1,19 €/päivä MAANANTAI 24.6.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Hyvä päivä alkaa Salkkarilla!. Viikko 26 | N:o 168 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk
Ei siis hassumpi sijoitus. Turvallisuutta u u Peppursuon ennallistaminen tarkoittanee neljännen motocross radan rakentamista. Tähän suuntaan ainakin Yhdysvalloissa lasketaan. Meriveteen liuenneena sitä saattaa olla vielä rapiat 20 miljoonaa tonnia lisää. Johtaja tuli käymään normaalisti klo 15 paikkeilla ja sanoi: mitä te valitatte, joka kerta olen löytänyt paikan itselleni. Myös yrittäjät ja poliitikot vetävät samaa köyttä. Maapallon maaperässä on arvioitu olevan 3–6 miljoonaa tonnia kultaa. Muut kunnat ja valtio voisivat halutessaan paikata yhden osakkaan poisjäännin. Kävi miten kävi, epävarmuus hankkeen ympärillä jatkuu. Salossa, Espoossa, Lohjalla ja Kirkkonummella kaupunginhallitukset käsittelevät hankkeen rakentamiseen liittyvää esisopimusta. Ikkunaton yhteistila Campuksessa ja Hintan maisemat yhteistiloissa sekä maalaismaisemat. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Mielestäni kaupungin ja Varhan viranhaltijat ohjaavat päätöksentekoa. Todella harmi u u Oulussa rakennetaan hyvin paljon ja kaavoittamiseen on panostettu. Vesitase ei vielä ole hirvittävä, mutta kuitenkin kultakiloa kohden tarvitaan tuotannossa keskimäärin 265?000 litraa vettä. Viidessä oli sama eräpäivä! Näin meillä u u Suomi on typeryksien maa. Sopimuksen julkistamisen jälkeen Salossa yritettiin vaientaa keskustelu päätöksestä. Yhden lipeäminen johtaisi siis uuteen tilanteeseen kaikkialla. Hallitus voi myös päättää hylätä sopimuksen. Mutta kaikissa kunnissa esisopimuksen hyväksymisen ehtona on, että muut osakkaat päättävät samoin. Pehmeänä metallina se ei juuri kestä kovaa käyttöä. En tiedä miten tuossa Tahkonkadun ja Karjaskylänkadun kohdalla on ollut, mutta ei se matka voi muutamasta sekunnista olla kiinni, jos pysähtyy. Kysyn kumman sinä valitset. Enemmistö Salon päättäjistä on silti sitoutunut hankkeeseen. Ei varmaan kauan kestä, kun pöydän viereen laitetaan rätti, jotta asiakkaat itse voisivat pyyhkiä pöydänkin. Kultaahan ei todella tarvita juuri missään. Kotipoltto vai. Hankkeen jäsenien pitäisi neuvotella, miten edetä. Kirjoittaja on tietojärjestelmätieteen professori. Salolla olisi paljon opittavaa Oulun toimeliaisuudesta. Niukkuus ja uustuotannon puute nostaisivat kullan hintoja. Yhden kultakilon tuottamisen lasketaan tuottavan keskimäärin 29 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Maisemointi u u Hintalla ja Campuskodilla aivan kuin yön ja päivän ero. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Salon sairaalasta tuli mieleeni erään yrityksen korkein johto. Suomen pääkaupunki Helsinki on ilmoittanut, ettei aio osallistua kustannuksiin. Monessa elektroniikkakomponentissa käytetään kullattuja pintoja sähkönjohtavuuden parantamiseksi ja muistakin syistä, mikä usein on taloudellisestikin perusteltua, mutta sielläkin varmasti pärjättäisiin ilman kultaa. Tervettä järkeä u u Kirakassa iki-ihana Peppi. Tööt, tööt u u Nimimerkille Huomannut: En myöskään käytä itsepalvelukassaa juuri siitä syystä, että ihmisillä olisi töitä. Tiettävästi kaupunginhallituksessa on haluja äänestyttää esisopimuksen hyväksymisestä. Rahoitus u u Päätökset tehdään usein vajailla tiedoilla. Pysäköintipaikoista oli huutava pula. Muuten hyvä, mutta Pepillä oli punainen tukka ja pisamia! Peppifani u u Hyvä kirjoitus Suomen historiasta Jorma Santalalta (SSS 20.6.) Näin se menee, kun rahanahneet suunnittelevat omat bonuksensa. Irtopisteitä olisi tarjolla ja kuntavaalit odottavat ensi keväänä. Hallituspuolueet ovat sitoutuneet rataan myös hallitusohjelman kautta. Kaupunginhallitus voi periaatteessa leimata paperin, jolloin hankkeen valmistelu jatkuu ja lopulliset päätökset tehdään aikanaan valtuustossa. Eri näkemyksiä u u Alkossa on asiantuntemusta ja tärkeä valikoima. Mitenkäs Salon kanssa on. Menot moninkertaisia kuluja! Hölmöläistä u u On se kumma, miten ei mene jakeluun, että Horninkatua torin pyörätien kohdalla ylittävät pyöräilijät ovat väistämisvelvollisia katua suoraan ajaville autoille. Mitä jää jäljelle Alkon jälkeen. Työvoimaa, jopa lapsia, käytetään hyväksi usein hirvittävissä työskentelyolosuhteissa. En koskaan vie kahvilassakaan astioita pois. Salon tapako u u Juu, tuli kyllä Varhalta kuusi laskua. Tietysti Oulu on huomattavasti suurempi, mutta siellä kaikki toimii ja mm. Voittajina olisivat tietysti nykyiset kullan omistajat. Tai jospa odottaisimme, että meillä on joskus teknologiaa, joka tekee kullan tuottamisesta nykyistä ympäristöystävällisempää. Ja vaikka edelleen väitetään, että ”puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa”, uskallan nyt kuitenkin ottaa tämän kullan puheeksi. Milloin opitte u u Jokohan pyöräilijätkin oppisivat, ettei pyöräillä sinne suojatielle. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Mutta kuten mikään Tunnin junaan liittyvä, tämän päivän päätöksetkään eivät ole kovin yksiselitteisiä, saati yksinkertaisia. 2 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Se tarkoittaisi Salon erkaantumista hankkeesta. Kultakaivokset rasittavat ympäristöään tavattoman suurella määrällä, eikä tuotanto useinkaan ole tarkastelua kestävää. Täydellistä järjettömyyttä. Kullan jalostamisessa tarvitaan monia vaarallisia aineita, kuten lyijyä ja syanidia. Josko siis lopettaisimme kullan käytön. Iso menetys u u Kuinka moni työntekijä hakeutuu työpaikkaan, joka on jatkuvan lopetusuhan alla. Toiminta ja asiakasvirta oli suurinta klo 6.45–15 välillä. Mielelläni maksan palvelusta TEKSTARIT 040 7711 777 Hyvä ja paha kulta K ukapa ei kultaa halajaisi. Kulta ei kyllä lopu juuri heti. Noin 15 prosenttia maailman jalostetusta kullasta on päätynyt elektroniikkaan ja teollisiin sovelluksiin. Periaatteessa jokainen kultakoru kantaa mukanaan verivarjoa. Nyt: asiakas ei maksa, lasku Varhaan. Tämä on ilmeisesti sitä parempaa aktivismia. Salon kohdalla se kuitenkin ilmaisee halukkuutta laittaa noin 40 miljoonaa euroa Suomen tämän hetken tärkeimpään liikennehankkeeseen. Millään ei ole rajoja, ja tavalliset tallaajat kärsivät. Taksimaksu: suoraan kuljettajalle. Esisopimus itsessään on pikemmin tahdonilmaus kuin sitova paperi. KESÄKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 24.6.2024 T ämä maanantai on merkittävä etappi Länsirata-hankkeelle eli tuttavallisemmin Tunnin junalle. Edelleen todetaan että ”hyvä maine on rikkautta arvokkaampi, suosio parempi kuin kulta ja hopea”. Mistä näitä päättäjiä riittää. Noin 150 miljoonaa uutta työtöntä myös ilmestyisi. Venäläinen sananlasku ohjeistaa, kuten he myös ovat toimineet: ”Hopealla osta, kultaa kerää, kuparia älä hyljeksi, raudalla puolustaudu”. Näinä päivinä, kun kaiken tavaran ympäristövaikutuksia tarkasti arvioidaan, on kuluttajan myös hyvä selvittää oma suhteensa kultaan, ja ymmärtää mitä kulta ympäristölleen merkitsee. Kultaan liittyy suuria lukuja ja suuria tunteita, ja suuria periaatteita. Asiat halutaan saada näyttämään toivotulta lopputulokselta tai tehdään salassa ja vasta sen jälkeen viedään päätettäväksi. Kirjoita lyhyesti. Tämäkään ei välttämättä johtaisi Länsiradan kaatumiseen. Kuitenkaan, ”ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää”. Nämä ovat huikeita lukuja, kun kultaa on maailmassa jalostettuna noin 210?000 tonnia. Edessä voisi olla jopa uusi neuvottelukierros, uudet ehdot ja uusi sopimusmalli, joka tulisi myös Salon eteen. Kullan symboliarvo on käyttöarvoa suurempi, se on suorastaan mahtava. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O. Bonuksia kaikille u u Onko Länsiradan rahoituksesta irtaantuminen pelkkä ilmoitusasia. valitukset ovat todella vähäisiä verrattuna isompiin kaupunkeihin. Monta vaihetta ennen kuin lasku on käsitelty Varhassa. Jos inflaatio on nostanut hintoja viimeisen sadan vuoden aikana noin kaksikymmenkertaisiksi, on kullan hinta tuona aikana satakertaistunut. Auto on kuitenkin vahvempi, vaikka olisi pyöräilijällä etuajo-oikeus. Epra u u Mielenkiintoista vastustaa yksityisautoilun korkeita kustannuksia ajelemalla autolla viikkoja ympäri Suomea. Tunnin junan tulikoe ”Periaatteessa jokainen kultakoru kantaa mukanaan verivarjoa.” KOLUMNI Reima Suomi Salo ja useimmat muut osakaskunnat päättävät tänään maanantaina Länsiradan jatkosta. Kullalla on aina viestitty rikkautta, ja rikkautta kulta on myös käyttäjilleen – tai siis omistajilleen – tuonut. Varsinainen ympäristöpahis kulta joka tapauksessa on. Yhden kultakilon vuoksi joudutaan louhimaan keskimäärin miljoona kiloa maata. Ratkaisu ei olekaan helppo, sillä nyt neuvoteltu sopimus on kunnille kalliimpi kuin etukäteen odotettiin. Se siitä. Niin monen ihmisen oletetaan saavan suoraan toimeentulonsa kullasta. Siellä sitä sitten käsitellään lähes kaksi vuotta, jonka jälkeen lasku lähtee asiakkaalle
Chorizokeitto ei petä Anne Taimen luottaa myös tässä keitossa maustamiseen. Vielä vuonna 2014 nelihenkinen perhe saattoi saada liput huvitai teemapuistoon noin sadalla eurolla, mutta nykyisin esimerkiksi Linnanmäen rannekkeet kustantavat neljälle jo yli 200 euroa. Keiton suosion salaisuus on, että jos jotain ainesosaa ei kaapista löydy, sen voi korvata tai jättää pois. Keiton makua voi viilailla esimerkiksi yrteillä. SIVUT 4–5 Se o kesä ny! S S S / A N N A K O R P I A H O. SSS selvitti, mitä huvipuistojen ja muiden kesäkohteiden liput maksavat eri puolilla Suomea. Juhannus on monelle merkki siitä, että kesä on alkanut. Broensin mielestä kesä alkaa heti kesäkuun alusta. MAANANTAINA 24. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi Kesäloman hinta on noussut. T S A R K I S T O / J O R I L I I M A T A I N E N Anne Taimenen chorizokeittoon tuoremakkara tuo säväkkyyttä. Joskus keitto on maistunut syöjille niin hyvin, että emäntä on jo ehtinyt huolestua, riittääkö kattilallinen. T A I N A T U K I A SIVUT 6–7 SIVUT 8–9 Alikersanttina Säkylässä toimiva Lotta Broens palasi Sauvossa vietetyn mökkijuhannuksen jälkeen Saloon ja nautti torilla jäätelöstä, kun lomaa on vielä jäljellä. Kallis kesäloma Naantalin Muumimaailman sisäänpääsyn hinta on noussut nelihenkiselle perheelle vuoden 2014 noin 100:sta eurosta 148 euroon
KESÄKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. / Polttaa asvaltti ja tiili, hengityksen täyttää pöly sekä hiili. Hän otti sunnuntaina alleen kirkkaanpunaisen kesäautonsa ja lähti poikansa Joona Jokisen kanssa Saloon Hesburgeriin. Toukokuussa takki aukee, koristossut kuivuu: / ei koskaan enää duuniin eikä koskaan enää kouluun,/ vaan rannalle – hiekalle! Salolaiset Tanja Grönholm ja Pets Mäeots nauttivat aurinkoisesta juhannussunnuntaista Tykkipuistossa. Yleensä Broens nauttii kesistä ilman aikataulua. / Autojen pakokaasu huumaa, kadulla on kuumaa, kadulla on kuumaa. Illat ovat pitkiä ja valoisia, ja jospa olisi lämmintäkin, Riina Vihanto toivoo. Tanja Grönroos ja Pets Mäeots juhlivat kesäloman alkua Salon keskustassa. –?Kesä kuluu pitkälti töissä ja omakotitalopuuhissa, mutta yksi mökkiviikonloppu vietetään Himoksella, hän kertoo. Juhlista selvittyään viisihenkinen perhe lähtee viettämään kesää vuokramökille Saimaalle. / Päästään kimppuun kesäjuttujen omien. –?Ensimmäinen lomaviikko menee siivoamiseen ja paikkojen laittamiseen, koska ensi viikonloppuna on tyttären rippijuhlat, Petteri Jokinen kertoo. Sen ihmeempää ei tarvita. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Just alkoi kesälomakin, muurlalainen Petteri Jokinen toteaa. Salolainen Lotta Broens vietti juhannusta perheensä kanssa mökillä Sauvolla. Kaikki huolet nyt haudataan, huolet haudataan. Alkuun sillä tuli ajettua enemmänkin, mutta nykyään tuhannesta kahteen tuhanteen kilometriä kesässä. Juostessaan kaatunut ja kätensä murtanut Joona odottaa malttamattomana, että saa kipsin pois keskiviikkona: –?Sitten pääsee uimaan! Saimaalle Jokisen perhe suuntaa diesel-Hondalla, mutta kesän huviajelut Petteri Jokinen ajelee Kaliforniasta vuonna 2007 ostamallaan vuoden 1966 Ford Mustangilla. – Kyllä kesä alkaa juhannuksesta. SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi On kesä vasta alussa, ja niin paljon koettavaa. Taas on tullut aika kesälomien, duunin ovet kiinni laudataan. –?Tämän viikon olen lomalla, mutta muuten koko kesä menee kasarmilla, kertoo alikersanttina Säkylässä toimiva Broens. Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä. Riina ja Antero Vihanto sekä Mauno-mäyräkoira poikkesivat Paimiosta Saloon juhannussunnuntaina. –?Onpa täällä hiljaista! Turussa oli enemmän väkeä liikkeellä, LaIlonaiheina maisemanvaihdokset, uimarannat, valoisat illat ja ettei kello herätä aamulla. –?Loma alkoi, Grönholm iloitsee. Tulevaisuus on avoin. / On kesä vasta alussa, ei se koskaan loppua saa. Turkulaiset Larissa ja Juri Levkin autoilivat sunnuntaina katsomaan Saloa, jonka ohi he ovat aina tähän asti ajaneet Helsingissä käydessään. – Elämä on kesällä helpompaa, ja tuntuu kuin vuorokaudessa olisi enemmän tunteja. Kello ei soi aamulla, vaan saa herätä sitten, kun haluaa. Larissa ja Juri Levkin autoilivat Turusta tutustumaan Saloon.. / Valoisista öistä nautitaan, eikä nyt oo aikaa mennä nukkumaan, / kun Suomen kesä on hetken vaan. – Ajanvietto kavereiden kanssa ja uiminen kuuluvat kesään. Me kesäyössä hiljaa istutaan, ja aurinko taas värjää taivaan purppuraan. Kiinteistöjä välittävä Riina Vihanto kävi sunnuntaina työkeikalla Salossa esittelemässä myyntikohdetta miehensä Antero Vihannon ja mäyräkoiransa Maunon lähdettyä seuraksi. Paimiolaispariskunta on Jokisten kanssa täysin samaa mieltä: –?Kesä alkaa juhannuksesta! Vihannot viettivät juhannusta kotonaan vieraiden seurassa. –?Tämä on ensimmäinen Mustangin korimalli. / Sata kesää, tuhat yötä valvoisin luona rakastetun. Vaikka juhannusta nimitetään ”keskikesän” juhlaksi, monelle se on vasta startti kesään. –?On kiva käydä jossain muualla silloin harvoin, kun lomaa on, Jokinen painottaa. Työura Puolustusvoimissa houkuttelee häntä, mutta niin myös psykologian opiskelupaikka Jyväskylässä. Sata kesää, tuhat yötä ainakin tahdon kanssasi sun. Kesä alkaa juhannuksesta ”On kiva käydä jossain muualla.” Petteri Jokinen Joona (vas.) ja Petteri Jokinen lähtivät kesäautolla Muurlasta sunnuntaiajelulle. Grönholm listaa kesäloman parhaat puolet: –?Vapaus, saa ottaa aurinkoa, eikä tarvitse miettiä mitään
STT | Emmi Tilvis Tänäkään juhannuksena ei ole vältytty liikenneonnettomuuksilta, hukkumisilta, onnettomuuksilta ja väkivallalta. Poliisi epäilee pakettiauton nuorta täysi-ikäistä kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta. Kristiinankaupungissa hukkui kaksi ihmistä. / Kun hiukankin päätään käyttää ei vaille show´ta jää. Perjantai-iltana Kristiinankaupungissa hukkui uimassa ollut mies. Naista yritettiin elvyttää tuloksetta. Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin 23. Etelä-Savossa sattui samana yönä liikenneonnettomuus, jossa kuusi teiniä ajautui henkilöautolla ulos tieltä. Kalajoella oli häiriökäyttäytymistä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, tiedotti Oulun poliisi. Ulkopuolisille ei aiheutunut vaaraa eikä vahinkoa eivätkä kuljettajan vammat tiettävästi olleet vakavia. K U V A T : S S S / A N N A K O R P I A H O rissa Levkin toteaa. Tiedossa viisi hukkumista. Perjantaina hevonen oli karkuteillä Karjaalla. Myös vakavasti loukkaantunut oli henkilöautossa. Lauantaina poliisi kertoi, että Kalajoen Hiekkasärkillä oli tänä juhannuksena viime vuotta enemmän juhlijoita. Alustavan selvityksen mukaan autoa oli ajanut 15-vuotias päihtynyt poika. Kesälomilla he käyvät Tallinnassa, mutta ovat joka kesä tutustuneet myös Turun lähikuntiin. Palaneesta talosta löytyi vainaja Keuruulla. STT ei viikonloppuna tavoittanut Sisä-Suomen poliisia kertomaan tapahtuneesta. Ikävin tapaus sattui Naantalissa, jossa vuonna 1985 syntynyt nainen hukkui kesämökin rantaan Rauduisissa. Auto törmäsi seinään, jalkakäytävällä olleisiin, skuutteihin, liikennemerkkiin ja puuhun, jonka jälkeen auto meni katon kautta ympäri. Länsi-Uudenmaan poliisi sai useita ilmoituksia Helsingin suuntaan juoksevasta hevosesta. Mies oli ollut liikkeellä veneellä ja pudonnut veteen. Lauantai-iltana hukkui nainen, kertoi Pohjanmaan poliisilaitos. Kuvassa veneilijöitä Helsingin Merisatamassa. Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi miehen hukkuneena meren pohjasta. Turmassa olivat osallisena vastakkaisista ajosuunnista tulleet pakettiauto ja henkilöauto. Alustavien tietojen mukaan nainen oli mennyt uimaan saunomisen yhteydessä ja hänet löydettiin elottomana lähellä rantaa. – Viime kesänä olimme Nauvossa ja Korppoossa. Sukeltajat löysivät hänet vedestä. Lopulta hevonen odotteli poliisin kanssa bussipysäkillä omistajaansa, joka saapui nopeasti paikalle. Kotihälytystehtäviä oli kaikkiaan kolmisenkymmentä, joista osa oli perheväkivaltaa ja osa muunlaista häiriötä. Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen sunnuntaiaamuna kello 6.55. Perjantaiaamuna Keuruulla Keski-Suomessa palaneesta omakotitalosta löytyi kuollut ihminen. Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen sunnuntaina aamulla hieman ennen seitsemää. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Kesä alkaa juhannuksesta ”Kesällä elämä on helpompaa.” Riina Vihanto Joona (vas.) ja Petteri Jokinen lähtivät kesäautolla Muurlasta sunnuntaiajelulle. Sunnuntaina alkuiltaan mennessä oli tiedossa viisi hukkumiskuolemaa. Poliisin mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti. Onnettomuuksilta vältyttiin, koska sivulliset saivat hevosen kiinni. Juhannusaaton vietto sujui Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella melko rauhallisesti, mutta juhannusyönä tehtävämäärät kasvoivat. Pohjois-Savossa Leppävirralla kolme ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa lauantain vastaisena yönä. Porin Sampolassa kaksi seuruetta otti yhteen nyrkein ja mahdollisesti myös astaloin. Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat lainauksia kappaleista On kesä vasta alussa (Woude), Kesäkatu (Danny), Suomen kesä (Olli Halonen), Kesäloma on kesällä (Ne Luumäet), Kesämenot (Eero, Jussi & The Boys) ja Sata kesää, tuhat yötä (Paula Koivuniemi). Juhannuksen pahin onnettomuus oli tuhoisa kolari Leppävirralla Merivartiostojen juhannus oli tavanomaisen kiireinen. Luvut vastaavat edellisten vuosien määriä. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana, eikä tiedota asiassa enempää. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Lounais-Suomen poliisin juhannus oli viime vuotta rauhallisempi tehtävämäärien suhteen. Vammoja aiheutui usealle osalliselle. Voi mennä, minne nokka näyttää, on sade taikka poutasää. Hän on tutustunut nykyiseen kotimaahansa myös pyöräillen: – Yhtenä kesänä pyöräilin kymmenen päivänä aikana 700 kilometriä Keski-Suomessa. Omaiset olivat aiemmin päivällä ilmoittaneet miehen kadonneeksi. Juri Levkin on asunut Turussa 25 vuotta ja Larissa Levkin 16 vuotta. Lounais-Suomen poliisilla oli kaikkiaan 963 tehtävää juhannusaattoaamun ja sunnuntaiaamun välisenä aikana. Alaikäiset käyttivät alkoholia, ja alkoholin vaikutuksen alaisena ajettiin autoa. Sunnuntaina vuonna 1955 syntynyt mies hukkui Pohjois-Satakunnassa Jämijärvellä. Lauantai-iltana yksi ihminen hukkui Porvoossa. Onnettomuudessa kuolivat pakettiauton kuljettaja ja kaksi henkilöautossa ollutta. Hätäkeskus sai asiasta ilmoituksen lauantai-iltana ennen kymmentä. MAANANTAINA 24. Olemme käyneet muun muassa Tampereella ja Porissa, Juri Levkin kertoo. Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi miehen hukkuneena. Merivartioston mukaan iäkäs ihminen oli lähestynyt rantaa veneellä ja joutunut veden varaan horjahdettuaan veneen laidan yli. (SSS) Lounais-Suomen poliisilla alle tuhat tehtävää aattoaamusta sunnuntaiaamuun. Pakettiauto ajautui vastaantulevien kaistalle. Rattijuoppoja jäi kiinni 18 ja vesiliikennejuopumuksia ilmeni kolme. Noin neljäkymmentävuotias nainen hukkui kesämökin rannassa Naantalin Rauduisissa, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Nainen hukkui mökkirantaan Naantalissa. Vuonna 2008 syntynyttä nuorta epäillään pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Joskus lähdemme muualle Suomeen. Juhannusaattona poliisilla oli 186 tehtävää, mutta määrä kasvoi reippaasti juhlien edetessä. Viime vuoden juhannuksen aikaan tehtäviä kirjattiin 1?108. Juhannusyön edetessä ilmeni erilaisia häiriökäyttäytymisiä niin yleisillä kuin yksityisilläkin paikoilla. Kun pelastuslaitos saapui paikalle hälytyksen saatuaan, rakennus paloi voimakkaasti. Turussa Hovioikeudenkadulla henkilöauton kuljettaja sai ajon aikana sairauskohtauksen, jonka takia hän menetti autonsa hallinnan
Kanniston kotieläintila löytyy osoitteesta Kannistontie 172, 32440 Alastaro. Esimerkiksi täysihoidolla hinta aikuiselta on 68 euroa yöltä perhehuoneessa, pelkän aamiaismajoituksen ollessa 46 euroa yöltä. heinäkuuta Maukka, Väykkä ja syntymäpäivä -teatteriesityksen. Kanniston kotieläintilalla Loimaan Alastarolla pääsee tutustumaan maatilan eläinten elämään. Varsinais-Suomesta löytyy useita kesälomakohteita, joissa voi huokeiden aktiviteettien lisäksi myös yöpyä edullisesti. Paikan päällä on tarjolla monenlaista aktiviteettia viikinkisoturin varusteiden sovittamisesta köydenvetoon ja miekkailuun. Huvipuistojen hinnat ja tarjonnat poikkeavat toki toisistaan, mutta selvää on, että hinnat ovat kohonneet pilviin viime vuosina. Viikinkikeskuksessa on myös kahvila ja museomyymälä. Monet perheet ovat taloudellisesti hankalassa tilanteessa, mutta onneksi kesäpäiviä voi viettää muillakin tavoin kuin kuluttamalla koko lomabudjetin yhteen päivään huvipuistossa. Salosta Kasnäsin satamaan kertyy autolla matkaa vajaat puolitoista tuntia, joten matka-aika Viikinkikeskukseen on noin kaksi tuntia. Heinäkuussa Särkänniemen huvilaiteranneke maksaa verkosta ostettuna keskimäärin 38 euroa, oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. KESÄKUUTA 2024 SSS/TS | Emma Sarsila Kesäloman vietto on kallistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtavasti. Hinta on viisi euroa kävijältä. Naantalin Muumimaailman sisäänpääsyn hinta on noussut nelihenkiselle perheelle vuoden 2014 noin 100:sta eurosta 148 euroon. Tarkemmat tiedot saa tilan verkkosivuilta. Saarella on vierasvenesatama, jossa yöpyminen onnistuu, mikäli saapuu paikalle omalla veneellä. Matkan voi ajatella myös seikkailuna saaristoon. Päiväranneke alle 120 cm Päiväranneke Päiväranneke alle 130 cm Rosalan Viikinkikeskuksessa pääsee tutustumaan saariston ja Suomen rauta-aikaiseen historiaan. Vielä vuonna 2014 nelihenkinen perhe saattoi saada liput huvitai teemapuistoon noin sadalla eurolla, mutta nykyisin esimerkiksi Linnanmäen rannekkeet kustantavat neljälle jo yli 200 euroa. Kemiönsaaren Rosalassa sijaitseva Rosalan Viikinkikeskus on museo ja vierailukeskus, jossa pääsee tutustumaan saariston ja Suomen rauta-aikaiseen historiaan. Tilalla on monenlaisia eläimiä kuten pupuja, poroja ja alpakoita, joiden lisäksi vierailijoita ilahduttaa eksoottinen seepra-aasi Sepa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Vepsän ykkösaktiviteetteihin kuuluu tietysti ulkoilu, mutta saarella on myös jalkapalloja rantalentopallokentät sekä mahdollisuus kajakin tai veneen vuokraamiseen. Tarkista tarkemmat aukioloajat verkkosivuilta. Toisaalta liput esimerkiksi Särkänniemeen voi saada hyvällä tuurilla edullisestikin, sillä kuvaan on astunut dynaaminen hinnoittelu. Museon ja viikinkikylän pääsymaksu on aikuiselta kahdeksan euroa ja lapselta neljä euroa. Lisäksi Vepsän saarella on kesäteatteri, jonka näyttämöllä voi nähdä 29. Kanniston kotieläintilalla Loimaan Alastarolla pääsee tutustumaan maatilan eläinten elämään. Alus liikennöi Turun ja Vepsän välillä kolmesti päivässä, joten päiväreissukin on mahdollinen. Kokosimme muutaman vinkin kohtuuhintaiseen kesäloman viettoon Salon lähialueilla. Vepsän ulkoilusaaren mökit ja laivaliput tulee varata etukäteen verkosta. Lautalta Viikinkikeskukseen on matkaa viisi kilometriä. Etukäteen varattuna tilalla pääsee myös ratsastamaan hevosella verrattain huokeaan hintaan. Tämä tarkoittaa sitä, että rannekkeiden hinnat vaihtelevat kysynnän mukaan. kesäkuuta–21. Tilalla on mahdollista myös majoittua. Saaressa on vuokrattavia mökkejä, joiden hinnat alkavat 60 eurosta yöltä. Huvipuistojen hinnat pilvissä Teemapuistojen hintakehitys 2014–2024 10 20 30 40 50 Muumimaailma 2014 2024 2019 € 26 26 3131 4141 10 20 30 40 50 Linnanmäki 2014 2024 2019 € 39 42 42 51 51 10 20 30 40 50 Powerpark 2014 2024 2019 € 23 23 34 34 28 28 38 38 34 34 44 44 10 20 30 40 50 Tykkimäki 2014 2024 2019 € 26 26 32 32 2935 35 36 36 43 43 Särkänniemi 2014 2024 2020 € 10 20 30 40 50 3131 37 37 36 36 4141 45 45 Lähde: Huvipuistojen verkkosivut, Wayback Machine TS/IG Hintavertailussa on otettu huomioon yhden päivän huvipuistoranneke/lippu paikan päältä ostettuna. Puitteet löytyvät myös uimiseen, saunomiseen ja grillaamiseen. Yöpyä voi myös omassa teltassa, jolloin hinta on kuusi euroa henkilöltä. Lapsille majoitus on halvempi, riippuen lapsen iästä. Huvipuiston verkkosivujen mukaan pelkkiin huvilaitteisiin käyvän rannekkeen voi saada halvimmillaan 27 eurolla, mutta kesäkuun puolivälissä verkkosivuilla ei ole tarjolla lippuja kyseiseen hintaan kuin muutamille elokuun päiville. Kesäaikaan Viikinkikeskus on avoinna joka päivä. Muumipeikon tapaamisesta täytyy siis pulittaa tänä kesänä lähes kolmannes lisää kymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Se on avoinna joka päivä kello 9–19. Vepsän ulkoilusaari on Airistolla sijaitseva Turun kaupungin omistama saari. Mikäli haluaa kokeilla autenttista maatilaelämää, voi myös yöpyä aitassa, jonka hinta on huoneita edullisempi. Meno-paluun hinta on yhdeltä aikuiselta 20 euroa, ja nelihenkiseltä perheeltä 48 euroa. Rosalan Viikinkikeskus sijaitsee osoitteessa Reimarintie 5, 25950 Rosala. Paikan päällä selviää, mitä ovat salaperäiset viikinkien aikaiset harrastukset, kuten varpa ja knattleikr. Paikalle pääsee Kasnäsista lähtevällä maksuttomalla yhteysaluksella, jonka matka-aika on puoli tuntia. Vepsän ulkoilusaari on Airistolla sijaitseva Turun kaupungin omistama saari, joka on aikanaan toiminut salakuljettajien piilopaikkana. Veneettömät pääsevät Vepsän saareen Turun jokirannasta Rosita-aluksella. Eläinten lisäksi tilalla voi tutustua ympäröivään luontoon sekä rentoutua saunassa ja takkatulen ääressä. Osassa on myynnissä myös laajempia lipputyyppejä. T S A R K I S T O / M A R T T I I N A S A I R A N E N OMA RAHA Sarja ilmestyy joka toinen maanantai.
Lasisessa astiassa salaatti ei lämpene niin nopeasti. 7–21 la 7–20 su 10–20 Ruokatori avoinna ark. uu u Pakkaa kylmälaukkuun. 9 90 /KG Kaalikääryleet Suomi /kg ERÄ! RUOKATORILTA Kariniemen Paneroitu Poppis ja Poppis Buffalo 200 g (7,45/kg) Rainbow Miniluumutomaatti 250 g (3,96/kg) Espanja/Marokko /PKT /pkt Rainbow Voffeli keksit 225 g (7,51/kg) 30 pv. alin hinta 2,29/pkt 99 /PKT 1 49 2 79 /KPL Mestarin hapanjuurileipä 405 g (6,89/kg) 7 90 Tapola Kuuma mustamakkara Suomi ERÄ! RUOKATORILTA PLAZA Bakery 1 69 Elämä ON Ruokaa MUISTILISTA PIKNIKILLE Pakkaa mukaan uu u Lämmintä vaatetta, vilttejä uu u Uimapuku ja pyyhe uu u Piknik-alusta uu u Pöytäliina uu u Kylmälaukku uu u Lautasliinat tai servetit uu u Juomakupit tai lasit, lautaset ja aterimet (älä unohda tarjoiluvälineitä) uu u Tarjotin tai muu tasainen alusta juomia varten uu u Kosteuspyyhkeitä uu u Talouspaperia uu u Roskapussi uu u Pelikortit, lautapelejä tai pihapelejä uu u Matkakaiutin uu u Aurinkorasvaa uu u Hyttyskarkotetta Evääksi: uu u Erilaisia juustoja uu u Hilloa juustoille (esimerkiksi viikunahillo) uu u Viinirypäleitä uu u Tuoretta patonkia uu u Tuorejuustoa uu u Leivoksia uu u Salaatti (resepti ohessa, tee valmiiksi) uu u Kuplivaa juotavaa (muista viilentää etukäteen) uu u Reilusti vettä RESEPTI Kesäinen mansikkavuohenjuustosalaatti uu u Mansikoita uu u Vuohenjuustoa uu u Pussi salaattisekoitusta uu u Balsamicoa uu u Hunajaa uu u Kirsikkatomaatteja uu u Saksanpähkinöitä Tee näin: uu u Leikkaa vuohenjuustosta vajaan sentin paksuisia viipaleita. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 S-market Plaza Salo ark. MAANANTAINA 24. Lisää päälle reilusti hunajaa ja balsamicoa. Puolita mansikat. 7–19 la 7–17 su suljettu Hinnat voimassa MA–TO 24.–27.6.2024 Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Ei jälleenmyyjille. uu u Lado ainekset päällekkäin, aloittaen salaattipohjasta. uu u Kokoa salaatti sopivan kokoiseen paksupohjaiseen lasirasiaan. ALLE EURON HEVIT Katso resepti yhteishyvä.fi Allaolevat hinnat voimassa vain Plazan ja Tupurin S-marketeissa. Aineksia ei tarvitse sekoittaa. Kirsikkatomaatit toimivat hyvin kokonaisina. T S A R K I S T O / J U K K A V A S O S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A T S A R K I S T O / V I L L E V E I K K O K A A K I N E N Uimarannalla voi viettää mukavan piknik-päivän.
Anna nousta vielä liinan alla sen aikaa, kun pata kuumenee. – Kun täällä maalla asutaan, niin kyllä pyrimme käyttämään paikallisia puhtaita ja lähellä tuotettuja raaka-aineita: perunaa, vihanneksia, marjoja. Täyte: vajaa litra raparperia kuutioina uu u 2 dl sokeria uu u 1 dl rusinoita uu u 1 rkl kanelia uu u 2 rkl vehnäjauhoja uu u voinokareita uu u Sekoita täyteaineet ja anna hetki imeytyä. Kaada täyte taikinan päälle. uu u Paista 175–200 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea. Vuodenaikojen mukaan tähän syntyy luonnostaan vaihtelua, kertoo Anne Taimen. ”Joskus tämä on mennyt viimeistä pisaraa myöten” ARKIRUOKARESEPTIT Chorizokeitto uu u 1 pkt (280 gr) chorizotuoremakkaraa uu u 1/2 ptk lenkkimakkaraa uu u perunaa uu u 2 valkosipulinkynttä uu u 2 porkkanaa uu u 1 pieni kesäkurpitsa (n. Ota leivinpaperi ja leikkaa siitä vuokaa pikkuisen isompi pyöreä levy, painele loput taikinasta sen muotoiseksi ja käännä se kanneksi piirakan päälle. – Kun käy vähän napsaisemassa tuolta yrttimaalta jotain vaikka munakkaan päälle, niin ei suolaa tarvitse ainakaan lisätä. Alkuperäisessä ohjeessa perusraaka-aine on huuhdotut kikherneet, mutta Taimenilla käytetään yleensä perunaa. Lisää vesi, sekoita vielä hetki ja laita taikina jääkaappiin lepäämään hetkeksi. Ota taikina purkista ja muotoile leiväksi. Ranskalaista rakuunaa kuivatan, kertoilee Anne Taimen. Riistaakin käytetään, joskaan ei ehkä arkiruokailuissa. Chorizo-keiton salaisuus on tuoremakkara ja yrtit. 250 gr) uu u 150 gr juuriselleriä uu u 2 rkl öljyä uu u 2 rkl tomaattipyrettä uu u 2 laakerinlehteä uu u 1 tl kuivattua timjamia uu u 1/2 tl jauhettua fenkolia uu u 1 litra lihalientä uu u 1 ruukku persiljaa uu u n. uu u Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia. ARKIRUOKAA ”Vuodenaikojen mukaan tähän syntyy luonnostaan vaihtelua.” Anne Taimen. Pataleipä uu u 4 dl hiivaleipäjauhoja uu u 3 dl vehnäjauhoja uu u 1,5 tl suolaa uu u anista uu u 1 dl porkkanaraastetta uu u 1/2 tl kuivahiivaa uu u 3,5 dl vettä ( 42 astetta) uu u Sekoita kuivat aineet hyvin ja lisää hiukan lämmitetty vesi. Lisää loput makkarat ja paista vielä pari minuuttia. Poista paperi varovasti. Chorizokeitto ei ole suuritöinen, eikä vaadi välttämättä kaikkia aineksiakaan. Tarjoa kylmänä sellaisenaan tai lämpimänä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera. uu u Lisää joukkoon tomaattipyre, mausteet ja liemi (lihaliemen vahvuus oman maun mukaan). Yrtit ovat tärkeitä, eikä vähiten siksi, että yrttien avulla voi vähentää suolan käyttöä. Painele reunat siisteiksi jauhoisin sormin ja pistele kansi haarukalla. Kuvassa makkaroita lukuun ottamatta tällä kertaa valmistetun chorizokeiton raaka-aineet. Alkuperäinen ohje on leikattu ja liimattu Annen reseptivihkoon ehkä Yhteishyvä-lehdestä vuosia sitten. Joskus se on maistunut syöjille niin hyvin, että emäntä on jo ehtinyt huolestua, riittääkö kattilallinen. – Ja lenkkimakkarana käytämme Huiluntuhtia. Lisää lopuksi keittoon perunat, porkkanat, sellerit ja kuumenna kiehuvaksi. Onneksi sitä löytyikin ja joku heistä totesi, että tuota kastiketta haluaisi hänkin päästä maistamaan. Toisaalta jotain voi kokeilla myös reseptiin lisätä. Käytämme sekä omia yrttejä että kaupan yrttejä. Ripottele annosten päälle parmesanjuustoraastetta. KESÄKUUTA 2024 Taina Tukia – Toki hetken pitää kuoria ja pilkkoa, ja sitten keitellä. Keittoa on tarjottu ystäville ja lapsille viime vuosina monta kertaa. 2 rkl kylmää vettä uu u hiven suolaa uu u 2 tl sokeria uu u Nypi kulhossa margariini, jauhot, ja mausteet kiinteäksi massaksi. Laita taikina kelmun alle yöksi, aamulla uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja rautapata tyhjänä uuniin. Eläkeläispariskunnan arjessa ruoka on tärkeä asia, ja joka päivä syödään vähintään yksi itse valmistettu ateria. Ota taikina jääkaapista ja jaa kahteen osaan, toinen hiukan suurempi pohjaan. Talvella tehdään enemmän uuniruokaa samalla kun tupa lämpiää. Taimenet ovat keittössä kokeilijoita, ja he laittavat mielellään ruokaa ystäville ja perheelle. Paikalliselta reko-torilta tehdään myös hankintoja, kuten kananmunia ja lihaa. 1 tl suolaa uu u Viipaloi makkarat, hienonna valkosipuli, viipaloi porkkanat ja leikkaa kesäkurpitsa ja selleri pieniksi kuutioiksi. Painele jauhoisin sormin taikina myös ylös vuoan reunoille. Laita taikina pataan kannen alle ensin 20 minuutiksi ja sitten poista kansi ja paista vielä toiset 20 minuuttia. Hienonna joukkoon persilja ja mausta suolalla. Keiton suosion salaisuus on, että jos jotain ainesosaa ei kaapista löydy, sen voi korvata tai jättää pois. Korkeintaan joskus kiireessä voidaan kaupasta napata mukaan joku valmisateria, mutta kovin tavallista se ei ole. Lisää muutama voinokare. uu u Kuumenna öljy isossa kattilassa ja paista chorizomakkaroita 3–5 minuuttia. Nauti keiton kanssa. Raparperipaistos uu u 200 gr huoneenlämpöistä margariinia tai voita uu u 4 dl vehnäjauhoja ( tai gluteenitonta vaaleaa jauhoa, jolloin 3,5 dl riittää) uu u n. Erityisen säväyksen keittoon antaa ripaus parmesanraastetta. Voitele pyöreä vuoka, halkaisija noin 20 senttiä. Eräänkin kerran luvassa oli hirvipaistia ystäville, ja sen höysteeksi tekeillä punaviinikastike. Sitä varten tarvittiin salottisipulia, ja kävi niin, että paikallisessa marketissa jopa neljä myyjää tarvittiin hakemaan tuota sipulia. Tähän Taimenet juuri pyrkivätkin. Se on keitto, johon maustettu tuoremakkara tuo säväkkyyttä, ja jonka makua voi viilailla esimerkiksi yrteillä. Mutta kaikkineen tämä valmistuu aika nopeasti, kertoo Anne Taimen chorizokeitosta. Toisaalta monet keitot, kuten juuri chorizo-keitto, maistuvat sekä talven pakkasilla että kesähelteillä. Keiton kera tuvan pöydän ääressä nautitaan pataleipää, jonka yleensä leipoo puoliso Heikki. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24
–?Erityisesti kuljettajan olisi oltava tietoinen velvollisuudesta ottaa huomioon asiakkaan toimintarajoitukset ja niistä johtuvat erityiset tarpeet. Ruoanlaitto on monella tavalla yhteinen juttu. Ministeriö ehdottaa 30 päivän karenssia kokeen suorittamiselle uudelleen. Taksiuudistuksen valuviat syynissä Vuoden 2018 taksiuudistuksessa luovuttiin taksinkuljettajan pakollisesta koulutuksesta. Liikenneja viestintäministeriö pyysi lausuntoja arvomuistiossaan esittämiinsä ratkaisuehdotuksiin. Ulkonäkö ehkä hiukan muuttuu, mutta makuhan on tärkein. Taksiyrittäjien edunvalvontajärjestö Suomen Taksiliitto toteaa, että taksisääntelyn purkaminen vuonna 2018 johti harmaan talouden kasvuun ja turvattomuuden lisääntymiseen. Taksinkuljettajien kokeeseen näyttää liittyvän huomattavia ongelmia. Minä olen tällainen hätäisempi, naurahtaa Anne Taimen. Maksun ja kuitin saatte aina heti paikan päällä. Anne kertoo, että moni ruoka-aine on korvattavissa, kun vain testaa ja kokeilee. – Jos osan korvaa mantelijauholla saa kiinteämmän koostumuksen. STT | Emmi Tilvis Vuoden 2018 taksiuudistuksen ongelmiin etsitään ratkaisuja. Anne puolestaan maustaa mielellään yrteillä. Koulutus saa lausujilta laajaa kannatusta, mutta näkemykset kestosta vaihtelevat. Kuljetusyhtiö Uber kannattaa pakollista koulutusta, kunhan sen kustannukset niin ajallisesti kuin rahallisesti ovat kohtuulliset. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Taimenten keittiössä huomioidaan myös gluteenittomuus ja jossain määrin muitakin allergioita. Grillaaminen ja paistaminen ja myös kalan savustaminen ovat Heikin vahvuusaluetta. Esimerkiksi gluteeniton leivonta on hänelle tullut tutuksi ja kokemus on osoittanut, että monessa tavallisessa reseptissä jauhot voi melko suoraan korvata gluteenittomalla vaihtoehdolla. Sen mukaan rajoittaminen tai karenssiaika heikentäisi alan houkuttelevuutta. Nyt koulutus halutaan takaisin. Annen mukaan Heikki on maustajana häntä rohkeampi ja käyttää rohkeasti myös chiliä. Nyt liikenneja viestintäministeriö ehdottaa vähintään 21 tunnin koulutusta taksinkuljettajan kokeen lisäksi. Puhelinsovellusta hyödyntävän kuljetusyhtiö Boltin mielestä kokeen suorituskertojen määrää ei tulisi rajoittaa. Liikenneja viestintävirasto Traficomin mukaan on tärkeää, että vilppitapauksiin voitaisiin puuttua. Saadut lausunnot maalavat karua kuvaa taksialan tämänhetkisestä tilasta. Ministeriö haluaa rajoittaa myös koekertojen perättäistä suorittamista, jotta kokeeseen ei mentäisi toistuvasti niin kauan, kunnes koe läpäistään. Ne toimivat aina ja hiukan parmesania päälle, naurahtaa Anne. Se näkee riskinä, että liian vaativa koulutus vähentäisi taksialan työllistävyyttä. Traficom toteaa myös, että suoritusten valvonta sitoisi liikaa sen resursseja. Liikenneja viestintäministeriön arvomuistion mukaan koekysymysten vuoto on lisääntynyt etenkin pääkaupunkiseudulla. Raparperipiirakan ohjeessa on 3,5 dl gluteenitonta jauhoa ja 0,5 dl mantelijauhoa. Boltin mukaan koulutuksen tulisi tapahtua verkossa ja kestää enimmillään muutaman tunnin ajan. Voitte saapua paikan päälle pelkästään arvioimaan kultaesineenne, tai halutessanne muuttaa kullan rahaksi. – Heikki on meistä rauhallisempi, siksi ne sopivat hänelle. Ministeriön arvomuistioon annetut lausunnot paljastavat taksialan nykyisiä ongelmia. Varsinkin, jos kaapeissa on enemmän täydennystarpeita. SALO, TI-KE 25.-26.6. O S T A M M E K U L T A A Koruja, kelloja, harkkoja, hammaskultaa ja muita kultaesineitä. Matkoilla kokeillaan ja tutustutaan paikallisten keittiöiden helmiin. Siis ei vähemmän kuin ohjeessa. Silloin Taimenet saattavat jakaa ostoslistan: ”hae sinä nyt se ja se, kun minä haen...” Suomen parhaaksi äänestetty kullanmyyntipalvelu jo viidettä vuotta*! *Goog learvosa na ?,8 / . Kuluttajaliiton mukaan koulutuksella voitaisiin pyrkiä edistämään kuluttajan oikeuksia. Verohallinnon lausunnon mukaan on tyypillistä, että harmaan talouden toimijat tietoisesti eivät käytä taksamittaria. Vuoden 2018 taksiuudistuksessa luovuttiin taksinkuljettajan pakollisesta koulutuksesta. MAANANTAINA 24. Traficomin näkemyksen mukaan taksinkuljettajan koulutus tulisi säätää pakolliseksi vain alalle tuleville uusille kuljettajille. Meillä Suomen Kultareservillä saatte suomen parhaat hinnat, hintatakuulla. Tällä hetkellä autosta tulee löytyä joko mittari tai muu tietoja keräävä järjestelmä. KLO 10-17. Hallituksen esitys liikennepalvelulain muutoksista on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2025. Myös Invalidiliiton mielestä koulutuksessa tulisi kiinnittää huomiota kielitaitoon ja paikallistuntemukseen. Virasto pitää jälkikäteistä koulutusvaatimusta suhteettomana jo alalla toimiville. Taksamittari on pakollinen, jos kyydin hintaa ei ole sovittu etukäteen. K U V A T : T A I N A T U K I A Keiton ja pataleivän kumppaniksi Anne Taimen pyöräytti ajankohtaisen piirakan, jonka täyte syntyy juuri nyt parhaimmillaan olevasta raparperista. Tällä mainoksella 10 € bonus yli 100 € myynnistä | Kahvitarjoilu, lämpimästi tervetuloa! Anne ja Heikki Taimen ovat eläkkeelle jäätyään innostuneet yhdessä kokkailusta yhä enemmän. SOKOS HOTEL RIKALA, ASEMAKATU 15. Makoisan alkukesän herkun salaisuus ovat rusinat ja kaneli, joita ei ehkä suoralta kädeltä osaisi reseptiin yhdistää. –?Taksin ajaminen on hyvä esimerkki matalan kynnyksen työstä, joka voi vähentää työttömyyttä ja edistää työmarkkinoille integroitumista. Myös kuljettajan riittävä kielitaito on tarpeen kuluttajan oikeuksien toteutumiseksi, sanotaan lausunnossa. Moni lausunnonantaja kannattaa taksamittarin pakollisuutta taksissa. Ihan lähtien siitä, että ruokia ja ruokailuja mietitään yhdessä. Kaupassa käydään usein yhdessä. Vilppitapauksiin ei ole voitu puuttua, jos vilppi on huomattu vasta kokeen suorittamisen jälkeen. –?Harmaan talouden toimijalle on tunnusomaista, että se pyrkii tuomaan esille ”kiinni jäätyään”, että on juuri aloittanut toimintansa, toteaa Verohallinto. Heikki tekee munakkaita, ja usein teemme myös erilaisia vihannessosekeittoja. – Joskus voidaan kauppareissulla havahtua, että ”ai niin, kalaa ei olekaan hetkeen ollut” ja siitä sitten lähdetään kehittelemään. – Ja sitten joskus tehdään ruokaa ihan vaan siitä, mitä kaapeista tai pakkasesta löytyy soveltaen. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R
Lounas olisi hyvä syödä suunnilleen samaan aikaan joka päivä, kuten myös päivällinen – ja ennen seitsemää illalla. –?Taustalla voi olla jokin velvoite, joka estää nukkumasta, kuten vuorotyö tai pikkulapsiarki. Oletko iltavai aamuvirkku. Partosen mukaan säännöllisyydestä tulisi mahdollisuuksien mukaan pitää kiinni myös vapaapäivinä, mutta yksittäiset pidempään valvomiset esimerkiksi viikonloppuisin eivät vielä sotke uutta rytmiä, jos sitä noudattaa muuten tunnollisesti. Yleisintä tämä on 40–54-vuotiaiden parissa. Osa ihmisistä ei vain halua nukkua riittävästi, vaikka tietäisi, että siitä olisi heille hyötyä. Tutkimukseen osallistui noin 800 itsensä selkeästi aamutai iltavirkuksi määrittelevää suomalaista, jotka aloittivat etätyön ensimmäistä kertaa koronapandemian myötä. Merikanto kertoo, että Helsingin yliopiston vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan etätyö parantaa huikeasti iltavirkkujen toimintakykyä, mielialaa, motivaatiota ja työssä jaksamista, kun he saavat aamuihinsa enemmän unta ja joustoa. Tämä muutos iltavirkkuutta kohti on tapahtunut hiljalleen 40 vuodessa, kertoo THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen. Loput tekijät ovat erilaisten ympäristötekijöiden aikaansaannosta ja tulosta esimerkiksi siitä, millaiseen rytmiin ihminen on tottunut kasvun ja kehityksen aikana. Merikanto toivoo, että Suomessa hyödynnettäisiin mahdollisuuksien mukaan joustavia työaikoja, jotka tarjoavat työntekijöille mahdollisuuksia oman luontaisen vuorokausirytminsä huomioimiseen. Partosen mukaan univajeiset ihmiset eivät osaa luotettavasti arvioida omaa suoriutumistasoaan ja arvelevat usein suoriutuvansa paremmin kuin todellisuudessa suoriutuvat. Niillä työpaikoilla, joilla joustavat työajat eivät ole mahdollisia, olisi Merikannon mielestä tärkeä huomioida asiaa esimerkiksi aikatauluissa. Merikannon mukaan kyky joustaa omassa vuorokausirytmissä on hyvin yksilöllistä ja myös ikäsidonnaista. Lisäksi voi tulla muistivaikeuksia, ärtyneisyyttä ja reaktiokyvyn heikkenemistä, mistä seuraa herkästi virheitä tai jopa tapaturmia. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Tutkimuksen mukaan 20 prosenttia suomalaisista aikuisista ei nuku mielestään riittävästi. Yleisintä tämä on 40–54-vuotiaiden parissa. KESÄKUUTA 2024 STT | Janita Virtanen Noin puolet ihmisen omaan luontaiseen vuorokausirytmiin vaikuttavista tekijöistä on synnynnäisiä ja perimään perustuvia. Riittämättömiä yöunia kokevat eniten iltavirkut, ja univaje on yleensä sitä suurempaa, mitä iltavirkummasta ihmisestä on kyse. Jos harrastaa liikuntaa, se tulisi ajoittaa aamuun. Vasta selkeästi pidempi kausi, jolloin nukutaan riittävästi, mahdollistaa univelan kuittaamisen kokonaisuudessaan. Univajeeseen liittyy lyhyen ja pitkän aikavälin riskejä Jos ihmisellä on kaksi vapaapäivää viikossa ja hän nukkuu silloin niin sanotusti ylipitkiä unia kuitatakseen univelkansa, väsymyksen tunne voi väistyä tilapäisesti, mutta pidemmän aikavälin riskit pysyvät ennallaan, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen. Vuorokausirytmi on usein pysyvä ominaisuus, ja iän myötä rytmin muokkaamisesta tulee hankalampaa. Merikanto arvioi, että Suomessa on alettu ymmärtää paremmin ihmisten erilaisia vuorokausirytmejä ja niiden vaikutuksia terveyteen ja työkykyyn. Saman tutkimuksen perusteella 20 prosenttia suomalaisista aikuisista ei nuku mielestään riittävästi. Onko intensiivisimmän palaverin oltava heti aamusta tai myöhään iltapäivällä, vai voisiko se olla puolenpäivän aikaan, mikä hyödyntäisi sekä aamuettä iltavirkkuja. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N ”On entistä laajemmin tiedossa, että vuorokausirytmi ei ole asia, jonka ihminen on itse valinnut.” Ilona Merikanto, Helsingin yliopiston kansanterveystieteiden dosentti. Mitä säännöllisemmin pystyy nukkumaan riittävästi, sitä parempilaatuisempaa ja virkistävämpää uni on. Osa on hyvin kiireisiä eikä ehdi nukkumaan ajoissa, ja lisäksi ovat vielä ne, jotka eivät pysty nukkumaan tarpeeksi unettomuuden takia, Partonen listaa. THL:n viime vuonna julkaistun Terve Suomi -tutkimuksen mukaan 19 prosenttia suomalaisista oli iltavirkkuja, 22 prosenttia aamuvirkkuja ja muista suurin osa oli enemmän iltavirkun kuin aamuvirkun suuntaan. – Pientä joustoa kyllä tapahtui sekä iltavirkkujen että aamuvirkkujen keskuudessa, eli iltavirkuista tuli joko entistä enemmän tai vähemmän iltavirkkuja ja aamuvirkuista entistä enemmän tai vähemmän aamuvirkkuja, Merikanto sanoo. –?On entistä laajemmin tiedossa, että vuorokausirytmi ei ole asia, jonka ihminen on itse valinnut. Nuorena kapasiteettia joustoon on enemmän, kunnes se alkaa hiljalleen vähentyä iän myötä. –?Univaje muuttaa sokeriaineenvaihduntaa, nostaa verenpainetta ja rasittaa sydäntä ja verisuonia. Vuorokausirytmi on hyvin sisäänkirjoitettu ominaisuus, kertoo Helsingin yliopiston kansanterveystieteiden dosentti Ilona Merikanto. Olisi hyvä, että päästäisiin kokonaan eroon kaikenlaisesta syyllistämisestä, että esimerkiksi ääripään iltavirkut olisivat muita laiskempia vain, koska aamut ovat heille vaikeampia. Hän nostaa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alkuvuodesta julkaistun seurantatutkimuksen, jonka mukaan vain alle kaksi prosenttia suomalaisista vaihtoi kronotyyppiään eli sisäistä vuorokausirytmiään selkeästi aamuvirkusta iltavirkuksi tai toisinpäin 40–50 vuoden iässä. Aikuisten unentarve on Partosen mukaan 6–9 tuntia, mikä tarkoittaa sitä, että yhdeksän tuntia unta tarvitsevan tulisi todella nukkua joka yö yhdeksän tuntia. Nämä altistavat ajan myötä esimerkiksi tyypin 2 diabetekselle ja sepelvaltimotaudille. –?Aamulla pian heräämisen jälkeen tulisi syödä aamiainen ja oleskella mahdollisimman valoisassa paikassa. Partosen mukaan unirytmiä on mahdollista aikaistaa merkittävästikin, mutta tämä edellyttää säännöllisyyttä niin nukkumaanmenoajan kuin myös liikkumisen ja syömisen suhteen. Lyhyellä aikavälillä univaje heikentää keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta
523117 LG Pyykinpesukone 11kg FV34JNS0A1 Suoravetomoottori ja höyrytoiminto 30 pv alin hinta 899,95€ Tarjous voimassa 24.6. – 21.7. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. 615460 SÄÄSTÄ 89,05€ 89 95€ -50% SÄÄSTÄ 500,95€ 399€ -56% SÄÄSTÄ 50€ 79€ -39% SE NYT VAAN ON TYHMÄÄ MAKSAA LIIKAA. – 14.7. Kaikki tarjoukset myös yritysasiakkaille! RUSSELL HOBBS SatisFry Air and Grill Airfryer Airfryer, haudutin ja grilli 30 pv alin hinta 179€ Tarjous voimassa 24.6. Tarjoustuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. 604298 NOKIA C32 älypuhelin 3/64 GB 30 pv alin hinta 129€ Tarjous voimassa 24.6. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Tarjoukset ovat voimassa kaikissa Giganteissa ja gigantti.fi. – 7.7. Kutakin tarjoustuotetta 1 kpl/asiakas. MAANANTAINA 24. Ei jälleenmyyjille
PPA:sta kerrottiin sunnuntaina, että Narvaa koskeva liikennöinnin rajoitus venäytti odotusaikoja myös Viron muilla ylityspaikoilla tavallista pidemmiksi. Viron poliisija rajavartiolaitos PPA:n viestinnästä kerrottiin sunnuntaina STT:lle, että PPA on varautunut sulkemaan nopeasti kaikki Venäjän vastaiset rajanylityspaikat, jos tilanne vaatii. Kuvassa Viron presidentti Alar Karis pitämässä puhetta Narvassa sunnuntaina. PPA perusteli liikenteen sulkemista Narvassa turvallisuussyillä. Juhlallisuuksien ajan rajaliikenne suljettiin muutamaksi tunniksi iltapäivällä. Viron ohella Venäjän viranomaisten toiminta on vaikuttanut rajakäytäntöihin myös Suomessa. Välikohtaus tapahtui yleisellä paikalla, ja sillä oli silminnäkijöitä. Helsingissä tapahtui perjantaiiltana puukotus. –?Tämä on jälleen yksi Venäjän yritys saada ihmisten turvallisuudentunnetta järkkymään sillä, että rajapisteellä on joutunut odottamaan tuntikausia, Utsar kertoi. Poliisi sai ilmoituksen tehtävästä lauantaina kello viiden aikaan alkuillasta. –?Valvomme tilannetta tunti tunnilta, mutta olemme varautuneet sulkemaan raja-asemat välittömästi, PPA:n operaatiopäällikkö Ivo Utsar vastasi STT:lle sähköpostitse sunnuntaina. Varhain lauantaiaamuna Savonlinnassa oli joukkotappelu, jossa oli esillä viidakkoveitsi ja kirves. PPA:n mukaan Narvassa juhannuksen alla nähty hidastelu Venäjän puolella on ollut tahallista. Venäjän antama virallinen syy liikenteen rajoittamiselle on ollut Narvan Venäjänpuoleisen raja-aseman remontti. Suomi on pitänyt omat Venäjän-vastaiset rajanylityspaikkansa henkilöliikenteeltä kiinni viime vuoden lopusta lähtien. Viron rajanylityspaikat ovat olleet Etelä-Suomea lähimmät paikat, joista on maateitse päässyt Venäjälle. päivä on Virossa juhannusaaton lisäksi voiton päivä, jolloin maassa juhlistetaan voittoa Saksasta vuonna 1919. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Sunnuntain tietojen mukaan rajaliikenteen on Narvassa määrä jatkua maanantaiaamuna normaalisti. Viron rajavalvoja kehottaa välttämään matkoja itänaapuriin Viron viranomaiset sulkivat Narvasta pääsyn Venäjälle viikonlopuksi turvallisuussyistä. Sartanen kertoi sunnuntaina, että uhri on saanut hoitoa sairaalassa. Suomen valtionjohto on pitänyt Venäjän toimia hybridioperaationa. Kyseinen päivämäärä on Virossa juhannusaaton lisäksi voiton päivä, jolloin maassa juhlistetaan voittoa Saksasta vuonna 1919. Naisen epäillään ampuneen miestä Vantaalla. Helsingin poliisin mukaan rikosnimikkeeksi kirjattiin tapon yritys. (STT) Savonlinnassa joukkotappelu, aseina viidakkoveitsi ja kirves. Rajan yli ei ole helmikuun alusta lähtien voinut kuitenkaan Narvasta kulkea henkilöautolla, mutta rajan on saanut ylittää Venäjälle jalan. Viron rajanylityspaikat ovat tällä hetkellä olleet Etelä-Suomea lähimmät paikat, joista on päässyt Venäjälle. Suomi sulki Venäjän vastaiset rajanylityspaikkansa henkilöliikenteeltä viime syksynä, kun Venäjän rajaviranomaiset alkoivat päästää Suomen rajanylityspaikoille sellaisia ihmisiä, joiden maahantuloasiakirjat eivät olleet kunnossa. L E H T I K U V A / A F P / R A I G O P A J U L A Poliisi epäilee, että noin 40-vuotias nainen ampui 34-vuotiasta miestä Vantaan Mikkolassa lauantaina. KESÄKUUTA 2024 STT | Markku Uhari Viron rajavalvontaviranomainen kehottaa välttämään kulkemista Venäjälle Viron rajanylityspaikkojen kautta. Hallintovaliokunnan on määrä alkaa käsitellä lakiesitystä juhannuksen jälkeen. Poliisin mukaan kyseessä oli toisilleen tuttujen henkilöiden välinen asioiden selvittely eikä kukaan saanut välikohtauksessa vakavia vammoja. Yhtenä keinona rajojen avaamiseksi on valmisteltu niin sanottua käännytyslakia, jota puidaan parhaillaan Suomen eduskunnassa. Tutkinnanjohtaja Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi sunnuntaiaamuna, että tutkinnassa rikosnimikkeet ovat alustavasti tapon yritys ja ampuma-aserikos. Lakiesityksen mukaan turvapaikkahakemusten vastaanottamista voitaisiin rajoittaa osalla Suomen valtakunnanrajaa enintään kuukauden kerrallaan. Poliisi jatkaa esitutkintaa epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä. Tehtävään osallistui useita poliisipartioita pääkaupunkiseudulta. Tapahtumista ei poliisin mukaan aiheutunut vaaraa sivullisille. Kesäkuun 23. Tällöin paluu Venäjältä Viroon muuttuisi erittäin vaikeaksi. Lauantaina poliisi tiedotti, ettei ampumavälikohtauksen uhrilla ole hengenvaaraa. Puukotuksen uhri vietiin sairaalaan. PPA sulki viikonlopuksi jalankulkijoilta pääsyn Venäjälle Narvan rajanylityspaikalta KoillisVirossa, koska sen mukaan venäläisviranomaiset hidastelivat maahantulokäsittelyjä ja aiheuttivat ruuhkaa maiden väliselle rajasillalle. Hänen mukaansa Narvassa sunnuntaina Venäjältä Viroon palaavien liikennettä jonoutti hetkellisesti Viron kansallisen voitonpäivän juhlallisuudet, joita kaupungissa pidettiin. Pietarin seutua Virosta lähinnä oleva Narvan rajanylityspaikka on perinteisesti ollut vilkkain rajanylityspaikka Viron ja Venäjän välillä. Autoilijat ovat kuitenkin päässeet Kaakkois-Virosta Venäjälle Luhamaan ja Koidulan rajanylityspaikkojen kautta
–?Suomen hallitus on asioihin puuttumattomuudellaan mahdollistanut tämän, Saresma sanoo STT:n haastattelussa. –?Pääministerin täytyisi pystyä ottamaan vastuuta siitä, että hän on ottanut hallitukseen puolueen, jossa on näin radikaalisti ajattelevia ihmisiä. Huom. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. L E H T I K U V A / T O M M I A N T T O N E N Kemiönsaarella tapahtui sunnuntai-iltana linja-auton ja henkilöauton kolari. Viime vuonna vastaava lukema oli runsaat kahdeksan prosenttia. Ihmisjäänteet kuljetetaan Suomeen kuorma-autolla ja laivalla, kertoi Karoliininen instituutti radiolle. Mahdollistamista hän perustelee stokastisen väkivallan käsitteellä, jota Saresma ja hänen kollegansa ovat käyttäneet poliitikkojen vihapuhetta tarkastelevassa tutkimuksessaan. STT on yrittänyt aiemmin saada Purraa kommentoimaan viestiään, mutta hän ei ole halunnut kommentoida viestiään. (STT) Ruotsista palautetaan yli 80 suomalaista pääkalloa Suomeen Ruotsi palauttaa vanhat suomalaiskallot Suomeen loppukesästä, kertoo Sveriges Radio. Saresma huomauttaa, että tiedonannon toimenpideosiossa ei kirjoiteta sanaakaan vihapuheen kitkemisestä, ainoastaan vihatekojen. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. MAANANTAINA 24. Ruotsin hallitus päätti Karoliinisen instituutin kokoelmissa olleiden kallojen luovuttamisesta Suomeen huhtikuussa. Vanhimmat haudoista kaivetut pääkallot ovat todennäköisesti 1500tai 1600-luvulta. STT ei tavoittanut Koposta kommentoimaan viestejään. Käsite tarkoittaa, että äärioikeistolaisiin väkivallantekoihin on ryhdytty rasistisen kielenkäytön ja kansankiihotuksen seurauksena. –?Mietin, että onko nyt mennyt valtiovarainministeri Purralla ja nimimerkki ”riikalla” roolit sekaisin. Maittava . Viestin tarkoituksena on professorin mukaan tehdä selväksi rasistiselle kannattajakunnalle, että näitä arvoja pidetään yllä. Tapahtumapaikalla oli liikenteenohjaus pelastusja raivaustöiden sekä linja-auton hinaustyön ajan. Kiinteistöliiton mukaan nousuvauhdin hidastuminen johtuu siitä, että kaupungeissa kiinteistöjen kustannusten nousu on isolta osaltaan hidastunut. Asia ilmenee Kiinteistöliiton kyselystä, johon vastasi toukokuussa liki 4?800 jäsentaloyhtiöiden vastuuhenkilöä. Professorin mukaan stokastinen väkivalta tarkoittaa, että suoria syy-yhteyksiä on hankala osoittaa, vaikka on selvää, että jossakin vaiheessa puheet johtavat tekoihin. Maittava . Toinen erikoinen tilanne nähtiin, kun valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra liitti tuoreeltaan oululaisessa kauppakeskuksessa viime viikolla tapahtuneen puukotuksen jengiväkivaltaan. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui kolarissa vakavasti ja hänet kuljetettiin kiireellisenä sairaalaan, kerrotaan VarsinaisSuomen pelastuslaitokselta. Professori: Suomen hallitus mahdollistaa äärioikeistolaista väkivaltaa Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professorin Tuija Saresman mukaan Suomen hallituksella on osavastuu äärioikeiston tekemistä väkivallanteoista. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Professorin mielestä Orpon olisi pitänyt vahvemmin puuttua perussuomalaisten toimintaan. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. –?Toistuvasti on sellaista viestintää, jossa lietsotaan jopa väkivaltafantasioita. keittiö menee kiinni poikkeuksellisesti klo 13.30 Mama´s lounasja tilausravintola: Punajuurikeitto gl,l, paneroitu kalarulla, pinaattitäyt.l, uunimakkara ja muusi gl, l, omena-kaurapaistos l Maraniityn grilli: Jauhelihakastike Musine: Maa-artisokkakeittoa, kookoskanaa ja kasviscouscous, voissa paistettua ahvenfilettä ja tilliperunaa Muurla: Salaattibuffet, kesäkeitto G,L, uunimakkara G,L, muusi G,L, jälkiruoka Muurlan Opisto: Pekonipasta (L, saa G) (sianliha, Suomi), tonnikalatäytteinen munakasrulla (L, G), gnocchi puttanesca (L), marjasalaatti (M, G) PetriS Café Design Hill: Uuniperuna: skagen-/ pulled pork/ kanatai lohitäytteellä L, G, kevätkääryleet runsaan sivusalaatin ja chilikastikkeen kera kaeng phet Ravintola Factory: Vuohenjuusto-tomaattikeitto VL+G, uunilohi L+G peruna-porkkanalohkot VE+G, pasta carbonara L+VS, porkkanaletut L, ratatouille VE+G+VS, karamellivanukas L+G Ravintola Ilolansalo: Possua tillikastikkeessa M (G), kikhernepata G, L, lämmin vihannes, varhaisperunat, puolukkamousse G, L Ravintola Teijon Arkki: Porsaan ulkofilettä ja kermaperunoita, uuniperunaa kinkku -ja fetatäyttein (L,G), kanakeittoa (L,G), vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa (L,G) Riikin baari: Sipulipihvi L, lohikeitto L,G, marjakiisseli Rikalan Krouvi: Maalaissalaatti kanalla L,G, parsarisotto vuohenjuustolla L,G, fish and chips turskasta L, ylikypsää nautaa, punaviinikastiketta L,G Rosmariini: Lihapullat, ruskeakastike (L,GL), savulohipasta (L,GL), perunasose, basilikatomaatit, halloum-mansikkasalaatti (L,GL), pesto-tofupaistos, mustikkarahka Salkkarin Lounasravintola: Perinteinen jauhelihakastike L (saa myös G), pyttipannu ja paistettu kananmuna L,G, kermainen lohikeitto L,G, mangorahka L,G Shell Helmisimpukka Halikko: Kermaista kirjolohikeittoa L,G, nakkikastiketta L,G, Dijonin kanaa L,G, porsaan ulkofileepihvi ja béarnaise-kastiketta G Teboil Helsingintie: Uunissa grillattua makkaraa (L,G), perunapaistos, kinkkukiusausta (L,G) Vikströmin pitopalvelu/myymälä noutoruoka: Lindströmin pihvit L, muusi L,G, päivän salaatti Wiurilan Sigrid: Kasvissosekeitto kookoskermalla V,G, uunimakkaraa karamelisoidulla sipullila, kermaperunat L,G, itämainen kana-kasviswokki M,G Hoitovastikkeiden nousuvauhti yhä huomattava Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeet ovat tänä vuonna yhä merkittävässä nousussa, vaikka nousuvauhti on viime vuotta maltillisempaa. Tuoreena esimerkkinä voidaan pitää kansanedustaja Ari Koposen (ps.) viestipalvelu X:ssä kesäkuun alkupuolella julkaisemaa viestiä, jossa hän kehotti talkoisiin hallitsemattomasti leviävän vieraslajin poistamiseksi. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professorin Tuija Saresman mukaan osavastuu äärioikeiston tekemistä väkivallanteoista on Suomen hallituksella. Tuija Saresma vaatii pääministeriltä tiukempia toimia. Myöhemmin poliisi kertoi, että epäillyllä on äärioikeistotaustaa ja tekoa epäillään rasistisesti motivoituneeksi. Rivitaloissa hoitovastike on noussut keskimäärin miltei viisi prosenttia tänä vuonna. Linja-auto ja henkilöauto kolaroivat Kemiönsaarella. –?Kaikille on varmasti selvää, että Koponen ei todellakaan puhunut mistään puutarhanhoidosta ja suomalaisesta lajikadosta, Saresma kuittaa. Liikenne kulki toista kaistaa pitkin. (SSS) Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on vakuuttanut hallituksen toimivan rasismin kitkemiseksi ja viitannut muun muassa hallituksen viime kesänä tekemään rasisminvastaiseen tiedonantoon. Hän hyökkää heti, kun näkee, että nyt on tilaisuus tällaiseen rasistiseen kommenttiin. Unohtaako hän sen, että ei hän voi valtiovarainministerinä tehdä tällaista, hyökätä ilman faktoja. Kymmenen suurimman kaupungin kerrostaloissa keskimääräistä vastiketta on tänä vuonna nostettu hieman yli neljä prosenttia. Anisin keittiö: Merimiesvuoka L,G, salaattipöytä, persikkakiisseli M,G Bangkok Kitchen: Paistettua possua punaisessa currykastikkeessa (G, M), paistettua kanaa basilikalla (M), paistettua kanaa cashewpähkinöillä (M), paistettua tofua inkiväärillä (VE, G, M), tom yam lohikeitto (G, L), kevätkääryleet (VE, M, S), päivän paistettu nuudeli Kahvila-Ravintola Kespa: Porsaanleike L, sienikastike L,G, broilerin paistileike bearnaisekastikkeessa G, nakkikeitto L,G, mangorahka L,G Lounasravintola Mustapippuri: Pekoninakit, muusi L, G, pehtoorin perunavuoka L, G, pinaattikeitto, kananmuna L, G) Lounasravintola Timjami: Talon kiviuuni pizza (L), naundan palapaisti (M,G), kaalikääryleet (M,G), friteerattu Jättirapu, kukkakaalikeitto (L, G), mansikkarahka (L,G) Mama Malla: Kaalilaatikko L,G, makkarastroganoff L,G. (STT) STT | Kaisu Suopanki Suojelupoliisi on Suomessa varoittanut äärioikeiston uhasta jo pitkään. –?Pahoitellaan, että kaikki väkivalta on pahasta, näinhän poliittisten toimijoiden puheeseen kuuluu. Samaan aikaan lähetetään kannattajille rasistisia viestejä, Saresma sanoo. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Lukema on aavistuksen viimevuotista maltillisempi. Kyse on yli 80 pääkallon kotiuttamisesta Suomeen, josta ne kulkeutuivat ruotsalaisten rotututkijoiden haudankaivuumatkalta Ruotsiin 1870-luvulla. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Linja-autossa oli kuljettajan lisäksi viisitoista matkustajaa, joista yksi henkilö tarkistettiin ensihoidon toimesta. Professorin mielestä on ongelmallista, että perussuomalaiset ovat saaneet jatkaa kaksoisviestintää. On vastuusta vetäytymistä, että kyllä tuomitaan teot, mutta kuitenkaan ei olla valmiita tekemään mitään, Saresma sanoo. Saresma viittaa tällä myös joidenkin nykyisten ministerien aiempiin kirjoituksiin. Puhutaan hyvin rasistisesti ja jopa flirttaillaan väkivallan kanssa, ehdotetaan väkivaltaa ikään kuin ratkaisukeinoksi, Saresma sanoo. Saresma kertoo miettineensä, pettikö Purran harkintakyky. Onnettomuus tapahtui hieman ennen seitsemää Dragsfjärdintiellä (tie 183) Ljungbyn kohdilla. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Linja-auton matkustajat pääsivät jatkamaan matkaa toisella linja-autolla. Ruotsinsuomalainen komitea on vaatinut kallojen palauttamista vuodesta 2018 asti
Hallituksen vastainen protestijärjestö Hofshi Israel arvioi, että mielenilmaukseen osallistui yli 150?000 ihmistä. Sosialistien vaalitoimintaa johtava Pierre Jouvet totesi pelkästään, että ”puolue on huomannut ehdokkuuden”. –?Mutta se on ranskalaisten päätettävissä, Scholz lisäsi. Israelin puolustusministeri Yhdysvaltoihin neuvottelemaan Gazan sodan takia Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa ja Gazassa olevien panttivankien vapauttamista. Merkittävä määrä lentoja myöhästyi tai peruttiin, lentoasemaa operoiva Manchester Airports Group kertoi sosiaalisessa mediassa. Isku tapahtui lähellä Jemenin Hodeidan satamakaupunkia. Hänet kuljetettiin alueelta pois konepellille sidottuna. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti kansalliskokouksen hajottamisesta kaksi viikkoa sitten EU-vaalitulosten jälkeen. Yhdysvaltain presidentillä Joe Bidenilla on ollut erimielisyyksiä Netanjahun kanssa Gazan siviilikuolonuhrien määrän kasvaessa. Lehden mukaan israelilaisjoukot epäilevät haavoittamansa miehen osallistuneen tulitaisteluun. Viime aikoina myös tilanne Israelin ja Libanonin rajalla on kiristynyt. L E H T I K U V A / A F P / J A C K G U E Z Berliini | STT, AFP Saksan liittokansleri Olaf Scholz sanoi sunnuntaina olevansa huolissaan äärioikeiston mahdollisesta voitosta Ranskan tulossa olevissa ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Huthien lennokki-isku osui kauppaalukseen Punaisellamerellä. Monilla mielenosoittajista oli kylttejä, joissa vaadittiin sodalle loppua ja kuvailtiin Netanjahua rikosministeriksi vääntäen englanninkielinen prime minister -titteli muotoon crime minister. Israelin joukot pommittivat Gazaa jälleen sunnuntaina, päivä sen jälkeen, kun kymmenettuhannet israelilaiset osoittivat mieltä Tel Avivissa hallitusta vastaan ja vaativat Gazassa olevien panttivankien vapauttamista. Manchesterin lentokenttä on maan kolmanneksi suurin. Presidentti Emmanuel Macronin valta-asema on ohi, sanoi Ranskan entinen sosialistipresidentti Francois Hollande uutistoimisto AFP:lle lauantaina. Israelin asevoimien mukaan israelilaissotilaat päätyivät tulitaisteluun. Times of Israel kertoi, että israelilaissotilaat olivat olleet lauantaina Jeninin pakolaisleirin lähialueella ottamassa kiinni Israelin etsintäkuuluttamia palestiinalaisia. Tuolloin hän sanoi, että kyse on poikkeuksellisesta päätöksestä poikkeuksellisina aikoina. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Netanjahun mukaan toimitukset ovat vähentyneet jyrkästi viime kuukausina. Israelilaismediat raportoivat kymmenistätuhansista osallistujista. Sosialistit reagoivat Hollanden ilmoitukseen virallisesti hyvin neutraalisti. kesäkuuta ja toinen kierros 7. Hollande ilmoitti aiemmin tässä kuussa lähtevänsä ehdolle ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Bardella on kuitenkin sanonut ottavansa pääministerin paikan vastaan vain, jos hänen puolueensa ja liittolaisensa saavat ehdottoman enemmistön kansalliskokouksen paikoista. Heillä ei tule olemaan tulevaisuutta, ellemme hankkiudu eroon tästä kamalasta hallituksesta, sanoi 66-vuotias Shai Erel. Aiemmin tällä viikolla Netanjahu syytti Yhdysvaltoja viivyttelystä aseavun kanssa. Vaaliliittoon kuuluu niin sosialisteja, kommunisteja kuin vihreitäkin. Terminaali 3:sta lähtevät saivat tulla kentälle tavalliseen tapaan, mutta matkustajia varoitettiin mahdollisista myöhästymisistä. Viraston mukaan iskusta ei aiheutunut henkilövahinkoja. heinäkuuta. Huthien mukaan ryhmän marraskuusta asti tekemien iskujen tavoitteena on tukea palestiinalaisia Gazan kaistalla, jossa Israelin iskut jatkuvat jo yhdeksättä kuukautta. –?Olen täällä, koska pelkään lastenlasteni tulevaisuuden puolesta. Vaikka aamulla tapahtunut sähkökatko olikin ohi, terminaaleista 1 ja 2 lähteviä matkustajia kehotettiin olemaan tulematta kentälle ennen kuin toisin ilmoitetaan. Scholz sanoi Saksan yleisradioyhtiölle ARD:lle toivovansa muiden kuin Marine Le Penin edustaman laitaoikeistolaisen Kansallisen liittouman menestyvän vaaleissa. –?Kaikki knessetin (Israelin parlamentin) rotat -en antaisi kenenkään heistä vahtia edes lastentarhaa, hän jatkoi. Vaalien jälkeen Kansallisen liittouman johtajasta, 28-vuotiaasta Jordan Bardellasta saattaa tulla Ranskan seuraava pääministeri. KESÄKUUTA 2024 Helsinki/Gaza/Jerusalem | STT, AFP Israelin puolustusministeri Yoav Gallant lähti sunnuntaina Yhdysvaltoihin ”kriittisiin” neuvotteluihin Gazan sodan takia. Pääministeri Benjamin Netanjahu toivoi nopeaa edistymistä yhdysvaltalaisten aseiden ja ammusten toimituksissa. Mielipidekyselyt ovat ennustaneet Macronin hallitsevan liittouman sijoittuvan vaaleissa kolmanneksi Kansallisen liittouman ja uuden vasemmistoliittouman jälkeen. Saksan Scholz huolissaan äärioikeiston mahdollisesta voitosta Ranskan vaaleissa Lontoo | STT, AFP Britanniassa Manchesterin lentokentällä oli sunnuntaina laajoja häiriötä sähkökatkon jäljiltä. Yhdysvaltojen viranomaiset sanoivat, etteivät tiedä mihin Netanjahu puheillaan viittaa. Suuri joukko israelilaisia osoitti lauantaina mieltä Tel Avivissa hallitusta vastaan. Viime kuussa brittilentokenttien sähköisiin passintarkastusportteihin tuli vika, mikä aiheutti pitkiä viivästymisiä tuhansille matkustajille. Yhdysvallat on kertonut viimeisten viikkojen aikana useista kostoiskuista, joissa on tuhottu huthien kalustoa. Parlamenttivaalien ensimmäinen kierros käydään 30. Kansallinen liittouma saavutti tuolloin rökälemäisen EU-vaalimenestyksen. Yhdysvallat on tärkein tukija Israelille, joka on iskenyt Gazan kaistalle voimalla jo yli kahdeksan kuukauden ajan. Miehitetyllä Länsirannalla haavoittunutta palestiinalaismiestä sotilasajoneuvon konepellillä kuljettaneet sotilaat toimivat Israelin asevoimien sääntöjen vastaisesti, sanoi Israelin asevoimat sunnuntaina. Britanniassa matkailua ovat häirinneet viime vuosina useampaan otteeseen sekä tekniset ongelmat että työtaistelutoimet. Tulitaistelun yhteydessä israelilaissotilaat haavoittivat palestiinalaismiestä ja ottivat tämän kiinni, Times of Israel kertoo. Yhdysvaltain armeija sanoi lauantaina tuhonneensa kolme huthien lennokkia viimeisen vuorokauden sisällä. Hollande pyrkii parlamenttiin Correzen alueelta Ranskan lounaisosasta uuden NFP-vaaliliiton listoilta. Tel Avivissa on järjestetty viikoittain mittavia mielenosoituksia, joissa on vastustettu sitä, miten pääministeri Netanjahu on hoitanut Israelin hyökkäystä Gazassa. Sähkökatko aiheutti laajoja häiriöitä Manchesterin lentokentällä Dubai | STT, AFP Jemenin huthikapinallisten lennokki-isku vahingoitti kauppaalusta Punaisellamerellä sunnuntaiaamuna, Britannian meriturvallisuusvirasto kertoi. Myös joitakin lentoja, joiden määränpää oli Manchester, ohjattiin muun muassa Lontoon Heathrow’n lentokentälle. Järjestö sanoi protestin olleen suurin sitten Israelin sotilastoimien alettua Gazassa lokakuussa
HINTAHOTTIS HINTAHOTTIS COSMIC-VUODESOHVA • terra tai ruskeanharmaa Baselkangasverhoilu • L196xS98xK91 cm • vuodekoko 120 x196 cm PUSSIJOUSITUS – 60 % * VÄ HI NT ÄÄ N KOTIMAINEN 60 KPL ERÄ! ERÄ! 24.6.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +23 +23 +24 +23 +22 +23 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Ei SUPERHINTAeikä loppuunmyyntituotteet. Enimmäkseen aurinkoista ja poutaa. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +23 +21 +17 +18 +19 +15 +18 +16 3 2 4 7 Suomi klo 15:00 Ma +24 +23 +24 +24 +24 +24 +24 +23 +23 Ti +25 +24 +24 +24 +24 +25 +25 +23 +26 Ke +25 +26 +24 +24 +24 +25 +26 +24 +27 To +29 +28 +26 +27 +27 +28 +28 +27 +28 Pe +27 +27 +26 +26 +26 +27 +27 +26 +23 La +28 +28 +27 +27 +27 +28 +28 +27 +28 Su +27 +27 +25 +26 +26 +26 +26 +26 +27 4:00 22:59 4:00 22:59 2:00 0:58 2:02 0:57 Heikkoa tai kohtalaista lännenpuoleista tuulta. KESÄKALUSTEIDEN LOPPUUNMYYNTI NIIN KAUAN KUIN RIITTÄÄ! ANTON-JENKKISÄNKYSETTI 160X200 CM 799,Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 2999,199,Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 899,ALE 73 % ALE 77 % Kokonaisuus sisältää jalat, profiloidun sijauspatjan sekä sängynpäädyn. Vallila-matot -30 %. MAANANTAINA 24. Päivälämpötila 22...25 astetta. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Löydä lähin myymäläsi ja katso aukiolotiedot sotka.fi/myymalat *Edut normaalihinnoista. Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi ENNAKKOALE NYT KAIKKI TUOTTEET VAIN 26.6. Turku +2 cm Hanko +3 cm 0,3 m 0,8 m 0,8 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput lauantaina Turku Lämmintä +24 °C Muonio Kylmää +2 °C Rukatunturi Tuulista 13 m/s Kiutaköngäs Sateista 2 mm. ASTI Kun ostat yli 100 €:lla
900-sivuisena romaani on paitsi palkitseva myös uuvuttava kokemus. Sikäli kyllä, että Sampo Terhon kertoma tarina perustuu vankasti historialliseen tutkittuun aineistoon ja jutun fiktiiviset palikat asemoituvat luontevasti kokonaisuuteen. Siltäkin osin se on oikein onnistunut romaani, että kerronta kulkee ja henkilöhahmot syvenevät. Greiserin veljesten opintojen alku osuu historian saumakohtaan. Äänikirjan lukija Petri Hanttu. Romaanin keskivaiheilla Goebbels hallitseekin kerrontaa ja Greiserin veljekset operoivat jossain historianmuokkauksen ulkokehällä. Tässä on myös Stalingradin viemärien heikkous, sillä Walter Greiserin hahmon kypsyttämiseen tarvitaan kovin monisanaista tarinaniskentää. KULTTUURI 16 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Silloin eletään kesää 1940, eikä tulevasta perikadosta ole vielä tietoakaan. Tästä alkaa rivakka eteneminen Goebbelsin luottoskribentiksi, jolla on kyky artikkeleillaan puhutella kansan syviä rivejä. Teatterin syyskauden aloittaa seikkailumusikaali Monte Criston kreivi. On vain unelma maailmasta ilman ”juutalaisbolsevikkeja” ja Goebbelsin johtaman propagandaministeriön ilmatilaa hallitseva varmuus Saksan kaikenlaisesta ylivertaisuudesta suhteessa niin länteen kuin itäänkin. Vankina roolihahmonsa sisällä KIRJA Sampo Terhon romaani Stalingradin viemärit on 900-sivuinen tiiliskivi. Führerinsä Goebbels, Stalingradin viemärien eräänlainen päähenkilö, näkee ”sallimuksen instrumenttina, joka muokkaa historiaa luovalla intohimolla”. Hän on kuitenkin teräväkynäinen kirjoittaja, joka myy juttujaan natsien puoluelehteen. Tarinan aatteellinen ulottuvuus on kiintoisampi. ”Myymme vain ja ainoastaan (Adolf ) Hitleriä, parastamme”, sanoo Goebbels ja se riittää oikeuttamaan tosiseikkojen vääntämisen vaikka mille mutkalle. Leipäpapista tulee uskon mies, mutta samalla hän tiedostaa olevansa vankina roolihahmonsa sisällä. Wernerin henkilökohtainen dilemma käy selväksi: hän vihaa yhteiskuntaa, jonka asettamissa raameissa hän haluaa menestyä. huhtikuuta. Onko Stalingradin viemärit suuri sotaromaani. Siinä vaiheessa kun nuorempi Greiser ei enää niele itsensä ja Goebbelsin levittämää propagandaa, vanhempi veli vain jykevöityy uskossaan: ”Me olemme barbaareja, jotka tuhoavat vanhan maailman, jotta uusi voisi syntyä!” Yhdysvallat näyttäytyy Stalingradin viemäreissä nukkuvana jättiläisenä, jota eivät vanhan mantereen kuohut kiinnosta. Valtakunnankanslian kaappaamisesta ja siihen johtaneesta ”tahdon riemuvoitosta” on yllättävän lyhyt matka skeptiseen asenteeseen koko liikettä kohtaan. 895 sivua. Lopulta ihailtu Hitlerkin näyttäytyy vain kiukuttelevana miehenä, kaiken menettäneenä uhkapelurina. WSOY. Sampo Terhon monumentaaliromaania on saanut lukea jo alun kahdeksattasataa sivua, kun Stalingradin viemärien päähenkilö, natsipropagandaa leipätöikseen suoltava Werner Greiser saattaa tyytyväisenä todeta, että ”vihdoinkin saksalaiset rakastavat tätä sotaa”. V E I K K O S O M E R P U R O Lohjan teatteri jatkaa syyskaudella omaa musikaalituotantoaan. Yhdysvaltain vaatimukset ovat natsijohtajien mukaan todiste siitä, että demokratia takaa vähäisemmillekin yksilöille mahdollisuuden nousta johtajiksi. Toinen kuvaa paljon rajatummin vanhemman veljeksen epätoivoa Stalingradin taistelun viimeisinä päivinä – kirjaimellisesti ja romaanin nimen mukaisesti kaupungin viemäreissä. Komedia kertoo maailman huonoimmaksi laulajaksi kuvatusta Florence Foster Jenkinsistä (1868–1944). Greiserit näkevät kansallissosialismin keinona saksalaisten elintason nousuun, ja siksi natsipuolueen pakkomielteinen suhtautuminen juutalaisiin ei oikein avaudu heille. Sampo Terho kuitenkin aloittaa tarinansa paljon kauempaa, elokuusta 1928 ja kahden baijerilaisveljeksen päätöksestä lähteä opiskelemaan Berliiniin. Myyttinen Horst Wessel esittelee heille kansallissosialismin enemmän kokemuksena kuin ajatuksena. Kahleet hänen itse valitsemansa roolihahmon ympärillä kiristyvät. (SSS) Lohjan teatterin syyskausi alkaa 19, lokakuuta, talvikausi 25. Goebbelsin johtaman propagandaosaston Terho kuvaa mainostoimistona, joka suoltaa kirkkain silmin faktojen ja täyden potaskan välistä yhdistelmää. Melko nopeasti kirjat unohtuvatkin, kun yhteiskunnalliset muutostuulet puhaltavat kaupungin ja koko maan ylitse. Ensimmäinen seuraa Greiserin veljesten etenemistä puolueessa ja Saksan matkaa kohti sotaa. Näin jykevää historiavyörytystä ei voi sisäistää ilman, että näkee lukemisen vaivan ja ajoittaisen tuskan. Tuo hetki voisi olla Sampo Terhon päähenkilölle puhdistava kokemus, mutta osoittautuukin vain raskauttavimmaksi todisteeksi hänen vääristä henkilökohtaisista valinnoistaan. KESÄKUUTA 2024 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Tommi Aitio Sampo Terho: Stalingradin viemärit. Siinä sopassa kahden ristiriitaisen ainesosan välisellä keskinäissuhteella ei ole mitään merkitystä. Valhe siellä, toinen täällä ei paljoa paina, kun rappioituneet kansakunnat saatetaan ”niille kuuluvaan asemaan”. Mikä on heille sivuseikka, on puolueelle kuolemanvakava kysymys. Syyskaudella teatteri esittää seikkailumusikaali Monte Criston kreivin. Stalingradin viemärit pitää myös lukea eikä vain kuunnella äänikirjana. Puheenvuoro on Goebbelsilla, joka Terhon antaman todistuksen mukaan uskoi natsipuolueen asiaan kenties lujemmin kuin kukaan toinen. Vanhempi veljeksistä vakuuttuu kansallissosialistisesta ideologiasta välittömästi, nuorempi epäröi ja kyseenalaistaa. tammikuuta ja kevätkausi 5. Kevätkaudella teatteri esittää tunnettuun draamaan pohjautuvan Sademiehen. Maalaisveljekset nielevät syötin. Adolf Hitlerin Terho esittää varsinkin draaman nousukohdassa etäisenä hahmona. Natsien päämajassa ”juutalaisen Rooseveltin” epäillään potevan alkavaa mielisairautta. Kunnes presidentti Franklin D. Roosevelt vaatii Hitleriltä turvatakuita 31 eri maalle. Kun toinen veljeksistä tappelee aatteen vuoksi kaduilla ja kapakoissa, toinen käy sanasotaa. Lohjan teatteri kertoo tiedotteessaan valinneensa Monte Criston kreivin ohjelmistoon siksi, koska teatterin aiempi tulkinta Kolmesta Muskettisoturista oli niin suosittu. Sampo Terhon toinen romaani kuvaa kansallissosialistisen Saksan nousuun johtanutta ”tahdon riemuvoittoa” ja sitä seurannutta perikatoa. Talvikaudella teatteri hyppää komedian pariin ja esittää tositapahtumiin perustuvan Suurenmoista. Terho onnistuu sangen uskottavasti hahmottamaan nuoremman Greiserin kehityksen epäilyksestä luottamukseen ja takaisin syvään epäluuloon sekä katumukseen. Sota aloitetaan Werner Greiserin sanoin valheella, ja tovia myöhemmin isoveli vakuuttaa sodan olevan asioiden luonnollinen tila. Stalingradin viemärit kulkee kahdella kerronnallisella tasolla. Lohjan teatterissa musikaaleja
Reino on hevosmaailman mallioppilas. Anniinan jooga Nahvanpuistossa (Kitulantie 6, Suomusjärvi) klo 18. Bamse ja maailman pienin seikkailu Kino Lumo klo 16. Salon srk. Marjaniemen toimintayhdistys. Tuttuja reittejä oli turvallista kulkea. Ajettaessa pohkeita ei tietenkään ole voinut käyttää, joten Reino ihmetteli ensin pohkeiden tarkoitusta. Järj. Reino kulki maastossa varmoin askelin reippaasti eteenpäin. Järj. Kuusjoen karjalaiset. Palkintona liikkeelle lähtemisestä on paineen hellittäminen. Suomusjärvi-Seura. Onhan Reinolla ajettu, joten se osaa kulkea eteenpäin. Mölkkyä Armfeltin koulun kentällä klo 15 alkaen. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Juha, Jukka, Janne, Jani, Jussi, Juho, Juhani, Johannes, Juhana Ruotsinkielinen kalenteri: Jan, Johan, John, Jens, Johnny, Johannes, Janne, Jon, Jack, Jean, Ian NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Uuno Ruotsinkielinen kalenteri: Uno PÄIVÄN SANA Elihu jatkoi puhettaan ja sanoi: Onko mielestäsi oikein, että sanot: ”Minä olen oikeassa, Jumala väärässä!” Tai että kysyt: ”Mitä minä siitä hyödyn, että pysyttelen irti synnistä?” Job 35: 1–3 ELOKUVAT (€) Bad Boys: Ride or Die Kino Lumo klo 17.30. Suuntasimme ensimmäisellä maastoratsastuksella tutulle lenkille, jonka olemme kulkeneet kärryjen kanssa lukuisia kertoja. Reino otti tämänkin asian lunkisti. Järj. IF-Ihmeeliset frendit (dub) Kino Lumo klo 12. Eläkeliiton Halikon yhdistys. Järj. Reino tietysti ihmetteli alkuun moista ja päinvastoin pysähtyi. Paljon on vielä opittavaa, mutta perusasiat ovat hallussa. Seuraavalla ratsastuskerralla maiskuttamista ei enää tarvittu vaan Reino lähti liikkeelle hienosti pohkeita kevyesti puristamalla. Ensimmäinen ratsastuskerta oli jännittävä – siis ratsastajalle, ei hevoselle. V E L I P E K K A S U U R O N E N. Sauna lämpimänä Marjaniemessä (Marjaniementie 64, Sauvo) klo 17–21 (€). Onhan Reinolla ajettu paljon maastossa. Kesäveisuut Salon kirkon takapihalla klo 18 kanttori Maria Sirénin kanssa; sateella seurakuntatalossa. Reino tottui pian uuteen ympäristöön ja kaikissa askellajeissa ratsastaminen sujui ihan yhtä hyvin kuin kotona. Myrskyluodon Maija Kino Lumo klo 17. Hevonen lähtee ratsastettaessa liikkeelle tai siirtyy käynnistä raviin puristamalla pohkeita kevyesti hevosen kylkiin ja tiivistämällä istuntaa. Uusi paikka oli vain hetken ajan jännittävä. Hammarskjöld Kino Lumo klo 12.15. HUOMENTA MAANANTAINA 24. Ennen kesälaitumelle siirtymistä kävimme myös kokeilemassa vieraassa paikassa ratsastamista ja suuntasimme läheiselle ratsastustallille hevosten kanssa. Hyvin pian selvisi, ettei Reino kaivannut vetoapua vaan se eteni reippaasti muutenkin. Maastossa kulkeminen on sille selvästi mieluisaa. Onnistuneen koulutusjakson päätyttyä olikin hyvä hetki siirtyä Tuure-hevosen kanssa viettämään ansaittua lomaa kesälaitumelle. Onhan se tottunut ”yläilmoissa keikkuvaan” ihmiseen kaverinsa Tuuren selässä. Järj. Reinon kanssa on muutenkin touhuttu kaikenlaista, joten ei tämäkään ihmisten hullutus aiheuttanut siinä minkäänlaisia negatiivisia reaktioita. Ratsastin aluksi Reinon kanssa Tuuren perässä saadakseni hieman vetoapua kokeneemmalta hevoselta. Järj. Salo Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee ILON PISAROITA lastenpalsta@sss.fi Onnea merkkipäivälle! Toivoen, kaverit yhtä vanhat. Juuri tämä on nuoren hevosen kanssa todella palkitsevaa – jokaisella ratsastuskerralla tapahtuu edistystä ja pienistäkin edistysaskelista saa ja täytyy iloita. Tarot Kino Lumo klo 20.15. Sarja päättyy. Ihan oikea ratsu VARSASTA RATSUKSI Reino toimii ratsastaessa hyvin myös vieraassa paikassa. SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Nyt se on virallista. Ensimmäiset ratsastukset suoritettiin ratsastuskentällä, mutta hyvin pian suuntasimme maastoon. Kuusjoki 4 vuotta Nooa Rautiainen 24.6. Furiosa: A Mad Max Saga Kino Lumo klo 20. Salo 4 vuotta Adele Jones 23.6. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 3 vuotta Rasmus Tuominen 22.6. Kun otin avuksi äänimerkin eli maiskutin hieman samalla kuin puristin pohkeita, ymmärsi Reino nopeasti, mitä siltä pyysin. S S S / K A T R I H E N T T O N E N Reino ensimmäistä kertaa ratsastajan kanssa maastossa. Reino on hyväksynyt selässä istuvan ihmisen täysin ongelmitta. Olin hyvin luottavainen, että maastossa ratsastaminen sujuisi vähintään yhtä hyvin kuin kentällä. Reinon kuulumisia seurataan jatkossa harvakseltaan. Prinsessa Pikkiriikki Kino Lumo klo 14.30. Sarjassa seurataan Reino-nimisen suomenhevosen kasvua ja kehitystä varsasta ratsuksi. Karvinen (dub) Kino Lumo klo 14. Salo 8 vuotta Inna Salovaara 22.6. V E L I P E K K A S U U R O N E N Koulutusjakson jälkeen Reino pääsi nauttimaan kesästä laitumelle. Reinoa voi kutsua ratsuksi! Se kulkee eteenpäin ja taaksepäin sekä kääntyy ratsastajan käskyistä eri askellajeissa. MUITA TAPAHTUMIA Mölkkyä Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 10. Ensimmäisenä Reinolle piti opettaa pohjeavut. Ensimmäiset askeleet ilman taluttajaa sujuivat täysin oppikirjan mukaan. Kyykänheittoa Kuusjoen koulun kentällä (Ylikulmantie 317) klo 18. Salva
Läheinen ja kaukainen uinti 32 PÄIVÄÄ OLYMPIALAISIIN Veera Kivirinta saavutti uransa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin yltämällä hopealle Belgradissa. Niitä taas ei juurikaan julkisuudessa käsitellä. Yksi ensimmäisistä sysäyksistä oli Antti Kasvion olympiapronssi Barcelonassa 1992. Suuri pieni uinti on siis pysynyt peruspenkkiurheilijan tavoitettavissa –?nousematta koskaan suursuosioon ja toisaalta putoamatta missään vaiheessa kokonaan tutkan alle. On osuvaa, että sarja aloitettiin Jere Hårdista. Lajikulttuuri ei ole sillä tasolla, että uinnin olympiatilannetta puntaroitaisiin eri kulmista. Laji, joka on jossain pienen ja suuren välissä. Viime vuosien uutiset ovat olleet hälyttäviä. 32 vuotta myöhemmin yksi maan lupaavimmista uimareista on Antin Louna-tytär. Suomen harvinaisen isosta EM-uimarijoukkueesta ei juurikaan keskustella. Tämä fakta ei heijastu suuressa mittakaavassa vielä tämänhetkiseen suomalaiseen huippu-uintiin. Neljäsosa siitä matkasta pitää suorittaa selkäuintina. Huomio kiinnittyy erityisesti yhteen kohtaan. Tuolloin alakoulun kuudesluokkalaisista 55 prosenttia todettiin olevan uimataitoisia, kun vuonna 2016 prosenttiosuus oli vielä 76. Taidon määritelmä on yhtäjaksoinen 200 metrin uiminen. –?Nuoret uintiurheilijat eivät välttämättä tunne tai muista näitä huikeita urheilijoita ja niitä tarinoita, mitä nämä suomalaiset huiput ovat maailmalla niittäneet, todetaan sarjasta kertoneessa tiedotteessa. Näinä monin paikoin menestyksekkäinäkin vuosikymmeninä arvokisat on nähty Ylen kanavilla. Suomen huippu-uinnin päävalmentaja Eetu Karvonen kirjoitti runsas viikko sitten kolumnin, jonka jakelu ulottui tiedotusvälineille asti. Rivien väleistä ja riveiltäkin voi lukea sen, ettei rahaa ole liikaa. L E H T I K U V A / A F P / A N D R E J I S A K O V I C. Kallinen osaa kertoa valtavan määrän kiinnostavia nyansseja. Harrastajia riittää lisäksi hyvinkin moneen marginaalin liikuntamuotoon. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 18 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Yleisurheilussa tulee julkistakin parranpärinää isoista kisajoukkueista. Siinä missä yleisurheilun tulosrajoja ja rankingeja seurataan ennen arvokisoja kuukausikaupalla, mennään uinnissa tyvenessä ja kiinnostutaan lähinnä suomalaisista finaaleissa. Täysmaallikkona kun tuntuu, että uinnin selostaminen on lähes mahdotonta ja täysin loppuaikoihin perustuvaa. Uimaliitto ei halua unohtaa historiaa. Huippu-urheilu pyrkii pysymään kiristyvässä kilpailussa mukana suomalaisen uimataidottomuuden kasvun ja samalla myös resurssihaasteiden keskellä. Jatkossa näin voi kuitenkin olla. Ja sitten on kilpauinti. Omaa tasoaan siinä on myös hyvin helppoa testata. Teksti alkoi nimitykityksellä: Jani Sievinen, Antti Kasvio, Hanna-Maria Seppälä, Jere Hård, Jarno Pilava, Matti Mattsson, Ari-Pekka Liukkonen, Mimosa Jallow, Jenna Laukkanen, Ida Hulkko. – Muiden maiden matkiminen, resurssien pienuudesta valittaminen tai vaikka yhteiskunnan muuttumisesta vähemmän kestävyyslajeja tukevaksi murehtiminen ei vie uintiamme eteenpäin (...) jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa, hän kirjoittaa. Uimataitotutkimus tehtiin viimeksi kaksi vuotta sitten. Hän nousi vuosituhannen taitteessa parrasvaloihin Helsingin EM-kotikisoissa mestarina ja jatkoi EM-kultasarjaa kaksi vuotta myöhemmin olympiamatkoihin kuulumattomassa 50 metrin perhosuinnissa. On ollut, tuleeko aina olemaan. Kiristyvä kilpailu yhdistettynä niukkoihin resursseihin merkitsee haasteita. Uiminen itsessään on hyvin monelle hyvin läheinen. Ei muuta kuin kokeilemaan kaikki uimataitoiset: sekuntikello käyntiin ja 50 metriä rintauintia – tyylistä välittämättä. Karvonen itse on tehtävässään osa-aikainen, ja maajoukkueeseen kuulumattomat uimarit ovat maksaneet osan arvokisamatkoistaan itse. KESÄKUUTA 2024 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi UINTI Suomessa on käytännössä muutama iso laji sekä penkkiurheilullisesti että lisenssiurheilijoiden määrän osalta. Karvonen kertoo kolumnissaan siitä, kuinka maajoukkuejärjestelmää ollaan uudistamassa. Se aloitti aivan hiljattain uuden podcast-sarjan, jossa kerrotaan arvokisamitalistien tarinoita. Tässä mielessä Suomen uinti nousi lähes tyhjästä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Uinti on siis merkittävälle osalle myös jo kaukainen asia. Podcasteja vetää Ville Kallinen, jonka asiantuntemus Ylen arvokisalähetyksissä on kullanarvoista
L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N Metsäkonkolalta melkoinen ennätysparannus SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi UINTI Kiia Metsäkonkola joutui kokemaan uinnin EM-kisasäännöt ensimmäisessä aikuisten pitkän radan arvokisassa. Olympiakomitean tehostamistukea keräävät etunenässä ison apurahapotin lisäksi yleisurheilu (667 000 euroa), koripallo (465 000), purjehdus (340 000), lentopallo (310 000) ja jalkapallo (310 000). Päämatkan jatkopaikka jäi maakiintiöstä kiinni. Büttnerin näkemys realisoitui välittömästi Belgradissa. Se päättyi Suomen osalta hylkäykseen Metsäkonkolan vaihtovirheen takia. EM-pronssia 50 metrin finaalissa ui Ruotsin Olivia Klint Ipsa ajalla 30,90. Naisten 50 metrin rintauinnin Suomen ennätys pitkällä radalla on Ida Hulkon uima 30,19. Jäi superhyvät fiilikset, Metsäkonkola kertoi Uimaliiton ääninauhalla perjantaina. –?Nyt oli sellainen uinti, etten osannut itsekään odottaa ihan noin hyvää parannusta ennätykseen. Rintauinnin tähänastisesta paremmuudesta muihin uintitapoihin verrattuna kertoo toki se, että edes kyseinen tulos ei riittänyt EM-välierään. Kivirinnan hopea oli Suomen ainoa mitali Belgradin EM-uinneissa. Kolmekymppisen urheilijan jatkaminen Los Angelesin olympialaisiin on vähintään arvoituksellinen asia. Sunnuntaina tuli vielä eteen naisten 4x100 metrin sekauintiviesti. ”Muiden matkiminen, resurssien pienuudesta valittaminen tai vaikka yhteiskunnan muuttumisesta vähemmän kestävyyslajeja tukevaksi murehtiminen ei vie uintiamme eteenpäin.” Suomen huippu-uinnin päävalmentaja Eetu Karvonen Kiia Metsäkonkolan suupielet kääntyivät leveään hymyyn etenkin 50 metrin vapaauinnin jälkeen. SM-uinnit Helsingissä odottavat jo ensi viikonloppuna. Maakiintiöt vääristävät tuloksia –?toki tavalla, joka on periaatteessa tuttu myös yleisurheilusta. Discovery on halunnut Pariisinkin olympialaisiin yksinoikeuden koripalloon ja uintiurheiluun. Tulevaisuuden lupaus Tomas Koski jäi 200 metrin vapaauinnissa kauas ennätyksestään. Loppukilpailun voitti Kivirintaa 0,10 sekuntia ripeämpänä Puolan Dominika Sztandera. Semifinaalipaikka jäi 0,1 sekunnin päähän. Kaikkiaan halikkolaisen kisarupeama henkilökohtaisilla matkoilla oli vahvasti nousujohteinen ja etenkin tämän kauden yleiseen tasoon nähden ehdottomasti onnistunut. Salon Uimarien valmennuspäällikkö Gerd Büttner kertoi ennen EM-kisoja, että kaikki edellytykset 26 sekunnin alitukseen olisivat olemassa. Selkeästi kaikki palaset tuli kohdalleen ja onnistuin kaikessa. Tulosrajat Pariisiin ovat kovempia kuin ne olivat Tokioon, vaikka rankingillakin Ranskaan on mahdollisuus päästä. Euroopan mestaruuden perhosteli Tanskan Helena Rosendahl Bach ajalla 2.07,88. Varsinkin kun uinti on pudonnut tukirahoissa jopa yksilölajien mittapuulla keskikokoiseksi lajiksi. Uimarit saavat apurahaa yhteensä 60 000 euroa. Laura Lahtinen oli Belgradissa naisten 200 metrin EM-rintauinnin loppukilpailun kahdeksas eli viimeinen ajalla 2.14,03. Kyseiseltä matkalta puuttuivat esimerkiksi Ruta Meilutyte (tämän vuoden tilastoaika 29,42) ja Benedetta Pilato (29,59). Hulkko oli sunnuntaina EM-loppukilpailun kuudes uituaan altaanmitan aikaan 30,99. Metsäkonkolan suoritus olisi riittänyt selvällä erolla 50 metrin rintauinnin välierään, mutta maakiintiön takia kisojen henkilökohtaiset matkat päättyivät hänen osaltaan alkuerään. Esimerkiksi purjehduksessa määrä on 108 000, ampumaurheilussa 98 000, painissa 64 000 ja jopa suunnistuksessa 62 000 euroa. 50 metrin rintauintitulos oli Metsäkonkolan elämän neljänneksi paras. MAANANTAINA 24. Selvää on siis, että Suomessa riittää kauhottavaa, jotta kehityksen mukana pysyttäisiin. Siinä pohdittiin Kallisen johdolla tilannetta, jossa olympiaPariisiin on näillä näkymin yltämässä vain kolme suomalaisuimaria. Uinnin tuki putosi prosentuaalisesti hyvinkin merkittävästi 175 000:een, edellään ampumaurheilu ja paini. Kun Veera Kivirinta oli koko karsinnan ykkönen (30,58) ja Ida Hulkko neljäs (31,20), nähtiin tämä kaksikko välierissä ja sittemmin finaalissa. S S S / M A R K O M A T T I L A Veera Kivirinta huipensi tähänastisen urheilu-uransa sunnuntaina Serbiassa otettuaan pitkän radan arvokisojen EM-hopeaa naisten 50 metrin rintauintifinaalissa ajalla 30,65. Ennätyksen paraneminen lyhyimmällä ja vauhdikkaimmalla matkalla yli puolella sekunnilla on melkoinen saavutus. Pitkän radan yleensä arvostetuista EM-kisoista jäi olympialaisten läheisyyden takia pois tähtiurheilijoita niin Italiasta, Ruotsista kuin etenkin Iso-Britanniasta. Kolme vuotta sitten Tokiossa määrä oli viisi ja vielä 2016 Rio de Janeirossa kahdeksan. Metsäkonkola pystyi siihen ajalla 25,81. Maallikon näkökulmasta älyttömän tiivis arvokisakalenteri on omiaan sekoittamaan sitä, mitkä voimasuhteet uimareiden välillä ovat. Harvoista lähellä B-rajaa olevista uimareista Ida Hulkko ei finaalipaikastaan huolimatta yltänyt aikaparannuksiin sadan metrin rintauinnissa. Oululaislähtöinen Kivirinta on aiemmin sijoittunut EM-altaassa parhaimmillaan viidenneksi. Halikkolaisen loppusijoitus oli 18:s, kun tällä matkalla ei tarvinnut pudottaa maakiintiön takia ketään edeltä pois. Aiempi tämän kauden ykköstulos parani lähes kolme sekunnin kymmenystä. Keskikokoisen apurahan joukko on niin ikään vain yhden uimarin eli Ida Hulkon kokoinen. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Louna Kasvio saavutti EM-kisarupeaman aikana paikan myös avovesiuinnin MM-kilpailuihin. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N. Asetelma on mielenkiintoinen. Realistinen tavoite isossa lajissa on yksittäisten EM-tason huippujen nouseminen jatkossakin. Kiinnostusta uintiin siis periaatteessa julkisuudessakin on, mutta kuinka pitkälle se voi kantaa. Kivirinta ui Belgradissa lauantaina alkuerissä päivän nopeimman ajan 30,58. Hulkon kohdallakin mahdollisuudet esimerkiksi olympiafinaaliin ovat kovin ohuet, kun 50 metrin matkat eivät viiden renkaan kisoissa ole kuin vapaauinnissa. Opetusja kulttuuriministeriön suurinta apurahaa nauttii tällä hetkellä Matti Mattsson. Metsäkonkolan suoritus olisi siis enteillyt lauantai-illan välierissä jopa kamppailua finaalipaikasta. Maaliskuussa uitu ennätys oli 26,32. Metsäkonkola oli kaikista uimareista kahdeksanneksi nopein ajallaan 31,46. Yle teki ennen EM-kisoja artikkelin, joka oli hyvin valaiseva ja tarpeellinen. (STT, SSS) Veera Kivirinta hyödynsi hyvin tähtien poissaolon Matti Mattsson jätti EM-kisat väliin olympialaisiin valmistautuessaan. Erityinen tilastoharppaus nähtiin perjantaisessa 50 metrin vapaauinnissa
Kroatialla on yksi EM-turnauksen keski-iältään vanhimmista joukkueista, ja osalle konkaritähdistä kisat saattavat jäädä uran viimeiseksi arvoturnaukseksi. Tshekin 3–0-johtoasema kääntyi 3–3-tasapeliksi. Kroatia kohtaa maanantaina Leipzigissa Italian, joka ei myöskään voi olla vielä varma pudotuspelipaikastaan. Odotan, että voitamme Italian, ja toivon sen tapahtuvan, kroatialaishyökkääjä Bruno Petkovic sanoi AFP:n mukaan. –?Vastuu on meillä (pelaajilla). Albania ja Espanja kohtaavat maanantaina Düsseldorfissa. Ratkaiseva finaali pelataan Floridassa Suomen aikaa kello 3.00 alkaen. Vastassa oli tasokkaita joukkueita, mikä näkyi 1–4-tappiona Ukrainalle, 0–2-häviönä Espanjalle sekä 3–5-loppulukemina Saksaa vastaan. Kaikkiaan 14 eri suomalaispelaajaa on saavuttanut Stanley Cupin. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Olemme faneillemme velkaa sen, että näytämme enemmän. Yksi mahdollisista arvoturnausten hyvästelijöistä on keskikenttäsuuruus Luka Modric, 38, joka ei ole vielä ollut Saksan EM-turnauksessa parhaimmillaan. Espanja on varma lohkovoittaja. Kyseessä oli MM-sarjan kärkinimelle kauden seitsemäs osakilpailuvoitto. Omalta osalta olisi kehitettävää, että pääsisi haastamaan yksi vastaan yksi -tilanteita enemmän, koska se on suurin vahvuuteni, Savikko jatkoi. Kroatia ylsi vuonna 2018 MM-kisoissa hopealle ja 2022 pronssille. MM-sarjan ylivoimainen kärkinimi oli myös sunnuntaina radan valtias. Kolmannen sijan vei nimiinsä Lewis Hamilton. Kolminkertainen maailmanmestari johtaa MM-sarjaa peräti 69 pisteen erolla. Kokonaistittelien määrä on paljolti Jari Kurrin ja Esa Tikkasen myötä 24. B-lohkossa Espanja on kahden ottelukierroksen jälkeen kuudessa pisteessä ja varmistanut jatkopaikkansa. Esimerkiksi lauantain välipäivä käytettiin yhdessä tekemiseen, Savikko kertoi Palloliiton nettisivuilla ennen sunnuntain Tshekki-ottelua. Ilman suomalaisväriä pelaava Edmonton on noussut tänä kesänä lähes mahdottomasta 0–3-tappiotilanteesta tasoihin. FC Halikko sijoittui SMhopealle. Mutta mikäli Florida joutuu lopulta taipumaan tässä kokonaisuudessa tappioon, puhutaan jutun alussa mainitun pienen ihmeen kasvamisesta keskikokoiseksi. Tittelin voittaneisiin joukkueisiin on toki tällä aikavälillä kuulunut muutama muukin suomalainen, mutta ehdot nimen saamiseksi palkintopokaaliin eivät ole heillä täyttyneet. Mukana turnauksessa oli FC Halikon Veeti Savikko, joka dominoi 17-vuotiaiden poikien SMsarjan maalipörssiä päättyneellä kaudella. Olen todella tyytyväinen voittoon. Tehot kuitenkin puuttuvat, sillä Kroatia on tehnyt vasta kaksi osumaa ja niistäkin toinen oli Albanian oma maali. Esimerkiksi Ruotsin voittajaluku on Wikipedia-sivuston mukaan 43. Sen sijaan NHL-mestarien eli Stanley Cupin voittajien määrä näyttää edelleen suppealta. Mainitusta vuodesta 2016 alkaen peräti 15 eri suomalaispelaajaa on hävinnyt finaalit, kun voittajia on siis ollut ainoastaan kaksi. Ottelusarjan hallitsijan rooli on siirtynyt Edmontonin Connor McDavidille L E H T I K U V A / A F P / J E F F V I N N I C K SUOMALAISET STANLEY CUP -VOITTAJAT uu u 5: Jari Kurri ja Esa Tikkanen. Toiseksi sijoittui loistavasti ajanut McLaren-kuljettaja Lando Norris. (STT). Voi pitää jopa pienenä ihmeenä sitä, että vuodesta 2016 lähtien uusia mestareita on saatu virallisiin tilastoihin vain kaksi, Artturi Lehkonen ja Mikko Rantanen kesällä 2022. Bottas ei onnistunut avaamaan MM-sarjan pistetiliään. SSS | Olli Mäntylä Verstappenin voittosaldo kaudelta on nyt 7/10 FORMULA 1 Kauden kymmenes kilpailu Espanjan gp päättyi Red Bullin Max Verstappenin voittoon. Mitenkään toivoton Kroatian tilanne ei ole, sillä Saksan EM-kisoissa neljännesvälieriin pääsee kunkin lohkon ykkönen ja kakkonen sekä neljä parasta lohkokolmosta. Pitää kiittää tallia, koska he ovat harjoitelleet varikkostoppeja. uu u 2: Olli Määttä ja Reijo Ruotsalainen. Tässä yhteydessä voi puhua epäonnesta, kun yksittäisen pelaajan merkitys on jääkiekossa lopulta suhteellisen pieni. Sauberin Valtteri Bottas oli kilpailun 16:s. Espanjan osakilpailun yksi onnistuja oli Mercedeksen Lewis Hamilton. Jopa Espanjaa vastaan se piti vastustajaansa enemmän palloa. Siihen tarvitaan pelaaminen vähintään puolessa runkosarjan otteluista ja/tai yhdessä finaalissa. Kilpailun kolmanneksi sijoittunut Hamilton pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella palkintopallille. FC Halikon Veeti Savikko vietti viikon futsalin poikamaajoukkueessa FUTSAL Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti uuden projektin pelaamalla turnauksen Kroatiassa. Ne kuumenevat täällä todella paljon, Verstapppen sanaili ratahaastattelussa. Kroatia aloitti turnauksen 0–3-tappiolla Espanjalle ja päätyi toisessa ottelussaan 2–2-tasapeliin Albaniaa vastaan. Vastassa on Aleksander Barkovin, Anton Lundellin, Eetu Luostarisen ja Niko Mikkolan kansoittama Florida. Floridan suomalaistähti Aleksander Barkov törmäsi kuudennessa finaalissa Edmontonin maalivahtiin Stuart Skinneriin. –?Tämä on ollut hyvä viikonloppu. Myös esimerkiksi Ivan Perisic, 35, on etsinyt terävintä virettään loukkaantumisen aiheuttaman pitkän poissaolon jälkeen. –?Kisa ratkesi alussa. – Reissu on sujunut hyvin. Kroatia myös hyökkäsi ja loi tekopaikkoja Saksan jälkeen toiseksi eniten kahdessa avausottelussaan. KESÄKUUTA 2024 STT | Tapio Keskitalo JALKAPALLO Kroatian miesten maajoukkueen viime vuosien arvokisamenestys on ollut komea, mutta meneillään olevassa EMturnauksessa urakka on vaarassa jäädä lyhyeksi. –?Joukkueena suurin kehityksen kohde on murtautumisvaiheessa. Euroopan jalkapalloliiton Uefan tilastojen mukaan Kroatian pallonhallintaprosentti oli kahden pelikierroksen jälkeen Saksan ja Portugalin jälkeen turnauksen kolmanneksi suurin. Tasapisteissä sijoitukset ratkeavat keskinäisten otteluiden perusteella, joten Albanian voittaneelle Italialle riittää kakkossijaan tasapeli Kroatiaa vastaan. Taasko Stanley Cup kiertää Suomen. Paremmalla startilla olisimme olleet lähempänä kärkeä, Hamilton kertoi. McLaren oli todella nopea tänään. Hallitsevalla Euroopan mestarilla Italialla on koossa kolme pistettä ja Albanialla sekä Kroatialla yksi piste ennen lohkon päätöspelejä. NHL-mestarien määrä on pelaajalukuihin verrattuna pieni. Kun pääsin johtoon, minun piti hoitaa renkaitani. Epäonnen huomaa siinä, että Stanley Cup -finaalit hävinneessä joukkueissa on pelannut 33 eri suomalaista. Uusia ennätyslukemia on siis tehty jatkuvasti. SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi JÄÄKIEKKO Suomalaisten pelaajien määrä NHL-organisaatioissa on noussut 2020-luvun aikana vuosi vuodelta. EM-turnauksissa menestys ei ole ollut yhtä vahvaa, mutta niissäkään maa ei ole jäänyt pudotuspeleistä rannalle vuoden 2012 jälkeen. Suomalaisten ympärille on tuskin langetettu varsinaista kirousta. Joukkue on hitsautunut hyvin yhteen. uu u 1: Jere Lehtinen, Ville Nieminen, Teemu Selänne, Valtteri Filppula, Antti Niemi, Tuukka Rask, Teuvo Teräväinen, Kimmo Timonen, Artturi Lehkonen, Mikko Rantanen. Sunnuntain päätöspelissä Suomi onnistui kuitenkin tekemään mainion nousun. Kerran vielä, Kroatian konkarit Italiakaan ei voi olla vielä varma pudotuspelipaikastaan EM-kisoissa
Keskimatka 4.2 km 1) Timo Lehtonen 34.57, 2) Mikko Välivirta 37.11, 3) Ari Heikkilä 42.28, 4) Juha Kuusisto 42.29, 5) Niko Mannonen 46.30, 6) Mika Vuorela 47.03, 7) Riina Solja 49.52, 8) Antero Lehtoruusu 51.14, 9) Tommi Itkonen 53.42, 10) Ilkka Salonen 56.37, 11) Reino Sinnelä 57.08, 12) Risto Jokiniemi 57.41, 13) Timo Tammi 59.41, 14) Harri Saari 1.00.36, 15) Riitta Ynnilä 1.02.47. Lotta Harala oli juoksussa kolmas ennätyksellään 12,74. Vilho Ståhlström 4–2. TOVE 11 7 2 2 33–16 23 TuWe 10 7 3 29–15 21 LTU 11 6 3 2 20–17 21 PiPS 10 6 1 3 25–19 19 RaiFu 11 6 1 4 28–23 19 ÅCF 10 4 2 4 27–24 14 FC Global 10 4 2 4 17–21 14 P-Iirot 2 11 3 4 4 22–25 13 Wilpas 11 3 3 5 16–27 12 PaiHa 11 3 1 7 18–26 10 PIF 2 11 2 2 7 14–21 8 FC Eurajoki 11 2 1 8 11–26 7 SUUNNISTUS Juhannusrastit Varvolla: 2 km 1) Anttonen Aapeli AngA 25:29, 2) Sairasalo Maria 30:48, 3) Tito Eemil 33:26, 4) Lehtola Eeva PertPe 36:54, 5) Paukkunen Santtu AngA 37:46, 6) Kivelä Rasmus 39:02, 7) Saarinen Jouni SalVie 40:21, 8) Lemmetyinen Anni 44:09, 9) Visa Juhani 44:13, 10) Lemmetyinen Aila 48:40, 11) Heinonen Kari 49:10, 12) Liski Eero SalVie 53:07, 13) Tarkia Maria HiKi 57:04, 14) Koivunen Aila 58:23, 15) Raute Konsta 1:01:36. Ykkössuunnat Laperlassa: Helppo 1.8 km 1) Anu Mannonen 25.02, 2) Mauri Sinnelä 32.55, 3) Rihko Haarlaa 33.52, 4) Auli Karppinen 40.19, 5) Anja Poutanen 42.45, 6) Unto Poutanen 42.57, 7) Noora Pajunen 47.51, 8) Eero Liski 58.35, 9) Kirsti Kuutti 1.00.32, 10) Eemi Lundell 1.18.06. 050 5955 018 TAPAHTUMAT MYYTÄVÄNÄ TUOTTAJAVÄEN VIRKISTYSPÄIVÄÄ vietetään Varvojärven Iisakin Pirtillä maanantaina 1.7.2024 klo 17.30-20.00. Aki Ajalin 3–1, 73. Youri Tielemans 1–0, 80. 3 km 1) Mannonen Mikko AngA 39:23, 2) Brink Amanda 40:05, 3) Mannonen Anu AngA 41:28, 4) Kankaanpää Markku HS 42:05, 5) Launis Teija Raus 42:20, 6) Paatero Veli-Pekka SalVil 42:41, 7) Kiili Hanna 43:10, 8) Raunila Sanna 43:59, 9) Halkilahti Mikko PertPe 46:36, 10) Visa Jouko SuSi 46:52, 11) Moilanen Kirsti Kunto-Hempat 47:00, 12) Jokinen Juhani Kunto-Hempat 47:03, 12) Slotte Elinor 47:03, 14) Halkilahti Eija AngA 47:16, 15) Ojamaa Marja-Liisa SalVie 48:32. 02 822 4405 Myyntiauto Tmi T. 040 900 5099 TYÖSUORITUKSIA LATAA SALKKARIN MOBIILISOVELLUS OMASTA SOVELLUSKAUPASTASI! SALON SEUDUN SANOMAT TULOSPÖRSSI JALKAPALLO Miesten EM-lopputurnaus, 8. Georges Mikautadze 1–0, 59. Viikon aikana nähtiin kolme SE:tä, kun Turussa siihen ylsivät Ella Junnila ja Joonas Rinne.. Isoniityn tila Anttilantie 110 Salo (Teijo) www.mansikkaa.fi p. 6 km 1) Siivola Visa Lappen Riento 52:09, 2) Yliluikki Matti SuSi 52:18, 3) Kemppainen Aarne 56:51, 4) Elovaara Vesa AngA 57:41, 5) Tuomasjukka Saska 1:04:00, 6) Majaharju Pyry Jämsän Jetkiveikot 1:05:15, 7) Virta Marko TuS 1:05:36, 8) Elovaara Heli AngA 1:07:02, 9) Asklöf Niko 1:08:36, 10) Koponen Visa PertPe 1:08:45, 11) Tarkia Miikka TuS 1:10:04, 12) Tuomala Simo PertPe 1:11:23, 13) Heikkilä Ari Hls 1:11:58, 14) Paldanius Kimmo Roskasakki 1:13:47, 15) Lundell Mikko 1:13:56. Romania 2 1 1 3–2 3 Belgia 2 1 1 2–1 3 Slovakia 2 1 1 2–2 3 Ukraina 2 1 1 2–4 3 Miesten Nelonen, lohko A: RaiFu–Wilpas 5–2 Wilppaan maalit: 53. YLEISURHEILU Perniö, avoimet nuorisokisat. Reetta Hurske juoksi 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,68 Kuortaneella. 041 319 1068 MANSIKKAA Itse poimien ja valmiiksi poimittuna. Bruno Fernandes 0–3. Patrik Schick 1–1. Turkki–Portugali 0–3 (0–2) 21. P. 4 km 1) Anttila Jouni SuSi 35:34, 2) Mänki Aino-Maria LHR 39:08, 3) Seppälä Lasse HiKi 40:08, 4) Grönholm Timo SalVie 41:58, 5) Lehtoruusu Antero SalVie 42:07, 6) Alanne Pyry 43:09, 7) Vuorela Mika SuSi 43:10, 8) Stefanini Raphael KemKi 43:54, 9) Klapuri Tintti 43:57, 10) Kerkola Tiina SuSi 44:09, 11) Lietzen Lauri 44:31, 12) Nurmi Johannes 45:20, 13) Käyhkö Jaakko RaPi 45:26, 14) Itkonen Tommi AngA 45:47, 15) Anttonen Helmiina AngA 45:51. 10 km 1) Pihl Peeter MS Parma 1:20:19, 2) Itkonen Otto TuS 1:23:06, 3) Vanhanen Matias KemKi 1:29:01, 4) Kuusinen Karri Lynx 1:33:40, 5) Toivola Aleksi KemKi 1:33:46, 6) Isojunno Veijo KemKi 1:35:23, 7) Laaksonen Arttu AngA 1:36:13, 8) Kleemola Lauri Lynx 1:39:23, 9) Korento Benjamin OK77 1:56:25, 10) Kela Petteri 2:03:01, 11) Norema Simo Kymin Suunnistajat 2:04:52, 12) Eeva Jukka PertPe 2:12:35, 13) Lahti Tapani 2:25:32, 14) Fredriksson Jan-Erik SalVie 2:29:44. Vuorio p. Kevin De Bruyne 2–0. 8 km 1) Laine Jani Gofore 1:26:45, 2) Haarlaa Tiina HS 1:33:18, 3) Mouhu Timo 1:41:43, 4) Anttonen Mikael KaRa 1:41:48, 5) Kuusinen Tuomas Lynx 1:42:34, 6) Kuusinen Mikko 1:43:16, 7) Solin Tatu KSX 1:46:58, 8) Vaara IngaMaria KaRa 1:57:14, 9) Brink Anders PIF 2:03:51, 10) Nyholm Tanja KaRa 2:08:06, 11) Brink Johanna PIF 2:14:42, 12) Etu-Huitti Tanja MS Parma 2:17:01, 13) Korkikoski Iina 2:35:58, 14) Liimatainen Onni 2:36:12, 15) Etu-Huitti Arto 2:37:23. Lyhyt 3.1 km 1) Timo Broman 37.11, 2) Seppo Nikkanen 38.16, 3) Pirkko Kalliola 39.42, 4) Mikko Mannonen 44.29, 5) Tapio Poutanen 45.01, 6) Mira Kallio 45.38, 7) Riitta Hämäläinen 45.49, 7) Kirsi Hiekkavuo 45.49, 9) Kari Kallio 46.02, 10) Ilkka Harjola 46.21, 11) Markku Havia 51.13, 12) Patrik Wallenius 51.15, 13) Matti Mäkirinne 51.46, 14) Lasse Saarinen 52.07, 15) Arja Saari 54.17. Portugali 2 2 5–1 6 Turkki 2 1 1 3–4 3 Tshekki 2 1 1 2–3 1 Georgia 2 1 1 2–4 1 Lohko E: Köln, Belgia–Romania 2–0 (1–0) 2. Jäsenemme perhekuntineen ovat tervetulleita virkistävien vetten ja kuuman grillin ääreen! MTK-Pertteli TORILLA Suoritetaan kesantoja heinäpeltojen niittomurskausta 5 m työleveydellä. pelipäivä: Lohko F, Hampuri: Georgia–Tshekki 1–1 (1–0) 45+4. L E H T I K U V A / J U H A H A R J U KOLMEN SUOMEN ENNÄTYKSEN JUHANNUSVIIKKO. KESÄKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 RÄYSTÄSKOURUT Salon torilla • räystäskourut (kantikkaat ja pyöreät) • syöksytorvet • savupiipun sisäputket • piipunhatut • jatkettavat alumiinitikkaat • A-malliset tasotikkaat OJALANKOURU.FI Rauma p. Bernardo Silva 0–1, 28. Pitkä 6.0 km 1) Jarkko Saarinen 43.40, 2) Jari Pajunen 52.31, 3) Olli Hämäläinen 54.09, 4) Jan-Erik Fredriksson 1.00.05, 5) Mikko Lundell 1.03.35, 6) Tuomas Pyykkö 1.06.35, 7) Jere Olin 1.20.57, 8) Tapio Alapuranen 1.28.52, 9) Kari Vigelius 1.42.39, 10) Raimo Majuri 2.10.53. MAANANTAINA 24. Samet Akaydin (oma maali), 56. 040 701 1622 tiistaina klo 10–12 5 kg:n laatikko oman puutarhan mansikat säilöntään -salon torilta joka toripäivä -tilapuodista ma-la 10-17 (päivärinteentie 14,25520 perniö) mansikat ovat nyt parhaimmillaan! MAKEAA MANSIKKAA SUORAAN TILALTA: Romsilantie 608: poimittuna Inkereentie 638: poimittuna, itsepoimien Aukioloajat: www.kurjenmaatila.fi puh. Järjestäjinä Perniön Urheilijat yleisurheilu ja teht Juho Leinon säätiö: T3v (-2021) 40m; 1) Venla Raute 15,2 2) Helena Melkkilä 17,0 3) Elina Haikonen 20,7 4) Emilia Degert 21,8 T3v (-2021) pallo; 1) Emilia Degert 1,65 2) Helena Melkkilä 1,63 3) Elina Haikonen 1,59 4) Venla Raute 1,54 T5v (2020-2019) 40m; 1) Sofia Nyman SalVil 11,1 2) Beata Melkkilä PeU 11,3 3) Netta Haikonen 11,9 4) Neela Saari 13,4 5) Bella Lang PeU 13,6 6) Jade Lang PeU 14,5 7) Ilona Vasama 14,7 8) Claudia Vainio 1,57 T5v (2020-2019) pallo; 1) Sofia Nyman SalVil 5,87 2) Neela Saari 3,93 3) Beata Melkkilä 3,55 4) Bella Lang PeU 3,12 5) Jade Lang PeU 2,16 6) Claudia Vainio 2,10 7) Netta Haikonen 2,00 8) Ilona Vasama 1,80 T7v (2018-2017) 40m; 1) Maiju Eskelinen 8,5 2) Matilda Nyman SalVil 8,6 3) Stella Valjanen 8,9 4) Oona Seppänen 9,1 5)Veera Jääskelä 9,3 6) Iitu Helmiö SalVil 9,4 6) Nella Utriainen 9,4 8) Venla Vasama 9,8 9) Saaga Saari 10,1 10) Lilja Laakso PeU 10,2 11) Camilla Pitkänen 10,8 T7v (2018-2017) pituus; 1) Matilda Nyman SalVil 270 2) Nella Utriainen 237 3) Stella Valjanen 232 4) Lilja Laakso PeU 208 5) Saaga Saari 207 6) Veera Jääskelä 207 7) Iitu Helmiö SalVil 172 8) Camilla Pitkänen 149 T7v (2018-2017) 350m; 1) Matilda Nyman SalVil 1.30,3 2) Maiju Eskelinen 1.30,7 3) Stella Valjanen 1.31,8 4) Iitu Helmiö SalVil 1.38,7 5) Oona Seppänen 1.39,4 6) Venla Vasama 1.50,3 7) Nella Utriainen 1.51,5 8) Camilla Pitkänen 2.15,0 T9v (2016-2015) 40m; 1) Sofia Sandholm 8,2 2) Anni Lemmetyinen AngAnk 8,3 3) Nea Roth 8,8 4) Eevi Degert 8,9 T9v (2016-2015) pituus; 1) Anni Lemmetyinen AngAnk 285 2) Sofia Sandholm 252 3) Nea Roth 213 4) Eevi Degert 203 T9v (2016-2015) kuula; 1) Sofia Sandholm 4,42 2) Eevi Degert 2,71 3) Nea Roth 2,56 T9v (2016-2015) 600m; 1) Anni Lemmetyinen AngAnk 2.34,2 2) Nea Roth 3.25,1 3) Eevi Degert 3.42,3 T11v ( 2014-2013) 60m; 1) Aila Lemmetyinen AngAnk 11,5 T11v (2014-2013) pituus; 1) Aila Lemmetyinen AngAnk 320 T11v (2014-2013) 600m; 1) Aila Lemmetyinen AngAnk 2.36,2 T13v (2012-2011) pituus; 1) Eveliina Jokela PernU 248 (+1,33) T13v (20122011) kuula; 1) Eveliina Jokela PernU 6,60 T13v (2012-2011) 600m; 1) Eveliina Jokela PernU 2.48,3 P3v (-2021) 40m; 1) Daniel Vinogradav 13,5 2) Eliel Valjanen 16,8 P3v (-2021) pallo; 1) Daniel Vinogradav 3,60 2) Eliel Valajanen 3,51 P5v (2020-2019) 40m; 1) Siar Zahiti Salpa 9,2 2) Konsta Raute 10,0 3) Noel Aaltonen 10,1 4) Aleksi Helskyaho 10,4 5) Ville Vigelius 26,2 6) Liinus Moilanen SalVil 31,3 P5v (2020-2019) pallo; 1) Konsta Raute 14,75 2) Siar Zahiti Salpa 9,47 3) Noel Aaltonen 9,28 4) Aleksi Helskyaho 5,81 5) Ville Vigelius 3,64 6) Liinus Moilanen SalVil 2,46 P7v (2018-2017) 40m; 1) Makar Pavlov 8,3 2) Viljo Härmälä 8,4 3) Aaro Härmälä 8,7 3) Aksel Arimaa PeU 8,7 5) Elias Sandholm 9,5 6) Joona Kievimaa 10,1 7) Lenni Moilanen SalVil 10,4 P7v (20182017) pituus; 1) Aaro Härmälä 274 2) Makar Pavlov 269 3) Viljo Härmälä 257 4) Aksel Arimaa PeU 246 5) Elias Sandholm 225 6) Lenni Moilanen SalVil 206 7) Joona Kievimaa 202 P7v (2018-2017) 350m 1) Viljo Härmälä 1.30,1 2) Aaro Härmälä 1.31,2 3) Makar Pavlov 1.34,4 4) Joona Kievimaa 1.44,5 5) Konsta Raute 1.45,3 6) Lenni Moilanen SalVil 1.48,8 P9v (2016-2015) 40m; 1) Johannes Jääskelä 7,5 2) Otso Helmiö SalVil 7,9 3) Klas Valjanen 8,1 4) Leo Rautio PeU 8,2 4) Niilo Riipi 8,2 6) Kauko Latvajärvi 8,6 7) Viljo Piispanen PeU 9,0 8) Hugo Aaltonen 9,3 P9v (2016-2015) pituus; 1) Johannes Jääskelä 321 2) Klas Valjanen 286 3) Otso Helmiö SalVil 269 4) Kauko Latvajärvi 268 5) Leo Rautio PeU 260 6) Viljo Piispanen PeU 227 7) Hugo Aaltonen 175 P9v (2016-2015) kuula; 1) Johannes Jääskelä 5,89 2) Klas Valjanen 4,68 3) Leo Rautio PeU 4,37 4) Otso Helmiö SalVil 4,33 5) Viljo Piispanen PeU 3,61 6) Hugo Aaltonen 2,80 7) Kauko Latvajärvi 2,61 P9v (2016-2015) 600m; 1) Klas Valjanen 2.22,7 2) Otso Helmiö SalVil 2.28,3 3) Leo Rautio PeU 2.59,0 4) Kauko Latvajärvi 3.06,7 5) Hugo Aaltonen 3.13,6 XXXVIII Salon Juhannus-Cooper: Onni Virtanen 3510 m, Mikko Siren 3480 m, Arttu Laaksonen 3410 m, Tom Perttala 3290 m, Markku Kaartinen 3290 m, Pekka Lemmetyinen 3255 m, Rauno Hakala 3240 m, Ville Elovaara 3230 m, Miko Kakko 3115 m, Petteri Jokinen 3090 m, Sauli Hannonen 3018 m, Markku Salminen 3015 m, Vesa Elovaara 3005 m, Eeli Puro 2885 m, Katariina Koskinen 2837 m, Ilkka Puro 2828 m, Jani Laaksonen 2823 m, Sakari Pihlavirta 2817 m, Oiva Virtanen 2705 m, Heli Elovaara 2650 m, Markus Kakko 2620 m, Reima Suomalainen 2585 m, Emma Elovaara 2554 m, Jukka Salo 2550 m, Kauko Tuominen 2500 m, Janne Jälkö 2486 m, Sampo Salokannel 2482 m, Miro Lemminkäinen 2455 m, Harri Elovaara 2450 m, Kari Nieminen 2400 m, Anni Lemmetyinen 2400 m, Nea Kakko 2350 m, Sanni Salokannel 2320 m, Niko Lemminkäinen 2310 m, Lauri Marjamaa 2310 m, Iina Kakko 2300 m, Natalia Matchenkova 2190 m, Aila Lemmetyinen 2190 m, Susan Lemmetyinen 2051 m, Tero Salokannel 2041 m, Wilhelmiina Mikola 1990 m, Matti Mikola 1680 m, Satu Mikola 1495 m, Konsta Mikola 1283 m
18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 39 €/kk Digisisällöt alk. 39 €/kk Digisisällöt alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. KESÄKUUTA 2024 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 22 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. TSHII 1285 M A CA N U D O B. 39 €/kk Digisisällöt alk
Jakso 7/10. Anita tekee pahan virheen tyttöä kuulustellessaan, ja eripura leimaa tutkintatiimin työtä. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Smurffit (7) 06.20 Smurffit (7) 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Uusi luku (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.40 Angry Birds Blues (S) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Korkeasaari 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 11.00 Rikkaat ja rahattomat UK 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Syke (12) 16.30 Syke (12) Klo 17 17.00 Onnenarpa 17.05 Suuri seikkailu Kausi 1. Tämä on tarina Stasin masinoimasta petoksesta, murhasta, pakenemisesta ja manipuloinnista. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) Kulti, hukkasin kakaran. Miten rakentaminen sujuu, kun kaikki työ suunnittelusta projektin valvontaan on Anssin omissa käsissä. Jakso 1/8. punainen diesel oli niin paljon halvempaa kuin Ruotsissa myyty, että Tornionjokilaakson autoilijat ja omakotitaloasujat ajoivat Suomeen sitä hakemaan. Jakso 3/6. Surkeimmat kuskit peruuttavat peräkärryä kapealla metsätiellä. Heidi ja Ingo lapsineen eivät viihdy omalla pihallaan, vaikka heillä on kaunis rantatontti. Mielenlujuus. Viraalimarkkinointia. Burleskitaiteilija Ulrika Bachér arvostaa ultranaisellista ulkonäköään ja on sitä mieltä, että vanheneminen tuo mukanaan lähinnä positiivisia asioita. (U) 20.00 Metsän ääni 1/3: Ilo. Inarijärvi. 23.34 Uusi Kino: How to Please (S) Irakilainen Wed Al-Asad juuttuu Suomen turvapaikkajärjestelmään. Ruotsinkielinen selostus Christoffer Herberts. Kausi 4, 13/24. Kausi 16, 11/47. 03.15 Kämppikset (12) Kutsumusammatti. 18.35 MasterChef Australia Kausi 16. Hän yrittää parhaansa mukaan toteuttaa konemaisen labyrintin toiveita, mutta huomaa että sisäänpääsyä vaikeampaa on ulospääseminen. (U) 23.45 Osta mun pikkarit (16) 2/3. Metsä on ihmeellinen paikka, jossa on valtava määrä erilaisia eliöitä. 23.50 Kaikki synnit (12) Kausi 3. 00.50 Erikoisjoukot (7) Kausi 2. Kausi 16, 7/47. 18.30 Vintiöt (7) Istu ja pala. Jakso 13/50. Nellie ja hänen ystävänsä KG päättävät lähteä kokeeksi treffeille miesten kanssa eri ravintoloihin ja kahviloihin, missä he kuvaavat tilanteen piilokameroilla. Kausi 9, 8/10. Klo 21 21.00 Simpsonit uusi kausi (7) Muutto ja remppa. Luksusta kanoille. Jakso 4608. Selostaja Jani Alkio, asiantuntija Olli Jokinen. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Naiseuteni pinta 1/6. 19.15 Jalkapallon Euro 2024: Kooste otteluista 23.6. 21.30 Elokuva: My Super ExGirlfriend (12) Matt Saunders iskee metrosta hyvännäköisen Jennyn tietämättä, että neito onkin supersankari. Oikea Fidelio. Dokumentissa matkataan Euroopan upeimmalla erämaajärvellä kaikkina vuodenaikoina. Kooste päivän otteluista. 00.45 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Kandit 07.25 Ylen aamu 09.30 Järviemme helmet: Saimaa 10.00 Hakekaa kätilö! (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Murha kaikilla mausteilla (12) 12.45 Vera Stanhope tutkii (12) 13.30 Meidän poikamme merellä (7) 15.15 Elävä arkisto: Maailman paras vihta 15.20 Salatut museot: Sairaalan alitajunta 15.33 Salatut museot: Kissataiteilijan sahti 15.50 Naisenkaari (S) 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii (12) Kausi 2, 1/8. Seikkailijoilla on vastassaan kahden etappitehtävän joukkuekilpailu, joka suoritetaan pareittain. Salaisuuksia. 02.30 Panttilainaamo Jedin pantti. Ella on huolissaan, kun hänen äitinsä Vivi joutuu leikkaukseen. Florida Panthers – Edmonton Oilers, 7. Näin on päätetty! Tässä ei kaadu tai voita Virén. Metallien aika, 1700-luku eaa.– 500-luku jaa. Sue alkaa taas palvella asiakkaitaan, Glenn lähtee etsimään hylättyä ansastajan mökkiä, Jessie rakentaa savustamoa ja Hailstonet lähtevät munajahtiin. Suhteen kehittyessä väärään suuntaan Matt haluaa siitä irti, mutta Jennylle tämä ei käy. 19.30 Frendit (S) Ihana Joshua. 01.15 Elämää äärirajoilla: Alaska Uuteen nousuun. 20.00 Simpsonit uusi kausi (12) Suojelijat. Leena kyseenalaistaa toiminnan, mutta Kaiuksella on vahvoja puolustajia. (U) 22.50 Mustaa hiekkaa (12) Kausi 1, 4/8. Vera joutuu tutkimaan entisen kollegansa kotona tapahtunutta tuhopolttoa, jossa loukkaantui tämän tytär. 22.00 Mustaa hiekkaa (12) Kausi 1, 3/8. Mirva ja Anssi rakentavat Jyväskylään Aallon arkkitehtuurin hengessä. Kauppoja hierotaan vanhasta voimatesteristä ja Anthony Quinnin tekemästä taideteoksesta. (U) 00.00 Uutisikkuna. YLE TEEMA & FEM 07.40 YLE FEM 07.40 Kesätorppa kuntoon 08.08 Adampourin perhe 08.30 Elämää meren armoilla 09.10 Arkkitehdin kotona 09.40 Puutarhakausi 10.40 Kesäinen konsertti Norjasta 11.49 Sportliv 12.00 YLE TEEMA 12.00 Sarpaneva ja muodon taju 12.55 Sodankylän parhaat (S) 13.05 Karin ja Carl Larsson 14.05 Sodankylän parhaat (S) 14.15 Suomi on queer 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) Klo 17 17.00 YLE FEM 17.00 Tiettömän taipaleen takana Kausi 12, 1/6. 18.00 Emmerdale (S) Kaksi naista ja erotuomari. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Elokuva: 007 – Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (16) Salainen agentti James Bond (George Lazenby) saa tehtäväkseen soluttautua Sveitsiin, jonne Spectre-johtaja Ernst Stavro Blofeldin (Telly Savalas) epäillään piiloutuneen. 23.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio CRO – ITA ja ALB – ESP Jälkistudio otteluihin Kroatia – Italia ja Albania – Espanja. Kausi 35, 3/22. 18.00 Panttilainaamo Viraalimarkkinointia. Emilia on 25-vuotias yliopisto-opiskelija, jolla on alkoholiongelma. Kausi 1, 2/9. Kausi 35, 1/22. 17.40 Vihreitä hampurilaisia 1/5. (U) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nälkäiset nallet (S) 18.06 Nallukka (S) 18.14 Leirille! (7) 5/13. 18.30 Emmerdale (S) Perheen tähden. Näkymätön vihollinen 1/2. Kausi 1, 4/6. 21.50 Jalkapallon EURO 2024: CRO – ITA B-lohkon ottelu Kroatia – Italia, Leipzig, Saksa, selostus Matti Härkönen. Nuukuus on hyödyllinen ominaisuus, kun haluaa rikastua. 20.30 Simpsonit uusi kausi (7) Lapsuus loppuu. Kausi 3, 14/20. 02.15 Poliisit UK: Ajojahti (12) Kriittiset hetket. Kausi 4, 12/24. Jakso 9/10. Laila ilmestyy kuin tyhjästä kotiinsa. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.00 A-studio 21.35 Perjantai-dokkari: Otetaanko vielä yhdet. 17.30 Simpsonit (7) Frinkcoin. Blofeld löytyy Alpeilta, jossa hän hautoo miljoonien ihmisten surmaamisen mahdollistavaan joukkotuhoaseeseen liittyvää suunnitelmaa. 01.35 Suomen surkein kuski Pellosta pöpelikköön. Klo 21 21.00 Pahan väri (12) Leenan painajaiset. Sadan kuution pudotus. finaali (25.6.2024). Kansanedustajan saapuminen Varjakkaan nostaa paineita joka taholla, eivätkä Sannan ja Laurin yksityiselämän ongelmat helpota tutkimuksia. KESÄKUUTA 2024 SUB 04.20 Suurmestari UK 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 07.10 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 07.25 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 07.35 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 07.50 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Krypto Kings (S) 10.30 Simpsonit (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Salatut elämät (7) 12.00 Salatut elämät (12) 12.30 Salatut elämät (12) 13.00 Salatut elämät (12) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Moderni perhe (S) 14.30 Moderni perhe (S) 15.00 Onnela (S) 15.30 Onnela (S) 16.00 Bob’s Burgers (S) 16.30 Bob’s Burgers (S) Klo 17 17.00 Simpsonit (7) Elämän kova luonnontiedekoulu. 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Järviemme helmet: Inarijärvi Osa 2/6. (U) 19.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä 8/8: Tarina ratkeaa. O: Risto-Pekka Blom T: Wacky Tie Films, 2023 Kuvailutulkattu. Kausi 31, 13/22. Kaius tutkii kuristaja-Janin käytöstä omilla metodeillaan. Jedin pantti. Kausi 1, 9/10. Jakso 5/12. Kausi 2, 3/11. Leirin toisena päivänä testataan kokelaiden pelkotiloja ja fyysistä kapasiteettia. Suora lähetys. 23.45 Selviytyjät Rakastettava mörökölli. 00.15 Jalkapallon Euro 2024: Kooste otteluista 24.6. MTV3 04.45 Poliisit UK: Ajojahti (12) 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Viisi miestä viikossa 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Ex-Onnelliset (S) 14.00 Suomen surkein kuski 15.00 Olet mitä syöt 16.00 Murha paratiisissa (7) Klo 17 17.00 Salatut elämät (7) Rusikoira Miki. Klo 21 21.15 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio CRO – ITA ja ALB – ESP Ennakkostudio otteluihin Kroatia – Italia ja Albania – Espanja. Suomalaiset arvot ovat eurooppalaisia arvoja ja Suomi on ollut ensimmäisten joukossa niitä lakiin kirjaamassa. Eikö millään ole enää väliä. 19.30 Suomi on eurooppalainen Kausi 1, 6/8. Kooste päivän otteluista. Tässä kaatuu, nousee ja voittaa pieni periksiantamaton kansa sysipimeästä ja kylmästä pohjoisesta. Rick lähtee ostamaan mittavaa Tähtien sota -kokoelmaa, mutta onko hinta liian kova. (U) 18.25 Vikin ja Köpin matkailuohjelma Ensimmäisessä jaksossa matkataan Saksan Müncheniin. Tiian SM-kisoihin on aikaa vain 2 viikkoa. Jessica Stolzmann ostaa Suomessa hampurilaisen, jonka hiilijalanjälki on hyvitetty – mutta miten hyvittäminen tapahtuu ihan käytännössä. 19.45 Stasi FC Häkellyttävä dokumentti jalkapalloseurojen Dynamo Dresdenin ja salaisen poliisin, Stasin, tukeman Berliner FC Dynamon välisestä kilpailusta kylmän sodan aikaisessa DDR:ssä. 18.05 Lasse kaatuu, voi ei! (S) München 1972. Raimonpääkorvikset herättävät hilpeyttä, häpeää ja hämmennystä kämppisten grillijuhlissa. (U) 20.30 Dieselsalakuljettajat 1/3. Topille ja Hannalle häämöttää uusi pakkoero. Jakso 2/13. Kausi 35, 2/22. 20.00 Huvila & Huussi Kausi 15. 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16) Kausi 4, 6/6. KANAVAT MAANANTAI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. He ovat takaisin ruudussa. 01.50 Poliisit 2022 (7) Kausi 14. Klo 21 21.00 Tarina Ruotsin historiasta (12) 2/10. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Savage River (7) Todisteita ja todistajia. Kilpailijoiden on tunnistettava sokkona raakaaineita välttyäkseen pudotushaasteen toiselta kierrokselta. 18.55 Martha rikastuu 4/6: Riittävän paljon. Meksikossa Arman tutkii muinaisten Asteekkien ja Mayojen suhdetta kuolemaan. Leenan kokemukset hiipivät pahoihin uniin. Kausi 31, 12/22. Päälliköt ja soturit jättivät kivikauden taakseen ja lähtivät metallien perässä Eurooppaan vaarallisille matkoille. Koneet käyntiin. Köpin oksennusrefleksi joutuu koetukselle ja Viki yrittää kaikin avuin pysyä pinnalla. 20.00 Grand Designs Suomi Auvisen Aalto. Hannie paljasti yhteyden natsiupseerien ja katoavien tyttöjen välillä. Jakso 4609. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) Se on loppu nyt, Hope. Gusti kuulustelee Lenaa ja huomaa, että hänen kollegansa ovat sotkeneet kaiken. Miki saa taas virkavallan kannoilleen, kun nimetön ilmoittaja kertoo, että murha-ase löytyy lihatehtaan pukukaapista. Erään selviytyjän sosiaaliset taidot laitetaan koetukselle, kun hän saa tehtäväkseen haalia itselleen kaikkien heimolaisten laukussa olevat helmet kertomatta syytä sille. 19.00 Frendit (S) Kukkokiekuu. Kausi 43, 3/16. Kausi 18, 17/17. 22.50 Ihmeiden äärellä (12) 5/8. 20.00 Varikkounelmia Kausi 1, 2/8. 18.25 Lasten saattohoito (S) 1/3: Toivoa ja kärrynpyöriä. 23.25 Sport Doc: Nowitzki: The Perfect Shot Saksalaisessa dokumentissa seurataan Wurzburgin suuren pojan Dirk Nowitzkin matkaa NBA:n supertähdeksi. 06.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.17 Kim ja Kai (S) 07.25 Fluugalaiset (S) 07.38 Robo ja riiviöt (S) 07.43 Kengulahti (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.22 Galaxi 08.23 Metsäleikkimestarit (7) 08.35 Taruvaeltajat (7) 09.00 Strömsö 2020 09.30 Latela 10.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 10.30 Tubettavat konemiehet 10.48 Tubettavat konemiehet 11.15 Riistametsällä 12.00 Matkalla Pohjoisessa 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Pelastuslaitos apuun! 14.00 Iloa puutarhasta 14.30 Verta, hikeä ja luksusta 15.00 Nikaa etsimässä (12) 16.00 Suuri keramiikkakisa Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen Katsellaan Tuomon kanssa Albi Lumiukko, Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, Pyöräillään, Pippa ja Popi, Historia hanskassa, Katti Matikainen sekä Muru. 03.00 NHL / Stanley Cup Finals: Florida – Edmonton ( tarvittaessa ) Florida – Edmonton. Aseistettu poliisi joutuu kriittiseen tilanteeseen, jossa ei ole varaa virheisiin. 02.50 Arman ja viimeinen ristiretki (12) Kausi 4. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.6. Vuosituhannen vaihteessa suomalainen ns. Maarianhaminassa selvitellään kansalaisten eripuraa ja Vantaalla painitaan hiessä. Hän saa aisaparikseen määrätietoisen ja seikkailunhaluisen Teresan (Diana Rigg)