Vielä vuosi sitten työttömyysaste oli 13,9 prosenttia. Viisihenkisessä. Vuodessa työttömien määrä on vähentynyt yli 700 henkilöä. Alkuvuoden aikana Salon väkimäärä on laskenut yli 50 henkilöä kuukausittain, mutta huhtikuun tilasto näyttää kahden asukkaan kasvua. Tilastokeskuksen ennakkotiedot antavat toiveita suunnan muutoksesta tai ainakin laskuvauhdin hidastumisesta. Esimerkiksi marjatilat eivät tule toimeen ilman ukrainalaisia poimijoita. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi A urinko hellii Saloa myös loppukevään tilastoluvuissa. Suomen maatiloilla urakoi 15?000 kausityöntekijää KAKSIN AJATUSHAUTOMOLLA. Maakunnan korkein työttömyysaste on Turussa, 11,9 prosenttia. Positiivisten lukujen viestiä ei kuitenkaan kannata väheksyä. Tilastot kertovat, että kaupungissa on tehty oikeita ratkaisuja. Koko maakunnan paras tilanne on Paimiossa, jossa työtä vailla on vain 3,9 prosenttia. Työllisyys on parantunut kaikissa Salon seudun kunnissa. Junat ja bussit ovat täyttyneet työmatkalaisista. Yleensä työttömyys on pahin juuri maakuntakeskuksessa, mutta viime vuosien aikana Salo nousi monta kertaa Turun ohi tälle kyseenalaiselle kärkipaikalle. Väestökehityksen kääntäminen takaisin kasvu-uralle onkin Salon tärkeimpiä tavoitteita. Erityisen ilahduttava oli kuntien välinen nettomuutto, joka oli huhtikuussa enää kolme asukasta miinuksella. Vaikean rakennemuutoksen riepoteltavaksi joutunut kaupunki kipuaa takaisin vakaalle pohjalle. Parhaiten tässä auttaa uusien työpaikkojen syntyminen. Nyt myös väkilukutiedoissa näkyy valoa. Kun matkapuhelinteollisuus romahti Salossa, väkiluku kääntyi nopeasti laskuun, ja perheet muuttivat työn perässä muualle. Halikossa toimiva Rannikon Puutarha tarvitsee sesonkiaikana yli 300 ulkomaalaista poimijaa. Huhtikuun lopussa työtä vailla oli 2 676 salolaista. Työttömiä on edelleen paljon, mutta tilanne on olennaisesti parempi kuin viime vuosina. Aiempina kuukausina nettomuutto on ollut tappiolla yli 40 henkilöä. Rautio kirjoitti ajatushautomolla kirjaansa särkikaloista, joista Illi unelmoi alituiseen. Kaupungin menestymisen tärkeimpiä mittareita on väestönkasvu. Laskukautta on jatkunut vuodesta 2012 lähtien. Olisi ennenaikaista olettaa, että Salon vaikeudet ovat jo takana. Suomen maatiloilla työskentelee tänä vuonna jopa 15?000 ulkomaista kausityöntekijää. Työttömien työnhakijoiden määrä on pudonnut selvästi alle 3 000 henkilön. S S S A R K I S T O / T A T U G U S T A F S S O N SATOJA HALIKOSSA. Työllisyys on jo kohta kahden vuoden ajan kulkenut joka kuukausi parempaan suuntaan. Käytännössä tämä tarkoittaa monella alalla jo selvää työvoimapulaa. Särkisalolaisen Janne Raution ja Illikissan ajatukset ovat usein kalassa. Huhtikuussa Salon työttömyysaste oli 11 prosenttia. TOUKOKUUTA 2018 Positiivisia lukuja Salossa ”Tilastot kertovat, että kaupungissa on tehty oikeita ratkaisuja.” 24.5.2018 Moni salolainen on joutunut hakemaan uutta työtä kotikaupungin ulkopuolelta. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24
Tomi Lindblomin Kymmenen legendan Esakallio -kirja julkaistiin Esakalliolla sopivasti juuri ennen keskiviikon päivätanssien alkamista. SIVUT 8–9 Yli puolet sähköverkosta maan alle tänä vuonna Työttömien määrä Salossa on laskenut vuoden 2009 tasolle. Keskiviikkona julkaistun työvoimatilaston mukaan Salossa oli työttömiä huhtikuun lopussa lomautetut mukaan lukien vajaat 2 700. TORSTAINA 24. Kiista huipentuu yhtiökokoukseen maanantaina. Yrityssalon projektipäällikön Tommi Virtasen mukaan käänne parempaan oli nähtävissä jo vuosi sitten, ja se voimistui vuoden loppua kohti. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat UUTISET URHEILU KULTTUURI BYROKRATIA TÖKKII. Maakaapelointi vähentää verkoston vika-alttiutta myrskyissä. Vuoden 2018 kaapelointiastetavoitteemme on 51 prosenttia, toteaa Carunan hankepäällikkö Kalle Sato. Lentopallokerho voitti viime kaudella naisten Mestaruusliigassa kultaa HPK:n nimellä. SIVU 24 Hämeenlinna hankki Ronja Heikkiniemen Salolaisessa asuntoyhtiössä kohistaan kanatarhasta. UUTISET 4–5 Suomen maatiloilla urakoi 15?000 kausityöntekijää Sähköyhtiö Carunan tavoitteena on nostaa alueen sähköverkon maakaapelointiaste 51 prosenttiin tämän vuoden kuluessa. Vuosi sitten heitä oli noin 750 enemmän. 19-vuotias Heikkiniemi on Salon Viestin kasvatti ja salolaisen lentopalloilun viime vuosien kirkkain juniorilahjakkuus. – Positiivinen kehitys on ollut kiihtyvää, hän sanoo. Taloyhtiön puheenjohtajaa sapettaa, kanaharrastaja on hämmentynyt. Varsinais-Suomessa saatiin viime vuonna siirrettyä 3?000 kilometriä ilmasähköjohtoja maan alle. Rivitaloon asumaan muuttanut osakas toi mukanaan neljä seurakanaa ja pystytti niitä varten parinkymmenen neliön verkkohäkin takapihalle. SIVU 5 Työttömyyden lasku jatkuu Salossa Somerolainen Esakallion tanssilava, tai tätä nykyä paremminkin huvikeskus, sai keskiviikkona oman kirjan. Kirjassa käydään läpi Esakallion 50-vuotisen historian lisäksi suomalaisen tanssilavakulttuurin historiaa laajemminkin. Maahanmuuttovirasto ruuhkautui, kun kausityötodistushakemuksia tuli kevättalvella odotetun tuhannen sijasta yli viisituhatta. LP Viesti oli hopealla. SIVUT 22–23 Esakalliosta kirja ”Kymmenen legendan Esakallio” on Tomi Lindblomin kuudes kirja. SIVUT 6–7 Rivitalon väki kuohahti kanatarhasta Salossa. SIVU 6 Salon Seudun Sanomien tietojen mukaan Hämeenlinnan Lentopallokerho on LP Viestistä lähteneen yleispelaaja Ronja Heikkiniemen uusi seura. Tiukentunut lainsäädäntö on hidastanut tänä keväänä kausityöntekijöiden lupien käsittelyä. – Viime vuonna kasvatimme sähköverkon kaapelointiastetta 40 prosentista 45:een. S S S / V E L I M A T T I H E N T T O N E N S S S / M A R K O M A T T I L A perheessä syödään monta kertaa viikossa kalaruokia, jotka Rautio valmistaa
Lisäksi lautakunta esittää, että Someron kaupunki järjestäisi tiedotusta oppisopimuksesta ja eri uravaihtoehdoista esimerkiksi Somero-opiston kautta. Someron perusturvalautakunta totesi, että hyvinvointikeskus on pyörittänyt talon toimintaa sovittujen kriteerien mukaisesti. (STT) Lupabyrokratian hitaus suututtaa yrittäjää. Nyt me häviämme yhden lakimuutoksen takia asemia. Rakennuslupa muutostöille on myönnetty, ja huoneissa on jo tehty remonttia. Kausityölain tiukentuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että lyhyissäkin työsuhteissa olevat EU:n ulkopuolelta tulevat työntekijät tarvitsevat kausityöviisumin tai kausityötodistuksen. Työntekijöiden lupahakemusten käsittely on ollut tänä keväänä erityisen hidasta, ja samaan aikaan lupien hinta on noussut. Finanssivalvonta vaatii, että asuntolaina-asiakkaan maksukykyä arvioidessaan luotonmyöntäjä huomioi korkotason nousun vaikutuksen myös rahoitusvastikkeeseen eli yhtiölainan lyhentämiseen. –?Kahdeksan vuotta mentiin parempaan suuntaan, ja suomalaisen maatalouden kilpailukykyä saatiin parannettua Keski-Eurooppaan verrattuna. Suomen järjestelmä on tosi jäykkä, Rannikko harmittelee. Luottolaitosten mukaan yhtiölainojen riskejä kasvattaa se, että lainaosuuksien ja ammattimaisten sijoittajien määrä on kasvanut, lyhennysvapaat pidentyneet ja asuntomarkkinat eriytyneet. –?Tarkoitus on saada tilat tähän kesään mennessä jo kuntoon, Esa Rannikko kertoo. Hän pitää uudistuneen lain periaatteita hyvinä. Halikkolainen Rannikon Puutarha osti keväällä Hajalan Kivilinnan kausityöntekijöidensä majoitustiloiksi. Hän ei kerro, paljonko kiinteistö maksoi. Puutarha majoittaa kauden aikana yhteensä nelisensataa ihmistä, mutta Esa Rannikon mukaan yhtä aikaa majoituksessa on enimmillään 280 henkilöä. Jonoa tarkkaillaan koko ajan, sanoo Mäntysola. Työntekijöiden määrä nousee keskikesän sesongin aikana enimmillään päälle kolmensadan ja laskee jälleen loppusyksyä kohti. Eniten väSSS | Suvi Kulla, Vesa Käiväräinen Viljelijä Esa Rannikkoa harmittaa Suomen jäykkä suhtautuminen ulkomailta tuleviin kausityöntekijöihin. –?Saksa, Hollanti ja Espanja toimivat toisinpäin, vaikka ollaan samassa EU:ssa. Vanhimmat käsittelyä odottavat hakemukset ovat viime viikolta. Kausityötodistuksen myöntää Maahanmuuttovirasto. Neljä vuotta sitten solmittu sopimus päättyy ensi syksynä. Harri Sivula kertoo ministeriön arvioineen, että kausityötodistusYritys majoittaa kauden aikana noin 400 työntekijää. Ohjelma menee seuraavaksi kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Juuri nyt jono on saatu purettua. Rannikon puutarha työllistää tällä hetkellä kuutisenkymmentä kausityöntekijää, jotka hoitavat istutuksia ja kasvustoa. Johtaja Anneli Tuomisen mukaan huolta on yhtiölainojen markkinaehtojen löystymisestä. – Tämä on työllistänyt meitä ihan hirveästi, sanoo ylitarkastaja Ansa Mäntysola. –?Meillä on kevään porukkaa, syksyn porukkaa ja pitkäaikaisempia työntekijöitä. Kaupunki haluaa säilyttää Lamminniemen hyvinvointikeskuksen edelleen Katajakodin palvelujen tuottajana, joten uusi sopimus on vireillä. –?Hinta oli aluksi liian kallis, mutta nyt sopiva. SSS | Päivi Malin-Perho Finanssivalvonta huolissaan kasvavista taloyhtiölainoista Finanssivalvonta (Fiva) on huolestunut nopeasti kasvaneiden taloyhtiölainojen ehdoista. – Kun Suomeen tullaan kolmansista maista, on ihan perusteltua tsekata asiat. – Sitä ei ole myöskään valvottu, joten ei tästä pelkästään työnantajia voi syyttää, sanoo neuvotteleva virkamies Harri Sivula sisäministeriön maahanmuutto-osaston oikeudellisesta yksiköstä. Vanhassa talossa on paljon läpi käytävää, hän toteaa. Perusturvalautakunta toivoi ohjelman käsittelyn yhteydessä elinkeinotoimelta selvitystä siitä, miten työelämän tarpeet ja työttömät parhaiten kohtaisivat. Katajakodin jatkosta uusi sopimus Somerolla SOMERO Katajakodin palvelutalon toimintaa aiotaan jatkaa entiseen malliin Somerolla. Rakennukseen on tarkoitus saada enintään 120 majoituspaikkaa. Esimerkiksi ukrainalaiset työntekijät miettivät tarkasti, mihin kannattaa lähteä töihin. Lamminniemen hyvinvointikeskus on pyörittänyt talon toimintaa vuodesta 2014, sillä se voitti aiemmin palvelutalosta järjestetyn tarjouskilpailun. TOUKOKUUTA 2018 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Rannikon Puutarha rakentaa lisää majoitustilaa Kivilinnaan SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Halikkolainen Rannikon puutarha rakentaa jälleen lisää majoitustilaa kausityöntekijöilleen. Esimerkiksi Saksa tekee kaikkensa, jotta se saisi työvoimaa muista maista. Kausityötodistusten käsittelyajat ovat venyneet, vaikka niiden käsittelyyn on kevään aikana palkattu ja siirretty viraston muista yksiköistä kymmeniä työntekijöitä. Puutarha on ostanut Hajalan Kivilinnan kiinteistön, jossa toimi viimeksi perhetukikeskus. – Edelleen tulee uusia hakemuksia, ja syksyllä alkaa uusi kausityösesonki esimerkiksi turkistarhoilla. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Uusi ohjelma on voimassa vuosina 2018–2022. Viljelijä Esa Rannikon suunnitelmissa on rakentaa 900 neliömetrin Kivilinnaan enintään 120 majoituspaikkaa. Remonttiin menee joka tapauksessa rahaa runsaasti. Hyvinvointikeskus on nykyään Someron kaupungin omistuksessa, joten avointa tarjouskilpailua ei enää tarvita. Suurin osa kausityötodistusta hakevista on Ukrainasta. Talo on alun perin ollut osa Hajalan vanhainkotia. SSS | Päivi Malin-Perho Oppisopimuksesta kaivataan lisää tiedotusta SOMERO Someron perusturvalautakunta hyväksyi työllisyyden edistämistä koskevan toimenpideohjelman. Hänen mukaansa puutarhalle jäi tulematta 25–30 työntekijää, koska lupien käsittely viivästyi tai lupamaksua pidettiin liian kalliina. Aiemmin alle kolmen kuukauden työsuhteet on pitänyt ilmoittaa te-toimistoon, mutta käytännössä ilmoitus on jäänyt usein tekemättä. Suurin osa tulee Ukrainasta, mutta joukossa on ensi kertaa myös vietnamilaisia työntekijöitä
Virtanen toteaa. – Työllistämistoimenpiteet eivät selitä koko muutosta, ei myöskään väkiluvun lasku, Virtanen sanoo. Laaja työttömyys pitää sisällään sekä työttömät, lomautetut että toimenpiteissä olevat. – Viime vuoden keväällä työttömien määrä alkoi voimakkaasti laskea. – Saimme sähköisen järjestelmän kuntoon vasta huhtikuussa, jolloin hakemuksia oli sisällä jo tuhansia. –?Keli on sellainen, että kuukaudessa on pitänyt tehdä kahden kuukauden työt, ja seuraava kuukausi näyttää taas samanlaiselta. Vuonna 2009 Salossa havahduttiin siihen, että Nokian ja alihankkijoiden työpaikat olivat alkaneet vähetä. Salossa oli huhtikuun lopussa 329 avointa työpaikkaa, joista 79 oli kaupan alalla ja 53 teollisuudessa. Näin laskien Salossa oli huhtikuun lopussa lähes 4 400 työtöntä. Väkiluvun lasku pysähtyi Salon väkiluvun pitkään jatkunut lasku pysähtyi ainakin huhtikuuksi. Viime vuoden huhtikuussa työttömiä oli melkein 500 vähemmän kuin edellisvuonna. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Rannikon Puutarha rakentaa lisää majoitustilaa Kivilinnaan keä tarvitaan pääsesongin aikana. Koko maakunnassa työttömänä on 9,1 prosenttia työvoimasta. Määrä ei ole muuttunut viime vuodesta. Kuun lopussa salolaisia oli jopa kaksi enemmän kuin maaliskuussa. Ely-keskuksen keskiviikkona julkaistun työvoimatilaston mukaan Salossa oli työttömiä huhtikuun lopussa lomautetut mukaan lukien vajaat 2 700. He eivät näy Tilastokeskuksenkaan luvuissa. Nettomaahanmuutto oli huhtikuussa 17 henkeä. Puutarhalla on viljelyksessä 27 erikoiskasvia noin 150 peltohehtaarilla. Moni työnantaja sai tästä johtuen asiasta byrokraattisemman kuvan kuin se on. Häneltä ei juuri heru ymmärrystä viranomaisten suuntaan. – Ensi vuonna järjestelmä on kunnossa, ja osaamme arvioida hakemusmäärän paremmin. Talvikaudella aiheesta keskusteltiin paljon erilaisissa työryhmissä, ja siitä huolimatta tilanne takkuaa. Salon naapurikunnista alhaisin työttömyys on Paimiossa, jossa työttömyys on puolittunut vuodessa 3,9 prosenttiin. Se kestää noin kuukauden keskikesällä. Kahden vuoden takaiseen tilanne on nyt jo tuhannen työttömän verran parempi. Lämpimän alkukesän takia esimerkiksi mansikkasesongista on tulossa tavallistakin lyhyempi ja kiivaampi. Positiivinen kehitys on ollut kiihtyvää, sanoo Yrityssalon projektipäällikkö Tommi Virtanen. – Suomesta ei saada riittävästi työntekijöitä. Uusi omistaja aikoo päästä eroon öljylämmityksestä ja muuttaa rakennuksen lämpiämään uusiutuvalla energialla. –?Se, mitä me teemme, ei muutu helposti koneelliseksi ja automatisoiduksi. Perunat ja mansikat eivät odota. Niitä on tähän mennessä käsitelty viisi tuhatta. Suomalaisilla maatiloilla työskentelee vuosittain noin 15?000 kausityöntekijää, joista enemmistö tulee maahan kausityöviisumilla. Yrityssalon projektipäällikkö Tommi Virtanen pitää samaan tahtiin valtakunnallisten ja maakunnallisten työvoimatilastojen kanssa kirjaa Salon työllisyyden ja työpaikkojen kehityksestä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kaupungissa oli 52 792 asukasta. Maaseudulla ei ole enää työvoimareserviä. Työvoimahallinnon ilmoittama työttömyysprosentti ei sisällä erilaisissa toimenpiteissä olevia henkilöitä, jotka myös ovat todellisuudessa työttömiä työnhakijoita. Kaikki edellytykset ovat olemassa, että tulee kiivas ja lyhyt pääsesonki, kun mansikat valmistuvat nopeasti. – Yrityksissä on uskallusta aikaisempaa enemmän. Suurimmat irtisanomiset olivat vielä edessä. S S S / M A R K O M A T T I L A Salon työttömien määrä laski vuoden 2009 tasolle SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Salon työllisyys paranee edelleen. Pelkästään mansikkaa kasvaa 60 hehtaarilla. Ihmistyötä, käsiä ja silmiä tarvitaan paljon. TYÖTTÖMYYS SALON SEUDULLA Paimiossa puolittui uu u Salo 11 % (13,9 % huhtikuussa 2017) uu u Somero 7,6 (9,2) uu u Koski 5,5 (7,5,) uu u Marttila 6,7 (9,7) uu u Paimio 3,9 (7,6) uu u Sauvo 5,2 (6,8) uu u Kemiönsaari 8,3 (9,4) Yrityssalon Tommi Virtanen: Positiivinen kehitys on ollut kiihtyvää. TORSTAINA 24. Huhtikuun lopussa toimenpiteiden piirissä oli runsaat 1 700 salolaista. Työttömien määrä on laskenut vuoden 2009 tasolle. Se olisi hänen mukaansa tarkoittanut Hajalan yhden maamerkin menemistä pilalle. Kivilinnan osto kävi silloinkin mielessä, mutta kiinteistö oli liian kallis. Puutarha rakensi viime vuonna kymmeniä uusia majoituspaikkoja kausityöntekijöille. Tämän kevään tilastoilla työttömiä on 700–800 vähemmän kuin viime vuonna. Salosta pois muuttaneita oli huhtikuussa kolme enemmän kuin Saloon muuttaneita. Työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta on nyt kuitenkin suurempi kuin kuntaliitos-Salon ensimmäisenä keväänä. Tämä yritys ei pyöri ilman henkilökuntaa. Somerolla prosentti on 7,6. Väkiluku on laskenut vuodesta toiseen, ja työvoimaksi laskettavia kaupunkilaisia on nyt noin 2 000 vähemmän kuin yhdeksän vuotta sitten. Varsinais-Suomessa työttömyys on Saloa kovempaa vain Turussa. Vuosi sitten heitä oli noin 750 enemmän. Esimerkiksi autotehtaan ansiosta jatkuvasti julkisuudessa olevan Uudenkaupungin työttömyys on 5,7 prosenttia. Huhtikuussa 2009 Salon työttömyysaste oli 9 prosenttia. Aikaisemmin tänä vuonna muuttotappiota kertyi melkein 150 ihmisen verran. – Käänne parempaan oli nähtävissä jo vuosi sitten, ja se voimistui vuoden loppua kohti. Ilman ulkomaista työvoimaa monen maatilan arki kävisi mahdottomaksi, sanoo Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n Varsinais-Suomen toiminanjohtaja Paavo Myllymäki. Lupabyrokratian hitaus suututtaa yrittäjää. Kausityöntekijöiden byrokratiaongelmat ovat kantautuneet myös Myllymäen korviin. Taloon asennetaan myös paloilmoitinjärjestelmä. Esa Rannikon mukaan ostopäätös kypsyi, kun taloa kaupitellut konkurssipesä olisi jättänyt kiinteistön kylmäksi. – Tämä on hämmentävää. Satokausi näyttää aikaistuvan merkittävästi. Kesätyöpaikatkin tulivat tänä vuonna selvästi aikaisemmin hakuun kuin viime vuonna. Siellä työttömyysaste on 11,9 prosenttia. 2017 24 670 3 418 1 901 1 517 68 348 1 464 1 239 13,9 1 701 375 127 350 44 805 5 119 269 2018 24 336 2 676 1 485 1 191 64 306 1 140 903 11,0 1 713 410 89 257 111 846 4 389 329 SALON TYÖVOIMALUKUJA Työvoima Työttömät työnhakijat – miehet – naiset – alle 20-vuotiaat – alle 25-vuotiaat – yli 50-vuotiaat – pitkäaikaistyöttömät Työttömyysaste, % Toimenpiteissä olevat – työllistetyt – työkokeilussa – työvoimakoulutuksessa – valmennuksessa – muissa palveluissa Laaja työttömyys Avoimet työpaikat Lähde: ELY-keskus, Yrityssalo SSS Vuosi hakemuksia tulisi noin tuhat. Avoimia työpaikkoja oli 60 enemmän kuin vuosi sitten. Kivilinnan käyttökulut ovat Rannikon mukaan korkeat. Majoituskapasiteetti nousi silloin noin 300 paikkaan. – TE-keskuksen avoimet työpaikat eivät kerro koko totuutta työmarkkinoista, mutta niitäkin on viime vuotta enemmän. Tämä ei ollut paras onnistuminen meiltä, sanoo Sivula. Nyt se on 11 prosenttia. Plussalle kehityksen käänsivät maahanmuuttajat. Kuolleita oli edelleen enemmän kuin syntyneitä, mutta muuttoliike tasaantui
UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikiokaan ei kommentoi keskeneräistä työtä. Osa verkkokatosta on katettu polykarbonaattilevyllä eli pleksillä, joka suojaa kanoja sateelta. Kieli on yksi kulttuurin muoto, Maijala sanoo. Aiemman kodin pihalla lintuihin kävivät tutustuSalolaisnainen pystytti lemmikkikanoilleen verkkoaitauksen takapihalle. K U V A T S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N STT | Tuija Sorjanen Saamelaiskäräjälain uudistaminen lykkääntyy jälleen. L E H T I K U V A / R I T V A S I L T A L A H T I Lain uudistaminen viivästyy jälleen.. Laissa mainitaan lisäksi, että saamelainen on se, jolla on yhteys saamen kieliin tai jonka vanhempia on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi. Vaikeassa saamelaiskäräjälaissa on kyse äänioikeudesta Saamelaiskäräjien kyltti kolmella saamen kielellä sekä suomeksi. Emme me kanoja torju, mutta vaadimme häkkiä pienennettäväksi niin, ettei se näy. Seurakanoista ei ole haittaa. –?Häkki on aivan liian iso. –?Verenperimä on ehdoton asia, mutta sen lisäksi mukana pitää olla sidos kulttuuriin. Hän korostaa juuri polveutumisen tärkeyttä. Taloyhtiön puheenjohtajan mielestä häkki voi olla 7–8 neliömetriä. Saamelaiskäräjälaki säätää, kuka saa äänestää saamelaiskäräjävaaleilla. Uudistamistyön parissa työskennelleet demokratia-, kielija perusoikeuksien yksikön johtaja Johanna Suurpää ja oikeustieteen tohtori Pekka Hallberg ovat vaitonaisia lain valmistelun lykkääntymisen syistä. Lakia yritettiin uudistaa jo edellisellä hallituskaudella, mutta asia pysähtyi eduskuntaan. Hänen suunnitelmissaan häkki olisi 12 neliötä. Nyt valmistelutyön oli määrä olla valmis ensin huhtikuun loppuun ja sitten toukokuun puolivälin tienoille tultaessa, mutta loppuviikosta selvisi, että uusi määräaika on elokuussa. Hän sanoo, että neuvottelut ovat sujuneet hyvässä hengessä, keskusteluja on käyty laajasti ja että tavoite on edelleen yksimielinen päätös lakiesitykseksi. Saamelaiskäräjät on eräänlainen saamelaisten eduskunta. Rivitaloon asumaan muuttanut osakas toi mukanaan neljä seurakanaa nelisen viikkoa sitten. Kahta italialaista koristekanaa ja kahta suomalaista perinnekanaa lemmikkinä pitävä nainen sanoo yllättyneensä. Noin kahdenkymmenen neliön häkin seinät ja katto ovat tiheää metalliverkkoa, jonka läpi eivät pääse pikkulinnutkaan. Taloyhtiön puheenjohtajan mielestä häkki näkyy rumasti kahdelle naapurille. Saamelaiskäräjien kanta on ollut, että kohta on toimimaton ja sen voisi poistaa. Neljän seurakanan tarha näyttää nyt tältä, mutta se tulee vielä muuttumaan. Hänen mukaansa metsäsaamelainen kulttuuri on samanlainen kuin saamelaisten kotiseutualueella elävien saamelaisten kulttuuri. Kauko Kuparisen mukaan taloyhtiö voisi antaa luvan 7–8 neliön häkille. –?Häkki rakennettiin yhtenä torstaina ennen vappua, Kuparinen kertoo. Keskustan lappilaisen kansanedustajan ja saamelaiskäräjälaista paljon puhuneen Eeva-Maria Maijalan mielestä koko siirtymäaika olisi ollut pelkkää silmänlumetta, jos saamelaismääritelmässä siirrytään kieliperustaisuuteen. Saamelaiskäräjien huoli on, että jos saamelaiskäräjävaaleilla äänioikeutetuiksi hyväksytään ihmisiä, joilla ei ole sidettä saamelaiskulttuuriin, saamelaisten asioiden edistäminen heikkenee. Polveutumispykälään liittyvät tulkintaerot tulivat esiin muun muassa saamelaiskäräjävaaleissa vuonna 2015, kun korkein hallintooikeus hyväksyi äänioikeutetuiksi 93 henkilöä, jotka eivät saamelaiskäräjien vaalilautakunnan tulkinnan mukaan olleet saamelaisia. Taloyhtiön yli käveltiin, Asunto Oy Alastuvanreunan hallituksen puheenjohtaja Kauko Kuparinen arvostelee. Ne ovat ihan kauniita eivätkä pidä kovaa ääntä. – Savukoskellakin on porotaloutta, metsästystä, kalastusta ja luonnosta elämistä. Suurimmat näkemyserot liittyvät lain kohtaan, jossa määritellään, kuka on saamelainen. –?Häkki rakennettiin ilmoittamatta kenellekään. TOUKOKUUTA 2018 Taloyhtiössä sikisi kiista kanatarhasta SSS | Lasse Kylänpää lasse.kylanpaa@sss.fi Salolaisen rivitalon takapihalle pystytetty parinkymmenen neliön kanatarha sapettaa taloyhtiön puheenjohtajaa. Saamelaiskäräjät on eräänlainen saamelaisten eduskunta. –?Kaikki julkisuudessa ollut tieto ei pidä paikkaansa, sanoo Hallberg yleisesti. Lemmikkien omistaja on valmis pienentämään parinkymmenen neliön kanalaansa. Lapin Kansa kertoi viime viikon lopulla, että saamelaiskäräjät ei olisi hyväksynyt kahden vuoden siirtymäaikaa uuteen lakiin. Nainen oli pitänyt kanoja tätä ennen aitauksessa omakotitalonsa pihalla Salossa. Nykyisen lain mukaan saamelainen on muun muassa sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsätai kalastajalappalaiseksi asiakirjoissa
Tarkastusinsinööri Timo Tammi on käynyt paikalla. Mentori taas on nuoren normaalin elinpiirin ulkopuolinen aikuinen, jolla on oman elämänkokemuksen tuomaa tietämystä aikuistumiseen, opiskeluun ja työelämään liittyvissä asioissa. (STT) Itämeren turska putosi WWF:n punaiselle listalle. Tukikummi tapaa nuorta 1–4 kertaa kuukaudessa vuoden ajan. Tuolloin saamelaisten oikeudet kulttuuriseen itsehallintoon alkoivat toteutua. Pikainen elvytys on välttämätöntä. – Isoin ongelma on, että meidän asioista ei ole niin paljoa tietoa. Kanojen hoitoon liittyvät luvat ovat naisella kunnossa. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Taloyhtiössä sikisi kiista kanatarhasta ”Yritän tehdä kaikkeni, jotta saisin naapurit meihin tyytyväisiksi.” Seurakanojen hoitaja Parvessa on italialaisia koristekanoja ja suomalaisia perinnekanoja. Koira vain ei tarvitse verkkokattoa päänsä päälle niin kuin kana. Järjestön mukaan Itämeren heikko kunto yhdessä pitkään jatkuneen ylikalastuksen kanssa on kurittanut turskakantoja. Pelätään, että olemme suomalaisia, jotka ovat valloittamassa saamelaiskulttuurin. Nainen pahoittelee sitä, ettei tullut etukäteen kertoneeksi siivekkäistään Alastuvanreunan asuntoyhtiölle. Koulutus pidetään Salon Klubitalolla 30. Alkuperäiskansa-termi viittaa muun muassa kulttuuriin, joka on säilyttänyt perinteiset elinkeinonsa ja joka ei ole valinnut kansallisvaltiota yhteiskuntansa järjestämisen tavaksi. Opettajat kiittelivät, kun lapset pääsivät silittämään ja ottamaan kanoja syliinsä. Koulutuksen jälkeen voi valita, kummasta vapaaehtoisuuden muodosta on kiinnostunut. uu u Nykyisen lain mukaan saamelainen on muun muassa sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsätai kalastajalappalaiseksi asiakirjoissa. Nainen kertoo myös istuttaneensa tuijia ja villiviiniä häkin maisemoimiseksi niin kuin taloyhtiö on pyytänyt. uu u Kiistaa on kuitenkin aiheuttanut erityisesti lain kohta, jossa saamelainen määritellään. Samaan aikaan alettiin puhua kansainvälisestä ILO 169 -sopimuksesta, joka toisi suojaa alkuperäiskansakulttuurille. Helsingissä kanoja pidetään kerrostalon parvekkeillakin. uu u Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole etninen rekisteri, eli se ei määrittele sitä, kuka on saamelainen. Yritän tehdä kaikkeni, jotta saisin naapurit meihin tyytyväisiksi. Asunto Oy Alastuvanreunan hallitus käsittelee asiaa tänään torstaina. Salossa järjestetään ensi keskiviikkona koulutus, joka antaa valmiudet ryhtyä mentoriksi tai tukikummiksi alaikäisenä yksin Suomeen tulleelle maahanmuuttajanuorelle. Vaikeassa saamelaiskäräjälaissa on kyse äänioikeudesta SAAMELAISEN MÄÄRITELMÄSTÄ KIISTELLÄÄN Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole etninen rekisteri uu u Saamelaiskäräjälaki säätää, kuka saa äänestää saamelaiskäräjävaaleilla. Nainen korostaa, että kanojen suosio lemmikkieläiminä kasvaa Suomessa koko ajan. uu u Tällöin saamelaisuus määrittyisi sitä kautta, kenellä on yhteys saamelaiskulttuuriin. Keskustan lappilainen kansanedustaja ja paljon metsälappalaisten asiasta puhunut Eeva-Maria Maijala sanoo, ettei täysin ymmärrä, miksi kaikki eivät hyväksyisi metsälappalaisia vaaliluetteloon. Laki ei ota kantaa kenenkään identiteettiin, mutta näin monet sen silti kokevat tekevän. – Itämeren turskakantojen tila on todella huolestuttava. TORSTAINA 24. Nyt Maijalan edustaman ryhmän jäsenillä ei ole äänioikeutta vaaleissa, koska käräjien tulkinnan mukaan metsäsaamelaiset eivät ole saamelaisia. Hän jäljittää ”kiistan” lähteiksi muutokset Suomen lainsäädännössä 1990-luvun vaihteessa. – Kansainvälinen alkuperäiskansojen oikeuksien kehitys on mennyt eteenpäin muun muassa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen myötä. –?Muutto tuli äkkiä, ja hoidettavana oli miljoona asiaa. Naisen esittämässä suunnitelmassa kanalan koko pienentyisi 12 neliömetriin. Hallberg sanoo, että saamelaiskäräjälakia on hankala uudistaa muun muassa siksi, että kyse on isoista ja periaatteellisista asioista. –?Olimme siellä nähtävyys lapsille, jotka eivät olleet koskaan ennen nähneet kanaa. uu u Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. toukokuuta klo 17.30–20.30. Turska kuuluu Itämeren kaupallisesti tärkeimpiin kaloihin, ja se on ekosysteemin kannalta keskeinen laji. Lehtola kirjoittaa, että tämän keskustelun myötä saamelaisuus alkoi kiinnostaa pohjoislappilaisia entistä laajemmin. Mentori tapaa nuorta 1–2 kertaa kuukaudessa esimerkiksi vuoden ajan. Saaliit ovat käytännössä romahtaneet, ja erityisesti Itämeren pääaltaalta pyydetty ns. Hankkeen keskeisenä toimintona on tukikummitoiminta. –?Olen rekisteröitynyt eläintenpitäjäksi ja tehnyt ilmoituksen Eviran eläintenpitopaikkarekisteriin. Olisi tärkeää, että Suomi seuraisi tätä kehitystä omassa alkuperäiskansapolitiikassaan, Sanila-Aikio sanoo sähköpostitse. (SSS) Mentoriksi tai tukikummiksi maahanmuuttajanuorelle Ympäristöjärjestö WWF:n Kalaopas on siirtänyt Itämeren turskan vältettävien kalojen listalle. Maijala sanoo kunnioittavansa tätä pelkoa, mutta kertoo, että moni metsälappalainen olisi kiinnostunut opiskelemaan esimerkiksi inarinsaamen kielen. Tiedonkeruu metsäsaamelaisista ei kuitenkaan ole saamelaiskäräjien prioriteettilistalla. Tässä taloyhtiössä on myös muita lemmikkieläimiä, ja niilläkin on aitaus. Kanatarhan puurakenteet maalataan rivitalon väliaitojen tapaan tummanruskeaksi. Kattopleksit vaihdetaan markiisikankaaseen. Salossa kanaharrastajia on kourallinen. Koulutukseen osallistuminen ei vielä sido mukaan toimintaan. SPR on käynnistänyt alaikäisenä yksintulleiden, jo turvapaikan saaneiden, nuorten tukihankkeen. –?Olen suostunut kaikkiin muutostöihin, mitä tähän mennessä on pyydetty. Kaupungin rakennusvalvonnalla ei ole häkistä sanottavaa?–?lupia ei tarvita. massa koululuokatkin. Käsitteen ”statuksettomat saamelaiset” lanseerasi kasvatustieteen ja filosofian maisteri Erika Sarivaara Lapin yliopistosta väitöskirjassaan vuonna 2012. Ryhmästä käytetään usein termiä metsäsaamelaiset tai -lappalaiset. Vuosikymmenten keskustelu Se, kuka on saamelainen ja kuka ei, on selkeä asia, mutta julkisen keskustelun seurauksena kysymyksestä on tullut sekava, kirjoittaa Veli-Pekka Lehtola kirjassaan Saamelaiskiista (Into 2015). Koulutuksen järjestävät Kalliolan setlementti ry:n Salon mentoriverkosto -hanke ja SPR:n Varsinais-Suomen piirin Yksin tulleiden tuki -hanke. –?Naapurustosta olen huomannut, että aurinkoja sadesuojina käytetään vaaleanruskeaa tai beigeä markiisikangasta. itäinen turska on pienikokoista ja huonokuntoista, WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska kertoo järjestön tiedotteessa. Tiina Sanila-Aikio sanoo, että vuodesta 1995 voimassa ollut laki saamelaiskäräjistä on monilta osin vanhentunut. Hän on hoitanut neljän kanan parveansa pari vuotta. Tavoitteena on tukea nuorten kotoutumista. –?Odotan nyt, mitä sieltä tulee, ettei tarvitse tehdä turhaa työtä, nainen huokaa. uu u Saamelaisuus ei periydy geneettisesti, joten esimerkiksi saamelaiskäräjien mielestä kyseisen kohdan voisi poistaa laista. uu u Esimerkiksi saamelaisten adoptiolapset ovat saamelaisia. Asunto Oy Alastuvanreunan yhtiökokouksen asialistalla kanatarha on maanantaina. Suomessa on jo tuhansia pieniä harrastekanaloita. Siitä on tullut suosittu saamelaismääritelmän laajan tulkinnan kannattajien keskuudessa. Ovaska arvostelee liian suuriksi säädettyjä saaliskiintiöitä. Ryhmän alkuperäiseksi kieleksi mielletty keminsaame on sammunut. Tarkoitukseni ei ole olla kiusanhenki, eikä aiheuttaa kanoillani pahaa mieltä kenellekään. Olen myös ilmoittanut osoitteenmuutoksen kaupungin valvontaeläinlääkärille. Saamelaiskäräjien resurssit kuluvat käräjien puheenjohtajan Tiina SanilaAikion mukaan pitkälti Suomessa yhä puhuttavien saamen kielten aseman vahvistamiseen. –?Jokainen lemmikki tarvitsee omanlaisensa suojan. Tukikummi on nuoren aikuinen ystävä, turvallinen ja luotettava aikuinen, joka voi olla apuna arjen kysymyksissä, oppaana suomalaisessa kulttuurissa ja jakamassa nuoren iloja ja suruja. Koulutukseen kaivataan mukaan vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita aikuisia. Mentoroinnin tavoitteena on tukea nuorten opiskeluja urakehitystä
Carunan Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakaapelointihanke on alkanut vuonna 2014. Caruna on tähän asti keskittynyt Salon ja lähikuntien alueelle runkoeli keskijänniteverkon parantamiseen. Toimintavarmuuden parantamisessa maakaapelointi on Rautiaisen mukaan paras ja lähes ainoakin vaihtoehto. Rautiaisen mukaan odotusarvo sähköverkon toimintavarmuudesta on kasvanut samaa tahtia elektroniikan ja tietotekniikan yleistymisen kanssa. Tavoitteena on nostaa maakaapelointiaste tänä vuonna 51 prosenttiin. Vuonna 2029 tulisi 47 prosenttia keskijänniteverkosta ja 65 pienjänniteverkosta olla maakaapeloitua. Karjaskylänkadulla maan alle laitetaan samalla kerralla Lounean valokaapelia. Maakaapelointi eliminoi kovista tuulista, lumimyrskyistä ja tykkylumesta johtuvat sähkökatkot. Rautiaisen mukaan nyt siirrytään taajamien pienjänniteverkon pariin. Tavoite on saada nostettua maakaapelointiaste yli 51 prosentin tänä vuonna. Lain mukainen siirtymäaika jatkuu portaittain vuoteen 2029. – Uusia korotuksia ei ole suunnitteilla, Kosti Rautiainen sanoo. Sähkömarkkinalain mukaan sään aiheuttama sähkökatkos saa tulevaisuudessa kestää taajamissa korkeintaan kuusi tuntia ja hajaasutusalueella sähköjen pitää toimia 36 tunnin kuluessa. Carunan kokonaisinvestointi lounaisen Suomen alueelle vuosina 2014–2020 on yhteensä lähes 400 miljoonaa euroa. Heinäkuiset korotukset ovat 2?000 kilowattituntia vuodessa kuluttavalle kerrostaloasukkaalle keskimäärin 1,5 euroa kuukaudessa, rivitaloasujalle (5?000 kwh/v) noin 3,5 euroa kuukaudessa ja sähkölämmitteiselle omakotitaloasujalle (18?000 kWh/v) noin 7,5 euroa kuukaudessa. Rautiainen lisää, että Caruna haluaa hoitaa myös maakaapeloinnin jälkityöt ja alueen siivouksen kunnolla. Töiden tarkka suunnittelu on tärkeää. TOUKOKUUTA 2018 Caruna on siirtänyt yli 3?000 kilometriä sähköverkosta maan alle Varsinais-Suomessa SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Viime vuonna Varsinais-Suomessa muutettiin ilmajohtoverkkoja tuulet ja tuiverrukset kestäväksi maakaapeliksi 3?000 kilometrin edestä. – Haaste on otettu vastaan. Tähän mennessä on Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa siirretty sähköverkon runkojohtoja maan alle 4?700 kilometriä. Nyt prosenttiluvut ovat noin 22,5 ja 44,5 koko maan sähköverkoissa. Nyt verkkoa rakennetaan seuraavaksi 50 vuodeksi, ja samalla siitä tehdään sellainen, että pientuottajien sähköä voidaan ottaa vastaan suoraan jakeluverkkoon, Rautiainen sanoo. Yksitoista sähköyhtiötä on hakenut jatkoaikaa ja Energiavirasto on myöntänyt sitä toistaiseksi kuudelle yhtiölle. – Ensin on haluttu varmistaa keskijänniteverkon uudistaminen, sillä niiden viat heijastuvat useammille asiakkaille kuin taajamien pienjänniteverkkojen viat, Rautiainen sanoo. Caruna ilmoitti huhtikuussa sähkön siirtohintojen korotuksista, jotka astuvat voimaan heinäkuussa. – Nykyverkosto on rakennettu pääosin 1950–70-luvuilla ja alkaa olla muutenkin tiensä päässä. Caruna on edennyt maakaapelointityössään sähköverkkojohtaja Kosti Rautiaisen mukaan ripeästi ja suunnitelmien mukaisesti. Koko 84?000 kilometrisen sähköverkostonsa alueella Caruna maakaapeloi viime vuonna 6?200 kilometriä. – Yleisesti voi todeta, että ollaan etujunassa liikkeellä. Useat sähköverkkoyhtiöt pyytävät lisäaikaa sähkölain vaatimusten täyttämiselle, me aiomme saada tavoitteen täytettyä vuoteen 2028 mennessä. S S S / M I K K O K I V I L U O T O Sähköverkkoyhtiö Carunalla on käynnissä lukuisia sähköverkon parannustöitä ympäri lounaista Suomea.. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Korotuksia perusteltiin juuri muun muassa maakaapeloinnin vaatimilla miljoonainvestoinnilla. Viime vuonna Varsinais-Suomen investoinnit olivat 127 miljoonaa euroa. Mukana työssä on monia urakoitsijoita, muun muassa Eltel Networks, Netel, TLT-Group ja Vertek, ja töitä tekee noin tuhat ihmistä. Noin 70 prosenttia sähkökatkoista johtuu säästä. Carunan mukaan kaapelointiaste on nyt alueella 45 prosenttia ja säävarmuusaste on 69 prosenttia. Se onkin tarpeen etenkin Salossa, sillä Carunan sähköverkon alueen kunnista Salossa on toiseksi eniten verkkoon liitettyjä aurinkosähköjärjestelmiä. Merkki siitä, että kohta kaivetaan maata
TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 vuotta katolla yli SUOMALAISTA OSAAMISTA TILAA KATTOREMONTTI NYT JA SÄÄSTÄT JOPA 1000€! Varaa maksuton katon terveystarkastus osoitteesta kattokeskus.. TORSTAINA 24. Suomalaisten vastaukset noudattavat kyselyn yleistä linjaa. Yhtiö liikennöi Tallinkja Silja Line -brändeillä kuudella reitillä. Koko EU:ssa kärkikolmikkoon nousivat terrorismin lisäksi nuorisotyöttömyyden torjuminen ja maahanmuutto. Kun vastaajilta kysyttiin tulevien EU-vaalien tärkeimpiä keskustelunaiheita, suomalaisten vastaukset eroavat osin valtavirrasta. Eurobarometrin mukaan tyytyväisyys EU-jäsenyyteen on ennätyskorkealla tasolla. C A R U N A Vuoteen 2020 mennessä sähköverkkojen varmuusehtojen tulisi täyttyä puolella ja vuoteen 2024 mennessä 75 prosentilla asiakkaista. Yhtiö arvioi keskiviikkona, että listautuminen tapahtuu alkusyksystä. Kattoremonttien ammattilainen vuodesta 1997 010 2290 190 | kattokeskus.. Suomalaiset uskovat myös keskimääräistä enemmän siihen, että heidän äänellään on merkitystä EU:ssa. Tallinkin osakkeet pysyvät myös jatkossa listattuna Tallinnan pörssissä. Suomalaisista 34 prosenttia arvioi, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan, kun koko EU:ssa vastaava osuus on 32 prosenttia. Kyselyyn vastanneista EU-maiden kansalaisista kaksi kolmesta katsoi, että heidän kotimaansa on hyötynyt EU-jäsenyydestä. – Salossa Perniön alueella ja Kemiönsaaressa Taalintehtaalla ja Hiittisissä on töitä käynnissä. | Riimukatu 1, Turku Tarjo us voim assa 21.6 saak ka! Caruna on siirtänyt yli 3?000 kilometriä sähköverkosta maan alle Varsinais-Suomessa Nyt kaapeloidaan täällä Carunan maakaapelointityömaihin voi loppuvuoden aikana törmätä monessa paikassa Salon seudulla. Suomalaisten mielestä tärkeimpiä teemoja tulevissa EU-vaaleissa ovat terrorismi, ilmastonmuutos sekä turvallisuusja puolustuspolitiikka. Salon, Sauvon ja Paimion välisellä alueella on alkamassa laajan kaapelointiprojektin suunnittelu, kertoo Carunan hankepäällikkö Kalle Sato. Tallinkilla on 14 alusta. Lisäksi Someron ja Kosken alueella on aloitettu kaapelointiprojektin suunnittelua. Suomalaisista 70 prosenttia katsoo, että EU-jäsenyys on hyödyttänyt Suomea. Tarkempi ajankohta selviää valmistelutyön aikana. Suomalaisista näin uskoo 68 prosenttia, kun koko EU:ssa osuus on 48 prosenttia. Tiedot ilmenevät Eurobarometri-kyselytutkimuksesta, jota varten haastateltiin huhtikuussa yli 27?000:ta ihmistä EU-maissa. Huonompaan suuntaan uskoo 35 prosenttia suomalaisista ja 42 prosenttia koko EU:sta. Lukema on korkein 35 vuoteen. Ulkoja turvallisuuspolitiikkaa ei EU-maissa keskimäärin koeta likikään yhtä tärkeäksi kuin Suomessa: sen haluaisi nostaa tärkeäksi keskustelunaiheeksi EUvaaleissa vain 29 prosenttia kaikista EU-kansalaisista, kun Suomessa vastaava osuus on 51 prosenttia. –?Helsingin pörssi on luonteva valinta listautumiselle, koska Suomi on yksi Tallink-konsernin tärkeimmistä kotimarkkinoista, toimitusjohtaja Paavo Nögene perusteli tiedotteessa keskiviikkona. (STT) Suomalaiset uskovat vaikutusmahdollisuuksiinsa EU:ssa Tallink Helsingin pörssiin arviolta alkusyksystä Varustamoyhtiö Tallink aikoo listautua myös Helsingin pörssiin. Maansa EU-jäsenyyttä piti hyvänä asiana 60 prosenttia vastaajista. Huonona asiana unionijäsenyyttä piti 12 prosenttia vastaajista, ja neljännes ei osannut ottaa kantaa. S S S / M I K K O K I V I L U O T O Suomalaiset suhtautuvat Euroopan unionin tulevaisuuteen valoisammin kuin EU-maiden kansalaiset keskimäärin, ilmenee Eurobarometristä. Marttilassa tehdään vanhan verkon purkutöitä ja viimeistelytöitä. (STT) Eurobarometri: Suomalaiset toivovat turvallisuuspolitiikkaa EU-vaaliteemaksi.. Suomalaisista EU-jäsenyyttä pitää hyvänä asiana 61 prosenttia ja huonona 12 prosenttia
Hän on päässyt mukaan esittelyasuntoprojektiin, sillä hän on harjoittelijana Salon Muistiyhdistys ry:llä. Salossa avatun muistiystävällisen ja paloturvallisen esittelyasunnon sisustuksessa on hyödynnetty esimerkiksi helposti havaittavia huomiovärejä. TOUKOKUUTA 2018 Esittelyasunto tarjoaa arjen ratkaisuja muistisairaille SSS | Pilvi Pitkäranta pilvi.pitkaranta@sss.fi Muistiystävällinen sisustus helpottaa muistisairaan ihmisen arkea. Mies myös murtautui kesäyönä 2016 Tampereella kahden muun tuomitun kanssa mökkiin. Paloa sammuttamassa oli neljä sammutusyksikköä. Asunnon huoneiden väliset kynnykset maalattiin punaisella huomiovärillä. Esittelyasunnon suunnittelija Anne-Maj Sibelius kertoo, että värien lisäksi on sisustuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, ettei asunnossa pyöri ylimääräistä tavaraa. Näitä tietoja ei ole vielä saatu vahvistettua, poliisi tiedotti. –?Poliisin tietojen mukaan sama koira olisi aiheuttanut vaaratilanteita aiemminkin. Poliisi eristi osan alueesta ja tutki autot, mutta räjähteitä ei löytynyt. Kuvassa Mervi Keurulainen (vas.) ja Salla Lindegren.. Tarkoituksena on näyttää, että muistisairaus voidaan ottaa erilaisin keinoin huomioon myös vanSaloon avattiin keskiviikkona Suomen ensimmäinen muistiystävällinen ja paloturvallinen esittelyasunto. Esittelyasunto sijaitsee Rummunlyöjänkadun vanhassa kerrostalossa. Tuomion mukaan mies oli esimerkiksi syksyllä 2016 Tampereella antanut tilinsä toisen henkilön käyttöön, ja tilille maksettiin kirjelaatikkovarkauksien avulla saatua rahaa. Näin asukas pystyy liikkumaan esteettömästi. Rakennus oli jo ilmiliekeissä pelastuslaitoksen ja poliisin saapuessa paikalle. Paikka on valittu tietoisesti. Oikeuteen saapui aamulla sähköposti, jossa kerrottiin, että oikeustalon parkkipaikalla räjähtää auto kello kymmeneltä. Huomioväriä käytetään myös muualla esittelyasunnossa. Komisario Rauno Piispa ei ottanut kantaa siihen, voisivatko tapaukset liittyä toisiinsa. Muistiystävällisyyden huomiointi sisustuksessa ei ollut Sibeliukselle entuudestaan tuttua. Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan viestissä luki, että ”sikojen lavastaminen loppuu nyt”. Rangaistuksia vyyhdessä tuli muun muassa varkauksista, rahanpesurikoksista, rattijuopumuksista ja näpistyksistä. Tapaus sattui ostoskeskuksen luona. Varastettuihin laskuihin muutettiin saajan tilinumero, jolloin rahaa kilahti petkuttajan tilille eikä oikealle saajalle. Paritalo tuhoutui palossa täysin. Ohi kulkenut poika sai jalkaansa sairaalahoitoa vaativia vammoja, ja poliisi tutkii tapausta vammantuottamuksena ja eläimen vartioimatta jättämisenä. Päivystävä palomestari Mikko Heikkilä kertoi STT:lle paritalon palaneen maan tasalle tunnissa. Poliisi etsi autopommia käräjäoikeuden parkkipaikalta Lahdessa Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen lähetettiin keskiviikkona pommiuhkaus, joka johti suureen poliisioperaatioon ja alueen eristämiseen. Tutkinnanjohtaja Petri Launiaisen mukaan koira oli sekarotuinen. Pieneenkin esittelyasuntoon mahtuu monenlaisia muistisairaan elämää helpottavia niksejä. Toisessa mökissä taas oli asukkaita paikalla, ja kolmikon murtovarkaus jäi yritykseksi. – Esittelyasunto osoittaa, että ympäristöä muokkaamalla voidaan auttaa ihmisiä pärjäämään paremmin kotonaan, Haapakoski sanoo. Korotettujen kynnysten maalaaminen auttaa asukasta huomioimaan ne paremmin. Tällöin asukas ei vahingossa kompastu liikkuessaan kodissaan. Laskuihin vaihdettiin saajan tilinumeroksi miehen oma tili. Punaisen värin avulla on korostettu esimerkiksi vessan tukikaiteita ja suihkun sampoohyllyä. Asumattoman kesämökin ovi väännettiin auki sorkkaraudalla, ja varkaiden matkaan lähti esimerkiksi kaukoputki, työkaluja ja alkoholia. Hänen aiempi tuomionsa alensi rangaistusta. (STT) STT | Päivi Paju Pirkanmaalla kaikkiaan 12 ihmistä on saanut käräjillä rangaistuksen juttukokonaisuudessa, jossa osa tuomituista hankki rikollista rahaa postin kirjelaatikkovarkauksien kautta. Kuollut oli aikuinen. (STT) Vapaana ollut koira puri lasta jalkaan Espoossa Espoon Karakalliossa vapaana ollut koira puri sunnuntaina kahdeksanvuotiasta poikaa sääreen, poliisi kertoi. Sibelius opiskelee sisustussuunnittelua. Laamanni Jukka Heikkilän mukaan uhkaus ei kohdistunut kehenkään tiettyyn henkilöön. Hänen tililleen maksettiin niin ikään varoja, jotka oli hankittu postin kirjelaatikkovarkauksilla ja muuttamalla laskuihin saajan tilinumero. Salon Muistiyhdistys ry:n Maija Haapakoski pohtii, että sisustussuunnittelussa ei vielä osata ottaa esimerkiksi vanhusten tarpeita kunnolla huomioon. (STT) Paritalo paloi Oulunsalossa – yksi kuoli Oulunsalon alueella Oulussa tiistai-iltana riehuneessa paritalon tulipalossa kuoli yksi ihminen, kertoo poliisi. 27-vuotias tuomittiin muun muassa törkeästä petoksesta, väärennyksestä, neljästä törkeästä rahanpesusta, ampuma-aserikoksesta sekä huumausainerikoksesta. Postin laatikoista varastettuihin laskuihin vaihdettiin tilinumero, maksut petkuttajien tileille Pirkanmaalla vyyhdessä tuomituista kolme murtautui kesäyönä sorkkaraudan avulla mökkiin. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Pisimmän tuomion sai 27-vuotias mies, jolle käräjäoikeus langetti tiistaina vuoden ja neljä kuukautta vankeutta. Poliisilla ei tuoreeltaan ollut tiedossa kuolleen henkilöllisyyttä. Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta Oulunsalossa tiistai-iltana ennen puolta yhdeksää. Lehden mukaan käräjäoikeudessa käsiteltiin aamulla lähestymiskiellon määräämistä moottoripyöräjengi Cannonballin jäsenelle. Esimerkiksi 53-vuotias mies puolestaan tuomittiin vyyhdessä yhdestä törkeästä rahanpesusta seitsemän kuukauden vankeuteen. – Tämä on ollut minulle suuri oppimiskokemus, Sibelius sanoo. Se oli ilmeisesti hihnassa, mutta ei omistajansa eikä paikalla olleen toisen henkilön hallinnassa eikä hihnaa ollut kytketty mihinkään. Rikokset ajoittuvat keväästä 2016 alkuvuoteen 2017
Vuosittain yli 14 000 ihmistä sairastuu muistisairauteen. Projektissa mukana ollut Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen palotarkastaja Eerik Virtanen kertoo, että asumisturvallisuuden kehittäminen on tällä hetkellä tärkeä teema Suomessa. Oikeus langetti jutussa muun muassa vuoden vankeustuomion ja joidenkin kuukausien vankeustuomioita, ehdollista vankeutta sekä sakkoja. Osan jutun syytteistä oikeus hylkäsi. 1590,Kotimainen hittituote Isabella MOOTTORISÄNKY 90x200 tiheä pussijousisto 795,Bergen KOROTETTU SENIORI-TUOLI + RAHI taitettavalla selkänojalla 599,Venla JENKKISÄNKY 160x200 cm jämäkällä pussijousituksella (Norm. 129,50 1968 – 2018 vuotta ! Ota mmitat mukaan, tarjouksen saat heti paikanpäällä! MITTAA TILA TILAA KOMERO SUUNNITTELEMME KOMERON SINUN ANTAMILLA MITOILLA ! 59,495,Paljon seniorituoleja! • sis. * Ei koske päävoittoa. Haapakosken mukaan esittelyasunto on valmistunut talkootyön ja lahjoitusten ansiosta. paksun petauspatjan ja jalkasarjan Pääty myydään lisähintaan. Kasvavan määrän vuoksi muistisairaiden ihmisten asumisturvallisuudesta huolehtiminen on nyt entistä ajankohtaisempi aihe. Postin laatikoista varastettuihin laskuihin vaihdettiin tilinumero, maksut petkuttajien tileille Varsinaisista postin vohkijoista ei pääosin ole tullut varmuutta tai saatu näyttöä. petauspatjan • jalkasarjan • 10 vuoden jousitakuu • norm. Tuomittujen joukossa on sekä miehiä että naisia parikymppisistä viisikymppisiin. Peliaikaa la 21.45 asti. Esittelyasunnossa on ollut mukana lukuisia eri toimijoita. Syytetyistä osa kiisti syyllistyneensä rikoksiin joko osin tai kokonaan, osa myönsi tekonsa ainakin osittain.. hoissa rakennuksissa. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 * Ei koske päävoittoa. Yhteistyötä ovat tehneet Salon kaupungin vanhuspalvelut, Salon Muistiyhdistyksen Muistikyläprojekti, Varsinais-Suomen pelastuslaitos, Salon seudun koulutuskuntayhtymä ja useat yritykset. Asunnossa muistisairaat ja heidän omaisensa voivat tutustua arjen ratkaisuihin, joiden avulla muistisairaan kodista voidaan tehdä turvallisempi. Esittelyasunto on paitsi muistiystävällinen myös paloturvallinen. – Valmis esittelyasunto on näytös yhteistyöstä, Haapakoski kertoo. Asuntoa voidaan käyttää myös eri alojen ammattilaisten koulutukseen. Plussaamalla viisinkertaisia voittoja.* 10 KK KOROTONTA MAKSUAIKAA! Sis. Salon esittelyasunto sai alkunsa viime syksynä Muistikylä-ohjausryhmän kokouksessa. Tuomitut 27-vuotias ja 42-vuotias mies veivät useista postin kirjelaatikoista postisäkkejä. Muistikylä on Salon muistiyhdistyksen projekti, jonka tavoitteena on vahvistaa muistisairaan osallistumista ja toimijuutta tämän omassa ympäristössä. Syyttäjä ei ollut vielä keskiviikkona ennättänyt perehtyä tuomioon syvällisemmin, joten ei osannut sanoa, valittaako hoviin. 399,-) Polo LEPOTUOLI 159,Huippukankaalla edullisesti! 100 kpl ERÄ! Esittelyasunto tarjoaa arjen ratkaisuja muistisairaille Saloon avattiin keskiviikkona Suomen ensimmäinen muistiystävällinen ja paloturvallinen esittelyasunto. Esimerkiksi yksi naisista tuomittiin pelkästä perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. TERVETULOA VIRTASELLE! NÄITÄ MYYMME PALJON! Luxus PARVEKESETTI Ø 60 cm pöytä + 2 tuolia ?. Yhdessä jutun tapauksessa kaksi miestä kuitenkin tuomittiin postin kirjesäkkien varastamisesta. 20 kpl erä ?. norm. Virtasen mukaan Suomessa on muistisairaita lähemmäs 200 000. TORSTAINA 24. Plussaamalla viisinkertaisia voittoja.* Peliaikaa la 21.45 asti. –?Se on selvinnyt, kenen tilille rahaa on mennyt, kertoo syyttäjä Kati Ruoho
Ministeriö käynnisti maaliskuussa kuulemismenettelyn Kittilän kunnan kanssa. Monien käänteiden jälkeen Suomen eduskunta sääti Lex Kittilänä tunnetun lain. Pojat ovat jo tottuneita esiintyjiä ja ovat myös kilpailleet harmonikansoitossa. Valli-Lintu toteaa lyhyesti, että kuntalain muuttamista koskeva lakiesitys käsiteltiin aikanaan perustuslakivaliokunnassa. Ylinampa toivoo, että ministeriö ottaa huomioon kunnan lausunnossaan esiin nostamat asiat. K U V A T S S S / M A R K O M A T T I L A STT | Ia Henriksson Valtiovarainministeriö harkitsee seuraavaksi, pidättääkö se Kittilän syytteessä olevat kuntapäättäjät luottamustoimistaan. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. – Tällaisen tapahtuman ideana on, että kuka tahansa, vaikka ohikulkija, voi hetkeksi pysähtyä nauttimaan musiikista. Kittilän kunnan päätöksenteko alkoi luisua raiteiltaan vuonna 2013. Näin myös tapahtui, sillä moni Harmonikat houkuttelivat sateen Salon musiikkiopiston ulkoilmakonsertti sai kehuja, vaikka sade siirsi tilaisuuden lopun sisätiloihin. Musiikkiopiston ulkoilmakonsertti alkoi naiskuoron esityksellä kauniissa säässä. Vettä alkoi kuitenkin harmittavasti tulla taivaalta kesken Salon musiikkiopiston keväisen ulkoilmakonsertin, joka järjestettiin pääkirjaston pihalla. Päätöstä odotetaan kesäkuun alussa. Kittilän kunta on muun muassa sitä mieltä, että niin kutsuttu Lex Kittilä on perustuslaillisesti ongelmallinen. –?Aloitin soittamisen, kun olin neljävuotias, Henrik kertoo. Ennen sadekuuroa ja konsertin siirtämistä sisätiloihin ehdittiin kuulla myös muun muassa muutamia soololaulajia sekä viuluja harmonikkaesityksiä. –?Ajatus ulkoilmakonsertista tuli mieleen vain jostain, Holm sanoo. Se sallii valtiovarainministeriön puuttua kunnan hallintoon, jos kunta ei itse saa sitä kuntoon. He ennättivät esiintyä muiden harmonikansoittajien kanssa juuri ennen sadekuuroa. kunnanjohtaja Sanna Ylinampa. Konsertissa esiintyivät muun muassa harmonikkaa soittavat salolaiset Henrik Lamberg, 8, Robert Lamberg, 10, ja Martti Intonen, 9. Kittilässä ollaan valmiita tulevaan päätökseen, kertoo vs. TOUKOKUUTA 2018 SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Pitkään toivottu sade saapui Saloon keskiviikkoiltana. –?Tässä ei ole tarkoitus olla mikään vastarannan kiiski, vaan nimenomaan kiinnittää huomiota lain perustuslakivastaisuuteen, Ylinampa sanoo. Kirjaston pihalla järjestetyn konsertin tavoitteena oli olla mahdollisimman matalan kynnyksen tapahtuma. –?Vanhainkoti, laiva, oman koulun eli Märynummen koulun kevätjuhla ja tietysti Hilkansali monta kertaa, pojat luettelevat paikkoja, joissa ovat esiintyneet. Henrik kertoo aloittaneensa harmonikan soiton isoveljensä Robertin innoittamana. Kittilän kunnanvaltuusto sinetöi keskiviikkona kunnanhallituksen päätöksen, jonka mukaan syytteessä olevat saavat jatkaa toimintaansa, kunhan he eivät osallistu päätöksentekoon asioissa, joissa ovat esteellisiä. Harmonikansoittoa he harjoittelevat miltei joka päivä. – Jos ministeriö päättää, että luottamusmiehiä pidätetään virasta, meidän täytyy toimia selvitysryhmän suosituksen ja kuntalain mukaisesti. Isoveli Robert on puolestaan soittanut harmonikkaa viisi vuotta ja Martti lähes neljä vuotta. Noin kolmekymmentä Kittilän entistä ja nykyistä kuntapäättäjää on syytteessä muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Moni kadulla kulkenutkin poikkesi seuraamaan eri-ikäisten oppilaiden esityksiä. Kittilän kuntapäättäjien kohtalo nyt valtiovarainministeriön käsissä Kittilä toivoo, että ministeriössä otetaan kantaa Lex Kittilän perustuslaillisuuteen. –?Mutta mökille haitaria ei sentään oteta mukaan, Henrik sanoo. –?Seuraavaksi ministeriö harkitsee, tekeekö se päätöksen luottamushenkilöiden pidättämisestä luottamustoimesta, sanoo hallitusneuvos Auli Valli-Lintu valtiovarainministeriöstä STT:lle. ”Tällaisen tapahtuman ideana on, että kuka tahansa, vaikka ohikulkija, voi hetkeksi pysähtyä nauttimaan musiikista.” Salon musiikkiopiston rehtori Matti Holm Salon musiikkiopiston keväisessä ulkoilmakonsertissa kuultiin eri soittimien oppilaita. Nyt ministeriö käy läpi kunnan ja yksittäisten valtuutettujen vastaukset ennen kuin se tekee päätöksensä mahdollisista luottamustoimista pidättämisistä. Salon musiikkiopiston oppilaat ovat aikaisemminkin esiintyneet ulkona kirjaston pihalla, mutta siitä on rehtori Matti Holmin mukaan jo aikaa
uu u Musiikkiopiston lyömäsoitinopettaja Hannes Pirilän oppilaita esiintyy. Oreck on kaavaillut sinne ravintola-, liikeja toimistotiloja. Määrä on pysynyt viime vuodet samana. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Jos rehtori saa tuomion, asiaa tarkastellaan Vikströmin mukaan uudestaan. VR myy Oreckille alueelta maalaamon, kokoonpanohallin ja sähköjunahallin muodostaman kokonaisuuden. –?Musiikkileikkikoululaisten määrässä oli notkahdus silloin, kun Nokia lopetti. Musiikkiopiston Vaskien kesäkarkelot 1.6. Hänen alaisensa, ruotsinkielisen helsinkiläiskoulun entinen opettaja on syytteessä useista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Opettajat: Aleksandra Colliander, piano ja Maarita Luojus, laulu. Kaupan arvo on 11 miljoonaa euroa. VR:n omistuksessa olevan Vallilan konepajan konepajatoiminta on loppunut vuonna 2003, ja VR on luopunut alueen omistuksista sen jälkeen pala palalta. Rehtorin syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta liittyy siihen, toimiko hän esimiehenä asianmukaisesti. Haluan erityisesti kiittää Konepaja-liikettä. –?Merkittävin jäljellä ollut maalaamon, kokoonpanohallin ja sähköjunahallin muodostama kokonaisuus on sekä teknisesti että toiminnallisesti poikkeuksellisen vaativa kehityskohde, jota koskevat myös laajat suojelurajoitukset, sanoi VR Groupin kiinteistöjohtaja Ari Mäkinen tiedotteessa keskiviikkona. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Virkarikoksesta epäilty helsinkiläiskoulun rehtori on valittu rehtoriksi vantaalaiseen ruotsinkieliseen kouluun, kertovat Yle ja Svenska Yle. uu u Musiikkiopiston pianon ja pianon vapaan säestyksen oppilaita ja laulunopiskelija esiintyvät. Salon musiikkiopisto järjestää lukuvuoden aikana useita konsertteja. klo 19 Hilkansalissa. Hän ei näe ongelmaa virkarikoksesta syytetyn rehtorin palkkaamisessa. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Ulkoilmakonsertin ohjelma eli aivan viime metreille saakka, koska oppilaille tuli päällekkäisiä menoja muun muassa koulujen luokkaretkien takia. Pianistien kevätsoittajaiset 25.5. Vääntö Pasilan konepaja-alueesta päätyi Bruce Oreckin voittoon. klo 18 Hilkansalissa. –?Tämä lopputulos ei olisi ollut mahdollinen ilman tuhansien ihmisten kannustusta. –?Tulemme ehdottomasti uudestaan, jos tällainen järjestetään. Salon musiikkiopistossa on noin 460 oppilasta. Säestykset: Leena Tammisto, piano. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Bruce Oreck kommentoi tilannetta tuoreeltaan Facebookissa ja kiitti yleisöltä saamaansa laajaa tukea. uu u Musiikkiopiston vaskisoittimien oppilaita esiintyy. Oreck vakuutti ponnistelevansa, jotta konepaja-alueesta tulisi mahdollisimman vetovoimainen. –?Parhaimmillaan meillä on ollut yhden lukuvuoden aikana 60 tilaisuutta, Holm kertoo. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Salolaiset Eira Yli-Ikkelä, Hanna Rostén ja Kaarina Virtanen tulivat kuuntelemaan konserttia lehti-ilmoituksen nähtyään. Perusopetuksessa ja syventävissä opinnoissa oppilasmäärät ovat pysyneet pitkään samoina, Holm kertoo. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. (STT) Yle: Virkarikoksesta epäilty ruotsinkielisen helsinkiläiskoulun rehtori valittu rehtoriksi Vantaalle STT | Mimma Lehtovaara, Olli Kuivaniemi VR Group myy paljon porua herättäneen osan Helsingin Pasilan konepaja-alueesta Yhdysvaltain entiselle Suomen-suurlähettiläälle Bruce Oreckille. Maittava . –?Käsiohjelmaa ei tämän takia tällä kertaa tehty, rehtori Holm sanoo. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa, Yli-Ikkelä ja Rostén jatkavat. Salolaiset Eira Yli-Ikkelä (vas.), Hanna Rostén ja Kaarina Virtanen pitivät kovasti musiikkiopiston ulkoilmakonsertista, vaikka sadekuuro siirsikin tilaisuuden loppuajaksi sisätiloihin. –?Kivaa musiikkia ja ihania pieniä esiintyjiä, Virtanen sanoo. klo 18 Hilkansalissa. klo 18.30 Kärjen talon salissa. MUSIIKKIOPISTON KEVÄISIÄ KONSERTTEJA Neljä konserttia jäljellä Musiikkiopiston Huilistien kevätkonsertti 24.5. Hänen mukaansa kohteelle on pitkään etsitty ostajaa, jolla on halu ja kyky kehittää aluetta vastuullisesti. Säestys Leena Tammisto. uu u Musiikkiopiston huilunsoiton opettaja Anu-Kaisa Hulmin huiluoppilaita esiintyy. Yleensä musiikkiopiston konsertit järjestetään Hilkansalissa ja niihin on vapaa pääsy. Hän kertoo, että rehtorin valinta tehtiin ennen syytteitä, mutta poliisitutkinta oli jo käynnissä. Musiikkiopiston lyömäsoitinten kevätsoitto 28.5. VR:n mukaan saavutettu neuvottelutulos mahdollistaa alueen yhteisöllisen kehittämisen jatkumisen. kadulla kulkenut pysähtyi kuuntelemaan esityksiä ja osa myös poikkesi kirjaston pihaan. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Opettaja ja säestys Mari Talala. TORSTAINA 24. Maittava . Rehtori aloittaa työssään Tikkurilan ja Västersundomin ruotsinkielisessä koulussa syksyllä, Vantaan ruotsinkielisten palveluiden johtaja Anders Vikström vahvistaa. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Tässä on ilmoiTuspaikka sinun lounasravinTolallesi Lounaat Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Heli Valanne 02 770 2216 Café 68: Hernekeitto luomu L,G, porsaan uunifile, punaviinikastike L,G, lohikiusaus L,G, rakuunaporkkanat L,G,Vege, pannukakku, hillo, kermavaahto, kahvi, tee Cafe Matilda: Hernekeitto, lettuja, hillo, kermavaahto, jauhelihalasagne, kahvi Cafe Rio: Hernekeitto L, G ja pannari +vaihtuva salaattibuffet Dreamravintola: Porsaanleike, perunamuusi L, tomaattinen kasviskeitto L,G Helmisimpukka Halikko: Riistakäristys, muusi L,G, janssoninkiusaus L,G, hernekeitto L, G, pannukakku L, porsaanleike, metsäsienikastike Kahvila-Ravintola Kespa: Hernekeitto M,G, kinkku-ananas pannupizza L, kespan pannupihvit, sipulikastike L, pannukakkua, hillo, kermavaahto L Lounari: Pulled Porkki, BBQ-kastike, lasagne, perinteistä hernekeittoa, grillitomaatit, muusi, lohkoperunat, pannukakku, hillo, kermavaahto, kahvi, tee Lounas-kahvila Kalkkis: Paella & aioli (broiler, herkkusieni, chorizomakkara, rapusilakat, hernekeitto, pannari, mansikkahillo, kermavaahto Mama´s lounasja tilausravintola: Gazpacho (kylmä kasviskeitto) L, leipä-yrtti kuorrutettua koljan seläkettä L, nacho-vuoka GL,L Maranklubi: Uunimakkara, muusi, perunat, broilerikiusaus, juureshöystö Muurla: Puutarhurin keitto G,M, lohilaatikko G,L Muurlan Kalakauppa: Lohikeitto Muurlan Opisto: Maissikuorrutettu broileri L, saa G, stroganoff L, G, tofupihvi L,G, persikan puolikkaat, kinuskikastike L, G Ravintola Ilolansalo: Makkarakeitto G, L, kukkakaalikeitto G, L, juustoviipaleet, tuorepalat, talon leipää, omenapaistos & vaniljakastike L (saa G), kahvi Ravintola Olivia: Salaattipöytä, talon burger, kanapasta, lammaspasta, pizza kolmella täytteellä, kebab rankalaisilla tai riisillä, havajinleike, kanaleike Rosmariini: Maissipaneroitu broileri, maalaisranskalaiset, sweet-chili-kastike L,G, puutarhurin kasvispiirakka L,GL, kahvi, pipari, hernekeitto L,GL, pannukakku L Salkkarin Lounasravintola: Yrttijuusto-täytetty broilerinrinta L,G, bearnaise kastike, nakkikastike L, lohkoperunat, perunamuusi, hernekeitto L,G, pannukakkua, hillo, kermavaahto L Salo IoT Campus: Meksikolainen maissi-kasvishöystö, karitsa-nautapata stifado, juustohampurilainen, maalaislohkoperunoita Salon Palvelutalosäätiö: Broileripyörykät L, riisi ,salaattipöytä, raparperikiisseli Salon Patarouva: Jauhelihakastike, pasta, kinkkupizza, hernekeitto, sipulia, lohisalaatti, pannukakku, hillo Splizzeria: Splizza spicy vege, splizza mexican bbq, zalaatti cheese and jelly Teboil Helsingintie: Lasagne, kaalikääryleet, ruskea kastike Vikström & Juuliina: Broilerinrintafile, lihamakaroonilaatikko, jauhelihakeitto Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Robert Lamberg, 10, (vas.), Martti Intonen, 9, ja Henrik Lamberg, 8, ovat jo rutinoituneita esiintyjiä
–?Pienenkin vapaaehtoisuuden elementin tuominen aseellisen varusmiespalvelun suorittamiseen avaisi Pandoran lippaan, jota ei olisi enää mahdollista sulkea, Tämä on nähty esimerkiksi Ruotsissa, Niinistö sanoi. (STT) Norovirus aiheutti Laakson ja Koskelan vatsatautiepidemian Helsingissä Espoon ja Helsingin välisen Länsiväylän liikenne on vähentynyt noin viidellä prosentilla Länsimetron avaamisen jälkeen, kertoo Liikennevirasto. Väheneminen selittyy sillä, että useat Länsiväylää kulkevat linja-autolinjat lopetettiin, kun uusi metro aukesi. Kansalaispalveluksen suorittamiseen kannustettaisiin rahalla. Verovähennyksen keston ja suuruuden määrittäminen vaatisi Töllin mukaan vielä tarkempaa selvittämistä. Kutsuntoihin osallistuisi koko ikäluokka. TOUKOKUUTA 2018 ?STT | Iiro-Matti Nieminen Nykymuotoinen asevelvollisuus tulisi korvata kansalaispalveluksella, johon velvoitettaisiin myös naiset, ahvenanmaalaiset ja Jehovan todistajat, esitetään keskiviikkona julkistetussa selvityksessä. Selvitys esittää asevelvollisuuden tilalle kansalaispalvelusta Ministeri Elisabeth Rehn ja puolustusministeri Jussi Niinistö kättelivät selvityksen julkistamisseminaarissa. Selvityksen ovat kirjoittaneet Bank of Ideas -ajatushautomon puheenjohtaja Kaisa-Maria Tölli ja dosentti Tuomas Kuronen. Norovirus aiheuttaa oksentelun ja ripulin lisäksi nestehukkaa ja heikentää nopeasti terveenkin ihmisen yleiskuntoa. Tölli ei halua ennakoida, miten Jehovan todistajat suhtautuisivat selvityksessä esitettyyn kansalaispalvelukseen. Liikenneviraston mukaan henkilöautoliikenne on vähentynyt noin prosentilla. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O NÄITÄ MUUTOKSIA SELVITYS EHDOTTAA Yksi tapa olisi maksaa ylimääräistä veroa uu u Nykyinen asevelvollisuuslaki muutettaisiin laiksi kansalaispalvelusvelvollisuudesta. uu u Kansalaispalvelus käsittäisi asepalveluksen ja varautumispalveluksen, joka korvaisi nykyisen siviilipalveluksen. Palvelukseen osallistuville annettaisiin verovähennys, jota maksettaisiin tiettyyn ikään saakka. Hän ei halunnut kommentoida tarkemmin tuoretta selvitystä. Uudenlainen varautumispalvelus korvaisi siviilipalveluksen. Selvityksen julkistamistilaisuudessa pitämässään puheessa Niinistö sanoi, että Suomen puolustuksen kivijalka on jatkossakin aseellinen varusmiespalvelus eikä sen suorittamista saa liudentaa. Kansalaispalvelusvelvollisuuden voisi käytännössä suorittaa kolmella tavalla: asepalveluksella, varautumispalveluksella tai maksamalla muita enemmän veroa. Selvityksen mukaan kansalaispalvelus olisi nykyistä asevelvollisuutta yhdenvertaisempi, koska kaikilla ikäluokan jäsenillä olisi samat oikeudet ja velvollisuudet. Ensimmäisistä laboratorionäytteistä on nyt löytynyt noroa, ja lisätuloksia odotetaan ensi viikolla. Kirjoittajien mukaan kansalaispalvelus tukisi nykyistä paremmin kokonaisturvallisuutta eli sitä, että yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Niinistö korosti, että Suomen puolustuksen kivijalka on edelleen aseellinen varusmiespalvelus. Kansalaispalvelus koskisi myös naisia, ahvenanmaalaisia ja Jehovan todistajia, jotka eivät nyt ole asevelvollisuuden piirissä. Varautumispalveluksen suorittaja voisi valita kursseja ja harjoituksia esimerkiksi väestöntai ympäristönsuojelusta, terveydenhuollosta tai kyberturvallisuudesta. Nykyinen siviilipalvelus ei Töllin mielestä tue riittävästi yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. uu u Kansalaispalvelusvelvollisuuden voisi suorittaa kolmella tavalla: suorittamalla asetai varautumispalveluksen tai maksamalla ylimääräistä veroa. Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan mahdollinen kansalaispalvelus voisi sisältää koulutusta, joka liittyisi yhteiskunnan häiriötilanteisiin, kuten elintarvikehuoltoon, suuronnettomuuksiin ja ympäristöuhkiin. Nykyjärjestelmässä erityisen ongelmalliseksi on osoittautunut Jehovan todistajien asema. Uusi metro ei ole kuitenkaan vähentänyt paljoakaan yksityisautoilua Länsiväylällä. Koulutus olisi johtajille ajallisesti pidempi. uu u Myös naiset, ahvenanmaalaisewt ja Jehovan todistajat velvoitettaisiin osallistumaan kansalaispalvelukseen. uu u Kansalaispalveluksen suorittajille myönnettäisiin verovähennys, joka olisi voimassa tiettyyn ikään saakka. (STT) Länsimetro on hiljentänyt hieman Länsiväylää. uu u Myös varautumispalveluksessa voisi saada johtajakoulutusta. Norovirus aiheutti Laakson sairaalan ja Koskelan palvelukeskuksen vatsataudit Helsingissä. Laaksossa ja Koskelassa on käynnistetty tehopuhdistukset. Ilkka Kanervan mukaan kansalaispalveluksen selvittämistä pitää jatkaa seuraavalla hallituskaudella. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. –?Puolustuskyky turvattaisiin kuten ennenkin, mutta entistä kyvykkäämmällä ja motivoituneemmalla joukolla, Tölli sanoi STT:lle. Rehn oli kommentoinut selvitystä sen ollessa valmisteilla. uu u Varautumispalveluksessa suoritettaisiin tietty määrä pisteitä 30 ikävuoteen mennessä osallistumalla järjestöjen kursseille ja harjoituksiin. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoi STT:lle, että kansalaispalveluksen selvittämistä pitää jatkaa seuraavalla hallituskaudella. Noro tarttuu erittäin helposti pinnoilta tai henkilöstä toiseen. Bank of Ideas -ajatushautomon puheenjohtaja Kaisa-Maria Tölli sanoo, että nykyinen siviilipalvelus ei tue riittävästi yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Helsingin kaupunki kertoi tiistaina noin sadan potilaan ja henkilökuntaan kuuluvan sairastuneen oksennusja ripulitautiin. uu u Selvityksen toteutti ajatushautomo Elisabeth Rehn –?Bank of Ideas. uu u Jos asepalvelukseen ei olisi riittävästi vapaaehtoisia, Puolustusvoimat voisi valita jäljelle jäävästä ikäluokasta ihmisiä asepalvelukseen. Ne, jotka eivät osallistu palvelukseen, joutuisivat maksamaan muita enemmän veroa. Hänen mukaansa varautumispalvelus vastaisi paremmin uusiin turvallisuusuhkiin, kuten kyberuhkiin ja terrorismiin. Ylilääkäri Hannele Kotilaisen mukaan norovirus ei leviä suolesta muualle elimistöön toisin kuin jotkut muut bakteerit. Kyseessä on ensimmäinen kansalaispalveluksen sisältöä ja toteuttamista koskeva selvitys
Salkkarissa joka torstai ja lauantai Lieto on Suomen paras kunta yrittää, käy ilmi Suomen Yrittäjien teettämästä kyselystä. Yrittäjien arviot paranivat kaikilla elinkeinopolitiikan osa-alueilla. Kyselyyn vastasi helmi-huhtikuussa 5?835 yrittäjää eri puolilta Suomea. klo 10-14 • 300 ensimmäiselle grillimakkaraa • Ratsastusta lapsille Mauno ponilla • Sammutinhuolto Ketonen tarkastamassa sammuttimia KETOMÄKI KLAUS Isohiidentie 300, Pertteli, p. Turku oli sijalla 10. Pienistä, alle 10?000 asukkaan kunnista yrittäjämyönteisin oli Keski-Suomessa sijaitseva Muurame. klo 10-14 Useita myyjiä, paljon tavaraa Apua Tietokoneongelmiin Paikan päällä atk.jarigames.com P. (STT) Huippuharvinainen kyläpöllönen havaittu Leila Uotila kuvasi Lammilla päivälevolla torkkuneen pöllön. Yli 50?000 asukkaan kaupungeista parhaiten pärjäsivät Seinäjoki, Turku ja Joensuu. KAUPAN Paikka 1 2 3 Neljä eri ilmoitusmoduulia SSS MEDIAMYYNTI Heli Valanne (02) 770 2216 4 SSS MEDIAMYYNTI | (02) 770 21 | www.sss.fi/ilmoitukset KAUPAN Paikka 47x42 59 € (45 € toistohinta) | 47x88 109 € (81 €) | 99x42 109 € (81 €) | 99x88 199 € (149 €) Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 040 542 3679 avoinna ma-pe 8–20, la 8–18, su 8–20 www.ketomaenpuutarha.net Koko perheen rentoutumispaikka SININEN TAIVAS SPA MYÖS LAHJAKOR TEISTA! Avoinna ma–la 10-20, su suljettu. Linnun kuvannut Leila Uotila oli ehtinyt arvella lintua sarvipöllöksi. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 ENOLA Helsingintie 32, SALO 045 318 3373 PIRKKATORI Halikontie 2, HALIKKO (02) 737 1666 Kauppakohtaiset aukioloajat www.k-market.fi LINDHOLM Sähkötie 2, PERTTELI (02) 7346774 rs pkt Poprilli grillimakkara 400 g 99 kpl Herkkutilan parhaat Perhe Edam 1 kg Snellman Maatiaispossun kassler 800 g 3 99 (4,99/kg) (2,48/kg) (4,98 5,98/kg) rs Valio Oivariini 500-600 g 2 99 Tarjoukset voimassa torstai 24.5. asti Kesä tarjou s . Neljäntenä oli Kouvola, viidentenä Salo. Sushia, Thai-ruokaa ja kahvio Järjestäjä alueen asukkaat Päivölänkadun puisto la 26.5. Valmentajana toimii Turkka Stenlund. Eniten arvosanaansa paransi pirkanmaalainen Ruovesi. Maakuntien välisessä vertailussa elinkeinopolitiikaltaan parhaat kunnat olivat Pohjois-Karjalassa. Edelliselläkin kerralla lintulaji havaittiin Hämeenlinnassa. (STT, SSS) Lieto on Suomen paras kunta yrittää, selviää Yrittäjien kyselystä Salo oli viidentenä isoista kaupungeista. Kokonaisuudessaan arviot olivat silti edelleen kriittisiä, kyselyraportissa kirjoitetaan. Klo 20-01.30 Lippu 16€ juhannus: suvi terÄsniska, sinitaivas.. L E H T I K U V A / L E I L A U O T I L A. TORSTAINA 24. Koko maan kuntien keskiarvo oli 6,74. Tämä oli vasta toinen kerta, kun kyläpöllönen on havaittu Suomessa. Kyläpöllönen on rusehtava lintu, vain hieman varpuspöllöä isompi. Kuntien elinkeinopolitiikkaa kartoittavassa kyselyssä Lieto sai kokonaisarvosanan 8,87. Puh. Birdlife Suomesta kerrotaan, että havainto olisi ehkä jäänyt varmistamatta ilman lintuharrastajan kuvaa. 044 297 2165 – Jari TARJA LUNNAS REETA & LUMO Somerniemen VPK Salkolantie 77 Somerniemi 02 7482 937 www.amyri. Kuntien elinkeinopolitiikkaa arvioitiin seitsemällä eri osa-alueella. 4 99 2 rs/tal. Kuva helpottaa aina lajin määrittämistä. 044 970 7048 Prisma Halikko SininenTaivasSpa.avoinna24.fi • Vartalohieronnat • Kasvohoidot • Käsija jalkahoidot Tällä kupongilla -15 % kaikista palveluista Voimassa 31.8. Lammilla havaittu lintu on kevään toistaiseksi harvinaisin lintuhavainto Suomessa. Kyselyyn vastanneiden yrittäjien mielestä kuntien elinkeinopolitiikka oli keskimäärin hieman parempaa kuin kaksi vuotta sitten, jolloin kysely viimeksi tehtiin. Hämeenlinnasta löytyi tiistaina huippuharvinainen kyläpöllönen. – sunnuntai 27.5. Kurssi järjestetään 15.-17.6.2018 Ilmoittaudu viimeistään 6.6. opetuksen, majoituksen, ateriat ja green cardin LAuAntAinA 26.5. Yritysten mielestä kuntien elinkeinopolitiikka on hieman parantunut. 019 223 0300 info@kisakeskus.fi Tutustu ohjelmaan www.kisakeskus.fi /hlö sis. Heikoimmat arviot annettiin Päijät-Hämeen kunnille. LA 26.5. Parasta golf-koulutusta Kisksessä Kurssimaksu 245 € Golfin peruskurssi 50+ Senioreille 50+ suunnattu, tarkoin suunniteltu perusja green cardkurssi sopii aloittelijoille ja lajia jo jonkin aikaa harrastaneille. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustava Suomen Yrittäjät teettää joka toinen vuosi kyselyn kuntien elinkeinopolitiikasta
Aiemmin suunnitelmana oli, että Ylivieskan kirkkoherraksi sunnuntaina valittu Nivala toimisi kansanedustajana kesän ajan. Lisäksi mies oli poliisin mukaan lyhyen aikaa kuristanut naista kepillään. (STT) Ylivieskan kirkkoherraksi valittu Eija Nivala anookin heti vapautusta eduskunnasta Turun ydinkeskustassa tapahtui tiistaina iltapäivällä epätavallinen pahoinpitely. Rinne taas sanoi uskovansa, että riittävä luottamus pystyttäisiin tällä porukalla rakentamaan. Hänen mukaansa lakien käsittely pitää nyt saada eduskunnassa tehtyä kunnolla. Nivalan jälkeen seuraavalla varasijalla eduskuntaan on Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna-Leena Mattila (kesk.). Orpon mukaan yhteistä säveltä voisi löytyä esimerkiksi Eurooppa-politiikassa ja varhaiskasvatuksen kehittämisessä. –?Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Hetemäen Martti joutui minusta ihan käsittämättömän kummalliseen tilanteeseen, lähettämään eduskuntaan sellaisen höttöpaperin, joka ei kelvannut edes valtiovarainvaliokunnan lausunnon pohjaksi millään tavalla, Rinne sanoi. –?Me tarvitsemme sellaisia hallituksia, joissa yhteinen arvopohja rakentuu jakamattomaan ihmisarvoon, siihen, että kunnioitetaan tasa-arvoa ja halutaan viedä oikeudenmukaisuutta eteenpäin yhteiskunnassa. –?Et siis aiokaan toteuttaa niitä, koska ei ole kantokykyä, Orpo kuittasi. SDP ja kokoomus eivät ole valmiita hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa. Rinteen mukaan istuva hallitus taas on syytänyt rahaa hyvätuloisten veronkevennyksiin. Perussuomalaisten kanssa SDP ja kokoomus eivät samaan hallitukseen lähde. Poliisi pyytää mahdollisia todistajia ottamaan yhteyttä osoitteeseen vihje.turku.lounais-suomi@poliisi.fi. TOUKOKUUTA 2018 Rinne ja Orpo ottivat tulisesti yhteen taloudesta ja sotesta STT | Susanna Jääskeläinen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo näkevät mahdollisuuksia sinipunayhteistyölle ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Nivala aloittaa kirkkoherrana syyskuun alussa. Rinne arvioi, että luottamusta varmasti löytyisi sekä Orpon, keskustan Juha Sipilän että vihreiden Touko Aallon kanssa. Orpo syytti jälleen SDP:tä populistisista lupauksista kuten eläkkeiden korotuksista, joihin ei todellisuudessa ole varaa. Hän on sanonut ottavansa kansanedustajan paikan vastaan. Vehkaperä siirtyy europarlamenttiin, kun Väyrynen palaa eduskuntaan 12. Rinne haukkui rajusti myös hallituksen sote-uudistusta sanoen, ettei valtakunnasta tunnu löytyvän yhtään asiantuntijaa, joka ei olisi sitä mieltä, että kustannukset karkaavat käsistä tällä mallilla. Jos eduskunta myöntää vapautuksen, Nivala ei aloita lainkaan edustajantoimensa hoitamista. (STT) Miehen epäillään huitoneen pyörätuolissa istunutta naista kepillä Turussa. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne (vas.) ja valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo olivat vieraina politiikan toimittajien aamiaisella. Lounais-Suomen poliisi epäilee vuonna 1980 syntyneen miehen huitoneen kävelykepillä tai kyynärsauvalla ja hakanneen pyörätuolissa istuvaa naista. Ja tällä hetkellä kun katsoo perussuomalaisten puheenjohtajan puheita, on vaikea kuvitella, että SDP olisi perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa, Rinne sanoi. Nivala oli nousemassa eduskuntaan Mirja Vehkaperän (kesk.) tilalle. –?Se kertoo, että asiantuntijat ovat tosi pelokkaita, he pelkäävät miten tulee käymään sote-palvelujen järjestämisessä, ja minä yhdyn tähän pelkoon. Poliisi on pidättänyt miehen. –?Viimeisessä vaiheessa katsotaan, milloin vaalit on mahdollista järjestää, Orpo sanoi. Sekä Rinne että Orpo sanoivat, että samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa istuminen näyttää erittäin vaikealta. Epäilty on poliisille ennestään tuttu, sillä häntä on epäilty tänä vuonna muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Tapaus sattui noin varttia yli kolmen iltapäivällä Eerikinkadulla kauppakeskus Forumin edustalla. Tämän hetken gallupien vahvimmat pääministeriehdokkaat ottivat silti tiukasti yhteen talouspolitiikasta ja sote-uudistuksesta politiikan toimittajien aamiaistilaisuudessa keskiviikkona. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O Paavo Väyrysen käynnistämässä keskustan eduskuntaryhmän tuolileikissä tapahtui keskiviikkona uusi käänne, kun Eija Nivala (kesk.) ilmoitti aikovansa sittenkin hakea heti vapautusta kansanedustajan tehtävästä. Orpo kommentoi lyhyesti jälleen kuumentunutta keskustelua maakuntavaalien ajankohdasta. kesäkuuta. Rinne muistutti, että suunnitelma olisi toteuttaa lupauksia julkisen talouden kantokyvyn mukaan
Yhtiön mukaan hanke on kokoluokassaan ensimmäinen pohjoismainen tuulivoimainvestointi, joka tehdään ilman yhteiskunnan tukea. Vantaan ympäristökeskuksen 1. Puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoi keskiviikkona, että valiokunta on saanut päätökseen asiantuntijoiden kuulemisen. eläinlääkäri Kirsi Hiltunen kertoo, että tilanne muistuttaa tulipalon jälkeistä tilannetta. Vaalijohtaja : Maakuntavaalit voidaan pitää lokakuussa, vaikka sote-lait viivästyisivätkin Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen toteaa, että jos väliaika sote-lakien ja maakuntavaalien välillä on lyhyt, on vain vähän aikaa herätellä äänestäjiä vaaleihin. Tarkistuksen järjestää LähiTapiola Etelä. Yhtiön mukaan voimalat ovat tähän mennessä Pohjoismaiden korkeimpia. Jääskeläinen ei kuitenkaan suosittele, että aikaa lakien voimaantulon ja maakuntavaalien välillä nipistetään yhtään neljästä kuukaudesta. Lehden mukaan pelastuslaitos oli sammuttanut autopalon Lauritsalan venesatamassa maanantain ja tiistain välisenä yönä, ja poliisi kävi tiistaiaamuna satamassa. –?Kun kysytään miksi kestää, niin asia on laaja ja vaikea, siksi kestää, Lapintie sanoi eduskunnassa valiokunnan kokouksen jälkeen. 075 3030 1281 (Puhelun hinta 0,088 €/min) AVOINNA ma-pe 8-17 SAMMUTTIMIEN TARKASTUSPÄIVÄT Tervetuloa tarkistuttamaan sammuttimesi veloituksetta. – On ihmeellistä, miten aamulla käyneet poliisi ja palokunta ovat voineet olla huomaamatta ruumista, silminnäkijä kertoi lehdelle. Pakkaamattomat ruoat irtokarkista hedelmään lentävät roskiin. –?Iso kysymys on myös se, että mitä lyhyempi väliaika on, sitä vähemmän on aikaa herätellä äänestäjiä maakuntavaaleihin. En kuitenkaan pidä suositeltavana, että neljän kuukauden aikaa enää supistetaan, vaikka se teknisessä mielessä onkin mahdollista, Jääskeläinen sanoi STT:lle. Ehdokkaille jää sitä vähemmän aikaa kampanjoida ja kerätä vaalirahoitusta ja puolueille tehdä ehdokasasettelunsa. Saarikon mukaan lokakuun loppu ei ole kiveen hakattu vaalien järjestämisajankohta, vaan vaaleja voidaan siirtää myöhemmäksikin. Henkilövahingoilta vältyttiin, ItäUudenmaan pelastuslaitos tiedottaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi keskiviikkona IltaSanomille pitävänsä todennäköisenä, että perustuslakivaliokunta esittää valinnanvapauslakiin korjaustarpeita. Sammutustöiden aiheuttamien vesivahinkojen lisäksi omakotitalon katto ja ullakko tuhoutuivat. Asiantuntijakuulemisten lopettamisesta päätettiin valiokunnassa yksimielisesti. Etelä-Saimaan haastattelemat toisistaan riippumattomat silminnäkijät kertoivat löytäneensä ruumiin tiistai-iltana. Ministeri Saarikon mielestä maakunnille pitää jättää riittävästi aikaa toimintansa aloittamiseen. L E H T I K U V A / K I M M O M Ä N T Y L Ä Vantaalla raju palo – tuli levisi rivitalosta omakotitaloon Vantaan Korsossa syttyi keskiviikkoiltapäivänä palaamaan kaksi asuinrakennusta. –?Virkamiehen tehtävä on keksiä ratkaisuja ongelmiin, ja tämä on se tekninen mahdollisuus, että kun tietty pykälä säädetään tietynlaiseksi, se voisi mennä tuohon mainittuun päivään. Palon syytä ei vielä tiedetä. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Liikkanen kertoi Etelä-Saimaalle, että poliisilla on syytä epäillä asiasta henkirikosta. Aiemmin sotelakien takarajana on pidetty heinäkuun ensimmäistä päivää. Jääskeläinen kertoo sanoneensa sosiaalija terveysvaliokunnalle, että teknisesti mahdollinen aikaraja sote-lakien voimaantulolle on 23. Valiokunnan esittämien korjaustarpeiden määrä ja laajuus antavat osviittaa siitä, kuinka pitkään lainsäädäntöprosessin loppusuorassa menee. klo 9-16 10,3 PUSSIA STT | Sanna Nikula, Tuomas Savonen Maakuntavaalit on teknisesti mahdollista järjestää lokakuussa, vaikka sote-lait viivästyisivät muutaman viikon, sanoo oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen. TORSTAINA 24. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan on määrä vielä tällä viikolla saada valmiiksi lausuntonsa hallituksen valinnanvapauslakiesityksestä. Saarikko muistuttaa kuitenkin, että vaalit pitää järjestää riittävän aikaisin, että maakunnille jää riittävästi aikaa toimintansa aloittamiseen. –?Edellisen kokemuksen perusteella voisin arvata, että tulee pientä ja voi tulla jotain vähän isompaakin, joka vaatii sitten ainakin lyhyen poliittisen keskustelun, miten se ratkaistaan, hän sanoi lehdelle Pohjoismaiden pääministerien kesäkokouksessa Ruotsissa. Kauppakeskus saatiin avattua keskiviikkona, mutta Citymarket pysyy suljettuna. Jääskeläinen huomauttaa, että mitä lyhyempi väliaika on, sitä huonompi juttu se on monessakin mielessä. (STT) Myyrmannissa lattialiiman höyryt sulkivat ruokakaupan Vantaan Myyrmannin Citymarketissa tapahtui vaarallisen aineen onnettomuus tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Heidän mukaansa ruumis oli helposti nähtävillä. Höyry johtui lattialiimasta, jota käytettiin Citymarketin yöllisessä remontissa. Lehden mukaan Liikkanen ei kiellä eikä vahvista silminnäkijöiden havaintoja. Rivitalon kolmas asunto kärsi mittavat vesivahingot. (STT) Silminnäkijät löysivät vahingossa Lappeenrannan palaneen auton takakontista ruumiin, uutisoi Etelä-Saimaa. (STT) Uusi tuulivoimala Iihin Tuulivoimayhtiö TuuliWatti aikoo rakentaa viisi tuulivoimalaa Pohjois-Pohjanmaalle Iihin. Rivitalossa olleet ihmiset poistuivat omatoimisesti asunnosta pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. –?Nyt ei ole ensisijaista keskustella vaalien ajankohdasta vaan siitä, milloin eduskunnassa on mahdollisuus nämä lait hyväksyä. Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan keskustelu maakuntavaalien päivämäärästä on tässä vaiheessa toissijaista, sillä kaikki riippuu eduskunnan työskentelyn nopeudesta. Siitähän se vaalien ajankohta juontuu, Saarikko sanoi STT:lle. Energiayhtiö St1:n ja S-ryhmän S-Voiman omistama TuuliWatti kertoo, että Iihin rakennettava uusi Viinamäen tuulivoimala on tuotannossa ensi vuonna. heinäkuuta. Kolmen perheen rivitalosta kaksi asuntoa tuhoutui täysin. ILMAINEN SAMMUTINTARKASTUS SUOMUSJÄRVELLÄ TO 17.5 klo 9-16 S-Rauta-Maatalous, Kitulanramppi 2 SALOSSA PE 25.5 klo 9-16 S-Rauta-Maatalous, Örninkatu 16 Kahvitarjoilu! Mustang SYTYTYSPALAT ECO 72 kpl / pussi Yksittäin 5,90 JAUHESAMMUTIN 6 kg 34 95 Salossa 25.5. Sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille vuoden 2020 alussa. Lisäksi palo levisi nopeasti pihatien toisella puolella olevaan omakotitaloon. Myymälään tarkastettavaksi jätetyt sammuttimet pitää noutaa myymälästä saman päivän aikana. Kyseessä on iso uudistus, ja olisi oleellista, että ehdokkaat ja puolueet pystyvät äänestäjille selostamaan, mistä tässä uudistuksessa on kysymys, mitä maakuntavaltuustot tekevät ja miksi on tärkeää äänestää. Kauppakeskukseen levisi voimakkaita ihoja hengitysoireita aiheuttavaa höyryä. (STT) ES: Viranomaiset eivät huomanneet ruumista palaneessa autossa. Tornin korkeus on 175 metriä ja niin sanottu pyyhkäisykorkeus 250 metriä. –?Jos aikajakso lakien hyväksymisen ja vaalipäivän välillä ei näytä riittävältä, niin silloinhan vaihtoehtoja ei ole. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 SALO Örninkatu 16 puh
Contella ei ole kokemusta politiikasta. Oikeusministeri Morgan Johanssonin mukaan lain perusperiaate on, että suostumus ratkaisee, onko jokin teko rikos vai ei. Wilsonia voi odottaa jopa kahden vuoden vankeusrangaistus. Uuden pääministerin kerrotaan olevan harras katolilainen. –?Pohdin edelleen lakiasiantuntijoideni kanssa, mihin jatkotoimiin ryhdyn tuomion vuoksi, Wilson sanoi lausunnossaan. (STT, AFP). Palmen murhasta ehdittiin jo tuomita Christer Pettersson, mutta hovioikeus vapautti hänet, koska todisteita ei ollut riittävästi. Conten tie pääministeriksi näytti nousevan pystyyn, kun häntä syytettiin liioittelusta ansioluettelonsa akateemisissa saavutuksissa. –?Tänään katson, että 1900-luvun ideologiat eivät enää ole päteviä, Conte on sanonut haastatteluissa. Hänen mukaansa Skandia-mies inhosi Palmea ja osasi käsitellä aseita. Konetta on etsinyt yksityinen amerikkalaisyritys. Murha-aseen hän olisi saanut asekeräilijäystävältään. Mahdollinen uusi hallitus herättää Euroopassa epäilyjä myös maahanmuuton rajoittamisen sekä johtavien poliitikkojen Venäjäsympatioiden vuoksi. –?Italian velka on tärkeä kysymys maan tulevaisuuden kannalta. L E H T I K U V A / A F P / V I N C E N Z O P I N T O Tukholma | STT, TT Ruotsissa astuu heinäkuun alussa voimaan uusi lainsäädäntö, joka tiukentaa raiskauksen määritelmää. Lehti: Palmen murhasta jälleen uusi teoria Murhaaja saattoi olla ”Skandia-mies”. Hänet tunnetaan mediassa niin sanottuna Skandia-miehenä, koska hän oli ennen murhaa ollut ylitöissä Skandia-vakuutusyhtiössä, jonka konttori oli murhapaikan tuntumassa. Mattarella ei kuitenkaan pitänyt tätä esteenä. Valtiopäivät on hyväksynyt lain, joka edellyttää, että seksille pitää aina saada osapuolten suostumus, joko sanoin tai teoin. Lääkärit ilman rajoja painottaa terveysvalistuksen merkitystä taistelussa ebolaa vastaan. Savona, 81, on profiloitunut euron vastustajana. Ruotsalainen aikakauslehti Filter kertoi keskiviikkona, että todennäköisesti Palmen ampui mies, jota on tähän saakka pidetty yhtenä ensimmäisistä murhapaikalle saapuneista sivullisista. Presidentin on Italiassa hyväksyttävä pääministerin ja muiden ministereiden nimet ennen kuin asia viedään parlamentin käsittelyyn. Asia vaatii uskottavan vastauksen, sanoi talousja rahoitusvastaava komissaari Pierre Moscovici lehdistötilaisuudessa. Mysteerikoneen etsinnät loppuvat ensi viikolla KUALA LUMPUR Yli neljä vuotta sitten jäljettömiin kadonneen malesialaisen matkustajakoneen etsinnät lopetetaan ensi viikolla, kertoi Malesian liikenneministeri keskiviikkona. Conte sai keskiviikkoiltana presidentti Sergio Mattarellan hyväksynnän. Presidentti Mattarellan kerrottiin olevan huolissaan suunnitelmasta nimetä Paolo Savona talousministeriksi. (STT, AFP) Lasten hyväksikäyttöä peitellyt australialainen arkkipiispa eroaa SYDNEY Oikeudessa lasten seksuaalisen hyväksikäytön peittelystä tuomittu australialainen arkkipiispa eroaa. Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo, että kaksi potilaista kuoli – toinen kotonaan, toinen sen jälkeen kun hänet oli siirretty takaisin sairaalaan. Adelaiden arkkipiispa Philip Wilson, 67, salaili oikeuden mukaan myöhemmin hyväksikäytöstä tuomitun papin tekoja 1970-luvulla. TOUKOKUUTA 2018 Rooma | STT, AFP Oikeustieteen professori Giuseppe Conte ryhtyy muodostamaan Italiaan uutta populistipuolueiden hallitusta. Toimittaja Thomas Pettersson on selvittänyt murhaa yli vuosikymmenen. Kokemattomuutensa takia hänen odotetaan noudattavan politiikassaan hallituspuolueiden johtajien käskyjä. Hyväksikäytöstä tuomittu pappi James Fletcher kuoli vankilassa vuonna 2006. Conte on kotoisin Etelä-Italian Pugliasta ja kertoo olleensa aiemmin vasemmistolainen, mutta liittyneensä myöhemmin Viiden tähden liikkeeseen. Ruotsin raiskauslaki tiukkenee – seksiin vaaditaan aina suostumus Tukholma | STT, TT Yli kolme vuosikymmentä sitten tapahtunut pääministeri Olof Palmen murha askarruttaa edelleen ruotsalaisia. Talouden kasvuluvut ovat Italiassa euroalueen heikompia ja maan velka yli 130 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Uuden lain myötä raiskaustuomioita voi langettaa myös tapauksissa, jossa tekijä ei ole käyttänyt väkivaltaa tai uhannut sillä, jos uhri on ollut erityisen haavoittuvassa asemassa. Politiikan noviisin odotetaan noudattavan puoluejohtajien käskyjä. Pääministeri Mahathir Mohamadin mukaan valtion rahapula ei salli etsintöjen jatkamista. Seksi ilman suostumusta voi johtaa tuomioon tuottamuksellisesta raiskauksesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yritykselle on luvassa palkkio vain, mikäli kone löytyy. Skandia-mies kuoli vuonna 2000. Palme murhattiin Tukholmassa helmikuussa 1986, kun hän oli palaamassa elokuvista vaimonsa kanssa. Maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 18 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Ruotsin lakineuvosto on moittinut lakia epäselväksi. Koneessa oli 239 ihmistä. (STT, AFP) Kolme ebolapotilasta pakeni sairaalasta Kongossa MBANDAKA Kolme ebolaa sairastavaa potilasta pakeni muutaman viime päivän aikana sairaalasta Kongon demokraattisessa tasavallassa. Liikenneministeri Anthony Loken mukaan etsinnät piti lopettaa jo viime kuussa. Italian parlamenttivaalit pidettiin jo maaliskuun alussa. Giuseppe Conte alkaa muodostaa Italialle populistihallitusta Oikeustieteen professori Giuseppe Conte kertoo olleensa aikaisemmin vasemmistolainen, mutta liittyneensä myöhemmin Viiden tähden liikkeeseen. Viiden tähden liikkeen ja Legan kaavailut velkaisen Italian säästötoimien lopettamisesta, verojen alentamisesta sekä perustulosta ovat herättäneet huolta muualla EU:ssa ja euroalueella. Kone katosi ollessaan matkalla Kuala Lumpurista Pekingiin. Hän nousi kompromissiehdokkaaksi, joka kelpasi sekä Viiden tähden liikkeelle että Legalle. Sen uskotaan päätyneen Intian valtamereen. Euroopan unioni vaati pahasti velkaantunutta Italiaa vähentämään menojaan
Kahden miljoonan asukkaan Sloveniassa arviolta 10?000 ihmisellä on omia mehiläispesiä. –?Se on hyvin samanlainen kuin slovenialaiset ennen: vaatimaton ja lempeä, kehuu mehiläistarhaaja Karl Vogrincic hoidokkejaan. toukokuuta vietetään maailman mehiläispäivää, jonka kunniaksi Slovenian keskuspankki julkisti tänä vuonna mehiläiskennostolla koristetun kahden euron kolikon. Työntekijöiden mukaan heitä on kourittu ja heille on tehty epäsopivia ehdotuksia sekä puhuttu ruokottomia, kertoi BBC keskiviikkona. Tapaukset sattuivat muun muassa Detroitissa, Miamissa ja Los Angelesissa. Yli 40 vuotta mehiläistarhausta harrastaneen Vogrincicin mukaan harrastuksessa on kyse ”enemmän rakkaudesta kuin mistään muusta. ”Mehiläistenhoito geeneissä” Slovenialainen Karl Vogrincic kasvattaa mehiläisiä Pernicassa. Slovenialainen Anton Jansa kirjoitti 1700-luvulla ensimmäisen nykyaikaisen mehiläistenhoito-oppaan ja päätyi opettamaan aihetta Habsburgien imperiumin pääkaupunkiin Wieniin. Naisten valituksia vie eteenpäin The Fight for $15 -ryhmä, joka on pitkään vaatinut hampurilaisketjua nostamaan minimipalkan 15 taalaan. McDonald’sille taas valituksia seksuaalisesta häirinnästä LONTOO Kymmenen McDonald’s -pikaruokaketjun naistyöntekijää on valittanut seksuaalisesta häirinnästä, johon ketjun hampurilaisravintoloissa ei ole puututtu. Hunajan lisäksi mehiläistenhoito avaa mahdollisuuksia myös apiterapiaan eli mehiläisten ja mehiläistuotteiden käyttöön terveydenhoidossa. Eräs yleisimmistä tarhamehiläisten lajeista, krainilainen mehiläinen, on kotoisin nykyisen Slovenian alueelta. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +21 +20 +17 +16 +18 +15 +15 +14 5 4 3 8 Suomi klo 15:00 To +22 +20 +22 +22 +22 +21 +20 +22 +20 Pe +24 +24 +23 +24 +24 +24 +24 +25 +20 La +26 +25 +25 +25 +25 +25 +25 +25 +25 Su +22 +20 +23 +23 +23 +22 +21 +23 +22 Ma +24 +23 +24 +24 +24 +24 +23 +24 +22 Ti +27 +25 +26 +26 +25 +26 +26 +25 +26 Ke +26 +25 +25 +26 +26 +26 +26 +25 +25 4:27 22:21 4:25 22:23 3:12 23:37 3:09 23:41 Heikkoa tuulta. Päivälämpötila vähän yli 20 astetta. (STT). Vastaavia syytöksiä yhtiötä vastaan tuotiin esiin jo pari vuotta sitten. Asukaslukuun suhteutettua Slovenia peittoaa mehiläisten määrässä kymmenkertaisesti myös Euroopan suurimman hunajantuottajamaan Espanjan. Liittoon kuuluu neljä viidestä Suomen mehiläistarhaajasta. Pitkän laskukauden jälkeen tarhaajien määrä on kääntynyt 2010-luvulla nousuun. –?Mehiläistenhoito merkitsee sellaisen tiedon löytämistä uudelleen, jonka esi-isämme tunsivat, mutta jonka olemme kadottaneet niin kutsutussa modernissa maailmassa, hän muotoilee. Slovenian mehiläishoitajien liittoa johtavan Bostijan Nocin mukaan tarhauksen aloittaminen johtaa pian riippuvuuteen. Hänen syntymäpäivänään 20. YK:n mukaan tuhoutuminen uhkaa jopa 40:ää prosenttia maailman selkärangattomista pölyttäjistä, erityisesti juuri mehiläisiä ja perhosia. Mehiläispesät täplittävät niin peltojen ja metsien laitoja kuin kaupunkien kattoja, ja kansallisharrastuksen juuret yltävät kauas historiaan. –?Meidän täytyy vähentää torjunta-aineiden käyttöä, Slovenian mehiläishoitajia johtava Noc sanoo. Vertailun vuoksi Suomessa Mehiläishoitajien liittossa oli viime vuonna noin 2?600 jäsentä. Mehiläisten arvioidaan pölyttävän noin 90 prosenttia maailman tärkeimmistä viljelyskasveista, ja siksi tiedot mehiläisten ja muiden pölyttävien hyönteisten joukkokuolemista ovat herättäneet kansainvälistä huolta. Jotkut valittajista saivat jopa potkut valitettuaan kohtelustaan. Hänen mukaansa tietoisuus mehiläisten merkityksestä on kuitenkin viime aikoina kasvanut. Työntekijät, joista nuorin on vasta 15-vuotias, väittävät, ettei heidän valituksiaan otettu todesta. Ylivoimaisesti suurin taloudellinen merkitys mehiläistarhauksella on kuitenkin pölyttämisessä. –?Meillä on mehiläistenhoito geeneissämme, hän perustelee. TORSTAINA 24. Turku ?24 cm Hanko ?25 cm 0,4 m 0,2 m 0,2 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput tiistaina Oulunsalo Lämmintä +27 °C Saana Kylmää ?2 °C Nahkiainen Tuulista 17 m/s Inari Sateista 3 mm Monca, Slovenia/Helsinki | STT, AFP Balkanin niemimaalla sijaitseva pieni Slovenia on mehiläistenhoidon suurvalta. Yhtiö lupasi jo tuolloin ottaa ne erittäin vakavasti. –?Toiveikkuuteen on syytä, Noc sanoo. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 24.5.2018 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +22 +22 +22 +21 +20 +21 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Poutaa, yläpilvisen aurinkoista. McDonald’s -pikaruokaketjut ravintolat toimivat itsenäisinä yrityksinä franchise-periaatteella. L E H T I K U V A / A F P / J U R E M A K O V E C Pieni Slovenia on mehiläistarhauksen suurvalta
UUSIA YLIOPPILAITA Suomalaisista yli 30-vuotiaista aikuisista 22 prosenttia kärsii jossain vaiheessa elämäänsä atooppisesta ihottumasta. TOUKOKUUTA 2018 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Tuukka, Touko Ruotsinkielinen kalenteri: Alarik NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Urpo Ruotsinkielinen kalenteri: Urban PÄIVÄN SANA Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Muun muassa ylipaino ja alkoholinkäyttö puolestaan eivät kohottaneet riskiä. Somero 2 vuotta Leo Rautio 24.5. MUITA TAPAHTUMIA Kaffekammari Vaskion seurakuntakodissa klo 8.30–10, juttuseuraa ja yhdessäoloa ikäihmisille. T S / V I V I W I H A N T O Perniön lukiosta valmistuu ylioppilaaksi myös Lotta Rietz. HUOMENTA 20 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Halikko 7 vuotta Vilho Mast 24.5. Muistikahvila Muistiyhdistyksessä (Turuntie 21) klo 10-11.30. Muistiyhdistys. Kiiski väittelee aiheesta perjantaina Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Näytteilleasettajia on noin 70. Musiikkiopiston huilunsoiton opettaja AnuKaisa Hulmin huiluoppilaita esiintyy. Pala Taivasta Kosken kirkossa (Maijankuja 6) klo 19. Musiikkiopiston Huilistien kevätkonsertti Hilkansalissa (Vilhonkatu 2) klo 19. Ohjelmassa yhteislaulua. KOKOUKSIA Salon Seudun Reserviläiset ry. (STT) Atooppinen iho kiusaa viidesosaa suomalaisista aikuisista. Perniö 4 vuotta Peppi Vuori 24.5. Voit ottaa mukaan oman käsityön tai askarrella kortteja ym. Nappikauppa/kädentaito ryhmä Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5 A) klo 9-11. Salo 7 vuotta Alma Savolainen 24.5. Omaisneuvontaa Halikon sairaalassa (Toivolan alakerta) klo 1215 , FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Baaripähkinä Hometownissa klo 19. Järj. Salo 7 vuotta Aino Ilmasti 24.5. Järj. Myös vanhempien korkea koulutustaso oli yhteydessä ihottumariskiin. (SSS) Fiskarsissa jälleen Antiikkipäivät heinäkuussa Antiikkipäivillä on tarjolla on laaja valikoima esineistöä 1700-luvun antiikista 1900-luvun moderneihin designklassikoihin. TeemaTorstai SYTY:ssä klo 12-14 Avainteatteri (Lounais-Suomen neuroyhdistys) esittää Käpyhovi taistelee. Iltaperhekerho Salo-Uskelan seurakuntatalossa (Kirkkokatu 6) klo 17–19. Salo 9 vuotta Jere Lahti 24.5. Kylvön siunaus Hannu Reimanin tilalla (Kukonkalliontie 5) klo 13. Tutkimuksen mukaan tietynlaiset geenimutaatiot altistavat atooppiselle iholle niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Ihotautien erikoislääkäri Ville Kiisken tuore väitöstutkimus valottaa muun muassa vaivan yleisyyttä sekä sairastumisriskin taustoja Suomessa. Paikalla on myös asiantuntijoita, jotka arvioivat asiakkaiden omia esineitä ja antavat entisöintiin liittyviä vinkkejä. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 1 vuotta Lotta Naukkarinen 24.5. Käsityöja askarteluryhmä Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10) klo 9.30-11.30. Pertteli Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi Onnea Timanttihääpäivänä otso onnittelee ILON PISAROITA Fiskarsin Antiikkipäivät ry järjestää perinteeksi muodostuneen antiikin, designin, taiteen ja vintagen monipuolisen kesätapahtuman Fiskarsin Antiikkipäivät jälleen heinäkuun alussa. Ihottumariskiin vaikuttavat myös ympäristötekijät ja elämäntavat. Tarjolla on laaja valikoima esineistöä 1700-luvun antiikista 1900-luvun moderneihin designklassikoihin, mielenkiintoisia keräilyja vintage-esineitä sekä suomalaista ja ulkolaista taidetta. Paikalla on kokeneita ammattikauppiaita, jotka ovat olleet mukana Raaseporin alueen kesän antiikkitapahtumissa jo vuonna 1991. Esiintyvyys on maailman korkeimpia. Bocciaa Paukkulan kentällä klo 10-12. Joel 3: 5 ELOKUVAT Deadpool 2 Lumo klo 19.15 Minä, Simon Lumo klo 17.15 Solo: A Star Wars Story (2D) Lumo klo 18.45 Solo: A Star Wars Story (3D) Bio-Salo klo 18.30, Bio Stara (Paimio) klo 18.30 MUSIIKKI Oopperaa valkokankaalla: La Boheme Bio-Salo klo 18, Bio Stara ( Paimio) klo 18. Juttuseuraa ja yhdessäoloa yli 65-vuotiaille. Järj. Salon Eläkkeensaajat ry. yhteistyössä Salon maataloustuottajat ja seurakunta. Kylvön siunaus Mäen tilalla( Kaupinlinnantie 30) klo 18. kevätkokous Salon lukion pienessä auditoriossa (Kaherinkatu 2) klo 18. 30–50-vuotiailla altistavia tekijöitä olivat tupakointi sekä naissukupuoli. IkäArvokas-kerho Paunalan seurakuntakodissa (Sillanpäänkatu 5) klo 13–15. Salo 2 vuotta Lenni Laaksonen 24.5. Tapahtumapaikkana on jälleen Fiskarsin Vanha veitsitehdas pihoineen (Peltorivi 7, Fiskars). Hengellisten laulujen kirkkokonsertti. Salo 8 vuotta Enni Rokka 24.5. kello 10–17. Fiskarsin Antiikkipäivät 5.–8.7
Yli neljä viidestä puusta on luontaisesti syntynyt, kaikissa metsissä, myös Metsähallituksen. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Energiapuun varjohinnan nousu on seuraus Pariisin 2015 ilmastokokouksesta. N50v u u Lyhyet hiukset. Neuvo: jos ajeli omalla autolla, auto valtiolle heti ja kuski mielenterveyshoitoon suljetulle osastolle puoleksi vuodeksi. Jatkuvalla kasvatuksella metsät eivät pysy metsinä, jos niistä halutaan tuottoa, koska niitä pitää hakata jatkuvasti. Nuoruus on ainutkertainen katoava luonnonvara. Sen hintakehitys ei ole ollut samaa kuin esimerkiksi kuusitukin. Mitä vastaat kysymykseeni uusiutuvien raaka-aineiden käytöstä vs. 10 m2) toistuvasti, jolloin mustikka joutuu jatkuvasti kilpailemaan ruohojen kanssa. Siellä mustikka siis taantuu todennäköisesti vielä pahemmin kuin jaksollisen kasvatuksen metsissä. Pariisin ilmastopuhurilla on seuraamuksensa. Ne ovat suurin yksittäinen syy sille, että metsien uhanalaisilla menee paremmin kuin muiden ekosysteemien uhanalaisilla Suomessa. Maailma tarvitsee metsien puuta, ja avohakkuumetsätalous tuottaa sitä enemmän kuin jatkuva kasvatus.” Hannes Mäntyranta ”Jos tehdään avohakkuu, niin väitätkö tosissaan, että mustikka viihtyy. Mutta eikö kyse ole siitä, onko avohakkuumetsä köyhempää kuin jatkuvan kasvatuksen metsä, mitä ympäristöjärjestöt tarjoavat tilalle. Nuoruuden iloa ja energiaa u u Meikäläiset tulivat itämaakuntaan 1700-luvun alussa, koska täältä sai torpparimaata, jotta voi perheen elättää. Pitkät hoidetut hiuksetkin on kauniit. Hyötyä kaikille u u Hiukset on jokaisen oma asia, ei toisten. Nopeasti penkki u u Uutisoitu henkilöstä, joka jäi kiinni jo kahdeksannen kerran ajamasta autoa ilman ajolupaa. Energiapuun varjohinta on toukokuun lopulla 34 euroa kiintokuutiolta. Kaikki Suomen talousmetsät ovat jo nyt, ei vain rinnakkaisvaan monikäytössä. Kyllä nuoretkin ansaitsevat oman seurapiirinsä yhtälailla kuin kaikki muutkin ihmisryhmät. Suomen hallitus myötäilee jo Macronin linjaa. Talousmetsä on lajistoltaan köyhempää kuin luonnonmetsä – onko noin. Selviytyäkseen u u Kuinka pappa voi maksaa laskut sairaalanmäellä. Veli Pohjonen Maatalousja metsätieteiden tohtori Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa Kuusamo Metsäenergialle valoa. Puunsa myyntiin korjanneelle se on ylin kuutiohinta minkä voimala suostuu maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta, jotta siitä saatava energia on voimalalle hivenen kivihiiltä halvempaa. Vuosikausia laskettuaan se kääntyi viime vuoden lopulla hienoiseen nousuun. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Somerolainen lukija u u Hyvä juttu äidiltä koulukiusaamisesta. Siitä kivihiilen osuus on 23 ja päästömaksun 11 euroa. Isä ja kolme lasta u u Aktiivimalli ei vaikuta elämääni sentin senttiä, tilillä on rahaa. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 SSS VERKOSSA ””Puupeltoja”. On olemassa useita tutkimuksia avohakkuun metsiä köyhdyttävästä vaikutuksesta. Mieluummin kuusikossa on sekapuustoa, jolloin valoa tulee riittävästi tiheämpäänkin metsään ja mikä muutenkin on luontoarvojen suhteen eduksi. Kun metsäenergia lähtee liikkeelle, edessä on hakkeeksi ja pelletiksi menevän biomassan paranevat markkinat. Eihän siellä edes ole maksupäätettä, eikä sitä voisi edes kantaa vuoteeseen. Ei niitä ole. Puun kasvattaja saattoi kilpailuttaa, myykö tien varren puupinonsa tavalliseen tapaan sellutehtaalle vai myykö pinonsa sähköä ja kaukolämpöä puusta jauhavalle voimalalle. Tilanne on kahdessa vuodessa muuttunut. Siihen on saatava kiinteä penkki, jota tarvitsevat muun muassa vanhukset, sairaat ja huonokuntoiset. Kuorma-autoilla kuljetettavaa haketta pääkaupunkiseudun uudet biovoimalat tarvitsevat lähimaakunnistaan paljon. Siitä vaan u u Kyllä nykyiset suomusjärveläiset osaavat liikkua autoillaan, ei se ole olennaista juna-aseman merkitystä pohdittaessa. Hiilidioksidin päästömaksu on puolestaan viimeisen puolen vuoden aikana kaksinkertaistunut. Saako ne tappaa. nykymallin mukainen uusiutumattomien käyttö?” Urpo Pienikokoisen puun metsäenergia on ollut koko 2010-luvun halpaa. Kivihiilen maailmanhinta on noussut hitaasti, mutta tasaisesti. Laskut erääntyvät viikoissa, pappa makaa kuukausia. Entä mitä ovat avohakkuun negatiiviset ilmastovaikutukset. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Matkustelen ja nautin elämästä kuten ennenkin. Hankalaksi sen tekee vielä se, kun kiusaaja onkin opettajan oma kullanmuru. Saataisiin entiseen kuntakeskukseenkin uutta eloa. Itse taidat raataa kurjassa työssä ja saat nautinnon syyllistämällä muita. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Löytyisikö poliitikoista joku katukävelylautakunta, joka edes pääkadun kävelisi ja katsoisi, miten voisi saada enemmän silmäniloa vierailijoille ja omillekin kulkijoille. Uusi rakas u u Miksi Helisnummen hautausmaalle ei ole tuotu vieläkään penkkejä missä levähtää. Energiapuun kauppaa ohjaa talouslaskennan varjohinta. Mustikka taas kloonautuu kymmenien aarien kokoiseksi klooneiksi, ja sen perimä heikkenee, jollei sitä rikota. Kuusesta sahattu suomalainen lauta menee tänään Kiinaan kuin kuumille kiville. Toukokuussa mäntykuidusta maksettiin hankintahintana 28,5 euroa kiintokuutiolta. Näkyvimmin aiheesta on puhunut maapallon ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Tietokoneita ei osaa. Yhteiskunta niputtaa vauvasta vaariin kaikki samanikäiset samaan laariin: lapset päiväkoteihin, mummot vanhainkoteihin, koululaiset kouluihin jne. Jokainen yritti tehdä mitä osaa. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskonut Helsingin seutu suunnittelee nyt vakavissaan korvaavansa voimaloidensa kivihiilen joko puusta puristetulla pelletillä tai metsähakkeella. u u Aina vaan, en ymmärrä pointtia. Silmänpesu u u Naarjärven uimarannan laiturikompleksilla oli eilen kolme käärmettä. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Metsämaakuntien puupelletti kulkee Helsingin seudun voimaloihin junalla. Ei ole. Eivät ne laskut sinne mene. Esimerkiksi mäntykuidun tienvarsihinta (hankintahinta) oli 27,6 euroa kiintokuutiolta koko Suomessa keskimäärin. Kiva löhötä, ei edes työkkäri kiusaa. Elite 1500S u u Mitä on selvällä suomella negatiivinen nettopendelöinti. Jatkuvan kasvatuksen metsässä tehdään voimakkaita harvennuksia (ppa n. Turvaa muille u u Kyllä Salo on rikollisten, juoppojen ja huumeiden käyttäjien Onnela, kun kortittomalle kuskille ei kuria löydy. Avohakkuussa ei enää pitkään aikaan ole hakattu kaikkia puita, vaan metsään jätetään säästöpuita lahoamaan. Yhden haudan kohdalla tuli surullinen olo, vain musta multa, ei edes äitienpäivän kukkaa, ja vasta muutama vuosi on kulunut poismenosta. Ihan positiivisessa mielessä. Tietysti avohakkuu köyhdyttää luontoarvoja, mutta nyt kyse on vertailusta jatkuvan kasvatuksen hakkuisiin. Olemmeko aivan kädettömiä tällaisen toiminnan edessä. Lapsen parhaaksiko. Ei asema Suomusjärvellä olisi pois muilta salolaisilta, päinvastoin uusista veronmaksajista hyötyy koko kunta. Sehän on suora jatkumo ikäryhmittymiin kasvatetuille nuorille. Pitkät hiukset ovat seksikkäät minkä ikäisellä tahansa. Se vähentäisi heti kivihiilen polttoa. En ole narkkari enkä juoppo, ainoastaan hyvin koulutettu työtön. Me elävätkin tarvitsemme lepopaikkoja. Aiomme luopua kivihiilestä kokonaan vuoteen 2029 mennessä. Metsänkasvattajat koko maassa tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. Huh huh u u Olen yli 60 vuotta ajanut ilman kypärää, ja otan kypärällisen haasteen vastaan kaikenlaisessa tietoudessa. Helisnummella kävellessäni katselin tuttuja hautoja. Uudessa asetelmassa ilmastoystävällisen voimalan kannattaisi ostaa halvempaa tienvarren pinopuuta kuin päästömaksulla korotettua kivihiiltä. Pitäisi nähdä metsä puilta vai pitäisikö sanoa, että kaikkea ei pidä mitata rahassa.” Marko ”Tietysti mustikka taantuu avohakkuussa. Alimmillaan energiapuun varjohinta kävi 17 eurossa kiintokuutiolta, vuoden 2016 helmikuussa. Ota selvää asioista u u MB, onko se kiiltävä Mersu niin sanottu pystylamppumallinen. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä halutaan lopultakin eroon. Avohakkuu tekee tämän. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloiselta tasoltaan kolminkertaiseksi. Varjohinta on kahden osan summa. Siitä kivihiilen osuus oli 13 euroa ja päästömaksun osuus 4 euroa. Samaan aikaan sellutehtaat maksoivat puusta selvästi enemmän. Miksi pitäisi näyttää mieheltä. Kymmenen vuotta sitten pienikokoisesta puusta maksettiin nykyistä paremmin, ja sille oli useampi ostaja. Aurinkoista kututusta, koeta kestää u u Työnsin pyörätuolissa istuvaa äitiäni ylös Sairaalantien mäkeä. Mene valittamaan kateudessasi Sipilälle, pistää kuriin ja järjestykseen sinutkin. Puolivälissä siinä sähkökeskuksen kohdalla homma kävi todella raskaaksi. Epistä TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 TORSTAINA 24. Ja metsätuhoja jatkuva kasvatus suorastaan tukee, kuten juurikääpää. Pestään kädet tilanteista. Mäntykuidun tienvarsihinta on aavistanut muutoksen. Iäkäs kukkienkastelija u u Se 260 metrin päässä oleva talo on ampujien omistuksessa eikä siinä asu ketään. Olennaista on se, että asemien ketju mahdollistaisi yhtenäisen kasvukäytävän syntymisen Helsinki–Turku-välille sekä houkuttelisi tulevan junaradan varrelle uusia asukkaita ja uutta bisnestä. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta. Uskalletaan olla naisia u u Unohdettu, vaimo, äiti ja mummi. Se kuitenkin on vain yksi ajanjakso 70–100 vuoden kiertoajassa. Mopopojat ja -tytöt opettelevat yhdessä liikenteen ja uuden elämäntilanteen vaatimia ja taitoja. Kiusattu u u Ihmettelen samaa kuin opettaja kiusaajana, lisäksi vähätellään oppilasta muiden oppilaiden kuullen eikä oteta kiusaamista todesta. Uuden metsän kasvaessa mustikka palaa takaisin, kunhan metsä uudistetaan tehokkaasti ja metsää ei kasvateta ylitiheänä. Kympin verran liian kallista pienpuuta ei voimalan kannattanut energiaksi ostaa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla
Tomi Lindblom kertoo kuinka Kirkalle tuli Esakalliolla erään kerran pikainen hätä luonnollisille tarpeilleen, eikä vessaa ollut lähellä. Kymmenen legendan Esakallio -kirjassa käydään läpi Esakallion 50-vuotisen historian lisäksi suomalaisen tanssilavakulttuurin historiaa laajemminkin. Isona apuna toimi Matti Oksanen, joka on ollut mukana toiminnassa jo kohta kolme vuosikymmentä. Tämän jälkeen Lindblom vieraili ahkeraan Esakalliolla ja tutustui sen historiaan ja nykypäivään. Kepa ry:n tuottama Maailma kylässä on ilmainen poikkitaiteellinen kulttuurifestivaali, järjestöjen messutapahtuma, ruokakarnevaali ja ajankohtaisten aiheiden keskusteluareena. Esakalliolla ovat esiintyneet tanssilavan 53-vuotisen historian aikana kaikki maamme musiikkielämän suurimmat tähdet. 1970-luvun puolessavälissä koitti lamakausi, kun nuoriso hylkäsi lavat ja siirtyi pubeihin ja diskoihin. Vuodesta 1995 lähtien järjestetty tapahtuma on yksi Suomen suurimmista monikulttuurisuustapahtuma. heinäkuuta vietettävän Ruisrockin ohjelma on valmis. (SSS) ”Kymmenen legendan Esakallio” esittelee tanssilavan historiaa. Nummista, Antti Einiötä, Pentti Nikulaa, Saija Tuupasta ja Kyösti Mäkimattilaa. Meno oli kuitenkin toisenlaista muutama vuosikymmen sitten, jolloin esimerkiksi alkoholi kuului olennaisena osana monien muusikoiden elämään, ja vauhti oli muutoinkin hurjempaa. Lisäksi äänensä saavat kuuluville lukuisat talkooväkeen kuuluvat. Historiaa ja perinteiden kunnioittamista Kun Kirka teki tarpeensa lavan alle Tanssilavojen elämä on siistiytynyt vilkkaista takavuosista, ja suurimmista lavoista on muodostunut miltei läpi vuoden toimivia monipuolisia huvikeskuksia. Esille tulee maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, keramiikkaa ja tekstiilitaidetta. KULTTUURI 22 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. (SSS) Loppuunmyydyn Ruisrockin ohjelma valmis Turussa 6.–8. – Kuka tekee talkoita urheiluseuraa ajatellen, kuka haluaa päästä myös tanssimaan, tai kuka tulee talkoisiin artistien takia. Homma kuitenkin paljastui Someron sen aikaiselle poliisipäällikölle, joka pisti laulajan korjaamaan tarpeensa pois. Paikaksi, jossa tapahtuu kaikenlaista tanssien lisäksi. Viime vuosina Esakalliolla on käynyt vuosittain noin 50 000 vierasta. – Oli hienoa havaita se huikea taito ja into yhdistettynä palavaan tunteeseen, jolla tätä Suomen oloissa ainutlaatuista huvikeskusta hoidetaan ja ylläpidetään, Lindblom kertoo lähtökohdista, jotka saivat hänet toden teolla innostumaan aiheesta. Tuoreen Kymmenen legendan Esakallio -kirjan kirjoittanut Tomi Lindblom summaa nykyisen paikan ennemminkin huvikeskukseksi. Idean eilen keskiviikkona Esakalliolla virallisesti julkaistuun kirjaan Tomi Lindblom sai tanssilavan täyttäessä 50 vuotta. Tilanne oli hankala, sillä suosittu laulaja ei voinut mennä yleisön joukkoon yleiseen puuseehen jonottamaan. – Esakalliota, eikä kirjaa siitä olisi olemassa ilman suurta määrää pyyteetöntä työtä tehneitä eri ammattialojen taitajia, kirjoittaja summaa. Esakallion uusi nousu koitti 1990-luvun alussa muun muassa Tangomarkkinoiden luomien tähtien suuren suosion myötä. Suurena apuna kirjoittajalle oli myös viime vuonna julkaistu Aulis Tiensuun kirjoittama Someron Esan satavuotishistoriateos Sata vuotta hyvässä seurassa. A. Oksanen keräsi aineistoa sekä hankki sopivia henkilöitä haastateltaviksi. – 1950-luvulta lähtien mukana olleen Reijon (Mattila) ei tarvise enää olla mukana järjestysmiesporukassa jokaisena tanssiiltana, lavaisäntä Matti Oksanen naurahtaa ja kiittelee samalla noin sadan hengen talkooporukkaa, joka on vuodesta toiseen säilynyt lähes samana. – Nykyisin meillä on tansseja kahdesti viikossa ja sen lisäksi paljon erilaista oheistoimintaa vaikkapa runoista TiTi Nallen vierailuun ja Saaristo-oopperan Gabriel, tule takaisin -esityksiin, Esakallion pitkäaikainen lavaisäntä Matti Oksanen kertoo menosta kesällä 2018. Täällä on tehty isoja remontteja muun muassa lavaa ja tekniikkaa uusimalla nyky-yleisön ja artistien vaatimusten mukaiseksi, Tomi Lindblom kertoo. TOUKOKUUTA 2018 Maailma kylässä Helsingin sydämessä Maailma kylässä -festivaali tarjoaa toukokuun viimeisen viikonlopun 26.–27.5. Esakallio on tyypillinen esimerkki tanssilavasta, joka on kokenut monet nousuja laskukaudet historiansa aikana. Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla esiintyvät maailmanmusiikin helmet, muun muassa sensaatiomainen Freshlyground, n’gonin mestari Abou Diarra, Grammy-palkittu Dobet Gnahoré sekä kotimaiset huiput Afrojazz Quintet feat, Jimi Tenor & Charlotta Kerbs, Raappana ja AK. Esakallion jättiparketille mahtuu yhtä aikaa kaikkiaan 2 000 tanssijaa. Vuonna 1965 avattu Someron Esa ry:n ylläpitämä Esakallio täyttää kuluvana vuonna 53 vuotta. ” Oli se sitten Kirka tai ei, niin täällä ei lavan alle paskota!” poliisipäällikkö komensi.. avautuvassa näyttelyssä nähdään lähes 100 teosta. Uusi kansainvälinen kiinnitys on myös yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Kali Uchis. Ohjelmaan on lisätty myös runsaasti kotimaisia artisteja. Kirjaan on lisäksi haastateltu kymmentä tanssija viihdemaailman legendaa sekä Esakallion vaikuttajaa: Reijo Taipaletta, Katri Helenaa, Eino Gröniä, Jussi Raittista, Erkki Liikasta, M. Helsingin sydämessä ilmaiskonsertteja, elokuvia, ajankohtaista keskustelua, kirjallisuutta, työpajoja ja makunautintoja ympäri maailmaa. SSS | Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Somerolaisen Esakallion yhteydessä pelkkä tanssilava-nimitys vähättelee paikkaa. 16.6. Esakallio on nykyisin yksi maamme suosituimmista tanssija huvikeskuksista. Festivaalikävijöitä on vuosittain noin 80 000. Kaikki käy meille. Esakalliolla on käynyt sen historian aikana yli miljoona asiakasta. Festivaalille saapuu viimeisimpien kiinnitysten joukossa muun muassa kanadalainen rap-artisti-tuottaja PartyNextDoor. – Esakallio on seurannut aikaansa. (SSS) Lahtisten taidekokoelma esittäytyy Kimmo Pyykkö -taidemuseon kesänäyttely Picassosta Pyykköön Kangasalla tuo yleisön nähtäville espanjalaisia 1900-luvun mestareita ja suomalaisen taiteen kärkinimiä Lahtisten kokoelmasta. Musiikkikattauksen lisäksi festivaalin ohjelmassa rikotaan uuden Kupla-teltan täydeltä ennakkoluuloja sekä nautitaan muun muassa sirkoista ja kotimaisista marjoista. Laulajan oli tehtävä tarpeensa pukuhuonekäytävän vierustaan lavarakennuksen alle. Teoskokonaisuuden valitsee taiteilija Matti Kulmala. Kokoelmaa ovat vuosikymmenten ajan kartuttaneet lehtimies ja kustantaja Urpo Lahtinen, Hymy Lahtinen ja heidän poikansa Jeppe Lahtinen. Festivaalilla nähdään Aleksanteri Hakaniemi, Yona, Adi L Hasla, Karina, Molly ja Vilma Alina
Roth korosti kirjoittavansa nimenomaan amerikkalaisesta kulttuurista. Hepa Halmeen lisäksi kokoonpanoon kuuluvat trumpetisti Matti Riikonen, kitaristit ja syntetisaattoria soittavat Esa Onttonen ja Arttu Tolonen, joista jälkimmäinen soittaa myös bassoa, basisti ja baritonisaksofonisti Tapani Varis sekä rumpali Alf Forsman. Viikon aikana orkesterin muusikot esiintyvät pienkokoonpanoissa ympäri kaupunkia ja tuovat musiikin osaksi kaupunkilaisten arkea. Rumpuja soittavan Ville Syrjäläisen juuret ovat vahvasti Salon seudulla. Suomeksi Rothin kirjoista on julkaistu muun muassa Amerikkalainen pastoraali ja Ihmisen tahra. Työnimenä projektilla on Blues Behind Philharmonic. Amerikkalaista kulttuuriperintöä vaaliva Library of America julkaisi kaikki Rothin teokset täydellisinä jo tämän eläessä. Vuonna 1998 kirjailija voitti fiktion Pulitzer-palkinnon ja vuonna 2011 kansainvälisen Man Booker -kirjallisuuspalkinnon. (STT–AFP) Philip Roth on kuollut Philip Roth L E H T I K U V A / A F P / J I M W A T S O N SSS |?Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Salossa pääsee pian kuuntelemaan persoonallista yhtyettä. TFO:n pienkokoonpanot vaihtelevat konserttikohtaisesti, ja musiikkia kuullaan niin isommalle jousikokoonpanolle kuin muutaman hengen yhtyeillekin. Roth oli vasta kolmas kirjailija, jolle tämä kunnia on suotu. klo 21. Kaikki viikon julkiset konsertit ovat maksuttomia. Jalkautumisviikon aikana kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina Mozartista moderniin taidemusiikkiin ja Abbasta bluesiin. Roth oli toistuvasti vedonlyöjien ykkösveikkauksia nobelistiksi, mutta jostain syystä palkintoa ei hänelle myönnetty. Monipuolisesta yhtyeestä onkin muodostunut toimintaalusta Hepa Halmeen säveltuotannolle. Halme Prospekt vierailee lauantaina Salossa. Roth sai työstään liki kaikki kirjallisuuspalkinnot, paitsi Nobelia. Turun filharmonisen orkesterin bluestrio Salon Hometownissa perjantaina 25. Nykyisen miehityksensä yhtye on saavuttanut vuonna 2008 ilmestyneen Prospektor-levyn jälkeen. Jouhikkoa soittava Pekko Käppi on myös usein nähty vieras keikoilla. Halme Prospekt soittaa saksofonisti-huilisti Hepa Halmeen mukaan sekä jazzia että paljon muutakin. Rothin kirjailijanura alkoi hienosti, sillä heti ensimmäinen teos Hyvästi, Columbus (Goodbye, Columbus) toi National Book Awardin. TORSTAINA 24. Roth oli juutalaisten maahanmuuttajien lastenlapsi. 5. Mistään uudesta poppoosta ei ole kysymys, sillä kokoonpanon alkumuoto hahmottui jo Halmeen ensimmäisellä vuonna 2003 ilmestyneellä levyjulkaisulla Nine Steps in Line of Beauty. Tämän lisäksi TFO:n muusikot esiintyvät myös muun muassa kouluissa ja vanhainkodeissa. Kirka Esakalliolla 1970-luvulla. Hän opiskeli englannin kieltä ja kirjallisuutta Bucknellin ja Chicagon yliopistoissa ja toimi myöhemmin oman kirjailijantyönsä ohella opettajana muun muassa Princetonin yliopistossa. Yksi konserttikokonaisuus on länsimaisen taidemusiikin ulkopuolelta, nimittäin lyömäsoittaja Ville Syrjäläisen, kontrabasisti Joni Aarnion ja lavajärjestäjä Ari Kankareen blues-keikkailu. Roth itse arveli, ettei hän ole riittävän vasemmistolainen Ruotsin akatemian makuun. Tunnetuimpiin amerikkalaisiin nykykirjailijoihin kuulunut Philip Roth, 85 on kuollut, kertoo amerikkalaismedia. H A N N U K A R V I A Matti Oksanen (vas.), Hannu Karvia, Tauno Ylitalo ja Reijo Mattila edustavat vuosikymmenien elävää kokemusta Someron Esakalliolla, jonka historiasta kertova kirja ”Kymmenen legendan Esakallio” julkaistiin keskiviikkona luonnollisesti Esakalliolla.. Yhtye on esiintynyt urallaan harvakseltaan muun muassa Tampere Jazz Happeningin ja Rytmihäiriöklubin kaltaisilla foorumeilla. Merkittävin esiintymisrupeama on toistaiseksi ollut vuonna kymmenkunta vuotta sitten helsinkiläisessä Libertessä toiminut Prospektor-klubi, jossa yhtye esiintyi valovoimaisten artistivieraiden kera. Turun filharmoninen orkesteri jalkautuu Matka tuo bluestrion perjantaina Saloon. Kirjan kuvitusta. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi Kulttuuritoimitus: Veli-Matti Henttonen (02) 770 2329 Historiaa ja perinteiden kunnioittamista S S S | V E L I M A T T I H E N T T O N E N SSS |?Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Turun filharmoninen orkesteri on tuonut kuluvan viikon aikana musiikkia ympäri Turkua. Nykyinen kokoonpano esittäytyi ensimmäisen kerran kirjallisessa viitekehyksessä vuonna 2013 ilmestyneellä julkaisulla Prospektrum. Kolmikko tarjoilee muun muassa bluesia ja juurimusiikkia tyyliin Freddy King, Vaughn Brothers ja Booker T & M.G’s. Trioa voi kuulla perjantaina Salossa, Hometownissa. Jazzia ja jotain muutakin Hepa Halme (keskellä) johtaa Halme Prospektia. 2000-luvun alussa Syrjäläinen soitti seudulla useissa eri kokoonpanoissa. Halme Prospekt Bar Bizarressa lauantaina 26.5. Halme Prospektin uusi levy, juuri julkaistu Bluespektor, on eräänlainen jatko-osa vuoden 2015 Pajazzolevylle, jolla orastanut kerronta on nyt kasvanut eeppisiin mittoihin. Musiikista on voinut ja voi edelleen nauttia yhteensä 20 julkisen konsertin verran. Hän on lähtöisin Perniöstä ja käynyt Salon musiikkiopistoa
Ymmärrät sen varmasti itsekin, Kalliomäki totesi. Vaikka muutama pelaaja onkin liikkunut seurojen välillä jo tätä ennen, eivät LP Viesti ja Hämeenlinna ole aiemmin värvänneet toistensa omia kasvatteja riveihinsä. –?Totta helvetissä sen tason pelaaja meitä kiinnostaa. Ihan heti en näillä vuosilla kuitenkaan usko, että joku salolaiskasvatti ja Ronjan tasoinen pelaaja lähtisi Salosta Hämeenlinnaan. Heikkiniemi Hämeenlinnaan Suomen maajoukkueen yleispelaajat Ronja Heikkiniemi (kesk.) ja Suvi Kokkonen (oik.) ovat SSS:n tietojen mukaan ensi kaudella seurakavereita Hämeenlinnassa. Tiistaina varmistui, ettei Salon Viestissä lentopallo-oppinsa saanut Heikkiniemi, 19, jatka uraansa LP Viestissä. Marraskuussa 2015 Heikkiniemi teki historiaa, kun hänestä tuli 16-vuotiaana nuorin liigan kuukauden tähdistöön valittu pelaaja. Joukkueet ovat hallinneet naisten liigaa käytännössä kaksistaan 2000-luvun alusta lähtien. Hän muodostaa nuoren, mutta äärimmäisen lahjakkaan yleispelaajakaksikon 18-vuotiaan Suvi Kokkosen kanssa. Heikkiniemi valittiin liigan läpimurtopelaajaksi viime vuonna. Viime kesänä hän oli saavuttamassa maajoukkueessa Euroopan liigan hopeaa. Kaudella 2014–2015 Heikkiniemi tahkosi liigaa Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueessa, mutta palasi tuolloin Saloon helmikuussa. LP Viestissä hän debytoi ensimmäisen kerran jo tammikuun alussa 2014 Hämeenlinnan silloisessa kotiluolassa Hämeenkaaressa. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 24 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. –?Tällaisilla huhuilla on tarkoitus vain sekoittaa nuorten tyttöjen päät. Heikkiniemi on kuulunut jo varhaisesta vaiheesta alkaen Suomen lupaavimpien pelaajien joukkoon. Lentopallokerhon manageri kiistää siirtopommin: Ronja ei lähtisi Salosta tänne. Naisten maajoukkueessa Heikkiniemen ensiesiintyminen nähtiin elokuussa 2016 Israel-pelissä. TOUKOKUUTA 2018 SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi LENTOPALLO Hämeenlinnan Lentopallokerho on valmistellut naisten Mestaruusliigan tämän kesän siirtomarkkinoiden isoimman ja yllättävimmän paukun. Ensi kaudella Hämeenlinnassa 182-senttinen Heikkiniemi pääsee pelaamaan Mestarien liigaa. LP Viestistä Heikkiniemellä on palkintokaapissa kaksi SM-kultaa ja kaksi SM-hopeaa sekä kolme Suomen cupin ykköstilaa. L E H T I K U V A / H A N N U R A I N A M O ”Tällaisilla huhuilla on tarkoitus vain sekoittaa nuorten tyttöjen päät.” Hämeenlinnan Lentopallokerhon manageri Ville Kalliomäki. Päävalmentaja (Luca Chiappini) on kyllä keskustellut Ronjan kanssa, mutta minulla on sellainen tieto, että hän on menossa ulkomaille. Viestin junioreissa Heikkiniemi saavutti triplan 2013–2015 eli voitti SM-kultaa peräkkäisinä vuosina C-, Bja A-tytöissä. Maakin on minulla tiedossa, mutta sitä en kerro, Kalliomäki kommentoi SSS:lle. Jo toukokuun alussa Hämeenlinna tiedotti nettisivuillaan, että sillä on pöydällä muun muassa ”kahden maajoukkuetason yleispelaajan sopimukset.” Hämeenlinnalaisseuran manageri Ville Kalliomäki tyrmäsi kuitenkin keskiviikkona spekulaatiot Heikkiniemen siirtymisestä hallitsevaan Suomen mestariryhmään. Heikkiniemen Hämeenlinnasiirron myötä sen ja LP Viestin kilpailuasetelma saa entisestään lisää kierroksia. Kuukautta aiemmin hän oli täyttänyt vasta 15 vuotta. Jonkinlaista kiinnostusta teillä Heikkiniemeä kohtaan kuitenkin tuntuu olevan, jos Chiappini on keskustellut hänen kanssaan. –?Pari kuukautta olen jo kuullut vastaavia huhuja. SSS:n tietojen mukaan LP Viestin jättänyt maajoukkueen yleispelaaja Ronja Heikkiniemi vaihtaa ensi kaudeksi kilpailija-Hämeenlinnan leiriin
Ensimmäistä kertaa mukana on 24 maata, mikä nostaa Suomen osakkeita. Oltiin ratkaisuhetkillä tehokkaita, ja koko joukkue nakutti tasaisesti pisteitä, Suomen avainpelaajiin lukeutunut Pauliina Vilponen totesi. Ranskalaiset eivät aivan ymmärrä, mistä turnauksessa on kyse ja antautuvat henkisesti, Leconte arvioi. –?Kangasala oli minulle selvä ykkösvaihtoehto, sillä aiemmista vuosista tiedän, että seura ja sen toiminnassa mukana olevat ihmiset ovat aina pelaajien tukena ja turvana. –?Viime kausi Sveitsissä antoi paljon oppia ja kokemusta, joista uskon olevan paljon hyötyä tulevalla kaudella. Markkanen keräsi tuloskaudellaan keskimäärin 15,2 pistettä, 7,5 levypalloa, 1,2 syöttöä ja 0,6 torjuntaa ottelussa. –?Ferrer ei ole poikkeuksellisen ulottuva, eikä hänellä ole mitenkään massiivisen vahvaa peruslyöntiä. Kyse on periksiantamattomuudesta ja ankarasta työnteosta, Leconte selittää. –?Kultaisessa liigassa lopputurnauspaikka on ehdoton tavoite. –?Heinäkuu pidetään taukoa, ja elokuussa ovat edessä EM-karsinnat. uu u Australian avointen tuoreimmat australialaiset mestarit ovat Chris O’Neil vuodelta 1978 ja Mark Edmondoson vuodelta 1976. Yannick Noah voitti miesten turnauksen 1983 ja Mary Pierce naisten turnauksen vuonna 2000. uu u Andy Murray voitti toissa vuonna Wimbledonin miesten mestaruuden ensimmäisenä brittinä 77 vuoteen. Toisille tilanne aiheuttaa vain ylimääräisiä paineita, Leconte selittää. Lentopallonaiset saavat Kultaisen liigan peleistä tärkeitä valmistavia otteluita elokuun EM-karsintoja varten. Siitä saatiin tänään yksi näyte. STT | Aki Hietavala LENTOPALLO Suomen naisten lentopallomaajoukkue otti keskiviikkona avausvoittonsa Kultaisessa Euroopan liigassa. Tuntuu kuin palaisin kotiin, Sievänen tunnelmoi tiedotteessa. Markkanen sijoittui äänestyksessä viidenneksi 76 äänellä. Kokenut salolaiskuski ajaa Superbike-luokassa toista kauttaan. Liki vuosikymmenen maajoukkuetta edustanut Vilponen luottaa Suomen saumoihin edetä EMkarkeloihin. uu u Budapest: Unkari–Kroatia 3–1 (26–24, 25–23, 23–25, 25–12) L E H T I K U V A / H A N N U R A I N A M O LP Viestissäkin pelanneen Pauliina Vilposen, 26, ura päättyy pian.. uu u Yhdysvaltain avoimissa Sloane Stephens, Lindsay Davenport ja Williamsin sisarukset Serena ja Venus ovat iskeneet isännille kymmenen mestaruutta vuodesta 1998. Virginia Wade otti naisten turnauksesta kotivoiton vuonna 1977. Muilla kerroilla kilpailu on tarjonnut ranskalaisille pettymyksiä. –?En usko, että kyse on fysiikasta tai edes taidosta. Miesten turnauksen tuorein ranskalaisfinalisti Henri Leconte uskoo, että kyse on henkisestä jarrusta. L E H T I K U V A / A F P P H O T O Ranskan Henri Leconte (oik.) taipui Ranskan avointen finaalissa Ruotsin Mats Wilanderille vuonna 1988. 26-vuotias laitapelaaja keskittyy jatkossa siviilitöihin juristina. Tänän vuonna isäntien mahdollisuudet näyttävät tavallista hoikemmilta, kun Pouille on rankattu maailmanlistalla parhaana ranskalaisena 16:nneksi. Jotkut pelaajat hyödyntävät tilanteen ja syttyvät parhaimmilleen. –?Pelattiin huomattavasti monipuolisemmin kuin avauspelissä. –?Meidän vahvuus on monipuolinen ja nopea hyökkäyspelaaminen. Nyt meillä on todella hyvät mahdollisuudet, Alanko sanoi. West Coast Racing Clubia edustavan Rätön alla on tuhatkuutioinen Yamaha. (STT–AFP) Yannick Noahin kotivoitosta Ranskan avoimissa on vierähtänyt jo 35 vuotta. Hän sai kolmen pisteen heitot koriin 36,2-prosenttisesti ja kaikki pelitilanneheitot 43,4-prosenttisesti. Joka tytöllä kulki hyökkäyspeli, passari Kaisa Alanko säesti. Joukkueen suuri unelma on edetä EM-kisoihin ensi kertaa sitten vuoden 1989. Viime kaudella Ranskassa ammatikseen pelannut Vilponen lopettaa uransa EM-karsintoihin. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Rättö aloittaa mestaruutensa puolustamisen Botniaringiltä RATAMOOTTORIPYÖRÄILY Hallitseva Superbike-luokan Suomen mestari Jani Rättö aloittaa tittelinsä puolustamisen viikonloppuna Jurvan Botniaringillä. Se on meidän iso tavoitteemme ja henkilökohtainen unelmani. EM-unelma kirittää Suomen lentopallonaisia NAISTEN KULTAINEN EUROOPAN LIIGA, B-LOHKO Suomi–Ranska 3–0 (25–18, 25–13, 25–21) uu u Suomen pisteet/plusmiinus: Suvi Kokkonen 0/0, Michaela Madsen 0/-1, Pauliina Vilponen 10/+6, Kaisa Alanko (passari) 2/+1, Laura Pihlajamäki 0/0, Salla Karhu 7/+6, Piia Korhonen 15/+13, Roosa Laakkonen 10/+8, Daniela Öhman 8/+4. (SSS) Libero Sievänen palaa takaisin LP Kangasalaan LENTOPALLO Maajoukkuelibero Tiiamari Sievänen palaa naisten Mestaruusliigaan ja LP Kangasalaan. Andy Roddick voitti miesten turnauksen USA:lle viimeksi 2003. Suomi rökitti Ranskan Jyväskylässä pelatussa ottelussa 3–0. Minun suuri haaveeni on päästä EM-kisoihin. Isännillä vaikeaa Roland Garrosilla TENNIKSEN GRAND SLAMIT US Openissa hemmoteltu kotiyleisöä uu u Ranskan avointen historiasta löytyy kaksi ranskalaista mestaria. Leconten ei tyrkytä esimerkiksi sukupolvensa parasta massakenttien pelaajaa Rafael Nadalia vaan tämän espanjalaista maanmiestä David Ferreriä, joka pudotti ranskalaisen Jo-Wilfried Tsongan 2013 turnauksen välierissä. Viisiosaisen Road Racingin SMsarjan avausviikonloppuna käydään kilpailut sekä lauantaina että sunnuntaina. TORSTAINA 24. –?Nämä ovat tosi tärkeitä pelejä, sillä ollaan tällä porukalla ensimmäistä kertaa yhdessä. Ennen ulkomaille lähtöä Sievänen uurasti Kangasalan takakentällä neljä kautta. (STT) TENNIS Ranskan avoimet on tarjonnut kitsaasti ilonaiheita isäntämaan pelaajille. Juristi Vilponen lopettaa uransa elokuussa. –?Voimme odottaa ranskalaispelaajilta onnistumista vasta sen jälkeen, kun he ymmärtävät tämän. Liigaa seuraavat toimittajat valitsivat Markkasen tulokkaiden tähdistöviisikkoon, ja liiga julkisti tulokset tiistaina. Voitettiin myös tosi vaikeita palloja. Silti hän pärjäsi massalla hyvin. Näillä otteilla se on realistista, Vilponen korosti. Suomen hyökkäys oli huomattavasti ranskalaisia monipuolisempaa, ja vastaanotto toimi loistavasti. Sievänen, 23, pelasi päättyneellä kaudella sveitsiläisseura Volero Zürichissä, josta palkinto oli maan mestaruus. –?Saatiin hyvin syötöillä rikottua vastustajan peliä ja pistettiin heidän parhaat hyökkääjänsä kuriin. Vain päätöserässä Ranska laittoi kampoihin, kun erät päättyivät Suomelle 25–18, 25–13 ja 25–21. Ne kisat jätän kuitenkin jo nuoremmalle sukupolvelle, Vilponen sanoi. Noahin jälkeen ranskalaiset ovat jännittäneet vuorollaan Richard Gasquet’n, Tsongan, Gael Monfilsin ja Lucas Pouillen menestystä. Hän hävisi 1988 loppuottelun Wilanderille, eikä ranskalaista ole nähty miesten finaalissa sen koommin. uu u Seuraava ottelu: Suomi– Unkari Tampereella lauantaina 26. toukokuuta kello 16. ”Kuninkuusluokka” Superbiken lisäksi ajetaan muun muassa 600-kuutioisten Superstock, nostalginen Retro Superbike sekä jokamiesluokan henkeä tavoitteleva Star Service Cup, jossa kuljettajilla on vapaa kalusto. –?On suuri tilaisuus pelata grand slam -turnausta kotiyleisön edessä. Leconten mielestä kotikenttä ei ole ollut ranskalaisille eduksi. Sievänen aloitti liigauransa HPK:ssa. Libero Tiiamari Sieväsen vastaanottoprosentti 68. Me ei olla missään nimessä vain muutaman huipun varassa, ja se on meidän aseemme, Vilponen summasi. SSS | Tuomas Reinikainen Markkanen pääsi tulokkaiden tähdistöön KORIPALLO NBA-seura Chicago Bullsin suomalaispelaaja Lauri Markkanen sai 21-vuotissyntymäpäivänään mukavan palkinnon päättyneestä kaudesta. Yannick Noah voitti miesten finaalissa Mats Wilanderin 1983, ja Mary Pierce juhli naisten mestaruutta vuonna 2000. Tsonga, Monfils ja Gasquet ovat pudonneet 30 parhaan rankingista
Molemmat lukemat ovat parempia kuin Realilla, joka on pöllyttänyt maaliverkkoa 30 kertaa. Vehkaojalla. TOUKOKUUTA 2018 URHEILUSSA TAPAHTUU Perjantairastit 25.5. Maalissa odottaa munkki ja mehu. Tervetuloa! Perttelin Peikot STT | Tapio Keskitalo JALKAPALLO Lukuisten muiden lasten tavoin egyptiläinen Mohamed Salah haaveili pikkupoikana tulevansa huippujalkapalloilijaksi. URHEILU 26 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Arsenalin kiikarissa oli ainakin aluksi Manchester Cityn apuvalmentaja Mikel Arteta. (STT) Unai Emery L E H T I K U V A / A F P P H O T O / C H A R L Y T R I B A L L E A U. Wengerin kanssa hänelle on yhteistä se, ettei kumpikaan tykkää portugalilaisesta valmentajavelhosta Jose Mourinhosta. Pelaamme omalla tyylillämme ja toivottavasti korkeimmalla mahdollisella tasolla, Klopp sanoi Liverpoolin kotisivuilla. 8 km. Emery, 46, johti päättyneellä kaudella PSG:n Ranskan liigan, Ranskan cupin ja liigacupin mestaruuksiin. Kahden edelliskauden mestari Real on useissa arvioissa Kiovan loppuottelun voittajasuosikki, mutta Liverpool on osoittanut vaarallisuutensa. PSG:n oli helppo luopua Emerystä myös sen takia, että tämän suhde joukkueen tähtipelaajaan Neymariin viileni päättyneellä kaudella. Wengerin seuraajaksi seuloutui työnarkomaani JALKAPALLO Espanjalainen valmentaja Unai Emery kehuttiin Arsenalin nettisivuilla melkoiseksi sateentekijäksi, kun seura julisti hänet Arsene Wengerin seuraajaksi. –?Jalkapallo on Emerylle pakkomielle. Hän on isojen tapahtumien mies, Liverpoolin ex-tähtihyökkääjä Robbie Fowler luonnehti Salahia BBC:lle. Arsenalissa Emery saa totutella uransa kovimpiin vaatimuksiin. Lauantaina monet katseet kääntyvät häneen, kun Liverpool kohtaa Mestarien liigan finaalissa Real Madridin. Pelitaktiikoita hän tapaa viilailla pitkälle aamuyöhön. Pelaajien parissa Emery tunnetaan hurjasta työmäärästään ja tavasta uppoutua pelin pienimpiin yksityiskohtiin. Opastus SaloSomerotieltä n. Liverpool on iskenyt Mestarien liigan lohkoja pudotuspeleissä peräti 40 osumaa ja päästänyt 13. Salah kerää katseet Egyptiläinen Mohamed Salah on ihastuttanut tällä kaudella koko jalkapalloa seuraavaa maailmaa. –?Rakastin sellaisia pelaajia. Viime vuonna PSG törmäsi Barcelonaan ja tänä vuonna Real Madridiin. Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp vakuuttaa joukkueensa pelaavan finaalissa tuttua vauhtijalkapalloaan. Lähdöt klo 17-18.30. Seuran kannattajat ovat väsyneet odotteluun, sillä Wengerin 22-vuotisen valmennuskauden kolme mestaruutta osuivat vuosiin 1998, 2002 ja 2004. –?Emme mene kentälle ja juokse kuin hullut ilman hajuakaan, miten puolustamme. Useista muista poiketen Salahista tuli ammattilainen ja tähti, joka viimeistään tällä kaudella on hurmannut maaleillaan kaikki. Emery tiedetään toisen espanjalaisvalmentajan Pep Guardiolan ystäväksi. Salah viimeisteli päättyneellä sarjakaudella 32 maalia ja rikkoi Valioliigan ennätyksen. Edellisessä seurassaan Sevillassa hän voitti Eurooppa-liigan 2014, 2015 ja 2016. Radat 1.5, 3, 5 ja 7 km. Se on tehnyt valtavasti maaleja niin kotimaassaan kuin eurokentillä –?kiitos Salahin, Sadio Manen ja Roberto Firminon. Hänen tapauksessaan se menee käytännössä sairauden asteelle, mutta valmentajana hän on yksi parhaista, joita minulla on ollut, Valencian hyökkääjä Joaquin kehuu. Kumpi supertähdistä juhlii Kiovan yössä: Salah vai Ronaldo. Sellaiseksi kuin brasilialainen Ronaldo, ranskalainen Zinedine Zidane tai italialainen Francesco Totti. Sen sijaan ne ovat erittäin vaarallisia suunnanmuutosjoukkueita, jotka pystyvät prässäämään tehokkaasti ja viimeistelemään kylmästi. Real ja Liverpool eivät ole vastaavia pallonhallintajoukkueita kuin esimerkiksi Barcelona ja Bayern München. Pariisissa Emeryn tehtävänä oli johtaa PSG Mestarien liigan voittoon, mutta paukku jäi piippuun. Heidän pelaamisessaan oli taikuutta, Salah kuvailee Liverpoolin kotisivuilla. Kuinka ollakaan madridilaisjättiä valmentaa yksi Salahin lapsuuden esikuvista, Zinedine Zidane. Pariisin PSG:stä kaapatun Emeryn näytöt ovat vahvat, mutta huhujen mukaan hän ei sittenkään ollut Arsenalin seurajohdon ykkössuosikki. –?Hän on mies, josta me kaikki puhumme ennen otteluita
Mutta kuten 28-vuotiaan Hradeckyn uran jokainen aiempi seurasiirto, myös tämäkin on looginen ja eteenpäin vievä. Joukkueessa, joka on 2010-luvulla jäänyt Bundesliigassa viiden parhaan ulkopuolelle vain kerran ja pelannut yhtä kautta lukuun ottamatta aina europelejä. L E H T I K U V A / A F P P H O T O / P A U L E L L I S ”Olen historian paras pelaaja.” Cristiano Ronaldo L E H T I K U V A / A F P / L L U I S G E N E dannut pudotuspeleissä PSG:n, Juventuksen ja Bayern Münchenin, jotka kuuluivat turnauksen voittajasuosikkeihin. Espanjalaisjoukkue jäi alkulohkossaan toiseksi ja on kohTORSTAINA 24. Viime lauantaina Hradecky torjui Berliinin olympiastadionilla Eintracht Frankfurtin cupmestariksi suurta ja mahtavaa Bayern Müncheniä vastaan. Realin paineita lisää pettymyskausi Espanjan liigassa, sillä se jäi Barcelonan ja paikallisvastustaja Atleticon taakse kolmanneksi. uu u Mestarien liigassa 2010luvulla: 2010 neljännesvälierissä, 2011 välierissä, 2012 välierissä, 2013 välierissä, 2014 mestari, 2015 välierissä, 2016 mestari, 2017 mestari. Neljän Esbjerg-kauden aikana Hradecky koki liigasta putoamisen, liiganousun ja cupmestaruuden. uu u Mestarien liigassa 2010luvulla: 2010 ja 2015 jäi alkulohkoon, muina vuosina ei mukana. Ja keskellä kovinta hypeä Hradeckyn kerrotaan siirtyvän Aspirinista tunnetun lääketehtaan steriiliin joukkueeseen, joka ei ole voittanut 25 vuoteen käytännössä mitään. Hradecky on pelannut viimeiset seitsemän kautta joukkueensa ykkösvahtina. Saksan tämän hetken tunnetuin suomalainen äänestettiin viime viikolla Bundesliigan kauden parhaaksi maalivahdiksi. uu u Liverpool: uu u Viisi ykkössijaa Mestarien liigassa ja Euroopan cupissa (1977, 1978, 1981, 1984, 2005). Kaiken lisäksi Leverkusen pelaa ensi kaudella Bundesliigan lisäksi ja Eurooppa Liigaa, aivan kuten Eintracht. –?Olen historian paras pelaaja. Yle TV2 lähettää ottelun suorana.. Mestarien liigan finaali Real Madrid–Liverpool lauantaina Kiovassa kello 21.45 Suomen aikaa. Portugalilaistähti Ronaldo on rikkonut lukuisia Mestarien liigan ennätyksiä ja johtaa tämän kauden maalipörssiä 15 osumallaan. Hradecky löi itsensä Esbjergissä läpi ja siirtyi Tanskan ehdottoman huippuseuran Bröndbyn riveihin. S S S A R K I S T O KAHDEN EUROMENESTYJÄN KOHTAAMINEN Poolilla viisi, Realilla 12 titteliä uu u Real Madrid on jalkapallon Mestarien liigan ja sitä edeltäneen Euroopan cupin menestynein seura. Samalla Hradeckyn maine on kiirinyt halki jalkapalloa hengittävän maanosan. Ja Realilta löytyy Salahin veroinen hyökkäyspelote: Cristiano Ronaldo. Myös Liverpool on kerännyt eurokentillä runsaasti menestystä. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 Prost, Lukas! S uomen valovoimaisimman nykyjalkapalloilijan, Lukas Hradeckyn, eilen julkaistu viisivuotinen sopimus Bayer Leverkusenin kanssa saattoi kuulostaa valjulta. uu u Tämä kausi: sijoittui alkulohkossaan toiseksi, pudotti neljännesvälierissä PSG:n, puolivälierissä Juventuksen ja välierissä Bayern Münchenin. Vastuuta on riittänyt, vaikka valot ovat muuttuneet koko ajan kirkkaammiksi, stadionit isommiksi ja laukaukset kovemmiksi ja tarkemmiksi. Leverkusen onkin ollut tällä vuosikymmenellä Saksan kolmanneksi paras seura Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin jälkeen. Jos sama olisi tapahtunut Suomessa, tyrmistyneet kansanedustajat olisivat esittäneet eduskunnan täysistunnossa, että sosiaalija terveysministeriö perustaisi kriisityöryhmän käsittelemään asiaa. uu u Sijoittui Espanjan liigassa kolmanneksi. Matka finaaliin ei ole ollut Realille helppo. Salahin tavoin Ronaldo vietti lapsena valtavasti aikaa katupeleissä palloa potkien. Madeiralla varttunutta maalitykkiä ei tunneta vaatimattomuudestaan. Kolme kautta yli 50 000 katsojaa vetävällä kotistadionilla, uran toinen cupmestaruus ja seuraava siirto Bundesliigan huippuseuraan Leverkuseniin. Kiovan lauantai-illassa selviää, kumpi supertähdistä – Ronaldo vai Salah – juhlii voittajajoukkueen riveissä Mestarien liigan voittoa. Saksassa kulttimainettaan kasvattava Hradecky nähdään sellaisena kuin hän on: nykyajalle harvinaisena rehellisenä ja suorasanaisena jalkapalloilijana, joka nyt vaan sattuu pitämään oluesta. Eilen Hradecky lähetti terveiset kesämökiltään Leverkusenin kannattajille – kädessään oluttölkki. Heti hänen takanaan tulee Liverpoolin kolmikko, josta Salah ja Firmino ovat iskeneet kymmenen ja Mane yhdeksän osumaa. uu u Sijoittui Englannin Valioliigassa neljänneksi. Yhdelläkään pelaajalla ei ole yhtä paljon henkilökohtaisia palkintoja kuin minulla, Ronaldo sanoi ranskalaiselle France Football -lehdelle joulukuussa. Nyt heidän maalillaan seisoo vekkuli slovakialaisturkulainen ilopilleri, joka joi lauantaisen cupvoiton jälkeen olutta Saksan tv:n suorassa studiolähetyksessä. Prost, Lukas! ”Nyt Hradecky saattaa olla kärsivällisesti rakennetun uransa lakipisteessä.” YLÄNURKKA Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi Suomen ykkösmaalivahti Lukas Hradecky vieraili kesäkuussa 2012 SalPan futiskoulussa Salon Urheilupuistossa. Bratislavassa syntynyt, yksivuotiaana Suomeen muuttanut ja Turun Runosmäessä kasvanut Hradecky siirtyi 19-vuotiaana TPS:stä Esbjergiin. uu u Tämä kausi: voitti alkulohkonsa, pudotti neljännesvälierissä Porton, puolivälierissä Manchester Cityn ja välierissä AS Roman. uu u Real Madrid: uu u 12 ykkössijaa Mestarien liigassa ja Euroopan cupissa (1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1966, 1998, 2000, 2002, 2014, 2016, 2017). Bröndbyssä vierähti kaksi vuotta ja seuraava siirto vei Bundesliigan keskikastin seuraan Frankfurtiin. Ronaldo jahtaa jo uransa viidettä Mestarien liigan ykkössijaa. Vuosikausia huipulla ollut tähti on nostellut voittopokaalia kolmesti Realin ja kerran Manchester Unitedin paidassa. Nyt Hradecky saattaa olla kärsivällisesti rakennetun uransa lakipisteessä
Ne ovat viime vuosina olleet MM-sarjan kärkitallille arkipäivää, mutta tämä kausi on alkanut niin yllätyksellisesti, ettei Hamiltonkaan voi luottaa Mersun selkänojaan. Nelinkertainen maailmanmestari ei ole tehnyt ihmeitä, vaan hyötynyt kilpakumppanien huonosta onnesta. Tähän asti kaikkien pelaajien on pitänyt olla kentällä kansallislaulun soidessa. –?En tietenkään ollut siitä hyvilläni. Vastedes kentälle ei ole enää pakko tulla, mutta jos pelaaja polvistuu, joukkueelle voidaan määrätä sakkoja. Hänen unelmansa ensimmäisestä F1voitosta yli neljään vuoteen murskaantui Ferrarin päätökseen kutsua suomalainen varikolle huonoon aikaan ja avittaa tallin ykköskuljettaja Sebastian Vettel voittoon. –?Yksi jalka yhden omistuksessa, toinen jalka toisella, työsopimukset muuttuvat rahoitustuotteiksi, sanoi FIFPron johtaja Philippe Piat. Arvostelijoiden mukaan käytäntö vie pelaajilta kontrollin omaan uraansa. Fifan raivokkaasti vastustama menettely antaa sijoittajille mahdollisuuden omistaa osuuden pelaajista ja kerätä voittoja ottamalla osansa siirtosopimuksista, kun pelaajat vaihtavat seuraa uransa aikana. –?Testasin niitä (hyperpehmeitä renkaita) talvella Barcelonassa, mutta olosuhteet ovat talvella erilaiset. Niiden nopeusominaisuuksien turvin rataennätysten pitäisi paukkua. Jalkapallon globaali pelaajayhdistys FIFPro on samoilla linjoilla. 28 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. En kuitenkaan syyttänyt tallia tai Sebiä, vaan olin tolaltani, koska haluan voittaa, Räikkönen muisteli. Trumpin kommentit saivat aikaan protestiaallon NFL-liigassa, mikä asetti joitakin konservatiivisia ja Trumpia tukevia joukkueiden omistajia kiusalliseen asemaan. (STT–AFP) Tuomioistuin ratkoo sijoittajien roolia pelaajasiirroissa JALKAPALLO Brysselissä torstaina pidettävä oikeudenkäynti voi vaikuttaa dramaattisesti jalkapallon siirtojärjestelmään. MM-sarjan kärjessä Lewis Hamilton on edennyt 17 pisteen johtoon kuin varkain. Kummallakaan kerralla vika ei ole ollut hänen. L E H T I K U V A / A F P / B O R I S H O R V A T Hyperpehmeät renkaat ensi kertaa käytössä Monacossa.. Räikkönen on yltänyt kolmessa gp:ssä palkintopallille, mutta toisaalta keskeyttänyt kahdesti. Normaalisti jalkapalloseurat myyvät ja ostavat pelaajien rekisteröintejä sovittua siirtokorvausta vastaan. –?Olemme tehneet tiiminä kovan työn päästäksemme tähän. Azerbaidzhanin gp:ssä huhtikuun lopussa hän kaasutteli kauden ensimmäisen ykkössijansa, kun Mercedeksen tallikaveri Valtteri Bottas keskeytti aivan lopussa johtoasemasta renkaan puhjettua radalla olleen romun takia. Kiista sai alkunsa viime vuonna, kun Trump haukkui pelaajat, jotka polvistuivat kansallislaulun aikana. Pelaajat ja entiset seurat saavat usein osuuden korvauksesta, mutta seurat vastaavat kokonaan pelaajien omistuksesta. Monacossa ovat tällä kaudella ensi kertaa käytössä rengastoimittaja Pirellin hyperpehmeästä seoksesta valmistamat kumit. Räikkönen toivoo välttyvänsä virheiltä Ferrarin Sebastian Vettel (vas.) ja Mercedeksen Lewis Hamilton kuiskuttelivat Monacon lehdistötilaisuudessa keskiviikkona. Kilpailu on kuitenkin kovaa, Hamilton kertoi AFP:n mukaan. Toivottavasti renkaista ei muuten ole yhtä paljon huolta kuin viime kaudella, Räikkönen sanoi. Pelaajien on vastedes seisottava kansallislaulun aikana, mutta halutessaan he voivat pysyä pukukopissa laulun ajan. TOUKOKUUTA 2018 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER Kansallislaulukiistaan sopu – pelaaja voi jäädä pukukoppiin hymnin ajaksi AMERIKKALAINEN JALKAPALLO Ammattilaisliigan NFL:n omistajat löysivät keskiviikkona kompromissiratkaisun presidentti Donald Trumpin aikaansaamaan kansallislaulukiistaan. Brysselissä käsiteltävä tapaus koskee belgialaista jalkapalloseuraa Seraingia, joka on solminut Fifan kieltämän sopimuksen sijoitusrahasto Doyen Sportsin kanssa. Belgialainen oikeusistuin käsittelee valitusta, joka koskee jalkapallon kattojärjestö Fifan kieltämää kolmannen osapuolen omistajuutta pelaajiin. Polvistumalla pelaajat ovat halunneet kiinnittää huomiota mustien amerikkalaisten kohteluun. –?Kausi on vasta alussa, joten mahdoton sanoa mitään varmaa, mutta eihän tuollainen helpota tilannettani, Räikkönen viittasi vastoinkäymisiinsä. Seraing on määrätty Fifan kiellon vastustamisesta 150?000 euron sakkoihin. Trumpin mukaan ele oli epäkunnioittava amerikkalaisia ja maan lippua kohtaan. Viimeksi Espanjan gp:ssä Mercedes otti kauden ensimmäisen kaksoisvoittonsa. Monacon gp:n pitkällä urallaan 2005 voittanut Räikkönen kaasutteli vuosi sitten Monte Carlon radalla aika-ajoissa paalulle. (STT–AFP) STT | Luis Vasconcelos, Reima Rautiainen FORMULA 1 Kimi Räikkösen kauden alku on ollut niin kaksijakoinen, että kolarialttiin Monacon gp:n kynnyksellä herää kysymys, selviytyykö Ferrari-kuljettaja kisan loppuun ruutulipulle saakka
Iseo, maantiepyöräilyn Italian ympäriajo: Etappi 17/21 (Riva del Garda–Iseo, 155 km): 1) Elia Viviani Italia 3.19.57, 2) Sam Bennett Irlanti sama aika, 3) Niccolo Bonifazio Italia s.a., 4) Danny van Poppel Hollanti s.a., 5) Jens Debusschere Saksa s.a., 6) Kristion Sbaragli Italia s.a., 7) Jean-Pierre Drucker Luxemburg s.a., 8) Sacho Modolo Italia s.a. TULOSPÖRSSI KORIPALLO NBA, länsilohkon 4/7 loppuottelu (4 voitolla finaaleihin): Golden State–Houston 92–95. PESÄPALLO Miesten Superpesis: Kouvola–Oulu 2–0 (7–0, 4–1) Kitee–Sotkamo 2–1 (5–4, 0–5, 3–1) Naisten Superpesis: Lappeenranta–Rauma 0–2 (3–4, 0–7) Kempele–Jyväskylä 0–2 (1–2, 2–4) Seinäjoki–Oulu 0–2 (1–2, 2–6) Lappajärvi–Tampere 0–2 (1–5, 2–5) PYÖRÄILY TORSTAINA 24. Voitot tasan 2–2. Honka/Mänty–Mesuca 22–45. Torstaina ajetaan 196 km:n mittainen etappi Abbiategrasso–Prato Nevoso. 45– 40, 35–35. lähtö: 11 Sokru, poissa: 6. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 29 IPANAVALTA WUMO LASSI JA LEEVI L E H T I K U V A / A F P / P H O T O L U K B E N I E S PUSUJA SATELEE KÄRKIMIEHELLE Maantiepyöräilyn Italian ympäriajon kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Britannian Simon Yates (kuvassa). lähtö: 2 Dreambow, poissa: 1 4. Hänen johtonsa toisena olevaan Hollannin Tom Dumouliniin pysyi 56 sekunnissa keskiviikon etapin jälkeen. Pisteet: Juho Pajunen 9, Drin Rrustemi 2, Oskar Enbcaka 4, Teemu Lahtinen 1, Oliver Enbacka 4, Sami Miskala 4, Pyry Laine 17, Viljami Laine 4. huhti 01 Ö TOTO65 Oikea rivi: 1. lähtö: 8 Ranch Kelly, poissa: 2. RULLAKIEKKO SM-liiga: Inline Vantaa–Pepe Roller 6–7 (2–3, 3–3, 1–0, 0–1) PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 2, 3, 4, 6, 7, 9, 10, 14, 16, 19, 22, 23 KENO Päiväarvonta: 3, 4, 8, 10, 11, 12, 20, 30, 32, 33, 35, 37, 38, 44, 54, 58, 59, 65, 66, 69 Kunkkunumero: 32 Ilta-arvonta: 1, 3, 11, 13, 19, 24, 26, 32, 33, 37, 41, 46, 50, 56, 58, 63, 66, 67, 68, 70 Kunkkunumero: 50 Tiistain myöhäisillan arvonta: 5, 6, 8, 9, 15, 17, 19, 20, 23, 24, 32, 38, 42, 43, 47, 48, 62, 65, 66, 67 Kunkkunumero: 32 KESKIVIIKKO JOKERI Jokerinumero: 2 2 9 5 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KESKIVIIKKO-LOMATONNI Oikea rivi: Delhi 66 Voitonjako: Kaupunki ja numero oikein 7 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, Kaupunki oikein 5,00 e SYNTTÄRIT Voittorivi: 17. lähtö: 3 Donatello Hoss, poissa: Voitonjako: 6 oikein voitto-osuus 255,60 e., 5 oikein voitto-osuus 8,60 e. Mesucan mikropoikien saldo kaudella oli 33 voittoa, tappiota. Mesuca voitti lohkonsa. Finaali: Mesuca–Honka/Petäjä ja. lähtö: 1 Andree, poissa: 6 5. Kokonaiskilpailu: 1) Simon Yates Britannia 69.59.11, 2) Tom Dumoulin Hollanti jäljessä 56 sekuntia, 3) Domenico Pozzovivo Italia –3.11, 4) Chris Froome Britannia –3.50, 5) Thibout Pinot Ranska –4.19, 6) Rohan Dennis Australia –5.04, 7) Miguel Lopez Moreno Kolumbia –5.37, 8) Pello Bilbao Lopez de Armentia Espanja –6.02. Mesuca–HNMKY 45–16 Pisteet: Juho Pajunen 6, Drin Rrustemi 4, Mathias Viisanen 2, Oskar Enbacka 4, Teemu Lahtinen 4, Oliver Enbacka 3, Sami Miskala 3, Pyry Laine 17, Viljami Laine 2. Mikropojat, JBT-turnaus: Alkusarja: Mesuca–Keila KK (Viro) 44–30 Pisteet: Drin Rrustemi 2, Mathias Viisanen 3, Oskar Enbacka 2, Teemu Lahtinen 7, Oliver Enbacka 6, Sami Miskala 3, Pyry Laine 21 ToPo08–Mesuca 32–51 Pisteet: Roni Havia 4, Juho Pajunen 4, Drin Rrustemi 1, Mathias Viisanen 4, Oskar Enbacka 4, Teemu Lahtinen 6, Oliver Enbacka 8, Sami Miskala 5, Pyry Laine 15. Pisteet: Juho Pajunen 3, Mathias Viisanen 2, Oskar Enbacka 6, Sami Miskala 3, Pyry Laine 31. lähtö: 7 Westcoast Skipper, poissa: 9 3. GS: Stephen Curry 28/6, Kevin Durant 27/12, Draymond Green 11/13/8 syöttöä, Klay Thompson 10/4, H: James Harden 30/4, Chris Paul 27/2, Eric Gordon 14/1. VIKING LOTTO Päänumerot: 21, 22, 24, 29, 41, 44 Vikingnumero: 6 Plusnumero: 6 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 115 916,00 e, 5+1 oikein 7 157,90 e, 5 oikein 1 769,80 e, 4+1 oikein 57,70 e, 4 oikein 28,90 e, 3+1 oikein 8,50 e, 3 oikein 4,50 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 8 849,00 e, 4+1 oikein 288,50 e, 4 oikein 144,50 e, 3+1 oikein 42,50 e, 3 oikein 22,50 e, Plus oikein 5,00 e
lähtö, Toto65-1, lv 2100 m Tammatähti: 1) Ranch Kelly/Hannu Torvinen 12,9a (2,57), 2) Twigs Voici* 13,3a (6,96).3) BWT Burnin Alive 13,4a (2,81).4) Blackened 13,4a (30,4). lähtö, lv 2100 m: 1) Mascot Match/ Tapio Perttunen 18,9 (3,98), 2) Raindance Maggie 19,0 (6,73).3) Shadow Pro McQueen 19,2 (12,12).4) Forgive Me My Sins 18,2 (4,18). lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Sokru/Timo Tuominen 27,0 (3,9), 2) Faitteri 27,0 (5,9).3) Unnan Tähti 28,7 (55,09).4) Into Rols 27,9 (13,43). Toto4 pelivaihto 37?049,50 e, voittoosuus 55,70 e Toto65 pelivaihto 313?164,80 e, voittoosuus 255,60 e Pelivaihto 554?728,30 e. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. lähtö, Toto65-2, lv 2100 m Amatööriohjastajien SM-karsinta: 1) Westcoast Skipper/Hannu Korpi 17,0a (3,96), 2) Moves Like Jagger 17,4a (3,43).3) Lillebror 17,5a (21,03).4) Megawatt 17,5a (22,56).poissa: 9. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. lähtö, Toto65-6 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Donatello Hoss/Mika Forss 13,6a (3,61), 2) Enjoy’s Paycheck 13,6a (3,17).3) Orlando Point 13,7a (27,77).4) M.T. Jerebko 13,8a (13,27). lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, lv 1609 m: 1) Andree/Seppo Markkula 12,5a (2,72), 2) Partytime 12,6a (18,65).3) Doubledip 12,7a (15,88).4) Ranch Movie Star 12,8a (26,71).poissa: 6. 040 501 4926, soitot myös ilt+vkl Salon torikauppiaitten yhdistys ry sunnuntaina 27.5. Toto (3-4-6): 3,61 2,00-1,864,54 5,67. 6. lähtö, Toto65-3 Toto4-1, lv 2100 m: 1) Dreambow/Antti Teivainen 12,7a (6,11), 2) Starzinner 12,7a (1,31).3) Joe Di Maggio 13,0a (9,25).4) Frosty Vice 13,0a (14,63).poissa: 1. Toto4 voitto-osuus: 55,70. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. alv. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. p. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. alv. alv. Toto (2-1-4): 3,98 2,03-2,93-3,01 14,25. lähtö, lv 2100 m: 1) Lewis Ale/ Tuomas Korvenoja 15,2a (1,13), 2) Bluehill’s Fighter 15,9a (17,24).3) Confidence Man 15,9a (18,1).4) Keisari Kiltti 16,1a (28,4). 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. alv. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Toto (2-5-7): 6,11 1,10-1,02-1,08 1,69. alv. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. alv. TARJOLLA KOEAJON LISÄKSI JÄÄTELÖKAHVIT TULE JA KOEAJA TEHOKAS BENSA TAI TALOUDELLINEN DIESEL tervetuloa volvo koeajopäivään tänään klo 9-17 Korotettu hinta puhelinosakkeesta! www.asiakasturva.fi P. alv. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Toto (10-2-8): 1,64 1,21-1,67-1,79 4,85. 3. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. Troikka: 190,90. RAVIT VERMO 1. alv. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. alv. MYYTÄVÄNÄ TOIMIVA SADETUSKONE Kela vähintään 300m + sadetinkelkka. Toto (8-9-7): 2,57 1,40-1,65-1,27 7,49. alv. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. alv. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 044 012 0098 / kyheroisenkanala.fi Osteopatian tri Juha Kontro Helsingintie 17, Salo Kaikki rankaperäiset kivut, päänsäryt,huimaukset yms. 9. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. 040 8457 660 MYYTÄVÄNÄ AJONEUVOT JA MOOTTORITARVIKKEET HUVIT OSTETAAN SEKALAISET TERVEYSPALVELUT TYÖSUORITUKSIA Palvelemme ma–la klo 10-17 Muurlan suoraMyyntihalli 045 138 2371 www.savukalakauppa.fi MUURLAN KALAKAUPASTA Runsas valikoima erilaisia savukaloja suoraan uunista Meiltä myös itse valmistamiamme kalakukkoja koko kalastuskauden tuoretta lohta lapista mm. . alv. 7. P. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. alv. Päivän Duo: 11-3, kerroin: 8,38. 0207 218 320 0207-numeroiden hinnat 8,35snt /puhelu sekä lankaettä matkapuhelin 17,17snt/min. 4. Toto (7-2-10): 3,96 2,10-1,91-2,85 6,68. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 5. alv. TOUKOKUUTA 2018 Kesäasukasjakelun osoitelähde: VÄESTÖTIETOJÄRJESTELMÄ Lounais-Suomen maistraatti Porin yksikkö PL 191 28101 PORI HALLIN LAVA 26.5. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). alv. Varaa aikasi heti! P. 050 540 5004 KANANUORIKOITA Ruskeita ja valkoisia. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 2. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. alv. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. MuiKKu, lohi, silaKKa lohisoPPa 7,00 TV PIMEÄ! tv-huollot ja antenniasennukset SOITA JUSSILLE 0400 224 095 Örninkatu 13, 24100 SALO puh. Toto (5-3-1): 1,13 1,031,31-0,00 4,69. Toto4 voitto-osuus: 19,10. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 30 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. klo 20-00.30 Focus & Sakke Kotilainen Ranneke 10 € Terassin avajaiset! Vapaa pääsy! Perniöntie 2613. Toto4 voitto-osuus: 31,80. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Toto4 voittoosuus: 15,40. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Suomalaiset karsiutuivat ennen mitalilähtöä. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. lähtö, sh 2100 m: 1) Viktor Kärppä/ Esa Holopainen 25,5 (1,64), 2) Valppaus 27,1 (7,04).3) Salasana 26,6 (21,56).4) Varjonova 27,7 (9,05).poissa: 9. alv. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT TULOSPÖRSSI JALKAPALLO Piirisarja P12 Liiga: SalPa 06/07–PePe Sininen 1–5 PePe: Niki Tuomikero 3+1, Kaiku Kämäräinen 1+2, Jimi Peltonen 1+0, Nestori Aaltonen 0+1 PURJEHDUS Burgas, Bulgaria, 470-luokan EM-kilpailut: Miehet, tilanne 11 lähdön jälkeen: 1) Anthon Dahlberg/Fredrik Bergström Ruotsi 37 nettopistettä, 2) Panagiots Mantis/Pavlos Kagialis Kreikka 56, 3) Stuart McNay/David Hughes USA 63, ...31) Niklas Lindgren/Matias Autio Suomi 307. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 8. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Troikka: 138,53. alv. klo 9-15 SALON TORILLA SALON TORILLA KEVÄTMARKKINAT KEVÄTMARKKINAT TORILLA Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Toto (1-7-9): 2,72 1,88-3,26-3,31 27,77. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. Toto (11-9-5): 3,90 1,55-2,69-15,19 9,88
Klo 21 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. Osa 1/2. Kausi 6, 25/25. Kotimainen dokumentaarinen sarja. HD 00.10 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Putkiremontti 06.25 Ylen Aamutv 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Ne kesät Intiassa (12) 13.05 Kultamitalivaimo (S) 14.30 Ikimuistoinen: Romantiikan Helmiä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) Kausi 2, 7/10. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 10.35 Salatut elämät (S) 11.05 Maajussille morsian 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Unelmarempat 15.40 Piha ja parveke 16.10 Piha ja parveke 16.40 Miten susta tuli noin rikas. O: Stefan Constantinescu. (U) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben buu.yle. 18.30 Simpsonit (7) Bart ja Australia. Osa 2/2. 16.00 Uusi päivä (S) 16.28 Uusi päivä (S) Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen HD 18.10 Casualty (12) Kausi 22, 16/48. Kop kop. Kotimainen realitysarja. (22’) 23.30 Kupla Kausi 1. Toimittaja Mirja Metsola. Kausi 7, 1/25. fi HD 18.30 Hevostila Mistral (7) Kausi 2, 13/26. HD 21.55 Yle Uutiset HD 22.00 Urheiluruutu HD 22.05 The Leftovers (16) Kausi 3, 2/8. Unger hylkäsi unelmat rockmuusikon urasta, mutta nauttii yhä bändien kuvaamisesta vapaaajallaan. Jokin tarinassa ei täsmää, ja Leo löytää pian todisteet epäilyksen tueksi. UK Klo 17 17.25 Salatut elämät (7) Osa 3385: Kalle ja kirvelevä omatunto. Léna odottaa jälleennäkemistä innokkaasti, mutta Angelo tuokin mukanaan Raquelin. Mark on menossa naimisiin, ja sulhasmies on suunnitellut itse polttarinsa. Tienraivaajat. (40’) 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S) Kausi 1. Lapua. Jakso on täynnä stuntteja, piilokameroita ja källejä, joita ei ole nähty aiemmissa jaksoissa. 02.30 The Affair (12) Menneisyyden haamut. Jakso 22/24. Amerikkalainen komediasarja. 19.00 Obs debatt HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 YLE TEEMA 20.00 La Señora (12) Kausi 2, 9/24. Rakennustyömaalla tapahtuneen onnettomuuden seuraukset muuttavat Marleenan elämän suunnan. Virolainen tosi-tv-sarja. T: HBO. Jakso 8/15. Matleena ja Jane haaveilevat elämästä Miamissa. Tänään Frank saa oppia kokeneelta naapurilta hevosten käsittelyssä, ja oma tyttöystävä Theresa tulee vielä apuun. com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Ruotsin surkein kuski 14.00 Myytinmurtajat 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Middle (S) 16.30 Simpsonit (7) Klo 17 17.00 Viron surkein kuski Kausi 1, 2/8. Kesätunnelmissa Riku Riihilahti, Tommy Lindgren, Paula Noronen, Ville Myllyrinne, Pilvi Hämäläinen ja Mikko Töyssy. Kausi 1, 2/8. Dokumentaarinen realitysarja brittiläisistä ulosottomiehistä. Uusinta. Noah palaa paikkaan, josta on halunnut paeta koko elämänsä. Robert pelkää Lawrencen verikokeiden tulosta. Klo 21 21.00 Suomen paras palomies Kausi 1, 8/10. Grilliyrittäjä. Amerikkalainen rikossarja. Kausi 3, 6/10. Kotimainen dokumentaarinen sarja. Kausi 5, jakso 3/21. Englantilainen komediasarja. T: Doppelganger ja Kinocompany, 2016. Brittiläinen autoiluohjelma. (92’) 00.05 Sub.doc: Urheilijat vararikossa Amerikkalaisessa dokumentissa syvennytään amerikkalaisen urheilun päätä huimaaviin pelaajapalkkioihin. Kotimainen realitysarja. 19.00 Theroux ja isku aivoihin Tutkiva toimittaja Louis Theroux tutustuu ihmisiin, joilla on vaikea aivovamma. Vieraana ampumahiihtäjä Mari Laukkanen. Kausi 2, 8/10. (U) 18.00 Yle Uutiset HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pokka pitää (S) . Alison haluaa viettää aikaa Noahin kanssa, mutta syy on erikoinen. Jakso 17. (42’) 22.00 Temptation Island Suomi 4 (12) Kausi 4. Greg hermostuu kun ei pääse ambulanssilla potilaan luokse. Se voi muuttaa koko ihmisen persoonallisuuden, mikä on järkytys myös läheisille. 03.35 Duudsonit (16) Duudsonien salainen jakso. 23.05 Egenland 9/10. HD Klo 21 21.00 Noin viikon studio Hyvä suomalainen arkisatiiri. Ohjaaja: Richard Holm, Ruotsi 2009. Jakso 24/26. Naudan ulkofileepihvit ja savupaprikarub 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) Osa 3386: Mika sua vaivaa Tale. Hän aloitti hankinnat ollessaan KGB-virkailijana Pietarissa. Kausi 3, 5/10. Mitä kuuluu, Eve ja Dani. HD Klo 21 21.00 Kino Klassikko: Kuolematon tarina (S) (Histoire immortelle/The Immortal Story, Ranska 1968) Orson Wellesin harvinainen tv-elokuva rikkaan vanhuksen oudosta yrityksestä toteuttaa kuuluisa merimiesjuttu 1800-luvun Macaossa. T: BBC. Illan jaksossa rasva tirisee ja kumi palaa kun Arman tutustuu Järvenpääläisen grilliyrittäjän arkeen. Hän tuli suuren yleisön tietoisuuteen Bulifleim-hitillään, mutta kuka on mies PastoriPiken takana. (42’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Jakso 7/10. (41’) 20.00 Vain elämää Kausi 8. 20.30 Simpsonit (7) Kuka ampui johtajan. Kausi 3, 6/14. Yhdysvaltalainen draamasarja. (44’) 18.00 Leijonan luola USA Kausi 9. Vankilassa riehunut nuori vanki tuottaa Bennille päänvaivaa. (40’) 01.30 Arman Pohjantähden alla (S) Kausi 3. 23.05 Yle Uutiset HD 23.10 Oddasat Saamenkieliset tv-uutiset. 01.35 Rikoksista pahin (7) Kuolema Amerikalle. Kanadalainen lifestyleohjelma. Kanadalainen realitysarja. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Satu ja Matti 07.07 Käytöskukka 07.12 Tiketi Tok (S) 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.36 Laura (S) 07.48 Fluugalaiset (S) 08.01 Maikki ja pelottava Pontso (S) 08.27 Galaxi 08.28 Pertti ja Purtti (7) 08.41 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Puuttuminen (7) 11.30 Jätämme jäähyväiset: Turkana-heimo 12.00 Petra rakastaa itseään 12.30 Kohteessa: Italian kaupungit 13.30 Koiramies kiertää Islantia 14.00 Kun sydän särkyy 14.30 Imettäjät 15.00 Syrjäisen saaren lumo 15.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. Lumipalloefekti. Amerikkalainen realitysarja. 1/15 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Top Gear (7) Kausi 16, 1/7. Jakso 8/10. 18.00 Paavo Pesusieni (S) Teksas / Suuret suunnitelmat. Uusinta. tuotantokausi, osa 4/8. 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) Arvovieraamme Sheila Carter. Hullunhauska zimbabwelainen animaatio. Kotimainen keskusteluohjelma. (U) HD 20.00 Vintage-valtakunta 9/10. Paul, Phil ja Ben kohtaavat talonvaltaajat, joista kukaan ei vaikuta tietävän tilanteesta mitään. 20.00 Burgerimies Kausi 1, 1/11. Makuretki starttaa San Franciscosta. Viihdeohjelma. Uusi sarja alkaa! Huippukokki Akseli Herlevi rymistelee Amerikan länsirannikolta Itärannikolle kuumia burgerireseptejä etsien. (41’) 23.00 Temptation Island Suomi 4 Extra (S) Kausi 4. 19.00 Ulosottomiehet Yksin kotona. Amerikkalainen rikossarja. Kotimainen viihdeohjelma. Kausi 6, 16/25. (U). Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. N: Orson Welles, Jeanne Moreau. Tutkinnassa selviää, että mies saattoi olla peliaddikti, mutta se ei ollut miehen ainoa heikkous. Teatterivalokuvaaja Frank A. (U) 19.00 Kriminalisti (12) Peluri. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. HD Nelonen 04.00 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Kung Fu Panda (7) 07.25 Rusty Rivets (S) 07.50 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 08.10 Tashi (7) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri 09.10 Vaaleanpunainen pantteri 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Eläinpotilaiden pelastaja 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi Klo 17 17.00 Remppa vai muutto Kausi 6. Kausi 5, 2/21. San Francisco ja Muir Woods. HD 23.35 Suihku (S) Lyhytelokuva kertoo ihmisten monimutkaisuudesta. Brittiläinen realitysarja. Lapuan patruunatehtaan räjähdys 13. Rapistunut luksuslukaali. (43’) 02.30 Rekkakuskit jäällä (7) Kausi 9. Charlien pojalla on vaikeuksia koulussa. 22.25 Suomalainen onnela: Kesämökki (1990) Miksi suomalaiset haluavat alkeellisiin oloihin keskelle ei-mitään kesäksi. Johan Falkille selviää, että yhden uhkailun kohteeksi joutuneen kapakan omistaa eräs Leo Gaut, jonka Johan passitti telkien taa kymmenen vuotta aiemmin. HD 20.00 Syke (12) Kausi 4, 8/10. Jakso 11/12. Victorian toiveet ovat korkealla joko pian koittaa vapaus. Outhouse Media 2015. Amerikkalainen komediasarja. HD 21.55 Elävä arkisto: Mökkeilyä Arkisto-ohjelmien esittely. Nora tutkii huijausta, jonka mukaan Äkillisen lähdön uhrien on mahdollista päästä perheidensä luo. 03.45 The Affair (12) Vanhat haavat. Kuka sellissä oikein istuu ja missä on oikea syyllinen. KANAVAT TORSTAI 32 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Yliajon uhrin hallusta löytyy kasinon pelimerkkejä. Kotimainen realitysarja. Angelo on viettänyt vuoden Espanjassa. Lävistetty. Poliisi puuttuu asiaan, kun yksin kotona olevat velallisen lapset säikähtävät ulosottomiehiä. Taaskaan ei Vintage-valtakunta lupaa tavallista menoa. Amerikkalainen saippuasarja. Uhka kiven sisässä. Jakso 15/16. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.5. Todd kuljettaa uransa raskainta kuormaa mahdollisesti heikolla jäällä. Miran päivä, lounas. Brittiläinen realitysarja. HD 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi Kiinnostavat poiminnat päivän alueuutisista. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. 01.45 Ulosottomiehet Bordellitoimintaa. 02.40 Treffaa mun vanhemmat UK Rakkauden oppitunti. . Suurrikosyksikkö saa virka-apupyynnön FBI:ltä. (42’) 00.30 48 tuntia rikoksesta (12) Kausi 18. Kuskien peruutustaitoja testataan. Amerikkalainen komediasarja. 00.40 Rikoksista pahin (12) Lain rajamailla. 20.00 Simpsonit (7) Kuka ampui johtajan. Kausi 3, 9/9.Jukka ja Jarppi juontavat suomeksi Duudsonien bonusjakso. 23.25 Kahden keikka vaaralliset yhdessä (16) 3/4. Kuka hänelle lopulta kosti. (43’) 19.00 Suomen huutokauppakeisari Kausi 8. (42’) 03.30 Katastrofin anatomia (12) Kausi 1. Metsään. Kausi 4, 1/15. Nelikko kokoontuu viimeisen kerran. Suurrikosyksikkö saa purettavakseen monimutkaisen huumeja seksirikosvyyhdin. Tomppa ja Mike lähtevät keikkajulisteen lavastusja kuvaushommien jälkeen Suomi-kiertueelle: vaikuttavasta kauppamuseosta siirtomaatyylisiin Hillbilly-juhliin. YLE TEEMA & FEM 09.00 YLE FEM 09.00 Historian siivillä 10.00 Norjalaisarkkitehtien koteja 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Stafettkarnevalen 2018 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kotiseutu (7) 13.50 Antony Gormley ja suomalaiset savessa 14.10 Matkalla Toven kanssa (S) 15.10 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin 16.10 Isä Matteon tutkimuksia (12) Klo 17 17.05 Klik! Osa 4/10. Jakso 3/10. MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto Juoksukoulu 08.30 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. huhtikuuta 1976. 21.57 Mökkihöperöt (1969) Kaupungistuminen on tehnyt luonnon helmassa viihtyvistä suomalaisista mökkeilijöitä. HD 23.50 Kioski Show Tällä kertaa Kioski-auton kyytiin istahti räppäri PastoriPike. Jäähyväiset ovat haikeat, mutta Joona ja Neea ovat valmiita lähtemään kotiin. 22.00 #Subleffa: Johan Falk 4 Leo Gaut (16) Göteborgissa on leimahtanut väkivaltainen kapakkasota. HD 20.30 Yle Uutiset HD 20.55 Urheiluruutu HD Klo 21 21.05 A-studio: Talk HD 22.00 Ulkolinja: Putin ja mafia Vladimir Putin lähipiireineen omistaa kiinteistöjä ja omaisuutta ympäri Venäjää ja Eurooppaa. (U) HD 00.25 Uutisikkuna. Jakso 9/25. Jakso 8/10. HD 23.00 Villi kortti Kaikki hyvä päättyy aikanaan, on kauden päätösjakson aika. (U) HD 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 1. svenska.yle.fi/ hajbo HD 18.53 Keltapaita (S) Animaatiosarja pienestä lelulaatikon sankaripyöräilijästä kesäisissä hiekkarannan maisemissa. Harryn on viimein tehtävä vaikea päätös. Jakso 7/10. #nvstudio HD 21.25 Au pairit Miamissa Jäähyväisten aika. Kotimainen viihdeohjelma. TOUKOKUUTA 2018 SUB 04.30 Legends (16) 06.35 Muumilaakson tarinoita (S) 07.00 Monchhichi (S) 07.10 Monchhichi (S) 07.25 Chaplin (S) 07.30 Pikku Prinssi (S) 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Leo (S) 08.30 Paavo Pesusieni (S) 08.55 Viidakon veijarit (S) 09.00 Ruotsin surkein kuski 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins. 18.25 Emmerdale (7) Vanha vaihtotemppu, osa 1/2. Pariskunta herää motellihuoneessaan koputukseen ovelta. Kausi 1, 18/20. Uusinta. Yhdysvaltalainen draamasarja. svenska.yle.fi/hajbo 18.54 Viidakkojytä (7) Kameleontti
TORSTAINA 24. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 1 Suvilehti johdattaa matkalle kesään! Tapaa Michael Monroe Salon iltatorilla Ihastele Herb Rittsin valokuvia Veturitallissa Kierrä idylliset kylänraitit Kulje lihasvoimalla Teijon Sahajärvellä Pakasta ja kokkaa särkeä Kannusta seiväshyppääjiä Somerolla Viihdy Vuohensaaressa Lähde veneretkelle Ota talteen koko kesän tapahtumakalenteri! S U V IL E H T I 2 18 SALON SEUDUN SANOMAT
Bonus on rahaa ja sitä maksetaan takaisin ostoihin perustuen. 075 3030 3100 (Puhelun hinta 0,088 €/min) AVOINNA ma-pe 7-17 la 8-14 ALUSKERMI 2200 UB 1 x 15 m Tikkurila VINHA 11,7 L (8,20/l) Tikkurila VALTTI COLOR 9 L (8,77/l) Tarjoukset voimassa 30.6. TOUKOKUUTA 2018 SALO Örninkatu 16 puh. 044 320 5635 AVOINNA: ma-to 8-17 pe 8-18 la 9-14 NUMMELA Härköilänsyrjä 1 Puh.044 320 5637 AVOINNA: ma-pe 7-18 pe 9-15 1199,YHTEISHINTAAN 16 50 (24,90) 97 (1,09) m RAAKAPONTTI 23 x 95 TS PP m 2 65,(75,90) 95 90 +sävytys 78 90 +sävytys Kotimaiset kestopuut meiltä aina edullisesti! Mökkien ja saunojen katot kuntoon! 95 alkaen esim. 075 3030 1281 (Puhelun hinta 0,088 €/min) AVOINNA ma-pe 8-17 SUOMUSJÄRVI Kitulanramppi 2 puh. vihreä AB 25x95 VS jm Osuuskaupan idea on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen – eli sinulle. 075 3030 3120 (Puhelun hinta: 0,088 €/min) AVOINNA: ma-to 8-17 pe 8-18 la 9-14 KEMIÖ Engelsbyvägen 10 Puh. WWW.SALOFEST.FI •ALORA & SENII •MIKAEL GABRIEL •NEON 2 •JVG •UNIKLUBI •PETE PARKKONEN •ELLINOORA •APULANTA •6G •TOYOTAN TAKAVALOT ENNAKKOMYYNTIPISTEET: Tiketti, www.tiketti.fi, S-market Plaza, Prisma Halikko, Prisma Lohja ja Prisma Nummela Portilta ei asiakasomistajahintaisia lippuja. Käytössäsi kaikkien pankkien tunnuksilla.Lue lisää: s-mobiili.fi k18 PI DÄ TÄ MM E OI KE UD EN MU UT OK SI IN . KATTOLAATTA musta, 3m 2 /pkt PUUCEE + BIOLAN KOMPOSTIKÄYMÄLÄ ECO 200L PUUCEE + BIOLAN KOMPOSTIKÄYMÄLÄ ECO 200L 6 kg Kesäaika on REMONTTIAIKAA 19 98 PERNIÖ Haarlantie 21 Puh. 2 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Mitä enemmän teet ostoja S-Etukortilla, sitä enemmän saat rahaa takaisin. LIPUT: PE, LA S-ETUKORTILLA 38 € (42 €) FESTARIPAKETTI: pe-LA S-ETUKORTILLA 65 € (80 €) VisitSalo.?. asti. KATSO LÄHIN KESÄKAUPPASI S-MOBIILISTA TAI WWW.S-KANAVA.FI S-mobiili-sovellus tuo puhelimeesi S-ryhmän edut ja toimipaikat, kertyneen Bonuksen, S-Pankin raha-asiat, ostostesi kassakuitit ja takuukuitit
Michael Monroe saapuu heinäkuussa ilmaiskeikalle Salon iltatorille. Monroe asui Kiikalassa muutaman vuoden. Tosi imartelevaa! Maailmalla suurkaupungeissa asunut ja sittemmin turkulaistunut rokkari on ehtinyt asustella myös Salossa. . Minä, Sami Yaffa ja Nasty Suicide asuimme kaduilla ensimmäiset kuusi kuukautta. . Kymmenen metropolissa vietetyn vuoden jälkeen maaseudulle muuttaminen oli kulttuurishokki. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 SUVILEHTI Sara Harju Heinäkuussa iltatorilla esiintyvä Michael Monroe on keikkaillut Salossa ennenkin, mutta tori on artistille uusi tuttavuus. Seuraava pysäkki oli Kiikala. . Vau, sehän kuulostaa hienolta. . Salon keskustassa käytiin usein ostoksilla, ja kerran mies pyöräili Kiikalasta kaupungille ”urheilun vuoksi”. Postilaatikkoa vastapäätä oli sellainen nojatuolissa istuva lumiukko, joka luki lehteä. Monroe sävelsi Kiikalassa kokonaisen pitkäsoiton, Peace of Mind -nimeä kantavan levyn. Erityisesti ensimmäinen vuosi maaseudun rauhassa oli luovaa aikaa. Valitsin sen levyn nimeksi, koska ajattelin, että kenties saavutan sen avulla mielenrauhan. Kun muutin New Yorkista takaisin Suomeen 90-luvun lopulla, Kiikalassa asuva veljeni kunnosti sieltä talon minulle. Salossa tulee kuitenkin edelleen käytyä silloin tällöin. Loppujen lopuksi mielenrauhaa ei kuitenkaan maaseutuidyllistä löytynyt, ja vuonna 2000 mies muutti Turkuun. Kun bändi pistettiin pystyyn, puitteet eivät olleet hääppöiset. Puiden pilkkominen kävi treenaamisesta. Rock-elämä vei mukanaan, ja liikkeelle lähdettiin Tukholmasta. Oli nastaa asua maaseudulla. . TORSTAINA 24. Michael Monroe, oikealta nimeltään Matti Fagerholm, on alun perin paljasjalkainen stadilainen. Monroe vietti lapsuutensa kesiä mökillä Kiikalassa. Oli nastaa asua maaseudulla.”. Kun iltatorille nousee Michael Monroe, sinne nousee kokonainen yhtye. Monroe hehkuttaa bändiä ja kehuu hyvin sujunutta yhteistyötä. Joko kaikki tai ei mitään. . Heillä on tosi hyviä biisejä täynnä koukkuja. Tänä vuonna Monroe on ollut mukana X Factor -televisio-ohjelman tuomaristossa. Sitten aloimme vähitellen nousta siitä jaloillemme. Heillä voi olla vaikka kuinka hieno tulevaisuus. Äärimmäisyydestä toiseen oli sopiva minulle. Hän kokosi 1980-luvulla Hanoi Rocksin, josta tuli kyseisen vuosikymmenen alussa Suomen kansainvälisesti menestynein bändi. Täysin hittimateriaalia. Välillä postimies pysähtyi, katsoi sitä ja puisteli päätään. ?Minulla ei ollut televisiota tai mitään. Monroe on myös saanut viime aikoina kansainvälistä tunnustusta: hänet palkittiin keväällä Englannissa parhaana kansainvälisenä artistina Vive Le Rock Awards -gaalassa. Tukholmasta tie vei Lontooseen reiluksi neljäksi vuodeksi, ja sieltä Monroe muutti kymmeneksi vuodeksi Manhattanille New Yorkiin. V I L L E J U U R I K K A L A ”Kiikalasta on kivoja muistoja. Monroe toteaa, että lumiukkojen tekeminen oli hyvää terapiaa, jossa pääsi latautumaan. X Factorissa Monroen tiimiin kuului salolainen 6Gyhtye, joka esiintyy myös kesän aikana iltatorilla. . Monen kokoisilla lavoilla esiintynyt Monroe kertoo antavansa aina kaikkensa. Tällä hetkellä työn alla on uusi levy. Rocklegenda vetää show’n aina täysillä Michael Monroe esiintyy ilmaiskeikalla Salon iltatorilla heinäkuun 26. Monroe on yllättynyt ja otettu kuullessaan, että häntä on tituleerattu Salkkarin Facebook-kyselyssä kesän odotetuimmaksi esiintyjäksi. Parhaimmillaan hankea koristi viisitoista kolmen metrin korkuista hahmoa. Biisien teon välissä rokkari kävi pyörittelemässä pihalleen lumiukkoja. Basisti Sami Yaffa on ollut Monroen paras ystävä ja veriveli jo teini-iästä saakka. . Kiikalasta on kivoja muistoja. Oli vain neliraituri – mankka, jolla pystyin tekemään demoja. Mutta Monroe kertookin olevansa äärimmäisyyksien mies. Mies palasi samoihin maisemiin vielä vuosia myöhemmin. ?Bändin nimi on Michael Monroe, mutta se on todellakin bändi sanan varsinaisessa merkityksessä. päivänä. Ensimmäisenä talvena lunta oli todella paljon. Oli paikka mikä tahansa, vaikka keittiön pöytä, ja oli yleisössä sitten 20 tai 20 000 ihmistä, show pitää aina vetää yhtä täysillä. Sen jäsenistö on pysynyt kutakuinkin samana vuodesta 2010 lähtien. Olen tyytyväinen tähän kokoonpanoon, tässä on paras kemia mitä meillä on ollut, artisti kuvailee.
heinäkuuta Salkolan kylänrannassa. 02 777 6400 ma – pe 8 – 20, la 8 – 16, su 12 – 16 7 90 norm. 040 729 8926 ma-pe 9-18, la-su 9-15 Meiltä myös uudet ja käytetyt huonekalut. Saksassa vaikuttava ja suomalaisiin tangoihin viehtynyt Uusikuu-yhtye tulkitsee tuolloin Monosen kappaleita persoonallisella tyylillään. Klassisen musiikin huippuja kuullaan kesä-heinäkuun taitteessa Kiskossa. Maailmankuulu amerikkalainen Ritss (1952–2002) kuvasi muun muassa elokuvatähtiä ja muusikoita ja tuli tunnetuksi veistoksellisista, mustavalkoisista valokuvistaan. 24. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A Sopraano Camilla Nylund esiintyy kesällä Kiskossa. heinäkuuta esiintyvät sopraano Camilla Nylund sekä YL Alumni Ensemble. Solistina on Laura Ryhänen. Raitalankatu 20, p. heinäkuuta muun muassa Hurma, Mikko Mäkeläinen, Kaiho, Jaska Mäkynen, Riskit Herrat ja Patajätkä. Ohjelmistossa on myös satavuotiasta Viroa juhlistava konsertti. Mononen kuoli Somerolla 28. Farmoksen tontilla Hämeentien varrella nähdään kahdeksan kotimaista artistia. 9,90 AQUALAN L 200 g pakkaus hintaan. kesäkuuta solistina on mezzosopraano Lilli Paasikivi, joka kuuluu Kiskon kesäasukkaisiin. kesäkuuta kulttuuritalo Kivassa. Humppaa tahdittavat 7.–13. Rittsin kuvattaviin ovat kuuluneet muun muassa Madonna, Elizabeth Taylor ja Jack Nicholson. kesäkuuta konsertin Unto Monosta muistellen. Kamarimusiikin helmiä esittävät Kansallisoopperan huippumuusikot. Monosen kappaleet soivat lisäksi viihdekuoro Metka Köörin yhteislauluilloissa 3. Yhtä aikaa laulukaupungin kanssa alkavat iltatorit. Kiskon kirkossa järjestetään Sydänkesän Säveliä 2018 -musiikkifestivaali. Salon kesän musiikkitapahtumista löytyy valikoimaa Lilli Paasikiven kirkkokonsertista Humpparalliin. elokuuta. Loppukesällä Monosen kappaleita voi kuulla Härkälän kartanossa. Näyttely on alun perin Fondazione FORMA per la Fotografian tuotantoa, ja se on avoinna 26.5.– 16.9. Sunnuntaina 1. Esiintymässä ovat ainakin Tiina ja taikaradio, PellePändi ja Uulu. Iltatorikauden kesän päättävät elokuun lopussa tuoreet tangokuninkaalliset. Salon Suurin, vanhin ja toimivin kirpputori Terevetuloa hyville ostoksille! www.suurkirppis.com Avoinna ark. Mononen ja hänen kuolemattomat kappaleensa ovat esillä myös Majatalo Myötätuulen näytelmässä En usko rakkauteen. kerran. kesäkuuta 1968 vain 37-vuotiaana. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Herb Rittsin valokuvat taidemuseo Veturitallissa ovat nousemassa kesän vetonaulaksi Salossa. Perjantaina 29. Ohjelmistossa on suomalaista laulumusiikkia. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. 9–17 la 10–14 Huolto Järveä ja paloasemaa vastapäätä Nyt kauppareissulla matot, vuodevaatteet, mökkipyykit ym. Kuoroa johtaa Teemu Honkanen ja pianossa on Matti Hirvonen. Juonellisessa konsertissa esiintyvät muun muassa tangokuningas Teuvo Oinas ja tangokuningatar Maria Tyysteri. Uutena kesätapahtumana jyrähtää elokuun ensimmäisenä viikonloppuna SaloFest. Italialaisen Alessandra Mauron kuratoima In Full Light -näyttely sisältää yli 100 valokuvaa. Veturitalli säväyttää Herb Rittsin näyttelyllä. puhtaiksi! Kaakelitehtaankatu 3, 24260 Salo Puh. Salon suvi tarjoaa jokaiselle jotain SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron suvessa muistellaan tulevana kesänä suurta tangosäveltäjää Unto Monosta, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Monipuolinen suvikattaus starttaa perinteiseen tapaan Lasten laulukaupungilla, jonka konsertit soivat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Perjantaina lavalle nousevat muun muassa Mikael Gabriel ja JVG, lauantaina vuorossa ovat muun muassa Apulanta, Ellinoora ja Uniklubi. Kesän aikana torin ilmaiskeikoilla esiintyvät Michael Monroen lisäksi muun muassa Nikke Ankara, Tuomari Nurmio ja Folk Liisa, Nelli Matula sekä salolaisille tuttu Neljänsuora. (02) 733 4444 www.salonmattopyykki.fi Tarjous voimassa 31.7.2018 saakka Luotettava ja monikäyttöinen perusvoide koko perheen ihon hoitoon Vilhonkatu 8, Plaza p. Laulukaupungin perinteisiin kuuluu uusien lastenlaulujen kilpailu, jonka finaali kuullaan tänä vuonna lauantaina 9. heinäUnto Monosen tangoja ja Liisa Vitalin koruja Somerolla Kultakeskus toi Liisa Vitalin 1960ja 1970-luvun koruja uustuotantoon 2000-luvulla. Näyttely nousi vahvasti esille kulttuuriuutisissa jo ennen avautumistaan, sillä Salossa nähtävät valokuvat ovat aiemmin olleet esillä muun muassa Roomassa, Tukholmassa Moskovassa ja Pariisissa, mutteivät koskaan aiemmin Suomessa. heinäkuuta Hovimäen leirintäalueella ja 5. Toisenlaisiin tunnelmiin hypätään heinäkuussa Kuusjoen Raatalassa järjestettävässä Humpparallissa. Humppa soi yli 20 orkesterin voimin jo 11. Eri puolilla Eurooppaa konsertoiva Uusikuu saapuu Härkälän kartanoon 12. Esakallio järjestää 28
Kysy lisää! Laaja kangasmallisto. 045 129 9123 KAIHDIN-LEHTONEN OY Jaatilantie 113, Somero | p.02 748 5814 | 040 760 4894 www.kaihdinlehtonen.fi | info@kaihdinlehtonen.fi – sälekaihtimet – pimennysja screenkaihtimet – parvekekaihtimet – pystylamellit – markiisit Suunnittelu, mittaus ja asennuspalvelu Satoi tai paistoi, Tamar-markiisi suojaa TERVETULOA! Hyllypaikka Pöytä rekillä alk. Huonekalut, sisustustekstiilit, patjat ym. heinäkuuta Liisa Vitali 100 -näyttely. MYY tai OsTa! 59 €/kk 39 €/kk sEURaa MYYnTIäsI nETIssä! Vilhonkatu 22, Salo P. Tapalantie 255, 31500 Koski Tl p.s. heinäkuuta Mäkilän traktorimuseolla. elokuuta perinteiset katutanssit ja Kultelan savipuistossa 11. elokuuta alkaen kuvataiteilija Keanne van de Kreeken töitä. H E R B R I T T S. Teatteririntamalla Somerniemen Musiikkiteatteri pureutuu pikkukaupungin elämänmenoon poikkeuksellisesti Someron jäähallissa esitettävässä Sommeråssa. Someron kesää värittävät myös monet tutut tapahtumat. Someron suuret tanssilavat Esakallio ja Ämyri marssittavat lavoille perinteiseen tapaan iskelmäja poptaivaan kirkkaimpia tähtiä Juha Tapiosta, Popedasta ja Suvi Teräsniskasta Mattiin ja Teppoon. Hovilan kartanossa avautuu 6. kesäkuuta alkaen Valolasipesä-näyttelyyn, jonka taiteilijoina ovat muassa palkittu valokuvaaja Stefan Bremer, lasitaiteilija Markku Salo ja arkkitehti Panu Kaila. Kivimeijerissä Pitkäjärvellä voi tutustua 16. Somerolla juhlitaan tänä vuonna myös tunnettua somerolaista korutaiteilijaa Liisa Vitalia, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Ilmainen arviointi ja kuljetus! www.toppatuoli.fi Ve r ho om o T oppat uoli P. www.kirppisaarresaari.fi info@kirppisaarresaari.fi KIRPPUTORILLE... Someron Pellavakeskus esittelee 2. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 SUVILEHTI tai soittamalla 050 505 2030 Perniö 8.00-9.30: Suur-Seudun Osuuskaupan parkkialue Heikkiläntien (3) ja Nepsinkaaren (1) risteyksessä Kisko 10.15-11.30: Nesteen huoltoaseman pihassa Halikko 12.15-13.30: Prismakeskuksessa 110-tien ja ABChintanäyttöpylonin välisellä alueella Kuusjoki 14.15-15.30: Osuuskaupan SALEn takapihan parkkipaikalla, Ylikulmantie 300 Somero 16.00-17.30: Someron jäähallin piha-alueella (TPE-Spirit Arena) Metalliromut ja lyijyakut rahaksi Parillisten viikkojen lauantaisin Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat! Punnitsemme ja maksamme heti Verhoilupalvelua ilolla ja ammattitaidolla. Hovilan juhlanäyttely esittelee Vitalin tuotantoa laajasti, historian lisäksi esillä on yhä tuotannossa olevia koruja. Someron pääkadulla Joensuuntiellä on vuorossa 4. elokuuta Antaa palaa -tapahtuma tuliesityksineen. TORSTAINA 24. 040 769 0890 Salon suvi tarjoaa jokaiselle jotain kuuta ensi-iltansa saava näytelmä kietoutuu Monosen sävellysten ympärille kertoen rakkaudesta ja elämästä. Madonnan muotokuva on yksi valokuvaaja Herb Rittsin tunnetuimmista töistä. Someron Tupanäyttämö vie Havuharjulla mielisairaalan kommelluksiin komediassa Tuntematon potilas. Esillä on myös ennen näkemättömiä uusia koruja ja tekstiilejä, jotka on tehty löytyneiden luonnosten pohjalta. Vanhan ajan maaseudun elämää esittelevä Ol hollil pärähtää vanhoine traktoreineen käyntiin 14
Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tarjouseriä riittää Seuraa meitä myös somessa kukkatalo.fi & & facebook instagram KUKKATALO Monipuolisesti kaikkea puutarhaan Tarjoushintaan iso 100-120 cm kartiotuija Tuoksuvat, ihanat pihasyreenit Edullisesti iso 100-120 cm timanttituija Enemmän edullisesti pensashanhikit Kotimaiset, laadukkaat hedelmäpuut Kotimaiset, oman tuotannon laadukkaat pelargoniat Kotimaiset, oman tuotannon kesäkukka-amppelit Kestävät ja kevyet muoviset suojaruukut Kotimainen Belinda puutarhamulta 50 l Astiataimia Paakkutaimi Pink Queen tai Gold. nger Aidaksi, aidanteeksi, ruukkuun Aidaksi, aidanteeksi, ruukkuun Paakkutaimi ø 12 cm muoviruukku Paakkutaimi ø 30 cm, 4 väriä 29,/10 kpl Yksittäin 5,90 € sti t 29,/10 kpl Yksittäin 5,90 € o 100 120 cm 5.90 (13,90) Thuja Brabant 120 cm 9.90 (24,90) Thuja Smaragd Normaalihintaiset pihasyreenit valkoisena alk. 02-65113500, taimisto 040 9006351. 7,90 €, jalosyreenit 24,90 € Meiltä myös lannoitteet, katteet, koristekivet, turpeet, ruukkusorat... 9-20, la-su 9-18. 6 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Omenapuut 25 € Luumupuut 29 € Kirsikkapuut alkaen 29 € Päärynäpuut 36 € 9.90 2.90 19,50 litran säkki /6 säkkiä Yksittäin 3,50 € /säkki (0,07 €/l) (0,06 €/l) kesäkuk 9.90 alkaen. P. TOUKOKUUTA 2018 SALO Rauhalinnankaari 4. ympäri vuoden ark. Av
Raitti oli sunnuntaisen hiljainen, hiekka pöllysi ja toi mieleen villin lännen hylätyn kyläkeskuksen. Peruutimme purtemme hiljaiseen laituriin yhden moottoriveneen seuraksi ja nousimme maihin pitkän purjehduspäivän jälkeen jäätelöostokset mielessämme. Salon ja Kemiönsaaren vesillä on hienoja satamia lyhyestä pysähdyksestä pidempäänkin vierailuun. Kaupan valikoima näytti sen verran laajalta, että täydensimme jäätelövarastojen lisäksi myös juomavalikoimaamme. Hän on pitänyt puotia pystyssä ranskalaisen aviomiehensä kanssa jo useita vuosia, mutta meille käynti oli ensimmäinen – paikka on sen verran syrjässä, että veneellä sinne on tultava varta vasten. Puodin vahtikoira hoiti tehtäväänsä diplomaatin ottein ja kiehnäsi tuttavallisesti kaikkien asiakkaiden kohdalla yhtä antaumuksella. Puodin kyljessä on oma laituri, joka on hyvin suojassa kaikilta tuulilta. Jätimme kuitenkin yöpymisen odottamaan seuraavaa kertaa, kun olisimme kajakeilla liikenteessä. Rantolaan saattaisi jäädä yöksikin; puodin yhteydessä on aamupalamajoitusta. Testasimme reitin pienellä purjeveneellämme, mutta saaren kierto ja sen monet satamat soveltuvat myös vaikkapa kajakilla liikkuville. Mathildan Marina on kuin tuulahdus läntisestä naapuristamme, jossa hyvätasoisen palvelun ja puitteiden yhdistäminen merelliseen maisemaan ja tunnelmaan sujuu varmuudella. TORSTAINA 24. Vastakohtana pihapiirin pysähtyneelle rauhalle puodin sisätiloissa virtasi puheensorina ja kuohuviiniä kaatui laseihin brunssiannosten seuraksi. Mathildan Marina, tuo Salon Nauvo, on yksi parhaista palvelusatamista Saaristomeren alueella. Sen minkä paikka saaristotunnelmassa ehkä häviää verrattuna pienempiin satamiin ulompana saaristossa, se vaihtoehdoissa niin ravintoloiden kuin kesäaktiviteettien suhteen voittaa. Rantolan puoti sijaitsee Kemiönsaaren pohjoispuolella Sauvon Karunan kylässä. Jatkuu seuraavalla aukeamalla. Högsåra Karuna Örö Taalintehdas Mathildedal A N N I H I M B E R G K U V A T : H E I N I K A A S A L A I N E N. Mikäli etsit veneretkellesi näitä ominaisuuksia, varsin pätevä vaihtoehto kesän retkeksi on suunnata kokka kohti itäistä Saaristomerta ja tehdä Kemiönsaaren kierto. Purjehduksella Kemiönsaaren ympäri voi vierailla muun muassa Karunassa (ylhäällä vasemmalla), Högsårassa, Taalintehtaalla ja Mathildedalissa. Puotia pitää ihanan eloisa emäntä, joka ottaa kävijät vastaan hymyillen. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 SUVILEHTI Heini Kaasalainen Helppoa veneilyä, rauhallista menoa ja hyviä satamia
uu u Sandön saari Kemiönsaaren länsipuolella, joka kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Örön suosittuun satamaan kannattaa saapua ajoissa. Jos tiedossa siis on seuraavana aamuna aikainen lähtö, kannattaa siitä mainita sataman työntekijöille, jotka ohjaavat saapujia sopivimmille paikoille. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI Jatkuu edelliseltä sivulta Sataman välittömästä läheisyydestä löytyvät muun muassa ravintola, kahvila, baari, kauppa, leipomo, polkupyörävuokraamo, ulkoliikuntasali ja alpakka-aitaus, jota etenkin nuorempi veneilijäsukupolvi arvostanee. Saari on aukko aika-avaruudessa, jossa perinteiseen tyyliin pukeutuneet tarjoilijattaret tuovat saaren kruununjalokiven, Farmors Cafen, terassipöytiin loputtoman valikoiman herkullisia kakkuja. Koira viettää siestaa vanhan paloaseman tornin varjossa. Reitti pysäköintialueelta muinaisrannalle on esteetön ja 700 metrin pituinen, joten tämä retki soveltuu myös venekunnan pienimmille. Taalintehtaalta on hyvät kulkuyhteydet Helsinkiin ja Turkuun, joten miehistön vaihtokin onnistuu Kemiönsaaren kohteista juuri täällä parhaiten. Nyt emme osuneet oikeaan aikaan paikalle ja satama oli jopa verrattain rauhallinen, mutta seuraavat jazzit on jo kalenterissa merkittynä – me palaamme tänne takaisin! Jos Muumilaaksolla olisi vastaava paikka todellisuudessa, se olisi varmasti Högsåra. Kakkujen koristeet on taatusti poimittu viereisestä puolivillistä yrttipuutarhasta. Ei hullumpi vaihtoehto, etenkin jos miehistö kippari mukaan lukien haluaa leppoisan vapaapäivän omasta purjehdusohjelmasta. Mikä parasta, satamasta on vain reilun kilometrin matka Teijon kansallispuistoon, joten premium-aamulenkkimaastot sporttisille ovat taatut! Päiväretkivinkki: pakkaa eväät mukaan, vuokraa polkupyörä satamasta ja polkaise noin kolmen kilomerin pätkä Jeturkastin pysäköintialueelle ja jatka matkaa kävellen ihastelemaan Jeturkastin muinaisrantaa metsän siimeksessä. Lammalan kylän keskustan Knallis-kaupan yläkerrassa on nähtävillä kauppahistoriaa yli sadan vuoden ajalta. Kaunis puukirkko 1700-luvulta on vain kesäkäytössä noin kilometrin kävelymatkan päässä Kalkholmenin laiturista. Lapset leikkivät pihalla kauppaa, kärpäset lentävät tahmeasti iltapäivän auringosta uneliaina, ja ainoa asia mikä päässä liikkuu on, että voisi ottaa pikku nokoset siinä terassilla ja jatkaa sen jälkeen herkuttelua. 8 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Örö valittiin vuoden 2017 vierassatamaksi, eikä suotta. Toki saarelle pääsee myös vuoroveneellä Kasnäsistä pari kertaa päivässä. Täydellinen lomakohde! Veneen voi ajaa joko saaren pohjoispäässä sijaitsevaan Keisarinsatamaan tai lähempänä palveluja sijaitsevaan kyläsatamaan. Satamasta ja sen läheisyydestä löytyvät kaikki palvelut pyykinpesumahdollisuudesta veneen varaosakauppaan. Kartanon rannassa on laituri, johon saa kiinnittyä museon ja kahvilan aukioloaikoina, mutta yöksi ei saa jäädä. Saari itsessään on monipuolinen, luonnonläheinen ja siinä riittää tutkimista vaikka useammakKemiönsaaren kierrokselta löytyy myös asumattomia rantoja, joihin voi jäädä yöksi ankkuriin. Avauduttuaan vuonna 2015 yleisölle vanha linnakesaari on niittänyt mainetta upeana, mutta etenkin kuumimpana lomakautena valitettavan varhain täyttyvänä satamana, jonne ensimmäiset veneet saapuvat jo puolilta päivin taatakseen paikkansa paratiisissa. Saarelle voi rantautua koilliskulmasta pienveneellä tai kajakilla. Satamasta vuokrasimme polkupyörät, joilla polkaisimme noin seitsemän kilometrin matkan Söderlångvikiin Amos Andersonin kotitilalle päiväretkelle. Meidän minimaalinen purtemme sujahti satamaan ongelmitta, tosin isommat veneet blokkasivat ulospääsymme seuraavaan aamupäivään asti. Taalintehdas on oiva paikka retkitauolle, jos pitää huoltaa venettä tai miehistöä. Heinäkuun alussa Taalintehtaan valtaa Baltic Jazz, joka on sisäpiiritiedon mukaan yksi parhaista saariston kesäjuhlista. Mikäli urheilu ei maistu, Söderlångvikiin voi tehdä päiväreissun myös veneellä. Saarella on upea hiekkaranta. Omalla veneellä tultaessa sisääntuloväylät on merkattu armeijan tyyliin vähäeleisesti, mutta riittääpä perille päässeillä sitten vertailtavaa reittivalinnoissa Örön saunan lauteilla. Myös miehistömme rentoutui keskustan lukuisissa baareissa ja ravintoloissa, ruukkimuseossa ja Dammenin luontopolulla. Valitsimme sään takia Keisarinsataman, josta sieltäkin löytyy pikkuinen kauppa, saunat ja jopa sympaattinen museo, johon pääTÄRPPEJÄ KEMIÖNSAAREN KIERROKSELLE Vieraile myös näissä uu u Strömman kanava, joka on yksi valtakunnallisesti merkittäviksi luokitelluista kulttuuriympäristöistä. Suomen ainoa paikka, missä voi havaita nousuveden! uu u Västanfjärdin vanha kirkko ja kauppamuseo. Se lienee hinta, joka täytyy maksaa päästäkseen nauttimaan tästä monivivahteisesta saaresta pitkine luontopolkuineen ja ensiluokkaisine palveluineen. Örö – luontoa ja luksusta aikuiseen makuun Jos haluat ulottaa Kemiönsaaren kierroksesi hiukan kauemmaksi saaristoon, oiva kohde on Örö. Lövön sillalta Kemiönsaaresta avautuvat huikeat näköalat saaristoon.. Tämä kaikki tietenkin tyylikkäästi ruukkimiljööseen toteutettuna
Satamassa on oikein hyvä palvelu ja suorastaan intiimi tunnelma. TORSTAINA 24. sikin päiväksi. Trimmauspalvelu Koira-Expertit, ajanvaraus Monalta 050 594 1257. Luontopolut ovat hyvin opastettuja ja ehdottomasti saaren parasta antia. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Örö – luontoa ja luksusta aikuiseen makuun see parin euron sisäänpääsymaksulla. 10–18, la 9–15 • Löydät meidät myös Facebookista. Osa poluista kulkee kesäkarjan laitumien läpi, joten lähikosketusta sarvipäihin voi olla odotettavissa. Päivän reippailun jälkeen Örö on niitä harvoja paikkoja, joissa voi oikeasti palkita itseään pienellä luksuksella: vai miltä kuulostaa samana päivänä pyydetty, paistettu siika ja kylmä valkoviini rantakallioille katetussa bistrossa nautittuna, kun aurinko laskee hiljalleen mailleen. Jämptiyttäkin löytyy vaikka lomalla oltaisiinkin; muumimamma tuli itse ajamaan meidät minuutilleen ulos saunasta vuoromme päättyessä klo 00:00 yöllä. 044 242 9194 Avoinna ark. Tuntemattomat jutustelevat laiturilla ja vessajonossa kuin Muumilaaksossa konsanaan, ja jakavat auliisti vinkkejä, mitä kakkua Farmor’s Cafen laajasta valikoimasta ehdottomasti kannattaisi kokeilla (sitä marenkista marjakakkua!). Keisarinsatamasta kävelee kylälle noin kymmenessä minuutissa, mutta silti se tuntuu paikkana olevan syrjässä. Toukokuun Kultaasiakastarjouksena HAAVEKAULAKORU 69,(95,-) 89,Haave hopeakorvakorut 3390-12354 3490-13407 0245-10008 199,90 € 0145-00026 239 € Vain Timanttisilta! Steel HR Hybridiälykellot. (02) 731 2386, ark 9-20, la 9-18, su 12-18, www.kellojokinen.. Ellei patikointi houkuta tai aikataulut painavat päälle, saarelta voi myös vuokrata polkupyöriä. Eläintarvikeliike Voimaeläin palveluksessasi koko kesän ja talvenkin! Hämeentie 37, Salo • Puh. TERV ETUL OA! Laaja monipuolinen valikoima ruokinnasta kengityksestä kynsienleikkaukseen ja kaikkea siltä väliltä! Myös kotiinkuljetus! Kello ja Kulta Jokinen, Turuntie 13, Salo, ma-to 8.30-17, pe 8.30-18, la 8.30-13 Kello ja Kulta Plaza: p. Joidenkin mielestä se on etu, joidenkin mielestä haitta
pkt kpl rasia rasia tlk pss 7,47€/kg 8 pack 2 pll 2 kpl sis.pantin 1,20€ sis.pantin 0,15€ Karjala Olut 4,5%, 0,33l tlk 5€/l Sandels Olut 4,7% Pint 0,568l/tlk sis.pantin 0,80, yksittäin 2,35-2,65€/pl 1,07€/l Coca-Cola, Fanta, Sprite virvoitusjuomat sekä Bonaqua kivennäisvedet 1,5l yksittäin 0,89€ Pirkka Mehujuomat 1l 99 3,09€/kg Salonen Tosihyvä sämpylät 5kpl/325g 8,54€/kg Salonen Mansikkaja mustikkatäytepitkot 350g 2 99 2 99 3 50 yksittäin 1,99€ 7,24€/kg Estrella Chipsit 275g 2 kpl 27,90€/kg 8,31€/kg Snellman Naudan Entrecotepihvit 2kpl/500g Atria XS grillipihvit 360g 4,55€/l TilAa JuhlIin ja TapaHtumiIn! Salon ToRiLla TerVeTuloa! wWw.maranklubi.fi PuH. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI avoinna joka toripäivä (ma-la) aamuvarhaisesta klo 15.00 asti Salon Torikaffe IloISen palvelun kahvIo Salon TorIlla TerveTuloa kesäsunnuntaisin avoinna: 27.5., 10.6., 15.7., 22.7., 5.8., 19.8., 26.8. f i Kirakantie 178, 25610 Ylönkylä 044 555 4852 / Riitta-Maija 040 160 9094 / Katri www.savukalkkuna.fi Juhannuksen jälkeen perjantaisin klo 10–18 heinäkuun loppuun asti. 050 309 3112 ála Carte Ravintola ja kahvila MAukKAaT GRiLliherkut jokaisen MakuUn! TuoReET PuLlAT ja PIKkuSuolaiset Kivisaaren Piapojauhot valmistetaan ammattitaidolla Salossa, Kuusjoen peltomaisemissa. 0500 742 753 www.piapo.fi KESÄN PARHAAT MAKUNAUTINNOT ark 10.30-19 la 10.30-16 su 12-19 Iltatorit ainakin klo 20 asti Vilhonkatu 8, Salo Öbergin kesätori Raitalankatu 4, Salo AvoinnA MA-PE 9-16.30, LA 9-13 palvelemme asiakkaitamme taas tulevana kesänä 7.6. Muulloin soita ja sovi! Tilamyymälä avoinna juhannusviikolla ti-to klo 10-18 Kesäaikana myös pop-up-myymälä Hangon Graniittilinnassa. 027336191 Avoinna: ma-to 10.30–21, pe-la 10.30-22, su 12-21 NAUTI KESÄSTÄ JA KESÄHERKUISTA. w w w. Kari Tuominen, p. Löydät meiltä päivittäin sesongin mukaan vaihtuvia raikkaita ja tuoreita lähellä tuotettuja kasviksia asiakasystävällisin hinnoin. t o r i k a f f e . alkaen. Mikäli sinulla on kysyttävää tuotteesta tai haluat lisätä sen myymäläsi valikoimaan, ota yhteyttä, autan mielelläni. saakka. Pääosin tilan lähipelloilla kasvanut kaura kuivataan Kivisaaren Piapojauhojen omalla reseptillä, joka on kulkenut suvussa useiden sukupolvien ajan. 10 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Kokeile Kivisaaren Piapojauhoja ja nauti niiden perinteikkäästä mausta. ma-pe 8-22 la-su 9-22 Ollikkala ma-pe 7-22 la-su 9-22 Alhaisi ma-pe 7-22 la 8-22 su 10-22 Pahkavuori K-Market Pahkavuori K-Market Ollikkala K-Market Alhaisi Rauhanlinnankaari 2, Salo Hämeenojankatu 7, Salo Kärkänkatu 18, Salo Vain Pahkavuori ! Vain Pahkavuori ! 2 99 2 99 1 70 4 00 13 20 13 95 Perniön Kaartisen Grillimakkara 400g Tarjoukset voimassa 31.7. Kotipizza Salo Horninkatu 17, 24100 Salo Puh
Savusta sukeltavat kultakylkiset kalat. Janne Rautio annostelee kalalientä, jossa on viittä eri kalaa, yrttejä ja fenkolia. Voit pamauttaa ruoan mökillä nuotiopaikalla. Rautio muistetaan muutaman vuoden takaisesta kuivahaukiprojektista, jota hän herättelee uudelleen. Tämä ei ole pelkästään minun mielipiteeni, Rautio kertoo vertailuistaan ammattikokkien kanssa. Rautio tuikkaa puut palamaan ja sanoo, että 20 minuutin päästä on valmista. Selkäpuolelta avatuille kaloille rouhaistaan suolaa, otetaan selkäruoto pois ja syödään. Hän käy verkoilla päivittäin huhtikuusta jopa jouluun saakka. – Hyvin laitettu kuore on makrillin veroinen, hyvin valmistettu särki on maukkaampi kuin siika ja suutari muistuttaa lohta. Rautio on viisihenkisen perheen kokki, jolta ideat eivät heti lopu. Sulatetut ja fileoidut särkifileet graavataan karkealla merisuolalla ja sokerilla. – Jokaisen mökkirannasta saa särkiä, ja reseptit ovat helppoja. En tuntenut särkikaloja, mutta aloitin vimmaisen opiskelun. Janne Raution tuore kirja nostaa särkikalat uuteen arvoon. Savukalan kanssa on perunamuusia, jota on terästetty parmesaanilla, kananmunilla ja sipulilla. Alkuruoaksi on lusikoitu viiden kalan kalalientä yrteillä ja fenkolilla ryyditettynä. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi Katiskassa on taas kalaa, vaikka Janne Rautio on tyhjentänyt sen aamulla. Kuivakalan lisäksi hän on kiinnostunut hyödyntämään kalojen suomuja, joista voi friteerata terveyssipsejä. Kahdeksan vuotta sitten Särkisaloon perheineen asettunut Rautio hoksasi pian, mitkä apajat kotinurkalla ovat. Kyllä me olemme tyhmiä. Kuivatussa kalassa on runsaasti proteiinia, mutta ei mausteita kummempia lisäaineita. Fileiden annetaan graavaantua jääkaapissa muovikelmun alla kolme tuntia. Yritykset ovat kehittäneet kalatuotteita muun muassa osana John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri -hanketta. Koristeeksi käy mätinokare. Varknansuntin sätkivässä saaliissa on ahvenia, lahnoja, kuhakin, mutta enimmäkseen särkiä. Myös särkisäilykkeiden valmistus näyttää toteutuvan Latviassa toimivan kalajalostamon ja suomalaisen maahantuojan kanssa yhteistyönä. – Nämä ruodot ovat niin pieniä, että ne eivät tunnu missään, Rautio pureskelee päivän kalsiumit. Hautomossa on syntynyt kirjaan tekstiä, mutta Rautio on visioinut siellä paljon muutakin. Fileistä poistetaan ylimääräinen suola ja fileet leikataan pieniksi kuutioiksi. Pihvit pyöräytetään ensin ruisjauhoissa, sitten vatkatussa kananmunassa ja lopuksi pankotai korppujauhoissa. Leivälle sipaistaan Jannen mätitahnaa, joka on savustettua särjen mätiä. Osa saaliista savustetaan. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Kypsää on, Janne Rautio kokeilee kalan evästä.. Pihvit paistetaan kuumalla paistinpannulla voissa ja rypsiöljyssä nopeasti molemmilta puolilta. – Vein verkot veteen ja heti alkoi tulla särkiä. Särkien houkutteluun Rautio neuvoo kokeilemaan mäskäystä. Otavan kustantama, 192-sivuinen kirja on myynyt ennakkoon hyvin. Raution tuore kirja Suomalaista villikalaa esittelee 15 yleisintä särkikalaa 19:stä. Massasta muotoillaan pieniä pihvejä. Pihveihin tulee pieni pintaväri ja graavaantunut kala jää kypsentämättömäksi Halutessasi voit kypsentää pihvit kypsäksi. Lisätään loput ainekset ja laitetaan kahdeksi tunniksi jääkaappiin kiinteytymään. Huonossa huudossa olevat särkikalat inspiroivat niin, että hän ryhtyi kehittämään reseptejä, laittoi tietoja talteen, nimitti itsensä kalatalousministeriksi ja hankki sponsoreita myyntimiehen 24 työvuoden valppaudella. Otetaan kouraan kaurahiutaleita, upotetaan koura veteen ja viskataan hiutaleet veteen. Pihvit voi syödä kylmänä alkupalana tai lämpöisenä perunamuusin kera. TORSTAINA 24. Perniönjoki tuo Soukonlahteen ja sunttiin makeaa vettä, jossa särkikalat viihtyvät. Tuhansia kiloja raaka-ainetta on tarjolla kesän poistokalastuksista järvistä eri puolilta Suomea. Särki on maukas särvin Särkitartarpihvit 600 g särkifileitä (tähän käyvät kaikki särkikalat) 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 hienonnettu punasipuli 2 rkl karkeaa merisuolaa 1– 2 tl sokeria 1 rkl ruohosipulisilppua 1 rkl tillisilppua 1 rkl sinappia 1 rkl majoneesia 1 rkl ranskankermaa tai smetanaa ½ dl ruisjauhoja 1 dl pankotai korppujauhoja Paistamiseen voita ja rypsiöljyä Särkikalat pakastetaan ennen käyttöä 36 tunniksi mahdollisten loisten varalta. – 85 prosenttia suomalaisten syömästä kalasta on tuontikalaa, vaikka kaikki paikat ovat täynnä kalaa. Matkaan lähtee kiiltäväturkkinen Illi, 8-vuotias kissalauman johtaja, joka elää pääasiassa kalafileillä. Halveksittujen roskakalojen arvostus on nousussa ravintoloissa, ja kalanjalostusteollisuus on ryhtynyt valmistamaan valkolihaisista kaloista pihvejä ja säilykkeitä. Odotellessa kävellään ajatushautomolle, pikkumökille tekolammen rannalle. Rautio on avovesikalastaja
0403 066 200 k-rauta.fi/passeli 159 -. (02) 721 1800 ma-pe 8-17 www.aluesahko.fi •LÄMMITYS • VALAISTUS • TURVALLISUUS •ASENNUS •MAATALOUDEN SÄHKÖASENNUKSET JA HUOLLOT • URAKOINTI Salon laajin valaiSinvalikoima! mökkiläisille: • kaasuhellat • kaasujääkaapit • aurinkokennojärjestelmät leDlamppuja moneen lähtöön Lotta Vuorio – Voi pyhä sylvi! Tuntuu niin kummalliselta, siitähän on pieni ikuisuus! Olen juuri istahtanut alas vaihtamaan kuulumisia Perniöstä kotoisin olevan Suvi Hartlinin kanssa, joka nykyisin toimii Radio Aallon juontajana ja asuu Helsingissä. Tavallisena työpäivänä Hartlin herää kuudelta aamulla lukemaan päivän uutisia ja pohtimaan, mitä uutisia hän lyö millekin tunnille. Tarjousuotteita reilut mutta rajatut erät. Päivälle suunnitellun rungon sisällä ohjelma elää. Hartlinin juontama keskipäivän ohjelma alkaa aamukymmeneltä ja päättyy kahdelta päivällä, joten juonnettavaa on keksittävä neljäksi tunniksi. Mukana 2 x 2,0 Ah:n akku ja laturi. Helppo ilmansuodattimen vaihto ja puhdistus. RUOHONLEIKKURI MCCULLOCH M46-125M BIO Kevyt ja suorituskykyinen muovirunkoinen bioleikkuri luotettavalla 125 cm³:n B&S-moottorilla. Puheen ajoittaminen on olennaista kaupallisessa radiossa, jossa mainokset ja musiikki ovat osa lähetystä. PAINEPESURI KÄRCHER K 2 BASIC (299€) (179€) (159€) PASSELI. – Maailma ei ole koskaan samanlainen kuin eilen. Vakiovarusteina 3 metrin korkeapaineletku, Rotojet-turbosuutin ja syöttövedensuodatin. AKKUTRIMMERI BOSCH UNIVERSAL 18-260 18 V:n akkutrimmeri säädettävällä lisakahvalla ja korkeudensäädöllä. Valmistuttuaan Hartlin siirtyi toimistohommiin, tuli raskaaksi ja oli äitiyslomalla lähes kahden vuoden ajan. 12 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Missikisojen aikana hän aloitti Salossa ammattikorkeakoulun, mutta kävi sen loppuun Helsingissä, jonne hän muutti rakkauden perässä. 139 -. Leikkuuleveys 46 cm RUOHONLEIKKURI FXA M51 MOOTTORISAHA MCCULLOCH CS35S Kevyt, kompakti ja helppokäyttöinen 35-kuutioinen vapaa-ajansaha. Ajattelin, että vau mikä unelmaduuni, mutta etten ikinä pääsisi sinne kaikkien hakijoiden joukosta. Kevyt ja pienikokoinen painepesuri, helppo kuljettaa. Radio Voicen jälkeen Hartlin työskenteli Metro Helsingissä ja Groove FM:llä. Aika ajoin hän sijaistaa Suomipopilla Anni Hautalaa, joka on tunnettu Suomen kuunnelluimmasta radio-ohjelmasta, Suomipopin Aamulypsystä. Missilavoilta radioääneksi Perniöläislähtöinen Suvi Hartlin odottaa kesälomaa kotiseudulla. 02 731 2338, fax. 727 7071 www.salonpuutavara.fi 19 50 TERASSILAUTA lehtikuusi 28*145 vihreä tai ruskea NESTEkAASU 11 kg täyttö teräspullo plo m 3 90 kESTOPUUPENkkI 190,269 -. Edessäni istuu edelleen kaunis ja välitön nainen, joka iloisesti hymyilee kysymykselleni – miten luokanopettajan haaveet vaihtuivat työpaikkaan Suomen yhden kuunnelluimman radiokanavan juontajana. RadiojuonSuvi Hartlin ponnahti Perniöstä Suomen kuunnelluimpien radiokanavien juontajaksi. 1,4kW. Muistutan häntä lehtijutuista, jotka hänestä on kirjoitettu viisitoista vuotta sitten Suomen neito ja Miss Suomi -kauneuskilpailujen aikaan. Terälevy 14”. Jollain käsittämättömällä tuurilla kuitenkin pääsin sinne. TOUKOKUUTA 2018 ALUESÄHKÖ Joensuunkatu 12, SALO, Puh. Radioala osoittautui kaivatuksi unelmaksi, josta hän jaksaa innostua joka päivä. Myllyojankatu 11, Salo, ark. Maksimipaine 110 bar. FXA 99 cm³ OHV -moottori. Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. En erityisesti pitänyt työstäni ja päädyinkin selailemaan työkkärin vapaita työpaikkailmoituksia. (169€) 59 90 (69,90€) (279€) Teräsrunkoinen ruohonleikkuri bioleikkuuja sivulle heitto -ominaisuuksilla. 7–18, la 9–15 P. Tärkeintä on olla ajankohtainen ja tuottaa lähetystä siinä hetkessä omana itsenään. – Kun paluu töihin alkoi lähestyä, ahdistuin. Työpaikkailmoitusten seasta hän löysi viihdeosastolta ilmoituksen Radio Voicen avoimesta yleisestä työpaikasta, johon hän päätti rohkeasti hakea ilman media-alan koulutusta. – Haaveilin pitkään opettajan ammatista, mutta jossain vaiheessa heitin sen unelman roskiin. Pienessä ajassa tapahtui paljon kaikkea, Hartlin muistelee. – Minulla on ollut alusta asti hemmetisti intoa. SUVILEHTI Satamakatu 17, 24100 Salo P. 179 -. . Paino 4,5 kg. Hartlin osallistui missikilpailuihin ensimmäisen kerran vuonna 2001 ja viimeisen kerran vuonna 2003. Hartlin aloitti Radio Voicen juontajana 2010, ja vain kahden työviikon jälkeen hän pääsi ensimmäisiin suoriin lähetyksiin niin radioon kuin televisioon. AKKUPORAKONE BOSCH GSR 18 V-LI DY Pienikokoinen, voimakas ammattikäytön akkukone. – En uskaltanut kertoa kenellekään, että hain sinne. Tänäänkin aamulla mietin, että vähän väsyttää, mutta on tämä ihan sairaan siistiä. Akselikohtainen leikkuukorkeuden säätö ja kaksoiskuulalaakeroidut pyörät. Se muutti kaiken. Leikkuuleveys 51 cm. En tajua, että mulle maksetaan tästä duunista. Paketissa 2 x 3,0 Ah akkua ja laturi sekä kangaslaukku. Lehtijutuissa häntä kuvailtiin klassisen kauniiksi, ja silloin 21-vuotias Hartlin kertoi unelmoivansa luokanopettajan ammatista. Salossa hän käy rentoutumassa radiomaailman sykkeestä. 35cc. Radio Aallossa hän aloitti toissa syksynä. 149 -
– Nykyään oikein odotan, että pääsen siivoamaan kanalaa tai ajamaan nurmikkoa! Helsingissä minulla on pihalla vain nenäliinan kokoinen nurmikko, Hartlin harmittelee. Tarkastuskäynnit . 040 566 0429 vakio-puhallus@luukku.com Hämeenojantie 537, 31520 Pitkäjärvi Tietoa Termex-Selluvillasta: www.termex.fi Valitse eristysratkaisuksi ekologinen Termex-Selluvilla Puhaltamalla suoritettava asennus on nopea ja helppo tapa eristää talon yläpohja, seinät ja alapohja ekotehokkaasti. Perniöön Hartlin suuntaa myös kesälomallaan, jolloin hän nauttii hetkellisestä uutispimennosta työnsä vastapainoksi. – Ihanaa, ettei hetkeksi tarvitse tietää, mitä Iltasanomien kannessa on. p. Hänen onnekseen oman äidin luo pääsee latailemaan akkuja aina tarvittaessa Perniöön, jossa hän nauttii askareista, joita lapsena vihasi. . – Kuuntelee hän ja ilmoittaa, että nyt äidiltä tuli pieni valkoinen valhe tai äiti laittoi vähän värikynää. Junamatkalla kotiin Hartlin kuuntelee omia ja muiden lähetyksiä jälkikäteen. Takuu 2v. Se luukku kiehtoi minua lapsena ja kiehtoo myös omaa tyttöäni aina mummilassa, jossa on tilaa touhuta rauhassa.” uu u Saurun ala-aste ”Siellä on paljon muistoja. – Kaikki, mitä kerron, luo tietynlaisen kuvan itsestäni. 045 879 2323 P.s. Kodin aputyöt Ruohonleikkuut HINAUSAUTOPÄIVYSTYS Autohinaus Henkilöautoista 24 H Tahvanainen Oy 040 543 3298 raskaaseenkalustoon HINAUSAUTOPÄIVYSTYS HINAUSAUTOPÄIVYSTYS Autohinaus Henkilöautoista 24 H Tahvanainen Oy 040 543 3298 raskaaseenkalustoon HINAUSAUTOPÄIVYSTYS HINAUSAUTOPÄIVYSTYS Autohinaus Henkilöautoista 24 H Tahvanainen Oy 040 543 3298 raskaaseenkalustoon HINAUSAUTOPÄIVYSTYS HINAUSAUTOPÄIVYSTYS Autohinaus Henkilöautoista 24 H Tahvanainen Oy 040 543 3298 raskaaseenkalustoon HINAUSAUTOPÄIVYSTYS Suvi Hartlin ponnahti Perniöstä Suomen kuunnelluimpien radiokanavien juontajaksi. Meiltä myös peltikattojen maalaukset.Tiilikattojen pesut + pinnoitukset. . Tulevat juonnot pyörivät mielessä arjessa jatkuvasti, ja Hartlinin puhelin onkin täynnä muistiinpanoja aiheista, joista voisi radiossa puhua. Siivoustyöt sisällä ja ulkona . Vaikka puheenaiheita löytyy arjessa melkein kaikesta, on henkilökohtaisuuden raja asetettava johonkin. TORSTAINA 24. Kuunteleeko Hartlinin tytär äidin lähetyksiä. Meiltä myös peltikattojen maalaukset.Tiilikattojen pesut + pinnoitukset. Pihatyöt kesällä ja talvella . Mökkipalvelu SaloTaivas Mökkitalkkari/Kiinteistöhuolto Mikko Hietanen Salo 040 512 0729 . Salossa hän käy rentoutumassa radiomaailman sykkeestä. L O T T A V U O R I O HV-KIINTEISTÖSANEERAUS 0440 942 512 www.hvkiinteistosaneeraus.net hvkiinteistosaneeraus@gmail.com • Terassit • valokatteet • ulkomaalaukset • muut remontit. Äitinä pitää miettiä, miten juttelen perheestäni, sillä siitä tietävät sitten ihan kaikki, Hartlin pohtii. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Vakio-Puhallus Oy Puh. Käymme katsomassa sitä yleensä samalla, kun esittelen tyttärelleni ja miehelleni Perniön pientä keskustaa.” uu u Lehmijärvi ”Kaupungin uimarantaa vastapäätä oleva ranta on aivan ihana paikka, vaikka siellä olikin iilimatoja, kun olin pieni.” tajan luonteessa pitää olla kiinnostus siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Vaikka Hartlin on viihtynyt Helsingissä hyvin, iskee hänelle ajoittain maaseutukaipuu. h-autot 55 Ah VAIhTopAlVelU • h-autot • mopot, mp • VENEEt • k-autot • tRaktoRIt 55 € Tuo vanhat akut kierrätykseen veloituksetta. Arjessa menen sellaisessa sykkeessä, mutta Perniössä on helppo päästä off-tilaan, mikä tuntuu mahtavalta. Radiojuontajan työpäivään kuuluu juontojen lisäksi kuvaamista, haastatteluiden editointia ja sosiaalisen median päivittämistä. Uutisista täytyy jaksaa syttyä joka päivä, Hartlin kuvailee. Missilavoilta radioääneksi PARASTA SALON KESÄSSÄ Suvi Hartlinin suosikit uu u Mummila ”Äitini asuu ihanassa vanhassa talossa, jonka keittiön lattiassa on räsymaton alla kellarinluukku, ja kellarissa säilytetään hilloja ja mehuja. (02) 731 3362 AKUT EDULLISESTI PL55540 esim. Selluvilla on hengittävä materiaali, joka edesauttaa hyvää sisäilmaa ja rakenteiden pysymistä terveinä. 045 879 2323 MURSKEET SEPELIT HIEKAT Jukka Elo 0400 176 476 www.elonsorajasepeli.fi Perille toimitettuna tai noudettuna ÖRNINKATU 8, p. Se sallittakoon, Hartlin naurahtaa. Mökkien ja kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt . Perniöläislähtöinen Suvi Hartlin odottaa kesälomaa kotiseudulla. Pyydä tarjous! P.s. p. 02-7331 182 SALON AUTOTARVIKE Salon Autosähkö Örninkatu 8, 24100 Salo Puh
Kalasuntin laavu on tunnelmallinen taukopaikka, joka sopii erinomaisesti myös yöpymiseen. Yllättäen tyhjän lossin hinaaminen vastarannalta omaan laituriin osoittautuukin huomattavasti työläämmäksi. TOUKOKUUTA 2018 Tuomo Kesäläinen Lossi irtoaa rannasta nytkähtäen. Sahajärven kierroksen ainoa taukopaikka, Kalasuntin laavu, sijaitsee upeassa miljöössä. Vastaranta lähestyy jokaisella köyden nykäisyllä, ja pian puinen lautta saavuttaa laiturinsa. Vehreä lehto luo voimakkaan kontrastin paahteisille kallioalueille. Teijon retkeilyreitti losseineen avasi saaressa sijaitsevan Kalasuntin laavun kaikille. Kallion sileällä harjanteella on huomion kiinnittävä aukio ja siinä runsaasti maassa lojuvia kiviä. Näkymät ovat laajat, horisontissa kumpuilevat kalliokukkulat ja niiden väleissä erämaiset järvet. Mahdollisesti. Vielä muutama vuosi sitten kapean Kalasuntin mantereesta erottavalle kallioiselle saarelle ja sen viihtyisälle laavulle pääsi vain veneellä tai uimalla. Myös suuria muurahaiskekoja kohtaa runsaasti. Kuusen kyljissä on huulimaisia ulokkeita. Saarella on myös puuliiteri sekä ulkohuussi. Polkuja suosivat retkeilijöiden lisäksi myös muurahaiset, joita reitin varrella on paljon. Köysilossi kuljettaa Sahajärven yli Köysilossit erottavat Sahajärven kierroksen tavallisista retkeilyreiteistä. Järven ylityksen ja saaren lisäksi noin kahdeksan kilometrin mittaisen Sahajärven kierroksen varrelle mahtuu metsäisiä polkuja, laajoja kallioalueita, hiekkaisia nummia, lehtomaisia notkoja sekä suomaisemia. Kivien asettelu tuo väistämättä mieleen kysymyksen: olisiko tällä paikalla mahdollisesti aikanaan ollut muinaisia hautarakenteita tai jatulintarha. SUVILEHTI. Pienen hapuilun jälkeen matka alkaa sujua tasaisesti. 14 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Pian Nenustannummen pysäköintialueen jälkeen polun varrella kasvavan kuusivanhuksen ulkomuoto herättää uteliaisuutta. Ei tunnu lainkaan Salolta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että murkut eivät olekaan koonneet kekoansa neulasista, vaan pääosin hiekasta ja pikkukivistä. Köysilossien valmistuminen avasi saariparatiisin jokaiselle, joka jaksaa hinata itsensä vastarannalle. Saaren länsipäästä avautuu upeat näkymät Sahajärven jylhille rantajyrkänteille. Aivan selvä kyhmykuusi, siihen tulokseen tulen vertaillessani Teijon kuusta Metsäntutkimuslaitoksen Metsäpuiden erikoismuotoja -julkaisun kuviin kyseisenlaisista kuusimutanteista. Lossin kyydissä sen hinaaminen tuntuu melko kevyeltä, ja matka taittuu nopeasti. Kyhmykuusella on eri puolilla runkoa huulimaisia paksunnoksia tai kyhmyjä. Se on melko harvakseltaan tavattu kuusen erikoismuoto. Sahajärven eteläpuolella retkeilyreitti kulkee korkean kallioalueen yli. Polku laskeutuu hämyiseen ja lehtomaiseen notkoon, jonka pohjalla virtaava puro tekee tunnelmasta taianomaisen. Korkean kallion laella ovat matkailijat kasanneet kivistä torneja
Hinta 353,-/hlö/2hh KRAKOVA 15-18.9.2018 suomenkielinen opas Krakovassa, Finnairin suorat lennot, hotelli aamiaisella ja hyvä sijainti vanhassa kaupungissa, hinta 525.-/hlö/2hh, Lisämaksusta on mahdollisuus osallistua opastettuihin retkiin Auschwitz-Birkenau ja Zakopane. AJANVARAUS 02 727 4100 Hämeentie 37, Salo Puh. SOMEROLTA, VIHDISTÄ, NUMMELASTA JA LOHJALTA LÄHDE PUOLAN GDANSKIIN TAI KRAKOVAAN GDANSKIIN LENNÄMME TURUSTA WIZZAIRILLA JA KRAKOVAAN LENNÄMME HELSINGISTÄ FINNAIRIN SINIVALKOISIN SIIVIN. PÄIVÄMATKA TALLINNAAN VIKING XPRS:LLÄ 55 € Buffet-ruokailu 26 €. ”PUHTAAT VALKEAT LAKANAT” TAMPEREEN KOMEDIATEATTERISSA 65 € Kosken Op 11.00 – Salon Matkatoimisto 11.30 – Someron tori 12.00 – Forssan Autokeidas 12.30 – Tampere 13.45. Koski 7.30 – Someron tori 8.00 – Salon Matkatoimisto 8.35 – Kivihovi 8.55 4.7. MYÖS KENTTÄKULJETUKSET PUOLASSA SISÄLTYY HINTAAN. Tällaisia kuusia tunnetaan toistaiseksi vain neljä, yksi Lohjalla, yksi Vantaan Katriinan laaksossa sekä kaksi hiljattain Maskun Isosuolta löytynyttä yksilöä. Köysilossit erottavat Sahajärven kierroksen tavallisista retkeilyreiteistä. Ilm.viimeistään 1.7. Bussimatkoja vuotta 1998 2018 20 Varaukset Tomi Laine 040 5433 413 Vastuullinen matkanjärjestäjä Salon Matkatoimisto Oy 4 päiVän soKKomatKa 23.–26.10. Bussin ajoreitti: Koski – Somero – Salo – H:ki. 5.8.-8.8. 475 € Tukholman kautta, käynti myös Färön saarella PÄRNU 26.8.-1.9.2018 Estonia Spa Pärnu, täysihoito, kylpylähoidot. 7.-13.9.2018 RUSKAMATKA INARIIN 740 € Aamiaismajoitus päivällisellä Hotelli Inarissa, meno-ja paluumatkalla yöpyminen kylpylähotellissa Oulun Edenissä, 3 opastettua bussiretkipäivää Inarissa, bussimatkat MatkaHeinon bussilla. Sahajärven kierros uu u Sahajärven kierros sijaitsee Teijon kansallispuistossa Salossa. puolihoidolla 650 € /hlö/2hh 6.8. 480 e /hlö/ 2hh, lisämaksu 1hh 105 e sis. ruoka 29.7. 30.9.-6.10. 9–17 www.salonmatkatoimisto.fi Paikkoja rajoitetusti. 400m vanhasta kaupungista, käynti oppaan kanssa myös Malborkin linnassa, jossa ruokailu. uu u Kierroksen pituus on noin kahdeksan kilometriä. HAAPSALU, KYLPYLÄ LAINE 440 € Täysihoitoruokailut, 10-15 hoitoa, laivamatkat, aamiainen laivalla, oma bussi mukana Haapsalussa. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 OPn verkkoneuvottelu Henkilökohtaista palvelua siellä missä sinäkin Helsingint. mennessä. Luontopolku johtaa näköalapaikalle kulkien läpi Teijon vanhan kartanon puiston. Hinta esim. Salon Matkatoimisto 11.10 – Kosken Op 11.40 – Valkeakoski. Paikoitellen Sahajärven kierros on hieman puisevaa köpöttelyä tavallisessa talousmetsässä. Hintaan sisältyy yllämainitun lisäksi bussikuljetukset, sekä laivamatkat kansipaikoin. JA 11.8. 27.7. ruoka ja opastus. 23, Salo, p. Salosta ja Somerolta 398 e 4 päivän matka Italiaan hyvällä ohjelmalla, Finnairin suorat lennot, majoittuminen 4 tähden hotellissa Stresan rantakaupungissa ja suomalainen opas mukana joka päivä, hinta 995 e /hlö/2hh. Tällöin kierroksen ainoa taukopaikka Kalasuntin laavu sijoittuu melko tarkasti retken puoliväliin. LÄÄKÄRIASEMA SALLAB UUDISTUU SALO, Helsingintie 14 • AJANVARAUS 02 727 4100 (Huom! 2.5. 380 € /hlö/2hh 2.-8.12.2018 PÄRNU EMMI KYLPYLÄ, täysihoito, kylpylähoidot. Nenustannummen pysäköintialueen kupeessa kasvaa kiehtova kyhmykuusi. 6.-7.8 2 PÄIVÄN MATKA ÄHTÄRIIN KATSOMAAN PANDOJA 180 € /hlö/2hh GOTLANTI/VISBY 27.-31.8. majoitus 2hh, ruokaa, ym. uu u Kierroksen lähtöpaikkoja ovat Laviakallion pysäköintialue, Sauruntie 910, Salo ja Nenustannummen pysäköintialue, Sauruntie 671, Salo. Korkean kallion laelle on kasattu kivisiä torneja. Reitin varrella on jylhiä kallioalueita, reheviä puronvarsilehtoja ja pähkinäpensaslehtoja sekä kulttuurihistoriallisena jäänteenä siltoja ja kiviportaita. Aamiainen 14 €. 02 7316 316 info@salonmatkatoimisto.fi www.salonmatkatoimisto.fi EI TOIMITUSMAKSUJA! Myös näille matkoille kuljetuksin Somerolta, Vihdistä, Nummelasta ja Lohjalta 4-5.3.2018 Silja Europa Tallinna risteily, bussi mukana Tallinnassa, 49,-/hlö/2hh 16-17.6.2018 Ilmajoen musiikkijuhlat/Mannerheim Ooppera ja yöpyminen Veljekset Keskinen hotelli Onnen tähti, Hinta 230,-/hlö/2hh Kerro meille matkatoiveesi ja me toteutamme! KAHDEN PÄIVÄN SOKKOMATKA 145 € 9.-10.7. hinta/hlö sis. 02 7316234 ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 Parkkitilaa sisäpihalla! Runsas valikoim a! Laadukkaat ekologiset rottinkikalusteet kotiin ja mökille. Yhden hengen huoneessa + 58 € Lisää matkoja kotisivuilla. 20.6. Suositeltavaa on aloittaa kierros Nenustannummen pysäköintialueelta. SUOMENLAHDEN KIERROS 18.-22.7.2018 Venäjä ja Viro 540€/ 11.7. riiKa joUlUtorimatKa lentäen 6.–9.12. 9–17, Puh. PÄIVÄMATKA TALLINNAAN ECKERÖ LINELLÄ 45 € Bussi mukana. RIIKA-JURMALA 340 €/2hh Opas mukana Tallinnasta alkaen. Bussi mukana. PÄIVÄMATKA ECKERÖ LINELLÄ 55 € Kosken Op 5.15 – Someron tori 5.45 – Salon Matkatoimisto 6.20 – Kivihovi 6.40 8.7. Luontotyyppien runsas vaihtelu tuo kuitenkin eloa retkeen. silja europa Hinta esim. JA MA 23.7. 16.6. Pienten lasten kanssa koko kierroksen käveleminen saattaa osoittautua hieman turhauttavaksi. ruokailuja, oppaan palveluita jne. SUOMEN LAPPI/NORJAN MATKA Nordkapp ym. 16.-21.7. silja europa Hinta esim. Salosta ja Somerolta 229 e / hlö /2h B-hytissä VisByn risteily 5.–7.8. 55€ sis. KERRO MEILLE MATKATOIVEESI JA ME TOTEUTAMME 044 0203 117/ Pasi Heino matkaheino@gmail.com www.matkaheino.fi Tarkemmat tiedot matkoista kotisivuilla KaiKKiin matKoihin pääsee Kyytiin someron torilta ja salon matKatoimistolta lähDe pUolan KraKoVaan KraKoVa 15.–18.9.2018 suomenkielinen opas, Finnairin suorat lennot, hotelli aamiaisella ja hyvä sijainti vanhassa kaupungissa, 509 e /hlö/2hh, lisämaksusta opastetut retket Auschwitz-Birkenau ja Zakopane. TORSTAINA 24. Salosta ja Somerolta 284 e /hlö /2h B-hytissä italia 19.-22.10.2018 KAIKILLE MATKOILLE PÄÄSEE BUSSIKULJETUKSIN ESIM. Kahvit matkalla, Krimuldan kartanossa viininmaistajaiset, lounas Krimuldan linnassa, Gutmanin luola, tutustuminen Turaidan linnaan, majoitus Riikassa aamiaisella, Riikan kiertoajelu, buffet-lounas Jurmala-ravintolassa, tutustuminen Jurmalaan, lounas Pärnussa Cafe Grand-ravintolassa. 02 7316 316, ark. BENGTSKÄRIN MAJAKKA 82 € lapset 40€, sis. Köysilossi kuljettaa Sahajärven yli MIKÄ KOHDE. MYNÄMÄKI LAAJOKI 50 € ”tankki täyteen” SAARISTON RENGASTIEN KIERROS YHDESSÄ PÄIVÄSSÄ ke 20.6., ti 31.7., la 18.8. alkaen uusi ajanvarausnumero 010 312 124) • pihlajalinna.. Ilm. HÄMEENLINNA 60 € ”kaksi puuta” sis. viimeistään 13.6. 380 € /hlö/2hh PÄRNU 9.-15.9.2018, Pärnu Emmi kylpylä, täysihoito, kylpylähoidot. 75€ /aik, lapset 40€ sis. ruoka, kahvit ja opastus. GDANSK 12-15.3.2018 suomenkielinen opas Gdanskissa, hotelli aamiaisella ja hyvä sijainti n. ”RAKKAUDELLA MERKITTY” VALKEAKOSKEN KESÄTEATTERI 65 € Musikaali Jari Sillanpään elämästä. 14.7. Ilm.viimeistään 7.6. ruoka, kahvit ja opastus ÖRÖN LINNAKE TI 26.6. Sahajärven maisemiin voi tutustua myös vanhan voimalaitoksen kupeesta alkavalla, 1,3 kilometrin mittaisella Totin luontopolulla. Ei toimitusmaksuja. Tällöin ikimuistoisemman elämyksen tarjoaa lyhyt patikointimatka Laviakallion pysäköintipaikalta köysilosseille ja eväiden nauttiminen saaren valloittavassa ja erämaisessa miljöössä. Ilm. SALON MATKATOIMISTO Anu Parhiala 044 5433 180 anu@salonmatkatoimisto.fi Jaana Salminen 044 5433 181 jaana@salonmatkatoimisto.fi Teija Ojakangas 044 5433 182 teija@salonmatkatoimisto.fi Hämeentie 37, Salo, ark. 350 € /hlö/2hh Kaikkiin matkoihin pääsee kyytiin Someron torilta ja Salon Matkatoimistolta. riiKa risteily 10.–12.6. Koski 5.15 – Somero 5.45 – Salon Matkatoimisto 6.20 – Kivihovi 6.40
Kauppakeskus Plaza 2. Onnistumisen avaimet löytyvät yrittäjien yhteistyöstä. 16 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Riittääkö kaikkiin kävijöitä. – Ravintolamme ja majatalomme Ravintolamäärä tuplautui pikkuisessa Västanfjärdissä Pasi Tammiston (vas.) vetämä ravintola Kansakoulu on houkutellut asiakkaita ensimmäisen toimintavuotensa aikana ulkomailta saakka. Kokki Yann Vitre takaa maukkaat tarjoilut ja höystää niitä laululla ja iloisella meiningillä. XS–XXXL Ihanat yksilölliset mekot ja tunikat, hyvänmalliset housut ja caprit alk. Eikä tässä kaikki. Pariskunta kiittää ja jatkaa tarkistamaan kentän kuntoa. krs. – Yhteistyöhön pitää panostaa, siitä hyödymme kaikki. – Merellinen maisema on täynnä elämää ja haasteita, sanoo niistä nauttiva Marja-Leena Jukka. 731 7083 ma-pe 10.00-17.30 la 10.00-14.00 iltatoritorstaisin 10.00-18.00 www.maripuoti.fi R i t v a F a l l a Hia Sjöblom Pikkuisessa Västanfjärdissä Kemiönsaaressa ollaan valmiita vilkkaaseen ravintolakesään. Viinija olutvalikoimat houkuttelevat maistelemaan uudestisyntyneen Kansakoulun antimia. Asiakkaat tulevat kauempaa. Margus Erik osti vuosia myynnissä olleen vanhan ravintolakiinteistön Västanfjärdin nuorisoseurantalon ja tenniskentän välistä. Yöpymismahdollisuutta tarjotaan kahden ravintolan yhteydessä, tenniskenttä löytyy uuden pubin naapurista, minigolfia pääsee pelaamaan kahdella radalla, ruokaa ja juomaa saa kaikista neljästä ravintolasta. Heistä maalla on mukavaa. Viihtyminen riippuu tarjonnasta. Pääkaupunkiseutulainen pariskunta kertoo mökkeilevänsä aina välillä Kemiönsaarella. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI Vilhonkatu 6, Salo, P. Keskinäinen kateus on haudattava ja puhallettava yhteen hiileen. Tilalla aloitettiin bed & breakfast -toiminta jo vuosituhannen alussa. Elämä on aktiivista ja ihmiset viihtyvät yhdessä. 49,NÄYTÄ HYVÄLTÄ KESÄLLÄ .fi LÄNSiRANTA 8 SALO, 040 516 8726 UUSimme kOTiSi TekSTiiLeiLLÄ • Tehdään sinullekin suunnitelma • Verhot, tyynyt, peitteet ym. – Maailma on muuttunut. Västanfjärdin Kalkholmenilla starttasi Bistro Sjö äitienpäivän tienoilla. • ompelupalvelu ja asennuspalvelu sisusTamisTa VuodesTa 1988 TerVeTuloa!. Voimme neuvoa ja opastaa turisteja juuri sinne, mitä he hakevatkin, Fredrik Bergholm sanoo ja rientää opastamaan Pohjanmaalta tullutta seuruetta pelikenttien kiemuroihin. – Kyllä riittää, sanoo Bjärkas Gårdin yrittäjä Fredrik Bergholm. ripaus erilaista. Heitä ei kiinnosta golfinpeluu, mutta löytyisikö läheltä tenniskenttää. Valikoimaa Västanfjärdistä löytyy tänä kesänä entistä enemmän. Kansakoulun keittiöstä kuuluu iloinen laulu, kun ranskalaisittain ääntävä ja Vartsalassa asuva iloinen kokki Yann Vitre rakentelee annoksia asiakkaille. asessorit • mittatilaustyönä laskosverhot, kapat ym. Paikalle pääsee veneellä, ja ravintolakävijöille on varattu laituripaikat, Jukka kertoo iloisena. Juomaa ja ruokaa on nyt tarjolla neljässä paikassa. Mielenkiintoisia hetkiä on odotettavissa myös viime vuonna Brännbodan vanhan Kansakoulun henkiin herättäneiden Marja-Leena Jukan ja Pasi Tammisen uusissa kuvioissa. Nuorekasta, naisellista... Vilhonkatu 8, Salo www.clickshoes.fi ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-18 AVAJAISET ALE! JÄTTIERÄ KENKIÄ JA -50% Naisten Paratiisissa puhkeat kukkaan Vilhonkatu 1 Salo (kirjastoa vastapäätä) 02 731 3281 ark. Bergholm kertoo, että tänä vuonna avatun Nati Pubin vieressä muutaman kilometrin päässä on erinomainen tenniskenttä, jota nuorisoseura hallinnoi. Rakennusalan ammattilainen paiski pitkiä päiviä ja pani kiinteistön kuntoon. Sisustus on merihenkinen, ja haaveissa on kesä täynnä tanssia, musiikkia ja maittavaa saslikkia sekä gulassia. 5000 erilaista kangasta • Tangot, kiskot ym. tekstiilit SUUNNiTTeLUjA miTTAUSkÄyNTi koTiin ja kuValliseT suunniTelmaT • mallistossa n. Pitää olla avoimuutta. Nati Pubin yrittäjäpariskunta Margus ja Nati Erik tulivat kymmenisen vuotta sitten Tallinnasta ja ovat seitsemän lapsensa kanssa asettuneet Kemiönsaarelle. Samaan aikaan pihaan kaartaa valkoinen auto. – Jotkut tulijat viipyvät pitkäänkin. 9.30-17.00 • la 9.30-14.00 • kesätorstait 9.30-18.00 Hyvinistuvat alusasut ja uimapuvut aikuiseen makuun myyjän avustuksella. Kaksitoista vuotta sitten avattiin golfkenttä, jonka kupeessa toimii baari 19:th HOLE Pub ja tilausravintola
0400-786 644 www.puutarhaiivonen.fi 8 km Salo–Tammisaari tietä, tien varressa kyltit Kesä on yhtä juhlaa. viherrakennustyöt . Yöpymisiä oli nelisensataa. Helsingintie 21, Salo, puh. istutusja pihasuunnitelmat . kantojyrsintää . 050 351 9387 www.puutarhasiimes.fi AMPPELIT! Pataojantie 40, Kisko ma–la 9–20 su 12–18 040 516 6583 TERVETULOA! a istutusja pihasuunnitelmat a viherrakennustyöt a kantojyrsintää a urakoinnit Bobcatilla ja minikaivurilla a puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset . urakoinnit Bobcatilla ja minikaivurilla . 040 542 3679 avoinna ma-pe 8–20, la 8–18, su 8–20 www.ketomaenpuutarha.net. Kukat meiltä. 050?331?2858?Sari a 050?5280?688?Kalle. Mutta jo tänä kesänä asiakas voi nauttia meren äärellä Bistrossa tarjottavaa syötävää ja juomia. – Tänä kesänä Kalkholmassa avataan entisen Krogen Eugenian täysin uudistetuissa tiloissa Bistro SJÖ ja samalla rakennellaan sen alla oleviin telakkatiloihin ginitislaamoa, hän paljastaa ja innostuu. 0500 126 195 Kauniit kesäku kat ja amppe lit suoraan puutarh alta Tottolantie 232, SALO, gsm. Kenttä on houkuttelevasti pubin vieressä, joten pelin lempinimi ”boulebar” sopii mainiosti. KETOMÄKI KLAUS Isohiidentie 300, Pertteli, p. Bjärkas Gårdin Fredrik Bergholm rakensi täksi kesäksi golfkentän kylkeen radan boule/petanquepelaajille. TORSTAINA 24. puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset Ravintolamäärä tuplautui pikkuisessa Västanfjärdissä Kansakoulu ylitti jo viime vuonna kaikki odotukset. . K U V A T : H I A S J Ö B L O M Työtäpelkäämätön Margus Erik aikoo vaimonsa Nati Erikin kanssa tuoda musiikkia, tanssia ja laulua maalaisja merihenkiseen Nati pubiinsa. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Runsas valikoima kesäkukkia Avoinna joka päivä klo 9-20 www.puutarhakoivunen.fi Ajo-ohje: Salosta 15 km, Somerolta 20 km Salo-Somero -tietä p. Paikalle pääsee veneelläkin ja laiturissa on Bistron kävijöille asiakaspaikkoja. Kesäkukat, amppelit ym. (02) 733 4940 Kesän aukioloajat juhannuksen jälkeen: Ma-pe 9-18, la-su 9-16 Kauniit KesäKuKat ja amppelit Vuokrataan henkilönostinta, työkorkeus 21 m. www.melkkilanpuutarha.fi www.melkkilanpuutarha.fi 050 331 2858 Sari 050 5280 688 Kalle . – Ehkä tulevaisuudessa täällä valmistetaan Suomen seuraavaa vientivalttia eli Saaristoginiä, joka tehdään Lammalan veteen, Tamminen nauraa. Ruokailemassa kävi yli 22 000 asiakasta, Pasi Tamminen kertoo ja heittää pöytään uusia kuvioita. taimet Heinäsuontie 13, Vaskio • Puh 02-728 5222, 044 331 6623 Avoinna 9–18 joka päivä Hagströmin puutarha www.kiinteistöhuoltomarkkusalminen.com p
Myös merkkikohtaiset huoltopalvelut palvelevat koko kesäajan. Tervetuloa aitoon Volvo -huoltoon. 0403 066 280 Meriniitynkatu 8 p. 02 777 3911 Volkswagen, Audi. Örninkatu 13 p. (02) 777 3930 Joensuunk. Tervetuloa asioimaan. Ford, Nissan, Opel, Peugeot Mercedes-Benz, Honda, Citroën. Joensuunkatu 6 p. Ford, Nissan, Opel, Peugeot Salon merkkihuollot palvelevat myös kesäasukkaita. 0207 218 310 Traktoauto Oy Täyden palvelun autotalo. Joensuunkatu 6, Salo, huolto 02-727 3030 Huolto palvelee ma-pe 7.30-17 Huollon ajanvaraus myös netissä! www.traktoauto.fi Örninkatu 3-5, Salo Automyynti 075 3040 5110, Huolto 075 3040 5130 www.ppauto.fi Huolto ja varaosapalvelut Myllyojankatu 11, Salo KESÄLLÄ AUTOKAUPOILLE. Satamakatu 23, p. 18 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. 02 727 3010 Joensuunkatu 15 p. Kaikki liikkeet sijaitsevat vain kävelymatkan päässä toisistaan. 15, 24100 Salo Volvo –jälleenmyyjillä sinua palvelevat omamekaanikot, jotka tuntevat sekä sinut että autosi. TOUKOKUUTA 2018 E18 52 5 2 110 2 2 4 J OE NS UU NK AT U M ER IN IIT YN KA TU Ö RNINKATU M YLLYN OJAN KATU 186 Turust a Moottoritie S o m er o lt a Turu sta Helsingistä Hels ingis tä Kisk osta MERINIITTY Pe rn iö st ä Salon merkkiliikkeistä saat ammattitaitoista palvelua, löydät hyviä vaihtoautoja ja hinnat ovat kohdallaan. Voit varata huollon suoraan heiltä ja saat myös aina neuvoja autosi hyvään huolenpitoon. 050 5520522 Fiat. 8, p. Huolto 040 306 6275 Korikorjaamo 040 306 6275 Toyota-Rent 040 306 6275 Varaosat 040 306 6270 www.passeliauto.com Service Meriniitynk. 0207 218 320 Volvo, Renault, Dacia. Tervetuloa Ainutlaatuiseen Autokaupunkiin! Helsinki-Turku moottoritien varrella ainutlaatuinen autokaupunki A U T O K A U P U N K I S A L O Örninkatu 3-5 p. 721 2100, www.salonautotalo.fi Huolto (02) 721 2124 Varaosat (02) 721 2112 Automyynti (02) 721 2121 Myös Dimex-työvaatteet meiltä (02) 721 2125 Huolto, varaosat ja korikorjaamo P. 075 3040 5110 Myllyojankatu 11 p. Volvo omamekaanikko Örninkatu 13, SALO puh. Toyota. 02 721 2100 Hyundai, Isuzu, Subaru, Suzuki, Skoda, BMW-huolto
Mercedes-Benz A-sarja 200 A Launch Edition Style kokonaishinta alk. -mallisto alkaen: autoveroton hinta 23 750 €, autovero 5 617,77 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 29 967,77 €. Uusi A-sarja ja Vakiovarusteina mm. Kuvan auto lisävarustein. *Volvo Paketti esimerkkilaskelma, Volvo V40 T2 Business Dynamic edition aut: Hinta toimituskuluineen ja talvirenkaineen 31 367,77 €, käsiraha 5 000 €, Sopimusaika 36 kk, Ajomäärä 45000 km, luoton korko 0,9 %, kuukausierä 299 €, viimeinen erä 19405,69 €, perustamismaksu 190 €, käsittelykulu 9 €/kk, todellinen vuosikorko 1,69 %, luottokustannukset yhteensä 1 134,72 €, rahoitettava osuus yht. alk. Vapaa autoetu 695 €/kk, käyttöetu 545 €/kk. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen rahoitusturvalla. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Lisäksi rengashotelli, kausivaihdot, sijaisauto huollon ajaksi sekä sisäja ulkopesu määräaikaishuollon yhteydessä. Urheilullinen erikoismallimme perustuu Momentum-varustetasoon ja tarjoaa lisäksi vakiovarusteina mm.: nahka/kangasverhoilun, 8” digital mittariston, polttoainetoimisen lämmittimen ja 17” Rodinia alumiinivanteet. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin Tie 33, 00570 Helsinki Volvia-vakuutustarjous Volvia Kaskovakuutuksen ensimmäinen vuosi 149 €. Just like you. DYNAMIC EDITION PRO -VARUSTEPAKETTI 950 € MALLISTOSSA MYÖS V40 CROSS COUNTRY DYNAMIC EDITION. nahkaistuimet, sähkötoimisen kuljettajan istuimen ja Sensus-navigointijärjestelmän. Rahoitusesimerkin max ajokilometrit 45000 km. Sopimus sisältää määräaikaishuollot ja korjaukset. 299 €/ kk *Kertaluoton rahoitusesimerkki Volvo V40 T2 Business Dynamic Edition aut, kokonaishinta 29 967,77 € (sis. Palvelun tuottaa Santander Consumer. 044 777 3913 Sami Rahkonen p. 044 777 3918 Jaana Reimari p. kulut), käsiraha 4 000 €, sopimusaika 60 kk, rahoitettava osuus yht. TORSTAINA 24. uusi Volvo V40 dynamic edition. Uusi A-sarja. Rahoituslaskelma esimerkki: A-sarja 200 A Launch Edition Style hinta toimituskuluineen alk. Edellyttää Volvia-liikennevakuutusta. 26 157,77 €, kuukausierä 299 €, viimeinen suurempi erä 9860,67 €. mullistava kosketusnäytöllinen MBUX-käyttöliittymä ja puheohjaus, peruutuskamera, aktiivinen kaista-avustin, nopeusrajoitusavustin, Touchpad-kosketuslevy ja Thermatic-ilmastointiautomatiikka. LUE LISÄÄ VOLVOCARS.FI Helppokäyttöinen teknologia yhdistettynä yksilölliseen muotoiluun tekee uudesta Volvo V40 Business Dynamic Edition -mallista täysin ainutlaatuisen. VOLVO V40 BUSINESS DYNAMIC EDITION AUTOMAATTIVAIHTEISTOLLA ALKAEN 299 €/kk* TAI 29 968 € Rahoitustarjous vain 0,9 % Volvia Kaskovakuutus 149 € Volvo Paketti alk. 044 777 3920. alv:n, arvioidun autoveron ja toimituskulut 600 €). CO 2 -päästöt 123 g/km, EU-keskikulutus 5,3 l/100 km. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Volvo V40 Business Dynamic Edition aut. 26 557,77 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 27 692,49 €, luottohinta 32 502,49 €. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kk-maksulla alk. 044 777 3915 Leevi Laaksonen p. Örninkatu 13, 24100 SALO puh. Luottokustannus yhteensä 4382,86 €, todellinen vuosikorko 4,87 %, luottohinta 39 964,64 €. 35 581,78 €, käsiraha 10 000 €, Laina-aika 60 kk, perustamismaksu 199 €, kuukausierä 327 €. Rahoitusja vakuutustarjoukset voimassa 31.7.2018 asti. maalle ja kaupunkiin. Ajotietokoneen kieli: suomi. Kuvan autot lisävarustein. Vakuutuksen myöntää If Vahinko-vakuutusyhtiö Oyj, Suomen sivuliike (Volvia). EU-yhd. 35 581,78 € (sis. Sopimuksen lopussa auton voi palauttaa Santanderille sopimusehtojenmukaisesti. 32 245 € tai 327 €/kk Joensuunkatu 15, Salo Myynti 02 777 3950 Huolto 02 777 3930 Varaosat 02 777 3940 Avoinna Ma–pe 9–18 La 10-14 Lisätiedot Kai Packalen MB-merkkivastaava p. Kuukausierä sisältää koron 0,9 %, perustamismaksun 190 € ja käsittelykulun 9 €/kk. 0207 218 320 0207-numeroiden hinnat 8,35snt /puhelu sekä lankaettä matkapuhelin 17,17snt/min. 4,5-5,7 l/100 km, CO 2 118-132 g/km. 28 €/kk. Luottokustannukset yhteensä 1542,91 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 27 510,68 €, todellinen luottohinta 31 510,68 € ja todellinen vuosikorko 1,73 %. Tarjoaa vakiovarusteiden lisäksi mm. Kuukausierä sisältää koron 3,95% sekä 9 € käsittelykulut. toim. Viimeinen suurempi erä 10 674,53 €. Luoton määrä 25 581,78 €
17 991,20 €, CO 2 -päästöllä 103 g/km. ŠKODA Yksityisleasing -tuotteen rahoittaa Axus Finland Oy. Kaikki mitä haluat. › Vakionopeudensäädin › Front Assist – automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä › Pysäköintitutkat takana › Halogeeniajovalot ja LED-päivävalot › Evora-kevytmetallivanteet7J×16“ › Ulkopeilien sähkötoiminen säätö ja lämmitys › Ulkopeilikotelot ja ovien ulkokahvat korin väriset › Swing-audiojärjestelmä,6,5“värillinen kosketusnäyttö › Sähkötoimiset lasit edessä ja takana › Nahkaverhoiltu monitoimiohjauspyörä › Nahkainen vaihdevivun nuppi ja käsijarrun kahva › Kuljettajan istuimen korkeussäätö › Keskikyynärnoja edessä › SmartLink+ VARUSTELISTAYKKÖNEN. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusesimerkki: auton hinta 24 390 €, vaihtoauto/käsiraha 13 372,85 €, rahoitettava osuus yht. FORD FIESTA TITANIUM 1.1 85hv 5-ov Talvirengaspaketti 199 € ** FORD FIESTA ACTIVE 1.0 EcoBoost 100hv 5-ov 20.658 € Täysin uusi Koko Fiesta-mallistoon SALO, Örninkatu 3-5 Automyynti 075 3040 5110 ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14 Huolto 075 3040 5130 ma-pe 7.30-17 Varaosat 075 3040 5140 ma-pe 7.30-17 w w w . 721 2100 www.salonautotalo.fi Avoinna ma–pe 9–17, la 10–14 Uusi ŠKODA RAPID CLEVER Clever-varustelussa mm. Nyt korko 0,7 % + kulut Uusi i30 Fastback alkaen 24 390 € Hinta sisältää toimituskulut. Linjakkuus jatkuu teknologiana. 17 992 € ŠKODA Yksityisleasing esim. 920,27 €, auton todellinen luottohinta 25 310,27 €. Se on matalampi, linjakkaampi ja tyylikkäämpi. alkaen. 292 €/kk ŠKODA RAPID SPACEBACK 1.0 TSI 95 CLEVER alk. arvioitu autovero 2119,06€ + toim.kulut 600€), käsiraha €, luoton perustamiskulu 190 €. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein. **Koskee vain kaikkia varastossamme olevia autoja sekä uusia tilaussopimuksia. 11 197,15 € (sis. Rahoitus edellyttää myönteisen luottopäätöksen sekä rahoitusja kaskovakuutuksen. Todellinen vuosikorko 3,3 %. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi/huolenpitosopimus. skoda.fi HY ÖD YNNÄ NY T Uusi i30 Fastback. perustamiskulun 180 €), sopimusaika 60 kk, käsittelymaksu 9 €/erä, korko 0,7 %, kk-erä 199,00 €. ŠKODA Yksityisleasinghinta esim. Rahoituksen tarjoaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Luottokustannus 1354,59 €, tod. Hinta alk. Ja tarvitset. i30 Fastback on veistoksellisen kaunis auto. Luoton myöntäjä Ford Credit. Yhdistetty EU-kulutus 4,5–4,9 l/100 km. f i MARKKINAT KESÄTulossa PP-auton Kesämarkkinat 1.6. Kuvan auto erikoisvarustein. Tarjous voimassa 31.5.2018 saakka uusiin tilauksiin, ei voi yhdistää muihin etuihin. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Luottokustannukset yht. Lue lisää hyundai.fi FIESTA-MALLISTO ON NYT LAAJEMPI KUIN KOSKAAN! NYT JÄTTIERÄ HETI TOIMITUKSEEN! 16" kevytmetallivanteet LED-päiväajovalot Veluurilattiamatot Muotoillut urheilulliset etuistuimet Nahkaverhoiltu ohjauspyörä Ford SYNC 2, USB-liitäntä Säädettävä nopeudenrajoitin LED-tunnelmavalaistus Manuaalinen ilmastointi FORD FIESTA ST-LINE 1.0 EcoBoost 100hv 5-ov 19.591 € FORD FIESTA VIGNALE 1.0 EcoBoost 100hv Autom. Koeaja i30 Fastback ja tiedät mitä haluat. erä 6850, korko 1,0 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 209,40 €. kulutus 5,2–5,7 l/100 km, CO 2 120–134 g/km. ŠKODA Rapid Clever -malliston CO 2 -päästöt 103–115 g/km. 17.859,06 (sis. Laina-aika 60 kk, viim. Lisäpituus tarkoittaa lisätilaa matkustamossa ja tavaratilassa. f o r d p p a u t o . vuosikorko 1,18 % . Malliston EU-yhd. suur. 23.864 € FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km Osamaksukorko 1 % 17.859 € ilman käsirahaa 209 €/kk * Esimerkkilaskelma: Auton hinta toimituskuluineen yht. 292 €/kk, sopimuskausi 48kk/40 000, hinta sopimuskaudelta 14 016 €. 5+2 vuoden jatkotakuu myönnetään 15.2.2018 jälkeen rekisteröityihin tai käyttöön otettuihin uusiin Hyundai i30 malleihin toistaiseksi. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia. TOUKOKUUTA 2018 SALON AUTOTALO Perniön Auto Smolander Oy Meriniitynkatu 8 p. 20 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24
Touran Football Edition 1,4 TSI 110 kW (150 hv) hinta CO2-päästöllä 126 g/km, malliston yhdistetty EU-kulutus 4,3–5,4 l/100 km, CO2-päästöt 114–126 g/km. Tervetuloa tutustumaan autoihin ja etuihin nyt meille. Reilusti varusteita. 26 566 € Touran alk. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 Volkswagen Football Edition Runsaasti tilaa. Kuvien autot erikoisvarustein. Tänäänkin. on yhden lehden numeron keskimääräinen lukuaika. TUTUSTU KAMPANJAMALLEIHIN: Golf | Golf Variant | Golf Sportsvan | Touran | Tiguan | Sharan KULJETAMME SUOMEN JALKAPALLOPERHETTÄ. Football Edition -malliston ASIAKASETUSI JOPA 2 274 € Golf Variant alk. TORSTAINA 24. 79% 77%. 33 755 € Tiguan alk. *Edut ja tarjoukset ovat voimassa Volkswagen-jälleenmyyjillä 3.4. 33 156 € Suosittu Football Edition -mallisto nyt myynnissä. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Tiguan Football Edition 1,4 TSI 92 kW (125 hv) hinta CO2-päästöllä 135 g/km, malliston yhdistetty EU-kulutus 4,8–6,0 l/100 km, CO2-päästöt 127–135 g/km. Kaikissa malliston autoissa on edullisen hinnan lisäksi kattava varustetaso. Salon Seudun Sanomat on sinun lehtesi lukee lehdestä oman paikkakunnan asiat 94% katsoo tietoa paikallisista asioista ja tapahtumista 91% 85% pitää lehteä luotettavana lukee lehden mainoksia mielellään kokee lehden itselleen tärkeäksi lukee 41% painettua lehteä useammin kuin kerran 30 min (lä hd e: KM T al ue el lin en 20 17 ) Parasta paikallista. Lehti luetaan tarkasti kannesta kanteen. alkaen rajoitetun ajan. Uuden Volkswagenin ostajalle Intersportlahjakortti* 500 € Traktoauto Oy Hannu Alanko 02-727 3012 Esa Kiviaho 02-727 3015 Niko Alanko 02-727 3014 Tuomo Rantala 02-727 3017 Mikko Paju 02-727 3016 Seppo Alanko 02-727 3011 Joensuunkatu 6, Salo, vaihde 02-727 3000 Automyynti: ma 8.30–17, ti 8.30–18, ke-pe 8.30–17, la 10–14 >> traktoauto.fi Nyt juhlistamme jalkapalloyhteistyötä edullisella Football Edition -mallistolla. Lisätietoja osoitteessa www.volkswagen.fi. Lahjakorttietu koskee ainoastaan Volkswagen-henkilöautojen yksityisasiakkaiden 1.5.-30.6.2018 tehtyjä tilaussopimuksia, rekisteröitävä 30.6.2018 mennessä (Football Edition -mallit 31.12.2018 mennessä). Golf Variant Football Edition 1,5 TSI EVO 96 kW (130 hv) BLUEMOTION hinta CO2-päästöllä 113 g/km, malliston yhdistetty EU-kulutus 4,8–5,1 l/100 km, CO2-päästöt 110–116 g/km
turvallisuusalan työt. Saari kätkeekin sisäänsä miltei täydellisen lomapäivän rakennusaineet sekä matkalaisille että paikallisillekin: luontopolun ja kesäteatterin lisäksi saarelta löytyy muun muassa minigolfrata, venelaitureita, kesäravintola, ulkokeittiö, uimaranta, beachvolleykenttä, leikkipuisto ja tanssilava. Seuraa, miten luonto kohtelee näyttelijöitä – hyökkääkö hyttysparvi kesken esityksen. Sokerikuorruta suusi: huulia ei saa lipaista, ennen kuin munkki on hävinnyt lautaselta kokonaan. Pallo kainaloon ja taistelu hiekkakenttien mestaruudesta alkakoon! uu u Luontopolku. Mikä olisikaan parempaa, kuin jatkaa seuraavana lomapäivänä siitä mihin edellisenä jäi. 040 706 2369 www.meriniitynautomaalaamo.fi Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Autolasien ykkönen 040 706 2369 040 732 0967 Salon TuulilaSimyynTi Rauno Nikander 0440 121715 www.putkimiessalo.fi • Käyttövesiputkiremontit • Patteriputkiremontit • Hanan vaihdot ja huollot • Ilmanvaihtotyöt • WC:n ja suihkutilojen kalustukset • Viemärin avaukset • Lämmitysjärjestelmien asennukset 044 517 5041 henkka@putkimiessalo.fi Tessa Toni Muutaman minuutin ajomatkan päässä Salon keskustasta maisema alkaa muuttua merelliseksi. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI 02 721 2300 • Räystäskourut 125 ja 150 mm • Kattoturvatuotteet • Kone – ja lukkosaumakatot Asennustakuu jopa 10 vuotta Kysy myös asennusta Myllyojankatu 8, 24100 Salo • peltisaari.. Moderni kesänviettäjä voi päästä saarella lomatunnelmaan nopeasti: uimaranta tarjoaa puitteet sekä pikaiselle viilennykselle että pitkän kaavan mukaiselle auringonpalvonnallekin. Kulttuuria ja kesätunnelmaa Salon Rivieralla KESÄTEKEMISTÄ Viisi vinkkiä Vuohensaareen uu u Beachvolley. 727 3636, fax 727 3630 Päivystysnro 044 727 3636 VALMISTAUDU KESÄHELTEISIIN! VALMISTAUDU KESÄHELTEISIIN! Kaakelitehtaankatu 2, Salo p. Vaikka alue tarjoaakin ihmeteltävää erityisesti turisteille ja opintomatkalaisille, ovat myös salolaiset löytäneet viime vuosina uudestaan kesäisen keitaansa. Wiurilan kartano lahjoitti Vuohensaaren salolaisten virkistyspaikaksi vuonna 1933, ja siitä saakka lukuisat kesälomalaiset ovat päässeet nauttimaan Halikonlahden tarjoamasta viilennyksestä. • Automaalaukset • Kolarikorjaukset • Puskurija muovikorjaukset • Vakuutusyhtiöiden työt Perämiehenkatu 20, SALO P. Meriniityn Automaalaamo Kolhuja autossa. Minigolfradalla viihtyy koko perhe. uu u Vesipelastuskoirien harjoitusranta. (02) 727 5700 | www.huoltojarvi.fi ma-pe 9-17, la 10-13 Avaamme uuden myymälän Kaarinaan 6/2018! Aurinkoenergiajärjestelmät Salossa valmistetuilla aurinkopaneeleilla! Sopii myös sähköttömiin kohteisiin, kuten mökeille! M itsubishi Electric ja Gree -jäähdytyslaitteet asennettuna 2,65 kWh alk. Vuohensaari oli lahjoituksen jälkeisinä vuosikymmeninä salolaisille ihana kesäinen keidas, jonne matkattiin usein koko perheen voimin –. Helsingintie 38 02 727 3636 Päivystysnro 044 727 3636 SALON LUKKO JA HELAHOITO SUOMEN TURVAURAKOITSIJALIITON JÄSENLIIKE Lukkojen aukaisut, korjaukset, asennukset ja huollot. Järjestetty laivaliikenne saarelle loppui kuitenkin jo vuonna 1961, ja tänä päivänä saareen pääsee oman soutuveneen lisäksi turvallisesti maata pitkin Satamakadulle rakennetun kaarisillan kautta. Nykyisin saaressa vierailee vuosittain kymmeniä päiväkotija kouluryhmiä tutustumassa merellisiin maisemiin sekä paikallista luontoa monipuolisesti esittelevään luontopolkuun. Hälytyslaitteiden asennukset ja huollot ym. turvallisuusalan työt. Koulujen loma-aikaan saaren polut kuitenkin täyttyvät mökeiltään kulttuurimatkalle lähteneistä kesäteatterivieraista ja vieri viereen saaren leirintäalueelle matkailuautonsa parkkeeranneista karavaanareista. Aallot heittävät Satamakadun molemmin puolin kalastajien päälle pisaroita samalla, kun sinistä taivasta vasten liitelevä lokki toivottaa vieraat tervetulleiksi jyrkän kaarisillan toiselle puolelle: kesäpäivä Vuohensaaressa on alkamassa. Wiurilan kartano lahjoitti Vuohensaaren salolaisten virkistyspaikaksi vuonna 1933 Helsingintie 38, Salo 02 727 3636 Lukkojen aukaisut, korjaukset, asennukset ja huollot. Jo matka saareen oli monelle seikkailu, sillä paikalle kuljettiin ennen pengertietä ja siltaa joko laivalla tai soutuveneellä. Vuohensaaren merelliset maisemat tarjoavat tekemistä lomalaiselle. 1295 € asennettuna Jäähdytä taloudellisesti! Salolaista aurinkoenergiaa!. Uima-asuun pääsee pujahtamaan helposti hiekkarannalle rakennetuissa pukukopeissa, kun taas pyyhkeen voi jättää huoletta havumetsän alle kasautuville kallioille kuivumaan. Bongaatko Salon vanhassa vaakunassakin esiintyneen kyhmyjoutsenen. Helsingintie 38 p. Avaimien valmistus. uu u Munkkikahvit. Tarkkaile koirien treenejä sopivan etäisyyden päästä – muista kuitenkin olla häiritsemättä työtä! uu u Kesäteatteri. saarta kutsuttiin jopa salolaisten ikiomaksi Rivieraksi. Vuohensaarta kiertää luontopolku. Avaimien valmistus. Yhteen Vuohensaari-retkeen ei kuitenkaan kannata yrittää ahtaa liikaa, sillä saari odottaa vierailijoitaan uskollisesti läpi vuoden. 22 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. 5500 € asennettuna alk. Hälytyslaitteiden asennukset ja huollot ym
Heinäkuun 14. ???????????????????????????????????. Jos pelkän kuuntelun sijaan haluaa itse päästä ääneen, voi osallistua kesäkuun 18. Saaren tanssilava tarjoaa liikuntaa niille, joita ei aaltojen kesyttäminen houkuta. Vuohensaari houkuttelee luokseen myös lintubongareita – luonnosta kiinnostunut salolainen voikin yrittää bongata tänä kesänä saareen palanneen nuolihaukan. . p. S S S / M A R K O M A T T I L A ”Ei työtä liian suurta, ei työmiestä liian pientä. Ryhmä Ahonen hoitaa homman” Vuosien kokemuksella kauttamme: •Öljypoltinhuollotja –asennukset •Öljykattiloidenvaihdot •Öljysäiliöidenputsaus sekäasennus •Putkityöt •Vesi-ilmalämpöpumppujen asennukset 1991 jo vuodesta Puh. 189,meillä Hyvä valikoima metsuRin vaRusteita ja taRvikkeita. TORSTAINA 24. Käytössä mm. Tanssilavalla on tänä kesänä mahdollista harrastaa kaikkea joogasta lavatanssijumppaan. – Täällä tapahtuu paljon, ja eri toimijoiden toiminta Vuohensaaressa on vakiintunutta, Vuohensaari Campingin yrittäjä Leena Kela tiivistää. Vauhdikkaampaa kesäpäivää kaipaavat voivat suunnata saaren sup-lautamelontakurssille ja kanoottikurssille. Kulttuurinnälkäiselle salolaiselle saari tarjoaa tänä kesänä kesäteatteria ja musiikkia. kylmäainetta KESÄRENGASTARJOUKSIA! esim. päivä pidettävään yhteislauluiltaan kesäteatterilla. 02-7337 313 20 VUOTTA TUULILASIen ASennUSTA TeeMMe kAIkkI TUULILASIVAkUUTUS TYöT ISkIkö kIVI LASIIn. 0400 644 955 KIINTEISTÖHUOLTO JUHANI JUVONEN 044 582 4627 Kantojyrsintää, pensasaitojen leikkausta. ei hätää, soita VM-Autolasiin ET-AUTO KORJAAMO • MAALAAMO • RENGASLIIKE ILMASTOINTIHUOLTOTARJOUS 50 E ei sis. 925,299 € taRjous taRjous 550 € Husqvarna Rider 214tC hydrostaatti vaihteella, 94 cm tai 103 cm leikkuulaite 2 -sylinterinen B&S moottori Husqvarna jyrsin tF225 vetävä, Hondan moottorilla taRjous taRjous 149 € Husqvarna tRimmeRi 122C HusqvaRna 135 sh. S S S / M A R K O M A T T I L A Vuohensaarta emännöi yrittäjä Leena Kela. . 309,219 € Husqvarna lB146 kevyt ja ketterä kestosuosik ki sh. ?. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Vuohensaarta kiertää luontopolku. 02-731 8466 ja kesä luonnistuu R 3990 € sh. ??????????????. ??????????. Goodyear 205/55 r16 320 E + alle asennus 20 e Korjaamo/renkaat 044 078 0017, maalaamo 040 551 3557 Ma–pe 7.30–17, la sop. Tänä vuonna saaren kesäteatterin valtaa Vares ja huhtikuun tytöt. VM-AUTOLASI OY VM-AUTOLASI OY VM-Autolasi oy, Salitunkatu 2, 24100 SALO p. Minigolfradalla viihtyy koko perhe. Muista ilmainen Virtasnäyte! ?????????. 605,sh. 045 865 4747 janne.hopiavuori@gmail.com www.asennuspalvelu-hopiavuori.fi ILMALÄMPÖPUMPUT Asennukset, huollot ja korjaukset ammattitaidolla + Kilpailukykyiset hinnat = Tyytyväinen asiakas. ???????????. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 sertifioitu hormintarkastaja KAIKKI NUOHOUKSET SEKÄ TULISIJAJA HORMIKORJAUKSET Kulttuuria ja kesätunnelmaa Salon Rivieralla Bongaa vaikka nuolihaukka SSS | Pilvi Pitkäranta pilvi.pitkaranta@sss.fi Vuohensaaressa lomalaisen ei tarvitse tyytyä vain rannalla makoiluun. päivänä salolaiset pääsevät puolestaan nauttimaan paikallisesta musiikista, kun Toyotan takavalot esiintyy Vuohensaaren kahvilan terassilla. Avant-pienkuormaaja, jolla mahdollisuus tehdä monenlaista pientä urakointia. • Myynti,asennus ja huolto • Asennuspalvelu myös asiakkaan muualta hankittuun pumppuun ja muihin merkkeihin HELSINGINTIE 24, SALO PUH. 589,Husqvarna monitoimiRaivuRi 336FR 499 € Mukana valjaat, vesakkoja puuterä sekä siimapää vapaa-ajan saha Avoinna: ark. ?????????. 8.30-17.00 la 9.00-14.00 Saatavana myös 4-vetoisena Excellent SH sh. mukaan Piisitie 5, Halikko as. ILMAINEN SIJAISAUTO! Maksut myös erissä! VIKAKOODIT 15 € TUULILASIT kysy ???????????????????????. Saaren lukuisat toimijat mahdollistavat sen, että jokainen lomapäivä on ainutlaatuinen. Esitykset alkavat kesäkuun puolivälissä ja jatkuvat aina elokuun alkuun saakka
KISKON KAUTTA ............................... • Syyskuussa auki viikonloppuisin (la-su) • Museo & kahvila suljettu juhannuksena • Amos Andersonin tie 2, 25870 Dragsfjärd • Museo +358 (0)2 424 662, Café Vivan +358 (0)2 425 037 • sales@soderlangvik.fi www.soderlangvik.fi Hans Rosenström: Kasvotusten Tiina Vainio: Ihanat koneet Viljamakasiinilla, Ylikulmantie 237, 25330 Kuusjoki Noora Schroderuksen "Elefantti 2016" näyttelyn avajaiset la 9.6.18 klo 12-15 Järj. SILJA EUROPA -VIIHDERISTEILY TALLINNAAN BUSSI MUKANA ...................................... 40/49 € 10.7.,26.7. TENORIT LIEMESSÄ MUSTION LINNASSA SIS. MATKAN, LIPUN, KAHVIT ................................... 59 € 30.6. 02 474 5440 KÄSITYÖMUSEO MIILA (Kirjakuja 2) Perusnäyttely Monellaissi kärentöit ja teemanäyttelyssä (6.6. KESKIAIKAPÄIVÄT.................................... 02 474 5109 AUGUST PYÖLNIITUN MUSEO (Maljamäentie 132). 044 977 8981 PAIMION SÄHKÖMUSEO (Vistantie 24A) Sähkötekniikan erikoismuseo. Avoinna heinäkuussa su klo 12 – 15. 54 € KESÄN PARASTA KOETTAVAA. alkaen) Viljo Hurmeen käsityöaiheisia työnkuvia, p. TOUKOKUUTA 2018 Paimion kesäkohteita PAIMION PARANTOLA (Alvar Aallontie 275), avoimet opastetut kierrokset kesä elokuussa la klo 10 ja su klo 16 (ei juhannuksena). joka päivä klo 11-17 • Café Vivanin lounasbuffet päivittäin 1.6.-31.8. klo 12 Lisätiedot ja aukioloajat: www.paimio.fi/matkailu Taidetta, tapahtumia ja paikallisia herkkuja luonnonkauniissa saaristossa Söderlångvikin kartano • Avoinna 15.5.-31.8. MATKAPOIKIEN MATKABINGO, YÖPYMINEN LAIVALLA B2P-, B2/B4TAI A2/A4-HYTISSÄ 18.6. 6.25 TOIJAN NESTE .............. 189 € SIS. Perusnäyttely & teemanäyttely Sähköalan taitajia, p. 50 € 16.-17.6. Tied. TEIJON JA KOSKEN KARTANOT OPPAAN JOHDOLLA ............................................................... HOTELLIMATKA TALLINNAAN TALLINNASSA MM. 50-59 € LAIVALLA MM. KESKIAIKAPÄIVÄT TALLINNASSA JA HANSAPÄIVÄT TARTOSSA ........................... MATKAT, MAJ. SOMERNIEMEN KESÄTORI, PELLAVA-AITTA,VANHA MEIJERI ...................................... Kuusjoki-Seura ry/ Viljamakasiinitoimikunta yhdessä Salon kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa Näyttely on avoinna koko kesän sunnuntaisin klo 12-15 Vapaa sisäänpääsy! Ilmoittautumiset: Rauli Koski 044-3092937 tai suursalonmatkapalvelu@gmail.com Lisätietoa matkoista kotisivuilla: www.suursalonmatkapalvelu.fi 388/16/Mj S UURS ALON M ATKAPALVELU 9.6.,19.6. ECKERÖ LINE OSTOSRISTEILYT TALLINNAAN 19.6. HOTEL TARTUN SUPERIORHUONEESSA, VIINIMAISTELUT PÕLTSAMAAN VIINIKELLARISSA... Pyölniittupäivä su 22.7. 24 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. 6.-8.7. 49 € 6.-8.7. 171/217 € 11.7. 5.30 VASKIO – 5.45 HALIKKO – 6.00 SALON TORI – 6.30 KIVIHOVI ABC LOHJA / 19.6
sis. Venetsialaiset la 22.9. 02 735 1410, 050 590 9510 11.-12.6. Mathilda All Stars pe 22.6. Mathilda Design Tervetuloa viihtymään! Ruukinrannantie 4, Mathildedal, p. Viking Grace risteily. Dj. 050 401 6303 os. Pyynikin Kesäteatteri ”Ehtoolehdon Sankarit” Kuljetus, ruoka ja lippu 75€ Avoinna joka päivä aamusta iltaan syyskuun loppuun! Kokeile uutta ruokalistaa! Lounasbuffet ma-pe klo 11-15 Saaristolaisbrunssi la-su klo 11-15 HUOM! VEGAANIBUFFET lauantai-iltaisin 30.6.-28.7. ”Burning Love Rockin´ Party” Harrasteajoneuvotapahtuma klo 17 alkaen PERINTEINEN HAUSKA TANSSIKANSAN SUOSIKKI JÄLLEEN KESÄN KOHOKOHTA TULOSSA Vuohensaaren kesäteatteri 15.6.-4.8. JUHANNUSHULINAA! Dj. 045 318 3373 Avoinna mA-lA 7-22, su 10-22 Juhannuksen aukiolo www.k-market.fi Eväät ENOlAsTA Poprilli grillimakkara 400 g 99 kpl (2,48/kg) pkt 4 99 Herkkutilan parhaat Perhe Edam 1 kg. matkanjärjestäjä Ilmoitukset ja tiedustelut puh. www.humppa.fi www.humpparalli.in Karaoke Tanssikurssi Caravaanarialue Ulkolava Olutteltta Humppaspurtti Tanssilippu 15 e Viikon passi 70 e 3 TANSSIORKESTERIA JOKA ILTA 7.7. Acoustic Lady la 4.8. p. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 maijanmatkat.fi TerveTuloa MaTkoilleMMe! rek. 0440316055 salonteatteri.com ohjaus Pauliina Salonius dramatisointi Satu Rasila HUHTIKUUN TYTÖT Reijo Mäki FISKARS ANTIIKKIPÄIVÄT – ANTIKDAGAR 5.–8.7.2018 WWW.FISK ARSINANTIIKKIPAIVAT.FI WWW.FISK ARSANTIKDAGAR.FI KESÄN PARASTA KOETTAVAA ENOLA Helsingintie 32, SALO, p. 02 2502 432 info@mathildanmarina.fi www.mathildanmarina.fi Kysy myös majoitusta ja vapaita saunavuoroja! Tied. N-Ter & KOKKO klo 23 la 23.6. 60€ 04.07. Kauppilan lato, Mäentie 210, SALO Lavatanssimusiikin Suuri FESTIVAALIVIIKKO 7.–13.7. Hard to Handle la 16.6. p. N-Ter la 21.7. TORSTAINA 24. HELMINAUHA, HURMA, KAIHO, MIKKO MÄKELÄINEN, PATAJÄTKÄ, RISKIT HERRAT Elävää musiikkia klo 19.00–01.00 Tapahtumaa voi seurata ympäri vuorokauden nettilähetyksenä Ulkoalue lauantaina ja perjantaina 5€, muulloin ilmainen. Samppalinnan Kesäteatteri ”Naimakaupat Vegasissa” Kuljetus ja lippu 50€ 28.07. kuljetus, lounas, kahvi, hytti S2. KAUPPILAN LADOSSA SALOSSA TANSSIMUSIIKKIA 24/7 MUKANA MM. 60°13’12,7”N/22°54’03,3”E Vain 30 merimailia koillisväylää Hangosta! la 9.6. Sami Arojoki la 25.8
ELOKUU 2.8. Kunnantalossa musiikkia, kahvila ja talon kokousja juhlatilojen esittely, DuoIäni klo 10–13, Lupajantie 1. ToriTalkooporukka vastaa siitä, että asiat sujuvat Somerniemen kesätorilla. Viljamakasiinin kesäkauden avajaiset, Ylikulmantie 237 PERNIÖ Kirkonkylä. Vartsala. Klo 17.45 avajaispuhe kaupunginjohtaja Lauri Inna ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juhani Nummentalo. 0440 520 260 myynti@teatteriprovinssi.fi Lippumyymälä ti-to klo 11-15 MUSTION LINNAN KESÄTEATTERI MATHILDEDALIN KESÄTEATTERI VIIMEINEN PATRUUNA komedia REINIKAINEN farssi TENORIT LIEMESSÄ Naurupommi vailla vertaa ohjaus Joonas Suominen esitykset 14.6.– 29.7.2018 Näytelmä Hjalmar Linderin elämästä, ohjaus Marko Kokko esitykset 3.8.–18.8.2018 Ohjaus Joonas Suominen, esitykset 13.7.–19.8.2018. Leo Malkilla alkaa toripoliisina 17:s kesä. Salolaiset yhdistykset esittäytyvät klo 16–20, Vesterinen yhtyeineen klo 18.30. Teijo. Ryystäyskisa, Salon Omaishoitajat ry klo 18, Joel Hallikainen ja Patajätkä klo 18.30. Nikke Ankara klo 18.30. Muotinäytös klo 18, 6G klo 18.30. Lasten laulukaupungin ohjelmaa klo 17. 14.6. –?Linnilä vetosi julkisuudessa, että kesätori tarvitsee uusia vapaaehtoisia, jotta toiminta ei kuihdu. 9.8. Neljänsuora klo 18.30. Tuohikodon ja kylän hankkeiden esittely, Raja-ahteentie 458. Teleks klo 18 23.8. Rantamakasiinilla kahvila ja ohjelmaa, Perniöntie 798. Tieksmäki-Metola-Hongisto. Kesätorin myötä minusta on tullut sosiaalisempi, Malkki kertoo. Osa paikoista jätetään vaihtuville myyjille. Järvelän kylätalossa kahvila, esitelmä klo 11 ja 13 Haapaniemen linnasta. Klo 18.05 Kikattava Kakkiainen. Ajattelin, että kesätori on hyvä tapa oppia tuntemaan paikkakunnan ihmisiä, kun en ole luonteeltani kovin sosiaalinen. 16.8. Arkeologinen projekti Mullankaivajat, seurantalo ja koulu esillä, Kokkilantie 879. Kirkko, kyläsauna, sepän paja ja koulu auki. Kesätorstaisin kirpputori klo 16–21. Iltatorilla tavataan Avoimet kylät -tapahtumapäivä järjestetään ympäri Suomen lauantaina 9. Ylikulma. Michael Monroe klo 18.30. HALIKKO Angelniemi. Nurkkila-Ylönkylä. Tuomari Nurmio ja Folk Liisa klo 18.30. 21.6. Buffet ja vohveleita, Vartsalantie 375. Tangokuningas ja Tangokuningatar 2018 klo 18. SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Somerniemen kesätori on yli 30 vuotta houkutellut kävijöitä ”keskelle ei mitään”, kuten toria usein kuvataan. Soppatykistä lohikeittoa, lettuja, poniajelua, perennanvaihtoa. Vakinaisia myyjiä olisi tulossa joka vuosi enemmän, kuin voidaan ottaa vastaan. Strömma-Dahlby. 27.7. Leo Malkki ottaa vastaan Somerniemen kesätorin paikkavarauksia. Työkseen led-valaisimia myyvän ja paljon reissun päällä olevan Teräväisen päätökseen liittyi auttamishalun lisäksi kaipuu tavata ihmisiä. Wire klo 18. Vaskio. Salosta tapahtumassa on mukana 16 kylää, jotka kutsuvat tutustumaan elämäänsä. Seurantalo Pukkilan ja kylän toiminnan esittely, Ruuhikoskentie 11. Kun torilla kiertää monta tuntia, törmää samalla moniin tuttuihin. Rukoushuoneen ja kunnostushankkeen esittely, AalKylille pääsee tutustumaan Kylillä voi tavata monia maaseudun eläimiä, myös lampaita. Unikeon herätys klo 9.30. 26 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. 30.8. Kaikkien vuosien ajan toripoliiseilla on ollut iso rooli siinä, että kesälauantaisin tuhansia kävijöitä vetävä tori on voinut ja voi pyöriä. KISKO Kihakka. Klo 18 Lasten laulukaupungin avajaispuhe Anu Karppinen, SSO. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI 13.6.-19.8.2018 www.sauvonmuseo.net ke–su klo 12–16 Sauvon kotisetumuseo Vahtistentie 3, Sauvo KESÄKUU 7.6. Tuohittu. Salon positiivisimman julkistaminen klo 18, Nelli Matula klo 18.30. 12.7. Uimala, 18-korisen frisbeegolfradan avajaiset klo 12, Siisti biitsi -siivoustalkoot uimalassa, Hirvitie 92. 19.7. HEINÄKUU 5.7. Lapsille poniratsastusta, vanhojen valokuvien näyttely, kirppistelyä. Ohjelmaa työväentalolla. –?Asun kilometrin päässä torista ja tunnen Somerniemeltä ja Somerolta paljon ihmisiä, mutta en näe heitä koskaan. Kesän avaus Lainerannassa, sauna, uintia, Pitkäniementie 119 KUUSJOKI Kirjastolla klo 12–15 teemana Lukeva kylä, kirjailija Roope Lipasti klo 13, satumaraton, satuhierontaa, lukukoirat, poniratsastusta, kirjojen kierrätyspiste, vanhojen oppikirjojen näyttely. 26.7. Päätin lähteä. Ensi kesäksi on jo varattu toistasataa paikkaa. Salonjokilaakso House Band. Koululla kirppis, ohjelmaa lapsille, herkkukahvila, Skotlannintie 5. Mukana Kisko-Seura, Puutarha Siimes ja Kalliolan lammastila, lampaita, Kirkkojärventie 5. kesäkuuta. Märynummi. Toripoliisi valvoo ja huolehtii ”Torivieraat ovat niin hyväntuulisia, että siitä tulee itsellekin hyvä mieli.” Leo Malkki ja Juhani Teräväinen Iltatori tuo torstaisin tuhannet ihmiset yhteen Saloon. Juhani Teräväisellä alkaa kolmas kesä toripoliisina. Malkki tuli toritouhuihin mukaan pian sen jälkeen, kun oli muuttanut Espoosta Somerniemelle. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A www.teatteriprovinssi.fi Salorankatu 5-7 Salo P. Kirpputorimyyjien kanssa myyjiä on vilkkaimpana aikana parisataa, ennätys on 300 myyjää. Myös hänen liikkeelle lähtöönsä vaikutti viime kesänä menehtynyt Linnilä. –?Kai Linnilä pyysi minut mukaan. 28.6
TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 Puutyöliike Lintuahot Ky Olemme jo kolmannessa polvessa toimiva mittatilaustöihin erikoistunut puutyöalan perheyritys. koirien taitoesityksiä, lehmiä, kääpiökanoja, hevosajelua, lettukahvila. Vietä elämykselliset juhlat parhaassa seurassa! Kysy tarjousta! EtnoSalo Festival 28.7.18 Bizarressa! www.etnosalo.fi Come as you are — or be a bit bizarre! Heinähattu, Vilttitossu ja rubensin veljekset Halikon Vaskion Perinnemäellä 29.6.–11.8. somerontupanayttamo.fi. Traktorikuljetus kohteiden välillä, lähtö Kurajoentie 120. Kesätoria pyörittävä Somerniemi-Seura on tehnyt vuosien aikana useita maakauppoja, jotta torille on saatu pysäköintitilaa. –?Kirkkotien vieressä olevalla pysäköintialueella olemme käyttäneet heinäkuussa liikenteen ohjaajia, jotta Salkolantietä ei tukittaisi kokonaan. Niskavuoren nuori emäntä Suomusjärven kesäteatterissa 6.7.–1.8. Kolme kesäkuukautta avoinna olevan torin pyörimisestä vastaa vajaan kymmenen hengen talkooporukka. Tarjoamme perinteistä puusepäntaitoa laaja-alaisesti: mittatilaus ikkunat, ovet ja portaat, sekä rahtihöyläystä. www.koskennuorisoseura.fi. joentie 41. toukokuuta. Kesäteatteria Salon seudulla Kylillä voi tavata monia maaseudun eläimiä, myös lampaita. puutaivas.net. RESTAURANT Bizarre tarjoilee maailman makuja salonseutulaista lähiruokaa kunnioittaen. Reinikainen Mathildedalin kesäteatterissa 13.7.–19.8. Sommerå Someron jäähallissa 6.7.–20.7. HÄÄT. Näin varmistettaisiin Helsingintien sujuva liikenne. Malkki ja Teräväinen kertovat, että myös myyjien kanssa menee yleensä sopuisasti. www.somerniemenmusiikkiteatteri.fi. Romeo vai Julia Kiikalan seurakuntatalolla 27.7.–17.8. Kun myös myyjät ovat tyytyväisiä, toripoliisin työstä nauttii. Aamusta iltaan. Tutustuminen Armonlaakson historialliseen kalastajakylään, joka toimii matkailukeskuksena, Niksaarentie 250. Yksi toivomus toripoliiseilla on säiden haltijoille. Tivolilapset Kosken Nuortentuvan ompputarhassa 28.6.–8.7. Sinua varten. –?Joskus meitä tarvitaan paikalle, kun jonkun mielestä toinen on vähän hänen alueellaan. BAR Bizarre on kaikille avoin, kansainvälinen kohtaamis-, levähdysja keikkapaikka. Vares Huhtikuun tytöt Salon Vuohensaaren kesäteatterissa 15.6.–4.8. Putkinotko Kirakan kesäteatterissa Perniössä 19.6.–8.7. Uusien vapaaehtoisten myötä vuonna 1987 perustetun kesätorin talkootilanne on nyt kohtuullisen hyvä. Leo Malkki ja Juhani Teräväinen ovat yleensä kesätorilla joka lauantai. www.kipinat.fi. Toripoliisien ensimmäinen työ on paikkojen jakaminen. Toripoliisien toive on, että torille tulijat jättäisivät autonsa mieluummin parkkipaikoille kuin Helsingintien varteen. Virallinen toriaika on kello 8.30–13. Osallistuvien kylien kartta ja ohjelma netissä avoimetkylat.fi S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Juhani Teräväinen (vas.) ja Leo Malkki huolehtivat toripoliiseina osaltaan Somerniemen kesätorin pyörimisestä. Yksi iso työ on jokalauantainen torin siivous. Niksaari. Somerniemen kesätori aloittaa kauden lauantaina 26. Se aiheuttaa myös vaaratilanteita, kun loikitaan autojen seassa tien yli, Teräväinen korostaa. Torivieraat ovat niin hyväntuulisia, että siitä tulee itsellekin hyvä mieli. SÄRKISALO. www. www.teatteriprovinssi.fi. Liikenteen ohjausta tarvittaisiin myös torin kohdalle Helsingintien varteen, huomauttaa Teräväinen, joka on toiminut viime marraskuusta saakka SomerniemiSeuran puheenjohtajana. elokuuta. hinta: 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min MUOTIA! TAIDETTA! HYVINVOINTIA ERILAISELLA OTTEELLA. Petri 050 562 4097 Teemu 044 331 0886 www.lintuahot.fi petri@lintuahot.fi TAPSALTA LAADUKKAAT MERKKIPYÖRÄT JOKA LÄHTÖÖN NETTIKAUPPAMME PALVELEE KELLON YMPÄRI JOKA PÄIVÄ! Vilhonkatu 22, SALO Puh: 0201 222 650 Puh. Somerniemen kesätori on kuuluisa rennosta ja mukavasta tunnelmasta. Yläkerran PUOTI — ekologiset, uniikit löydöt kesätorstaisin klo 20 asti! Salon Taiteilijaseuran TAIDELAINAAMO. Helsingintie 2, Salo, p. Kettulan Pirtin juhlatilan esittely, kahvila, pelejä, Pirtintie 29. –?Nyt Helsingintien reunoilla on usein runsaasti autoja, vaikka pysäköintialueilla olisi tilaa. poliisit tulevat lauantaiaamuisin paikalle ensimmäisinä viiden jälkeen. Tuntematon Potilas Someron Havuharjulla 19.6.–5.8. www. PERTTELI Kurajoki. TORSTAINA 24. Tämän kesän viimeinen tori pidetään 25. Tutustumista maaseudun eläimiin, mm. Ympäri vuoden. – Ei täältä osaa olla poiskaan.. –?Valvomme yleistä järjestystä ja hoidamme ongelmia, jos niitä tulee vastaan, Malkki huomauttaa. kirakankesateatteri.fi. www.suonapit.fi. Suosituimpina toripäivinä on liikennekaaos usein kuitenkin melkoinen, kun 7?000 ihmistä tulee torille. SUOMUSJÄRVI Kettula. Somerniemen kesätorilla on seitsemän toripoliisia. KOKOUKSET. – Ei täältä osaa olla poiskaan. Heidät näkee torilla yleensä joka kesälauantai. BILEET. www. –?Uudet ovat aina tervetulleita mukaan, mutta tällä porukalla pärjäämme, Malkki toteaa. 040 809 7308 bizarre@bizarre.fi www.bizarre.fi Bar & Restaurant Bizarre SYNTTÄRIT. www.salonteatteri.com. –?Toivomme kaunista ilmaa, sillä sadepäivinä ei torille tulla. Toripoliisien työ jatkuu myös toriaikana
Kisko-Triathlon kisataan tänä vuonna jo 35. Tulos 555 senttimetriä on peräti 15 senttiä parempi kuin hänen viimekesäinen ennätyksensä ulkoradoilta. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Pekka Rinne & Kuunsilta. 23.6. T U R U N S A N O M A T / J A R I L A U R I K K O Oli muuten näääääin iso vonkale! Niinpä niin, mutta tämä ei ole kalavale: kalastonhoitomaksulla ylläpidetään yhteisiä kalavesiämme ja taataan saaliit jatkossakin. Salolaisseura LP Viesti järjestää 15.–17.6. SM-osakilpailun Salon torilla. 28 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. kesäkuuta eli samana päivänä Someron Seiväskarnevaalien kanssa. Someron Esan edustaja Holttinen paransi hallikaudella rutkasti ennätyksiään ja rikkoi myös Berliinin EM-kisarajan. Nikkasta ja Murtoa kirittää ajokortti-ikään hiljattain ehtinyt Saga Andersson. Siintää satumaa, tunnelmointia Unto Monosen muistoksi Somerolla, Kiiruun puistossa klo 17. Holttisen tavoin Someron Esaa edustava Nikkanen on edustanut Suomea jo vuodesta 2009 lähtien joka vuosi vähintään yksissä aikuisten arvokisoissa. 10.6. Niko Säkkisen Stuntympyrän keulimisen ennätysyritys, klo 12–15 trubaduuri Tapani Kangas. Juhannussalon pystytys Särkisalossa Villa Tallbackassa klo 12. Salon Ratsastusseuran voimainponnistus Salo Horse Show sai tänäkin vuonna GP-kisa-arvon, vaikka järjestelyoikeuksia puitiin Ratsastajainliitossa. 2.6. Ohjelmallinen sunnuntai Salon torilla: klo 10–12 harmonikkataituri Marjo Korpela, klo 11 moottoriurheiluhenkinen tapahtuma, mm. 3.6. 14.6. 10.6. Konsertti Barokin hehkua Yliskylän kirkossa klo 20, Ensemble Nylandia: Sini Vahervuo, traverso ja nokkahuilut, Petri Arvo, nokkahuilut ja barokkifagotti, Matias Häkkinen, cembalo. Hän vietti huhtikuussa 30-vuotissynttäreitään. Konsertti Adiemus – Songs of Sanctuary Halikon kirkossa klo 20, lauluyhtye HowManyMothers & Collegium Musicum Lohja. Ohjelmallinen sunnuntai Salon torilla: klo 11–13 Duo Toive, Anna Schukov, harmonikka, ja Riitta-Liisa Rauhala, viulu, klo 13– 15 Lasten laulukaupungin puistopicnic. Triathlon nousi Suomessa hittilajiksi 2000-luvulla, mutta Kiskon Kirkkojärvellä perinteitä piisaa jo pitkään ennen buumia. 23.6. 17.6. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Sininen Huivi. Kansanlaulukirkko Muurlan kirkossa klo 10. heinäkuuta. Jo 800 tonnin hiekkamäärän kuskaaminen Perniöstä Salon torille ja toisaalta hiekkojen poiskerääminen luo oman mielenkiintonsa. 24.6. 2.6. 17.6. Seiväskarnevaalit pidetään puolestaan Someron urheilukentällä 28. Salon urheilukesä sisältää tuttuja suurtapahtumia. 28.6. Juhannusjuhlat Teijon kylän satamarannassa klo 17.30, Lauri ja Pehmeät Vävyt, kokko. Näytä, että välität – maksa kalastonhoitomaksu: Eräluvat.fi, R-kioski tai p. Ohjelmallinen sunnuntai Salon torilla: Beach Volleyn SMturnaus. 9.6. TasausKohtuusPajan Kohtuuspiknik Salossa kulttuuritalo Villin nurmikolla klo 17, Otto Bruun Suomen Luonnonsuojeluliitosta, Roskisnalle ja kansantaiteilija Minna Hokka. Tosin hänen tuloksensa hallikaudella olivat niin tasaisen varmoja, että kirittämisasetelma saattaa kääntyä myös toisin päin... Juhannustanssit Huvinummella Salossa klo 20, Juha Simola. Yhteislauluhetki Kuusjoen kirkon pihassa klo 18. Alle 20-vuotiaiden naisten maailmanennätystä edelleen hallitsevan hyppääjän harjoitusleiriltä Italian Formiasta kantautui kuitenkin lupaavia uutisia: sitkeä jalkavamma näyttäisi mahdollistavan kilpailemisen. Salon Vilppaan hyppääjä, kesäkuun alussa 20 vuotta täyttävä Murto ei puolestaan ole hypännyt viime vuoden maaliskuun jälkeen kuin yksissä kisoissa. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Sari Hellsten & SucSee. heinäkuuta järjestettävälle Salo Horse Show’lle Riders Trophy Salon sijaan. 26.6. Lasten lauantai Someron Haukkukalliolla klo 10–13, agilitynäytöksiä, koirakavereita, temppurata. Konsertti Pace mio Dio – hengellisiä ooppera-aarioita Särkisalon kirkossa klo 20, Kaisa ja Samuli Takkula, laulu, Anni Collan, piano. Lasten Vapaapäivä Teijon Luontokeskus/kansallispuistossa klo 10–15. Somero alkaa olla karnevaalien kohokohta KESÄKUU 1.6. Jo 40. 16.6. Vaikka tapahtumia on noussut ympäri Suomea ja Lahdessa järjestetään tulevana kesänä maan ensimmäinen Ironman-kisa, on Kiskon Kiskojien organisoimalle tapahtumalle edelleen laaja kysyntä. 22.6. 25.6. 22.6. Tuolloin Vilpas järjestää Track Gamesit uuden urheilukentän avajaiskilpailuina. Salon Rompetori ja kirpputoritapahtuma Moision Salon seudulla tapahtuu 30-vuotias Minna Nikkanen on jälleen valmiina uuteen kilpailukauteen. 9.6. Kesän avaus Perniön torilla klo 9–13, trubaduuri Vaakku Varjus esiintyy klo 10 ja klo 12.30. 020 69 2424.. Tanssit Laurilan lavalla Marttilassa klo 20, Juha Simola. Tänä vuonna Someron tapahtumat herättänevät merkittävää huomiota koko Suomen mittakaavassa, ja ennen kaikkea salonseutulainen mielenkiinto tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta. Yhteislaulutilaisuus Teijon Masuunilla klo 15. 29.–30.6. Paikallisista kilpailijoista Tommi Holttisen, Wilma Murron ja Minna Nikkasen ulkoratakauden avauskilpailut ovat käsillä toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa. Eikä toki pidä unohtaa myöskään Minna Nikkasta. 21-vuotias Holttinen kuuluu siihen muutaman muun suomalaishyppääjän joukkoon, jotka eivät ole vielä maailman huipulla mutta joilla voi vielä joskus olla sinne mahdollisuudet. Juhannushulinat Mathildan Marinassa, DJ N-Ter, kokko klo 23 (säävaraus). 6.6. Kansanlaulukirkko Juvankosken kesäkodilla Perttelissä klo 12. Juhannustanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Jarno Itkonen & Pientä Unelmaa. 22.6. 22.6. Berliinin elokuisiin EM-kilpailuihin huipentuvan sesongin suuntaviivoja nähdään ensimmäistä kertaa jo kuluvan viikon sunnuntaina Salon Urheilupuistossa. Erityisesti Holttisen ja Murron tilanteet ovat erityisen mielenkiintoisia seurattavia, joskin eri syistä. 10.6. Kiskossa kisataan 30. GP-status meni 12.–15. Konsertti Venäläisiä helmiä ja järkäleitä Uskelan kirkossa klo 20, Jari Parviainen, laulu ja Tiina Kärblane, piano. Holttinen, Murto ja Nikkanen tekevät seiväshyppykesästä kuuman ja mielenkiintoisen. 9.6. Laituripilatesta Mathildan Marinassa klo 18–19. Avoimet ovet Salo-Uskelan Seuran tiloihin ja kuvakokoelmiin Salossa Nakolinnassa Meriniitynpuistossa klo 13–18. 9.6. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi Vielä muutama vuosi sitten Someron seiväskarnevaalit jäivät valtakunnallisesti monen muun karnevaalitapahtuman varjoon. Avoimet ovet Salo-Uskelan Seuran tiloihin ja kuvakokoelmiin Salossa Nakolinnassa Meriniitynpuistossa klo 13–18. 4.6.–13.8. kertaa. 3.6. kesäkuuta–1. 20.6. Salon urheilukesän erikoisuus -titteli menee ehdottomasti kesäkuiselle beach volley -tapahtumalle. KiskoTriathlon on maamme pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty triathlonkilpailu. Kesäveisut (yhteislaulutilaisuus) maanantaisin klo 18 Salon kirkon pihamaalla, sateella kirkossa
30.6. Kamarimusiikin helmiä esittävät Kansallisoopperan huippumuusikot Petteri Iivonen, viulu, Jaakko Ilves, viulu, Pisku Ristiluoma, alttoviulu, Samuli Peltonen, sello ja Johannes Piirto, piano. Kansanlaulukirkko Trömperin kestikievarissa Hajalassa klo 11. 8.7. Robert Henriksson esittelee ja tunnistuttaa vanhoja Lauri Ronin ottamia valokuvia. 6.7. Konsertti Lapsena hoida taivahan Suomusjärven kirkossa klo 20, Maria Sirén, laulu, Kirsi Santz-Viljakainen, urut ja piano, Ulla ja Svante Arvedson, nokkahuilu. 30.6. Ohjelmalliset sunnuntait Salon torilla: klo 11–13 Tristan Leopold Lumme. Vihtatalkoot Salossa, Nakolinnassa Meriniitynpuistossa klo 16–18, mahdollisuus tutustua Salo-Uskelan Seuran valokuvakokoelmiin. 8.7. Suviheinämatch show Someron Haukkukalliolla klo 17.30– 20. Kisko-päivä klo 12–15 kirjastossa. Salo Horse Show -ratsastuskilpailu Salon Urheilupuistossa. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Tonika 14.7. Salon Seudun Ajoneuvoharrastajien tapahtuma Salon torilla klo 17, harrasteajoneuvoja vuosien varrelta. Tanssit Huvinummella Salossa klo 20, Keijo Nurminen yhtyeineen 15.7. 6.7., 13.7., 15.7. Runoraati Teijon Masuunilla klo 16. TORSTAINA 24. 11.7. 29.6. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Päätoimittaja: Ville Pohjonen Tuottaja: Kirsi Siekkinen Suvitapahtumat: Anneli Kajander-Ekström Taitto: Kirsi Siekkinen, Lasse Törnroos Kansi: Suvi Kulla Kannen kuva: Marko Mattila Mediamyynti, puh. 5.7. Metka Kööri esittää Juice Leskisen monipuolista tuotantoa johtajanaan Anna Schukov. 14.7. 30.6. Karaoketanssit Kettulan pirtillä Suomusjärvellä klo 20, Vepan karaoke. Teemana Eino Leinon juhlavuosi. Metkasti Juicea Someron srk-keskuksessa klo 15–17. 13.7. Konsertti Romantiikkaa uruilla Uskelan kirkossa klo 20, Henri Hersta, urut. 9.7. Kiikala-päivän kansanlaulukirkko Kiikalan museomäellä klo 12. Kemiönsaaren Musiikkijuhlien konsertti Salon taidemuseo Veturitallissa klo 19. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 29 Salon seudulla tapahtuu koulun kentällä pe klo 17–21, la 06– 15. 12.7. 1.7. elokuuta. Pihassa viihdyttävät Tadeusz ja Damian Kedziora, Samu-Markus Pyykkö, keppihevoskisat. Lennä laulu meidän landelle Someron Hovimäessä klo 19– 20.30, Metkan Köörin yhteislaulutapahtuma laulattaa leirintäja retkeilyalueella. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Kansallispukujen tuuletuspäivää vietetään Salon torilla 5. Ruukkipäivä, Mathildedalin Ruukkitehtaat klo 11–16. 30.6. 1.7. 02 770 21 Virve Ruissalo Minna Ihanmäki Pirkko Pelander Pia Peltola Heli Valanne Painopaikka: Salon Lehtitehdas 2018 SUVILEHTI SatamaSSa tanSSit Kuva: Pekka Uusitalo. 2.7. Yhteislaulutilaisuus Teijon Masuunilla klo 15. Kesäyön tunnelmia -konsertti Kiskon kirkossa klo 19, mezzosopraano Lilli Paasikivi. 7.7. Konsertti Taruja ja tarinoita Muurlan kirkossa klo 20, Saara Rauvala, laulu, Siru-Liina Ollula, viulu, Henni Isojunno, piano. 1.7. 3.7. 4.7. Laituripilatesta Mathildan Marinassa klo 18–19. Laituripilatesta Mathildan Marinassa klo 18–19. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Kari Silanderin yhtye. 4.7. 4.7. Latotanssit Vesalaisen ladossa (Kurajoentie 120, Pertteli) klo 20, Patajätkät. Laulun juhlaa -konsertti Kiskon kiskossa klo 15, sopraano Camilla Nylund ja YL Alumni Enseble (lm). Laiturijoogaa Mathildan Marinassa klo 9–10. 8.7. Jatkuu seuraavalla sivulla Helmat heiluvat kesätansseissa. HEINÄKUU 1.7. Laiturijoogaa Mathildan Marinassa klo 9–10. Ohjelmalliset sunnuntait Salon torilla: klo 10–12 Matti Palenius alias trubaduuri Pyle, klo 12– 14 Chrichton Vulcan Orchestra. 4.7. 15.7. Runoja ja musiikkia Kiskon Kivimakasiinissa klo 18.30, Eila Mamia, Janne Kuusinen ja Aki Toivoniemi. Lennä laulu meidän landelle Someron Salkolassa klo 19–20.30, Metkan Köörin yhteislaulutapahtuma laulattaa kylänrannassa. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Pyrstötähti 8.7. Ohjelmalliset sunnuntait Salon torilla: klo 10–12 KJ & The Goodwill, klo 12–14 Martti Halme ja Wounded Silence. 12.–15.7. 7.7
heinäkuuta. Venetsialaiset Mathildan Marinassa klo 11 alkaen, klo 21 Hard to Handle, Luonnonpäivä kansallispuistossa, Terho Music Festival. 28.7. Teijon tehtaat vuosisatojen saatossa -historianäyttely Mathildedalin Ruukkitehtailla 2.6.– 26.8. Ukuleleyhtye Justìn Girls and Boysin konsertti Kiskon Kivimakasiinissa klo 19. 19.8. 21.7. Särkisalo-päivä Meripirtissä klo 10–14, perinnepelejä, luontotietoutta, vuoden särkisalolaisen julistaminen. Kirkkojärvipäivä Järvelän kylätalossa Kiskon kirkonkylässä klo 14–18, Markku Marttisen esitelmä kalastusluvista, onkikilpailut. 25.8. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 19, Tähdenlento. 21.7. 25.8. Katse taivaalle -ilmailutapahtuma Kiikalan lentokentällä klo 12–18. Laituripilatesta Mathildan Marinassa klo 18–19. 18.7. 12.8. Konsertti Wienin rypäleitä Kiskon kirkossa klo 20, barokkiyhtye Un`altra ondata: Petri Arvo, nokkahuilut ja dulzian, Anni Elonen, barokkiviulu, Louna Hosia, viola da gamba, Julia Tamminen, cembalo ja urut. Kansanlaulukirkko Kettulan pirtillä klo 13. Silja Selonen, maalauksia, studionäyttely,Salon taidemuseon tornissa 26.5.–16.9. Konsertti Improvisando! Kiikalan kirkossa klo 20, Trio Improvisando: Iida-Vilhelmiina Sinivalo, sello, Mikko Helenius, bandoneon, Hannu Rantanen, basso. 11.–12.8. Laiturijoogaa Mathildan Marinassa klo 9–10. Yhteislaulutilaisuus Teijon Masuunilla klo 15. 4.8. 25.8. klo 11–17. 4.8. 22.7. 30 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. 29.7. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Saturnus 6 Anu Keronen. Suvirock 2018 Kiskossa (Orijärventie) klo 19, Poison of Zelda ja The Rack Doll. Romaniasta Mari Bucur, Cristina Ciobanu, Viorel Cojan, Dumitru Macovei, Ioan Mihalache, Carmen Poenaru, Lucia Puscasu, Dionis Puscuta ja Ovidiu Ungureanu Bacausta, Suomesta Gloria Badarau. 5.8. ELOKUU 4.8. 22.7. Peilimaailma – Lumi oglindite, romanialaista taidetta Kiskon Kivimakasiinissa. Juhannusaattona ja juhannuspäivänä suljettu. Konsertti Suomeni suloksi Angelniemen kirkossa klo 20, Hannu-Pekka Heikkilä, laulu ja sello, Anni Kuusimäki, harppu. Ohjelmalliset sunnuntait Salon torilla: klo 10–12 Kansallispukujen tuuletuspäivä, Halikon nuorisoseuran kansantanssiryhmä Revanssi, klo 12–13 Hannu Määttänen ja Anna Schukov, klo 13–14 Anna Schukov. 22.7. Tanssit Laurilan lavalla Marttilassa klo 20, Duo Mai-Rit & orkesteri. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Eino Grön. 22.7. Muinaistulien ilta Särkisalon Niksaaressa klo 19, kokko sytytetään klo 21.15. 19.8. Karaoketanssit Salossa Huvinummella klo 20. 8.8. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 19, Pispalan Sälli & Sinirytmi. Muotia ja musiikkia Ollilan nuorisoseurantalolla Marttilassa klo 13. 29.7. Avoinna Masuunin aukioloaikoina. 29.7. (02) 7272 435, www.autohuoltosalo.com VALTUUTETTU HONDA HUOLTO HUOLTOKORJAAMO TAKATALO & SAARI Turuntie 14, Salo | (02) 727 2800 | info@optikkosalo.fi | www.optikkosalo.fi Palvelemme ma-pe 9.00-17.30, la 9.00-14.00 1 KK TAATTU TYYTYVÄISYYS LASTEN SILMÄLASIT MAKSUTTA KAIKILLE ALLE 14-VUOTIAILLE AINA TOISET SILMÄLASIT -50 % 6 KK KOROTON JA KULUTON MAKSU * Tutustu tarkempiin tietoihin jatkuvista eduistamme www.optikkosalo.. Ohjelmalliset sunnuntait Salon torilla: klo 10–12 Hannu Määttänen ja Ajokoirat, klo 12–14 Trio Kallenautio, Laurinen & Rislakki. 25.8. Teijon Wanhanajan markkinat, tapahtumia Masuunilla, kirkonmäellä ja kirkossa. Salon Taiteilijaseuran ja Vantaan Taiteilijaseuran myyntinäyttely Mathildan Marinassa joka päivä 2.9. 18.8. Sampsa Sarparanta Masuunilla, Kai Fagerström Kiskossa Kai Fagerstömin valokuvanäyttely Sammalhuoneet avautuu Kiskon kivimakasiinissa 5. 4 KK VAHINKOTURVA i * * * * * Jatkuu edelliseltä sivulta 16.7. 21.7. K A I F A G E R S T R Ö M Moottoripyörät, mönkijät ja perämoottorit. 18.7. Helsingintie 32, Salo p. Vihkimiset, avioliiton siunaamiset ja avioliiton vuosipäivähetket ilman ennakkovarausta. Ohjelmallinen sunnuntai Salon torilla: klo 10–12 trubaduuri Juke Kukeboks, klo 12–14 Mekkala. 11.8. Muurlan Wanhanajan markkinat opiston pihapiirissä klo 11–14, ohjelmaa kaiken ikäisille, myynnissä mm. asti, Eeva-Kaisa Ailus, Larisa Evstifeeva-Auraniemi, Heli Kolho, Ulla Kuronen, Pekka Leppälä, Juha-Matti Pitkänen, Arja Pykäri, Helena Tuura, Jaana Tuomisto ja Tea Warinowski. Kansanlaulukirkko Muurlan kirkossa klo 10. Kuvataiteilija Silja Selosen työja näyttelytila avoinna 2.6. Konsertti Ajan musiikki Kuusjoen kirkossa klo 20, Lassi Kari, kontrabasso, Hermanni YliTepsa, viulu, Erno Aalto-Urantowka, kitara, Tua Hakanpää, laulu. Yhteislauluhetki Kuusjoen kirkon pihassa klo 18. 26.8. Ohjelmalliset sunnuntait Salon torilla: klo 11–13 Markus Blom yhtyeineen. 26.8. Märy-päivä Juhlatuvan pihalla klo 10– 15, kirppismyyjiä, poniajelua, Halikon VPK:n Miäletön mäkiautokisa paloasemalla. ti–su klo 13–17. käsityötuotteita ja leivonnaisia. 11.8. 23.8. Konsertti Tuulet kantaa yli meren Perttelin kirkossa klo 20, Salon kanttorit.. 26.8. 6.6.–1.7. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Trio Elina H. 23.7. Konsertti Messu ja rukous Perniön kirkossa klo 20, Puro Ensemble. Markkinatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 20, Kaija Lustila & Rubiini. Karaoketanssit Kettulan pirtillä Suomusjärvellä klo 20, Vepan karaoke. 26.8. HeidiLii Kaila kahvilan ja aulan puolella. 18.8. Laituripilatesta Mathildan Marinassa 18–19. Teija Lehto, Marita Mikkonen ja Reija Palo-oja Teijon Masuunin galleriassa 2.6.–1.7. Ohjelmallinen sunnuntai Salon torilla: klo 10–12 Kai Saarinen erilaisin kokoonpanoin. 30.7. Halikon Marttojen Martan päivän iltatoritempaus Salon torilla, tuoreita munkkeja. 21.7. Vihkiyö Uskelan kirkossa klo 17–23. Pertun päivän toritapahtuma Perttelissä Inkereen koulun pihalla klo 12–15. TOUKOKUUTA 2018 SUVILEHTI NÄYTTELYT Herb Ritts, In Full Light kansainvälinen valokuvanäyttely Salon taidemuseo Veturitallissa 26.5.–16.9. alkaen koko kesän Teijon Masuunin pikkugalleriassa. 12.8. Ohjelmallinen sunnuntai Salon torilla: klo 11 perinteinen shakkiturnaus, shakkimestari Arto Satonen pelaa halukkaita vastaan, klo 12–14 G (Geepiste). 4.8. Laituripilatesta Mathildan Marinassa klo 18–19. 5.8. Lavatanssit Hallin lavalla Perniössä klo 19, Lemmentahti. 25.8. 26.7
su klo 13–15. su klo 12–16. 8–16) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/kesalehti Täytä tämä kuponki ja tiputa se postiin. Näyttely: Riikka Niittonen, Tähtikarttoja ihmisyyteen. Meritalon museo (Moisionkatu 18, Salo) 27.6.–19.8. Sampsa Sarparanta Teijon Masuunin galleriassa 3.7.–12.8. ti ja su klo 13–17 ja su 26.8. Halikon museo (Kirkkorinne 7) 7.6.–19.8. ke–su klo 11–17. 30.–29.7. TOUKOKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 31 Tilaa helposti Tilaajan nimi Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka Laskutusosoite (jos eri) Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite* Salon Seudun Sanomat Sopimus 5007578 00003 VASTAUSLÄHETYS Tarjous voimassa 14 vrk ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia. . su klo 12–15. ti– su klo 13–17. Trömperin kestikievarimuseo (Vanha Turuntie 1326) 20.6.– 12.8. Su 26.8. ke–pe klo 11–17, la–su klo 11– 15. klo 12–16. Perniön museo (Museotie 9) 5.6.–19.8. TORSTAINA 24. Tiina Harjola kahvilan ja aulan puolella. Jos et halua ottaa digilehteä käyttöön, jätä kohta tyhjäksi. Fiulmaakarin mylly Muurlassa, esittely sopimuksen mukaan www.muurla.fi. klo 13–17. Aila ja Asko Salminen Teijon Masuunin galleriassa 18.8.–30.12. 70.80€ KES ÄTA RJO US! (70,80€) Määräaikainen tutustumistarjous 39 90 2 kk lehdet Salon Seudun Sanomat maksaa postimaksun Tilauksen alkamispäivä: . Kesänäyttely Kiskon kotiseutumuseossa: Lauri Roni 100 vuotta, kiskolainen muusikko ja valokuvaaja, Kiskon kotiseutumuseo 40 vuotta. Soita tilaajapalveluun: 02 770 2626 (ark. la ja su klo 12– 15, 5.–26.8. Kai Fagerstömin valokuvanäyttely Sammalhuoneet Kiskon kivimakasiinissa 5.7.–5.8. Radioja televisiovastaanottimia, lanka-, radioja matkapuhelimia, monitoreja, toimiva käsivälitteinen keskus, pelilaitteita ja pelattavia pelejä. Kiikalan kotiseutumuseo (Porvarinpolku 10) 3.6.–26.8. 2018 Säästät 30.90€ Lisää kesätarjouksia >> tilaajapalvelija.fi/kesalehti * Digilehteä varten tarvitaan sähköpostiosoite. Yhteystietoja voidaan käyttää konsernin suoramarkkinointiin. Ota Salon Seudun Sanomat kesäseuraksesi ja tiedät mitä Salon kesässä tapahtuu. to, la, su klo 12–18. Suomusjärven kotiseutumuseo (Karjalohjantie 161-2) 23.6.–12.8. Ei koske tarjousaikana irtisanottuja tilauksia. su klo 12–15. paperi –ja digilehden norm. Taidemaalari Viljo Hurmeen ateljeekoti (Muurlantie 309) 1.7.– 26.8. klo 12. Muurlan kotiseutumuseo Honkala (Muurlantie 134) 1.7.– 26.8. Verhoiluja entisöintiliike www.facebook.com/idefixliike idefix idefix Verhoiluja entisöintiliike Verhoilijamestari Anneli Hiiri 0400 213 224 • idefixliike@gmail.com Toijantie 11, 25460 KiSKO Vuodesta 1992 ArTeK. Taiteilija paikalla su 9.6. ke–pe klo 12–17 ja la–su klo 12–16. KESÄ ON TAAS TÄÄLLÄ! Tilaa nyt Salkkari tutustumishinnalla 39 90 2 kk tilaus sis. Zamuel Hube kahvilan ja aulan puolella. klo 11–15. klo 11–14. Lisäksi 2 vkoa kaupan päälle! Lisäksi 2 vkoa kaupan päälle! Sampsa Sarparanta Masuunilla, Kai Fagerström Kiskossa Elefantti-2016, Noora Schroderuksen taidenäyttely Kuusjoen Viljamakasiinilla 9.6. Trömperipäivä su 8.7. alkaen koko kesän su klo 12–15. MUSEOT Salon elektorniikkamuseo (Astrum-keskus Salorankatu 5-7, ovi 3) Made in Salo -näyttely 9.5.– 31.8. la ja su klo 11–14, su 26.8. Kiskon kotiseutumuseo (Kirkonkyläntie 30) heinäkuussa la–su klo 12–15, elokuussa su klo 12–15
750 autopaikkaa joista 500 katettua ja suuri osa sisähallissa paahteelta ja kesäsateelta suojassa, sekä 3h ilmaista pysäköintiaikaa asiakkaillemme. TOUKOKUUTA 2018 ARKISIN: S-market 7-21 erikoisliikkeet 9-20 LAUANTAISIN: S-market 7-18 erikoisliikkeet 9-18 SUNNUNTAISIN: S-market 12-18 erikoisliikkeet 12-18 Katso liikekohtaiset aukioloajat netissä www.kauppakeskusplaza.fi facebook.com/kauppakeskusplaza Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, 24100 SALO Plazassa on 36 palvelevaa erikoisliikettä ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa Sinua varten! Kolmannessa kerroksessa terveyspalveluiden ja eri alojen toimistojen lisäksi kauneus-ja hierontapalvelut. (02) 731 2386 P A R T U R I K A M P A A M O POTER O Sauvo Marttila Koski Särkisalo Kasnäs Taalintehdas Uudistunut Plaza palvelee Sinua!. 32 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 24. Plaza Vita Plaza K e l l o j a K u l t a P l a za Kauppakeskus Plaza Vilhonkatu 8 24100 Salo puh