Viikko 30 | N:o 196 | Irtonumero 2,60 € Jatkuvana tilauksena alk. 1,13 €/päivä MAANANTAI 24.7.2023 SALON SEUDUN SANOMAT Avoinna 24/7 tilaajapalvelija.fi
Hän aloitti Somerolla kauppiaana neljä vuotta sitten, pian eduskuntavaalien jälkeen. Seuraavat kuntavaalit järjestetään keväällä 2025 yhdessä aluevaalien kanssa. Europarlamentin jäsenyys tarkoittaisi kansanedustajan tehtävän jättämistä. Olavi Virralta, Topi Sorsakoskelta ja Beatlesilta – ja lyö kaikki ihmisartistit laudalta. Tarvitaan lisää tuottavia liikeyrityksiä vientiin, johon motivoitua henkilökuntaa, jopa ulkomailta. Tätä oli vihapuhe silloin ja tätä se on nyt. Ja nyt jos koskaan pitää puuttua, koska uusi hallitus on hajottamassa kaikkea hyväksi todettua ja sekoittaa uusilla lakiesityksillään demokraattisesti tehdyt pitkälle tulevaisuuteen tähtäämät lait, näyttämällä vain poliittista valtaa edellisille päättäjille. Kuka kantaa vastuun jos tekoäly tekee päätöksiä. Kansanedustaja joutuu jättämään kaupunginhallituksen puheenjohtajan työlistalta pois asioita, joita liikunnanohjaaja pystyi hoitamaan. Hänellä on myös vahva tuki tehtävään nykyiseltä valtuustoryhmältä, mikä on ymmärrettävää. Onko kanta u u Hyvä hallitus torppaa kaikki Suomeen tulijat. Pirsta u u On se Putinin natsipropaganda osunut hyvin suomalaisiin toimittajiin, kun he näkevät, että Suomessa on ns. Miksi äänestetään kun mikään ei kelpaa ja rahaa poltetaan tekemättömyyteen. Konetta ei voi rangaista sakoilla, vankilalla tai somehäpeällä. Kuka omistaa tekijänoikeudet, jos tekoäly artisti on ottanut oppia mm. Tekoäly muuttaa yhteiskunnan oikeudellisia ja taloudellisia perusteita ratkaisevasti, siksi tarvitsemme vastauksia moniin kysymyksiin, jotta voimme varautua tuleviin uhkakuviin. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Tamminen (ps.) on puhemies Jussi Halla-ahon (ps.) erityisavustaja. Tällöin voimme keskittyä luovuuteen, etiikkaan, tunteisiin, elämän arvoihin, viihteeseen, sekä kanssaihmistemme tukemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan tärkein omaisuus – tieto ja osaaminen – siirretään ihmisiltä tunteettomien koneiden hallintaan. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Demokraattisissa maissa tekoälyn kehitystä ei kuitenkaan kannata jarruttaa, koska diktatuurit haaveilevat maailmanvallasta tekoälyn avittaman armeijan, propagandan ja ihmisten valvonnan avulla. Salon Seudun Sanomien haastattelussa Lundén kertoi tuntevansa vetoa Euroopan parlamenttiin (SSS 22.7.). Pitkän ja työlään opiskelun sekä kovan työkokemuksen avulla olemme voineet omia itsellemme hyvin pienen osan tästä massiivisesta pääomasta. Tällaisesta näkemyksestä pitäisi olla huolissaan. Mutta kääntöpuoli on, kuka hoitaa vanhukset, kun me suomalaiset emme halua hoitaa. vertauksesta. Heidän äänimääränsä ovat nostaneet muitakin puoluetovereita kaupunginvaltuustoon. Tekoälyä opetetaan samalla tavalla olemassa olevan tiedon avulla, josta suuri osa on jo kerätty nettiin suurten yritysten kuten Google toimesta – ilmaiseksi ja tekijänoikeuksista mitään välittämättä. Dx-ray u u Hölmölässä mennään mustikkaan, kun metsässä jo vähän sinertää ja ettei vaan kukaan ehtisi ennen. Poliittinen jahti. Antti Roine Ulvila Tekoäly – menestys vai katastrofi. Miten yhteiskunnan toiminnat rahoitetaan. Nikkanen nousi viime kuntavaalien jälkeen kaupunginhallituksen jäsenestä hallituksen puheenjohtajaksi. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Ei muutu muuksi u u Pääministeriä on verrattu rottaan. Lundén hoitaa edustajatehtävänsä ohella aktiivisesti perheen kaupan asioita. Nikkanen luopui Varhan hallituspaikasta tultuaan valituksi eduskuntaan. Ei se muuksi muutu, vaikka tulisi korkeammaltakin poliittiselta taholta. natseja politiikassa. Kyse ei ole vain poliitikkojen jatkuvasta vaalityöstä ja joka paikassa vaikuttamisesta, vaan myös puolueiden valta-asemien säilyttämisestä. Vanhuksia pidetään menoeränä ja nuorenpien tiellä. Onko tekoäly yksilön ja yhteiskunnan kannalta menestys tai katastrofi – riippuu täysin siitä, miten viisaasti poliitikot osaavat lainsäädäntöä kehittää muuttuvassa maailmassa. Tekoäly tulee tehostamaan asiantuntijoiden työtä – ja siksi se vaikuttaa aluksi täysin vaarattomalta. Kumpikin kansanedustaja tullaan näkemään ainakin kuntavaalien ehdokkaana. ”Konetta ei voi rangaista sakoilla, vankilalla tai some-häpeällä.”. Kumpikin kuuluu myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon. Kaupungin ykköspoliitikon kalenterissa on paljon muutakin kuin kokouksiin valmistautumista ja niiden johtaminen. Onko se koko vasemmiston kanta. Mistä ihmisille maksetaan palkkaa, jos tekoälyn ohjaamat koneet tekevät kaiken paremmin. Ikäihminen u u Helsingissä oli ihmiset barrikadeilla yksilön jahtauksessa, mutta ei hyvän hoidon ja hoivan puolesta. Nikkanen haluaa jatkaa kaupunginhallituksen puheenjohtajana, koska ”ensimmäiset kaksi vuotta kaupunginhallituksessa menivät muissa asioissa kuin Salon kehittämisessä” (SSS 21.7.). Vaari 77 u u Mistä maasta persujen kansanedustaja Vigelius aikoo hankkia työvoimapulamme hoitamiseksi ne saksalaiset insinöörit, joita ei tarvitse kotouttaa. Tämän lisäksi tekoäly voi käytännössä varastaa ilmaiseksi nykyisten lakimiesten, lääkärien, insinöörien, johtajien ja taiteilijoiden osaamisen vain seuraamalla heidän toimintaansa. Tähän asti yritysten, organisaatioiden ja yhteiskunnan tärkein voimavara ovat olleet osaavat ihmiset, jotka osaava tekoäly vähitellen syrjäyttää. Tarvitsemme paljon uutta lainsäädäntöä, jonka mukaan kaikkien päätösten vastuun kantaa aina nimetty ihminen. Parhaimmillaan tekoäly voi antaa meille lisää vapaa-aikaa työn tehostuessa. Tiukasti vallan kahvassa Mikko Lundén (vas.) ja Saku Nikkanen eduskunnassa kansanedustajan valtakirjoineen viime huhtikuussa. Viesti ulkomaalaisille on selvä: ette ole tervetulleita, menkää takaisin omaan maahanne. Orpo olo u u Sitä tikulla silmään, joka aikaisempia tekemisiä muistelee. Tietysti Lindtmanin natsitervehdysvalokuva tukee näkemystä asiasta. u u Suomen talous ei ole kuralla vanhojen asioitten kaiveluista. Raa’at mustikat maistuvat u u Osuva ja ajankohtainen lainaus Taisteluni-kirjasta keskiviikon yleisönosastossa (SSS 19.7.). Kaikkea sitä kuuleekin TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. EU-vaalit ovat ensi kesäkuussa. Käytännössä tämä johtaa ennen näkemättömän suureen omaisuuden siirtoon, kun ihmiskunnan yhteinen perintö siirretään kahdeksalta miljardilta ihmiseltä muutaman suuren tekoälyfirman omistukseen. Tanssijalkaa vipattavaa musiikkia. Kaiken sovittaminen kansanedustajan kokoaikatoimeen ja yksityiselämään ei ole helppoa. Kuka hoitaa u u Vanhat puheet, niin historia toistaa itseään. Toisaalta tekoäly voi rapauttaa ymmärryksen sekä viedä työn ilon ja elämän merkityksen. HEINÄKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 24.7.2023 S alolaiset kansanedustajat Mikko Lundén (ps.) ja Saku Nikkanen (sd.) ovat tiukasti kiinni vallan kahvassa myös kotikaupungissaan. Perinteisesti tämä opittu osaaminen on tehnyt ihmisyksilöistä yhteiskunnalle arvokkaita ammattimiehiä, asiantuntijoita ja taiteilijoita, jotka ansaitsevat työllään ja yrityksillään toimeentulonsa. En ole nähnyt, että kukaan heistä olisi irtisanoutunut ko. Saadaan elää itsekseen. Myös yhteiskunnan perusasiat pitää olla kunnossa, mitä tämä rasismin nollatoleranssikin edustaa. Jos puheenjohtajaa vaihdettaisiin, pesti kestäisi käytännössä vain puolitoista vuotta. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Hyvinvointimme perustuu osaamiseen, jonka menneet sukupolvet ovat keränneet viimeisen miljoonan vuoden aikana. Kirjoita lyhyesti. Tekoälyfirman bisnesidea perustuu siihen, että tekolääkärin monistaminen ei maksa mitään, mutta ihmislääkärin kloonaaminen on vaikeaa. Demokratioissa päättäjien hälytyskellojen olisi pitänyt soida punaisina jo 20 vuotta. Salossa kaupunginhallituksen puheenjohtajana ennen Nikkasta toimineet ovat kuvanneet luottamustehtävää vähintään puolipäivätyöksi. Mutta vähitellen se oppii toimimaan nopeammin ja tehokkaammin kuin mentorinsa – ilman luovuuden, tunteiden, etiikan, sielun ja hengen edistämää viisautta. Mikko Lundénkaan ei päästä itseään helpolla. Nikkanen ja Lundén ovat viime kuntaja eduskuntavaalien perusteella Salon suosituimmat poliitikot. Hallituksen muulle puheenjohtajistolle tulee tilaa, jos varapuheenjohtajat sitä haluavat. Ja näkisi ihmisiä, joita ei muuten enää näe. Vaan kestävyysvaje johtuu lähinnä meidän ikääntymisestä, siihen liittyvistä terveysmenoista ja vastaavasti matalasta syntyvyydestä. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Tulisipa televisiosta uusintana kunnolliset Hietamiehen lauantaitanssit. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Perussuomalaisilla on Lundénin lisäksi Salossa toinenkin vahva kytkös eduskuntaan. Lundén puolestaan istuu kaupunginhallituksessa jo kolmatta kautta. Seisomme sananmukaisesti jättiläisten hartioilla
Konkari antaa tunnustusta erityisesti nuorisovaltuutetuille. Yhteensä 30?000 ihmisen on ilmoitettu siirtyneen palojen takia asuintai majoituspaikastaan maastopalojen takia. Salossa valmistaudutaan kovaa vauhtia biojätteen erilliskeräysvelvoitteen kiristymiseen. SIVU 6 Simo Paassilta on yhä mukana monessa Simo Paassilta on ollut mukana kunnallisessa päätöksenteossa jo 60-luvun lopulta lähtien. Halikkolainen Paassilta on yhä mukana lukuisissa luottamustehtävissä, eikä koe niitä rasitteeksi. SIVU 8 S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Kunnallisneuvos Simo Paassilta ei paljon lepää laakereillaan, vaikka huomenna tulee mittariin jo 80 vuotta. Voitosta 10 000 dollaria kuitannut Murto voitti kisan kauden kotimaisella kärkituloksella 480. SIVUT 18–19 Wilma Murto teki taas historiaa!. Murto jätti maailmantilaston kärkinaisen USA:n Katie Moonin kakkoseksi. L E H T I K U V A / A F P Salon Vilppaan seiväshyppääjästä Wilma Murrosta tuli sunnuntaina Lontoossa ensimmäinen suomalaisnainen, joka on voittanut arvostetuimman kilpailusarjan Timanttiliigan osakilpailun. Matkanjärjestäjät Aurinkomatkat ja Tui Finland ovat evakuoineet noin 180 suomalaismatkustajaa Rodoksen maastopaloalueilta. Kompostorit ovat tällä hetkellä suosittuja, mutta tuotteita ei ole tarjolla riittävästi. SIVU 9 Aurinkopaneelien asennus huolestuttaa Turisteja evakuoitiin lava-autolla Rodoksen palojen tieltä. S S S / M A R K O M A T T I L A Kreikassa Rodoksella maastopalojen takia tehty evakuointi on maan historian suurin palon vuoksi tehty evakuointi, Kreikan poliisi kertoi. PAIKALLINEN TARJONTA. Mustikka on käynyt kaupaksi ja rahoilla matkataan Lappiin. Moni on huolissaan siitä, onko heidän hankkimansa aurinkopaneelijärjestelmä asennettu oikein. Hän näkee, että Salossa on kasvamassa lupaava uusi päättäjäsukupolvi. Halikkolainen Kiira Keidas on tuttu näky mustikkametsässä. SIVU 5 Jopa 30?000 evakuoitiin Rodoksella Aurinkopaneelien asennuksista tulee viikoittain useita yhteydenottoja Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesiin. Osa malleista on tilapäisesti lopussa. Esimerkiksi K-Raudalla, Hankkijalla ja Halikon Prismalla on valikoimissaan vaihtelevasti kompostoreja. –?Pitää tehdä sitä mitä osaa ja mistä tykkää, hän toteaa. MAANANTAINA 24. SIVU 4 Kompostoreista käy kova taistelu Salon alueella SALOSTA SAA MUSTIKKAA. Kesän aikana Keidas on kerännyt lähes 100 litraa mustikkaa. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi VÄHÄTKIN MENEVÄT
Kysyntä on ollut niin kovaa, että Biolan ei ehkä ole osannut valmistautua siihen, arvelee Troberg. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O ”Asiakkaat käyvät aktiivisesti tiedustelemassa päiväkohtaista tilannetta.” Christian Troberg, K-rauta. – Biolanin 200 litran talouskompostoreja on varastossa noin 20. Salon Hankkijassa on huomattu kompostorien suuri kysyntä. fi. Monella on pieni talous ja biojätettä tulee vähän, joten he eivät halua ostaa isoa ja kallista kompostoria. Kompostorit ovat käyneet hyvin kaupaksi. Tilasimme varastoon heti lisää ja sitten tuli tieto, että toimitukset venyvät elokuulle. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Biojätteen erilliskeräys käynnistyy ensi vuoden puolella. Keräysvelvoitealueella asuvien pitää hankkia keräysastia sekä tilata tyhjennyspalvelu Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:ltä. HEINÄKUUTA 2023 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Biojätteen erilliskeräysvelvoite astuu voimaan ensi vuonna Biojätteen kerääminen tai vaihtoehtoisesti kompostointi tulee pakolliseksi kaikille kiinteistöille, jotka sijaitsevat yli 10 000 asukkaan taajamissa. Salossa velvoite koskee noin 5 500:aa omakotitaloa ja vajaata tuhatta taloyhtiötä. Biolanin pikakompostori tuntuu olevan suosittu malli. Kekkilän 230 litran kotikompostoreja on saman verran, kertoo Prisma-johtaja Heikki Keskinen. Tällä hetkellä kaupan varastossa on muutamia ympärivuotiseen käyttöön sopivia kompostoreja. Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen kertoi Salon Seudun Sanomille (SSS 13.7.), että ei ole olemassa yksiselitteistä tulkintaa sille, mitkä kiinteistöt kuuluvat taajamaan ja mitkä eivät. SSS | Veikko Nurminen veikko.nurminen@sss.fi Monessa kaupassa on pulaa kompostoreista, kun ihmiset valmistautuvat biojätteen erilliskeräysvelvoitteen kiristymiseen. Myyjän mukaan päivittäin kymmenet asiakkaat kyselevät edullisten kompostorien perään. Ihmiset ovat reagoineet muutokseen, ja se näkyy kauppojen valikoimassa. Vaihtoehtoisesti voi hankkia kompostorin, jolloin keräysastiaa tai tyhjennyspalvelua ei tarvita. – Kompostoreja ennakkotilattiin keväällä ja ne loppuivat toukokuussa. Lähiaikoina pitäisi tulla lisää tavaraa myyntiin, paljastaa Pihaja puutarhapuolelta Christian Troberg. Salon Hankkijan myymälämyyjä Saija Leino esittelee Hankkijan kompostorivalikoimaa. Jos itselle on epäselvää, kuuluuko oma asunto keräysvelvoitteen piiriin, asian voi varmistaa osoitteesta karttapalvelu.lounaistieto. Kyseistä mallia on tulossa lisää syksyn aikana. – Asiakkaat käyvät aktiivisesti tiedustelemassa päiväkohtaista tilannetta. Kaikkia velvoitealueella asuvia tiedotetaan erilliskeräyksen alkamisesta. Suosituin tuote Biolan 220 litran saranarakenteinen pikakompostori on kuitenkin loppuunmyyty. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa kompostorikaupassa Hankkija sai viime perjantaina lisää kompostorivalikoimaa. Salon K-raudassa valmistauduttiin aikaisessa vaiheessa kompostorien kysyntään, mutta kova menekki on tullut yllätyksenä. – Edullisinta mallia tulee vasta syksyllä. Halikon Prismassa kompostoripula ei ole käsinkosketeltava. – Muissa kaupungeissa on kompostoreja paljon, mutta Salossa on kaikkialla tiukkaa, kertoo myymälämyyjä Saija Leino. – Jos niitä olisi ollut maanantaina 50, niin kyllä ne olisivat loppuneet parissa päivässä. Aikaa tyhjennyspalvelun tilaamiseen on elokuun loppuun saakka. Hankkijassa on tällä hetkellä tarjolla kahta kompostorimallia. Erilliskeräyksen pitäisi alkaa kaikissa Lounais-Suomen kunnissa viimeistään toukokuussa 2024
Tuilla on saarella yhteensä 40?000 turistia. Voi olla, että seuraavat lomareissut on enemmän Harri-hylkeen kanssa Itämerellä. Heistä tulipalot vaikuttavat noin 7?800:aan. Tästä ei ole pitkä matka, joten vähintään taksilla päästään lentokentälle. L E H T I K U V A / A F P Rodoksen tulipalot jatkuivat sunnuntaina jo kuudetta päivää. Useamman kyydin jälkeen perhe päätyi lauantaina Falirakin kylän koripallohallille. Loput ovat siirtyneet pois paloalueelta omatoimisesti, kun heitä on kehotettu lähtemään. Yhteensä 30?000 ihmisen on ilmoitettu siirtyneen palojen takia asuintai majoituspaikastaan Rodoksella maastopalojen takia. Myös maastopalojen vaikutus turismiin huoletti häntä. Olli Haapio kertoi lauantaina STT:lle, että palo oli enää arviolta muutaman sadan metrin päässä hotellista. Ulkoministeriöllä ei ole tietoa, paljonko Rodoksella oleilee suomalaisia, jotka eivät ole tehneet matkustusilmoitusta. L E H T I K U V A / A F P. Päätöksen myötä myös Tui Finland perui lentonsa. Maastopalot riehuivat Rodoksella sunnuntaina jo kuudetta päivää. Tämän vuoksi ihmisiä on jouduttu evakuoimaan entistä laajemmalta alueelta. Alun perin heidän oli tarkoitus lomailla Rodoksella alkavan viikon loppupuolelle asti. Viisihenkinen perhe oli Aurinkomatkojen matkalla Kiotarin kylässä, josta perhe päätyi lauantaina Falirakiin. –?Lopuille evakuoiduille pyrimme saamaan paluulennon maanantaille tai tiistaille, Kanerva kertoi. Ulkoministeriön tietojen mukaan suomalaismatkailijoita ei ole ollut hengenvaarassa maastopalojen takia. –?Kotiinpaluu sopii meille ihan hyvin, koska täällä on vähän hankalaa olla lasten kanssa. Ulkoministeriö kehotti myös Rodoksella olevia suomalaisia hakeutumaan saaren pohjoisosiin. Paikallisen poliisin mukaan evakuointi sujui viikonloppuna hyvin. Aurinkomatkat järjestää edelleen matkoja muualle Rodokselle normaalisti. Rodoksella maastopalojen takia tehty evakuointi on maan historian suurin palon vuoksi tehty evakuointi, kertoi Kreikan poliisi sunnuntaina. Parempi viheltää peli poikki, Haapio sanoi. Harmittaa itseni ja kaikkien puolesta, mutta helpottaa, että pääsemme kotiin. Heistä viranomaiset ovat kuljettaneet 16?000 maanteitse pois riskialueelta ja meriteitse on evakuoitu noin 3?000. Haapio oli hieman pettynyt perheen loman päättymisestä ennen aikojaan. Ajoittainen kova tuuli on vaikeuttanut tulen taltuttamista. MAANANTAINA 24. –?Se on se kanava, mitä kautta ministeriö voi viestiä saarella oleville, Häkäri kertoi. –?Matkanjärjestäjä on luvannut järjestää kuljetuksen, mutta en vielä tiedä, milloin se on. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat STT | työryhmä Maastopalot jatkoivat leviämistään Kreikan Rodoksella sunnuntain vastaisena yönä entisestään. Yhteensä 30 000 ihmisen on ilmoitettu siirtyneen asuintai majoituspaikastaan palojen takia. Turistit viettivät yönsä koripallohallissa, kun heidät oli evakuoitu hotelleista. Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita ja ilmoittamaan tilanteesta läheisilleen. Perheenisä Olli Haapio kertoi sunnuntaina STT:lle puhelimitse Falirakista, että Aurinkomatkat on päättänyt aikaistaa perheen kotiinpaluuta. Perhe joutui lähtemään lauantaina Kiotarista, koska maastopalot lähestyivät heidän hotelliaan. Tui Group on keskeyttänyt kaikki Rodokselle lähtevät lennot kaikista maista tiistaihin asti, yhtiön tiedottaja kertoi uutistoimisto AFP:lle. Ulkoministeriön konsuli Helena Häkäri Ateenan-suurlähetystöstä kertoi sunnuntaiaamuna STT:lle, että reilut 700 suomalaista oli tehnyt ulkoministeriölle matkustusilmoituksen Rodokselle. Matkanjärjestäjät Aurinkomatkat ja Tui Finland kertoivat evakuoineensa noin 180 suomalaismatkustajaa Rodoksen maastopaloalueilta lauantai-illan ja seuranneen yön aikana. Rodoksen maastopalot leviävät yhä Maastopalot keskeyttivät suomalaisperheen loman STT | Hannu Toivonen Suomalaisen Haapion perheen lomamatka Kreikan Rodoksen saarella päättyi maastopalojen takia ennen aikojaan. Suomen ulkoministeriö ilmoitti Twitterissä, että Kreikan viranomaiset evakuoivat turisteja kohti Rodoksen pohjoisosaa. Myöhään illalla paikalliset ihmiset kertoivat, että perhe pääsee yöksi paikalliseen hotelliin. Sunnuntaina ainoa merkki kriisitilanteesta oli päivällä ollut sähkökatko. Seuraavan kerran Aurinkomatkojen asiakkaita oli määrä saapua Lindoksen alueelle tiistaina, mutta myös tiistain matkat on peruttu. Perheellä ei ollut vielä myöskään tietoa, miten heidät viedään lentokentälle. Matkustusilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista. Osalle heistä paluu Suomeen näytti onnistuvan aikaistetusti jo sunnuntaina, sillä yritys sai käyttöönsä isomman lentokoneen. Ulkoministeriö kehottaa Rodoksella olevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen. Haapio kertoi sunnuntaina, että Falirakissa maastopalot eivät juuri näy ja elämä näyttää sujuvan lähes normaalisti. Vielä lauantaina illalla luku oli noin 300. Finnairin lennon Suomeen oli määrä lähteä myöhään sunnuntai-iltana. Aurinkomatkojen asiakkaita evakuoitiin noin 120 ja Tui Finlandin asiakkaita noin 60. –?Fiilikset ovat kaksijakoiset. Kreikan viranomaiset arvioivat, että menee luultavasti vielä useita päiviä ennen kuin palot saadaan sammutettua. Pientä epävarmuutta oli sunnuntaina iltapäivällä edelleen ilmassa, koska koneen lähtöaikaa oli jo kerran siirretty. Aurinkomatkojen viestintäpäällikön Mari Kanervan mukaan Aurinkomatkat on ollut yhteydessä kaikkiin Rodoksella oleviin asiakkaisiinsa. Tyhjiä lentokoneita kuitenkin lennetään edelleen Rodokselle turistien evakuoinnin avuksi. Enemmän hän oli kuitenkin huolissaan paikallisten puolesta, jotka jäävät saarelle
Tuusulassa hän pääsi mukaan tekemään peruskoulu-uudistusta, ja sittemmin hän on päässyt osallistumaan kansanterveystyön uudistukseen, kuntauudistukseen ja viimeisimpänä sote-uudistukseen. –?Hoivapaikkoja on liian vähän, osan laadussa on parannettavaa ja paikkavajetta pahentaa henkilöstöpula. Iän karttuessa hän on nyt muuttamassa keskustaan kerrostaloon. –?Aiemmin psykiatrisella sairaanhoidolla oli itsenäinen talous ja päätöksenteko, jolloin se pystyi paremmin viemään asioita eteenpäin. Suurimman osan ihmisten hyvinvointipalveluista tuottaa kunta, ei valtio, ja päätökset niistä tekee kunnallishallinto, hän muistuttaa. He ovat aktiivisia ja asioihin paneutuvia. –?Ja huolet unohtuvat aina golfkentällä. Paassilta?näkee, että Salolla on tulevaisuudessa hyvät menestymisen mahdollisuudet ja se on hyvissä käsissä. Kumpi kaatuu ensimmäisenä. Erityisen ihaillen olen seurannut lautakuntien ja valtuuston toimintaan osallistuvia nuorisovaltuutettuja. Hän jatkoi virassa aina kuntaliitokseen saakka. Ja kaikkein eniten hänen aikaansa vie Eläkkeensaajien keskusliitto EKL:n puheenjohtajuus. Kunnallispolitiikkaan Paassilta lähti jo vuosina 1969–71 Tuusulassa ja jatkoi sitten Halikon valtuustossa 1973–93. Simo Paassilta on tehnyt puolen vuosisadan mittaisen uran kunnallisena päättäjänä. Paassilta on jäsenenä muun muassa Salon kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa sekä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustossa. –?Uudistus oli varmasti hyvä ja perusteltu, mutta psykiatrinen sairaanhoito joutui sen myötä entistä heikompaan asemaan, Paassilta harmittelee. –?Täällä on yhteistyökykyiset päättäjät, hyvä päätöksentekohenki ja motivoitunut henkilökunta. Ensimmäisen vakituisen virkansa hän sai heti valmistuttuaan vuonna 1967, ja jo sitä ennen hän oli tehnyt sijaisuuksia viidessä kunnassa. Hän näkee Salon jäävän hyviin käsiin, muttei aio luovuttaa vielä itsekään. HEINÄKUUTA 2023 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Simo Paassilta on muuttamassa tänä syksynä Halikon Märynummelta Salon keskustaan, ja hän myöntää, että mieli on haikea. Kiukaislaisen maanviljelijäperheen poika hakeutui 1960-luvulla Tampereen yliopistoon opiskelemaan kunnallistutkintoa. Simo Paassilta on asunut Märynummen talossaan vuodesta 1978 lähtien. –?Tuntuu toiveikkaalta, että sieltä on kasvamassa joukko, joka osaa katsoa asioita oikealla tavalla. Myös omaishoitajia pitäisi tukea enemmän, eikä vain juhlapuheissa, hän korostaa. –?Kunnallishallinto mielletään usein byrokraattiseksi ja tylsäksi, mutta minusta se on kiinnostavaa, koska se vaikuttaa olennaisesti ihmisten arkeen. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Ja iäkkäämmälle se on myös hyvä liikuntamuoto, hän mainitsee. ”Omaishoitajia pitäisi tukea enemmän, eikä vain juhlapuheissa.” Simo Paassilta. Hän on ollut koko elämänsä mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, ja hän on edelleen lukuisissa luottamustehtävissä. Tuusulan valtuustossa hänet valittiin sd-valtuustoryhmän puheenjohtajaksi – Nyt ympyrä on sulkeutunut, sillä olen Salon sd-valtuustoryhmän puheenjohtaja, hän toteaa. Siksi hän viettää nyt mieluiten aikaansa talon takaterassilla. Paassilta ei kuitenkaan koe luottamustehtäviä rasitteeksi. – Olemme 45 vuoden ajan katselleet toisiamme tuon vanhan männyn kanssa ja miettineet, kumpi meistä kaatuu ensimmäisenä, Paassilta naurahtaa. Pitää tehdä sitä mitä osaa ja mistä tykkää. Halikon kunnanhallituksessa hän oli jäsenenä vuoteen 1981 ja siitä eteenpäin puheenjohtajana vuoteen 1993. Tuusulasta Paassilta muutti vuonna 1971 Halikkoon, VarsinaisSuomen mielisairaanhuoltopiirin kuntainliiton talousja hallintojohtajaksi. Talo, jossa hän on asunut vuodesta 1978, on myynnissä, ja pian on jätettävä takapihan rakas metsämaisema. Toisena huolenaiheena Paassillalla on vanhustenhuollon nykytila. –?Ensimmäinen vakituinen virkani oli apulaistalouspäällikkönä Uudenmaan mielisairaanhuoltopiirin kuntainliitossa, Kellokosken sairaalassa. Takapihalle jää rakas metsämaisema ja vanha kallistunut mänty, jota hän on katsellut 45 vuotta. S S S / M A R K O M A T T I L A 80 VUOTTA HUOMENNA Kunnallisneuvos Simo Paassilta uu u Syntynyt: 25.7.1943 Kiukaisten Paneliassa uu u Koulutus: Tampereen yliopiston kunnallistutkinto 1967 uu u Työura: erilaisissa kunnallisissa johtotehtävissä 1967–2008, jäi eläkkeelle Halikon kunnanjohtajan virasta uu u Tämänhetkiset luottamustoimet: Salon kaupunginvaltuuston jäsen ja sd-valtuustoryhmän puheenjohtaja, Salon kaupunginhallituksen jäsen, V-S:n hyvinvointialueen (Varha) valtuuston ja ikääntyneiden palvelulautakunnan jäsen, Länsirannikon työterveys Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Eläkkeensaajien keskusliitto EKL:n hallituksen puheenjohtaja, Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU:n hallituksen jäsen, Halikon vanhustenkotiyhdistyksen hallituksen jäsen. Simo Paassilta viettää huomista 80-vuotispäiväänsä käpälämäessä. –?Minusta ei ole kirjailijaksi, ei taiteilijaksi, eikä timpuriksi. Männyllä on ikää yli 100 vuotta, ja Paassillalla tulee huomenna täyteen 80 vuotta. Golf on hyvä rentoutumiskeino, sillä se vaatii keskittymistä. Siinä tehtävässä hän oli 20 vuotta, mistä hän siirtyi rahoitusjohtajaksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntainliittoon, kun sairaanhoitopiiri perustettiin. Sairaanhoitopiirissä taas yleissairaudet olivat etusijalla. Se joka tahtoo, löytää keinot, ja se joka ei tahdo, keksii selitykset. Parhaiten Simo Paassilta tunnetaan Halikon kunnanjohtajana, jona hän toimi vuosina 1993–2008. Vuonna 2002 presidentti myönsi hänelle kunnallisneuvoksen arvonimen. Olin siellä samaan aikaan kuin Kellokosken prinsessa, Paassilta kertoo. Psykiatrisen sairaanhoidon jälkeenjääneisyys on valtaosin perua tuolta ajalta, eikä sitä ole vieläkään saatu sille tasolle, jolle pitäisi, hän toteaa. Paassilta toteaa, että edunvalvontatyö on ollut luonteva jatkumo hänen työuralleen kunnallishallinnossa. Ei tämä ole minulle vastentahtoista ollut. Paassilta ei aio vielä luovuttaa. Hän viittaa talonsa takapihalla kasvavaan, uhkaavasti kallistuneeseen mäntyyn. uu u Harrastukset: luottamustehtävät, kesämökki Angelniemessä, golf uu u Perhe: vaimo, kolme lasta, viisi lastenlasta uu u Mottoja: Kannattaa rikastua kuuntelemalla. Heillä on kyky hahmottaa kokonaisuuksia jopa paremmin kuin monilla päättäjillä, jotka tuppaavat takertumaan nippeliasioihin, Paassilta antaa tunnustusta
Osa taas on toimeentulotuen piirissä vain hetken aikaa esimerkiksi ennen opiskelupaikan saamista tai muuttaessaan uudelle paikkakunnalle. Hallitusohjelman mukaan työkykyistä toimeentulotuen hakijaa voidaan velvoittaa työskentelemään julkisorganisaation osoittamissa työtehtävissä tuen saannin ehtona, jos työtehtäviä ja palveluita on saatavilla. Tampereen yliopiston professori Juho Saari sanoo, että palkkaa vastaavan korkeamman tuottavuuden saavuttaminen on uudistuksella haastavaa. Näin sanoo Tampereen yliopiston sosiaalija terveyspolitiikan professori Juho Saari STT:lle. Osa toimeentulotuensaajista on tosiasiallisesti työkyvyttömiä suhteessa työnantajien asettamiin vaatimuksiin. Olennaista on pohtia, miten rajataan se ryhmä, joka toimeentulotuen piiristä halutaan pois, katsoo tutkija. Yksi iso kysymys liittyy siihen, ketkä toimeentulotuen saajista halutaan pois toimeentulotuelta. Lyhytaikaisten ja hyvin pitkäaikaisesti toimeentulotukea saavien väliin jää Saaren mukaan vain kohtuullisen pieni määrä väkeä. –?Jos se on periaatteellisesti tärkeä ja jos ei katsota tuottavuutta, niin saattaa onnistua, mutta jos sillä haetaan palkkaa vastaavaa korkeampaa tuottavuutta, se on haastava juttu, Saari sanoo. –?Suomessa tehdään paljon töitä palvelualoilla, ja hyvinvointialoilla julkisella sektorilla on erilaisia pätevyysvaatimuksia. Ensinnäkin suuri osa toimeentulotuensaajista saa sitä täydentävänä etuna. –?Mutta meillä ei ole tästä kattavaa perustuslaillista punnintaa, koska tällaista viimesijainen etuuden ehdollistamista ja merkittävää tai täysimääräistä epäämistä ei ole nykyisen perustuslain olemassaolon aikana tehty, Saari muistuttaa. Toimeentulotuelta ei välttämättä pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, jos tosiasiallinen työkyvyttömyys johtuu esimerkiksi suhteellisen lievästä ahdistuksesta tai masennuksesta, päihdeongelmasta tai muusta addiktiosta. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 S-market Plaza Salo ark. –?Heihin kohdistuu jo tällä hetkellä sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalista kuntoutusta, kuntouttavaa työtoimintaa ja erilaista työkokeilua, mutta jotta he saadaan työmarkkinoille täysipäiväiseen työhön, se vaatii kohtuullisen intensiivisiä ja pitkäaikaisia toimenpiteitä. Lisäksi julkinen sektori on usein ulkoistanut tukipalvelut yksityisille yrityksille, joita tuskin voi velvoittaa työllistämistalkoisiin. Kaikkineen markkina on aika pieni tällaisille toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaille, joilla on heikko koulutus tai jotka ovat esimerkiksi osatyökykykyisiä, Saari sanoo. Osa tuen pitkäaikaissaajista poistuu sen piiristä ainoastaan eläkkeen tai kuoleman vuoksi. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A. Hallitus selvittää lisäksi mahdollisuutta evätä toimeentulotuki hakijalta, joka on kieltäytynyt tarjotusta työstä, koulutuksesta, palvelusta tai velvoitteesta. Saaren mukaan määrän puolittamisessa olennaista on, miten viimesijainen turva, aktivointi ja sanktiot sekä työllistyminen sovitetaan yhteen. Vastikkeellistaminen itsessään ei Saaren mukaan ole välttämättä ongelma. Toimeentulotuen epäämiseen voi liittyä perustuslaillisia ongelmia, sillä Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Sosiaalija terveyspolitiikan professori Juho Saari toteaa, että polku toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkuudesta työmarkkinoille on monipolvinen. Hallitus aikoo toteuttaa toimeentulotuen kokonaisuudistuksen, ja sen on tarkoitus valmistua puoliväliriiheen mennessä. Olennaista on Saaren mukaan myös se, miten rajataan se ryhmä, joka toimeentulotuen piiristä halutaan pois. Sitten ovat he, jotka saavat toimeentulotukea pitkäaikaisesti tai ovat työkyvyttömiä. 2,09+pantit 90) Norjalainen lohifile ERÄ! RUOKATORILTA /kG 19 90 1 , 49 Elämä on ruokaa ERÄ! RUOKATORILTA /tlk Varhaisperuna Suomi 99 /kg 4 , 99 /kG ERÄ! ERÄ! 2 , 99 /pkt Hallitus haluaa puolittaa toimeentulotuensaajien määrän STT | Viivi Salminen Hallituksen tavoittelema toimeentulotuensaajien määrän puolittaminen on teknisesti mahdollista, mutta toinen kysymys on, kuinka järkevää se on. Uudistuksen tiellä on kuitenkin vielä monta mutkaa. Jo nyt toimeentulotukea voidaan alentaa 40 prosenttia, jos henkilö kieltäytyy toistuvasti töistä. Usein myös vaaditaan tietotekniikkataitoja tai erilaista mekaanista osaamista. Hallitus on lisäämässä toimeentulotuen velvoittavuutta. Toimeentulotuen saajia on monenlaisia ja he ovat toimeentuloturvan piirissä erilaisia aikoja. Saari sanoo, että polku toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkuudesta työmarkkinoille on pitkä ja monipolvinen. 7–19 la 7–17 su suljettu Hinnat voimassa vain Plazan S-marketissa MA–TO 24.–27.7.2023 Edullista kesäruokaa Katso resepti yhteishyvä.fi 12 SUU RSE UD UN OS UUS KAUPPA SSO • S S O.FI/ 12 5 , 90 /kg Barista kaurajuoma 1 l Launto Paikallinen herne Suvisalaatti Pepsi Max 6X0,33l tlk 1,98 l (1,51/l) (sis. 7–21 la 7–20 su 10–20 Ruokatori avoinna ark. Lisäksi nuoren alle 30-vuotiaan ammatillista tutkintoa vailla olevan hakijan on hakeuduttava opiskelemaan ja vastaanotettava tarjottu opiskelupaikka tuen saannin ehtona. MAANANTAINA 24. Velvoite työskennellä julkisorganisaation osoittamissa tehtävissä tuo haastetta myös siksi, että toimeentulotukea hakevilla ei ole välttämättä tarvittavaa koulutusta tai kokemusta
Kotikeittiössä nautitaan metsän antimista. Laitteen testiajot olivat käynnissä lauantai-iltana ja vielä sunnuntaina aamupäivällä. Keidas kerää itse mustikoita käsin ja poimurilla. Adlivankin ei kerro vian yksityiskohdista, mutta toteaa, ettei ongelma ollut vakava. Panoraama-laite jumittui ylös perjantai-iltana seitsemän aikaan. Salon alueella mustikkaa on tarjolla. Sekä poliisi että törmänneen auton kuljettaja toimitettiin sairaalahoitoon. Keidas paljastaa, että yhteydenottoja tulee useita päivässä. Päivystävän palomestarin Juuso Punnosen mukaan taloyhtiön asuinrappujen yhteinen roskakatos oli 24–30 neliömetrin kokoinen. Yksin kovaa työtä ei tarvitse tehdä. – 10 litraa maksaa 50 euroa. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Poimurilla saa tehtyä nopeaa työtä. Facebookissa kauppa käy. Tapahtumaan osallistuneet liikkuivat lauantai-iltapäivän ja -illan aikana useamman kunnan ja kaupungin alueella. Keidas jakaa kiitosta kihlatulleen, joka on mukana harrastuksessa. – Välillä mustikoita saa etsiä. – Hän on mukana metsässä välillä. Haastatteluhetkellä metsässä ei muita kerääjiä näy. Keidaksen lempikohde sijaitsee ”kävelymatkan” päässä Salon keskustasta. Ajoissa sattui yksi henkilövahinkoon johtanut liikenneonnettomuus. –?Riskinä oli, että tuli olisi levinnyt viereiseen kerrostaloon. Kesällä hyönteiset tekevät usein kiusaa metsässä, mutta Keidaksen käyttämä hyönteissuojatakki suojaa kiusanhengiltä. Kaikki saatiin tuotua alas turvallisesti iltayhdeksän jälkeen. Keidas ei kerää mustikkaa pelkästään myyntija säilytystarkoitukseen. Liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja vakavia piittaamattomuuksia kirjattiin yhteensä 11 kappaletta, törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia näistä oli kaksi. Kuljettajaa puhalluttamassa ollut konstaapeli jäi auton töytäisemäksi. Heti kun vähän kyyristyy, niin huomaa, että alaoksat ovat täynnä mustikkaa. (STT) Moottoripyöräilijöiden kokoontumisajoissa useita vaaratilanteita Poliisi puuttui liikennekäyttäytymiseen moottoripyörien kokoontumisajoissa lauantaina Pirkanmaalla, kertoo Sisä-Suomen poliisi. – Vähän olen naureskellut. Mustikkametsässä Keidas viettää useita tunteja päivässä. Mustikkaa on tarjolla, mutta kerääjien pitäisi olla hieman tarkempia. Kokoontumiseen osallistui arvion mukaan noin 200 moottoripyörää. Facebook-ryhmässä mustikkabisnes käy kuumana. Mustikanpoimija matkaa tuotoillaan Lappiin vaeltamaan Kirsi Keidas on kerännyt kesän aikana melkein 100 litraa mustikkaa. Hätäkeskus sai ilmoituksen Kytösuontielle neljän maissa aamulla. Poliisi tutkii asiaa törkeänä vahingontekona. Matkarahat saan tästä duunista. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Laitteeseen jäi 17 huvipuiston asiakasta ja yksi työntekijä. Kerätessä huomaa, että useat ihmiset ottavat vain päältä marjat. Ajokieltoja kirjoitettiin yhteensä 14 henkilölle. Välillä ilmoituksia pitää poistaa, sillä ostajia on jonoksi asti. Kun pelastuslaitos saapui paikalle, oli roskakatos jo täyden palon vaiheessa. (STT). Läheisyydessä olleet kaksi henkilöautoa syttyivät keulasta tuleen. Poliisi havaitsi useita vaaratilanteita ja puuttui osallistujien käyttäytymiseen. Myös taloyhtiön parkkipaikalla olleita moottoripyöriä vahingoittui lämpösäteilyn johdosta. Ikkunoita oli halkeillut neljänteen kerrokseen asti, Punnonen kertoo. Törmännyt auto lensi lopulta katolleen. Halikkolainen Kiira Keidas on ollut usean vuoden ajan aktiivinen mustikanpyydystäjä. HEINÄKUUTA 2023 SSS | Veikko Nurminen veikko.nurminen@sss.fi Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotti keskiviikkona, että tämän vuoden mustikkasato on jäämässä korkeintaan keskinkertaiseksi. –?Vaaratilanteita ei aiheutunut missään vaiheessa asiakkaille, hän sanoi. Ahkerana päivänä askeleita voi kertyä yli 20?000. Itseään luontoihmiseksi kutsuva Keidas paljastaa, että oman pakkasen lisäksi sukulaisten ja ystävien pakkasaltaat pursuavat mustikkaa. – Eräs naishenkilö kertoi hakevansa mustikat Lidlin pakastealtaasta, sillä hän on kuullut, että mustikkasato olisi kehno. Kesän aikana olen kerännyt 80–90 litraa mustikkaa, paljastaa Keidas. Koiran kanssa käydään päivittäin lenkillä ja aikoinaan huomasin, että lähistöllä on mustikkaa vaikka muille jakaa. Lounais-Suomen poliisin mukaan onnettomuus sattui puhallusratsian yhteydessä, kun ratsiaan ajaneen auton kuljettaja ajoi voimalla jo pysähtyneen ajoneuvon perään. Palkinto kovasta työstä odottaa lähiaikoina. Poliisi tutkii onnettomuuden syitä ja tiedottaa asiasta aikaisintaan alkuviikosta. (STT) Linnanmäen Panoraama-laite toimii taas Linnanmäen huvipuiston Panoraama-laitteen vika on korjattu, ja laite on asiakkaiden käytössä. Kukaan ei kuollut tai loukkaantunut palossa. Asian vahvisti Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin STT:lle sunnuntaina iltapäivällä. Hyvänä päivänä pystyn keräämään kaksi ämpäriä täyteen. Yksi henkilö otettiin kiinni ja toista syytetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Hän ihmettelee keskustelua kehnosta mustikkasadosta. Mustikan lisäksi Keidas kerää vadelmaa, puolukkaa ja sieniä. –?Kummallakaan tilanteessa loukkaantuneista ei ole hengenvaaraa, mutta he ovat yhä sairaalahoidossa, kertoi komisario Marko Luotonen STT:lle sunnuntaina keskipäivällä. Tämä vuosi on selvästi parempi kuin edellinen. – Mehua, hilloa ja kiisseliä olemme tehneet. Keidaksen mukaan metsäkävijöitä on ollut vähenevässä määrin. Jokainen marjastaja ja kerääjä haluaa ymmärrettävästi pitää saalispaikkansa salassa. – Olen lähdössä Lappiin vaeltamaan. Torstaina Keidas oli saapunut mustikka-apajille aamukuuden aikaan. Poliisin mukaan palo sai alkunsa roskakatokseen tehdystä nuotiosta. Mustikkapiirakkaa on syöty ainakin viisi pellillistä, ja silloin tutut ovat päässet herkuttelemaan. (STT) Taloyhtiön roskakatos sytytettiin Helsingissä Helsingin Pikku-Huopalahdessa paloi sunnuntaina aamuyöllä taloyhtiön roskakatos, kertoo Helsingin pelastuslaitos. Minä kerään ja hän puhdistaa mustikat. ”Hyvänä päivänä pystyn keräämään kaksi ämpäriä täyteen.” Kiira Keidas Poliisi loukkaantui, kun auto ajoi toisen auton perään ratsiaan tullessaan Poliisi loukkaantui liikennevalvontatehtävän yhteydessä Kaarinassa sunnuntaiaamuna. – Muutin tänne kuusi vuotta sitten
Hietalan mukaan aurinkopaneelien hinnat ovat laskeneet kymmenessä vuodessa merkittävästi, vaikkakin viime vuonna hinnoissa nähtiin tilapäinen nousupiikki muun muassa komponenttipulan takia. Maittava . LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Väri Greige. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Saatavana oikeaja vasenkätisenä. –?Lisäksi lukuisilla mökeillä on pieniä järjestelmiä, jotka toimivat esimerkiksi muutamalla akulla ja joita ei ole kytketty jakeluverkkoon, Hietala sanoo. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Katon pitää kestää paneelien paino, eikä paneeleja kannata laittaa hyvin vanhalle katolle ennen kuin katto on uusittu. EU:ssa on tällä hetkellä valmisteilla rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, joka voi tuoda aurinkoenergiaoptimointivelvoitteita tulevaisuudessa uusien asuinrakennusten rakennuttajille. Toivon, että direktiiviin tulee riittävästi joustoa tällaisia rakennuksia varten, Silander sanoo. Paneelit voivat kuitenkin kestää vaihtamatta jopa 25 vuotta. Törmälän mukaan aurinkopaneelijärjestelmien asennusvirheissä korostuvat kaksi kokonaisuutta: uuden järjestelmän kytkeminen rakennuksen olemassa olevaan sähköverkkoon – jossa virheet voivat johtaa jopa oikosulkuun – sekä käyttöönottotarkastukset ja dokumentointi. Mahdollisesti jo vuoden 2029 loppuun mennessä Suomessakin olisi pakollista ottaa aurinkoenergiaa käyttöön uusissa kodeissa, kertoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander. Silander on törmännyt tapauksiin, joissa asukas on asentanut liian suuren järjestelmän, eikä olekaan saanut sitä käyttöön ennen kuin verkkoyhtiö on vahvistanut verkkoa. Alalle on tullut paljon uusia yrityksiä, eikä kaikilla asentajilla ole riittäviä taitoja. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. –?Tällä hetkellä aurinkopaneelijärjestelmiin panostetut summat liikkuvat keskimäärin 11?000 eurossa, ja ne maksavat itsensä takaisin keskimäärin 10–15 vuodessa. Suomessa noin 100?000 omakotitalossa ja vapaa-ajan asunnossa on jakeluverkkoon yhdistetty aurinkopaneelijärjestelmä, kertoo Suomen Aurinkoenergiayhdistyksen hallituksen jäsen Lauri Hietala. Maittava . Direktiivi ei toteutuessaan koskisi asuinrakennuksia, jotka on rakennettu ennen direktiivin voimaantuloa. Yhteydenotot ovat lisääntyneet merkittävästi tämän kevään ja kesän aikana – ja usein käy ilmi, että huoli on aiheellista. –?On mielenkiintoista nähdä, miten tällaiset vaatimukset toimivat näin metsäisessä maassa, sillä kaikilla tonteillahan aurinkopaneeleista ei saisi tuottoa. Ennen paneelien hankkimista tulisi olla yhteydessä myös rakennusvalvontaan. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Silander kannustaa myös ahkeraan yritysten kilpailuttamiseen, sillä hinnoissa voi olla merkittäviä eroja. Hän ei usko, että hinnoissa nähdään enää merkittävää laskua. 10-18, la 10-16, su 11-16 Bangkok Kitchen: Massaman curry kanalla (G, M), paistettua possua inkiväärillä (M), paistettua kanaa cashewpähkinöillä (M), paistettua tofua sipulilla ja mustapippurilla (VE, G, M), tom yam kanakeitto (G, L), kevätkääryleet (VE, M), päivän paistettu nuudeli Dreamravintola: Broileri-pekonikastike, riisi (L, G), makkarakastike, perunamuusi (L, G), tomaatti-vuohenjuustokeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Porsaanleike L, kermakastike L,G, broilerin paistileike tuorejuustokastikkeessa L,G, nakkikeitto L,G, mangorahka L,G KJ Köökki: Runsas salaattipöytä, butter chicken (L, G), riisi, naanleipä, kurkkuraita, keksi Mama Malla: Perinteistä lihamureketta L ja perunamuusia, kotijuustoa pinaattikastikkeessa G, riisiä Maraniityn grilli: Nakkipannu, paistettu muna Muurla: Salaattibuffet, tomaattinen jauhelihakeitto G,M, juusto-pekoninakit G,L, muusi G,L, jälkiruoka Ravintola Ilolansalo: Kuorrutettu uunimakkara G, L, kasvispyörykät G, L, kasvissekoitus, perunasose G, L/perunat, mangomousse G, L Ravintola Kastu: Maa-artisokkakeitto L,G & runsas salaattipöytä, BBQkanankoipi L,G Ravintola Teijon Arkki: Parmesan-tomaattikanaa (VL,G), savuporokiusausta (L,G), palsternakka-valkosipulinversokeittoa (L,G), vadelmarahkaa (L,G) Riikin baari: Nakkikastike l, kaalilaatikko l,g, lohikeitto l,g, marjakiisseli l,g Rosmariini: Nakkistroganoff L,GL, perunat, rakuunaporkkanat, pasta bolognese L,(GL), halloum-kesäkurpitsapihvit L,GL, kahvi ja pipari Salo IoT Campus: Paneroitua seitifilettä (*, A, L, M), härkistä tikka masala (*, A, G, L, VS) Anisin keittiö: Slaavilainen broileripata L, kesä-perunat, salaattipöytä, mandariinikiisseli MG Salon Patarouva: Porsaan grillipihviä (L, G) kermakastikkeella (L, G), broileria kookos-currykastikkeella (L, G), pinaattikeittoa ja kananmunaa (L), erikoissalaattipöytä, mansikkarahka (L, G), sushipöytä Shell Helmisimpukka Halikko: Kermaista kirjolohikeittoa L,G, nakkikastiketta L,G, Dijonin kanaa L,G, porstaan ulkofilepihvi ja béarnaise-kastiketta G Teboil Helsingintie: Talon makkarapataa, muusia, Janssoninkiusausta Vikströmin pitopalvelu/myymälä noutoruoka: Jauhelihamuusilaatikko L, päivän salaatti Wiurilan Sigrid: Kesäkeittoa L, G, paistettua porsaan sisäfileetä, kesäperunaa ja chilimajoneesia L, kesäkaalilaatikkoa ja sokeroitua puolukkaa L, G Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Summe al -60 % KAIKKI HUONEKALUT JA KESÄKALUSTEET 599 € (2049€) 70 % Uutuu ! NEVADAAVOKULMASOHVA 232 x 200 cm. Suojeltuihin rakennuksiin paneeleja ei välttämättä saa laittaa ollenkaan. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Lasketaan normaalihinnoista. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Aurinkopaneelien lisääntyneen suosion seurauksena alalle on tullut paljon uusia yrityksiä, eikä kaikilla asentajilla ole riittäviä taitoja järjestelmien asentamiseen, kertoo Tukesin ylitarkastaja JuhaPekka Törmälä. SALO Turuntie 12, ark. Taloyhtiöpuolella sen sijaan suosio on yhä kasvussa. –?Ensinnäkin, onko rakennus riittävän aurinkoisella paikalla ja kuluuko sähköä merkittävästi myös kesäaikaan, huomauttaa Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander. Silanderin mukaan osassa kunnista vaaditaan rakennuslupa, kun taas osassa riittää pelkkä ilmoitus. MAANANTAINA 24. STT | Janita Virtanen Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes saa viikoittain useita yhteydenottoja yksityishenkilöiltä, jotka ovat huolissaan siitä, onko heidän hankkimansa aurinkopaneelijärjestelmä asennettu oikein. Nyt On Halpa-, Hintatakuu-, business-ja brändituotteet hinnoiteltu erikseen. Kampanja voimassa 30.7.2023 asti. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Toimitusmyynti. –?Lisääntyneiden yhteydenottojen taustalla on todennäköisesti se, että asennukseen liittyviä ongelmia on käsitelty enemmän julkisuudessa, ja entistä useampi osaa vaatia ammattimaista jälkeä tai tunnistaa asennuksessa sattuneita virheitä, Törmälä sanoo. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R. Hietalan mukaan aurinkopaneelien suosio alkoi kasvaa Suomessa voimakkaammin vuonna 2016 ja räjähti viime vuonna sähkön hinnannousun seurauksena. Lasketaan oston lopullisesta hinnasta. Aurinkopaneelien suosio alkoi kasvaa vuonna 2016. Aurinkopaneelijärjestelmien asennusvirheet yleistyneet Ennen hankintaa riittää selviteltävää Ennen aurinkopaneelien hankkimista kannattaa ottaa huomioon muutamia asioita. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Myös jakeluverkkoyhtiöön kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin. –?Seuraava tärkeä kysymys on, missä kunnossa katto on. Hietala toimii aurinkoenergialaitteita myyvän Solarvoiman toimitusjohtajana, ja yrityksen myyntilukujen perusteella aurinkopaneelien kysyntä on tällä hetkellä jo hieman rauhoittumaan päin omakotitaloasukkaiden keskuudessa. Osa asentajista ei ole tehnyt kaikkia vaadittavia tarkastuksia tai jättänyt niistä dokumenttia asiakkaalle. +LISÄALE -5% Vähintään 500€:n ostoihin. Yhdistys on selvittänyt asiaa suomalaisilta verkkoyhtiöiltä
HEINÄKUUTA 2023 Kiova | STT, AFP Venäjä jatkoi sunnuntaina iskuja Odessan satamakaupunkiin Ukrainassa. Venäjä on tehnyt Mustanmeren rannikolla sijaitsevaan Odessaan ilmahyökkäyksiä viitenä yönä kuluneella viikolla. Ukraina on syyttänyt Venäjää iskujen kohdentamisesta viljasopimuksen kannalta tärkeisiin viljavarastoihin. Poliisin mukaan turma ei vaikuta tahalliselta päälleajolta. Loukkaantuneista viiden vammat ovat vakavat, kertoivat viranomaiset. Turma tapahtui Dröbakin keskustassa hieman ennen iltakuutta Suomen aikaa, kertovat viranomaiset. Asiasta uutisoi brittilehti Guardian. Unesco on listannut Odessan historiallisen keskustan vaarantuneeksi maailmanperintökohteeksi. Venäjä puolestaan syytti Ukrainaa venäläisen sotakirjeenvaihtajan kuolemasta Etelä-Zaporizhzhjan alueella. Merkiksi tapaamisen tärkeydestä Putin sanoi muuttaneensa suunnitelmiaan niin, että neuvottelut Lukashenkan kanssa voisivat kestää kaksi päivää. Venäjän armeija sanoo, että iskut osuivat kohteisiinsa Odessassa ja että kohteita käytettiin ”terroritekojen” valmisteluun Venäjää vastaan. Odessaa on pommitettu useita kertoja Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Nelikerroksinen rakennus romahti osin toisen asuinrakennuksen päälle puolenyön jälkeen paikallista aikaa. Kaksi lasta katosi viranomaisten mukaan veden alle uponneen auton mukana. Ukrainan mukaan haavoittuneiden joukossa myös lapsia. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Venäjän armeija kuitenkin väittää venäläisen uutistoimiston Interfaxin mukaan, että väitteet kirkon tuhoutumisesta iskussa eivät ole tosia. Lisäksi kaupungin historiallisessa keskustassa sijaitseva ortodoksinen katedraali tuhoutui Ukrainan mukaan iskussa. Intian länsirannikolla Maharashtran osavaltiossa tapahtui torstain monsuunisateiden jälkeen massiivinen maanvyöry, jonka uhriluku oli noussut sunnuntaina 27 ihmiseen. Hän kertoi aikovansa pitää Wagner-joukot Valko-Venäjän keskiosissa. Pelastusryhmät ovat kaivaneet viikonloppuna ruumiita maan ja raunioiden alta pikkukylästä sadan kilometrin päässä Mumbaista. Sunnuntain vastaisen yön iskut tapahtuivat vain tunteja ennen kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin aloitti tapaamisen liittolaisensa Valko-Venäjän johtajan Aljaksandr Lukashenkan kanssa. Doualan kaupunginvaltuutettu Charles Elie Zang Zang lisäsi, että pelastuspalvelut etsivät sunnuntaina raunioista eloonjääneitä. Ukrainan eteläinen operaatiokomento sanoi, että Odessaan iskettiin vähintään viidellä eri ohjustyypillä, mukaan lukien Kalibr-risteilyohjuksilla. Ainakin toinen kuolleista oli siviili. Autossa olleet kolme muuta ihmistä onnistuivat pelastautumaan. Venäjän iskut ovat aikaisemmin viikonlopun aikana osuneet kuvernöörin mukaan myös Odessan viljavarastoihin. Lisäksi ainakin 50 ihmistä on kateissa, kertoivat viranomaiset. Pommitukset ovat jatkuneet myös sen jälkeen, kun Venäjä kieltäytyi jatkamasta Mustanmeren viljasopimusta hiljattain. Tammikuussa YK:n alainen Unesco nimesi kaupungin historiallisen keskustan vaarassa olevaksi maailmanperintökohteeksi. Rankkasateiden aihettamat tulvat vaatineet kymmeniä uhreja Intiassa ja Afganistanissa Kanadan itäosissa neljä kateissa tulvimisen jäljiltä. Keskustelunsa jälkeen Putin ja Lukashenka tervehtivät kansalaisia. Putin toisti tapaamisessa viestinsä siitä, että Ukrainan vastahyökkäys on epäonnistunut. Ukrainan armeijan lähde kertoi AFP:lle, että isku oli suunnattu sotilaallisiin kohteisiin. Montreal, Kabul | STT, AFP Samaan aikaan kun eri puolilla maailmaa kärsitään ankarasta kuumuudesta ja kuivuudesta, rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat vaatineet viime päivinä kymmeniä kuolonuhreja. Kuljettaja ei ole loukkaantuneiden joukossa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vannoi kostotoimia Venäjän iskun jälkeen. Syy on armeijan mukaan sen sijaan Ukrainan omassa ohjuksessa. –?On tärkeää korostaa, että kyseessä on todennäköisesti onnettomuus, sanoi poliisin edustaja Ronny Samuelsen Norjan uutistoimisto NTB:lle. Asiasta tiedotti paikallinen poliisi lauantaina paikallista aikaa. Isku vaurioitti aluekuvernööri Oleh Kiperin mukaan myös siviili-infrastruktuuria ja asuinrakennuksia. Hänen mukaansa turma-auton kuljettaja on poliisin hallussa. Intiasta länteen sijaitsevassa Afganistanissa puolestaan ainakin 26 ihmistä on kuollut ja 40 on kateissa rankkasateen aiheuttaman äkillisen tulvan seurauksena. Ukrainan sisäministeri Ihor Klymenko sanoi Telegramissa, että iskuissa ainakin kaksi ihmistä kuoli ja 22 haavoittui. Useille vakavia vammoja päälleajossa Norjan Dröbakissa OSLO Norjassa useat ihmiset loukkaantuivat vakavasti auton törmättyä heihin Dröbakissa Oslon eteläpuolella sunnuntaina. Samankaltaisissa olosuhteissa mutta erillisessä tapauksessa katosi myös kaksi muuta ihmistä, kertoivat viranomaiset. Venäjä laukaisi sunnuntain vastaisen yön aikana yhteensä 19 ohjusta, Ukraina sanoi. –?Ei ole vastahyökkäystä, Lukashenka sanoi ennen kuin Putin keskeytti hänet ja sanoi: –?On vastahyökkäys, mutta se on epäonnistunut, Putin jatkoi. Haavoittuneiden joukossa oli myös lapsia. L E H T I K U V A / A F P / O L E K S A N D R G I M A N O V Lukashenka Pietarissa: Tilanne Wagner-joukkojen kanssa hallinnassa Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukashenka sanoi Pietarin-vierailullaan sunnuntaina, että tilanne maansa isännöimien Wagner-palkkasotilaiden kanssa on hallinnassa. Yhä seudulla jatkuvat sateet vaikeuttavat pelastusoperaatiota. (STT, AFP). Tulvat ovat aiheuttaneet laajoja tuhoja myös kiinteistöille ja viljelysmaalle. Aluksi poliisi tiedotti, että hengenvaarallisia vammoja saaneita olisi ollut kaksi. Venäjä jatkoi iskujaan Odessaan Pappi tarkasteli ortodoksisen katedraalin tuhoja Odessassa Venäjän iskujen jälkeen. Maan hallituksen tiedottajan mukaan hätäapua toimitetaan maan keskiosiin Vardakin maakuntaan. Henkilövahinkoja pahensi osaltaan se, että asukkaat olivat kotosalla ja nukkumassa. Venäjä väitti toimittajan kuolleen rypäleammuksesta aiheutuneisiin vammoihin. Pohjois-Amerikassa Kanadan itäisessä Nova Scotian provinssissa yhteensä neljän ihmisen ilmoitettiin kadonneen rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa. Iskuissa on haavoittunut tai loukkaantunut kymmeniä ihmisiä. Lukashenka tapasi Pietarissa Venäjän presidentin Vladimir Putinin. (STT, TT-NTB) Ainakin 12 kuoli, kun kerrostalo romahti Kamerunissa YAOUNDE Kamerunissa Afrikassa ainakin 12 ihmistä kuoli ja 21 loukkaantui, kun kerrostalo romahti liike-elämän keskuksessa Doualassa varhain sunnuntaina. Kyseessä on tiettävästi Putinin ja Lukashenkan ensimmäinen tapaaminen Wagner-joukkojen epäonnistuneen kapinayrityksen jälkeen. Poliisin mukaan yhdellä uhrilla on hengenvaaralliset vammat, kolmella uhrilla vakavia vammoja ja kolmella muulla lieviä vammoja. Ainakin yli 20 haavoittui ja kaksi kuoli
TV-OHJELMAT 25.7.-31.7. 06.52 Anniina Ballerina (S) 07.19 Rikke (S) 07.25 Killen kimppakyyti (S) 07.38 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.46 Robo ja riiviöt (S) 07.54 Muru (S) 08.05 Askarrellaan 08.10 Mimosa ja Lennu (S) 08.24 Galaxi 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad Karibialla 09.45 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu 10.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 10.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: SUI NOR 12.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 13.10 Sydänmailla (12) 13.53 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 16.00 Eränkävijät 16.28 Eränkävijät 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.27 Eränkävijät 19.00 Pulkkinen (S) 19.30 Melkein totta (S) 20.00 Gordon Ramsay tien päällä 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Koukussa (16) 22.20 Jalkapallo, salaisuuksien peli 23.15 M1-studiossa Litku Klemetti 00.10 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 Ex-Onnelliset (S) 13.20 Posse 14.40 Donal Skehan: Syödään yhdessä 15.10 Grand Designs UusiSeelanti 16.05 Pitääkö olla huolissaan. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Tiistai 25.7. MAANANTAINA 24. 02.00 Neljän tähden illallinen 02.25 Neljän tähden illallinen 02.50 Neljän tähden illallinen 03.15 Suurmestari Ruotsi YLE TEEMA & FEM 08.03 YLE FEM 08.03 Agnete käyttää ääntään 08.22 Pentukoulu 09.00 Koutsi (12) 09.50 Elämän tarkoitus 10.20 Sportliv 10.30 Professori korkkareissa 11.00 Kun haikara lentää ohi 12.00 YLE TEEMA 12.00 Dos vidas Kaksi elämää (12) 12.53 Dos vidas Kaksi elämää (12) 13.45 Mesenaatti (S) 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 YLE FEM 17.25 Antiikkimakasiini 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Bellan liikuntasadut (S) 18.04 Mimmit (S) 18.07 Käärmeitä kyydissä (S) 18.12 Supersankarikoulu (7) 18.30 Ingmar Bergmanin muisto (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Bussi 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (12) 20.40 Pro arte utili: Hopeakoru 21.05 Historia: Muhammad Ali 21.55 Kino: Ammattitappaja (16) 23.40 Elokuva: Cornelis (7) JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Burgerimiehet Pohjolassa 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Nyt jos koskaan (S) 15.00 Kaverille ei jätetä (S) 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Panttilainaamon autospesialistit 18.00 Vuorien sankarit 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Poliisit 2020 (7) 22.00 Diili 23.30 Muinaiset avaruusoliot 00.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 01.30 Raskaan kaluston pelastajat 02.30 Amerikan rajavartijat 03.00 Amerikan rajavartijat. 03.00 Suurmestari UK 03.45 Unelma-asunto auringon alta Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (S) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Remppa vai muutto Australia 09.05 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto Australia 15.00 100 Places to Be 15.05 100 Places to Be 15.15 Hauskat kotivideot 16.15 Poliisikoira Rex (12) 17.15 Onnenarpa 17.20 Farmi Suomi 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Duudsonit tuli taloon (S) 20.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 rakastettuni (16) 23.35 NCIS Los Angeles (12) 00.35 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 01.35 Suomen huutokauppakeisari 02.35 Arman Pohjantähden alla (S) Sub 04.25 Baywatch (12) 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (7) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.05 Dronix (S) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (S) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Rantabaari (7) 15.30 Simpsonit (7) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.05 Subleffa: Batman & Robin (12) 23.25 Ulosottomiehet 00.20 Ota rahat ja juokse 01.10 Pitääkö olla huolissaan. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Harjunpää (12) 23.30 Harjunpää (12) 00.15 Maria Wern (12) 01.05 Posse 02.15 Pitääkö olla huolissaan. 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Unelma-asunto Espanjassa 21.00 Pitääkö olla huolissaan. avara mausteon perunoLATA KULtuja osasNÄPPÄRÄ ” ” VALMISTAA NIS Ä SÄVELEemelin rillä AIVAN tutkii kouluja juomaastia firma turha yksin jäänverbi sodan jumala eritteitä työsuhdesalapoliisiromaaneita yleisiä myynVAATTEITA LAJEJA lakrits ikin ’demokratia’ kuvasarja höyry sisko Jac k KAIHO -tiede Maria toistetPORHO EHKÄ ynistä kaventuma toja kunta Milne PuhSEREMONIA -7. tejä Jorma Kemppainen 2023 autokin tar ” ” EUkieli harjoitelma kin VI IK KO RI ST IK KO Ratkaisu sivulla 21 TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Muisti: Huutolaiset 12.00 Norsunluukoira 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Sysmäläinen (7) 14.35 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.30 Saaristomerellä 16.50 Novosti Yle 16.55 Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 Prisma: Ensimmäiset eläimet 20.00 Rescue Me! Koirien tarina (7) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 21.45 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Babylon Berlin (16) 23.02 Syntinen (16) 23.45 Hiljaisuus (12) 00.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.7
Torstai 27.7. HEINÄKUUTA 2023 Keskiviikko 26.7. 23.40 NCIS Los Angeles (12) 00.40 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 01.40 Suomen huutokauppakeisari 02.40 Narcos: Mexico (12) Sub 04.15 Panttilainaamo 04.40 Panttilainaamo 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.05 Trollz (7) 08.31 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (S) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (12) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Rantabaari (7) 15.30 Simpsonit (7) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (12) 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Demolition Man (16) 23.05 Subleffa: Hereditary pahan perintö (16) 01.25 Simpsonit (12) 01.50 Simpsonit (7) 02.15 Kyllä nolottaa (7) 02.45 Kyllä nolottaa (12) 03.15 Suurmestari Ruotsi YLE TEEMA & FEM 08.25 Iloa puutarhasta 08.25 YLE FEM 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.55 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.25 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.35 Yksineläjä Severin 11.05 Strömsön talkoot 11.30 Axel Åhman vieraassa normissa 12.00 YLE TEEMA 12.00 Rockin klassikkolevyt: The Who Sell Out (12) 12.45 Rockin klassikkolevyt: Zappa Freak Out (12) 13.35 Taivaallisen hyvää 14.05 Rahavirrat (S) 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 365 astetta Tanssi Ukrainalle 16.33 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kuutamolla 21.00 Stadi vs. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 Alexa ratkaisee (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Muisti: Stella Polaris 12.00 Kandit 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Risti ja liekki (12) 14.30 Hanssin-Jukka 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.30 Ikimuistoinen: Laila Kinnunen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Sisäpiirissä (16) 21.50 Yle Uutiset 21.45 21.54 Urheiluruutu 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Ulkolinja: Koronarahaa mafialle. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Remppa vai muutto Australia 09.05 Annan herkulliset leivonnaiset 09.35 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto Australia 15.00 Farmi Suomi 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Haluatko miljonääriksi. 06.53 Touhukkaat (S) 07.16 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.20 Stella ja Sami (S) 07.33 Petran poppoo (S) 07.44 Rossi ja Rymy (S) 07.59 Vegesaurukset (S) 08.04 Ystäväni Marlon (S) 08.19 Galaxi 08.20 Athleticus (S) 08.23 Mimun maailma (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad kotikonnuilla 09.50 Yliopistollinen eläinsairaala: Manu-koira pissaa verta 10.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: ESP ZAM 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Sydänmailla (12) 13.45 Päämääränä täydellinen vartalo 14.30 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 14.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: CAN IRL 16.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 17.10 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 19.00 Pulkkinen (S) 19.30 Melkein totta (S) 20.00 Puutarhakausi 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Täällä Pohjantähden alla (12) 22.20 Downshiftaajat (12) 23.05 Raiskaajat tuomiolle 00.00 Uutisikkuna 03.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: USA NED MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (S) 12.25 Ex-Onnelliset (7) 13.20 Posse 14.40 Donal Skehan: Syödään yhdessä 15.10 Supernanny Suomi 16.05 Pitääkö olla huolissaan. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: M:I III Vaarallinen tehtävä III (12) 23.30 Veikkausliiga Oletko valmis. (S) 16.40 Islantilaisia paikannimiä 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Paras harrastus 18.07 Halitaan! (S) 18.13 Supersankarikoulu (7) 18.30 Syntynyt vuonna 2010 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Stunttijengi (12) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (12) 20.40 Pro arte utili: Luokkakuva 21.00 Ellan matkassa: EteläItalia 21.30 Kino: Moonlight (12) 23.15 Juurien kesä: Ma Rouf WOMEX 2019 JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Nyt jos koskaan (S) 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Nyt jos koskaan (S) 15.00 Kaverille ei jätetä (S) 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Rajavalvojat (S) 17.30 Diili 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 23.00 Madventures Suomi (7) 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 01.00 Raskaan kaluston pelastajat 02.00 Amerikan rajavartijat 02.30 Amerikan rajavartijat. TV-OHJELMAT 12 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. 23.35 Christoffer Strandberg Show 00.35 Poliisit 2022 (7) 01.35 Poliisit 2022 (7) 02.35 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa Sub 04.20 Panttilainaamo 04.45 Panttilainaamo 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Mansikka Marja (S) 08.05 Horseland heppajengi 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (S) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (S) 12.00 Moderni perhe (7) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (12) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Rantabaari (7) 15.30 Simpsonit (7) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7) 22.40 Subleffa: Midsommar loputon yö (16) 01.20 Simpsonit (7) 01.45 Simpsonit (7) 02.10 Ulosottomiehet 03.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.55 Panttilainaamo YLE TEEMA & FEM 08.05 YLE FEM 08.05 Riisuttu 08.30 Tiedehemmot 08.50 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa 09.34 Professori korkkareissa 10.03 Kalastuselämää 10.33 Pentukoulu 11.10 Koutsi (12) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Ellan matkassa: EteläItalia 12.30 Juurien kesä: Sami Yaffa Sound Tracker 13.18 Juurien kesä: Sami Yaffa Sound Tracker 14.10 Historia: Muhammad Ali 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 YLE FEM 17.25 Holly Hobbie (7) 17.47 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Kiri ja Lolo (S) 18.05 Nipsis, Napsis ja Nopsis (S) 18.09 Kujeilevat eläimet (S) 18.13 Supersankarikoulu (7) 18.30 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti 18.50 Team Bachstad Eurooppa sodassa ja rauhassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Metten kesäiset jälkiruokaherkut 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (12) 20.40 Pro arte utili: Moduli 21.00 Edelfelt Pariisissa 22.00 Rockin klassikkolevyt: Soul II Soul (S) 22.46 Rockin klassikkolevyt: Gil Scott-Heron (7) 23.35 Joen toisella puolen (12) JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Nyt jos koskaan (S) 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Nyt jos koskaan (S) 15.00 Kaverille ei jätetä (12) 15.55 100 Places to Be 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Rajavalvojat (S) 17.30 Diili 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Panttilainaamo 23.00 Poliisit 2020 (7) 00.00 Vuorien sankarit 01.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 02.00 Massiiviset muutot 03.00 Raskaan kaluston pelastajat TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Muisti: Punalipun kantajat 12.00 Rescue Me! Koirien tarina (7) 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Punahousut (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Avara luonto: Humboldtin merivirta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 20.00 Paskaa ja parfyymia 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paha paikka (12) 22.45 Rikollinen mieli (7): Naapurimurhasta elinkautinen 23.15 Karkotetut (12) 00.10 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.7. 06.53 Poppelikumpu (S) 07.01 Sanni Sateenkaari (S) 07.13 Retki-Roope (S) 07.27 Fluugalaiset (S) 07.38 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S) 07.52 Ryhmä Hau (S) 08.18 Galaxi 08.19 Haukku ja Poku (7) 08.30 Salainen museo (S) 08.42 Emma ja maatilan eläimet 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad kotikonnuilla 09.50 Yliopistollinen eläinsairaala: Kanta-laaman romahtanut jalka 10.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: POR VIE 12.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: AUS NGA 14.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 15.10 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.30 Pulkkinen (7) 19.00 Melkein totta (S) 19.30 Kamppailu 19.59 Kamppailu 20.24 Kamppailu 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Valioliigan tarina: Rahan mahti 22.15 Koutsi (12) 23.05 Gordon Ramsay tien päällä 00.00 Uutisikkuna MTV3 04.15 Unelma-asunto auringon alta 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (S) 12.25 Ex-Onnelliset (S) 13.20 Posse 14.40 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 15.05 Agatha Christie: Eipä aikaakaan... Lande 23.30 Kuutamolla 00.25 Posse 01.40 Exät illallisella 02.05 Exät illallisella 02.30 MTVDoc: Massiivinen munani (16) 03.20 Pitääkö olla huolissaan. (12) 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Supernanny Suomi 21.00 Murha paratiisissa (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Stadi vs. Lande 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Missing People (12) 23.50 True crime: Uskonnon uhrit (12) 00.45 MTVDoc: Slendermantapaus: vaiettu totuus (12) 02.20 Posse 03.30 Paras vuosi ikinä (7) 03.55 Paras vuosi ikinä (S) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Remppa vai muutto Australia 09.05 Annan herkulliset leivonnaiset 09.35 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto Australia 15.00 Farmi Suomi 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Poliisikoira Rex (12) 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 20.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase (16) 23.35 Veikkausliiga Oletko valmis. 22.55 Freud tappajan mieli (16) 23.50 Uusi Kino: Toiseen suuntaan (12) 00.05 Uutisikkuna TV2 05.55 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.7
TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Nuku hyvin 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Ensimmäiset eläimet 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Avara luonto: Friisein vaeltavat saaret 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Geeninmetsästäjät 12.25 Pisara 12.30 RSO Musiikkitalossa 13.15 Minun luontoni 13.45 Tanja ja kuuro Eurooppa: Yläilmoissa 14.20 Antiikkimakasiini 14.50 Metsien kätkemä Australia 15.20 Strömsön talkoot 15.50 Norsunluukoira 16.20 Rescue Me! Koirien tarina (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Annika, Ylämaan etsivä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kuukkeli, metsän emäntä (S) 18.40 Avara luonto: Serengeti II 19.35 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Vera Stanhope tutkii (12) 22.30 Koukussa (16) 23.20 J. 15.00 Subleffa: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7) 16.45 Suurmestari Ruotsi 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: 7 Days in Entebbe (12) 23.05 Subleffa: Demolition Man (16) 01.15 Simpsonit (7) 01.40 Simpsonit (7) 02.05 Suurmestari UK 02.55 Rantabaari (7) 03.20 Rantabaari (7) 03.45 Rantabaari (7) YLE TEEMA & FEM 08.10 YLE FEM 08.10 Superapulaiset 08.40 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 09.08 Axel Åhman vieraassa normissa 09.35 Timjamia, kukkoa ja torttuja 10.35 Elämän tarkoitus 11.05 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti 11.25 Team Bachstad Eurooppa sodassa ja rauhassa 12.00 YLE TEEMA 12.00 Sairaanhoito-opisto (12) 12.42 Sairaanhoito-opisto (12) 13.25 Sairaanhoito-opisto (12) 14.07 Sairaanhoito-opisto (12) 14.50 Maya, tiikerin tarina (12) 16.15 Yö autiolla vuorella ja Sibeliuksen lauluja 16.55 Ellan matkassa: EteläItalia 17.25 YLE FEM 17.25 Syödään ja nautitaan 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Muumilaakso (7) 18.22 Fantti ja eläimet 18.30 Fiksu, fiksumpi, ajattelija 18.45 Peliskandaali (7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 YLE TEEMA 20.00 Historia: Kauneudenhoito kautta aikojen 20.50 Uusi Kino: Käy rinnallain (S) 21.00 Ennen elokuvaa: Poikamiesboksi 21.05 Kino Klassikko: Poikamiesboksi (12) 23.05 Enemmän elokuvasta: Poikamiesboksi 23.30 Juurien kesä: Mist sä tuut. JIM 04.00 Amerikan rajavartijat 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Nyt jos koskaan (S) 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Kanadan rajalla 13.30 Kanadan rajalla 14.00 Nyt jos koskaan (S) 15.00 Massiiviset muutot 16.00 Burgerimiehet Pohjolassa 17.00 Burgerimiehet Pohjolassa 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 20.00 Panttilainaamon autospesialistit 21.00 Panttilainaamo 22.00 Christoffer Strandberg Show 23.00 Stand Up! 00.00 Madventures Suomi (7) 01.00 Vuorien sankarit 02.00 Muinaiset avaruusoliot 03.00 Amerikan rajavartijat 03.30 Amerikan rajavartijat. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Pikkilän katras (S) 07.13 Pipsa Possu (S) 07.18 Simo (S) 07.25 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.38 Kuviomaa (S) 07.49 Kiri ja Lolo (S) 07.56 Raksajengi 08.07 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.22 Galaxi 08.23 Kesäleiri (7) 08.36 Hilda Hokkus (7) 09.00 Team Bachstad kotikonnuilla 09.35 Yliopistollinen eläinsairaala: Papukaija Jaakko 57v. JIM 04.00 Amerikan rajavartijat 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Suomen huutokauppakeisari 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Amerikan rajavartijat 12.30 Amerikan rajavartijat 13.00 Amerikan rajavartijat 13.30 Amerikan rajavartijat 14.00 Kaverille ei jätetä (S) 15.00 Kaverille ei jätetä (S) 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Suomen huutokauppakeisari 21.00 Leijonan luola USA 22.00 Leijonan luola USA 23.00 Christoffer Strandberg Show 00.00 Poliisit 2020 (7) 01.00 Stand Up! 02.00 4D: Tahdon näyttää nuoremmalta (7) TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 Alexa ratkaisee (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Muisti: Terrorismin pelko 12.00 Asvalttiviidakot 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Vaivaisukon morsian (12) 15.10 Ylen aamun parhaat 15.50 Talot huokuvat historiaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset UutisSuomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 Rantakaupungin mysteerit (7) 20.00 Minä ja Sami 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Karpo (7) 22.30 Top Dog (12) 23.15 Minun musiikkini 00.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.7. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Perjantai 28.7. MAANANTAINA 24. 00.40 Elokuva: Riddick paluu (16) 03.05 NCIS Los Angeles (12) Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Nuori Robin Hood (S) 07.54 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 08.00 Suurmestari UK 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Suurmestari UK 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Humps (S) 07.11 Pipsa Possu (S) 07.16 Killi ja Kiki (S) 07.21 Miio työn touhussa (S) 07.34 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.49 Kengulahti (S) 08.00 Leikitään Pikku Kakkosta 08.36 Kotisaari (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Eka & Helmi (7) 09.19 Eksynyt Ozissa (7) 09.41 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 09.53 Råtta Booris (S) 10.08 Nikki rides bikes 10.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: SWE ITA 12.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: FRA BRA 14.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 15.10 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 16.55 Special Olympics maailman erityisin urheilujuhla 17.25 Yleisurheilun Kalevan Kisat 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Kesäillan valssi 22.15 Danny MTV3 07.05 Unelma-asunto auringon alta 07.05 Professori Balthazar (S) 08.05 Muumilaakson tarinoita (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 11.00 MasterChef Suomi 11.55 Kotoisa 12.50 Donal Skehan: Syödään yhdessä 13.20 Elokuva: Lumihirviön jäljillä (7) 14.50 Koiralle koti 15.15 Suurmestari UK 16.15 Rempalla kaupaksi 16.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 18.00 Murha paratiisissa (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Pilanpäiten 19.30 Täydellinen kesä (7) 20.00 Amazing Race 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Escape Plan (16) 00.45 Missing People (12) 01.50 Kova laki (12) 02.35 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.20 Poliisit UK: Ajojahti (12) Nelonen 06.00 My Little Pony: Pony Life (S) 06.10 My Little Pony: Pony Life (S) 06.25 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.45 Pyjamasankarit (7) 07.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.50 LEGO Star Wars (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 Angry Birds Blues (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 MasterChef Australia 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset 11.30 100 Places to Be 11.35 100 Places to Be 11.40 Remppa vai muutto Australia 12.45 Remppa vai muutto Australia 13.50 Poliisikoira Rex (12) 14.50 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 15.50 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 16.50 Elokuva: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (12) 19.30 Suomi Soi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. 22.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase (16) 00.35 Veikkausliiga Oletko valmis. Lauantai 29.7. Karjalainen (Ruisrock 2019) 00.17 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.7. uuden edessä 10.05 Täällä Pohjantähden alla (12) 10.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 11.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: ENG DEN 13.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 13.40 Sportliv 13.50 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 16.10 Eränkävijät 16.38 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yleisurheilun Kalevan Kisat 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Kesäillan valssi 22.20 Iskelmä-Suomi: Show must go on 23.20 Flow Festival 2022: Florence + the Machine 00.00 Uutisikkuna 00.00 Uutisikkuna MTV3 04.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 Ex-Onnelliset (S) 13.20 Posse 14.40 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 15.05 Agatha Christie: Kuolema lähettää viestin (12) 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Suurmestari 21.00 Murha paratiisissa (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Sully uroteko Hudson-joella (7) 00.20 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 01.05 Poliisit UK: Ajojahti (7) 01.50 Posse 03.05 Unelma-asunto auringon alta 03.50 Penn & Teller: Naruta meitä (S) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Remppa vai muutto Australia 09.05 Annan herkulliset leivonnaiset 09.35 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Lomaile kuin ökyrikas 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Rikkaat ja rahattomat 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Vain elämää 22.05 Keno ja Synttärit 22.10 Elokuva: 007 rakastettuni (16) 00.45 Elokuva: Fast & Furious 7 (12) 03.35 NCIS Los Angeles (12) Sub 04.20 Panttilainaamo 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Mansikka Marja (S) 08.05 Horseland heppajengi (S) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (12) 09.30 Schitt’s Creek (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (7) 12.30 Neljän tähden illallinen 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Rantabaari (7) 15.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.05 Subleffa: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7) 22.45 Subleffa: I, Tonya (12) 01.00 Simpsonit (7) 01.25 Simpsonit (12) 01.50 Suurmestari UK 02.40 Rantabaari (12) 03.05 Rantabaari (7) 03.30 Panttilainaamo 03.55 Panttilainaamo YLE TEEMA & FEM 07.55 YLE FEM 07.55 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.15 Kulttuuria äärirajoilta 08.45 Kun haikara lentää ohi 09.45 Syödään ja nautitaan 10.15 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa 10.59 Jälkiloiste (12) 11.44 Marren julkkiskampaamo 12.00 YLE TEEMA 12.00 Christopher Nupen: kuuntelen kameralla 13.35 Rahavirrat (S) 14.30 Taivaallisen hyvää 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 YLE FEM 17.25 Holly Hobbie (7) 17.47 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nälkäiset nallet (S) 18.07 Maatalon eläimiä (S) 18.13 Supersankarikoulu (7) 18.30 Kovin kuski haussa 19.23 Pieni suuri maailma 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Bussi 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (12) 20.43 Pro arte utili: Raita ja paita 21.00 Kino: Navaronen tykit (12) 23.30 Juurien kesä: Mist sä tuut
06.52 Minimuksut (S) 07.10 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.21 Tulipop (S) 07.30 Remi ja Ubu (S) 07.41 Auvo Raitanen (S) 07.52 Sankarikoulu (S) 08.04 Oktonautit (S) 08.16 Ryhmä Hau (S) 08.39 HYRRÄ 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.11 Kärpästen Harri (7) 09.23 Voihan Poni (7) 09.45 Swang (7) 09.55 Mitä jos. HEINÄKUUTA 2023 Sunnuntai 30.7. 23.35 Elokuva: Beck: Paholaisen asianajaja (12) 01.25 NCIS Los Angeles (12) 02.25 4D: Irlannin OnlyFanstähdet (12) Sub 04.10 Panttilainaamo 04.35 Panttilainaamo 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Nuori Robin Hood (S) 07.54 Myyrän seikkailut (S) 08.00 Suurmestari UK 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Hypoteesi UK 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 1983. TV-OHJELMAT 14 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 Alexa ratkaisee (12) 10.45 8 minuuttia 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Hurjia suomalaisia 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.25 Lakeuksien lukko (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Prisma: Ensimmäiset eläimet 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 Leonardo (12) 20.00 F-19, ruotsalaislaivue Suomen puolesta 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 Perjantai-dokkari: Menov*tunpaussi 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander Matkantekijä 22.50 Naisenkaari (S) 23.45 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (S) 00.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.7. 23.20 Arvet minussa (12) 00.11 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.7. 15.00 Subleffa: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7) 16.45 Suurmestari Ruotsi 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Selviytyjät 20.00 Amazing Race 21.00 Subleffa: Tappajahai (16) 23.25 Simpsonit uusi kausi 23.55 Simpsonit uusi kausi (S) 00.25 Simpsonit uusi kausi 00.50 Ulosottomiehet 01.45 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 02.35 Simpsonit (7) 03.00 Simpsonit (S) 03.25 Suurmestari UK YLE TEEMA & FEM 08.05 YLE FEM 08.05 Superapulaiset 08.35 Ponipulmia 09.05 Ingmar Bergmanin muisto (S) 10.00 Kulttuuria äärirajoilta 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.59 Syntynyt vuonna 2010 12.00 YLE TEEMA 12.00 Laitakaupungin valot (7) 13.15 Kino Klassikko: Bizet’n Carmen (7) 15.45 Yö autiolla vuorella ja Sibeliuksen lauluja 16.25 Christopher Nupen: Jean Sibelius, osa 1 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsön talkoot 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Katto-Kassinen (S) 18.24 Koira nimeltä Ib (S) 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Jälkiloiste (12) 20.42 Hemmalive 21.10 Elokuva: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (16) 22.50 Piilotetut kyvyt 23.35 Lihansyöjäbakteerit JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Amerikan rajavartijat 12.30 Amerikan rajavartijat 13.00 100 Places to Be 13.05 Kaverille ei jätetä (S) 14.05 Kaverille ei jätetä (12) 15.00 Poliisit 2020 (7) 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S) 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 00.00 Suomen huutokauppakeisari 01.00 Madventures Suomi (7) 02.00 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12) 30.7. MTV Sub klo 15.00 Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin Kuten muistamme, vanha ystävämme Uuno Turhapuro on menettänyt muistinsa. (S) 09.58 FIFAn jalkapallon MM 2023: NOR PHI 11.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: GER COL 14.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 14.40 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 15.45 Yleisurheilun Kalevan Kisat 19.10 Urheilu-Suomi 20.10 Kesäillan valssi 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen 22.30 Badding (12) 00.00 Uutisikkuna 00.10 Uutisikkuna MTV3 07.05 Unelma-asunto auringon alta 07.55 Professori Balthazar (S) 08.05 Muumilaakson tarinoita (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 11.00 MasterChef Suomi 11.55 Ruoan alkulähteillä 12.55 Unelma-asunto Espanjassa 13.50 Supernanny Suomi 14.55 MM-rallin huippuhetket: Viro 15.55 Rempalla kaupaksi 16.15 Midsomerin murhat (12) 18.00 Murha paratiisissa (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Midsomerin murhat (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hamilton (12) 23.30 Selviytyjät 00.25 Exät illallisella 00.50 Exät illallisella 01.15 Bachelor Suomi 02.00 Paras vuosi ikinä (S) 02.20 Paras vuosi ikinä (12) 02.45 Unelma-asunto auringon alta 03.35 Unelma-asunto auringon alta Nelonen 06.00 My Little Pony: Pony Life (S) 06.10 My Little Pony: Pony Life (S) 06.25 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.45 Pyjamasankarit (S) 07.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.50 LEGO Star Wars (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 Angry Birds Blues (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.35 Annan herkulliset leivonnaiset 12.05 100 Places to Be 12.10 100 Places to Be 12.20 Remppa vai muutto Australia 13.25 Remppa vai muutto Australia 14.30 Poliisikoira Rex (12) 15.30 Lomaile kuin ökyrikas 16.30 Elokuva: Herra Peabody & Sherman (7) 18.25 Elokuva: M:I III Vaarallinen tehtävä III (12) 20.55 Tulossa: Munkkivuori (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (12) 23.30 Veikkausliiga Oletko valmis. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.05 Kaapo (S) 07.28 Urheat pupuset (S) 07.38 Kuminakuja 19 (S) 07.46 Barbapapa (S) 07.59 Ryhmä Hau (S) 08.23 Galaxi 08.24 Lassie (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad kotikonnuilla 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: JPN ESP 11.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: CRC ZAM kooste 12.30 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: CAN AUS 14.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 15.10 FIFAn jalkapallon MM 2023: IRL NIG kooste 16.00 Sydänmailla (12) 16.45 Luontotuokio 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Iskelmätarinoita 19.00 Kesäillan valssi 19.48 Luontotuokio 20.00 Riistametsällä 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Stacey Dooley: Valmiina sotaan 22.30 Kuoppa (16) 00.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (S) 12.25 Ex-Onnelliset (S) 13.20 Putous 14.45 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 15.10 Kotoisa 16.05 Pitääkö olla huolissaan. 02.50 Neljän tähden illallinen 03.15 Neljän tähden illallinen 03.40 Ulosottomiehet YLE TEEMA & FEM 08.00 YLE FEM 08.00 Retki Pohjoisnavalle 08.40 Yksineläjä Severin 09.10 Antiikkimakasiini 09.40 Timjamia, kukkoa ja torttuja 10.40 Määränpäänä Santiago de Compostela 11.00 Kovin kuski haussa 11.53 Pieni suuri maailma 12.00 YLE TEEMA 12.00 Rahavirrat (S) 12.55 Historia: Kauneudenhoito kautta aikojen 13.45 Dagny jos jään istumaan, kuolen 14.45 Pro arte utili: Raita ja paita 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.30 365 astetta Tanssi Ukrainalle 16.35 Making of 365 16.50 Muotia Pariisista 17.00 YLE FEM 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Seis! (S) 18.09 Käärmeitä kyydissä (S) 18.13 Supersankarikoulu (7) 18.30 Elämän tarkoitus 19.00 Äitiyssokki 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Makuja ja mietteitä 20.10 Kun haikara lentää ohi 21.10 Koutsi (12) 21.55 Levottomat sydämet (12) 22.20 Levottomat sydämet (12) 22.55 Valmiina taisteluun (7) JIM 09.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.00 Nyt jos koskaan (S) 11.00 Amerikan rajavartijat 11.30 Amerikan rajavartijat 12.00 Kanadan rajalla 12.30 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Nyt jos koskaan (S) 15.00 Kaverille ei jätetä (12) 15.55 100 Places to Be 16.00 Raskaan kaluston pelastajat 17.00 Massiiviset muutot 18.00 Vuorien sankarit 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Diili 23.30 Stand Up! 00.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 01.30 Raskaan kaluston pelastajat 02.30 Amerikan rajavartijat 03.00 Amerikan rajavartijat TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Suuri keramiikkakisa 08.00 Avara luonto: Serengeti II 08.55 Perjantai-dokkari: Voittajien kerho 09.05 Rakkaudesta puutarhaan 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Karpo (7) 12.25 Akaton mies (S) 14.27 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 15.20 Kandit 15.50 Romanien vaiettu historia (12) 16.20 Kekkonen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 SuomiLOVE 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Downshiftaajat (12) 21.45 Stephen Lawrencen tapaus (12) 22.30 Ulkolinja: Koronarahaa mafialle. Maanantai 31.7. Nyt se on toki palailemassa, mutta niin pätkittäin, että on aiheuttaa ulkomaankauppapoliittisen selkkauksen. 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kotoisa 21.00 Grand Designs UusiSeelanti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MTVDoc: SHEIN: totuus muotijätistä 23.35 MTVDoc: Slenderman-tapaus: vaiettu totuus (12) 01.25 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 02.45 Posse 03.55 Kova laki (12) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Remppa vai muutto Suomi 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto Australia 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset 15.30 Hauskat kotivideot 16.25 Onnenarpa 16.30 Hauskat kotivideot 17.30 Farmi Suomi 19.00 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Veikkausliiga Oletko valmis. Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Simo Salminen, Spede Pasanen ja Tapio Hämäläinen.. 22.05 Christoffer Strandberg Show 23.05 NCIS Los Angeles 00.05 Poliisit 2022 (7) 01.05 Poliisit 2022 (7) 02.05 Arman Pohjantähden alla (7) Sub 04.20 Poliisit UK: Ajojahti (12) 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.05 Dronix (S) 08.30 Myyrän seikkailut (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (7) 09.30 Schitt’s Creek (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Paavo Pesusieni (7) 11.30 Virkakoirat (S) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Vintiöt (7) 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (12) 14.30 Salatut elämät (12) 15.00 Rantabaari (7) 15.25 Simpsonit (7) 15.50 Simpsonit (7) 16.15 Moderni perhe (S) 16.40 Simpsonit (7) 17.10 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamo 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit uusi kausi 20.30 Simpsonit uusi kausi 21.00 Simpsonit uusi kausi 21.30 Subleffa: Kong: Pääkallosaari (12) 23.35 Vesillä 00.10 Kyllä nolottaa (12) 00.40 Kyllä nolottaa (7) 01.10 Ota rahat ja juokse 02.00 Pitääkö olla huolissaan
HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 * % 50 * % 60 -JÄTTIMARKKINAT Löydä lähin myymäläsi ja katso aukiolotiedot sotka.fi/myymalat 5-VYÖHYKEJOUSIT US 349,(999,-) tö öt tö öt töö t tööt tööt töö t tö öt tö öt tö öt töö t töö t töö t töö t tö öt ETU 65 % EMMARUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää tukevat jalat EMMA-sijauspatja 120x200 cm 129,(329,-) USKOMATON MÄÄRÄ TÖÖTTÖÖT-TUOTTEITA – 50 % * JÄTTIVALIKOIMA -MATTOJA 599,(1499,-) EVIL-DIVAANIVUODESOHVA • kitinvärinen tai tummanharmaa Austin-kangasverhoilu • L266 x S153/86 cm • vuodekoko 195 x 140 cm • tilava vuodevaatelaatikko • koottavissa myös käänteiseksi versioksi Toimitusmyyntihintaan runsaasti muita verhoiluvaihtoehtoja. MAANANTAINA 24. 160x230 cm 29 95 (119,-) 39 95 (159,-) 160x230 cm Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi UUTUUS! UUTUUS! 200x290 cm 79,95 (259,-) 24.7.2023 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +20 +19 +21 +20 +20 +19 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Jokunen sadekuuro. PILAR-MATTO • matalanukkainen • valkoinen tai harmaa tö öt tö öt töö t tööt tööt töö t tö öt tö öt tö öt töö t töö t töö t töö t tö öt ETU 74 % URBAN-MATTO tö öt tö öt töö t tööt tööt töö t tö öt tö öt tö öt töö t töö t töö t töö t tö öt ETU 74 % tö öt tö öt töö t tööt tööt töö t tö öt tö öt tö öt töö t töö t töö t töö t tö öt ETU 60 % 133x190 cm 19,95 (89,95) 200x285 cm 59,95 (179,-) *Niin kauan kuin riittää. Turku +15 cm Hanko +16 cm 0,4 m 0,4 m 0,3 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput lauantaina Utti Lämmintä +23 °C Saana Kylmää +3 °C Laukukero Tuulista 13 m/s Ylivieska Sateista 15 mm. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +22 +20 +14 +15 +14 +12 +12 +12 5 4 2 5 Suomi klo 15:00 Ma +20 +20 +21 +20 +19 +20 +20 +20 +20 Ti +20 +20 +20 +20 +20 +20 +20 +20 +21 Ke +21 +20 +19 +20 +20 +20 +21 +19 +20 To +19 +18 +19 +19 +19 +19 +19 +19 +20 Pe +21 +20 +19 +19 +19 +20 +21 +19 +20 La +23 +22 +22 +21 +21 +23 +23 +22 +22 Su +24 +22 +23 +22 +22 +23 +23 +23 +23 4:45 22:20 4:48 22:18 3:35 23:30 3:38 23:27 Heikkoa tai kohtalaista länsituulta. Vaihtelevaa pilvisyyttä, osin aurinkoista. Päivälämpötila 20 asteen vaiheilla. Katso tarkemmat tiedot ja voimassaoloajat sotka.fi
Aiemmin Mäkiranta ja Väntsi ovat vierailleet Kirakan Harmaassa kylässä esityksellä Erittäin hyvä ystäväni paroni von Munchausen. 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa elettiin vielä villin lännen ja sitä asuttavien uudisraivaajien aikaa. 500 kävijää. Bagge vihjaa, että Janne olisi lopulta riitautunut mustalaisten kanssa ja lähtenyt Norjaan ja sieltä laivakyydillä Minnesotan Duluthiin. Kempston yhdistelee tuotannossaan folkia, bluesia ja kelttiläistä musiikkiperinnettä. Todennäköisintä on, että tuomittu rikollinen kuoli vankileirillä Siperiassa tauteihin tai nälkään, mutta Bagge ei anna todennäköisyyslaskelmien häiritä hyvää legendaa. Hallin hurjan ensimmäinen puolisko kertaa faktuaaliset tapahtumat Siperian-reissuun asti. Ja sellainen Hallin hurja tosiaan on. Tapani Baggen mainio pienoisromaani kertoo, mitä Siperiassa ja Siperian jälkeen mahdollisesti tapahtui tai olisi ainakin voinut tapahtua. Mainio pienoisromaani kuvittelee oman aikansa julkkisrikollisen myöhemmät vaiheet 1800-luvun lopun Amerikassa. Tapahtuman järjestää Kulttuuriyhdistys Kirakan mylly ry, joka on jo vuodesta 2017 alkaen tuottanut teatteritaiteen tapahtumia Kirakan kylään. Paattimestarin laivatelakalla puolestaan tehdään Paavo Heinosen johdolla perinteisiä kaarnalaivoja. Janne ei saa oikein otetta kummastakaan, vaan ajautuu kaikkialla sivulliseksi vaikka omassa hybriksessään uskotteleekin olevansa tarinan päähenkilö. Esitys kestää 40 minuuttia. Valmiit laivat lasketaan lopuksi vesille. Pienet lapset saavat saattajiensa kanssa askarrella puuputkista ja ilmapallon riekaleista 1950-luvun karutsapillejä. heinäkuuta klo 14, työpajat klo 13 Nukketeatteria, ruokopillejä ja kaarnalaivoja Kirakassa Kari Mäkirannan ja Timo Väntsin esitys Viisas Matti ja muita juttuja on musiikilla höystetty potpuri suomalaisia kansansatuja. klo 18 Kuhmon Kamarimusiikki keräsi yli 20?000 kävijää Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalin konserteissa oli yli 23. Turussa artisti esiintyy 26.8. Simon Kempston Turun Kirjakahvilassa tiistaina 25.7. Saman kohtalon koki Mailerin Gary Gilmore, tosipohjainen ja mytologisoitu romaanihenkilö hänkin. Kempston esiintyy Turun Kirjakahvilassa Brinkkalan pihassa tiistaina. Skotlantilainen Simon Kempston esiintyy Turussa Skotlantilainen laulaja-lauluntekijä Simon Kempston palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Suomen keikkalavoille. Suomesta Siperiaan ja sieltä villiin länteen Tapani Bagge T I M O A H O L A Perniön Kirakan Harmaassa kylässä, Kirakan vanhan vesimyllyn maisemissa, järjestetään sunnuntaina 30. Siperiasta romaanin nimihenkilö pääsee karkaamaan häneen rakastuneen rikkaan everstinlesken avulla, ja Venäjältä hän palaa Suomeen sulautuneena kiertelevään mustalaisjoukkoon. KULTTUURI 16 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Sen jälkeen hän yhdistelee useampaakin Hallin Jannen myöhemmistä vaiheista sepitettyä perimätietoa. Tapahtuma alkaa jo klo 13 kahdella työpajalla. Luvassa on kaikenikäisille sopiva nukketeatterimatka kansantarinoihin. Ruokopillejä soitettiin jo keskiajalla, ja nyt on tilaisuus rakentaa oma ruokopilli. Niiden joukossa oli muun muassa neljä tilausteosta. Niin kuin Mailerin monumentaaliteoksessa myös Baggen romaanissa kaikuvat idän ja lännen äänet. (SSS) Thelise lähtee Pride-kiertueelle Totuttuja kaavoja ravistelevaa elektropoppia tekevä Thelise lähtee loppukesän ajaksi kiertämään Pride-tapahtumia. Tuorein on viime kuussa päivänvalon nähnyt Moonrise Over Mostar, joka on ensimmäinen kitaristin klassisen musiikin sävellyksiä sisältävä kokoelma. Romaanin toinen vauhdikas toimintakohtaus onkin kuin klassisesta lännenelokuvasta: siinä suomalaissiirtolainen yrittää postivaunujen ryöstöä huivi naamallaan ja revolveri tanassa, mutta huonostihan moisessa käy kun ollaan maassa, jossa joka iikka on aseistautunut. HEINÄKUUTA 2023 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Tommi Aitio Tapani Bagge: Hallin hurja. Festivaalin teemalla Juuret ja siivet kunnioitettiin niin festivaalin kuin kamarimusiikkigenrenkin historiaa, siipien kautta vietiin festivaalia täysin uusiin tuuliin, kerrotaan tiedotteessa. (SSS). Pillipiiparin soitinverstaassa pääsee tekemään perinteisiä puhallinsoittimia luonnonmateriaaleista pillipiipari Minna Hokan ohjauksessa. Tapahtumassa nähdään klo 14 nukketeatteritaiteilija Timo Väntsin ja muusikko Kari Mäkirannan esitys Viisas Matti ja muita juttuja. Tapani Baggen romaani on kuin sataan sivuun tiivistetty suomalaisugrilainen tulkinta Norman Mailerin tuhatsivuisesta ja parisataa kertaa laajemmasta Pyövelin laulusta. Kultaryntäys Minnesotassa osoittautuu Hallin hurjassa pelkäksi huhupuheeksi, ja rahaton Janne ajautuu jälleen rikosten polulle. Kiertue aloitti esiintymisensä Ikaalisista, ja muut paikkakunnat ovat Pori, Porvoo, Turku ja Kerava. Aviador. Kesä oli ensimmäinen uusien taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen suunnittelutyön tulos. heinäkuuta koko perheen teatteritapahtuma. Miehen henki oli halpaa tavaraa niin kuin Hallin Janne saa huomata. 99 sivua. Vuonna 2008 ilmestyneen debyytin Our Land, Their Freedom jälkeen Kempston on julkaissut 16 täyspitkää levyä. Festivaali päättyi lauantaina. Festivaalilla kuultiin kahdessa viikossa 315 teosta. Siitä Hallin Janne rikostovereineen passitettiin Siperiaan, ja sinne hänen varmuudella dokumentoidut jälkensä myös päättyvät. Hänen legendansa perustuu syksyllä 1867 tehtyyn postiryöstöön, joka eskaloitui murhaksi. Ihastusta herättivät myös tauon jälkeen festivaalille palanneet viulistit Sini Simonen ja John Storgårds sekä pianisti Olli Mustonen. Thelise on helsinkiläinen elektropop-artisti, jonka kappaleilla kuullaan vaikutteita lyriikkavetoisesta suomipopista sekä kansainvälisestä modernista elektroja listamusiikista, kerrotaan tiedotteessa. Thelise esiintyy viidellä paikkakunnalla Pride-juhlissa. Molemmat kertovat henkirikoksen lähinnä huvin vuoksi tehneistä nuorista ajelehtijoista. Hän on vieraillut Turussa useana koronapandemiaa edeltäneenä kesänä. Festivaalilla esiintyi 111 taiteilijaa, joiden joukossa olivat muun muassa yleisön kestosuosikit Storioni-trio ja Meta4. Hänet tunnetaan myös arvostettuna fingerstyle-kitaristina, todetaan tiedotteessa. Hallin Jannena tunnettu huligaani oli oman aikansa julkkisrikollinen, jonka maine kulki ilmeisen ressukkamaisen miehen edellä. (SSS) Viisas Matti ja muita juttuja -esitys Kirakan Harmaassa kylässä (Kirakantie 240, Salo) 30. J E S P E R D O L G O V KIRJAT Kirakan mylly ry on tuottanut tapahtumia jo vuosien ajan. Kumpaakin antisankaria, Baggen Jannea ja Mailerin kuolemaantuomittua Gary Gilmorea, yhdistää tyyneys jolla he lopulta alistuvat kohtaloonsa – moraalin kanssa sillä tuskin on mitään tekemistä vaan pikemminkin se muistuttaa henkistä laiskuutta. Tapahtuman yhteydessä yleisöllä on myös mahdollisuus tutustua Kirakan vanhan vesimyllyn toimintaan ja ostaa myllyssä jauhettuja jauhoja
Vetäjänä Ismo Sainio. Muutoksen tarpeen voi laukaista omien arvojen ja päätösten kyseenlaistaminen. Salo 5 vuotta Aatu Posti 24.7. Eläkeliiton Suomusjärven yhdistys. –?On paljon pitkälle aikuisuuteen ehtineitä ihmisiä, jotka esimerkiksi jonkun kriisin myötä havahtuvat tarkastelemaan omaa suhdettaan vanhempiinsa ja alkavat sitten työstää asiaa vaikkapa terapiassa. Järj. Joskus vanhemmista irtaantuminen ei etene sen takia, että nuori itse vastustaa prosessia. Indiana Jones and the Dial of Destiny Bio-Salo klo 18.30. Tällaisessa tilanteessa taustalla voi olla esimerkiksi aikuisen lapsen päihderiippuvuus tai taloudellinen riippuvuus vanhemmasta. Halikko as Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee STT | Janita Virtanen Vanhemmista irtaantuminen on tärkeä murrosiän kehitysvaihe. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Jos vanhempi ei kykene hyväksymään sitä, että murrosikä väistämättä muuttaa suhdetta omaan nuoreen, hänen voi olla vaikea olla nuoren tukena tämän itsenäistymisprosessissa. Ruby: Teini-ikäinen merihirviö (dub) Bio-Salo klo 17.15. Nuori on saattanut ottaa roolin oman vanhempansa tukijana eikä välttämättä uskalla luottaa vanhemman kykyyn pärjätä ilman jatkuvaa kannattelua. Näytelmäpiiri Suonäpit. TEATTERI (€) Pikkupojat Mathildedalin kesäteatterissa (Ruukinrannantie 6, Mathildedal) klo 18. Eläkeliiton Halikon yhdistys. Jos myöhemmin elämässä tapahtuvan irtioton tekee vanhempi, se voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä, huomauttaa Mieli ry:n asiantuntijapsykologi Elina Komulainen. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Järj. Kaverisuhteilla on murrosiän itsenäistymisessä usein merkittävä rooli, Komulainen huomauttaa. –?Jos taas aikuistuvan nuoren tai aikuisen elämä on kulunut vanhemman toiveita ja mielipiteitä seuraten sen sijaan, että hän on kyennyt tekemään itsenäisiä, omaa hyvinvointiaan tukevia ratkaisuja elämässä, tällaisesta pitkittyneestä asetelmasta irtaantuminen saattaa olla hyvinkin vaikea ja suuria ristiriitoja herättävä prosessi. Järj. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Haapanen uskoo, että vasta myöhemmällä iällä tapahtuva vanhemmasta irtaantuminen saa useammin alkunsa aikuisesta lapsesta. Tällöin taustalla voi olla se, että nuori on yksinäinen eikä hänellä ole uutta kohdetta täyttämään irtaantumisesta syntyvää tyhjiötä. Mölkkyä Armfeltin koulun hiekkakentällä klo 15. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N. Aikuinen ihminen on saattanut elää aivan huomaamattaan oman vanhempansa varjossa. Pihaveisuut Salon kirkon pihalla (sateella kirkossa) klo 18. Oppenheimer Lumo klo 18.30. 9: 7 ELOKUVAT (€) Barbie Lumo klo 16. Haapasen mukaan vanhemman voi olla vaikea ymmärtää aikuisen lapsen tarvetta muutokseen. –?Vaikka irtiotto voi tuntua vanhemmasta kivuliaalta, se voi olla ainoa keino siihen, että aikuinen lapsi lopulta opettelee tulemaan toimeen omillaan, Komulainen summaa. Taalintehtaan Ruukinmuseo. Kyykänheittoa Kuusjoen koulun kentällä (Ylikulmantie 317) klo 18. Sauna lämpimänä Marjaniemessä (Marjaniementie 64, Sauvo) klo 17–21 (€). Kesto n. Eläkeliitto Perttelin yhdistys. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. 1 h. Ruukinkävely Taalintehtaan Ruukinmuseolta (Tullimäentie 7) klo 14 (€). Suur-Salon Selkäyhdistys. MUITA TAPAHTUMIA Sauvakävely Inkereellä klo 10. HUOMENTA MAANANTAINA 24. tulevia tapahtumia varten. Mieli ry:n asiantuntijapsykologin Elina Komulaisen mukaan murrosiässä tapahtuvan vanhemmista irtaantumisen seurauksena nuorelle kehittyy tunne omasta pystyvyydestä ja pärjäävyydestä, minkä kautta hän oppii hiljalleen tulemaan toimeen omillaan. Jos nuoren itsenäistymiskehitys jää syystä tai toisesta vaillinaiseksi, nuoren voi olla vaikea aikuisena kantaa vastuuta omasta arjestaan ja omaa elämäänsä koskevista päätöksistä, kertoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) asiantuntija Minna Haapanen. Teatteri PROvinssi. Jos nuorella ei ole kavereita, itsenäistymisessä eteneminen voi olla vaikeaa. Yksinäiselle nuorelle vanhemmista irtaantuminen voi olla vaikeaa. Järj. Vanhemmat eivät aina tunnista omaa ylisuojelevuuttaan ja saattavat tehdä vahingossa hallaa lapsilleen pyrkiessään silottamaan heidän tietään. Järj. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Marjaniemen toimintayhdistys. Kävelyn aikana selviää mm. Kavereihin suuntautuminen kuuluu tähän vaiheeseen ja helpottaa vanhemmista irtaantumista. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Lähtö terveystalon pihalta. SPR Salon osaston terveyspiste (Paasionkatu 6) avoinna klo 15– 17. Järj. Kahden naisen putkiremppa -komedia Suomusjärven kesäteatterissa (Jamentie 9) klo 19. Haapanen muistuttaa, että oman lapsen itsenäistyminen herättää vanhemmissa usein suuria tunteita hämmennyksestä haikeuteen, ja sopivan välimatkan löytäminen voi olla hyvinkin haastava tehtävä. Talkoot Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 12–15. Jos vanhempi vastustaa nuoren irtaantumista, taustalla voi olla Komulaisen mukaan se, että vanhempi tarvitsisi lisää luottamusta ja uskoa nuoren pärjäämiseen. Vasta vanhemmalla iällä tapahtuvaan irtaantumiseen liittyy Haapasen mukaan paljon enemmän riskejä kuin murrosiän luonnolliseen irtaantumisprosessiin. Kuusjoen karjalaiset ry. Riku Haikara (dub) Lumo klo 17. –?Tämä on nuoren kehityksen kannalta todella ristiriitaista: miten ottaa etäisyyttä vanhempaan, joka kipeästi tarvitsee sinua. –?Jos itsenäistyminen jää tekemättä tai kesken, se saattaa näkyä esimerkiksi siinä, että nuoren voi olla vaikea muuttaa pois kotoa, Komulainen sanoo. Laulattamassa Jukka Saarinen. Murrosiässä irtaantuminen tapahtuu yleensä hiljalleen, mikä mahdollistaa sen, että vanhemman ja lapsen välinen suhde pääsee vähitellen kehittymään kahden aikuisen väliseksi, tasavertaiseksi suhteeksi. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Tiina, Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Kiia, Tinja Ruotsinkielinen kalenteri: Kristina, Kerstin, Tina, Stina, Kristel, Christine, Krista, Kia NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Jaakko, Jimi, Jaakob, Jaakoppi Ruotsinkielinen kalenteri: Jakob, Jimmy, Jim PÄIVÄN SANA Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Mark. Tämä on tärkeää myös nuoren itsetunnon kannalta. –?Tämä taas saattaa aiheuttaa monenlaisia haasteita esimerkiksi ihmissuhteissa, raha-asioiden hoitamisessa tai jopa arjen rutiinien ylläpidossa, Haapanen toteaa. Jos vanhempi on jo joutunut huolehtimaan erityisen paljon esimerkiksi nuoren terveydestä tai päihteidenkäytöstä, nuoren irtaantumisen tukeminen voi tuntua erityisen vaikealta. 1 vuotta Adele Friberg 24.7. Haapasen mukaan nuori saattaa vastustella irtaantumista myös silloin, jos hänellä on pitkittynyttä huolta vanhempansa hyvinvoinnista. Tuotteiden pakkaamista ym. Ulkopelejä Suomusjärven urheilukentällä (Kitulantie 14) klo 14. Järj. kuka on Musta Leski ja miksi Taalintehtaalla on oma keisarinnan ulkokäymälä. Vanhemman ylisuojelevuus voi hankaloittaa nuoren itsenäistymistä Joskus irtioton tekee vasta aikuinen lapsi Jos irtaantumisprosessi jää tekemättä luonnollisena osana murrosikää, se tapahtuu aika varmasti myöhemmin elämän aikana, toteaa asiantuntija Minna Haapanen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Mission: Impossible Dead Reckoning Part One Bio-Salo klo 18. alkaen. Lumo klo 19. Järj. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Järj. Pieni merenneito Bio-Salo klo 19
Wilma on voittanut jokaisen ”MM-kisoissa ei tarvitse kumarrella ketään.”. Ennen kaikkea sunnuntai todisti sen, että Murrolla on realistiset mahdollisuudet seurata Pitkämäkeä vielä pidemmässä ja merkityksellisemmässä putkessa: Vuonna 2007 MM-kultaa Osakassa voittanut Pitkämäki on nimittäin edellinen suomalainen yleisurheilun aikuisten maailmanmestari. Toinen sija toi Castrenille ja Tanille kummallekin palkintorahaa 160?000 dollaria. Oltiin lähellä, mutta ei tällä kertaa. Siellä ei ole ketään, jota en olisi voittanut, Murto muistutti. Murto ylitti avauskorkeuden 436 vasta toisellaan. Sen jälkeen tulen pariksi päiväksi Suomeen. Olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin hyvät, Murron valmentaja Jarno Koivunen hehkutti. Maailmantilaston kärkinainen USA:n Katie Moon ylitti ainoana Murron kanssa 480, mutta teki sen vasta kolmannella yrityksellä. – Viimeinen yritys 486:sta oli paras, mutta hyppy lähti vähän sivuun seipään linjasta. Vesalainen selvisi kaksinpelissä alkulohkosta pääkaavioon eli 128 parhaan joukkoon, mutta tässä vaiheessa Belgian Louis Laffineur oli koskelaista parempi selvin lukemin 4–0. Ensi viikonloppuna Murto hyppää Lahdessa Kalevan kisoissa. 2) Murto käytti kisassa uusia seipäitä. –?Viime vuoden jälkeen oli sellainen fiilis, että tämä on meidän vuosi. Timanttiliigan voitto vakuutti viimeistään sen, että maailmanmestaruus on täyttä realismia. Castren odottaa innolla tulevien viikkojen kisaputkea Euroopassa. 451 ja 462 menivät ensimmäisellä yrityksellä, 471 ja 480 toisella. – Toivoin etukäteen, että olisi hyvät olosuhteet, kun kokeilen uusia seipäitä. – Parempaan oli mahdollisuuksia, sillä Kreikkaa vastaan johdimme 2–0, mutta hävisimme lopulta 2–3. Tässä oli paljon positiivista, mitä ottaa mukaan. Pitkämäen 24:s ja viimeinen voitto tuli syyskuussa 2015 eli Murto katkaisi lähes kahdeksan vuotta kestäneen kuivan kauden. Murto ei kuitenkaan puolusta mestaruutta, sillä Elina Lampela katkaisi vuosi sitten Murron neljän mestaruuden putken. Minimitavoite tuli saavutettua, mutta kokonaisuutena suomalaisten panos Puolassa oli odotettua vaisumpi. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 18 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. HEINÄKUUTA 2023 Kakkossija ja jättitili olivat laiha lohtu Castrenille GOLF Matilda Castren ja malesialainen Kelly Tan jäivät niukasti toiseksi golfin naisten LPGA-kiertueen kilpailussa Yhdysvaltojen Michiganissa. Aina on eri tilanne pelata paineen alla, ja siitä sai nyt pari viimeistä päivää taas kokemusta. (SSS) SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi YLEISURHEILU Naisten seiväshypyn MM-finaaliin on tasan kuukausi aikaa ja yksi suurimmista mestarisuosikeista on Wilma Murto, Salon Vilpas. Arvostan sitä tosi korkealle, Murto kertoi SUL:n nettisivuilla. 486 olisi parantanut sentillä Murron viime kesän Münchenin EM-finaalissa hyppäämää Suomen ennätystä Murron viimeinen yritys 486:sta nousi korkealle. – Timanttiliigan voitto menee arvioissani sinne Euroopan mestaruuden ja MM-mitalien hujakoille. – Tämä alleviivaa sitä, että MMkisoissa ei tarvitse kumarrella ketään. (STT) Vesalainen oli melkein tyytyväinen EM-matkaan PÖYTÄTENNIS Kosken Kaiun Matias Vesalainen palasi junioreiden EM-kisamatkalta Puolan Gliwicestä kaksijakoisin miettein. Niinpä kisa ratkaistiin korkeudessa 486, jota kumpikaan ei ylittänyt. –?Hyvä viikko ja paljon hyvää peliä. Tosi kiva mennä Ranskaan, Skotlantiin ja Englantiin. Päävalmentaja Mattias Bergkvist ei ollut hänkään suojattiensa esityksiin järin tyytyväinen Joukkuekisassa sija 27 oli 39 osanottajamaan joukossa pettymys. Vaikka tappio tuoreeltaan harmitti, kertoi Castren pitävänsä peliviikkoa hyvänä. –?Lähellä oli. Harmittaa kyllä tosi paljon, ettei voitettu tai päästy uusintaan. – Nyt pääsee Eurooppaan. Mutta olikin tosi tylyt tuulet, vaikka oli minulla niiden kanssa vähän onneakin, Murto sanoi. Samalla Murrosta tuli ensimmäinen suomalainen nainen ja ei-keihäänheittäjä, joka on voittanut Timanttiliigan tai sen edeltäjän Kultaisen liigan osakilpailun. Reissu oli joukkueelle hyvä oppitunti. Ennen Murtoa liigavoiton olivat napanneet vain keihäänheittäjät Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen, Ari Mannio ja Aki Parviainen. 1) Murto tuli kilpailuun yli kolmen viikon kilpailutauolta. Viimeisellä reiälläkin oli lähellä, ettei putti uponnut, Castren manasi tiedotteessa. Euroopan mestaruudet ulkoja sisäradalla voittanut Murto sai yliviivata taas yhden merkittävän saavutuksen, kun hän voitti sunnuntaina Lontoossa hypätyn Timanttiliigan osakilpailun kesän parhaalla tuloksellaan 480. Vesalainen selvisi 128 parhaan joukkoon myös nelinpelissä ja sekanelinpelissä. Murto käytti uusia 475-senttisiä seipäitä, jotka mahdollistavat isommat otekorkeudet. Voiton yhdellä lyönnillä vei johdosta päätöskierrokselle lähtenyt yhdysvaltalaisten Cheyenne Knightin ja Elizabeth Szokolin muodostama joukkue. – Tavoite tuli saavutettua, mutta paremminkin olisi voinut mennä, Vesalainen summasi. – Loistava suoritus Wilmalta. Murron sunnuntaista saavutusta korostaa entisestään kolme asiaa. 3) Koko kilpailun hyppypaikalla puhalsi vastatuuli. – Pääsin jo nyt käyttämään sellaisia otteita, joita en olisi pystynyt ottamaan vanhoilla seipäillä, Murto paljasti. Siinä alkoi olla myös jo aika paljon hyppyjä alla (kymmenen), joten olen tosi tyytyväinen että sain tuollaisen yrityksen aikaiseksi, Murto muistutti
Eroa kisan voittaneeseen Rovanperään kertyi vajaat kaksi ja puoli minuuttia. Castren oli LPGA-kiertueen Michiganin osakilpailussa toinen ja tienasi 160 000 dollaria (noin 143 000 euroa) eli 16 kertaa Murtoa enemmän. Menestys tarkoittaa kuitenkin sitä, että Murto tuskin saa enää valtion 20 000 euron verotonta apurahaa, sillä hänen viime ja tämän vuoden tulonsa ylittävät erittäin todennäköisesti opetusja kulttuuriministeriön asettaman 80 000 euron tulorajan. Lopulta Lappi nappasi kauden neljännen palkintotilansa 7,2 sekunnin erolla ennen walesilaista. Etiopian Gudaf Tsegay voitti kilpailun ajalla 14.12,29, ja olympiavoittaja Hassanin edelle ennätti myös Kenian Beatrice Chebet. Esimerkiksi viime viikolla käydyn Mikkeli Gamesin keihäskisan voittaja Taneli Juutinen kuittasi yhtä suuren palkintorahaa (2 500 euroa) kuin Timanttiliigan nelossijasta! Murron onneksi hänen asiansa ovat niin hyvin kuin ne suomalaisella yleisurheilijalla voivat olla. Bol selvitti aidatun ratakierroksen ajassa 51,45, jota paremmin on juossut vain lajin yhdysvaltalainen ME-juoksija Sydney McLaughlin-Levrone MM-kisojen voittoajallaan 50,68. Murrolla on kolme suurta ja globaalia yhteistyökumppania (Red Bull, Puma ja Mercedes Benz), joiden ansiosta tänä vuonna Timanttiliigasta tienatut 19 000 dollaria ovat kiva bonus hänen kokonaistuloissaan. Hassan lohkaisi entisestä ennätyksestään ja samalla Euroopan ennätyksestä lähes kymmenen sekuntia, mutta aika 14.13,42 riitti Lontoossa vasta kolmanteen sijaan. Kaikki on koko ajan hallinnassa, eikä riskejä tarvitse ottaa. Nyt hän lähtee neljäntenä, joten varmasti on tosi vaikeaa ajaa Ottia vastaan kilpaa Suomessa, Rovanperä mietti. Teemu Suninen debytoi Virossa Hyundain Rally1 -auton ratissa. Nuotit ovat hyvät, ja pätkät tietenkin muistetaan, kun ne ovat samoja. –?Meni aika nappiin. Jos yleisurheilu olisi aidosti iso ja houkutteleva tv-laji muuallakin kuin Suomessa, sen arvostetuimman kilpailusarjan palkintorahoihin laitettaisiin nolla perään. Hyundain suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi kävi koko viikonlopun ajan kovaa taistoa kisan kolmannesta sijasta Toyota-kuski Evansia vastaan. Lisäksi Hollannin Femke Bol ja Sifan Hassan kohensivat Euroopan ennätyksiä 400 metrin aitajuoksussa ja 5?000 metrillä. Seuraavaksi MM-sarja jatkuu Rovanperän kotiteillä Keski-Suomessa, joten tilanne vaikuttaa erinomaiselta. Tykkään näistä teistä ja tästä sorasta aika paljon enemmän kuin mitä esimerkiksi Suomessa on. Castren tienasi 16 kertaa enemmän kuin Murto Suomen tämän hetken kaksi parasta naisurheilijaa seiväshyppääjä Wilma Murto ja golfari Matilda Castren viettivät menestyksekkään ja rahakkaan viikonlopun. Täydellinen ralli Kalle Rovanperä voittaa erittäin suurella todennäköisyydellä toisen peräkkäisen maailmanmestaruuden. (STT) Bol ja Hassan juoksivat Euroopan ennätykset Timanttiliigassa Wilma Murto teki kotimaista yleisurheiluhistoriaa sunnuntaina Lontoossa. L E H T I K U V A / M I K K O S U U T A R I N E N Rovanperän mestaruutta ei uhkaa kukaan. –?Olen silti vähän pettynyt itseeni, odotin itseltäni enemmän tänä viikonloppuna. Bol lohkaisi yli puoli sekuntia entisestä maanosan ennätysajastaan 52,03. –?Vauhti tulee siitä, kun auto istuu käteen ja ei tarvitse taistella minkään kanssa. Sieltä varmaan se vauhti tulee, kun pystyy omalla ajolla ja hyvällä fiiliksellä ajamaan hyviä aikoja, Rovanperä kertoi. Rovanperä voitti myös kisan päättäneen Power Stage -erikoiskokeen ja täysi 30 pisteen potti vankisti entisestään Toyota-kuskin asemia MM-sarjassa. Ero toisena olevaan tallikaveri Elfyn Evansiin on nyt 55 pistettä. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat STT | Aki Hietavala RALLI Hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä oli Viron MMrallissa täysin ylivoimainen. –?Niin kuin viime vuonna nähtiin, Ott Tänak tuli Suomessa aika kovaa, vaikka hän taisi lähteä toisena autona vai kolmantena. Rovanperä nousi jo perjantaina kisan kärkeen vaikeasta lähtöpaikastaan huolimatta ensimmäisenä autona. Suninen noudatti tiimin suunnitelmaa ajaen varmasti maaliin. Se palkittiin viidennellä tilalla. Budapestin MM-kisoihin valmistautuvat urheilijat tekivät useita kauden kärkituloksia. Lauantaina ja sunnuntaina suomalaistähti kiihdytti 13 perättäiseen pohja-aikaan ja otti kisan voiton 54,7 sekunnin erolla ennen Hyundain Thierry Neuvillea. Murto kuittasi Timanttiliigan Lontoon osakilpailun voitosta 10 000 Yhdysvaltain dollaria (noin 9 000 euroa). L E H T I K U V A / A F P / H E N R Y N I C H O L L S. KOMMENTTI Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi YLEISURHEILU Timanttiliigassa herkuteltiin huipputuloksilla sunnuntaina Lontoossa. Palkintorahojen vertailu on kaikkea muuta kuin aukotonta tai edes reilua, mutta se kertoo tylysti sen, millaiseksi nappikaupaksi yleisurheilu on muuttunut globaalissa urheilumarkkinassa. Silloin kun kaikki on kohdallaan, voi ajaa sitä omaa ajoa. En silti sano, että olisin pystynyt haastamaan Kallen, mutta odotin, että olisimme olleet edes lähempänä, Lappi totesi. Aika lailla täydellinen viikonloppu. MAANANTAINA 24
Se oli ennen sunnuntaita uinnin vanhin maailmanennätys. –?Se oli hullua, Marchand kuvaili suoritustaan AFP:lle. Muista entisistä maailmanmestareista Kalevan Rastin Jarkko Huovila oli viides ja Turun Suunnistajien Janne Salmi kymmenes. –?On upeaa tehdä se täällä. Perttelin Peikkojen järjestämään kilpailuun osallistui vajaat 400 suunnistajaa, jotka pääsivät vaativiin maastoihin lähes optimaalisissa oloissa. Matti Mattssonin ”perussatanen” ei riittänyt välieriin miesten 100 metrin rintauinnissa pitkän radan MM-kilpailujen avauspäivänä Japanin Fukuokassa. Hän ui sunnuntaina sivulajinsa alkuerissä ajan 1.00,62, jolla hän jäi sijalle 20 ja 0,4 sekuntia jatkopaikasta. PePe järjestääkin ensi kesänä perinteisen pitkän matkan kilpailun Peikkorastit samassa paikassa, mutta laajemmalla maastoalueella. Jo vuosi sitten Budapestissa Marchand oli saavuttamassa kaikkien aikojen uimarin viimeistä ME:tä, mutta jäi tuolloin siitä noin puoli sekuntia. Ranskalainen uintikomeetta Léon Marchand, 21, kauhoi 400 metrin sekauinnin MM-finaalissa Japanin Fukuokassa ajan 4.02,50. Aika on hullu, ranskalainen kertoi. Hän päihitti yli sekunnilla yhdysvaltalaisen ME:n, joka oli kestänyt Pekingin 2008 olympialaisista asti. STT | Topias Mikkonen UINTI Vaikka Michael Phelpsiä on mahdotonta unohtaa, hänen henkilökohtaiset maailmanennätysaikansa jäivät sunnuntaina historiaan. P E P E / J A R I K L E E M O L A PR:n Arola juoksi lähes täydellisen keskimatkan. Titmus löi kädet kaakeliin ajassa 3.55,38 ja paransi McIntoshin ME:tä vajaalla sekunnilla. Hän oli alkuerien 31:s ajalla 1.00,56. Määrä on 14 enemmän kuin Paavo Nurmella, Larisa Latyninalla, Mark Spitzillä ja Carl Lewisillä, jotka jakavat tilaston kakkospaikkaa. HEINÄKUUTA 2023 SUUNNISTUS Paimion Rastin Topias Arola voitti lähes täydellisellä suorituksella Varsinais-Suomen aluemestaruuden sunnuntaina Juvankosken Hirstenmäen maastossa. Kilpailun valvojan Hannu Pyyn mukaan Hirstenmäen maasto olisi SMtai jopa MM-kisan arvoinen. Angelniemen Ankkurin Henna Yliluikki oli kuudes ennen kolminkertaista maailmanmestaria Vroni König-Salmea. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. Australian naiset tekivät 4x100 metrin vapaauintiviestin historian nopeimman ajan, minkä lisäksi Australian Ariarne Titmus kukisti 400 metrin vapaauinnin maailmanennätystaistossa Yhdysvaltojen Katie Ledeckyn sekä Kanadan Summer McIntoshin. Yhdysvaltalainen Phelps, 38, teki eri matkoilla yhteensä 29 henkilökohtaista maailmanennätystä, joista nuori ranskalainen rikkoi viimeisen voimassa olleen. L E H T I K U V A / A F P / M A N A N V A T S Y A Y A N A Marchand rikkoi MM-altaassa 15 vuotta vanhan ennätyksen. Team, 53) Lumierä, 54) LÖSSI, 55) AC PoVi, 56) LP Lutumunat Naisten harrastesarja: 1) Keijot, 2) Boombs, 3) Sussun tukijat, 4) MEIE Piffensid!!, 5) TehoTuUL, 6) Puusilmät, 7) Team Hörppy, 8) Olipa Kerran, 9) Hattuvillitys, 10) Mummot, 11) Peräkylän Barbiet, 12) Maatuskat, 13) Ne-On Matit, 14) Riemu-Femmat, 15) Kirran Mirrit, 16) TuUL, 17) Penat, 18) TuUL JAS, 19) lp purrr Sekasarja 1: 1) MH fanclub, 2) Tush keissi, 3) Team Sokka Irti 2, 4) Team Sokka Irti 1, 5) Team Real, 6) Autokiillotus, 7) Poimarin Juju, 8) Pelimatkavirne, 9) Päiväkoti, SFC-Margareta, 11) DeWi, Hilebileet, 13) JyskänPamahdus, Villit vadelmat, 15) Ohilyöjät, Ylijuoksu, 17) Oho!, 18) Anonyymit Appelsiinit, 19) Paraisten Biitsi (ParBi), 20) Täyttä Timanttia, 21) Playa, 22) LP Ohilyönti, 23) Love Team, 24) Salo PV, 25) Kääbused, 26) Iskulapanen, 27) URVot, 28) Kääbused 2, 29) FlyingBalls&Ladys, 30) Team Lare, 31) AC Mallasjuoma, 32) Jokuset, 33) Summermind Team (SMT), 34) Ratamestarit, 35) Boxing Day, 36) Salon Sarana Ranteet, 37) Piikkiön Kehitys ry, 38) One More Time, 39) Erätauko, 40) Rytys, 41) Tietysti Loistavaa Osaamista (TLO), 42) KloPa, 43) KNL, 44) Turmiontassut, 45) Balls of duty, 46) Tunarit Sekasarja 2: 1) VK MEIE, 2) Ervelän Ponnistus, 3) Served Hot, 4) Kauniit ja Rohkeat, 5) Hittiputki, 6) SaPeLi Ry, 7) TopGunnar, 8) All Stars, 9) IronGunnar, Volumen terden tähdet, 11) Katalat matot, Marjakossu, 13) Team Räpsä, Vieras, 15) Blue Coconuts, Salon Germa, 17) Pallovaara, 18) PikkuJurri, 19) Keräilyerä, 20) Keisarit, 21) Superfressit, 22) Smurffit, 23) Jokisen Eväät, 24) FC Hippelin Poimijat, 25) Saranat, 26) PePa, 27) Team akuutti Orpo arvostaa, 28) Maran Baarin Starat, 29) Poro Makia, 30) Ouboys, 31) Avomaan Pallot, 32) Ace Holes, 33) Sankarittaret. Phelpsiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen urheilijana, sillä hän voitti urallaan 23 olympiakultaa. LENTOPALLO XLVI Salo Volleyn lopputulokset: Miesten kilpasarja: Finaali: Pub Jaska Raisio–Varjokuusikko 1–2 (27–25, 13–25, 11–15) 1) Varjokuusikko, 2) Pub Jaska Raisio, 3) Team Jame, 4) Paatti Naisten kilpasarja: Finaali: Kaarnamuorit–Turun Lissut 2–0 (25–20, 25–13) 1) Kaarnamuorit, 2) Turun Lissut, 3) Golden Girls, 4) Kovat Jää, 5) Peimarin Rakennuspalvelu, 6) Junnut, 7) Parasta Ennen Urheilijat, 8) Nestehukka, 9) Perniön Sisun Misut Miesten harrastesarja: 1) Ex B-juniorit, 2) JYKY, 3) VK MEIE/ AUTOBUDDY, 4) Tuhkimotarina, 5) PiKe, 6) Kireet henkselit, 7) Pyhärannan Myrsky, 8) Teiskon Terä, 9) Lihavien Lasten Liikuntakerho, LP-Paniikki, RunU, Team Ukraine, 13) El Pantera, Perttulan Riento, Sets on the beach, Tuplatumppu, 17) Tiikeri volley, 18) Palautusjuoma, 19) KaPa, 20) Joutsanpojat, 21) Onnenperän Pateri, 22) Metsien miehet, 23) Keski-Salon Peräkärripojat, 24) SCS Leuven, 25) FC Karjala Team 1, 26) Vaulammin Kiusa, 27) Siilit, 28) Raskassarja, 29) Toijalan Valpas, 30) AlaPo, 31) HaSa.rdi, 32) Wet Dream Team, 33) Team Happo, 34) Jetlyfe, 35) EiVälii, 36) Vatos locos, 37) E-Save, 38) Hiihtohousu volley team, 39) Keijon Pojat, 40) Joutsenlaulu, 41) LAlpj, 42) FC Karjala Team 2, 43) PASILA SKA, 44) Taliskerit, 45) Uggosetti, 46) Kari Vepsä Fun Club, 47) Penamiehet, 48) Nahkahaulikko, 49) Setti Säpäkkä XIX, 50) SlippyD, 51) PeRu Akatemia, 52) A.A. Arola arvioi tehneensä 4,6 kilometrin keskimatkalla vain muutaman virheen. Naisten pääsarjassa 3,8 km radalla nopein oli Tampereen Pyrinnön Saila Kinni 45 sekuntia ennen Paimion Rastin Milja Väätäjää. Eroa toiseksi tulleeseen Turun Metsänkävijöiden Jussi Sunaan tuli lähes kolme minuuttia. Laura Lahtinen kilpaili niin ikään ensimmäisessä aamusessiossa, mutta karsiutui jatkosta naisten 100 metrin perhosuinnissa. Sunnuntaina nähtiin kaksi muutakin maailmanennätystä. Phelpsin viimeinen ME murskaksi Tulevaisuus (Leon Marchand) ja menneisyys (Michael Phelps). Kolmanneksi suunnisti 22 vuoden takainen pikamatkan maailmanmestari Pasi Ikonen, joka jäi Sunasta vain seitsemän sekuntia. (SSS) Maailmanluokan Hirstenmäki vaati veronsa Maailmanmestari Janne Salmi nousi Pahamäkeä ylös
H20 4,00 km (2): 1) Eelis Axelin PR 48.15 H18 3,30 km (3): 1) Artur Emaldynov AngA 48.31, 2) Elias Seppä AngA 50.57, 3) Olli Koivunen AngA 1.04.36. Seiväshyppy: 1) Wilma Murto Suomi 480 (kkk), 2) Katie Moon USA 480, 3) Tina Sutej Slovenia 471, 4) Nina Kennedy Australia 471, 5) Ekaterini Stefanidi 462. UINTI Fukuoka, Japani, pitkän radan (50 m) MM-kilpailut, 1. 3?000 m ej: 1) Jackline Chepkoech Kenia 8.57,35 (kk), 2) Beatrice Chepkoech Kenia 9.04,34, 3) Aimee Pratt Britannia 9.16,10. JALKAPALLO Miesten Ykkönen: Gnistan–TPS 0–3 SJK Akatemia–EIF 0–4 MP 16 11 3 2 31–16 36 Gnistan 16 10 4 2 29–13 34 EIF 16 8 6 2 26–14 30 SJK Akatemia 16 9 2 5 29–28 29 TPS 16 8 4 4 31–19 28 HIFK 16 6 6 4 22–18 24 SalPa 16 5 3 8 20–21 18 JäPS 16 4 4 8 16–24 16 FF Jaro 16 3 5 8 14–27 14 KäPa 16 3 3 10 25–39 12 JJK 16 2 5 9 17–29 11 KPV 16 2 5 9 12–24 11 Seuraavat ottelut: 29.7. Mattsson oli alkuerien 20:s ja karsiutui. 11) Markku Sipponen PR 28.08, 12) Lauri Röytiö PR 28.31,...16) Mauri Sinnelä SuSi 34.28,...18) Touko Tuomola Rasti88 40.09,...21) Reijo Hannus AngA 46.59. D50 2,40 km (12): 1) Ingela Mattsson PIF 28.11,...4) Tuija Välimaa Rasti88 41.40,...6) Hanna Kiili AngA 45.32,...8) Katja Nokka Rasti88 51.35 D55 2,20 km (9): 1) Tiina Kerkola SuSi 29.38, 2) Helena Havia-Kinnala AngA 33.54,...6) Hanna Franssila AngA 46.02,...8) Anu Reiman AngA 56.26 D60 1,80 km (10): 1) Rita Linko EsSu 24.54,...3) Tuula Kuisma SomEsa 27.44 D65 1,60 km (9): 1) Annariitta Kottonen Lynx 20.22, 2) Pirjo Lähteenmäki PR 23.07 D70 1,30 km (10): 1) Hely Salmenoja HirvHe 15.55,...9) Pirjo Karvonen SuSi 32.54 D75 1,30 km (3): 1) Maija Verha VaRa 18.19, 2) Kaarina Rahkasuo Rasti88 18.38, 3) Marja-Liisa Ojamaa SalVie 22.09. F-lohko: Ranska–Jamaika 0–0 RALLI Tartto, MM-sarjan 8/13 kilpailu Viron ralli: Lopputulokset (21 erikoiskoetta): 1) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota 2.36.03,1, 2) Thierry Neuville Belgia, Hyundai jäljessä 52,7 sekuntia, 3) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Hyundai –59,5, 4) Elfyn Evans Britannia, Toyota –1.06,8, 5) Teemu Suninen/Mikko Markkula Suomi, Hyundai –2.21,1. H50 3,30 km (17): 1) Marko Loukkalahti HiKi 29.41,...7) Janne Uolevi Nurmi SalVil 33.42,...12) Pertti Arola PR 39.16,...14) Yuri Emaldinov AngA 41.36,...17) Juha Vasarainen AngA 1.06.05. USA:n Corey Ellis voitti Nokialla heitetyn frisbeegolfin arvokisan. HEINÄKUUTA 2023 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 N O V A R U O T O U D A R A L A S T O N A R B U U S I M O A T M E I R A T U K I I S T U V A T K A V E R I T B T A I N V A T I I T S I V U R I K A S R O T S I S A L I P A A R M A A I T I O T I A L U S T A T I E T O I N E N I I R I D E K K A R I T H O U T L U O N N O S E T U U S L L U N D A L A N V K T H O I K E U S O L L A K R A P U A R E S K I R K A S T A A S A A L I S K Ä T E V Ä A I N E A V I O I I D A K Ä K I V E T O K E T J U L O N D O N R I T I S T Ä O T O S A S U A A I T A VIIKKORISTIKON RATKAISU Karjaskylän Metsästysyhdistys ry:n KESÄKOKOUS 1.8.2023 klo 16.00 Salon kaupungintalolla, Huoneisto Kataja. 1?500 m: 1) Yared Nuguse USA 3.30,44, 2) Narve Nordås Norja 3.30,58, 3) Neil Gourley Britannia 3.30,60. 02 822 4405 Myyntiauto Tmi T. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N. D16 2,10 km (6): 1) Anni Mäki-Hokkonen RaKaS 22.48,...4) Matilda Tuomala AngA 29.24,...6) Vilja Lehtonen AngA 35.49. Korkeus: 1) JuVaughn Harrison USA 235, 2) Mutal Essa Barshim Qatar 233. 0440 533 985. N 400 m vu: 1) Ariarne Titmus Australia 3.55,38 (ME), 2) Katie Ledecky USA 3.58,73, 3) Erika Fairweather Uusi-Seelanti 3.59,59. Salon ja Forssan Seudun Puhelin) 040 589 5322 toimisto@otc.fi / www.otc.fi Toimitilaa 270 m² Helsingintie 32, lattialämm., iso nosto-ovi, minikeittiö, mahd. Stefanie van der Gragt 1–0. Tule katsomaan ja tee tarjous! p. SUUNNISTUS Juvankoski, Salo, am-keskimatka Sarjojen voittajat parasta ja paikallisten seurojen suunnistajat H21 4,60 km (28 osallistujaa): 1) Topias Arola PR 31.47, 2) Jussi Suna TuMe 34.37, 3) Pasi Ikonen PR 34.44,...7) Tuomo Mäkelä AngA 39.19,...13) Vesa Mäkinen AngA 41.10,...16) Teemu Kerkola AngA 45.04, 17) Jere Kommio AngA 46.10,...22) Antti Reiman AngA 55.48 H35 4,00 km (6): 1) Lauri Kleemola Lynx 38.43,...4) Germo Kenner PR 1.02.39,...6) Mikko Lähdekorpi AngA 2.06.01. TPS–SJK Akatemia, KäPa–JJK. Pituus: 1) Quanesha Burks USA 698. N 4x100 m vu: 1) Australia 3.27,96 (ME), 2) USA 3.31,93, 3) Kiina 3.32,40. OSTETAAN VUOKRATTAVANA TORILLA TILAUSASIAT VERKOSSA: TILAAJAPALVELIJA.FI SALON SEUDUN SANOMAT TULOSPÖRSSI FORMULA 1 Budapest, MM-sarjan 11/22 kilpailu Unkarin gp: Lopputulokset: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.38.08,634, 2) Lando Norris Britannia, McLaren –33,731, 3) Sergio Perez Meksiko, Red Bull –37,603, 4) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –39,134, 5) Oscar Piastri Australia, McLaren –1.02,572, 6) George Russell Britannia, Mercedes –1.05,825, 7) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –1.10,317, 8) Carlos Sainz Espanja, Ferrari –1.11,073, 9) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin –1.15,709, 10) Lance Stroll Kanada, Aston Martin –1 kierros, 11) Alex Albon Thaimaa, Williams –1, 12) Valtteri Bottas Suomi, Alfa Romeo –1. M 400 m sku: 1) Léon Marchand Ranska 4.02,50 (maailmanennätys), 2) Carson Foster USA 4.06,56, 3) Daiya Seto Japani 4.09,41. MAANANTAINA 24. E-lohko: Hollanti–Portugali 1–0 (1–0) 13. 400 m: 1) Wayde van Niekerk EteläAfrikka 44,36, 2) Bryce Deadmon USA 44,40, 3) Vernon Norwood USA 44,46. Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi 67,03, 2) Matthew Denny Australia 66,77, 3) Kristjan Ceh Slovenia 66,02. D40 2,80 km (10): 1) Katri Lindeqvist PR 32.25, 2) Tiina Väre SomEsa 33.11,...6) Pinja Mäkinen AngA 43.23, 7) Hanna Kaarto Rasti88 50.56 D45 2,80 km (11): 1) Hanna Lonka PIF 28.58, 2) Jaana Röytiö PR 32.05, 3) Mari Paganus-Anttonen AngA 37.14,...10) Minna Seppänen Rasti88 54.12, 11) Milla Seppä AngA 1.08.06. Johtokunta KOKOUKSET RÄYSTÄSKOURUT Salon torilla • räystäskourut (kantikkaat ja pyöreät) • syöksytorvet • savupiipun sisäputket • piipunhatut • jatkettavat alumiinitikkaat • A-malliset tasotikkaat OJALAN KOURU KY Rauma p. H16 2,10 km (5): 1) Aarne Kemppainen EsSu 16.29,...4) Topi Virtanen PR 22.30, 5) Sampo Oksa PR 27.11. H14 1,40 km (7): 1) Masi Lilja TP 11.17, 2) Otto Virtanen AngA 13.02,...4) Anselmi Anttonen AngA 15.20, 5) Aaro Lahdenperä PR 15.39, 6) Eeli Pihlaja PR 19.45, 7) Sakari Hakala AngA 46.04. Kuula: 1) Ryan Crouser USA 23,07, 2) Tom Walsh Uusi-Seelanti 22,58, 3) Joe Kovacs USA 21,87. H75 1,60 km (27): 1) Åge Liljeström HS 20.15, 2) Heikki Pajunen PR 21.59,...4) Erkki Laine AngA 24.00,...7) Raimo Karvonen SuSi 24.57,...13) Roy Hellström PR 26.59,...15) Hannu Villberg SalVie 28.56,...22) Kari Kallio SuSi 39.14. H45 3,80 km (16): 1) Markku Laaksonen Rasti88 34.02,...5) Kaj Raute SuSi 43.36,...9) Mika Lyytikäinen PR 46.51, 10) Rami Heikkonen SuSi 47.19,...13) Saku Tranberg PR 57.08. Esillä sääntömääräiset asiat. Vuorio p. KPV–Jaro, JäPS–HIFK, EIF–SalPa, 30.7. D21 3,80 km (10): 1) Saila Kinni TP 34.06, 2) Milja Väätäjä PR 34.51, 3) Venla Turakainen KR 38.54,...6) Henna Yliluikki AngA 46.20 D35 3,30 km (3): 1) Joosefiina Mäkelä AngA 40.49,...3) Jaana Lehtinen PR 53.57. Power Stage: 1) Rovanperä 9.14,9, 2) Evans –2,0, 3) Lappi –3,9, 4) Tänak –4,5, 5) Neuville –6,1. 400 m aj: 1) Femke Bol Hollanti 51,45 (EE), 2) Janieve Russell Jamaika 53,75, 3) Shamier Little USA 53,76. H40 4,00 km (11): 1) Joona Eskelinen RaVi 43.52, 2) Samuli Lahdenperä PR 52.16,...6) Mikko Välivirta HaHa 58.57,...8) Antti Virtanen Rasti88 1.03.05,...11) Niko Tuominen R-P 1.10.01. Naiset: 249 (–11): Kristin Tattar Viro 61+59+65+64, 265 (+5) Heidi Laine Suomi 68+68+65+64, 266 (+6): Catrina Allen USA 68+66+66+66, Missy Gannon USA 67+66+67+66. 5?000 m: 1) Gudaf Tsegay Etiopia 14.12,29, 2) Beatrice Chebet Kenia 14.12,92, 3) Sifan Hassan Hollanti 14.13,42 (EE), 4) Medina Eisa Etiopia 14.16,54 (nuorten ME). Fridolina Rolfö 1–1, 90. 040 701 1622 tiistaina klo 10–12 OSTETAAN LOUNEAN OSAKKEITA (ent. MP–Gnistan, 31.7. G-lohko: Ruotsi-Etelä-Afrikka 2–1 (0–0) 48. päivä: Loppukilpailut: M 400 m vu: 1) Samuel Short Australia 3.40,68, 2) Ahmed Hafnaoui Tunisia 3.40,70, 3) Lukas Martens Saksa 3.42,20. N 100 m pu, erä 2: 2) Laura Lahtinen 1.00,56. MM-tilanne: 1) Verstappen 281 pistettä, 2) Perez 171, 3) Alonso 139, 4) Hamilton 133, 5) Russell 90, 6) Sainz 87, 7) Leclerc 80, 8) Norris 60,...15) Bottas 5. Hildah Magaia 0–1, 65. Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Rovanperä 170, 2) Evans 115 3) Neuville 112, 4) Tänak 104, 5) Ogier 98, 6) Lappi 87, 7) Sordo 46, 8) Katsuta 41. PEURAKOKOUS klo 17.00 Peuraporukan säännöt. H12 1,20 km (5): 1) Elmo Salmenoja MSParma 10.23, 2) Atte Ritala AngA 14.32,...4) Jussi Rouvali AngA 30.33, 5) Topias Kivelä AngA 41.47. 800 m: 1) Jemma Reekie Britannia 1.57,30, 2) Natoya Goule-Toppin Jamaika 1.57,61, 3) Halimah Nakaayi Uganda 1.57,62. 110 m aj: 1) Grant Holloway USA 13,01, 2) Shunsuke Izumiya Japani 13,06, 3) Jamal Britt USA 13,25. YLEISURHEILU Lontoo, Timanttiliigan 10/14 kilpailu: Naiset: 100 m: 1) Marie-Josee Ta Lou Norsunluurannikko 10,75, 2) Dina Asher-Smith Britannia 10,85, 3) Shericka Jackson Jamaika 10,94. FRISBEEGOLF Nokia, European Open, lopputulokset 72 väylän jälkeen: Avoin luokka: 219 heittoa (33 alle parin): Corey Ellis USA 59+52+55+53, 220 (–32): Kyle Klein USA 53+60+54+53, 221 (–31): Ezra Aderhold USA 54+57+56+54,...227 (–25): Väinö Mäkelä 58+54+55+60 (11:s sija). M 4x100 m vu: 1) Australia 3.10,16, 2) Italia 3.10,49, 3) USA 3.10,81. H80 1,30 km (12): 1) Timo Grönroos MSParma 19.28,...3) Timo Rapakko LHR 20.03,...9) Osmo Kiiski SomEsa 26.12 H85 1,30 km (3): 1) Jyrki Viiri HirvHe 36.04, 2) Niilo Tuominen R-P 38.30, 3) Eero Liski SalVie 41.38. Amanda Ilestedt 2–1. Alkukilpailujen suomalaiset: M 100 m ru, erä 6: 8) Matti Mattsson 1.00,62. os. Valmistajien MM-tilanne: 1) Red Bull 452, 2) Mercedes 223, 3) Aston Martin 184, 4) Ferrari 167, 5) McLaren 87, 6) Alpine 47, 7) Williams 11, 8) Haas 11, 9) Alfa Romeo 9, 10) AlphaTauri 2. Lahtinen oli alkuerien 31:s ja karsiutui. Tallien MM-pistetilanne: 1) Toyota 331, 2) Hyundai 274, 3) M-Sport Ford 195. jakaa pienemp. Auckland/Sydney, naisten MM-lopputurnaus, 4. Miehet: 200 m: 1) Noah Lyles USA 19,47 (kk), 2) Letsile Tebogo Botswana 19,50 (Afrikan ennätys), 3) Zharnel Hughes Britannia 19,73. D14 1,40 km (6): 1) Anni Hallman Pihkan 14.05, 2) Helmiina Anttonen AngA 14.55, 3) Aada Tapiola AngA 15.34,...5) Rebekka Tuomala AngA 19.33, 6) Iida Söyrilä AngA 20.10. D12 1,20 km (17): 1) Oona Andelmaa AngA 09.48, 2) Saana Tranberg PR 10.34, 3) Venla Mäkinen AngA 11.56,...6) Vilja Laakso PR 17.17,...9) Saga Kenner PR 20.40, 10) Silva Pihlaja PR 21.11,...12) Aila Lemmetyinen AngA 23.37, 13) Anni Lemmetyinen AngA 27.38, 14) Sofia Lehtinen PR 28.32, 15) Leila Mäkinen AngA 29.29,...17) AnniSofia Hakala AngA 1.25.13. päivä. 6) Pierre-Louis Loubet Ranska, Ford –3.09,9, 7) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –3.10,2, 8) Ott Tänak Viro, Ford –6.25,6, 9) Andreas Mikkelsen Norja, Skoda (WRC2) –9.54,1, 10) Sami Pajari/Enni Mälkönen Suomi, Skoda (WRC2) –10.03,8. H55 2,80 km (27): 1) Asmo Vuorenpää LaJy 26.20, 2) Rauno Hakala AngA 26.23, 3) Mika Mannervesi AngA 27.21,...5) Matti Yliluikki SuSi 28.22, 6) Ilkka Nokka Rasti88 29.04,...10) Mika Kerkola SuSi 31.01,...17) Timo Parttimaa AngA 32.40,...23) Juha Sinkkonen Rasti88 41.31 H60 2,40 km (20): 1) Leo Pyymäki EsSu 22.42,...10) Ilkka Aakula PR 30.31,...14) Timo Grönholm SalVie 33.48 H65 2,20 km (23): 1) Tapio Markki EsSu 24.42, 2) Rauno Vuori AngA 26.53,...10) Asko Virolainen SomEsa 36.20,...21) Lasse Laaksonen SuSi 1.02.46 H70 1,80 km (22): 1) Rauli Helkkula TuMe 21.18,...5) Jari Virtanen PR 23.40, 6) Rauno Aavasalo SalVie 25.34, 7) Reino Sinnelä SuSi 25.44, 8) Lasse Kataja SuSi 25.58,...10) Lasse Vuorinen AngA 26.34,..
Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2023 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 36,10/kk 12/6/4/3 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 36,10/kk 12/6/4/3 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. TÄSSÄ. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 16,95/kk Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 16,95/kk Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2023 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. HEINÄKUUTA 2023. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2023 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 36,10/kk 12/6/4/3 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ME TAVATTIIN ETELÄN HENKI, JA SE OLI SITTEN ÄKÄINEN! MUTTA SE ANTOI MEILLE NÄMÄ KAKSI PIKKUKIVEÄ JA SANOI, ETTÄ NE’ VOISIVAT AUTTAA SINUA. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 22 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. 36,10/kk 12/6/4/3 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 36,10/kk 12/6/4/3 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 16,95/kk Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2023 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. HENNIN SARJAKUVA ÄITI, HEI, ME KÄYTIIN FANTOMIN KANSSA TÄRKEÄLLÄ MATKALLA. 16,95/kk Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2023 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 16,95/kk Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.)) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 36,10/kk 12/6/4/3 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2023 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi M A CA N U D O B. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 16,95/kk Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä. 995 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2023 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua
Kausi 8, 1/8. 22.00 Christoffer Strandberg Show Kausi 1. Pari saa peräänsä poliisin ja virkaintoisen kriminologin. Surullinen tarina. Yksi jää jäljelle. Perinteitä vaalien. Koira haudattuna. Brittiläisessä dokumentissa ääneen pääsevät miehet, joilla on tavallista suurempi kalu. Jakso 5/10. Klo 21 21.20 Subleffa: Täydellinen maailma (16) Täydellinen maailma. Lähden toiseen todellisuuteen. 00.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi Uskon elämään. 18.00 Emmerdale (7) Äitien salaisuudet. 20.25 Simpsonit uusi kausi (S) Carl Carlson ratsastaa jälleen. Vesillä-ohjelmassa vieraillaan Bomarsundin linnoituksilla. Kausi 12, 1/12 03.15 Neljän tähden illallinen Osmo Ikonen. (U) 20.00 Romanien vaiettu historia (12) 6/6. Kausi 17, 16/27. Lewyn kappale -tauti. (U) 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander Matkantekijä Kausi 7, 5/8. Vintagemiehet löytävät palan Suomen sotahistoriaa. Varkaiden ruhtinas. Festarikansa työllistää Turussa ja erilaiset varkaudet Oulussa. Malin ja Tara leipovat pullaa ja paistavat avotulella hapanjuuritaikinaan tehtyä pizzaa. Kausi 1, 9/40. Kausi 5, 1/8. 01.05 Poliisit 2022 (7) Kausi 14. NCIStiimi joutuu varsin poikkeuksellisen sieppaustehtävän pariin 00.05 Poliisit 2022 (7) Kausi 14. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 4. Kausi 3, 1/8. Natasha on ihastunut Astridiin täysillä ja kutsuu tämän konserttiin Köpikseen. Yllättävät haasteet hidastavat Sannan ja Antin metsästyspäivää. Vanhustenhoito. 19.00 Frendit (S) Lastenlääkäri. Myöhemmin paljastui, että paikalla olleet poliisit olivat ottaneet selfieitä uhrien kanssa ja jakaneet niitä pikaviestintäpalvelun kautta. Espoolaisperhe kaipaa apua rivitalopihallaan. 23.00 Helsinki, ikuisesti (7) Todellisin Helsinki on vain valkokankaalla. Tanskan televisio seurasi kolmen vuoden ajan lapsettomuudesta kärsiviä pareja. Kausi 5, 8/11. Iskelmälaulajalegendat Kake Randelin ja Markku Aro istahtavat Kesäterassille kertaamaan pitkän uransa vaiheita. Jännitysdraama rikollisen miehen ja pienen panttivankipojan pakomatkasta. 23.35 MTVDoc: Massiivinen munani (16) Massiivinen munani. Helsingissä osoitetaan mieltä ja Kouvolassa kuuluu ammuskelun ääniä. 00.05 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Jumalanpalvelus 11.50 Pisara 12.00 Hurjia suomalaisia 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Miehen kylkiluu (S) 14.30 Ikimuistoinen: Lasse Mårtenson 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Prisma: Nollasta äärettömyyteen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) Kausi 4, 5/10. Jakolinjoja. Kausi 9, 4/23. Arkistomateriaaliin ja suomalaiseen taiteeseen perustuva Peter von Baghin elokuva etsii Helsingin sielua ja henkeä. Kausi 7, 14/23. Kotimainen dokumentaarinen sarja. Scott joutuu kuuntelemaan kaveriensa kiusoittelua, Joe menettää työtilaisuuksia ja rakkautta etsivä Matt harkitsee jopa peniksensä pienentämistä. Paavo pääsee metsästämään rinnakkaisluvalla. Kemin poliisilla riittää neuvoteltavaa. Kauden aloitusjaksossa 10 000 euron rahasalkkua lähtevät piilottamaan rap-artistit Brädi ja Tuomas Kauhanen.n Brädi ja Tuomas. Ohjaaja Saara Nyystilä. 21.30 Stacey Dooley: Äidin surutyö Siskokset Bibaa ja Nicole murhattiin raa’asti lontoolaisessa puistossa kesäkuussa 2020. Ohjaus: Peter von Bagh. Kausi 34, 13/22. Kausi 7, 7/28. 22.30 Yleisradion yleisnörtti Kaikki arvoitukset ratkeavat tässä jaksossa! Mysteeriboksi avataan. 18.00 Simpsonit (12) Kauhujen talo, osa 14. 23.00 Veikkausliiga Oletko valmis. 01.55 Posse Kausi 10, 6/11. Henkilömaalaus ei ota sujuakseen, mutta onneksi Donaton munkit tilaavat häneltä uuden teoksen. Toisin kuin monet ajattelevat, elämä suuren peniksen kanssa ei ole pelkkää juhlaa. Vaikea vastus. 01.36 Ota rahat ja juokse Räppärit salkun vartijoina. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta Kausi 3, 4/10 Ulrika ensimmäinen ja romuruhtinaat. 01.05 Kyllä nolottaa (12) Jäynä-Frank. Briannan ensimmäisestä työpäivästä tulee varsinainen koettelemus. Kirjailija Niklas Ekdal eli hektistä ja paineista elämää, mutta aivotärähdys keskeytti kiireet dramaattisella tavalla. Kausi 34, 14/22. Maarianhaminassa etsitään omistajaa kadonneelle koiralle. Pennillä ja Tellerillä on jälleen vastassa neljä naruttajaehdokasta. 02.05 Arman Pohjantähden alla (S) Kausi 1. 03.40 Ulosottomiehet Yksin kotona. 00.05 Vesillä Ahvenanmaa: Bomarsund. Jakso 4/10. Kausi 34, 15/22. Kausi 7, 15/23. Tina ja Shane rakentavat kotia, jossa yhdistyvät Tinan chileläiset juuret, edesmenneiden perheenjäsenten muisto, tanskalainen design ja japanilaiset rakennusperinteet. 22.25 Levottomat sydämet (12) Kausi 3, 4/6. Kausi 3, 1/10. Juhana Vartiainen. Poliisi ei reagoinut katoamisilmoitukseen, joten perhe ja ystävät aloittivat oman etsinnän ja löysivät naisten ruumiit. 18.28 Eränkävijät Kausi 6. Pääosissa: Kevin Costner, Clint Eastwood, Laura Dern, T. 18.30 Simpsonit (7) Äitini salaisuudet. Klo 17 17.00 Kesäterassi Lauri Reuter ja Saimi Hoyer. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) Hopen pahanlaatuinen purkaus. 19.00 Leonardo (12) 2/8. Kausi 8, 2/8. 22.55 Valmiina taisteluun (7) 9/10: Yllättäviä vieraita. Jakso 3/10. 19.55 Tulossa: Munkkivuori (12) 20.00 Huvila & Huussi parhaat remontit Kausi 14. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. Kausi 15, 2/22. Kausi 3, 6/14. Jakso 7/12. Kausi 17, 17/27. Tällä kertaa yritetään kaataa metsäkauris, ja apulaisena toimivalla Nielsillä on sitä varten aivan erityinen suunnitelma. Manu ja Tero ovat kiireisiä tutkimustyössä ja villisikajahdissa. 00.35 Kyllä nolottaa (7) Haaskattu Pingus. Vanha skönari kutsuu romuruhtinaat Haminaan. Aki ja Äijä etenevät varoen arvaamattomassa erämaassa. 23.05 NCIS Los Angeles (12) Kausi 13. (U) 20.10 Kun haikara lentää ohi 2/4. Toivottavasti hän ei kuitenkaan aio syödä niitä. U) 19.00 Professori korkkareissa 4/4. Oikeustieteen professori Ditlev Tamm lähtee Pariisiin tutustumaan Abbé de Choisyn käsikirjoituksiin. Club Tofferissa murretaan suomenruotsalaisuuden myyttejä yhdessä näyttelijä Dennis Nylundin kanssa ja mukaan snapsilauluihin otetaan myös näyttelijä Krisse Salminen ja koomikko Fathi Ahmed. Leffatraileri aiheuttaa tragedian. Jakso 21/50. Jakso 7/10. Kausi 9, 3/23. Frankia vaivaa luupiikki, mutta kalliiden erikoiskenkien sijaan voisi kokeilla akupunktiota. Muuten hän on mielestään ihan tavallinen, työssäkäyvä perheenäiti. KANAVAT MAANANTAI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 24. 18.09 Käärmeitä kyydissä (S) 18.14 Supersankarikoulu (7) 18.30 Elämän tarkoitus Kausi 2, osa 6/8. Leonardon maine taiteilijana kasvaa, mutta ihmisenä hän joutuu maksamaan kalliisti virheistään. Klo 21 21.00 Grand Designs UusiSeelanti Poltettua puuta. Tuotanto Illume Oy (2008) (U) 00.15 Uutisikkuna. (U) Klo 21 21.10 Koutsi (12) 6/8. HEINÄKUUTA 2023 SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.05 Dronix (S) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Schitt’s Creek (S) 09.30 Schitt’s Creek (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Paavo Pesusieni (7) 11.30 Virkakoirat (7) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Vintiöt (12) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Rantabaari (12) 15.30 Simpsonit (7) 15.55 Simpsonit (7) 16.20 Moderni perhe (S) 16.45 Simpsonit (7) Klo 17 17.10 Panttilainaamo Pallo peliin. Rose ja Tobias pitävät suhteessaan taukoa eivätkä oikein tiedä mitä tahtovat toisistaan. 18.30 Emmerdale (7) Yllätyksiä ja epäröintiä. Toisessa osassa tavataan 29-vuotias Channie. Sumeliuksen huoli maailmasta, etenkin sammakoista, saavuttaa huippunsa. Perheellä on paljon toiveita, mutta rajallisesti neliöitä. 20.00 Kotoisa Rivitalon kaksi pihaa. Karolit eivät voineet palata kotiin Norjaan. Manu tutustuu perinteisiin mateen pyyntikonsteihin. Toista vuotta kestänyt jatkuva päänsärky ja siitä seurannut unetttomuus johtivat vakavaan masennukseen ja itsemurhayritykseen. Toimittajana Veli Kauppinen. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.00 A-studio 21.35 Perjantai-dokkari: Minä olen turri Annina Yrttiaho vapauttaa sisäisen sutensa pukeutumalla eläinhahmoksi, Rima-sudeksi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Makuja ja mietteitä 5/8. Kausi 15, 1/22. YLE TEEMA & FEM 08.15 YLE FEM 08.15 Retki Pohjoisnavalle 08.45 Yksineläjä Severin 09.15 Antiikkimakasiini 09.45 Timjamia, kukkoa ja torttuja 10.45 Määränpäänä Santiago de Compostela 11.05 Pelastuslaitos apuun! 11.44 Salaisuuksia (7) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 13.00 Dokumenttiprojekti: Isäni tähtien takaa (S) 14.20 Taivaallisen hyvää 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Pyykkitupa (7) 16.40 Islantilaisia paikannimiä Klo 17 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä Osa 9/18. Näytön paikka. 17.35 Panttilainaamo Kiertueelämää. J. MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 Ex-Onnelliset (12) 13.20 Posse 14.40 Donal Skehan: Syödään yhdessä 15.10 Kotoisa 16.05 Pitääkö olla huolissaan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Seis! (S) Stella ja Miriam kertovat kamalan jännittäviä kummitustarinoita. 19.55 Simpsonit uusi kausi Springfieldin pyhimykset. Pakomatkan edetessä tämän oudon parin välille kehittyy ystävyys. Klo 21 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat Kooste päivän otteluista. 20.50 Simpsonit uusi kausi Bartitta. Jørgen on ottanut kotieläimiä mukaansa leiriin. 02.25 Pitääkö olla huolissaan. Jakso 16/22. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MM-rallin huippuhetket: Viro Viro. 22.00 Levottomat sydämet (12) Kausi 3, 3/6. USA 1993. 03.15 Penn & Teller: Naruta meitä (12) Pennin tyhmä narutemppu. Suuri maailma tulee kylään, kun Nato pitää sotaharjoitukset Tromssassa. 18.50 MasterChef Australia Kausi 15. Ulrika kruunataan Tervasaaren kuningattareksi. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (S) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Mestarileipurit 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto Australia 15.00 100 Places to Be 15.05 100 Places to Be 15.15 Hauskat kotivideot 16.15 Hauskat kotivideot Klo 17 17.15 Onnenarpa 17.20 Farmi Suomi Kausi 4. Jaksossa Arman osallistuu vanhusten arkeen ja pohtii laitoshoidon ja kotona asumisen haasteita. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita Kokkolalaisesta Tero Hannilasta tuli yllättäen valtavan suosittu, kun hän alkoi julkaista hassuja videoita sosiaalisessa mediassa, missä hän kohtaa yleisön tämän omilla ehdoilla. Jakso 5/8. Jellonan suukku päättyy tuomioon. Vuonna 1934 Karolin perhe oli matkustanut Norjasta Ranskaan, kun he saivat tiedon, että heidän kansalaisuutensa on peruttu. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi Kake Randelin ja Markku Aro. Yli 300 vuotta sitten elänyt ja Aurinkokuningas Ludvid XIV:nnen hoviin kuulunut Timoléon de Choisy oli ristiinpukeutuja, teologi ja pappi. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.05 Kaapo (S) 07.29 Urheat pupuset (S) 07.37 Kuminakuja 19 (S) 07.47 Barbapapa (S) 07.59 Ryhmä Hau (S) 08.24 Galaxi 08.25 Lassie (7) 08.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: ITA ARG 10.55 Siskonpeti (7) 11.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: GER MAR 13.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 13.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: BRA PAN 15.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 16.10 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät Kausi 6. Kuninkaiden kumarrus. 22.50 Provinssirock 2011 (Kooste) Michael Monroe, Paleface, Rubik, Magenta Skycode sekä Jare & VilleGalle vetivät räjähtävät keikat Provinssirockissa vuonna 2011. Helan går ja skål! Hississä on pientä sähkövikaa, mutta onneksi paikalle tilattu huoltomies kuljettaa vieraat taas kattojen ylle. Emilia ja Mörö harjoittelevat pelastuskoiratoimintaa ja valmistautuvat elämänmuutokseen. 9/12. Uuden kauden ensimmäisessä jaksossa musiikkiyllätyksillä ylistetään tärkeää ystävyyttä ja kerrotaan syvästä rakkaudesta. 8/12. 19.30 Frendit (S) Hait. 20.00 Riistametsällä Tanskassa on kesä. Kierrätetään ja korjataan vanhaa kunnioittaen. Karolin perhe ja romanien karkotus Norjasta. (Stacey Dooley: Two daughters, Britannia, 2022). Lowther, Paul Hewitt. Jakso 11/14. Suunnittelijat ja rakentajat valottavat mitä itse toivoisivat tulevaisuudelta ja keskustelevat siitä, mitä kaikkea oikeasti kannattaa korjata. Mukana artistihaastatteluja