SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 141
Tiistaina 25. toukokuuta 2010
)LMOITUSMARKKINOINNISSASINUAPALVELEVAT
,AURA,EIVOP
2ITVA5USITALOP
6IRVE2UISSALOP
-IKKO2UOSTEENOJAP
)LMOITUSAINEISTOT KES»ASUKASNUMEROON VEDOSTETTAVAT
TO KLO JATULOSTUSVALMIITS»HKÍISETAINEISTOTPE
KLO MENNESS»ILMOITUSKONTTORIIMME
RNINKATU
Vaikuttaa kaukaa haetulta, että morsiamen luovutus olisi amerikkalaista alkuperää. astelemista sulhasen
rinnalla. Tämä ei olisi
tasa-arvonäkökulmasta toivottavaa.
? Pappien protestointi on aiheellista. Tämän on
nähty sotivan kirkon perinteitä
vastaan.
Vajaan kuukauden päästä avioituva Victoria ei ole suinkaan
ainoa isänsä käsikynkässä kulkeva kesämorsian. Siinä
tarkoituksessa se voi olla perusteltua, Martola näkee.
Kansankulttuuriarkisto Folkkultursarkivetin merkintöjen
mukaan molempia tapoja astella vihkitoimitukseen on esiintynyt Suomessa koko 1900-luvun
ajan. Nyt aikaa on
kulunut sen verran, että lainmukainen toimenpide täytyy
tehdä, poliisiylijohtaja Mikko
Paatero sanoi.
Kortiton kuski puhalsi liki
viisi promillea Köyliössä
Poliisipartio tavoitti Köyliössä
auton ratista miehen, joka puhalsi alkometriin 4,95 promillea. Keskuksen
lisäksi toimistoja.
Rautatieasema it
r
taessaan Martola on antanut
hääparien itse valita saapumistapansa kirkkoon. (STT)
tu
rit
tu
lai
Yhä useampi morsian saatetaan
sulhaselleen käsikynkässä
Ruotsissa useat papit ovat närkästyneet kruununprinsessa
Victorian toiveesta saapua
Tukholman Suurkirkkoon isänsä saattelemana. Kun itse menin naimisiin, en olisi halunnut tulla
luovutetuksi isältäni paketin
kaltaisesti, Martola toteaa.
Itse vihkitoimituksia suorit-
nka
Tammela
Hotelli
Ulkomuoto
hirvittää
Kaavoituksesta ja rakennusten
ulkoasusta käytäneen Tampereella vielä monta keskustelua.
Valtuustokin vaati kiinnittämään huomiota arkkitehtuuriin.
? Suunnitelma on tällaisenaan kaupunkikuvallisesti aivan hirvittävä, sanoi kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.).
Hän julistautui siitä huolimatta hankkeen kannattajaksi.
Osa valtuutetuista vastusti
sitä, että kaupunki osallistuu
yksityisen hallihankkeen kuluihin. Alustava kustannusarvio on 400?600 miljoonaa
euroa.
Sanoista tekoihin päästään
vasta poliittisen päätöksenteon
jälkeen. Keskusrikospoliisin tiedossa ei ole
yhtään tapausta, jossa petetyn
rahat olisi onnistuttu samaan
takaisin.
Viime aikoina on tullut runsaasti ilmoituksia tapauksista,
joissa ihmiset ovat menettäneet
rahojaan esimerkiksi netissä
hierotuissa autokaupoissa.
Moni on mennyt lankaan
myös saatuaan sähköpostia,
jossa kerrotaan lottovoitosta,
työpaikasta tai perinnöstä,
mutta pyydetään rahaa ennen
kuin asia etenee.
Yksittäiset suomalaiset ovat
Molempia versioita
esiintynyt jo pitkään
gillä Liikennevirastosta ei ole
epäilyksiä radan tärkeydestä.
? Pisara on merkittävin ratojen kehittämishanke Suomessa. Jättihallissa on
tarkoitus järjestää sekä urheilu- että muita tapahtumia, esimerkiksi konsertteja.
Uuden hallin on määrä korvata perinteikäs Hakametsän
jäähalli, joka alkaa olla suuren
ja kalliin remontin tarpeessa.
Remontti aiotaan nyt toteuttaa
siten, että Hakametsän hallista
tulee sisäurheilulajien keskus.
Asuntoja
at
(OUKUTTELE KES»ASUKKAAT KAUPOILLE JA OTA HYÍTY IRTI
ILMAISISTA LIS»KONTAKTEISTA +ES»ASUKASNUMERON LIS»JA
KELUN M»»R» ON NOIN KAPPALETTA JA LEHTI JAETAAN
3ALONSEUDULLAKES»ASUNNONOMISTAVILLETOISPAIKKAKUN
TALAISILLEHEID»NKOTIOSOITTEISIINSA
STT | ELINA KORKEE
Yliopisto
Asuntoja
nk
JAKELU
Tampereen ratapihan päälle suunnitellusta
jättihallista olisi kävelymatka muun muassa
rautatie- ja linja-autoasemalle,
Asuntoja
yliopistolle ja poliisiasemalle.
Junarata
Helsinkiin
Pysäköintitalo
ja harjoitushalli
Asuntoja
ie
MA
Tampereen keskusareenahanke
at
+ES»ASUKAS
Ratapihan päälle
suunnitellaan
kaupunginosaa
ut
3UOSITTU3ALON3EUDUN3ANOMIEN
Tampereen jättihallille
etsitään nyt rahoitusta
Ra
www.sss.fi
Irtonumero 1,50 . Lindberg
kertoo, että yleissuunnitteluvaiheessa kaikki ovat suopeina
mukana.
Kustannuksien määrä ja jakaminen on auki. (STT)
Poliisi kehotti
egyptiläistä isoäitiä
ostamaan menolipun
Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa (oik.), prinsessa Victoria ja sulhasensa Daniel Westling (vas.) saapumassa konserttiin viime kesänä. Kaavoitusta on ryhdytty
valmistelemaan. Mies ajeli partiota vastaan
Karhusuontiellä sunnuntaina
aamupäivällä puoli kahdentoista aikaan.
Tarkastuksessa selvisi, ettei
miehellä ollut ajo-oikeutta. Monet maat vastaavat virka-apupyyntöihin vain, jos menetys on
yli 5 000 euroa. Kakkosvaihtoehdossa on lisänä asema
Pasilaan, kolmosessa asema
Alppilaankin.
Lindberg kertoo, että hankkeelle saadaan varsinainen
budjetti vasta yleissuunnitelman mukana. Arkistonhoitaja Carola
Ekrem ei allekirjoita väitteitä,
että morsiamen saattaminen
olisi Hollywood-traditiota tai
horjuttaisi naisen tasa-arvoasemaa.
? En näe asiaa niin. Tunneleiden suuaukot ovat Eläintarhan kentän ja Linnanmäen
kohdalla.
Muissa vaihtoehdoissa Eläintarhan suuaukko on sama,
mutta toinen on Hakamäentien pohjoispuolella. olkoonkin että paikka on hyvä, sanoo Bjurström.
Halliyhtiön yhteistyökumppanina on rakennuskonserni
NCC. Toisinaan
morsiamen ?luovutukseksi?
kutsuttu saattaminen on yleistymässä myös Suomessa.
? Se ei ole varsinaisesti pohjoismainen tapa. (STT). Talouden talvi ei ole
jäädyttänyt Pisaraa. Aikataulun mukaan arviointi valmistuu ensi vuoden alkupuolella.
Myös radan yleissuunnitelma
valmistuu ensi keväänä.
Pisara-radalla liikkuisi lähiliikenteen junia, mutta
hankkeen vaikutukset olisivat
valtakunnallisia pääradan vapautuessa kauko- ja taajaliikenteelle.
Hankkeen projektipäällikkö,
ylitarkastaja Jussi Lindber-
M
P
E
Rautatieasema
Keskusta
Poliisitalo
Ratina
R
E
Tamperetalo
Yliopisto
500 m
STT, lähteet: Tampereen keskusareena, Aamulehti
Tampereen ratapihan päälle suunnitellusta jättihallista olisi kävelymatka muun muassa rautatie- ja linja-autoasemalle, yliopistolle ja poliisiasemalle.
Tornitaloihin asuntoja, toimistoja ja hotelli
?Koko kansi-, halli- ja rakennushankkeen
kustannusarvio on noin 400 miljoonaa euroa.
?Hallikokonaisuuden rakennuskulut
ilman kansirakennetta ovat noin 76 miljoonaa.
Pelkkä kansi taas maksaa noin 45 miljoonaa.
?Kansi on tarkoitus rakentaa Tampereen
ratapihan eteläosan päälle, Sorin sillan paikkeille.
Lähistöllä ovat rautatieaseman lisäksi yliopisto ja
ortodoksinen kirkko.
?Tornitaloihin suunnitellaan liike- ja toimistotiloja, ravintoloita, asuntoja sekä hotellia.
?Tampereen kaupunki varautuu osallistu-
Lehtikuva/Reuters/Bob Strong
maan kansitontin rakennuskelpoiseksi saattamiseen noin 19 miljoonalla eurolla.
?Valtuuston hyväksymän periaatepäätöksen mukaan kaupunki ostaa hallin palveluja
500 000 eurolla vuodessa 15 vuoden ajan. Myöhempään, vuonna 2018 päättyvään rakennusvaiheeseen
sisältyisi kaksi tornitaloa lisää
ja kolmas hieman matalampi
Monitoimihalli
P
Asuntoja,
katutasossa
liiketilaa
rakennus.
? Radan kattaminen on niin
kallista, että pelkästään hallilla siitä on vaikea saada kannattavaa . Silvia
toivoo, että isä saattaisi hänet alttarille tulevissa häissään vajaan kuukauden päästä.
Pisara-rata etenee ympäristöarviointeihin
STT | HEIKKI METSÄMÄKI
T
Rataliikenteen ohjauskeskuksen
kohtalo epäselvä. Lisäksi
halli vapautetaan tontinvuokrasta ja kiinteistöverosta 30 vuodeksi.
KRP: Nettipetoksen
uhrin on turha
haikailla rahojaan
Kansainväliset netin avulla tehtaillut petokset jäävät
yleensä selvittämättä. Helsingin-pää on
niin täynnä, että tänne ei junia
ilman Pisaraa mahdu lisää.
Lindberg painottaa, että hanke koskee koko maata, ei vain
pääkaupunkiseutua. 3ALO
TAIS»HKÍPOSTIIN ILMOITUKSET SSS FI
Salon Autoalan Yhdistyksen
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja
laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
AUTOILUSIVUILLA
LOA VERKKOKAUP
U
T
PAA
VE
R
E
N
T
SSS verkkokaupasta
löydät mukavia lahjaideoita
niin lapsille kuin aikuisillekin.
Samasta osoitteesta voit ostaa myös
muita TS-yhtymän verkkokauppatuotteita,
esim. Au-
tokin oli katsastamaton ja poistettu käytöstä.
Viittä promillea hipova humala on normaalisti hengenvaarallinen myrkytystila.
Satakunnan poliisin mukaan
vastaavia lukemia puhaltavia
tavoitetaan liikenteestä melko
harvoin. Virka-avusta
voidaan myös kieltäytyä, jos
petetty on ollut huolimaton.
KRP:n mukaan huijaus on
usein mahdollista tunnistaa
ennen vahinkoa: vaikkapa lottovoitosta ilmoitettaisiin tuskin
sähköpostilla. (sis.alv)
määrä ja lenkki vaihtelevat.
Suppeimmassa, Töölönlahden
kiertävässä Pisarassa on kolme
maanalaista asemaa: Töölö,
Keskusta ja Hakaniemi. Myös feministinen näkökulma on mielestäni hieman vanhentunut. Jotkut parit perustelevat päätöstä sillä, että tämä ei
liity naisen vapauteen.
? Toiset puolestaan sanovat,
että heidän isänsä tulevat niin
onnelliseksi saadessaan saattaa heitä kohti alttaria. Papit ovat huolissaan
siitä, että symboliikka jättää
jälkensä myös tulevaisuuden
häärituaaleihin. Lähiliikenteen tunnelirata helpottaisi
päärautatieaseman ruuhkia ja
parantaisi junaliikenteen toimintavarmuutta.
Ympäristösuunnittelussa ja
yleissuunnittelussa edetään
kolmen vaihtoehdon pohjalta.
Eri vaihtoehdoissa asemien
A
Pyhäjärvi
menettäneet näissä jutuissa
rahaa tuhansista euroista jopa
100 000 euroon.
Juttujen tutkintaa vaikeuttaa se, ettei Suomen poliisilla
ole toimivaltaa ulkomailla. Valtion mukaantulosta päättää eduskunta.
Päätöksen jälkeen hankkeen
jatkosuunnittelu vie Lindbergin mukaan 4?5 vuotta ja
rakentaminen saman verran.
Jos päättäjät ovat ripeitä, voisi matkalainen siis pujahtaa
maanalaiseen Pisaraan vuonna 2020.
Egyptiläisen isoäidin Eveline
Fadayelin on STT:n tietojen
mukaan poistuttava maasta
ennen kesäkuun puoliväliä.
Itä-Uudenmaan poliisi kehotti
häntä maanantaina ostamaan
matkalipun kotimaahansa.
Fadayel on saanut ainakin
kaksi kielteistä oleskelulupapäätöstä.
Hän on omaistensa mukaan
riippuvainen Suomessa asuvista lapsistaan eikä pärjäisi
yksin Egyptissä.
Helsingin poliisi ei kerro, onko toiselle paljon julkisuutta
saaneelle naiselle, venäläiselle
Irina Antonovalle, annettu
määräaika poistua maasta.
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Tapani Töllin (kesk.) mukaan pallo
on Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilla
(r.), jonka tapaamista valiokunta odottelee lähiaikoina.
Käännytykset eivät poliisiylijohtajan mukaan kuitenkaan
voi enää odottaa.
? Aikoinaan arvioitiin, ettei
kiireellistä käännytysperustetta ole olemassa. Morsiamen
luovutukseen on varmasti saatu inspiraatiota amerikkalaisista elokuvahäistä, Åbo Akademin käytännöllisen teologian dosentti Yngvill Martola
näkee.
Ruotsissa monet papit ovat
suositelleet Victorialle perinteisen ruotsalaisen tavan noudattamista . mielenkiintoisia kirjoja.
Ihmisen opas -pakinakirja
kestotilaajan etuhintaan.
Otso Salkkari -tuotteet.
www.sss.fi/verkkokauppa
Pelkkä halli
ei kannata
Ensi vaiheessa on Bjurströmin
mukaan tarkoitus rakentaa
halli ja kaksi tornitaloa. Jos sitä ei toteuteta, Suomen rautatieliikennettä ei voida kehittää. Verkkokaupan
luotettavuudesta löytyy tietoa
esimerkiksi Euroopan kuluttajakeskuksen nettisivuilta. Sen
sijaan suudelma alttarilla on
amerikkalainen traditio, joka
on levinnyt elokuvien kautta,
Ekrem toteaa. Bjurströmin
mukaan liian vähän rakennusoikeutta sisältävä asemakaava
kaataisi koko hankkeen.
? Jos ei kaavaprosessi mene
läpi, niin silloin ei tapahdu mitään, sanoo Bjurström.
Toimistoja,
alakerroksessa
liiketilaa
na
Ju
itu
ala
n
Ju
Pisara-rata liukui maanantaina yhden pysäkin eteenpäin,
kun hankkeen alkavaa ympäristövaikutusten arviointia
esiteltiin maanantai-iltana
yleisölle Helsingissä. Hän näkee
morsiamen saattamisen yleistyneen. jos
rahoitus saadaan kasaan ja
suunnitelmat toteutetuiksi.
Tähtäimessä ovat jääkiekon
MM-kisat vuonna 2013.
? Nyt ruvetaan tekemään toden teolla töitä, hankkimaan
rahoitusta ja menemään yksityiskohtiin, sanoo Tampereen
Keskusareena -yhtiön toimitusjohtaja Rikard Bjurström.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi hankkeen viime viikolla pitkän keskustelun jälkeen, mutta lopulta lähes yksimielisesti
eli äänin 63?4. Muutosesitys kuitenkin
kaatui äänestyksessä.
? Yksityiset kiinteistöyhtiöt
eivät tarvitse sosiaalista tukea,
arvosteli valtuutettu Anna
Kontula (vas.).
ltee
Sor
Vuo
inka
tu
Toimistoja,
alakerroksessa
liiketilaa
u
Tampereen ratapihan päällä
komeilee muutaman vuoden
kuluttua suurhalli ja jopa 16kerroksisia tornitaloja
Ihmisten sosiaalisuus ei ole kuitenkaan
mihinkään kadonnut; nyt yhteisöllisyyttä
toteutetaan vain välineellisesti bittimaailmassa.
LIISALIISA
WRIGHT
WRIGHT
Alueellisten erikoissairaanhoitopalveluiden siirtäminen ja keskittäminen suuriin
kaupunkeihin on päivän teema. Jos on annet- n. Vasta kuluneella viikolla virallinen Amerikka tunnusti toimineensa väärin intiaaneja
kohtaan ja pyysi sitä anteeksi(...) Parempi
myöhään kuin ei milloinkaan.
L
Kirjoita lyhyesti. siirtyvät jatkossa Turkuun, niin silloinkin psykiatrisia sairaansijoja tarvitaan. Säälittävää
teen 2015 mennessä. Jokin sähköinen
Isoveli siis säilyttää ja käyttää tietojamme.
Ihmiset laittavat kovin paljon tietoa itsestään mahdollisesti aivan vieraankin nähtäväk-
roikkua pitkänä. Käytännössä
n. Lämmönvaihtelujen tiedetään
vaikuttavan kiviaineksen rapautumiseen.
Edellisen lohkeamisen jälkeen tien kallioleikkaukset käytiin läpi, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi. Periaatteessa 17-vuotias, joka huomen-
na täyttää 18, on aikuinen. Uskalluksen puutettako. Ministeriö pitää lukujen alenemista . Taloudellisesti vaikeina aikoina
tulevat ratkaisut eivät voi kaikkia miellyttää. Tietenkin olen varovainen
enkä ole laittanut nähtäväksi vieraille kuulumatonta tietoa. Tk-sairaala
Etelä-Suomen Sanomat
n. Kolme ulkopuolista
olutta liittää. mistä se aika on pois?
Luulisi olevan mielekkäämpää ja hauskempaa istuttaa oikeita kasveja kuin istua kuvaruudun ääressä ja naputella tietokoneen kuvia. kauas ihmisten ilmoilta niin kuin siihen aikaan tapana oli. Tulva
n. Tykkipuistoon voisi tuoda pari vanhaa rusketustani tyyliin oletko ollut etelässä?
si. Ennen sitä nautin
kirsikkapuiden kukinnasta ja kevään vehreydestä puutarhassani.
n Kirjoittaja on eläkkeellä oleva aikuis-
kouluttaja.
traktoria tykkien tilalle, onhan Salo Suo- Onko päivettyminen muka ihme näillä
men suurin maatalouskaupunki. Maksaja
viitsi häntä suututtaa, kivun voimalla pien. Uusimmat lähiöt eivät enää ole kokoelma
erillään seisovia korkeita kerrostaloja vaan
tiiviitä pienkerrostaloryhmiä, joissa rakentamisen tehokkuus on yhtä hyvä kuin suurlähiöissä.
rit
Helsingin Sanomat
Markku Toivonen
ylilääkäri
Halikon sairaala
040 7711 777
ta, nyt tuskin missään. Tämä
selvästi enemmän kuin negatiivisia.
Irtisanomisilta ei silti läheskään kokonaan
oli kokonaisuuden kannalta hyvää kärsivälliValitettavasti euroalueen kriisi vikuuttaa orasvältytty. Tunteisiin vetoava klovnimessu ihas- aamulla herää sama teini, eikä yön aika-
tutti. Se on suuri luku, mutta senosaltaan se, että myös yritysten rahoittajat pysden viikkoja. Kärsivällisyyden mahdollisti nähtävästi
tavaa kasvua. Jorkku niön entisestä kunnantalosta. Mistä se
aika oikein löytyy . Sen jälkeen on edetty hyvään suuntaan.
viime vuoden jäljiltä työttömyysaste kohosi noin yhdeksään prosenttiin. Verrataanpa palaa
Turun Sanomat
n. Maanvil- keleillä. Kuka tahansa on voinut luoda Facebookiin
keksityn tai jopa toisen ihmisen profiilin.
Ehkä vara-avaimen piilopaikkaa ei sentään ilmoitella; muut tiedot niin kutsutuista
kavereista ovatkin saatavilla yhdellä napin
painalluksella. Tämä selittää, miksi Facebook on
kielletty Kiinassa ja varmaan myös muissa
diktatuureissa. Toivottavasti
niiden määrä riittää takaamaan hyvän ja
turvallisen hoidon vaikeimmissa sairaustiloissa.
Kun päätöksiä tehdään niin toivon, ettei psykiatrinen erikoissairaanhoito ole
se erikoissairaanhoidon osa, josta jälleen
tehdään suurimmat säästöt.
n. Hirvelä
päivässä on liian vähän. Pyörätiellä liikennesuunta on oikealla.
tavana palautetta lapsesi päiväkodille, sen
voi tehdä antamalla sitä suoraan eikä nimettömänä palautettavalla kaavakkeella.
Miten on sinun uskalluksesi laita. Toinen kehittämisprojekti
Halikon sairaalassa on loppuvuodesta
aloittava tutkimuspoliklinikkatoiminta,
jolla tehostetaan toimintaa tilanteessa,
jossa avohoidon keinot ovat käyneet riittämättömiksi.
Näistä kehittämistoimista huolimatta allekirjoittanut on huolestuneena
seurannut suunnitelmia ja keskustelua
psykiatristen sairaansijojen radikaalista
vähentämisestä ja keskittämisestä Turkuun. Tämä rajoittaa sitä, missä
määrin psykiatrista päivystyshoitoa voi
keskittää. Nyt jo
huutava pula vanhainkotipaikoista. Laskelman tietoja
julkaisi sunnuntaina Ylen uutiset.
Sekä irtisanomiset että lomautukset ovat nimittäin alkuvuonna reippaasti vähentyneet vuoden takaisista. Rahamme loppuvat, mutta on varaa ra- sii usein kovista päänsäryistä. Tämä koskee erityisesti hoitoalan henkilöstöä.
vaikka Turkua ja Saloa tai Koskea ja Ori- n. Höpöhöpö, samalla tavalla voitaisiin naiset palkita kaljalla enkä usko, että monikaan kieltäytyisi.
Heidi
Facebookin salatut hienoudet
iityin sitten kuitenkin Facebookiin, pikku pakon edessä,
kun en muualta löytänyt etsimiäni vanhoja ystäviä. Sauvakävelijä
koteja! Tarve tulevaisuudessa vain lisääntyy, kai päättäjätkin sen ymmärtävät. Vanhuksia nyt jo väärissä hoitopaikoissa viemässä paikkoja tarvitsijoilta. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
25.5.2010
Ei suljeta Halikon sairaalaa
Pahimmat pelot eivät toteutuneet
Työ- ja elinkeinoministeriön tuore laskelma irtisanomisista ja lomautuksista tuntuu yllättävän
lohdulliselta. Viime loppukesänä sama juttu.
jelijä kaupungilta
Olkoot puuttumatta
n. Montako roska-astiaa
n. Varmasti Turulla ei ole mitään
sitä vastaan, että sairaanhoitopiiri keskittäisi psykiatrisen sairaalatoimintansa
Turkuun.
Henkilökohtaisesti kannatan salonseutulaisen psykiatrisen sairaalatoiminnan
jatkamista. Henkilövahinkoja ei onneksi kummassakaan tapauksessa sattunut.
Kallioleikkauksen lohkeilu on joka tapauksessa ilmiö, jollaista ei saisi tapahtua. Avoin
keskustelu
Pyörät, kävelijät ja koiran taluttajat kulkevat tien oikeaa reunaa. Kaipaan levähdyspaikkoja.
Muori 83v
n. Älkää hyvät päättäjät hulluja puhuko n. Lenkillä tosi
harmillista väistää väärällä puolella kulkijoita. tai tärkeämpi kysymys
. Ettei muka naisille kelpaisi kalja urhei- n. Olen pannut merkille, että nykyhalli- n. Halikon sairaala perustettiin
?hevospeliaikana. Hongiston suojaan on jäänehet pienoi- n. Surullista
n. Minun vaimoni ei juo, mutta hän kärn. Ei ajatella,
että myös kaikki sekoilut säilyvät hyvässä tallessa vaikkapa mahdollisten tulevien
työnantajien katsottaviksi.
Erittäin huolettavana näen kovin pitkän
Facebookissa vietetyn ajan. Irtisanomisia osui muun sikatsaukset ovat osoittautuPelättiin, että ne ennen pitkää muassa Cargotecin Salon tehtaaseen, joka päätettiin viime vuonna sulkea.
neet yllättävän hyviksi. Yksinäin allapäin saavun kep- pymistauot oli järjestetty. Laman alussa lomautukMyös pörssiyhtiöiden osavuoset lähtivät jyrkkään nousuun. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Näin
tiivisia yllättäjiä noteerattiin
ei laajassa mitassa onneksi ole käynyt.
lievempiä henkilöstöleikkauksia käyttäen. Olipa keino mikä
tahansa, kalliolohkareet on saatava pysymään
poissa tieltä.
?
Laman alussa
lomautukset lähtivät
jyrkkään nousuun.
Pelättiin, että ne
ennen pitkää muuttuvat
irtisanomisiksi.
LEHTO
n. kotona umpikujaan ajautuneessa tilanteessa, jossa kaikkien henkinen hyvinvointi
on pitkään kestäneessä kriisissä kärsinyt.
Psykiatristen sairaansijojen sijainti on
tärkeä asia. Näkymät ovat
että pahimmat pelot eivät toteualkaneet kohentua.
tuneet. Eikö olisi parempi laittaa perheelle tai
vaikka vain itselleen erityisen hyvää ruokaa
kuin perustaa Facebookiin leikkikahvila ja
emännöidä siellä?
Oli helppoa liittyä Facebookiin, siitä eroaminen on kuulemma huomattavasti monimutkaisempaa. Miksi kukaan ei uskalla sanoa ääneen
tuksen ministerit ja kansanedustajat yrit- kaupungin ylimmän johdon suunnitelmia
tävät valitettavasti tehdä Suomesta erään- lakkauttaa synnytysosasto Salosta vuolaista pikku-Amerikkaa. Luottamusmies
n. Ylellä on rahaa. Monet tuttavani
ovat jo luopuneet sen käytöstä; kuluu liikaa
aikaa, ja sinne juuttuu jutustelemaan turhia.
nn
Hämmästyttävintä minulle on Facebookin
pelien suuri suosio: aikuiset ihmiset hoitavat maatiloja, puu- ja eläintarhoja ja rakentavat taloja leikisti, virtuaalisesti. Miksi vieraat ihmiset kommentoivat
n. Kaikkia ei edes
tunneta; kunhan ovat listoilla. Lomautukset eivät muuttuneet irtisanomisiksi niin yleisesti kuin vuosi sitten pelättiin. Nyt
se sijaitsee Turku?Helsinki-moottoritieliittymän lähellä ja yhdeksän kilometrin
päässä suuresta Salon aluesairaalasta,
a
Tekst
n. Kun hän nyt liittyi Facebookiin, oli
kone ehdottanut kaveriksi minua. Ne heijastuvat hankalimmin metaltään pienempi kuin 1990-luvun laman kahtena
tyivät joustamaan.
lituotteita valmistavaan teknologiateollisuuteen.
pahimpana vuonna.
Suomessa tehtävän metallituotannon tärkein
Toinen päätelmä on se, että työnantajat pyrkiIRTISANOTTUJA tuontapainen lohtu ei ymvientialue on näet Eurooppa.
vät tässä lamassa pääsemään pahimman ajan
märrettävästi paljonkaan lämmitä. Kehittämistoiminta on
saanut huomiota valtakunnallisestikin
(Helsingin Sanomat 9.5.) ja kehittämistoiminta on laajenemassa myös muualle
Suomeen. Kolme taukoa
pien luo, poimin ne armaallein... Suunnittelijat tuntevat ilmiön, ja siihen varaudutaan tietä
MUUT LEHDET
rakennettaessa. toukokuuta 2010
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. On se kumma, ettei poliisi saa mopon- Kesän lomakuukautena auki. nikin nainen saa uskomattomat voimat.
Salossa muutenkin humalaisia joka nur- Koettu
Aamulehti
kassa, ei liikuntatapahtumaan tarvitsisi n. Ajatuksia herättäen
n. Se on tyly luku.
Kesäkuussa työttömyysluvut
noussevat vielä entisestään
kausiluontoisesti, kun oppilaitoksista valmistuu suuri määrä
ammattiin kouluttautuneita.
Heidän työllistymisensä vienee
keskimääräistä pitemmän aikaa.
Suureen synkistelyyn ei kuitenkaan ole aihetta.
ELINKEINOELÄMÄN suhdannebarometrit ovat alkuvuodesta välittäneet samansuuntaista tietoa kuin lomautusLUVUISTA voi ensiksi päätellä,
määrät viestivät. Tilannetta
Lamaa ei ole vielä voitettu, mutta merkkejä payli lomautuksia, lomarahan vaihtoja ja muita
suhteuttaakin oikeaan mittakaavaansa se, että
remmasta näkyy jo usealla alalla.
Kallioleikkausten riskit on ehkäistävä
Moottoritien kallioleikkauksesta putosi Muurlassa sunnuntaina useiden tonnien painoinen
lohkare tielle.
Samasta Hepomäen tunnelin lähellä olevasta
leikkauksesta putosi jo puolitoista vuotta sitten
lohkareita. Ihmettelijä
kaupungille. Mitä huumoria on kaljanlitkimisessä. Sama ongelma jo 50
n. Vai
eivätkö itse vanhene, lapsetko hoitavat?
Tuskin
tuntia autot liikenteessä Salossa ja Kemiössä. Rahaa
n. Lisää penkkejä istahtamista varten
vanhainkotien lakkauttamisesta. aivan aiheellisesti . ja niiden mukana
myös noin 80 työpaikkaa . Muuta
hyötyä tästä sosiaalisesta mediasta en koe saavani, enpä oikein edes käsitä koko systeemin suosiota.
Facebookin yleisen hyödyn ja voiman näen
nopeassa tiedottamisessa ja mainonnassa.
Voi kutsua kaverit johonkin tilaisuuteen, ja
samalla kutsun voivat nähdä heidänkin kaverinsa; ihmiset saadaan nopeasti ja helpolla koolle. Enpä juuri
kentaa uusi kaupungintalo. Aikuisen naisen tukan ei tosiaan tarvi
KOLUMNI
lutapahtuman jälkeen. Samalla kun eläkkeelle siirtyvien määrä
kasvaa jyrkästi, kunnat joutuvat käymään
entistä kireämpää kilpailua työvoimasta
yksityisen sektorin kanssa. Yli 20 vuoden avohoitokokemuksen jälkeen kun on joutunut toteamaan,
että liian useasti psykiatriset sairaudet
ovat niin vaikeita, ettei niiden hoito pahimman yli onnistu kuin turvallisessa
sairaalaympäristössä.
Useasti niin potilaiden kuin omaistenkin kannalta on hyvä saada ?aikalisä. Toimitus valikoi, käsittelee,
taisesti ehtisi tarkastamaan jokaista viestiä.
Ei Facebook ole aiheuttanut minulle mitään harmiakaan; aivan varma en tästä kuitenkaan voi olla. (STM: Yhtenäiset päivystyshoidon perusteet)
Miljöökysymyksissä Halikon sairaalan
alue vie jääkiekkotermein 6?0 -voiton
Turussa mahdollisesti sijaitsevasta psykiatrisesta sairaalasta.
Tiedän, että sairaanhoitopiiri tekee parhaansa myös päättäessään koko alueen
psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta sairaaloineen ottaen huomioon niin uusikaupunkilaisten, loimaalaisten, raisiolaisten kuin salolaisten ja monien muidenkin edut. Kuinka eri
maiden eri sähköpostioperaattorien tiedot
yhdistyivät Facebookin systeemissä ja aktivoituivat vuosien kuluttua. Pitääkö kunnan olla iso. Ei enää syreenien vuotta
luomaa kesätunnelmaa. En syntymäaikaa, osoitetta, matkasuunnitelmia enkä vara-avaimen
paikkaa kukkaruukun alla.
nn
Mutta silti mietin, kuka tallentaa meistä,
missä ja mitä tietoja. Salossa oli ennen paljon syreenipensai- virittelijöitä kuriin. Todettava lisäksi on, että Turku
järjestää oman psykiatrisen sairaalatoimintansa omana perusterveydenhuollon
alaisena toimintanaan, ei sairaanhoitopiirin osana. Uimakausi. Ihmisten tekemisiä tirkistellään: mihin ryhmiin he kuuluvat, mitä
harrastavat, miten paljon aikaa riittää pelien
pelaamiseen, kuka tuntee kenetkin.
Kavereiden määrä on hyvin tärkeä: mitä enemmän, sitä parempi. Pienillä menee paremmin. Posimuuttuvat irtisanomisiksi. Joudutaan elämään epävarmuutilastoitiin 40 000. Kuka maksaa. Riskikohtien oli määrä olla kunnossa.
Liikennevirasto vaatikin perustellusti Tieyhtiö
Ykköstieltä maanantain aikana ehdotuksia turvallisuuden parantamiseksi. Kirjoita mieluummin nimelläsi. jopa yllättävän nopeana.
Käänne osui vuodenvaihteeseen. Ari
kueitten mukamas MM-kisoissa. Ja tietomme ja kuvamme
jäävät silti systeemiin.
Aion kyllä erota Facebookista heti, kunhan olen vastannut sieltä löytämieni ystävien viesteihin, ja jatkaa yhteydenpitoa perinteisessä sähköpostissa. En näe siinä mitään haus- asiantuntijaa ja omat miehet b-maajoukkaa. Viime vuonna irtisanottujen määräksi
syyttä. Olen samaa mieltä, kylmä-
nä flunssakuukautena uimahalli kiinni.
n. Perusteina ovat erikoissairaanhoidon laadun turvaaminen ja taloudelliset tekijät.
Palvelujen laadun kehittäminen on aina
jatkuvaa toimintaa, johon pitää pyrkiä
varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina.
Mitä parempia palveluja on saatavilla, sitä kustannustehokkaampaa toiminta on.
Tällaisesta esimerkkinä on muun muassa
Salossa Halikon sairaalan kehittämisprojekti, jolla on pystytty vähentämään puoleen pakkokeinojen kuten huone-eristämisen ja leposide-eristämisen käyttöä
mielenterveyslain mukaisesti tahdostaan
riippumatta hoidossa olevien potilaiden
hoidossa.
Pakkokeinojen väheneminen merkitsee
usein myös psyykkisesti vaikeasti sairaiden ihmisten yhteistyöhalun ja hoitomotivaation paranemista, mikä näkyy todennäköisesti parempina hoitotuloksina
tulevaisuudessa. Tehkää se joskus uudestaan! Mie- na todellakaan ole muuttunut aikuiseksi.
leenpainuva messu kaikenikäisille
Kolmen teinin isä
n. Miten jonkun koneen on
mahdollista tietää vuosien viipeellä, ketkä ovat
olleet yhteydessä toisiinsa sähköpostitse?
Olin lähettänyt kolme vuotta sitten sähköpostia matkatuttavuudelle saamatta siihen
vastausta. Jos salonseutulaisten psykiatriset sairaansijat . Viranomaiset eivät yksinker-
joka antaa lähes kaikki Halikon sairaalan
potilaiden tarvitsemat ruumiillisen puolen erikoissairaanhoidon hyvät palvelut.
Mikäli aluesairaalan toimintoja tullaan
tulevaisuudessa siirtämään Tyksiin, niin
silloin psykiatristen sairaansijojen siirtäminen Turkuun tulee ajankohtaisemmaksi.
Psykiatrisen avohoidon ja sairaalahoidon toteuttaminen joustavasti ja toisiaan
täydentävästi potilaan hoidon tarpeita
parhaalla tavalla palvelevasti edellyttää
sitä, etteivät hoitoa toteuttavat tahot ole
hallinnollisesti ja maantieteellisesti etäällä toisistaan. Sosiaalisissa
medioissa kerrotaan myös erittäin intiimejä
asioita esimerkiksi parisuhteista. Älkää hyvät ihmiset sulkeko vanhain- Salossa verrattuna Kemiöön, montako
n. Suurin osa
miehistä pitää punatukkaisista
n. Mitenkäs tupakointikiistan voittaneen
set, aurauskeppiset nuo, joku unhoitti muuntajafirman työsuojeluperusteiset ellaasta pois. Lomautuksissa
pudotus on kolmisenkymmentä
prosenttia. Vesivahinkoyrityksille hyvät tilat Perpäätä. Myös liian vaaleaksi värjätty tukka ruma, nuorellakin
Kapea tuhoalue ulottuu Perniön lisäksi osin Muurlan ja Kruusilan puolelle.
Peltotuhot koskevat ainakin pariakymmentä viljelijää.
Perniön keskustan liikerakennuksissa
raivaustyöt olivat maanantaina edelleen kesken. Hän vastaa Helsingin Areenan ja
koko konsernin taloudesta.
Sivu 17
Lehtikuva/Markku Ulander
Keskustan kansanedustaja Juha Rehula hymyili tyytyväisenä keskustan puoluetoimistolla Helsingissä tultuaan valituksi uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi.
Puo
Ves. Vanhanen sanoi Rehulan
osoittaneen valiokunnan puheenjohtajana suurta harkintakykyä.
SIVU 9
UUTISET 5
Viime vuodet uraa jääkiekon NHLliigassa tehnyt Jarmo Kekäläinen
on SM-liigajoukkue Jokerien uusi
toimitusjohtaja. Sopuratkaisua ei saatu aikaan, ja ylimääräisessä piirikokouksessa päädyttiin äänestämään. toukokuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Suomessa viranomaisavun
saaminen vaatii sitkeyttä
(02) 7702 314
Taru ja Emilia tekevät
Mummolasta elävän
UUTISET 9
KULTTUURI 16
Kiinteistöjen vahinkoja
saatetaan korvata Perniössä
Vakuutusyhtiöt saattavat korvata rankkasateista viikonloppuna kiinteistöille
aiheutuneita vahinkoja Salon Perniössä.
Korvauskäytännöt vaihtelevat kuitenkin
paljon vakuutusyhtiöittäin.
Maanviljelijät puolestaan tuskin saa-
vat korvauksia menetetyistä kylvöaloista.
? Maaseutuvirasto on luvannut antaa
tarkempia ohjeita tuki- ja korvausasioista lähipäivinä, mutta korvauksia ei välttämättä tule, pahoittelee Salon maaseutuyksikön päällikkö Kirsi Lepistö.
Salon seudulla lauantaina riehunut ra-
ju ukkoskuuro tuhosi peltoja jopa muutaman sadan hehtaarin alalta, kun jättimäiset vesimassat veivät mennessään
maa-aineksen lisäksi siemenet ja lannoitteet. Pohjois-Korea uhLumisadetta
kasi ampua naapurimaan puolelle,
mikäli Etelä-Korea aloittaa propagandasodan.
Etelä-Korea on sanonut aloittavansa uudelleen pohjoiseen suunnatut
propagandalähetykset valtavista
kovaäänisistä rajalla. Hyvähän sillä oli ajaa, kun on automaattivaihteet eikä tarvinnut mennä tiukoista
paikoista, ministeri virnisteli.
Puolustusvoimien tilaus toi töitä Sisu Autolle
Maastokuorma-auton kyyti sai puolustusministerin hymyilemään
UUTISET
Moottoritien
sortumaaluetta
kartoitettiin
SSS/Sami Kilpiö
SSS | Talvikki Salin
Sunnuntaina sattunut kalliosortuma käynnisti välittömät toimenpiteet Muurla?Lohjamoottoritieosuudella. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Lisäksi listalle
nousi somerolainen yrittäjä Hanna
Munter.
Sivu 8
Jokereilta
kova kaappaus
Puolustusministeri Jyri Häkämies pääsi maanantaina ajamaan kierroksen vastavalmistuneella Sisu 8x8 EPT -maastokuorma-autolla Sisu Auton pihamaalla Karjaalla. Pohjois-Korea sanoo tässä tapauksessa
ampuvansa laitteita.
Sivu 13
Kolme salolaista
lopulliselle
kokoomuksen
ehdokaslistalle
Tarvittiin vielä yhdet vaalit ennen
kuin kokoomuksen eduskuntavaalien
ehdokaslista saatiin väännettyä valmiiksi. Louis
Bluesin varatoimitusjohtajana.
Jokerien nykyinen toimitusjohtaja
Keijo Säilynoja nousee konserniyhtiö Jokerit HC Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän pitää keskeisenä tehtävänään ministerinä
vähempiosaisten puolustamista.
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan
ministerivalintaan vaikuttivat näytöt
ja osaaminen. . Moottoritielle sortui sunnuntaina kivenlohkareita kallioleikkauksesta lähellä Hepomäen tunnelia.
SIVU 7
Pudonneet kivenlohkareet poistetaan moottoritien pientareelta tänään.
UUTISET
UUTISET
Elintarvikelakon
peruuntuminen
varmistui
myöhään
maanantai-iltana.
Sekä työnantajat
että työntekijät
ilmoittivat
hyväksyvänsä
uusimman
sovintoesityksen,
joka jätettiin
päivällä.
Ministeri
Rehula haluaa
puolustaa
vähäosaisia
SIVU 5
Uusi sosiaali- ja terveysministeri Juha
Rehula (kesk.) vannoi maanantaina virkavalansa. Mukaan 17 hengen ehdokaslistalle mahtui kolme salolaista ehdokasta: Pertti Hemmilä, Juhani Nummentalo
ja Annika Viitanen. Rehula seuraa ministerinä
Liisa Hyssälää, joka valittiin Kansaneläkelaitoksen johtoon.
Hollolalainen Rehula on neljännen kauden kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja. Lähetykset
lopetettiin kuusi vuotta sitten. Illan kokouksessa tilanne on tarkoitus
puhua selväksi.
Sivu 5
SSS/Minna Määttänen
Pohjois-Korea
uhkasi tulittaa
Etelä-Koreaa
Koreoiden välit kiristyivät maanantaina entisestään. Arvostettu kiekkovaikuttaja on toiminut yli kymmenen
vuotta NHL-liigassa eri tehtävissä,
kuten Ottawa Senatorsin pelaajatarkkailun johtajana ja St. Paikalla käynyt kuivausfirman edustaja arvioi, että kuivatukseen
menee lattioiden pesun jälkeen 4?6 viikkoa.
Salon Osuuspankin kiinteistöä isännöivä Juhani Loimulahti odottelee vakuu-
Sää Salon seudulla
Melko selkeää
15 °c
Aurinkoista
TAKASIVU
Puoliselkeää
Demariryhmä
ylimääräiseen
tilannepalaveriin
Epävakaista
Rankkasateiden huuhtomien peltojen vaurioista tuskin korvauksia
SSS | Katri Henttonen
Laatu, palvelu,
valikoimat
tusvahinkotarkastajaa paikalle tiistaina.
Perniön liikekeskuksen isännöitsijä Toni
Tammi on jo tavannut vahinkotarkastajan.
Isännöitsijät saavat tiedon vakuutuspäätöksistä lähiviikkojen aikana.
UUTISET 6
Salon demareiden valtuustoryhmä
on kutsuttu koolle pohtimaan ryhmän sisällä virinnyttä hajontaa. Tilanne nousi esiin, kun valtuutettu ja
teknisen lautakunnan puheenjohtaja
Eija Seppälä kertoi Salon Seudun
Sanomille aikeistaan erota demariryhmästä (SSS 22.5.).
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Antero Leppänen ampuu alas kritiikin liian tiukasta ryhmäkurista ja
toteaa, että mitään virallisia eropäätöksiä ei hänelle saakka ole tullut. Maanantaina alueella tehtiin maastokartoitusta, jonka perusteella päätetään, millaisia jatkotoimia tien
turvallisuuden säilyttäminen vaatii.
Kallioleikkauksia tullaan mahdollisesti
vahvistamaan, ja niistä poistetaan kiviä.
Kallioleikkauksia saatetaan tarvittaessa
pienentää enemmänkin
Molemmat ovat tilausvarsoja, eli ne on käytännössä
myyty jo ennen syntymäänsä.
Hevosista Riitta Isotalo ei aio
luopua. (sis.alv)
- väri 1x50 44,50. Sukupolvien yli yhdistävä tekijä
ovat eläimet ja varsinkin hevoset. Salossa
6 vuotta
Sini Saarinen
25.5. Sitten tultiin vaan hurjaa
vauhtia. alkaen. Salossa
3 vuotta
Anna Pyörre
25.5. termejä
viljelemällä voit syventää perheen jalkapalloa ymmärtämättömien katseluelämystä.
Tekniset valmiudet. Kodin lähestyessä en
uskaltanut kääntää hevosta
pihalle ensimmäisestä tienhaarasta, kun vauhtia oli vielä
niin paljon ja reki olisi luistanut varmasti ojaan. Kai minä olen päässyt sikäli helpommalla, että en ole koskaan vaan maannut sängyssä
ja ajatellut menneitä.
Silkkihansikkain ei elämä ole
kohdellut. Joku
tuttu juuri kysyikin, että teenkö täällä tosiaan kaiken yksin.
Kyllä teen ja ehkä juuri sen takia olenkin terve ja kunnossa,
kertoo Isotalo.
Aistipäivä Salossa, Salo-Uskelan seurakuntatalossa klo 12?15,
tietoa kuulon ja näön heikkenemisestä klo 13?14, apuvälineiden kokeilumahdollisuus, silmänpaineen mittausta, tietoa
aistivamma- ja vapaaehtoisjärjestöjen toiminnasta ja Salon kaupungin vanhuspalveluista
TOSIKKO
Kroppa ja mentaali
kisakuntoon
Vaikeista ajoista
eteenpäin
Isotalo suhtautuu elämään
niin, että mennyt päivä on yksinkertaisesti jo mennyt.
. Brasilia?Portugali-ottelu nimittäin
pelataan juhannusaattona
alkaen klo 17.00. Tarjolla on
luovaa jalkapalloa suorana lähetyksenä. Nummelassa
3 vuotta
Sanni Havia
25.5. Selvisin ehjänä, vaik-
ka reki kolahtikin kääntyessä
koivuun.
Naimisiin mentyään Isotalo
muutti Pellonnummen vanhalle koululle. Viljasäkkejä
en tietenkään jaksanut nostaa
vaan miehet auttoivat, kertoo
Isotalo.
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Pekka Heininen
Kova vauhti ei koskaan pelottanut.
. Salossa
3 vuotta
Iida Kirjavainen
24.5. Kemppainen
irtisanottiin luottamuspulan
takia maaliskuussa.
Mänty on työskennellyt Luovin aluejohtajana vuodesta
2009 lähtien.
Hengitysliiton liittovaltuusto
ilmoitti lauantaina, ettei se ollut löytänyt tilintarkastuksessa viitteitä väärinkäytöksistä,
joista liittoa oli epäilty.
Viime syksynä liittoon kohdis-
tettiin epäilyjä koulutukseen
myönnettyjen valtionosuuksien
väärinkäytöstä.
Hengityssairaiden järjestö
saa valtakunnallisen Luovin
toiminnan pyörittämiseen opetusministeriöltä tukea vuosittain liki 50 miljoonaa euroa.
(STT)
Nyt on viimeinen hetki aloittaa valmistelut tulevan kesän
suureen koitokseen, jalkapallon MM-turnaukseen. Siihen
aikaanhan vehnästä piti aina
talossa olla. Nettitori: www.sss.fi/tori. Siellä oli ensi
alkuun kymmenen hevosetonta
vuotta. Tarjoudu tekemään
jotakin yllättävää. (sis.alv)
2-palstaiset 2x25 30,50. Kerran tulin reellä kotiin
kirkonkylän suunnasta, kun
hevonen vauhkoontui matkalla. Viikonloppuna leivoin
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Riitta Isotalon hevoslaitumella kevät on iloisen odotuksen aikaa, sillä kaksi tammoista on kantavana. Frankfurtissa
8 vuotta
Maija Wiman
24.5. (sis.alv)
Valokuvalliset:
- mustavalkoinen
1x50
30,50. Isotalo
on 73-vuotias, mutta monet
hänet ystävistään ja tutuistaan ovat parikymppisiä. Ehdota
vaikka yhteistä ostoskierrosta
vaatekauppoihin tai ole aktiivinen parveke-/pihakukkien
hankintakysymyksissä. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
Eläinten kanssa
päivät kuluvat nopsaan
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Exän jäljillä, Bio-Salo 2 klo 17.15
Prince of Persia, Bio-Salo 1 klo 17.45
Iron man 2, Bio Jännä, Salo klo 19
Kick-Ass, Bio-Salo 2 klo 19.30
Robin Hood, Bio-Salo 1 klo 20
Muita tapahtumia
Kuusjokelainen Riitta Isotalo ei ehdi miettiä vuosien kulumista
SSS/Kirsi Höglund
SSS | Virpi Lietzén
virpi.lietzen@sss.fi
Kuusjokelaisen Riitta Isotalon kanssa puhuessa ikä menettää merkityksensä. Liimaa turnauksen otteluohjelma pahvialustalle ja merkitse
ottelujen tulokset ohjelmaan.
Pidä kaukosäädin oikeassa
ja otteluohjelma vasemmassa kädessä aina, kun seuraat
otteluita. Kierros kestää noin kolme tuntia
ja takaisin tullaan iltakuuden
aikoihin, joten iltatorien esiintyjätkään eivät jää näkemättä.
Torstaikierroksia järjestävät yhteistyössä Salon seudun
opaskilta ja Salon kaupungin
markkinointiyksikkö.
lastenpalsta@sss.fi
Kesäterassilla Salon Kruusilassa lauantaina.
Onnen hetket
Sanastollinen valmius. Suosikkijoukkueen pelipaita on hyvä hankkia jo valmiiksi mutta kaikkein tärkein oheistuote on vuvuzela, muovinen puhallinsoitin, jonka kimeä ääni kaikuu
tuhansina versioina kaikissa
ottelutapahtumissa. Asiaa
kannattaa alustavasti ehdottaa puolisolle jo nyt, muuten
ehdotuksen yhteys kisoihin
voi olla liian ilmeinen. Tuntuma säilyy ja
turhilta valintatilanteilta vältytään.
Läheisilmapiiri. Perniössä
5 vuotta
Vilho Wuorenrinne
25.5. Hevosten kanssa
hän muistaa työskennelleensä
aina.
. Tupahommat tahtovat jäädä tekemättä, kun kaikki päivät menevät ulkosalla. Raaseporissa
6 vuotta
Vanessa Varjonen
25.5. Paras, toimivin ja myös yksinkertaisin
tapa seurata kisoja on katsoa
kaikki ottelut suorana alusta
loppuun. Maailman suurin urheilutapahtuma järjestetään Etelä-Afrikassa 11.6. Toisesta
tienhaarasta sitten käänsin
pihalle. Kun vietin 70-vuotissyntymäpäivääni Kuusjokitalolla,
oli vieraita kolmesataa. Äiti kuoli, kun Riitta Isotalo oli yksitoistavuotias.
Elämä maalaistalossa Paavoisän ja veljen Matin kanssa
muuttui kertaheitolla. Kesälapsia oli parhaimmillaan paljon. 36: 25
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Minna, Vilma, Vilhelmiina,
Miina, Mimmi
Ruotsinkielinen kalenteri:
Vilhelmina, Vilma, Minna
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Pitkä turnaus on kova suoritus koko
perheelle. Humuliinan tulevalle varsalle on koti jo odottamassa.
pullaa viikkoa varten. Muista aloittaa läheisilmapiiriä tukevat toimet
jo nyt. Salossa
8 vuotta
Karo Nikander
25.5. Uhraus saattaa nyt tuntua suurelta, mutta ilmapiiriä nostattavat toimet saattavat poikia
rauhaisia katseluhetkiä mielilajisi parissa vielä turnauksen loppupuolellakin.
Torstaikierros vie
Salon historiaan
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salon suositut torstaikierrokset
pyörähtävät käyntiin jälleen 3.
kesäkuuta.
Iltatoritapahtumien yhteydessä
järjestetyillä kiertoajeluilla pääsee tutustumaan Salon seudun
historiaan ja paikkoihin, joihin
ei normaalisti pääse. Juhannus on joka
vuosi, mutta ottelu on ainutkertainen.
Oheistuotteet. Raisiossa
10 vuotta
Esko Launiainen
25.5. On
välttämätöntä tutustua kisojen otteluohjelmaan huolellisesti, jotta voit tehdä koko
turnauksen kattavan katselusuunnitelman. Otteluja
pelataan yli 60, ja mestari
selviää finaalissa 11.7.
Turnauksen sijoittuminen
kesäaikaan tuo penkkiurheilijoille monia haasteita, mutta
huolellisella ennakkosuunnittelulla kisatapahtumasta
tulee antoisa kokemus koko
perheelle. Tallista
on lähtenyt vuosien varrella
yhteensä viisitoista varsaa.
Tänä kesänä varsoja on tulossa
kaksi. (sis.alv)
10 vuotta
Maria Karlsson
25.5. Tuomelan tilalla Kuttilan kylässä on neljä
hevosta, kaksi koiraa, kolme
kissaa, kaksi vuohta, kolme
pässiä, kolmetoista hanhea,
kahdeksan ankkaa ja yhteensä sata maatiaiskanaa ja kukkoa.
. Saukkolassa
Seuraavan päivän lehteen
tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava
täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi,
syntymäpäivämäärä,
kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12
mennessä, viikonlopun
(la-su-ma) lehtiin
tarkoitetut kuvat
perjantaihin
klo 12 mennessä.
Minimikoot:
1-palstaiset 1x25 15,25. Kiskossa
4 vuotta
Elsa Haukila
25.5. Kutsuttuja olisi kyllä voinut olla
puolet enemmänkin, niin paljon tuttuja on vuosien varrella
eri yhteyksissä tullut, kertoo
Isotalo.
Nauravainen ja energinen
Isotalo ei vietä tavanomaisia
eläkepäiviä vaan hoitaa edelleen eläimiä. Pullaa syötiin niin,
että päälle vedettiin paksu kerros voita, muistelee Isotalo.
Äidin varhaisen kuoleman lisäksi elämän suuria suruja on
ollut oman Jussi-pojan kuolema liikenneonnettomuudessa
vuonna 1990.
Tytär Marianne asuu perheineen Somerolla. Tulevana
kesänä kohteita ovat esimerkiksi
Otso onnittelee
ONNEN HETKET
Kihloissa, vihittyjä, syntyneitä,
kiitokset, kastettuja,
onnitteluja, syntymäpäivä -ym.
kutsut, tervehdykset.
Teijon ruukit, Vuorentaan kartano, Rekijoen mylly ja kirkot.
Kiertoajelut lähtevät kulttuuritalo Kivan edestä. Salossa. Sukeltaminen, puusilmä,
kuudentoista alue, laitalinkki,
rosteri, lippumies ym. Myöhemminkin
tilalla on ollut nuoria kävijöitä,
kun koulu- tai päiväkotiryhmät
käyvät tutustumassa eläinkatraaseen. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Emännän rooli lankesi tomeralle tytölle.
. Jalkapallosanasto on sinulle
tuttua, mutta pieni kertaus
ennen kisoja on paikallaan.
Toistomäärillä on merkitystä
myös kielikuvien maailmassa. Lapsenlapsia on kolme, joista vanhin on
kahdeksantoista.
Kovaa vauhtia
hevosten kanssa
Isotalo on ollut eläinrakas lapsesta asti. Hanki
valmiiksi uudet paristot television kaukosäätimeen. Sitten tyttärelle ostettiin poni, ja myöhemmin taloon
tuli myös hevosia.
Riitta Isotalo on erikoistunut
Suomen pienhevosiin. toukokuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Urpo,
Ruotsinkielinen kalenteri: Urban
Minä vihmon teidän
päällenne puhdasta vettä,
niin että te puhdistutte,
minä puhdistan teidät
kaikesta saastastanne ja
epäjumalienne kaikesta
iljettävyydestä.
Hes. Takavuosien työ lasten
parissa on sen sijaan saanut jo
jäädä. Kahdeksan vanhana tein
jo myllyreissun yksin hevosen
kanssa kahdeksantoista kilometrin päähän. Koulunkäynti kärsi, kun
kotona oli aina yllin kyllin tekemistä. Jos parisuhteesi
on alle neljän vuoden ikäinen
eli perheesi ensimmäinen yhteinen pitkä turnaus on alkamassa, kiinnitä huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:
Katselusuunnitelma. Nyt kävijöiden määrä
on vähentynyt, kun kouluilla ei
enää ole rahaa retkiin.
Hengitysliiton opisto sai
seuraajan erotetulle johtajalle
Tarja Mänty aluejohtajana viime vuodesta lähtien
Hengitysliitto Helin omistama
ammattiopisto on saanut uuden johtajan tehtävästä irtisanotun Jussi Kemppaisen
tilalle.
Luovin johtajaksi valittiin
Tarja Mänty. Hevosten kautta on tuttuja kertynyt
ympäri Lounais-Suomen.
. (sis.alv)
Sukulaiset, ystävät ja tuttavat
TERVETULOA
tyttäremme Lindan lakkiaisiin
la 5.6.2010 klo 14-19 välisenä aikana
kotiimme (Järvenkyläntie 84)
Mari ja Erkki Mättö
Väri- ilmoitukset 50 pmm
44,50. Hevoset ovat kuuluneet
Isotalon elämään aina. Jos perheestä joku
muukin haluaa katsoa samaa
lähetystä, sovi istumajärjestys etukäteen valmiiksi.
Juhannus. Perttelissä
3 vuotta
Arttu Vuori
25.5. Olisiko kerrankin
mukava kokeilla, miltä juhannuksen viettäminen kotona
kaupungissa tuntuu. Miksei
siis myös teillä kotona?
1 vuotta
Nenna Silokangas
25.5. Nokialla
7 vuotta
Toni Fehn
24.5
Asevelvollisuuskoulu-
tus korvataan vapaaehtoisuuteen perustuvalla kolmen kuukauden peruskoulutuksella.
. Kokous venyi kahdeksantuntiseksi, ja matkaan
mahtui pieniä teknisiä ongelmia.
Piraattipuolueen varapuheenjohtajaksi valittu salolainen
Petri Lagus kertoi tiedotteessaan, että tekniset vaikeudet
keskittyivät puhtaasti sähköisiin palveluihin. Yksi keskeinen
syy oli se, että maatiloilla oli
teurastamista odottamassa yli
100 000 sikaa.
Paimion lukio ja raaseporilainen Klinkbackan koulu saavat Vihreän lipun. Tästä saadaan hyvää referenssiä kansainvälisille markkinoille. Näin tehtiin
esimerkiksi ekomaksun ja jät-
teenkuljetuksenkin suhteen.
Roska-asiassa ei ole vaadittu
olemaan samaa mieltä, Leppänen tulittaa.
Seppälä kertoo saaneensa
äänestäjiltään kannustusta viikonlopun aikana. Toinen
hieno piirre on valmius ballistiseen suojaukseen. Virkamiehistä mukana
ovat kaupunginlakimies Esa
Nieminen, tekninen johtaja
Mika Mannervesi ja ympäristötoimenjohtaja Pirkko
Paranko.
Valinnoista äänestettiin
kaupunginhallituksessa,
koska Soile Nurminen
(vas.) esitti kaikille valtuustopuolueille yhtä edustajaa
työryhmään. Puolustusvoimien vuosibudjetti on noin 2,7 miljardia eu-
roa. Leppänen haluaa puhua
ryhmän päätöksestä eikä kurista.
Elintarvikealan lakko vältettiin viime hetkillä
Työntekijät hyväksyivät
sovintoesityksen äänin 17?16
Uusi sopimus voimassa
maaliskuuhun 2014
STT | TIMO SIPILÄ
Elintarvikelakko peruuntui vii-
Lyhyet
Jätepoliittinen
työryhmä
äänestytti
SALO. Suurin tunnin aikana mitattu
rankkasade oli Ilmatieteen laitoksen
havaintoasemalla Helsinki-Vantaalla.
Lauantai-iltapäivänä satoi tunnissa 21
millimetriä. Uuteen hallitukseen valittiin lisäksi Mikko Rauhala,
Harri Kivistö, Arto Lampila,
Janne Paalijärvi, Ari Vaarnas ja Pasi Vähämartti.
Varajäsenten joukkoon tuli
valituksia kaksi varsinaissuomalaista. Niin olisi vältytty uusilta
äänestyksiltä.
Äänestyssotkujen jälkeen
piraattipuolueen puheenjohtajaksi valittiin Pasi Palmulehto ja varapuheenjohtajiksi
Ahto Apajalahti sekä Petri
Lagus. Polttoaineen kulutus
vaihtelee olosuhteiden mukaan, mutta vaikeassa maastossa dieseliä palaa 40?50 litraa satasella, Jyväsjärvi arvioi.
Seuraavat autot
valmiina lokakuussa
Toimitusjohtaja Olof Eleniuksen mukaan puolustusvoimien
tilaukset pitävät Sisu Auton
tehtaat käynnissä ainakin lokakuulle. Toki puolustusvoimien
tilauksilla on Sisulle ja sen alihankkijoille myös suuri työllistävä vaikutus, hän kertoo.
Puolustushallinnon taloutta
elvyttävät tilaukset näkyvät
myös Varsinais-Suomessa.
Teijolla ammattiveneitä valmistava Marine Alutech sai
2008 rajavartiolaitokselta tilauksen 13 partioveneestä, mikä
työllistää yritystä edelleen.
?Ruotsin tie ei ole
meidän tiemme?
Ruotsin päätös luopua yleisestä
asevelvollisuudesta ei vaikuta
Suomen päätöksiin, arvioi puolustusministeri Jyri Häkämies.
Ruotsin valtiopäivät sinetöi
viime viikolla yleisen asevelvollisuusarmeijan lakkauttamisen. Karjaalta Sisu 8x8 -autot lähtevät kohti Niinisaloa.
komppaa.
Eleniuksen mukaan puolustusvoimien tilaukselta odotetaan piristystä myös ulkomaankaupalle.
. On laskettu, että ammattiarmeijaan siirtyminen jopa
kolminkertaistaisi kulut.
Häkämiehen mukaan asepalveluksen kehittämistä pohditaan kuitenkin koko ajan.
. Meillä oli täysi oikeus olla
ekomaksusta eri mieltä.
Myös Simo Vesa sanoo pysyvänsä demariryhmässä, vaikka
on Seppälän kanssa samoilla
linjoilla ryhmäkurin arvostelussa.
. Se voidaan
rakentaa hytin sisälle muutamassa tunnissa, eikä ulospäin
näy, mitkä autot on suojattu ja
mitkä ei, Jyväsjärvi intoilee.
4-akseliset 8x8-kuorma-autot
kulkevat maantiellä maksimissaan noin sata kilometriä
tunnissa. Eikö se ole hyvä ryhmä,
joka kykenee yhtenäisiin päätöksiin. Siviilipuolen kuljetusala on
yksi niistä aloista, joilla näkymät ovat nyt kaikkein vaikeimmat. Näissä on joustava runkorakenne, joka elää maastoolosuhteiden mukaan. Metsäkulmantiellä sijainnut rakennus paloi kauttaaltaan, ja
paikalle tullut pelastuslaitos
lähinnä turvasi, ettei tuli
päässyt leviämään muihin
rakennuksiin. Uuden-Kaskistontien varrella oleva kiinteistö on ollut
asumaton jo yli 10 vuotta.
Huonekalujen kuljetukseen on tarvittu pakettiauto
tai avolava-auto. Noin 40 autoa sijoitetaan Niinisaloon raskaiden
raketinheitinten alustoiksi,
kertoo maavoimien materiaalilaitoksen johtaja Raimo Jyväsjärvi.
. Nurmisen
esitys kaatui äänin 10?3. (SSS)
Sähköinen
äänestäminen tökki
piraattipuolueen
hallitusvalinnoissakin
Salolainen
Petri Lagus
piraattien
varapuheenjohtajaksi
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Piraattipuolue kasvatti hallitustaan. Nyt työn alla on 230
pienempää 4x4-maastokuorma-autoa, ja tilaukseen sisältyy optio 240 samanlaisesta
lisäautosta.
Sisu Auton toimitusjohtaja Olof Elenius (vas.), maavoimien materiaalilaitoksen johtaja Raimo Jyväsjärvi ja puolustusministeri Jyri Häkämies katselivat tyytyväisinä vastavalmistuneiden
maastokuorma-autojen rivistöä. Sellaisen
mahdollisista liikkeistä pyydetään ilmoittamaan Salon
poliisille. Etäosallistuminen ja sähköinen äänestys
tökkivät.
Ajatus oli, että äänestysten
laskenta olisi hoidettu siihen
tarkoitetun ohjelmiston avulla.
Homma jäi kuitenkin tällä erää
kokeiluksi, mutta laskenta saatiin vietyä läpi käsin.
. Karjaalla
toimiva Sisu Defence luovutti
maanantaina puolustusministeri Jyri Häkämiehelle 60
puolustusvoimien tilaamaa
maastokuorma-autoa.
Koulutus-, huolto- ja varaosaohjelmineen kaupan arvo on
noin 26 miljoonaa euroa.
Vastavalmistuneista Sisu 8x8
ETP -maastokuorma-autoista
kolmannes matkaa kansainvälisen kriisinhallinnan tehtäviin
ulkomaille. Ensimmäinen
lakkovaroitus annettiin kaksi
kuukautta sitten.
Erimielisyydet koskivat työaikajärjestelyjä ja palkkausta
lihanjalostus- ja leipomoaloilla.
Lakon oli määrä alkaa jo kaksi viikkoa sitten, mutta työministeri Anni Sinnemäki (vihr.)
siirsi sitä valtakunnansovittelijan esityksestä. ruukki kuvina. (STT)
Puolustushallinnon tilaukset
elvyttävät autotehtailla ja telakoilla
Karjaalla valmistuneilla Sisuilla ajetaan maavoimissa noin 15 vuotta
SSS/Minna Määttänen
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Puolustushallinnon elvytystoimet virkistävät autoteollisuutta Raaseporissa. Autot
joutuvat kovaan käyttöön, mutta siihen ne on valmistettukin,
Jyväsjärvi toteaa.
. Ehkä tienrakennus voi
pökkiä sitä puolta eteenpäin,
puolustusministeri Häkämies
me hetkellä maanantai-iltana.
Asia varmistui, kun sekä Elintarviketyöläisten liitto (SEL)
että Elintarviketeollisuusliitto
hyväksyivät uusimman sovintoesityksen.
Elintarviketeollisuusliiton
toimitusjohtajan Heikki Juutisen mukaan neuvottelutulos
mahdollistaa liha- ja leipomoalalle joustavammat työajat,
joiden ansiosta kauppoihin
saadaan tuoretta ruokaa viikon
jokaisena päivänä.
Uusi työehtosopimus on voimassa lähes neljä vuotta, maaliskuun loppuun 2014 saakka.
Esitys hyväksyttiin SEL:n
valtuustossa täpärästi äänin
17?16.
Työntekijäpuoli on hylännyt
kolme aiempaa esitystä, viimeksi äänin 25?5. Tämäniltaisen kokouksen
jälkeen selvinnee, pitääkö se
asemansa. Elintarviketeollisuusliitto olisi ne hyväksynyt.
Osapuolet käsittelivät valtakunnansovittelija Esa Lonkan
neljättä sovintoesitystä koko
illan. Sitäkin pohditaan,
miten armeijan käyminen voisi
paremmin palvella myös opiskelua ja työelämää, hän sanoo.
Demariryhmä ylimääräiseen kokoukseen
pureskelemaan Seppälän eroaikeita
Antero Leppänen: Ryhmän päätös on ihan eri juttu kuin liian tiukka ryhmäkuri
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
Salon sosiaalidemokraattien
valtuustoryhmä kokoontuu tänään illalla pohtimaan sisäistä
säröilyään. Kokoomuksella on
valtuuston toiseksi suurin ryhmä 21 valtuutetullaan, ja keskustalla on 20 valtuutettua.
Antero Leppänen sanoo karsastavansa sanaa ?ryhmäkuri?
yhtä paljon kuin sanaa ?pakkoruotsi?. Pro Billnäsin puheenjohtaja Timo
Oksanen luovutti vuoden
Billnäs-teosta kunniakirjan
näyttelyn koordinoinnista
vastanneelle Johan Lönnbergille.
Billnäsin Ylänikkarin galleriassa huhti-toukokuussa
esillä ollut 200 historiallisen
valokuvan näyttely keräsi
noin 1 200 kävijää.
SSS | Minna Filppu
Vanha kanala
paloi Koskella
Koskella tuhoutui sunnuntaina iltapäivällä tulipalossa
120 neliön suuruinen vanha
kanalarakennus. toukokuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
SSS/Sami Kilpiö
Viikonloppuna Suomessa satoi harvinaisen rankasti
Viikonloppuna satoi harvinaisen rankasti. Optio tarkoittaa, että asia
on kiinni valtion budjetista,
Elenius hymähtää.
Siviiliautopuolella tilauksia
tippuu ennakoitua hitaammin.
. Koomisesti voidaan siis todeta sähköisen ääntenlaskennan epäonnistuneen, mutta
se epäonnistui toisella tavalla
kuin kunnallisvaalikokeilussa.
Piraattipuolueen kokouksessa
äänet laskettiin äänestyslipuista, Lagus selvitti ja muistutti puolueensa kannattaneen
paperivarmennusta myös taannoiseen kunnallisvaalikokeiluun. Asiat keskustellaan, ja niistä tehdään valtuustoryhmän
päätös. Sekä Jukka Tuohimetsä että Emmi Kianto ovat
turkulaisia. Jos joku ei voi olla ryhmäpäätöksen takana, siitäkin
keskustellaan. Kianto on myös koko joukon ainoa nainen.. Eniten salamoita
lauantain aikana, 60?100 kappaletta,
esiintyi Lohjan ja Salon ympäristössä.
Ilmatieteen laitos on saanut myös
runsaasti raehavaintoja isoista, halkaisijaltaan 2?2,5-senttisistä rakeista Uudellamaalla. En ole saanut
yhtään meiliä, missä kukaan
kertoisi eroavansa ryhmästä,
sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Leppä-
nen.
Leppänen tyrmää arvostelun
liian tiukasta ryhmäkurista.
. Lippu on
Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran myöntämä ympäristökasvatuksen tunnustus.
Seura myönsi lipun seitsemälle päivähoidon yksikölle
sekä kolmelle koululle ja oppilaitokselle Varsinais-Suomessa.
Klinkbackan koulussa vietetään Vihreän lipun juhlaa
keskiviikkona 2. kesäkuuta
kello 9.10, jolloin Vihreä lippu vedetään salkoon.
Vihreä lippu on kansainvälinen ympäristöohjelma, jota
koordinoi Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry.
SSS | Minna Filppu,
Johanna Käkönen
Valokuvanäyttelystä
Vuoden
Billnäs-teko
Pro Billnäs ry palkitsi kevätkokouksessaan vuoden 2010
Billnäs-tekona Karjaan ruot-
sinkielisen museo- ja kotiseutuyhdistyksen valokuvanäyttelyn Billnäs kautta aikojen
. Seppälä
kertoi aikeistaan Salon Seudun
Sanomille perjantaina.
. Molemmat nostavat
ryhmänjohtajan karvat pystyyn. Näin suuri sademäärä on
harvinainen, ja se toistuu yhdellä paikkakunnalla vain noin kerran 10?15
vuodessa.
Myös Salossa, Kemiössä, Jokioisilla
ja Lohjalla saatiin huomattavan kovia
rankkasateita lauantai-iltapäivänä.
Vuorokauden sade-ennätys oli Hyvinkäällä, jossa tuli vettä lauantain aikana
lähes viisi senttiä.
Viikonlopun salamointi rajoittui mel-
ko suppealle alueelle, joten se oli paikallisesti voimakasta. Sisu osaa runkorakentamisen. Osalle valtuutetuista voidaan antaa oikeus
olla eri mieltä. Näille autoille on kova tarve, ne lisäävät merkittävästi
maavoimien operointikykyä,
Jyväsjärvi sanoo.
Jyväsjärven mukaan nyt valmistuneiden autojen elinkaari
on noin 15?20 vuotta. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Hänen kannallaan olivat Eeva
Koskinen (vihr.) ja Elina
Suonio-Peltosalo (kok.).
SSS | Vesa Käiväräinen
Klinkbackan
koulu ja Paimion
lukio saivat
Vihreän lipun
. hän esittää vastakysymyksen.
Leppänen muistuttaa politiikan pelisäännöistä:
. Molempien osapuolten
neuvottelijat puolsivat esityk-
5
sen hyväksymistä.
Jos lakko olisi alkanut, se
olisi tyhjentänyt kauppojen
hyllyjä huomattavasti aiempaa
pahemmin, sillä se olisi sulkenut lähes kaikki suurimmat
elintarvikealan tehtaat.
Kiistaa ratkottiin
koko kevät
Elintarvikealan kiistaa ratkottiin koko kevät. (SSS)
Salossa
murtauduttu
asuntoihin
Salon Puistokujalla murtauduttiin viime viikon lopulla
kahteen kerrostaloasuntoon.
Lauantain ja sunnuntain
aikana yhdestä asunnosta
anastettiin ainakin 37-tuumainen LG-merkkinen televisio. Eläimiä ei
kuitenkaan vahingoittunut,
sillä rakennusta käytettiin
lähinnä varastona.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Keväisin kuorma-autopuoli
piristyy aina vähän, mutta tilauksia ei ole saatu niin paljoa
kuin vuosi sitten ennakoimme.
Ensi keväästä odotamme suhteellisen vilkasta, mutta sitä
ennen edessä on pitkä talvi,
Elenius sanoo.
. Kokouksen aiheena
on Eija Seppälän aikomus
erota demariryhmästä. Hänen kanssaan ekomaksua vastaan äänestänyt
Hannu Eeva (sd.) kirjoitti
valtuustoryhmän puheenjohtajalle sähköpostin, jossa kertoi,
ettei suunnittele eroamista demariryhmästä.
. Päätöksen myötä rauhanajan asevelvollisuus poistuu
maassa käytöstä jo heinäkuun
alusta. En tietenkään vielä ole tehnyt mitään virallista ilmoitusta
johtopäätöksistäni tai aikeistani erota SDP:n valtuustoryhmästä. Ruotsin tie ei ole meidän
tiemme, Häkämies linjaa.
Puolustusministerin mielestä
nykyinen systeemi on Suomelle
kustannustehokas tapaa huolehtia maanpuolustuksesta.
. Maija Iltanen (sd.),
Timo Tammi (sd.), Marjatta Hyttinen (kok.), Esko
E Rannikko (kok.), Ulla
Huittinen (kesk.), Jaakko
Halkilahti (kesk.) ja Martti
Halme (vihr.) edustavat Saloa työryhmässä, joka alkaa
päivittää Rouskiksen toiminta-alueen jätepoliittista ohjelmaa. Asunnon omistaja oli
murtohetkellä poissa kotoa.
Samassa osoitteessa tunkeuduttiin perjantaina myös
toiseen asuntoon, mutta sieltä anastetusta omaisuudesta
ei vielä ole tietoa. Ensimmäistäkään eroilmoitusta ei ole tehty. Seuraava valtuusto on
kesäkuussa.
Seppälä, joka on teknisen
lautakunnan puheenjohtaja,
ilmoitti suurimpien erimielisyyksien syntyneen jätehuollosta.
Lähtijä jäämässä
tyystin yksin
Ainakin eilen näytti siltä, että
Eija Seppälä jää yksin eroaikeineen. Tosiasia on, että ikäluokat
pienenevät. Alun perin kolmelle suurelle puolueelle oli
varattu kaksi paikkaa kullekin ja pienryhmille yksi
yhteinen edustaja. (SSS)
Vanhoja
huonekaluja
varkaille
Somerolla
Asumattoman somerolaisen
maatilan päärakennuksesta
varastettiin viime tiistain ja
perjantain välisenä aikana
erilaisia vanhoja huonekaluja. Hän kritisoi
demariryhmässä vallitsevaa
liian tiukkaa ryhmäkuria, jota
hän pitää vanhanaikaisena.
Puolueesta Seppälä ei aio erota.
. Sellaisen ilmoituksen
paikka on valtuuston kokouksessa. Emme eroa, ellei meitä eroteta, sanovat niin ikään ekomaksua vastustaneet Raimo
Villman ja Tapio Saarinen.
Villman jättää oven raolleen ja
sanoo, ettei ainakaan vielä aio
lähteä.
SDP:n 23 hengen ryhmä on
Salon valtuuston suurin ryhmä
Vesi teki
tuhoja muutaman sadan hehtaarin alalla muun muassa Perniössä.
SALO. SDP:n
Jouko Elo laski, että Pajulan
oppilasmäärä laski kahdessa
vuodessa 35:stä 17 oppilaaseen.
? Tämä osoittaa sen, että pienen koulun oppilasmäärä voi
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Varmaa korvausten saaminen ei kuitenkaan
ole, sillä korvauskäytännöt
vaihtelevat paljon vakuutusyhtiöittäin.
? Poikkeuksellisen rankkasateen tuhoja voidaan korvata
kiinteistön tai irtaimiston vakuutuksista. kesäkuuta. 731 7083
Ma-pe 9-18, la 9-14.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Someron Pajulan koulun toiminta lakkaa tähän kevääseen.
Someron kaupunginvaltuusto
päätti koulun sulkemisesta
yksimielisesti: ilmassa oli yhtä
aikaa haikeutta ja tosiasioiden
tunnustamista.
Valtuuston puheenjohtaja
Mauri Salo (kesk.) muistutti, että valtuusto päätti vuosi
sitten kyläkouluja koskevista periaatteista. Rankkasateen raja on maastossa kuin
veitsellä leikattu, kuvailee Sa-
Ollikkalaan tulee
kookas punttisaliliikerakennus
Liisa Tuominen
Sinervon tilalle
Pikaisesti yhteys
vakuutusyhtiöön
Tulvavahingot eivät yleensä
kuulu vakuutusten piiriin. Koskisen esitys
kaatui äänin 6?3 (4 tyhjää).
SSS | Vesa Käiväräinen
Tyhjien koulujen
myynti jälleen
valmisteltavaksi
SALO. Vesistöjen tulviminen, edes poikkeuksellisen voimakas sellainen, ei yleensä kuuluu vakuutuksen piiriin.
? Sillä on paljon merkitystä,
miten vahingot ovat syntyneet.
Jos vesi esimerkiksi nousee
kiinteistöön viemäriverkoston
kautta, ei vahinkoja välttämättä korvata, Mäntyranta jatkaa.
Mäntyranta kehottaa veden runtelemien kiinteistöjen
omistajia ottamaan pikaisesti
yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön.
? Varman tiedon korvausten
maksamisesta saa vain omasta
vakuutusyhtiöstä, Mäntyranta
painottaa.
Esimerkiksi vakuutusyhtiö
Pohjolan laajemmasta kotivakuutuksesta voidaan korvata
poikkeuksellisesta rankkasateesta aiheutuneita vahinkoja.
? Korvausten maksaminen on
mahdollista, jos kiinteistössä ei
ole rakennusvirhettä tai muuta
puutetta talon sadevesijärjestelmässä, toteaa korvauspäällikkö Jorma Bäckman Pohjolasta.
Lyhyet
ki kylvetyltä alalta, osalla taas
tuhot ovat vähäisiä.
Lepistö kertoo odottavansa
lähipäivinä tarkempia ohjeita
Maaseutuvirastosta.
? Korvauksia ei välttämättä tule. Osalta on mennyt kaik-
SALO. Jarkko Anttilan (vihr.)
aloite laillisen graffitiseinän
saamisesta Urheilupuistoon
ei toteudu. osa menetti kaiken
Salon seudulla riehunut raju
ukkoskuuro tuhosi peltoja jopa
muutaman sadan hehtaarin
alalta.
Kapea tuhoalue ulottuu Perniön lisäksi osin Muurlan ja
Kruusilan puolelle.
? Ukkoskuuron runtelema
alue on kapea, mutta tuho on
ollut totaalinen. Silloin kun Pajulan kaltaisiin tilanteisiin joudutaan, on
niihin pakko reagoida nopeasti,
korosti Elo.
Kimmo Hovila totesi ennusteiden osoittavan, että ongelmia tulee eteen muissakin kyläkouluissa melko nopeasti.
? Somerolla syntyy liian vähän lapsia.
Salailuväite
keskelle sarjatulta
Kokoomuksen Timo Alanen
osoitti syyttävän sormensa virkamiehiin.
Viikonl. Riitta Nieminen
(sd.) esitti, ettei Salo MC:lle
olisi myönnetty avustusta.
Eeva Koskinen (vihr.) taas
toivoi rahaa Salon seudun
eläinsuojeluyhdistykselle.
Salo MC:n avustuksesta
äänestettiin tasan 5?5 (3
tyhjää), ja avustus myönnettiin puheenjohtaja Juhani
Nummentalon (kok.) äänen
ratkaistessa. Liisa Tuominen (kok.)
korvaa Ritva Sinervon
(kok.) Rouskiksen hallituksen varajäsenenä. -kiertue alkaa Salon iltatorilta 17. Kustannukset saattavat vielä nousta, kun tuhojen laajuus selviää kunnolla
lähipäivien aikana.
lon maaseutuyksikön päällikkö Kirsi Lepistö.
Lepistön puhelin on maanantaina soinut useaan otteeseen,
kun viljelyksensä menettäneet
maanviljelijät ottivat ahkerasti yhteyttä. Lisäksi
valmistelussa pitää ottaa
huomioon mahdollisesti myöhemmin tänä vuonna myyntiin tulevat kiinteistöt.
SSS | Vesa Käiväräinen
Urheilupuistoon
ei sijoiteta
graffitiseinää
SALO. Linjaston päässä
talot lastataan auton lavetille ja kuljetetaan tontille.
SSS | Vesa Käiväräinen
Salo jakoi 36 000
euron avustukset
SALO. Asian hoitamista mutkistaa kuitenkin
se, että Haarlantie on valtion
maantie, eikä Pesälampikaan
sijaitse kaupungin omistamalla maalla.
? Tässä vaiheessa kaupunki
voi vain toimia koordinaattorina, Mannervesi sanoo.
Peltotuhojen laajuus vaihtelee
. Rakennusliike T. Tämä on myös
lasten etu, korosti Hovila.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Muita seuraa
perässä
Pajulan lakkauttamisen jälkeen Somerolle jää vielä kaksi
keskustan koulua sekä viisi kyläkoulua. Matila
Oy suunnittelee Ollikkalaan
kookasta kuntosalia ja liiketiloja. Inkereen, Raatalan ja
Ylikulman tyhjien koulukiinteistöjen myynti ei tahdo
onnistua Salossa. Kaupunginhallitus
päätti asiasta maanantaina,
koska viime vuonna kiertueesta saatiin hyvää palautetta.
?Kesä yhdessä ? Salossa
2010. Salon kaupunginhallitus hyväksyi
maanantaina hankkeeseen
liittyvän vähäisen kaavamuutoksen Kankkonummen
teollisuusalueella.
Teijo-Talot on suunnitellut Perniöön miljoona euroa
maksavaa talotehdasta, jos-
sa valmistalot liikkuvat 150metrisen linjaston päällä.
Linjalle sopii yhdeksän taloa
yhtä aikaa. Esityksen ovat
tyrmänneet niin liikunta- ja
nuorisolautakunta kuin kaupunginhallituskin.
Anttilan mukaan luvallinen graffitiseinä vähentäisi
luvattomia töhryjä. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
? Vuosi sitten valtuusto päätti yksimielisesti koululinjauksista, mutta Pajulaa alettiin
ajaa alas kesken lukukauden.
Virkamiehet edesauttoivat oppilaskatoa, kun esimerkiksi
hoitopaikkoja tarjottiin vain
keskustasta, sanoi Alanen.
Saman puolueen Markku
Mäki-Teeri oli Alasen kanssa
samoilla linjoilla.
? Oppilaita ohjataan pois kyläkouluista virkamiesvetoisesti. Nuorisotoimen selvityksen mukaan
seinästä on saatu hyviä kokemuksia Helsingissä. Salo nimesi Tuomisen ehdokkaakseen
maanantaina. Salon kesätapahtumat
kootaan tänä vuonnakin yhdeksi kiertueeksi, ja kaupunki avustaa järjestäjiä rahallisesti. Salon kaupunginhallitus jakoi maanantaina 36 000
euron edestä toiminta- ja kohdeavustuksia yhdistyksille.
Rahaa saivat muun muassa
eläkeläisjärjestöt, jotka eivät
saaneet avustusta liikuntaja nuorisolautakunnalta.
Avustuksista äänestettiin
kahdesti. Putken merkitystä Perniön keskustan suurtulvassa on pohdittu useaan otteeseen.
Kesätapahtumat
kootaan jälleen
kiertueeksi
Haarlantien runkoputki
askarruttaa kaupunkiakin
Perniön Haarlantien alitse
kulkevan runkoputken merkitystä Perniön keskustan tulvassa on nostettu esiin useaan
otteeseen. Väitteen ampuivat
alas niin Mauri Salo, Jouko
Elo, kaupunginjohtaja Leo
Haltsonen kuin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Koivuniemi (kesk.).
? Jos hallitus on käsitellyt
salaista pykälää Pajulasta, on
kokous pidetty salassa myös
hallituksen jäseniltä, veisteli
kaupunginhallituksessa istuva
Elo Alasen suuntaan.
Koivuniemi piti Alasen väitettä jopa loukkaavana.
? Alasen mainitsema kokous
on ollut niin salainen, että hallituksen puheenjohtajakaan ei ole
ollut paikalla, heitti Koivuniemi.
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Paikalla käynyt
kuivausfirman edustaja arvioi, että kuivatukseen menee
lattioiden pesun jälkeen 4?6
viikkoa.
? Onneksi muutama yritys
pääsee muuttamaan väliaikaisesti sisäpihan puolelle, Loimulahti kertoo.
Vakuutuksen muodolla
suuri merkitys
Finanssialan keskusliiton
vakuutusasiantuntijan Tiina Mäntyrannan mukaan
viikonlopun rankkasateista
aiheutuneita vahinkoja saatetaan korvata. Maanviljelijöitä kiinnostaa myös se, säilyttävätkö
pellot tukikelpoisuutensa vai
pitääkö kaikki kylvää uudestaan.
Maanviljelijät odottavat nyt
SALO. kesäkuuta.
Peltojen kuivumiseen uudelleen kylvökuntoon saattaa
mennä jopa viikkoja.
? Tilanne on muutenkin seudulla hankala, sillä kylvöt ovat
paikoin kesken sateen takia,
Lepistö harmittelee.
Raju ukkoskuuro moukaroi lauantaina peltoja kapealta alalta. Sinervo ilmoitti huhtikuussa eroavansa tehtävästä, koska oli menettänyt
luottamuksensa Rouskiksen
hallitukseen ja toimitusjohtaja Jukka Heikkilään.
Rouskiksen yhtiökokouksessa Saloa edustaa hallintojohtaja Irma Nieminen.
SSS | Vesa Käiväräinen
Perniön Haarlantien alitse kulkeva runkoputki on osittain suljettu. Tämä näkyy myös Häntälässä, huomautti Mäki-Teeri.
Arto Koivu (kesk.) kumosi
väitteet salaliitosta.
? Jos tällaista olisi, sivistyslautakunnan puheenjohtajana
tietäisin asiasta.
Alasen syytös siitä, että Pa- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
julan koulun lakkauttamista
käsiteltiin kaupunginhallituksessa salaisesti, sai vastaansa
sarjatulen. Matilan on haettava
hankkeelleen vielä erillistä
rakennuslupaa.
SSS | Vesa Käiväräinen
SALO. Vakuutukset eivät korvanneet
esimerkiksi Salonjoen keväisestä tulvasta koituneita vahinkoja.
? Joen tulviminen on eri asia
kuin äkillinen rankkasade. Kaupunginhallitus
myönsi yhtiölle maanantaina
poikkeamisluvan, joka sallii
runsaan 3 000 neliömetrin
laajuisen liikerakennuksen
sijoittamisen Savenvalajankadun ja Hämeenojankadun
kulmatontille paloaseman
naapuriin.
Kuntosalin osuus rakennuksesta on noin 1 300 neliömetriä. Samalla kun Pajulan
kohtalo sinetöitiin, kannettiin
valtuustossa huolta muiden
kyläkoulujen kohtalosta. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Sen
sijaan Vaasassa ja Porvoossa
on todettu, ettei luvallisen
maalauspaikan perustaminen ole vähentänyt maalauksia lähiympäristössä.
SSS | Vesa Käiväräinen
Someron valtuusto hyvästeli Pajulan koulun
surren mutta tosiasiat tunnustaen
????????????????
Kesän uusi
lastenmallisto
nyt
myymälässä
SSS | Päivi Malin-Perho
paivi.malin-perho@sss.fi
Länsiranta 8, Salo,
P. Mukana on yhteensä kymmenen
tapahtumaa. EU:n asettama
kylvöaika päättyy 30. Runkoputken
ja Pesälammen tilannetta selviteltiin aikaisemmin Perniön
kunnan palveluksessa olleiden
työntekijöiden kanssa viikonloppuna ja maanantaina kuumeisesti.
? Kaupungilla ei tällä hetkel-
lä ole tietoa, kuka runkoputken on alun perin sulkenut,
Mannervesi sanoo.
Mannerveden mukaan on
mahdotonta arvioida, kuinka
paljon osittain suljettu runkoputki vaikutti Perniön keskustan suurtulvaan.
? On tietysti selvää, että täysin avonainen putki olisi vetänyt enemmän vettä, mutta se
tuskin olisi tässä tilanteessa
riittänyt, Mika Mannervesi
pohtii.
Mannervesi myöntää, että
asialle on tehtävä pikaisesti
jotain, jotta lauantainen tulva ei enää toistu. Teemana ovat
tällä kertaa kaupungin rannat, kesätapahtumat, muut
aktiviteetit ja lähimatkailu.
Kaupunki varaa kiertueen
kustannuksiin 37 000 euroa.
SSS | Vesa Käiväräinen
Teijo-Talot Oy:n
kaavamuutos on
hyväksytty
kiihkeästi tietoa tukikelpoisuudesta, sillä pellolle alkaa
olla jo kiire. Nyt PajulasTelefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
sa on kuitenkin jouduttu tilanteeseen, että siellä on joko lopetettu
koulu tai toimiva koulu, jossa ei
ole oppilaita, tiivisti Salo.
Salo kertoi päättäjien havahtuneen Pajulan yllättävään
tilanteeseen lehdistön kautta:
koulun oppilasmäärä oli laskemassa syksyllä 17:ään ja vuoden päästä 12 oppilaaseen.
? Myös kyläläiset ovat hyväksyneet tosiasiat, sanoi Salo.
Kimmo Hovila (kesk.) muisteli omaa koulunkäyntiään Pajulassa.
? 1950-luvulla koulussa oli
niin paljon lapsia, että meidän
luokkamme kävi koulua naapuritalossa, koska kaikki eivät
mahtuneet kouluun. Lepistön arvion
mukaan peltotuhot koskevat
ainakin pariakymmentä viljelijää.
? Tuhojen laajuus vaihtelee
paljon. Kaupunginhallitus palautti maanantaina asiaa koskevan esityksen jälleen valmisteltavaksi.
Esityksenä oli, että kaupunki olisi tehnyt kiinteistöistä
välityssopimuksen edullisimman tarjouksen tehneen
Maaseudun Notariaatti Oy:n
kanssa.
Hallitus haluaa, että kiinteistönvälittäjät kilpailutetaan laajemmin. Myös vakuutuksen laajuudella on merkitystä.
Lauantaisen jättitulvan on
arvioitu aiheuttaneen Perniössä satojentuhansien eurojen
vahingot. Yritin hieman
udella vakuutusyhtiön suhtautumista, mutta mitään varmaa ei vielä osattu sanoa.
? Vakuutusyhtiöltä saadaan
tarkempaa tietoa varmaan ensi viikolla, Loimulahti uskoo.
Myös Perniön liikekeskuksen
isännöitsijä Toni Tammi on
keskustellut vakuutusyhtiön
edustajan kanssa.
? Tarkastaja kävi jo paikan
päällä tarkastamassa tilanteen.
klo 6.00-16.00
pudota lyhyessä ajassa rajusti.
Kun Someron oppilasmäärät
laskevat koko ajan, alkaa tämä
vaikuttaa väkisin pieniin kouluihin. Vielä ei kuitenkaan ole
mitään tietoa, miten vakuutusyhtiö tähän reagoi, hän
kertoo.
Pahoin kastuneiden kiinteistöjen kellaritilojen tyhjennys ja siivous jatkui edelleen
maanantaina. Haarlantien alta
kulkeva runkoputki on osittain suljettu.
Pesälampeen johtava oja
toi lauantain rankkasateen
seurauksena valtavan määrän vettä lampeen, joka tulvi
Haarlantielle ja siitä edelleen
keskustan kautta Perniönjo-
keen.
Salon teknisen toimen johtajan Mika Mannerveden
saamien tietojen mukaan tilanne on ollut samankaltainen
jopa 50 vuotta. toukokuuta 2010
UUTISET
Perniössä ollaan varovaisen
toiveikkaita korvausten suhteen
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
Osa yrityksistä pääsemässä
rankkasateen jäljiltä
väliaikaistiloihin
SSS | Katri Henttonen
katri.henttonen@sss.fi
Salon Osuuspankin kiinteistöä Perniössä isännöivä Juhani Loimulahti on varovaisen
toiveikas, että vakuutusyhtiö
korvaisi lauantain rankkasateesta aiheutuneita vahinkoja.
Hän on jo ollut yhteydessä
vakuutusyhtiöön.
? Tarkastaja on tulossa paikalle tiistaina. Koulussa
oli noin 150 oppilasta.
? On ikävää olla lakkauttamassa yli satavuotiasta koulua,
mutta koulun jatkossa ei olisi
mitään järkeä. Teijo-Talot Oy pääsee
laajentamaan Perniön talotehdastaan.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Linjauksen
mukaan koulu lakkaa, kun
oppilasmäärä painuu kahtena
vuonna alle 25:n.
? Silloin näytti siltä, että mitään koulua ei uhkaa lakkauttaminen lähivuosina
Ehdoton suosikki on Ylestä lähtöpassin saanut Mikael
Jungner, Karnisto sanoo.
. Kaikki vaihtoehdot otetaan huomioon.
? Kallioleikkauksia voidaan
vahvistaa ruiskubetonoimalla
tai poistamalla kiviä. Geologit tutkivat ne, ja leikkauksia vahvistettiin monin paikoin. Varsinais-Suomen
demarit ovat päättäneet esittää nykyistä varapuheenjohtaja Ilkka Kantolaa jatkamaan
Korhonen palaa takaisin Turkuun ja ainakin toistaiseksi
apulaiskaupunginjohtajaksi.
. Vakuutuin tästä vielä vahvemmin, kun kuulin hänen
esiintyvän Turussa viikonloppuna.
Karnisto sanoo olevansa iloinen siitä, että puoluejohtajan
tehtävässään. Kaikkia
asioita ei voi ennakoida.
Kaikki vaihtoehdot
huomioidaan
Schmidt uskoo, että viikonlopun rankkasade oli viimeinen
pisara, joka sai kallion lohkeamaan sunnuntaina. Myös kaksi
muuta nykyistä varapuheenjohtajaa eli Maria GuzeninaRichardson ja Pia Viitanen
ovat halukkaita jatkamaan.
Karnistoa kutkuttaa myös se,
että samainen piiri on päättänyt esittää häntä puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi.
Mielenkiintoisin henkilövalinta tulee varmasti olemaan
puoluesihteerin valinta. Tärkeimmät henkilövalinnat keskittyvät perjantaihin.
Puolueen puheenjohtajana
jatkaa Jutta Urpilainen,
mutta varapuheenjohtajuuksista käydään jo kovempi
kamppailu. Kyseessä on Turusta
Helsinkiin katsottuna oikeanpuoleinen kaista, ja se avataan
jälleen liikenteelle keskiviikkoaamuna.
? Joudumme sulkemaan yhden
kaistan töiden ajaksi, koska
tiealue on kyseisessä kohdassa
erittäin kapea, emmekä muuten voisi pudottaa kiviä turvallisesti, Schimidt huomauttaa.
Hepomäen tunnelin läheisyydessä sijaitsevasta kallioleikkauksesta sortui sunnuntaina moottoritielle hyvin tummaa kiveä.
Demarit aikovat puoluekokouksessa ruotia työperäistä maahanmuuttoa
Saija Karnistoa esitetään
SDP:n valtuuston
puheenjohtajistoon
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
SDP:n Salon kunnallisjärjes-
tön puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Saija Karnisto on innoissaan lähdössä Joensuuhun puoluekokoukseen.
Kolmipäiväinen kokous alkaa
torstaina. klo 8.00 Euromarketin tiloissa.
Avoinna arkisin 8-18, lauantaisin 8-16.
Tarjoukset voimassa ti-to 25.-27.5.2010. Kalliota
voidaan poistaa enemmänkin,
mutta silloin meidän täytyy
hankkia enemmän maata käyttöömme. toukokuuta 2010
Uutiset
7
Uudet sortumat yritetään estää moottoritiellä
Sunnuntaisen sortuman
juuret ulottuvat jääkaudelle,
mutta viikonlopun rankkasade
oli viimeinen pisara
SSS | Talvikki Salin
talvikki.salin@sss.fi
Muurlan ja Lohjan välisellä
moottoritieosuudella alettiin
heti maanantaina tehdä maastokartoitusta, jotta sunnuntaina sattuneen kalliosortuman
kaltaisilta tapauksilta vältyttäisiin tulevaisuudessa.
Turusta Helsinkiin vievä ajorata oli sunnuntaina runsaan
tunnin suljettuna Muurlassa,
kun tielle oli pudonnut kallioleikkauksesta parikymmentä
kuutiota tummaa kiveä. 02 727 1081
1.
500 g (1,00/kg)
yksittäin 2,55 prk (3,87-3,76/kg)
EUROTARJOUS
3.
EUROTARJOUS
227/137-140 g (2,86-2,91/kg)
99
00
kg
Eldorado
Ananassäilykkeet
1 kg
350 g (2,33/kg)
EUROTARJOUS
5
säkkiä
00
yksittäin 0,99 pkt (1,98/kg)
(XURPDUNHW. Ari
valinta ei nyt vie päähuomiota puoluekokoukselta, jolla on
tärkeää tehtävää ohjelmatyössä ja tulevaisuuden rakentelussa.
Puoluekokouksessa käsitellään myös raaseporilaisen kansanedustaja Maarit
Feldt-Rannan johdolla tehtyä maahanmuutto-ohjelmaa.
Siinä rakennetaan demarikantaa paljon puhetta kirvoit-
taneeseen työperäiseen maahanmuuttoon.
Saija Karnisto tulkitsee puoluekokoukselle tehtyjen 343
aloitteen määrää aktiivisuutena ja kiinnostuksena politiikkaa kohtaan.
Varsinais-Suomesta
43 edustajaa
Varsinais-Suomen demareil-
la on puoluekokouksessa 43
edustajan paikkaa. Ei jälleenmyyjille!
EUROTARJOUS
Espanjan
Jäävuorisalaatti
Ingman Voi
1.
1.
500 g
29
49
pkt
(2,58/kg)
EUROTARJOUS
Eldorado
Perunasipulisekoitus
0.
2.
00
ps
(0,99/kg)
Taffel sileät perunalastut retropussissa
prk
yksittäin 2,55 ps (7,29/kg)
5
prk
2
pkt
Coffee kahvi
EUROTARJOUS
Biolan puutarhan
Musta Multa
2
ps
15.
45 l (0,07/l)
95
kimppu
yksittäin 4,95 sk (0,11/l)
MA?PE 7?21, LA 7?18
SU 12-18
Hämeentie 37, Salo
puh. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Maanantaina tiealueella tehtiin maastoanalyysejä, joiden perusteella päätetään, millaisiin toimenpiteisiin
on ryhdyttävä. Kivet
eivät onneksi osuneet autoihin
eivätkä ihmisiin.
Sortuma tapahtui Muurlan
eritasoliittymän ja Hepomäen tunnelin puolessavälissä.
Joulukuussa 2008 samasta
kallioleikkauksesta, vain 50
metrin päässä nykyisestä sortumapaikasta, putosi myös
moottoritielle kivenlohkareita.
Kallioleikkauksesta vyöryi alas
jopa kymmenen kuution kokoinen kivilohkare, joka pirstoutui
osuessaan ajoradalle. Kallio-
SSS/Sami Kilpiö
leikkauksessa näkyykin ikään
kuin siisti leikkausjälki, josta
lohkare on irronnut.
? Mutta tästä ei näkynyt etukäteen mitään merkkejä päälle
päin, Schmidt muistuttaa.
Tavoitteena on, että moottoritien turvallisuus säilyy eikä vastaavanlaisia tapauksia
enää satu. Silloinkin
vahingoilta säästyttiin.
? Täytyy pistää kädet ristiin,
että mitään ei sattunut kummallakaan kerralla, sanoo Tieyhtiö Ykköstien toimitusjohtaja
Tom Schmidt.
Vuoden 2008 sortuman jälkeen tieyhtiö kävi läpi koko
Muurla?Lohja-tieosuuden kallioleikkaukset. Lisäksi
useista kohdista poistettiin
mahdollisessa sortumavaarassa olevia kiviä.
? Asian piti olla kunnossa,
mutta ei se näköjään sitten ollutkaan, Schmidt toteaa.
Hän ei kuitenkaan osoittaisi
syyttävällä sormella kallioleikkausten tekijöitä eikä myöskään puolentoista vuoden takaisten korjaustöiden tekijöitä.
? Kyllä työt on tehty niin hyvin kuin mahdollista. Lisäksi Somerolta
puoluekokousedustajiksi valittiin Antti Kotti ja Jonna
Mäkelä.
EUROMARKETIN YHTEYDESSÄ TORSTAISTA
ALKAEN TAAS LOUNASKAHVILA!
Lounaskahvila Cafe Matilda avataan torstaina 27.5. Ongelmana on, että
tiealue on siitä kohtaa äärimmäisen kapea, emmekä pysty
poistamaan suuria määriä kalliota lunastamatta maanomistajilta lisää maata, Schmidt
selittää.
Yksi kaista kiinni
keskiviikkoaamuun
Muurla?Hepomäki-osuudelta suljettiin maanantai-iltana
yksi kaista noin 800 metrin
matkalta. Jäsenäänestyksessä on kokousedustajiksi valittu Salosta Karniston lisäksi Saku Nikkanen,
Kaisa Palohonka, Simo
Paassilta, Kimmo Tuominen, Jari Virtanen ja Heini
Siikanen. Sortuman
varsinaisia syitä pitäisi kuitenkin etsiä miljoonien vuosien
takaa, jolloin kallio on syntynyt
ja siihen on muodostunut liukupatjoja.
Kun vettä pääsee sopiviin koloihin, kivenlohkare lähtee liukumaan sellaista pitkin
Kovapuuta. SDP:n
valtuustoryhmän aloitteessa
esitetään, että kaupungin
kotisivuilla julkaistaan lau-
takuntien pöytäkirjojen yhteydessä myös asioihin kuuluvat liitteet.
SDP:n Antti Kotti huomautti kaupunginvaltuustossa demarien pitäneen asiaa
esillä jo pidemmän aikaa,
mutta käytäntö on edelleen
kirjavaa. Hänen kannatuksensa ei
riittänyt vielä jäsenäänestyksessä, mutta nyt paikka ehdokkaiden joukossa irtosi. Kotin mukaan joidenkin lautakuntien listoista
puuttuu toistuvasti liitteitä.
Demarit korostavat aloitteessaan, että ilman liitteitä monista asioista on mahdoton
saada minkäänlaista kuvaa
tai käsitystä.
SSS | Päivi Malin-Perho
Wokvihannespakasteesta
löytyi hiiri
Rainbow?n pakastevihannespussista on löytynyt hiiri.
Kyseessä on wokvihannekset-niminen pakastepussi,
joka painaa 450 grammaa.
Valmistaja Inex Partners
vetää myynnistä tuote-erän,
jonka parasta ennen -tunnus
on 9.4.2012.
Tuote-erä on ollut myynnissä 23.4.2010 alkaen S-ryhmän Prisma-, S-market, Sale- ja Alepa-ketjuissa. Alustavan
selvityksen on määrä valmistua
juhannukseen mennessä.
Kerjäämisen kieltämisen puolesta ovat liputtaneet useat kansanedustajat, ja muun muassa
Helsingissä on pelätty kerjäläistilanteen räjähtävän käsiin.
Kerjäämisen on kerrottu
muuttuneen aiempaa aggressiivisemmaksi, ja siihen on havaittu liittyvän entistä enemmän rikollisia ilmiöitä.
Työryhmän puheenjohtajana
toimii ministeri Anne Holmlundin (kok.) valtiosihteeri
Antti Pelttari (kok.). alk. (STT)
vanhusten asemaan muutenkin.
Keskustan valtuutetut ovat
huolissaan palvelutalossa asuvien vanhusten maksuista.
Keskustan aloitteessa edellytetään kaupungin perimien maksujen olevan sillä tasolla, että
vanhuksille jää jonkin verran
rahaa myös omaan henkilökohtaiseen käyttöön.
Kokoomus haluaa nostaa
vanhusneuvoston nykyistä
enemmän esille. ja perjantaina 28.5. Vaalit käytiin kahdeksan viimeisen paikan täyttämisestä. (STT)
LAAJIN VALIKOIMA - SUOMEN HALVIMMAT HINNAT
AVAJAISET
New Derby
Derby pöytä ø 90 cm
+ 4 tuolia. ZZZ YHULSDOYHOX ß
Sisäministeriö on asettanut työryhmän selvittämään kerjäämisen kieltämistä. Sosiaalisen luoton
avulla pienituloinen asiakas
voi selvitä kasautuneista maksuista. jatkopöytä 200 x 90 cm + 4 kpl säädettäviä tuoleja
799,-
SISÄLLÄ UUDET HALVAT HINNAT! SISÄLLÄ UUDET HALVAT HINNAT!
Pasadena.
2-ist. Lainan maksuaikataulu sovitaan jokaisen asiakkaan kanssa erikseen.
Someron vasemmistoliitto
jätti sosiaalisesta luototuksesta aloitteen kaupunginvaltuustossa.
SSS | Päivi Malin-Perho
Pöytäkirjojen
liitteisiin ryhtiä
SOMERO. Nykyisistä kansanedustajista vain salolainen Jouko
Laxell ei lähde enää tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa.
Niin ikään ehdokkuutensa
olivat jäsenäänestyksen voimalla vahvistaneet Pentti
Huovinen Turusta, Juhani
Nummentalo Salosta, SaaraSofia Sutela Turusta, Matti
Rantanen Naantalista ja Vesa Mäki Kaarinasta.
Eilisen piirikokouksen jälkeen puuttuvat kahdeksan
ehdokasta ovat Heikki Arikka Raisiosta, Sisko Hellgren
Ruskolta, Annika Viitanen Salosta, Kimmo Hollmén Kaarinasta, Liisa Sulkakoski
Turusta, Hanna Munter Somerolta, Kaija Hartiala Turusta ja
Tiina Perho Loimaalta.
Juhani Nummentalo
Hanna Munter
myyvää liikettä Someron keskustassa.
Salolaisista lopulliselle listalle päätyivät jo aiemmin ehdokkuutensa vahvistaneet kansanedustaja Pertti Hemmilä
ja Salon kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Juhani Nummentalo sekä eilisen vaalin
jälkeen musiikinopettaja ja
Annika Viitanen
kaupunginvaltuutettu Annika
Viitanen.
Tatu Johansson vetäytyi
ehdokkuudesta jo aikaisemmin eikä ollut mukana eilisissä
vaaleissa.
Sen sijaan kaupunginvaltuutettu Elina Suonio-Peltosalo
oli edelleen mukana, mutta ei
tullut valituksi lopulliselle eh-
Pertti Hemmilä
dokaslistalle.
. Nanna-kankaalla 595,-
179,-
LYNX-säätötuoli
So?a pöytä
+ 6 säätötuolia.
Pöytä 200 x 95 cm.
Superjatkopöytä ryhmä
139,-
-mallisto vaihtuu!
PATJAOSASTON
jopa
TILAISUUS, JOKA EI TOISTU! TULE HETI! PARHAAT VIEDÄÄN ENSIN!
PATJOJA, TYYNYJÄ, PEITTOJA, SÄNKYJÄ, PETAUSPATJOJA, MOOTTORISÄNKYJÄ, JOUSTINPATJOJA, YÖPÖYTIÄ ym.ym.
ALLE
KOTIMAINEN
Lumina Välke
runkopatja 80 x 200 cm.
Kuvan parisänky 498,- .
Sis. Myös
palvelutalo Tervaskanto saa uuden hoitajan osastolle, joka toimi ennen vanhainkotina.
Valtuusto myönsi lisärahat
yksimielisesti ja ilman puheita.
Valtuustoaloitteissa puututtiin
Kerjäämisen kielto
selvitetään pika-aikataululla
Oletko aina halunnut
olla hyödyksi?
Selvitys
syyskuuksi
Luovuta.
LUOVUTA & OJENNA KÄTESI.
Verenluovutus Salossa torstaina 27.5. Jäsenäänestyksessä
sinetöitiin jo aikaisemmin yhdeksän ehdokkaan paikat.
Piirin ehdokasvalintatyöryhmä toi uusina niminä omassa
ehdotuksessaan mukaan lääkäri Kaija Hartialan Turusta
ja Ville Itälän erityisavustajan Tiina Perhon Loimaalta.
He eivät olleet mukana vielä
jäsenäänestyksessä, mutta
menivät eilisen vaalin jälkeen
kumpikin lopulliselle ehdokaslistalle.
Listalle nousi niin ikään yrittäjä Hanna Munter Somerolta. Vasemmisto haluaa
Someron kaupungin ottavan
käyttöön sosiaalisen luototuksen.
Someron vasemmistoliitto korostaa, että kaupungin
myöntämällä halpakorkoisella lainalla voidaan auttaa tilapäisiin vaikeuksiin joutuneita
kuntalaisia. Lopullisen
selvityksen pitäisi valmistua
syyskuussa.
Työryhmässä on poliisin, oikeusministeriön, sosiaali- ja
terveysministeriön, sisäministeriön sekä Helsingin kaupungin edustajia. Lopullisella listalla myös
sukupuolten tasa-arvo toteutuu. toukokuuta 2010
Uutiset
Piirikokous nosti Hanna Munterin
kokoomuksen ehdokaslistalle
Salosta ehdolla Pertti Hemmilä, Juhani Nummentalo ja Annika Viitanen
hia.sjoblom@sss.fi
SSS | Hia Sjöblom
Kokoomusehdokkaat
Kokoomuspiirin ylimääräinen
kokous joutui äänestämään
vielä maanantaina, ennen kuin
lopullinen ehdokaslista eduskuntavaaleja varten saatiin
valmiiksi. Työryhmän tehtävänä on selvittää,
miten järjestyslakia pitäisi
muuttaa.
Pelttarin mukaan ryhmän työ
lähtee ripeästi käyntiin, ja ministeri Holmlundilla on mahdollisuus jo kesällä arvioida
lainmuutostarpeita. Olen oikeastaan helpottunut, Suonio-Peltosalo kuittasi eilen tappionsa
ja kertoi onnitelleensa uusina
eduskuntaan yrittäviä salolaisehdokkaita Nummentaloa ja
Viitasta hetimmiten.
Piirikokouksessa oli mukana
180 henkilöä, joista 151 oli ää-
nivaltaisia kokousedustajia.
Salon kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Liisa Tuominen totesi, että
lopputulos oli hyvä, vaikka tie
siihen oli tuskainen ja työläs.
. takuulla.
Saatavana sadoille eri kankailla sekä italialaisilla huippunahoilla.
Kuvassa Laprador-nahka.
Sis. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801.
Ota virallinen henkilötodistus mukaan. alk. Puolue vaatii,
että vanhusneuvosto otetaan
mukaan vanhusten palveluita
koskevaan päätöksentekoon.
Lyhyet
Somerolla aloite
sosiaalisesta
luototuksesta
SOMERO. Munter pyörittää pitopalvelua ja
Punainen Lumme -ravintolaa
sekä pitää Pentikin tuotteita
Jäsenäänestyksessä paikkansa ehdokaslistalla olivat jo aikaisemmin vahvistaneet kansanedustajat Petteri Orpo
Turusta, Anne-Mari Virolainen Liedosta, Ilkka Kanerva
Turusta ja Pertti Hemmilä Salosta. 0201 211 430 *
JÄMÄKKÄ
PUSSIJOUSITUS
Kaarina, Laasmäentie 6
Avoinna ark 10-20, la 10-16
Puh. Demarit haluavat
ryhtiä kaupungin internetsivuihin Somerolla. Ehdokkaista kahdeksan
on naisia ja yhdeksän miehiä.
Vanhusten
hoitamiseen lisää
rahaa Somerolla
SSS | Päivi Malin-Perho
paivi.malin-perho@sss.fi
Someron kaupunginvaltuusto
myönsi vanhustenhoitoon täksi
vuodeksi 50 000 euroa lisää rahaa. En ole katkera. altakierrettävät lv. Nanna-kankaalla 495,3-ist. 0201 211 340 *
öissä.
y erikseen myymäl
Tuotteet merkitt. jalat.
Petauspatjat myydään erikseen,
alk. Erä.
Silva ryhmä.
2 tuolia + sohva + pöytä
99,-
Pehmusteet
myydään
erikseen.
LAADUKKAAT
299,3
KALUSTEET
Norrlandian tiheäsyinen mänty takaa parhaan säänkestävyyden.
Black
Line
Blackline jatkopöytä 152/210x90 cm
ja 200/280x100 cm
Blackline säätötuoli (musta/tiikki)
Blackline aurinkosänky (musta/tiikki)
Blackline tuoli, pinottava (musta/tiikki)
vuoden
takuu
LYNX-pöytä
200 x 100 cm
575,795,99,199,79,-
199,-
Saga ruokapöytä.
170 x 90 cm, väri pähkinä ja pähkinä/valk. klo 13?18 VPK:n talossa, Asemakatu 3. Tervetuloa.
s Potilaat tarvitsevat joka arkipäivä yli 1000 verenluovuttajan apua. Summalla palkataan terveyskeskuksen vuodeosastolle
yksi sairaanhoitaja sekä puolipäiväinen laitosapulainen. 295,-
MASSIIVIKOIVUA
Myymälät avoinna
SUNNUNTAINA klo 12-16
Saga tuoli.
Väri pähkinä.
Osa tuotteista
toimitusmyyntinä.
Ei puhelinvarauksia.
Lisätuoli ryhmän ostajalle + 49,-
89,-
79,-
*Puhelun hinta:
- lankapuhelimesta
8,21 snt/puh + 2 snt/min
- matkapuhelimesta
8,21 snt/puh + 14,9 snt/min
299,-
Pehmusteet
myydään
erikseen.
New Derby
aurinkosänky.
Paviljonki
3 x 3 m.
Vihreä katto,
pähkinänvärinen
mäntyrunko.
Pehmusteet myydään erikseen.
99,LOPPUUNMYYNTI! - 60%
Muhkea valikoima
erilaisia pehmusteita!
/
MALLIPOISTOJA
VARASTOERIÄ
So?a ryhmä.
Ami recliner
tv-tuoli.
Väri punainen 139,-.
Kuvan ruskea tai
beige +60,-.
AITO JENKKIMEKANISMI!
Laadukkaat kylmävaahtoistuimet, puurunko 10 v. 29,-
I 100 kg NUKKUJ
SOPII MYÖS YL
v.
10
uu
ak
- runkot
249,-
Salo (Halikko) Uusi Retail Park ostoskeskus
Valtatie 5, avoinna ark 10-19, la 10-15 , puh. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25
Esimerkiksi sosiaaliturvan muutoksenhaussa on 14 kuukauden jono.
? Valituksia tulee kuitenkin
samaa tahtia kuin niitä ratkaistaan. Näin
kertoo työkyvyttömyyseläkkeellä ja asumistuella elävä
tämän päivän Suomessa.
Ongelmia tuli, kun kunta myi
asuinkiinteistön yksityiselle ja
vuokra nousi lähes 586 euroon
kuukaudessa.
?Koska vuokrani on liian
suuri, en ole päässyt soskun
asiakkaaksi. Juhlimme merkkitapausta kaikissa myymälöissämme
koko viikon . Onnittelemme viisaasta valinnasta!
SSP:n tuhannes valokuituliittymä asennettin huhtikuussa. Karisen mukaan ei ole harvinaista, että he
saavat viranomaisilta huonoa
kohtelua, vähättelyä, ylenkatsetta ja aliarviointia.
Professori Pentti Arajärvi
kummastelee, ettei valituspor-
taiden ruuhkia saada millään
hoidettua kuntoon. 44-622 rengaskoko
3 vaihteinen
439.-
7 vaihteinen
529.-
E2800 Sähköavusteinen
. www.sspNET.?. Nyt vakavasti
otettavia kilpailijoita ei ollut.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan ministerivalintaan vaikuttivat
näytöt ja osaaminen sekä se,
että Rehulan on helppo hypätä
liikkuvaan junaan kesken hallituskauden. www.suomenpolkupyoratukku.fi
ja
a
u
k
kak kaikissa e
ia ssämm
v
h
a
k
i
ö
l
17
ä
?
m
9
y
o
y
m 5.5. Napadynamo ja B&M-valot
(edessä ja takana seisontavalotoiminnolla varustettu
LED-valo)
Sähköavusteinen
80km :n äde !
toimintas
1795.-
Salo . Sen
viestiksi taisi jäädä, että koska kerjäläisongelma kuuluu
sisäministerin vastuulle, ?ihan
kaikki ei taida olla kunnossa?.
Yksityisyyteensä Rehula veti
selvän rajan, jota mediaväen ei
kannata yrittää ylittää.
? Olen isä ja perheellinen
mies. Aikatauluja sovitteleville
avustajille lähti kuitenkin viesti, että Kuninkuusravien ajaksi on turha kaavailla muuta.
Ministeri toivoi myös voivansa
osallistua kuukauden päästä
jälleen Jukolan viestiin . Savenvalajankatu 4, p. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Tutkittua tietoa tarvittaisiin, jotta oikeusturva toteutuisi.
?Paikkakunnalla ei ole edes EU-kassijakelua?
Auto-onnettomuus voi johtaa
todelliseen köyhyyteen nykypäivän Suomessa.
?Vakavan autokolarin jälkeen
minulle myönnettiin eläke, joka viime vuosina on noussut
tuohon melkein 600 euroon
kuukaudessa käteen. luvassa mahtavia tarjouksia, sekä tietenkin kakkua ja kahvia. Shimano Nexus 3 tai 7 vaihteet
. Paikkakunnalla ei
myöskään ole sitä EU-kassijakelua, josta saisi jauhot seuraaviin vesilettuihin.?
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema raportti
?Pääseekö avuton oikeuksiinsa??
Mielenterveyspalvelut eivät
säästy tänä kesänäkään leikkauksilta. Yhä useammin
kyse on siitä, ettei asiakkaan
oikeuksia tunneta, arvelee lakimies Marja Pajukoski Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Myös raja julkisten ja yksityisten palveluiden välillä on
hämärtynyt, kun jopa asiakkaiden oikeuksia puolustavien
sosiaali- ja potilasasiamiesten
Huonoa kohtelua ja
vähättelyä
Usein palvelu tai etuus pitäisi saada nopeasti, eikä silloin
valituksista tai kanteluista ole
juurikaan apua. HR-jarrut edessä ja takana . Vanhanen sanoi
Rehulan osoittaneen valiokunnan puheenjohtajana suurta
harkintakykyä.
Edessä olevan noin 11 kuukauden ministerirupeaman
tärkeimmäksi asiaksi Rehula
nosti työurien pidentämispäätökset ja niihin liittyvän
lainsäädännön valmistelun.
Työurien pidentämistä pohtivat työryhmät kuuluvat hänen
vastuualueelleen.
Rehula sanoi luottavansa
vahvasti kolmikantaan ja sopimusyhteiskuntaan. Hän arvioi,
shampoota en ole voinut ostaa
vuosiin. Soskun täti ja
diakonissa päättivät auttaa
minua ahdingossa ja halusivat
selvittää, mihin oikein tuhlaan.
He tulivat samaan tulokseen
kuin minä: tulot pienet.?
?Todellisena köyhänä voin sanoa, että silloin ottaa päähän,
kun kuukausiin ei ole ollut tiskiainetta, kahvi on loppu, niin
myös vessapaperi, ja dödöä tai
Uusi sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula (kesk.) poseeraa erityisavustajansa Annika Saarikon (vas.) ja
ministeriön valtiosihteerin Eeva Kuuskosken kanssa ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan. Keskustan kansanedustaja Juha Rehula peri
sosiaali- ja terveysministerin
paikan Kelan johtoon siirtyvältä Liisa Hyssälältä ja hoitaa
tonttia vaalikauden loppuun.
? Nyt tuntuu siltä, että edessä on jotain isoa ja jotain sellaista, jota on poliittiselle ural-
le lähtiessään tavoitteekseen
asettanut, Rehula luonnehti
tuntemuksiaan ministerivalan
vannomisen jälkeen.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa viime vuodet
johtanutta hollolalaista veikkailtiin ministeriksi jo viime
vaalien jälkeisessä jaossa, mutta toisin kävi. Jalkajarru ja edessä Tektro V-jarru
. -raportin teemana on oikeusturva.
?Raportin kirjoittajat työskentelevät oikeusavun, edunvalvonnan,
ulosoton, kuluttajansuojan ja ylivelkaantumisen asiakaspalvelutehtävissä,
järjestöissä sekä sosiaali- ja potilasasiamiehenä.
?Asiantuntijaryhmän tehtävänä oli tuottaa konkreettisia ehdotuksia, joilla voidaan korjata lainsäädännön ja hallintokäytäntöjen puutteita.
?Raporttia kirjoitettaessa kävi ilmi, että Suomessa ei ole tutkittua
tietoa siitä, kuinka lainsäädäntö toteutuu käytännössä. Säädettävä ohjainkannatin
. jo yhdeksättä kertaa.
Keskustan ministerinvaihtoviikot jatkuvat kesäkuussa,
kun pääministeri Vanhanen
jättää tehtävänsä. Hänen
mielestään malli on osoittanut
vahvuutensa myös vaikeina aikoina.
Loppuvaalikaudelle Rehula
lupasi toteuttaa vielä muun muassa sosiaaliturvan uudistusta
valmistelleessa Sata-komiteassa sovitun käsittelytakuun.
? Eli kun ihminen jättää hakemuksensa Kelaan, päätös on
tehtävä tietyssä määrärajassa.
Edessä mahdollisesti oleviin
sosiaalimenojen leikkauksiin
hän kiisti valmistautuneensa.
? En ole yhdessäkään paperissa nähnyt listauksia, joissa
mainittuja asioita ratkottaisiin.
Kotiin ei
mediaväkeä
Uusi ministeri oli jo ennakoinut joutuvansa vastaamaan
joihinkin median kysymyksiin.
Selkeiden linjausten lisäksi
niin sanottuja poliitikon vastauksiakin kuultiin.
Palveluja ei saa ilman
taitoa ja sitkeyttä
tehtäviä on yksityistetty.
Suomalainen ei saa palveluja,
ellei hän pysty itse pitämään
sitkeästi omista oikeuksistaan
kiinni. -raportissa.
Heikoimpien kansalaisten
jääminen ilman palveluja ja
etuuksia ei johdu pelkästään
kiireestä tai voimavarojen
puutteesta. Lista
on pitkä. tunnettu Rehula on
kova ravimies, jolla on oma
kimppahevonenkin. Palvelut toimivat omilla
ehdoillaan, ja asiakkaan tarpeet unohtuvat aika helposti.
Tällaisia arvioita esittävät
pitkään asiakastyötä tehneet
asiantuntijat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemassa ?Pääseekö avuton oikeuksiinsa?. Suma voitaisiin hoitaa kertarysäyksellä pois, ensin sosiaaliturvan muutoksenhaku, sitten
työttömyysturvan muutoksenhaku ja lopulta vakuutusoikeus.
Ei se ihan kauhea ponnistus voisi olla, arvioi Arajärvi.
STT | TOMI ORAVAINEN
Myös kantelut oikeuskanslerille ovat lisääntyneet viime
vuosina hurjasti. Unisex-runko . Perusterveydenhuollossa palveluja ajetaan
alas muun muassa neuvoloissa,
hammashuollossa ja mielenterveyspalveluissa. Erikoissairaanhoidossa työtahti hiljenee
ainakin kirurgiassa, sisätau-
deissa ja psykiatriassa.
? Psykiatrisen hoidon supistukset ovat tosi huolestuttavia,
kun siellä toimitaan muutenkin pienillä henkilöstömäärillä
ja palvelujen saanti on vaikeaa. Perhe on minulle kaikki
kaikessa. Kestävä 10 Ah Li-lon-akku ja
laturi . kl a!
ti 2 vetulo
ter
Jo 1000 edelläkävijää on valinnut kotinsa tiedonsiirtoon kirkkaasti
paremman ratkaisun, SSP:n valokuidun. Sain viime vuonna myös asuntotukea
270 euroa kuukaudessa?. 040 567 7073
Uusia
upeita
värejä !
Jopo
339.-
Jopo Lippis
ja Jopo T-
ÄLLE !
K AUPANPÄ
. Kevyesti rullaava 28. Moni apua tarvitseva ei saa hakemukseensa
aina edes päätöstä, josta voisi
valittaa.
Oikeusturvan kannalta kohtuuttomimpia ovat valitusten
pitkät käsittelyajat etenkin
silloin, kun on kyse ihmisen
perustoimeentulosta, sanoo
Mielenterveyden keskusliiton
lakimies Merja Karinen.
Mielenterveyskuntoutujien
lisäongelmana ovat yhä kielteiset asenteet psyykkisiä sairauksia kohtaan. Ei Hesaria, ei bussirahaa, sähköt maksamatta. Joustohaarukka jouston lukituksella . Hi-Ten teräsrunko
. Keskustan kansanedustaja Rehula korvaa ministerinä Kansaneläkelaitoksen johtoon siirtyvän Liisa Hyssälän.
että Ruotsin Elitloppet jää nyt
ministerikiireiden vuoksi väliin. Senkin aion kertoa jo
tässä ja tällä tavalla, että minusta ei tulla saamaan sellaisia juttuja ja valokuvia, joissa
minua haastatellaan siellä kotiosoitteessa.
Kaveripiirissä lempinimellä
?Juntti. Lämpimästi tervetuloa!
paita
SALO: Kauppakeskus Plaza 2.krs., ma-pe 9-20, la 9-18, su 12?16
sOMERO: Heikintie 4, ma-pe 8.30-12 ja 13-16.30
GL?% '/'' *' *'' . Panasonic 07 -moottori . Joustoistuinkannatin . Toinen on päivähoidon ja
neuvolatoiminnan supistukset.
Neuvolatoiminta on myös ennaltaehkäisevää toimintaa.
Nämä kolme ovat huolestutta-
vimpia supistuksia, luettelee
Tehyn puheenjohtaja Jaana
Laitinen-Pesola.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy on kerännyt tietoa terveydenhuollon
kesäpalveluista vuodesta 1991.
Palvelujen kesäheikennyksissä
2000-luvun huippu saavutettiin viime suvena ja tänä vuonna liikutaan samalla tasolla.
? Ei tästä ole enää mahdollista kovinkaan paljoa supistaa.
Hoitotakuun lainsäädäntö on
myös aika tiukka uhkasakkoineen eli on onneksi myös pakko
saada hoitoa.
? Helposti säästöt ja supistukset kohdistuvat heikoimmassa
asemassa oleviin, jotka eivät itse kykene pitämään ääntä itsestään, Laitinen -Pesola sanoo.
Osta nyt!
Maksa vasta
elokuussa
Tule ja koeaja uudet upeat
mallit!
SuomenPolkupyörätukku
Työurien pidentämisessä
haastetta Juha Rehulan
tynkäkaudelle
9
Korko 0% ja kulut 0?
Tarjous voimassa
15.6.2010 saakka!
TUULI 3 ja 7 vaihteiset
Kevyesti rullaava laadukas peruspyörä!
. Turvalliset ontelovanteet ?
Michelin-renkaat (Pilot City) . Viime vuonna
niitä tuli 1 700 eli 30 prosenttia
enemmän kuin vielä vuonna
2007, sanoo apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen.
? Monet valitukset on kirjoitettu käsin ruutupaperille.
Apua haetaan oikeuskanslerilta, koska tuomioistuin on monelle liian kallis ja hidas reitti,
arvelee Puumalainen.
Tutkittua tietoa tarvittaisiin
?Professori Pentti Arajärven johtaman asiantuntijaryhmän ?Pääseekö avuton oikeuksiinsa?. toukokuuta 2010
Uutiset
Sosiaalipuurtaja hyppäsi
ministerikyytiin
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Neljäntoista vuoden puurtaminen sosiaalilainsäädännön
parissa palkittiin maanantaiaamuna. Avoinna: ark 10-19, la 10-16
. Keskustan
puheenjohtajavaalin tuloksesta riippuen täytettäväksi on
tulossa joko kuntaministerin,
elinkeinoministerin tai ulkomaankauppaministerin paikka, kierrätysmanööverilla tai
ilman.
Kunnat tinkivät tänäkin kesänä
mielenterveyspalveluista
Oikeuskanslerille tehdyt kantelut yhä lisääntyneet
STT | SINIKKA SUOSALMI
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Kun tuoreelta ministeriltä
kysyttiin kerjäämisen kieltämisestä, hän pyöritteli sekavan
ja kryptisen vastauksen
Illan
päätteeksi Rockin Hood tarjoaa klo 19 alkaen Stand Up ?klubin
ja klo 23:30 alkaen Showmasterin keikan!
Koska tapahtuma on tarkoitettu kaikille salolaisille, on ohjelmaa
suunniteltu myös heille, jotka eivät paikan päälle välttämättä
pääse. Salon ammattiopiston parturi-kampaajat vierailevat vanhainkodeissa sekä palvelukeskuksissa tarjoamassa omaa osaamistaan yhdessä Hoito- ja palvelukeskus Sofian opiskelijoiden
kanssa. Tämän kaiken kruunaa Salon teatterin hauskat tempaukset! Päivän aikana on normaali toritoiminta käynnissä. Hoodissa.
Lauantain ohjelman keskipäivällä avaa VPK:n järjestämä paloautojen näyttävä ohimarssi, joka pitää sisällään pelastusajoneuvoja vuosien varrelta! Ohimarssin jälkeen on vuorossa Maria
Harttusen ohjaama Zumba-tunti torilla. Kuudelta on mahdollista nähdä
huikean Samba Cariocan kulkue, jota seuraa Veeti Kallion keikka torilla. Tapahtuman tuottajana toimii Osuuskunta Zemi Finland.
Pääyhteistyökumppaneina tapahtumassa ovat Salon kaupunki ja Rockin. Illalla torilla esiintyy vielä Tulitaideryhmä Kuumotus,
joka esittää spektaakkelimaisen ja huikean tulishown. Salon ammattiopiston lähihoitajaopiskelijat puolestaan
toteuttivat vapain käsin iloisen virkistyspäivän kehitysvammaisille.
Kuka tämän kaiken takana on?
Tapahtuman on ideoinut Salon Yrittäjät ja Nuorkauppakamari
yhdessä Turun Ammattikorkeakoulun ja Salon kaupungin kanssa. Kaiken
tämän ohessa pitkin iltaa pyörii Salon Teatterin tuottamia spontaaneja esityksiä, joihin yleisö pääsee ottamaan osaa myös tietämättään. Hood. k. toukokuuta 2010
ILMOITUS
Sekaisin Salosta -tapahtuma järjestetään Salossa 28.?
29.5.2010. Nuorempi sukupolvi pääsee nauttimaan DJ:n levyn
pyörittämisestä ja paikallisen Ducktapen tarjoamasta rock-meiningistä Backyard Clubilla! Illan päättää Anna Abreun keikka
Rockin. Iltapäivällä torille voi tulla kuuntelemaan Piazza
Brassin monipuolista musiikkiesitystä ja tanssahtelemaan Kirsi
Kirstuan ja Sydänkuun rytmien tahtiin toritansseihin, jonka aikana Bio-Salo näyttää lapsille ja nuorille suunnatun Ice Age 3
?elokuvan. Muita tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat
Kauppakeskus Plaza, Salon Nuorkauppakamari, Salon Seudun
Ammattiopisto, Salon Seudun Sanomat, Salon Yrittäjät ja Turun
Ammattikorkeakoulu.
Kello
Tapahtuma
Paikka
18:00 - 18:30
18:35 - 18:45
19:00 - 20:00
21:00 - 21:30
23:00 - 04:00
Sambakulkue
Swivel
Veeti Kallio
Tulitaideryhmä Kuumotus
JATKOT: Anna Abreu (K18) *
Keskusta
Tori
Tori
Tori
Rockin' Hood
* Anna Abreun keikka alkaa klo 23:30, liput 14?
Lauantai 28.5.2010
Kello
Tapahtuma
Paikka
11:50 - 12:00
12:00 - 17:00
12:00 - 13:30
13:30 - 14:15
13:50 - 14:00
14:00 - 15:30
15:00 - 16:00
16:50 - 17:00
16:45 - 16:55
17:00 - 18:00
19:00
23:00 - 04:00
Swivel
Flying Circus *
VPK:n autoparaati
Zumba
Swivel
Ice Age 3 (S)
Piazza Brass
Swivel
Swivel opastaa toritansseihin
Kirsi Kirstua & Sydänkuu
StandUp -show
JATKOT: Showmaster (K18) **
Plaza
Plaza
VPK-talo - Tori
Tori
Plaza
Bio-Salo
Tori
Plaza
Tori
Tori
Rockin' Hood
Rockin' Hood
* Flying Circuksen esitykset tasatunnein || ** Showmasterin keikka alkaa klo 23:30, liput 5?
Iso turva pienellä hinnalla
=OVOU^K VKSXK^_\`K`KU__^_U]O^ Y`K^ WK\UUSXYSNOX
WYXSZ_YVS]SWZSK VKSXKKX VSS^O^^s`Ss `KU__^_]^_\`SK
8SSNOX K`_VVK `K\WS]^K^ VKSXK]S ^KUKS]SXWKU]_K `KSUUK
OVsWsX^SVKXXO W__^^_S]S 2KO VKSXK^_\`K`KU__^_U]O]S
UYX^^Y\S]^KWWO ^KS `O\UUYZKXUS]^K
Nordea Pankki Suomi Oyj
Sekaisin Salosta
28.-29.5.2010
Perjantai 28.5.2010
Selekta-vakuutuksia myydään sekä asiamiehenä toimivan Nordea Pankki Suomi
Oyj:n että Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:n myyntiorganisaation kautta.
Yhteistyökumppanit
Teemme sen mahdolliseksi
nordea.fi
Nähdään sekaisissa merkeissä viimeistään tapahtuma-alueella!
Osuuskunta Zemi Finland
Elokuvateatterisi Salossa
Helsingintie 11
PERJANTAI 28.5.
ANNA ABREU
kello 23.30
(Liput 14?)
LAUANTAI 29.5.
N
A
R
R
E
K
A
L
A
T
U
N
U
T
S
I
U UD
.
5
.
8
2
E
P
A
A
E
K
U
A
O
H
YÖKER
!
!
n
a
a
m
u
t
s
u
t
u
t
Tule
STANDUP CLUB
kello 19.00
(Liput 10?)
ENNAKOT HOODISTA!!!
SHOWMASTER
kello 23:30
(Liput 5?)
Salo sekaisin
b
u
l
C
p
U
d
n
a
t
S
ella Kivimäki |
ju-N
Toni Jyvälä | Mar
www.rockinhood.?
Rummunlyöjänkatu 7
Arimo Mustonen
0
0
.
9
1
o
l
l
e
la 29.9. Päivän aikana Kauppakeskus Plazassa voi seurata Flying Circuksen lennokkaita
esityksiä, Swivelin tanssiaskelia ja brasilialaisten tanssijoiden
tulisia rytmejä. Saloa sekoitetaan lähinnä keskustan
alueella.
Perjantai-illan aloittaa Gym&Fitness Centerin tarjoama jumppatuokio Kauppakeskus Plazassa. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota viihdettä ja
kulttuuria kaikenikäisille
02-733 4224, ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14
Turuntie 5, 24100 SALO
6$/21
.$$.(/,
Myllyojankatu 4, puh. HUl ?
.6/ Q PXNDLQHQ OXRWWRKLQWD ?
.RURW VRSLPXVDMDOWD \KW ?
.lVLWWHO\NXOXW \KW ?
/XRWWRNXVWDQQXNVHW \KW ?
.6/ Q PXNDLQHQ WRG YXRVLNRUNR
Joensuunkatu 15, Salo,
puh. . 12, Salo p. 029 041 2360
www.someronsp.?. (02) 731 1777
holles.kitchen@cafesalo.?, www.cafesalo.?
&
"
%
Sekaisin
ALESTA
-50
%
HiusHuone
-40
%
-30%
K O K O P E R H E E N H I U S PA I K K A
Annank. 733 5131
ark. 0400 637 991
Aurinkolasit
-15%
(ilman vahvuuksia)
Palveleva huolto- ja energiatalo
(
12(
2
+
(
(
)
)
1
!,1"
,
0&+2
Liikekeskus Valuri
SALO SEKAISIN
CAMINITO - JÄÄTELÖSTÄ
Ihanuuksien
maistatusta pe-la
Myllyojank. (02) 731 5031
ELÄMME KANSSASI
Millaisia
unelmia
Sinulla on?
Varia
kaulakoru
50 cm
149,1720-0057
Velour
kaulakoru
120 cm
ma - pe 9 - 20, la 9 - 18, su 12-16
p. (02) 774 4700
Fax (02) 774 4777
6lKN|SRVWL DQWWL#DQWWL WHROOLVXXV À
K OU L U TU S TA J A R E K R Y TOIN TIA . 9-20, la 9-18, su 12-16
Kello ja Kulta Jokinen: Turuntie 10 Salo, p. 8 Salo, p. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. toukokuuta 2010
11
ILMOITUS
rek. 02-777 3911,
www.astrum.?
Lähellä Sinua - jo 130 vuotta
Forssa Perniö Salo Somero Urjala
Turuntie 1, 24100 Salo, puh. (02) 731 2386, ark. hieroja
minna tamminen
- perushieronta
- hermorata-/
triggerihieronta
- akupunktio
28.-29.5.2010
p. 02 777 7037, 0500 525614
KYSY
PARAS
TARJOUS!
Asemakatu 5, Salo, p. (02) 731 5242
Tarjous 19,-
Turuntie 4, Salo
puh. 9.30-18, la 9-14
www.sportia.fi
0<g6 6(.$,6,1 6$/267$
Kauppakeskus Plaza, I vk.
TIMANTTISET
Kaikki palvelut
saman katon alta.
Puh. (02) 731 2325, ma-to 8.30-17, pe 8.30-18, la 8-14
Halikon Kultajoki: Prismakeskus Halikko, p. .
K OK E M U K S E L L A !
Vita Plaza
loa!
Tule ja
Tervetu
osallistu
polkupyörän
arvontaan
27-29.5.
3HUXVWXVSDNHWLW DPPDWWLWDLGROOD
Vilhonkatu 8, Salo
Ma-pe 9-20, la 9-18
P. 040-455 1205
125,1720-0061
Velour
korvakorut
39,3360-1439
TIMANTTISET
Kello ja Kulta Plaza: Vilhonkatu 8 Salo, p. (02) 736 4950, ma-to 10-19, pe 10-20, la 10-16
Unelmia on
helpompi toteuttaa,
kun säästää
Hyvän Päivän Varalle!
Piipahda juttusille
ja kysy meiltä
hyviä vinkkejä!
ASTRUMIN TOUKOKUUN
RAHOITUSTARJOUS
(Uusiin ja vaihtoautoihin)
op.fi pohjola.fi opkk.fi
2,95%
/DVNHOPD
+LQWD ?
.lVLUDKD YDLKWRDXWR ?
3HUXVWDPLVPDNVX ?
5DKRLWHWWDYD RVD ?
$LND NN
.RUNR
.lVLWWHO\PDNVX HUl ?
.. (02) 733 1494
ma-pe 9?18, kesälauantait SULJETTU www.salonkaakeli.?
Multikarosin
Antti-Teollisuus Oy
Koskentie 89
25340 Kanunki
(60 kaps.)
(40,00)
8,00 ras.
(9,80)
Puh
Martikainen ei osaa antaa arviota.
? Nämä epäselvät tapaukset
eivät missään nimessä ole operaattorien suojeluksessa, päinvastoin, Martikainen painottaa.
Musta
lista pitenee
Suomessa mobiilituotteita kauppaa erityisen ärhäkkäästi muutama yritys. Suomen
valtion pitkän viitelainan
korkoero oli iltapäivällä 21
pistettä. Nokia
toimittaa Yahoolle kartta- ja
navigaatiopalvelut.
Työlki ellää mut kaupal rikastuu
SSS | Suvi Kulla
Talouslehti Forbesin listauksen mukaan Euroopassa on
248 miljardööriä. Myös
hänen omaisuutensa on edellisen sukupolven ansiota. Kengät olisivat
katu-uskottavat, jos tarrakiinnitteiset valkoiset pehmikset
sattuisivat olemaan muotia.
Varusteisiin kuuluvat rintaan
kiinnitettävä vierailijalätkä ja
pikkuruinen omalla nimellä varustettu dosimetri, joka mittaa
vierailun aikana mahdollisesti
saadun säteilyn.
Korvatulpat vielä korvaan ja
kierros voi alkaa.
Varotoimet tähtäävät aukottomaan turvallisuuteen. Heillä on siis
omaisuutta vähintään tuhat
miljoonaa dollaria.
Mutta mistä rahat ovat tulleet. Omista vaatteista päälle
saa jättää vain alusasun. Uusintalistalla ovat
generaattorin jäähdytysjärjestelmä, päämerivesipumput ja
turbiinilauhduttimien väliottolinjat.
Muutosten kustannukset ovat
160 miljoonaa euroa. Euroalueen viitelainana
käytetyn Saksan kymmenen
vuoden lainan korko laski
2,65 prosenttiin. Niiden
yhteenlaskettu liikevaihto
nousee tänä vuonna noin 37
miljoonaan euroon.
Yhtiöt kertoivat maanantaina sopineensa yhdistymisestä, jonka on määrä toteutua heinäkuun alussa.
Helsingin pörssissä listattu
Turvatiimi on alansa johtava kotimainen toimija, joka
työllistää noin 750 henkilöä.
Otso Palveluilla työntekijöitä
on noin 240, ja sen suurimpiin asiakkaisiin lukeutuvat VR-konserni ja Finavia.
(STT)
Rikas tusina: Euroopan 12 rikkainta
?Michael Otto
Saksalainen postimyyntijätin perustajan poika, omaisuus 18,7 miljardia dollaria.
-0,08%
Turvatiimi ja Otso
Palvelut menossa
yhteen
tanut mies tunnetaan erityisen
pihinä miljardöörinä: hän lentää turistiluokassa ja ajaa vanhalla Volvolla.
Sinikeltaista löytyy myös listan viidenneltä paikalta, jolla
on ruotsalainen Stefan Persson. Hän on Ingvar Kamprad,
huonekalujätti Ikean perustaja. Ne
hälyttävät, jos haalarinlahje
tai vaikkapa kädet ovat kontaminoituneet eli saastuneet
säteilystä.
Toimittajat näyttävät voimalasonnustuksessaan tieteiselokuvan iskuryhmältä.
?Paremmat
kuin uutena?
Teollisuuden Voima (TVO)
tekee Olkiluodon ykkösyksikössä parhaillaan historiansa suurinta vuosihuoltoa.
Se tarkoittaa muun muassa
kaikkien neljän matalapaineturbiinin sekä reaktorin höyrylinjojen eristysventtiilien
vaihtoa. Tehokas suunnittelu ja töiden ennakointi mahdollistavat sen, että seisokit
jäävät parista viikosta vajaaseen kuukauteen. Vuosihuollot työllistävät noin 1 500
ihmistä.
Voimalan huoltotyössä näkyy
myös muutama nainen. Teleoperaattorit ohjaavat
asiakkaat ottamaan yhteyttä
mobiilituotteen myyneeseen
yritykseen.
? Jos asiakas on tilannut netissä jotakin, operaattori ei voi
olla vastuussa. Säännöllisellä modernisoinnilla olemme
tilanteessa, että Olkiluodon
ykkönen ja kakkonen ovat
parempia kuin uutena, sanoo
tuotantojohtaja Mikko Kosonen.
Noin 30 vuotta käytössä olleiden ydinvoimaloiden tekninen
käyttöikä on aina 40 vuotta.
? Varautumisella pitkäaikaiseen käyttöön varmistamme
laitosten luotettavuuden, turvallisuuden ja käytettävyyden
mahdollisimman hyvin, vaikka
voihan olla, että teknisesti toimivaa laitosta ei käytetä niin
pitkään taloudellisista tai poliittisista syistä, Kosonen kuvaa.
Vuosikymmenten aikana vuosihuoltoon käytettävä aika on
tiivistynyt. reaktorin (OL1) uuden generaattorin jäähdytydjärjestelmän pumppuja asennetaan vuosihuollon yhteydessä.
nit takaavat kumpaankin laitokseen 25 megawatin tehonkorotukset.
? Tehoa saattaa tulla jopa nyt
arvioitua enemmän. Yhtiöt julkistivat tätä koskevan yhteistyö-
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
PÄIVÄN LUVUT
Nokia ja Yahoo verkkoyhteistyöhön
sopimuksen maanantaina.
Sopimus laajentaa Nokian
Ovi-palvelun kattavuutta
merkittävästi. Me olemme vain
välittäjänä, sanoo TeliaSoneran
viestintäjohtaja Ahti Martikainen.
Viestien takaa löytyy usein
ulkomainen yritys, jonka yhteystietojenkin löytäminen voi
vaatia kekseliäisyyttä. Kaikki
on sujunut kuten pitää, kertoo
turbiini-insinööri Juha Jalava Alstomista.
Urakoitsijoiden työntekijöistä suomalaisia on noin 1 200,
ruotsalaisia 170, brittejä 20 sekä saksalaisia ja hollantilaisia
molempia viitisentoista. Liikkeestä kasvoi ketju
nimeltä Zara, joka on nykyään
lajissaan maailman suurin.
Myös listan kolmas, saksalainen Karl Albrecht, on aloittanut vähästä. Tulitikkujen myyjänä aloit-
?Amancio Ortega
Espanjalaisen vaateketjun Zaran perustaja, omaisuus 25
miljardia dollaria.
?Michele Ferrero
Suklaalla rikastunut italialainen, omaisuus 17 miljardia
dollaria.
?Karl Albrecht
Saksan suurimman halpakauppaketjun perustaja,
omaisuus 23,5 miljardia dollaria.
?Theo Albrecht
Saksalainen halpakauppakuningas, omaisuus 16,7 miljardia dollaria.
?Ingvar Kamprad
Ikean perustaja, 23 miljardia dollaria.
?Vladimir Lisin
Teräksellä rikastunut venäläinen oligarkki, omaisuus
15,8 miljardia dollaria.
HS: Asunnon voi
kohta vaihtaa
elinikäiseksi
lisäeläkkeeksi
?Mikhail Prokhorov
Jalometallibisneksellä rikastunut venäläinen, omaisuus
13,4 miljardia dollaria.
nna
Lau
r
ikk
o
?Birgit Rausing
Appiukko perusti ruotsalainen pakkausjätti Tetra Lavalin, omaisuus 13 miljardia dollaria. Viime vuonna mobiilisisäl-
töpalveluista palautuksia sai yli
300 suomalaista.
? Nyt esillä ovat Zemgo ja
Glomobi, jotka ovat saman yrityksen toiminimiä. Yritys tunnetaan nimellä L?Oreal.
?Bernard Arnault
Ranskalainen luksusmerkkimoguli, omaisuus 27,5 miljardia dollaria.
6295.84
Lyhyet
Suomea Euroviisuissa edustava Kuunkuiskaajat laulaa tänään rikastumisen
kaavasta. Tänä vuonna
kakkosyksikön ohjelmassa oli
polttoaineenvaihto ja joitain
tarkastuksia. miehiä
työssä.?
hUOLLOSTA
LISÄÄ TEHOJA
?Olkiluodossa huoltotöitä
tekee noin 1 500 ihmistä.
?Olkiluodon majoituskylään huoltoväkeä majoittuu
enimmillään 550 henkilöä.
?Olkiluodon laitosyksiköt
ovat tuottaneet sähköä yli 370
miljardia kilowattituntia.
?Tuotantoennätys on viimevuotinen 14,45 miljardia kilowattituntia.
?Huolto myös modernisoi
laitoksia, joiden tehon uskotaan
nousevan yli 50 megawattia entisestä.
Nettivisailusta voi tulla iso
yllätys kännykkälaskuun
STT | JAANA VAAHTIO
Kännyköihin mobiiliviihdettä
kyseenalaisin keinoin kaupittelevia yrityksiä ei ole saatu kuriin. Laitos saatiin
tuotantoon 12 vuorokaudessa.
Ruotsalaiset
turbiiniosaajat
Turbiinihallissa pääkieli on
selvästi ruotsi. Tämän yhteydessä saatetaan kertoa pienellä tekstillä 1 tai ei lainkaan,
että osallistumisen jälkeen kännykkään tulee maksullisia viestejä.
Esimerkki kilpailusivustosta
Voita mahtavia palkintoja!
Osallistu matkapuhelimellasi!
(+ 358)
Valitse operaattori
Vaihe 1
Vaihe 2
Vaihe 3
Anna numero
Vahvista salasana
Pelaa
1 24,00 euroa/kuukausi, kestotilaus
STT
eivät aina tehoa, vaan laskutus
jatkuu.
Pitäisi puuttua joidenkin yritysten markkinointiin nykyistä
hanakammin, sanoo Elisan kuluttajaliittymistä vastaava Panu Lehti.
Lehden mukaan Elisa saa mobiilituotteista noin 5?15 prosentin rahallisen osuuden. Hän on
kerännyt omaisuutensa myymällä säihkettä ja glamouria.
Arnaultin LVMH-yritys omistaa luksusbrändejä, listalta
löytyvät esimerkiksi Louis
Vuitton, Kenzo, TAG Heur ja
Dom Pérignon. Hänen tarinansa on ryysyistä rikkauksiin -klassikko: rautatietyöläisen poika työskenteli
juoksupoikana vaateliikkeissä,
alkoi tehdä kylpytakkeja ja
perusti lopulta oman vaateliikkeen. Investoin-
Olkiluodon ydinvoimalan 1. Kuluttajavirasto saa alati
valituksia tapauksista, joissa
kuluttaja kokee tulleensa huijatuksi.
? Näitä yhteydenottoja on
tullut valtavasti, satoja, kertoo
viraston lakimies Hertta Hartikainen.
Tyypilliset valitukset koskevat
kännykkään lähetettyjä palvelutekstiviestejä, joita puhelimen
käyttäjä ei miellä tilanneensa.
Usein viestit saavat alkunsa
internetistä, jossa kuluttaja on
antanut puhelinnumeronsa esimerkiksi arvonnan, kilpailun
tai leikkimielisen testin yhteydessä. Vaikka markkinointi koettelee sallitun rajoja, liiketoiminta sinänsä on laillista.
Valituksia on kertynyt esimerkiksi hollantilaisista yrityksistä. Ne saadaan maailmanlaajuiseen käyttöön ensi vuonna. vierailija tai työntekijä . Yahoo tuottaa
sopimuksen mukaan Nokialle sähköpostipalvelut. Kuluttajien kertomusten mukaan
edes palvelun irtisanomisviestit
Oudot tekstiviestit usein lähtöisin internetistä
Kännykänkäyttäjän puhelinnumeroa voidaan kysyä internetissä esimerkiksi kilpailun
yhteydessä. Albrecht ja hänen
veljensä kasvattivat äitinsä
työläiskorttelin kulmakaupasta Aldi-kauppaketjun, joka on
Saksan suurin halpakauppaketju.
Neljänneksi rikkain eurooppalainen tulee länsinaapurista. Turvallisuus on sana, joka toistuu
isäntien puheissa. Turvatiimi on Suomen
markkinoiden neljänneksi
suurin ja Otso Palvelut viidenneksi suurin turvapalveluja tarjoava yritys. Samalla hän on huomaamattaan tehnyt sopimuksen esimerkiksi tietovisan tilaamisesta
puhelimeensa.
Ongelman ytimessä on yritysten markkinointi, jota Kuluttajavirasto pitää harhaanjohtavana.
? Jossain voi olla kerrottu
pienellä printillä, että kyseessä
onkin maksullinen palvelu ja
mahdollisesti kestotilaus, Hartikainen kertoo.
Moni havahtuu vasta, kun
postiluukusta kolahtaa yllättävän suuri puhelinlasku.
Vastuuta
pallotellaan
Kuluttajalle hyvityksen hakeminen voi osoittautua työlääksi. Euroopan rikkaimpien lista näyttää, mitä myymällä rikastuu.
suvi.kulla@sss.fi
OMX Helsinki
Ensimmäiset Nokian ja
Yahoon yhteisesti tuottamat
ja nimetyt palvelut tulevat
yhtiöiden mukaan markkinoille vuoden jälkipuoliskolla. (STT)
automatiikan huippuosaajia.
? Huoltotyöt on suunniteltu
tunnin tarkkuudella. Yhteistyö kattaa muun
muassa sähköposti-, viesti- ja
karttapalvelut.
Lähde: Forbes
/Ha
?Liliane Bettencourt
L?Oreal-kosmetiikkayhtiön perustajan tytär, omaisuus
20 miljardia dollaria.
Vuosihuolto tuo rutkasti
lisätehoa Olkiluodon yksiköihin
Lehtikuva/Jussi Nukari
STT | SOILA OJANEN
Olkiluodon ydinvoimalassa
vuosihuollon aikaan pistäytyvä
vieras saa vetimet talon puolesta. Neuvotteluyhteys on olemassa ja rahoja on
palautettu, Hartikainen kertoo.
Palveluja pyörittää R&D Media -niminen yritys, joka kertoo
sijainnikseen Amsterdamin.
Rajat ylittävän kaupan ongelmia pui Euroopan kuluttajakeskus, jonka toimivalta ulottuu
unionin rajojen sisäpuolelle.
Ongelmayritysten jäljet johtavat välillä kauas maailmalle.
? Selvittely on hankalaa, mutta ei mahdotonta. Alstomin ruotsalaiset asentajat ovat turbiini-
-0,44%
Euribor
12 kk 1.259
3 kk 0.697
+0.002
+0.002
Valtiovarainministeriö valmistelee lakimuutosta, joka
mahdollistaisi asunnon vaihtamisen elinikäiseksi lisäeläkkeeksi, kertoo Helsingin Sanomat. Nytkin on
toimenpiteitä vireillä yhtä EU:n
ulkopuolista yritystä kohtaan.
Hartikainen korostaa, että
puhelinnumeroa ei pidä antaa
heppoisesti.
? Suomalaiset luottavat liikaa
ja antavat yhteystietonsa aivan
liian helposti, Hartikainen sanoo.. Siksi
on ehkä ymmärrettävää, että
hallissa olevassa laitteeseen
kiinnitetyssä painolaatassa
lukee: ?Ei saa koskea . Heidän
määränsä jää alle sataan. Lisäeläkettä maksaisi
vakuutusyhtiö, jolle asunto
siirtyisi vakuutetun kuoltua.
Nykyäänkin oman asunnon
voi muuttaa lisäeläkkeeksi,
jos sopii pankin kanssa niin
sanotusta käänteisestä asuntolainasta.
Uudesta mallista hyötyisivät HS:n mukaan pitkään
elävät ja vakuutusyhtiöt. (STT)
SSS
?Stefan Persson
Hennes & Mauritz -perillinen ja pitkäaikainen johtaja,
omaisuus 22,4 miljardia dollaria.
7.980
Nokia Oyj
Turva-alalle syntyy uusi iso
toimija, kun Turvatiimi ja
Otso Palvelut menevät yhteen. Jokainen voimalan sisällä oleva
. pukeutuu unisex-malliseen valkoiseen haalariin, kypärään ja
turvakenkiin. toukokuuta 2010
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Matkapuhelinjätti Nokia ja
hakukoneyhtiö Yahoo aloittavat strategisen yhteistyön
mobiileissa verkkopalveluissa. Tässä top kuuden varallisuuden taustat:
Listan ykkösenä on ranskalainen Bernard Arnault. Italian hallitus päättää tiistaina toimista maan
budjettialijäämän supistamiseksi kahden seuraavan
vuoden aikana. Aivan kulmakioskin pitämisestä Arnault ei
ole uraansa aloittanut: alkupääomana oli isän menestyksekäs rakennusyhtiö.
Euroopan toiseksi rikkain on
espanjalainen Amancio Ortega. (STT)
Italian hallitus
päättää
24 miljardin euron
säästöistä
ROOMA. Bettencourtin isä, kemisti Eugène Schueller, kehitti vuonna
1907 hiusten värjäykseen soveltuvan aineen. Häviölle jäisivät perilliset. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Hän ei ole yhtä omatekoinen miljardööri kuin maanmiehensä Kamprad, koska hän on
perinyt bisneksensä isältään.
Perssonin isä, Erling Persson, oli vaateketju Hennes &
Mauritzin perustaja.
Sijalla kuusi on listan ensimmäinen nainen, ranskalainen
Liliane Bettencourt. Hallituksen
on määrä sopia yhteensä 24
miljardin euron menoleikkauksista, kertoi hallituksen
tiedottaja Paolo Bonaiuti
maanantaina.
Menoleikkaukset vastaavat
1,6 prosenttia Italian bruttokansantuotteesta. (STT?
Reuters)
SSO:n kahvilat
Plazassa
remonttiin
Suur-Seudun Osuuskaupan
Plazassa toimivat kahvilat
Cafe Figaro ja Cantina Antonio ovat kesäkuussa muutaman päivän suljettuina
remontin takia.
Cantina Antonio saa remontin myötä lisää asiakaspaikkoja.
SSS | Johanna Käkönen
Valtion lainojen
koronlasku jatkui
Suurten teollisuusmaiden
valtionvelan koron lasku
jatkui maanantaina kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Voimalan
valvonta-alueelta poistutaan
nykyään kahden säteilyä mittaavan monitorin kautta
PohjoisKorean asevoimat kalpenevat
teknisesti ylivoimaisen EteläKorean rinnalla. Bangkokissa aloitettiin
maanantaina varovainen paluu arkeen
viime viikon veristen mellakoiden jälkeen. Kirjeiden perille vieminen on posteljoonille
jokapäiväistä arvoitusten ratkomista.
Järjestelmän sorruttua katukyltit hävisivät ja osoitteet
muuttuivat. tai ?taloon, jossa
on hevosen kuva?.
Keskustan postissa työskentelevän Zana Bregun ammattitaito nojaa paljon 26 vuoden
kokemukseen.
? Jopa tällä alueella, missä
suurin osa osoitteista on oikein,
20 prosenttia kirjeistä palautuu lähettäjälle, hän kertoo.
Lyhyet
Guardian julkaisi
todisteita Israelin
ydinaseesta
LONTOO. Kaikki
tietävät kyllä, missä maan pääministeri Sali Berisha asuu,
vaikka katu sai näkyvän kyltin
vasta vähän aikaa sitten.
Pelastuslaitos
pulassa
Sekavat osoitteet aiheuttavat
päänvaivaa myös muille. Monet lapsista kuolevat
hoidettavissa oleviin tauteihin
maailman köyhimmissä maissa.
Myöskään YK:n asettama
vuosituhattavoite lapsikuolleisuuden osalta ei vielä täyty.
Tavoitteena on vähentää kuolleisuutta 66 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2015
mennessä. Pohjois-Korean
kansallisen puolustuskomitean
edustaja puolestaan syytti presidentti Leetä petturiksi ja kuvasi tämän tv-puhetta ?yhdeksi
uudeksi kömpelöksi yritykseksi. Oike-
LONTOO. Sairauden heikentämä Kim yrittää parhaillaan nostaa nuorinta poikaansa
seuraajakseen maan johtoon.
Etelä-Koreassa uskotaankin,
että Kim saattaa turvautua
jatkossa vaarallisempiin provokaatioihin, koska viime vuosien
rutiininomainen sapelinkalistelu ei enää höllää kukkaronnyörejä Etelä-Koreassa tai alueen
muissa maissa.
WASHINGTON | STT
Öljyä yritetään kerätä pois Louisianan rannikkorämeiltä ja hiekkarannoilta. Lehden
mukaan vuodelta 1975 peräisin olevat dokumentit kertovat, että Israel oli valmis
myymään ydinaseita EteläAfrikalle.
Silloisten puolustusministerien PW Bothan ja
Shimon Peresin välisistä
keskusteluista tehdyt merkinnät osoittavat, että Botha kysyi Peresiltä, voisiko
Israel myydä Jericho-ohjuksiinsa myös taistelukärkiä.
Peres vastasi verhotusti,
että kärkiä on saatavana
?kolmea eri kokoa?. Rakentaminen äityi villiksi, kun ihmiset haalivat
maata ja nauttivat vapaudesta
asua missä vain. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Jos myönteinen kehitys jatkuu, monet kehittyvät
maat kuten Brasilia, Meksiko,
Malesia ja Egypti saavuttavat
vuosituhattavoitteen.
Vähiten alle 5-vuotiaita lapsia kuolee Singaporessa, missä
kuolleisuus on kaksi tuhatta
lasta kohti. Komitea on
Pohjois-Korean korkein hallinnollinen elin ja sitä johtaa ?rakas johtaja. Israel kiisti
maanantaina lehden tiedot.
(STT?Reuters)
? Taloja ei tunnista numeroista vaan sen mukaan, mikä yhtiö ne on rakentanut.
Monesti oikea osoite löytyy
vanhasta muistista. BP sanoi aluksi, että öljyä
saatiin talteen 5 000 tynnyriä
päivässä, mutta todellisuudessa määrä olikin 2 000 tynnyriä
päivässä.
Sisäministeri Ken Salazarin
mukaan hallitus ei luota täysin
yhtiön toimiin.
? Jos huomaamme, etteivät he
tee mitä pitäisi, niin puskemme
heidät tieltä, hän lupasi.
Lain mukaan BP on vastuussa puhdistustöistä. Kuva Krujen kaupungista.
voi pirauttaa kännykkään, jos
odotettua kirjettä ei kuulu.
Albania saa myös kansainvälistä tukea uuden osoitejärjestelmän laatimiseen, esimerkiksi Ety-järjestöltä. Ne alkaisivat 30.
päivä toukokuuta ja 5. Se aikoo myös vuokrata koneita
ja henkilökuntaa muilta yhtiöiltä.
Lakon syynä ovat ennen
kaikkea BA:n suunnitelmat
leikata henkilökunnalle
tarjottavia erittäin halpoja
lentoja. Etelä-Korea
puolestaan pelkää sodan syttymisen karkottavan kaivatut
sijoittajat pois.
Yhdysvallat on asettunut
tiukasti liittolaisensa Etelä-
Pohjois-Korea uhkasi maanantaina ampua rajan yli kohti Etelä-Korean propagandajulisteita ja kovaäänisiä. Sitä on löydetty myös
osterisärkiltä ja hiekkarannoilta.
Kaikkiaan öljyä on löydetty jo
yli sadan kilometrin pituiselta
ranta-alueelta.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Hämärät osoitteet aiheuttavat
päänvaivaa Albanian posteljooneille
Kirjeet eivät löydä perille, kun kylttejä ei ole
Kommunismin mukana kadonneet katukyltit ja osoitteet
sotkevat edelleen Albanian
postiliikennettä. Vuonna 1993 samaa mieltä oli yli
puolet.
90-luvun alkupuolella noin
neljäsosa ruotsalaisista vastusti oman perheenjäsenen
avioitumista maahanmuuttajan kanssa. (STT)
Puolassa jo 15
kuollut tulvissa
VARSOVA. Haavoittuneista
parisenkymmentä on edelleen tehohoidossa.
Tuhannet kaupungin työntekijät kuurasivat viikonlopun aikana keskustan
katuja ja siivosivat tuhopolttojen jälkiä.
Mielenosoittajien valtaamalla alueella
sijaitsevat Australian ja Japanin suurlähe-
tystöt avasivat ovensa.
Viranomaiset jatkoivat Bangkokin yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa seitsemällä
päivällä. Ne osoittavat, että
lapset voivat nyt paremmin
kuin koskaan aiemmin nykyhistorian aikana, erityisesti
elämänsä ensimmäisen kuukauden aikana, sanoi tutkimusta johtanut Julie Knoll
Rajaratnam.
Lapsikuolleisuus
vähenee kaikkialla
Erityisen ilahduttavana tutkijat pitävät sitä, että lapsikuolleisuus on laskussa kaikilla
maailman alueilla. Tuolloin Koreoiden
alukset tulittivat toisiaan Keltaisellamerellä ja pohjoiskorealainen alus vaurioitui pahasti.
Etelä-Korean mukaan pohjoi-
nen naapuri halusi torpedoiskulla myös kääntää huomion
pois viime vuoden lopulla tehdystä revalvaatiosta, joka johti
harvinaisiin hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin.
Pohjois-Korean alkuvuosi on
ollut taloudellisesti kova. peitellä Pohjois-Korean vastaista salajuonta. Samalla noin
miljoona albanialaista muutti
maaseudulta kaupunkiin.
Myös maan pääkaupungissa Tiranassa katukyltit ovat
hävinneet, ruostuneet tai jääneet vanhojen vaalijulisteiden
peittoon. Jokaisen kansalaisen postiluukusta pitäisi
tipahtaa omalla osoitteella varustettu kirje.
Vähiten alle 5-vuotiaita
kuolee Singaporessa
PARIISI | STT?AFP?Reuters
Lapsikuolleisuus on enemmän
kuin puolittunut maailmanlaajuisesti neljän viime vuosikymmenen aikana. (STT?AFP?Reuters)
Ruotsalaiset
suhtautuvat
entistä
myönteisemmin
maahanmuuttajiin
TUKHOLMA. toukokuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva/Reuters/Yannis Behrakis
Bangkok palasi siivoillen arkeen
BANGKOK. Sotilaallisen
avun lisäksi Etelä-Korea saa
Yhdysvalloilta myös moraalista
tukea. Lakko ei näyttänyt
maanantaina vaikuttavan
yhtiön Suomen-lentoihin.
Työntekijäpuoli suunnittelee kahta uutta viisipäiväistä lakkoa. Edustajan mukaan tietyt
ryhmät haluavat yhä aiheuttaa kaaosta.
(STT, Reuters)
Jännitys ja nokittelu Korean
niemimaalla tiivistyy
Lehtikuva/Reuters/Jo Yong-Hak
Sapelinkalistelun ei
uskota johtavan sotaan
SOUL | STT?AFP?Reuters
Jännitys Korean niemimaalla
on viime aikoina kiristynyt pahimmilleen moneen vuoteen.
Etelä- ja Pohjois-Korea uhkaavat toisiaan vastatoimilla ja
molemmin puolin rajaa äänensävyt ovat tiukentuneet äärimmilleen.
Viimeaikaiset tapahtumat
käynnistyivät maaliskuussa,
kun eteläkorealainen sotilasalus upposi maiden välisillä
rajavesillä ja 46 merisotilasta
hukkui. Se ilmoitti
jo viime viikolla varaavansa itselleen oikeuden puolustaa itseään eteläisen naapurinsa hyökkäysten edessä. Asennemuutos käy
ilmi Göteborgin yliopiston tekemistä tutkimuksista.
Selvityksen mukaan syksyllä 2009 reilu kolmannes
ruotsalaisista piti maassa
asuvien ulkomaalaisten
määrää liian suurena. Uppoamista seurasivat
huhut siitä, että uppoamisen
syynä olisi ollut pohjoiskorealainen torpedo. Etelä-Korea jäädytti kaksi vuotta
sitten apunsa, ja Pohjois-Korean talouskurimus vain paheni. (STT?AFP)
Yhä harvempi
Turhautuminen BP:n
toimiin kasvaa, öljyvuoto lapsi kuolee alle
viisivuotiaana
jatkuu Yhdysvalloissa
Jo sata kilometriä rannikkoa öljyssä
TIRANA | STT?Reuters
Tarjoilija pesi ravintolan ikkunoita Bangkokissa tilanteen rauhoituttua maanantaina.
British Airwaysin
työntekijät
aloittivat lakon
Korean tueksi. Pohjois-Korea
kiistää jyrkästi ampuneensa
torpedolla alusta, mutta äskettäin julkaistu kansainvälinen
selvitys on löytänyt Pohjois-Korean osallisuudesta vakuuttavia todisteita.
Etelä-Korea on keskeyttänyt
iskun vuoksi kaupankäynnin
ja erilaiset avustusohjelmat
pohjoisen naapurinsa kanssa,
joskin pohjoisen lapsille tarkoitettu humanitaarinen apu
toimitetaan edelleen rajan yli.
Myös maiden välinen, yhteishankkeena toteutettu teollisuuspuisto rajan pohjoispuolella on yhä toiminnassa.
Etelä-Korea aikoo lisäksi viedä torpedohyökkäyksen YK:n
turvallisuusneuvoston pohdittavaksi.
? Kehotan Pohjois-Korean
viranomaisia -- pyytämään
heti anteeksi Etelä-Korealta
ja kansainväliseltä yhteisöltä,
Etelä-Korean presidentti Lee
Myung Bak sanoi tv-puheessaan.
Hän muistutti, että Etelä-Korea on aiemmin toistuvasti suvainnut pohjoisen naapurinsa
?brutaalisuutta?.
? Mutta nyt tilanne on toinen.
Pohjois-Korea saa maksaa provokaatiostaan samalla mitalla,
Lee sanoi.
?Etelä-Korean
Lee on petturi?
Pohjois-Korea on tiukasti kiistänyt upottaneensa eteläkorealaisen sota-aluksen. Etelä-Korean armeija (kuvassa) piti sotaharjoituksia lähellä rajaa.
Lehtikuva/Reuters/John Moore
Mihin Kim Jong Il pyrkii?
SOUL | STT?Reuters
Pohjois-Korean torpedoiskun
määräsi suurella todennäköisyydellä maan johtaja Kim
Jong Il.
Etelä-Korean hallituksen mukaan torpedoiskun syynä oli, että Pohjois-Korean laivasto kärsi
kirvelevän tappion viime vuoden
marraskuun kahakassa EteläKorealle. Siksi posteljooni saa
usein käteensä kirjeen, joka pitäisi viedä ?siniseen taloon lähellä koulua. päivä
kesäkuuta.
British Airways teki viime
vuonna ennätykselliset vajaan 617 miljoonan euron
tappiot. British Airwaysin
matkustamohenkilökunta
aloitti maanantaina lakon,
jonka on määrä kestää perjantaihin.
Lentoyhtiö vakuutti kuitenkin pystyvänsä lakosta huolimatta lentämään yli puolet
kaikista lennoistaan. Viime syksyn
mittauksessa lukema oli puoliintunut 12 prosenttiin.
Maahanmuuttajamyönteisimpiä asenteita oli suurkaupunkilaisilla, naisilla,
nuorilla ja ympäristöpuolueen kannattajilla. Sisäministeri Jerzy
Millerin mukaan muun muassa Vistulajoen pinta uhkaa
murtaa pääkaupunkia Varsovaa suojaavat tulvapadot.
Tulvissa on tähän mennessä saanut surmansa jo 15
ihmistä.
Varsovassa ja sen lähiympäristössä noin 200 koulua on
jouduttu tulvien vuoksi sulkemaan. Pörssi ja valtion virastot avautuivat, lapset palasivat kouluun ja monet
keskustan liikkeistä avasivat ovensa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Viranomaisten mukaan maaliskuun
puolivälistä viime viikkoon kestäneiden
protestien aikana kuoli 88 ihmistä ja lähes 2 000 haavoittui. Viranomaisten mukaan rämeiden
puhdistaminen voi osoittautua mahdottomaksi.
Meksikonlahden öljyvuodon
jatkuminen turhauttaa amerikkalaisia päättäjiä yhä enemmän.
Öljy-yhtiö BP yrittää vuodon
tukkimista erityisellä mutasekoituksella aikaisintaan tiistaina. Vain yksittäisissä maissa kuten Swazimaassa, Lesothossa, Päiväntasaajan Guineassa sekä Antigua
ja Barbudassa kuolleisuus sen
sijaan nousee yhä.
Maailmanlaajuisesti lapsikuolleisuus vähenee tutkijoiden mukaan yli 2 prosenttia
vuodessa.
Tutkijat pitävät kuolleisuuslukua silti yhä järkyttävän korkeana. Seuraavina tulevat Islanti ja Ruotsi, kun taas
Suomi löytyy sijalta seitsemän.
Suomen lapsikuolleisuus on tasan kolme lasta tuhatta kohti.. Kiina on
yrittänyt tyynnytellä kuumina
käyviä tunteita ja vetosi jälleen
maanantaina kumpaankin Koreaan, jotta niemimaa pysyisi
rauhallisena.
Tarkkailijoiden mukaan Kiinan johto pelkää, että jos Pohjois-Korean hallitus kaatuisi,
kaaos leviäisi myös Kiinan
puolelle rajaa.
13
usistuimet eivät saa haasteita
toimitettua perille.
Pelastuslaitoksen kannalta
epäselvä osoitejärjestelmä voi
aiheuttaa vaaratilanteita. Nykyään posteljoonille
Albaniassa osoite tunnistetaan rakennuttajayhtiön, ei katuosoitteen avulla. Ruotsalaisten
asenteet maahanmuuttajia
kohtaan ovat aikaisempaa
myönteisempiä, kertoo Ruotsin radio. Niemimaalla
on myös runsaat 28 000 amerikkalaissotilasta. Maanantaina
julkaistun tutkimuksen mukaan alle viisivuotiaita lapsia
kuolee maailmassa 60 prosenttia vähemmän kuin 1970-luvulla.
Myönteisen kehityksen taustalla on esimerkiksi lasten
äideiltään saamien hiv-tartuntojen estäminen, kertovat Washingtonin yliopiston tutkijat.
Lisäksi lääkehoito ja malariaa
estävät hyttysverkot auttavat
kuolemien estämisessä.
IHME-tutkimuksessa kävi
ilmi, että lapsikuolleisuus on
jopa alhaisempaa kuin YK:n
lastenjärjestön Unicefin tekemissä arvioissa.
Positiivinen kehitys on lisäksi kiihtynyt parin viime
vuosikymmenen aikana: kuolleisuus on vähentynyt 11,9
miljoonasta arviolta 7,7 miljoonaan.
? Olemme pystyneet kaksinkertaistamaan kerätyn tiedon
määrän ja tarkentamaan arvioitamme. YK:n julistamat talouspakotteet viime vuodelta ovat
myös purreet Pohjois-Korealle
tuottoisaan toimintaan eli asekauppaan.
Tarkkailijoiden mukaan Pohjois-Korean johtajat pyrkivät
usein peittelemään kotimaan
vaikeuksia lietsomalla alueellisia jännitteitä. Brittilehti Guardian
julkaisi maanantaina ensimmäistä kertaa todisteita
Israelin ydinaseesta. Rankkasateet ovat
nostattaneet Puolan suurimpien jokien pinnan korkeammalle kuin koskaan sataan
vuoteen. Sisämi-
nisteriö yrittää saada uuden
järjestelmän pystyyn elokuuhun mennessä. Apua
tarvitsevan kanssa on sovittava tapaamispaikka, joka on
helppo löytää. Lääkäri Islam
Vataj on harmissaan etenkin
silloin, kun vanhukset joutuvat
raahautumaan avun luo.
? Luojan kiitos olemme kuitenkin löytäneet oikeat paikat
vanhoihin osoitteisiin perustuvan intuition avulla.
Kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Kim Jong Il.
Maanantaina Pohjois-Korea
uhkasi ampua kohti etelän
puolella olevia propagandajulisteita ja kovaäänisiä, joiden
on piakkoin määrä alkaa jälleen suoltaa Pohjois-Korean
vastaisia tekstejä.
Samalla se varoitti, että sillä
on oikeus laajentaa ydinpelotettaan.
Sodan syttymiseen
ei uskota
Sanasodasta ja uhkailuista
huolimatta asiantuntijat eivät usko, että maat ajautuvat
todelliseen sotaan. Tällä
Peresin uskotaan tarkoittaneen normaaleja, kemiallisia
ja ydinkärkiä. Määräys on voimassa myös parissakymmenessä maakunnassa.
Armeijan edustaja perusteli kieltoa turvallisuussyillä. Yhtiö lupasi
maanantaina lahjoittaa yli 400
miljoonaa euroa öljyvuodon
ympäristövaikutusten tutkimiseen.
Öljyä on levinnyt laajalle
alueelle Louisianan rannikkorämeille. Valkoisen talon mukaan
presidentti Barack Obama
pitää Etelä-Korean uusia pakotteita pohjoista naapuriaan
vastaan täysin oikeutettuina.
Pohjoisen tukena on Aasian
mahtivaltio Kiina. Myös yksi Varsovan
tärkeimmistä teistä jouduttiin sulkemaan liikenteeltä.
Vistulan ja toisen tärkeän
joen Oderin tulvat ovat hukuttaneet alleen jo satojatuhansia hehtaareja maata.
Ympäri maata tuhansia ihmisiä on evakuoitu tulvavesien tieltä. Hallinnon mukaan yhtiö on
jatkuvasti myöhässä luvatuista
takarajoista.
Samalla yhtiö on joutunut
myöntämään, että se on saa-
nut arviotaan huomattavasti
vähemmän öljyä talteen vuotokohtaan ujutetusta putkesta. Liike-elämä kärsii, kun laskut
maksetaan myöhässä