| KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Tule konttoriimme
kuulemaan
bonusturvasta.
Keskusta vaatii hallituksen
rakennepapereita näytille
5v.
Sipilä ravisteli gallupeista humaltuneita puoluevaltuuston kokouksessa.
uu
assa tapaht
Kodin Terr
Tänään:
Lehtikuva/Martti Kainulainen
LAPSILLE JOULUPAKETTIEn ETSInTää
KLO 12 ALKAEn!
ty
me on kätket
Myymälääm
tia.
50 joulupaket
asi.
om
n
Tule etsimää
i)
ps
la
(1 pkt/
ttaudu
ydettyä, ilmoi
lö
n
ti
Pake
ja saat viedä
infokassalle
anasi kotiin!
paketin muk
Kodin Terra Salo, Valtatie 5, 24800 HALIKKO
ark. 7-19, la 9-16, su 12-16
puh. Uuteen poliittiseen kulttuuriin kuuluu
avoimuus, läpinäkyvyys
ja laaja yhteiskunnallinen
keskustelu.
Tiilikaisen mukaan hallitus ja pääministeri ovat
asettaneet itselleen erittäin korkeat tavoitteet.
??Marraskuun loppuun
mennessä piti kertoa, miten Suomen talous saadaan
kestävästi tasapainoon. Samanikäisistä tytöistä hedelmiä syö päivittäin
vajaa kolmannes.
Tytöt nostavat Suomen
pois tilastojen häntäpäästä. Hän
myönsi olevansa kaiken hyvän hyrinän ja tekemisen
meiningin keskellä hieman
huolissaan.
??Olimmeko tarpeeksi kauan ja tarpeeksi syvällä . mitään. Ja
ellei hallitus tuossa onnistu, voidaan kysyä, mihin
hallitusta tarvitaan enää.
Tähän pääministerikin
joutuu vastaamaan, Tiilikainen jyrisi.
SDP:n eduskuntaryhmän
puheenjohtajan Jouni
Backmanin mielestä keskustan vaatimukset ovat
käsittämättömiä, koska
mitään hallituksen esitystä ei ole vielä olemassakaan.
??Hallitus käsittelee asiaa ensi viikolla. HBSC-tutkimus
tehtiin vuosina 2009?2010.
myös pitävät kasviksia kalliina, Virtanen sanoo.
Nuorille ei kasvisruoka maita
Nuorilla luvut ovat vielä
synkemmät. Hedelmiä tai marjoja syö joka päivä miehistä
vain joka viides ja naisista
alle puolet. Siinä koululaisilta kysyttiin
muun muassa hedelmien ja kasvisten syönnistä. 15-vuotiaista
pojista vain noin joka seitsemäs syö hedelmiä päivittäin. 075 3030 2727 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
Toyota.
Kia, Mitsubishi, Mazda.
Meriniitynkatu 15
p. 02 777 3911
Volkswagen, Audi.
ng
Hallituksen rakenneuudistuspapereiden pitäminen
pimennossa suututtaa oppositiopuolue keskustaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen vaati puoluevaltuuston kokouksessa
Kuopiossa hallituksen papereita julki.
??Koko vaalikauden tärkeintä asiakokonaisuutta
ei voi valmistella ja päättää salassa. Siinä 5?000 suomalaiselta
kysyttiin muun muassa, kuinka
usein he syövät tuoreita kasviksia
ja hedelmiä tai marjoja.
STT | NOORA PENTTINEN
Ainutlaatuinen autokaupunki
Salon autokaupoista löydät merkkiedustukset,
ammattitaitoista palvelua, hyviä vaihtoautoja ja
kilpailukykyiset hinnat.
Poikkea helposti moottoritieltä E18 Salon Meriniityn
liittymästä ja tule tekemään elämäsi autokaupat.
Lautasmalli on OECD:n tilaston mukaan suomalaisilla
täysin hukassa. Suomalaisista
miehistä kasviksia syö joka
päivä vajaa kolmasosa, naisista noin puolet. 075 3040 5110
Volvo, Renault, Dacia.
Joensuunkatu 6
p. Trosdahl
Suomen
paikka
viimeisenä
voi olla myös
tilastoharha.
MIKÄ TILASTO?
?OECD:n Health at a Glance -tilastokatsaus julkistettiin torstaina.
?Suomen osalta OECD-tilasto
perustuu vuoden 2011 aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimukseen. Hänen mielestään koulu- ja lukioikäiset hyötyisivät vihreämmästä ruokavaliosta.
??Hedelmien käyttö on aivan olematonta siinä ikäryhmässä, Ovaskainen toteaa.
Kasvisten välttely voi
olla myös tilastoharha.
Ovaskaisen mukaan tutkimusasetelma vaikuttaa
vastauksiin. Kasviksia syö päivittäin
reilu kolmannes 15-vuotiaista tytöistä, mikä nostaa
Suomen yli OECD-keskiarvon. 0207 218 320
Suomalainen viittaa kintaalla kasviksille
Lehtikuva/Trond H. Surullista,
kuinka aiemmin vakavasti
otettava kokenut hallituspuolue on vajonnut halpaan populismiin, Backman valitteli kannanotossaan.
iös
Mercedes-Benz, Honda, Citroen.
186
JAN
rn
ER
IN
IIT
YN
52
M
UN
NO
Pe
JO
TU
KA
lsi
Helsing
Ö RN
INK
ATU
MY
Yli satavuotiaita
jäseniä
raivataan
rekisteristä
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Örninkatu 13
p. Kasviksia Suomessa syödään päivittäin
toiseksi vähiten . 0403 066 280
Hyundai, Isuzu, Subaru, Suzuki, Skoda. MARRASKUUTA 2013 | VIIKKO 47 | N:O 321 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . Pojat eivät kasviksistakaan välitä . Koetteliko luottamuksen menettäminen
meitä tarpeeksi?
Myös puoluesihteeri Timo
Laaninen muistutti, että keskustan olisi opittava
kestämään myös nousevan
kannatuksen ajat.
??Emme saa sortua liialliseen hyvän olon tunteeseen
puhumattakaan siitä, että
alkaisimme jakaa jo tulevia
ministerinpaikkoja.
Laaninen toivoi hartaasti,
että vuonna 2011 eduskuntavaaleissa saatu nöyryy-
den läksy pysyisi puolueväen muistissa ainakin niin
kauan kuin nyt koolla oleva
joukko on vastuussa kansanliikkeestä.
Eurovaaliehdokkaita keskusta on saanut kokoon jo
17.
Heidät nimetään ehdolle virallisesti sunnuntaina.
Kolme paikkaa jää myöhemmin täytettäväksi.
tä
Örninkatu 3-5
p. Mitsubishi- ja BMW-huolto.
Meriniitynkatu 8
p. heistä kasviksia syö päivittäin vain
vajaa seitsemäsosa.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija
Marja-Leena Ovaskainen on huolissaan nuorten
ruokailutottumuksista. siis
puolueena. Mikään salaisuus ei Rehulan
mukaan ole kuitenkaan
ole, että keskustalla on
tällä hetkellä yli 400 sellaista jäsentä, joiden ikä
on 103?113 vuotta.
Keskustan jäsenrekisteristä ja haamujäsenyyksistä on aika ajoin syntynyt hämminkiä.
Joitakin vuosia sitten
jäsenkortteja lähetettiin
ihmisille, jotka eivät tienneet keskustan ?jäsenyydestään. 02 721 2100
E18
sta
Tur
He
52
224
2
Tur
u
a
ust
MERINIITTY
M
LLY
EN
SU
TU
KA
ist
istä
110
KAT
Ki
U
sk
os
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä keskusteli Eeva Hovin kanssa puolueen toritapahtumassa Kuopiossa.
Sipilä peräsi
nöyryyttä
Keskustan gallupmenestys
oli alkanut jo hieman askarruttaa puheenjohtaja Juha
Sipilää. Suurin osa
suomalaisista ei syö hedelmiä tai kasviksia joka päivä.
Jokapäiväinen hedelmien
syönti on Suomessa harvinaisinta kaikista OECDmaista. Keskustan tapana on takavuosina ollut kirjata jäseniksi
kokonaisia perheitä kerralla.
ta
Ford, Nissan, Opel, Peugeot, Fiat.
Joensuunkatu 15
p. SUNNUNTAINA 24. vain saksalaiset syövät niitä vielä
Vain vajaa seitsemäsosa 15-vuotiaista pojista syö kasviksia
päivittäin.
vähemmän. 02 727 3010
ä
Jäsenmäärältään maan
ylivoimaisesti suurin puolue keskusta yrittää saada jäsenrekisterinsä järjestykseen.
Puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula
vetosi Kuopiossa keskustan puoluevaltuuston kokouksessa voimakkaasti
puolueväkeen rekisterin
saattamiseksi viimein
ajan tasalle.
Rehula muistutti, että
keskustalla on virallisesti
noin 150?000 jäsentä. Asia selviää tuoreesta OECD:n tilastokatsauksesta.
Maa- ja metsätaloustuot-
tajain keskusliiton (MTK)
kasvinviljelyasiamies Mika
Virtanen pitää yhtenä syynä kulttuurieroa.
??Suomessa ei ole sellaista
tapaa, että hedelmiä olisi
jatkuvasti tarjolla. Monet
?Nuorten luvut ovat maailman
terveysjärjestön HBSC-tutkimuksesta. 0207 408 611
Myllyojankatu 11
p. Suomalaiset
eivät välttämättä muista
syöneensä kasviksia joka
päivä.
??Säännöllisen käytön
arvioiminen on vaikeaa.
Suomessa syödään paljon
keittoja ja kasvikset ovat
siellä mukana, Ovaskainen
sanoo.
Erilaisella kysymyksenasettelulla saadaan erilaisia vastauksia.
Esimerkiksi Finravintotutkimuksessa selvitetään
kaikki haastattelua edeltävänä päivänä syöty ruoka.
Tällä tavalla kysyttäessä
suomalaisista 90 prosenttia on Ovaskaisen mukaan
syönyt hedelmiä, kasviksia
tai marjoja edellisen päivän
aikana.. Keskustajohtaja
näki tarpeelliseksi herätellä
puolueväkeään vaatimalla
nöyryyttä.
Sipilä kyseli, unohtuuko
työn tekeminen ja muutok-
sen tarve, kun gallupit näyttävät taas paremmilta
Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Salolainen liikennekultMiksei niitä kielletä. täydennettyä klassikkoa, jonka absurdin kepeään
maailmaan olen halunnut iltasatuja lukevana äitinä palata.
jassa leikataan hiiriltä hännät, Paavo Torniosta kalastelee kalat toisen miehen lammikosta, tai kun perin omavaltainen hanhi
tunkeutuu taloon heittäen asukkaan ulos
noin vain, koska tämä on muista eikä tahdo
lukea iltarukousta. On
myös lisätty teollisuutta, kunnes sitten alkoi teollisuuden alamäki ja työttömiä tuli
jatkuvasti.
Nyt tilanne onkin toinen, kun laaja maaseutu kuuluu kaupunkiin. Loistava kuoro, loista-
va johtaja, hieno säestysryhmä sopivin soittimin.
Onnistunut 40v-juhlakonsertti Halikon kirkossa!
Konserttivieras
n. Outo väittämä tässä kaupungin taloudellisessa tilanteessa.
Jätimme Kiskon alueelta kaikista kolmesta alueesta osatarjoukset, emme
lainkaan kokonaistarjousta, vaikka niin
pöytäkirjoissa väitetäänkin.
Tuntuu oudolta, että tarjouksen jättöpäivän ja päätöksen välillä kukaan ei ollut meihin yhteyksissä eikä tehnyt kysymyksiä. Asuntoja tyhjenee, ja työttömien
työntekijöiden määrä nousee hurjasti.
Tilannetta ei parannettu sillä, että liitännäiskunnista kaikki palvelut keskitettiin
kaupungin keskustaan. Ilotulitukset muutettava n. En ymmärrä, miksi
olisi niin kauheaa muidenkin siellä synnyttää. Kuoppia täynnä.
useita kuukausia, tai isom- Hoitovaje, hieno sana
mat yksityiset, joissa erik- n. Useampivuotisen
maltillisen palkkalinjan tärkein tavoite on laskea suomalaisen työn hintaa suhteessa kilpailijoihin.
Kotimaisten palkkakustannusten suhteellisen alentamisen lisäksi suomalaisen
tuotannon elpyminen edellyttää kuitenkin kysynnän
piristymistä vientimarkkinoilla.
EUROOPAN suurimman
talousveturin Saksan tilanne on mielenkiintoinen. Suuri
olisi kyllä voinut antaa osatarjouksia.
Olemme jättäneet julkisiin hankintoihin perehtyneen lakimiehen avustuksella Salon kaupungin opetuslautakunnalle
hankintaoikaisun ajallaan, muttemme
ole saaneet vastausta.
Asia on nyt päästetty niin pitkälle, että
vain odotellaan vastauksia markkinaoikeudesta. Näin voidaan
vähentää muutama työntekijä palkkalistoilta pois.
Tällainen päätös tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sivusta
seurannut
n. Turusta siirrettiin korkeakoulutustakin Saloon. Sortui Berliinin
taa joillekin ongelmia yhte- eikä miljoonille ole saatu muurikin. Kun vertaa Suomen
Salossa ankeustulituksiksi, asioita sodan jälkeiseen
niin johan kelpaa. Vaihtoehtoja on
gissa. Onko Suomi myynnissen välillä, kun vanhempi sä halpaan hintaan, kun
lapsi yllyttää ja manipuloi kaikki ajetaan alas. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
PÄÄKIRJOITUS
24.11.2013
Suomen ongelmat huomattu Brysselissä
SSS/Jarmo Lehto
EU-komissio on huolissaan
Suomen talousnäkymistä.
Huoli näkyy komission tekemässä 16 EU-maan erityistarkastelussa sekä huomioissa, joita Brysselissä on tehty
Suomen ensi vuoden budjetin perusteella.
Erityistarkastelu on jatkoa
kevään katsastukselle, jossa
komissio huomautti Suomea
vaihtotaseongelmista ja kilpailukyvyn rapautumisesta.
Tuoreimmassakin raportissa muistutetaan Suomen menettäneen vientimarkkinoitaan ja jämähtäneen vaihtotasevajeeseen jo kolmantena
vuonna peräkkäin.
pulla allekirjoitetulla keskitetyllä työmarkkinaratkaisulla. On todella ikävää, kun leluja rikotaan ja
heitellään minne sattuu.
Eiköhän liene selvää, että
tavarat ovat omianne vasta maksun jälkeen. Siellä näkyy nyt olevan asiavuorossa heinäkuu 2012. Kyllä
maaseudulla asuvat sitten omasta pussistaan matkakulunsa keskustaan maksavat,
ajatellaan päättäjäportaassa.
Nyt Salosta alkaa purkautua toimialoja.
Esimerkiksi sairaalasta synnytysosasto siirtyy Turkuun, ja teollisuutta lähtee Salosta
pois. Se olisi lain mukaan mahdollista
ja jopa suotavaa näin epäselvissä tapauksissa. Onhan
Salo moottoritien varrella, ja Salosta pääsee myös merelle.
Aimo Niemi
Perniö
Epäselvä tarjouspyyntö ja erikoinen päätös koulukuljetuksista
Kiskon alueen koulukuljetuksista vuodelle 2014 tehtiin mielestämme erikoinen päätös.
Myös päätöstä edeltäneeseen tarjouskilpailuun liittyi asioita, jotka ovat erikoisia. Yhteiskunta koostuu
lapsista, nuorista, keskiikäisistä ja vanhuksista.
Jokaisesta lapsesta tulee
aikanaan vanhus, mikäli
saa elää. Onko todella totta, että jokseenkin hyvin. Kyllä sitten
laaja maaseutu ympärillä pitäisi huolen
työvoimasta ja kulutuksesta. Se on ollut jopa kansalaishyve. Saksa kuunivuotinen kansainvälinen talouskriisi on nakerlinjauksillaan korjaamaan juuri niitä epäkohtia,
luu Suomen tärkeimpiin kauppakumppaneihin,
tanut ostovoimaa etenkin Euroopassa.
joihin EU-komissio on iskenyt silmänsä.
mutta kauppa on ollut Suomelle alijäämäistä jo
Kun kulutustavarat ovat menneet huonosti kauSamaan päämäärään tähdätään lokakuun lokymmenen vuotta.
MUUT LEHDET
LEHTO
minna.maattanen@sss.fi
Kenkätalon eukko
lastenkasvattajana
K
irja, jonka kenties parhaiten
tunnen kannesta kanteen,
on Hanhiemon iloinen lipas. Aikaisemman viiden alueen sijaan nyt pyydettiin tarjoukset kolmeen
yhdistettyyn alueeseen, jolloin lapset istuvat busseissa pitempään kuin ennen tai
heitä valvotaan alakoulun pihalla.
Jottei tilanne olisi näin yksinkertainen,
tehtiin tarjouspyyntöön korjaus, että
Vilikkalan yläkoululaiset on vietävä Toijan Nesteelle Saloon menevään bussiin.
Tämä tarkoittaa joko alakoululaisten
aamuvalvontaa koululla tai kilometrien
lisääntymistä.
Lehtikuvaaja MINNA MÄÄTTÄNEN
nn
n. Myös
tuotekehittely ja kauppa oli saatava keskitetyksi kaupungin alueelle. Ei mikään ole pysyvää.
Ei edes viinan ja oluen vapaa myynti viinan uhreille
n. Se muutettiin ensin
palvelutaloksi ja luvattiin pitää sellaisena
ainakin kymmenen vuotta. Elin- perustuslaki jne. Voin yhä kuulla korvissani äitini bravuurin, lähes lausuntaa hipovalla antaumuksella luetun Kenkätalon eukon, jolla oli sata lasta ja elämä puuhakasta.
Ääneen lukemisen ilo on periytyvää, samoin lempikirjat. Saloa auttamaan. Höl- 66
möläisten hommaa, saisi
hyvän opetuskirjan siitä, n. Organisaatio pai-
n. Onnellinen äiti. Toivottavasti
pistävät siellä ?jalkaa toisen eteen?, sillä
tämä tulee jollekin todella kalliiksi.
Pasi ja Nina Santasaari
Kisko
mahdollista, että pitäisitte
kirpputoreilla lapsistanne huolta. Viime vuosituhannen lopulla metsäyhtiöt myivät kemianteollisuuttaan pois ja keskittyivät paperintekoon. Yhdeksi syyksi tähän
paksi, yritykset eivät ole investoineet uusiin laitettä EU-komissio toivoisi Saksalta sikäläisten kumainitaan kilpailijamaita nopeampi yksikkötyöteisiin. Monessa
kunnassa kuten Perniössäkin veroäyrin
hinta oli korkeampi kuin kaupungissa,
joten verotkin laskivat pitäjissä. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Kunnioitusta odottavalle
asiakkaalle tiedoksi, että n. Me tarjosimme lyhyempää ja halvempaa vaihtoehtoa, jota on ajettu jo Kiskon kunnan
aikaan ja sen jälkeenkin. Yrityssalon budjetilla
seen palkattu puhelimeen työllistää jo monta ?tekevastaaja, ja hinnat sen mu- vää kättä. Jo aikaisemmin Perniön vuodeosasto uhattiin lakkauttaa. Ei
Turku ole edes kaukana
n. Olisiko peräti viharikoskeskustelun paikka, mietin. Suurilla kokonaistarjouksilla saatiin aikaan ?pienten?
sulkeminen kilpailusta, vaikka ne olisivatkin olleet halpoja ja hoitaneet hommansa miten upeasti. Suomalaiseen yhteiskuntaan on perinteisesti kuulunut
jonkinlainen ymmärrys kohtuudesta. Nyt onkin kaupungin keskustaa alettu tiivistää siirtä-
Kuinka haluaisinkaan
tarjota lapsille onnelaa ja
unohtua sinne välillä itsekin.
Olemme kuljettaneet koululaisia Kiskossa 18 vuotta, joten pieni tietämys alueen kuljetuksista on olemassa. Salon kaupunkaiset. Pikkupäälliköt häärivät, isommat eivät puutu
n. Jälkiviisaana sanotaan kai, että olisi pitänyt liittyä yhteen.
Vai olisiko sittenkin voinut antaa jokaiselle ikioman mahdollisuuden. Miksi tupurilaiset van-
hemmat yleensäkään kuskaavat lapsensa kouluun
autolla. Tätä Kirsi Kunnaksen
1950-luvulla pääosin englantilaisten lorujen pohjalta riimittelemää
lastenkirjaa luettiin lapsuudessani usein,
sillä äidilläni oli askareiltaan harvoin aikaa
pitempiin satuihin. Hän on yhdessä kaupungin virkamiesten kanssa suunnitellut
ja kehittänyt kaupunkia.
Kaupungin oli saatava mahdollisimman
paljon teollisuutta ja asuntoalueita. Saksalta se toivoo apua koko Euroopan porskuttaa voimakkaana.
vuosina vientimarkkinoilla elvyttämiseksi.
Talousveturin vaihtotase on
osuuksiaan nopeammin kuin
niin vahvasti ylijäämäinen,
yksikään toinen EU-maa. On lystiä lukea omille
lapsille tuota jo repaleiseksi selattua, minun
sekä sisarusteni ?merkinnöillä. Partiolaisten päivän hyvät
työtkään eivät riitä pelastamaan salolaisia päättän. Route
tehdään omille tiloille. Tänne on
kaupungin vuokra Astru- vaan kerääntynyt valittamille yli 60 tuhatta samal- jien joukko, joka syyttää läla kun pähkäillään, mitä hes kaikesta muita. Ankeutta aikaan Neuvostoliiton painostuksen alla, voi vain toSaloon
deta, että meillä asiat ovat
n. Me tiedämme sen Särkisalon vanhainkodista. Parhaimmillaan se
antaa tunteen oman elämän sankaruudesta,
ruokkii optimismia elämässä selviytymiseen ja hyvän voittoon.
Arjen pyörteissä räpiköiville on mannaa,
kun kirja kääntää perheen roolit ylösalaisin,
lapset saavat olla nokkelia ongelman ratkojia aikuisten pudotessa lempeästi peilin
eteen.
Huikean mielikuvituksen ja sanataiteen
tarjoaman viihteen ohella kelpo lastenkirja
ujuttaa pikkuihmisille myös vakavaa ajateltavaa, sillä aikuisten toimista huolimatta tai
valitettavasti juuri niistä johtuen maailma
ei ole edelleenkään valmis.
040 7711 777
n. Se
siitä hyvästä kuntaliitoksesta seurasi.
Saako uusi apulaiskaupunginjohtaja estettyä synnytysosaston siirron Turkuun?
Entisenä sosiaalijohtajanä hän varmaan
tuntee tämän puolen ongelmat.
Jos kuitenkin käy niin, että synnytysosasto siirretään Turkuun, pidän selvänä
Perniön vuodeosaston siirtymistä näihin
tiloihin. Hyvät vanhemmat, onko nä iltana vuodessa, jotkut vastinetta! Rahat tekeviin
Salossa säästetään ja vähennetään työpaikkoja
mällä maaseudulla olevat palvelut sinne.
Näin vähennetään työvoiman tarvetta.
Samalla lisätään työttömien määrää. Minullakin Turussa synnyttäneenä
Tyksistä vain hyvää sanottavaa. Todellisuudessa Suomi on tällä hetkellä poikkeuksellisen
ratkaisukyvytön yhteiskunta. Löydän myös
kylmän raportoivia säkeitä rahattomuudesta, nälästä ja kyynelistä, joihin ei tarjota
minkäänlaista lohtua.
Kuinka haluaisinkaan tarjota lapsille onnelaa ja unohtua sinne välillä itsekin, mutta miksikään muuttumaton maailma vain
mellastaa jopa herttaisen oloisen lastenkirjan sivuilla. Toivottavasti uni
tulee kuitenkin hyvillä mielin, kun lorun
Torkku-Kalle ja kaverit sanailevat iltatoimista.
nn
Ilokseni kirja koukuttaa minua edelleen.
Onnenonkijaksi paljastuva, neiti Aamunvirkkua vokotteleva herra Lorunlirkku,
ruuan rasvaisuudesta kinaava pariskunta
tai kaljuuntumisensa syytä parturiltaan
kyselevä sika huvittavat aikuista lukijaa siinä missä television viihdesarjat, ruoka- tai
stailausohjelmatkin.
Nostalgiahuuma kuitenkin happani, kun
vastaan tuli lapsuuteni Kenkätalon eukko,
jota en ollut enää tuntea. Valitettavasti, vaikka yritystä
Hienoa
on
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Epäonneksemme meillä oli
liian tiivistetyt reitit ja näin kaupungin
virkamiehien mielestä liian vähän kilometrejä tarjouksessa annettuun esimerkkipäivään. Paluu 60-luvulle, kun
on muitakin vaihtoehtoja päällystettyjä teitä muutekuin mennä pienyrittäjäl- taan sorateiksi. Taisi mennä
toista vuotta, kun palvelutalo päätettiinkin kokonaan lopettaa.
Olen myös ihmetellyt, minkä takia
työpaikkoja lisätään Helsinkiin, jossa on
asuntopulakin. Santeri Alkio oli tinkimätön köyhän puolustaja. Näin kaupungille tuli lisää
kuluja ja maaseutu menetti palveluja. Sopu sijaa antaa
lemmikit aiheuttavat niitä käsiin
vuoden jokaisena päivänä.
n. Ei pysyvää. Tarjouksessa
antamiemme tietojen perusteella olisimme olleet tuhansia euroja kuukaudessa
kilpailun voittanutta tarjousta halvempi
tällä alueella. Mikä hirviö, kuin
karmean orpokodin johtaja, joka keittää
vain kolmesta jyvästä muka hyvää velliä ja
päivän päätteeksi piiskaa koko lapsikatraan
ennen nukkumaan menoa! Selittely ei auta,
vaan eukko saa nykylasten ankaran paheksunnan.
Lisää levottomia ajatuksia herää, kun kir-
Kari Huoviala Aamulehdessä
n. Tarjouspyyntö oli niin tulkinnanvarainen, että kysyä voi, täyttyvätkö tilaajavastuun ehdot.
Myös kaupungin moraalinen vastuu
yrityksistä mietityttää. Tietääkseni niihinkin
on olemassa ihan oma koulutus. nukselta ja ahdingolta. Suomi
on ratkaisuhakuinen samalla tavalla kuin suohon vajonnut
lehmä. Karhunpalvelus
lapselle
n. Samaan aikaan kun euroalueella pelätään uutta talousKOMISSION mukaan Suonotkahdusta, Saksan talous
mi on menettänyt viime Euroopan komissio varoittaa Suomea talouden heikkouksista. Valojen hinta kentällä halpa
näkyy jo
n. Anketuuri on juuri niin kuin nius kattoon
mimerkki Vaara tällä palsn. Suuria ongelmia on jonoksi
asti, mutta poliittinen päätöksentekokoneisto on jumissa,
eikä elinkeinoelämäkään häikäise ratkaisukyvyillään. Vai onko
EU:sta tullut määräys
ikäinen ahdistus
n. Miten on mahdollista,
että hoitoalalla on avustajantoimissa jos mitäkin
ammattikuntaa edustettuna. Arvokkaimmat puutuotteet liittyvät tulevaisuudessa
todennäköisesti lääkkeisiin.
Juha Kaihlanen Maaseudun Tulevaisuudessa
n. Toisaalta
kaupungille tuli maksettavaksi matkakorvauksia keskustasta haja-asutusalueelle ja
päinvastoin. Pohja sairastat vähemmän. Eikö niitä voitaisi siirtää
vaikka Saloon, jossa on tyhjiä teollisuushalleja ja myös tyhjiä asuntoja. Nykykepulaiset ovat yliedustettuina sotkuissa, joissa yhteisiä varoja
on käytetty milloin mihinkin.
Jouko Kauppila Satakunnan Kansassa
n. Kounuorempaa liian varhaisiin lut, opistot, peruspalvelut,
seksikokemuksiin. Liikennesäänseen! Missä raja rikoksen nöt
ja ymmärrystä vailla olevan nuoruuden kohelluk- n. Pahimmin
raalia liian sallivaan lasten omat säännöt ovat käytösja nuorten seksivalistuk- sä takseilla. Vähän kuin lukisi lastenhuoneessa iltapäivälehtiä ja vetäisi sen perään
television keskusteluiltaa. marraskuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kirjoita lyhyesti. MoSUOMEN hallitus pyrkii syksyisillä rakenneSuomelle Saksan vetoapua kelpaisi. Oikeasti lähikoulu, valaistu kattava kevyen liikenteen verkosto
eikä kellään varmaan edes
kahden kilometrin koulumatkaa. Pelaa palloa enemmän,
miten ei tule toimia. Vastuullisuutta ja mo- talla huomioi. Hienoa, jien aiheuttamalta masenettä olet palannut palstalle. Mitä hyöle: kunnalliset, joihin jonot dyttää. Vaskion poika. Tämä puolestaan on ohentanut vientiriipluttajien ostovoimaa lisääviä ratkaisuja. Olisi nämäkin
työpaikat annettu olla siellä, missä olivat.
Kunnan työntekijöillä on laissa säädetty
viiden vuoden takuu työpaikan säilymisessä kuntaliitoksessa, ja työntekijät pää-
sivät kaupungin palkkatasolle. Kysynkustannusten nousu.
puvaisen suomalaisen teollisuuden tilauskirjoja.
nän piristyminen Saksassa kasvattaisi tuontia ja
Toinen syy vaihtotaseen alijäämäisyyteen on
levittäisi elvyttäviä säteitä muualle Eurooppaan.
vientimarkkinoiden sulaminen ylipäätään. Mitä enemmän näitä ailuksia tulee, sitä enemmän
vakuuttuu, että tämä hyve on häviämässä.
Kyösti Karvonen Kalevassa
rit
a
Tekst
TÄTÄ MIELTÄ
Hyvä lastenkirja osuu sekä lasten että
aikuisten nauruhermoon olematta kuitenkaan tyhjänpäiväinen. Nyt
suunta on kääntynyt, ja kemiantuotteista etsitään jälleen bisnestä. Odottelee, että pelastajat tulevat.
Salon kaupungissa on aina ollut kaupungin apulaisjohtaja, joka on kaupunginjohtajan työrukkanen. Ilotulitus saattaa aiheut- sunut kuin pullataikina, ja muille
joulukuuta.
SIVU 4
Sari Laakso on tottunut sanomaan asiat suoraan.
SIVU 9
Sami Perttilä
Nykyisin Helsingissä asuva Riikka Pelo opiskelee käsikirjoittamista ja kirjoittaa romaaneja ammatikseen.. Jäämassat synnyttivät maiseman, joka on kuvattu lukuisiin Norjaa esittäviin postikortteihin. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Kaikkein kovimmat vesiryöpyt tarjoaa lähellä Fossin kylää
sijaitseva Vøringsfossen.
Sivu 14
KoKalle SMnelinpelipronssia
kotikisoista
NOSTALGIA JA DIGITEKNIIKKA kohtaavat 75 vuotta täyttävän Bio-Salon konehuoneessa. Vuonoista, vuoristoista ja jäätiköistä on
tullut tärkeä osa Norjan matkailua.
Norja tarjoaa 18 eri maisematietä.
Yksi niistä on Hardangervidda-jäätikön ylittävä turistitie.
Upeiden teiden varsilla on monia
vesiputouksia. Hän toipuu Tyksissä
tehdystä leikkauksesta ja noudattaa lääkärin neuvoa: älä anna periksi.
Laakso löysi patin rinnastaan lokakuun
alussa. Lentopallofani kuvailee kohteluaan
urheilutermillä tylytys.
Pertteliläissyntyinen kirjailija Riikka
Pelo sanoo nukkuvansa yönsä hyvin
Finlandia-ehdokkaana. Yrityksille pitäisi saada
yleisiä helpotuksia työllistämiseen, sanoo
Simola.
Minne kaikkialle työvoimaa on Kemiönsaaresta hakeutunut?
. Terästehtaan väestä on työttömänä
edelleen 71 ihmistä, sanoo asiantuntija
Mika Harju Varsinais-Suomen te-toimistosta.
Harjun mukaan työttömistä on koulutuksessa toistakymmentä. marraskuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Nihkeä jatkoaikavoitto
jätti mietittävää Vilppaalle
Professori: Ailuksen
eroon vaikutti julkisuus
(02) 770 2314
UUTISET 5
URHEILU 15
FNsteelin konkurssi ajoi väkeä
Kemiönsaaresta muualle töihin
Kemiönsaaressa ei työttömyyden keskellä nähdä enää toivonkipinää FNsteelin
seuraajasta. Ulrika Julinin tavoin
muitakin kemiönsaarelaisia on töissä
ruotsinlaivoilla. Kirjoittaminen on hänelle tapa elää.
Kirjailijaksi tuleminen oli haave jo pikkutyttönä.
Finlandia-palkinto jaetaan 3. Kemiönsaaresta on lähdetty työn perässä laajalle alueelle: Raaseporiin, Paraisille ja Turun seudulle, mutta myös
Saloon, sanoo Harju.
Puolipilvistä
0 °c
TAKASIVU
Päättöarvosanat
eivät aina vastaa
osaamistasoa
Ihmisiä on lähtenyt Raaseporiin, Paraisille ja Turun alueelle.
Ulrika Julin Högsårasta on hyttiemäntänä ruotsinlaivalla.
SSS | SEIJA JÄRVINEN
Sää Salon seudulla
Kahden lapsen äiti Ulrika Julin
Högsårasta käy töissä ruotsinlaivalla. Vuonna 1937 valmistettu Ernemann
pääsi eläkkeelle 2012, kun Mäkilä siirsi Salon pitkäikäisimmän elokuvateatterin digiaikaan uudella Barcon elokuvalaitteistolla.
Koskella viikonloppuna pelattavien
pöytätenniksen SM-kisojen avauspäivä oli isäntien kannalta mainio.
Kosken Kaiun Riku Autio ja Sami
Ruohonen saalistivat kotiyleisön
edessä A-luokan nelinpelissä pronssia.
KoKan ykkösnimi Autio on varmistanut jo toisenkin mitalin, kun hän
pelaa tänään kaksinpelin välierissä.
Sivu 18
VIIKONVAIHDE 12
UUTISET
SSS/Minna Määttänen
Sari Laakso:
Aikamoista
tylytystä!
KULTTUURI
Kirjoittaminen
on tapa
elää
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
Kaksi viikkoa sitten rintasyöpäleikkauksessa ollut halikkolainen Sari Laakso
on tarmoa täynnä. Joku käy töissä Ahvenanmaalla saakka.
VIIKONVAIHDE 11
SSS/Marko Mattila
Opettajat suhteuttavat yhdeksännellä luokalla antamansa päättöarvosanat muiden oppilaiden osaamistasoon eivätkä valtakunnallisiin kriteereihin. Kunnanjohtaja
Tom Simolan mukaan työllisyystilanne
on vaikea koko Varsinais-Suomessa, ei
yksin Kemiönsaaressa.
. Konkurssi tapahtui vajaat
puolitoista vuotta sitten.
. Työttömänä Kemiönsaaressa
on ollut syyskuun lopussa 269 ihmistä.
Työttömyysaste on syyskuun lopussa 8,6
prosenttia, mutta vuosi sitten se oli korkeampi, 9,0.
Ennen FNsteelin konkurssia työttömyysprosentti oli 5,4. Kunnat eivät pysty yksin tilannetta
ratkaisemaan. Moni on työllistynyt hyvin, mutta yli viisikymppisiä
rautakouria on työttömänä nelisenkymmentä. Siinä ei
tiettävästi loukkaantunut kukaan,
kertoivat pelastusviranomaiset.
Romahtaneessa supermarketin
osassa ei turmahetkellä ilmeisesti ollut paikalla pelastustyöntekijöitä.
Tähän mennessä Maxima-marketin
raunioista on löydetty jo 54 ruumista.
Sivu 10
Vesiputouksia ja
serpentiiniteitä
Jääkauden jäljet näkyvät yhä Norjassa. Kansainvälinen teräskonserni jätti Taalintehtaalla 189 ihmistä
työttömäksi. Pelon keväällä
ilmestynyt romaani ?Jokapäiväinen elämämme. Bio-Salon ja Bio Jännän yrittäjä Jari
Mäkilä näyttää, miten vanha kunnon Ernemann VIIB -projektori herätetään henkiin. Hän otti välittömästi yhteyttä
Halikon terveysasemalle kuullakseen, että ensimmäinen vapaa aika lääkärille on
marraskuussa.
Nainen on tyrmistynyt siitä, miten säästöt ja kiire vaikuttavat potilaiden kohteluun. Tienvarsiviitat opastavat perille. Joka toinen viikko hän suuntaa auton nokan kohti Turkua. on yksi kuudesta Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaasta.
Parhaillaan Aalto-yliopistossa elokuvataiteen tohtorikoulutettavana oleva
Pelo on mieleltään ja tavoiltaan kirjailija. Tämä käy ilmi tuoreesta
väitöskirjasta.
Suhteellisen arvioinnin takia esimerkiksi kiitettävään arvosanaan
vaadittava osaamistaso voi vaihdella
eri kouluissa.
Sivu 4
Riian
supermarketissa
uusi romahdus
Riian turmamarketissa tapahtui
lauantaina uusi romahdus
Kuudesta
vakanssista yksi on osittain
täyttämättä. Varhaisen toteamisen mammografiaseulontojen avulla on
useissa tutkimuksissa havaittu vähentävän erityisesti yli 50-vuotiaiden
naisten rintasyöpäkuolleisuutta. Se ei miellytä kaikkia,
mutta hänestä se on ainoa
mahdollisuus saada asioihin parannusta. Kotimaa . Koko yhteiskunnassa on tapahtunut jotain, kun
nuorten ensimmäinen mielenkiinnon kohde ei ole työ.
Siitä olen todella huolissani.
Oma asenne
auttaa paljon
keskuksen henkilökuntaan
ei ole mennyt.
. Haluamme tietää ja kehittää toimintaamme.. Sairastuneita on vuosittain yli 4 800.
. Esimerkiksi viiden vuoden kuluttua
sairastumisesta elossa on lähes 90 prosenttia sairastuneista.
. Henkilöautot
olivat tulossa pohjoisesta
kohti Helsingin keskustaa, pelastuslaitoksesta
kerrottiin.
Hämeenlinnanväylältä
suljettiin onnettomuuden
takia kaksi kaistaa noin
puoleksitoista tunniksi.
Raivaustyöt eivät juuri
ruuhkauttaneet liikennettä. Mies joutui
vammojensa vuoksi käymään ensiavussa.
Mies oli havainnut nujakoinnin ja puuttunut
siihen sanallisesti. Minulle tarjottiin jälleen
aikaa marraskuussa lääkärille. Salon seulontamammografioiden osallistumisprosentti on 87.
Viime vuoden seulonnoissa (1944?1962 syntyneet) löytyi 33 pahanlaatuista kasvainta.
Lähde: Syöpäsäätiö, Salon terveyskeskus
Salon tilanne on.
. En ole ajatellut antaa
periksi, vaikka olen sairastunut. Painetta ja kiirettä lisäsi myös se, että terveysasema oli kesällä kuukauden suljettuna säästöjen
takia.
Salon taloustilanne ei ole
omiaan edistämään lääkä-
Voi vain kuvitella,
miten valtava
pelästys kyhmyn
löytyminen on.
Sara
Sarjakoski-Peltola
rien rekrytointia terveyskeskukseen. Opettajia
varten on määritelty vain
hyvän, eli arvosanan kahdeksan, tietotaso.
??Kasi on vain yksi numero muiden joukossa, se ei
arvota muita arvosanoja.
Se ei myöskään anna riittävästi tukea opettajille, jotta
he käyttäisivät kriteerejä
eivätkä lipsuisi vanhaan
tapaan.
Lukiolaiset asetetaan paremmuusjärjestykseen ylioppilaskokeissa, mutta Ouakrim-Soivio ei missään nimessä halua päättökoejärjestelmää peruskouluun.
Sen sijaan hän ehdottaa
yhdeksi ratkaisuksi vapaaehtoista koepankkia.
Räisänenkään ei kannata
päättökokeita.
??Päättökoe saattaisi ohjata koulutusta. Kaksikaistaisella ajoradalla
yksi autoilija huomasi
jalankulkijan ja hidasti,
mutta vieressä ajanut
nainen ajoi miehen päälle.
Onnettomuus sattui
Puistokadulla lähellä
keskustaa risteyksessä,
jonka liikennevalot eivät olleet toiminnassa.
Poliisin mukaan lähes
kuusikymppinen mies
loukkaantui päähän ja
jalkoihin. (STT)
Hyvän koulun
seiska on heikomman
koulun ysi
Tutkija: Opettajat tarvitsevat
ohjeita arvioinnin tueksi.
STT | JENNI HAKKARAINEN
Yhdeksäsluokkalaisten
päättöarvosanoilla on merkitystä. Lääkäri tutki ja
totesi, että jotakin siellä tuntuu olevan ja poistui.
Laakso olisi toivonut siinä
tilanteessa keskustelua ja
vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin. Talous
SSS/Minna Määttänen
Lyhyet
Rattijuoppo
suistui tieltä
Perttelissä
Somerolainen mies menetti autonsa hallinnan
ja suistui Somerontieltä
tien vasemmalle puolelle
pientareelle varhain lauantaina. Vuosittain rintasyöpään
menehtyy lähes 900 naista.
?Salossa sairastuneita vuosittain viitisenkymmentä.
. Henkilökunta ohjaa harkintansa
mukaan potilaita kiireellisille ajoille.
Hän miettii, onko ajanvarauksessa ollut työntekijä,
joka ei ole perehtynyt menettelytapoihin. Hänet vietiin
sairaalahoitoon.
Kolmikymppinen naisautoilija puhalsi nolla
promillea. Lukiossakin
voidaan sanoa, että ylioppilaskoe ohjaa koko lukioaikaa. Hän kouluttautui uudelleen ja valmistui
viime keväänä nuoriso-ohjaajaksi.
. Olen
maksanut itse vajaat tuhat
euroa toimenpiteistä, jotka
olisivat kuuluneet julkisen
terveydenhuollon palveluihin.
Johtava lääkäri: rintakyhmyihin suhtaudutaan vakavasti
Salon terveyskeskuksen johtava lääkäri Sara Sarjakoski-Peltola on hämmentynyt
kuulemastaan. Lääkärin sanat poistivat itsesyytökset.
. Potilaiden keski-ikä
taudin toteamishetkellä on usein yli 60 vuotta.
. Se oli
aikamoinen yllätys.
Hän oli kuullut, että joillakin kunnilla on maksusitoumus, eli kunta voi maksaa
yksityisellä puolella tehdystä toimenpiteestä. Vastaanot-
to päättyi, kun sairaanhoitaja neuvoi etenemään asiassa
yksityislääkärin kautta.
. Auto kulki 70
metrin matkan pientareella ennen pysähtymistä.
Onnettomuus tapahtui
hieman kello kuuden jälkeen suoralla tieosuudella Perttelissä.
Auton kuljettajan puhalluskokeen tulos oli
0,79 mg/l. Suuri osa rintasyövistä todetaan
mammografia-tutkimuksessa, vaikka nainen ei ole huomannut
rinnassaan mitään erityistä
. Se on ollut
perheen harrastus vuodesta
2009.
. Halikkolainen
Sari Laakso, 46, on yksi
heistä.
Sairastuminen oli järkytys, mutta yhtä järkyttynyt
Laakso on tavasta, jolla julkinen terveydenhuolto häntä kohteli.
. Poliisi tutkii
asiaa epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Valtakunnallisesti
tilanne on kuitenkin johtavan lääkärin mielestä kohtuullinen. Edessä ovat
sytostaatti- ja sädehoidot.
Positiivisesti, jalat maassa
asioihin suhtautuva nainen
noudattaa lääkärin ykkösneuvoa: älä anna periksi,
pidä myönteinen elämänasenne.
Aviomiehen, kahden aikuisen tyttären ja ystävien tuki
on ollut merkittävä. (STT)
Joutsenossa
kadonnut löytyi
kuolleena
Lappeenrannan Joutsenossa viime torstaina
kadonnut mies löytyi
kuolleena lauantaina iltapäivällä, kertoi EteläKarjalan poliisi.
Miestä etsittiin vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja Rajavartiolaitoksen helikopterin avulla.
Hän löytyi kuolleena
Akonsuon maastosta.
Tapauksessa ei epäillä
rikosta. Lähes joka kahdeksas suomalainen nainen sairastuu jossain elämänsä
vaiheessa. Kun sanoin, että tarvitsen tiedon heti, minulle
vastattiin, että voin valittaa
asiasta henkilölle, joka tekee
työvuorolistat.
Kaikesta huolimatta Sari
Laakson luottamus terveys-
Sari Laakson tapana on aina ollut puhua asioista suoraan. on LP Viestin pelien
seuraaminen. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Esimerkiksi kaikkia arvosanoja
annetaan tasaisesti, vaikka
suurin osa ryhmän oppilaista ansaitsisi kiitettävän.
Kriteeriperusteinen arviointi on vaikeaa opettajille, myöntää opetusneuvos
Anu Räisänen Opetushallituksesta.
??Meillä on erittäin vankka kulttuuriperimä siinä,
että oppilaita verrataan toisiinsa.
Päättökokeita ei
haluta peruskouluun
Ouakrim-Soivion mielestä
perusopetuksen opetussuunnitelma ei anna opettajille riittävästi ohjeita
arvioinnin tueksi. Halikon terveysasemalla ei ole toimittu
ohjeistuksen mukaan.
. Kiireellisiä lääkäriaikoja
on olemassa ja jos aikaa sillä
hetkellä ei ole, asia selvitetään tuota pikaa ja otetaan
yhteys potilaaseen. Olen ottanut yhteyttä potilasasiamieheen
ja olen tekemässä potilasvahinkoilmoitusta. Alkaa yleistyä erityisesti 45. (STT)
Jalankulkija jäi
auton alle suojatiellä Kuopiossa
Jalankulkija loukkaantui
jäätyään suojatiellä auton alle Kuopiossa lauantaina iltapäivällä. Sairaanhoitaja tutki minut ja
kutsui lääkärin katsomaan
tilannetta. Laakso
soitti hädissään Halikon terveysasemalle ja kysyi, mikä
RINTASYÖPÄ
?Naisten yleisin ja koko ajan yleistyvä syöpä.
. Kymppejä ja ysejä
vilisevä todistus saattaa
avata ovet mieluisaan jatkokoulutukseen.
Yhden koulun kiitettävä
suoritus voi kuitenkin toisessa koulussa olla vain
tyydyttävän arvoinen,
sanoo tutkija Najat Ouakrim-Soivio.
Helsingin yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan
Ouakrim-Soivio todistaa,
että opettajat edelleen suhteuttavat antamansa päättöarvosanat muiden oppilaidensa osaamistasoon,
eivätkä valtakunnallisiin
kriteereihin.
??Tämä menisi hienosti
näin, jos päättöarvosanoja
ei tarvittaisi peruskoulun
jälkeen. Hän on
miettinyt paljon itsekseen
ja miehensä Jukan kanssa,
olisiko voinut tehdä jotain
toisin ja välttyä sairastumiselta. Olo oli pikkaisen epävarma, mutta mieli teki kovin.
Piilotin haavadreenin pitkän
takin sisälle muovipussiin ja
seurasin pelin loppuun asti!
Tämä on minun tapani selvitä ja elää elämää.
. Tiesin heti, että se ei ole
hyvä asia.
Henkinen valmentautuminen syöpään alkoi tästä hetkestä. Mutta isoin yhdenvertaisuusongelma on
se, että toistaiseksi meillä
kaikki ysiluokkalaiset, eli
noin 60?000 nuorta, hakevat
jatko-opintopaikkaa päättöarvosanoilla.
Ouakrim-Soivio havaitsi, että opettajat edelleen
käyttävät tiedostamattaan
Gaussin käyrää. Tutkintaa jatketaan oikeuslääketieteellisenä kuolinsyyn selvittämisenä. Tiedän, että he ovat osa
tätä helvetin systeemiä, joka
ei toimi. Naisten yleisin syöpäkuolemien syy. Kysyin etukäteen toimenpiteiden hintaa, ja minulle
sanottiin, että se on 70 euroa. Minä olen maksanut 23
vuotta veroja, mutta kun
tarvitsen apua, sitä ei ole
tarjolla, nainen pihisee.
Jatkuvat säästöt seurauksineen konkretisoituivat
Laaksolle Halikon terveysasemalla, jonka ajanvaraukseen hän otti lokakuun alussa yhteyttä löydettyään patin vasemmasta rinnastaan.
Hän sai kuulla, että ensimmäinen vapaa aika lääkärille on kuukauden kuluttua,
mutta aika sairaanhoitajan
vastaanotolle oli tarjolla
muutaman päivän päästä.
. Odottaminen tuntui pitkältä, mutta otin ajan. Jos hoitaja katsoo
tarpeelliseksi, hän kutsuu
lääkärin konsultaatioon.
. Kaksi päivää leikkauksesta menin katsomaan peliä. Näin päästään aika nopeasti eteenpäin. (SSS)
Salolaismies
pahoinpideltiin
keskustassa
Riitatilanteeseen väliin
menneen salolaismiehen
kimppuun käytiin lauantaina aamuyöstä kello
kolmen aikaan Salon
Rummunlyöjänkadulla.
Miestä lyötiin kasvoihin, ja hänen kaaduttuaan maahan häntä oli
vielä potkittu. Voi vain kuvitella,
miten valtava pelästys kyhmyn löytyminen on.
Potilaan ohjaaminen sairaanhoitajalle hoidon tarpeen arviointiin on sinänsä
oikea tapa toimia. Turussa selvisi, että se
on pelkkä patologin lausunnon hinta. Järjestelmä on osoittautunut toimivaksi: hoitaja-ajoissa 25 prosentissa on
tarvittu lääkärin arviointia.
Halikon vaje
helpottanut
Alkusyksystä Halikon terveysasemalla oli erikoistumisten ja perhevapaiden
takia lääkärivajetta. Rintasyövän voi välttää
kuolemalla nuorena tai syntymällä mieheksi.
Laaksolle parasta ?huumetta. Kriisihän se oli! Lähdin
terveyskeskuksesta parhaan
tyttökaverini kanssa, enkä
tiennyt, mitä oli tapahtumassa tai minne olin menossa. Tosin Varsinais-Suomen kuvantamiskeskuksessa on ollut yllättävän pitkiä jonoja.
Sarjakoski-Peltola toivoo,
että potilaat eivät ajattelisi
saaneensa aikaa vain hoitajalle. Siksi meidän
on noustava barrikadeille.
Ajattelin, että esimerkkini
voimalla joku toinen nainen
saa työkaluja. marraskuuta.
Seuraavana päivänä hän
oli kotona, ja toipuminen on
edennyt hyvin. Työssäoppimisjaksoilla
olen tavannut paljon seudun
nuoria. Oudolta kuulostaa. Terveyskeskuksessa on 47 lääkärin vakanssia, joista viisi prosenttia on
täyttämättä.
Sarjakoski-Peltola toivoo,
että asiakkaat ottaisivat
suoraan yhteyttä terveyskeskukseen, jos kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi.
. Jos
rintakyhmyä epäillään,
toistuvasti on puhuttu, että
asiaan suhtaudutaan arvostavasti. Liian moni
on liian kiltti eikä halua tai
osaa puuttua epäkohtiin.
. Poliisi
toivoo tapahtuman mahdollisesti nähneitä henkilöitä ottamaan yhteyttä
Salon poliisiasemalle,
puhelin 071 87 48200.
(SSS)
Kaksi miestä
loukkaantui
peräänajossa
Helsingissä
Kaksi miestä loukkaantui lievästi kolmen henkilöauton peräänajossa
Helsingin Ruskeasuolla
myöhään perjantaina.
Onnettomuus tapahtui
lähellä Hakamäentien
risteystä. Hoitajan
vastaanotolle pääsee usein
kahden tai kolmen päivän
kuluessa. ikävuoden jälkeen. Todellisuudessa
lasku oli 400 euroa. Terveyskeskuksessa
on liian vähän resursseja.
Kun olen kertonut omaa tarinaani, olen kuullut monista epäasiallisista kohteluista.
Sari Laakson säästävä rintasyöpäleikkaus tehtiin
Tyksissä 8. Jos sama tuodaan
peruskouluun, peruskoulun
arvot ja näkökulmat voivat
unohtua.
Sari Laakso sanoo, että valitettavan moni ei uskalla, osaa tai pysty huolehtimaan oikeuksistaan.
Säästöt kaatuvat potilaan päälle
Sari Laakso järkyttyi Halikon terveysasemalla saamasta palvelusta.
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Miltei joka kahdeksas suomalainen nainen sairastuu
rintasyöpään. Seuraavalla viikolla
Laaksolle tehtiin sairauden
varmistanut ultraäänitutkimus ja ohutneulanäyte Terveystalossa Turussa.
. Ainakaan työntekijän harkinta ei ole ollut
riittävää.
. Hyväennusteinen. Minun ylitseni ei enää kävellä.
Laakso menetti työpaikkansa, kun Hansaprint Salosta loppui. Sitten keksin soittaa
Terveystaloon ja 45 minuutin päästä olin lääkärin vastaanotolla ja kolmen tunnin
päästä mammografiassa,
Laakso muistelee.
Lääkäri kertoi saman tien
kuvissa näkyvästä solutihentymästä.
. Meiltä on jo viety kaikki,
työpaikatkin. Nyt tilanne on parempi. marraskuuta 2013
Uutiset
Salon seutu
Rädyn mukaan eduissa
ei ole ainakaan korotusvaraa.
Hallituksen jäsenistä Jalkanen näkee, että edut ovat
nyt kohdallaan.
??Ei ole tarvetta tehdä hätäisiä ratkaisuja julkisuuspainostuksen alla.
Kevan eläke- ja sijoitustoiminta toimivat hyvin. (STT)
Salon
oma
Robottipäivä
Salon Robottipäivä on maksuton ja avoin kaikille robotisaatiosta ja tulevaisuudestamme kiinnostuneille yksityishenkilöille, organisaatioille ja yrityksille.
Mukana mm. Hallituksen valitsee Kevan
valtuuskunta, jonka 30 jäsentä
määrää valtiovarainministeriö.
. Tärkeätä on myös se,
että vanhusta ei koskaan
kohdella kovakouraisesti tai
välinpitämättömästi.
virpi.lietzén@sss.fi
Kun Eeva Güldogan oli
Halikossa pieni tyttö, hän
meni koulupäivän jälkeen
usein isovanhempiensa Volterin ja Taimin luokse, jotka asuivat lähellä koulua.
Isoäidin ja isoisän tavat ja
toiveet tulivat tutuiksi.
. Taisin kasvaa kiinni vanhusten elämään jo silloin
lapsena, arvelee Güldogan.
Pieni tyttö tiesi varhain,
mitä haluaa työkseen tehdä.
. Valmistuttuani oli selvää,
että haluan työskennellä
vanhusten parissa.
Myöhemmin opintoja tuli lisää, mutta päätös vanhusten
parissa työskentelystä piti.
Nyt takana on parikymmentä vuotta osastonhoitajana ja
ylihoitajana pääkaupunkiseudulla vanhustenhoidossa
ja sairaaloissa.
Työn ydinajatus on Güldoganille kristallinkirkas.
Kunnioitus on vanhustenhoidon ydin.
. Töihin pitää saada
oikeat ihmiset.
. Kevan 9-henkinen hallitus
valvoo ja ohjaa toimintaa sekä
suunnittelee sijoitukset.
. Summaksi otettiin johtajasopimuksessa mainittu 12 kuukauden palkka, joka on sama
kuin erottamistapauksessa.
Seppo Koskinen arvioi,
että Keva solmi sopimuksen välttääkseen pitkän
oikeusprosessin. Tarinat
kertovat, miten vanhus on
aivan samanlainen ihminen
kuin nuoremmatkin. marraskuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
5
LÄÄKÄRIASEMA
Purevasti paikallista
Helsingintie 14, 3. Hoitotyötä on tehtävä positiivisella asenteella.
Kaikille hoitoala ei vain sovi.
Potilaan kohtaaminen kiin-
Halikkolaiset Eeva, Dilara ja Giancarlo Güldogan tekivät yhdessä vanhuksista kertovan kirjan Herra Isovaarin tarinoita. Olen ymmärtänyt, että
Kevassa näihin toimiin on jo
ryhdytty. Yläkouluikäisistä neljä viidestä
myös osaa käyttää ainakin
sammutuspeitettä tai käsisammutinta.
Lauantaina alkoi paloturvallisuusviikko, joka vastoin nimeään kestää yhdeksän päivää. Erityisesti Ajoniemi oli monelle
halikkolaiselle tuttu mies,
sillä hän työskenteli Halikon
seurakunnan kanttorina 47
vuoden ajan.
Herra Isovaari, jolle sattuu ja
tapahtuu aivan kuin nuoremmillekin.
Herra
Isovaarin
elämä
Herra Isovaari rohkenee nyt
kertoa tempun, jonka hän teki lapsena naapurin pojille.
Hän nappasi vastalevitetystä, vielä lämpimästä asfalttitiestä muutaman palasen
ja muotoili niistä Sisu-karkkien näköisiä mustia karuja,
joita sitten tarjoili kavereille. Kaikenlaista sattuu, aivan kuten nuoremmillekin.
Kirjan tekeminen oli Güldoganin perheen yhteinen
projekti.
. Kevan yleistä toimintaa
valvoo valtiovarainministeriö
ja sijoitustoimintaa Finanssivalvonta.
Lähde: www.keva.fi
na pitää olla ainoastaan hakijan pätevyys, vaikkakaan
keskustalaisuus ei saa olla
valinnan este.
Kunhan seuraavaa johtajaa valitaan, joutuvat myös
johdon edut ja palkkiot syyniin. Minä kirjoitin tarinan
ja Dilara teki kuvituksen.
Pikkuveli Giancarlo toimi
kriitikkona niin tekstin kuin
kuvituksenkin suhteen. Hän on 82-vuotias
kuvitteellinen vanha herra.
Kirjassa kerrotaan sekä hänelle kauan sitten sattuneista tapahtumista että hänen
nykyisestä elämästään, kertoo Güldogan omakustanteena ilmestyneestä kirjasta.
Kirjan tarkoitus on kertoa
vanhuksista niillekin lapsille, joilla ei ole lähipiirissään
vanhoja ihmisiä. Naapurin poikien hampaat olivat todella vaarassa.
Se oli oikeasti tosi kelju
temppu ja siksi vasta noin
seitsemänkymmenen vuoden jälkeen Isovaari kehtasi
edes kertoa sen. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Viisivuotiaana kerroin,
että haluan sairaanhoitajaksi. Sallamaari
Muhonen (vihr.) ei sen sijaan ota kantaa nimityksen
politisointiin.
Hallituksen jäsenet muistuttavat, että puolueen jäsenkirja ei saa kuitenkaan
olla este.
??Eivät kai kaikki ammattijohtajat ole sitoutumattomia. Hoitotieteen gradussaan hän tutki hoitotyöntekijöiden näkemystä vallankäytöstä kommunikaatiossa
ikääntyneen potilaan kanssa. klo 10-16
Paikka: Hub Salo, Tehdaskatu 6, 3 krs.
Robottipäivän järjestävät yhteistyössä Yrityssalo ja HubSalo
osana Suomen robottiviikkoa.
Yrityssalo Oy, Örninkatu 15, 24100 Salo, www.yrityssalo.fi. Katajan mukaan käytettyyn asuntoon
usein tehdään remonttia,
joten hän hyväksyi remontin
tekemisen.
Remontin hän käsitti kui-
tenkin olevan pikemminkin
pintaremonttia kuin peruskorjausta.
Työsuhde-eduista kuten
asunnosta sovittiin Ailuksen
ja Katajan kesken suullisesti.
Kataja sanoo, että hän ei
halua kommentoida päätöksiä, joita hän ei ole ollut tekemässä. Hän sanoo,
että tapauksesta on opittu
monia asioita.
??Prosessit on syytä dokumentoida yksityiskohtaisesti. Toisaalta se, että
luottamusta ei kannata menettää.
Vanhustenhoidon ohella Güldogania kiinnostaa kirjoittaminen. Julkinen eläkeyhtiö Keva hoitaa kunta-alan, evankelisluterilaisen kirkon, valtion ja Kelan
henkilöstön eläkeasioita.
. Kuullessaan jutun Isovaarin kaverit
nauroivat kippurassa, eivätkä tahtoneet uskoa tarinaa.
Ote Eeva Güldoganin kirjoittamasta ja Dilara Güldoganin kuvittamasta kirjasta.
Koululaiset eivät
tiedä, mitä tehdä
tulipalossa
Monen lapsen kotona ei ole
sovittu, miten tulipalotilanteessa talosta poistutaan.
Kolmen pääkaupunkiseudun pelastuslaitoksen tekemässä kyselyssä puolet alakouluikäisistä kertoi, ettei
tulipalojen varalta ole tehty
suunnitelmaa.
Kyselyyn vastanneista
hieman alle 5?000 alakouluikäisestä ja noin 3000
yläkoululaisesta alle puolet
sanoi, että heidän makuuhuoneessaan on palovaroitin.
Suositusten mukaan jo-
kaisessa makuuhuoneessa
sellainen pitäisi olla.
Yli 95 prosenttia sekä alaettä yläkouluikäisistä tietää hätänumeron. Jos potilaalle on luvattu,
että huoneeseen tullaan kohta, lupausta ei saa rikkoa.
Väärää käytöstä on myös se,
että hoitotilanteessa henki-
lökunta juttelee omia asioitaan potilaan yli aivan kuin
tämä ei olisi ihminen.
Hyvä hoito lähtee siitä,
että potilaalle puhutaan
aina kauniilla äänensävyllä, riippumatta siitä, vas-
taako vanhus.
. 02 727 4100
www.sallab.?
Kunnioitus on vanhustenhoidon ydin
Halikkolainen Eeva Güldogan haluaa ihmisten muistavan,
että vanhukset ovat samanlaisia kuin muut. krs, Salo
Avoinna: ma-to 8-20, pe 8?16, su 10-14
Ajanvaraus p. Tuoreet kirjailijat asettuivat kuvaan isoisän
aikaisen penkin päälle.
nosti Güldogania jo opiskeluaikana. Puhumaton ja vaikeasti
dementoitunutkin ihminen
tunnistaa puheen sävyn,
muistuttaa Güldogan.
Vaikka hoitohenkilökunnalla on kaikissa paikoissa
kädet täynnä töitä, on paljon
asioita, jotka eivät vie aikaa.
Pienissä asioissa kyse on
asenteesta.
. Tutkimus nosti pintaan
asioita, joita hoitotyössä ei
saisi tehdä.
. Vanhus on aina yksilö ja
ihminen, on hänen terveydentilansa mikä tahansa.
Ikä ei muuta ihmistä sisältä.
Kirjan kautta
viesti perille
Positiivisuus
ei vie aikaa
Güldogan palaa virkavapaalta työpaikkaansa Helsingin
Herttoniemen akuuttisairaalaan, jossa hän työskentelee ylihoitajana.
Työnsä yhtenä tärkeänä
osana Güldogan pitää rekrytointia. Toinen
asunto hankittiin, koska
Ailuksen elämäntilanne oli
muuttunut. Hoitotyöntekijän täytyy
oikeasti pitää työstään ja
ihmisistä. Vanhukselle hymyileminen tai iloisen tervehdyksen
huikkaaminen ohi mennessä
Poliittisista valintaperusteista halutaan eroon
Työoikeuden professori: Keva vältti Ailuksen irtisanoutumisella pitkän oikeusprosessin.
STT | TYÖRYHMÄ
Puolueaktiivien marssi
Kuntien eläkevakuutuksen Kevan johtoon saattaa
päättyä.
Seuraavan toimitusjohtajan valinnassa puoluetausta ei saa vaikuttaa
valintaan, arvioivat STT:n
tavoittamat Kevan hallituksen jäsenet.
??Keskustelu siitä, että tehtävään valittaisiin puolueen
jäsenkirjan perusteella, on
menneestä maailmasta, sanoo hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok.)
Samalla linjalla ovat myös
hallituksen rivijäsenet.
??Avoin haku edustaa nykyaikaa, sanoo Heini Jalkanen (kesk.).
Poliittisen nimityksen kannalla ei ole myöskään Risto
Kangas (sit.). Minä kirjoitin kirjaan
tarinan isovaari Atte Laakisesta. Sopimuksella tämä vältettiin.
Koskinen uskoo, että Ailuksen eroamiseen vaikuttivat ennen kaikkea asiasta
noussut julkisuusmylläkkä
ja hallituksen puheenjohtajan Laura Rädyn voimakas
kanta.
??Jatkamisen edellytyksiä
ei enää ollut, kun yleinen
ympäristö muuttui niin
hankalaksi. Kunnioituksen ihmistä
kohtaan pitää olla mukana
kaikessa hoito- ja hoivatyössä. 3D-tulostusta ja hyvinvointiteknologiaa
sekä robotteja! Katso ohjelma www.robosalo.com.
Aika: to 28.11. Isä
Murat tsemppasi kirjan teossa, kertoo Eeva Güldogan
kirjaprojektista.
Vanhemmatkin sukupolvet
ovat kirjassa mukana, sillä
isovaarin seikkailut ovat kokoelma oikeita Eeva Güldoganin isälle Aulis Lehdolle
ja isoisälle Volter Ajoniemelle Halikossa ja Salossa
sattuneita tapahtumia. Johtajan paikka on iso ja vastuullinen.
Erosopimuksella
vältettiin oikeus
Seuraajan pohdinta tuli
ajankohtaiseksi, kun Merja
Ailus ilmoitti eroavansa toimitusjohtajan virastaan.
Keva ja Ailus solmivat
erosopimuksen, joka takaa
Ailukselle runsaat 300?000
euroa erorahaa. Toimitusjohtajan valinta tapahtuu hallituksen esityksestä,
jonka valtuuskunta hyväksyy.
Työoikeuden professori Seppo Koskinen toteaa, että Kevan johtajaa ei voida enää
nimittää poliittisin perustein.
Sipilä ei anna
ehdokkaita
Kevan toimitusjohtajan
paikka on perinteisesti kuulunut keskustalle.
Keskustan puheenjohtajan
Juha Sipilän mukaan keskusta ei lähde antamaan ohjeita siitä, kuka irtisanoutuneen toimitusjohtajan Merja Ailuksen tilalle pitäisi
nimittää.
??Nyt meiltä kysellään, kun
tämä on teidän paikkanne,
antakaa nimiä. Kaksi kiinnostuksen
kohdetta yhdistyi, kun Güldogan lapsineen teki kirjan
Herra Isovaarin elämä, mistä vanhuksen tuntee.
. Nyt tehty ratkaisu oli kaikin puolin hyvä.
Räty ei halua enää kommentoida asioita, jotka johtivat eroamissopimuksen
allekirjoitukseen.
??Kevan ympärillä on käyty viime aikoina niin rajua
keskustelua, että haluan
nyt rauhoittaa tilanteen.
STT ei tavoittanut Merja
Ailusta lauantaina.
Työryhmä: Anna Leppävuori, Tuomo Polo, Julia
Isoniemi, Pekka Pohjolainen
Ex-puheenjohtaja
Kataja: Ailuksen
etuudet kohtuullisia
Kevan hallituksen entinen
puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) sanoo STT:lle,
että toimitusjohtaja Merja
Ailuksen palkka ja etuudet
olivat samaa tasoa kuin tämän edeltäjällä.
Kataja sanoo hyväksyneensä vain kohtuullisia etuuksia.
Katajan mukaan Ailukselle
hankittiin valinnan jälkeen
uusi työsuhdeasunto, sillä ei
voitu olettaa, että uusi johtaja haluaisi asua myrskyisissä merkeissä lähteneen
edeltäjänsä kodissa. Eli ei kai se tarkoita
sitä, että jos on jäsenkirja,
olisi ammattitaidoton johtaja, Räty kysyy.
Työoikeuden professorin
Seppo Koskisen mielestä
poliittinen virkanimitys ei
voi tulla kyseeseen.
??Tämä on niin ison suurennuslasin alla, että pelleilyksi
menisi, jos siihen otettaisiin
joku poliittisin ansioin.
Lehtikuva/Roni Lehti
KEVA ON JULKINEN
ELÄKEYHTIÖ
. Jos Keva
olisi päättänyt irtisanoa Ailuksen, olisi irtisanominen
todennäköisesti edennyt oikeuteen.
??Ailus ei varmaankaan ollut syyllistynyt mihinkään
sellaiseen virheeseen, joka
olisi oikeuttanut irtisanomisen.
Jos Keva olisi hävinnyt oikeusjutun, olisi Ailus voinut
palata virkaansa ja saada
palkan koko prosessin ajalta. Nimiä ei
meiltä tule, Sipilä sanoi lauantaina Kuopiossa.
Hän katsoo, että toimitusjohtajan valinnan perustee-
. Monen,
mutta ei läheskään kaikkien, kotona on myös alkusammutusvälineitä kuten
sammutuspeitto. Ikä ei muuta ihmistä sisältä.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
VIRPI LIETZÉN | SSS
ei vie aikaa, mutta on tärkeää. Esimerkiksi Ailuksen autokaupoista päätettiin
muualla.
Kataja kommentoi kohua
lauantaina ensimmäistä
kertaa medialle
Restauroinnissa auttoi
se, että Aalto oli dokumentoinut rakennuksen tarkkaan.
Restauroinnin pääarkkitehtina on yhdistyksen puolesta ollut Tapani MustoMääräaikaistilaus (sis. 3.11.2013 Perniö
maanviljelijä
Kaarlo Juhani (Jussi)
Ali-Melkkilä
s. Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Veikko Armas
Tuominen
Rakkaamme
s. Ensin kunnostettiin
tärkeimmät, kuten vuotavat
katot. Kiitämme osanotosta surussamme.
Kiitos kaikille Veikkoa hoitaneille.
Viipurin kirjaston
kunnostus valmistui
Alvar Aallon suunnittelema rakennus korjattiin
1930-luvun työtapoja noudattaen.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Suomenvedenpohja
Rakkaamme
Viljo Mikael Kyyrä
* 29. 9.1947
. Kiitos Salon
Terveyskeskus osasto 2:n henkilökunnalle
äidin hyvästä hoidosta.
Sirkka Helena
Hiilovaara
* 30.6.1931 Halikko
.
klo 6.00-16.00
Viikonl. 29.10.2013
Rakkaamme
Lea Marjatta
Rannikko
o.s. Leppämäki
* 8.5.1921 Muurla
. Hän on käynyt valvomassa työmaata viikoittain.
Restaurointia on tehnyt
pietarilainen restaurointialan yritys. Lämmin kiitos osanotosta.
Lämmin kiitos Teille kaikille
jotka kunnioititte rakkaamme
Lämmin kiitos
Leena sekä Lauri, Elina ja Ulla perheineen kiittävät teitä,
niin monia, jotka olette olleet tukenamme
isä-Urpon kuoltua ja kunnioittaneet hänen muistoaan.
Hautauspalveluja
Kerttu Kyllikki Lehtosen
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Kiitos Hintan vanhainkodin henkilökunnalle
äidin hyvästä hoidosta.
Omaiset
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
www.
P. Korjaus eteni alkuun
hitaasti, koska rahaa työhön
oli käytettävissä vain niukasti. sun hyvä olla on.
Rakkaudella kaivaten
Pirjo
Taina
Mika
Janne, Niko, Noora,
Teija
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä
ollessa. Tämä on yksi korkealaatuisimmista modernin arkkitehtuurin korjaustöistä,
mitä missään on tehty, Kairamo arvioi.
Valmistuessaan yhdistys
tekee kirjastolle myös huoltokirjan, jotta rakennus pysyy tulevaisuudessa hyvässä
kunnossa.
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404. marraskuuta 2013
UUTISET
Lehtikuva/Maija Kairamo
Kuolleita
Kuolleita
Äiti, mamma, isomamma
Rakkaamme
Toini Aliisa Järvinen
Alvar Alarik
Lindström
o.s. 11.11.2013 Perniö
Meri tyyntyy, varjot pitenee,
rauhan ranta lähenee,
vene hiljaa satamaan saapuu.
Muistellen
Soili ja Matti
Tomi, Emilia ja Aino
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu. 040 0303 009, liisa.tunnela@legitiimi.fi
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
V I I P U R I
Kauppahalli
Linna
Rakkaudella kaivaten
Reija
Suvi
Satu
Äiti
siskot perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
* 30.5.1928 Uskela
. Maija Kairamo
antaa kiitosta venäläiselle
käsityön osaamiselle, sillä
työssä noudatettiin 30-luvun
materiaalivalintoja ja työtapoja.
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Lämmin kiitos osanotosta.
* 24.9.1923 Särkisalo
. Lindfors
* 22.12.1930 Lohja
. 20.7.1932 Perniö
k. 9.11.2013 Salo
Vaikka tiesimme surun saapuvan,
silti toivoimme elämän jatkuvan.
Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.
Saat nukkua luona enkelten.
Kaivaten
Veijo perheineen
Teija perheineen
Tapio perheineen
Salli
sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Sinä lähdit salaa, et kertonut minne.
Tähdeksikö asetuit,
vai tuulenako kuiskaat pajupuissa?
Vai olitko se häikäisevä aalto
jonka rannalla näin?
Vaan kun kuuntelen tarkkaan,
sydämelläni kuuntelen,
sinä sittenkin kerroit: -teihin jäin.
Rakkaamme on siunattu läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Pekka Olavi
Aaltonen
Vaikka tiemme erkani päällä maan,
jäi minulle muistojen silta,
sillä sillalla kanssasi olla saan,
joka ainoa päivä ja ilta.
Lämmöllä muistaen
Irja
Emme pyytäneen Luojalta päiviä lisää,
vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää.
Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna,
hellyydellä peittele ja levätä anna.
Tuula ja Kalevi
Johanna, Jari, Severi ja Sanni
Mikko, Tarita, Noora, Minja ja Laura
Annemari ja Timo
Jukka ja Raija
Salla
Suvi-Marja ja Kristian
Pauliina ja Alexander
Olli ja Marja-Leena
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu. 2.11.2013 Salo
Rakkaamme
R
7-päiväinen sanomalehti
e
as
e
ati
t
au
ma
Pyöreä
torni
Viipurinlahti
Viipurin
kirjasto
400 m
STT
VIIPURI | STT?PÄIVI PIHLAJARINNE
Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjaston kunnostus on nyt valmis.
Yli 20 vuotta kestänyt kunnostustyö tuli maksamaan
kaikkineen noin 8,7 miljoonaa euroa.
Kunnostustyö alkoi vuonna
1991, kun Viipurin kaupunki otti yhteyttä Alvar Aallon
arkkitehtitoimistoon.
??Venäjällä ei tuolloin ollut
käsitystä siitä, mitä modernin arkkitehtuurin restaurointi tarkoittaa, pääsihteeri
Maija Kairamo kunnostustyötä varten perustetusta Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistyksestä sanoo.
Yhdistys otti hoitaakseen
työn ohjaamisen ja valvonnan. 3.11.2013 Salo
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,
uneen rauhaisaan silmäsi suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt´ tiedämme . Tämän jälkeen Venäjän hallitus osoitti remontille noin 6,5 miljoonaa euroa. 9.11.2013 Perniö
Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa,
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhinta viljaa,
pois rakkaamme luokseen kantoi.
Kaisa, Jussi, Juuso, Roosa ja Lauri
Maarit, Bernt, Felix, Frans ja Albert
Riitta, Pekka, Aarne ja Tiila
Johanna
muut sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme on saatettu sukuhaudan
lepoon lähimpien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Alvar Aallon vuosina 1927?1935 suunnittelemaa kirjastoa on kunnostettu yli 20 vuotta.
Herra kädelläsi
uneen painan pään
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa
uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.
Rakkaudella muistaen
Onerva
Esko
Eino ja Senja
sisarukset perheineen
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme on siunattu lähimpien läsnä
ollessa. Nyt kirjaston tilat on otettu uudelleen käyttöön (alakuva).
niistä rakennuksista, joka
teki Alvar Aallosta kansainvälisesti tunnetun arkkitehdin. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
Lehtikuva/Maija Kairamo
Vielä huhtikuussa 2010 Viipurin kirjasto näytti varsin huonokuntoiselta (yläkuva). 045 111 44 88
kukkakori.fi
Perunkirjoitukset
sekä muut perhe- ja
jäämistöoikeudelliset
toimeksiannot
Salon LegiTiimi Oy
Ilolankatu 6, 24240 Salo, www.legitiimi.fi
p.
klo 6.00-12.00
Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
. Vuonna 1995 yhdistys
korjasi kirjaston suuren lasiikkunan, joka on kirjaston
tunnusmerkki.
Restaurointia tehtiin alkuun avustusten varassa.
Vuosina 1994?2010 suomalaiset tukivat erilaisilla
avustuksilla Viipurin kirjastoa yli puolella miljoonalla
eurolla ja venäläiset yli miljoonalla. Ulkomailta varoja
tuli yli 400?000 euroa.
Rahapula helpotti vuonna
2010, kun presidentti Tarja
Halonen otti kirjaston tilanteen esille silloisen pääministeri Vladimir Putinin
kanssa. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
nen. Sen jälkeen
Venäjän hallitus antoi 6,5 miljoonaa euroa remonttirahaa, ja kunnostustyö sai vauhtia. 21.12.1932 Kisko
k. 6.11.2013 Salo
Syvästi kaivaten ja kaikesta kiittäen
Tapio
Toni, Annukka, Olivia, Viivi,
Onni ja Toivo
Terhi, Aki ja Inga
Linda ja Petteri
sukulaiset ja ystävät
Äiti rakkahin on pois nukkunut,
mamma kultainen taivaaseen muuttanut.
Saatamme sinut uneen rauhaisaan,
isän vierelle nukkumaan.
Sydän kiitosta tulvillaan.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta. Venäjän tuki mahdollisti työn loppuun saattamisen.
Rakennus oli tarkasti
dokumentoitu
Vuonna 1935 valmistunut
Viipurin kirjasto oli yksi
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis
Vuoteen 2017 mennessä
menojen pitäisi pienentyä tai
tulojen kasvaa yhteensä
9 miljardia euroa.
. Poliisin mukaan mies
oli kuollut väkivallan uhrina. La 10-17. Palvelemme ma-pe 10-19. Hallitus kokoaa uudistuspakettia, jolla katettaisiin julkisen
talouden pitkän aikavälin
kestävyysvaje.
. Varsinkin kansanedustajat Anna Kontulaa
lukuun ottamatta puhuivat
hallituksessa pysymisen
puolesta, kriittisimmät äänet kuuluivat puoluevaltuustosta.
Vasemmistoliitossa pelätään ensi viikolla julkistettavan rakenneuudistuspaketin heikentävän keskeisiä
hyvinvointipalveluita.
Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki esitteli väelleen
hallituksen suunnitelmia,
mutta keskustelua jouduttiin kokousedustajien mukaan käymään varsin yleisellä tasolla. Vasemmistoliitto
asettaa viikonloppuna 17 eurovaaliehdokasta.
Mikko Halkilahti Salosta
on valittu Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtajaksi vuosille 2014?2016.
Hän on toiminut liiton 1.
varapuheenjohtajana vuodesta 2011.
Halkilahti valittiin lauantaina Oulun liittokokouksessa. Poliittinen vääntö uudistuksista käydään ensi viikolla
talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.
. Ensi
perjantaina koko hallitus kokoontuu yhteisiin
neuvotteluihin.
. Selvyyttä ei
saatu esimerkiksi siihen,
minkälaisia tehtäviä hallitus on ottamassa pois kunnilta.
Arhinmäki sai ensitiedot
suunnitelmista kuntien tehtävien karsimiseksi perjantaina, kun virkamiesryhmä
. Puhelin 050 4425 354 . Vaikka ase
osoittautui sytkäriksi,
poliisi tutkii nyt tapausta laittomana uhkauksena. Ruumiin löysi koiranulkoiluttaja.
Kymenlaakson käräjäoikeus vangitsi perjantaina
miehen taposta epäiltynä
syytä epäillä -perusteella katoamistapauksessa.
(STT)
Aseen näköinen
sytkäri säikäytti
Porissa
Käsiaseen näköistä sytkäriä esitellyt mies säi-
kytteli linja-automatkustajia Porissa lauantaina.
Linja-autossa matkustanut päihtynyt mies oli
poliisin mukaan ottanut
pistoolin näköisen esineen esille ja laittanut
sen sitten vyölleen.
Poliisin mukaan muut
matkustajat olivat kokeneet itsensä uhatuksi, vaikkei mies varsinaisesti osoitellut heitä
sytkärillä. Toisaalta iso osa
porukasta ei ollut julkista-
nut kantaansa siitä, pitääkö
puolueen jäädä hallitukseen
vai lähteä sieltä.
??En voisi kyllä ainakaan
omaa kantaani mennä lyömään lukkoon ennen kuin
tiedän, minkälainen paperi
se on.
Sunnuntaihin kestävän
puoluevaltuustokokouksen
teemana olivat myös eurovaalit. Asiasta äänestettiin puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa
myöhään lauantai-iltana.
Asiasta käytettiin tiukkoja
puheenvuoroja puolesta ja
vastaan.
Suljetun kokouksen keskustelua kuvattiin asialliseksi, mutta jakolinja kokousedustajien välillä oli
selkeä. Iso osa rakennepaketista
on kuntien tehtävien
karsiminen. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Hän on toiminut Varsinais-Suomen reserviup- kilahti palkittiin aktiiviseeripiirin ja Salon Seudun sesta maanpuolustuksen
Reserviupseerien puheen- hyväksi tehdystä työstä
johtajana.
Suomen Leijonan ritariToukokuussa Mikko Hal- merkillä. (SSS)
Lyhyet
Kotkassa
kadonnut mies
löytyi kuolleena
Kotkassa viime viikonloppuna kadonnut
18-vuotias nuorukainen
löytyi kuolleena lauantaina. Kuntien velvoitteita
on tarkoitus vähentää miljardin
euron edestä.
STT | SAILA KIUTTU, ANNIINA LUOTONEN
Vasemmistoliitto päätti pysyä hallituksessa äänin 43?
24. Su 12-17 ?. Vaikeimmat kysymykset
käsitellään hallituspuolueiden
puheenjohtajien kesken. Arhinmäki itse oli
hallituksesta lähtemistä
vastaan.
??Paras tapa toimia meitä
äänestävien ihmisten puolesta on se, että yrittää viimeiseen asti vaikuttaa, Arhinmäki sanoi tiedotustilaisuudessa ja vetosi väkeensä.
Hallituksen on määrä päättää vasta ensi viikolla isosta
rakenneuudistusten kokonaisuudesta, jolla on tarkoi-
tus kuroa umpeen julkisen
talouden 9 miljardin euron
kestävyysvaje.
Vasemmistoliitto joutuikin
puntaroimaan hallituksessa
pysymistä vaillinaisin tiedoin.
Puoluevaltuustossa esitettiin uuden kokouksen kutsumista koolle 1?2 viikon kuluttua. Rakenneuudistusten onnistuminen kiinnostaa kansainvälisiä
luottoluokittajia, jotka arvioivat
Suomen taloustilannetta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toivoi puolueensa pysyvän hallituksessa.
toimitti hallitukselle ehdotuksensa.
??Aion kertoa suuren linjan
paperista, hän sanoi iltapäivällä ennen suljetun kokouksen alkamista.
Uusi kokous
koolle nopeasti
Vasemmistoliiton kenttäväki
oli väläytellyt hallituksesta
lähtöä, jos rakenneuudistukset tarkoittavat merkittäviä
leikkauksia hyvinvointipalveluihin. Tuolloin tiedettäisiin
jo paljon enemmän uudistusten sisällöstä.
Arhinmäen kerrotaan vas-
tustaneen tätä kuitenkin
tiukasti.
Aivan lopullista totuutta
uudistusten vaikutuksista
ei tiedetä vielä ensi viikollakaan. Yksityiskohdat ja
vaikutukset selviävät vasta
kevään kehysriihessä.
Puoluesihteeri Marko Varajärven mukaan puoluevaltuuston sisäinen keskustelu asiasta kävi etukäteen
kiihkeänä. puheenjohtaja. (STT)
Oikaisu
Joululahjakeräysjutussa (SSS 23.11.) oli virhe.
Sakke Ojala ei ole Salon
Vilppaan puheenjohtaja,
vaan Salon Vilpas Koripallon puheenjohtaja.
HUOMENTA SALO!
SUOMEN
SUURIN
OUTLET
LA 30.11.2013 ALKAA
SHOPPAILUN
UUSI AIKAKAUSI
SALOSSA ASTRUM-KESKUKSESSA!
7
4700M2 LÖYTÖJÄ
JA YLLÄTYKSIÄ!
RAKKAUDESSA
JA SHOPPAILUSSA
KAIKKI ON
SALLITTUA!
HUOM!
PAHOITTELEMME
JO ETUKÄTEEN
AIHEUTTAMAAMME
RUUHKAA SALON
KESKUSTAN LIIKENTEESSÄ
JA LÄHIALUEIDEN PARKKIALUEILLA.
MYYMÄLÄSTÄMME LÖYDÄT TUHANSIA TUOTTEITA HUIPPUMERKEILTÄ
HINNOILLA JOITA ET OLE ENNEN NÄHNYT, ETKÄ NÄE!
www.megamyyntiareena.fi
. Hän voitti äänestyksessä vastaehdokkaana
olleen Pinja Hellmanin.
Suomen Reserviupseeriliitossa on noin 28 000 Reserviupseeriliiton uusi pujäsentä, ja Halkilahdesta heenjohtaja Mikko Halkilahti
on ammatiltaan maanviljelijä.
tulee liiton 12. marraskuuta 2013
UUTISET
Vasemmistoliitto pysyy
hallituksessa äänin 43?24
Mikko Halkilahti
Reserviupseeriliiton
puheenjohtajaksi
SSS-arkisto/Minna Määttänen
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Arhinmäki
vetosi
hallituksessa
pysymisen
puolesta.
HALLITUKSEN
UUDISTUSPAKETTI
. Salorankatu 5-7, Astrum-keskus, SALO
Että vain tehokas ja osaava on arvokas
ja arvostettava, että vain
kilpailussa menestyvä
saa kunnioituksen. Kunhan hoitaa
asiansa ja maksaa vuokransa.
??Lapsuudenkodissani aina kannustettiin tekemään
sitä, mistä oikeasti tykkää.
Ei ole työnnetty eikä pakotettu mihinkään.
Vapautta on siis ollut ?
ehkä vielä enemmän kuin
kahdella isosiskolla.
??Viimeisen lapsen perään
ei ehkä ehditä katsoa niin
paljon. Yksi kaikkien aikojen parhaista kappaleista on King Crimsonin Happy With
What You Have To Be Happy With.
. Hän on myös läsnä
niiden vaikeuksien ja surujen keskellä, joihin elämä joskus vie.
Armon varassa me ihmiset . Salo
9 vuotta
Niklas
Aaltonen
24.11. Tässä on oravanpyörä, jossa moni väsyy ja
jonka rattaisiin moni on
tuupertunut.
Mutta voiko se lopulta
olla näin. sinivalkoinen ääni, musikaali Salossa, Teatteri Provinssin päänäyttämöllä (Salorankatu 5?7) klo 15
Saiturin Joulu, Salon Näyttämöllä klo 16
Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas ei
kerro juoruja presidentin
itsenäisyyspäivän vastaanoton valmisteluista. Esikoisen synnytyksessä kuuntelin Max Bruchin viulukonserttoa ja
Kotiteollisuutta.
. marraskuuta 2013
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Lempi, Lemmikki, Sivi
Ruotsinkielinen kalenteri: Siv
Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa
ihmiset toisistaan, niin kuin
paimen erottaa lampaat vuohista. Pitäisi olla näyttöjä, joilla oman paikkansa
ja arvostuksensa lunastaa. Hän antaa
aurinkonsa paistaa niin
hyville kuin pahoillekin.
Hän antaa myös voiman
ja eväät hyviin tekoihin,
rakkaus on hänestä. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Marjatta Meritähden ja Kosti
Kotirannan lastenlevyä Lohi ui ohi.
. Ahkeruutta
ei palkittukaan, velvollisuudentunto ei auttanutkaan.
Talouselämän kylmät
lainalaisuudet jylläävät
ja määräävät tahdin. Kuva otetaan Salon aluesairaalan
synnytysosastolla
SSS/Marko Mattila
tyttö: 18.11.
Katariina ja Murat Mutlu, Salo
tyttö:
13.11. Elviira Meriluoto ja Toni Laaksonen, Perniö
16.11. Maaret Laaksonen ja Pasi Hämäläinen, Salo
poika:
15.11. Tina ja Mika Forsström, Salo
15.11. Johanna Juvonen ja Joni Hakala, Loimaa
18.11. Maria ja Ville Koivunen, Pertteli
Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas on kotoisin laulavasta ja soittavasta perheestä.
päästä Kuopioon musiikkilukioon, Ahokas kertoo.
Matkaa kotoa Siilinjärveltä oli reilut 20 kilometriä,
eli bussillakin olisi päässyt
. Jos on yksi tunti
viikossa omaa aikaa, se on
ihan hyvä. Ei
tarvitse korostaa omaa
uskoaan, erinomaisuuttaan, aikaansaannoksiaan, mukamas moraalisia tekojaan. Salo
7 vuotta
Malla
Nurmi
24.11. Hänestä on saatu ihan
poikkeuksellista palautetta,
Ahokas kertoo.
Hyvää sanottavaa Ahokkaalla on myös koko Tampere-talosta ja sen henkilökunnasta.
??On ihana nähdä, miten
tämän talon väki syttyy ja
on parhaimmillaan silloin,
kun on kaikista isoimmat
tuotannot.
Tampere-talossa järjestetään monenlaista: kokouksia, kongresseja, konsertteja, pienimuotoisia taidenäyttelyitä, jonkin verran
oopperaa ja balettiakin.
Ahokkaan edellinen työpaikka oli vientiorganisaatio
Musex eli Music Export Finland. Salo
8 vuotta
Anna
Keast
24.11. Perniö
9 vuotta
Aada
Tinell
24.11. The Dark World (2D), Bio-Salo 2 klo 17
Leijonasydän, Bio Jännä klo 17.45
Nälkäpeli ?Vihan liekit, Bio-Salo 1 klo 18.30
Escape Plan, Bio-Salo 2 klo 19
Gravity (3D), Bio Jännä klo 19.45
Lehtikuva/Aleksi Tuomola
STT | ELINA KORKEE
Teatteri
Katri-Helena . Puoliso on yrittäjä
rakentamiseen liittyvällä
alalla.
??Ilman anoppini ja äitini
apua meidän perhe ei pärjäisi, Paulina Ahokas sanoo.
Perhe on tärkeä, työ on
tärkeää, musiikki on tärkeää. En tykkää mistään tietystä musiikin lajityypistä, vaan kaikenlaisesta
hyvästä musiikista.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Onnea Timo!
T. Olemme hänen
edessään pieniä ihmisiä,
mutta arvokkaita. Elämä ja maailma on kova ja
armoton.
Toisin on Jumalan
edessä. Ei tarvitse kiillottaa pintaa. Jokaisella on ainutkertai-
suutensa, omat lahjansa,
oma tarpeellisuutensa.
Emme siksi, mitä olemme saavuttaneet ja missä
onnistuneet, vaan ihmisyytemme tähden, sen
tähden, että me olemme.
Jokaisella ihmisellä katsomatta hänen taustaansa, ominaisuuksiinsa ja
saavutuksiinsa on mittaamaton ihmisen arvo.
Jumalan edessä saa
vain olla. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Siellä hän edisti etenkin suomalaisen rockmusiikin matkaa maailmalle.
??Olen siinä mielessä onnekas, että olen aina ollut
työssä, jota tehdään intohimolla, hän sanoo.
Innostus musiikkiin on
varhaista perua. ainakin Jumalan edessä . Muurla
10 vuotta
Moona
Fromholtz
24.11. mutta vanhemmat hyväksyivät senkin, että tytär
muutti Kuopioon opiskelijaasuntolaan. Nurmijärvi
PÄIVÄN SANA
Armon varassa
Moni tuntee nahoissaan,
miten elämä ja maailma on kova ja armoton.
Pitäisi osata niin monenlaista, pitäisi pärjätä, pitäisi osoittaa
omaa erinomaisuuttaan.
Osaaminen ja pätevyys
on kovaa valuuttaa, niin
on aina ollut, niin on korostuneesti tänäkin päivänä.
Ja vielä pitäisi osata
tuoda itseään ja osaamistaan esille, vakuuttaa toisetkin. Miehellä on muutamia, mutta ne hän silittää
itse.
??Pojan kanssa käyn muskarissa ja tytön kanssa baletissa. Somerniemi
En juhli
Risto
Sirpa ja lapset
2 vuotta
Kalle
Hourunranta
24.11. Salo
8 vuotta
Niclas
Mäkelä
24.11. Eikä
paljasta ruokalistaa.
Ahokas ei kiistä tai vahvista sitäkään, oliko Turun
linna Tampere-talon kovin kilpailija, kun etsittiin
juhlapaikkaa remontissa
olevan Presidentinlinnan
tilalle.
??Presidentin kanslia on
tapahtuman tilaaja, ja tilaajan toiveita noudatetaan,
Ahokas sanoo.
??Sen verran voin sanoa,
että mediassa on ollut muun
muassa ruokalistasta tietoja, joita ei ole tarkistettu.
Tiedossa ja julkista sen
sijaan on se, että juhlan
keskeinen osa on Tampere
Filharmonian konsertti. Ehkä hienointa, mitä olen koskaan nähnyt, on koreografi Tero Saarisen ja
Boston Cameratan Borrowed Light. Isä & pikkusisko perheineen
En juhli!
Liisa & Veikko Laaksonen
Kultahäät
Kaiken sen tähden, mitä olette ja
mitä olette antaneet meille
Aimo Vesalainen
6 vuotta
Liisa
Hautala
24.11. 25: 32-33
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kati, Kaarina,
Kaisu, Riina, Katariina, Katriina
Ruotsinkielinen kalenteri:
Katarina, Karin, Kajsa, Katrina, Katja
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Pikkusiskosta kasvoi
kiireinen toimitusjohtaja
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Turbo (3D dub), Bio-Salo 1 klo 14.30
Lotta ja kuukiven salaisuus, Bio-Salo 2 klo 15
Lentsikat (2D dub), Bio Jännä klo 15.45
Diana, Bio-Salo 1 klo 16.15
Thor . Saa vain
olla vastaanottajan paikalla, kuitenkaan turhia
nöyristelemättä.
Jumala on se, joka antaa ja lahjoittaa, tunnemme ja tiedostamme
sitä tai emme. Kotona soitettiin ja laulettiin.
??Sitten oli ihan pakko
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Tänään
Paulina Ahokas luotsaa Tampere-talon itsenäisyysjuhliin.
Ilman musiikkia
ei voi elää
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Muita tapahtumia
Tanssit Salon VPK:n talolla klo 14, yhtye Bel-Amin
Tähtinäytäntö Salossa, Halikon vesitornin tähtitornilla klo
19 (säävaraus)
Kokouksia
Salon Karjalaiset ry:n syyskokous Salon Karjalaisella Perinnepirtillä (Rummunlyöjänkatu 22 A) klo 15
Salon metallityöväen ammattiosasto 57:n syyskokous
osaston toimistolla (Helsingintie 16) klo 17
Kiikalan nuorisoseura ry:n syyskokous Soihtulassa klo 18
Syntyneitä
Salon Seudun Sanomat julkaisee viikoittain vastasyntyneen
kuvan Syntyneitä-palstalla. Mistä löytää elämän mielekkyys
ja terve itsekunnioitus,
kun on tullut irtisanotuksi työstään, vaikka aina
on pyrkinyt tekemään
parhaansa. Jumalalta on kaikki hyvyys,
elämän lahja, elämän
ilot. Saamme esityksen ensi vuonna myös
Tampere-taloon.
. Armon varaan
saamme itsemme ja toinen toisemme sulkea,
mitä elämässä vastaan
tuleekaan, nyt ja kerran
tulevaisuudessa.
Martti Santakari. Eikö
siis mikään riitä?
Missä on pienen, kilpailussa pärjäämättömän
ihmisen arvo. Minulla ja lapsilla ei ole yhtään sellaista
vaatetta, joka tarvitsisi silitystä. Orkesteria johtaa nuori kapellimestari Santtu-Matias
Rouvali.
??Santtu-Matiaksella on
kyky puhaltaa intoa kaikkiin. Hän asettaa lampaat
oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
Matt. Saa olla pellossa veräjät auki, Ahokas pohtii.
Ruuhkavuodet
parasta aikaa
Pikkusiskosta on tullut nelikymppinen toimitusjohtaja, joka elää ruuhkavuosia.
Perheessä on kuusivuotias
tytär ja puolitoistavuotias
poika. elämme ja
olemme. Paulina
Ahokkaan isä toimi työvuosinaan musiikkiin erikoistuneena luokanopettajana
ja johti useampaakin kuoroa, äiti taas työskenteli
askartelunohjaajana ja harrasti laulua. Hänelle ei tarvitse suorittaa mitään,
ei esittää mitään. Vähemmän tärkeää karsitaan.
??En silitä. Olen ihan varma, että kun myöhemmin
katson tätä aikaa taaksepäin, ajattelen, että se on
ollut elämäni parasta aikaa.
Onnen hetket
PAULINA AHOKKAAN MUSIIKKITÄRPIT
Henkilöt ovat eläviä. (STT)
Sami Perttilä
AIKALISÄ
Kaamoksen viisto valo
Monet ovat kiertäneet Tuusulanjärven rantatien taiteilijamuseoita hehkeimpään kesäaikaan. (STT)
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Riikka Pelo vahvoilla
Finlandia-vedonlyönnissä
Asko Sahlbergin romaani
Herodes on suosikki voittajaksi. Salossa on kuin soittaisi
tutuille olohuoneessa, Tähkä
kommentoi.
Tähkän tavassa ottaa yleisönsä on sitä samaa energistä sympatiaa, joka teki
hänet tunnetuksi jo Elonkerjuun aikoihin. Olin varustautunut kaamosajan latteaan harmauteen.
Eikä mitä. Kahden myrsky-yön väliin mahtui aurinkoinen iltapäivä. Taiteilija maalasi 1920-luvulla uustulkintoja monista varhaisista maalauksistaan.
Teos on kuulunut aiemmin laajaan ruotsalaiseen
Schjerfbeck-kokoelmaan. Elokuvataiteessa on
kiehtovat puolensa mutta
proosa on itselleni läheisin
laji. Palkinnon saajan valitsee teatterinjohtaja
Asko Sarkola.
Monica Fagerholm
Lauri Tähkä komiassa kunnossa
KONSERTTI
Lauri Tähkä vauhdissa...
an aikaan. Ymmärrys menneisyydestä pitää meidät ihmisinä,
Riikka Pelo summaa.
Pelo katsoo nyt tässä vaiheessa, kun kaksi romaania
on julkaistu, saavuttaneensa pikkutyttönä itselleen
asettamansa haaveen. 1969) taas
kiitetään hänen rennosta
muotokielestään ja sommitelmistaan.
Kaikki palkinnot ovat arvoltaan 15?000 euroa. Lisäksi mies kehui tauolla takahuoneessa,
kuinka Salon keikat ovat olleet mieluisia.
. Tavoitteena on väitellä
vuonna 2015.
. 1972) sanoo nukkuneensa yönsä hyvin sen jälkeen,
kun hän sai tiedon ehdokkuudesta.
. 2013 romaanista Jokapäiväinen elämämme.
maanin vaatimuksia.
Elämää Praha?
Berliini-akselilla
Riikka Pelo sanoo etsineensä
jo ensimmäisen romaaninsa
aihetta Praha?Berliini-akselilta. Kaiken
kansan suosikiksi soolouran myötä siirtyminen
oli monille Elonkerjuu-faneille kova pala, mutta nyt
Tähkä soolojuttuineen tuntuu lyöneen itsensä lävitse
myös vanhan fanikunnan
keskuudessa.
Ehkäpä osasyynä on ainakin se, että Revohkan
kokonaissoundi on synteesi
molempia. Minä olin opastetulla kiertoajelulla marraskuun puolivälissä. Pieni tuuli sai järven pinnan kareilemaan.
Pysähdyspaikoissa ei voinut olla hämmästelemättä
luonnon, maastonmuotojen ja aina muuntuvan valon merkitystä taiteilijoiden luomisvoimana. Jos olen nukkunut huonosti, se on johtunut jostain
muusta, syysflunssainen Pelo naurahtaa iloisesti.
Ehdokkuus on päinvastoin
tyynnyttänyt pertteliläistaustaista kirjailijaa. Se edellyttää väitöskirjan
valmistumista ensi vuoden
aikana.
Taiteellisen tutkimuksen
alueelle kuuluva väitöskirja
käsittelee modernia tragediaa
ja rytmin dramaturgiaa.
. Kirjailijan ja käsikirjoittajan roolit poikkeavat toisistaan. Vuonna 2006
ilmestyneen Taivaankantajan eteen hän teki liki pitäen
saman ajan työtä. Jännite säilyy ja vain tiivistyy
musertavaa loppua kohden. Valitsemallaan uralla Pelo aikoo
myös jatkaa.
. Kokkosen aikainen sisustus on säilytetty
mahdollisimman tarkoin . Sadan vuoden takainen Tuusulanjärven taiteilijayhteisö on aiheena myös Ateneumin helmikuulle jatkuvassa näyttelyssä Järven lumo.
Kuvina Suomen ?kaikki tunsivat toisensa. Tarina, joka lopulta kutoutui romaaniksi, sijoittui
kuitenkin lapsuuden maisemiin, Pertteliin.
Jokapäiväinen elämämme
on jo huomattavasti lähempänä tätä Pelolle aiemman
elämän kautta läheistä kulttuurimaisemaa. Se on tilaustyö ohjaaja Taru Mäkelältä.
Pikkutytön haave kirjailijasta on toteutunut. Hänestä on tullut kirjailija.
Mutta valmis hän ei ole lainkaan tässä mielessä.
. Tunnelma elää kaiken aikaa
muutaman aurinkoisen tunnin aikana.
Niin Halosenniemen ateljeekodin kuin Erkkolan runoilijantuvan hirsiarkkitehtuuri tulee pehmeässä valonkajossa oikeuksiinsa. Revohka on Tähkän veroinen yhtye. Jokainen ikkuna-aukkokin on tarkoin
aseteltu suhteessa luontoon ja maisemaan, kuin kiehtovan näyttelyn ripustus.
Mainion modernimman vertailukohdan tarjoaa nyt Järvenpään kaupungin omistuksessa oleva ja ainakin ryhmien kohteeksi sopiva Villa Kokkonen, arkkitehti Alvar
Aallon säveltäjä Joonas Kokkoselle järven pohjoispään
rantamaisemaan suunnittelema puuluomus.
Legendan mukaan idea syntyi taiteilijoiden istuessa
iltaa ravintolassa, ja paperin puuttuessa luonnos tehtiin valkoiseen
pöytäliinaan. Taustatekstien avulla
tuon ajan kulturellin luontoharrastuksen kaikenkattavuus käy
selville.
Myös Halosenniemen seinillä
on esillä paljon talvisia tunnelma- ja tilannekuvia. Historiasta ammentava teksti
vie vääjäämättä oman aikansa, jonka päälle tulee
vielä tarinan muokkaaminen romaanin muotoon.
Kirjallinen työskentely
on siksi hidasta. Toisena käsikirjoituksena on työn alla
1700-luvulle sijoittuva rakkaustarina, jota Pelo kirjoittaa yhdessä Raija Talvion
kanssa. talon
isäntä ei ihaillut järveä alvariinsa,
vaan katseli jalkapalloa Salora-televisiosta, joka yhä jököttää ikkunasopessa.
Ihmeellisiä ovat inspiraation tiet.
Tunnelma elää
kaiken aikaa
muutaman
aurinkoisen
tunnin aikana.
Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaana romaanilla Jokapäiväinen elämämme oleva Riikka Pelo viihtyy Roihuvuoren maisemissa, Helsingissä.
Pikkutytön toive on toteutunut
Riikka Pelo nukkuu yönsä hyvin Finlandia-ehdokkaana.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
K
eväällä ilmestyneellä romaanillaan Jokapäiväinen elämämme
Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi yltänyt
helsinkiläinen Riikka Pelo
(s. Minna Viljamaan tukemana.. Vastaavan positiivisen havainnon
näki myös energisen Tähkän
tekemisistä. Valon vivahteita ei aina lähdetty hakemaan Italiasta asti, vaan Suomen vähäinenkin valo riitti.
Nykyisen sähköisen valosaasteen aikana asiaa ei aina
muista.
Marraskuussa valo tulee viistosta ja osin järven pinnan
kareilusta heijastuneena. Viime metreillä YLE:n tuotan-
Kirjoittaja on turkulainen
suomentaja.
tuntinen konsertti oli niin
yleisön kuin Tähkän vetämän Revohka-kokoonpanonkin mieleen.
Yleisön reaktioista näki,
että soolo- ja Elonkerjuu-materiaalista sujuvasti koottu
setti oli mieluinen. Enkä usko päätyväni
akateemiselle uralle, Pelo
toteaa.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Lauri Tähkä ja Revohka Teatteri Provinssissa
22.11.
Lauri Tähkän soolouran
toinen tuleminen Saloon sujui perjantai-iltana suotuisan positiivisissa merkeissä.
Loppuunmyydyssä Teatteri
Provinssissa soitettu pari-
OTTO
LAPPALAINEN
Monika Fagerholmille
kirjallisuuden
valtionpalkinto
Kulttuuriministeri Paavo
Arhinmäki (vas.) on jakanut kirjallisuuden valtionpalkinnot kirjailija Monika Fagerholmille ja suomentaja Liisa Ryömälle.
Ministeri antoi myös kaikkien aikojen ensimmäisen
kuvitustaiteen valtionpalkinnon kuvittaja Erika
Kallasmaalle.
Palkintoperustelujen mukaan Fagerholm (s. Heti ehdokkaiden julkaisemisen jälkeen kirjailijat
pantiin peliyhtiö unibetin
toimesta paremmusjärjestykseen.
Toiseksi paras kerroin on
Riikka Pelolla ja romaanil-
la Jokapäiväinen elämämme.
Suomen merkittävintä kirjallisuuspalkintoa tavoittelevat tänä vuonna myös J-P
Koskisen Ystäväni Rasputin,
Leena Krohnin Hotel Sapiens, Hannu Raittilan Terminaali sekä Kjell Westön
Kangastus 38.
Unibetin kertoimet Finlandia-palkinnon 2013 voittajaksi:
Asko Sahlberg 3,00, Riikka Pelo 4,00, Kjell Westö 4,75, Leena
Krohn 5,00, Hannu Raittila
5,50 ja J-P Koskinen 6,00.
Finlandia-palkinto jaetaan
3. marraskuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
9
Schjerfbeckin maalauksesta maksettiin 147 000 euroa
Serlachius-museoita ylläpitävä Gösta Serlachiuksen
taidesäätiö kertoo ostaneensa Helene Schjerfbeckin maalauksen Wilhelm von Schwerinin kuolema Sotheby?s-huutokauppakamarista Lontoosta.
Kauppahinta oli runsaat 122?000 puntaa eli vajaat
147?000 euroa.
Vuonna 1927 maalattu Wilhelm von Schwerinin
kuolema on toisinto Schjerfbeckin vuonna 1886
maalaamasta teoksesta. Aikaan, jolloin
Berliinin muuri murtui.
. Se voisi olla
kokeellisempaa proosatekstiä ilman historiallisen ro-
SSS/Marko Mattila
?Rakenteen katkelmallisuudella Pelo on onnistunut
välttämään elämäkerrallisia romaaneja usein rasittavat
dramaturgiset ongelmat. Pitkät
virkkeet hengittävät kuin venäläiset joet, hitaasti vyörymällä.?
Kirsi Hietanen Salon Seudun Sanomissa
4.4. En ole vielä
edes kunnolla kirjoittanut
uutta proosatekstiä, hän
kertoo.
Pelo paljastaa yllättäen,
että ennen tulevaa romaania hän saattaa julkaista
jotain muuta. joulukuuta. Hän on parhaillaan
toon päätyivät sinä vuonna
kuitenkin Pussikaljaelokuva
ja Le Havre.
Parhaillaan tekeillä on
väitöskirjaan liittyvä kokeellinen omaan aikaamme
liittyvä elokuvakäsikirjoitus,
jonka ohjaajana on Maria
Ruotsala. En voisi
kirjoittaa vielä Roihuvuorestakaan, jossa nyt asun, Pelo
pohdiskelee.
Proosan kirjoittaminen vaatii etäisyyttä aikaan ja paikkaan.
Rakkaus Prahaan ja Berliiniin selittyy sillä, että Riikka
Pelo viihtyi aikanaan noissa
maisemissa Tsekkoslovaki-
Elokuvataiteen
tohtorikoulutettava
Riikka Pelo ei ole vain kirjailija, vaan myös käsikirjoittaja. Kuvittaja
Kallasmaata (s. Ruotsiksi kirjoittavan
Fagerholmin tunnetuimpia
teoksia ovat Diiva, Amerikkalainen tyttö ja Ihanat
naiset rannalla.
Ryömän (s. Historia on kirjailijalle
tärkeää. 1947) puolestaan sanotaan kuuluvan
maamme kokeneimpien ja
arvostetuimpien suomentajien joukkoon. Proosassa henkilöt
tulevat hitaasti tutuiksi lukijalle, elokuvakäsikirjoituksessa tahti on toinen. Toinenkin
Prahaan ja Berliiniin liittyvä
romaani saattaa vielä ajan
kuluessa syntyä. Romaanihenkilöiden
sisäiseen maailmaan astuminen on tekstin synnyttämisen tärkein vaatimus.
. Taustojen
selvittäminen vaatii oman
aikansa, mutta tarinan kirjoittaminen, romaanin oman
kielen ja maailman löytäminen tarvitsee paljon lisäaikaan. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Pianistilaulaja Milla Viljamaa on
keikoilla ryhmän tärkein
kulmakivi, jonka soitto ja
laulu saavat ansaitsemansa
huomion.
Salon konsertin huippuhetkiä olivat tuoreimman levyn kappaleista kauniin vaikuttavat Tulkoon mitä vaan
ja Hessa.
SSS/Marko Mattila
... Elokuvakäsikirjoittaja joutuu etenemään juonenkuljetuksen
ehdoilla.
Pelon kirjoittama Belmondo sisters, poliittinen rakkaustarina 1960-luvulta, oli
liki päätyä elokuvaksi. Esikoinen
palkittiin tuolloin Tiiliskivipalkinnolla ja se ylsi myös
Runeberg-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi.
Seuraavan romaanin idea
on jo olemassa, mutta Pelo
ei uskalla luvata yhtään nopeampaa aikataulua kirjan
julkaisemisen suhteen. Se myytiin nyt ensimmäisen kerran huutokaupalla.
Serlachius-museoiden johtajan Pauli Sivosen
mukaan on mahdollista, että teos nähdään jo ensi
kesänä, kun uusi Serlachius-museo avataan Mäntässä. Ilmava olohuone-musiikkisali hengittää samaan tahtiin
ikkunasta järvimaiseman kanssa.
Toisen legendan mukaan . 1961)
on yksi tärkeimmistä nykyproosan kirjoittajista
Suomessa ja Pohjoismais-
sa. Hän
sanoo suoneensa mielellään
ehdokkuuden kirjalleen, jota hän valmisteli viiden vuoden ajan.
Pelo ei päästä käsistään
keskentekoista, harkitsematonta tekstiä. Lauloin tuolloin tshekkiläisessä bändissä, joka valittiin kotimaassaan muun
muassa vuoden tulokkaaksi,
Pelo paljastaa.
Aalto-yliopistossa elokuvataiteen tohtorikoulutettava. Olen vasta kuulostelemassa, mitä haluan seuraavaksi tehdä. Se tarjoaa kirjallisen muistin ja eletyn elämän. -tunnelma on esillä lähinnä Pekka Halosen ja
Eero Järnefeltin maalausten
myötä
Kolmikkoa hakattiin ja
he olivat kytköksissä pariskuntaan ?henkisillä käsiraudoilla?.
??Tähän mennessä on paljastunut monimutkainen
ja häiriintynyt kuva, joka
kertoo vuosien henkisestä
alistamisesta. Kolmisenkymmentä ihmistä on sairaalassa.
Latvian presidentti Andris Berzins kehotti kovasanaisesti tehostamaan
tutkimuksia. Vuoden 2011
vaaleissa islamistinen Ennahda-puolue sai 40 prosentin äänisaaliin. Gallupien
mukaan jopa kuusi kymmenestä norjalaisesta seurasi
shakin MM-kisoja.
??Ihmiset, jotka normaalisti
eivät pelaa shakkia, ostavat
nyt shakkilautoja, Norli Libris -kaupan tuoteryhmäpäällikkö Arnt Sandvik Nilsen
kertoi NRK:lle.
Menestysaalto näkyy myös
lasten ja nuorten kiinnostuksena. Tunisia on aina ollut
poikkeus arabimaiden joukossa. Monet
hänen sukulaisistaan asuvat
Euroopassa.
. Toimittaja kokeilee
uudelleen englanniksi.
??Seuraatko shakin MMottelua?
Ruotsalaisia huvittanut
viimeviikkoinen episodi oli
makupala Norjan shakki-
vallisuuden takaamiseksi
harkitaan teknisiä ratkaisuja.
Tähän mennessä marketin raunioista on löydetty
jo 54 kuollutta. Ensimmäinen presidenttimme Habib Bourguiba halusi rakentaa Tunisiasta modernin maan.
Tunisialaiset ovat länsimaisia ja moderneja muslimeja,
Benali sanoo.
Latvian presidentti:
Marketromahdus
kuin joukkomurha
Shakin Mozartiksi tituleeratun Carlsenin MM-rupeaman myötä shakkilautojen
myynti kaupoissa on norjalaismedioiden mukaan kolminkertaistunut.
Älypuhelimissa ?Sjakk?
on myös ladatuin sovellus.
Tämä ei yllätä. (STT?AFP)
Tunisian viinibisneksen ainoa
nainen ei pelkää islamisteja
Myös tunisialaisille muslimeille maistuu viini.
Lehtikuva/Päivi Arvonen
TUNIS | STT?PÄIVI ARVONEN
Ihmisoikeuksilla ja naisten
oikeuksilla on Tunisiassa
pitkät perinteet. Viime helmikuussa ns. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Ääriliikkeet ovat pieni,
mutta äänekäs vähemmistö.
Islamistit tietävät, etteivät
he pysty heikentämään tunisialaisten naisten asemaa,
sillä siitä seuraisi todella
paljon ongelmia. Elokuussa 2012 tuhannet osoittavat mieltään Ennahda-puolueen
ehdotuksille rajoittaa naisten oikeuksia.
. Joissain kouluissa
MM-kisojen seuraaminen
on ollut sallittua myös oppituntien aikana. Nuorten mielenosoittajien
mellakointi alkaa eri puolilla Tunisiaa.
. Time-lehti listasi Carlsenin
tänä vuonna maailman sadan
vaikutusvaltaisimman ihmisen
joukkoon.
Lontoossa kotiorjien pidosta epäillyn pariskunnan
teoista on paljastanut runsaasti yksityiskohtia, jotka
kertovat karua kieltä kolme vuosikymmentä vankeina olleiden naisten elämästä. Missään
maassa vallankumouksen
jälkeen ei päästä hetkessä
tasapainoon.
. Vapaa-ajankotien ohjaajat ovat itse joutuneet opiskelemaan shakin
saloja voidakseen vetää iltapäivätoimintaa shakinjanoisille lapsille ja nuorille.
Ja mitä Zlatan vastasi?
Hän tunnusti kohteliaasti
pitävänsä shakista ja on pelannut sitä itsekin, etenkin
pienempänä. Jo 19-vuotiaana maailman
rankingin ykkönen . Ensi sijalla ovat yhä ruoka, puhdas vesi
ja tilapäissuojat, sanoi tuhoalueella
vieraillut YK:n humanitaarisen avun
päällikkö Valerie Amos.
Hänen mukaansa lukematon määrä
ihmisiä on yhä säiden armoilla.
Kuolonuhrien määrän uskotaan kasvavan vielä lähipäivinä ja -viikkoina.
Supermyrsky Hayian iski Filippiineille
runsas kaksi viikkoa sitten. Rankattu ennätykselliset 28
kertaa maailman parhaaksi.
. Samia Benali työskentelee johtajana
miesvaltaisella alalla. Tunisialaiset naiset ovat erittäin voimakkaita ja vahvoja.
?Media
liioittelee?
Benali on naimisissa turkki-
laisen miehen kanssa. Länsimaiden media puolustaa ihmisoikeuksia vain
länsimaissa. Vastassa oli
intialainen Viswanathan Anand.
. Hänen mukaansa kyse on pikemminkin joukkomurhasta kuin
onnettomuudesta.
Presidentti korosti olevansa lopen kyllästynyt
osapuolten vastuun välttelyyn.
Hänen mukaansa romahdusta tutkimaan pitäisi
perustaa ulkomainen asiantuntijaryhmä, jolla ei ole
kytköksiä Latvian rakennusteollisuuteen.
Ilmastokokouksen
tulos tyydyttää
ministeri Niinistöä
Ääriliikkeet äänekäs
vähemmistö
Arabikeväänä tunnettu arabimaiden vallankumousaalto alkoi Tunisiasta joulukuussa 2010. Lisäksi kateissa on yli 1?600 ihmistä, kertovat viranomaiset.
YK:n mukaan Filippiineille ei vieläkään ole saatu riittävästi apua. Esimerkiksi moniavioisuus kiellettiin lailla jo
1950-luvulla.
. Uusien päästövähennystavoitteiden valmistelusta ei tullut niin
kunnianhimoista kuin EU
olisi toivonut, mutta sopu
oli kuitenkin parempi kuin
ei mitään.
??Kyllä se loppupeleissä
kannatti hyväksyä, Niinistö kertoi puhelimitse lauantai-iltana.
Teollistuneiden ja kehittyvien maiden erimielisyy-
Samia Benali korostaa, että naisen asema on ollut Tunisiassa aina vahva.
Hän korostaa naisten aseman olleen Tunisiassa aina
vahva. Suurmestarin arvo jo
13-vuotiaana (esimerkiksi
legendaarinen Bobby Fischer
15-vuotiaana, Garri Kasparov
17-vuotiaana).
. marraskuuta 2013
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Lehtikuva/AFP/Nicolas Asfouri
Filippiinien myrskyuhreja löydetty jo yli 5 000
TACLOBAN. Carlsonin MMrupeamaa vihreän veran
shakkimestari ei kuitenkaan
seurannut.
SUURMESTARIKSI
JO 13-VUOTIAANA
. Ennahda on
ideologialtaan maltillisempi
kuin esimerkiksi Egyptissä
suosiota saanut Muslimiveljeskunta.
Tunisiassa ääri-islamistit
ovat väläyttäneet merkittäviä heikennyksiä naisten
asemaan, ja kuten muissakin arabimaissa, esimerkiksi
alkoholin ja bikinien kieltämistä.
Samia Benali ei islamisteja
kavahda.
. Keskeytykseen päädyttiin, koska
pelastustyöntekijöiden tur-
Ympäristöministeri Ville
Niinistö (vihr.) on varauksellisen tyytyväinen Varsovan ilmastokokouksen
tuloksiin. Maailmanjärjestön mukaan 1,5 miljoonaa
lasta kärsii aliravitsemuksesta. He kiittelivät meitä
henkensä pelastamisesta,
muisteli Freedom Charityn
edustaja Aneeta Prem.
Kolmikko on nyt salaisessa turvatalossa. Joulukuun lopussa mellakat leviävät pääkaupunkiin Tunisiin,
tammikuussa 2011 presidentti Ben Ali lähtee maanpakoon. Mies ja nainen ovat
kumpikin nykyisin 67-vuotiaita. Joulukuussa 2010 tunisialainen katukauppias sytyttää itsensä tuleen
protestina korruptiolle ja työttömyydelle. Kutsutaan ?shakin Mozartiksi?,
nykyisin myös ?shakin Zlataniksi?.
. Arabimaihin
suhtaudutaan aina puolueellisesti riippuen siitä, kenen
puolella olemisesta länsimaat hyötyvät eniten, Benali väittää.
Median väkivaltauutisten
tai islamistien kommenttien paisuttelu vahingoittaa
Benalin mukaan Tunisian
taloutta ja etenkin matkailuelinkeinoa.
. Ne tunisialaiset muslimit, jotka juovat, juovat siis aika paljon.
Ostoskeskuksessa
romahti
jälleen.
RIIKA | STT?BNS?AFP
Riian turmamarketissa
tapahtui lauantaina uusi
romahdus. Kompromissina
uusien päästövähennystavoitteiden sitovuus jäi toistaiseksi auki.
Selvänä ilonaiheena Niinistö piti Varsovassa perjantaina syntynyttä sopua
trooppisen metsäkadon torjumisesta ja metsien suojelusta. Tunisialla on nyt ratkottavanaan isoja taloudellisia
ja poliittisia ongelmia, mutta
olen optimistinen. Siinä ei kuitenkaan kukaan loukkaantunut, kertoivat pelastusviranomaiset.
Yli kaksi vuorokautta kestäneet pelastustyöt keskeytettiin lauantai-iltana ja
niitä jatketaan jälleen sunnuntaiaamuna. Usein sukulaiset soittavat minulle ja kauhistelevat,
että Tunisia on kohta uusi
Kabul. Lokakuussa 2013 Ennahda-puolue allekirjoittaa joukkomielenosoitusten jälkeen opposition kanssa sopimuksen siirtymäkauden
teknokraattihallituksen muodostamisesta.
Carlsen nostatti Norjan shakkikuumeen huippuunsa
Lehtikuva/AFP/Manjunath Kiran
?Shakin
Mozart. Useiden puhelinkeskustelujen jälkeen
57-vuotias ja 30-vuotias
brittinainen suostuivat tapaamaan järjestön edustajat.
Tämän jälkeen kaksikko
johdatti viranomaiset Etelä-Lontoossa sijaitsevalle
talolle vapauttamaan kolmannen orjan, 69-vuotiaan
malesialaisnaisen.
??He kaikki halasivat minua ja itkivät lakkaamatta. Filippiinien supermyrskyn jäljiltä on löydetty jo yli 5?200 uhria. Lisäravintoa kaipaavat myös odottavat ja
imettävät äidit.
??Paljon enemmän täytyy tehdä. En tunnista kotimaatani lainkaan median välittämästä kuvasta, Benali
sanoo.
Hän syyttää mediaa väkivaltauutisten liioittelusta
sekä puolueellisesta uutisoinnista.
. vahvuusluku oli 2?872, korkeampi
kuin kenelläkään aikaisemmin.
Kasparovin vahvuusluku oli
korkeimmillaan 2?851.
. Molemmat olivat tulleet Britanniaan 1960-luvulla, toinen Intiasta ja toinen Tansaniasta.
Pari otettiin viime viikolla
kiinni, mutta vapautettiin
takuita vastaan.
??Uskomme, että kaksi
uhreista ja epäilty mies tapasivat Lontoossa yhteisen
poliittisen ideologian kautta ja että he asuivat samas-
sa osoitteessa eräänlaisessa kollektiivissa, poliisikomentaja Rodhouse kertoi
lausunnossaan lauantaina.
Nuorimmalla 30-vuotiaalla uhrilla on poliisin
mukaan syntymätodistus,
mutta muita virallisia asiakirjoja hänestä ei ole löytynyt.
?Naiset itkivät
lakkaamatta?
Kolmikon piina helpotti,
kun 57-vuotias irlantilaisnainen rohkeni soittaa lokakuussa kotiorjuutta käsittelevässä tv-ohjelmassa
mainitulle Freedom Charity -järjestölle. Yksinkertaisinta sitä olisi kai kuvata
aivopesuksi, mutta sillä
tavalla vähäteltäisiin vuosia kestänyttä piinaa, jota
uhrit ovat joutuneet kokemaan, selvitti komentaja
Steve Rodhouse BBC:n
mukaan.
Poliisi paljasti, että orjuuttamisesta epäilty pariskunta oli pidätetty kertaalleen jo 70-luvulla, muttei suostunut kertomaan
syytä. on
vuonomaan
oma Zlatan.
TUKHOLMA | STT?TANELI MÄNNIKKÖ
Magnus Carlsenin menestyksen innostamana norjalaiset ovat saaneet shakkitartunnan.
kuumeesta, jonka perjantaina maailmanmestaruuden varmistanut 22-vuotias
Magnus Carlsen on maassa
nostattanut.
Ruotsin shakkiliiton puheenjohtaja Carl-Fredrik
Johansson selittää taustoja.
??Magnus Carlsen on hei-
dän Zlataninsa.
Hän on mukava ja suosittu,
hän on muotitietoinen, näyttää kuvissa hyvältä, on Skavlanin (suositun keskusteluohjelman vetäjän) vieraana plus se, että hän sattuu
olemaan maailman paras,
Johansson sanoi Expressenlehdelle.
Pelikauppiaiden
kultakaivos
Norjalaiset ovat saaneet
seurata suosikkinsa edesottamuksia MM-kisoissa suorana satakunta tuntia asiantuntijakommenttien sävyttämänä, ja moni on saanut
tartunnan.
det venyttivät kokouksen
noin vuorokauden yliajalle.
Kiina ja Intia eivät lopulta
saaneet läpi tavoitettaan,
että teollisuus- ja kehitysmaita kohdeltaisiin uudessa ilmastosopimuksessa
eri tavalla. Hän elää
Saudi-Arabiassa ja on kotimaassaan tuomittu elinikäiseen vankeuteen.
. kaikkien
aikojen nuorimpana pelaajana.
. Olemme kuitenkin menossa kohti parempaa, uskoo
Benali.
. (STT)
ARABIKEVÄT ALKOI TUNISIASTA
Orjakolmikkoa
hallittiin aivopesulla
ja hakkaamisella
Vuosikymmeniä kotiorjina
Lontoossa pidetyt naiset
pahasti traumatisoituneita.
STT | HANNU AALTONEN, NIILO SIMOJOKI
Ruotsi valmistautuu vuoden
tärkeimpään jalkapallomaaotteluun Portugalia vastaan,
ja tähtipelaaja Zlatan Ibrahimovic on toimittajien
tentattavana Tukholmassa.
Norjalainen NRK on myös
paikalla ja pääsee esittämään ensimmäisen polttavan kysymyksen. Se on luonnollisesti:
??Mitä mieltä olet Magnus
Carlsenista?
Zlatan kääntyy hämmentyneenä lehdistöpäällikön
puoleen. Magnus Carlsen varmisti
shakin maailmanmestaruuden
perjantaina Intiassa. Ansaitsee vuosittain miljoonia
shakilla, sponsorisopimuksilla
ja mallin töillä.
. Lokakuussa 2011 maltillinen Ennahda-islamistipuolue voittaa
parlamenttivaalit.
. Vain pieni osa tuotannosta menee vientiin.
??Ehkä kolme miljoonaa
tunisialaista juo viiniä sekä
tietenkin turistit. Islamistien suosiota hän pitää
ohimenevänä poliittisena
ongelmana.
??Lapsuudenperheessäni
viinin juonti ei ollut koskaan haram eli kiellettyä.
Uskonto ei ole yhteisön asia,
vaan uskonnossa on kyse Jumalan ja ihmisen välisestä
suhteesta, Domaine Neferis
-viinitilan tuotantojohtajana
työskentelevä Samia Benali
sanoo.
Hän on muslimi kuten 98
prosenttia Tunisian noin 10
miljoonasta kansalaisesta ja
ainoa Tunisian viininvalmistusteollisuudessa johtotehtävissä työskentelevä nainen.
Tunisia tuottaa noin 33 miljoonaa pulloa viiniä vuodessa. Pahasti
traumatisoituneilla naisilla
on edessään pitkä toipuminen.
Lähteet: BBC, AFP
Parasta on se, kun ei enää
tarvitse lähteä ruuhkalossilla saarelta
minnekään.
Joka toinen viikko ruotsinlaivalla,
ja joka toinen viikko maissa. Valtion lossi on lisännyt liikennettä saarelle kesäisin. Musta on
ristitty Jeesuskristukseksi.
Isoisä Bengt Julin täräyttää pikkutraktorilla talonsa pihaan. Sähkötkään eivät ole
olleet poikki.Yöllä tuulen nopeus on
ollut seitsemäntoista metriä sekunnissa.
Saarella kymmeniä vuosia asunut
ja lossille yhtä aikaa sattunut mies
kertoi, että mereltä tulevat puhurit
pyyhkäisevät yleensä aina saaren sivuitse ja jättävät saaren rauhaan.
Lossimatkalla on vielä kovan tuulen
rippeitä jäljellä. Kahvipöydän ääressä
aika pysähtyy, kun kaikkialla on niin
ihmeellisen hiljaista. Tiedetään metsässä kummitelleenkin.
Metsän siimeksessä, sammalen peittämässä
maassa näkyy
vain joitakin pitkänomaisia painanteita.
SIVU 13
Saaristossa kotona
Viisaus
?On kunnioitettava taito
oppia sietämään
tietämättömien typeryyttä.?
Demophiles
Högsåra
Kemiönsaaren Högsårassa asuva kahden lapsen äiti Ulrika Julin on töissä hyttiemäntänä.
Julin on viikon ruotsinlaivalla ja viikon maissa.
Teksti: SSS | SEIJA JÄRVINEN
kuvat: SSS | Marko Mattila
Kemiönsaaressa kivenheiton päässä Högsåran saaren lossirannasta on
punainen talo. Silloin on minullakin aina aikainen kuuden herätys. Taakse jäävät Högsårasta
vain himmeinä pilkottavat valot.. Julinin elämä
soljuu rauhasta ruljanssiin, se on jonkinlaista ääripäissä oloa.
. Tätä lammastyyppiä on esiintynyt Ahvenanmaalla arvion mukaan ainakin viikinkiajalta lähtien.
. Lapsiperheitä on vain kolme.
Perheellisiä tulee kuitenkin lähiseuduilta viikonlopun viettoon saarelle.
11
?Haluaisin asua aina täällä, Hilmatytär on sanonut monta kertaa äidilleen.
Raikas merituuli puhaltaa tavallista navakammin, ei kuitenkaan myrskylukemissa. Saunomme usein, sanoo Ulrika
Julin, joka palasi viime vuoden toukokuussa takaisin saarelle asumaan.
Hän muutti lapsineen Paraisilta.
Julin asuu nyt kahden kouluikäisen
lapsensa ja kissan kanssa vanhempiensa entisessä talossa.
. marraskuuta 2013
viikonvaihde@sss.fi
n TUOTTAJA
Mikko Kiviluoto (02) 7702 341
SSS/Talvikki Salin
Ryssänsilta vei hautuumaalle
Salon Valhojanmäen takametsässä on alue, jonka halki entisajan
paikkakuntalaiset eivät mielellään kävelleet pimeän aikaan. Maaperässä tiedetään olevan ruumiita, jotka aikoinaan haudattiin helposti
kaivettavaan hiekkanummeen. Olen ollut töissä Siljalla laivan
saunabaarissa, sanoo Anita Julin.
Isoäidin apu maissa on korvaamatonta, kun Ulrika Julin lähtee omaan
kiireiseen työvuoroonsa laivalle.
. Välillä ne kirmaavat etunenässä, ja välillä
ne seisahtavat polulla odottaen.
Yksi neljästä lampaasta on säyseä
Pelle-pässi, jota ei selvästikään viedä
narussa. Hyi, sen henki haisee pahalle. Julin
on töissä hyttiemäntänä. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Olen aina tuntenut yhteyden
saareen. Täällä ovat juureni, sanoo Ulrika Julin tunteella. Olen
tottunut nukkumaan laivalla. Bussi tuo saaren lapset yleensä
lossirantaan Svartnäsiin. Ahvenanmaanlampaat otettiin perheeseen, koska ne pitävät maiseman
siistinä.
Lampaat kulkevat irrallaan ja käyt-
Taalintehdas
Kasnäs
SSS/HL
täytyvät ihmisen seurassa kuin seurakoirat. Hänellä on
moottorisaha peräkärryssä.
. Merinäkymä avautuu
talon ikkunoista. Vapaalla kuntoilen ja nukun. Soleyla
harjaa Pelle-pässin suun puhtaaksi.
Ulrika Julin (oik.) on hakenut tyttärensä Hilma Julinin koulusta Taalintehtaalta.
Lossimatka kotiin kestää kymmenen minuuttia.
Isoäiti laittaa lapset kouluun lossilla
Saaristolaisnaiset kolmessa polvessa. Hän seilaa
uusimmalla Viking Grace -aluksella
edestakaisin Turusta Tukholmaan.
Hyttiemännän työpäivät laivalla
ovat yli kymmentuntisia. Hilma-tytär
on asetellut pikkuleipiä järjestykseen
kaksikerroksiselle tarjottimelle.
Talossa on pehmeän lämmintä, kun
on puulämmitys. Lähellä kulki Ryssänsiltana tunnettu
tie.
Takalanmetsän hautausmaa on sittemmin on unohtunut ja hävinnyt maastoon. Lampaat tulevat kutsumalla aamupuurolle. Ne käyvät myös siellä ruokailemassa. Kotona sydäntalvella saattaa olla, että näen vain vanhempiani ja lapsiani, joita kuskaan harrastuksiin, miettii Julin.
Tarvittaisiinko saaressa miehen
apua?
. Kaikilla on nimet. Kissa on ollut joskus odottamassa lossin luona lapsia koulusta
kotiin.
Sarvipäiset lampaat tulevat kotiin
juoksujalkaa naapurista, jossa Ulrika
Julinin täti asuu.
. Se on helpottanut ja nopeuttanut saaristolaisten kulkua asioille, samoin kuin Lövön silta. Muutto takaisin tuntui luonnolliselta. Hilma voivottelee isoisän kovaa vauhtia.
. Niille ei tahdo enää vihreä
ruoho kelvata, kun ne ovat tottuneet
parempaan, sanoo Julin.
Lampaat seuraavat mukana, kun
kuljemme metsäpolkua pitkin naapuriin tervehtimään isovanhempia. Sen reunoille hän
on ripotellut karpaloita. Nukun
hyvin. Nukahdan hyvän kirjan seurassa. Ajauduin
varustamolta toiselle, ja laivaan menin töihin vuonna 2005.
Viime vuonna tähän aikaan Julin oli
Intiassa joogaamassa. Kun tulee pakkanen ja lunta, turistit häipyvät, sanoo
Ulrika Julin.
Lampaat
kuin seurakoirat
Hilma-tytär huutaa kotitalon ovensuussa kirjavaa Skrållan-kissaa ja
lampaita. Lossi on saaristolaisille tärkeä yhteys muualle. Laiva on tukeva eikä heilu paitsi aavalla merellä pari tuntia. Perhe puhuu sekä suomea että ruotsia.
Saaressa asuvat edelleen myös Ulrika Julinin vanhemmat, jotka ovat
aikoinaan olleet myös merellä töissä.
Myös hänen tätinsä on saaren asukas.
Isoäiti Anita Julin käy vielä laivalla silloin tällöin töissä ekstraamassa.
. Aloitin töissä telakalla. Lukion Ulrika Julin kävi
Kemiössä, jossa hän asui viikot. Tämä on ykköshevonen, sanoo isoisä pikkutraktorista, jonka hän ajaa
talliin.
Vapaasti vaeltavilla lampailla on yöpymispaikka samassa tallissa.
Saariston rauha
vastapainoa laivatyölle
Ulrika Julin on leiponut kasvispohjaista suklaakakkua. Lasten
kanssa pidämme yhteyttä tekstiviestein.
Työmatkalta kotiin palatessaan Julin ei pääse lossilla enää Högsåraan.
Hän yöpyy silloin yleensä Turussa veljensä luona.
. Aiemmin saaristolaislampaiksikin kutsutut ahvenanmaanlampaat
kuuluvat pohjoiseurooppalaisiin lyhythäntäisiin lammasrotuihin. Hän on kurssittanut itsensä reikihoitajaksi Tukholmassa, jossa hän on käynyt meditaatio- ja joogatapahtumissa.
Bussilla ja
lossilla kotiin
Kuusivuotias Hilma Julin tulee kotiin
äitinsä autossa koulusta Taalintehtaalta. Työnteko
täyttää päivät. Lapset lähtevät
kello 7.15 lossilla toiselle puolella
bussirantaan, kertoo Anita Julin.
Yksin lossilla matkustaessaan lapset saavat mennä lämpöiseen hyttiin.
Isoisä Bengt Julin huristelee pihaan pikkutraktorilla. Alempana taloa on
rantasauna.
. Korkealta sillalta on henkeäsalpaava näkymä alas merelle.
. Kotona oleminen on täysi vastakohta hektiselle laivatyölle, jossa näkee
riehakasta menoa. Toinen tytöistä, 10-vuotias Soleyla Dhirani, on
jo kotona.
Saarella asuu nykyisin noin 30?40
henkilöä. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruusvuodet
Högsåran saaressa.
Julinin lapsuuden perhe muutti
Helsingistä Högsåraan, kun Ulrika oli nelivuotias ja hänen veljensä
2-vuotias. Laivalla on henkilökunnan käytössä punttisali, sauna sekä poreamme.
. Hilma (vas.), Anita ja Ulrika Julin sekä ahvenanmaanlampaat.
. Renginpaikka on avoinna, virnistää
Ulrika Julin ilkikurisesti.
Paluumatkalla lossilla mantereen
puolelle Svartnäsiin on aivan tyyntä.
Illansuussa taivas on kirkas kuin päivänvalossa
ennen television rynnistystä ja Salon kolme elokuvateatteria vetivät hyvin väkeä.
Salon ensimmäinen CinemaScopelaajakangas asennettiin
SSS | Mikko Kiviluoto
mikko.kiviluoto@sss.fi
J
ari Mäkilä käynnistää BioSalon vanhan ja luotettavan
35 millisen Zeiss Ikon -tehtaan
valmistaman Ernemann VII B
-projektorin. Niinpä Salossa . Yleisö
istui lankkupenkeillä, Karl pyöritti
käsiprojektoria ja Leonard myi lippuja ja piti kaminassa tulta yllä.
?Biograafiteatterin avajaisilmoitus on jäänyt tallelle: ?Teatterissa
esitetään lyhyitä elokuvanpätkiä,
joista erään nimi kuuluu: Mies putoaa savupiipun kautta kuumaan
puuropataan. Sitten pidettiin
väliaika, ja jatkettiin filminvaihdon jälkeen. Bio Jännän hän
vuokrasi viime kesänä, kun Paimiosta
tuli lähtö.
Bio-Salossa toinen Ernemann-projektori on yhä käyttövalmiina ja arkistofilmejä odottamassa. marraskuuta 2013
Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Kuvat: SSS/Marko Mattila
SSS/Hanna Laurikko
Elokuvia
Salossa
vuodesta 1908
?Saloon elokuva saapui jo 13
vuotta elokuvan keksimisen (1895)
jälkeen: veljekset Lindqvist esittivät Salon ensimmäisen elokuvan
Salon uudessa Biograafiteatterissaan Horninkadulla1908. Bio-Salossa vanhat, 1937 valmistetut projektorit pääsivät osaaikaiseläkkeelle 2012 ja projektori
vaihtui Barcon digitaaliseksi . Teatteri Kiva luopui
kilpailusta1964.
?Bio-Salo muuttui Suomen ensimmäisten joukossa kaksisaliseksi
laajassa remontissa 1975. Mäkilä kertoo.
Elokuvateatterit aina läsnä
Mäkilän perheessä elokuvia on näytetty
jo kolmessa polvessa . viimeksi samankaltainen
tilanne oli 1930-luvulla.
?Yrittäjä Minna Matila aikoo
avata Saloon kaksisalisen Elokuvateatteri Lumon talvella 2014.
Lähteenä mm. Kyllä se oli toisinpäin: itse kysyin isältä miten projektoria käytetään. Arvostelijat lyttäsivät sen, mutta kansa tykkäsi.
Mitä enemmän rillumareitä haukuttiin,
sitä suositumpaa siitä tuli. digitalisoinnin myötä myös 3Delokuvat saapuivat Saloon.
?Jännärit vuokraavat Bio Jännän
Jari Mäkilälle kesällä 2013; Mäkilällä
on hallussaan Salon kaikki valkokankaat . Mäkilä arvelee.
Alkuperäisyys on harvinaisuutta
Bio-Salo vuosimallia 1938 on ikuistettu
aulan lasivitriinin valokuviin. Seuraavan kerran se
pyörähtää käyntiin 1.12., ensi sunnuntaina, kun Mäkilä järjestää Bio-Salon
75-vuotisjuhlanäytöksen.
. Bio Salo siirtyi 1942 Martti
Niemisen omistukseen, Tähti-Kino
vaihtoi omistajaa useasti, ja sulki
lopulta ovensa 1948.
?1950-luku oli ?viimeinen kultainen vuosikymmen. Konehuone täyttyy projektorin perinteisestä säksätyksestä ja
sen kirkkaasta, nostalgian täyttämästä
valosta.
Hetkeen kiteytyy yli sata vuotta elokuvahistoriaa.
. 12
Sunnuntaina 24. Isä Jukka Mäkilä muistaa yhä aina kysellä pojalta
viimeisimmistä yleisömääristä. Mieti, kuinka monta kertaa ristikko on pyörähtänyt tässä huoneessa!
Mäkilä innostuu.
Projektori on vuosimallia 1937. Se on vanhin Salossa yhtäjaksoisesti ja samalla nimellä auki pysynyt elokuvateatteri.
Ernemannin vieressä on uusinta uutta, digitaalinen Barco-elokuvaprojektori Dolby-servereineen ja 3D-mahdollisuuksineen.
. Keskus
sai kilpailijan Ahto Jylhän Teatteri
Salamasta, nykyisen Bio Jännän
edeltäjästä, vuonna 1925.
?Äänielokuvaa esitettiin Salossa
ensimmäisenä Teatteri Keskuksessa syksyllä 1931. Ensimmäisen säilyneen lehtimainoksen mukaan filmi oli Elinan surma,
Mäkilä sanoo.
Bio-Salo viettää tänä vuonna 75-vuotisjuhliaan. Bio Salossa on oma henki ja vuosikymmeniä kulttuurihistoriaa. penkkejä.
?2000-luvulla Bio Jännässä on
426 paikkaa, Bio-Salossa 320+99
paikkaa. Jo osa-aikaeläkkeelle päässeen Ernemann VIIB (vuosimalli 1937)
vieressä on nuorta polvea, Barco-digitaalielokuvalaitteisto vuodelta 2012.
vanhoja elokuvateattereita ole Suomessa
enää montaa jäljellä, Mäkilä sanoo.
Remontissa vanhat aulan pinnat ja värit, vintiltä löytyneet funkkis-valaisimet
ja Uuno Eskolan iso lasimaalaus otettiin uudestaan esille. Salon ensimmäinen
Dolby Stereo asennettiin Bio-Salo
1:een 1985.
?Bio Jännä suljettiin 1991 ja
muutettiin puhenäyttämöksi: BioSalo oli Salon ainoa elokuvateatteri,
videovuokraus päättyi. (...)?
?Salon ensimmäisen elokuvateatterin rakennutti kauppias
Erik Nordlin nykyiseen
Bio-Salo on Salon vanhin yhä samalla
nimellä toimiva elokuvateatteri.
Länsirantaan. Finnkinon teatterit ovat samanlaisia, oltiin
sitten Porissa tai Helsingissä: mustat
salit ja punaiset penkit.
Elinan Surma on ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä Bio-Salossa esitettyjä elokuvia. Samana syksynä
Nordlin luopui Tähti-Kinosta ja Salamasta. Nyt
elokuvateatteri on teknisesti ja mukavuudeltaan tätä päivää mutta ulkoasultaan lähes alkuperäisessä 1930-luvun kuosissa.
Enää ei ?yliheitetä lennossa?
Bio-Salon aulan komistus on toinen
30-luvun Ernemann-projektori. Samalla Mäkilä
uudisti saleissa esiriput ja katsomot,
väljensi jalkatilaa ja päästi vanhimmat
penkit ansaitulle eläkkeelle uusien tieltä.
. Bio-Saloa siirtyy luotsaamaan Eilo Laineen poika Jukka
1989. Se on ollut tarkoituskin vuoden 2007 remontissa.
. Elokuvateatterit
ovat olleen meidän perheessämme aina
läsnä, Mäkilä kertoo.
Ja näin on edelleenkin. Kesällä 2007 uudistuneena avautuva
Bio-Salo on entisöity 1930-luvun
perinteitä kunnioittaen; mm.
vanhat, alkuperäiset värit, lasimaalaukset ja valaisimet palautetaan
käyttöön.
?Elokuvahistorian kautta aikain
suurin mullistus on ollut filmikeloista luopuminen. Kestäisiköhän se käyttöä kymmenen vuotta. Salama remontoitiin kesällä
1939 ja se avattiin nyt Jännärin
suvun omistamana Bio Jännä
-nimisenä.
?Sodan aikana Salon neljä teatteria olivat toiminnassa ja kilpailu
kovaa. Tässä on paljon taidokasta käsityötä, kuten nuo kaiverrukset, tuo nuoli,
joka osoittaa pyörimissuunnan. luotiin 1930-luvun tekniikalla Hollywood-taikoja ja maagisia hetkiä pitkälle 2000-luvulle asti.
Mäkilä taputtaa vanhaa konkaria hellästi.
. Kelat vaihtuivat
kovalevyiksi. Homma
oli kivaa ja jotain sellaista, mitä kukaan
kaveri ei saanut tehdä. Esityslaitteiston digitalisointi alkoi Salossa Bio Jännästä
2009. Tähän kaatui aikoinaan Tähti-Kino, kilpailijoilla oli kahdet projektorit ja
yleisö kyllästyi taukoihin, Mäkilä kertoo.
Paimion Kinon hoitamisen ohella Mäkilä osti Bio-Salon 2006. jo koulupoikaikäisenä Paimion Kinossa 1980-luvulla.
. Jos ei ollut yleisöä, se otti papan luonteelle. Keskus
remontoitiin perusteellisesti ja nimi
muuttui Tähti-Kinoksi syksyllä
1936.
?Tarjonta ja kilpailu kasvoivat
1938: Kosti Vuorion Bio-Salo
sekä Oy Salon Kivan Teatteri Kiva
avasivat ovensa. Ei tällaisia funkkishenkisiä
Matti Jännärin johtamaan Bio Jännään 1955, muut seurasivat pian
perässä.
?1960 Bio-Salon Martti Nieminen
kuoli ja elokuvateatteri siirtyi hänen
leskeltään Eilo Laineen omistukseen 1961. Ei
heti uskoisi, että se oli käytössä viime
vuoteen asti, jolloin Mäkilä digitalisoi
Bio-Salon esityslaitteistot. Ennen
molemmat koneet tarvittiin sisällä, sillä
aina 1970-luvulle saakka filmirullissa
oli tavaraa vain 20 minuutiksi. Syksyllä
1934 Nordlin vuokrasi Salaman
itselleen: nyt Nordlin omisti kaikki
Salon elokuvateatterit. Elokuvateatteri
Keskus avasi ovensa 1911. Jukka Laine vuokraa BioSalon paimiolaiselle 1980-luvulta
elokuvia esittäneelle Jari Mäkilälle
2005.
?2006 Mäkilä ostaa Bio-Salon ja
tekee perusteellisen remontin. Jos oli paljon porukkaa, pappakin
oli kuin Naantalin aurinko, Mäkilä kertoo.
Jatkuu seuraavalla sivulla
äänensä ja uusii mm. Lapsuudestaan Mäkilä muistaa isoisä Väinön
pelkkien näytöksen jälkeisten askeleiden äänten kotirappusissa paljastaneen,
oliko takana hyvä vai huono ilta.
. Tuolla sisällä pyörii Maltan ristikko,
joka katkaisee kuvan 24 kertaa sekunnissa. Elokuvateatteri on hämmästyttävän samankaltainen yhä tänäänkin. Salossa
oli taas kolme valkokangasta.
Vuokravideot tulvivat markkinoille
1980-luvulla: Bio-Salo vastasi kilpailuun ryhtymällä itsekin videovuokraajaksi. Myös Bio-Salo digitalisoi
Jari Mäkilä näyttää, mistä elokuvien taika oli Bio-Salossa pitkään lähtöisin. Mikko Jännäri avaa Bio Jännän uudestaan
elokuvateatteriksi 1998, nyt digitaaliäänisenä. Silloin esitetään rillumarei-merkkiteos Rovaniemen markkinoilla. Salon
perinteisimmässä elokuvateatterissa on näytetty tuhansia elokuvia vuoden 1938 jälkeen. Hän
oppi ?yliheiton lennossa. kuten kaikkialla muuallakin
. Tämä
on kestävää tekoa, ikuinen, Mäkilä sanoo.
Bio-Salossa esitettiin ensimmäinen
filmi 1938.
. Rovaniemen
markkinoilla käynnisti koko sen 50-lukulaisen genren, kyse on siinä mielessä
merkkiteoksesta. toissa vuonna elokuva-alan hopeisella ansiomerkillä palkitulla Mäkilällä on Salon ja Turun elokuvahistoria jo sitäkin kautta hallussa.
Lisäksi Mäkilä on itse kirjoittanut Salon
elokuvateatterien historiasta juttusarjan,
joka julkaistiin SSS:ssa keväällä 2000.
Mäkilä kertoo tulleensa alalle omasta
tahdostaan, mitään painostusta ei perheen taholta tullut.
. Koneenkäyttäjän oli oltava hereillä, jotta kaksituntisen Hollywood-spektaakkelin sai
ajettua lentävillä kelanvaihdoilla kunnialla loppuun asti.
Tuttua työtä myös Jari Mäkilälle. Elokuvia Salossa pian sata
vuotta/Jari Mäkilä,SSS 28.5.2000; Jari Mäkilä,
2013.. Salama sai äänilaitteet vuotta myöhemmin. Ennen kaksoisprojektoreja filmiä
katsottiin 20 minuuttia. Bio Jännä rakennettiin
uudelleen, saliin tuli 500 paikkaa.
Television takia yleisömäärät laskivat. Halusin tuoda Bio-Salon alkuperäisen
hengen esille
Ja kas, kun
tuoretta, hyvin mehukasta ja makeaa taatelia maistaa, tulee kylläisen
oloiseksi jo kahdesta taatelista. Sano nyt,
mitä pidät!
. Taateli on nyt
ajankohtainen, joulu on lähes nurkan takana. Metsän siimeksessä, sammalen peittämässä maassa näkyy vain
joitakin pitkänomaisia painanteita.
Pentti Kataja haastatteli vuonna 1980
nyt jo edesmennyttä isokyläläistä Emil
Virtaa, jolla oli muistikuvia hautausmaasta lapsuudestaan. Ensimmäisenä katosivat pienten, parintuhannen
asukkaan kylien elokuvateatterit, sitten niiden määrä harveni
suurissakin kaupungeissa.
. Urani aikana suurin menestys on ollut Titanic: sen halusivat
nähdä kaikki. En mä tiä...
. Osa kivistä on jo peittynyt maa-ainekseen. Vuosittain on aina joitain varmoja menestyjiä kuten
bondit, potterit, ice age:t ja madagaskarit...
Mäkilän oma suosikki tuhansien filmien joukosta on Cinema Paradiso, italialainen draama vuodelta 1988.
. Hyvä esimerkki: isäni vei äitini ensitreffeille elokuviin. marraskuuta 2013
13
Toisaalta
ASKO
LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
. Taateli-ihmiset eivät unohda kuvata tätä mystistä, alun perin Pohjois-Afrikasta matkannutta herkkua ?kuninkaiden hedelmäksi.. Tieto on Katajan
isoäidin isältä, joka näki kuopan vielä toimintakuntoisena.
Kataja uskoo Ryssänsillan kuuluneen Perttelin ja Halikon kirkkojen välillä kulkeneeseen ratsutiehen. Keittiö on aika hieno.
. Älä ihmeessä. Hyvä veli, mitä murjotat?
. Kysyntä on nyt
juuri kuumimmillaan.
Tapaan taateleita kolmekymmentä vuotta viljelleen verkkaisen Dave
Nelsonin. Silmä hakee maisemasta maamerkkejä loputtomien lehtisalaatti- ja meloniviljelysten yllä kaartuvan sinitaivaan lisäksi. Joku muu
oli kuitenkin myöhemmin vienyt ristin
uudelleen, Kataja kertoo.
Koira löysi
miehen leukaluun
Nyt hautausmaata ei enää huomaa, jos
siitä ei tiedä. Pentti Kataja on
hieman putsannut niitä näkyviin.
??Pikkupoikana täällä leikittiin. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, Mäkilä sanoo.
Kuvat: SSS/Talvikki Salin
Sulle
mulle
Sunnuntaina 24. niin, kiire jonnekin. Mille?
. iso valkokangas
Elokuvateattereiden kultaiset vuosikymmenet olivat 1930- ja
1950-luvulla. Nyt tulee loppu!
. Jos nyt tulisi sunnuntain iltanäytökseen 250 katsojaa, sitähän juoksisi kadulle tanssimaan ripaskaa! Mäkilä virnuilee.
Nykyisin ei kotisohvalta tarvitse liikahtaa viihteen katselemisen
takia. Viihdettä ei tulvinut joka päätteeltä. Taateleista, vaniljajäätelöstä ja maidosta saa
maailman parhaimman pirtelön. Voi eläytyä elokuvan maailmaan kaikilla aisteilla, ison
kuvan ja kunnon äänen kanssa.
nnn
Bio-Salon (Helsingintie 11, Salo) 75-vuotisjuhlanäytös 1.12. Hän toi mukanaan yksitoista medjool-taatelipalmua ja
vei ne Nevadaan. Sen todettiin kuuluneen 1800-luvulla kuolleelle nuorelle miehelle, Kataja muistaa.
Myös hautausmaan viereisestä, nykyisen lenkkeilypolun varressa olevasta
hiekkakuopasta on löytynyt luita. Niitä ei juuri ole, paitsi lättänässä maisemassa ohikiitävät rahtijunat, joiden erivärisissä konteissa viedään Kiinassa valmistettua tavaraa joko Teksasiin tai pohjoiseen Washingtonin osavaltioon.
Amerikan
ihmemaa
He, jotka tänne pysähtyvät, tulevat taateleiden vuoksi. Palmut olivat karanteenissa lähes kymmenen vuotta,
kunnes niistä saatu jälkikasvu vapautettiin ja tuotiin Kaliforniaan ja
Arizonaan.
Yumassa kasvavat tuhannet taatelipalmut ovat kuuden alkuperäisen
marokkolaispalmun jälkeläisiä. Ihan keva.
on tärvelty.
. Paikalle on
tehty tarkastuskäynti vuonna 2007.
Vastaavanlainen hautapaikka on ollut
myös nykyisen moottoritien kohdalla, ja
sieltä esiin tulleet vainajien luut on siirretty muualle.
N
ykyisen kotiosavaltioni eteläpäässä, noin 40 kilometriä Meksikon rajalta, sijaitsee Yuman kaupunki. Ja poreamme. Polun osia näkyy
vieläkin maastossa.
Totuutta on vaikea tietää, sillä varsinaista virallista tutkimusta alueella ei
tiettävästi ole koskaan tehty. En mä tiä...
. jotta
se loppuisi nopeammin eikä aikaa
kuluisi hukkaan.
Päämäärätön suorittaminen vaikuttaakin olevan beroccaesisin
määräävin luonteenpiirre. Katsotaan miten tilanne etenee. Kyllä. Sen sijaan elokuvateatteri-ihminen muistaa, mikä
filmi veti väkeä ja mikä ei.
. USA:n New Yorkissa,
vuodessa. Kun suljen silmäni, näen
Juha Sipilän, joka sanoo, että nyt
tulee loppu.
nn
. Onhan siinä oma tunnelmansa lähteä leffaan kaveriporukan kanssa. No ei pidä! Tässäkin oli jo liikaa. Television yleistyminen 1960-luvulla alkoi näkyä elokuvateattereiden määrän
vähenemisenä. Palmut kasvavat parinkymmenen metrin korkeuteen ja voivat elää jopa 40-vuotiaiksi. Matila haluaa kalastella asiakkaiksi
etenkin Turun elokuvateattereissa usein käyviä nuoria. Hän
kertoo, että 1927 herra Walter Swingler Yhdysvaltain elinkeinoministeriöstä matkusti Marokkoon tutkimaan siellä taatelipalmuja vaivaavaa tautia. Vielä
ei tiedetä, onko beroccaesis kauan
puuttuneeksi luultu vaiko uusi ja
tarpeeton rengas hominidaen suuressa suvussa?
Oranssille porejuomalle persot
beroccaesisit vaikuttavat päällepäin ystävällisiltä ja harmittomilta, mutta niitä on syytä tutkia
tarkemmin. Näin superfood-ruokakulttuurin aikana taateli on lunastanut uuden paikan.
?Kahdessa taatelissa on yhtä paljon potassiumia kuin banaanissa?,
minulle kerrotaan.
Kuntoilijoiden lisäksi muut herkuttelijat vannovat terveellisen taateli-välipalan nimeen. Mutta lempifantasiani
nn
Hominidae beroccaesis
T
elevision yleissivistävää vaikutusta aliarvostetaan. Mitäs tykkäät tästä kämpästä?
. Harmittaa tämä Kevan johtajan riepottelu.
. Mulle-kulttuuri.
. Se on asianmukaisesti
merkitty ja aidattu, Kataja toteaa.
Ryssänsilta
yhä näkyvissä
Mutta jotakin kuitenkin on nähtävillä
edelleen . Aivan
vasta allekirjoittanutkin on oppinut, että ihmislajin evoluutioon on
löydetty uusi alalaji.
Tälle entiteetille on kehittynyt
omituiset lisäkkeet jalkoihin, kuin
metallijouset, joilla tuo laumassa
viihtyvä, hyväntuulisen säyseä
olento alati kipittää ylös metrotunneleita, pitkin jalkakäytäviä ja
suojateitä.
Kyseinen alalaji, jota kutsuttakoon tässä nimellä hominidae
beroccaesis, jäljempänä pelkkä
beroccaesis, on hyväntuulinen ja
touhuaa mielellään kaiken aikaa
jotakin. Ethän sinä tunne koko ihmistä.
. Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Jatkoa edelliseltä sivulta
Puskaradio voittaa mainoskampanjat
Mäkilän mukaan elokuvateatteri-ihmistä ei pidä sekoittaa elokuvafriikkiin. jos vain osaa etsiä. Rakennustyöt ovat käynnissä ja laitteisto tilattuna.
Tavoite on avata Lumo tammi- tai viimeistään helmikuussa, Lumon yrittäjä Minna Matila kertoo.
Matila kertoo elokuvayrittämisen kulkevan suvussa
ja toivoo, että oma innostus alaan välittyisi tuleville
asiakkaillekin. Se on tehty
Loukkosuon kapeimpaan kohtaan. Vielä enemmän aliarvostetaan
mainoksia kasvattajana. Myös
Perttelin venäläisessä varuskunnassa
kuolleita sotilaita vietiin hautausmaalle
siltaa myöten.
Kivetty alue on 2,5 metriä leveä ja noin
15 metriä pitkä. Suosio ei korreloi mainonnan määrään: toiset filmit eivät massiivisista
mainoskampanjoistakaan huolimatta täytä katsomoita, toiset taas
yllättävät puskaradion avittamana.
. Loukonsuon
nimi tulee vieläkin näkyvissä olevasta kuopasta, joka on ollut sudenkuoppa. Sellaistahan me
ollaan aina haluttu.
. Monopoliasemasta on kuulunut vinoiluakin, mutta
nykytilanne on ollut katsojille pelkästään eduksi. Suurin mahdollinen määrä on Los Angelesissa ja nykyisin Arizonan
Scottsdalessa perheineen asunut
4?456 tuntia!
Vankilan vieressä virtaa Colorado-joki, toimittaja.
joka jatkaa matkaa Meksikoon ja jonka
toiselta rannalta alkaa Kalifornia. Pitääkö vielä jatkaa?
. klo
14: Rovaniemen markkinoilla (Suomen Filmiteollisuus 1951).
Nämäkin on nähty Bio-Salossa.
Lumo tuo
Saloon kaksi
uutta salia
Jari Mäkilällä on tällä hetkellä monopoli Salon elokuvatarjonnassa Bio-Salon ja Bio Jännän yrittäjänä.
Tilanne on poikkeuksellinen: viimeksi Salossa oli vain
yksi elokuvateatteriyrittäjä ennen talvisotaa 1934?
1938, kun liikemies Erik Nordlin omisti sekä Teatteri Keskuksen, myöhemmin Tähti-Kinon, että Bio Jännän edeltäjän, Teatteri Salaman.
Ennen kuin Nordlin sai Salaman omistukseensa
1934, oli kilpailu kahden teatterin kesken kovaa ja sanan säilää käytettiin surutta. Hautausmaan lähellä on nimittäin Ryssänsiltana tunnettu kivetty tie. Eivätkä lippujen hinnat ole nousseet, Mäkilä sanoo.
Kilpailu katsojista kiristyy, kun Elokuvateatteri Lumo avaa ovensa Valurin liikekeskuksessa vuodenvaihteen jälkeen.
. Valotapa vähän.
. Kotimaiset SF-filmit vetivät 50-luvulla 500-henkisen salin täyteen etenkin sunnuntainäytöksissä. No, tälle tympeälle sulle mulle
-nimityskulttuurille.
. Alueen halki kulkee
polku, joka on tänä päivänä lenkkeilijöiden suosiossa. Ja mikä näköala! Täältä näky
meri.
. Sen alkukodin
uskotaan olleen joko Syyrian tai Irakin alueella, Tigris-joen hedelmällisessä laaksossa, missä sitä on syöty ainakin 4000 vuotta sitten.
Yumassa kasvaa taateleita siinä määrin, että reilut 60 prosenttia taatelinkasvattajien herkuista päätyy maailmalle, muun muassa Ruotsiin,
Norjaan, Saksaan, Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Ennen liikuttiin enemmän ulkona, ja kodin ainoa viihdekeskus
oli radio. Avoauto, omillaan toimeen tuleva itsenäinen nainen, tuuli pöyhii vaaleaa tukkaa, hieno asunto,
poreamme... Ja mitä tilalle?
. No, en. Perimätiedon mukaan ristiin oli
myös aikoinaan kiinnitettynä pieni kultainen risti, jonka Heinolan talon Palinniminen isäntä oli ottanut talteen, etteivät varkaat veisi sitä.
??Kasakoiden haamut olivat sitten yöllä
kummitelleet hänelle siinä määrin, että
hän oli vienyt ristin takaisin. Eikä elokuvateatterissa tule kukaan kesken leffan häiritsemään tai imuroimaan. Mäkilä sanoo, että se silti kannattaisi, aina silloin tällöin.
. Toivon Lumon tuovan vähän vipinää Salon elokuvamaailmaan, mikä varmasti on katsojille pelkästään
hyvästä, Matila sanoo.
Jari Mäkilän mukaan nykyinen ylenpalttisen runsas
viihdetarjonta jo on kaventanut elokuvateattereiden
kakkua.
. Silloin sillalta
hautausmaan suuntaan vievä polku näkyi vielä selvästi, Kataja muistelee.
Nyt Ryssänsilta on osattava löytää keskeltä umpeen kasvanutta pusikkoa.
Pentti Kataja uskoo, että Ryssänsilta
on paljon vanhempi kuin hautausmaa.
Hän arvelee sen olevan osa Perttelin ja
Halikon keskiaikaisten kirkkojen välillä
kulkenutta ratsutietä. Äkkinäinen tarkkailija
huomaa, että beroccaesisilla on
jatkuva kiire . Se on
sosiaalista, ja siihen voi liittää vaikka ulkonasyömisen. En mä tiä, en mä tiä. Mutta
ympäristö oli erinäköinen. En mä tiä...
. Nordlin muun muassa
mainosti omaansa lehdessä: ?Muistakaa! Keskuksessa esitetään ainoastaan parhaimmat ja kalleimmat filmit!?
. Kun kysyin, mitä elokuvaa menitte katsomaan, vastaus oli ettei hän elokuvaa muista, mutta väkeä oli vähän yli puoli salia.
Elokuvien suosiota on ammattilaisenkin vaikea ennustaa. 2000-luvun salolaiset eivät
vain enää tunne tienoon menneisyyttä.
??Vielä minun lapsuudessani siitä puhuttiin paljon, mutta nykyään ei varmasti monikaan tiedä siitä, arvelee alueen
historiaa tutkinut, Isokylässä kasvanut
Pentti Kataja.
1800-luvulla Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan ja ympäri maata oli pieniä
venäläisiä varuskuntia. Ratsutien osia on vielä jäljellä maastossa, kuten tämä
lenkkeilijöiden käyttämä polku, joka lähtee Takalanmetsän hautausmaan läheltä Halikon kirkolle päin.
Valhojanmäen takaisessa metsässä
uinuu sotilaiden hautausmaa
SSS | Talvikki Salin
talvikki.salin@sss.fi
S
alon Valhojanmäen takana, noin
kilometrin päässä metsässä on
alue, jonka halki entisajan paikkakuntalaiset eivät mielellään kävelleet pimeän aikaan. Elokuvateatteri-ihminen on kiinnostunut elokuvista ja
alasta sinänsä, muttei fanin tai friikin tavoin keskity knoppitietoon
siitä, kuka ohjasi milloin mitäkin tai näytteli sivuroolia jossain
vuonna 1954. Asukkaita noin 90?000, pääelinkeino maanviljely, tärkein nähtävyys
kukkulalla sijaitseva 1876 rakennettu
vankila sekä lähes yhtä merkittävänä
maininta Guinnessin ennätyskirjassa:
Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss on
aurinko paistaa Yumassa 4019 tuntia 14 vuotta mm. Tällainen varuskunta on ollut myös nykyisen Salon alueella.
Kulkutauteja liikkui tuohon aikaan paljon, ja ne surmasivat monia kasakoita.
Kataja on selvittänyt, että suunnilleen
Hämeenojantie 10:n kohdalla Ollikkalassa, silloisessa Uskelan Isokylässä, oli
Hannulan talo, josta tehtiin sotilaille sairaala ja jonne moni heistä menehtyi. En mä tiä...
. Alalaji on myös sosiaalinen: kun kehittymättömämpi lajikumppani, joka vaikuttaa edus-
Vapaa vyöhyke
tavan hominidaen päälajia homo
sapiensia, on hengähtänyt hetkeksi puistoon pelaamaan ystävänsä kanssa shakkia, ohi viipeltävä
beroccaesis huikkaa pyytämättä
paikallaan jahkailevalle joutilaalle, miten peliä tulisi pelata . Haudat
olivat hyvin matalia ja luita tuli päivänvaloon, kun nummelta otettiin hiekkaa.
Osa vainajista oli ollut maakuopassa istuvassa asennossa.
Kerran Emil Virran veli löysi paikalta
pääkallon ja pelotteli sillä kotiväkeään.
Mummo käski viedä kallon takaisin, tai
kuollut kasakka voi tulla sitä hakemaan.
??Kun alueen läpi vedettiin uutta sähkölinjaa 1960?70-luvulla, toi lähellä olevan Kuuselan talon koira kotiin ihmisen
leukaluun, jonka poliisi lähetti tutkittavaksi. Hänellä on viljelijän harkitseva ja rauhallinen olemus. Se on hyvin omakohtainen elokuva: pieni poika ystävystyy sisilialaisen pikkukaupungin elokuvateatterin koneenkäyttäjän kanssa.
Pääteviihde vs. Haastattelunauhalla hän kertoo, kuinka hänen mummonsa jo puhui paikasta ja miten hän
veljiensä kanssa pikkupoikana kaiveli
siellä 1920-luvun alkupuolella. Syntyi Takalanmetsän hautausmaa, joka sittemmin
on unohtunut ja hävinnyt maastoon.
??Isoisäni kotoa Isokylän Kivikankareelta kuljettiin Saloon tuon hautausmaan
kautta. Ei valkokankaan taika ole kadonnut mihinkään. Minulle taateli on alkujaan pyhän maan hedelmä, tuttu Raamatun tarinoista. Hän kertoi, että pimeällä aluetta
pelättiin, kertoo Kataja, jonka kotipaikan
Härkämäen entisillä mailla, nykyisillä
kaupungin mailla, hautausmaa sijaitsee.
Katajan isoisä muisti myös, että vielä
1890-luvulla paikalla oli puinen ortodoksiristi. Ruumiit haudattiin helposti kaivettavaan
hiekkanummeen, joka sijaitsi sairaalasta
pari kilometriä pohjoiseen. Lumon tekniikka tulee Matilan mukaan olemaan
uusinta uutta.
. Saa nähdä, riittääkö kävijöitä. Suuri osa sotilaiden haudoista lienee kuitenkin edelleen koskematta metsäisen
maan kätköissä.
??Somerolla on vastaavanlainen samalta ajalta oleva ortodoksinen hautausmaa
Saloon vievän tien ja Somero?Helsinkitien risteyksessä. Mutta nytkö on fantasia pilalla?
. Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön rekisteriportaalista (http://kulttuuriymparisto.nba.fi), jossa on tietoa
muinaisjäännöksistä ja rakennetusta
ympäristöstä, löytyy kuitenkin maininta
Takalanmetsän historiallisen ajan hautapaikasta ja Ryssänsillasta. Lisäksi palmuilla on
kaksi sukupuolta, Nelson kertoo.
Toisin kuin viikunoita tai rusinoita, taateleita ei kuivateta vaan ne
myydään Yhdysvalloissa samalla tiskillä kuin tuoreet hedelmät. Minne, sen tietää, jos tietää,
vain beroccaesis itse.
Beroccaesis viihtyy urbaanissa
ympäristössä, jossa se kipittää
jousijaloillaan pitkin toimistorakennuksien käytäviä ja liukuportaita ylös alas, juo lattensa ja syö
bruschettansa jalkojen jatkaessa
tauotonta matkaansa sinne jonnekin. Kun
samat filmit eivät pyöri yhtä aikaa molemmissa teattereissa, on tarjonta monipuolisempaa. Sitä imiessä taatelipuiden makean
tuoksuisessa katveessa ajattelen, että taatelihedelmä on matkannut
aikamoisen ajanjakson raamatunajoista ja mummon joulupöydästä tämän vuosituhannen terveysintoilijoiden lempivälipalaksi.. Nimi
tulee siitä, että venäläisten kasakoiden
uskotaan kulkeneen tietä pitkin. Beroccaesisien sekoittuminen muuhun ihmiskuntaan
voi aiheuttaa arvaamattomia ja
peruuttamattomia muutoksia inhimilliseen kulttuuriimme, sellaisena kuin me sen vielä tunnemme.
SSS | Mikko Kiviluoto
Taatelista tuli
superfoodia
Takalanmetsän hautausmaan vieressä, Loukonsuon kapeimmassa kohdassa on kivistä ladottu
tienpätkä, Ryssänsilta, jonka luona Pentti Kataja muistaa lapsena leikkineensä
Ruotsalaiset olivat seuraavana 41
000 yöpymisellä, vaikka vähennystä vuodentakaisesta oli 4,7 prosenttia. Ajomatkan pituus vaihtelee reittivalinnasta riippuen. Hardangervuonon
ylittävä silta mykistää. Lähde matkaan täydellä tankilla, sillä
huoltoasemia on harvassa.
Polttoaineen hinta kaukana
vuoristossa on eri kuin kaupungissa.
Pitkät ja kapeat vuonot työntyvät syvälle sisämaahan.
Ympärillä vuoret kohoavat
syvänsinisestä vedestä paikoitellen lähes pystysuoraan
kohti taivasta. Jäämassat synnyttivät
maiseman, joka on kuvattu
lukuisiin Norjaa esittäviin
postikortteihin. Turistitoimistoista ja hotelleista saa mainion
esitteen Hardangervuonon
nähtävyyksistä.
Reitin varrella on useita
vesiputouksia. Kauniilla paikalla vuonon rannalla sijaitsevaan voimalaitokseen voi tutustua opastetuilla
kierroksilla.
Osoite: Tyssedal.
www.mikkelparken.no
Trolltunga
?Tyssedalista ajetaan Skjeggedaliin. Siltaa varten piti
rakentaa vielä pitkiä tunneleita.
Ylös jäätikölle
Bergen-Oslo-reitin kohokohtia on nousu ylös Hardangervidda-jäätikölle ja ajo läpi
karun puuttoman maiseman
yli kilometrin korkeudessa.
Osa turisteista jättää auton
parkkiin ja lähtee vaeltamaan. lähtöön asti!
3 päivää, to-la
Europa -risteilyt
gerin alueella on neljäsosa
Norjan hedelmäpuista. Alueella on myös vanhoja historiallisia
rakennuksia.
Osoite: Utne.
Mikkelparken
www.hardangerogvossmuseum.no
?Hardangerin alueen ainoa
huvipuisto on suunnattu alakouluikäisille. Se esittelee hienosti jäätikön elämää. 269 Laine* 28.11.-12.12. Norjalaiset maksavat kalliisti öljyrahoilla rakennetuista tunneleistaan ja silloistaan.
Kesällä 2013 avattiin Norjassa Euroopan pisin riippusilta. Retki vaatii hyvät jalkineet ja
hyvän kunnon. kuljetuksen. Tarjolla on vesiliukumäkiä,
sähköautoja, eläimiä ja leikkipaikkoja.
Osoite: Kinsarvik.
Hardangerviddan luontokeskus
Voimalaitosmuseo, Norsk Vasskraft- og Industristadmuseum
?Vesivoiman käyttö sähköntuotantoon aloitettiin täällä 1900-luvun alussa. Vuortenhuipuilta alas valuvat valtavat
jäätikkömassat koversivat
ympäröiviä vuorenseinämiä
synnyttäen syviä rotkolaaksoja. Monin paikoin maantie kulkee molemmin puolin vuonon rantoja,
välillä lähes vedenpintaa
viistäen.
Rannikko- ja ylänköalueet
ovat olleet aina maantieliikenteelle haasteellisia.
Talvella olosuhteet ovat vieläkin ongelmallisempia. Brittien yöpymiset lisääntyivät 17,3 prosenttia ja heille
kirjattiin majoitusliikkeissä runsaat 24 000
yöpymistä.
Matkailu Aasian maista kasvoi edelleen
voimakkaasti. Alk. Ilmaston lämmettyä
syvängöt täyttyivät merivedellä. Keväällä tuhannet hedelmäpuut ovat kukassa. Kartan avulla voi
suunnistaa vuoristokämpältä toiselle. Matkanteko on nopeutunut.
Ilmaista se ei ole. hlö/H2. Se
on eräs alansa vanhimmista Norjassa. Kuluneet polut
kertovat, miten tunturiylänkö on ylitetty jo kauan ennen
autojen tuloa.
Eidfjordissa sijaitsee tasokas Hardangerviddan luontokeskus. Näistä
Oddaa kutsutaan jopa kaupungiksi. Syrjäisestä sijainnista huolimatta vuonoalueella on myös asutusta.
maksuilla. Etukäteen voi tutustua myös Hardangerin alueen tarjontaan
osoitteessa www.hardangerfjord.com. Sen
jälkeen se haaraantuu vielä
useaksi sivuhaaraksi. Suurimmat haarat ovat Sørfjorden ja Eidfjorden.
Laulasmaa 28.11.
Viimsi 28.11.
4 päivää, to-su
109
169
Viiking 28.11.
164
Fra Mare* 28.11.-19.12. Aikaa
on vierähtänyt tuhansia
vuosia, mutta jäljet näkyvät
yhä. Vuonon rannalla sijaitsevan
ja hedelmäpuiden ympäröimän
museon sijainti on kaunis. Baltian matkoihin kuljetukset 30,-/hlö mp.
Hardangerin
vuono
OSLO
Preikestolen
Stavanger
Hardangervuonon nähtävyyksiä
Fartøyvernsenter
?Museossa esitellään merenkulkuun liittyviä perinteitä, kuten
köyden ja puulaivojen tekoja.
Osoite: Norheimsund.
Siltoja ja tunneleita
Norjan rantaviiva on
rikkonainen
Emme peri
toimitusmaksua!
Bergen
Norheimsund, Eidfjord,
Granvin, Jondal, Kvam,
Odda, Ullensvang ja Ulvik.
Siinä ovat Hardangerin alueen asutuskeskukset. Kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät eniten, 25,7 prosenttia, ja he yöpyivät majoitusliikkeissä runsaat 14 000 kertaa.
Japanilaisille kirjattiin 19 000 yöpymistä,
mikä oli 10,7 prosenttia enemmän kuin
vuotta aiemmin. Autolautat ovat
sukkuloineet jo kauan vuonojen poikki.
Osa lautoista on korvattu
jättimäisillä silloilla. Parikymmentä minuuttia kestävä helikopterista filmattu
elokuva on hieno.
Ennen matkaa kannattaa hankkia kunnon kartta,
vaikka navigaattorikin opastaa kohteelta toiselle. Työt
aloitettiin vasta kolme vuotta sitten ja jo nyt silta on
valmis. Kaukaisimmat
lahdenpoukamat ovat sisämaassa jopa satoja kilometrejä vuonon suulta.
Täälläkin syrjäisillä ja vaikeakulkuisilla seuduilla on
asutusta. Viime vuosikymmenien aikana
vuono- ja ylänköalueiden tieyhteyksiä on huomattavasti
parannettu. Kaikkein kovimmat vesiryöpyt
tarjoaa lähellä Fossin kylää
sijaitseva Vøringsfossen.
Jo serpentiinitie alhaalta
vuonon rannalta ylös vuoristoon on elämys. marraskuuta 2013
Matkailu
. Rosoinen
maisema hidastaa matkantekoa, mutta tarjoaa ikimuistoisen elämyksen. Vuonoista, vuoristoista ja jäätiköistä on tullut tärkeä osa
Norjan matkailua.
Matka Bergenistä Osloon
on hieno kokemus. Hki, 21.12. 179 Tervis 28.11.-15.12.
Viiking 1.12.
179 Fra Mare* 28.11.-15.12.
Paradiis 1.12.-15.12. 199 Paradiis 28.11., 12.12.
Viiking 28.11., 1.12.
6 päivää, la-to
Laulasmaa 30.11. Täältä jatketaan patikoiden
8?10 tuntia Trolltungalle ja takaisin. (Tilastokeskus, SSS)
Kuvat: Hannu Tuominen
Osa jättää hotellimajoituksen väliin ja yöpyy jäätiköllä vaatimattomammin.
Oslon ja Bergenin välinen turistitie kulkee Hardangerviddan kansallispuiston alueella.
rja
nm
eri
Hardangerin upeissa maisemissa
Hannu Tuominen
Kesällä 2013 avattu 1380 metriä pitkä Hardangerin silta on
Euroopan pisin riippusilta.
rikkonainen rantaviiva ja
syvälle sisämaahan työntyvät vuonot. 69,-
Risteily + 1 yö Tallinnassa 2 yötä, ke
27.11., 3.12., 4.12...
alk. Kuljetus 30,- sis. 1380 metriä pitkän
sillan rakentaminen maksoi
niin paljon, että sitä ei voida koskaan rahoittaa täysimääräisesti pelkillä silta-
279
299
309
309
309
329
Kylpylät
4 päivää 23.12.
Tallink Spa 214
Meriton 279
Kalev
389
8pv: 19.12., 22.12.
Meri
Pühajärve
Laine*
389
399
489
Tallinna
Risteily + 2 yötä 69
2 yötä, Starilla 89
Risteily + 3 yötä 94
Pärnu
Risteily + 2 yötä 119
3 yötä, Starilla 159
Vilna - lentäen Turusta
4pv 23.12.
299
03 45800 ma-pe 9-17 www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
Risteilyt sis. Vaelluskartan
?Tasokas infokeskus, jossa voi
tutustua Norjan suurimpaan kansallispuistoon.
Osoite: Eidfjord.
www.hardangerviddanatursenter.no
Laivaristeilyjä
www.norledfjordcruise.no
www.fjordtours.no
Lisätietoja
www.hardangerfjord.com
www.nasjonaleturistveger.no
(Norjan turistitiet). Suojaisten lahtien
rannoilta löytyy tasaista ja
hedelmällistä maaperää.
Ravinteikkaat viljelysmaat
ovat mahdollistaneet pienten kylien syntymisen. Hardan-
TALLINNA
KYLPYLÄLOMAT VIROON
Risteilyllä bussi mukana
Tallinnassa!
Kuljetuksin Salosta su, ke, to
19
Alkaen hlö/C4
su 15.12.
Hotellimatkat
1 yö, su
Lauantai, alk. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Tunturiylängöllä virtaava joki
syöksyy Fossin kohdalla alas
laaksoon 145 metrin korkeudesta, korkeammalta kuin
missään muualla Norjassa.
Syystäkin paikka on Norjan
suosituin luonnonnähtävyys.
saa Oddan tai Skjeggedalin turistitoimistosta.
Osoite: Skjeggedal.
www.visitodda.com
Hardangerin kansanmuseo, Hardanger Folkemuseum
www.nvim.no
?Utnassa sijaitseva kansanmuseo
on perustettu jo vuonna 1911. (to)
Vuonomaisemia voi ihailla
vaivattomimmin risteilyaluksen kannelta. Vuoret
kohoavat taustalla. Yöpymisten kokonaismäärä väheni
0,6 prosenttia viime vuodesta ja majoitusliikkeissä tilastoitiin kaikkiaan runsaat 1,5
miljoonaa yöpymisvuorokautta syyskuussa
2013.
Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.
Venäläisten yöpymiset Suomen majoitus-
liikkeissä lisääntyivät 15,4 prosenttia, ja venäläiset olivatkin suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä lähes 85 000 yöpymisvuorokaudellaan. hlö/C2/H2, Hki
39
To, la alk. Yksi niistä on Hardangervidda-jäätikön ylittävä turistitie. laukunkuljetuspalvelun.
TARJOUS! 8 päivän matkoilla laiva-aamiainen kaupan päälle, 15.12. 169
Tervis 28.11.
184
5 päivää, su-to
8pv, su-su/to-to/la-la
Tervis 1.12.-15.12. Nykytekniikan avulla vuonojen
ali ja vuorten läpi on koverrettu uusia tunneleita. Taustalla
näkyy lumipeitteisiä vuorenhuippuja ja jäätiköitä.
Vuonot syntyivät tuhansia
vuosia sitten jäätikköeroosion tuloksena. 79,-
39
64
Kuljetus 30,-/hlö. hlö/H2,
Kuljetus
Salosta ennakkoon!
30,-/hlö, mp. Hyvä
laivaristeilyn aloituspaikka on myös Norheimsund,
joka sijaitsee sisämaassa,
Hardangervuonon rannalla.
Automatkailijakin pääsee
nauttimaan norjalaisista
alppimaisemista. Joka
tapauksessa ajamista on
yli 400 kilometriä. Lopputuloksena oli
No
Vuonot ja jäätiköt kruunaavat Norjan kiertomatkan.
www.fartoyvern.no
Hardangervuonon maisemissa silmä lepää. Matka
kestää useita tunteja. 239 Laulasmaa 28.11., 1.12.
Pirita 30.11., 7.12. Vesiputoukset syöksyvät alas kallionseinämien huipuilta. Yhteensä edellä
mainittujen paikkakuntien
asukasluku jää alle 30 000:n
Kesällä turistien ansiosta
määrä kasvaa moninkertaiseksi.
Kiitos ja kumarrus! Norjalaiset ovat mielissään viimeisestä jääkaudesta. Reitin voi ajaa päivässä, mutta
kannattaa edetä hitaammin.
Matkan varrella on niin paljon nähtävää, että on suorastaan pakko pysähtyä ihailemaan maisemia.
Norja tarjoaa 18 eri maisematietä. asti (ei 5.-7.12.)
Tilaa tuliaiset
JOULU 2013
Tähti täysihoito, muut puolihoito. Matkailu-uutisia
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät syyskuussa
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat
418 000 yöpymisvuorokautta syyskuussa
2013, mikä oli 3,7 prosenttia enemmän
kuin syyskuussa 2012.
Kotimaiset matkailijat yöpyivät runsaat 1,1
miljoonaa vuorokautta. Hardangervuonon
pääuoma ulottuu Atlantin
rannikolta lähes parisataa
kilometriä sisämaahan. Museo esittelee alueen kansaperinnettä. Vaiva palkitaan
komeilla maisemilla. Määrä oli kuitenkin
2,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta ai-
Vinkkaa
juttu!
n Tuottaja
Mikko Kiviluoto
(02) 7702 341
viikonvaihde@sss.fi
emmin. Maasto on helppokulkuista. Alk. Nykyisin matkailusta on kuitenkin tullut kuvankauniin
alueen eräs tärkeimmistä
elinkeinoista.
Rikkonaisuutta lisäävät
vuonojen muodostamat
haarat. Tienvarsiviitat opastavat perille. Päivä kestäviä risteilyjä järjestetään
jo Bergenistä käsin
Sillä lukemalla hän on edelleen kaikkien aikojen
ykkönen liigaotteluiden määrässä.
Juvosen niskaan hengittää kuitenkin
vahvasti Pielaveden Sammon passari
Aki Riihimäki, jolla on kasassa otteluita
661.
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Vilppaan A-poikien
kolmoset harakoille
JARI VUORIO
KORIPALLO. Viimeisen jakson
alussakin kotijohto oli vielä
22 pistettä, mutta Namika
kipusi vielä kuuden pisteen
päähän.
Jaraun Burrows teki
Hongalle 28 ja Villematti
Kopio 18 pistettä. Se on koripallon hienous,
että tilanteet vaihtelevat,
Korikobrien Jussi Turja hymähti ottelun jälkeen.
Tosiaan, karmivaa hienoutta.
Perusta on
kunnossa
Kaikesta sekoilusta huolimatta Vilpas otti kolmannen
peräkkäisen voittonsa, ja
vankisti huomattavasti asemaansa pudotuspeliviivan
yläpuolella. kotivoiton pelastivat Lapuan helaheitot.
SSS | JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
VILPAS?KORIKOBRAT JA. Kauniston rooli Lillen joukkueessa
on kutistunut joukkueen
vaihdettua valmentaja kuukausi sitten.
Alkusyksyn Kaunisto keräsi keskimäärin 14,7 pistettä
ja 11,7 levypalloa ottelua
kohti, mutta marraskuun
aikana hänen keskiarvonsa
ovat hiipuneet 4,7 pisteeseen
ja 8,2 levypalloon uuden valmentajan Cedrid Binauldin alaisuudessa.
??Uuden päävalmentajan
alaisuudessa hyökkäyspään
roolini on pienentynyt koko
ajan. Koripallon kaltaisessa lajissa hyökkäys jättää
puolustuksen varjoonsa,
vaikka todennäköisempää
on se, että joukkue voittaa
ottelun hyvin puolustamalla
kuin hyvin hyökkäämällä.
Eilenkin Vilpas taisteli ja
puolusti loppujen lopuksi
hyvin. Eilen Katajan
virhetili täyttyi kriittisellä
hetkellä juuri kun joukkue
olisi häntä tarvinnut eniten.
Kun myös liukas Shawn
Atupem kärsi virhevaikeuksista, Vilppaan paras
pelaaja oli jälleen kerran Joseph Harris, jonka oikeaaikainen aggressiivisuus toi
eilenkin peräti seitsemän
hyökkäyslevypalloa ja muutaman komean donkin.
Peli on aina suhteessa
vastustajaan. Puhtaan pelintekijän puute näkyy yhä.
Harris oli jälleen
Vilppaan paras
Vilppaan päävalmentaja
Mikko Tupamäki kuitenkin löysi (puolustuspelaamisen lisäksi) yhden hyvän
asian eilisestä ottelusta.
. Roope
Suonio palasi Namikan takakentälle yli vuoden tauon
jälkeen neljän pisteen teholla. Pelintekijän roolissa riittää opeteltavaa konkarikapteenillakin.
Jäipähän jotakin opittavaa
Vilpas menetti 17 pisteen johtonsa . Olen erikoisen
ylpeä siitä, minkälaisella
asenteella paneuduimme
puoliajan jälkeen puolustamaan, kehui Bisonsin valmentaja Greg Gibson.
Antto Nikkarinen heitti
Bisonsille 22 pistettä. 66?64 (23?24, 19?5, 11?18, 7?13, 6?4)
Vilppaan pisteet/levypallot: Shawn Atupem
18/8, Joseph Harris 14/12, Eero Lehtinen 11/6,
Marcus Relphorde 10/3, Samu Kaaresvirta 9/1,
Jukka Kataja 2/5, Vesa-Pekka Laine 2/2, Mikael Sandberg 0/2, Ilmari Kallio 0/1.
l?
KORIPALLO. Eilen
Vilpas heitti peräti 78 pelitilanneheittoa, mutta teki
vain 66 pistettä. Vilppaan Marcus
Relphorde kuljetti pallon
koko kentän läpi ja löi pallon
komeasti alaspäin. Mutta Vilppaan
peli ei auennut vieläkään.
Varsinaisen peliajan lopussa tilanteessa 60?60 Lapua
sai vielä viimeisen hyökkäyksen, joka päättyi ottelua
hyvin kuvaavasti Lawrence Kinnardin täydelliseen
ohiheittoon, eli kansantajuisemmin sanottuna helaan.
Jatkoaikaa mentiin kori
korista ja Vilpas pääsi niskan päälle, kun itsekkäästi
Lapua: Lawrence Kinnard 20/11, Jesse Perry
13/14, Jussi Turja 13/0, Frank Holmes 6/10,
Givi Bakradze 6/5, Panu Peltokangas 4/2, Tuomas Viertola 2/2, Ville Turja 0/1.
l?
pelanneen Relphorden hyppyheitto upposi onnekkaasti levyn kautta sisään, kun
kellossa oli jäljellä enää 1,9
sekuntia. Lapua, vaikka miten
heikko joukkue onkin, ei kuitenkaan pystynyt tekemään
45 minuutissa kuin 64 pistettä. Se
näkyy myös tilastoissa (pelitilanneheitot 4/15).
Ja vaikka Jukka Katajan
ollessa kentällä puolustaminen on ajoittain ihailtavaa
katsottavaa, heittämisen takalukko (0/8) säteilee koko
pelaamiseen. A-poikien SMsarjan kärkijoukkueisiin
lukeutuva Pussihukat oli
lauantai-iltana liian kova
pala purtavaksi Salon Vilppaalle. PuHu voitti
levyrit yhdeksällä, mutta
vielä ratkaisevampaa olivat joukkueen kahmimat
21 hyökkäyslevypalloa.
Vastaavasti Vilpas heitti
ottelussa epätarkasti, kun
esimerkiksi kolmoset upposivat vain 20 prosentin
tarkkuudella.
. (STT)
Liigadebyyttinsä tehnyt Jesse Perry erottui ottelun lopussa
muutenkin kuin vain muhkeiden rastojensa ansiosta.
oppia. Sen Pussihukat
voitti lukemin 23?10, ja
karkasi sitkeästi taistelleiden salolaisten ulottumattomiin.
Ottelun ratkaisu tapahtui koripallon tärkeimmillä
osa-alueilla eli heitto- ja levypallopelissä. PeU voitti joukkueiden
ensimmäisen kohtaamisen
I divisoona B:n avauskierroksella Vaasassa. Jos joukkueet ovat
tasapisteissä, keskinäiset
ottelut ratkaisevat. Vilpas on voittanut huonolla esityksellä nyt
Kouvot, Lahden ja Lapuan.
Todella hyvän ottelun joukkue on pelannut ainoastaan
Lappeenrannassa.
Mitä eilinen maratonhermoilu sitten kertoo Vilppaan
tilanteesta?
Ensinnäkin Vilppaan pelaamisen perusta, joukkuepuolustus on edelleen hyvällä tasolla. Niinpä Lapua sai
viimeisen hyökkäyksen ja
ottelu saikin arvoisensa päätöksen, kun Lapuan Givi
Bakradzen kolmen pisteen
heitto jäi helaksi, ja Vilpas
voitti fyysisen ja perin omituisen ottelun.
. marraskuuta 2013
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. Jos palloa ei hyvistä
alkukauden tehoista huolimatta näe ollenkaan hyökkäyspäässä, ei siinä pelkkä
tsemppi riitä motivaation
ylläpitämiseksi, Kaunisto
kertoi Koripalloliiton tiedotteessa. Pistekilpailun kokonaistilanne: Harris
11, Lehtinen 3, Kallio ja Kataja 2 ja Atupem 1.
l?
Vilppaan seuraava ottelu: tiistaina Kataja?Vilpas kello 18.30.
l?
kohdannut jokaisen vastustajansa kerran, saldona tyydyttävät neljä voittoa.
Hyvän joukkueen merkkinä pidetään yleisesti sitä,
että voittaa huonolla esityksellä. Eli
jos PeU voittaa huomenna, Salaman pitää voittaa
vähintään kolme ottelua
päästäkseen pois putoajan
paikalta.
PeU saa otteluun apuja
Vilppaan liigajoukkueesta,
KORIPALLO
Rapla, Viro, Miesten Baltian
liigaa:
Tyco Rapla, Viro?Tampereen Pyrintö 65?81 (26?37).
Pyrintö on voittanut kaikki ottelunsa.
Miesten Korisliiga:
Honka?Namika Lahti 87?80
(46?27)
Honka: Jaraun Burrows 28/13/4
torjuntaa, Villematti Kopio 18/2,
Tuomas Iisalo 17/5, Joni Herrala
9/1, Tero Laitinen 7/5, Anton Odabasi 5/4, Anselmi Vanjoki 3/1.
Namika Lahti: Storm Warren
17/14/6 riistoa, Eldar Skamo 16/2,
Aleksi Alanen 11/1, Robert Arnold
11/2, Dan Oppland 10/3, Tommi
Huolila 7/3, Vesa Heinonen 4/5,
Roope Suonio 4/1.
Erotuomarit: Seppo Nyström,
Henri Hilke, Kalle Siivonen.
Yleisöä: 869.
Kauhajoki?Bisons 55?70 (30?
35)
Kauhajoki: Andre Williamson
17/13, Antwine Williams 15/6,
Akeem Johnson 6/7, Matias Ojala
5/5, Markus Molenius 5/1, Jussi Eskola 2/1, Henri Hirvikoski 2/1, Bojan Sarcevic 2/0, Aleksi Huuskonen
1/0, Niko Mattila 0/1.
Bisons: Antto Nikkarinen 22/4,
John Williamson 14/6, Frank Robinson 12/8, Tuukka Kotti 8/9, Carl
Lindbom 4/4, Billy Keys 4/5, Ville
Mäkäläinen 4/0, Ilpo Pehkonen 2/1.
Erotuomarit: Mikko Toivonen,
Markku Karppinen, Miltos Ioannidis.
Yleisöä: 820.
Vilpas?Lapua ja. Taululla
loistivat numerot 53?36 ja
kansa alkoi viihtyä.
Myhäily ja hyväksyvä
nyökkäily lehtereillä vaihtui kuitenkin pikkuhiljaa
kynsien järsimiseen ja epäuskoiseen huokailuun. Sillä
Relphorden soolon jälkeen
Vilpas pelasi yhdeksän minuuttia ja viisi sekuntia ilman koria! Tämän jakson
aikana Lapua teki 15 pistettä putkeen ja peli oli taas
täysin auki. Sen jälkeen joukkue on kärsinyt
kuusi tappiota putkeen.
I divisoona B:n jumbo putoaa ensi kaudeksi II divisioonaan. Kataja?Vilpas, 27.11. Nyt Vilpas on
Erotuomarit: Pekka Saros, Matti Eskola, Timo
Nikula.
l?
l?
Yleisö: 905.
SSS:n pistekilpailu: Harris 2 pistettä, Atupem
1 piste. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla kuusi ja seitsemän.. Burrows
oli Hongan ainoa ulkomaalaispelaaja, kun liigan korikunkku Ronnie Clark ja
Omar Krayem puuttuivat.
Storm Warren teki Namikalle 17 pistettä. Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
15
Passarilegenda Sami Juvonen, 47, teki paluun Mestaruusliigaan
Rantaperkiön Iskun Sami Juvosesta (kuvassa) tuli lauantaina lentopallon mestaruusliigahistorian vanhin pelaaja. (STT)
Hongan Joni Herrala siivitti joukkueensa kotivoittoon Eldar
Skamon Lahdesta. Vain
kahdeksalla pelaajalla matkassa olleelta joukkueelta
puuttuivat maajoukkuemiehet Mikko Koivisto ja Matti Nuutinen.
Vaisun kotijoukkueen tehokkain oli Andre Williamson 17 pisteellä.
Honka voitti
pitkästä aikaa
Tapiolan Honka katkaisi
viiden pelin tappioputkensa kukistettuaan kotipelissään Namika Lahden
87?80.
Honka hallitsi peliä ja
karkasi ennen kolmannen
jakson puoliväliä jo 25 pisteen johtoon 58?33-tilanteessa. Lahti?Pyrintö,
LrNMKY?Honka, Lapua?Kouvot.
A-poikien SM-sarja:
PuHu?Vilpas 79?61
Vilppaan pisteet ja levypallot:
Jesse Virtanen 13/6, Riku Lehto
10/5, Evgeny Lukin 9/1, Jesse Räkköläinen 7/2, Riku Laine 6/5, Timo
Niitynperä 5/6, Miro Patrakka 4/3,
Waltteri Vihiniemi 4/2, Jarno Helminen 3/3, Akseli Pelander 0/2 ja
Olli Kanerva 0/1.
UraBasket?KTP
87?49
Lahti?Honka
68?63
HNMKY?BC Nokia
85?67
Kouvot?HoNsU
94?75
Kouvot 6 6 0 497?421 12
PuHu
6 5 1 502?418 10
UraBasket 6 4 2 512?443 8
Honka
6 3 3 482?431 6
HNMKY 6 3 3 491?460 6
Vilpas
6 3 3 493?501 6
Lahti
6 3 3 447?478 6
KTP
6 2 4 407?469 4
BC Nokia 6 1 5 409?536 2
HoNsU 6 0 6 453?536 0
Seuraavat ottelut: 30.11. Lapualla ja Kauhajoella liigaa pelannut kulmikas korinalusjätti Henry Umoru (202 cm/113
kg) on liittynyt Salaman
kokoonpanoon.
I divisioona B, PeU-Basket?Vaasan Salama Perniön liikuntahallissa tänään
kello 17.
KTP
15 11 4 1328?1143 22
Bisons 10 10 0 818?690 20
Pyrintö 10 9 1 954?738 18
Kataja 12 9 3 1020?865 18
Kauhajoki 12 8 4 939?942 16
Honka 11 6 5 852?847 12
Lahti
11 5 6 857?869 10
Vilpas 11 4 7 785?872 8
LrNMKY 11 2 9 823?969 4
Korihait 12 2 10 951?1097 4
Lapua 10 1 9 728?865 2
Kouvot 9 0 9 667?825 0
Seuraavat ottelut: 26.11. Honka?
PuHu, BC Nokia?Lahti
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Ville Kaunisto on
vapailla markkinoilla
Maajoukkuemies Ville Kaunisto lähtee Ranskan kakkosliigan Lillestä ja etsii
uutta työnantajaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Mitä tästäkin nyt
kirjoittaisi.
Toisen puoliajan alussa Vilpas näytti pelaavan ensimmäistä kertaa tällä kaudella
vapautuneesti kotiyleisönsä
edessä. Vantaalaiset olivat
Martinlaakson koululla parempia koriluvuin 79?61, ja
näin Vilppaan saldo kuudesta ottelusta on kolme
voittoa ja kolme tappiota.
Vilpas oli joka tapauksessa hyvin pelissä mukana
aina viimeiselle neljännekselle asti. Jos ottelu olisi ollut
meille helppo, emme olisi
välttämättä oppineet siitä
mitään, Tupamäki filosofoi.
Oppimista riittää ainakin
puhtaaksi pistelingoksi hankitulla Marcus Relphordella.
Viime keväältä tuttu rento tehokkuus on vaihtunut
jäykäksi puskemiseksi. Laine on
tehnyt PeU:lle keskimäärin
24 pistettä ottelua kohden.
Vilppaan A-pojista PeU:n
mukaan tulee Jesse Virtanen.
Kauhajoen Karhun farmiseura Vaasan Salama on
saamassa myös merkittävän vahvistuksen illan otteluun. Pallo liikkui, heitot
upposivat ja vierailija Lapuan Korikobrat oli täysin
siimassa. Tiistaina 47 vuotta täyttänyt Juvonen (1/-1)
pelasi puolitoista erää ottelussa Saimaa
Volleyta vastaan.
Passarilegendan paluu tositoimiin ei
avittanut sarjan alakastiin kuuluvia man-
selaisia, vaan Isku hävisi ottelun suoraan
0?3 (14?25, 19?25, 18?25).
Lokakuussa 1988 pääsarjadebyyttinsä
Varkauden Tarmon paidassa tehnyt Juvonen pelasi liigassa viimeksi kaudella
2009?2010.
Juvosen paluun myötä tilastonikkareille
tuli päivitettävää, sillä eilinen kamppailu
oli hänelle 665:s pääsarjassa. Ja jos suuriin
muutoksiin vasta sopeutuvaan Korikobriin vertaa,
Vilppaan lähitulevaisuuden
näkymät ovat mainiot.
PeU-Basket pelaa tänään
erittäin tärkeän ottelun
Perniön liikuntahallilla,
kun vastaan asettuu vielä
voitoitta oleva Vaasan Salama. 66?64 (60?60,
42?29)
kun eilen Korikobria vastaan hajaminuuteille jääneet Vesa-Pekka Laine
ja Ilmari Kallio palaavat
kokoonpanoon. Pallo lopetti liikkumisen, riistot vaihtuivat
menetyksiksi ja hyvät heittovalinnat huonoiksi. Meidän kuuluisa heittopeli ei tänään toiminut
toivotulla tavalla, tiivisti
liigajoukkueen mukana ollutta päävalmentaja Tommi Sainiota tuurannut
Janne Vihiniemi.
Vilppaan paras pistemies
oli tuttuun tapaan Jesse
Virtanen, mutta hänenkin saldoksi jäi suhteellisen
vaatimattomat 13 pistettä.
Perniössä tänään tärkeä
divarin jumbofinaali
SSS | JUHA TUUNA
Sairasteluista toipuva Jukka Kataja ei päässyt lauantaina käyttämään hyökkäyspään vahvuuksiaan. Tästä voimme ainakin
Bisons jatkaa jyräämistään
Korisliigan ainoa puhtaan
pelin joukkue Nilan Bisons
sai lauantaina kymmenen
voittoa täyteen, kun se kellisti vieraspelissään Kauhajoen Karhun 70?55.
Hyvin puolustanut Bisons
pohjusti voittonsa kolmannella jaksolla, jonka se vei 22?6.
Vierasjohto kasvoi jakson puolivälissä 22 pisteeseen.
??Karhukin puolusti ensimmäisellä puoliskolla hyvin
samalla kun heittopelimme
kangerteli. Vilpas on jättänyt vastustajansa jo kolme kertaa
peräkkäin alle 70 pisteeseen.
Mutta se hyökkääminen...
Se on ajoittain karmeaa
katsottava
16
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. 658.000 ?
Salo,
Länsiranta 8 4B
Hyvällä paikalla Salon
ydinkeskustassa sijaitseva
myymälä 92,5 m².
H. Pellavasta
syntyvät helposti myös joululahjat, esimerkiksi kestosuosikkina pysyvät laudeliinat, Salomaa vinkkaa.
Jouluna voi
veikistellä verhoilla
. n.70 m² ja ulkorakennus Teijossa. Se on erityisesti
nuorten mieleen, myymäläpäällikkö Sari Salomaa Salon Eurokankaasta kertoo.
Hänen mukaansa harmaa-
ta terästetään mieluusti punaisen eri sävyillä. Oranssinpunaiset eivät sytytä tähän
aikaan vuodesta. su klo 12.00-12.30
Monipuolisia mahdollisuuksia
tarjoava OKT:oh+k+2mh+s
+vintti, alakerrassa autotalli
ja harraste-tilaa yht. H. Talven
uutuuksia ovat kansansatumaiset kankaat, joissa leikitellään perinteisillä, luontoon liittyvillä hahmoilla.
. (SSS)
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Lumihiutaleet ja jääkiteet leijailevat kankaalla.
Valkoinen tuo valoa harmaalla ja mustalla kuvioituun kankaaseen.
Leikkisät pingviinit ovat pukeutuneet vaaleansinisiin tonttulakkeihin.
Pampulanauhalla saa viriteltyä kankaita joulutunnelmaan.
Joulun kankaiden hittikimara
Koti pukeutuu jouluna harmaaseen, punaiseen ja valkoiseen.
SSS | Liisa Käiväräinen
liisa.kaivarainen@sss.fi
Kodin sisustaminen jouluun
alkaa olla ajankohtaista.
Pelkät jouluverhot riittävät
harvalle, sillä koti halutaan
kuorruttaa jouluun tyynyin
ja liinoin. H. Ihmiset haluavat jouluksi punaisen voimakkaita ja
lämpimiä sävyjä. Erikoistyyny voi olla selvästi korkeampi tai isompi kuin perustyyny. Tyyny on myös erinomainen lahja, joka kertoo,
että lahjan antaja haluaa huolehtia lahjan saajan
hyvinvoinnista, vinkkaa Timonen. ja autotalli.
Tontti 1350 m². 130.000 . Palleroinen,
tonttulakkinen pingviini sen
sijaan veikistelee punaisissa
verhoissa.
. / vaihto.
Mathildedal,
Karvarinpuisto 2
Teijo, Pajajärventie 13
Esitt. 85.000 ?
- Vehasen hirsihuvila n. Ulkorakennuksessa: sauna+
pukuh.+puuvar. Tontilla
paljon omenapuita ja marjapensaita.
Liisa Laaja 0400-783787
Laadukas huvila Oh/rh+k+
3 mh+var+s+ph+2 wc ja
2 parvea yht. su klo 13.00-13.30
VUOKRATAAN omakotitalo
2h+k+s yht. n. H. Valkoinen
toimii varsinkin jouluna
punaisen kaverina, vaikka
punavalkoinen yhdistelmä
onkin raikas valinta ympäri
vuoden.
Kimaltavilla, ohuilla kankailla saa Salomaan mukaan
tehostettua ja juhlavoitettua
joko verhoja tai tavallista
joululiinaa.
. H. Rakennukset alkuPeruskuntoinen rintamamiestalo 4h+k+s+ph/wc+et
+kuisti yht. Monipuolista tilaa
okt150m²,ulkorakennukset
n. H. 25 m²
terassi ja ulkorak., tontti
0,3360 ha H. Ergonomisesti muotoillut tyy-
nyt puolestaan ovat usein pinnaltaan aaltomaisia
niin, että pää lepää tavallaan aallon pohjalla, kertoo
aluepäällikkö Minna Timonen JYSK:stä.
Monissa erikoistyynyissä täyte on lämpöön reagoivaa vaahtomuovia, jolloin se muotoutuu nukkujan pään, niskan ja hartioiden ympärille ja antaa yksilöllistä tukea. Pellavanvärinen liina
saa potkua vahvanpunaisista lautasliinoista. 60 m² sijainti. Värimaailma on
heilahtanut moderniin suuntaan.
. Tämä sopii kunnostuksen jälkeen asumiseen
yritystoimintaan tai rakentamiseen. H. Joulu ei ole ollenkaan vakava asia! Leikkisä kangas
sopii lastenhuoneen verhoksi tai vaikka pöytäliinaksi.
Pieni kuvio toimii myös tyynyliinassa, Salomaa toteaa.
Särkisalo, Pohjoinen
rantatie 31-2
Korkeatasoinen merenrantahuvila/okt yht. marraskuuta 2013
Asuminen
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Vinkkaa
juttu!
Erikoistyyny voi helpottaa hartiasärkyä
Erikoistyynyllä tarkoitetaan tyynyä, joka poikkeaa
muotoilultaan tai ominaisuuksiltaan ?tavallisesta?
tekokuitu- tai luonnonkuitutäytteisestä tyynystä.
Erikoistyynyjen koko ja muodot saattavat vaihdella
paljonkin.
. Glitteri tuo herkkyyttä
muun muassa kattaukseen.
Jokainen tekee omasta kodistaan omannäköisensä.
Yhdelle riittää jouluinen
pöytäliina, toinen haluaa
ripeltää koko kodin täyteen
joulua.
Myös pellavaiset verhot ja
liinat, luonnonvärisenä tai
punaisena, kaivetaan joulun
lähestyessä esille.
. Niitä voi tuunata ja yhdistellä tavallisiin kankaisiin. Suunnittelu- ja ompelupalvelussamme onkin
kiireistä, sillä joulusesonki
on jo täydessä vauhdissa.
Pimeä vuodenaika siirtää ihmiset sisätiloihin ja suuntaa
asukkaiden huomion kodin
viihtyisyyteen, Sari Salomaa
toteaa.
KIINTEISTÖKOLMIO VÄLITTÄÄ
Teijo,
Hyttimestarintie 3
Esitt. Tonttialueen ylin 903 m² tontti raj.
puistoalueeseen.Yhtiönkautta
käytössä myös rantasauna,
hiekkaranta ja venepoijupaikka. puiston laidalla.
Kauppa, koulu ja päiväkoti
lähellä. 79.000 ?
OSTAMASSA MYYMÄSSÄ - VAIHTAMASSA ?
Parhaat kohteet sunnuntaisin
ASUMISEN
SIVUILLA
Parasta paikallista.
Lumihiutaleilla, katajanmarjoilla ja tähdillä kuvioidut verhot, liinat ja tyynynpäälliset voi laittaa näkyville hyvissä ajoin.
. Kivirakenteinen, maalämpö,
laadukkaat
materiaalit.
Aurinkoinen merenrantatontti 1,236 ha, rantaviivaa
n.70m, kalliota ja hiekkaa.
Piharakennuksessa 2 auton
talli ja varasto. 65.000 ?
Molemmissa
mökeissä
sähköt, yhteinen porakaivo.
Esa Mattila 040-8207249
peräiskuntoisia. Jouluna niihin
innostutaan lähinnä silloin,
kun sisustuslehdet pursua-
Kullan kimallus juhlistaa jouluiset verhot tai pöytäliinan.
vat niitä. 108/138 m².
Onnistunut pohjaratkaisu,
hyvä varustetaso. 400 m². Harva viitsii katsoa tonttuja ikkunoissa vilistämässä
viikkotolkulla.
Tonttuja ei kangaspakoissa näykään. Kaava AL
e=0,30. Jouluun valmistautuminen aloitetaan joka vuosi
edellistä vuotta aikaisemmin. Ihmiset haluavat lähinnä
talvisia, eivätkä niinkään
jouluisia verhoja, ettei niitä tarvitse vaihtaa pois niin
pian. 281 m². 164.000 ?/vaihto
Kemiö,
Toimittajantie 5
Kiikala, Lautelantie 281 Viehättävä pihapiiri, keskeinen
Somero, Leppätie 11 - Vehasen hirsihuvila n. 02-723 7300
www.kiinteistokolmio.fi. 85.000 ?
Heikki Tuomisto 0500-535560
+ terassi ja ulkorak., tontti
0,3780 ha. H. Punainen ja valkoinen kuuluvat vahvasti jouluun, vaikka harmaa onkin tämän joulun ykkönen, Sari Salomaa kertoo.
Tavanomaiset ruudut ja raidat löytyvät Salomaan mukaan valikoimasta siksi, että
ne kiehtovat tasaisesti vuoden ympäri. 245.000 ?
Olli Lehti 0400-828699
Helsingintie 14, SALO, puh. 120 m² hyvällä
paikalla keskustassa. Nyt ne häviävät
selvästi moderneille, graafisille kankaille.
. Vanha, perinteinen pu-
nainen on aina hyvä, mutta
tämän joulun sisustuskankaiden ehdoton hittiväri on
harmaa. n.70/
140 m² Tontti 1700 m².
Palvelut lähellä. Joissain tyynyissä saattaa olla myös
viilentävä geelikerros.
Jos niska ja selkä ovat aamulla jumissa tai olo on
nuutunut, kannattaa Timosen mukaan kokeilla erikoistyynyä.
. 285.000 ?
Salo, Tammenmäenkatu 4 as 4
Rauhallisella alueella viihtyisä, toimiva RT-päätyhuoneisto:3h+k+khh+wc+s
+ph=82,5m² sekä autotalli
ja ulkovar
183.500 ?.
663723
Salo, Kuusjoen Raatala
okt
260/459 m²
Raatalantie 274. Ja maalivahtimme
(Ville Kolppanen) oli huikea, kiteytti Ilveksen Jarkko Näppilä.
Kapteeni Näppilä iski Ilveksen avausmaalin ja laittoi myös itse kaiken peliin.
Näppilä syötti Ilveksen toisen maalin ja loppuhetkillä
hän torjui kivuliaasti Juhamatti Aaltosen lyöntilaukauksen.
Edellisen kerran Kärpät
oli hävinnyt juuri Ilvekselle
syyskuun lopulla. Muuttovalmis, uusi
kaksio Perniön ytimessä,
kaikkipalvelutlähellä.Vaihtomahdollisuus! Mh. 419.000 ?.
691018
130 m²
Salo, Valhoja
rt
83 m²
Petäjätie 3 E. Konate viimeisteli perussarjan aikana
16 täysosumaa. Tuossa
vaiheessa kärkiurheilijat
rakensivat olympiakuntoaan. SU 24.11 klo 12.00-12.30/
Nieminen 044 770 1334
Salo, Perniön Pappila
rt
73,7 m²
Haarlantie 3 as 2. Heti
vapaa liikehuoneisto hyvältä
paikalta. 89.000 ?.
685315
Salo, Kiikalan Rekijoki
rt
57 m²
Salo, Mököinen
kt
Eerikinkatu 3 B 21. 4h,k,2 wc,
ph,s,at (lämmin). Tammisaaren
EIF:n maalitykki Mamadou Konate äänestettiin
Kakkosen etelälohkon
kauden parhaaksi pelaajaksi. (STT)
Tuuli tuiversi
Klingenthalissa
MÄKIHYPPY. Matildan
kauniissa ympäristössä erittäin siistikuntoinen Jukkaparitalon puolikas.
Mh. 5h,k,rh,aula,
khh,kph/2wc,sauna,vh. Red Bull
-kuski Vettel oli ylivoimainen sateen värittämässä
aika-ajossa Interlagosin
radalla.
Toisesta ruudusta huomiseen kisaan lähtee
Mercedeksen Nico Rosberg, joka hävisi Vettelille reilut 0,6 sekuntia.
Lotuksen Heikki Kovalainen ja Williamsin
Valtteri Bottas jäivät
aika-ajon kakkososioon.
Kovalainen oli 11:s ja Bottas 13:s. Seliö joutui
keskeyttämään Qatarin
kilpailun rajuun kolariin
radan ensimmäisessä
käännöksessä.
Seliö kertoi saaneensa
hyvän lähdön ja odottaneensa radiomieheltään
lupaa kääntää ensimmäiselle poijulle, kun kylkeen
rysähti.
Haverissa kukaan ei
loukkaantunut, mutta Seliön vene tuhoutui käyttökelvottomaksi.
??Tilanteessa oli aineksia
suurempaankin tuhoon.
Vene on nyt ihan paskana, mutta onneksi kuski
on kunnossa. Molemmilla kerroilla Kärpät oli
pelannut edellisenä iltana
Ilveksen huilatessa.
Kärppien maalivahti Jussi
Rynnäs koki kauden ensimmäisen tappionsa. 4h,k,
khh,kph,s. SU 24.11 klo 13.00-13.30/
Nieminen 044 770 1334
Salo, Viitannummi
rt
95 m²
Olkakirveenkatu 5 as 3. Oh, k,rh,4mh, saunaosasto, takkah,työh. Vaskion
keskustassa heti vapaa kaksio. 139.000 ?. Myymälä.
Hyvällä näkyvyydellä ja erinomaisella sijainnilla oleva
kauppapaikka aivan Meriniityn alueen sisääntuloväylän alussa.
678509
Salo, Lukkarinmäki
kt
115/149 m²
Salo, Rappula
kt
Salo, Hermanni
liiketila
Isohiidentie 1211 D 4. Mh. Ilves haki lauantai-iltana vakuuttavan 5?2-voiton Oulusta ja palautti Kärpät tylysti
jään pinnalle.
??Tämä on kovin paikka, johon tässä liigassa pääsee pelaamaan. 111.345 ?
Vh. Kph remontoitu 2009. Viikot eivät ole
veljiä keskenään Salon
Kiekkohaille länsirannikon miesten II divisioonassa. Paremminhan tämä
meni kuin vuosi sitten.
Välityspalkkiomme asuntojen myynnistä 3,95 % (sis.alv. D2007*. Mh. Ei e-tod.
Näyttävä omakotitalo harvinaisen kauniilla paikalla
metsäisissä
maisemissa.
Mh. 692622
Salo, Pahkavuori
paritalo
61 m²
Rukinkatu 26. 5h,k,khh,s,ph,
wc,2vh. Juuso Puustinen ja Iiro Pakarinen ampuivat parin minuutin välein suorista hyökkäyksistä
Torjunnat: Karri Ojanperä Kiekkohait 11+14+20+0=45, Jesse
Ruohonen Rockets 10+10+5+0=25.
l?
Yleisöä: 131.
Konate
Kakkosen
etelälohkon
paras pelaaja
JALKAPALLO. 58.000 ?.
678219
Salo, Ylhäisi
rt
106,5 m²
Lasinpuhaltajankatu 2 as 6.
5h,k,s. * Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,07e/min. D2007*. 3h,k,kph.
Idyllinen tila vakituiseen
tai vapaa-ajan asumiseen.
Rintamamiestalo,
vanha
navetta ja iso pihasauna.
Mh. 279.000 ?.
691575
71,5 m²
17
lähes identtiset maalit Ville
Hostikan selän taakse, kun
ottelua oli pelattu vain seitsemän minuuttia.
Francis Paren kavennus
erän lopulla toi turkulaiset
vielä peliin mukaan, mutta
isäntien yritys ei auttanut
kahdessa viimeisessä erässä. 682637
Salo, Halikon Vaskion
Ruotsala rt
62 m²
Rautapääntie 2 as. 16.
2h,k,s. 3h,kk,wc.
Ei e-tod. Heti vapaa siistikuntoinen huoneisto, jossa on
tilavat huoneet. Persoonallinen pohjaratkaisu.
Mh. Mh. 72.991 ?
Vh. C2007*. Hänet tosin otettiin vaihtoon jo kahdenkymmenen minuutin ja
kolmen takaiskun jälkeen.
HIFK lisäsi
TPS:n tuskaa
Pahassa tappiokierteessä
oleva TPS ei pystynyt kääntämään kurssiaan kotijäälläkään. Edellisenä lauantaina
hienon 6?1-voiton RNK
Hockista ottanut joukkue
joutui taipumaan eilen kotonaan Loimaan Rocketsille jatkoajan jälkeen 2?3.
Kiekkohaista puhtaat paperit ansaitsi käytännössä vain maalivahti Karri Ojanperä, joka torjui
parikymmentä laukausta
enemmän kuin virkaveli
vastapäädyssä.
??Totaalinen alamäki Raision peliin verrattuna. Pieni
?vaarin tupa. 95.000 ?.
683162
l?
Salo, Kiskon Aijala
kt
53 m²
Aijalantie 122-2 A 3. 688682
Salo, Tyynelä
rt
Ketolankatu 11 as 3. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Harvoin tarjolla
oleva pieni pt.koti hyvällä
sijainnilla. Keittiö remontoitu.
Edull. Suurelle
perheelle tai tilaa tarvitsevalle tasokas, siistikuntoinen
koti kivalta paikalta.
Mh. SU 24.11 klo 13-13.45/
Salminiemi 044 770 1335
Salo, Kiskon Kaukuri
okt
110/143 m²
Huhtaniityntie 10. 219.000 ?. Ei e-tod. 678731
Salo, Valhoja
rt
69 m²
Metsäkedonkatu 31 as 6.
3h,k,s. Liiketila. Oli erinäisiä poissaoloja.
Se saattoi heijastua, muttei
sen taakse voi mennä. 5h,k,khh,ph,s,
3wc,3 vh, lämmin at, katettu
terassi. Upeasti
saneerattu persoonallinen
rakennus
maalaismaisemassa. 2h,k,kph,s.
Ei e-tod. (alv 24%).
Lehtikuva/Timo Lindholm
Jokereiden ensimmäisen maalin jälkeen kentälle heitettiin runsaasti pehmoleluja, joita maalivahti Leland Irving väisteli.
JÄÄKIEKKO. Päätimme laittaa
kaiken peliin ja onnistuimme siinä. Ei e-tod. marraskuuta 2013
Tutustu
myytäviin
kohteisiin
Salo, Särkisalon Suutarkylä okt
150/215 m²
Suutarkyläntie 83. Auto on
hyvä, mutta vauhtini ja
suoritukseni ei tänään
vain ollut riittävän hyvä, Kovalainen sanoi Sky
Sportsin mukaan. 19.000 ?.
689902
Salo, Mököinen
liiketila
26 m²
Helsingintie
17.
Liikehuoneisto. 3h,k,ask.h, kph,s.
Remontoitava talo hyvällä
sijainnilla palveluiden tuntumasta.
Mh. 010 256 1129*
Jenni Betancourt Mia-Krista Jalava Liisa Lindegren
040 648 7300
044 770 1340
Vuokra-asunnot Vuokra-asunnot
MAASTOHIIHTO.?Perniön Urheilijoissa uransa aloittanut,
nykyisin Kouvolan Hiihtoseuraa edustava Lauri Vuorinen selvitti tiensä sprintin finaaliin Suomen Cupin
osakilpailussa Rovaniemellä
lauantaina. (0?0, 2?1, 0?1, 0?1)
Salo, Tupuri
okt
162/219 m²
Vahverotie 4. Tässä ei voi kuin mennä eteenpäin. 2h,k,
kph,s. Hissitalon
ylinkerros.
Mh. 57.000 ?.
687543
76 m²
Salo, Meriniitty
liiketila
570 m²
UUDISKOHDE
Ensies. 690377
Salo, Perniön Bondtyko
paritalo 77,5/89,5 m²
Tenniskuja 4 B. Hienossa kunnossa oleva kaunis ja valoisa koti
vuodelta 2006 oman koivumetsänsiimeksessä 8710 m² tontilla.
Mh. Siitä voi olla hyötyä sarjan lopussa, päävalmentaja Henri Lukkarinen tiivisti.
??En oikein tiedä mistä
johtui, mutta emme olleet
hereillä. C2007*. Onnistuin loistavasti,
Niskanen iloitsi.
Vapaan tyylin hiihtotavasta perinteistä enemmän
pitävä Sarasoja-Lilja olisi
mieluummin hiihtänyt lyhyempää rataa.
??Olen tyytyväinen hiihtooni. 2h,k,
kpk,s,vh. 668824
Salo, Halikon Märy
okt
165/215 m²
Sipiläntie 5. Matalaenergia talo ja kaukolämpö.
Mh. Ei e-tod. 117.000 ?. Janne Ahosen ensimmäinen maailmancupin kilpailuhyppy
kahden ja puolen vuoden
tauon jälkeen lässähti
takatuulen myötä ja lässäytti kovia odotuksia
ankkuriinsa ladanneiden
suomalaisten tunnelmia
Klingenthalin joukkuekisassa.
110 metriin pysähtynyt
hyppy jäi lopulta Ahosen
ainoaksi maailmancupkauden avanneessa kisassa, joka typistyi vaarallisen tuulen takia yhden
kierroksen mittaiseksi ja
tuotti Suomelle kahdeksannen sijan.
Kisan voitto meni Slovenialle. Toivottavasti pysyn terveenä.
Kyllösen esitys oli ylivoimainen, sillä yhdessäkään
erässä hänen ei tarvinnut panna peliin viimeistä
vaihdetta.
Finaalissa kakkossijasta
kävivät tiukan kamppailun Vieremän Kerttu Niskanen ja Lappeen Riikka
Sarasoja-Lilja.
Niskanen ehti maaliin
hieman ennen.
??Mukavastihan tämä meni. Pesutilat remontoitu,
varaava takka ja iso takapiha
joelle päin. Ässät
kavensi toisen erän lopussa,
mutta Lukko voitti 4?1.
??Pelaajilla on tiedossa hiukan huilia, mutta meidän
muiden on istuttava toimistolla alas ja mietittävä, mitä
tässä oikein pitäisi tehdä. Sami Seliön mestaruushaaveet
F1-luokassa kokivat kovia
lauantaina. Ei e-tod. 75.000 ?.
688796
70 m²
Helsingintie 9. Tilava huoneisto lapsiperheen tarpeisiin.Yhtiöjärjestyksessä
pinta-ala 78m². Ei
e-tod. Ville Peltonen pääsi 3.
erässä läpiajoon ja varmisti
vieraiden voiton.
Kärkipään kovavauhtinen
kamppailu Tappara?JYP
kääntyi päälaelleen toisessa erässä, johon JYP lähti
2?0-johdossa.
Olli Palolan kaksi ylivoimamaalia ja Pekka Jormakan osuma Palolan syötöstä
nostivat Tapparan 3?2-voittoon.
Lukko kirmasi Ässien vieraana 4?0-johtoon ja lähetti
matkalla Ässät-vahti Juuso
Riksmanin vaihtoon. 57.000 ?.
690516
opkk.fi
etuovi.com
jokakoti.fi
oikotie.fi
salonseudunasunnot.net
Salo, Kauniainen
kt
52 m²
Venemestarinkatu 31 B 1.
2h,k,kph. 59.000 ?.
692531
Es. 279.000 ?. (STT)
MOOTTORIVENEILY. Vuorisen temppu oli komea, sillä Ounasvaaralla painelivat maamme
parhaat hiihtäjät.
Finaalissa nuorukaisen
paukut eivät enää riittäneet,
vaan hän jäi kuudenneksi lähes 15 sekuntia voittajasta.
Voiton vei Vuokatti Ski Teamia edustava Martti Jylhä,
joka oli yllättävän ylivoimainen. 88.000 ?.
690917
Salo, Palometsä
okt
54,5/98 m²
Lyhdekuja 9. Ei e-tod. Kärppien ennätyksellinen voittoputki liigassa
jäi 17 ottelun mittaiseksi. 010 256 1310*
Salo, Viitannummi
okt
208/236 m²
Piisirpinkatu 16. 4h,k,kh,
sauna, takkahuone, askarteluhuone. Myös pelaajat tiedostivat pelin jälkeen, että
olimme flegmaattisia läpi
ottelun.
Emme saaneet irti sitä,
mitä olisi ollut mahdollista ottaa.
Lukkarinen epäili, että
rikkinäinen harjoitusviikko
saattoi olla osasyynä eiliseen peliesitykseen.
. Hyvä, että saimme nyt edes
pisteen. L- mallinen
tilava omakotitalo ?maaseudulla?. Ei e-tod. as.kust.
Mh. Saksa oli toinen
ja Japani kolmas mäkimarkkinoita vuosikaudet
ylivoimaisesti hallinneen
Itävallan jäätyä viidenneksi. Meidän varaveneelle tuli heti käyttöä, neljäntenä sarjassa
oleva Seliö totesi. Heti vapaa pieni
liike-/toimistohuone katutasosta. 3h,k,kph,s. Jamaikan urheiluministerin Natalie Neita-Headleyn mukaan
hallitus erosi palauttaakseen organisaation uskottavuuden.
Jadcon johtoa on arvosteltu siitä lähtien, kun organisaation ex-työntekijä
Renee Anne kertoi elokuussa, että Jadco teetti
vain yhden kilpailukauden ulkopuolisen dopingtestin helmikuun ja heinäkuun välisenä aikana
viime vuonna. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,17e/min. Sainkin neljä, hän kertasi päivän urakkaansa.
Viikon kuluttua Rukalla
maailmancupin avauskilpailuista Kyllönen kertoi
tavoittelevansa A-finaalipaikkaa sprintissä ja odottavansa normaalimatkoilta
ehjiä, hyviä hiihtoja.
??Liialla hötkyilyllä voi
vielä pilata kaiken. Ainoana sääntönä oli, ettei
ääntä saanut antaa joukkuekaverille.
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
Seliö keskeytti
rajuun kolariin
Anne Kyllönen oli nopein ja kestävin sprinttihiihdon Suomen
Cupin osakilpailussa Rovaniemen Ounasvaaralla.
Ilves päätti tylysti Kärppien voittoputken
Lehtikuva/Mikko Stig
Rangaistukset: Kiekkohait 4x2=8 min., Rockets 6x2=12 min.
l?
Lyhyet
PERNIÖN
ASUNTOMYYMÄLÄ
Lauri Vuorinen sprinttasi finaaliin
STT | JANNE TURUNEN, SSS
JÄÄKIEKKO. 112.500 ?.
686283
Haluatko
tietää
miten
myisimme
kotisi?
Salo, Suomusjärven
Kitula okt
58/73 m²
Antintie 8. Torille
300 m. Se, mikä on tehty on tehty. 238.000 ?. (STT?Reuters?AFP). (STT)
Vettel jälleen
paalulle
FORMULA 1. 49.000 ?.
690754
Röykkälänkatu 1 as 7.
3h,k,ph,vh. 210.000 ?. Siistikuntoinen koti kaupungin
parhaalta paikalta. Edukseen erilainen siistikuntoinen päätyhuoneisto 2-tasossa. 156.083 ?
Vh. Luonnonsuojelualue, joki ja Natura-alue lähellä.
Mh. Hieman ennen radan
puoliväliä Jylhä pani loikkarin päälle ja karkasi saman
tien reiluun voittoon.
??Suunnittelin, että isken
nousun yläosassa ja rupesin
silloin hiihtämään täysillä.
Hyvinhän ne paukut riittivät.
Jylhän mukaan alkumatkan
pitkällä tasamaaosuudella
letkan vetäjä menettää seuraajiaan enemmän voimia.
Niinpä hän pysytteli nousuun
asti toisten peesissä.
Kuntonsa hyvin tuntevalle
Jylhälle voitto ei tullut yllätyksenä.
??Kuntoni puolesta osasin
odottaa sitä. Kun hiihto kulkee, kaikki on helppoa, Jylhä totesi.
Kaikki ei kuitenkaan sujunut kuin unelma, sillä Jylhä
kertoi potevansa selkäongelmaa.
??En vielä tiedä, hiihdänkö sunnuntaina. 65.000 ?.
689086
SALON
ASUNTOMYYMÄLÄ
Turuntie 7, 24100 SALO
Puh. 681292
Ristinkedonkatu 34 as 2.
3h,k,s. 173.000 ?.
681437
Salo, Viurila
okt
190/216,5 m²
Kotimetsäntie 55. Surkuttelut eivät auta, Lukkarinen pohdiskeli.
Tappio oli siinäkin mielessä karvas, että Rockets
taistelee ainakin alkukauden perusteella samoista
sijoista kuin Kiekkohait.
Seuraavaksi salolaisilla
on myös tärkeä kamppailu, kun vastaan tulee niin
ikään samoilla alemman
keskikastin sijoilla majaileva TuK-V.
??Pakko yrittää jatkaa
vain positiivisen energian
kautta ja hakea uusi virta
ensi viikon harjoituksissa.
Harjoittelun tulee olla laadukasta.
Toivottavasti saamme
kaikki miehet treeneihin,
jotta viisikkoharjoitteita on
mahdollisuus pitää, Lukkarinen sanoi.
Kiekkohaiden tehopisteet: Sakari Juntti 1+0, Matias Vilander 1+0, Veli-Matti Leppänen 0+2, Tuomas Järvinen 0+1,
Ville-Veikko Tiainen 0+1.
Es. 2h,tupak,wc,
khh,ph,s. Lisäksi
hyökkääjä onnistui kaksi
kertaa nousukarsinnoissa
Helsingin IFK:ta vastaan.
Valinnan suorittivat
etelälohkon pelaajat. Kivalta paikalta
luontomaisemista
kolmio
omalla saunalla sopuhintaan.
Lasitettuparveke.Mh.71.342?
Vh. Tyylikäs ja avara
koti,johononyhdistettyasumisen
järkevyys ja mukavuudet.
Mh. kerroksen kaksio
lähellä keskustan palveluja.
Lasitettuparveke.Hyvinhoidettu
yhtiö! Mh. 24 %)
kokonaiskauppahinnasta, min 2.600 e
Kysy OP-omistajajäsenten eduista. 76.000 ?.
685679
Joensuunkatu 5. Avara tilaratkaisu.
Mh. 93.000 ?.
692657
Salo, Rappula
kt
91 m²
Ruuhikoskenkatu 15 B 7.
4h,k,kph,vh. C*. Mh. 84.000 ?. Kivalta
paikalta rivitalokolmio yhdessä tasossa. 84.059 ?
Vh. hyvällä sijainnilla.Pihalla erillinen autotallirakennus.
Mh. Mh. 683906
Salo, Kuusjoki
rt
59,5 m²
Ylikulmantie 316 C 8. SaiPa oli voittomaalikilpailun kautta parempi 1?0. Vanha hirsinen sepän
paja, jossa on mahdollisuuksia!
Mh. Mh. Heti vapaa paritalohuoneisto As Oy
muotoisesta rivitaloyhtiöstä.
Autotalli.
Mh. B*. Hän löysi
oikeat lääkkeet alkuviikon
heikkoihin fiiliksiinsä Rovaniemen kaupoista.
??Shoppailu täällä varmaan teki hyvää, Kyllönen
arveli.
Kyllönen piti voittoaan
yllätyksenä, sillä vapaan
sprintti ei ole hänen paras
matkansa.
??Toivoin saavani täältä
yhden hyvän hiihdon. 8h,3k,3wc,
3kph,s,at, varastot. Sebastian Vettel ajoi kauden yhdeksännen paalupaikkansa vuoden viimeiseen kilpailussa Brasiliassa. Vanhan kerrostalon
idylliä maaseudun rauhassa.
Remonttia kaipaavaa asunto,
jossa ei ole suihkua. (alv 24%). Persoonallinen
kivi/rivitalohuoneisto. Tupakeittiö, mh,ph,s,wc nurkkaus.
Vapaa-ajanasuntotyyppinen
omakotitalo isolla ja suojaisalla 6580 m² tontilla.
Mh. Pintaremontoitu koti umpikadun
päässä rajoittuen puistoon.
Heti vapaa.
Mh. Moderni
matalaenergia Leca Design
lämpöharkkotalo Viitannummen
uudehkolla asuinalueella.
Mh. Kimi Räikköstä
tuuraava Kovalainen oli
toisessa osiossa 1,3 sekuntia tallitoveriaan Romain
Grosjeania hitaampi.
??Mielestäni en ajanut
tarpeeksi hyvin. Huoneistossa olevat
pylväät luovat persoonallisen liiketilan.
691848
Ensies. 8.747 ?
Vh. Se ratkeaa
myöhemmin, hän ilmoitti.
Kisan kakkoseksi sujutteli
Kouvolan Ville Nousiainen
ennen cupin avauskilpailun
voittanutta Kuhmon Juho
Mikkosta.
Shoppailu herkisti
Kyllösen hiihdon
Naisten kisa ykkönen oli
Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen. SU 24.11 klo 14-14.30/
Salminiemi 044 770 1335
Petri Nieminen
044 770 1334
Salo, Tupuri
rt
82 m²
Ylärinne 58. 139.000 ?. B2007*. 119.000 ?. Hyvät näyteikkunat.
691808
Tino Salminiemi
044 770 1335
Pasi Salo
044 770 1333
Juha Suokko
044 770 1331
Salontie 4, 25500 PERNIÖ,
Puh. 1h, k,kph/
wc,sauna, kesähuone. SU 24.11 klo 14.45-15.15/
Salminiemi 044 770 1335
Asuntoasioittesi asiantuntijat.
Sovi oma esittelyaikasi.
Marco Lindstén
044 770 1330
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
tuomas.reinikainen@sss.fi
l?
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Annele Koivunen
044 770 1332
Flegmaattinen
Kiekkohait taipui
Rocketsille
KIEKKOHAIT?ROCKETS 2?3 JA. 3h,k,kph,s,
aula, 2wc. 45.293 ?
Vh. (STT)
Jamaikan
antidopingorganisaation
johto erosi
Jamaikalla dopingtestauksesta vastaavan Jadcon
hallituksen jäsenet jättivät yhdessä eroanomuksen. 689418
TOIMITILAT
Ensies. 104.138 ?
Vh. 3h,k,.
C2007*. 685665
Salo, Perniön Alaspää
okt
95/120 m²
Saarenjärventie 407. Ei
tämä näin voi jatkua, Ässävalmentaja Pekka Virta
paalutti.
Jokerit ja Pelicans väänsivät tasaisesti Helsingissä.
Toisen erän kolme ylivoimamaalia jakautuivat Jokereille 2?1, ja päätöserässä kotijoukkue kiri 5?3-voittoon.
Jani Rita iski illan toisen
osumansa tyhjään Pelicansmaaliin.
SaiPa ja KalPa tahkosivat
kolme erää sekä jatkoajan
maalitta. 159.000 ?. Mh. Päätyhuoneisto puistoon rajoittuvalla takapihalla. Vierailija HIFK
kuittasi ihmeempiä esittämättä 3?1-voiton.
HIFK sai otteluun onnekkaan alun. Hyväkuntoinen 1. 243.000 ?.
675921
Salo, Suomusjärven
Kitula okt
55/65 m²
Kalmankorventie 34. 5mh,k,khh,
ph,kph. Remontoitu koti. 2h+k+s.
C2007*
Päätin, ettei tänään
voittoa taistelutta luovuteta. (SSS)
Liikunnan Riemu
raikui edelleen,
SoFollekin piste
JUHA LAAKSO
FUTSAL. Luokan mestaruuden
veivät turkulaiset Roni
Kantola ja Markus Myllärinen, jolle koskelaiset
taipuivat välierässä 1?3.
Loppuottelussa turkulaiset
löivät viime vuoden mestarit, Lahden Julius Muinosen ja Leo Kivelän 3?2.
A-luokan kaksinpeliä
pelattiin neljän parhaan
joukkoon asti. Bwt Engaged seurasi
kolmosrahoille.
Nieminen ei peitellyt tyytyväisyyttään voittajaesittelyssä.
. Kahvitarjoilu. Nieminen piti huolen siitä, ettei vauhti päässyt laantumaan.
Ratkaisuvaiheissa kaksikko irtosi omille teilleen.
Frankie Ale taisteli loppuun
saakka, mutta Quite An
Avenger puristi väkisin ohi
ja otti niukan, 20 000 euron
arvoisen voiton hienolla ajalla 13,8. Vasta viimeinen
sata metriä tultiin lujaa,
Lehtikuva/Handout/Ilkka Nisula
mutta tuossa vaiheessa takahevoset ja sisärata olivat
vailla mahdollisuuksia.
Sen verran Venice paransi
vauhtiaan että sen takana
matkanneet Yahuu Hoss
ja Bwt High Voltage ehtivät totokolmikkoon. Häneen
törmännyt Philippe Chiappe ajoi kolmantena maaliin, mutta hylättiin.
MM-pistetilanne: 1) Torrente 55, 2)
Alex Carella Qatar 47, 3) Seliö 44, 4)
Philippe Chiappe Ranska 39, 5) Andersson 27, ...12) Roms 7.
NYRKKEILY
Tampere, Tammer-turnaus:
Lauantain suomalaistulokset:
64 kg: Josh Taylor Skotlanti?Lassi
Seppälä Suomi 3?0
69 kg: Antti Hietala Suomi?John
Joe Joyce Irlanti 3?0
91 kg: Tomi Honka Suomi?Greg
Bridget Englanti 3?0
Naiset, 60kg: Mira Potkonen Suomi?Sandy Ryan Englanti 3?0
PESÄPALLO
Kauden parhaat:
Superpesis:
Vuoden pesäpalloilijat: Carita Toiviainen Pori, Antti Hartikainen, Sotkamo
Pudotuspelien parhaat: Enni KyläKause Lapua, Jani Komulainen Sotkamo
Vuoden lukkarit: Jenna KammiRahnasto Lapua, Toni Kohonen Sotkamo
Jokeripelaajat: Enni Kylä-Kause
Lapua, Jani Komulainen Sotkamo
Tulokkaat: Nina Taipale Mansen
Räpsä, Antti Korhonen Pattijoen Urheilijat
Pelinjohtajat: Jukka Liikala Lapua
(naiset), Mikko Kuosmanen Sotkamo
(miehet)
Valmentajat: Lapuan Virkiän valmennustiimi, Sotkamon Jymyn valmennustiimi
Pelaajien valinnat:
Kultainen pilli: Matti Lähteenmäki
Loimaa
Kultainen maila: Enni Kylä-Kause
Lapua, Jani Komulainen Sotkamo
Kultainen räpylä: Jenna KammiRahnasto Lapua, Toni Kohonen Sotkamo
Pesäpalloliiton palkitut:
Vuoden pesäpalloteko: Sami Joukainen (kaikkien aikojen lyöjäkuningas)
Pesäpalloseura: Sotkamon JymyPesis
Johtokunnan pytty: Jani Komulainen, Sotkamon Jymy (10. Syyskokous
25.11.2013 klo 18.00 Työväentalon kerhohuoneessa. lähtö: 3 Köppinen, poissa: 12
7. 27 000
euron ykköspalkinto nosti Heikki Korhosen valmentaman Venicen hienon
kauden ansiot yli 140 000
euron.
Lämminveristen 3100
metrin tasoituksessa nähtiin mielenkiintoinen voittotaistelu. Hän iski Thomas
Müllerin syötöstä 1?0 ottelun 66. Suosikki Elmoori
vei joukkoa pitkään, mutta
hiipui maalin lhestyessä.
Kari Rosimon ohjastama
Köppinen kiri pitkään ja sinnikkäästi, puristi loppusuoralla kärkeen ja otti varman
voiton ennen Tesanttia ja
I.P.Vipotiinaa.
PÖYTÄTENNIS. Kuten kauden
kaksi edellistäkin SoFon
kotiottelua, niin myös eilinen Riemu-peli oli varsinaisen peliajan jälkeen tasalukemissa.
Vauhtiin päästyään SoFo
kävi kahdesti (3?2, 4?3)
jopa johtoasemassa, mutta
kumpaakin onnistumista
seurasi lepsuilu omassa
päädyssä ja jyväskyläläisten nopea kuittaus.
??Meidän olisi pitänyt ratkaista peli voitoksemme
siinä 4?3-tilanteessa, kun
tuli yksi paikka pistää pallo tyhjään maaliin. Ottelu
jää muistoihin kuitenkin
enemmän siitä, mitä Southamptonin kokenut maalivahti Artur Boruc esitti.
Puolalaisvahti oli selvinnyt
Jack Wilsheren ja Aaron
Ramseyn tolppavedoista
ensimmäisen 20 minuutin
aikana, ja ehkäpä hän luotti onneensa liikaa. minuutilla teki taululle
loppuluvut 3?3 Liverpoolin
paikallispelissä lauantaina. (STT?AFP)
Calgary?Florida vl. Rangaistuspotkusta tullut osuma ratkaisi voiton ja oli
ranskalaishyökkääjälle kauden kymmenes.
1.27,445, 19) Charles Pic Ranska, Caterham 1.27,843, 20) Giedo van der
Garde Hollanti, Caterham 1.28,320,
21) Jules Bianchi Ranska, Marussia
1.28,366, 22) Max Chilton Britannia,
Marussia 1.28,950.
2?2, 0?1)
LeKi?KooKoo vl. lähtö: 4 Darth Vader, poissa: 6
6. Siinä odotettiin Quite An Avengerin
ja Frankie Alen yhteenottoa
ja sellainen nähtiin. Mirallas selvisi kuitenkin hieman yllättäen pelkällä varoituksella.
Toisella puoliajalla Everton-fanien toiveita nostivat
Lukakun tasoitus 72. Frankie
Ale meni kärjessä ja Quite
An Avenger johtavan rinnalla. Souvenir Wood ehti kolmanneksi.
Kylmäveristen ykkössarja
ajettiin 2100 metrin ryhmäajona. Asialla olivat Arjen
Robben ja Müller. 4?3 (0?1, 2?0,
1?2, 0?0, 1?0)
F: Sean Bergenheim 0+1.
JÄÄPALLO
Bandyliiga, avauskierrosta:
HIFK?ToPV 4?2 (4?0)
JPS?OLS 4?7 (4?4)
Narukerä?Botnia 3?5 (2?2)
WP 35?Akilles 5?7 (3?3)
MÄKIHYPPY
Klingenthal, maailmancupin
joukkuekisa, HS 140:
1) Slovenia (Jurij Tepes, Robert
Kranjec, Jaka Hvala, Peter Prevc)
540,6 pistettä, 2) Saksa (Andreas
Wank, Karl Geiger, Andreas Wellinger, Severin Freund) 528,3, 3) Japani
(Daiki Ito, Reruhi Shimizu, Noriaki
Kasai, Taku Takeuchi) 523,6, 4) Puola 521,1, 5) Itävalta 499,8, 6) Norja
461,6, 7) Tshekki 453,3, 8) Suomi
(Lauri Asikainen, Janne Happonen,
Olli Muotka, Janne Ahonen) 452.
LENTOPALLO
Miesten Mestaruusliiga:
Hurrikaani?Loimu 3?0
(25?16, 25?22, 25?20)
Etta?VaLePa 3?1
(25?27, 25?18, 25?16, 25?20)
SaimaaV?Isku 3?0
(25?14, 25?19, 25?18)
VaLePa 9 6 2 0 1
25?9 22
Hurrikaani 10 6 1 1 2 25?14 21
Tiikerit 8 4 2 2 0 22?12 18
Sampo
9 5 1 1 2 21?12 18
Loimu 11 5 1 1 4 22?20 18
Lakkapää 11 4 1 2 4 22?20 16
Etta
10 2 4 0 4 20?21 14
SaimaaV 11 4 0 1 6 14?23 13
Riento 10 1 1 3 5 13?27 8
Korso
8 1 1 2 4 12?21 7
Isku
9 0 1 2 6
9?26 4
Seuraavat ottelut: tänään Riento?Isku, huomenna Korso?Tiikerit, 28.11.
Arsenalin Olivier Giroud pääsi herkuttelemaan kahdesti ottelussa Southamptonia vastaan.
Riento?Etta, 29.11. Tänään se taas osoitti
loppumetreillä tuon tietämyksensä.
4-vuotiaitten tammojen
Kasvattajakruunun finaali ei tarjonnut urheilullisia
huippuhetkiä. lähtö: 3 Costatantisoldi, poissa:
5, 9
5. Kun El
Catwalk lähti takaa hyökkäykseen, Moilanen painoi
kaasua. lähtö: 4 Quite An Avenger, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus
148,60 e., 6 oikein voitto-osuus 2,70
e.
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 1
Oikea rivi: 212 112 X2X 112 2
Voitonjako: 13 oikein 20 kpl
voitto-osuus 15 297,20 e, 12 oikein
voitto-osuus 524,70 e, 11 oikein
voitto-osuus 43,00 e, 10 oikein voitto-osuus 8,20 e.
MiniVakio: 6 oikein 353 kpl voitto-osuus 73,60 e.. Markku Niemisen derbyvoittaja
Quite An Avenger vei voiton
hurjan taistelun jälkeen.
Asetelmat selvisivät nopeasti startin jälkeen. Fashion Duo eteni
ylivoimaiseen voittoon ennen El Catwalkia ja Bwt
Firealarmia.
Kylmäveristen Kohti Kultaa-divisioonassa Tapio
Perttusen Zeus laukkasi,
kun alussa myös laukannut
Vihte ampaisi rinnalle. Tiukan väännön ja jatko-ottelun jälkeen Riemu
kiikutti kaksi sarjapistettä
Keski-Suomeen 4?7 (4?4,
0?1)-lopputuloksen myötä.
Yksi piste jäi SomeroForssa Futsalillekin, joka
näyttää kotiotteluissaan
erikoistuneen ylipitkiin
koitoksiin. Kahdessa ensimmäisessä Celticin liigapelissään maalin tehnyt Pukki
on nyt pelannut seitsemän
liigaottelua ilman osumia.
Aberdeenia vastaan Pukki oli
vaisu, ja Boerrigter korvasi
Miesten II divisioona:
VG-62?Chiefs 7?2
TuKV?RNK 2?3
Kiekkohait?Rockets 2?3 ja.
TuKV?Chiefs 4?3
Chiefs?PaimHaka 8?5
LLuja 11 9 1 0 1 95?34 29
VG-62 12 9 0 0 3 67?36 27
KaKiPo 11 7 1 1 2 90?48 24
RNK
12 7 1 0 4 70?68 23
Chiefs 12 5 0 2 5 58?63 17
PaimHaka 11 5 0 1 5 53?56 16
NuPS 11 5 0 0 6 47?63 15
TuKV 12 4 0 0 8 40?58 12
Kiekkohait 12 3 1 1 7 45?64 12
Rockets 11 3 1 0 7 35?65 11
SoPa
11 1 0 0 10 40?85 3
Seuraavat ottelut: tänään 24.11.
PaimHaka?LLuja, 26.11. Tervetuloa. KaKiPo?VG-62,
29.11. Bayernille voitto Dortmundista oli
ensimmäinen Bundesliigassa. P-mäki?Kangasala, Kuortane?LiigaEura, HPK?LiigaPloki, 1.12. Manni on
Pöytätennisliiton istuva
puheenjohtaja.
Moilasen
tupla
Apache Kemp oli täysin omaa luokkaansa 2-vuotiaiden oriitten ja ruunien Toto75-ravien Kasvattajakruunu-finaalin Turussa.
Päivän avauslähtönä ajettiin 2-vuotiaitten oriitten
ja ruunien Kasvattajakruunun finaali. marraskuuta 2013
URHEILU
Quite An Avenger jyräsi voittoon
MAURI MÄKYNEN
RAVIT. minuutilla, maalivahti Tim
Howardin upea torjunta
Suarezin puskuun ja lopulta
Lukakun 3?2-maali. Autio on jo
varmistanut toisenkin mitalin, sillä hän pelaa myös
kaksinpelissä sunnuntain
välierässä.
Välieriin ehti myös koskelaislähtöinen Jouko Manni, joka liittokokouskiireistään huolimatta ylsi vielä
veteraani-iässä A-luokan
mitalipeleihin. Ottelussa lähdettiin
lisäajalle tasalukemissa 1?1,
mutta Derk Boerrigter
ja Kris Commons osuivat
pikavauhtia. Turun T75-ravien odotetuin lähtö oli 4-vuotiaitten
oriitten ja ruunien Kasvattajakruunun finaali. SoPa?KaKiPo, 30.11. Viime vuonna
kaksikko kohtasi loppuottelussa ja tällöin Myllärinen oli niukasti parempi.
. lähtö: 3 Zeus, poissa: 3. VG-62?LLuja, TuKV?Kiekkohait, NuPS?RNK, 1.12.
PaimHaka?Rockets.
Naisten Mestis:
Salo HT?Lukko
3?5
Puhti?Blues EKS
7?1
Lukko
15 15 0 0 95?30 30
Salo HT 15 6 2 7 52?69 14
Puhti
16 4 4 8 40?48 12
Tappara 15 5 1 9 49?71 11
Blues EKS 15 3 3 9 45?63 9
Viimeiset ottelut: 24.11. Blues EKS?
Salo HT, Lukko?Tappara.
NHL perjantain suomalaiset:
Pittsburgh?NY Islanders 4?3 (2?0,
1?3, 1?0)
P: Jussi Jokinen 0+1.
Lehtikuva/AFP Photo/Patrik Stollarz
hänet 63. RNK?PaimHaka, 27.11. Joukkueiden ja
miesten A-luokan SM-kisojen ensimmäinen kisapäivä
Koskella antoi kisaisännille yhden pronssimitalin.
Sen nappasivat Kaiun
Riku Autio ja Sami Ruohonen A-luokan nelinpelissä. Odottelemme mielenkiintoisia pelejä.
Rikullakin on A-luokassa
hyvät mahdollisuudet aina
voittoon asti, arvioi Kaiun
puuhamies Esko Heikkinen. Mika Forss
haki suosikki Venicellä johtopaikan ja pudotti vauhdin
hölkäksi. lähtö: 4 Venice, poissa: 2. lähtö: 3 Shuffle Up, poissa: 9
4. Näytimme jälleen sinnikkyyttämme ja
taitoa nousta takaisin peliin.
Tämä ei ole helppo paikka
vieraille, Everton ei ole hävinnyt Goodison Parkilla
tällä kaudella, Liverpoolin
valmentaja Brendan Rodgers totesi.
Voitto olisi nostanut Evertonin tasoihin Liverpoolin
kanssa.
Liverpool on neljän pisteen
päässä Valioliigan sarjakärjestä Arsenalista, joka peittosi kotonaan sarjakolmonen
Southamptonin 2?0. Loppusuoralla Antti Teivainen
käänsi Darth Vaderin johtavan takaa hyökkäykseen ja
ruuna puristi millimetrivoittoon ohi Buck Bokon. miesten
mestaruus pelaajana)
Kaiku löylytti Kaikua
joukkuekisassa
Miesten joukkuekilpailun
sunnuntaisissa välierissä
kohtaavat Turun Kaiku ja
PT Espoo sekä helsinkiläinen Wega ja vantaalainen
TIP-70. LP
Viesti?WomanV, Kuortane?LiigaEura,
Kangasala?LiigaPloki.
MOOTTORIVENEILY
Doha, F1-veneiden MM-sarjan
kilpailu 4/6, Qatarin gp:
Lopputulokset: 1) Shaun Torrente
Qatar, 2) Jonas Andersson Ruotsi, 3)
Youssef Al Rubayan Kuwait, ...6) Filip Roms Suomi.
??Sami Seliö keskeytti. Hurrikaani?Sampo,
Lakkapää?Korso, 30.11. Hän kannusti Pekka Korven valmentaman Fashion Duon
johtopaikalle ja sääteli
vauhdin sopivaksi. 4?5 (1?1, 1?1,
Autiolle ja
Ruohoselle
SM-pronssia
Pukin kuiva
kausi jatkuu
Skotlannin kärkijoukkue
Celtic ei ole vieläkään hävinnyt yhtään liigaottelua
tällä kaudella. Blues?Tappara, HIFK?JYP, Ilves?TPS, KalPa?Jokerit,
Lukko?HPK, Pelicans?Kärpät.
Miesten Mestis:
Jokipojat?HCK 2?3 (0?1, 1?0, 1?2)
Peliitat?Sport ja. LiigaEura?HPK, LiigaPloki?Pmäki, 30.11. Futsal-liigan tämän
kauden tulokasjoukkue Liikunnan Riemu Jyväskylästä jatkoi pirteitä otteitaan
eilen Someron peliparketilla. Kotijoukkue Evertonin
oli vienyt johtoon seitsemän
minuuttia aiemmin Romelu Lukaku päivän toisella
maalillaan.
Vauhdikkaan, viihdyttävän
ottelun avasi viidennellä minuutilla Liverpoolin Philippe Coutinho volleyllaan.
Everton tuli tasoihin kolme
minuuttia myöhemmin Kevin Mirallasin osumalla,
mutta Liverpool nousi jälleen johtoon Luis Suarezin
hienolla vapaapotkulla.
Avauspuoliajalla kohautti
vielä Mirallasin raju rike.
Belgialainen tuli vauhdilla
ja nappulat edellä Suarezin
polvitaipeeseen, johon jäivät
veriset merkit. Näin tämä vain menee, että ei näitä pelejä voita, ellei käytä
omia paikkojaan hyödyksi,
SoFon valmentaja Tom
Toivonen kommentoi.
??Pelillisesti tämä oli meil-
PÄIVÄN PELIT
EUROJACKPOT
Päänumerot: 1, 38, 39, 42, 47
Tähtinumerot: 1, 2
Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään
kappaletta, 5+1 oikein 398 102,90
e, 5 oikein 103 506,70 e, 4+2 oikein
3 583,50 e, 4+1 oikein 341,90 e, 4
oikein 183,90 e, 3+2 oikein 72,20 e,
3+1 oikein 26,30 e, 2+2 oikein 19,50
e, 3 oikein 19,20 e, 1+2 oikein 12,30
e, 2+1 oikein 9,30 e
KENO
Päiväarvonta: 2, 4, 10, 11, 14, 15,
19, 21, 25, 27, 29, 33, 34, 38, 40, 43,
52, 62, 69, 70
Kunkkunumero: 69
Ilta-arvonta: 1, 2, 3, 8, 9, 13, 27,
28, 29, 30, 37, 41, 44, 46, 52, 59, 61,
62, 63, 66
Kunkkunumero: 3
LAUANTAI-JOKERI
Jokerinumero: 4 4 5 4 7 9 4
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään
kappaletta, 6 oikein 1 kpl voittoosuus 105 108,20 e, 5 oikein 791,10
e, 4 oikein 49,60 e, 3 oikein 7,50 e, 2
oikein 2,50 e
LOTTO
Oikeat numerot: 5, 7, 8, 12, 20,
37, 39
Lisänumerot : 26, 29
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään
kappaletta, 6+1 oikein 11 kpl voittoosuus 14 709,60 e, 6 oikein 1 895,50
tä taas paljon parempi esitys edellisen kierroksen
Valkeakosken vierailuun
verrattuna. Sitä kuitenkin hoidettiin ja perjantain
viimeistelyssä kaikki meni
hyvin. Buck Boko ryösti
Darth Vaderilta johtopaikan
kierroksen jälkeen. Vihte näytti loppuvaiheissa jo
karkaavan, mutta päätöskierroksen kolmatta kiertänyt Zeus syöksyi loppumetrit hurjasti ja ehti ykköseksi. Mutta kehut
pitää antaa pirteälle vastustajallekin, joka oli todella yritteliäs porukka ja
näytti täälläkin, miksi se
keikkuu sarjataulukossa
korkealla,
Salkolalla
ratkaisunpaikka
Toivosen mainitsema ratkaisunpaikka tuli Niko
Salkolalle kolme minuuttia ennen toisen puoliajan päättymistä isäntien 4?3-johtoasemassa.
Sofolaisen tyrkkäys kohti
tyhjää jyväskyläläismaalia jäi vähän heppoiseksi
ja puolustaja ehti pitkällä
liu?ulla estämään pallon
lipumisen maaliin.
Kun myöskään tarjotut
tilaisuudet eivät kotijoukkueelle kelvanneet jatkoajalla, Riemu rankaisi
omasta paikastaan heti
perään: Janne Törmänen kumautti 4?5:een
ja viimeisellä minuutilla
joukkueen tehomies Aapo
Autio (2+1) sekä Garry
Lewis kaunistelivat vierasjoukkueen voittolukemia tyhjään SoFo-maaliin.
e, 5+2 oikein 3 677,40 e, 5+1 oikein
135,70 e, 5 oikein 50,70 e, 4+2 oikein 90,70 e, 4+1 oikein 18,20 e, 4
oikein 9,30 e, 3+2 oikein 5,00 e, 3+1
oikein 1,00 e
PERJANTAI-JOKERI
Jokerinumero: 2 9 6 7 4 0 7
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään
kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 26 kpl voitto-osuus
708,30 e, 4 oikein 57,40 e, 3 oikein
7,30 e, 2 oikein 2,50 e
TOTO75
Oikea rivi:
1. Joukkuemestaruus on
aidosti auki, sillä joukkueet
ovat etukäteen ajatellen
varsin tasaisia. Quite An Avenger on sellainen kaveri, että se tietää,
milloin suurkilpailussa ajetaan. Ruuna otti heti
johtopaikan ja piti ikäluokkaa toistaiseksi hallinneen
Skyfired Sellin rinnallaan.
Päätöspuolikkaalla Apache
Kemp lähti omille teilleen
ja otti kymmenpäisen omistajajoukon villisti kannustaessa 10 000 euron arvoisen ylivoimavoiton ennen
Dominic Webiä ja Mystic
Poweria.
Moilanen kertoi luottaneensa ajokkiinsa lujasti.
??Apache Kemp lähti hy-
vin ja olin päättänyt ajaa
keulasta. Vantaalaisten Timo Tamminen ja Mika
Räsänen esittivät vakuuttavaa peliä puolivälierässä,
SM-KISAT TÄNÄÄN
Klo 10:
A-luokan puolivälierät.
l?
Klo 10.45:
A-luokan välierät.
l?
Klo 11.30:
SM-joukkuekisan välierät.
l?
Klo 13.30:
A-luokan loppuottelu.
l?
Klo 14.30: SM-joukkuekisan loppuottelu.
l?
kun TIP-70 löi viimevuotisen mestarin PT 75:n 5?3.
Kosken Kaiun kohtaloksi
puolivälierässä koitui Turun Kaiku, joka löylytti
koskelaisia 5?0.
Riku Autio pyristeli ratkaisuerän jatkopalloille
asti Markus Mylläristä vastaan, mutta joutui
kuitenkin tyytymään tappioon. Kauden kymmenes voitto tuli lauantaina, kun Aberdeen kaatui
Glasgow?ssa 3?1.
Celticin voitto jäi viime tinkaan. Siinä Ari Moilasen ohjastama ja Markku Niemisen valmentama
Apache Kemp teki häijyn
esityksen. Vaihtomies Daniel Sturridgen pusku
89. Mikäli Autio yltää
sunnuntaina kaksinpelin
loppuotteluun, vastassa
voi hyvinkin olla samainen
Myllärinen. Etta?Korso, Tiikerit?Loimu, Isku?Sampo, 1.12. Chiefs?SoPa, LLuja?NuPS,
Rockets?TuKV, 28.11. Hevonen tuntui tiistaina
varsin huonolta. Commonsille
maali oli toinen ottelussa.
Suomalaiskärki Teemu
Pukilla maalihana on sen
sijaan tukossa. Tiikerit?Hurrikaani, SaimaaV?VaLePa, 3.12.
Korso ?Loimu.
Naisten Mestaruusliiga:
LiigaPloki?LiigaEura 3?1
(24?26, 25?16, 25?18, 25?18)
Kuortane?HPK 0?3
(15?25, 16?25, 20?25)
LP Viesti 9 8 1 0 0
27?3 26
OrPo
7 6 0 1 0
20?6 19
WomanV 7 3 3 0 1
19?9 15
HPK
8 5 0 0 3
16?9 15
Kangasala 8 4 0 1 3 14?13 13
P-mäki 7 1 1 0 5
7?18 5
LiigaPloki 6 1 0 0 5
5?16 3
Kuortane 8 0 0 3 5
7?24 3
LiigaEura 6 0 0 0 6
1?18 0
Seuraavat ottelut: tänään Kuortane?
HPK, WomanV?OrPo, P-mäki?LiigaEura,
27.11. Voitto kasvatti tappioitta jatkavan Bayernin
johdon Dortmundiin seitsemään pisteeseen, kun jalkapallon Saksan Bundesliigaa
on takana 13 kierrosta.
Kesällä Dortmundista
Müncheniin 37 miljoonalla
eurolla siirtynyt Götze sai
kuulla buuauksia, mutta
nuorukainen vastasi niihin parhaalla mahdollisella
tavalla. Arsenalkärki Olivier Giroudin
ahdistama Boruc pyrki kikkailemaan pallon kanssa
kuitenkin kerran liikaa, me-
netti pelivälineen ja Giroud
sai lahjana ilmaisen maalin.
Giroud sai nimiinsä myös
ottelun toisen maalin. Kuolemanpaikalla
matkannut, Arto Hammarin ohjastama Taikasalama
taisteli hyvin, mutta taipui
loppumetreillä viidenneksi.
Liverpoolin viihdyttävä trilleri jakoi pisteet
JALKAPALLO. 4?3 (0?0, 3?1,
0?2, 0?0, 1?0)
JYP-Akatemia?TuTo 4?1 (1?0, 1?1,
2?0)
JALKAPALLO
C-tytöt:
TPS CT14(+piirijoukkue)?FC Halikko CT 0?4
FC Halikko: Emilia Kaiser 1+2, Essi Tyynelä 1+1, Veera Leppäaho 0+2,
Elli Laaksonen 1+0, Iida Mäkikokko
1+0, Kiira Lehtonen 0+1, Juuli Hietarinne 0+1, Laura Lehtonen 0+1
JÄÄKIEKKO
Liiga:
Ässät?Lukko 1?4 (0?2, 1?2, 0?0)
TPS?HIFK 1?3 (1?2, 0?0, 0?1)
Tappara?JYP 3?2 (0?2, 2?0, 1?0)
SaiPa?KalPa 1?0 vl. (0?0, 0?0, 0?0,
0?0, 1?0)
Kärpät?Ilves 2?5 (1?3, 0?1, 1?1)
Jokerit?Pelicans 5?3 (0?1, 2?1, 3?1)
Kärpät 25 14 6 1 4 90?46 55
Tappara 26 14 2 4 6 71?57 50
SaiPa 25 12 3 1 9 69?59 43
JYP
25 11 3 4 7 70?59 43
Pelicans 25 11 4 2 8 67?57 43
Jokerit 25 12 1 4 8 60?55 42
Ilves
25 11 2 3 9 65?56 40
Lukko 25 9 3 3 10 61?68 36
Blues
26 10 2 1 13 60?73 35
HIFK 25 10 1 2 12 58?66 34
HPK
25 8 4 0 13 52?59 32
Ässät
25 7 4 1 13 63?75 30
TPS
26 5 1 6 14 57?87 23
KalPa 24 5 1 5 13 37?63 22
Seuraavat ottelut: 26.11. Loppu oli tosi
helppoa, ruuna olisi mennyt samaa vauhtia vielä
pitkään.
2-vuotiaitten tammojen
finaalissa Moilanen jatkoi
voittokulkuaan. minuutilla tultuaan
kentälle yhdeksän minuuttia aiemmin.
Lopussa Dortmund romahti ja Bayern teki viimeisen
viiden minuutin aikana vielä
kaksi. peliminuutilla.
Götze sai kuulla
buuauksia
Bayern Münchenin Mario
Götze tuli penkiltä ja teki
avausmaalin entistä seuraansa vastaan, kun Bayern
musersi Dortmundin vieraissa 3?0. 18
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 24. Johtokunta
set tulivat kuitenkin sinisten
rinnalle, kun Sturridge puski tyylillä Steven Gerrardin vapaapotkun maaliin.
??Upea peli. Punai-
TULOSPÖRSSI
CURLING
Stavanger, EM-kilpailut:
Miehet, A-sarjaa: Venäjä?Suomi
7?4, Ruotsi?Tshekki 8?2, Sveitsi?
Ranska 13?3, Tanska?Skotlanti 10?
6, Norja?Latvia 7?4.
Naiset, B-sarjaa: Viro?Suomi 9?4.
FORMULA 1
Sao Paulo, MM-sarjan 19/19 osakilpailu, Brasilian gp:
Aika-ajot: 1) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull 1.26,479, 2) Nico Rosberg
Saksa, Mercedes 1.27,102, 3) Fernando Alonso Espanja, Ferrari 1.27,539,
4) Mark Webber Australia, Red Bull
1.27,572, 5) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.27,677, 6) Romain
Grosjean Ranska, Lotus 1.27,737,
7) Daniel Ricciardo Australia, Toro
Rosso 1.28,052, 8) Jean-Eric Vergne
Ranska, Toro Rosso 1.28,081, 9) Felipe Massa Brasilia, Ferrari 1.28,109,
10) Nico Hülkenberg Saksa, Sauber
1.29,582, 11) Heikki Kovalainen Suomi, Lotus 1.27,456, 12) Paul di Resta Britannia, Force India 1.27,798,
13) Valtteri Bottas Suomi, Williams
1.27,954, 14) Sergio Perez Meksiko,
McLaren 1.28,269, 15) Jenson Button Britannia, McLaren 1.28,308,
16) Adrian Sutil Saksa, Force India 1.28,586, 17) Pastor Maldonado
Venezuela, Williams 1.27,367, 18)
Esteban Gutierrez Meksiko, Sauber
Urheilussa tapahtuu
Salon Vilpas ry