanen sekä
yksivuotisen muun muassa Johanna Sinisalo.
SSS?STT
Turkulainen Olli Hirvonen
on aloittanut jo työnsä
SSS?Veli-Matti Henttonen
Olli Hirvonen on valittu Kemiön Musiikkijuhlien uudeksi
toiminnanjohtajaksi. Englantilaisten ja Ranskalaisten sarjojen tapaan Partitat ovat moniosaisia sävellyksiä, jotka perustuvat vanhojen hovitanssien
rytmiin ja karaktääreihin.
Murray Perahia käyttää niukasti pedaalia
ja fraseeraa napakasti, eikä anna konserttiflyygelin pauhun peittää Bachin taidokasta
kontrapunktia. Pikkiriikkisistä
säikeistä punoutuvat detaljit ja
sulava ääriviiva elähdyttävät voimakaslinjaista taustaa.
Tyypillisesti työstettyjen kissojen hahmoja mukailevat negatiivikuvat ovat taustaansa vaaleampia tai omaa perspektiiviään
noudattavia. Kun
aukot on täytetty, työ liimataan
taustapuuhun. Kuvat jäivät
vaivaamaan Nielsenin mieltä, ja ne nousivat
hänen mieleensä kun hän alkoi säveltää toista sinfoniaansa De fire Temperamenter, joka
valmistui vuosina 1901 ja 1902 .
Nielsen on hahmotellut mielessään kullekin temperamentille ominaiset ihmistyypit
ja luonut sinfoniansa osien musiikin niiden
mukaisesti. Kiinteistön nykyisin
omistava Taitokaari Oy on entisöinyt tilat mahdollisimman
tarkoin alkuperäiseen asuun.
SSS?STT
Erilainen ihailijakirja
SSS?Veli-Matti Henttonen
Teppo Kulmala: Anna pois
mun kitarain . Sokos
Hotelli Rikalassa järjestettävässä konsertissa bändinä
soittaa salolainen The Thump,
joka on soitellut Ahlqvistin
taustalla jo aiemminkin bluesiltojen merkeissä.
Juurevan bluesin tulkitsija
Pepe Ahlqvist vieraili edellisen
kerran Salossa viime keväänä
soittaen kaksi keikkaa. Vuodesta 1998 lähtien taiteilijalla on ollut ateljee Turussa.
Ikkunatekniikassa puun pohjaviilusta leikattujen aukkojen tilalle sijoitetaan syykuvioinniltaan ja
väritykseltään tarkoituksenomainen kappale. Sen kyllä uskoo
illan muutamaa perinteistä afrikkalaista tanssia katsoessa, niin
hurjaksi meno yltyy.
Mutta illan maagisuutta tasoittavat muut monikulttuuriset
ohjelmaosuudet, kuten vibrafonisti Mikko Väärälän taidokas
komppaus sekä laulaja Judith
Sothin koskettavasti tulkitsemat
omat sävelmät ja kansanlaulut.
Laulujen pohjalla on afrikkalaista
kansanviisautta. 10. Kirjailija Vivi-Ann Sjögren, kokeneita Beninin kävijöitä
hänkin, kertoo henkeäsalpaavan
jännittäväksi rakennetun tarinan
pyhien pytonkäärmeiden kohtaamisesta paikallisessa temppelissä.
Matti Kivekäs
Pepe Ahlqvist
keikalle Saloon
Sanomain säätiö
myönsi kolme
suurta apurahaa
SSS?STT
Helsingin Sanomain Säätiö on
jakanut kolme suurta apurahaa.
Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen tutkimusryhmä sai
909 000 euroa tutkimusaiheeseen
nimeltä Kohti kiinnostavaa journalismia. Tutkimusryhmää johtaa professori Heikki
Luostarinen.
Helsingin yliopiston viestinnän
laitos puolestaan sai 850 000
euron apurahan koulutukseen.
Laitokselle perustetaan syksyllä
2009 kansainvälinen media-alan
maisteriohjelma. asti.
NÄYTTELY
Etelä-Japanista Kiushun saarelta kotoisin oleva Yoshinobu
Nakamura käyttää intarsiaa eli
puuviilu-upotuksia taiteellisena
ilmaisukeinona. Sony SK
88697226952.
Johann Sebastian Bach soitti
klaveerisävellyksiään joko
cembalolla tai
klavikordilla, eikä hän osannut
edes villeimmissäkään unelmissa kuvitella nykyaikaista konserttiflyygeliä.
Eurooppalaisen vanhan musiikin liikkeen
jyrätessä periodisoittimineen, pianistipolot
ovat häpeissään painaneet päänsä ja jättäneet Bachin soiton vähemmälle. Pinta viimeistellään hiomalla, jonka jälkeen se
öljytään tai lakataan.
Nakamura suosii öljykäsittelyä
puun ominaisuuksia sekä lakkaa
pehmeämmän ja hellävaraisemman koostumuksen vuoksi. Nämä kuvajaiset
ovat kuin henkisiä toisintoja jännitteisessä tunnelmassa lymyävistä saalistajista.
Sinfonioita Tanskasta ja Venäjältä
Risto Nordell
Bachia flyygelillä
Afrikan rytmien lumoissa ovat turkulaisessa tanssiteatteri Erissä muun
muassa Mikko Väärälä, Noel Saizonou ja Hanna-Kaisa Rajala.
13
Johann Sebastian Bach: Partitat nro
2,3,4. Kulttuuri
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Keskiviikkona 24. Lasse Liemola
ja nuoruus vauhdissa. Se tulee
hienosti esiin, esimerkiksi toisen osan lopussa,
jossa orkesterikudokseen yhtyvät sopraano ja
baritoni laulamalla sadunomaista vokaliisia ilman sanoja. Valio-orkesterin jousten loistokkuus pääsee puolestaan esiin monissa kyynelehtivissä
ja kaipauksen täyteisissä viuluteemoissa.
Eschenbach muovaa partituurin monista finesseistä mahtavan punelman, jonka jännite
laukeaa vasta viimeisillä soinnuilla. ?Ei pidä hypätä
nuotioon, vaikka miten paleltaisi.?
Tanssiteatteri Erin koreografit
ja tanssijat ovat mukana illassa
omin paritanssein ja sooloesityksin, jotka avaavat uusia näkökulmia afrikkalaisten rytmien maailmaan.
Sokerina pohjalla on väärentämättömän persoonallinen tarinatuokio. Hirvonen on
48-vuotias pitkän linjan turkulainen musiikin ammattilainen, joka
on soittanut käyrätorvea mm. Philadelphian orkesteri,
joht. Eipä vilkkaimmissa kohdissa pysty erottamaan
edes käsien liikkeitä. Naxos 8.570738./FG-Naxos.
Tanskan musiikkiylpeyden, Carl Nielsenin
(1865-1931) elämäntyö huipentuu kuudessa
sinfoniassa.
Kertomuksen mukaan Nielsen oli 1890-luvun alkuvuosina vaimonsa ja muutamien ystäviensä kanssa Själlandin maaseudulla, jossa hän näki kiinnostavan laulun. Musiikkiteatteri Palatsi toimii myös
juhla- ja kongressitilana.
Kino-Palatsi rakennettiin
vuonna 1929 arkkitehti Bertel
Strömmerin suunnitelmien
mukaan. Ne jakautuivat 18 hankkeelle.
Pitkän linjan bluesartisti Pepe Ahlqvist vierailee Salossa
ensi perjantaina 26.9. teinien suosikkeja.
Lasse Liemolan kohdalla voidaan kuitenkin puhua jo uudesta
ajasta. Harmonia mundi
HMC 901922.
Paul van Nevelin johtama
Huelgas Ensemble on eurooppalaisista
laulajista koostuva renessanssin kirkkomusiikkiin
erikoistunut vokaaliyhtye, joka
vuosien uurastuksen jälkeen alkaa lähestyä legendaarisen
The Tallis Scholarsin tasoa.
La Quinta essentia -levy esittelee kolme renessanssin ajan tärkeintä kirkkomusiikin
tyylisuuntaa: roomalaisen koulun (Palestrina) alankomaisen koulun (Orlando Lasso) ja
englantilaisen myöhäisgotiikan (Thomas Ashwell). Aina silloin tällöin
hänet on myös saatu edelleen
laulamaan. tämän nuoren laulajan lauluille ja musiikille.
Kulmala kuljettaa omaa pikkupoikaansa Lasse Liemolan vanavedessä osana ihailijajoukkoa
nostalgian sävyttämällä otteella.
Tarinan, joka jatkuu yhä, punaisena lankana toimivat muun
muassa ihailijakirjeet sekä lehtileikkeet. 1937) ja nuoresta
maalla asuvasta iisalmelaispojasta, joka menettää sydämensä ? jos
näin voidaan sanoa . Hänen häänsä elokuussa
1960 olivat esimerkiksi ensimmäiset myydyt julkkishäät. Murray Perahia, piano. Hankkeen tarkoituksena on kehittää yleisötutkimuksen
avulla keinoja, joilla sanomalehti
nettisivustoineen kiinnostaisi tuleviakin lukijapolvia. Hänen tunnetuimpia
hittejään olivat muun muassa
Diivaillen, Anna pois, Diana, Living Doll, Me nuoret ja No niin,
Mary Lou.
Elävän tarinan muotoon saatettu
elämäkerta tarjoaa matkan paitsi
raikkaan poikamaisen Lasse Liemolan faneille myös aikalaisille,
suurille ikäluokille, aikaan, jolloin
luotiin perusta niin suomalaiselle
nyky-yhteiskunnalle kuin myös
ensimmäisille aidoille tähdille.
Teppo Kulmala on aidon sympaattisella ja samalla persoonallisella tavalla kirjoittanut fanikirjan ajalta, jolloin fanitusta ei vielä
tunnettu lainkaan siinä muodossa kuin tänä päivänä. 40,70 e.
KIRJA
Pitkän uran kulttuurin parissa tehnyt ja tätä nykyä vapaana
kirjailijana ja toimittajana toimiva Teppo Kulmala on julkaissut
erilaisen elämäkerran. Ihailijakirjeet ovat poikkeuksetta tytöiltä.
Lasse Liemola on ensimmäisiä,
ellei peräti ensimmäinen suomalainen nuorisoidoli. Paul van Nevel. Syksyn ohjelmaan
kuuluu niin stand up -komiikkaa kuin konserttejakin.
Musiikkiteatteri Palatsin toimitusjohtaja Petri Lairikko
kertoo, että ensi vuoden helmikuussa saa ensi-iltansa täysimittainen musikaali. Michaes Schonwandtin tulkinnat
rakentuvat jäntevästä muotoilusta ja tarkasta
rytmikäsittelystä.
Tanskan kuninkaallinen orkesteri tuntee läpikotaisin Nielseninsä. Italialainen intarsia houkutteli Nakamurankin Eurooppaan,
jossa hän perehtyi paikallisiin
perinteisiin lähes viiden vuoden
ajan. Juhlien linjaan ei ole
tulossa mitään suuria muutoksia.
Linjana on edelleenkin järjestää
korkeatasoisia konsertteja Kemiönsaaren ainutlaatuisessa kulttuurimiljöössä, jota Olli Hirvonen
erityisesti kiittelee.
Jotain uutta on kuitenkin luvassa Hirvosen tavoitteena on lisätä jatkossa Kemiösaaren omien
nuorten soittajien panosta juhlilla. Tästä ei Bach flyygelillä enää
paljon parane!
Jänteviä tulkintoja
Carl Nielsen: Sinfonia nro 2 (Neljä luonteenpiirrettä), sinfonia nro 3 (Sinfonia
espansiva). Saizonou on
ilmeikäs esiintyjä, jolla tuntuu
olevan koko ajan myös henkinen
ote tilanteeseen ja yleisöön.
Saizonou kertoo Lindforsin
haastattelemana beniniläisen
musiikin yhteyksistä perinteisiin
voodoo-menoihin. Tuolloin
50- ja 60-lukujen taitteessa ja osin
vielä pitkin 60-lukua tähdet olivat
?vain. Huelgas Ensemble,
joht. syyskuuta 2008
Kemiön
Musiikkijuhlien
toiminnanjohtaja vaihtui
SÄHKEET
Hannu Raittilalle
viisivuotinen
taiteilija-apuraha
Kirjailija Hannu Raittila on
saanut valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan. Michael
Schonwandt. Kolmivuotisen apurahan
turvin kansalliskirjasto pystyy
konservoimaan ja digitalisoimaan
erään maailman suurimmista
keskiaikaisten käsikirjoitusfragmenttien kokoelmista.
Helsingin Sanomain Säätiö
myönsi kaikkiaan yli 3,2 miljoonan euron apurahat. Yleisökin pääsee
halutessaan kokeilemaan Afrikan
rytmien mukaan tanssimista.
Väliajalla nautitaan herkullinen
ateria juomineen.
Beniniläinen Noël Saizonou on
ilmiömäinen rummuttaja ja gongkellopelin taitaja. Anna pois
mun kitarain on kertomus suomalaisesta iskelmätähti Lasse
Liemolasta (s. Apuraha on
tällä hetkellä runsaat 1 300 euroa kuukaudessa. Hän
on käyttänyt näyttelyssään ainoastaan värjäämätöntä puuta.
Pisara-teoksessa on lisäksi helmiäistä.
Yoshinobu Nakamuran teosten
tausta rakentuu syvyyssuuntaan katsetta ohjaavista, tasaisesti jatkuvista geometrisista
kuvioista, jotka luovat niihin
sidottua rytmiä. Aluksi yksinomaan ornamentteihin käytetty intarsia monipuo-
listui renessanssiajan Italiassa,
kun sitä alettiin soveltaa myös
keskeisperspektiiviä noudattavien asetelmien ja maisemien,
varsinkin arkkitehtonisten näkymien kuvaamiseen.
Esimerkiksi Primavera-maalauksestaan tunnettu taidemaalari Pietro Botticelli suunnitteli
valtavia intarsiatyökokonaisuuksia. Englanninkielisessä ohjelmassa aloittaa 14
opiskelijaa, joista puolet tulee ulkomailta.
Huomattavan 180 000 euron
apurahan sai myös Kansalliskirjasto. Kymmenen vuotta myöhemmin
valmistunut Kolmas sinfonia sai puolestaan
lisänimen Sinfonia espansiva, Laajeneva
sinfonia. Kulmalan kirja tietää lisäksi kertoa,
että Liemolat olivat osan aikaa
evakossa sodan alta Perttelissä.. Ahlqvist esiintyi elokuussa Salitussa Suomusjärvellä SF
Bluesin keikalla.
SSS
Yoshibo Nakamura: Lumisateessa, intarsia.
Puuviilu-upotuksia Turussa
Hanna Lamnaouer
Yoshinobu Nakamuran Viivat Brinkkalan Galleriassa,
Turun kulttuurikeskuksessa,
Vanha Suurtori 3. Menetelmällä
voidaan työstää eriväristen puuviilujen lisäksi luuta, helmiäistä
ja jalometalleja.
Tekniikkana intarsia on vanha:
sen avulla koristeltuja tuoleja on
löytynyt jo egyptiläisistä haudoista. On jännittävää havaita, miten erilaisista tyyleistä loppujen lopuksi on kysymys.
Lasson monimutkaisen kontrapunkti kieppuu kaleidoskoopin näkymien lailla. Christoph Eschenbach. Kuvitettu. Osat leikataan veistä apuna käyttäen ja kiinnitetään
teipein viereisiin paloihin. Soitossa kuuluu vuosikymmenien perinne tämän musiikin parissa.
Renessanssin rikasta
kirkkomusiikkia
La Quinta essentia. Niin ikään hänen tavoitteena
on saada entistäkin enemmän lähikuntien väki sekä Kemiösaaren
kesäasukkaat mukaan juhlille.
. Muutamat
eläinkuvat sitoutuvat liiankin
kurinalaisesti kaavamaiseen
muotokieleen ja vaikuttavat ilmeettömiltä, ikään kuin paperin
läpi jäljennetyiltä.
Kiehtovimpia ovat ne intarsiatyöt, joissa muodot eivät ole yksitotisen selkeitä jonkin poikkeuksellisen yksityiskohdan rikkoessa
liiallisen staattisuuden.
Annan kesä, joka perustuu 6vuotiaan Annan piirrokseen, jäljittelee lapsen kömpelöä mutta
vapautunutta piirrosjälkeä ja
pehmentää helposti epäinhimillisen kovareunaiseksi menevää
vaikutelmaa. Iltapäivän Sirkkulan koulun hyväntekeväisyyskonsertti keräsi salin
täyteen ja myöhemmin aikuisväki viihtyi Maksimin bluesillassa. Palestrinan meditatiivinen rauha ja puhtaat kolmisoinnut ovat autuaallisia ja Thomas Ashwellin
virtuoosinen korukuviointi hätkähdyttää.
Huelgas Ensemble on kuin kotonaan kaikissa tyyleissä ja sen soinnissa on paitsi lämpöä,
myös solakkaa kirkkautta. Kemiön Musiikkijuhlat on pieni tapahtuma, mutta sillä on uskomattoman korkea taiteellinen
taso.
Kemiön Musiikkijuhlien edellinen toiminnanjohtajana oli Sanna Strömsund. Tuolloin Liemola paitsi lauloi ja levytti niin
hän myös esiintyi elokuvissa sekä
televisio-ohjelmissa.
Sittemmin Liemola on kunnostautunut yrittäjänä sekä kunnallispolitiikassa. Edico
317 s. Turun kaupunginorkesterissa.
Uusi toiminnanjohtaja näkee
musiikkijuhlien tulevaisuuden
valoisana. Näyttely on
avoinna 5
Vatcharin Bhumichitrin Thaikeittiö perehdyttää
Thaimaan eksoottiseen ruokaperinteeseen. Tuon 113-vuotiaan marmeladikarkin juuret
ulottuvat vuosisadan takaiseen
Venäjään, josta marmeladit
ja marmeladimakeiset tulivat
Suomeen.
? Karl Fazer oli ennen vuosisadan vaihetta Pietarissa
opissa ja toi sieltä monenlaisia
vaikutteita Suomeen. Aseta lihat tarjoiluastiaan ja kaada päälle kastike. Koristele persiljalla ja
tarjoa keitettyjen perunoiden ja
kasvisten kera.
teeseen ja paista vielä noin 15
minuutin ajan, kunnes muffinssit ovat kauniin kullanruskeita
ja kohonneita. Se vasta hyvää on.
Pastanttipuuron kanssa paras
juoma on Laustin mielestä piimä.
Parasta piimää oli tarjolla kotona, kun äiti oli kirnunut voita ja
piimän joukkoon jäin aina hiukan
voikokkareita.
SALOLAINEN
PASTANTTIPUURO
1 kg perunoita
1,5 l vettä
3 tl suolaa
2 dl ruisjauhoja
Kuori perunat ja keitä kypsiksi
suolalla maustetussa vedessä.
Kaada keitinvesi talteen toiseen
astiaan, mutta jätä hiukan vettä perunoiden kanssa kattilaan.
Näin muusaaminen on helpompaa. Puurolle
on monenlaisia ohjeita, mutta
Liisa Lausti laittaa puuron salolaisen reseptin mukaan. Tämän syksyn
ensimmäisen puuron Liisa Lausti
keitti vasta nyt.
. Hauduta noin viisi
minuuttia. Keittäminen kestää tunnin verran.
Pastanttipuuroa ei voi keittää
uusista perunoista, koska siitä
tulee liisteriä. Nimi on kuvaava, sillä arkiruokaa oleva puuro on täyttä tavaraa.
. Teepöytä katetaan muun muassa taiwanilaisilla
ananasleivoksilla, marokkolaisilla
mannaleivillä, venäläisillä vatruskoilla, italialaisilla grissineillä, mekkalaisilla leivoksilla, makeilla kevätkääryleillä ja monilla
muilla teeherkuilla. Sekoita silloin tällöin. Mukana on
erilaisia teekakkuja, sandwicheja,
skonsseja ja crumpetteja eli englantilaisia ohukaisia.
Kirjan kuvitus on ihastuttava,
reseptit helppoja ja teehen jo syvemmin vihkiytyneelle kirja tuo
paljon uutta tietoa. Currytahnoissa korianteri, sitruunaruoho ja valkosipuli
muodostavat makujen ytimen.
Thaikeittiön viisaus piilee oivalluksessa, jonka mukaan ruoalla
on lääkitseviä ominaisuuksia.
Esimerkiksi currytahnan perusaineksista korianteri edesauttaa
ruoansulatusta ja vähentää tukkoisuutta, sitruunaruoho auttaa
päänsärkyyn ja kuumeeseen ja
valkosipuli puhdistaa verenkiertoa.
SSS?STT?
Maku kuin madeleine-leivoksessa
yysillat ovat teehetkien paS
rasta aikaa. Kettu koristaa
kuitenkin yhä karkkipaperia,
vaikka itse happamat marjat
poistettiinkin.
SSS?STT?
Salolainen Liisa Lausti keittää
perinnepuuroa säännöllisesti
SSS?Anneli Kajander-Ekström
. Keskiviikkokeittiö
Anneli Kajander-Ekström 7702 330, anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Keskiviikkona 24. Kuusjoki: maksamakkara, piimäjuusto
. Puuro on täyttävää, mutta sellaista
ruokaa se on, että
kun iltapäivällä syö,
TIETONURKKA
SALON SEUDUN
PITÄJÄRUOAT
. Ota
teepussit ja kanelitangot pois.
Sekoita muut ainekset keskenään. Ruokaa on laitettu siitä
mitä kotona on kasvatettu tai viljelty. Tarjoa jäähtyneinä teen kanssa.
LIHAPATA
TEEKASTIKKEESSA
500 g naudan paistia
300 g porsaan ulkofileetä
1?2 sipulia
6 dl teetä
25 g tomaattipyrettä
1?2 tl suolaa
vehnäjauhoja
pippuria
25 g perunajauhoja
persiljasilppua
Laita uuni kuumenemaan 250
asteeseen. Kiikala: maksalaatikko
. Sekoita maito, sokeri
ja muskotti kattilassa ja kiehauta. Perniössä ja Särkisalossa
pastanttipuuro oli tuttu ruoka,
vaikka Salo on ominut sen perinneruoakseen.
Niin hyvää kuin ruoka onkin,
pastanttipuuro nimenä ei luonnu
Liisa Laustin suuhun.
. Kisko: halstratut suolasilakat
. Kyllä se on opeteltava, kun
miehenikin tykkää puurosta valtavasti.
Paistettu puuro
vasta hyvää onkin
Pastantti tulee ruotsin kielen
sanasta bastant. Ennen perunat survottiin
hienoksi puunuijalla, mutta nykyisin se käy kätevästi sähkövatkaimella.
Hyvin hienonnettujen perunoiden joukkoon kaadetaan vesi ja
muusi kuumennetaan kiehuvaksi. Voita pannuun ja puuro pannuun. Hetken ainutlaatuisuutta korostaa parhaiten
Saosta perunajauhoilla. Huuhdo lihat nopeasti
kylmässä vedessä ja kuutioi ne.
Marinoi lihakuutioita kylmässä
teessä noin 15 minuuttia.
Valuta ja kuivaa lihapalat, kasta ne jauho-suola-pippuriseokseen, paista rasvassa ja hauduta
kypsäksi. Puuro palaa helposti
pohjaan, joten sitä on hämmennettävä usein. Ai et
se o hyvä.
Salolaisen Liisa Laustin keittämä pastanttipuuro voisilmän
kera maistuu todellakin hyvältä.
Vaan mihin ihmeen krottiin silmä laitetaan. Suomusjärvi: perunajauhopannukakku
. Puuro kuohahtaa
helposti, joten varo kuumia roiskeita.
Jos tuntuu, että nestettä on liian vähän, vettä voi lisätä varovaisesti. No puuron keskelle
kuoppaan tietenkin.
Krotin lailla pastanttipuuro
on tuntematon käsite aika isolle
osalle salolaisia.
SSS?STT?. Särkisalo: Kryyrätyt (maustetut) silakat
Lähde: Jaakko Kolmonen,
Suomen pitäjäruoat
Alkuperäisessä kääreessä oli
kettu ja pihlajanmarjoja.
KIRJAT
Terveellistä
thaikeittiöstä
Pastantti- eli perunpuuro on Liisa Laustin suurta herkkua. Liisa Laustin
puunuijasta näkee, että sitä
on käytetty.
. syyskuuta 2008
Voisilmä on
pastanttipuuron
kruunu
Kuvat: Anneli Kajander-Ekström
KEITTIÖN?KLASSIKKO
Pihlajanmarjat
poistuivat
Pihlaja-karkeista
sotien jälkeen
Pihlaja, tutummin kettukarkki, on yksi vanhimpia suomalaisia makeisia. Siivilöi pois teenlehdet, siirrä tee pieneen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.
Lisää kattilaan voi, anna sulaa ja
siirrä sitten kattila pois liedeltä.
Jätä jäähtymään.
Mittaa sokeri kulhoon, lisää
munat ja vatkaa hyvin sähkövatkaimella noin viiden minuutin
ajan, kunnes muna-sokerivaahto
muuttuu vaaleaksi.
Lisää vaahtoon hiukan jäähtynyt tee-voi-sekoitus, ja vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Voit krotti ja piimä pääl. Voi ja piimä ovat välttämättömät tykötarpeet.
Uudelle Salolle oma pitäjäruoka?
Lähes kaikilla Suomen kunnilla
on oma perinneruokansa, ja lähes kaikkien kuntien pitäjäruoat ovat yhä tuntemattomampia.
Jo perinneruokien nimet ovat
kummastus pasta-pitsa-burgerisukupolvelle, puhumattakaan
valmistuksesta, joka aloitetaan
14
sianpään keittämisestä, suolten
pesusta tai veren vispaamisesta.
Perinneruokien raaka-aineet
ovat perusraaka-aineita: juurekset, kasvikset, marjat, liha, kala
ja vilja. Pertteli: klimppisoppa, piimälimppu
. Se tarkoittaa
tukevaa ja vankkaa. Muurla: verimakkara
niin illalla on taas nälkä!
Hän keittää puuroa aina niin
paljon, että sitä jää paistettavaksi
seuraavana päivänä.
. Veden on oltava kiehuvaa.
Tarkista suolan maku ennen tarjoamista.
Puunuija on kätevä väline
perunoiden ja marjojen hienontamiseen. Murskaa
loput irtoteestä käsissäsi ja lisää
lehdet seokseen.
Voitele muffinssivuoat, täytä
ne taikinalla ja laita vuoat uuniin. Se on perunpuuroa!
Perunpuuro on hyvä nimi tuhdille ruoalle, joka keitetään perunoista ja ruisjauhoista. Blumichitrin osoittaa,
että thairuoan valmistaminen ei
ole niin vaikeaa kuin kuvitellaan.
Thairuokien maukkauden salaisuus piilee erilaisista tuoreyrteistä valmistetuissa curry-maustetahnoissa. Ruisjauhot lisätään kiehuvaan
muusiin koko ajan vatkaimella
sekoittaen.
Keitä puuroa hiljalleen tunnin
verran usein sekoittaen, ettei se
pala pohjaan. Kiehauta ja
lisää sipulit sekä tomaattipyree.
TEEMUFFINSIT
12 kpl
1 dl vettä
2 rkl mustaa irtoteetä
3/4 dl sokeria
2 munaa
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
3 rkl akasiahunajaa
Esilämmitä uuni 180 asteeseen.
Keitä vesi kiehuvaksi ja hauduta
siinä puolet teenlehdistä viiden
minuutin ajan. Salo: pastanttipuuro, paistetut silakat
. Sen sivuilla
voi tehdä ruokamatkan halki
Suomen ja opetella samalla hiu-
kan murteitakin.
Olisiko uudelle Salolle syytä
keksiä oma pitäjäruoka. Tämän
vaikutuksesta syntyi myös
Pihlaja, historiallisen materiaalin asiantuntija Margareta
Lybäck Cloetta Fazerilta valottaa.
Lybäck kertoo Pihlaja-makeisten maistuvan erityisesti
vanhemmalle ikäpolvelle.
Vuonna 1982 viranomaiset
puuttuivat hedelmänmakuisen
marmeladikarkin nimeen ja Fazer joutui muuttamaan nimen
Pihlajanmarjasta Pihlajaksi.
Pihlajanmarja-marmeladimakeinen ei ollut sisältänyt
lainkaan pihlajanmarjoja enää
sotien jälkeen.
Nimimuutoksen yhteydessä
myös pihlajanoksa katosi karkkipaperista. Perniö: laukkamakkara
. Sekoita vaahtoon mantelimassa ja laita seos pakasteeseen.
Vaahdota vaniljakastike ja
sekoita kylmään teevaahtoon.
Tarjoa heti tai pakasta muutama
tunti ja tarjoa jäätelönä.
Kakkuja ja
leivoksia
teehetkiin
Tee-mantelivaahdon voi tarjota myös pakastettuna jäätelöksi.
Tee au lait käy myös jälkiruokajuomasta.
Pirjo Suvilehto, Teehetkien
herkut, Sitruuna, 160 s., 26 e.
Pirjo Suvilehdon teekirjat ovat
saanet jatkoa tuoreesta reseptikirjasta Teehetkien herkut. Mausteista suolalla ja pip-
purilla on pärjätty pitkälle.
Perinneruoista innostuneille
keittiömestari Jaakko Kolmosen kirja Suomen pitäjäruoat
(Patakolmonen ky, 1986) on mielenkiintoinen teos. Olisiko se joku nykyisistä ruoista vai
aivan uusi keitos. Siitä huolimatta, että kyse on Salon virallisesta
ruoasta.
84-vuotias Lausti on oppinut
pastanttipuuron keiton tyttösenä äidin ja myöhemmin anopin
opissa. Tarjoa juoma heti.
SSS?STT?
Teemuffinssit muistuttavat maultaan ranskalaisia madeleine-leivoksia.
Tee antaa erinomaisen säväyksen lihapataan.
tiettyyn tarkoitukseen valittu
tee: teellä voit piristää, rauhoittaa, rentouttaa, puhdistaa
elimistöäsi ja edistää eri tavoin
terveyttäsi.
Tee on erinomainen terveysjuoma, mutta myös erinomainen aines leivonnaisten maustamiseen.
Teen ystävä kokeilee teetä myös
kalan ja lihan marinoimiseen sekä paistien valelemiseen.
TEEMANTELIJÄÄTELÖ
2 keltuaista
3/4 dl sokeria
2 tl vihreää teejauhetta
1dl vettä
100 g mantelimassaa
2 dl vaahtoutuvaa
vaniljakastiketta
Keitä vesi ja hauduta teeksi.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Voisiko uusi
ruoka olla salolainen soppa, jota
tarjotaan paikallisissa tilaisuuksissa ja josta tulisi omaleimainen
ja maukas ylistys kotimaiselle
ruoalle?
Kerro ehdotuksesi sähköpostilla anneli.kajanderekstrom@sss.fi tai lähetä postia Salon Seudun Sanomat/
Keskiviikkokeittiö PL 117,
24101 Salo.
Kuvat:
Tee sopii marinadeihin ja leivonnaisiin
Vatcharin Bhumichitrin:
Thaikeittiö, Gummerus, 176
s., 35 e.
Thaikeittiö on yksi maailman
herkullisimmista ja suosituimmista keittiöistä. Hän
keittää sitä edelleen säännöllisesti, noin kerran kuukaudessa.
Kolme omaa lasta ovat kaikki
tykänneet puurosta, ja osa lasten-
lapsistakin himoitsee sitä.
Tytär Hilkka Santavirta on
sitä mieltä, että äiti on paras pastanttipuuron keittäjä. Lisää vielä nestemäinen
hunaja ja sekoita hyvin. Sitä keitettiin pääruoaksi,
kun väkeä oli paljon ulkotöissä.
Keittäminen oli kuumaa hommaa
isolla puuhellalla, Liisa Lausti
muistelee. Santavirta
ei ole itse keittänyt perinneruokaa, mutta aikoo opetella taidon
äidin opissa.
. Halikko: uunisallatti (perunalaatikko)
. Ota lihat pois pannulta
ja pidä lämpiminä.
Poista liika rasva pannusta ja
kaada tee pannulle. Paista 180 asteessa viiden
minuutin ajan keskilämmössä.
Alenna uunin lämpötila 150 as-
TEE AU LAIT
5 dl vettä
8 ps mustaa teetä
2 kanelitankoa
5 dl maitoa
2 rkl sokeria
0,25 tl muskottipähkinää
Kiehauta vesi ja lisää teet sekä
kanelitangot. Kun
Suvilehdon aikaisemmat teekirjat
keskittyivät teen historiaan, erilaisiin teekulttuureihin ja vihreän
teen ominaisuuksiin, tarjoaa uusi
kirja herkut reseptejä teen kanssa
nautittaviin leivonnaisiin.
Reseptit vievät kotikokin tutkimusmatkalle eri maiden teepöytien tarjoiluihin. Lisää siivilöity tee ja jatka
vatkaamista, kunnes vaahto on
sakeaa
Kerroin: 46,47
4 Tappara?HPK 3?3. Se ei
palvellut mediaa, ei lajia seuraavaa yleisöä eikä varsinkaan seurojen valmentajia, joista suurin
OLLI MÄNTYLÄ
osa käy myös ?oikeissa töissä?.
sss.urheilu@sss.fi
Christer Lundqvist (vas.) ja BK-46:n miesjoukkue lähtevät tänään alkavaan käsipallokauteen mitali mielessä. Tätä puoltaa myös
järkevä päätös supistaa naisten liiga kuuden joukkueen kokoiseksi.
Iso osa pelaajista on seurojen omia junioreita. Sama on tavoite myös Bo Westerholmin naisjoukkueella.
Uudet opit, entiset tavoitteet
BK-46 lähtee mitalijahtiin käsipallon miesten SM-sarjassa
SSS?Olli Mäntylä
BK-46:n käsipalloilijoilla on selkeä päämäärä tänään käynnistyvään miesten SM-sarjakauteen.
Karjaalaisten tavoitteena on parantaa vähintään yksi pykälä viime kaudesta, jolloin joukkue päätyi
sijoista ikävimmälle, neljänneksi.
Haastetta lähdetään toteuttamaan uuden päävalmentajan johdolla. Luottavaisina
olemme kuitenkin kauteen lähdössä, Lundqvist toteaa.
BK:n mitaliodotuksille on hyvät
perusteet, sillä voimasuhteet ovat
kesän siirtomarkkinoilla muuttuneet varsin vähän. lähtö, sh 2100 m: 1) Joiheri/K Venäläinen 30,0a (1.3), 2) Nahkaparturi 30,5a
(24.59), 3) Viriaaroni 30,6a (33.53), 4)
Tupla-Liina 30,7a x (11.06), poissa: 4,
7, toto (2-5-9): 1.30 1.08-3.06-2.15 7.79
2. Tätä taustaa vasten on komea saavutus, että kesän aikana Suomesta on siirtynyt kymmenen käsipalloilijaa ulkomaiden
kentille.
Pelaajia ei ole kotimaassa jonoksi asti, mutta ennusmerkit viittaavat tällä kaudella melko tasaisiin sarjoihin. Sijoille 3?6
päätyvät joukkueet pelaavat puolivälierät,
joiden voittajat selviävät välieriin.
. Käsipallon saaminen samaan cup-finaalitapahtumaan muiden lajien kanssa lisäsi ennen kaikkea televisionäkyvyyttä. lähtö, lv 2600 m Pajakulma Krit.
Hopea: 4, 2, 3, 1, 5
Pronssi: 4, 3, 5, 1, 2
MONIVETO
Moniveto 1
1 Tappara?HPK 3?3
2 JYP?Pelicans 4?1
3 Lukko?Kärpät 1?3
Tulosyhdistelmä: 3?3, 4?1, 1?3
Kerroin: 11 833,45
TULOSVETO
1 JYP?Pelicans 4?1. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että
kotoisessa sarjassa peliaikaa saavat runsaasti ns. Jo välieriin pääsy
olisi siuntiolaisilta kesän tapahtumien jälkeen lievä yllätys. Källman
valmentaa alkavalla kaudella
Kauniaisten HC Westiä.
Nuorilta odotetaan
tehoja
Pelaajapuolella BK jatkaa pitkälti viime kauden miehillä. SM-sarjan avauskierros tänään (ottelut alka-
vat kello 19.00): Atlas?HIFK, Akilles?Dicken,
BK-46?SIF, HC West?Cocks (klo 19.30).
Naiset:
. Mukana yhdeksän joukkuetta (Akilles, Atlas,
BK-46, Cocks, Dicken, HC Fenix, HC West,
HIFK, SIF)
. SM-sarjan avausottelu tänään klo 19.00:
ÅIFK?T90. Oscar Kihlstedtistä (vas.), Nico Rönnbergistä ja Mikael Heinosesta lienee paljon iloa BK-46:n edustusjoukkueelle jo tällä
kaudella.
TEIVO
1. lähtö, lv 2600 m: 1) Piece By Piece/J
Utala 16,0a (1.78), 2) Mac Ronnie 16,1a
(10.91), 3) Callela Paycheck 16,4a (23.2),
4) Stone Capes Hit 16,4a (11.9), toto (101-5): 1.78 1.31-2.25-3.57 7.52
9. Muita syyskuun otteluita: 27.9.
GriFK?ÅIFK, 28.9. Näkisin kuitenkin, että
meillä on kasassa joukkue, joka
pystyy tänäkin vuonna taistelemaan mitaleista, BK:n päävalmentajana jatkava Bo Westerlund
uskoo.
Viime kaudella BK jäi runkosarjassa kauas kärkikolmikosta, ja
sitä taustaa vasten karjaalaisten
pronssia saattoi pitää yllätyksenä. SM-sarja
on kuitenkin syyskauden aikana
vasta toisena Cocksin ajatuksissa, sillä joukkue hakee menestystä myös Baltian liigasta. Pronssiotteluissa joukkue
pohjusti kotiottelun viiden maalin
voitolla mainiot asetelmat ja piti
johtoaseman myös vieraskentällä.
Onnistuneen kauden täydensi
hopeamitalit Suomen Cupissa.
Sekä cupissa että sarjassa ylikäymätön este oli HIFK Comets
(tällä kaudella pelkkä HIFK),
joka lähtee nytkin sarjaan ykkössuosikkina.
Naisten sarjassa pelaa tällä
kaudella kuusi joukkuetta. Välierien voittajat loppuotteluihin, häviäjät
kaksiosaiseen pronssiotteluun. Kerroin: 180,92
PITKÄVETO
01 JYP?Pelicans 1 (4?1) 1,55
02 JYP?Pelicans (+1) 1 (4?2) 2,05
03 JYP (+1)-Pelicans 1 (5?1) 1,15
04 Lukko?Kärpät 2 (1?3) 2,40
05 Lukko?Kärpät (+1) 2 (1?4) 1,55
06 Lukko (+1)-Kärpät 2 (2?3) 3,80
07 SaiPa?Ilves 1 (5?1) 2,10
08 SaiPa?Ilves (+1) 1 (5?2) 3,10
09 SaiPa (+1)-Ilves 1 (6?1) 1,40
10 Tappara?HPK X (3?3) 4,00
11 Tappara?HPK (+1) 2 (3?4) 1,60
12 Tappara (+1)-HPK 1 (4?3) 1,35
13 TPS?KalPa 2 (0?1) 3,05
14 TPS?KalPa (+1) 2 (0?2) 1,80
15 TPS (+1)-KalPa X (1?1) 7,35
16 Ässät?HIFK 1 (7?3) 2,55
17 Ässät?HIFK (+1) 1 (7?4) 3,85
18 Ässät (+1)-HIFK 1 (8?3) 1,60
19 Atlantis FC?KäPa 1 (2?0) 1,45
VOITTAJAVETO
Päivän Trio 1
Tappara?HPK
Ottelun 1., 2. Kerroin: 26,05
3 SaiPa?Ilves 5?1. Pudotuspelien ottelusarjat pelataan pronssiottelua lukuun ottamatta paras viidestä -järjestelmällä.
. lähtö, lv 2600 m: 1) Target Hoss/J Kontio 16,0a (1.47), 2) Dundee 16,2a (3.21), 3)
Future Treasure 16,4a (20.53), 4) Thomson Hoss 16,9a (25.71), toto (6-7-10): 1.47
1.15-1.28-1.92 1.84 V4-kerroin: 194.21
6. 2000-luvulla käsipalloa on nähty piilaaksossa vain muutamaan otteeseen.
Westerlund esittikin kauden avausinfossa toiveen, että salolaiset
. Lundqvist
seuraa tehtävässä käsipallolegenda Mikael Källmania, joka
toimi karjaalaisten ykkösluotsina
seitsemän vuoden ajan. ja 3. Tiedotusvälineille tehdyn
infopaketin myötä muun muassa
pelaajien kasvot saattavat tulla
tutummiksi nykyistä useammalle suomalaiselle.
Positiivisiin asioihin ei sen sijaan lukeudu kauden avaustilaisuuden järjestäminen kaksi
päivää ennen kauden avausta,
maanantaina aamupäivällä. lähtö, lv 2600 m: 1) Oliver Twist/M
Forss 16,1a (2.16), 2) Billy Merett 16,2a
(2.06), 3) Futuristic 16,2a (16.19), 4) Callela Chelsea 16,5a (18.45), toto (5-3-9): 2.16
1.17-1.12-1.31 1.96 V4-kerroin: 855.29
8. Mukana kuusi joukkuetta (BK-46, GrIFK,
HIFK, SIF, Sparta, ÅIFK)
. joulukuuta.
TIETONURKKA
KÄSIPALLON SM-SARJAT
Miehet:
. BK-46?Sparta klo 14.30 ja
HIFK?SIF 15.00.
Wibergin lähtö tuntuu BK:n naisten riveissä
BK-46:n naisten viime kausi
päättyi iloisiin pronssijuhliin.
Saavutuksen toistaminen vaatii
venymistä, sillä joukkue menetti
kesällä ehdottomasti tärkeimmän pelaajansa Pamela Wibergin. Viime kauden
finalistit Riihimäen Cocks ja HC
West lähtevät kauteen selkeinä
ennakkosuosikkeina, mutta tämän kaksikon takana on odotettavissa tasaisia taisteluja.
. Kerroin: 19,19
5 TPS?KalPa 0?1. Kaksinkertaiseen jatkosarjaan lähdetään
runkosarjan pisteiden perusteella. Hyvän arpaonnen tähän asti saanut
joukkue kaatoi puolivälierässä
selkeästi ykkösdivisioonan Arsenalin. Välierien voittajat loppuotteluihin, häviäjät
kaksiosaiseen pronssiotteluun. Koff-ajo: 1) Willy Birdland/Ma
Nieminen 16,5a (8.43), 2) Timot
Champion 16,6a (17.85), 3) Feeling
Strong 16,7a (2.61), 4) Barkhill?s Don
16,9a (10.18), toto (1-5-9): 8.43 2.604.35-1.64 68.78 V4-kerroin: 599.01
7. Meidän suurimmat ongelmat
ovat puolustuspäässä. Putoamistaisteluun ovat vahvimmin
ehdolla sarjanousija Akilles sekä
pääkaupunkiseudun seurat Atlas,
Dicken ja HIFK.
BK-46 on edennyt Suomen Cu-
pissa jo välierävaiheeseen. Pudotuspelien ottelusarjat pelataan pronssiottelua lukuun ottamatta paras viidestä -järjestelmällä.
. lähtö, lv 2100 m Osuuspankkiajo: 1) Vasily/A Moilanen 14,8a (1.57),
2) Bete Saknussen 15,0a (20.67), 3)
Eastern Star 15,7a (35.84), 4) Zeronine 15,8a (73.31), poissa: 12, toto (3-1-2): 1.57 1.27-2.81-3.95 12.56
Pelivaihto 18822.50 e. Sijoille 3?6 päätyvät joukkueet pelaavat puolivälierät paras kolmesta
-järjestelmällä.
. Harjoitusottelut ovat sujuneet
vaihtelevasti; mukaan on mahtunut paljon hyvää, mutta jonkun
verran huonoakin. kävisivät penkkiurheilureissulla Karjaan sopusuhtaisessa Sisu-Areenassa.
Käsipalloliigat profiloituvat kori- ja lentopallon tavoin kasvattajasarjoina. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Rosenbergs Sonett/Te Lipponen 2,45,2 x, 2)
Niemenpellon Romeo 2,48,7 x, 3) Puppis
2,39,4, 4) Rosengrip 2,45,2 x, poissa: 3
1. lähtö, sh 2100 m Osuuspankki-ajo:
1) Etula/H Koivunen 27,8 (23.43),
2) Viskurilla 27,0 x (9.63), 3) Neiti
Patsuri 28,0 (12.46), 4) Tirelli 28,1
(10.53), toto (5-11-4): 23.43 7.233.35-2.88 175.64 V4-kerroin: 178.34
5. Veli 29,5a (25.72), 3) Jonkkari 29,6a
(9.07), 4) Suikun Rilla 29,6a (3.03),
toto (8-6-1): 1.73 1.18-2.40-1.67 8.13
3. lähtö, sh 2100 m: 1) Linkori/Ma
Hietanen 29,5a (1.73), 2) A.T. Kerroin: 19,32
2 Lukko?Kärpät 1?3. syyskuuta 2008
Urheilu
annu Brusila, Harri Sulonen, Tuomas Reinikainen,
H
Olli Mäntylä, Annina Vainio
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Massa pysyy pisteen
päässä Hamiltonista
Vilpas kohtaa Namika
Lahden koriscupissa
Sivu 17
Sivu 18
15
Olli Mäntylä
NÄKÖKULMA
Pieni piiri pyörii
Suomen käsipallo nojaa huipputasolla edelleen lähes täysin Uudenmaan ruotsinkielisiin alueisiin. lähtö, lv 1600 m Ollin lähtö: 1) Brisco
Rodeo/P Korpi 13,3a (1.36), 2) Giant Hill
13,3a (3.12), 3) Mighty Iron 13,8a (31.04),
4) Ernest Avalanche 13,9a (38.43), poissa:
6, 8, toto (2-3-9): 1.36 1.02-1.04-1.23 1.40
4. Kokemus lienee
kuitenkin valttia myös alkavalla kaudella.
Monien lajia harrastavien seurojen alueilla löytyy kilpailijoita.
Katsojia pitäisi muun muassa Helsingissä saada riittämään salibandyyn, koripalloon, jääkiekkoon, kaukalopalloon ja jääpalloon.
Listaa voisi jatkaa pidempäänkin.
Käsipalloliitossa on tehty monia asioita oikein. Meidän
nuoret pelaajat ovat kuitenkin
nyt vuoden vanhempia, ja heistä
etenkin Oscar Kihlstedt on vahva
hyökkäysten estämisessä, Lundqvist huomauttaa.
Kihlstedt ja Nico Rönnberg ovat
sellaisia nimiä, joilta voi odottaa
paljon jo alkavalla kaudella. Karjaalaiset joutuvatkin muokkaamaan pelistrategiaansa merkittävästi.
Hyökkäyspäässä katseet kääntyvät lähinnä paluumuuttaja
Natalia Rönnbergiin sekä kaksikkoon Sabina Holmberg-Yvonne
Westerholm.
Maalin suulla Jessica Mannströmiltä vaaditaan jälleen viime
kauden kaltaista vahvaa panosta.
. kakkoskentän
pelimiehet.
Viime kaudella pronssille kiilannut SIF menetti monta avainpelaajaansa. Väki
vähenee viime vuodesta yhdellä,
mutta tässä tapauksessa pidot
paranevat tasaisuuden lisääntyessä.
Helsinkiläinen Dicken ei saanut 21 ottelussaan kasaan ainuttakaan pistettä, joukossa muun
muassa tappio ÅIFK:lle hurjin
15?64-loppulukemin.
Oman lisämausteensa tuo tyttöjen maajoukkue, joka haastaa
kertaalleen kaikki sarjan joukkueet.
Olli Mäntylä
PÄIVÄN PELIT
VOITONJAOT
Lotto
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero 15 kpl voitto-osuus 13 344,60 e,
6 oikein 1 220,80 e, 5 oikein 38,70 e, 4
oikein 10,30 e.
Loton lisäarvonta
7 oikein ei yhtään kappaletta.
Vaihto: 8 170 199,20 e
Lauantai-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
1 kpl voitto-osuus 63 265,40 e, 5 oikein
7 090,20 e, 4 oikein 486,50 e, 3 oikein
50,20 e, 2 oikein 10,80 e.
Vaihto: 1 102 931,00 e
Keskiviikko-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
ei yhtään kappaletta, 5 oikein 2 kpl voitto-osuus 6 816,70 e, 4 oikein 413,10 e, 3
oikein 50,30 e, 2 oikein 11,50 e.
Vaihto: 302 968,00 e
Viking Lotto
6 oikein 2 kpl voitto-osuus 276 910,30
e, 5+lisänumero oikein 20 022,80 e, 5 oikein 659,50 e, 4 oikein 19,60 e, 3 oikein
4,90 e.
Vaihto: 1 591 641,50 e
Vakio 1
13 oikein ei yhtään kappaletta, 12 oikein 5 kpl voitto-osuus 29 615,50 e, 11
oikein 1 094,60 e, 10 oikein 159,50 e.
Vaihto: 925 485,50 e
Vakio 2
12 oikein 19 kpl voitto-osuus 3 543,30
e, 11 oikein 63,90 e, 10 oikein 9,00 e.
Vaihto: 186 616,50 e
Vakio 3
12 oikein 20 kpl voitto-osuus 3 296,50
e, 11 oikein 56,80 e, 10 oikein 7,30 e.
Vaihto: 29 999,98 e
Vakio 4
12 oikein 2 kpl voitto-osuus 37 955,70
e, 11 oikein 717,30 e, 10 oikein 74,20 e.
Vaihto: 229 557,00 e
V75
7 oikein 17 kpl voitto-osuus 7 784,10 e,
6 oikein 31,10 e, 5 oikein 2,10 e.
Vaihto: 529 325,10 e
V5
5 oikein 1 333 kpl voitto-osuus 231,50 e.
Vaihto: 474 869,90 e
KENO
Voittonumerot: 1, 3, 4, 5, 8, 9, 18, 23, 25,
29, 35, 45, 49, 54, 57, 59, 62, 63, 64, 68
MITALIPELI
Kulta: 1, 4, 5, 2, 3
RAVIT
Nuorissa on tulevaisuus. Nämä toisen polven käsipalloilijat
olivat voittamassa BK:lle viime
kaudella A- ja B-poikien Suomen
mestaruuksia.
Tutut suosikit
Hallitseva mestari Riihimäen
Cocks hankki kolme uutta ulkomaalaispelaajaa ja on selkeä
ykkössuosikki myös alkavaan
kauteen lähdettäessä. Nelinkertainen runkosarja, josta kaksi parasta
suoraan välieriin. Vetovastuun ottaa Christer
Lundqvist, 34, joka pelasi viime
kauden BK:n riveissä. Jokainen joukkue
kohtaa kerran kotikentällään alle 18-vuotiaiden maajoukkueen.
. erän viimeisen maalin tekijät.
Voittoyhdistelmä: 17 Muu HPK:n pelaaja?2 V. Kaksinkertaisen runkosarja, josta kuusi parasta pääsee jatkosarjaan. lähtö, lv 2600 m: 1) Boulder Classico*/P Korpi 17,4a (1.1), 2) Prince De Soleil 17,9a (33.6), 3) Rocket
Queen 18,0a (95.65), 4) Tough Kemp
18,1a (14.29), toto (8-3-7): 1.10 1.062.29-3.10 19.57 Troikka: 350.40
10. Välierävastus tulee kolmikosta Cocks, HC West ja Akilles.
Välierät ja loppuottelu pelataan
finaalitapahtumassa Helsingin
Pirkkolassa 13.?14. Tämänkin kauden SM-sarjoissa poikkeuksen tekevät ainoastaan turkulaisseurat ÅIFK ja HC
Fenix.
Esimerkiksi Saloon asti laji ei ole vielä päässyt rantautumaan.
BK-46:n toiminnanjohtaja Jan Westerlund muistelee karjaalaisten
käyneen pelaamassa ottelunsa silloisessa Viestin talossa vuonna
1973. Keskiviikkona 24. Wiberg oli viime kaudella meidän ylivoimaisesti paras pelaajamme. Nieminen?17 Muu HPK:n
pelaaja
Kerroin: 1 152,80
Poissa: VEIKKAUSBINGO
Tiistai 23.9.
Ensimmäiset vaakabingot:
13, 39, 72, 26, 46, 40, 9, 3, 54
Vaakabingot: 13, 39, 72, 26, 46, 40, 9,
3, 54, 2, 17, 19, 7, 14, 57, 37, 31, 15, 59,
36, 70, 56, 4, 66, 38, 6, 5, 71, 60, 53
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, Vaakabingot 30 kpl voittoosuus 5,10 e.
kars. Runkosarjan maalipörssissa
kolmanneksi sijoittunut Wiberg
heitti yli neljäsosan joukkueensa
maaleista.
Myös toiseksi tehokkaimman
heittäjän Tua Sjöbergin liittyminen joukkueen mukaan on vielä
epävarmaa. lähtö, lv 2600 m: 1) Mr Juantorena/E Hakkarainen 16,9a (63.1), 2)
Kamikaze Comery 16,9a (10.68), 3)
Bianca Journey 17,0a (32.32), 4) Amador Action 17,1a (13.8), poissa: 6, toto
(5-10-2): 63.10 4.78-3.14-3.56 146.27
11. niin nykyiset kuin sellaisiksi vuodenvaihteessa tulevat . Uusia tulokkaita ei toistaiseksi ole,
mutta nettopuolelle voi lisätä
Mikael Töttermanin, joka on ensimmäistä kertaa vuosiin pystynyt harjoittelemaan kesän ilman
loukkaantumisia.
Ainoa varma lähtijä on HC Fenixiin siirtynyt James Mashir.
Fredrik Adamsson ilmoitti jo
kertaalleen uran lopettamisesta
mutta hän saattaa liittyä joukkueeseen syksyn aikana.
. Räikeimpänä esimerkkinä tästä toimii perinteikäs Dicken, jonka miesten edustusjoukkueen keski-ikä pyörii 18 vuoden tuntumassa. Kerroin: 74,35
6 Ässät?HIFK 7?3
Virhe
toi varikonläpiajorangaistuksen,
joka muutettiin 25 sekunnin aikasakoksi. Brasilian kotiotteluissa oli
keskimäärin peräti 12 922 katsojaa. Suomi - Puola, Brasilia
- Venezuela
Kuuden maan lopputurnaus järjestetään 22.-26.7. Suomi - Venezuela, Puola
- Brasilia, 3.-5.7. Suomi ei ole Brasilian
voittamiseen pystynyt. Paikka avoin.
16
Lehtikuva/Reuters/Alessandro Bianchi
Lewis Hamilton pettyi FIA:n päätökseen.
Aikasakko pysyi voimassa
Lewis Hamilton:
Olen pettynyt
ja masentunut
SSS?STT
Kansainvälisen autoliiton FIA:n
vetoomusoikeus piti formula ykkösten Belgian gp:n tuomariston
Lewis Hamiltonille antaman aikasakon voimassa.
Oikeusistuimen mukaan varikonläpiajorangaistuksesta, joka
Hamiltonin tapauksessa muutettiin aikasakoksi, ei voi jälkeen-
päin valittaa.
Tuomaristo jätti siten McLaren-tallin tekemän valituksen
käsittelemättä. Myös Jerohin, 23, ja Burajev,
25, ovat kansainvälisen huipputason kävelijöitä.. Lohko C: Venäjä, Bulgaria, Japani, Kuuba.
Lohko D: Suomi, Brasilia, Puola,
Venezuela.
Lohko D:n otteluohjelma:
12.-14.6. Venezuela - Suomi, Brasilia - Puola, 19.-21.6. Venäjän
yleisurheiluliito RAF langetti rangaistuksen 20 kilometrin maantiekävelyn maailmanennätyksen
haltijalle Sergei Morozoville sekä
Vladimir Kanaikinille, Viktor Burajajeville, Aleksei Vojevodinille ja
Igor Jerohinille.
? Kaikki jäivät testeissä kiinni
eposta ja saivat kahden vuoden
kilpailukiellon. 20vuotias Morozov käveli 20 kilometrin ME:n 1.16.43 kesäkuun alussa
kotimaansa mestaruuskisoissa Saranskissa. Hollanti on pelannut
liigassa viimeksi vuonna 2003,
mutta Argentiinalla jäi väliin
vain yksi vuosi.
Suomen järjestelyt viime kesän
maailmanliigassa olivat huippuluokkaa. Suomi - Brasilia,
Puola - Venezuela, 10.-12.7. Katsojatilastossa
Suomi sijoittui kymmenennelle
sijalle.
Eniten yleisöä oli Brasilian,
Kuuban ja Venezuelan kotiotteluissa. Pariisissa
kokoontunut viisihenkinen vetoomusoikeus kuuli Hamiltonin
maanantaina, mutta julkisti päätöksensä vasta tiistaina.
Hamilton totesi, ettei päätös jää
kaivelemaan.
? Olen pettynyt, mutten masentunut, tiistaina Singaporeen saapunut Hamilton totesi.
Ferrari-talli ei halunnut kommentoida päätöstä.
Venäläiskävelyssä joukkokäry
SSS?STT
Viisi venäläistä huipputason
kilpakävelijää sai kahden vuoden
kilpailukiellon jäätyään kiinni
epo-hormonin käytöstä. Puola - Suomi, Venezuela - Brasilia,
15.-18.7. Vähiten yleisöä oli Espanjan,
Egyptin ja USA:n kotiotteluissa.
Maailmanliigan lohkot: Lohko A: USA, Italia, Kiina, Hollanti.
Lohko B: Serbia, Ranska, EteläKorea, Argentiina. Sarjasta on ajamatta neljä
kilpailua.
Hamilton oikaisi liukkaalla sadekelillä Span radalla Bussipysäkkinä tunnetussa hidastusmutkassa ja ohitti Kimi Räikkösen
mutkan jälkeisellä suoralla. 16 osanottajamaan
joukossa Suomen järjestelyt arvioitiin neljänneksi parhaiksi
Puolan, Etelä-Korean ja Venäjän
jälkeen.
Puolan ja Etelä-Korean järjestelyt arvioitiin erinomaisiksi ja
Venäjän, Suomen sekä Brasilian
järjestelyt erittäin hyviksi. syyskuuta 2008
Lentopallomaajoukkue
jatkaa maailmanliigassa
SSS?STT
Suomen miesten lentopallomaajoukkue pelaa myös ensi kesänä
kovatasoisessa maailmanliigassa.
Samassa lohkossa suomalaisten
kanssa pelaavat Brasilia, Puola ja
Venezuela.
Maailman ehdottomiin huippumaihin lukeutuva Brasilia on
voittanut Suomen vuosina 2006
ja 2007 maailmanliigassa kahdek-
san kertaa. Venezuelan Suomi on kohdannut historiansa aikana kolmesti ja voittanut kahdesti.
Maailmanliigaa Suomi on pelannut jo kolmena kesänä. Toissa
kesänä tuloksena oli historian paras sijoitus, kun maajoukkue ylsi
seitsemänneksi.
Maailmanliigasta putosivat pois
Iso voitto Suomen lentopallolle: päävalmentaja Mauro Berruto (edessä) pääsee Konstantin Shumovin ja Mikko Oivasen (oik.) kanssa taas kivikovaan
maailmanliigaan.
Egypti ja Espanja, joiden katsojamäärät olivat kaikkein heikoimmat ja myös järjestelyissä ne olivat kolmen heikoimman joukossa.
Tilalle tulevat Hollanti ja Argentiina. Se vei Hamiltonilta
voiton pudottaen hänet kolmanneksi.
Maanantaisessa FIA:n vetoomusoikeuden käsittelyssä Hamilton vetosi siihen, että hän luovutti paikkansa takaisin Räikköselle
ohituksen jälkeen. Urheilijoiden A- ja
B-näytteet olivat positiivisia, Venäjän yleisurheiluliiton pääsihteeri
Vladimir Usatshjov totesi All Sport
-uutistoimistolle.
Epo-hormoni lisää punasolujen
muodostumista elimistössä ja parantaa hapenottokykyä.
Kaikki viisi kävelijää asuvat Saranskissa ja harjoittelevat Venäjän
kilpakävelyn päävalmentajan Viktor Tsheginin johdolla.
Venäläisviisikko jäi kiinni ennen
Pekingin olympialaisia, eikä ollut
Venäjän joukkueessa mukana. Se tarkoittaa, että
viikonvaihteen Singaporen gp-kisaan Hamilton lähtee kuljettajien
MM-sarjan johdossa pisteen turvin ennen Ferrarin Felipe Massaa. Kanaikin, 23, oli 20 kilometrin ME-mies ennen Morozovia.
Vojevodin on Ateenan neljän
vuoden takaisten olympialaisten
pronssimitalisti ja vuoden 2005
Helsingin MM-kisojen hopeamitalisti. Arvioinnin häntäpäässä olivat Kuuba, Egypti ja Espanja.
Suomen kotiotteluiden katsojamäärä nousi edellisestä vuodesta
19 prosenttia. Urheilu
Keskiviikkona 24. Brasilia
- Suomi, Venezuela - Puola, 26.28.6. Puolan
Suomi on kaatanut vuoden 2007
EM-kilpailuissa. Yhteensä katsojia
oli kuudessa ottelussa 2 6970 eli
keskimäärin 4 495 katsojaa ottelua kohden
733 4855, 0400 644 955
Yksityisteiden hallintopalvelut,
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
P. krs, p. 0400 530 960
Lattialämmitykset
Patenttitoimistoja
Peltisepänliikkeet
Air-Osa p. 02-7333440
Pipemix, M.Rantanen
Sähköurakoinnit
Valaisinliikkeet
Ello
Turunt. P. 0400 554 587
Lounais-Suomen
Rakennussaneeraus Oy
Asianajotoimisto Elisa Nordling
Turuntie 8
Kaikki remontit ja julkisivukorjaukset P. 040 8322 497
Asianajotoimisto Timo Savolainen
Risto Tuovinen Oy
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
Rakennus- ja saneerauspalvelu
P. 731 2325.
Kaikki alan korjaustyöt,
Polar-huoltopiste
Autoverhoiluliikkeet
Jukka Lehti
p. 6, Salo. 044 565 7231
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
musiikki, teatteri, kuulutukset,
laiteet yms. 7, Salo, p. Asennus- ja mittauspalv.
Paljeovi ja Kaihdintuote
Kauralant. 0500 534 938
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. 727 4660, fax 727 4669
Tulos-Forum Oy, Salo
P. P. 727 5700
Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänk. 38 p. 731 2151, 0440 533 393
P. 8, p. 040 523 8796
LVI-Palvelu Alanko
& Salminen Oy Ratak. Kiertok. 0440 532 085
Rakennus- ja korjaustyöt
P. 731 7362
Eristäminen
Kaakelitehtaankatu 2, p. Vuorela Oy
Helsingint. Lintula p. 727 3100
Brodeerausta
Brodeman
Brodeeraus ja paitojen painaminen
www.brodeman.fi
p. 10, p. 8,
p. Kurki
p. 044 543 9426
www.autofiksaus.com
Tmi Autopesu
Salo Isännöinti Oy
P. Soita ja tilaa
Tmi Ari Hillgen P. 044 284 8996
p. 733 8400
T:mi Petri Palenius
P. 040 730 8712
hellbergin.pidot@gmail.com
www.hellberginpidot.fi
Myrskylänkuja 5
P. 733 5727
p. 770 1660
Ollikalank. taksi.
p. Lasse Pelkonen
Huonekaluliikkeet
Vilhonk. 0440 627 559
Perniön Taimisto
Salon Mopo ja Pyörä
Musiikkia, ohjelmaa, ääntä ja valoa! Mökkihuolto P.Kirves
Ohjelmapalvelu Rami Tapper.
www.tappers.fi. 040 580 3545
Euromaster Oy
p. SuutariPekka, Euromarket, p. P. 0500 530 441 Mika Helenius
Kulta-/kelloliikkeet
Autotarvike
Örninkatu 8, p. 0400 223 857, 734 1262
Siivouspalvelut
Katin siivouspalvelu
Koti-, toimisto- ja rakennusten
loppusiivoukset. Hornink. 044 733 5001 OP-Tilikeskus
Helenank. 0400 822 272
Kattotyöt, muut peltityöt
Markunpelti Oy, P. 731 6820
Suutari-Pekka, Euromarket,
Hämeent. 727 7100
Lemminkäisenk. 22, Halikko
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 10041,
matkapuhelimesta 02-10041
Tuolin Henki p. P. 22 p. syyskuuta 2008
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
PALVELUHAKEMISTO
Antenniasennuksia
Jussi Salomaa
P. 0440 742 125
Vesijohtoliike V. 050 430 5505
Mika Rannikko, Muurla
Vikström
pitopalvelu ja eineskeittiö
Salon Ulataksi p. Pihakiven Lasiliike Ky
P. 13, 24260 Salo
p. 777 350. 0400 954 836 (Salo + lähikunnat)
Pertteli kk. 040 705 5615, 02-728 5656
Lounasruokala/pitopalvelu
Margit Heinä. 731 1556,
0400 531 647
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökj. 733 6100
Halikon Hinaus
p. 045 7840 2146
Pasi p. 777 710, myös päivystys
Salon Kylmäpojat
Kailiniituntie 2, Halikko
P. 0400 224 095.
SSP asennus Oy
p. 777 710, myös päivystys
Huolto-Järvi Oy
Laatuautot Saksasta
Liukuovikaapistot
Jari Auranen
Vakio-Puhallus Oy
Autojen maahantuonti
Huolto Järvi Oy
p. 12, Salo, p. 727 3377 www.vaarna.com
Tili/isännöintitoimistot
Manacor Oy
Inkerink. 733 8872
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja.
T:mi Timo Mynttinen
P. 734 6450
Suomusjärvi, p. 731 7362
Täydellinen suutari-, ortopedi-,
avain- ja teroituspalvelu
Kaiverruspalvelu ovikilpiin, postilaatikkoihin, kaulapantoihin
Toimistoapua
Lyhytaikaista toimistoapua
yrityksellenne. P. 8
Halikko, p. 02-736 7350
Hedvig p.040 554 3624
J.&R. (02) 731 3175, 040 553 0286
www.neliapilacatering.com
Verhoiluliikkeet
Antiikkiverstas Wilma
Taksit
p. 050 430 5505
Rak.purkuliikkeet
Mökkipalvelut
Talonmiespalvelut
Kuvaus, editointi, ohjelmatuotanto.
Erilaiset DVD-toteutukset.
P. 731 3743, 0400 560 043
Säleverhoja, rullaverhoja,
taite- ja paljeovia, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Kaihdin-Lehtonen Ky Somero,
Jaatilant. (02) 731 1851, www.heinila.fi
Haluatko edullisemman auton
Saksasta. 733 4088
Pianoliikkeitä
Pianokartano Oy
Ollikalank. 4, Salo, p. 733 7303
Antiikki/keräily
Aarnion Raha ja Antiikki Oy
Antiikki- ja keräilytavaroita
os. 02-736 7350
Ovikil., postil. Tuomi
Myös hionnat ja lakkaukset,
Salo, p. 733 3906, 0500 127 863
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Talouspäällikköpalvelut.
p. 731 2908
Puusepänliikkeet
Puusepänliike Matti Pentikäinen
Tmi Iisilastu. Perämiehenkatu 20, Salo
P. 722 1144
Asennustyöt ja kalusteet
SISA Oy / SISA-keittiö
Ykköskeittiö, Joensuunk.4, Salo
P. 1, p. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Tilitoimisto Tietotilit Ky
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto TiliWahlsten Oy
p. 727 3500
Salon Autosähkö
Örnink. 2 A, p. 727 7101
Lukkoliikkeet
Soita puh. 13 C 16, Salo
p. Pursimiehenk. P. 045 129 9123 Koski Tl
Videokuvausta
MH-Media
Mp-korjaamot
Puutarhureita
p. 02-731 2525
LVI-Palveluja
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. 040 706 2737, 731 1243
LVI J.Vasankari Oy
Laattojen myynti ja asennus,
kylpyhuonekalusteet
Salon Kaakeli Oy
Myllyojank. 13. 8, 2. bussi, 1+8 h. 731 3004, 050 331 3300
Salon Mainosbrodeeraus Oy
Kaiken maailman brodeeraukset
p. 10. 0400 535 383
1+8 hengen, invavarustein
Pertteli. 050 495 4665
www.sisa.fi, www.sisa-keittio.net
Juha-Cars Linnapellont. Myllyojank. P. 040 594 1082
Turunt. 4, Salo
p.7276200
LVI-Vihiniemi Oy
Raitalank. 040 514 3039 www.saloninfra.fi Yritystapahtumat, pikkujoulut
www.neliapilacatering.com
Piirretään rakennuslupakuvia.
heidi@neliapilacatering.com
P. 26, p. 727 5700
Salon Kylmäapu
I.Heinilä Oy, Salo
Koirahoitolat
Keittiökalusteet
P. 736 2110, 040 501 0090
Koskinen Seppo
myös viemärien avaukset
p. 050 349 6235
Autopuhdistukset
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut, ym.
HUOM! Puh.luettelon etuseteli
Myllyojank. 2 p. 044 549 1501
Tapettia seinille, maalia pinnoille,
päällystettä lattioille ja kodin muita
kunnostustöitä.
Ratak. 02-7333440
Putkiasennukset ja lvi-suunnitelmat
P. 22 % / rivi/ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
Rengasliikkeet
Paperinkeräyksiä
Leimasimet
Palveluhakemisto julkaistaan
joka toinen keskiviikko.
Orkestereita
Salon Lukkopalvelu
Laatoitus- ja vesieristystyöt
K. 040 566 0429
Hinauspalvelut
Suoraan valmistajalta
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
P. 050 530 9525
Taksi Seppo Virtanen
Verhoomo Toppatuoli
Torikatu 3, p. 738 8260
LVI-asennus Teemu Toivonen
Katkiluodonk. 0400 590 667
www.ristotuovinen.com
Helsingintie 5. 0400 530 433, fax 731 3306
Öljypoltinhuollot
Tieisännöitsijät
Poltinhuolto Ahonen
p. 7, Salo
p. 0440 121 715
Metsäpihan Koirahoitola
Autokorj. 0400 534 641
www.markunpelti.fi
Pelti-Saari Oy Rakennusalan
peltityöt. 731 7761
Kahvila-Konditoria
Mainospalvelut
Adpartner Oy
Harventajank. 727 3636
Perämiehenk. 731 2905
Suutarit
Suutari Tauno Lempinen
Vilhonk. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
Sahat/sahauspalvelut
Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
Olli Hämälistö
Tapio Suonio
Sahattua ja höylättyä puutavaraa
p. 47, Somero, p.748 6406
www.easynetti.com/paljeovijakaihdintuote
Salon Oikeusaputoimisto
Kirkkokatu 1-3 A
P. 733 1494
Salon Painokeskus Reiote Oy
Fribölent. 731 6535
www.hanskinmainos.fi
www.mainoskeskus.com
Kotisivut & kauppapaikat
0400 741 177
mika@aarnio.com
Örnink. 733 5881
Sähkölaitekorjaamot
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
Kirjanpitopalvelu Saario
Tilitoimisto Tihahe Oy
Perniön Taimisto p. tasokas
bussi,1+14 h. 040 502 3548, Kuusjoki
Keijo Nurmi & Rytmiset
Tehdask. 23, p. 14, p. 727 444, myös päivystys
Kylpytynnyrit
Helppohoitoiset merialumiiniset
kylpytynnyrit, nauti kesät, talvet.
Sovi esittely 040 514 3039.
Myös saunatilojen vuokrausta.
www.saloninfra.fi
Laatoitustyöt
Salon Lukko- ja helahoito
K. 0440 863 707
Koti-, toimisto-, porras- ja
rakennusten loppusiivoukset.
P. 8. 727 666
Satamakatu 31, p. P. Salo, p. 1, Salo.p. 7,
Autokorjaamot
Lupin Oy
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
Kylmälaitekorjaamot
puhallusvillaa. 045 675 9011
www.kakenkaihdin.com
Rulla- ja säleverhot, palje- ja taiteovet, pystylamellikaihtimet, APOLLOmarkiisit. 040 731 3462
Kylpyhuoneremontit täydelllisinä.
Lakiasiat
Vanutehtaanmäki
p. 045 124 7282, www.satamo.net
Kurppa Keittiöt Oy Piisit. 735 2412, 0400 223 697
Jukka Lehti
p. 733 7313
Ostetaan ja myydään kuolinpesiä
p. 0440 749 129
Jätekuljetukset
Autosähkökorjaamot
Salon Jätehuolto Oy
Satamakatu 31, p. 0400 125 915
Taksi ja Tilausliikenne Keijo
Räsänen Perniö 17 h. 77 021 / ilmoitukset.. 734 4806
heidi@neliapilacatering.com
p. 3, Salo p. 777 8600
www.korvenoja-niinisto.fi
Asianajotoimisto
varatuomari Timo Havia
Hornink. 8, p. 0400 812 000
Parkettityöt
Parkettiasennus K. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 040 583 5862
Kiinteistökeskus Oy ISA
Peltikorjaukset, automaalaukset
Perämiehenkatu 20. 0400 769 085, 050 401 6303
Mainosvakka Ky
T:mi Jarkko Nikander
p. 727 3500
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 21, p. P. 8, Salo
P. 731 2151, 0440 533 393
Kaakelitehtaankatu 2, p. 040 512 4885
Kuninkaantien eläinklinikka, Halikko
Antiikkiverstas Wilma
Tietotekniikkapalveluja
Kodinkonehuollot
17
Salon Asbestipurku &
Saneeraus Oy
Asbestipurkutyöt, pölyttömät piikkaukset, piensaneeraukset.
Marko Lehtinen, p. 0400 783 047
Kalustemyynti A. 0400 323 369.
LVI-asennukset/huolto,
www.marttihalme.fi
lämpöpumput: myynti, asennus,
huolto. 050 571 2389
Pertteli/Kirsi Mäkinen:
P. 731 6096
Kultainen Tuoksu
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Nyt myös pitopalvelu.
Inkerink. 0400 812 000
Koirien trimmausta
Kirjavainen Ritva
Autotarvikeliikkeet
Kiinteistöhuollot
Salon Kiinteistöhuolto Oy
Satamak. 733 3079
Sähköasennus Jyrki Lehtovirta
Sähköasennukset luotettavasti
p. 727 7100
Majavank. 02 721 7260
Juomakuljetukset
Salon Juomatukku
p. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 253 1532, fax 253 1533
P. P. 0400 534 036
p. 724 0195
Lasitusliikkeet
T:mi Reijo Korvenoja
P. 731 7366, 040 514 0548
Rappaukset ja tasoitetyöt
Chalistar Oy Y-2174782-4
Kysy tarjous! P. 77 021 / ilmoitukset.
Tilitoimistot
ENSTE
Kello ja Kulta Jokinen
Kiinteistökorjaukset
Kiint.saneeraukset
Jäähdytinkorjaamot
p. P. 18, Salo p. Suoramarkkinointituotteet
Salon Hyötykäyttö
p. 1, Vaskio
p. 731 3362
Linnapellont. 7, 24130 Salo.
P. 0500 128 956
p. P. P. 0400 224 095
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Helsingint. 21, p. 731 2899
Halikon RKT Ky
Halikon LVI-Asennus
viemärien videokuvausta
p. Sanomalehdet,
. 0500 527 559 (Salo, Halikko,
Paimio) Edustaja Juhani Kokko
P. P. p. 4, 24100 Salo
P. Pasi Niini
Säästäjänt. 040 566 3642
Rengas Japi Oy Piisitie 3B,
Salon Seudun
24910 Halikko As. 731 8227
Asianajopalveluja
Kaihdinliikkeet
Salon Moottorihuolto
Ratak. 727 292
Salon Tilipalvelu Oy
Turunt. 8, p. 0400 745181, 736 2477 MP-asennus.com Oy
T:mi Samuli Pylkkänen
Kuusjoki P. 728 0772, 050 566 8863
Kirjapainot
Kaakeliliikkeet
Abacus
Joensuunk. 42, Turku
P. Siren p. 736 2044.
www.paulikurppa.fi
Pinjasto Oy / Saari Keittiöt
Helsingint. 733 1923
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset
P. 0400 165 931, 0400 536 931
Salon Lehtitehdas
Heimo Ketola Liipolant. ja lemmikit. 37, p. P. Sandberg Oy
Helsingint. 4-6, Halikko as.
Avestia
p. 9, p. Keskiviikkona 24. 733 1226, 040 501 1649
Invataksit
Invataksi tilava
( 3 pyörätuolipaikkaa),
järeä pyörätuolinostin. 0400 252 819
P. P. 0400 764 936
Pihasuunnittelua
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. 11?13, p. 22, Salo. alaan liittyvät työt.
P. 737 1700, fax 737 1214
Turunt. 0500 901 747
www.suomenesityspalvelu.fi
Ääni ja Media Oy
Äänentoisto-, valaistus-, djja karaokepalvelut.
p. 2-4, Halikko kk
p. 0400 528838, 731 3798
Autolasitukset
Huutokauppoja
VM-Autolasi Oy
Kaikki autolasitukset,
yli 15 vuoden kokemuksella.
Salitunk. 040 724 1345
P. 721 2300, fax 721 2310
Elämysohjelmat ja melontapalvelut
www.extremefun.org,
p. 044 300 4400
Perniö/Juhani Loimulahti:
P. 3, p. p. 045 7840 2145
Kaiverruspalvelut
p. 733 1182
Jussin Auto ja Kenno
Turunt. 044 048 4068
Suunnittelu, toteutus, hoito
Rakennuspalvelut
Mökkitalkkarityöt
P.040 847 5649
Nurmexi
Mökki- ja ok-talotalkkari,
pienkonehuollot.
P. 7 C 6, Salo
p. 02-731 4700
www.ykkoskeittio.fi
Salon Huutokauppakamari
Salon tuulilasimyynti
autolasitukset, tuulilasit, sivulasit,
takalasit. P. 6 A 3, Salo.
P. 0440 863 380
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto Laskuri Oy,
Hornink. 040 715 7949
Kotipalvelu Näpsäkkä
P. 731 6234
p. 0400 534 613
Muuttopalveluja
Katuhaukka Oy
Muuttolaatikkovuokraus.
p. 0400 769 644
Automaalaamot
Kosken TL Automaalaamo
Isännöintipalveluja
Meriniityn Automaalaamo
Salonjokilaakson OP-
P. 10. 010 366 0400 www.oikeus.fi
ATK-palvelut
Entisöinti
www.saloplan.fi
Lassi p. 733 5535
Designe 050 441 5415
www.designe.fi
Hanskin Mainos Ky
Ketomaank. 727 1200
Avance-keittiöt p. 59
p. 040 706 2369 Salo/Antti Rontti AIT:
P. 727 6100,
fax 733 1682
Tilitoimisto Simo Vuori Ky
Asemak. P. 050 378 6509
www.rakennussaneeraus.fi
Asianajotoimisto
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Kuusjoki, p. 733 1202
Ilmoituksen hinta vain 2,40 euroa
+ alv. 3, P. 040 522 6325
LVI-asennus Yliräisänen
Pianokartano Oy
P. 040 744 5683/Kiikala
Tapahtumatuotantoa
Matalaenergia suurelementit,
perustukset, rakennustyöt,
korjaukset, ym. 113, p.7485814
www.kaihdin-lehtonen.fi
Markiisit ja markiisien korjaus,
säleverhot, rullaverhot, taiteovet, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
T:mi Kaken Kaihdin,
Dieselkorjaamot
Jussin Diesel Oy
Mariank. 22, Salo p. 735 0050 / 050 505 0997
P. 733 2685
Örninkatu 8. 2, Salo.
P. 731 1951, 0400 745 391
Meriniityn Varaosahuolto
Ford-osat ja -tarvikkeet
p. 733 5693
Autokorj. 0400 792 942
www.pl-import.com
Autohinaus Oy
p. 0400 323 369
www.marttihalme.fi
Korvenoja & Niinistö Oy
Salo, Somero, p. 040 822 3817
p. 14, 24100 Salo
p. 040 510 8457
Ikkunoiden pesut ja kotisiivoukset
Porrassiivoukset, piha- ja LVI-töitä.
MS-Huolto P. 044 048 4068
Pitopalvelut
Tilitoimistopalvelut pienille yrityksille.
P. 040 551 4387
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
Salon Siivouslikat
Pianokuljetuksia
Warmia Oy
Aluepäällikkö Tuomas Kunnari
P. 13-15, p. 0400 532 459
Salon Moottorihuolto
Ratak. 0440 534 926, 731 9696
P. 736 2244, 044 517 2244
Hellbergin Pidot
p. 040 716 1537
Meriniitynkatu 21. 731 1851
www.jokapaikanhoyla.fi
TV-Huollot
Jussi Salomaa P. 041 539 1551
Ohjelmapalvelut
Örnink. 77 021
. 13 Torin varrella
P. 733 3999
www.lakisalo.net
Turunt. 733 3366
tai 0400 808 430
Tilitoimisto Salotilit Oy
Turunt. 731 3375, Örninkatu 10
Rengascenter Mekora Oy
Meriniitynk
P. erä: 40.24 Antti Nyrhinen (Nabokov?Tarvainen) 4?1 yv, 45.57 Valtteri
Tenkanen (Jonne Virtanen) 5?1.
Jäähyt yhteensä: SaiPa 3x2?min=6
min, Ilves 6x2?min=12 min. Vaisusti alkukauden pelannut
hallitseva Suomen mestari otti ohjat käsiinsä jo avauserässä ja voitti lopulta 3?1. erä: 21.08 Jyri Junnila (Sami Kapanen?Kalle Sahlstedt) 0?1 yv.
3. Yleisöä 3 752.
SaiPa?Ilves
5?1 (1?1, 2?0, 2?0)
1. Ja
varmasti tulee matkan varrella
vielä ikävä Espoota ja Tapiolaa,
Koponen mietti.
Honka aloitti väkevästi ja siirtyi Kimmo Muurisen donkilla
jo 20?9-johtoon, kun ottelua oli
pelattu vajaat seitsemän minuuttia. Yleisöä 4 802.
Ässät?HIFK
7?3 (1?1, 3?2, 3?0)
1. Markkasen perhe oli saapunut Moskovaan elokuussa.
JALKAPALLO
Miesten Ykkönen:
Atlantis?KäPa 2?0 (1?0)
21. Viikingit
. Urheilu
Porin Ässät
jatkoi HIFK:n
alamäkeä
SSS?STT
Porin Ässät jatkoi HIFK:n vaikeaa jääkiekon SM-liigan alkukautta, kun joukkue nöyryytti helsinkiläisiä kotonaan 7?3. Seuraava arvonta keskiviikkona 1.10. 5?1-lukemiin
päättyneessä ottelussa lappeenrantalaisten maaleista vastasivat Shayne Toporowski, Joni
Tuominen, Tero Koskiranta, Antti
Nyrhinen ja Valtteri Tenkanen.
Tamperelaisten ainoan tekaisi
Arto Tukio.
HPK:n Jari Sailio vietti neljän
tehopisteen iltaa, kun hän varmisti joukkueelleen kauden avausvoiton Tapparan vieraana. Seuran
tavoitteena on ollut suomalaisten
nuorten pelaajien kehittäminen,
eikä RU halunnut kirjeensä mukaan turvautua ammattilaispelaajiin sarjamenestyksen saavuttamiseksi.
Koripalloliiton aiempien päätösten mukaisesti miesten ykkösdivisioonan joukkuemäärää
oli kahden seuraavan pelikauden
aikana (kaudelle 2010-11) määrä
supistaa 12 joukkueeseen, mikä
on sama joukkuemäärä kuin Korisliigassa.
Rekolan Urheilijoiden ja Turun
NMKY:n jo toukokuussa tapahtuneen luopumisen myötä suunnitelma toteutuu jo 2. Ilves . Kerry Skepple (Kalle Vasse) 1?0,
67. Kaksi
osumaa ja kaksi syöttöpistettä kerännyt hyökkääjä ratkaisi ottelun
jatkoajalla 4?3-osumallaan.
Jokaisessa päivän kuudessa
SM-liigakamppailussa vietettiin
minuutin hiljainen hetki Kauhajoen ampumistragedian uhrien
muistolle.
Keskiviikkona 24. Yleisöä
4 104.
Namika Lahti
Vilppaan cupvastustajaksi
SSS?Hannu Brusila
Hongan
paikka piti
18
. Torjunnat:
Alexander Salak T 11+4+9=24 poissa
58.19?60.00, Mika Oksa K 3+11+6=20.
Tuomarit: Sami Partanen?Tuomas
Pöyhönen(Iikka Kiilunen?Juha Suoraniemi). Kolmannen kierroksen ottelut (pelataan ensi tiistaina 30. PS Kemi, VIFK . Emme me enää tässä vaiheessa cupia jatkopaikasta uneksi.
Pääasia on, että saamme Salohalliin hyvän ottelutapahtuman,
arvioi tilannetta Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen.
. Lohkon
2 parasta etenee jatkokarsintaan.
Junnut
Piirisarja D13 (95):
SalPa 96 - Kaapo/eagles 2-0. Böling.
Riihimäki: Valko-Venäjä?Makedonia
0?0.
Seuraavat ottelut: 25. 9. erä: 35.53 Joni Tuominen (Jussi
Tarvainen) 2?1 yv, 38.44 Tero Koskiranta (Ville Koho?Petri Koskinen) 3?1.
3. kilpailut:
Miehet:
100 m: 1) Harry Aikines-Aryeetey Britannia 10,19, 2) Michael Rodgers USA
10,26, 3) Nobuharu Asahara Japani 10,37.
400 m aj: 1) Bershawn Jackson USA
49,33, 2) Kenji Narisako Japani 49,68.
Korkeus: 1) Donald Thomas Bahama
224.
Kuula: 1) Tomasz Majewski Puola
19,63.
Moukari: 1) Koji Murofushi Japani
81,02, 2) Krisztian Pars Unkari 80,67, 3)
Primoz Kozmus Slovenia 78,59.
Naiset:
100 m: 1) Chisato Fukushima Japani
11,70.
400 m: 1) Miriam Barnes USA 53,18.
100 m aj: 1) Damu Cherry USA 13,07.
Pituus: 1) Tatjana Lebedeva Venäjä
681.
????????
. Ässät
kirmasi nuorien voimin ja voittomaalin tempaisi toisessa erässä
21-vuotias Tuomas Huhtanen.
Raumalla Kärpät aiheutti Lukolle kauden ensimmäisen tappion. erä: 16.58 Shayne Toporowski
(Dmitri Nabokov) 1?0 yv, 17.55 Arto Tukio (Jarkko Kauvosaari?Marko Anttila)
1?1.
2. Ruotsalainen Jonas
Andersson teki kaksi maalia ja
Tuomas Tarkki torjui 29 kiekkoa.
JYP nousi liigassa kolmanneksi
Bluesin ja Lukon kantaan, kun
joukkue kaatoi kotonaan Pelicansin. lokakuuta
alkavalla pelikaudelle 2008-09.
Miesten I divisioonassa pelaavat
joukkueet kaudella 2008-09 ovat
BC Jyväskylä, BC Nokia, Helsingin NMKY, Järvenpään Koripalloseura, Kauhajoen Karhu, Lapuan
Korikobrat, Loimaan Korikonkarit, Pussihukat (Vantaa), Salon
Vilpas, Tapiolan Honka (Espoo),
Ura Basket (Kaarina) ja Äänekosken Huima.
??????????????
Puhelin osakkeista
paras hinta. HIFK:lle
tappio oli jo neljäs perättäinen, ainoan voiton Kari Jalosen suojatit
ovat ottaneet avauskierroksella.
Vieraiden kokoonpanosta puuttuivat avainhyökkääjät Matias
Loppi ja Lennart Petrell. GrIFK, TPV
. kierroksen ottelu Vilpas?Namika Lahti käynnistyy ensi tiistaina Salohallissa
klo 18.30.
Joel Nykter
Bilal Abdullah
TIETONURKKA
KORIPALLON MIESTEN SUOMEN CUP
Hongan 17-vuotias superlupaus
Sasu Salin (vas.) yritti puolustaa
Bolognan suomalaistähteä Petteri Koposta Espoon kaupungin
550-vuotisjuhlaottelussa. Jesse
Ahonen 1?0, 36. erä: 11.51 Jari Jääskeläinen (Jyrki Välivaara?Olli Malmivaara) 1?0 yv,
19.39 Juha-Pekka Hytönen (Ossi Louhivaara) 2?0.
2. Kalle Vasse (Xhevdet Gela) 2?0.
Erotuomari: Juha-Matti Kanniainen.
Yleisöä: 427.
Viikingit 22 13 7 2 42?16 46
JJK
22 12 6 4 39?18 42
AC Oulu 22 9 10 3 31?17 37
Hämeenl. 22 10 6 6 25?20 36
JIPPO
22 10 5 7 20?23 35
KPV
22 9 7 6 32?27 34
PK-35
22 7 8 7 32?31 29
PS Kemi 23 7 8 8 30?32 29
TPV
22 7 6 9 23?25 27
TP-47
23 5 10 8 18?23 25
Atlantis 22 5 9 8 24?30 24
VIFK
22 3 11 8 26?33 20
GrIFK
22 5 3 14 29?48 18
KäPa
22 2 6 14 11?39 12
Seuraavat ottelut: 27.9. TPS,
Pelicans . syyskuuta alkaen klo 18.30): ToPo?Pyrintö Töölön Kisahalli, Kouvot?
Korihait Mansikka-ahon Urheiluhalli, Componenta?KTP Karkkilan
liikuntahalli, Ura Basket?LrNMKY Littoisten monitoimitalo, Vilpas?Namika Lahti klo Salohalli, JKS?FoKoPo Järvenpään liikuntahalli, Tarmo?Kataja Kokonhalli ja Kauhajoki?Honka Kauhajoen
Yhteiskoulu.
. poikien
EM-alkukarsintaa, avauspelit:
Suomi?Albania 4?0 (2?0). Lukko, 27.9.
Ilves . Hämeenl., 28.9. Mika Oksa torjui vieraiden maalilla 20 kertaa.
SaiPa nappasi kauden ensimmäisen täyden pistepottinsa, kun
Ilves jäi Kisapuistossa kotijoukkueen jalkoihin. erä: 58.15 Jääskeläinen (Välivaara)
4?1 tm.
Jäähyt yhteensä: JYP 3x2?min jaOlli Malmivaara 5?min+PRK (20?
min)=31 min, Pelicans 4x2?min=8
min. Tehokkain oli hyökkääjä Jari
Jääskeläinen, joka nakutti kaksi
maalia ja antoi syötön Ossi Louhivaaran osumaan.
KalPa otti kauden ensimmäiset vieraspisteensä 1?0-voitolla
TPS:stä. Ottelun ainoa maali nähtiin toisessa erässä Jyri Junnilan
lavasta. Neljän toisen kierroksen
voittajan lisäksi kolmannella kierroksella pelaavat kaikki 12 liigajoukkuetta.
47) Pasi Määttänen Ilves, 5, 3+0=3, 4,
48) Dale Clarke Blues, 5, 2+1=3, 0, 49)
Steve Saviano Tappara, 6, 2+1=3, 2, 50)
Jussi Makkonen HPK, 4, 2+1=3, 2,
Maalivahtikärki: 1) Mika Oksa KalPa, 2 pelattua ottelua, 159.06 pelattu
aika, 2 lasketut maalit, 53 torjuntaa,
96,36 torjunta%, 0,75 lasketut maalit/60
minuuttia, 1 0?peli, 2) Petri Vehanen
Lukko, 5, 299.29, 5, 129, 96,27, 1,00, 2,
3) Juuso Riksman Jokerit, 4, 239.48,
5, 109, 95,61, 1,25, 2, 4) Ville Hostikka
SaiPa, 2, 102.34, 3, 45, 93,75, 1,75, 0,
5) Bernd Br~ckler Blues, 4, 238.34, 6,
89, 93,68, 1,51, 0, 6) Niko Hovinen Pelicans, 5, 304.46, 9, 128, 93,43, 1,77, 2,
7) Sinuhe Wallinheimo JYP, 4, 241.19,
7, 98, 93,33, 1,74, 0, 8) Alexander Salak
TPS, 5, 295.55, 11, 133, 92,36, 2,23, 0, 9)
Tuomas Tarkki Kärpät, 5, 297.21, 10,
113, 91,87, 2,02, 1, 10) Mikko Koskinen
Blues, 2, 120.00, 5, 55, 91,67, 2,50, 0.
Hyvinkää, alle 17-v. SaiPa, Kärpät . Pelicans, KalPa . syyskuuta 2008
Koposella vaisut jäähyväiset
Espoon Honka yllätti
italialaisen mahtiseuran
SSS?STT
Petteri Koposen jäähyväiset espoolaisfaneille jäivät sangen vaisuiksi, kun hänen uusi seuransa
Virtus Bologna hävisi yllättäen
Espoon Hongalle tiistai-iltana.
Honka päihitti italialaisjoukkueen Espoon Areenalla lukemin
86?74 (43?40).
Koponen ei päässyt juurikaan
esittämään taitojaan, sillä hän pelasi vain 11 minuuttia. erä: 27.53 Salminen (Markku Tähtinen?Marko Luomala) 2?1, 34.54 Jerry
Ahtola (Joni Haverinen?Siim Liivik)
2?2, 37.48 Damon (Veli-Matti Savinainen?Mikko Palomäki) 3?2, 38.20 Kimmo Kuhta (Mikko Turunen) 3?3, 39.36
Tuomas Huhtanen (Ossi Pellinen?Pasi
Peltonen) 4?3.
3. JyP . 050 61118
Ostamme asuntosi
käteisellä!
www.finnreal.fi
Puh. TPS.
SM-liigan pistepörssin kärki:
1) Juha-Pekka Haataja Lukko, 5 ottelua, 4 maalia+5 syöttöä=9 pistettä, 2
rangaistusminuuttia, 2) Kalle Sahlstedt
KalPa, 6, 5+3=8, 4, 3) Jonas Andersson Kärpät, 6, 3+5=8, 4, 4) Juhamatti
Aaltonen Kärpät, 6, 4+3=7, 0, 5) Pekka
Saarenheimo Lukko, 5, 2+5=7, 4, 6) Toni
Koivisto Kärpät, 6, 2+5=7, 0, 7) Colby
Genoway Ilves, 5, 2+5=7, 6, 8) Stefan
\hman Blues, 5, 1+6=7, 2, 9) Petri Lammassaari Blues, 6, 4+2=6, 2, 10) Derek
Damon Ässät, 5, 3+3=6, 4,
11) Sami Kapanen KalPa, 6, 2+4=6,
4, 12) Daniel Corso Kärpät, 6, 1+5=6,
4, 13) Jori Lehterä Tappara, 6, 1+5=6,
0, 14) Ben Eaves Blues, 5, 1+5=6, 4, 15)
Ville Nieminen Tappara, 6, 5+0=5, 6, 16)
Toni Kähkönen Blues, 6, 3+2=5, 2, 17)
Ryan Keller Blues, 4, 2+3=5, 4, 18) Jarkko Immonen JYP, 5, 1+4=5, 8, 19) Pasi
Peltonen Ässät, 5, 1+4=5, 2, 20) Markku
Tähtinen Ässät, 5, 0+5=5, 4,
21) Mika Viinanen Lukko, 4, 3+1=4,
2, 22) Erkki Rajamäki Blues, 5, 3+1=4,
4, 23) Arto Tukio Ilves, 5, 3+1=4, 2, 24)
Jani Rita Jokerit, 4, 3+1=4, 0, 25) Marko Jantunen Pelicans, 5, 3+1=4, 8, 26)
Kimmo Kuhta HIFK, 5, 3+1=4, 0, 27)
Matti Kuparinen Ässät, 5, 3+1=4, 2, 28)
Tommi Kovanen Lukko, 5, 2+2=4, 8, 29)
Ossi Louhivaara JYP, 5, 2+2=4, 2, JuhaPekka Hytönen JYP, 5, 2+2=4, 2,
31) Jari Sailio HPK, 4, 2+2=4, 0, 32)
Jari Viuhkola Kärpät, 6, 2+2=4, 4, 33)
Sami Ryhänen Blues, 6, 2+2=4, 2, 34)
Aki Uusikartano TPS, 5, 2+2=4, 0, 35)
Antti Laaksonen Lukko, 5, 1+3=4, 0,
36) Pasi Saarela Lukko, 5, 1+3=4, 2, 37)
Tuomas Kiiskinen KalPa, 5, 1+3=4, 2,
Joni Tuominen SaiPa, 5, 1+3=4, 2, 39)
Juuso Puustinen Blues, 6, 1+3=4, 0, 40)
Kristian Kuusela Kärpät, 6, 1+3=4, 4,
41) Tuomas Pihlman JYP, 5, 1+3=4, 6,
42) Shayne Toporowski SaiPa, 5, 1+3=4,
2, 43) Ivan Majesky HIFK, 5, 1+3=4, 6,
44) Kim Hirschovits HIFK, 5, 1+3=4, 2,
45) Jussi Halme Tappara, 6, 0+4=4, 4,
46) Tomi Mustonen Lukko, 5, 0+4=4, 4,
. Torjunnat: Petri Vehanen L 12+8+3=23
poissa 58.40?60.00, Tuomas Tarkki K
9+9+11=29.
Tuomarit: Antti Boman?Jari
Levonen(Rami Juhola?Sakari Suominen). JyP, KalPa . erä: 21.40 Louhivaara (Jääskeläinen) 3?0 yv, 29.10 Henri Laurila (Tuomas Santavuori?Toni Koivunen) 3?1 yv.
3. Atlantis . 32. erä: 48.55 Palomäki (Peltonen?Tähtinen) 5?3 yv, 56.16 Ville Uusitalo (Marko Kivenmäki?Damon) 6?3 yv, 57.36
Salminen (Peltonen?Tähtinen) 7?3.
Jäähyt yhteensä: Ässät 2x2?min=4
min, HIFK 7x2?min=14 min. Suomi?Valko-Venäjä, Albania?Makedonia. erä: Maaliton.
Jäähyt yhteensä: TPS 4x2?min=8
min, KalPa 7x2?min=14 min. Kim Böling 2?0, 46.
Ahonen, 56. HPK, Kärpät
. PK-35, JIPPO
. erä: Maaliton.
2. Tämän jälkeen Koponen tuli
ensi kertaa vaihdosta kentälle ja
Bologna tuli jo pisteen päähän
(22?23) 45 sekuntia ennen jakson
loppua.
Salon Vilppaalla kävi kohtuullisen hyvä arpaonni koripallon
Suomen Cupin kolmannen kierroksen eilisessä arvonnassa.
Vilpas sai vastustajakseen Namika Lahden, joka sijoittui viime
kauden liigassa viidenneksi. Tappara, Ässät . 20-vuotias
suomalainen jäikin kamppailussa
kokonaan pisteittä.
? En ole ihan vielä hirveästi
joukkueeseen päässyt sisälle. Markkasen poika putosi maanantaina
puolenpäivän aikaan ikkunasta
leikkiessään isoveljensä kanssa
perheen asunnossa, Markkasen
seuran TsSKA Moskovan tiedotus
vahvisti STT:lle.
Seuran mukaan Markkanen palaa Suomeen ja jää sivuun seuran
toiminnasta tarkemmin määrittämättömäksi ajaksi.
Markkanen pelasi viime kaudella SM-liigassa Jokereissa, mutta
siirtyi täksi kaudeksi Venäjälle
TsSKA Moskovan riveihin. AC Oulu, KPV . Oli
aika vaikea pelata, kun koko ajan
piti miettiä kentällä, mitä pitäisi
tehdä, Koponen kuvaili.
Bolognan päävalmentaja Renato
Pasquali muistutti, että Koponen
on toistaiseksi harjoitellut vain
kerran joukkueen kanssa.
? Hänen täytyy oppia tuntemaan joukkuetoverinsa. Honka
yllätti italialaisvieraansa 86?74
(43?40).
nan?Max Wärn) 0?1, 9.39 Olli Korkeavuori (Derek Damon) 1?1.
2. Jos hän
pelaa riittävän hyvin, hän voi
saada paikan jopa aloitusviisikossa, Pasquali muotoili.
?Tulee ikävä?
Hongan parhaimmistoa olivat
maajoukkuemiehet Jukka Matinen (18/2) ja Kimmo Muurinen
(11/10) sekä tutut vahvistukset
Akeem Scott (17/2) ja Monte Cummings (18/5).
Bolognan entinen NBA-pelaaja,
vain 165-senttinen Earl Boykins
(12/4/4 syöttöä) ihastutti ajoittain,
mutta ei selvästikään ollut par-
TULOSPÖRSSI
Lehtikuva/Roope Salonen
Jussi Markkanen
Markkasen
poika kuoli
Moskovassa
SSS?STT
Jääkiekkomaalivahti Jussi
Markkasen nelivuotias poika on
kuollut Moskovassa. erä: 21.34 Ylönen (Juhamatti Aaltonen?Corso) 0?2.
3. Korisliigan infotilaisuuden
yhteydessä Helsingissä
Rekola luopuu
SSS
Suomen Koripalloliitto on vastaanottanut Rekolan Urheilijoilta ilmoituksen, jonka mukaisesti
vantaalaisseura luopuu sarjapaikastaan miesten I divisioonassa.
RU:n luopumisen myötä divisioona supistuu 12-joukkueiseksi.
Viime kaudella Rekolan Urheilijat teki yhteistyötä helsinkiläisen
ToPon kanssa ja esiintyi miesten
I divisioonassa nimellä RU/ToPo
sijoittuen kymmenenneksi.
RU:n johtokunta ilmoitti kirjeessään luopumisensa syyksi
pelaajamateriaalin keveyden
divaritason taistoihin. On vaikeaa muodostaa hänestä vielä
mielipidettä, mutta tiesimme
kyllä hyvin jo etukäteen, minkälaisen pelaajan saamme, Pasquali
kuvaili.
Pasqualin mukaan Koponen
saattaa pelata tulevalla kaudella
pelintekijän lisäksi myös heittävän takamiehen pelipaikalla.
? Hänen täytyy osoittaa, mitkä
ovat hänen vahvuutensa. erä: 26.09 Sailio (Tikkanen) 1?2,
34.30 V Nieminen (Lasse Korhonen?
Strömberg) 2?2.
3. 0207 536 660
?????????????????
(ALUTAANVUOKRATAYKSIÚ
3ALOSTA ALK
PEHIRVI EE OULU FI
9KSIÚ4URUSTATAI3ALOSTA(ALU
TAANVUOKRATAYKSIÚ
M. Blues, Lukko . erä: 47.51 Steve Saviano (Jussi Halme) 3?2 av, 52.21 Makkonen (Joonas
Vihko?Sailio) 3?3.
Jatkoaika: 60.39 Sailio (Makkonen)
3?4 tv.
Torjunnat: Harri Säteri T
7+7+10+1=25, Teemu Lassila H
8+7+7+0=22. Maalit: Arkan Rostamzada 2+0, Krevin Kreen 0+1
KEILAILU
Ankara, Turkki, Euroopankiertueen 2007 lopputurnaus,
EBT Masters:
Tilanne sarjan 16/24 jälkeen: Miehet:
1) Osku Palermaa Suomi 3 702, 2) Dominic Barrett Englanti 3 640, 3) Stuart
Williams Englanti 3 599, 4) Wu Siu
Hong Hongkong 3 588, ...6) Pasi Uotila
Lehtikuva/Matti Björkman
Pörssikärki: Lukon Juha-Pekka Haataja (vas.) on iskenyt kiekkoliigan viidessä ensimmäisessä ottelussa tehot 4+5=9.
????????
3 543, ...15) Jouni Helminen 3 205.
Naiset: 1) Isabelle Sacco Ranska 3 686,
2) Ghislaine van der Tol Hollanti 3 635
(1 sarja 300), 3) Kirsten Penny Englanti
3 566, ...7) Krista Pöllänen 3 350, ...12)
Piritta Kantola 3 257.
Alkukilpailun (24 s) jälkeen kahdeksan keilaajaa etenee ottelukierroksille.
Salon Keilailuliitto,
jaksokilpailu vko 38:
Luokka M-A (10): 1) Tero Wiman
SalKei Salo 1329 2) Juha Inkinen KeiSa Salo 1306 3) Ville Haavisto TuWe
Turku 1282 4) Reijo Savolainen KeiSa
Salo 1260 5) Ari Palm SalKei Salo 1220
6) Kalevi Tuominen Cocktail Salo 1198
7) Arto Lehtovirta SalKei Salo 1186 8)
Jack Höglund Saku Salo 1167 9) Reijo
Saarinen MeKe Pori 1165 10) Jukka
Niemelä Cocktail Salo 1083.
Luokka B (20): 1) Joel Maunula Rainbow Salo 1297 2) Jessica Kauhanen
Giants Pori 1292 3) Kalevi Lietu SomKe
Salo 1239 4) Seija Talvi Salottaret Salo
1212 5) Hergi Vaga Saku Salo 1201 6)
Raimo Toivonen KeiSa Salo 1183 7) Juho Merikukka SalKei Salo 1179 8) Niko
Lehtovirta SalKei Salo 1159 9) Sami
Kokko El Pantera Salo 1135 10) Jouko
Tulonen Cocktail Salo 1115.
Luokka (17): 1) Kauko Neuvonen SalKei Salo 1116 2) Leo Heerto Saku Salo
1075 3) Ilkka Vaara Saku Salo 1068 4)
Antero Sahla Rkm-Turku Turku 1067 5)
Kari Viman HeHa Salo 1055 6) Jere Oksanen Keilax Turku 1040 7) Lassi Rantala HeHa Salo 1026 8) Heikki Ojakoski
K-29 Turku 1023 9) Jari Pentikäinen
TuUL Turku 1018 10) Harri Tuominen
HeHa Salo 1017.
Luokka D (4): 1) Seija Salminen Salottaret Salo 964 2) Jouni Ylitalo Keilax
Turku 950 3) Tuija Merikukka Salottaret Salo 851.
YLEISURHEILU
Kawasaki, Japani, kv. JJK.
Lehtikuva/Seppo Samuli
JÄÄKIEKKO
SM-liiga:
JYP?Pelicans 4?1 (2?0, 1?1, 1?0)
1. erä: 8.17 Jonas Andersson 0?1 av.
2. Torjunnat:
Iiro Tarkki S 10+9+8=27, Hannu Toivonen I 9+11+8=28.
Tuomarit: Teemu Salminen?Tatu Savolainen (Masi Puolakka?Henri Tukia).
Yleisöä 2 873.
Tappara?HPK
3?4 ja
(1?1, 1?1,1?1 , 0?1)
1. Yleisöä 3 866
Lukko?Kärpät 1?3 (0?1, 0?1, 1?1)
1. Jokerit, SaiPa . Torjunnat:
Eero Kilpeläinen Ä 17+6+3=26, Aleksis
Ahlqvist H 9+19+12=40.
Tuomarit: Jussi Leppänen?Tero Toivola (Esa Laitanen?Jari Seppälä). Ässät, 26.9. 15. Tuomarit: Timo Favorin?Hannu
Henriksson(Hannu Sormunen?Juho
Ylä-Rotiala).
Torjunnat: Sinuhe Wallinheimo J
7+14+8=29, Niko Hovinen P 4+12+5=21
poissa 58.01?58. Mukana cupissa on vielä 16 joukkuetta. Jäähyt yhteensä: Tappara
4x2?min=8 min, HPK 3x2?min=6 min.
Tuomarit: Seppo Lindroos?Reijo Ringbom (Jouni Saukkonen?Pekka Virta).
Yleisöä 4 449.
TPS?KalPa
0?1 (0?0, 0?1, 0?0)
1. erä: 0.57 Ville Nieminen (Jori Lehterä?Kim Strömberg) 1?0, 2.51 Jussi
Makkonen (Jari Sailio?Harri Tikkanen)
1?1.
2. Ja nimenomaan Salohalliin.
En muista, milloin olisimme viimeksi pelanneet Suomen Cupia
kotikentällä.
Vikings kohtaa pian Lahden jälkeen myös toisen liigajoukkueen,
kun ToPo saapuu ensi lauantaina
Salohalliin Vilpas-koripallon 100vuotisjuhlaotteluun.
Suomen Cupin 3. erä: 2.04 Ivan Majesky (Kip Bren-
haimmillaan.
Koponen myönsi, että pelaaminen entistä joukkuetta vastaan
3 125 katsojan edessä tuntui haikealta.
? Olihan se vaikeata, kun tuntee kaikki jätkät niin hyvin. erä: 50.46 Tommi Kovanen (Tomi
Pettinen?Mustonen) 1?2 yv, 57.38 Andersson (Corso?Aaltonen) 1?3.
Jäähyt yhteensä: Lukko 4x2?min=8
min, Kärpät 5x2?min=10 min. TP-47,
KäPa . Sen
kausi päättyi puolivälieriin, jonka
vei mestaruuden lopulta vienyt
Honka puhtaasti otteluvoitoin 3?0.
Lahtelaisen mielenkiintoisin
hankinta alkavalle kaudelle on
24-vuotias ja 195-senttinen amerikkalaispeluri Bilal Abdullah,
joka on joukkueen harjoitusotteluissa antanut erittäin hyvän kuvan itsestään.
Kun Namika Lahti tyrmäsi
pari viikkoa sitten viime kevään
pronssijoukkueen Lappeenrannan
NMKY:n 93?64, tämä tarkkakätinen takamies/laituri nakutti 18
pistettä ja antoi viisi koriin johtanutta syöttöä.
Lahtelaisten toinen jenkkiapu
tällä hetkellä on Johann Collins
(24 v/206 cm).
Namikan kotimaiseen osastoon kokoa ja tehoja tuo peräti
208-senttinen Jari Vanttaja, joka
siirtyi Lahteen kaksivuotisella sopimuksella Karkkilasta.
Suomalaisia avainpelaajia Sami
Toiviaisen luotsaamassa joukkueessa ovat myös Ilkka Vuori,
Teemu Laine, Vesa Mäkäläinen,
Sami Pekkola, Ville Vesala sekä
todellinen tulevaisuuden lupaus,
19-vuotias Väinö Kuusela.
Kamppailu eteni tasaväkisesti,
kunnes kaksi ja puoli minuuttia
ennen loppua Honka karkasi 80?
74-johtoon Jukka Matisen ja Ben
Perkinsin perättäisillä koreilla.
Bologna ei siitä enää toipunut
etenkin, kun joukkueella oli loppuhetkillä suuria vaikeuksia
Hongan liikkuvaa paikkapuolustusta vastaan.
Hongan päävalmentaja Mihailo
Pavicevic ilmoitti, ettei voitto Bolognasta tullut hänelle yllätyksenä.
? Taidan olla ainoa ihminen,
joka todella uskoo suomalaisiin
pelaajiin, Pavicevic julisti.
Espoo, Espoon kaupungin
550-vuotisjuhlaottelu:
Honka?Virtus Bologna, Italia
86?74 (43?40).
Blues
6 5 0 0 1 21?12 15
Lukko
5 3 1 1 1
17?5 11
JyP
5 3 1 0 1 13?11 10
Jokerit 4 3 0 0 1
10?6 9
Kärpät 6 3 0 0 3 18?14 9
KalPa
6 3 0 0 3 13?15 9
Pelicans 5 2 1 1 2
9?10 8
SaiPa
5 1 2 2 2 13?17 7
Ässät
5 2 0 0 3 15?15 6
Ilves
5 2 0 0 3 16?19 6
TPS
5 2 0 0 3
8?12 6
Tappara 6 1 2 0 3 15?18 5
HIFK
5 1 1 0 3 12?20 4
HPK
4 0 2 1 2
6?12 3
Seuraavat ottelut: 25.9
MIEL HETI 0
0IKAISESTI2IVITAIPARITALOSTA
H K
vast. SAUNALLA
3ALOSTAP
Eläkeläinen + kissa etsivät
kaksiota Salon keskustasta
tai lähiymp. 733 7380.. 10 km säteellä.
Varma vuokra.
Yst. p