Mies tuomittiin törkeästä petoksesta, petoksista sekä törkeästä varkaudesta kahden vuoden ja 10
kuukauden vankeuteen.
Käräjäoikeuden tuomio oli
neljä kuukautta lyhyempi.
Mies oli muuton aikana vienyt tutulta naiselta muun
muassa Dalin ja Picasson grafiikkaa, koruja, pöytähopeita ja
arvoviinejä. Pariskunnan ja toisen autoseurueen välille kehkeytyi ohitustilanteessa kärhämää: Kuljettajat
huutelivat toisilleen ja näyttivät
käsimerkkejä, minkä jälkeen
toinen auto lähti seuraamaan
heinolalaispariskuntaa.
Kun pariskunta saapui Lah-
teen ja pysäytti autonsa, nousi
toisesta autosta mies ja avasi
heinolaispariskunnan auton
kuljettajan oven. Poliisi ei tavoittanut häntä, mutta auton
rekisteritunnus ja miehen tuntomerkit ovat tiedossa.
Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja vahingontekona.
(STT)
Muuttomies panttasi
Dalia ja Picassoa
Tuttunsa arvografiikkaa omin
päin pantanneen muuttomiehen tuomio koveni Helsingin
hovioikeudessa. syyskuuta ja 18. Hän
muistuttaa kuitenkin, että osa
mykoplasmoistakin voi johtaa
vakavaan keuhkokuumeeseen.
Järvinen sanoo, että joillain
paikkakunnilla on viime viikkoina ollut keuhkokuumetta
tavanomaista enemmän.
Osa tapauksista saattaa siis
olla mykoplasman aiheuttamia, mutta se ei kuitenkaan ole
merkittävin keuhkokuumeen
aiheuttaja, sanoo Järvinen.
Lehtikuva/Jarno Mela
Mikä ON
mykoplasma?
?Mycoplasma pneumoniae
-bakteeri aiheuttaa hengitystieinfektioita.
?Oireilee kuumeena, yskänä,
huonovointisuutena ja päänsärkynä.
?Voi aiheuttaa keuhkoputkentulehduksen tai keuhkokuumeen.
?Tartuntoja voi vähentää
huolellisella käsihygienialla ja
yskimällä oikein.
?Valtaosa mykoplasman aiheuttamista taudeista on lieviä.
?Vaikeaoireinen tauti hoidetaan antibiootilla.
?Mykoplasmainfektio voidaan varmistaa verinäytteestä
vasta-ainetutkimuksilla.
Lähde: THL ja Asko Järvinen, Hyks.
Mykoplasma-bakteerin aiheuttama hengitystulehdus oireilee muun muassa yskänä.
Raiskausten kulttuuriset syyt
jakavat tutkijoiden mielipiteet
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Ulkomaalaista epäillään
useammin raiskauksesta.
Harva ilmiantaa
aviomiehensä.
STT | JANNE HUUSKONEN
Rikostilastojen mukaan ulkomaalaisia epäillään väestömäärään suhteutettuna raiskauksista huomattavasti useammin
kuin suomalaisia. Minun mielestäni tässä
on myös kulttuurisia tekijöitä,
jotka liittyvät erilaiseen käsitykseen naisen asemasta. LOKAKUUTA 2011 | VIIKKO 43 | N:O 292 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50 ?
SALON SEUDUN SANOMAT
Salon Autoalan Yhdistyksen
Hyvä päivä alkaa sanomalehdellä.
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja
laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
AUTOILUSIVUILLA
Perinteitä kunnioittaen
tämän päivän koteihin.
-kauppiaasi Salossa
Helsingintie 23, Salo, puh. Samassa
laitoksessa työskentelevät tutkijat ovat kuitenkin erimielisiä
siitä, millaisia johtopäätöksiä
numeroista voi tehdä.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) mukaan
raiskausepäilyissä kaikkien
ulkomaalaisten osuus on viime
vuosina liikkunut 15?30 prosentin haarukassa. Valtaosa kyseisistä infektioista on virustauteja, jotka eivät vaadi antibioottihoitoa.
Myös mykoplasma-bakteerin aiheuttama tauti paranee
yleensä itsestään. TIISTAINA 25. lokakuuta
välisenä aikana.
Hätäkeskuslaitos jätti asiasta
poliisille tutkintapyynnön viikko sitten. Luvussa
ovat mukana myös ne, jotka
eivät asu Suomessa pysyvästi.
Maahanmuuttajaepäiltyjen
osuus on ollut 15?20 prosenttia, kun heidän osuutensa väestöstä on kolmen prosentin
luokkaa.
Optulan erikoissuunnittelija
Hannu Niemen mielestä ero
selittyy osittain sillä, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset viedään helpommin poliisille, koska niissä tekijä on uhrille
tuntematon. (STT)
STT | Anna Antila
Mykoplasma-bakteerin aiheuttamia hengitystietulehduksia on todettu Suomessa tänä
vuonna niin paljon, että voitaisiin puhua epidemiasta, sanoo
HYKS:n infektiosairauksien
ylilääkäri Asko Järvinen.
Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen mukaan mykoplasma-tapauksia on tänä vuonna
ilmoitettu 4?486, kun koko viime vuonna luku oli 1?946.
Järvinen toteaa, että kyse on
vain jäävuoren huipusta, sillä
valtaosaa taudin saaneista ei
testata.
Hänen mukaansa mykoplasmaa esiintyy runsaasti aina
muutaman vuoden välein.
Mykoplasma kiusaa kansaa
myös nyt syksyllä . Parkkitilaa sisäpihalla.
Mykoplasma kiusaa kansaa
KHO:n Hallberg
ei lähde ehdolle
presidentinvaaleihin Tapauksia on paljon, mutta ne ovat yleensä lieviä.
Korkeimman hallinto-oikeuden
puheenjohtaja Pekka Hallberg ei lähde tavoittelemaan
tasavallan presidentin tehtävää.
Hallberg ilmoitti asiasta tiedotteella. Tapausta tutkitaan
rikosnimikkeellä törkeä tietoliikenteen häirintä.
Poliisi muistuttaa, että asiat
tomista puheluista on hätäkeskuksen toiminnalle merkittävää haittaa ja ne hidastavat
kiireellisten hätäpuheluiden
käsittelyä.
Koska puhelut käsitellään
saapumisjärjestyksessä, ruuhkatilanteessa todellisten hätäilmoitusten soittajat saattavat joutua jonottamaan ja
avunsaanti heille voi viivästyä.
(STT)
Ohituskiista kärjistyi
pahoinpitelyksi
Lahdessa ohitustilanteesta alkanut kiista sai sunnuntaina
väkivaltaisen lopun, kertoi poliisi varhain maanantaina.
Tapaus sattui, kun heinolalaispariskunta oli iltapäivällä
ajamassa autollaan Heinolasta
Lahteen Nelostietä pitkin. Ulkomaalaisen
tekemäksi ilmoitettua raiskausta lähdetään tutkimaan
helpommin kuin jos epäilty on
kotimainen.
Kainulaisen mielestä kysymys raiskaajan kansallisesta
taustasta on kuitenkin niin
mielenkiintoinen, että sitä voisi selvittää seuraavassa naisuhritutkimuksessa.
Kokemuksia joka
neljännellä naisella
Raiskauskriisikeskuksen yhteydenottotilastojen mukaan
seksuaalisen väkivallan tekijöistä suurin osa on suomalaisia.
Uhrien kertoman mukaan
noin joka kymmenes tekijä on
ulkomaalaistaustainen. yhdessä
muiden hengitystieinfektioiden
kanssa.
Järvisen mukaan infektiotaudit ovat saaneet vauhtia, kun
koulut ovat alkaneet ja ilmat
viilenneet.
Mykoplasman aiheuttamaa
infektiota voi olla vaikea erot-
taa esimerkiksi tavallisesta
flunssasta . Jokainen voi itse miettiä,
miksi ulkomaalaisten rikollisuudesta tai seksuaalisesta väkivallasta on niin helppo lähteä
puhumaan.
Kainulainen epäilee, että osaselitys erolle piilee viranomaisten asenteissa. Hän on aiemmin
kertonut harkitsevansa kisaan
lähtöä kansanliikkeen ehdokkaana.
Hallberg perustelee kielteistä
ratkaisuaan mahdollisuuksillaan jatkaa kansainvälisiä oikeusvaltiohankkeita sekä per-
hesyillä.
??Olin luvannut harkita asiaa,
mutta samalla pyytänyt, ettei
nimien keruuta tai muita valmisteluja tehdä ennen päätöstäni.
Presidenttiehdokkaaksi asettumiseen olisi vaadittu 20?000
kannattajakortin keruu. Poliisin tutkinnassa
puhelinliittymän käyttäjäksi
paljastui vuonna 2003 syntynyt poika. (02) 731 6234,
ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14. Ainakin Köyhien asialla -puolueen
puheenjohtaja Terttu Savola
tavoittelee vielä ehdokkuutta
keräämällä nimiä kortteihin.
(STT)
Poika soitti yli sata
häiriöpuhelua
hätäkeskukseen
Poliisi epäilee alakouluikäisen
pojan soittaneen syksyn aikana yli sata aiheetonta puhelua
Pohjois-Savon hätäkeskuksen
hätänumeroon. Poliisin mukaan puhelut on soitettu niin
sanotusta prepaid-liittymästä
7. Suuri
osa seksuaalisesta väkivallasta
tapahtuu lähisuhteissa.
Laajan uhritutkimuksen mukaan naiset kohtaavat seksuaalista väkivaltaa useammin
parisuhteen ulkopuolella kuin
parisuhteessa.
Vuonna 2005 tehdyssä kyselyssä 23 prosenttia vastanneista kertoi, että oli kokenut parisuhteen ulkopuolella ainakin
kerran seksuaalista väkivaltaa
tai sen uhkaa sen jälkeen kun
oli täyttänyt 15 vuotta.
Entisessä parisuhteessa vastaavaa oli kokenut 20 prosenttia ja nykyisessä parisuhteessa
5 prosenttia vastanneista.. eikä sitä välttämättä tarvitsekaan erottaa, sillä valtaosa mykoplasman aiheuttamista taudeista on lieviä,
sanoo Järvinen.
Vaikka Järvinen puhuu epidemiasta, hän korostaa, että
kaikki eivät sairastu.
Taudin pitkittyessä
mentävä lääkäriin
Asko Järvinen muistuttaa, että
hengitystieinfektioiden aiheuttajia on useita. Lisäksi mies maksoi muun muassa lentoja naisen luottokortilla.
Hovioikeuden mielestä teot
olivat suunnitelmallisia ja mies
käytti hyväkseen ystävänsä
luottamusta.
Oikeus piti lieventävänä seikkana sitä, että mies oli osallistunut rikosten selvittämiseen. Olipa taudinaiheuttaja mikä hyvänsä,
toisinaan hoitoon on syytä kuitenkin hakeutua.
Järvisen mukaan lääkäriin
pitää mennä, jos tauti ei lähde selvästi paranemaan neljän
päivän jälkeen tai kuume nousee uudelleen.
Hoitoon on syytä hakeutua
myös silloin, jos yleistila on jo
alkuvaiheessa huomattavan
huono.
Lääkärin puheille on ehdottomasti hakeuduttava myös
silloin, jos annetuista antibiooteista ei ole apua.
Mikään Suomen kolkka ei ole
kuluvana vuonna säästynyt
mykoplasmalta, sanoo ylilääkäri Markku Kuusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Tänä syksynäkin diagnooseja
on tehty kaikissa sairaanhoitopiireissä.
Mykoplasma aiheuttaa pneumokokkia harvemmin sairaalahoitoa vaativan keuhkokuumeen, sanoo Järvinen. Tuttujen kesken
tapahtuneissa raiskauksissa
saattaa esiintyä painostusta ja
sopimista, Niemi arvioi.
??Ulkomaalaisten osuus on
kuitenkin niin suuri, ettei ilmi tuleminen sitä kokonaan
Jos olet kokenut
seksuaalista
väkivaltaa
?Älä peseydy, älä vaihda
vaatteita.
?Ota yhteyttä poliisiin.
?Mene lääkäriin, vaikkei näkyviä vammoja olisikaan.
?Saat neuvontaa esimerkiksi
Tukinaisen kriisipäivystyksestä
0800 97899 ja maksuttomasta juristipäivystyksestä 0800 97895
selitä. Anastetun omaisuuden arvoksi on arvioitu pa-
risensataa tuhatta euroa. Hän
on tunnustanut teot pääosin.
Muuttosotkuista tuomittu
Michael Kallasti, 42, on kuitenkin nostanut oman kanteensa naista vastaan Helsingin käräjäoikeudessa. Kulttuurisiin
eroihin Kainulainen ei usko.
??Suomalaiset ovat niin väkivaltaista kansaa, että siinä
eivät ulkomaat helposti meitä
ohita. Mies löi heinolalaismiestä nyrkillä kasvoihin ja hakkasi myös auton kattoon lommon.
Tämän jälkeen mies meni
takaisin omaan autoonsa ja
poistui paikalta. En
usko, että kyseessä on pelkkä
tilastoharha, Niemi sanoo.
Niemen mielestä maahanmuuttajajärjestöjen kannattaisi aktivoitua ja tuomita näkyvästi tämänkaltainen rikollisuus, koska sen avulla helposti
leimataan kaikkia maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia.
Aviomiestä ei
nimetä raiskaajaksi
Optulan tutkija Heini Kainulainen on samaa mieltä siitä,
että ulkomaalaisten tekemistä
Tutun tekemästä raiskauksesta ei ilmoiteta poliisille yhtä herkästi kuin ventovieraan teosta, katsovat tutkijat.
raiskauksista ilmoitetaan herkemmin poliisille.
??Alle kymmenen prosenttia
oikeasti tapahtuneista raiskauksista viedään poliisille.
Mitä läheisempi tekijä on, sitä
korkeampi ilmoituskynnys on.
Esimerkiksi omasta aviomiehestä ilmoituskynnys on jo todella korkea, sanoo raiskauksia tutkinut Kainulainen.
Hän suhtautuu varauksella
tilastojohtopäätökseen, että
ulkomaalaiset miehet raiskaisivat useammin kuin kantaväestön miehet
Niin
että saisi jo sen puolesta tulla. Kunta
n. Kansanedustajille tulospalkkaus niinn. kenelle rahaa annetaan ja keneltä ote-
Pääsikö yhtään naista mukaan. Sunnuntaipäivän epäviralliset neuvottelut varmistivat tilannetta niin paljon,
että valtakunnansovittelija Esa
Lonka pystyi kutsumaan osapuolet sunnuntai-iltana koolle noutamaan uutta sovintoesitystä.
UHKAAVAA lamaa raamisopimus ei yksin pysty estämään,
mutta se helpottaa varautumista
ja pitänee myös työllisyyttä yllä.
Nyt on etukäteen tiedossa edes
yksi tuotannontekijä: tiedetään
työvoiman sovittu vähimmäishintataso.
Ja jos kävisi niin onnellisesti,
että euroalueen kriisi saataisiin
yhteistyöllä hoidettua vähin vahingoin, Suomen raamisopimus
tukisi orastavaa kasvua.
METALLILIITON lakko oli liitolle historiallinen. Ollaan taan. Ei ole enää millään väliä. On täysin mahdollista tehdä
tarkka ennuste mm. Nokian sukat eivät kastuneet, ne ovat silti kosteahkot. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Surullista
pahtunut. Kaavoituksessakin määritellään viemäriputkia ja asfalttia tarvitsevat kohteet
vuosiksi eteenpäin. Autossa on metallirunko,
mutta mopoautokuskia suojaa vain muovikuori. Kiitos Valhojan liikuntareitin sillasta.
asukkaita. Onko oikein siirtää roskapussi rappu-
n. Itse olen viimeisen
vuoden aikana käyttänyt ainakin sairaanhoidon, kirjaston, kaupungin kirjaamon,
urheilupuiston, uimahallin, Perniön
lukion, Yrityssalon ja teknisen toimen
palveluita. Pientilavaltainen Suomi ja maataloustulolait ovat historiaa eikä niihin ole paluuta.
Maatalouden tulosopimus olisi sen sijaan
juuri nyt erittäin tarpeellinen.
Keskisuomalainen
n. ei siis minimoimaan ?
eri puolilla sijaitsevien palvelupisteiden
koon ja määrän edellä mainitun palveluverkkoselvityksen pohjalta. Minun autoni nopeusmittari ei heitä syntisäkkejä
mitään, se näyttää km/h. Jos me olemme olevinamme taitajia liikkeenjohdossa, miksi me teemme jättimäisiä
ohilyöntejä likimain kaikessa, mikä liittyy
informaatioteknologiaan. Saalis ei pannut lainkaan hanttiin,
vaan nuo salakavalat jalalliset ja lakilliset hyväkkäät suorastaan loikkivat ämpäriini.
Olen tottunut sienimetsällä luuserin osaan
ja tuon osan myös sankarillisesti sisäistänyt.
Nyt ei menty käsikirjoituksen mukaan!
nn
Metsästä kotiuduttuani ja saappaita riisuessani mietin, että tällainenko on ihminen?
Kun hän saa jotain liikaa tai liian helpolla,
hommasta katoaa hohto.
Mieleeni muistui tositarina suomalaisesta
kaksinkertaisesta lottovoittajasta, joka raivostui, kun joutui jälkimmäisellä kerralla
jakamaan päävoiton toisen lottoajan kanssa.
Onhan se huutava vääryys, kun toinen tulee reviirille.
Niin kai se sittenkin on, että onnistuminen
tuntuu paremmalta, kun sen eteen on joutunut tekemään työtä.
Sanotaan nyt varmuudeksi Veikkauksen
suuntaan, että lottovoiton eteen olen paiskinut ahkerasti töitä jo vuosikymmeniä. Sunnuntaisessa istunnossa
kin puolin järkevää, tosin se oli Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Risto Alanko (vas.), valtakunnansovittelija Esa Lonka, Metalliliiton taistelua Metalliliiton herruudesyhdennentoista hetken järke- puheenjohtaja Riku Aalto ja Pron puheenjohtaja Antti Rinne.
ta. Mikä lehtipuhaltimissa kiristää. ja niin oli varmaan laskettukin.
Neuvotteluyhteys oli koko ajan
selvästikin auki. Kyllä sitä on EU kokouksia pidetty, kähakkaamista ei kestä kuunnella kukaan. Asennoidutaan niihin siis positiivisesti
Salolle on annettu huomenlahjana
eräs maamme parhaista sijainneista.
Olemme meren äärellä sijaitseva kaupunki, jossa on puhtaita erämaajärviä ja
Suomen hedelmällisimmät viljavainiot.
Hyvät liikenneyhteydet asettavat luonnonläheisen kaupunkimme Suomen talouselämän ytimeen. En keksi
saamastani palvelusta ensimmäistäkään
valituksen aihetta. Edellisestä
varsinaisesta lakosta on peräti 40
vuotta.
Tuolloin tilanne oli perin toinen:
lakko oli osa SDP:n ja kommuSOVINNON hakeminen oli kainistipohjaisen SKDL:n ankaraa
Vaikka teknologiateollisuudessa jouduttiin lakkoon, sovun haku hoidettiin hyvin. Salon kehitys kunta- n. Metsämies narsistin manipulointia
Hämeen Sanomat
KOLUMNI
n. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
Tätä mieltä
25.10.2011
Lakon loppuratkaisu hoidettiin järkevästi
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Toinen yritys toi ratkaisun teknologiateollisuuden työtaisteluun. Ole vain omissa oloissasi, hiljainen käytävään odottamaan, milloin asukas
mies, mutta kyllä se lasketaan tyhmyy- lähtee ulos. Voi
tuu kerrostalon parkkipaikalle. Selvityksen saatuam
me voisimme lopettaa kädenväännön siitä, mitä tarvitaan ja mitä ei, ja keskittyä
sen sijaan siihen, miten tarvittavat palvelut tuotetaan ja mihin laatutasoon meillä
on varaa.
Kolmas toive koskee palveluiden sijaintia. Mitä tehdä, kun nysväri työkaveri juon. Jo puoli kuu- paikka on naapurikerrostalon rappukäydelta lippu tankoon ja lasketaan taas puo- tävän edessä. Viitaistelutila olisi varmuudella luonut yhä lisää epäavannut pään liittokohtaisiin sovellutuksiin, on jo
me vuosina rautakourille on kertynyt tästä paljon
varmuutta.
varsin todennäköistä, että raamisopimuksen taakhampaankoloon: päänavaaja on jäänyt usein väTärkeää sovinto oli myös kolmikantaisesti sovise saadaan riittävästi tuotannonaloja. Se takaa tuulivoiman tuottajalle
MUUT LEHDET
hintatakuun (SSS 23.10.).
Tariffipäätös vauhditti Salon seudulle kaavailtujen voimalahankkeiden suunnittelua. Matkalla roskikseen
den piikkiin, jos ei tervehdi saman rapun n. Hivenen
alamittainen ämpärini täyttyi piripintaan
vajaassa kolmessa vartissa.
Tilanne oli metsän siimeksessä kerrassaan
hämmentävä.
Katselinpa minne vain, siellä suppikset
lauloivat minua luokseen kuin seireenit ennen muinoin Odysseusta. Toivon, että miettisimme, mistä käyttämistämme palveluista olemme valmiit luopumaan tai tyytymään ainakin vähempään
kuin nykyään. Joensuu tekee toisin(...) Veroja ei nosteta
eikä palveluja leikata, vaan nyt elvytetään,
investoidaan rohkean reippaasti ja aloitetaan
uusiakin palvelutoimintoja.
rit
a
Tekst
Karjalainen
n. Huonoa kehitystä
n. Todella tyhmää
Vihkaisin väylän hyvillä mielin. Salon palveluverkon kehittämistä
varten tehdyssä tutkimuksessa on löydetty alueet, joihin Salon asukaskeskittymät ovat asettumassa. Palkka
ta tehdä kuntaliitoksia, ne pitää tehdä sen mukaan, mitä osaa ja mitä on tehnyt.
palvelujen perusteella. Otkia sopua oli syytä etsiä aktiivisesti ja kiireesti.
aikana julkistettu uutisia irtisanomisista ja lomautelu päättyi lopulta SDP:n voittoon ja sopuun.
Ellei puolin ja toisin olisi annettu hieman lisää
tuksista.
Välivuosikymmenet Metalliliitto on yleensä raperiksi, keskeisen vientialan pitkään jatkunut työNyt kun teknologiateollisuus on . Toivon,
että viranhaltijat ja valtuutetut tekisivät
kaupunkilaisille selväksi, että kaupungin palveluverkon kehittäminen tulee
optimoimaan . Useimmiten saaliskin on ollut niin
laiha, että jos se olisi ollut kala, olisin heittänyt sintin takaisin veteen.
Sienimetsän parhaaksi anniksi on monasti
jäänyt nuotiolla paistettu puolimusta makkara.
Lähihistorian sienisaaliiden niukkuus on
johtunut paljolti siitä, että uskallan poimia
metsästä vain suppilovahveroita ja kantarelleja. petettaisiin tähän päivään, niin maailma
Maanantaina osa niistä oli jo katkottu tai jatkaisi kulkuaan kuin mitään ei olisi takiskottu ylös. Esimerkiksi haisuhaperoa
tai löyhkäseitikkiä en tuntisi, vaikka vastaan
kävelisivät. lailla ne ruohonleikkurit ja trimmerit ja
Omaisensa menettänyt
mopot ja kakarat kassajonossa huutavat.
n. Suomi on näet sitoutunut uusiutuvan energian käytön olennaiseen lisäämiseen.
?
Nyt on etukäteen
tiedossa edes yksi
tuotannontekijä: tiedetään
työvoiman sovittu
vähimmäishintataso.
LEHTO
Salon haaste ei ole huono talous vaan se,
kuinka hyödynnämme kuntaliitoksen ja
moottoritieyhteyden luomat mahdollisuudet tulla yhdeksi maamme dynaamisimmista hyvinvointialueista. Suomella ei tässä tiliiton poisjäänti ei enää riitä kampeamaan raamia
myöhemmin operoineet liitot. Tanssimme yhä
kultaisen tietokoneen ympärillä.
K
Kirjoita lyhyesti. päiväkoti-, kouluja seniorien hoitopaikoista samoin kuin
Mopoautot ovat kuin pienikokoisia autoja. Täyttä asiaa kirjoitus vanhusten kohte- massa aina elämän ääntä
lusta. Hiljaisuutta kaipaava, muuta maalle.
jästä tilasta vuokraa! Herrat Vietnamiin
Siellä sitä luonnonvaraa vielä on. Tunne oli aiemmin päähänpotkitulle sienestäjälle suorastaan huumaava.
Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin!
Puhtaaseen mielihyvääni alkoi vähitellen
sekoittua pettymyksen kitkerää aromia.
Tunnelma sai särön.
Särö johtui siitä, että metsästys oli nyt liian
helppoa. Vaikka kaikki maailman uskonnot lo-
Ämpärillinen jalkoja ja lakkeja
uluva syksy on ollut yhdessä mielessä osaltani
historiallinen: olen saanut
kertalaakista sieniämpärin
täyteen.
Olen vaimon vetämänä könynnyt sienimetsällä kymmenisen vuotta, tosin laiskaan
tahtiin. Varmuuden vuoksi toivon myös, että salolaisille tiedotettaisiin
tämän selvityksen tuloksista vielä kerran
ja erityisen perusteellisesti.
Neljäs toive koskee päättäjiä. Mukana hääri myös Neuvosvyyttä.
toliitto, joka vaatimus suomalaiPoikkeuksellisen epävarman taloustilanteen taniin huolestuttavaan tahtiin on parin viime viikon
sille suojateilleen oli: sopimusta ei pidä tehdä. Senkään vuoksi ei
lanteessa ole varaa päästää raamisopimusta nurin;
nurin.
ollut suuri ihme, että lakkoon ajauduttiin.
Tuulta siipien alle
Tuulivoima alkaa saada ilmaa siipiensä alle myös Suomessa, hitaasti mutta kuitenkin.
Myllyjä tarvitaan silti vielä todella paljon lisää
ennen kuin pystytään täyttämään hallituksen
tavoite vuodelle 2020: tuulivoimaa olisi siihen
mennessä lisättävä 2?500 megawattia, mikä on
viisi kertaa Loviisan ydinvoimalan yhden yksikön teho.
Olennaisen sysäyksen tuulivoima sai viime keväänä, kun Suomeen hyväksyttiin syöttötariffijärjestelmä. Päinvastoin, saamani
palvelu on ollut hyväntuulista ja asiantuntevaa, ammattilaisten työtä.
Kun kuitenkin kylillä kuulee ja tekstaripalstalta saa lukea hyviä neuvoja kaupungin johdolle siitä, kuinka hommat pitäisi
oikeasti hoitaa, niin ajattelin tarjota tässä joukkoon myös omani. Velat anteeksi. Osapuolet hyväksyivät Esa
Longan tekemän sovintopaperin
maanantai-iltana.
Perjantaina alkanut lakko jäi
käytännössä neljäpäiväiseksi.
Lakon voimaa ja vaikutuksia
vaimensi väliin osunut viikonloppu . Samaa kohdannut. Kehittyvä keskus. Lisäksi meillä on yleiset palvelut
jotka tulevat ?kuin Manulle illallinen?,
esimerkiksi Vesilaitos, Rouskis, katuvalot, (ilta)tori, lumen luomiset. Kerhankkia, jos sen ainoa kävelylenkki rajoit- ronko naapurille. Niitä saa silti ajaa 15-vuotiaana mopokortilla ja niitä koskevat kevyen liikenteen liikennesäännöt.
Kaikki autoilijat eivät välttämättä huomaa muuta liikennettä hitaammin kulkevia mopoautoja ja että niitä kuljettaa
15-vuotias, jolla ei ole ajokorttia auton
ajamiseen. Olen samaa mieltä, koiraa ei kannata ruilee ja mustamaalaa naapuriaan. Näin se vain
on, että palveluiden tulee seurata asiak
kaita. Ne jotka haluavat asua syrjemmässä varmaan itsekin ymmärtävät, että
julkisetkin palvelut joudutaan hakemaan
etäämmältä.
Viides toive on, että muistaisimme elämän olevan jatkuvaa muutosta. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Toimitus valikoi, käsittelee,
Metsästä kotiuduttuani ja
saappaita riisuessani mietin,
että tällainenko on ihminen?
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
teiden varsille pystytettiin aurausmerkit. Jos tuntisin kaikki rouskut ja rauskut,
kipponi olisi tietenkin tulvinut alvariinsa yli
reunojen.
Kuten sanottu, sienituntemukseni on kuitenkin olematon. Rakennushemmälle kuin muutamat neuvottelukierroksella
tun raamiratkaisun vuoksi. Liekö tullut päätettyä,
n. Yhtädetaan kuin paketteja, joista ei välitetä. Vinci
n. Erehtyväinen
kun olen, esitän neuvoni varmuuden
vuoksi toivomusten muodossa.
Ensimmäinen toive menee jokaiselle Salon asukkaalle itseni mukaan lukien. Paavi julisti kolme uutta pyhimystä. Salo on tunnettu
kotimaassa ja maailmalla yrittäjistään
ja korkeasta osaamisestaan. Taajan. Bonuksena heitänkin mukaan vielä kuudennen
toiveen: toivottavasti emme itse munaa
mahdollisuuksiamme.
Timo Luukka
Salo
Mopoautolla yleensä ajetaan myös
ylinopeutta. Saisi puolustautua. Työssäkäyntialueet on väärä lähtökoh- kuin monella duunarillakin on. Kun päätöksenteossa keskitytään vain talouteen
ja menneisyyteen, on vaarana ajautua
tilanteeseen, jossa nähdään ainoastaan
epäselviä ja vaikeita asioita. Savut sisälle
lenyön aikaan. Monet
hankkeet ovat niin alkutekijöissään, ettei niiden
toteutumisesta voi sanoa mitään varmaa. Uskon, että kukin meistä
keksii ainakin yhden tällaisen kohteen.
Vastaus tähän kysymykseen auttaisi kaupunkia keskittämään resurssinsa tärkeimmiksi kokemiimme palveluihin.
Toinen toive koskee arvioita kaupungin tuottamien lakisääteisten palveluiden
määrästä. Toivon, että tämä
selvitys otetaan yksiselitteisesti kehittämisen perustaksi. Ei tulisi liian
helpolla.
liitoksen jälkeen on tullut tiensä päähän, lakko tulee, mutta on kuitenkin varaa antyöpaikkoja lähtenyt, liitoskuntia ajetaan taa lakon alkaa. Haistaisin ehkä?
Viisi toivetta salolaisille
Mopoauton rattiin pääsee liian nuorena
n. Yhtiön suunnasta on huomattavasti nykyistä helpompi laatia ennusteita
vuoden kuluttua.
kaupungin keittiöiden annosmääristä ja
kaikista muista tarjotuista palveluista jo
pitkälti asukasluvun ja ikärakenteen pohjalta. Ja taas esitetään omaishoidon leikkaa- kertaa viikossa
mista. Kyse
on myös kiistellystä asiasta: myllyjä vastustetaan paljon.
Mutta pohjimmiltaan on hyvin tärkeää, että
tuulivoiman hyödyntämistä tosissaan valmistellaan. Turhaan syyllistetyt
alas. lokakuuta 2011
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Nysväri
n. Miksi nuorisotila Kiffarin tupakointin. siä läiskitty, poskipusuja mäiskitty ja laLapsille kuulovaurio
paluita taputettu. Sunnuntaina Märyn omakotialueiden n. Lentopallo-otteluja olisi mukava käydä Hajaantukaa, ei mitään uutta! Kaimaani
katsomassa, mutta kovaäänistä rummun n. 15-vuotiaskaan ei välttämättä
huomaa kaikkia liikenteen vaaroja.
Aamulehti
n. jälleen kerran ?
kentanut työmarkkinasopua päänavaajana. Jotain kunnioitusta
n. Lapsemme käyvät salolaisia
kouluja. Mopoautolla ei myöskään pysty
jarruttamaan yhtä hyvin kuin autolla.
Auto on turvallisempi.
Oma mielipiteeni on, että 15-vuotias
on liian nuori ajamaan mopoautoa.
Mopoautoja vastustava
040 7711 777
n. Jos asioita
sen sijaan katsoo oikealla asenteella ja
päätökset perustellaan tosiasioilla, niin
näkökenttä kirkastuu ja päätöksenteko
selkeytyy.
Olemmeko unohtaneet, että kaupunkimme tuottaa ylenpalttisesti korkealaatuisia palveluita motivoituneen ja palveluhenkisen henkilökunnan toimesta koko kunnan alueella. Lapset ja vanhuk- Eikö vaan
set ovat palvelujen tarvitsijoita. Vanhuksia hoi- n. Muutoksia on aina ollut ja tulee olemaan. Kyllä kannattaa maksaa Riran tyh- n. Työnantajat puhuvat, kuinka kalliiksi
nn
Henkilöhistoriaani liittyvä merkkitapaus
eli sieniastian täyttyminen osui kuulakkaaseen lokakuun alun sunnuntaihin. Viitisen
n
Valvontaa tehdään normaalin partioinnin puitteissa. lokakuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Kemiöläistilalla
uskotaan luomuun
10 °c
TAKASIVU
KULTTUURI 12
Gaddafin
hautapaikasta
erimielisyyttä
Salon hallituksen puheenjohtaja Nummentalo puolustaa Särkisalokotia.
Särkisalokodin lakkauttaminen hyväksyttiin Salon kaupunginhallituksessa yhden äänen enemmistöllä. Häntä kannattivat Nummentalon lisäksi Soile Nurminen (vas.), Eeva
Koskinen (vihr.) sekä keskustan Päivi
Pölönen ja Esa Ojanen.
Kaupunginjohtajan esitystä eli Särki-
salokodin lakkauttamista kannattivat
kokoomuksen Anne Passi, Juha Punta ja Elina Suonio-Peltosalo ja SDP:n
Jorma Elovaara, Hannu Ranta, Piia
Keto-oja ja Riitta Nieminen.
UUTISET 5
Libyan entisen johtajan Muammar
Gaddafin hautapaikasta on syntynyt kiista. En hyväksy toimintatapaa, jolla menetetään kaupunkilaisten luottamus.
Särkisalokoti sulkeminen ei myöskään
Katrineholmink. 8 p. Keskimääräisellä 3?300 euron kuukausitulolla punaista päin ajamisesta
rapsahtaa euron 500 sakko.
SIVU 8
Ylikonstaapeli Seppo Suomela seuraa silmä kovana liikennettä Salon keskustassa. 7 311 622 www.amadeusoptiikka.fi
Aurinkoista
Särkisalokodin lakkautus
etenee niukalla enemmistöllä
SSS | Asko Lehtonen
optikot, silmälääkäri
Sää Salon seudulla
Teatteri Quo Vadiksen
kotimaisuus palkittiin
HUOMENTAPÄIVÄÄ 4
Palveleva paikallinen
ole todellinen rakenteellinen muutos, jollaista haetaan. Tutkijat Lauri Kuosmanen (takana vas.) ja Pekka Makkonen eristettiin vuorokaudeksi, ja heidän valvojinaan toimivat Hannu Salminen (vas.) ja Heikki Lehtilä. Tuoreimmat
paikalliset
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Väliaikaishallinto haluaa puolestaan salata
hautapaikan, jottei se muodostu pyhiinvaelluskohteeksi.
Gaddafin ruumiin julkinen esittely
loppui maanantaina. Vastoinkäymisiä on ollut riittämiin, joten venymistä tullaan tarvitsemaan paljon jokaiselta, pohti Järvinen avauksen aattohetkillä.
Sivu 13
Anja Niemi
valittiin Sauvon
hallintojohtajaksi
24 TUNTIA SULJETUSSA HUONEESSA. Tuhannet libyalaiset
jonottivat nähdäkseen itse, että Gaddafi on kuollut.
Sivu 11
SSS/ Minna Määttänen
Sikatehtaatoikeudenkäynti
alkaa Salossa
Oikeudenkäynti sikaloissa salaa videoita kuvanneita eläinaktivisteja vastaan alkaa Salossa tiistaina. Gaddafin heimo haluaisi
haudata hänet Sirteen, kuten hän
toivoi testamentissaan. Lisäksi sulkeminen olisi
päätös, jonka perusteella Saloa käytettäisiin esimerkkinä epäonnistuneesta kuntaliitoksesta, perustelee Nummentalo.
Hän sanoo tietävänsä, että samoin ajattelevia on kokoomuksen valtuustoryhmässä muitakin, vaikka hallituksessa
heitä ei olekaan.
Esityksen Särkisalokodin säilyttämisen
puolesta teki hallituksessa Timo Lehti
(kesk.). Teknologiateollisuuden lakko päättyy,
sillä osapuolet ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoesityksen.. Koe herätti tutkijoissa monia kysymyksiä: kuinka tehokas huone-eristäminen hoitokeinona on ja miksi eristyshuoneessa ei ole mitään
virikkeitä?
UUTISET 6
Pelkosenniemen kunnansihteeri, valtiotieteiden maisteri Anja Niemi on
valittu Sauvon kunnan uudeksi hallintojohtajaksi. Lakkauttamista kannatti seitsemän ja vastusti kuusi
hallituksen jäsentä, joten lakkauttaminen etenee kaupunginvaltuuston päätet-
täväksi.
Kaupunginhallitus puheenjohtaja Juhani Nummentalo vastusti hallituksen
muista kokoomuslaisista poiketen Särkisalokodin sulkemista.
. Vilpas käynnistää
avauksensa Järvenpäässä vasta klo
20.30 ottelulla JKS:ää vastaan.
Valmentaja Tero Järvinen ei pysty heittämään kentälle parasta kokoonpanoaan, kun ruodosta puuttuvat avainpelaajat Riku Ahonen ja
Tommi Huolila. Kunnanhallitus teki
valinnan äänin 4?3.
Uudenkaupungin Kalannissa syntynyt Anja Niemi aloitti heti valmistumisensa jälkeen Pelkosenniemen
kunnansihteerinä.
Kahden Lapissa vietetyn vuoden
jälkeen hän haluaa palata takaisin
Varsinais-Suomeen.
AUTOILU
UUTISET
Poliisi näkee punaista päivittäin
Sopu syntyi, lakko loppuu
SSS/Sami Kilpiö
Sivu 7
SIVU 7
Lehtikuva/Markku Ulander
Miiro Koivula
Vihreä vaihtuu keltaiseen. Ylikonstaapeli Seppo
Suomelan mukaan kaupungissa ajetaan
päin punaista huolestuttavan usein.
Resurssipulan vuoksi poliisi ei kuitenkaan voi valvoa risteyskäyttäytymistä
kuin harvoin.
. Läheskään
kaikki autoilijat eivät kunnioita punaista liikennevaloa, suurin osa sentään.
Metalliliiton puheenjohtajan Riku Aalto (vas.) ja Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Risto Alanko kättelivät valtakunnansovittelijan toimistolla sovun merkiksi, taustalla keskellä Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne. Vanhoilla vihreillä
mennään kyllä paljon, Suomela harmittelee.
Punaista päin ajaminen on rikkeenä
kova. Se on vakavampi kuin pieni ylinopeus. Ahosella ongelmana on polvi, Huolilalla olkapää.
. Hyvin ehtii.
No nyt tuli jo punainen. Pitää painaa
kaasua, että ehtii.
Tyypillinen tilanne liikennevaloissa Salon keskustassa. Halikon sairaalassa tehtiin koe, jossa pyrittiin selvittämään, minkälaisia tuntemuksia
hoitokeinona käytetty huone-eristäminen ihmisessä aiheuttaa. Neljää
Oikeutta eläimille -järjestön aktivistia
syytetään yhteensä kahdestatoista törkeästä kunnianloukkauksesta ja kymmenestä julkisrauhan rikkomisesta.
Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi
sikaloissa salaa kuvattua aineistoa
Sikatehtaat.fi-internetsivustolla vuoden 2009 lopulla.
Sivu 6
Vilppaan A
raihnaisena
SM-sarjaan
Salon Vilppaan A-pojat liittyvät tänään B-poikien seuraksi koripallon SM-sarjaan. Gaddafin, hänen poikansa ja armeijan päällikön
ruumiit olivat ihmisten nähtävänä
neljä päivää
Kun koira alkaa yöaikaan
haukkua, niin tietää aika varmasti, että jossain lähistöllä
liikkuu petoeläin. Maisema
on huikaisevan kaunis.
Rafaela Gojanovic katsoo ikkunasta ja sanoo olevansa nyt
kotona. Siihen aikaan tuulitunnelilla tarkoitettiin sitä, kun viima osasi
löytää aerodynaamisen reitin
alakautta suoraan istunnolla
olevan paljaaseen listoon.
Sittemmin käymäläkulttuuri
on kehittynyt voimakkaasti.
Pikkukamari on muuttanut
tuvan puolelle, eriössä on oikea
sähkövalo ja vesi huuhtelee lähes jätöksen kuin jätöksen siististi viimeiselle matkalle kohti
jätevedenpuhdistamoa.
Luulisi, että kaikki olennainen käymäläasioissa olisi
keksitty jo ajat sitten, mutta
mitä vielä. Lemmikkipuolella on
kissoja pitämässä hiiret ja rotat kurissa. Halikossa
5 vuotta
6 vuotta
7 vuotta
8 vuotta
Artturi Eskola
Meri-Tuuli
Jami Vainio
Aada Saarinen
25.10. Me yritämme elää vähällä
ja noudattaa kestävän kehityksen arvoja. Niistä ei saada vain lihaa, villaa ja taljoja vaan ne
ovat myös maiseman hoitajia.
Teemme yhteistyötä Metsähallituksen kanssa. Mekin halusimme maalle. Nämä nimet eivät ole
yhtä yleisiä Lounais-Suomen
ulkopuolella. Halikossa
Otso onnittelee -palstalla
julkaistaan tasavuosia täyttävien
1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen
tarkoitettujen onnittelukuvien
on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymä
päivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä
klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin
tarkoitetut kuvat
perjantaihin klo 12 mennessä.. Onhan se tietenkin
hinnaltaan kalliimpi, mutta pyyhinpaperikin kuuluu
olevan ihanan pehmeää. Koko maan tilastojen kolmas, Mäkelä, sen
sijaan yltää Pikku-LOU -luettelossa vasta sijalle 29.
Luettelon yleisimpiä etunimiä ovat puolestaan muun
muassa Matti, Pekka, Ritva
ja Leena. (SSS)
Rafaela Gojanovic
?Syntynyt Helsingissä, asuu nykyisin perheineen Kemiönsaarella Kemiön Mattbölen kylässä.
?Perheessä puoliso Nenad Gojanovic sekä lapset Ada-Lotta kymmenen vuotta, Joakim yhdeksän vuotta, Lumi neljä vuotta, Iris kaksi vuotta
sekä Elia kymmenen kuukautta. Nyky-
ään matkustetaan esimerkiksi
Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan,
kun vielä 15 vuotta sitten sellaiset matkat olivat harvinaista
herkkua, sanoo Forexin maajohtaja Risto Lepo.
Tutkimuksen mukaan kolme
neljästä suomalaisesta tinkii
hinnoista ulkomaanlomillaan.
Suomalaiset antavat enemmän
juomarahaa ravintolassa ulkomailla kuin kotimaassa. Uudestisyntynyt, Bio Jännä, Salo klo 19
Kotirauha, Paimion Kino klo 19
Le Havre, Bio-Salo 2 klo 19
Kotirauha, Bio-Salo 1 klo 19.30
Musiikki
Valokeilassa Villa-Lobos Salossa, Kivassa klo 19, esiintyjinä
sopraano Marjukka Tepponen, sellistit Eija Huhtala, Erkki Lahesmaa, Iida-Vilhelmiina Laine, Jukka Routasalo, Anna-Maaria
ja Olli Varonen, Tuomas Ylinen ja Marko Ylönen
Muita tapahtumia
Salon seudun kestovaippa- ja kantoliinayhdistys, kaikille
avoin tapahtuma Salon Perhekeskuksessa (Annankatu 10) klo
17?19
Ikäakatemian luento . Suomeen muutettuaan
hän sai töitä Eltel-Networksiltä Espoosta.
. Tilalla satakunta lammasta, viisi hevosta, viisitoista vuohta, munituskanoja, koristekanoja, kani, kaksi kalkkunaa, kissoja ja
kaksi koiraa. Käännekohta elämään tuli, kun tapasin lomareissulla
Kuubassa nykyisen mieheni,
joka on kotoisin Kroatiasta.
Mieheni vanhemmilla on Kroatiassa pieni tila, jossa tuotetaan oliiveja. Haaveena on, että mies voisi jättää työt kodin ulkopuolel-
Onnen hetket
Lämmin kiitos
merkkipäivääni
muistaneille.
Onnittelut
Joni Oskarille!
Saini
t. Aion avata maa-
tilalle ensi kesänä kotieläinpihan. Tällä hetkellä
lampaita on satakunta.
Gojanovicien lampaat syövät
luonnonmukaisesti. Ratsuina on muun muassa irish cob -rotuisia hevosia.
Muistan kun vielä 70-luvun
alussa luonnolliset tarpeet piti
käydä hoitamassa pihan perällä pikkukamarissa. Teurastuksen hoitaa kemiöläinen Gustafssonin pienteurastamo. Uudestisyntynyt, Bio-Salo 1 klo 17.30
Johnny English . Perttelissä 25.10. Vanhaan navettaan tehtiin tilaa
lampaille. Nyt rakennuksen
jatkoksi on noussut pitkä pätkä
uutta lampolaa. Tilan kaksikerroksinen vanha päärakennus
seisoo uljaana mäen laella.
Alapuolella aukeavat pellot ja
pienet metsäkumpareet, joilla
lampaat laiduntavat. Sormituntumakin on niin hento ja haluttava, että tuntuu
kuulemma melkein siltä kuin
pyyhkisi paljain käsin.
Se, että hylsyt lisäävät viemäriverkossa liikkuvan jätteen määrää ja aiheuttavat
lisätyötä ja kustannuksia puhdistamoilla, on tietenkin sivuseikka, jolla ei ole merkitystä.
Valveutunut kuluttaja ehtii
suojella sitä luontoakin paremmin, kun tyhjiä vessapaperirullia ei tarvitse alvariinsa
olla kiikuttamassa kierrätykseen.
Suomalaiset tinkivät ja antavat
juomarahaa ulkomailla
Pohjoissuomalaisista 21 prosenttia ei ole koskaan lomaillut ulkomailla. Tänä syksynä meitä suomalaisia on kohdannut
uusi tärkeä ja vessakulttuuria
voimakkaasti uudistava innovaatio, nimittäin pönttöön
heitettävät vessapaperirullan
keskiöt.
Tätä todella on kaivattu.
Kuinka monesti sitä onkaan
törmännyt ongelmaan, että
rullasta loppuu paperi ja hätätilan vallitessa tehty vaihto
johtaa siihen, että tyhjä hylsy
putoaa lattialle ja unohtuu lojumaan sijoilleen jopa päiviksi.
Ajatelkaapa tilannetta, että
joku tärkeä tuttava tulee vieraisille ja piipahtaa myös eriön
puolella ja näkee lattialla lojumassa tyhjän vessapaperirullan. Minä hoidan lampaita ja
viittä lastamme täällä kotona.
Mies on osan viikkoa Espoossa,
kertoo Rafaela Gojanovic.
Gojanovicit ovat pistäneet
Mattbölessä tuulemaan. Niitä ei
myöskään kuljeteta teurastettavaksi matkojen päähän.
. Joulukuussa lemmikkivalikoima kasvaa minipossulla. Halikossa Silvennoinen
25.10. Myöhemmin mahdollisesti muutama suomenkarjan lehmä.
?Tilalla on jo ollut avoimien ovien päiviä. Luomulampaiden hoito on työ, jonka
Gojanovic kokee syvästi omakseen.
. Minusta olisi
kiva, kun täällä kävisi ihmisiä,
tykkään olla ihmisten kanssa
tekemisissä.
Myös tilan hevoset ja ponit
pääsevät ensi kesänä töihin.
Gojanovicin tuttu ratsastuksenopettaja tulee tilalle ja nuorille
ja lapsille järjestetään ratsastusleiri. Illan hämärtyessä
koiran käytös muuttuu. Tässä on kaikki, mitä
ihminen tarvitsee. Koirat oli pakko ottaa, ilveksiä on nykyisin niin paljon. Tarkoitus on,
että eläimistä on iloa muillekin
kuin omistajilleen.
??Muistan kuinka ihanaa minusta oli pienenä päästä käymään maatilalla. Suunnitelmissa ensi kesäksi
kotieläinpiha ja luomuruokaa kävijöille.
Ensi kesänä
kotieläinpuisto
Gojanovic aikoo vielä laajentaa
tilan eläinvalikoimaa. Ne ovat
todella ekologisia kasvatettavia. Halikossa
10 vuotta
Vilma Laine
25.10. Kaksi italialaista
laumanvartijakoiraa maremmano-abruzzeseä on isompien
villieläinten varalta.
. (STT)
Otso onnittelee
1 vuotta
3 vuotta
Jenni-Maria
Miska Alenius
Laakkonen
24.10. Perttelissä
25.10. Koko maan kattavalla listalla kymmenen yleisemmän etunimen joukkoon ei
mahdu yhtään naisen nimeä,
vaan Liisa-nimi löytyy vasta
sijalta 14. Niinpä haluan
nyt tarjota kaupunkilaislapsillekin mahdollisuuden kesäpäiviin maalla. Meiltäkin ilves vei yhden
arvokkaan siitospässin. Vaikka ystävä olisi kuinka
läheinen, vaara siitä, että tieto
rullaongelmasta päätyy sosiaalisen mediaan kaikkien pällisteltäväksi, on ilmeinen.
Siksi tuoreen innovaation
soisikin päätyvän kaikkien
käyttöön. lokakuuta 2011
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Sointu
Ruotsinkielinen kalenteri:
Yvonne
Älkää rakastako maailmaa,
älkää sitä, mikä maailmassa
on. Koiria tarvitaan turvaamaan lampaat erityisesti ilveksiltä, joita on yhä enemmän.
Maaseudun rauhassa muhii monta ideaa
Kemiöläinen Rafaela Gojanovic uskoo luomuruokaan ja maalaismaisemaan.
virpi.lietzen@sss.fi
SSS | Virpi Lietzén
Kuubasta kohti
Kemiönsaarta
Kemiön Mattbölessä mutkainen maalaistie kiemurtelee
Rafaela ja Nenad Gojanovicin tilalle. Joh. Muurlassa 25.10. Perttelissä 24.10. Suurin osa
asiakkaista on pääkaupunkiseudulta.
Vahtikoiraa
tarvitaan pihalla
Gojanovicien tilalla on paljon
muitakin elämiä kuin lampaita. Turhia haukkuja ei koira päästele.
Virtanen yhä
suomalaisten
sukunimien
ykkössijalla
Virtanen on yhä Lounais-Suomen ja samalla koko maan
puhelinluetteloiden yleisin sukunimi.
Tämän osoittaa Fonectan julkaisema Paikallinen puhelinluettelo Pikku-LOU, joka jaetaan Lounais-Suomen alueella
tänä syksynä.
Pikku LOU -puhelinluettelon
kakkossijalla on sukunimi Laine, joka on myös koko Suomen
puhelinluetteloiden toiseksi
yleisin sukunimi.
Muita luettelon viiden kärkeen kipuavia sukunimiä ovat
Laaksonen, Heinonen sekä
Nurmi. Rafaela Gojanovicilla on myös kaksi aikuista
poikaa.
?Luomutilan emäntä. Tulossa joulukuussa lemmikiksi minipossu ja keväällä kesäpossuja ulos. Sen sijaan eteläsuomalaisista vain 6 prosenttia ei ole
koskaan lomaillut ulkomailla.
Tämä käy ilmi valuutanvaihtoyritys Forexin netissä teettämästä tutkimuksesta, johon
osallistui 1?026 suomalaista.
??Suomalaisten maailmantuntemus on viime vuosikymmenenä kehittynyt huimasti. Nyt ongelmia ei ole ollut, siitä koirat
pitävät huolen.
Laumanvartijakoira on suurikokoinen valkoinen koira, joka
on päivisin ihan rento pihalla
torkkuja. Salossa
25.10. Lisäksi on
viisi hevosta, koristekanoja,
kani sekä kalkkunapariskunta
Kalle ja Klaara, jotka kulkevat
pihapiirissä vapaana. Perttelissä
25.10. Lampaat sopivat tähän hyvin. Perheet voivat tulla tänne
vaikka koko päiväksi, katsella
eläimiä, istuskella pihalla ja
nauttia luonnosta. 2: 15
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Niina,
Nina, Amanda, Ninni, Manta
Ruotsinkielinen kalenteri:
Amanda, Nina, Ninni
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
SSS/Virpi Lietzen
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Smurffit (dub), Bio-Salo 2 klo 17
Johnny English . Yöksi
kalkkunat menevät turvaan
torkkumaan katolle piipun
päälle. Lihat leikataan
ja pakataan joko Galtmanilla
Salossa tai sitten Raaseporissa.
Myynti on suoraan asiakkaille ilman välikäsiä. Myrskytuulet ja
talven viimat ottivat ensin pari
kilometriä vauhtia ja pureutuivat vasta sitten rinteessä
nuokkuvaan huussiimme. Ensin ostimme pienen tilan Raaseporin Pohjasta.
Sitten saimme tietää, että tämän kemiöläistilan omistaja on
luopumassa talostaan. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole
hänessä sijaa.
1. Salossa
11 vuotta
Joonatan
Vesterinen
25.10. Kodin historia Salossa, palvelukeskus
Ilolansalon ravintolasalissa klo 17.30?19, aiheesta luennoi taiteilijaprofessori Kaari Utrio
Hyvien uutisten ilta Somerolla, Pirjo ja Matti Merivirralla
(Häntäläntie 388) klo 18.30, aiheena oi Jeesukseni, sä oot
omani, vieraana Sami Paajanen rovasti, SLEY:n Etelä-Hämeen
piirisihteeri, Matias Roto ja Marjut Silfversten
TOSIKKO
Hyvin pyyhkii
Rafaela Gojanovic otti lammaslauman turvaksi Kemiöön kaksi laumanvartijakoiraa, joista nuorempi on vasta kasvamassa työhönsä. Myös
karhu tappoi tannnoin tällä
suunnalla lampaita. Tuon tuiki
tarpeellisen rakennelman toteutus oli muuten onnistunut,
mutta sijaintisuunnittelussa
ei oltu osattu varautua paikan
tuulisuuteen. Se alkaa kiertää pihapiiriä ja lammaslaumaa.
. iskä, mummo & ukki
Kiitos
Sonyalle ja hänen naapurille, kun näitte minut makaavan
ojan reunalla, sateessa, nilkka murtuneena Halikon keskustassa
ja toimititte minut sairaalaan ja märän koirani kotiin,
viime keskiviikkona kello 18 maissa.
la ja keskittyä maatilaan. Vuohista saadaan maitoa
ja kanoista munia. Niinpä
sitten ostimme tämän ja muutimme tänne vajaat pari vuotta
sitten.
Nenad Gojanovic on sähköinsinööri. Muurlassa
lastenpalsta@sss.fi
3 vuotta
3 vuotta
4 vuotta
4 vuotta
Taru-Catariina Sanni Kallio
Joonas Aaltonen Teemu Lahtinen
Haarala
25.10. Toistaiseksi mennään kuitenkin
näin. Lampaat ovat
olleet kesäkausina eri kohteissa avartamassa maisemaa,
kertoo Gojanovic.
Rafaela Gojanovic on syntyjään
kaupunkilaistyttö Helsingistä.
Hevostyttö piti aina maaseudusta ja nautti kesälomilla vierailuista tuttujen maatiloilla.
Takaraivossa eli unelma maalle muuttamisesta sitten joskus.
Koulutukseltaan Gojanovic on
puutarhuri.
. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25
Soile Nurminen
vastusti Kajalakodinkin sulkemista, mutta jäi ilman tukea.
Eeva Koskinen esitti, että
Mussaaren koulua ei suljettaisi ensi vuonna. Jokaiseen aamuun olemme koonneet
erilaisen ohjelman sekä mielenkiintoisia yritysesittelyjä.
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan.
Tutustu tarkemmin ohjelmiin osoitteessa www.yrityssalo.fi .
Ilmoittaudu puh (02) 778 73 tai sähköisesti jukka.heinonen@yrityssalo.fi
Muurlassa puhutaan yritysten
kansainvälistymispalveluista
sekä kuullaan kahden yrityksen
kansainvälistymiskokemuksia.
Yritysesittelyssä Wallius Hitsaus
koneet, Pohjoismainen Solumuovi
ja Muurlan Opisto. Mies oli pyytänyt luokseen ambulanssia,
mutta hänen puhekykynsä
oli loppunut puhelun aikana.
Poliisi ei ole pystynyt puhuttamaan vakavasti loukkaantunutta miestä.
Räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa ei ollut
muita loukkaantuneita.
Tapahtuneen esitutkinta on
kesken. Koko kaupungissa on yli 55?000 asukasta.
SSS | Asko Lehtonen
Torpanmäen
teollisuushalli
Tuulan Tuvat
Oy:lle
SALO. Viime viikolla yhdysvaltalaiskaksikon vastaava mielenilmaus Moskovassa päättyi pidätykseen.
??Paljastan mielelläni omaa ihoani auttaakseni eläimiä säästämään omansa, sanoi Patton. Tässä
llissa
Suomenkin tukemassa ma
ille
ERVV voisi antaa yksityis
sijoittajille eräänlaisia
vakuutuksia, jotta ne yhä
siin
ostaisivat markkinapainei
ja ja
irjo
kak
vel
an
ma
joutuneen
maa pysyisi normaaleilla
lainamarkkinoilla.
Pankkien tukeminen
Talouskuri
opimuksia
EU:n peruss muuttamaan, jotta
n
varaudutaa taloudenpitoon
en
löyhäkätise ossa puuttumaan
tk
ja
n
ä
tä
ty
i
ys
p
maa pystyis n
n
ä
ä
ik
m
a
a
eikä
n
ka
u
muita m
vetämään
aa tulla
tt
a
sa
ia
ks
liriin. Sehän vain pahenee, Ritakallio vertaa.
Salo saa EU-rahaa
yritysalueiden
kehittämiseen
SALO. Salo haluaa jatkaa
saaristo-osakuntana, jonka
saaristo-osiksi luetaan myös
saaret ja alueet, joihin on
kiinteä tieyhteys eli Angelniemi, Angelansaari, Isoluoto, Kaukassalo ja Ulkoluoto.
Nykyiset saaristo-osakunnat
määrittelevä asetus lakkaa
olemasta voimassa vuoden
vaihteessa.
Saaristolain mukaan valtion ja kuntien pitää muun
muassa turvata saaristokunnissa ja kuntien saaristoosissa vakinaista asutusta.
Salon saaristo-osakuntahakemusta valmistellut muutosjohtaja Kari Lehtinen
toteaa, että Salo on muun
muassa korottanut Petussa
lossitiekunnan toimintaavustusta, osallistunut Särkisalon pengertien rakentamiskustannuksiin ja antanut
muuttaa vapaa-ajanasuntoja
ympärivuotisiksi.
Salon saaristo-osissa asuu
674 ihmistä. Liikennevirasto valitti siitä Hallinto-oikeuteen, koska Teijontie
oli merkitty yhdystieksi,
vaikka sen on viraston mielestä paikallistie. Salo valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Hallinto-oikeuden päätöksestä,
jonka perusteella Teijontie
olisi paikallistie. Hallintooikeus oli samaa mieltä kuin
Liikennevirasto. Häntä kan-
?Päivähoidossa pyritään vähintään kolmen
ryhmän päiväkoteihin, paitsi haja-asutusalueilla. Kaupunginhallitus
päätti tehdä kiinteistökaupan Pertti ja Helmi Lehtosen pääosin omistaman
Kiinteistö Oy Rostinkulman
kanssa 1?480 neliön määräalasta. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Nordlund
jää virkavapaalle 2. Salo saa Euroopan aluekehitysrahastolta rahaa yritysalueiden kehittämiseen.
Vielä tänä vuonna alkavalla ja vuoteen 2013 jatkuvalla
hankkeella parannetaan yritysalueiden saavutettavuutta ja näkyvyyttä sekä muun
muassa monipuolistaa kaupungin elinkeinorakennetta.
Kaiken takana on tarve luoda uusia työpaikkoja.
Projektin kustannusarvio
on runsaat 240?000 euroa,
johon sisältyy projektisuunnittelijan palkka. Hallinto-oikeuden esittelijä taas oli samaa mieltä Salon kaupungin
kanssa.
Nyt Salo valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jotta se kumoaisi Hallinto-oikeuden päätökseen.
SSS | Asko Lehtonen
Kaupunki ostaa
Rostinkulman
kaistaleen Kiiruun
puistosta
SOMERO. Palokunta havaitsi,
että talossa oli seinien pullistumisesta päätellen tapahtunut voimakas räjähdys.
Talon isäntä löytyi Liedosta,
missä hän oli liikkeellä omalla autollaan pahasti loukkaantuneena. Poliisi ei toistaiseksi
kommentoi, epäilläänkö palon sytyttämisestä talon asukasta vai jotakuta ulkopuolista henkilöä. Sen säilyttäminen sai tuekseen vain Lehden, Ojasen
ja Nurmisen. Perhepäivähoito pidetään päiväkodin kanssa tasaveroisena
vaihtoehtona.
?Esiopetusryhmiä siirretään alakoulujen yhteyteen.
?Nykyinen nuorisotilaverkko säilyy.
?Uusien asuinalueiden yhteyteen varataan tontti
monitoimikeskukselle, jossa toimii ainakin päivähoito,
koulu ja nuorisotila.
nattivat Nummentalon lisäksi
Soile Nurminen (vas.), Eeva
Koskinen (vihr.) sekä keskustan Päivi Pölönen ja Esa
Ojanen.
Kaupunginjohtajan esitystä
eli Särkisalokodin lakkauttamista kannattivat kokoomuksen Anne Passi, Juha Punta
ja Elina Suonio-Peltosalo
ja SDP:n Jorma Elovaara,
Hannu Ranta, Piia Keto-oja
ja Riitta Nieminen.
Kaupunginhallitus äänesti
myös Mariakodin sulkemisesta. Paikka
täytetään sisäisellä haulla.
Kaupungin osuus on vajaat
73?000 euroa. Hallituspuolueen ihmisenä
en halua, että Salosta tehdään
Särkisalokodin lakkauttamisella esimerkki epäonnistuneesta kuntaliitoksesta, kun
meillä on hyvääkin, sanoo
Nummentalo.
Kaupunginhallituksen äänestyspäätöksen jälkeen on
selvää, että ainakin Särkisalokodin kohtalosta äänestetään
myös valtuustossa. Omasta ryhmästäni tiedän,
että en ole ainoa, joka ei halua
sulkea Särkisalokotia, sanoo
Nummentalo.
Salon palveluverkon linjauksia
?Nykyiset terveysasemat säilyvät.
?Mielenterveyspotilaiden hoitoa tehostetaan
ja selkeytetään.
?Ikäihmisten palveluissa painotetaan kotihoitoa.
?Ympärivuorokautisen hoivan painopistettä
siirretään tehostettuun palveluasumiseen ja ryhmäkoteihin.
?Kehitysvammahuollossa vähennetään laitoshoitoa ja lisätään yksilöllistä asumista.
Äänestys myös
Mariakodista
Särkisalokodin tulevaisuus liittyy Salon palveluverkkosuunnitelman vanhustenhuollon
linjauksiin. Yhteistyössä
mukana Salon OP.
Marttilalainen omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa maanantain vastaisena yönä. Keskiviikon
kokoukset eivät ole tämän kriisin päätepiste, mutta toivottavasti yksi merkittävä virstanpylväs sen ratkaisussa, Emmanouilidis sanoo.
Näistä EU-maiden pitäisi päättää lähipäivinä
ERVV:n vahvistaminen
lat
Kreikan ve
tävä
n on löydet
EU-johtajie lkojien kanssa
ve
yksityisten
, miten
kemys siitä
yhteinen nä velkoja pitää
an
tyä niistä
paljon Kreik
se voi selviy
leikata, jotta kavälillä.
ai
edes jollain
kanssa
t pankkien
Neuvottelu Uutistoimisto AFP:n
.
ovat kesken n yksityiset
aa
tietojen muk at jo hyväksyneet
isiv
mutta
sijoittajat ol
leikkauksen,
40 prosentin niitä 60 prosenttiin.
lisi
EU taivutte
Saksan ehdotus, jossa
astosta
väliaikaisesta vakausrah
ainen
änl
erä
iin
täis
ERVV:stä teh
ästi
vakuutusyhtiö, on tiettäv
myötätuulessa. Viikonloppu meni odotusten mukaisesti, ja se
on tässä tilanteessa myönteinen uutinen, brysseliläisen European Policy Centerin tutkija
Janis Emmanouilidis arvioi
STT:lle.
Eläkeyhtiö Ilmarisen sijoitustoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio
pitää markkinoiden tunnelmaa
nyt hyvin odottavana. Lisäksi on
sovittu marssijärjestyksestä:
ensisijaisesti pääomittamisesta
vastaavat pankkien omistajat,
sitten tarvittaessa niiden kotimaat
ja aivan viime hädässä
väliaikainen vakausrahasto.
saapuessa paikalle omakotitalo oli jo täyden palon vaiheessa. Viikonlopun huippukokoukselta osattiin olla odottamatta valmiita
ratkaisuja, mutta keskiviikon
uuteen puristukseen kohdistuu
jo paineita.
Keskiviikkona Brysselissä
järjestetään ensin aamulla EUmaiden valtiovarainministerikokous ja illalla valtiojohtajien
huippukokous.
??Jos tulee pettymys keskiviikon jälkeen eli ei saadakaan
mitään konkreettista ja kokonaisvaltaista aikaiseksi, niin se
tulee näkymään negatiivisena
reaktiona. Särkisalo on Sa-
lon reuna-alueita, ja kaupunki
jatkuu vielä Särkisalokodista
pitkälle etelään. Kuntalaisten
kuunteleminen ei ole paljon
painanut, vaan valmistelussa
on väännetty perusteluja pikaiselle päätökselle, Nummentalo
arvostelee.
Hän sanoo myös, että Särkisalokodin sulkeminen ja asukkaiden siirtäminen Tiipilään
ei ole rakenteellinen muutos,
vaikka niin väitetään.
. (SSS)
tämättöminä.
??Tämä on vähän niin kuin
tulehdus, jota hoidetaan vähän
heikosti ottamatta kunnolla
lääkekuuria. Kärkipäässä
lienevät Kreikan, Espanjan ja
Portugalin pankit. Salon päivystävän palomestarin mukaan palo oli tahallaan sytytetty.
Lyhyet
Perniössä mennään tuulta päin ja
puhutaan vihreästä sähköstä ja
uusiutuvista energiamuodoista.
Salossa puhutaan
kasvuyrittäjyydestä sekä
ympäristöteknologiasta.
Yritysesittelyssä Perniön ensim
mäinen tuulipuisto Takametsän
Voima Oy ja Zacus keittiöt.
Yhteistyössä mukana Someron
Säästöpankki.
Yritysesittelyssä Finnfoamin
tuotantotilat sekä Ledilin toimitilat.
Yhteistyössä mukana Nordea Pankki.
5. Paikalta löytyi
runsaasti sytytysnestettä.
Omakotitalon lisäksi myös
talon ulkorakennus oli sisäpuolelta märkä bensiinistä
välikattoa myöten. Talon isäntä loukkaantui palossa vakavasti. Muuto iksi kasvu- ja
erk
myös esim ukseen, joka
im
vakaussop
, miten iso lla.
e
le
e
tt
ri
ä
o
mä
maalla saa at
je
a
iv
budjett
t olisiv
e
ks
to
u
u
Sopimusm kun ne pitäisi
,
vuosien työ maissa.
ri
hyväksyä e
Keskusteltavana on muun
n
muassa se, mitä autettavie
ksaa
maiden pitää tehdä ja ma
tukea vastaan.
Erittely siitä, miten paljon kukin
pankki tukea tarvitsee, on luvassa
keskiviikkona. Hänen
ihostaan paloi 40 prosenttia
ja hänet siirretään Tyksistä
Helsingin palovammayksikköön.
Salon päivystävän palomestarin mukaan palo oli tahallaan sytytetty. Häntä kannatti
ainoastaan Nurminen.
Keskiviikon EU-huippukokoukseen
kohdistuvat massiiviset odotukset
STT | TUOMAS SAVONEN,
SUSANNA JÄÄSKELÄINEN
Rahoitusmarkkinat ottivat viikonlopun EU-kokousten niukat
tulokset maanantaina vastaan
varovaisen myönteisesti, mutta
asiantuntijoiden mukaan tämä
ei ole yllättävää.
Osakekurssit olivat selvässä
nousussa kautta Euroopan ja
yhteisvaluutta euron kurssi
dollaria vastaan nousi korkeimpaan lukemaansa kuuteen viikkoon.
??Tuskin kukaan odottikaan,
että päätöksiä olisi vielä nyt
lyöty lukkoon. Kauppahinta on 2?800
euroa.
Kiilamaisesti Kiiruun puistoon työntyvä maa-alue sijaitsee suojellun maakellarin
ja kirjaston välissä. Salo myy Perniössä sijaitsevan niin kutsutun Torpanmäen teollisuushallin
Tuulan Tuvat Oy:lle 211?000
eurolla. Ulkorakennuksesta löytyi kymmenen 20 litran polttoainekanisteria.
Palokunta sai hälytyksen
palosta kahden maissa yöllä.
Hälytyksen teki naapuritalon
asukas. Sosiaalijohtaja Jari
Luoma toimii perusturvajohtajana Taru Nordlundin
äitiysloman ajan. Kotihoito ei
ole vaihtoehto, jos sitä pitää
tuoda niin kaukaa kuin särkisalolaisille pitäisi tuoda.
Kuntauudistus on keskeinen
asia Jyrki Kataisen (kok.)
hallituksen ohjelmassa.
. Kaupungin
mielestä se on maantie.
Kiistaa liittyy Teijon teollisuusalueen kaavaan. marraskuuta ja palaa työhönsä 13.
syyskuuta.
Luomalle maksetaan perusturvajohtajuudesta 590
euron korvaus kuussa sekä
toimialajohtajuudesta 250
euroa kuussa.
Kaupunginhallitus nimesi
kehittäjätyöntekijä Sirpa
Heikkilän Jari Luoman sijaiseksi sosiaalijohtajaksi.
Hänelle maksetaan korvausta 200 euroa kuussa.
SSS | Minna Filppu
Yrittäjätreffeillä kuulet tuoreimmat uutiset Yrityssalosta ja kaupungilta,
saat tietoa uusimmista yrityspalveluista sekä siitä, miten muilla bisnes sujuu
ja miltä tulevaisuus oikein näyttää. Ja jos taas saataisiin, niin se näkyisi ainakin
jonkinasteisena positiivisena
reaktiona, Ritakallio pohtii.
Keskiviikon kokouksissa
on määrä päästä ratkaisuun
yksityisen sektorin roolista
Kreikan velkakriisin hoidossa,
euromaiden väliaikaisen vakausrahaston vahvistamisesta
ja pankkien pääomittamisesta.
Lisäksi esillä on EU-kokousten
vakioaihe, unionin talouskurin
tiukentaminen.
??Yhdessä päivässä ei voida
millään saavuttaa sellaisia
päätöksiä, jotka ratkaisisivat
koko velkakriisin. Yksittäisiä isoja
tuettavia löytyy myös Ranskasta,
Saksasta ja Italiasta.
STT, grafiikka: Simon Varisto, teksti: Susanna Jääskeläinen, lähteet: AFP, Reuters
?Tulehdus
vain pahenee?
Emmanouilidisin mukaan vaikein neuvottelupöydällä oleva asia on yksityisen sektorin
osallistuminen Kreikan velkakriisin hoitoon. Särkisalokoti on
tehostetun palveluasumisen
yksikkö.
Hallituksessa esityksen sen
säilyttämisen puolesta teki Timo Lehti (kesk.). Pelastusyksiköiden
EU-maat vahvistavat pankkien
pääomia yhteensä 100-110
miljardilla eurolla. EU-viranomaiset käyvät parhaillaan Brysselissä asiasta tiiviitä neuvotteluja finanssialan edustajien
kanssa.
Lehtitietojen mukaan yksityinen sektori on valmis nie-
lemään 40 prosentin tappiot
myöntämistään Kreikka-lainoista, mutta euromaiden ajamiin 50 tai jopa 60 prosentin
leikkauksiin ei olla yhtä valmiita.
Heinäkuun eurohuippukokouksessa sovittiin 21 prosentin sijoittajatappioista, mutta
Kreikan heikentynyt tilanne
on pakottanut euromaat vaatimaan pankeilta tuntuvampaa
osallistumista talkoisiin.
Toiseksi vaikein kysymys
on Emmanouilidisin mukaan
euromaiden väliaikaisen vakausrahaston vahvistaminen.
Vakausrahastosta halutaan
rakentaa palomuuri, jolla estetään Kreikan kriisin leviäminen Italiaan ja Espanjaan.
Ritakallion mukaan velkaongelmaisten maiden tilanne
heikkenee päivä päivältä, jos
ratkaisuja ei saada. Ensin luvataan, että se säilyy, ja yhtäkkiä ikään kuin ilmoitusluonteisesti käännytään
180 astetta ja sanotaan, että
Kommentoi
verkossa
paikka suljetaan. Olisiko itsenäinen Särkisalon kunta lakkauttanut Särkisalokodin, oli kunnalla rahaa
tai ei. Vajaan 3?300 neliön
tontilla on alle tuhannen neliön teollisuus- ja myymälärakennus.
Niinikään perniöläisen
Tuulan Tuvat Oy:n toimiala
on kiinteistöjen vuokraus ja
hallinta.
SSS | Asko Lehtonen
Salo valittaa
Teijontiestä
SALO. Ei olisi. Hallituksessa yksimielinen SDP:kään
ei ole kokonaan lakkauttamisen kannalla.
. (STT)
Nummentalo eri linjoilla
muun kokoomuksen kanssa
Särkisalokodin lakkautus lähti Salon hallituksesta valtuustoon vastatuulessa.
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
Salon kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Juhani Nummentalo (kok.) asettautui
maanantaina kaupunginhallituksessa kannattamaan Särkisalokodin säilyttämistä.
Nummentalo oli asiasta eri
mieltä kuin hallituksen muu
kokoomusryhmä, ja hän äänesti samassa rintamassa keskustan, vasemmistoliiton ja
vihreiden kanssa.
Äänestystulos oli 7?6 eli hallitus esittää marraskuussa
kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle, että Särkisalokoti
suljetaan.
Nummentalo sanoo, ettei
hyväksy toimintatapaa, jolla
Särkisalokodin sulkemista on
viety eteenpäin.
. Asukkaat vain siirretään
toiseen samantasoiseen paikkaan.
Nummentalo sanoo punninneensa kuntauudistusta ja lähipalveluja.
. Esimerkiksi Italian korot uhkaavat nousta tasolle, jolla se ei enää pysty
hoitamaan velkojaan.
Euromailta odotetaan nyt
kattavaa pakettia, joka riittää
tuleville kuukausille ja vuosille
takaamaan sen, että velkakriisi saadaan hallitusti hoidettua.
Euromaiden kriisinhoitotoimia
on pidetty muun muassa Yhdysvalloissa köykäisinä ja riit-
Tahallisesti sytytetty omakotitalo tuhoutui
Marttilassa, asukas loukkaantui vakavasti
Simo Päivärinta
Marttilalainen omakotitalo
tuhoutui täysin tulipalossa ja
sitä edeltäneessä räjähdyksessä maanantain vastaisena
yönä. lokakuuta 2011
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Mielenosoittajat vähensivät vaatteitaan eläinten puolesta
Turkis-, nahka- ja villateollisuuden
julmuuksia vastustaneet mielenosoittajat vähensivät maanantaina
vaatteitaan eläinten puolesta Helsingissä.
Kolmen sepän patsaalla puoliltapäivin järjestetty kahden hengen
mielenilmaus pyrki vetoamaan
shoppailijoihin, jotta eläinten nahat jäisivät ostamatta.
Tempauksessa vähäpukeisina
värjöttelivät PETA (People for the
Ethical Treatment of Animals)
-järjestön Meggan Anderson ja
Tracy Patton. Hankkeen
virallinen nimi on ?Salon
yritysalueiden kehittämien
osana Etelä-Suomen kehityskäytävää?.
Salo haluaa
jatkaa saaristoosakuntana
SALO. Kauppaan kuuluvat myös viereiset Kiiruuntien katualueet.
SSS | Minna Filppu
Jari Luomasta
perusturvajohtaja
syyskuuhun asti
SOMERO
Neljää Oikeutta
eläimille -järjestön aktivistia
syytetään käräjäoikeudessa
yhteensä kahdestatoista törkeästä kunnianloukkauksesta ja
kymmenestä julkisrauhan rikkomisesta.
Oikeutta eläimille -järjestö
julkaisi sikaloissa salaa kuvattua aineistoa Sikatehtaat.fiinternetsivustolla joulukuussa
2009. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Käräjäoikeuteen sähköisesti toimitetun velkomisasian
oikeudenkäyntimaksu on 60
euroa, kun paperisena versiona toimitettuna kustannukset
ovat 20 euroa suuremmat.
Oikeushallinnon sähköiset
palvelut löytyvät osoitteesta
https://asiointi.oikeus.fi/web/
asiointi.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Ymmärrän
kyllä, että aggressiivinen ihminen täytyy saada jotenkin rauhoittumaan, mutta miksi eristyshuoneen täytyy muistuttaa
putkaa. (SSS)
Mies kuoli omakotitalon palossa
Sastamalassa
Toinen eristyskokeen koehenkilöistä, terveystieteiden tohtori Lauri Kuosmanen, oli kokeen ajan tässä huoneessa, jossa ei ollut edes mahdollisuutta
nähdä ulos. Hereillä hän käveli ympyrää, tuijotti ulos ikkunasta ja odotti hoitajien käyntejä ja ruokailuja saadakseen
ihmiskontakteja.
Myös Kuosmanen piti pahimpana ärsykkeiden puutetta,
sillä eristyshuoneissa on vain
patja lattialla. 1900-luvun alussa
rakennettu puutalo oli tuolloin ilmiliekeissä. Kolmihenkinen perhe löytyi kuolleena kodistaan Varkaudessa
maanantaina alkuillasta.
Käpykankaan kaupunginosassa sijaitsevassa omakotitalossa kuolivat 49-vuotias
isä, 44-vuotias äiti ja 8-vuotias poika. (SSS)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2011
ISSN 0782-5404. Kuolleet löysi
lähiomainen. Lauantain
vastaisena yönä nuori mies ajoi
mopolla humalassa Pohjan keskustassa. Aluetta
haravoitiin myös helikopterilla. kysyy toinen tutkimuksen
koehenkilöistä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin suunnittelija, terveystieteiden maisteri
Pekka Makkonen.
Makkonen sekä Mielen avain
-hankkeen johtaja, terveystieteiden tohtori Lauri Kuosmanen suljettiin kokeessa aitoihin eristyshuoneisiin, ja heitä
kohdeltiin samalla tavoin kuin
potilaita vastaavassa tilanteessa. Surmansa
saanut on poliisin mukaan
todennäköisesti talossa asunut noin 70-vuotias mies.
Hätäkeskus sai palosta hälytyksen noin puoli yhdeksän
aamulla. lokakuuta 2011
UUTISET
Vuorokausi eristyksessä
sai janoamaan ärsykkeitä
Lyhyet
Raaseporissa
Tuntematon
rötösten täyteinen vainaja löydettiin
viikonloppu
Vaasassa
Halikon sairaalassa tehty pilottitutkimus osoittaa,
että huone-eristäminen hoitomuotona kaipaa uudistamista.
SSS | Talvikki Salin
talvikki.salin@sss.fi
Minkä vuoksi psykiatrisessa
hoidossa käytetään edelleen
hoitokeinona menetelmää, jossa
aggressiivisesti käyttäytyvä potilas suljetaan huoneeseen, jossa ei ole minkäänlaisia virikkeitä. Halutessaan haki- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
ja voi jatkaa nettiasiointiaan
ulosoton sähköiseen palveluun
ja tehdä ulosottohakemuksen
internetin kautta.
Yksityishenkilöt voivat kirjautua palveluun verkkopankkitunnuksillaan ja yritykset oikeushallinnon yhteisötunnuksilla. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Mies kuoli omakotitalon tulipalossa Sastamalassa maanantaiaamuna. Tutkijat
ihmettelevätkin, miksi uusien
hoitolaitosten eristyshuoneista
rakennetaan yhä samanlaisia
kuin Lepolassa.
??Onhan psykiatria muutenkin kehittynyt paljon, miksei
tämäkin hoitomuoto voisi kehittyä?
Makkosen ja Kuosmasen tekemä tutkimus on Suomessa
ensimmäinen laatuaan. (SSS)
Omakotitaloon
murtauduttiin
Marttilassa
Laki sallii neljä
pakkokeinoa
Makkosen ja Kuosmasen valvojina kokeessa toimivat mielenterveyshoitaja Heikki Lehtilä sekä kokemusasiantuntija
Hannu Salminen, joka on itse
kokenut huone-eristyksen useita kertoja. Nyt kun pilottitutkimus
on ohi, tutkijat toivovat, että
seuraavaksi koe voitaisiin toistaa isommalla määrällä terveydenhuollon ammattilaisia, jotta saataisiin lisää kokemuksia
ja tieteellistä näyttöä.
??Uskon, että tämä tutkimus
saa aikaan paljon hyvää; parempaa psykiatrista hoitoa. Toinen
istuntopäivä on perjantaina.
Oikeutta eläimille -järjestö
on ilmoittanut järjestävänsä
mielenilmauksen oikeustalon
edessä tiistaina aamulla ennen
oikeudenkäyntiä.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 656
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
hia.sjoblom@sss.fi
Sauvolainen kansanedustaja
Esko Kiviranta (kesk.) korostaa, että europarlamentti
on nyt ensimmäistä kertaa
mukana päättämässä unionin
maatalouspolitiikan suunnista.
Lissabonin sopimuksen mukainen yhteispäätösmenettely
kasvattaa merkittävästi parlamentin valtaa.
Kiviranta puhui MTK:n Sauvo-Karunan sadonkorjuujuhAvoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2010 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
lassa.
Hän kantoi kortensa kekoon
keskustelussa unionin yhteisestä maatalouspolitiikasta,
jonka uusi kausi alkaa ensi
vuoden jälkeen.
. Järjestön mukaan videot
oli kuvattu kymmenillä tiloilla
Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Sen
tavoitteena on herättää keskustelua psykiatrisessa hoidossa käytetyistä pakkotoimista
ja tuottaa uutta tietoa huoneeristyksestä potilaan näkökulmasta. Miestä epäillään
törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja myös
hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lisäksi perjantain ja lauantain välisenä aikana kirjaston
ikkunan läpi oli heitetty kivi
Tammisaaren keskustassa.
Tekijästä ei ole tietoa.
Lauantai-iltana oli myös varastettu henkilöauton rekisterikilvet Tammisaaressa. Todistajina kuullaan muun
muassa siankasvattajia ja alan
asiantuntijoita.
Oikeudenkäyntiä varten on
varattu kaksi päivää. Hän huomautti,
että sokerikiintiöiden säilyttäminen on edellytys suomalaisen juurikastuotannon jatkolle.
Viikonl. Siinä
alkaa etsiä ärsykkeitä vaikka
mistä: alkaa liikkua, päästellä
ääniä, etsiä huoneesta erilaisia
yksityiskohtia ja odottaa valtavasti kontakteja muihin ihmisiin. Hän pelkäsi, ettei nukahtaisi, koska
huoneessa oli niin ahdistavaa
olla hereillä. Keskeytys johtuu vesijohdon kytkentä- ja puhdistustöistä.
Vedenjakelun keskeytys
koskee Vanhanmeijerintietä,
Sahankulmantietä, Järvikulmantietä, Kaukurintietä
sekä osaa Vilikkalantiestä ja
Haarniityntiestä.
Salon Veden mukaan katkos voi aiheuttaa veden värjääntymistä. Videoista nousi valtakunnallinen
kohu.
Kymmenen sikatilaa teki aktivistien toiminnasta tutkintapyynnön poliisille. Mikään ei poliisin
mukaan viittaa siihen, että
asunnossa olisi ollut epäiltyjen surmien tekohetkellä
ulkopuolisia. Jos
nyt joutuisin laittamaan potilaan eristykseen, tekisin sen
kyllä, mutta miettisin kaksi
kertaa enemmän kuin ennen,
onko se tarpeellista, koska olen
itse kokenut, millaista se on,
Makkonen sanoo.
Vedenjakelu
katkolla Kiskossa
Kiskon vedenjakelu on katkolla tiistaina aamuseitsemästä iltakuuteen. Järvenselältä löytyi
lähes upoksissa ollut tyhjä
soutuvene. Voisiko eristyshuoneessa olla esimerkiksi värejä, turvallisia kalusteita tai musiikkia. Pelastuslaitoksen
sukeltajien etsinnät päättyivät kuitenkin tuloksettomina.
Kadonneen etsintää jatkettiin mahdollisesti yöllä vesialueella ja rannoilla. Niiden
joukossa on neljä tilaa Salon
seudulta ja Paimiosta.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.828 kpl
(LT-levikki 2010)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Raaseporissa rötösteltiin urakalla viikonloppuna. Heidän erityksensä tosin
kesti 24 tuntia, kun yleensä
huone-eristys kestää noin 10?
12 tuntia.
Taustalla ikiaikaiset
perinteet
Makkonen oli helpottunut, että
pystyi nukkumaan kokeessa
noin 13 tunnin ajan. Talo paloi
korjauskelvottomaksi.
Poliisi selvittää palon syttymissyyttä. Sekä Lehtilä että
Salminen näkevät, että huoneeristystä käytetään usein tarpeettomasti.
??On vaikea ymmärtää, miten
eristäminen esimerkiksi ehkäisee ihmisen itsetuhoisuutta,
Salminen sanoo.
Mielenterveyslaki sallii psykiatrisissa hoitolaitoksissa
neljän erilaisen pakkotoimen
käytön: huone-eristämisen,
kiinnipitämisen, pakkolääkinnän ja lepositeisiin laittamisen. Palvelua
voi käyttää esimerkiksi vuokrasaatavien ja laskujen velkomiseen.
Hakija voi seurata hakemuksensa etenemistä internetissä.
Tieto tuomiosta tulee hakijan
sähköpostiin, jonka jälkeen
asiakirja on haettavissa palvelun kautta.
klo 6.00-16.00
Kivirannan mielestä Suomen
pitäisi saada merkittävä korotus luonnonhaittakorvauksiin.
Hän toivoo, että viljelykasvien
määritelmää laajennettaisiin
niin, että esimerkiksi säilörehuherne, laidunnurmi ja siementuotantonurmi luettaisiin
viljelykasveiksi.
Kiviranta nosti myös esiin
juurikkaanviljelyn tulevaisuusnäkymät. Hän sai huomata, että kaipasi ikkunaa suunnattomasti.
Sikatehtaat-oikeudenkäynti Europarlamentti ensimmäistä
kertaa mukana päättämässä
alkaa Salossa tänään
Eläinaktivisteja syytetään yli
kahdestakymmenestä rikoksesta.
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Oikeudenkäynti sikaloissa salaa videoita kuvanneita eläinaktivisteja vastaan alkaa Salossa tänään. Jos huone-eristystä sanotaan hoitokeinoksi, sen pitäisi
sisältää muutakin kuin tyhjän
huoneen. Äiti ja poika löydettiin asunnon sisätiloista, isä
pannuhuoneesta.
Poliisilla ei ollut vielä maanantai-iltana käsitystä perheen kuolintavasta tai mahdollisesta surmavälineestä, koska
tekninen tutkinta oli kesken.
Poliisi arvioi, että kolmikko
oli kuollut lauantai-illan ja
maanantaipäivän välisenä
aikana. (STT)
Toistaiseksi tunnistamaton
iäkäs mies löydettiin kuolleena myöhään sunnuntai-iltana
Vaasan Sundomin kylässä.
Poliisin mukaan Vanhan
Öjbergintien varrelta löydetty noin 80-vuotias mies oli
ollut liikkeellä vanhanmallisella naisten polkupyörällä.
Vainajan yllä oli sininen takki, työhousut ja lippalakki,
mustat saappaat sekä villahuivi ja lapaset. Kuosmasen huoneessa ei ollut edes ikkunaa.
Hän nukkui ja yritti voimistella.
??Ärsykkeettömyys on luonnoton tila, jossa on vaikea nähdä
hoidollisia vaikutuksia. Vaikka rentoutus- tai
hengitysharjoituksia, Kuosmanen ehdottaa.
SSS/ Minna Määttänen
Makkonen ja Kuosmanen toteavat, että huone-eristämistä
on käytetty psykiatrisessa hoidossa jo sadan vuoden ajan ja
sen toteuttamistavat noudattavat ikiaikaisia perinteitä.
Halikon sairaalan koe tehtiin
tyhjillään olevassa Lepolarakennuksessa, joka on rakennettu vuonna 1931. Niiden käyttämisen määrä
vaihtelee suuresti laitoksittain.
Halikon sairaalassa pakkotoimia on vähennetty viime vuosina tuntuvasti.
Makkonen ja Kuosmanen
kiittävät erityisesti toimialajohtaja Juha Koivua, johtavaa ylihoitajaa Marjo Saarenmaata ja teknistä osastoa eristyskokeen mahdollistamisesta.
Marttilassa sijaitsevaan
omakotitaloon oli murtauduttu viikonlopun aikana.
Murto oli tapahtunut rikkomalla talon ikkuna.
Talon kaapit oli avattu ja
tutkittu, mutta mitään ei todettu varastetuksi. Toistaiseksi mikään
ei viittaa rikokseen. (STT)
Veden varaan
joutunutta
etsittiin Kiteellä
Veden varaan joutunutta etsittiin Kiteen Pyhäjärvestä
Pohjois-Karjalassa maanantai-iltana ja -yönä.
Rannallaolijat olivat poliisin mukaan kuulleet avunhuutoja hieman ennen kello
kuutta. Esitykset ovat vielä ympäripyöreitä ja osin sekavia, eikä
viljelijän niiden takia kannata
yöuniaan menettää, Kiviranta
lohdutteli kuulijoitaan.
Päätökset tehdään aikaisintaan runsaan vuoden päästä.
Sen jälkeen Suomi käy komission kanssa neuvotteluja kansallisten tukien jatkosta.
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
235,00 ?
125,00 ?
64,50 ?
26,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
215,00 ?
110,00 ?
56,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Tämä kysymys nousi päällimmäisenä esille, kun Halikon
sairaalassa toteutettiin viime
perjantaina pilottitutkimus,
jossa kaksi mielenterveysalan
ammattilaista kokeili, millaisia
tuntemuksia huone-eristäminen ihmisessä herättää.
??Huone-eristämisen sanotaan
olevan ?psykiatrista tehohoitoa?, mutta hoidollisuutta siitä
oli vaikea löytää. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Sunnuntain vastaisena yönä
toinen nuori mies syyllistyi
törkeään rattijuopumukseen
Tammisaaren keskustassa.
Pakettiautoa kuljettanut mies
sai rangaistukseksi väliaikaisen ajokiellon.
Sunnuntai-iltana henkilöautoa kuljettanut mies kaahasi huomattavaa ylinopeutta
Karjaalla. Pia Viljamaa on työskennellyt aiemmin Someron Säästöpankin
Perniön konttorissa asiakaspalvelupäällikkönä.
Velkomishakemus
edullisemmin
netin kautta
Oikeushallinto on ottanut käyttöön internet-palvelun, joka
mahdollistaa velkomisasian
vireillepanon internetin kautta
käräjäoikeudessa ja velan perinnän jatkamisen ulosotossa.
Internetissä tehty velkomista
koskeva haastehakemus tulee
vireille välittömästi. (STT)
Oikaisu
Lauantain Salon Seudun
Sanomissa olleessa nimitysuutisessa oli virhe. (SSS)
Kommentoi
verkossa
maatalouspolitiikasta
SSS | Hia Sjöblom
Kihlakunnansyyttäjä Kari
Lambergin mukaan oikeudenkäynnistä on tulossa isohko. (STT)
Isän epäillään
surmanneen
perheensä
ja itsensä
Varkaudessa
Perheenisän epäillään surmanneen vaimonsa, poikansa
ja itsensä Varkaudessa
Nopeus voi vaihdella riippuen mm. Hänen mukaansa muita muutoksia ei tehty.
Perälaudan korjailu tarkoittaa
sitä, että paikallisesti jaettavat
erät maksetaan yleiskorotuksena, jos niiden jaosta ei päästä
sopuun.
Lonkan mukaan raamisopimusta nyt neuvoteltu ratkaisu
ei uhkaa.
??Tästä ei ongelmaa siihen
synny. lokakuuta 2011
Uutiset
Raamisopimus selvisi ahdingosta
Teknologiateollisuuteen
syntyi sopimus.
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Työmarkkinakeskusjärjestöjen
vaivalla neuvottelema raamisopimus näyttää selviytyvän ensimmäisestä ja ehkä hankalimmasta testistään.
Teknologiateollisuuteen syntyi maanantaina lopulta sopu
valtakunnansovittelijan avustuksella. 9-18, la 10-15
Mokkula MF60
Mainio kimppamokkula, jolla jaat
nopean 3G-verkon
jopa kahdeksalle
langattomasti ja
samanaikaisesti.
Käytä akulla tai
USB ?liittimellä.
+
= 22,90(24?/kkkk)
Harri Kiilunen | Puh. Erikseen 159 . EU:n
nykyinen puheenjohtajamaa
Puola on luvannut jatkaa ratkaisun etsimistä asiassa.
??Koska selkeä jäsenmaiden
enemmistö on ruoka-avun jatkamisen kannalla, olisi tärkeää, että asiasta keskusteltaisiin myös EU:n huippukokouksessa valtionpäämiesten
kesken. Silloin Laikon kannalla
oli vain Paaskunta.
Uudenkaupungin Kalannissa syntynyt Anja Niemi aloitti
heti valmistumisensa jälkeen
Pelkosenniemen kunnansihteerinä. 040 733 7458
TOIMI NOPEASTI!
7
itt ym ään (30 00 mi n/k k)
Ensimmäiset 4 kk
= 12,90 ?/kk
24 kk sopimus (16,90 ?/kk/20kk)
YRITTÄJÄ, DNA KAUPASSA
PALVELEMME MYÖS SINUA!
SALO
Linjuri
Vilhonkatu 14
Ark. On häpeällistä, jos EUmaista löytyy solidaarisuutta
ja yhteishenkeä pankkien pelastamiseen, mutta ei köyhimpien kansalaisten tukemiseen.
Erityisesti taloudellisen kriisin
syvetessä on kaikki syyt jatkaa
ruoka-apua, sanoo Essayah.
Viime viikolla EU:n maatalousministerien kokouksessa
esitys säilyttää EU:n ruoka-
Sauvon uusi
hallintojohtaja
tulee
Pelkosenniemeltä
Valinta syntyi äänin 4?3.
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Pelkosenniemen kunnansihteeri, valtiotieteiden maisteri Anja
Niemi on valittu Sauvon kunnan uudeksi hallintojohtajaksi.
Kunnanhallitus teki valinnan
äänin 4?3. EU:n ruoka-apuohjelma
tarjoaa tukea noin 18 miljoonalle vähävaraiselle ihmiselle.
Ilman sopua tuki tippuisi ensi
vuonna lähes viidennekseen ja
vuonna 2013 lähes nollaan.
. Tammirahan edellytyksenä
on raamisopimuksen riittävä laajuus.
Valtakunnansovittelijan toimistosta poistui maanantaina tyytyväisiä miehiä. 24 kk:n määräaikainen sopimus (yht. Käyttö ulkomailla
ja normaaliin teleliikenteeseen erillisen hinnaston mukaisesti. Tuotehinnat voimassa 31.10.2011 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää 1 kpl/ asiakas. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Ei jälleenmyyjille. Niemen valintaa
kannattivat puheenjohtaja Risto Ervelä (kesk.), Mariitta
Itälä (kesk.), Mari Kesälä (sd.)
ja Teuvo Möttö (kesk.).
Erkki Paaskunta (kok.),
Katri Knuutila (kok.) ja Mika
Rauhala (kd.) olisivat halunneet valita varasijalle jääneen
filosofian maisteri Outi Laikon. 552,50 ?). Sisältää 3000 min/kk puhetta DNA ?matkapuhelinliittymiin 12 kk:n ajan. Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Risto Alanko (vas.), Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne ja Metalliliiton puheenjohtajan
Riku Aalto kertoivat yhdessä teknologiateollisuuden lakon loppumisesta.
?Kolme työnantajan päättämää
koulutuspäivää tulee, yksityiskohdista sovitaan myöhemmin kolmikantaisesti.
PEUKUN ARVOISIA
HANKINTOJA.
apu nykyisellään tyssäsi Saksan, Iso-Britannian, Ruotsin,
Tanskan, Alankomaiden ja
T?ekin vastustukseen. Korotus
muodostuu 1,3 prosentin yleiskorotuksesta ja 0,6 prosentin paikallisesta
erästä.
?Tammikuussa maksetaan
myös ylimääräinen 150 euron kertapotti, jos työsuhde on jatkunut
tauotta tästä lokakuusta lähtien.
Osa-aikaisille kertaerä maksetaan
erikseen. Muiden alojen neuvotteluille jää nyt
tilaa ja aikaa.
Maan hallitus arvioi marraskuun lopulla raamisopimuksen
kattavuutta. hinta sopimuskaudella väh. Ylempien toimihenkilöiden YTN:n teknologiateollisuuden suuria yrityksiä koskeva lakonuhka on yhä päällä.
Lakko uhkaa alkaa ensi tiistaina, ja YTN odottaa kutsua sovitteluun vielä tällä viikolla.
Essayah vetoaa
EU:n ruoka-avun
jatkamiseksi
Kristillisdemokraattien europarlamentaarikko Sari Essayah on tyrmistynyt siitä,
etteivät EU-maat ole päässeet
sopuun ruoka-avun jatkumisesta. Toivon, että pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vie
tämän toivomuksen jo keskiviikon huippukokoukseen, sanoo
Essayah.
Essayah teki kesällä ruokaapuohjelman tilanteesta kirjallisen kysymyksen komissiolle.
(SSS)
Samsung Galaxy S II
+
Kevyt ja ohuin kosketusnäytöllinen
älypuhelin 8 megapikselin kameralla
ja Android ?käyttöjärjestelmällä.
UUTUUSVÄRI Ceramic White
nyt myymälöissämme!
Maria Lund
Olen asunut jo vuoden uudessa
Älvsbytalo-kodissani.
Voin lämpimästi suositella
Älvsbytaloa kaikille!
Lisätietoja talomalleistamme sekä hinnoista
saatte myyntiedustajaltanne.
Puhelin ilman liittymää 498 ?
Mu ka na pu he lut vu od eksi
yli 2 mi ljo on aan DN A ?li
Edullisempi asiantuntijaliike.
NYKYINEN HINNASTO VOIMASSA 31.10. Enimmäisnopeus on
saavutettavissa rajoitetusti 3G-verkossa. samanaikaisten käyttäjien määrästä, yhteyden laadusta ja tietokoneesta. DNA Mokkula MF-60, paras mahdollinen nopeus 3G-verkosta 21Mbit/s
asti 24 kk:n sopimuksella (sis. Ei puhelinvarauksia. + 317,60 . = 476,60 ?.Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja
samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tilattuja liittymiä eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. Yksityiskohdista sovitaan kolmikantaisesti toukokuun loppuun
mennessä.
Pituudeltaan Pron, Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden sopimus on kaksivuotinen.
Rinteen mukaan sopimus tuo
kaikille työehtosopimuksen piirissä oleville samanlaisen vähimmäisansion kehityksen.
Jos paikallista sopua ei synny,
joulukuussa palkat nousevat
2,4 prosenttia taannehtivasti
lokakuun alusta lukien. /min&kpl, puheluissa minuuttiveloitus. Kahden Lapissa vietetyn vuoden jälkeen hän haluaa
palata takaisin Varsinais-Suomeen.
??Hain Sauvoon, koska se
vaikuttaa mielenkiintoiselta
pieneltä kunnalta ja halusin
etelämmäksi, 28-vuotias Niemi
kertoo.
Hän aloittanee työnsä Sauvossa vuoden vaihteen jälkeen.
Kunnan nykyinen hallintojohtaja Sami Suikkanen siirtyy
Pöytyän kunnan kehitysjohtajaksi marraskuun alussa.
Sauvon kunnan hallintojohtajan virkaa haki 14, joista kunnanhallitus haastatteli kuusi.
Raamien
mukainen paperi
Lehtikuva/Markku Ulander
?Teknologiateollisuuden kaksivuotinen sopimus pysyy keskusjärjestöjen sopimissa raameissa.
?Palkankorotusten suuruudesta, ajankohdasta ja toteutuksesta aloitetaan neuvottelut työpaikoilla.
?Jos ratkaisua ei synny 15.
joulukuuta mennessä, maksetaan
lokakuusta alkaen 2,4 prosentin yleiskorotus. DNA Liikkuva Laajakaista L 9,90 ?/kk/4 kk, 13,90 ?/kk/20kk + DNA Mokkula MF60 3 ?/kk = 389,60 ?). Tarvasjoella asuva Laikko
jäi varasijalle myös puolitoista
vuotta sitten, kun kunnanhallitus valitsi virkaan Sami Suikkasen. Tämä pysyy hyvin tämän
raamisopimuksen puitteissa.
Lonka uskoi, että teknologian
sopu helpottaa nyt muiden alojen pääsyä sopimukseen. Paikallista erää korotuksissa on tänä
vuonna 0,8 ja ensi vuonna 0,6
prosenttia.
Valtakunnansovittelijan pöytä
ei tullut vielä maanantai-iltana
puhtaaksi. Lisätiedot www.dna.fi
* Lähde: Omnitele Oy, 3G-verkkojen tiedonsiirtonopeuksien vertailu, lokakuu 2011.. 040 748 8572
Pasi Kiilunen | Puh. 24 kk:n jälkeen laajakaistasopimus on voimassa toistaiseksi hinnaston mukaisella hinnalla. F I
SSS internetissä:
SSS internetissä: http://www.sss.fi
http://www.sss.fi
PELIAIKAA KE KLO 19 ASTI MYYNTIPISTEISSÄ JA VEIKKAUS.FI/VIKINGLOTTO
Asiakaspalvelunumero
044 033 8000
ark. Jos se on riittävä,
hallitus toteuttaa lupaamansa
veronalennukset ja muut toimet.
Pöytää siivottiin
etukäteen
Teknologiateollisuuden varatoi-
mitusjohtaja Risto Alanko oli
hyvillään siitä, että lakko jäi
lyhyeksi ja sopu löytyi nopeasti.
Hän piti hintaa kuitenkin varsin kalliina.
Nopeaan ratkaisuun auttoi
Alangon mielestä se, että asiat
oli jo pitkälle liittotasolla sovittu, ja sovittelijalle jäi lopulta
työtä varsin vähän.
Tupomieheksi Alanko ei tunnustautunut, vaikka toivoikin
raamiratkaisun etenevän,
??En sinänsä usko sen tyyppiseen tulevaisuuteen työmarkkinoilla.
Teknologiateollisuus pitää
tärkeänä, että sopimus mahdollistaa paikallisen sopimisen
yrityksissä niiden taloudellista
tilannetta vastaavasti.
Metalliliiton puheenjohtaja
Riku Aalto kertoi, että liiton
valtuuston 56 jäsenestä ehkä
kaksi tai kolme kirjauttaa ratkaisusta eriävän mielipiteen.
Muut olivat yksimielisesti sopimusesityksen takana.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne katsoi
ratkaisun edistävän sitä, että
yhtenäinen sopiminen tulee yhteiskuntaan takaisin.
Osapuolten kesken oli riitaa
sekä palkankorotuksista että
koulutuspäivistä. A L V S B Y T A L O . Ensi
vuoden marraskuussa tehdään
1,9 prosentin korotus. Se koostuu 1,6 prosentin
yleiskorotuksesta ja 0,8 prosentin
paikallisesta erästä.
?Jos paikallisesta erästä ei
synny sopua, se jaetaan kaikille yleiskorotuksena.
?Ensi vuoden marraskuussa palkat nousevat 1,9 prosenttia. Vielä viime torstaina
kaikkien osapuolten hylkäämä
sovintoesitys kelpasi nyt hieman palkkarakenteen osalta
korjailtuna.
Suomen keskeiset metallialan
vientiyritykset pysäyttänyt
lakko ehti kestää neljä päivää.
Työntekijät palaavat töihin viimeistään keskiviikkona kello
14.
??Perälautaa hieman korjailtiin tässä toisessa sovintoesityksessä, ja ratkaisu löytyi siitä, valtakunnansovittelija Esa
Lonka kertoi. Onni M jatkuu 24 kk:n jälkeen toistaiseksi voimassaolevana hinnaston mukaisilla hinnoilla. hintaiset kotimaan puhelut ja tekstiviestit 0,069 . 3G-verkon ulkopuolella EDGE- ja GPRS -nopeudet. ASTI
NYKYINEN HINNASTO VOIMASSA 31.10. Norm. Kolme työnantajan päättämää koulutuspäivää tuli sopimukseen. ASTI!
W W W. 10-19, la 10-18
Esimerkkilaskelmassa Samsung Galaxy SII (20 ?/kk) + DNA Onni M (2,90 ?/kk) yhteishintaan 22,90 ?/kk, avaus 2,90 ?
Punaisia päin en aja
koskaan, Pistemaa sanoo.
Päiväsakko
vai rikesakko?
Punaisia päin ajamisesta ei
selviä isällisellä nuhtelulla. Kolmanneksi yleisin on ylinopeus. 74000 km
24.980
19.980
DIESEL
Peugeot 407 Premium 1.6 HDi
110 FAP 2009 aj. Turvavyöstä sanotaan, että yleensä käytän, mutta nyt se vaan unohtui, Suomela kertoo.
. Volkswagenin Kupla-henkilöautoon mahtui Australiassa 17 Kuplaharrastajaa. Autoilijalle tuli maksettavaa 50 euroa.
Suomela ja Lepistö kaartavat seuraavaksi partioautonsa
Mariankadun ja Annankadun
risteykseen, SSO:n viljasiilon
varjoon. Uusi
maailmanennätys on syntynyt. Kuplan nykyversioon
New Beetleen ahtautumisennätys on
27 henkeä vuodelta 2001.
Ennätystä tavoiteltaessa autot eivät
ole olleet ajossa. Jotenkin se ylinopeus tuntuu enemmän rikkeeltä, Pistemaa puntaroi.
Seppo Suomela korostaa, että
punaisia päin ajamisesta voi
lähteä saman tien ajokorttikin.
Se ei ole edes kovin tavatonta.
. Punavalo on paha. lokakuuta 2011
Autoilu
VW
Kaikkea se saksalainen keksii. 58000 km
26.900
DIESEL / AUTOMAATTI
*Riittää, että auto ajallaan katsastettu
ja ajokuntoinen.
Koskee yli 5000. 100000 km
9.880
2003 aj. Ahtautumisennätyksestä
vastasi Volkswagenin tiedotusosaston henkilökunta Wolfsburgissa.
Ahtautumisennätyksiä on tehty ennenkin. 1500* euroa
AUTOMAATTI
DIESEL
/ REK 7 HLÖ
Honda CR-V 2.0i Elegance
Plus 4wd 2007 aj. Ja 99-prosenttia asiakkaista sanoo takapenkiltä noustuaan kiitos. 60000 km
12.980
11.990
2004 aj. Sen jälkeen
tulee turvavyön käyttämättä
jättäminen. Sekin oli parkkisakko, ja siitä on todella paljon
aikaa. Sakon suuruus riippuu
autoilijan tuloista.
Pistemaa on aavistuksen
yllättynyt, kun kuulee, että
esimerkiksi pienestä ylinopeudesta selviää huomattavasti
pienemmällä sakolla kuin punaisia päin ajosta.
. autoja.
DIESEL
Ford MONDEO 2,0 TDCi 140 DPF Citroen C5 HDi 110 Dynamique
Trend DesigN 2010 aj.118000 km
Sedan 2008 aj. 202000 km
Chrysler SEBRING 2.4 A4 LE
Autos 2006 aj. Rike on arvioitu sellaiseksi, että
sakko kirjoitetaan päiväsakkoina. Maanantai-iltapäivällä Seppo Suomelan ja Minna Lepistön ei kuitenkaan tarvinnut sakkoja autoilijoille
kirjoittaa.
Sakkolaskuri, kuukausitulot 3?300 euroa
Sakon summa on vain suuntaa-antava, ja se voi vaihdella
muun muassa olosuhteiden ja huollettavien määrän mukaan.
Päiväsakon liukuma on +/- 2?4.
?Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, 20 päiväsakkoa, 1?000 euroa
?Suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittaminen pysähtymättä,
12 päiväsakkoa, 600 euroa
?Punaisen liikennevalon noudattamatta jättäminen, 10 päiväsakkoa,
500 euroa
?Väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättäminen, 10 päivä-
sakkoa, 500 euroa
?Ylinopeus 25 km/h, rajoitus enintään 60 km/h, 14 päiväsakkoa, 700 euroa
?Ylinopeus 25 km/h, rajoitus yli 60 km/h, 12 päiväsakkoa, 600 euroa
?Ylinopeus 16-20 km/h, rajoitus enintään 60 km/h, rikesakko, 115 euroa
?Ylinopeus 16-20 km/h, rajoitus yli 60 km/h, rikesakko, 100 euroa
?Suuntamerkin antamatta jättäminen, rikesakko, 50 euroa
?Turvavyön käyttämättä jättäminen, rikesakko, 35 euroa
Lähde: www.poliisi.fi. Yleisin
toteamus on, että en huomannut tai en tajunnut. Siinä ei enää neuvotella.
Autoilijat tuntuvat kyllä aika
hyvin tietävän missä kohtaa raja menee, Suomela sanoo.
Sakkolapun käteensä saaneet
autoilijat harvoin purnaavat tilanteesta. Eivät asiakkaat juurikaan
mitään selittele. Punaisia päin
ajetaan paljon, mutta sitä on
vaikeampi valvoa, Suomela arvioi.
Kiitosta
sakoistakin
Turvavyön käyttöpakon laiminlyönnistä lankeaa 35 euron
rikesakko. Olen saanut eläissäni vain
yhden sakon. Ylinopeudesta selviää 70?115 euron rikesakolla,
jos ylitys on pieni. Liikenteessä olevan
ajoneuvon suurin sallittu matkustajamäärä löytyy rekisteriotteesta. (SSS)
Vanhoilla
vihreillä voi
lähteä ajokortti
SSS/Sami Kilpiö
Kännykkä, turvavyö ja
ylinopeus sakotussyiden kärjessä.
Miiro Koivula
Salolaisautoilija saa rikesakon.
Ylikonstaapeli Seppo Suomela ja vanhempi konstaapeli
Minna Lepistö ovat huomanneet kännykkä korvassa ajelleen kuskin.
Näky on kovin tuttu ja yleinen. Rike on tapahtunut
eikä selittely auta.
. Neljän hengen 3,54 metriä pitkään, 1,64
metriä leveään ja 1,48 metriä korkeaan autoon mahdutettiin yhteensä
16 ihmistä: kaksi matkatavaratilaan,
yksi kojetaulun päälle, seitsemän takapenkille, neljä etupenkille ja kaksi
Vinkkaa
juttu!
n Teematoimitus
Liisa Käiväräinen (02) 7702 323
Pia Viman (02) 7702 219
autoilu@sss.fi
Montako ihmistä mahtuu pieneen kaupunkiautoon?
jalkatilaan. Siitä on hyvä tarkkailla liikennettä vilkkaassa valoohjatussa risteyksessä.
Salolainen Lea Pistemaa
kääntää henkilöautollaan kohti rautatieasemaa. Kaikki sujuu tyylikkäästi liikennesääntöjen mukaan.
. 103000 km
PP-AUTON
PAKETTIAUTOVIIKKO
alueen monipuolisin valikoima.
24.-29.10.
kahvitarjoilu! tervetuloa!
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
075 3040 5110
Huolto
075 3040 5130
Varaosat
075 3040 5140
www.ppauto.fi
ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14
ma-pe 7.30-17
ma-pe 7.30-17
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
Puhelun hinta: 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min.
SSS internetissä:
SSS internetissä: http://www.sss.fi
http://www.sss.fi
Anttilan kulmalla ajetaan usein päin punaisia. Siinä on
aina joku toinenkin vaarassa.
Ja kun sitten vanhoilla vihreillä mennään, niin vielä painetaan lisää kaasua, ja vauhti
kasvaa. On näistä
korttejakin otettu, Suomela sanoo.
Suomalaisen palkansaajan
keskituloilla (3?300 euroa) punaisia päin ajamisesta saa 500
euron sakon.
. 88000 km
Skoda OCTAVIA 1.6 Amb Combi Peugeot 307 XR 1.6 5d
Volkswagen BORA 1.4 Firstline
8.290
6.880
14.980
8.980
Nissan NOTE 1.4 Visia 5d
2006 aj. 21 kilometrin ylityksestä mennään jo päiväsakkojen puolelle.
. Se tekee tilanteesta
entistä pahemman. 183000 km
Ford MONDEO 2.0TDCi 130
Limit Sportb. Kännykkään puhuminen on
yleisin sakotussyy. 40 kilometrin ylitys on sitten
jo sellainen, että siitä lähtee ajo-
kortti. Vain
yksi punainen Volkswagen ajaa
risteyksen läpi surutta vanhoilla vihreillä.
Hyvitys autosta kuin autosta
väh. Suomalainenhan
kiittää aina kun saa jotain,
Suomela hymyilee.
Parinkymmenen minuutin
aikana autoilijat ovat varsin
kuuliaisia Mariankadun ja Annankadun risteyksessä. Tämän ennätyksen rikkoivat kuitenkin 2010 kentuckylaiset
Kupla-fanit, joita pikkuautoon ahtautui 20 henkilöä. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Kyllä he tietävät mitä ovat tehneet. 198000 km
Fiat CROMA 2.2 Comfort Wag
2006 aj. 2007 aj. 90000 km
6.980
2000 aj. 52000 km
18.980
DIESEL
AUTOMAATTI
Jeep CHEROKEE 2.4 Sport M6
Business 2006 aj
AJA. moo?orien maailmasta.
Teema julkaistaan Salon Seudun Sanomissa 1.11. Vanhempainyhdistys saa opettajilta
apua kotitehtävien järjestämisessä.
??Tarvittaessa lakko kestää
pitempäänkin. Kaupunginhallituksen
hyväksymä ohjelma linjaa,
että kaupunki huomioi vuosittain korotetun kiinteistöveron
mahdollisuuden. Lakko jatkuu toistaiseksi
Suomen Vanhempainliitto tukee lakkolaisia. SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
PERHEFARKKU i30
Paalupaikalla
Salon Seudun Sanomien
verkkosivut,
www.sss.fi/
minna.filppu@sss.fi
www.sss.fi/autoilunmaailma
KOE. 721 2100
www.salonautotalo.fi
Someron kaupunginhallitus
haluaa miettiä yhdistysavustusten jakosääntöjä. + arvioitu autovero
3.845,86 . Valitse bensa tai diesel,
automaatti tai manuaali . Kulutus 4,2-6,9 l/100 km. Aikataulua en arvaile,
Vähänkyrön kunnan tekninen
johtaja Saara Vuorinen kertoi
maanantaina.
Tiistaina kunnan sisäilmatyöryhmä järjestää oppilaiden
vanhemmille ja koulun henkilökunnalle tilaisuuden koulurakennuksen tilasta.
Lakon aikana opetus on vanhempien vastuulla. Lapin,
Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kaakkois-Suomen
osuus vastaanotosta on kolmen
viime vuoden aikana noussut
noin kolmannekseen.
Vähiten pakolaisia ottavat
alueista vastaan Etelä-Pohjanmaa ja Satakunta. Entistä useammin pakolaiset järjestävät asuinpaikkansa itse. (02) 77021
telua varten oli perustettu erillinen työryhmä ensimmäisessä
lautakuntakäsittelyssä.
Kaupunginjohtaja Leo Haltsosen päätösesitys olisi jättänyt nykyisin käytössä olevan jakotavan voimaan, koska hänen
mukaansa avustettavat kohteet ja tarkoitukset poikkeavat
toisistaan siinä määrin, ettei
yhteisiä, koko kaupunkia koskevia sääntöjä voi käytännössä
toteuttaa.
kenne.
Ohjelmassa todetaan, että kaupungin on hankittava
ajoissa maata keskeisiltä kasvusuunnilta, jolloin palvelujen järjestäminen on kunnalle
edullisinta.
Vähintään kahden
vuoden tarpeisiin
Maapoliittisen ohjelman mukaan kaupungilla pitää olla
omakotitonttitarjontaa vähintään kahdella eri tyyppisellä
alueella ainakin kahden vuoden arvioituun tarpeeseen.
Asuinalueet kaavoitetaan pääsääntöisesti palvelujen läheisyyteen. HYUNDAI i30.
Hyundai on laadukkain automerkki. Arvo yli 1.200 ?.
KOEAJOLAHJANA
SATEENVARJO!
i30 WAGON MALLISTO ALKAEN 18.795,86 ?
i30 Wagon 1.4 Classic autoveroton hinta 14.950,00 . Lähteinä olivat sisäministeriön ja Maahanmuuttoviraston tiedot.
Pakolaisten vastaanotto on
valtion tukemaa, mutta vapaaehtoista. ja
siihen voi julkaisupäivästä alkaen tutustua vapaas?
osoi?eessa www.sss.?/autoilunmaailma
?:
L????????. vakiovarusteena on aina viiden
vuoden takuu ilman kilometrirajaa, tieturva ja kuntotarkastukset.
Tervetuloa kokemaan se itse.
NOPEAN OSTAJAN LISÄETU
Osta Hyundai i30 nyt, saat talvirenkaat + lohkolämmittimen
+ tavaratilan kaukalomaton erikoishintaan. Se palautti
valmisteluun sivistyslautakunnan käsittelemän vastauksen
sosialidemokraattien valtuustoaloitteeseen, jossa vaadittiin
kaupungin myöntämien kulttuuri- ja liikunta-avustusten jakoperiaatteiden uudistamisesta.
Hallitus haluaa pohtia jakosääntöjä ja selvittää itselleenkin
monesta tuutista myönnettävien avustusten jakokuvioita.
Järjestöille jaetaan vuosittain
avustuksia kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan, elinkeinolautakunnan ja sivistyslautakunnan määrärahoista. Lakko
johtuu samassa rakennuksessa
olevien koulujen homeongelmista.
Valtaosa Tervajoen ala-asteen
ja Köpingin erityiskoulun oppilaista ei tullut maanantaina
kouluun, koska vanhemmat kyllästyivät odottamaan kunnan
päätöksiä tilanteen korjaamiseksi. klo 12 mennessä osoi?eeseen ilmoitukset@sss.?
Ota yhteys ilmoitusmarkkinoin?imme p. Kunnan maankäytön päätavoitteena on varmistaa kysyntää
vastaava kohtuuhintainen
tonttitarjonta ja turvata suunnitelmallinen yhdyskuntara-
asko.lehtonen@sss.fi
Salo puoltaa kolmea kaupungissa vireillä olevaa ryhmäkotihanketta.
Tyvene Oy, Lännen YH-asunnot Oy ja ET-Hoivakiinteistöt
Oy tarvitsivat kaupungin puol-
tavan lausunnon, jotta ne voisivat edelleen hakea rakentamiselle avustusta ja korkotukea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta ARA:lta.
Vaikka kaupunki suhtautuu
yritysten suunnitelmiin suopeasti, se ei kuitenkaan sitoudu ostamaan niiltä palveluita.
1,5 miljoonan
jalkapallokentän
verran
uutta metsää.
Joka vuosi.
-teema
innostava lukupake. Vanhemmat haluavat nyt nopeita ratkaisuja,
Rimpeläinen sanoo.
Rimpeläisen mukaan osa oppilaista on oireillut huomattavan
paljon.
??Kun homekouluasia on noussut pinnalle, vanhemmat tajuavat mistä lasten oireet johtuvat.
Itä- ja Pohjois-Suomi
ottavat entistä
enemmän pakolaisia
Uusiutuva, kierrätettävä . Leikki
lasten ja koulun henkilökunnan
terveydellä on loputtava. lokakuuta 2011
Tiesitkö, että Euroopan metsien määrä kasvaa
puolentoista miljoonan jalkapallokentän verran joka vuosi?
Siis kokonainen Uudenmaan maakunta lisää metsää vuosittain.
Metsä uusiutuu luonnostaan. Ne tulisivat käyttöön
joululoman jälkeen, kertoo vanhempainyhdistyksen hallitusta
johtava Merja Rimpeläinen.
Asiaa ei ole vielä päätetty.
Kunta on jättänyt väliaikaisista
opetustiloista tarjouspyynnöt,
joiden määräaika umpeutui
maanantaina.
??Asia menee kunnanhallituksen ja mahdollisesti lautakuntien kautta valtuuston päätettäväksi. Kaupunginhallitus jakaa seuroille
myös markkinointisopimuksiin
perustuvia rahoja.
Sosialidemokraattien val-
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Someron uusi maapoliittinen
ohjelma ottaa esille mahdollisuuden määrätä rakentamattomille asemakaavatonteille
muita korkeampi kiinteistövero. Kaikkiaan
kuntiin muutti tuona aikana
34?000 pakolaista. Tästä koko ajan
lisääntyvästä ja uusiutuvasta luonnonvarasta
valmistettu paperi on lisäksi aidosti kierrätettävää.
Painotuote välittää kestävää viestiä.
Voit hyvällä omallatunnolla nauttia siitä.
Lännen YH-asunnot suunnittelee muistisairaiden vanhusten ryhmäkotia Pahkavuoreen Helsingintielle, ETHoivakiinteistöt Ollikkalaan
Nohterinkujalle ja Tyvene Oy
Viitanlaaksoon Niittykukantielle.
Jos kaikki hankkeet toteu-
tuvat, Saloon tulee 150 uutta
hoitopaikkaa.
ARA:n rahoituslakimies
Kimmo Drotár totesi Salon Seudun Sanomille (SSS
22.10.), että hakemukset voivat jäädä ilman avustusta,
jos kaupunki puoltaa jokaista,
mutta ei sitoudu mihinkään.
Vanhempainliitto vaatii
homekoulujen korjausta
Vähäkyrön kahden koulun
oppilaat lakossa.
STT | MIKKO NIILES
Suurin osa kahden koulun oppilaista on lakossa Vähäkyrön
kunnassa Pohjanmaalla. = 19.395,86 ?. (STT). 5000????
????.
P?????, S????, K????
Ilmoitusaikataulut: Ilmoitus?lavaraukset viimeistään
pe 28.10. Tarjoamme
yhteystiedot alueemme merkkiliikkeisiin ja
mahdollisuuden antaa palautetta autoliikkeille. Erityisesti panostetaan kyläalueiden säilymiseen
asuttuina ja mahdollisina elinkeinojen harjoittamiseen.
Salo puoltaa yksityisten
yritysten ryhmäkotihankkeita
Tilaa Salon Seudun Sanomat
kätevästi osoitteesta
www.sss.?/tilaajapalvelu
Moo?ori Plus on monipuolinen ja
tuustoaloitteen mukaan yhdistysavustusten jakoa ohjaa
monimutkainen ja epäselvä
pisteytysjärjestelmä, joka pitäisi uusia niin, että se jättäisi
mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa.
Sivistyslautakunta totesi vastauksessaan, että avustukset
voidaan myöntää jatkossakin
poliittisin perustein, sillä niihin
turvauduttiin myös tänä vuonna, vaikka avustusten valmis-
Someron uusi maapolitiikka nostaa esille
rakentamattomien tonttien verottamisen
SSS | Asko Lehtonen
tiistaina 1.11.
9
Someron kaupunginhallitus haluaa miettiä
yhdistysavustusten jakoa
SSS | Minna Filppu
(+ tk 600 . Kuvan auto erikoisvarustein.
Starttaa Autoilun Maailmaan
,OPDQ NLORPHWULUDMDD
www.hyundai.fi | TERVETULOA LAADUKKAIDEN AUTOJEN MAAILMAAN!
SALON AUTOTALO
Täyden palvelun autotalo
Perniön Auto Smolander Oy
Sivustolta löydät auto- ja liikenneaiheiset
jutut ja tuoreimmat autoesittelyt. ?. Ei siis ihme, että i30 on löytänyt
tiensä suomalaisten suosikiksi. alue on vuoden 1950
jälkeen kasvanut yli 30 prosentilla. Lue suositut Auto ja Liikenne sekä
Moottori Plus -liitteemme vapaasti näköislehtinä. Autoilun Maailma on tehty juuri sinulle, joka olet kiinnostunut autoista.
ja koe mukavia ja hyödyllisiä hetkiä
verkkosivujemme parissa.
Meriniitynkatu 8
puh. Emme
toivo koululakkojen yleistymistä.
Tervajoen koulussa on noin
130 ja Köpingissä vajaat 20
opiskelijaa sekä opettajaa.
??Kunta on lupaillut meille
alustavasti parakkeja koulutiloiksi. Niihin on
muuttanut 2000-luvulla yhteen-
sä parisataa pakolaista.
Suurin osa pakolaisista hakeutuu yhä pääkaupunkiseudulle.
Lehti selvitti, mihin kuntiin
pakolaiset ovat muuttaneet
vuodesta 1992 tämän vuoden
elokuun loppuun. Myös teollisuudelle ja
tuotantotiloille on oltava valmiiksi kaavoitettuja tontteja
logistisesti suotuisilla alueilla
vähintään kahden vuoden arvioitua tarvetta vastaava määrä.
Somero haluaa pitää myös
haja-asutusalueet elinvoimaisina, joten niiden rakentamismahdollisuudet aiotaan
säilyttää. Malliston CO2-päästöt
110-162 g/km. = 19.395,86 ?)
Tiistaina 25. + tk 600 . Vero vauhdittaisi tonttien rakentamista
alueilla, joille on rakennettu
kunnallistekniikka.
Viimeksi vuosi sitten kau-
punginvaltuusto äänesti 23?12
kumoon ehdotuksen kahden
prosentin kiinteistöveron määräämisestä rakentamattomille
rakennuspaikoille.
Someron kaupunginhallitus
päätti pyytää lautakunnilta
lausunnot vasta valmistuneesta maapoliittisesta ohjelmasta,
joka sisältää maanhankinnan
ja kaavojen totuttamisen tavoitteet ja toimenpiteet. = 18.795,86 . Suuri saksalaisen
laatututkimus sen vahvisti. Liiton mukaan
tilanne voi kärjistyä muuallakin
kuin Vähässäkyrössä.
??Homekoulut on pantava heti käyttökieltoon ja korjattava.
Valtion on osoitettava riittävä
tuki kunnille, ja kuntien pitää
aloittaa korjaukset viipymättä,
sanoo liiton toiminnanjohtaja
Tuomas Kurttila.
Kurttilan mukaan Vähänkyrön lakko on selkeä viesti
valtiolle nyt, kun ensi vuoden
talousarviosta ollaan leikkaamassa koulurakennusten kunnostamiseen tarvittavia rahoja.
??Vanhemmat lähettävät vakavan viestin päättäjille. ja kestää vertailun.
www.twosides.fi
Kestävin
viesti
painetaan
paperille
www.twosides.fi
Suomen kunnat tarjoavat pakolaisille sijoituspaikkoja erittäin
vaihtelevasti, kirjoittaa maanantain Helsingin Sanomat.
Viime vuosina Itä- ja PohjoisSuomi ovat alkaneet jakaa
paikkoja ripeään tahtiin. Suomen maa-alasta
75 prosenttia on metsän peitossa
lokakuuta 2001
Ensimmäinen iPod-soitin.
Mac OS X -käyttöjärjestelmä
julkaisu samana vuonna
9. Ne olivat ihan liian monimutkaisia. Dow Jones
Industrial oli Helsingin pörssin sulkeutuessa
1990
Vinkkaa
uutinen!
Pörssiviikko alkoi nousussa Helsingissä ja
maailman suurissa pörsseissä. Siitä puolet syntyi sähköteknisessä teollisuudessa.
Sen jälkeinen käänne oli nopea.
Sähköteknisen teollisuuden
bruttokansantuoteosuus putosi kahdessa vuodessa kuudesta kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta ja Nokia
kamppailee markkinaosuudestaan.
Pohjolan laskelmien mukaan
tuottavuuden kasvu on jäämässä 1,4 prosenttiin. kertoo Jobsin
lahjakkuudesta. Isältään hän oppi perfektionismia; tontin aidasta piti rakentaa hyvin myös ne osat,
jotka eivät näy ulos.
Jobs jätti kuitenkin opintonsa
kesken, poimi itseään kiinnostavia kursseja ja lähti hippinä
vaeltelemaan Intiaan.
Jobsin itsepäisyys johti lopulta myös hänen ennenaikaiseen
kuolemaansa, vain 56-vuotiaana. (STT)
Hakkarainen
hakee jatkoa
Suomen Pankin
johtokunnassa
Avoinna olevaan Suomen
Pankin johtokunnan virkaan
ilmoittautui määräaikaan
mennessä viisi hakijaa.
Määräaikaisen johtokuntapestinsä päättävä pankinjohtaja Pentti Hakkarainen
hakee virkaa uudelleen.
Muut neljä hakijaa ovat
PhD Timo Auvinen, merkonomi Anne Metsälä,
MMT,DI Jalo Aminoff ja
tradenomi Risto Nurkkala.
Johtokunnan jäsenen määräaikainen virka on viisivuotinen. elokuuta
250
Exxonin maailman
Jobs eroaa Applen
214,01
arvokkaimpana
toimitusjohtajan paikalta
200
yrityksenä
6. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Euroopan unionin vanhojen jäsenmaiden bruttokansantuote
kasvoi nimittäin 1,2 prosentin
vauhtia 2000-luvulla, Pohjola
arvioi kirjassa.
Suomi, Ruotsi ja Irlanti olivat nopean kasvun kansantalouksina poikkeuksia tieto- ja
viestintäteknologian suuren
kasvuvaikutuksen ansiosta.
??Tämä uusi teknologia ei
kuitenkaan enää kiihdytä talouskasvua laitevalmistuksen
kautta. Bruttokansantuote kasvaa vielä
hitaammin, koska työpanos
pienenee.
Väestöennusteen perusteella työikäinen väestö pienenee
tällä vuosikymmenellä 0,4
prosentin vauhtia ja ensi vuosikymmenellä 0,1 prosentin
vauhtia.
kin Applen tuotteisiin ainutlaatuista helppokäyttöisyyttä,
joka madalsi monien ei-teknisesti suuntautuneiden ihmisten kynnystä käyttää teknologiaa.
Myös iPhonen kehitys lähti
Jobsin tyytymättömyydestä
sen ajan kännyköihin. Poikkeuksellinen
reaktio yritysjohtajan kuolemaan kertoo Jobsin vaikutusvallasta ja Applen herättämistä tunteista.
Walter Isaacsonin elämäkerta, nimeltään yksinkertaisesti ?Steve Jobs. Lähes kolme neljästä
matkustajasta tuli Pietarin
seudulta. 2020-luvulla talous kasvaa Pohjolan mukaan
keskimäärin 1,3 prosenttia
vuodessa.
Bruttokansantuotteen kasvuvauhdin laantuminen johtuu
Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistun tutkimuksen mukaan siitä, että
sähköteknisen teollisuuden
osuus kansantaloudessa pienenee.
Se puolestaan hidastaa tuot-
Suomi siirtyy hitaan kasvun aikaan
Bruttokansantuotteen kasvuvauhti vuosina 1951?2030
%
10
8
6
4
2
0
?2
?4
?6
?8
?10
1950
Vuosikasvu
Vuosikymmenen keskiarvo
Vuosien 1995?2008 keskiarvo
1960
1970
1980
1990
2000
2010
2020
2030
STT, lähde: Kansantalouden tilinpito ja omat laskelmat
Velkakriisi on jo saattanut
työntää euroalueen taantumaan. (STT?Reuters)
Suomen 1990-luvun alkupuolen laman jälkeinen kolmentoista vuoden vahvan kasvun
vaihe oli poikkeus sodanjälkeisen talouden kehitysurasta.
Bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvuvauhti on
hiljakseen hidastunut 1950-luvun alun viidestä prosentista
1,9 prosenttiin vuosina 2000?
2010.
??Kasvu oli laman jälkeen
Tuoreen kirjan mukaan Applen
perustaja oli kaamea pomo.
STT | NINA TÖRNUDD
Kun Applen perustaja Steve
Jobs kuoli lokakuun alussa
haimasyöpään, kantoivat fanit
kukkia ja kynttilöitä Applen
myymälöiden eteen ympäri
maailman. toukokuuta 1998
Ensimmäinen
iMac-tietokone
23. lokakuuta
150
Jobs menehtyy Kalifornian
Palo Altossa
100
2007
Apple lanseeraa
iPhonen
12/1980
Listautuminen,
3,59 dollaria
85
32,58
9,31
90
95
00
50
05
10
0
STT/Reuters
Venäläiset kantoivat Suomeen
650 miljoonaa euroa viime vuonna
STT | NINA TÖRNUDD
Yhdessä hyvä tulee.
tavuuskehitystä ja talouskasvua.
??Suomesta on kasvun osalta
tulossa tyypillinen eurooppalainen kansantalous. Nokiaa
ei kirjassa mainita, mutta Jobsin mielestä kaikki markkinoiden puhelimet olivat surkeita.
??Me istuskelimme usein juttelemassa siitä, kuinka paljon
me vihasimme kännyköitämme. Mahdolliset henkilöstövaikutukset toteutuvat tämän ja ensi
vuoden aikana. Indeksin pisteluku on painunut 47,2:een.
Alle 50 pistettä tarkoittaa talouden supistumista.
??Kaiken kaikkiaan tämä on
surkea raportti, ING-pankin
ekonomisti Peter Vanden
Houte arvioi.
Indeksi on verrattavissa 0,5
prosentin pudotukseen bruttokansantuotteessa, kertoo
tutkimuksen tehnyt Markittutkimuslaitos. Kenkien kohdalla ero ostohalujen
ja toteutuneiden ostosten välillä oli suurin.
??Voi olla, että korkojen korkeus ja kapeus ei aina oikein
tyydytä, Jaana Kurjenoja veikkasi.
Viime vuonna Venäjältä tehtiin Suomeen 2,6 miljoonaa
matkaa. Talous kasvoi keskimäärin 3,7
prosenttia vuodessa. Keskikasvu on kuitenkin
hidastunut vuosikymmen vuosikymmeneltä. Saatuaan Applesta potkut 1985 hän perusti NeXT-tietokoneyhtiön, jonka tyylikkäät
mutta kalliit tuotteet eivät
käyneet alkuunkaan kaupaksi.
Hän onnistui kuitenkin pelastamaan konkurssin par-
todella poikkeuksellista. Maanantaina julkaistu
euroalueen ostopäälliköiden
indeksi kertoo, että teollisuus
ja palvelualat supistuvat nopeammin kuin ekonomistit
ovat arvioineet.
Muun muassa Frankfurtin
ja Pariisin pörssit kääntyivät
plussalta miinukselle raportin
julkaisemisen jälkeen.
Indeksi on pudonnut alimmilleen sitten maaliskuun
2009, jolloin finanssikriisi oli
syvimmillään. Se
on enemmän rahaa kuin mitä
suomalaiset veivät Viroon, 390
miljoonaa.
Kulutus kasvoi edellisvuodesta viidenneksen.
Alkoholiostot
pieni yllätys
Suomesta tullaan ostamaan
erityisesti vaatteita ja kenkiä,
ruokaa ja juomaa, käyttö- ja
sisustustavaroita sekä kosmetiikkaa.
Myös alkoholia ostetaan, mitä
Kaupan liiton pääekonomisti
Jaana Kurjenoja pitää pienenä yllätyksenä.
??Taustalla täytyy olla laatu
ja valikoima, Kurjenoja arveli.
Palveluntarjoajien lisäksi
myös kenkäkauppa voisi palvella venäläisiä asiakkaita paremmin.
Jalkineiden tarjonta Suomessa ei oikein vastaa venäläistä
makua, ilmeni kyselyssä. lokakuuta 2011
Lyhyet
Turun Sanomien
kustantaja aloittaa
yt-neuvottelut
TS-Yhtymän emoyhtiö aloittaa yt-neuvottelut. New Yorkissa
kaupankäynti alkoi nousussa. Pohjolan mukaan Suomi on ollut Euroopan
suhdanneherkimpiä kansantalouksia.
Osaselitys ajanjakson alkuvaiheen nopeaan kasvuun löytyy sekä työn tuottavuudesta
että tehdyn työn määrän eli
työtuntien kasvusta.
1976
Steve Jobs ja Steve
Wozniak perustavat
Apple Computerin
1984
Esittelee Macintosh
128k PC:n
1985
Saa potkut Applelta
Steve Jobs
1955?2011
1986
Perustaa animaatiostudio Pixarin
1997
Palaa Applelle
pääjohtajan virkaan
2001
Esittelee iPodin
2003
Apple lanseeraa iTunesin
Suosituimpia tuotteita
Esittelyajankohta
6. Sanomalehti Turun
Sanomat ei ole neuvottelujen
piirissä.
TS-Yhtymä Oy julkaisee
Turun Sanomia ja vastaa
myös monista koko konsernia käsittävistä toiminnoista. Ateenan
pörssi päätyi 4,5 prosentin laskuun, kun
johtavien pankkien osakekurssit sukelsivat
yli 20 prosenttia. Taantuma
määritellään kuitenkin niin,
että talouden on supistuttava
kaksi vuosineljännestä peräkkäin.
Ostopäälliköiden indeksi
ennustaa tavallisesti varsin
tarkoin talouden lähiaikojen
kehitystä. Emoyh-tiöllä on vajaat
500 työntekijää.
Neuvottelujen perusteena on
markkinatilanteen huonontuminen. Pörssin vaihto kohosi 499 miljoonaan euroon. Mutta kirjassa piirtyy myös kuva kontrollifriikistä, joka sai itkuraivareita
ja haukkui ihmisiä ääliöiksi jos
ei saanut tahtoaan läpi.
Isaacson totesikin TV-kanava
CBS:n haastattelussa, ettei
Jobs ollut mikään unelmapomo, vaan saattoi olla ihmisille
todella ilkeä.
??Hän saattoi itse asiassa olla
yksi maailman huonoimmista
johtajista, Isaacson sanoi.
?Surkeita
puhelimia?
Tinkimätön asenne toi kuiten-
4,886
+3,82 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 2,121
3 kk 1,588
-0,001
+0,003
Talouden uusi kasvu voi
Pohjolan mukaan syntyä vain
toimintatapojen uudistamisen
kautta. Niissä oli sellaisia
ominaisuuksia, joista kukaan
ei saanut tolkkua, kuten osoitekirja, Jobs kertoo kirjassa.
Applen iPhone tuli markkinoille 2007 ja on tänä vuonna
ohittanut Nokian älypuhelimet
myyntimäärissä.
Jobsin asenne saattoi toisaalta johdattaa hänet myös metsään. Kun syöpä oli todettu, kieltäytyi Jobs pitkään leikkauksesta ja halusi hoitaa sairautta
vaihtoehtoisilla hoidoilla, paastoilla ja kasvisravinnolla. Uusi kausi alkaa ensi
helmikuun alussa.
Hakkarainen on ollut Suomen Pankin johtokunnan
jäsen vuodesta 2002 alkaen.
Johtokunnan varapuheenjohtaja hän on ollut vuoden
2008 alusta. tammikuuta 2007
Jobs esittelee ensimmäisen
iPhone-puhelimen
2004
Haimasyöpäleikkaus
Tammikuu 2010 iPad,
kosketusnäytöllä varustettu pieni tietokone
20.9.
Osakekurssi
2011
2009
413,45 400
Jää puolen vuoden
Päivittäinen päätössairauslomalle
kurssi, dollaria
5.10.
maksansiirron takia
350
2011
2010
9.8.2011
378,25
300
Apple lanseeraa iPadin
Apple ohittaa
hetkellisesti
2011, 24. Vastaajia oli 3?000.. (STT)
1980
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Kirsi Siekkinen (02) 7702 332
ti. Nokian osake päätyi
4,89 euroon, missä oli nousua 3,8 prosenttia.
Osakkeita vaihdettiin suhteellisen vilkkaas-
PÄIVÄN LUVUT
2000
Talous
Odotukset EU:n velkasovusta nostivat pörssikursseja
2010
10
Venäläiset ovat nousseet ylivoimaisesti suurimmaksi ja
eniten rahaa käyttäväksi ulkomaiseksi matkustajaryhmäksi
Suomessa.
Kaupan Liiton teettämän
tuoreen kyselyn mukaan tarjontaa voisi kuitenkin vielä
kehittää.
Esimerkiksi vuokramökeille
ja muille palveluille olisi enemmänkin kysyntää.
Kaikkiaan venäläismatkailijat käyttivät viime vuonna Suomessa 650 miljoonaa euroa. Koulutukseltaan Hakkarainen on kauppatieteiden maisteri ja varatuomari. Osakekurssit nousivat Helsingin
pörssissä 3,0 prosenttia. Myöhemmin hän myönsi tehneensä
tässä virheen.
Otavan julkaiseman kirjan on
suomentanut Helsingin Sanomien pitkäaikainen taloustoimittaja Jyri Raivio.
kaasti koko sodanjälkeisen
ajan. Sen aika on väistämättä ohi, Pohjola huomautti.
Uusi teknologia ei myöskään
kasvata pääomapanosta, sillä
laitteita on jo runsaasti käytössä.
Steve Jobs kulki omaa
tietään hautaan asti
Alkoholia ostetaan, mutta
sopivia kenkiä ei aina löydy.
* Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettaessa
lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,0595 euroa/minuutti,
matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu+ 0,1704 euroa/minuutti.
+3,02 %
Euroalue saattaa olla taantumassa Laman jälkeinen kiihdytys oli poikkeus
Tarjoamme
sinulle parhaat
keskittämisedut.
Tule asiakkaaksi.
Salon Osuuspankki tarjoaa
kattavimmat pankkipalvelut
sinun ja perheesi tarpeisiin.
Varaa aika, puh. Kaikki pörssin vaihdetuimmat yhtiöt
olivat nousussa.
Nousua kirjattiin maanantaina sekä Aasian
että Euroopan markkinoilla. OMXH-hintaindeksi
kohosi 5?713 pisteeseen. Osakekauppaa käytiin nouseviin kursseihin. Tuottavuuden tuleva
kasvu on siksi tieto- ja viestintäteknologiaa paljon käyttävien alojen varassa.
??Näitä ovat muun muassa
rahoitus ja vakuutus, liike-elämää palveleva toiminta, kauppa sekä julkiset palvelut, sanoi
Pohjola.
Palvelujen tuottavuuden kasvussa Suomi ja muu Eurooppa
eivät ole pärjänneet Yhdysvalloille.
Teknologiapolitiikan tavoitteeksi tuleekin Pohjolan mukaan asettaa tuottavuuskasvun hidastumisen kääntäminen kiihtyväksi.
Vuosina 2000?2008 työn tuottavuus kasvoi 1,8 prosenttia
vuodessa, mistä kaksi kolmas-
osaa tuli teknologian kehityksestä. (STT)
Vaasan Oy
aloittaa
yt-neuvottelut
Jyväskylässä
Vaasan Oy ilmoitti maanantaina aloittavansa yt-neuvottelut
Jyväskylän leipomossa. Kaksi kolmasosaa
vierailijoista teki päivämatkoja.
Lappi
kiinnostaa
Useimmiten venäläiset matkailijat käyvät pääkaupunkiseudulla ja Itä-Suomessa.
Lapissa oli kyselyn mukaan
käynyt vain yhdeksän prosenttia, mutta kiinnostuneita oli
tuplasti.
??Lapista selvästi haaveil-
laan, Kurjenoja sanoi.
Kurjenoja kehottaa suomalaisia yrittäjiä pitämään tarjonnasta huolta, sillä venäläisiä
matkailijoita vokotellaan muuallekin.
Esimerkiksi Tukholmaa
markkinoidaan nyt pietarilaisille aktiivisesti, Kurjenoja
kertoi.
Kilpailua tulee myös Pietarin
seudulta, jossa kauppa ja tarjonta kehittyvät.
Ulkomaiset tuotteet saattavat kuitenkin olla Pietarin
kaupoissa selvästi kalliimpia
kuin Suomessa.
Kysely toteutettiin Pietarin
alueella nettikyselynä kesäkuussa ja syyskuussa. 010 255 1372*,
ja tule keskustelemaan.
5712,86
Tutkija: Suomen talous siirtyy
kriisistä hitaan kasvun aikaan
1970
talous@sss.fi
OMX Helsinki
0,8 prosentin ja Nasdaq 1,9 prosentin nousussa.
Kreikassa tiedot mahdollisista velan lisäleikkauksista laskivat osakekursseja. Sijoittajat pelkäsivät pankeille koituvia lisätappioita. Neuvottelut voivat johtaa irtisanomisiin, lomautuksiin, muutok-
siin työtehtävissä ja mahdollisesti leipomotoiminnan lopettamiseen Jyväskylässä.
Vaasan Oy työllistää Jyväskylässä 52 henkilöä, joista 26
on kokoaikaista ja vakituista.
Neuvottelut pyritään saamaan valmiiksi joulukuun
puoliväliin mennessä. (STT)
STT | HEIKKI KARKKOLAINEN
Talouskasvu hidastuu lähivuosina selvästi enemmän
kuin yleisesti odotetaan, arvioi
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Matti
Pohjola.
Hän ennustaa, että kokonaistuotannon kasvu jää tällä vuosikymmenellä keskimäärin 1,2
prosenttiin. Kurssinousua
tukivat toiveet euroalueen velkakriisin ratkeamisesta. Tulevan
talouskasvun ennakoimisessa
avainkysymys on pystytäänkö tämä menestys toistamaan
vai jatkuuko kasvun hidastuva
trendi, huomauttaa professori
Matti Pohjola Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa.
Bruttokansantuotteen kasvu
on heilahdellut hyvin voimak-
Steve Jobs 1955?2011
taalla keikkuneen Applen, kun
hän palasi sen johtoon vuonna
1997.
Opinnot
jäivät
Yksityiselämässään Jobs oli syvästi kiintynyt adoptiovanhempiinsa, jotka uhrasivat paljon
lahjakkaan poikansa kouluttamiseksi. Talouden heikentyneet
näkymät ja tilattaville lehdille
kaavailtu yhdeksän prosentin
arvonlisävero rasittavat yhtiötä ja kaikkia konserniyhtiöitä
entisestään, sanoi Ketonen.
TS-Yhtymän tytäryhtiöissä
Hansaprintissä, Polytypoksessa, Salon Seudun Sanomissa ja Turun Tietokuvassa on
käynnissä omat yt-neuvottelut. Henkilöstön vähennystarve on toimitusjohtaja Mikko Ketosen
mukaan korkeintaan 60 työntekijää
Tulvissa on kuollut yli 350 ihmistä. Yhdysvallat perusteli ratkaisua
suurlähettiläs Robert Fordin
turvallisuudella.
Ford oli Yhdysvaltain ensimmäinen Syyrian-suurlähettiläs
viiteen vuoteen ja ehti olla
maassa tammikuusta lähtien.
Yhdysvallat ei arvioinut, milloin hän voisi palata Syyriaan.
Ford suututti Syyrian valtaapitävät osoittamalla julkisesti
tukeaan oppositiolle. Gaddafin heimo haluaisi haudata hänet
Sirteen, kuten hän toivoi testamentissaan.
Väliaikaishallinto haluaa
puolestaan salata hautapaikan, jottei se muodostu pyhiinvaelluskohteeksi.
DAMASKOS | STT?Reuters?AFP
Saksalaisyritystä
epäillään laittomista
asekaupoista Libyaan
Saksalaista Heckler & Koch
-yritystä epäillään laittomista
asekaupoista Libyaan. Parlamentin oli määrä
äänestää asiasta puoliltaöin
Suomen aikaa. Sisäministeriö ilmoitti,
että kuolleita oli löytynyt 264 ja
yli 1?300 ihmistä oli loukkaantunut.
Vaikeiden kulkuyhteyksien
päässä oleviin kyliin ei päästy
maanantaina ollenkaan, mutta
niissä tuhojen pelättiin olevan
erittäin pahoja.
??Rakennukset on tehty savi-
tiilistä, joten ne ovat muita alttiimpia järistyksille, kuvasi pääministeri Recep Tayyip Erdogan pikkukylien tilannetta.
Maanjäristys koetteli erityisen
pahoin Ercisin ja Vanin kaupunkeja, joissa pelastajat yrittivät
epätoivoisesti kaivaa ihmisiä romahtaneiden talojen raunioista.
Reutersin valokuvaaja todisti,
miten pelastusmiehet tekivät
töitä yli kaksi tuntia, jotta saivat pelastettua betonilaatan alle
loukkuun jääneen äidin ja tyttären.
Wikileaks vaikenee
rahapulan vuoksi
Yllätysnimi nousussa republikaanien
presidenttiehdokaskisan kärkeen
Yhdysvaltain republikaanipuolue saattaa saada ensimmäisen
mustan presidenttiehdokkaansa. lokakuuta 2011
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva/APF/Nicolas Asfouri
Thaimaan tulvatorjunnasta kehkeytymässä iso riita
BANGKOK. Parlamentti- ja presidentinvaalit on tarkoitus pitää 20
kuukauden kuluessa.
Maassa ei ole pidetty demokraattisia vaaleja sitten vuoden 1969, jolloin Gaddafi nousi
valtaan sotilasvallankaap
pauksessa.
??Kehotan kaikkia karkottamaan vihan sydämistään. (STT?Reuters?AFP). (STT?
AFP)
Tuhat sairastui
vaatetehtaassa
Kambodzhassa
PHNOM PENH. Sivuston
perustajan Julian Assangen
mukaan syynä on rahapula.
Assange syyttää vaikeuksista suuria luottokorttiyhtiöitä
ja rahanvälityspalveluja, jotka
ovat asettaneet Wikileaksin
saartoon. Tunisiassa islamistinen al-Nahda-puolue oli
alustavien tulosten perusteella menossa kohti historiallisten vaalien voittoa.
Puolue itse ennusti, että se
saisi jopa 40 prosenttia annetuista äänistä. Assangen mukaan
sivuston saamat lahjoitukset
Sirten kaupungin asukkaat kävivät hakemassa tavaroita taisteluissa tuhoutuneista kodeistaan.
Väliaikaishallinto on luvannut, että perustuslakia säätävä kansallisneuvosto valitaan
kahdeksan kuukauden kuluessa. Ehdotus
leikkaisi reippaasti suurituloisten verotusta.
Konservatiiveja hämmentää
kuitenkin Georgiassa asuvan
Cainin kotikirkko. Bild am
Sonntag- ja Spiegel-lehtien mukaan satoja yrityksen valmistamia G36-rynnäkkökiväärejä on
löytynyt Libyasta.
Libyan väliaikaishallinnon
joukot kertoivat taannoin löytäneensä G36-aseita jopa exdiktaattorin kodista. Bangkokin kaupunginjohtaja ja Thaimaan pääministeri olivat
maanantaina täysin eri linjoilla siitä, miten tulvatilanne Bangkokissa kehittyy.
Pääministeri Yingluck Shinawatran
mukaan tulvaporttien avaaminen ja vesien johtaminen kanaaleihin sujuvat hyvin. Cainin tausta liikeelämässä sekä mielipiteet verotuksesta vetoavat varsinkin
republikaanien konservatiivipiireihin.
Cainin mukaan veroprosentin pitäisi olla kaikille sama,
yhdeksän prosenttia. YK:n humanitaarisen avun päällikkö Valerie Amos kehottaa myös
Pohjois-Koreaa kertomaan
avoimesti ruokapulastaan.
Amos vieraili viime viikolla Pohjois-Koreassa. (STT?Reuters)
Tulvavesi jatkoi nousuaan Bangkokissa.
Libyassa paljastui Gaddafin
tukijoiden epäilty teloitus
Maanjäristys
tappoi satoja
ihmisiä Turkissa
ISTANBUL | STT?REUTERS?AFP
Väliaikaishallinto lupaa maahan maltillista muslimihallintoa.
Lehtikuva/AFP/Philippe Desmazes
SIRTE/MISRATA | STT?Reuters?AFP
Libyassa on paljastunut kymmenien Muammar Gaddafin
tukijoiden epäilty joukkoteloitus.
Ihmisoikeusjärjestö Human
Rights Watchin (HRW) mukaan 53 mätänevää ruumista
on löytynyt autiosta hotellista
Gaddafin kotikaupungissa Sirtessä.
Osalla ruumiista kädet oli
sidottu taakse nippusiteillä ja
osa vainajista oli haavoittuneita, joiden haavat oli sidottu.
Ruumiit olivat löydettäessä
ryppäänä Mahari-hotellin puutarhassa.
Heidät on surmattu todennäköisesti reilu viikko sitten.
Sirten asukkaat ovat tunnistaneet joitakin uhreista Gaddafin
tukijoiksi.
Hotelli sijaitsee alueella, joka oli Misratasta saapuneiden
joukkojen hallinnassa. YK patistaa kansainvälistä yhteisöä auttamaan nälästä kärsiviä Pohjois-Korean asukkaita. Joissain osavaltiokohtaisissa mittauksissa
Cain on jo johdossa.
Presidenttiehdokaskilvan aiempi ennakkosuosikki, Texasin kuvernööri Rick Perry on
hyytynyt väittelyissä ja hänen
kannatuksena on romahtanut. Britannian pääministeri David Cameron taivutteli maanantaina konservatiivipuolueensa jäseniä luopumaan eurokapinoinnista. Antioch
Baptist Church on tunnettu liberaaleista mielipiteistään: se
korostaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja auttaa muun
muassa huumeongelmasta kärsiviä ja aidsin uhreja.
Cain itse on vältellyt ottamasta suoraan kantaa kuumiin kiistakysymyksiin, kuten aborttiin
ja homojen oikeuksiin.
Uusimmissa mielipidekyse-
lyissä Romney pitää yhä kärkipaikkaa 23 prosentin kannatuksella. Virallisia
tuloksia odotetaan vasta tiistaina.
Sunnuntain historiallisissa
vaaleissa valittiin edustajat
217-paikkaiseen neuvostoon,
joka laatii Tunisian uuden
perustuslain ja valitsee
maalle väliaikaisen hallituksen.
Keväinen vallankumous
syöksi vallasta maata pitkään johtaneen diktaattorin
Zine al-Abidine Ben Alin.
Sunnuntain vaalit olivat
ensimmäiset vapaat vaalit
Tunisian historiassa. Armeija olisi halunnut
Yingluckin julistavan Bangkokiin poikkeustilan ja luovuttavan tulvatorjunnan
sotilaille.
Tulvat ovat jo peittäneet alleen alueita
Pohjois-Bangkokissa, mutta keskusta ja
kansainvälinen lentokenttä ovat säästyneet. Väliaikaishallinnon johtoon kuuluva
Mustafa Abdel Jalil lupasi
maanantaina, että hallitus on
koossa kahdessa viikossa.
Jalil vakuutteli samalla, että
uutta Libyaa hallitaan maltillisesti. Populistinen pizzakeisari
Herman Cain, 65, on ampaissut mielipidemittauksissa ehdokkaiden kärkikaksikkoon.
Kyselyissä Cain hätyyttelee
jo republikaanien kärkinimenä
pidetyn Massachusettsin ex-
11
yksiön kaupungissa. Väliaikaishallinnon
on ehdottomasti suitsittava ne,
hän sanoi Sirtessä.
Libyan väliaikaishallinto on
aloittanut keskustelut, joiden
tavoitteena on muodostaa maahan väliaikaishallitus. Tuhatkunta
vaatetehtaan työntekijää on
sairastunut Kambodzhassa.
Sadat sairastuneet ovat joutuneet sairaalaan.
Anful Garments -tehtaan
työntekijät kärsivät muun
muassa heikotuksesta ja pahoinvoinnista. (STT?AFP)
Cameronin
konservatiiveja
uhkaa hajaannus
LONTOO. Sirten surmia tutkineen HRW:n
edustajan Peter Bouckaertin
mukaan joukkomurha näyttää
olevan osa tappamisten, ryöstelyjen ja muiden väärinkäytösten suuntausta.
??Aseistetut Gaddafin-vastaiset joukot toimivat lain yläpuolella. Pian he
kaikki ovat muuttaneet Qahtanin pakettiautoon, koska
maanomistaja nosti heidän talonsa vuokraa.
Tämä kaikki tapahtuu vain
videolla ja on fiktiota, mutta se
kertoo todellisista vaikeuksista, joihin saudinuoret joutuvat
etsiessään edullisia asuntoja.
Saudi-Arabia, yksi maailman
rikkaimmista maista, on ajau-
tunut asuntokriisiin, joka kohtelee erityisesti nuoria kovalla
kädellä. Kaupunginjohtaja Sukhumbhand
Paribatra oli eri mieltä.
??Tilanne on vakava, ja odotamme sen
pahenevan entisestään. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Cain on kuitenkin
kirinyt vain kolmen prosenttiyksikön päähän. Osa heistä
oli pyörtynyt kesken töiden.
Työntekijät alkoivat oireilla
sen jälkeen, kun tehtaalla oli
suihkutettu hyönteismyrkkyä
viikonloppuna. Lisäksi
väestöstä yli puolet on 24-vuotiaita tai nuorempia.
Asuntokriisin ytimessä ovat
ökyrikkaat saudit, jotka omistavat laajoja maa-alueita kaupungeissa ja niiden laitamilla,
mutta eivät ole halukkaita
myymään tontteja.
Ekonomisti Issam al-Zamelin mukaan maanomistuksen
monopoli on Saudi-Arabiassa
johtanut pullonkaulaan asuntomarkkinoilla. Monet konservatiivit uhkasivat
äänestää parlamentissa sen
puolesta, että Britanniassa
järjestettäisiin kansanäänestys EU:sta eroamisesta.
Vaikka esityksellä ei ole
mahdollisuutta mennä läpi,
eikä se edes hyväksyttynäkään olisi laillisesti pätevä,
sitä pidetään merkittävänä
testinä Cameronin johtajuudelle. Olen luvannut,
että kun tilanne muuttuu kriittiseksi,
olen ensimmäinen joka siitä kertoo. Asumisen hinta on
karannut käsistä kaupungistumisen ja kiinteistömarkkinoilla
vallitsevan kilpailun puutteen
vuoksi.
Useiden arvioiden mukaan
uusia asuntoja tarvittaisiin
Saudi-Arabiassa 1?1,25 miljoonaa vuoteen 2014 mennessä.
Maan johto on havahtunut
ongelmaan, ja kuningas Adbullah määräsi äskettäin puoli
miljoonaa asuntoa rakennettavaksi viiden vuoden kuluessa.
Asiantuntijoiden mukaan se ei
kuitenkaan riitä.
Kaupunkien väestö on lisääntynyt yli kolmanneksella
40 vuodessa, ja tahti on viime
vuosina vain kiihtynyt. Kiinteistöistä
ei makseta veroja, ja niiden ar-
vo nousee eksponentiaalisesti.
Maanomistajille vaaditaankin nyt edes jonkinlaista verorasitetta.
??Sen sijaan, että he rakentaisivat mailleen tehtaan, asuinrakennuksen tai koulun, näitä
maa-alueita kahmitaan kasakaupalla ja jätetään sitten hoitamattomina kasvamaan korkoa, sanoo ekonomisti Issam
al-Zamel.
Yhdysvallat on vetänyt suurlähettiläänsä pois Syyriasta. Assangen mukaan Wikileaks saattaa joutua
lopettamaan toimintansa kokonaan, jos saartoa ei saada purettua vuoden loppuun mennessä.
Yhdysvallat veti
suurlähettilänsä
pois Syyriasta
Pizzakeisari
Herman Cain
jakaa
mielipiteet.
JEDDA | STT?AFP
Itä-Turkin sunnuntaisen maanjäristyksen jäljiltä oli maanantaina edelleen kateissa satoja
ihmisiä. Saman kohtalon on kokenut mediasuosikkina hetken
paistatellut räväkkäpuheinen
Michele Bachmann.
Uusilla ehdokkailla on kuun
loppuun asti aikaa astua esiin.
Lopullinen ehdokas valitaan
republikaanien puoluekokouksessa ensi vuoden elokuussa.
Saudi-Arabia kamppailee asuntopulassa
Mohammed Qahtani asuu
rantatielle pysäköidyssä pakettiautossaan ja kerskailee kavereilleen sarkastisesti Youtubevideolla: ??Kertokaapa minulle,
kenellä Saudi-Arabiassa on varaa asua merenrannalla?
Samaan aikaan toisaalla viisi
Qahtanin korkeasti koulutettua kaveria jakaa 20-neliöisen
ovat saarron vuoksi romahtaneet.
Wikileaks kertoo saaneensa
aiemmin lahjoituksina keskimäärin 100?000 euroa kuukaudessa.
Wikileaksilla on vireillä
oikeustoimia yhtiöitä vastaan
useissa maissa. Kaupalle oli Saksan hallituksen lupa.
Lehden mukaan on mahdollista, että Muammar Gaddafin poika Saadi sopi kaupasta
käydessään yhtiön pääkonttorissa Oberndorfissa vuonna
2003.
Republikaanien Herman Cain on tullut tunnetuksi pizzaketjun johtajana.
kuvernöörin Mitt Romneyn
johtoasemaa.
Cainin räväkkä esiintyminen
vaaliväittelyissä jäykähkön ja
asiallisen Romneyn rinnalla on
kerännyt hänelle kannatusta.
Toisaalta osa republikaaneista
pitää Cainia vain suulaana pellenä.
Arvostelijoiden mukaan Cain
tuntee ulkopolitiikkaa ja taloutta hyvin huonosti.
??Jos sinulla ei ole töitä, niin
älä syytä Wall Streetiä, syytä
itseäsi, Cain lohkaisi taannoin
mollatessaan Vallataan Wall
Street -liikettä.
Tämä sai jotkut ihmettelemään, ymmärtääkö rikas ehdokas lainkaan talouslaman
seurauksia.
Cain johti ennen Godfather?s
Pizza -ravintolaketjua, jonka
hän pelasti konkurssin partaalta. Se on
erittäin tärkeää, jotta voimme
rakentaa Libyaa, Jalil neuvoi.
Löyhkä ei karkottanut
ruumiin katsojia
Väliaikaishallinto lupasi maa-
nantaina myös, että Gaddafin
kuolemaa tutkimaan perustetaan komissio.
Kansainvälinen yhteisö on
kiirehtinyt Gaddafin ja hänen
poikansa Mutassimin kuolemien selvittämistä.
Molemmat saivat surmansa
viime viikolla sen jälkeen, kun
väliaikaishallinnon joukot ottivat heidät kiinni Sirten kaupungissa.
HRW:n mukaan Gaddafit olivat surmien aikaan Misratan
joukkojen käsissä.
Muammar Gaddafin mätänevä ruumis oli maanantaihin
asti nähtävillä kylmävarastossa Misratassa.
Löyhkän takia vartijat jakoivat kävijöille hengityssuojia.
Lehtikuva/AFP/Bill Pugliano
WASHINGTON | STT?PÄIVI SINISALO
??Hän valitsi kohtalonsa itse.
Jos hän olisi ollut hyvä mies,
olisimme haudanneet hänet,
sanoi ruumiin katsastanut Salem Shaka.
Muslimit on tapana haudata
vuorokauden kuluessa kuolemasta, ja Gaddafin ruumis oli
esillä neljä päivää.
Näytteillä olivat myös Gaddafin pojan ja armeijan komentajan ruumiit.
Gaddafin hautapaikasta on
syntynyt kiista. Misratan asukkailla oli erityinen syy
vihata Gaddafia, koska hänen
taistelijansa piirittivät kaupunkia pitkään viime keväänä.
HRW vaati maanantaina väliaikaishallintoa aloittamaan
teloitusten tutkimisen heti. Niinpä
Syyrian valtio-omisteiset tie-
dotusvälineet ovat hyökänneet
häntä vastaan, ja presidentti
Bashar al-Assadia kannattanut väkijoukko heitteli häntä
viime kuussa kivillä ja tomaateilla.
EU ilmaisi jälleen viikonvaihteessa tukensa al-Assadin vastaiselle oppositiolle ja kehotti
presidenttiä väistymään syrjään.
EU-presidentti Herman Van
Rompuy ilmoitti, että unioni
on valmis määräämään uusia
pakotteita al-Assadin hallintoa
vastaan, ellei väkivalta protestoijia kohtaan lopu.
Lyhyet
Islamistipuolue
johdossa Tunisian
vaaleissa
TUNIS. Matkan kimmokkeena oli hänen
mukaansa huoli kuudesta
miljoonasta ihmisestä, jotka
tarvitsevat pikaisesti ruokaapua. No,
kerron siis nyt, tylytti Sukhumbhand.
Pääministeri on napit vastakkain myös
armeijan kanssa. (STT?AFP)
YK kiirehtii apua
Pohjois-Korean
lapsille
SOUL. Libya oli
kuitenkin asevientikiellossa.
Der Spiegelin mukaan Heckler & Koch on myöntänyt myyneensä yli 600 kivääriä ja puoli
miljoonaa patruunaa Egyptin
puolustusministeriölle. Sunnuntaina hän julisti,
että uuden perustuslain pohjaksi tulee islamilainen sharialaki.
??Haluan vakuuttaa kansainväliselle yhteisölle, että me libyalaiset olemme muslimeja,
mutta maltillisia muslimeja,
hän sanoi Bengasissa.
LONTOO | STT?AFP
Vuotosivusto Wikileaks lopettaa
toistaiseksi salaisten asiakirjojen julkistamisen
Laine) sekä Iida-Vilhelmiina Laine.
Konsertin tuottaa Salon kaupungin kulttuuriasiain yksikkö.
nn
Valokeilassa Villa-Lobos
-konsertti kulttuuritalo Kivassa tiistaina 25.10. Pääosissa: Samuli Edelmann,
Katariina Kaitue, Santeri
Kinnunen, Kerli Kyllönen,
Kristo Salminen, Aake Kalliala, Petra Frey, Tommi
Korpela jne. (STT)
ELOKUVA
TOMMI AITIO
Kaustisen
Kansanmusiikkisäätiö asetettiin
konkurssiin
Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin taustalla vaikut-
tanut Kansanmusiikkisäätiö
asetettiin maanantaina konkurssiin Keski-Pohjanmaan
käräjäoikeudessa. Palkinto annetaan vuoden
parhaasta käännöskirjasta. Sen myöntää Courrier
International -sanomalehti.
La part de l?homme -nimellä Ranskassa ilmestynyttä
romaania kiitetään palkinnon perusteluissa sen tavasta kuvata hienostuneesti maata, joka on muuttu-
nut kansalaistensa mielipidettä kysymättä.
Romaanin on ranskaksi kääntänyt Anne Colin du
Terrail, ja sen ranskalainen kustantaja on JC Lattès.
Palkinnon saajaksi oli ehdolla kymmenen kaunokirjaa.
3?000 euron suuruinen palkinto luovutetaan Kari
Hotakaiselle Pariisissa marraskuussa. sellaisena aivan uutta Mäkelän ohjaustöissä.
Niin ikään Mäkelä hallitsee
vakaalla kädellä Kotirauhan
kerronnan käänteisen kronologian ilman että ratkaisu vaikuttaa dramaturgiselta kikalta. Konsertissa esiintyy lisäksi kaksi Salon
musiikkiopiston entistä kasvattia; Marjo Anttilan johdolla sello-opintonsa aloittaneet
ja sittemmin konserttilavoille
ponnistaneet Anna-Maaria
Varonen (os. 1959) oli
brasilialainen säveltäjä, jonka kuuluisimpiin teoksiin kuuluu Bachianas Brasileiras (Bachia brasilialaisittain).
hesmaa ja Eija Huhtala.
Mukaan liittyy Salossa asuva
sellotaiteilija Olli Varonen,
joka viime vuosien ajalta tutuksi tulleeseen tapaan myös
juontaa konsertin. Hän on kunnianhimoisesti tarttunut aikalaisaiheeseen, joka on varauksettoman tärkeä ja kiinnostava.
Sami Luodosta piirtyvä psykologinen kuva on uskottava
ja johdonmukaisesti kehittyvä
. Sen saivat Hyvä poika -elokuvan käsikirjoittajat Jan Forsström ja Zaida
Bergroth. Samoin kuin Yhdysvalloissa syypäiksi epäillään
aina arabeja.
Todellinen
raiskaus taustalla
Kirjalija Mihkel Raud on suosittu Virossa. Rööperi
(2009) ennakoi kehitystä, jonka
Kotirauha näyttää toteen.
Erinomaista tyylitajua osoittaa myös Lauri Porran säveltämän musiikin käyttö draa-
maa syventävänä toimijana.
Suomalaisen elokuvan musiikkitaustoissa on viime vuosina
luotettu päivän pop-hitteihin
tai vaihtoehtoisesti naurettavan mahtipontisiin jousiorkestrointeihin, ja tässä tyhjänpäiväisyyden meressä Porran
omintakeinen äänimaailma
pongahtaa esille vitaalisena
taidonnäytteenä.
Tv-julkkis sotkeutuu terroristipeliin Tallinnassa
Mihkel Raudin tuore trilleri nälvii nyky-Viroa.
Lehtikuva/Jarno Mela
STT | SANNA NIKULA
Virolainen tv-julkkis Mihkel
Raud räjäyttää yhteiskuntakriittisessä toimintatrillerissään Tallinnan Stockmannin.
Yli 400 ihmistä saa surmansa.
Asialla ovat eurooppalaiset
terroristit, jotka iskevät Virossa vain, koska se on siellä niin
helppoa.
Sininen on sinun taivaasi
(Like) on Raudin toinen teos,
mutta ensimmäinen kaunokirjallinen. Bio Salo 1.
Kotirauhaa ei ehdi kulua kuin
muutama minuutti, kun tajuaa sen tulevan samasta tehtaasta kuin Paha maa (2005)
ja Valkoinen kaupunki (2006).
Kaikissa kolmessa elokuvassa
suomalaisugrilaista ahdistusta
ammennetaan isolla kauhalla
ja laajemmassa filosofisessa
katsannossa kaikissa on kyse
suomalaisen miehen rimpuilusta kunnian ja häpeän välisessä jännitekentässä.
Viime kädessä näiden kolmen
elokuvan miehet yrittävät vain
selviytyä: ensin kunnialla, sitten säällisesti ja lopulta edes
hengissä. (STT)
Sellistit Villa-Lobosin
musiikin kimpussa
Sellomusiikin klassikot
soivat tänään Kivassa.
Hyvää suomalaisugrilaista ahdistusta isolla kauhalla ammentavan Kotirauhan pääosassa Samuli Edelmann esittää tee-se-itse-grynderiä, jonka rakennusbisnekset eivät mene ihan putkeen.
Kotirauhan ongelma on Mäkelän pyrkimyksessä visualisoida rakennusyrittäjä Sami
Luodon (Samuli Edelmann)
painetta samaan aikaan kun
elokuvan teksti tekee tilanteen
hyvin selväksi. Suoraviivaisen toiminnan
kuvaajana aiemmin tunnettu
Aleksi Mäkelä ohjaa täysin
kypsästi hiukan haasteellisem-
paakin rakennelmaa.
Muutoinkin Kotirauha merkitsee häneltä avausta realistisen draaman suuntaan,
kepeän komediallisten poikainseikkailujen jälkeen. (SSS)
Uusi palkinto on nimetty
ensimmäisen pitkän kotimaisen näytelmäelokuvan, Teuvo
Puron vuonna 1913 ohjaaman
Sylvin mukaan.
Otso Kautto (vas.) ja Markku
Hoikkala olivat viikonvaihteessa
Helsingissä vastaanottamassa
Quo Vadikselle myönnettyä
Kiitos kotimaisesta
näytelmästä -adressia.
Oasis-Noel
ensiyrittämällä
brittilistan
kärkeen
Oasis-yhtyeessä toisena
Gallagherin veljeksistä maineensa luonut Noel Gallagher nousi viikonvaihteessa brittien albumilistan
kärkeen.
Noel Gallagher ?s High
Flying Birds -levyn jälkeen
kakkosena on Matt Cardlen
Letters. Vaikka eihän kukaan
oikeasti halua takaisin Neuvostoliittoon.
Mihkel Raud esiintyy Helsingin kirjamessuilla, jotka järjestetään 27.?30. Ehdotin itse kustantajalle,
että se otetaan pois, vaikka
kirja oli ilmestynyt Virossa 1,5
vuotta ennen Norjan tapahtumia.
Tallinnassa tapahtuu Raudin
mukaan nyt paljon hyvää erityisesti kulttuurin saralla.
??Siellä on klubeja ja pieniä
teattereita vähän kuin jossain
Berliinissä. Sami Luodon häpeä ja
pahaan maahan vajoaminen
käy ilmeiseksi muutenkin.
Mäkelän ohjauksessa on paljon hyvääkin. (STT)
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
Näytelmäkirjailijaliitto
huomioi Quo Vadiksen
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
T
eatteri Quo Vadis on
palkittu Suomen Näytelmäkirjailijaliiton Kiitos
kotimaisesta näytelmästä -adressilla Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlissa. Kuva
päätyi Joplinin Pearl-albumin kanteen.
Feinstein kuvasi kaikkiaan yli 500 musiikkialbumin
kansikuvaa. Todellisen raiskauksen kanssa sillä ei ole mitään
tekemistä.
Norjaan liittyvä
osuus poistettiin
Raud liikkuu kirjassaan pelottavastikin ajan hermolla.
Suomennoksesta poistettiin
kokonaan yksi Norjaan liittyvä
osuus Anders Behring Brei-
vikin teon jälkeen.
??Se ei olisi tuntunut sopivalta. Hän vierailee loppuviikosta
Helsingin kirjamessuilla.
Raud taustoittaa.
Hän ei halunnut tehdä pelkkää jännäriä, vaan kuvaa lisäksi virolaista yhteiskuntaa
sellaisena kuin se tällä hetkel-
lä hänen mielestään on. klo 19.. soolosellisti) ja Jukka Rautasalo
(Radion sinfoniaorkesterin 3.
soolosellisti).
Turusta tulevat Erkki La-
Heitor Villa-Lobos (1887 . -albumin kannessa. Pyörivä kamera
ja muut hiukan päälle liimatut esteettiset tehokeinot eivät
edistä kokonaisuutta, vaan törröttävät esillä irrallisina temp-
puina. Talousliberalismi on
ainoa uskonto, vaihtoehtoisia
mielipiteitä ei sallita. Halusin antaa hahmoilleni mahdollisuuden siihen, että tekivät he
mitä tekivät, he saavat selittää
tekonsa. Siinä kovasti kirjailijan oloinen päähenkilö tapaa
kahvilassa saksalaisen naisen
Ulrike Meinhofin ja sotkeutuu
terroristikuvioihin.
??Olen Viron Idolsissa se tyly tuomari ja ihmisillä on ehkä sen vuoksi minusta ilkeä,
egoistinen ja älykäs mielikuva.
Halusin romaanissa tehdä kokeen ja katsoa, mitä tapahtuu
jos olisin oikeasti sellainen,
Lyhyet
Perniössä
torstaina
tukikonsertti
koululuokille
Suomalaisen miehen häpeä
KOTIRAUHA (Suomi 2011).
Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Pitkään
sairastanut 80-vuotias Feinstein kuoli New Yorkin osavaltiossa.
Amerikkalaisen Feinsteinin legendaarisimpia otoksia
on Bob Dylanin valokuva,
joka nähdään lauluntekijän 1964 ilmestyneen Times
They Are A-Changin. Bergroth myös ohjasi palkitun elokuvan.
Näytelmäkirjailijaliitto jakoi
vuotuisen tunnustuksensa nyt
ensimmäistä kertaa. Topkympissä ovat myös muun
muassa Adele, James Morrison, Katy Perry ja Maroon 5. Yhdet onnistuvat,
toiset putoavat.
Kerronnallisena metodina
on esittää miesten elämän luisuminen pikku hiljaa mutta
varmasti alaspäin. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Kirja
sisältää kosolti mustaa huumoria.
Viron suojelupoliisi Kapo
käynnistää pommi-iskun jäl-
Päätarinan rinnalla kirjassa
kulkee useita sivujuonteita.
Yksi niistä on nuorten tyttöjen
raiskausepisodi.
??Se on ainoa tapahtuma kirjassa, joka perustuu todellisuuteen. Kapossa ajatellaan, että
pronssiyön taustavoimat ovat
koventaneet otteitaan.
??Aina kun Virossa tapahtuu
jotain ikävää, oletetaan ensimmäiseksi, että asialla ovat venäläiset. Raiskausjuttu 4?5 vuotta
sitten pelästytti Viron. Ensimmäisen puoliskon päättää varsin harvinainen näky, kun Villa-Loboksen
Bachianas Brasileiras nro 1
marssittaa lavalle kahdeksan
sellon yhtyeen ja laulusolistin.
Konsertin jälkipuoliskolla on luvassa tuttuja teoksia:
Straussin Pizzikato-polkka,
Griegin Anitran tanssi sekä
Rachmaninovin Vocalise.
Konsertissa nimekäs
esiintyjäjoukko
Valokeilassa Villa-Lobos -konsertin esiintyjät on koottu Turku-Salo-Helsinki -akselilta.
Helsingistä ovat mukana
sopraano Marjukka Tepponen sekä laajaa kansainvälistäkin arvostusta nauttivat
sellotaiteilijat Marko Ylönen
(Sibelius-Akatemian professori), Tuomas Ylinen (Helsingin
kaupunginorkesterin 1. Tukikonsertti Perniön kirkossa alkaa torstaina
27.10. Minusta oli kuitenkin tärkeää ottaa se mukaan
tarinaan, koska se on osa virolaista todellisuutta.
Kirjassa raiskaaja perustelee
vihansa kylmäävästi.
??Jotkut kriitikot ovat järkyttyneet siitä, että pystyivät ymmärtämään raiskaajaa. lokakuuta.
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Kulttuuritalo Kivassa tarjoillaan tänään harvinaislaatuinen konsertti. Ihmisen osan
suomalainen kustantaja on Siltala. Käsikirjoitus: Marko Leino.
Kuvaus: Pini Hellstedt.
Leikkaus: Kimmo Taavila.
Musiikki: Lauri Porra. Alun
perin minun piti kirjoittaa siitä
enemmän, mutta tyttöjen van-
hemmat kuulivat aikeistani
ja pyysivät, etten repisi juttua
taas auki. Valokuvaaja
muistetaan niin ikään Janis
Joplinin valokuvasta, jonka
hän otti vain päivää ennen
laulajan kuolemaa. Kolmossijaa pitää
hallussaan Steps levyllään
The Ultimate Collection. Couperinin
kaunis ja monipuolinen Fünf
Piecen neljän sellon yhtyeen
esityksenä. Missä muruseni
on -konsertin kohteena ovat
koulun ensimmäiset luokat.
Konsertissa lauletaan lapsille tuttuja lauluja ja kuunnellaan sekä uudempaa että
perinteistä musiikkia.
Tilaisuudessa musisoivat
Maria Rainio-Alaranta,
Janne Kuusinen ja Pekka
Laakso. Pahoihin
talousvaikeuksiin joutunut
säätiö hakeutui selvitystilaan itse viime viikolla,
kun korkeimman oikeuden
(KKO) päätöksellä varmistui, ettei säätiö pääse velkasaneeraukseen.
Säätiön entisen johdon
toimintaa selvitetään parhaillaan poliisitutkinnassa.
Useita säätiön hallituksen
jäseniä epäillään muun muassa törkeästä petoksesta.
Kaustisen festivaalin järjestäminen päätettiin äskettäin siirtää Pro Kaustinen -yhdistyksen vastuulle.
Yhdistys tuotti festivaalin
ohjelmiston jo tänä kesänä.
(STT)
Rockvalokuvan
legenda
Barry Feinstein
on kuollut
Rockmuusikoiden valokuvaajana maailmanmaineeseen noussut Barry Feinstein on kuollut. Hän tallensi
filmille niin ikään filmitähtiä kuten Judy Garlandin,
Marlon Brandon ja Steve
McQueenin. klo 18. Palkinnon rahallinen arvo on 2 000
euroa.
Perniön Kirkonkylän koululla järjestetään torstaina tukikonsertti. ehein työ, Valkoinen kaupunki enemmän alaviittaus.
Aleksi Mäkelän ohjaama
Kotirauha on itsenäinen ja
paikoitellen vahvakin kuvaus
rakennusbisneksissä näppinsä
polttavan perheenisän tuskasta, mutta tyylillisesti se on Pahaa maata epävarmempi.
SSS-arkisto/Veli-Matti Henttonen
keen massiivisen operaation.
Ensimmäiseksi epäilykset kohdistuvat paikallisiin venäläisiin. Mukana on myös
ranskalaisia barokin ajan säveliä
sekä musiikkia Venäjältä, Saksasta, Itävallasta ja Norjasta.
Konsertin ensimmäisessä
osassa kuullaan muun muassa
ranskalaisen F. Huono tuuri
kumuloituu ja pian ollaan pyssy kädessä ja otsasuonet pulleina tekemässä tiliä tosiseikkojen kanssa.
Paha maa on angstisen ?trilogian. Pienet sattumukset, väärinkäsitykset ja
huono onni heilauttavat turvallisen keskiluokkaisen elämän
pois raiteiltaan. Mutta poliittinen
ilmapiiri onkin sitten päin
persettä. Palkintoa olivat vastaanottamassa
teatterin perustajat Markku
Hoikkala ja Otso Kautto.
Salolaisella Quo Vadiksella
oli kalenterivuonna 2010 yhteensä seitsemän kotimaisen
näytelmän ensi-iltaa, enem-
män kuin missään muussa
ammattiteatterissa Suomessa.
Kaikki Quo Vadiksen ensi-illat
olivat lisäksi kantaesityksiä.
Kirjailijoina Quo Vadiksen
produktioissa toimivat muun
muassa Kauton ja Hoikkalan
lisäksi Marko Järvikallas,
Mika Kaski ja Nina Mansikka.
Kiitos kotimaista näytelmästä -adressia on jaettu vuodesta
1975 lähtien vuosittain ammattiteatterille, joka on nostanut ohjelmistoonsa erityisen
paljon suomalaisia näytelmiä.
Tunnustus jaettiin kalenterivuoden 2010 esitysten perusteella.
Samassa tilaisuudessa jaettiin Sylvi-palkinto, joka myönnetään vuoden parhaasta käsikirjoituksesta. Lavalle astelee
Lappeenrannan laulukilpailun
voittaja vuodelta 2010 sekä
joukko maamme eturiviin kuuluvia sellotaiteilijoita.
Illan pääteoksina kuullaan
kaksi Heitor Villa-Loboksen
sävellystä. Varsinkaan vasemmistolaisia ajatuksia ei saa sanoa ääneen, sillä se
tarkoittaa, että haluat ryssään
takaisin. lokakuuta 2011
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Hotakaisen romaanille arvostettu ranskalaispalkinto
Kari Hotakaisen (kuvassa) romaani Ihmisen osa saa
arvostetun ranskalaisen Prix Courrier International
-kirjallisuuspalkinnon
Niiden
avulla hän hiipi voittoon.
Donaldin huikea birdien sarja huipentui 14-metriseen onnistuneeseen puttiin 15. Pelasi
22.44 minuuttia.
Tsherepovets?Ufa 4?2 (1?1, 3?0,
0?1). Pronssimitalia lähtevät puolustamaan myös Jesse Virtanen (vas.) ja Vesa-Pekka Laine.
vahvoja myös tänä vuonna,
mutta niiden lisäksi ainakin
Helsingin NMKY ja Torpan Pojat ovat liikkeellä leveällä materiaalilla.
. Hän viimeisteli Anaheimin Toni Lydmanin kiekonmenetyksen jälkeen
4?2-maalin.
Ducksille tappio oli toinen perättäinen
neljän voiton jälkeen. Ahosen ja Huolilan poissa ollessa
päävastuu pelinteosta siunaantui Vesa-Pekka Laineelle ja
korinaluspelissä Mikko Mäkisen rooli nousi isommaksi.
Laineen ja Mäkisen lisäksi myös hienoja otteita viime
kauden B-poikien SM-sarjassa
esittäneet Jesse Virtanen,
Riku Lehto ja Waltteri Vihiniemi tulevat saamaan odotettua isommat saappaat täytettäväkseen.
. Englantilainen golfari Luke Donald on lähellä historiallista saavutusta.
Sunnuntaina hän varmisti
Yhdysvaltain PGA-kiertueen
tienestilistan ykkössijan, kun
voitti kauden päätöskisan
Floridassa. Juha
Ahon ja loukkaantuneen
Alan Soaresin paikalla hakkurina pelanneen Ville Sorvojan saalis oli 14 pistettä.
(STT)
SSS/Marko Mattila
Valmentaja Tero Järvinen luotsaa tänäkin pikkuviikinkejä koripallon SM-sarjassa. Leonard hävisi
kaksi lyöntiä.
??Tämä oli yksi urani makeimmista voitoista. Vilpas lähtee puolustamaan A-poikien SM-pronssia
hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Donald kirjasi kuusi perättäistä
birdietä takaysillä. Hän lähti päätöspäivään viisi lyöntiä kärjen takana, mutta saapui maaliin 72
reiän jälkeen kaksi lyöntiä ennen Justin Leonardia. Ducksin
erheet Phoenix käytti hyväkseen.
??Onnistuimme karvauksessa tosi hyvin.
Asenteemme oli oikea, karvasimme kovaa
ja loimme muutamia hyviä mahdollisuuksia (joista tuli maali), Phoenixin valmentaja Dave Tippett sanoi.
Phoenixin parhaaksi pelaajaksi intoutui
Martin Hanzal, joka teki kaksi maalia.
(STT?AP)
Kaksi syömähammasta sivussa
Pikkuviikingit SM-sarjaan ilman Riku Ahosta ja Tommi Huolilaa.
Jari Vuorio
JARI VUORIO
KORIPALLO. Hän päätti juoksuuransa Pekingin olympialaisiin 2008, mutta on pelannut sen jälkeen jalkapalloa
Etelä-Afrikassa naisten
pääsarjassa.
??Casterin kanssa työskentely on minulle suuri haaste.
Hän on nuori ja menestynyt,
mutta edessä on vielä pitkä
taival, jos halutaan voittaa
Lontoossa, Mutola viittasi
ensi kesän olympialaisiin.
(STT)
13
Phelps kauhoo
aikataulussa
kohti Lontoota
UINTI. Tämä tulee taatusti olemaan hyvä vuosi heille. Vitjaz - Neftehimik 4-3
3. (STT?
AFP)
Humberto Silva ja
Marco Cavalari
MuurLen tähdet
LENTOPALLO. Myös Euroopan
eurolistalla hän on kärjessä
eli voi voittaa ensimmäisenä
miehenä molemmat kiertueet
samana vuotena.
Lake Buena Vistassa Donald
taituroi voittoon erinomaisella
pelillä. N: Tuukka Mäntylä 0+1.
Tuomas Tarkin torjunnat 4/4. T: Pasi Puistola 0+1.
Moskovan Spartak?Kazan 2?3 (0?
2, 2?0, 0?1). Puntit ovat
siinä mielessä tasoittuneet, uskoo Järvinen, jonka mukaan
Vilppaankin tavoitteena on
vaikeuksista huolimatta pudotuspeleihin eli neljän parhaan
joukkoon selviytyminen.
. Ja KTP voitti viikonloppuna Pyrinnön, joten muitakin
yllätyksiä voi tulla enemmän
kuin viime vuonna. Tyydytti
kovasti. Vielä viime kaudella
Vuorisen kanssa passarina pelannut Seppälä näki debyytin
erinomaiseksi.
??Hän pyöritti hyvin nopeaa peliä ja tekniikka näyttää
olevan kunnossa. Ruotsalaisen pöytätenniksen suurista pelaajista
Kjell Johansson kuoli 65-vuotiaana maanantaina.
Eskilstunalainen Johansson
voitti urallaan neljä MM- ja
kymmenen EM-kultamitalia.
PÄIVÄNPELIT
KENO
Päiväarvonta:
Oikeat numerot: 4, 6, 8, 15, 18, 19,
20, 21, 23, 24, 26, 27, 30, 39, 44, 48,
50, 54, 58, 63
Ilta-arvonta:
Oikeat numerot: 7, 11, 17, 29, 32,
33, 36, 40, 42, 44, 47, 48, 55, 56, 58,
59, 60, 62, 67, 68
TULOSVETO
11 Villarreal - Levante 0-3. Bologna - Lazio 0-2
2. Hannu Brusila, Olli Mäntylä,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Lauri Korpikoski iski kauden toisen NHL-maalinsa: Anaheim kaatui 5?4
Lauri Korpikoski (kuvassa polvillaan) iski
maalin ja syötti toisen, kun hänen joukkueensa Phoenix kukisti Anaheimin vieraissa
maalein 5?4 jääkiekon NHL:ssä. Huoltaja:
Juha Himanto
Luke Donald tekemässä historiaa
Golfin brittisensaatio
tuntee olevansa onnen
seitsemännessä taivaassa.
GOLF. Vuoden pelaaja valitaan kiertueen
pelaajien äänestyksessä.
Kaikkiaan Donald on voittanut neljä kertaa Yhdysvaltain-kiertueella. Tunnen
itseni vahvemmaksi kuin vuosi
sitten samaan aikaan. Nyt kyse
on harjoittelun ja töitten jatkamisesta, Phelps sanoi.
Berliinissä Phelps jätti väliin
vapaauinnit, koska halusi välttää saksalaisen Paul Biedermannin kohtaamista. Näin se joskus sujuu, Simpson sanoi.
Euroopan-listalla Donaldin
johto pohjoisirlantilaiseen Rory McIlroyhin on 1,6 miljoonaa euroa. Halusin nähdä,
miten hyvä olen.
??Kuntoni on hyvä. Anaheimin pelaajien peliajatus katkeili ajoittain. Hän voitti
neljä lähtöä: 100:n, 200:n ja
400 metrin sekauinnit sekä 200
metrin selkäuinnin.
Phelpsin 14 kultamitalista
kuusi on Ateenasta 2004 ja
kahdeksan Pekingistä 2008.
??Olen aika iloinen siitä, mi-
ten asiat etenevät. Biedermann on hyvässä kunnossa.
Viikko sitten Moskovassa
Phelps hävisi Biedermannille
200 metrin vapaassa. Täällä testasin itseäni. Maineteoille on luvassa jatkoa vuoden kuluttua, jos asiat sujuvat Phelpsin suunnitelmien mukaisesti.
Phelps ui viikonloppuna kilpaa Berliinissä lyhyen radan
maailmancupissa. Euroopassa
hän on voittanut tänä vuotena
kaksi kertaa.(STT?AFP?AP)
Luke Donaldilla on hyvät mahdollisuudet voittaa ensimmäisenä miehenä Yhdysvaltain ja
Euroopan golf-kiertueet.
Lehtikuva/Reuters/Sam Greenwood
Humberto Silva tilastoi 17 pistettä Sun Volley-pelistä.
Pingislegenda Kjell
Johansson kuollut
PÖYTÄTENNIS. Villarreal - Levante 0-3
Tulosyhdistelmä: 0-2, 3-1, 0-3
3 oikein kerroin: 8 290,92
Moniveto 5, Jääkiekko
1. Kaikkien aikojen olympiaurheilija Michael Phelps
kauhoo aikataulussa kohti Lontoon olympialaisia. Spartak M - Ak Bars Kazan 2-3
Tulosyhdistelmä: 4-2, 4-3, 2-3
3 oikein kerroin: 5 866,48
2 oikein kerroin: 38,40
rovsk, Tsheljabinsk?Novosibirsk,
Hanti-Mansijsk?Novokuznetsk,
Moskovan Dynamo?Pietarin SKA,
Minskin Dynamo?Poprad, 26.?10.
Tshehov?Ufa, Tsherepovets?Kazan,
Moskovan Spartak?Nizhnekamsk.
JALKAPALLO
Venäjän liiga:
Dynamo Moskova?Rubin Kazan
0?2 (R: Roman Eremenko 90 min),
Spartak Naltshik?Lokomotiv Moskova 1?2 (S: Otto Fredriksson 90 min)
Kärki (28 kierrosta): Zenit Pietari
57, TsSKA Moskova 55, Lokomotiv
Moskova 52, Dynamo Moskova 51.. Olen onnen seitsemännessä taivaassa, Donald sanoi.
Donald ansaitsi voitosta
846?000 dollaria. Lille - Lyon 3-1
3. K: Jarkko Immonen 1+0,
Antti Miettinen 0+1.
Seuraavat ottelut: 25.?10. Hän on suosikki kiertueen Vuoden pelaajaksi. Yhteispeli
tietenkin paranee koko ajan,
Seppälä sanoi.
Joni Savimäki teki Sun
Volleylle 16 pistettä. väylällä (par -3).
??Ajoitin sen (birdien sarjan)
aika hyvin. Hän
voitti kaksinpelissä EM-kultaa.
Johansson oli tunnettu raudanlujasta kämmenlyönnistä.
(STT)
Kerroin: 21,78
1 Dinamo M - Rubin 0-2. Joukkueenjohtajat: Henna
Lehto ja Petri Laine. Tässä oli kaikki pelissä. Entinen huippujuoksija Maria Mutola
vastaa jatkossa eteläafrikkalaisen Caster Semenyan valmennuksesta.
Toissa vuonna naisten 800
metrin maailmanmestariksi ja viime kesänä MMhopealle juossut Semenya
on päättänyt yhteistyönsä
aiemman valmentajansa
Michael Semenin kanssa.
Semenya sai vinkkejä Mutolalta jo valmistautuessaan
Etelä-Korean Daegussa
syyskesällä käytyihin MMkisoihin. Muuramen Lentopallo voitti maanantaina miesten lentopalloliigan ottelussa
kotonaan Oulun Sun Volleyn
3?1. On mukava tunne
onnistua, kun oli paineita, Donald sanoi.
Donaldin voittotulos oli 17
alle parin. Avangard?Magnitogorsk, Astana?Haba-
Vuonna 1965 hän sai Svenska
Dagbladetin bragdguld-mitalin
vuoden urheiluteosta. Korpikoskelle maali oli kauden
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
toinen. Vastoinkäymisiä on ollut riittämiin, joten venymistä tullaan tarvitsemaan paljon jokaiselta, pohtii
Järvinen päivää ennen sarjaavauksen kynnyksellä.
Loukkaantumisista huolimatta Vilpas selvitti ratkaisevan
karsintaturnauksen hienosti,
sillä joukkue voitti puhtaasti
kaikki kolme otteluaan. Sittemmin yhteistyö on syventynyt valmennussuhteeksi.
??Maria on ollut idolini siitä lähtien, kun aloin kilpailla. Tilanne on tosiaan hieman
eri, mitä se voisi olla. Peliaikaa ja vastuuta siunaantuu todennäköisesti pelaajille
riittävästi, luettelee Järvinen
loukkaantumisten positiivisia
seurauksia.
A-poikien SM-sarja tulee
Järvisen mukaan olemaan tasaisempi kuin viime kaudella,
jolloin Honka ja Pyrintö dominoivat sarjaa mielin määrin.
Nämä kaksi joukkuetta ovat
Mutolasta
Semenyan
valmentaja
YLEISURHEILU. lokakuuta 2011
Urheilu
. Valmentaja: Tero Lautiala. Kerroin:
95,88
2 Spartak M - Ak Bars Kazan 2-3.
TULOSPÖRSSI
JÄÄKIEKKO
KHL:
Tshehov?Nizhnekamsk 4?3 (1?2,
3?0, 0?1). Terveellä miehityksellä Vilpas lukeutuisi tänäkin
vuonna sarjan kärkikaartiin,
mutta tällä hetkellä sivussa on
kaksi joukkueen syömähammasta.
Takamies Riku Ahonen
loukkasi polvensa pahasti jo
keväällä Scania-cupissa Ruotsissa, ja pronssiottelun ratkaissut lupaus lienee sivussa vielä
pitkään ensi vuoden puolelle.
Lisää jobinpostia valmentaja
Tero Järviselle tuli juuri ennen SM-karsintaa, kun Tommi
Huolila loukkasi olkapäänsä.
Huolilan vamma ei onneksi
ole yhtä vakava kuin Ahosella
ja ykkössentteri palaakin pelikentille todennäköisesti jo lähiaikoina.
. Lauantaina joukkue matkustaa
Tampereelle Pyrinnön vieraak-
si ja ensimmäinen kotiottelu on
vuorossa vasta kahden viikon
kuluttua tiistaina, kun Urheilutalolle saapuu Turun NMKY.
VILPPAAN A-POJAT KORIPALLON SM-SARJASSA KAUDELLA 2011?2012
l?
4) Riku Koski 183 cm
l?
8) Jesse Virtanen 185 cm
l?
12) Riku Lehto 187 cm
l?
l?
5) Jere Aalto 190 cm
l?
9) Waltteri Vihiniemi 181 cm
l?
13) Jere Suominen 171 cm
l?
l?
6) Santeri Himanto 193 cm
l?
10) Hannes Eskola 181 cm
l?
7) Mikko Mäkinen 202 cm
l?
11) Tommi Huolila 197 cm
14) Vesa-Pekka Laine
176 cm
15) Juho Suutari 192 cm
l?
l?
20) Riku Ahonen 188 cm
Päävalmentaja: Tero Järvinen. Päivän
ainoassa ottelussa Anaheimin suomalaiset tähdet Teemu Selänne ja Saku Koivu kasvattivat pistetiliään syöttöpisteellä
mieheen. Keskitorjuja Humberto
Silva oli tehokkain 17 pisteellä, yleispelaajat Ville Heiskanen ja Tero Seppälä tekivät
13 ja 12 pistettä.
MuurLen uusi brasilialainen passari Marco Cavalari
korvasi Kasper Vuorisen
MuurLen lopulta häviämässä
avauserässä ja pelasi lopun
ottelun. Severstal - Salavat 4-2
2. Kyllä sinne tietysti pyritään, mutta kaiken kaikkiaan
aika matalalla profiililla lähde-
tään liikkeelle.
Vilpas aloittaa sarjan pari viikkoa muita joukkueita
myöhemmin vasta tämän illan
myöhäisottelulla Järvenpään
Koripalloseuran vieraana. Kysyin häneltä Korean
kisojen jälkeen olisiko hän
halukas ryhtymään valmentajakseni ja vastaus oli positiivinen, Semenya kertoi.
Mutola voitti pitkällä urallaan 800 metrillä olympiakultaa, kolme ulkoratojen
maailmanmestaruutta ja
tukun sisäratojen mestaruuksia. Kotijoukkue
sortui virheisiin ottelun kuluessa. Kerroin:
20,33
MONIVETO
Moniveto 4, Jalkapallo
1. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Kerroin:
31,71
12 Anaheim - Phoenix 4-5. Hänen kausitienestinsä olivat 6?683?214
dollaria (runsaat 4,8 miljoonaa euroa).
Yhdysvaltalainen Webb
Simpson johti tienestilistaa
ennen Buena Vistaa, mutta
jakoi kisassa kuudennen sijan
ja hiipui tienesteissä toiselle
sijalle 335?861 dollarin erolla.
Simpson ohitti Donaldin listan johdossa vasta viime viikolla.
??Yritin kaikkeni, mutta
kuutta perättäistä birdietä en
osannut odottaa. Peliviikkoja on Euroopassa jäljellä kuusi.
Voitto oli Donaldille kauden
toinen Yhdysvaltain-kiertueella
(STT). (STT?Reuters)
JÄÄKIEKKO. Sykki
. Eri asia voi
olla kreatiini esimerkiksi voiman kehittämisessä, Fogelholm
sanoo.
Voimalajien urheilijat voivat
myös tarvita proteiinilisää sil-
Davisson Pislaploki 10, 7) Maarja
Kerner Viimsi Spa 10, 8) Jenni Petäjäjärvi OrPo 10, 9) Mari-Liis Graumann Viljandi Metal 9, 10) Martina
Konecna LP Viesti 9,
Vastaanottoprosentti: 1) Heidi
Hietala OrPo 60.3, 2) Roosa Koskelo
HPK 59.8, 3) Pille Vahtra Viljandi
Metal 59.6, 4) Elina Salomäki Pieksämäki 58.7, 5) Marina Skender HPK
57.9, 6) Martina Konecna LP Viesti
57.9, 7) Sini Häkkinen LP Viesti 57.1,
8) Juliana Rossi PaKa 56.9, 9) Anna
Boricheva LiigaEura 55.6, 10) Liisa
Hurskainen OrPo 54.9,
Hyökkäysprosentti: 1) Dubravka
Stojanovic LP Viesti 63.4, 2) Nikolina
Alter Pislaploki 52.7, 3) Lauren DeGirolamo HPK 50, 4) Kaisa Jokinen
LP Viesti 50, 5) Laura Pihlajamäki
HPK 48.8, 6) Sherri Williams LP
Kangasala 46.8, 7) Saara Tikka Pieksämäki 46.7, 8) Martina Konecna LP
Viesti 46.2, 9) Eliisa Peit Viljandi
Metal 44.9, 10) Quincy Verdin Pieksämäki 44.7,
Syöttöprosentti: 1) Eevi Häyrynen
PaKa 61.9, 2) Jacqueline Davisson
Pislaploki 60.5, 3) Nikolina Alter
Pislaploki 58.1, 4) Bianca Gomes PaKa 58.1, 5) Sanni Määttä Pislaploki
56.3, 6) Mira Järveläinen PaKa 54.8,
7) Annika Kivioja LP Kangasala 54.5,
8) Kaisa Alanko LP Kangasala 54.3,
9) Anu Ennok Viljandi Metal 54.2,
10) Martina Konecna LP Viesti 53.5,
MIESTEN 2-SARJA, lohko 5
VG-62?TuTo 3?0
Vannas 3 3 0
9?3
6
HaHa
3 1 2
7?6
2
PeSisu
2 1 1
3?4
2
VG-62
3 1 2
4?6
2
TuTo
3 1 2
4?8
2
Seuraavat ottelut: la 29.10. PeU.
6
5
5
4
2
2
Koripallo
A-POIKIEN SM-SARJA
Ura?ToPo
Honka?HNMKY
Lahti?TuNMKY
KTP?Pyrintö
63?68
78?84
81?57
93?82
ToPo
2 2 0 158?131
4
HNMKY 2 2 0 159?147
4
KTP
2 1 1 161?172
2
Lahti
1 1 0
81?57
2
Honka
2 1 1 171?137
2
Pyrintö 2 1 1 166?167
2
Vilpas
0 0 0
0?0
0
Ura
2 0 2 132?143
0
JKS
1 0 1
74?84
0
TuNMKY 2 0 2 110?174
0
Seuraavat ottelut: ti 25.10. SoPa, UJK . Liekit, su 30.10.
Liekit . TuKV . Loimu 4 . KoKa, Ura . Ruotsalainen maajoukkuepuolustaja Daniel
Fernholm vahvistaa jääkiekon
SM-liigan HIFK:n miehistöä
loppukauden kattavalla sopimuksella. Se tarkoittaa sitä, että he
täyttävät ylimääräisen tarpeen
siitä, mitä syövät, Fogelholm
sanoo.
Anemia pitää
hoitaa raudalla
Fogelholmista urheilija pärjää
tavallisella ruoalla, kunhan
koostaa ruokavalion huolella.
Meron mielestä tavallinen
suunniteltu ruokavalio riittää
joissain lajeissa.
??Fyysisiä kovia ominaisuuksia (voima, nopeus ja kestävyys)
vaativat lajit edellyttävät myös
ravinnon maksimointia. Honka, Kouvot . Viime
kaudella hän pelasi KHL-liigaa
Neftekhimik Nizhnekamskin ja
Minskin Dynamon joukkueissa.
Taitavalle ja raamikkaalle
Fernholmille, 27, olisi ollut töitä myös Ruotsin pääsarjassa,
mutta hän valitsi HIFK:n.
??Suomi ja IFK tuntuivat
erittäin hyvältä (vaihtoehdolta). Rahola.
JALKAPALLO
Santa Comba Dao, Portugali:
Alle 17-vuotiaiden EM-alkukarsintaa:
Suomi?Romania 2?2 (1?2).
Suomen maalit: Younness Rahim ja
Joonas Jokinen.
Joukkue jatkaa turnausta keskiviikkona Portugalia vastaan.
SALIBANDYLIIGA, MIEHET
Mari-Liis Graumann on hankkinut
Viljandi Metal-seuralle 67 pistettä
lentopallon naisten Mestaruusliigassa.
Nokia?FBT Pori
1?0, 3?1)
SPV
6 5
Classic
7 5
TapErä
5 5
Oilers
6 4
Koovee
6 3
Loviisa
7 3
Josba
7 3
SSV
4 2
TPS
6 2
Nokia
6 2
FBT Pori 6 2
NST
6 1
Happee
6 1
M-Team 6 1
10?1 (6?0,
1
1
0
0
1
1
0
1
1
0
0
0
0
0
0
1
0
2
2
3
4
1
3
4
4
5
5
5
48?30 11
51?35 11
28?14 10
42?36 8
50?38 7
39?41 7
33?34 6
18?17 5
36?46 5
38?34 4
34?42 4
28?37 2
25?35 2
20?51 2
vitamiinit lienevät turvallisia
lyhytaikaisesti käytettynä satakertaisiin annoksiin saakka.
??Kivennäis- ja hivenaineiden
osalta olisin varovaisempi, vaikka mitään selvää näyttöä ei ole.
Esimerkiksi suuri rautamäärä
häiritsee sinkin imeytymistä
ja päinvastoin. VT-HT, la 29.10. Loimu 4, la 29.10. PiKe.
MIESTEN 3-SARJA, lohko 2
Pori?TYUS 2?3
KoKa?Narvi 3?0
KaarUrh?Kataja 3?2
Loimu 2?Albatross 0?3
KoKa
3 3 0
9?2
Albatross 3 2 1
6?3
Narvi
3 2 1
6?3
TYUS
3 2 1
8?5
Pori
2 1 1
5?3
Kataja
2 1 1
5?4
KaarUrh 3 1 2
3?8
Paterit
2 0 2
1?6
Loimu 2 3 0 3
0?9
6
4
4
4
2
2
2
0
0
liittyä epäpuhtauksia valmistusvaiheessa, joten käyttäjän
on oltava aina varuillaan mitä
hän syö tai juo. TapErä, to 27.10. KaKiPo, RNK Hoci
. Vilpas, la 29.10. Jarkko Nieminen
nousi 11 sijaa tenniksen
maailmanlistalla Tukholman
avoimen turnauksen finaalipaikan ansiosta. Classic . Heinikangas pelaa
tällä kaudella vielä paikal-
lisottelussa Interiä vastaan
sekä Kuopiossa sikäläistä
Palloseuraa vastaan.
Toppari Heinikangas, 32, on
alkujaan porilainen. FBC Turku .
12
10
9
9
8
6
6
4
2
2
0
0
Jääkiekko
II-divisioona alkusarja L6
Chiefs?TarU
KaKiPo?RNK Hoci
Karhu HT?ParSport
TuKV?UJK
SoPa?Rockets
TarU?KaKiPo
Karhu HT?TuKV
RNK Hoci?UJK
Rockets?Chiefs
ParSport?SoPa
9?4
3?6
12?0
6?5
6?3
3?14
6?0
13?7
5?2
6?2
Karhu HT 7 6 0 1 0
61?9 19
RNK Hoci 7 5 1 0 1 57?27 17
TuKV
7 4 2 0 1 39?27 16
KaKiPo 7 4 1 0 2 42?29 14
UJK
7 3 1 0 3 44?43 11
ParSport 7 3 0 0 4 29?35 9
Rockets 7 2 0 2 3 28?35 8
Chiefs
7 2 0 2 3 28?39 8
SoPa
7 1 0 0 6 27?61 3
TarU
7 0 0 0 7 15?65 0
Seuraavat ottelut: pe 28.10. Loimu
3 . Pomppu, KY-Sport
. Lahti,
KTP . Tuoreella
ATP-listalla Nieminen löytyy
sijalta 62. Oilers . Monissa taitolajeissa vaatimukset
ravinnon suhteen ovat vähäi-
Nemanja Vidic
lopettaa maajoukkueuransa
JALKAPALLO. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 25. Lakkapää . Isku . Kiekkohait
. Loimu, SaimaaV ?
Tiikerit, VaLePa . (STT)
Lyhyet
Kari Makkonen
TuTon luotsiksi
JÄÄKIEKKO. HaHa
. Nokia, FBT Pori . Kesällä oli
fyysisiä juttuja, enkä pystynyt
täysipainoisesti vetämään. Kataja, su 30.10. Kiekkohait, MeanMachine ?
MeanMachTeam.
Jääkiekon SM-liigan pistepörssi:
1) Mikael Granlund HIFK, 14 ottelua, 6 maalia+13 syöttöä=19 pistettä, 4 rangaistusminuuttia, 2) Matti
Kuparinen KalPa, 15, 6+12=18, 4,
3) Ville Peltonen HIFK, 15, 8+9=17,
14, 4) Tuomas Kiiskinen KalPa, 15,
7+10=17, 4, 5) Tomas Zaborsky Ässät, 15, 11+5=16, 0, 6) Radek Smolenak Ässät, 15, 8+7=15, 8, 7) Ryan
Lasch Pelicans, 16, 6+8=14, 8, 8) Justin Hodgman Pelicans, 16, 4+10=14,
22, 9) Eric Perrin JYP, 16, 3+10=13,
4, 10) Ville Uusitalo Ässät, 15,
1+12=13, 8, 11) Anssi Löfman SaiPa,
15, 8+4=12, 4, 12) Kris Beech Lukko,
13, 7+5=12, 45.
Antti Niemi myöntää, että hänen pelissään on tässä vaiheessa kautta vielä petrattavaa.
Nico Aaltonen HPK:hon
Jääkiekon SM-liigan HPK on
tehnyt maajoukkuetaukoon
kestävän sopimuksen laitahyökkääjä Nico Aaltosen
kanssa.
Lukosta keväällä Poriin siirtynyt Aaltonen pääsi Ässien
kokoonpanoon alkukaudesta
vain kolmessa ottelussa. Turkulaisen jalkapalloilun suurista pelaajista Jarno Heinikangas on
päättänyt ripustaa pelikengät naulaan tämän kauden
jälkeen. Ura, Lahti . Loimu,
su 30.10. Vilpas,
TuNMKY . Manchester Unitedin ja Serbian jalkapallomaajoukkueen tähtitoppari Nemanja Vidic on ilmoittanut
lopettavansa maajoukkueuransa. Asiasta kertoi Serbian jalkapalloliitto verkkosivuillaan.
ManU:n kapteeni Vidic, 29,
teki päätöksensä sen jälkeen,
kun Serbia ei selviytynyt ensi
kesän EM-lopputurnaukseen
Puolaan ja Ukrainaan. Puutteet pitää
IS: Räikkönen
TULOSPÖRSSI
haluaa takaisin Lentopallo
MESTARUUSLIIGA MIEHET
Muurame?SunVolley 3?1 (18?25,
formula
25?19, 25?21, 25?21)
Hurrikaani 7 6 0 0 1
19?5 18
ykkösiin
VaLePa 6 3 2 0 1
15?8 13
AUTOURHEILU. VG-62, TuTo . MeanMachine . (STT)
Heinikankaan
kengät naulaan
JALKAPALLO. WB97
. VT-HT . Tigers, pe 28.10. EBT.
MIESTEN II DIVISIOONA
PeU-Basket?TuNMKY
NVW?KY-Sport
Pomppu?Rahola
PirVi?RaiPS
UraBoys?Pomppu
52?72
59?57
67?65
82?66
73?72
TuNMKY 2 2 0 179?122
4
PirVi
2 2 0 167?138
4
UraBoys 1 1 0
73?72
2
PeU-Basket 2 1 1 133?131
2
Pomppu 2 1 1 139?138
2
NVW
2 1 1 129?164
2
Mesuca 0 0 0
0?0
0
KY-Sport 1 0 1
57?59
0
Rahola
2 0 2 137?152
0
RaiPS
2 0 2 125?163
0
Tämän viikon ottelut: Mesuca ?
NVW, RaiPS . Loimu 1 . SBS
Wirmo . Albatross.
AM-SARJA NAISET L2
SoPa?TTV AT
3?0
SoPa
2 1 1 0 0
6?2 5
Jankko 1 1 0 0 0
3?0 3
TTV Oj 1 0 0 1 0
2?3 1
KoiKu
1 0 0 0 1
0?3 0
TTV AT 1 0 0 0 1
0?3 0
Tämän viikon ottelut: KoiKu . Tästä on
hyvä jatkaa vieraspelejä, maalivahti Antti Niemi mietti Newarkissa ennen kuin heidän
matkansa jatkui Bostoniin.
Niemi on NHL:n tapojen mukaan hieman vaitonainen vammastaan, joka piti hänet sivussa kauden kaksi ensimmäistä
ottelua.
??Jotain operoitiin. Uusia pelaajia on yhdeksän.
Yksi asia ei ole muuttunut
viime kaudesta. PaimYr2, TTV . SSV, Loviisa
. Karhu HT, la 29.10. Hän aloitti kuluvan
kauden KHL-liigan Atlantin riveissä, mutta pesti jäi kymmenen ottelun mittaiseksi. SalPa . lokakuuta 2011
Urheilu
Ravintolisistä ollaan montaa mieltä
Riittääkö urheilijalle tavallinen ruoka vai tarvitaanko sen oheen erikoisravintoa?
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Lehtikuva/Juha Sorri
STT | JUHANI HEIKKILÄ
Ravintolisiä käytetään urheilussa laajalti.
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael
Fogelholm on sitä mieltä, että urheilijat eivät tarvitse ylimääräisiä vitamiineja ja kivennäisaineita.
??Ei niistä tosin mitään haittaakaan ole, Fogelholm sanoo.
Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian professori Antti
Mero näkee ravintolisät osana
urheilijan laadukasta ravintoa. HIFK:n voimasentteri Siim Liivik puolestaan rymistelee kolmen ottelun lainapestillä KooKoon miehistössä.
(STT?TT)
Antti Niemelle uutta
uskoa itärannikolta
STT | VARPU SIHVONEN
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm (vas.) on eri mieltä ravintolisien tarpeellisuudesta kuin Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian professori Antti Mero.
semmät.
??Monissa kansallisen kilpaurheilun lajeissa menestyy normaalilla ruokavaliolla, mutta
useissa kovia fyysisiä ominaisuuksia vaativissa lajeissa ravintolisät ja erikoisravinto ovat
välttämättömiä menestykseen
huippu-urheilussa, Mero sanoo.
Fogelholmin mukaan yksittäisen aineen käyttö ilman että
tietää, että siitä on puutetta, ei
ole kovin fiksua. Hän on
pelannut TPS:n ohella Jazzissa ja FC Lahdessa. Loimu 2, Viesti
. Hänen mukaansa huippuurheilussa ravintolisät ja ns.
erikoisravinto ovat useissa lajeissa välttämättömiä.
??Erikoisravintoa ei käytetä
ainoastaan lisänä vaan esimerkiksi korvaamaan normaaleja
ruokalajeja.
??Niitä käytetään pääsääntöisesti, jos on tarve saada nopeasti suuri energiamäärä, kuten
monissa kestävyyslajeissa on
tilanne, suorituksen aikana.
Toisena käyttötarkoituksena
on saada kehoon nopeasti laadukasta rakennusainetta ja
energiaa palautumisen nopeuttamiseksi, Mero sanoo.
Fogelholm kokee, että urheilijoilla vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve saattaa olla
kasvanut.
??Mutta hehän myös syövät
enemmän kuin tavalliset ihmiset. KaarUrh,
ke 2.11. Honka 2 ?
Honka 1, JäNMKY . Ilta-Sanomien
mukaan myöhemmin tällä
viikolla ilmestyvässä F1 Racingin numerossa Räikkönen
myöntää haluavansa takaisin
F1-sarjaan.
F1 Racing kertoo myös, että
Räikkönen on harjoitellut jo
neljän kuukauden ajan erittäin kovaa ollakseen huippukunnossa ennen talven testien
alkua. PirVi,
NVW . M-Team.
II-DIVISIOONA, MIEHET
FBC Turku ?Leisku
16?4
USB?SalPa
2?12
Ruoska?Campus
5?6
UHV Bulls?SBS Masku 5?8
Pyövelit?KoPo
10?3
SalPa
6 6 0 0 65?38
Campus 6 5 0 1 26?20
SBS Wirmo 5 4 1 0 54?32
FBC Turku 6 4 1 1 60?39
SBS Masku 6 4 0 2 38?24
Pyövelit 5 3 0 2 37?29
Leisku
6 3 0 3 48?61
KaKo
5 2 0 3 29?37
UHV Bulls 6 1 0 5 28?44
KoPo
6 1 0 5 31?50
Ruoska
6 0 0 6 39?54
USB
5 0 0 5 30?57
Seuraavat ottelut: pe 28.10. Rockets
. PeU-Basket, TuNMKY . (STT)
Nieminen nousi
yksitoista sijaa
TENNIS. Kestävyysurheilijat tarvitsevat pitkien suoritusten aikana urheilujuomien sokereita.
Haittavaikutuksista
ei tutkimusnäyttöä
Mero sanoo, ettei ravintolisien
haittavaikutuksista terveydelle
ole tutkimusnäyttöä.
??Ravintolisiin voi kuitenkin
Seuraavat ottelut: la 29.10. Chiefs.
III-divisioona alkusarja lohko A
Tigers?Kiekkohait
5?3
Liekit?MeanMachine 4?1
MeanMachTeam?VT-HT 3?17
VT-HT
8 6 1 1 106?32 13
Kiekkohait 8 5 1 2 53?30 11
Tigers
8 5 0 3 62?46 10
Liekit
8 3 3 2 45?43 9
MeanMach 8 2 1 5 32?53 5
MeanMTeam 8 0 0 8 21?115 0
Viimeiset ottelut: ke 26.10. USB, su
30.10. KoKa, su 30.10.
Albatross . AurVan,
TuUL . TPS:ssä
hän aloitti 2003. Loimu 2, Kataja . HPK sen
sijaa jatkaa viime viikolla tehtyä ottelukohtaista sopimusta Jan-Mikael Juutilaisen
kanssa. Onko niistä
hyötyä, on eri asia, Fogelholm
pohtii.
San Jose Sharksin piti matkustaa Kaliforniasta Yhdysvaltain itärannikolle saadakseen
tukkoisen pelinsä aukeamaan.
Hailauma oli kaivanut itselleen syvän kuopan häviämällä
ottelun toisensa jälkeen.
Vieraskiertueen ensimmäinen ottelu, rangaistuslaukauskisan voitto New Jersey Devilsistä pelasti heidät.
??Ensimmäinen voitto oli itselleni tosi tärkeä. Mesuca, UraBoys . Tanskalainen Caroline
Wozniacki on listalla ensimmäisenä ja venäläinen Maria
Sharapova toisena. Daniel välttää näin myös
kaksinkertaisen verotuksen,
verrattuna siihen, että valitsisi ruotsalaisen seuran, Fernholmin agentti Joakim Persson perusteli valintaa TV4: n
Hockey Channelille.
Fernholm liittyy HIFK:n ryhmään loppuviikosta.
HIFK teki lyhyen vaihtolainan myös Mestiksen KooKoon
kanssa. Pyrintö . Karsintojen päätösottelussa Sloveniaa vastaan Vidic epäonnistui
rangaistuspotkussa, ja tappio
pudotti Serbian jatkokarsinnoista.
Vidic kertoi maajoukkueen
jättämisen syyksi serbialaismedian kritiikin hänen otteitaan kohtaan.
??Perussyyni maajoukkueuran lopettamiseen on se, että
media ja yleisö ovat kritisoineet sitoutumistani maajoukkueeseen jo jonkin aikaa, Vidic
sanoi Serbian liiton tiedotteessa.
Serbian liitto ilmoitti, että
maajoukkueen ovet ovat Vidicille auki, jos hän pyörtää
päätöksensä tulevaisuudessa.
Vidic on pelannut urallaan 56
maaottelua. Tigers,
MeanMachTeam . JKS
. SPV, TPS . Aaltosen tulon myötä
ottelukohtaisella sopimuksella
HPK:ssa pelannut hyökkääjä
Henri Tuominen palaa kotiseuraansa Ilvekseen. Kari Makkonen
on jääkiekon Mestiksessä pelaavan TuTo Hockeyn uusi
päävalmentaja. Lievä ja ajoittainen tehottomuus vaivaa.
??Vähän samanlaista tämä
alku on ollut kuin jossain vaiheessa viime kaudella, Niemi
vertasi.
Lehtikuva
Seuraavat ottelut: huomenna Happee . TTV Oj, SoPa . Monivitamiinikivennäisainetabletit ovat turvallisia käyttää. KaKo, Pyövelit . RaisU 2,
su 30.10. Viikkoa aiemmin
hän oli sijalla 73.
Miesten listan kärjessä ei
tapahtunut muutoksia. Maaotteluita
hänelle kertyi kolme. JKS.
B-TYTÖT, SM-SARJA
Honka 2?WB
Honka 1?ToPo
JäNMKY?OrJymy
WB?EBT
47?74
49?44
49?36
83?39
WB
2 2 0 157?86
4
JäNMKY 1 1 0
49?36
2
Honka 1 1 1 0
49?44
2
Peka
0 0 0
0?0
0
Vilpas
0 0 0
0?0
0
WB97
0 0 0
0?0
0
ToPo
1 0 1
44?49
0
OrJymy 1 0 1
36?49
0
Honka 2 1 0 1
47?74
0
EBT
1 0 1
39?83
0
Seuraavat ottelut: la 29.10. Vastuu on aina
käyttäjällä, Mero muistuttaa.
Fogelholmin mukaan vitamiineja saa käyttää varsin vapaasti ilman että niistä on haittaa.
??A-vitamiinia suositellaan
käytettäväksi korkeintaan 10
kertaa päivittäisiin suosituksiin
verrattuna. Kriteereinä olivat kokemus, osaaminen ja nuorten pelaajien
kehittäminen, TuTo Hockeyn
varatoimitusjohtaja Juhani
Tamminen kertasi valintaa.
Makkonen, 56, korvaa TuTossa päävalmentaja Petri
Niukkasen, jonka johdolla
joukkue on kerännyt kauden
14 ensimmäisestä ottelusta 20
pistettä. Narvi
. Serbialainen Novak Djokovic
johtaa ennen espanjalaista
Rafael Nadalia, skotti Andy Murrayta ja sveitsiläistä
Roger Federeriä.
Naisten listalla tshekkiläinen Petra Kvitova nousi kolmanneksi. PeSisu.
NAISTEN 2-SARJA, lohko 10
KoKa?Ura 3?0
HaHa?Loimu 3 3?1
Kataja?Loimu 1 3?1
HaHa
4 4 0
12?2
8
Kataja
4 3 1
9?4
6
KoKa
4 2 2
7?7
4
Ura
4 2 2
6?9
4
Loimu 1 4 1 3
5?9
2
Loimu 3 4 0 4
4?12
0
Seuraavat ottelut: la 29.10. SunVolley . JäNMKY, su 30.10. Ex-pelaaja ja
sittemmin useiden SM-liigaseurojen valmennustehtävissä toiminut Makkonen teki
turkulaisseuran kanssa kuluvan kauden loppuun yltävän
sopimuksen.
??Valitsimme Makkosen viiden ehdokkaan joukosta. Koovee,
pe 28.10. SoPa,
TTV AT . TuUL,
SauvUrh . Tehopisteitä tilastoihin ei ole kertynyt.
Aaltonen hyökkää HPK-paidassa jo tiistaina Lappeenrannassa. Kouvolalaisten ykkössentteri Iivo Hokkanen pelaa HIFK:n riveissä tiistaina
Tapparaa ja torstaina HPK:ta
vastaan. ParSport,
TarU . KoiKu.
AM-SARJA NAISET L4
PaimYr2?PeU
AurVan?SauvUrh
3?1
3?0
AurVan 3 2 0 0 1
7?3
PeU
3 1 1 0 1
7?6
PaimYr2 3 1 1 0 1
6?6
SauvUrh 3 0 2 0 1
6?7
TuUL
2 0 0 2 0
4?6
TTV
2 0 0 2 0
4?6
Tämän viikon ottelut: TTV . Kimi Räikkönen
on arvostetun F1 Racing -lehden mukaan lähellä paluuta
formula ykkösiin Williamstallin kanssa. Julkisuudessa viime
aikoina liikkuneiden tietojen
mukaan Räikkönen on lähellä sopimusta juuri Williamsin
kanssa. Useimmat muut
B-POJAT, SM-SARJA
ToPo?Lahti
Ura?Sykki
Honka?Vilpas
MaSu?KTP-96
JKS?Kouvot
81?73
122?90
80?39
53?70
70?53
JKS
3 3 0 225?165
6
ToPo
3 3 0 263?195
6
Lahti
3 2 1 263?204
4
Honka
3 2 1 231?166
4
Ura
3 2 1 253?230
4
KTP-96 3 1 2 198?230
2
MaSu
3 1 2 183?184
2
Sykki
3 1 2 213?306
2
Vilpas
3 0 3 165?234
0
Kouvot 3 0 3 141?221
0
Seuraavat ottelut: su 30.10. PiKe
. Hän ohitti
valkovenäläisen Viktoria
Azarenkan, vaikka Azarenka voitti Luxemburgissa. (STT)
Fernholm vahvistaa
HIFK:n puolustusta
Isku-Volley 6 4 0 1 1
14?8 13
Muurame 6 3 1 0 2 14?10 11
Lakkapää 6 3 0 2 1
13?9 11
Sampo
6 1 4 0 1 16?12 11
Etta
6 3 0 1 2 12?10 10
Loimu
6 3 0 1 2 11?11 10
SunVolley 7 2 0 1 4
9?15 7
SaimaaV 6 0 2 1 3
9?16 5
Korso
6 0 0 2 4
5?18 2
Tiikerit 6 0 0 0 6
3?18 0
Seuraavat ottelut: huomenna Korso ?
Muurame, la 29.10. Sampo.
Naisten Mestaruusliigan pistetilastot:
Pisteet: 1) Marina Skender HPK
123, 2) Maarja Kerner Viimsi Spa
112, 3) Milena Nesic PaKa 94, 4) Erika Mattos OrPo 86, 5) Emily Stockman Pislaploki 86, 6) Anni Mäkinen
OrPo 84, 7) Jacqueline Davisson Pislaploki 81, 8) Anna Boricheva LiigaEura 81, 9) Bianca Gomes PaKa 79,
10) Anu Ennok Viljandi Metal 79, 11)
Maria Jose Perez LiigaEura 76, 12)
Nikolina Alter Pislaploki 73, 13) Mari-Liis Graumann Viljandi Metal 67,
14) Juliana Rossi PaKa 60, 15) Laura
Pihlajamäki HPK 56, 16) Taru Lahti
Viimsi Spa 51, 17) Lauren DeGirolamo HPK 47, 18) Katre Laanes LP
Kangasala 46, 19) Lindsay Fletemier
LiigaEura 46, 20) Merliin Salben Viljandi Metal 45,
Pistekeskiarvo: 1) Marina Skender
HPK 24.6, 2) Maarja Kerner Viimsi
Spa 22.4, 3) Quincy Verdin Pieksämäki 19, 4) Emily Stockman Pislaploki 17.2, 5) Anni Mäkinen OrPo 16.8,
6) Jacqueline Davisson Pislaploki
16.2, 7) Anna Boricheva LiigaEura
16.2, 8) Elina Salomäki Pieksämäki
16, 9) Anu Ennok Viljandi Metal 15.8,
10) Milena Nesic PaKa 15.7,
Hyökkäyspisteet: 1) Marina Skender HPK 102, 2) Maarja Kerner Viimsi Spa 95, 3) Milena Nesic PaKa 78,
4) Erika Mattos OrPo 76, 5) Emily
Stockman Pislaploki 76, 6) Anna Boricheva LiigaEura 70, 7) Maria Jose
Perez LiigaEura 68, 8) Anu Ennok
Viljandi Metal 66, 9) Anni Mäkinen
OrPo 65, 10) Jacqueline Davisson
Pislaploki 62,
Plus/miinus tehotilasto: 1) Marina
Skender HPK 94, 2) Anni Mäkinen
OrPo 62, 3) Nikolina Alter Pislaploki
53, 4) Jacqueline Davisson Pislaploki 43, 5) Emily Stockman Pislaploki
42, 6) Laura Pihlajamäki HPK 36,
7) Anna Boricheva LiigaEura 36, 8)
Maarja Kerner Viimsi Spa 34, 9) Heidi Horelli LiigaEura 34, 10) Lauren
DeGirolamo HPK 33,
Torjunnat: 1) Heidi Horelli LiigaEura 23, 2) Lindsay Fletemier LiigaEura 21, 3) Nikolina Alter Pislaploki
18, 4) Lauren DeGirolamo HPK 14,
5) Marcia Fusieger OrPo 13, 6) Jaana
Kumpumäki Pislaploki 13, 7) Laura
Pihlajamäki HPK 13, 8) Sanna-Mari
Perkiö OrPo 13, 9) Kaiu Pölluveer
Viimsi Spa 12, 10) Sini Nevalainen
PaKa 12,
Ässäsyötöt: 1) Bianca Gomes PaKa 15, 2) Marina Skender HPK 13,
3) Anu Ennok Viljandi Metal 13, 4)
Sanni Määttä Pislaploki 12, 5) Liisa
Hurskainen OrPo 11, 6) Jacqueline
hoitaa.
??Jos on anemia, se pitää hoitaa raudalla, jos anemia johtuu
siitä.
??Ei ole vahvaa näyttöä siitä,
että urheilijan pitäisi varmuuden vuoksi syödä vitamiineja
ja kivennäisaineita. TYUS . Jankko, TTV
AT . MaSu, KTP-96 . HaHa.
loin, jos muuten ei heti harjoituksen jälkeen voi syödä proteiineja. Pori, Paterit . JKS, HNMKY . Välillä joutuu ehkä huilaamaan vähän.
Sharks kiertää itää lähes
kaksi viikkoa ja pelaa sinä aikana kuusi ottelua.
??Kyllä reissu hyvää tekee,
varsinkin alkukaudesta, että
tutustuu uusiin pelaajiin, Niemi mainitsi.
NHL:n länsilohkon hännille
jäänyt Sharks on hyvin erinäköinen joukkue kuin viime
kaudella. Ura.
SSS/Hannu Brusila
NAISTEN 2-SARJA, lohko 11
RaisU 2?Viesti 3?0
Loimu 2?Isku 0?3
Isku
4 3 1
9?3
6
Viesti
4 3 1
9?5
6
RaisU 2 3 2 1
8?3
4
Loimu 2 4 2 2
8?8
4
Loimu 4 2 0 2
0?6
0
PiKe
3 0 3
0?9
0
Seuraavat ottelut: ti 25.10. ToPo, WB97
. Nyt
olen aika lailla kunnossa, hän
vakuutti.
Niemi myönsi, että hänen pelissään on vielä petrattavaa,
mutta hän uskoo asian korjautuvan sillä, että hän pääsee aiempaa enemmän jäälle.
??Aika pitkälle pystyn treenaamaan täysillä
Ilmoittautumiset 3.11. Erityisalana ihmissuhdekriisit. 5) Jaak Vainomaa/Taina Savikurki Suomi 25,0,...
7) Juri Kagan/Claudia Ketonen Suomi.
Nuorten vakiotanssien World ranking-kilpailu: 1) Jevgeni Nikitin/Dana Spitsina Venäjä 5,0, 2) Vjaceslavs
Suhtins/Anastasija Volkonska Latvia
11,0, 3) Artem Martinov/Anastasia
Koler Venäjä 17,0,... Monza?Latina
3?1 (26?24, 25?19, 13?25, 25?22, M:
Konstantin Shumov 3). vakio- ja latinalaistanssien kisat, Helsinki Open:
Latinalaistanssien World rankingkilpailu: 1)Martino Zanibellato/
Michelle Abildtrup Tanska 5,0,pistettä 2) Joonas Piippola/Laura Wimmer
Suomi 11,0, 3) Jevgenij Suvorov/Tina
Bazykina Latvia 15,0,... Pl 105 10650 T:s
Salon Kansalaisopiston Opiskelijakunta ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
MA 31.10.2011 alkaen klo 16.45 Moision koululla,
Uskelankatu 13. Donald voi
voittaa myös Euroopan-kiertueen
tienestilistan. Käsitellään sääntöjen määräämät
asiat. Fenerbahce?Galatasaray
3?1 (20?25, 25?19, 25?20, 25?23, F:
valmentaja Daniel Castellani).
Italia A1: Padova?Modena 2?3
(25?19, 19?25, 25?23, 29?31, 15?17,
M: Mikko Esko 4). Cantu?Castellana Grotte 0?3 (26?28, 18?25, 17?
25, C: Jari Tuominen 12).
Italia naiset: Bergamo?Piacenza
2?3 (25?20, 15?25, 25?20, 17?25,
8?15, P: Riikka Lehtonen 21).
Saksa naiset: Wiesbaden?Sinsheim
3?0 (25?21, 25?23, 25?11, S: Taru
Alho 0).
Kypros, naiset: Olimpias Neapolis?
Panidaliakos 3?1 (25?21, 25?19, 21?
25, 25?18, O: Erika Nyström, Emilia
Nyström).
RATSASTUS
Odense, Tanska, kouluratsastuksen maailmancup, Länsi-Euroopan liiga:
Grand Prix vapaaohjelma: 1) Hans
Peter Minderhoud/I.P.S. ltk
Halutaan ostaa
Hyvää pohjanmaan
PUOLUKKAA ja KARPALOA
Osakkeita esim. Voitot 2?2.
GOLF
Lake Buena Vista, Florida,
miesten Yhdysvaltain-kiertueen
4,7 miljoonan dollarin (3,4 miljoonan euron) turnaus:
Lopputulokset 72 reikää (par 72):
271 (17 alle parin): Luke Donald
Englanti 66+71+70+64,
273 (?15): Justin Leonard USA
69+63+70+71,
274 (?14): Tom Pernice USA
68+69+68+69, Sunghoon Kang EteläKorea 68+71+67+68, Kevin Chappell
USA 70+66+66+72,
275 (?13): John Rollins USA
71+67+70+67, Webb Simpson USA
68+69+69+69, Trevor Immelman
Etelä-Afrikka 72+68+66+69, Nick
O?Hern Australia 68+66+70+71, Billy
Mayfair USA 68+70+67+70. Louis Cardinals
4?0. lihas- ja nivelvaivat
- Urheiluvammat, selkäongelmat
Vastaanotot Salossa, leikkaukset Turussa
NAURUTAKUU!
To 10.11. 1,00 ?
Liput Lippupisteestä, tapahtumanumerolla 100505 myös R-kioskilta
Myydään tarjousten perusteella määräalana n. Donald ansaitsi Yhdysvalloissa
kauden aikana 6?683?214 dollaria ja
löi listan kärjessä ennen päätöskisaa olleen Wen Simpsonin runsaalla
335?000 dollarilla. A: Teemu Selänne 0+1, Saku
Koivu 0+1, P: Lauri Korpikoski 1+1.
KEILAILU
Salon Keilailuliiton jaksokilpailu vko 42, 6 sarjaa eu.:
Luokka M-A, 1) Ari Palm SalKei
1391, 2) Kalevi Tuominen Cocktail
1302, 3) Petra Eriksson-Sola KK-Turistit 1256, 4) Juha Roto KeiSa 1234,
5) Kari Lindstén SaKu 1195, 6) Juha
Inkinen KeiSa 1193, 7) Jussi Niemelä Cocktail 1173, 8) Markus Lindgren
SC 1132, 9) Jesse Kantonen SaKu
1087, 10) Juuso Aitio Cocktail 1082.
Luokka B, 1) Eero Vasanko HeHa
1166, 2) Rauno Kurppa SaKu 1154,
3) Martti Hokkanen KeiSa 1121, 4)
Jukka Vihiniemi SaKu 1119, 5) Jarmo E Aaltonen Kamut 1109, 6) Jouko
Tulonen Cocktail 1101, 7) Hannele
Nikander Salottaret 1096, 8) Teemu
Mäkelä TPS 1076, 9) Arto Kummala
SaKu 1053, 10) Markku Nissilä EKE
1039.
Luokka C, 1) Reino Mattsson EKE
1135, 2) Aila Tuominen Cocktail 1128,
3) Mika Huttunen Cocktail 1123, 4)
Unto Lötjönen HeHa 1074, 5) Sami
Vaara KeiSa 1065, 6) Jyrki Norvapalo EKE 1058, 7) Hemmo Tuomela
HeHa 1051, 8) Erkki Mäkelä SalKei
1034, 9) Jussi Kilkanen EKE 1011,
10) Niklas Ahlfors El Pantera 990.
Luokka D, 1) Eveliina Kajander
KK-Turistit 988, 2) Anita Kärkkäinen Salottaret 942, 3) Siriwan Kulta
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
R
E
T
U
Tiistaina 25. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14.
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
gunther, jos
et aio pyytää
minua ulos, niin
minulla on muitakin....vaihtoehtoja.
ai, okei,
hyvä tietää.
tarkoitan,
ei hyvä.
mutta.....
öö....
mitä
minä
nyt
teen ?
jukrat, en minä vain tiedä!
hän haluaa sinun pyytävän
häntä ulos tai muuten
hän menee treffeille
jonkun hyypiön kanssa....
on mahdotonta tietää
mitä tehdä !
soitan
sinulle
takaisin.
126
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
15
J
E
R
E
minä
tiedän!
minä....
soitat
hänell e,
luupää !. Puh. Euroopan-kiertueella Donaldin johto tienesteissä on
1,6 miljoonaa euroa, ja peliviikkoja
on jäljellä kuusi.
JÄÄKIEKKO
NHL-liiga sunnuntaina:
Anaheim?Phoenix 4?5 (2?2, 1?3,
1?0). 80,5 ha salaojitettua peltoa ( 16 peruslohkoa ) ja vastaava määrä tukioikeuksia.
Pellot sijaitsevat n 5?7 km etäisyydellä Salon keskustasta ja lohkoille on tieyhteydet Kiskontieltä, Perniöntieltä ja Villiläntieltä.
Myydään ensisijaisesti kokonaisuutena mutta alue voidaan tarvittaessa jakaa useampaan esim. SSP.
Juhani Nummentalo.
tänään Salon torilla klo 8-14
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P. 8) Erik Husgafvel/Laura Mäkinen Suomi 9?10) Jani
Neulaniemi/Henni Syväoja Suomi.
TENNIS
Maailmanlistat maanantaina:
Miesten ATP-maailmanlista (suluissa sija edellisellä listalla): 1) Novak Djokovic Serbia 13?860 pistettä
(1), 2) Rafael Nadal Espanja 10?375
(2), 3) Andy Murray Britannia 7?825
(3), 4) Roger Federer Sveitsi 7?530
(4), 5) David Ferrer Espanja 4?710
(5), 6) Robin Söderling Ruotsi 3?500
(6), 7) Tomas Berdych Tshekki 3?230
(7), 8) Mardy Fish USA 2?965 (8), 9)
Jo-Wilfried Tsonga Ranska 2?880 (9),
10) Gael Monfils Ranska 2?785 (10),
11) Nicolas Almagro Espanja 2?380
(11), 12) Gilles Simon Ranska 2?335
(12), 13) Janko Tipsarevic Serbia
2?245 (14), 14) Andy Roddick USA
2?120 (13), 15) Juan Martin del Potro
Argentiina 2?030 (15), 16) Aleksandr
Dolgopolov Ukraina 1?880 (17), 17)
Viktor Troicki Serbia 1?820 (16), 18)
Richard Gasquet Ranska 1?810 (18),
19) Stanislas Wawrinka Sveitsi 1?765
(19), 20) Feliciano Lopez Espanja
1?675 (21), ...62) Jarkko Nieminen
Suomi 761 (73), ...245) Harri Heliövaara 204 (242), ...342) Timo Nieminen 129 (363), ...389) Henri Kontinen 100 (388), 643) Juho Paukku 33
(548).
Naisten WTA-kiertue (suluissa
sija edellisellä listalla): 1) Caroline Wozniacki Tanska 7?395 (1), 2)
Maria Sharapova Venäjä 6?370 (2),
3) Petra Kvitova Tshekki 5?970 (3),
4) Viktoria Azarenka Valko-Venäjä
5?750 (3), 5) Na Li Kiina 5?351 (7),
6) Vera Zvonareva Venäjä 5?190 (5),
7) Samantha Stosur Australia 5?115
(6), 8) Agnieszka Radwanska Puola
4?940 (8), 9) Marian Bartoli Ranska
4?610 (9), 10) Andrea Petkovic Saksa
4?580 (10), 11) Francesca Schiavone
Italia 3?900 (12), 12) Serena Williams
USA 3?180 (14), 13) Kim Clijsters
Belgia 3?161 (11), 14) Jelena Jankovic Serbia 3?115 (13), 15) Anastasia
Pavljutshenkova Venäjä 2?865 (15),
16) Shuai Peng Kiina 2?825 (16), 17)
Dominika Cibulkova Slovakia 2?755
(20), 18) Sabine Lisicki Saksa 2?724
(17), 19) Svetlana Kuznetsova Venäjä 2?606 (19), 20) Flavia Pennetta
Italia 2?490 (18), ...356) Piia Suomalainen Suomi 123 (358), 494) Emma
Laine 70 (491).
Kokouksia
Sekalaiset
Henkilökohtaista
Intuitiivinen näkijä Seija Holm
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi. 045 112 5015
www.numppa.net
Terveyspalvelut
Huveja
JP
Kangas
Pekka
Jalava
Harri
Lagström
Peltoa myytävänä
Lääkäriasema
SALON LÄÄKINTÄLABORATORIO OY
Rummunlyöjänkatu 7 A, Salo
P. klo 19.00
KIVA, Salo
Myytävänä
ORTOPEDIT
Syksyn riemukkaimmat stand up -naurut!
Elä . Citta Di Castello?Genova
1?3 (23?25, 20?25, 25?18, 20?25, C:
Jukka Lehtonen 14). ma-to 8-20, pe 8-16, su 10-14
Juha-Pekka
Vuori
www.sallab.fi
- Polvi-, olka- ym. *010 255 1377
salon.silmalasikeskus@synsam.fi
www.SUOMENSTANDUPCLUB.fi
* Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 ?/puhelu + 0,0595?/min. ??Maailmanlistan ykköspelaaja Donald, 33,
varmisti voitolla Yhdysvaltain PGAkiertueen tienestilistan voiton. Tarjouksen voi tehdä joko osasta tai kokonaisuudesta.Tarjoukset tulee jättää toimistollemme 24.11.2011 klo
16.30 mennessä.
Lisätietoja kohteesta saa toimistoltamme joko sähköisesti tai
postitse.
Kohdenumero 628521
Tiedustelut Juha Suokko 044- 770 1331
Salon OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Turuntie 7, Salo. ??Kostner voitti vapaaohjelman ennen Czisnya.
Parit: 1) Aliona Savchenko/Robin
Szolkowy Saksa 183,98, 2) Zhang
Dan/Zhang Hao 178,66, 3) Kirsten
Moore-Towers/Dylan Moscovitch Kanada 177,43, 4) Caydee Denney/John
Coughlin USA 175,40, 5) Vera Bazarova/Juri Larionov Venäjä 173,94,
6) Tiffany Vise/Don Baldwin USA
155,42.
TANSSI
Helsinki, kv. Kokouskahvit 16.30 alkaen.
TERVETULOA!
Johtokunta
Huutokaupat
SUPERIN SALON SEUDUN AO RY 605:n
SYYSKOKOUS pidetään 8.11.-11 klo 17.30
Cafe Riossa, Länsiranta 8, SALO.
Esillä sääntömääräiset asiat sekä valitaan ehdokas liittohallitusjäsenen
vaaliin ja edustajat piirin vaalikokoukseen helmikuussa -12.
Iltapalatarjoilu ja tuote-esittelyjä. Trentino?San
Giustino 3?0 (25?20, 25?17, 25?20,
S: Tuomas Sammelvuo 0).
Italia A2: Milano?Isernia 3?1
(25?19, 19?25, 27?25, 25?21, I: Antti
Poikela 0). 02 727 4100
Ilmo
Helttula
Av. Hän
aloitti sunnuntain kierroksen viisi
lyöntiä kärjen takana, mutta kuroi
eron umpeen takaysin kuudella perättäisellä birdiellä. TERVETULOA!
Hallitus
HUUTOKAUPPA
TÄNÄÄN KLO 17
Örninkatu 12. kolmeen luonnollisesti yhteensopivaan osaan. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
BASEBALL
Arlington, Texas, MLB-liigan
loppuottelut (World Series), neljäs ottelu (neljällä voitolla mestariksi):
Texas Rangers?St. lokakuuta 2011
SomKe 896, 4) Tiia-Maria Roos KKTuristit 864, 5) Johanna Aaltonen
KK-Turistit 839, 6) Emmi-Noora
Roos KK-Turistit 783, 7) Matti Kärkkäinen Hard Strike 736.
KORIPALLO
Suomalaistuloksia Euroopan
kentiltä:
Adrianmeren liiga: KK Zagreb,
Kroatia?Olimpija Ljubljana, Slovenia 90?91 (44?42, 84?84) (OL: Sasu
Salin 9/3).
Italian liiga Serie A: Varese?Monferrato 72?64 (30?33) (V: Teemu Rannikko 7/2), Armani Milano?Virtus
Bologna 79?64 (37?31) (VB: Petteri
Koponen 14/0).
Italian kakkosliiga: Barcellona?
Forli 85?80 (41?39) (F: Shawn Huff
4/8), Verona?Imola 75?73 (40?32) (I:
Tuukka Kotti 8/5).
LENTOPALLO
Suomalaisten tulokset Euroopan kentiltä:
Venäjä: Nizhni Novgorod?Surgut
0?3 (22?25, 23?25, 22?25, NN: Matti
Oivanen 6).
Puola: Kielce?Bydgoszcz 1?3 (17?
25, 25?21, 19?25, 27?29, B: Antti
Siltala 10). tekn. Tervetuloa!
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Tapahtumat
SÄÄSTÄ 20.000?! Hirsitalo
121m²
39900?!Vain 330?/m²!Rak.tontillesi!Sauna 49m²4840?!Tilaukset
P.044-3202222 ja P.0502694.
Numppa tarjoaa aamukahvit
keskiviikkona 26.10. mennessä
040 519 6581 (miel. (alv 23%).
Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0828 ?/puhelu + 0,1704?/min. Turnaus päätti
Yhdysvaltain-kauden. ja annan NAURAA!
toiste
27.9.-16.11.
K-15
Ajanvaraus:
Optikko ja Silmälääkäri
(02) 727 2800
Liput 25/17 ?
+ toimituskulut alk. Tango Hollanti 79,3 prosenttia, 2) Helen Langehanenberg/Responsible Saksa 78,3,
3) Tinne Vilhelmsson Silfvén/Don
Auriello Ruotsi 75,925, ?8) Mikaela
Lindh/Skovlunds Más Guapo Suomi
72,025.
TAITOLUISTELU
Ontario, Kalifornia, Skate America, gp-sarjan avauskilpailu:
Naiset: 1) Alissa Czisny USA
177,48, 2) Carolina Kostner Italia
177,35, 3) Viktoria Helgesson Ruotsi 145,75, 4) Haruka Imai Japani
142,94, 5) Ksenia Makarova Venäjä 142,67, 6) Caroline Zhang USA
140,70. klo 8.30-9.30
Café Salo, Asemakatu 5
Torilla
Keskustelua ajankohtaisista asioista, kuten
jätelain uudistus ja vaikutus jätehuoltoon.
Asiasta kertoo Esko E Rannikko,
varapj. tekstiviestitse). Jos hän sen tekee, hän
yltää ensimmäisenä pelaajana voittamaan Yhdysvaltain- ja Euroopankiertueen tienestit samalla kaudella. (alv 23%).
Turuntie 14, Salo. Rzeszow?Gdansk 3?0
(25?14, 25?16, 26?24, G: Mikko Oivanen 14, Matti Hietanen 8).
Ranska: Rennes?Ajaccio 3?0 (25?
19, 25?13, 27?25, A: Eemi Tervaportti 1).
Turkki: Sivas?IBB Istanbul 0?3
(23?25, 23?25, 24?26, S: Lelu Ojansivu 20). 0700-9-2838, 2.31 min +
pvm starrms