Viikko 4 | N:o 22 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk. 1,19 €/päivä KESKIVIIKKO 24.1.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Avoinna 24/7 tilaajapalvelija.fi
Tekstareissakin panetellaan kaupunkia olemattomista asioista. Ainoa mitä osataan huutaa on peruminen ja hallituksen kaataminen. SAK itse lähti neuvotteluista eikä ollut kiinnostunut jatkamaan. Kun oireileva lapsi (yskäinen, flunssainen, kuumeinen) hoidetaan kotona, eikä viedä päiväkotiin, niin flunssat yms. Kitsas kunta saattaa löytää itsensä tilanteesta, jossa palvelut karkaavat muualle. Pitäisikö lakia muuttaa niin, että esimerkiksi murtomiestä saisi ampua ilmakiväärillä tai suolapanoksella perseelle. Vetovoima olisi tänä päivänä aivan eri luokkaa, jos kaupungin liikerakentamista olisi lähdetty määrätietoisesti kehittämään kohti Piihovia silloin kun TurkuHelsinki-moottoritie valmistui. eivät leviä kulovalkean tavoin. Ajattelethan muita u u Vettä sataa ja ilma lämpiää koko ajan, mutta suolaa levitetään! Määrärahat vaarassa u u Voi Orpo. Ydinvoimaa saadaan varsin tasaisesti ympäri vuoden ja tuulivoima riippuu tietenkin tuulen voimakkuudesta. Tilanne on nyt kohentunut, kun on saatu lisää ydinja tuulivoimaa. Pääkaupunkiseudulta muuttanut u u B. Päivystysrinki apteekeille ei luulisi kuormittavan liikaa perusaukioloa, laajennettu aukioloaika tarvitaan Salon kokoisessa kaupungissa. Jaa SSS VERKOSSA Varha haluaa neuvotella kuntien kanssa vuokranalennuksista. Sama on laulu toisella puolen. Loppiaisaaton huippuhinnat varmasti nostavat monen pörssisähköasiakkaan tammikuun laskun tavanomaista korkeammaksi. Ihmetellä täytyy miten kokoomus voi olla suosituin puolue Suomessa. T S A R K I S T O / R I I T T A S A L M I Antti Olkinuoran mielipidekirjoitus (SSS 20.1.2024) antaa aihetta muutamaan kommenttiin ja korjaukseen. Jotka eivät tunne Saloa, eivät tiedä sen mukavuuksista elinpaikkana. Sote-uudistuksen valmistelussa päätettiin, että kunnat vuokraavat nykyiset sote-kiinteistönsä hyvinvointialueille kolmeksi vuodeksi. Sitä on nykyinen hallintokunnan työ. Lisäksi koko maakunta on tilanteessa, jossa käytettyjä sote-kiinteistöjä vapautuu pian joka tapauksessa. Ostovoima kiitää ohi Asiat ovat kuitenkin ihan hyvin. Ydinvoiman lisärakentaminen edellyttää investointeja mm. Jos vaikka se opettaisi, kun viranomaisilla ei ole keinoja. Suosi salolaista u u Nimimerkille Älyä: Mitä ovat ne esittämäsi turhat käynnit terveydenhuollossa. Kunnat puun ja kuoren välissä Salon keskustaan ajautuminen vaatii eksymistä, sillä ohitustiet on rakennettu kiertämään kaupunki miltei joka puolelta. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Tavoitteet toteutuvat etuajassa markkinaehtoisesti. Meidän pörssisähköasiakkaiden on syytä varautua siihen, että ajoittain lasku voi olla suurempi ja ajoittain pienempi. Maan hallituksen tavoitteena oli puolittaa turpeen energiakäyttö tällä vuosikymmenellä ja lopettaa kivihiilen poltto energiaksi vappuna 2029. Fortum tavoittelee lisäydinvoimaa vuoden 2035 aikoihin. Jos mielenrauha tai perheen talous ei tätä kestä, on syytä ottaa vaikkapa määräaikainen sopimus. u u Orpon suurin virhe oli sekaantua työläisten elämiin. Neuvotteluasetelma ei ole erityisen suotuisa. Nyt tuonti on käytännössä nollattu: enää hiukan nesteytettyä maakaasua. Keskimäärin ollaan silti Euroopan edullisimpien joukossa. Vuokraehdot laskettiin aikanaan sen mukaan, että kunnat saisivat kiinteistöomistukselleen kohtuullisen tuoton. Helppoa apua u u Nimimerkille Lääkkeet: Samaa olemme ihmetelleet. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Varha hakee vuokrien halpuutusta siksi, että sillä on valtavat säästöpaineet. Tosin Kuntaliitto oli jo tuolloin huolissaan siitä, että rakennusten ylläpitokulut ovat viime vuosina nousseet kovasti. Liki kaikissa kunnissa valmistaudutaan jo muutenkin niukkuuden aikoihin. Tavallaan kunnat löytävät nyt edestään sen, minkä taakseen jättivät. Kuntien pitää ilmoittaa tammikuun loppuun mennessä, ovatko ne halukkaita istumaan neuvottelupöytään. Luulin aprillipilaksi u u Vai kouluruoka mautonta. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Vuosikymmenet Suomeen on tuotu jatkuvasti sähköä muualta enemmän kuin sitä on täältä viety. Varhassa pohditaan parhaillaan sitä, missä terveyspalveluja tarjotaan jatkossa. Tuulivoiman lisääminen on nopeampaa. Sähkön kysyntä ja tarjonta vaihtelevat nyt ja tulevaisuudessa, niin myös markkinahinta: välillä on halpaa ja välillä kallista – joskus hyvinkin tyyristä. Kehdataan haukkua, vaikka miljoonat ihmiset näkevät nälkää, Suomessakin monin paikoin pitkiä leipäjonoja. Jos kunta ei suostu laskemaan vuokriaan, Varha voi vaikka harkita kiinteistöstä luopumista. Suomi on siinäkin onnistunut paremmin kuin muut maat. Kaikille niille ei löydy käyttöä. Semmosta touhua TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Vuokrien määräytymisestä päätettiin valtioneuvoston asetuksella, jotta se olisi reilu kaikkia kohtaan. u u Kyllä nyt täytyy ihmetellä, kun aamulla jo latukone ajeli Riihelänpuiston latua auki. Toivottavasti ei vahingoittunut. Ollaan kiitollisia kun on ruokaa mitä syödä. Sähkön kysynnän ja tarjonnan tasapainottaminen on onnistunut, kun yhteismarkkinat toimivat EU:ssa. Varha sai kunnilta perinnöksi sote-palvelut, joista oli säästetty ja leikattu vuosia. TAMMIKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 24.1.2024 H yvinvointialue Varha on ilmoittanut Varsinais-Suomen kunnille, että se haluaa vuokranalennuksen (SSS 23.1.). Käytännössä Varha haluaa nyt siis muuttaa aiemmin sovittuja sääntöjä. Pekka Salomaa johtaja, Energiateollisuus ry Kisko Olkinuora on turhan pessimistinen. Ja Virtanen sen näkee. Venäjä-riippuvuudesta irtautumista on helpottanut se, että olemme siirtyneet asteittain fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin ja ydinsähköön. Mikä neuvoksi u u Jyväskylässä päivystävän apteekin lukitussa sisäovessa oli luukku, jonka kautta päivystysaikaan sai lääkkeen. Halukkaita ylläpidon ja huollon maksajia ei ole ilmaantunut. Kävisi vaikka hiekoittamassa tai avaamassa sadevesikaivoja, jotta vesi valuisi sinne. Vuositasolla se tarkoittaisi esimerkiksi Salossa jopa kolmen miljoonan euron vuokratulojen menetystä. Oppilas joka ei itse osaa, laitetaan itseopiskelemaan. Kirjoita lyhyesti. Varha ehdottaa, että kunnat voisivat laskea Varhalle vuokraamiensa kiinteistöjen vuokraa 2–5 eurolla. Olen eri mieltä. Hyvin pitkällä aikavälillä pörssihinta todennäköisesti on edullinen, mutta näin ei ole välttämättä joka vuosi. Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttö sähköntuotannossa on lähestulkoon loppunut ja kaukolämmönkin hankinnassa vähentynyt reilusti. teollisuuteen, jotta lisäsähkölle on käyttöä kesälläkin. Mummo u u Tänä päivänä rikoksen uhri on lähes oikeudeton. Kellon soitto toi farmaseutin luukulle. Laitoksien ylläpito, joskus vain muutamia päiviä varten, ei ole ollut kannattavaa. Herätkää totuuteen u u Mielestäni pitää keskittyä osaavan työvoiman vahvistamiseen, nyt koulunpenkiltä näen tämän. Mitä tämä on. Työläinen u u Salon museolle suunnitellaan 4,5 miljoonan euron varastoa. Sopua. Noin 30 prosenttia Suomessa käytetystä energiasta tuli Venäjältä ennen sen hyökkäystä Ukrainaan: öljyä, maakaasua, kivihiiltä, puuta ja sähköä. Kaupungin laittama ruoka on hyvää. Turhaa syyttämistä u u Kiitos Muurlan auraajalle, taas! Kiitollinen u u Hienoa Jukka että sait parhaan kitarasi takaisin. Fossiiliriippuvaisemmissa EUmaissa maksetaan sähköstä edelleen huomattavasti meitä enemmän. Kunnille miljoonien menetys on kivulias pala nieltäväksi. On hyvä, että hallitus pyrkii nopeuttamaan ydinenergialain uudistusta. Someron budjetista voisi lähteä jopa miljoona euroa. Venäjä-riippuvuudesta irrottautuminen on työlästä. Onko siinä järkeä, kun kaikki paikat ovat veden vallassa tai jäässä. Nekö, joissa ihminen ei saa vaivaansa apua vai ne, joissa ei pääse lainkaan lääkärin vastaanotolle. Kitaramusiikista pitävä u u Pieni muistutus korona-ajan hyvistä käytännöistä olisi paikallaan. Kunnissa on pakko miettiä myös sitä, millainen uhkavaatimus kutsukirjeen sisään on leivottu. Varhassa tiedetään, että kunnat ovat puun ja kuoren välissä. Teoriaherran suunnitelmat eivät toimi käytännössä ja käytännönherrojen toiminnat eivät toimi teoriassakaan. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Nimimerkille Salo (SSS 22.1.): Mielipiteesi Salon hyvyydestä kotikaupunkinamme ansaitsee kiitokset. Ydinvoimaa on syytä lisätä mahdollisuuksien mukaan, mutta se ei käy nopeasti. Lisäksi hyvinvointialueilla on mahdollisuus vuoden lisäoptioon. Virtasessa oli hyvin kiteytetty
KESKIVIIKKONA 24. SIVUT 12–13 Viimeinen päivä oli vilkkain Korisliigan runkosarja on kääntynyt loppusuoralle. Murhissa ja tapoissa on käytetty ainakin vesuria, veitsiä ja sydänlääkettä. Tiistai oli presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Tuolloin luvussa olivat kuitenkin mukana myös ulkosuomalaiset. SSS kirjoitti tiistaina, kuinka Jukka Alanko sai hankituksi suosikkikitaransa takaisin lupaamalla Facebookissa maksaa siitä lunnaat tai korvauksen. 20 kierroksen jälkeen on perusteltua todeta, että Vilppaalla on ollut tällä kaudella Korisliigan paras kotimainen viisikko. SIVU 14 Gazan sotaan pohditaan ratkaisua Presidentinvaaleissa kotimaan äänestysaktiivisuus nousi tiistaina 43,9 prosenttiin. Voitto varmistaisi käytännössä Vilppaan paikan ylemmässä jatkosarjassa. SIVUT 6–7 S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Poliisi ei suosittele lunnaiden maksua varkaille yleiseksi käytännöksi. Suurin osa henkirikoksista on tuomittu tappoina, mutta kaupungissa on tehty myös esimerkiksi vesurimurha, myrkkymurha ja pyörätuolimurha. Sen sijaan ulkomaalaisnelikko on ollut yksi sarjan huonoimmista. Ammattiliitto Pro kertoo, että se laajentaa poliittisia työnseisauksiaan ict-alalle, kiinteistöalalle, rahoitusalalle ja vakuutusalalle. UUTISET 4–5 Neljätoista tappoa ja murhaa VESIESTEITÄ SIELLÄ TÄÄLLÄ. Se oli myös ennakkoäänestyspäivistä vilkkain. Nyt poliisi tutkii murhaa Kiikalassa. Salossa on surmattu neljätoista ihmistä 2000-luvulla. Liukkaudesta varoitetaan tänäänkin. Valtavia vesilätäköitä oli monessa paikassa, ja lisäksi oli vielä liukasta. Toimihenkilöliitto Erto kertoo järjestävänsä helmikuun alussa kaksipäiväisen poliittisen lakon autoliikennealalla, huolinta-alalla ja sosiaalialalla. Jalankulkija sai katsoa tiistaina tarkasti, mihin jalkansa asetti. Pia Pelkonen harppasi suuren lätäkön yli, kun hän ylitti suojatietä Salon Raatihuoneenkadulla. Yksi salolainen sytytti uhrinsa palamaan. Vuoden 2018 vaaleissa ennakkoäänestysaktiivisuus oli ensimmäisellä kierroksella 36,7 prosenttia. SIVU 5 Erto liittyy lakkoon Arabimaat työstävät parhaillaan sopimusehdotusta Israelille palestiinalaisvaltion perustamiseksi, kirjoittaa yhdysvaltalainen Wall Street Journal -lehti (WSJ). Tänään Vilpas kohtaa sarjajumbo Lahti Basketballin vieraskentällä. Lehden mukaan arabimaat ehdottavat Israelille sodanjälkeiseen Gazaan ratkaisumallia, jossa Saudi-Arabia tunnustaisi Israelin vastineeksi palestiinalaisvaltion perustamisesta. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi UHRIT. SIVU 10 Poliisi ei suosittele lunnaiden maksua Helmikuun vaihteeseen tuli jälleen yksi lakko lisää. TUOMIOT. – Toiveena tietenkin on, että virkavalta hoitaa nämä tutkinta-asiat, rikoskomisario Jukka Kyynäräinen sanoo. SIVU 19 Vilppaalla on liigan parhaat kotimaiset Politiikan tutkijoiden mukaan presidentinvaalien tiukka asetelma voi ruokkia taktista äänestämistä. Ennakkoäänestämisen ja vaalipäivän äänestämisen välillä voi siten olla tavallista enemmän eroja
Vesurista katkesi surmatyössä varsi ja fileerausveitsestä terä. Salon epäilemättä tunnetuin henkirikos tällä vuosituhannella on myrkkymurha syyskuulta 2014. Hänen mukaansa murhaaja oli vaatinut nuoria jopa laulamaan Irwinin lauluja vainajan vierellä. Hän oli esitutkinnan aikana vangittuna. Uhri joutui pyörätuoliin. Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen vuonna 2015 istuttuaan vankilassa neljätoista vuotta. SSS 22.9.2013. Kohtalokkaaseen illanviettoon uhrin kerrostaloasuntoon Päivärinnankadulle oli kokoontunut kymmenkunta ihmistä. Poliisilla oli syytä epäillä työvuorossa ollutta sairaanhoitajaa murhasta. Ainakin yksi salolainen on Salossa on surmattu neljätoista ihmistä tällä vuosituhannella. Asiassa ei syyttäjälaitoksen mukaan ollut riittävästi näyttöä siitä, että epäilty olisi aiheuttanut potilaan kuoleman. Se tehtiin vesurilla. Murhan motiivina oli raha. Syytettyä (istumassa vas.) puolusti asianajaja Matti Alasentie. Pyörätuolista lattialle kiskaistua nuorta naista viilleltiin kahdella veitsellä, lyötiin ja potkittiin, ja hänen päälleen heitettiin mikroaaltouuni. Tuntikausia jatkunut silmitön väkivalta oli leimahtanut muutamasta grammasta muuntohuumetta. Valehoitaja oli taivutellut vanhuksen testamenttaamaan koko omaisuutensa hänelle. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Käräjäoikeus tuomitsi 23-vuotiaan miehen elinkautiseen ja 15-vuotiaan tytön yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Edesmennyt salolaiskonstaapeli Jouko Kirjonen kirjoitti vesurimurhasta muistelmissaan 2012. Kuolintodistus oli jo kirjoitettu. Yksi salolainen sytytti tyttöystävänsä palamaan bensiinillä. Poliisi määräsi uhrin oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen vastoin vanhusta hoitaneen lääkärin näkemystä. Läheltä piti, ettei siitä tullut täydellistä murhaa. Nyt poliisi tutkii murhaa Kiikalassa. Mies tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Hoivapalvelufirman perustanut perniöläismies myrkytti 84-vuotiaan salolaisvanhuksen digoksiinilla. Tappava digoksiinipitoisuus paljastui oikeuskemiallisessa tutkimuksessa. Tutkinta käynnistyi, kun vaikeasti kehitysvammaisen naisen elimistöstä oli löytynyt propofolinimistä nukutuslääkettä. Paikalle tuli kaksi tappajan kaksi alaikäistä lasta ja kolme heidän kaveriaan, jotka murhaaja pakotti sulkemaan puhelimensa yli kolmeksi tunniksi. Syyttäjä päätti huhtikuussa 2021, ettei murhaepäily johda syytteisiin. Nuoret pääsivät pakenemaan mökistä ja hälyttämään poliisit vasta, kun murhaaja sammui sohvalle. Syyttäjänkään mielestä potilaan kuolema ei ollut luonnollinen, mutta poliisin hankkima näyttö koostui lähinnä aihetodisteista, joiden nojalla ei voinut tehdä johtopäätöksiä. Vuosituhannen ensimmäinen murha tapahtui Perttelissä 2001. Vesurista katkesi varsi veriteossa Myrkkymurhan oikeudenkäynti kiinnosti mediaa. Mies pakotti yhden teinin kantamaan mattoon käärityn ruumiin ulos talosta ja toisen tekemään ruokaa. Toistaiseksi viimeisin murhatuomio Salossa on viiden vuoden takaa. Poliisin esitutkintapöytäkirjaan kertyi lopulta tuhatkunta sivua ja neljä dvd-levyllistä kuulusteluissa tallennettua videokuvaa. TAMMIKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Uhrilla oli karu menneisyys huumeidenkäytöstä. Kuolinpesän arvo oli yli 220?000 euroa. Tekijää jäljittäneen rikostutkijan mukaan teon paljastuminen oli hiuskarvan varassa. Kolmikymppinen nainen oli hoitanut uhria aiempina päivinä, oli töissä yövuorossa kuolinyönä ja oli yöllä vastuussa osastosta, jossa potilas lepäsi. Lääkäri uskoi, että salolaisvanhus oli menehtynyt aivoinfarktin myöhäisvaikutusten ja Alzheimerin taudin takia. Hoitaja kiisti syyllistyneensä rikokseen. Myrkkymurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Puolustuskyvytön uhri oli pysynyt tajuissaan ilmeisen pitkään. Rikosnimike liittyi 18-vuotiaan potilaan kuolemaan Salon sairaalassa. Edellisen kerran poliisi tutki epäiltyä murhaa Salossa kolmisen vuotta sitten. Pyörätuolimurhaksi nimetty veriteko Ollikkalassa oli raaka ja julma. Epäselväksi jäi sekin, mistä propofoli oli peräisin. Hänet oli yritetty tappaa salolaisessa kerrostaloasunnossa jo kaksi vuotta aiemmin. Fileerausveitsi oli pystyssä vainajassa poliisin tullessa paikalle. Hovioikeus vahvisti tuomion, eikä korkein oikeus antanut valituslupaa. Omakotitaloa Haalin kylässä remontoinut vantaalaismies oli tullut taksilla viikonlopun viettoon. Mukaan hän oli ottanut ryyppykaverinsa. Salon terveyskeskuksen ylilääkäri piti myrkkymurhan uhrin kuolemaa luonnollisena. Hoitaja oli myös löytänyt potilaan elottomana. Marraskuinen perjantai-ilta päättyi riitelyyn ja veritekoon, jossa isäntä hakkasi vieraansa kuoliaaksi teräaseilla. SSS | Lasse Kylänpää lasse.kylanpaa@sss.fi Murhissa ja tapoissa on Salossa käytetty aseena ainakin vesuria, veitsiä ja sydänlääkettä. Sydämen vajaatoimintaan tarkoitettu lääke ei kuulunut uhrin lääkitykseen. Kaupungissa on nähty myös lähes täydellinen murha
Käräjäoikeus tuomitsi miehen taposta, mutta hovioikeus piti ihmisen kuoliaaksi polttamista erityisen raakana tekona. Lakoilla vastustetaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen ajamia tiukennuksia työelämää koskevaan lainsäädäntöön. Erton lakkojen piirissä olevilla aloilla työskentelee liiton mukaan noin 12?000 toimihenkilöä. Tehy, Super, JHL ja Talentia ovat puolestaan ilmoittaneet samaan aikaan alkavasta mutta kaksipäiväisestä työnseisauksesta. STT | Terhi Riolo Uusivaara Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa järjestetään ensi viikolla poliittisia lakkoja, joista on odotettavissa merkittäviä vaikutuksia varhaiskasvatukseen. Pääkaupunkiseudun päiväkodeissa poliittisia lakkoja. SAK:lainen Teollisuusliitto lakkoilee samoilla työpaikoilla. Mies kaatoi 21-vuotiaan tyttöystävänsä kuistille ja kaatoi hänen päälleen kanisterista bensiiniä. tammikuuta. Monet SAK:n ja STTK:n jäsenliitot ovat ilmoittaneet poliittisista työmarkkinatoimista. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Myrkkymurhan oikeudenkäynti kiinnosti mediaa. Erto ei voi tätä hyväksyä, ja vetoamme maamme hallitukseen aitojen neuvottelujen käynnistämiseksi, puheenjohtaja Juri Aaltonen sanoo tiedotteessa. Erton mukaan kyseessä on liiton historian suurin lakko. Suurin osa Salon henkirikoksista on tuomittu tappoina, joista on pisimmillään langetettu yli kymmenen vuotta vankeutta. –?Poliittiset työtaistelutoimet kohdistuvat työelämäheikennyksiä vastaan, ja vaadimme, että pääministeri Orpo kuulee myös palkansaajien näkemykset työelämäkysymyksissä. Hallituksen esitys väheksyy ja aliarvioi kansalaisille välttämättömien peruspalveluiden ja niitä tuottavien työntekijöiden roolia ja merkitystä yhteiskunnassa, Paavola sanoo tiedotteessa. Toimihenkilöliitto Erto menossa historiansa suurimpaan lakkoon. Ammattiliitto Jytyn poliittinen lakko aiotaan toteuttaa keskiviikkona 31. Työministeri Satonen toivoo malttia lakkoiluun STT | Emmi Tilvis Työministeri Arto Satonen (kok.) toivoo, että lakkoilussa käytettäisiin malttia ja harkintaa. Laajoilla poliittisilla lakoilla pyritään vaikuttamaan esimerkiksi hallituksen aikeisiin kirjata vientivetoinen työmarkkinamalli lakiin. Superin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan lakiin säädettävä malli vaarantaisi naisvaltaisten alojen ja julkisen sektorin palkkakehityksen sekä palkkatasa-arvon toteutumisen. päivänä alkavia työvuoroja koskevien työnseisausten piirissä on liiton mukaan 32?000 toimihenkilöä. Palkansaajajärjestöt ovat kokeneet, että niiden kannat eivät tule kuulluksi. Myös toimihenkilöliitto Erto järjestää helmikuun alussa kaksipäiväisen poliittisen lakon autoliikennealalla, huolinta-alalla ja sosiaalialalla. Muut mökillä olleet tukahduttivat tulen, mutta pahoin palanut uhri menehtyi sairaalassa. Rikospaikkana oli kesämökki Alastarolla heinäkuussa 2006. KESKIVIIKKONA 24. –?Miksi se Ruotsissa tapahtuu näin, niin se johtuu siitä, että julkisen sektorin sisällä niitä palkankorotuksia on kohdistettu enemmän työvoimapula-aloille, ja ne ovat juuri olleet hoiva-ala ja opetusala, johon niitä on kohdistettu, sanoo Satonen. SSS 8.10.2020 Helmikuun alun työtaistelut laajenevat entisestään STT | Eetu Halonen, Terhi Riolo Uusivaara Ammattiliittojen helmikuun alkuun ilmoittamat lakot laajenevat. Pro on kertonut samaan aikaan järjestettävistä poliittisista lakoista jo viime viikolla. Hän ei allekirjoita sitä, että vientimalli tarkoittaisi automaattisesti sitä, että tietyt julkisen sektorin alat jäisivät palkkakuoppaan. SAK lähti joulukuussa neuvotteluista ja perusteli sitä sillä, että SAK ei voi neuvotella pelkästä palkkamallista, vaan neuvottelua pitää laajentaa myös muihin asioihin. Helmikuun 1. Mukana ovat muun muassa palvelualojen PAM, Teollisuusliitto, Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Sähköliitto ja Rakennusliitto. Satosen mukaan neuvottelumahdollisuus on yhä olemassa. STTK:lainen Ammattiliitto Pro kertoi tiistaina laajentavansa poliittisia työnseisauksiaan ict-alalle, kiinteistöalalle, rahoitusalalle ja vakuutusalalle. Jyty huomauttaa, että sen piiriin kuuluvat päiväkotien lisäksi myös esimerkiksi perhepäivähoito ja leikkipuistotoiminta. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O 2000-luvulla tuomittu muualla tehdystä murhasta. Liiton jäsenkyselyssä yli 90 prosenttia vastaajista tuki Erton osallistumista työtaistelutoimiin ”reilumman yhteiskunnan puolesta”. Syytettyä (istumassa vas.) puolusti asianajaja Matti Alasentie. Joulukuussa Pro ilmoitti kaksipäiväisestä lakosta pääosin Kokkolan ja Porvoon teollisuusalueilla. Kyselyyn vastasi lähes 1?600 liiton jäsentä. Sen piirissä ovat kaikki Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten varhaiskasvatuksessa työsuhteessa työskentelevät sopimusalasta ja työnantajasta riippumatta. Uhri oli vahvan humalatilansa vuoksi puolustuskyvytön. tammikuuta. Työministeri toivoo yhä, että työmarkkinajärjestöt voisivat sopia keskenään vientimallista. Sitten hän haki tulitikut ja sytytti naisen palamaan. Hän vetoaa Ruotsiin, jossa sukupuolten välisiä palkkaeroja on hänen mukaansa pysytty kaventamaan yhtäaikaisesti vientimallin kanssa. Se koskee sekä julkista että yksityistä varhaiskasvatusta niin ikään Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Hovioikeus tuomitsi miehen elinkautiseen vankeuteen murhasta. Paikalla oli muitakin ihmisiä, kun parikymppiselle salolaismiehelle tuli tyttöystävän kanssa riitaa viinapullosta. –?Olemme syksystä asti pyytäneet vuoropuhelua työmarkkinoiden umpisolmun ratkaisemiseksi, mutta emme ole tulleet kuulluksi, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo tiedotteessa. Hän siirtää vastuuta yhdelle keskusjärjestöistä eli SAK:lle. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n poliittinen lakko järjestetään keskiviikkona 31. Poliittisilla lakoilla vastustetaan hallituksen työelämäheikennyksiä ja erityisesti lakivalmistelua vientivetoisesta työmarkkinamallista. –?Suomesta ollaan nyt tekemässä Pohjoismaiden palkansaajavihamielisintä yhteiskuntaa. Työt seisahtuvat monessa teollisuuden yrityksessä, minkä lisäksi lentoliikenne ja satamien toiminnot hiljentyvät. Satonen puolustaa vientivetoista palkkamallia. –?Koulutetun henkilöstön saatavuus ajautuisi entistä syvempiin ongelmiin. Lakoista ovat ilmoittaneet useat liitot, joiden jäseniä työskentelee muun muassa päiväkodeissa
Ikävä keli jatkuu tänäänkin. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Matkalla Pelkonen oli tavannut iäkkään naisen, joka liikkui rollaattorilla. Aamulla Pelkonen oli tullut töihin moottoritietä Paimiosta. TAMMIKUUTA 2024 Loska, jää ja seisova vesi valtasivat kaupungin SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Salossa kärsittiin tiistaina liukkaudesta, loskasta ja kadulle kertyneistä vesilätäköistä. Tietysti voi syyttää vähän myös omia kenkiään. Pelkonen oli käynyt hakemassa torilta thaimaalaista ruokaa. Sivummalla olevilla asuntokaduilla oli tiistaina sohjoista. Ilmatieteen laitos varoittaa liukkaudesta. Moottoritiellä oli hänen mukaansa ihan siedettävä ajokeli. Lämpötila on kohonnut plussalle, ja jään päälle on satanut vettä. Lounastauolle lähtenyt Pia Pelkonen ylitti Raatihuoneenkadulla suojatietä ja etsi jaloilleen paikkaa, sillä tien reunassa oli valtava lätäkkö. Kuva on Uhrilähteenkadun ja 110-tien risteyksestä. –?Mutta eilen illalla, kun menin kotiin, oli ihan järkyttävää, hän myöntää. Kuva on otettu puolenpäivän tietämissä Lasimestarinkadulta. Hän ei voi hypätä lätäkön yli niin kuin minä, Pelkonen huomauttaa. Kyllä tiistaina kaduilla vesi lensi. Ilmatieteen laitos varoittaa, että jalkakäytävät ovat paikoin hyvin liukkaita, joten ulkona liikkuessa kannattaa olla varovainen. Myös Mariankadulla, Nuorten keskus Steissin kohdalla, oli valtava lätäkkö. Nyt pitäisi olla nastapohjat, hän totesi. Lumi on muuttunut loskaksi ja vedeksi, jota seisoo yhdessä jos toisessakin tien sivussa, kun kaivot eivät vedä. Hän pääsi harppaamalla nippa nappa sen yli. –?Kyllä oli liukasta kävellä. Vasta torstaina iltapäivällä alkaa pakastaa, ja pakkasta on koko viikonlopun. –?Olemme siirtyneet kohteelta kohteelle, Saarniniemi kuvaili. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan pakkasyön jälkeen lämpötila pysyttelee Salossa keskiviikkona plussan puolella. –?Yöllä tultiin jo auraamaan ja hiekoittamaan. Teemu Saarniniemi (etualalla) oli avaamassa kaivoa Reijo Lehtosen (työkoneen puikoissa) kanssa tiistaina Salon Hämeentiellä, Kelan kulmalla. Muun muassa Salon kaupungin työntekijöillä on riittänyt tämän takia kiirettä. Valtaisat lumikasat ovat alkaneet sulaa. Plussakeli jatkuu vielä keskiviikkonakin. ”Nyt yritämme saada pintavesikaivoja toimimaan.” Salon kaupungin työntekijä Teemu Saarniniemi. –?Yhdessä päivittelimme tämän päivän keliä. Nyt yritämme saada pintavesikaivoja toimimaan, totesi Teemu Saarniniemi, joka oli avaamassa kaivoa Reijo Lehtosen kanssa Hämeentiellä, Kelan toimiston kulmalla, tiistaina klo 11:n aikaan. Keskiviikkona saapuu lounaasta uusi lumisadealue maan eteläosaan, ja lunta alkaa pyryttää Salossa iltapäivällä
Työnhakijat saavat tilaisuuden jututtaa yhdellä kertaa useampaa työnantajaa. Normaaliin, aikataulujen mukaiseen liikennöintiin pyrittiin palaamaan niin pian kuin mahdollista. Lisäksi heille on tarjolla tukea työnhakuun ja urasuunnitteluun. tammikuuta kauppakeskus Plazassa kello 13–16. –?Näin naakkoja ja variksia syömässä raatoa. Jaalan Fiat Punto ei vahingoittunut kolarissa, mutta muistoksi etusäleikköön jäi jäniksenkarvoja. Tapahtumassa yritykset esittelevät avoimia työpaikkoja sekä opiskelijoille mahdollisuuksia opinnäytetöihin ja harjoitteluun. Jaala on varma, että autoon osunut lintu on kotka. Plussakeli jatkuu vielä keskiviikkonakin. Pääsääntöisesti tilanne on korjaantunut heti, kun tiet on saatu hiekoitettua, Honkala sanoo. Tapahtuman järjestää Yrityssalo yhteistyössä Salon kaupungin työllisyyspalvelujen, VarsinaisSuomen TE-toimiston, Salon ammattiopiston, Edusalon ja Turku AMK:n kanssa. Rekrytapahtuma tarjoaa myös kiinnostavaa ohjelmaa ja vinkkejä työnhakuun. Ja keli on varmasti ollut tiistaina samanlainen koko Varsinais-Suomessa, hän toteaa. Hidastin hieman ja oletin lintujen lähtevän, kunnes kohdalla tajusin, että yksi linnuista jäi paikoilleen ja että se oli kotka. Sitten kopsahti. Ilmatieteen laitos varoittaa liukkaudesta. Jaala toivoo Perniön alueella liikkuvien ihmisten pitävänsä silmät auki, sillä jossakin saattaa olla loukkaantunut kotka. Tapahtumaan on ilmoittautunut jo yli 30 työnantajaa. SSS | Marika Anttila Perniöläinen Hanna Jaala ajoi tiistaina puolenpäivän jälkeen kotkakolarin. Tapahtuma saattaa vuosittain yhteen alueen työnantajat ja työnhakijat sekä opiskelijat ja kesätöitä etsivät nuoret. Osa voitiin ajaa vain Viitannummelle asti, mutta iltapäivällä tie saatiin hiekoitettua ja päästiin ajamaan ihan Mathildedaliin saakka, kertoo liikennesuunnittelija Assi Honkala Salon kaupungin liikennepalveluista. ”Hieman eksoottisempi äänestysreissu.” Osa Paikun vuoroista jäi liukkauden takia ajamatta H A N N A J A A L A. Mutta se, että ajaa sitä päin, on harvinaista. Jaala oli matkalla henkilöautollaan Salon Linjurin ennakkoäänestyspaikalle, kun huomasi tiellä 52 Teijon ja Perniön aseman välillä jäniksenraatoa syövän lintulauman. Tuli hieman eksoottisempi äänestysreissu, Jaala päivittelee. Tapahtuma on osallistuville yrityksille ja kaikille kävijöille maksuton. Pysähdyin, ja kun pääsin paikalle kävellen, kotkaa ei löytynyt. –?Vuonna 2023 tammikuun rekrytapahtumassa vieraili lähes 700 työnhakijaa, ja nyt oli pakko etsiä suuremmat tilat, jotka ovat myös helpommin saavutettavissa, Tommi Virtanen Yrityssalosta kertoo tiedotteessa. –?Asiakkaat ovat löytäneet hyvin myös Salo taskussa -mobiilisovelluksen. (SSS) Salon rekrytapahtuma ensi keskiviikkona Plazassa Viime vuonna tapahtumassa vieraili lähes 700 työnhakijaa. Sen kautta voi katsoa reaaliaikaisesti, missä Paikun linja-autot liikkuvat, Honkala mainitsee. Teemu Saarniniemi (etualalla) oli avaamassa kaivoa Reijo Lehtosen (työkoneen puikoissa) kanssa tiistaina Salon Hämeentiellä, Kelan kulmalla. KLO 10.30-17 SALON VPK-TALO, ASEMAKATU 3 Loska, jää ja seisova vesi valtasivat kaupungin Liukas keli hankaloitti tiistaina myös Salon paikallisliikenteen eli Paikun liikennöintiä. Ongelmia oli myös muun muassa Perniön kiertolinjoilla, joilla osa aamun vuoroista jäi ajamatta. –?En nähnyt mihin kotka hävisi. –?Aamulla ensimmäiset Mathildedalin vuorot jäivät heti ajamatta. –?Ihmiset ymmärtävät, että tämä asia ei ole meidän käsissämme. Perniöläisnainen törmäsi Fiatillaan kotkaan Auton keulaan jäi jäniksen karvoja. KESKIVIIKKONA 24. Yhteistyökumppanina toimii Plaza tarjoamalla keskeisellä paikalle olevat tilat tapahtumalle. –?Kotkalla oli nokassaan jäniksenkarvoja, jotka jäivät säleikköön. –?Kotka on pyörinyt jo pidempään Perniön asemalla, se ei ole harvinaista. Suurin osa vuoroista saatiin ajettua, mutta joitain vuoroja jäi ajamatta, koska niitä ei tien liukkauden vuoksi voitu liikennöidä turvallisesti. Soitin hätäkeskukseen ja he ilmoittivat asiasta poliisille. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 ERIKOISESITTELY OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO • ompelukoneet ja saumurit • uusia ja käytettyjä • myös kone, joka ompelee nahkaa ja paksua farkkua • huolto saman päivän aikana • hinnoista sovitaan • ostetaan käytettyjä ompelukoneita ja saumureita SALOSSA VAIN TORSTAINA 25.1. Vielä yhden aikaan iltapäivällä osa tiestöstä oli hiekoittamatta, mutta myöhemmin liikenne on palautunut pääsääntöisesti normaaliksi. –?Mutta kun saatiin hiekkaa tielle, niin iltapäivällä ne saatiin taas liikennöityä. Asiakkaat ovat suhtautuneet tilanteeseen Honkalan mukaan ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Töihin Saloon -rekryja työelämätapahtuma järjestetään keskiviikkona 31
UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Kaupunki on edelleen valmis neuvottelemaan asiasta. Siinä selvisi, että rakennuksen alapohjassa on merkittäviä kosteusvaurioita. –?Me olemme tuoneet kaikissa vastauksissamme esiin, että voimme neuvotella asiasta. Suikkasen mukaan Somero keskustelee mielellään Varhan kanssa. –?Olisi tärkeää, että VarsinaisSuomen alueen kunnissa saataisiin yhteinen linja tilapolitiikassa, hän sanoo. Tapauksessa epäillään törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Se on kuitenkin valmis neuvottelemaan Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n kanssa sopuratkaisusta. TAMMIKUUTA 2024 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Lamminniemien hyvinvointikeskuksen kiinteistökauppaa koskeva riita on päätymässä umpikujaan Somerolla. Jos olisi ollut tiedossa, että Varha pyrkii eroon Jukolan kuntouttavan työtoiminnan tiloista, olisimme voineet tehdä yhteisen ratkaisun ja säästää rahankäytössä. Varhan esittämä vähennys tarkoittaisi, että Someron vuokratuloja leikattaisiin vähintään 427?000 ja enintään 1,07 miljoonaa euroa vuodessa. Rikoskomisario Matti Kolula sanoi tiedotteessa, että teossa epäillään käytetyn vain yhtä kuula-asetta. –?Meillä on molemmilla asiamiehet, jotka hoitavat yhteydenpitoa. Tapahtumaketju sai alkunsa, kun Someron kaupunki teki kiinteistökauppaa kahden omistamansa yhtiön välillä helmikuussa 2022. Alkuperäisessä hyvinvointikeskuksen reklamaatiossa oli maininta, että heilläkin olisi neuvotteluhalukkuutta, mutta sen jälkeen ei ole tullut mitään esityksiä, Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen huomauttaa. Vikojen korjaaminen vaatisi koko rakennuksen purkamista. En koe, että voin kommentoida tätä, hän vastaa. Lain mukaan hyvinvointialueet vuokraavat kunnilta sosiaalija terveyspalveluiden ja pelastustoimen tilat kolmeksi vuodeksi eli vuoden 2025 loppuun asti. (STT) Autoilijan epäillään törmänneen lapseen Helsingissä Autoilijan epäillään törmänneen suojatietä ylittäneeseen lapseen Helsingin Herttoniemessä, kertoo poliisi. Someron kaupunginhallitus käsitteli asiaa maanantaina ja ilmoitti, ettei se suostu osakekaupan purkuun. Kaupunki ei hänen mielestään ole pimittänyt tietoja rakennuksen kunnosta. Poliisi pyytää auton kuljettajaa ja mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittautumaan. Onnettomuus tapahtui viime viikon keskiviikkona aamukahdeksan jälkeen Linnanrakentajantiellä. Someron kaupunki kiisti vaatimukset ja antoi oman vastineensa asiassa. Samalla se ilmoitti olevansa valmis neuvottelemaan sovinnollisen ratkaisun löytämiseksi. Yhtiö ilmoitti purkavansa kaupungin kanssa tehdyn osakekaupan. Suikkanen korostaa, että kaupunki on tehnyt omat päätöksensä toimivaltansa rajoissa. Poliisin mukaan lapsi kaatui törmäyksen voimasta maahan ja raahautui auton mukana. Kahta epäillään muovikuulaampumisesta Porvoossa Poliisi tutkii porvoolaiskoulun pihalla maanantaina tapahtunutta epäiltyä kuula-aseampumista kolmena pahoinpitelynä. Siksi se vaati kaupan purkua, neljän miljoonan euron hinnanalennusta ja korvausta aiheutuneista vahingoista. Suikkasen mukaan vaarana on, että kunnat lähtevät huutokauppaan eli laskemaan tilavuokriaan toivoen, että Varha jatkaisi toimintaansa kunnissa. Yhtiö vaatii kaupan purkua, kaupunki ei suostu. Poliisin mukaan oppilaita ammuttiin välitunnilla Strömborgska skolanilla kasvoihin muovikuulaaseella. Hän muistuttaa, että talous on tiukilla kunnissakin. Yhtiön mielestä Somero on jättänyt kertomatta ostajalle olennaisia tietoja rakennuksen huonosta kunnosta. Jos Varha haluaa luopua tiloistaan aiemmin, kaupunki voi ottaa ehkä niitä omaan käyttöönsä, Suikkanen sanoo. Someron Lamminniemi-kauppa on päätymässä käräjäoikeuteen Someron kaupunki ei suostu Lamminniemen kaupan purkuun. Mahdollista on, että erimielisyyttä puidaan seuraavaksi käräjillä. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Someron kaupunki on valmis neuvottelemaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa tilavuokrista. Suikkanen sanoo ymmärtävänsä hyvin Varhan vaikean taloustilanteen. Sote-uudistuksen alla tehdyllä päätöksellä se halusi varmistaa, että toiminta Lamminniemessä jatkuu Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aikana. –?Yhden veroprosentin tuotto on meillä karkeasti 1,5 miljoonaa euroa. Poliisin mukaan auto oli valkoinen pakettitai tila-auto. Varhan tytäryhtiöksi siirtynyt Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy teetti viime syksynä kiinteistössä rakenneja kosteusteknisen tutkimuksen. Hänen mukaansa neuvotteluissa voi löytyä myös molempia hyödyttäviä tilaratkaisuja. –?Kun urheilukentän Solu-rakennus lähti, jouduimme vuokraamaan ulkopuolelta tilat siinä olleelle toiminnalle. Kaupunki tienasi kaupalla neljä miljoonaa euroa. Kiinteistön arvosta pyydettiin ennen kauppaa ulkopuolinen arvio, johon kauppahinta perustui. Maanantaina poliisi kertoi, etteivät oppilaat saaneet sairaanhoitoa vaativia vammoja. Rahapulassa oleva Varha on esittänyt, että se alentaisi kunnilta vuokraamiensa tilojen vuokria 2–5 eurolla neliöltä kuukaudessa. Somero valmis neuvotteluihin Varhan kanssa tilavuokrista Miljoonan euron leikkaus voisi vaatia isoa veronkorotusta. Miljoonan euron vähennys vastaisi siis noin 0,7 prosenttiyksikön korotusta veroprosenttiin, kaupunginjohtaja Sami Suikkanen suhteuttaa. –?Kunnalla on koko ajan muuttuvia tilatarpeita. Lapsi loukkaantui tilanteessa, mutta pystyi itse poistumaan paikalta. Poliisi kertoo tiedotteessa, että autoa kuljettanut mies oli pysähtynyt jututtamaan lasta, mutta kuljettajan henkilöllisyys ja auton rekisteritunnus eivät ole poliisin tiedossa. Poliisi kertoi tiistaina tiedotteessa, että epäiltyjä on kaksi, ja poliisi kertoo takavarikoineen teossa käytetyn muovikuula-aseen. Esimerkiksi Somero on vuokrannut Varhalle yhteensä 17?800 neliömetriä tiloja, joista se saa vuodessa lähes 2,7 miljoonaa euroa vuokraa. Hyvinvointialue voi pidentää halutessaan aikaa neljäksi vuodeksi. Suikkanen ei halua kommentoida, onko seuraava askel riidassa käräjäoikeus. Hoivakotia pyörittävä Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy osti kiinteistön omistaneen Kiinteistö Oy Someron Lamminniemen osakkeet. (STT). Joulukuussa Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n asiamies ilmoitti, että yhtiö kiistää Someron vastineen kokonaan perusteettomana. Lisäksi ItäUudenmaan poliisi tutkii tapahtumia toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona. Hänen mukaansa asianosaiset pyritään kuulustelemaan lähiviikkoina ja tutkinnassa tehdään yhteistyötä koulun ja lastensuojeluviranomaisten kanssa
–?Meidän käsitys on, että poliisi ei ole tätä tutkinut, se ei ole sopinut heidän tutkintalinjaansa ja he ovat katsoneet paremmaksi lakaista tämän maton alle, Kivimäki sanoi tuolloin. Poliisi kertoo, ettei se koskaan lähetä sakkoja tai liikennevirhemaksuja sähköpostitse tai tekstiviestillä. Varaa äkkiä: vikingline.fi/talven-akkilahdot tai soita 0600 41577 (2 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.) STT | Maria Rosvall Keskusrikospoliisi (KRP) selvittää, onko Vastaamo-tutkinnassa esiin noussutta Virossa asuvaa miestä syytä epäillä rikoksesta. KESKIVIIKKONA 24. Jos tarvitsen bitcoineja, niin yleensä esitän pyynnön jossain keskusteluryhmässä ja otan niitä vastaan kyselyyn ensimmäisenä vastaavalta henkilöltä, Kivimäki vastasi. Hän on kiistänyt kaikki syytteet. –?En osaa sanoa. Linkki on muotoiltu muistuttamaan poliisin sähköisen asiointipalvelun osoitetta. –?En osaa vastata siihen -selvitys kohdistuu siihen, mikä lisätutkintapöytäkirjassakin on ollut, eli rahojen vastaanottamiseen ja siirtämiseen, Leponen kertoi. Poliisin määräämät liikennevirhemaksut lähetetään joko Suomi. Kivimäki kertoi tavanneensa miehen internetissä kauan aikaa sitten, muttei muistanut tarkkaan, milloin. Päiväsakkotapaukset puolestaan hoidetaan poliisilaitoksella, sillä ne on annettava tiedoksi henkilökohtaisesti.. KRP:n lisätutkintapöytäkirjasta selviää, että poliisi kuulusteli Kivimäkeä aiemmin tässä kuussa Virossa asuvaan mieheen liittyen. Kivimäkeä syytetään lokakuun lopulla alkaneessa oikeudenkäynnissä muun muassa törkeästä tietomurrosta ja törkeästä kiristyksestä. Kivimäki sanoi, ettei poliisi ollut selvittänyt asiaa sen enempää. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 ÄKKILÄHDÖT VIKING LINE 26 € VUOROKAUD EN RISTEILY VIKING GRACELLA alk. Siitä käsin oli hänen mukaansa ladattu jokin tiedosto yhdeltä Vastaamo-tutkintaan liittyvistä palvelimista. Se, miksi maksuja päätyi miehelle, ei Leposen mukaan ole KRP:n tiedossa. /hlö Sis. KRP:n mukaan Vastaamon kiristäjälle lähetettyjä rahoja siirtyi syytetyn Aleksanteri Kivimäen lisäksi Virossa asuvalle miehelle. Hän kertoi olevansa miehen kanssa usein yhteydessä, myös eri keskusteluryhmissä. Kampanja-aik a 2.–31.1.2024. Kivimäki nosti viime viikolla käräjäoikeudessa esille virolaisen ip-osoitteen. Lisäksi Kivimäki kertoi tavanneensa miehen henkilökohtaisesti, muun muassa joitain vuosia sitten Hongkongissa. Syyttäjät nostivat maanantaina käräjäoikeuden käsittelyssä esiin lisätutkinnan tulokset ja kysyivät, tapahtuiko Kivimäen ja Virossa asuvan miehen välillä mahdollisesti voitonjakoa. KRP selvittää, onko Vastaamotutkinnassa esiin noussutta miestä syytä epäillä rikoksesta Poliisin nimissä lähetetty huijausviestejä ylinopeussakoista Poliisin nimissä on lähetetty ylinopeussakkoihin liittyviä huijaustekstiviestejä, kertoo Helsingin poliisilaitos tiedotteessa. KRP:n aiemmin tässä kuussa valmistuneen lisätutkinnan mukaan Vastaamon kiristäjälle tehtyjä maksuja oli päätynyt erinäisten käänteiden jälkeen rikoksista syytetyn Aleksanteri Kivimäen sekä tutkinnassa uutena henkilönä esiin nousseen, Virossa asuvan miehen tileille. Häneltä kysyttiin myös, oliko hänen ja miehen välillä ollut rahasiirtoja. Kivimäki ei osannut kertoa poliisille, missä mies asuu, mutta kertoi, että tämä on hänen käsityksensä mukaan yhdysvaltalainen. fi-verkkopalveluun tai postitse vastaanottajan kotiosoitteeseen. Viesti kannattaa poistaa avaamatta siinä olevaa linkkiä. Kivimäki kiisti poliisin löydökset ja sanoi, että rahojen liikkeitä ei ole pystytty selvittämään poliisin kertomalla tavalla. Matkustusaika 27.3.2024 asti. Kysyttäessä Vastaamon kiristykseen liittyvistä bitcoin-siirroista Kivimäki vastasi, ettei tiedä asiasta mitään. I4-hytti, 2 hlö/hytti ja ETS-maksun 4 €/hlö. Poliisin mukaan viesteissä väitetään, että vastaanottajalla on maksamaton ylinopeussakko, jonka maksamiseksi pyydetään syöttämään henkilöja pankkitietoja linkin kautta avautuvalle sivustolle. Mikäli henkilökohtaisia tietojaan on ehtinyt antaa viestin lähettäjälle, tulee olla välittömästi yhteydessä omaan pankkiinsa ja tämän jälkeen tehdä rikosilmoitus poliisille. KRP:n tutkinnanjohtaja Marko Leponen kertoi tiistaina STT:lle, että Viron poliisi on kuullut miestä
UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Sen mukaan Suomen julkista taloutta on vakautettava tänä vuonna noin 0,25 prosenttia suhteessa bkt:hen ja sen jälkeen 0,5 prosenttia vuodessa, tavoitteena saada julkinen talous tasapainoon vuoteen 2028 mennessä. Purra on kansanedustajanja ministerintoimensa ohella myös Kirkkonummen kunnanvaltuuston jäsen. Koska Alanko epäili, ettei varkautta varmaankaan priorisoida poliisissa ”tutkinnan kärkipäähän”, hän lupasi sosiaalisen median kautta maksaa kitarastaan lunnaat. Myymälävarkauksia tuli tietoon 54 300, mikä on 3,7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Varkausrikosten selvitysprosentti oli 33,1. Vuonna 2022 se oli 81 prosenttia. TAMMIKUUTA 2024 SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Salolaiselta Jukka Alangolta varastettiin arvokas kitara, ja hän halusi sen takaisin. IMF pitää viimeaikaisia muutoksia sosiaaliturvaetuuksiin tervetulleina, mutta katsoo, että julkisia menoja olisi vähennettävä edelleen. Henkilö ei voi Pöystin mukaan olla samanaikaisesti istumassa molemmin puolin päätöksentekopöytää. Mitä mieltä virkavalta on lunnaiden tai palkkion tarjoamisesta varastetun omaisuuden takaisinhankintakeinona sen sijaan, että asianomistaja tekisi rikosilmoituksen ja jättäisi asian hoitamisen poliisille. Alangon aarre on kuvassa oikealla oleva Johnny Ramonen signeeraama Mosrite-kitara, jonka Alanko sai takaisin lunnaat maksamalla. Ryöstörikoksia tuli tietoon 2 300, mikä on 23 prosenttia edellisvuotta enemmän. – Se on varmaan lainsäätäjänkin tahto. Kyynäräinen ei kommentoi, onko yksittäisessä omaisuusrikostapauksessa toimittu oikein tai väärin. Epäillyistä lähes 90 prosenttia oli Suomen kansalaisia. Myymälävarkauksista noin 60 prosenttia selvitetään, kun vapaaajan asuntomurroista selvitetään noin 20 prosenttia. Saako omaisuudestaan tarjota rikolliselle lunnaita. Toiveena poliisilla on tietenkin se, että virkavalta hoitaa nämä tutkinta-asiat, Kyynäräinen sanoo. Uskon silti, että asianomistaja on tyytyväinen saatuaan kitaransa takaisin, Kyynäräinen lisää. Rikoskomisario Kyynäräinen toteaa lisäksi, että poliisilla on lain suoma toimivalta tutkia rikoksia, ja poliisi voi varkaustapauksissa käyttää myös valeosto-oikeutta. Tätä ennen hän ilmoitti varkaudesta poliisille. Tämä alkaisi IMF:n mukaan vähentää julkista velkaa ja kasvattaisi puskureita ikäsidonnaisten menojen odotetun kasvun varalle. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Tilastokeskus: Varkausrikoksista selvitetään kolmannes Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2022 viranomaisten tietoon tuli 475 900 rikoslakirikosta ja niiden selvitysprosentti oli 59,4. Lähde: Tilastokeskus SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) olisi myös pitänyt jäävätä itsensä tilanteissa, joissa valtioneuvosto teki päätöksiä Länsiradasta, kertoi Turun Sanomat tiistaina. Myös lisätoimia valtion tulojen kasvattamiseksi tulisi lausunnon mukaan harkita. Pöystin mukaan mikä tahansa Länsirataan liittyvä asia ei aiheuta esteellisyyttä, mutta kun kysymys on rahoitusosuuksista tai muusta tilanteesta, jossa intressit ovat vastakkaisia, niin silloin esteellisyyspykälää on syytä soveltaa. Salon alueella kaikkien rikosten selvitysprosentti on Kyynäräisen mukaan 60–70 prosentin luokkaa. Kaikkien omaisuusrikosten kohdalla selvitysprosentti on Salon alueella ollut vähän alle 40 prosenttia. – Jokaisen rikoksen uhrin omassa päätäntävallassa on, kuinka aktiivisesti haluaa itse selvittää asiaa ja miten. Virkavalta ei kuitenkaan suosittele lunnaiden maksamista varkaille käytännöksi, jolla oma omaisuus hankitaan takaisin. Näin uutisoitiin Salon Seudun Sanomissa eilen tiistaina 23.1.2024. Hän huomasi varkauden sunnuntaiaamuna, ja kitara oli takaisin omistajallaan jo sunnuntai-iltana. Rikoskomisario Jukka Kyynäräinen Salon poliisista toteaa, ettei virkavalta varsinaisesti suosittele kansalaisille lunnaiden maksamista yleisenä käytäntönä. Henkirikosten selvitysaste on kuitenkin yleensä korkea. Pöysti vahvisti, että olisi ohjeistanut Purraa jääväämään itsensä, mikäli hän olisi asiaa Pöystiltä kysynyt. – Poliisilla on toimivallat ja poliisi voi valeosto-oikeutta käyttämällä myös saada rikollisen kiinni, Kyynäräinen sanoo. Samaan hengenvetoon Kyynäräinen toteaa, ettei poliisi voi estää asianomistajaa maksamasta lunnaita tai korvausta, jos tämä sitä kautta yrittää saada varastettua omaisuuttaan takaisin haltuunsa. MTV Uutiset kertoi lauantaina, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) jääväsi itsensä kahdesti Länsirataa koskevassa päätöksenteossa. Alangon lunnaslupaus toimi. Alanko kertoo lunastaneensa kitaran nuorelta naiselta, joka ei kertomansa mukaan ollut itse mukana varkautta toteuttamassa. Kunta taas on osakkaana rataa suunnittelevassa hankeyhtiössä. Tilastot kertovat, että varkauksien ja törkeiden varkauksien kohdalla Salon alueen selvitysprosentti oli viime vuonna 17. Ryöstöjen selvitysprosentti oli 52,5, mikä on vajaat 3 prosenttiyksikköä edellisvuotta alhaisempi. Näkemys sisältyy IMF:n tiistaina julkaistuun lausuntoon Suomen talouden tilasta ja rahoitussektorin vakaudesta. Vuonna 2022 varkausrikoksia tuli tietoon 128 300, mikä on vajaat 500 tapausta edellisvuotta enemmän. (STT) IMF suosittelee Suomelle vielä vahvempia taloustoimia Julkisia menoja vähennettävä edelleen.. TS: Oikeuskanslerin mukaan myös Purran olisi pitänyt jäävätä itsensä Länsirata-asiassa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF pitää Suomen hallituksen tavoitetta julkisen talouden alijäämän vähentämisestä tervetulleena, mutta tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan vahvempia politiikkatoimia. –?Vakiintunut tulkinta on, että jos on ollut valtuustossa päättämässä asiasta, jota käsitellään myöhemmin valtioneuvostossa, niin ei voi toimia kahdessa tai useammassa eri roolissa, Pöysti kertoo TS:lle. Orpo oli pyytänyt avustajansa välityksellä oikeuskansleria pohtimaan erityistilanteita, joissa jääviystilanne voisi ilmetä. Vastaava tilanne on Orpolla, joka on Turun kaupunginvaltuuston jäsen. ”On jokaisen rikoksen uhrin omassa päätäntävallassa, kuinka aktiivisesti haluaa itse selvittää asiaa ja miten.” Poliisi ei suosittele lunnaiden maksua varkaille Jukka Alangon bändin treenikämpän kitaroita. Vapaa-ajanasuntomurtoja tuli tietoon 757
KKV:n mukaan Salon kaupungin omistama vuokrataloyhtiö hankki vuosina 2021–2023 rakennusteknisiä töitä ilman kilpailutusta. Yhtiön toimintatapana oli, että yrityksiltä hankittiin palveluita tarpeen mukaan ja tilaukset tehtiin pääosin puhelimitse tai sähköpostilla. Kelan mukaan hallituksen leikkaukset vaikuttavat nuorista eniten työttömiin, yksin asuviin ja yksinhuoltajiin. Kuvassa vuokrataloja Päivärinnankadulla Ollikkalassa. –?Siitä saakka, kun tähän asiaan on havahduttu, yhtiössä on ryhdytty tarpeellisiin toimenpiteisiin ja hankintoja on tehty asianmukaisella tavalla. Someron Esa järjestää Ruokavan SOMERO Someron Esa jatkaa Ruokava-tapahtuman järjestäjänä. Esimerkiksi vuonna 2022 hankintojen arvo oli noin 620 000 euroa. Tarkkoja summia ei ole KKV:n mukaan saatavilla, sillä hankinnoista ei tehty hankintapäätöksiä tai -sopimuksia. Kelan tekemän laskelman mukaan pienituloisuusaste kasvaa 20–29-vuotiailla nuorilla yhteensä 1,5 prosenttiyksikköä leikkausten seurauksena. Tällä haavaa pienituloisia työttömiä nuoria on 28?000 eli 47 prosenttia kaikista työttömistä nuorista. Kelan mukaan tämä johtaa siihen, että yli puolet työttömistä nuorista on tällöin pienituloisia. Salon Vuokratalojen hallitus ja toimitusjohtaja vaihtuivat viime keväänä. Kahden aikuisen kotitaloudessa raja oli noin 2?310 euroa kuussa. Kilpailuja kuluttajaviraston mukaan suorahankintaan ei ollut perusteita, joten yhtiö rikkoi hankintalakia. Kelan mukaan työllisistä nuorista noin 8?000 putoaa pienituloisiksi. Avoin haku järjestetään pian, ja avustuspäätökset tehdään maaliskuussa. Pienituloisuusaste kasvaa leikkausten myötä vajaat kaksi prosenttiyksikköä myös niillä nuorilla, joilla on töitä. Mannerveden mukaan hankintoja on kilpailutettu ja hankintapäätöksiäkin tehty. Kilpailuttamatta tehtyjen hankintojen arvo on useita satojatuhansia euroja vuodessa. Yhtiön palveluksessa ei sen oman vastauksen mukaan ole enää yhtään henkilöä, jotka ovat olleet hoitamassa asioita vuosina 2021–2023. KESKIVIIKKONA 24. Tänä syksynä Uudenmaan, Hämeen ja Lapin aluetoimistot pilotoivat naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuuden yhdistämistä miesten kutsuntoihin 15.8.–15.12.2024. Tämänkertainen haku päättyi 15. Kaupungin tuki tapahtumalla on enintään 6?000 euroa. Yhtiön tuolloisen toimitusjohtajan ja isännöitsijän käsityksen mukaan palveluntuottajien työnjälki oli ollut kelvollista ja laskutettava tuntihinta kohtuullinen. Hakijamäärä on Puolustusvoimien mukaan historian kolmanneksi suurin. tammikuuta. Esimerkiksi yksinhuoltajanuorilla pienituloisuusaste kasvaa noin kolme prosenttiyksikköä ja yksin asuvilla nuorilla noin 2,2 prosenttiyksikköä. Salon Vuokratalojen hallituksen nykyisen puheenjohtajan, Salon elinvoimajohtaja Mika Mannerveden mukaan KKV:n päätös on odotetun kaltainen. Kela tosin huomauttaa, että heistä iso osa asuu vielä vanhempiensa luona. Ajatuksena on tukea yhdistysten ja muiden vapaaehtoisten työtä, jolla on merkittävä rooli maahanmuuttajien sopeutumisessa Somerolle. Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa vapaaehtoisen asepalveluksen on suorittanut tähän mennessä yli 13?000 naista. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Kilpailuja kuluttajavirasto on antanut Salon Vuokratalot Oy:lle huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä. SSS | Vesa Käiväräinen Kotoutumista edistetään avustuksella SOMERO Kaupunki aikoo jakaa 8?000 euroa somerolaisille yhteisöille kotoutumista edistävää toimintaa varten. Hakemusmäärä kasvoi viime vuodesta noin 300:lla. Esimerkiksi yhden hengen kotitaloudelle pienituloisuusraja oli laskelmassa noin 1?540 euroa kuussa. Jos takausta ei oteta huomioon tulona, heidän pienituloisuusasteensa kuitenkin kasvaa 6,2 prosenttiyksikköä. (STT). Myös yhtiön isännöinnin siirto omaksi toiminnaksi etenee. Somerolla on noin 140 kotikunnan saanutta henkilöä, jotka oleskelevat maassa tilapäisen suojelun statuksella. KKV: Salon Vuokratalot Oy rikkoi vuosia hankintalakia Salon Vuokratalot hankki yrityksiltä palveluita kilpailuttamatta ja tarpeen mukaan. Kelan laskelmassa ihminen määriteltiin pienituloiseksi, jos hänen kotitaloutensa käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön mediaanituloista. Tätä nuoremmilla eli 16–19-vuotiailla pienituloisuusaste kasvaa vähemmän eli yhteensä vain 0,8 prosenttiyksikköä. Pienituloisten yksin asuvien nuorten määrä puolestaan kasvaa 6?400:lla. Muissa aluetoimistoissa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuudet järjestetään huhtikuussa. SSS | Vesa Käiväräinen Yli 1 500 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen Yli 1?500 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen, kertoo Maavoimat. Salon Vuokratalojen isännöintiä on hoitanut jo pitkään OP-Koti Lounaismaa. Yhdistys on toteuttanut tapahtuman useana vuonna. Sen sijaan opintotukea saavien opiskelijoiden pienituloisuusaste vähenee noin yhden prosenttiyksikön, jos opintolainan lainatakaus lasketaan tuloksi. Yhtiö hankki rakennustöitä ilman kilpailutusta. Hankintoja tehtiin suorahankintana kaikkiaan 43 eri yritykseltä. Työttömien nuorten pienituloisuusaste taas kasvaa 3,6 prosenttiyksikköä eli 2?200 ihmisellä. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O STT | Eetu Halonen Petteri Orpon (kok.) hallituksen kaavailemat leikkaukset sosiaaliturvaan lisäävät pienituloisten nuorten määrää Suomessa, Kela kertoo. Yhden 0–13-vuotiaan lapsen yksinhuoltajataloudessa raja oli puolestaan noin 2?000 euroa kuussa. Määrällisesti pienituloisia yksinhuoltajanuoria tulee laskelman perusteella 350 lisää. Hänestä on hyvä, että asia on nyt ratkaistu ja yhtiö voi keskittyä toimintansa kehittämiseen aiemmin tehtyjen linjausten mukaisesti. Kela: Hallituksen leikkaukset sysäävät yhä useamman nuoren pienituloiseksi Leikkaukset vaikuttavat nuorista eniten työttömiin, yksin asuviin ja yksinhuoltajiin. Kelan mukaan viidesosa 16–19ja 20–29-vuotiaista nuorista on jo valmiiksi pienituloisia. Se jätti ainoan tarjouksen jatkosta, kun kaupunki kilpailutti järjestäjiä. Kaupunginhallitus päätti, että Someron Esa valitaan tapahtuman järjestäjäksi vuosille 2024–2025 ja optiona vuodelle 2026. KKV:n mukaan suorahankinnalle ja kilpailuttamatta jättämiselle ei ollut perustetta. Ely-keskus maksaa kaupungille korvausta heille järjestettävistä palveluista, ja kaupunki jakaa nyt osan korvauksesta vapaaehtoisille. Naiset voivat suorittaa palveluksen Puolustusvoimien kaikissa joukko-osastoissa ja kaikissa palvelustehtävissä. Salon Vuokratalot Oy ja OP-Koti Lounaismaa ovat sopineet, että isännöintiä hoitavat henkilöt siirtyvät Salon Vuokratalot Oy:n palvelukseen huhtikuun alussa. Naisia on koulutettu lähes kolmekymmentä vuotta Puolustusvoimien reserviin. Ukrainasta sotaa paenneet henkilöt ovat voineet hakea kotikuntaa viime maaliskuusta alkaen
Henkilöautoon pahasti puristuksiin jäänyt kuljettaja saatiin irrotettua vasta autoa purkamalla. –?Toki se, että äänestetään ennakkoon kertoo siitä, että vaalit koetaan tärkeiksi – ja noin suurella osalla äänioikeutetuista valinta oli aika varma, sanoi Wass maanantaina. Vuorelman mielestä tiukka asetelma voi päinvastoin haitata Halla-ahoa, koska se voi kannustaa häntä vastustavien äänestäjien asettumista joko Haaviston tai Stubbin taakse jo ensimmäisellä kierroksella. –?Kaikkihan tietävät sen, että ennakkoäänestäminen on suosittua. Edellisessä presidentinvaalissa vuonna 2018 vastaava lukema oli 36,1 prosenttia. Taktiset äänet eivät kuitenkaan välttämättä sada ainakaan pelkästään Halla-ahon laariin, sanovat Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund ja Helsingin yliopiston yliopistotutkija Johanna Vuorelma. (STT) Kaksi loukkaantui autojen törmäyksessä Lahdessa Kaksi ihmistä loukkaantui henkilöauton ja linja-auton yhteentörmäyksessä Lahdessa tiistaina alkuillasta. Tilanne on siten vielä auki. Vuorelman mukaan esimerkiksi vuoden 1994 vaaleissa sitä, että Elisabeth Rehn nousi toiselle kierrokselle, on pidetty taktisena äänestämisenä, jolla pidettiin Paavo Väyrynen ulkona. –?Mehän emme tiedä lainkaan, miten äänet jakautuvat, emme myöskään sitä, miten ennakkoäänet jakautuvat. Linja-autossa oli silminnäkijän mukaan kolmetoista matkustajaa. Vuorelma pitää hassuna joissakin perussuomalaisissa virinnyttä salaliittoajattelua, jonka mukaan kannatusmittauksia ei haluttaisi julkistaa sen vuoksi, että Hallaaholla on niin korkea kannatus. Yhtiön mukaan kuormaa toimittanut kuljettaja loukkaantui vakavasti ja kuoli myöhemmin onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Lehden mukaan neuvotteluja käydään useiden kiinnostuneiden ostajien kanssa, joiden joukossa ovat mediayhtiöt Schibsted, Bonniers ja Egmont. Valitsijakunnassa lienee silti vielä ihmisiä, jotka haluavat vielä katsoa tämän viikon viimeiset kannatusmittaukset ja viimeiset vaalikeskustelut. –?Mutta jos tulee sellainen olo, että Haavisto ei olekaan toisella kierroksella, voi se hyödyttää vielä Haavistoa, Grönlund arvelee. Kun moni on käyttänyt äänioikeuttaan jo ennakkoäänestyksessä, potentiaalisia äänestäjiä on jäljellä vähemmän. Wassin mielestä näissä presidentinvaaleissa on lähestulkoon jokaiselle jotakin. Asiasta kertoo logistiikkayhtiö Nurminen Logistics Services Oy. Suosittu presidentti Sauli Niinistö oli ehdolla toiselle kauVaalitutkija Sami Borg muistuttaa, ettemme tiedä, miten ennakkoäänet jakautuvat. Onnettomuus tapahtui Orimattilankadulla. Linja-auto oli suistunut liukkaassa alamäessä vastaantulevien kaistalle, kertoi päivystävä palomestari Timo Kaivola STT:lle. –?Kun on tiukka vaali, niin tulee varmemmin tällainen tunne siitä, että jokaisella äänellä on todella merkitystä, sanoo Borg. –?Voi hyvinkin olla, että näemme tavallista enemmän eroja ennakkoäänestämisen ja vaalipäivän äänestämisen osalta. Yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta sanoo, että ennakkoäänestys alkaa olla pääasiallinen tapa osallistua vaaleihin, ei poikkeus. –?Tuolla yhdistelmällä varmasti kyetään aika hyvin äänestäjiä puhuttelemaan. Vaalitapa on omiaan rohkaisemaan sitä. Luku nousi myöhemmin vielä hieman esimerkiksi ulkomailla kirjattujen äänten myötä. Esimerkiksi Yle aikoo vielä julkaista kannatusmittauksen tällä viikolla, todennäköisesti torstaina. TAMMIKUUTA 2024 STT | Emmi Tilvis Todella moni suomalainen äänesti presidentinvaaleissa ennakkoon. Kampanja-aikaa on ollut ihan riittävästi siihen, että saa oman kannatuksensa nousuun, sanoi Borg maanantaina. Ainoastaan kärkäs kanssakilpailijoiden haastaminen on jäänyt puuttumaan. Kolmas asia on strateginen äänestäminen, joka on presidentinvaaleissa helppoa. Hänen mielestään tämä johtuu siitä, että aika moni Jutta Urpilaisen (sd.) ja Li Anderssonin (vas.) tukija on ehkä ajatellut, että äänestää ensimmäisellä kierroksella ykkösehdokastaan ja toisella kierroksella Haavistoa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. STT | Sanna Nikula Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Jussi Halla-ahon kannatuksen nousu viimeisimmässä Helsingin Sanomien mielipidemittauksessa ruokkii todennäköisesti taktista äänestämistä, arvioivat STT:n haastattelemat tutkijat. He pääsivät jatkamaan matkaansa seuraavalla vuorolla. –?Halutaan viime hetkeen nähdä, tapahtuuko vielä jotain – viimeiset vaaliväittelyt tai miten kireältä tilanne alkaa näyttää, sanoo Wass. Onnettomuudessa loukkaantuneet olivat autojen kuljettajia, ja heidät vietiin paikalta jatkohoitoon. Hyvin voi olla, että muutosta onkin siellä tapahtunut, muistuttaa Borg. –?Se, että tavallaan ”pakotetaan” yhdelle ehdokkaalle enemmistö äänistä toisella kierroksella, on omiaan keskittämään ääniä, sanoo Grönlund. Myös kohtuullisen tiukka kilpailu vaikuttaa. Kauppahinta on ruotsalaislehden mukaan jäämässä alle puoleen siitä, mitä Telia maksoi vuonna 2019. Tutkijat uskovat tiukan asetelman ruokkivan taktikointia Työntekijä kuoli työtapaturmassa Helsingissä Vuosaaren terminaalialueella Helsingissä tapahtui maanantaina työtapaturma, jonka seurauksena yksi ihminen kuoli. Borgilla on tuntuma, että aika moni on vielä hieman epävarma ehdokkaastaan. Borg nostaa esiin vanhan sanonnan: gallupit eivät äänestä. Telian tiedottaja Tobias Gyhlenius ilmoitti Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle, ettei Telia kommentoi markkinahuhuja ja spekulaatioita. Silloin Bonnierin tv-yhtiö myi TV4:n Telialle liki 10 miljardin kruunun (880 miljoonan euron) hintaan, mutta nyt hinta voisi jäädä jopa 3–4 miljardiin. (STT) Ruotsalaislehti: Telia neuvottelee tv-omistustensa myynnistä Ruotsalainen teleyhtiö Telia valmistautuu myymään ruotsalaisen tv-yhtiö TV4:n, jonka omistuksiin kuuluvat myös suomalainen MTV sekä suoratoistopalvelu CMore, kertoo talouslehti Affärsvärlden. Esiin ovat nousseet sisällölliset ulkoja turvallisuuspolitiikan kysymykset sekä ehdokkaiden persoonat ja heidän edustamansa arvot. Vuosaaren terminaalialue on Helsingin Sataman yhteydessä. Uskoisin, että Halla-ahon luvut hyödyttävät toisaalta häntä itseään, mutta myös (valitsijayhdistyksen presidenttiehdokasta, vihreiden tukemaa) Pekka Haavistoa enemmän kuin (kokoomuksen) Alexander Stubbia, sanoo Grönlund STT:lle. Huiman moni on käynyt jo vaaliuurnilla – osa haluaa seurata viimeisetkin väittelyt ja gallupit Presidentinvaalien äänestysvilkkauden odotetaan nousevan viime vaaleihin verrattuna. Wass ja Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuspäällikkö Sami Borg eivät ole sitä mieltä, että äänestämisen painottuminen ennakkoääniin heikentäisi kyselyiden kärjen ulkopuolella olevien ehdokkaiden mahdollisuuksia. Myös kaikkein strategisimmat äänestäjät saattavat jättää äänestämisen varsinaiseen vaalipäivään. Borgin mukaan vaaleihin kohdistuvaan kiinnostukseen vaikuttaa myös maailmantilanne ja Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon. (STT). Edellisiä presidentinvaaleja vuonna 2018 Borg pitää äänestysaktiivisuuden kannalta poikkeusvaaleina. Tutkijat muistuttavat, että aina kun peli on ollut auki, presidentinvaaleissa on nähty taktista äänestämistä. Ennakkoon äänensä antoi lähes 1,9 miljoonaa suomalaista eli 43,9 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista. Yritys ja viranomaiset tutkivat onnettomuutta. –?Olli Rehnin äänestäjät saattavat taktikoida niin, että äänestävät Stubbia. Telian on kuitenkin pitkään uumoiltu kaavailevan tv-liiketoiminnan myyntiä
Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. klo 9–15. Lisäksi tvja radiopalveluita lähetetään alennetulla lähetysteholla 31.1. Salon Patarouva: Kuhafileet sitruuna-tillikastikkeessa (L, G), ananas-juustobroileria (L, G), jauheliha-perunavuoka (L, G), kukkakaalisosekeitto (L, G), omena-kanelikiisseli ja kermavaahto (L, G) Shell Helmisimpukka Halikko: Kookos-kanakeittoa M, G, paneroitua kampelaa ja kurkkumajoneesia M, riistakäristystä L, G, sipulipihvi possun ulkofileestä L, G Teboil Helsingintie: Lihamureketta sinappisella kermakastikkeella (L), paistinperunoita Vikströmin pitopalvelu/myymälä noutoruoka: Janssoninkiusaus L,G, kebabkiusaus L,G, täytetyt ohukaiset L, kaalikääryleet M,G, välimerensalaatti Digita tekee huoltotöitä Turun radioja tv-asemalla tiistaina ja keskiviikkona 30.–31.1 kello 9–15. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Jos presidentinvaaleissa tarvitaan toinen kierros, alkaa sen ennakkoäänestys jo ensi viikon keskiviikkona. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. –?Jos nyt päästäisiin johonkin 75:een prosenttiin, niin se olisi sellainen muutaman prosenttiyksikön nousu. Huoltotöistä aiheutuu kaikille tv-kanaville arviolta yhden tunnin mittainen katkos tiistaina 30.1. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on tuleva sunnuntai. Vilkas äänestäminen voisi helpottaa myös muita sellaisia ehdokkaita, jotka edustavat nuorten suosimia puolueita. Vara-ajankohta huoltotyölle on keskiviikkona 31.1. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. KESKIVIIKKONA 24. (SSS) Huoltotyöt katkaisevat tv-lähetykset noin tunniksi Salossa ja Somerolla Vaalitutkija Sami Borg muistuttaa, ettemme tiedä, miten ennakkoäänet jakautuvat. Äänestysprosentti jäi hiuksenhienosti alle 70:n. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Tilanne on siten vielä auki. Vaalipäivänä pystyy äänestämään vain omassa äänestyspaikassaan. arviolta yhdeksi tunniksi ilmoitetulla aikavälillä. Hän perustelee vastaustaan sillä, että perussuomalaisten kannattajat ovat lähtökohtaisesti epävarmempia äänestäjiä kuin muiden puolueiden. Kiivaimmin Varsinais-Suomessa äänestettiin Kustavissa, jossa 819 äänioikeutetusta ennakkoon äänesti yli puolet, 50,8 prosenttia. Turun lähetysasemalla mastossa tehtävän asennustyön vuoksi tv-palvelut joudutaan katkaisemaan 30.1. Seuraavia radiokanavia lähetetään alennetulla lähetysteholla 31.1. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä oli lopulta myös vilkkain: äänensä kävi jättämässä tiistaina yli 370 000 suomalaista. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. –?(Jussi) Halla-ahoa ilman muuta, sanoo yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta. töiden alkaessa ja päättyessä klo 9–15 välillä: Yle Radio Suomi Turku, Radio Nova, Yle Radio Vega/Åboland, Yle Puhe, YleX, YleX3M, Yle Radio 1. töiden alkaessa ja päättyessä klo 9–15. –?Kokoomuksen äänestäjät ovat perinteisesti meillä varmimpia osallistujia. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Anisin keittiö: Kermaista broilerkastiketta L,G ohrahelmilisuke ja keitettyjä perunoita, salaattipöytä, raikas marjavaahto L Bangkok Kitchen: Paistettua lohta punaisessa currykastikkeessa (G, M), paistettua possua sipulilla ja mustapippurilla (M), paistettua tofua inkiväärillä (VE, G, M), kookos-kanakeitto (G, M), friteerattua kanaa, kevätkääryleet (VE, M, S), päivän paistettu nuudeli (VE) Dreamravintola: Hampparibuffa (L, saa G), makkarakeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Lasagne L, jauheliha-perunavuoka L,G, kasvissosekeitto L,G, puolukkapiirakka L, vaniljakastike G KJ Köökki: Bolognese (L, G, M), spagetti (L, M, saa G), peruna, korealainen härkis-höystö (V), kasvisgratiini, mousse Lounasravintola Mustapippuri: Ylikypsä possun kassler, kermakastike (L, G), jauheliha-perunasoselaatikko (L, G), kanakeitto (L, G) Lounasravintola Timjami: Riistakäristys (L,G), nyhtöpossu BBQ-kastikkeessa (M,G), janssoninkiusaus (L,G), tomaattikeitto (M,G), mansikkakiisseli (L,G) Mama Malla: Palapaistia L,G ja juuresmuusia L,G, pasta carbonara L Mama´s lounasja tilausravintola: Kaali-jauhelihakeitto GL, L, ruispaneroitu kalaleike , tillikastike L, grillipihvit, maustevoi GL, L, vohvelit, hillo ja kermavaahto L Maraniityn grilli: Lindströmin pihvi Musine: Tonnikalasalaattia, pestolohipastaa, porsaanpaistia ja yrttiperunoita Muurla: Salaattibuffet, jauhelihakeitto G,M, mantelikalaa L, jälkiruoka Muurlan Opisto: Pekonipasta (L, saa G), borssikeitto (L, G), avokadopasta (L, saa G), appelsiinikiisseli (M, G) PetriS Café Design Hill: Kuohkea punajuurikeitto fetamurulla VL, G, saa L, combolounas suolainen piirakka + pieni keitto, uuniperuna lohi-/kana-/ pulled pork -täyte L, G, yrttinen perunasalaatti lämminsavulohella L, G Ravintola Ilolansalo: Lohimurekepihvit G, M, pinaattiohukaiset L, perunasose/perunat, punajuuri-homejuustovuoka G, L, hedelmäsalaatti G, M Ravintola Kastu: Bataatti-chilikeitto L,G,V & runsas salaattipöytä, lasagne L,G* Ravintola Teijon Arkki: Karjalanpaistia ja perunamuussia (L,G), säräjuureksia (M,G), kermaista kukkakaalikeittoa (L,G), cheddar-smashburger, aiolia ja ranskalaisia (L), banoffeeta (L) Riikin baari: Leike l, kanakeitto l,g, marjajogurtti l,g Rosmariini: Lasagne L, (GL); kermainen broilerkastike L, GL; riisi, perunat, rakuunaporkkanat; Nizzansalaatti L, GL; uuniperuna feta-kasvistäyte L, GL; mustikkarahka L, GL Salkkarin Lounasravintola: Jauhelihalasagne L, paella (broileri, salami, katkarapu) ja aioli L,G, pinaattikeitto L ja keitetty kananmuna, tiikerikakkua L Salo IoT Campus: Tomaattikeittoa (*, A, G, ILM, L, M, Veg, VS), briossihampurilainen, burgerpihvi ja savujuusto (A, L) ja maalaisranskalaisia (G, L, M, Veg), broileri-kasvisnachopeltiä (A, L, VS), kasviskroketteja (*, G, ILM, L, M, Veg, VS), rapeita kalapaloja (*, A, ILM, L, M), paahtokiisseliä (A, G) ja mansikkahilloa (G, L, M, Veg). Lähes 17 000 salolaista äänesti ennakkoon presidentinvaaleissa ENNAKKOÄÄNESTYS Äänestysaktiivisuus Salon seudulla uu u Äänestysprosentti ja äänestäneiden määrä uu u Kemiönsaari 45,9 2445 uu u Koski 40,2 716 uu u Marttila 47,4 723 uu u Paimio 42,2 3543 uu u Salo 41,6 16760 uu u Sauvo 37,8 864 uu u Somero 42,1 2852. delle, ja vaalien lopputulemaa pidettiin selvänä. Maittava . Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Kokoomuksen Alexander Stubbin nuoret kannattajat voivat kuitenkin lähteä varmemmin liikkeelle kuin perussuomalaisten Jussi Halla-ahon tai valitsijayhdistyksen ja vihreiden tukeman Pekka Haaviston. Maakunnan laiskimmat ennakkoäänestäjät löytyvät Laitilasta (32,6). Borg vertaakin käsillä olevien vaalien äänestysprosenttia vuoteen 2012. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O Kokoomuksen kannattajat varmimpia äänestäjiä Ketä ehdokasta presidentinvaalien korkea äänestysprosentti voisi hyödyttää. Turussakin äänestysprosentti kohosi 47,7:ään. Huiman moni on käynyt jo vaaliuurnilla – osa haluaa seurata viimeisetkin väittelyt ja gallupit Presidentinvaalien äänestysvilkkauden odotetaan nousevan viime vaaleihin verrattuna. töiden alkaessa ja päättyessä klo 9–15. ilmoitetulla aikavälillä, mikä saattaa aiheuttaa häiriöitä tvja radiokanavien vastaanotossa näkyvyysalueen reunamilla. Turun radioja tv-aseman lisäksi katkoksia aiheutuu Turun alueen täytelähetinasemille seuraavilla paikkakunnilla: Salo, Loimaa, Uusikaupunki, Somero, Fiskars, Hanko, Korppoo, Parainen ja Kustavi. Ennakkoäänestys alkoi viikko sitten keskiviikkona ja päättyi tiistaina. Kaikkia tv-kanavia lähetetään alennetulla lähetysteholla keskiviikkona 31.1. SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi Salolaisista äänioikeutetuista 16 760 eli 41,6 prosenttia antoi äänensä presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestyksessä. Eduskuntavaalitutkimuksen mukaan nuorten suosimia puolueita ovat erityisesti kokoomus, perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto. Silloin ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 72,8. Salolaisia äänioikeutettuja on tarkalleen 40 263. Ennakkoäänestysprosentti Varsinais-Suomen vaalipiirissä oli 44,1 ja koko maassa 43,9. Äänensä on antanut yhteensä noin 1,88 miljoonaa. Kokoomuslaisten ja Stubbin nyt tuskin tarvitsee olla erityisen huolissaan siitä, että hänen nuoret kannattajansa eivät lähde liikkeelle, sanoo Borg. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Maittava . Näin arvioi Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuspäällikkö Sami Borg
Kyseessä on paljon puhuttanut laki, jolla Britanniaan saapuneita turvapaikanhakijoita lähetettäisiin Ruandaan odottamaan päätöstä turvapaikasta. Unkarin pääministeri Viktor Orban kutsui tiistaina ruotsalaiskollegansa Budapestiin keskustelemaan asiasta. Ruotsin ja Iranin väliset suhteet heikkenivät sen jälkeen kun ruotsalainen oikeusistuin tuomitsi entisen iranilaisen vankilaviranomaisen Hamid Nouryn vankeuteen lukuisista murhista sekä kansainvälistä humanitaarista oikeutta vastaan tehdyistä rikoksista. Parlamentin ylähuone äänesti maahantulopolitiikkaan liittyvän lain lykkäämisestä myöhään maanantaina. Yksi ihminen otettiin kiinni epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kerrottiin poliisin tiedotteessa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Gazan sodassa on kuollut tähän mennessä yli 200 Israelin sotilasta. Päätös on merkittävä takaisku pääministeri Rishi Sunakille, jonka mukaan lain hyväksyminen on Britannian kansan tahto. Axiosin tietojen mukaan Israelin ehdottama järjestely toteutettaisiin useassa vaiheessa, joista ensimmäisessä vapautettaisiin naiset, yli 60-vuotiaat miehet sekä vakavasti sairaat. Kansainvälinen paine tulitauon saamiseksi Gazaan sekä panttivankien läheisten toistuvat vaatimukset näiden saamisesta vapaaksi ovat vaikuttaneet Israelin johdon neuvotteluhalukkuuteen. (STT, AFP) Washington/Helsinki | STT, AFP Israel ehdottaa kahden kuukauden mittaista taukoa taisteluihin Gazassa osana panttivankien vapauttamiseen pyrkivää sopimusta, kertoi uutissivusto Axios israelilaisiin virkamieslähteisiin pohjaten tiistaina. Niinistö toteaa viestissään, että kun Ruotsi on Naton jäsen, on myös Suomen Nato-jäsenyys tullut valmiiksi. Sunnuntaina WSJ kertoi Yhdysvaltojen, Qatarin ja Egyptin painostaneen molempia taisteluiden osapuolia sopimaan aluksi ainakin panttivankien vapauttamisesta ja lopulta myös Israelin armeijan vetäytymisestä Gazan kaistalta. Aikaisemmin tiistaina turkkilainen Habertürk-uutiskanava kertoi, että Ruotsin Nato-äänestystä päätettiin aikaistaa ja siirtää käsittelyyn otettavaksi suunniteltu eläkeasia myöhemmäksi. Kyseessä oli Israelin suurin yhden päivän miehistötappio Gazan maasodan alkamisen jälkeen. Turkki ja Unkari ovat ainoat Nato-maat, jotka eivät ole vielä hyväksyneet Ruotsin jäsenyyttä. Kyseessä on lehden mukaan kuitenkin ensimmäinen kerta, kun sekä Israel että Hamas ovat ilmaisseet olevansa valmiita neuvottelemaan tosissaan ratkaisusta. Myös Erdogan on myöntänyt yhä avoimemmin sen, että Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksyminen Turkissa liittyy hävittäjäkauppoihin. Turkki on kuitenkin saanut Ruotsilta lupauksen muun muassa tuesta Turkin takkuaville EU-jäsenyysneuvotteluille ja turkkilaisten viisumivapaudelle EU:ssa sekä kaupan lisäämisestä Turkin kanssa. Unkarin hyväksyntä Ruotsin jäsenyydelle puuttuu edelleen, Orban kutsui keskusteluihin Budapestiin. TAMMIKUUTA 2024 Ihmisjoukko tunkeutui Ruotsissa Iranin suurlähetystön alueelle TUKHOLMA Ruotsissa viisi ihmistä tunkeutui Iranin suurlähetystön alueelle Lidingössä Tukholman kupeessa tiistaina iltapäivällä. (STT, AFP-TT) Britannian parlamentin ylähuone lykkäsi päätöstä Ruanda-laista LONTOO Britanniassa parlamentin ylähuone on päättänyt lykätä päätöstä kiistellystä Ruanda-laista. Ehdotus ei sisällä lupauksia sodan lopettamisesta, mutta Israelin joukkojen olisi määrä vähentää läsnäoloaan osissa Gazaa. Lisäksi Israelin armeija kertoi tiistaina 24 sotilaan kuolleen Gazan taisteluissa maanantain aikana. Niinistö kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että Ruotsin jäsenyys parantaa Itämeren alueen turvallisuutta ja vahvistaa koko liittokuntaa. Keskustelu Ruotsin Nato-ratifioinnista aloitettiin parlamentissa aiemmin tiistaina. Parlamentti hyväksyi esityksen Ruotsin jäsenyydestä äänin 287– 55. Gazan kaistalla on Hamasin hallitseman alueen terveysministeriön mukaan kuollut jo lähes 25?300 ihmistä ja haavoittunut noin 63?000 sekä Israelin ilmaiskuissa että Gazan kaistalla käydyissä taisteluissa. Ruotsin ulkoministerin Tobias Billströmin mukaan Ruotsilla ei ole kuitenkaan mitään syytä neuvotella Nato-jäsenyydestä Unkarin kanssa tässä vaiheessa. Erdogan haluaa uudenaikaistaa Turkin ilmavoimien hävittäjäkapasiteetin ja ostaa Yhdysvalloilta nykyaikaisia F-16-hävittäjiä ja niiden osia. Turkin parlamentti hyväksyi Ruotsin Nato-jäsenyyden Turkin parlamentti hyväksyi Ruotsin Nato-jäsenyyden äänin 287–55. Turkki syytti Ruotsia pitkään terrorismin tukemisesta. Opposition kansanedustaja Cengiz Candar sanoi asiasta käydyn keskustelun aikana Turkin johdon kiristäneen länsikumppaneitaan, kun jäsenyydestä neuvoteltiin. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on asettanut Turkin hyväksynnän Ruotsin Nato-jäsenyydelle ehdoksi hävittäjäkoneiden myynnille Turkkiin. YK:n mukaan valtaosa Gazan kaistan yli kahdesta miljoonasta asukkaasta on joutunut pakenemaan kodeistaan. Helsinki | STT, AFP Turkin parlamentti ratifioi Ruotsin Nato-jäsenyyden myöhään tiistaina. L E H T I K U V A / A F P / A D E M A L T A N Niinistö iloitsee Presidentti Sauli Niinistö iloitsee Turkin parlamentin päätöksestä ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyys. Ruotsin TV4-kanavalle puhunut poliisin edustaja Nadya Norton ei osannut sanoa, oliko mielenosoitukseen viranomaisten lupa. WSJ:lle puhuneiden arabidiplomaattien mukaan osapuolet keskustelevat tällä viikolla Kairossa, mutta toistaiseksi mitään läpimurtoa ei ole tapahtunut. Parlamentin alahuone hyväksyi lain viime viikolla. He kuitenkin saisivat jäädä myönteisen päätöksen jälkeen vain Ruandaan, eivät Britanniaan. Lykkäämistä puolsi 214 ylähuoneen edustajaa ja vastusti 171. Lakiesitys tarvitsee tullakseen voimaan vielä presidentti Recep Tayyip Erdoganin allekirjoituksen sekä lain julkaisemisen Turkin virallisessa lehdessä. Lähetystön alueelle tunkeutuneet ihmiset kuuluivat laajempaan joukkoon, joka oli osoittanut mieltään lähetystön ulkopuolella. Iranissa on vangittu viime vuosina useita ruotsalaisia, mukaan lukien EU-diplomaatti Johan Floderus, joka on ollut vankeudessa keväästä 2022 lähtien. Paikalle kutsutut poliisit saattoivat ihmiset pois. Sopimuksen myötä olisi tarkoitus vapauttaa myös toistaiseksi määrittelemätön määrä palestiinalaisia vankeja israelilaisvankiloista, mutta ei kaikkia. Pitkän väännön päätteeksi Ruotsi ei lopulta palauttanut Turkkiin kymmeniä PKK:n tai Gülen-liikkeen jäseniksi väitettyjä ihmisiä, kuten Erdogan alun perin vaati. –?Turkki loukkasi kolmea ulkopolitiikan pilaria: ennakoitavuutta, uskottavuutta ja johdonmukaisuutta, Candar sanoi ennen äänestystä. Israel ehdottaa kahden kuukauden aselepoa Gazan taisteluihin Israelin armeijan kertoi tiistaina 24 sotilaan kuolleen edellisenä päivänä Gazassa. Presidentti Bidenin pääneuvonantaja Lähi-idän asioissa, Brett McGurk, on jo tavannut egyptiläisviranomaisia Kairossa ja matkustanut myös Qatariin, WSJ kertoi. Sodan hinta on ollut äärimmäisen raskas. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että parlamentin hyväksyntä tuo Ruotsin askeleen lähemmäs Naton jäsenyyttä.. Al-Jazeeran mukaan myös Hamas-johtaja Ismail Haniya saapui Kairoon jo viime viikolla tapaamaan egyptiläisviranomaisia
044 7213 357 www.salva.fi TAMMILEHDON PÄIVÄTOIMINTA p. kerta (minimivaraus 4 kertaa). TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 TERVEYS JA HYVINVOINTI APTEEKIT APTEEKKI Salon Uusi Hämeentie 24-30, 24240 Salo • puh. 02 733 2761 www.lansirannanhammaslaakarit.fi Oral Hammaslääkärit Salo, Plaza Vilhonkatu 8 Palvelemme myös lauantaisin! Varaa aika oral.fi tai 010 400 3400 HIEROJAT FYSIOS / KUNNON KOODI Koulutettu hieroja, urheiluhieroja (EAT), purentalihasten hieroja Mika Korhonen Turuntie 1, 3 krs p. krs, Salo www.mielenterveysseurat.fi/salo MIETITYTTÄÄKÖ MUISTI. 040 968 8090 jalkaonni.fi JALKATERAPIA LÄÄKÄRIPALVELUT MEHILÄINEN SALO Kauppakeskus Plaza, 3. Kehystetty väri-ilmoitus Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 39 € + alv / ilm. Lisärivit 6 € + alv. kerta. 02 727 2800, info@optikkosalo.fi www.optikkosalo.fi Yrittäjä, palveluhakemisto on vaivaton ja edullinen tapa huolehtia säännöllisestä näkyvyydestä. 044 248 8839 jalkaterapiaelina.fi Marianne Holmström, SH/ jalkojenhoidon AT p. krs Vilhonkatu 8, 24100 Salo. 02 733 7737 tai www.erikoishammasteknikkosalo.fi Helsingintie 4, katutaso HAMMASLÄÄKÄRI TAINA NIEMI Asemakatu 7, 2 krs, Salo p. Ohjausta ja neuvontaa sekä tietoa toiminnasta. Ajanvaraukset: p. 044 727 8302 Asiantuntevaa ja turvallista päivätoimintaa vanhuksille KAUNEUDENHOITO, KAMPAAMOT JA PARTURIT KAMPAAMOT JA PARTURIT PARTURI-KAMPAAMO SARIANNE Asemakatu 5 24100 Salo p. Toiminta on maksutonta. 040 1518123 Jenni p. 02 731 6920 salonfysioterapia@ebaana.net www.salonfysioterapia.fi Fysioterapia 044 7213 358 Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 www.salva.fi SALVAN KUNTOUTUS HAMMASHUOLTO ERIKOISHAMMASTEKNIKKO PERTTI SALONEN Rummunlyöjänkatu 7, katutaso P. 02 731 1041 www.sarianne.fi Parturi ilman ajanvarausta Kauneus-, terveysja hyvinvointi hinnasto Yrittäjä ole mukana ammattilaisten joukossa, soita 02 770 2216 Mika Salko Salon Seudun Sanomat Kauneus-, terveysja hyvinvointihakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko parillisilla viikoilla sekä kahtena sunnuntaina palveluhakemistoliitteessä. 02 733 7868 info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi FYSIOS MEHILÄINEN Turuntie 1, 3. ALOJEN AMMAT TILAISE T Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Salkkarin palveluhakemistosta löytää helposti etsimänsä paikallisen ammattilaisen.. kerros p. 02 731 2300 salonuusiapteekki@apteekit.net www.salonuusiapteekki.fi AVOINNA MA-PE 9-19 ja LA 9-16 TERVETULOA! FYSIOTERAPIA AVAIN FYSIO Bettina Allos, Marja Helskyaho, Sanni Putus Rummunlyöjänkatu 11 p. p. Myös tilapäinen kotihoito ja omaishoitajan vapaa. 044 263 6441 saarinen.hanne@gmail.com www.hannesaarinen.fi JALKAHOITOLA DUO Pensalantie 3, Halikko Anni p. Myös sotainvalidien laitoshoitoa. 040 820 1548 www.kunnonkoodi.fi JALKAHOITOLAT HANNE SAARINEN Jalkaterapeutti (AMK) & jalkojenhoidon at Fysios Salo Turuntie 1 p. Sosiaalija psykoterapiapalvelut www.sstp.fi OPTIKKOLIIKKEET SALON SILMÄLASIKESKUS Turuntie 14, Salo, p. KOTIHOITO JA ASUMISPALVELUT ASUMISPALVELUT PALVELUKESKUS ILOLANSALO Ilolankatu 6 Salo 044 7213 356 www.salva.fi Palveluasumista, ympärivuorokautista palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa. krs, 24100 Salo Ajanvaraus 010 237 700 www.fysios.fi SALON FYSIOTERAPIA OY Kirkkokatu 10 B, 2. 044 745 3180 sevin.salo@alinahoivatiimi.fi www.alinahoivatiimi.fi SALVAN KOTIHOITO Apunasi yötä päivää. kerta. Ota yhteyttä 044 333 7853 tai muistiyhdistys@muistisalo.fi. 044 727 8301 Vuokra-asuntoja vanhuksille KOTISAIRAANHOITO JA HOIVAPALVELUT ALINA HOIVATIIMI Hoivapalvelut, kotityöpalvelut, lapsiperheiden kotipalvelut Alina Salo p. 02 733 3080 erikoishammasteknikko marko rosendahl Uudet hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset. 045 2571847 www.jalkahoitoladuo.fi www.jalkahoitotuotteet.fi JALKAHOITOLA JALKA-ONNI Turuntie 14, Salo Elina Kakko, jalkaterapeutti AMK p. 02 733 2113, 050 522 2025 tainaniemi@ebaana.net PERNIÖ Haarlantie 4 25500 PERNIÖ p. Palvelusetelituottaja. 02 748 3727 www.kylahammaslaakari.fi Korosta yrityksesi näkyvyyttä Alojensa ammattilaisissa ja EROTU KEHYSTETYLLÄ VÄRIILMOITUKSELLA LÄNSIRANNAN HAMMASLÄÄKÄRIT Länsiranta 8, Salo p. 010 414 00 www.mehilainen.fi MUUT TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT KRIISIKESKUS ETAPPI Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin. Yht.otot ma–to klo 10–14, pe 10–13 P. KESKIVIIKKONA 24. 044 727 3700 Kirkkokatu 10 B 3. Tiedot yrityksen toiminnan kuvauksella Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 22 € + alv/ ilm. Nimi ja yhteystiedot Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 16 € + alv /ilm. TAMMILEHDON PALVELUKESKUS, HOPEALEHDON JA KOIVULEHDON VANHUSTENTALOT p
Etelämpänä Pavlohradin kaupungissa yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui yön hyökkäyksessä, kerrottiin Dnipropetrovskin alueen johdosta. Kiovassa ainakin 20 ihmistä haavoittui ohjusiskuissa ja useita rakennuksia syttyi tuleen. Oleksandra Terekhovitsh kertoi juosseensa suojaan kotinsa rappukäytävään Harkovassa, kun hän kuuli ensimmäisen räjähdyksen. Toimitukset Naton jäsenmaille alkavat vuoden 2025 lopussa. Me elämme kauhu sisällämme, hän sanoi. Pilvistä, päivällä yleistyviä lumija räntäsateita. Viranomaisten arvioiden mukaan kauppa kattaa noin 220?000 tykistöammuksen hankinnan. Tavoitteena on, että ainakin osa tilatuista ammuksista voidaan lähettää Ukrainaan. –?Venäjän aloittamasta sodasta Ukrainassa on tullut taistelu ammuksista, sanoi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg lehdistötilaisuudessa tiistaina. Yhdysvaltain Ukrainan-suurlähettiläs Bridget Brink vaati kotimaataan jatkamaan nopeasti Ukrainan tukemista. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Sen jälkeen naapuritalo sai osuman, Oleksandran asunnon ikkunat särkyivät ja ovi meni säpäleiksi. Turku +34 cm Hanko +30 cm 2,0 m 1,9 m 2,3 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput maanantaina Märket Lämmintä +6 °C Utsjoki Kylmää ?27 °C Saana Tuulista 24 m/s Tornio Sateista 31 mm Kiova | STT, AFP Ainakin seitsemän ihmistä sai surmansa ja kymmeniä haavoittui Venäjän ohjusiskuissa, joita se teki muun muassa Kiovaan ja Harkovaan tiistain vastaisena yönä. –?Ukraina tarvitsee jatkuvaa tukeamme, jotta se voi suojautua näiltä julmilta siviileihin kohdistuvilta hyökkäyksiltä, suurlähettiläs kirjoitti sosiaalisessa mediassa. Harkovan aluehallinnon mukaan kaupungissa kuoli ainakin kuusi ihmistä ja yli 50 haavoittui. L E H T I K U V A / A F P / S E R G E Y B O B O K Nato solmi yli miljardin euron sopimukset tykinammuksista BRYSSEL Sotilasliitto Nato allekirjoitti tiistaina 1,1 miljardin euron (1,2 miljardin dollarin) arvoiset sopimukset tykinammusten hankinnasta. Ukrainan armeijan mukaan Venäjän joukot ampuivat Ukrainaan 41 ohjusta, joista 21 onnistuttiin pudottamaan. Meidän maamme on käynyt tätä läpi jo kaksi vuotta. Läntisen sotilasliiton jäsenmaat ovat liki tyhjentäneet varastonsa lähettämällä raskaita ammuksia auttamaan Ukrainan joukkoja taistelemaan Venäjää vastaan. Nato teki nyt sopimukset ranskalaisen Nexterin ja saksalaisen Junghans Microtecin kanssa. –?Kyyneleitä ei enää ole. Myös Euroopan unioni on käynnistänyt omat ponnistelunsa puolustustuotannon lisäämiseksi. Venäjä iski taas Ukrainaan kymmenillä ohjuksilla Ukrainalaiset pelastustyöntekijät sammuttivat ohjusiskun sytyttämää tulipaloa Harkovassa. Meidän makuusalimme ikkuna meni pirstaleiksi. Päivälämpötila +1 asteen vaiheilla. Ranskan ulkoministeriö puolestaan tuomitsi ”vahvimmalla mahdollisella tavalla” Venäjän ohjushyökkäyksen. Bodentshuk oli hakenut opiskelijatovereidensa kanssa suojaa ohjusiskulta asuinrakennuksensa kellarista. –?Meidän armeijamme ei iske siviilikohteisiin tai asuinalueille, toisin kuin Kiovan hallinto, väitti Kremlin edustaja Dmitri Peskov tiedotustilaisuudessa. Se oli todella kova räjähdys, kiteytti Kiovassa opiskelemassa oleva Daryna Bodentshuk, 17. TAMMIKUUTA 2024 24.1.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +2 +2 +2 +2 +1 +1 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. (STT, AFP-TT). Venäjä kiisti totuttuun tapaan, että se olisi kohdistanut iskujaan siviilikohteisiin. –?Tämä on todella pelottavaa. Suurostoksella on määrä saada yli 200?000 kappaletta 155 millimetrin tykistöammuksia. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +2 +1 ?2 ?6 ?8 ?12 ?9 12 7 10 4 Suomi klo 14:00 Ke +2 +1 +2 +2 +2 +2 +2 +1 +2 To ?2 +1 ?1 ?1 ?2 ?1 +1 Pe ?5 ?6 ?5 ?5 ?5 ?6 ?6 ?5 ?5 La ?2 ?4 ?1 ?2 ?2 ?2 ?3 ?1 ?3 Su +3 +2 +3 +3 +3 +2 +2 +3 +2 Ma +1 +1 +2 +1 +1 +1 +2 +1 Ti ?1 ?1 +1 9:02 16:17 9:00 16:20 8:11 17:08 8:09 17:10 Kohtalaista itään kääntyvää tuulta. Ukrainan armeija kertoi saaneensa pudotettua noin puolet ohjuksista
Toivottavasti kirjaan paneudutaan niillä tahoilla, joissa päätöksiä tehdään. Molemmat ovat kokeneet urallaan ainakin yhden vakavan työuupumuksen. Moni Huokauksia luokasta -teokseen tarttunut opettajakollega on kertonut itkeneensä sen äärellä. maaliskuuta aamuyöllä Suomen aikaa. Teemojen moninaisuus ja ajoittainen toisteisuus aiheuttavat paikoitellen rönsyilevän vaikutelman. Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa alan pääpalkinnot Oscarit 96. Kuolleet lehdet ei päässyt jatkoon Oscar-kisassa Christopher Nolanin ohjaama Oppenheimer rohmusi eniten ehdokkuuksia.. Tekijät itse luonnehtivat tekevänsä kirjallista ruumiinavausta omalle opettajuudelleen, jaksamiselleen ja nykylukiomaailmalle. Monet ruumiinavauksen tuloksista pätevät kouluja työelämään laajemminkin. Eniten Oscar-ehdokkuuksia keräsi tällä kertaa Christopher Nolanin ohjaama Oppenheimer, joka löytyy finaalilistalta 13 sarjassa. Tätä tunnustusta pidetään Cannesin kolmospalkintona. Viisi ehdokasta valittiin 15 elokuvan joukosta. ”Tiedämme liikaa. Eri puolilla Suomea asuvat ja lähes samanikäiset opettaja-kirjailijat ovat puhuneet opettamiseen, koululaitokseen ja lukutaitoon liittyvistä huolistaan eri foorumeilla. Muistamme liikaa. W S O Y / L A U R A M A L M I V A A R A KIRJAT STT | Eeva Nikkilä-Kiipula Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet (Fallen Leaves) ei selvinnyt viiden Oscar-ehdokkaan finaalilistalle parhaan kansainvälisen elokuvan sarjassa. KULTTUURI KESKIVIIKKONA 24. W S O Y / O F E R A M I R Kirjailija Minna Rytisalon tuotantoa on muun muassa Minna Canthista kertova Rouva C, johon perustuu Salon Teatterin samanniminen näytelmä. Näiden kolmen elokuvan lisäksi parhaan elokuvan finaalilistalla ovat elokuvat American Fiction, Anatomy of a Fall (Putoamisen anatomia), Barbie, The Holdovers, Maestro, Past Lives ja The Zone of Interest. Kummankin kirjailijan tuotanto on ollut myös lukijoiden mieleen. Hyvin korrektisti Kinnunen ja Rytisalo pidättäytyvät syyttelemästä lukiolaisten laskevasta valmiustasosta perusopetuksen kollegojaan. Rytisalo irtisanoutui Kuusamon lukion virastaan vuonna 2022, mutta Kinnunen jatkaa edelleen opetustyötään lukiossa. Oscarit viime vuoden parhaille elokuville jaetaan Los Angelesissa maanantaina 11. Oppenheimerin jälkeen eniten ehdokkuuksia haalivat Yorgos Lanthimosin ohjaama Poor Things (11) ja Martin Scorsesen ohjaama Killers of the Flower Moon (10). Kumpikin on joutunut olemaan uupumisen takia sairauslomilla. Uudet romahtaneet Pisa-tuloksetkin ovat taas maata pöyristyttäneet, eivätkä ne tälläkään kertaa yllättäneet opettajia. Näemme sen jatkumon, joka toi tähän päivään.” Kumpikin toteaa olevansa innostavassa ammatissa, joka antaa tekijöilleen paljon. Jotain on siis ratkaisevasti toisin nyt kuin kymmenen, viisitoista vuotta sitten. Työuupumuksen syyt ovat moninaiset, mutta kirjoittajat tunnistavat omista kokemuksistaan paljon samaa. Rennot arkipuuhien kuvailut vuorottelevat esseemäisten pohdintojen kanssa. 480 s. Kokemusta ja perspektiiviä siis on. Lisäksi Kuolleet lehdet ja näyttelijä Alma Pöysti olivat sarjoissaan ehdolla Golden Globe -palkinnon saajaksi. WSOY. Pitää yhä enemmän ”täyttää lomakkeita, joita kukaan ei milloinkaan lue ja pitää palavereita siksi, että niitä kuuluu pitää”. Kuusamolainen Minna Rytisalo ja turkulainen Tommi Kinnunen lienevät Suomen tunnetuimmat äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat. Finaalilistalle päätyivät Io Capitano (Italia), Perfect Days (Japani), Society of the Snow (Espanja), The Teachers’ Lounge (Saksa) ja The Zone of Interest (Britannia). Kirjeenvaihtorakenteella haettaneen luontevaa vuoropuheluotetta, mutta ihan tähän ei koko teoksen mitalla päästä. Ajatuksella, vaikka kipeää tekisikin. kerran. Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo ruotivat kirjeenvaihdossaan koulumaailman ja työelämän kohtuuttomia vaatimuksia. Viime toukokuussa se sai Cannesin elokuvajuhlilla tuomariston palkinnon. Vuoden 2022 helmikuusta vuoden 2023 maaliskuuhun ulottuvan kirjeenvaihdon mittaan käsitellään koulun rakenteellisia ongelmia, työelämän kipupisteitä, kirjoittamista ja kirjailijuutta, uupumista ja siitä toipumista sekä elämää ylipäätään kummankin kirjoittajan näkökulmasta. Henkilökohtainen kirjetietokirja Huokauksia luokasta koostuu Kinnusen ja Rytisalon toisilleen lähettämistä kirjeistä. Työhyvinvointia murentavat riittämättömyyden tunne, työn hallitsemattomuus ja kokemus, että oma ammattitaito ei enää vastaa työn vaatimuksia. Lopultakin joku sanoo selvästi ja suoraan, miltä meno työntekijän silmin nykykoulussa näyttää. Kun mikään ei enää riitä Tommi Kinnusen seuraava romaani on keväällä ilmestyvä Kaarna. Se on ehdolla muun muassa parhaan ohjaajan, parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan sarjassa (Cillian Murphy). Paikoin teos muistuttaa myös pamflettia napakoiden kannanottojen ansiosta. Parhaan miespääosan sarjassa ehdolla ovat Cillian Murphyn lisäksi Bradley Cooper ( Maestro), Colman Domingo ( Rustin), Paul Giamatti ( The Holdovers) ja Jeffrey Wright ( American Fiction). TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Kirsi Hietanen Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta. Parhaan naispääosan sarjassa Oscar-pystiä tavoittelevat Annette Bening ( Nyad), Lily Gladstone ( Killers of the Flower Moon), Sandra Hüller ( Anatomy of a Fall), Carey Mulligan ( Maestro) ja Emma Stone ( Poor Things). Välillä hammasta purren, mutta kuitenkin. Niin opiskelijat kuin opettajatkin uupuvat alati kasvavien vaatimusten ristipaineissa. Sekä Kinnunen että Rytisalo ovat ehtineet toimia lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajina yli kaksikymmentä vuotta. Mutta on muutakin. Rytisalo on julkaissut kolme romaania, joista esikoisteos Lempi (Gummerus 2016) palkittiin muun muassa Botnia-palkinnolla. He eivät vitsaile opiskelijoidensa tekemillä virheillä tai osaamattomuudella, vaikka materiaalia varmasti olisi yllin kyllin. Jotain kertoo maailman muuttumisen kiivaasta tahdista, että kirjaan eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi tekoälyn äidinkielen opetukselle tuomat lisähaasteet tai soteuudistuksen opiskelijahuoltoa halvaannuttavat muutokset. Äänikirjan lukijat Sanna Majuri ja Unto Nuora. Viisi romaania julkaissut Kinnunen palkittiin samaisella palkinnolla vuonna 2019 teoksestaan Pintti (WSOY 2018). Kirjan lopusta löytyykin jokaiseen kirjeeseen liittyvä lähdeluettelo. Kuolleet lehdet on kerännyt jo aiemmin kansainvälistä huomiota
Järj. Järj. HUOMENTA 18 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Salon seudun Parkinsonkerho. Kisko 11 vuotta Aleksi Saari 24.1. Salon Eläkkeensaajat. Salon srk. Hajala 9 vuotta Vilhelmiina Sinervo 24.1. Järj. Kino Lumo klo 15.15. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Salon srk. Kerro meille reseptisi ja ilmoittaudu haastateltavaksi Lauluyhtye Vox Silentii esittää dominikaanisia kirkkolauluja Tuomas Akvinolaisen juhlavuoden konsertissa Turun tuomiokirkossa ensi sunnuntaina. Keilakerho Salohallin keilahallissa (Pormestarinkatu 5) klo 10–11 (€). Järj. L-S Syöpäyhdistyksen Salon seudun paikallisosasto. Pop up -laulut Salon torin inforakennuksen luona klo 18 käynnistävät Salon Viihdelaulajien 60v juhlavuoden. Anna-Maaria (Ammi) Varonen, sello ja juonnot. Häntälän maamiesseura. Sauna lämpimänä klo 16–20.30 (€). TEATTERI (€) Idän pikajunan arvoitus -Hercule Poirot murhamysteeri Paimion Teatterissa (Myllyhaantie 2, Paimio) klo 19. Hannu Heinosen aiheena ”Kutsuna lähetys ja radiolähetys näkökulmia kristillisen mediatyön suunnalta”. Tuomas Akvinolainen (1225– 1274) on yksi keskiajan merkittävimmistä teologisista ajattelijoista. Lenkin jälkeen omakustanteiset kahvit erikseen valittavassa paikassa. Halikko as 9 vuotta Anselmi Roth 23.1. Järj. Järj. Järj. Juttusarja alkaa helmikuussa. Salon Kuuloyhdistys. Kuusjoki 10 vuotta Eino Huittinen 24.1. Halikko as 9 vuotta Aapo Muntola 24.1. Ohjaa Heimo Heikkonen. Järj. Salo Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee ILON PISAROITA Paljon onnea 40-vuotissyntymäpäivänä! T: koko poppoo salossa sinulle tehty. Järj. Kino Lumo klo 12 ja 18.45. Elävän musiikin lomassa tutustutaan musiikin hyvinvointivaikutuksiin. Salon kaupunki. Lassien uusi seikkailu Kino Lumo klo 17.30. TAMMIKUUTA 2024 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Senja Ruotsinkielinen kalenteri: Jarl NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Paavo, Pauli, Paulus, Paavali, Paul Ruotsinkielinen kalenteri: Paul PÄIVÄN SANA Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki. 7 vuotta Alissa Toivonen 24.1. Järj. Neljä pientä aikuista Kino Lumo klo 14.45. T S / L E N N A R T H O L M B E R G Skannaa qr-koodi puhelimesi kameralla ja siirry vastaamaan. Tapio Hietalahden aiheena ”sotilasseurakunnan arkea”. Suur-Salon Selkäyhdistys. Salon Seudun Avantouimarit. Kuukausitapaaminen Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 18. Yhteislaulua Maria Sirénin johdolla. Bingoa ym. Usko arjessa -ilta Salon srk-talossa klo 18.30. Veisutuokio Kiikalan seurakuntatalossa klo 13. Paimio 7 vuotta Matilda Koskinen 24.1. Kerro meille arkiruokareseptisi ja sen teko-ohje. Mitä ruokaa sinä teet arkena. Talviuintia Kokkilan uimalassa (Kokkilantie 880). Salon Seudun Sanomien ja TSkonsernin muiden lehtien uusi Arkiruokaa-juttusarja vierailee ruokapöydissä eri puolilla VarsinaisSuomea ja vinkkaa erilaisista resepteistä ja ratkaisuista arjen ruokapulmiin. Mitä arkiruokaa teillä syödään. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Bio Stara (Paimio) klo 17. Voit myös ilmoittautua mukaan uuden juttusarjan haastatteluun. Bio Stara (Paimio) klo 18. Järj. Kerho Kiskon terveystalolla (Toijantietie 10) klo 13. Kiskon Eläkkeensaajat. Esiintymässä PNP solistinaan Henri Jokinen. 32: 39 ELOKUVAT (€) Kuolleet lehdet Bio-Salo klo 19. Järj. Seurakuntailta Vaskion srk-talossa (Puutaivaantie 23) klo 18. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Järj. Parkinsonjumppa Perniön liikuntahallin peilisalissa klo 15.45–17. Yhres. Poor Things Kino Lumo klo 12.15. Aamulenkki Suomusjärven srk-keskukselta klo 9. Järj. Ohjelmalliset keskiviikkokaffet Särkisalokodissa (Jennynkuja 2) klo 13–15. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Mitä hyvää, helppoa ja nopeaa arkiruokaa teillä syödään. Salon srk. Salon srk. MUITA TAPAHTUMIA Aamulenkki Perniön srk-talolta klo 8.30. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 750 vuotta hänen kuolemastaan, viime vuonna hänen pyhimykseksi julistamisestaan oli kulunut 700 vuotta ja ensi vuonna tulee kuluneeksi 800 vuotta hänen syntymästään. Salon seniorit. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. The Holdovers Kino Lumo klo 19.15. Keilakerho Salohallin keilahallissa klo 10–11. Mielimusiikkia! -sarja, osa 1: Äänen äärellä Inkereen koululla (Tortosmäenkuja 1a, Pertteli) klo 10. Senioritanssia Särkisalon koululla (Pensalontie 1) klo 16.30. (SSS) Tuomas Akvinolaista juhlitaan Turussa. Sisäkorvaistutteita käyttävien tai käytöstä kiinnostuneiden kerho. Järj. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Myrskyluodon Maija Bio-Salo klo 17.30. Mikä resepti on arjen pelastus. Halikko as 7 vuotta Jade Keskitalo 24.1. Salon srk. Salo 10 vuotta Bastian Kuisma 24.1. Bio Stara (Paimio) klo 19. 5.Moos. Paimion Teatteri. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Kino Lumo klo 17. Järj. Syke-elokuva: Särkynyt sydän Bio-Salo klo 18.30. Voit laittaa reseptisi ja ilmaista kiinnostuksesi haastatteluun myös sähköpostissa lukijalta@ sss.fi. Räkä ja Roiskis Bio-Salo klo 16.30. Mathias Lundqvist kertoo osteopaattisesta tutkimuksesta ja hoidosta. Yhres Päivätanssit Teeriharjulla (Salontie 962) klo 13 (€). Järj. Ennen konserttia kuullaan esitelmä Tuomas Akvinolaisen reliikkeihin liittyvistä tutkimustuloksista. Yhdessä kävely lähtö Salon torilavan luota klo 10. Järj. Sisäkorvaistutekerho Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 17.30
Potkut saaneen Djimon Hensonin (heittoprosentti 34) kanssa Vilpas voitti neljä ottelua yhdeksästä ja korvaaja JJ Overtonin (heittoprosentti 53) kanssa Vilpas on voittanut seitsemän kymmenestä ottelusta. uu u 8) KTP: Lommi, Kuukkanen, Marttinen, Nyman. Positiivisesta muutoksesta huolimatta on edelleen vaikea kuvitella, että Vilpas pystyisi ottamaan Kingin ja Dishmanin kanssa seuraavan stepin ja nousemaan Seagullsin ja BC Nokian ykköshaastajaksi. Pelaajamarkkinat ovat kuitenkin heräilemässä syyshorroksesta. uu u 10) Kobrat: Nikkarinen, Lehtoranta, Puittinen, Lehtoranta, Tuomala uu u 11) Lahti: Tolonen, Koivunen, Sajantila, Saarijärvi, Lähdetniemi. 4) Karhu ohittaa Vilppaan, jos se voittaa KTP:n ja Pyrinnön. Sen sijaan on äärimmäisen helppoa kuvitella, että vaihtamalla joko King tai Dishman – tai jopa molemmat – laadukkaampiin pelaajiin, Vilpas voisi nousta jopa finaalikandidaatiksi. Keskustelussa on aavistuksen unohtunut se, että runkosarjan pisteet tulevat mukaan ylempään jatkosarjaan. Sillä kauden 2023–2024 Vilpas voisi olla vielä paljon enemmän kuin mitä se on jo todistanut olevansa. uu u 3) Karhubasket: Innamaa, Palmi, Kandén, Hopkins, Luukkonen. Jos Vilpas häviää Lahdelle, tilanne ei muuta lopulta kovinkaan kimurantiksi Vilppaan näkökulmasta, sillä sen jälkeen Vilppaan on voitettava Kobrat. (On toki muistettava, että Seagullsilta on puuttunut kohta kolme kuukautta loukkaantuneena ollut Tomas Pihlajamäki.) Katajan, Kouvojen ja BC Nokian kotimaiset viisikot ovat nekin laadukkaita, mutta kalpenevat silti Vilppaalle – puhumattakaan tasapaksuista Kobrista ja KTP:stä tai vajaamiehisestä Korihaista. uu u 6) BC Nokia: Mattila, Aidoo, Boman, Peltonen, Murphy. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Varsinkin, kun roolitus ja peluutus ovat vihdoin selkiytyneet ja heikkonäköisemmätkin tunnistavat Vilppaan tavan pelata. Jos Vilpas voittaa illan ainoassa liigaottelussa Lahti Basketballin, nousee joukkue sarjataulukossa kolmanneksi ja saa kasaan tarvittavat 12 voittoa. Esimerkiksi Vilppaalla on vielä täydet mahdollisuudet jopa kolmossijaan, mikä toisi Vilppaalle kotiedun puolivälieriin ja sijoittaisi joukkueen pudotuspelikaaviossa eri puolelle kuin runkosarjan voittaja eli todennäköisesti Seagulls. Kuten tässäkin lehdessä on jo kyllästymiseen asti toistettu, Vilpas antaa suurimman tasoituksen viisikon kahdella tärkeimmällä pelipaikalla. uu u 2) Seagulls: Nikkarinen, Järvi, Waxlax, Laakso, Heinonen. 5) Kouvot ohittaa Vilppaan, jos se voittaa Seagullsin ja Bisonsin. Toki Vilpas on löytänyt joulutauon jälkeen selkeän kilpailuedun sarjan parhaana puolen kentän hyökkäysjoukkueena. Etenkin, kun Vilppaalta puuttuu edelleen olkapäätään poteva Teemu Suokas. uu u 12) Bisons: Heinonen, Kallio, Uotila, Hollo, Syrjämäki. Tuon ihmeen toteutumiseksi Vilppaan on luonnollisesti hävittävä päätöskierroksen ottelu Kobria vastaan. Vaikean syyskauden selättänyt kapteeni Mikko Koivisto on palannut joulutauon jälkeen Korisliigan parhaiden pelaajien joukkoon. uu u 5) Kouvot: Boyd, Mäntynen, Korkiatupa, Alanen, Jokela. Esimerkiksi Seagullsin kotimainen viisikko Lassi Nikkarinen, Okko Järvi, Ricky Waxlax, Timo Heinonen ja Sakari Laakso tai Karhubasketin viisikko Eero Innamaa, Topias Palmi, Oliver Kandén, Shawn Hopkins ja Eemi Luukkonen on kumpikin laadukas, mutta silti korkeintaan samaa tasoa Vilppaan viisikon kanssa. Trey Niemen ja Ilmari Toikkasen hankkineen Pyrinnön kotimainen viisikko on vahvistunut merkittävästi, mutta ei silti ole Vilppaan tasoa. Miettikää hetki: millä joukkueella on parempi kotimainen viisikko. Se vaihto onnistui ja ennen kaikkea kannatti. 3) Korihait ohittaa Vilppaan, jos se voittaa joko Pyrinnön tai Seagullsin. Voitto Lahdesta ei kuitenkaan takaa sadan prosentin varmuudella paikkaa ylemmässä jatkosarjassa, mutta Vilppaan jäämiseen alempaan jatkosarjaan tarvitaan ihme. uu u 4) Kataja: Hirvonen, Lindberg, Permanto, Knihtinen, Tumba. Vilppaan pelintekijä Tavon King ja sentteri DeAndre Dishman ovat olleet omilla pelipaikoillaan Korisliigan heikoimpia ulkomaalaispelaajia. Spekulaatio on ymmärrettävästi pyörinyt viimeiset kuukaudet ylemmän ja alemman jatkosarjan paikkajaossa. Jos yritetään tarkentaa aavistuksen lähemmäs horisonttiin, niin Vilppaan potentiaali parantaa pelaamistaan jatkosarjassa on suurempi kuin käytännössä jokaisella päävastustajalla. Tässä muutoksessa Dishmanilla ja Kingillä on ollut suuri rooli – ei kuitenkaan niin suuri kuin viikko viikolta paremmaksi liigavalmentajaksi kehittyvällä Jussi Savolaisella. Vaikka Vilpas ei edelleenkään voi tunkea hädän hetkellä kättään mesenaatin taskuun, olisi hölmöä olla punnitsematta vaihtoehtoja. Ero varsinkin Seagullsiin ja BC Nokiaan on suorastaan järkyttävä. URHEILU KESKIVIIKKONA 24. Vilpas voisi olla paljon enemmän SSS-ARVIO Korisliigan parhaat kotimaiset viisikot uu u 1) Vilpas: Suokas, Koivisto, Laine, Nenonen, Vaara. Toistaiseksi Vilpas on vaihtanut vasta yhden ulkomaalaispelaajan. Mikään läpihuutojuttu sarjajumbo Lahden voittaminen ei tietenkään ole. Vilppaan potentiaali siis perustuu ulkomaalaisnelikkoon, joka on ollut tällä kaudella yksi Korisliigan heikoimmista. Sen lisäksi seuraavista viidestä kohdasta neljän pitäisi toteutua: 1) Kobrat ohittaa Vilppaan, jos Vilpas häviää päätöskierroksella Kobrille vähintään 11 pisteellä ja sitä ennen Kobrat on voittanut BC Nokian. uu u 9) Korihait: Sarcevic, Vehmanen, V. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 ANALYYSI SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi KORIPALLO Vilppaalla on tänään Lahdessa mahdollisuus ottaa ratkaiseva askel kohti Korisliigan runkosarjan kuuden parhaan joukkoa ja ylempää jatkosarjaa. Vilpas ei tunnetusti vaihda pelkästä vaihtamisen ilosta. 2) Kataja ohittaa Vilppaan, jos se voittaa joko Bisonsin tai Lahden. Korisliigaa Lahti Basketball–Vilpas tänään Lahti Energia Areenalla kello 18.30. Myös K-linjan (Kataja, Kouvot, Kobrat ja Korihait) ulkomaalaisnelikot ovat Vilpasta edellä. Henttonen. Perustan väitteeni toisella väitteellä, joka saattaa kuulostaa äkkiseltään jopa harhaiselta: Vilppaalla on Korisliigan paras kotimainen viisikko eli Suokas, Mikko Koivisto, Riku Laine, Juho Nenonen ja Luukas Vaara. Arvonen, Herrala, Aalto. uu u 7) Pyrintö: Lehto, Niemi, Leppänen, Kilpinen, Toikkanen
”Nykynuoriso ei vissiin enää jaksa.” Esapekka Lappi SalPan maalivahti siirtyy Turkin liigaan JALKAPALLO Viime kaudella SalPassa pelannut turkkilainen maalivahti Halil Bagci on tehnyt 2,5 vuoden sopimuksen Turkin pääsarjassa pelaavan Gaziantep FK:n kanssa. Rovanperä on ajanut MM-sarjassa nuoresta iästään huolimatta jo vuosia. Siihen on haettu muutosta viimeiset puolitoista vuotta, ja nyt se alkaa näkymään, Kazakstanissa seuraavan kerran kilpaileva Kujanpää sanoi. 20-vuotias Bagci siirtyi SalPaan marraskuussa 2022 lainapelaajana Helsingin Jalkapalloklubista. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. Pika-aituri Nooralotta Neziri paransi Tampereella kauden parastaan sadasosalla aikaan 8,11. Bagci pelasi lopulta 13 ottelua SalPan avauskokoonpanossa. Udinese on Serie A:n sarjataulukossa sijalla 16. Kaksinkertainen maailmanmestari halusi pienen tauon kiireiseen ralliarkeensa. Pieksämäkeläinen kommentoi rallin MM-sarjan tilannetta omaan tyyliinsä. Ainoastaan Jani Lehtonen (583) on ylittänyt riman korkeammalta. Oma kolmen vuoden takainen ennätys parani neljällä sentillä lukemiin 570. Ottelu oli viitisen minuuttia keskeytyksissä, kun Maignan ja muut AC Milanin pelaajat suuntasivat pukukoppiin protestina huutelulle. Sekä Toyotan Kalle Rovanperä että Hyundain Esapekka Lappi ajavat vain valikoituja osakilpailuja. Silloin Suomen mainetta pitivät yllä Marketta Oksala ja Pirjo Pynnä Citroen CX2500D -autolla. –?Kiva nousta kakkoseksi, yksi vielä edettävää. Vuodesta 1991 Espanjassa kisapaikkana on ollut Barcelona, jonka moottoriradan sopimus MM-sarjan kanssa päättyy. –?Ei silloin tietokoneen ruutuja ja videoita katsottu kaikkea aikaa. –?Tämä aloittaa uuden jännittävän luvun formula ykkösten historiassa Espanjassa, MM-sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali kommentoi F1-sirkuksen paluuta Madridiin. Etelä-Turkissa lähellä Syyrian rajaa sijaitseva miljoonakaupunki Gaziantep on Bagcin synnyinkaupunki. Varmaan se on merkki siitä, että jotain pitää tehdä ja jotain on yritettykin. Vielä on epäselvää, onko myös Barcelona mukana kauden 2026 suunnitelmissa. Myös pääluokassa Latvala ennakoi voimasuhteiden tasoittuvan. –?En meinaa päästä vauhtiin. MM-sarjaa on ajettu Madridissa edellisen kerran vuonna 1981. Uskon, että alkuun jää melkein kymmenys tällä hetkellä. Kisajärjestäjät kertoivat tiistaina, että uudella 5,47 kilometriä pitkällä radalla yhdistellään rataja katuosuuksia. –?Tuolla tavalla kun asiat ilmaiset, niin ei varmaan ole järkeä. Oma ennätys parani neljä senttiä Tampereella. –?Meillä on nyt vähän erilaiset kortit, kun kaksi meidän huippukuljettajaamme (Rovanperä ja Sebastien Ogier) ajaa vain puolikkaan kauden. Mestaruustaisto kuskien puolella on meillä Elfynin (Evans) käsissä. Radalla on 20 mutkaa. Edellisen kerran MM-sarjan osakilpailu ajettiin ykkösluokan osalta ilman suomalaisia vuonna 1993 San Remossa. Varmasti se oli raskasta aikaa, mutta ovat vaatimuksetkin vähän muuttuneet, Lappi virnuilee. Kujanpäällä oli selkeä tieto ja ymmärrys siitä, mistä uusi ennätystaso on löytynyt heti uuden kauden ensimetreillä. Viikko sitten Lahdessa 7,63 juossut Lakka on vain sadasosan päässä Glasgown’n halli-MM-rajasta 7,62. Sopivan nälkäistä touhua tavoitella sitä, Kujanpää sanoi. Kun täyden kauden kuskeja on tänä vuonna vain kuusi kappaletta ja heistä kolmella on realistinen mestaruusmahdollisuus, niin onko koko sirkuksessa enää mitään järkeä. Udinese kertoi maanantaina tunnistaneensa toistaiseksi yhden henkilön, joka solvasi Maignania rasistisesti ottelun aikana. Kujanpää taivutti kaikkien aikojen kakkoseksi. SSS | Juha Tuuna Rasistinen huutelu sulki Udinesen kotiareenan ovet JALKAPALLO Italian Serie A:n Udinese joutuu pelaamaan ottelun suljettujen ovien takana kannattajiensa rasistisen käytöksen takia. (STT–AFP–TT) STT | Pekka Pernu YLEISURHEILU Tampereen Pyrinnön seiväshyppääjä Urho Kujanpäällä on juuri nyt vauhti päällä. On vain Sami Pajari Sami Pajari on ainoa suomalaiskuski Monte Carlon MM-rallissa. –?Satavarmaa on, että kilpailu on tasaisempaa kuin viime vuonna. Bagcin SalPa-kausi alkoi epäonnisesti loukkaantumisen vuoksi, mutta kuntoon päästyään hän oli yksi Ykkösen parhaista maalivahdeista. Silloin vedettiin viikkoja, jopa kuukausia putkeen ja silti ryypättiin kaikki yöt. Juoksu kulkee itse asiassa niin hyvin, että Kujanpää nousi tiistaina Tampereen kansainvälisissä yleisurheilukisoissa urallaan aivan uusiin korkeuksiin. Nezirin seurakaveri Elmo Lakka juoksi kauden toisessa kilpailussaan ajan 7,71. TAMMIKUUTA 2024 STT | Aki Hietavala RALLI MM-sarjassa tuskin nähdään suomalaisia mestaruusjuhlia kaudella 2024. Siinä on sopivasti EM-raja 572, olympiaraja 582 ja Suomen ennätys 583 edessä. Tänä vuonna Monte Carlon rallin ainoa suomalaispari on WRC2luokassa Toyotan uudella Rally2autolla kilpailevat Sami Pajari ja Enni Mälkönen. –?Nyt juoksu toimii. Ei tuo pistejärjestelmä kuitenkaan liity siihen, mitä kuskit haluavat tehdä tai mikä meidän ahdinkomme ratkaisisi, Lappi sanoo viitaten MM-sarjan uudistuneeseen pistelaskusysteemiin. Legendaarisen Monte Carlon rallin osalta pitää mennä aina vuoteen 1978 saakka, kun mukana pääluokassa ei ollut suomalaiskuskeja. Karu totuus paljastuu heti torstaina kauden avaavan Monte Carlon rallin osallistujalistalta, sillä ykkösluokassa ei ole yhtään sinivalkoista kuljettajaparia. –?Nykynuoriso ei vissiin enää jaksa. Ennätyskorkeus heti kauden toisessa kisassa asettaa koko kaudelle uudenlaiset odotusarvot. Autot olivat myös ehkä vähän hitaampia. Uutta lähtötekniikkaa opetellut Neziri harmitteli juoksun epätasapainoista alkua. Hallikaudelta alle kahdeksan sekunnin aikaa tavoitteleva Neziri kilpailee seuraavan kerran Ranskassa tulevana viikonloppuna. Täytyy tehdä vähän mielikuvaharjoittelua tuohon starttiin, Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Neziri sanoi. Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä paranteli kauden ensimmäisessä pituushyppykilpailussaan omaa halliennätystään peräti kolmeen kertaan, viimeisellään lukemiin 652. Tulos on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras hallitulos ja sivuaa Mikko Paavolan ja Asko Peltoniemen halliennätyksiä. Lappi puolestaan teki päätöksensä perhe edellä. Katsomoihin mahtuu aikanaan 110?000 katsojaa. –?Nyt otetaan irti kaikki, mitä kropasta on irti otettavissa. Siksi koen, että valmistajien mestaruus on meille tavoite numero yksi, Latvala paaluttaa. Siinä on hyviä steppejä, nyt ne tarvitsee vain hypätä. Jari-Matti Latvalan johtamalla Toyotan WRC-tiimillä riittää siis jännitettävää jo pelkästään uuden auton suorituskyvyssä. Ja nyt voi haluta lisää. AC Milanin ranskalaismaalivahti Mike Maignan joutui rasististen huutojen kohteeksi viime viikonloppuna pelatussa vierasottelussa Udinesea vastaan. Seura kertoi antavansa kyseiselle henkilölle elinikäisen pääsykiellon peleihinsä. (STT–AFP) F1-sirkus palaa Madridiin yli 40 vuoden jälkeen FORMULA 1 MM-sarjaa ajetaan Espanjan Madridissa vuodesta 2026 vuoteen 2035. L E H T I K U V A / J O A K I M H O N K A S A L O MM-rallissa alkaa suomalaisittain alakuloinen vuosi. Olemme ilmeisesti laiskempia kuin mitä porukka oli aiemmin. –?Nyt päästiin heti siihen, mihin viime vuonna halusin. Italian liigan kurinpitolautakunta ilmoitti tiistaina Udinesen rangaistuksesta
Hän säväytti viidenneksi sijoittuneessa Suomen viestijoukkueessa. Niskasen kausi käynnistyi maailmancupin osalta lupaavasti Rukan kymmenen kilometrin perinteisen kilpailun toisella sijalla, mutta sittemmin sairastelut ovat pilanneet kauden. Pelicans–HPK, KooKoo–SaiPa, Tappara–Ilves, Sport–JYP, Lukko– Ässät, KalPa–Jukurit. TIISTAI-JOKERI Jokerinumero: 5 8 5 9 2 4 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kpl, 6 oikein ei yhtään kpl, 5 oikein 11 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kpl, 6 oikein ei yhtään kpl, 5 oikein 6 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e STT | Petteri Ikonen MAASTOHIIHTO Kolminkertainen olympiavoittaja Iivo Niskanen ei ole mukana tulevana viikonloppuna maailmancupin kisoissa Sveitsin Gomsissa. –?Tämä osoittaa, miten erityinen paikka maastohiihdolla on ruotsalaisten sydämissä, Andersson sanoi Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n lähetyksessä. Sen sijaan hän otti kunnianosoituksen vastaan Sveitsistä hotellihuoneestaan käsin. Keskiviikkona pelataan puolivälierät Hubert Hurkacz Puola (9)–Daniil Medvedev neutraali (3) ja Alexander Zverev Saksa (6)–Carlos Alcaraz Espanja (2). Viikkoa myöhemmin Holmenkollenin legendaarinen viisikymppiä lykitään perinteisen yhteislähtönä. Kunkkunumero: 17. –?Iivo ei riskeeraa mitään. Andersson, 26, voitti viime vuonna Sloveniassa Planican MMladuilla 30 kilometrin perinteisen ja yhdistelmähiihdon mestaruudet. Ilta-arvonta: 3, 7, 8, 10, 13, 16, 22, 23, 25, 29, 31, 33, 35, 42, 48, 51, 54, 62, 65, 67. L E H T I K U V A / A F P / T E R J E P E D E R S E N Ruotsalaiset valitsivat hiihtäjän vuoden urheilijaksi. UINTI Salon Uimarien Salo Cup 1: N 100 m ru: 1) Aada Tapiola 1:37.29, 2) Alisa Ruotsalainen 1:37.31, 3) Minttu Ahokas ja Hertta Lehtinen 1:39.70, 5) Lilli Lappalainen 1:46.63, 6) Fanni Karttunen 1:48.13, 7) Ida Sjöblom 1:48.27, 8) Olivia Hägerström 1:49.28, 9) Heta Lesonen 1:49.69, 10) Alina Helskyaho 2:18.57 M 100 m ru: 1) Márton Kovács-Balogh 1:21.61, 2) Jesse Kakko 1:23.51, 3) Santtu Lähdeniitty 1:24.41, 4) Miro Järvinen 1:33.07, 5) Eemeli Havia 1:34.69, 6) Eelis Andersson 1:36.04, 7) Aleksi Kärkkäinen 1:38.94, 8) Aaro Virtanen 1:45.73, 9) Urho Tammi 1:49.17, 10) Onni Kuusisto 1:50.00, 11) Severi Nilsson 1:52.13, 12) Konsta Antikainen 2:02.07, 13) Vilhelm Eriksson 2:15.32, 14) Vilho Mäenpää 2:19.77 N 50 m su: 1) Ella Lindholm ja Essi Pyykkö 33.95, 3) Olivia Areva 34.88, 4) Alisa Karttunen 35.45, 5) Rosa Sjöblom 36.86, 6) Helmiina Härri, 38.56, 7) Saara Solkinen 38.57, 8) Senni Helskyaho 40.50, 9) Minttu Ahokas 42.37, 10) Amanda Hägerström 53.12, 11) Emma Raduly Baka 54.18, 12) Iina Vaajapuro 57.56, 13) Venla Visuri 1:00.45, 14) Ava Sjöblom 1:00.75, 15) Minja Keloniemi 1:01.42, 16) Ida Karppinen 1:05.66, 17) Aada Ruotsalainen 1:06.07, 18) Oona Erkkylä 1:24.59 M 50 m su: 1) Matias Saarinen 29.11, 2) Joona Ronkainen 35.80, 3) Eemeli Havia 36.96, 4) Aaro Virtanen 43.58, 5) Sisu Kulmala 53.88, 6) Onni Laaksonen 1:06.22 N 400 m sku: 1) Aurora Änäkkälä 5:35.75, 2) Olivia Hägerström 7:24.79 M 400 m sku: 1) Viljam Savolainen 5:25.22 N 200 m su: 1) Kiia Metsäkonkola 2:31.15, 2) Ella Lindholm 2:45.38, 3) Essi Pyykkö 2:52.96, 4) Hertta Lehtinen 3:14.19 M 200 m su: 1) Voitto Lehtinen 2:54.76 N 50 m vu: 1) Aurora Änäkkälä 29.50, 2) Saara Solkinen 31.42, 3) Ella Lindholm 31.53, 4) Helmiina Härri 31.64, 5) Aada Tapiola 32.94, 6) Rosa Sjöblom 33.31, 7) Minttu Ahokas 34.34, 8) Hertta Lehtinen 34.42, 9) Minea Mäkilä 39.66, 10) Lilli Lappalainen 40.79, 11) Amanda Hägerström 42.54, 12) Emma Raduly Baka 43.77, 13) Alina Helskyaho 44.48, 14) Moona Määttänen 45.81, 15) Ava Sjöblom 47.21, 16) Iina Vaajapuro 50.27, 17) Ella Sahla 53.36, 18) Aada Ruotsalainen 53.46, 19) Minja Keloniemi 55.68, 20) Lempi Lineri 59.43, 21) Ida Karppinen 1:00.27, 22) Venla Visuri 1:02.47, 23) Minttu Määttänen 1:08.69, 24) Oona Erkkylä 1:15.25 M 50 m vu: 1) Jesse Kakko 28.15, 2) Joona Ronkainen 28.59, 3) Santtu Lähdeniitty 28.61, 4) Voitto Lehtinen 32.36, 5) Aleksi Kärkkäinen 33.50, 6) Aaro Virtanen 34.53, 7) Severi Nilsson 37.90, 8) Konsta Antikainen 40.01, 9) Vilho Mäenpää 43.64, 10) Maximilian Parra 45.00, 11) Eetu Jalonen 45.65, 12) Vilhelm Eriksson 45.79, 13) Sisu Kulmala 46.31, 14) Aleksei Taburin 54.87 N 100 m pu: 1) Essi Pyykkö 1:21.71, 2) Senni Helskyaho 1:25.10, 3) Aada Tapiola 1:32.45, 4) Heta Lesonen 1:42.18, 5) Fanni Karttunen 1:48.92, 6) Alisa Ruotsalainen 1:55.92 M 100 m pu: 1) Viljam Savolainen 1:12.95, 2) Santtu Lähdeniitty 1:17.42, 3) Márton Kovács-Balogh 1:34.39, 4) Urho Tammi 1:34.53, 5) Joona Ronkainen 1:37.26, 6) Onni Kuusisto 1:37.83, 7) Eelis Andersson 1:45.76 N 1500 m vu: 1) Kiia Metsäkonkola 20:09.84, 2) Alisa Karttunen 22:35.51, 3) Olivia Areva 23:48.14 M 1500 m vu: 1) Matias Saarinen 17:56.02, 2) Jesse Kakko 19:23.53, 3) Eemeli Havia 22:20.04, 4) Voitto Lehtinen 23:01.84, 5) Aleksi Kärkkäinen 23:37.33 PÄIVÄN PELIT EUROJACKPOT Päänumerot: 9, 18, 20, 32, 39 Tähtinumerot: 5, 8 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kpl, 5+1 oikein 586 329,60 e, 5 oikein 66 132,50 e, 4+2 oikein 2 948,20 e, 4+1 oikein 298,30 e, 3+2 oikein 101,70 e, 4 oikein 101,70 e, 2+2 oikein 17,20 e, 3+1 oikein 17,20 e, 3 oikein 17,10 e, 1+2 oikein 9,10 e, 2+1 oikein 9,10 e KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 2, 3, 6, 7, 9, 10, 12, 16, 20, 23, 24. 0–1 (0–0, 0–0, 0–0, 0–0, 0–1) Tappara–Jukurit ja. Sairastelu vesitti jo vuodenvaihteen Tour de Skille osallistumisen. Vuonna 2023 Duplantis paransi omaa maailmanennätystään kahdesti ja voitti MM-kultaa Unkarin Budapestissa. Niskanen jätti vuodenvaihteen Tour de Skin väliin ja palasi viime viikonloppuna kisaladulle Saksan Oberhofissa yli kuukauden tauon jälkeen. Illan pääpalkinnon, niin sanotun Jerringprisetin saajan äänestää yleisö. KESKIVIIKKONA 24. KORIPALLO U16-poikien valtakunnallinen I divisioona: Tampereen Pyrintö–Vilpas 69–56 Vilppaan pisteet/levypallot: Mäkynen Oliver 12/5, Asklöf Nuutti 0/2, Kuznetcov Kirill 8/9, Iso-Kouvola Jere 16/3, Leino Eemeli 9/15, Kyyrä Kasper 4/4, Kannisto Janus 5/5, Ruokonen Casper 2/3. Embiid teki 70 pistettä ja otti 18 levypalloa, kun 76ers kukisti San Antonio Spursin 133–123. Onnenapila: 1. Hän täydensi mitalikokoelmaansa vielä kahdella MM-pronssilla. Naiset: Coco Gauff USA (4)–Marta Kostjuk Ukraina 7–6 (8–6), 6–7 (3–7), 6–2, Aryna Sabalenka neutraali (2)–Barbora Krejcikova Tshekki (9) 6–2, 6–3. Keskiviikkona pelataan puolivälierät Linda Noskova Tshekki–Dajana Jastremska Ukraina ja Anna Kalinskaja neutraali–Qinwen Zheng Kiina (12). Omien sanojensa mukaan Andersson ei olisi kuitenkaan uskonut, että rakkaus hiihtoa kohtaan yltäisi Armand Duplantisin korkeuksiin. Philadelphia 76ersin Joel Embiidistä tuli NBA:n historian yhdeksäs pelaaja, joka on tehnyt yhdessä ottelussa vähintään 70 pistettä. L E H T I K U V A / G E T T Y I M A G E S / A F P / T I M N W A C H U K W U. –?Iivo päätti, että hän jättää kilpailut väliin ja keskittyy täysillä pääkilpailuihinsa Lahden perinteisen kilpailuun ja Holmenkollenin 50 kilometrin kilpailuun, joka sekin tulee olemaan todella tärkeä Iivolle, maajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen kertoi STT:lle tiistaina puhelimitse. Henkilökohtaisissa kilpailuissa hän oli sprintissä 25:s ja 20 kilometrin yhteislähdössä 11:s. JÄÄKIEKKO Liiga: TPS–Sport vl. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 TULOSPÖRSSI HIIHTOSUUNNISTUS Ramsau, Itävalta, MM-kilpailut, sprintit: Naiset: 1) Magdalena Olsson Ruotsi 13.24, 2) Elin Schagerström Ruotsi 14.07, 3) Tove Alexandersson Ruotsi 14.11,...7) Maria Hoskari 15.07, 8) Kaisa Klemettinen 15.09, 12) Sari Vääränen 15.41, 15) Heta Virtanen 16.08, 17) Satu Tuomisto 16.11, 29) Nina Kärnä 17.30. 24-vuotias seiväshyppytähti Duplantis palkittiin gaalassa vuoden miesurheilijana. Andersson ei ollut paikalla urheilugaalassa. (STT–NTB–TT) Ebba voitti Armandin Maailmanmestari Ebba Andersson yllättyi valinnastaan. Tuoreimman siirtonsakin Niskanen teki terveys mielessä. Miehet: 1) Jörgen Baklid Norja 13.03, 2) Stanimir Belomazhev Bulgaria 13.26, 3) Niklas Ekström Suomi ja Henrik Fredriksen Aas Norja 13.50,...8) Aapo Viippola 14.12, 11) Tuomas Outinen 14.18, 21) Eevert Toivonen 15.00, 24) Miska Tervala 15.05, 27) Misa Tuomala 15.10. EMBIID LIITTYI 70 PISTEEN KERHOON. Lahdessa maaliskuun alussa järjestettävissä Salpausselän kisoissa hiihdetään perinteisellä 20 kilometrin väliaikalähtökilpailu. Maastohiihtäjä Ebba Andersson on valittu Ruotsin vuoden parhaaksi urheilijaksi maan urheilugaalassa. Kunkkunumero: 8. Uimari Sarah Sjöström puolestaan valittiin vuoden naisurheilijaksi jo toisena perättäisenä vuonna. Kun on ollut rikkonainen kausi, ei hän ole kokonaiscupissa sijoilla, että tarvitsisi taistella, Pasanen avasi ykköstähtensä ratkaisua. Gomsin sijaan Niskanen suuntasi harjoittelemaan mielessään Pasasen mainitsemat loppukauden kilpailut, joihin Niskanen yrittää ajoittaa huippukunnon. Niskanen on maailmancupissa vasta 24:ntenä ja normaalimatkojen cupissa 16:ntena, joten maailmancupin pisteitä ja riskejä uuteen sairastumiseen ei kannata kerätä. KENO Päiväarvonta: 2, 3, 5, 8, 13, 16, 17, 18, 35, 42, 44, 45, 47, 50, 54, 58, 61, 64, 65, 69. 2–3 (0–1, 1–1, 1–0, 0–1) Ilves 43 23 3 6 11 133–111 81 Tappara 41 21 6 5 9 138–99 80 Jukurit 42 22 2 5 13 137–97 75 HIFK 43 17 7 8 11 129–102 73 Pelicans 41 20 3 6 12 117– 107 72 Kärpät 42 18 5 4 15 116– 107 68 KalPa 39 17 4 3 15 113– 102 62 Lukko 41 16 5 4 16 103– 109 62 TPS 44 11 12 4 17 109– 118 61 Ässät 41 13 6 8 14 93–92 59 Sport 44 15 3 6 20 108– 123 57 KooKoo 42 12 8 4 18 119– 120 56 HPK 42 14 3 4 21 87–117 52 JYP 41 13 5 3 20 101–125 52 SaiPa 40 3 6 8 23 88–162 29 Seuraavat ottelut: tänään HIFK–Lukko, Ässät–Pelicans, KalPa–Ilves, JYP–KooKoo, SaiPa–Kärpät, huomenna TPS– HIFK, 26.1. LENTOPALLO Naisten 2-sarja, ylempi jatkosarja, lohko 2: Salon Viesti–Raision Loimu 1–3 (22–25, 25–21, 22–25, 23–25) VaLePa 3 3 9–2 9 Loimu 2 2 6–1 6 EuRa 2 1 1 3–5 2 Viesti 3 1 2 4–9 1 Lempo 2 2 1–6 TENNIS Melbourne, kauden 1/4 grand slam -turnaus, Australian avoimet, palkintoarvo 86,5 miljoonaa Australian dollaria Kaksinpelien puolivälieriä: Miehet: Novak Djokovic Serbia (1)–Taylor Fritz USA (12) 7–6 (7–3), 4–6, 6–2, 6–3, Jannik Sinner Italia (4)–Andrei Rublev neutraali (5) 6–4, 7-6 (7–5), 6–3. Niskanen keskittyy Salpausselälle ja Holmenkollenille Olympiavoittaja jää taas harjoittelutauolle
ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 1153 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Salon ja Forssan Seudun Puhelin) 040 589 5322 toimisto@otc.fi / www.otc.fi OSTETAAN MYYTÄVÄNÄ HINTASHOKKI ILMA-VESILÄMPÖPUMPPU 2.999 18 kW nopeille! Veroton hinta 2418.55 Tehtaan erä! ”tuote 10+”. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Katso nyt ja osta! info@ultimatemarket.com. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. VOI PELASTAA SINUA HANNA-TÄDIN MUOTOPUOLIVLLAPAIDALTA. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). TAMMIKUUTA 2024 LATAA SALKKARIN MOBIILISOVELLUS OMASTA SOVELLUSKAUPASTASI! SALON SEUDUN SANOMAT OSTETAAN LOUNEAN OSAKKEITA (ent. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi M A CA N U D O B. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 22 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Katso palautteita. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. EI EDES YKSISARVILAMPAAN TAIKALANKA... 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk
Jakso 4/4. 17.30 Simpsonit (7) Lempilammas. Voiko kuolemalla kunnioittaa elämää. Robertin tarina. Jarkko Tammisen imitaatiohahmot ovat jälleen vauhdissa. Yhdysvaltalais-brittiläinen dokumenttisarja. Me Tarzan, You Jane. Aavikolla tiipiiteltoissa tarjotaan luksusleireilyä, ja Ranskassa taiteilija piirtää häissä. (Freies Land, Saksa 2019) 00.05 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta Kausi 2, osa 5/8. Brittiläinen poliisisarja. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) Sisulla voittoon. Turmellaanko vanhan perheyrityksen brändi, vai saadaanko se nousuun. Poliisit kohtaavat työssään uhkailua ja asiatonta käytöstä. Rachel kiemurtelee ihastuksissaan. Sieltä he löytävät samanhenkisen yhteisön lisäksi roolimallin ihailua herättävässä ruotsalaisessa naapurissaan. ’Jouni Hynynen’. Mistä tässä kummallisessa kuviossa mahtaa olla kyse. Kausi 8, 3/12. Simon tapaa Andien ihmisiä Perussa ja Boliviassa. Jakso 9/10. Mukana myös mm. Jakso 4/10. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Jarkko Tammisen maailma Politiikkaa. Kausi 1, 3/4. 22.00 Renki (12) Kausi 1. Kausi 17, 1/22. Andit. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Juhlapukuyrittäjä Niina Kuhta on aina rakastanut työntekoa ja puhui 16-vuotiaana itsensä palkattomiin hommiin amerikkalaisveteraanien sairaalaan. Olli Rehn ja Jussi Halla-aho. Salaliitot tekevät Valkeakosken arjesta mahdotonta elää. 01.45 Simpsonit (7) Pelastakaa manaatit. Jakso 1/14. Kuuluisa naisnäyttelijä palaa halusta tavata uuden ohjaajalupauksen. Petrin ja Anne elävät keskellä perhekriisiä, kun heidän kuopuksensa väliaikaisesti katoaa. Suhteen ulkopuolista apua. 23.55 Puoli seitsemän (U) 00.45 Uutisikkuna. 20.00 Luokan edessä Kausi 2. Kattis Ahlströmin ja Niklas Källnerin etsintöjen jäljet johtavat erääseen köyhään puolalaiskylään lähellä Valko-Venäjän rajaa. kierros, Schladming Alppihiihdon maailmancup, miesten pujottelun 2. Alkuvaikeuksia. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.1. Kausi 7, 4/25. 10.00 Remppa vai muutto Australia 11.00 Remppa vai muutto Suomi 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto Australia 15.00 MasterChef Australia 16.05 100 Places to Be 16.10 100 Places to Be 16.15 Onnenarpa 16.20 Poliisikoira Rex (12) Klo 17 17.25 The Voice of Finland Kausi 13. (U) 18.40 Alppihiihdon MC, M pujottelu, 1. 22.45 Tekniikan titaanit pimeä puoli Kausi 1, 2/4. Jaksossa kohdataan huonosti käyttäytyvä murtovaras, kannabiskasvattaja ja poissaolevana vangittu. 5/12. 19.00 Rekkakuskit jäällä Päin pyörrettä. Erja-tädin (Karin Pacius) taulu pitää saada ajoissa näyttelyn avajaisiin. Seuraavaksi on vuorossa perun kokaiinilaakso, VRAEM. Kausi 13, 3/9. 19.49 Luottomies 3 (7) Kausi 3, 4/8. 20.00 Presidentinvaalit: Presidenttitentti Klo 22 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Presidentinvaalit: Pöllöraati 23.00 Rikospaikka 23.55 My Brave Face (12) Robertin tarina. Myrsky lähestyy. kierros, Schladming, Itävalta, selostus Nina Vanhatalo, lajiasiantuntija Kalle Palander. Markun kello kulkee takaperin. Kausi 1, 2/10. 03.15 Poliisit UK: Ajojahti (12) Ei haukku haavaa tee. Sekalainen joukko suomalaisia poliitikkoja koittaa löytää tiensä Vaalipaneeliin. 00.20 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murha paratiisissa (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kätilöt 12.30 Charité (12) 13.20 Synnin puumerkki (7) 14.57 Elävä arkisto: Metsästä maailmalle 15.05 Rescue Me! Koirien tarina (7) 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 4/6. Toivosen työskentelyprosessia, joka haastaa käsityksemme kuolemasta. Leirin asukkaat pakenevat olojensa ankeutta vaatimattomaan elokuvateatteriin. 03.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! Tulta ja jäätä. Kausi 1, 5/8. Tytär löytyy ehjänä, mutta Petri ja Anne toteavat olevansa terapian tarpeessa. Mariana ja Samuel ovat onnellisia muutettuaan lastensa kanssa uuteen naapurustoon. Mukana menossa Jani Halme, hevosen pää ja Turo s Hevi Geen Hara Laukkanen. Jakso 1/14. Miehen kuoleman jälkeen selvisi, että häneltä jäi puolen miljoonan kruunun perintö. U) 20.55 Taivaan tulet (12) Kausi 2, 4/12. Herkkua monenlaista. 19.00 Historia: Henry Ford Miten maalaispoika Henry Fordista tuli autotehtaan perustaja, monimiljonääri ja vaikutusvaltainen liikemies. Ei haukku haavaa tee. Carys löytää lisää Garethin salaisuuksia, ja Tess kohtaa ahdistelijansa. fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Rempalla kaupaksi 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Putous 15.30 Levyraati 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) Korttitalon rakentajat, osa 1. Retrospektiivi. Rachel ja Phoebe kilpailevat siitä, kumpi pääsee morsiusneidoksi Monican häihin. Toisessa porukassa perehdytään tehtävään rauhassa, kun taas toisessa vauhti korjaa virheet. Korkealla sijaitsevassa kaivoskaupunki La Rinconadassa Simon kuulee asukkaiden kovasta elämästä. Pohjois-Kanadassa kahden kuljetusfirman välinen kilpailu jääteiden herruudesta kiristyy, kun konkarikuskit pääsevät koluamaan uusia ja vaarallisia reittejä. YLE TEEMA & FEM 07.45 YLE FEM 07.45 BUUklubben 08.15 Iloa puutarhasta 08.45 Kesäjumppaa Sofian kanssa 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.50 Kaikkea kaupan 10.20 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Tiettömän taipaleen takana 11.00 Strömsö 11.29 Viimeinen työpäivä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Uusi Kino: Onnen outo soundi (S) 13.30 Vuosi pelkkää teatteria 14.30 Arkistojen salat 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) Klo 17 17.25 Tanskalainen maajussi 4/10: Haikaranpesä ja omenasosetta. 18.30 Tuntematon perillinen Kausi 3, osa 4/6. Brittiläinen jännitysdraama. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Kaukana Ruotsista (7) Kausi 1, 1/8. 22.00 Kino: Vapaa maa (16) Rikospoliisi Hampurista lähtee entiseen Itä-Saksaan tutkimaan kadonneiden tyttöjen tapausta vuonna 1992. kierros, Schladming Alppihiihdon maailmancup, miesten pujottelun 1. Tulta ja jäätä. Taina Mäkinen katoaa, mutta minne. Jeff Bezos. KANAVAT KESKIVIIKKO 24 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 24. 18.55 Tulossa: Koti koiralle 19.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 4. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben Ensin katsotaan BUU-klubbenin tornin kuulumiset. 20.30 Frendit (S) Torkkukaverit. 23.25 Subleffa: Vengeance: A Love Story (16) Vengeance: A Love Story. Espanjassa hedelmätarha yrittää löytää uusia tapoja tienata. 02.00 Uusi elämä etelässä Alkuvaikeuksia. Meeri Koutaniemi seuraa kuvataiteilija Toni R. Forssalaisten Marketan ja Arin lapset ovat jo lähteneet pesästä, mutta haasteita aiheuttavat erilaiset tarpeet parisuhdeajan ja seksin suhteen. 00.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 4. Hän aloittaa etapin Machu Picchulta. Myytinmurtajat testaavat tuleen ja jäähän liittyviä myyttejä, kuten miten käy liekinheittimen ja sammuttimen kaksintaistelussa ja mitä kaikkea voi rakentaa jäästä. Amy. O: Christian Alvart. Amerikkalainen tosi-tvsarja. Kausi 5, 18/35. Mitä mahtuu elämän ja kuoleman väliseen dialogiin. Maailmankuvat törmäävät, kun hän saa avukseen paikallisen kollegan. Tehtaanjohtaja Launis saa töistä tarpeekseen ja aloittaa uuden elämän. (U) 20.30 Rikollinen mieli (7): Arvokuljetusryöstäjän luksuselämän loppu 5/8. Mukana menossa Jani Halme, hevosen pää ja Turo?s Hevi Geen Hara Laukkanen. Tervo oivaltaa, että ruotsalaiset ovat hilpeitä, koska he eivät ole kärsineet tarpeeksi kuten suomalaiset. Politiikkaa. Amazon on nykyisin maailman suurimpia yrityksiä ja Jeff Bezosin omaisuus on yli 120 miljardia dollaria. Vinny ja Mack houkuttelevat Darrenin kovien panosten pokeripeliin. Jakso 7/8. Kausi 7, 6/24. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Suomen huutokauppakeisari Kausi 16. 02.05 Leijonan luola USA Kausi 14. Klo 21 21.00 Subleffa: Prometheus (16) Prometheus. Ei mitään. Ihmelääke. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Agentit (12) Kausi 2, 4/6. (USA 2012) Alien-tieteiselokuvien esiosassa tutkimusryhmä matkustaa kaukaiselle planeetalle etsimään vastauksia kysymyksiin ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. Kuin kissa ja hiiri. 20.00 Frendit (S) Kihlajaiskuva. 00.45 Rules of the Game (12) Salatut todisteet. kierros, Schladming, Itävalta, selostus Nina Vanhatalo, lajiasiantuntija Kalle Palander. Lopuksi saavutaan Bolivian pääkaupunkiin La Paziin. 22.40 Oddasat 22.55 Dokumenttiprojekti: Cinema Dadaab Kati Juuruksen dokumenttielokuva kertoo jättimäisen pakolaisleirin surrealistisesta todellisuudesta. Seksi. Amerikkalainen tiedesarja. 01.05 Suomen huutokauppakeisari Kausi 16. TAMMIKUUTA 2024 SUB 04.00 Simpsonit (7) 04.30 Simpsonit (7) 05.00 Schitt’s Creek (S) 07.00 Nuori Robin Hood (7) 07.10 Nuori Robin Hood (7) 07.25 Nuori Robin Hood (7) 07.35 Nuori Robin Hood (7) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Käräytyskamera (12) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Rekkakuskit jäällä 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 16.00 Ulosottomiehet Klo 17 17.00 Simpsonit (7) Bart myy sielunsa. Salatut todisteet. 22.30 Tulossa: Syke (12) 22.35 Diili Kausi 4. 02.15 Rekkakuskit jäällä Myrsky lähestyy. Mutta taiteessa ei ole koskaan kiire. 06.53 Martta puhuu (S) 07.18 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.23 Petran poppoo (S) 07.35 Enni ja Roi (S) 07.47 Tipo (S) 07.54 Mitä ihmettä. Sinnikkyys, sisukkuus ja kaikkensa antaminen ovat poliisityön kulmakiviä. (2010) (U) Klo 21 21.45 Alppihiihdon MC, M pujottelu, 2. (USA 2017) Omapäinen poliisi lähtee synkälle kostoretkelle auttaakseen pahoinpideltyä ja väärin kohdeltua yksinhuoltajaäitiä ja tämän tytärtä. 23.35 Persaukiset (12) Kausi 4, 5/8. Mitä tekee taistelupari Kontio & Parmas. Klo 21 21.00 Simon Reeve EteläAmerikassa Kausi 1, 3/5. 20.00 Kulttuuricocktail Live Nordic noirin piti olla kuollut jo vuosia sitten, mutta lajityyppi myy edelleen kuin häkä. Salaliitot tekevät Valkeakosken arjesta mahdotonta elää. Kausi 7, 5/25. Jakso 12/22. Kausi 16, 21/21. Erin ilahtuu kun tapaa naisen, joka esittäytyy hänen sisarpuolekseen. Mikä tekee pohjoismaisesta rikoksesta erityisen. Kausi 7, 5/24. Erkki ja viikon kohokohta. Amyn kohtaloa pohtiva Sam huomaa, että muu johtoporras on alkanut hyljeksiä häntä. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (S) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Uusi elämä etelässä 09.00 Haluatko miljonääriksi. Jakso 9/10. Jakso 2/14. Erkki ja viikon kohokohta. Kausi 8, 1/12. Jetsu pelkää, että Urkki viedään pois. Kausi 1, 2/6. Vieraina ovat kirjailija Satu Rämö ja ohjaaja, käsikirjoittaja Miikko Oikkonen. 01.20 Simpsonit (12) Isä, poika ja pyhä henki. Jakso 2/24. (U) 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä Jari Tervon ja Jani Halmeen veljellinen road trip jatkuu kohti kadehtimisen ydintä. Luovuus pääsee valloilleen, kun kilpailijat saavat luoda reseptiikkaa, sekä suunnitella myyntiä. Sitten Ihailijahiiri näyttää, mitä kuuluu Sylville, ja katsoo sarjoja Pikkuli sekä Kasper ja Petra. Eugeniusz Lukaszuk asui kymmenen vuotta metsämajassa. Auto-onnettomuudessa pahoin palanut Robert jonottaa riskialttiiseen kasvojensiirtoleikkaukseen, joka voisi muuttaa hänen elämänsä. (S) 08.00 Kettu ja Jänö (S) 08.11 Liisa ja Leo (S) 08.25 Galaxi 08.26 Athleticus (S) 08.29 Pok ja Mok (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 2017 09.30 Teiden sankarit 10.10 Takapihan arkeologit 11.00 Kaikkea kaupan 11.30 Sydänmailla (7) 12.15 Veljesten keittiössä 12.45 Maailman parhaat curryt 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Hyvät katsojat 14.15 Näin Norjassa 14.30 Persaukiset (12) 15.15 Richard Hammondin klassikkopaja 16.00 Unelmien talo Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen 18.15 Siskonpeti (7) Kausi 1. MTV3 04.35 MasterChef VIP 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Ostoskanava Myori. Jostain syystä ihailun kohde välttää ihailijaa kuin ruttoa. Miten eletty menneisyys vaikuttaa, kun ryöstöistä ja jetset-elämän rikkauksista päätyy Keravan vankilaan. 03.05 Sex Tape Suomi (12) Kausi 1. Henry Ford kehittii autojen massatuotannon ja hänen tehtaansa tunnetuin malli TFord oli valtava myyntimenestys. Kausi 2, 9/10