Viikko 4 | N:o 22 | Irtonumero 2,40 € Kestotilauksena 0,97 €/päivä PERJANTAI 24.1.2020 SALON SEUDUN SANOMAT K-ryhmä on jälleen valittu maailman vastuullisimmaksi ruokakaupaksi*. Olemme tästä erittäin otettuja. Kun asioit K-kaupassa, tiedät mistä ostamasi tuotteet ovat kotoisin. Kiitos teille kaikille, jotka jo valitsemalla K:n teette pienen vastuullisuusteon. Teemme jatkuvasti työtä hankintaketjun läpinäkyvyyden edistämiseksi. Sähkötai hybridiauton omistaja voi ladata autonsa samalla, kun käy ostoksilla K-kaupassa. Tästä on hyvä jatkaa, teko kerrallaan, kohti vastuullisempaa kauppaa. *L äh de : G lo ba l 10 -li st a pö rs si yh tiö t, C or po ra te Kn ig ht s Olemme Suomen suurin aurinkovoiman tuottaja ja käyttäjä. K-Ruoka-sovelluksen hiilijalanjälkimittari auttaa tekemään ilmaston kannalta fiksumpia valintoja kaupassa. MAAILMAN VASTUULLISIN RUOKAKAUPPA www.salonmoottorihuolto.fi JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA Ratakatu 5, 24100 Salo, p. 02-727 7100 NYT ON AIKA VAIHTAA JAKOHIHNA KYSY TARJOUS osat -20%
Saarikolla on puolueessa vankka kannatus. Syksyllä keskustan uudeksi puheenjohtajaksi valittu Katri Kulmuni on tuskaillut koko kautensa puolueen heikkojen kannatuslukujen kanssa. Sitä ei voi pitää käänteenä ja uuden nousun merkkinä. Mikäli luvut eivät käänny talven ja kevään aikana nousuun, käynnistynee puheenjohtajan lähtölaskenta. Se ei ole ihan helppoa, sillä hallituskumppanit eivät ole aivan samaa mieltä muun muassa työllisyyskeinoista ja ilmastokysymyksistä. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi P uolueiden kannatusluvuissa ei näy juuri minkäänlaisia muutoksia Helsingin Sanomien uudessa gallupissa. Salon väkiluvun lasku sai jatkoa viime vuonna. Muutama viikko sitten julkaistu Ylen gallup osoitti selvää nousua keskustalle ja SDP:lle. Tammikuun gallupeiden suuri kysymys nousee niiden eroista. Kuolleita tuplasti syntyneiden määrä. SDP:lle ei mitattu nousua, vaikka kysely tehtiin uuden pääministerin Sanna Marinin kaudella. Uusimman kyselyn mukaan äänestäjät pikemminkin katsovat ja odottavat hallituksen toimenpiteitä. Siinä SDP:lle mitattiin 1,7 ja keskustalle 1,4 prosenttiyksikön kasvu. SDP:n kannatus on aivan sama kuin joulukuussa, perussuomalaisilla kasvua on 0,1 ja kokoomuksella 0,3 prosenttiyksikköä. Ero on suuri, kun HS-gallupia vertaa aiemmin julkaistuun Ylen gallupiin. TAMMIKUUTA 2020 Kannatusluvut eivät liikkuneet ”Tammikuun gallupeiden suuri kysymys nousee niiden eroista.” 24.1.2020 JOHANNEKSEN EVANKELIUMI SAA PIAN ENSI-ILTANSA. Vuosi 2019 oli kahdeksas peräkkäinen vuosi, jolloin Salon väestö väheni. Hannu Brusilan (vas.) lyhytdokumentti Johanneksen evankeliumi kertoo häpeästä, sattumasta, lähimmäisten auttamisesta ja etenkin Perniön aluekapKeskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmunin tuska puolueen heikoista kannatusluvuista ei hellittänyt HS-gallupissa. Uuden tutkimuksen mukaan perussuomalaiset jatkaa kärjessä 22,8 prosentilla. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A VÄKI VÄHENEE SALOSSA. Salolaisia oli viime vuoden lopulla 51?850. Heikko kannatus voi tuoda Kulmunille haastajia kesäkuun puoluekokouksessa. Ylen kyselyssä näkyi selvää nousua keskustalle ja SDP:lle. Vahvistusta puolueiden uudesta noususta ei saatu HS-gallupista. Alhaalla pysyvät kannatusluvut lisäävät jännitteitä hallituksen sisällä. Erityisen tarkkaan kannatuslukuja seurataan keskustan kentällä. Toisena on kokoomus 17,5 ja kolmantena SDP 15,1 prosentin kannatuksella. Kasvua joulukuusta on vain 0,4 prosenttiyksikköä. Vahvistusta nousuun kääntyneelle kannatukselle ei saatu HS-gallupissa. Keskustan kannatus on edelleen matala, 11,5 prosenttia. Sekä keskustan että SDP:n kannattajat odottavat hallituksen toteuttavan oman puolueen linjaa. Kova kilpailija olisi ainakin turkulainen Annika Saarikko, joka ei ole sulkenut puheenjohtajuutta kokonaan pois
Vuodesta 2012 lähtien Salossa syntyneiden määrä on ollut jyrkässä laskussa. Lumensäilönnän pioneeri Snow Secure Oy on kehittänyt aivan uuden tavan säilöä lunta. Satamassa yhdistyvät valtion, kunnan ja taalintehtaalaisen DB Marinan isot rakennushankkeet. Asiantuntijaryhmän mukaan yhtiö on kuitenkin kääntänyt kurssiaan parempaan suuntaan. Kiurun mukaan Sanna Marinin (sd.) hallitus haluaa pistää uudistuksessa erityisesti perusterveydenhuollon kuntoon. Nyt rahat kuluvat hänen mukaansa kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) haluaa uudistusta koskevan lainsäädännön eduskuntaan vuoden loppuun mennessä, mikä tarkoittaa, että valmistelu pitäisi saada tehtyä kuluvan kevään aikana. Samaan aikaan salolaisia kuoli 629. Myös Finnfoamin väki on ollut ideoimassa uutta menetelmää. Taalintehtaan satamaa Kemiönsaarella kohennetaan kahden vuoden aikana kolmella miljoonalla eurolla. SIVUT 10–11 Finnfoamia käytetään lumen säilöntään 72 neliömetriä lumensuojaa on helppo kerätä pakettiin varastointia varten. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > UUTISET palaisesta Johannes Alarannasta. SIVU 14 Esperi Carella on vielä paljon tekemistä. SIVUT 6–7 Taalintehtaan satama kohenee miljoonilla Sote-uudistuksella on taas kiire. SIVUT 18–19 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N SYNTYVYYS LASKEE. Tulossa on toistasataa uutta venepaikkaa, uusi yhteysaluslaituri ja 260 metriä aallonvaimentimia. PERJANTAINA 24. UUTISET 4–5 Kuolleita tuplasti syntyneiden määrä Salolaisen Finnfoam Oy:n eriste on olennainen osa uutta lumensäilöntäinnovaatiota. Hoiva-alan asiantuntijoista koostuva ryhmän mukaan yhtiön henkilökuntaa on kuormittanut suuri työmäärä, puutteellinen esimiestyö ja ilmapiiriongelmat. Uusia salolaisia syntyi viime vuonna 308. Dokumentissa Brusila on tiivistänyt suositun ja monessa mukana sekä olevan että olleen perniöläispappi Johannes Alarannan tarinan. Lumensuojamaton eristeenä käytetään Salossa valmistettua erikoispitkää Finnfoam XPS -eristettä. SIVU 8 Sote-uudistuksella on taas kova kiire Hoivayhtiö Esperi Caren perustama asiantuntijaryhmä arvioi, että yhtiöllä on toimintansa parantamisessa vielä paljon tekemistä
Tavio kuitenkin korostaa, että ryhmä päättää yhdessä asiasta myöhemmin kokouksessaan. Pudotus on pienempi kuin kahtena edeltävänä vuonna. Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen mukaan on erittäin harvinaista, että eduskunnalta pyydetään suostumusta kansanedustajan mahdolliseksi syyttämiseksi. Kertaakaan eduskunta ei ole antanut syyttämiseen lupaa. Salo palasi viime vuosituhannelle STT | Olli-Pekka Paajanen, Sanna Nikula Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, tiedotti eduskunta torstaina. –?Täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Mäenpää totesi STT:lle, että kyse oli spontaanista keskustelutilanteesta. Valtakunnallisesti syntyvyys putosi nälkävuosien tasolle. Viime vuoden aikana salolaisten määrä putosi 471 henkilöllä. Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa”, hän sanoi. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. –?Ryhmä ottaa kokouksessaan kannan tämmöisiin asioihin, ja todennäköisesti sitä suostumusta ei anneta, Tavio sanoi. Perussuomalaiset aikoo estää Mäenpään syyttämisen. Hän ei halunnut arvioida sitä, olivatko puheet epäasiallisia, halventavia tai loukkaavia. Salon väkiluku oli suurimmillaan vuonna 2011. Tavio sanoo itse olevansa sitä mieltä, että kansanedustajien pitäisi välttää turhaa loukkaamista, vaikka ”välillä kyllä joutuu myös loukkaamaan”. Täällä lukee: ”Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä. Perussuomalaiset aikoo estää syyttämisen, vaikka poliisin mukaan edustaja Juha Mäenpäätä on syytä epäillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Salo menetti asukkaita myös kuntien välisen poismuuton seurauksena, mutta maahanmuutto tasasi hieman muuttoliikkeen nettotappiota. TAMMIKUUTA 2020 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Toissa vuoteen verrattuna lapsia syntyi vajaat kaksi tuhatta vähemmän. Tämän jälkeen syntyneiden ja kuolleiden määrä on kulkenut jyrkästi vastakkaisiin suuntiin. –?En ainakaan itse halua ketään yllyttää siihen, että puhuisi tai kirjoittaisi asiattomasti, vaikka en olekaan sitä mieltä, että siitä pitäisi rikosoikeudellisesti tuomita. Olen hieman yllättynyt, että sinne on eläimet vedetty mukaan. Mäenpää voi vielä välttää syytteen. Näin sanoo ryhmänjohtaja Ville Tavio STT:lle. Viime vuonna salolaisia kuoli 629, ja uusia salolaisia syntyi 308. Hänen mukaansa lausumat eivät nauti sananvapauden suojaa. Valtakunnansyyttäjä haluaa luvan syyttää kansanedustajaa täysistuntopuheista. Toiviaisen mukaan puheenvuoro, jossa ihmisryhmiä verrataan kasveihin tai eläimiin, oli epäasiallinen, halventava ja loukkaava. Myös kokonaishedelmällisyysluku oli mittaushistorian alhaisin eli 1,35. Luku kertoo, kuinka monSalolaisia on nyt yhtä paljon kuin 1990-luvun lopussa. Täytyy sanoa, että en osannut asian laajuutta ja jotakin eläimiin vertaamista siinä tilanteessa ottaa huomioon, Mäenpää sanoo. Tällä hetkellä salolaisia on yhtä paljon kuin Salon liitoskunnissa oli yhteensä asukkaita vuonna 1998. Mäenpää kiistää syyllistyneensä rikokseen. Tuolloin väkiluku oli kasvussa. –?On sanottu, mikä on sanottu. Poliisin valmiin esitutkinnan mukaan Mäenpäätä on syytä epäillä rikoksesta, sillä hän muun muassa rinnasti turvapaikanhakijat ja vieraslajit eduskunnassa kesäkuussa pitämässään puheessa. Perussuomalaisilla on 39 edustajaa, eli tarvittava yli kuudesosa paikoista. Toiviainen tekee syyteratkaisun vasta mahdollisen eduskunnan äänestyksen jälkeen. Tuolloin salolaisia oli 55?283. Kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden takia, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa äänestäneistä on kannattanut. Hänen mielestään islaminuskoisten turvapaikanhakijoiden vertaaminen ekosysteemille haitallisiin vieraslajeihin ei ollut rikollista. Luku on Tilastokeskuksen ennakkotieto, ja se saattaa vielä muuttua hieman. Tilastokeskus kertoi torstaina, että vuonna 2019 Suomessa syntyi 45?600 lasta eli muutama tuhat enemmän kuin 1800-luvun nälkävuotena. Vuosi 2011 oli myös 2000-luvun viimeinen vuosi, jolloin salolaisia syntyi enemmän kuin kuoli. Tapauksia on hänen mukaansa ollut kolme eduskunnan historiassa, 1930-luvulla, 1940-luvulla ja viimeksi 1970-luvun lopulla. Salo ei ole yksin vauvapulan kanssa. SSS | Suvi Kulla, STT suvi.kulla@sss.fi Salolaisia oli viime vuoden lopulla 51?850
Valmet Automotiven toimipisteiden välisellä logistiikalla on positiivinen vaikutus alueen kuljetusyrityksiin. Asiasta kertoi valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä. Tutkimus osoittaa, että vuoden 1950 alussa syntyneet työskentelivät lopputyöuransa aikana keskimäärin noin seitsemän kuukautta pitempään kuin vuoden 1949 lopulla syntyneet. Esimerkiksi 1930-luvulla Tammisaaren pakkotyölaitoksen vartijat pyysivät eduskunnalta oikeutta asettaa syytteeseen kansanedustaja, joka oli kirjallisessa kysymyksessä väittänyt pakkotyölaitoksen vartijoita tai ainakin osaa heistä syypääksi tiettyihin rikoksiin. ta lasta Suomessa asuvat naiset keskimäärin saavat elinaikanaan. (STT) Valtakunnansyyttäjä haluaa luvan syyttää kansanedustajaa täysistuntopuheista Kansanedustaja Juha Mäenpää. Lakon siirtäminen on harvinainen toimenpide. Valmet Automotiven alueellista painoarvoa kuljetusalalla tulee jatkossa lisäämään Uudenkaupungin autotehtaan ohella Salon uusi akkutehdas. Vuoden logistiikkatoimija -palkinto myönnettiin tänä vuonna LogiSystems Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Wahlströmille logistiikka-alan digitalisoitumisen edistämisestä. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Lauri Inna Salon kaupunginjohtaja: ”Työpaikat, työpaikat, työpaikat. Kaupunki voi vaikuttaa työpaikkojen syntyyn, ja esimerkiksi Valmetin sijoittumisessa kaupungin toimilla oli merkitystä.” Juhani Nummentalo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kok.): ”Syntyvyyteen kuntatason päätöksillä ei voi juuri vaikuttaa, mutta muuttoliikkeeseen voi. Nykyistä väestörakennetta seuraamaan on asetettu väestöpoliittinen ministerityöryhmä. Vuonna 1947 eräs liikemies katsoi, että häneen oli kohdistettu julkisesti tehty herjaus. Suomen väkiluku kuitenkin pysyi kasvusuunnassa pääosin maahanmuuton takia. Laskutusta ei ole tasattu tasaisin väliajoin vastaamaan asiakkaan todellista sähkönkäyttöä, KKV kertoo. Uudellamaalla väestö kasvoi eniten, runsaalla 19?000 ihmisellä. Valtakunnansovittelijan toimiston mukaan siirrolla haetaan aikaa sovittelulle ja sovun löytämiselle. Viime vuonna ilmoituksia tuli 500. Väestö kasvoi viime vuonna vielä viidessä maakunnassa. –?Päätös palkinnonsaajasta oli tänä vuonna hyvin yksimielinen. Saija Karnisto-Toivonen kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd.): ”Ensisijainen keino on se, että kaupunki tekee kaikkensa, jotta Saloon syntyy uusia työpaikkoja. Sen on määrä tarkastella muun muassa työelämän, eriarvoisuuden ja nuorten taloudellisen tilanteen vaikutusta syntyvyyteen sekä kartoittaa matalan syntyvyyden vaikutuksia esimerkiksi julkisille palveluille. Tilastokeskuksen viimevuotisen väestöennusteen mukaan vuonna 2040 väkiluku kasvaisi MannerSuomessa enää Uudenmaan maakunnassa ja sielläkin muuttovoiton ansiosta. Maahanmuuttajia oli Tilastokeskuksen mukaan noin 18?000 enemmän kuin maastamuuttajia. Viime vuonna ihmisiä kuoli 53?600. Lukuja selittävät syntymien, kuolemien ja maahanmuuton lisäksi maakuntien väliset muutot. helmikuuta. PERJANTAINA 24. Esimerkiksi sähköntoimituksesta on laskutettu etukäteen käyttöarvion perusteella, ja arvio on monesti ollut huomattavasti liian suuri. Kymenlaakso ja Etelä-Savo olivat selviä muuttotappiomaakuntia, kun taas muuttovoittoa saivat Uusimaa, Pirkanmaa ja VarsinaisSuomi. Vuoden 2020 alussa alaikärajaa nostettiin jälleen yhdellä vuodella.(STT) Kemian alan lakkoa lykättiin kahdella viikolla Työministeri Tuula Haatainen (sd.) siirsi torstaina kemian alan lakkoa kahdella viikolla. Tilastokeskuksen kokonaishedelmällisyystilastot ulottuvat vuoteen 1776. Työnseisauksen uusi alkamisaika on 10. Väestö väheni eniten Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa, joista kummastakin poistui yli 2?000 henkeä. Turun kauppakamari ja Suomen Ostoja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n Varsinais-Suomen alue myöntävät vuosittain kunniapalkinnon vuoden logistiikkayritykselle ja -toimijalle. Akkutehdas myös vahvistaa koko Varsinais-Suomen roolia automotive-teollisuushaaran keskittymänä ja luo vetovoimaa koko alueelle, sanoo kuljetusvaliokunnan sihteeri, Turun kauppakamarin edunvalvontapäällikkö Pauliina Forsman tiedotteessa. Työriitoja voidaan siirtää enintään kahdella viikolla, jos työnseisaus kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai vahingoittaisi huomattavasti yleistä etua. Kuluttajien on myös ollut vaikea saada laskutusvirheitä korjattua sopimuksen päättymisen jälkeen muun muassa siksi, että yritykseen on vaikea saada yhteyttä sekä puhelimitse että sähköpostitse. 1970-luvun lopun tapauksessa kansanedustaja oli kirjallisessa kysymyksessä ilmoittanut, että eräs yhtymä oli toistuvasti laiminlyönyt lakisääteisiä velvollisuuksia työsuojeluvaltuutettujen ja luottamushenkilöiden koulutuksessa. Eläkeputken alaikärajaa on nostettu useaan otteeseen vuoden 2005 jälkeenkin. Myös työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan lähitulevaisuudessa.” Valmet Automotive Oy on valittu Varsinais-Suomen vuoden 2019 logistiikkayritykseksi. Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa nostettiin eläkeputken alarajaa 55:stä 57 vuoteen. Täytyy tehdä töitä työpaikkojen ja kaupungin houkuttelevuuden eteen. Palkinnon ovat myöntäneet Turun kauppakamari ja Suomen Ostoja Logistiikkayhdistys LOGY ry. Ministerityöryhmän on määrä antaa ensimmäisiä linjauksiaan huhtikuun kehysriiheen mennessä. Palkinto annettiin kauppakamarin Logistiikkaseminaarissa torstaina. Lakko olisi alkanut ilman neuvottelutulosta ensi maanantaina. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O Vanhasen mukaan aiemmat tapaukset ovat koskeneet kunnianloukkaustyyppisiä asioita. –?Tutkimukset osoittavat selvästi, että työttömyysputki heikentää ikääntyvien työllisyyttä ja työttömyysputken alaikärajan nostaminen lisää työllisyyttä, kertoo VATT:n tutkija Tomi Kyyrä tiedotteessa. Väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun nykyisellä kehityksellä vuonna 2031. Palkinnon perusteena on muun muassa yrityksen merkittävä positiivinen vaikutus Varsinais-Suomen logistiikka-alan alihankintaverkostoon. Kemian alan lakko vaikuttaisi muun muassa polttoaineen jakeluun. Palkinnot myönnetään valtakunnallisesti merkittävästä Varsinais-Suomen alueella toteutetusta työstä Suomen logistiikkatoimialan ja logististen palveluiden kehittämiseksi. (SSS) Logistiikka-ala palkitsi Valmet Automotiven Kilpailuja kuluttajavirasto varoittaa sähköyhtiö Fi-Nergystä Kilpailuja kuluttajavirasto (KKV) kertoo, että kuluttajaneuvontaan ja kuluttaja-asiamiehelle on tullut tammikuun aikana 200 ilmoitusta, jotka koskevat sähkönmyyntiyhtiö Fi-Nergyä. Järkevällä kehittämistoiminnalla kaupunki voi vaikuttaa tähän asiaan.” Miten Salo voi vaikuttaa kaupungin väestökehitykseen. Vetovoima tulee ja kertaantuu työpaikkojen kautta, ja elinkeinoelämä nostaa kaupungin kantokyvyn. Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton on määrä jatkaa työriidan sovittelua valtakunnansovittelijan johdolla perjantaina. Yhtymä ei tällaista väitettä hyväksynyt ja sen toimitusjohtaja oli pyytänyt eduskunnalta, että kyseinen kansanedustaja voitaisiin asettaa syytteeseen.. Kuluttajat kertovat KKV:n mukaan virheistä ja puutteista sopimuksissa, laskutuksessa ja asiakaspalvelussa. (STT) VATT uskoo: Työttömyysputken lyhennys lisäsi ikääntyvien työllisyyttä Työttömyysputken lyhentäminen pidensi työuria ja sitä kautta lisäsi valtion verotuloja ja vähensi tulonsiirtojen tarvetta, ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimuksesta. Ihmisiä on muuttanut pois työn perässä
• Iltaperhekerho torstaisin klo 17–19 Pikkupappilassa. klo 16–19 pappilassa. matkat, leirikeskusmajoituksen, matkapäivinä lounaan, perillä täysihoidon lounaseväin ja ohjelman. DB Marinalla on lupa rakentaa Valsverksholmenin entisen teollisuusalueen rantaan yhteensä 450 metriä laituria ja satametrinen aallonvaimennin torjumaan itätuulta. 044 774 5276. Kelluvan aallonvaimentimen toimittaa Marinetek ja sen asennustyöt hoitaa Taalintehtaan RaToistasataa uutta venepaikkaa, uusi yhteysaluslaituri ja kaksi pitkää aallonvaimenninta. Eino Johannes Ahokas 84 v. Messu su 26.1. • Messu klo 17 Salon kirkossa; Lähteenmäki, Suutela-Kuisma, mukana laskettelurippikoululaiset. Kunnan on vielä päätettävä omasta 300?000 euron osuudestaan. salonseurakunta.fi/lapset. klo 10 Kiikalan kirkossa; TM Tero Vaarna, Joutsiniemi, Sirén. Yhteislauluja to 30.1. Matka Kreikkaan Apostoli Paavalin jalanjäljille 9.–16.10. klo 15.30 Ollikan seurakuntakodissa. klo 10. 044 774 5251, erkki.kiiski@ evl.fi, Merja Palokankare p. • Rukouspiiri ti 28.1. –?Mielenkiintoista on nähdä, saammeko houkuteltua Taalintehtaalle myös isoja veneitä, joille ei siellä ole aiemmin ollut paikkaa, Forsbom aprikoi. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (3.2.–12.4.) www. kokoontumiset löytyvät seurakunnan verkkosivuilta www.salonseurakunta.fi. Armas Kalervo Kaivonen 74 v. Lukas Arvo Heikki Juhani Husso Lumi Helmi Emilia Koivisto Viljami Aleksi Olavi Virtanen Majlis Helena Toivonen 95 v. –. Eeva Liisa Ruoho 83 v. Kunnan rakennustöiden alkamisaika ei ole vielä tiedossa, mutta investointituki on käytettävä ensi vuoden loppuun mennessä. Taalintehtaalla yhdistyy samanaikaisesti kolme eri miljoonan euron rakennushanketta. Eila Anna-Liisa Reiman 88 v. Hintaan sis. Kemiönsaaren kehitysjohtaja on Gunilla Granberg on haltioissaan. Muuta toimintaa • Lähetyskirppis avoinna lauantaisin klo 11–14, os. • Naisten piiri ma 27.1. 050 535 0528, lennu.kiiski@ gmail.com. klo 15 Vaskion srk-kodissa, kimppakyydit Halikosta klo 14.45. kesäkuuta. Bisneksemme perustuu siihen, että meillä on tarjota sataman kausipaikkojen lisäksi talvisäilytys, huollot ja korjaukset yhteistyökumppaniltamme D-Marinilta, Forsbom sanoo. Perhetapahtuma su 26.1. salonseurakunta.fi/koululaiset. Vapaa pääsy, aamupala 3 €. Erikoisuutena Forsbom mainitsee sen, että veneet voi pestä juomaveden sijasta järvivedellä. –?On aika iso todennäköisyys, että veneet, jotka ovat meidän satamassamme, nostetaan talveksi ylös meidän halliimme. Valtio rakentaa uuden yhteysaluslaiturin lähemmäksi lahden suuta. Messu su 26.1. Kahvitarjoilu. –?Satama on tämän jälkeen suojattu aallokolta joka ainoasta suunnasta. – Juttukammari keskiviikkoisin klo 15. Muuta toimintaa • Pyhäkoulu su 26.1. Messu su 26.1. –?Koosta riippuen kausipaikoille sopinee noin 150 venettä pienistä avoveneistä yli 60-jalkaisiin aluksiin, Sam Forsbom sanoo. Seija Sinikka Toivonen 76 v. Naisten aamukahvit la 25.1. • Masukkikerho odottaville äideille ti 28.1. seurakuntatalossa, Lupajantie 9: • Perhekirkko klo 10; Alaranta, Rainio-Alaranta. Voiko vaikeuksien keskellä kiittää. Kakarakarkelot ”Helmikuun helmet” eli askartelua alakouluikäisille ke 5.2. klo 12 Kiskon kirkossa; Kärkkäinen, Keinänen. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Vuokralaisia on tällä hetkellä kymmenkunta. Raimo Olavi Rietz 76 v. Aihe: vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. • Iltaperhekerho keskiviikkoisin klo 17–19 Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Muuta toimintaa srk-talossa • Ystäväpiiri tiistaisin klo 11.30 srk-talon kahviossa. Tarjolla päivällinen. Ilmoittautua voi myös matkanjohtajille: Erkki Kiiski p. Satama on suunniteltu niin, että veneet mahtuvat kääntymään laiturien välissä. klo 16 Halikon srk-talossa, mukana Kosti Kallio Evankelisesta Lähetysyhdistyksestä. –?Meillä on kesällä tyhjää hallitilaa, kun veneet ovat vesillä. Kaiken kansan aamukahvit pe 24.1. 045 6468 477, merja.palokankare@ gmail.com tai Leena Kiiski p. Lisätietoa ja ilmoittautumiset (viim. Pysäköintitilaakin löytyy. Sinne ei tuule missään oloissa, pahimmissakaan myrskyissä ei tule yli 25 sentin aaltoja, Forsbom kehuu. Yrityksellä on talvisäilössä tällä hetkellä yli neljäsataa venettä. mikä kannattelee meitä silloin, kun omat voimat eivät riitä. Alueella on oma 110 kilovoltin muuntamo, joka on kytketty suoraan valtakunnalliseen sähköverkkoon. Muuta toimintaa • Srk-talossa: Rukouspiiri ti 28.1. Satama ja aallonvaimennin on kuitenkin rakennettava vähittäin, jotta öljyntorjuntayhteysalus M/S Stellan kulku Bruksvikenin pohjukkaan ei esty. klo 18–20 Halikon srk-talossa. • Yhteiskammarin kahvio keskiviikkoisin klo 14.30–15.30. • Miestenpiiri to 30.1. Tiedustelut: maritta.jarvelainen@evl.fi tai p. klo 18 Halikon seurakuntatalossa. salonseurakunta@evl.fi . klo 18 Lehtisellä, Pitkäojantie 143, mukana pastori Kimmo Malinen. klo 13–15.30; Salon kirkon sivusalissa; klo 14 Yrjö Rossi: Pyhä Henki on lähetyksen henki. • Puurolounas ja monenlaista ohjelmaa; tapahtumassa vierailee pelle, tarjolla myös poniratsastusta ja toimintapisteitä. –?Satamasta tulee paras mahdollinen, kun se on yhdessä suunniteltu ja tehty. Muuta toimintaa • Kahvila Onnela maanantaisin klo 12–15 Kiikalan srk-talossa. klo 18 Toijassa, Kuusitie 8. –?Kymmenen vuoden iso haave on vihdoin toteutumassa. Me voimme tarjota parkkihallitilaa kaikille autoilijoille, Forsbom naurahtaa. Ne ovat osa veneklusteria, jota DB Marina on halunnut Taalintehtaalla kasvattaa. Hän pohtii mm. • Kinkerit (Toija-Viiari-KärkeläOrijärvi-Vetjo) ti 28.1. Taalintehtaan satama kohenee miljoonilla eurolla ”Kymmenen vuoden iso haave on vihdoin toteutumassa.” Gunilla Granberg. • Olohuone Salotto avoinna ti– pe klo 10–14, os. • Tuotto Yhteisvastuukeräykseen. Liedon srk ja Salon srk. klo 13 Särkisalokodissa, Koivisto. Vettä on enimmäkseen metrikaupalla. Kun DB Marinan ja kunnan aallonvaimentimet molemmille puolille lahtea on rakennettu, Taalintehtaalle ajetaan veneillä 40 metriä leveästä aukosta. Hinta 200 € (saman perheen seuraavat 100 €) sis. Salon seurakunta ja Toiviomatkat Perhepatikka 31.7.–7.8. Vesi tulee Pienestä Masuunijärvestä omalla paineella ilman pumppua. • Messu klo 10 Uskelan kirkossa; Kosti Kallio ELY, Kärkkäinen, Suutela-Kuisma. Mistä löytyisi tyyneyttä aallokoihin tai arkeen iloa, toivoa ja kiitollista mieltä. 29.1.) www. • Paunalan kerho to 30.1. Suuri osa asiakkaista on pääkaupunkiseudulta. Rakentamista varten on jo rahaa. klo 18.30 Koivusilla, Reväntie 181, Rekijoki. DB Marinalla on yli 30?000 neliötä kylmää ja lämmintä hallitilaa entisissä terästeollisuuden tiloissa. klo 10 Kitulan seurakuntakeskuksessa. Iltamessu su 26.1. klo 10; Huhtasalo, Parviainen. Hinta 1450 € (vähintään 35 lähtijää) tai 1550 € (20–35 lähtijää). Muuta toimintaa • Valopilkkuilta ma 27.1. • Lähetyskahvio Kaffemuki ma 27.1. Kauko Edvard Lehvonen 75 v. klo 13. lähetyssihteeri Riitta Sillankorva kertoo turvapaikanhakijoista. TAMMIKUUTA 2020 Säännöllisesti kokoontuvat piirit, kerhot, kahvilat, kirpputorit ym. klo 18. • Iltaperhekerho to 30.1. klo 10 srk-talossa. Suomussalmella. klo 15 srk-kodin takkahuoneessa. – Lähetyspiiri to 30.1. • Ilosanomapiiri joka toinen tiistai (parittomat viikot) klo 14 Salotossa, Kirkkokatu 5. Teollisuusalueen aiemman täyttömaan ansiosta sataman ranta on jyrkähkö. Huom! Matka ei sovellu liikuntaesteisille! Lisätiedot ja ilmoittautumiset www.salonseurakunta. Tämä on merkittävä asia paitsi Taalintehtaalle myös koko Kemiönsaarelle. klo 18 Halikon kirkossa; Kosti Kallio ELY, Rosendahl, Takkula, mukana KesäAngela 1:n ja 2:n rippikoululaiset. www.salonseurakunta.fi . –?Veneilijät haluavat entistä enemmän palveluja. Kaapro Lauri Taskinen 80 v. Raskaan teollisuuden jäljiltä DB Marinan hallissa on jäähdytysvesiputket. Heimo Olavi Vartiala 89 v. Terttu Annikki Palmunen 77 v. Suunnittelu on käynnissä ja lupahakemukset vireillä. Patikointia Hossassa, Kuusamossa ja Kylmäluomassa, retkeilyä Raatteen tielle ja Turjanlinnaan sekä yhdessäoloa Roinilassa. Keskusteluja käytiin melkein vuoden päivät, ja kaikki ovat nyt tyytyväisiä, DB Marinan hallituksen puheenjohtaja Sam Forsbom kehuu. • Vaskion lähetyspiiri ti 28.1. Aegean Airlinesin reittilennot ja yhden matkalaukun (23 kg) kuljetus lennolla; majoitus 2hh (yhden hengen huone lisämaksusta); puolihoito; suomenkielisen oppaan palvelut; ohjelman mukaiset bussikuljetukset, retket ja käyntikohteet sisäänpääsymaksuineen. – 28.1. Kirkkokatu 5; Porinapiiri ma 27.1. klo 12 srk-talossa, vieras: Juho Nenonen. Kirkonmenot su 26.1. Sähkökään ei ole ongelma. klo 18 Niina ja Mikko Jyllilällä, Nenäniityntie 15; Santakari, Keinänen. Ajatuksia ja lauluja valoksi ja voimaksi, vieraana laulaja-kirjailija, TM Hanna Ekola. Kirkkorinne 5. Sataman ensimmäinen osa on määrä avata 1. Siionin Kannel-seurat su 26.1. Toiveena on, että pääsisimme rakentamaan uutta laituria loppuvuodesta, saaristoliikenteen asiantuntija Jari Nieminen Varsinais-Suomen ely-keskuksesta sanoo. Järj. Järj. klo 13 Paunalan seurakuntakodissa. vs. Pyhä Perttelissä su 26.1. klo 17–19 ja vauvakerho keskiviikkoisin klo 13–15 Mahlakankareen srk-kodissa. Kemiönsaaren kunta on saanut maaseuturahastolta 700 000 euroa vierasvenesataman remonttiin ja 160 metriä pitkän aallonvaimentimen rakentamiseen. vaihde (02) 774 51 SALON SEURAKUNTA¤ HALIKKO KUUSJOKI KISKO & MUURLA KIIKALA & SUOMUSJÄRVI PERNIÖ SALO-USKELA SÄRKISALO YHTEINEN TOIMINTA KASTETUT HAUTAAN SIUNATUT PERTTELI SSS | Lasse Kylänpää lasse.kylanpaa@sss.fi Kemiönsaaren kunta, valtio ja kemiönsaarelainen Oy DB Marina Ab rakentavat Taalintehtaan satamaa kolmella miljoonalla eurolla kahden vuoden aikana. Pienvenesataman ja ensimmäisen aallonvaimentimen rakennustyöt alkavat keväällä. Käsityöpiiri ke 29.1. Hinta ei ole vielä tiedossa, mutta Nauvon kirkonkylän uusi yhteysaluslaituri maksoi pari vuotta sitten 1,2 miljoonaa euroa. fi > Ajankohtaista > Matkat ja retket. Tauno Vilho Matias Parviainen 80 v. DB Marinan suunnitelmissa on myös oma aurinkovoimala, joka tuottaisi sähköä pienvenesatamaan
Hyllylle laitettavasta käsimatkatavarasta pitää maksaa lennosta riippuen 5–9 euroa. Tilanne oli vakava, mutta uhrin vammat jäivät vähäisiksi ja hän pääsi torstaina pois sairaalahoidosta. Sen sijaan matkatavarahyllylle laitettavasta laukusta pitää maksaa ylimääräistä. Jatkossa kaikki matkustajat voivat tuoda maksutta lentokoneen matkustamoon yhden laukun, jonka tulee mahtua edessä olevan istuimen alle. Veneille jäävää aukkoa voi verrata vaikkapa Helsingin Kustaanmiekkaan, josta pääsee läpi vielä 230 metriä pitkällä aluksella. Poliisin mukaan teon motiivina on ollut epäillyn kokema riitatilanne uhrin kanssa. (STT) Halla-aho: Bensan hinnan nosto ei vähennä päästöjä Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi-Halla-aho sanoo, ettei polttoaineiden hinnan nostaminen vaikuta autoilun määrään eikä päästöihin. Muutos koskee lentoyhtiön myymää edullisinta lipputyyppiä. (STT). Sähkötai hybridiauton omistaja voi ladata autonsa samalla, kun käy ostoksilla K-kaupassa. Muut oppilaat tai koulun henkilökunta eivät loukkaantuneet tilanteessa. 15€ LUHTA HOME koreja alk. Ne toimivat molemmat Taalintehtaalla DB Marinan tiloissa. Halla-ahon mukaan ihmiset eivät aja huvikseen, vaan päästäkseen töihin, kauppaan, kouluun ja palvelujen ääreen. Istuimen alle tuleva laukku saa painaa enintään 10 kiloa. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 LATAA T Ä YTEEN MUUTAKIN KUIN J ÄÄ KAAPPI. Hänen mukaansa yksityisautoilijan kurittaminen ilmastoverotuksella tuhoaa koko maan asumiskelpoisuutta. Oppilas haavoitti toista teräaseella koulussa Tampereella Koululaisen epäillään haavoittaneen toista koululaista teräaseella Tampereen Sammon koulussa torstaiaamulla. Aallot jäävät pyörimään helmojen väliin. PERJANTAINA 24. T S A R K I S T O / M A R T T I I N A S A I R A N E N kennuspalvelu Byggis. Lue lisää kesko.fi/vastuullisuus MAAILMAN VASTUULLISIN RUOKAKAUPPA RUKKA PETS koirien taluttimia 5€ LUHTA poikien talvitakki 29€ LUHTA naisten toppatakki 29€ ICEPEAK naisten toppatakki LUHTA naisten parkatakki 39€ 59€ ICEPEAK naisten pusero 25€ ICEPEAK miesten laskettelutakki 69€ JAMES miesten collegepaita 15€ BOY-COT poikien huppari 10€ CASA koristetyyny 5€ JAMES miesten farkut alk. 5€ SALOSSA SALON HINTARALLI 23.-26.1.2020 Avoinna to–pe 10–20, la 10–18, su 12–18 Halikko Retail Park (Prisman vieressä), Valtatie 5, 24800 Salo RALLIT RALLATELLAAN NYT Taalintehtaan satama kohenee miljoonilla eurolla Taalintehdas tarjoaa rautaromantiikan lisäksi parantuvia venepalveluja, kun Bruksvikenin satamalahteen rakennetaan uusi pienvenesatama sekä aallonvaimentimet torjumaan koillisen ja kaakon väliset tuulet. Tavarahyllylle laitettavat käsimatkatavarat sisältyvät kalliimpien lipputyyppien hintaan. (STT) Norwegianin käsimatkatavarasta pitää jatkossa maksaa Lentoyhtiö Norwegian otti torstaina käyttöön uudet käsimatkatavarakäytännöt. Aallonvaimennin tehdään 45 tonnia painavista raskasbetoniponttoneista, joiden alla on helmat parin metrin syvyyteen asti. Epäilty oli saatu eristettyä yksin koulun käytävään, kun koulun henkilöstö oli sulkenut käytävään johtaneet ovet. Epäilty ja uhri ovat molemmat koulun oppilaita, ja he ovat alle 15-vuotiaita
Avustusta on jaossa yhteensä 120 miljoonaa euroa. Kiurun mielestä suomalaisessa terveydenhuollossa on perustavan laatuinen vika: rahat menevät kalliiseen erikoissairaanhoitoon, koska peruspalvelut eivät toimi. Niitä hoidetaan esimerkiksi Uudellamaalla erikoissairaanhoidossa kahdeksan kertaa enemmän kuin 1990-luvulla. Lääkäriin pääsyä nopeuttaakseen hallitus haluaa hoitotakuun, joka takaa lääkäriin pääsyn seitsemässä päivässä. –?Eduskunnalle täytyy varata riittävä aika lakien käsittelyyn. Avustusten hakuaika päättyy maaliskuun lopussa. Ja kun erikoissairaanhoidon laskutus kasvaa, kunnille jää yhä vähemmän rahaa perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisyyn. (STT) Volkswagenille Kanadassa miljoonasakot TORONTO Kanadassa tuomioistuin on määrännyt autovalmistaja Volkswagenille 196,5 miljoonan Kanadan dollarin sakon päästöhuijausskandaaliin liittyvässä oikeuskäsittelyssä. Valtionavustukset myönnetään puolueiden poliittisen toiminnan sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Sosiaalija terveydenhuollon uudistusta ovat yrittäneet hallitukset peräjälkeen. Perussuomalaiset saa vajaat 7 miljoonaa, kokoomus 6,8 miljoonaa, keskusta 5,5 miljoonaa ja vihreät 3,6 miljoonaa euroa. Lääkäreitä tulee houkutella terveyskeskuksiin ulottamalla tutkimusja kehittämistoiminta perustasolle. Digitalisaatiota pitää hyödyntää. Volkswagen oli myöntänyt huijanneensa päästömittauksissa ja päässyt korvaussummasta sopuun yhtiön oikeuteen haastaneen Kanadan hallinnon kanssa. Eniten tukea saa sosiaalidemokraattinen puolue, runsaat 7 miljoonaa euroa. Tässä työssä menee aikaa juuri sen verran minkä eduskunta tarvitsee. Toisissa kunnissa terveyskeskukseen pääsy vie kahdesta neljään viikkoa. Lakiuudistus salli vahvojen oluiden, lonkeroiden ja siidereiden myynnin päivittäistavarakaupoissa. Esimerkiksi nykyisen terveydenhuollon epäonnistumisista Krista Kiuru nosti nuorten mielenterveysongelmat. Krista Kiuru patistaa kuntia parantamaan terveyspalveluitaan jo ennen sote-uudistusta. Valtio syytti saksalaista autovalmistajaa lukuisista ympäristölakirikkomuksista. Kyse on myös rahasta: peruspalveluiden rapautuminen ohjaa ihmiset kalliiseen erikoissairaanhoitoon. –?Erikoissairaanhoidon laskutus on saatava kuriin niin, että isännät pistävät omat peruspalvelunsa ja hoitoketjunsa kuntoon. Kiurun tavoite on, että sote-uudistuksessa saavutetaan läpimurto jo tänä keväänä, jolloin uudistusta koskevat lait voitaisiin viedä joulukuussa eduskunnalle. Mukana on sekä suuria että pieniä kuntia. Kaikki eivät jaksa odottaa, vaan valitsevat yksityisen lääkäriaseman. Lisäksi kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea rakenneuudistusrahoitusta vapaaehtoiseen alueelliseen yhteistyöhön ja yhteiseen valmisteluun. Euroissa sakon summa on noin 135 miljoonaa. Järjestön mukaan vähittäismyynti on supistunut absoluuttisena alkoholina mitattuna kaksi prosenttia vuosien 2017 ja 2019 välillä. –?Perustasolla on jotain jäänyt tekemättä, kun palvelu on haettava erikoissairaanhoidosta. (STT, AFP) Alkoholin vähittäismyynti supistunut Alkoholilain kokonaisuudistus vuonna 2018 ei näytä lisänneen alkoholijuomien vähittäismyyntiä kertoo Päivittäistavarakauppa. Kiurun mukaan järjestelmää on uusittava niin, että hoitoon pääsee nopeasti ja että moniammatillista apua saa perusterveydenhuollossa yhdeltä matalan kynnyksen luukulta. TAMMIKUUTA 2020 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) haluaa, että kunnat ryhtyvät ripeästi kehittämään perusterveydenhuoltoaan sen sijaan, että ne odottavat kaiken korjaavaa sote-uudistusta. Kiuru muistutti, että hoito painottuu Varsinais-Suomessakin liikaa erikoissairaanhoitoon. Tukia maksetaan yhteensä 35,5 miljoonaa euroa puolueiden kansaneduskuntapaikkojen suhteessa. Kiurun mukaan Marinin hallitus on karsinut omasta sote-uudistuksestaan kaikki rönsyt pois. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Vasemmistoliiton osuus on vajaat 2,9 miljoonaa, RKP:n osuus 1,6 miljoonaa, kristillisdemokraattien vajaat miljoona ja Liike Nytin lähes 200?000 euroa. S S S / V E S A K Ä I V Ä R Ä I N E N ”Suomalaisessa terveydenhuollossa on perustavan laatuinen vika: rahat menevät kalliiseen erikoissairaanhoitoon, koska peruspalvelut eivät toimi.” Ministeri Krista Kiuru Puoluetukia myönnettiin liki 36 miljoonaa euroa Valtioneuvosto on myöntänyt tämän vuoden puoluetuet. Perusterveydenhuollon kunnianpalautus Ministeri Krista Kiurun (sd.) mielestä terveyskeskuksia ei saa päästää rapautumaan, koska silloin kallis erikoissairaanhoito joutuu paikkaamaan palveluja. Kolmanneksi voi vielä nousta ympäristöterveydenhuolto. Myös hoitoketjut on saatava toimiviksi. –?On pakko todeta, ettei jättimäisiä uudistuksia saada läpi yhdessä hallituskaudessa, hän myönsi. Volkswagen on jo aiemmin taipunut kompensoimaan huijauksensa seurauksia kanadalaisille autonostajille. Uudistuksessa on vain kaksi päätehtävää: sosiaalija terveydenhuolto ja pelastustoimi. Siksi on jälleen kiire, Kiuru totesi. Sanna Marinin (sd.) hallitus vauhdittaa kehittämistä rahalla: tulevaisuuden sosiaalija terveyskeskus -ohjelmasta jaetaan kunnille tänä vuonna 70 miljoonaa euroa. Puolueiden tulee käyttää saamastaan avustuksesta viisi prosenttia naisten poliittiseen toimintaan sekä viisi prosenttia piirijärjestöjen toimintaan. –?Palveluita on pakko kehittää jo nykyisessä rakenteessa. Kiuru peräänkuuluttaa ”perusterveydenhuollon kunnianpalautusta”. –?43 prosenttia suomalaisista pääsee lääkäriin jo nyt viikossa. Vuonna 2015 paljastuneen dieselautojen päästömittaushuijauksen arvioidaan maksaneen Volkswagenille jo ainakin 33 miljardia Yhdysvaltain dollaria (noin 30 miljardia euroa). Se toimii jo nyt osassa kuntia. (STT). Olennaista terveydenhuollon uudistuksessa on Krista Kiurun mielestä, pääsevätkö ihmiset lääkäriin ja tulevatko he hoidetuksi. Siksi minulle ei kannata sanoa, että se on mahdotonta. –?Mobiilipalveluissa julkinen puoli on kymmenen vuotta jäljessä yksityisiä palveluita, hän vertasi. Se ei vielä auta mitään, jos ihminen pääsee kerran hoitoon ja hänet työnnetään jonnekin syrjään odottamaan. Sisältöuudistus eli palveluiden parantaminen ei voi jäädä odottamaan rakenteellista eli sote-uudistusta, Kiuru viestitti varsinaissuomalaisille kuntajohtajille torstaina Turussa. Vuonna 2016 sovittiin kuluttajille suunnatuista 2,4 miljardin Kanadan dollarin hyvityksistä. Lisäksi Ahvenanmaan maakuntahallitus saa 178?000 euroa. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sote kaatui kalkkiviivoilla, ja Krista Kiurun mukaan nykyinen hallitus ei aio ajaa samaan miinaan. Sote-uudistus koskee suoraan noin 40 lakia, ja lisäksi uudistukseen liittyy noin sata muuta lakia, joihin tarvitaan muutoksia. Karsimisesta huolimatta uudistuksella on kiire
Atria TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE tai ENTRECOTE palana Kulta Katriina JAUHETUT KAHVIT 450-500 g 5,00-5,56/kg ei erikoissekoitukset rajoitus 1 erä/talous Tarjoukset voimassa PE-SU 24.-26.1.2020, ellei toisin mainita 4 95 KG Kivikylän PORSAAN KASSLER n. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 ARJEN SÄÄSTÖJÄ ww w. 2 kg 9 95 KG 14 95 KG 2 50 Kanax KAURAKANANMUNIA M10 580 g 2,16/kg Esim. PÄIVÄVOIDE 50 ml 245,00/l 2 50 Lindahls RAHKAT 150 g 4,17/kg L’ORÉAL PARIS AGE PERFECT GOLDEN AGE -SARJAN TUOTTEET 15 95 PKT Möller TUPLA 2x100 kapselia/90 g tai OMEGA 3 PIKKUKALAT 72 kpl/86 g JÄTTIPAKKAUS 88,61-185,47/kg ERÄ Palvelusta SAVUSTETTU KOKONAINEN KIRJOLOHI -15-25 % PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,95-3,35 kpl (7,76-8,38/kg) Ilman Plussa-korttia 3,65-4,19 pkt (7,30-9,31/kg) Papa Rafkin PAKASTEPIZZAT 380-400 g 6,25-6,58/kg 10.4 KPL 2 RS -31-40 % PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 0,75 prk (5,00/kg) Ilman Plussa-korttia 1,55 rs (2,67/kg) Ilman Plussa-korttia 17,50 4 PRK -16 % PLUSSA-KORTILLA 10.Ilman Plussa-korttia 16,60-17,15 pkt (92,22-199,42/kg) -3-6 % PLUSSA-KORTILLA 4 PKT 1.BANAANI Costa Rica KG HERKUTTELUUN! Vinkki: lisää marjoja -19 % PLUSSA-KORTILLA 12,25 -30 %. 24%) Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. 010 537 9200 Aukioloajat arkisin 8–21, lauantaisin 8–20, sunnuntaisin 12–18. PERJANTAINA 24. alv. kcit ym ar ke t.f i SALO Puh. Vain kotitalouksille. Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis
Yhdellä suojamatolla saa peittoon 72 neliömetriä. –?Vastaanotto on ollut todella hyvä. Myös Finnfoam on ollut kehittämässä uutta ratkaisua. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Lumensuojamaton kanssa tähdätään kansainvälisille markkinoille. Tuotetta myy ja markkinoi Kalle Palander. Yhdeksän vastaajaa kymmenestä arvelee asuinalueensa turvallisuuden pysyneen viime vuosina samankaltaisena. –?Lumen sulama oli finnfoamilla peitettynä vain viisi prosenttia. TAMMIKUUTA 2020 SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Lumensäilöntä on mullistumassa. –?Kelit ovat olleet myyjän puolella Etelä-Suomessa, vaikka kyllähän tällainen sää suoraan sanoen jurppii aika lailla. –?Eristehaitarit voi jättää varastointipaikan tai rinteen sivuun odottamaan seuraavaa kautta. Eteläisemmässä Suomessa myyntityötä on vauhdittanut ennätysleuto ja vähäluminen talvi. Useimmin suomalaisia huolestuttavat arkiset vaarat, kuten liikenneonnettomuudet ja tulipalot. Myös useat kunnat ovat kiinnostuneita innovaatiosta latulumen varastointiin. Yritys on tuonut markkinoille niin sanotun lumensuojamaton, jonka eristeenä käytetään salolaisen Finnfoam Oy:n valmistamaa Finnfoam XPS -eristettä. PVC-pusseissa olevat Finnfoam-eristelevyt on liitetty yhteen ”haitariksi”, joka on helppo levittää ja myös kerätä takaisin nipuksi. Tällaista tuotetta on ilo myydä.” Kalle Palander, myyntijohtaja Entinen alppihiihtäjä Kalle Palander toimii Snow Secure Oy:n myyntijohtajana. Yrityksen myyntijohtajana toimii yksi Suomen menestyneimmistä alppihiihtäjistä Kalle Palander, joka palasi juuri myyntimatkalta Pohjois-Suomesta. Suomen Kyselytutkimuksen viime vuonna toteuttamaan kyselyyn Kansa pitää Suomea turvallisena, mutta ilmastonmuutos ja maahanmuutto huolestuttavat Kyselyn mukaan lähes kolmasosa suomalaisista ei pidä median levittämää tietoa luotettavana.. STT | Saara-Miira Kokkonen Suurin osa suomalaisista pitää Suomea turvallisena maana, selviää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kyselytutkimuksesta. Sisäministeriön tilaamassa tutkimuksessa lähes kaikki vastaajat kokevat henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan hyvä. Eristeitä ei siis tarvitse kuljettaa enää varastoon, mistä syntyy logistisia säästöjä. Näin lupaa Snow Secure Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Martikainen. Ilmastonmuutokseen, kyberturvallisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvät uhkat nähdään kuitenkin entistä todennäköisempinä. Kehittämishanke alkoi vuonna 2016 ja se on saanut rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ja PohjoisSavon ely-keskuksilta. Myöhemmin keväällä tuotetta on tarkoitus esitellä Keski-Euroopassa. Myös kyberhyökkäykset, maahanmuuton aiheuttamat häiriöt ja rikokset sekä ääriajattelusta johtuva väkivalta koetaan uhkina. Tällaista tuotetta on ilo myydä, Palander sanoo. Martikaisen mukaan tuotteen päämarkkinat ovat Suomen rajojen ulkopuolella, lähinnä Euroopassa, jossa ilmastonmuutos aiheuttaa todellisia ongelmia lumivarmuuden kanssa. –?Muutama henkilö saatetaan palkata, Erävuoma sanoo. Pohjoisen olosuhteissa purulla peitetystä lumesta sulaa jopa viidennes ja kaksinkertaisella geotekstiilillä peitettynä puolet. Koetuotanto alkoi Salossa vuoden alussa. Todennäköisimpinä yhteiskuntaan kohdistuvina uhkina pidetään sään ääri-ilmiöiden aiheuttamia ongelmia, väestöryhmien välisten jännitteiden kasvua sekä pitkittynyttä taloudellista taantumaa. –?Uutta tuotetta varten on rakennettu uusi tuotantolinja, kehitystyössä mukana ollut Finnfoamin kehitysja markkinointijohtaja Asso Erävuoma kertoo. Ensi viikolla Palander suuntaa myyntimatkalle Ruotsiin. Jatkossa Snow Secure aikoo kehittää eristeille uusiokäyttöä talvikaudeksi. Suomea turvallisena pitävien osuus on kuitenkin hieman laskenut aiemmista vuosista. Yli puolet vastaajista pitää myös eriarvoistumista keskeisenä turvattomuustekijänä. Tuotetta on tähän mennessä valmistettu tehtaan nykyisen miehityksen voimin, mutta jatkossa lisätyövoimalle saattaa olla tarvetta. Etelässä luku on hieman suurempi, 10 prosenttia, Erävuoma kertoo. Tuotteen käyttöikä on valmistajan mukaan parikymmentä vuotta. Finnfoamin valmistama eriste osoittautui Rukalla tehdyissä eristävyyspiloteissa erinomaiseksi. –?Myyntityö on kuitenkin aloitettu nöyrästi kotimaassa, Martikainen kertoo. Finnfoam mukana merkittävässä lumi-innovaatiossa ”Vastaanotto on ollut todella hyvä. Uudelle menetelmälle on haussa useita maailmanlaajuisia patentteja. Palanderin mukaan lumensuojamaton valtteja ovat ekologisuus ja helppous. –Tämä työ tuntuu todella omalta, hän sanoo. Tuote on myös pitkäikäinen. Snow Secure on kehittänyt täysin uuden tavan säilöä lunta kesän yli. Hiihtämisestä ja laskettelemisesta saa vain haaveilla, Palander toteaa
TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 RUOKAA, JOKA ON JOSTAIN KOTOISIN. ( STT, AFP) Ähtärin eläinpuisto aloittaa yt-neuvottelut Ähtärin Eläinpuisto Oy käynnistää yt-neuvottelut kolmessa yhtiössään Ähtärin Eläinpuistossa, Hotelli Mesikämmenessä ja Snowpandassa. Lumen säilönnän unelmasta tuli kuitenkin totta vasta 40 vuotta myöhemmin vuonna 2000, kun Rukalle tehtiin maailman ensimmäinen lumivarasto, jossa testattiin erilaisia eristemenetelmiä. Yt-neuvotteluilla tavoitellaan yhteensä korkeintaan 700 000 euron vuotuisia säästöjä henkilöstökuluissa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Kolmasosa vastaajista on sitä mieltä, että valtamedia levittää luotettavaa ja oikeaa tietoa, mutta melkein joka kolmas ilmaisee epäluottamusta mediaa kohtaan. –?Loistavan kumppanin eli Finnfoam Oy:n löytyminen sinetöi vuosikymmenten aikana tehdyn työn. Valtaosa vastaajista arvioi julkisten palveluiden pysyvän asuinalueellaan lähivuosina samana. Ohjauskorko pysyy nollassa, missä se on pysynyt vuoden 2016 keväästä lähtien. ”Ensikosketuksen” lumen säilöntään hän sai 1970-luvulla olleessaan laskettelemassa kesällä Norjan jäätiköillä. Hän on toiminut erilaisten lumiprojektien lisäksi muun muassa alppihiihtovalmentajana ja rinneyrittäjänä. Anttila sai joulukuussa osakseen runsaasti julkisuutta, kun Instru järjesti henkilöstölleen koulutustilaisuuden, jossa työntekijät jaettiin värikoodeilla kolmeen ryhmään. Eläinpuistossa vieraili vuonna 2018 noin 275 000 kävijää, mikä nosti yhtiön toiminnan selvästi voitolliseksi. Olemme ratkoneet teknisiä haasteita yhdessä, Martikainen sanoo. Sosiaalista mediaa kohtaan ollaan epäilevämpiä. Eniten saatavuuden uskottiin heikkenevän vanhustenhoidossa sekä sosiaalija terveyspalveluissa.. Tästä oivalluksesta alkoi kehitystyö, Martikainen kertoo. Lue lisää kesko.fi/vastuullisuus MAAILMAN VASTUULLISIN RUOKAKAUPPA Finnfoam mukana merkittävässä lumi-innovaatiossa Snow Secure Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja, lumen säilönnän pioneeri Mikko Martikainen on tehnyt vuosikymmeniä kehitystyötä lumensäilönnän eteen. Julkisilla palveluilla on merkittävä vaikutus turvallisuuden tunteelle. Tehokkaimmaksi eristeeksi todettiin tuolloin puru. PERJANTAINA 24. Lunta Sotshissa säilöttiin yrityksen toimesta eri menetelmin lähes miljoona kuutiometriä. Yhtiön johdosta vahvistettiin asia Taloussanomille. Reilu kolmannes ei ole väitteen kanssa samaa eikä eri mieltä. EKP päätti myös virallisesti käynnistää strategiansa tarkastelun. Instrun johtaja saa jatkaa tehtävässään Optikkoketju Instru Optiikan toimitusjohtaja Pasi Anttila saa jatkaa tehtävässään, kertoo Taloussanomat. Eläinpuiston mukaan yritysten toiminta vajosi tappiolliseksi vuoden 2019 aikana. Yli puolet vastaajista katsoo sosiaalisen median sisältävän paljon tahallista ja harhaanjohtavaa tietoa. Luottamus mediaan jakoi selvästi kansaa. Työ piti sisällään muun muassa lumetusjärjestelmien analysointia ja lumen laadun varmistamista. Keskuspankki pitää myös talletuskorkonsa syyskuussa linjatussa –0,5 prosentissa. Suurin osa vastaajista kertoo, ettei koe pelkoa uutisotsikoiden vuoksi. Yhtiö tiedotti asiasta henkilöstölle sisäisesti torstaina. Hänelle on annettu jopa lisänimi ”Lumikuiskaaja.” Vuonna 2014 yritys sai tähän asti suurimman työtehtävän. 1980-luvulla Martikainen inspiroitui lisää katsellessaan lumenkaatopaikkoja, joista lumi suli vasta myöhään kesällä. Taloussanomien haastattelussa neljä työntekijää kertoi kokeneensa tilaisuuden nöyryyttäväksi ja eriarvoistavaksi. –?Mietin jo silloin, että tällaista ikijäätä tarvittaisiin Suomeenkin. Joka viides kertoo sosiaalisen median levittävän vihapuhetta, mikä herättää heissä pelkoa. Snow Secure vastasi Sotshin olympialaisten lumivarmuussuunnitelmista. Kun ostat ruokasi K-kaupasta, tiedät mistä se on kotoisin. Eläinpuistoon tuotiin tammikuussa 2018 Kiinasta kaksi pandakarhua, jotka houkuttelivat tuolloin runsaasti vierailijoita Ähtäriin. Keskuspankki ei myöskään tehnyt muutoksia massiiviseen arvopaperien osto-ohjelmaansa. Teemme jatkuvasti työtä hankintaketjujen läpinäkyvyyden edistämiseksi. Taloussanomien mukaan Anttila ilmaisi tilaisuudessa, että on jokaisen valinta, mihin ryhmään haluaa kuulua, mutta että joidenkin ihmisten hän ei toivo jatkavan yhtiössä. (STT) Kansa pitää Suomea turvallisena, mutta ilmastonmuutos ja maahanmuutto huolestuttavat vastasi 3?000 ihmistä. Vastaajien mukaan turvallisuuden tunnetta lisäävät etenkin pelastuslaitos, terveyspalvelut ja poliisi. Käytännössä sopeutustoimet tarkoittavat korkeintaan 20 henkilön irtisanomista tai osa-aikaistamista.Yhtiöissä on yhteensä 50 vakituista työntekijää. Lumi on kuulunut Martikaisen elämään monella tapaa. (STT) EKP pitää ohjauskorot ennallaan FRANKFURT Euroopan keskuspankki piti torstaina ohjauskorkonsa ennallaan. S N O W S E C U R E O Y Lumikuiskaajan vuosikymmenten kehitystyö Lumensuojamattoa on testattu muun muassa Leppävirran hiihtoareenalla
Turku +46 cm Hanko +52 cm 0,9 m 0,9 m 1,1 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput keskiviikkona Maarianhamina Lämmintä +6 °C Muonio Kylmää ?19 °C Pyhätunturi Tuulista 20 m/s Utsjoki Sateista 5 mm STT | Saila Kiuttu, Sanna Nikula Johtamiskokemus perusja ihmisoikeusasioissa nosti Kirsi Pimiän sisäministeriön kansliapäälliköksi. Sisäministeriön kansliapäällikön virkaa hakeneista kolmen kärkeen pääsivät Pimiän lisäksi suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen. Pimiä on aiemmin työskennellyt muun muassa oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) erityisavustajana ja vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä. Kansliapäällikkö on ministeriön ylin virkamies. Pelttari toimi kokoomuslaisen sisäministerin Anne Holmlundin (kok.) poliittisena valtiosihteerinä vuosina 2009–2011. Vaikka Pimiän kokemus johtamistehtävistä on muita kärkihakijoita ajallisesti lyhyempää, on hänen erityisenä vahvuutenaan laaja-alainen kokemus perusja ihmisoikeuksiin liittyvistä vaativista johtamistehtävistä. Päivälämpötila +2...+4 astetta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Tällä hallituskaudella osaamista tarvitaan perustelujen mukaan juuri perusja ihmisoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. TAMMIKUUTA 2020 24.1.2020 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +4 +4 +4 +3 +2 +3 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Pimiä on varatuomari ja toiminut yhdenvertaisuusvaltuutettuna keväästä 2015 alkaen. Sisäministeriön kansliapäälliköksi Kirsi Pimiä Kirsi Pimiä aloittaa virassa helmikuussa. perusja ihmisoikeuksiin liittyvistä vaativista johtamistehtävistä” ja toivotti hänet tervetulleeksi ministeriöön. Siten hänellä on kyky johtaa näiden asioiden kehittämistä sisäiseen turvallisuuden ja maahanmuuton osalta, perusteluissa sanotaan. Muun muassa Iltalehti uutisoi Pimiän esittämisestä jo tiistaina. Pelttarin ansioksi luettiin muun muassa laajaalainen sekä monipuolinen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden tehtävien tuntemus usealla eri organisaatiotasolla ja toimintasektorilla. Yksi hallituksen tärkeimpiä tavoitteita on eriarvoisuuden vähentäminen, josta Pimiällä on nykyisen virkansa puolesta osaamista. Aiemmin vihreät ovat julkisuudessa paheksuneet poliittisia virkanimityksiä. Nykyinen kansliapäällikkö Ilkka Salmi palaa takaisin EU-komissioon. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Vihreän oikeusministerin erityisavustajana toiminut Pimiä oli vihreän sisäministeri Ohisalon esitys.. Kokoomus on nyt oppositiossa. Muistion mukaan kaikilla kärkihakijoilla oli selkeät, mutta keskenään erilaiset vahvuudet kansliapäällikön tehtävään. Pelttari ja Pimiä kieltäytyivät kommentoimasta nimitystä STT:lle. Hän aloittaa virassa ensi kuussa, ja pesti kestää viisi vuotta. Ohisalo ei kommentoi valintaa STT:lle, koska on virkamatkalla. Sisäministeriön muistiosta käy ilmi valinnan perustelut, joiden mukaan Pimiä nousi hakijoista kärkeen tehtävässä edellytettävän monipuolisen kokemuksen sekä käytännössä osoitetun johtamistaidon ja johtamiskokemuksen näkökulmasta. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +3 +2 ?1 ?1 ?5 ?9 ?9 8 7 10 10 Suomi klo 14:00 Pe +4 +2 +4 +4 +4 +4 +3 +4 +3 La +2 +3 +2 +2 +1 +1 +2 +2 Su +5 +3 +5 +5 +5 +4 +4 +5 +4 Ma +4 +3 +4 +4 +4 +3 +3 +4 +4 Ti +4 +3 +4 +4 +4 +3 +3 +3 +4 Ke +2 +1 +2 +2 +1 +1 +1 +2 +2 To +1 +1 +1 +1 9:02 16:17 9:00 16:20 8:11 17:08 8:09 17:10 Heikkoa tai kohtalaista länsituulta. Hän kirjoitti Twitterissä, että ”Sisäministeriölle uusi kansliapäällikkö, jolla on laaja-alainen kokemus mm. Pääosan urastaan hän on toiminut valiokuntaneuvoksena eduskunnassa. Vihreän sisäministerin Maria Ohisalon päätös esittää Pimiää tehtävään ohi Pelttarin on viime päivinä herättänyt laajaa julkista keskustelua poliittisista virkanimityksistä. Aluksi pilvistä ja paikoin vesisadetta, päivällä selkenevää. Lisäksi hänellä on kokemusta strategisesta johtamisesta valtioneuvostotasolta, muutosjohtamisesta sekä kansainvälisistä tehtävistä. Hänen tehtävänään on johtaa, kehittää ja valvoa ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa ministerin apuna
Aiemmin yritykset keskittyivät vain tekemään voittoa omistajilleen kasvattamalla osakkeen arvoa. Vain intersportista. Ingman Cremy Rocky road vähälakt. Vastuullisuuteen kuuluvat muun muassa ympäristöja sosiaaliasiat. Tämänhetkisen tiedon mukaan sairastuneita on yli sata. Tänä vuonna vain 10 prosenttia ei koe omakseen ajatusta, että yrityksen vastuullisuuteen liittyvät teot ovat kasvava kilpailuetutekijä. Viime vuonna luku oli 56 prosenttia. Joukossa on lasten jääkiekkoturnaukseen osallistuneita pelaajia, toimihenkilöitä, vanhempia sekä naisten salibandyjoukkueen jäseniä. Elintarvikevalvonnan mukaan epidemian syy on epäselvä. Vastaajajoukko kattoi 56 prosenttia tutkimuksen kohderyhmään kuuluvista liikevaihdoltaan Suomen 250 suurimmasta yrityksestä. Elintarvikkeesta lähtöisin olevaa epidemiaa ei kuitenkaan voida toistaiseksi sulkea pois. Sairastuneet ovat liikuntakeskus Buugissa viime lauantaina olleita ihmisiä. Joukkueille oli järjestetty ruokailu, jonka antimet oli valmistettu liikuntakeskuksen ravintolassa. (STT) Jyväskylässä yli sata ihmistä on sairastunut vatsatautiin Jyväskylässä kaupungin elintarvikevalvonta selvittää vatsatautiepidemiaa, joka sai todennäköisesti alkunsa paikallisesta liikuntakeskuksesta. (254,-) Salomon RC 8X eSkin PSP SUKSET JA SITEET YHTEISHINTAAN! 199 ,S-market Plaza Salo Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–18 Sunnuntaisin 12–18 1 49 Suomalainen Palvelutorilta Kanan fileesuikale hunajamarinoitu 350 g (7,69) Hinnat voimassa vain Plazan S-marketissa pe– su 24.1.–26.1. (02) 731 6500 • Palvelemme ark. Talven poistoja! -20 % -20 % KAIKKI TOPPATAKIT JA -HOUSUT KAIKKI TALVIJA NASTAKENGÄT VAIN PE-LA ! VAIN PE-LA ! LISÄALE MYÖS JO ALENNETUISTA HINNOISTA! LISÄALE MYÖS JO ALENNETUISTA HINNOISTA! Aktiivin/harrastajan “Skin” pitovoiteluvapaat perinteisen sukset. Plazassa yli 500 katettua parkkipaikkaa. 850 g (3,47) HERKKUJA VIIKONLOPUKSI erä OP tutki: Suuryritykset haluavat ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia Suuryritykset kokevat yhä useammin, että niiden tehtävänä on polttavien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen, ilmenee OP:n suuryritystutkimuksesta. (STT). Kirjolohifilee ruodoton Snelman Kunnon pekoni 150 g (9,93) kg pkt 12 90 2 69 kg 2 49 2 pkt/talous Meira Kulta Katriina PERINTEINEN kahvi sj ja pj 0,5 kg (4,98) pkt 2 95 pkt Palvelutori avoinna arkisin 7-19 la 7-17 su suljettu. Liikuntakeskukseen tehtiin tarkastuskäynti tiistaina, jonka jälkeen tilat pestiin ja desinfioitiin. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Kauppakeskus Linjuri, Vilhonkatu 14, 24101 Salo P. Vastaajayrityksistä 72 prosenttia tunnistaa roolinsa ongelmien ratkaisemisessa. Vastaajayritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 199 miljardia euroa. INTERSPORT SALO Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät. 10-19 ja la 9-16. PERJANTAINA 24. 850 g (3,47) Creme brulee vähälakt
Päätöksen taustalla oli huoli asukkaiden välittömästä turvallisuudesta. –?Viime vuonna tammikuun lopussa lopetimme yritysostot ja muutimme strategiaamme niin, että painopisteemme on sen jälkeen ollut ja on jatkossakin henkilöstössä ja laadussa, hän sanoo. –?Viime vuosina työn kuormittavuus on vienyt henkilöstön jaksamisen äärirajoille monessa yksikössä ja saanut heidät pohtimaan, pystyvätkö he ylipäätään jatkamaan alalla työskentelyä, mikäli työn ja hoivan laatu eivät parane, Hartikainen kirjoittaa ryhmän raportissa. Henrikssonin mukaan vanhustenhoidon tila on kohentunut kohun jälkeen, mutta työ on yhä kesken. Yhtiön perustaman ulkopuolisen asiantuntijaryhmän mukaan Esperillä on kuitenkin vielä paljon tehtävää. Vakavia puutteita paljastui sittemmin myös muissa yhtiön yksiköissä sekä muidenkin hoivayhtiöiden ylläpitämissä hoivakodeissa. Valviran ylijohtaja Markus Henriksson kertoo, että Esperiä koskevia valvonta-asioita on yhä kesken. Pirttijärven mukaan uudella strategialla on yhtiön omistajien täysi tuki. Paavolan mukaan asiantuntijaryhmä toi esiin samoja epäkohtia, joita on jo vuosikausia yritetty laittaa alalla kuntoon. Voidaan sanoa, että tilanne on päällä. Huolta on paitsi osaavan henkilöstön saatavuudesta, myös siitä, miten kuntien rahat riittävät pysyvään muutokseen. Keskeisenä syynä hän näkee sen, että yksityiset hoivayhtiöt tavoittelivat kasvua liian yksisilmäisesti. Yhtiö tähdentää, että kyseessä on iso kulttuurin muutos, joka ei tapahdu hetkessä. Kohun keskiössä ollut Esperi Care kertoi torstaina palkanneensa lisää työntekijöitä ja panostavansa vastedes enemmän myös hoivakotien asukkaiden hyvinvointiin. –?Iäkkäiltä aikuisilta eli (hoivakotien) asukkailta ei välttämättä kysytä, mitä he haluavat ja mitä he tarvitsevat. Valviran mukaan edistystä on tapahtunut, mutta tilanne on yhä päällä. Hoivatyön asiantuntijoista koostuvan ryhmän puheenjohtaja, geriatrian emeritusprofessori Jaakko Valvanne sanoo, että Esperin täytyy kuulla enemmän ja paremmin hoivakotien asukkaita. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R Esperi sanoo lopettaneensa yritysostot. Asiantuntijaryhmä: Yhtiöllä on vielä paljon petrattavaa. Esperi Caren pääomistaja on brittiläinen sijoitusyhtiö ICG. Osaavan työvoiman saatavuus ja henkilöstön suuri vaihtuvuus on ollut hoiva-alalla ongelma jo pitkään. –?Tämä on kohti parempaa, mutta ei vielä riittävää, hän kommentoi. Kohu on lisännyt merkittävästi vanhustenhoidon puutteita koskevien ilmoitusten määrää, ja viranomaiset ovat puuttuneet laajasti hoivakotien toimintaan. –?Meillä on rohkaisevia signaaleita siitä, että sekä yritykset että kunnat ovat aidosti ryhtyneet korjaustoimiin. Ryhmässä Esperin henkilöstön edustajana toimiva lähihoitaja Sini Hartikainen sanoo, että kokoaikaisia ja vakituisia työntekijöitä tarvitaan yhtiössä edelleen lisää. Emeritusprofessori Valvanne pitää erittäin surullisena, että vanhustenhoidon ongelmiin havahduttiin liian myöhään. Henkilökuntaa on kuormittanut suuri työmäärä, puutteellinen esimiestyö ja ilmapiiriongelmat, ryhmä totesi torstaina julkistetussa raportissaan. Esperi Caren varatoimitusjohtaja Heini Pirttijärvi yksityisen hoivayhtiö Esperi Caren laaturyhmän raportin julkistustilaisuudessa Helsingissä torstaina. Viime vuoden aikana yhtiöön syntyi noin 2000 uutta työsuhdetta. Valviran mukaan yksikössä oli akuutti kriisitilanne. Lähija perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Sija Paavola huomauttaa, että Esperin uusista työsuhteista alle puolet on vakituisia. Paavolan mielestä vastedes tulisi keskittyä kolmeen isoimpaan kysymykseen eli henkilöstön määrään, johtamiseen ja siihen, että työntekijät saataisiin pysymään työssään. Eläkeyhtiö Ilmarinen omistaa Esperistä reilut neljä prosenttia. ”Tuottoa ei pidä ottaa iäkkäiden ihmisten selkänahasta.” Hoivakohu pakotti Esperi Caren keskittymään kasvun sijaan laatuun Koko hoiva-alaa ravisteleva skandaali sai alkunsa vuosi sitten tammikuussa, kun sosiaalija terveysalan valvontavirasto Valvira keskeytti Esperi Caren pyörittämän Ulrika-hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa. Valvira antoi viime keväänä Esperille poikkeuksellisen määräyksen, jossa vaadittiin yhtiötä korjaamaan epäkohdat ja puutteet kaikissa vanhustenhuollon yksiköissään. –?Ei tuotosta pidä ottaa iäkkäiden ihmisten selkänahasta eikä myöskään henkilöstön selkänahasta. TAMMIKUUTA 2020 STT | Annu Marjanen Vuosi sitten puhjennut vanhustenhoivakohu käynnisti alalla ison murroksen, joka on pakottanut yksityiset hoivayhtiöt suuntaamaan huomion kasvun ja laajentumisen sijaan hoivan laatuun. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Samaan aikaan on myös huolestuttavia signaaleja joistakin toimintayksiköistä. Tarkastukset ovat johtaneet muun muassa toiminnan keskeyttämisiin ja uhkasakkoihin. Omaisia ei välttämättä kuulla silloin, kun heillä on jotain sanottavaa. Esperi Caren varatoimitusjohtaja Heini Pirttijärvi myöntää, että yhtiö ei puuttunut epäkohtiin ajoissa, koska sen päähuomio oli kasvussa ja laajentumisessa. Myös henkilöstö on aikaisemmin kokenut, että heitä ei kuulla, kun heillä on asiaa, Valvanne summaa ryhmän keskeisiä havaintoja
Muita suosittuja rotuja olivat kultainennoutaja, shetlanninlammaskoira, jackrussellinterrieri sekä harmaa norjanhirvikoira. Tilastokeskuksen kuukausitilaston mukaan liikennekuolemien määrä laski joulukuussa 14:llä toissa vuodesta, ja kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia tilastoitiin yhteensä 11. Plussa-pisteet ostoistasi. Viidestä kotimaisesta rodusta kolme nousi suosituimpien joukkoon. Koirien rekisteröinti helpottaa eläintautien torjuntaa, eläinten hyvinvoinnin valvontaa ja ongelmatapauksiin puuttumista, Kennelliitto kertoo. Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä kuitenkin laski toissa vuodesta, jolloin liikenteessä kuoli 32 ihmistä enemmän. Kolmanneksi tuli saksanpaimenkoira lähes 1?300 rekisteröinnillä. Kaiken kaikkiaan Kennelliitto rekisteröi viime vuonna yli 45?000 koiraa. Loukkaantuneita oli tuolloin noin 300 enemmän. PERJANTAINA 24. Väri vaaleanharmaa. Kaikkiaan henkilövahinkoihin johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tilastoitiin noin neljä tuhatta. · SUO MEN LUOTETUIN HU ON EK AL UL IIK E · Ku lut taja tutkimus 2020 Katso myymälöiden tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat asko.fi/myymalat. Lue lisää kesko.fi/vastuullisuus MAAILMAN VASTUULLISIN RUOKAKAUPPA Tu o tt ei ta ra jo it et ut er ät . Katso lisää asko.fi Alkaa huomenna asko.fi klo 00.05 ja myymälöissä klo 10. BRAVO-matto 160 x 220 cm 49 , (169,-) etusi 71% BRAVO-matossa on pitkä nukka. (STT). Suomenlapinkoira oli viidenneksi, suomenajokoira seitsemänneksi ja karjalankarhukoira kymmenenneksi suosituin. vuotena peräkkäin Suomen viime vuoden suosituin koirarotu oli jälleen labradorinnoutaja yli 2?300 rekisteröinnillä, kertoo Kennelliitto. Labradorinnoutaja on ollut suosituin rotu jo vuodesta 2010 asti. Niin kauan kuin riittää Labradorinnoutaja oli suosituin koirarotu jo 10. Kevyen liikenteen käyttäjiä eli jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kuoli viime vuonna yhteensä yli 30. Listan toiseksi nousi jämtlanninpystykorva, joita rekisteröitiin viime vuonna reilut 1?400. *Alennukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa yleisin ajoneuvo oli henkilöauto. 120 x 160 cm 19,90 (99,-) 160 x 220 cm 49,(169,-) -45 % Kaikki muut tuotteet Prosenttiedut voimassa 25.-26.1.2020, tuote-edut voimassa 29.1.2020 asti. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 HIILIJALANJ Ä LKIMITTARI K-Ruoka-sovelluksen hiilijalanjälkimittari auttaa tekemään ilmaston kannalta fiksumpia valintoja kaupassa. Värit harmaa ja luonnonvalkoinen. Kaikki patjat, sohvat, lepotuolit, ruokaryhmät, hyllystöt, matot, nukkumatekstiilit ja pientavarat -50 % LAHTI-recliner 169 , (657,-) etusi 74% LAHTI-reclinerin leveys 81 cm, korkeus 102 cm. (STT) Tieliikenteessä kuoli yli 200 ihmistä viime vuonna Tieliikenteessä kuoli viime vuonna 205 ihmistä ja loukkaantui lähes viisi tuhatta ihmistä, Tilastokeskus kertoo. Kaksipyöräisillä ajoneuvoilla liikenteessä kuoli yhteensä noin 30 ihmistä
Torstaina kerrottiin, että tartuntoja on havaittu myös SaudiArabiassa, Singaporessa ja Vietnamissa. (STT) Tuomiopäivän kelloa siirrettiin lähemmäs maailmanloppua WASHINGTON Ydinsodan ja ilmastokatastrofin uhka on kasvanut entistä pahemmaksi, arvioivat niin sanottua tuomiopäivän kelloa ylläpitävät tutkijat. Virus lähti leviämään kaloja ja muita eläimiä myyvältä torilta 11 miljoonan asukkaan Wuhanin kaupungissa. Tutkijat totesivat, että maailman johtajat ovat kuluneen vuoden aikana murentaneet useita aserajoitussopimuksia ja luoneet tilanteen, joka pahentaa ydinsodan riskiä. WHO: Koronavirusta ei vielä syytä julistaa kansainväliseksi terveysuhaksi Virus lähti leviämään kaloja ja muita eläimiä myyvältä torilta 11 miljoonan asukkaan Wuhanin kaupungissa. Pekingin viranomaiset ilmoittivat lisäksi peruvansa kaikki suuret uudenvuoden kokoontumiset pääkaupungissa. Atomitutkijoiden julkaisu Bulletin of Atomic Scientists siirsi kellon ison viisaria 20 sekunnilla, jolloin kello näyttää nyt sataa sekuntia vaille keskiyön. WHO:n mukaan tiedossa ei ole, että virus olisi tarttunut ihmisten välillä Kiinan ulkopuolella. Virus on levinnyt jo muun muassa Japaniin, Hongkongiin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin, Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin. Keskiyö merkitsee maailmanloppua. Mies pidätettiin viime viikolla. Kiinassa viranomaiset laajensivat eristystoimiaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Riikinbaari: Pyttipannu, broilerpasta Rosmariini: Hawajinleike, lohkoperunat, kasvislisäke L,(GL); blinit, mätivaahto, sipuli ym. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. TAMMIKUUTA 2020 TÄNÄÄN LohiSOPPAA, savukalaa ja saunapalvia MUURLAN SUORAMYYNTIHALLI 045 138 2371 www.savukalakauppa.fi Café 68: Kanakeittoa (L,G), lihapullia tomaattikastikkeessa (L,G), kesäkurpitsavuoka (L,G,Vege), tähtitorttuja (L) ja kahvia/teetä Cafe Rio: Kermainen lohikeitto L, G + vaihtuva salaattibuffet Dreamravintola: porsaanleike (L), lohkoperunat (L, G), Koskenlaskija kalakeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Lihakeitto M,G, kaalikääryleet L,G, puolukkahillo M,G, lasagne L, omena-kanelikiisseli M,G Lounas-kahvila Kalkkis: Porsaan ylikypsää kasleria & barbequekastiketta (GL, L), nakkikeitto (GL, L), turkinpippuripannacottaa Lounasravintola Mustapippuri: Porsaanleike (L, saa G) ja aurajuustokastike (L, G) kermainen kalakeitto (L, G), puolukkamousse Mama´s lounasja tilausravintola: Possun kasler, kermainen pippurikastike GL,L, Satay kanavartaat GL,L, hedelmäsalaatti GL,L Maranklubi: Possun uunifile kermakastikkeella, lohkoperunat, paahdetut yrttijuurekset, sipulirenkaita Muurla: Salaattibuffet, lohikeitto G,L, metsästäjänleike G,L, päivän kasvis, jälkiruoka Muurlan Opisto: Ylikypsää possunkylkeä L, G (sianliha, Suomi), paahdettu kikhernesalaatti L, G, pinaattikeitto L, G ja keitetty kananmuna, vadelmavanukas L, G Ravintola Ilolansalo: Sipulipihvi jauhelihasta G, L, kuskuskasvispihvit L, uunijuurekset G, L, valkosipuliperunat G, L, perunat, salaatit, herukkakiisseli G, L ja kahvi. Tietoisuus ilmastokriisistä on kasvanut, mutta hallitusten toimet sen torjumiseksi ovat edelleen riittämättömät, tutkijat totesivat. Viranomaiset ovat kieltäneet kaupungin asukkaita poistumasta ”ilman erityistä syytä”. Toimet viruksen leviämisen estämiseksi ovat käynnissä, ja ulkomailla on todettu vain rajallinen määrä tartuntoja. Kylmän sodan alussa vuonna 1947 kehitetty kello symboloi tutkijoiden arviota siitä, miten lähellä ydintuhoa tai muuta katastrofia maailma on. Turhautuneet wuhanilaiset jakoivat tuntemuksiaan sosiaalisen median Weibo-pikaviestipalvelussa. Vaikka tuhkauurnia harvemmin jätetään lojumaan julkisille paikoille, hautapaikkojen hinnat Japanissa ovat karkaamassa tavallisten ihmisten ulottumattomiin. Viruksen leviäminen vaikuttaa matkailuun ja kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan. Puhdistuksissa maailmansotien välissä kuoli arviolta jopa kymmeniätuhansia suomalaisia. SKS ottaa vastaan myös alkuperäisaineistoa, kuten kirjeitä ja valokuvia. Se tiedottaa keruun tuloksista syksyllä. Torstaina eristystoimia laajennettiin muihin kaupunkeihin Hubein provinssissa. Kaupungin kadut olivat silminnäkijöiden mukaan aavemaisen tyhjät. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. SKS kaipaa tietoa esimerkiksi uhriksi joutuneiden elämästä Neuvostoliitossa ja miten vainoja on käsitelty myöhemmin perheissä. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. L E H T I K U V A / A F P Kiinassa eristystoimet koskevat jo 20 miljoonaa ihmistä – myös Kielletty kaupunki suljetaan.. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Näin lähellä se ei ole koskaan aiemmin ollut. Pekingissä sijaitseva Kielletty kaupunki suljetaan koronaviruksen takia lauantaista lähtien toistaiseksi. Hautapaikka suositulla hautausmaalla voi helposti maksaa loistoauton verran. Viime kesän päätteeksi Suomessa alkoi keskustelu uuden tutkimuksen tekemisestä Stalinin vainojen uhreista. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. –?Toistaiseksi ei ole todisteita ihmisten välisistä tartunnoista Kiinan ulkopuolella, mutta se ei tarkoita, ettei näin voisi käydä, pääjohtaja sanoi. Vastaajat voivat kertoa kertomuksia esimerkiksi sukuunsa kuuluneista henkilöistä, jotka kuolivat tai katosivat neuvostojohtaja Josif Stalinin vainoissa. joulukuuta. (STT) Wuhan/Geneve | STT, AFP Maailman terveysjärjestö WHO katsoo, että Kiinasta leviävää koronavirusta ei ole vielä syytä julistaa kansainväliseksi terveysuhaksi. Maittava . Palvelussa oli iltapäivään mennessä aloitettu liki 350?000 asiaa koskevaa keskusteluketjua. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Keruu alkaa 27. L; kahvi ja leivonnainen Salkkarin Lounasravintola: Porsaan sipulipihvi, tuorejuustokastike L,G, välimeren broilerivuoka L,G, valkosipulikermaperunat, ranskalaiset, katkarapukeitto L,G, suklaamousse Salo IoT Campus: Broileria sataykastikkeessa, porsaan grillipihvi ja juustoperunoita, soija-kauratäytteiset paprikat, porkkanasosekeittoa Salon Palvelutalosäätiö: Porsaanleike L, kermakastike, perunat, salaattipöytä, marjamousse L G Salon Patarouva: Jauheliha-tortillat (saa G), kermaviilikastike ja salsakastike (L,G), kermainen lohikeitto (L,G), juusto-rucolasalaatti (L,G,Vege), talon jälkiruoka Salon Seurahuone: Ranskalainen sipulikeitto ja parmesantuille L,GL, fasaani Wallenberg ja tumma puolukkakastike L,GL* Shell Helmisimpukka Halikko: Paahdettuja broilerinkoipia ja ranch-kastiketta VL G, Paikallinen perjantai makkarakeitto M G, Hawaijin leike VL Teboil Helsingintie: Porsaan ulkofile, omenainen kastike, maalaislohkoperunat, kaalipaistos, salaattipöytä Vikström & Juuliina: Pulled pork L,G juuresmuusi L,G muusi L,G pizza L ( jauhelihakasvis-, salami) Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. (STT) Tokiolaismies jätti isänsä tuhkat metron vessaan WASHINGTON Keski-ikäistä japanilaismiestä odottaa jopa kolmen vuoden vankeustuomio tai ainakin tuhdit sakot, sillä hän jätti tarkoituksella isänsä tuhkauurnan Tokion metron vessaan, kertoo CNN. Niiden piirissä oli torstaina jo noin 20 miljoonaa ihmistä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Kyseessä oli ensimmäinen kuolemantapaus taudin alkuperäisen leviämisalueen ulkopuolella. Kansainvälisen terveysuhan julistus on annettu yhteensä viisi kertaa; edellinen oli viime vuonna ja koski ebolaa. Mies perusteli tekoaan poliiseille sillä, että hänen vanhempansa olivat eronneet ja hän pelkäsi äitinsä suuttuvan, jos hän vie krematoriosta hakemansa uurnan kotiin. Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan liittyy tiiviisti temppelien alueelle kokoontuminen, ja niille kerääntyy usein kymmeniätuhansia ihmisiä. Virus on tappanut Kiinassa ainakin 18 ihmistä. Aikansa pähkäiltyään mies vain jätti uurnan marraskuussa Marunouchimetrolinjan vessaan. Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. Wuhanin asukkaita kaupungin eristäminen ei miellytä. Maittava . WHO jatkaa tilanteen seuraamista ja kehottaa Kiinaa jatkamaan tiedon jakamista. Järjestön pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus totesi torstaina kaksi päivää kestäneen kokouksen päätteeksi, että virus on terveysuhka Kiinassa, mutta ei kansainvälisesti. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Tässä on ilmoiTuspaikka sinun lounasravinTolallesi Lounaat SKS aloittaa keruun Stalinin vainojen uhreista Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) aloittaa muistitietokeruun Stalinin vainojen uhreista. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Ensimmäinen tartunta havaittiin tiettävästi 31. tammikuuta ja jatkuu toukokuun loppuun. Museon mukaan tarkoitus on estää tartuntojen leviäminen ihmisjoukoissa. Uhriluku nousi yhdellä, kun terveysviranomaiset kertoivat 80-vuotiaan miehen kuolleen Hebein provinssissa, joka sijaitsee Pekingin lähellä. Torstaina eristystoimia laajennettiin muihin kaupunkeihin Hubein provinssissa. Wuhanin lentoja junayhteydet katkaistiin sekä liikenne metrossa ja kaupungin busseissa pysäytettiin
Mistä säästöä syntyy. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. sitä, että sairaanhoidon opiskelijoilla olisi lyhyt matka sairaalaan harjoittelemaan. Oppimisympäristöselvityksen työryhmän linjauksilla tällaiseen ei tulla pääsemään. Vanhusväelle koulut voisivat toimia kortteliklubeina. Et voi vaatia kaikkia palveluita. Uhkailu ei johda mihinkään. Onhan se perin outoa, että tämä yksikkö halutaan lakkauttaa, kun Hajalassa toteutuu kaupungin tavoitteissa määritelty eheä opinpolku päiväkodista kouluun ja yhteistyö varhaiskasvatuksen ja opetuksen välillä samassa pihapiirissä. Sama outo porukka on menossa tapaamaan kaupungintalolle kaupungin johtoa mielessään kylän kehittäminen. Sinne voisi siirtää myös kansalaisopiston sekä Steississä vuokratiloissa oleskelevan nuorison. Duunari u u Hyvä idea hajasijoittaa Uskelan koulun oppilaat. Miksei sellaista myös Saloon. Kouluista saa, jos vaan halutaan, vaikka millaisia monitoimipaikkoja. Näyttää siltä, että kuntaliitoksen jälkeen muutamat virkamiehet ja osa päättäjistä on hukannut kaupungin kartan ja kilometrimäärät kaupunginosista toiseen, myös matkat niistä keskustaan ja takaisin. Kaupunginjohtaja esittää, että kun saadaan työpaikkoja, niin se on sitä jotain. Outoja todellakin ne Hajalan lasten vanhemmat, kun halusivat lapsensa hiirten joukkoon leikkimään. Vielä enemmän rahaa tarvittaisiin, jos Ylhäistentien kiinteistöön yritettäisiin rakentaa sellaisia tiloja, joita lukiolaisilla nyt on ja joita vain he tarvitsevat. Mihin tämä vimmattu kierrättäminen ja karusellaaminen oikein perustuu. Sitten kun amk-opiskelijat piti saada Joensuunkadulle, niin sinne opiskelijoitten mentävä oli. Kyläkoulujen Salo -lupauksella ja lupauksen pitämisellä kaupunki saisi uusia asukkaita, lapsia ja aikuisia veronmaksajia. Maalla olisimme onnellisempia u u Ei ikä anna oikeutta etuilla. Vuonna 2013 Hajalassa alkoi elää ihan kummallinen visio: haluttiin rakentaa jätevesija vesiverkosto sekä valokuitu tähän outoon kylään. Tai voi kaupungintalon väki IoT Campuksellekin muuttaa. Ylhäistentiellä epäiltiin olevan ongelmia sielläkin, mutta ei niitä kaupunkikehityspalvelun taholta myönnetty ennen kuin pihalle ilmestyi jäteauto ja imuletkut. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Koulujen lakkautusesitykset vastatuulessa (SSS 17.1.). Talvinopeus u u Uskomatonta luettavaa torstain lehdessä. Marjatta Halkilahti Salo, Muurlan kaupunginosa Mihin perustuu Salon vimmattu koulukierrätys. Ehkä olisi hyvä ottaa pääsyliput käyttöön. Perusteltiin, että Hermannin sisäilmaongelmia tässä vaan remontin ajaksi pakoon mennään. Lapsiemme koulumatka pitenisi sitten 26 kilometriin 15 kilometrin sijasta. Hyvä että näillä on palautusosoite näkyvällä paikalla, jos sattuvat eksymään. P.s. Millä rahasummalla ja millaisin järjestelyin siitä nyt ykskaks Uskelan ja Alhaisten alakoulu tehtäisiin. Miksei oppilasmäärältään pienet koulut voisi jatkossa toimia niin kuin Kannuksessa toimitaan. Salossa kuitenkin vielä mietitään, miten tilanne siellä kehittyy. He myös kantavat samalla logolla varustettua kassia olallaan. Ja mitä vikaa Alhaisten koulussa muka on. Kyllä se tarvitaan. Vai ajanko alinopeutta, kun gps-nopeuteni on 103 km/h, ja muu liikenne ohittaa koko ajan. Niin metsä vastaa TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 PERJANTAINA 24. Ylhäistentiellä oli alunperin ammattikorkeakoulu, ja tilat rakennettiin juuri näiden opiskelijoiden tarpeeseen. Tasapuolisuutta u u Helppo uhkailla poismuutolla. Järjestäjä, tuleehan vielä toinen luento meillä ulos jääneille. Siellä kokeillaan mobiilikoulua ratkaisuksi pienten kouluyksiköiden säilymisessä. Voitaisiinko kyläkoulujen sulkemisen sijaan sijoittaa muidenkin keskustan alueen pikkukoulujen oppilaat isompiin yksiköihin. Outouden ylläpitämiseksi nämä kyläläiset kokoontuvat huolestuttavan usein. Kenelle tätä kouluverkkoa oikein rakennetaan, koko Salon yhteisölle vai eräille päättäjille ja heidän läheisilleen. Säästyy kuljetuskustannukset u u Uskelan koulun ympäristössä asuu lapsia myös tulevaisuudessa. Salon lukio rakennettiin aikoinaan lukioksi. Otat tietoisen riskin, jos haluat asua pikkukylässä. Lapset kohtaavat viikoittain perhekahvilassa ja Temppukerhossa, nuoret Nuorkassa, perheet Myllytyryn uimarannalla ja kaikki yhdessä kylän yhdistysten kokouksissa, talkoissa, Trömperillä ja hirvipeijaisissa, muutamia outoja tapahtumia muistaen. Sairaalan sijaintia ei siinä rytäkässä taidettu enää edes muistaa, pääasia, että IoT Campukselle saatiin toimintaa. Verkostot rakennettiin myös koululle, jota kaupunki ehdottikin lakkautettavaksi heti samana vuonna, kun Hajalan vesiosuuskunta oli perustettu. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään hieman toisin kuin tavallisesti. Lapsilla ei päivä paljon pitene koulumatkojen takia. Meillä toimitaan siten, että esitetään säästöä yhtäällä, mutta ei välitetä, paljonko toimenpiteestä aiheutuu kuluja toisaalla. Mutta nyt ei ehkä voikaan, koska Komisuon koulu on lopetusuhan alla. Mielestäni pitäisi katsoa koko kokonaisuutta, mutta eihän meillä niin tehdä. Ainakin siellä asuva heimo on todella outo. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Vetovoimatekijät Salossa, unohtuiko tämä: helposti löytyvät ja ilmaiset autojen parkkipaikat. Ne samat vanhemmat, yhdessä lastensa kanssa ovat raivanneet koulun metsää risuista ja pusikoista sekä toimittaneet koululle materiaaleja lasten rakentamiin majoihin. Lopulta kuitenkin, hiiristä huolimatta, päiväkoti sai mittavan remontin sekä laajennusosan. Tasa-arvotonta u u Lopetetaan Pajulan koulu keskustasta. Moni varmaan muistaa viimeisimmän paljon julkisuutta saaneen hiiriepisodin. Salon moniin kaupunginosiin muuttoa aikovat eivät kaikki edes hae täältä työpaikkaa, vaan hakevat ja saavat sen naapurikunnista. Sen sijaan uutinen oli, että moottoritiellä suoritettiin nopeusvalvontaa. Ei ole. Nämä pojat ovat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjasarjan päähenkilöt. No, mitäpä muuta tältä oudolta kylältä olisi voinut odottaakaan kuin miljoonien säästöjä kaupungille. Hermannilaiset ovat odottaneet pääsyä takaisin Torikadulle, mutta ei sinne niin vaan olla menty. Jos tunnet samankaltaisia outoja tuntemuksia sisälläsi, liity ihmeessä joukkoon! Oudon kylän edustajat: Piia-Riina Ihander Hajalan koti–koulutoimikunta Katja Rousku Hajalan päiväkodin vanhempaintoimikunta Pasi Lehti Hajalan kyläyhdistys Tatu 10 v. Perusteina paikan valintaan hehkutettiin mm. Lapset tuntevat Tatun ja Patun Outolasta. Varmaan 300 henkilöä ei mahtunut sisään, joten pyyntö OP:lle, jotta järjestäisi uusinnan unitutkijan luennosta. Näitä Hajalan kylän asukkaita on nähty myös pukeutuvan oudosti: oman kylän moottoritien liittymää kuvaavalla logolla varustettuihin paitoihin, huppareihin ja pipoihin. Kaupungintalosta voisi tehdä, kesäkuuluisan torin lähellä kun sijaitsee, kaupunkilaisten ja kesäasukkaiden yhteisen olohuoneen. Mutta ei siinä vielä kaikki, viime syksynä Hajalan kyläyhdistyksen outo porukka on vuokrannut kaupungilta koulun yläkerran kyläläisten käyttöön ja aikoo remontoida sen hankerahoituksella ja talkoilla. Säästöjä pitäisi saada, mutta jos mikään taho ei kerro, kuinka paljon sitä säästöä syntyy, niin en ymmärrä, millä perustein päättäjät voivat työryhmän esittämiin linjauksiin suostua. Se, mikä hajalalaisissa on kyllä vieläkin oudompaa, on se into, jolla haluavat tuoda omaa kyläänsä esille. Kiinalaiset viranomaiset ovat tiedottaneet, että kiinalaisten pitäisi välttää matkustamista Wuhaniin. Käytännössä erittäin vaikeaa, jos pitää myydä oma asunto. Ilmaiset parkkipaikat u u Kovia ylinopeuksia moottoritiellä (SSS 22.1.) ei ole mikään uutinen. Kaksi ulos jäänyttä u u Eriarvoista. Hajalan koulun oppilas Hajala – outojen ihmisten kylä?. Hyvinvointimme eteen edelleen teemme työtä, on se outoa tai ei. Viimeisen 10 vuoden sisällä Hajalan koulua tai päiväkotia on suunniteltu lakkautettavaksi neljä kertaa milloin mistäkin syystä. Välillä on tullut tunne, josko se Outola sijaitseekin oikeasti Salon Hajalassa. Pitää sitten muuttaa toiselle paikkakunnalle. Näin kenenkään koulumatka ei olisi liian pitkä. Viimeksi Hermannin tiloihin virkamiehet yrittivät esittää Uskelan koulun koululaisia, mutta kun lasten vanhemmat löivät lujasti hanttiin, niin ehdotus teki stopin jo alkumetreillä. Viimeisimpänä ne pistivät pystyyn tyylikkäät nettisivut, jotka on selkeästi kohdennettu kylään muuttajille ja lapsiperheille. Päinvastoin. Nämä oudot vanhemmat myös kuljettavat koululle omia kottikärryjään ja haravia, kun koululaiset ovat viettäneet ulkoilupäivää ympäristön siistimisen merkeissä. Onpa outoa, että ne tekevät talkootöillä ilmaiseksi tällaista mainosta Salon kaupungille. Salo mainostaa olevansa älykaupunki. Ylinopeudet ovat aivan normaalitilanne. Talkootöillä tuotakin asiaa alettiin puuhaamaan, ja sen valmistuttua vesijohdosta tuli Salon Veden hallinnoimaa omaisuutta. Mietin samaa, miten Pajulan koulu väisti lakkautuksen. Pajulan oppilaat voisivat mennä Ollikkalaan jne. Totta kai alasajojen puolustajat esittävät, että pakko toimia, kun lapsimäärä vähenee, mutta vähenee se muuallakin. Vastuullisuutta u u Jo puoli tuntia ennen luennon alkua tilat täynnä kulttuurikeskiviikkona. Jokainen vuorollaan. Asiakas u u Tilaisuus täynnä -lappu ovessa, punaisella kirjoitettuna. Kiikalalainen u u Olemme suunnitelleet muuttoa maalle, mistä olemme kotoisin. Koulupäivän päätyttyä ja viikonloppuisin ne voisivat toimia kokoontumispaikkoina. Kun Ylhäistentielle tuli tyhjäkäyntiä, niin sopivaksi täytteeksi saatiin Torikadulta Hermannin koulu. Omaa vapaa-aikaansa nämä oudon kylän koululaisten vanhemmat käyttävät kerätäkseen rahaa koululaisten opintoretkiin ja niiden opintomateriaalien hankintaan, joita kaupunki ei määrärahoillaan ole pystynyt koululle hankkimaan. Eikö olisi pitänyt kertoa, että vierailua Wuhaniin ei edes nyt harkita. Jätevesiverkostosta huolehditaan edelleen kyläläisten voimin. Jos nuo kierrättämiset ja karusellipyöritykset nyt tämän päivän muotia ovat, niin minä voin tähän esittää yhden aprillimaisen ehdotuksen: siirretään kaupungintalon toiminnot Ylhäistentielle, siis sen jälkeen, kun hermannilaiset ovat palanneet Torikadulle. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Missä viipyvät Svenska skolen, Alhaisten sekä Uskelan koulun lapsivaikutuskyselyt. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot
Onpa hallintotieteiden maisteri ja teologian tohtori Alaranta ollut televisiossakin, muun muassa toukokuussa 2017 ohjelmassa Sensuroimaton Päivärinta. Aiheina ovat olleet kotiseudun mielenkiintoiset ihmiset ja heidän ajatuksensa. Materiaalia olisi Brusilan mukaan ollut toiseen mokomaan. Mietin, kun televisiossa on Isä Matteon tutkimuksia, että Matteo on oman kylänsä Johannes Alaranta: kaikessa mukana. Tango-kiertue juhlistaa suomalaista tangoa. Johanneksen evankeliumin alkupisteenä on perniöläisen jalkapalloporukan pelivuoro viime kesänä. Se oli eräänlainen vastaisku ulkomaisen pop-iskelmän rantautumiselle. Ensi-iltaan on muutama viikko. Syntyi kuva kaihoisan surumielistä tangoaan rakastavista suomalaisista. Hilmaa ei ole vielä julkisesti esitetty. uu u ”Tipsu” (2019, pituus 16,21 minuuttia): Henkilökuva jalkapalloa ja jääkiekkoa suomalaisissa pääsarjoissa pelanneesta, kotikaupungissaan Salossa elävän legendan maineeseen kohonneesta Tapio ”Tipsu” Nummelasta. Ensi-ilta Kaleidoskooppi-videofestivaalissa Salossa 2. ”Tiivistäminen on oma taiteenlajinsa, ja raaka sellainen.” Hannu Brusila SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron sivistyslautakunta jakoi 21?100 euron avustukset kulttuurityöhön ja nuorisotoimeen. Brusilaa kiinnosti, mikä mies on kyseessä ja hän kysyi, missä Alaranta on aiemmin pelannut. Nykykännyköillä saa jo ihan hyvää kuvaa, netistä löytyy ilmaisia videoeditoriohjelmia, Brusila sanoo. ”Oman tien kulkija, koko kylän sankari” HANNU BRUSILAN LYHYTDOKUMENTIT uu u Sampsa Sarparanta (2018, pituus 12,12 minuuttia): Yhteiskuntakriittisenä tunnetun kuvataiteilijan ja No Shame -nimisen bändinsä kanssa Eurooppaa pitkään kiertäneen rock-muusikon henkilökuva ja puheenvuoro. uu u Matildan Mambo (2019, pituus 05,01 minuuttia): Mukana nelihenkisessä työryhmässä ideoijana, käsikirjoittajana, kertojana ja osin tuottajana. Peloton pappi, luki puolestaan Iltalehden otsikossa lokakuussa 2019 Hannu Brusilan Alarannasta kirjoittamassa pitkässä jutussa. uu u Hilma (2019, pituus 10,01 minuuttia): Pienessä tarinassa valotetaan paitsi kissan sielunmaailmaa, myös sitä, miten tärkeäksi ihmiset kokevat lemmikkinsä ja sen jälkeläisten hyvinvoinnin. Marraskuussa 2018 SSS:n sivuilla kerrottiin Alarannan ruumisarkkukurssista, jonka paikat olivat täyttyneet nopeasti innokkaista nikkaroijista. Siinä pitää leikata pois itselleen rakkaatkin kohdat ja pitää mielessä katsoja, kokonaisuus, Brusila sanoo. Audiovisuaaliseen ilmaisuun siirtyminen on tuonut vaihtelua. – Tämä on Johanneksen puheenvuoro. Tämä on jo neljäs versio. Mies tunnetaan jo ympäri Suomea, ja epäilemättä Brysselissäkin, jossa ennen teologiaopintojaan, pappeuttaan ja Perniöön muuttoaan toimi seitsemän vuotta meppi Paavo Väyrysen avustajana. Vanha jalkapallokettu Brusila kiinnitti huomiota nopeaan ja taitavaan pelaajaan. Salossa konsertti pidetään Teatteri Provinssissa huhtikuun 17. Ei mikään peruspappi, luki SSS:n viikonvaihdesivujen otsikossa huhtikuussa 2017, jolloin julkaistiin pitkä juttu Johannes Alarannasta. Dokumenttia tehtiin pitkin Hannu Brusilan viidennen lyhytdokumentin pääosassa on perniöläispappi Johannes Alaranta. – Kuukausien työ tässäkin on ollut. Brusila on kirjoittanut yli 30 vuotta lehtijuttuja etenkin urheilusta mutta myös mielenkiintoisista ihmisistä ja elämän kummallisuuksista. marraskuuta 2019. Brusila kertoo yhä editoivansa dokumenttia, joka on jo viides parin viime vuoden aikana valmistuneista. Teatteri Provinssissa, Salossa. Ei ole ollut vielä julkisessa ensi-illassa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Unto Monosen Satumaa, nuoren Reijo Taipaleen levyttämänä, aloitti 1960-luvun suuren tangobuumin. Tein Johanneksesta jutun Iltalehteen ja ajatus dokumentista alkoi vahvistua. Ensi-ilta Perniön kunnantalolla 8.2.2020. – Alaranta on monipuolinen mies, Brusila sanoo. Ostin myös valkokankaan Maurin Makasiinista, sekä pöytäkoneen, josta näkee paremmin editoida kuin pienestä läppäristä. Seura järSomero avustaa kulttuuria ja nuorisotyötä Kansallistangomme Satumaan tekijän Unto Monosen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi tasan 90 vuotta ja suomalaisen tangon isäksi luonnehditun Toivo Kärjen syntymästä 105 vuotta. uu u Johanneksen evankeliumi: (2020, pituus 24 min.) Perniöläisen aluekappalaisen Johannes Alarannan puheenvuoro. – Sitä kautta ystävystyttiin. Suomalainen Tango -kiertue 17.4. TAMMIKUUTA 2020 SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Perniöläisen toimittaja-lyhytdokumentaristi Hannu Brusilan uusin työ kertoo Johannes Alarannan tarinan pohjoispohjanmaalaisesta lestadiolaisyhteisöstä Brysselin EU-kuvioiden kautta Perniöön aluekappalaiseksi. Tango-orkesteria johtaa Juse Venäläinen ja juontajana on tangotohtori Jukka Ammondt. Eikä harrastus ole rahasta kiinni. Paitsi ettei Johannes harrasta rikostutkimuksia, Brusila sanoo. Kannustan kaikkia tekemään dokumentteja, aiheita on maailma täynnä, riittää kun ikkunasta katsoo ulos. Ensimmäinen tangon nousukausi, 1940-luku, oli Toivo Kärjen vuosikymmen. Kohta ensi-iltansa saava Johanneksen evankeliumi on vajaa puoli tuntia pitkä. Editointi vaatii pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä: materiaalia voi periaatteessa hioa ja hinkata loputtomiin, mutta jossain vaiheessa pitää ymmärtää lopettaa. Että voi lopulta sanoa että huh, tämä on nyt valmis! Pitkän linjan toimittaja Brusila tekee dokumentteja harrastuksekseen, käsityöläisasenteella ja liki nollabudjetilla. heinäkuuta 2018. Muun muassa heidän ja muiden suomalaistangojen tekijöiden kunniaksi Suomalainen Tango -kiertue pysähtyy kymmenellä paikkakunnalla kevättalven aikana eri puolilla Suomea. Brusilan dokumentissa täydennetään, että Alarannan harrastuksiin kuuluvat myös moottoripyöräily, metsästys, purjehtiminen sekä tennis. On tärkeää, että asiat ovat dokumentissa oikeilla paikoillaan eikä mikään jää valmiissa versiossa kaivelemaan. päivä. Suomalainen Tango -konsertissa esiintyvät tangokuninkaalliset Heidi Pakarinen, Teuvo Oinas, Jarno Kokko sekä Kaija Lustila ja Kultainen Harmonikka 1992 -kilpailun voittaja Jarno Kuusisto. – Tämä on toisenlainen väylä saada luovuutta purettua. Potista kulttuurin osuus on 15?000 euroa. Hilmadokumentin päähenkilönä on tosin kissa. Somero-Seura saa kulttuurin kohdeavustuksista suurimman summan eli 5?000 euroa muun muassa museotoimintaan. Kansallisen tangomme suosio nousi mittasuhteiltaan ilmiöksi, joka herätti kansainvälisen median kiinnostuksen tangoamme ja tanssilavakulttuuriamme kohtaan. Edellä mainittujen juttujen lukijat tietävät myös sen, että Alaranta on pelannut nuoruudessaan aktiivisesti jääkiekkoa sekä jalkapalloa. KULTTUURI 18 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Ensi-ilta Teijon Masuunin galleriassa 4. – Tiivistäminen on oma taiteenlajinsa, ja raaka sellainen. – Kamera mahtuu kämmeneen, nyt käytin ensimmäistä kertaa tukea. Alarantaa Brusila kuvaa oman tiensä kulkijaksi, josta on tullut ”koko kylän sankari”, ainakin dokumentissa esiintyneiden nuorten silmissä
Ja erityisesti kaikkia niitä, joita kukaan toinen ei huomaa.” – Ne ovat tärkeitä sanoja tässä ajassa. Vaikka teksteissä lukee, että olen ohjaaja ja käsikirjoittaja, ei ohjausta ole paljon tarvittu: Johanneksen kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. KLO 19.00 LA 1.2. – Tiivistäminen on oma taiteenlajinsa, ja raaka sellainen. Somerniemen Musiikkija Teatteriyhdistys saa 3?500 euroa ja Someron Tupanäyttämö 2?500 euroa kesäteatterin tekemiseen. PERJANTAINA 24. KLO 19.00 SU 2.2. KLO 19.00 SU 2.2. KLO 19.00 PE 31.1. Lue lisää kesko.fi/vastuullisuus MAAILMAN VASTUULLISIN RUOKAKAUPPA MAAILMANKUULUN JÄNNITYSNÄYTELMÄN VIIMEISET NÄYTÖKSET! TÄNÄÄN KLO 19 SEKÄ LA 25.1. KLO 19.00 SU 26.1. KLO 19.00 PE 31.1. Toivon, että dokumentti antaa ihmisille ajateltavaa, muutakin kuin itseään, Brusila sanoo. Johanneksen evankeliumi on vajaa puoli tuntia pitkä. Kotimaisen kaunokirjallisuuden puolella myydyin teos oli Pajtim Statovcin Bolla, joka palkittiin viime vuonna kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla. Kokonaisuudessaan kirjamyynti laski viime vuonna yli viisi prosenttia. Tietokirjaksi luokiteltua Vesa-Matti Loirin elämäkertaa myytiin yli 73?000 kappaletta. KLO 19.00 LA 1.2. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 AURINKOVOIMANN Ä YTE Olemme Suomen suurin aurinkovoiman tuottaja ja käyttäjä. 300 euroa myönnettiin myös Someron Musiikinystäville ja Someron Karjalaseuralle. Siinä pitää leikata pois itselleen rakkaatkin kohdat ja pitää mielessä katsoja, kokonaisuus, Brusila sanoo. KLO 17.00 MAAILMANKUULUN JÄNNITYSNÄYTELMÄN VIIMEISET NÄYTÖKSET! TÄNÄÄN KLO 19 SEKÄ LA 25.1. KLO 17.00 Loiri-elämäkerta oli myydyin kirja Jari Tervon Loiri-teos oli viime vuoden myydyin painettu kirja, ilmenee Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen tilastoista. Hänen ulosantinsa on loistavaa, asiat, joista Johannes puhuu, ovat painavia. Tekotapa on ollut suoraviivainen. Nuorisotyön puolella Marjatat ja Mikon Pojat saavat molemmat 2?200 euroa partiolippukuntien toimintaan. Kohdeavustusten lisäksi kulttuuritoimijat saavat kuin 100 euron toiminta-avustuksen. Someron Vesaisten 500 euron avustus on tarkoitettu muun muassa alle kouluikäisten kerhotoimintaan ja retkiin. KLO 17.00 KE 29.1. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N syksyä, pala palalta, Brusila kertoo dokumentin syntyhistoriasta. (STT) Piakkoin ensi-iltansa saa Hannu Brusilan uusi lyhytdokumentti Johanneksen evankeliumi. Pitkäjärven taide ja kulttuurin kohdeavustus on 1?100 euroa. KLO 19.00 SU 26.1. Äänikirjojen osuus myynnistä puolestaan kasvoi noin kolme prosenttiyksikköä ja niiden osuus kustantajien markkinasta on noin kymmenen prosenttia. KLO 17.00 KE 29.1. – Tämä on ollut todella palkitseva projekti. Brusila on soittanut Alarannalle, on tavattu ja sitten on kuvattu. Hannu Brusilan Johanneksen evankeliumi -lyhytdokumentin ensi-ilta 8.2.2020 klo 17 Perniön Kunnantalolla. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Someron paikallisyhdistykselle myönnettiin 1 400 euroa tapahtumiin sekä erikseen 2?000 euroa leikkipuiston pyörittämiseen.. Käyttökelpoista materiaalia olisi ollut paljon enempäänkin. Somero avustaa kulttuuria ja nuorisotyötä jestää museopäiviä myös koululaisille ja päiväkoti-ikäisille. Dokumentin ytimenä on prosessi, jonka aikana Alaranta suhtautui kriittisesti lapsuudenkodistaan perintönä saamaansa lestadiolaisuuteen, josta hänet erotettiin ja jonka aiheuttamista traumoista sekä häpeästä, ”sotavuosista”, hän pääsi irti vasta puolenkymmentä vuotta sitten. Kuoroista Someron Naiskuoro saa 400 euron sekä Metka Kööri ja Someron Laulumiehet 300 euron kohdeavustuksen. Brusilan mukaan dokumentti tiivistyy sen viimeisiin lauseisiin, joissa Alaranta sanoo: ”Lopulta ainoa millä tässä elämässä on merkitystä, on se, miten me kohdellaan ja autetaan lähimmäisiä. Huolettomat Heinämiehet -orkesterin ja Someron Kameraseuran avustus on 100 euroa. Raha menee näyttelyyn, kursseihin ja symposiumiin
Salon srk. Järj. Järj. Koko kansan olohuone Salotossa (Kirkkokatu 5) klo 10–14. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon seudun paikallisosasto. Bio Stara klo 19.30. Hänen töitään on ollut esillä näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Järj. Iltatähti musiikkikomedia Paimion talviteatterissa klo 19. Hajala 4 vuotta Aada Ruotsalainen 22.1. (€) Järj. Salva. Tanssikurssi Salohallin tanssisalissa klo 12.30–14. Kaikille omaisille ja läheisille. Salon Eläkkeensaajat. Salon srk. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 1 vuotta Peeda Kuokkanen 23.1. HUOMENTA NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Senja Ruotsinkielinen kalenteri: Jarl NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Paavo, Pauli, Paul, Paulus, Paavali Ruotsinkielinen kalenteri: Paul PÄIVÄN SANA Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Palkinnon jakoi Suomen sarjakuvaseura. Järj. (€) Järj. Salon Eläkkeensaajat. Kisko 7 vuotta Aino Simonen 23.1. MUSIIKKI Ilolansalo soi: Atte Jäntti ja Pertun pojat Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) klo 14.30. Järj. Muurla 20 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Bio Stara klo 19. Ohjaajana Sirpa Päärni. Lumo klo 19.30. Järj. Vanhuspalveluiden palveluohjaaja Anne Vainio paikalla. Tikkanen on saanut useita palkintoja, muun muassa SarjakuvaFinlandian vuonna 2010. KOKOUKSIA Keskusta Salon Kunnallisjärjestön avoin kokous Halikon virastotalon alakerrassa klo 18. Tilaisuus on päihteetön. Tukea ja keskustelua syöpään liittyvissä asioissa. Lumo klo 19.15. Järj. Salon Eläkkeensaajat. Salva. Järj. MUITA TAPAHTUMIA Miesten jumppa Hermannin koulun juhlasalissa (Torikatu 5) klo 9. PP-tasapainoryhmä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5, Halikko) klo 10–11.30. Tikkasen kädenjälkeä on myös meksikolaisesta vapaapainija-muusikosta kertova Black Peider -sarja. Teräsleidit Bio-Salo klo 17.30. Kaffekellarin ohjelmallinen iltapäivä Ikäkeskus Majakassa klo 13–15. Puupäähattu-palkintoa on jaettu vuodesta 1972. Järj. Halikko 5 vuotta Aapo Muntola 24.1. Lukion musiikkiteatteri. Salon Sydänyhdistys. Kerava 3 vuotta Jade Keskitalo 24.1. Palkinto myönnetään arvostetulle sarjakuvantekijälle elämäntyöstään. Runoja sketsipiiri Salon Eläkkeensaajien toimistolla (Raatihuoneenkatu 3) klo 12–13.30. Kuusjoki 6 vuotta Eino Huittinen 24.1. Paimio 3 vuotta Matilda Koskinen 24.1. LaatuSarja: Whitney Bio-Salo klo 18. Salon seudun mielenterveysomaiset. Kohtaamispaikka, jossa keskustellaan muistiin liittyvistä asioista ja aktivoidaan aivoja. Mustapukuinen nainen psykologinen jännitysnäytelmä, yli 12-vuotiaille Salon Teatterissa klo 19. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä. Kuntopiiri Salohallin kuntosalissa (Pormestarinkatu 5) klo 10–11. Salon Sydänyhdistys. TEATTERI (€) Pimeä metsä Into The Woods Grimmin veljesten sadut Broadwaymusikaalissa Salon lukion auditoriossa klo 18.30. Ohjaus Laura Hurme, musiikin sovitus Outi Ollila. Tanssikengät mukaan. Järj. Palkintoraadin mukaan Tikkasen töissä kauhu, erotiikka, huumori ja pohdiskelu vuorottelevat sopusuhtaisesti ja hänen ilmaisunsa on omaperäistä. TAMMIKUUTA 2020 otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Sarjakuvan vuotuinen Puupäähattu-palkinto on myönnetty sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Petteri Tikkaselle. Salo 2 vuotta Aino Lahti 24.1. Salon srk. (€) Järj. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N. (STT) Sarjakuvan Puupäähattupalkinto Petteri Tikkaselle Sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Petteri Tikkanen. Liikuntapalvelut, Halikon Nuorisoseura ja Salon 4H. Palveluasema Salo-Karinassa klo 10–12. Särkisalo 5 vuotta Vilhelmiina Sinervo 24.1. Vesijumppa Salon uimahalli klo 10.10–10.55. Halikko 6 vuotta Bastian Kuisma 24.1. Muistikahvila Somerolla (Heikintie 5) klo 10–11.30. Jumanji: The next level Lumo klo 17.15. Järj. MuistiyhdistysSalon Hyvinvointipiste kauppakeskus Linjurissa klo 10–12. Järj. The Grudge Bio-Salo klo 20.15. Salo 3 vuotta Alissa Toivonen 24.1. (€). Vertaiskahvila FinFamin toimistolla klo 10–12. Tanssia kaikenikäisille Halikon nuorisoseuran talolla (Mustamäentie 169) klo 18–21 (€) Esiintymässä Timo Rautala seuranaan Juha Pellinen. Halikko as 5 vuotta Emilia Söderman 24.1. 22: 17 ELOKUVAT (€) Bad Boys for life Bio-Salo klo 19.30. Järj. Etuusneuvola: Tukea Kelasta hoitoon ja asumiseen Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 9.30. Salon Luustoyhdistys. Hän on erinomainen esimerkki oman uransa avaajasta, positiivisesta hengen nostattajasta, jonka teot kantavat pitkälle tulevaisuuteen, palkintoperusteissa luonnehditaan. Salon Eläkkeensaajat. –?Tikkanen on myös suosittu ja taitava sarjakuvanteon opettaja. Helene Lumo klo 17. Kaiken kansan aamukahvit Kuusjoen srk-talossa (Ylikulmantie 235) klo 10. Iisalmesta kotoisin oleva Tikkanen on tunnettu etenkin osittain omaelämäkerrallisesta Kanerva ja Eero -sarjastaan. Ilm. Lauluryhmä Junkkarit Prykin kerhohuone (Salmenranta 2) klo 9–12. Vesijumppaa Salon uimahallin terapia-altaassa klo 13. Bingo Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 10.30. Järj. Salva. Sydänjumppa Salohallin tanssisalissa klo 14
Aiheena miten kirjoittamisesta voi tulla uusi harrastus. Järj. NÄYTTELYT Salon Seudun Lottaperinne ry:n valokuvanäyttely Kiikalan kirjastossa 27.1. Talonpoikaismiljöö 1700-1800-luvulta Kreivinmäen ulkomuseo (Viurilantie 34, Halikko) Alue avoinna yleisölle läpi vuoden. Eläkeliiton Perttelin yhdistys. Kyseistä Silence-merkkistä äänenvaimenninta eli ”Halikon hiljaista” valmistettiin Halikossa Matti Eloranta & Co tehtaalla Mustamäentien varrella jäljellä olevassa harmaassa pajassa. Marttilassa: kotiseutumuseo, Nostalgiamuseo (Heinojantie 44, Prunkila). Perjantaina julkaistavaan tapahtumakalenteriin (la–pe) tiedot toimitetaan keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Järj. perhekirkko, puurolounas ja tapahtumapisteitä. Tupailta Mänkärin tilalla (Turilantie 163) 26.1. Terveyspisteitä ja tietoa Kelan sekä TE-toimiston palveluista. Puhujana Seppo Vesterinen, aiheena liikenne. Hyvinvointipisteellä kauppakeskus Linjurissa 31.1. Järj. Info ikääntyville työnhakijoille Voimala 2.0 (Vilhonkatu 2, Salo) 31.1.klo 12–15. Kuka kuvassa on. Hägert sylissään tyttärensä Tuulikki Nurminen o.s. Kosti Kallio Evankelisesta Lähetysyhdistyksestä. asti la-su klo 12–16. Tommi Toijan näyttely Omia kuvia Salon taidemuseo Veturitallissa 5.4. Siionin kannel -seurat Halikon srk-talossa (Vaskiontie 31) 26.1. klo 13. asti. Seuraava rivi oikealta vasempaan Ellen Helle, Rakel Huhtala o.s. 20 min. klo 17 / 29.1. MUSEOT JA NÄYTTELYTILAT * Avoinna sopimuksen mukaan: Salossa: Fiulmaakarin mylly Muurlassa, Halikon museo, Itsenäisyydenmuseo (Torikatu 7), Kiikalan kotiseutumuseo, Kiskon kotiseutumuseo, Meritalon museo, Nostalgia-automuseo (Erveläntie 880), Pellonpään talonpoikaismuseo (Vähähiidentie 176, Pertteli), Kivimakasiinin esinemuseo (Mikolantie 11, Pertteli), Perniön LainaMakasiini, Perniön museo, Suomusjärven kotiseutumuseo, Galleria Levola – Nuketteri (Perniöntie 1719), Taidemuseo Veturitalli. Järj. Salon srk. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 TEATTERI (€) Pimeä metsä Into The Woods Grimmin veljesten sadut Broadway-musikaalissa Salon lukion auditoriossa 25.1. Salva. klo 19 / 26.1. Tanssikurssi Masurkka Halikon nuorisoseuran talo 28.1. klo 15. Iltatähti musiikkikomedia Paimion talviteatterissa 25.1. Järj. Järj. Salon Seudun Rintamaveteraanit. Dokumentti kertoo Lukkarinmäen talvisodan aikaisista pommituksista. 16.1. Missä ja milloin kuva on otettu. Kemiönsaaressa: Sagalundin museoalue ja Sagalundgården, Söderlångvikin museo, Westersin puutarha. Ohjelmaa, pelejä. (€) Kurssilla opitaan masurkan askelikkoja, jaksotusta ja rytmitystä. klo 19. Järj. Kurssilla ei ole parinvaihtoa. PERJANTAINA 24. Salon Muistiyhdistys. klo 19 / 31.1. klo 15–16.30. Salva. Emil Hägertin syntymäpäiväkuvaan (SSS 10.1.) tuli vielä tarkennuksia. Kahvikutsut Raittiusyhdistyksen toimipaikassa (Helsingintie 43) 28.1.20 klo 14. Järj. Tohtori Zivago-suurmusikaali Teatteri PROvinssin päänäyttämö (Salorankatu 5-7, ovi 3/Astrum keskus) 26.1. Mennyttä etsimässä -sarjassa kysymme tällä kertaa kuka kuvassa on. klo 19. Kuvassa mainittu ”Nyman” on August Nyman Perniön Vähälapista. Alarivissä oikealla Enni Hämeenoja (Hannes ja Rakel Huhtalan tytär), Anita Nieminen, Antti Hägert ja kaksoset Irmeli ja Inkeri Hägert (äiti Naima). asti. miten musiikki vaikuttaa aivoterveyteen ja muistiin. Kuvassa on Halikossa 1950 -60-luvulla valmistettu äänenvaimennin. klo 14.30. Ilolansalo laulaa Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) 29.1. Tiedot nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat Sähköpostilla: kalenteri@sss.fi Postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo Mahdolliset muutokset ja korjaukset annettuihin tietoihin ylläoleviin osoitteisiin. Aiheena Ikääntyneen ravitsemus ja kuntoutus. Mustapukuinen nainen psykologinen jännitysnäytelmä, yli 12-vuotiaille Salon Teatterissa 25.1. (€) MUITA TAPAHTUMIA Naisten aamukahvit Kitulan srk-keskuksessa (Kitulantie 7) 25.1. Salva. Juhani Malminen ja Päivi Palm kertomassa miten oma kirjoittamisen harrastus sai alkunsa. Katoavaa Pohjois-Makedoniaa Eero Ketolan valokuvanäyttely Perniön kirjastossa 31.1. klo 12. Paimiossa: Paimion Sähkömuseo. Salon srk. Järj. Made in Salo –näyttely (mm. Halikon Nuorisoseura. Lukkarinmäkiseura ja Salon kansalaisopisto. Salva. asti. Kuvan tuote on näyttelymalli, jolla havainnollistettiin Silencen rakenne. Marjaana Mänkäri. (€)=Tapahtumaan sisältyy maksu. klo 19. MUSIIKKI Ilolansalo soi: Kapa Ahonen Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) 31.1 klo 14.30. Järj. klo 15. Kuukausikerho Salon kaupungin kerhohuone (Inkereentie 1023) 27.1. Hägert, Aino ja Emil Hägert, Naima Hägert, Lea Aulanko o.s. radiot, televisiot, puhelimet sekä videopelit) Salon elektroniikkamuseo (Salorankatu 5-7, Astrum-keskus) To-pe klo 11–17, la klo 11–15. Myynti tapahtui autotarvikeliikkeiden kautta vielä 70-luvulla. Vastaukset voi lähettää osoitteeseen salouskelanseura@gmail. Lukkarinmäki vaarassa -dokumenttielokuva Kansalaisopiston isossa auditoriossa (Ylhäistentie 2) 26.1. Yhteisvastuun hyväksi mm. Kalenteritoimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Järj. Hän oli naimisissa Emil Hägertin siskon kanssa. MITÄ TAPAHTUU. Tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa lehden ja netin tapahtumakalenteriin sekä päivittäin julkaistaviin menotietoihin. klo 16. MENNYTTÄ ETSIMÄSSÄ. klo 19 / 31.1. Koko perheen tapahtuma Perniön srk-talossa (Lupajantie 9) 26.1.klo 10. Voima-hanke/ Voimala 2.0. Laita tietoihin "tapahtumia" ja yhteystietosi. Päivittäisiin menotietoihin tiedot ehtivät edeltävänä arkipäivänä klo 12:een mennessä. klo 15 / 29.1. klo 13–15. Kuvan alempi putki on vaimentajan ulkokuori ja ylempi putkisto on sen sisäkalut. Seniorineuvola: Verenpaineen mittaus Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) 28.1. Somerolla: Torppamuseo, Savenvalajamuseo, Koulumuseo, Pitäjänmakasiinit, Peltotyökalumuseo, Sauhutupa, Härkä Galleria (Hirveläntie 2, ryhmille), Härkälän kartanogalleria (Härkälänkuja 33, ryhmille). klo 16. Mukana mm. Alustajana Timo Lehti, aiheena Ikäihmisiin kohdistuvat huijaukset. Hengelliset laulut Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) 28.1. klo 19. klo 14. com. (€) Vieraana laulaja-kirjailija Hanna Ekola. klo 17 / 29.1. Kerhotapaaminen Perinnepajalla (Torikatu 7) 28.1. Muistiyhdistyksellä lauletaan (Turuntie 21, Salo) 30.1. Hägert sylissään Matti Huhtala, Lempi Nieminen o.s. Kesto on n. Sauvossa: Sauvon museo. Tunnetko hänet. klo 10–11.30.Tietoa mm. Vaimenninta tehtiin yleisimpiin 1950–1960-luvun henkilöautomalleihin merkkikohtaisena. Hägert), ”Pauli” Paul Helle, August Nyman, Hannes Huhtala, seuraavana mahdollisesti ”Oleniuksen mamma”, Oiva Hägert, Voitto Nieminen, Rauni Helle ja Ensio Koskenurmi sekä vanha mies lippalakissa mahdollisesti Kalle Sjöblom. klo 9–11. lehdessä julkaistussa kuvassa ollut esine oli henkilöauton äänenvaimennin. Maatalouden laitteita menneiltä vuosikymmeniltä Mäkilän Traktorimuseo (Härkätie, Somero) Ti–su klo 10–18. Aulanko. Lukion musiikkiteatteri. Danny – Suurimmat hitit konsertti Teatteri PROvinssin päänäyttämö (Salorankatu 5-7, ovi 3/Astrum keskus) 31.1. Mistä lakki miehen päässä kertoo. Salon Raittiusyhdistys. Kyseisessä kuvassa mainittu Paul Hellen poika on etunimeltään Rauni, ei Rauli. Vaimentimet olivat hinnaltaan edullisia verrattuna merkkiliikkeissä myytäviin automallikohtaisiin alkuperäisvaraosiin. klo 10. Järj. Järj. Tietoisku-tiistai Ikäkeskus Majakassa 28.1. Hänestä tuli aikanaan Tenholan meijerin juustomestari. Järj. Ohjaus Laura Hurme, musiikin sovitus Outi Ollila. K U V A T : S A L O U S K E L A N S E U R A N A R K I S T O Kuvassa oikealta vasemmalle ylimmästä rivistä lähtien: ”Eetu” eli Edvard Hägert, ”Kallu” eli Kaarlo Koskenurmi (ent. klo 10–12 paikalla Vanhuspalveluiden fysioterapeutti Essi Virtanen. TAPAHTUMAT 25.1.–31.1. Tietoa eri vaihtoehdoista; töihin, kuntoutukseen vai eläkkeelle. Sopii aloitteleville sekä perustaidot osaaville. Veli-Matti Henttosen Elävät kuva III -valokuvanäyttely, mukana uusia kuvia Teatteri PROvinssin aulassa (Salorankatu 5-7, Salo) Nähtävillä lipunmyynnin aukioloaikoina sekä esitysiltoina. Pohjoismainen akvarellinäyttely Nordisk Akvarell 2019 Teijon Masuunin gallerian ja kahvilan näyttelytiloissa 31.5. Huom! Osassa museoita ja näyttelytiloja voi olla pääsymaksu. Järj
Perinteisessä televisiossa finaalin katsojaluku oli 2,1 miljoonaa. Tällä kaudella luku on hieman pienenemässä. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 22 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Torstai-illan ottelujen jälkeen keskiarvo on 4 162. Seitsemän joukkuetta on onnistunut nostamaan yleisömääriään viime kaudesta. Toisesta ääripäästä löytyy suuri selitys koko Liigan lievään laskusuhdanteeseen. Finnpanelin tekemän tutkimuksen mukaan viimevuotista miesten MM-loppuottelua Suomi–Kanada seurasi eri väylistä yli puolet suomalaisista eli 2,7 miljoonaa katsojaa. Hurjia lukuja keräsi myös eduskuntavaalien aikaan pelattu naisten MM-loppuottelu Suomi–Yhdysvallat. Vastaavasti sarjaa seurataan paljon esimerkiksi Telian kanavien kautta. Taakse jäi jopa itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto. Kiekkohuuma on tapissaan. Jäljellä oleva runkosarjan puolitoistakuukautinen näyttää, elpyykö yleisön kiinnostus. Helsingin IFK on jälleen matkalla kohti yli 7 000 katsojan yleisöTV-luvuissa tehdään kaikkien aikojen ennätyksiä, halleissa hiljaisempaa. Paikan päällä yleisömäärät pienenevät hiljalleen. Jopa ensimmäisen paluukauden (2015– 2016) luku 3 712 on ylittymässä. Peliä seurasi televisio ja Yle Areena mukaan laskien keskimäärin yhteensä 773 000 katsojaa. Ilahduttavimmat kipuajat ovat olleet Tampereen Ilves ja Kouvolan KooKoo, joilla nousua on riittänyt noin 500 silmäparin verran. Muutokset eivät ole dramaattisia mutta kuitenkin trendinomaisia. Katsojat ovat jättäneet Turun Palloseuran siinä määrin, että keskiarvon pudotus viime kauteen on peräti nelinumeroinen. Merkittävä osaselitys näihin löytyy sarjataulukosta, jossa joukkueet ovat torstai-illan tappioista huolimatta sijoilla kolme ja neljä. Jokerien Jesse Joensuu ja Admiralin Nikita Bobrjashov kamppailivat kiekosta torstai-illan ottelussa.. Tuolloin runkosarjan otteluita seurasi halleissa keskimäärin 4 232 katsojaa. TAMMIKUUTA 2020 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi JÄÄKIEKKO Kotimaisen jääkiekon kiinnostus jatkuu tietyillä mittareilla massiivisena. KooKoo on tällä hetkellä tekemässä yleisöennätystään. Ilves ei puolestaan yltänyt 2010-luvulla kertaakaan runkosarjassa kymmenettä sijaa paremmaksi, ja neljän parhaan joukossa se oli viimeksi kaudella 1997–1998. Miesten Liigassa tapahtui viime kaudella pienin yleisökeskiarvo 34 vuoteen. Joukkue on kammennut itsensä viimeiseltä sijalta taisteluun pudotuspelipaikoista. KooKoo pelaa ylivoimaisesti pääsarjahistoriansa parasta runkosarjaa
Perniön kirkonkylässä, keskuspaikkana yhteiskoulun piha. Rasti-Perniö URHEILUSSA TAPAHTUU Hiihtohaasteita riittää ympäri Pohjoismaita SSS | Olli Mäntylä, STT Tämän lehden sivuilla 10–11 esiteltävälle lumi-innovaatiolle tuntuu olevan huutava tarve monessa maassa. Sen asiantuntijat perehtyvät paikan päällä Falunin tilanteeseen sunnuntaina. tammikuuta–2. Hartwall-Areenalla pelejä seurasi viime kaudella keskimäärin 9 036, tällä kaudella 8 951 henkilöä. Kisojen olosuhdepäällikkö Jonas Boström kertoi huolestaan Ruotsin television SVT:n haastattelussa, jota Expressen siteerasi torstaina. Viime viikonloppu toi pakkasten myötä valoa siihen, että kisat saataisiin järjestettyä suunnitellusti 31. Helsinkiläisillä on pelaamatta vielä 12 runkosarjan ottelua. Lämmin sää ja lumipula uhkaavat maastohiihdon perinteistä maailmancuptapahtumaa, joka on tarkoitus järjestää 8.–9. Se edellyttää Kansainvälisen hiihtoliiton hyväksyntää. Torstainen 4–3-kotivoitto jatkoajalla Admiral Vladivostokista piti helsinkiläiset läntisen konferenssin neljäntenä ja vain kahden pisteen päässä toisena olevasta Pietarin SKA:sta. Sen tilanne on samankaltainen kuin kotimaan Liigalla: kiinnostus laskee hallissa käyvien osalta vähitellen. Ruotsin Falunin kisat ovat vaarassa. Viestissä mennään puolestaan kokonaan vapaalla. Minkäs teet. Lisäksi heillä on 26 lumitykkiä, jotka hurautetaan käyntiin, jos lämpötila notkahtaa pakkaselle. Kestävyysurheilu.fi-sivuston mukaan sprintin hiihtotapa vaihdetaan latuongelmien ja luonnonlumen puutteen vuoksi perinteisestä vapaaksi. Tapahtuma siirrettiin viime viikonlopulta lumipulan vuoksi. Esimerkiksi marraskuun lopussa Jokerit pelasi viikon sisällä neljä kotiottelua, ja vastapainoksi syyskuussa oli ohjelmassa viisi peräkkäistä vierasottelua. Verraten hyvä menestys ei ole houkutellut suuremmin yleisöä. F-rallisarja kaipaa alkaakseen lunta, samoin SM-osakisa. helmikuuta keski-Ruotsissa. helmikuuta ja sunnuntaina 1. Vertailun vuoksi: miesten Korisliigan yleisökeskiarvo on tällä kaudella 830, lentopallon miesten Mestaruusliigan 536 ja naisten Mestaruusliigan 457.. Lauantaina hiihdetään piirinmestaruussprintit ja sunnuntaina viestit. Suuret haasteet ovat olleet myös Norjan Konnerudissa. Järjestäjillä on varastossa lunta viime talvelta. Lämmin sää on huolista suurin, sillä se estää lumitykkien käytön. –?Jatkamme kisojen suunnittelua keinoilla, joita meillä on käytettävänä, ja pyrimme järjestämään kisat, Ruotsin kisojen toimitusjohtaja Ulrika Back Eriksson kertoi. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Kuntosuunnistus Street-O eli kaupunkisuunnistus lauantaina 25.1. Laskua kahden edelliskauden runkosarjan numeroista (771 ja 762) on melko merkittävästi, mutta toisaalta sarjan katsojamäärät kasvoivat noina vuosina aiemmasta. Raision pm-sprinttejä ja maakuntaviestiä osaltaan pyörittävät Päivi Helevä-Launonen, Ossi Hakanen ja Marko Takomo voivat vain odottaa lunta Raision Kerttulaan. Järjestäjillä on enää kaksi viikkoa armonaikaa. Tämän hetken luku on 7 148, joka olisi seurahistoriassakin aivan huippusuoritus. Mikkelissä on puolestaan tarkoitus ajaa SM-rallikauden toinen osakilpailu. Mikäli suunniteltu ajankohta ei natsaa, etsitään uusi vaihtoehto myöhemmille viikoille. Kisajärjestäjät aikovat joka tapauksessa lyhentää hiihtoreittejä, mikä helpottaisi ja nopeuttaisi niiden lumettamista. päivälle helmikuuta. –?Alkaa hermostuttaa, jos lämmin ja tuulinen sää sekä vesisateet vielä jatkuvat, Boström tiivisti tilanteen. Sarjaporrasta alempana Mestiksessä tämän kauden keskiarvo on 684. Kilpailu ajetaan niinkin pohjoisella paikkakunnalla kuin Jämsässä. Mikkelin ja Hirvensalmen soratiet kaipaavat ensisijaisesti pakkasia ja toisaalta myös lunta. Uutuuden viehätyksen ensimmäisellä KHL-kaudella 2014– 2015 runkosarjan luku oli 10 932. Kiinnostus on laskenut vuosi vuodelta. Lähdöt klo 10.00-11.00. Parempia numeroita on tarjonnut lähinnä kausi 2011–2012, jolloin HIFK kutsui talviklassikoksi nimettyä, Olympiastadionilla pelattua ulkoilmaottelua Jokereita vastaan. Näin siitäkin huolimatta, että viime kaudella pelattiin Kaisaniemessä ulkoilmaottelu 17 645 katsojan kera. Kokonaisuutena Jokereiden KHL-keskiarvo on laskenut vuosien mittaan noin kahdellatuhannella. Salo Golfissa on ollut tammikuussa jo 13 pelipäivää, ja lisää saattaa sääennusteiden mukaan hyvinkin vielä tulla. PERJANTAINA 24. Perinteisten talvilajien lisäksi haasteita kertyy rallikisoille. MIESTEN LIIGAN YLEISÖKESKIARVOT (MUUTOS VIIME KAUDEN RUNKOSARJAAN) Nousua ja laskua uu u HIFK 7 148 (+48) uu u Ilves 5 549 (+507) uu u Tappara 5 272 (+45) uu u Kärpät 5 025 (-235) uu u TPS 4 460 (-1002) uu u Ässät 4 292 (-67) uu u HPK 3 866 (+21) uu u JYP 3 794 (+46) uu u KooKoo 3 777 (+447) uu u Pelicans 3 682 (-336) uu u Lukko 3 614 (-49) uu u SaiPa 3 443 (+179) uu u KalPa 3 344 (-97) uu u Jukurit 2 815 (-54) uu u Sport 2 787 (-213) uu u Yhteensä 4 162 (–70) L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O keskiarvoa. Toisin sanoen muutamankin vuoden aikajänteellä tämänkertainen määrä on vielä varsin tyypillinen. Kilpailut pelastaa se, että Konnerudin naapuripitäjästä Kongsbergistä siirrettiin 4 000 kuutiometriä lunta. –?On hirvittävän ikävä ajatella tätä mahdollisuutta, Boström sanoi SVT:lle. Päätös asiasta tehdään tulevana sunnuntaina. F-rallisarjan piti alkaa tulevana viikonloppuna, mutta osakilpailu siirrettiin suosiolla yli kuukauden verran eteenpäin eli 29. T U R U N S A N O M A T / A R I M A T T I R U U S K A Jokereilla tasaista pudotusta Yksi hieman poikkeava katsojalukumittari Suomi-kiekkoon on Helsingin Jokerit. helmikuuta. helmikuuta ajettavaan Kangasniemi Ralliin. Näin sarja-avaus siirtyy 15. Norjassa hiihdetään, mutta suunnitellusta poikkealla tavalla. Toisaalta KHL:n otteluohjelma on pakon sanelemana markkinointikoneistolle julma. Vastaavasti yhdistelmähiihto ei olekaan yhdistelmähiihto, vaan se hiihdetään kokonaan perinteisellä. Siellä pitäisi järjestämän Norjan mestaruuskilpailut samoihin aikoihin kuin Vöyrin SM-kisat. Esimerkiksi sunnuntaille on ennustettu Saloon viiden asteen lämpötilaa, ja potentiaalisia pelipäiviä ovat myös maanantai ja tiistai. Hiihtopiiriensä hynttyyt yhteen lyöneiden Varsinais-Suomen ja Satakunnan kilpailu pyritään järjestämään Raisiossa lauantaina 29. maaliskuuta. Pohjanmaalla Vöyrillä tammi– helmikuun taitteessa ohjelmassa olevat SM-hiihdot taistelevat olemassaolostaan. Järj. Tuolloin joukkue pelasi tämän kauden tapaan kaksi kotiotteluaan Viron Tallinnassa, joten yleisömäärät ovat sikäli vertailukelpoisia. Torstai-illan ottelun jälkeen Jokereiden kotiottelujen keskiarvo on 8 594, kun se koko viime kauden runkosarjassa oli 8 768. Massiivista muutosta ei viime kauteen verrattuna Jokereilla ole näköpiirissä. Ongelmat tai vähintään haasteet koskevat maastohiihtoa kaikissa lajin hallitsevissa Pohjoismaissa, ja talven tuloa kaivataan kovasti myös toisenlaisessa lajissa
–?Hän kannatteli joukkuetta aktiivisuudellaan, ja hän haki laajalta alueelta tilaa heitoilleen. –?Tavoitteeni ei ole koskaan ollut muu kuin joukkueen voitto. 24 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Hän oli lähellä lopettamista keväällä 2012 tulleen mestaruuden jälkeen. Onneksi sain vaivat siihen malliin, että päätin jatkaa vielä kerran. Salibandyliigassa hän on juhlinut kolmea kultaa, joista vuoden 2015 onnistuminen oli sykähdyttävin. parina. Pelillisten asioiden lisäksi Kohonen sanoo saaneen salibandylta paljon. –?On aivan ihanaa olla edelleen mestaruusjahdissa. STT | Pasi Rein Juho Pirinen ja Yuka Orihara onnistuivat jopa ylittämään harjoitustasonsa Grazin EMhallissa. Häviäminen ei ole vaihtoehto. Haluankin vastaavasti aina tilaisuuden tulleen luovuttaa verta muiden avuksi. Orihara ja Pirinen luistelivat Grazissa rytmitanssissa pisteet 64,49 ja menivät jatkoon 16. Tällä kertaa Markkanen pelasi loppuhetket niin kuin valmentaja Jim Boylen on toivonut, ja hän sai esityksestään valmentajan vuolaat kehut. Tuon jälkeen menivät asiat tärkeysjärjestykseen, ja onneksi myös jalka pelastui. –?Hän totesi, että jalka on leikattava heti, muutoin saatan menettää jopa koko jalan. Ei ollut varaa sakata heittopelissä, Boylen perusteli neljän takamiehen ratkaisuaan ja Markkasen siirtoa sentteriksi. Kohosen uran päätös oli erittäin lähellä myös viime kauden päätteeksi, kun vasen polvi antoi oikean tapaan ikäviä signaaleja. Suomen jäätanssipari ylsi vapaatanssiin TAITOLUISTELU Suomalaispari Yuka Orihara ja Juho Pirinen debytoi taitoluistelun EM-kisoissa Itävallassa sujuvasti. Samalla kevään MM-kisoista toiveita elätellyt peluri sai kuulla lääkäriltä suorat sanat. Seinäjoen Peliveljien laitahyökkääjä sanoo olevansa onnellinen voidessaan vielä taistella joukkueensa puolesta. Kohonen koki uransa pahimman loukkaantuminen vuonna 2006 Josbaa vastaan pelatussa ottelussa, missä mies jäi kahden vastustajan väliin. Siinä kävi sitten niin, että oikea jalkani jäi nakkisämpyläksi kahden pakin väliin. Kotona Kohonen menetti tajuntansa pariin otteeseen, minkä jälkeen hänen vaimonsa vaati miestään lääkäriin. –?Onnistuin tekemään ratkaisevan maalin jatkoajalla. –?Lauri oli viimeisellä neljänneksellä loistava, Boylen julisti Chicago Sun-Timesille. Kilpailua johtaa rytmitanssin jälkeen ranskalaispari Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron pistein 88,78. Hän oli tosi hyvä. TAMMIKUUTA 2020 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER STT | Tomi Olli SALIBANDY Ensi kuussa 41 vuotta täyttävä Mikko Kohonen pelaa uransa viimeistä kauttaan salibandyn pääsarjassa. –?Polveni eivät olleet edes ainoat huolenaiheet vaan muun muassa takareisi ja oikea olkapää olivat eri mieltä pelaamisesta. Tässä valossa lieneekin selvää, että tähtäämme kirkkaimpaan päämäärään, vaikka joukkueemme muuttuikin paljon täksi kaudeksi. Runkosarjassa roolini on keskittynyt enemmän erikoistilannepelaamiseen, mutta pudotuspeleihin kaivan lisää Tarzanin verta ja pyrin juoksemaan kentälle muissakin tilanteissa, Kohonen sanoo. Mestaruus oli muutoinkin todella makea, se maistui mahtavalta kaikkien fyysisten vaivojeni selättämisen jälkeen. L E H T I K U V A / A F P / D A N I E L M I H A I L E S C U. Meillä on yleensä aina hauskaa, kun luistelemme, Orihara säesti. –?Yritin maalia vanhanaikaisella. Lopussa hän pelasi sentterinä ja teki sen isosti. Suoritus tuntui paremmalta kuin milloinkaan ennen. Kauden tavoitteen mies listaa ytimekkäästi. Uransa kohokohdiksi Kohonen nostaa vuosina 2008 ja 2010 tulleet maailmanmestaruudet. –?Suuri määrä ystäviä ja elämyksiä. Boylen lähetti ratkaisuhetkillä kentälle neljä takamiestä ja Markkasen sentteriksi Timberwolvesin 213-senttistä ja 112-kiloista Karl-Anthony Townsia vastaan. Miehen kaapissa on myös kaksi MMhopeaa. –?Ajattelin vain, että tarvitsemme pisteitä. (STT) Valmentaja hurmaantui Markkasesta KORIPALLO Chicago Bullsin Zach LaVine, Lauri Markkanen ja Kris Dunn heittivät NBA-ottelun ratkaisuhetkillä joukkueelle voiton Minnesotasta. SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen sai kuitenkin puhuttua minut ympäri. Markkasen kokonaissaldo oli 25 pistettä. Vasta kahdeksan kuukauden yhteisellä taipaleella Orihara ja Pirinen raivasivat tiensä torstain rytmitanssista 20 parhaan joukkoon ja lauantain vapaatanssiin. Salibandyliigan kaikkien aikojen pelimääräja maaliennätystä hallinnoivan Kohosen pitkä ura ei ole mikään itsestäänselvyys. –?Olemme niin onnellisia ja helpottuneita. Se oli jopa parempi kuin se, mihin yllämme harjoituksissa, tyytyväinen Pirinen kertoi tiedotteessa. –?Oikea polveni oli huonossa kunnossa, ja ehdin jo lopettaa urani kolmen kuukauden ajaksi. Sanoisin samalla nuorille pelaajille: ”Nauttikaa täysin siemauksin jokaisesta hetkestä, sillä ne kuluvat nopeasti.” Kohosesta julkaistaan ensi syksynä Jere Vasaraisen kirjoittama elämänkerta. –?Sain samalla verta useamman litran. Säbäkuninkaan jäähyväiset Mikko Kohonen lopettaa pelaajauransa tähän kauteen. –?Minulla oli todella hauskaa jäällä tänään. Jyväskyläläinen Kohonen tullaan myös jatkossa näkemään SPV:ssä jossain tehtävässä sekä puheviestinnän automaatioyrityksessä
Kärkikolmikko selvitti 20 kilometrin mittaisen kilpailun ohilaukauksitta. (STT) PERJANTAINA 24. Suurimman potin saavat Someron Pallon juniorit ja Someron Voima. Tero Seppälä oli 48:s, Jaakko Ranta 80:s ja Olli Hiidensalo 84:s. Somero jakoi 40 000 euroa seuroille Someron sivistyslautakunta jakoi urheiluseuroille 40 000 euron avustukset. Hiihdossa vähän yllätyin, miten jäin niinkin paljon, kun tuntui ihan hyvältä. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 IPANAVALTA WUMO LASSI JA LEEVI Mikko Kohosen maalija ottelumääräennätykset salibandyliigassa ovat melkoisia. Ehkä se oli liian turvallista hiihtoa, ja varoin vähän ohutta ilmanalaa, Seppälä sanoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa. Esan avustus sisältää 1?800 euron kartta-avustuksen. Tukea sai yhteensä kaksitoista seuraa. Seppälä hävisi kilpailun voittaneelle Norjan Johannes Thingnes Bölle viisi minuuttia ja 40 sekuntia. Someron Sykkeen avustus on 6?530 euroa ja Someron Esan 6 420 euroa. Seppälän ja Hiidensalon kompastukseksi koitui ammunta, sillä kummallekin tuli neljä sakkominuuttia. Lisäksi kaupunki maksaa yleisurheilukentän ajanottolaitteiden vuokrakulut. L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A Huippuhiihtäjät olivat myös huippuampujia, kirkkaimpana heistä Johannes Thingnes Bö. Rannalle kertyi kaksi ohilaukausta. L E H T I K U V A / A F P / J U R E M A K O V E C. –?Näköjään porukka ampui niin hyvin, että sija on huono. Someron Pallo Lentopallo saa 3?230, Sobudo 2?240, SB Somero 1?770 ja Arska-Basket 1?510 euroa. Jääkiekkojunioreiden toimintaa tuetaan 7?720 eurolla ja Voiman 7?700 eurolla. (SSS) Suomen ampumahiihtäjät kaukana kärjestä AMPUMAHIIHTO Suomen miesampumahiihtäjät jäivät maailmancupin pisteiden ulkopuolelle normaalimatkan kilpailussa Slovenian Pokljukassa. Toiseksi ylsi Ranskan Martin Fourcade ja kolmanneksi Ranskan Fabien Claude. Someron Ampumaseuran avustus on 990, Somerniemen Veikkojen 840, Someron Keilaajien 670 ja Someron Pallo Tenniksen 380 euroa
Tervetuloa! Hallitus Osakkeita LOUNEA ym. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi KAIKKI LUKEVAT ILMOITUKSIA. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Onnenapila: 4 KENO Päiväarvonta: 4, 9, 11, 14, 19, 23, 24, 26, 28, 30, 31, 40, 44, 45, 56, 58, 59, 61, 62, 68. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. MYYTÄVÄNÄ Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2019 alkaen: Kestotilaus 31,30/kk (sis. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. päivä (sijoitettujen ja pohjoismaalaisten pelaajien tulokset): Naisten kaksinpeli, 2. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. TAMMIKUUTA 2020 KOKOUKSET OSTETAAN Salon Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry Edustajiston kokous pidetään keskiviikkona 29. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.).. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 2, 3, 4, 8, 12, 15, 17, 18, 21, 22, 23. 42) Seppälä 63. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 71 (–1): mm. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. JÄÄKIEKKO Liiga: Lukko–HPK 2–0 (0–0, 2–0, 0–0) KooKoo–Ässät ja. alv.) 1/2/3 kk Digilehti (sis. GOLF Dubai, miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, tilanne 18/72 reiän jälkeen (par 72): 67 lyöntiä (5 alle parin): Thomas Pieters Belgia, 68 (–4): David Lipsky USA, ... LENTOPALLO Miesten Mestaruusliiga: Hurrikaani–Loimu 3–0 (25–13, 25–23, 25–21) Hurrikaani 25 21 2 2 70–18 67 Savo Volley 23 16 3 2 2 63–25 56 Akaa-Volley 23 14 4 1 4 59–31 51 VaLePa 21 14 2 3 2 56–25 49 Tiikerit 24 10 3 4 7 50–45 40 Loimu 22 3 5 3 11 33–53 22 Etta 22 4 1 4 13 31–55 18 Hurmos 22 2 4 2 14 30–57 16 Ducks 24 3 2 3 16 25–63 16 Lakkapää 22 1 4 17 18–63 7 Seuraava ottelu: tänään Lakkapää– VaLePa TENNIS Melbourne, kauden 1/4 grand slam -turnaus, Australian avoimet, palkintoarvo 71 miljoonaa Australian dollaria: 4. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. tammikuuta klo 18.30 alkaen Salon Työväentalolla os. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. TULOSPÖRSSI AMPUMAHIIHTO Pokljuka, Slovenia, miesten maailmancupin 12/24 kilpailu: Normaalimatka, 20 km: 1) Johannes Thingnes Bö Norja 47.54,3 (0 sakkoa), 2) Martin Fourcade Ranska jäljessä 11,4 sekuntia (0), 3) Fabien Claude Ranska –25,6 (0), 4) Philipp Nawrath Saksa –36,7 (0), 5) Johannes Dale Norja –1.02,4 (1), 6) Tarjei Bö Norja –1.26,4 (1)...48) Tero Seppälä Suomi –5.40,0 (1+2+0+1), ...80) Jaakko Ranta Suomi –8.03,0 (1+0+1+0), ...84) Olli Hiidensalo Suomi –8.31,1 (1+2+0+1). alv.) 15,50/kk (kesto) Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. elo 66 H MASTERS-MESTARIT: MARKO JA ANDI! Salolainen Marko Jokiniemi voitti Itävallan Kitzbühelissä käydyn mäkihyppykilpailun veteraanien World Games -tapahtumassa. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. SINÄKIN JUURI NYT. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Viisi vuotta vanhempien ikäluokassa ylivoimaisen mestaruuden voitti Itävallan Andreas ”Andi” Goldberger (kuvassa oikealla). Isomman Seefeldin mäen kilpailuun lähti kyseisessä ikäluokassa 14 kilpailijaa. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. KORIPALLO NBA: Chicago–Minnesota 117–110 (C: Lauri Markkanen 21/6/1 syöttö/1 riisto. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Kunkkunumero: 57 SYNTTÄRIT Voittorivi: 22. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. Kalle Samooja Suomi (jakaa 17. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. S I S K O H U T T U N E N. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. kierrosta: Donna Vekic Kroatia (19)–Alize Cornet Ranska 6–4, 6–2, Belinda Bencic Sveitsi (6)–Jelena Ostapenko Latvia 7–5, 7–5, Garbine Muguruza Espanja–Ajla Tomljanovic Australia 6–3, 3–6, 6–3, Karolina Pliskova Tshekki (2)–Laura Siegemund Saksa 6–3, 6–3, Anett Kontaveit Viro (28)–Sara Sorribes Espanja 6–2, 4–6, 6–1, Elise Mertens Belgia (16)–Heather Watson Britannia 6–3, 6–0, Catherine Bellis USA–Karolina Muchova Tshekki (20) 6–4, 6–4, Kiki Bertens Hollanti (9)–Arina Rodionova Australia 6–3, 7–5, Angelique Kerber Saksa (17)–Priscilla Hon Australia 6–3, 6–2, Anastasia Pavljutshenkova Venäjä (30)–Taylor Townsend USA 7–5, 7–6 (7–1), Simona Halep Romania (4)–Harriet Dart Britannia 6–2, 6–4. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. 2–3 (0–2, 1–0, 1–0, 0–1) Ilves–Kärpät 0–3 (0–1, 0–1, 0–1) Kärpät 41 26 5 3 7 127–72 91 Tappara 42 23 6 4 9 135–92 85 Ilves 42 23 3 4 12 138–103 79 KooKoo 42 21 5 5 11 123–92 78 Lukko 42 20 7 4 11 122–93 78 HPK 42 18 6 5 13 121–108 71 JYP 41 21 2 2 16 134–110 69 HIFK 40 17 6 6 11 113–100 69 KalPa 40 13 4 5 18 105–117 52 Ässät 42 12 4 5 21 87–118 49 SaiPa 42 13 2 3 24 94–136 46 TPS 41 11 3 6 21 103–136 45 Pelicans 42 10 6 2 24 92–134 44 Jukurit 41 8 5 6 22 98–137 40 Sport 42 9 2 6 25 95–139 37 Seuraavat ottelut: tänään KalPa–TPS, Jukurit–Tappara, JYP–HIFK. Mikko Korhonen Suomi (jakaa 60. Käsitellään oppimisympäristöselvitystä sekä muut esille tulevat asiat. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. Ostan/myyn osakeyhtiöitä. P. Kunkkunumero: 68 Ilta-arvonta: 4, 14, 15, 17, 19, 21, 25, 26, 29, 30, 40, 43, 44, 47, 50, 53, 57, 65, 66, 70. sijan), Tapio Pulkkanen Suomi. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Jokainen jäsen on myös Edustajiston jäsen. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. alv.) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 37.00/kk (sis. sijan), ... klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. kierrosta: Daniil Medvedev Venäjä (4)–Pedro Martinez Espanja 7–5, 6–1, 6–3, Gael Monfils Ranska (10)–Ivo Karlovic Kroatia 4–6, 7–6 (10–8), 6–4, 7–5, Dominic Thiem Itävalta (5)–Alex Bolt Australia 6–2, 5–7, 6–7 (5–7), 6–1, 6–2, John Isner USA (19)–Alejandro Tabilo Chile 6–4, 6–3, 6–3, Andrei Rublev Venäjä (17)–Yuichi Sugita Japani 6–2, 6–3, 7–6 (7–5), Alexander Zverev Saksa (7)–Jegor Gerasimov Valko-Venäjä 7–6 (7–5), 6–4, 7–5, Pablo Carreno-Busta Espanja (27)–Peter Gojowczyk Saksa 6–4, 6–1, 1–6, 6–4, Fernando Verdasco Espanja– Nikoloz Basilashvili Georgia (26) 4–6, 7–6 (7–5), 6–4, 6–4. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. 045 112 5015 699 € Heti varastosta! Tilaa heti! 02 2590 200 ILMALÄMPÖPUMPPU Skyworth 09 Wifi inverter JÄTTIPAKETTI 20-80m2 Erä pumppuja VAIN 399 €. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 15,50/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 40–44-vuotiaiden kisaan osallistui neljä hyppääjää mäessä, jonka K-piste oli 38 metrissä. Vilhonkatu 9. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 26 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Miesten kaksinpeli, 2. Maailmancupin pistetilanne: 1) Fourcade 561, 2) Fillon Maillet 472, 3) Simon Desthieux Ranska 455, 4) Johannes Thingnes Bö 434, 5) Tarjei Bö 429... Hän saavutti aktiiviurallaan peräti 12 arvokisamitalia. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Jokiniemi sijoittui heidän joukossaan neljänneksi. Kahvitarjoilu. . 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 74 (+2): mm. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk
Löytääkö Margo uuden uran kampaajana. Kausi 1, 3/8. HD 18.00 Hiihdon supersprintti: Marcialonga Hiihdon supersprintin osakilpailu. Ohjaaja: Jim Abrahams, USA 1991.Pääosissa: Charlie Sheen, Cary Elwes, Valeria Golino, Lloyd Bridges. Katsellaan Jaakon kanssa Maijuli, Lumileikit, Dinotassut, Vertailuruutu, Fluugalaiset, Lumijengi sekä Rossi ja Rymy. HD 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Vieraana yrittäjä Sikke Sumari. Päiväkooste. HD 19.00 Toinen kierros (7) Kausi 2, osa 4/8. Mitä yhteistä on suomalaisella telttailulla ja amerikkalaisella glampingillä. 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 03.40 Myytinmurtajat Myyttievoluutioita. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) Jakso 3691: Ihanat miehet haudalla. 11.00 Efter Nio 2016 12.00 YLE TEEMA 12.00 Pariisi juhlii 2018 13.40 Elävä arkisto esittää 13.41 Wiina miehen iässä Oy Alko Ab 50 vuotta 14.35 Kasvunvara: Rakkaat riiviöt 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.05 Milanon naisten paratiisi (12) 16.45 Aivan yksin Klo 17 17.25 YLE FEM 17.25 Ruskean kastikkeen maa Kausi 2, 8/8. Juontajina Inkeri Alatalo ja Totti Toivonen. HD 21.50 Noin Viikon Studio 22.20 Markus vastaan kansa 9/9. Rautavaltaistuin. Jakso 9/12. HD Klo 21 21.00 Sohvaperunat Viime kauden parhaat palat. Klo 21 21.30 Sunnuntailounas (S) Palkinto. Linja-auton matka kuitenkin katkesi ennen sen saapumista määränpäähän. Inarille aukeaa uramahdollisuus suopotkupallokisoissa, mutta joukkueeseen kuuluva Pikku-Mikko on arvaamaton riskitekijä. Sinister 6 (7) 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 09.00 Yksin kotona Suomi (S) 10.00 The Wall Suomi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Yksin kotona Suomi (S) 14.55 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa Klo 17 17.00 Remppa vai muutto Vancouver Kausi 3. 20.00 Posse Kausi 7, 1/11. Jakso 5/10. Ohjaus: Jörgen Bergmark. Totuus osoittautuu kuitenkin astetta karummaksi. Ohjaus: Tiina Lymi. Kiinnostavia keskusteluja rytmittävät lyhyet uutiset ja säätiedot. Perjantai Vegaanisia tacoja, nyhtökauraa ja kvinoasalaattia. HD 18.55 Mäkihypyn MC: Zakopane Mäkihypyn miesten karsinta HS140. HD Klo 21 21.00 Kino: Valtio vastaan Fritz Bauer (7) Tosipohjainen elokuva saksalaisesta piirisyyttäjästä, joka yritti 1950-luvun lopulla tuoda oikeuteen Argentiinassa piileskelleen Alfred Eichmannin kaltaisia natsirikollisia ja sai usein tuntea kuin hän toimisi vihollismaassa. #puoli7 HD 19.00 Durrellin perhe Kausi 4, 1/6. 02.55 Myytinmurtajat Tappava sukellus. Huiman fantasiasaagan kohtalokkaat viimeiset hetket ovat käsillä. Mukana uudet ’Ykkösellä sisään’ ja Posse GP -osiot ja tietenkin tähtivieraat. (110’). Huhtikuussa 2008 Espanjan aurinkorannikolla suomalaisia lomaturisteja kuljettanut bussi oli matkalla lentokentälle. Onko myös ystävyys laimennut ajan myötä. Caesar näkee vastaanottotiskin kuolemanloukkuna ja ottaa itselleen työsuojeluvaltuutetun roolin turvatakseen työpaikkansa. 20.30 Simpsonit (7) Koiramaisia tekoja. KANAVAT PERJANTAI 28 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 24. Ohjelmassa kuulemme mm. Dreyerin tiellä (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 16.00 ATalk 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Sydämen kutsumus (7) Kausi 6, 5/11. 01.50 Hamilton (16) Paluu. Lande Yömakkarat tulessa!. Kotiinsa kuolleen naisen kuolemaa epäillään henkirikokseksi. Kausi 24, 7/22. Malagan linja-autoturma. 02.00 999: Mikä hätänä. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Simpsons Movie (7) Ohjaaja: David Silverman, USA 2007 (87¿). Mukaan tunkee muitakin, joten yllättäen suunnitelmiin tulee jälleen pari muuttujaa. Kausi 14, 2/10. Nyt kaiken pitää toimia keittiössä täydellisesti. T: BBC. Hei me lennetään! -elokuvien tekijöiden mainio sotaelokuvaparodia nuoresta pilottiurhosta (Charlie Sheen), joka kärsii lentäjä-isänsä 20 vuoden takaisista töppäilyistä. Teinivuosien turbulenssi tuo kummankin elämään hämmennystä ja haastetta. 01.15 Astral-TV MTV3 04.50 Hei me rakennetaan! 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Kokkisota 11.05 Hei me rakennetaan! 12.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Rantabaari (12) 14.00 Rantabaari (12) 14.30 Olet mitä syöt 15.30 Salatut elämät (S) 16.00 Kauniit ja rohkeat (S) 16.30 Emmerdale (12) 16.58 Uutiset Klo 17 17.05 Viiden jälkeen Viiden jälkeen pureutuu päivän puheenaiheisiin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana. Klo 21 21.00 Subleffa: Hot Shots! kaikkien elokuvien äiti (12) Hot Shots! kaikkien elokuvien äiti. Ohjaaja: Todd Phillips, USA 2016. Jussi lähtee tunturivaellukselle etsimään elämäniloa ja vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Toistaiseksi maksavia asiakkaita on vain yksi, mutta Louisa on luottavainen tulevaisuuden suhteen. Ruotsalainen draamakomedia. Uusinta. Zakopane, Puola. (42’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Salaperäinen vieras. HD 23.00 Oddasat HD 23.15 Van der Valk, kanavakaupungin kyttä (16) Uusi sarja. 01.00 Elämää Philadelphiassa (7) Jengi romanttisena. Katri Saarikivi ja Jaakko Saariluoma. Ovatko ne välttämättömiä, jotta kestäisimme surkeaa nykyhetkeä. Stissen hierontavastaanotolla tapahtuneen onnettomuuden jälkeen Madden on kuitenkin toimittava Petterin henkilökohtaisena avustajana. HD 20.15 Rallin MM: Monte Carlo, päiväkooste Rallin MM-sarjan 1. Markuksen vaalivankkurit äänentoistoineen saavat huomiota Raahessa. Pääosissa Sanna Sundqvist, Jakob Zetterberg, Mattias Fransson, Mikael Lindgren, Bert-Åke Varg, Lena T Hansson, William Spetz, Roger Pontare. TAMMIKUUTA 2020 SUB 04.15 The Guest Book (7) 04.45 The Guest Book (16) 06.30 Vikke Viikinki (S) 06.40 Vikke Viikinki (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat 08.30 Chaplin (S) 08.35 Mia ja minä (7) 09.00 Moderni perhe (S) 09.30 Moderni perhe (S) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Myytinmurtajat Juniori 14.00 Love Island UK (12) 15.00 Nuori MacGyver (12) 16.00 Simpsonit uusi kausi (7) 16.30 Luokkajuhlat Klo 18 18.00 Pitääkö olla huolissaan. Uusinta. Klo 22 22.10 Keno ja Synttärit 22.15 Elokuva: Beck: Vailla aikomusta (12) (Beck 37: Utan uppsåt 2018). Jengi päättää lähteä mukaan Airbnb-bisnekseen ja odottaa tietenkin saavansa vieraikseen hehkeitä naisia. Posse alkaa räväkästi! Uusi jäsen Veronica Verho saa tulikasteensa. (7) Naapurikiistoja. Louisa on muuttanut Korfun talon täysihoitolaksi. Kausi 3, 3/14. Kausi 1, 10/10. HD 00.45 Puoli seitsemän HD 01.15 Uutisikkuna. Uusinta. 18.00 The Wall Suomi Kausi 2. Kuinka rohkeiden sankarien tarina päättyy, entä millainen on oleva Westerosin tulevaisuus. Luottomiehen tarjoamaa naapuriapua, Maajussi-Joukon edesottamuksia, tuntekkaita Vain elämää -tulkintoja sekä muita huippuhetkiä Sohvaperunoiden kahdeksannelta tuotantokaudelta. Uusinta. Pekka Vahvasen vieraina elokuvaohjaaja Antti J. Kielletty ruoka. (Der Staat gegen Fritz Bauer, Saksa 2015) HD 22.40 Yle Live: Empire of the Sun HD 23.40 Scott Walker, oman tien kulkija (U) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.45 Bing (S) 06.55 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.10 Hatchimals (S) 07.15 Hatchimals (S) 07.20 LEGO City Adventures (7) 07.35 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. HD 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu HD 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi HD 22.00 Ilmiantaja (16) 4/6. YLE TEEMA & FEM 08.00 YLE FEM 08.00 Hidas luopuminen 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka 09.30 Antiikkikaksintaistelu 10.00 Onnistuuko elämä maalla. Ääninäyttelijöinä Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Hank Azaria sekä Yeardley Smith. 06.53 Kim ja Kai (S) 07.00 Kerkko Kukko (S) 07.10 Killi ja Kiki (S) 07.18 Emmi ja Kuru (S) 07.29 Henkilökuva: Maanviljelijä Miro 07.35 Laura (S) 07.47 Uula ja Kuu (S) 07.59 Jetron matkaan (S) 08.14 Galaxi 08.15 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 08.26 Merten syvyyksissä (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.27 Uusi päivä (S) 10.54 Uusi päivä (S) 11.22 Uusi päivä (S) 11.55 Siyinqaba Kallioseinämän kutsu 12.20 Porojen jäljillä 13.15 Casualty (12) 14.05 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.05 Ampumahiihdon MC: Naisten normaalimatka Klo 17 17.01 Pikku Kakkonen Jaskan kirjakiska. HD 20.00 Tosi tarina: Mitä jos satu olisi lunta. Dokumentti sukeltaa sadutushetkien avulla suomalaisten ja libanonilaisten lasten mieliin. 02.45 The Little Drummer Girl (7) Ensimmäinen tehtävä. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (U) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben HD 18.30 Egenland Kausi 3, 3/8. 19.00 Stadi vs. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 YLE TEEMA 20.00 Loistava ystäväni (12) 3/8. (99’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Jakso 95. Osa 2/2. Jani ottaa kohtalon omiin käsiinsä, ja Miss Suomi juontaa kykyjensä ylärajoilla. Sadutus kuuntelee pakolaisleirin ja päiväkodin lasten tarinoita, ja piirtää kuvaa lasten ajatuksista ja sisäisestä maailmasta. Kuoleman kylväjä. 20.00 Elokuva: Napapiirin sankarit 3 (12) (Napapiirin sankarit 3 2016). Nyt keittiössä tarvitaan kaikkien apua, jotta asiat sujuisivat. 20.00 Simpsonit (7) Homerista hipsteri. (2012) (U) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu HD Klo 21 21.05 Perjantai Mihin tarvitsemme unelmia. Marcialonga, Italia. 01.30 Elämää Philadelphiassa (7) Elokuvakriitikot. Tauno tapaa julkkiksen, ja Taavi joutuu tynnyriin. Vaali-ilta on täynnä jännitystä. Jakso 18/26. Tappava rakkaus. Rantatalo. Kausi 1, 1/10. Gerry ilmoittaa perustavansa saarelle eläintarhan. Kausi 3, 8/14. Diili on satojen miljoonien arvoinen, mutta pian pojat saavat huomata haukkanneensa aivan liian ison palan. Kausi 2. Homma sujuu aluksi hyvin, mutta sitten he onnistuvat voittamaan sopimuksen armeijan kanssa ja alkavat toimittaa aseita USA:n liittolaisille Afganistanissa. 22.45 Subleffa: War Dogs (12) War Dogs. (90’) 00.15 Katastrofin anatomia (S) Kausi 2. Perjantai-dokkari Kilpaa ilman jalkoja. 00.25 Rikospaikka Pekka Lehtisen ja Jarkko Sipilän toimittamassa Rikospaikka-sarjassa käsitellään rikoksia laajasti eri näkökulmista rikospaikkojen, henkilöhaastatteluiden sekä MTV:n netistä tutun Vinkkimiehetosion kautta. Amerikkalainen komediasarja, joka seuraa viiden itsekeskeisen kaveruksen ja irkkubaarin omistajan kommelluksia ja sekoilua Philadelphiassa. Selostus Kimmo Porttila. 1/3. Jussi-juhla. Kausi 4, 5/15. osakilpailu, Monte Carlo. Rattijuoppo aiheutti yhdeksän ihmisen kuoleman ja 38 loukkaantumisen. Kaikki ei suju ongelmitta, mutta äänestäjiä kiinnostaa monipuolinen vaalipiste ja Markus saa kehuja asustaan. 00.55 Maria Wern (12) Maria Wern: Pahan aikeet 2. Ohjaus: Lars Kraume. Selostus Jussi Eskola. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 24.1. Jakso 4/40. Jokinen ja jääkiekkovalmentaja Karri Kivi. Rooleissa: Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen, Kari Ketonen, Jani Volanen. Nuoruus. Rooleissa: Peter Haber, Kristofer Hivju, Ingvar Hirdwall, Jennie Silfverhjelm. 19.00 Hauskat kotivideot Kausi 13. Petter on varma, että tunnettu ravintolakriitikko on tulossa hotelliin. Elena saa kuin saakin jatkaa koulunkäyntiä, Lila ei. Ryhmänjohtajana aloittanut Alex Beijer ja Steinar ovat eri mieltä tutkinnan päälinjoista, mutta Alex päättää hankkia Steinarin kunnioituksen ilman Beckin apua. Kaverukset haastavat seinän. lapsensa menettäneen perheen kertomuksen tapahtuneesta. Pääset Kontulan ostarille kuuntelemaan kokeellista elektronista musiikkia, toistenlaisten katuoppaiden kierrokselle Pasilaan ja Kallioon sekä maalaissaunan lauteille Vanhassa Meilahdessa. Luottamuslause. UUSI KAUSI ALKAA! Kausi 14, 1/10. HD 22.55 Doctor Who (12) 23.45 Game of Thrones (16) Kausi 8, 6/6. T: HBO HD 00.00 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Ympäristöahdistus on totta 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (7) 13.15 Laulava sydän (7) 14.35 Carl Th. Kausi 24, 8/22. Kaksi kaverusta aloittaa asekaupan Irakin sodan aikana