Lintuselle niitä tulee
harvoin, eikä hän pidä niitä
vastenmielisinä.
??Kaikille on paras, että ihminen saa haluamansa tiedon. Lain mukaan niillä
kielillä päivähoitoa pitää
pystyä järjestämään, jos
kunnassa on yksikin kieltä äidinkielenään puhuva
lapsi.
STT:n suurimpiin kaupunkeihin tekemä soittokierros paljastaa, että kaikissa
kunnissa velvollisuudesta
ei edes tiedetty. Itsekin olen ollut hirvikolarissa.
Tyypillinen asiakas:
??Sellaista ei ole. 199,MEILLÄ LAAJA VALIKOIMA METSURIN VARUSTEITA JA TARVIKKEITA!
ARK.
8.30-17.00
LA
9.00-14.00
HELSINGINTIE 24, SALO PUH. Hyvä, että tällainen palvelu on saatavilla,
sanoo ylikomisario Jari Hämäläinen Poliisihallituksesta.
Yksityisetsivä Pentti Lintunen on harjoittanut ammattiaan 39 vuotta.
?Vaarallisinta työssä ovat hirvikolarit?
Yksityisetsivä Pentti Lintusen ajatuksia työstään:
Hyvä yksityisetsivä:
??Pitkäjänteinen ja suoraselkäinen. Ruotsin- ja
saamenkieliset lapset ovat
usein suomenkielisessä
ryhmässä.
Muurina byrokratia
ja selitykset
Esimerkiksi Rovaniemelle
saamenkielinen päivähoito
saatiin vasta, kun Syrjintälautakunta oli käsitellyt
sen puuttumista. Koska meillä ei ole viranomaisten erityisvaltuuksia, täytyy olla mielikuvitusta.
Naiset naamioituvat paremmin kuin
miehet, koska heillä on mahdollisuus
vaihtaa pukeutumista ja kampausta.
Vaarallisinta työssä:
??Nopeita autoja, aseita ja tappelui-
ta ei ole kun elokuvissa. Avioeron
saaminen helpottui vasta
1980-luvun lopulla.
??Nykyään yksityiset ihmiset palkkaavat yksityiset-
sivän lähinnä ennen suuria
päätöksiä kuten avioliittoa
tai lainan takaamista.
Monet yksityisetsivät eivät
ota vastaan pettämistapauksia. Kummastakaan
ei keksitä pahaa sanottavaa
dekkareista.
??Viranomaisia ei riitä joka
paikkaan. Tytär käy päivähoidossa Helsinkiin syksyllä perustetussa saamenkie-
lisessä päivähoitoryhmässä.
Ruotsala kertoo, että saamenkielisen päivähoidon
saaminen on ollut kiven takana jopa Helsingissä. 02-731 8466
Dekkari tutkii kavalluksia
ja puolisoehdokkaita
Salkkarin
torstaina
26.9.
Jakelun määrä
n. klo 14 mennessä
osoitteella ilmoitukset@sss.fi.
Parasta paikallista
STT | ANNA LEPPÄVUORI
??Äidinkielisellä päivähoidolla on todella suuri merkitys sille, että lapselle kehittyy aktiivinen kielitaito.
Muuten kielitaito jäisi helposti passiiviseksi, kuvaa
Anni-Helena Ruotsala.
Ruotsalan kolmivuotiaan
tyttären äidinkieli on pohjoissaame. 7000 kpl
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
p. Esi-
merkiksi viittomakielisen
päivähoidon saatavuus
on kunnasta kiinni, sanoo
Kuurojen Liiton erityisasiantuntija Marika Rönnberg.
??Liian usein käy niin,
että kuurona syntynyt sisäkorvaistutteen saanut
lapsi laitetaan kuulevien
ryhmään ilman avustajaa.
Vaarana on, että lapsi jää
kielettömäksi tai ulkopuoliseksi.. Osassa tapauksia yksityisetsivä
eli dekkari hankkii todisteita oikeuteen, toisinaan asioita selvitetään oikeussalin
ulkopuolella.
Usein kysymys kuuluu, kenen taskuun firman rahat
katoavat.
??Tekijä löytyy usein esimiestasolta. | KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
MONEN MIELESTÄ PARAS!
SYYSTARJOUKSET
Muutama esillä ollut AJOLEIKKURI
Paikkakunnan parhaat lounaat löydät täältä:
POISTOHINTAAN
Ajoleikkurin ostajalle
Aj
Helpota haravointia ja puhalla
lehdet kevyesti kasaan.
Somero
199?
Tarjous
Husqvarna 125B
polttomoottoripuhallin
REPPUPUHALTIMET alkaen 399,Raivaussaha kolmella terävarustuksella
Tarjous
Husqvarna
monitoimiraivuri 336FR
499?
Maittava
.fi
HELPOTA HARAVOINTIA KERÄÄVÄLLÄ
VÄLLÄ RUOHONLEIKKURILLA
Koski
Kemiönsaari
Husqvarna LC 48VE RUOHONLEIKKURI
Tehokas leikkuri, jossa portaaton vetonopeus.
Keruu BioClip ja taaksepuhallus, sähköstartti
startti
?4,2 kg
UUTUUS SAHA
?2,2 kW
Husqvarna 543XP ?43,1 cc
550?
585?
Husqvarna moottorisahat alk. Liikenne on
vaarallista. Yhtä asiaa selvittää yleensä 2?3 etsivää.
Oikeus päivähoitoon omalla
äidinkielellä jää usein toteutumatta
Vain kaksi kuntaa järjestää päivähoitoa saameksi, suomeksi ja ruotsiksi.
Ilmoitusaineistot:
vedostettavat viimeistään ti 24.9.,
tulostusvalmiit aineistot
ke 25.9. Dekkarien kanssa osin samoja
hommia tekevät esimerkiksi turvallisuuspäälliköt ja
vakuutusyhtiöiden etsivät.
Valtuuksia dekkarilla ei ole
enempää kuin tavallisella
kansalaisella.
Toimiluvat dekkareille
myöntää sisäasiainministeriö, ja toimintaa valvoo Poliisihallitus. Meitä sitoo
salassapitovelvollisuus.
Muuten Lintunen ei juuri
salaile vaan kertoo kiertelemättä ammatista, jota hän
on harjoittanut 39 vuotta.
Lintusen yleisin tehtävä on
kulisseissa auttaa yrityksiä
selvittämään rikoksia. Kuka tahansa on voinut päätyä
dekkarin tarkkailemaksi,
sillä asiakkaan vastuulla on
kertoa tai jättää kertomatta
tarkkailtavalle.
Suomalaiskollegoita Lintusella on jokusen kymmentä. SYYSKUUTA 2013 | VIIKKO 39 | N:O 261 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Aluksi luulin, että
rikkailla ei ole ongelmia. On äärettömän
harmillista, että työyhteisössä niin usein epäillään
syyttömiä ihmisiä, Lintunen
sanoo.
Lintunen kertoo tulleensa
vuosien aikana kuitenkin
siihen johtopäätökseen, että
suomalaiset ovat pääosin rehellisiä.
Ketä tahansa
on voitu seurata
Lintusen uran alussa yleisin tehtävä oli aviorikoksen osoittaminen. Monesti asioita osataan
nostaa pöydälle vasta, kun
käry on käynyt.
Lintunen on myös kiertänyt
tarkkailemassa linja-autojen
rahastusta, auttanut koiranmyrkyttäjien paljastamisessa ja etsinyt kadonneita. Hän arvelee, että heidän
kysyntänsä kasvaa, kun poliisin vyötä kiristetään. Kuitenkin Helsinki on Oulun lisäksi ainoa kaupunki, jossa
toimii suomen-, saamen- ja
ruotsinkielinen päivähoitoryhmä. Vähemmistövaltuutetun toimiston
ylitarkastaja Päivi Keskitalo kuvaa saamenkielisen
päivähoidon tilaa edelleen
huolestuttavaksi.
??Monet vanhemmat käyttäisivät mahdollisuutta
laittaa lapsi saamenkieliseen päivähoitoon. (02) 77021 / mediamyynti
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Yksityisetsivää harmittaa,
että työpaikoilla epäillään
syyttömiä.
STT | ANNA LEPPÄVUORI
Moni laajaa julkisuutta
saanut rikos on alun perin
yksityisetsivän paljastama,
sanoo yksityisetsivä Pentti
Lintunen.
??Niistä ei vain julkisuudessa puhuta. TIISTAINA 24. Toimeksiantoja on kuitenkin tullut todella korkeilta tahoiltakin, esimerkiksi poliitikot
ovat ihmisiä siinä missä muutkin.
Tehtävä, johon ei voi suostua:
??Jos pyyntö menee selvästi laittomuuden puolelle tai jos asiakas osoittautuu
kansan kielellä sanottuna luulotautiseksi.
Asia, jota monet eivät työstä tiedä:
??Tämä on tiimityötä. Vastassa voi olla kunnan byrokra-
tia ja selitykset siitä, kuinka mahdotonta päivähoito
olisi järjestää.
Opetusministeriön neuvotteleva virkamies Tarja Kahiluoto kertoo, että
kuntien kannalta ongelmana on usein vaikeus saada
saamenkielistä henkilökuntaa.
Saamelaisten kanssa samoja vaikeuksia kohtaavat
muitakin vähemmistökieliä edustavat lapset
Terveyskeskusten laiminlyönti on johtanut itseään ruokkivaan kierteeseen: kun terveyskeskuslääkärien määrä on vähentynyt, potilasjonot ovat pidentyneet, jolloin lääkärien työpaineet ja uupumus ovat kasvaneet, minkä seurauksena lääkärit
ovat siirtyneet sairaaloihin ja yksityiselle sektorille, jossa heillä
on paremmat mahdollisuudet esimerkiksi jatkokoulutukseen.
Ilta-Sanomat
n. syyskuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Kolme vuotta sitten julkaistu rikosseuraamusviraston raportti kertoo, että suomalaisen vangin elinajanodote on alle
50 vuotta, kun se koko väestössä on sukupuolesta riippuen
joko hieman yli tai alle 80 vuotta.
Helsingin Sanomat
n. Uskonnoissa on
uskonvapauden rajoituksia.
Uskonvapauden kysymyksiä pohditaan
myös Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa. Urakkaa on jatkettava jo senkin takia, että
VAALIT olivat katastrofi
Saksan oma vientiteollisuus
kristillisdemokraattien hallion riippuvainen eurooppalaistuskumppanille, liberaalille
ten markkinoiden imusta.
FDP:lle. Voisi Salogolf maksaa kentästä
päästä jokainen halukas. Nyt taistellaan monin
paikoin islamismin nimissä.
Nykyinen työmaani Libanon on uskontosuhteissaan erikoinen. Vanhanakin haluamme
hellyyttä ja toisten ihmisten ymmärrystä,
välittämistä ja rakkautta. Teistä ainakin voimme
olla ylpeitä kaiken tämän
ruikutuksen keskellä. Ihmettelin,
miksi hän siihen ajoi. Olisivat
nyt edes Lentopalloliitossa
avanneet silmänsä, kun
Salossa niitä ei pystytä
avaamaan. Kiitokset taas Viestin
joukkueelle ja taustaporukalle hienosta viikonlopusta. Aikanaan se vuokrattiin
nimellisellä tonnilla. Salossa kaupungin- kakunnista. soin television ajankohtaisTämä kertoo paljon Salon ohjelman. Tämä ei näytä sopivan
ammattiyhdistysliikkeelle, jolloin ainoaksi tieksi jäävät lomautukset, joita voidaan
jatkaa joka vuosi, kunnes luonnollinen
poistuma hoitaa homman.
En ole kunnan palveluiden yksityistämisen puolustaja, mutta jos ammattiyhdistysliike ei anna muuta mahdollisuutta,
tätäkin korttia voidaan käyttää.
Yksityistäminen johtaa palvelujen tehostumiseen, kun julkiselle sektorille
tyypillinen toimintatapa korvataan markkinamekanismeilla. Jääkiekkin on hyväksikäyttäjiä. Kuten tiedetään, piru asuu yksityiskohdissa,
mutta niihin ei pidä hirttäytyä.
Aamulehti
Tavoitteeksi uskonvapaus
U
skonvapaus on ihmisoikeus lähes kaikkien valtioiden hyväksymän YKjulistuksen mukaan. tontinvuokraa kaupungilJa metsästä marjat vä- le. Summa menee
sisällä. Ja jo toi- n. Jos
teen työni hyvin saan paljon rahaa. Saksalla on ydinvoimasta luopumisen seurauksena
edessään energiatuotannon
valtava täysremontti.
EUROOPAN elvyttämisessä
Saksalle jää edelleen raskain
vetovastuu. Osalle naisista mies on nut nykyiseen 200 euroon/
pelkkä rahapussi vaan ja vuosi. pitäisikö parin tunnin velvoitetyön ajaksi järjestää
sijaishoitaja. Kiitos koskelaisrehtoril- ovat jäävejä. Vai ässäsyöttökilpailu
ja Salon Viesti. Toisille riittää se, että tiedetään vanhuksen saavan hyvää hoitoa.
Lämmin ruoka kolmesti päivässä, välipalat
VESA JAAKOLA
a
Tekst
TÄTÄ MIELTÄ
viiden vuoden aikana ole saatu aikaiseksi.
Säästökohteeksi jää kaupungin henkilöstöön kajoaminen viiden vuoden suojatyöajan päättyessä. Hoitaja muistaa, tietää ja tuntee vanhuksen ja hänen historiansa. Riistakamera pihan maksanut. Tämä vaatii toimivaa joukkoliikennettä, jota ei kuluneen
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
kurssi noin 7 euroa. Katviimeistä pussia myöten. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Tästä saavutuksesta
saa ruhtinaalliset palkkiot.
Minäkin olisin pystynyt
parempaan. Aletaan siis
kassia menivät Salossa siirtyä pakkovenäjään. Monet uskonnolliset
seremoniatkin ovat julkisia.
Historiasta ja nykyajastakin on esimerkkejä, että uskonnosta voidaan tehdä myös
poliittinen voima, siis mitä julkisin asia.
Seuraukset ovat yleensä kohtalokkaita.
Ennen Westfalenin rauhaa 1648 Euroopassa käytiin kolmen vuosikymmenen
ajan verisiä uskonsotia, kun kristinusko
politisoitiin sekä katolisten että protestanttien puolella. Laitoshoidossa lääkkeet annetaan valvotusti. vuoteessa, vaan jonkun
ihmisen äiti, sisar, ystävä, omainen.
Jokaiselle ihmiselle olisi hyväksi oppia
ajattelemaan sydämellään, varsinkin mikäli työskentelemme vanhusten, yksinäisten
tai muutoin kaltoin kohdeltujen parissa.
Säästöiltä Salo ei tule välttymään, niin
kuin ei moni muukaan kaupunki.
Toivotan jokaiselle kotona vanhustaan
hoitavalle voimia työssään, jokaiselle työkseen toisia auttavalle rohkeutta puuttua
epäkohtiin ja jokaiselle vanhukselle mahdollisimman arvokasta vanhenemisen aikaa.
Vanhustyön ammattilainen Salosta
tosta tuli toimiva, onnellinenkin.
Tällaisissa avioliitoissa kiistakysymykseksi tulee toisinaan, mihin uskoon, uskontoon lapset liitetään ja kasvatetaan. Se
antaa myös kuulijalle lisää ajatuksia ja tietoa ihmisen elämästä.
Kun henkilökunta pysyy samana, on se
myös pohjana silloin, kun muisti hiljalleen
himmenee kokonaan. Sen pääviestinä on, että
uskontojen kunnioittamisesta tulisi edetä
myös uskonvapauden kunnioittamiseen.
Tulisi tehostaa toimia uskonvapauden puolustamiseksi.
nn
rit
Salo voisi säästää yksityistämällä osan palveluistaan
lutuotanto ja julkisten menojen säästöjä,
joita Salo kipeästi tarvitsee. Salossa
on kaupungin omistuksessa 6 000 neliötä
tyhjiä tiloja, joiden huollosta, lämmityksestä ja kunnossapidosta maksamme pitkän sentin. Meidän hallitus
erittäin huonosta tilan- vahvasti Venäjän vallassa.
Pelottavaa
teesta. Olisihenisivät. Mikä logiikka
n. Kun tiedämme ihmisen historian, hän
ei ole vain ?maija. Mitä eroa on Salon tetty Miss Helsinki -kilpaija Someron kaupunginjoh- lut. Liittokansleri Angela Merkel veti kris- irronnut taantumasta, on yhtillisdemokraatit selvään voittoon.
tipahtaen ulos liittopäiviltä.
teisö tukalassa tilanteessa.
Liittolaisen putoamisen jälLisäksi Kreikka tarvitsee pian
keen CDU/CSU:n on pohdittava, millaiselle pohHallitusneuvotteluista odotetaan joka tapauksesuutta tukea, ja tukiluukun jonossa nähtäneen taas
jalle seuraavaa enemmistöhallitusta pitäisi yrittää
sa hankalia. Tsemppiä kiekkohaiden
ja valehteli, että on rinta- tytöt. Suomalaiset joutuivat jälleen havahtumaan yritysmaailman eliitin täysin kohtuuttomaan ja vieläpä arveluttavaan
palkitsemiseen.
Kohtele toisia niin kuin haluaisit toisten
kohtelevan itseäsi. Tämä ei
ole kuitenkaan kaikille mahdollista ilman
tuntuvia haittaseurauksia.
Vaikeinta uskonnon vaihtaminen on muslimiksi syntyneelle. Ihmetystä herättävä ky- n. Saalis pesuvati, kulujen maksuksi jo kakkannu, kuivikeämpäri ja kojen siivouksista. Onkolmessa kuukaudessa ko määräys jo tullut. asiasta varmasti äänesNähdään
tetään, koiran omistavat
n. Koiraveroksi 100 euroa
sen kerran kahden vuoden koiralta. Iso
kiitos
n. Salossa
tä käskettyä. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Saataisiin
tyhjä luonnonsuojelualue
kertarysäyksellä. Koskella arka, että puolueet pelkäähommat osataan. Kysymyksiä
käynyt varkaita. Pienessä, runsaan
neljän miljoonan asukkaan maassa tällainen uskontojen kirjavuus vaikeuttaa selvästi poliittista päätöksentekoa ja valtionhallintoa.
Täällä on siis tietynlaista uskonvapautta, mutta vain uskontojen pääyhteisöissä.
Niiden rajat ylittävissä romansseissa joudutaan alussa kuvailtuihin vaikeuksiin.
n Kirjoittaja on diplomaatti.
040 7711 777
n. Lääkkeistä huolehtiminen saattaa kotona olla hyvin haastavaa,
jopa hankalaa dementoituneita vanhuksia
hoidettaessa. Osa huoneista on
kauniisti sisustettu, hyvin kodinomainen.
Valitettavasti meitä omaisiakin on niin
monenlaisia. Mielestäni pitäisi olla ilmoitus kuljetuksesta n. Oma- hupia
kohtaista kokemusta on.
Keksi jopa tarinoita aina n. Helsingissä myös järjes-
symys. Joilidemokraattisen SPD:n kanssa. Lähetys eduskunnasta
n. Uskonvapautta on helpompi
julistaa kuin toteuttaa. Olisivatpa pinssin saisi koiran kauvieneet tavarat myös pön- lapantaan, kun veron on
töstä. Salossa
lääkärit nyt vaan ovat sellaisia, ei sille voi mitään.
Potilas
n. Emme
voi kasvattaa veroprosenttia, säästökohteitakaan ei enää löydy, jollei sitten panna
esimerkiksi uimahallia, museoita, kouluja
ja kaikkia kirjastoja lihoiksi ja keskitetä
palvelut ydinkeskustaan. Reilut 700 EU-ruoka- kammottava. Luontoa
piisaisi
n. Tein tietysti työ-
johtajalla palkka 10750 e/
kk , Somerolla 7500 e/kk .
Apulaiskaupunginjohtajalla lähes sama palkka kuin
Someron kaupunginjohtan. Siitä
irtautuneita, siis uskoaan vaihtaneita, on
rangaistu jopa kuolemalla. Valtuustossa
lisäksi myös pihanperälle. Oli
kuulemma helppo ajaa.
Viisi paikkaa vieressä tyhjänä. Että niin. vät asian vireille panoa,
menee koirallisten äänet.
Äiti Kemiöstä
Koiravarakas
n. Tiedän, että tästä huolimatta lii-
n. Sattuipa tässä kaupan
parkkipaikalla, että rouva
pyysi siirtämään ostoskärryjä. Kyllä teille löytyy pesyöpä. Kannatustaan niin ikään kasvattanut
Portugalikin.
rakentaa.
SPD ei suostu ehdoitta Merkelin komentoon.
EU-tason suuriin haasteisiin kuuluu finanssiAsiassa ei turhia aikailtu, vaan Merkel ilmoitti
markkinoita säätelevän pankkiunionin rakentamijo maanantaina neuvotteluvalmiudestaan sosiaaEUROALUEELLE vaalitulos merkitsee jatkunen, ja sen rakennuspuut ovat vielä sekaisin. Yksi syy
suosioon on Saksan oman talouden vahvistuminen Euroopan ongelmista huolimatta.
vahteita.
Töitä Saksan seuraavallakin
hallituksella totisesti riittää.
Ongelmia on ratkottavina sekä kotona että omien rajojen
ulkopuolella.
Kotimaassa hallituksen suurimpiin haasteisiin kuuluvat
tulevaisuuden energialinjaukset. Islamin laki sharia sitoo
muslimin elinajakseen islamin piiriin. Kukaan ei ole
seppä syntyessään. Seuraavaksi ei pääse kesätöihin, kun ei ole kokemusta.
Miettikää sitä
n. Valinta
on tietenkin vanhempien, toisinaan tosin
uskonyhteisöjen neuvostojen valvoma asia.
nn
Laajan käsityksen mukaan ihmisen jumalasuhdetta pidetään yksityisyyden
piiriin kuuluvana asiana. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Merkel voitti lisää vaikeita vuosia
Lehtikuva/AFP Photo/Carsten Rehder
Liittokansleri Angela Merkel
sai Saksan liittopäivävaaleissa selkeät jatkovaltuudet.
Tulos oli murskavoitto nimenomaan huippusuositulle
liittokanslerille itselleen, ei
niinkään hänen kristillisdemokraattiselle CDU/CSUpuolueakselilleen.
Merkel lunasti kolmannen
kautensa, vaikka euroalue on
huonossa hapessa ja Saksa
eurokriisin suurimman maksumiehen roolissa. Kummasteleva entinen Noksu
n. Perustuslain
mukaan kahdeksallatoista uskontoryhmällä on oikeus osallistua valtiovallan
käyttöön ja hallintoon. Salossa kun
kaikki omin voimin tehtävät työt näyttävät olevan aloittamista vaille valmiita.
Lisääntyvä kilpailu luo paineita toimintatapojen uudistamiselle, joita ehdottomasti tarvitaan, mutta joihin ei näytetä
päästävän. Hallituskoalition vaihasiassa valmis vaalien jälkeen joustamaan, jotta
arvaamattomampi vihreät.
tuminen saattaa tosin tuoda eurolinjaan uusia viasiat nytkähtäisivät eteenpäin.
MUUT LEHDET
verkossa
LEHTO
Demokraatti
n. Puolue romahti kymVaikka euroalue on viimein
menkunta prosenttiyksikköä Vaalit ovat ohi ja Saksan katukuvasta poistetaan vaalimainokset. Islamin tiukimman tulkinnan yhteisöissä ankaraa rankaisemista tapahtunee yhä.
Uskonvapaus joutuu koetteille myös silloin, kun kaksi toisuskoista haluaa avioliittoon. Lopetetaan kertahei-
tolla koko lossiliikenne ja
määrätään 15000 e/henki/
vuosi luksusveroa saarella asumisesta. Kaupungilla on byrokratiasta johtuvia kustannuksia, jotka
ovat yksityisellä puolella vähäisempiä.
Lopputuloksena on tehokkaampi palve-
Uskonvapautta on helpompi
julistaa kuin toteuttaa.
YK-julistuksessa uskonvapaus ilmaistaan
niinkin, että kaikilla ihmisillä on oikeus
vaihtaa uskontoa niin halutessaan. Ison johtajan etu. Meidän mökkihuussissa jalla. Se on Merkelille
vuutta, sillä Angela Merkelin ja Saksan linjaukset
denkin arvioiden mukaan Merkel olisi tosin tässä
mieluisampi kumppani kuin käyttäytymiseltään
pääpiirteissään tunnetaan. Yrittäjä. Kyllä miehissä- rempien kanssa. Asia on niin
le kirjoituksesta. Tämä vaikutus toteutuu, vaikka yksityisten palvelujen osuus kaikista
palveluista olisikin pieni.
Kysymykseen voisivat tulla muun
muassa pysäköinnin valvonta, josta
saamme tuloja, valaistuksen vaihtaminen lediin, koska tekninen toimi ei näytä
vaihdosta suoriutuvan, urheilualueiden
ja -hallien hoitaminen ja ylläpito, osa terveyspalveluista, ensihoitopalvelut, jäte- ja
ruokahuolto, kiinteistöjen siivous ja kunnossapito, kotisairaanhoito ja osittainen
vanhusten asuinpalvelu.
Yhden asian voimme tehdä heti. Herroille halpaa
hellyyttä ei tunneta. Mutta ei voi yleis- lipaikka jostain seurasta,
tää, että kaikki naiset ovat ettei tarvitse pelata nuotällaisia. Koiramuutama lehti. Pitäisikö maisterin tarttua harjanvarteen ja miten se
kohtelisi vaikkapa työttömiä, jotka hoitavat kotona lapsia tai
omaisia . Osallistujia ulkopaiktajilla. Vuonna 2015 meillä
on velkaa 130 miljardia.
Suomi tarvitsee miljardien säästöt. Tie vei
miehen islamin rippikouluun, muslimiksi
kääntymykseen ja jopa nimensä arabialaistamiseen. Marja-tyttö
kohan indeksi jo korottan. Muilta osiltaan
uskonnot ulottuvat kaikkialla myös julkiseen piiriin. Kun
hän lähtee se on alle 5 euroa. koa myös tytöille
Rahapussina ollut
n. Hallituksen päättämät, kuntiin kohdistuvat
lisäsäästöt, noin kaksi miljardia, ovat
kymmenen prosenttia kuntien menoista.
Viimeistään näiden suunnitelmien toteutuessa Suomen kuntien talous romahtaa.
Kunnat joutuvat irtisanomaan kymmeniätuhansia työntekijöitä samaan aikaan,
kun palveluja ajetaan alas.
Salo on Suomi pienoiskoossa. Se julkaisi hiljattain suosituksia Suomen
toimijoille julkaisussaan ?Uskonvapaus
ja ulkopolitiikka?. Silmät auki
n. Ovathan temppelit, kirkot,
moskeijat, synagogat ja muut uskonnolliset rakennukset kylissä ja kaupungeissa
julkisissa tiloissa. Omaishoitaja. Kiitos. Sopimus
n. Paljonko mediaseksikäs
marjojen poimintaan. Dementoitunut
ihminen kaipaa apua muistamiseen, tunteen löytämiseen ja jokapäiväisiin askareisiin.
Itse toimin dementiayksikössä hoitajana
ja toivon, että arkemme on mahdollisimman rauhallinen, ihana ja ihmisläheinen.
Rauhattomuus ja epävarmuus johtuu monesti siitä, että vanhus ei muista asioita ja
tarvitsee rohkaisua omille ajatuksilleen ja
tunteilleen.
On totta, että turvallisuuden nimissä on
Kommentoi
KOLUMNI
24.9.2013
Suomen julkinen velka ylittää EU:n velkarajan ensi vuonna. Jos toinen haluavista on muslimi,
useimmiten toisin uskovan on sopeuduttava.
Olen työmaassani Syyriassa aikanaan ollut todistamassa suomalaisen miehen tietä
avioliittoon muslimineidon kanssa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Jos teen työni
huonosti saan tosi paljon
rahaa. Huolehditaan, että jokainen saa tarvitsemansa avun.
Viriketuokiot ja kaiken vanhan muisteleminen on vanhuksistamme mukavaa. Ne pitäisi myydä tai lahjoittaa
mahdollisimman nopeasti pois.
Olemme luuppien alla, koska meistä
muodostuu tahtomattamme ennakkotapaus monelle suomalaiselle kaupungille.
Toivon päättäjien kantin kestävän painostuksen edessäkin vaikeiden leikkausten
tekemisen, kuten se kesti hillittömän menon kuntaliitoksen yhteydessä.
Muuten mörkö, oli se tuttu tai outo,
meidät perii, halusimmepa tai emme.
Tapio Äyräväinen
kaupunginvaltuutettu (ps.)
Salo
päivällä ja illalla. Kun Elop tuli taloon oli
Hyvä vanhustenhoito on ihmisestä välittämistä
monissa paikoissa luovuttu matoista lattialla, mutta siihen on myös toinen selitys.
Laitoshuoltajien työpäivät on kovasti mitoitettu, eikä se enää mahdollista mattojen
puisteluun ja tuulettamiseen kulutettavaa
aikaa.
Työpaikassa, jossa itse työskentelen on
mahdollista omaisten tuoda vanhukselleen omia vaatteita, huonekaluja ja joitakin sisustustekstiilejä
UUTISET 5
Sivu 7
AUTOILU
ULKOMAAT
URHEILU
Ratti löytyykin tältä puolelta
Saksan liittokansleri
Angela Merkel on
valmis hallitusneuvotteluihin
vaalien toiseksi
suurimman
puolueen sosiaalidemokraattien
kanssa. Esimerkiksi metsäteollisuuden vähennyksistä
kärsineeseen Kajaaniin on saatu houkuteltua uusia yrityksiä hyvin. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Myös vaihdelaatikon
kaavio on tuttu . Alun perin iso koulupaketti oli tarkoitus viedä syyskuun
lopun valtuustoon, mutta kiireisestä
aikataulusta on nyt luovuttu. Jos Suomi
saavuttaisi finaalipaikan, pääsisi se MMkisoihin.
MM-paikka heltiäisi myös pronssimitalillakin, jos MM-isäntä Puola etenee EMfinaaliin.
SIVU 13
Suomen nuori libero, 20-vuotias Lauri
Kerminen on esiintynyt tähän mennessä vakuuttavasti.. Kyseessä
olivat SM-kisat, Sirén kommentoi.
Sivu 14
Ärm-tuki toimii
epätasaisesti
Suurista irtisanomisista toipumisessa
on suuria alueellisia eroja. Salon työllisyystilanne ei
ole kuitenkaan parantunut.
Sivu 4
Ankkurin Sirén:
Kyseessä
olivat SM-kisat
Ulkomaalaisten suunnistajien osallistuminen SM-kilpailuihin puhututtaa. Pohjanmaalle pikkukaupunki Kaskisiin
taas ei ole saatu uusia työpaikkoja.
Suomessa on nimetty lähes 30 seutua
äkillisen rakennemuutoksen aluetta.
OTSONI PUHDISTAA. Kaupunginjohtajan silmään on
kuitenkin tarttunut esimerkiksi sosiaa-
li- ja terveyslautakunnan esitys lähes 30
uudesta työntekijästä.
??Uusia virkoja ei voi missään nimessä
hyväksyä tuommoista määrää, Rantakokko toteaa.
Myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen (kok.) sanoo
seuranneensa lautakuntien talousarvio-
TAKASIVU
esityksiä huolestuneena.
??Hallituksen raami on tiukka, mutta
se on asetettu vastaamaan nykyistä taloustilannetta. Vastustaja otteluun selviää
tänään.
Suomen ottelu siirrettiin alkavaksi keskiviikkona jo kello 18.
Voitto puolivälieräottelussa takaisi
Suomelle suoran paikan seuraaviin EMkisoihin, jotka käydään 2015. Laitoshuoltaja Merja Ääpälä kertoo käyttökoulutuksen hälventäneen hänen ennakkoluulojaan otsonivettä kohtaan. Alun perin Salosta tuli
ärm-alue syksyllä 2009.
Salon kaupunginhallitus sanoo anomuksessaan, että seutu on saanut
äkillisen rakennemuutoksen alueena
merkittävää apua muun muessa yritysten kehittämis- ja investointitukien kautta. No,
kuljettaja astuu autoon oikealta puolelta,
ratti on siellä.
Suomeen kulkeutuvat oikealta ohjattavat autot ovat pääsääntöisesti Japanista
ja Englannista, joissa molemmissa liikenne on vasemmanpuoleista.
Oikealta puolelta ohjattavan auton rekisteröinnissä Suomeen ei ole mitään ihmeellistä.
Ratinsiirtoja vasemmalle puolelle tehdään harvoin, sanoo oikealta ajaviin autoihin erikoistunut Petri Mäkinen.
SIVU 9
Salosta löytyy oikealta puolelta ohjattaviin autoihin erikoistunut yrittäjä Petri Mäkinen.
SIVU 12
Lehtikuva/Vesa Moilanen
SSS | Tuomas Reinikainen
Suomi hyökkää huomenna lentopallon
EM-kisoissa joko Hollannin tai Italian
kimppuun. Salossa Moision koululla on nyt kuukauden ajan testattu otsonivettä puhdistuskemikaalien korvikkeena
siivouksessa. sitä tosin pitää käyttää
vasemmalla kädellä.
Mitä kummallista tässä autossa on. Keskisuomalaisen urheilutoimittaja Tommi Roimela otti kolumnissaan esimerkiksi Angelniemen
Ankkurin Mikko Sirénin, joka olisi
napannut SM-pronssia viikonlopun
keskimatkalta ilman ulkomaalaisia.
Sirénin sijoitus oli kuitenkin nyt
kahdeksas.
??Tavallaan harmittaa. Myös MMpaikka on teoriassa lähellä. Someron kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Fonsell-Laurila (kok.)
sanoo, että valtuustoryhmille halutaan antaa aikaa paneutua rauhassa
tärkeään asiaan.
Kaupunginhallituksen on määrä
käsitellä asiaa lokakuun 7. Äärimmäisenä vasemmalla on kytkin, keskellä jarru
ja oikealla kaasu. syyskuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Sää Salon seudulla
Kenian armeija: Nairobin
hyökkääjät useista eri maista
Salon syysmarkkinat
tulevat, oletko valmis?
HUOMENTAPÄIVÄÄ 10
Puuskaista
tuulta
+9 °c
ULKOMAAT 12
Lautakuntien budjettiesityksiä
odottaa kova karsinta Salossa
Koulupaketin
käsittelylle
lisäaikaa
Somerolla
Someron kaupunginvaltuusto päättää Kiiruun koulusta, viides- ja kuudesluokkalaisten tulevasta opetuspaikasta ja kyläkoulujen kohtalosta
marraskuussa. päivä, jolloin myös uusi kaupunginjohtaja Sami Suikkanen on aloittanut työnsä
Somerolla.
Kaupunginjohtaja: Uusia virkoja ei voi hyväksyä.
SSS | Vesa Käiväräinen
Salon lautakuntien talousarvioesityksiä odottaa raju karsimiskierros, kun
kaupunginjohtaja Antti Rantakokko
alkaa valmistella omaa budjettiaan kaupunginhallitukselle.
Lautakunnat ovat jääneet omissa ta-
lousarvioesityksissään miljoonia euroja
kaupunginhallituksen määräämästä
raamista.
Pelkästään kolmen suurimman eli
sosiaali- ja terveyslautakunnan, opetuslautakunnan ja teknisen lautakunnan esitykset ylittävät asetetun tavoitteen yhteensä kymmenellä miljoonalla
eurolla.
??Kyllähän näitä on valmisteltava uudelleen ja siten, että palataan raamiin
päin, Antti Rantakokko sanoo.
Hän sanoo perehtyvänsä talousarvioesityksiin yksityiskohtaisesti kuluvalla
viikolla. Siihen on pyrittävä, hän
toteaa.
UUTISET 4
SSS/Essi Seppälä
Sivu 6
Salo hakee
jatkokautta
ärm-alueena
Salon seutu anoo valtioneuvostolta
jatkokautta äkillisen rakennemuutoksen alueena. Nyt ärm-statukselle
toivotaan jatkoa vuoden 2015 loppuun asti. Veden otsonointilaitteita maahantuo mathildedalilainen OZOclean. Merkelin
kristillisdemokraatit
voittivat vaalit
sunnuntaina
ylivoimaisesti.
Jyrääkö Suomi
MM-kisoihin?
SSS/Miiro Koivula
Miiro Koivula
Poljinten järjestys on tuttu
Ärmin
avulla on ehkäisty myös
nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä sekä syrjäytymistä.
Kaikesta huolimatta Salon
seudun työllisyystilanne ei
ole parantunut. Silloin
tiedettiin, että suuri joukko
ihmisiä putoaa pois työterveyshuollosta ja tarvitsee
kaupungin palveluita.
??Tämä on ihan hullua. Menoja pitäisi kiristää, mutta
kaupungin tilanne johtaa
siihen, että menot vain kasvavat. Salolaisista valtuutetuista aina-
kin kaupunginhallituksen
jäsen Tapio Äyräväinen
(ps.) ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja
Saku Nikkanen (sd.) ovat
julkisesti allekirjoittaneet
addressin.
Kaikkiaan viime viikon
lopulla alulle laitetulla
addressilla oli maanantaina
illansuussa lähes 3?500 allekirjoittajaa.
Vastaavaa addressia kerättiin viimeksi keväällä
2012. syyskuuta 2013
Uutiset
Lyhyet
Salo jatkaa
Leaderohjelmassa
SALO. Kaupunginjohtaja
Antti Rantakokko pitää yhdeksän päivää palkatonta talkoovapaata
loppuvuoden aikana. Syksyllä
2011 Salon työllisyystilanne
oli heikentynyt entisestään.
Valtioneuvosto myönsi ärmstatukselle jatkoa vuoden
2013 loppuun asti.
Nyt tehdyssä hakemuksessa kerrotaan, että Salo on
panostanut merkittävästi
äkillisen rakennemuutoksen
vaikutusten lievittämiseen.
Ärmin myötä seudulle on
saatu esimerkiksi yritysten
kehittämis- ja investointitukia sekä työllisyysperäisiä investointitukia. Kotimaa . Mukana on muun muassa professori Timo Airaksinen, kaupunginvaltuutettu
Fatbardhe Hetemaj (kok.),
ex-kansanedustaja Kimmo
Kiljunen (sd.) ja kansanedustaja Kari Uotila (vas.).
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
verkossa
Muutamassa päivässä kertyi 3?500 allekirjoittajaa.
asko.lehtonen@sss.fi
Salon aluesairaalan synnytysosaston puolesta kerätään jälleen nettiaddressia.
Sen on laittanut alulle salolainen Katja Orimo.
Salon synnytysten ja lastenosaston siirto Tyksiin on
esillä tiistaina VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin
hallituksessa. Kaupungin keskusta ei kuitenkaan sovi maaseudun
kehittämisohjelmaan,
joten se rajataan ohjelman ulkopuolelle. Puolustusvoimain
komentajan kenraali Ari
Puheloisen mielestä yleistä
asevelvollisuutta ei voi korvata millä tahansa järjestelmällä, jos tarkoitus on varautua
puolustamaan koko maata
sotilaallisesti.
Puheloinen nousi puolustamaan asevelvollisuutta puhujakorokkeelle maanantaina
Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin Säätytalolla. Someron kirkkoneuvosto haluaa rantaan
asti ulottuvasta 1,4 hehtaarin suuruisesta kappaleesta 2 euroa neliöltä.
Vesihuolto on tarjonnut
alueesta 50 senttiä neliöltä.
Vesihuolto on tähän asti vuokrannut myynnin
kohteena olevaa tonttia
seurakunnalta ja halusi
nytkin vuokrasopimukselle jatkoa 50 vuodeksi.
Someron seurakunta haluaa kuitenkin mieluummin myydä tontin.
Rautelan vedenottamo
toimii tällä hetkellä vain
korotusasemana, mutta
vesihuolto aikoo rakentaa alueelle mangaaninpoistosuodattimen.
SSS | Päivi Malin-Perho
Kirkosta eronnut
tänä vuonna jo
30 000
Kirkosta on erottu tänä
vuonna selvästi vilkkaammin kuin viime
vuonna, kertooEroakirkosta.fi-palvelu. Salon
imago huononee, hän sano.
Addressissa kysytään
myös, onko Salolla varaa
menettää sairaalan työpaikkoja. Asiasta aiotaan käydä lähetekeskustelu, eikä tehdä vielä päätöstä. Jos
sama tahti jatkuu, tänä
vuonna kirkosta eroaa
yli 50?000 jäsentä, Eroakirkosta.fi ennustaa.
Viimeisin eroamisryntäys tapahtui heinäkuussa, jolloin kirkosta erosi
yhden päivän aikana
yli parituhatta ihmistä.
(STT)
Salon seutu . Seudulle jää vain
yksi toimisto, joka sijaitsee Salossa. Jos muut eivät on-
nistu säästöissään, emme
mekään onnistu, teknisen
lautakunnan puheenjohtaja
Elina Suonio-Peltosalo
(kok.) kuittaa.
Mistä hankitaan
lisää tuloja?
Opetuslautakunnan piti rakentaa ensi vuoden talousarviotaan siten, että miljoonasäästöjen lisäksi tuloja
olisi hankittu lisää 750?000
euroa. Peruste-
luna oli, että seutukunta oli
menettänyt lyhyessä ajassa
2?000 työpaikkaa.
Ensimmäinen ärm-kausi
kesti kaksi vuotta. myös paikallisilta
päättäjiltä.
Usea vetoomuksen addressit.com-sivulla allekirjoittaneista ei halua nimensä
näkyvän verkossa. Tietoyhteiskunnalle
tärkeitä kohteita voidaan tuhota myös perinteisin keinoin
eli aseilla.
Puolustusministeri Carl
Haglund (r.) antoi komentajalle tulitukea sanomalla,
että jo hyvin vaatimaton am-
Kommentoi
mattiarmeija maksaisi merkittävästi enemmän kuin asevelvollisuusarmeija.
Asevelvollisuuden lakkauttamista ajavan kansalaisaloitteen nimenkerääjät perustelevat hankkeen muun
muassa sillä, että yleinen
asevelvollisuus on kansantaloudellisesti kallis, epätasaarvoinen ja vanhentunut
puolustusratkaisu. Saku Nikkasen mukaan kaikki
ovat perusteltuja. Ei se ainakaan valmistelua paranna. On kuitenkin mahdollista, että synnytykset Salossa
loppuvat jo ensi vuonna.
Aluesairaalassa kätilönä työskentelevä Orimo on
huolissaan muun muassa siitä, että synnyttäjien
ja vastasyntyneiden hoito
muutetaan perhekeskeisyyden ja potilaslähtöisyyden
sijasta kustannustehokkaaksi. Aloitteen nettisivulla
www.ohion.fi on myös lista
sitä tukevista yksityishenkilöistä. Talousarvio on pitänyt
rakentaa vanhan pohjalta,
vaikka samaan aikaan mietitään ravitsemis- ja puhtaanapidon sekä kiinteistöhuollon uusia toimintatapoja.
Lopputulos voi olla yhtiöittäminen, joka muuttaa koko
tilanteen.
??Samaan aikaan johtavat
viranhaltijat joutuvat kil-
Puheloisen mielestä
pelkät kustannukset
eivät voi ratkaista.
STT | OLLI KEMPPAINEN
Armeijassa varustaudutaan
kiihtyvään keskusteluun
asevelvollisuuden lakkauttamisesta. Asevelvollisuuden poistaminen ei
tarkoita aloitehankkeen mukaan kuitenkaan armeijan
lakkauttamista.
Aloitteen takana on joukko
järjestöjä, kuten Aseistakieltäytyjäliitto ja Sadankomitea, vihreiden mies-, nais- ja
nuorisojärjestöt ja eduskunnan ulkopuolisista puolueista Edistyspuolue ja Piraattipuolue. Elina Seitzin käynnistämä vetoomus sai tuolloin vajaat 2?500 allekirjoittajaa.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) ja puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen
puolustivat yleistä asevelvollisuutta maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä maanantaina.
Salon seutu hakee
jatkoa rakennemuutosalueena
Viidessa vuodessa katosi 6 000 työpaikkaa.
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Sairaanhoitopiiri pohtii Salon
aluesairaalan synnytysosaston ovien sulkemista ja toiminnan siirtoa pois Salosta
Turkuun.
Salon seutukunta haluaa
jatkaa äkillisen rakennemuutoksen alueena kaksi
seuraavaa vuotta. Mukana olo
maksaa Salolle kaksi euroa asukasta kohti. Talous
Salon suuret lautakunnat jäivät
miljoonia budjettitavoitteistaan
?Tiesimme jo kesällä, ettemme pääse siihen?.
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon suurimpien lautakuntien puheenjohtajat ihmettelevät, miten kaupunginjohtaja Antti Rantakokko
ja kaupunginhallitus aikovat saada puserrettu ensi
vuoden talousarvioesityksen
keväällä sovittuun raamiin.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan, opetuslautakunnan ja teknisen lautakunnan talousarvioesitykset
jäävät yhteensä kymmenen
miljoonaa euroa tavoitteista. Sote jäi tavoitteesta viisi,
opetus noin kolme ja tekninen vajaat kaksi miljoonaa
euroa.
??Tiesimme jo kesällä, ettemme pääse siihen. Se on kova,
mutta siihen on kaikin voimin pyrittävä, Viitanen linjaa.
Armeija varustautuu keskusteluun asevelvollisuudesta
Salon synnytysten puolesta
kerätään taas nettiaddressia
SSS | Asko Lehtonen
Saku Nikkanen (sd.)
osaston lopettaminen merkitsee näivettymistä. Haut tulivat
aika pahaan aikaan, Suonio-
Peltosalo myöntää.
Hän toivoo, että Antti Rantakokko pistää virkamiehet
töihin ja vaatii nimeämään
selkeitä säästöesityksiä.
??Jos virkamiehet eivät siihen pysty, eivät pysty luottamushenkilötkään.
?Uusia virkoja ei voi hyväksyä?
Kaupunginjohtaja Antti
Rantakokko aikoo paneutua lautakuntien talousarvioesityksiin tällä viikolla ja
käydä ne läpi kohta kohdalta.
??Kyllähän näitä on valmisteltava uudelleen ja siten,
että palataan raamiin päin.
Esimerkiksi uusia virkoja
ei voi missään nimessä hyväksyä tuommoista määrää,
hän sanoo.
Rantakokko ei vielä osaa
sanoa, koska julkistaa oman
talousarvioesityksensä. Säästöjen vaikutus alkaa tuntua
kuitenkin vasta ensi syksystä alkaen.
??Mielestäni meidän lautakunnassamme on jo kohtuupaljon säästetty. Vajaat
42?000 asukkaan mukaan
laskettu rahoitusosuus
on runsaat 83?000 euroa
vuodessa.
Leader-ohjelma mahdollistaa maaseutualueiden yhdistysten ja yritysten tukemisen. Aiheen on tehnyt ajankohtaiseksi se, että asevelvollisuuden lakkauttamista ajava
kansalaisaloite on saanut
kolmessa viikossa reilut 4?000
allekirjoittajaa tarvittavista
50?000:sta.
Puheloisen mielestä asevelvollisuutta pitää tarkastella
sekä strategisesta, yhteiskunnallisesta että kansalaisen näkökulmasta, ei vain
yhden tekijän kannalta.
??Kansallisen turvallisuuden perusratkaisuja ei voi
rakentaa esimerkiksi pelkästään kustannustekijöiden
pohjalta, Puheloinen huomautti.
Puheloisen mielestä tietoyhteiskuntaan kohdistuvat niin
sanotut kyberuhat eivät tee
muita sotilaallisen voimankäytön keinoja vanhanaikaisiksi. Orimo työskentelee itse aluesairaalassa
kätilönä.
Orimo kertoo saaneensa
kiitosta addressin avaamisesta . Addressissa muistutetaan myös, että Salon
synnytysyksiköllä on harvinainen vauvamyönteisyyssertifikaatti.
Orimon mielestä Salon
aluesairaalan tulevaisuutta
pitää miettiä Salon kokonaistilanteen kannalta.
. Hänen mielestään hallituksen keväällä
määräämä raami on tiukka,
mutta se vastaa Salon nykyistä taloustilannetta.
??En usko, että lautakunnat ovat olleet välinpitämättömiä raamista. Ojakosken
sijaiseksi kevääksi 2014
se esittää kappalainen
Lilli-Irmeli Hintsaa.
Loppuvuoden 2014 ja
vuoden 2015 sijaisuutta
käsitellään myöhemmin.
SSS | Päivi Malin-Perho
Seurakunta
ja vesiyhtiö
hierovat
maakauppaa
Someron seurakunta on
myymässä Rautelassa
sijaitsevan vedenottamon
tontin Someron Vesihuollolle. Salon kaupungin työttömyysaste oli
heinäkuussa 16,8 prosenttia
ja seutukunnan 15,9 prosenttia. Ei ole
oikein asioita, joihin voisi
enää puuttua, Lundström
sanoo.
Saku Nikkasen mukaan
Salon sosiaali- ja terveysmenojen kasvua on voitu
ennustaa Nokian suurista
irtisanomisista asti. Nyt kaupunginhallitus aikoo pitää talousarviokokouksensa jo 4.
marraskuuta.
Taustatukea Rantakokolle
antaa kaupunginhallituk-
sen puheenjohtaja Annika
Viitanen (kok.). Sanna Lundström ihmettelee, miten.
??Mistäs otat, kun käytettävissä on kansalaisopiston
ja musiikkiopiston maksuja
ynnä muita vastaavia?
Lautakunta esittää talousarviossaan Karjaskylän
koulun lakkautusta, päivähoitoon tuntiperäistä laskutusta ja perusopetuksen
tuntien leikkausta. Ykkösakselin alueeseen kuuluvat Salon lisäksi Lohja,
Karkkila ja Vihti.
SSS | Vesa Käiväräinen
Salo tarvitsee
TE-toimiston
myös jatkossa
SALO. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että ärm-statukselle
anotaan valtioneuvostolta
jatkoaikaa vuoden 2015 loppuun.
Valtioneuvosto nimitti
Salon seudun äkillisen rakennemuutoksen alueeksi
syyskuussa 2009. Kaupunki
hyväksyy esitetyn mallin,
mutta tähdentää, että
riittävät ja työmarkkinatilanteen edellyttämät
palvelut taataan myös
tulevaisuudessa.
Salo katsoo, että nykyisessä työllisyystilanteessa on tärkeää säilyttää
resurssit aktiiviseen, paikalliset olosuhteet huomioivaan työvoimapalveluiden tuottamiseen.
SSS | Vesa Käiväräinen
Rantakokolle
palkattomia
talkoovapaita
SALO. Emme me pysty mahtikäskyllä säätelemään ihmisten sairastamista, Nikkanen puuskahtaa.
Sosiaali- ja terveystoimen
talousarvioesitys sisältää liki 30 uutta työntekijää. Meillä
on aika sama lapsimäärä
päivähoidossa ja kouluissa.
Siitä ne kulut tulevat, opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lundström
(kok.) sanoo.
??Pelkkien lukujen pohjalta on helppo heitellä tuommoisia raameja, mutta mitä
ne tarkoittavat kaupunkilaisille. Vuosi sitten kaupunginjohtajan
esitys julkistettiin marraskuun alussa. Kaupunki on menettänyt viidessä vuodessa yli
6?000 työpaikkaa.. Lastensuojelua on vahvistettava,
työttömyyden hoitoon on
panostettava ja mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat
hoitajia.
Nikkasen mukaan Salo
tarvitsisi myös rahallista
apua valtiolta rakennemuutoksen sosiaalisten ongelmien hoitoon.
??Uskon, ettei tämä tilanne
ilman valtion apua parane.
Sama tilanne on monessa
muussakin kunnassa, hän
muistuttaa.
Elina Suonio-Peltosalo
luonnehtii oman lautakuntansa tilannetta haastavaksi. Viime vuonna samaan aikaan kirkosta eronneita
oli 19?000.
Kirkosta eroaminen on
vilkkainta syksyisin. Someron
kirkkoherra on suorittanut jo aiemmin teologian
lisäksi filosofian ja hallintotieteiden maisterin
tutkinnot.
Someron kirkkoneuvosto puoltaa tuomiokapitulille antamassaan lausunnossa opintovapaan
myöntämistä. Aiemmin tänä vuonna hän
on jo pitänyt neljä palkatonta päivää.
Kaupunginjohtajan
talkoovapaat ovat sijoittuvat loka?joulukuulle.
Kaupunginhallitus hyväksyi anomuksen maanantaina.
SSS | Vesa Käiväräinen
Someron
kirkkoherra
opiskelee
suomen kieltä
Someron kirkkoherra Asko Ojakoski pitää vuoden 2015 opintovapaata.
Lisäksi Ojakoski aikoo
olla ensi vuonna opintovapaalla yhteensä seitsemän kuukautta helmikuusta toukokuuhun ja
lokakuusta joulukuuhun.
Ojakoski on anonut opintovapaata opiskellakseen
Tampereen yliopistossa
suomen kieltä. Synnytysten ja lasten-
Sanna Lundström (kok.)
Elina Suonio-Peltosalo (kok.)
pailemaan omista paikoistaan. Haluaisin nähdä,
mitä säästetään ilman, että
on taas uhkasakko niskassa, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja
Saku Nikkanen (sd.) tuskailee.
??Me olemme palveluorganisaatio, joka palvelee
muita. Kaupunki sitoutuu
Ykkösakseli ry:n Leader-ohjelmaan vuosiksi
2014?2020. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Tähän päivään mennessä
kirkosta on eronnut jo
30?000 suomalaista. Varsinais-Suomen
Ely-keskus aikoo lopettaa Someron TE-toimiston
Yhtiön mukaan
muutokset olivat tarpeellisia kolmesta syystä.
Ensinnäkin niillä estetään Elopia eroamasta.
Ilman muutosta Elop olisi
voinut irtisanoutua ja silti saada koko palkkionsa.
Microsoft haluaa pitää Elopista kiinni, koska haluaa
hänet johtamaan Nokialta
ostettavaa puhelinliiketoimintaa.
Toiseksi alkuperäinen johtajasopimus luetteli Microsoftin yhtenä niistä yhtiöistä, jonka palvelukseen
Elop ei saisi siirtyä. Meille oli saman tien selvää, että tätä me haluamme
tehdä, Pia Kantola sanoo.
Pari kertoo, ettei heillä
aiemmin ollut mitään käsitystä siitä, kuinka vaativa
ja monipuolinen ala ammattimainen siivous on. Suihkepullosta suihkutettuna tuoksu on jonkin
aikaa aistittavissa.
. Vastasin, että jos tämä
osoittautuu humpuukiksi,
niin konkurssi olisi tässä
vaiheessa vielä pieni. Moni sanoi meille, ettei
kukaan Suomessa usko teidän amerikkalaisia mainosvideoitanne, Timo Kantola
kertoo.
Mies otti yhteyttä soveltavan kemian tohtori Tuula
Suontamoon, joka pyysi
saada testata tekniikkaa.
Kantolat suostuivat.
. (STT)
Keski-Suomen demarit
kosivat Harakkaa
EU-vaaleihin
Salon puhtaanapitopäällikkö Jaana Jääskeläinen toivoo, että jonakin päivänä Salon eri kiinteistöissä on useita otsonointilaitteita.
Kantolat vaihtoivat ravintola-alan ekosiivoukseen
Mathildedalilaiset Timo ja
Pia Kantola innostuivat otsoniveden mahdollisuuksista
keväällä 2012.
Pariskunta toimi aiemmin
paimiolaisen Hotelli Valtatie
1:n yrittäjinä, mutta sitten
he halusivat tehdä jotain aivan uutta.
. Jani Viinikainen
(ps.) osallistui natsitervehdykseen lauantaina Helsingissä Hetero Pride -tapahtuman yhteydessä.
Perussuomalaisten Kangasalan paikallisosaston
puheenjohtajan Harri Hanwegin mukaan Jani Viinikainen erotettiin ryhmästä
sunnuntai-iltana.
??Tällainen käytös ei ole
puolueen arvojen mukaista.
Jos Viinikainen sanoo, että
se oli vitsi, niin meidän mielestämme se ei ole vitsi, sanoo Hanweg.
Hanwegin mukaan Viinikainen menettää lisäksi paikkansa Kangasalan
teknisen lautakunnan puheenjohtajana. Otsonivesi on ympäristöystävällistä ja turvallista. Sähkövirta hajottaa ilmassa olevia O2-happimolekyylejä. (STT). SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Tämä
kilpailukielto piti poistaa.
Kolmanneksi oli sovittava, mitä tapahtuisi, jos
sopimus puhelinliiketoiminnan myynnistä kaatuu.
Nokian mukaan sopimus
määrää nyt, että Elop voi
palata toimitusjohtajaksi,
mutta menettää osakepalkkionsa.
FT ei kerro tietolähdettään Nokiassa. Äänekoskelaissyntyinen Harakka
asuu nykyisin Helsingissä.
Harakka kertoo Äänekosken Kaupunkisanomissa
olevansa ehdokastoivomuksesta imarreltu, mutta korostaa, ettei ole luvannut
mitään. Kanadalaistaustaisen laitteen
maahantuoja on mathildedalilainen OZOclean Oy.
Otsonointilaite on ollut koulun laitoshuoltajien käytössä
nyt kuukauden ajan.
. Hän kertoo,
että Viinikainen ilmoitti
eroavansa myös puolueesta.
STT ei maanantaina tavoittanut Viinikaista. Kemiallisten aineiden
pistävät hajut voivat aiheuttaa yliherkkyyksiä joissakin
ihmisissä. Orgaaninen lika sillä
irtoaa, mutta tussi- ja lyijyjälkiin tarvittaisiin edelleen
omat aineensa, miettii laitoshuoltaja Tuula Koskinen.
Hän kertoo käyttävänsä otsoniveden kanssa mielellään
hanskoja, sillä sen orgaanista
likaa tuhoava vaikutus kuivattaa käsiä.
Koska otsoniveden toimivuutta halutaan Moisiossa
testata, ei siellä saa ainakaan
toistaiseksi enää käyttää kemiallisia puhdistusaineita ?
vaikka Koskisen mukaan välillä tekisi mieli.
Salon puhtaanapitopäällikkö Jaana Jääskeläinen kuitenkin näkee, että otsoniveden käyttö on pitkäaikainen
ratkaisu.
. Yksi otsonointikone
maksaa 2?400 euroa.
. Palaute oli myönteistä, vaikka siistijöistä
olikin kuulemma ollut kummallista kuljettaa pelkkää
vettä ympäriinsä tuttujen
kemikaalien sijasta.
. Ongelman
epäiltiin olevan siinä, että
sähköverkon taajuus on Euroopassa eri kuin Amerikassa.
. Ei haittaa, vaikka sitä
roiskahtaisi iholle tai silmiin,
Jääskeläinen sanoo.
siivousalan messuilla keväällä 2012.
Pari sai ensimmäisen laitteen Suomeen samana keväänä, mutta laite ei toiminut luotettavasti. Valtuustoryhmästä erottamisesta kertoi ensimmäisenä Yle. Seuraavana syksynä meinasimme luovuttaa koko asian kanssa. Kun otsoni reagoi lian kanssa, siitä jää jäljelle pelkkää vettä, kertoo otsonointilaitteita maahantuovan OZOcleanin toimitusjohtaja Timo Kantola.
Natsitervehdyskuvissa poseerannut kunnanvaltuutettu on erotettu valtuustoryhmästä Kangasalla Pirkanmaalla. Siitä lasketaan vettä,
jossa siivousliinat ja mopit
kostutetaan ennen siivoustöiden alkua.
Jääskeläinen toivoo, että
laitteita saataisiin kaupungin kiinteistöihin lisääkin
sitä mukaa, kun varat antavat myöden. Mutta suihkepulloja me
emme käytä, koska niiden
mekanismista tulee käteen
jännevaivoja, laitoshuoltaja
Koskinen huomauttaa.
Laitteen käyttö on yksinkertaista. Enää
piti saada alan ihmiset Suomessa vakuuttuneiksi otsoniveden toimivuudesta.
. Aika oudolta aluksi tuntui, että pelkällä vedellä pestään. Ihmiset käyttävät päivittäin kemikaaleja, joiden
vaikutuksista tai varsinkaan
yhteisvaikutuksista ei ole
mitään tietoa, Timo Kantola
sanoo.
Suomalaisyritykset ovat
saaneet merkittäviä kauppoja STX:n Ranskan-telakalta, kertoo vienninedistäjä Finpro.
Sen mukaan Oasis 3
-risteilijän rakennustyöt
Ranskassa ovat tuoneet tilauksia jo lähes 20 suomalaisyritykselle. Hän näkisi, että
otsonivedellä puhdistettaisiin
Salossa joskus myös päiväkoteja.
Otsonivedestä ei jää pinnoille jäämiä. Ihmiset tai erilaiset pinnat ja materiaalit eivät kärsi
siitä. (STT)
Natsitervehdyksen
tehnyt erotettiin
valtuustoryhmästä
. (STT)
FT: Nokia puolustaa
Elopin sopimusta
Talouslehti Financial Timesin mukaan Nokia puolustaa Stephen Elopin
johtajasopimuksen muuttamista. Lapsemme alkoivat olla
tietyn ikäisiä ja minulle tuli sellainen olo, etten halua
enää myydä alkoholia ihmisille. Toivoisin, että laitteita
olisi käytössä useita, jotta vettä ei tarvitsisi kanniskella eri
puolille, Jääskeläinen sanoo.
Hän huomauttaa, että Moisiossakin laitteen käyttö vaatii laitoshuoltajilta suunnitelmallisuutta. syyskuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
Purevasti paikallista
Otsonikaasua saadaan luotua
tavallisesta ilmasta sähkövirran avulla.
. Kun Suontamo julkaisi
testauksesta raportin, hän
itsekin innostui asiasta todella, Kantolat kertovat.
Nyt Kantolat työskentelevät otsonivesibisneksessä
täysipäiväisesti. Likaa kohdatessaan otsonimolekyylissä oleva happiatomi huomaa, että sen onkin
helpompi reagoida lian kanssa kuin olla kolmantena pyöränä happimolekyylin kanssa, Kantola kertoo.
Reagoituaan lian kanssa otsonivedestä jää jäljelle pelkkää vettä.
Olematon, korkeintaan
mieto tuoksu
Otsonivesi tuoksuu pullon
suusta haistettuna hyvin
miedolta, mutta viimeistään
puhdistuksen jälkeen tuoksu
katoaa. Sellainen päätös on ravintolabisnekselle kuolemantuomio, Timo Kantola kertoo.
Pariskunta törmäsi otsonointitekniikkaan alun perin
Kanadassa, täysin sattumalta.
. Lisäksi yli
20 yritystä käy neuvotteluja komponenttien toimituksista tai rakentamiseen
liittyvistä palveluista.
Oasis 3 valmistuu toukokuussa 2016. He
tapasivat otsonointilaitteen
kehittäjä Steve Hengspergerin Amsterdamissa
4,798
Väestöliitto palkitsi
nuorten syrjäytymisen
ehkäisykampanjan
jonna.valikangas@sss.fi
Salolla kokeilussa
kaksi otsonointilaitetta
-0, 93%
Euribor
12 kk 0,538
Salon kaupungilla on toistaiseksi kaksi otsonointilaitetta.
Puhtaanapitopäällikkö toivoisi niitä lisääkin.
SSS | Jonna Välikangas
6936,39
Nokia Oyj
Otsoniveden puhdistustehoa
testataan Moision koulussa
Moision koulua Salossa pidetään tätä nykyä puhtaana yksinomaan otsonivedellä. (STT)
Finpro: Suomalaisille
isoja kauppoja STX:n
Ranskan-telakalta
Laitoshuoltaja Merja Ääpälä kertoo käyttökoulutuksen vähentäneen otsoniveden tehokkuuteen ja turvallisuuteen liittyviä ennakkoluuloja.
merkiksi kalkista ja pusertaa
sitten siihen valmistamansa
otsonikaasun.
Otsonivesi ei pyri tunkeutumaan lian alle ja liuottamaan sitä irti, vaan Kantolan
mukaan se pommittaa likaa
päältä päin.
. Sitten valmistajalta tuli tieto, että laitteen
ohjelmoinnissa onkin ollut
virhe, Timo Kantola muistelee.
Helmikuussa 2013 Kantoloilla oli uusi, oikein ohjelmoitu ja toimiva laite. Happiatomi ei kuitenkaan
koskaan voi olla yksinään,
vaan se liittyy ehjään happimolekyyliin kolmanneksi,
jolloin syntyy O3- eli otsonimolekyyli, kertoo OZOclean
Oy:n toimitusjohtaja Timo
Kantola.
Moision koulussa yksi laite
on jo käytössä ja Marian koulussakin sellainen on asennettuna. Tarjouksia
kannattaa Finpron mu-
kaan yhä tehdä esimerkiksi putkiasennuksista ja
eristämisestä.
Finpron Ranskan-vientikeskuksen päällikkö Heli
Pasanen-Zentz arvioi,
että nyt alkanut yhteistyö avaa suomalaisille
alihankkijoille ovia myös
muiden alusten rakennustöihin.
??Saint-Nazairen telakalla rakennetaan jatkuvasti
muita aluksia, ja keväällä
2014 selviää optio Oasis
4 -risteilijästä, hän sanoo
Finpron tiedotteessa. Pariskuntaa
kiehtovat otsoniveden vaikutukset ihmisten terveydelle
sekä hiilijalanjäljelle.
. Marian- ja Armfeltin
koulujen, monitoimikeittiö
Kimaran sekä Halikon liikuntahallin yhteinen laite otetaan koekäyttöön syyskuun
lopulla.
Otsonointilaitteen stabilisaattori puhdistaa veden esi-
Kuvat: SSS/Essi Seppälä
-2,72 %
+0,002
Väestöliitto on palkinnut tasavallan presidentti Sauli
Niinistön käynnistämän
hankkeen, joka pyrkii ehkäisemään lasten ja nuorten
syrjäytymistä.
Väestöliiton mukaan presidentin vetoomus herätti vilkkaan keskustelun. Asia
oli parempi tutkia heti.
Otsonivettä testattiin aluksi äänekoskelaisessa uimahallissa. Sillä annetaan tunnustusta perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Asiasta kertoi Demokraattilehti nettisivullaan viitaten
Äänekosken Kaupunkisanomien tietoihin.
Harakan ehdokkuudesta
keskusteltiin SDP:n KeskiSuomen piirikokoukses-
sa lauantaina. Otsoniveden
laskeminen laitteesta on hidasta, ja kun käytössä on vain
yksi laite, jonoja syntyy.
5
Keski-Suomen sosiaalidemokraatit kosivat toimittaja-kirjailija Timo Harakkaa ehdokkaakseen ensi
kevään eurovaaleihin. Se haastoi
tavalliset ihmiset huomaamaan, kuinka jokainen voi
tehdä arkielämässään jotain
muiden ihmisten ja erityisesti lasten ja nuorten hyväksi.
??Ei riitä, että pidämme
huolen vain omista asioistamme tai maksamme veromme ja jätämme loput
viranomaisten hoidettavaksi, sanoo Väestöliiton toimitusjohtaja Helena HiilaO´Brien.
Väestöliitto myöntää Tirkistys tulevaisuuteen -palkinnon vuosittain. Harakka
on Äänekosken Kaupunkisanomien hallituksen
puheenjohtaja
Ne alkoivat, kun päätekijät yrittivät saada pankista maksukyvyttömäksi
tietämänsä yrityksen toimitusjohtajan avulla. Sen jälkeen hän antoi Trafiin väärän osoitteen, johon auton
vakuutusmaksut menivät.
Vanhin kolmesta syytteessä olleesta miehestä
tuomittiin 40 päiväsakkoon
tuottamuksellista kätkemisrikoksesta, koska hän
oli antanut siirtää tililleen
petoksella saatuja rahoja
toimitusjohtajan tililtä.
Päätekijöistä vanhempi
tuomittiin törkeän petoksen
yrityksestä, kymmenestä
petoksesta, väärennyksestä
ja rekisterimerkintärikoksesta kuuden kuukauden ja
15 päivän ehdolliseen vankeuteen. Niiden
välillä on normaalin mielialan kausia, jotka voivat kestää
vuosia.
?Vauhdikkaalla kaudella mieliala on kohonnut
tai ärtyisä. Häntälä suljettaisiin
vuonna 2014, Terttilä 2016
ja Ollila 2017.
Jäljelle jäisivät keskustan
koulut Joensuun ja Kirkonmäki sekä kyläkouluista
Oinasjärvi ja Pitkäjärvi.
Alakoulujen 5. Lisäksi hän oli Turun
kulttuuripääkaupunkivuoden hankkeessa turvallisuuspäällikkönä.
Pärnä on osallistunut myös
Kosovossa kriisinhallintaoperaatioihin, viimeksi 2011.
Hiihtoputki on hänelle uut-
ta. Tämä
ei ole oma valintani, Storgård sanoo.
sesti sairaalle olla vaikeaa.
Mielenterveysseuran kehitysjohtaja, psykiatri Kristian Wahlbeck sanoo, että
ihmiset eivät välttämättä
tunnista avuntarvettaan tai
uskalla hakea apua. Muita oireita ovat muun
muassa muutokset ruokahalussa ja unessa, aloitekyvyn
ja itsetunnon aleneminen, syyllisyyden ja kuoleman
ajatukset. Ambulanssi ei kuitenkaan tule,
koska ?pienten lasten äitejä
aina vähän väsyttää?.
Näin kuvaa Päivi Storgård kohtauksen kirjassaan
kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
klo 6.00-12.00
liittyy yhä edelleen sellainen synkkä ja arvaamaton
leima. Evp kapteeniluutnantti on aiemmin ollut
Turun seudun väestönsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja. Se
on ulkopuolisista asenteista
kiinni, Storgård kuvailee.
Myös Mielenterveysseuran kehitysjohtaja, psykiatri
Kristian Wahlbeck sanoo,
että psyykkisesti sairaaksi
leimautumiseen liittyy edelleen vääriä käsityksiä esimerkiksi häiriöiden syistä
tai mielenterveyden häiriöistä kärsivien vaarallisuudesta.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404. Ja koko ajan
vahditaan, onko tuo luotettava ja pystyykö se siihen,
mihin pitäisi, Storgård sanoo.
??Psyykkisiin sairauksiin
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Hän on ollut jo
kuitenkin katsomassa käytännön asioita Paipissa.
Finnfoam Paipin tuore toiminnanjohtaja aloittaa työnsä määräaikaisena.
Laivastosta eläkkeellä oleva Pärnä sanoo tehneensä
kaikenlaista. lokakuuta, jolloin on uuden kaupunginjohtajan Sami Suikkasen ensimmäinen kokous.
Sisäilmaongelmista kärsiville yläkoululle ja lukiolle
saadaan korvaavia koulutiloja lokakuun puolivälissä
syysloman jälkeen. Vihdoin hänellä oli
selitys sille, miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi
ja miksi elämä tuntui välillä
niin vaikealta.
??Toisaalta se oli hirvittävä pettymys ja tappio, koska
ajattelin, että nyt olen psyykkisesti sairas ja huono ihminen.
??Minun oli vaikea tajuta
sitä, että tämä on oikeasti
sairaus. Tämä ei ole oma valintani.
Riittävän
sairas hoitoon?
Hoitoon pääsy voi psyykkila klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Toimittaja Päivi Storgård kertoo olleensa pettynyt ja samalla helpottunut diagnoosin saatuaan. Oireita ovat muun muassa kohonnut itsetunto, lisääntynyt aktiivisuus ja sosiaalisuus, unentarpeen
väheneminen, ajatustenkulun nopeutuminen, riskialtis
käyttäytyminen ja lisääntynyt seksuaalinen halukkuus.
?Sairauden masennusjaksolla ihminen on ma-
Psyykkinen sairaus leimaa kantajaansa
Psyykkinen häiriö leimaa
yhä usein sairastunutta.
Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä Päivi
Storgård päätti kertoa julkisesti sairaudestaan vasta,
kun hän kyllästyi asian häpeämiseen ja piilotteluun.
??Pelkäsin, että minua katsotaan sen jälkeen vain sairauden läpi. Oikeuden päätöksen mukaan
kaksikko lainasi tunnuksia
käyttäen useilta luottoyrityksiltä pienehköjä summia, yhteensä 3. Se on mukavaa vaihtelua. Koeaika on kaksi
vuotta.
Nuorempi mies sai saman
mittaisen rangaistuksen
samalla koeajalla törkeän
petoksen yrityksestä, varkaudesta ja kymmenestä
petoksesta.
Kumpikin tuomittiin lisäksi korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja tuhansien eurojen arvosta. Jos jalka oliAvoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
si poikki, kukaan ei tuntisi
itseään huonoksi sen takia.
Mutta jos mieli on murtunut,
se on aivan toinen juttu. FonsellLaurila toteaa väistötilojen
antavan päättäjille hengähdysaikaa, kun eniten oireita
aiheuttaneet yläkoulun ja
lukion ongelmaluokat saa-
daan pois käytöstä.
Koulupakettia pohtinut
ohjausryhmä on esittänyt,
että Kiiruun koululle tehdään kokonaan uudet tilat.
Ohjausryhmä lopettaisi
Häntälän, Terttilän ja Ollilan kaksiopettajaiset koulut.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Itsemurha-ajatukset ovat hyvin tavallisia.
?Sairauden vaikeusaste vaihtelee, ja sitä voidaan
hoitaa lääkityksellä ja elämäntavoilla. Erityisesti hän iloitsee
virinneestä keskustelusta,
joka koskee psyykkisesti sairaiden kohtelua paitsi terveydenhuollossa myös muussa
yhteiskunnassa.
??Monet kokevat itsensä
huonoksi, koska sairastavat
psyykkisesti. Sakoilla selvinnyt kumppani on syntynyt 1950.
Rikokset tehtiin vuonna
2011. Hänen mukaan
diagnoosia ei voida tehdä, jos
ihmisen ensimmäiset oireet
ovat masennusta. Silloin ohjausryhmä myös pohtii, tekeekö se
omaan ehdotukseensa muutoksia, Fonsell-Laurila huomauttaa.
Haussa yhteinen
näkemys
Kati Fonsell-Laurila kertoo,
että tavoitteena on löytää
koulupaketista yhtenäinen
näkemys, jotta asiasta ei
tarvitsisi valtuustossa äänestää.
??Näillä näkymin kaupunginhallitus käsittelee asiaa
7. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
vaihtelevat voimakkaasti.
Se heijastuu sairastuneen
lisäksi hänen lähipiiriinsä.
??Tutkimuksista tiedetään, että perheilmapiirillä
ja perheen vuorovaikutustavoilla on merkittävä vaikutus sairauden ennusteeseen. Taudin
vauhtijaksoissa ihminen ei
välttämättä tajua olevansa
sairas, eikä jaksoista kerrota
lääkärin vastaanotolla.
Psykiatrian erikoislääkäri
Minna Sadeniemi kertoo,
että keskimäärin diagnoosin
saaminen kestää kahdeksan vuotta ensimmäisestä
oirejaksosta. 500 euroa.
Heillä ei ollut aikomustakaan maksaa rahoja takaisin.
Lisäksi miehet käyttivät
toimitusjohtajan tietoja
hankkiakseen teleoperaattorilta kaksi puhelinliittymää ja matkapuhelinta,
jotka he myivät eteenpäin.
Toinen miehistä tilasi lisäksi puhelimitse television, joka niinikään myytiin.
Kaksikon vanhempi puolisko väärensi valtakirjan,
jolla hän rekisteröi omaan
käyttöönsä tarkoitetun henkilöauton toimitusjohtajan
yrityksen nimiin. Lisäksi
Suomesta puuttuvat matalan kynnyksen pisteet, joihin
voisi mennä keskustelemaan
ilman lähetettä.
??Olemme huolissamme
siitä, että niin moni apua
tarvitseva jää katveeseen,
Wahlbeck sanoo.
Myös Päivi Storgårdilla on
ollut tilanne, jolloin hän ei
ollut päästä päivystykseen.
Mukaan lähtenyt terapeutti
kuitenkin puhui potilaan sisälle.
??Ongelma on se, että Suomessa pitää perustella se,
että saa psyykkistä sairaanhoitoa. Varmasti haasteita riittää, hän sanoo.
Pärnä sanoo, että ainakaan
alkuvaiheessa ei ole tulossa
suuria muutoksia.
. Eli niitä käsitellään
aivan toisella tavalla kuin
muita sairauksia.
Storgård on saanut paljon
kiitosta asian esiin tuomisesta. Ennen tätä tehdään jo ennakkoraivausta.
Kaupunki tiedottaa töiden
aloittamisesta nettisivuillaan ja maastossa. Heitä
avustanut salolaismies sai
kätkemisestä päiväsakkoja.
Päätekijät ovat syntyneet
1975 ja 1982. Kolmannessa
vaiheessa metsätöitä tehdään yhdeksän kilometrin
lenkin maastossa.
Töiden aikataulu tarkentuu säiden mukaan. Yhtiö
maksaa kaupungille puusta runsaat 250?000 euroa.
Yhtiön kanssa on sovittu, että Tupurin ulkoilureittien alueella tehtävät
hakkuut jaetaan kolmeen
vaiheeseen. Vaikka kirja Keinulaudalla ei sinällään ole
totta, kokemus on.
Usein vie vuosikausia ennen
kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö todetaan. Työmaa-alueella ei saa turvallisuussyistä liikkua.
Marraskuun alussa hakkuut etenevät 5,5 km:n lenkin alueelle. ??Minun oli vaikea tajuta sitä, että tämä on oikeasti sairaus. Sekä sairastuneen
että läheisten jaksamisen
kannalta olisikin tärkeää,
että läheiset ovat mukana
hoidossa, kertoo psykiatrian erikoislääkäri Sadeniemi.
Päivi Storgård uskoo, että
läheisten mukaan ottaminen voisi estää monta tragediaa, kuten parisuhdekriisejä.
??Silloin kun sairaudelle ja
oireille annetaan nimi, esimerkiksi lasten on paljon,
paljon helpompi suhtautua
siihen, että äiti makaa sängyssä ja itkee.
??Perheen on tärkeää tietää, että se ei ole heidän
syynsä, että he eivät ole
tehneet mitään väärin,
Storgård sanoo.
Päivi Storgård käsittelee
aihetta romaanissaan Keinulaudalla (Schildts & Söderströms).
Määräaikaistilaus (sis. Kiiruun koulusta,
viides- ja kuudesluokkalaisten tulevasta opetuspaikasta
ja kyläkoulujen kohtalosta
päätetään näillä näkymin
marraskuussa.
Someron kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Fonsell-Laurila (kok.)
kertoo, että valtuustoryhmille halutaan antaa aikaa
paneutua rauhassa koulukysymyksiin. Kouluvyyhtiä
selvittänyt poliittinen ohjausryhmä esitteli omaa ehdotustaan valtuustoryhmille
toissa viikon valtuustoseminaarissa.
??Totesimme tämän olevan
niin ison asian, että valtuutetuilla pitää olla aikaa
kunnolliseen perehtymiseen.
Odotamme nyt valtuustoryhmien kantoja asiaan,
minkä jälkeen ohjausryhmä
istuu vielä alas katsomaan
tilannetta. Katsotaan matkan varrella, hän lisää.
Pärnä kertoo itse harrastaneensa judoa, joskin hiihto
on tuttu talviurheilulaji.
Hän kuvailee itseään lähinnä kuntourheilijaksi.
Hiihtolenkeillä hän on tavannut käydä pari, kolme
kertaa viikossa.
Finnfoam Paippi starttaa
kauden jo viikonvaihteessa,
jolloin siellä on avoimet ovet
eli ilmainen sisäänpääsy.
Lauantaina ja sunnuntaina
ovet aukeavat kello yhdeksän.
Tupurin hakkuut
alkavat lokakuussa
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon kaupunki on tehnyt
Tupurin alueen hakkuista
sopimuksen korkeimman
tarjouksen tehneen MetsäGroupin kanssa. Lisäksi ryhmään kuuluvat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Jani Kurvinen (kesk.),
sivistyslautakunnan puheenjohtaja Arto Koivu
(kesk.), teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jouko
Elo (sd.) ja kaupunginhallituksen jäsen Matti Härkönen (ps.).
Pienten lasten äiti soittaa
hätäkeskukseen romahdettuaan keittiön lattialle psyykkisten ongelmien vuoksi. syyskuuta 2013
UUTISET
Salolaiskaksikolle
ehdollista vankeutta
kymmenestä
petoksesta
Varastetuilla pankkitunnuksilla pieniä lainoja nostaneet kaksi salolaismiestä
tuomittiin käräjillä useista
petoksista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Sairauteen kuuluvat masennusjaksot ja vauhdikkaat kaudet. luokat
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
on vaikea tunnistaa
Diagnoosi oli Päivi Storgårdille helpotus ja pettymys.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
STT | LIISA KUJALA
Paippiin uusi
toiminnanjohtaja
Turusta
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Paipin uutena toiminnanjohtajana aloittaa turkulainen Esa Pärnä. Alueelle jää myös runsaasti metsäkuvioita, joille
ei tehdä mitään. Sairauden
tunnistaminen on mahdollista vasta, kun siinä tulee ensimmäinen vauhdikkaampi
vaihe, eli mania tai hypomania.
??Mielialan kohoamisen jakso voi olla kokemuksena niin
positiivinen, että ihminen ei
välttämättä miellä sitä sairauden oireena, Sadeniemi
kuvailee.
Toimittaja Päivi Storgård
kertoo, että hänellä oikean
diagnoosin saaminen kesti
kuusi vuotta.
??Minua hoidettiin ensin ainoastaan depressiopotilaana,
ja se on myrkkyä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalle, koska siinä on väärät
lääkkeet, Storgård sanoo.
Oikean diagnoosin saaminen oli Storgårdille osin helpotus. ja 6. Pärnä sanoo kuitenkin
miettineensä vain yhden yön
yli, kun häntä kysyttiin toiminnanjohtajaksi.
. Täytyy tavallaan todistaa se, että on riittävän
sairas, jotta on mahdollista
päästä hoitoon.
Perheen
tuki tärkeää
Kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on tyypillistä,
että mieliala ja jaksaminen
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Metsätyöt ovat
pääosin harvennushakkuita. Paattisilla
asuva Pärnä aloittaa työt
ensi viikolla. (SSS)
Someron valtuusto päättää
kouluista marraskuussa
Valtuustoryhmiltä haetaan yhtenäistä näkemystä.
SSS | Päivi Malin-Perho
paivi.malin-perho@sss.fi
Someron kaupunginvaltuusto ei käsittele suurta koulupakettia kokouksessaan ensi
viikolla, kuten oli alun perin
tarkoitus. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
Tuhannet sairastavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä
?Kaksisuuntaista mielialahäiriötä, eli vanhalta
nimeltään maanis-depressiivisyyttä, sairastaa noin prosentti suomalaisista.
sentunut, väsynyt ja haluton. Pankki
ei suostunut lainaamaan
pyydettyä 30?000 euroa,
jonka vakuudeksi tarjottiin
väärennettyä asunto-osakekirjaa.
Kun pankkilainaa ei saatu, nuorin miehistä anasti
toimitusjohtajan passin ja
nettipankkitunnukset. Kaupungin mukaan tavoitteena on säästää metsäpohjaa
mahdollisimman paljon.
Nyt maasto kantaa hyvin,
mutta jos pohja vuoden loppua kohti pehmenee, hakkuut keskeytetään.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
keskitettäisiin Joensuun
kouluun syksystä 2019 alkaen.
Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Kati Fonsell-Laurila. Kaikkiaan
hakkuualue on 76 hehtaaria.
Ensimmäiset hakkuut
alkavat lokakuussa hiih-
tomajan parkkipaikan
lähellä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24
Finanssikriisi kärjistyy, ja
Suomi ajautuu taantumaan.
. Perloksen loppu tarjosi
kasvumahdollisuuksia monelle yritykselle, Nuutinen
sanoo.
Näin äkillisen rakennemuutoksen
alueita tuetaan
Perustetaan muutosturvayksikkö.
?Se auttaa irtisanottavia uuden
työn etsimisessä. ALENNUS
YLI 50 EURON KERTAOSTOKSESTA VAIN 24.?25.9.
UNIIKKI-
huippu-
tarjous
uutuus
TARJOUSHINTAAN
SYYSKUU
VAIN 24.?25.9.
MULTIVITA PLUS
200 tablettia
TARJOUS
Monivitamiini- ja
hivenainevalmiste
aikuisille.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtavan asiantuntijan Jyrki Hollménin mukaan EK aikoo ajaa pyhien siirtoa tarvittaessa
koko sopimuskauden ja ylikin.
käytännössä kolme vaihtoehtoa: mikään ei muutu,
pyhät muuttuvat työpäiviksi
nykyisillä paikoillaan tai ne
siirretään lauantaille.
Keskitalo ei usko, että pyhien siirtämisellä saataisiin
sellaisia säästöjä, joita elinkeinoelämä havittelee.
??Vaikea on nähdä, että
työntekijöiden etujärjestöt
suostuisivat työajan pidennykseen ilman, että se korvattaisiin muuten vapaaajassa.
Rikkonaiset
viikot ehjiksi
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtavan asiantuntijan Jyrki Hollménin
mukaan asiassa päästään
liikkeelle käytännössä vasta,
kun tai jos työmarkkinaratkaisu tulee voimaan. Aluksi he työllistyivät hyvin ja syntyi kymmeniä uusia yrityksiä.
Joensuun seutukunnasta tuli tehtaiden alasajon
vuoksi ensimmäisiä äkillisen rakennemuutoksen
alueita. Tuoreen arvion mukaan irtisanotuista lähes
joka toinen on työllistynyt.
Työttömänä on tai eläkettä
odottaa noin viidennes.
Vaikka kaikkia työpaikkoja
ei ole pystytty korvaamaan,
ilman valtion väliintuloa tilanne olisi todennäköisesti
huonompi. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Nokian tilanne synkkenee.
Salon seudusta tulee
äkillisen rakennemuutoksen
alue.
. Joukkoon noussee Rauma, jossa STX Finlandin telakan sulkeminen varmistui.
Lisäksi tuetaan varuskunnan menettäviä alueita.
Valtio tukee alueilla irtisanottujen kouluttamista ja
työpaikkojen luomista parin
vuoden ajan. Alueelle
houkutellaan uusia yrityksiä.
Lainaa aloittaville yrityksille.
?Valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera voi antaa lainaa ja riskirahaa
Ovi
lu
ma kema
ailm tto
oih miin
in
Thaipoimijat eivät
lähteneet vielä kotimaahan
Marjayrityksen kanssa riitaantuneet thaipoimijat eivät
ole lähdössä kotimaahansa
ainakaan heti. Ensimmäiset rakennemuutosalueet nimetään.
. Metsä-Botnia sulkee
sellutehtaansa Kaskisissa.
2010
2011
2012
2013
. Thaimaan Suomen-lähetystö taas on pyytänyt neuvoja Bangkokista.
Luonnontuoteteollisuus-
yhdistyksen puheenjohtaja,
suomussalmelainen marjayrittäjä Vernu Vasunta pitää yritysten toimintatapoja
poimijoiden opastuksessa ja
majoittamisessa kirjavina.
??Eivät poimijat metsässä
ihan yksinään ja ilman opastusta pärjää, Vasunta sanoo.
(STT)
KANTA-ASIAKKAILLE 10. Tärkeää oli, että
UPM oli sitoutunut tukemaan alkuvaihetta.
?Nolla
työpaikkaa?
Äkillisen rakennemuutoksen alueita on nyt kahdeksan. Kuvassa STX Finlandin
Turun elokoista telakka.
Valtion hoitoiskut auttavat vaihtelevasti
Suurista irtisanomisista kärsineille alueille on silti luotu tuhansia työpaikkoja.
STT | JAANA VAAHTIO
Joukkoirtisanomisista toipuminen kestää pitkään.
Kun kännykänkuoria valmistanut Perlos sulki tehtaansa kuusi vuotta sitten,
yli 2?000 ihmistä menetti
työnsä. Metsäteollisuus jatkaa
toimintojensa karsimista.
Kouvolan seutua koettelevat
useat lakkautukset.
. Meriteollisuus nimetään
äkillisen rakennemuutoksen
toimialaksi.
. Kansanliike vastustaa
Kemijärven sellutehtaan
lakkauttamista.
. Aikaa
on 25. Metsäyhtiö UPM:n
entiselle tehdasalueelle on
rakentunut aktiivinen yritysalue.
??Kajaanissa alueen kehittäminen saatiin heti hyvin
liikkeelle. Näin totesi tukitoimien tehoa tutkinut Valtiontalouden tarkastusvirasto.
Kaupunginjohtaja Svensin
mielestä elvytystä olisi tarvittu pidempään. Metsäyhtiöt sulkevat
lukuisia tehtaita.
. Metsäteollisuus karsii
rajusti eri puolilla maata.
. STX:n Rauman telakka
päätetään lakkauttaa.
5
6
7
8
Keski-Karjalan seutukunta
Kotka-Hamina
Salon seutukunta
Äänekosken seutukunta
9
9
13
Karkkilan kaupunki
Oulun seutukunta
Raaseporin seutukunta
Kemiönsaari
9
10
11
12
Kauhava
13 Joensuun
seutukunta
Lahden alue
Jämsän seutukunta 2 KotkaHamina
Keuruun
seutukunta
13
4
12
12
1
11 11
Varuskunta lakkautetaan näiltä tukialueilta
Äkillisen rakennemuutoksen alueet 2013
1
2
3
4
66
10
10
88
22
5
33
77
STT, koonnut: Jaana Vaahtio, grafiikka: Heikki Väliaho ja Veikko Niemi
Meriteollisuus nimettiin 2010 äkillisen rakennemuutoksen toimialaksi. Voi sanoa, että tulos oli nolla työpaikkaa, Svens sanoo.
Kaikkiaan valtio ja EU ovat
tukeneet suorilla yritystuilla
kriisialueita 260 miljoonalla
eurolla. Varuskunta on
lähdössä kuudelta paikkakunnalta.
. Nokian Salon-tehdas
suljetaan.
. Nokian puhelinliiketoiminta
myydään Microsoftille.
. asti tai niin
kauan kuin tarjoustuotetta riittää.
YA-PäIVän KAhVITArjoILU
Tänään KLo 10-17
Lämpimästi tervetuloa!
YA-päivänä tuote-esittelyjä,
maistatuksia.
SALO, Vilhonkatu 14,
avoinna joka päivä 8-21
ya.fi
(29,95)
Tule ja
liity heti
Uniikki
-asiakkaaksi!
ALE ALE ALE
ALE ALE ALE
(19,95)
ETUSI 50%
(26,60)
ETUSI 51%
995
Suomalaisen ALE 24.9.?13.10.2013 | SALO Kauppakeskus Plaza
1295. Malli otettiin
käyttöön, kun UPM:n Voikkaan-tehtaan lopettamisesta
2006 lähti liikkeelle tehtaiden lakkauttamisvyöry.
Kuuden vuoden aikana on
nimetty 27 äkillisen rakennemuutoksen aluetta. Suurissa rakennemuutostilanteissa tukea voi hakea
Euroopan globalisaatiorahastosta.
Sitä on myönnetty Perloksen ja
Nokian irtisanomisissa.
Lähde: työ- ja elinkeinoministeriö
16
19
95
90
(21,00)
0,08/kpl
Tarjous on voimassa 30.9. Taantuma
pahensi tilannetta.
. Paikkakunnalta uupui
elinkeinoyhtiö, joka olisi saanut uutta alkuun. lokakuuta saakka.
EK aikoo Hollménin mukaan ajaa pyhien siirtoa tarvittaessa koko sopimuskauden ja ylikin.
Hollmén muistuttaa, että
helatorstai lyhentää työviikkoa helposti kahdellakin päivällä ja joulun yhteydessä on
paljon muitakin kirkollisia
pyhiä.
??Kun muutenkin rikkonaiseen aikaan on vielä yksi
liikkuva pyhä, kyllä se pahasti meidän työviikkoa lyhentää.
EK:ssa ei haluta ennakoida, millaisen hinnan ay-liike
kahdesta vapaapäivästä laskuttaisi.
??He ovat sitoutuneet sopimuksessa kyllä selvittämään tämän asian ja käsittääkseni ymmärtävät tarpeen pidentää suomalaista
työaikaa, Hollmén sanoo.
aloittaville yrityksille ja hankkeille,
joiden arvioidaan luovan työpaikkoja.
Rahoitusta alueen infrastruktuuriin.
Kunnat ja seutukunnat voivat
hakea avustusta infrastruktuurihankkeisiin, kuten yritysalueen
rakentamiseen.
EU-rahaa työpaikkojen luomiseen.
?Esimerkiksi yritykset ja elinkeinoyhtiöt voivat saada rahoitusta
hankkeilleen. Olihan sitä kauniita aja-
tuksia, että saamme jotain
aikaan niillä rahoilla. Keskitalon mukaan kirkko lähtee
siitä, että pieni tauko vähän
junnaavasta viikkorytmistä
on henkireikä, jollaista ihmiset tarvitsevat.
??Kirkon pääperustelu on
tässä tavallaan ihmisten
suojelu, kun se puolustaa
näiden kirkollisten juhlapyhien säilyttämistä yleisinä
vapaapäivinä.
Keskitalo painottaa, ettei
kirkko omilla päätöksillään
voi estää työajan pidentämistä. Paasivirran mukaan
tuilla on synnytetty runsaat
4?000 työpaikkaa.
Puolet
työllistynyt
Paasivirta pitää joistain epäonnistumisista huolimatta
valtion tukitoimien tuloksia
hyvinä. Paasivirran mielestä se ei ole mahdollista.
??Tämän on tarkoitus olla
nopea hoitoisku. Oulun seutukunta nimetään
äkillisen rakennemuutoksen
alueeksi. M-real lopettaa paperitehtaansa Äänekoskella.
. Näin
kävi esimerkiksi Kemijärvellä, jossa Stora Enson sellutehtaan tiloihin suurin odotuksin tullut Arktos Group
meni konkurssiin.
Pohjanmaalla Kaskisten
pikkukaupungissa tilanne ei
tukitoimista huolimatta ole
muuttunut vuodesta 2009,
jolloin Metsä-Botnia sulki
tehtaansa.
Sekä kaupunginjohtaja
Marlene Svensin että Paasivirran mielestä Metsä-Botnia oli jälkihoidossa passiivinen. Jokaiselle tehdään oma työllistymissuunnitelma.
Koulutukseen rahaa.
?Irtisanotut tarvitsevat usein täydennyskoulutusta tai uudelleenkoulutusta toiselle alalle.
Yritysten investointeihin rahoitusta.
?Alueelta etsitään yritykset, jotka
voivat investoida toimintaansa ja
ottaa lisää työntekijöitä. syyskuuta 2013
Uutiset
7
Lehtikuva/Roni Lehti
Rakennemuutoksen vauhti on raju
Kuuden vuoden aikana on nimetty kaikkiaan 27 äkillisen rakennemuutoksen aluetta.
Metsäyhtiöt ja it-ala ovat olleet suurimpia irtisanojia.
2006
2007
2008
2009
. Kirkko päättää täysin
itsenäisesti vain siitä, mitkä
ovat kirkollisia juhlia ja milloin niitä vietetään.
??Sitten taas täysin normaalin lainsäädännön asia
on päättää, mitkä näistä
pyhäpäivistä ovat yleisiä vapaapäiviä.
Arkipyhäasiassa on siten
on irtisanottu noin 17?000
työntekijää.
Osa tuista on mennyt
kankkulan kaivoon. Kuusi varuskuntaa
päätetään lakkauttaa.
. Äkillisen rakennemuutoksen
alueita on 8. UPM lakkauttaa Voikkaan
tehtaan Kuusankoskella.
. Valtio päättää alkaa tukea
"äkillisen rakennemuutoksen
alueita" erityistoimin.
. Syynä ovat Nokian,
NSN:n ja Accenturen irtisanomiset.
. Jos tuloksia
ei saada, ei voi mitään.
Joensuussa suurimman
työnantajan katoamisessa
nähdään jo hyvääkin.
??Moni yritys sai avainhenkilöitä, jotka olivat tottuneet
kansainväliseen ympäristöön. Vaikka kansainvälisten ja nuorehkojen perloslaisten asema on ollut
helpompi kuin monen iäkkään paperimiehen, taantuma ajoi useat uudelleen
kortistoon.
Tänä vuonna Joensuun
seutu on jälleen tuen tar-
peessa, kun Kontiolahden
varuskunta lakkautetaan.
??Täällä kärsitään yhä korkeammasta työttömyydestä kuin useimmilla muilla
kaupunkiseuduilla, kertoo
Joensuun seudun kehittämisyhtiön toimitusjohtaja
Pekka Nuutinen.
Työ- ja elinkeinoministeriön rakennemuutosjohtajan Anssi Paasivirran
mukaan irtisanomisista on
toivuttu eri puolilla maata
hyvin eri tavoin.
Onnistuneimpana esimerkkinä hän pitää Kajaania. Nyt marjayritysten järjestö on hakeutunut
neuvotteluihin ulkoministeriön kanssa. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö
Jukka Keskitalo odottaa
yhteydenottoa työmarkkinakeskusjärjestöiltä, mutta
ymmärtää, ettei tämä ole ollut kiireisin kysymys.
Vaikka kirkko on hanketta
vastaan, se on valmis keskustelemaan asiasta. Niissä
Vääntö arkipyhistä
käyntiin ehkä
loppusyksystä
Salon Seudun Sanomat
2x175 (92 mm), 4-väri
ti 24.9.
Kirkko aikoo puolustaa loppiaista ja
helatorstaita tarpeellisina henkireikinä.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Elinkeinoelämän hanke loppiaisen ja helatorstain siirtämisestä lauantaille odottaa
vielä keskitetyn työmarkkinaratkaisun valmistumista.
Asiasta ei ole käyty vielä
mitään keskusteluja työmarkkinaosapuolten ja kirkon kesken eikä virallisesti
kirkon sisälläkään. Perlos tiputtaa pommin,
kun se sulkee Joensuun ja
Kontiolahden tehtaat.
Viralliset rakennuspiirustukset veloituksetta käyttöösi. Kohteisiin 40-130 m2: esim. Asennettuna 1.685 ?.
SOLARVALMIUS
SYYSMYRSKYT TULEVAT! Heti varastosta "kokotalo" AGGREGAATIT
Bensiinimallit .........................698 ?
Dieselmallit ............................999 ?
Pintanaarmuisia rajoitusti .....499 ?
Verkonvaihtokytkin ...............298 ?
Rahoitus alk. Tutustu sivuillamme laajaan valikoimaan
päivän ajan (arvo
UKT autotalleja ja -katoksia, pihavarastoja sekä pienhalleja.
n. 850 ?
Lämmittää . Takuu 12/36 kk, valmistaja Midea. Materiaalina käytetään 100 % croval massaa, joka on osoittau-
HYÖTYSUHDE
83 %
Suomen ostetuin paritalli moneen käyttöön. Pihavarastot . talot,
loma-asunnot, autotallit, konttorit, työtilat jne. ilman korkoja ja kuluja! Katso lisää ja tilaa heti! MYYNTI 02 2590 200
Tarjoushinnat voimassa 1.10.2013 asti. Näyttelytuotteita . Myös asennettuna!
LÄMMITYSSESONKI ALKAA! Nopeimmille toimitukset
tilausjärjestyksessä varastoon tulevista eristä. Autoille,
veneille, mopoille, skoottereille, pikku verstaaksi, jne.
tunut ominaisuuksiltaan ylivertaiseksi. Ottoteho 960 W,
lämmitysteho 3700 W, SCOP 3,6 SEER 5.4, hiljainen. Erikoiserä . 100?).
PILHA LOMATALO 85
LYÖMÄTÖN TOIMITUSSISÄLTÖ
Sisältää: Lämpöseinarakenne,
rautakauppatarvikkeet, varaava
takkauuni, Schiedel
hormi, ilmalämpöpumppu.
UUNI 1
Kaunis arkkitehtuuri, valoisa
ja avara. Tilava parvi on
kuin oikea yläkerta.
Järkevät pohjaratkaisut ja isot
terassit.
85m2
1.998?
TAKKA
1.998?
999?
ILMALÄMPÖPUMPPU
Takat alk.
ULTIMATE 9 Pro Plus Inverter
SUORAAN MAAHANTUOJALTA
399?
norm. syyskuuta 2013
Maailman johtavan valmistajan lämpöpumput . Tutustu ja osta!
UKT MONIKÄYTTÖTALLI 1
TARJOUKSIEN TARJOUS
ULTIMATE TAKKAUUNIT
Viralliset CE-mittaustulokset kertovat, että Ultimate takkauunissa
on luokkansa paras hyötysuhde 83 % sekä pienimmät varoetäisyydet. Nyt sivuilla upeat Pilha Maisemahuvilat ja -saunat sekä Pilha Talot ja Saunatalot. FUEGO TAKKA- ERKKERInorm. Hallit . Parhaiden arkkitehtien suunnittelmat Pilha
vapaa-ajanrakennukset ja kodit sekä UKT-autotallit . Katso!
kaikkiin
puuosatoimituksiin!
Katso
ehtomme.
Ultimate 9000 (9 kW) ilma-vesilämpöpumppu, Ultitherm 600 l
multihybridivaraaja, 4 aurinkokeräintä,
ohjausjärjestelmät.
7.980?
ULTIMATE 13 Solar 3D Inverter
AURINKO-ILMALÄMPÖPUMPPU
1.198?
Kohteisiin 10-140 m2.
Valmius kytkeä aurinkopaneelit heti tai myöhemmin. Viilentää . Toimi heti.
Ilmalämpöpumput 2:lla sisäyksiköllä 1.298 . Hinta
normaalisti 2.000 ?. Heti
varastosta! Ylivoimainen energiatehok-
kuus, aurinko/verkkoautomatiikka. Tiedustelut myös info@ultimatemarket.com.. Parantaa sisäilmaa
HETI VARASTOSTA!
Järeät Ultimate 24
Premier Inverterit
(150-350 m2)
1.398?
Toshiban kompressoritekniikka, suunniteltu pohjolan oloihin mm.
kompressorilämmitin vakiona. 9.850 ?
+ HORMI
1.998?
6x7 m
Korkeus 2,4 m
Korotusmahdollisuus!
NOPEALLE KAUPAN PÄÄLLE!
Ultimate 12 Pro Plus Inverter ilmalämpöpumppu
HITTITUOTE
KAUPAN PÄÄLLE!
KEVYTMOOTTORISAHA
kaikkiin uusiin yli 3.000
euron tilauksiin 3
Katso ehtomme. Ylläpitolämpötilaoptio +10. Poistaa kosteutta . Uutuuksia . Poistoeriä. , 3:lla sisäyksiköllä 1.498 ?
ULTIMATE Air Solar
19.980?
Perusasennus valmiille perustalle 3.500 ?.
AURINKO-ILMA-VESIlämmitysjärjestelmä
NOPEALLE
KAUPAN PÄÄLLE!
VARAAVA TAKKA
Tutustu markkinoiden laajimpaan hirsisauna- ja
lomatalomallistoon. Takkauuneissa markkinoiden paras hyötysuhde . PUOLEEN HINTAAN!
8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Katso heti lisää!
Katso lisää www.ultimatemarket.com. Takan ulkokuori ei kuumene
liikaa, lämmönluovutus on pitkä ja tasainen, täysin rapautumaton.
Nerokas elemettijärjestelmä, helppo pystyttää myös itse.
Kaksi lämpöeristettyä nosto-ovea ja käyntiovi, 2-K ikkunat, SEPA-kattokehät, valmiit elementit, lujuusluokiteltu materiaali.
Valmistaja Suomen Takkateollisuus, tehdas ja Drive-In takkamyymälä Herustentie, Rajamäki.
Hurjasti lisätilaa
käyttöullakolla!
KÄYTTÖULLAKKO -50%
HETI
VARASTOSTA!
4.980
Oikealta ohjattavassa on
jotain eksoottista. Sanoin vaan, että tuletko tänne toiselle puolelle,
Mäkinen lisää.
Ei mittavia
muutostöitä
Oikealta puolelta ohjattavan
auton rekisteröinnissä Suomeen ei ole mitään kommervenkkejä. Ne
koskevat Kia- ja Mitsubishiautojen ja varaosien maahantuontiyhtiötä Delta Motor Groupia ja autoliikeketju
Delta Autoa.
Delta Auton yt-neuvotte-
luissa käsitellään yhtiön koko henkilöstön, lähes 590 ihmisen, lomauttamista määräajaksi. (SSS)
Kuvat: Miiro Koivula
Petri Mäkinen sanoo myyvänsä oikealta ohjattavia autoja ympäri Suomen.
Hänen mukaansa asiakkaissa on viisikymppisiäkin, mutta tyypillisin ostaja
on 20?28 -vuotias nuori mies.
Teemu Merivirta hakee talveksi nelivetoista ja tehokasta autoa. Etuvaloumpiot on
toki vaihdettava, koska valokuvio on erilainen oikealta
puolelta ohjattavissa. Englannista saadaan auto päivissä,
Japanista kahdessa kuukaudessa, Mäkinen kertoo.
Helposti
tottuu
Oikealta puolelta ohjattavan auton hallintalaitteet
ovat aivan samanlaiset kuin
vasemmalta puolelta ohjattavankin. Hän etsii talveksi
nelivetoista ja tehokasta autoa, ja mielenkiintoisimmat
Subarun versiot tuntuvat
monet olevan juuri oikealta
ohjattavia.
. Kyllä osa
ostaa tällaisen sen vuoksi,
että tulee helpommin huomatuksi. Tuoreimman tutkimuksen mukaan liikenneturvallisuus on suomalaisille tärkein rengasvalintaan vaikuttava tekijä. Ajamiseen tottui kuitenkin helposti jo muutaman kilometrin koeajon aikana.
Oikealta ohjattavat
autot värittävät
katukuvaa
Tuulilasinpyyhkijät heiluvat kun haluaisi vilkuttaa.
Miiro Koivula
Oikealta ohjattavat autot
ovat yleistyneet Suomessa.
Postin jakelukäytössä ?ratti
väärällä puolella. Yhtiön arvion mukaan selvää
parannusta loppuvuoden näkymissä ei ole odotettavissa.
Yt-neuvottelut alkavat
kuun lopussa. Nyt oikealta ohjattavia autoa on virrannut
myös tavalliseen käyttöön.
Salolainen Teemu Merivirta ei ole aiemmin omistanut oikealta puolelta ajettavaa autoa. Kyllä kai tällainen
auto on niin sanottu erikoisauto. Hänen koeajamansa Subaru on
alun perin Japanin markkinoilta.
. Keskeisimmät tekijät talvirenkaiden valinnassa ovat ajo-olosuhteet,
hyvä pito erityisesti jäisellä tiellä sekä oma ja muiden matkustajien turvallisuus. Siinä ei
hänen mukaansa ole mitään
tolkkua.
. olevat autot ovat olleet jo vuosikausia
arkipäivää. Neliveto olisi hyvä, eikä
oikealla puolella oleva ohjaus ole huono asia sekään,
hän sanoo.
Suomeen kulkeutuvat oikealta ohjattavat autot ovat
pääsääntöisesti Japanista
ja Englannista, joissa molemmissa liikenne on vasemmanpuoleista. Hanttimiehen puolella
on kyllä tyhmä ja orpokin
olo. syyskuuta 2013
Autoilu
n t oimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Vinkkaa
juttu!
9
Suomalaiset luottavat nastarenkaisiin
Tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat nastarenkaisiin: 81 % suomalaisista pitää nastarenkaita parhaana
valintana Suomen talviolosuhteisiin.
Suomalaiset eivät myöskään halua lisää sääntelyä nastarenkaiden käyttöön, eivätkä he kannata nastakieltoa.
Noin yhdeksän kymmenestä suomalaisista vastustaa
nastarenkaiden käytön kieltämistä ja 84 % pitää nykyistä sääntelyä hyvänä.
Nastainfo-projektin teettämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää autoilijoiden mielipiteitä talvirenkaista ja
niiden valintaan vaikuttavista tekijöistä. Vaihteita
pitää toki hämmentää vasemmalla kädellä.
. Oikealle kääntyminen luonnistuu helposti,
mutta vasemmalle kääntymisessä auton kulmia on
vaikeampi arvioida. Mäkisen mukaan Virossa ja Latviassa saa
muutostyön tehtyä neljällä
tuhannella eurolla. Ykkönen
on vasemmassa reunassa ja
vitonen oikealla. Salolaisen Maxxfitin yrittäjä Petri
Mäkinen on erikoistunut
oikealta puolelta ohjattaviin
autoihin.
. Kerran ratsiassa poliisi
kurkki vasemmalta puolelta
sisään. Pitää koko ajan keskittyä
kummalta puolelta vilkku
laitetaan, Merivirta sanoo.
Liikennevirrassa auto pyrkii aluksi liian lähelle keskiviivaa. Englannin ja Japanin
malleissa on kuitenkin sellainen ero, että englantilaisissa on vilkkuviiksi ratin
vasemmalla puolella, mutta
japanilaisissa se on oikealla.
Aika helposti menee pyyhkijät päälle kun haluaisi vilkuttaa, Mäkinen virnistää.
Samaa sanoo Merivirta
koeajolenkkinsä aikana. Mitenköhän vaimon saisi tätä ajamaan, Merivirta
pohtii.
. Moni valintakriteerit täyttävistä autoista on oikealta puolelta ohjattava. Lisäksi
vuosimallia 1996 uudemmissa autoissa on oltava ajovalojen korkeussäätö. Lisäksi
normaalisti jouten oleva vasen käsi tekee nyt töitä vaihdekepin kanssa. Näillä on aivan oma ostajakuntansa, Petri Mäkinen
arvioi.
Delta aloittaa yt:t autokaupassa ja
maahantuonnissa
Autoalan Delta-konserni
aloittaa yt-neuvottelut. Nämä tekijät ovat tärkeitä erityisesti
nastarenkaiden käyttäjien keskuudessa. Tutkimukseen
vastasi 428 autoilevaa suomalaista ja sen toteutti tutkimusyritys Consumer Compass maalis?huhtikuun vaihteessa.
Suomalaisten nastavalmistajien tukema nastainfo-projekti pyrkii tuomaan esille eri näkökulmia sekä uusimpia
tutkimustuloksia ja tilastoja nastojen vaikutuksesta kaupunki-ilmaan, turvallisuuteen ja kustannuksiin. Suurin osa autoista tulee
Englannista. Mahdolliset
irtisanomiset koskevat liiketoiminnan toimihenkilöitä.
Vähennystarve on enintään
36 henkeä.
Delta Motor Groupissa
arvioitu vähennystarve on
enintään 30 henkilöä. Takasumuvalokin tulee olla. Muita
muutoksia ei yleensä tarvita.
. Kun tähän
ei ole aiemmin tottunut, ovat
ensimmäiset kilometrit jopa
jännittäviä.
. Päivässä tähän tottuu,
Mäkinen lohduttaa.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Yhtiössä työskentelee noin 90
ihmistä.
Konsernin mukaan tarkoitus on hakea merkittäviä
kustannussäästöjä ja sopeuttaa liiketoimintaa nykyiseen
markkinatilanteeseen. Japanin markkinoille
tehdään tehokkaita erikoismalleja, ja sieltä niitä sitten
saadaan käytettyinä Eurooppaan, Mäkinen tietää.
Hämmästyttävää kyllä,
rahtihinnassa ei ole merkittävää eroa Englannin ja
toisella puolella maapalloa
olevan Japanin kanssa.
. Polkimet ovat
samassa järjestyksessä, eli
vasemmalla koivella potkitaan kytkintä ja oikealla
painetaan jarrua ja kaasua.
Vaihdelaatikon kaavio on
sekin ihan sama. Jakso olisi enintään 90 päivää. Usein on niin,
että auto tuotu sinne Japanista. Mutta ajassa on. Umpiot maksavat mallista riippuen satasia, ja ajovalojen korkeussäätö johtosarjoineen 300?400 euroa, Mäkinen laskee lisäkustannuksia.
Ratinsiirtoa vasemmalle
puolelle tehdään harvoin,
jos koskaan. (STT)
Yksi vuoro kestää kaksi tuntia.
??Aloitamme keräämisen torstaiaamuna yhdeksältä. Jos Elopeilla
ei sattuisi olemaan muita tuloja tarjolla, perheen
pitäisi sinnitellä arkea ja
viikonloppuja eteenpäin
suhteellisen pienellä rahamäärällä, siis reilulla
pari tonnilla päivässä
per pää. Sehän tarkoittaa, että
hänen ylimääräinen bonuksensa oli vain runsaat
6 miljoonaa euroa vuotta
kohden. Myynti alkaa joka päivä
aamuseitsemältä. Karuselli oli ensimmäistä
kertaa käytössä Tammisaaren markkinoilla.
17 myyntipaikkaa
enää jäljellä
Salon syysmarkkinoilla on yhteensä yli
400 myyntipaikkaa. Elop ehti tehdä Nokiassa pitkän päivätyön, aika tarkkaan kolme vuotta. Salo
8 vuotta
Lauri
Färm
23.9. Lisäksi perhe on adoptoinut lapsen
Kiinasta. Kun bonussumman jakaa perheenjäsenten kesken, jää jokaiselle
vain 2.350.000 euroa. Salon seudun omaiset ja läheiset ry järjestää
teemaillan Salon kaupungintalon valtuustosalissa
kello 17?20. Semmoisessa
pikkuisessa kotileipomossa työskentelemme ja yritämme olla tönimättä
paljon toisiamme, Helkala naurahtaa.
Keskiviikkoaamuna he lähtevät Lappeenrannasta ajamaan Saloa kohti,
jotta ovat hyvissä ajoin paikan päällä, kun markkinamyyjät saavat puolilta
päivin ryhtyä kojujen pystytykseen.
Juho Pullin viipurinrinkeleitä on myyty Salon syysmarkkinoilla jo 1930-luvulta lähtien. Ja voi olla,
että Nokian leivissä Stephen on joutunut paiskimaan hommia aina silloin
tällöin myös viikonloppuisin. Salo
5 vuotta
Elena
Hernesaho
24.9. Valmista pitää olla ennen kuin kauppiaat tulevat, sillä sitten emme mahdu enää liikuttamaan torilla rekkoja,
sanoo tivolin tiedottaja Markku Saari.
Viimeksi Tivoli Sariola vieraili Tammisaaren markkinoilla, jotka
päättyivät perjantaina. Salo
2 vuotta
Evert
Mikola
24.9. Vieläkin paikkoja voi saada.
??Viimeiset myydään torstaiaamuna,
hän sanoo.
Rinkelileipomossa
käy hyörinä
Siltaverolippaat
ovat valmiina
Markkinoilla on kauppiaiden lisäksi mukana lukuisia yhdistyksiä.
Vakiokaartiin kuuluu muun muassa Lions Club Salo-Uskela, joka
on vuodesta 1977 lähtien järjestänyt Salon syysmarkkinoiden aikaan
Siltavero-keräyksen. Ei todellakaan.
Ja sitä paitsi, Elopilla on
elätettävänään suurehko
perhee. Särkisalo
10 vuotta
Emma
Lehtinen
24.9. Keskiviikkona jatketaan. Kun 18,8 miljoonan
euron bonukset jakaa
kolmen vuoden työpäivien määrällä, ei siitä jää
jäljelle kuin 25.000 euroa
ylimääräistä vaivanpalkkaa työpäivää kohden.
Kannattaako tuommoisesta summasta ärsyyntyä. Illan aikana asiantuntijat kertovat esimerkiksi testamentista, edun-
lastenpalsta@sss.fi
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin
tarkoitetut kuvat perjantaihin
klo 12 mennessä.
valvonnasta, raha-asioiden
hoidosta ja hoitotahdosta.
Kyseessä on jatkoa maaliskuussa aloitetulle eri
omaishoitajuuteen liittyvien
teemojen luentosarjalle. Sen jälkeen tivolin henkilökunta on vetäytynyt talvikotiinsa Tuusulaan lepäämään ja valmistautumaan Salon
markkinoihin. Klubin miehet päivystävät keräyslippaiden kanssa markkinoille vievän kävelysillan kupeessa.
??Meillä on valmistelut hyvällä mallilla, ja vuorolistat on saatu täytettyä.
Suurin osa klubin jäsenistä on mukana keräämässä, kertoo Siltavero-keräystä tänä vuonna organisoiva Ilkka Kyöstilä.
Yhteensä yli 20 leijonaa osallistuu keräykseen, ja kerrallaan keräysvuorossa on aina kaksi henkeä. Torstaina ja
perjantaina markkinahumu
loppuu klo 20 ja lauantaina
klo 16.
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Elokuvat
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
Kolme päivää
markkinahumua
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Tänään
Tivoli Sariola alkaa pystyttää laitteitaan Salon torille jo tänään.
Markkinat avautuvat torstaiaamuna seitsemältä.
SSS | Talvikki Salin
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
??Pari päivää leivomme hulluna rinkeleitä. Viimeksi vastaava luento saavutti suuren suosion. Melko mitätön
summa siis, kun tarkemmin ajattelee?
Kolmen vuoden työskentelystä ehtii kertyä arkityöpäiviä tuollaiset 750
kappaletta. Leivomme Saloon vietäväksi aina niin paljon kuin ehdimme ja kaikki
menee, Helkala toteaa.
Archi di Salo . syyskuuta. (SSS)
Remontti voi sulkea
Kiasman puoleksi vuodeksi
Paljon onnea
18-vuotiaalle Niklakselle
T. Aihe
on valittu esille nousseista
toiveista. syyskuuta 2013
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Alvar, Auno
Ruotsinkielinen kalenteri:
Alvar
Minä pyyhin pois sinun
rikkomuksesi kuin pilven,
sinun syntisi kuin pilviverhon. Salo ja Tammisaari ovat Helkalan mukaan markkinapaikoista parhaita.
??Salo on meille hyvä paikka, sillä siellä menee enemmän rinkeleitä kuin
missään muualla. Kyllä sillä
jo pärjäilee joten kuten,
varsinkin jos vielä saa
lapsilisät, ja miksei saisi?
Ikääntymisen
lakiasioista tietopaketti
Onnen hetket
Otso onnittelee
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan
tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden
lasten onnitteluja.
Ikääntymiseen liittyvistä
lakiasioista on luvassa tuhti
tietopaketti tiistaina 24.9.
Salossa. Kamarimusiikkikonsertti Salossa, Kivassa
klo 19, Juha-Pekka Vikman, Leena Kiiski, Antti Vesterinen ja
Olli Varonen
Muita tapahtumia
Muisti-infopiste Someron kirjastolla klo 11?13, tietoa muistiin, muistisairauksiin ja aivoterveyden ylläpitämiseen liittyen,
paikalla muistiyhdistyksen työntekijöitä
Antti ja pojat laulattavat Salossa, Veteraanipajassa klo 12?13
Teemailta omaisiaan hoitaville Salossa, kaupungintalon
valtuustosalissa klo 17, kaikille avoimessa illassa, aiheina testamentti-, edunvalvonta- ja pankki-asiat, asiantuntijana OTM
Erja Haikonen
Ikäakatemia-luento Salossa, palvelukeskus Ilolansalossa klo
17.30?19, aiheena lääketiede antiikin aikana, Veli-Matti Rissanen FM
1500-luvun verotuslähteet sukututkimuksen apuna Salossa, Laurinsalissa klo 17.30, Salon seudun pitäjien maakirjat,
esitelmöi FT Suomen historian tutkijatohtori Suvianna Seppälä
Kulttuuritiistai Suomusjärven kirjastossa klo 18, Veikko
Knuutila kertoo, miten Vihtori Peltosesta tuli Johannes Linnankoski
Valopilkku-ilta Kiskon Toijassa, kerhotila Valopilkussa klo 18
TOSIKKO
Bonuksensa arvoinen
Pois turha kateus ja pahansuopainen ajattelu. Ei
se Nokian entiselle johtajalle Stephen Elopille
maksettava 18,8 miljoonaan arvoinen ylimääräinen bonus loppujen
lopuksi niin kovin paljon
ole. Vaskio
2 vuotta
Otto
Hirvonen
24.9. Pertteli
3 vuotta
Loviisa
Kallio
24.9. Tivoli saapuu Saloon noin 30 hengen voimin.
??Etukäteen täytyy katsoa esimerkiksi se, miten kaikki tivolin
laitteet saadaan sovitettua Salon torille meille varatulle alueelle.
Salon markkinat on pinta-alaltaan pienimpiä paikkoja, joissa
käymme, Saari selittää.
Hän paljastaa, että tänä vuonna laitteiden joukossa on
myös aivan upouusi, puolitoista viikkoa sitten T?ekistä
haettu lasten karuselli. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Arjen rankoista
menoista auttaa sentään
selviämään se, että iso
perhe voi tehdä yhteisiä
hankintoja, ostaa isompia perhepakkauksia ja
sen sellaista, jotka auttavat eteenpäin. Halikko
10 vuotta
Camilla
Lilja
24.9. Salo
9 vuotta
Otso
Nohteri
24.9. Se
on aktiivisesti harrastuksiin osallistuvalle lapsiperheelle loppujen lopuksi kuitenkin aika vähän.
Ja kun vielä laskee, paljonko bonuksista riittää
jokaiselle perheenjäsenelle jokaisena päivänä
Elopin kolmivuotisen
työuran ajalta, summaksi tulee vain noin 2150
euroa päivää ja perheenjäsentä kohden. Sehän ei
todellakaan ole mikään
iso summa. Hänen kokemuksensa on, että ihmiset suhtautuvat keräykseen positiivisesti.
??Kerääjän kannalta työ on mielenkiintoista, sillä siinä näkee
aika hyvän poikkileikkauksen salolaisista, hän toteaa.
Tänä vuonna Siltaveron tuotolla tuetaan Salon alueen omaishoitoa.
kalenteri@sss.fi
Smurffit 2 (2D, dub), Bio-Salo 2 klo 18.30
Millerit, Bio Jännä, Salo klo 19
Tumman veden päällä, Bio-Salo 1 klo 19
talvikki.salin@sss.fi
Salon syysmarkkinat ovat avoinna
torstaista lauantaihin 26.?28. Torstaina ja perjantaina keräämme klo 9?19 ja lauantaina klo 9?15, Kyöstilä kertoo.
Kyöstilä on itse ollut keräyslippaan kahvassa lukuisia kertoja. Vaimon kanssa
on maailmaan pyöräytetty viisi lasta, vanhin
on jo parikymppinen, yksi on 17-vuotias ja onpa
perhettä siunattu myös
kolmosilla, jotka ovat nyt
14 vuotiaita. Sillä tavalla me valmistaudumme Salon markkinoihin, kertoo Risto Helkala lappeenrantalaisesta Juho Pulli Ky:stä.
??Leipomassa meitä on emäntä ja minä ja neljä vierasta. (STT). Yhteensä perheelle on kertynyt
bonusrahasaantoa joka
viikonpäivä Nokia pestin
aikana pyöreät 17.000 euroa, riittäähän sekin sentään johonkin. Kiikala
Nykytaiteen museo Kiasma Helsingissä saattaa
sulkeutua puoleksi vuodeksi remontin takia, uutisoi
Yle. Museon remontti alkaa
näillä näkymin ensi vuoden
syyskuussa ja kestää vuoden
2015 helmikuulle. Paikat ovat joka vuosi
erittäin kysyttyjä.
??Jäljellä on enää 17 paikkaa, kertoi Niina
Iivonen Salon kaupungin tilapalvelujen isännöintiyksiköstä maanantaina iltapäivällä.
Iivonen toteaa, että paikat ovat jälleen
menneet kaupaksi hyvin. Valtion
kiinteistöistä vastaavan Senaattikiinteistöjen mukaan
muun muassa Kiasman lasikatteet pitää korjata, ja sen
vuoksi museon pääsisäänkäynti täytyy sulkea. Kotiväki
1 vuotta
Ruben
Ryynänen
24.9. 44: 22
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Kullervo
Ruotsinkielinen kalenteri:
Sigvard
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Markkinoiden lähtölaskenta
on alkanut
Musiikki
Tivolin pystytys
alkaa iltapäivällä
Ensimmäiset merkit Salon syysmarkkinoiden tulosta alkavat näkyä kaupungissa tänään, kun Tivoli Sariola aloittaa tivolin pystytyksen.
??Kahden aikaan pääsemme torille ja voimme aloittaa. Palaa minun luokseni,
minä olen lunastanut sinut
vapaaksi.
Jes. Paitsi saa nyt sitten nähdä, miten tämä Salon taloudellinen tilanne vaikuttaa asiaan, Helkala miettii.
Mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Juho Pullin rinkelit ovat jo lauantaina loppu.
??Lauantaiksi ei yleensä enää riitä myytävää
Kraukijahti-nimisen teoksen
on suomentanut Alice
Martin.
Kahdeksanosainen runoelma edustaa niin sanottua nonsense-runoutta.
Teoksen kuvitus on Tove Janssonin käsialaa.
Jansson kuvitti teoksen
ruotsinkielisen laitoksen
jo yli 50 vuotta sitten.
Carroll tunnetaan parhaiten Liisan seikkailut
ihmemaassa -klassikostaan. voisin puhua äänenkäytöstä 12 tuntia joka päivä.
lata lävitse, vaan se täytyy
lukea ajatuksella, jokaista
lausetta ja sen taakse kätkeytyvää ajatusta tarkkaan
punniten
Mutta tämä kannattaa.
Kolmijalan tarina on kaikessa uskomattomuudessaan täysin uskottava.
Palkintoraati kertoi tämän
sanan seuraavasti: ?Teksti
etenee lyhyin tuokiokuvin,
jotka antavat maailmastaan
väläyksittäin kuvia . ihan
niin kuin itse kymmenien
sekuntien mainosfilmit kohteistaan.?
Ja esimerkiksi näin Päivänen itse pukee sanoiksi
ajatuksiaan ja monikerroksista romaaniaan. Yksi Niskasen luomuksista nähtiin Vartiaisen
yllä Linnan juhlissa toissa
vuonna.
hän tietää ja tuntee. Hänen luottosuunnittelijansa on jo parin vuoden ajan ollut Katri
Niskanen. Mukana on sekä muusikkokonkareita että uusia
tulokkaita.
Demoja lähetettiin kilpailuun nyt hieman vähemmän kuin viime vuonna,
jolloin euroviisuksi pyrki
470 kappaletta.
Suomen seuraava euroviisuedustaja selviää Uuden
musiikin kilpailun finaalissa ensi vuoden alkupuolella. Veep -sarjan Julia
Louis-Dreyfus.
Parhaan katseluajan eli Primetime Emmy
-palkinnot jakaa Academy Of Television Arts
& Sciences. Teemun kanssa taas
menemme aina Jukan kanssa samaan huoneeseen, ja
teemme kappaleet yhdessä.
Tälle levylle teimme myös
Jukan kanssa yhden kappaleen kahdestaan.
Vartiainen kertoo ystävystyneensä vuosien varrella
Mariskan ja Brunilan kanssa. ?Ajattelin lentoemäntää, Emsalon
huvilaa, railoon ajanutta,
kuollutta . kirjavaa.
Seilaa elämän teillä
syksyn satusessa
ilossa elämän.
Kädessä Luojan
kaikki on,
revontuletkin toi
tuulonen, hämy iltojen
pelastus, oi kaukainen.
Sua ain. Romaania ei noin vain kah-
lä olemisesta täytyy pitää
koko ajan kiinni, ja itselleen
on pakko olla rehellinen.
Vartiainen valmistui viime
vuonna musiikkipedagogiksi
eli käytännössä laulunopettajaksi Metropolia-ammattikorkeakoulusta. Buble vieraili Suomessa viimeksi noin puolitoista vuotta sitten.
Vuosituhannen vaihteessa musiikillisen läpimurtonsa tehnyt Buble
on palkittu muun muassa lukuisilla Grammypalkinnoilla. Hänen suurimpia hittejään ovat esimerkiksi It s a Beautiful
Day ja Feeling Good.
Lipunmyynti helmikuun konserttiin alkaa
Lippupisteessä ensi viikon maanantaina. Sitten vein hänet kirpputorille hakemaan kamaa.
Toisen kirpputorilöydöistä ja
siitä, miten hän niitä lähtee
tuunaamaan, voi päätellä
paljon.
Siitä lähtien Niskasen käsistä on syntynyt Vartiaiselle useita muitakin asuja,
niin suunnittelijan omien
kuin Vartiaisenkin ideoiden sekä kirpputorilöytöjen
pohjalta. ilmestyvä on Terra on yksi syksyn odotetuimmista kotimaisista uutuusalbumeista. Immosen kanssa Vartiainen puolestaan saapui
toissa vuoden Linnan juhliin
yhdessä, mutta muusta kuin
musiikillisesta yhteistyöstä
on turha udella.
??Meillä on Jukan kanssa
tosi hyvä tiimi, Vartiainen
kuittaa.
Popstarsista
varsin pitkälle
Vartiainen (s. Voittaja pääsee edustamaan Suomea toukokuun
euroviisuihin Kööpenhaminaan. Se varmaan kuuluu
musiikissakin.
Uudella levyllä voi kuulla
vaikutteita myös Madonnan Ray of Light -albumista
tai vaikkapa Goldfrappin
ja Florence And The Machinen musiikista. Madonnan Ray of
Light taas on yksi kaikkien
aikojen suosikkilevyistäni ?
sen vaikutteet kuuluvat musiikissani varmasti jollain
lailla aina ja ikuisesti.
Neljä tekijää
Terran taustalla
Terran kappaleet ovat syntyneet neljän hengen porukalla, johon kuuluvat Vartiainen, Mariska, Teemu
Brunila ja tuottaja Jukka
Immonen.
??Mariskalta tulee tekstejä,
joihin minä ja Jukka sävellämme. tosin pienin lievennyksin.
Kolmijalkaa on saatavissa
osoitteesta: roope@helpro.
net.
Paljon asiaa yksissä kansissa
KIRJA
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Tapani Päivänen: Kolmijalka (Help Productions)
271 s. 20 e.
Tämänvuotisen Päätaloinstituutin järjestämän
omakustannekilpailun
voittaneen kesäkiskolaisen
Tapani Päiväsen (SSS
21.7.2013) teos Kolmijalka
on vaativa luettava. Nuo
vuodet opettivat paljon.
??Koskaan ei pidä tuudittautua yhtään mihinkään eikä aliarvioida yleisöä. rautalankamusiikki, jonka tahdissa voi
myös tanssia. Omasta kehittymisestä ja liikkeel-
Luottosuunnittelija löytyi tosi-tv-ohjelmasta
Jenni Vartiainen on hyvin
visuaalinen artisti, jonka
näyttävän pukeutumisen
huomaa sekä musiikkivideoilla että keikkalavoilla.
Vartiaisella ei ole stylistiä,
vaan hän valitsee esiintymisasunsa itse ja sekoittelee usein yhteen kokonaisuuteen monia erilaisia
vaatteita.
Vartiainen suosii suomalaista designia. Hän kertoo
lähteneensä opiskelemaan
varsin itsekkäistä syistä, ja
osin Gimmelin takia.
??Huomasin kaipaavani tiettyä ammattitaitoa, varsinkin
koska tulin alalle laulukilpailun kautta. Parhaan minisarjan tai elokuvan
Emmy-patsaan voitti elokuva Behind The
Candelabra.
Draamasarjojen miesnäyttelijän Emmyn
vei palkintokaappiinsa Jeff Daniels (kuvassa) sarjasta Newsroom. syyskuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
11
Lehtikuva/AFP/Frazer Harrison
Breaking Bad voitti parhaan draaman Emmy-palkinnon
Breaking Bad palkittiin parhaana draamasarjana, kun televisioalan perinteiset Primetime
Emmy -palkinnot jaettiin Los Angelesissa
maanantaiaamuna Suomen aikaa.
Parhaan komediasarjan Emmyn sai Moderni perhe. Ensimmäinen singlejulkaisu
Junat ja naiset on jo antanut
esimakua pian ilmestyvän
levyn äänimaisemista, jotka
paikoin suorastaan vyöryvät
päälle.
Vartiaisen edellinen albumi, vuonna 2010 ilmestynyt
Seili, on ollut jättimenestys
ja myynyt yli 150?000 kappaletta, mutta artistin mielestä Seililtä jäi instrumentaation suhteen paljon vielä
tekemättä.
??Nyt mietin, miten isoksi
voi mennä ja miten suurella
jylinällä saa tehtyä juttuja,
jotka sopivat vielä tyyliini.
Tulkinnoissani taas halusin
kohti alkuääntä ja syvää levollisuutta. Listasijoilla kolme ja neljä pääsevät veteraanit vauhtiin.
Kolmatta sijaa pitää
hallussaan Elton John
levyllään The Diving Board. Myös
kulissit ovat taatusti tuttuja.
Kolmijalka kuvaa herkullisen monipuolisesti ihmisiä
mainosten ja niiden taakse
kätkeytyvien ideoiden ja
suunnitelmien takaa. Pitkän tauon aikana valitsin tietoisesti Seilistä irrottautumisen, koska
levy oli niin suosittu ja järkälemäinen . SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Juoni poikkeaa näppärällä tavalla perinteisestä
rikoskerronnasta, joka kuitenkin kulkee yhdistävänä
tekijänä mukana koko ajan.
Romaanin loppukaan ei
ole mitenkään tavanomainen rikostarinan lopetus.
Topias vakuuttaa kokemansa olevan täyttä totta . Draamasarjojen
naisnäyttelijän palkinnon nappasi Isänmaan
puolesta -sarjan Claire Danes.
Komediasarjojen parhaana miesnäyttelijä-
nä palkittiin Rillit huurussa -tilannekomediasarjan Jim Parsons. päivänä
2014. (STT?AFP)
Lehtikuva/Markku Ulander
Lyhyet
Rautalankatanssit Salossa
Salon VPK:n talolla soi
tulevana lauantaina
28.9. Naiskoomikon pystin
haki Rouva presidentti . (STT)
Laulajan uusi albumi Terra ammentaa myyteistä ja shamanismista.
STT | HANNA NISSINEN
L
??Nappasin Florencelta tietoisesti yhden tulkinnallisen
kohdan ja lauloin Terran Sivullinen-kappaleen viimeisen kertosäkeen Florencetyylillä. Illan nusiikkitarjonta on aiempia
tilaisuuksia monipuolisempaa.
Mukana on uusi ja
nuorekas tanssiorkesteri Kaiho Mynämäeltä,
jonka ohjelmisto koostuu
perinteisestä tanssimusiikista ulottuen koti-ja
ulkomaisiin ikivihreisiin.
Ohjelmistossa on myös
lähivuosien hittibiisejä.
Rautalankaäijät panostaa 60-luvun kotimaiseen ja ulkomaiseen
rautalankaan. (STT)
Ruotsalainen
Avicii nousi
brittilistan
kakkoseksi
Ruotsalainen Avicii eli
Tim Bergling nousi viikonvaihteessa Britannian albumilistan kakkoseksi levyllään True.
Brittilistan kärjessä
jatkaa Arctic Monkeys
albumillaan AM. Vartiainen allekirjoittaa tämän.. Rikosmysteeriksi kasvavan
tarinan ?sankarissa?, mainoselokuvamaailman sisäpiiriläisessä Topiaksessa on
taatusti paljon luojaansa.
Tiedä sitten, kuinka jännittävän elämän Päivänen itse
on elänyt todellisessa mainosmaailmassa, mutta ai-
nakin Kolmijalan luettuaan
miettii, että sen kertoma
tarina mysteereineen on
vahva. Levyn teko alkoi puolitoista vuotta sitten Norjan Lofooteilla, jossa Vartiainen haki
inspiraatiota muun muassa viikinkimuseosta.
Jenni Vartiainen palaa jylinällä
Kanadalainen viihdemusiikkitähti Michael
Buble saapuu konsertoimaan Helsingin areenalle helmikuun 21. (STT)
Mieli karkaa
Ilo syksyn hyväillessä
rauhaisata rantaa,
mieli karkaa
kauas taa
ken vois onnen antaa.
Sinä syksyn kaukainen
kevein hellin siivin
värjäät värit
punalehdet sateenkaarineen.
Voi jos näkis
kaiken tuon
sydänystäväin,
ei antais mitään pois.
Kaikki murheet unohtaa
kun katsoo
taivaan haltijaa.
Oi sydän norja
saat paljon, otat palan vaan
taivaast. oliko sellaista?
Varastamiani asiakirjoja,
haulikkoa, ihmepelastusta.
Henkäilin sauvignon blancin rehevää tuoksua ja alistin maailman sopeutumaan
minuun, itseeni.?
Mainosmaailmasta itse
tienestinsä ansainnut Tapani Päivänen kirjoittaa
uskottavasti asioista, jotka
??Katri on ihan loistava,
hän osaa toteuttaa visioitani ja meillä synkkaa tosi
hyvin.
Nykyistä tyyliään Vartiainen luonnehtii varsin tummanpuhuvaksi.
??Siksi myös Mert Otsamo
kolahtaa kovaa. Oli hirveä tarve
saada oppia kaikesta kaikki.
Laulaminen ja opetushommat
ovat äärimmäisen mielenkiintoisia . (SSS)
Michael Buble
konsertoi
Helsingssä
helmikuussa
Jenni Vartiaisen lokakuun 4. 1983) nousi julkisuuteen jo yli kymmenen
vuotta sitten, kun hän osallistui Popstars-tv-ohjelmaan
ja pääsi Gimmel-yhtyeeseen.
Gimmelin riveissä nuori nainen sai kokea suosion ja julkisuuden äkkinousun, mutta
lasku oli yhtä nopea. Neljäntenä on Manic Street Preachers
albumillaan Rewind The
Film.
Top kympissä ovat myös
London Grammar, Katie Melua, Jack Johnson, Rod Stewart, Deaf
Havana ja The 1975.
(STT)
Lewis Carrollin
vanha teos
suomennetaan
Brittikirjailija Lewis
Carrollin teos The Hunting of the Snark vuodelta 1876 ilmestyy pian
suomeksi, kertoo kirjan
kustantaja WSOY. Äijien vieraana poikkeaa
salolainen kitaran taitaja
Juha Rislakki. Hyviä suunnittelijoita on valtavasti.
Suomen seuraavaksi
euroviisuksi pyrkii
420 kappaletta
Suomen seuraavaksi euroviisuksi pyrkii kaikkiaan
420 kappaletta, kertoo
Yle.
Uuden musiikin kilpailuun lähetetyistä demoista
moni edustaa elektronista
tanssimusiikkia.
Ehdokkaiden joukossa on
myös runsaasti naislaulajia. Ohjelmisto on lisäksi harvemmin
kuultuja klassikkoja. Naiset tapasivat
Muodin huipulle -tosi-tv-ohjelmassa, jonka eräässä jaksossa Vartiainen oli mukana
vierailevana tuomarina.
??Valitsin Katrin puvun
erään tehtävän voittajaksi,
tulimme tosi hyvin juttuun
ja lopulta pyysin häntä kahville. kaipaan katselen?
mielin luokses palaa,
oi pitkään, pitkään mua halaa.
Ritva Lahti
RUNOIKKUNA
aulaja Jenni Vartiainen on uppoutunut viime vuoden
keväästä alkaen
mahtipontisiin teemoihin, ja
sen kuulee.
Vartiaisen kolmatta sooloalbumia Terraa kuvaa
parhaiten sana suuri. on hyvä etään-
tyä vanhasta materiaalista
ja luoda nahka uudestaan,
Vartiainen kertoo.
Terran teko alkoi puolitoista vuotta sitten Norjan
Lofooteilla, jossa Vartiainen
haki inspiraatiota muun muassa viikinkimuseosta.
??Olen tutustunut paljon
vanhoihin myytteihin, shamanismiin ja primitiivisyyteen
Onnistuneimma
Onnistuneimman
sesi voit lähettää Salkkariin.
otoksesi
mme parhaita kkuvia
Julkaisemme
paperilehdessä ja muissa
julkaisukanavissa.
Lähetä meille otoksesi
tämänvuotisilta Salon markkinoilta
osoitteeseen kuvat@sss.fi.
Viimeistään
Liitä mukaan yhteystietosi sekä kuvaus
siitä, missä tilanteessa kuva on otettu ja
keitä ihmisiä kuvassa on. Terroristit puolestaan
juoksevat ympäriinsä ja piileskelevät. Yhdysvallat on
joutunut kiusalliseen tilanteeseen Sudanin presidentin matka-aikeiden
takia. Kenian
armeijan komentajan mukaan Nairobin ostoskeskuksen hyökkääjien joukossa on
useiden maiden kansalaisia.
??Tiedämme keitä he ovat,
mistä maasta he ovat, ja jopa
kuinka paljon heitä on. Merkel hallitsi sosiaalidemokraattien
tuella ensimmäisellä kaudellaan vuosina 2005?2009.
Mutkikkaat
neuvottelut
Yhtäältä on Merkelin onni,
ettei hänen puolueensa saanut niukkaa enemmistöä,
sillä tuloksena olisi ollut
todennäköisesti heikko hallitus. Todennäköiseksi
kumppaniksi on povattu sosiaalidemokraatteja, ja Merkel kertoikin maanantaina
olevansa valmis neuvottelemaan vaalien toiseksi suurimman puolueen sosiaalidemokraattien (SPD) kanssa.
Merkel sanoi ottaneensa jo
yhteyttä SPD:n puoluejohtoon, mutta pitävänsä myös
mahdollisena yhteistyötä pienempien puolueiden
kanssa.
Kuitenkin monet johtavat
sosiaalidemokraatit, muun
muassa Peer Steinbrück,
sanoivat aiemmin vastustavansa yhteistyötä Merkelin kristillisdemokraattien
(CDU/CSU) kanssa.
Hakkarainen arvioi, että
sosiaalidemokraatit ovat todennäköinen kumppani kristillisdemokraateille, mutta myös esimerkiksi CDU/
CSU:n ja vihreiden yhteistyö
voisi toimia.
??Edellisellä vaalikaudella
tehdyt ydinvoimapäätökset
poistivat suurimmat esteet
mustavihreälle yhteistyölle.
Suureksi koalitioksi kut-
Markkinoilta
arkkinoilta saa hauskoja
valokuvia. (STT?AFP)
Sadat lennot peruuntuivat Usagi-taifuunin takia Hongkongissa.
Merkel aikoo pitää Saksan
EU-politiikan entisellään
Lyhyet
Sijoittajaryhmä
teki tarjouksen
BlackBerrystä
Hallitusneuvotteluissa käydään kauppaa sisäpolitiikasta.
HELSINKI | STT?HETA HASSINEN
Saksan vaalit voittanut liittokansleri Angela Merkel
sanoo jatkavansa samaa
vahvaa linjaa maan EU-politiikassa.
??Voitto oli vahva ääni yhtenäiselle Euroopalle. Kenian sisäministeri
Joseph Ole Lenku uskalsi
kuitenkin luvata, että rakennus saadaan vallattua pian.
??Hallitsemme kaikkia kerroksia. Lisäksi tuhannet kodit
tuhoutuivat tai vaurioituivat pahoin.
Hongkongissa kuolonuhreista ei ra-
portoitu, mutta alueen liikenne meni
sekaisin. Lisäksi Yhdysvalloilla ja YK:lla on eri-
Terroristijahti Nairobissa jatkui
HELSINKI | STT?AFP?REUTERS
Pankinjohtaja David Muthumbi Karechun, 63,
kauppareissu alkoi lauantaina Westgate-kauppakeskuksesta ja päättyi maanantaina Nairobin ruumishuoneelle.
Karechun omaiset löysivät hänet viimein kahden
päivän etsinnän jälkeen
kuuman ja kalmanhajuisen
ruumishuoneen kolkolta metallipöydältä.
??Äiti soitti minulle viiden
maissa lauantaina ja kysyi,
olenko kuullut isästä. Tarjous on 4,7
miljardia dollaria eli yli
3,4 miljardia euroa.
Kaupasta on BlackBerryn mukaan tehty
alustava sopimus. Lehdistölle toimitetussa kirjeessä
Tolokonnikova sanoo saaneensa tappouhkauksen
vankilan viranomaiselta.
Uhkaus tuli Tolokonnikovan mukaan sen jälkeen, kun hän oli valittanut vankilan työoloista.
Hän kertoo naisvankien
joutuvan työskentelemään
16?17 tuntia päivässä,
nukkuvan neljä tuntia ja
kärsivän jatkuvasta huonosta kohtelusta.
Tolokonnikova ja Maria Aljohina tuomittiin
elokuussa 2012 kahdeksi
vuodeksi vankeuteen huliganismista Pussy Riot
-ryhmän esitettyä presidentti Vladimir Putinin
vastaisen protestin moskovalaisessa kirkossa.
(STT?AFP?Reuters)
Sudanin
presidentistä
pulma USA:lle
Khartum. Kristillisdemokraatit
ovat edellisinä vaalikausina
puristaneet kumppaninsa
kuiviin hallituksessa. Eteläiseen Kiinaan viikonvaihteessa iskenyt Usagi-taifuuni
vaati ainakin 25 kuolonuhria Guangdongin alueella, kertoivat kiinalaisviranomaiset. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. SPD sai liittopäiville 192,
vasemmistopuolue Linke 64
ja vihreät 63 edustajaa.
Läpimenneistä puolueista
ainoastaan vasemmistolaisen Linken poliittinen linja
on turhan kaukana kristillisdemokraateista hallitusneuvotteluita varten.
??Nyt SPD ja vihreät ovat
vahvoilla neuvotteluissa ja
voivat ajaa omia tavoitteitaan läpi, sillä Merkelille
kumppani on välttämätön,
Petri Hakkarainen sanoo.
Saksan parlamentin paikkajako
CDU/CSU
Die Grünen
63
SPD
Die Linke
192
64
311
630
paikkaa
CDU/CSU = kristillisdemokraatit
SPD = sosiaalidemokraatit
Die Linke = vasemmistopuolue
Die Grünen = vihreät
AfD = vaihtoehto Saksalle
FDP = liberaalit
Puolueiden ääniosuudet (muutos 2009 vaaleista)
CDU/CSU
41,5 (+7,7)
SPD
25,7 (+2,7)
Die Linke
8,6 (-3,3)
Die Grünen
8,4 (-2,3)
FDP
4,8 (-9,8)
AfD
4,7 (+4,8)
Jäivät viiden prosentin
äänikynnyksen alle
STT/AFP/ZDF
Hakkarainen arvioi Merkel
joutuvan joustamaan todennäköisimmin sisäpoliittisissa asioissa, kuten minimipalkka- ja ydinvoimakysymyksissä.
Hallituskumppanin paikka
ei kuitenkaan ole houkutteleva. Ihmisoikeusaktivistit vaativat Yhdysvaltoja
pidättämään al-Bashirin,
jos tämä saapuu maahan.
(STT?AFP?Reuters)
Ottawa. Muista varmistaa
kuvassa mahdollisesti olevilta ihmisiltä,
että heidän kuvansa saa julkaista.
Kuvia ei käytetä muussa yhteydessä.
Kuvia lähettäneiden kesken
arvomme pieniä palkintoja.
sutun kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien
yhteistyön etuna olisi se, että Saksan liittoneuvostossa
(ylähuoneessa) valtaa pitää
sosiaalidemokraattien punavihreä koalitio. Pakoon ei pääse,
sanoi Lenku.
Twitter-mikroblogipalvelussa on esitetty tieto, jonka
mukaan hyökkääjien joukossa olisi myös suomalainen.
Keskusrikospoliisin mukaan
Suomen väestörekisterissä ei
kuitenkaan ole sen nimistä
henkilöä, jonka on väitetty
osallistuneen iskuun. Meidän
on noustava kriisistä entistä
vahvemmin, Merkel kommentoi
Merkel nousi harvinaisuudeksi EU-johtajien joukossa,
sillä eurokriisi ei kaatanut
hänen valtaansa.
Ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksikön päällikön sijaisen Petri Hakkaraisen mukaan EU:n kannalta on kuitenkin merkittävintä, että vaalit ovat ohi.
??Nyt päästään käsiksi päätöksiin, joita on lykätty Saksan vaalien varjolla, Hakkarainen sanoo.
Nurinkurisesti Saksan
vaaleista pidettiin suurempaa meteliä maan ulkopuolella kuin rajojen sisällä.
Hakkaraisen mukaan syitä
tähän oli muun muassa se,
että Merkelin vahva johtoasema ei sytyttänyt suurta
keskustelua, eivätkä EU-asiat kiinnostaneet kansaa yhtä paljon kuin sisäpolitiikka.
Kohti suurta
koalitiota
Vaalivoittaja Merkeliä odottavat vaikeat hallitusneuvottelut. Presidentti Omar
Hassan al-Bashir haluaa matkustaa tällä viikolla New Yorkiin YK:n
yleiskokoukseen. Kymmenettuhannet matkustajat jäivät jumiin lentokentälle,
kun sadat lennon joko peruuntuivat
tai myöhästyivät niin sunnuntaina
kuin maanantaina.
Maailman vilkkaimpiin kuuluva
Hongkongin satama oli niin ikään
pitkään suljettuna huonon sään takia.
Filippiineillä myrsky pahensi monsuunisateita, joiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt ovat surmanneet
jo lähes 20 ihmistä. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on antanut alBashirista pidätysmääräyksen, koska häntä syytetään kansanmurhasta
ja sotarikoksista.
Yhdysvallat ei kuulu
ICC:hen, joten tuomioistuimen määräykset eivät
sido sitä. Sijoittajaryhmää johtaa
kanadalainen yhtiö Fairfax, joka on tähän asti
ollut BlackBerryn suurin
osakkeenomistaja noin
10 prosentin osuudella.
(STT?AFP?Reuters)
Pussy Riotin jäsen
nälkälakkoon
Moskova. Nyt jäljellä on
enää ruumiinavaus, nyyhkii
Karechun vaimo Alice.
??Lähdet aamulla ulos, etkä
enää koskaan palaa takaisin, täydentää kyyneliään
nieleksivä Jane Mwigi, joka oli mukana tukemassa
surevaa perhettä.
Lehtikuva/AFP Photo/Carl de Souza
Valtaus on
edelleen kesken
Turvallisuusjoukkojen hyökkäys kauppakeskukseen jatkui maanantai-iltana edelleen. Sijoittajaryhmä
on tehnyt ostotarjouksen
kanadalaisesta älypuhelinvalmistajasta BlackBerrystä. Venäjällä vankeudessa oleva Pussy Riot -jäsen Nadezhda Tolokonnikova aloitti maanantaina nälkälakon. Mutta
vasta kun katsoimme uutisia, meille selvisi, että isä
on saattanut olla kauppakeskuksessa. syyskuuta 2013
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Lehtikuva/AFP Photo/Laurent Fievet
Taifuuni sai aikaan liikennekaaoksen Hongkongissa
HONGKONG. Etsimme häntä koko lauantaiyön ja koko
sunnuntain, selvittää Karechun vanhin poika Zachary.
??Vielä eilen etsimme sairaaloista. Nyt
romahti liberaalipuolue
FDP:n kannatus, neljä vuot-
ta sitten tappion kärsi sosiaalidemokraatit.
Vaalitappion nujertama
FDP:n puoluejohtaja Philipp Rösler ilmoitti maanantaina väistyvänsä puolueensa johdosta.
tyissopimus, jonka nojalla YK:n jäsenvaltioiden
johtajat saavat kulkea
Yhdysvaltojen maaperän
halki YK:n päämajaan.
Yhdysvallat on vastaanottanut al-Bashirin viisumihakemuksen, muttei
maanantaina halunnut
kommentoida sen kohtaloa. Kristillisdemokraatit
jäivät 311 äänellä neljän äänen päähän enemmistöstä
630-paikkaisilla liittopäivillä. Kyseessä on monikansallinen
kokonaisuus kaikkialta maailmasta, sanoi komentaja Julius Karagi.
Suomen Kenian suurlähet-
Kenialaissotilaat piirittivät maanantaina Westgate-ostoskeskusta joka puolelta.
tilään Sofie From-Emmesbergin mukaan Nairobissa
tunnelmat Nairobissa ovat
edelleen hyvin jännittyneet.
??Täällä on myös varoiteltu yleisestä rikollisuuden
kasvusta: määrätyt ryhmät
voivat nyt yrittää hyödyntää
tilannetta, kun kaikki turvallisuusjoukot on komennettu
ostoskeskukselle, From-Emmesberg kertoi puhelimitse
STT:lle.
Westgate-ostoskeskukseen
hyökättiin lauantaina. Kenian Punaisen Ristin mukaan
verilöylyssä on kuollut ainakin 62 ihmistä.
Fortum hakee markkinoita Venäjän öljyalueelta
NJAGAN | STT
Suomen valtion enemmistöomisteinen energiayhtiö
Fortum pystyttää Njaganiin
kolme voimalaitosyksikköä.
Ne tuottavat alueen teollisuudelle tulevaisuudessa
enemmän energiaa kuin
esimerkiksi yhtiön ydinvoi-
malaitokset Loviisassa. Yksi
yksiköistä on ollut käytössä jo keväästä, ja seuraavat
käynnistyvät tämän ja ensi
vuoden loppuun mennessä.
Virallisia vihkiäisiä voimalaitoksella vietetään tiistaina.
Piskuinen 50?000 asukkaan
teollisuuskaupunki Njagan
saa hetkensä julkisuudessa,
sillä mukana vihkiäisissä
ovat myös presidentit Vladimir Putin ja Sauli Niinistö.
Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
Karalahdelle neljän ottelun panna
Nurmiselle sittenkin potkut
Jokeri-puolustaja Jere Karalahti (kuvassa) sai
jääkiekkoliigan kurinpitäjältä neljän ottelun pelikiellon. lokakuuta.
13
LENTOPALLO. vai
sittenkin
Espanjassa?
SalPan jalkapallohallin yksi mahdollinen sijoituspaikka olisi urheilupuistossa jäähallien ja squash-hallin lähellä.
Lehtikuva/AFP Photo/Jure Makovec
SSS | Juha Tuuna
juha.tuuna@sss.fi
Lempinimi pahentaa miehen
EM-lentopalloa pelaa
Suomen maajoukkue.
STT | REIMA RAUTIAINEN
LENTOPALLO. Istuin pääasiassa vaihtopenkillä, Siltala
muistelee.
Suomen hyvin sujunut peli
on Tanskan lopputurnauksessa lietsonut optimismia,
jopa niin, että toiveikkaam-
mat lanaavat Moskovan
tapaan tietä mitalipeleihin
saakka.
??Vähän samankaltainen
tilanne on nyt kuin silloin.
Sunnuntaina hävitty Serbiaottelu kuitenkin osoitti, ettei
meillä ole varaa minkäänlaiseen löysäilyyn.
Berruton
Italia ei pelota
Suomen EM-joukkueessa
on seitsemän pelaajaa, jotka antoivat pallolle kyytiä
Moskovan lopputurnauksessa. Se
herättää epäilyjä, pelasiko
Italia tosissaan ja halusi
vain välttää kohtaamasta
Suomen lohkokakkosta Serbiaa, joka mittelee tiistaina
jatkopaikasta isäntämaa
Tanskaa vastaan.
??En ole ehtinyt sellaista
miettiä. Tiedotteessa todetaan,
että seuran uusi päävalmentaja tshekki Milos Riha haluaa itse valita valmennustiiminsä.
Omsk antoi hiljattain potkut päävalmentajalleen Petri Matikaiselle, mutta apuvalmentaja toiminut Nurminen sai tuolloin jatkaa. taustalla on naseva
tarina, mutta väkisin sellaisia ei kannata vääntää.
??Keksitty tarina ei kanna,
Jeskanen mottoaa.
Koolla ei
niin väliä
Asiatuntevalla viiden miehen porukalla riittää pelillisissä asioissa luottoa Suomeen.
??Hyvänä päivänä täällä on
kaikki kaadettavissa, rovaniemeläinen Timo Kähkönen uskoo.
Lentopallomaajoukkue on
hyödyntänyt samoja vahvuuksia kuin Slovenian
EM-lopputurnauksessa raamikkaampia vastustajiaan
nöyryyttänyt koripallomaajoukkue.
??On ollut hienoa nähdä,
ettei pelkkä pituus ratkaise
kentällä, Torpakko kehuu.
Suomalaisia lentopallofaneja jalkautuu EM-puoli-
välierän pelipäivänä keskiviikkona Århusin kaduille
sadan ihmisen verran. Ykkössijalle ylsi Liettuan Mantas
Kalnietis, jonka ranteista
irtosi tasan 5,0 syöttöä per
peli.
Tuukka Kotti oli puolestaan koko kisojen paras
hyökkäyslevypallojen repijä 2,63 merkinnällään per
ottelu. Toisen
puoliajan Ranska tyytyi
jäädyttämään pelin pitkillä
hyökkäyksillä, eikä Liettualla ollut mitään sanottavaa. Kuusi vuotta sitten
Suomi oli omaksi yllätyksekseenkin neljäs, vain parin
voittopallon päässä finaalipaikasta.
Maajoukkueen kapteeniksi sittemmin ylennyt Siltala
oli tuolloin vasta nuuhkailemassa arvokisailmastoa.
??Moskovassa oli hieman
eri tilanne. Joukkue on valmis.
Meillä on pelillisesti riittävät eväät mennä jatkoon,
Sammelvuo sanoi.
Italia hävisi sunnuntaina
yllättäen Belgialle ja jäi alkulohkossaan toiseksi. Kotin kanssa kärkisijan kirjautti Belgian
Axel Hervelle.
Slovenian kisojen blokkitilastossakin nähtiin suomalaisväriä, kun ikipuurtaja Kimmo Muurinen
jyräsi tilaston kymmenenneksi 0,8 blokillaan ottelua
kohden. Seura
kertoi potkuista nettisivuillaan. Se tuli lauantaina Jyväskylässä pelatusta
ottelusta, jossa Karalahti taklasi toisessa erässä
JYPin Markus Poukkulaa.
Ottelussa Karalahtea ei rangaistu, mutta otteluvalvoja raportoi taklauksesta päävideotuomarille, ja asia eteni kurinpitokäsittelyyn.
Jääkiekon KHL-liigan Avangard Omskin apuvalmentajana toiminut Pasi Nurminen on saanut potkut. syyskuuta 2013
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. tammikuuta.
Susijengin seuraava
tähtäin Ukrainassa...
TAHKONKAT
U
... Tahtipuikkoa kun heiluttivat
muut NBA-pelaajat, etenkin 17 pistettä lingonnut
Nicolas Batum ja suvereenisti korien alla pitkien
liettualaisten keskellä operoinut Boris Diaw (15 p.).
Karsintalohkoon
?sopivia. Eli
Urheilutalolla pelaaminen
ei ollut mitenkään suunniteltua, lähinnä ainoa järkevä vaihtoehto.
Samana viikonloppuna
pelattavissa muissa puolivälierissä hallitseva cupmestari LP Kangasala kohtaa joko Woman Volleyn tai
1-sarjajoukkueen ja OrPo
kohtaa Pieksämäen.
Cupfinaali pelataan tuttuun tapaan Vantaan EnergiaAreenalla 11. Kurinpitäjän
mukaan Poukkula on taklaushetkellä vielä taklattavissa oleva kiekollinen pelaaja, mutta kontaktissa Karalahden käsivarsi osuu Poukkulaa päähän ja taklauksen voima kohdistuu Poukkulaa
päähän ja ylävartaloon. Jotkut lähtivät
kiireidensä takia paluumatkalle kotia kohti maanantaina.
Itsetunto
nousussa
Tanska on joviaalin maan
maineessa, ja olutkulttuuriakin on. LP Viesti palaa
marraskuussa vanhaan kotiinsa Perniöntien toiselle
puolelle Urheilutaloon.
LP Viesti pelaa Urheilutalolla Suomen Cupin puolivälieräottelun lauantaina 9.
marraskuuta. Sekin ottelu
pelataan Urheilutalolla.
Syy Urheilutaloon palaamiseen on Salohallissa
samana viikonloppuna järjestettävä kymppitanssin
SM-kilpailut. Ranska oli loppuottelussa jopa
yllättävän ylivoimainen.
Liettua pysyi mukana ensimmäisen vartin Linus
Kleizan kolmosilla, mutta
Ranskan loistava levypallopelaaminen käänsi ottelun
vääjäämättä. Suomen kannattajilla virvokkeet jäävät EMreissulla sivurooliin.
??Olut ei ole täällä pääasia,
Torpakko vakuuttelee.
Lentopallokannattajien
fanimatkat EM-kisoihin alkavat käydä jo perinteestä.
Tanskassakin kisajärjestäjät ja muiden maiden johtoporras on kysellyt, paljonko
suomalaisia on otteluhallin
EM-lehtereille tulossa.
??Suomalaisfanit ovat palloilulajeissa viime vuosina
oppineet, että kannattaa
matkustaa paikan päälle
kannustamaan. Lentopallohurmos on Tanskan EM-lopputurnauksessa huipussaan,
mutta Suomen kannattajat
nakkaavat hekumassa jäitä
hattuun.
Suomi-fanit tyrmäävät
STT-gallupissa äänin 5?0
aikeet antaa lentopallomaajoukkueelle lennokas lempinimi, tyyliin ?Helmarit. (STT)
Karalahti taklasi Poukkulaa keskialueella juuri
kun tämä oli jättänyt kiekon pois. Näin
joukkue sai kirkastettua
kahden vuoden takaisen
EM-hopeamitalinsa. Tilauskoneen mukana tulee
myös Nurmon Jymyn juniorivalmentaja Ari Perämäki
ja hänen valitsemansa junioripelaaja.
Pohjalaisten matka mahdollistui Suomen EM-joukkueen sakkokassaa hyödyntämällä.
Sitä kartutetaan pelaajien
ja joukkueenjohdon arkisilla
unohduksilla ja pikkuvirheillä.
Suomalaisia lienee EMkatsomossa lopputurnauksen aikana yhteensä 500?
600 henkeä. Sen paikan ottaa ottelu Belgia?Serbia/Tanska.
Suomen ottelu pelataan jo
kello 18. Järjestävä
Kuplahallin paikka
urheilupuistossa
seura Swivel oli varannut
Salohallin jo aikoja sitten
kyseistä suurtapahtumaa
varten, mutta varausta ei
ollut näkynyt järjestelmässä ja näin LP Viesti luuli
Salohallin olevan vapaa
cupturnausta varten. (STT)
SalPa sai luvan jalkapallohallilleen
Kaupunginhallituksen enemmistö torjui lainan takauksen.
SSS/Essi Seppälä
SSS | Vesa Käiväräinen
LP Viesti vie
cupottelunsa
Urheilutalolle
SSS | Juha Tuuna
juha.tuuna@sss.fi
vesa.kaivarainen@sss.fi
JALKAPALLO. Jos joku haluaa meidät puolivälierässä vastaansa, niin tervetuloa.
KORIPALLO. vastustajia
Turnauksessa toistamiseen
yhdeksänneksi sijoittuneen
Suomen maajoukkueen,
Tony Parker palkittiin EMkisojen parhaana pelaajana.
Susijengin, tähtäin on asetettu seuraavaksi ensi kesän EM-karsintaan. Tämä on
suomalaisen itsetunnon kannalta iso juttu, Timo Kähkönen korostaa.
??Se on tärkeää varsinkin,
kun viime aikoina on saanut
lukea vain negatiivisia uutisia irtisanomisista ja taantumasta, rovaniemeläinen Tomi Kinnunen huomauttaa.
??Toivotaan, että palloilulajit käyttävät tämän nosteen
hyödykseen, Torpakko miettii.
Suomalaiset lentopallofanit
ovat selvästi varttuneempaa
väkeä kuin koripalloilussa.
Nuorennusleikkaus ei olisi
pahitteeksi.
??Lentopallokannattajat
ovat vähän iäkkäämpiä.
Uutta verta kaivataan, ähtäriläinen Harri Isomäki
toivoo.
Kapteeni Siltala muistaa ?Moskovan ihmeen?
Lehtikuva/Vesa Moilanen
?Sunnuntaina hävitty Serbia-ottelu
kuitenkin osoitti, ettei meillä ole
varaa minkäänlaiseen löysäilyyn.?
STT | REIMA RAUTIAINEN
Antti Siltala on seurannut
Suomen lentopallomaajoukkuetta viime vuosina aitiopaikalta. Voitot
Euroopan huippumaista ja
rankingin parantuminen
ovat varmistaneet sen, ettei Suomi joudu jatkossakaan kivenkovaan karsintalohkoon, vaan saa niin
sanotusti ?sopivampia?
karsintavastuksia.
EM-kisat järjestetään
kahden vuoden kuluttua
Ukrainassa, jossa koripallo elää Suomen tavoin
nousuhuumassa . Rutinoitu, mutta
temperamenttinen yleispelaaja on kolunnut arvokisoja
Moskovan 2007 EM-turnauksesta lähtien.
Suomen pelaajat ovat EMTanskassa jo kyllästymiseen
saakka vastailleet kysymykseen, toistuuko ?Moskovan
ihme?. Täällä siis pelaa Suomen maajoukkue, espoolainen Lasse
Jeskanen säestää samasta
terassipöydästä.
Miesten jalkapallomaajoukkueen omiman ?Huuhkajien. tai
?Susijengi?.
??Sellainen olisi turhaa
kikkailua, Naantalista Le-
go-maahan kannustamaan
lähtenyt Jukka Torpakko
sanoo.
??On kunnia-asia vetää
Suomi-paita päälle. Ennen sitä noin neljän miljoonan euron budjetilla
pyörivän Koripalloliiton
tulee kerätä rahat 500 000
euroa maksavaa MM-kisojen villiä korttia varten.
Sen jälkeen Suomen pitää
vakuuttaa kansainvälinen
liitto siitä, että miksi pienelle pohjolan maalle tulisi
myöntää villi kortti, eikä
esimerkiksi Kiinalle, Venäjälle, Saksalle, Brasilialle
tai Kreikalle.
Ehkä se tähtäin on sittenkin Ukrainassa.
Koponen riistokuningas
Suomen kapteenin Antti Siltalan vire laidasta ratkaisee paljon huomisessa puolivälieräpelissä.
Suomen puolivälierä aikaistui
EM-kisojen jury päätti
muuttaa keskiviikon puolivälierien otteluaikataulua
TV-sopimusten takia.
Alun perin Suomen piti
kohdata voittaja ottelusta
Italia?Hollanti Suomen aikaa kello 21 alkavassa otte-
lussa. Loppulukemat 80?66.
Ranskan ylivoimasta kertoo sekin, ettei turnauksen
parhaaksi pelaajaksi valitun Parkerin tarvinnut
edes esittää parastaan. Kaupunki näyttää vihreää valoa Salon Palloilijoiden hallihankkeelle.
Kaupunginhallitus päätti
maanantaina, että halli on
sijoitettavissa Urheilupuistoon. Koponen kunnostautui myös korisyöttötilastossa, jossa hän sijoittui
koko kisojen kakkoseksi.
Koponen kirjautti kahdeksassa pelaamassaan
ottelussa 11 pallonriistoa
ja kirjautti näin kisakeskiarvokseen 1,38 riistoa
ottelua kohden. Lopun alku
oli Antoine Diotin noin
11 metristä lähtenyt heitto, joka vei Ranskan tauolle 50?34-johdossa. Kun LP
Viesti tuon ottelun voittaa,
kohtaa se seuraavana päivänä välierässä joko HPK:n
tai LiigaEuran. (SSS)
Petteri Koponen voitti
EM-kisojen riistokuninkuuden. Hänen kannallaan
olivat kokoomuksen Juha
Punta ja Annika Viitanen.
Kaikki muut ryhmät kannattivat kaupunginjohtaja
Antti Rantakokon esitystä, jonka mukaan takausta
ei myönnetä.
Kaupunginvaltuusto päättää takauksesta todennäköisesti seuraavassa kokouksessaan 7. Siltala pitää kokemusta
valttina, mutta tietää myös
vaarat.
??Olemme pelanneet monta
vuotta yhdessä, mutta toisaalta voimme olla liiankin
hyvä kavereita keskenämme.
Kilpailua pelipaikoista
ovat tuoneet parikymppiset
tulokkaat, libero Lauri Kerminen ja yleispelaaja Niklas Seppänen.
Päävalmentaja Tuomas
Sammelvuo urakoi pelaajana 1997 lähtien neljät
EM-kisat. Vastaan asettuu joko LiigaPloki tai joku
1-sarjan joukkue. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. (SSS). Poukkula loukkaantui
tilanteessa, eikä enää pelannut ottelussa. Myöhään sunnuntai-iltana Slovenian
Ljubljanassa päättyneet
EM-kisat olivat lopulta
Ranskan ja Tony Parkerin juhlaa.
San Antonio Spursin kokenut takamies johdatti
joukkueensa maan historian ensimmäiseen Euroopan mestaruuteen. Jos seura ilmoittaa toteuttavansa hankkeen, kaupunkisuunnittelulautakunnalle annetaan tehtäväksi
alueen yleissuunnitelman
muuttaminen.
SalPa on anonut halliaan
varten kaupungilta takausta
400?000 euron lainalle. 2007 ja 2009 hän
pelasi Italian nykyisen päävalmentajan Mauro Berruton komennossa.
Suomi kohtaa keskiviikkona Århusissa puolivälierässä
Italian, jos Berruton miehistö pudottaa edellispäivänä
neljännesvälierässä Hollannin.
??Aivan sama, kuka tulee
vastaan. ainakin
EM-esityksen perusteella.
Ukrainan nimittäin sijoittui kuudenneksi, mikä varmisti maalle paikan ensi
syksynä Espanjassa pelattavissa MM-kisoissa.
Voi olla, että myös Susijengin tähtäin asetetaan
sittenkin Espanjaan. Takauksesta päättää kaupunginvaltuusto.
Kaupunginhallituksessa
Osmo Friberg (kok.) esitti
takauksen myöntämistä ehdolla, että kaupunki vaatii
vastavakuudeksi rakennettavan hallin.
Fribergin esitys kaatui äänin 10?3. Koponen
nousi näin hiuksenhienosti
riistotilaston ykköspallille ohi EM-pronssimitalisti
Espanjan avauspelinrakentaja Ricky Rubion (1,36
riistoa/ottelu).
Kisojen syöttötilastossa
Koponen ylsi kunniakkaas-
ti kakkossijalle 4,8 passillaan peliä kohden
Palloliitto,
Jääkiekkoliitto, Salibandyliitto, Koripalloliitto ja Voimisteluliitto.
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön joh-
taja Harri Syväsalmi muistuttaa, että järjestöjen päällekkäisyyksiä on purettava.
Se on ollut hänen viestinsä
jo vuosia. Niemiselle tilastoitiin vain yksi ässä.
Nieminen, 32, pelasi
Bangkokin turnauksessa kahdeksatta kertaa.
JALKAPALLO. MMsarjaa hallitseva saksalaiskuljettaja ei ole Hornerin mukaan ansainnut
moista käytöstä.
??Se on epäreilua, eikä
se ole urheilullista. Nieminen sanoo,
että on lupautunut ehdolle,
jos joku häntä esittää. Nimenomaan pitkän ajan
tunnustus, ja olen kuitenkin vasta 29-vuotias, Palermaa iloitsi.
Palermaa on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä kisoissa,
vaikka on nykyisin myös
Yhdysvaltain PBA-kiertueen jäsen. Syväsalmi uskoo,
että kehitys alkaa, kun Nieminen valitaan puheenjohta-
jaksi.
??Se on sama, onko meillä
yksi vai kaksi järjestöä, kunhan päällekkäisyydet puretaan, Syväsalmi sanoo.
Laitinen muistutti, että liikunta ja urheilu ovat olleet
suojeltu saareke yhteiskunnassa. Kulunut viikonloppu nosti pintaan jälleen
keskustelun siitä, pitäisikö
suunnistuksen SM-kisat
ratkoa pelkästään kotimaisin voimin. Valon viimekeväiset raskaat yt-neuvottelut olivat ilmeisesti ensimmäiset urheilussa.
??Sekin kertoo jostakin.
Palloliiton puheenjohtaja
Pertti Alaja: Myönteinen perusvire
Palloliitto on yksi isoimmista lajiliitoista, joka on jäänyt
Valon ulkopuolelle. Kahdeksas sija oli
kuitenkin minulle niin hyvä, etten ole ajatellut olevani vasta kahdeksas. Kaksipiippuinen juttu, Sirén pohtii.
Asian nosti vahvasti esiin
Keskisuomalaisen urheilutoimittaja Tommi Roimela, joka kirjoitti kolumnissaan, että ?Sirén kulkisi
aika paljon mieluummin
hattu kourassa hakemassa
sponsoreita SM-pronssimitalistina kuin SM-kahdeksikkona?.
Sirén myöntää, että hän
olisi halutumpi urheilija
sponsorimarkkinoilla, jos
kaulassa kiiltelisi tuore
SM-mitali.
??Jos ajatellaan lukuja kol-
me ja kahdeksan, on kolme
parempi sijoituksena. Maailmanlistalla sijalla 75 oleva Sijsling, 26, mursi Niemisen
syötön kolmesti. Turnauksen seitsemänneksi sijoitettu Nieminen onnistui
syötönmurrossa kerran.
Sijslingin hyvästä vireestä kertoi miehen kahdeksan ässäsyöttöä reilun
tunnin kestäneessä ottelussa. Tasan yksi
oman seurani lisäksi, Sirén
kertoo.
Sirén lähti hakemaan keskimatkalle sijoitusta kympin sakkiin.
??Tiesin, että olen parhaassa kunnossa ikinä. Vire
on perusmyönteinen, puheenjohtaja Pertti Alaja luonnehti maanantaina Vierumäellä.
Alajan mielestä on myös hy-
vä asia, että Olympiakomitealla ja Valolla on toiminnallista yhteistyötä.
Palloliitto pohtii kysymystä
Valosta myös muiden liittojen
kuten Jääkiekkoliiton kanssa.
Lisäksi lisää tietoa päätöksen
tueksi on luvassa lokakuun
alussa, kun Timo Haukilahden selvitys alueellisesta toiminnasta julkaistaan.
Valon jäsenyyttä pohtivista
liitoista Voimisteluliiton hallitus käsittelee asiaa lokakuun
kokouksessa.
??Olemme edelleen odottavalla mielellä, pääsihteeri
Maria Laakso sanoi.
Lisää tietoa Laakso odotti
maanantaina alkaneilta järjestöpäiviltä.
Myös Lentopalloliiton hallitus keskustelee Valosta jokaisessa kokouksessa.
Lyhyet
Palermaa
kuuluisuuksien
galleriaan
KEILAILU. Tämä on
yksi niitä juttuja, miksi
tätä työtä tehdään. (STT)
Nieminen ja Sijsling ovat
kohdanneet ATP-tasolla
nyt viidesti. Yhdistykset
eivät ole yhdistymässä, mutta yhteistyön syveneminen
muutolla yhteiseen tilaan
saattaa edistää Valon jäsenkunnan laajenemista.
??Haemme toiminnallista
tehostamista. syyskuuta 2013
Urheilu
Kahdeksas sija vai SM-pronssia?
Sirén: Ulkomaalaisten osallistuminen SM-kisoihin kaksipiippuinen juttu.
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
tuomas.reinikainen@sss.fi
SUUNNISTUS. Buuaukset
Sebastian Vettelille
palkintojenjaossa ovat
Red Bull -tallin johtajan
Christian Hornerin
mielestä epäreiluja. Osku Palermaa
on valittu keilakirjoittajien järjestön WBW:n kuuluisuuksien galleriaan.
Palkinnon hän saa Yhdysvaltain-kiertueen kisan
yhteydessä marraskuun
alussa Las Vegasissa.
??Hyvä tunne. Honka sai kurottua Veikkausliigaa
johtavan HJK:n etumatkaa kiinni vain pisteellä,
kun sen oli tyytyminen
3-3-tasapeliin JJK:ta
vastaan. Suoritus
ei ollut ihan puhdas. Yhteensä
väkeä tule avokonttoriin satakunta.
Muutto samoihin tiloihin
vaikuttaa toimintatapoihin.
??Rakenteet muuttuvat, jos
Lehtikuva/Martti Kainulainen
marraskuun loppuun, jolloin
järjestö valitsee hänelle seuraajan.
??Nyt haemme toiminnallisia hyötyjä yhteisiä palveluja tuottamalla. (STT)
Horner tuomitsee
Vettel-buuaukset
FORMULA 1. Hallituksen
seuraava kokous on 7. Tehdään yhdessä asioita esimerkiksi
hallinnossa, Valon puheenjohtaja Timo Laitinen totesi Kansallisessa liikuntafoorumissa Vierumäellä.
Iso käytännön muutos koskee sitä, että Valo, OK ja Paralympiakomitea muuttavat
yhteen Valotalon seitsemänteen kerrokseen. Alkukausi oli vaikea jalkavaivojen vuoksi ja
kisoja jäi paljon väliin.
Turkuun hiljattain muuttaneen Sirénin syksyn viimeinen rutistus on yösuunnistuksen SM-kisat, jotka
pidetään tulevana viikonloppuna Alastarolla.
??Viime vuonna olin viides.
En ainakaan huonompi halua olla.
Sirénin tulevaisuuden
unelma on selvä.
??Kyllä se on maailmanmestaruus.
Jarmo Laakso
Mikko Sirén
Valo nytkähtää kirkkaampaan valoon
STT | JUHANI HEIKKILÄ
Uuden liikuntajärjestön Valon kanssakäyminen Olympia- ja Paralympiakomitean
kanssa tiivistyy. Kun
katsoo eroa ykköseen (vajaat
kolme minuuttia), niin se
herättää positiivisia fiiliksiä
tulevaisuutta ajatellen.
Suunnistaja on kaikkiaan
tyytyväinen kauteensa.
??Viime viikonloppu korjasi tilanteen positiivisen
puolelle. Hän on voittanut Euroopan-kiertueen
neljä kertaa ja yhteensä
13 Euro-kiertueen kisaa.
Listalle kuuluvat myös
Maailmankisojen voitto,
maailmancupin voitto ja
PBA-kiertueen arvoturnauksista MM-kisan voitto. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 24. Ei
niitä sponsoreita ihan mahdottomasti ole. SM-kisoihin
lajissa kun kelpuutetaan
myös suomalaisseuroja
edustavat ulkomaalaisnimet.
Näin SM-kisoissa nähdään Ranskan Thierry
Gueorgioun kaltaisia
maailmanhuippuja. Sepangin radalla Vettel ohitti tallikaverinsa Mark
Webberin vastoin tallimääräyksiä ja vei voiton.
(STT)
Niemisen turnaus
Honka jäi
päättyi lyhyeen
tasapeliin
TENNIS. (STT). Espoolaiset
olivat jopa häviämässä
sarjajumbolle, mutta lisäajalla Tim Väyrynen
onnistui laukomaan illan
kolmannen maalinsa.
??Jos ei pystytä hoitamaan peleistä kolmea
pinnaa - etenkin kotikentällä, niin on ihan turha
miettiä mitään mestaruutta, uransa ensimmäisen hattutempun liigassa iskenyt Väyrynen
kiteytti. Julkinen rahoitus on
ollut turvattua. Laitinen on Valon puheenjohtaja
Valo on järjestöjen edunvalvoja joka tapauksessa. Juuri
Gueorgiou nappasi lauan-
taina Äänekoskella käydyn
keskimatkan Suomen mestaruuden.
Samassa kisassa parasta
paikallista vauhtia esitti Angelniemen Ankkurin
23-vuotias Mikko Sirén,
joka oli kolmanneksi paras
suomalainen, mutta virallisissa tuloksissa kahdeksas
edelle ehtineiden ulkomaalaissuunnistajien vuoksi.
??Tavallaan tilanne harmittaa. Ne eivät vaadi fuusioita, Laitinen sanoo.
Kaikkien
edunvalvoja
Timo Laitinen
tarvetta on, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja
Risto Nieminen miettii.
Niemistä ollaan istuttamassa myös Valon puheenjohtajaksi. lokakuuta.
??Prosessi on menossa. Mutta
tietysti: kyseessä olivat SM-
kisat. Jarkko Niemisen
taival ATP-turnauksessa
Bangkokissa päättyi avausotteluun, kun hollantilainen Igor Sijsling oli
Niemistä parempi luvuin
6?3, 7?6 (7?2). Liitto keskustelee aiheesta jo tämän
viikon lopulla. Hyödyn sen toiminnasta saavat
tällä haavaa myös ulkopuolelle jääneet kymmenkunta
isoa järjestöä.
??On hassua, että osa ei ole
mukana, kun teemme työtä
myös heidän edukseen, Laitinen sanoi.
Valon jäsenyyttä miettivät edelleen mm. Otteluvoitot
ovat Niemiselle 3?2. Mies
on ajanut uskomattomia kisoja, Horner totesi
Singaporen gp:n jälkeen
BBC:lle.
Fanien käytöksen taustalla lienevät Vettelin
ylivoima ja aiemmin tänä
vuonna ajetun Malesian
gp:n tapahtumat
610) Micke Kontinen Suomi
43 (610),... 324) Roope Kakko
Suomi 0,56,... 633) Sohvi Härkönen Suomi 0,03 (635),... Sanni Kettunen
SalVil 2723 pist. HJK,
27.9. Tim Väyrynen (Ilari Äijälä)
1?0, 37. Jani
Virtanen 2?3, 90. 321) Ursula Wikström Suomi 0,23 (320),...
396) Noora Tamminen Suomi 0,13
(394),... 731 9688 Raitalankatu 4, Salo
Varasto avoinna joka päivä
16.00-18.00 (ei lauantaina)
Tilaukset,
osoitteenmuutokset,
palaute
ja viikkomarkkinailmoitukset.
Kätevästi osoitteesta
www.sss.fi
KORIPALLO
Ljubljana, miesten EM-lopputurnaus:
Loppuottelu: Ranska?Liettua 80?
66 (50?34)
SALIBANDY
Miesten Salibandyliiga:
TPS?Loviisa 9?4 (4?2, 3?2, 2?0)
SUUNNISTUS
Teijo, Maanantairastit:
A, 6.17 km (23 osallistujaa): 1) Elovaara Vesa, 43.39, 2) Parisod Heikki, SalVil, 45.49, 3) Kuusisto Juha,
46.10, 4) Paulin Joonas, 48.58, 5)
Hautala Mikko, 55.24, 6) Raute Kaj,
SuSi, 55.39, 7) Fredriksson JanErik, 55.46, 8) Horppu Matti, PePe,
56.07, 9) Mäntylä Jussi, 57.51, 10)
Kirmula Hanna, 59.19, 11) Härkönen Marjo, 59.26, 12) Särmäntö
Päivi, Perniö, 1.00.25, 13) Nurmio
Mats, 1.01.26, 14) Eskelinen Ville,
UskUr, 1.03.47, 15) Vigelius Kari,
1.03.55.
B, 4.46 km (36 osallistujaa): 1)
Lietzen Jaakko, Kisko, 36.04, 2)
Saastamoinen Pasi, 36.40, 3) Laaksonen Arto, 36.46, 4) Lietzen Jukka,
Kisko, 39.26, 5) Grönholm Timo,
40.08, 6) Kinnunen Sami, 42.00, 7)
Elovaara Jarno, 45.03, 8) Aavasalo
Rauno, SalVie, 47.13, 9) Rapakko Timo, 47.24, 10) Mannonen Anu, TuS,
48.10, 11) Laurmaa Heikki, 49.12,
12) Poutanen Tapio, SomEsa, 51.13,
13) Tekkala Kalle, 51.25, 14) Sorvari Ari, Elpanter, 51.59, 15) Riikonen
Rauno, PertPe, 52.00.
C, 3.31 km (52 osallistujaa): 1)
Eskolin Tatjaana, 26.00, 2) Kurppa
Pauli, SalVie, 30.48, 3) Falkstedt
Jori, 31.39, 4) Nurminen Eero, SuSi, 31.58, 5) Hämälistö Sanna, SuSi,
32.52, 6) Vuori Petri, NCC, 32.57, 7)
Vuorinen Lassi, 34.27, 8) Ratia Paa-
SalPan Elli Elo taituroi kolmanneksi Järvenpäässä omassa luokassaan.
vo, 34.45, 9) Eskola Marjaana, SalVie, 37.15, 10) Karilainen Kimmo,
38.14, 11) Vuorinen Tomi, 38.35, 12)
Sjöholm Kalevi, Mesera O, 38.49,
13) Rantala Timo, 40.20, 14) Nordell
Rolf, 40.38, 15) Virta Aare, SuSi,
41.05.
D, 2.50 km (21 osallistujaa): 1) Liski Eero, LHR, 37.28, 2) Mäntylä Ossi, 40.21, 3) Penttilä Pekka, 41.15, 4)
Hotokka Anu, 42.42, 5) Komulainen
Seppo, 43.58, 6) Kaartinen Susanna, R-P, 46.30, 7) Saari Arja, 47.54,
8) Ratia Helena, KemKi, 50.49, 9)
Hellberg Liisa, 50.58, 10) Väkiparta
Brita, SAS, 52.15, 11) Ticklen Raimo, 53.39, 12) Knaapi Jouko, SalVie,
54.34, 13) Pihlström Aila, 55.16, 14)
Mäkelä Pentti, 56.17, 15) Nieminen
Jukka, 56.18.
Seuraavat Maanantairastit
30.09.2013, paikkana Tupuri hiihtomaja, järjestää Salon Viesti. Ässät,
TPS . 838) Kalle Samooja
Suomi 0,11,... makeat porkkanat LAITILASTA
3,00/3 kg
. JYP, Tappara . mehukkaat omenat KEMIÖSTÄ
10,00/4 kg
. 735) Herkko Pöllänen
Suomi (735).... 6) Vilma
Piipponen, SalPa 24,67
Hämeenlinna, Hyria Skating:
Tintit-05: 1) Oona Kauppinen,
KSK 56,67 2) Venla Laios, HyTL
50,67 3) Marja Andreeva, SalPa
50,33
Minit-04: 1) Olivia Hentunen,
KSK 48,33 2) Noora Valkealaakso,
Koovee 46,50 3) Elena Väänänen,
EsJT 44,67... 621) Linda Henriksson Suomi 0,03 (622),... kierrosta: Igor Sijsling Hollanti?Jarkko Nieminen (7)
Suomi 6?3, 7?6 (7?2).
Maailmanlistat:
Miehet: 1) Novak Djokovic Serbia
11?120 pistettä (edellisen viikon sijoitus 1), 2) Rafael Nadal Espanja
10?860 (2), 3) Andy Murray Britannia 7?075 (3), 4) David Ferrer Espanja 6?710 (4), 5) Roger Federer Sveitsi
4?515 (5), 6) Tomas Berdych Tshekki
4?460 (6), 7) Juan Martin del Potro
Argentiina (7), 8) Jo-Wilfried Tsonga
Ranska 3?325 (8), 9) Richard Gasquet Ranska 3?165 (9), 10) Stanislas Wawrinka Sveitsi 3?150 (10),...
42) Jarkko Nieminen Suomi 1?050
(42),... uuden sadon kurkkusäilykkeitä ja paljon muuta
Öbergin varastomyynti
Raitalankatu 4, Salo P. 731 9688
Avoinna MA-PE 9-16
KENO
Päiväarvonta: 10, 11, 16, 18, 19,
20, 21, 22, 25, 26, 31, 35, 39, 43, 46,
48, 51, 56, 57, 67
Kunkkunumero: 21
Ilta-arvonta: 2, 5, 14, 17, 23, 26,
27, 28, 31, 32, 33, 38, 47, 48, 49, 58,
62, 63, 68, 69
Kunkkunumero: 58
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
jälleen yksi kesä hengenpelastajana kaupungin
uima-altaalla. 2?0, 60. 713)
Jenni Kuosa Suomi 0,02 (710),...
752) Oona Vartiainen Suomi 0,01
(755).
JALKAPALLO
Veikkausliiga:
Honka?JJK 3?3 (2?0)
20. Jokerit ?
HPK, KalPa . HIFK, 27.9. FC Honka, 30.9.
VPS . Blues . 917) Henrik Sillanpää Suomi 14 (990).
Naiset: 1) Serena Williams USA
12?260 (1), 2) Viktoria Azarenka Valko-Venäjä 9?505 (2), 3) Maria Shara-
pova Venäjä 7?866 (3), 4) Agnieszka
Radwanska Puola 6?390 (4), 5) Li Na
Kiina 5?565 (5), 6) Sara Errani Italia
4?325 (6), 7) Marion Bartoli Ranska 3?746 (7), 8) Caroline Wozniacki
Tanska 3?565 (8), 9) Angelique Kerber Saksa 3?420 (9), 10) Jelena Jankovic Serbia 3?245 (10),... 5) Veera Valkonen, SalPa
25,51
Silmut A, Pojat: 1) Nuutti Järvinen, SalPa 24,64 2) Vladislav Fili-
monov, SalPa 17,24
Noviisit B, Tytöt: 1) Valma Karttunen, SaTu 47,87 2) Fanny Soukola,
JTL 43,28 3) Olivia Horjamo, JTL
38,37... (100m 12,70/
pituus 5,03/kuula 9,85/korkeus
159/300m 41,99/100m aj. 759) Joonas Granberg
Suomi 0,15,... Kärpät, JYP . 682) Kaisa
Ruuttila Suomi 0,02 (679),... Väyrynen rp. Jokerit . HPK, KalPa ?
TPS, Ässät . Ilves, Kärpät . 0,50/kg
. 9,48/kuula 7,13/korkeus 140/200m 28,34/
pituus 4,93/keihäs 21,24/800m
2.53,63) 60m aitajuoksutulos oli piiriennätys.
SALON SEUDUN
SANOMAT
HIMANGAN SYYSPERUNAT SAAPUNEET!
alk. SaiPa,
Ilves . FC Inter,
JJK . Opastus tieltä Salo-Helsinki tie 110 2 km
Salosta.
TAITOLUISTELU
Järvenpää,
Eurohonka
Trophy:
Silmut A, Tytöt: 1) Paula Lehto,
HSK 30,86 2) Lotta Loimusto, SalPa 29,05 3) Saga Hynninen, KaTa
28,78... 8) Vilma Ekström, SalPa
20,19
Seniorit B, Naiset: 1) Hanna Uusitalo, TapTL 82,58 2) Irina Kirjanen,
JTL 75,92 3) Laura Ahonen, JTL
75,57 4) Erika Koivisto, SalPa 71,96
Noviisit A, Tytöt: 1) Krista Lähteenmäki, TapTL 95,15 2) Pinja
Laine, JTL 92,29 3) Kiia Sainiola,
TapTL 87,05... 706) Tapio Pulkkanen
Suomi 0,16,... Ässät, Tappara . Kim Etelä-Korea 5,57
(9), 9) Catriona Matthew Skotlanti
5,51 (10), 10) Shanshan Feng Kiina
5,51 (8),... 308) Mikko Korhonen
Suomi 0,59,... Pl 105 10650 T:s
Korotettu hinta
puhelinosakkeesta!
www.asiakasturva.fi
P. (60m aj. MYPA, MIFK . 839) Piia
Suomalainen Suomi 18 (837).
YLEISURHEILU
Laitila, Syysmoniottelut:
P15 10-ottelu: 1. TPS,
25.9. 050 540 5004
Koulut ja kurssit
TYÖTURVALLISUUSKORTTI
www.vstk.fi
Myytävänä
Ostetaan päivän hintaan
SUPPILOVAHVEROITA
JA KANTTARELLEJA
Vihannestukku Öberg Oy
p. Väyrynen 3?3.
HJK
28 18 6 4 62?22 60
FC Honka 29 16 7 6 41?27 55
VPS
29 13 7 9 35?33 46
MIFK
29 12 6 11 46?51 42
MYPA
29 12 4 13 36?34 40
FC Lahti 29 12 3 14 32?40 39
KuPS
29 9 8 12 32?34 35
FF Jaro 29 8 10 11 37?39 34
TPS
28 8 10 10 32?36 34
RoPS
29 8 10 11 24?28 34
FC Inter 29 6 13 10 24?34 31
JJK
29 4 10 15 27?50 22
Seuraavat ottelut: 26.9. Blues, Pelicans . 73) Mikko Ilonen Suomi
1,93 (73),... Pelicans,
26.9. TPS . 11) Linda Wallenius,
SalPa 65,85
Järvenpää, kutsukilpailut:
Minit-04: 1) Nora Koskela-Koivisto, JTL 42,33 2) Sofia Immonen,
JTL 39,67 3) Elli Elo, SalPa 38,00 4)
Senia Roos, SalPa 37,67... RoPS . miten
mahtava homma.
heippa,
kultakutri.
minä palasin.
ottaisikohan
viemärilaitos vielä
porukkaa töihin.
512
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
15
J
E
R
E. syyskuuta 2013
Ratamo 0+2.
T00 Alueliiga syksy:
Ilves T01 kelt.?SalPa T00/01 1?5
SalPa: Sara Ruostesaari 2+0, Nina Flink 1+0, Iida Räike 1+0, Nella
Vuoriranta 0+1, Viivi-Sofia Kujanpää 0+1, Viivi Karttila 0+1
B-tytöt Ykkönen lohko B
JyPK/2?SalPa 0?5 (0?4)
SalPa: Iina Tapio 1+1, Laura Lehtonen 1+1, Janika Hiltunen 1+0,
Katariina Rantanen 1+0, Melina
Lehtinen 1+0, Jemina Pelkonen
0+2, Julia Parttimaa 0+1
Kokouksia
Vuokrattavana
Takatalon liikekeskuksessa
asiakaspalvelu/työtilaa 40m².
Soveltuu myös varastotilaksi
p. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
GOLF
Maailmanlistat:
Miehet: 1) Tiger Woods USA 13,22
keskiarvopistettä (edellisen viikon
sijoitus 1), 2) Adam Scott Australia
9,25 (2), 3) Phil Mickelson USA 8,52
(3), 4) Henrik Stenson Ruotsi 8,23
(6), 5) Justin Rose Englanti 7,78 (5),
6) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 7,50
(4), 7) Steve Stricker USA 6,88 (9), 8)
Matt Kuchar USA 6,64 (7), 9) Brandt
Snedeker USA 6,27 (8), 10) Jason
Dufner USA 6,08 (10), 11) Graeme
McDowel Pohjois-Irlanti 5,52 (11),
12) Zach Johnson USA 5,52 (12),
13) Jim Furyk USA 5,21 (13), 14)
Keegan Bradley USA 5,11 (15), 15)
Luke Donald Englanti 5,10 (14), 16)
Jason Day Australia 4,91 (16), 17)
Sergio Garcia Espanja 4,65 (18), 18)
Lee Westwood Englanti 4,62 (17),
19) Charl Schwartzel Etelä-Afrikka
4,51 (19), 20) Ian Poulter Englanti
4,47 (20),... 0440-533985/Timo
Noukkilan yksityistien
vuosikokous 10.10.13 klo 18
osoitteessa Noukkilantie 80,
25240 Hajala.
Käsitellään vuosikokoukseen
kuuluvat asiat.
Henkilökohtaista
JÄÄKIEKKO
Liiga:
Blues?Pelicans
2?1 (0?0,
0?1, 1?0, 1?0)
Pelicans 6 3 2 1 0 17?10 14
JYP
5 3 1 1 0 16?11 12
SaiPa 5 3 0 0 2 17?15 9
Ilves
5 2 1 1 1 13?12 9
HPK
5 2 1 0 2 15?8 8
Kärpät 4 1 2 1 0
9?7 8
Blues
6 1 2 0 3 16?22 7
Ässät
4 2 0 0 2 14?12 6
TPS
4 1 1 1 1 13?11 6
Jokerit 5 1 0 2 2 10?11 5
Lukko 5 1 1 0 3 7?14 5
HIFK
4 1 0 1 2 9?12 4
Tappara 4 1 0 1 2 6?12 4
KalPa 4 0 0 2 2 5?10 2
Seuraavat ottelut: 24.9. KuPS.
T01 9v9 syksy:
SalPa T01?RaiFu 13?0
SalPa: Iida Räike 3+1, Viivi-Sofia
Kujanpää 3+1, Natalia Tamminen
2+2, Sara Nurkse 1+3, Nella Vuoriranta 1+2, Anu Toivonen 1+0, Ella
Kivelä 1+0, Krista Helkiö 1+0, Siiri
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
R
E
T
U
Tiistaina 24. Iiro Isokääntä SalVil 4610 pist. 225) Minea BlomqvistKakko Suomi 0,47 (226),... 710) Timo Nieminen Suomi 28 (710),... Tappara.
Halutaan ostaa
Intuitiivinen näkijä Seija Holm
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi.
Erityisalana ihmissuhdekriisit.
0700-9-2838, 2.31min + pvm
starrms. 10 litraa
. Kärpät,
Lukko . FF Jaro, 29.9. 862) Jaakko Mäkitalo
Suomi 0,11.
Naiset: 1) Inbee Park Etelä-Korea
12,56 (1), 2) Suzann Pettersen Norja
10,61 (2), 3) Stacy Lewis USA 9,72
(3), 4) Lydia Ko Uusi-Seelanti 7,35
(5), 5) So Yeon-ryu Etelä-Korea 7,35
(6), 6) Na Yeon-choi Etelä-Korea 7,35
(4), 7) Karrie Webb Australia 6,02
(7), 8) I.K. 16,89/
kiekko 21,44/seiväs 198/keihäs
32,43/100m 3.03,86)
T13 7-ottelu: 2. HPK . 10) Mona Kokko, SalPa 32,67 11) Laura Valkonen, SalPa
32,3
Silmut B-02: 1) Annika Hovi, ETK
48,00 2) Siru Nykänen, KeLS 45,67
3) Melina Aronen, NTL 44,33 4) Valeria Derkach, SalPa 42,00
TENNIS
Bangkok, Thaimaa, ATP-turnaus:
Kaksinpelin 1. Lukko, SaiPa . 6) Veera
Paatero, SalPa 34,67 7) Peppi-Lotta
Puhakka, SalPa 31,67 8) Alina Laine, SalPa 30,67
Minit-05 ja myöhemmin syntyneet: 1) Melinda Gyran, JTL 38,33
2) Viivi Rahkala, SalPa 36,67 3) Cecilia Wächter, JTL 30,00... Antto Hilska (Mikko Innanen) 2?1, 67.
Robert Taylor (Hilska) 2?2, 80. Jokerit, 28.9. FC Lahti . kypsät puolukat KUHMOSTA 20,00/5 kg ltk=n. HJK, 2.10. HIFK . TPS
Tarvitset vain Nordean kortin, joss
yhteydessä useista K-ruokakaupoista katetta tilillä oston sekä noston
ttiisi ja
debit-ominaisuus, tunnusluvun kor
verran.
m)
pasta tai soita 0200 3000 (pvm/mp
Lue lisää nordea.fi/käteistäkau
ma?su 24 h/vrk.
Meille voit soit
Nordea Pankki Suomi Oyj
Teemme sen mahdolliseksi
0200 3000
nordea.fi
delleen
e
it
o
v
a
n
a
a
k
k
ia
s
a
n
a
Norde
aatilla
m
to
u
a
u
s
k
a
m
i
s
u
k
s
la
maksaa
iakkaana
ean
t . Nord
ee
un
ist
po
ät
eiv
me
ttim
Maksuautomaa
idat.
ja miten raha-asioitasi ho
sinä päätät itse, milloin
lliseksi
Teemme sen mahdo
as
Teemme sen m
ahdolliseksi
Nordea Pankki Suomi Oyj
ppojen tarjoama palvelu.
Käteisnostopalvelu on K-ruokakau
taa koska
tahansa .
Ajanvaraukset,
kort tiongelmat
ja useat muut
voit hoitaa puh
akuutit pankk
elimitse nyt m
iasiat
ih
in
vuorokaudena
viikonloppuisin
ikaan tahansa
. ne uudistuivat. ensimmä
messa .
isenä
Asiakaspalvelu
mme henkilöa
siakkaille suom
mpm) ma-su 2
eksi 0200 300
4h/vrk .
0 (pvm/
Salon konttori
t
p. 0200 3000
nordea.?
Käteistä helposti korttiost
osten yhteydessä
Tokmanni Oy:n myymälöist
ä
Nyt voit Nordean asiakkaana
nostaa tililtäsi käteistä rahaa
kortti ostosten
yhteydessä yli 140 Tokmann
i Oy:n myymälästä. Me teimme se
, myös
nkin mahdollise
pankkina Suo
ksi . Tarvitset
vain Nordean
kortin, jossa debit-ominaisuus,
tunnusluvun korttiisi ja katet
ta tilillä oston
sekä noston verran.
Lue lisää nordea.fi/käteist
äkaupasta tai soita 0200 30
00 (pvm/mpm)
ma?su 24 h/vrk.
Käteisnostopalvelu on Tokma
nni Oy:n myymälöiden tarjoam
Teemme sen mahdollisek
a palvelu.
si
0200 3000
nordea.fi
0200 3000
nordea.fi. 2
Nordea Pankki
Suomi Oyj
Nordea Pankki Suomi Oyj
Päivittäiset pankkiasiat kuntoon
missä ja milloin vain
ulla korttiostosten
Käteistä kätevästi kauppareiss
poista
yhteydessä useista K-ruokakau
n
tililtäsi käteistä rahaa korttiostoste
taa
nos
ana
kka
asia
an
rde
No
voit
Nyt
a
Niiden ansiosta
saimme ensinnäkin tuplasti lisää käytännöllistä, ensimmäisen
kerroksen liiketilaa pankkitoiminnan harjoittamiseen ja asiakkaittemme käyttöön. Kassa- ja päivittäispalvelut
em
un
2.
tie
1.
As
Tu
r
ak
4.
Turuntie 4, avoinna arkisin klo 10.00 -16.30
- käteisnostot ja talletukset
- laskujen maksu
- tilisiirrot
- maksupalvelu
- valuutat ja ennakkoon tilatun valuutan nouto
- verkkopankkipääte
3. Neuvontapalvelut vuoronumerolla
Vil
h
on
ka
tu
Turuntie 4, avoinna arkisin klo 10.00 -16.30
- kortit
- kulutusluotot
- rahoitus
- säästäminen ja sijoittaminen
- tilit
- tallelokerot
- verkkopankkiasiat (ja verkkopankkipääte)
3.
at
u
2. Asiakasta on ensimmäisenä vastassa toimihenkilö, joka opastaa häntä eteenpäin kulloisenkin tarpeen mukaan,
vaikkapa neuvojamme kanssa sovittuun tapaamiseen rauhallisessa
neuvottelutilassa. Neuvontapalvelut ajanvarauksella
Turuntie 4, avoinna arkisin klo 10.00 -16.30
- Ajanvaraukset henkilökohtaiselle
pankkineuvojalle ja sijoitusasiantuntijalle
Yrityspalvelut
Turuntie 4, avoinna arkisin klo 10.00 -16.30
4. Private Banking
Asemakatu 9, avoinna arkisin klo 10.00 -16.30
- Ajanvarauksella sijoitusjohtajalle
Maksuautomaatit avoinna
päivittäin klo 6.00-22.00. 3
Pääkirjoitus
Asiakkaitamme varten
A
loitimme viime keväänä Salon konttorissamme remontin,
jonka ansiosta pankin tilat laajenivat kiinteistön katutasossa vanhan urheiluliikkeen ja kukkakaupan tiloihin. Tapaamme mielellämme kaikkia asiakkaitamme myös kasvotusten ja siksi haluamme, että heillä on silloin
käytössään toimivat ja nykyaikaiset pankin tilat ja palvelut. Olemme iloisia, että saamme esitellä teille uudet toimitilamme Salon
keskustassa.
Sydämellisesti tervetuloa!
Tarja Rosama
Nordean Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan aluejohtaja
Osoitteemme ja palvelumme
1. Heille on
tärkeää pystyä hoitamaan pankkiasiat vaivattomasti ja helposti,
useimmiten verkkopankissa, mobiililaitteella tai puhelimitse puhelinpalvelussamme. Lisäksi asiakkaalla on konttorin yhteydessä käytössään maksu- ja käteisautomaatit.
Valtaosa asiakkaistamme käy konttorissa vain harvoin. Toiseksi, halusimme panostaa toimintaamme Salossa haasteellisista ajoista huolimatta, koska Salo on mielestämme
vahva ja dynaaminen kaupunki ja uskomme sen, sen asukkaiden
ja yritysten pärjäävän myös tulevaisuudessa. Kolmanneksi, uudistimme samalla konttoria siten, että se palvelee asiakkaitamme
entistä paremmin ja vastaa samalla pankin asiakkaiden käyttäytymisessä tapahtuneisiin muutoksiin.
Uusissa tiloissa asiakkaille on tarjolla palvelut päivittäiseen
pankkiasiointiin, henkilökohtaiseen neuvontaan tai yrityksen asioiden hoitamiseen. Pankin
kokonaispinta-ala kasvoi remontin tuloksena.
Miksi päätimme tehdä nämä parannustyöt
Pankin on kysyttävä asiakkaalta
tietoja pankkipalvelujen käytöstä sekä tilille tulevien
varojen alkuperästä ja käyttötarkoituksesta.
- Näitä Nordea kartoittaa yhdessä asiakkaan kanssa
sekä ennen palveluiden avaamista että asiakkuuden
aikana. Asiakkaat hakevat konttoreista neuvontaa päivittäisten raha-asioiden sijaan,
koska sähköinen asiointi on lisääntynyt viime vuosina.
Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta maksoi laskunsa verkkopankissa vuonna 2012 kun vastaava
luku vuonna 2001 oli 23 prosenttia. Käteistä ostosten yhteydessä tarjoavat niin ikään yli 140 Tokmannin, Tarjoustalon,
Robinhoodin, Maxi-Makasiinin, Maxi-Kodintukun,
Säästöpörssin ja Vapaa Valinta -ketjun myymälää ympäri Suomea.
Nordea Asiakaspalvelu on aina auki
Neuvontapalvelut ilman ajanvarausta palasi takaisin vanhaan paikkaan Turuntielle, remontin
valmistuttua.
- Asiakas voi piipahtaa neuvontapalveluissamme
ilman ajanvarausta arkisin klo 10.00-16.30. Pankin asiakaspalvelupisteessä laskun maksoi enää kaksi prosenttia, kun vuonna 1999 niin teki vielä yli joka neljäs.
Finanssialan Keskusliiton tutkimuksen mukaan
alle 50-vuotiaista jo 96 prosenttia käyttää internetiä
ja sitä vanhemmistakin yhä suurempi osa.
- Palvelutarpeet ja asiointitavat muuttuvat ja meidän palvelumme niiden mukana. Kiireisimpiä
päiviä ovat maanantait ja perjantait. 0200 3000,
Rask kertoo.
Nordean Asiakaspalvelu 0200 3000 on avoinna
vuorokauden ympäri, kaikkina viikonpäivinä. Kaikkia asiakkaan pankille antamia tietoja ja
asiakirjoja käsitellään luottamuksellisesti ja käytetään
vain asiakkuuden hoitoon, Rask toteaa.
Salon päivittäispalveluissa Sinua palvelevat Riitta Vaso,
Sinikka Koivunen, Taina Nurmi, Sanni Breilin, Milihate Orana, Sirkku Huotilainen,
Tuire Kaija, Anne Kallioniemi ja Taina Rask.. Puhelinpalvelun kiireisin viikonpäivä on maanantai
ja vuorokaudenaika klo 10 . Tätä vaatii paitsi asiakkaan etu, myös
Suomen laki.
Pankilla pitää olla riittävät tiedot asiakkaan taloudellisesta asemasta, asioinnista ja palvelujen käyttötarkoituksesta. Neuvotteluajan voi varata myös soittamalla Nordean Asiakaspalveluun p. 14.
Nordean Asiakaspalvelussa voi hoitaa myös henkilökohtaisia pankkiasioita, kunhan omistaa pankkitunnukset.
- Pankkitunnukset kannattaa siis pitää aina mukana, koska silloin on mahdollisuus saada henkilökohtaista palvelua ja opastusta ympäri vuorokauden
omiin pankkiasioihinsa . Jos näitä ajankohtia voi välttää, saa nopeammin palvelua, Rask
muistuttaa.
Käteisen nostaminen onnistuu myös kätevästi
korttiostoksen yhteydessä kaupan kassalta.
Nordean asiakas voi nyt nostaa tililtään käteistä
rahaa korkeintaan 200 euroa per ostokerta kort-
tiostosten yhteydessä useista K-ruokakaupoista
ympäri Suomea.
Salossa käteistä tarjoavat K-citymarket, K-market
Viikuna ja K-market Enola, Perniön K-supermarket
ja K-extra Lindholm J-P sekä Härkätien K-supermarket Somerolla. 4
Pankkipalvelut mukautuv
Pankkiasiat hoidetaan yhä useammin verkkopankissa tai puhelimitse. Laajoihin
ja aikaa vieviin neuvotteluihin kannattaa varata
aina aika. myös matkoilla, Rask
vinkkaa.
Asiakkaan tunteminen
- miksi pankki kysyy?
Tänä päivänä useimmat pankkiasiat voi hoitaa verkossa tai puhelimitse, mutta asiakas on tunnistettava
ja tunnettava. Uusin kehitysvaihe on mobiilipankin käyttö. Tarjoamme vaihtoehtoja, joista asiakas valitsee itselleen sopivimman, Taina Rask Nordean Salon konttorista kertoo.
Käteistä myös kaupan kassalta
Nordea tarjoaa Salossa kassa-, valuutta- ja käteispalveluja arkisin klo 10.00-16.30
- Suurin ruuhka kassapalveluissa ajoittuu aamupäiviin ja kuukauden vaihteisiin
Ajanvaraus on helpointa
tehdä verkkopankin kautta omalle pankkineuvojalle tai soittamalla Nordea Asiakaspalveluun
p. Salon neuvontakonttorissa keskitytään ajan varauksella
säästämisen, sijoittamisen ja lainanoton palveluneuvotteluihin. 0200 3000.
Haluamme tarjota asiakkaalle mahdollisuuden
keskustella henkilökohtaisen pankkineuvojansa
kanssa oman taloudenpidon ajankohtaisista asioista ja miten pankki voi auttaa. Tule juttelemaan, niin neuvomme, miten voisit saada
rahoistasi enemmän irti.
Tehdään sinulle oma SISU . Ylhäältä vasemmalta Sari Breilin, Ville Rantanen, Kaili Gustafsson,
Leena-Maija Mäenpää, Merja Leppävirta ja konttorinjohtaja Merja Mäenpää.. 5
at asiakkaiden tarpeisiin
Kuv
at:
Kat
ri L
eht
ola
Asiakkaan ehdoilla
Uudistunut Salon konttori vastaa asiakkaiden
muuttuneisiin tarpeisiin vahvistamalla asiantuntijapalveluita sekä parantamalla pankkipalveluiden laatua ja saatavuutta. Mitäs jos
pistäisimme rahasi vaihteeksi töihin. Tutustu tarkemmin osoitteessa nordea.fi /sisu tai soita ja varaa aika:
0200 3000 (pvm/mpm) ma?su 24 h/vrk.
Teemme sen mahdolliseksi
0200 3000
nordea.fi
Nordea Pankki Suomi Oyj
Nordea Salon neuvontakonttorissa sinua palvelevat henkilökohtaiset
pankkineuvojat alarivissä vasemmalta Taina Auer, Anne-Mari Ahlroos Perniössä,
palveluneuvoja Tiina Elonen, Essi Manninen, Liisa Kalin sekä sijoitusasiantuntija
Leila Leino. sinun suunnitelmasi säästämiseen. Räätälöimme yhdessä kulloiseenkin tilanteeseen sopivan ratkaisun.
Merja Mäenpää
Konttorinjohtaja
Pistetään laiska
rahasi töihin
Sinä teet työtä ansaitaksesi rahaa. Henkilökohtainen pankkineuvoja on keskustelukumppani ja
tutkimustemme mukaan myös asiakkaidemme
arvostama etu.
Toivotamme sekä vanhat että uudet asiakkaat
tervetulleiksi keskustelemaan kanssamme säästämiseen ja sijoittamiseen sekä rahoitukseen
liittyvissä asioissa
6
9RITYKSESI PANKKIPALVELUT 3ALOSSA
.ORDEAN ,OUNAIS
3UOMEN 9RITYSKONTTORIN P¹¹TOIMIPISTE ON 3ALOSSA +ONT
TORI PALVELEE ASIAKKAITA MYÈS ,OIMAALLA JA 0ARAISILLA (ENKILÈVAHVUUTEMME
ON KOKONAISUUDESSAAN YKSITOISTA RAHOITUS
MAKSULIIKENNE
JA PANKKIPALVE
LUALAN AMMATTILAISTA 3ALON TOIMIPISTEESS¹MME SINUA JA YRITYST¹SI PALVELEE
SEITSEM¹N HENKILȹ