jos
käytiin. Ma-pe 10-17.30, la 10-14.
P. 2010 aikana.
Petra-keittiömyynti:
Puh. Kuivan asiallisuuden ei katsota pukevan
heitäkään, vaan televisiossa
pikemminkin jutustellaan.
? Eihän tämä kaikki tietenkään poista asioita politiikasta.
Se kylläkin korostuu, että asioilla on toteutumisen ja ilmenemisen tapansa.
? Poliitikon persoona on siinä
silmiemme edessä. Liite on myös kaikkien vapaasti
luettavissa verkkosivuillamme ja sitä mainostetaan
radiossa.
Sinua palvelevat:
Laura Leivo
Pia Peltola
Virve Ruissalo
Mikko Ruosteenoja
Ritva Uusitalo
(02) 770 2216
(02) 770 2215
(02) 770 2218
(02) 770 2203
(02) 770 2225
Liite
torstaina
4.2.
Laatukeittiöön laatuvälineet
NYT KAUPAN PÄÄLLE!
Tee Petra-keittiökaupat nyt, saat kaupan päälle
15-osaisen Functional Form -keittiövälinesarjan
(arvo 476 ?)*.
*Kampanja voimassa 15.12.09-15.02.10 ja koskee kaikkia yli 6500 ?
arvoisia ostoja, toimitukset v. tammikuuta 2010
Irtonumero 1,50 . Televisio toi muidenkin
aatteiden edusmiehet ja -naiset
näytille. Jo sitä ennen radion
Pienoisparlamentti toi heidät
kuulolle.
? Poliitikko tuli olohuoneeseen tunnistettavana ja elävänä hahmona, pyytämättä.
Eivät kansalaiset ehkä olisi
pyytäneet poliitikkoja ihan niin
paljon ja niin tiheään tahtiin,
Koski arvelee.
Asiallisuudesta
jutusteluun
Vielä 1970-luvulla korostettiin,
että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Aikoja on rajoitetusti.
Häät ja juhlat vaativat paljon suunnittelua ja erityisesti hyviä vinkkejä. Sittemmin tv-esiintyminen
on tuonut toisille poliittista
haittaa, toisille hyötyä.
Esimerkiksi Mauno Koivisto esiintyi muuten sujuvasti
televisiossa, mutta presidentin
perinteisten uudenvuoden puheiden pitäminen teki tiukkaa.
Koivisto otti tavakseen antaa
haastattelut erikseen televisiolle ja lehdille . klo 11?16
p. 044 721 0699. 207E)
(norm. TV1:n meikkaaja Lilla Markkanen viimeistelee Koivistoa esiintymiskuntoon.
säästelemättä pani muita ministereitä ruotuun.
Aika ennen
televisiota?
Aika ilman televisiota ja ilman
poliitikkoja olohuoneessa on
nyt jo menneisyyttä. 7702 308. MARKANTALON MYYMÄLÄ)
SAVENVALAJANKATU
4-6
TARTU TILAISUUTEEN
JA ALOITA TEHOSTARTTI
LAIHDUTTAMISEEN
TehokkaaT
hoikennushoiTomme:
Monticellin
lähde vartalohoito
Merten
kuohu vartalohoito
NYT kolme kahden
hinnalla
NYT kolme kahden
hinnalla
(norm. Esiintyminen
oli sen mukaista, myös televisiossa.
? Tänä päivänähän korostetun
asiallinen puhe on talouspuhetta, joka on vielä asiallisempaa,
Koski huomauttaa.
Jos poliitikoilta odotetaan
televisiossa rentoa, sujuvaa ja
viileää esiintymistä, niin saman
kohtalon ovat Kosken mukaan
kokemassa myös ohjelmiin kutsutut asiantuntijat. Kirjan on julkaissut
osuuskunta Vastapaino.. luokka: Maukka ja Väykkä
toimittajina
Luokat 3?4: Sammakkopassi
Luokat
5?6: Painomustekalapeli
u
138?
VELA SMOOTH
VARTALOMUOKKAUS
Loppukiri
viimeinen viikko.
Puolet pois
alehinnoista!
-40%
ensimmäinen hoitokerta
PUH
6ILHONKATU PUH WWW SALONSPADREAMS Ý
Voimassa 31.1.2010 asti niin pitkään kuin tavaraa riittää.
Valikoima voi vaihdella myymälöittäin.
www.hemtex.com
mahdu ruutuun
Väitös: Televisio tuo poliitikon jutustelemaan
olohuoneeseen osaksi katsojan yksityiselämää
Lehtikuva/Matti Björkman
STT | ELINA KORKEE
Televisio pakottaa poliitikot jättämään herran elkeet
. Poliitikon
pitää olla läsnä, Koski tiivistää.
Markku Kosken väitöskirja
Hohto on mennyt herrana olemisesta tarkastetaan Tampereen yliopistossa 4. Jo
vuoden 1966 eduskuntavaaleja
luonnehdittiin televisiovaaleiksi. Maailma
on muuttunut, osin juuri television vaikutuksesta.
? On kadonnut tietoisuudestakin, miten radikaali muutos
se aikanaan oli, Koski pohtii.
Jo pari äänestäjäpolvea on
nuoresta asti päässyt arvioimaan päättäjiä paitsi asian
myös tyylin, puhetavan ynnä
muun olemuksen perusteella.
Ennen televisiota luettiin
lehtiä ja käytiin työväentalolla
tai tupaillassa kuuntelemassa
oman puolueen puhujia . helmikuuta.
Tutkimus kuuluu tiedotusopin
alaan. Varaa vierailu luokkaasi ke 27.1. Sovitusten lomassa kuppi kahvia.
I
T
N
Y
Y
M
N
U
U
LOVIIPMPEISTÄ VIIKKOA AUKI! Herran elkeet eivät
1-LA 30.1
SU 24.
-80%
ET :
E
T
T
O
U
T
I
K
K
I
A
K
AIVAN
T HUOM!
LLEENMYYJÄEI
JÄ
JA
T
!
A
IA
P
P
U
KA
OLLA HER LLÄ
NYT KANNATTAA
HALLI!
NETÄÄN KOKKSOIA !
NYT TYHJENTO
U
EI OS RAJOIT
?SULO VILENIN?
HALPAHALLI
Avoinna ark 11-19
la 10-16 su 12-16
Avoinna ark 10-18
SAVENVALAJANKATU
la 10-16 su 12-164-6
(ENT. Suomalaisilla poliitikoilla on ollut tässä
paljon oppimista.
? Kun ihminen tulee olohuoneeseen, niin siellähän vieraiden ei pidä käyttäytyä jäykästi,
sanoo aihetta väitöstyössään
tutkinut Markku Koski.
Televisio tuo politiikan ja
poliitikon kotiin, osaksi kansalaisten yksityiselämää. julkaistava Häät ja juhlat -tabloidliite on tuhti
tietopaketti erilaisten juhlien järjestämisestä.
Ilmoittaja! Anna juhlakansalle omat vinkkisi ja varaa
tilasi nyt tai viimeistään 29.1.
Häät ja juhlat -liite säilytetään ja siihen palataan
useaan kertaan. 207E)
138?
Voimassa
tammi-helmikuun 2010,
hoidot max 2vk:n välein.
Esikoulu: Tähtipassi
Luokat 1?2: Krokopassi
2. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 24
Maanantaina 25. (sis.alv)
MAAN SUOSITUIN KEITTIÖ
Tilaa ilmaiset Salon Seudun Sanomat ja lukupassit
oppilaille 29.1. 0403 066 200
www.skroy.com
keSkuSvArASton
tyhjennySmyynti
vain tämän viikon 25.-30.1.
oStA 3, mAkSA 2
-tarjoamme edullisimman
oStA 5, mAkSA 3
-tarjoamme edullisimmat
5,-
10,-
15,-
20,-
tervetuloa penkomaan
ja tekemään löytöjä!
Annankatu 7, Salo. Salon Seudun Sanomien liitteenä
4.2. 0403 066 296
0403 066 297
0403 066 298
Kalustemyymälä avoinna:
ma-pe 10-17, la 10-13
Muut huippuedut
kuulet myymälässä!
Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@sss.fi
Myllyojankatu 11, Salo
Ark. mennessä www.sss.fi/slop
Salon Seudun Sanomien toimittajat vierailevat sanomalehtiviikolla levikkialueen kouluissa
kertomassa työstään ja sanomalehden tekemisestä. Näin
siitä huolimatta, että hänet
tunnettiin tiukkana valtiovarainministerinä, joka sanoja
Presidentin tehtäviä hoitava pääministeri Mauno Koivisto valmistautuu pitämään radioitavaa ja televisioitavaa
uudenvuoden puhetta. 8-18, la 9-15
P. ainakin esiintymisen osalta.
Ruudussa antaa hyvän kuvan
itsestään se, joka esiintyy rennosti ja hymysuin. näin hän
pääsi toimimaan erityyppisten
medioiden kanssa sopivasti eri
tavoin.
Harri Holkerille taas kävi
televisiossa huonosti: asiallisesti, vakavasti ja siistissä puvussa esiintynyt pääministeri
näytti ruudussa jäykemmältä
kuin todellisuudessa olikaan.
? Hän oli herramainen, Koski
tiivistää.
Sen sijaan Sauli Niinistö on
Kosken mukaan ihanteellinen
televisioajan poliitikko: rento
esiintyjä, joka kirjoittaa vaalikirjansakin eri tavalla intiimillä tyylillä kuin muut
XY. Kokouksia taisi olla kerran
kuussa. Tai ainakin naisilla on nyt mahdollisuus itse tehdä valintoja. Jos terveyttä
ja vuosia riittää, ehtii elämässä todella paljon.
Yksi ihminen elää kuin monta elämää. Näin ainakin alkoi tuntua, ettei
hymy enää riittäisi kiitokseksi oven avan. Huh
Kaija Jäppinen Suomen Lehdistössä
vastiketta, kuuluu saada nukkua rauhas- n. Kolmannesta varoituksesta ulos. Haitissa ja muuIso kaksiovinen ja jalkavamma. Ne ovat järjestöjen tuottamia palveluja, jotka ovat jatkuvasti uhanalaisia, koska ne
voidaan tulkita myös yritystoiminnaksi.
Vihreä Lanka
n. Itse
raan. Keräyksiin tulee rahaa, avustusjärjestöjen
kilpajuoksua. Se moittii toimintaa avustusteollitaan hyvin ja vastuullisesti, se voi parhaimmiljoukot ovat liikkeellä. Jaksaako Haitin helvetistä
nousta toimiva ja asukkailleen
inhimillinen yhteiskunta?
VALTATAISTELUISSA lamaantunut yhteiskunta ei kyennyt edes pyytämään apua tehokkaasti. Eli suonissam-
me virtaa työtä arvostava veri ja osaaminen.
Ennen hoidimme toisemme kehdosta
hautaan suurperheen voimin. Ihmisten kesken
sa väkisin suurin kustannuksin vihannek- n. Rikkaat viuhtovat tukka putkella näkemättä
enää mitään sydämensä silmin ja mielessään oma selviäminen, eurot ja tuloksellisuus. Kerrostalojen ylin kerros hiljaisin, jos ei n. YhdekTYÖTÄ on valtavasti, eikä hysänmiljoonainen kansa on köyhvää tulevaisuutta voi pysyvästi
tynyt valtataisteluissa. tammikuuta 2010
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Valoa elämääsi
velvollisuus toteutuu. Haitin kurjuus nousi kaaoksena maailman silmien
eteen.
hiljaisuus eivät riitä Haitin kokoisten tuhojen paikkaamiseen
tai korjaamiseen eikä ainakaan
jälleenrakentamiseen.
Vielä nyt tärkeintä on saada
Haitiin kaikki mahdollinen ensiapu. Ja kaikki se tuntuu tapahtuneen
kuin eilen.
Se tärkein on ihmisten vointi
rit
Ahjo
n. denmukainen tulonjako. Kun oma
elämä mullistuu paljon, alkaa ajanlasku uudestaan nollasta. Yhtäkään en pois
n. Valittajat, lakikirjan mukaan
harvemmin kirkon tuloista. Siksi ei tuotu
pitäkää maltti. Jos nopeusrajoitukset eivät ole mielek- antaisi. Talvipyöräilijä
vain yhden, tuli kolme. Ihmettelen vain
n?
Miehet luulevat, että pelkällä seksillä
n. Kuvitelkaa, miten miehet kulkivat
hangessa kainaloita myöden, jotta saivat
hevosensa avulla revittyä puuta sivistykseen ja sen kehittämiseen. Sanomalehti on jatkossakin vahva, koska
se on suuren ihmisjoukon tavoittava massatuote ja samalla se pystyy printti?verkkoyhdistelmällä vastaamaan hyvin erilaisiin ja
yksilöllisiin tarpeisiin ja kiinnostuksiin.
tykkää äänistä. Miksi puhutaan kirkon menoista, mutta lommoja. Onko todella näin, että peruskohteliai-
paljon aurinkoisempaa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Heitä ei pidä kohdella toisen
luokan työntekijöinä.
Tuliko päättäjien tehtyä uudenvuodenlupauksia. Katsoitteko etukäteen valetusta
tinasta tulevat toimintamallinne. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Typy prosenttia hiilellä Salossa. Pelkkä auttamisen halu tai vaatimaton
maanjäristystä.
Lapsilisät jälleen liipaisimelle?
Ylen uutisten kyselyn mukaan näyttää siltä, että
suurin osa suomalaisista leikkaisi suurituloisten
perheiden lapsilisistä ennemmin kuin maanteiden ja rautateiden rakentamisesta valtiontalouden pelastamiseksi.
Sen sijaan pienimpien eläkkeiden tulevista
korotuksista ei haluta leikata, mutta maahanmuuttajien sosiaalituista kyllä. Ehkä oma lama herättelee
suudeksi, jossa rahankeruu ja julkisuuden haku
laan antaa vuosikymmeniä kestävän sysäyksen
suhteellisuudentajua ja herkistää kuulemaan toovat itsetarkoituksia.
Haitin kehittymiselle.
della suuren hädän huudot.
Avun vääristyminen voi toisaalta syöstä kehiKun kaksi viikkoa alkaa täyttyä Haitin jättiRAAKA todellisuus kuitenkin on, että ilman
tyksen täysin väärille raiteille ja johtaa maan
järistyksestä, alkavat myös arvostelun äänet
julkisuutta ei tule rahaa, ja ilman rahaa ei tuvieläkin huonompaan jamaan kuin se oli ennen
nousta. Kaikki kehityksen jarruttelijat, pistä- nimmistä... Ylimpään kerrokseen eivät kaukselta silmänsä sulkeminen liittyy
kuulu naapurien äänet lainkaan. Miten lapsen rais-
n. Valtaosa suomalaisista ei antaisi leikkurin koskea terveyspalveluihin tai peruskouluun.
Tulos herättää pohtimaan, ovatko lapsilisät
jälleen liipaisimella. Vielä pitkään tarvitaan
Onnistuessaan kansainvälinen apu sysää Haitin kehityksen tielle. Merkittävän tutkimuslaitoksen johtajan
mukaan Ukrainassa on menossa vastaava
kansallisen omaisuuden siirto kuin taannoin
Neuvostoliitossa.
V
Kirjoita lyhyesti. Kun asukas maksaa kovaa vuokraa tai taskuun, tumpit siihen ja roskiin. Maksamalla vuokraa aikaan! Vihreä kuluttaja
KOLUMNI
Viisikymmentä vuotta ja uusia alkuja
iikonloppu meni juhlatunnelmissa. Jonkun verran
myöhemmin sitten paljon perhekuvia, ristiäisiä, lasten syntymäpäiviä ja toisinaan
aikuisten yhteisiä vapaahetkiä ilman lapsia.
Lomareissuja, hiihtoretkiä ja kesäisiä päiviä
puutarhassa.
Niin paljon elämää ja niin paljon mukavia
muistoja. Muitten tarpeet menivät omien edelle.
Nyt kevyen liikenteen väylää pistelevät
tarmokkaasti rinnakkain kävelysauvat käsissään niin parikymppiset kuin kuusikymppiset. ihmisyydestä viis
veisaten. Työpaikan vakituisilla työntekijöilläkin
on miettimistä suhtautumisessa vuokratyöntekijöihin. Mitä teet yhdelle pien. Tulokset olisivat epäilemättä olleet toisenlaiset, jos
säästövaihtoehtoina olisivat olleet suurituloisten eläkkeiden tai pienituloisten lapsilisien leikkaukset.
Lapsilisiä on Suomessa maksettu vuodesta
1948 lähtien. Kymmenientuhansien
kuolleiden lisäksi moninkertainen määrä kaikkensa menettäneitä tarvitsee apua.
Toivottavasti avustustyöt vankistavat pohjaa, jolta pitkäkestoinen jälleenrakennus voisi alkaa. Joskus, esimerkiksi teiden talviaurauksia käsiteltäessä, saattoi mennä
aikaa tunnin verran. Edellisen kerran lapsilisiin
kajottiin säästöjen nimissä 1990-luvun lamassa.
Ylen kyselyssä kysyttiin vain mielipiteitä suu-
MUUT LEHDET
rituloisten, eli yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien, lapsilisäleikkauksista.
Jos kysytään kummasta ihmiset olisivat valmiita säästämään, suurituloisten lapsilisistä
vai pienituloisten eläkkeistä, ei liene kovin vaikea päätellä, miten enemmistö vastaa. Kuka tai mikä teki päätöksen, etten saa
suus on kadonnut ihmisten kanssakäymisestä. Inhotn. V8
Apu
n. Aikaa oli mennyt jotakin 5?10
minuuttia.
Pankin tiliotetta katsellessa tuli tuossa kohtaa suorastaan huono omatunto todetessani veronmaksajien rahoja
menneen kokouspalkkion verran tyhjän
pantiksi, kun on tottunut aina siihen, että
a
Tekst
palkan eteen on ollut myöskin tehtävä jotain. Näin on moni viisikymppinen tehnyt tai tekemässä. Lapsilisien maksaminen on yleiseurooppalainen käytäntö. Nykyisin
heitämme mummot, vaarit ja sairaat säilöön . Minkä takia pyörätiet vedetään jollain taa ajatuskin hyväksikäyttäjistä
piikkiharalla, josta jää syvät urat. Käy pankissa, ota
selvää, millä summalla lyhentäisit asuntolainaa. No, minäpä sanon,
että tällainen näkökulma saa minut näkemään punaista.
Jos muuttaisimme tuon käsitteen ennakoinniksi. Unohdetaan historia, nyt tulevat superihmiset!
Virheitä on tehty ja tullaan tekemään.
Siitä huolimatta meidän ei pidä unohtaa
sitä arvokasta, jossa olemme onnistuneet. Hyvät tuetko selittävät
lentokentän haltuunsa ja kuljettivat omia
n. Ottakaa ihmiset asiat rennommin ja turvaan Yhdysvaltoihin. Vai olemmeko keräämässä uutta
rotukansaa, sitä joukkoa, joka on parempi kuin ne kerjäläiset . täväksi on tullut tupakoivien tuhkakuPitäisi kiinnostaa
peista huolehtiminen. Askelluksesta ei erota, kumpi on se
lähes eläkeikäinen.
Kun keskimääräinen elinikä koko ajan
nousee ja ihmiset elävät pitkään yhä terveempinä, on koko ikämaailma muuttunut.
Viisikymmentä vuotta ei ole mitään, ei oikein vielä edes kahdeksankymmentäkään.
Satavuotiaitakin on jo paljon.
Nykyisen viisikymppisen naisen elämä on
valovuosien päässä esiäitiensä elämästä. Rakas väsynyt äiti. Vihreän laakson kaukolämmöstä 20
sa. Tyyni
vahvaan uskoon. Päätös on väärä, ja
paheksuttavaa. Niitä on
rakentaa ulkomaisen tuen vajatkunut vuosikymmeniä. Eroa
nuorempiin polviin oli hirmuisesti paitsi
henkisesti niin erityisesti fyysisesti. Kyllä minä arvostan sitä, että
jaksatte istua pitkäpiimäisissä kokouksissanne. Köyhät jäävät kerjäläisiksi
kadunkulmille ja ojentavat kättään, josko
saisivat roposen tai leivänmurun. Kerrostalossa ja onnellisena
käitä, niitä ei noudateta. Pyörä
n. Toimitus valikoi, käsittelee,
Nykyisen viisikymppisen
naisen elämä on
valovuosien päässä
esiäitiensä elämästä.
Erikoistoimittaja VIRPI LIETZÉN
virpi.lietzen@sss.fi
nn
Kun olin lapsi, olivat yli viisikymmentä
vuotta vanhat ihmiset todella vanhoja. Ilopilleri
n. Salossakin on nyt karsittu menoeriä jo monesta
asiasta, kulttuurista, urheilusta, poistaen
jopa SM-tason veteraanien ennen saamat pienet stipendit. Lasten muutto pois kotoa,
uusi työpaikka tai uusi ihmissuhde tuo elämään ihan uudet kuviot.
On huikea etuoikeus, kun saa aloittaa tavallaan uudestaan, luoda itsellensä uuden
elämän. Kun
nyt kaikessa on pantava suu säkkiä myöten, niin tehtäköön tässäkin kohtaa jotakin.
Pentti Kataja
Salo
040 7711 777
n. Järkevyyttä
varmaan meiltä monelta. Ei se minua kismitä, että liikkuminen Helsinkiin tapahtuu mukavasti, reippaasti ja turvallisesti.
Minua kismittää se, että vastaavaa satsaamista ei käytetä ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa.
Eräs kansanedustaja sanoi minulle, että
ehkäisevä työ on ?musta vaate. Miksi ei
alettaisi ennakoida myös ihmisen hyvinvointia ja pohtia, mitä nämä nyt tehtävät
linjaukset saavat aikaan seuraavan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden
sisällä?
Susanna Parviainen
mielenterveys- ja päihdetyöntekijä
Salo
Kokouspalkkioissa on varaa säästää
Kun ei ole väljälti rahaa käytettävissä, on
yhteiskunnankin tingittävä sellaisesta, joka ei ole ihan kenenkään elinehto. Minä
olen jotenkin kyllästynyt tähän nykypolitiikkaan. Energia on palvelu. Johtava lääketieteellinen julkaisu Lanle apua. Verot ja haavi laillista. Karma
kää nyt roposenne yhteen ja kunnostakaa n. Kannellinen purkki
n. Terveyskasvatusta vaalittava
joku soittaa. Päättäjät,
niin valtion kuin kuntienkin tasolla, pitävät ?hyvää. Minua huolestuttaa kuntalaisena
se, mihin suuntaan tämä purjevene meitä
mahtaa luotsata.
Minulle tulee samanlainen tunnelataus
tästä tämän päivän suomalaisesta menosta kuin menosta -80 luvun lopulla Yhdysvalloissa. nimenomaan säilöön. Saa pik- alla. Uskovainen ja muut. Kyllä kyseessä on
saa
aina täysihoidon. Raskas
ruumiillinen työ jätti tekijöihinsä jäljen.
Naisilla ei ollut aikaa eikä mahdollisuuksia
erityisesti huolehtia itsestään. Eri
elämänjaksoja jopa kutsutaan eri nimillä.
Moni puhuu esimerkiksi eroa edeltäneestä ajasta sinä edellisenä elämänä. Kävivät näyttäytymässä
joka kokouksessa ja kuittasivat palkkion
kaikista.
Ehdotus: Nyt kun kaupunki on niin laaja kuin se on ja kokoukset pääsääntöisesti
ovat kaupungin keskustassa, muodostuu
kauempaa kokouksiin tulijoille matkakuluja, jotka ovat kiistattomasti osoitettavia.
Mutta poistettakoon palkkiot kokonaan
kokouksista, joissa vain käydään kääntymässä, ja yleisesti ottaen vähintään puolitettakoon palkkiot.
Nykyisenä tietokoneaikana ei varmasti
ole mahdottomuus sekään, että palkkiot
maksettaisiin yli vartin kestävien kokousten osalta palaverin keston mukaan. Tiedän tuohon aikaan olleen myös
sellaisia ?ammattipoliitikkoja?, jotka olivat uittaneet itsensä kaikkiin mahdollisiin lautakuntiin, joiden kokouksia sitten
osui päällekkäin. politiikan
saralla näinä päivinä. Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun kassa- viedä lapselleni hammasharjaa tai ksylito-
jonossa puhelimeen puhuminen on niin lipurkkaa päiväkotiin. Niiden suuruus ja
maksuperusteet vaihtelevat maittain.
?
Jaksaako
Haitin helvetistä
nousta toimiva ja
asukkailleen inhimillinen
yhteiskunta?
LEHTO
n. Toivon sydämestäni, että sinulla on
hyvä mies. Toivoisin, että
n. Hymyileviä lapsuuskuvia,
tiukkailmeisiä koululaisia, viimeisen päälle
meikattuja ja hiukset hienosti föönattuna
poseeraavia nuoria naisia. Nyt on mielestäni
hyvin terveesti ajattelevien taholta otettu
puheeksi myös erilaisista luottamustehtävistä maksettavat palkkiot.
Olen istunut hamassa muinaisuudessa kaupungin tielautakunnassa yhden
vaalikauden. Useasti oli vain joku
asia, josta puheenjohtaja Aulis Leino totesi, että ?tehrä sen kans nyt tommotti,?
napautti kynän päällä pöytään, ja kokous
oli ohi. Tarkistin kuvamuistoista,
mitä kaikkea ystävän elämässä on vuosien
varrella oikein tapahtunut. Amerikkalaiset sotilaat ottivat Haitin
sia talvisin. Yhteiskuntarauhan takaa vain oikeun. Ennakointia tarvitaan liikenteessä,
bisneksessä ja missä tahansa. huolta, että laitokset saavat osuvan termin. Salossa ne ovat
n. Herätys nykyn. Itse ainakin vastaan, jos siitä pitäisi olla valitusmahdollisuus. Japi
kolme vuotta selibaatissa ja pysyn. Epäonnistuessaan se voi johtaa päinvastaiasiassa vuosisatoja.
kaikki
mahdollinen apu monisseen suuntaan.
Haitin hätä ja avunhuudot ovat
ta lähteistä.
nyt ravistelleet myös suomalaicet arvostelee avustusjärjestöjen keskinäistä
Jos kansainvälinen apu hoidesia. Sen minä lupasin uutena rikkaasta Amerikasta heti vettä ja leipää.
vuotena, ja nyt on oma sekä muiden elämä Kansanmurhaa
n. Väsynyt äiti. Haiti ei ole ollut paratiisisaari valtaosalle asukkaistaan
ennen tammikuun kahdennentoista katastrofiakaan. Siksi olen ollut jo
hyödyke. Suunnittelin tehdä
ei pysy enää pystyssä. Katse reippaasti ja määrätietoisesti tulevassa.
rikastutat vain rikasta. Moottoriteitä kyllä
syntyy ja ihmisen ulkopuolella oleviin
asioihin löytyy euroja. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
25.1.2010
Kansainvälinen apu sysää Haitia eteenpäin
Maailma oli melkein unohtanut Haitin yhteiskunnallisen
köyhyyden ja synkkyyden, kun
mieletön maanjäristys nosti saarivaltion otsikoihin.
Järistys runteli hetkessä pääkaupunki Port-au-Princen rauniokasaksi. Asukas
n. Pysäköin kahteen ruutuun keskelle. Yhden lapsen äiti. Mitä järkeä on kasvattaa kasvihuoneis- uksesta. Milloin koulun tehse lahonnut Kastu pilaamasta maisemaa. Kun ei ole ruokaa tai mitään, ryöstöt
kuauton mittaiset ovet auki, eikä tule alkavat. Kuulostaisiko se paremmalta. Mitä meille on jäänyt historiasta?
Selvisimme sodasta, rakensimme raunioista maatamme uudelleen monella tasolla. Ympäristö siistiksi. Lainasta hyvät kokemukset
n. Peurankadun ajohidaste tulisi sijoittaa hakisit keskusteluapua joko ystäviltä tai
Ahmankadun itäpuolelle, jotta väistämis- ammattihenkilöiltä. Ei
tarvitse mennä kuin yksi tai enintään kaksi
sukupolvea taaksepäin, kun naisen valinnanmahdollisuudet täällä tasa-arvoisessa
Pohjolassakin olivat hyvin vaatimattomia.
Viisikymppisen naisen elämä jatkui sillä hyvällä tai huonolla raiteella, johon se nuorena
oli sattunut asettumaan.
nn
Vuoden 2010 suomalainen viisikymppinen nainen on onnellisempi kuin yksikään
esiäitinsä. Kuvista sai mukavia pieniä muisteluhetkiä juhlaan.
Elämämme ovat kulkeneet ystäväni kanssa sen verran lähekkäin, että kuvasatoa oli
todella paljon. Tukea ja ymmärrystä saat
paikoitellen liian matalia. Hyvä ystävä lapsuusvuosista asti täytti viisikymmentä vuotta ja kutsui
mukaan juhlimaan.
Valmistelin juhliin pienen esityksen ja
niinpä vietin jo edellisenä viikonloppuna
aikaa vanhojen ja uudempienkin valokuvaalbumien parissa. Mitä yhteistä on vammaisjärjestön palvelutalolla ja naisvoimisteluseuran jumppatunnilla
Pelkästään viime
vuonna palvelukeskus paljasti liki kaksi-
sataa väärennettyä tutkintotodistusta tai
kielitodistusta.
Saarenheimon mukaan väärennetyt
todistukset voivat olla mistä yliopistosta
tahansa.
? Olemme muun muassa löytäneet
tanskalaisten yliopistojen väärennettyjä
tutkintotodistuksia.
Ammattikorkeakouluihin hakee 20 000
ulkomaalaista opiskelijaa vuodessa. Oman onnensa
nojaan jätetyt ajoneuvot häiritsevät muuta liikennettä ja
teiden kunnossapitoa erityisesti talviaikaan.
? Jokainen meistä voi viedä autonsa romuttamolle ilmaiseksi. Esimerkiksi
Turun Skanssissa ja Espoon Isossa
omenassa on kauppakeskuspapit.
Plazasta tarjottiin vuonna 1994
hiljentymistiloja seurakunnan käytLumikuuroja
töön, mutta silloin asiaan ei tartuttu.
Nykyisen uuden seurakunnan voimavaroilla kauppakeskuspapin toiminta
voisi olla mahdollista.
. Huijarit
tavoittelevat opiskelupaikkaa sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista.
? Papereita voi väärentää monella tapaa. Toinen oli Saksan Viktoria Rebensburg 1,05 sekuntia kärjestä ja
kolmas Saksan Kathrin Hölzl (?1,45).
Poutiainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena. Väären-
TAKASIVU
Pilvistä
nöksiä tavataan 1?2 vuodessa.
Väärennetyt todistukset ja olemattomat
yliopistot ovat vitsaus ympäri maailmaa.
Viranomaisilla on virallisista todistuksista ja oikeista yliopistoista laajoja kansainvälisiä tietokantoja, jotta väärennökset saataisiin paljastettua.
UUTISET 5
Kuvamanipulaatio: SSS/Marko Mattila
Hallitus pohtii telakkateollisuuden
tukipakettia keväällä annettavaan
lisäbudjettiin. Meillä on hirveä työ päivittää
tietojamme väärennöksistä, jotta olemme ajan hermolla, projektipäällikkö Sini
Saarenheimo University Admissions
Finland -palvelukeskuksesta sanoo.
Palvelukeskuksen kautta suomalaisiin yliopistoihin hakee vuosittain noin
10 000 ulkomaalaista opiskelijaa kahdestasadasta eri maasta. Sen sijaan jos auton jättää kadun reunaan, omistaja
saa laskun siirtokustannuksista, sanoo Salon kunnossapidon katumestari Kari Raita.
Kuntaliitoksen jälkeen kaupungilla on ollut käsiteltävänään entistä enemmän hylätyiksi epäiltyjä autoja. Yh-
teishaussa löytyy kymmeniä todistusväärennöksiä.
? Suurin osa porukasta jää haaviin jo
hakuaikana, kun hakukelpoisuuksia tarkistetaan, erityisasiantuntija Annika
Grönholm opetushallituksesta toteaa.
Härskeimmät huijarit lähettävät tutkintotodistuksensa jopa tunnustettavaksi
Opetushallitukseen saadakseen kelpoisuuden hakea virkaa Suomessa. tammikuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
SoFolle karvas
tasapeli futsalissa
(02) 7702 314
URHEILU 13
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Ville Nousiainen
kohosi mestariksi
Pilvistä
-5 °c
URHEILU 14
Puolipilvistä
Puoliselkeää
Aurinkoista
Suomeen pyrkii opiskelijoita
väärennetyillä todistuksilla
Telakoille
tiedossa
tukitoimia
Epävakaista
Vesisadetta
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut paljastavat yli kaksisataa huijaria joka vuosi
SSS | Lasse Kylänpää
Suomeen pyrkii opiskelemaan väärennetyillä todistuksilla yli kaksisataa ulkomaalaista opiskelijaa vuodessa. Muutos astui
voimaan viime syksyllä hallinto-oikeuden päätöksenä.
Koneelliset huolto- ja korjaustyöt
koskevat omakotitaloja ja vapaa-ajan
asuntoja sekä piha-aluetta ja asumista palvelevia rakennuksia.
Hyvitettävä osuus on 60 prosenttia,
jonka saa joko alennettuna veroprosenttina tai mahdollisena veronpalautuksena.
Sivu 7
Haitin
jälleenrakennuskokous alkaa
Särkisalolainen Juuso Karimo lautaili Meri-Teijon laskettelukeskuksessa sunnuntaina kaveriporukalla.
Juuso Karimo leiskautti komeasti Teijon hyppyristä
Hienot kelit vetävät laskettelukeskukseen ennätysmäärän ihmisiä.
Hyvässä kunnossa olevissa rinteissä vahinkoja sattuu tavallista vähemmän.
URHEILU
UUTISET
Sivu 10
KULTTUURI
Lehtikuva/Stefano Rellandini
Auton kadulle
hylkääminen
on romutusta
kalliimpaa
UUTISET 5
Maanjäristyksen runteleman Haitin
jälleenrakennuskokous alkaa tänään
Kanadassa. Viime
vuonna kaupungin keskusvarastolle siirrettiin 47 autoa.
SIVU 6
Tanja Poutiaisen edellinen maailmancupin osakilpailuvoitto oli lokakuussa Itävallan Söldenissä.
Tanja Poutiainen voitti alppihiihdon naisten
maailmancupin suurpujottelukilpailun Italian
Cortina d?Ampezzossa. Jos asia tulee tavalla tai toisella
esille, niin se on hyvinkin harkitsemisen arvoinen.
Lumisadetta
Sivu 6
Lumityöt saa
vähentää
verotuksessa
Lumen aurauksesta ja muista koneellisista pihatöistä voi nyt saada
kotitalousvähennystä. Kahdenkymmenen maan
ulkoministerit neuvottelevat Montrealissa siitä, millä keinoin rutiköyhää
valtiota pitäisi auttaa jaloilleen.
Parhaimmillaan jälleenrakennus
voi elvyttää Haitin maatalouden ja
vähentää köyhyyttä. Se on kuin doping, joka menee koko
ajan eteenpäin. Pahimmillaan
taas Haitista tulee entistä riippuvaisempi kansainvälisestä avusta.
Poutiainen
cup-voitosta
Vancouveriin
SSS/
Mar
ko M
attil
a
STT
SSS | Mari Saarinen
Siellä täällä Salon katujen varsilla ja parkkipaikoilla seisoo
hylättyjä, lumikerroksen peittämiä autoja. Kisaa 0,02 sekunnilla johtanut
Itävallan Kathrin Zettel laski toisella kierroksella ulos radalta.
? Hieno ajoitus voittaa täällä, Poutiainen
sanoi Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n haastattelussa.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella suurpujottelucupin toiselle kierrokselle yltänyt Sanni Leinonen oli 22:s.
SIVU 12
Kari Palenius soittaa rumpuja salolaisessa Karviset-bändissä, joka pääsee lauantaina keikalle Finlandia-taloon.
Blueskaava raikuu
pian Finlandia-talossa
SIVU 11
Sum. Pääministeri Matti
Vanhasen mukaan telakkateollisuuden työllisyys on vaarassa pudota ensi syksynä jopa puoleen nykyisestä.
Vanhasen mukaan valtio ei voi tilata risteilijöitä, mutta voi ehkä tehdä
jotakin tilausten edesauttamiseksi.
Radio Suomen Pääministerin kyselytunnilla puhunut Vanhanen lupasi
myös, että hallitus pyrkii aikaistamaan yritys- ja pääomaverotuksen
uudistamistaUkkoskuuroja
jo täksi kevääksi.
Sivu 7
Pappi voisi
pörrätä
Plazassakin
Salon kirkkoherra Jouko Pukari pitää hyvänä nykyistä suuntausta, että
papit ovat ihmisten tavoitettavissa
kauppakeskuksissa. SALON SEUDUN SANOMAT
Käy osoitteessa
www.salonseudunpalvelut.fi
Maanantaina 25. Hetkeksikään ei voi her-
paantua
Kansanterveydelle keskeistä on ydinperheen vanhempien välinen rakkaus, jonka suojassa lapset voivat turvallisesti
kasvaa, ja se on rapautumassa.
Tästä seuraa Kiminkisen mukaan vuorovaikutuksen heikkous: lapsi ei tule kohdatuksi.
? Ja siitä taas juontavat kaikki sekundääriset ongelmat kuten saatanallinen alkoholiongelma, jollain tavalla myös lihomistaipumus, koska lapsi ottaa
mallia vanhemmistaan. Vaikka
ei itse nenänvalkaisuviikkoja
viettäisi, aina joku tuttava tai
työkaveri viettää. Kenttä on ihan yhtä suuri
25-vuotiaalle kuin eläkeläiselle. Kyse ei
ole vain fyysisestä oppimisesta
vaan erityisen paljon on ollut
hyötyä valmennuksen henkisestä puolesta. Vahvoilla on se, joka jaksaa
lyödä ja juosta nurkkiin. Mutta
onhan se niin, että tämän ikäisellä on pää nopeampi kuin jalat, sanoo Ann-Louise Wiklund
hymyillen.
Nelinpelissä on tärkeää tietää pelipartnerin tapa liikkua.
Wiklund on pelannut Wiola
Renholmin kanssa vuodesta 1992. Gaudeamus 2000.
Pasi Heikura: Aristoteleen
kantapää. Maakuntajohtaja Esa Halmeen mukaan vastaavaa ei ole koettu
Suomessa moneen vuosikymmeneen.
Orimattilan Henna sijaitsee
oikoradan varressa, vanhan ja
uuden nelostien välissä, noin
80 kilometriä Helsingistä. Tykkäsin kovasti kilpailemisesta mutta harjoitteluun
Sulkapallo ei ole kevyt harrastus. Kukaan ei saisi nousta
toistensa yläpuolelle. Paimiossa
10 vuotta
Ali Yazici
25.1. Salossa
3 vuotta
Oona Honkaniemi
25.1. Perttelissä
8 vuotta
Alina Sippola
25.1. Alkusoin-
nuttelu on ?meillä selkäytimessä tiedostamatta?, epäilee kouluneuvos Kirsti Mäkinen Aristoteleen kantapää -kirjassa.
Moni yhdistää soinnuttelun
runokieleen ja alkusoinnut
erityisesti Kalevalaan. eletään pitempään kuin täällä on
koskaan aiemmin eletty. Arvon
mekin ansaitsemme, parempi
virsta väärää kuin vaaksa vaaraa, tillin tallin, ottaa onkeensa.
Monen fraasin syntyyn on
luultavimmin vaikuttanut juuri sananalkujen äänteellinen
samankaltaisuus. Myös kuntosaliharjoittelu on hyvästä.
. Taivaalla on kuitenkin runsaasti
pilviä. Meidän voimamme ovat pienet paikkakunnat ja siellä olevat
turvaverkot. Aikaa harrastukselle alkoi taas löytyä,
kun lapset kasvoivat ja ottivat
osaa navettatöihin.
Nyt maatila karjoineen on
kahden tyttären, ja sulkapallolle on kunnolla aikaa.
. Kotiin tuomisina oli naisten nelinpelin pronssia.
Sijoitus on Suomen sulkapallonaisten paras koskaan maailmanmestaruuskisoista saatu.
Oikoradan
varteen
kaavaillaan
taajamaa
Päijät-Hämeen eteläosaan
suunnitellaan uutta yli 10 000
asukkaan taajamaa. äiti ja isä
4 vuotta
Yakup Arslan
25.1. Sauvakävely on hyvää
peruskuntoilua silloin, kun ei
ole liukasta. Pelissä pitää jaksaa juosta ja venyä oikeaan paikkaan. Peli
kulkee nyt rennommin kuin
ennen.
Viime syksyn seniorien maailmanmestaruuskisoissa Espanjassa Wiklund oli tyytyväinen
pelaamiseensa. kummipoika + muut
äiti ja Kake
Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen puhuu salilliselle
yleisöä, puhetta tulee paljon,
sujuvasti ja vielä ilmeikkäästi.
Kuulijan mieleen ei taatusti
eksy ajatus siitä, että tässä puhuu arka ja ujo ihminen.
? Vaikka se ei minusta tällä
hetkellä näy, olen pohjimmiltani arka ja ujo maalaispoika.
Olen rohkaistunut, tuumii tvjulkkikseksi noussut Tapani
Kiminkinen.
Saarijärveltä saapuva tohtori
kiertää ahkerasti esiintymissaleja, puhuu myös radiossa
ja kirjoittaa kirjoja. Miksi emme voisi sen sijaan kannustaa,
eihän se ole keneltäkään pois.
Millaisena tohtori näkee suomalaisten nykyterveyden?
? Nyt Suomessa . Perheellä oli kesäasunto Kallvikissa
lähellä Vuosaarta ja siellä naapureilla oli ulkokenttä sulkapallon pelaamista varten. Kun on kauan pelannut yhdessä, osaa toisen tavat osaa jo
ennakoida hyvin, vaikka yhteiseen harjoitteluun ei olekaan
mahdollisuutta, sanoo Wiklund.
soittajat ovat niin totisia.
Alkusointua on tyylikeinona
mainoksissa: Luonnollista luksusta! Sillä siisti. Lisäksi minulla on kaksinpelikaveri, jonka kanssa harjoittelen.
Joskus tulee pelattua kolmekin
kertaa viikossa.
Pelaamisen lisäksi Wiklund
pyrkii liikkumaan myös muuten. Ann-Louise Wiklund pelaa vähintään kerran viikossa. Muurlassa
2 vuotta
Eemeli Seppälä
25.1. Perttelissä
KIELIPALSTA
Tillin tallin tipatonta
Tipattomalta tammikuulta on
ollut vaikea välttyä. Halikossa
2 vuotta
Kreetta ja Kaarlo Halkilahti
25.1. vielä . Nettitori: www.sss.fi/tori. Kiikalassa
9 vuotta
Sofia Kaiser
25.1. (STT)
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Nuoruuden harrastus
jäi välillä vähemmälle
Ann-Louise Wiklund asui nuoruutensa Helsingissä. Kumppanit hakevat
parhaillaan arkkitehtikilpailulla ideoita ekotehokkaaseen
aluerakentamiseen.
Autoton elämäntapa edellyttää lähipalveluita ja se taas vähintään 5 000:tta asukasta, las-
Hennan osayleiskaavan alue
Hollola
LAHTI
HOLLOLA
Herrala
4
140
E75
Luhtikylä
ORIMATTILA
Junien
kohtaamispaikka,
tuleva asema
MÄNTSÄLÄ
STT/Karttakone
kee maakuntajohtaja Halme.
? Toteutus vie parikymmentä
vuotta, sillä koko Päijät-Hämeen muuttovoitto on nykyisin
tuhat ihmistä vuodessa. Naiset ottivat silloin
nimeksi Team 50?50, kun molemmat täyttivät sinä vuonna
viisikymmentä.
. Jos
emme saa diabetesta kuriin,
elinikä voi alkaa laskea.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Salossa
ONNEA J-P 30 v.
T. Meillä on kasvot
toisillemme yhä, vaikka eletäänkin kasvottomuuden aikaa.
Kiminkinen myöntää syrjäseutujen ilmapiirin riskit.
? Pienen yhteisön syöpä ovat
entinen juoruakkamentaliteetti ja nykyinen paikallisinternet, että mikä sinäkin luulet
olevasi. Salossa
10 vuotta
Julia Ahvenus
25.1. Halikossa
9 vuotta
Kristian
Fagerström
25.1. Samaa alkusoinnuilla tyylittelyä löytää erisnimistä: Maija Meikäläinen, Ville
Virtanen, Katti Karvajalka, Sika Sippurahäntä.
Soinnuttelua käytetään lehtiteksteissä, erityisesti urheilu- ja kulttuurisivujen otsikoissa. Meillä
on puoli miljoonaa kakkostyypin diabetesta sairastavaa. Vaikka kokemus auttaakin, tarvitaan sulkapallossa aina ennen kaikkea
nopeutta.
. Asiatyylisissä
teksteissä toistuvat sanaparit
?koti ja koulu?, ?palvelee ja parantaa?.
Alkusoinnut ovat kielenkäytössämme keskeistä, sillä ne
toimivat muistin tukena ja niitä on helppo tuottaa. Tyylistä tulee monesti
tavallista uutista kevyempää:
?Litmanen tähti tappiopelissä?, ?Kiekkoilijoiden kirous ei
murru?, ?Tervetuloa kylmään
kyytiin?, ?Kaatopaikan kaasut
kodin lämmöksi?.
Eikä edes virkakieli ole alkusoinnutonta. Talvisaikaan kuntopyörän polkeminen kuuluu
ohjelmaan. tammikuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Paavo, Pauli, Paul, Paavali
Ruotsinkielinen kalenteri:
Paul
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Joonatan
Ruotsinkielinen kalenteri:
Jonatan
Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ?Mene.
Tapahtukoon niin kuin
uskot.. Tipattomasta myös kirjoitetaan lehdissä ja
netissä, televisiossa tarjoillaan
viettäjille vertaistukea.
Tipattoman tammikuun nimi
edistänee asiaa. Syksyyn mennessä kunto
pitäisi saada kohdalleen, sillä
tavoite on vähintään pronssi.
Kun ikää tulee lisää, muuttu-
vat niin pelaaminen kuin harjoittelukin. Otava 2009.
Iso suomen kielioppi, verkkoversio: http://scripta.kotus.fi/
visk/etusivu.php
Raimo Jussila: Kalevalan sanakirja. Jos noin moni sattuu katsomaan ohjelmaani, ja puhun tvruudussa verenpaineesta, niin
se on jotenkin järkyttävän iso
vaikuttamisen mahdollisuus.
Tuo pistää paitsi iloiseksi, myös
nöyräksi.
Tv-sarjan paras mittari on Kiminkisen mielestä se, että sitä
katsovat myös miehet.
? Kohdeyleisö on sellainen
kuin pitäisikin. Colt iskee miehen makuun. 8: 13
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Sillä hetkellä
palvelija parani.
Matt. Vaikea
nykypuhujan onkin selittää,
mitä tarkoittaa tipo (tipotiessään) tai lipetti (lähteä lipettiin) ja miksi juuri ne torven-
STT | PERTTI MATTILA
T. Käyn seuran harjoituksissa
vähintään kerran viikossa. Espoossa
9 vuotta
Juuso Juva
25.1. Suomen suosituin riisi
on Risella. Vaarana
onkin, että innokas kynäilijä
soinnuttelee liikaa, jolloin tekstin teho taatusti takkuilee kir-
joittajan koristellessa kättensä
jälkiä.
Riitta Hyvärinen
kielentutkija
Lähteet:
Alkusoinnuista ja kalevalamitasta: http://www.karuse.info/
Vesa Heikkinen ym.: Teksti työnä,
virka kielenä. Salossa
6 vuotta
Viivi Metsänoja
25.1. Kaikkiaan Suomen
mestaruuksia tuli seitsemän
sekanelinpelistä, nelinpelistä
ja kaksinpelistä vuoteen 1972
mennessä.
. Sananparsissa ja fraaseissa alkusointu on viljelty keino. Otava 2009.
Helsingin Sanomat 18.1.2010
Pelissä tarvitaan
vahvoja jalkoja
2 vuotta
Kustaa Lamminen
25.1. Myös muu kuntoharjoittelu on tärkeää.
ei oikein jäänyt aikaa, kertoo
Wiklund.
Perheen neljä lasta ja Tammenpään kartanon lypsykarja
täyttivät päivät niin tehokkaasti, että sulkapallo jäi väkisinkin taka-alalle. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
Sulkapalloon voi jäädä
koukkuun vuosikymmeniksi
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Täällä Pohjantähden alla, Kino-Paimio klo 15 ja klo 19
Jos rakastat, Bio-Salo 2 klo 18.30
Havukka-ahon ajattelija, Bio-Salo 1 klo 19
Sherlock Holmes, Bio Jännä, Salo klo 19
Ann-Louise Wiklund aloitti peliuransa vuonna 1957 ja pelaa huipulla edelleen
SSS/Kirsi Höglund
SSS | Virpi Lietzén
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
virpi.lietzen@sss.fi
Moni vannoo eläkepäivillä satsaavansa vanhaan harrastukseensa oikein kunnolla. Sinivalkoisin
siivin. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Katsojina ei ole
pelkästään niitä, jotka huolehtivat terveydestään jo muutenkin. On tullut todella monta ahaa-elämystä, kertoo
Wiklund.
Vaikka Wiklundilla on takanaan yli 50 vuotta sulkapalloharrastusta, valmennuksen
opit ovat tuoneet lisää nimenomaan itseluottamusta. Näin
harrastus pääsi alkuun.
Koulukaverien kanssa pelattiin myöhemmin sisällä aluksi
nelinpeliä.
Ensimmäinen Suomen mestaruus tuli vuonna 1960 sekanelinpelistä. Paimiossa
8 vuotta
Eveliina Kunnas
25.1. Salossa
Tohtori Kiminkinen on ujo puhekone
Onnen hetket
ONNEA JAANA
40 v.
3 vuotta
Eelis Lahti
25.1. Harjoittelun tahti
on rauhallisempi. Päätä päiväsi Costa Ricalla. Tärkeämpää
on se, miltä jokin kuulostaa
kuin mitä se tarkoittaa. Mutta olen kyllä vähän
laiska harjoittelija, hymähtää
Wiklund.
Seuraavat kisat ovat tämän
vuoden syksyllä Dublinissa.
Siellä kilpaillaan seniorien Euroopan mestaruuksista.
. Ja kun
hän valistaa huumorin varjolla
terveydestä, Suomi kuuntelee.
Kiminkisen tv-ohjelmasarjan
jakso keräsi äskettäin 700 000
katsojaa.
? Julkisuus on minulle väline. Olli Jalamo on hyvä valmentaja, olen oppinut hänen
opastuksellaan paljon. Vaka
vanha Väinämöinen on kaikille tuttu. Keskelle maaseutua rakennettiin
sattumoisin junien kohtaamisalue, joka mahdollistaa rautatieaseman sekä pistoraiteita
teollisuudelle.
Alueen rakentajaksi tulee
yhteistyösopimuksella SRV
Yhtiöt, sillä Orimattilalla ei ole
rahkeita toteuttaa suurhanketta itse. Tuntemattomampia
mutta aivan yhtä selvästi kalevalaisia ovat esimerkit Henkäsi
hyvä hevonen, huokasi vetäjä
varsa ja Puu puheli, honka
huokui, tammi taiten vastaeli.
Runoja voi vallan mainiosti
kirjoittaa ilman sointuja, mutta muusta kielenkäytöstämme
niitä on mahdoton perata. Se on mukavasti suuhun sopiva ja alkusoinnullinen, ihan kuin mainostajan kynästä.
Alkusointuisuus, perättäisten
sanojen alkuäänteiden toisto,
onkin suomen kielelle ja suomalaisille tyypillistä. Halikkolainen 68-vuotias Ann-Louise Wiklund Tammenpään kartanosta on myös toteuttanut
aikomuksensa.
Vuodesta 1957 sulkapalloa
pelannut Wiklund hankki itselleen elämänsä ensimmäisen
valmentajan yli60-vuotiaana
jäätyään eläkkeelle.
. Halikossa
5 vuotta
Saga Frimodig
25.1. Jos miehet eivät ohjelmaani katsoisi, silloinhan kansanterveys ei paskaakaan paranisi,
sanoo ronskinpuoleista sanastoa suosiva tohtorismies.
Kiminkinen voi hyvällä omallatunnolla käyttää titteliä
maalaislääkäri, niin tärkeää
hänelle on asua maalla.
? Maaseudun vahvuus on kasvot. Salossa
10 vuotta
Viljami Sippola
25.1
Onnettomuuksien pientä määrää
tänä vuonna selittävät hänen
mukaansa muutostöiden lisäksi hyvät kelit ja hyvälaatuinen
lumi.
. Koukolan mukaan
Etelä-Suomessa ei ole aikoihin ollut näin
pitkää yhtenäistä pakkasjaksoa.
Pitkällä aikavälillä talvi ei kuitenkaan
ole poikkeuksellinen: meteorologiassa
sääilmiö luetaan poikkeukselliseksi vasta
silloin, jos se sattuu korkeintaan kolme
kertaa sadassa vuodessa.
? Kyllähän Suomen ilmastoon aina mahtuu vaihtelua, Koukola toteaa.
(STT)
Diplomipajat tehtailevat väärennöksiä
korkeakoulujen tutkintotodistuksista
Kaikkia
vääriä
papereita
käyttäviä
huijareita
ei saada
kiinni
virallinen, mutta arvosanoja on
jälkikäteen näpelöity paremmiksi.
MAISTERIKSI 24 TUNNISSA
Väärennettyjä tutkintotodistuksia ja opintorekisteriotteita on helppo ostaa
internetistä. Summat ovat valtavia, jos yksi asiakas maksaa todistuksestaan
vaikkapa vain sata dollaria.
Yksi paja toimii aikansa yhdellä nimellä, häviää hetkeksi ja jatkaa tehtailua uudella
nimellä. Sil-
ri oli tuomittu vankeuteen.
Brittimies oli työskennellyt yli
vuoden lääkärinä ja eläinlääkärinä internetistä ostamiensa tutkintotodistusten turvin.
Väärillä todistuksilla on saanut töitä myös Yhdysvalloista.
Julkisiin virkoihin on päässyt
valepapereilla satoja virkamiehiä. Listalla oli 9 600 nimeä. Liiketilojen ja toimistojen
penkomisen jälkeen varkaille
kelpasi ainoastaan käteinen
raha.Poliisi epäilee, että kaikkien murtojen takana on sama
henkilö.
Liiketiloihin on menty sisään
vääntämällä ovi rikki. Rinnepäivystäjien saamat ilmaiset
hissiliput eivät houkuta mäkeen, vaan se, että voi auttaa
siellä loukkaavia.
Österberg kertoo, että yleisimmät vaaratilanteet syntyvät, kun uhkarohkeat laskijat
haluavat huonoillakin taidoilla
näyttää hienoja hyppyjä. Kahdesta kampaamosta vietiin pohjakassa, mutta käsityöliikkeestä,
toimistosta, kiinteistönvälitystoimistosta ja yhdestä parturiliikkeestä ei ollut hävinnyt
mitään.
Perniön keskustassa murtauduttiin viikonlopun aikana
lisäksi omakotitaloon, mutta
omistajan mukaan ainoastaan
konjakkipullo oli kelvannut
varkaille. Maisterin paperit luvataan jopa 24 tunnissa.
Kansainvälisiä
tietokantoja
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
?Estääkö puuttuva tutkinto
urakehityksesi??
?Onko sinulla vaikeuksia löytää haluamaasi työtä vain siksi, ettei sinulla ole tarvittavia
papereita.?
Salolaismiehen saamassa
sähköpostissa kehotetaan pirauttamaan newyorkilaiseen
puhelinnumeroon:
?Soita meille! Me voimme auttaa sinua?.
Viesti on selvä ? joku kaupittelee väärennettyjä tutkintotodistuksia.
Väärennökset
ovat iso bisnes
Pelkästään Yhdysvalloissa
toimii satoja väärennöspajoja, jotka tehtailevat hienoilla
tulostimilla tehtyjä diplomeja
tekaistujen yliopistojen ja korkeakoulujen nimissä.
Kandidaatin, maisterin tai tohtorin tutkintotodistuksen saa vaikka
120 dollarilla. Opintorekisteriotteesta joutuu maksamaan 150 dollaria.
Halukkaat voivat tilata 200 dollarilla myös "varmennuspalvelun", jos joku kysyy
todistusten aitoudesta.
Kaikki tämä yhteensä 470 dollarilla eli noin 330 eurolla.
Röyhkeimmät väärentävät
jopa tunnettujen amerikkalaisten oppilaitosten todistuksia.
Tällaisilla papereilla pyritään tavan takaa opiskelemaan myös Suomeen.
Maamme yliopistot ja ammattikorkeakoulut kamppailevat koko ajan vääriä todistuksia vastaan.
? Se on kuin doping, joka menee koko ajan eteenpäin, projektipäällikkö Sini Saarenheimo University Admissions
Finland -palvelukeskuksesta
sanoo.
Pyrkyä Suomeen
väärillä papereilla
Kymmenen suomalaisen yliopiston yhteinen palvelukeskus käsittelee vuodessa noin 10 000 ulkomaalaisen hakemukset. Österberg kehoittaa tyttöä auraamaan alas
perässään ja lähettää hänet
työntekijän mukana moottorikelkalla ylös ja helpompiin
rinteisiin.
. Toisessa todistuksia väärensivät nigerialaiset ja
toisessa ghanalaiset. Tällaista tämä on, Österberg hymähtää.
Hississä hän kertoo tehneensä vapaaehtoisen rinnepäivystäjän töitä sairaanhoitajan
töiden ohella seitsemän vuoden
ajan. Ainoastaan hissimatkalla ylöspäin
laskettelija on hiihtokeskuksen vastuuvakuutuksen piirissä.. Kylmää
varten Österbergin liivin taskussa on muovipussi, johon voi
kerätä lunta. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Arkipäivisin laskijoita on sadasta kahteensataan.
. Samaan aikaan onnettomuuksien määrä on vähentynyt edellisvuosiin verrattuna.
. Siirsimme kesän aikana
toiseen paikkaan ison hyppyrin, jossa tapahtui paljon
loukkaantumisia. Tähän sattuu, Joona pitelee
polveaan ja muutama kyynel
valuu poskelle.
Österberg auttaa hänet pystyyn ja kokeilee polvea toppahousujen läpi.
. Täällä pitää muistaa omat
rajat ihan niin kuin kaikissa
muissakin urheilulajeissa.
Laskettelurinteessä lasketaan omalla vastuulla. Parille
lähiviikolle Ilmatieteen laitos ennustaa
vuoroin paukkupakkasia, vuoroin hieman lauhempaa . Keski-ikäinen
salolaismies menetti autonsa
hallinnan oikealle kaartuvassa
kaarteessa ja törmäsi varttuneemman salolaismiehen tielle
pysäyttämään autoon.
Törmääjä lähti törmäyksen
jälkeen paikalta jalan, mutta
palasi takaisin ja poistui autolla. Yleensä vakavia
tilanteita ei tule eteen.
. Hyväuskoiset, jotka luulevat löytävänsä
oikotien onneen.
Useimmat kärähtävät, mutta
jotkut myös onnistuvat.
The Australian -lehti uutisoi
pari viikkoa sitten, että Australiassa häärinyt valelääkä-
Punaiset liivit rauhoittavat hurjapäitä
Hannele Österberg auttaa Meri-Teijon rinteessä vapaaehtoisena päivystäjänä
Kuvat: SSS/Marko Mattila
SSS | Milla Salo
milla.salo@sss.fi
. mutta ei läheskään
nollakeliä.
? Etelässä on nyt kunnon talvi, luonnehtii päivystävä meteorologi Leila Koukola.
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Helsingin Kumpulassa mitattiin sunnuntain vastaisena yönä pääkaupungin
tämän talven pakkasennätys: ? 22,8 astetta.
Kuluva talvi on tilastojen valossa tavanomaista kylmempi. Kypärä estää pään
vammat hyvin, kun rinteessä
muksahdellaan kumoon.
Hissien yläasemalla Österbergiä tarvitaan taas, kun naantalilainen Joona Nyström, 9,
sotkeutuu suksiinsa hissimat-
5
Meri-Teijon rinteisiin on hienojen laskukelien ansiosta
löytänyt reilusti tavanomaista
enemmän laskettelijoita. (SSS)
Rinteiden
turvallisuus parani
hyppyrin siirrolla
ja lisäaidoilla
Pienten
tapaturmien
määrä
laskenut
selvästi
loin särkyvät ranteet, polvet,
olkapäät ja ylipäänsä raajat.
Vaaroja aiheuttavat myös
huonokuntoiset välineet, esimerkiksi tylsät kantit suksissa.
Kypärän käyttö on Österbergin
mukaan tänä talvena taas vähentynyt.
. Heitä on lääkäreinä,
ja jopa keskustiedustelupalvelussa CIA:ssa. Ei ole kertaakaan ollut
märkää nollakeliä. Sattuuko tähän, Hannele
Österberg kysyy naantalilaiselta Joona Nyströmiltä, joka kaatui hissien
yläasemalla Meri-Teijon
laskettelurinteessä.
Lisää
murtoja
Salon
keskustassa
Käteisen rahan etsijät jatkoivat liikkeisiin ja toimistoihin
murtautumista viikonlopun
aikana. Joskus on päivä, että saan
antaa vain yhden nenäliinan,
mutta sekin riittää, Österberg
toteaa.
SPR:n toiminta on hänelle
kutsumus siinä missä sairaanhoitajan palkkatyökin. Jätimme lisäksi
vuokraamosta pois blade-suksimallin, jossa on laukeamaton
side, Jarkko Rannikko kertoo
tälle kaudelle tehdyistä muutoksista.
Teijon rinteissä on käynyt
viikonloppuisin 500?1000 laskijaa päivittäin pakkasesta
riippuen. Todistusten väärentäminen ei ole rikos, kun ei
käytä virallisten yliopistojen
nimiä.
Kuka niitä ostaa. Anna minä autan ylös, Österberg sanoo, ja kanttaa suksensa ongelmissa olevan laskijan eteen.
Selviää, että suksilla on ensikertalainen. Hyppyreitä
käyttävät nuoret osallistuvat
suunnitteluun ja rakentamiseen, jolloin hyppyrien lentoradoista tulee oikeanlaisia ja
alastulot ovat tarpeeksi jyrkkiä.
Yrjän mukaan suurimmat
onnettomuudet johtuvat yltiöpäisistä laskutavoista. Tehtaita
toimii ympäri maailmaa. Varo vasemmalta! Hannele
Österberg huikkaa, kun laskemme Meri-Teijon laskettelurinteen suksivuokraamolta
alas hisseille.
Jyrkkä rinne ja sieltä tulevat
laskijat jäävät helposti huomaamatta.
Österberg on pukeutunut punaiseen liiviin, joka kertoo, että
hän on mäessä SPR:n vapaaehtoisena rinnepäivystäjänä.
Hän ehtii tehdä vain muutaman käännöksen, kun huomaa
rinteessä selällään makaavan
laskijan.
. Meri-Teijon lisäksi hän on päivystänyt Saariselällä, Levillä ja Ylläksellä.
kan päätteeksi.
. Törmääjää ei ole tavoitettu,
mutta henkilöllisyys on poliisin
tiedossa. Jos sataa
paljon vettä ja on lauhaa, lumi
sliippaantuu jääkerrokseksi,
Rannikko toteaa.
Tänä talvena pieniä tapaturmia on sattunut noin kerran
viikossa, kun ennen hiihtokeskuksessa on saattanut käydä
ambulanssi kerran viikossa.
Yltiöpäisyys syy
onnettomuuksiin
Hissien ala-asemalla työskentelevä Ilari Yrjä on konkari
hiihtokeskuksen turvallisuudessa.
Yrjä oli jo 1980-luvulla mukana Skipatrol-toiminnassa,
jonka tavoitteena on edistää
laskettelurinteiden turvallisuutta. tammikuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
SSS/Kirsi Höglund
Talvi on tavanomaista kylmempi
Pakkasta on tänä talvena riittänyt EteläSuomessakin, ja lisää on luvassa. ja
hakemaan oleskelulupaa.
Suomen Punaisen Ristin rinnepäivystäjä Hannele Österberg sai sunnuntaina nauttia upeista maisemista. Ambulanssi ei ole käynyt
kertaakaan, vaikka nyt ajetaan hisseillä jo toista kuukautta ja väkeä on ollut hirveä
määrä, Meri-Teijo Skin rinnepäällikkö Jarkko Rannikko
kertoo.
. Vuosilu-
SSS/HL
vut, aineet tai arvosanat eivät
täsmää. Hyppyreille
on laitettu uusia suoja-aitoja,
jotka ohjaavat epävarmat pois
yrittämästä. Viime
vuonna keskus paljasti joukosta
liki kaksisataa väärennöstä.
? Todistustehtaiden paperit
tunnistaa helpoiten, sillä niistä
yleensä puuttuu jotain. Kantaako polvi, hän kysyy,
ja kun Joona vakuuttaa pärjäävänsä, Österberg antaa luvan
jatkaa laskemista.
Tärkein ensiapu rinteessä on
kolmen koon hoito, eli kylmä,
koho ja kompressio. Opetellaan katsomaan rinnettä siitä näkökulmasta, miten onnettomuuksia voitaisiin
ennaltaehkäistä, Yrjä toteaa.
Teijon rinteiden hyppyrien
muutostyöt ovat esimerkki
tällaisesta työstä. Rikolliset väärensivät muun muassa
koulutodistuksia, joiden turvin
he järjestelivät maanmiehiään
Suomeen ?opiskelemaan. Sähköpostiosoitteita on
muunneltu, Saarenheimo luettelee.
Myös paperin laatu, logojen ja
fonttien asettelu sekä rivien jäsentely voivat paljastaa vilpin.
? Enemmän tarkkuutta vaaditaan silloin, kun kysymyksessä
ovat olemassa olevien yliopistojen todistusväärennökset, Saarenheimo toteaa.
Useimmiten huijarit tyrkyttävät peukaloituja kielitodistuksia. Uusimmassa murrossa tunkeuduttiin perjantain ja
lauantain välisenä yönä Asemakadulla sijaitsevaan kampaamoon, josta ei viety mitään.
Neljä muuta murtoa tehtiin
torstain ja perjantain välisenä
yönä. Lisäksi siellä on
haavaside ja ideaaliside.
Österberg on Meri-Teijolla ainoa vakutuisesti käyvä päivystäjä, mutta hiihtokeskuksen
työntekijöiden mielestä päivystäjäkurssin käyneitä vapaaehtoisia voisi olla enemmänkin.
Vahinkoja kun tuntuu sattuvan
vähemmän silloin, kun punaiset liivit vilkkuvat rinteessä.
. Yhdysvaltain
armeija tutkii parhaillaan, miten paljon sotaväessä on niitä,
jotka ovat edenneet urallaan
väärennösten voimalla.
Suomesta on 2000-luvulla
paljastunut ainakin kaksi diplomipajaa. Myyjiä on runsaasti. Tietolähteistä voi tarkistaa, onko
tällaista korkeakoulua olemassa, opetusneuvos Carita
Blomqvist Opetushallituksesta toteaa.
Suomen yrittäjien ja Elinkeinoelämän keskusliiton tietoon
ei viime vuosina ole tullut tapauksia, missä työnhakijat olisivat esitelleet väärennettyjä
papereita.
? Yritykset tietävät, miten
helppoa on saada esimerkiksi
vääriä MBA-todistuksia, asiantuntija Heikki Suomalainen
Elinkeinoelämän keskusliitosta huomauttaa.
Yritykset eivät kuitenkaan
välttämättä kerro huijareista
edunvalvontajärjestöilleen.
? Koskaan ei päästä siihen,
että kaikki jäisivät kiinni,
projektipäällikkö Sini Saarenheimo University Admissions
Finland -palvelukeskuksesta
epäilee.
Huijari petkuttaa
toisia huijareita
Todistusten väärentäminen on
tuottoisaa liiketoimintaa.
Amerikkalainen SpokesmanReview -sanomalehti paljasti
taannoin washingtonilaisen
diplomipajan asiakkaat. (SSS)
Törmääjä
poistui
kolaripaikalta
Kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa lauantaina kello
14.40 aikoihin Salossa Vähähiidentiellä. Viranomaisten käytössä on kansainvälisiä tietokantoja, joihin
kerätään koko ajan tietoa todistuksista ja oppilaitoksista.
University Admissions Finland
käyttää kolmea maksullista tietokantaa.
? Suomessa on kiinnitetty
hyvin paljon huomiota siihen,
miten erotetaan väärennökset
oikeista todistuksista, opetusministeriön yliopistoyksikön
päällikkö Anita Lehikoinen
korostaa.
Ammattikorkeakoulut ovat
yhteistyössä kouluttaneet
omaa väkeään erottamaan väärät oikeista. Sellaisia täällä näkee, että
aikuinen ihminen tulee vuokraamosta ensimmäisen kerran
ja toisella laskulla hyppää mäen suurimmasta hyppyristä,
Yrjä toteaa.
. Mallikansioista voi
selata, miltä todistusten pitäisi
näyttää.
Ulkomaalaisten hakijoiden
joukosta löytyy kymmeniä huijareita vuodessa.
? Väärennöksistä pitää olla aika vahvat todisteet, erityisasiantuntija Annika Grönholm
Opetushallituksesta korostaa.
Vahvojen epäilysten herätessä
hakijalle ilmoitetaan, ettei hän
ole hakukelpoinen, eikä häntä
kutsuta valintakokeeseen.
Kaikki eivät
jää kiinni
Härskeimmät huijarit lähettävät tutkintotodistuksensa jopa
tunnustettavaksi Opetushallitukseen saadakseen kelpoisuuden hakea virkaa Suomessa.
? Teemme kansainvälistä yhteistyötä koko ajan ja saamme
malleja, millaisia tutkintotodistuksia eri maissa on. Itse todistus voi olla aito ja
Väärennetyt todistukset ovat
vitsaus ympäri maailmaa. Nyt Skipatrol on herätetty uudestaan henkiin.
. Meri-Teijolle Österberg
ehtii useamman kerran viikossa, mutta hänellä on kokemusta myös pohjoisen hiihtokeskuksista. Se on huomattavasti enemmän kuin ennen tähän aikaan.
Olosuhteet ovat valtavan hyvät. Se on harmi, koska pään
suojaaminen on kaikkein tärkeintä
Lumisena aikana pyrimme saamaan autot mahdollisimman nopeasti pois viemästä
tilaa, kertoo Salon kunnossapitoyksikön toimistosihteeri Pirkko Koljonen.
Hän ihmettelee, mikä saa ihmiset jättämään kulkuneuvonsa pysyvästi parkkiruutuun tai
moottoritien varrelle.
? Nykyään, kun jokainen voi
viedä autonsa romutukseen ilmaiseksi, on kummallista, että
niitä silti jätetään minne sattuu.
Hylättyjen joukossa on sekä
hyväkuntoisia menopelejä että
romuja. Kannattaa selvittää, jos tarvetta on.
Myös Plazan kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja ja SSO:n
ryhmäpäällikkö Pirjo Nurminen pitää toteutusta mahdollisena.
. Lain mukaan
omistajalla on kuukausi aikaa
lunastaa autonsa varikolta, ennen kuin se viedään romutukseen.
Viime vuonna Salon varastolle siirrettiin 47 autoa, joista vain viiden auton omistaja
Talvella romut
häiritsevät eniten
mari.saarinen@sss.fi
Oman onnensa nojaan jätetyt
autot haittaavat kaupungin
kunnossapitoa erityisesti talviaikaan.
? Varsinkin nyt, kun on paljon
lunta, ne hankaloittavat teiden
aurauksia. joulukuuta.
Salon ympäristötoimenjohtaja
Pirkko Paranko sekä rakennus- ja ympäristölautakunnan
puheenjohtaja Jaakko Korsimo (kesk.) päättivät valittaa
luvasta 4. Auto oli
hetki ennen tieltä suistumistaan ohittanut toisen auton,
jonka kuljettajan mukaan
ohittajan vauhti oli ollut runsaasti yli sallitun.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä
liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kauppakeskus on luonteva paikka.
Lintuaho on tavannut papin
viimeksi vaunuissa nukkuvan
poikansa Petruksen ristiäisissä.
Tiina Lehtiranta pitää ajatusta mielenkiintoisena. Tapausta tutkitaan
palonsyyn ja kuolemansyyn
tutkintana.
Omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Hän
sanoo allekirjoittaneensa valituksen vain, koska halusi antaa lautakunnalle tilaisuuden
ottaa asiaan kantaa. Alle 30-vuotias kuljettaja menetti autonsa hallinnan Laukaantiellä noin kello
22.30.
Tieltä suistunut auto kääntyi nokan kautta katolleen.
Pelastuslaitos joutui käyttämään raivauskalustoa saadakseen ajokissa yksin olleen
kuljettajan ulos.
Tajuton mies vietiin hoidettavaksi keskussairaalan
teho-osastolle.
Poliisi epäilee, että mies oli
ajanut ylinopeutta.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la
su
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Hänen mukaansa ihmiset
eivät ota paljonkaan kontaktia.
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Haarlantiellä Salossa jäi
lauantaina kello 21 aikoihin
poliisin haaviin virolainen
34-vuotias mies, joka puhalsi
alkometriin 1,85 promillen
lukemat.
Henkilöautoa ajaneella
miehellä ei ollut ajokorttia.
(SSS)
Mies loukkaantui
ulosajossa
Jyväskylässä
Henkilöautoa ajanut mies
loukkaantui ulosajossa Jyväskylässä myöhään lauantaina. Ravintolassa ei
ollut tulen syttyessä asiakkaita.
Pelastuslaitoksella ei ollut
vielä sunnuntaiaamuna käsitystä palon syttymissyystä.
Sammutustöiden vuoksi
Pukinmäenkaari oli suljettuna liikenteeltä pari tuntia.
(STT)
nn
Yhdistykset
toimivat
Salon Seudun Hengitysyhdistys ry:n puheenjohtajaksi
on valittu Aulikki Vesa. En koe, että kirkko tai itse
olisin suopea kulutusta kohtaan, mutta kauppakeskukset
ovat ihmisten toreja. Osa on virolaisia ja ruotsalaisia.
Romutustodistuksella
eroon maksuista
Jokainen autonomistaja on vastuussa omasta ajoneuvostaan,
Kari Raita muistuttaa. Se on fraasi. Kun omistaja vie itse
autonsa romuttamoon, autosta
tehdään romutustodistus. Lisäksi bensiiniä valuu maahan
aiheuttaen mahdollisesti ympäristön saastumisen.
Tekijälle hyöty on ehkä vain
muutama litra bensiiniä jos
sitäkään. Toiminta on monipuolista ja sitä on tarjolla lapsista
vanhuksiin.
Lehtiranta ei usko, että hän
kävisi juttelemassa kauppakeskuspapin kanssa.
Aarto Suomi: Ei ollenkaan huono
idea.
Hanna Lintuaho: Kauppakeskus sopii papille.
. Se on varmaan ihmisestä
kiinni. Monella on
ollut ehkä mielessä, että haluaisi jutella papin kanssa, mutta kirkkoon tuleminen on liian
suuri kynnys.
Päivittäin kauppakeskuksessa työskentelevä Juha Virta
kertoo ihmisten suhtautuvan
häneen erittäin myönteisesti.
Hänelle on tullut eteen myös
sielunhoidollisia tehtäviä.
Kauppareissulla
hiljentymään
Myöskään Espoon Ison omenan
kauppakeskuspappi Juha Virta ei halua olla päivittelemässä
ihmisten kulutustottumuksia.
. Mutta eihän
voida olettaa, että muut siivoavat toisten romut.
Ajoneuvosta loppuun asti huolehtiminen on taloudellisesti
viisasta. Uuden
seurakunnan voimavarat ovat
aivan toisenlaiset, ja asia olisi
Pukarin mielestä nyt hyvinkin
harkitsemisen arvoinen, jos se
tulisi jotakin kautta esille.
Pukari ei kuitenkaan halua
puhua ?ihmisten keskelle tulemisesta?.
. Poliisin mukaan
vainaja on ilmeisesti 73-vuotias mies, joka asui asunnossa yksin.
Poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköiden päästyä palopaikalle noin 150 neliön talo
oli jo ilmiliekeissä. On kuitenkin tärkeää jalkautua.
Ihmiset tulevat juttelemaan
enimmäkseen käytännön asioista kuten vihkikirkkojen varaamisesta. Kirkkoherran mukaan
asiaa ei ole pohdittu konkreettisesti uuden Salon seurakunnassa.
Vuonna 1994 Plazasta tarjottiin seurakunnan käyttöön
hiljentymistilaa ja papin päivystysmahdollisuutta, mutta silloin kirkkoneuvosto ei
tarttunut ajatukseen. Erikoisammattimies Jaakko Korte pyyhkii lumenpeittämiä
autoja esiin.
hojen saaminen on monta kertaa kiven takana. Vanhempaa väestöä ajatellen se voisi olla hyvä. Pelastuslaitos sai hälytyksen
Pukinmäenkaari 18:ssa sijaitsevalle ravintola Green
Starille hieman ennen aamukahta.
Palo sai alkunsa ravintolan
takana sijaitsevan erillisen
tupakkapaikan seinämästä,
mistä tuli pääsi leviämään
ravintolan kattorakenteisiin.
Katosta palo levisi edelleen
koko ravintolarakennukseen.
Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Me haluamme olla siellä, missä on
ihmisiä. Tankista valui maahan ainakin noin 15
litraa polttoainetta.
Samalla tavalla vietiin bensaa torstain ja perjantain
aikana rautatieaseman parkkipaikalle jätetystä autosta.
Tankkiin oli kuitenkin porattu vain yksi reikä.
Poliisi huomauttaa, että
kyseinen järjetön tekotapa
aiheuttaa huomattavat kustannukset auton omistajalle
tai vakuutusyhtiölle, koska
tankki pitää vaihtaa. Päällekäyviä emme
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
Mullan seulonnasta ja varastoinnista Veitakkalan Linnamäen kupeessa nousi tunteita
kuumentanut kiista Salon rakennus- ja ympäristölautakunnassa.
Lounais-Suomen ympäristökeskus myönsi joulukuun alussa salolaiselle Koneurakointi
Arvo & Arvolle luvan mullan,
turpeen ja hiekan sekoitukseen, seulontaan ja varastointiin Veitakkalantien varressa.
Lautakunta ja maakuntamuseo olivat vastustaneet lausunnoissaan lupaa, koska Somerontien kupeessa sijaitseva
alue on osa valtakunnallisesti
arvokasta Uskelanjokilaaksoa.
Toimintaa pidettiin myös Salon
yleiskaavan ja maakuntakaavan vastaisena.
Ympäristökeskus oli tehnyt
päätöksensä 7. Lauantaina porattiin
kaksi reikää Ruuhikoskenkadulla autokatoksessa olleen
auton tankkiin. (SSS)
Iäkäs mies kuoli omakotitalon palossa Lohjan Nummentaustan alueella myöhään
lauantaina. Tällöin auton elinkaari päättyy,
eikä asiakkaalta oteta enää autoveroa, eikä peritä uusia maksuja.
? Jos taas asiaa ei hoideta lop-
puun saakka, omistaja ei saa romutustodistusta ja tällöin auton
elinkaari jatkuu edelleen. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Tilastomäärä on huomattavan suuri, hän sanoo.
Muutos liittyy Raidan mukaan pitkälti kuntaliitokseen.
Tekninen toimi on saanut hoitaakseen entisten ympäristökuntien säilytyksessä olleita
autoja, mikä luonnollisesti nostattaa käsiteltävien tapausten
määrää.
Lisäksi tiehallinnon liikennealueella olevia autoja on tuotu
Salon varastoon.
Suuri osa teiden varsilta ja
parkkipaikoilta siirretyistä
kulkuneuvoista päätyy lopulta
hävitettäväksi. Yhtään sielunhoidollista
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.216 kpl
(LT-levikki 2008)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
tapausta minulla ei vielä ole
ollut.
Huoponen ei koe ristiriitaiseksi papin työtä kauppakeskuksessa.
. Hänen mielestään lautakunta antoi lupahakemusta
vastustavan lausuntonsa lokakuussa väärin perustein, ja nyt
tilanne saatiin korjattua.
? Sen jälkeen on selvinnyt, että puhuimme väärästä paikasta, eikä luvalle olekaan laillisia
esteitä. Jos näin
ei olisi toimittu, valitusaika olisi ehtinyt umpeutua.
? Mielipiteeni sinällään ei ole
muuttunut. Ra-
Salon keskusvaraston pihalla lojuu kymmenkunta autoa odottamassa jatkokäsittelyä. (STT)
Ravintola paloi
Helsingissä
Puinen ravintolarakennus
paloi Helsingin Pukinmäessä sunnuntaiaamuna. Näin saatiin vain
harkinta-aikaa ja lisäselvityksiä, Korsimo perustelee.
Lautakunnan puheenjohtaja
katsoo nyt, että lisäajasta oli
hyötyä. Papit ovat
jatkuvasti kansan keskellä
puhumattakaan esimerkiksi
diakonia- tai nuorisotyöntekijöistä.
Plazan johtaja Päivi Korpela suhtautuu asiaan myönteisesti, jos asiakkailla on tarve
tai toive tavata pappia.
. Keittiöstä
savusukeltajat löysivät miehen, jonka pelastamiseksi ei
voitu enää tehdä mitään.
Poliisi jatkaa palon teknistä tutkintaa, mutta tässä
vaiheessa ei ole syytä epäillä
rikosta. Se ei johda mihinkään.
Meidän pitää olla läsnä siellä,
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Asiaa koskeva
äänestys päättyi tasan 6?6,
minkä jälkeen Korsimo ratkaisi puheenjohtajan äänellä, että
valitus perutaan.
Pirkko Paranko suuttui yllättävästä käänteestä. tammikuuta 2010
UUTISET
Hylättyjen autojen määrä
kaksinkertaistunut Salossa
Luvasta seuloa
multaa nousi kiista
Salon ympäristölautakunnassa
Hylkyautot työllistävät viranomaisia ja tuottavat päänvaivaa
SSS/MInna Määttänen
SSS | Mari Saarinen
kävi lunastamassa omansa
takaisin.
Salossa joudutaan käsittelemään hylättyjen autojen
kohtaloa entistä useammin.
Viime vuonna Salossa laskettiin olleen 134 autoa, jotka aiheuttivat toimenpiteitä, kuten
siirtokehotuksia tai varikolle
siirtämistä.
Salon kunnossapidon katumestari Kari Raita kertoo,
että käsittelylistan automäärä
on kaksinkertaistunut, sillä
vuonna 2008 vastaavia tapauksia oli alle 50.
? Vuosi 2009 on ilman muuta ollut koko Salon historiassa
käsiteltävien tapausten huippuvuosi. Asioihin pitäisi aina perehtyä heti kunnolla, Korsimo
sanoo.
Lyhyet
Epäonnistuneita
bensavarkauksia
Salossa
Mies kuoli
asuntopalossa
Lohjalla
Salossa on yritetty varastaa
henkilöautoista bensiiniä
poraamalla bensatankkiin
reikiä. Varapuheenjohtajaksi valittiin
Kirsti Karonen, sihteeriksi
Eero Oikarinen, rahastonhoitajaksi Ritva Jokinen, virkistystoimintavastaavaksi Eine
Aarnio, helaryhmän vastaavaksi Katri Fagerström
ja uniapnearyhmän vastaavaksi Pirjo Päivärinta. Parangon mielestä kaupungin olisi ilman muuta pitänyt valittaa.
? Ympäristökeskus on tehnyt
kiireessä virheen, ja ainoa tapa
korjata se on tehdä valitus, hän
perustelee.
Jaakko Korsimo kiistää kääntäneensä asiassa takkia. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
Näissä tapauksissa ihmisen
asioita käydään läpi keskuksessa sijaitsevassa papin huoneessa.
Isossa omenassa toimivat
myös vilkkaassa käytössä olevat seurakunnan perhetilat
sekä hiljaisuuden kappeli, jossa voi käydä hiljentymässä tai
puoliltapäivin järjestettävässä
hartaudessa.
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010
mista vastaan. Siksi
onkin hämmästyttävää, että
autoja hylätään, koska siten
autonomistaja saa loputtomasti
maksuja autorekisterikeskuk-
sesta, Raita sanoo.
Pirkko Koljonen suosittelee
hakemaan tietoa Suomen Autokierrätyksen internetsivuilta,
jos on kiinnostunut ajoneuvonsa kierrättämis- tai romuttamismahdollisuuksista.
Kauppakeskuspapille vihreää valoa Salossa
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
Kirkkoherra, kauppiaiden edustaja ja
asiakkaat pitävät ajatusta kiinnostavana
SSS | Jarkko Turpeinen
jarkko.turpeinen@sss.fi
Käyttäisitkö tilaisuutta, jos
Salon Plazassa olisi mahdollisuus käydä juttusilla papin
kanssa. (STT)
Ajokortiton
rattijuoppo
kiinni Salossa
Kysymyksiä homojen vihkimisestä ja sukupuolenkorjauksesta
Kauppakeskuspappi työskentelee Turun Skanssissa parin
tunnin ajan kerran viikossa.
Kiinteitä tiloja ei ole, vaan pappi istuu kahvilassa tai kiertelee
keskuksessa.
Kirsi Huoponen on tehnyt
kauppakeskuspapin työtä viransijaisena parin kuukauden
ajan. Se ei olisi ollenkaan paha
asia, Marja-Liisa Salonen sanoo.
Hanna Lintuahonkin puolesta papit saavat jalkautua
kauppakeskuksiin, mutta hänellä itsellään ei välttämättä
olisi heille asiaa.
. Hän
arvelee, että se vaatii myös
työntekijältä oikeanlaista asennetta.
Lehtiranta toteaa, että seurakunta näkyy nytkin ihmisen
arjessa riittävästi, jos vain tilaisuuteen halutaan tarttua.
. Ongelma
Plazassa on tilojen puute, jos
sellaisia tarvittaisiin.
?Vaatii asennetta
työntekijältä?
Pikagallupissa Plazan asiakkaat suhtautuvat myönteisesti
kauppakeskuspappeihin.
. Myös esimerkiksi
homojen vihkimisestä tai Imatran kirkkoherran sukupuolenkorjauksesta on tultu kysymään papin mielipidettä.
. Ei ollenkaan huono idea, toteaa Aarto Suomi, joka voisi
itsekin käydä papin juttusilla.
Marja-Liisa ja Teuvo Salonen eivät välttämättä itse me-
nisi nykimään pappia hihasta,
mutta juttelisivat kyllä, jos
pappi tekisi aloitteen.
. Hän sanoo
pitävänsä koko tapahtumaketjua farssina. Esimerkiksi Espoon
Isossa omenassa ja Turun
Skanssissa pappi on ihmisten
saatavilla.
Salon kirkkoherra Jouko
Pukari näyttää vihreää valoa
kauppakeskuspapeille.
klo 6.00-16.00
Viikonl. tammikuuta, koska
valitusaika olisi mennyt umpeen ennen kuin lautakunta
olisi ehtinyt käsitellä asiaa.
Kaksikon allekirjoittama valitus otettiin esiin lautakunnassa
keskiviikkona, mutta keskusta
ja kokoomus olivatkin valitta-
Tiina Lehtiranta: Mielenkiintoinen
ajatus.
Marja-Liisa ja Teuvo Salonen: Mikä ettei.
kuitenkaan halua olla.
missä ihmiset ovat. Hän arvelee, että hylkäämistapauksissa on kyse välinpitämättömyydestä ja laiskuudestakin.
? Asiakkaat ovat huolimattomia autonsa kanssa, mutta yhtä lailla heiltä on vaikea saada
rahaa siirtokustannuksista. Hän
pitää kiinnostavana ideana,
että vaikkapa Plazassa alkaisi
toimia pappi jonakin tiettynä
aikana. Seurakunnan täytyy olla
siellä, missä ihmisetkin ovat.
Kauppiasyhdistyksessä ei ole
keskusteltu asiasta. Muut
hallituksen jäsenet ovat Ari
Laine ja Päivi Örling.
Oikeastaan millään muulla
elinkeinoelämän alalla ei yhtä
suurista summista puhuta.
Pääministeri muistutti, että
sitoumusvastuut esimerkiksi
kahteen maailman suurimpaan risteilijään ovat valtavan
suuret. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. (STT)
Lumi-Inkeri Ihanus
TURHA KIERRELLÄ,
EUROMARKET ON HALPA!
Tervetuloa toteamaan Euromarketin halvat hinnat!
Tarjoukset voimassa ma-ke 25.-27.1.2010 Ei jälleenmyyjille!
EUROTARJOUS
HK Kiusaukset
kinkku, broileri ja lohi
300 g
0.99
rs
(3,33/kg)
EUROTARJOUS
Atria Gotler
myös kevyt
250-300 g
1.
59
rs
(5,30-6,36/kg)
EUROTARJOUS
YkkösBonus-kortilla
Whiskas kissanruoka
3.
12x100 g (3,29/kg)
95
pkt
ilman korttia 4,55 pkt (3,79/kg)
EUROTARJOUS
Maistuva
Uunilenkki
rajoitus 3 pkt/talous
2000 pkt:n erä
059
.
400 g
pkt
(1,48 ?/kg)
EUROTARJOUS
Eldorado
Ananassäilykkeet
2.
227/137-140 g (2,86-2,92/kg)
00
4
prk
5
prk
yksittäin 0,55 prk (3,93-4,01/kg)
Ingman viilit
EUROTARJOUS
Talviurheilusukat
materiaali Coolmax tai villasekoite
koot 35-46
3.
95
pr
MA?PE 7?21, LA 7?18
SU 12-18
Hämeentie 37, Salo
puh. (STT)
Teinityttö
kateissa Lohjalla
Lumenluonnista ja aurauksesta voi saada kotitalousvähennystä.
sesti ja reaaliaikaisesti muutoksista verkkosivuillaan.
? Sähköiset kotisivut ovat
korvanneet muut viestimisen
tavat, ja korkeimman hallintooikeuden ratkaisusta tiedotettiin verohallinnon kotisivuilla.
Kotitalousvähennys otettiin
käyttöön vuonna 1997 tukikokeiluna ja laajennettiin vuonna 2001 koko maahan.
Vähennyksen tarkoitus on
parantaa työllisyyttä, lisätä
asuntojen omatoimista ylläpitoa ja ehkäistä harmaata
taloutta.
Lohjan poliisi kaipaa yleisöltä
tietoja yli kaksi viikkoa kateissa olleen 15-vuotiaan tytön löytämiseksi.
Lumi-Inkeri Ihanus ei palannut perjantaina 8. Tieto löytyy monen
mutkan kautta verohallinnon
sivuilta.
Verohallinnon ylitarkastaja
Riitta Roos sanoo, että verohallinto pyrkii parhaansa mukaan tiedottamaan selkokieli-
rittämän tarjouksen hinnalla.
Kilpailuviraston mukaan joissakin tapauksissa on ollut kyse
tarjouskartellista, kun yksi tarjous on pitänyt sisällään liian
monta yrittäjää.
Taksiliitto on toista mieltä.
Sen mukaan yhteistarjousten
kieltäminen saattaa yhden auton yrittäjät eriarvoiseen asemaan suurten linja-autoyritysten kanssa. tammikuuta 2010
Uutiset
Vanhanen lupaa tukea telakoille
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) lupailee valtiolta apua
ahdingossa olevalle telakkateollisuudelle.
Vanhanen sanoi Radio Suomessa Pääministerin haastattelutunnilla, että hallitus pohtii
telakkateollisuuden tukipakettia keväällä annettavaan
lisäbudjettiin. Niitä ei saa johtaa ojiin
tai rapautuneisiin jätevesikaivoihin.
Happonen kritisoi sitä, että
kuluttajille suunnattu tiedotus
koneellisten töiden sisällyttämisestä kotitalousvähennykseen on ollut erittäin puutteellista. 02 727 1081
1.
200 g (1,25/kg)
00
yksittäin 0,34 prk (1,70/kg)
(XURPDUNHW
Poliisi. Pääministeri sanoi itse mieltyneensä ajatuk-
seen työllistämissetelistä, jonka
nuori saisi määräajaksi onnistuessaan saamaan työpaikan.
Pääministeri varoi visusti
puuttumasta eläkeneuvottelujen tilanteeseen, eikä lähtenyt
uhkailemaan valtion yksipuolisella ratkaisulla. Tytöllä
on tummat pitkät hiukset.
Havainnot voi ilmoittaa Lohjan poliisille 071 8736345 (arkisin klo 8?17) tai yleiseen hätänumeroon 112. tammikuuta
koulusta sijaishuoltopaikkaansa Lohjalla, eikä hänen olinpaikastaan ole saatu tietoa.
Poliisin mukaan Ihanus oleskelee mahdollisesti Lohjalla,
Tampereella tai pääkaupunkiseudulla.
Lumi-Inkeri Ihanus on noin
165 senttiä pitkä ja painaa kuutisenkymmentä kiloa. Niiden tehtävänä on etsiä keinoja,
joilla keskimääräistä työuraa
pidennetään kolmella vuodella
vuoteen 2025 mennessä. Hän uskoi
vakaasti työmarkkinajärjestöjen pääsevän sopuun, ja katsoi
kriisitunnelmien lietsomisen ja
painostustoimien vilauttelun
kuuluvan neuvottelutaktiikkaan.
7
Wallin: Näpit irti
osa-aikaeläkkeestä
RKP:n puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan
Wallin tyrmää pohdiskelut
osa-aikaeläkkeen lopettamisesta.
Wallin ei pidä järkevänä sellaisen toimivan järjestelmän
uhraamista, jonka avulla ihmiset saadaan jatkamaan työelämässä pidempään.
? Jos järjestelmästä jostain
syystä luovutaan, se tarkoittaa,
että moni pakotetaan lopettamaan työskentely 58 vuoden
iässä sen sijaan, että työnteko
jatkuisi osa-aikaeläkeläisenä
63 ikävuoteen asti. Sekä yksilön että koko yhteiskunnan
näkökulmasta on tärkeää, että osa-aikaeläke pysyy yhtenä
vaihtoehtona eläkepoliittisessa
paletissa, Wallin sanoo tiedotteessaan.
Osa-aikaeläkkeen kohtaloa on
pohdittu työurien pidentämistä
selvittävissä työryhmissä. Olisi epäoikeudenmukaista, jos vain käsin tehdystä
työstä saisi kotitalousvähennyksen.
Korkein hallinto-oikeus
päätti viime elokuussa, että
kotitalousvähennyksiin oikeuttava työkorvaus koskee
myös koneellista työtä.
Vesihuoltotöistä
hyvitys
Merkittävimmin muutoksesta
hyötyvät Happosen mukaan
haja-asutusalueilla omakotitalojen ja kesämökkien omistajat, joilla on edessä jätevesijärjestelmien uusiminen.
Jätevesimääräykset vaativat,
että vuoteen 2014 mennessä niin omakotitaloissa kuin
vapaa-ajan asunnoissa, jotka
sijaitsevat kunnallisen vesijohtoverkostojen ulkopuolella,
on huolehdittava myös jätevesistä. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on seurannut
säännöllisesti alusten valmistumista.
? Ja huokaus oli helpottunut,
kun edellinen risteilijä lähti
maailmalle.
Nuorisolle
töitä
Maaliskuun kehysriihessä sovittavassa lisäbudjetissa lisätään myös nuorten koulutuspaikkoja, ja uusiakin keinoja
nuorison työllistämiseksi on
mietinnässä. (STT)
Lumitöihin tuettua helpotusta
Kilpailuvirasto syyttää
taksiyrittäjiä kartellista
Kotitalousvähennystä saa myös koneellisesti tehdystä työstä
Kilpailuvirasto ja Taksiliitto
kiistelevät koulukyytien kilpailuttamisesta, kertoo Turun
Sanomat.
Kilpailuvirasto pitää kartelleina yhteistarjouksia, joita
kuljetusalan yrittäjät ovat antaneet kuntien tilauskyydeistä.
Taksiyhdistykset ovat kilpailleet kyydeistä yhteistarjouksilla, joiden mukaan kukin autoilija ajaisi ne yhdistyksen mää-
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
STT |
Kinoksissa huhkiva voi nyt
huokaista helpotuksesta, sillä
myös lumenluonti ja auraus
kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin. Vähennysoikeus
koskee myös liukkauden torjuntaa.
Toimialapäällikkö Kari
Happonen Koneyrittäjien liitosta kannustaa ihmisiä hyödyntämään mahdollisuutta.
? Kun työllistäminen tapahtuu oman kunnan alueella,
niin kotitalousvähennyksestä
saatu raha jää oman kunnan
alueelle ja viihtyisyyskin paranee, Happonen muistuttaa.
Muutos koskee tuhansia pieniä yrittäjiä, jotka pystyvät
hoitamaan kunnossapito- ja
huoltotyötä kiinteistöissä.
Happosen mukaan työsarkana puhutaan sadoista tuhansista kiinteistöistä.
Hän näkee täysin oikeutetuksi sen, että myös koneella suoritetusta työstä on nyt
mahdollista saada kotitalousvähennystä.
? Monessa työssä on vaikea
erottaa koneen ja työn osuutta. Pääministerin
mukaan telakkateollisuuden
työllisyys on vaarassa pudota
ensi syksynä jopa puoleen nykyisestä.
Vanhasen mukaan valtio ei
voi tilata risteilijöitä, mutta voi
ehkä tehdä jotakin tilausten
edesauttamiseksi. Kyse voisi olla esimerkiksi tilausten perusteella myönnettävistä innovaatio- ja ympäristöperusteisista
tuista.
? En edes tiedä sitä, tarvitseeko sinänsä lisäbudjetissa
välittömästi kohdistaa varoja.
Ennen muuta on kyse siitä,
minkälaisia sitoumuksia annetaan tulevia tilauksia silmällä
pitäen.
Vanhasen mukaan esillä on ollut myös joitakin valtion omistamia ?veneitä?, jotka voitaisiin
rakentaa.
? Ne vaativat sitten tietysti
määrärahasitoumuksia.
Pääministerin mukaan telakkabisnes on muuttunut maailmalla sellaiseksi, että erilaisia
tukia ja takausjärjestelmiä
käytetään ja telakan isäntäval-
tio on aina niissä hyvin syvällä
mukana.
? Takausvastuut ovat valtavat
Eräs Nikkilän hoitaja on muistellut, että
useimmiten sairaalassa jouduttiin tyytymään harmaaseen
jauhovelliin, jossa uiskenteli
muutamia lantunpaloja. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Neuvottelupöydän
ääreen eri tahot istunevat kuitenkin jo parin viikon kuluessa.
Kaiken kaikkiaan Suomesta puuttuu tälläkin hetkellä
150?200 eläinlääkäriä. Juhlasaliin sijoitettiin sata Helsingistä siirrettyä vanhuspotilasta. Täyteen ahdettu
Nikkilä oli otollinen kasvualusta tarttuville taudeille, kuten
tuberkuloosille ja lavantaudille.
Potilaiden hoitoa Nikkilän
Jo talvisodan aikana Nikkilää käytettiin evakkosairaalana. Tämä on tärkeä
asia kansalaisten oikeusturvan
kannalta, Anttila huomauttaa.
Nettilistojen toteutuminen
vaatii kuitenkin ammatinharjoittamislainsäädännön muutosta.
? Lisäksi tämä vaatii keskusteluja tietosuojavaltuutetun
kanssa, hän lisää.
Sitä, koska listat nettiin ilmaantuvat, ministeri ei halua
ennustaa. Hoito aloitetaan
aina erikoissairaanhoidossa, ja
tällöin esimerkiksi Ivalosta on
aika pitkä matka hakea pistos
kerran viikossa Rovaniemeltä,
kertoo allergianeuvoja Anne
Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.
Keuhkosairauksien ylilääkäri Tuula Toljamo Lapin keskussairaalasta kertoo, että jotkut potilaat ovat kieltäytyneet
siedätyshoidosta sen vaatiman
ajan vuoksi.
H^_d^iiV_V!
`~ni~ `d`d
h`VVaVV ^abVc
Zg^ kZad^ijhiV#
? Yleensä siedätyspistos pitää
hakea sairaalasta kerran viikossa 7?18 viikon ajan, minkä
jälkeen ylläpitohoito annetaan
omassa terveyskeskuksessa.
Tällöin pistos täytyy hakea
noin kerran puolessatoista
kuukaudessa kolmen vuoden
ajan.
Toljamon mukaan pitkät välimatkat eivät ole hoidon suurin
ongelma Lapissa, vaan ihmisten tietoisuus siedätyshoidosta
on puutteellista.
Toljamo korostaa, että hoito
on aina aloitettava erikoislääkärin ja siedätyshoitoon lisäkoulutuksen saaneiden hoitajien valvonnassa, koska siedätykseen liittyy alkuvaiheessa
hengenvaarallisen vaikean
allergisen reaktion eli anafylaksian riski.
? Siedätyshoitoon koulutettuja hoitajia tarvittaisiin Suomessa lisää, jotta ylläpitohoitoa voitaisiin tehdä enemmän
myös perusterveydenhuollos-
sa, Vuorenmaa sanoo.
Suurin osa siedätyshoidosta
on pistoshoitoa, mutta heinäallergiaan on myös tablettihoito.
Suomalaisten riesaan, koivuallergiaan, on myös tulossa
tabletti.
? Odotamme suurella innolla, että saisimme pian markkinoille tähän suomalaisia
eniten kiusaavaan allergiaan
tablettihoidon. tammikuuta 2010
Pienhiukkaset
vievät suomalaisia
ennenaikaiseen kuolemaan
Vuosittain jopa 1 300 suomalaista kuolee ennenaikaisesti ulkoilman pienhiukkasten
vuoksi, arvioi Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija, ympäristöterveyden
dosentti Raimo O. Liiton puheenjohtajan Sanna Hellströmin
mukaan kentällä on sellaisia
toimijoita, jotka eivät muista
tai tiedä, missä kulkee raja.
? Kyllä aina on jonkin sektorin ihmisiä, jotka pyrkivät
tahallisesti tai tahattomasti
tekemään eläinlääkärin töitä
jollain muulla koulutuksella.
Epäpätevän ei tietenkään pidä
tehdä hommia, jotka edellyttävät eläinlääkärin osaamista,
Hellström sanoo.
Liitossa on keskusteltu rajanvedon ongelmista, eli käytännössä siitä, mitä muut voivat
tehdä osaamisensa puitteissa.
? Ammatinharjoittamislaki määrittelee sen selkeästi.
Eläinlääkärin tehtäviä ovat
diagnoosin teko, mahdollista
kipua aiheuttavat toimet sekä
tietysti reseptilääkkeiden määräys. Jatkosodan ajan
1941?1944 hän oli vangittuna
poliittisista syistä.
Kun Nikkilän potilaat kuulivat Ryömän vangitsemisesta,
he järjestivät mielenosoituksen. Heille armeija
oli jakanut taistelutilanteissa
pervitiiniä, joka oli aiheuttanut
monelle huumeriippuvuuden.
Esimerkiksi vuonna 1948 sairaalaan tuli potilaaksi 33 morfinistia ja seuraavana vuonna
55 morfiinin ja heroiinin väärinkäyttäjää.
Vuosina 1947?1953 hoitoon
hakeutui kaikkiaan 160 huumeiden väärinkäyttäjää.
Tietokirjailija Sirkka Liisa
Tuovisen kirjan Inhimillinen
Nikkilä on julkaissut Helsingin
kaupungin terveyskeskus.
Punainen tohtori lohdutteli
kommunisteja pelännyttä potilasta
OP-sijoitusvakuutus tuo käyttöösi rahasto- ja vakuutussäästämisen parhaat edut. (STT)
Uutiset
Eläinlääkäriliitto: Epäpätevät
sekaantuvat eläinlääkäreiden töihin
Ministeri Anttila suunnittelee nettilistoja laillistetuista eläinlääkäreistä
STT | JOUNI KELA, EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Eläinlääkäriliitto epäilee, että
epäpätevät sotkeutuvat laajemminkin eläinlääkäreille kuuluviin töihin. Ehkä tässä on
kuitenkin syytä arvioida ja varmistaa, keitä alan tehtävissä
toimii.
Valitukset
eivät etene
Nurmijärveläisen Klaukkalan
Eläinlääkäriaseman tapauksessa on kummasteltu, etteivät
useat kantelut toimitusjohtajan tekemisistä johtaneet juuri
mihinkään.
? Samaan ongelmaan on törmätty etenkin eläinsuojeluasioissa. Kirjailijoista ja runoilijoista Nikkilässä
olivat hoidossa muun muassa
Uuno Kailas, Elmer Diktonius, L. Huippu
saavutettiin 1950-luvun taitteessa, jolloin sairaalaan kirjoitettiin sisään lähes sata tällaista potilasta.
Sodassa mielenterveytensä
menettäneitä miehiä näkyi
makaamassa pihalla ampumaasennossa puun takana. Tuolloin Nikkilän potilaista kuoli neljännes,
noin 250, toteaa tietokirjailija
Sirkka Liisa Tuovinen sairaalan tuoreessa historiikissa.
Ennen sotaa Nikkilän sairaala oli kuuluisa hyvästä ruuastaan, mutta sota-aika muutti
tilanteen tyystin. Kuva on Tuovisen kirjasta Inhimillinen Nikkilä.
sairaalassa sota-aikana ei helpottanut sekään, että monet
henkilökuntaan kuuluneet kutsuttiin sotapalvelukseen. Liitossa sekin mahdollisuus
otettaneen nyt selvitettäväksi,
kun STT paljasti väärinkäytöksistä nurmijärveläisellä
eläinlääkäriasemalla. Se varmasti lisäisi siedätyshoidon suosiota,
Vuorenmaa sanoo.
Siedätyshoidosta kysellään
eniten keväisin, kun allergiset
alkavat oirehtia.
? Siedätyshoito aloitetaan
kuitenkin yleensä syksyllä.
Nyt tammikuussa on kyllä aivan viimeiset hetket aloittaa
siedätyshoito, Vuorenmaa neuvoo.
Allergia- ja astmaliiton tietojen mukaan siedätyshoitoa saa
pistoksina nykyisin noin 7 000
suomalaista ja tabletteina vajaat 1 000 henkilöä.
Nikkilän sairaalan potilaat
söivät nälissään jopa ruohoa
Sodan jälkeen hoitoon tuli paljon sotapsykoosista kärsineitä
Märta Donnerin valokuva-albumi
STT | EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Potilaiden terveydentila Nikkilän mielisairaalassa Sipoossa
romahti jatkosodan aikana ruokapulan ja tilanahtauden takia.
Kuolleisuuden huippu osui vuoteen 1942, jolloin koko maassa
oli pulaa ruuasta. Joskus on tullut sellainen olo, että viranomaiskäsittelyssä eläimiä koskevat asiat
jäävät jalkoihin. Ryömä oli
lohduttanut potilasta, että ?ei
teillä ole mitään hätää, vaikka kommunistit valtaisivat
tämän maan, insinööriä aina
tarvitaan?.. VTT:n mukaan suodattimet poistavat jopa 95 prosenttia pienhiukkasista.
Epäpuhtaudet ilmassa haittaavat erityisesti kroonista
astmaa, keuhkoahtaumaa ja
sepelvaltimotautia sairastavia.
Kaupunki-ilmassa on yhä
enemmän liikenteen pakokaasujen pienhiukkasia, vaikka
ominaispäästöt ovat laskeneet
uusissa autoissa. Lisäksi se kerryttää
sinulle OP-bonusta.
Vakuutussopimus solmitaan OP-Pohjola-ryhmän kokonaan omistaman OP-Henkivakuutus Oy:n kanssa. Aseman
toimitusjohtajan epäillään tehneen jopa leikkauksia, vaikka
hänellä ei ole pätevyyttä.
? En tiedä, onko henkilö tässä
tapauksessa sanonut olevansa
eläinlääkäri. Kaikkien
ruuansulatus ei tätä kestänyt,
vaan monet kuolivat.
Vuosina 1940?1945 Nikkilän
sairaalassa kuoli lähes 750 potilasta, ja monen menehtyneen
kuolinsyyksi mainittiin avitaminosis eli nälkäkuolema.
Potilaskuolemia lisäsi myös
se, että sairaalaan evakuoitiin
potilaita muista helsinkiläisistä
sairaaloista. Esimerkiksi jotkut vaativat hoidot
jouduttiin tämän takia lopettamaan kokonaan.
Sota särki
monen mielen
Sota heijastui sairaalan toimintaan vielä aseiden vaikenemisen jälkeenkin. Pankki toimii OP-Henkivakuutus Oy:n asiamiehenä.
Nikkilän mielisairaalaan liittyi koko sen 85-vuotisen toiminnan aikana useita kuuluisia henkilöitä. Hän pelkäsi kovasti kommunisteja. Lisäksi puun
polttaminen omakotitalojen
kattiloissa, uuneissa ja takoissa aiheuttaa Salosen mielestä
hälyttäviä määriä päästöjä.
Valtiovalta pitää puunpolton
lisäämistä yhtenä keinona ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
? Emme suoranaisesti vastusta bioenergian lisäämistä, mutta se ei saa tapahtua niin, että
hiukkaspäästöt ilmaan kasvavat, Salonen sanoo. Esimerkiksi antibioottien
käytössä liikutaan jo sellaisissa
asioissa, jotka voivat vaikuttaa
myös ihmisten terveyteen.
Hellströmin mukaan rajoja
saatetaan rikkoa muun muassa vaihtoehtoisissa hoitomuo-
Lehtikuva/Timo Jaakonaho
doissa. Tietokirjailija Sirkka Liisa Tuovinen huomauttaakin,
että kyseessä lienee ensimmäinen mielenosoitus mielisairaaloiden historiassa.
SKDL:oon siirtynyt kan-
sanedustaja Ryömä aloitti
vakituisessa osastonlääkärin
virassa Nikkilässä 1958. Tarinan mukaan Ryömän osastolla
oli hoidossa paranoidinen potilas, joka oli koulutukseltaan
insinööri. Heitä
tarvittaisiin Anttilan mukaan
etenkin terveydenhuoltotyöhön.
? Jossain vaiheessa on myös
selvitettävä, voitaisiinko harkita uutta työnjakoa esimerkiksi
terveystarkastajien kohdalla.
Eli onko eläinlääkärien jatkossakin tehtävä kaikkia nykyisenkaltaisia tehtäviä etenkin
elintarvikehygienian alalla,
Anttila pohtii.
Allergian siedätyshoitoon pääsy vaihtelee Suomessa
STT | MARJO SORMUNEN
Siitepölyn siedätyshoitoon
pääsy vaihtelee eri puolella
Suomea.
Allergia- ja astmaliiton mukaan hoitoon pääsee helposti
Etelä-Suomessa, mutta esimerkiksi Lapissa pitkät välimatkat voivat vaikeuttaa hoitoon pääsyä.
? Hoidon saaminen vaihtelee
paikkakunnittain, mutta suurimmat ongelmat ovat Pohjois-
Suomessa. Jotkut
taas ?liitelivät. Hoitoon
tuli kymmeniä sotapsykoosista
kärsineitä potilaita. Asiat eivät
Eläinlääkärin tehtäviin kuuluu muun muassa diagnoosin teko.
vain etene niiden vaatimalla
painoarvolla, sanoo Hellström.
? On mahdollista, etteivät va-
litukset ja kantelut aina etene,
koska kyse on eläimistä.
Maa- ja metsätalousministeri
Sirkka-Liisa Anttila (kesk.)
uskoo, että tulevaisuudessa kuka tahansa voi mustin tai mir-
rin sairastuessa netistä tarkastaa, että eläinlääkäri on oikea.
? Hyvä ratkaisu olisivat listat
laillistetuista eläinlääkäreistä sekä niistä kandidaateista,
joilla on oikeus tietyin ehdoin
tehdä eläinlääkärin työtä opiskeluaikana. (STT)
Sepeliä levitettiin
hiihtoladulle Lahdessa
Mustankallion hiihtoladulla
Lahdessa harjoitettiin vaarallista ilkivaltaa viikonloppuna.
Ladulle oli levitetty sepeliä,
jonka poliisipartio joutui lapioi-
maan pois.
Sepelin levittäjiä ei saatu
kiinni, mutta poliisi epäilee
pikkupoikien olleen teon takana. kädet levällään
kuin lentokoneet ympäri kävelypihaa.
Sodan jälkeen hoitoa tarvitsi myös joukko morfinisteja
ja heroinisteja. Heitä oli sekä
potilaiden että hoitohenkilökunnan puolella. Onerva ja Maila
Pylkkönen.
Hoitohenkilökunnasta kuuluisimpia lienee taitelija Ra-
fael Wardi, joka aloitti sairaalassa taideterapeuttina vuonna 1959.
Psykiatreista nimekkäin oli
Oscar Parland, joka oli myös
kirjailija, maalari, säveltäjä ja
pianisti, Nikkilän ikoniksikin
tituleerattu.
Omalla laillaan kuuluisa oli
myös Nikkilässä jo talvisodan
aikaan vapaaehtoisena lääkärinä työskennellyt Mauri
Ryömä, tuolloin SDP:n va-
semmistosiipeen lukeutunut
poliitikko. Salonen.
Väli-Suomen sanomalehtien
Sunnuntaisuomalaisen haastattelema Salonen suosittelee,
että ilmanvaihdosta sisätiloihin tuleva korvausilma pitäisi
suodattaa. Kävi
jopa niin, että nälkiintyneet
potilaat söivät keväällä hädissään vihreää ruohoa. Myös ultraäänidiagnostiikkaa on tiettävästi tehty
puutteellisella koulutuksella.
Suoranaisiin vale-eläinlääkäreihin hän ei kuitenkaan usko
ainakaan laajemmassa mitassa
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. 020 720 3700
MA?PE 8?21, LA 8?18, SU 12?18.
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%).
Syö arkenakin
monipuolisesti ?
helpot vinkit
K-RuokaPirkassa.
orttia 1,15 /pk t (1,15
Hinta ilman K-Plussa-k
JOGURTIT 200 g
19
kpl
pkt
Valiojogurtti maustetut
MAKARONI
400 g 0,48 /kgg
6 1.-
0
85
Torino
PIKANUUDELI 65 g
JAUHELIHA 400 g
Elovena
KAURAHIUTALE
1 kg 0,85 /kg
APPELSIINITÄYSMEHU 1 l
KALA-ATERIA 340 g
erä
kg
Brazil
Findus
Amiraalin tai Kapteenin
3,73?4,26 /kg
rs
Costa Rica
99
69
2
Rico Golden
www.k-citymarket.fi
0
Chiquita
BANAANIT
MARGARIINIT
400 g 2,48 /kg
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
-41 %
/kg )
9. 2
2,59
,5
59 /rs
/rs (6,48
( ,4
(6
48 /kg)
/kg)
/k
/kg
g)
kananmakuinen, 2,50 /kg
yyks. tammikuuta 2010
PALVELEMME MYÖS SUNNUNTAISIN klo 12?18.
ALKUVIIKON RUOKAPÖYTÄÄN
K-CITYMARKETISTA
HINNAT VOIMASSA MA?KE 25.?27.1.2010, ELLEI TOISIN MAINITA.
Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi
HK Popsi Iso Viitonen
Valio
2,21 /kg
3,99 /kg
NAKIT 900 g
ARKIJUUSTO 750 g
1
2
99
99
pkt
6
kpl
99
kg
NAUDAN
SUIKALEPAISTI
Flora
Atria
UUNILENKKI
400 g
1,73 /kg
0
pkt
Italia
OMENAT
0
0
99
99
rs
Saarioinen
kg
UUTUUS
LIHAMAKARONI- tai
LIHAPERUNASOSELAATIKKO 350?400 g
pakaste, 4,38 /kg
1
0,95 /l
0
1
49
95
49
rs
rs
kevyt
Roka
6,25 /kg,
yks.
yyk
ks.
s. 0,39
, //kpl
p ((6,00
, //kg)
g)
5 .-
tlk
-26 %
1,25
1,
1
,2
25
5 /kg
/kg
g
0
4
ps
prk
1.-
orttia ja yksittäin
Hinta ilman K-Plussa-k
)
/kg
5
(2,1
/prk
3
0,4
SALO
Hämeentie 24?30, puh
Viimeksi
bin Laden antoi julkilausuman
neljä kuukautta sitten, jolloin
hän vaati Euroopan maita vetäytymään Afganistanista.
Lyhyet
Afganistanin
Ruotsalaisisät verkostoituvat
parlamenttivaalit tasaamaan vanhempainvapaata
siirtyvät syksyyn
TUKHOLMA | STT?TANELI MÄNNIKKÖ
Koreoiden välit ovat jälleen
kiristyneet, ainakin puheiden
tasolla.
Pohjois-Korea kritisoi sunnuntaina kovasanaisesti EteläKoreaa ja sanoi maiden olevan
sodan partaalla, kertoi valtion
uutistoimisto.
Kiista sai alkunsa Etelä-Korean puolustusministerin Kim
Tae Youngin puheesta. Suurimman osan vammat ovat lieviä.
Taban Airline -yhtiön kone
oli lähtenyt lounaisesta Abadanista ja tehnyt yhden välilaskun ennen saapumistaan
Mashhadiin. Romaniaan ennustettiin sunnuntaina jopa 30
asteen pakkasta. Kimin
mukaan Etelä-Korea on valmis
ennaltaehkäisevään iskuun,
jos Pohjois-Korean huomataan
suunnittelevan ydinasehyökkäystä maahan.
Pohjois-Korean armeijan mu-
kaan Kimin lausunto on ?avoin
sodanjulistus. (STT?AFP)
Useita loukkaantui
junaräjähdyksessä
Ukrainassa
KIOVA. Iranissa sattui sunnuntaina lento-onnettomuus,
jossa loukkaantui kymmeniä
ihmisiä.
Venäläisvalmisteisen Tupolev 154 -matkustajakoneen
takaosa syttyi palamaan,
kun se laskeutui Mashhadin
lentokentälle Khorasan Razavin maakunnassa.
Maakunnan viranomaisten
mukaan onnettomuudessa
loukkaantui kaikkiaan 46
ihmistä, kertoi valtion televisio. Afganistanissa
viime vuonna järjestetyt presidentinvaalit kärsivät laajasta
vilpistä.
Myös Nato-joukoille lisäaika
on tervetullut, jotta turvallisuutta levottomassa etelässä
saataisiin parannettua. Pelastajien mukaan mies näytti
olevan löydettäessä hyvässä
kunnossa, mutta hän oli hyvin
janoinen.
Exantus kertoo menettäneensä maanjäristyksessä tajuntansa työpaikallaan. Kahdeksan ihmistä
on kuollut Euroopassa pernaruttoon, jonka heidän uskotaan saaneen saastuneesta heroiinista. Ryhmän
saama runsas näkyvyys valtakunnan medioissa on yllättänyt myös Norlinin.
? Se peilaa osittain tätä ongelmaa. (STT?Reuters)
Kymmeniä
loukkaantui
lentoturmassa
Iranissa
TEHERAN. Kehotan kaikkia huumeiden käyttäjiä lopettamaan
välittömästi heroiinin käytön
sekä ottamaan yhteyttä terveysviranomaisiin, painotti
skottilainen epidemiologi
Colin Ramsay.
Skotlannissa on hoidettu
joulukuun jälkeen jo 15:tä
heroiinin käyttäjää, jotka
ovat saaneet pernaruttotartunnan.
Saksan terveysministeriö
arvioi, että Euroopassa on
myynnissä erä pernaruttoa
sisältävää heroiinia. tammikuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva/Reuters/Kevin Mazur
Haitin tukikonsertti tuotti 57 miljoonaa dollaria
LOS ANGELES. Tätä mieltä on hiljattain perustettu isien verkosto PIFF (Papporna för individuell föräldraförsäkring).
Ruotsissa isät on saatu jäämään naapurimaita paremmin
kotiin muun muassa kahden
kuukauden kiintiön avulla.
Esimerkiksi Suomessa isien
osuus vanhempainvapaasta on
ollut alle 10 prosenttia.
Ruotsin 35 vuotta vanhassa
järjestelmässä vanhempainvapaa voidaan jakaa tasan
vanhempien kesken. Brasilialaissotilaat ampuivat varoituslaukauksia ja turvautuivat
kyynelkaasuun.
? On normaalia, että tällaisia
yksittäisiä tapauksia sattuu,
kun ihmiset ovat suuttuneita ja
epätoivoisia. Kahta
kuukautta lukuun ottamatta
toinen vanhemmista voi kuitenkin luovuttaa oman osuutensa toiselle.
Juuri tätä oikeutta vastaan
PIFF on lähtenyt taistoon. päivä.
Vaalikomission edustajan
Fazel Ahmad Manawin mukaan vaaleja lykätään, koska
varat niiden järjestämiseen eivät riitä.
? Kansainväliset lahjoittajat
lupasivat rahaa, mutta eivät
toimittaneet sitä ajoissa, Manawi sanoi.
Muiksi syiksi hän mainitsi
?turvallisuuteen, epävakauteen ja logistiikkaan liittyvät
haasteet?.
Komissio on aiemmin ilmoittanut, että siltä puuttuu noin
85 miljoonaa euroa vaalien järjestämiseen tarvittavasta summasta.
YK on vaatinut uudistuksia
vaalikomissioon ennen osallistumista kustannuksiin.
Vaalien siirto on länsivaltojen
mieleen, sillä ne haluavat lisäaikaa ennen vaaleja tehtäville
uudistuksille. Paikalle saapuu tiettävästi myös Haitin pääministeri
Jean-Max Bellerive.
Venezuela, Nicaragua ja Bolivia ovat puolestaan uhanneet
jättäytyä kokouksen ulkopuolelle, koska Yhdysvallat on lähettänyt niiden mielestä liikaa
sotilaita järistysalueelle.
Ihmepelastumiset
myös epäilyttävät
Yhdysvaltain ja YK:n joukkojen yhtenä tehtävänä on suojella tarvikkeiden jakelua eri
puolilla Haitia.
Pääkaupungissa Port-auPrincessä puhkesi kuitenkin
lauantaina mellakka, kun
kaikki eivät jaksaneet enää
SOUL | STT?AFP?Reuters
Lehtikuva/AFP Photo/Stan Honda
Parhaimmillaan tapahtuu parannusta,
pahimmillaan huononnusta
MONTREAL/PORT-AU-PRINCE |
STT?AFP?Reuters
Pohjois-Korea syytti
Etelä-Koreaa
sodanjulistuksesta
seisoa pitkissä jonoissa. Maa
hylkäsi neuvottelut viime huhtikuussa.
Solnalainen kahden lapsen isä John Jägerfeld palasi työelämään puolen vuoden vanhempainvapaan jälkeen.
Hänen mukaansa isiä ei kuitenkaan tulisi pakottaa jäämään kotiin.
LONTOO. Ministeriön mukaan ruttoa saattaa löytyä myös muista ruiskuhuumeista. Summa vastaa 40:tä miljoonaa
euroa.
Hope For Haiti Now -konsertin järjestäjät ilmoittivat, että keräyssumma on kaikkien aikojen suurin yleisöltä tv-tukikonsertissa saatu katastrofiavun tukipotti. Nyt
uusi ajankohta on syyskuun
18. Silti puolta prosenttia lukuun ottamatta kaikki
pariskunnat jakavat vanhempainvapaansa epätasaisesti,
Norlin sanoo
Norlinin mukaan monet haluaisivat jakaa vanhempainvapaan tasan, mutta nykyjärjestelmässä se ei ole mahdollista.
? Odotukset, joita ympäristöstä, työmarkkinoilta ja järjestelmästä tulee, vaikuttavat
yhdessä niin, että on vaikea
valita tasa-arvoisesti. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Al-Qaida-johtajan
mukaan viesti oli ?Osamalta
Obamalle?.
? Amerikan ei pidä unelmoida
turvallisuudesta ennen kuin se
on meille todellisuutta Palestiinassa, hän sanoi. Sen kyydissä oli
170 matkustajaa ja miehistön jäsentä.
Maan ilmailuviranomaisten
mukaan kapteeni teki hätälaskun Mashhadiin kyydissä
olleen matkustajan terveydentilan vuoksi.
Iranissa on tapahtunut
vuosikymmenen aikana
monta lento-onnettomuutta.
Sekä maan siviili- että sotilaslentokoneet alkavat olla
vanhoja ja huonokuntoisia.
(STT?AFP?DPA)
Romania evakuoi
kodittomia
paukkupakkasista
BUKAREST. Useita ihmisiä loukkaantui junassa sattuneessa
räjähdyksessä Ukrainassa
sunnuntaina. ja tilanne voi
johtaa sotaan ?hetkenä minä
hyvänsä?.
Etelä-Korean puolustusministeri on ennenkin raivostuttanut naapurinsa vastaavilla
puheilla, minkä vuoksi Pohjois-Korea karkotti eteläkorealaisia virkamiehiä EteläKorean rahoittamasta teollisuuspuistosta.
Kansainvälinen yhteisö on
yrittänyt saada Pohjois-Korean palaamaan ydinaseriisuntaa koskeviin neuvotteluihin,
huonolla menestyksellä. Pahimmillaan Haitista tulee entistä riippuvaisempi kansainvälisestä avusta.
? Meidän on puututtava rakenteellisiin ongelmiin eikä
vain päättää rahoituksesta.
Emme aio rakentaa Haitia sellaiseksi kuin se oli, Ranskan
hallituksen edustaja lupasi viikonloppuna.
Avustusjärjestöt ovat vaatineet Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lainaehtojen
korjaamista. Myös Turkissa ja Bulgariassa varauduttiin uusiin lumisateisiin.
Ambulanssit ja poliisiautot
keräsivät kodittomia hätäsuojiin, jotta pakkasiin ei
kuolisi enää lisää ihmisiä.
Romanian viranomaiset kertoivat, että ainakin yhdeksän
ihmistä paleltui kuoliaaksi
viikonloppuna. Tuoton myös
arvioitiin edelleen kasvavan, kun esimerkiksi suuryritysten
odotettiin lähtevän mukaan hankkeeseen.
Kaksituntisen tapahtuman esiintyjiksi oli saatu satakunta
popmusiikin ja elokuvan maailmantähteä. Ennen bin Ladenia jemeniläinen al-Qaida-ryhmä on sanonut olleensa iskun
takana.
Televisiokanava al-Jazeeran
välittämällä ääniviestillä bin
Laden uhkasi Yhdysvaltoja uu-
Mies selvisi 11 päivää
elossa Haitin raunioissa
PORT-AU-PRINCE | STT?AFP?Reuters
Ihmepelastumiset Haitin
maanjäristyksen raunioista
jatkuivat vielä lauantaina, 11
päivää järistyksen jälkeen.
Kansainvälinen pelastusryhmä kaivoi esiin elossa olevan
miehen pääkaupunki Port-auPrincessä.
24-vuotias Wismond Exantus löytyi sortuneesta raken-
nuksesta, jossa oli sijainnut
hotelli ja supermarket. Viime
päivien ihmepelastumiset ovat
herättäneet myös epäilyksiä
tapausten todellisuudesta.
Bin Laden sanoo olevansa
vastuussa joulun
terrori-iskun yrityksestä
DUBAI | STT?AFP?Reuters
Terroristijohtaja Osama bin
Laden väittää olevansa vastuussa terrori-iskun yrityksestä, joka tapahtui joulupäivänä
yhdysvaltalaisessa lentokoneessa.
Tuolloin nigerialainen mies
yritti sytyttää Detroitin-lennon
aikana räjähteen, mutta yritys
epäonnistui. Terveysviranomaisten mukaan uhreista
seitsemän on Skotlannista ja
yksi Saksasta.
. tai muuten päivät
valuvat hukkaan.
Kahdeksan kuollut
heroiinista
saatuun
pernaruttoon
Haitilaiset kerääntyivät hakemaan YK:n ruoka-apua lauantaina Leoganessa.
dellisesta valinnanvapaudesta.
Erään tutkimuksen mukaan
96 prosenttia kansasta oli sen
puolesta, että pariskunnat jakaisivat tasa-arvoisesti työt
perheissä. Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi järjestetty suurkonsertti keräsi lauantaina yli 57 miljoonan dollarin tuoton. Nykytilanteessa isät eivät ota edes
puolta heille varatuista päivistä.
? Naiset hukkaavat uramahdollisuuksia ja saavuttavat korkeimman palkkansa 15 vuotta
myöhemmin kuin miehet.
Vanhempainvapaa
jakaa puoluekenttää
PIFF perustettiin vasta reilu
kuukausi sitten, eikä muutaman sadan tukijan ryhmä ole
suinkaan kattava läpileikkaus
ruotsalaismiehistä. Määrä voi
olla korkeampikin, koska kodittomia on tuhansia.
Bulgariassa sydänkohtauksen saanut mies menehtyi
ambulanssiin, kun se jäi jumiin kinosten keskelle.
Lumentulon kerrottiin
jatkuvan maanantai-iltaan
saakka muun muassa Istanbulissa. Kuitenkin aika monessa
perheessä äiti tienaa enemmän
kuin isä, Norlin sanoo.
STT/Taneli Männikkö
?Tasa-arvo ei toteudu
käytännössä?
Aloitteen verkoston pystyttämisestä tehnyt David Norlin
näkisi vanhempainvapaan pakollisen tasajaon olevan vahva
kannanotto kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Siellä
talebanit estivät osaa äänestä-
jistä osallistumasta presidentinvaaleihin.
Suomi päätti perjantaina
Afganistanissa olevien suomalaissotilaiden lisäämisestä
enimmillään 195 sotilaaseen.
Afganistanin parlamenttivaalien aikatauluongelmat olivat
Suomenkin ulkopoliittisen johdon tiedossa jo päätöstä tehdessä.
Viime syksynä pidettyjä presidentinvaaleja turvasi muutamaksi kuukaudeksi lähetetty
ylimääräinen suomalaisjoukko.
Vastuuta siirretään
Afganistanin joukoille
Afganistanin tulevaisuutta on
tarkoitus pohtia tällä viikolla
järjestettävässä kansainvälisessä kokouksessa Lontoossa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan kokouksessa laaditaan
alustava suunnitelma, jonka
pohjalta vastuu Afganistanin
turvallisuudesta siirretään vähitellen ulkomaisilta joukoilta
afganistanilaisille.
Reutersin käsiinsä saaman
luonnoksen mukaan prosessi on
tarkoitus aloittaa tänä vuonna.
Ensi vuoden alkupuolella afgaanijoukkojen on määrä ottaa
jo päävastuu turvallisuudesta
joissakin maakunnissa. On edelleen aika epätavallista, että miehet puhuvat
lapsista ja vanhemmuudesta
ylipäänsä.
Keskustelua on virinnyt myös
maan puoluekentässä sopivasti
ensi syksyn valtiopäivävaalien
alla. Kansalaiset ovat
olleet enimmäkseen rauhallisia, YK:n tiedottaja Elisabeth
Byrs sanoi.
YK:lla on Haitissa noin 9 000
rauhanturvaajaa ja poliisia,
mutta määrää pyritään kasvattamaan pian 3 500:lla. Monet
kuitenkin karsastavat ajatusta
vanhempien valinnanvapauteen vedoten.
? Kyse ei ole kuitenkaan to-
silla iskuilla. Verkoston mukaan vanhempainvapaan pitäisi olla yksilöllinen
eli käytännössä miehen olisi
käytettävä puolet vanhempainvapaasta . Ainakin kaksi heistä
sai räjähdyksessä vakavia
vammoja.
Räjähdys sattui kaukojunassa, joka oli matkalla
Chernivtsin kaupungista
Länsi-Ukrainasta pääkaupunkiin Kiovaan.
Räjähdyksen syy ei ollut
sunnuntai-iltana tiedossa.
Rt.com-uutissivuston tietojen mukaan sen saattoi aiheuttaa erään matkustajan
mukana ollut kaasusäiliö.
(STT?DPA). Tiedot loukkaantuneiden määrästä
vaihtelivat kuudesta yhdeksään. Samalla Isaf-joukot saavat avustajan
roolin.
Julkilausumassa painotetaan
pyrkimyksiä saada talebanit
luopumaan aseistaan, joten
taistelijoiden kanssa pitäisi
käydä myös neuvotteluita.
Ruotsissa isät käyttivät vanhempainvapaasta viime vuonna
ennätykselliset 22,3 prosenttia.
Määrä on selvästi enemmän
kuin muissa Pohjoismaissa,
mutta tilanne ei tyydytä silti
kaikkia.
Liian moni isä laistaa vastuustaan ja oikeudestaan, eikä
järjestelmä tue tasa-arvoa. Yksi vastaväitteistä
on ollut perheelle koituva taloudellinen menetys.
? Se on myytti. Hän huomasi
herätessään olevansa raunion
pienessä kolossa, jossa pystyi
liikkumaan hieman.
Onnekseen Exantus oli töissä ruokatavarakaupassa, joten
hän löysi ravintoa.
? Selvisin juomalla joka päivä
kolajuomaa, ja söin pikkupurtavaa.
Haitin hallitus julisti lauantaina etsinnät maanjäristyksen
raunioista päättyneiksi.
Luonnonkatastrofin kuolonuhrien määrä on noussut yli
120 000:een.
Vaalikomission mukaan
syynä on rahapula
KABUL | STT?Reuters?AFP?DPA
Afganistanin vaalikomissio ilmoitti sunnuntaina siirtävänsä
keväälle kaavaillut parlamenttivaalit syksyyn.
Alun perin vaalit piti järjestää toukokuussa Afganistanin
perustuslain mukaisesti. Myös Yhdysval-
tain kauppapolitiikkaa pidetään yhtenä syynä pientilojen
näivettymiseen.
Montrealiin odotetaan ainakin Yhdysvaltain ulkoministeriä Hillary Clintonia ja
Ranskan Bernard Kouchneria. ? Jos olisi
mahdollista tuoda viestimme
teille sanoin, emme olisi tuoneet
niitä lentokoneiden avulla.
Al-Jazeera vakuutti bin Ladenin puhuvan nauhalla, vaikka
tämän viestien aitoudesta ei
ole ollut varmuutta. Musiikista vastasivat avausesiintyjän Alicia Keysin lisäksi muiden muassa Madonna, Coldplay, Beyonce ja Jay-Z.
Filmipuolta edustivat vetoomuksillaan esimerkiksi Denzel Washington, Leonardo DiCaprio ja Nicole Kidman.
(STT?Reuters)
Jälleenrakennuskokous
ratkaisee Haitin tulevaisuuden
Kanadassa alkaa tänään Haitin jälleenrakennuskokous.
Kahdenkymmenen maan ulkoministerit neuvottelevat Montrealissa siitä, miten rutiköyhää
valtiota pitäisi auttaa lähikuukausina ja -vuosina.
Parhaimmillaan jälleenrakennus johtaa muun muassa
maatalouden elpymiseen ja
köyhyyden vähenemiseen. PIFFin tavoitteiden tukena
on kuitenkin ainoastaan oppositioon kuuluva vasemmistopuolue.
Sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue ovat puolestaan
viritelleet ajatusta kolmeen
osaan jaetusta vanhempainvapaasta, jossa yksi osa kuuluisi
äidille, toinen isälle ja kolmannesta osasta vanhemmat voivat
päättää yhdessä.
? Se olisi hyvin käytännöllinen askel kohti todellista tavoitetta, Norlin sanoo.
Porvarilliset hallituspuolueet
ja varsinkin kristillisdemokraatit pääosin vastustavat PIFFin
hanketta. Yhdysvalloilla on alueella yli 10 000
sotilasta. Keskimäärin
pariskunnat menettävät parisataa kruunua (parikymmentä
euroa) kuussa, mikäli he jakavat vanhempainvapaan tasan.
Lisäksi vain yhdessä tuhannesta perheestä isä käyttää enemmän vanhempainvapaata kuin
äiti. Amerikkalaisjoukot
eivät ole YK-komennossa, mutta ne tekevät yhteistyötä maailmanjärjestön kanssa.
Eloonjääneiden etsinnät lopetettiin virallisesti 11 päivää
maanjäristyksen jälkeen, mutta monet jatkoivat edelleen
raunioiden kaivamista
Ensimmäinen sointu on tällainen, laulaa
musiikin opettaja Arto Pasio
ja Karviset-bändin soittajat
näpäyttelevät soinnut instrumenteistaan.
Kolmisen vuotta kasassa ollut
bändi treenaa yhdessä yleensä
kerran parissa viikossa, mutta
viime aikoina harjoitustahti
on ollut tiiviimpi. Siksi Kari Tapio
sanoi valinneensa yhdeksi kap-
paleeksi Myrskyn jälkeen.
Kuustosen ja Kari Tapion lisäksi konsertissa esiintyivät
Samuli Edelmann, Katri
Helena, Timo Kämäräinen,
Jukka Perko, Iiro Rantala,
Jari Sillanpää ja Kristiina
Wheeler.
Kirkon ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Jouni Hemberg muistutti ennen
konserttia, että Haitissa tarvitaan apua vielä kauan, sillä
toipuminen ja jälleenrakentaminen ovat vasta edessä.
Konsertin järjestäjinä olivat
Kirkon ulkomaanapu, Yhteisvastuukeräys ja Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta. Kuulostaa sotkuiselta, mutta ihme ja kumma viritelmä
säilyy Guy Ritchien käsissä
ehjänä.
Kenties yllättävin käänne
nähdään tohtori Watsonin
(Jude Law) henkilökuvassa:
salapoliisin käytännöllisestä
mutta hömelöstä aisaparista
tehdään liki Holmesin kaltainen nokkelikko. Erityisesti
nuoria varten näyttelyssä
on lisäksi paljon oheistapahtumia, joissa ilmastoteemaa
syvennetään luennoin, elokuvin ja sirkusesityksin.
Joensuun taidemuseoon
tulevan näyttelyn maineikkaampia nykytaiteilijoita
ovat Maaria Wirkkala,
Marja Kanervo ja Kari
Cáven. Tositarina Juudaksen evankeliumista.
Suomentanut Otto Lappalainen. Tykkään erityisesti Iron
Maidenin Dave Murraystä.
Imago kärsisi, jos soittaisin
kavereille iskelmää, Heinonen
kertoo.
Hänellä on myös vastaus valmiina kaverin esittämään kysymykseen mitä eroa on akustisella ja sähkökitaralla.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. (STT)
Kirja-ala vetoaa
Kauneimmat kirjat
-kilpailun puolesta
Suomen kirjasäätiö on lakkauttanut tukensa Suomen
kirjataiteen komitealle, joka
on yli 60 vuotta valinnut Suomen kauneimmat kirjat. Yhdistys sai
5 000 euroa Halikonlahti Green
Art -näyttelyn kuluihin.
Taiteen keskustoimikunnan
apurahan ovat lisäksi saaneet
Tammisaaressa asuva Pia
Lindman ja Pohjassa asuva
Erna Aaltonen työryhmineen.
Lindman sai 4 000 euron kohdeapurahan teoskokonaisuuden valmistus- ja esityskuluihin ja Aaltonen työryhmineen
5 000 euroa näyttelykuluihin
Saksassa. (STT)
The Baseballs
listaykkönen
myös Ruotsissa
Suomessa huippusuosittu
saksalaisyhtye The Baseballs nousi debyyttialbumillaan Strike! torstaina myös
Ruotsin virallisen albumilistan ykköseksi.
Suomen virallisen albumilistan kärjessä Strike!-albumi
on pysytellyt jo kaksitoista
perättäistä viikkoa. Musiikki on sydäntä lähellä ja sitä on kiva harrastaa,
hän sanoo.
Soitetaan
Paranoid!
Arto Pasio käyttää Karvisten
lievästi kehitysvammaisten
soittajien kanssa kuvionuotteja, joiden lukeminen on
helpompaa kuin välillä kovin
abstrakteilta vaikuttavien perinteisten nuottien. tekevät Sherlock Holmesista 1800-lukulaisen toimintasankarin, joka ei suostu edes hattuvalinnoissaan kunnioittamaan edeltäjiensä vakiintuneita tapoja.
mesissa ongelmansakin. Juuassa sijaitsevan
Suomen Kivikeskuksen näyttelyosuus puolestaan koostuu
ankkataiteilijana tunnetun
Kaj Stenvallin töistä. Käytän niitä myös kaikkien
alle kouluikäisten soitto-oppilaideni kanssa. Tositarina Juudaksen
evankeliumista yhteenvedon
lähes 30 vuotta kestäneestä
antiikkikauppiaiden ja tutkijoiden salakähmäisestä pelistä,
jolla yritettiin kiskoa mahdollisimman kova hinta Egyptistä
löydetyille papyrusarkeille.
Otto Lappalaisen kääntämässä kirjassa selvitetään
myös tämän gnostilaisen tekstin merkitystä kristillisille yhteisöille.
Katolinen kirkko yritti vähätellä teosta ja kytki sen yhteen
fiktiivisen Da Vinci koodin
kanssa.
Teologinen tutkimus on paljastanut, että varsinaiset evankeliumit ovat peräisin monesta
eri lähteestä ja monien eri kirjoittajien aikaansaannoksia.
Ne myös kertovat toisistaan
poiketen Jeesuksen kavallustai luovutustapahtuman. Multikustannus
310 s. Näyttely luo
katsauksen myös Tapperin
tuotantoon.
Pekka Kauhanen, Pekka Pitkänen, Riku Riippa
ja Tommi Toija ovat olleet
Tapperin oppilaita, työhuoneavustajia ja ystäviä. Keikan jälkeen aletaan
treenata taas yhtä uutta biisiä.
. (STT)
Kain Tapperin
hengessä
Raumalla
Raumalla avataan lauantaina veistosnäyttely Kain
Tapperin (1930?2004) hengessä. Rumpali
Heinonen tosin harjoittelee
samoin kuin monet muutkin
rumpalit, ei rummuilla vaan
naputtelemalla kapuloillaan
vaikka tyynyä.
. Mutta miten verraton tuo kuvainraasto onkaan!
Brittiohjaaja Guy Ritchie
on tehnyt ehdottomasti omannäköisensä tulkinnan Arthur
Conan Doylen klassisesta
salapoliisihahmosta. 25,90 e.
Olisiko jo syytä ottaa 2000
vuotta vanha rikostapaus uuteen käsittelyyn, varsinkin,
kun on löytynyt uutta todistusaineistoa?
Vuoden 2006 pääsiäisenä tuotiin julkisuuteen suurella kohulla Juudaksen evankeliumi,
jonka näkemys pääsiäisen
tapahtumista eroaa huomattavasti neljästä tunnetummasta
evankeliumista.
Tobias Churton on koonnut teokseensa Kohtalon suudelma. Suhteellisen kätevästi
käsikirjoitus salakuljettaa tarinaan mukaan myös Sherlock
Holmesin arkkivihollisen professori Moriartyn, ilmiselvänä
vihjauksena tulevista jatkoosista.
1800-luvun Lontoo saa Guy
Ritchien käsittelyssä viehättävän varjoisan ja nuhjaantuneen
olemuksen, joka vastannee
puritaanisimpienkin Conan
Doylen lukijoiden odotuksia.
Kysymys siitä, onko Sherlock
Holmesin Lontoo digitaalisesti
tuotettu valhe vai ihmiskäden
nikkaroima lavaste on jokseenkin joutava, sillä illuusio on
täydellinen ja valkokankaalla
se riittää.
Tobias Churton: Kohtalon
suudelma. (STT)
hän kertoo.
Arto Pasio innosti Mikko Heinosen tarttumaan kitaraan
pitkän suostuttelun jälkeen.
Nyt kitara kiinnostaa Heinosta
enemmän kuin television iltatarjonta.
Heinonen tunnustautuu raskaamman musiikin ystäväksi.
. Sherlock
Holmes näyttää ja kuulostaa
juuri siltä kuin Puuta, heinää
ja muutama vesiperä (1998) tai
Snatch (2000). Kari Tavista kiehtoo
uuden oppiminen.
. Nyt Watson
heiluu niin ikään toimintasankarina tavalla, joka on kovin
vieras ainakin Basil Rathbonen aikakauden Holmeselokuville ja niissä Watsonia
näytelleen Nigel Brucen tulkinnalle.
Elokuvan narratiivisen tason
toimivuudesta ei tarvitse keskustella. (STT?AFP)
Kuvat: SSS/Marko Mattila
Maija Hoiskon
työryhmälle
8 000 euron apuraha
Salolainen koreografi Maija Hoisko työryhmineen on
saanut valtion tanssitaidetoimikunnalta 8 000 euron apurahan. Tuomiokirkossa pidetyssä tilaisuudessa esiintyi
nimekäs joukko suomalaisartisteja.
? Kaikki lähtivät mukaan,
joita pyydettiin, kertoi Kirkon
ulkomaanavun varainhankintajohtaja Marianne Heikkilä.
Illan toinen juontaja ja yksi
esiintyjistä Mikko Kuustonen lisäsi, että halukkaita tulijoita olisi ollut enemmänkin.
Hämyisästi valaistussa kirkossa artistit esittivät kappaleita, jotka kertoivat muun muassa toivosta. Itse Holmesin (Robert
Downey Jr.) hahmoakin hän
venyttää toimintasankarista
traagisen eksistenssipotilaan
kautta älylliseksi yli-ihmiseksi. ilmastonmuutos kuvataiteessa.
Mukana on yli 30 taiteilijaa, joiden töissä käsitellään
äärimmäisiä sääilmiöitä,
luonnon tasapainoa ja ihmiselämässä tapahtuvia muutoksia. Neljän kuvanveistäjän
töitä on esillä Kainin perilliset -näyttelyssä Lönnströmin
taidemuseossa. JOKINEN
Ohjaaja Guy Ritchie ja nimiosan esittäjä Robert Downey Jr. Viimeinen levy Sting In The Tail
julkaistaan maaliskuussa. Se on mitä mainioin
ja kelpaisi epäilemättä Conan
Doylelle itselleenkin.
Nerokas rikollinen terrorisoi
Lontoota ja tuntuu omaavan
demonisia voimia, joilla hän
aikoo järisyttää maailmanjärjestystä. Ne olivat ilkikurisia, epäortodoksisia, väärin
tehtyjä ja erinomaisen hauskoja rikoselokuvia. Pitkäsellä
on esillä jopa sarja Tapperin
muotokuvia, jotka on tehty
tämän kuoleman jälkeen.
Näyttely sulkeutuu toukokuun loppupuolella. Välillä Ritchie tekee komediaa,
toisinaan toimintaelokuvaa ja
jossain siinä välissä kauhuromanttista salaseurakuvaelmaa. Kuvionuoteissa pianon koskettimiin tai
kitaran kaulaan kielten alle sijoitetaan erivärisiä- ja muotoisia kuvioita. Ainakin Conan Doylen luomus
näyttää kestävän rajummassakin kirjopyykissä.
On uudessa Sherlock Hol-
Kymmenet
nykytaiteilijat
osallistuvat
ilmastonmuutosnäyttelyyn
Joensuun taidemuseo ja Suomen Kivikeskus kokoavat yhdessä ilmastonmuutokseen
liittyvän kuvataidenäyttelyn.
Kesäkuussa avattava näyttely on nimeltään Luvassa
lämpenevää . Sellainen on
myös Guy Ritchien uusin.
Mitä pidemmälle Sherlock
Holmes etenee, sitä vahvemmin tulee mieleen, että juuri
tällaista kyseenalaistamista ja
revisionistista klassikkotulkintaa onkin kaivattu viimeistään
Jeremy Brettin pönöttävien
näköispatsaiden jälkeen. Kirjasta katsotaan
missä järjestyksessä ja kuinka
pitkään mitäkin kuviota pitää
painaa.
. Samaten Juudaksen kuolema on
kuvattu kahdella täysin toisistaan poikkeavalla tavalla.
Entäpä, jos Juudas olikin yksi
Jeesuksen läheisimmistä oppilaista, joka toimi täysin profetioiden ja Jeesuksen ohjeiden
mukaisesti, kuten Juudaksen
evankeliumi väittää.
Tobias Churton on tutkija ja
hänen näkemyksensä on yksi
monista, mutta siinä hän on
mielestäni oikeassa, että Juudaksen evankeliumi tarjoaa
mielenkiintoista uutta materiaalia alkuseurakuntien ajoilta
ja että Juudaksen toiminta on
uuden syvällisen pohdinnan
arvoinen.
Churton on löytänyt myös
populaarikulttuurin alueelta vaikuttavia yhtäläisyyksiä
Juudaksen evankeliumiin ajalta, jolloin teosta ei ollut vielä
löydettykään.
Juudaksen asema ja toiminta
oli siis saanut jo taiteilijat ryhtymään uudelleenarviointiin.
Nyt Juudaksen evankeliumi
haastaa tähän koko kristikunnan.. Kuvionuotit ovat suomalai-
Kuvionuotit kertovat, mitä koskettimia pitää painaa ja kuinka pitkään.
nen keksintö 1990-luvun lopulta. Ensin soitin yhdellä kielellä, sitten opin yhden soinnun,
seuraavaksi osasin jo viisi.
Treeneissä on hyvä meininki,
Suomalaistähdet
tempaisivat
Haitin hyväksi
Helsingissä järjestettiin sunnuntai-iltana konsertti Haitin
hyväksi. Heidän työssään näkyy yhteys
Tapperin teoksiin.
Kainin neljä perillistä tuo
kukin näyttelyyn oman teoskokonaisuutensa. Ainakin se, että jos haluaa tehdä hallaa naapureille,
lähtee sähkökitaran vahvistimesta kovempi ääni, Heinonen
vitsailee.
Toistaiseksi naapurit ovat
kuitenkin suhtautuneet soittoinnostukseen positiivisesti.
Heinonen, Tavinen ja Palenius
asuvat samassa paikassa Perniössä, ja heillä on pieni yhtei-
nen treenikämppäkin. (SSS)
Lyhyet
Karviset-bändissä soittavat Kari Palenius (vas.), Mikko Heinonen, ohjaaja Arto Pasio, Henry Kautiainen ja Kari Tavinen. Näyttelyssä on esillä
muun muassa maalauksia,
veistoksia, mediataidetta ja
performansseja. (STT)
KIRJA
Tekikö Juudas
sittenkin oikein?
PERTTI T. Ohjaus: Guy Ritchie.
Käsikirjoitus: Michael Robert Johnson, Anthony
Peckman ja Simon Kinberg.
Kuvaus: Philippe Rousselot.
Leikkaus: James Herbert.
Musiikki: Hans Zimmer.
Pääosissa: Robert Downey
Jr., Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong, Eddie
Marsan, Robert Maillet,
Kelly Reilly, James Fox jne.
Bio Jännä.
?Pyhäinhäväistys. tammikuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/AFP Photo/John MacDougall
Rocklegenda Scorpions lopettaa
Saksalainen rocklegenda Scorpions pistää
pillit pussiin yli 40 vuoden uran jälkeen.
Yhtyeen perustaja, kitaristi Rudolf Schenker kertoi päätöksestä Bild am Sonntag
-lehdessä.
? Viimeistelemme viimeistä levyämme
ja valmistaudumme viimeiselle kiertueellemme, Schenker sanoi.
11
Scorpions ei kuitenkaan soita viimeisiä
tahtejaan vielä vähään aikaan. Tuen
loppumisen vuoksi yhtäjaksoisesti vuodesta 1947 lähtien
käytyä Vuoden kauneimmat
kirjat -kilpailua ei voida järjestää.
Siten Suomi ei jatkossa osallistuisi enää myöskään kansainväliseen vuoden kauneimpien kirjojen kilpailuun Best
Book Design from all over the
World eikä Book Art International -näyttelyyn.
Useat kymmenet kirja- ja
graafisen alan toimijat ovat allekirjoittaneet avoimen kirjeen
Suomen kirjataiteen komitean
työn jatkamisen puolesta.
Kirjeessä todetaan, että Vuoden kauneimmat kirjat on Suomessa ainoa kilpailu, jossa kirjoja tarkastellaan huolellisesti
ja monipuolisesti ulkoasun näkökulmasta.
? Kilpailu tekee näkyviksi
kirjojen kokonaissuunnitteluun
ja valmistamiseen liittyvää
työtä tuoden esiin eri työvaiheita, tekijöitä, materiaaleja ja
kirja-alan ammattilaisia, myös
nettiadressina julkaistussa kirjeessä todetaan. Kuvionuoteista
on helppo soittaa, vaikeampaa
ja tärkeämpää on rytmin laskeminen ja musiikin sykkeen
ylläpito, Pasio kertoo.
Nyt Karvisten mielenkiinto kohdistuu Finlandia-talon
keikkaan, siellä soittamiseen
ja muiden esiintyjien kuuntelemiseen. Levyä on
myyty yli 76 000 kappaletta
eli triplaplatinan verran.
The Baseballs esiintyy
Suomessa seuraavan kerran
Emma-gaalassa, jossa yhtye
on myös ehdolla vuoden ulkomainen artisti -kategoriassa.
Maaliskuussa on vuorossa jo
nyt loppuunmyyty Suomen
kiertue, jonka aikana yhtye
esiintyy Tampereella, Seinäjoella ja kolmesti Helsingissä. Se on Black Sabbathin Paranoid, Kari Tavinen paljastaa.
ELOKUVA
Kuvainraasto raikastaa
klassisen salapoliisihahmon
TOMMI AITIO
SHERLOCK HOLMES (USA
2009). Bluesia ja rockia
soitellaan, kotimaista ja ulkomaista, joskus iskelmääkin.
Kitara voittaa
television
Bändi innostaa jäseniään harjoittelemaan soittamista myös
kotona. Bändin laulaja Klaus Meine arvioi jäähyväiskiertueen
kestävän 2?3 vuotta.
? Emme enää nuorene. Apuraha on tarkoitettu
Ei puolikasta -tanssiteoksen
kuluihin.
Salossa toimiva Aurinkoinen
tulevaisuus -yhdistys on puolestaan saanut taiteen keskustoimikunnan monitaiteellisiin hankkeisiin tarkoitettua
erityisavustusta. Paikka kyllä jännittää, tunnustaa basisti ja taustalaulaja
Kari Tavinen.
Tavisen ja Pasion lisäksi bändissä soittavat kitaristit Mikko Heinonen ja Henry Kautiainen sekä rumpali Kari
Palenius.
Finlandia-talon konserttiin
valitut kappaleet Blueskaava,
Uriah Heep -laina Nainen
tummissaan ja Takapihojen
rocktähdet antavat melko tarkan kuvan Karvisten musiikillisesta linjasta. Karviset on
nimittäin valittu esiintymään
Finlandia-taloon Helsingin kehitysvammatuki 57 -yhdistyksen järjestämään hyväntekeväisyyskonserttiin.
Ensi lauantaina järjestettävässä konsertissa esiintyy
Karvisten lisäksi kuusi muuta
yhtyettä tai artistia. Kesällä yhtye esiintyy
useilla Suomen festivaaleilla. lienee
täsmällisin attribuutti kuvaamaan uutta Sherlock Holmes
-elokuvaa. Bändi esiintyy ensi lauantaina hyväntekeväisyyskonsertissa Finlandia-talolla.
Kuvionuoteilla kiinni musiikkiin
Salolaisbändi Karviset pääsee keikalle Finlandia-taloon
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Salon Rummunlyöjänkadun
sisäpihalle kantautuu tymäkkä blues-soundi. Karvisten
kolmen biisin ohjelmisto alkaa
jo olla sen verran hyvin treenattu, että soittoa ei tarvitse
jännittää.
. Sähkörummuista kyllä haaveilen. Lopetamme
mieluummin loistavaan levyyn ja seuraamme sydäntämme, 61-vuotias Meine
sanoi.
Schenker perusti Scorpionsin rumpali
Wolfgang Dzionyn kanssa vuonna 1965.
Scorpionsin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa.
Yhtyeen hittejä ovat muun muassa Wind
of Change, Rock You Like a Hurricane ja Still
Loving You
Lasku alkoi hyvin,
mutta rinteen keskiosassa tein
virheen, jossa vauhti pääsi hyytymään, Leino kertaili.
? Se on todella pienestä kiin-
ni, mutta nyt ei jäädä tätä murehtimaan vaan keskitytään
tiistaiseen Schladmingin pujotteluun.
Ennen Kitzbühelin kisaa Leinon kiusaksi ilmaantui alaselän kipu, joka pohjaa yliliikkuvaan niveleen selkärangassa.
? Se on vanha vamma, joka
ilmaantuu kerran vuodessa,
eikä mitenkään ratkaissut tätä
laskua, Leino vakuuttaa.
? Selkä vaatii nyt vaan lisää
jumppaa. Odotin paljon
enemmän, erittäin paljon jäi
parannettavaa, päävalmentaja Tommy Österberg totesi
STT:lle.
? Ei saatu peliä käyntiin yhtään. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa USA:n
Lindsey Vonn, Poutiainen on
Selkäänsä potenut Poutiainen
vietti marras-joulukuussa liki
kuukauden mittaisen sairausloman. Mikko Ilonen pinnisti lopputuloksissa 13:nneksi
Euroopan-kiertueen 1,8 miljoonan euron kilpailussa Abu
Dhabissa. Kisan kahden vuoden takainen voittaja Kaymer pelasi
kierrokset tasaisesti 67, 67, 67
ja 66 eli alitti kentän partuloksen 21 lyönnillä. Kroos syötti myös Tranquillon maalin. Kansainvälinen
jalkapalloliitto Fifa pohtii
maalikameroiden asentamista maalilinjalle. Leverkusenin puolustaja Sami Hyypiä teki jalkapallon bundesliigauransa
ensimmäisen maalin sunnuntaina ottelussa Hoffenheimia
vastaan. Suomen taival jääpallon MM-kisoissa Moskovassa
alkoi odotetulla, mutta toki
turhan tylyllä tappiolla lajin
toiselle mahtimaalle Ruotsille.
Länsinaapurin 8?1-voitto on
täsmälleen sama, mitä nähtiin
vuosi sitten MM-bandyavauksessa Ruotsin ja Suomen välillä, eikä nytkään paremmasta
ollut mitään epäselvyyttä.
? Ruotsilla on valmiin näköinen joukkue, mutta turhan tylyt oli lukemat. Sen jälkeen hän kartutti suurpujottelucupin pistetiliään oltuaan Lienzissä 14:s ja
Mariborissa 11:s.
Vastoinkäymisten jälkeen
Poutiaisen vauhti Tofanen
olympiarinteessä yllätti. Lukemista huomaa
hyökkäyspelin eron, ja myös
Suomen maalivahti Marko
Herajärven hikisen illan.
Herajärvi piti Suomea jollain
lailla pelissä varsinkin avausjakson venymällä muutamiin
huipputorjuntoihin, ja tauolla
Ruotsi johti ?vain. Birdejä tuli
paljon, mutta tänään, eilisen
sisääntulon tavoin jopa tärkeämpää oli se, että sain tehtyä kahteen otteeseen parít
vaikeista paikoista, ?momentum. Hän oli juonimassa Leverkusenin jokaista
maalia. Viime vuoden Suomen
mestari ei päässyt Helsingissä
lainkaan kehään, sillä äkillinen sairastuminen juuri kisojen alla esti ottelut.
Veljekset tähyävät seuraavaksi SM-kisoihin, jotka otellaan maaliskuun puolivälissä
Tampereella.
. Sinne ei kannata turha aikaisin mennä. Tehtiin päätös, että niillä
mennään kisassakin, tuntuivat
niin hyviltä treeneissä. Jonninen sijoittui viime vuoden SM-kilpailuissa viidenneksi, kun Putkonen
pokkasi pronssia.
Karjalainen hävisi lopulta finaalin Alex Vasiljeville, joka
valittiin viime vuonna Suomen
parhaaksi amatöörinyrkkeilijäksi.
. Todella huonoa syöttöpeliä ja huonoa vauhtia, Österberg jatkoi.
Ruotsi vei ottelun laukaukset
32?12 ja maalia kohti saadut
vedot 18?6. Ensimmäisen
kierroksen jälkeen johtanut
itävaltalainen menetti myös
suurpujottelucupin kärkipaikkansa laskettuaan kisan viimeisenä radalta.
? Uskomatonta. Kunhan ehdimme muutaman päivän laskea.
Pujottelun ja suurpujottelun
olympiamitalitaistelu on auki
. Someron Voiman
Sauli Putkonen saavutti
pronssia TUL:n Mestaruusnyrkkeilyissä Helsingissä.
Putkosella olisi ollut 64 kilon
sarjassa mahdollisuuksia parempaankin, mutta voittoisa
lohkovaiheen ottelu Santtu
Jonnista vastaan toi mukanaan myös pettymyksen.
Putkosen sormi venähti 7?4pistevoittoon päättyneen ottelun viimeisessä erässä, ja se esti ottelemisen semifinaaleissa.
Näin Kajaanin Jesse Karjalainen pokkasi luovutuksella
finaalipaikan. minuutilla.
Hyypiän maalilla vierasjouk-
kue Leverkusen siirtyi 1?0johtoon. Hän aloitti lokakuussa täysosumalla Itävallan
Söldenissä, jossa suurpujottelussa toiseksi tullut Kathrin
Zettel hävisi yhden sadasosasekunnin.
Zettel oli häviäjän osassa
sunnuntainakin. Kyllähän kisoista jäi pronssista huolimatta pettynyt olo,
sillä mahdollisuudet finaaliin
asti olisivat olleet hyvät, Sauli
Putkonen harmitteli.
Toinen Voima-veli Jarkko
Putkonen oli niin ikään epäonninen. Turnauksen
voitto ratkesi kisan vihoviimeisellä reiällä, jolla Kaymer
kirjasi birdien ja Poulter parin. pysyi päällä ja loppu oli
ilotulitusta, Ilonen summaili
viikkoaan.
Ilosen kanssa 13. Olympialaiset ovat oma kisansa.
Sunnuntain toisen suomalaisen ilonaiheen tarjosi Sanni
Leinonen. Ilonen ansaitsi 21 650 euroa. Olen yllättynyt, että muihin tuli eroa yli
sekunti. Hyypiä venytti pallon
jalallaan maaliin keskikenttäpelaaja Toni Kroosin vapaapotkusta ottelun 11. Nyt
TANJA POUTIAINEN
Syntynyt 6. Suomalaisen kunto on noussut kohisten kauden tärkeimpien kilpailujen kynnyksellä.
Jumiselkä vaihtui voittohuutoon
Uudet sukset siivittivät Poutiaisen ykköseksi suurpujottelussa
STT | REIMA RAUTIAINEN
seitsemäntenä.
ALPPIHIIHTO. Jukka Leino toivoo samanlaisia liukkaita ja
jäisiä kelejä tiistaiseen Schladmingin pujotteluun kuin mitä
oli Kitzbühelissä sunnuntaina. 3?0 Daniel
Anderssonin kahdella ja Jonas Edlingin yhdellä osumalla.
Ruotsi ratkaisi pelin toisen
puoliajan avausminuuteilla
Patrik Nilssonin rangaistuslyönnillä ja Edlingin toisella
maalilla. Erittäin hyvä valinta, Poutiainen
kiitteli.
Poutiaisen itseluottamukselle
onnistuminen uudella suksiparilla kolmisen viikkoa ennen
olympiakisojen alkua teki terää.
? Suksien kehitystyö on sellaista, että kauden aikana
tehtaalta tulee useampiakin
pareja kokeiltaviksi. Maanantaina vastaan tuleva kisojen ennakkosuosikki Venäjä
löylytti avauspäivänä Kazakstanin 14?2.
? Eiköhän siitä ole odotettavissa railakasta meininkiä.
Puolustus on saatava ihan eri
lailla kasaan, päävalmentaja
ennakoi yleisömylvinnän täyttämää maanantain ottelua.
(STT)
Manuel Friedrich (vas.) ja Tranquillo Barnetta onnittelivat Sami Hyypiää tämän avausmaalista Saksan kentillä.
Hyypiä rikkoi Bundeskuparisen
JALKAPALLO. Sen johto
Bayern Müncheniin on kaksi
pistettä 19 kierroksen jälkeen.
Bayern kaatoi lauantaina Werder Bremenin 3?2.
Hoffenheimista ei ollut Leverkusenin kiusaajaksi. sija ei
maata mullistanut, mutta kyseessä oli ensimmäinen kerta
tällä kaudella, kun Leinonen
ylsi suurpujottelussa toiselle
kierrokselle.
Voitti pujottelun ja suurpujottelun maailmancupit kaudella 2004?2005 ja suurpujottelucupin 2008?2009. Kamerat
asennetaan, jos niiden tehokas toimiminen pystytään
takaamaan, kertoi liiton puheenjohtaja Sepp Blatter.
Kesän MM-turnaukseen kamerat eivät ehdi. Myös Poulter
käytti sunnuntain kierrokseen
66 lyöntiä.
Ilonen hävisi voittajalle yhdeksän lyöntiä. Minulle vaivan hoitoon sopii erityisen hyvin vesijumppa. Aarnin kavennuksen jälkeen Daniel Mossberg, Christoffer Edlund ja
Hans Andersson täydensivät
murskajaiset.
? Vaikeudet johtuvat ehkä siitä, että peliimme on tuotu niin
paljon uusia asioita. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
SSS/Marko Mattila
Tämän viikon tärkeimmät ottelut meillä ja muualla
Keskiviikkona lentopallon naisten
Challenge Cupin 1. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Hän jäi ensimmäisellä kierroksella kärkeen 3,49
sekuntia ja putosi jatkosta oltuaan 37:s.
? Puikan (pujottelun) kanssa
on tehty kovasti töitä ja löydetty uusia, pieniä juttuja, joten hyvä tunnelma oli mennä
rinteeseen. Ilosen kierrostulokset olivat 71, 67, 72 ja 66.
Hän alitti kentän partuloksen
12 lyönnillä. Tanja Poutiaisen
muodonmuutos sairauslomalaisesta voittajaksi kesti pari kuukautta. Selkä voi olla vielä
vähän jäykkä Schladmingin
pujottelussa, mutta en usko,
että se sen jälkeen enää vaivaa. Alla oli oikein
hyvä harjoitusviikko, mutta
kurkkutulehduksen johdosta
jouduin toiminaan säästöliekillä kisapäivinä. Sunnuntain kier-
roksella Ilonen kirjasi seitsemän birdietä ja yhden bogin.
Ilonen lopetti päivän upeasti
kolmella perättäisellä birdiellä.
? Kyllä tämä oli kokonaisuutena kiitettävä suoritus lähtökohtiin nähden. Leinon meno Kitzbühelin
pujottelussa jäi yhden laskun
mittaiseksi. minuutilla ainoan kerran
Ruotsin maalivahdin Anders
Svenssonin, joka tuurasi nivusvaivaista ykkösvahti Andreas
Bergwallia. (STT?DPA)
Hakoniskoille
viestikultaa
Fifa pohtii
maalikameroita
AMPUMAHIIHTO. Lisäksi hän nousee maailman rankingissa parikymmentä sijaa noin 270:n tuntumaan
maanantain listalla. Vietän
viikon kotioloissa pohjoisessa.
Sen jälkeen meillä on valmistava leiri Itävallassa, uransa
viidennen suurpujottelukisan
maailmancupissa voittanut
Poutiainen suunnitteli.
Hän saapuu alppilajien
olympianäyttämölle Kanadan
Whistleriin 16. (STT). helmikuuta.
? En ole siellä koskaan käynyt. tammikuuta 2010
Urheilu
. huhtikuuta 1980
Rovaniemellä.
l?
l?
Pituus/paino: 170 cm/67 kg.
Seura: Alppi Santa Claus Ski
Team.
l?
Valmentajat: Janez Slivnik,
Michael Bont.
l?
Maailmancup-voittoja: 10
(pujottelussa 5, suurpujottelussa 5).
l?
on viimeinen hetki ladata akut
olympia-Vancouveriin.
? Alkaa väsy painaa. Blatter on
kieltäytynyt johdonmukaisesti ottamasta käyttöön videoita
erotuomarien töiden avuksi.
Maalikamerat ovat Blatterin mielestä eri asia. Mutta meillä on
viikko aikaa, ja viikonloppuun
tähdätään parhaassa iskussa,
Österberg mietti viitaten lauantain välieräpeliin, johon Suomi kaiken järjen mukaan toki
pääsee.
Sitä ennen Suomi kohtaa alkusarjassa vielä Venäjän, USA:n,
Kazakstanin ja Norjan. neljännesvälierä Minchanka Minsk?LP Salo klo
18 Valko-Venäjän Mogilevissa
Keskiviikkona Korisliigaa Salon Vilpas?Tampereen Pyrintö klo 18.30
Salohallissa
Perjantaina lentopallon naisten
Pohjoismaisen liigan finaaliturnaus
Holte?GMP Tallinn klo 17 ja Somero?Engelholm klo 19.30 Somerolla
Lauantaina lentopallon naisten
Pohjoismaisen liigan finaaliturnaus
Engelholm?GMP Tallinn klo 15 ja
Holte?Somero klo 17.30 Somerolla
Lauantaina naisten SM-jääkiekkoa
Espoon Blues?Salo HT klo 15.50
Laaksolahdessa
Lauantaina miesten lentopalloliigaa Piivolley?Perungan Pojat klo
17 Salohallissa
Lauantaina naisten lentopalloliigaa Pislaploki?LP Viesti klo 18.30
Pihtiputaalla
Sunnuntaina lentopallon naisten
Pohjoismaisen liigan finaaliturnaus
Holte?Engelholm klo 13 ja GMP
Tallinn?Somero klo 15.30 Somerolla
Sunnuntaina naisten lentopalloliigaa Pieksämäki Volley?LP Viesti klo
15 Pieksämäellä (SSS)
Lehtikuva/Reuters/Giampiero Sposito
Sauli Putkoselle
TUL-pronssia
SoVon nyrkkeilijäveljekset
epäonnisia Helsingissä
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
NYRKKEILY. Hän
kilpaili Cortinassa uudella suksiparilla.
? Uudet sukset olivat jalassa
eka kerran muutama päivä sitten. Saattoi
olla, että pelaajille tuli tunne,
että uutta on liikaa. 20-vuotias Kroos on jo ehdolla miesten
maajoukkueeseen. Ilonen käytti sunnuntain kierrokseen 66 lyöntiä ja ponnahti tuloslistalla
ylöspäin 18 sijaa lauantaihin
verrattuna.
Ilosen tallitoveri saksalainen
Martin Kaymer voitti kisan
lyönnin erolla englantilaiseen
Ian Poulteriin. Kari Vähäkylä täydensi näin
lauantaina aloittamaansa
menestystä, sillä hän vei pikamatkan henkilökohtaisen
mestaruuden ja takaa-ajon
hopeamitalin sarjassa M65.
(SSS)
JALKAPALLO. Yleensä
olen joutunut laittamaan uudet
sukset syrjään.
? Heti eka treeneissä huomasin, että nyt on jotain uutta ja
nopeaa jalkojen alla, Poutiainen kertoi.
Viikoksi
kotiin
Poutiainen on ollut maailmancupin alppikaravaanin matkassa joulun jälkeen yhteen
menoon nelisen viikkoa. Tunsin kuitenkin heti
ensimmäisen laskun ensim-
Uusi suksipari teki
vaikutuksen
18
PÄIVÄÄ
VANCOUVERIIN
mäisestä käännöksestä, että
nyt pelittää, Poutiainen kertoi
puhelimitse STT:lle.
Suurpujottelucupin kokonaiskisan viime vuonna voittanut Poutiainen nousi tämän
kauden cupissa neljänneksi.
Kärkeen nousi sunnuntaina
kolmanneksi laskenut Saksan
Kathrin Hölzl. Sijoittui
pujottelucupissa toiseksi
2006?2007 ja kolmanneksi
2002?2003.
pujottelu, 26./suurpujottelu, MM-99: 24./pujottelu,
14./suurpujottelu, MM-01:
13./suurpujottelu, OL-02: 11./
suurpujottelu, MM-03: 10./
pujottelu, 23./suurpujottelu,
MM-05: 2./suurpujottelu, 2./
pujottelu, OL-06: 6./pujottelu,
2./suurpujottelu, MM-07: 14./
pujottelu, 14./suurpujottelu,
MM-09 3./pujottelu, 3./suurpujottelu.
l?
Arvokilpailut: Nuorten
MM-97 1./pujottelu, 3./supersuurpujottelu, MM-97:
17./pujottelu, OL-98: 18./
l?
Lehtikuva/Reuters/Thomas Bohlen
Suomella tyly MM-avaus
JÄÄPALLO. Leverkusen jatkoi tehokkaasti myös tuon jälkeen.
Suurlupaus Kroos teki 2?0-osuman ja Tranquillo Barnetta
viimeisteli loppulukemiksi 3?0
toisella puoliajalla.
Leverkusen jatkaa liigan kärjessä ilman tappiota. (STT)
Ilonen kiristi 13:nneksi
GOLF. Kilpailun 22. Ja onhan
meillä myös uusia kavereita
joukkueessa ja heillä uusia
pelipaikkoja. Halikon Hakoniskojen joukkue saavutti
Suomen mestaruuden M180sarjan viestissä Kauhajoella.
Kalevi Vähäkylä, Mauri
Hanhisalo ja Kari Vähäkylä muodostivat joukkueen
sarjaan, jossa jäsenten yhteenlaskettu ikä on alle 180
vuotta.
Voittajajoukkue ei joutunut vierailemaan kertaakaan sakkokierroksella. sijan jakoivat maailmantähdistä mm.
Sergio Garcia ja Anthony
Kim. Me molemmat ottelemme
myös SM-kisoissa 64 kilon
sarjassa. Mikko Aarni ohitti
65. TUL:n kisoissa olivat
paikalla lähes kaikki sarjan
parhaat, joten osallistujalista tulee olemaan melko sama
myös Tampereella, Sauli Putkonen toteaa.
Lyhyet
Yli sekunnin marginaalilla tullut voitto loksautti Tanja Poutiaisen suun auki. Uran kymmenes maailmancupin ykkössija heltisi
Italian Cortina d?Ampezzosta,
jossa Poutiainen venytti eron
naisten suurpujottelussa toiseksi sijoittuneeseen Saksan
Viktoria Rebensburgiin 1,05
sekuntiin.
Ykköstila oli Poutiaiselle kauden toinen. Niistä
on Blatterin mukaan määrä
keskustella maaliskuussa
jalkapallon sääntöjä määrittelevän IFAB:n kokouksessa.
(STT?Reuters)
Leinon ajatukset jo
Schladmingissa
ALPPIHIIHTO. toisin kuin esimerkiksi syöksylaskussa, jota Lindsey Vonn
on hallinnut tällä kaudella itsevaltiaan tavoin
? Mitaleja ei ole jaettu
Lohkovoitosta tulisi sen
verran merkittävä etu kakkossijaan nähden, että päätimme
pelata lopun ?voitto tai ei mitään. (STT?Reuters?
DPA?AP)
Korpi voittoon
myös hypyissä
LUMILAUTAILU. Silloin hän löi Ole Einar
Björndalenin 20 km:llä.
Mesotitsch, 33, kukisti loppupinnistyksessä saksalaisen
Arnd Peifferin, joka voitti
lauantaina 10 kilometrin pikakisan.
Paavo Puurunen tuli maaliin sijalla 34 eli kohensi lauantaista kahdeksan sijaa. Karlovic iski 28
ässää, mutta Nadal ei hermoillut ja keräsi pisteitä tasaista
tahtia.
? Kun joku syöttää hyvin,
Lehtikuva/Reuters/Vivek Prakash
Rafael Nadalin pelikuntoa epäiltiin ennen Australian avoimia. HPK:lla oli
paljon kontrolloituja tilanteita,
ja sain hyvän fiiliksen päälle.
Olin ennen Lohja-peliä neljä
ottelua pelaamatta, joten intoa
riittää, Piiroinen pohdiskeli.
Salolaisvahdin suoritus sai
kiitosta myös HPK-käskijä
Jarkko Julkuselta.
. Tasapelistä saatu piste ei
lämmittänyt kotijoukkuetta, joka yritti loppuhetkillä voitto-osumaa jopa ilman maalivahtia.
Emäntien kaksi ensimmäistä
maalia olivat onnenkantamoisia, joille Piiroinen ei voinut
mitään. Pitkänen
206-senttisen amerikkalaisen
John Isnerin 7?6 (7?4), 6?3,
6?2.
Nadal ei loistanut kovaa syöttävää kroatialaista vastaan,
mutta teki sen, mitä voittamiseen tarvittiin. (STT)
Palermaan Kassel toisena
KEILAILU. HPK ja Kärpät ovat meille paremmat vastustajat kuin
Ilves ja Blues. Hän ampui pallon alanurkkaan Kwadwo ?Kojo. Korpi on lähdössä Vancouveriin lumikourukilpailuun,
hypyt eivät ole olympialaisten
ohjelmassa.
Quebecin kaupungissa ilta-
valaistuksessa käydyssä hyppykilpailussa toiseksi sijoittui
Itävallan Stefan Falkeis.
Kisan hyvää suomalaismenestystä täydensi Jaakko Ruha,
joka sijoittui kolmanneksi.
Korvelle viikonvaihteen menestys tuotti 20 000 dollarin
verran palkintorahaa. Hän pelasi yhden elämänsä otteluista. Esteeksi asettui
ensimmäisenä välieriin jatkanut Ghana, joka puolusti puolivälierässä 1?0 (1?0) -voiton.
Ottelun ainoan maalin teki
16. On kiva, kun
on mahdollisuus panna heille
kampoihin, Piiroinen analysoi.
Julkunen taas sanoo HPK:n
odottavan ratkaisupelejä kauhunsekaisin tuntein.
. (STT)
JÄÄKIEKKO. Falkeis oli toinen 50 pisteellä. Ei se niin varmaa
ole, että KylVekään lopuista
peleistään täysiä pinnoja ottaa,
Pettersson räknäili.
Loppukierroksilla SoFo kohtaa sarjapaikastaan taistelevat
Zenithin (ensi sunnuntaina
Somerolla) ja WFT:n (6. Isner syötti yhteensä
81 ässää turnauksen kolmessa
ensimmäisessä ottelussaan.
Murray on kuitenkin yksi
ammattitenniksen parhaista
syötönpalauttajista, joten Isner ei voinut nojata yksin syöttöönsä. minuutilla Asamoah Gyan. Korpi
juhli voittoa myös Kanadan
aikaa perjantaina käydyssä
lumikourukilpailussa Stonehamissa.
? Perjantainen kisa oli meille
viimeinen karsintakisa olympialaisiin, ja sain paikan, joten se
oli todella hienoa, Korpi kertaili
kahden voiton viikonvaihdetta.
Olympiakomitea julkistaa viimeiset valintansa 28. Janne Korpi säväytti komeilla hypyillään ja
voitti lumilautailun maailmancupin Big Air -hyppykilpailun
Kanadan Quebecissä. kilpailu: 2 Saksa, poissa: 4,9
4. tammikuuta. Olisimme olleet kusessa,
jos Salo olisi tehnyt niistä paikoista maalit. Miltei keskirajalta
lähtenyt laukaus pääsi yllättämään Ryhdän täysin.
Välittömästi takaiskun jälkeen SoFo aloitti tasoituksen
jahtaamisen viidellä kenttäpelaajalla ilman maalivahtia pelaten. Kaksi peliä on vielä jäljellä
ja ne kun voitamme, niin kyllä
lohkovoittokin saattaa vielä olla ulottuvilla. -tyylillä, SoFon kapteeni
Juho Pettersson selvitti loppuhetkien lisätakaiskuillekin
altista taktiikkaa.
Tasapelin myötä KylVe jäi
kaksi kierrosta ennen runkosarjan loppua yhden pisteen
Somero-Forssan edelle. Lauantaina lentopalloliigan kärkijoukkueen
Perungan Pojat Rovaniemellä
kaatanut Vammalan Lentopallo palasi sunnuntaina maan
pinnalle, kun oululainen Sun
Volley kukisti sen päivän ainoassa liigaottelussa 3?1.
Marko Aho teki 20 ja Anssi
Hakala 18 pistettä liigakärkeen nousseelle Sun Volleylle.
Oululaiset voittivat torjuntapisteet 16?8 ja ässäsyötöt 12?2.
Passari Eemi Tervaportti oli
paras torjunnassa viidellä pisteellä.
? Taisi olla urani ennätys, mut-
Anna-Kaisa Piiroiselta kauden paras peli
(9 torjuntaa) kertaakaan, varmisti HPK runkosarjan ykköstilan 6?0-voitollaan.
Hämeenlinnalaisten ylivoimasta huolimatta kamppailun
näkyvin hahmo oli Piiroinen.
Hän koppasi 78 torjuntaa, joista osa oli todellisia haamupelastuksia.
. Maalipaikat olivat varsinkin avausjaksolla
kortilla.
Ainoasta onnistumisesta vastasi SoFon Kari Vuorinen, joka yllätti Veikojen maalia vartioineen Veli-Matti Korhosen
löysähköllä kaukovedolla.
Toisella puoliajalla Veikot
nosti painetta SoFon kenttäpäätyyn ja iski tasoituksen
ajassa 32.18. sijalle rankatulle kroatialaiselle Marin Cilicille,
joka vei ottelun 5?7, 6?4, 7?5,
5?7, 6?3.
Voitollaan Cilic makseli kalavelkoja. Tuomo Ruutu pelaa
Vancouverin olympialaisissa,
jos kaikki menee suunnitelmien mukaan eikä mitään odottamatonta ikävää yllätystä
tule.
? Positiivisilla mielin tässä
ollaan ja varmaankin pelaan
kahden viikon sisällä. Ei ole väliä, hallitsemmeko ottelua, sillä
vain voitot lasketaan, hän tiivistää pelin hengen.
Lehtikuva/AFP/Filippo Monteforte
Avointen puolivälierä: Nadal?Murray
TENNIS. Hän
kiersi kolme sakkokierrosta ja
hävisi voittajalle vajaat kolme
minuuttia. Argentiinalainen putosi
jatkosta hävittyään reilut neljä
ja puoli tuntia kestäneen taistelun 14. Kroatialainen hävisi
del Potrolle Australian avoimen turnauksen neljännellä
kierroksella vuosi sitten.
? Marin pelasi loistotennistä
ja voitti, koska oli parempi kuin
minä, del Potro tunnusti.
Cilic kohtaa tiistain puolivälierissä joko amerikkalaisen
Andy Roddickin tai Chilen
Fernando Gonzalezin.
Naisten otteluissa nähtiin
draamaa, kun kakkoseksi sijoitettu venäläinen Dinara Safina nilkutti kentältä kesken ottelun selkävaivan kiusaamana.
(STT?AP?Reuters)
Daniel Mesotitsch viihtyy Anterselvassa.
Kahdeksan vuoden
voittotauko päättyi
AMPUMAHIIHTO. Helsingin eilisillan myöhäisottelu (AC
Stoppi vastaan MaKu) on vielä
voinut keikauttaa lohkon kärkipään järjestystä paljonkin.
Viikonlopun kahdesta ottelusta SoFon tilille napsahti vain
yksi piste, mutta sekin riitti
varmistamaan sarjatulokkaan
pysymisen (vähintään) Ykkösessä ensi kaudellakin.
. Norsunluurannikko ja Algeria kohtaavat toisessa puolivälierässä
sunnuntaina. Salo HT:n maalivahti Anna-Kaisa Piiroinen pelasi kauden parhaan ottelunsa
naisten jääkiekon SM-sarjassa
sunnuntaina. tammikuuta 2010
Urheilu
Piste kärkipelistä pettymys SoFolle
Lassi Tuominen
Lohkovoitto karkaamassa
Kylmäkoskelaisille
juha laakso
FUTSAL. HPK pyöri
hyrrän lailla HT-päädyssä, ja
vain Piiroisen torjunnat ja uhrautuva puolustus pitivät numerot siedettävinä päätöserän
loppupuolelle asti.
Mikään läpihuutojuttu HPK:
n voitto ei kuitenkaan ollut.
JALKAPALLO. Itävaltalainen
Daniel Mesotitsch otti sunnuntaina maailmancupin osakilpailuvoiton ensi kerran tasan kahdeksaan vuoteen. Tuon jälkeen
Kassel voitti kaksi turnausviikonloppua perätysten ja
ponnahti taulukossa toiseksi.
Sarjasta on vielä jäljellä yksi
turnauskierros.
Liigajoukkueet kokoontuivat
tänä viikonloppuna Berliinis-
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 1, 2, 4, 7, 10, 15, 22,
26, 32, 33, 37, 40, 43, 45, 50, 54, 62,
64, 66, 70.
TULOSVETO
2 Stoke?Arsenal 3?1
Kerroin: 56,66
3 Dinamo M?Atlant 4?3
Kerroin: 31,58
4 Ruotsi?Suomi 8?1
Kerroin: 47,49
6 Scunthorpe?Manchester C 2?4
Kerroin: 41,62
V-PELI 3/10
Oikea rivi:
1. Se ei kuitenkaan
riittänyt kartuttamaan salolaisten pistesaldoa, sillä myös
kotijoukkue Hämeenlinnan
Pallokerho oli vireessä.
Vieraita kuritti varsinkin
emäntien konkariosasto, kun
Katja Riipi (2), Anne Tuomanen (2), Nora Tallus ja Eveliina Similä iskivät tarvittavat maalit väkisin Piiroisen
selän taa.
Kun HT ei ohittanut veräjänvartija Vilma Vaattovaaraa
HPK käytti
paikkansa, HT ei
Julkusen mielestä Piiroinen
piti Saloa pystyssä, eikä hän
väärässä ollutkaan. Tärkeintä oli kuitenkin onnistunut
olympianäyttö.
? Aika huikea viikonvaihde.
Ei voisi onnellisempi olla, Korpi hehkutti.
Korpi kokosi hypystä pisteet
52,1. Somero-Forssa Futsal
ja Kylmäkosken Veikot kävivät
eilen Somerolla kiihkeän kamppailun futsalin Ykkösen etelälohkon kärkipaikasta. En tiedä, miksi peli kulki
tänään niin hyvin. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Marraskuun 11.
päivän stadion Luandassa hiljeni kuin veitsellä leikaten,
kun Angolan pelit jalkapallon
Afrikan mestaruusturnauksessa päättyivät. Täytyy vain varmistaa, että pelaan
niin hyvää tennistä kuin osaan,
jesteli tekopaikkojakin, mutta
yksioikoiset ratkaisuyritykset
valuivat kerta toisensa jälkeen
hukkaan.
Tilannetuhlarina turhautui
varsinkin hyökkäyksessä Angolan Manucho, joka epäonnistui avopaikoissa useampia
kertoja.
? Tällaista jalkapallo on, Espanjan Valladolidissa pelaava
Manucho selitti.
Afrikan mestaruuden neljästi
voittanut ja ensi kesän MMlopputurnaukseen selviytynyt
Ghana kohtaa välierissä joko
Sambian tai Nigerian. Salo HT
JÄÄ
ÄKIEKK
ÄKIEKKO
KIEKK
ANNINA VAINIO
JÄÄKIEKKO. Hieman paremmalla
viimeistelyllä HT olisi voinut
vielä päästä mukaan peliin,
mutta Reetta Aavasalo ja
Tiia Virta jättivät tilanteensa
käyttämättä.
. Meillä oli monta
tyhjää maalia, mutta hän venytti itsensä silti kiekon eteen.
13
Murray arvioi.
Neljännen kierroksen nimekkäin uhri oli US Openin
voittanut Juan Martin del
Potro. kilpailu: 5 Peiffer A, poissa: 4,11
sä. (STT?AP)
Tuomo Ruutu
kuntoutuu kisoihin
Anna-Kaisa Piiroinen (oik.) laski taakseen kuusi kiekkoa mutta pelasi silti yhden elämänsä parhaista otteluista.
Se ei kerro Piiroisen heikkoudesta vaan naisten SM-sarjan suurista tasoeroista. Kassel oli loistovireessä.
Se voitti kaikki viisi otteluaan
lauantaina ja nousi jo viiden
pisteen päähän kärkijoukkueesta Premnitzistä. Anskulle on nostettava hattua. helmikuuta Valkeakoskella).
Lohkovoiton tekee tavoittelemisen arvoiseksi se, että
kärkeen sijoittuva joukkue saa
pudotuspelien avauskierroksen
ainoan ottelun kotikentälleen
ja vastustajaksi pohjoislohkon
kakkosen.
Etelälohkon kakkonen puolestaan joutuu kohtalaisen pitkälle pelimatkalle, pohjoislohkoa
selvästi hallinneen TP-Kaarlen
vieraaksi Kokkolaan.
6?0
Erät:
1?0, 2?0,
3-?0
Seuraava ottelu:
La 30.1.
Blues . Sunnuntaina Kasselin vire hiipui sen
verran, että Premnitz kasvatti
eron 11 pisteeksi.
? Eipä oikeastaan enää ole
mestaruus mielessä, Palermaa sanoi eron merkityksestä.
(STT)
e.
Voitonjako:
4 oikein 9 kpl voitto-osuus 187,90
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 5
Jalkapallovakio
Oikea rivi: 21X 1X2 22X 12X
Voitonjako:
12 oikein 2 kpl voitto-osuus 18
545,10 e, 11 oikein 327,20 e, 10 oikein
37,50 e.
VEIKKAUSBINGO
Sunnuntai 24.1.
Ensimmäiset vaakabingot:
39, 73, 50, 14, 22, 37, 64, 44, 4
Vaakabingot:
39, 73, 50, 14, 22, 37, 64, 44, 4, 41,
61, 10, 65, 27, 60, 1, 25, 51, 46, 8, 54,
75, 24, 30, 40, 66, 20, 23
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 38 kpl
voitto-osuus 6,10 e.. Tiina Saarimäki (kiekon kanssa) ja Maija Laine olivat HPK:n pyöriteltävinä sunnuntaina täydet 60 minuuttia.
turhia.
. Pelissämme oli
puristuksen makua, Julkunen
tuumi.
HPK päätti HT:n pyristelyn
lopullisesti vasta päätöserän
puolivälin jälkeen, kun se latoi
kolme komeaa maalia. Hän yritti muutenkin
kaikkensa, mutta taitava ja
kovahermoinen skotti piti pintansa.
? Olen voittanut kaikki ottelut tähän asti ongelmitta, se on
hyvä juttu, Murray tuumi ottelun jälkeen.
Hän uskoo pystyvänsä voittoon myös tiistaisessa ottelussa
Nadalia vastaan.
? Se tulee olemaan vaikea
ottelu, mutta olen sitä mieltä,
että pystyn voittamaan. Mutta halusin nähdä maailmaa
enkä päätynyt VaLePaan, Tervaportti sanoi. Tarkkaa
aikaa en osaa sanoa, sillä takapakkia tulee aina, mutta niin
toivon.
Ruutu luisteli koko viime viikon muiden Carolina Hurricanesin loukkaantuneiden pelaajien kanssa, mutta ei vielä koko
joukkueen kanssa.
? Siinä on iso ero, kun vamma
ei ole jaloissa ja pääsee luistelemaan. kilpailu: 1 Schlierenzauer G,
poissa: 5,10
3. Espanjalainen Rafael
Nadal ja skotti Andy Murray
kohtaavat toisensa Australian avoimen tennisturnauksen
puolivälierissä. Kaikki jaksavat taistella
hyvin niin kauan kuin kuntoa
riittää. Kaveri tuli kovaa koko ajan,
ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Joka erään mahtui pieni musta
hetki, josta HPK pääsi rokottamaan. Turnauksen
voittoa puolustava Nadal peittosi neljännellä kierroksella
208-senttisen kroatialaisen Ivo
Karlovicin 6?4, 4?6, 6?4, 6?4.
Viidenneksi rankattu Murray
puolestaan pudotti jatkosta
ta muuten jäi kyllä parannettavaa. Jirka Järven
alustuksesta komean osuman
viimeisteli Janne Hevonoja.
Nelisen minuuttia myöhemmin SoFon maalia muuten tarkasti vartioinut Matti Ryhtä
uinahti Järven vapaapotkun
aikana. Asamoahin syötöstä.
Ilman suurinta tähteään, polvivamman takia turnauksen
kesken jättänyttä Michael
Essieniä pelannut Ghana oli
enimmäkseen puolustuskannalla. Myös
edellisen voiton Mesotitsch
saavutti Anterselvassa, vuonna
2002. 20 minuutin erässä
16?17 minuutin hyvä puolustuspelaaminen ei riitä.
HT:llä on vielä yksi runkosar-
jaottelu ennen olympiataukoa,
kun se kohtaa Bluesin Espoossa ensi lauantaina. Tasatulos
2?2 (1?0) oli kotijoukkueelle pettymys ja merkitsi piikkipaikan
pysymistä kylmäkoskelaisilla.
Ottelun tärkeys paistoi kummankin joukkueen otteissa
hermoiluna ja ylivarovaisena
pelaamisena. Ajatus on
kuitenkin jo maaliskuun alun
pudotuspeleissä.
. Väsy tulee kuitenkin
auttamatta, kun toinen pyörittää koko ajan meidän päädyssä, Piiroinen huomautti.
Katseet ovat jo
pudotuspeleissä
Totuuden nimissä HPK:n voitto ei ollut yllätys. Henkel nousi sprinttimatkan voittoon. Sen pelaajamateriaali on yksinkertaisesti
paljon laadukkaampi kuin salolaisilla.
Myös HT-luotsi Jussi Lehtonen myönsi selitysten olevan
Veli-Matti A. Tulosta syntyi jo ajassa
17.23, kun Topi Luukkalan
kaukolaukaus kimposi veikkopelaajasta suuntaa muuttaen
vierasmaaliin.
?Voitto tai
ei mitään?
Vielä tasatilanteessakin SoFo jatkoi voiton metsäsätystä ylimääräisen kenttäpelaajan voimin.
Muutamia tekopaikkoja isännät
saivat loppuhetkillä aikaiseksi,
mutta Veikkojen maaliin asti
pallo ei enää tietään löytänyt.
. (STT)
Ghana hiljensi
kotiyleisön
Sarjakärki HPK:n konkarit onnistuivat silti ohittamaan HT-vahdin kuudesti
HPK?SaloHT
Sun Volley
liigakärkeen
LENTOPALLO. Timo Antila oli 50:
s ja kiersi viisi sakkokierrosta.
Kokeneet saksalaiset ampumahiihtäjät Magdalena Neuner ja Andrea Henkel pitivät
sprinttimatkan jälkeiset kärkisijat naisten takaa-ajokilpailussa. Niistä
viimeinen syntyi vain kaksi
sekuntia ennen loppusummeria.
. kilpailu: 1 Neuner M, poissa: 2. Epäilykset
ovat osoittautumassa turhiksi.
siinä ei ole paljon tehtävissä.
Täytyy vain taistella ja pitää
jalat liikkeessä, Nadal linjasi
taktiikkaansa.
Kovia syöttöjä nähtiin myös
Isnerin ja Murrayn välisessä
ottelussa. Ruha sai kasaan 48 pistettä.
? Yritin vain saada omat temput toimimaan, Korpi linjasi
voitokasta kisaansa. Jaloillahan siellä jäällä
ollaan.
Ruutu sai ylävartalovamman
tapeltuaan Colorado Avalanchen Darcy Tuckerin kanssa,
ja hän myöntää, että aluksi tuli
vähän jossiteltua, että mitä tuli
tehtyä.
? Olympialaiset ovat kuitenkin olleet unelma pikkupojasta
asti, ja nyt ajattelen vain positiivisesti, että olen siellä mukana. Vielä kaksi sarjakierrosta sitten keilaaja Osku
Palermaan edustama Kassel
oli Saksan Bundesliigassa peräpään valvojia. Alkulohkonsa voittanut
Angola hallitsi kenttää, jär-
SoFon kapteeni Juho Pettersson (oik.) taisteli joukkuetovereidensa kanssa tiukasti futsal-Ykkösen kärkikamppailussa. Kärpät ja HT ovat meille
vaikeita joukkueita. Tasaisuutta haetaan koko
ajan otteisiin, Tervaportti sanoi.
Tervaportti on kotoisin Vammalan naapuripitäjä Äetsästä,
nykyään tosin molemmat kuuluvat Sastamalan kaupunkiin.
Hän myönsi VaLePan kaadon
olevan erityisen makeaa.
? A-juniorina pelasin Vammalassa kymmenkunta peliä.
Edustin nuorena FC-57:ää ja
sen ottelut VaLePaa vastaan
olivat joskus kiihkeitäkin
Kuusamo . Jos Canmoren 15 vapaalla kulkee, Nousiainen lähtee
mitalijahtiin jo olympialaisten
avausmatkalla. Henrik ja Daniel
Sedinin tehokas yhteistyö (yhteiset tehot 3+3) ja Roberto
Luongon 43 torjuntaa siivittivät Vancouverin 5?1-voittoon.
Jeff Carterin kaksi maalia
ja 33 kiekkoa ottelussa pysäyttäneen Ray Emeryn tärkeät
kolmannen erän torjunnat toivat Philadelphialle kuudennen
perättäisen kotivoiton. New
Jersey voitti New York Islandersin vieraissa 4?2. Ville Nousiaisella on kaksi MM-hiihtojen
pronssia, mutta sunnuntaina
Kouvolan Hiihtoseuran miehelle
heltisi vasta uran ensimmäinen
Suomen mestaruus. Samat itävaltalaismaisemat ovat Roposelle tuttuja
jo kesäleireiltä, ja toisaalta
reissuun saa perhettä mukaan. Hän pelasi meille kaksi pistettä, Tampa Bayn valmentaja
Rick Tocchet hehkutti.
Antti Niemi vaihdettiin Vancouverissa ensimmäisen erän
SALIBANDY
C95-pojat, jatkosarja:
SBS Wirmo?SalPa 1?7 (0?2, 0?1,
Miesten sprinttiin valittaneen kolme miestä, sillä
Jauhojärvi hiihtänee myös
sprintin. (STT)
1?4)
SalPan pisteet: Konsta Salo 0+1,
Peetu Savikko 1+0, Antti Kyöstilä 0+1, Oskari Niemelä 2+2, Juuso
Forsman 2+2, Kimmo Lastunen 1+1,
Konsta Puusa 1+0. Anaheim
nousi jatkoajalle Bobby Ryanin kahden maalin johdolla
0?3-tappioasetelmista.
Joe Pavelski ja Jed Ortmeyer
tekivät kaksi maalia mieheen
San Josen kukistaesssa Buffalon 5?2. Isku-Volley, 31.1. Norja?Kazakstan, Ruotsi?USA, Suomi?Venäjä.
JALKAPALLO
Englannin cupin 4. Andersson (Daniel
Mossberg) 2?0, 45. Pakkasen takia lyhennystä ei sunnuntaiksi
olisi enää tarvinnut tehdä.
Noin 900 metrin korkeudessa olevan Ramsaun valintaa
leiripaikaksi puolsivat monet
tekijät. Louisista voittolaukauksille päätyneessä taistossa. Somero . Andersson) 7?1, 79.
Stefan Erixon (Mossberg) 8?1.
Jäähyt: Ruotsi 3x10 min, Suomi
4x10 min.
Erotuomari: Andrei Tokmakov, Venäjä.
Yleisöä: 1 200.
Venäjä?Kazakstan 14?2 (4?1),
USA?Norja 5?10 (2?2).
Seuraavat ottelut: 25. 1. SaimaaV, Piivolley . Myös korkeus on sama
kuin Vancouverissa, joten
olympialaisia varten ei tarvitse
mennä korkeammalle, Roponen tuumi.
Roponen pääsee starttaamaan olympialaisten päämatkalleen heti kisojen maastohiihdon avauspäivänä 15. Koivu teki kaksi maalia
ja Bäckström torjui 20 laukausta. Tomas Vokoun torjui toisen nollapelinsä neljän
viime ottelun aikana, kun Florida kellisti Toronton 2?0. Mikko Aarni 5?1, 72. Hänet 9,2 sekunnilla
kukistanut Nousiainen säesti
ja sanoi halunneensa päästä
sunnuntaina mahdollisimman
helpolla. Daniel Andersson (Per Hellmyrs) 1?0, 22. helmikuuta, Jauhojärvi tiivisti.
Vancouverin päätöspäivänä
Whistlerin maisemissa hiihdetään miesten 50 kilometriä.
Perinteisen hiihtotavan yhteislähtö on Jauhojärven päämatka olympialaduilla.
SoPalle
avauspisteet
Korpikoskella ja Koivulla
kahden maalin ilta
JUHA LAAKSO
Someron Pallo otti vasta kauden toisen vierasvoittonsa ja
avasi pistetilinsä jääkiekon
III-divisioonan jatkosarjassa
nuijimalla Kokemäen KovaVäen 14?8 (2?2, 6?3, 6?3).
Vain yhdeksällä kenttäpelaajalla matkassa olleen SoPan
tehokkaimpina häärivät Juha
Laaksonen (4+1), Aleksi Hovila (1+4), Antti Majuri (2+2)
ja Jussi Aaltonen (2+1)
Lentopallo
MIESTEN LIIGA
SunVolley?VaLePa
(25?19, 25?15, 23?25, 25?13)
3?1
SunVolley 16 11 2 1 2 41?20 38
PerPo 14 11 0 3 0 39?11 36
Sampo 15 7 2 2 4 33?27 27
Isku-Volley 14 7 0 3 4 28?25 24
VaLePa 16 6 3 0 7 32?30 24
Loimu 15 5 2 3 5 31?29 22
Piivolley 15 5 3 1 6 30?31 22
Riento 15 6 0 1 8 25?30 19
SaimaaV 14 4 2 2 6 26?30 18
Muurame 15 4 2 2 7 26?32 18
Hurrikaani 16 4 2 0 10 20?35 16
Isku-Veikot 15 1 1 1 12 11?42 6
Seuraavat ottelut: 27.1. Ottawa taas juhli
kuudetta perättäistä voittoa
kukistaessaan Bostonin vieraissa 2?1. kierrosta:
Stoke?Arsenal 3?1, Scunthorpe?
Manchester C 2?4.
5. Edling (Hans Andersson) 5?
0, 65. Flyers
kellisti Carolinan 4?2. Tuntui, että olimme meidän kenttäpäässä koko toisen erän, Lidström
nurisi uutistoimisto AP:lle.
Antero Niittymäki jatkoi
Tampa Bayn maalissa voittosarjaansa Atlantaa vastaan
pelatuissa ottelussa. Hyvä olo on ollut vaan
tunteja, Nousiainen tuumasi ja
sanoi, että olympiavauhtiin on
vielä pitkä matka.
Väsymyksen karkottamiseen
ja lihasten herkkyyden hake-
miseen hänellä on käytössä
kuukauden päivät. Liigan kärkiryhmiin lukeutuva Washington
jyräsi kuudennen perättäisen
voittonsa kukistaessaan arizonalaiset 4?2.
? Edellisistä maaleista on jo
aikaa, mutta sitä saa hyvää ai-
kaiseksi, kun menee maalille,
viimeksi marraskuussa maalin
tehnyt Korpikoski tuumi.
Washingtonin tähti ottelussa
oli Aleksander Semin. Sampo, SunVolley . Valtteri Filppula ja Todd Bertuzzi nostivat
Detroitin 2?0-johtoon avauserässä, mutta sen jälkeen meno
hyytyi ja Kings käänsi ottelun
voitokseen Anze Kopitarin
(1+3) johdolla.
? Tässä oli hyvät saumat
hankkia muutama piste, mutta
me lakkasimme luistelemasta
10 minuutin pelin jälkeen ja
jäimme alakynteen. Maalissa pelasi Riku Torkkel.
SalPa?USB 8?1 (2?0, 6?0, 0?1)
SalPan pisteet: Miku Hiltunen 2+0,
Konsta Salo 0+1, Peetu Savikko 1+1,
Oiva Lonka 1+0, Juho Nissi 1+0, Antti Kyöstilä 1+1, Oskari Niemelä 1+1,
Juuso Forsman 0+1, Kimmo Lastunen 1+2, Taneli Orelma 0+1. Maalissa pelasivat Riku Torkkel ja Oskari
Tuominen.. Syöttöpistettä ei
Miettiselle toisesta maalista
irronnut.
Bäckström näytti pelaavan
nollapelin, kunnes Columbus
teki Kanadan olympiajoukkueen voimahahmoihin lukeutuvan Rick Nashin johdolla kaksi maalia päätöserän
viimeisellä minuutilla. helmikuuta.
Espanjan liiga sunnuntaina:
Tenerife?Valencia 0?0, Espanyol?Mallorca 1?1, Gijon?Santander
0?1, Villarreal?Zaragoza 4?2, Xerez?Osasuna 1?2, Getafe?Atletico
Madrid 1?0.
JÄÄPALLO
Moskova, MM-kilpailut:
Lidström
ryöpytti
Detroit-kapteeni Nicklas Lidström ryöpytti ryhmäänsä Los
Angelesissa kärsityn 2?3-tappion jälkeen. Jalkalihastensa väsymystä valitelleen
Nousiaisen kintereistä löytyi
kisan viimeiseen nousuun sen
verran kovempi iskutus, että
Vuokatti Ski Team Kainuun Sami Jauhojärvi taipui toiseksi.
? SM-kisat ovat jääneet kaikenlaisten vaivojen takia vähälle. LP Viesti, Kuusamo
. Minnesota Wildin
neljän tappion putki jääkiekon
NHL-liigassa napsahti poikki, kun Niklas Bäckström ja
joukkueen ykkösketju Andrew
Brunette, Mikko Koivu ja
Antti Miettinen saivat pelinsä rullaamaan pienen suvantovaiheen jälkeen.
Wild kellisti Columbuksen
4?2. Keuruulla miesten
yhdistelmäkilpailu lyhennettiin pakkasen pelossa 9,9+9,9
kilometriksi. Miesten pitemmille matkoille on ehdolla
ainakin Juha Lallukka.
l?
jälkeen pois Chicagon maalilta,
kun kotijoukkue oli karannut
3?0-johtoon. OrPo.
Jääkiekko
NAISTEN SM-SARJA
LoKV?Blues
HPK?Salo HT
Ilves?Kärpät
2?5 (0?2, 1?2, 1?1)
6?0 (1?0, 2?0, 3?0)
8?1 (2?0, 1?1, 5?0)
HPK
28 23 3 1 1 159?34 76
Ilves
28 24 0 0 4 185?41 72
Blues
28 16 3 1 8 124?66 55
Kärpät 28 13 1 4 10 108?73 45
Salo HT 28 7 0 0 21 38?119 21
LoKV 28 6 0 1 21 59?151 19
Seuraavat ottelut: 30.1. Keuruu ei ollut kauden pääetappi, kaikkea muuta.
Joensuun Katajan Varis jäi
Nousiaisesta 48,7 sekuntia.
Hän tiesi jo lähtölistan luettuaan, että taistelee sunnuntaina
vain pronssista.
Roponen viilausta
vaille valmis
STT | KAIJA YLINIEMI
MAASTOHIIHTO. Voitto-osuman teki Ducks-pakki
James Wisniewski. Viimeisen silauksen ja
herkkyyden kuntoonsa haukiputaalainen hakee Itävallan
Ramsaun leiriltä.
? Haen leiriltä hyvää tunnelmaa. Isku-Veikot
. Muurame.
NAISTEN LIIGA
HPK?P-mäki
(25?16, 25?21, 25?12)
3?0
LP Viesti 14 12 2 0 0
42?9 40
HPK
16 9 4 1 2 41?20 36
OrPo
14 4 4 3 3 33?26 23
Pislaploki 14 4 4 2 4 31?28 22
Somero 15 4 1 1 9 20?34 15
Eura
13 2 1 4 6 19?33 12
P-mäki 14 3 0 3 8 17?35 12
Kuusamo 14 3 0 2 9 16?34 11
Seuraavat ottelut: 24.1. tammikuuta 2010
Urheilu
Pysyihän se Jauhojärvikin takana
Mestari-Nousiainen: Halusimme päästä mahdollisimman helpolla
STT | KAIJA YLINIEMI
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
MAASTOHIIHTO. Philadelphian Kimmo Timonen
ja Carolinan Jussi Jokinen
kuittasivat syöttöpisteen.
Ryan nosti
Anaheimin
Anaheim vei 4?3-vierasvoiton
St. Nilsson rl.
4?0, 56. kierroksen otteluparit: Wolverhampton/Crystal Palace?Aston Villa,
Manchester C?Stoke, Derby?Birmingham, Bolton?Tottenham/Leeds,
Chelsea?Cardiff, Fulham?Notts
County/Wigan, Reading?West Bromwich, Southampton?Portsmouth.
Ottelut pelataan 13.?14. Nash
laukoi 4?1-osuman ja oli syöttämässä Antoine Vermetten
4?2-maalia.
Wild-kapteeni Koivulle kahden maalin ilta oli uran seitsemäs NHL-liigassa.
Kahta osumaa tuuletti myös
Phoenixin Lauri Korpikoski,
joka ei kuitenkaan päässyt juhlimaan voittoa. Miettinen syötti Koivun
1?0-osuman avauserän alussa
ja karvasi vastustajalta kiekon, jonka kera Koivu karkasi
tuikkaamaan 2?0-osuman toisessa erässä. Salo HT.
???????????????????
Tänään ma naisten II div Vilpas-FoKoPo klo 18 Salohalli
Päävalmentaja Magnar Dalen tekee muun valmennusjohdon kanssa maanantaina
esityksen muista valinnoista
Olympiakomitealle. OrPo, Pislaploki . Hän
oli mukana joukkueen kaikissa maaleissa kerättyään tehot
1+3.
TULOSPÖRSSI
Ruotsi?Suomi 8?1 (3?0)
11. helmikuuta.
? Hyvä, ettei tarvitse sitä odotella, Roponen arvioi.
31-vuotiaan Roposen tavoitteena on voittaa uran kolmansissa olympialaisissa ensimmäinen henkilökohtainen
mitali. Montreal
kylvetti New York Rangersia
6?0. Maalissa pelasi
Oskari Tuominen.
SalBa?SalPa 0?12 (0?6, 0?6)
SalPan pisteet: Miku Hiltunen 2+3,
Peetu Savikko 0+1, Santtu Riihimäki
0+2, Juho Nissi 3+1, Antti Kyöstilä
0+2, Mirko Kauhanen 1+1, Juuso
Forsman 2+1, Kimmo Lastunen 1+0,
Konsta Puusa 2+0, Taneli Orelma
1+0. HPK, Blues . Muutama kova treenikin on toki ohjelmassa, Oulun
Hiihtoseuraa edustava Roponen jutteli sunnuntaina voitettuaan Keuruulla uransa 11.
maastohiihdon Suomen mestaruuden.
Kulta heltisi ylivoimaisella
hiihdolla yhdistelmäkisassa,
jonka matkat lyhenivät varmuuden vuoksi 6,6+6,6 kilometrin lenkeiksi. Hän torjui
37 laukausta, kun Tampa vei
2?1-voiton voittolaukauksien
jälkeen.
? Hän (Niittymäki) oli loistava. Eura,
30.1. P-mäki . Tämä oli minulle vasta
toinen SM-mitalikin, ensimmäinen tuli vuonna 2007 samasta lajista Valkeakoskella,
Nousiainen muisteli kolmen
vuoden takaista pronssiaan.
Vaikka laji oli sama, matka
vaihtui. PerPo, Riento . Ensimmäinen mestaruus tuli Keuruulla, kun Sami Jauhojärvi jäi yhdistelmäkilpailussa vajaan kymmenen sekunnin päähän.
Nousiainen, 26, näytti mestaruutensa jälkeen voipuneelta,
ja hiihtäjä tunnusti olevansa
yhä uupunut pari viikkoa sitten päättyneen Tour de Ski
-kiertueen jäljiltä.
? Olo ei ole ollut hirveän
skarppi. Ratkaisu oli kärkikaksikon mieleen, mutta
pitkiin matkoihin erikoistunut
pronssimies Kari Varis jäi lyhennystä harmittelemaan.
? Meitä päätös lyhentämisestä helpotti, Jauhojärvi huokaisi. Riitta-Liisan seuraksi
Ramsauhun lähtevät valmentaja-aviomies Toni Roponen,
kuusivuotias Ida-tytär ja tätä
hoitamaan Toni Roposen isä.
? Ramsaussa on yleensä tä-
hän aikaan vuodesta liukkaat
kelit. Loimu, 30.1. Jos Rovaniemelle pukkaa pakkanen, hän
ajaa Vuokattiin hiihtoputkeen.
Niin tai näin, kotona treenaamisen avulla hän pystyy lyhen-
tämään kisareissunsa mahdollisimman tiiviiksi.
? Se aikajana on kunnossa,
että huippukunto löytyy viimeistään 28. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 25. Torinon neljän vuoden
takaisissa talvikisoissa Roponen hankki toistaiseksi parhaan olympiasijansa yllettyään
13:nneksi yhdistelmähiihdossa. Lisäksi hän
hiihtää Vancouverissa kultaan
tähyävässä viestijoukkueessa
ja mahdollisesti vapaan hiihtotavan parisprintissä.
HIIHDON OLYMPIAVALINTOJEN TILANNE
Maastohiihdon olympiavalintojen nykytilanne:
l?
Kisoihin on jo valittu naisista Virpi Kuitunen, Pirjo
Muranen, Riitta-Liisa Roponen
ja Aino-Kaisa Saarinen, miehistä Matti Heikkinen ja Sami
Jauhojärvi.
l?
Väsymyksen
karkotusta
Ville Nousiaisella on nyt kaksi SM- ja kaksi MM-mitalia. Niistä kaksi on hellinnyt
viestistä ja yksi parisprintistä
Virpi Kuitusen kanssa 2007
Sapporossa.
Avausmatkan 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan
lisäksi Roponen pääsee yrittämään mitalia hiihtotapojen
yhdistelmäkisassa. Ehdolla ovat lähinnä
Kalle Lassila, Lasse Paakkonen, Matias Strandvall ja
Jesse Väänänen. Jonas Edling
(Patrik Nilsson) 3?0, 48. Leijonanosa siitä ajasta kuluu PohjoisAmerikassa viimeistelyleirillä.
Nousiainen matkustaa Matti
Heikkisen, Teemu Kattilakosken ja Riikka Sarasojan
tavoin keskiviikkona kohti Silver Star -leiripaikkaa.
Nousiainen päättää vasta 5.
helmikuuta hiihdettävän Canmoren maailmancupin jälkeen, mikä
on hänen päämatkansa olympialaisissa. Olympiakomitean hallitus nimeää
loput hiihtäjät ensi torstaina.
l?
Dalen painottaa esityksessään kansainvälisiä näyttöjä.
l?
JÄÄKIEKKO. Enää ei ole ihmeitä tehtävissä, odotellaan vaan, että
kunto toivottavasti nousee kohisten.
Jauhojärvi, 28, hioo virettä lähiviikot kotosalla. Isku-Volley . LP
Viesti, 31.1. LoKV,
Ilves . Christoffer Edlund (H. Jos ei kulje, kisatavoitteen toteuttaminen siirtyy
edemmäs helmikuulle.
Lepo virittää
Jauhojärven
Jauhojärven 11 peräkkäisen
mestaruuden putki katkesi
Keuruun päätöspäivänä, eikä
hiihtäjän mieli ollut lainkaan
niin iloinen kuin perjantaina sprinttivoiton ratkettua.
Rovaniemeläisen kunto on
kuitenkin harpannut kukonaskelta reippaamman loikan
eteenpäin, ja Jauhojärvi on
luottavainen sen suhteen, että
ehtii huippuvireeseen olympialaisiin.
Hänen mielestään hiihtäjän
pitää olla sijoittunut ainakin
kerran maailmancupissa
20?25 parhaan joukkoon.
Todennäköisiä valittavia:
naiset Riikka Sarasoja ja Kirsi
Perälä, miehet Teemu Kattilakoski.
l?
? Perinteisen hiihtoni on jo
sen tuntuista kuin sen pitää
olla. Kärpät . Riitta-Liisa Roponen kokee olevansa pientä
viilausta vaille valmis Vancouverin olympialaisten kilpaladuille. Sen jälkeen hänen tasonsa
on noussut, ja MM-hiihdot ovat
tuoneet kolme kultaista prenikkaa. Mossberg
(Johan Andersson) 6?1, 76. D. PerPo, VaLePa . Hurrikaani
045 112 5015
Ylivoimaisesti paras hinta
puhelinosakkeesta!
P. ja 31. 1.
Seefeld, Itävalta.
15
??????????????
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. 25)
Lance Armstrong USA ?1.03.
UINTI
?Vanhan. 95?106,
Indiana?Philadelphia 97?107, Cleveland?Oklahoma City 100?99,
Detroit?Portland 93?97, Miami?Sacramento 115?84, Houston?Chicago
97?104, Milwaukee?Minnesota 127?
94, Denver?New Orleans ja. Pekka Korhola KajKu 10?7.
57 kg: Pasi Silvennoinen RiKK?Wael Al Khaghani TVS 18?1.
60 kg: Joonas Tuoma HeTa?Rashid
Shahi LaKa 10?8.
64 kg: Alex Vassiljev TaNy?Jesse
Karjalainen KajKu 10?1.
69 kg: Mihail Kiiski TTN?Henri
Kekäläinen KeI 5?1.
75 kg: Artjum Fjodorov Viro?Fitim
Latifi PoNS 4?3.
81 kg: Ainar Karlson Viro?Jussi
Jurvanen TTN 13?2.
91 kg: Eemeli Katajisto TuUl?Joonas Fraktman VN 9?0.
+91 kg Jukka Saarinen JäKK?Riku-Matti Laine PoNMKY 15?3.
Naiset:
51 kg: Iita Häikiö OuTa?Salla-Mari
Hannonen KajKu 10?1.
54 kg: Hanne Mäkinen JäKK?Emma Jalonen TTN 18?3.
57 kg: Emma Seppänen RoRe?Marjut Lausti TTN 12?9.
60 kg: Mira Potkonen TVS?Tiina
Hahl HeiVo 6?5.
64 kg: Annukka Volotinen HSC?
Minna Latvanen JäKK 14?1.
69 kg: Inka Mella TTN?Heidi Katajanmäki PoNMKY 4?0.
+69 kg: Janica Laine HSC?Pauliina Virta 4?0 HBT.
PYÖRÄILY
Adelaide, Australia, maantiepyöräilyn ProTour-sarjan kilpailu Tour Down Under:
6. lk 4 x 25 m viesti: 1) Alhainen
1.16,71, 2) Keskusta 1.25,30, 3) Pajula 1.29,81, (Tupuri kilpailun ulkopuolella 1.13,35).
TENNIS
Melbourne, Australian avoin
mestaruusturnaus, kauden 1/4
arvoturnaus. Seitsemäs kilpailupäivä:
Australian avoin mestaruusturnaus, kauden 1/4 arvoturnaus. 116?110,
Phoenix?Golden State 112?103,
Utah?New Jersey 116?83.
LENTOPALLO
Junnulentis:
Salo, D-tyttöjen aluemestaruussarja, lohko A:
Salon Viesti?Kataja Huskyt 2?0
(25?9, 25?13), Kataja 3?Säkylän Urheilijat 2?0 (25?23, 25?13), Säkylän
Urheilijat?Salon Viesti 0?2 (15?25,
16?25), Kataja Huskyt-Kataja 3 0?2
(15?25, 20?25), Salon Viesti?Kataja
3 2?0 (25?19, 25?13), Kataja Huskyt?Säkylän Urheilijat 0?2 (6?25,
17?25)
Halikko, tyttöjen aluemestaruusssarja lohko B:
Someron Pallo?Lapin Narvi Pallo
2?1 (25?19, 23?25, 15?12), Littoisten
Työväen Urheilijat?Rikalavolley 1?2
(12?25, 25?17, 8?15), Nar-Pa?LTU
2?0 (25?14, 25?15), RV?SoPa 0?2
(16?25, 14?25), SoPa?LTU 2?0 (25?
15, 25?10), Nar-Pa?RV 2?0 (25?10,
25?12)
LUMILAUTAILU
Quebec, Kanada, maailmancupin osakilpailu, hypyt (Big Air):
1) Janne Korpi Suomi 52,1, 2) Stefan Falkeis Itävalta 50, 3) Jaakko
Ruha Suomi 48, 4) Stefan Gimpl
Itävalta 47,4, 5) Antti Autti Suomi
47,2...9) Ville Uotila Suomi 42,6.
Tilanne hyppyjen maailmancupissa
5/12 osakilpailun jälkeen: 1) Gimpl
4 300 pistettä, 2) Gianluca Cavigelli
Sveitsi 3 320, 3) Matevz Pristavec
Slovenia 1 620, 4) Korpi 1 530,...8)
Ruha 1 220, 9) Roope Tonteri Suomi
1 095.
MAASTOHIIHTO
Keuruu, SM-kilpailut, 3. Garmisch-Partenkirchen (mc-finaalit).
Kitzbühel, miesten maailmancup, pujottelun kärki:
1) Felix Neureuther Saksa 1.37,35
(49,14/48,21), 2) Julian Lizeroux
Ranska 1.37,74 (49,55/48,19), 3)
Giuliano Razzoli Italia 1.38,34
(49,76/48,58), 4) Benjamin Raich Itävalta 1.38,45 (49,54/48,91), 5) Michael
Janyk Kanada 1.38,60 (50,02/48,58),
6) Marcel Hirscher Itävalta 1.38,66
(49,97/48,69), 7) Ivica Kostelic Kroatia 1.38,93 8) Mattias Hargin Ruotsi
1.39,06, 9) Steve Missillier Ranska
1.39,15, 10) Mario Matt Itävalta
1.39,40.
11) Julien Cousineau Kanada
1.39,50, 12) Brad Spence Kanada
1.39,55, 13) Cristian Deville Italia
1.39,72, 14) Trevor White Kanada
1.40,08, 15) Naoki Yuasa Japani
1.40,21.
... tytöt 50m vu: 1) Renee Alander Keskusta,54,91, 2) Eeva-Maria
Niemi Sirkkula 1.01,09, 3) Aada
Sarmiala Keskusta 1.06,62, 4) Roosamaija Arttola Keskusta 1.18,00, 5)
Essi Tyynelä Tupuri 1.18,84, 6) Aino
Mattila Pajula 1.19,72, 7) Janette
Riuttala Tupuri 1.20,09, 8) Maria
Kemppainen Pajula 1.22,75, 9) Minna Suominen Tupuri 1,24.00, 10) Maria Toni Tupuri 1.33,85, 11) Aino Joro
Pajula 1.39,75, 12) Elina Eriksson
Ollikkala 1.50,08, 13) Kiia Jousinen
Tupuri 1.50,56.
3.lk pojat 50m vu: 1) Jonatan Niskanen Tupuri 46,95, 2) Lassi Grönroos Pajula 47,86, 3) Miro Leinonen
Tupuri 51,81, 4) Olli Hautala Keskusta 54,02, 5) Onni Kaarto Alhainen 54,81, 6) Saska Järvi Karjaskylä
54,95, 7) Juuso Reiman Tupuri 59,94,
8) Verneri Turkki Tupuri 1.02,53, 9)
Nuutti Järvi Karjaskylä 1.04,47, 10)
Teemu Koskinen Pajula 1.10,63, 11)
Jesper Lindholm Tupuri 1.11,13, 12)
Erik Zymberi Keskusta 1.18,06.
4.lk. Kilpailuissa ei ollut suomalaisia mukana.
NYRKKEILY
TUL-turnauksen loppuottelut:
Miehet:
48 kg: Nikolai Tsaskin Viro?Ibrahim Mohamed LaKa 8?4.
51 kg: Joonas Pursiainen RoRe?Rami Kasim KaNy 5?4.
54 kg: Toni Hämäläinen OKK. 49)
Leinonen 94.
Seuraava kilpailu: 9.?14. 3. 2012.
Salossa tammikuun 22. kierrosta:
Zheng Jie Kiina?Alona Bondarenko
Ukraina (31) 7?6 (7?5), 6?4, Nadia
Petrova Venäjä (19)?Svetlana Kuznetsova Venäjä (3) 6?3, 3?6, 6?1,
Justine Henin Belgia?Yanina Wickmayer Belgia 7?6 (7?3), 1?6, 6?3,
Maria Kirilenko Venäjä?Dinara Safina Venäjä (2) 5?4 luov.
Australian avoin turnaus, juniorit:
Poikine kaksinpelin 1. kierroksella ulos.
Suurpujottelucupin kokonaiskilpailu: 1) Hölzl 391 pistettä, 2) Zettel 365,
3) Tina Maze Slovenia 272, 4) Poutiainen 247, 5) Rebensburg 221, 6) Maria Pietilä-Holmner Ruotsi 212,... hitsaajat, asentajat ym.
045 314 7191
www.staffoffer.eu
?????????
Kokouskutsu Salo Golf ry:n
sääntömääräiseen kevätkokoukseen, joka pidetään
Kentän Klubirakennuksessa helmikuun 10. Seitsemäs
kilpailupäivä:
Miesten kaksinpelin 4. 050 1221.
Puhelinosakkeista
paras hinta.
P. päivän
yhdistelmähiihdot:
Miehet, 9,9 km (p)+9,9 km(v): 1)
Ville Nousiainen KouvolHS 49.10,8,
2) Sami Jauhojärvi Vuokatti STK
jäljessä 9,2 sekuntia, 3) Kari Varis
JoensKa ?48,7, 4) Thomas Ramstedt
Pargas IF ?1.05,1, 5) Mikko Koutaniemi Lahden HS ?1.05,6, 6) Toni
Närväinen Liperin HS ?1.24,6, 7)
Anssi Pentsinen JämsänkI ?1.27,9, 8)
Tero Similä YlivieskK ?1.28,4, 9) Teemu Härkönen Vuokatti STK ?1.30,7,
10) Markus Pörsti Kiteen U ?1.35,3,
11) Aleksander Artemjev NastolN
?1.46,1, 12) Matti Aalto Keuruun K ?
1.53,5, 13) Sam Sundberg IF Minken
?1.58,3, 14) Johan Gustafsson Borgå
A ?1.59,6, 15) Joachim Gustafsson
Borgå A ?2.07,3.
Maaliin hiihti 39 miestä, 6 keskeytti, 29 ilmoittautunutta jätti starttaamatta.
Naiset, 6,6 km (p)+6,6 km (v): 1)
Riitta-Liisa Roponen Oulun HS
37.33,1, 2) Liisa Anttila ValkeakH
?1.32,9, 3) Satu Pirttiniemi KuorevedK ?1.53,5, 4) Outi Gröndahl
JoensKa ?1.56,5, 5) Laura Ahervo
HämeenlHS ?1.58,5, 6) Maarit Korpi
Teuvan R ?2.21,7, 7) Mirva Rintala
Lappeen R ?2.35,9, 8) Marjo Loukkola Vuokatti STK ?2.40,5, 9) Eevamari
Oksanen HuhtasH2000 ?2.54,8, 10)
Silja Tarvonen KangasnK ?3.12,6,
11) Marie Sippus Vörå IF ?3.13,9,
12) Heini Hokkanen KangasnK ?
3.15,9, 13) Maija Hakala HämeenlHS
?3.22,8, 14) Terhi Pollari KuorevedK
?3.29,4, 15) Terhi Tuukkanen Perhon
K ?3.43,6.
Maaliin hiihti 29 naista, 5 keskeytti, 23 ilmoittautunutta jätti starttaamatta.
Rybinsk, Venäjä, maailmancupin osakilpailu:
Miehet, parisprintti 6 x 1,3 km (v):
1) Nikolai Morilov/Aleksei Petuhov
Venäjä 14.52,2, 2) Fabio Pasini/Loris
Frasnelli Italia jäljessä 0,6 sekuntia,
3) Tim Tscharnke/Josef Wenzl Saksa
?5,2, 4) Cristian Zorzi/Renato Pasini
Italia ?6,3, 5) Mihail Devjatjarov/Nikita Krijukov Venäjä ?13,2, 6) Dmitri
Tshvanov/Nikolai Bolotov Venäjä
?14,7, 7) Anti Saarepuu/Timo Simonlatser Viro ?19,4, 8) Aleksander
Panshinski/Anatoli Volkov Venäjä
?19,4, 9) Sergei Dolidovitsh/Leanid
Karnejenka V-Venäjä ?22,4, 10) Andrej Kondroshev/Denis Volodko Kazakstan ?24,4.
Naiset, parisprintti 6 x 1,3 km (v):
1) Stefanie Böhler/Evi SachenbacherStehle Saksa 17.04,6, 2) Katja Visnar/
Vesna Fabjan Slovenia ?3,9, 3) Irina
Tshasova/Olga Rotsheva Venäjä ?4,5,
4) Miriam Gössner/Claudia Nystad
Saksa ?7,7, 5) Bettina Gruber/Silvana Bucher Sveitsi ?13,2, 6) Natalia
Iljina/Olga Kusjukova Venäjä ?22,3,
7) Karin Moroder/Magda Genuin
Italia ?31,8, 8) Jevgenia Shapovalova/Valentina Novikova Venäjä ?35,7,
9) Elisa Brocard/Antonella Confortola Wyatt Italia ?51,8, 10) Jekaterina
Tshuikova/Jelena Turishewa Venäjä
?53,7. tytöt 50m vu: 1) Sofia Litsilä
Pajula 43,93, 2) Annamaria Badaly
Baka Pajula 44,09, 3) Aino Räike Alhainen 44,38, 4) Taru Juhantila Keskusta 51,59, 5) Riia Pyykkö Ollikkala
53,81, 6) Lotta Kankaanpää Keskusta 55,13, 7) Jenni Laukkanen Tupuri
1.00,68, 8) Hennariina Jaakkola Alhainen 1.04,92, 9) Juuli Hietarinne
Sirkkula 1.05,76, 10) Ella Kaitala
Keskusta 1.09,00, 11) Aada Niemelä
Ollikkala 1.19,91, 12) Ilona Vesander
Tupuri 1.24,37, 13) Ronja Lönnqvist
Ollikkala 1.28,72, 14) Maarja-Ly Küllenen Ollikkala 1.43,12.
4.lk. Palkintoarvo 14 miljoonaa euroa. helmikuuta 2010 klo 19.00 alkaen. 37) Jukka Leino Suomi 52,03.
Leino karsiutui 2. 050 63670
????????????????
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
starr.m.s. kierrosta:
Andy Murray Britannia (5)?John
Isner USA (33) 7?6 (7?4), 6?3, 6?2,
Rafael Nadal Espanja (2)?Ivo Karlovic Kroatia 6?4, 4?6, 6?4, 6?4, Marin
Cilic Kroatia (14)?Juan Martin Del
Potro Argentiina (4) 5?7, 6?4, 7?5,
5?7, 6?3. Pl 105 10650 T:s
???????????????????????
Työvoiman vuokraus
ja rekryToinTi
. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
ALPPIHIIHTO
Cortina d?Ampezzo, naisten
maailmancup, suurpujottelucupin kilpailu 6/7:
1) Tanja Poutiainen Suomi 2.26,51
(1.12,15/1.14,36), 2) Viktoria Rebensburg Saksa 2.27,56 (1.12,19/1.15,37),
3) Kathrin Hölzl Saksa 2.27,96
(1.12,78/1.15,18), 4) Tina Maze
Slovenia 2.28,27 (1.13,35/1.14,92),
5) Manuela Mölgg Italia 2.28,36
(1.13,32/1.15,04), 6) Denise Karbon
Italia 2.28,41 (1.13,03/1.15,38), 7)
Maria Pietilä-Holmner 2.28,55, 8)
Maria Riesch Saksa 2.28,69, 9) Giulia Gianesini Italia 2.28,73, 10) EvaMaria Brem Itävalta 2.28,87,
11) Michaela Kirchgasser Itävalta 2.28,89, 12) Irene Curtoni Italia
2.28,97, 13) Nicole Gius 2.29,08, 14)
Olivia Bertrand Ranska 2.29,17, 15)
Marion Bertrand Ranska 2.29,43,
.... Palkintoarvo 14
miljoonaa euroa. päivänä 2010
Salon Golfkeskus Oy:n hallitus. Antero Niittymäen torjunnat
37/38
St. Louis?Anaheim vl. 3?4 (0?0,
2?0, 1?3, 0?0, 0?1)
Minnesota?Columbus 4?2 (1?0,
2?0, 1?2)
M: Mikko Koivu 2+0, Antti Miettinen 0+1, Niklas Bäckströmin torjunnat 22/24
Vancouver?Chicago 5?1 (3?0 0?0,
2?1)
C: Antti Niemen torjunnat 9/12
(pois kentältä 1. lk 4 x 25 m viesti: 1) Tupuri
1.53,52, 2) Keskusta 2.00,49, 3) Pajula 2.09,13.
4. lk 4 x 25 m viesti: 1) Alhainen
1.36,33, 2) Sirkkula 1.40,09, 3) Tupuri 1.44,00, 4) Keskusta 1.59,00, 5)
Ollikkala 2.23,07.
5. Schladming (pujottelu).
AMPUMAHIIHTO
Anterselva Italia, maailmancupin osakilpailu:
Naiset, 10 km:n takaa-ajokilpailu:
1) Andrea Henkel Saksa 30.59,8 (1
sakkokierros), 2) Magdalena Neuner
Saksa jäljessä 23,3 sekuntia (4), 3)
Ann Kristin Aafedt Flatland Norja
?44,9 (1), 4) Simone Hauswald Saksa
?1.12,2 (3), 5) Olga Saitseva Venäjä
?1.12,2 (2), 6) Sylvie Becaert Ranska
?1.37,2 (3), 7) Sandrine Bailly Ranska ?1.44,2 (4), 8) Valj Semerenko
Ukraina ?1.44,6 (3), 9) Teja Gregorin
Slovenia ?1.52,4 (3), 10) Tina Bachmann Saksa ?1.52,4 (5), ...39) Mari
Laukkanen Suomi ?4.58,1 (3). Salon alakoulujen
kilpailut:
3.lk. Lisäksi
vahvistetaan pelioikeusohjesääntö vuodelle 2010 ja käsitellään hallituksen ehdotus rahoitusvastikkeiden rahastoinnista lainanlyhennysrahastoon sekä ehdotus D4-osakeen ja C-osakkeen jakamisesta D2tai B-osakkeiksi. tammikuuta 2010
si 746, 4) Aksel Lund Svindal Norja
587, 5) Kostelic 565, 6) Michael Walchhofer Itävalta 493.
Seuraava kilpailu: 26. 1. kierrosta:
Justin Eleveld Hollanti?Micke Kontinen Suomi 6?1, 6?0.
Henri Laaksonen, 17, aloittaa turnauksen maanantaina ja kohtaa
australialaisen Benjamin Mitchellin.
Viime vuonna Laaksosen paras saavutus oli Ranskan avointen poikien
sarjan välieräpaikka.
YHDISTETTY
Schonach, Saksa, maailmancupia, joukkuekilpailu:
Lopputulokset, mäki+4x5 km: 1)
Saksa 42.49,4 (Georg Hettich, Eric
Frenzel, Björn Kircheisen, Tino Edelmann), 2) Ranska ?48,3 sekuntia
(Sebastien Lacroix, Maxime Laheurte, Jonathan Felisaz, Jason lamy
Chappuis), 3) Itävalta ?1.01,1 (Lukas Klapfer, Wilhelm Denifl, Marco
Pihlmayer, Tobias Kammerlander),
4) Sveitsi ?1.09,4, 5) Italia ?1.12,8, 6)
Tshekki ?1.22,0, 7) Slovenia ?2.59,4,
8) Puola ?3.42,0, 9) USA ?3.42,4, 10)
Japani ?5.11,3.
Mäki: 1) Saksa 469,3 (Hettich 93
m/117,6 p, Kircheisen 83/101,2, Frenzel 92,5/123,3, Edelmann 95,5/127,2),
2) Ranska 461,7 (Felisaz 92,5/115,7,
Laheurte 88/111,4, Lacroix 87/110,0,
Lamy Chappuis 96,5/124,6), 3) Japani 452,0 (Hiroo Sasaki 90/109,1,
Junshiro Kobayashi 95,5/133,8, Hirojuki Tanaka 82,5/95,7, Aguri Shimizu
91/113,4).
Tilanne maiden cupissa: 1) Saksa
2 278, 2) Itävalta 2 042, 3) Ranska
1 565, 4) Norja 1 347, 5) USA 1 202,
6) Suomi 958.
Seuraavat kilpailut: 30. ? Kaisa Mäkäräinen ei kilpaillut.
Tilanne maailmancupissa osakilpailun 14/25 jälkeen: 1) Helena Jonsson
Ruotsi 536 pistettä, 2) Henkel 465, 3)
Hauswald 452, 4) Kati Wilhelm Saksa 445, 5) Anna Carin Olofsson-Zidek
Ruotsi 435, ...16) Kaisa Mäkäräinen
Suomi 289.
Miehet, 12,5 km:n takaa-ajo: 1)
Daniel Mesotitsch Itävalta 31.50,4
(1), 2) Arnd Peiffer Saksa ?1,7 (1), 3)
Dominik Landertinger Itävalta ?19,7
(3), 4) Martin Fourcade Ranska ?28,8
(2), 5) Christoph Stephan Saksa ?33,6
(2), 6) Tomasz Sikora Puola ?37,8 (1),
7) Anton Shipulin Venäjä ?43,0 (2), 8)
Simon Fourcade Ranska ?44,5 (2), 9)
Sergei Sednev Ukraina ?1.09,7 (1),
10) Tobias Eberhard Itävalta ?1.12,4
(2), ...34) Paavo Puurunen Suomi
?2.48,1 (3), ...50) Timo Antila Suomi
?4.14,0 (5).
Tilanne maailmancupissa kilpailun 14/25 jälkeen: 1) Fourcade 429,
2) Jevgeni Ustjugov Venäjä 414, 3)
Christoph Sumann Itävalta 404, 4)
Peiffer 395, 5) Tim Burke USA 393,
...45) Puurunen 83, ...78) Antila 23.
JÄÄKIEKKO
NHL lauantaina:
Boston?Ottawa 1?2 (0?1, 1?1, 0?0)
Philadelphia?Carolina 4?2 (1?1,
2?0, 1?1)
P: Kimmo Timonen 0+1, C: Jussi
Jokinen 0+1.
Montreal?NY Rangers 6?0 (1?0,
4?0, 1?0)
NY Islanders?New Jersey 2?4 (0?1,
2?1, 0?2)
Washington?Phoenix 4?2 (1?1, 2?0,
1?1)
P: Lauri Korpikoski 2+0
Florida?Toronto 2?0 (0?0, 1?0, 1?0)
Detroit?Los Angeles 2?3 (2?0, 0?1,
0?2)
Tampa Bay?Atlanta vl. pojat 50m vu: 1) Aleksi Pohjois-Koivisto Keskusta 39,52, 2)
Hannes Leikkonen Sirkkula 41,34,
3) Mikke Grönroos Pajula 41,80, 4)
Markus Lehto Keskusta 42,81, 5)
Otso Teulahti Pajula 43,73, 6) Vertti
Tuominen Keskusta 45,59, 7) Bleron
Tasholli Ollikkala 45,73, 8) Jaakko
Lehtonen Sirkkula 46,34, 9) Benjamin Rantanen Keskusta 47,44, 10)
Aku Lehtinen Keskusta 48,59, 11)
Ville Rajala Keskusta 50,75, 12) Miro Ilmasti Pajula 50,83, 13) Niklas
Konttila Tupuri 52,33, 14) Eroid Saciri Ollikkala 52,87, 15) Henri Valkonen Tupuri 54,99.
6.lk tytöt 50m vu: 1) Jenna Ranki
Tupuri 33,32, 2) Aino Kaarto Alhainen 36,55, 3) Elli-Noora Kaarto
Alhainen 38,82, 4) Heli Koivisto
Alhainen 39,47, 5) Minttu Turunen
Keskusta 41,14, 6) Annabella Nummelin Pajula 43,10, 7) Emilia Veijonen Tupuri 44,81, 8) Emma Virtanen
Pajula 47,73, 9) Veera Rosendahl
Tupuri 48,07, 10) Pihla Kivikallio
Alhainen 53,82, 11) Neea Åkerfelt
Keskusta 1.03,83, 12) Eveliina Nurminen Keskusta 1.12,72, 13) Learta
Qerimi Keskusta 1.20,11.
6.lk. etappi, Adelaide, 90 km: 1) Christopher Sutton Australia 1.53.20, 2)
Greg Henderson Uusi-Seelanti, 3)
Graeme Brown Australia, 4) Robbie
McEwen Australia, 5) Andre Greipel
Saksa, 6) Allan Davis Australia kaikilla sama aika.
Luis Sanchez Espanja 3.29.39, 2)
Luke Roberts Australia jäljessä 2 sekuntia, 3) Alejandro Valverde Espanja ?4, 4) Cadel Evans Australia sama
aika, 5) Peter Sagan Slovakia ?6, 6)
Markus Fothen Saksa sama aika.
Kokonaiskilpailun lopputulokset: 1)
Greipel Saksa 18.47.05, 2) Luis Sanchez Espanja jäljessä 11 sekuntia, 3)
Henderson ?15, 4) McEwen ?17, 5)
Luke Roberts Australia sama aika,
6) Cadel Evans Australia ?21,... 22) Sanni Leinonen Suomi
2.34,45 (1.14,72/1.19,73).
Suurpujottelucupia johtanut Itävallan Kathrin Zettel laski 2. päivänä 2010
Salo Golf ry:n hallitus
Salon Golfkeskus Oy:n
yhtiökokouskutsu
Salon Golfkeskus Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen, joka pidetään Kentän Klubirakennuksessa 9. päivänä
2010 klo 18.00 alkaen.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokouksen käsiteltäväksi
määräämät asiat ja valitaan yksi hallituksen jäsen kolmivuotiskaudelle
2010 . lk 4 x 25 m viesti: 1) Pajula
1.19,81, 2) Sirkkula 1.24,09, 3) Keskusta 1.25,08, 4) Tupuri 1.35,12, 5)
Ollikkala 1.59,50.
6. pojat 50m vu: 1) Miikka Mellin
Keskusta 36,38, 2) Valtteri Rosendahl
Tupuri 36,87, 3) Sakari Nupponen
Alhainen 38,31, 4) Joona Kirmula
Alhainen 46,41, 5) Sauli Karjalainen
Alhainen 46,77, 6) Jesse Räkköläinen
Keskusta 46,99, 7) Teemu Grönqvist
Pajula 51,96, 8) Eero Järvenpää Pajula 53,28.
3. erän jälkeen)
San Jose?Buffalo 5?2 (0?1, 2?0,
3?1)
Junnulätkä:
Länsirannikko C2-nuoret AA
jatkosarja:
Salo HT Skorpionit?TuTo Team
5?1
HT:n tehot: Elias Leppänen 2+0,
Joni Laakso 2+1, Jere Juhola 1+3,
Sanni Telaranta 0+3, Elmo Lindroos
0+1
KORIPALLO
NBA-liiga lauantaina:
Charlotte?Orlando ja. tytöt 50m vu: 1) Iiris Mattila
Pajula 39,04, 2) Annika Haavisto
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
H
A
R
A
L
D
H
I
R
M
U
I
N
E
N
J
E
R
E
Sirkkula 45,42, 3) Katja Kivimäki
Sirkkula 45,94, 4) Sonja Ahlqvist
Tupuri 46,45, 5) Oona Leinonen Alhainen 48,33, 6) Katariina Rantanen
Tupuri 48,63, 7) Oona Mynttinen
Keskusta 48,65, 8) Nella Rontu Pajula 48,74, 9) Milla Lindström Keskusta 50,24, 10) Saara Sinervo Keskusta
50,47, 11) Iida Pitkänen Keskusta
52,18, 12) Sina Kallio Keskusta 52,61,
13) Alisa Heino Tupuri 55,35, 14) Nea
Virtanen Alhainen 1.11,11, 15) Juulianna Ruissalo Tupuri 1.13,34.
5.lk. 2?1 (1?1,
0?0, 0?0, 0?0, 1?0)
T. kierrokselta.
Alppiyhdistetty: 1) Ivica Kostelic
Kroatia 3.33,64 (syöksy 1.54,71/pujottelu 1.38,93), 2) Silvan Zurbriggen
Sveitsi 3.35,86 (1.55,46/1.40,40), 3)
Raich 3.36,05 (1.57,60/1.38,45), 4) Lizeroux 3.36,07, 5) Natko Zrncic-Dim
Kroatia 3.37,93, 6) Kjetil Jansrud
Norja 3.38,66.
Pujottelucupin tilanne 6/9 kilpailun jälkeen: 1) Lizeroux 366 pistettä,
2) Reinfried Herbst Itävalta 310, 3)
Kostelic 276, 4) Raich 214, 5) Razzoli
208, 6) Zurbriggen 204.
Alppiyhdistetyn cup-loppupisteet
(4/4): 1) Raich 246, 2) Carlo Janka Sveitsi 216, 3) Kostelic 172, 4)
Zurbriggen 166, 5) Bode Miller USA
145, 6) Romed Baumann Itävalta
134.
Maailmancupin kokonaiskilpailu
(24/34): 1) Raich 853, 2) Carlo Janka
Sveitsi 829, 3) Didier Cuche Sveit-
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Maanantaina 25. pojat 50m vu: 1) Veikka Vähämäki Alhainen 39,68, 2) Artem Razin
Tupuri 44,82, 3) Stefan Linna Sirkkula 49,62, 4) Jere Järvinen Sirkkula
49,65, 5) Tuomas Koskinen Tupuri
50,67, 6) Eetu Yurievich Alhainen
52,51, 7) Otto Laitinen Keskusta
53,11, 8) Aksu Suominen Tupuri
54,07, 9) Mikael Saari Tupuri 55,40,
10) Juuso Virtanen Ollikkala 57,29,
11) Artturi Filimonov Alhainen 58,40,
12) Teemu Mellin Keskusta 1.01,41,
13) Santeri Iivonen Keskusta 1.05,59,
14) Toivo Markozov Ollikkala 1.07,29,
15) Kosti Leinikka Tupuri 1.09,34.
5.lk. Tarkempi esityslista osoitteessa www.salogolf.fi.
Salossa tammikuun 22. 45)
Leinonen 9.
Maailmancupin kokonaiskilpailu
(23/33): 1) Lindsey Vonn USA 1 106,
2) Riesch 1 050, 3) Zettel 829, 4) Anja
Pärson Ruotsi 736, 5) Maze 624, 6)
Hölzl 445, 7) Poutiainen 417,... Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 §:n varsinaiselle yhtiökokoukselle määräämät asiat. Andy Roddick USA (7)?Fernando Gonzalez Chile (11) 6?3, 3?6,
4?6, 7?5, 6?2.
Naisten kaksinpelin 4