. Olojen pitää muutenkin osua
kohdalleen, jotta susi ylipäätään suostuu parittelemaan
koiran kanssa.
Tutkijat arvioivat, että risteymien osuus on erittäin
pieni susikannasta, jossa
lasketaan olevan 220?245
yksilöä. Sitä ennen
naapurin sudet olivat parikymmentä vuotta lähes sukupuutossa. SUNNUNTAINA 25. Niemi on hoitosuunnitelman
esittelijä.
Käytännössä koirasusien nirhaaminen luonnosta
on varsin vaikeaa. klo 18.30
. Nopeutettunakin dna-varmistuksen saanti kestää pari
kolme viikkoa. Koiramaista tutustumista tai tervehdystä on
turha odottaa. Eläinten koko ja
olemus herättävät kunnioitusta, mutta millään tavoin
vaarallisiksi niitä on vaikea
mieltää.
Nelisenkymmentä vuotta
valjakkokoiria, koirasusia
ja ainakin yhtä sutta kasvattaneen Jääskeläisen
mielestä tunne on oikea.
Koira on ihmiselle paljon
suurempi riski kuin susi tai
koirasusi. Ruotsissa menetelmä
on tulossa osaksi susikan-
nan seurantarutiinia, ja
meilläkin siihen mentäneen,
Kojola sanoo.
Nyt dna:ta kerätään muun
muassa ulosteista, joita on
varsin vaikea löytää. Poistoprosessi kuitenkin täsmentyy jossain määrin, sanoo
neuvotteleva virkamies
Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä. Niemen
mukaan kaatoon oikeuttava
poikkeuslupa myönnetään
vasta sen jälkeen kun eläin
on varmistettu risteymäksi
dna-tutkimuksella.
??Kyllähän se omat haasteensa tuo, arvioi Luonnonvarakeskuksen petotutkija
Ilpo Kojola.
Epäillystä risteymästä pitää saada ensin näyte. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
KOTI, MÖKKI, PIHA, VAPAA-AIKA
24. Vasta kittiläläisen matkailuyrittäjän
Reijo Jääskeläisen houkuttelemana ne suostuvat
kuvattavaksi.
Santeri ja Pete ovat koirasusia. Jälkimmäisistä
liikkuu vain turhan paljon
myyttejä ja pelkoja.
??Valjakoissa koirasudet ja
jopa sudet työskentelevät
hienosti. Virtsajälkiä löytyy hangilta paljon
helpommin muun muassa
siksi, että susi on nuoria yksilöitä myöten innokas reviirimerkkaaja.
Kojolan mukaan dna-tutki-
mus on kehittynyt nopeasti,
eikä näytteiden analysointi
ole enää kovin kallista, kun
käytetään isoja sarjoja.
Samaan meillä ei ole kuitenkaan eväitä kuin Ruotsissa. Esimerkiksi Perhossa laittomia
sudenkaatoja perusteltiin
sillä, että jahtimiehet olivat
omasta mielestään tappamassa haittaeläimiksi tulkittuja suden ja koiran risteymiä.
Luonnossa liikkuvista harvoista koirasusista tuskin
yksikään on kasvattajansa
jättänyt karkulainen. Ne ovat
äärimmäisen varovaisia ja
väistävät vierasta lähestyjää.
Koulutettuihinkin koirasusiin kohdistettuja epäluuloja pitävät osaltaan hengissä
puheet luontoon villiytyneistä lajikumppaneista. Helsinkiläisestä kerrostaloasunnosta kymmenkunta vuotta sitten talteen
otettu Boogie lienee puhdasverinen Alaskan tundrasusi. kymmeniä
näytteilleasettajia
. OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET, LAPSET 5 . Ne ovat älykkäämpiä ja sosiaaliselta käyttäytymiseltään paljon vivahteikkaampia kuin koirat.
Minkäänlaista aggressiivisuutta en ole niissä nähnyt.
Jääskeläisen mukaan koirasudet ovat innokkaita
vetäjiä, mutta ne toimivat
valjakoissa ja myös tarhaoloissa samaan tapaan kuin
sudet luonnossa. . TAMMIKUUTA 2015 | VIIKKO 4 | N:O 23 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . ilmaiseksi.
Seuraa LP Viestiä myös
Facebookissa ja Twitterissä
Otteluvoitolla vielä CEV-cupin jatkopeleihin!
Lataa QR-koodilla lounaspaikat
puhelimeesi ja löydä
maittava ateria joka päivä!
www.lpviesti.fi
Valjakkojuhtana koirasusi on vetäjien aatelia
Kuvat: Jouni Kela
Luonnossa elävästä
lajikumppanista tuli
vieroksuttu hylkiö.
Boogie on kerrostaloasunnosta pelastettu puhdasverinen
Alaskan tundrasusi.
STT | JOUNI KELA
Villit koirasudet
ovat haittaeläimiä
Boogie, Santeri ja Pete vetäytyvät vieraan lähestyessä. kädentaitajien
ostoskatu
. Suomessa käytetään
seurantaan noin 400?000 euroa vuodessa, kun Ruotsissa
panostus on useita miljoonia
euroja.
Ruotsin susikanta on 30
vuodessa saatu elpymään
lähes kaksinkertaiseksi Suomeen verrattuna. Luonnonvarakeskuksen
petotutkija Ilpo Kojola arvioi, että Suomi seuraa pian
Ruotsin tuoretta päätöstä
aloittaa talvisin susien virtsanäytteiden keruu.
??Nykyisin dna kyetään
saamaan myös virtsanäytteistä. . Jääskeläinen epäilee, etteivät
niiden eväät riitä villeyteen.
Suuri osa villeistä risteymistä lienee polkaistu alulle
suden ja koiran kohtaamisissa metsän siimeksessä sopivassa kiiman vaiheessa. Vasta sen jälkeen koirasusi voidaan jäljittää ja tappaa.
Susikannan seuranta tukeutuu dna-tutkimukseen
Dna-tutkimuksen rooli susikannan seurannassa vahvistuu. taidetta
Ovet avataan
Matkaterveys-info / Mehiläinen
Rakennusluvan hakeminen
verkosta-info / Solita Oy
Ronja, Sofia ja Niilo esiintyvät /
Säestäjät Saara Kemppainen ja
Amanda Nurmi
Tavarat järjestykseen ja elämä
hallintaan! -info / Suomen
Ammattijärjestäjät ry
13.15
Energiainfo! / Huolto Järvi Oy
14.00
Ronja, Sofia ja Niilo esiintyvät /
Säestäjät Saara Kemppainen ja
Amanda Nurmi
Rakennusluvan hakeminen
verkosta-info / Solita Oy
Messuovet suljetaan
14.30
16.00
Golf ja Pyöräpisteellä opastusta Golfin
maailmaan simulaattorin avulla!
äiselle
50 ensimm elle
e
lipun ostan
N
E
IN
A
ILM
A!
R
A
K
MAK
. VANHEMPIENSA SEURASSA ILMAISEKSI
(ITA)
Diouf, Wolosh ja Havelkova
vieraana Salohallissa!
Otteluisäntä:
Salon
kaupunki
Maittava
.fi
Ennakkomyynti Linjurin ja Plazan kioskeissa ti 27.1. LAPSET ALLE 15 V. Nyt Ruotsissa
on arviolta 370 sutta.
??Enempää ei Ruotsiin taida mahtua, sillä sudet elävät
ja tuottavat pentuja paljon
suppeammalla alueella kuin
meillä, Kojola kertoo.. SISÄÄNPÄÄSY 10 . Haitta ne ovat
lähinnä susien lajipuhtaudelle.
Koirasudet saavat oman
osionsa myös valmisteilla
Pete on koirasusien ja susien tapaan vetäytyvä ja varovainen, vaikka ruokaa on tarjoilemassa tuttu isäntä Reijo Jääskeläinen.
olevaan uuteen susikannan
hoitosuunnitelmaan.
??Linjaukset ovat aika
yhtenevät nykyiseen verrattuna eli risteymät poistetaan tavattaessa. Muut havainnot perustuvat eläimen ulkonäköön ja
lajikäyttäytymiseen.
Vähäisyydestä huolimatta
risteymiä pidetään haittaeläiminä, jotka susikannan
hoitosuunnitelman mukaan
tulisi poistaa. Niukkuuteen viittaa
myös se, että dna-tutkimus
on varmistanut eläimen koirasudeksi vain kolme kertaa. 25.1.2015
WWW.SALONM
ESSUT.FI
SALOHALLI | su 10 - 16
Mestarien liigan
alkulohkon päätöspeli
Messuilla
tapahtuu!
Mukana mm.
KE 28.1. saakka.
Liput: ennakko 20 euroa, ovelta 25 euroa, alle 18-v. pokkarikirjojen
vaihtoa
LP SALO ?
Busto Arsizio
2015
SALON MESSUT
Mestarit mestarien
joukossa - LP SALO
Salohallissa
Ohjelmassa sunnuntaina 25.1.
10.00
11.00
11.30
12.00
12.30
Hallitus ja eduskunta
ruoan hintaa 30 prosenttia, eivät ohjaa kansantaloumeitä on vedätetty men- den vientiä kilpailukykyineet vuodet. Me jaamme läntiset arvot, siitä
ei ole epäilystä. Mutta presidentti Putinille voisi kertoa, että varmimmin he saavat meidät Natoon kiihdyttämällä sotilaallista toimintaa lähialueillamme.
n Kirjoittaja on hallintotieteiden tohtori.
n. Hyssyttelyn ja
puheiden aika on Varsinais-Suomessa
ohi.
Olavi Ala-Nissilä (kesk.)
KHT-tilintarkastaja
Loimaa
Naton varjossa
V
enäjä on iso maa. n. Oikeat saavutukset
n. Mielenkiintoista, ruuan n. Ne taasen, joilla tätä ostovoimaa ei
juurikaan ole, joutuvat kamppailemaan
olemassaolostaan. Oppituntien Terveisin päiväkodin täti
n. Natossa taustalla on Yhdysvallat, jonka näyttö
Vietnamista Irakiin, Lähi-idän ongelmista
vankileireihin ei ole ollut innostava. Meriteollisuus jatkuu.
On sanottu, että biotalous on mahdollisuus uuteen hyvinvointiin sadan miljardin euron vuosituotannon, viennin
lisäämisen ja 100?000 uuden työpaikan
kautta. Ne tuntuvat täysin
unohtuneen yhteiskunnasamme. Suomi täyttää 100 vuot-
Lusifer 666
nn
040 7711 777
haaskausta
?Varkaus on aina törkeä, kun se
kohdistuu yksityishenkilön asuntoon! Oli saalis sitten vaikka pähkinäpussi tai kultaharkko.?
Mutta paitsi turvallisuuden tunnetta liittyminen tuo myös velvollisuuksia. Lihat
selvästi halvemmat kuin
esimerkiksi Ruotsissa. Sektorilla
tehdään hyvin tärkeää muun muassa
hoito-, koulutus- ja hallintotyötä, eikä sitä työtä pidä mitenkään syyllistää,
päinvastoin. Sananvapaus on myös
ihmisiä. Mikä ihmeen lumen
n. Kun
BKT laski Suomessa vuonna 2009 kahdeksan prosenttia, niin Varsinais-Suomessa lasku oli 11 prosenttia.
LEHTO
Julkisen sektorin kasvu liittyy hyvinvointiyhteiskunnan kasvuun. Ei kannettu vesi kaivossa pysy, sanotaan, mutta
pysyykö EKP:n luoma inflaatiokaan?
Ne meistä, jotka muistavat sodan jälkeisiä vuosikymmeniä pari kolmekin, muistavat myöskin sen, miten tätä syöpäläistä
yritettiin saada kuriin. Mitä tehdään seuraavaksi, jos tässä ei onnistutakaan. Jalostuksen työpaikat ovat
vähentyneet (kun mukana myös mm.
rakentaminen) 32 ja samaan aikaan julkisen sektorin työpaikat kasvaneet 91
prosenttia. Entinen kauppias, on kun kerroit autoni peilin
rienaamasta toisille tärkei-
naurettavaa kertoa kuluttajille, että elintarvikkeiden hinta laskee ostovoiman laskemisen vuoksi.
Laskun syy on kilpailu.
Kuluttajat ovat tarkempia ja seuraavat hintoja.
Huipputuloksia hakevat
liikkeet evät ole sosiaalitoimistoja. tä arvoja. Biotaloutta ja biotuotantoa Varsinais-Suomessa tottakai jo onkin, mutta miksi se ei voisi olla suuri mahdollisuus juuri meidän maakunnallemme.
Koko yliopistojemme ja yritystemme
sekä maakunnallisten ja seudullisten organisaatioiden osaamisen painopiste pitää nyt olla oman tuotantomme edistämisessä. Fokus kaikessa
pitää siksi olla nyt vahvasti investointien
vauhdittamisessa ja teollisen tuotannon
vahvistamisessa. En halua minäkään.
Mutta tässä epävarmassa maailmantilanteessa on hyvä, että jatkuvasti muuttuviin
tilanteisiin kyetään suhtautumaan joustavasti, tarvittavasti nopeastikin reagoiden.
Riippumatta siitä, liitymmekö tulevaisuudessa Natoon vai ei, suhteet Venäjään ovat
meille äärimmäisen tärkeät. Vuonna 2012 teollisuuden osuus Varsinais-Suomessa on
enää 17 ja julkinen sektori 24 prosenttia. Tuoreiden tulkintojen puuttuessa kannattaa lukea Paasikiveä.
osa työttömiksi. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Mihin
kaikkeen olemme Yhdysvaltain johdolla
sitoutumassa, jos menemme mukaan. Ei yksin tämänhetkisen tilanteen kannalta vaan myös vaikeasti ennakoitavassa tulevaisuudessa.
Hyödyt on suhteellisen helppo arvioida.
Saamme lisää turvatakuita, on jotain mihin
nojata. Järjestelmämme ovat jo nyt pitkälti
yhteensopivia Naton kanssa, joten teknologisia ja ehkä myös taloudellisia etuja on
ainakin välillisesti saatavissa. Mielikuvamainontaa
kosta vouhottaminen tiedotusvälineissä ja lehdissä.
Enempi olisi aiheellista
tuoda esille esimerkiksi
veteraaniemme saavutuksia. Siitä selviää kaupan ja
teollisuuden ahneus. Yhteiskunnan tukesia, vaikka tilattu matka
mien kyytien käyttämisen
ja siihen perustuva hinta
soisi olevan asiakkaille suovat samoja, lähtee auto
juvaa, helppoa ja edullista.
Kukaan ei kulje huvikseen Kelan korvaamilla taksikyydeillä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Minulla vanha auto, arvo
kuitenkin enemmän kuin
n. He eivät ole viemässä Suomea Natoon, eikä Suomen kansan enemmistö sitä
ainakaan vielä halua. Kuluttajien kannattaa lukea
Maaseudun tulevaisuus
7.1. Kolaa itse
Käytöstavat kunniaan
n. Presidentin puheessa
oli painotusero aiempaan. Mutta miten se
reagoi, sitä emme tiedä. Ja firmat
konkurssiin
n. Yliopistomme voivat varmasti
tehdä enemmän. Ainakin periaatteessa olisi osallistuttava taisteluihin
konfliktialueilla, joilla Nato päättää toimia.
Jäsenyys sotilasliitossa saattaisi johtaa
yleisestä asevelvollisuudesta luopumiseen.
Sillä taas olisi vaikutusta maanpuolustustahtoon.
Venäjä reagoi, kun Nato ilmestyy sen rauhalliselle läntiselle rajalle täällä pohjoisessa
1?300 kilometrin matkalla. Oppi olisi haettava vaikeuksien
kautta ennen kuin se todella puree, mutta
pureeko se sittenkään.
Maailma alkaa olla valmiiksi rakennettu,
ja sen pystyssä pitäminen alkaa olla aina
vain haastavampaa. Natossa on tällä hetkellä
lisäksi tuttu norjalainen pääsihteeri, jonka
harkintakykyyn voi luottaa.
rit
a
Tekst
Meillä on nyt presidentti ja ulkoministeri,
joiden kokemukseen ja arviointikykyyn voi
luottaa. Juuri näin tekevät nyt
monet maat, muun muassa Norja ja Singapore ja maakunnat maailmalla.
Vaikka Varsinais-Suomessa olemme
tuotannosta menettäneet paljon, myön-
teisiä valonpilkahduksiakin on. Olisi hienoa, jos
opettelisimme olemaan
roskaamatta ympäristöämme, niin saisimme nauttia kauniista roskaamattomasta ympäristöstämme n. Voisko Plaza-keskuk- tii nykyään pitkälti oman
juhlavuoteen mennessä. Ennen
inflaatiota pidettiin yhteiskunnan ?syöpänä?, nyt sitä pidetäänkin yhteiskunnan hellimänä pelastajana. Lisäämme pohjoismaista
puolustusyhteistyötä, mutta myös yhteistyötä Naton kanssa. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
25.1.2015
Tuoreiden tulkintojen puuttuessa
kannattaa lukea Paasikiveä.
Potilas vikisee, kun Kela vie
HEIKKI KOSKI
SSS-arkisto/Minna Määttänen
Kelan korvaamien taksikyytien tiukentuneet säännöt kuohuttavat taksialaa ja harmittavat monia
asiakkaita. Silloin ei mikään
auttanut, vaan se huiteli kymmenen prosentin tuolla puolella vuositasolla. Jalkapallossa on tärkeää
junnuista lähtien, että kaikissa kunto- ja tekniikkaharjoituksista on aina pallo
mukana ja jokaisella. ?Säästöt. Leikin tänään lasten
tietoisuuteen
kanssa. Leiki
rahan aikana tosi turhalsinäkin lasten kanssa, niin
le lukion liikunnanopetus.
huomaat, miten pienistä
Voisi säästää parin kovalla
palkalla urheilua opetta- asioista he ilahtuvatkaan.
van palkan. Kilpailu tiputtaa
hintoja
rikkomisesta viestilläsi. Esimerkiksi leikkauksesta kotiin palaadistuvia?
samaan suuntaan kulkevien taksikyytien yhvalle pitäisi taata oikeus tehdä terveydenhuolSäästötoimet kohdistuvat heikompiosaisiin,
distelemisestä. Vielä viime kesänä hän muistaakseni korosti yhteistä eurooppalaista puolustusta.
nn
Ovi Natoon on raollaan. Viesti tuli myös meille.
Korjauksen me tarvitsemme myös Varsinais-Suomessa.
Teollisuuden työpaikat ovat jaksolla
1975?2012 vähentyneet Varsinais-Suomessa 40 prosenttia, ja kehitys on jatkunut edelleen. Vuoden alusta
lähtien asiakkaan on pitänyt tilata kyytinsä alueellisesta välityskeskuksesta
voidakseen maksaa alhaisimman omavastuun ja
saadakseen maksukaton
kertymään.
kaiselta yhteiseen kyytiin
kerätyiltä asiakkailta peritään sama omavastuuosuus kuin yksinään ja
suoraan kohteeseen matkansa tekeviltä.
OSALLA asiakkaista on
epäilemättä myös hyviä kokemuksia Kela-kyydeistä,
ja toivottavasti useimpien
matkat ovat sujuneet ongelmitta. vihollista pitää jo
oikein maanitella tulemaan esiin. Liityttyämme
olemme sisältäpäin vaikuttamassa Naton
päätöksentekoon.
Sitä paitsi Nato on sivistynyt sotilasliitto.
Se ei ole samanlainen kuin edesmennyt
Varsovan liitto, joka hyökkäsi jopa omiin
jäsenmaihinsa. Yritysten asenne tulos tai ulos
ihmetellä kaupungin auraauton myöhästymistä tai
aurauskertojen harventumista. Onko ihmisen
liikennettä, vaan niitä tarvitsevat sairaat iharvostus päässyt unohtumaan, kun on oltu uuMATKATEON hankaluutta lisää vaatimus
miset. Ei voi ottaa
Roskisnalle
nuoriso ja vanhukset tarke- kaikkea työtä vastaan. JohHoitajien aika kun ei kaik- tuu siitä, että niitä oikeita
keen riitä. Voisiko se opettaa
ihmisiä tämän ?täyteläisyyden. Jos on varaa alentaa n. S-ryhmän hintojen alen- suurempi valta syrjäyttää
nukset ovat kaikkien aikojen paras mainoskikka.
Todellisuudessa alennustuotteet eivät ainakaan ole
ostoslistallani. Mutta sopeutumista tarvitaan, ja sopeutuminen voi tapahtua
luonnollisen poistuman ja digatalisaation hyödyntämisen kautta. Salon kaupunki voi- 1?500 euroa, silti ei varaa
si palkata hoitoapulaisia ostaa uutta. tammikuuta 2015
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Mielipide
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Ensin kerätään lähellä
olevat kasat aamuyöllä ja
sitten aletaan tyhjentää lumikasaa aamuyöllä kello 4.
Meidän kerrostalo on ihan
vieressä. Parempaan maaKiitos
ilmaan
n. Pizzoja, sikanautaa, rasvaton maito,
Cola, Pepsi, Vichy, jotkin
juustot ym. Samanaikaisesti kuitenkin Venäjällä vastustetaan selvin sanoin
Suomen ja Ruotsin mahdollista liittymistä
Natoon.
Uuden vuoden puheessaan presidentti
Sauli Niinistö liitti Suomen selväsanaisesti länteen. Voi miten paljon he
n. Terveydenhuollon matkoja korvataan
liikkeelle mistä tahansa.
Ihmistä arvostava, uudisasiakkaille, joiden terveydentila edellyttää taksikyytiä.
Asiakkaat peräävät tuttutuva, osaava ja yhteistyöja kuljettajia, sillä näiden
kykyinen ovat laatusanoja,
läsnäolo ja opastus tuovat heille turvallisuutta
sia ongelmia.
jotka Kela mainitsee toimintaansa kuvaaviksi
sairaalamatkoille.
Kelan korvaamat matkat eivät ole asiointiarvoiksi omilla nettisivuillaan. aikana
enemmän kuin keinotekoisesti tehty inflaatio. Mutta ennen
kuin avaamme sen, on todella huolellisesti
punnittava hyödyt ja haitat. Turhaanko kou- töitä ei ole tai niillä ei elä.
lutetaan
Joku siivoustyökin vaa-
ta 2017. Se
saattoi kartuttaa kauppiaiden kassaa jopa
saman päivän aikana muutaman markan.
Silloin yritettiin saada inflaatiota aisoihin, nyt tätä manataan yhteiskunnan pelastajaksi oikein EKP:n setelirahoituksella.
Mitä siitä tulee, on vielä täysin epäselvää.
Olisiko sittenkin tähän maailmaan parempi keino deflaatio. Hyvinvointimme ja talouden nousun ja työllisyyden kannalta uudet työpaikat tarvitaan
yksityisellä sektorilla.
Suomi voi nousta tälläkin kertaa vain
vientivetoisen kasvun strategian kautta.
Varsinais-Suomikin voi nousta vain, jos
omalla työllämme ja tuotannollamme
on kysyntää ulkomailla ja kotimaassa.
Kyse on kilpailukyvystä. Maajoukkueessa huomaa, että
pallonkäsittelytaidoissa
jäädään muiden varjoon. Uskomattoman naivia nisivat ilman päähinettä.
hinta laskee Suomessa.
Raaka-aineiden hinta, esimerkiksi viljat, ovat Euroopan halvimmat. Saisi jo loppua jääkie-
välikeräyspaikka on Raatihuoneenkadun ja Rummunlyöjänkadun kulmassa. SalonseutulaisilAUTOILIJAT sanovat
la asiakkailla on kuitenkin
kyytien menevän nyt aiemaivan liikaa huonoja kokepaankin useammin sairaamuksia.
lapaikkakuntien takseille.
On epäinhimillistä vaiAsiakkaat surevat sitä,
keuttaa sairaiden ihmisten
etteivät saa tilata suoraan
pääsyä hoitoon ja hoidosta
kotipaikkakuntansa takkotiin. Sotilaallinen vastuumme Itämeren piirissä ja
Baltiassa varmasti lisääntyisi. S ja K
seksi, koska SAK:lla on
n. Tuoko siihen helpotusta edes EKP:n keinotekoinen inflaatio, sitä
rohkenen epäillä.
Rauno Jokiniemi
Noormarkku
Verkosta
Peruskorjausvaatimus koskee meitäkin
Presidentti Sauli Niinistö kuulutti uudenvuodenpuheessaan ?talouden peruskorjausta?. Onkohan
siellä kukaan pannut merkille, kuinka maan toimet
Ukrainassa, ilmatilan loukkaukset ja uhkailut Itämeren piirissä lisäävät Suomessa ja Ruotsissa
Nato-myönteisyyttä. Tuntuu näinä tiukan
opettivatkaan minua. Teknologiateollisuus voi maakunnassamme
olla edelleen vahva. seen lisätä lämpöä että auton käyttöä. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Normaalit päivittäistavarat puuttuvat
alelistasta. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Lumet suoraan
Vuohensaareen eikä välipaikkoihin. Yhdistely pidentää potilaiden
lon matkansa rauhassa ja lyhintä tietä.
joiden kustannuksella Kelan ei pitäisi toiminmatka-aikoja, josta taas voi seurata monenlaiPitkittyneestä kuljetuksesta huolimatta jotaansa kehittää.
TÄTÄ MIELTÄ
EKP kutsuu
inflaation apuun
Kyllä on aikoihin eletty, kun tätä yhteiskunnan ?näkymätöntä. Mistä loput rahat uu-
teen autoon. Vahvassa elintarvikemaakunnassa
maataloustuotannon kehitys on ollut
samoin hyvin huolestuttavasti laskeva.
Nokian puhelintuotannon loppuminen oli maakunnalle raskas isku. 20?000 euroa
kylvettämään, ulkoilutta- puuttuu
maan, kävelyttämään yms. Kieltäytynyt mies. jokunen sentti. Onpa vielä tunnollisia n. Vuonna 1975 teollisuuden
osuus oli työpaikoista 30 prosenttia ja
julkisen sektorin 13. Tt
n. Tarvitsemme yhteisen
ja konkreettisen teollistamisen strategian Varsinais-Suomessa. Unet vähissä
n. Suomalaisethan
ovat ostosvalinnoillaan
siirtäneet katujen kunnossapidon jonnekin Samsungin pääkonttorin lähistölle,
sinäkin. Suuret kiitokset, sitä, että pidättäytyy
n. Ostovoimaa omaavat
ihmiset eivät mitään oleellista tarvitse,
eivät muuta kuin ehkä enemmän vapaaaikaa
Pahimmillaan auto
ei lähde paloasemalta ollenkaan miehistön puuttuessa.
??Työnantajien suhtautuminen on kiristynyt, sillä ketään ei ole pakko päästää
hälytykseen. Suurin hyöty diplomeja suorittaville oppilaille on heidän itsensä mukaan
oman persoonan vahvistaminen.
Ensi viikolla Salon lukiossa järjestetään jälleen musiikkidiplomiin liittyviä
konsertteja. Valtaosa tulee edelleen laivalla, sanoo poliisin ulkomaalaisyksikön päällikkönä Turussa toimiva
Stephan Sundqvist.
Poliisi kuulee Maahanmuuttovirastoa varten maahanpyrkivät, jolloin selviää myös matkustustapa.
Sundqvist huomauttaa, että rekan
rakenteissa matkustukseen sisältyvät rajoitteensa Suomen pohjoisen sijainnin vuoksi. Sammutusautossa voi Salon
alueellakin olla vähimmillään vain kuljettaja.
Kujala toivoo, että työnantajat kantaisivat yhteiskuntavastuuta nykyistä enemmän. Lallukan puoliso Maija-Liisa Tammisto tutustui kaakeleihin Kaisa
Breilin-Brandtin avustuksella.
Suomalaislukioissa on tätä nykyä mahdollista suorittaa diplomeja niistä aineista, joista ei voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa. Kotiin, mökkiin, pihaan ja vapaa-aikaan painottuvat messut
ovat avoinna vielä tänään sunnuntaina.
SIVU 4
Lukiodiplomi
vaatii työtä
SSS/Veli-Matti Henttonen
Jukka Lallukka (vas.) ja Salon Kaakeli Oy:n toimitusjohtaja Ari Kaamanen keskustelivat saunoista. Kaskia kiittelee työnantajansa ja palokunnan yhteistyötä, jonka ansiosta hän saa
ampaista hälytyksiin myös kesken työpäivän.
UUTISET
LP Viesti valittiin odotetusti Varsinais-Suomen parhaaksi joukkueeksi
ja sen päävalmentaja Kari Raatikainen vuoden valmentajaksi. Myös perille päässyt
Rawshani paleli.
Sivu 15
SSS/ Minna Määttänen
. Oluissa on vahva kotiseutuleima:
La Mer -oluen etiketissä on kuva
Mathildedalin uimarannasta, Teijooluessa Teijon tehtaiden tunnus ja
Mathildan etiketissä kuva alpakoista.
Sivu 4
LP Viestistä
Vuoden joukkue
Janne Kaskia on paitsi cnc-koneistaja Wipro Infrastructure Engineering Oy:ssä myös tulenpalava palokuntalainen Perniön VPK:ssa. Salon seudulle ropisi
muutenkin runsaasti tunnustusta
menestyksekkäästä urheiluvuodesta
2014.
Sivu 18
KULTTUURI
Salon messut
vetävät väkeä
SSS/Minna Määttänen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
Kaksipäiväiset Salon messut saivat väen
liikkeelle lauantaina. Palokunta antaa yrityksille rahanarvoista turvallisuuskoulutusta, ja yritys päästää vastineeksi palokuntalaisia työaikana hälytystehtäviin.
??Sovimme pelisäännöt ja teimme sopi-
muksen. Hyväksytty diplomi liitetään
myöhemmin osaksi ylioppilastodistusta.
Lukiodiplomista saattaa olla pieni hyöty
joihinkin jatko-opintopaikkoihin pyrittäessä. Salon lukiossa diplomin voi
tehdä musiikin lisäksi kuvataiteissa, liikunnassa ja mediaopissa.
SIVU 9
Pilvi Koskisella ja Amanda Nurmella on oma yhteinen osuus tiistain diplomikonsertissa Salon lukiolla.. tennistähti Jarkko Niemiselle.
Someron Esan seiväshyppääjä
Minna Nikkanen sijoittui urheilijalistalla toiseksi. Moni VPK pyrkii Kujalan mukaan
paikkaamaan miehistöpulaa värväämällä pelastajiksi työttömiä, eläkeläisiä ja
opiskelijoita.
??Ilman yritysyhteistyötä meiltä ei lähtisi päiväsaikaan enää yhtään autoa.
Olemme saaneet käyttöömme yhdeksän
miestä, joita ei ennen saatu, Perniön
VPK:n päällikkö Hannes Aaltonen kertoo.
VPK on tehnyt sopimuksen neljän yrityksen kanssa. Palokunnat joutuvat teke-
mään entistä enemmän töitä sen eteen,
että päivälähdöt onnistuvat, Sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtaja Isto
Kujala toteaa.
Suuri osa maamme palokuntalaisista on
palkkatöissä jonkun toisen palveluksessa. Makea, banaaninen aromi, makustelee oluenpanija Tuomo Holm omaa
aikaansaannostaan.
Kyläpanimon
oluesta tuli
Mathilda
Mathildedalin kyläpanimon ensimmäinen olut valmistui perjantaina.
Vehnäolut Mathildaa maisteltiin
lauantaina ensimmäistä kertaa ravintola Terhon raadissa, joka on ollut
oluenpanija Tuomo Holmin apuna
myös koekeitoissa.
Kyläpanimon seuraavat oluet La
Mer ja Teijo valmistuvat ensi viikolla. Se on pelannut ihan hyvin. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. jälleen kerran
. Vajaalähtöjä on vielä
enemmän. Se on yksi syy, miksi niin sanotut nollalähdöt arkipäivisin kello 07.00???17.00
ovat lisääntyneet. Turkulainen Jukka Lallukka tutustui messuilla muun
muassa Salon Kaakelin messuosastoon.
Kemiönsaaren ja Salon rajalta Strömmasta tontin ostanut Lallukka pääsee
aloittamaan rakennustyöt tontilla keväällä.
??Rakennusluvat tulivat tällä viikolla ja
odotan jo kovin projektin alkua, hän sanoo.
Messuvieraat saivat tutustua monipuoliseen tarjontaan aina kattoremonteista
sisustustavaroihin. Vaarallinen matkustustapa jo pelkästään
paleltumisriskin vuoksi ei ole ihan
tavanomaisimmasta päästä maahanpyrkivillä.
. tammikuuta 2015
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Fortumin hallituksen
palkkioista nousi poru
(02) 770 2314
Sää Salon seudulla
Tunnistatko tätä
maailmanmestaria?
UUTISET 4
Lumisateita
-1 °c
TAKASIVU
URHEILU 19
Työnantajien nihkeys vaikeuttaa
palomiesten pääsyä hälytyksiin
Perniön VPK on solminut yritysten kanssa sopimuksia turvatakseen lähdöt myös kesken päivän.
SSS | LASSE KYLÄNPÄÄ
Vapaaehtoisilla palokunnilla on pula pelastajista, jotka pystyvät lähtemään hälytyksiin päiväsaikaan. Minulla ei ole mitään valittamista, konepaja
Wipron tuotantopäällikkö Ari Leino kehuu.
Pula palomiehistä on silti iso etenkin
Teijon ja Särkisalon paloasemilla.
VIIKONVAIHDE 16
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Istanbulista
Turkuun rekan
alla olleessa
laatikossa
Pakolaisena Suomeen ja lopulta Saloon päätynyt Shafih Rawshani
matkusti Istanbulista Turkuun rekan alla olleessa laatikossa. Parhaan
urheilijan titteli meni
. tammikuuta 2015
Uutiset
Puolueet
antaisivat
oppilaille
tabletteja ja
älypapereita
Salon seutu . Salolainen Särkivene vaikutti hyvältä.
??Meillä on ollut mökillä
sama lasikuituinen soutuvene viimeiset 20 vuotta,
Kemiönsaarella mökkeilevä
Malaska kertoo.
Särki Oy on Malaskalle
tuttu yritys.
??Olen ostanut sieltä aikoinaan suksiboksin, hän kertoo.
Särki Oy:n toimitusjohtaja
Jari Lähteenoja mukaan
salolaisyrityksen soutuveneet ovat erittäin vakaita
Tukholmassa asuva Virpi Orava-Bergman ja Olli Harju ihailivat Salon Taiteilijaseuran tauluja.
käytössä.
??Meidän asiakaskunnastamme iso osa on eläkeläisiä, koska leveäperäiset
veneet ovat vakaita käytössä, eikä veneellä liikkuvan
tarvitse pelätä kaatumista,
Lähteenoja sanoo.
Perniöläislähtöinen Jukka Lallukka keskusteli pitkään Salon Kaakeli
Hallituksen puheenjohtajalle ehdotetaan 90 000 euron palkkiota.
Energiayhtiö Fortumin hallituksen jäsenten palkkioihin esitetyt korotukset kuulostavat omistajaohjauksesta vastaavasta ministeristä
Sirpa Paaterosta (sd.)
?prosentteina varsin suurilta?. Lisäksi molemmat
ovat alun perin pääkaupunkiseudulta.
??Meidän piti muuttaa
tänne vain väliaikaisesti
putkiremontin tieltä, mutta
nyt asummekin kesämökkipaikkakunnalla pysyvästi,
Forsen kertoo. Haluaisin pianon
päälle jonkin pianoaiheisen
taulun, hän kertoo.
Messuilta ei kuitenkaan
ensisilmäyksellä löytynyt
Orava-Bergmanin haaveilemaa piano-taulua. Luulen, että meillä on tässä
muutamia muitakin yhtiöitä, joissa ovat nimitystoimikunnat nyt toiminnassa.
Pitää katsoa näiden välillä
yhtenäinen linja.. Saimme rakennusluvat tällä viikolla, Lallukka
iloitsee.
Lallukan mukaan nyt Turussa asuva perhe aikoo
muuttaa seudulle pysyvästi.
??Kyllä täällä on tarkoitus
eläkepäivät viettää, hän sanoo.
Hänen mukaansa ne eivät ole suhteessa ?palkkamalttiin, työn vaativuuteen
taikka vastuuseen?.
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz
moitti perjantaina Helsingin Sanomissa korotuksia
pöyristyttäviksi tilanteessa, jossa muilta palkansaajilta vaaditaan ?malttia tai
jopa nollalinjaa?.
Sekä Viitamies että Zyskowicz toivovat, että Paatero
estäisi korotukset.
Paatero sanoo ymmär-
PALKKIOIHIN EHDOTETTIIN
KYMPPITONNIEN KOROTUKSIA
?Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että
tulevalla toimikaudella yhtiön hallituksen puheenjohtaja saisi palkkiota
90?000 euroa vuodessa ja varapuheenjohtaja 65?000 euroa vuodessa. Ignatius on Sanoma Oyj:n talousjohtaja ja toiminut aiemmin
muun muassa TeliaSoneran talousjohtajana.
tävänsä ?kohtuullisuuden
vaatimuksen. STT ei
lauantai-iltana tavoittanut
Heliövaaraa kommentoimaan korotusesitystä.
Fortumin hallituksen
palkkioita on muutettu viimeksi vuonna 2013.
Korotusaikeet saivat tuoreeltaan kritiikkiä poliitikoilta. Baldauf on myös
Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsen.
?Fortumin hallituksen varapuheenjohtajaksi esitetään ekonomi Kim
Ignatiusta. Toimitusjohtaja Jari Lähteenoja esittelee yrityksen tuotteita.
Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero:
Fortumin korotusprosentti kuulostaa suurelta
STT | SALLA SALMELA
sa. Pääsemme keväällä
aloittamaan uuden kotimme rakentamisen Strömmaan. GrahnLaasonen pelkää, että lainsäädännöllä maksimista
voisi tulla minimi.
??Pienet luokkakoot maksavat, ja kunnille pitäisi
Kuvat: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Paavo Arhinmäki hillitsisi
koulushoppailua.
Juha Sipilä purkaisi vanhoja
lakeja.
Sanni Grahn-Laasonen pienentäisi ryhmiä.
tarjota resurssit, hän sanoi.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vastustaa
lakia. Nyt se
on 40?000 euroa. Talous
Outo sininen laite herätti
kummastusta Salon messuilla
Kotiin, mökkiin, pihaan ja vapaa-aikaan painottuva tapahtuma sai väen liikkeelle.
Kuvat: SSS/Minna Määttänen
SSS | KATRI HENTTONEN
Sipilä: Luokkakokojen
pienentäminen
olisi lisämeno.
STT | SANNA NIKULA
Kaikki puolueet lupaavat,
että ensi vaalikaudella
koulutuksesta ei enää leikata. 29??Ennen yhtiökokousta ehdimme omistajaohjauspuolella katsoa nämä
palkkiot sekä muut tulossa
olevat esitykset läpi. Salolainen Olli
Harju ja Tukholmassa asuva Virpi Orava-Bergman
ihailivat Salon Taiteilijaseuran Taidelainaamon
tauluja.
30 vuotta Tukholmassa
asunut Orava-Bergman
kertoo hakevansa tietynlaista taulua.
??Ihan ostoaikeissa täällä
ollaan. Nyt hän toimii hallituksen tarkastus- ja riskivaliokunnan puheenjohtajana. Salminen
muutti Saloon eläkepäiviksi viitisen vuotta sitten.
Pianoaiheinen
taulu haussa
Salolaiset Roger Forsen (vas.) ja Esko Salminen tunnistivat oudon sinisen laitteen. Häntä esitetään jatkamaan tehtävässään. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Peruskoulu
on perinteisesti nähty tasaarvoiseksi, kun samalla
luokalla on erilaisista taustoista tulevia oppilaita.
??Muualle kuin lähikouluun menemiselle pitäisi
olla perusteltu syy, esimerkiksi kielivalinnat tai musiikkiluokka, Arhinmäki
sanoi ja sai muilta puolueilta vahvaa kannatusta.
Tasa-arvoa lisättäisiin
myös esimerkiksi antamalla kaikille oppilaille tabletit ja älypaperit.
Vihreät panostaisi lisää
esimerkiksi täydennyskoulutukseen ja maahanmuuttajaoppilaiden tukemiseen omalla kielellä.
Puolueen puheenjohtaja
Ville Niinistö sanoi myös
olevansa kiinnostunut
opetusministerin salkusta, jos vihreät on hallituksessa.
Opettajia oli kokoontunut
runsaasti kuulemaan puolueiden edustajien vaalilupauksia Educa-messujen
paneelikeskusteluun Helsingissä.
?Myös hyviä
oppilaita tuettava?
Tasa-arvoa lisäisi kaikkien mielestä luokkakokojen
pienentäminen, mutta sen
takaaminen lainsäädännöllä jakaa mielipiteitä.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni GrahnLaasonen näkee ryhmien
pienentämisen tärkeäksi,
mutta ei lupaa sitä tässä
taloustilanteessa. Hänen mielestään
uusia lakeja ei pidä säätää,
vaan vanhoja purkaa.
??Se olisi lisämeno, eikä
sellaisia voi tässä taloustilanteessa luvata, hän linjasi.
Valtiovarainministeri
Antti Rinne (sd.) sanoo,
että lisäkustannusten rakentaminen ei ole mahdollista.
??Rakenteita uudistamalla täytyy hakea laatua ja
yhdenvertaisuutta.
Perussuomalaisten Kimmo Kivelä linjaa puolueen
kannaksi että 1?4 -luokkalaisten enimmäiskoon tulisi olla 18 ja 5?9-luokilla 24
oppilasta.
RKP:n Anna-Maja Henriksson muistutti, että
myös hyvien oppilaiden pitää saada tukea, eikä pieni
luokkakoko välttämättä takaa sitä.
katri.henttonen@sss.fi
Viemärihuoltoyritys Sewerexin messuosastolla riitti
lauantaina ihmettelijöitä.
Moni pysähtyi katsomaan
oudonnäköistä sinistä laitetta, joka oli esillä Salon
messuilla.
Outo sininen laite on inversiorumpu eli kansankielellä sukituskone.
??Koneella saa tehtyä uutta vesi- tai viemäriputkea
vanhan putken sisälle niin,
ettei vanhaa putkea tarvitse purkaa, Sewerex Oy:n
Länsi-Suomen osaston toimitusjohtaja Ismo Peltonen esittelee.
Peltosen mukaan putkien
sukitus eli uuden muoviputken tekeminen vanhan
sisälle on yleistynyt viime
vuosina.
??Tämä on huomattavasti asukasystävällisempää,
kun purkutyöt ja muun muassa pölyhaitat jäävät pois.
Salolaiset Roger Forsen
ja Esko Salminen tarkastelevat inversiorumpua.
Laite kiinnostaa kumpaakin, sillä Forsen muutti
Espoosta Saloon pakoon
putkiremonttia ja Salmisen
taloyhtiössä on alkamassa
putkiremontti.
Forsen ja Salminen ovat
vanhoja mökkikavereita
Salosta. Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa Nokian johtotehtävissä. Kokouspalkkioksi esitetään 600 euroa kokoukselta.
?Fortumin hallituksen puheenjohtajana toimii kauppatieteiden
maisteri Sari Baldauf. Yksimielisiä puolueet
ovat myös esimerkiksi tarpeesta palauttaa peruskoulu nykyistä tasa-arvoisemmaksi.
Vasemmistoliiton Paavo
Arhinmäen mielestä etenkin pääkaupunkiseudulla
lisääntynyt vanhempien
koulushoppailu pitää saada kuriin ja lähikoulu houkuttelevaksi. SDP:n kansanedustaja ja Fortumin neuvottelukunnan jäsen Pauliina
Viitamies kutsuu tiedotteessaan palkkioesityksiä
päätähuimaaviksi.
Oy:n toimitusjohtaja Ari
Kaamasen kanssa erilaisista saunavaihtoehdoista.
Puoliso Maija-Liisa Tammisto puolestaan tutustui
yrityksen kaakelivalintaan
sisustussuunnittelija Kaisa
Breilin-Brandtin avustuksella.
??Pitkäaikainen haaveemme on vihdoin toteutumas-
Messuilla oli esillä myös
taidetta. ja haluavansa edustaa sellaista myös
itse. Nyt
palkkiot ovat 75?000 ja 57?000 euroa.
?Hallituksen jäsenille ehdotetaan 45?000 euron vuosipalkkiota. Se on sukituskone, jolla tehdään uutta vesiputkea vanhan sisälle, Salminen sanoo.
Salolaisvene
kiinnosti
Salolainen Eino Malaska
pohti lauantaina vanhan
soutuveneen vaihtamista
uuteen. Harju
kertoo pitävänsä enemmän
abstraktimmasta taiteesta.
??Abstrakti taide sopii paremmin sisustukseeni, hän
sanoo.
Harju ja Orava-Bergman
yllättyivät Salon messujen
ihmispaljoudesta.
??Toisaalta täällä on esillä
kaikenlaista mielenkiintoista, mikä saa ihmiset liikkeelle, he pohtivat.
Salon Messut 2015 koti,
mökki, piha, vapaa-aika on
avoinna Salohallissa vielä
tänään sunnuntaina kello
10?16.
Salolainen Eino Malaska (vas.) tutustui messuilla salolaisen Särki Oy:n veneisiin. Paatero kommentoi asiaa lauantaina STT:lle.
Korotuksia tulee vielä tarkastella omistajaohjauksen
näkökulmasta ennen yhtiökokousta, hän sanoo.
??Tiesin kyllä, että siellä
on tällaisia paineita, mutta pitää vielä katsoa ennen
yhtiökokousta, ovatko ne
juuri nämä summat.
Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunta
esittää, että yhtiön hallituksen puheenjohtajan
Sari Baldaufin vuosipalkkio nousee 75?000 eurosta
90?000 euroon ja varapuheenjohtajan palkkio 57?000
eurosta 65?000 euroon.
Nykyisen varapuheenjohtajan Christian RammSchmidtin paikalle ehdo-
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
tetaan Kim Ignatiusta.
Jäsenet saisivat 45?000 euroa vuodessa entisen 40?000
euron sijaan.
Nimitystoimikunnan puheenjohtaja Eero Heliövaara perustelee Fortumin
pörssitiedotteessa korotuksia sillä, että Fortumin hallituspalkkiot ovat jäljessä
pörssiyhtiöiden yleisestä
tasosta.
Tämä käy Heliövaaran
mukaan ilmi nimitystoimi-
kunnan teettämästä laajasta selvityksestä. Kotimaa
Ne
olivat hänellä laittomasti.
Myös kuulustelut jatkuvat.
Lisäksi poliisi on neuvotellut
syyttäjän kanssa rikosnimikkeestä ja jatkotoimenpiteistä. klo 16.30-20.00
Tilaisuudet rahoitetaan osin ESR-hankkeesta YPK.
Kestävän luontomatkailun ja tuotteistuksen koulutus,
2.2., 9.2. Joku
mietti ääneen, että meillä
on jo kyläkoulu, kyläkauppa,
kyläsauna, kyläravintolat ja
kyläseppä, jopa kyläalpakat.
Miksei meillä voisi olla kyläpanimoa?
Aikaa ensimmäisen oluen
saamiseen pöytään meni lopulta vain puolitoista vuotta. Tampereen ja Lahden kulkueissa oli kummassakin yli 30
ajoneuvoa.
Kuljettajat halusivat
kiinnittää tempauksellaan
huomiota kuljetusalan valvonnan epäkohtiin. Tähän
on lisätty hiukan appelsiininkuorta, ja se maistuu.
Alkuperäinen idea oli tehdä
hyvää olutta pienellä kylätwistillä, ja siihen on päästy.
Tulossa ovat
Teijo ja La Mer
Kalle Francke ja Ritva Blomqvist ovat tyytyväisiä Mathildan ulkonäköön ja makuun.
Mathildedalin kyläpanimon
alkusanat lausuttiin vajaat
kaksi vuotta sitten Teijon
kyläsaunan lauteilla. Fiskarsissa toimivan
Rekolan panimon kanssa
tehty yhteistyöolut Valssi
on ollut kaupoissa jo jonkin
aikaa.
Holmin mainostamaa kylätwistiä ei tarvitse etsiä
etikettiä kauempaa. klo 16.30-19.30
Startti-info 11.2. Kauppojen
olutvalikoimat kasvavat, ja
ihmisiä näkee hyllyjen edessä valikoimassa maisteltavaksi yksittäisiä oluita.
??Meidän haasteemme on
saada ne pari miljoonaa
suomalaista, jotka juovat
lageria, kokeilemaan myös
erilaisia oluita, panimoyhtiössä mukana olevat Teijon
kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pauli Sarelius sanoo.
Mies, jonka epäillään liikkuneen aiemmin viikolla räjähteiden kanssa Liedossa,
vangittiin lauantaina todennäköisin syin Turun käräjäoikeudessa, kertoi LounaisSuomen poliisi.
Esitutkinta jatkuu. Markkinaalue on käytännössä EteläSuomi.
??Mennään ammatillisen
nöyrästi eteenpäin, ja katsotaan myöhemmin, mahtuisiko panimoon neljäs tankki,
Tuomo Holm suunnittelee.
Pienpanimot ovat myötätuulessa
Aikanaan Belgiassa oluisiin
ihastunut ja Mathildedaliin oluenpanijaksi päätynyt
Tuomo Holm iloitsee pienten panimoiden nosteesta
Suomessa.
Pieniä panimoita on maassa jo nelisenkymmentä, ja
kymmenkunta uutta on rakenteilla. Kolme käymistankkia
eivät riitä edes valtakunnalliseen jakeluun. Toissa vuonna vastaava luku oli lähes 60.
Rattijuopumusonnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä puolestaan
putosi vuodessa 682:sta
585:een.
Poliisin haaviin jäi viime vuonna 400 rattijuoppoa vähemmän kuin edellisvuonna. Ensimmäiselle kyläoluelle! Terhon pöydän ääressä Hannele ja Jukka Kouri, Elmo Blomqvist, Tuomo Holm, Kalle Francke, Ritva Blomqvist, Sinikka Francke, Kari Blomqvist ja Pauli Sarelius.
Rattijuoppojen uhriksi
joutui viime vuonna ennätyksellisen vähän ihmisiä,
kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden mukaan Liikenneturvan ennakkotiedoista
ilmenee, että rattijuopu-
Olutta
kylätwistillä
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
Tunnelma kyläravintola Terhossa on lauantaisena talvipäivänä lähes harras.
Oluenpanija Tuomo Holm
on juuri kantanut pöytään
ensimmäisen erän Terhon
takapihalla sijaitsevan Mathildedalin panimon tuotetta,
vehnäolut Mathildaa.
Pöydän ääreen Holm on
kutsunut kyläläisiä, jotka
ovat olleet apuna panimon
alkutaipaleella.
Heidän kommenttinsa
ovat tärkeitä jännittyneelle
oluenpanijalle, joka on pullottanut edellisenä päivänä
olutta aamuvarhaisesta yömyöhään.
Ihan kaikki ei ole mennyt
putkeen: tavarantoimittajat
eivät saaneet tynnyreitä ja
etikettejä valmiiksi ajoissa, mutta tärkein eli 1?000
litraa olutta saatiin pullotettua. (STT)
Salossa on hyvä yrittää
Yritysten energia-aamu 29.1. Etiketteihin
olisi mahdollista sisällyttää
myös tietoa kylistä ja houkutella niiden kautta uusia kä-
vijöitä alueelle. tammikuuta 2015
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
5
Purevasti paikallista
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
Lyhyet
Toistasataa
rekkakuskia
vaati kuria
laittomille
kuljetuksille
Toistasataa raskaan liikenteen kuljettajaa osallistui lauantaina rekkamielenilmauksiin Tampereella,
Turussa ja Lahdessa.
Eniten kuorma-autoja
kerääntyi Turkuun, jossa kulkueeseen osallistui
noin 60 rekkaa. Tuomo
Holm laittoi viime vuonna
tietoa koemaistelusta panimon sivuille. Vahvinta Teijoa myydään
vain ravintoloissa ja Alkoissa.
Tieto uusista oluista leviää todistetusti myös sosiaalisessa mediassa. (STT)
Liedon
räjähdemieheksi
epäilty vangittiin
todennäköisin syin
Mathildedalin kyläpanimosta
valmistui ensimmäinen olut.
Sen nimi on Mathilda.
vesa.kaivarainen@sss.fi
Rattijuoppojen
uhrien määrä
laski viime
vuonna selvästi
musonnettomuuksissa
kuoli viime vuonna 38 ihmistä. Tulipalo syttyi
Hovinsaarella kerrostalon
ylimmän kerroksen asunnossa.
Pelastuslaitoksen mukaan yhteensä kuusi ihmistä vietiin hoitoon, koska he olivat hengittäneet
savua. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Tuomo Holm
sanoo ottavansa ehdotuksia
vastaan.
Maailmanvalloitus
ei suunnitelmissa
Mathildedalin kyläpanimon
oluita on tarkoitus myydä
Terhon lisäksi tulevaisuudessa muissakin alueen ravintoloissa, kaupoissa ja lähiseudun Alkoissa.
Lisäksi oluita toimitetaan
markkinointimielessä myyntiin Helsingin ja Turun olutravintoloihin, joista sanan
toivotaan leviävän olutharrastajien keskuuteen.
Teijon kansallispuiston
avajaisiin mennessä panimorakennuksessa avataan
leipomo, josta saa ostaa
myös kauppavahvuista olutta. Raati on ollut Tuomo
Holmin apuna pitkin viime
vuotta, kun panimossa on
keitetty pieniä koe-eriä ja
mietitty, mikä olut hylätään
ja mitä kehitetään edelleen.
Hannele Kouri kehuu
vehnäoluen makua ja toivoo,
että hänellä olisi edessään
tapaksia tai jotain pientä
suolaista.
??Blinejä, Jukka Kouri
makustelee vieressä.
Kalle Francke kehuu
oluen jälkimakua, joka viipyilee pitkään. Yhdestä valmistuu kerralla noin 1 500 litraa olutta. Tapausta tutkitaan
yleisvaarallisen rikoksen
valmisteluna ja räjähderikoksena.
Noin 30-vuotiaan miehen
epäillään menneen tiistaina
Liedon kunnan palvelupisteeseen ja esitelleen räjähteitä.
Hän ehti poistua paikalta
ennen poliisin saapumista,
mutta hänet saatiin myöhemmin kiinni. energiatehokkuusjärjestelmä
- Ekokompassi pienille yrityksille
Tilaisuus rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittamasta
EETU-projektista.
Perustaisinko yrityksen. Kuohu on kohdallaan
ja esteettisesti hieno. Ja sitä raatimme
nyt maiskuttelee hartain il-
Kyläpanimon tuotteet ovat kotoisan kuuloisia: Mathilda, La
Mer ja Teijo.
mein, puhumatta.
Holm ei malta odottaa:
??No, sanokaas nyt miten se
suu napsaa!
Raati vastaa naurunremakalla.
?Saksalaista
belgitwistillä?
Rehellisyyden nimissä kukaan ei ole ensimmäistä ker-
taa Terhossa olutlasi kourassa. klo 9.00-11.30
Tule kuulemaan uusista yritysten energiatehokkuuteen liittyvistä
kehittämistyökaluista ja energiatuista
- ISO 50001 . Palo saatiin kuitenkin sammutettua nopeasti.
Pelastuslaitos evakuoi
osan talon asunnoista.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Vartin päästä
Terhoon tuli ensimmäinen
kiinnostunut kyselemään,
vielä uutta olutta on jäljellä.
Kyselijöitä on tullut Turusta
asti.
Maailmanvalloitukseen
Mathildedalin kyläpanimo ei
pyri. Sinä aikana rakennettiin
tyhjästä muun muassa panimo.
Kotkassa
kaksi ihmistä
loukkaantui
kerrostalopalossa
Kotkassa kaksi ihmistä
loukkaantui kerrostalopalossa lauantaina iltapäivällä. klo 16.30-20.00
Turvatusti yrittäjyyteen ?info
26.2. Teknisissä ongelmissa voi soittaa, teemme
yhteisiä ostoja ja puhallamme yhteiseen hiileen, Tuomo
Holm kehuu.
Panimoita voi tulla vielä
paljon lisää. Ensi
viikolla valmistuvat american pale ale nimeltään
La Mer ja indian pale ale
Teijo. Vastaavaa
ei kuulemma löydä kaupan
halpaoluista.
??Saksalainen maku pienellä belgitwistillä, Elmo
Blomqvist muotoilee saaden Tuomo Holmin innostumaan.
??Aromi on makea ja banaaninen. ja 2.3. Ratista kärynneiden lukumäärä on
laskenut vuodesta 2007,
mutta siihen vaikuttaa
muun muassa valvonnan
määrä.
Poliisitarkastaja Heikki
Ihalainen arvioi kuitenkin, että humalassa ajaminen näyttää todella vähentyneen.
. La Mer
-olutpullon etikettiä koristaa
kuva Mathildedalin uimarannasta, Mathildaa alpakat
ja Teijo-olutta puimakoneen
kyljestä ikuistettu tehtaiden
vanha tunnus.
Mietinnässä on, voisivatko
etikettien kuva-aiheet vaihtua aika ajoin. ?info
29.1. Panimot tekevät
myös yhteistyötä ja tukevat
toinen toisiaan.
??Reseptejä ei sentään vaih-
deta, mutta apua ja tietoa
annetaan. Teijo-olut valmistuu ensi viikolla, ja sen tankista pitää jo laskea hiivaa pois päivittäin.
Vehnäolut Mathilda pullotettiin perjantaina. Valvonnan määrä ei ole
merkittävästi vähentynyt,
hän sanoo lehdelle.(STT)
Tuomo Holm panee olutta kolmella 2 000 litran tankilla. Poliisi on muun muassa etsinyt
paikkoja, joissa vielä voisi
olla räjähteitä.
Poliisi on jo löytänyt kahdesta asunnosta miehellä
hallussa olleita räjähteitä. klo 8.30-16.00
Tilaisuus rahoitetaan Varsinais-Suomen liiton maakunnan kehittämisrahan rahoittamasta
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät ?hankkeesta.
Tilaisuudet järjestetään Yrityssalon koulutustiloissa,
Innomo, Örninkatu 15, B-osa.
Tarkemmat ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet ovat luettavissa
osoitteessa www.yrityssalo.fi/tapahtumat.
Yrityssalo Oy, Örninkatu 15, 24100 Salo, www.yrityssalo.fi. Holm muistuttaa, että esimerkiksi Saksassa melkein joka kylässä on
oma panimo.
??Olutkulttuuri menee oikeaan suuntaan. Kuljettajat ovat huolissaan
erityisesti kuorma-autoliikenteen rajavalvonnasta
ja vaativat, että laittoman
liikenteen valvontaa tehostetaan.
Kuljetus- ja logistiikkaalan edunvalvojajärjestö
SKAL kannattaa myös
valvonnan tehostamista,
mutta järjestö ei osallistunut mielenilmauksien järjestämiseen.
Poliisi kertoi kulkueiden sujuneen ongelmitta.
(STT)
. Kaksi heistä loukkaantui vakavammin.
Palomiesten saapuessa
paikalle kello 13:n aikoihin liekit olivat levinneet
koko asuntoon
(STT)
Kaivaten
Tuula ja Reijo
Maritta
Henrietta ja Johannes
Paula ja Giovanni
Mika
Maria ja Patrik
Rasmus, Mathilda ja Viggo
sukulaiset ja ystävät
o.s. Helenius
Kaivaten
Aaro
Kaisa, Juha ja Juuso
sukulaiset ja ystävät
Kaivaten
Pirjo ja Henri
Sari, Juha ja Lauri
sukulaiset ja ystävät
Täällä Pohjantähden alla
on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
Siunattu hiljaisuudessa läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos.
Ritva Maria
Laakso
* 9.7.1938 Uskela
. 7.1.2015 Salo
Kiitollisuudella muistaen
Helena ja Osmo
Terhi, Joonas ja Janne
Ari ja Teemu
Raimo
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Kiitos kaikille Annikkia hoitaneille.
Ei syki enää sydän lämpöinen
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen
suljemme kätköihin sydämen.
Rakkaamme
Martta Elisa Manner
o.s. 1.2015 Salo
Niin äkkiä voi eron hetki tulla,
hetkellä jota ei voi aavistaa.
Jää muisto meille elämän,
jää rakkaus kiitollisuus.
Puolisoa, isää, pappaa kaivaten
Leena
Virpi
Merja ja Janne
Ida ja Veera
Sisaret ja veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Siunattu hiljaisuudessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakas äiti ja mamma
Kaivaten
Anne ja Mikko
Hannu perheineen
Esa perheineen
sisaret ja muut sukulaiset.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että
rakkaamme siunaustilaisuus on lauantaina
31.1.2015 klo 10.00 Kiskon kirkossa, jonka
jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Rakkaamme
Ritva Irmeli
Riihikankare
o.s. 1.2015 Salo
Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä,
joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.
Joh 11:25
Rakasta äitiä kaivaten
Anne tytär
Rakkaudella kaivaten
Veikko, Arja ja Atte
Ari-Pekka, Marika, Enni ja Samu
Lasse, Armi ja Inga
Kari, Seija ja Mika
Katja, Kristian ja Aada
Petri, Maarit ja Konsta
Raimo
Kirsi, Juha, Veeti ja Vilppu
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta. 23.7.1963
k. klo 14.00.
Sen jälkeen muistotilaisuus
Paunalan salilla.
Suomen Beirutissa, Libanonissa sijaitseva väliaikainen
yhteystoimisto muutetaan
suurlähetystöksi maaliskuun alussa.
Ulkoministeriön mukaan
muutos vahvistaa Suomen
ja Libanonin välisiä suhteita
ja parantaa Suomen toimintaedellytyksiä Lähi-idässä.
Edustuston toiminta kattaa
Libanonin lisäksi Syyrian,
Irakin ja Jordanian. 14.1.2015 Salo
Lääket. 2. Kiitos Paukkulakodin Metsätähden henkilökunnalle Onnin
hyvästä hoidosta.
Kiitollisuudella muistaen
Maila
Eila perh.
sukulaiset ja ystävät
Rakkaudella kaivaten
Marika
Tia ja Kimmo
sukulaiset ja ystävät
s. (STT)
Kolmen asunnon
puutalo tuhoutui
palossa Porissa
Porissa kolmen asunnon
puutalo vahingoittui tulipalossa korjauskelvottomaksi
varhain lauantaina.
Puutalo syttyi tuleen viidennessä kaupunginosassa Porin keskustan alueella, jossa
on runsaasti 1800-luvulla
rakennettuja puutaloja.
klo 6.00-16.30
Viikonl. 28.10.1937 Somero
k. Laakso
s. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. 30.1.1925 Pohja
k. Helenius
Puhelin (02) 7702 562
Rakkaamme
o.s. Suomen edustusverkosto oli laajimmillaan
vuonna 2010, jolloin toimipisteitä oli maailmalla lähes
sata. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
269,00 ?
6 kk:n maksuerä
137,00 ?
3 kk:n maksuerä
71,20 ?
Määräaikaistilaus (sis. 1.1.2015 Salo
Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui,
emme hyvästiä sanoa saaneet.
Ei täältä kauniimmin lähteä vois,
kuin hiljaa nukkua pois.
Kotiin valkeaan uuteen
viimeinen venhe vie.
Lempeään hiljaisuuteen
päättyy kulkijan tie.
Rakkaamme
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme,
että siunaus toimitetaan Suomusjärven
kirkossa 31.1.2015 klo 10.00, jonka jälkeen
on muistotilaisuus seurakuntatalolla.
o.s. Palossa ei sattunut henkilövahinkoja.
Poliisi tutkii syttymissyytä.
(STT)
Lehtikuva/Jari Lam
Hautauspalveluja
Siunaus toimitettu. Leinonen
* 19.6.1933 Säräisniemi
. 6.1.1925 Rantasalmi
k. 8.1.2015 Salon sairaala
Beirutiin
avataan Suomen
suurlähetystö
Siunaus toimitetaan Salon kirkossa
30.1.2015 klo 14.00.
Rakkaudella muistaen ja ikävöiden
Jorma
Henri perheineen
Niko perheineen
Noora perheineen
Auli perheineen
Jari perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
6 kk
3 kk
1 kk
Anja Mirjami
Kanerva
Korkeasti koulutetut tekevät yhä enemmän töitä vapaa-ajallaan. Hellberg
Rakkaamme
s. Kraanavesilinjalla
jatketaan.
??Jos ollaan sovittelussa,
niin ei siellä ole tarkoitus
viihtyä. Kiitos myös os. 12.1.2015 Salossa
Rakasta puolisoa, isää ja vaaria
suunnattomasti kaivaten ja kiittäen
Tuija
Terhi, Jarmo, Olli, Kalle
Tuula, Janne, Riku, Vilma, Kerttu
Muut sukulaiset ja ystävät
Me näimme voimasi loppuvan,
ja tiesimme lähtösi lähenevän.
Ei auttanut tahtosi uupumaton,
ei maallinen apu, ei rukoukset.
Oli päiväsi lasketut.
Olet ansainnut levon rauhaisan
ja kiitokset kaikkein kauneimmat.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaikka sydän ja silmät on täynnä kyyneleitä.
Jussini, rakkaan Taina-tyttäremme
viereen Sinut saatamme.
Tuijasi
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan lauantaina 7.2.2015 klo 11.00 Uskelan kirkossa.
Muistotilaisuutta vietämme perheen kesken.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Lukijamäärä 52 000 kpl
(KMT Lukija 2013)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
(02) 770 21, (02) 770 2314
- urheilu (02) 770 2309
Paina pääsi enkelin syliin
ja näe kaunista unta,
sillä kotisi on nyt
kaunis taivaan valtakunta.
Rakkaamme
Soile Annikki
Kurila
* 27.3.1930
. 3. Kiitämme myös
Hintan Pääskynpesän henkilökuntaa Ainon
hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Helvi Hellin Laine
o.s. 15.9.1928 Koivistolla
k. 17.2.1930
k. 14.1.2015
Onnellinen hän,
joka päänsä painaa
Iankaikkisen Isän syliin.
* 14.5.1938 Harjavalta
. 4.1.2015
Väsymys tuli hiljaa
vei voimat toi unen.
Sait kulkea pitkän tien
ja uupuessasi saavuit
puutarhaan aina kukkivaan.
Kaipaamaan jäivät
Reijo perh.
Helena
Jari ja Sari perh.
Mailis-sisko perh.
sukulaiset ja ystävät
Väsyneenä silmät suljit
siihen hiljaa nukahdit.
Yli rajan silloin kuljit
rauhan rannan saavutit.
Varovasti heittäkää multaa
mamman arkulle,
siellä on kultaa.
lastenlapset
Ystävällisenä kutsuna
ilmoitamme, että siunaustilaisuus on Helisnummen
kappelissa 31.1. 10% alv)
12 kk
306,40 ?
s. (STT). Tarkoitus on hoitaa
asiat mahdollisimman nopeasti ja lähteä pois. 18.5.1934 Perniössä
k. 15.30
Käyntiosoite: Örninkatu 14, Salo
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
MEDIAMYYNTI
yritysasiakkaat (02) 77 021
ilmoitusaineistot:
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset kaksi
arkipäivää ennen julkaisua,
painovalmiit aineistot edellisenä
päivänä klo 14 mennessä.
www.sss.fi/ilmoitukset
sähköpostit:
etunimi.sukunimi@sss.fi
Löytölaarin ja Onnenhetket
-palstan ilmoitushinnat, ohjeet
ja asiointi internetissä:
sss.mainostaja.com
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2015
ISSN 0782-5404
Minna Helle aloitti valtakunnansovittelijana vuodenvaihteessa.
Valtakunnansovittelija:
Haluan edistää riitojen
ennaltaehkäisyä
Valtakunnansovittelija Minna Helle haluaa edistää riitojen ennaltaehkäisyä.
Työmarkkinajärjestöjen
oma sopimus- ja neuvottelujärjestelmä on tässä tärkein
tekijä, sillä useimmat kiistat
on saatu sovittua ilman valtakunnansovittelijan apua,
Helle sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
Viime vuoden kiistoista vain
kahdeksan päätyi sovittelijan pöydälle.
??Miten työmarkkinajärjestöt pystyvät omaa neu-
vottelutoimintaansa kehittämään, on suurin merkitys
sille, miten hyvin työrauha
Suomessa toimii.
Vuodenvaihteessa aloittanut Helle pitää kiinni
perinteestä, että tarjoilu
valtakunnansovittelijan toimistossa pysyy minimalistisena. Heidän keskimääräinen viikkotyöaikansa
on yli 43 tuntia, Akavan ja
Aalto-yliopiston tutkimus
kertoo.
Tutkimuksen mukaan 15
prosenttia työstä tehdään
toimistotyöaikojen ulkopuolella.
Yleisintä on työpäivän jatkaminen illalla. 11.7.1917 Ylistaro
k. 1.1.2015
Onni Valter
Heinonen
Jäi jälkeen piha hiljainen,
sen polut ja pensaat lintuineen.
Ei polulla enää kulkijaa,
vain muistot siellä asustaa.
o.s. 23.12.2014
Maija Sisko
Hovi
Päättyi pitkä kaari elon
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.
Rakkaamme
Kristiina Erja
Kaarina Penttilä
Rakkaamme
s. 2.1.2015 Kisko
Enkelit valkoiset taivaalta tuolta,
pitäkää Mammasta hyvää huolta.
Henri ja Lauri
Siunaus toimitettu omaisten ja ystävien läsnä
ollessa. Tasavallan presidentti hyväksyi
lähetystön avaamisen perjantaina.
Ulkoministeriö on joutunut
viime vuosina sulkemaan
useita suurlähetystöjä säästösyistä. Joka kolmas
tutkimukseen vastanneista
teki töitä viikonloppuisin.
Tutkimukseen vastanneista, yli kymmenen tuntia
viikossa toimistotyöaikojen
ulkopuolella työtä tekevistä
lähes puolet palautui työstä
heikosti.
Suurin osa korkeasti koulutetuista koki olevansa itse
vastuussa työaikojen sääntelystä. 2.4.1945
k. lis.
s. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Kukonkallion vanhainkodin Päivölän
osaston henkilökunnalle hyvästä hoidosta.
TILAAJAPALVELU
Puhelin (02) 770 2626
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.00-16.00
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.tilaajapalvelija.fi
TILAUSHINNAT
1.2.2014 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Samalla harva uskoi
pystyvänsä hallitsemaan
omaa kokonaistyöaikaansa
hyvin. 31.5.1922 Kiikala
k. kukkakori.fi
P. Lämmin kiitos osanotosta.
Aino Irene
Vainio
o.s.
klo 6.00-12.00
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Muut alueet: (ei Uusimaa)
- Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Uusimaa: Itellan varhais-
www. 16.12.2014 Hintan
Syvästi kaivaten
Jorma ja Henna
Antti ja Jenni
Vilma ja Voitto
Eero ja Erika
Matti ja Liubov
sukulaiset ja ystävät
Tauno Johannes
Nieminen
s. 4.1.2015 Salo
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Jäi jälkeen kotipiha hiljainen
sen puut ja pensaat lintuineen.
Ei pihalla enää kulkijaa,
vain kodissa muistot asustaa.
On ahkera käsi rauennut,
työntäyteinen elämä sammunut.
Korkeasti
koulutetut
työskentelevät yli
43 tuntia viikossa
Rakkaamme
Rakkaamme
159,10 ?
85,90 ?
32,90 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Ark. Päivölän henkilökunnalle mamman hyvästä hoidosta.
Jussi Paloniemi
Maija on siunattu omaisten
läsnä ollessa.
Aili Katri ANNIKKI
Moilanen
s. 1.2015
Lämmöllä muistaen
Terttu
Jaakko
Jukka
Kristiina ja Rauno
Henriikka, Juha ja James
Ulriikka ja Arttu
Robert
veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
* 19.9.1924
. Pelander
Sen järjellä me ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.
Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos kaikille, jotka otitte osaa
suruumme. 22.7.1929 Suomusjärvi
k. 6. 045 111 44 88
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
Yksityishenkilöiden ilmoitukset
Puhelin (02) 770 2610
Arkisin ma-pe klo 8.30 . Kiljunen
Kaivaten ja kiittäen
Omaiset
s. Leivonen
Kaivaten
lastenlapset Mika ja Mari
lastenlastenlapset Max ja Janna
Arto Thomander
s. tammikuuta 2015
Kuolleita
Rakkaamme
Erkki Ensio
Levomaa
Kaisa Anna-Liisa
Virtanen
Runo Antero Lietzén
s. 11.1.2015 Suomusjärvi
Ehti iltaan elon päivät,
tuli rauha sydämeen.
Taivaan Isä otti vastaan
matkalaisen väsyneen.
Rakkaamme
Hautaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Kiitos Salon Kotisairaanhoidon henkilökunnalle.
vanhainkodissa
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta
Ristiriitaa ei
myöskään ole ollut Kansainvälisen valuuttarahaston
IMF:n eikä Euroopan keskuspankin EKP:n suuntaan.
??Minusta on selvää, että
jos hallitusvalta siellä vaihtuu, kukaan ei halua lyödä
nuijalla päähän, että mis-
Antti Rinteen mielestä Kreikka kykenee hoitamaan velkansa.
tään ei keskustella. Hotellihuoneisiin voi tilata jopa revontulihälytyksen.
??Avasimme hotellin jo joulun alla, sillä muuten se
ei olisi kannattava, sanoo
Arctic Snowhotelin toimitusjohtaja Ville Haavikko.
Ylläksellä löytyy 60-paikkaisen hotellin ohella ravintola ja baari jäisine huonekaluineen ja jäinen temppeli,
jossa voi järjestää vaikka
ikimuistoiset häät.
Levillä jää- ja lumirakennelma sisältää jäähotellin,
jääbaarin ja jäätaidegallerian.
Muonion lumihotellissa on
10 huonetta ja hääsviitti sekä ravintola ja baari.
??Asiakkaat tulevat yleensä
yhdeksi yöksi lähihotelleista, sanoo markkinointivastaava Jussi Pietikäinen.
Suunnitteletko remonttia?
SSS | KATRI HENTTONEN
katri.henttonen@sss.fi
Suur-Seudun Osuuskauppa
taisteli voittoon perinteisessä soutukisassa. Minusta se kertoo
selkeästi, että halutaan löytää yhteisymmärrys, Rinne
sanoo kannatuskyselyjen
suosikkipuolueesta.
Rinteen mukaan Kreikan
talouskehitys on ollut viime
aikoihin saakka sellainen,
että maa kykenee hoitamaan velkaansa.
Vaalien luoma poliittinen
epävarmuus on tuonut notkahduksen, mutta hän toivoo sen olevan tilapäinen
ilmiö.
Euroryhmässä
ei eripuraa
Rinne vakuuttaa maanantaina Brysselissä kokoontuvan euroryhmänkin olevan
hyvähenkinen, eli mitään
eripuraa Kreikan tilanteen
arvioimisessa ei siellä ole
esiintynyt. Seuraavan kerran
asteroidi ohittaa Maan vastaavalta etäisyydeltä vasta vuonna 2027, kun 1999
AN10 -nimisen mötikän on
määrä lentää ohi. (STT)
Jääkausi jatkunee jopa
huhtikuuhun saakka
STT | REINO PASANEN
Lumesta ja jäästä tehdyt
luomukset ovat monen pienen paikkakunnan tärkein
matkailun vetonaula. Jäärakentamisen olosuhteet ovat
tänä talvena olleet erinomaiset vuoden takaiseen verrattuna. Aika ehtyy helmikuun lopussa.
??On vielä epävarmaa, tuleeko siihen lisäaikaa. Siihen liittyvä näyttely esittelee lumilinnojen
historiaa ja lumirakentamista.
??Kemin ensimmäinen lumilinna pääsi maailman
suurimpana Guinnessin
ennätysten kirjaan. Lähimmillään noin
0,5 kilometrin kokoinen asteroidi on Maasta 1,2 miljoonan kilometrin etäisyydellä.
Asteroidi ei aiheuta vaaraa,
mutta sen vierailu antaa Nasan mukaan tutkijoille hyvän mahdollisuuden oppia
lisää avaruuden murikoista.
Asteroidia aiotaan tark-
kailla muun muassa mikroaalloin. tammikuuta 2015
UUTISET
Antti Rinne uskoo:
Kreikka hoitaa lainansa
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Valtiovarainministeri
tukeutuu hädässä
Urpilaisen vakuuksiin.
STT | OLLI KEMPPAINEN
Valtiovarainministeri Antti Rinnettä (sd.) on ennen
Kreikan vaaleja vaikea saada pohtimaan tilannetta, jossa maan uusi hallitus heittäytyisi hankalaksi velalliseksi. Lähtökohta on se, että Kreikan
talouskehitys pitää pystyä
pitämään urillaan ja Kreikan talous hoitaa niin, että
se selviää tästä nykyisestä
hankalasta tilanteestaan paremmin, Rinne toteaa.
Kreikka sai joulukuussa
kaksi kuukautta lisäaikaa
panna toimeen taloutensa
sopeuttamisohjelmassa sovitut toimet. Suomi on paremmassa asemassa kuin mikään euroryhmän
maa tässä suhteessa, Rinne
sanoo.
Asteroidi pyyhkäisee tosi
läheltä Maata maanantaina
miinsa vammoihin. Nyt teemana on
suomalainen menestys ja
mytologia, kuvaa markkinointipäällikkö Titta Vuorinen.
Lumilinna on enemmänkin linnoitus, joka kätkee
sisäänsä sviittejä ja hotellihuoneita noin 50 hengelle,
ravintolan kabinetteineen,
lasikattoiset olokolot revontulien katseluun ja 60 istumapaikan jääkappelin.
Useimmat pohjoisen jääho-
tellit avattiin jo joulun alla.
Rovaniemellä Lehtojärven
rannalla jäähotellissa on 70
petipaikkaa, jääbaari, jääkappeli ja kymmenkunta
lumisaunaakin. 0600 157 00 (0600-puhelut 1,75 ?/vastattu puhelu + aina pvm/mpm). Poika kuoli saa-
Maan ohi turvalliselta etäisyydeltä. Jotta tällaisiin
korkeuksiin päästään, on
vahvistetun jään eli pykriitin käyttö välttämätöntä.
Pykriitti on veden, lumen ja
sahanpurun sekoitusta, joka
on kolme kertaa vahvempaa
kuin tavallinen jää.
Lumihotelleja on pohjoisessa kymmenkunta, joista
Kemin lumilinna Perämeren
rannalla lienee kuuluisin.
Lauantaina se avattiin jo 20.
kerran. ?Jääkauden. (STT)
Lehtikuva/Timo Hartikainen
riskialttein meidän vastuista, Rinne muistuttaa.
Takauksissa rahaa ei ole
liikkunut Suomesta Kreikan
suuntaan Rinteen mukaan
lainkaan, mutta takausvastuuta ERVV:n Kreikalle
myöntämistä lainoista on
reilut viisi miljardia euroa.
Tässä summassa mukana
ovat korot ja 65 prosentin
ylitakaus ERVV:n luottokelpoisuuden vuoksi.
ERVV:n eli Euroopan rahoitusvakausvälineen lainat
Kreikalle ovat kahdeksan
vuotta lyhennysvapaita.
??Jos kävisi huonoimmalla
mahdollisella tavalla, että
kahdeksan vuoden päästä
Kreikan ERVV:n lainoja ei
maksettaisi takaisin, konkreettinen vastuu olisi noin
kolme miljardia euroa. Rinne sanoo uskovansa kreikkalaisten hoitavan
asiansa sunnuntain vaalien
tuloksesta riippumatta.
Rinteen mukaan sekä
Suomi että koko euroryhmä pitää lähtökohtana, että
Kreikka on valtiona sitoutunut sovittuihin ohjelmiin.
??Jos kuuntelee Syrizaa,
selkeä viesti on, että se haluaa Kreikan pysyvän euroalueessa. Asteroidi
2004 BL86 puolestaan käy
yhtä liki Maata vasta noin
200 vuoden kuluttua, Nasa
kertoo. Paikkoja rajoitetusti.
ALK.
50 ?
/ HYTTI. Se on
Nuori moottorikelkkailija kuoli
Sonkajärvellä
Maanantaina ulkoavaruudessa on määrä tapahtua ennätyksellinen ohitustilanne,
kun asteroidi ohittaa Maan
lähempää kuin yksikään
tunnettu vastaava kappale
aiemmin.
Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa vakuuttaa verkkosivuillaan, että asteroidi
2004 BL86 mennä pyyhältää
Sonkajärveläinen 16-vuotias
poika kuoli moottorikelkkaonnettomuudessa Sonkajärvellä Pohjois-Savossa lauantaina.
Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui kello 16, kun
poika kaatui kuljettamallaan moottorikelkalla pellolle rakennetulla ajoharjoitteluradalla. Sen jälkeen olemme keskittyneet
sisältöön. Jos
Kreikka toteuttaa ohjelman
mukaiset toimenpiteet, se
tarkoittaa, että heillä on
mahdollisuus saada mark-
kinoille palaamiseen liittyvää tukea ERVV-systeemin
kautta, Rinne sanoo.
Vakuudet
hätävarana
Rinne muistuttaa, että viime
kädessä Suomella on vakuudet, jotka neuvotteli Jutta
Urpilainen (sd.), Rinteen
edeltäjä ministerinä ja puoluejohtajana.
??Tällä hetkellä Suomen
suora vastuu Kreikkaan
nähden on Matti Vanhasen
(kesk.) hallituksen myöntämä miljardin euron kahdenvälinen laina ilman minkäänlaisia vakuuksia. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Mukana kannustamassa Kim Tamminen (vas.), Jesse Kantonen ja Katrin Mertanen.
Yhdessä hyvä tulee
TALVEN HAUSKIN LOMA!
SILJALLA.
Automatka
Turusta
Tukholmaan
aamuvuorolla
7
ALK.
39 ?
/ SUUNTA*
*Club One -hinta, muille alk. 45 ?
ERIKOISRISTEILY 5.2.
Päivä Tukholmassa
-risteily Turusta
Galaxylla ilman
laivanvaihtoa
Lisätiedot ja varaukset silja.fi
Varaukset puh. Hänen
omaisilleen on järjestetty
kriisiapua.
Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä kuolemansyyn tutkintana.
Poliisi ei epäile rikosta. odotetaan jatkuvan aina huhtikuulle saakka.
Juuassa Pohjois-Karjalassa
avattiin lauantaina rakentajiensa mukaan maailman
korkein jäinen rakennelma.
Barcelonan tunnettua katedraalia mukaileva teos on
nimeltään Sagrada Familia
in Ice.
Jääkatedraali koostuu useasta tornista, joista kaksi
on 21 metriä ja korkeimman on määrä nousta vielä
30 metriin. SSO:n
joukkue ehti soutaa 20 minuutin aikana 5?282 metriä,
kun Salkkarin tulos oli 4?975
metriä.
SSO:n joukkueessa soutivat Katrin Mertanen, Jo-
Ooopperalaulaja Laurien Schreuder esiintyi eilen jääkatedraalin avajaisissa Juuassa.
SSS/Katri Henttonen
SSO päihitti
Salkkarin
soutukisassa
Järjestämme Pientalorakentamisen Kehittämiskeskuksen
PRKK ry:n kanssa remonttikoulun
ti 3.2.2015 klo 17.30-21.00 Salon lukiolla (Kaherinkatu 2, Salo).
hanna Kaskia, Antti Suoranta ja Stefan Ekblad.
Salkkarin joukkueessa taistelivat Jarkko Turpeinen,
Johanna Käkönen, Milko
Warinowski ja Sirpa Tamminen.
SSO haastoi seuraavaksi
kilpakumppanikseen LähiTapiola Etelän.
Suunnitteletko omakotitalon remonttia tai peruskorjausta. Se
on meidän aito takausvastuu, kun ylitakaus poistetaan.
??Jutta teki todella hienon
työn suomalaisten näkökulmasta, eli meillä on tällä
hetkellä ERVV-lainojen vakuutena tilillä 930 miljoonaa
euroa rahaa Kreikalta. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Salon Seudun Sanomien ja SSO:n välinen soutukilpailu käytiin
lauantaina Salon kauppakeskus Plazassa.
Kaksinkertainen mestari
Salon Seudun Sanomat joutui tällä kertaa taipumaan
haastamalleen Suur-Seudun Osuuskaupalle. Poliisin mukaan myös liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittää turman
syitä. Onko haaveissasi vanhan
talon ostaminen ja remontointi. Tule mukaan remonttikouluumme ja saat eväitä
hankkeesi toteuttamiseen!
Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.lyyti.in/prkksalo viimeistään 30.1.
SSO:n voitokkaan joukkueen soutuvuorossa Antti Suoranta
Santander Consumer Finance Oy, Hermannin rantatie 10, 00580 HKI. Poliittisena motiivina taistelujen laajentamiselle hän näkee Ukrainan
hallinnon pakottamisen
suoriin neuvotteluihin.
??Donetskin lentokentän
haltuun ottaminen oli indikaatio siitä, että kapinalliset ovat kyenneet parantamaan sotilaallisia asetelmiaan ja oli odotettavissa, että
he pyrkivät hyödyntämään
tilannetta.
Separatistit ovat ilmoitta-
neet aikovansa edetä ainakin Donetskin alueen ulkorajoille saakka. Jos
hallinto taas pyrkii parantamaan asemiaan sotilaallisilla operaatioilla, Venäjä
syyttää sitä kriisin eskaloimisesta ja saa syyn tukea
kapinallisia.
Aaltolan mukaan taisteluiden kiivastuminen on
synnyttänyt EU:lle ja Yhdysvalloille paineita pohtia
uusia keinoja, myös uusia
pakotteita Venäjää vastaan.
??Yhdysvalloissa on kuultu ääniä sotilaallisen tuen
avaamiseksi. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. 3,6-6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94-109 g/km.
Kia Venga autoveroton hinta alk. Sisätilat on järjestetty
minikokoiseksi terveyskeskukseksi.
??Hammaslääkäreitä, kirurgeja, yleislääkäreitä,
psykiatreja, gynekologeja,
luettelee vastaanoton sihteeri Maria Spiliotopoulou
klinikan palveluja.
Asiakkaina on paljon työttömiä, jotka ovat jääneet
ilman sairausvakuutusta.
Ilman sitä julkiseen terveydenhuoltoon on hyvin vaikea
päästä.
Yksi asiakkaista on albanialainen Albert Mena.
Hän on tullut varaamaan
aikaa hammaslääkärille.
Hampaat ovat selvästi isomman remontin tarpeessa.
??Ennen kriisiä olin töissä
rakennustyömailla. Vapaa autoetu alk. = kokonaishinta
alk. 32.506,39 . 15.390 ?
Osallistu 1500 . Tilanne olisi toivoton ilman
perheen apua.
??Asun vanhempieni luona.
He auttavat taloudellisesti.
Raju hevoskuuri on tehnyt
tuhoaan myös kreikkalaisten mielissä.
??Ihmiset eivät hymyile
enää. Mena voisi äänestää konservatiivista Uutta demokratiaa. Arki
on muuttunut stressaavaksi
toimeentulosta murehtimiseksi ja tarjousten seuraamiseksi.
Vapaaehtoistyö
kukoistaa
Jotain hyvää kärsimys on
kuitenkin saanut aikaan.
Kreikkalaiset ovat herän-
Vapaaehtoistyötä tekevä hammaslääkäri ja Syriza-puolueen kannattaja Elisavet Delagrammatika keskustelee albanialaisen asiakkaan Albert Menan kanssa myös paperittomia maahanmuuttajia auttavalla ilmaisella lääkäriasemalla Omoniassa Ateenan keskustassa.
neet vapaaehtoistyöhön.
Avustusjärjestöjen määrä
on kasvanut Kreikassa selvästi viime vuosina. Ihmiset
pysyivät kotona ja katsoivat
televisiota.
??Kun kriisi iski, ihmiset
ymmärsivät, että heidän
täytyy osallistua politiikkaan. EU puolestaan
varoitti taistelujen laajenemisen huonontavan sen ja
Venäjän suhteita entisestään.
Ukrainan konfliktin ratkaisusta käytiin neuvotteluja viimeksi tällä viikolla.
Venäjän, Ukrainan, Saksan
ja Ranskan välisten neuvottelujen tulokset ovat
kuitenkin olleet laihoja.
Perjantaina kapinalliset
hylkäsivät rauhanneuvottelut kokonaan.
Kriisi jätti ruman jäljen
kreikkalaisten hampaisiin
Lääkärit paiskivat palkatta töitä
paikatakseen leikkauspolitiikan haavoja.
Uusi Kia Sorento.
Näyttävä ja laadukas.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Valitse isojen maasturien uusi suunta.
Hinta alk. 15.390 ?. 3.922 . EU-yhd. Vapaa autoetu alk. 9-17, la 10-14, su 25.1. 435 ?/kk, käyttöetu alk. 5,6-6,5 l/100 km, CO2-päästöt 117-154 g/km.
Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Protestipuolue
lupaa lopettaa leikkauspolitiikan.
Vaalien alla Delagrammatika päätti liittyä mukaan
Syrizan ehdokaslistalle.
??Monta vuotta poliitikot
yrittivät vakuuttaa, että äänestäjien ei kannata sekaantua politiikkaan. 43.590 ?. 5,7-6,7 l/100 km, CO2-päästöt 149-177 g/km.
Kia Rio autoveroton hinta alk. Vapaa autoetu alk. 11-15
www.delta.fi
R
Donetsk
www.kia.fi
NYT DELTASTA HUIPPUEDULLINEN RAHOITUS!
K
Luhansk
Menestyksen
takana Venäjän tuki
Mariupolissa käytiin taisteluja jo elokuussa, mutta silloin Ukrainan hallituksen
joukot olivat niskan päällä. Nyt asetelma näyttää
muuttuneen. + arvioitu autovero alk. Ukrainalle ei
ole viety aseita vielä, vain
muita varusteita. + arvioitu autovero alk. (STT?NTB)
Lehtikuva/AFP/Philippe Desmazes
Satamakaupunki Mariupolin
hallinta olisi askel kohti Krimiä
Tutkijat: Itä-Ukrainan taisteluiden kiihtymisen taustalla Venäjän intressit.
KIOVA | STT?NINA TÖRNUDD,
HANNA KOIVISTO
Kiova
U
A
I
N
A
LD
OV
Tuhoutuneita autoja Mariupolin satamakaupungissa lauantaina
24. tammikuuta. Lappalainen
uskoo, että menestyksen takana on Venäjän tuki.
??Separatistit ovat nyt sotilaallisesti vahvempi toimija ja kyenneet kiivastuttamaan taisteluja.
Menestyminen taisteluissa vain vahvistaa käsitystä,
että he ovat saaneet materiaalista ja joukkojen tukea
hakemaan ratkaisuja, ei
neuvottelupöydässä vaan
sotilaallisesti. 495 ?/kk, käyttöetu alk. 19.589 ?. matkalahjakortin arvontaan
liikkeessämme tai osoitteessa
www.kia.fi
Kia Sorento autoveroton hinta alk. Puolueen mukaan kerjääville pitäisi muun
muassa antaa sosiaalitukea, kansallisuudesta riippumatta. Kaupungin virkamiesten mukaan Itä-Ukrainan
kapinallisten raketti-iskut olivat sytyttäneet tuleen useita rakennuksia.
Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / OLGA IVASHCHENKO
Ukrainan
keinot vähissä
Donin
Rostov
Mariupol
A
Asovanmeri
Kapinallisalueet
Yhteenotot
Ukrainan
mukaan
V E N Ä J Ä
K R I M
Novorossijsk
Sevastopol
STT, lähteet: Ukrainan turvallisuus- ja puolustusneuvosto, AFP
ulkopuolelta.
Lappalaisen mielestä nyt
on Venäjälle otollinen hetki
toimia sotilaallisesti, sillä
EU on ilmoittanut tarkastelevansa pakotteita seuraavan kerran maaliskuussa.
??Lisäksi hallinnon asema
Venäjällä on vielä toistaiseksi vahva, vaikka maa
onkin kovissa talousvaikeuksissa.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika
Uudet Kiat ensiesittelyssä!
Tervetuloa viikonloppunäyttelyyn.
Avoinna tänään klo 11-15.
Aaltola arvioi, että Venäjä
haluaa näyttää, etteivät pakotteet ja talouden ahdinko
saa sitä luopumaan tavoitteistaan.
??Venäjän halu päästä
eroon pakotteista saa sen
Ukrainan hallituksen keinot ratkaista kriisiä sotilaallisesti ovat Lappalaisen
mielestä vähissä.
??Jos se ei tee mitään, on
selvää, että kapinalliset
pyrkivät lisäämään vaikutustaan ja aluettaan. Syrizan vahvuus piilee
pääosin tämänkaltaisissa ihmisissä.. Edellyttää
myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. On menetetty usko
elämään.
Delagrammatikan mielestä keskiluokka on hävinnyt
kriisin mukana. + arvioitu autovero alk. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. 255 ?/kk. = kokonaishinta
alk. Hallitus on myös luvannut lisärahaa romani-
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
(02) 770 2314
en elinolojen parantamiseen Romaniassa.
Norjassa kunnille annettiin jo viime vuonna oikeus
kieltää kerjääminen omalla alueellaan.
Pyrkimystä kerjäämisen kieltämiseksi on myös arvosteltu. 835 ?/kk, käyttöetu alk. Kuvien autot erikoisvarustein.
1,9 %
Esimerkkilaskelma: Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics hinta toimituskuluineen
15.789,87 ?, käsiraha 3.500 ?, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 2.000 ?, korko 1,9 %,
perustamiskulu 195 ?, käsittelymaksu 9,95 ?/kk, kk-erä 199,45 ?, kulut yht. 12.280,54 . 1.487,50 ?,
tod. Tavallisista
asioista, kuten harrastuksista tai kesälomamatkoista, on pitänyt luopua. Etyj vaati kaikkia osapuolia pidättäytymään väkivaltaisuuksista,
kuten Grad-rakettien käytöstä, ja tuomitsi erityisesti
siviilialueiden käyttämisen
sotatoimiin. Opposition keskustapuolue
vahvistaa tukevansa hallituksen kieltoa tietyin edellytyksin. = kokonaishinta
alk. 10.483,61 . tammikuuta 2015
Ulkomaat
Kerjäämisen kieltäminen etenee Norjassa
OSLO. 19.589 ?
Kia Rio.
Uudistunut suosikki.
Uudistuneessa Kia Riossa yhdistyvät liike,
ketteryys, ilo ja huolettomuus.
Hinta alk. Hän
kannattaa laitavasemmiston Syrizaa. vuosikorko 4,14 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 13.777,37 ?. Päähallituspuolue
olisi hyvä valinta, koska se
ollut vallassa jo pidempään.
Elisavet Delagrammatika
on valinnut toisen tien. Myös
tällä ja viime viikolla tapahtuneet iskut busseihin
ovat tappaneet siviilejä.
Tommi Lappalainen
Maanpuolustuskorkeakoulusta uskoo, että lännen
toimet Venäjää vastaan
kovenevat, jos siviiliuhreja
tulee lisää.
??Sodankäynti on jo ollut
siviilien kannalta vaikeata.
Nyt näyttää siltä, että si-
viiliuhreja voidaan odottaa
lisää.
Sekä Etyj että EU ottivat
lauantaina kantaa viime
päivien taiteluihin ja siviiliuhreihin. 43.590 ?
ATEENA | STT?ANNU MARJANEN
Kia Venga.
Päivitetty tilaihme.
Mitä korkeammalla istut,
sitä pidemmälle näet.
Hinta alk. 2.509,46 . Luotonantajana esim. Monet
niistä, jotka käyvät, eivät
pysty maksamaan laskujaan, Delagrammatika sanoo
Ateenassa.
34-vuotias kreikkalainen
on kannatellut yksityistä
hammasklinikkaansa pystyssä kriisivuosien ajan.
??Ennen kriisiä aloittelin
uraani, ja minulle jäi vuodessa käteen noin 10?000 euroa.
Viime vuonna viivan alle
jäi 500 euroa miinusta. 15.067 . 655 ?/kk. Venäjän tavoite on kokonaissopimus
lännen kanssa, iso turvallisuusratkaisu Euroopassa ja
Venäjän lähialueilla.
200 km
MO
Itä-Ukrainan taistelut kiihtyivät entisestään lauantaina, kun kapinalliset aloittivat hyökkäyksen strategisesti tärkeään Mariupolin
satamakaupunkiin.
Noin puolen miljoonan
asukkaan Mariupol sijaitsee Asovanmeren rannalla
Venäjän itseensä liittämän
Krimin ja idän kapinallisalueiden tieyhteyden varrella.
Strategian pääopettaja,
majuri Tommi Lappalainen Maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi, että
hyökkäyksen sotilaallisena
tavoitteena on levittää taisteluja Krimin suuntaan ja
saada ainakin mahdollisuus
maayhteyden luomiseen
Krimille. Kuvat,
joita nyt tulee Ukrainasta,
lisäävät Yhdysvalloissa halua tukea.
Mariupolissa käytiin taisteluja jo elokuussa, mutta silloin
Ukrainan hallituksen joukot olivat niskan päällä. EU-yhd. + toimituskulut 600 . siviiliuhrien
määrä nousussa
BRYSSEL/KIOVA/MARIUPOL | STT
Siviiliuhrien määrä on lisääntynyt viime viikkoina
Itä-Ukrainan taisteluissa.
Lauantaina Mariupoliin
tehdyissä raketti-iskuissa
kuoli uutistoimisto AFP:n
mukaan noin 30 ihmistä,
joista suurin osa oli siviilejä.
Lisäksi satakunta ihmistä
haavoittui ja useita rakennuksia syttyi tuleen. EU-yhd. Hyväntekeväisyys on ollut maassa
aiemmin vieraampaa, sillä
hädän hetkellä kreikkalaiset
ovat tottuneet nojaamaan
tiiviisiin perhesiteisiin.
Elisavet Delagrammatika
käy joka viikko auttamassa
vapaaehtoispohjalta toimivalla klinikalla, jossa asiakkaille tarjotaan akuuttia
hammashoitoa ilmaiseksi.
Järjestöllä on vastaanottoja
ympäri pääkaupunkia, yksi
aivan Ateenan keskustassa.
Ulospäin klinikka näyttää
tavalliselta kerrostaloasunnolta. Meriniitynkatu 15
Automyynti: 0207 408 611
Avoinna ark. Nyt olen
ollut työttömänä neljä vuotta, hän sanoo.
?Politiikkaan ei
kannata sekaantua?
Albert Mena kertoo, ettei hänellä ole äänioikeutta sunnuntain parlamenttivaaleis-
sa. Norjan porvarillinen vähemmistöhallitus
näyttää saavan läpi lakiehdotuksen kerjäämisen kieltämiseksi koko maassa. Rahoitustarjous on voimassa
31.1.2015 asti ja koskee uusia tilauksia.
SALO . Lappalainen katsoo, että kiikarissa
voivat olla koko Donetskin
ja Luhanskin alueet, joista
osia on hallituksen joukkojen hallinnassa.
??Se kuitenkin tarkoittaa,
että kapinallisten täytyy yli
kaksinkertaistaa nyt hallitsemansa alue, ja kuten Donetskin lentokentän valtaaminen osoitti, se on erittäin
hidasta toimintaa.
Separatistit valtasivat Donetskin lentokentän perjantaina kuukausia kestäneiden taisteluiden jälkeen.
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %)
ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %).
Hammaslääkäri Elisavet
Delagrammatika saisi
kysynnän puolesta paiskia
töitä yötä päivää. Ongelma
vain on, että siitä ei saa enää
rahaa.
Vuosia jatkunut kriisi on
jättänyt ruman jäljen kreikkalaisten purukalustoon.
??Asiakkaiden määrä on
vähentynyt selvästi. 315 ?/kk. Nyt asetelma näyttää muuttuneen.
Raketit tappoivat
kymmeniä . + toimituskulut 600 . + toimituskulut 600 . Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari Nils Muiznieks on kehottanut Norjaa luopuman
kieltohankkeesta
näytesalkulla, joka sisältää muun
muassa joitain näytteitä
konsertissa sekä oman raportin/arvion tilaisuudesta.
Mukaan tulee lisäksi oppilaan itsensä kirjoittamana
oma musiikillinen elämäkerta.
Esimerkiksi musiikin lukiodiplomin suorittamisen
edellytyksenä on vähintään
neljän musiikin lukiokurssin
suorittaminen.
Arvioinnissa annetaan numeroarvosana sekä lisäksi
sanallinen arvio. (STT)
Nerudan
kuolema tutkitaan
vielä kerran
Chileläisrunoilija Pablo
Nerudan kuolema aiotaan tutkia vielä kertaalleen, kertoo BBC. Salossa tehtävät
konsertit vastaavat musiikkiprojektia.
Projekti eli siis konsertti
raportoidaan ns. j a n n e k i l p a i l u . Se on Pipsa Longan dramatisointi Tove
Janssonin elämäkerralMaanantaina ja tiistaina omat musiikkidiplomikonserttinsa Salon lukiolla pitävät Aaro Saarinen, Emi Riiko, Iina-Sofia Tinell, Heini Turunen, Pilvi Koskinen, Amanda
Nurmi, Saana Kasurinen ja Kamilla Lindqvist.
toteuttava ohjelma syntyi
luonnostaan.
Diplomikonserttien toteuttamisesta on oppilaiden
mukaan tullut tietynasteista kilpailua. Sääli vain, että paikoin
lavalla oli niin hämärää, että asusteiden yksityiskohdat
jäivät osittain piiloon.
Harvinaista kyllä, koko
produktion lähtökohta on
ollut juuri visuaalinen ilme.
Kenties juuri siksi saksalaisen Immo Karamanin
ohjaus . Repliikit ovat usein
lyhyen puoleisia ja kokonaisuus jää fragmentaariseksi.
Sen sijaan teoksessa on pitkiä välisoittoja joiden aikana
nähdään taidokasta tanssia
ja pantomiimia. Esimerkiksi vangitun ketun
musiikki soi sydäntä särkevänä. Luvassa on neljä
omaa sävellystä.
Konserttien esiintyjät löysivät toisensa helposti. Oopperan
parasta antia onkin rikas orkesterisatsi, jonka orkesteri
Dalia Stasevskan johdolla
toteutti parhaalla mahdollisella tavalla.
Ovelan ketun keskushahmoksi nousi Jaakko Kortekankaan Metsänvartija.
Kortekangas on uransa siinä
vaiheessa, että nyt kaikki
tuntuu onnistuvan: baritonissa on kiinteyttä ja imua
ja tulkinnoissa kokeneen
taiteilijan syvyyttä. Härö osoittaa elokuviensa
kautta, kuinka ihminen
on valinnoissaan samojen
moraalisten kysymysten
ja ongelmien edessä olipa
aikakausi mikä tahansa.
Härö on ohjannut muun
muassa elokuvat: Näkymätön Elina (2002),
Äideistä parhain (2005),
Uusi ihminen (2006) sekä
Postia pappi Jaakobille
(2009). Tämä koetaan
kuitenkin vain hyväksi asiaksi, joka kannustaa tekemään aidosti parhaansa.
Konsertteihin diplomityötään tekevät oppilaat ovat
koonneet taustalleen omat
kokoonpanot, joissa soittaa
muita musiikkilinjalta tuttuja oppilaita. jäi sivuosaan.
Ovela kettu on poikkeuksellinen ooppera, sillä se koostuu enemmän yksittäisistä
kohtauksista kuin jäntevästi etenevästä draamasta. tammikuuta klo
18.
lisia aineksia sisältävästä romaanista Rent Spel.
Kaksi naista ja meri on
novellinäytelmä uteliaisuudesta ja elämänilosta.
Se sisältää kymmenen
Tove Janssonin kirjoittamaa novellia. Muu
solistikaarti teki myös hyvää
työtä, eikä heikkoja lenkkejä
ollut yhtään. f i .
(STT)
Heikki Tuuli/Suomen Kansallisooppera
Ovela kettu
livahti
oopperaan
OOPPERA
RISTO NORDELL
Leo. Arvioinnista vastaa kaksi opettajaa,
joista toinen on kyseisen aineen opettaja.
Diplomi liitetään myöhemmin osaksi ylioppilastodistusta.
Tästä kaikesta on Opetushallituksen antamat viralli-
set määräykset ja ohjeet.
Nuoremmat oppilaat
hoitavat puffetin
Maanantain musiikkidiplomikonsertissa tuovat osaamistaan esille Kamilla
Lindqvist ja Saana Kasurinen sekä Emi Riiko ja
Aaro Saarinen.Tiistain konsertissa esiintyvät Iina-Sofia
Tinellin ja Heini Turusen
lisäksi Pilvi Koskinen ja
Amanda Nurmi.
Tiistain konsertissa kuullaan muun muassa Tsaikovskia ja Apocalypticaa
sekä vaikkapa Timlalandin
Apologize ja James Bluntin
Stay the Night -hitit.
Iltakonserttien lisäksi konsertit pidetään myös aiem-
min päivällä koululla lukiokavereille.
Viime vuoden lopulla, syyslukukauden päätteeksi,
Salon lukiolla suoritettiin
kuluvan lukuvuoden ensimmäiset musiikkidiplomit.
Konserttien väliajalla on
puffetti, jonka järjestävät
nuoremmat musiikkilinjalaiset. Lisäksi diplomin
voi suorittaa muun muassa
tanssissa, käsityössä ja kotitaloudessa.
Diplomin suorittaminen
ei käy tuosta noin vaan
sukkelaan, vaan sen eteen
pitää oikeasti tehdä työtä.
Tämä tapahtuu usein ilman
opettajien valvovaa silmää.
Diplomeja on mahdollista
suorittaa useammastakin
aineesta.
Esimerkiksi Salon lukion
uusimmat diplomikandidaatit ovat itsenäisesti valmistelleet tulevia konserttejaan.
Molemmissa konserteissa
esiintyy neljä diplomiin tähtäävää oppilasta. Esityksen
on ohjannut Saana Lavaste.
Jansson piirtää teoksessa kahden taiteilijan
muotokuvan. Chilen
hallituksen edustajan
mukaan on viitteitä siitä,
että Neruda saatettiin
myrkyttää.
Nobel-palkittu runoilija
ja kommunistipuolueen
tunnettu jäsen Neruda
kuoli vain runsas viikko
sen jälkeen, kun Augusto
Pinochet kaappasi vallan maassa vuonna 1973.
Viralliseksi kuolinsyyksi
sanottiin eturauhassyöpä.
Nerudan ruumis kaivettiin ylös vuonna 2013 salamurhaväitteiden tarkistamiseksi. Pori Jazzin tiedotteen mukaan Minogue ei ole aikai-
semmin juuri esiintynyt festivaaleilla,
joten konsertti on poikkeuksellinen.
Minogue esiintyy Porissa torstaina
16. Vapaa pääsy, tervetuloa!
järj. Yhdessä
Elokuvaohjaaja Klaus
Härö on saanut Luterilaisen kulttuurin säätiön
tunnustuspalkinnon.
Palkintoperustelujen
mukaan Härö kuvaa erityisesti ihmisiä, jotka
ovat elämässään heikoilla.
Usein hän tarkastelee
lapsen kokemusmaailmaa ja kaipausta. Jussi
Lassila on usein käytetty asiantuntija TV:ssä ja radiossa. Valaistus: Matti Leinonen, Rooleissa muun
muassa: Jaakko Kortekangas, Jeni Packalén,
Juhani Riihimäki, Nicholas Söderlund, Waltteri Torikka, Mari Palo ja
Hanna Rantala. Lisäksi Nordea palkitsee kolme parhaiten menestynyttä. Musiikinjohto: Dalia Stasevska.
Harvoin on Kansallisoopperassa kohistu ennakkoon
niin paljon kuin Janácekin
Ovelan ketun visuaalisesta
kokonaisilmeestä.
Siitä vastaa ensi kertaa
siipiään oopperan palkeilla kokeileva Klaus Haapaniemi, Lontoossa asuva
kansainvälisen tason kuvit-
taja ja suunnittelija.
Ennakko-odotukset eivät
pettäneet, sillä Haapaniemi marssitti lavalle Ovelan
ketun eläingallerian koko
komeudessaan: ketut, koira,
kukko, helmikana, sammakko, tikka, hyttynen ja mäyrä
astelivat toisen toistaan visuaalisesti näyttävämmissä
puvuissa, eivätkä ihmishahmojen puvutkaan jääneet
yhtään vaatimattomammiksi. Se tulee
kauniilla tavalla esiin Metsänvartijan loppumonologissa, missä hän muistelee
menetettyä lemmikkikettuaan. Hän tietää kokemuksesta, että oppilaat ovat
omia vahvoja persooniaan.
Kaksiosainen
diplomityö
Musiikkidiplomi koostuu
kahdesta osasta: musiikkiprojektista ja sen jälkeen
tehtävästä kirjallisesta
osiosta. Voittaja
saa 3?000 euroa.
Kilpailusta enemmän:
w w w. (STT)
Kaksi naista
ja meri nähdään
kantaesityksenä
Lahdessa
Lahden kaupunginteatterissa nähdään ensi
keskiviikkona kantaesityksenä Kaksi naista ja
meri. Luvassa on show, Aaro
Saarinen pukee omalta osaltaan tulevan.
. Vaikka
Ovela kettu laulettiin suomeksi, Kortekangas oli ainoa
solisti, jonka sanoista selvää
katsomatta tekstityslaitetta. Jonnan ja
Marin tarina kertoo suhteesta työhön, taiteeseen
ja rakkauteen sekä kielii
elämän painosta ja toisaalta keveydestä ja ilosta. Mari Palo Kettuna ja
Hanna Rantala Kettuneitinä näyttelivät suloisesti ja
lauloivat mallikkaasti. Hän on tullut tunnetuksi
myös näyttelijänä. Salonseutulaisille hän on tuttu Salon Seudun Sanomien kolumnistina.
11.2. niin sujuvaa teatteria kuin se olikin . Hänen suurimpiin hitteihinsä kuuluvat Can?t Get
You Out of My Head, I Should Be So
Lucky, In Your Eyes sekä duetto Where
the Wild Roses Grow yhdessä Nick Caven kanssa.
Yli 25-vuotisen uransa aikana Minogue on myynyt noin 70 miljoonaa
albumia. 1980-luvun lopulla julkisuuteen noussut Minogue on julkaissut
kaksitoista albumia. Lounaismaan Osuuspankin kulttuuriyhdistys. Tulevat musiikkidiplomin suorittajat arvostavat
osaltaan tätä heidän eteensä
tehtävää työtä.
nn
Salon lukion musiikkidiplomikonsertit lukion auditoriossa alkavat
maanantaina 26. Konsertin
kesto on noin kaksi tuntia
eli yhden oppilaan osuus on
puolisen tuntia.
. Janácek: Ovela kettu, ensi-ilta Suomen Kansallisoopperassa 23.1.
2015.
Ohjaus: Immo Karaman.
Visuaalinen kokonaisilme: Klaus Haapaniemi.
Lavastuksen ja puvustuksen toteutus: Mark Väisänen. Yhdistävistä odotuksista erottavaan
todellisuuteen . heinäkuuta. (STT)
Diplomi huviksi ja hyödyksi
Lyhyet
Klaus Härölle
tunnustuspalkinto
Salon lukiossa tehdään tänäkin lukuvuonna useita ainediplomeja.
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
N
eljä kahdeksasta
kädestä nousee
varovaisesti ylös.
Puolet maanantaina ja tiistaina musiikkidiplomikonserttinsa pitävistä Salon lukion oppilaista arvelee,
että suoritetusta diplomista
saattaa olla hyötyä lukion
jälkeen.
Diplomista on esimerkiksi
mahdollista saada yksi lisäpiste tiettyihin jatko-opiskelupaikkoihin pyrittäessä.
. Mutta
säilyykö silti eläin vain eläimenä ja mitkä ovat ihmisten
mahdollisuudet hallita eläimiä?
Yhteistä kummallekin on,
että ne kuoltuansa sulautuvat elämä suureen kiertokulkuun. Laulullisesti Ovela
kettu ei tarjoa suuria aarioita tai huikeita yhtyekohtauksista. Olen harjoitellut omaa
osuuttani kotona, kertoo itsensä ohella kitaraan konsertissa luottava kolmannen
vuoden opiskelija Aaro Saarinen.
Saarinen on samalla konserttien ainoa oppilas, joka
tulee esittämään omaa musiikkia. Tämä näky loputtomas-
ta luonnon kiertokulusta oli
Janácekille niin tärkeä, että
määräsi tuon monologin esitettäväksi hautajaisissaan.
Ooppera on musiikillisesti
mielenkiintoinen: eläinhahmot saavat kauniimpaa ja
koskettavampaa musiikkia
osakseen kuin ihmiset. Tämä onkin Ovelan ketun opetus. Hän on
väitellyt tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa 2011 tutkimuksellaan
Kremliä tukevista nuorisoliikkeistä. Se piste saattaa olla ratkaiseva, tietää Iina-Sofia
Tinell.
Diplomeja voi suorittaa
lukioissa periaatteessa kaikissa niissä aineissa, jotka
eivät ole ylioppilasaineita.
Esimerkiksi Salon lukiossa
näitä aineita ovat musiikki,
kuvataide, liikunta ja mediaoppi. Saman päivän muihin esiintyjiin lukeutuvat John Hiatt
& The Combo, Beth Hart, Melissa
Aldana & Crash Trio ja Juhani Aaltonen Quartet. Poikkeuksena
tiettyjen soitinten soittajien yläikäraja on 21 vuotta
ja joidenkin 22 vuotta.
Voittaja pääsee esiintymään kilpailun yhden järjestäjän Jean Sibelius Orkesterin solistina Helsingin
Musiikkitalon konsertissa
lokakuussa. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Sibeliuksen lempinimeä kantavan
Janne-solistikykykilpailun
tarkoituksena on löytää
klassisen musiikin piiristä
lahjakkaita orkesterisolisteja ja siirtää tietoa Sibeliuksesta nuorelle sukupolvelle.
Kilpailu on avoin Suomessa asuville tai opiskeleville
orkesterisoitinten soittajille, jotka ovat enintään
19-vuotiaita. Esimerkiksi
tiistaina kuullaan kahta
bändiä sekä taustalaulajia.
. Kohtauksissa pohditaan
sadun keinoin ihmisten ja
eläinten suhteita. Esimerkiksi tiistain konsertissa
väliajan jälkeen esiintyvät
Pilvi Koskinen ja Amanda Nurmi ovat tunteneet
toisensa jo pitkään koulun
ulkopuolellakin. Runoilijan Venäjä ja Eurooppa
Kirjailija Riikka Pelo
18.2. Aihe on
9
KULTTUURIKESKIVIIKOT
28.1. Pikkurooleista suosikkini oli Ritva-Liisa Korhosen ylväänä tepasteleva
Helmikana.
Salolaissyntyinen Jussi Lassila on työskennellyt tutkijana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa vuodesta 2006. Musiikkidiplomin suorittaminen on itsestäänselvyys, oppilaat toteavat kuin
yhdestä suusta ja kertovat
edelleen, kuinka he pyrkivät
tuomaan konserteissa omaa
persoonaansa esille.
Taustalla opettaja Marko
Heikura nyökkäilee tyytyväisenä. Intohimona taide
Sanoittaja ja taiteenkeräilijä Vexi Salmi
Tilaisuudet pidetään klo 19 Salon kirjaston Hilkansalissa,
Vilhonkatu 2. venäläiset identiteetit tänään
Tutkijatohtori Jussi Lassila
Ovela kettu on poikkeuksellinen ooppera, sillä se koostuu enemmän yksittäisistä kohtauksista kuin jäntevästi etenevästä draamasta.
kiinnostava, sillä eläinten
inhimillistäminen on ajallemme tavallista. Venäjän poliittisten liikkeiden
lisäksi hän on julkaissut englanniksi, suomeksi ja venäjäksi tutkimuksia itänaapurimme toisen maailmansodan muistin politiikasta, poliittisesta viestinnästä, nationalismista ja populismista. (STT)
Sibeliuksen kunniaksi
uusi orkesterisoittajien kilpailu
Jean Sibeliusta kunnioitetaan uudella valtakunnallisella orkesterisoittajien kilpailulla. tammikuuta 2015
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Kylie Minogue tulee Pori Jazziin
Australialainen pop-tähti Kylie Minogue (kuvassa) on pääesiintyjä Pori
Jazzin Kirjurinluodon konsertissa ensi
kesänä. Kaikki eläytyivät rooleihinsa uskottavalla
tavalla. ja tiistaina 27
Tämä tarina
tuntuu tuottavan vahvojakin mielikuvia, joista osa
kyllä on mukana elokuvassa, mutta osa ei ole.
Reaktion voimakkuus tuli
Pesoselle yllätyksenä.
??Filmissäni on lopultakin
aika neutraali ote lähiöihin.
Se ei nostalgisoi tai romantisoi, mutta tavoitteena ei ollut myöskään inhorealismi.
Kärjistyksien ja liian osoittelun välttäminen voi parhaimmillaan luoda uskottavuutta.
??Sanoisin niin, että Päin
seinää ei anna valmiiksi
pureskeltuja vastauksia kysymyksiin, joita se nostaa
esiin. Apu tuli heille yllättäen.
Viimeaikoina olen ajatellut sitä aikaa, jolloin
hyvä sanoma Jeesuksesta tavoitti uusia seutuja.
Apostolien julistama evankeliumi synnytti pakanallisille seuduille kristillisiä
seurakuntia ja kirkkoja.
Evankeliumin julistajat julistivat anteeksiantamuksen sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta. Se lohduttaa ja tuo turvan, sellaisen turvan jota tarvitsemme.
Haluan luottaa, että apu
tulee minulle ja sinulle Jumalalta. Sen
omistaa melkein kokonaan
noin viidennes ihmisistä.
Loput 80 prosenttia ihmisistä omistavat vain 5,5
prosenttia varallisuudesta.
Köyhimmän 80 prosentin
keskimääräinen varallisuus
on 3?330 euroa aikuista kohti, kun rikkaimman prosentin omaisuus on keskimäärin noin 2,3 miljoonaa
euroa.
ge, Pilanpäiten sekä uutisdraama Newsroom.
Elokuvaohjaajista Pesonen
nimeää esikuvikseen David
Leanin, Sergio Leonen ja
Hayao Miyazakin. Usein
lainaan tietoisesti tai tiedostamatta palasen sieltä
tai täältä, ja yhdistelmästä
syntyy jotain uutta. Hän paransi useita erilaisten tautien
vaivaamia ja ajoi ulos monia
pahoja henkiä.
Mark. Melkein väittäisin, että tuota ei voi opettaa. Vartsala
8 vuotta
Oona
Honkaniemi
25.1. Onnen Hetket ilmoituksia voit
jättää myös verkkopalvelussamme.
Tänään
Musiikki
Onnen hetket
Ilmoituskoot:
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Big Hero 6 Lumo 1 klo 13 (3D)
Madagascarin Pingviinit Lumo 2 klo 13 (2D, dub)
Paddington Bio Stara klo 13.30
Big Hero 6 Vistan Kino, Paimio klo 14.30 (3D)
Paddington Bio-Salo 1 klo 14.30
Eila, Rampe ja likka Bio-Salo 2 klo 15
Paddington Lumo 2 klo 15 (dub)
Big Hero 6 Lumo 1 klo 15.15 (2D)
Big Hero 6 Bio Stara klo 15.30 (3D)
Madagascarin Pingviinit Bio Jännä klo 15.45 (3D)
Big Hero 6 Bio-Salo 1 klo 16.30 (3D)
Big Hero 3 Bio Jukola, Somero klo 16.45 (3D, dub)
Ranskalaista häähumua Vistan Kino Paimio klo 16.45
Päin seinää Bio-Salo 2 klo 17
Eila, Rampe ja likka Lumo 2 klo 17
Eila, Rampe ja likka Bio Stara klo 17.30
Viikossa aikuiseksi Lumo 1 klo 17.30
Viikossa aikuiseksi Bio Jännä klo 17.45
Vares-Sheriffi Bio-Salo 1 klo 18.30
Taken 3 Bio-Salo 2 klo 19
Taken 3 Lumo 2 klo 19
Viikossa aikuiseksi Bio Jukola, Somero klo 19
Viikossa aikuiseksi Vistan Kino, Paimio klo 19
Vares-Sheriffi Lumo 1 klo 19.15
Vares-Sheriffi Bio Stara klo 19.30
Blackhat Bio Jännä klo 19.45
Scifi-sävyihin?
Pesonen paljastaa, että seuraavassa työssään hän aikoo vaihtaa miljöötä.
??Yritän laajentaa tarinaa
lähiöstä jonnekin muualle. Sanoman
kuuleminen ja siihen uskominen vapautti, pienestä
siemenestä kasvoi suuri
puu.
Rohkeus evankeliumin
julistamiseen on ihmeteltävää ja hämmentävää.
Ensimmäiset apostolit
toimivat kuten Jeesus tämän päivän evankeliumissa kun hän sanoi: ?Me
lähdemme nyt täältä ja
menemme naapurikyliin.
Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä
täällä olen.. Mutta tarkoittaako se
Helsingin Punavuorta, Tallinnaa tai Berliiniä, sitä en
vielä tiedä.
Vuoden elokuvan ja vuoden ohjaajan Jussi-ehdokas
Pesonen lisää, että ?jossain
vaiheessa. 2x50 mm 65,värillinen
1x50 mm 50,värillinen
2x50 mm 90,Onnen Hetket on yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta. Ehkä yliarvostetuin on puolestaan Espoon
Westend.
Apu tulee minulle ja sinulle
ONNEA KAI 50v!
T:Äiti ja Isä
Sisko perh.
PÄIVÄN SANA
Päivän evankeliumissa
Markus kertoo miten Jeesuksen julkisen toiminnan
ensimmäisinä hetkinä näköalansa kadottaneet ihmiset saivat apua.
Se kertoo kuinka Jeesus
paransi useita sairaita.
Erityisesti Markus kun
Jeesus paransi Simonin
anopin. Vuonna 2016
sen osuus ylittää 50 prosenttia.
Maailman varallisuuden
toinenkaan puolikas ei ole
jakautunut tasaisesti. 1x50 mm 35,mustavalk. Salo
7 vuotta
Kreetta ja Kaarlo Halkilahti
25.1. On helppo olla samaa mieltä: tyttären ja äitiä
esittävän Toivasen kohtauksissa on ruutia.
Nuori ja hieman vanhempi
lähiöbööna seikkailevat nimeltä mainitsemattomassa
kaupunginosassa. Halikko
7 vuotta
Kustaa
Lamminen
25.1. Näiden terveeksi tulevien ihmisten suuri
huoli poistui. Oma
metodini on huonomuistisuus: voin pitää tulosta
omanani, kun en muista,
mistä olen mitäkin lainannut.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Elokuvat
Antti Heikki Pesosen pitkä
esikoisfilmi Päin seinää
rohmusi Jussi-ehdokkuuksia.
STT | PERTTI MATTILA
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
ollut kovin alavireisenä,
kuin sairaana.
Olen kuullut puheissa
luovuttamista ja tappiolle joutumisen alistumisen
tunnun. Kohtaan usein
kirkon laskevien lukujen
synnyttämää periksi antamisen mielialaa. Hän on laupeuden
ja armon Isä.
Juho Kopperoinen
vt. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Myös itse
olen joutunut kysymään,
että vieläkö evankeliumi
on elävä siemen?
Kuitenkin haluan uskoa,
että saarna Jumalan valtakunnasta on vieläkin
tulvillaan iloa ja rauhaa.
Se julistaa syntien anteeksiantamusta Jeesuksen
nimessä ja veressä. Asiakaspalvelumme sijaitsee osoitteessa Örninkatu 14, Salo, ark.
8.30?15.30. On myös toisenlaisia
huolia.
Viime aikoina on monen
evankeliumin julistajan ja
vastuunkantajan mieliala
kalenteri@sss.fi
Musiikkijuhla klo 11 Salon helluntaiseurakunnassa (Mököistenkatu 18), Fredrik Martin ja Iisak Vilanderin lauluryhmä Raaseporista
Kahvikonsertti Suomusjärven kirjastossa (Kitulantie 1) klo
15, Anniina ja Samuli Jokinen esittävät musiikkia moneen
makuun, järj. Pohdin vasta myöhemmin, mitä
ja miksi tuli tehtyä.
Pesonen myös väittää, että
elokuvantekijän tärkeimpiä
avuja on huono muisti.
??Mikään luova lopputulos ei sikiä tyhjästä. 1: 33-34
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Löytölaari- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Lähiö on
suomalaisille
mielikuvien
peili
Jos ohjaajan pitkä esikoiselokuva kahmii viisi Jussiehdokkuutta, on syytä nostaa hattua. Pertteli
10 vuotta
Saga
Frimodig
25.1. ja
6 vuotta Yusuf Arslan 12.1.
Salo
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Mielenkiintoisimpia
ovat katsojien omat tulkinnat, ei se, mitä olen tarinalla yrittänyt sanoa, leffansa
myös käsikirjoittanut Pesonen linjaa.
Uskottavuutta tuo niin
ikään se, että ohjaaja (s.
1982) on sinut filminsä miljöön kanssa.
??Tosin olen asunut jo 10
vuotta Helsingin kantakaupungissa, mutta kasvuvuoteni vietin lähiössä. häntä kiinnostaisi tehdä genre-elokuva.
??Genre olisi science fiction. tammikuuta 2015
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Paavo, Pauli, Paul, Paulus, Paavali
Ruotsinkielinen kalenteri:
Paul
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Joonatan
Ruotsinkielinen kalenteri: Jonatan
Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Oma
nuoruuden mielenmaisema
ja kasvuympäristö pilkistävät tässä elokuvassa.
Betonibrutalismia
Tapaninpäivänä ensi-iltaan
tulleen elokuvan pääosassa
nähdään Armi Toivanen,
joka tähditti myös Pesosen
palkittua lyhytfilmiä Korsoteoria (2012). Miespääosan
näyttelee Eero Ritala Jussi-ehdokkuuden arvoisesti.
Iloisin yllätys Pesoselle on
kuitenkin ollut teinityttären rooliin löydetty Mimosa
Willamo.
??Koekuvauksista löytynyt
Mimosa osasi vaistonvaraisesti puhua niin, että se
tuntui todelta. Paikka
onkin yleispätevästi mikä
tahansa hieman vanhempi
lähiö.
Jos Päin seiniä -elokuva
olisi rakennus, ohjaaja-käsikirjoittaja tietää oitis, millainen rakennus se olisi.
??Tämä leffa olisi ilman
muuta betonibrutalismia
edustava kuutiomainen kerrostalo.
Ja niitähän Suomessa piisaa.
ONNEN HETKET
1x30 mm 20,1x50 mm 35,-
2x25 mm 35,2x50 mm 65,-
Muita tapahtumia
Yhteislaulutilaisuus Perniön karjalaisten 70-vuotisjuhlavuoden merkeissä Perniön seurakuntatalossa klo 15, järj.
Perniön karjalaiset
Syntyneitä
Antti Heikki Pesonen paljastaa, että seuraavassa työssään hän aikoo vaihtaa miljöötä.
Porco Rosso oli ahaa-elämys
Elokuvaohjaaja Antti Heikki Pesonen listasi, mitkä
elokuvantekijät, tv-sarjat ja
lähiöt ovat hänen suosikkejaan tai inhokkejaan.
Suomen lähiöistä eniten
mainettaan parempi on Pesosen näkövinkkelistä Vantaan Korso. Muurla
3 vuotta
Miki
Rannikko
25.1. Etenen sinne, mikä
itseäni koskettaa, mikä herättää tunnereaktion. Lahja joko on tai sitä ei
ole.
Pesonen kehaisee, että
Willamo on saanut kiitosta
ja Jussi-ehdokkuuden ansaitusti. Antti Heikki
Pesonen pitää kuitenkin
tärkeämpänä, että lähiökuvaus Päin seinää näyttäisi
osuneen suomalaisten tunnemuistiin.
??Katsojat heijastavat omia
mielikuviaan ja muistojaan
lähiöteemaan. Halikko
11 vuotta
Niilo Lehtonen 25.1. Niin hän lähti
ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa
ja karkotti pahoja henkiä.
Tämän päivän ihmisen
huolet ovat osin samoja
kuin evankeliumissa, on
sairautta, on vihan ja sotien aiheuttamaa turvattomuutta, koemme ristiriitoja ihmissuhteissa ja
huolehdimme toimeentulosta. Alan tehdä
ilman tarkkaa suunnitelmaa. Onnen Hetket ilmoituksia
voit jättää tuomalla ne asiakaspalveluumme viimeistään kaksi päivää ennen
julkaisupäivää. Mutta tähtäimessä ei
ole puhdas tieteiselokuva,
siinä olisi scifi-vaikutteita.
Samalla tavalla Päin seiniä
ei ole puhdas draamafilmi,
se yhdistää mustaa komediaa draamaan.
Kovin tarkasti Pesonen ei
tulevaa visioi.
??Luotan elokuvatekijänä intuitioon. Muurla
8 vuotta
Sissi
Frimodig
20.1. Heikoimmista
kollegoistaan filmiohjaaja
tahdikkaasti vaikenee.
SSS/Minna Määttänen
Salon Seudun Sanomat
julkaisee viikoittain
vastasyntyneen kuvan
Syntyneitä-palstalla.
Kuva otetaan
Salon aluesairaalan
synnytysosastolla.
tyttö: 20.1.
Elisa ja Pasi Kokkonen,
Turku
poika:
13.1. Jonna ja Matti Raukola, Kuusjoki
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Jere
Laine
25.1. Miyazakin animaatio Porco Rosso
oli Pesoselle nuorena iso
ahaa-elämys. lääninrovasti, kirkkoherra, Länsi-Turunmaan
suomalainen seurakunta
Tv-sarjat ovat eläneet ohjaajan mielestä kukoistuskautta Yhdysvaltain kaapeli-tv:n esiinmarssin myötä.
Siksi hän nimeää suosikeiksi kolme melko tuoretta sarjaa, Breaking Badin, Game
of Thronesin sekä True Detectiven.
Pahnanpohjimmaisiksi kelpaavat puolestaan Entoura-
Maailman
rikkain prosentti
omistaa pian
enemmän kuin
loput yhteensä
PARIISI | STT?AFP
Kuilu rikkaimpien ja köyhimpien ihmisten välillä
kasvaa nopeasti, kertoo
avustusjärjestö Oxfam.
Brittijärjestön mukaan ensi vuonna rikkain prosentti
omistaa jo enemmän kuin
kaikki muut yhteensä.
Rikkaimman prosentin
osuus globaalista varallisuudesta on kasvanut vauhdikkaasti viime vuosina.
Esimerkiksi vuonna 2009
rikkain prosentti hallitsi
44 prosenttia maailman varallisuudesta. Suomusjärvi-Seura
Kuvalla:
mustavalk. ja
9 vuotta Nella Lehtonen 4.1.
Klaukkala
7 vuotta
Eemeli
Seppälä
9 vuotta
Yakup Arslan 25.1
02?777
1400
Lisää tarjouksia www-osoitteissa
teknisetsalo.fi
tekniset.fi
11. Luottoraja on 1 000 - 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 %
ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.
SUOMALAISTEN PUOLELLA
Liikekeskus Valuri, Savenvalajankatu 3
Ark.10?18, la 9?15
Puh. TUOHEN muusta käytöstä
maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. tammikuuta 2015
Meiltä kaikki laitteet
kotiin kuljetettuna ja käyttövalmiiksi
asennettuna edullisesti.
HYVÄ SÄÄ TULLA OSTOKSILLE
Ti 27.1.
Ke 28.1.
Ma 26.1.
Päivä: +1°C
Yö: -3°C
k 4 m/s
SALO
Päivä: +1°C
Yö: -1°C
4 4 m/s
Päivä: +1°C
Yö: -2°C
k 4 m/s
To 29.1.
Päivä: +1°C
Yö: -2°C
k 4 m/s
SUNNUNTAI 25.1.2015 | Ota talteen, hyödynnä tarjoukset
32 ?
15,6?
,
9
19
349,-
va,
a
t
t
e
n
n
a
k
Tehokas käy t töön!
v aik ka peli
,
9
9
4
UUTUUS!
10,1?
,
9
6
1
649,-
Full HD LED TV
L32E3004
Kannettava tietokone
E5-551G 15,6?
?
?
?
15,6? LED taustavalaistu näyttö ? AMD A8-7100 neliydinprosessori
max 3.0GHz ? keskusmuisti 8 GB ? kiintolevy 1000 GB + 8 GB SSD
näytönohjain RAdeon R7 M265 2GB omalla muistilla
akun kesto jopa 7 h
ERIK
,-
MEMOPAD 10,1. TUOHI MasterCard on kansainvälinen
maksuaika- ja luottokortti. TUOHI on jatkuva luotto, se on
voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9,
Helsinki. 1/as.
SALO
Osta nyt, maksa ostoksesi
takaisin TUOHELLA
10 tasaerässä.
Kun teet ostoksesi 1.1. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (1/2015)
ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. - 31.1.2015 välisenä aikana
vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä,
maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 ?/kk. Wi-Fi, 16 GB
? terävä 10,1? 1280 x 800 -resoluution IPS-paneeli
? huipputehokas Qualcomm Snapdragon S4 Pro -neliydinsuoritin
? etu- ja takakamera ? jopa 10 tunnin akunkesto videontoistossa
? Android KitKat 4.4 & ASUS ZenUI -käyttöliittymä
? paino ainoastaan 510 g
ME103K-1B003A
? 32? HD ready ? 100 Hz Clear Motion Index -kuvanlaatu ? antenni- ja kaapelitalouden HD-virittimet ? 2x HDMI, 1x USB
? energialuokka A+
N
Y
Ä
T
O
R
E
M
OISNU
379
A
I
S
K
U
O
J
R
A
NÄ T
,
9
79
1099,-
660,-
Tä y t t ö m ä ä
9 kg
rä
00
L inkous 16
k ierr/min
Ä
R
E
x
0
1
Astianpesukone
ActiveWater SMU50E62SK
?
?
?
100H z CMI t
e
HD - v ir i t t im
yläkorin korkeuden säätö, antaa lisää tilaa suurikokoisille astioille ? AquaStop suojaa vesivahingoilta
sataprosenttisesti laitteen koko käyttöiän
luukun lapsilukko estää oven tahattoman avaamisen
pesun aikana ? VarioSpeed ? täydellisen puhtaat ja
kuivat astiat 50 % lyhyemmässä ajassa ? laseja suojaava
tekniikka huolehtii arvokkaidenkin lasien pesusta
hellävaraisest
Vario Speed toiminto pesee astiat puolet nopeammin
pesutuloksesta tinkimättä
9k0/10 kk
42
/k
kk
5,-/k(k/10
u
s
k
a
m
o
oit
*
sis. tilinhottohinta 429,Lu
Uusinta tekniikkaa
yhteydenpitoon
Katso s. 2
tarjoushintaan
Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät kuitenkin enintään 31.1.2015 saakka (ellei toisin mainita). SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,9 %. 4
Ä
R
E
x
0
1
9k0/10 kk
Pyykinpesukone WAW32699SN
84
?
?
?
?
?
?
/k
kk
5,-/kk( /10
u
s
k
a
m
o
oit
*
sis. tilinhottohinta 849,Lu
edestä täytettävä ? ISO LED näyttö
erittäin energiatehokas ja hiljainen
10 vuoden moottori takuu
ComfortControl näyttää energian- ja
vedenkulutuksen
I-DOS nestemäisen pesuaineen
automaattinen annostelu
energia luokka A+++ -30%
Täydellisiä kodinkonepaketteja
Katso s
tammikuuta 2015
SUOMI?SANOMAT
Tarjoushintaan parasta tekniikkaa keittiöön ja kodinhoitoon
AT
A
K
K
U
D
A
A
L
N Y T HUIP P U DINKONE PA K E T I T
T KO
E
S
I
!
R
N
E
A
T
A
S
T
O
N
I
R
H
N
MA A
O
T
T
A
M
O
K
US
s
In duk t io t a
,
0
295
o
5621,10 x ER Ä
0k0/10 kk
300
P y r ol y y si puhdis t us
/k
0 kk
u 5,-/kk( /1
s
k
a
m
o
it
*
o
h
,n
0
li
0
sis. ti ottohinta 30
Lu
In duk t io t a
,
5
189
2495,-
so
to
K ier toilmatoimin a
r engasvas t uksell
Häl y t y sa jas t in
ari
P ais tolämpömi t t
Induktio keittotaso REI6640XBA
? ruoat valmistuu nopeasti, turvallisesti ja tarkasti ? aikaa ja vaivaa
säästyy ? hipaisukytkimet
? digitaalinäyttö
Monitoimiuuni ROP37902XO
ProFresh-järjestelmä takaa mm. oikean ja ihanteellisen
kosteustason, MultiAir Flow -tekniikka ? tasaisen kylmä ilman
virtaus, vaakaa lämpötila ja kosteus ? elintarvikkeet säilyvät
paremmin -> todellista säästöä ? energialuokka A+ ? mitat: K 180,
L 59,5, S 60 cm ? väri: teräs
?
?
?
Integroitava astianpesukone RDT16012FA
Induktiotaso keittotaso HK634200FB
? monipuoliset pesuohjelmat mm. 30 min pikapesu, Tehopesu 70°C,
Auto 45-70°C ? hiljainen äänitaso 47 dB(A) ? ajastin 1-19 h
? digitaalinäyttö
,
9
9
8
94
/k
/10 kk
su 5,-/kk
oitomak 949,- ( *
h
n
li
ti
.
sis
inta
Luottoh
,
9
27
1249,-
90k/10 kk
32
/k
k
,-/kk /10 k
maksu 59,- ( *
o
it
o
h
n
li
sis. ti ottohinta 32
Lu
Kuivausrumpu
EDH3674PW3
?
?
energialuokka A+ ? lämpöpumpputekniikka ?
todella pieni energiankulutus ? täyttömäärä on 7 kg
automaattiset kuivausohjelmat ? suuntaa vaihtava
rumpu ? vähemmän ryppyjä
?
?
?
energialuokka on A++ ? täyttömäärä on 7 kg
linkousnopeus on 1600 kierr./min
TimeManager-toiminto ? säädä pesuohjelma oman
aikataulusi mukaan ? monipuoliset ohjelmat
Meiltä
myös tornin
asennussarja
Ulosvedettävä
asennussarja
STA9
349,-
10 x ER Ä
Tä y t t ö m ä ä r
6 kg
Pesukone
EWPT4761FW
L inkous on in
/m
.
r
r
e
i
k
0
0
6
1
kiertoilmatoiminto rengasvastuksella ? ajastusautomatiikka,
elektroninen lämpötilan ohjaus,
pyrolyysipuhdistus ? elektroninen luukun lukitus
energialuokka A-20%
Integroitava astianpesukone RDT16012FA
? monipuoliset pesuohjelmat mm. 30 min
pikapesu, Tehopesu 70°C, Auto 45-70°C ? hiljainen
äänitaso 47 dB(A) ? ajastin 1-19 h ? digitaalinäyttö
? neljä induktioaluetta, hipaisukytkimet, erillinen ajastusmahdollisuus
keittoalueille, automaattinen virrankatkaisu
? Power -pikatoimiminto nopeuttaa nesteen kiehauttamista
90k/10 kk
/kk
0 kk
u 5,-/kk( /1
s
k
a
m
o
*
oit
sis. tilinhottohinta 1945,Lu
? todella tilava 245 l jääkaappi ? 92 l pakastin ? erinomainen
energialuokka A+
Jääviileä S73800KMX1
10 x ER Ä
19 4
Jääpakastinkaappi RJP4532
? NoFrost ? elektroninen lämpötilanohjaus, automaattinen
pikapakastus ? LED-valaistus ? energialuokka A+ ? Super Cabinet
? korkeus 180 cm ? väri: teräs
P E S U T ORNI
Y H T EENS Ä
50/10 kk
Suomalaiseen keittiöön suunniteltu
valmis kodinkonepaketti.
Pakastinkaappi A72900GNX0
?
10 x ER Ä
169,-
99 ,-
ä
,
0
45
en
Suomalais t
suosima
749,-
Pyykinpesukone
L61260TL
?
?
?
k
/kk /10 k /10 kk
,-/k(k
5
u
s
k
a
*
hoitom
sis. tilin ottohinta 500,Lu
automaattinen tasapainon tunnistus
Soft Opening ? digitaalinäyttö ? äänitaso pesussa
56 dB(A) ? max. linkous 1200 r/min ? täyttömäärä 6 kg
energialuokka A++
90k/10 kk
34
/k
k
,-/kk /10 k
maksu 59,- ( *
o
it
o
h
n
li
4
sis. ti ottohinta 3
Lu
,
9
29
399,-
10 x ER Ä
00
0
5
10 x ER Ä
Pyykinpesukone
RTT5090
?
?
?
tuuletusventtiili säilyttää rummun aina
raikkaana ja puhtaan tuoksuisena ? ajastintoiminto ? itsepuhdistuva pesuainelokero
linkous 900 r/min
monipuoliset pesuohjelmat
Astianpesukone
RW4501
?
?
?
?
30 min pikapesu 65°C
tehopesu 70°C ? äänitaso
50 dB(A) ? ajastin 3 tuntia
A+ -energialuokka
leveys: 60 cm. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. 4 GB
? 13,3? LED taustavalaistu näyttö
? 4. sukupolven Intel Core i5-prosessori
/1.4 GHz ? 4 GB keskusmuisti
? 128 GB SSD Flash-muisti
MD760K/B
249,-
Tietokoneen
LED -näyttö
BenQ DL2215 21,5?
? vasteaika 5 ms
? maksimiresoluutio 1920 x 1080 pikseliä ? liitännät D-SUB (VGA), DVI
139,-
99,-
199,-
A3-värimustesuihkumonitoimilaite faksilla MFC-J5320DW
? langaton mustesuihkumonitoimilaite ? 2-puoleinen tulostus (A4) sekä A3 tulostus
laitteessa vakiona ? arkinsyöttölaite kannessa sekä 250 arkin paperikaukalo
? 6,8? Kosketusnäyttö ? toimii jopa 2400 sivun supervärikasetilla
139,-
90k/10 kk
99
/k
/kk/10 kk
aksu 5,- ( *
m
o
it
o
h
sis. tilin ottohinta 999,Lu
99,-
Skannaava
mustavalko lasertulostin DCP1510ZW
?
10 x ER Ä
tulostaa ja kopioi jopa 20s/min, tulostustarkkuus 2400 x 600dpi, ensimmäinen
tuloste alle 10 sekunnissa ? 3 vuoden takuu, josta SWAP-laitevaihtotakuu
ensimmäisen vuoden ajan, edellyttäen, että tuote rekisteröidään 60 päivän kuluessa
ostopäivästä (www.brother.fi), muuten takuu 2 v
13. tammikuuta 2015
Nautinnollisen hyviä laitteita kotistudioon ja kotitoimistoon
60?
SUOMI?SANOMAT
999
Smar t T V
TV
F ull HD L E D
1299,-
,-
Ä
R
E
x
0
1
90/10 kk
10 4
/kk
kk
5,-/kk( /10
u
s
k
a
m
o
*
oit
sis. tilinhottohinta 1049,Lu
55?
999,-
?
?
XR 400 Motionflow ja X-Reality Pro-kuvaprosessori
takaavat sulavan ja terävän kuvan ? Wi-Fi Miracasttoiminnan avulla voit peilata älypuhelimen tai tabletin
näytön television ruudulle ? 4 x HDMI, CI+ -liitäntä, Wi-Fi ja
USB-mediantoisto sekä tallennus ulkoiselle kovalevylle
antenni- ja kaapeliverkon sekä satellittivastaanoton
HD-virittimet
,
9
39
549,-
48?
,
9
59
3D F u l l HD
Smar t T V
Full HD LED Smart TV
KDL60W605BBAEP
10 x ER Ä
90k/10 kk
44
10 x ER Ä
/k
0 kk
u 5,-/k(k/1
s
k
a
m
o
it
*
o
h
,n
9
li
sis. ti ottohinta 44
Lu
90k/10 kk
64
/k
k/10 kk
ksu 5,-/k( *
a
m
o
it
o
sis. tilinhottohinta 649,Lu
3D Full HD LED Smart-TV
55FZ5634
Full HD LED TV
L48S4604F
? loistava 3D Full HD Smart-TV ? 100 Hz -kuvanlaatu ? sisäänrakennetut langattomat Wi-Fi, DLNA ja miracast -yhteydet ? antenni- ja
kaapeliverkon HD-virittimet ? hyvät liitännät mm. 3 x HDMI, 2 x USB ? energialuokka A+
649
,-
,
9
39
749,-
8 4 0M
e
c
r
o
F
e
G
a
i
nV id
ain
- näy tönoh jilla
2 G t muis t
15.6?
10 x ER Ä
?
?
Kannettava tietokone
X555LN-DM180H
69
15,6? mattapintainen Full-HD -näyttö ? Intel Core i5 4210U -tuplaydinsuoritin,
tehokas nVidia GeForce 840M -näytönohjain omalla 2 Gt muistilla ? 6 Gt keskusmuisti,
500 Gt kiintolevy ? täysikokoinen, ergonominen näppäimistö, usean sormen kosketusta
tukeva ohjauslevy ? sisäänrakennettu Bluetooth 4.0, nopea USB 3.0 -liitäntä
Windows 8.1 -käyttöjärjestelmä
,
9
4
9
999,-
17.3?
10 x ER Ä
90 0 kk
/kk /1 /10 kk
u 5,-/kk
s
k
a
oitom 699,- ( *
h
n
li
ti
.
is
s
inta
Luottoh
? nyt iso televisio pikkutelevision hinnalla!? Full HD LED TV 100 Hz CMI - kuvanlaadulla, 2 x HDMI, 2 x USB, Scart, CI+
? antenni- ja kaapelitalouden teräväpiirto HD-virittimet ? loistava hinta/laatusuhde ? energialuokka A+
90k/10 kk
Kannettava tietokone 7,3?
HP Pavilion 17-f070no 17,3?
?
?
?
44
/k
0 kk
u 5,-/k(k/1
s
k
a
m
o
it
*
o
h
,n
9
li
sis. ti ottohinta 44
Lu
AMD E1-6010 suoritin ? 4 Gt muisti, kovalevy 500 Gt
kirjoittava supermulti dvd -asema ? liitännät: 2 x USB 3.0, 1 x USB 2.0,
HDMI, kuuloke-mikrofoni-yhdistelmä, RJ-45, SD-kortinlukija
Windows 8.1 64-bit käyttöjärjestelmä
UU T UU S!
21,5?
MacBook Air
13
34,50 ?/kk,
ilman määräaikaista sopimusta
/k
k
,-/kk /10 k
maksu 59,- ( *
o
it
o
h
n
li
9
sis. ti ottohinta 5
Lu
Rajaton huippunopea netti
Rajaton määrä puheluita
4G
Rajaton määrä viestejä
TABLETTI
3G
Tabletti
IDEATAB A3500-H
? 7? IPS- näyttö ? 16 GB tallennustila ? Mediatek MT8382 neliydinprosessori
? 1 GB keskusmuisti ? 5 Mpix takakamera sekä 2 Mpix etukamera
99
?
?
?
Xperia?
Z2
,-
Tabletti 4G
? ohuin ja kevein vedenkestävä tabletti ? vain 6,4 mm ohut ? Live Colour LED IPS -näyttötekniikka
? tablettien parasta värientoisto ? TRILUMINOS Display -tekniikka ? entistä laajempi
väriavaruus
SGP521E2
6 ensimmäistä
kuukautta
kaupan päälle.
,
9
9
1
Norm. Käyttö ulkomailla erillisen hinnaston mukaisesti.
Asiakkaat saavat ajankohtaista tietoa DNA:n ja sen yhteistyökumppaneiden tuotteista, asiakaseduista ja tarjouksista (SMS/
MMS/sähköposti). (norm. - 31.1.2015 välisenä aikana
vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä,
maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 ?/kk. 02?777
1400
Lisää tarjouksia www-osoitteissa
teknisetsalo.fi
tekniset.fi. Etu poistuu liittymävaihdon yhteydessä eikä koske vaihtoa
DNA Pro, DNA Rajaton tai DNA Äly -liittymistä. DNA Welho MatkaTV-sovellus
toimii älypuhelimilla ja tableteilla, joissa on iOS tai Android käyttöjärjestelmä sekä Windows Phone 8 älypuhelimilla. tammikuuta 2015
SUOMI?SANOMAT
Uusinta huipputekniikkaa tiedonjakoon ja yhteydenpitoon
,
9
57
AIDOSTI
HUIPPUNOPEA
RAJATON
LIITTYMÄ
HUIPPUNOPEA
LIITTYMÄ
AIDOSTI RAJATON
Ä
R
E
x
0
1
dna
9k0/10 kk
62
/k
kk
5,-/k(k/10
u
s
k
a
m
o
oit
*
sis. tilinhottohinta 629,Lu
iPad Air 2
?
?
?
,
9
2
1
tehokas A8X-prosessori
iOS 8 -käyttöjärjestelmä
jaa sovelluksia, elokuvia, musiikkia
ja muuta sisältöä jopa kuuden
perheenjäsenen kanssa
,
9
54
10 x ER Ä
679,-
7?
90k/10 kk
59
80
?
24
/KK/24 KK
Norm. 80 Mbit/s). Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (1/2015)
ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. 4,95 ?/kk
249,-
119,-
5?
DNA:n
liittymä-
asiakkaille
Microsoft
Lumia 535
suuri 5? kosketusnäyttö ? kestävä Gorilla Glass 3
-suojaus ? näytön luettavuus säilyy myös auringonvalossa
loistava 5 Mpix Full HD -etukamera sisältää laajakulmaobjektiivin, joka tarjoaa hyvänlaatuiset Skype-videopuhelut
sekä Lumia Selfie -sovelluksella parhaat selfiet
Windows Phone 8.1 käyttöjärjestelmä ? reilun kokoinen akku
jaksaa aamusta iltaan
1 4 9 ,-
179,-
?
?
?
?
?
1 0 ,1 ?
a
E dullinen j t t i
le
kätevä t ab
TABLETTI
(koskee käyttöä kotimaassa)
kestävään käyttöön (IP67)
suunniteltu älypuhelin
Android 4.1 -käyttöjärjestelmä
selkeä 4 tuuman näyttö
5 megapikselin kamera
tuplaydinprosessori
M2 Aqua
?
?
?
69 ,-
99 ,-
149,-
89,-
3G
? nopea ja tehokas Plus versio
? selkeä 4 tuuman näyttö
? Android 4.2 käyttö järjestelmä ? 5 MPix kamera
? tehokas 1,2 GHz tuplaydin
suoritin saatavana mustana
ja valkoisena
?
?
?
suuri 4,5? näyttö
kestävä 2060 mAh akku
näytössä IPS-tekniikka
? erittäin kirkas, selkeä ja
omaa hyvät katselukulmat
DNA Rajaton 4G 24,80 ?/kk/24 kk ajan (norm. Tarjous voimassa 11.2.2015 asti. Kaupan päälle DNA Welho MatkaTV, jonka
tilaus on voimassa toistaiseksi. TUOHI MasterCard on kansainvälinen
maksuaika- ja luottokortti. TUOHI on jatkuva luotto, se on
voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9,
Helsinki. Luottoraja on 1 000 - 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 %
ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua.
hyppää veteen 8 Mpix kameran kanssa ja ota kuvia
veden alla ? vesitiivis, voit upottaa makeaan veteen
enintään 1,5 m syvyyteen jopa 30 minuutiksi
erillinen kameranäppäin helpottaa kameran käyttöä
kameralla voi kuvata myös upeita videoita
SUOMALAISTEN PUOLELLA
Liikekeskus Valuri, Savenvalajankatu 3
Ark.10?18, la 9?15
Puh. 3,90 ?). Lisätiedot www.dna.fi
SALO
Osta nyt, maksa ostoksesi
takaisin TUOHELLA
10 tasaerässä.
Kun teet ostoksesi 1.1. Videopuhelut
kotimaassa 0,20 ?/min. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. vaihteluväli 5
. TUOHEN muusta käytöstä
maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Enimmäisnopeus 100 Mbit/s on
saavutettavissa rajoitetusti 4G-verkossa (norm. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 20,9 %. 34,50 ?/kk), ei määräaikaisuutta.
Avausmaksu 0 . Liittymän kuukausimaksu sisältää kotimaan normaalihintaiset puhelut, teksti- ja multimediaviestit sekä tiedonsiirron
Hän joutui
myös hengittämään koko viikon myrkyllisiä pakokaasuja.
Entäpä jos rekka olisi ollut laivassa, joka paloi matkalla Turkista Kreikkaan?
Tämäkin asia on tullut hänelle jälkeenpäin mieleen.
Vielä pahempaa olisi voinut olla se,
että Turkin poliisit olisivat pidättäneet
Rawshanin Istanbulissa, jossa hän ehti
odottaa matkaa noin kolme kuukautta.
. Yksi heistä on salolainen
Shafih Rawshani.
SSS | SUVI KULLA
Rekan alla Istanbulista Turkuun
Saloon kotiutunut Shafih Rawshani makasi viikon ahtaassa laatikossa, jotta pääsisi rakkaansa luo.
TEKSTI: SSS | ELINA LAHTI
KUVITUS: SSS | MARKO MATTILA
?Ole hyvä, täällä on Suomi!?
Näin sanoi rekkakuski Shafih Rawshanille Turussa kylmänä syyskuun
päivänä vuonna 2012. Vaimon isä
oli toiminut samassa puolueessa kuin
Rawshan.
. Iraniin jäivät vanhemmat
sekä hänen nuoremmat sisaruksensa,
joiden kanssa hän pitää yhteyttä puhelimen välityksellä.
15. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Hän sanoo, että jos Suomeen olisi
yrittänyt tulla passittomana salamat-
kustajana lentokoneella, hinta olisi ollut
huomattavasti suurempi ja kiinnijäämisen riski myös.
Rawshanilta ehti jo aiemmin kulua
tuhat euroa epätoivoiseen yritykseen
paeta pienellä veneellä Turkista Kreikkaan, mutta Kreikan viranomaiset saivat hänet kiinni ja palauttivat Turkkiin.
Tuo matka oli hengenvaarallinen, mutta sitä oli myös salamatkustus rekan alla.
Jos sää olisi ollut hyvin kylmä, hän
olisi saattanut paleltua kuoliaaksi. Ensimmäisenä päivänä join mehun,
nukuin matkalla vähän, mutta meteli
oli kova. Rawshani oli poliittisesti aktiivinen jo pienestä pitäen, ja puolue otti
hänet suojiinsa Irakissa.
Rawshani ehti asua Irakissa lähes 20
vuotta ennen kuin hän pakeni Suomeen.
Tästä ajasta hän työskenteli kymmenen
vuotta poliittisesti aktiivisessa kurdinkielisessä sanomalehdessä ja televisiossa Irakissa.
Rawshani teki lehdessä lähes kaikkea.
Hän aloitti kirjoittamalla tekstiä ja tait-
tamalla lehteä. Suomi on nyt minun maani.
Työ kurdilehdessä ja tv:ssä ovat taaksejäänyttä elämää, mutta äskettäinen
terrori-isku satiirilehteen Ranskassa on
saanut myös Rawshanin mietteliääksi.
Hän katsoo, että isku kosketti tiedotusvälineitä kaikkialla.
. Kurdien autonominen alue Kurdistan sijaitsee Irakin pohjoisosassa, ja kurdien asuttamia alueita on myös
sen naapurimaiden puolella.
Koko Kurdistanin alueelle ei ole tarkkaa määritelmää, eivätkä alueen maat ole tunnustaneet
sen olemassaoloa.
Lähi-idän konfliktit ja kurdien itsenäistymispyrkimykset ovat täyttäneet kurdikansan elämän sodalla ja epävarmuudella vuosisatojen
ajan.
Jihadistijärjestö Isisin nousu on kurdien uusin
murhe. Nälkä ja
nestevajaus runtelivat kehoa. Iranissa elää monia kansakuntia,
esimerkiksi kurdeja, arabeja, turkmenistanilaisia, azereja, persialaisia, hän
luettelee.
Synnyinmaansa Iranin puolesta hän
on surullinen, sillä sieltä pakenee hänen
mukaansa koulutettu väestö.
. Facebook ja Skype-puhelut toimivat
Suomen ja Irakin välillä.
Naimisiin he menivät Irakissa.
Rawshanin vaimo hallitsee suomen
kielen, mutta hänellä itsellään on edessä iso urakka.
Pelkästään kirjoittamisessakin on oma
opettelunsa, sillä aakkoset ovat erilaiset.
. Eväänä hänellä oli pieni määrä mehua.
Rekan alle kiinnitetty laatikko oli ahdas.
. Oli
vain täysi pimeys, meteli ja pakokaasut,
jotka tunkeutuivat laatikon sisälle.
. Nuoret rakastuivat ja
pitivät paljon yhteyttä netin välityksellä. Tuolloin hän oli paennut Irakin Kurdistaniin.
. Hänen
mukaansa myrkyttäjän epäiltiin tulleen
Iranista.
Poliittinen toiminta Irakin kurdialueella aiheutti myös Rawshanin Iraniin
jääneelle perheelle vaikeuksia. He olisivat palauttaneet minut Iraniin, hän sanoo.
Tämä olisi ollut vaarallista, sillä Rawshani oli lähtenyt Iranista jo 13-vuotiaana. Suomessa asuu noin kymmenentuhatta kurdia. Myöhemmin hän kirjoitti itsekin artikkeleita sekä valokuvasi.
Hän sanoo, ettei hän pelännyt tehdä
lehteä Irakin Kurdistanissa. Haluan oppia ensin hyvin kielen ja
sitten opiskella ehkä valokuvausta.
Hammashoitajaksi voisin myös opiskel-
la, hän kuvailee toiveitaan.
Rawshanin mielestä maahanmuuttajan on opeteltava uuden maan kieli ja
kulttuuri sekä se, miten maassa toimitaan.
. Minultakin
lähtivät hiukset ja kulmakarvat pois.
Rawshanin hiukset eivät ole vieläkään
kasvaneet kunnolla takaisin. Alueella
toimii kurdiarmeija eli peshmarga.
Siitä huolimatta puolueen aktiiveja
kohtaan tehtiin yksi myrkytysisku, jonka seurauksena yksi ihminen kuoli ja 70
muuta joutui pitkäksi aikaa sairaalaan.
Myös Rawshani kärsi myrkytyksestä ja
oli pari kuukautta sairaalassa.
. Se oli tosi kallis!
Kalliimpikin pakomatka olisi voinut
olla. Hänen
isäänsä on pahoinpidelty, ja hänen veljensä on ollut vankilassa.
Shafih Rawshani halusi Saloon, koska
hänen vaimonsa oli Salossa.
Rawshanin vaimon perhe oli paennut
Suomeen jo paljon aiemmin. Maailmanpankki on arvioinut, että
Iran menetti vuonna 2010 aivovuodon
takia 50 miljardia dollaria, Rawshani
sanoo.
Iranissa asuvaa perhettään hänellä on
kova ikävä. Rawshani ei tahtonut uskoa kuulemaansa.
Kuski oli juuri avannut rekan alla
olevan laatikon, jonne Rawshani oli ahtautunut Istanbulissa viikkoa aiemmin.
Ulos ryömittyään hän ei pysynyt pitkään aikaan jaloillaan.
Hän oli voimaton ja paleli. Juomavesi oli myrkytetty. Ajattelin, että olemme ehkä Saksassa tai jossakin muussa
maassa, ehkä Kreikassa, hän kuvailee
ensi reaktiotaan.
Ylös päästyään hän hoiperteli Suomen
poliisin luo ja sai keksejä sekä juotavaa.
Nykyisin Salossa asuva ja myös suomea puhuva Rawshani oli lähtenyt vaaralliselle matkalle ainoastaan t-paitaan
ja housuihin pukeutuneena. Hänellä ei ollut käsitystä siitä, missä rekka oli kulkenut. Miksi ääriryhmät tappavat toimittajia. Olin mukana Iranin Kurdistanin demokraattisessa puolueessa.
Puolueen päämääränä on saada kurdeille itsehallinto, jollainen on Irakin
kurdeilla. Kurdien vastarintaa Turkin rajalla sijaitsevassa Kobanên kaupungissa on kutsuttu
myös ?kurdien talvisodaksi?.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch raportoi viime syksynä Isisin muun muassa kiduttaneen vangiksi otettuja kurdilapsia.
Yli miljoona kurdia on paennut alueen epävakautta Eurooppaan. tammikuuta 2015
viikonvaihde@sss.fi
n TUOTTAJA
Suvi Kulla (02) 7702 328
Kansa ilman valtiota
Kurdit ovat kansa, josta valtaosa elää Irakin,
Iranin, Turkin ja Syyrian alueella. Tuijotin ylös.
Hän maksoi Istanbulissa tuntemattomalle miehelle 10 000 euroa matkasta,
johon sisältyi evääksi annettu mehu.
. Valo häikäisi.
Rawshani oli maannut viikon laatikossa ilman ajantajua. Täällä on sananvapaus, hän muistuttaa.
Rawshani sanoo, että uutinen iskusta
aiheutti todella huonon olon.
. hän tuomitsee terroriteon.
Mihinkään uskontokuntaan kuuluma-
ton Rawshani sanoo, että täällä toimitaan eri tavoin kuin esimerkiksi Iranin
tapaisessa islamistisessa valtiossa, jossa ei ole sananvapautta eikä tasa-arvoa.
. Loppumatkalla hän palelikin. Hänestä tuli marttyyri Iranin hallituksen käsissä, Rawshani kuvailee.
Rawshani tutustui Suomessa asuvaan
tulevaan vaimoonsa, kun tämä vieraili
Kurdistanissa. Pystyin liikuttamaan vain vähän käsiä. En uskonut, että olen Suomessa,
kun auto pysähtyi
Ja sitten
oli heitä, joiden lähtöä työnantaja ei
sallinut.
Aaltosella oli murheita jo Teijon ja
Förbyn paloasemien pienistä hälytysosastoista. Kaskia ehtii revolverisorvilta Perniön paloasemalle
parissa minuutissa. Vajaalähtöjä
on vielä enemmän. Salossakin on
vakinainen palokunta, mutta työvuorossa on vain kuusi palomiestä kerrallaan.
Suuri osa maamme palokuntalaisista
on palkkatöissä jonkun toisen palveluksessa. Aatteet hautautuivat
yrityskauppojen alle. Sammutusautossa
voi Salon alueellakin olla vähimmillään
vain kuljettaja.
ipro Infrastructure Engineering
W
Oy oli 1970-luvulla Nummi Oy,
jonka toimitusjohtaja Erkki Nummi
oli Perniön VPK:n kunniajäsen. Salon
vilkasta torielämääkin lohjalaiset
ovat yrittäneet kopioida omalle torilleen, turhaan.
??Olemme tosiasiassa salaa ylpeitä
parkki-pirkoistamme, vaikka ulospäin
näytämmekin vakavaa uusmaalaista
naamaa. 16
Sunnuntaina 25. Tosiasiassa me lohjalaiset osaamme
kyllä pyörähtää ympäri 360 astetta.
mattava ja tunnit on tehtävä myöhemmin takaisin.
??Keskeytimme tulityöt, jotta palomiehet pääsivät sammuttamaan metsäpaloa, Niinistö kertoo.
eijon telakalla ei ole töissä yhtään
T
palokuntalaista. Palokuntalaisia
kiellettiin poistumasta kesken työpäivän. Miten
vastaa Länsi-Uusimaan päätoimittaja
Päivi Kallo?
Onnittelut 100-vuotiaalle LänsiUusimaalle!
??Paljon kiitoksia, ja samalla myöhästyneet onnittelut 95-vuotiaalle!
Juhlalehtenne kyselyssä 0?4 pistettä saava tuomitaan salolaiseksi.
Mistä tämä kunnia?
Itäisen naapurimme vaakunassa on halsteri ja kaksi pähkinäterttua.
??Salossahan on oikein mukava piipahtaa, joenvarsikin teillä on. Minulla ei ole mitään valittamista, Wipron
tuotantopäällikkö Ari Leino kehuu.
Wipron neljästä palokuntalaisesta
kaksi saa kerrallaan lähteä hälytyksiin
kesken töiden. Olemme saaneet käyttöömme yhdeksän miestä, joita ei ennen saatu.
Pula palomiehistä on silti iso etenkin
Kuvastin
Pöytä katettuna tilhille, joita on jo näkynytkin seudulla.
Teijon ja Särkisalon paloasemilla.
??Molempiin pitäisi välttämättä saada
koulutettua viisi uutta kaveria, jotka
asuisivat edes kymmenen kilometrin
säteellä asemasta. Palkkaa ei siltä ajalta
makseta. Se on sovittavissa oleva asia, mistä työvaiheesta voi lähteä ja
mistä ei, Elovaara korostaa.
Vapaaehtoinen palokunta on nimensä
mukaisesti vapaaehtoinen.
??Se on jo tarpeeksi, että työnantaja
sallii tämän. He olivat liian kaukana, jotta
olisivat ennättäneet mukaan. Teijon paloauto oli telakan portilla viidessä minuutissa.
??Mitä nopeammin palokunta on paikalla, sitä pienemmät ovat vahingot.
Ensimmäiset minuutit ovat aivan ratkaisevia, Niinistö muistuttaa.
Perniön VPK on Western Shipyardille tuttu yhteistyökumppani. Jaa-ha, siinä Janne jo meneekin!
Ari Leino tietää minuutin tarkkuudella, milloin Perniön vapaaehtoiselle palokunnalle tulee arkipäivisin hälytys.
Cnc-koneistaja Janne Kaskia kiirehtii
silloin pomonsa ikkunan ohi autolleen.
Kaskia sorvaa työkseen teleskooppisylintereitä Wipro Infrastructure Engineering Oy:n konepajassa. Tulipalot ja kolarit eivät kuitenkaan katso kellonaikaa. VPK
antaisi yrityksille rahanarvoista turvallisuuskoulutusta, ja yritys päästäisi
vastineeksi palokuntalaisia työaikana
hälytystehtäviin.
??Sovimme pelisäännöt ja teimme sopimuksen. Oy Western Shiysymys on asenteesta.
pyard Ltd:n toimitusjohtaja Pekka K ??Siitä ei tule firmalle huonoa
Niinistö on hyvillään, että kolme te- mainetta, että päästää porukkaa töistä
lakkalaista haluaa nyt kouluttautua
palomiehiksi.
??Moraali velvoittaa, vaikka pakko ei
olisikaan. Palokunnat joutuvat
tekemään entistä enemmän töitä sen
eteen, että päivälähdöt onnistuvat, Sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala sanoo.
Niin sanotut nollalähdöt arkipäivisin
kello 07.00???17.00 ovat lisääntyneet. VPK vie kaksi miestä
töistä kymmenkunta kertaa vuodessa.
??Emme mekään lähde ihan milloin
vain. Hätäkeskukset välittävät sopimuspalokunnille
tänäänkin liki kaksisataa hälytystä.
Suuressa osassa maata VPK:n pelastajat saapuvat onnettomuuspaikalle en-
simmäisenä.
Isoja ammattipalokuntia on vain suurimmissa kaupungeissa. Kerrotaan, että teollisuusneuvos Nummi
saattoi itse pitää konepajan ovea auki
päästääkseen toistakymmentä työmiestään kesken päivän palohälytyksiin.
Nummi oli vieläpä huutanut, että juoskaa pojat!
Maailma muuttui ja konepajan omistajat vaihtuivat. Onnettomuuksien välttämiseksi telakka tilaa
palokunnalta palovartiointipalvelua.
Palomiehet päivystävät korjattavana
olevissa aluksissa jopa kellon ympäri.
He vahtivat kipinöitä ja kuumentumisia.
Viime kesän isojen metsäpalojen aikaan telakalla oli palovartiossa neljä
palokuntalaista.
VPK:n hälytystehtäviin, tuotantoinsinööri Jarno Elovaara Vossloh Cogifer
Finland Oy:stä uskoo.
Teijolaisyritys valmistaa ratakiskoista
rautatievaihteita. Tiedossamme on, että
Lohjalta käydään parkkipirkkojen pelossa muun muassa ostoksilla vapaamielisessä Salossa. Kaikki työnantajat eivät tänä
päivänä katso hyvällä, jos työntekijät
lähtevät hälytyksille kesken päivän,
Kaskia sanoo.
Wiprosta saa lähteä. Käytämme pelisilmää ja katsomme, ettei lähdöstä tule firmalle taloudellista tappiota. Ja tunnit on aina tehty takaisin, jos olemme olleet poissa töistä, Elovaara sanoo.
erniön VPK on sopinut yhteistyöstä
P
neljän yrityksen kanssa. Mutta
emmepä taida haluta luopua asumisesta kaupungissa, joka lepää upean Lohjanjärven ja harjumaaston kupeessa.
Paljastavatko lohjalaiset Salokommenteillaan täysin aiheellisen
kateutensa. Nyt vaarassa olivat myös
Perniön paloaseman päivälähdöt. tammikuuta 2015
Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
APUA!
Mistä saa palomiehiä hälytyksiin
kesken työpäivän?
Perniön VPK keksi keinon.
SSS | LASSE KYLÄNPÄÄ
lasse.kylanpaa@sss.fi
T
uotantopäällikkö Ari Leino
katsoo ulos työhuoneensa ikkunasta.
??Tästä näen, kun pojat painavat. Mikä
se sellainen palokunta olisi, joka torjuisi tulta ja pelastaisi ihmisiä vain iltaisin ja öisin, mutta ei työaikana.
Palokunnan päällikkö päätti tarjota
työnantajille yhteistyösopimusta. Palokunta on meille tosi tärkeä, Niinistö korostaa.
Tulipalo on telakan suurin riski. Pienenevä joukko palokuntalaisia
pääsi päivällä palo-, pelastus- ja ensivastehälytyksiin. Hälytysosastojen on ampaistava apuun oli yö tai
päivä.
??Työnantajien suhtautuminen on kiristynyt, sillä ketään ei ole pakko päästää hälytykseen. Tässä tarvitaan kyläyhteisöjen ja yrittäjien apua, Aaltonen korostaa.
Sopimuspalokuntien liitto aikoo kampanjoida yritysyhteistyön puolesta valtakunnallisesti. Ei siitä palkkaa tarvitse
maksaa, että lähdemme jotain sammuttamaan. Hän on
myös tulenpalava palokuntalainen Perniön VPK:n hälytysosastossa.
??Tosi hienoa, että minulla on mahdollisuus osallistua hälytystehtäviin työaikana. Monen palokuntalaisen työpaikka oli vaihtunut Perniöstä
Saloon. Kellokortti on lähtiessä lei-
Lohjalainen tanssiinkutsu
SSS | VESA KÄIVÄRÄINEN
vesa.kaivarainen@sss.fi
Lohjalla ilmestyvä Länsi-Uusimaa -lehti täytti kuluneella viikolla sata vuotta.
Juhlalehden kannessa on 50-kohtainen
kysely ?Luuletko olevasi lohjalainen??.
Kysely vinoilee lohjalaisille, mutta
erityishuomiota saavat salolaiset.
Yhdessä kysymyksessä tiedustellaan
esimerkiksi ?Oletko joskus huonona
päivänä uhannut muuttaa Saloon??.
Jos kyselyssä saavuttaa 0?4 pistettä, lehden tuomio on ?Olet salolainen.
Otamme osaa.?
Haastavatko lohjalaiset riitaa. Kipinät sinkoilevat aluksissa, joiden polttoainetankit saattavat olla täynnä. Hän on asemalla
usein ensimmäisenä avaamassa ovia.
S
uomessa on sammutettu tulipaloja vapaaehtoisvoimin siitä lähtien,
kun maamme ensimmäinen VPK perustettiin Turkuun 1838. Palokunnan päällikkö Hannes Aaltonen kiitte-
lee kumppaneita:
??Ilman yritysyhteistyötä meiltä ei
lähtisi päiväsaikaan enää yhtään autoa. Kateuteen ei ole syytä, Lohjan
toriparlamentti kyllä laittaa Salonkin
asiat pyydettäessä ja pyytämättäkin
kuntoon.
Mistä lähtien lohjalaiset ovat ylipäätään alkaneet katsoa länteen?
Senkö jälkeen, kun saitte nielaistua Sammatin ja Nummi-Pusulan
välistämme?
??Lohjalaisilla on joskus epäilty olevan
putkinäkö, onhan Lohja maailman napa. Rakenteisiin kasautunut pöly voi tulitöissä roihahtaa.
Kun telakalla syksyllä harjoiteltiin
laivapalon sammutusta, VPK:n matka
Perniöstä kesti 28 minuuttia. Se on pelannut ihan hyvin. Johto ilmoitti, että heitä tarvitaan töissä.
Perniön vapaaehtoisen palokunnan
päällikkö Hannes Aaltonen huolestui. Se
tarkoittaa, ettei paloauto lähde asemalta miehistön puuttuessa. Toiminnanjohtaja Isto
Kujala toivoo, että yritykset kantaisivat
yhteiskuntavastuuta nykyistä enemmän.
??Suomessa on Keski-Eurooppaan verrattuna niin harva paloasemien verkosto, ettei yhtään palokuntaa saisi päästää loppumaan.
NÄIN YHTEISTYÖ TOIMII
Perniön VPK tarjoaa työnantajille vaihtokauppaa.
Kun työnantaja sallii työntekijöidensä poistuvan
palohälytyksiin kesken työpäivän, yritys saa palokunnalta rahanarvoista turvallisuuskoulutusta.
?Tulityökurssi
?Ensiapukurssi 1 ja 2
?Alkusammutuskurssi 1
?Poistumisharjoituksia
?Turvallisuuskävelyitä
?Pelastussuunnitelmien päivityksiä
?Turvallisuustuotteita
?Tapauskohtaisesti muuta apua
Salkkarin kuvaajien näkemää
SSS/MInna Määttänen
Iso parveke
länteen päin. Ylimmän kerroksen kolmio
Palvelukeskus Ilolansalosta. E*.
Tilava kolmio hissitalon toisesta
kerroksesta. Pääkaupunkiseudulle reilussa tunnissa.
Mh. Autopist.paikka. Autot./puuvaja
n. 156.933 ?
Vh. E*.
Tyylikäs ja avara koti lapsiystävällisellä alueella päättyvän kadun päässä. Heti vapaa viilennetty
liiketila Kaivolan keskustassa.
Mahdollisuus harjoittaa monenlaista liiketoimintaa. Loivapiirteinen ranta,
sileitä kallioita, hiekkarantaa.
Yksi rak.oikeus 120+25+
25+40 m². Valoisa,
läpitalon huoneisto. 116.000 ?.
519709
Yrjönkatu 16 as 12. SU 25.1 klo 14.30-15/
Lindstèn 044 770 1330
Salo, Ollikkala
rt
79 m²
Hämeenojankatu 17 as 2.
3h,k,s. 5h,k,s.
Persoonallinen ja tilava koti
lähellä keskustaa. Kysy lisää!
Mh. Reilu
takapiha patiolla etelän suuntaan.
Palvelut lähellä. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. 3h+k+s+khh=
74,5 m² ja at+var. 210.000 ?.
523857
77 m²
Ketomäenpolku 1 B 18. 2h+k+kph =
62 m² + lasit. Näyttävä 2011 valmistunut
kaksikerroksinen omakotitalo Viitanummella. Avara olohuone/keittiö
tilaratkaisu. Vh. Mh. 4h,k,s. H. ja var.tilaa yht. 89.000 . Heti vapaa.
Mh. kesähuoneeksi.
Mh. H. toimistotila 165 m²
+ halliosa 665 m². 2h,k,s. Lasitettu
parveke urheilukentälle päin. Uutta vastaava huvila, täydet
mukavuudet. 163.000 ?/Liisa
perustuskerrosta betonivalmiina. H. 62 m² ja saunarak. SU 25.1 klo 13.00-13.30/
Nieminen 044 770 1334
Salo, Muurlan Pyöli
okt
112,5/190,1 m²
Lounaismaan OP
OP Kantrisalo
Laadukas kivitalo 7h+k+ khh
+2 kph+s ja at/ak+2 var. 109.000 ?/Kaisu
RT 3h+k+s+kph = 64 m²
D2007 ja autok.+var. Porakaivo, maakellari. 55.741 ?.
Vh. 198.000 ?.
523303
Salo, Enola
rt
70 m²
Roviomäenkatu 16 as. C*. Valoisa
porrastettu pohjaratkaisu.
Mh. 1981.
Lämmin autotalli sekä varasto.
Mh. 110.000 ?.
500199
Salo, Perttelin Vähähiisi
rt
70 m²
Illinkoskentie 2 as 1. Ei etod. n.3 km, Salon
keskustaan n. 5h,k,s. Maanalaiset työt
tehty. 18 km. Pihat rakennettu
ja tontti pääosin aidattu.
H. Hyvä tuotto sijoittajalle!
Mh. 69.000 ?.
510984
Salo, Perttelin Kaivola
rt
70 m²
Tyryntie 9 as 1. 1582 m².
H. 82.000 ?.
524938
Salo, Kauniainen kt
55 m²
Ilolankatu 6 as 68. 198/ 283,5 m².
Puistoon raj. Heti
joulun jälkeen alkanut tulppaanikausi tuntuu
kukkivan tänä vuonna etenkin hempeissä pastellisävyissä.
Kauppapuutarhaliitto odottaa kaikkien aikojen tulppaanikautta. Hyväkuntoinen tiiliverhoiltu omakotitalo yhdellä alueen parhaista paikoista, Ylisjärven
maisemissa
Mh. Hyvät
lenkkeilymaastot, moott.tieliitt.lähellä. /Kaisu
Puh. Mh. 2010. 89.000 ?.
524863
Salo, Halikon Laitola
tuotantotila
861 m²
Piisitie 3. 120 m²
+parvi+rantasauna 25 m², kiviarkkulaituri.
Upea tontti 9460 m² aurinkoisesti länteen,
hyvä ranta. yht.
202/302 m². Mh. Kivalla paikalla päättyvän
kadun päässä päätyhuoneisto.
KuituKotiin.Todella tilava takapiha
ilta-aurinkoon. Suojainen
takapiha terasseineen raj. 1h,k,s. Edullista
asumista. 107.884 ?
Vh. Ei
e-tod. 3h,k,kph.
E2007*. Hyvä pohjaratkaisu. Porakaivo,
sähköt. 2h,kk,kph. Hyvällä maulla remontoitu keskusta koti. Salon keskustaan n. Siisti alkuperäiskunto. Loistavalla paikalla lähellä
keskustaa hyväkuntoinen,
kaunis koti tiiliverhoillussa rivitalossa. SU 25.1 klo 15.15-15.45/
Lindstèn 044 770 1330
Salo, Kiikalan Silva
Salo, Tupuri
119/150 m²
okt
138/228 m² okt
Vaapukkatie 13. 104.500 ?/Liisa
Salo, Kömykuja 1 as 14
Siisti, heti vapaa RT 2h+k+s
+kph=59 m² E2007 Hähkänällä.
Paljon remontoitu koti, keittiö
uus. SU 25.1 klo 13.30-14/Lindstèn 044 770 1330
Salo, Viitannummi okt
135/210 m²
Olkakirveenkatu 7. 2h,k,kph,s.
Ei e-tod. F*.
Hyvällä paikalla siistikuntoinen
ensimmäisen kerroksen huoneisto. F2007*. Hieno sijainti ydinkeskustassa. SU 25.1
TU
VIT
SO
Nieminen
044
770 1334
Es. SU 25.1 klo 12.00-12.30/Nieminen 044 770 1334
Salo, Mököinen kt
41 m²
Vuorikuja 1 A 11. Hyvät näyteikkunat.
519021
Putolanportin asuntoyhteisökokonaisuus alkaa valmistua.
Nyt ostettavissa IV- eli viimeisen
vaiheen viimeiset huoneistot!
Salo, Perttelin Vähähiisi Salo, Palometsä
135/180 m²
okt
190/290 m² okt
Illinkoskentie 1. E*.
Tyylikäs tiiliverhoiltu rivitalokaksio rauhallisella Putolan
asuinalueella. 55.000 ?/Liisa
Mathildedal,
Salo, Hämeenkyläntie 23 Isoholmantie 8
Bötsön, Rosala
Suojaisa saaristopaikka,
kauniit kalliot 5140 m² tontti,
rantav.n.70 m. 3h,k,kph,s.
Ei e-tod. 210.000 ?/Kaisu
Halikko,
Salituntie 2b B14
Märynummi,
Kapteenintie 4 as 3
Salo, Ahmankatu 31
Rymättylä, Kuristenlahti
Salo, Etelärinne
Salo, Vankkurikatu 17 Hyvin suunniteltu OKT, 2 Myytävänä 6 merenranta-
matkan päässä. D*.
Heti vapaa, saunallinen päätykolmio Perttelin keskustassa.
I-tasoratkaisu, rv. Autotalli! Kauppa
ja ala-aste lähellä.
Mh. Lasitettu parveke, josta
on metsäiset näkymät.
Mh. Ikkunat
2 suuntaan. 3,6 ha lyhyen vene- Paimio, Vistantie 24
Hienokuntoinen KT-huoneisto
3h+k+s+ vh=71,5 m² E ja
lasitettu parveke Rappulassa.
H. ja wc. Lapsi
perheelle loistava vaihtoehto!
Mh. H. 100.675 ?
Vh. Siistikuntoinen yksiö,
tehokkaasti käytetyt neliöt.
Huoneistossa uudehkot kodinkoneet. Tupak,3mh,oh,s. Olemme olleet messuilla mukana nyt joka vuosi ja
ihan kivasti on kiinnostusta
ollut. 3h,kt,kh. 66.500 ?/Heikki
Vankka tiilitalo 4h+k+khh+s+
2 kph+pkh+wc+et sekä lämmin
autot./var. Heti
vapaa v. 218.000 ?/Olli
Kemiönsaari,
Brändön saari
Salo, Ristinkedonkatu 34 as 2
Salo, Vainukatu 4 as 6 Metsäalueeseen raj. Hyvät sisustusmateriaalit. Siistikuntoinen
hyvin pidetty läpitalon huoneisto lasitetulla parvekkeella.
Palvelut taloa vastapäätä.
Mh. Siistikuntoinen omakotitalo kauniilla
paikalla. Moott.tieliit.
3km.
H. metsäiseen alueeseen. Hyvät paikoitusalueet vieressä. 7h, suihku,
wc:t. wc
uusittu 2012. Etsimme
kontakteja ja mainostamme
huimaa tonttivarantoamme.
Varsinaisia tonttikauppoja
messuilla harvemmin tehdään, kertoo Salon kaupungin tonttipalveluinsinööri
Mikko Aaltonen.
Aaltonen kertoo, että messuilla ihmiset ovat kiinnostuneita asuinalueista, joilla
tontit sijaitsevat ja lähellä
sijaitsevista palveluista sekä
kouluista.
. tammikuuta 2015
Asuminen
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
20 % 20 % 15 %
vaalean- keltainen
punainen
Salo,
Salontaantie 14 as 6
Ensiesittely
su klo 14.00-14.30
Helsingintie 14,
24100 Salo
www.kiinteistokolmio.fi
SSS/Minna Määttänen
Halikko,
Salo, Hirvenkatu 2 B 10 Tuomaantie 1 as 8
Pahkavuoressa KT 3h+k+ ph/
wc+vh=79 m²+lasit.parveke.
Iso, upea keittiö, kodinkoneet uus.-12, kuituliittymä.
H. Takalle on jätetty
varaus, joten sen saa huoneistoon lisäkorvausta
vastaan.
Rakentaminen aloitetaan keväällä ja näihin suosituille
Putolan asuntoalueelle valmistuviin rivitalohuoneistoihin
pääsee muuttamaan loppuvuodesta 2015.
Salo, Suomusjärven Kitula
Salo, Tupuri
130/180 m²
okt
180/241,5 m² okt
Tukkikatu 15. Tee tarjous!
Mh. Valoisa, toisen kerroksen päätykolmio, kävelymatkan päässä keskikaupungin
palveluista. 3h,k,kph.
Ei e-tod. Muuttovalmis
koti keskeisellä sijainnilla. F*. Lämmin at, varasto
ja lasiterassi. A*. Upea
lasitettu terassi talon takana.
Mh. 470.000 ?/Kaisu
Salo, Hirveläntie 812
Osallistu arvontaan ?
palkintona
viikonloppu
Ruka, Talvijärventie 3 Kasnäsin kylpylässä.
Näppärä OKT 2h+k+wc+
veranta n. 6 km. Järvi 200 m, meri,
golf, laskettelu. H.199.000 ?/Esa
Salo, Satamakatu 7
Keskeinen 7422 m² tontti
ja sillä olevat rakennukset
n. Kivalla paikalla
maaseudulla rivitalon päätyhuoneisto. 72.000 ?
524653
Salo, Armfelt
kt
79,5 m²
Turuntie 24 A 15. 680.000 ?/Olli
Oletko myymässä vai
vaihtamassa asuntoa?
Haaveista totta!
Kutsu minut kylään!
Aloita asuntolainan haku tästä
Ensies. E*. Suojaisa
lahti. Ihastuttava pihapiiri,
pihasauna sekä uima-allas.
H. Lähdemme mukaan,
kun kaikki kilpailevat kunnatkin ovat siellä. Kauppa
ja pankki n. 58.000 ?.
524314
Salo, Hermanni
kt
110,5 m²
Rummunlyöjänkatu 22 B 8. Kauppa pienen kävelymatkan päässä. D2007*. Viehättävä
kokonaisuus .Oma t. 3h,k,
kph. Kiva kaksio, siistissä
kunnossa, hyvä sijainti. 160.466 . Päätyhuoneisto kauniissa
maalaismiljöössä. Viehättävä ja kodikas
omakotitalo Meri-Teijon maisemissa.
2600 m² tontilla myös vanha
pikku talo esim. 3500 m²/kpl, rak.oik.
120+30 m². Mh. Puistomainen
näkymä. 1h,kk,kph.
E*. Huoneisto on hyvin suunniteltu.
Myydään vuokrattuna!
Mh. Mh. 02-723 7300
Kaupunki lähtee hieromaan tonttikauppoja.
EEVA LEHTINEN
Kotimaisten tulppaanien
suosituimmat värit
viljellään totutun 60 miljoonan tulppaanin sijaan 65 miljoonaa tulppaania.
Tulppaaneja lähtee myös vientimarkkinoille.
Kotimaisten tulppaanien myynnin huippuviikot ajoittuvat tammikuun lopun ja naistenpäivän väliin, ja kausi loppuu pääsiäiseen. H. Tilava 2- tasoratkaisu
mukavalla sijainnilla päättyvän
kadun päässä. 99.000 ?/Heikki
Omalla hoidetulla 1116 m²
tontilla hyvin pidetty omakotitalo: 3h+k+wc+s+ph+var. Rauhallisella ja viihtyisällä alueella tyylikkäästi
remontoitu paritalohuoneisto.
Vapautuu nopeasti!
Mh. 200 m. 2008, kph ja pinnat
2012. 4h,k,s.
D2007*. Iso päätila +2 erill.
huon., ATK-h. Perinnekoti-osuudessa
on mukana talotohtori Panu
Kaila, joka pitää korjausklinikkaa vanhan korjaamisesta kiinnostuneille.
Näytteilleasettajia on tapahtumaan ilmoittautunut
yli 250, joiden joukossa on
myös salolaisia yrityksiä.
. Matildan kauniissa ympäristössä erittäin siistikuntoinen
Jukka-paritalon puolikas. 2h,k,kph. 3h,k,s. 104.900 ?.
699045
Salo, Perttelin Kajala
kt
51 m²
Kajalantie 16 A 6. 3h,k,kph.
D*. 134.000 ?/Liisa
punainen
Olemme
Salon
Messuilla
Salohallissa
Salo, Nummilankatu 34 Teijo, Aukustintie 11
Siistikuntoinen RT 2h+k+kph/wc+s+vh=59 m² A2007 +
autok+var. 195.000 ?.
511631
Salo, Valhoja
rt
96 m²
Kuuselankatu 9 C 1. H.149.000 ?/Esa
Avara, ilmastoitu liikehuoneisto
116 m². puistoon.
Kesäkeittiö. 298.000 ?.
524288
Es. Myös
vuokraus 1500 ?/kk. H.149.000 ?/Liisa
Laadukas OKT 8h+k+s+ph +
khh+2 wc+vh yht. Perniön Kelan entiset, siistit
ja hyväkuntoiset tilat hyvällä paikalla keskellä taajamaa. 70.000 ?.
657367
Nyt kannattaa toimia,
sillä tässä vaiheessa on helppo vaikuttaa sisustusratkaisuihin ja ?materiaaleihin.
Valitse ja rakenna itsellesi mieleinen koti!
Soita ja kysy lisää, 044 770 1334
Asuntoasioittesi asiantuntijat.
Sovi oma esittelyaikasi.
Turuntie 7, 24100 SALO
Annele Koivunen Marco Lindstén
044 770 1332 044 770 1330
Petri Nieminen Tino Salminiemi
044 770 1334 044 770 1335
Pasi Salo
044 770 1333
Juha Suokko Jenni Betancourt Liisa Lindegren
044 770 1331
040 648 7300
044 770 1329
Vuokra-asunnot
Välityspalkkiomme asuntojen myynnistä 3,95 % (sis.alv. 64.984 ?
Vh.68.000 ?/Kaisu
Asu lähellä luontoa! Heti
vapaa RT2h+k+s+kph=57 m²
+var. 239.000 ?.
523538
Salo, Tupuri
rt
Tiilitie 7. 79.900 ?.
516231
Tutustu myytäviin
kohteisiin
UPASTA
KAklo 14.00-14.30/
Es. H.112.500 ?/Olli
Muurla, Kovaskalliontie 1 B 3
Salo, Hakastaronkatu 10 as 8
Hissitalon avara KT 3h+k+
kph=75 m² G2013 + lasit.
parveke Kaukolämpö, vesijohdot uusittu. Golfkenttä n.1 km. 53.400 ?/Olli
Novitekin Toni Salomaa on messukonkari.
taita valmistavan Novitekin
myyntijohtaja Toni Salovaara.
Salon kaupunki
mukana messuilla
Myös Salon kaupunki on
mukana Rakenna & sisusta ?messuilla esittelemässä
monipuolista tonttitarjontaa. Suojaisat rannat.
Kunn.tekn.
mahdollista.
Hinnat 115.000 - 134.000 ?/Olli
Meri-Teijo,
Kirjakkalantie 96
Esa
Mattila
040 820 7249
Liisa
Heikki
Olli
Kaisu
Laaja
Tuomisto
Lehti
Ala-Jokimäki
0400 783 787 0500 535 560 0400 828 699 050 346 9229
Korkeatasoinen merenrantahuvila n. Tilava, ylimmän
kerroksen huoneisto erinomaiselta paikalta keskustasta.
Hissitalo. 118.000 ?/Kaisu
k+s+khh ja autot/var yht.
110/158m². Hirsimökki
45 m², sauna. Suositulta Mököisten alueelta
erittäin siistikuntoinen ja tilava saunallinen yksiö. 5h,k,khh,s. 154.000 ?.
507102
Hyödynnä
OP-bonukset
välityspalkkion
maksussa
Salo, Ollikkala
kt
Ensies. 99.000 ?.
515782
Salo, Perniön Bondtyko
paritalo 77,5/89,5 m²
Tenniskuja 4 B. Ei e-tod.
Tilava ja siistikuntoinen talo
neljällä isolla makuuhuoneella.
Lämmin at ja hyvät varastotilat. 99.000 ?.
508054
Salo, Paukkula
rt
99,5/126,9 m²
Kirpitsänkatu 3 as 3. 134.000 ?.
514613
Salo, Kuusjoki
rt
72,5 m²
Ylikulmantie 316 as 11. Suuremmat
remontit on jo tehty. (SSS)
Salon jälkeen messuhulinaa Turussa
Salon Messuilla on vielä tänään mahdollista päästä
poimimaan asumiseen liittyviä ideoita niin omaan kotiin
kuin vapaa-ajan asumiseenkin. Salohallissa järjestettävien messujen teemoja ovat
koti, mökki, piha ja vapaaaika.
Messuviikonlopun jälkeen
lisää asumisen asiaa löytää
Rakenna & sisusta ?messuilta Turun Messukeskuksesta 6.?8. Oma tontti.
Ala-aste ja päiväkoti lähellä.
Mh. Heti vapaa pieni
liike-/toimistohuone katutasosta. Hiihtoladut
vieressä, rinnehissi n.200 m,
palv.läh. Asumisluku
Puutarhurit odottavat historiallista tulppaanisesonkia
Sisustuksesta ja kukista kiinnostuneet ovat ehtineet vaasittaa jo useammankin kimpun. 209.000 ?.
516227
Salo, Lukkarinmäki
kt
71 m²
Salmenranta 2b A 10. 75.000 ?.
510505
Salo, Suomusjärven
Kitula
rt 59 m2
Myllypakantie 4 A as 3. 4h,k,s. 3441 m².
H. Heti vapaa!
Mh. 3h,k,s. 69.500 ?/Heikki
Tervetuloa
osastollemme A 2!
Talvijärven rannalla RT päätyas: 2h+tupak +s=50 m²+parvi
14 m² ja katettu ulkoterassi,
missä ulkotakka. 3h,k,s. 3h,k,s.
Ei e-tod. Moottoritieliittymä n. yht. 159.000 ?
514683
Salo, Palometsä paritalo
80,5/85,5 m²
Niittäjänkuja 11 B. Ala-aste ja päiväkoti lähellä.
Mh. 149.000 ?.
697759
Salo, Tupuri
okt
110/160 m²
Lakkatie 4. 68.708 ?
Vh. Erinomaisella paikalla isolla tontilla perinteinen rintamamiestalo. 3h,
k,s. Mh. 3h,k,kph,s.
B2007*.
Päätyhuoneisto
puistoon rajoittuvalla takapihalla. 2h,tupak,s. C2007
lapsiystävällisellä alueella,
päiväkoti ja koulu läh.
H.100.000 ?/tarjous/Liisa
tontilla OKT 4h+k+kph+wc+
autot. 109/178 m²
rauhallisella asuinalueella.
Oma t.808 m². 5h,k,s. 194.000 ?.
524244
Myllypakantie 7. Palvelut läh.
H.114.000 ?/Liisa
Ylisjärven rantamaisemissa RT 2h+k+
s+kph=57,5 m² ja
autok.+ lämmin var.
Koko huon. Keskeinen
sijainti. 93.000 ?.
509846
Nummilankatu 32. Keittiö, kylpyhuone, sauna ja erill. 1861 m² tontti.
Meri ja 3 järveä kävelyetäisyydellä. huoneisto suositulla alueella.
H. 79.000 ?
670873
Salo, Mököinen
liiketila
26 m²
Helsingintie 17. Reilunkokoinen huoneisto 2h+k+s+kph+erill.wc+vh= 66 m² B2007.
Rauhallinen paikka, ei liikenteen ääniä. 60 m². 2500 m² Omakotitalo/vap.aikaan 4h+ Tontti n. Sisustussuunnittelija Milla Alftan tarjoaa
jokaisena messupäivänä
ideoita oman kodin sisustukseen. helmikuuta.
Rakenna & sisusta ?messuilla perjantaipäivä sisältää koulutus- ja infoasiaa
alan ammattilaisille ja opiskelijoille. 107.000 ?.
524716
Salo, Perniön Kirjakkala
okt
76,5/87 m²
Hamarijärventie 21. 4h,
k,s. T. 4h,k,kph, s.
A*. 24 %)
kokonaiskauppahinnasta, min 2.600 e
Kysy OP-omistajajäsenten eduista.. 2012 valm. 55.000 ?.
519619
Salo, Putola
rt
Salo, Paukkula
21,5 m²
63 m² rt
Kirjailijantie 2 A 5. 30 m². 51.546 ?
Vh. Mh. Varaava takka,
ilmalämpöpumppu.
Mh. uusittu
2012. H.388.000 ?/Kaisu
Pyörnintie 1. 47.524 ?
Vh. Hyvä sijainti Sirkkulassa.
Komea 1396 m² rinnetontti.
H. B2007*. 98.102 ?
Vh. parveke D2007.
Käyttövesiputket uusittu,
kaukolämpö. Oma t.1109 m²
kadun päässä, raj. Olemme käyneet messuilla 20 vuotta, koska siellä
tavoittaa hyvin kattavasti
Varsinais-Suomessa juuri rakentamassa olevat tai
rakentamista aloittelevat
ihmiset, kertoo ulkoporeal-
. H. Heti vapaa!
Mh. D*.
Toisen kerroksen, siistikuntoinen
läpitalon huoneisto. 77 /
163 m². Ala-aste ja päiväkoti lähellä.
Mh. E*. Halutulla alueella. Hissitalon neljäs kerros.
Mh. -96.
Myydään tai vuokrataan.
Mh. Halikon keskustan palv. 389.000 ?
515477
1kpl 3h,k,s 155.000 e 2kpl 1kpl 2h,k,s 133.000 e
1kpl 1h,tk,s 110.000 e
Huoneistoissa hyvin suunnitellut ja tehokkaat pohjaratkaisut. 74.265 ?
Vh. Turun messuilla on
huomattavasti enemmän oikeasti kiinnostuneita ihmisiä, Aaltonen sanoo.
KT-päätyhuon. 1200 m². Mh. 75.000 ?/Heikki
RT päätyas. Pääosin remontoitu
koti autotallilla. Salossa on vapaana tällä hetkellä noin 350 tonttia.
. Hyvä pohja, keittiö uus. 5 km. 56.000 ?.
522147
Saat asunnostasi
ilmaisen myyntihintaarvion sekä suunnitelman
kotisi myyntiin!
Petri Nieminen
LKV
044 770 1334
Es. Liikehuoneisto. H. C*. Liitto arvioi, että Suomessa
17
Somero,
Svenssonintie 1 B 4
Siisti ja hyväkuntoinen RT
2h+k+s=62,5 m² +ulkovar.
ja oma autokatos. 135.000 ?.
523057
82 m²
Ylärinne 58 as 5. Määräala n. Tilava omakotitalo/
toimistotilat, jossa on paljon
käyttömahdollisuuksia. 109.000 ?.
517892
opkk.fi etuovi.com
jokakoti.fi oikotie.fi
salonseudunasunnot.net
Salo, Perttelin Kaivola
rt
57,8 m²
Kurvintie 1 as 4. 39.000 ?.
522465
Salo, Hermanni
kt
71 m²
Esterinkatu 4 B 18. Helsingissäkin olemme käyneet messuilla, mutta tänä vuonna jätämme ne
väliin. Tyylikäs
kokonaisuus monilla herkuilla.
Mh. 53.000 ?.
520311
Salo, Perniön Haarla
toimistotila
216 m²
Haarlantie 2 A 21. Suojaisa piha,
autotalli ja kuitu. 45.000 ?.
516821
Salo, Perttelin Kaivola
liiketila
119,5 m²
Turrintie 3. 99.000 ?/Kaisu
tonttia, autotie perille. H. yht.
120/140 m² ja autotalli. Kaikki palvelut lähellä.
Mh. 2h,k,kph,
s,vh. Valm. H. Hyväkuntoinen tuotantotila Halikon
Aseman alueelta. 169.000 ?.
519591
Salo, Paukkula
kt
58 m²
Salaistentie 4 as 3. Mh. C2007*. n. Autotalli. Alaaste tien toisella puolella.
Mh. Tyylikäs talo, jossa hyvä
tilankäyttö. Upea uimaranta n.
300 m päässä. 3h,k,
kph. 65.500 ?/Liisa
Salo,
Vihtharjunkatu 4 A 2
Heti vapaa hienokuntoinen, siisti RT autotallilla. Ala-aste vain
kiven heiton päässä. Mh. 9h,k,ph,s,
2wc,at
Entinen yhden neljänneksen piste-ennätys oli 33.
Kaikkiaan Thompson pussitti ottelussa 52 pistettä.
Golden State on NBA:n kärkijoukkue. Kari Raatikainen Vuoden valmentaja.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
olli.mantyla@sss.fi
Salon seudun hieno urheiluvuosi 2014 heijastui odotetusti ja ansaitusti myös
Varsinais-Suomen Urheilugaalan palkitsemisiin. Karmean viime kauden jälkeen jopa
uransa lopettamista väläyttänyt Someron Esan
seiväshyppääjä Eemeli
Salomäki kuuluu yhä
Suomen huipulle.
Lauantaina Tampereella
Salomäki ylitti vain 12 askeleen vauhdilla kauden
kotimaisen kärkituloksen
520. tammikuuta.
Myös LP Viestin pelaaja,
passari Viktoriia Tuchash-
VARSINAIS-SUOMEN PALKITTUJA 2014
Vuoden urheilija:
Jarkko Nieminen, tennis.
l?
Vuoden valmentaja:
Kari Raatikainen, lentopallo,
LP Viesti.
l?
Vuoden joukkue:
LP Viesti, lentopallo.
Salon seudun vuoden
seuratyöntekijät:
Vuoden nuori urheilija:
Miika Kirmula, suunnistus,
Angelniemen Ankkuri.
l?
Vuoden akatemiaurheilija:
Minna Nikkanen, yleisurheilu,
Someron Esa.
l?
Urheiluvaikuttaja:
Soini Santala, Paimio.
l?
Vuoden urheiluteko:
Paavo Nurmi Games 2014.
l?
vili ylsi parhaiden listalla
kymmenen parhaan joukkoon.
. Niemisen osin loukkaantumisten sävytteinen
vuosi päättyi rankingissa
89:nteen sijaan.
Toisin sanoen Niemisen
suistamiseen ykkössijalta
on vaadittu paitsi muiden
lajien urheilijoiden kova saavutus myös Niemisen omat
hieman heikommat otteet.
Nikkanen oli tämän vuoden
selkeä kakkonen EM-kisojen
seitsemännellä sijallaan.
Yksipuolinen lista peilaa
toki myös Varsinais-Suomen
urheilun tasoa koko maahan. Toivottavasti
voitto palauttaa itseluotta-
musta ja helpottaa hyökkäyspään ongelmiamme.
Vaikka Honka teki 90 pistettä, löytyi myös puolustuksestamme paljon hyvää,
kommentoi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Seitsemän kolmosta upottanut Antero Lehto nakkasi Pyrinnölle komeat 31
pistettä ja uusi takamies
Bryan Hopkins 17. Honka kaatui
pistein 103?90.
Viimeksi lokakuussa vieraissa voittanut Pyrintö vei
peliä ja karkasi jo ennen
puoliväliä 18 pisteen johtoon. Hänen valintansa meni
huomattavasti joukkuetta
tiukemmalle, sillä muun muassa Salon seudun seiväshyppääjiä Minna Nikkasta
ja Wilma Murtoa valmentava Jarno Koivunen jäi
kahden äänen päähän.
??Mestarien liigan pelien
myötä valmentajanakin oppii koko ajan uutta. Kyseisenä
vuonna Nieminen teki läpimurtonsa ammattilaistennikseen.
Vuonna 2004 ykköseksi ui
Jarno Pihlava. Heikosti kaukaa osuneesta Korikobrista
Cole Dickerson heitti 18
pistettä. Totta kai voi jossitella
joitakin palloja, olisin voinut
saada tiukemmat numerot,
mutta loppupeleissä sillä ei
ole merkitystä, Nieminen totesi STT:lle.
Kun Nieminen eteni vuosi
sitten Australian avointen
toiselle kierrokselle, tulee
hänen rankinginsa nousemaan noin sijalle 65. 18
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Turun Caribialla palkittujen
joukosta harvinaisen suuri
osa edustaa Salon alueen
seuraa.
Maakunnan vuoden joukkuetta ei enää loppuvuoden
aikana tarvinnut pohtia. Ja
tuokin tappio tapahtui aivan
alkuvuodesta, tarkalleen ottaen 11. Seuraavaksi Nieminen lähtee Etelä-Amerikkaan hakemaan
ATP-pisteitä massakenttäkisoista.
Kärjessä
selvät erot
Varsinais-Suomen kymmenen parhaan lista oli kärjen
osalta selvä. Okko
Järvi teki Hongalle 19 pistettä.
Namika piti Korikobrat hännillä
Namika Lahti tuotti liigassa viimeisenä olevalle
Lapuan Kobrille viidennen
peräkkäisen tappion, kun
Lahdessa syntyi selvä ero
lukemin 84?57.
Namikan tehokkaimpia
olivat David Gonzalvez
17:llä ja Vesa Mäkäläinen
15 pisteellä. Elämänura-palkinto
myönnettiin Jukolan viestin
vuoden 1973 voittajalle ja
sen jälkeen vuosikymmenet
Ankkurin hyväksi talkootöitä tehneelle Matti Mäkiselle.
Urheiluvaikuttajan titteli
meni Paimion liikuntasihteerin toimesta eläköityneelle Soini Santalalle.
Lehtikuva/AFP Photo/Paul Crock
Korisliigan paras kotimainen pistemies, Pyrinnön Antero
Lehto, heitti lauantaina komeat 31 pistettä.
Vilppaan päävastustajille tappiot
Antero Lehto
kaatoi Hongan.
KORIPALLO. Olli Mäntylä ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
37 pistettä yhdellä neljänneksellä!
Ranska saapuu Susijengin vieraaksi Tampereelle
Golden State Warriorsin Klay Thompson sai nimensä koripallon NBA-liigan ennätystilastoihin johdettuaan ryhmän
126?101-voittoon Sacramento Kingsistä.
Thompson upotti ottelun kolmannella neljänneksellä yhdeksän kolmostoa ja yhteensä 37 pistettä, joka on liigan
ennätys. Hän oli
kantava voima Suomen alle
21-vuotiaiden EM-kisajoukkueessa sekä Veikkausliigassa pronssille sijoittuneen
TPS:ssä. (STT?Reuters)
Suomen miesten koripallomaajoukkue
saa elokuun alussa vastaansa huippujoukkueen, kun hallitseva Euroopan mestari
Ranska mittaa suomalaisten tason. Kisa toi meille paljon
lisää itsevarmuutta ja
motivaatiota, pari totesi.
(SSS)
SoVolla
täydellinen
liigaviikko
FUTSAL. En vielä pari vuotta sitten olisi uskonut, että olisimme pettyneitä sellaisten
Mestarien liigan otteluiden jälkeen, joissa olemme
voittaneet yhden tai kaksi erää. Viime ulkokaudella
Salomäki ylitti kesäkuussa 527, kunnes loukkaantumiset ja tekniikan sekoaminen pilasivat kauden.
Myös nuori Niko Koskinen ylitti 520.
Toinen ilahduttava suomalaistulos tehtiin Pajulahdessa, jossa Kankaanpään seudun Leiskun Arttu Kangas työnsi kuulaa
kauden kotimaiseksi kärkitulokseksi 19,31.
SSS | JUHA TUUNA
Ranta?Heino
tanssi GP-kisan
kuudenneksi
TANSSIURHEILU. LP Viestin äänimäärä
oli 24.
LP Viesti joukkueenjohto
totesi yksimielisesti, että
vuodesta 2014 ei jäänyt kaivelemaan oikeastaan mikään muu kuin hävitty Suomen cupin loppuottelu. Jarkko Nieminen
on ollut 14 vuotta peräkkäin
tenniksen maailmanlistalla sadan parhaan joukossa.
Näistä kymmenenä vuonna
hänet on valittu VarsinaisSuomen parhaaksi urheilijaksi. Honka ei päässyt toisella puolikkaalla enää 11
pistettä lähemmäs.
??Pelasimme pitkästä aikaa vapautuneesti hyökkäyspäässä. Hän sijoittui 100 metrin rintauinnissa
13:nneksi Ateenan olympialaisissa ja oli mukana lyhyen
radan EM-viestipronssijoukkueessa. on pelannut maaottelun pääkaupunkiseudun ulkopuolella viimeksi vuonna 2007.
Elokuussa kimmokkeena on Tampereella
järjestettävä Delfin Basket -junioriturnaus.
2?500 ensimmäistä turnaukseen ilmoittautunutta saa Tampereen kaupungin tuella ilmaisen pääsylipun Ranska-otteluun.
Suomi kohtaa syyskuussa pelattavien
EM-kisojen avausottelussa Montpellierissä myös Ranskan. (SSS)
Salon seudun säätiedotus
Caribialta: palkintosadetta
Lehtikuva/Vesa Moilanen
LP Viesti ylivoimainen Vuoden joukkue . Sama meriitti on tullut Saloon myös
vuosina 2009 (TPS saavutti
jääkiekon Suomen mestaruuden), 2010 (TPS sijoittui
Veikkausliigassa kolmanneksi) ja 2013 (Bisons voitti
Korisliigan).
Kiikalasta
kaikki alkoi
Kari Raatikainen nimettiin puolestaan ensimmäistä
kertaa vuoden valmentajaksi. Vilppaan asema
Korisliigan yhdeksäntenä on yhä vakaa, vaikka
joukkue hävisikin viikon
molemmat vierasottelunsa.
Sillä lauantaina pelanneet
päävastustajat Honka ja
Kobrat hävisivät myös ottelunsa.
Tampereen Pyrintö haki
lauantaina Espoosta vuoden ensimmäisen voittonsa
ja vasta kauden toisen vierasvoittonsa. Swivelin
Champion-luokan latinalaistanssien kärkipari
Markus Ranta?Alisa
Heino tanssivat kirk-
kaasti semifinaalista lähes täysin tuomarimerkinnöin finaaliin Kajaanissa tanssituissa Grand
Prix -kilpailuissa.
Finaalissa pari sijoittui
kuudenneksi. Kun katsoo numeroita, voisi luulla, että se meni
huonosti, mutta Wawrinka
pelasi juuri hyvin niin kuin
grand slam -voittaja voi pelata. Asiaa voikin
lähestyä siltä kantilta, että
mitä on tarvittu Niemisen
päihittämiseen.
Kuulantyöntäjä Conny
Karlsson voitti vuonna
2001 Suomen mestaruuden ja sijoittui MM-kisoissa
seitsemänneksi. Nämä ovat todella arvokkaita valintoja, Raatikainen kiitteli.
Raatikaisen valmennusura alkoi edellisellä vuosi-
tuhannella Kiikalan miesten nelossarjajoukkueessa.
Pääsarjaura käynnistyi fuusioseura Viesti-Trolleyssä, ja
visiitti naisten puolelle kattoi Liiga-Someron kauden
2009?2010.
LP Viestin kakkosvalmentajaksi Raatikainen tuli keväällä 2011, ja päävalmentajana hän korvasi Teemu
Sarnan vuotta myöhemmin.
Ankkurin menestys
palkittiin
Angelniemen Ankkurin erittäin hyvä suunnistusvuosi
heijastui Varsinais-Suomen
parhaiden palkinnoissa.
Vuoden nuori urheilija oli
suunnistuksen nuorten maailmanmestari Miika Kirmula. Vielä Hullin
ja aitajuoksija Nooralotta
Nezirin välilä oli selkeähkö
ero, mutta sijat 4?7 ratkesivat pienillä marginaaleilla.
Mitä vaaditaan
Niemisen voittamiseen?
Niemisen 14 ammattilaisvuoden aikana siis vain kolme muuta miestä on valittu
Varsinais-Suomen parhaaksi urheilijaksi. Lisäksi Hämäläinen pelasi useamman ottelun aikuisten EM-karsinnoissa. LP
Viestin lentopallonaisten ylivoima oli siinä kategoriassa
totaalista. elokuuta Tampereella. Paria valmentaa helsinkiläinen
Sergey Belyaev.
. ?Susijengi. Tuorein valinta julkistettiin myöhään eilisiltana
Turussa.
Vaikka vuosi 2015 on vasta aluillaan, ovat Niemisen
näkymät melko hyvät tulevaakin ajatellen. Ottelu
pelataan 1. Voittoon
tanssi tamperelaispari
Sebastian Saarinen?
Anniina Koivunniemi.
Finaalisijoituksen jälkeen Ranta?Heino on
luokkansa rankingissa
yhdeksäntenä. (SSS, STT)
Lyhyet
Älkää unohtako
Eemeli
Salomäkeä!
YLEISURHEILU. Näin
pääsy pienimpiin ATP-kisoihin ilman karsintoja helpottuu merkittävästi. tammikuuta 2015
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. Vuoden joukkuetta äänestettäessä LP Viestin vastaehokas, Paimion
Rastin miesten SM-kultaa
voittanut joukkue sai kaksi
ääntä. Toivottavasti se voittokin saataisiin ensi viikon viimeisessä
alkulohkon pelissä, mietti
kakkosvalmentaja-urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen.
Maakunnan ässä
hyvästeli Melbournen
Jarkko Nieminen taas VarsinaisSuomen itsestään selvä ykkönen.
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
TENNIS. Nieminen keräsi 50 ääntä enemmän kuin
Someron Esan seiväshyp-
VARSINAIS-SUOMEN PARHAAT URHEILIJAT 2014
1) Jarkko Nieminen, tennis, Turun Verkkopalloseura 209 ääntä.
2) Minna Nikkanen, yleisurheilu, Someron Esa 159.
3) Robin Hull, snooker, KK-79 109.
4) Nooralotta Neziri, yleisurheilu, Turun Urheiluliitto 90.
5) Matti Nuutinen, koripallo, Bisons 84.
6) Timo Kallio, paini, TMW 75.
7) Suvi Mikkonen, taekwondo, Budokwai 73.
8) Darby Thomas, triathlon, Turun Urheiluliitto 66.
9) Ria Öling, jalkapallo, TPS 49.
10) Viktoriia Tuchashvili, lentopallo, LP Viesti 48.
11) Mikko Siren, suunnistus, Angelniemen Ankkuri 36.
pääjän Minna Nikkanen,
joka puolestaan päihitti 50
äänellä monessa snookerkisassa kunnostautuneen
Robin Hullin. Tätä
nimitystä arvostan etenkin
siksi, että valmentaja muistetaan usein silloin, kun
joukkueella menee tosi huonosti. SoVo Futsalin liigaviikko oli täydellinen.
Torstaina kaatui Turun
Pallokerho kotikentällä
ja lauantaina Liikunnan Riemu Jyväskylässä
maalein 3?5.
SoVon maaleista vastasivat eilen kolmesti osunut Arber Istrefi ja kahdesti verkkoa heiluttanut
Mikko Halonen.
Kahden voiton viikko
vankisti SoVon asemaa
liigan keskikastissa. Tällä hetkellä SoVo on seitsemäs.
SSS | JUHA TUUNA. Valintaa voi näin
kymmenen vuoden jälkeen
pitää hieman yllätyksellisenä, sillä Nieminen lopetti
kauden ranking-sijalla 77.
Elämänura:
Matti Mäkinen, Angelniemen
Ankkuri, suunnistus.
l?
l?
Kari Raatikainen
Sykähdyttävin urheilutapahtuma: FightBack Run.
l?
Vuoden 2009 parhaaksi
valittiin jalkapalloilija Kasper Hämäläinen. Viimeisin varsinaissuomalainen Vuoden urheilija
oli kolminkertainen soudun
olympiavoittaja, raisiolainen
Pertti Karppinen vuonna
1980.
Melbournen keskuskentältä
tappio niskassa poistunut
Jarkko Nieminen on suurella todennäköisyydellä myös
vuoden 2015 Varsinais-Suomen paras urheilija.
Kimito Sportförening:
Rolf Nordell
Kosken Kaiku: Saku Kanasuo
Marttilan Murto: Ulla Kurri
Salon Vilpas: Timo Tammi
Karunan Urheilijat:
Saila Myllykylä
Sobudo: Janne Siviranta
Perniön Urheilijat:
Virpi Kuosa-Jokela
l?
l?
l?
l?
l?
l
l
Muista varsinaissuomalaisista palloilujoukkueista
Bisons sijoittui pronssille
miesten Korisliigassa. Vaikka suomalainen hävisi Australian
avointen kolmannella kierroksella hallitsevalle mestarille Stan Wawrinkalle
suoraan kolmessa erässä, on
alkukausi kuitenkin sujunut tuloksellisesti vähintään
kohtalaisesti.
??Olen tyytyväinen omaan
peliini. Se kertoo tietysti
eteenpäinmenosta: emme
ole Mestarien liigassakaan
vain osallistumassa, vaan
myös voittamassa. Niin
jalkapallossa, jääkiekossa
kuin salibandyssäkin turkulaismenestys jäi vaisuksi.
Voikin todeta, että LP
Viesti valittiin ensimmäistä
kertaa kiistattomasti vuo-
den joukkueeksi
Mi-
nulla oli hyvä suksi ja sain
siitä lisävoimia, Mäkäräinen
kertasi kilpailun ratkaisua.
??Kiri lämmittää. Klinga kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa, että Ahonen on ensi viikonloppuna
mukana Willingenin maailmancupissa.
Klingan mukaan Ahosen
hyppääminen on parantunut
talven aikana teknisesti ja
fyysisesti. Ilman niitä kilpailusta olisi tullut ihan erilainen,
Mäkäräinen totesi.
Mäkäräisen ongelmien ansiosta Valko-Venäjän Darja
Domratsheva karkasi helposti ylivoimaiseen voittoon
ja nipisti Mäkäräisen johdon maailmancupissa jo 40
pisteeseen. Fiiliksen
mukaan, Enne kertasi lumilautailijoille tyypilliseen
tapaan.
Lehtikuva/Pirjo Valjanen
Pummit mietityttävät Mäkäräistä
Lehtikuva/AFP Photo/Vincenzo Pinto
SM- ja MM-hiihdoista
keskustellaan alkuviikosta.
STT | PASI REIN
AMPUMAHIIHTO. Sen saan varmasti ländättyä, ja se riittää
varmaan palkintopallille. sen jälkeen
latukoneetkin voisi ajaa
JUHA TUUNA
suoraan kotiseutumusejuha.tuuna@sss.fi
oon.
Latukoneetkin
voisi ajaa suoraan
kotiseutumuseoon.
Suomen Roope Tonteri hallitsee lumilautailun ehkä sen näyttävimmän lajin Big Airin.
Finlandia soi ja Tonteri hallitsee
Suomi voitti Big Airissa
MM-kullan ja -hopean.
STT | JANNE LEHIKOINEN
LUMILAUTAILU. Tästä päästään vielä pissaamaan
purkkiin, 23-vuotias Tonteri nauroi puhelimessa kiirehtiessään mitali kaulassa
dopingtestiin.
Mestaruuden toivat 94 pistettä tuonut toinen lasku
sekä 79,75 pisteen kolmas
lasku. Sen takia ylhäällä pitäisi ampua nopeasti.
Kontiolahden
penkka tutuksi
Alkavalla viikolla ei tarvitse
jännittää Mäkäräisen ampumasuorituksia, mutta hiihtoväki odottaa hänen päätöstään SM-kisoihin osallistu-
misesta. Toinen sija
kavensi Kraftin johtomarginaalin maailmancupissa 93
pisteeseen. Silti paras suomalaissijoitus normaalimatkalla oli vasta 10:s. Olosuhteet olivat
hankalat, mutta Sami pääsi
hyppäämään ihan mukaviin
olosuhteisiin ja hyppy vei
sinne minne pitikin. Mäkäräinen päättää asian alkuviikosta.
??Asia selkiytyy pikkuhiljaa, kun olen keskustellut
valmentajien kanssa, Mäkäräinen sanoi. Tuomaristolla oli helppo
työ kruunata big airin valtias, joka kuitenkin empi vielä
laskun jälkeen voittoa.
??Kolmannella laskulla pelasin vähän varmasti. si-
jaan verrattuna hän olikin
kuin eri nainen, sillä maajoukkueen hieroja Kerttu
Helynen sai hänen lihaksensa vireeseen.
??Osoitin itselleni, että olen tosi kova kilpailija, ainoana suomalaisena
sprinttiladulle lähtenyt
Sarasoja-Lilja sanoi.
Naisten sprintissä Ruotsin Jennie Öberg avasi
maailmancupin voittotilinsä. Perjantain kympin kisan 44. se
suorastaan musertaa.
Kröhöm.
Maastohiihdon arvokisoissa kilpailtiin ensimmäistä
kertaa erikseen vapaalla ja perinteisellä hiihtotyylillä
vuonna 1987 Obersdorfin MM-kisoissa. Toinen
hyppy epäonnistui monistakin syistä, valmentaja Jari
Larinto arvioi.
Voittoon Sapporossa liiteli Slovenian Peter Prevc.
Hän sai kokoon 276,4 pistettä 130 ja 131 metrin hypyillä. Hiihdon SM-kisat
ensi viikonloppuna ja Falunin MM-hiihdot helmikuussa eivät saa vaarantaa sitä
tavoitetta.
??Palaan nyt Suomeen reiluksi viikoksi. Kannattaa
varmaan vierailla Kontiolahden penkalla harjoittelemassa, Mäkäräinen pohdiskeli.
Tuoko Ahonen ryhtiä suomalaisten mc-taipaleelle?
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Maailmancupiin ensi viikolla Willingenissä palaava Janne Ahonen on toipunut polvivammastaan.
Konkari voitti normaalimäen
SM-kullan ylivoimaisesti.
MÄKIHYPPY. Hän kaavaili
palaveria hiihdon päävalmentajan Reijo Jylhän ja
ampumahiihtäjien luotsin
Marko Laaksosen kanssa.
Mäkäräinen tähtää päälajissaan menestykseen Kontiolahden MM-kisoissa maaliskuussa. Hän venytti 127,5
ja 131 metriä. Voittomarginaali kun
oli reilusti toista minuuttia.
minulla on vielä mahdollisuudet palkintopallille. Rybinskin
sprinttikilpailu tarjosi
Riikka Sarasoja-Liljalle
kauden parhaan sijoituksen maailmancupissa, mutta kahdeksannen sijan iloa
himmensi kisan päättyminen välierien kaatumiseen.
??Vedin kunnolla mahalleni, olin persus menosuuntaan ja naama lumessa,
Sarasoja-Lilja kertasi Hiihtoliiton tiedotteessa.
Sarasoja-Liljan mukaan
hiihtäminen oli kaatumiseen asti helppoa. helmikuuta kisattavissa MM-kisoissa.
Pesu voitti keskimatkalla
Ruotsin Tove Alexanderssonin vajaalla minuutilla.
Ruotsi otti myös pronssin,
kun Josefine Engsröm oli
kolmas.
Miesten keskimatkalla
Suomen Staffan Tunis oli
neljäs. Piti
ensin tehdä vähän vaikeampi temppu, mutta viimeisenä laskijana seurasin
ensin muita ja päätin tehdä
bäkkitonnin. Mervi Pesu hämmentyi lauantaina
hiihtosuunnistuksen EMkisoissa, että väsyneellä
olollakin pystyi nousemaan
keskimatkan Euroopan
mestariksi. Toiseksi sijoittui Itävallan Stefan Kraft 271,3
pisteellä. Mestaruuden vei Venäjän Andrei Lamov. Suomi on voittanut lajin seitsemästä MM-
kullasta kuusi, mutta Tonterista tuli lajin ensimmäinen
kahden mestaruuden mies.
??Fiilikset on hyvät, ja vähän sekavat. Lisäksi Suomen
mitalisampona viime vuosina toiminut parisprintti
hiihdetään myös vapaalla tyylillä.
Kaiken huipuksi Suomen ylivoimaisesti paras vapaan tyylin hiihtäjä ei välttämättä edes osallistu MMhiihtoihin . Pesun mukaan
hän ei tuntunut pääsevän
hiihtämällä minnekään
Sveitsin Lenzerheidessa.
??Hyvällä tiellä ollaan kunnon suhteen kohti MM-kilpailuja, Pesu arvioi Suunnistusliiton tiedotteessa.
Kauden päätavoite on
Norjassa 10.?15. Toisena on Prevc.
Ville Larinto oli 38:s.
ja Sebastian Klinga 48:s.
(STT)
42-vuotias Mervi Pesu on noussut varttuneemmalla iällä lajinsa huippujen joukkoon.
EM-kulta hämmensi
Mervi Pesun
MAASTOHIIHTO. Siitä seurasi raastava kuntoutus, jota palkittiin lauantaina mitalinjaossa.
??Onhan ne ajat muistissa,
mutta kun Finlandia-hymni
soi, siinä tuli enemmän armeija-ajat mieleen, Tonteri
tiivisti.
Enne meni fiiliksen
mukaan hopealle asti
Tonterin mestaruutta edelsi
jo suomalaishopea, kun Me-
rika Enne otti naisten big
airista uransa ensimmäisen
aikuisten arvokisamitalin.
Laji oli ensimmäistä kertaa naisten MM-ohjelmassa,
ja Enne taipui vain Sveitsin
Elena Könzille.
??Mitali yllätti, 22-vuotias
Enne kertoi.
??Harjoituksissa meni tosi
huonosti, en ländännyt oikein yhtään mitään. Sen ansiosta olen ihan hyvillä mielin.
Mäkäräisen mukaan keli oli ammunnan kannalta
otollinen, mutta 1?600 metrin
korkeus teki siitä haasteen.
??Korkeus tuntui varsinkin
penkalla. tammikuuta 2015
URHEILU
19
Lehtikuva/AFP Photo/Lisi Niesner
YLÄNURKKA
Suomi on luisteluhiihdon kehitysmaa
Parhaat urheilun tietokilpailukysymykset ovat sellaisia, joita joutuu miettimään vähintään kahden oluttuopin verran, ja joiden oikea vastaus hämmentää.
Seuraavan kysymyksen vastaus ei hämmennä . En
olisi kuitenkaan uskonut, että voitto tulee.
Kaksi vuotta sitten MMkisoissa sekä big airin et-
tä lempilajinsa slopestylen
voittanut Tonteri koki menestyksen jälkeen kovia, kun
olkaluu murtui kahdesti. Nimeä kaikki
suomalaishiihtäjät, jotka ovat voittaneet hiihdon arvokisamitalin vapaan tyylin henkilökohtaisella matkalla
(takaa-ajoa ja yhdistelmäkilpailua ei lasketa)?
Oikea vastaus on Marjo Matikainen (kaksi MMmitalia 1989), Mika Myllylä (olympiapronssia 1994
ja MM-kultaa 1999), Kati Sundqvist (sprintin MMhopea 2001) ja viimeisimpänä vuoden 2001 ja 2009
sprintin MM-mitaleille luistellut Pirjo Muranen (os.
Manninen).
Eli viimeisten 27 vuoden aikana Suomi on
voittanut kottikärryllisen hiihdon arvokisamitaleja, mutta niistä
vaivaiset seitsemän on
tullut vapaan tyylin henkilökohtaisilta matkoilta.
Eikä Suomi ole voittanut
2000-luvulla ainuttakaan arvokisamitalia vapaan tyylin väliaika- tai yhteislähdössä.
Tiivistettynä: Suomi on luisteluhiihdon kehitysmaa.
Tänä viikonloppuna Rybinskissä käytiin kaksi maailmancupin kisaa vapaalla tyylillä, eikä paikalla ollut
kaikkia maailman huippuja. Niemi
ponnisti 121,5 ja 108,5 metrin hypyt, joilla yhteispisteitä karttui 201,9.
. Päätin,
että kisassa teen omia lempitemppuja, sellaisia mitkä
tuntuu hyvältä. Yhteispisteet 173,75
riittivät mestaruuteen 4,25
pisteellä ennen Kanadan
Darcy Sharpea.
Tonterin cabatonni meni ensin liian pitkäksi, mutta toisella kierroksella sama suoritus oli erittäin puhdas: kisan
korkeimmat pisteet 94,00.
??Se pyöri vähän yli ensimmäisellä, mutta toisella tuli
hyvin alas, Tonteri kuvaili
cabatonniaan.
Päätöskierroksella viimeisenä laskenut Tonteri ei jän-
nittänyt, ja backtonni onnistui. (STT). Venäjän Daria
Virolainen hiihti toiseksi,
ja Mäkäräinen kiri kilpailun
viimeisillä sadoilla metreillä
kolmanneksi.
??Oli pakko yrittää, kun
huomasin viimeisen kierroksen pitkässä laskussa, että
Valko-Venäjän Darja Domratsheva sai heilutella maansa lippua
Anterselvan yleisölle kaikessa rauhassa. (STT)
Sarasoja-Liljalle
kauden paras sijoitus
MAASTOHIIHTO. Ensimmäisen
ammuntapaikan hutilaukaukset harmittivat Kaisa
Mäkäräistä lauantaina
Anterselvassa. Tunis hävisi pronssin kuudella
sekunnilla. Kaisa Mäkäräisen uran tärkeimmät
kisat kun käydään heti Falunia seuraavina viikkoina
Kontiolahdessa.
Mitä tapahtuisi suomalaiselle hiihtomenestykselle, jos jo nyt lakkautuslistalla olevasta
perinteisestä tyylistä
luovuttaisiin kokonaan,
ja hiihtokisoja käytäisiin
jatkossa nopeimmalla
mahdollisella tyylillä?
Vastauksen miettimisessä ei kulu edes pientä
tuopillista . Ahosen kuntoutuminen viivästyi elokuisen
polvileikkauksen takia.
SM-hopealle hyppäsi Anssi Koivuranta, joka jäi 20
pistettä Ahosesta. Pronssille
ponnisti Jarkko Määttä.
Vain Sami Niemi
pisteille Sapporossa
Samaan aikaan kun SM-mitaleista kilpailitiin Lahdessa, maailmancupin kilpailu
käytiin Japanin Sapporossa.
Ainoana suomalaisena kilpailun toiselle kierrokselle
selviytyi Sami Niemi, jonka
loppusijoitus oli 30:s. Samin ensimmäinen hyppy oli hyvä. Mäkäräinen
pääsi 10 kilometrin takaaajoon toisena, mutta makuuammunnan pummit pudottivat hänet kahdeksanneksi.
Ohilaukaukset hankaloittivat Mäkäräisen kilpailua,
ja hän joutui tyytymään kolmanteen tilaan.
??Päivän ampumasuoritus
harmittaa ja mietityttää aika paljonkin, varsinkin en-
simmäisen ampumapaikat
sakot. SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Korkealla puuskuttaa tavallista enemmän,
ja henkeä tekisi mieli vetää
jo parin sekunnin tähtäyksen jälkeen. Janne Ahonen
arvioi normaalimäen SMkilpailun jälkeen, ettei hänen hyppäämisensä ole vielä
parasta mahdollista. Miesten sprintissä Italian Federico Pellegrino
otti kauden kolmannen
voittonsa. Eilen Rybinskissä
hiihdettyyn vapaan sprintin kisaan osallistui vain yksi
suomalainen.
Reilun kolmen viikon kuluttua alkavissa Falunin
MM-hiihdoissa ainoa väliaikalähtö (naiset 10 km, miehet 15 km) käydään vapaalla tyylillä. Nousukunnossa Ahonen silti on, sillä hän oli lauantaina Lahdessa SM-mäessä ylivoimainen.
Ahonen hyppäsi HS100mäestä molempien kierrosten pisimmät siivut, 93,5
metriä ja 94 metriä.
Maajoukkueen päävalmentaja Jani Klinga on iloinen
Ahosen kunnon kehittymisestä. Roope Tonteri otti uransa kolmannen
maailmanmestaruuden, kun
MM-kisat Itävallan Kreischbergissä päättyivät suomalaisten vanhaan menestyslajiin big airiin
Tein
rengasvalinnat varman
päälle, ja lisäksi koko talli,
eli Sebastien, minä ja Andreas Mikkelsen ajettiin
koko ajan samanlaisilla
renkailla.
Päivän mittaan ajettiin
osin kuivissa oloissa, mutta matkan varrella oli rutkasti jäätäkin. Olisiko niin,
että nyt kun ei enää saa
välittää autoon muiden väliaikoja, hän hidasti ehkä
vähän liikaa, kun ei tiennyt
muiden vauhtia, Latvala
aprikoi.
Latvala kukisti Ogierin
kaikilla lauantain erikoiskokeilla. lähtö, Toto76-1, lv 2140 m Tammalähtö: 1) Thula Sana/Ari Moilanen
15,0 (5,74), 2) Moonlight Love 15,3
(13,28).3) Amazing Soul 15,5 (1,66).4)
Moonlight Cloud 15,8 (25,86).poissa:
2. Meillä oli vaikeuksia
ottelun alussa, ja Juha
Metsolan torjunnat olivat
tärkeitä. Chelsea
ei ollut ainoa jättiläinen joka putosi ?kääpiölle?: kakkostason Middlesborough pudotti Manchester Cityn. lähtö: 1 Hujanhajan, poissa: 4
4. (STT)
osuus: 13,10. Kummallakaan
ei tosin ollut tarvetta ottaa
isoja riskejä, sillä kaksikon
asemat eivät olleet uhattuna.
??Ei minulla ollut mitään
tarkoitusta hyökätä. Toto4 voitto-osuus: 16,70.
11. TPS?Tappara 1?8
Yhteensä: 17 ottelua, 1 voitto, 16 tappiota ja 6 pistettä.
l?
Valtosella voisi olla jotain
näyttöä, jos hän kerran näin
väittää, Tuokkola sanoi.
. Olisi
hienoa päästä ajamaan se
hyvissä oloissa.
Latvalalle toinen sija olisi
uran paras noteeraus MMsarjan perinteisestä avauskilpailusta.. Ilm.17.30.
Pakkasraja -15C. TPS-Ässät 1?2
5.12. Toto (9-5-7): 5,74 1,34-1,73-1,14
20,99.
5. Yksi yö ja paikkakunnan vaihdos eivät
muuttaneet mitään TPS:n
ja Tapparan välisissä voimasuhteissa. Kangasala?HPK,
31.1. OrPo?Vampula, Kangasala?P-mäki,
1.2. Lauantaina
joukkue hävisi Harjavallan
Kuparikiekolle vieraskaukalossa 8?5 (0?0, 4?3, 4?2).
Haiden Matias Merilä
iski ottelun avausmaalin
toisen erän toisella minuutilla. Troikka: 842,38.
6. Toto (4-9-1): 3,73 1,77-1,681,74 9,74.
4. Troikka: 826,08.
10. Numerot eivät vastaa pelin kulkua, lohdutteli
Tapparan valmentaja Jussi
Tapola kollegaansa Elomoa.
. Tappara?TPS 3?4 vl.
5.1. Kunkkunumero: 31
LAUANTAI-JOKERI
Jokerinumero: 2 7 2 3 0 2 3
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 4 kpl voitto-osuus
17 166,30 e, 5 oikein 737,80 e, 4 oikein 52,10 e, 3 oikein 7,10 e, 2 oikein
2,50 e
LOTTO
Oikeat numerot: 1, 2, 3, 6, 17, 23, 27
Lisänumerot: 30, 32
Tuplausnumero: 29
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään
kappaletta, 6+1 oikein 14 kpl voittoosuus 31 609,50 e, 6 oikein 1 496,40
e, 5 oikein 36,90 e, 4 oikein 10,00 e
Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein ei yhtään
kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 201 kpl voitto-osuus
73,80 e, 4 oikein 20,00 e
TOTO76
Oikea rivi:
1. Niiden joukossa
on Monte-klassikko Col de
Turini. Liverpool ja Manchester United jäivät omissa otteluissaan alemman sarjatason joukkeita vastaan maalittomaan tasapeliin.
Kisat päättyvät tänään viesteihin.
JALKAPALLO
Englannin cupin 4. Kolmannen sarjatason Bradfordin Filipe Morais tuuletti Chelsean vieraana
maaliaan, joka edesauttoi Valioliigan kärkijoukkueen putoamista Englannin FA Cupista. Troikka: 83,78.
Toto4 pelivaihto 83?333,60 e, voittoosuus 36,10 e
Pelivaihto 967?566,12 e, yleisöä
1?780
PARIISI
Prix du Luxembourg, 2100m, 1.
palk. TPS?Lukko 1?4
30.12. Tervetuloa!
Maanantaina 26.1. EM-raja)
RAVIT
LAHTI
1. Äärimmäisen kova peli.
Tuon lopun ratkaisu tuntuu
todella hyvältä. Blues?TPS 2?1
8.1. LP Viesti?OrPo.
Miesten Mestaruusliiga:
Isku?Lakkapää
3?0
(25?20, 25?20, 25?22)
Sampo?Loimu
3?2
(25?13, 25?23, 17?25, 25?27, 15?11)
Riento?LEKA-V
1?3
(23?25, 25?21, 17?25, 21?25)
VaLePa 21 16 3 0 2 58?15 54
Tiikerit 21 16 1 2 2 55?20 52
Hurrikaani 20 11 4 2 3 49?27 43
Loimu 21 10 4 3 4 50?30 41
LEKA-V 22 10 2 2 8 42?40 36
Isku
20 8 2 3 7 37?39 31
Etta
19 8 3 0 8 37?32 30
Sampo 22 6 4 3 9 41?46 29
Korso 21 6 0 5 10 30?47 23
Lakkapää 23 4 3 3 13 31?54 21
Riento 22 3 0 2 17 19?59 11
Särkät 20 1 1 2 16 16?56 7
Seuraavat ottelut: tänään Tiikerit?Loimu, Korso?Isku, LEKA-V?Etta, Särkät?
VaLePa.
LUMILAUTAILU
Kreischberg, Itävalta, MM-kilpailut, big airin finaalit
Miehet: 1) Roope Tonteri Suomi 173,75 pistettä (94,00+79,75),
2) Darcy Sharpe Kanada 169,50
(80,00+89,50), 3) Kyle Mack USA
163,50 (88,50+75,00),...8) Ville Paumola Suomi 131,00 (59,25+71,75).
Naiset: 1) Elena Könz Sveitsi
157,75 (85,50+72,25), 2) Merika
Enne Suomi 148,75 (80,50+68,25),
3) Sina Candrian Sveitsi 143,25
(76,75+66,50).
MAASTOHIIHTO
Rybinsk, Venäjä, maailmancup,
sprintit (v):
Naiset, 1,3 km: 1) Jennie Öberg
Ruotsi, 2) Natalia Matvejeva Venäjä,
3) Laurien van der Graaff Sveitsi, 4)
Anastasia Dotshenko Venäjä, 5) Jessica Diggins USA, 6) Silje Öyre Slind
Norja. Se tunnetaan muiden muassa yleisöstä, joka
tykkää mättää lunta tielle
sen jälleen, kun kuljettajien nuottien kanssa erikoiskokeen läpi ajavat etuautot
ovat menneet.
??Mielenkiintoista nähdä,
onko Turinilla lunta. RNK?KuKi,
28.1. Liput 5 e, alle 18 v ilmaiseksi. Kiekkohait jatkaa
länsirannikon II divisioonan jumbona. Toto4 voitto-osuus: 4,40.
9. Watabe 541, 3) Fabian Riessle Saksa 500,...17) Herola
163,...50) Härtull 13.
YLEISURHEILU
Tampere, seivästallin hallikilpailut
Miehet, seiväs: 1) Eemeli Salomäki
SomEsa 520 (kkk), 2) Niko Koskinen
JanJa 520 (kkk & 19-v. Valiodivisioonakarsinta: 1) Diktaattori/Jani Ruotsalainen
25,5 (2,33), 2) Keisar 25,5 (8,75).3)
Aaron Hem 26,6 (19,16).4) Pyrypolun
Dumdum 25,8 (45,44).poissa: 14. Sanoin vain, että Brennan haettiin pois. SaiPa?TPS 7?1
13.12. Tulisivat kertomaan mielipiteensä minulle,
tuhisi TPS:n päävalmentaja
Miika Elomo.
Ottelun ratkaiseva käänne
tapahtui varsin erikoisesti.
TPS:n Ilkka Pikkarainen
sinkautti kiekon katsomoon
ensimmäisen erän viimei-
sellä sekunnilla. lähtö, lv 2140 m 15 hevosen autolähtö: 1) Ideal Du Point/Ari Moilanen 16,0a (4,32), 2) Viking Wonder
16,1a (5,44).3) Creme De Shiraz
16,2a (18,6).4) Magical Hannah 16,3a
(43,54).poissa: 1, 6. Ottelu eteni tasaisesti aina kolmannen
erän alkuun, jolloin KuKi
iski kaksi maalia, ja siirtyi
6?3-johtoon. Viimeiset kaksi vuotta siellä
on ollut tolkuttoman vaikeat olosuhteet. Sanoin
mielipiteeni, Valtonen tuumasi. TPS?HIFK 2?3 ja.
10.1. Päivän Duo: 11-9, kerroin: 11,08.
12. Toto (11-1-6): 1,95 1,22-1,43-1,44
3,98. lähtö, lv 2140 m: 1) Chili Factor/
Esa Holopainen 17,4a (3,73), 2) Noble
Heart Nova 17,4a (4,83).3) Cutman
17,6a (6,66).4) Rainbow Cherry 17,9a
(17,1). palk. 9)
Scenario d?Ombree/Sami Nummi.
PÄIVÄN PELIT
KENO
Päiväarvonta: 2, 4, 11, 16, 18, 22,
23, 28, 29, 36, 37, 38, 44, 48, 49, 53,
56, 57, 63, 64. lähtö: 10 Incredible Ironman,
poissa: 2
5. Välierissä karsiutunut suomalainen: 8) Riikka Sarasoja-Lilja.
Miehet, 1,3 km: 1) Federico Pellegrino Italia, 2) Sergei Ustjugov
Venäjä, 3) Andrei Parfenov Venäjä,
4) Nikita Krjukov Venäjä, 5) Aleksei Petuhov Venäjä, 6) Emil Iversen
Norja. TPS?Ilves 4?6
2.1. Toto4 voitto-
TPS:N SYSIMUSTA
JOULU?TAMMIKUU
4.12. Loppunumerot pelin päätyttyä olivat
3?2 (1?1, 0?1, 2?0).
Ottelun suuri raumalais-
sankari oli Ville Vahalahti,
joka tuikkasi voittomaalin
vain kaksi sekuntia ennen
päätössummeria ohi tarkasti torjuneen Rasmus Rinteen.
. EjL?Haka, LLuja?Chiefs, K-hait?
VG-62, Rockets?Karhu HT.
KORIPALLO
Miesten Korisliiga:
Honka?Pyrintö 90?103 (22?26,
15?26, 20?29, 33?22)
Honka: Okko Järvi 19/4, Emmanuel
Ubilla 18/4, Anton Odabasi 16/13, Villematti Kopio 14/2, Joni Herrala 11/1,
Ike Udanoh 9/17, Tero Laitinen 3/2,
Ville Puotila 0/2.
Pyrintö: Antero Lehto 31/3/5 syöttöä, Bryan Hopkins 17/5, Damon Williams 12/12, Petri Heinonen 10/5, Ville Pekkola 9/0, Will Harris 9/6, Mikael
Sandberg 6/3, Topias Palmi 4/1, Osku
Heinonen 3/0, Alex Vaenerberg 2/0.
Yleisöä: 517.
Namika Lahti?Korikobrat 84?
57 (22?15, 13?13, 28?7, 21?22)
Namika Lahti: David Gonzalvez
17/8, Vesa Mäkäläinen 15/5, Ryan
Wright 13/8, Kevin Tiggs 12/5, Ilkka
Vuori 7/3, Vesa Heinonen 7/2, Arttu Saarijärvi 6/1, Aapeli Alanen 3/1,
Matias Ojala 3/1, Akseli Hartikainen
1/1, Otto Aalto 0/2, Atte Perttu 0/1.
Korikobrat: Cole Dickerson 18/9,
Paul Carter 13/4, Austen Rowland
9/4/5 syöttöä, Pyry Rainamaa 8/3,
Jussi Turja 3/2, Juho Nenonen 2/3,
Tuomas Viertola 2/0, Givi Bakradze
2/1.
Yleisö: 578.
KTP
23 18 5 1961?1854 36
Kauhajoki 21 14 7 1809?1673 28
Kouvot 23 14 9 1880?1835 28
Bisons 22 14 8 1752?1674 28
Kataja 21 13 8 1816?1697 26
Lahti
23 12 11 1708?1720 24
Pyrintö 24 11 13 1862?1841 22
Seagulls 22 9 13 1712?1746 18
Vilpas 23 7 16 1746?1804 14
Honka 23 6 17 1785?1978 12
Lapua 23 6 17 1745?1954 12
Seuraavat ottelut: tänään Seagulls?Kauhajoki, 28.1. Saku Vuori antoi
kaksi maalisyöttöä.
Keskiviikkona Hait kohtaa naantalilaisen VG-62:n
Salossa.
RNK nousi
Hakan rinnalle
Kiekkohaiden asema paheni lauantaina entisestään,
kun RNK voitti Kupittaalla
Chiefsin 4?2. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 2140 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Frosty Vice/Jani
Ruotsalainen 14,9a (4,65), 2) Invantaggio 15,1a (21,36).3) Bogey Wolf
15,1a (33,97).4) Sign Of Victory 15,6a
(27,48).poissa: 11. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, sh 2140
m Tähti- vs. Ogierin
liki kahden minuutin johto
Latvalaan nähden kutistui
kolmen pikataipaleen etapilla 42,8 sekuntiin.
??Itse yritin mennä tasaisesti, mutta Ogier jäi yllättävästi jäisillä ja liukkailla
osuuksilla. Lukko?TPS 2?1
23.1. Tervetuloa!
miset värittivät perjantain tapaan myös Ilveksen
3?1-voittoon päättynyttä ottelua Tampereen Hakametsässä.
Eniten kuohui Sportin
jenkkipakki Mike Brennanilla, joka keräsi avauserään 39 jäähyminuuttia
ja sai suihkukomennuksen
tappelustaan Ilveksen Patrik Moision kanssa.
Ilveksen päävalmentaja
Tuomas Tuokkola kumosi Sport-valmentaja Tomek
Valtosen Nelonen Pron erätaukohaastattelussa esittämät käskytysväitteet Moision usuttamisesta Brennanin
kimppuun.
. Se riitti taittamaan
TPS:n niskan.
Erän jatkuessa oli vauhdissa Tapparan kakkoskenttä.
Markus Kankaanperä ja
Aalto puolustuksessa sekä
ketju Henrik Haapala?
Jan-Mikael Järvinen?
Jormakka pyörittivät peliä
todella näyttävästi. EM-raja), 3)
Tomas Wecksten KarhU 505 (19-v.
EM-raja), 4) Perttu Korhonen LA
505.
Nastola, Pajulahti:, kuulantyöntäjien maajoukkueleirikilpailut:
Miehet: 1) Arttu Kangas KankaanpSL 19,31 (kkk & 22-v. TPS?KalPa 0?5
15.1. Bisons?
Honka, 30.1. En ole ikinä käskyttänyt ketään tai haukkunut
vastustajan valmentajaa.
Arpiainen Mitsubishi jäljessä 2.43,0,
3) Jussi Vainionpää/Mika Juntunen Mitsubishi ?2.58,9, 4) Teemu
Asunmaa/Jonne Halttunen Subaru
?3.13.5, 5) Kristian Kiviniemi/ Matti
Kangas Mitsubishi ?3.18,5, 6) Heikki Kovalainen/Jani Pirttinen Ford
?3.53,0. Seuraava kilpailu: 20.?21.?2.
Mikkeli.
TANSSIURHEILU
Kajaani, Vakio- ja latinalaistanssien gp-kilpailut
Vakiotanssit: 1) Ilari Lehtonen/
Jasmin Pocknell Step Tampere 5, 2)
Marius Toperczer-Muresan/Claudia
Ketonen DanceWorld Helsinki 10, 3)
Johannes Saaristo/Roosa Ståhlberg
Step Tampere 15.
Latinalaistanssit: 1) Sebastian
Saarinen/Anniina Koivuniemi Step
Tampere 7, 2) Marius Toperczer-Muresan/Claudia Ketonen DanceWorld
Helsinki 8, 3) Antti-Pekka Pitkänen/
Simone Lehikoinen Tepika Jyväskylä 17,...6) Markus Ranta/Alisa Heino
Swivel Salo 30.
Jättiläisten kaatajat. KalPa?Ässät,
Kärpät?Ilves, Pelicans?HIFK, SaiPa?Lukko, Sport?Blues, Tappara?HPK, TPS?JYP.
II divisioona, lohko 6:
Chiefs?RNK
2?4
VG-62?Rockets
7?2
Haka?LLuja
1?5
KuKi?K-hait
8?5
Karhu HT?EjL
5?4
VG-62 21 18 2 0 1 157?86 58
LLuja 21 16 0 1 4 128?66 49
Karhu HT 21 14 1 1 5 121?79 45
EjL
21 11 0 2 8 123?99 35
Rockets 21 10 1 1 9 94?92 33
KuKi
21 8 2 0 11 115?85 28
Haka
21 5 1 2 13 85?128 19
RNK
21 6 0 1 14 87?145 19
Chiefs 21 4 1 1 15 78?135 15
K-hait 21 4 1 0 16 74?147 14
Seuraavat ottelut: 27.1. Toto4 voittoosuus: 36,10. Kärpät?TPS 2?1 ja.
20.1. lähtö, sh 2140 m: 1) Tähtituula/
Teemu Okkolin 29,7 (4,02), 1) Myllyn
Valtti/Antti Ripatti 29,7 (10,15), 3)
Kaakon Jouni 30,3 (6,22).4) Huhutaro 29,9 x (15,62). Olisin voinut mennä heti kaasulle
ja koettaa korjata, mutta
kun siinä oli tulossa silta vastaan, pelkäsin sitä,
ja käänsin auton pellolle.
Ajettiin siellä lenkki ja tultiin takaisin tielle, Latvala
muisteli.
??Kaikkiaan yritin tulla kovempaa aina, kun oli
selkeitä kuivia tai jäisiä
osuuksia, ja hiljempaa, kun
tien pinta oli liukasta mustapintaista asvalttia tai
muuta epämääräistä, kuten lunta.
Col de Turini päätöspäivän helmenä
Ralli päättyy sunnuntain
kolmen erikoiskokeen
etappiin. 19) Jouni Pellinen
Suomi ?1,15.
Pellinen selvisi mukaan sunnuntain finaaliin.
FUTSAL
Liiga:
Tervarit?KaDy
Riemu?SoVo
GFT?Ilves FS
TPK?PS Villa
Leijona?Sievi
4?7
3?5
1?2
4?3
2?3
KaDy 14 13 0 0 1 86?42 39
Ilves FS 14 11 0 1 2 37?14 34
Sievi
13 9 2 0 2 75?34 31
Leijona 14 8 1 1 4 78?51 27
GFT
14 8 1 0 5 55?35 26
Tervarit 14 7 1 0 6 44?48 23
SoVo
14 5 2 1 6 56?56 20
TPK
14 3 1 4 6 35?56 15
Riemu 14 4 0 0 10 39?60 12
PP-70 12 2 0 1 9 31?52 7
Mad Max 13 1 1 1 10 36?80 6
PS Villa 14 1 1 1 11 28?72 6
Seuraavat ottelut: tänään PP-70?Mad
Max
GOLF
Doha, Qatar, miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,5 miljoonaa dollaria:
Lopputulokset, 72/72 reikää, par
72: 269 lyöntiä (19 lyöntiä alle parin): Branden Grace Etelä-Afrikka
67+68+68+66, 270 (?18): Marc Warren Skotlanti 71+65+67+67, 271
(?17): Bernd Wiesberger Itävalta
69+66+68+68, Eddie Pepperell Englanti 69+71+65+67,...294 (+6): Mikko
Korhonen Suomi 73+70+77+74 (74.
sija). Jari-Matti Latvala arveli, että uudistuneet
säännöt saattoivat hieman
näkyä siinä kuinka Monte
Carlo -rallia johtava Sebastien Ogier sääteli vauhtiaan lauantaina. lähtö: 3 Frosty Vice, poissa: 11
7. Toto (9-11-2): 4,73
2,69-3,55-10,41 16,55. Suomen Mikko Ilonen karsiutui
kahden kierroksen jälkeen.
HIIHTOSUUNNISTUS
Lenzerheide, Sveitsi, EM-kilpailut, keskimatkat:
Naiset: 1) Mervi Pesu Suomi 39.41,
2) Tove Alexandersson Ruotsi 40.34,
3) Josefine Engsröm Ruotsi 41.13,
4) Mira Kaskinen Suomi 41.27,?8)
Milka Reponen Suomi 42.25, 9) Marjut Turunen Suomi 42.40, ...23) Salla
Koskela Suomi 48.48, ...25) Tiia Tallila Suomi 50.16.
Miehet: 1) Andrei Lamov Venäjä
37.23, 2) Andreas Holmberg Ruotsi
38.34, 3) Stanimir Belomazhev Bulgaria 38.37, 4) Staffan Tunis Suomi
38.42, ...11) Ville-Petteri Saarela Suomi 40.19, 12) Janne Häkkinen Suomi
41.19, ...18) Tuomas Kotro Suomi
42.03, ...24) Tero Linnainmaa Suomi
43.28.
Urheilussa tapahtuu
Halikon Hakoniskat Hiihtokilpailut Märynummenkuntoradalla ke 28.1. Kahden erän jälkeen
Ässät johti vielä maalilla,
mutta päätöserässä Lukko
tuli rinnalle ja ohi. lähtö: 16 Diktaattori, poissa: 14
6. Toto (6-3-8): 2,44 1,41-2,132,66 10,06. 7 200 euroa, 1) Buck
Boko/Stefan Lindholm (valmentaja Philippe Daugeard) 15,0a, ... 49 500 euroa, 1) On Track Piraten/Erik Adielsson 12,2a, ... lähtö: 11 Hopeless Guy, poissa: 2
3. lähtö: 9 Thula Sana, poissa: 2
2. Kauhajoki?Vilpas.
LENTOPALLO
Naisten Mestaruusliiga:
LiigaPloki?Kuortane
3?2
(21?25, 25?15, 24?26, 25?16, 15?7)
Vampula?Kangasala
2?3
(19?25, 25?21, 25?17, 22?25, 5?15)
WomanV?Kuusamo
0?3
(20?25, 22?25, 20?25)
LP Viesti 17 15 1 0 1
48?9 47
HPK
16 10 3 0 3 41?17 36
OrPo
15 8 2 1 4 35?24 29
WomanV 18 8 1 3 6 34?35 29
LiigaPloki 18 4 5 5 4 38?39 27
Kangasala 17 7 2 1 7 32?32 26
Vampula 18 6 1 3 8 30?38 23
Kuusamo 17 5 2 3 7 29?37 22
P-mäki 16 1 3 3 9 25?42 12
Kuortane 18 0 1 2 15 14?53 4
Seuraavat ottelut: tänään Kuortane?Pmäki, HPK?OrPo, 28.1. Huippudivisioonakarsinta: 1) Hujanhajan/Jouni Törmänen
28,4 (14,23), 2) Suvelan Tähti 27,6
(30,57).3) Vinkan Hovi 27,6 (67,47).4)
Sohvin Valle 27,7 x (76,73).poissa: 4.
Toto (1-16-13): 14,23 3,72-4,78-12,95
299,29.
7. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1,
lv 2140 m Hopeadivisioonakarsinta:
1) Costatantisoldi/Risto Airaksinen
13,9a (1,95), 2) Västerbo Mission
14,6a (4,84).3) Global Kid* 14,6a
(4,72).4) Bory 14,7a (17,42).poissa:
10. Latvalakin
tuli yllätetyksi heti päivän
ensimmäisellä erikoiskokeella.
??Kaksi kilometriä ensimmäisen erikoiskokeen lähdöstä auton perä karkasi
luistoon, kun tien pinnalla oli hiekkaa. TPS - Sport 0?1
11.12. kierrosta:
Perjantaina: Cambridge?Manchester U 0?0.
Lauantaina: Blackburn?Swansea
3?1, Southampton?Crystal P 2?3,
Chelsea?Bradford C 2?4, Derby?
Chesterfield 2?0, Preston?Sheffield
U 1?1, Birmingham?West Bromwich
1?2, Cardiff?Reading 1?2, Tottenham?Leicester 1?2, Sunderland?Fulham 0?0, Manchester C?Middlesbrough 0?2, Liverpool?Bolton 0?0.
JÄÄKIEKKO
Liiga:
Lukko?Ässät
TPS?Tappara
Pelicans?SaiPa
JYP?KalPa
Ilves?Sport
HPK?Kärpät
3?2 (1?1, 0?1, 2?0)
1?8 (1?1, 0?4, 0?3)
3?0 (2?0, 1?0, 0?0)
3?1 (2?1, 0?0, 1?0)
3?1 (1?0, 0?0, 2?1)
2?5 (0?1, 2?3, 0?1)
Kärpät 42 22 6 4 10 111?81 82
JYP
44 20 4 7 13 132?110 75
HIFK 44 19 7 4 14 134?108 75
KalPa 45 20 5 4 16 111?91 74
Lukko 43 16 6 14 7 119?112 74
Tappara 43 18 5 5 15 106?90 69
SaiPa 42 16 6 6 14 109?105 66
Ilves
43 17 5 3 18 108?110 64
Ässät
42 15 5 8 14 107?99 63
Blues
43 14 9 3 17 105?112 63
HPK
44 11 11 5 17 111?124 60
Pelicans 43 11 6 4 22 95?119 49
Sport
43 12 3 5 23 90?133 47
TPS
43 12 1 7 23 90?134 45
Seuraavat ottelut: 27.1. tammikuuta 2015
URHEILU
TPS yllättää surkeudellaan
Tappara nöyryytti 1?8, ja kannattajat heittivät kausikortteja jäälle.
JÄÄKIEKKO. 5) Chelsea Boko/Björn Goop (valmentaja
Timo Nurmos) 12,9a.
Coupe d?Europe des Amateurs,
2100m, 1. lähtö, Toto4-4 DUO-2, sh 2140
m Nousijadivisioona: 1) Alf/Jouni
Törmänen 28,8a (4,73), 2) Lumitykki
29,2a (8,86).3) Vesker 29,3a (58,76).4)
Piirka 29,3a (2,61). lähtö: 11 Costatantisoldi, poissa:
10
Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus
21717,30 e., 6 oikein voitto-osuus
141,10 e.
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 1
Oikea rivi: 222 2X2 X1X 222 X
Voitonjako: 13 oikein ei yhtään kappaletta, 12 oikein 1 kpl voitto-osuus
104 667,10 e, 11 oikein voitto-osuus
3 426,60 e, 10 oikein voitto-osuus
559,70 e.
MiniVakio: 7 oikein 6 kpl voittoosuus 3 354,90 e.
Työsuorituksia
Kiekkohaiden asema
II divarin hännillä
on entistä vaikeampi
SSS | JUHA TUUNA
juha.tuuna@sss.fi
JÄÄKIEKKO. Ilves?TPS 2?1 vl.
9.12. Nyt nuotituksessa siellä oli jäätä
vain 2?3 kilometriä. Se merkitsi
Tapparalle kahden miehen
ylivoimaa toisen erän alkuun, eikä joukkue jättänyt
tilaisuutta käyttämättä.
Ensin Teemu Aalto täräytti 2?1 ja ylivoiman jatkuessa Pekka Jormakka
3?1. Toto
(16-8-4): 2,33 1,38-2,00-4,16 8,82. Joukkue tekee parhaansa, mutta se ei vain riitä,
Elomo murehti.
Vahalahti ratkaisi
ajassa 59.58
Lukko ja Ässät väänsivät
jälleen tiukan 60-minuuttisen. 20
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 25. Toto (15-8-14):
4,32 2,36-2,17-4,11 14,05.
2. Se on mikkihiirimäistä
toimintaa. lähtö, Toto76-4, lv 2640 m Kyvyt
Esiin -divisioonakarsinta: 1) Incredible Ironman/Antti Teivainen 18,0a
(2,07), 2) Callela Kingswin 18,1a
(9,03).3) Moonlight Storm 18,1a
(8,47).4) Timeless Croft 18,1a (6,06).
poissa: 2. TPS?Sport 4?5
17.1. Pyrintö?Kataja, Seagulls?Lapua, 31.1. klo 18. Kilpailussa ei ollut mukana
suomalaisia.
Seuraavat kilpailut: tänään Rybinsk, yhdistelmäkilpailut, naisten
7,5 km (p)+7,5 km (v), miesten 15 km
(p)+15 km (v).
MÄKIHYPPY
Sapporo, Japani, miesten maailmancup
HS-134: 1) Peter Prevc Slovenia
276,4 pistettä (hypyt 130 ja 131
metriä), 2) Stefan Kraft Itävalta
271,3 (127,5/131), 3) Roman Koudelka Tshekki 269,3 (127,5/130,5),
4) Michael Hayböck Itävalta 268,6
(132,0/127,0), 5) Jurij Tepes Slovenia 258,5 (128/129,0), 6) Noriaki Kasai Japani 256,2 (128/122,5).
Suomalaiset: 30) Sami Niemi 201,9
(121,5/108,5), 38) Ville Larinto 100,2
(114), 48) Sebastian Klinga 74,9
(101,5).
Tilanne maailmancupissa: 1) Kraft
957, 2) Prevc 864, 3) Hayböck 849.
Suomalaiset: 25) Lauri Asikainen
152, 32) Jarkko Määttä 79, 44) Ville
Larinto 35, 55) Niemi 19, 57) Anssi
Koivuranta 18.
Oberstdorf, Saksa, naisten maailmancup
HS106-mäki: 1) Daniela IraschkoStolz Itävalta 245,2 pistettä (101?95
metriä), 2) Carina Vogt Saksa 237,7
(96?95,5), 3) Sara Takanashi Japani
232,1 (96?95,5),...20) Julia Kykkänen
Suomi 185,2 (89?81).
Maailmancupin tilanne, 6/14 kilpailua: 1) Takanashi 356, 2) Iraschko-Stolz 342, 3) Vogt 308, ...25) Kykkänen 43.
Lahti, Normaalimäen SM-kilpailu, HS100
Miehet: 1) Janne Ahonen Lahden
HS 249 pistettä (93,5?94 metriä), 2)
Anssi Koivuranta KuusamEV 229,5
(88,5?92), 3) Jarkko Määttä Kainuun
HS 222,5 (87,5?89,5), 4) Olli Muotka Lahden HS 219,5 (85,5?91,5), 5)
Antti Aalto Kiteen U 218 (88?88,5),
6) Ossi-Pekka Valta Lahden HS 205
(82,5?88), 7) Juho Ojala KuusamEV
203 (83?86), 8) Sami Heiskanen
Puijon HS 199,5 (83,5?85), 9) Eetu
Nousiainen Puijon HS 198 (84?83),
10) Leevi Mutru Lahden HS 196
(82,5?85).
RALLI
Monaco, MM-sarjan 1/13 kilpailu, Monte Carlo -ralli
Tilanne 12/15 erikoiskokeen jälkeen: 1) Sebastien Ogier Ranska,
VW 3.00.39,9, 2) Jari-Matti Latvala/
Miikka Anttila Suomi, VW jäljessä
42,8 sekuntia, 3) Andreas Mikkelsen
Norja, VW ?1.49,8, 4) Mads Östberg
Norja ?2.42,8, 5) Dani Sordo Espanja, Hyundai ?3.16,1, 6) Thierry
Neuville Belgia, Hyundai ?3.20,8, 7)
Elfyn Evans Britannia, Ford ?4.51,7,
8) Martin Prokop Tshekki, Ford
?8.17,5, 9) Sebastien Loeb Ranska,
Citroen ?9.02,2, 10) Kris Meeke Britannia, Citroen ?10.06.
Ralli jatkuu sunnuntaina kolmella
erikoiskokeella.
Rovaniemi, SM-sarjan 1/6 kilpailu, Arctic Lapland -ralli
Lopputulokset, 12 erikoiskoetta: 1)
Juha Salo/Marko Salminen Mitsubishi 2.28.46,2, 2) Joni Nikko/Henri
YHDISTETTY
Sapporo, Japani, maailmancup
Mäki + 10 km:n hiihto: 1) Eric
Frenzel Saksa 27.14,0, 2) Akito
Watabe Japani jäljessä 1,8 sekuntia, 3) Taylor Fletcher USA ?3,5, 4)
Haavard Klemetsen Norja ?12,3, 5)
Yoshito Watabe Japani ?15,8, 6) Johannes Rydzek Saksa ?18,9, 7) Lukas Klapfer Itävalta ?20,3, 8) Bryan
Fletcher USA ?21,9, 9) Manuel Faisst Saksa ?33,2, 10) Tehei Kato Japani ?40,6,...28) Jim Härtull Suomi
?2.18,3. Kärpät?TPS 2?1
13.1. lähtö, TROIKKA-3, lv 2140 m:
1) Beggel Vanaja/Jukka Torvinen
17,2a (2,44), 2) Master Mariner 17,2a
(8,18).3) Good Guy 17,7a (15,17).4)
Man In Black 17,9a (5,67).poissa: 2,
10, 12. Kauhajoki?
Pyrintö, Lahti?Kouvot, 29.1. Tappara pani Liigassa taas hyrskyn myrskyn
varsinkin toisessa erässä
ja vei pisteet murskaavalla
8?1-tuloksella.
Jotkut turkulaiskatsojat ilmaisivat mielipiteensä heittämällä seuran kausikortteja jäälle.
. Pelicans?TPS 3?2 ja.
27.12. lähtö, Toto76-3, sh 2140 m Haastaja- vs. klo 19.00
Urheilutalolla Naisten 1-sarjan
lentopallo-ottelu Salon Viesti TTV 1. Näin 14 pisteessä olevan Kiekkohaiden ero karsintaviivan yläpuolella olevaan RNK:hon
venyi jo viiteen pisteeseen.
RNK:n kanssa tasapisteissä on Paimion Haka
Hockey, joka hävisi lauantaina kotikaukalossaan
Lauttakylän Lujalle 1?5.
Chiefsillä on piste Kiekkohaita enemmän.
Lehtikuva/AFP Photo/Jean-Pierre Clatot
Jari-Matti Latvala on piiskannut Poloaan mukavaan vauhtiin
kauden ensimmäisessä MM-rallissa.
Latvala enää alle
minuutin kärjestä
Ogier jäi jäisillä
ja liukkailla
osuuksilla.
STT | TAPIO NEVALAINEN
RALLI. Hieno voitto,
lausui sairauslomalla olevaa
Risto Dufvaa tuurannut
Juha Vuori.
Hakametsässä
kiehui yli
Yksi nukuttu yö ei viilentänyt Ilveksen ja Sportin pelaajien kuohuvia tunteita
toisiaan kohtaan jääkiekkoliigan tasauskierroksella.
Toistuvat nokkapokat,
nyrkkikinkerit ja tuuppi-
Lehtikuva/AFP Photo/Justin Tallis
TULOSPÖRSSI
ALPPIHIIHTO
Kitzbühel, Itävalta, miesten
maailmancup
Syöksylasku: 1) Kjetil Jansrud
Norja 58,16, 2) Dominik Paris Italia
58,18, 3) Guillermo Fayed Ranska
58,37.
Syöksycupin pistetilanne 6/10 osakilpailun jälkeen: 1) Jansrud 439, 2)
Paris 312, 3) Fayed 270..
Maailmancupin kokonaistilanne
23/37 osakilpailun jälkeen: 1) Marcel Hirscher Itävalta 916, 2) Jansrud
834, 3) Alexis Pinturault Ranska 611.
Suomalaiset: 57) Marcus Sandell 83,
89) Samu Torsti 34, 139) Eemeli Pirinen 4.
AMPUMAHIIHTO
Anterselva, Italia, maailmancup
Miehet, takaa-ajo 12,5 km: 1) Simon Schempp Saksa 31.27,9 (2 sakkokierrosta), 2) Simo Eder Itävalta
jäljessä 0,1 sekuntia (1), 3) Jevgeni
Garanitshev Venäjä ?1,1 (1), 4) Ole
Einar Björndalen Norja ?1,9 (0), 5)
Martin Fourcade Ranska ?31,9 (0), 6)
Erik Lesser Saksa ?45,6 (0).
Naiset, takaa-ajo 10 km: 1) Darja
Domratsheva Valko-Venäjä 30.58,5
(1), 2) Daria Virolainen Venäjä
?1.21,0 (1), 3) Kaisa Mäkäräinen
Suomi ?1.29,0 (2+0+1+2), 4) Franziska Hildebrand Saksa ?1.29,3 (1), 5)
Marie Dorin Habert Ranska ?1.38,0
(2), 6) Susan Dunklee USA ?1.40,8
(1)...36) Mari Laukkanen Suomi
?4.31,6 (2+1+2+0).
Maailmancupin tilanne (14/25 kilpailu): 1) Mäkäräinen 660, 2) Domratsheva 620, 3) Valj Semerenko Ukraina 509,..28) Laukkanen 149.
FREESTYLE
Kreischberg, Itävalta, MM-kilpailut
Skicrossin karsinta, miehet: 1) Victor Öhling Norberg Ruotsi 1.01,32, 2)
Jean Frederic Chapuis Ranska jäljessä 0,01 sekuntia, 3) Brady Leman
Kanada ?0,02,... Suomen Ilkka Herola oli mäkiosuuden 17:s, mutta ei osallistunut
hiihto-osuudelle.
Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa (12/18 kilpailu): 1) Frenzel 821, 2) A. Toto (3-2-9): 4,65
2,02-5,14-6,11 38,75. Toto (11-7-1): 18,49
3,08-2,17-1,72 85,81. Tappara?TPS 4?0
24.1. Siitä ei Hait
enää noussut, vaikka piipahtikin kahdesti kahden
maalin päässä (6?4 ja 7?5).
Kiekkohaiden tehomiehet
olivat kaksi maalia ja yhden maalisyötön merkkauttaneet Merilä ja Teemu
Alatalo. Toto (10-5-1): 2,07 1,372,15-1,96 9,42.
8. lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, lv
1640 m Haastajadivisioonakarsinta:
1) Hopeless Guy/Hannu Torvinen
15,4a (18,49), 2) Love de Villeneuve*
15,5a (7,49).3) Rapido Streamline
15,5a (2,39).4) Max Smith 15,5a
(72,69).poissa: 2. Muista kentistä Olli Palola merkkautti
tehot 1+2.
. Kunkkunumero: 22.
Ilta-arvonta: 6, 13, 14, 19, 21, 24,
26, 31, 33, 35, 36, 37, 38, 40, 42, 43,
45, 48, 66, 67. Toto (5/7-8): 2,01
2,09/2,85-1,79 11,17.
3. Ketjun
tiliin menivät kaikki erän
neljä maalia