(STT)
lähti sieltä vuosina 1950?1951.
? Syiksi nähtiin muun muassa ihmisten sijoittaminen
heille vieraisiin ?huuttoreihin. Nimiasia on kuitenkin noussut mielenkiintoisesti
esille myös tänä päivänä. Esimerkiksi Sortavalan piiriin saapuneesta 948 perheestä peräti 579
Luovutettu Karjala
VENÄJÄ
SUOMI
LAATOKANKARJALA
Sortavala
SUOMI
Käkisalmi
Viipuri
KARJALAN
KANNAS
Laatokka
STT
rin mukaan. Esimerkiksi vuoden 1946 alussa siellä
oleskeli ainakin 42 100 sotilasta ja heidän puolisoaan.
Uudisasukkaat
muuttivat pois
Venäläiset virkamiehet tutustuvat juuri saatuun Viipuriin maaliskuussa 1940. eli hajallaan sijainneisiin
yksittäistaloihin, kolhoosien
heikko taloustilanne, paikallisten toimihenkilöiden välinpitämättömyys siirtolaisten olojen
järjestämiseksi ja osalla siirtolaisista sopimattomuus maataloustöihin, Laine kirjoittaa.
Luovutettu Karjala
taloudellisesti
merkittävä
Neuvostoviranomaiset ymmärsivät varsin pian talvisodan
jälkeen, kuinka tärkeä Suomen
luovuttamien alueiden taloudellinen merkitys oli.
Tehdaslaitosten lisäksi alueiden panos sähköntuotannossa
oli huomattava. Kuva on kirjasta Karjala itärajan varjossa.
Suomen luovuttaman Karjalan
asuttaminen oli vaikea tehtävä, ja niinpä vielä 1950-luvun
puolivälissä se oli aivan kesken. Mutta sitten
tuli määräys, jonka mukaan
Kannaksen kyläneuvoston kokouksissa tuli etsiä uusia nimiä
paikkakunnille ja asutuksille.
Myös Leningradin hallintoalueen päättävät elimet laittoivat lusikkansa nimisoppaan
ja ilmoittivat, että esimerkiksi
rautatieasemien nimet eivät
saaneet toistua uusissa paikannimissä.
? Nimiasiaa käsiteltiin elokuun alkuun 1948 mennessä
yhteensä neljässä kokouksessa. Niinpä alueiden
kytkentä itään tapahtui Neuvostoliiton politbyroon päätöksen
mukaan keväästä 1940 alkaen.
? Suomelta saadut sähkövoimalat tuottivat kaksi kertaa
enemmän energiaa kuin muut
Neuvosto-Karjalan laitokset
yhteensä, Antti Laine kirjoittaa kirjassaan Karjala itärajan
varjossa.
Pitkärannan ja Enson tehtaat
puolestaan tuottivat korkealaatuista selluloosaa, jota käytettiin
muun muassa räjähdysaineiden
ja ruudin tuotantoon. Ruokahuollon kannalta kotitarveviljely oli
tuolloin erittäin tärkeää.
Karjala itärajan varjossa on
Viipurin läänin historian kuudes osa ja sen ovat julkaisseet
Karjalan Kirjapaino ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Kaikkia
muutto vieraisiin oloihin ei
miellyttänyt, ja perillä hankaluuksia tuotti muun muassa
kilpailu sotilaiden kanssa parhaista asuintiloista.
Syksystä 1940 muuttoliike
luovutettuun Karjalaan kuitenkin vauhdittui selvästi entisestään, toteaa filosofian tohtori
Antti Laine kirjassa Karjala
itärajan varjossa.
Jatkosodan jälkeen syksyllä
1944 lähes kaikki luovutetun
Karjalan asukkaat olivat siellä jo Moskovan rauhan aikana
asuneita eli siis paluumuuttajia.
Työväkeä kuitenkin tarvittiin
kipeästi lisää muun muassa
metsäteollisuuteen ja maatalouteen.
Kannaksella roppakaupalla sotilaita
? Tammikuun lopulla 1945
laadittiin suunnitelma Kannakselle ohjattavasta maatalous- ja kalastajaväestön muuttoliikkeestä. Kirja kattaa ajanjakson
karjalanKannaksen
saamat uudet paikannimet
?Vyborg (Viipuri)
?Plodovoje (Pyhäjärvi)
?Priozersk (Käkisalmi)
?Gromovo (Sakkola)
?Kamennogorsk (Antrea)
?Jashino (Vahviala)
?Svetogorsk (Enso)
?Kondratjevo (Säkkijärvi)
?Zelenogorsk (Terijoki)
?Sovetsk (Johannes)
?Primorsk (Koivisto)
?Pionerskoje (Kuolemajärvi)
?Kulikovo (Hiitola)
?Pravdino (Muolaa)
?Lesogorsk (Jääski)
?Mitshurinskoje (Valkjärvi)
?Svobodnoje (Kirvu)
?Zaporozhskoje (Metsäpirtti)
?Stepanskoje (Kaukola)
?Sosnovo (Rautu)
?Melnikovo (Räisälä)
?Pobeda (Kanneljärvi)
?Ozjorskoje (Vuoksenranta)
?Pervomaiskoje (Kivennapa)
?Veshtshevo (Heinjoki)
?Poljany (Uusikirkko)
?Baryshevo (Äyräpää)
(STT). (sis.alv)
Luovutettuun Karjalaan
haalittiin asukkaita ympäri Neuvostoliittoa
Tyytymättömyys
huonoihin asuin- ja
elinoloihin karkotti
osan uudisasukkaista
STT | EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
Aseiden hiljennyttyä talvisodan
jälkeen puna-armeijan lehti
Krasnaja Zvezda uutisoi tapahtumista Sortavalassa. Karjalaa tärkeämmiksi
katsotut alueet imivät tehokkaammin muuttajia.
? Maatalous ja teollisuustuotanto kärsivät työvoimapulasta, lukemattomat kylät olivat
autioina, Viipuri puolityhjä,
kuvailee Laine.
Varsinkin luovutetun Karja-
Suomalaiset nimet
palaamassa Kannaksen
huvilakyliin
Karjalankannaksen asutuskeskusten nimet uusittiin sotien
jälkeen. Puolitoista
vuotta jatkosodan jälkeen Kannaksella oli noin 79 000 siviiliasukasta.
Sotilaita Kannaksella oli paljon koko neuvostoajan. heinäkuuta 2010
Irtonumero 1,50 . Jarruna
olivat työvoimapula sekä suomalainen haja-asutus, joka ei
soveltunut neuvostoliittolaiseen
keskitettyyn maatalousideologiaan. Keväällä Suomen ulkoministeriön
Kauppapolitiikka-julkaisussa
nimittäin kerrottiin, kuinka
Leningradin alueen ja Kannaksen huvilakylät saavat takaisin
vanhoja suomalaisia nimiään.
Nimimuutosten takana eivät
kuitenkaan ole venäläisviranomaiset, vaan huviloiden rakentajat ja mökkien vuokraajat: suomalainen historia ja
suomalaisen asumisen imago
lisäävät paikkakunnan vetovoimaa pietarilaisten silmissä.
Myös jatkosodan päätyttyä
syksyllä 1944 luovutetun Karjalan uudisasukkaat asuivat yli
kolme vuotta vanhannimisillä
paikkakunnilla. uudelleen, joten useat
kylät ehtivät vaihtaa nimikilpensä neljä kertaa, Antti Laine kirjoittaa teoksessa Karjala
itärajan varjossa.
Monet Kannaksen asutuskeskukset saivat uuden nimensä
paikkakunnalla kaatuneen
neuvostoliittolaisen sotasanka-
lan pohjoisosissa väestökehitys
koki pahoja takaiskuja, kun
uusia asukkaita alkoi muuttaa
sieltä nopeasti pois. Tehtävä ei ollut
helppo, ja ensimmäiset uudisasukkaat olivatkin luonnollisesti sotilaita.
Tosin pian talvisodan päätyttyä luovutetun Karjalan alueille päätettiin lähettää myös
tuhansia komsomolilaisia eli
nuorisoliittolaisia, jotta siellä
saataisiin alkuun ?oikeanlainen yhteiskunnallinen elämä?.
Uusia asukkaita alettiin
värvätä varsin kaukaa, jopa
Valko-Venäjältä ja Volgan keskijuoksun alueilta. (STT)
Metsätyöläisiä poistui luovutetusta Karjalasta ennen kaikkea siksi, että heille ei ollut
jaettu maapalstoja. Todellisuudessa puna-armeijan joukot tapasivat
Suomen luovuttamilla alueilla
vain evakuoinnin tyhjentämiä
kaupunkeja ja kyliä.
Neuvostoviranomaisten haasteena oli sekä talvisodan että
jatkosodan jälkeen hankkia
Karjalankannakselle ja muille luovutetuille alueille uudet
asukkaat. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 201
Maanantaina 26. Tarkoituksena oli
siirtää alueelle yhteensä tuhat
kolhoosiperhettä ja sata kalastajaperhettä Jaroslavlin, Kirovin ja Vologdan oblasteista,
Antti Laine kirjoittaa.
Uudisasukkaille luvattiin
muun muassa vapautuksia
veroista sekä maataloustarvikkeiden luovutuksista ja vakuutusmaksuista. Enson tehtaiden tuotanto oli puolet koko
Neuvostoliiton tuotannosta.
Enson tuotantolaitoksiin kuuluivat kloori-, pahvi-, paperi-,
sulfaatti- ja sulfiittiselluloosatehdas.
Maatalouden kohdalla kaikki
ei kuitenkaan sujunut läheskään niin kuin neuvostopäättäjät olivat suunnitelleet. Samoja paikannimiä ?keksittiin. Lehden
mukaan kaupungin asukkaat
olivat tulleet neuvostosotilaita
vastaan kukkaset kädessä.
Kyseessä oli kuitenkin uutisankka, tai ehkä tässä tapauksessa pikemminkin propaganda-ankka. Toinen suosittu nimiteema liittyi seutujen maantieteellisiin ominaisuuksiin.
Sen sijaan luovutetun Karjalan pohjoisosissa, jotka kuuluivat Karjalais-suomalaiseen
neuvostotasavaltaan, paikannimet jätettiin ennalleen
?Poudaksi
kuunkehä, sateheksi päivän sappi?. Hyvä maine
myi.
Käyttäjäkokemus on noussut
yhdeksi taistelun avainsanoista. Eikä se
kaikkitietäviä joka asiasta nipottajia. tyhjä lato kattoa tarvitse. Luulit-
tai vanha, eikä juosta vapaana eikä aina- ko, että ihmiset nukkuvat kesällä laamakaan yleisillä uimarannoilla. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Ei kenenkään kuu- n. Vuositasolla puhutaan koko
maassa 150 000 henkilötyövuodesta, ja rohkeimmat arviot työn taloudellisesta merkityksestä nousevat 1,5?2 miljardiin euroon
vuodessa. Mopoautoille ajokorttipakko. yhtiö itsestään pystyy luomaan.
Toimitusjohtaja Olli-Pekka
Kallasvuo sanoi johtajaspekulaatioiden vahingoittavan Nokiaa. heinäkuuta 2010
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. SuomesApplen imago taitaa kestää jopa sen, että yhtiön
mitusjohtaja toimivat niin kauan kuin omistajat
sa kuullaan jo vaatimuksia, että valtion olisi varon pakko lahjoittaa huippupuhelimensa ostajalsallivat.
muuden vuoksi ostettava iso potti Nokian osakle kumikotelo, jotta puhelimen antenni toimisi
Kymmenen vuotta sitten nähtiin it-kuplassa, etkeita (Kauppalehti 23.7.).
kunnolla.
tä ahneus voi nostaa Nokian osakekurssin lähes
Tämän hetken Nokia-mielikuvalle moinen epä60 euroon. Osakkeen hinnasta 95 prosenttia oli
TOINEN pohtimisen arvoinen pelkistys on mieonnistuminen olisi lähes katastrofaalinen.
Ihmisen vai kameran silmällä?
Jalkapallo on konservatiivinen urheilulaji. Aivan sama. Tarkoitinkin vitsiksi, kun kaikesta nuvievät naakat ja harakat. Mikä
siis mättää?. Ystävälliselle herrasmiehelle kiitokset selle. Jos kävisi niin ikävästi, että Nokia lo- mökkiläinen. Ei
niistä malta olla poissa.
Loman lähetessä loppua stressiä syntyy
myös kohta alkavista töistä. Loputtomiin ei voi
jatkua tilanne, jossa miljoonayleisöt voivat nähdä tv-hidastuksista todelliset tapahtumat ja tuomarien aivan toisenlaiset ratkaisut.
?
Jalustalta pudotetun Nokian
tulevaisuus riippuu nyt
paljon siitä, kuinka hyvän
mielikuvan . 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. Se ei liene pelkästään
huono asia. En tiedä, millaisia enkeleitä sinulla on mälle
haudalla, mutta kukat ja vaasit yleensä n. Kattaisi edes prosentin inflaan. Eivät edes työpaikat
opeteta vilkun käyttöä. Toivoa sopii, mutta lupauksiin ei
kannata luottaa liikaa.
nn
040 7711 777
n. Koirien pitää olla kiinni, on sitten pentu n. On
teemapäiviä, kesätoria, näyttelyitä, opastettuja käyntejä, konsertteja, lauluiltoja, tanssiesityksiä, soutua, purjehdusta, kavalkadeja,
jazzia, rockia, leirejä ja uimakouluja.
Ei riitä, että on joka päivälle jotain toimintaa. Enohum
vähoitoa myös kehitystä tukemaan, ryh-
Kansan Uutiset
n. Lasten ja nuorten ongelmia pitäisi
osata sydänkuullakin herkällä korvalla kuulla.
n. Laktoosin. Milloin meillä
herätään huomaamaan, että alkoholin
käyttö ei ole mitään kulttuuria vaan pahe, johon olisi alettava suhtautua tavalla,
joka rajoittaisi sen käyttöä.
Alkoholi aiheuttaa meillä edellä kerrottujen ongelmien lisäksi paljon muuta:
murhia, pahoinpitelyjä, hukkumisia, rattijuoppojen aiheuttamia vahinkoja, avioeroja, rikkinäisiä perheitä, joissa lapset
eivät tiedä missä mennään, köyhyyttä,
kurjuutta. Naisellinen nainen ei paituEletään ei hyssytellä. Itse heitän aina kesäisin kaikki talous-
jätteet mieluummin metsään kuin kaatik-
kun toi hinausautojen puhelinnumerot. Tär- n. Myönteistä on, että
kävijämäärät ovat vastanneet viimevuotista
tasoa, vaikka sponsorirahojen tiukkuutta on
korostettu, ja yhtiöt ovat ostaneet aikaisempaa vähemmän tapahtumalippuja.
Kunnissa tapahtumien merkitys on kuitenkin ymmärretty niin omille kuntalaisille
kuin myös kesäasukkaille ja matkailijoille.
Pieni julkinen panostus paikalliseen tapahtumaan maksaa itsensä monin tavoin takaisin.
Vahva talkootyön henki korvaa myös
menetyksiä. Näin on
Verkkouutiset
KOLUMNI
Sydänkuu
Heinäkuu on vahva lomakuukausi, jolloin
vat ainakin jossain määrin Someroa, Forssaa ja Turkua myöten. Kortti pois
Meillä kelloradio herättää, lapsi ei kauaa n. Tosin asiahan ei sinulle kuulu.
n. Toivottavasti metalli saa elokuussa
Lämmitti mieltä, että auttajia vielä löytyy. Kohtuus on voitto elä-
Kotimaa
n. Tämä kansalaisten
stressaaminen alkaa siten jo alakoulussa.
Vaikeuksiin joutuneiden kokemukset ja riskit kärjistyvät yläkoulussa, ja nuori aikuinen,
joka ei oikein pysy mukana oravanpyörässä,
syyllistetään. Vitsi
juopot kaupan edestä. Laji
uudistuu, mutta vähittäin, pienin askelin.
Muutoksille on tarvetta. Se on
jo askel parempaan.
Erikoista on, jos konservatiivinen linja vielä
pitkään pystyy torjumaan videotekniikan käyttämisen tuomaroinnin apuna. Joissakin kalliissa vuokratiloissa eivät
lu pelätä kauppaan menoa, se on todella edes vessat toimi kunnolla. Liikenne olisi paljon sujuvampaa kahdella
kaistalla. Luetteloa voisi tästä paljonkin
jatkaa.
Esko Keski-Vähälä
a
Tekst
LEHTO
RAUNO
RAUNO
SAARISAARI
Kolumnissaan otsikolla Tieto ei ehkäise
tyhmyyksiä (SSS 23.7.) Liisa Wright käsittelee nuorisomme ongelmia, seksitauteja ja abortteja, jotka vain lisääntyvät,
vaikka valistusta näistä asioista tulee tuutin täydeltä, kuten kirjoittaja toteaa.
Olen itse käynyt kouluni 1940-luvulla.
Silloin ei tällaisista asioista puhuttu koulussa mitään, mutta ei ollut tässä kohtaa
mitään ongelmiakaan.
Liisa Wright kirjoittaa: ?Nyt asiallista tietoa on jokaisen saatavilla. Ida
auttaisi. Kallasvuo sanoi uskovansa,
että Nokian tulevan N8-älypuhelimen käyttäjäkokemus on
parempi kuin minkään aiemman Nokian älypuhelimen.
MAAILMANTALOUDEN jättien nousuihin ja laskuihin kytkeytyy suuri määrä psykologiaa.
psykologiset tekijät ohjailevat maailmantalouden jättiläisten menestystä. Vaan kun niitä
ten lasten kanssa, ja pappa sorvaa pihalla. Vaikutusalue
n. Lapsia me olemme saaneet. Suomi-Areenan tentistä ei
voinut erottaa suuria voittajia eikä häviäjiä
. vain esiintymisten aste-eroja.
n. imagon . Joten voit olla tyykadun ja Artunkujan kulmassa nojaillut tyväinen, kun et olekaan ainoa nakupelorvon näköisenä aika kauan. Hyvä työläinen, lapsi voi tarvita päikeitä elämäntaitoja tarvitaan. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Esa. Tv-tentit tarjoavat aina mahdollisuuksia,
mutta puoluejohtajat pelaavat mieluummin
varman päälle. Näin minäkin teen, otan Tero
aurinkoa, vaikka muodot eivät ole kuin n. Niitä riittää kiitettävästi. Suurin osa tästä työstä syntyy
yhdistyksissä ja järjestöissä. Nyt on oikea hetki punnita myös sitä,
onko kirkon viisasta ylipäätään säilyttää
vihkioikeutta itsellään. Vanhemmilla ei aina rahaa
rin onni ja tulevaisuus asuu lapsissamme. Hintalapun merkintä to. Ajavat yli- n. Silti kaupunki
väärin. Medvedev lupasi ratkaista suomalaisen
ruoan tuontia koskevan kiistan kahdessa
viikossa. Mi- kuulu tippaakaan muille. Nudisti, mitä oikein kuvittelit. imagon . Sama maitotuotteissa. miset ostavat. Sen
puhelimet koettiin tekniikan
kärkituotteiksi. Sait jo vastauksia, eli suurin
n. Kaino
Ajokorttipakko
n. Helpompaa ja halvempaa
n. Mutta elektroniikkauransa kovimpaan ahdinkoon
yhtiö on kyllä joutunut.
Lähes 20 vuotta kestänyt hybris on takana. Kouluttautua pitäisi nopeasti ja päästä heti kiinni työelämään.
Miten tätä vaaditaan nyt nykynuorilta, kun
aikaisemmatkaan sukupolvet eivät ole siihen kyenneet, kysyy Kuronen.
Asiallinen kysymys. Kaiketi sellainen, että
Osakeomistus toimii niiden varassa. Kemiö-Dragsfjärd ja Västanfjärd
Kemiönsaarella rikastuttavat luetteloa myös
kaksikielisellä tarjonnalla. Miesten musta polkupyörä Ollikkalan- osa nukkuu nakuna. Näyttipä rekka ammattiautoilun mallia
Meidän ihanat nuoremme. Taantumaa ei
siten ole näkyvissä kesätapahtumissa. Miksi on vaikea löytää hyllystä laktoo- Talvellakaan ei tarvita kuin lämmin peitsittomia keksejä. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
26.7.2010
Alkoholi on monen pahan alku
Nokia on pudotettu jalustalta
Nokian tuore tulosjulkistus ja
sen käsittely mediassa osoittavat, että Nokia on pudotettu jalustalta. saa muutamalla eurolla, niin mammaihMutta meno seis klo 22.00 ja hiljaisuus. Kielenkäyttösi on alle arvostelun. Salolaiset osaavat tiivistää elämän tion. Kuluttajien käyttäjäkokemukIlmiöt on totuttu pelkistämään Monet
sella on iso rooli matkapuhelinjättien mielikuvataistelussa.
kahteen pörssissä vaikuttavaan
MILLAINEN on hyvä käyttäjätunteeseen: ahneuteen ja pelkoon.
tulevan kasvun varaan laskettua odotusarvoa.
kokemus. neuvoteltua edes 20 senttiä tunnilta lisää
Nainen ratin takaa
jokaiselle. Nähtävää ja koettavaa
ei tarvitse edes hakea kaukaa. Pyydähän lähikaup- Totta kai ymmärrän vessatarpeen. (Venäjän) Byrokratian teot eivät vastaa
juhlapuheiden henkeä. Yhtiön johto
ei enää anna muulle yhteiskunnalle lausuntoja, jotka tuntuvat
korkeuksista laskeutuvilta saneluilta.
Nyt Nokian toimitusjohtaja
joutuu räpistelemään potkupovailujen suossa.
likuva. Työpaikkojen
sijasta kansa suuntaa kesätapahtumiin. Sakkoja niille, ja normaalin ajo- massa päässä pysy, mutta myös niin, ettei
kortin saamiseen lykkäys ylinopeudesta. Kulutukseen menee kuitenkin. Myydäänkö vain Salossa autoja, joissa
toja ja autoja ja otatte niihin velkaa: mieivät vilkut toimi, vai eikö autokoulussa
kään ei ole ikuista. Muutin maalle, koska en kestä teitä terveetkin naiset ovat kaljuja. Eihän täällä Salos- pettaisi Salossa, sen vaikutukset tuntuisi-
Suomen Kuvalehti
H
Pentti Kataja
Salo
Kirjoittajan mukaan päihteillä sekoitettu pää vie nuoria ja aikuisia harmeihin ja aiheuttaa kaiken
kaikkiaan paljon vahinkoja.
rit
n. Nudisti. Pelokas mummo. Äly hoi
paita päällä. Ahneus paViime perjantaina Nokiaa sai pörssistä noin
toimiva puhelin tuntuu hyvin kiinnostavalta ja
nee ostamaan lisää, pelko tappioista myymään
seitsemällä eurolla.
kätevältä . Laita kaistalla ja väkisin eteen kiilaten kaistan
kauas sängystä, että hänen on noustava. työtään arvostava ei hinnoittele itseään
Kaija
ulos markkinoilta. On muuten kaljuja naisiakin. Jospa kauniin puheen sijasta alettaisiin toimia jälleen molempien edun mukaisesti. n. Suu- räyksestä. loppuessa. Niiden tärkeys
korostuu tätäkin kautta.
nn
Lomastressiähän tämä tapahtumien määrä tietää. Imago kärsii.
Kovin taistelu käydään lopulta kuluttajien mielikuvista.
Nokia oli pitkään ykkönen. Toivotpasi myyjiä kutsumaan vartija häätämään tavasti osui ja upposi. Pelaamme ja juoksemme las- tulit ovat kammottavia. Harjoitellut muualla
n. Sanotaan, etteivät järki ja tukka sa-
Suomi on muutoin suljettu. Totta kai useimmat alasti.
n. Kansankirkko ei romuttuisi vihkiluvasta luovuttaessa.
n. Mami
lia pidä! Jake
n. sekä antaa kantajalleen lisäarvoksi
tai olemaan ostamatta.
Analyytikot laskevat, että Nokian pahimmat
tiettyä statusta.
Pelkistys on perusteltu, sillä omistajat ratkaikilpailijat Apple ja Google pystyisivät kumpikin
Nyt mielikuvasotaa tuntuu hallitsevan Apple.
sevat, kuka yhtiötä johtaa. Osa tievammainen
tenkin johtuu sairaudesta, mutta jotkut
n. Osta lapsellesi herätyskello. Lintujen tekoja ristaan, että ei sitä eikä tätä verorahoilla.
n. Äskettäisissä MM-kisoissa jokainen saattoi omin silmin nähdä, että
uuden tekniikan tuominen tuomarien avuksi
voisi poistaa virheratkaisut esimerkiksi sellaisessa pelille aika olennaisessa asiassa kuin tehdyt maalit.
Euroopassa pelattavaan mestarien liigaan on
MUUT LEHDET
nyt päätetty tuoda ennen videoaikaan siirtymistä päätytuomarit eli lisää silmiä näkemään maalitilanteet ja maalin edustan tapahtumat. yhtiö
itsestään pystyy luomaan.
sa tarvitse kaistaa vaihtaa, kun pitää ajaa
peräkanaa kuin köyhän talon porsaat. Samalle päivälle on useita tapahtumia,
ja monet tapahtumista kertaantuvat useaan
kertaan kesän mittaan. Samaan aikaan todetaan, että
mielenterveysongelmat ovat yhteiskunnassa lisääntymässä ja ovat tulevaisuuden suuri
ongelma. n. Raija
le öisin. Hyttysten ilmatanssi ja öiset pöllön huudot ovat
ennustaneet kuivuutta, myrskyistä vuotta
lampaiden hyppely laitumella.
maiset vaistot nousevat päällimmäisiksi
tunnetuin seurauksin.
Meillä on viime vuosina saatu tupakointi jotenkin kuriin tekemällä sen
käyttö eri tavoin vaikeaksi ja jotenkin paheksuttavaksi. Hyvä näin. Äiti 50v
Muurlan tunnelissa: ylinopeutta suljetulla
n. Suorituspaineet tähän
tosin luodaan jo alakoulussa, kuten Ilpo
Kuronen todistaa kasvatustieteen tuoreessa
väitöskirjassaan.
Kuronen on huolissaan siitä, että lapsen ja
nuoren hitaalle etenemiselle ja kasvulle ei
enää anneta yhteiskunnassa tilaa. Radikaaleja muutoksia sääntöihin ei juuri tehdä. Samoin Helsingissä. Maa imee silloin lämpöä, kypsyttää sadon ja antaa ennusmerkit
tulevan vuoden tulolle.
Ympäröivästä luonnosta on perinteisesti luettu tulevan kauden enteet. Monenkaltaisia tapahtumia löytyy niin omasta kunnasta
kuin kesäpaikan pitäjä- ja kylätapahtumista.
Salon seudun Suvitapahtuma 2010 -kalenteri sisältää yli 250 tapahtumaa kesäkaudelle. Jalustalta pudotetun
Nokian tulevaisuus riippuu nyt
paljon siitä, kuinka hyvän mielikuvan . Kolumnissaan kirjoittaja
itsekin vastaa itse tähän kysymykseen
tuomalla esiin nykynuorison suorastaan
hallitsemattomaksi menneen alkoholin
ja muiden päänsekoitusaineiden käytön.
Kun vielä kehittymätön ajatusmaailma
saatetaan erilaisten mömmöjen avulla
epäselvyystilaan, unohtuvat siinä kaikki
hyvät neuvot, ja viriämässä olevat alim-
n. Kaikkien talven aikana todettujen
tekemättömien töiden, tapaamattomien ystävien ja annettujen lupausten lisäksi pitää
kiertää myös paikallisissa tapahtumissa. Yhtiön hallitus ja toituolla hinnalla ostamaan koko Nokian. Se on muuten totta, että ne naisten paiVenuksen. Ammattitaitoinen, työstään pitävä ja
kuuntele klassista täydellä volyymillä. Eletään siten
koko ajan stressissä, vaikka loman tarkoitus
on tykkänään muu. Nokia ei enää
operoi edes Suomessa ylhäisessä
yksinäisyydessään. Ammatti pitäisi
valita yhä nuorempana. Ostopessimistisesti ajatellen. Voi kun joku op- voimaa
timisti antaisi myös hyviä neuvojaan. Kirjoittaja on aluehallintoviraston yli-
johtaja.
nopeutta. Koulussa
pitäisi olla opettajan silmäterä, ettei joudu
syrjityksi ja sivuraiteelle. Muistakaapa nuoret, kun ostatte asunn. Onko se ihan mahdotonta, presidentti Dmitri Medvedev?
einäkuu on sydänkesän
kuukausi. Tapani
maksaa kovaa vuokrahintaa. mään sopeutuakseen, ihan lääkärin mää-
Kakarat. Peruukkipäinen
kä ihana rauha! Onnellinen metsäläinen
nainen
n. Hämmästelevä
n
Suomen ulkoministeriöllä ei ole toistaiseksi tietoa, että
uhrien tai loukkaantuneiden joukossa
olisi suomalaisia.
KULTTUURI
Paniikkiin johtanut väentungos syntyi
festivaalialueen sisäänkäynnillä. Hän suunnittelee pystyttävänsä näyttelyn Kemiössä sijaitsevan kesäkotinsa pihamaalle.
SSS/ Minna Määttänen
Taide
kutsuu
kierrokselle
Salo
kuulostaa
vähämeluiselta
SSS | Mari Areva
SSS | Tuomas Reinikainen
Kolmipäiväinen taidetapahtuma
Konstrundan näyttää vakiinnuttaneen
asemansa taiteilijoiden ja yleisön kohtauspaikkana. Ensimmäinen
kilpailupäivä on tiistai, jolloin Suomelta on tulessa muun muassa kolme moukarinheittäjää.
Pienimuotoista historiaa tehdään
myös kiekkoringissä, jossa Suomea
edustaa kaksi naisheittäjää. Vuori kertoo, että vuorokaudessa saadaan paikoilleen yksi lohko.
Toistaiseksi rakentaminen on sujunut
suunnitelman mukaan lukuun ottamatta
toukokuista työtapaturmaa, jossa porapaalutuskoneen kuljettaja jäi kaatuvan
koneen alle ja kuoli.
Turman syiden tutkiminen on edelleen
kesken.
. Hän uskoo, että ensimmäinen
viikko töissä menee totutellessa arkirytmiin.
Sivu 6
Volley-väellä
jälleen mietinnän
paikka
Lövön lossin korvaavan 18 metrin korkuisen sillan ali mahtuu suurin osa Kemiönsaaren vesillä liikkuvista purjeveneistä.
Lövön siltatyömaa katkaisee
meriliikenteen syksyllä
SSS | Milla Salo
Lövön sillan perustustyöt Kemiönsaaressa ovat loppusuoralla. Vanhan
rautatieaseman alueella pidetylle festivaalille johti yksi pääsisäänkäynti, jonne
pääsi vain alikulkutunnelia pitkin.
Uhrit löydettiin poliisin mukaan tunnelin ulkopuolelta, pääsisäänkäynnin edus-
talta.
Paniikin alkaessa festivaalialue ei ollut
vielä täynnä. Ainoat
kovemmat äänet lähtivät kulkuneuvoista.
. Salon kaupunkiympäristö tuntuu rauhalliselta, kuulosteli Tampereelta Saloon
piipahtanut Leena Romu.
Romun mieleen tulevat muutamat äänet, jotka ärsyttävät häntä kaupunkielämässä ylipäätänsä.
. EMkilpailut päättyvät sunnuntaina.
Suomalaisittain suurimmat menestystoiveet ovat jälleen miesten keihäänheitossa, jonka finaali heitetään
lauantaina.
Sivu 12
ULKOMAAT 9
HUOMENTAPÄIVÄÄ
SSS/Mari Areva
Kerstin Berglund on Konstrundanissa mukana ensimmäistä kertaa. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
www.salonseudunpalvelut.fi
Maanantaina 26. Yhteensä mukana on noin 165
käyntikohdetta.
Kaupungin melu voi toisinaan häiritä ihmisten kepoisaa kesätunnelmaa. 112 joukkuetta, kun vielä
2000-luvun alussa määrä oli yli tuplasti suurempi.
Taalintehtaalla asuva Marina Törnqvist on iloinen uudesta sillasta, joka
lyhentää työmatkaa Taalintehtaalta Kasnäsiin lossijonon ja -matkan verran.
. Ihmiset eivät kuitenkaan
päässeet alueelle riittävän nopeasti, vaan
pakkautuivat tunnelin suulle.
Sivu 11
EM-yleisurheilu
käyntiin tänään
Yleisurheilun EM-kilpailut alkavat
tänään myöhäisillan avajaisilla Espanjan Barcelonassa. Lövön ja Söljeholmenin saaret yhdistävän sillan työmaalla pystytetään veden alle jääviä paaluja,
joiden varaan sillan näkyvät osat rakennetaan. On sitä odotettu, tarjoilijana työskentelevä Törnqvist huokaa.
UUTISET 5
Love Paraden järjestäminen aiotaan lopettaa
DUISBURG | STT?DPA
Saksassa katastrofiin päättyneen teknofestivaalin järjestäminen saattaa loppua.
Yksi Love Parade -tapahtuman järjestäjistä sanoi sunnuntaina tiedotustilaisuudessa, ettei festivaalia pidetä enää kos-
kaan.
Duisburgissa lauantaina pidetyillä festivaaleilla syntyneessä tungoksessa kuoli
19 ihmistä, joista ainakin seitsemän oli
ulkomaalaisia.
Viranomaiset kertovat, että uhrit olivat
Bosniasta, Hollannista, Espanjasta, Itali-
asta, Australiasta ja Kiinasta. Katuporat, katutyöt ja remontointiin
liittyvä meteli kuulostaa ilkeältä, Romu
luettelee.
SIVU 10
Tamperelainen Leena Romu ei havainnut Salon torin sillalla yhtään epämiellyttävää ääntä.
SIVU 4. heinäkuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Veneliikkeen palosta
miljoonavahingot Hangossa
Karttaperhonen
kotiutunut Saloon
(02) 7702 314
UUTISET 5
UUTISET 8
toimitus@sss.fi
Käy osoitteessa
Sää Salon seudulla
Aurinkoista
30 °c
TAKASIVU
Aurinkoista
Pu
SSS/ Minna Määttänen
Rakennusmääräykset
voivat lisätä
sähkön käyttöä
E
Rakennusmääräysten tiukennus
vuoden alusta ja hallituksen kaavailemat energiaverojen korotukset
kaukolämmölle voivat johtaa sähkön
tarpeen lisääntymiseen huippuaikoina pientalojen lämmityksessä.
Lämpöpumppujen ja aurinkokennojen puhdin loppuessa pakkasilla ja
pimeän aikaan tarvitaan lisää sähköntuotantokapasiteettia.
Energiateollisuus ry:n toimitusjohtajan Juha Naukkarisen mukaan
myös matalaenergiatalojen yleistyminen tukee sähkölämmön valintaa.
Sivu 6
Salolaiset
palaavat
mielellään töihin
Lumisadetta
Kesälomalta takaisin töihin palaamista voi helpottaa aloittamalla kevyesti ja nauttimalla viimeisistä lomapäivistä täysillä.
Salolaisen Mervi Tuomiston mielestä työasiat pitää lomalla unohtaa
ja ladata akut täyteen aurinkoenergiaa. Salon
ydinkeskustassa sekä muutamissa eri
kaupunginosissa ylimääräistä meteliä ei
ollut havaittavissa SSS:n testissä. Se heikensi kaikkien työntekoa jonkin
aikaa, varsinkin, kun heti ei tiedetty, mistä onnettomuus johtui, Vuori sanoo.
Lövön silta korvaa lossin ja nopeuttaa
Taalintehtaalta Kasnäsiin ja siitä eteenpäin esimerkiksi Hiittisiin ja Rosalaan
suuntaavien työ- ja lomamatkoja.
Lentopallon Salo-Volley-turnauksen
järjestävä seura Salon Viesti joutuu
miettimään tosissaan turnauksen järjestämisen järkevyyttä ensi vuonna.
Viestin puheenjohtaja Jari Aaltonen
toteaa, että järjestäminen oli jo tänä
vuonna kyseenalaista, kun joukkuemäärät ovat pudonneet rajusti.
Tämän vuoden volleyssä oli mukana ?vain. Sillan yli voi näillä näkymin ajaa
ensi toukokuussa.
Lövön sillan kansi kootaan ennätyspitkistä teräslohkoista, joiden asentaminen
katkaisee salmen meriliikenteen tulevana
syksynä enimmillään kahdeksi viikoksi.
Vastaava mestari Jaakko Vuori ei osaa
vielä sanoa, koska sillan kansi nostetaan
paikoilleen.
Kannen viisi 120 metrin levyistä teräslohkoa tuodaan työmaalle vesireittejä
pitkin Kalajoelta ja nostetaan paikoilleen
merinosturilla. Tulevana viikonloppuna
kolmatta kertaa järjestettävässä taidetapahtumassa taiteilijat avaavat ateljeidensa ja usein myös kotiensa ovet yleisölle.
Salon Seudun Sanomien levikkialueella
Konstrundan näkyy Kemiönsaarella, Perniössä ja Raaseporissa.
Tapahtuma ulottuu Pohjanmaan rannikolta Ahvenanmaalle ja itäiselle Uudellemaalle. Iältään he
olivat noin 20?40-vuotiaita.
Kaaoksessa loukkaantui yli 340 ihmistä, joista osa vakavasti
Salossa
8 vuotta
Samuel Lehtonen
26.7. Siellä
vahvistuu kaikki aiempi päivän anti: Salossa on miellyttävää asua ainakin siksi, että
häiritsevää melua ei kuulu.
Sirkkulassakin linnut vain visertävät iloisesti. Hänen mukaansa Tampereella ei
yleinen melutaso nouse sen korkeammalle kuin Salossakaan.
. Sellaista Suomessa ei ole.
Tamperelaisena Romun korvaan on pistänyt Salon oman-
lainen murre.
. Halikossa
3 vuotta
Totti Saarinen
26.7. Joskus autotien melu hieman haittaa, mutta eipä se juuri vaikuta meidän elämiseem-
me, he lisäävät.
Tamperelaisen Leena Romun mielestä Salo kuulostaa
rauhalliselta kaupungilta. Nettitori: www.sss.fi/tori. Siinä ei hänen
mukaansa välineellistetä
arvostelun kohdetta kriitikon mieltymyksille vaan
omistaudutaan teokselle
avoimesti sen omista lähtökohdista: sen yksilöllisyydelle ja erityisyydelle.
Miltäköhän sellainen arvostelu näyttäisi?
Eero Voutilainen
Kirjoittaja on
kielentutkija.
Kalle ja Henna Pietisen mukaan Salossa ei kuule juuri ärsyttäviä ääniä.
Mitä jäi mieleen
opiskeluajoista?
Iltatorin ääni ilahduttaa Ylhäisissä asti
SSS kysyi parilta vastaantulijalta, miltä Salo kuulostaa ja
mitkä äänet ovat kaupunkilaisten mielestä ärsyttävimmät.
Kalle ja Henna Pietinen eivät löydä Salosta epämiellyttäviä ääniä . 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. 7: 18-19
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Heidi,
Unikeonpäivä
Ruotsinkielinen kalenteri: Heidi
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. rauhan tyyssija
vai äänekäs melukylä?
SSS | Tuomas Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
Ääntä, melua ja pauketta.
Sellaistako on elämä 55 000
asukkaan Salossa. Salossa
6 vuotta
Noora Forsman
26.7. Perttelissä
t. Sinkkuelämää 2, Bio-Salo 2 klo 17.15
Knight & day, Bio Salo 2, klo 20
Musiikki
Kesäveisut, yhteislaulutilaisuus Salon kirkon pihamaalla klo 18
(sateella kirkossa)
Muita tapahtumia
Paimion sairaalan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
KIELIPALSTA
Arvostelun arvot
Pahkavuoren kallioilla saa nauttia kesäpäivästä rauhassa.
Salo . Se on mukavaa näin kesäisin, Pietiset pohtivat.
. mamma ja pappa
sekä Päivi-täti
3 vuotta
Aleksi Seppä
26.7. Perniössä
11 vuotta
Vilma Koskela
26.7. SSS lähti
ottamaan selvää, miltä Salo
kuulostaa kesällä muutamissa
kaupunginosissa.
Ensimmäiseksi suunnaksi
otan Ollikkalan ja Hämeenojankadun. Näin
luodaan vaikutelmaa arvioinnin objektiivisuudesta:
tulkinta esitetään havaintona, mielipide teoksen
ominaisuutena. Tarjolla
olevasta tietomäärästä pystyy ottamaan vastaan vain
murto-osan. Siellä
on oiva paikka mennä kuuntelemaan Salon menoa korkealle
kallioiden päälle.
Pahkavuoressakin on lähes
yhtä rauhallinen tunnelma
kuin Ollikkalassa. Väitteitä saatetaan toisaalta perustella
uusilla väitteillä. Arvostelun tekstilajiin liittyy
näin paljon vallankäyttöä.
Millaisia arvostelujen
sitten pitäisi olla. Kaarinassa. Ihmiset ovat Espanjassa äänekkäämpiä. päinvastoin.
Informaatioyhteiskunnassa elävän on tehtävä jatkuvasti valintoja. Se on
hauskan kuuloista ja niin erilaista kuin Tampereen murre,
Romu miettii.
Salon Seudun Sanomat kokoaa
lukijoiden opiskeluaikaiset sattumukset, tarinat ja kömmähdykset.
Pitävätkö opiskelijaelämän
kliseet paikkansa: rahat aina
loppu, ruoaksi pastaa tai tonnikalaa ja bileitä enemmän kuin
jaksaa muistaa?
Kerro meille hauskin, kamalin tai mieleenpainunein muistosi opiskelijaelämästä.
Lähetä tarinasi osoitteeseen:
oona.stahlstrom@sss.fi. Esimerkiksi Lars von Trierin
Antichrist-elokuvaa arvosteltiin viime vuonna paljon
sen naisvihamielisyydestä,
ilman että tätä naisvihamielisyyttä olisi tarkemmin avattu.
Muiden tekstilajien ta-
Suomea vähämeluisena maana.
. Näin
lukijoiden olisi helpompi
suhtautua teksteihin kriittisesti ja muodostaa oma
mielipiteensä.
Toiset ovat kyseenalaistaneet arvottamisen kokonaan ja toivoneet arvostelujen kehittyvän enemmän
taustoittavien ja tulkitsevien esittelyjen suuntaan.
Sibelius-akatemian professori Kari Kurkela on
kuvannut ihanteellista
arvostelua ?aukiolemisen?
käsitteellä. Äänekästä
melukylää ei siis Salosta saa
tekemälläkään.
Onnen hetket
. Niissä
pyritään erottamaan jyvät
akanoista: Mistä ravintolasta saa parasta ruokaa?
Missä on tämän hetken
kiehtovin taidenäyttely?
Mikä on vuoden onnistunein tietokirja, punaviini
tai pop-albumi?
Arvosteluissa sellaiset
laatusanat kuten paras,
kiehtova tai onnistunut
liitetään usein suoraan arvioinnin kohteeseen. Siellä liikenteessä
huudellaan ja tööttäillään paljon. Eri asia
tietenkin on, ovatko äänet epämiellyttäviä vai eivät.
Kaikki ennakkoluuloni kuitenkin musertuvat aurinkoisessa keskipäivässä. Kuitenkin
jokainen arvostelu on muiden tekstien tapaan tulos
valinnoista, jotka juontuvat kirjoittajan arvoista ja
asenteista.
On todettu, että arvosteluissa esitettyjä arvioita
ei usein perustella. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
SSS/Tuomas Reinikainen
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Inception, Bio Jännä, Salo klo 20
Shrek ja ikuinen onni (dub, 3D), Bio Jännä, Salo klo 18
Shrek ja ikuinen onni (dub), Bio-Salo 1, klo 17.30
Inception, Bio-Salo 1, klo 19.30
Sex and the City 2 . Pahempaa pärinää ei
synny edes skootteripojista,
jotka suuntaavat kohti keskustaa.
Lapsiperheitä vilisevässä
kaupunginosassa ei tunnu kenelläkään olevan edes paha
päivä, sillä lasten äänet loistavat poissaolollaan. Järvenpäässä
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelu- kuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.
10 vuotta
Alexa Huiko
26.7. Onnea!
?Uimakaverille?
1 vuotta
Saga Lindfors
26.7. Katuporat, katutyöt ja remontointi ovat ilkeitä ääniä.
Myös moottoripyörän kiihdytysäänet ärsyttävät joskus, Romu myöntää.
Espanjassakin vähän aikaa
asunut Romu kuitenkin pitää
paan arvosteluihin liittyy
erilaisia luonnollistumia:
itsestään selviä valintoja,
joille ei nähdä vaihtoehtoja. Varsinkin torilla ollessa
kuulee, kuinka vanhemmat
ihmiset puhuvat saloa. Metsäpellontiellä soi
sama virsi: hiljaista on, ellei
lukuun lasketa Turku?Helsinki-moottoritietä, jonka autojen
humina kantautuu metsän läpi
asuinalueelle.
Testin viimeiseksi kohteeksi valikoituu Sirkkula. Lempeän
hiljaisuuden rikkovat vain
harvakseltaan ohi ajavat polkupyörät ja henkilöautot, jotka
eivät nekään aiheuta harmia
ylimääräisillä kaasutuksillaan.
Ollikkalassa tuntuu kuin kenelläkään ei olisi kiire yhtään
minnekään.
Matkani jatkuu seuraavaksi
Pahkavuorenpuistoon. Salossa
8 vuotta
Niko Hemanus
26.7. Tarinat
ovat luettavissa lehden Koulutus-teemaliitteestä 5.8.2010.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
Niko 8v. Kenties
olen liikkeellä juuri päiväunien
aikaan.
Ajan vielä pidemmälle niin sanotulle Tupurin uudelle asuinalueelle. Jokainen
puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään
tuleen.
Matt. Jotkut
tutkijat ovat vaatineet, että
arvosteluissa tulisi painottaa enemmän näkemysten
subjektiivisuutta ja mielipiteitä pitäisi perustella
monipuolisemmin. Perttelissä
9 vuotta
Matti Mäkinen
26.7. Kuusjoella
3 vuotta
Milma Heiskanen
26.7. Hämeenojankatu kun näyttää, tuntuu
ja kuulostaa aivan oikealta
rauhan tyyssijalta. Rauhan
rikkovat vain pururadalla
pinkovat koripalloilijapojat ja
heidän valmentajansa muutamat napakat pillin vihellykset.
Ylhäälle kallioiden päälle käy
myös jonkinasteinen kohina,
joka syntyy autojen äänistä
Helsingintiellä.
Pari skootteria
ja moottoritie
Pahkavuoren kaltainen tyyneys vallitsee myös seuraavasSSS/Tuomas Reinikainen
Ollikkalassa Hämeenojankadun ja Ketomäenkadun risteyksessä hiljaisuus oli käden kosketeltavissa.
SSS/ Minna Määttänen
sa kohteessa, Tupurissa. Se vähäkin voi
kuormittaa meitä liikaa.
Vaihtoehtojen punnitsemiseksi mediassa tuotetaan päivittäin lukemattomia arvosteluja. Iltatorilta kantautuva ääni
kuuluu torstaisin Ylhäisiin asti. Arviot
tukeutuvat monesti enemmän arvostelijan asiantuntemukseen ja kielellisiin
tyylikeinoihin.
Asiantuntemusta luodaan
usein antamalla tietoja
tekijästä ja tyylilajista tai
vertaamalla kohdetta muihin teoksiin. heinäkuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Martta
Ruotsinkielinen kalenteri: Marta
Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu
hyviä hedelmiä. Niitä toistetaan arvostelusta toiseen, joskus ehkä
tiedostamattakin.
Kielentutkija Tomi Visakon mukaan elokuvaarvosteluissa tällaisia ovat
muun muassa seuraavat:
elokuvien arvottaminen on
välttämätön osa niistä puhumista, elokuvan sisällön
kuvaamista ja arvostelua
ei tarvitse erottaa toisistaan, arvostelevia väitteitä
ei tarvitse perustella. Kalkkimäenrinteen ja Ylärinteen
paikkeilla autoja ajaa harvakseltaan. Oma mielikuvani
on, että kyseiseltä alueelta ääniä varmasti kuuluu
Hän työskenteli vuoden sukellusoppaana, kyllästyi urheilusukeltamiseen, kiinnostui rakentamisesta ja löysi Lohjalta vuoden
mittaisen koulutuksen työhön.
Vedenalaisia rakentajia on
Suomessa vähän, yhteensä
noin 50. Maalattava teräsosa
on sillan keskellä noin neljä
metriä ja muissa osissa kaksi
metriä korkea.
Suomen pisimmät
pian valmiit
Skanska Infran urakoiman sillan kansi kootaan pisimmistä
teräslohkoista, joita Suomen
silloissa on käytetty. Palosta
on odotettavissa 1?2 miljoonan
euron vahingot.
Tuhoutunut 500 neliömetriä
oli rakennuksen uutta osaa,
jossa päivystävän palomestarin
tietojen mukaan myytiin sekä
uusia että vanhoja veneitä.
Lasikuituveneet savuttivat
palaessaan myrkyllisesti, joten pelastuslaitos kehotti lähialueen ihmisiä sulkemaan
ikkunat ja välttämään ulkona
liikkumista.
Sankin savu hälveni kello
kahteen mennessä.
Kilometrin päässä palopaikasta oli toistasataa hevosta
Hangossa meneillään olevien
esteratsastuksen SM-kilpailujen takia. Hän osaa siis hitsata
sokkona veden alla.
. (STT)
Silta ei nouse ilman sukeltajia
Lövön siltatyömaalla Kemiönsaaressa työskentelee
maanpäällisten rakennusmiesten lisäksi kolme vedenalaista rakentajaa
SSS | Mari Saarinen
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
SSS | Milla Salo
Jari Venemies on hetki sitten
noussut pintaan Lövön siltatyömaan syvimmästä kohdasta. Sokkona työskentelyyn tottuu nopeasti. Opetusta on
järjestetty Kumpulan maauimalassa ja Ui-
mastadionilla sekä Itäkeskuksen ja Pirkkolan
uimahalleissa.
? Pääasiassa ryhmät ovat olleet täysiä,
mutta jonkun verran niissä on ollut tilaakin, liikuntapäällikkö Hannele Haverinen
sanoo.
Jos kaupungin järjestämää uimaopetusta
haluaa vielä tänä kesänä, siihen avautuu
mahdollisuus Uimastadionilla. Hänen työmaansa ylettyy
merenpinnasta 27 metrin syvyyteen, jossa savi muuttuu
kallioksi.
Venemies puhdisti kallioon
lasketun puolentoista metrin
levyisen putken mudasta paineilmaimurilla, jotta siltaa
kannattava kaivinpaalu voidaan laskea paikoilleen.
Lövön ja Söljeholmenin saaret
ensi toukokuussa yhdistävä 18
metrin korkeuteen kohoava silta nostetaan kahdeksan jalan
päälle, joista neljä tulee keskelle salmea. Esimerkiksi Helsingin ja Tampereen kaupungeilta kerrotaan, että pieniä
pärskijöitä mahtuu vielä ryhmiin mukaan.
Pääkaupungissa uimisen aakkosia opettelee liikuntaviraston ryhmissä seitsemisensataa lasta kesän aikana. Venemies tähtääkin suomalaisilta
työmailta Pohjanmeren öljynporauslautoille.
. Siellä on kirkkaampi vesi,
enemmän vapaata, parempi
palkka, eikä työ ole yhtä vaativaa, koska se painottuu huoltoon ja tarkastuksiin rakentamisen sijaan, Venemies kertoo.
Lövön silta korvaa lossin ja nopeuttaa Taalintehtaalta Kasnäsiin
ja siitä eteenpäin esimerkiksi Hiittisiin ja Rosalaan suuntaavien työja lomamatkoja.
Rosalasta kotoisin olevat sisarukset Marina (vas.) ja Sandra Törnqvist odottavat sillan valmistumista, koska se lyhentää matkaa Rosalaan. Tällä työmaalla näkyvyys
on yllättävänkin hyvä, pari
metriä, mutta usein työ tehdään käsikopelolla, Venemies
kertoo.
Silloin apuna ovat hyvät piirustukset, ja pinnalla puhelinyhteyden päässä oleva työtoveri.
Kolmesta sukeltajasta yksi on
pinnan alla, yksi auttaa häntä
pinnalla ja yksi lepää.
Venemies esittelee 15 kilon
painoista sukelluskypärää, jossa on lamppu ja kamera, jonka
Rattijuopon mopon kyydissä ollut 16-vuotias poika menehtyi
Kemiönsaaren Dragsfjärdissä
lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
16-vuotiaat nuoret olivat
olleet liikkeellä toisen pojan
omistamalla mopolla, kun kuljettaja oli valaisemattomalla
tiellä törmännyt sorakasaan.
Mopo suistui kovassa vauhdissa ulos tieltä. Sukellusaikaa rajoittaa myrkyllinen
typpi, jota kertyy elimistöön
hengitysilmasta veden paineen
alla nopeammin kuin maalla.
Työ on fyysisesti raskasta,
mutta ei vaadi Venemiehen
mukaan maratoonarin kuntoa.
. . Väri valitaan niin, että se on
lähellä meren, puiden tai rantakallion värejä, Vuori kertoo.
Kemiönsaaren kunnalla on oikeus ottaa kantaa värin valintaan. Vapaapäivää viettävät siskokset uskovat, että silta voi vilkastuttaa myös saaren elämää.
Sillan väri on
vielä päättämättä
SSS | Milla Salo
milla.salo@sss.fi
Lövön 473 metrin pituinen silta nostetaan syksyn aikana kahdeksan tuen varaan, joista neljä seisoo vedenalaisten kaivinpaalujen päällä.
Lövön sillan syksyllä paikoilleen nostettavien teräspalkkien väri on vielä ratkaisematta. Molemmat kyydissä olleet nuoret sinkoutuivat kyydistä ja lensivät ilmassa
useita metrejä.
Kyydissä ollut matkustaja
loukkaantui vakavasti ja menehtyi saamiinsa vammoihin
jo ennen pelastushenkilöstön
saapumista paikalle.
Myös kuljettaja loukkaantui,
ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.
Kuljettaja puhalsi poliisin
alkometriin 1,34 promillea.
Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
ja kuolemantuottamuksesta.
Lisäksi onnettomuusmopon
epäillään olleen viritetty kevytmoottoripyöräksi.
Riita
kärjistyi
nujakointiin
Salossa
Sukeltaminen ei vaadi
maratoonarin kuntoa
Suomessa 50
ammattisukeltajaa
Mopon
16-vuotias
kyytiläinen
menehtyi
Dragsfjärdissä
mari.saarinen@sss.fi
milla.salo@sss.fi
Lövön siltatyömaalla sukeltajien työ on enimmäkseen hitsausta ja betonin valamista. Niin kauan, kun työskennellään veden alla, yllätykset ovat
mahdollisia, vastaava mestari
Jaakko Vuori muistuttaa.
Hangon
veneliikepalo
syttyi ehkä
salamasta
Poliisi epäilee Hangon veneliikkeen palon saaneen alkunsa salamaniskusta.
Alueella oli raju ukonilma palon syttyessä puoliltaöin lauantain ja sunnuntain välisenä
yönä.
Esplanaadin itäpäässä riehuneessa palossa tuhoutui noin
500 neliömetriä 2 400 neliömetrin rakennuksesta. SALON SEUDUN SANOMAT
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
SSS/Minna Määttänen
Uimakouluissa on vielä tilaa pienille pärskijöille
Kesän helteet eivät ole täyttäneet kokonaan
uimakouluja. Ne pystytetään
kaivinpaalujen päälle, ja jotta
kaivinpaalut saadaan porattua
kallioon, tarvitaan Venemiestä
ja hänen työtovereitaan.
Turussa asuva Venemies on
ammatiltaan vedenalainen rakentaja. (STT)
1km
Venevarastopalo
HANKO
adi
lana
Esp
Länsisatama
Rautatieasema
Rautatieasema
Vesitorni
Esteratsastuksen
SM-kilpailut
STT. Vastaavan mestarin
Jaakko Vuoren mukaan vaihtoehtoja on kolme, jotka ovat
sinisen, harmaan ja vihreän
murrettuja sävyjä.
. 120 metrin pituiset liittoteräslohkot
nostetaan paikoilleen merinosturilla, koska maaston muodot
estävät niiden työntämisen
paikoilleen sillan päistä.
Siltatyömaalla rakennetaan
parhaillaan neljää vedessä
olevaa tukea. Kaikkiaan kah-
deksan tuen päälle nostetaan
syksyllä 1,2 miljoonaa kiloa
liittoterästä ja 2,5 miljoonaa
kiloa betonia.
Lövön sillan rakennustyö
aloitettiin lokakuussa, ja talven aikana maastoon louhittiin
tien runko sekä rakennettiin
rannoilla olevat tuet. elokuuta.
Tampereella kesän viimeiset uimakoulut
käynnistyvät alkavan viikon maanantaina
kolmella rannalla, joita ovat Olkahinen,
Suomensaari ja Pyynikki. Hevosia ei kuitenkaan tarvinnut siirtää palon
takia.
Sammutustyöt jatkuivat kello
kuuteen asti sunnuntaina aamulla. Opetus alkaa
2. heinäkuuta 2010
SSS | Mari Saarinen
mari.saarinen@sss.fi
Ravintolassa syntynyt riita
johti pahoinpitelyyn Salossa
sunnuntaina aamuyöstä.
20-vuotias nainen ja 19-vuotias mies pahoinpitelivät 25-vuotiasta miestä lyömällä häntä
muutamia kertoja nyrkillä
päähän.
Pahoinpidellyksi joutunut
mies kuljetettiin ambulanssilla
terveyskeskukseen tarkastettavaksi.
Vedenalainen rakentaja Jari Venemies (kesk.) kertoo, että näkyvyys vaihtelee nollasta kymmeneen metriin. Jani Niskala (vas.) ja
Miika Tonttila auttavat 60 kiloa painavien varusteiden pukemisessa.
kuva näkyy vanhaan paloautoon rakennetun työauton ruudulla. Työtä riittää, mutta
se on sesonkiluonteista. Enemmänkin mielenvikaisuutta ja räjähtävää voimaa,
hän sanoo.
5
Maanantaina 26. Sukelluksissa työskentelevä kommunikoi maan päällä
olevan kanssa lankapuhelimella, jonka luurit ovat kypärässä.
Toisin kuin urheilusukeltajat,
vedenalaiset rakentajat hengittävät letkusta pintailmaa. Myöhemmin sukeltajia
tarvitaan vielä väliaikaisen
työmaasillan purkamiseen.
Venemies on veden alla kuusi
tuntia päivässä, korkeintaan
kaksi tuntia kerrallaan. Suurin osa työstä tehdään neljän,
viiden metrin syvyydessä, kun
kaivinpaaluihin valetaan betoninen antura sillan vedenpäällisiä osia varten.
16 kaivinpaalun asentaminen
alkoi toukokuussa, ja valmista
pitäisi olla kahden viikon kuluttua. Maalaustyö tehdään ensi
kesänä, kun silta on valmis ja
käytössä. Pullot ovat selässä vain varmuuden vuoksi.
Venemies vaihtoi kokin työt
vedenalaiseen rakentamiseen
neljä vuotta sitten. Kansilohkojen valmistus aloitettiin samaan aikaan Ruukin tehtaalla
Pohjanmaalla, ja ne valmistuvat kuukauden kuluttua.
Suurempia yllätyksiä työssä
ei ole toistaiseksi tullut.
. Tarvitaan vain vilkasta mielikuvitusta, hän hymähtää. Kaikkiaan kaupunki tarjoaa opetusta kesän mittaan noin kolmellesadalle lapselle
Hän
näkee kehityksen menevän
asuntojen lämmityksessä siihen, että energiaa kuluu vähemmän vaikka sähköä käytettäisiin suhteellisesti enemmän.
Mervi Tuomisto nauttii viimeisistä
lomapäivistään ajattelematta työasioita.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Eemil Syväjärveä ei haittaa
mennä töihin 10 viikon kesäloman jälkeen.
. Hehtaarin
verran metsää paloi Finsjölanderin niemen kärjessä.
Päivystävän palomestarin
mukaan palo oli hankalassa
paikassa, ja kopterin apu oli
ratkaiseva. Lisäksi leivinuuni on emännän
ahkerassa käytössä.
Myös lämmön talteenotto oli
pieni, mutta tuottava lisä, kun
ilmanvaihto joka tapauksessa
piti rakentaa. Miten loman
loppumisen aiheuttaman ahdistuksen voi välttää?
Salolaisen Jani Heinosen
mielestä töihin palaaminen ei
tunnu mukavalta, mutta siihen
pitää osata suhtautua oikein.
. Sieltä se
lensi Kemiönsaarelle.
Kopteri pystyy hakemaan
sammutuspussin avulla vettä
merestä ja levittämään sitä
suoraan palavan kohteen päälle. (SSS)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Joskus pitää vaan
olla.
Viikonl. Hänen mielestään
neljän viikon loma meni nopeasti.
. Loma on ollut äärimmäisen
kiireinen, koska remontoimme
taloamme Vaskiolla.
Kesä ei lopu
loman jälkeen
Salolainen Janne Leinonen
nauttii kesästä Vuohensaaren
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
rannalla, vaikka kesäloma on
jo takana. Tykkään työstäni ja syksyllä alkavat uudet
haasteet kun vaihdoin työpaikkaa, Nummelan ammattioppilaitoksen opettajana työskenteTelefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Janne Leinonen nauttii kesäpäivästä rannalla lastensa Saran ja Sakun kanssa vaikka loma onkin jo takana.
levä mies kertoo.
Syväjärvi nauttii lomastaan,
vaikka hommaakin riittää.
. Pitkän loman jälkeen on
mukava päästä taas säännölli-
seen elämänrytmiin.
Hän uskoo, että ensimmäinen
viikko töissä menee totutellessa arkirytmiin.
Salolainen Maaret Laaksonen viettää kesälomaansa mökillä ja muuttoa tehden. Kun loman elää täysillä, on
töihinkin mukavampi palata.
Koko loma loppuun asti pitää
olla ajattelematta työasioita.
Mies nautti lomastaan pyöräillen, telttaillen, uiden ja festareita kierrellen.
.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. ? Kyseessä olisi valtavan iso korotus, jonka vaikutus
maakaasua käyttävän kaukolämmön hintaan olisi yli 20
prosenttia. Kovilla pakkasilla ollaan
Lämpöä syntyy sivutuotteena
Kuopiolainen rakennusinsinööri
Antero Kerman oli edistyksen
etujoukoissa jo Kuopion edellisillä asuntomessuilla 30 vuotta
sitten rakennettuaan aurinkolämmitteisen talon Jynkän
messualueelle. heinäkuuta 2010
UUTISET
Pientalojen lämmitys sähköistyy
Rakennusmääräykset
ja verotus
vaikuttavat eniten
STT | REINO PASANEN
Rakennusmääräysten tiukennus vuoden alusta ja energiansäästötavoitteet ovat johtaneet
paitsi talojen eristyksen myös
eri lämmitysmuotojen tehostamiseen.
Monet energiaa säästävät
ratkaisut tarvitsevat kuitenkin
varalle sähköön perustuvan varajärjestelmän.
Lämpöpumppujen ja aurinkokennojen puhdin loppuessa
pakkasilla ja pimeän aikaan
tarvitaan huippukulutukseen
enemmän sähköntuotantokapasiteettia vaikka sähkönkulutus vuositasolla olisi maltillista.
Matalaenergiataloissa saattaa olla taloudellisinta lämmittää sähköllä jopa sataprosent-
tisesti. Kaukolämpöön
liittymisvelvoite kaupungin
luovuttamilla tonteilla päättyi
viisi vuotta sitten, ja nyt tätä
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Motivan laskuri: Matalaenergiatalossa
sähkö edullisin, muutoin maalämpö
Pientalojen päälämmitysmuotojen vertailu, kustannuslaskelma on laskettu
30 vuoden jaksolle, kaikissa lattia-/kattolämmitys, huoneistoala 130 m2
Normaalienergia
Matalaenergia
?Suora sähkö
52795
37475
?Maalämpö, porakaivo
45508
38939
?Kaukolämpö
50480
40468
67639
55634
?Öljy
?Käytetyt hinnat: kaukolämpö 6,19 c/kWh , sähkö (jatkuvatoiminen
lämmitys): 10,30 c/kWh, öljy 5,67 c/kWh.
Lähde: Motiva Oy:n tyyppitalovertailu
ovat rakentajat käyttäneet hyväkseen vaihtoehtoisilla ratkaisuilla.
Esimerkiksi energiantehokkuuden mallitalossa on vesikiertotakka ja aurinkopaneelit,
mutta myös varalla sähkökierukka vesisäiliössä.
. Puoli vuosisataa suomalaisia kaupunkilaisia lämmittänyt kaukolämpö on myös
saamassa vahvoja kilpailijoita,
jos hallituksen suunnittelemat
uudet polttoaineverot nostavat
kaukolämmön hintaa.
Kaukolämpöä korvaavat järjestelmät lisäävät sähkön käyttöä, kun kaukolämmön käyttö
päinvastoin tuottaa sähköä.
Kaukolämmölle
kilpailijoita
Meneillään olevilla Kuopion
asuntomessuilla 39 kohteesta
parissakymmenessä on kaukolämpö pääasiallisin lämmitysmuoto. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
hirvi.
Mies onnistui väistämään
myös toista hirveä, mutta hänen autonsa päätyi lopulta
ojaan. Puolet vuodesta
talo ja vesi lämpenivät auringolla, toisen puolen sähköllä.
? Käyttökuluja ei ollut lainkaan maaliskuusta syyskuuhun. Ihan mielelläni menen takaisin hommiin. Samanlaisen
summan sai yhteensä parikymmentä poliitikkoa. Se heikentäisi yhteistuotannon mahdollisuuksia
ja aiheuttaisi ongelmia myös
Töihin palaaminen onnistuu
kun lomasta on otettu kaikki irti
sähköntuotannolle.
Yhteistuotannolla tuotetaan
eniten eli 35 prosenttia sähköstä.
Suora sähkö ja öljy
ministerin huolena
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) sanoo, ettei veroehdotuksen seurausvaiku-
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
linda.pelkonen@sss.fi
Akut ladattu
lomalla
Viikon päästä lomalta töihin
palaava Mervi Tuomisto ei
vielä ajattele työasioita.
. oli törmätä
toiseen hirveen
Vaasalaismies onnistui viime
hetkellä välttämään törmäämisen hirveen sunnuntaina VöyriMaksamaalla Pohjanmaalla.
Poliisin mukaan mies oli ollut
ajamassa aamuyöllä Pietarsaaresta Vaasaan, kun VöyriMaksamaan kohdalla hänen
autonsa eteen oli juossut tien
vasemmalta puolelta hirvi.
Miehen onnistui väistää eläintä sen tulosuuntaan, mutta sen
perässä tielle juoksikin toinen
Jani Heinosen mielestä tärkeintä lomalla on päästä pois betonin keskeltä.
Nainen muutti Saloon heinäkuussa ja käyttää lomansa
tutustumalla uuteen kotikaupunkiinsa.
. (STT)
Autoilija väisti
hirveä . ? Ehkä viidenneksen on lämmityslasku pienempi, mutta se ei vaikuttanut
ratkaisuihin juurikaan.
kuitenkin valitettavasti paljolti
sähkön varassa, kuvaa energiakilpailua Kuopion Energian
rakentamispäällikkö Reima
Lassila.
? Energiatehokasta lämmön
ja sähkön yhteistuotantoa menetetään, jos lämmityksestä
tulee kovin sähköriippuvainen.
Lassila toivottaa kuitenkin
tervetulleiksi kaikki energiaa
säästävät ja sitä talteen ottavat ratkaisut, sillä se mahdollistaa kaukolämmön tarjoamisen useammille jo rakennetun
verkon varrella.
Energiateollisuus
huolissaan
Kuopion asuntomessujen energiatehokkuuden malliksi valittu talo lämpiää puilla ja auringolla, ja varalla on sähkövastus vesisäiliössä.
Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen näkee, että sähkö tulee entistä kilpailukykyisemmäksi.
? Sen investointikustannukset
ovat pienet. Loman
loppuminen ei häntä huoleta.
. Edellisinä kesinä olen tehnyt liikaa hommia. Yhdeksi viikoksi veimme
lapset pohjoiseen mummulaan,
jotta saimme vaimon kanssa olla välillä kahdestaan.
Leinosen mielestään töihin
paluuta helpottaa, jos on lomalla rentoutunut kunnolla.
. Ei tunnu pahalta palata
töihin lomalta, kun on hyvä
työpaikka. Pääasia, että pääsee pois
betonin keskeltä.
Viikko sitten töihin lomaltaan
palaneella Heinosella on kiireinen viikko takana.
. Töihin palaaminen ei ollut
vaikeaa, koska aloitin työt pikkuhiljaa, maanmittausalalla
työskentelevä mies sanoo.
Kahden lapsen isän lomaa
rytmittivät lasten aikataulut.
. ? Niistä lämmitysmuodoista pitäisi päästä eroon tai pienentää niiden
energiantarvetta, Vapaavuori
korostaa.
Uusi Suomi: Edellisetkin
pääministerit saivat
rahaa Turkistuottajilta
SSS | Linda Pelkonen
Suuri osa kesälomalaisista on
palaamassa takaisin töihin.
Salolaiset kertovat, miltä arkeen palaaminen pitkän loman
jälkeen tuntuu. Talvella kolme isoa varaajaa kuluttivat kyllä sähköä,
mutta vuositasolla syntyi säästöä. Kauppakeskuksen
viileyteen on kiva päästä helteiden jälkeen, hän sanoo.
Uudet haasteet
odottavat
Maaret Laaksosta ei kesäloman
loppuminen huoleta.
? Mutta jos suorasta sähköstä
siirrytään pientuotantoon, se
taas vähentää sähkönkäyttöä,
hän täsmentää.
Suomessa lämpiää 400 000
pientaloa suoralla sähköllä ja
200 000 öljyllä. Kaikkiaan
tukea jaettiin siis noin 30 000
euroa.
Uuden Suomen mukaan tuetut olivat pääasiassa Pohjanmaalta Vaasan vaalipiiristä ja
kärkipoliitikkoja muualta Suomesta. Matalaenergiatalojen yleistyminen tukee sähkölämmön valintaa.
Hänestä kaukolämpöalueilla
kuitenkin pitäisi käyttää kaukolämpöä. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26.
klo 6.00-16.00
voa myöhempään, kuin tavallisesti. Nyt on
ainakin saanut ladata akkuja
aurinkoenergialla.
Eemil Syväjärvi aloittaa työt mielellään kiireisen kesäloman jälkeen.
Turkistuottajat on antanut
vaalirahaa Mari Kiviniemen (kesk.) lisäksi kolmelle
aiemmallekin pääministerille, kertoo verkkolehti Uusi
Suomi.
? Minä olen ollut Turkistuottajat Oyj:n palveluksessa Paavo Lipposen ajoista lähtien.
Kaikille pääministereille me
olemme antaneet tukea tässä
lain mukaisessa mittaluokassa, sanoo Turkistuottajien viestintäjohtaja Päivi MononenMikkilä lehdessä.
Turkistuottajat on näin ollen
tukenut Kiviniemen lisäksi
ainakin Lipposta (sd.), Anne-
li Jäätteenmäkeä (kesk.) ja
Matti Vanhasta (kesk.).
Mononen-Mikkilä on toiminut myös Kiviniemen vaaliorganisaation vetäjänä. Ilmanvaihto
ottaa lämmön talteen 80-prosenttisesti.
? Takka on sisustuselementti,
ja lämpö tulee sivutuotteena.
Pelkän energian vuoksi hankinnan takaisinmaksuaika
olisi pitkä, Kerman kuvaa. Viimeisistäkin lomapäivistä
pitää nauttia kunnolla. Lomalla rytmi on vähän vapaampi ja lapsetkin voivat valMääräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Asuntomessuilla voi olla niiden luonteen vuoksi terävämpää markkinointia ja erilaisten
lämmitystekniikoiden kokeilun
halua. Se ei tuntunut lomalta. ? Se tukee sähkön
tuotantoa juuri silloin, kun sen
tarve on suurimmillaan.
Naukkarinen on huolissaan
energiaverojen korotushankkeista. Parempi olisi aloittaa vähän
kevyemmin loman jälkeen.
tuksia ole vielä arvioitu.
? Mutta toki lämpöpumppujen lisäys johtaa sähkönkulutuksen kasvuun, jos ne
korvaavat kaukolämpöä. Muuten metsäpalo
olisi saattanut olla tuhoisampi. Tosin uusi omistaja purki
aurinkokennot, kertoo Kerman.
Pari vuotta sitten hän rakensi Tuula-vaimonsa kanssa 250
neliön kahden kerroksen talon
Kuopion Saaristokaupunkiin.
Matalaenergiatalossa on kaukolämmitys. Metsäpalon syttymissyy on
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
todennäköisesti salamanisku.
Palo saatiin sammumaan iltakymmeneltä. Hänen
mukaansa Turkistuottajat antoi Kiviniemelle 1 500 euron
tuen viime eduskuntavaaleissa vuonna 2007. Helikopteri oli aiemmin sammuttamassa toista
metsäpaloa Länsi-Turunmaalla sunnuntaina illalla. Takka on molemmissa kerroksissa. Auto vaurioitui pahoin
ja se jouduttiin hinaamaan pois
tapahtumapaikalta.
Auton vuonna 1990 syntynyt
mieskuljettaja selvisi tapahtumasta vammoitta.
Poliisin mukaan hirvet olivat
jatkaneet matkaansa metsään.
(STT)
Rajavartiolaitoksen
kopteri sammutti metsäpalon
Kemiönsaaressa
Rajavartiolaitoksen helikopteri oli suureksi avuksi sammutustyössä Kemiönsaaressa
sunnuntai-iltana
3,7 m2. Savuaromit on
kuitenkin todettu kattavassa
riskinarvioinnissa turvallisemmaksi kuin savustus, Lemström sanoo.
? Savuaromeista on poistettu
syöpää aiheuttavia karsinogeenejä, eikä aromeissa ole suuria
poikkeamia haitallisten aineiden pitoisuuksissa.
Suomessa myydään runsaasti myös aidolla luonnonsavulla
savustettuja elintarvikkeita.
Kalan ja lihan savustamisella
on Suomessa pitkät perinteet.
? Kun savustus tehdään oikein, itse tuotteeseen ei pääse
paljon haitallisia aineita. heinäkuuta 2010
Uutiset
Lehtikuva/Marja Airio
Moottoritiellä
hortoillutta
lammasta jahdattiin
yli kolme tuntia
Moottoritielle eksynyt lammas
lopetettiin ampumalla sunnuntaina Jyväskylässä. Värit valkoinen/pyökki tai
pähkinä. Leveys 244 cm.
Vuodekoko 142 x 204 cm.
Sisustamisen iloa
Sisustamisen
iloa
jopapuoleen
puoleen hintaan
jopa
hintaan
o
k
k
i
i
v
n
e
n
i
e
Alen viim
Kaikki kesäkalusteet
-50%
AITO HÄRÄNTALJA
199,(359,-) etusi 44%
Koko keskim. Divaaniosa joko oikealla tai
vasemmalla puolella. (STT)
WBE3412
499?
399?
Energialuokka A
Tilavuus:
jääkaappi 228 l
pakastin 119 l
lasihyllyt
k. 0403 066 250 www.skroy.com
Ma-pe 9-17.30, la 9-14
Turuntie 15, Salo
puh. Ennen
lopettamista lammasta jahdattiin yli kolmen tunnin ajan.
Poliisin mukaan lammas karkasi aamulla kaupungin hoitamasta, Sippulanniementiellä
sijaitsevasta aitauksesta, ui
Jyväsjärven yli ja nousi rantaan Vaajakosken moottoritien
varressa. JA SEKIN KAUPAN
PÄÄLLE!. Eri värejä.
595,(1043,-) etusi 42%
Massiivikoivua. Huoli tuotteiden saatavuudesta
syntyi, kun EU ilmoitti asettavansa rajoituksia savuaromien
käytölle syyskuussa.
? En näe tässä mitään dramatiikkaa. On tehtävä testejä
uusilla savuaromeilla, jotta
tuotteiden maku saadaan samanlaiseksi. Mutta ei voi sanoa,
että tuote on savustettu, jos on
Savuaromeja ei valmisteta Suomessa, mutta niitä käytetään
runsaasti Suomessa myytävissä elintarvikkeissa.
? Kuluttaja kokee perinteisen
savustuksen turvallisemmaksi kuin teollisesti käsitellyn
valmisteen. Pahoinpitely
tapahtui uhrin kotipihalla aamukahden jälkeen. Savustus lisää säilyvyyttä ja
tuo väriä ja makua ruokaan.
Luonnossa savustettuun ruokaan liittyy myönteisiä mielikuvia, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan
luonnonsavu on terveydelle
vaarallisempaa kuin teolliset
aromit.
KY
neista, puolustaa Heiskanen.
Suomessa ei ole tällä hetkellä säädöksiä savuaromeista.
Luonnonsavulla savustettujen
tuotteiden haitta-aineiden pitoisuuksista on säädetty lailla.
Expert hyvittää kylmälaitteen vuoden laskennallisen keskimääräisen sähkönkulutuksen
Expert lahjakortilla,
jonka voi käyttää
seuraavan ostoksen
yhteydessä Expertillä.
VERONA-divaanivuodesohva
599,-
AAVA-jatkettava
ruokapöytä + 6 tuolia
(988,-) etusi 39%
Helppokäyttöinen vuodesohva, jonka
vuodevaatelaatikossa on runsaasti
säilytystilaa. 806, s. 865, l. 640 mm
Rosenlew
JÄÄKAAPPI
RJVL1631
Energialuokka A
Tilavuus 152 l
lasihyllyt
k. Savustetun tuotteen kuoriosaan
jää suurin osa haitallisista ai-
? Savustamisen yhteydessä
syntyy haitallisia yhdisteitä,
mutta määriin voi vaikuttaa
savustustekniikalla sekä kotioloissa että teollisessa valmistuksessa, sanoo tuoteturvallisuusyksikön johtaja Arja Kaiponen Evirasta.
Savustuksessa tärkeintä on
kiinnittää huomiota matalaan
savustuslämpötilaan. Varmasti pystytään löytämään sellaisia savuaromien yhdistelmiä, ettei
tuotteiden maku muutu. L201 x S81 x K100 cm.
Hinta sisältää taittopatjan 80/160 x 200 cm.
Katso lisää Ale-tarjouksia www.asko.?/ale
$VNR 6DOR +HOVLQJLQWLH DYRLQQD PD SH OD
109
200
Tuotteita rajoitetut erät
STT | HEIDI EKDAHL
käytetty aromia, Lemström sanoo.
Tarjous
on voim.
4.-31.7.2010.
Tarjous koskee
Siemens, Rosenlew, Whirlpool ja
Electrolux -merkkisiä
kylmälaitteita. 612 mm
239?
199?
Edullinen
elu
lj
ku etuspalv
Whirlpool
SÄILIÖPAKASTIN
AFG6212
349?
Tilavuus 212 l
k
Pakastusteho 14 kg/vrk
Pikapakastustoiminto, lämmönnousuaika 24 h
kaikki merkkivalot
k. Tuoteselosteessa lukee usein vain
?savuaromi?.
? Pakkausmerkinnöissä on
vaihtelua, sillä ei ole säädetty,
miten savuaromi tuotteisiin
merkitään. Pöydän koko 140 x 89+40 cm.
Vielä ale-hintaan
toimitusmyyntinä.
Erikseen ostettuna
tuoli 57,50 (99,-)
pöytä 250,- (449,-)
SARA-komero
299,(453,-) etusi 34%
Värit valkoinen, pähkinä ja pyökki.
L147 x S60 x K220 cm.
Alennus normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja.
SOFIE-levitettävä sohvasänky taittopatjalla
Löydä paikalliset tuotteet,
palvelut ja tarjoukset osoitteesta
www.salonseudunpalvelut.fi
Kotimainen
AINO-tyyny
Kotimainen
ALICE-päiväpeite
(18,90) etusi 31%
(60,-) etusi 33%
1290 40,-
199,(525,-) etusi 62%
Runko kermanvärinen tai musta. Tarjous
koskee vain uusia kampanjan aikana sovittuja
kauppoja.
vähintään
Savuaromit ovat
elintarvikkeissa
turvallisempia kuin
aito luonnonsavu
Ex
Savutuotteiden myynti
jatkuu normaalisti
PIENI SÄHKÖNKULUTUS
. Poliisi epäilee rikoksesta kahta miestä.
Poliisin mukaan tapahtumat
saivat alkunsa sanaharkasta
7
lavatansseissa. 648 mm
296?
Meiltä laaja mallisto pakastimia
aina 90 litrasta 500 litraan saakka!
pe
rt
Sin lah
ull joit
e taa
Kala kannattaa savustaa nahkoineen.
Savustetut tuotteet pysyvät
edelleen ruokakaupoissa. En
usko, että palataan luonnonsavun käyttöön, sanoo johtaja
Seppo Heiskanen Elintarviketeollisuusliitosta.
Savuaromien rajoitukset tuskin vaikuttavat kuluttajaan,
Savustus vanha
tapa säilöä
vaikka osa aromeista kielletään.
? Välttämättä mikään tuote
ei ole uhanalainen, savuaromien määrää voidaan joutua
vähentämään, sanoo ylitarkastaja Anna Lemström maa- ja
metsätalousministeriöstä.
Tälläkään hetkellä kuluttaja
ei tiedä, mitä savuaromia kussakin tuotteessa on.
On savukalaa, savuolutta,
savuaromilla maustettuja grillikastikkeita ja pelkkää savutiivistettäkin pullossa. 550
s. 850
l. Puukotettu vietiin hoitoon Savonlinnan
keskussairaalaan.
Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä. Ruoan
palamista ja kosketusta tulen
kanssa pitää välttää.
Suomalaiset altistuvat savustuksessa syntyville PAH-yhdisteille pääasiassa savustetun ja
grillatun ruoan suuren suosion
takia. (STT)
Mies sai puukosta, kahta
epäillään tapon yrityksestä
Sulkavalainen mies haavoittui puukoniskuista Sulkavalla
Etelä-Savossa sunnuntain vastaisena yönä. Myös kahvissa, teessä,
mausteissa ja kasvisöljyissä on
paljon PAH-yhdisteitä.
Eviran tutkimusprofessorin
Anja Hallikaisen mukaan
?Käytä puhdasta puuta, mielellään leppää.
?Älä käytä pihkaista puuta,
käpyjä tai käsiteltyä puuta.
?Odota rauhassa, kunnes
hiillos on valmis.
?Estä rasvan valuminen tuotteesta hiilten tai puun päälle.
?Suosi matalaa savustuslämpötilaa.
?Vältä tuotteiden polttamista tai kovaa ruskistamista.
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto
terveydelle suosiollista kalaa
kannattaa kuitenkin syödä
edelleen.
? Jos savustaa kalaa nahan
kanssa, kalan lihaan ei tule
paljonkaan haitallisia aineita,
Hallikainen sanoo.
? Suomen kesä on niin lyhyt,
että nahan kanssa savustettua
kalaa voi syödä vaikka joka
päivä.
EN
jäl ää
tä
OD
PASSELI
KOSKISEN KULMA
Ma-pe 9-18, la 9-15
Myllyojankatu 13, Salo
puh. Hätäkeskukseen tuli
aamukahdeksan aikoihin useita soittoja moottoritiellä liikkuvasta lampaasta.
Sieltä tulee ALE
Whirlpool
JÄÄKAAPPIPAKASTIN
Poliisi yritti ottaa lampaan
kiinni, mutta se pakeni metsikköön. Värit harmaa, tummanruskea ja musta. Tämän jälkeen kaupungin työntekijät, poliisit ja
paikalle hälytetty lampaan
omistaja yrittivät saada eläintä
kiinni yli kolmen tunnin ajan,
mutta se pääsi joka kerta karkuun.
Kohti Jyväskylän keskustaa
siirtynyt lammas päätettiin viimein lopettaa, jotta enemmiltä
vaaratilanteilta vältyttäisiin.
Lammas ammuttiin Jyväskylän ratapihalle. 595, s. 1875, l. 0403 066 260 www.skroy.com
Askossa
on
Askossa on
?Pidä savustusvälineet
puhtaina.
?Vältä hiilten leimahtelua.
LM UUD
ÄL EN
AIT
TE
KU SÄH
EN
LU KÖ
TU N
Ky
KS my sy l
EN
y is
VU
Savusta
puhtaammin
Savustettua kalaa kannattaa edelleen syödä
Kalaa on savustettu Suomessa vuosisatojen ajan. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26
Samoihin aikoihin
Ehrensvärdin asema yhteiskunnan huipulla oli vahvasti
riippuvainen poliittisista suhdanteista. Äidin
nimi kuulostaa suomalaisesta
poikkeuksellisen hienolta: Anna Margareta Mannerheim.
Augustin Ehrensvärd liittyi
16-vuotiaana tykistöön. Lisäksi
Ehrensvärd kierteli Eurooppaa
tutkien linnoituksia ja muiden
maiden tykistöjä. Sen itäja keskieurooppalainen päälevinneisyys on kauan yltänyt
Pohjoismaista vain Tanskaan.
Viime vuosituhannen lopussa
perhonen löytyi Kaakkois-Suomesta ja ainakin noin viikko
sitten se havaittiin Kiikalassa
lämpimässä metsänreunassa.
Karttaperhonen on tavallista
kiintoisampi kohde päiväperhosten tutkijoiden ja harrastajien piirissä. Siipiväliltään noin 3,5
senttimetriä leveä karttaperhonen ei saavuta puoltakaan
Suomen suurimpiin päiväperhosiin kuuluvan haapaperhosen vastaavasta mitasta.
Karttaperhonen on tavattu
Suomessa ensimmäistä kertaa
1980-luvulla. Täältä se on hitaasti
levittäytynyt pohjoiseen päin.
Yleisin se on edelleen Itä-Suomessa, josta se on levinnyt jopa
Lappiin saakka. Kuninkaallisen tiedeakatemian
jäsen osallistui hattujen sotaan
Venäjää vastaan (1741?1743).
Ehrensvärdin tehtävänä sodassa oli muun muassa saattaa
valtakunnan tykistö vetreään
sotakuntoon.
ehdotuksen linnoituksen nimeksi. lokakuuta 1772 keuhkokuumeeseen. Etelärannikolta laji on levinnyt hitaammin
pohjoiseen päin.
Karttaperhonen on kotiutunut
myös Salon luontoon. Merilinnoituksen
suunnittelijan Augustin Ehrensvärdin syntymästä tulee
25. Perhonen on Suomen perhosfaunan
uusimpia tulokkaita. Nimi Sveaborg kertoo
karua kieltään. Pariisissa
hän opiskeli maalausta, piirustusta ja kaiverrusta.
Ilmeisesti kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä kiinnostunut Ehrensvärd
oli mukana myös politiikassa
hattu-puolueen jäsenenä. Samaan aikaan hän myös opiskeli
Uppsalan yliopistossa. Jos myssy-puolu-
eella meni hyvin, hattu-Ehrensvärdillä sujui vähemmän
lennokkaasti.
Augustin Ehrensvärd kuoli
4. Lopputuloksena oli
jälleen luovutettava lisää maata Venäjälle. Virossa öistä
alkoholinmyyntikieltoa on jo kokeiltu kiertää lainaamalla viinaa
panttimaksua vastaan, mutta
Suomeen liikeidea ei tiettävästi
ainakaan vielä ole rantautunut.
Virolaismediat Äripäev ja Delfi
kertoivat maaliskuussa verkkosivuillaan viinalainaamosta, jonka toimintaperiaate on yksinker-
Suomenlinnan
suunnittelija ehti
myös hatuksi sotaan
muistelee, kuinka takavuosina
opiskelijapiireissä yritettiin samankaltaista lain kiertoreittiä.
? Nuoret tiesivät, että alkoholin myynti on kello yhdeksän jälkeen laitonta, mutta arpajaiset
eivät ole, Tuominen kertoo.
Niinpä opiskelijabileissä alettiin järjestää myöhäisillan arpajaisia, joissa jokainen kymmenen
markan arpa voitti esimerkiksi
olut- tai lonkeropullon.
? Arpajaiset eivät toki ole laissa kiellettyjä, mutta viranomai-
set ja oikeuslaitos osaavat kyllä
katsoa asian taakse.
Tuomisen mielestä ?ei tarvitse
olla juristi ymmärtääkseen?, että kummassakin tapauksessa on
kyse alkoholin myyntiaikoja koskevan lain kiertämisestä.
Silloin poliisi, syyttäjät ja tuomioistuimet saavat ottaa asian tutkittavakseen laittomana
myyntinä. 020 720 3700
MA?PE 8?21, LA 8?18, SU 12?18
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.?
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%).
www.k-citymarket.?
8
Lisätiedot www.kesko.?/
Vastuullisuus. 1,49 rs (5,96 /kg)
2
rs
lussa-kor ttia
Hinta ilman K-P
2,69 /pk t (6,40 /kg )
2 .erä
SALO
Hämeentie 24?30, puh. heinäkuuta 2010
Uutiset
Karttaperhonen löytänyt
myös Salon luonnon
ANTTI NYMAN
rityypin välillä on myös tavattu, mutta ne ovat harvinaisia.
Siipien alapinnan väritykset
eroavat eri sukupolvilla paljon vähemmän toisistaan kuin
yläpinnan. Puolustusta oli
siis vahvistettava. Välimuotoja kahden vä-
Antti Nyman
Augustin Ehrensvärdin syntymästä 300 vuotta
STT | ANTTI EEROLA
Karttaperhosen toisen sukupolven yksilö lenteli lämpimässä metsänreunassa Kiikalassa ja näytti mieltyneen
erityisesti särmäputken kukintojen antimiin heinäkuussa.
Viinalainaamo ei pötkisi Suomessa pitkälle
STT | JULIA HUOVINEN
tainen: asiakas lainaa alkoholia
panttimaksua vastaan, ja kun
hän palauttaa pullon aamulla,
hän saa rahansa takaisin.
Toiminta näyttää lailliselta,
mutta tosiasiassa lainaviinaksien palauttaminen on tehty mahdottomaksi, joten panttimaksut
jäävät aina lainaajalle.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallintoneuvos Ismo
Tuominen pitää viinalainaamoja ?juridisena kikkailuna?.
Hän on kuullut niistä huhuja ja
Alkoholia ei saa myydä yöllä,
mutta onko myös sen lainaaminen kiellettyä. 3 pk t/t alous
rs
-26 %
MINILUUMUTOMAATIT
250 g Espanja
4,00 /kg, yks. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. Kuningas
Fredrik hyväksyi Ehrensvärdin suunnitelman Helsingin
ja Degerbyn linnoittamisesta.
Helsingin ja Susiluotojen linnoitustyöt alkoivat 1748.
Pari vuotta myöhemmin kuningas hyväksyi Ehrensvärdin
Augustin Ehrensvärd liittyi 16-vuotiaana tykistöön. Kuvan
perusteella saattaa tällöin helposti tulla erehdyksiä, mutta
luonnossa näitä lajeja ei voi
sekoittaa valtavan kokoeron
vuoksi. Värityksellään se
on onnistunut johtamaan harhaan jopa itse Carl von Linnén,
joka luuli alkukesällä lentäviä
karttaperhosia eri lajiksi kuin
loppukesän yksilöitä, ja antoi
näille eri nimet.
Karttaperhonen lentää kahtena sukupolvena, jotka ovat
todella niin erinäköisiä, ettei
niitä samaksi lajiksi ole helppo
uskoakaan. syyskuuta kuluneeksi 300
vuotta.
Augustin Ehrensvärd syntyi
Västmänlannissa Fullerön kartanossa. Suomenlinnasta ei ollut tietoakaan, kun
Ruotsin valtakunta vahvisti
raukkojen rajojensa puolustusta. Samaan aikaan
hän myös opiskeli Uppsalan yliopistossa.
PALVELEMME SUNNUNTAISIN klo 12?18.
KESÄKOKILLE K-CITYMARKETISTA
HINNAT VOIMASSA MA?KE 26.?28.7.2010, ELLEI TOISIN MAINITA.
Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.?
HK
KABANOSSI
GRILLIMAKKARAT
300?400 g
KURKKU
Suomi
4,38-5,83 /kg
23
HK
50
pkt
erä
erä
80/20%, 3,75 /kg
-32 %
2 3 .-
kg
erä
Hinta ilman K-Plussa-korttia yksittäin
2,59 /pkt (6,48?8,63 /kg)
-24 %
0
99
SIKA-NAUTAJAUHELIHA
400 g
rs
Hinta ilman K-Plussa-korttia
1,99 /rs (4,98 /kg)
Valiojäätelö
PINGVIINI
JÄÄTELÖTUUTIT
6 kpl/420 g
Saarioinen
KIUSAUKSET 300 g
5,63 /kg
(ei laktoosittomat) 4,74 /kg
1
69
1
99
pk t
raj. Hänen isänsä Jacob
Johan Scheffer aateloitiin
1717 nimellä Ehrensvärd. Suomenkieliset sotilaat osasivat sentään jo silloin vääntää
Sveaborgin muotoon Viapori.
Linnoitustyöt hiljenivät
1757 Ehrensvärdin riennettyä
Pommerin sotaan, jossa hän
haavoittui. Kolme viikkoa
aiemmin kuningas Kustaa III
oli ylentänyt hänet sotamarsalkaksi ja kreiviksi.
Vuonna 1783 Ehrensvärdin
arkku siirrettiin Sveaborgiin,
jossa se sijoitettiin Suuren linnanpihan hautaholviin Kustaa
III:n kunnioittaessa tilaisuutta
läsnäolollaan.
Lähde: Ehrensvärd-seuran
kotisivu
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Kreivi ja
sotamarsalkka
Turhan hyvin ei sota hatuilta
sujunut. Perhonen on saanut
nimensä juuri alapinnan värikuvioinnin perusteella.
Tottumattomalle saattaa tulla karttaperhosen määritysvirheitä, vaikka sukupolvien
värierot olisivatkin selvillä.
Toisen sukupolven värikuviointi muistuttaa huomattavasti
haapaperhosen värejä. Kaakkois-Suomesta se ei lähtenyt paljon leviämään, mutta 1999 tapahtui lajin
suurvaellus etelästä Suomenlahden yli. Meillä kesäkuussa
lentävät perhoset muistuttavat
enemmän vaikkapa nokkosperhosta kuin loppukesän sukupolven karttaperhosia, joiden
lentoaika on juuri alkanut.
Tutkimuksissa on selvinnyt,
että värieron aiheuttaa luonnossa toukkavaiheen päivän
pituus. Puntarissa painavat
eniten myyjän ja ostajan todelliset tarkoitusperät: saada rahaa
viinan myymisestä ja ostaa sitä
keskellä yötä.
Alkoholin myyntiä Suomessa tarkkailevassa Valvirassa ei
jakseta huolestua lainaamoiden
mahdollisesta rantautumisesta
Suomeen.
Ylitarkastaja Jan Rosentröm
pitää kaikenlaista lestinheittoa
menneiden aikojen ilmiönä, joka
johtui alkoholin huonosta saatavuudesta.
? Meidän huolemme ovat tällä
hetkellä jossain aivan muualla,
hän toteaa.
Suomenlinna lukeutuu valtakunnan merkittävimpiin nähtävyyksiin
(STT?AFP)
maan pohjoisosassa, jossa
rankkasateet ovat katkaisseet sähköjä ja tieyhteyksiä.
(STT?AFP)
Lehtikuva/Stringer/Germany
Greenpeace: Espanja on
rakentanut rantansa pilalle
STT | MARIA ROSVALL
USA ja Etelä-Korea
aloittivat kiistellyn
sotaharjoituksensa
Kaakkois-Aasian
rankkasateissa
kuollut kymmeniä
Love Paraden
loppu
Ahdas kulkuväylä
pahin vaaranpaikka
Lyhyet
www.specsavers.?
Ulkomaat
Lehtikuva/HO
kentaminen on lisääntynyt
eksponentiaalisesti samalla
kun turistien määrä on vähentynyt, ihmetteli Greenpeacen
rannikkokampanjan johtaja
Pilar Marcos.
Järjestö penää Espanjalta lisäinvestointeja kestävään matkailuun.
? On monia, joille luksusta ei
ole viiden tähden hotelli, vaan
koskematon ranta, sanoi Espanjan Greenpeacen johtaja
Juan Lopez de Uralde.
Miljoona asuntoa
tyhjillään
Turismin lisäksi Espanjan talouden tärkeä moottori on rakennusteollisuus. Sveitsissä on perustettu puolue, joka ajaa eläinten etuja. 9?. Heistä kaksi oli aikuisia ja yksi
lapsi.
Poliisin mukaan loukkaantuneita on parikymmentä,
joista monen vammat ovat
vakavia. Kaakkois-Aasian
rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä
on kuollut viikonlopun aikana ainakin 30 ihmistä.
Indonesiassa liki parikymmentä kuoli maanvyöryn
alle Burun saarella. Siitä
puuttui juhlahumu ja ihmisten
iloisuus.
Itäespanjalainen Benidorm on
monelle suomalaiselle tuttu
lomakohde. Valikoima vaihtelee liikkeittäin.
Tarjous voimassa 1.8.2010 asti. Bosniasta, Hollannista, Espanjasta, Italiasta, Australiasta ja
Kiinasta. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. 2000-luvun
alkuvuosina Espanjassa rakennettiin vimmatusti. Muut linssit ja lisät hinnaston
mukaan. Mikko
Kestin mielestä jatkaminen
oli järkevää, koska muuten
väkimassat olisivat lähteneet
liikkeelle. 02 867 0888 | TURKU LÄNSIKESKUS CM: Markulantie 150, puh. (norm 9?)
KAIKKI KEHYKSET
?50 %
TAWANNA 14,50. Väkijoukon paineessa piti
käyttää kyynärpäitä.
? Onneksi teimme niin, kos-
ka todennäköisesti olisimme
olleet siellä sitten, kun tämä
tapahtuma valitettavasti kävi.
Luomasta näytti, että sisäänkäynti ja itse festivaalialue olivat pienen oloisia siihen nähden, että festivaalivieraita oli
1,4 miljoonaa.
? Hyvinkin nopeasti kävi selväksi, että väkimassat olivat
liian isot niille järjestelyille.
Uhkaava tungos alkoi
tunteja aiemmin
Sisäänkäynti ruuhkautui pahasti jo varhain. 02 276 1234 Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.?
9. (norm 79?)
PENTAXVAKIOYKSITEHOLINSSIT
AINA
0?
*
OSWALD 54,50. Tapahtuma on
kerännyt säännöllisesti yli miljoonaa kävijää kuuden kilometrin pituiselle
juhla-alueelle.
?Bochumin kaupunkiin suunniteltu viime vuoden festivaali peruuntui
turvallisuusongelmien vuoksi.
?Festivaaleilla liikkuu paljon huumeita, kuten ekstaasia, kokaiinia ja
amfetamiinia.
JAKARTA. Hintaan sisältyy aina PENTAX-vakioyksiteholinssit. Sen huomasi
Mikko Kesti, joka oli liikkeellä hyvissä ajoin välttääkseen
pahimman tungoksen.
? Ennen tunnelia oli valtavia
ruuhkia, ihmiset tönivät toisiaan ja harmia oli ihan selkeästi
muodostumassa jo siinä vaiheessa ilman, että festivaali oli
edes alkanut, hän kertoi.
Pahin sumppu oli Kestin mukaan turvatarkastukseen johtanut aidattu käytävä, joka oli
vain viitisen metriä leveä.
? Turvatarkastuspisteitä oli
tosi vähän. Loukkaantuneiden henkilöydestä poliisi ei
toistaiseksi tiennyt.
Konserttiin suuntaavan suurin
vaaranpaikka on ahdas sisäänmenoväylä. (norm 79?)
ALE VOIMASSA
VIELÄ TÄMÄN
VIIKON!
NEEVE 39,50. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai Valitse 2 maksa 1 ?hinnoitteluun. Entinen kalastajakylä on viime vuosikymmeninä
paisunut yli 70 000 asukkaan
kaupungiksi, jonka taivaanrantaa halkovat pilvenpiirtäjät.
Ympäristöjärjestö Greenpeacen uudessa raportissa
Benidorm nostetaan Espanjan
rantaluontoa kohdanneen hävityksen symboliksi.
? Benidorm ja sen 52-kerroksiset pilvenpiirtäjät ovat osuvin
esimerkki rannikon rakennusbuumista, järjestö sanoo.
Greenpeacen mukaan Espanjan rannikkoseutujen tilanne
on hälyttävä. Ainakin 19 kuoli lauantaina Love Parade -festivaaleilla.
? Love Paradea ei järjestetä
enää koskaan. (STT?TT)
Eläimet saavat
äänitorven Sveitsin
politiikkaan
GENEVE. 02 470 2001 | PORI ANTINKATU: Antinkatu
23, puh. * Ilman eri veloitusta.
Optikon tekemät näöntarkastukset kaikissa liikkeissämme.
EURA: Satakunnankatu 17, puh. Eroosio syö hiekkarannat, ja kotitalouksien ja
teollisuuden jätevedet valuvat
Vähemmän turisteja,
enemmän hotelleja
Rannikon ympäristöongelmien
takana on kolme pääasiallista
syytä: turismi, ylikuumentuneet rakennusmarkkinat ja rehottava korruptio.
Espanjaan saapuvista turisteista 80 prosenttia suuntaa
rantakohteisiin. 02 631 0900 | PORI KESKUSTA: Yrjönkatu 11 B, puh. 02 251 3400 | TURKU YLIOPISTONKATU 25: Yliopistonkatu 25 (Kävelykatu), puh. Britannian kuninkaallinen perhe avaa kuva-arkistojaan
kansalle.
Albumit julkaistaan kuvien jakamiseen tarkoitetussa Flickr-verkkopalvelussa.
Nettiin on tulossa yli 600 kuvaa,
jotka esittävät kuningatar Elisa-
betia virallisissa tilaisuuksissa,
palatsin taidekokoelmia ja kuningasperheen jäseniä lapsina. 02 633 6350 | RAUMA: Kuninkaankatu 12, puh. Asialla ovat juristi,
ekonomisti ja Sveitsin vegetaariliiton puheenjohtaja.
(STT?AFP)
YLI 1000 KEHYKSEN VALIKOIMA
ALE
MOD.4 4,50. uhrin ääriviivat. Ketosen
mukaan se yleensä auttaa.
? Radiopuhelinten avulla
edessä olevat työntekijät voivat viestittää alueella oleville
kollegoilleen, että nyt jono on
poikki.
Ketonen muistuttaa, ettei
vaaratilanne välttämättä vaadi
satatuhatpäisiä joukkoja.
Maahan on piirretty tungoksen 15. (STT?AFP)
Love Paraden murhenäytelmän
jälkipyykki alkoi Saksassa
Lehtikuva/Wolfgang Rattay
?Liian iso väkijoukko tunki liian
pienestä paikasta yhtä aikaa läpi?
DUISBURG, HELSINKI | STT?AFP?DPA
Saksassa pohdittiin sunnuntaina tyrmistyneinä, miten perinteinen teknofestivaali saattoi
johtaa murhenäytelmään.
Poliisi ja paikallisviranomaiset puolustivat turvajärjestelyjä. Joku voi olla
esimerkiksi kaatunut edempänä, Ketonen sanoo.
Jos paniikki alkaa nostaa
päätään, järjestysmiehet voivat
huutaa kovaäänisellä ohjeita ja
kertoa, mistä on kyse. Lisäksi rakennettiin hidasteita ja pystytettiin opastavia kylttejä.
Sisääntuloportteja levennettiin
konsertin aikana, jotta poislähtö sujuisi.
? Tilanne alkaa usein siitä,
etteivät takaa tulevat tiedä,
miksei jono liiku. maita
vastaan. Viime vuosikymmenellä matkailijoiden
määrä kääntyi laskuun, mutta
siitä huolimatta hotellien ja
loma-asuntojen rakentaminen
lisääntyi.
Tänä vuonna Espanjaan arvioidaan valmistuvan yli 200 000
uutta hotellipaikkaa.
? Hotellien ja satamien ra-
Viime vuoden LOVE PARADE -festivaali
peruuntui turvallisuussyistä
?Järjestettiin ensimmäisen kerran Länsi-Berliinissä 1989 neljä kuukautta ennen Berliinin muurin murtumista.
?Kutsuttu maailman suurimmaksi teknojuhlaksi. Silminnäkijät kertoivat puolestaan paniikista, kaaoksesta
ja henkeäsalpaavasta väentungoksesta Duisburgin Love
Paradessa.
Festivaalialueen ainoa, alikulkutunnelin kautta kulkenut
sisäänkäynti osoittautui kohtalokkaan ahtaaksi väyläksi.
Sisäänkäynnillä syntyneessä
tungoksessa sai surmansa 19
ihmistä ja yli 340 loukkaantui,
moni vakavasti.
Kolme uhreista kuoli sairaalassa.
Suomalainen Jani Luoma
pyrki sisäänkäynnille tuntia
ennen onnettomuutta.
? Meille tuli sellainen olo, että
liian iso väkijoukko oli tunkemassa liian pienestä paikasta
yhtäaikaa läpi, Saksassa työskentelevä Luoma kertoi.
Kovan ruuhkan takia hän
päätti tyttöystävineen kääntyä
pois. (norm 109?)
-50% alennus kehyksistä alk. Viimeisen 20 vuoden aikana rantaluontoa on tuhottu joka päivä noin kahdeksan jalkapallokentän verran.
Koskematon rantaviiva on
saanut väistyä loma-asuntojen,
hotellien, teollisuuden ja satamien tieltä. Kuvien joukossa on muun muassa Elisabetin ja hänen poikansa prinssi
Charlesin vauvakuvat.
Buckinghamin palatsin edustaja sanoi sunnuntaina, että Flickr-
kuvat on hovin uusin tapa pysyä
mukana tekniikan kehityksessä.
Vuonna 2001 kuningatar Elisabet sai kännykän, ja hovilla on
oma YouTube-kanava. Sen takia turvatarkastukseen syntyi valtavat
ruuhkat.
Poliisitutkinta onnettomuu-
desta alkoi heti. 02 235
0895 | TURKU YLIOPISTONKATU 15: Yliopistonkatu 15, puh. Pohjois-Ruotsissa Piitimessä sattui sunnuntaina
bussin ja henkilöauton yhteentörmäys, jossa kuoli kolme ihmistä.
Kaikki kuolleet olivat henkilöauton matkustajia. Bussissa oli 24 matkustajaa, joista suurin osa oli
nuoria jalkapalloseuran jäseniä. heinäkuuta 2010
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Britannian kuninkaalliset julkaisevat perhekuviaan netissä
LONTOO. Joillain alueilla asuntokauppojen määrä
putosi alle puoleen.
Greenpeacen mukaan viime
vuoden lopulla Espanjassa oli
tyhjillään miljoona asuntoa.
Lisäksi maassa on arviolta satojatuhansia luvatta rakennettuja asuntoja, jotka eivät näy
virallisissa tilastoissa.
Epäsuhta näkyy katukuvassa: toisaalla nostokurkia on vieri vieressä, kun taas vanhojen
talojen parvekkeilla roikkuu
myydään-kylttejä. Kuningattarella on myös iPod, jonka avulla
hän nauhoitti joulutervehdyksen
vuonna 2006. Seitsemän kuolonuhria oli ulkomailta . 03 435 5182 | HARJAVALTA: Liikekeskus, puh.
02 674 2535 | NOORMARKKU: Museotie 9, puh.02 548 0030 | PAIMIO: Vistantie 8, puh. Kun hätääntynyt
ihmislauma joutuu sumppuun,
jonka reunat eivät jousta, voi
käydä huonosti.
Tärkeintä massatapahtumien
järjestämisessä on liikkumisen
suunnittelu etukäteen, sanoo
turvallisuuspäällikkö Ville
Ketonen Local Crew´sta.
Yritys on hoitanut turvajärjestelyitä muun muassa Madonnan Jätkäsaaren konsertissa.
Madonnan konserttia varten
viritettiin kulkemista suuntaavia esteitä lippusiimasta
mellakka-aitaan. Paikalliset
kertovat, että vanhoja asuntoja
on mahdotonta saada kaupaksi, koska uusien asuntojen hinnat ovat alhaalla.
Estääkseen tärkeän taloudenalan romahtamisen Espanjan
hallitus on tukenut rakentajia
voimakkaasti.
? Espanja on maailman maista suunnannut eniten rahaa
rakennussektorin tukemiseen.
Se ei lupaa hyvää sille vähälle
rantaviivalle, joka on vielä koskematonta, Greenpeace varoittaa.
OLIVIA 39,50. Mieli oli kuitenkin
maassa.
? Tunnelma latistui. Lisäksi
kolme ihmistä hukkui maan
eteläosassa pitkään jatkuneiden sateiden nostattamissa tulvissa.
Tuhannet perheet ovat
kärsineet tulvien aiheuttamista tuhoista Indonesiassa, jossa rankkasateet ovat
yleisiä.
Vietnamissa kymmenen
ihmistä menehtyi maavyöryjen ja tulvien seurauksena.
Suurin osa uhreista asui
Jalkapalloseuran
nuoret bussiturmassa Ruotsissa
PIITIME. Kunnioituksesta uhreja, perheitä ja ystäviä
kohtaan lopetamme tapahtuman, järjestäjiin kuuluva Rainer Schaller sanoi.
Festivaali sai alkunsa vuonna
1989 ennen Berliinin muurin
murtumista pidetystä rauhantapahtumasta.
Lauantaina musiikkirieha
ei päättynyt turman vuoksi.
DJ Mark Knightin mukaan
järjestäjät käskivät jatkaa
musiikin soittamista, koska
he pelkäsivät paniikin leviä-
mistä.
? He olivat järkkymättömiä,
hän sanoi BBC:n haastattelussa.
Moni raivostui siitä, että tekno soi ikään kuin mitään ei
olisi tapahtunut, eikä tieto turmasta levinnyt kaikille. Vuonna 2005 Välimeren puoleisesta
rannikkoviivasta oli rakennettu 34 prosenttia, seuraavana
vuonna ranta-asuntojen määrä
kaksinkertaistui.
Kansainvälinen talouskriisi
kuitenkin hyydytti Espanjan
asuntomarkkinat. Yhdysvallat ja EteläKorea ovat aloittaneet merisotaharjoituksensa Japaninmerellä, kertovat viranomaislähteet.
Molempien osapuolten laivoja on lähtenyt liikkeelle
kohti harjoitusaluetta.
Harjoitus siirrettiin Keltaiseltamereltä Japaninmerelle
Kiinan protestoinnin takia.
Pohjois-Korea on vastustanut harjoitusta voimakkaasti
ja ilmoittanut olevansa valmis ?pyhään sotaan. 02 865 4494 | FORSSA: Puistolinna, Hämeentie 2, puh. (norm 29?)
Saksalaispoliisit nostavat uupuneen naisen pois ihmisjoukon keskeltä
Love Parade -festivaaleilla.
Rantaluontoa häviää kahdeksan
jalkapallokentällistä joka päivä
puhdistamattomina rantavesiin.
Rannikko on kovalla koetuksella: espanjalaisista 44 prosenttia eli liki 18 miljoonaa
asuu rannikolla, vaikka rantaseudut vastaavat vain seitsemää prosenttia maan pintaalasta.
SOUL. 02 822 6977 | SALO:
Turuntie 2, puh. 02 731 6660 | SÄKYLÄ: Pyhäjärventie 1, puh. Eläinpuolue aikoo
osallistua parlamenttivaaleihin ensi vuonna, kertoi uutistoimisto ATS.
Puolueen perustajakolmikko perustelee hankettaan
sillä, että eläimet tarvitsevat äänenkannattajansa
politiikassa ja talouselämässä. Poliisi selvitteli myös kuolleiden henkilöllisyyksiä. Kuolonuhrit olivat
iältään 20?40-vuotiaita.
Suomen ulkoministeriöllä ei
ole toistaiseksi tietoa, että kuolonuhrien joukossa olisi suomalaisia.
Illalla vain yksi kuollut oli
tunnistamatta
Västanfjärd:
Inge-May Koskelin
. Pakomatkat mummolaan kuitenkin tihenevät, ja tilanne kotona
alkaa lopulta muuttua kestämättömäksi. ja kun sarjakuvan tulkitsijanakin on vielä länsimaalainen,
suomalainen lukija, aletaan
olla jo varsin kaukana zapatistien todellisesta ajatusmaailmasta.
Yksi asia kuitenkin on varma:
Marcosin piippu on ehdottomasti lukemisen arvoinen.. heinäkuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Pori Jazz ylitti lipputavoitteensa
Noin 60 000 myytyä lippua sai Pori Jazzin
toimitusjohtajan Katja Leppäkosken hymyyn festivaalin päätöspäivänä sunnuntaina.
Myyntitavoite ylittyi 4 000 lipulla. vielä
suhteellisen vapaamuotoisesti
. Näyttelytilaa ei ole maaseudulla helppo löytää, mutta toisaalta oman kodin avaaminen
ihmisille on myös aika jännittävää, Laura Sychold pohtii.
John Sychold puolestaan on
aikaisemmin kaupannut maalauksiaan ja piirustuksiaan
myös Pisan tornin juurella Italiassa.
Ensimmäistä kertaa mukana
on myös Kemiön toiselta laidalta kesäkodin itselleen löytänyt
Kerstin Berglund. Ehkä.
Koska sarjakuva pohjautuu
espanjalaisen Javier de Isusin omiin kokemuksiin . Perheeseen kuuluvat äiti, isä ja pikkusisko. heinäkuuta 2011.
(STT)
Kuvat: SSS/Mari Areva
KIRJA
Perheväkivaltaa
lapsen silmin
KIRSI HIETANEN
Britt-Marie Smedsin Ceracon-keramiikkapajassa kesä on vuoden vilkkainta aikaa.
Ateljeet avautuvat jälleen yleisölle
Tänä vuonna Konstrundaniin pääsi mukaan kuratoinnin kautta
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Suomen rannikkoalueille tulevana viikonloppuna levittäytyvä Konstrundan-taidetapahtuma on nopeasti osoittanut konseptinsa toimivuuden. Festivaali järjestetään 9.?17. Nykyinen digi-
kun pikkupojan varauksetta
ihailema poliisi-isä alkaa saada
raivokohtauksia ja on juovuspäissään väkivaltainen.
Äiti peittelee alkuun mustelmiaan ja puolustelee miehen
käytöstä työn rasituksilla. Konstrundanissa on
tärkeää, että myös alueelliset
tekijät huomioidaan, kertoo
Anna Nöjd Konstrundania
Turunmaan alueella koordinoivasta Åbolands hantverkistä.
Keskiössä Kemiönsaari
ja Raasepori
Konstrundanin tarkoituksena on tarjota uusia mahdollisuuksia taiteilijoiden ja yleisön
kohtaamiselle sekä lisätä tai-
teen myyntiä. Marcosin
piippu. Tammi. Turvallisia aikuisia on paljon, ja
lapsen mieleen jää lämpimiä ja
hauskoja muistoja mummolasta, koulusta ja ulkomaanmatkastakin.
Tumman veden päällä on kasvu- ja selviytymistarina. Mitään tyydyttävää
valve-elämää Cobbilla ei enää
ole, ainut todellisuus on manipuloitu unen todellisuus, jossa
hänellä on vielä mahdollisuus
nähdä vaimonsa.
Kuulostaa sotkuiselta ja sitä
Inception onkin, mutta ihmeenomaisesti brittiohjaaja Christopher Nolan saa katsojansa
eläytymään täysin mielettömään fantasiaansa. IsoBritannia 2010). Marcosin piippu aikana ei kunnolla
selviä, mitä zapatistikapinalliset ovat, mihin he pyrkivät tai
mitä he tahtovat.
Vaikka albumin tapahtumat
sijoittuvat kapinallisten kylään, se ei kerro heistä vaan
länsimaalaisista . Taalintehdas:
Birgit Asplund, Britt-Marie Smeds / Ceracon, Lenita Söderlund / Lillrödjan
. Kuraatto-
rina toimi porvoolainen keramiikkataiteilija Åsa Hellman
yhdessä projektin johtoryhmän
kanssa.
. Kemiö:
Kerstin Berglund, Sari Kippilä ja Tuomo Tammenpää, Laura ja John Sychold, Veli-Pekka Lukka, Westersin puutarha,
Tiiti Mendelin, La Navetta -ryhmä, Gamla mejeriet, Sara Ilveskorpi, Åbolands hantverk
. elokuuta.
Lisätietoja tapahtumasta ja
avoinna olevien ateljeiden
sijainnista löytyy osoitteesta www.konstrundan.fi
. Nautin öljyväreillä maalaamisesta, ne ovat niin ihana ja
leikkisä materiaali. Nyt DiCaprio esittää miestä, jota syytetään vaimonsa murhasta ja joka on
elinikäisessä maanpaossa kotimaastaan ja pienten lastensa
seurasta.
Tämä Dom Cobb on unien erikoismies, joka pystyy kontrolloimaan omia ja muiden unia ja
tunkeutumaan siellä kanssaihmistensä alitajuntaan.
Inceptionin varsinainen jännärijuoni koostuu unessa tehdystä epäonnistuneesta teollisuusvakoilukeikasta ja Cobbin
saamasta uudesta mahdolli-
suudesta, jossa laaditaan entistä monimutkaisempi kolmitasoinen unen arkkitehtuuri,
jonka sisällä on tarkoitus suorittaa vielä täydellisempi teollisuusvakoilurikos.
Edesmennyt vaimo Mal (Marion Cotillard) palautuu jatkuvasti Cobbin alitajunnasta
sotkemaan päähenkilön huolella koreografioituja toimia
unessa. Jos Lewis Carroll
kirjoittaisi Liisansa ihmemaassa nyt ja aikuiselle yleisölle,
lopputulos voisi hyvinkin muistuttaa Inceptionia.
Javier de Isusi: Maattoman
Juanin matkat I . Lopulta vain kourallinen
mukaan ilmoittautuneista
karsittiin. Leikkaus: Lee Smith.
Musiikki: Hans Zimmer.
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Levitt,
Ellen Page, Tom Hardy, Ken
Watanabe, Cillian Murphy,
Dileep Rao, Tom Berenger,
Marion Cotillard, Michael
Caine, Lukas Haas, Pete
Postlethwaite jne. Suom. Mukaan
kuvaan tulee myös salaperäinen Kake Helsingistä.
Perheidylli alkaa rakoilla,
taaliteknologia mahdollistaa
sen kirjaimellisesti viistot näkymät, joissa gravitaation lait
kumoutuvat ja kaikki on vinksinvonksin. Sitä hän esitti
narratiivisesti yksinkertaisemmassa mutta henkilöpsykologialtaan syvemmässä Yön
ritarissa (2008), joka saattaa
hyvinkin olla merkittävin supersankarikuvaus koskaan.
Inception ei olisi ollut mahdollinen vielä vuosikymmen
tai pari sitten. Nöjdin mukaan
tapahtuman aikana kaupaksi
käyvät edullisemmat pienet
taide-esineet ja esimerkiksi
postikortit.
. Vasco itse yrittää luovia
tässä oudossa informaation
meressä mahdollisimman hy-
vin ja päästä viimein selville,
mitä Juanille on tapahtunut
viimeisen kahdeksan vuoden
aikana.
On hienoa, ettei sarjakuvassa sorruta selittämään juurta
jaksaen kapinallisten aatteita,
Juanin menneisyyttä tai edes
Vascon historiaa. Bio Salo
1 ja Bio Jännä.
Leonardo DiCapriolla on
viime aikoina ollut vaikeuksia
elokuvavaimojensa kanssa.
Revolutionary Roadissa (2008)
DiCaprion roolihenkilön vaimo
sekosi täydellisestä lähiöelämästään hulluuden partaalle
ja Shutter Islandissa (2010)
DiCaprio näytteli miestä, joka
oli ehkä murhannut puolisonsa
eikä ihan muistanut tapahtumia koska harhaili itse jonkinlaisessa valveunessa.
Unimaailmassa ja avio-ongelmien parissa operoi myös
Inception. 22 e.
Espanjalainen Vasco on nuori seikkailija, joka ystäväänsä
Juania etsiessään päätyy keskelle Meksikoa, zapatistikapinallisten kylään.
Siellä hän tapaa niin paikallisia kuin eurooppalaisiakin, saa
toinen toistaan ristiriitaisempia vastauksia kysymyksiinsä
ja on leirin johtajan Erneston
sanoin ?aivan pihalla kaikesta?.
Koko sarjakuva-albumin Maattoman Juanin matkat I . Sisätiloissa olevista konserttipaikoista suosituin oli LP45, joka myytiin
loppuun lauantaina.
Taiteellinen johtaja Tuomas Kallio oli tyytyväinen iltakonserttien profiilin terävöittämiseen.
? Konserttien yleistunnelma oli kaikkialla
hyvä. Sarjakuva
tuntuu vain soljuvan eteenpäin, omassa, muusta maailmassa erillisessä kuplassa.
Muu maailma näyttäytyy kylässä ainoastaan meksikolaissotilaiden päivittäisinä valvontakierroksina.
Hiljalleen Vasco tuntuu pääsevän jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen paikallisen
ajattelumaailman kanssa. Tammisaari:
Axxelleration, galleria Elverket, Hantverkargården, Markku Kolehmainen, Mary Kuusisto, Ru Runeberg
. Teos on myös
katkelmallinen, aivan kuten
aikuisen lapsuusmuistot ovat.
Tapahtumat eivät välttämättä
ole aikajärjestyksessä mielen
sopukoissa. Nolanin
maineen rakentaneen jännärin
Monimutkaisella jännärillään Mementolla maineensa rakentaneen brittiohjaaja Christopher Nolanin uudessa
elokuvassa operoidaan unimaailmassa ja sormeillaan alitajuntaa.
Mementon (2000) tavoin Inception luo voimakkaan illuusion
ja erittäin monimutkaisen tarinan sitä tukemaan.
Molemmat elokuvat ovat ennen kaikkea Nolanin käsikirjoituksellisia taidonnäytteitä,
eivät niinkään ohjaaja-Nolanin
mestaruutta. heinäkuuta . Sari Selander. Painostavasta
väkivallasta huolimatta Peten
elämässä on paljon hyvää. Syksyllä Konstrundanin
vaikutuksen kävijämäärään
huomaisi varmasti paremmin,
tämä kun on muutenkin vuoden vilkkainta aikaa, Smeds
sanoo.
nn
Konstrundan järjestetään
30. Hangossa
asuva taideterapeutti suunnittelee laittavansa öljyväritöistään
näyttelyn punamultaisen talon
pihalle, jos vain säät sallivat.
. Ta-
pahtumaa tukevat Svenska kulturfonden ja Konstsamfundet.
Kodin avaaminen
jännittää
Kemiössä metsäisen pikkutien päässä ensimmäisen
Konstrundaninsa alkua odottelevat jännittyneinä Laura ja
John Sychold. Laura Sychold
on juuri tehnyt parikymmentä
vuotta kestäneestä valokuvausharrastuksesta päätyönsä,
John Sychold puolestaan maalaa ja tekee veistoksia kierrätysmateriaaleista.
. Päähenkilö ja minäkertoja on ekaluokkalainen
Pete, jota opettajat kutsuvat
Peetteri Ransseeniksi.
Omaelämäkerrallista ainesta
voi siis ainakin olettaa olevan
mukana. Ajattelin
esitellä kävijöille myös grafiikan eri työvaiheita, Berglund
kertoo.
Taalintehtaalla Ceraconkeramiikkapajaa pyörittävä
Britt-Marie Smeds puolestaan osallistuu Konstrundaniin
kolmatta kertaa.
. Läheisiä ovat myös äidin vanhemmat, erityisesti pappa. Kirjailijan vapautta
on tietysti käyttää mielikuvitusta ja todellisia tapahtumia
mielensä mukaan.
Peten näkökulma tuo teokseen tuoreutta, sillä Franzén
on hyvin onnistunut tavoittamaan lapsen tavan havainnoida ympäristöään ja tehdä siitä
johtopäätöksiä. Perniö:
Taina Kurtze
. ulkopuolisista, jotka ovat tulleet kylään
heidän avukseen.
Kuten Vascokin, monet länsimaalaiset eivät pohjimmiltaan
ole kylässä halustaan auttaa
sen asukkaita, vaan paljon itsekkäämmistä syistä: joku on
etsimässä romanttisten päiväuniensa täydellistä miestä,
mystistä kapinallisten johtajaa
Marcosia, toinen taas hakemassa seikkailua tai etsimässä
itseään.
Vaikka länsimaalaiset ovat
tulleet tutustumaan zapatisteihin, he viettävät aikaa keskenään, kaukana paikallisista ja
käyvät yömyöhään omia yleviä
keskustelujaan väkivallan käytön oikeellisuudesta, vaikka
tällä kaikella ei ole yhtään mitään merkitystä kapinallisten
elämään.
Paikalliset pilailevat alituiseen länsimaalaisten kustannuksella antamalla heille
väärää tai ristiriitaista tietoa. Yksityiskohtien
kuvaamisessa Franzén on myös
vahvoilla.
Vähitellen Peten elämästä
seitsemänkymmenluvun pohjoissuomalaisessa pikkukaupungissa alkaa hahmottua
kokonaisuus. Niiden musiikillinen taso monesti ylitti odotukseni, Kallio tiivisti jazztapahtuman
päätöspressitilaisuudessa Kirjurinluodossa.
Ensi vuonna Pori Jazz aikaistuu viikolla. Fiskars:
Camilla Moberg / galleria Sirius, Karin Widnäs
. Like 136 s. Aihe
on tärkeä, ja näkökulma on hyvin valittu.
Joitakin aineksia olisi kannattanut kokonaisuuden
kannalta pudottaa pois, esimerkiksi Peten ja äidin Israelin-matka särkee turhaan
teemallisen kokonaisuuden.
Kelpo esikoisromaani se silti
on ja antaa aihetta jäädä odottelemaan Franzénin seuraavaa teosta.
SARJAKUVA
Ulkopuolinen seikkailija
kapinallisten kylässä
MIKKO VUORI
KONSTRUNDAN SSS:n LEVIKKIALUEELLA
John Sychold osallistuu Konstrundaniin ensimmäistä kertaa.
Peter Franzén: Tumman
veden päällä. Ohjaus ja
käsikirjoitus: Christopher
Nolan. Viime
vuonna taiteilijoiden ateljeita,
koteja ja muita näyttelytiloja
kiersi noin 18 500 ihmistä ja
tapahtuma yli tuplasi kävijämääränsä ensimmäisestä vuodesta.
Nyt kolmannella kerralla
taiteentekijöiden ja käsityöläisten ammattimaisuutta on
haluttu painottaa entisestään.
Tapahtumaan pääsi mukaan
kuratoinnin kautta. Kuvaus: Wally Pfister. Hänestä ei missään nimessä tule
paikallista, mutta hän oivaltaa
viimein muun muassa sen, kuka tai mikä Marcos oikeastaan
onkaan. Suurimman yleisön sai Kirjurinluodon torstain areenakonsertti, johon lipun osti 18 000 ihmistä.
Kaikkiaan konserteissa kävi yli 150 000
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
kuuntelijaa, sillä tapahtuma tarjoaa sata ilmaiskonserttia. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. Monelle taiteilijalle tapahtumaa poikii myöhemmin yhteydenottoja ja tilauksia, hän
tietää.
Idea Konstrundaniin lainattiin alunperin Skånesta, jossa
kymmenpäiväinen ja jokakeväinen taidetempaus saattaa
tuoda taiteilijalle ison osan
vuoden tuloista.
Salon Seudun Sanomien levikkialueella kaksikielinen
Konstrundan näkyy tänä kesänä Kemiönsaarella, eri puolilla
Raaseporia sekä Perniössä. Esikoisromaani Tumman veden päällä on saanut
runsaasti huomiota mediassa,
ja kirjailija on päässyt itse kertomaan teoksestaan julkisuudessa.
Franzén on luonnehtinut teostaan faktaan perustuvaksi
fiktioksi. 320 s.
24,95 e.
Näyttelijä Peter Franzén on
juuri sellainen esikoiskirjailija,
jota kustantamot alkukesän
keskustelun perusteella etsivät: hänet on jo valmiiksi brändätty. 1. Karjaa:
Daniel Enckell, Alan Hogan
ELOKUVA
Kaikki on vinksinvonksin
TOMMI AITIO
INCEPTION (USA
Lähdenpähän kiusaamaan
isompiani tuolla pienemmän
luokan pyörällä, vinkkaa Takatalo.
Astana-talli kilisteli kuohuvalla jo hyvissä ajoin ennen päätösetapin maalia. Contador kuvasikin tätä kisaa uransa raskaimmaksi
eikä kolmatta vuotta peräkkäin
Tourin nopeimmaksi alle 25vuotiaaksi polkeneen Schleckin
vauhti ole hidastumassa.
Lehtikuva/Reuters/Francois Lenoir
Takatalolla näyttävä
paluu Lahdessa
TUOMO SEPPÄNEN
MOTOCROSS. Wiurila Golf & Country
Clubin Antti Joutsen ja Nordcenterin Heidi Silander eivät
pystyneet kohentamaan asetelmiaan Espoossa käydyn lyöntipelin SM-kilpailun päätöspäivänä. Hän lähtee Latvian edustajana MM-kilpailuihin, jotka käydään Norjan
Trondheimissa 8.?13. Salolaispilotti Eeli
Takatalo suoritti näyttävän
come backin motocrossin SMsarjaan. Ammunnan MM-kilpailut alkavat. Nuorukainen kaasutteli neljänneksi MX2-luokan
kolmannessa osakilpailussa
Lahden Pippon kovapintaisella
saviradalla.
Alkukauden osakilpailut nivelsidevamman takia missannut
Takatalo sijoittui avauserässä
neljänneksi ja sinnitteli jälkimmäisessä kuudenneksi. Miesten sadan metrin loppukilpailu keskiviikkona.
Keskiviikko 28.7.
. Jalkapallon Mestarien liigan karsintaa: Partizan Belgrad
(Serbia)?HJK kello 21.45.
Torstai 29.7.
. Contadorin
kypsä suoritus jää valitettavasti tämän epäurheilijamaisuuden varjoon.
Contadorilla olisi todennäköisesti jo neljä peräkkäistä
voittoa Ranskassa, ellei hänen
Astana-talliaan olisi suljettu
vuoden 2008 kisasta edellisvuoden dopingsotkujen vuoksi.
Poisjäänti auttoi häntä voittamaan samana vuonna Italian
Giron sekä Espanjan Vueltan.
Vaikkei Contador saavuttaisi
koskaan Armstrongin urotekoja, on espanjalainen pimentänyt jenkin pullistelut jo kahtena vuonna peräkkäin. Oikein hyvä päivä. Kärkikaksikko oli yhteistuloksissa täysin
Akaa tähtää
pitkälle
STT | JUKKA AURAMIES
Perjantai 30.7.
. Jalkapallon Eurooppa-liigan karsintaa kello 19: Inter?
Genk (Belgia) Turussa kello 19.
?Järjestäminen jo kyseenalaista?
Salo-Volleyssä näkyy koko lentisväen ongelma: Kansallisten sarjojen pelaajakato
Jarmo Laakso
JARMO LAAKSO
SSS | Olli Mäntylä
ylivoimainen, sillä kolmanneksi
sijoittunut Paraisten Yvonne
Gunell hävisi König-Salmellekin yli kahdeksalla minuutilla.
Dambe oli 6,8 kilometrin ykkönen reilun minuutin erolla
König-Salmeen. Miesten keihäänheiton
finaali lauantaina ja miesten pituushypyn finaali sunnuntaina.
. Miesten
voittajaksi pelasi vakuuttavalla pelillä Akaa-Volley ja naisissa Vartsalan Sauva jäi niukasti
kakkoseksi nuoren Ylöjärven
Ryhdin voitettua eräpisteiden
suhteella.
Uudelleen Suomen kartalle
noussut Akaan kaupunki ja sen
lentopallojoukkue Akaa-Volley,
vielä virallisesti A-Volleyn (Viiala) nimellä 1-sarjassa oleva
11
rin prologilla Schleck hävisi
Contadorille 42 sekuntia. On totta, että tällaisen turnauksen järjestäminen alkaa
olla kyseenalaista, sillä organisaatio pystyisi vetämään
läpi vaikka tuplamäärän joukkueita. Takatalo
on Lahdesta saalistamillaan 33
pisteellä sarjassa viidentenätoista.
Seuraavan kerran Takatalo
asettuu lähtöpuomin taakse
kahden viikon kuluttua Tampereen Kaanaan radalla isomman,
MX1-luokan SM-osakilpailussa.
. Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue säilytti mahdollisuutensa selvitä
B-divisioonan EM-kisojen ylempään jatkosarjaan kukistamalla sunnuntaina Sveitsin 71?66
(33-31) Markus Moleniuksen
viime hetken koreilla.
. Jalkapallon Salon mestaruussarja jatkuu kesätauon jälkeen. etapilla,
jolla espanjalainen otti voittoon
riittäneen 39 sekunnin eron,
kun Schleckin ketjut sekosivat nousussa eikä Contador
jäänyt odottamaan, että pyörä
saadaan korjattua. Se antaa hänelle
lisämotivaatiota ensi vuodelle,
Schleckin tallitoveri, aika-ajojen erikoismies Fabian Cancellara kehui Reutersille.
Aika-ajon suoritus olikin
Contadorilta heikko, sillä hän
hävisi Cancellaralle 5.43 minuuttia. Etenkin Silanderilla kävi
päin vastoin, sillä sunnuntain
tulos 87 lyöntiä merkitsi hänelle koko viikonvaihteen selkeästi heikointa kierrostulosta.
Tämän myötä Silanderin sijoitus painui 12:nneksi. Hän kuuluu jo harvinaiseen viisikkoon, joka on voittanut sekä Ranskan, Italian että
Espanjan ympäriajon. Naisten kilpailussa oli mukana vain
16 osanottajaa. Alberto
Contadorin kolmas voitto
maantiepyöräilyn Ranskan
ympäriajossa täydensi maan
menestystä jalkapallon maailmanmestaruuden ja tenniksen
maailmanlistaa hallitsevan
Rafael Nadalin kahden arvoturnausvoiton jälkeen. Ralli päättyy lauantaina.
. Kyseessä
on asia, joka todella ihmetyttää
lentopalloilun ystäviä. Ylivoimaiseen
voittoon golfasi Vantaan Keimola Golfin Sanna Nuutinen,
joka pelasi päätöskierroksen
komeaan tulokseen 70.
Antti Joutsen puolestaan jakoi lopputuloksissa sijan 34.
Hänen sunnuntainsa sujui 79
lyönnillä, jonka myötä Wiurilan
miehelle saatiin neljän päivän
tulossarjaksi 80+74+77+79.
Esimerkiksi kymmenenteen
sijaan jäi takamatkaa 14 lyöntiä.
Miesten kisassa voittotaistelu oli tasainen, sillä sekä Miro
Veijalainen (Viipurin Golf)
että Tapio Pulkkanen (Kymen Golf) kompastelivat päätöskierroksellaan ja päätyivät
tulokseen 77. Treenissä päästiin jo pikkuhiljaa hakemaan vauhtia ja
hyvin sitä on löytynytkin. Samaan
aikaan kun maajoukkue esittää kautta aikain menestyksekkäintä peliä, on kansallisten 2- ja 3-sarjalaisten määrä
melkoisessa laskussa.
. Vuosi sitten hän voitti
Schleckin kokonaiskisassa yli
neljällä minuutilla, ja silloin
aika-ajossa jopa Cancellara jäi
taakse. Kun
Schleckin oli lauantain aikaajossa otettava Contadorin
kahdeksan sekunnin kokonaisjohto kiinni, hän oli onnistua,
mutta voimat uupuivat ennen
maalia. Jalkapallon Kakkosta: SalPa?EIF Salossa kello 18.30, So-
Vo?Sinimustat Somerolla kello 18.30 ja BK-46?Pallohonka
Karjaalla kello 18.30.
. Ihastusta
aiheutti myös viime vuonna
togolaisen Valkeakosken IskuVeikoissa pelanneen Adjete
Agnitheyn ulottuva peli.
. Paimion Rastin
Inga Dambe jatkoi vahvoja
heinäkuun kilpailujaan Varsinais-Suomen rastipäivillä
Uudessakaupungissa. Nuorille kun ei hänen mielestään tarjota kunnon kehittymisportaikkoa juniorisarjoista liigatasolle.
joukkue oli hyvin viritetty Salo-Volleyn peleihin. heinäkuuta 2010
Urheilu
. Suomi
pääsee taistelemaan A-divisioonapaikasta myös, jos joukkue
kaataa Tshekin ja joko Tshekki
tai Hollanti häviää viimeisen
ottelunsa voitotonta Slovakiaa
vastaan.. Tytöt ovat olleet pääosin
useamman vuoden yhdessä ja
nyt on koko kesä harjoiteltu
tiivisti, toteaa joukkuetta val-
mentava Jari Rantanen.
Kesän harjoituksissa heillä on ollut mukana muutama
lupaava C-juniorikin, mutta
Volley-joukkueen muodostivat
B- ja A-juniorit sekä pari ?yliikäistä?, Titta-Mari Tervo ja
Taina Pitkänen.
Tourin kuningas haastetaan kovasti ensi vuonna
Contador täydensi kesän suuria espanjalaisjuhlia Ranskan ympäriajon voitolla
PYÖRÄILY. Salo-Volleyn joukkue- ja sitä kautta osallistujamäärät ovat pudonneet takavuosista kuin lehmän häntä.
Volleyn huippuaikaa elettiin
1990-luvun puolivälissä, jolloin
tehtiin osallistujaennätys 293
joukkuetta. EM-kisat päättyvät sunnuntaina. Ja ensi
viikolla on luvassa lisää, kun
yleisurheilun EM-mitaleista
kisataan Barcelonassa.
Contador, 27, on vahvasti
matkalla lajin legendojen joukkoon. Molenius tuli penkiltä kentälle ja nakkasi kylmän viileästi ratkaisevat heitot sisään.
Olen kuullut ja nähnyt tällaista tapahtuneen aiemmin-
kin saman kaverin toimesta,
hymyili 18-vuotiaiden poikien
apuvalmentaja Pieti Poikola
koripalloliiton tiedotteessa.
Suomi kohtaa maanantain
alkulohko-ottelussaan tappiottoman Tshekin. Ylemmän jatkosarjapaikan varmistaakseen
Suomen on voitettava Tshekki
vähintään 15 pisteellä. Mukana Salon Vilppaan Tommi Huolila.
olli.mantyla@sss.fi
LENTOPALLO. Kirikisan
voittajan vihreä paita pysyi
silti italialaisella Alessandro
Petacchilla, joka oli toinen.
Mäkikisan pallopaidan voitti ranskalainen Anthony
Charteau ja talleista paras
oli Armstrongin Radioshack.
Lähteet: Reuters, AFP
ALBERTO CONTADOR
Suomen jatkohaaveet elossa
Syntynyt 6. Lauantaina
osat olivat niukasti toisin päin.
Latvialaiskilpailija Dambe
voitti myös viime viikolla juostun
Kainuun Rastiviikon. Viime
vuonna Armstrong lähti lätkimään Astanasta, kun Contador
vei taidoillaan valokeilan. Schleck olisi
saattanut repiä Contadoriin
enemmän eroa vuorilla, jos hänen Fränk-veljensä ei olisi joutunut keskeyttämään kisaa kolmosetapilla sattuneen kaatumisen
ja solisluumurtuman vuoksi.
Schleck yritti karkuun useasti, mutta Contador pysyi
kannassa. Edes tuollainen 150
joukkueen turnaus olisi hieno
järjestää, miettii Salon Viestin
puheenjohtaja Jari Aaltonen.
Hän olisi nähnyt mielellään
urheilupuistossa vaikka parikymmentä joukkuetta enemmän, mutta ongelmana on liigajoukkueiden puute. Pääjuhlittavana oli jälleen keltapaitainen Alberto Contador.
Lehtikuva/AFP/Lionel Bonaventure
Mark Cavendish oli tämän vuoden Tourin kirimies numero yksi.
Eeli Takatalo on toipunut lähes täyteen kuntoon nivelsidevammastaan.
Tallin tuki on 92 tunnin ja lähes 3 600 kilometrin kolmiviikkoisessa raastavassa urakassa
tärkeässä roolissa. Jyväskylän MM-ralli alkaa. Kesän 2010 urheilun
suurtapahtumat ovat yhtä
espanjalaisjuhlaa. Onhan täällä edelleen sitä
aitoa lentopalloilun iloa, mutta jotenkin tuntuu, että liigan
pelaajasäännöissä olisi rukattavaa, jota pääsarjojen joukkueet saataisiin mukaan näihin kesäisiin turnauksiin pelaajatestauksineen takavuosien tapaan, Aaltonen miettii.
Tämän vuoden Salo-Volleyn
pääsarjoina pelattiin miesten
ja naisten B-sarja. EM-yleisurheilun avajaiset Espanjan Barcelonassa kello
22.30. Paitsi 15. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. Koripallon alle 18-vuotiaiden miesten B-divisioonan
EM-kisat päättyvät. Formula ykkösten Unkarin GP kello 15.
. Joukkueen tavoitteena ensi
kauden 1-sarjassa ovat liigakarsinnat, joista saisi kokemusta
tosipeleistä, Lahti heittää.
Naisten B-sarjan vei paikal-
lisen, useana vuotena sarjan
voittaneen Vartsalan Sauvan
nenän edestä nuori Ylöjärven
Ryhdin joukkue.
. elokuuta.
Miesten yhteiskilpailun voiton vei Kirkkonummen Lynxin
Roman Ryapolov.
Joutsenella ja
Silanderilla heikko
päätöskierros
SSS | Olli Mäntylä
olli.mantyla@sss.fi
GOLF. Lance
Armstrongin seitsemään Tour
de France -voittoon yltämiseksi
espanjalaisella voi nousta seinä vastaan, niin terävän haasteen luxemburgilainen Andy
Schleck tänä vuonna antoi.
Kisan avanneella 8,9 kilomet-
Dambe ykkönen
Varsinais-Suomen
rastipäivillä
SUUNNISTUS. Tänä
vuonna Armstrong kärsi kolareista ja jäi kauaksi kärjestä.
Pariisin pääkatu ChampsElysees?n maaliin ehti päätösetapilla voittajana jo toisena vuonna peräkkäin britti
Mark Cavendish. joulukuuta
1982, Madrid, Espanja
olli.mantyla@sss.fi
l?
Pituus/paino: 176 cm/paino: 62 kg.
SSS | Olli Mäntylä
l?
Tallit: Once (2003), Liberty
Seguros (2004?2006), Astana (2006, 2008?), Discovery
Channel (2007)
l?
Parhaat saavutukset: Voitot
Ranskan ympäriajossa 2007,
2009?10, Italian ympäriajossa 2008, Espanjan ympäriajossa 2008 ja Pariisi?Nizza
-kisassa 2007 ja 2010.
l?
KORIPALLO. 2000-luvun alussakin joukkueita oli vielä 250:n
molemmin puolin, mutta siitä
määrät ovat melkoisesti pudonneet ja tänä vuonna joukkueita
oli 112.
. Tästä
on hyvä jatkaa, kaavaili nuorukainen.
Lahden osakilpailun ykköseksi
päräytti Enduron MM-sarjatauon vuoksi vanhan leipälajinsa
pariin palannut Eero Remes.
Tällä kaudella uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoittonsa ottanut tuusulalainen oli lyömätön molemmissa erissä.
Virolaispilotti Priit Prätsep
oli kisan kakkonen ja SM-sarjaa
johtava helsinkiläinen Ludde
Söderberg kolmas. Näin Veijalainen
vei mestaruuden kahden lyönnin erolla.
Tuomo Seppänen
Salon Viestin puheenjohtaja Jari Aaltonen on lentopalloilun ystävänä huolissaan siitä, että mistä tulevat jatkossa maan tulevaisuuden tähdet. Silti eroa 52 kilometrillä tuli vain 31 sekuntia lisää.
? Puolen minuutin tappio
Contadorille aika-ajossa on
kuin voitto. Dambe
vei kahden kisapäivän yhteistuloksissa naisten sarjan voiton 51 sekunnin erolla ennen
Turun Suunnistajien Vroni
König-Salmea.
Uudessakaupungissa juostiin
naisten puolella 4,1 ja 6,8 kilometrin kilpailut. Meillä on sopiva sekoitus
nuoria ja kokeneita pelaajia.
Runko on viime vuoden 1-sarjalaisia, ja loppuosa on kesäharjoittelussa mukana olleita uusia ja A-juniori-ikäisiä pelaajia,
esittelee joukkueen valmentaja
Risto Lahti.
Joukkueen nimestä hän toteaa, että virallista A-Volley -
nimeä ollaan suunnittelemassa
uuden kaupungin mukaisesti
Akaa-Volleyksi.
. Mukana neljä SSS:n
levikkialueen urheilijaa.
Sunnuntai 1.8.
. Rata oli
mieleinen ja ajokin sujui hyvin.
Kisasta jäi hyvä mieli, sillä olen
tehnyt paljon työtä toipumisen
eteen, kertoili Takatalo kilpailun jälkeen.
. Hyvin
sujunut paluu radoille sai nuoren miehen myhäilemään.
. Hannu Brusila, Olli Mäntylä,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Alkavan urheiluviikon keskeisiä otteluita, kisoja ja turnauksia meillä ja muualla
Maanantai 26.7.
Viimeiset kolme viikkoa on harjoiteltu kevyesti vain tuntumaa ylläpitäen. Vidgrenin pettämätön
hevosmiessilmä bongasi jo aikaisin Ekon hyvyyden.
? Kun Eko voitteli V75-lähtöjä, kiinnitin siihen huomiota.
Kun se voitti Mikkelissä, yksi
asiakkaamme Taivalkoskelta
oli hevosauton kyydissä. V4-kerroin: 88,36.
6. lähtö, sh 3100 m Kuningatarlähtö: 1) I.P. Myöhemmin ostin Ekon kokonaan
itselleni. Sija ei Kämä-
räistä hätkähdytä, eikä se, että
tilaston kärjessä keikkuvien
heittäjien lukemat ovat runsaat
kymmenen metriä Kämäräisen
ennätystä parempia.
? On parempi olla listan häntäpäässä kuin kokonaan ulkona
listalta. Toto (1-5-12): 34,75
7,00-4,83-14,09 161,87. Lisäksi on tehty paljon
lihashuoltoa, Karjalainen sanoo.
? Lepo tuntuu vähän purreen,
mutta ei harjoituksissa ole silti
mitään pitkiä heittoja tullut.
Kunto näyttää kuitenkin kääntyneen nousuun.
Olisi tuntunut
väärältä luovuttaa
Vaikka Karjalaisen, 30, suorituskyky on nytkähtänyt nousuuralle, Barcelonan EM-kisojen
tiistaiseen karsintaan hän lähtee nöyränä.
? Finaalipaikkaa lähdetään ensin metsästämään, Karjalainen
sanoo ja veikkaa, että siihen tarvitaan reilun 76 metrin heitto.
Karjalaisen kropassa on aineksia heittää jopa paremmin
kuin kesäkuun alussa syntynyt
kauden paras 76,94, mutta vain
teknisesti nappiheitolla.
Ongelmistaan huolimatta Karjalainen ei harkinnut EM-kisan
jättämistä väliin. Turolii ylsi yhteisajoissa
kolmanneksi ennen normaalia
vaisummin esiintynyttä Oktaaviaa.
Myöskään kuninkuuskilpailun
parhaasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun A.T. Antti
Lajit ovat loppukilpailuja, ellei toisin mainita (ajat Suomen aikaa,
M=miesten laji, N=naisten laji)
Ryhmät
Tiistai 27.7.
9.05 M 20 km kävely
10.30 M Moukari, karsinta
11.00 N 400 m aidat, alkuerät
11.30 N Kuula, karsinta
12.05 M Moukari, karsinta
12.30 N 800 m, alkuerät
13.15 M 1 500 m, alkuerät
13.30 N Pituus, karsinta
13.45 N Kiekko, karsinta
14.55 N Kiekko, karsinta
20.05 N Keihäs, karsinta
20.10 M Korkeus, karsinta
20.15 M 100 m, alkuerät
20.35 N Kuula
21.10 N 400 m, alkuerät
21.20 M Kolmiloikka, karsinta
21.30 N Keihäs, karsinta
22.05 M 10 000 m
TV2 klo 8.50?15.30 ja
klo 20.00?22.45
A
A+B
B
A+B
A
B
A
A+B
A+B
B
Keskiviikko 28.7.
9.05 N 20 km kävely
11.00 M Kymmenottelu, 100 m
11.10 N Moukari, karsinta
A
11.30 N Seiväs, karsinta
A+B
11.40 N 100 m, alkuerät
12.00 M Kymmenottelu, pituus A+B
12.30 N 3 000 m esteet, alkuerät
13.00 N Moukari, karsinta
B
13.10 M 800 m, alkuerät
13.30 M Kymmenottelu, kuula A+B
13.50 M 400 m aidat, alkuerät
19.00 M Kymmenottelu, korkeusA+B
19.30 N Kiekko
19.35 N 400 m, välierät
20.00 M 400 m, välierät
20.25 N 800 m, välierät
20.50 M 100 m, välierät
21.00 N Pituus
21.15 N 400 m aidat, välierät
21.25 M Moukari
21.40 M 1 500 m, välierät
22.05 N 10 000 m
22.45 M 100 m
22.55 M Kymmenottelu, 400 m
TV2 klo 9.00?14.20 ja
klo 19.20?23.20
STT
Vidgrenin
unelmasta totta
RAVIT. Vipotiina/Pertti Puikkonen 22,2a (3,64), 2) Vokukka 22,2a
(4,93).3) Velin Vinke 22,3a (4,16).4)
B. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. lähtö, V4-4 DUO-2, lv 1609 m:
1) Kurama Tengu/Jarmo Saarela
13,3a (34,75), 2) Giants Causeway*
13,5a (20,72).3) King Value* 14,0a
(89,36).4) Key Value* 14,1a (80,95).
poissa: 4, 11. Avausmatkalla juhlineet
I.P. lähtö, lv 2100 m: 1) Cayenne Moon/Jukka-Pekka Niskanen 16,1a (17,97), 2)
Rocky Prince 16,2a (18,63).3) Elvira
Blend 16,3a (17,56).4) Arctic Speed
16,3a (36,66).poissa: 6. lähtö, V4-2, sh 2100 m Pikkukunkku: 1) Tähen Ponkaus/Esa
Holopainen 24,8a (6,15), 2) Bokalle
24,8a (20,4).3) Pihlajan Aaroni 25,1a
(1,35).4) Diktaattori 25,4a x (55,94).
Toto (2-10-1): 6,15 1,38-2,13-1,22
35,43. Keskeisiä kehityksen paikkoja ovat muun
muassa huippu-urheilun ja
pelituotteiden kehittäminen,
asiakkaiden viihtyvyys sekä
palveluiden parantaminen.
Suomalaisella raviurheilulla
on kaikki menestyksen avaimet kädessään, Lintilä sanoi.
? Vuoden 2012 alusta hevospelit siirtyvät 30-vuotisen
vaelluksen päätteeksi takaisin
kotiinsa. Lento 25,7a
(3,66).3) Saran Salama 26,1a (7,15).4)
Auraus 26,5a (5,04). Eko/Eero Hakkarainen 25,7a (2,44), 2) I.P. Sen ainoa
tappio tuli sunnuntain ensimmäisessä osalähdössä, joka
juostiin mailin matkalla.
Saran Salama voitti lyhyen
matkan johtopaikalta, ja sen
takaa loppusuoralla tilaa saanut A.T. Einari
Vidgren on ajan hermolla. V4-kerroin:
4723,76. Siinä Ekoakin on nyt uitettu. lähtö, V4-1, lv 2100 m: 1) Charbora/Ahti Antti-Roiko 14,2a (2,6),
2) Allyhills Urania* 14,3a (11,31).3)
River Tempest 14,5a (5,6).4) Petula
Santana* 14,6a (40,99).poissa: 7. Suomalaisen moukarinheiton viime vuosien lippulaiva on Barcelonan EM-kisojen
kynnyksellä ymmällään.
? Mieli tekisi täräyttää, mutta
nyt täytyy miettiä kaikkea muuta kuin takaseinään heittämistä. Toto (2-8-1): 2,67 1,502,18-2,13 12,58.
10. Ekolle että sen taustajoukoille.
Yleisurheilun EM-kilpailujen aikataulu ja
tv-lähetykset Ylen kanavilla
OULU, KUNINKUUSRAVIT
1. Pertti Puikkonen ohjasti
toistamiseen kuningattareksi
seppelöityä I.P. ?Tämä on suurinta, mitä
Suomessa voi voittaa?, sanoi
teollisuusneuvos Einari Vidgren kuninkuuskilpailun voiton jälkeen ja lupasi lahjoittaa
55 000 euron palkinnosta puolet hyväntekeväisyyteen.
A.T. Vipotiina/Pertti Puikkonen
26,6a (2,67), 2) Kromi 26,6a (13,29).3)
Maijuli 26,9a (11,84).4) B. lähtö, sh 1609 m Kuninkuuslähtö: 1) Saran Salama/Tapio Perttunen
24,0a (2,3), 2) A.T. lähtö, sh 3100 m Kuninkuuslähtö: 1) A.T. Eko oli kuninkuuden arvoinen. (STT)
Kiekkokaksikko tekee historiaa
STT | KAIJA YLINIEMI
Kiekonheittäjät Tanja Komulainen ja Sanna Kämäräinen
ovat kumpikin heittäneet tänä kesänä ennätyksensä. Päivän Duo: 3-1, kerroin:
361,98.
8. Ainoaksi kauneusvirheeksi jäivät 3 100 metrin
päätösmatkalla tulleet sakkorangaistukset kaistanvaihdosta sekä ajotavasta.
I.P. Ekoa.
I.P. Fintoto tulee huolehtimaan kaikkien hevospelien
myynnistä Suomessa. ponilähtö, ponilähtö 1600 m Suomen Mestaruus: 1) Golda Apache 75 SH/Liisa
Ihamuotila 2,04,5a, 2) Smedens Rival
112 SH 2,07,4a x.3) Billy SWE 2,17,1a
x.4) Ekslätts Sacrifice 2,18,8a.1. Se ravasi
hyvin, mutta hävisi paremmilleen, Lahtinen totesi.
Kymppitonnin arvoisen voiton nappasi matkalla Pihlajan
Aaronia seurannut Tähen Ponkaus, jonka Esa Holopainen
käänsi vapaalle radalle loppusuoran alussa. Toto (2-3-1): 2,44
1,34-1,32-1,70 4,37.
11. lähtö, sh 1609 m Kuningatarlähtö: 1) I.P. Eko hallitsi kisan
päättänyttä kolmen kilometrin
lähtöä ensimmäiseltä takasuoralta maaliin asti. Uskon,
että tällä muutoksella saavutamme vankan pohjan, jonka
päälle tulevaisuutta voidaan
rakentaa turvallisesti, Lintilä
totesi.
Oulun Kuninkuusraveissa
esiintyvät myös tulevaisuuden
toivot, joista sunnuntaina oli
5-vuotiaiden vuoro. Järjestyksessään 80:nnet
Kuninkuusravit kilpaillaan
heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena.
Teivossa on järjestetty Kuninkuusravit kahdesti aiemmin,
vuosina 1978 ja 1995. Toto
(7-5-8): 3,64 1,37-1,62-1,41 7,90.
3. Idea rakentamiseen tuli, kun tuntui, että
kuninkaalliseksi päästään vain
uimalla, Vidgren naurahti.
Mr Lord/Ari Moilanen 18,2 (4,38), 2)
Womanizer* 17,8 (7,04).3) Golden
Crucigate 18,3 (23,46).4) Lajos Willy*
18,4 (21,09). Vauhti
kiihtyi koko ajan, eikä kumpikaan halunnut riskeerata laukan pelossa mitään.
Hakkarainen luotti syystäkin
A.T. lähtö, V4-3 DUO-1, lv 3100 m Kmaatalous Stayer Cup finaali: 1) Joe?s
tarjouksen, ja parin päivän
päästä tehtiin kaupat. Turolii
27,3a (31,24). Tähen Ponkaus kiri terävästi ja pudotti
johtohevosen rinnalta vahvasti
esiintyneen Bokallen toiseksi.
Juha Kortekallion valmentama Tähen Ponkaus on Pihlajan Aaronin tavoin SE-hevonen,
mutta palkintorahoja se on
kerännyt vain noin neljäsosan
tilastoykköseen verrattuna.
Pihlajan Aaronin voittosumma
ylitti edellisen arvovoiton myötä jo sadantuhannen euron rajan. Vipotiina ja A.T. Tähän asti Helsingin
MM-kisat 1983 ovat olleet ainoat aikuisten arvokisat, joissa
Suomella on ollut kaksi naisheittäjää, Komulainen sanoi
sunnuntaina Suomen joukkueen tiedotustilaisuudessa Bar-
celonassa.
Kaikkien aikojen ensimmäisissä MM-kisoissa suomalaista
kiekonheitto-osaamista edustivat Ulla Lundholm ja Anne
Känsäkangas, jotka karsiutuivat loppukilpailusta. (STT)
Ryhmät
Perjantai 30.7.
8.35 M 50 km kävely
10.10 N 5 000 m, alkuerät
11.00 N 100 m aidat, alkuerät
11.05 N Korkeus, karsinta
A+B
11.20 M Keihäs, karsinta
A
12.00 N Seitsenottelu, 100 m aidat
12.30 M Kuula, karsinta
A+B
12.40 M 3 000 m esteet, alkuerät
13.00 M Keihäs, karsinta
B
13.05 N Seitsenottelu, korkeus A+B
13.20 N 200 m, alkuerät
19.30 N Seiväs
19.35 M 110 m aidat, välierät
19.35 M Pituus, karsinta
A+B
19.45 N Seitsenottelu, kuula
A+B
20.00 N 200 m, välierät
20.25 M 200 m
20.35 N 400 m
20.50 M 110 m aidat
21.00 N 1 500 m, välierät
21.20 N Moukari
21.25 N 3 000 m esteet
21.55 N Seitsenottelu, 200 m
22.25 M 400 m
22.40 N 400 m aidat
22.50 N 800 m
23.00 M 1 500 m
TV2 klo 8.20?14.15 ja
klo 19.20?23.15
Lauantai 31.7.
11.05 N Maraton
11.10 M Kiekko, karsinta
A
11.15 M 4x100 m, alkuerät
11.45 N 4x100 m, alkuerät
12.15 N Seitsenottelu, pituus A+B
12.20 M 4x400 m, alkuerät
12.40 M Kiekko, karsinta
B
12.50 N 4x400 m, alkuerät
17.15 N Seitsenottelu, keihäs
A
19.00 N Seitsenottelu, keihäs
B
19.00 M Seiväs
19.30 M Kuula
20.05 N 100 m aidat, välierät
20.10 N Kolmiloikka
20.35 M 800 m
20.50 N 200 m
21.05 M Keihäs
21.10 M 400 m aidat
21.25 N 100 m aidat
Torstai 29.7.
11.05 M Kymmenottelu, 110 m aidat 21.45 N Seitsenottelu, 800 m
11.15 M Seiväs, karsinta
A+B 22.20 M 5 000 m
11.45 M 110 m aidat, alkuerät
TV2 klo 10.55?13.45 ja
klo 19.10?22.45
12.00 M Kymmenottelu, kiekko A
12.30 M 200 m, alkuerät
Sunnuntai 1.8.
13.20 N 1 500 m, alkuerät
13.30 N Kolmiloikka, karsinta A+B 11.05 M Maraton
13.30 M Kymmenottelu, kiekko B 20.30 N Korkeus
15.15 M Kymmenottelu, seiväs A+B 20.35 M 4x100 m
18.30 M Kymmenottelu, keihäs A 20.45 M Kiekko
19.30 M Korkeus
20.50 N 4x100 m
19.45 M 5 000 m, alkuerät
21.10 M Pituus
20.00 M Kymmenottelu, keihäs B 21.15 M 3 000 m esteet
20.30 M 400 m aidat, välierät
21.40 N 5 000 m
20.40 M Kolmiloikka
22.15 N 1 500 m
20.55 M 200 m, välierät
22.40 N 4x400 m
21.20 N 100 m, välierät
22.55 M 4x400 m
21.40 N Keihäs
TV2 klo 11.00?13.30 ja
21.50 M 800 m, välierät
klo 20.15?23.15
22.10 M Kymmenottelu, 1 500 m
22.45 N 100 m
TV2 klo 11.00?14.30 ja
klo 19.05?23.00
STT | TIMO MAHLAMÄKI
Teivaisen mukaan laukka johtui puhtaasti väsymisestä.
Toiseksi nousi lopulta tasaiset juoksut tehnyt Maijuli, ja
B. Toto (3-1-9): 2,60 1,47-2,44-1,79 11,30.
V4-kerroin: 14,87.
5. sijalla. Hän
soitteli, että he ovat Mikkelistä
tulossa ja ajavat kohta Iisalmen ohi. Tultiin kahdessa viikossa
77 metristä 72 metriin, Karjalainen muistelee.
Karjalainen ei halua tarkemmin pohtia suorituskyvystä
tyystin terään vieneen ?jumin?
syitä. Barcelonassa Komulaisen ja Kämäräisen odotukset ovat siinä, että he
heittäisivät tiistain karsintakilpailussa kesän parhaansa.
? Kauden taso pitäisi säilyttää, mutta ennätykseni 56,19
ei vielä täyttänyt kesän tulostavoitetta. Eko oli toinen. Eko 24,0a (4,1).3)
Boker 24,3a (121,34).4) Juppe Hoo
24,5a (78,94).poissa: 3, 10. Valmentaja
Akseli Lahtinen ei selitellyt
suursuosikin tappiota.
? Päivän kunto ratkaisee
näissä lähdöissä, enkä moiti
Pihlajan Aaronia. Vokukka taipui yllättäen viimeisen takasuoran alussa, ja I.P. Toto (8-7-1):
17,97 4,48-4,31-4,79 81,75.
2. Pisteeksi iin päälle
tulivat vielä yhteisaikojen kilpailuennätys sekä mailin matkalla syntynyt Äimäraution
rataennätys 22,2a.
Pertti Puikkonen löysi I.P.
Vipotiinalle jokaisessa lähdössä onnistuneet ajolinjat, joista
espoolaisen valmennustallin
11-vuotias helmi kiitti ratkaisuhetkillä. Tein
Mailin matka
maltilla
RAVIT
Kuningatarkilpailun kaikki kolme osalähtöä voittanut I.P. Vipotiina voitti
kaikki kolme Kuninkuusravien osalähtöä
STT | TERO SIPAKKO
RAVIT. Nuo
metrit auttavat heitä tekemään
muunkinlaista historiaa. Vanhalla Hippoksella
kaupungin keskustassa seppelöitiin ravikuningas ja ?kuningatar vuosina 1932, 1945 ja
1953.
Teivon erikoisuus on väliyön
iltajuhla lauantaina. Se kiri selvästi parasta vauhtia ja
tavoitti Kromin, joka oli menettänyt mahdollisuutensa kokonaiskilpailussa jo aiemmin
laukkoihin. Ekolta alakanttiin, mutta
valmennusvastuun saanut Eero Hakkarainen sai nostettua
oriin takaisin huipulle juuri
oikeaan aikaan.
Eero Hakkarainen on tehnyt
A.T. V4-kerroin: 159,10.
7. Vipotiina saalisti omistajilleen Hannu Hokkaselle,
Jouni Koittolalle ja Seppo
Juvoselle maksimaalisen potin 60 000 euroa, sillä se oli
paras kaikilla kolmella osamatkalla. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m:
1) Garion Mossy/Jarmo Saarela
16,5a (5,21), 2) Hello Charles 16,7a
(30,29).3) Night Bird 16,9a (5,07).4)
Alone Hope 17,0a (8,67).poissa: 7. P. Eko ja ohjastaja Eero Hakkarainen.
Tampere isännöi ensi vuoden raveja
Teivon ravirata Tampereen ja
Ylöjärven rajalla toimii ensi
vuoden Kuninkuusravien isäntänä. Toto (8-3-11): 5,21 2,16-4,89-1,87 113,15.
Troikka: 784,59.
9. Metri pari pitäisi saada
lisää, 24-vuotias Kämäräinen
ennakoi.
Kämäräinen on Barcelonaan
ilmoittautuneiden heittäjien
listalla 21. Vipotiina juoksi hevosten
maratonilla johtavan Vokukan
takana. Toto (3-12-8): 4,38 2,472,49-4,91 19,70. Olli-Pekka Karjalaisen kunto on arvoitus.
sanoo.
Seppänen
ennätysiskussa
Karjalaisella on EM-kisoissa
joukkuetovereinaan 24-vuotias
Tuomas Seppänen ja konkari
David Söderberg, 30, jonka
kesän paras tulos 76,05.
Seppänen, 24, kärsi kevätkesällä nilkkavammasta, mutta
heitti reilut kaksi viikkoa sitten
Lahdessa ennätyksensä 74,60.
Aiempi ennätys oli helmikuussa
Kaustisella heitetty 72,30.
? Harjoituskunto on ollut parempi kuin ennen Lahden kisaa, Seppänen sanoo.
Hän arvioi olevansa ennätyskunnossa ja toivoo jatkoa uran
kahdelle junioreiden arvokisojen finaalipaikalle.
? Mikään mahdottomuus ennätyksen parantaminen ei ole,
Seppänen sanoo.
24-vuotiaan porilaisheittäjän
toiveissa on kukistaa karsinnassa tukku nimiä, kuten Karjalainen.
? Siellä on myös nuorten arvokisoista tuttuja miehiä Unkarista, Ruotsista ja Slovakiasta, joiden päänahka olisi kiva ottaa.
Kolmesti 75 metriä tällä kaudella puhkaissut Söderberg, 30,
on EM-kisoissa kolmatta kertaa. Vipotiinaa, ja
Eero Hakkarainen luotsasi
haastajaryhmästä kuninkaaksi
kohonnutta A.T. Vipotiinan kunnon salaisuus on
treenaaminen uimalla. Troikka: 319,32.
12. Vipotiina juuttui vähäksi aikaa sen taakse pussiin.
Puikkonen haki vapaan väylän
lähes kenkälusikkaa käyttäen
ja intoutui käskemään suojattiaan turhan paljon, mutta hän
korosti, että kilpailutilanteessa
täytyy reagoida nopeasti.
Maalisuora olikin sitten I.P.
Vipotiinan näytöstä. Sekä
voittajaa ajanut Tapio Perttunen että Eero Hakkarainen
korostivat, ettei lopussa otettu
hevosista kaikkea irti. Toto (4-1-12): 2,01 1,58-3,27-5,38
12,97. Finaalipaikka vaatii häneltä huippuonnistumista, mutta
viikko sitten SFI:n kisoissa heitetty 75,37 kertoi, että 76 metrin heittoon on eväitä.
? Haluan heittää hyvän, normituloksen. Ekon voimiin sunnuntain
toisessa lähdössä. Välillä miesten tiet erkanivat, mutta Hakkarainen
ei epäröinyt, kun Vidgren kysyi
häntä uudestaan hevostensa
valmentajaksi. Eero
päättää, miten treenataan ja
miten hoidetaan. Hän
heitti ennätyksensä juhannusaattona Ikaalisissa, juuri valmentajansa Jorma Haarasen
asettaman aikataulun mukaan.
Odotettu kuningatar, yllättävä kuningas
Lehtikuva/Markku Ruottinen
I. lähtö, sh 2120 m: 1) Hissun Ritu/Tuomas Pakkanen 27,2 (9,42), 2)
Tähti Roomeo 27,3 (47,79).3) Noriko
28,4 (1,96).4) Demila 29,1 x (24,13).
Toto (4-9-1): 9,42 2,35-6,89-1,46
222,49.
Pelivaihto 1 479 921,20 e, yleisöä
22 168. Ikäluokan
kärkinimi Pihlajan Aaroni ehti nöyryyttää jo vanhempiakin
ravureita Suur-Hollola-ajossa,
mutta Pikkukunkussa se joutui tyytymään johtopaikalta
kolmanteen sijaan. ponilähtö, ponilähtö 1600 m Suomen mestaruus: 1) Ernst Rivaldo
27 RUSS/Sanni Ihamuotila 44,5a,
2) Towa 51,5a x.3) Carat 51,8a x.4)
Smedens Varenna 53,3a x.2. Turolii 22,5a (8,92).poissa: 11. Ainoa mahdollinen korjaustoimi oli kuitenkin lepo.
? Siinä vaiheessa, kun tajusin
tilanteen vakavuuden, lyötiin
harjoituksissa liinat kiinni. lähtö, TROIKKA-2, lv 1609 m:
1) Sing Time/Antti Teivainen 12,7a
(2,01), 2) Nilas Gene* 13,5a (26,12).3)
Red Caner 13,8a (72,26).4) Fernando Kane 13,8a (11,54).poissa: 6, 7, 8,
11. Toto (1-911): 2,30 1,32-1,60-5,14 3,01.
4. Hän
rakensi tilalleen myös hevosten
uimapaikan.
? Puroon kaivettiin viime kesänä uittopaikka. Saman kohtalon
koki viimeisellä satasella Velin
Vinke, jonka varmalta näyttänyt kuningatarkisan kakkonen
vaihtui hylkäykseen. Vipotiina (oik.) hermostui ja potkaisi valmentaja-ohjastaja Pertti Puikkosta kukituksessa.
Vasemmalla ravikuningas A.T. Kuninkuus oli
ensimmäinen sekä 9-vuotiaalle
A.T. Ekon omistavan Einari
Vidgrenin kanssa yhteistyötä yli kolmen vuosikymmenen
ajan. On keskityttävä vain heiton
koossa pitämiseen, Olli-Pekka
Karjalainen kuvaili tuntojaan
Suomen joukkueen tiedotustilaisuudessa sunnuntaina.
Edellisten EM-kisojen hopeamitalisti törmäsi kesäkuussa
yllättävään ongelmaan.
? Lihakset tilttasivat totaalisesti. Ostamisessa oli omat
ongelmansa, ja varsinkin toinen puolikas oli kallis, Vidgren
kertoi.
? Kun olen tallissa, kyselen
aina Ekon kuulumiset. Osin siksi, että
moukarissa kärjen taso on ollut
laskusuunnassa.
? Ja kun en ollut loukkaantunutkaan, olisi tuntunut väärältä luovuttaa, Karjalainen
David Söderberg (vas.) ja Tuomas Seppänen (oik.) lienevät mahdottoman paikan edessä, kun spekuloidaan saumoja moukarifinaaliin. Pyysin poikkeamaan
kahville, Vidgren selvitti taustoja.
? Siitä kaupanteko alkoi, ja se
tuli ihan heräteostoksena. Meillä on hyvä porukka tallilla, ja tulos on
tässä.
Ravikuningatar I.P. Tätä
ennen Tampereella ravattiin
kuninkaallisissa merkeissä
kolmesti. Eko pitivät
pintansa Oulussa sunnuntaina
jatkuneissa Kuninkuusraveissa. heinäkuuta 2010
Urheilu
Karjalainen välttää täräytykset
Suomella täysi moukarimiehitys EM-yleisurheilujen avauspäivänä
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
YLEISURHEILU. Olen tehnyt täysillä töitä tätä päivää varten, että pääsen nuorten arvokisoista nousemaan aikuisten arvokisoihin.
Tästä se alkaa, Kämäräinen
tuumasi.
Komulainen on tilastoissa sijan joukkuekaveriaan ylempänä ennätyksellään 57,03. A.T. Kunto on ollut hyvä
viimeiset kolme viikkoa, Söderberg sanoo. Se järjestetään Teivon raviradalla pari
tuntia ensimmäisen kilpailupäivän tapahtumien päättymi-
sen jälkeen.
Suomen Hippoksen puheenjohtaja, kansanedustaja Mika
Lintilä (kesk.) peräänkuulutti
Oulun Kuninkuusravien sunnuntaipäivän avauksessaan
hevosalan pitkäjänteistä kehittämistä.
? Lyhytjänteinen tulosten
optimointi ei johda hyvään
lopputulokseen. Peräti
27 vuotta on kulunut siitä, että
Suomella on ollut kaksi naisheittäjää aikuisten arvokisojen
kiekonheittokisassa.
? Olemme Sannan kanssa tosi ylpeitä. Viime vuosi meni
A.T. Eko voitti 3100 metriä jo kaksi vuotta
aiemmin SE-ajalla, eikä matkalla ilmaantunut minkäänlaisia ongelmia
Ottelun
voittomaali syntyi 52 minuutin
kohdalla, kun Leino puski Siiri
Hammarin antaman vapaapotkun hienosti ohi Karoliina
Muurimäen.
SalPan päävalmentaja Petri
Heinä huokaili pelin jälkeen
SSS | Olli Mäntylä
JALKAPALLO. Aapo
Hakala sekä joukkueen maalivahti Rami Laitinen.
Toisella jaksolla EIF pyöritti
edelleen tehottomasti peliä ja
SoVo iski vastahyökkäyksillä. Tammisaaren EIF
kärsi neljännen peräkkäisen
tappionsa jalkapallon Kakkosessa. Salon Palloilijat
sai tuloksellisesti erinomaisen
alun jalkapallon B-tyttöjen
SM-sarjalle, kun Vaasan IFK
kaatui Urheilupuiston ylänurmella maalein 1?0 (0?0). Someron Voima voitti
Tammisaaren Keskuskentällä
pelatun pelin luvuin 3?0 (1?0).
Ottelua seurasi 460 silmäparia.
Ottelun alku meni kotijoukkueen hallinnassa, kunnes pelin kymmenennellä minuutilla
EIF:n maalivahti Jonas Söderlundille sattui karmea virhe ja Nicolas Kivistö rankaisi
lähietäisyydeltä.
Ottelu oli siinä mielessä varsin merkillinen, että EIF vei
peliä, mutta SoVo teki maalit.
Osaltaan tähän vaikutti se,
että ottelun kolme parasta pelaajaa olivat Someron topparipari Petteri Pitkänen . elokuuta. Ei jälleenmyyjille!
EUROTARJOUS
Kariniemen
kananpojan filesuikale
3.99
- hunajamarinoitu 650 g
rs
EUROTARJOUS
- 410 g, mansikka tai mustikka
89
kpl
Eldorado pikanuudelit
85 g (2,94/kg)
yht
99
ps
EUROTARJOUS
-300 g
0.59
(1,97/kg)
EUROTARJOUS
2.
1kg
pkt
(7,05/kg)
00
Eldorado
perunasipulisekoitus
Brink
Fourre täytekeksit
Perheleipurit
täytepitkot
2.
EUROTARJOUS
0.
8
ps
prk
yksittäin 0,41 kpl (4,82/kg)
EUROTARJOUS
Loput alennetut naisten, miesten ja lasten
t-paidat, trikoopaidat ja -mekot, neuleet
ja alusvaatteet
T A SA RA HA L LA
kimppu
MA?PE 7?21, LA 7?18
SU 12-18
Hämeentie 37, Salo
puh. 02 727 1081
Kokonainen
vesimeloni
Espanja
13
0.
99
kg
(XURPDUNHW. Valmennuksesta
vastasivat Esa Isokääntä sekä Jyrki Kaski ja joukkueenjohtajana toimi Sanna-Mari
Grönroos.
SalPan ?uuden vuosituhannen tyttöjen. Tosin en tiedä mistä
saamme joukkueellisen pelaajia seuraavaan otteluumme,
Uusitorppa totesi.
Uusitorppa itse pelasi kuumeessa ja tuli vaihtoon toisen
jakson alussa.
. En yksinkertaisesta jaksanut pelata pidempään, hän
sanoi.
EIF:ltä puuttui peräti viisi
avainpelaajaa, joten joukkueella oli varsin varamiespitoinen avauskokoonpano. Benjamin
Wästö pamautti pallon varmasti reppuun.
Loppunumerot 3?0 viimeisteli
illan toisella osumallaan Nico-
las Kivistö, kun peliä oli jäljellä
vajaa kymmenen minuuttia.
Kivistö pääsi vapaaseen tilanteeseen, kun EIF oli nostanut
peliään ylös yrittäessään kavennusta. (STT?AFP)
Bubi Asplund
Juuri tämän lähemmäksi ei EIF SoVon maalia päässyt. Aivan
puoliajan loppuhetkillä Vaasan
liukas maajoukkuekärki Ria
Öling oli kolmesti nokikkain
Saaren kanssa, mutta joka kerta salolaisvahti veti pitemmän
korren.
Toinen puoliaika oli pelillisesti jo huomattavasti tasaisempi,
eikä VIFK päässyt sekään enää
juuri tekopaikkoihin. riemu oli rajatonta Kokkolassa.
Silloin vieraaksi Urheilupuiston loistokuntoiselle nurmelle
juoksee karsintasarjan voittanut VJS Vantaalta.
JALKAPALLO. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. SalPan voittomaalin puski joukkueen kapteeni Tia-Maria
Leino.
Lopputuloksen voi sanoa
imartelevan SalPaa, sillä pelillisesti VIFK oli monta pykälää
kotijoukkuetta edellä. Tämä oli meille erittäin
tärkeä voitto ja tästä on hyvä
jatkaa. Päävalmentaja Sir
Alex Fergusonin mukaan Ferdinand palaa kentille aikaisintaan kuuden viikon kuluttua.
Näin britiltä jää väliin Unitedin valioliigakauden avaus
Newcastlea vastaan 16. heinäkuuta 2010
Urheilu
SalPan B-tytöille taisteluvoitto
Jari Vuorio
JARI VUORIO
JALKAPALLO. Englannin Valioliigaseura Manchester Unitedin
topparin Rio Ferdinandin
kuntoutuminen polvivammasta
viivästyy. Vieraat
pyörittivät palloa keskikentällä esimerkillisesti, kun SalPa pyrki tulokseen jakamalla
epätoivoisia pystypalloja yksin
kärjessä juosseelle Alma Heinälle.
Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla vieraiden maali roikkui
ilmassa, mutta SalPan maalissa pelannut Martina Saari
venyi loistopelastuksiin. Ottelun hyvin tuominnut
erotuomari Arton Ibrahimi
näytti Mattfolkille keltaista ja
vei pallon pilkulle. Alkulohkostaan tytöt olivat selvinneet
jatkoon kolmen voiton ja yhden
tasapelin myötä.
SalPan tyttöjä muistettiin li-
0?3 (0?1)
BUBI ASPLUND
pitkään ja syvään.
. Peli ratkesi käytännössä
pelikellon näyttäessä 55:ttä
minuuttia, kun EIF:n Jens
Mattfolk kaatoi läpiajossa
olleen vieraitten Lasse Lindin. Maali oli lähinnä
kosmetiikkaa, sillä peli oli ratkaistu jo aiemmin.
SoVon pelaajavalmentaja Tomi Uusitorppa oli tyytyväinen pelin jälkeen.
. En tiedä oliko ongelmia
tankkauksen suhteen, mutta
tuntui kuin tyttöjen kunto olisi
tyystin hävinnyt johonkin tauon aikana.
SalPalla on kaksi viikkoa aikaa laittaa palikoita uudelleen
järjestykseen, sillä seuraava
peli joukkueella on vasta 8.8.
Timo Lehtonen
SalPan 2000-tytöt juhlivat
Kokkola Cupin ykköstilaa
olli.mantyla@sss.fi
Voitokkaalla
SoVolla pelaajapula
EIF?SOVO
Vaasan Janica Nyman (vas.) ja SalPan voittomaalin ampunut Tia-Maria Leino taistelivat tiukasti pallosta.
säksi Gentleman Prize -palkinnolla, eli hyvästä käytöksestä
myös pelikenttien ulkopuolella.
Kyseisen palkinnon sai turnauksessa yksi tyttö- ja yksi poikajoukkue.
Kokkola Cup on yksi Suomen
suurimmista turnauksista.
Osallistuneita joukkueita oli
tänäkin vuonna yli 300.
SalPan voittoisassa joukkueessa pelasivat Riina Isokääntä, Roosa Heikkinie-
mi, Matilda Heikkilä, Ronja
Isokääntä, Tulianna Kaski,
Roosa Lehtonen, Henna
Hurme, Kiira Lehtonen,
Lotta Hiihtola, Suvi Syrjälä, Anna Grönroos, Essi
Tyynelä, Iida Mäkikokko,
Niina Kaski, Waranya
Chaimuk. EIF:
llä oli kentällä kaksi vuonna
1994 syntynyttä pelaaja, Dennis Lindroos ja Ville Sevon.
Näistä Sevon oli ensimmäistä
kertaa tammisaarelaisjoukkueen avauskokoonpanossa.
EIF:n parhaimmistoa oli tällä
kertaa alimpana puolustajan
pelannut Chris Corcoran sekä kärjessä viilettänyt Simon
Sid.
MAALIT:
0?1 Nicolas Kivistö 10 min.
0?2 Benjamin Wästö (rp) 56 min
0?3 Kivistö 83 min.
Ferdinand
kärsii yhä
vammasta
JALKAPALLO. SalPan vuonna 2000
syntyneet tytöt ylsivät Kokkola
Cupin voittoon omassa sarjassaan. Varsinainen taisteluvoitto.
Tytöt tekivät nöyrää puolustuspeliä ja oli todella tärkeää saa-
da hyvä alku sarjalle, tuumaili
Heinä ja ihmetteli samalla pelaamisen nihkeyttä.
. Jens Mattfolk yritti
ehtiä palloon, mutta Rami Laitinen nollasi somerolaisten maalilla tuon
pyrkimyksen.
TURHA KIERRELLÄ,
EUROMARKET ON HALPA!
Tervetuloa toteamaan Euromarketin halvat hinnat!
Tarjoukset voimassa ma-ke 26.-28.7.2010. Joukkue voitti loppuottelussa järjestävän seuran
GBK:n maalein 3?2
Toiselta murtui jalka. Cotterill ei peitellyt mielipidettään kiertueesta. Tämä on väärin lajia
kohtaan, Horner sanoi BBC:lle.
MTV3:n mukaan Ferrari jou-
tuukin selittämään tallimääräystään tuomaristolle. heinäkuuta 2010
Urheilu
Tallimääräyksellä MM-taisteluun
Fernando Alonso sai voiton lahjaksi Ferrari-toveri Felipe Massalta?
Lehtikuva/AFP/Christof Stache
FORMULA 1. Mutta koska tallimääräykset ovat F1:ssä
kiellettyjä, tuli kilpailun jälkeisestä lehdistötilaisuudesta kiusallista katsottavaa.
? En tiedä mitä tapahtui.
Näin että Felipe ajoi mutkan
6 ulostulossa hitaasti ja yritin
ohitusta, selitti Alonso.
Massa oli hyvin vähäsanainen. Kuljettajien välissä Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali
Rubens Barrichello päästi
Michael Schumacherin ohitseen Itävallan gp:n voittoon.
Tuon tapauksen jälkeen tallimääräykset kiellettiin säännöissä.
? Tuo oli selkein tallimääräys
jonka olen koskaan nähnyt. Niemisen ranking on 60.
Perjantaina 29-vuotispäiväänsä viettänyt Nieminen
osallistuu Gstaadissa myös
nelinpeliin ruotsalaisen Johan Brunströmin kanssa.
Avauskierroksella vastaan
tulee espanjalaispari Daniel Gimeno-Traver/Albert
Montanes.
Gstaadin turnauksessa jaetaan palkintorahaa vajaat
400 000 euroa. Ferrari-talli palasi ryminällä formula ykkösten kärkitaisteluun ottamalla
kaksoisvoiton Saksan gp:ssä
Hockenheimissa, mutta pääpuheenaiheeksi nousi tapa, jolla
Fernando Alonso nostettiin
voittajaksi Felipe Massan
ohi.
Massa ajoi kilpailun kärkipaikalla, kun 67 kierroksesta
oli jäljellä 20. Brasilialaiskuski
sai silloin tallilta radioviestin:
?Fernando on sinua nopeampi.
Vahvistaisitko, että ymmärsit
tämän viestin??.
Kierroksella 49 Massa ajoi
neulansilmän ulostulossa tavallista hitaammin ja Alonso
nousi helposti hänen edelleen.
Tässä järjestyksessä tultiin
myös maaliin, eikä Massaa paljoa hymyilyttänyt palkintokorokkeella.
Ennen tallin viestiä Alonso oli
ajanut Massan perässä koko
kilpailun ajan ja päässyt 21.
kierroksella lähelle ohitusta.
? Naurettavaa, Alonso vaahtosi radiossa tilanteen jälkeen.
On ilmiselvää, että Ferrari
halusi nostaa MM-taistelussa
paremmissa asemissa olevan
Alonson voittajaksi. Kaksinpelin
ykkössijoitettu on venäläinen
Mihail Juzhni. Edellisestä harjoituksesta oli kulunut
kolme vuorokautta. Joukkue putosi Valioliigasta ja painiskeli
ankarissa talousvaikeuksissa.
Reissu Kanadaan ja Yhdysvaltoihin oli järjestetty ennen
kuin Cotterill tuli manageriksi. DC Unitedin australialainen kapteeni
Danny Allsopp teki kolme
maalia.
? Tämä tulos ikään kuin
summaa koko kiertueen . Lisäksi maalivahti Jamie
Ashdown, joka yrittää hankkia jatkosopimusta, törmäsi
omaan pelaajaan ja loukkaantui lauantain ottelussa.
Washingtonia vastaan
Portsmouthin miehiltä loppui nopeasti virta. Kovalainen mateli varikolle ja joutui keskeyttämään
kahdeksan kierrosta ennen
maalia.
MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Hungaroringillä Unkarissa. Ennen DC United
-ottelua pelaajat ehtivät nukkua nelisen tuntia. Jo eilisissä aika-ajoissa vauhtiaan väläyttäneet punaiset autot nousi-
vat startissa kaksoisjohtoon ohi
paalumies Sebastian Vettelin,
joka otti huonon lähdön.
Kotiyleisönsä edessä ajanut
Red Bull -pilotti yritti puolustaa
paikkaansa Alonsoa vastaan,
mutta loistavasti lähtenyt Massa syöksyi vasemmalta puolelta
molempien ohi. Jos sääntöjä on tuomariston mukaan rikottu, Alonso saattaa menettää
voittonsa.
Vettelin turmiona
huono lähtö
Ferrari teki joka tapauksessa
Hockenheimissa väkevän paluun kärkikamppailuun. Hän otti yhteen DC Unitedin Santino Quarantan
kanssa.
Mullins kertoi, että kohtaamisessa kiroiltiin. Vettel joutui taipumaan myös Alonsolle.
Saksalainen ajoi kolmanneksi
ja myönsi, että Red Bullin kisavauhti ei aivan riittänyt Ferrareita vastaan.
? Oli kuitenkin hienoa päästä
palkintokorokkeelle kotiyleisön
edessä.
McLaren-kuskit Lewis Hamilton ja Jenson Button ajoivat sijoille neljä ja viisi ennen
Red Bullin Mark Webberiä.
Hamilton ja Button säilyttivät
kaksoisjohdon kuljettajien MMsarjassa, McLaren jatkaa myös
valmistajien MM-kärjessä.
Maailmanmestaruustaistelu
kuitenkin kiristyi, nyt myös
Alonso on jälleen täysillä mu-
kana.
Lotuksen Heikki Kovalaisella oli vaisu kilpailu. Ensimmäinen lento Englannista avausotteluun San
Diegoon vei 42 tuntia.
? Samassa ajassa olisimme
Fernando Alonso (vas.) ei kenties ollut Saksan GP:ssä kenties edes nopein Ferrari-kuski mutta tuli silti maaliin ensimmäisenä. Kolme pelaaja ajettiin kentältä, mm.
Portsmouthin Hayden Mullins. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 26. Kun häneltä kysyttiin ohitustilanteesta, kuului vastaus:
? Luulen, ettei minun tarvitse
sanoa siihen mitään.
Seuraavaksi haastattelija
kysyi, johtuiko ohitus ajovirheestä vai käskettiinkö häntä
päästämään Alonso ohi.
? Hän ohitti minut, Massa
sanoi.
Myöhemmin Massa myönsi
päästäneensä Alonson ohi ja
perusteli sitä työnantajansa
auttamisella.
Red Bullin tallipäällikkö
Christian Horner vertasi tilannetta vuoteen 2002, jolloin
Portsmouthilla
mieleenpainuva
Amerikan-kiertue
JALKAPALLO. Felipe Massan (oik.) näkee, että kakkossija maistui harvinaisen huonolta tallimääräyksen tunnusmerkit täyttäneiden tapahtumien jälkeen. Jarkko Nieminen
kohtaa brasilialaisen Thiago
Alvesin Gstaadin ATP-tennisturnauksen avauskierroksella
Sveitsissä. Nieminen ja Alves
eivät ole aiemmin kohdanneet
ATP-tasolla.
28-vuotias Alves pitää maailmanlistalla sijaa 147. Hän olisi
halunnut valmistaa joukkuetta Englannissa.
Kaksi Cotterillin pelaajista jätti Amerikan-kiertueen
kesken. Englannin Valioliigaseura Portsmouthin kiertue
Pohjois-Amerikassa ei sujunut
toivotusti. Hän
ajeli sijalla 18 kolme kierrosta
kärjen takana, kun häntä kierroksella ohittanut Pedro de la
Rosa osui yhteen suomalaisen
kanssa. Retki huipentui
0?4-tappioon paikallista DC
Unitedia vastaan lauantaina
Washingtonissa, mutta matkaan mahtui monta muutakin
mieleenpainuvaa kommellusta.
Portsmouth pelasi vastustajalta lainatuilla varusteilla,
väsyneenä ja varamiehisenä.
Joukkue jäi ukkosmyrskyn
vuoksi jumiin Chicagoon.
Siirtymällä eksyi 14 matkalaukkua, mukaan lukien
pelikamppeita sisältänyt varustekassi. (STT). (STT?Reuters)
Nieminen?Alves
Gstaadissa
TENNIS. (STT)
voineet mennä Australiaan,
Cotterill sanoi.
Amerikan-turnee oli jatkoa
Portsmouthin ankealle lähimenneisyydelle. oli
äärimmäisen raskasta, manageri Steve Cotterill kertoi.
Matka edelliseltä ottelupaikkakunnalta Edmontonista
kesti viivästyksineen 27 tuntia. Quaranta
näytti sylkäisevän Mullinsia
kohti. On
mielenkiintoista nähdä, mitä
tuomaristo tekee, koska tämä
oli yhtä selvä tapaus kuin vuonna 2002. Oli vuoden
lämpimin päivä Washingtonissa, mittarin mukaan noin
38 celsius-astetta
AC Oulu
. Nicolas Kivistö 0?1, 56. 044 338 7157 / Tmi J. KPV . 040 701 1622
VADELMAA
itsepoimien
ma-to 14-19, pe-su 10-15
Melkkilän kartano
Heikkilänt 91, Perniö.
P. AC Oulu.
YKKÖNEN
MP?FC Espoo 2?0 (2?0)
TPV?RoPS 0?3 (0?1)
PK-35?Klubi 04 2?0 (0?0)
Hämeenl.?JIPPO 1?1 (0?1)
RoPS
14 10 3 1 40?11 33
PK-35
14 8 2 4 25?12 26
PoPa
14 7 4 3 22?19 25
Viikingit 14 6 6 2 22?10 24
FC Espoo 14 7 2 5 18?16 23
OPS-jp 14 6 3 5 20?16 21
KPV
14 5 4 5 22?20 19
KooTeePee 14 5 4 5 14?12 19
JIPPO
14 4 6 4 13?13 18
PS Kemi 14 4 6 4 18?21 18
Hämeenl. 14 3 4 7 16?28 13
Klubi 04 14 3 3 8 15?25 12
TPV
14 2 4 8
9?30 10
MP
14 2 1 11
7?28 7
Seuraavat ottelut: 28.7. Altti
PELTIKATTOJEN
pesut ja
maalaukset
TIILIKATTOJEN
pesut ja
suojapinnoitukset
PPT-Huolto
P. MYPA, 26.7. päivän
kilpailu):
Miehet (6,1+11,0 km): 1) Roman
Ryapolov Lynx 1.43.47 (1.07.57/1.),
2) Jonne Lehto Vehkalahden Veikot
1.47.31 (1.11.14/4.), 3) Mikael Fabritius OK Orient 1.48.08 (1.09.58/2.).
Naiset (4,1+6,8 km): 1) Inga Dambe
Paimion Rasti 1.13.35 (45.01/1.), 2)
Vroni König-Salmi Turun Suunnistajat 1.14.26 (46.19/2.), 3) Yvonne Gunell Pargas IF 1.22.37 (52.32/3.).
YLEISURHEILU
Marttila, 11. Nwanganga
2?0.
Erotuomari: Tero Nieminen. MP, 31.7. Benjamin Wästö rp. Unkarin
gp (Hungaroring).
KORIPALLO
Tel Aviv, Israel, alle 18-vuotiaiden miesten B-divisioonan EMkisat, alkusarjaa:
Suomi?Sveitsi 71?66 (13?12, 33?
31, 47?47).
Suomi: Villematti Kopio 23/1, Markus Molenius 20/3, Daniel Dolenc
10/13, Kilian Cato 6/5, Mikael Herbert 3/2/3 syöttöä, Aleksi Koskinen
3/2, Joel Heinikoski 2/1, Tommi Huolila 2/1, Alex Vaenerberg 2/0/3 syöttöä, Kalle Naapi 0/1, Osku Heinonen
0/1, Miikka Marttinen.
Sveitsi: Jeffrey Schwab 17/2, Michel
Nzege 12/6, Zoran Zivanovic 12/3/4
riistoa.
Seuraava ottelu: 26. 7. Casper Källberg 0?1, 62. heinäkuuta 2010
AMMUNTA
Laukaa, pistoolilajien SM-kilpailut:
Yleinen:
25m Pienoispistooli 60 ls: 1) Janne
Kuvaja PAS 583, 2) Kai Jahnsson
PAS 581, 3) Teemu Lahti LAS 580.
Joukkuekilpailu: 1) Poliisien Ampumaseura 1 728, 2) Suomussalmen
Urheiluampujat 1 718, 3) Turun Seudun Ampujat 1 708.
25m Isopistooli: 1) Teemu Lahti
LAS 584, 2) Jorma Jäntti SUA 577, 3)
Janne Kuvaja PAS 576.
Joukkuekilpailu: 1) Lahden Ampumaseura 1 713 40x, 2) Poliisien Ampumaseura 1 713 39x, 3) Suomussalmen Urheiluampujat 1 710.
P3 Urheilupistooli SH1: 1) Tauno
Matilainen PA 524, 2) Risto Heinistö
KajA 517, 3) Marko Toivanen LAS 514.
Naiset:
25m Urheilupistooli 60 ls + finaali: 1) Ritva Karri KokMAS 769,1
(572+197,1), 2) Paula Viitasaari PAS
757,3 (560+197,3), 3) Sari Björnholm
PAS 756,5 (562+194,5).
Joukkuekilpailu: 1) Poliisien Ampumaseura 1 651, 2) Satakunnan
Ampujat 1 581.
Siilinjärvi, kaksoistrapin SMkisat:
Yleinen sarja, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali: 1) Sami Ritsilä RantasUMA 173 (129+44), 2) Niko Hyvärinen
OrimSU 166 (123+43), 3) Jussi Anttonen OrimSU 165 (125+40).
Yleinen sarja, joukkuekilpailu: 1)
Orimattilan Seudun Urheiluampujat
1, 2) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 2, 3) Ruotsalon Metsästysyhdistys.
AMPUMAJUOKSU
Halikko, kansallinen kilpailu,
normaalimatka
M: 1) Tapio Pukki LoJa (2 0 2 0)
34:27, 2) Ari-Pekka Mononen KaKa
(1 3 1 0) 35:51, 3) Janne Kivelä HaHa
(2 3 1 2) 39:44, 4) Lauri Eskola LoJa
(1 4 2 4) 40:36, 5) Keijo Mäkeläinen
LoJa (2 2 4 1) 42:36
N: 1) Marika Jänkä AAH (1 3 2
3)36:00, 2) Kaisa Varis KuiKi (5 4 2
2) 39:54, 3) Riikka Aakula HaHa (2 2
0 4) 40:42, 4) Saima Ratasvuori LoJa
(4 5 3 5)47:50
M9 ik: 1) Vihtori Kasvala HaHa (0
1)13:09, 2) Jalmari Pääkkönen HaHa
(3 5)18:24, 3) Lauri Ahvenniemi HaHa (3 3) 19:29
N9 ik: 1) Siiri Ratamo HaHa (0
1)13:03
N9: 1) Mette Juurenheimo LoJa (1
4) 19:48
M11 ik: 1) Severi Jaatinen HaHa (2
0) 14:08
M11: 1) Ilari Martti LoJa (0 1) 15:28,
2) Tuomas Seppälä SäU (1 2)16:25
N11: 1) Maaren Köykkä KaKa (1 2)
16:50
M13: 1) Anton Pyssysalo TV-V (0 1
0) 18:28, 2) Mikael Virtanen LoJa (1
2 2)21:29, 3) André Lindroos ÖSK (0
3 2)23:04, 4) Johan Enström Ingå IF
(1 2 2) 23:36
N13: 1) Jessi Juurenheimo LoJa (3
2 2) 25:04, 2) Jenni Ratamo HaHa (2
1 5) 26:24, 3) Lotta Kulmala LoJa (5
3 3) 28:51
M15: 1) Lauri Martti LoJa (1 1 4)
37:20
N15: 1) Jessica Rolig AAH (2 1 0)
24:52, 2) Erika Jänkä AAH (2 1 2)
25:42, 3) Jenna Järvi HaHa (3 2 3)
42:38
M17: 1) Andreas Selenius ÖSK (2 4
0) 27:42, 2) Jussi Jarho AAH (1 2 1)
27:44, 3) Otto Laitinen KangKi (2 1
3) 30:48
N17: 1) Riikka Lehtomaa AAH (2 1
1)35:33
M19: 1) Akseli Aalto PunKu (2 2 4
2) 36:16, 2) Miika Köykkä KaKa (3 4
2 1)36:51
N19: 1) Ella-Riikka Eskola OU (0 1
1 1) 40:52
M35: 1) Juha Härkönen SaRe (1 2
2 4) 41:53
M40: 1) Jouko Markkanen HaHa (2
2 2 2) 38:45, 2) Mika Kilpeläinen OU
(4 3 4 4) 39:29, 3) Jorma Pitkänen
HaHa (4 3 4 4) 43:43
M45: 1) Jarmo Heikkinen OU (0 2 1
0) 32:52, 2) Markku Husso KK-V (1 1
1 2) 34:00, 3) Harri Henttonen KK-V
(3 1 0 1) 34:09, 4) Simo-Pekka Aarnisalo KK-V (3 3 2 4) 35:59, 5) Pekka
Lampela SaRe (1 1 2 1) 36:12, 6) Ilkka Ratamo HaHa (4 2 1 2) 37:58, 7)
Pasi Koistinen RiKi (3 2 2 2) 40:21
N45: 1) Satu Salokannel HaHa (1 2
4 5) 40:22
M50: 1) Pekka Kangasharju Ingå
IF (3 5 3 2) 41:35
M55: 1) Markku Ruohonen HaHa
(3 3 2 2) 40:17
M60: 1) Heikki Rantanen OU (1 2
1 2) 32:38, 2) Osmo Haapanen RiKi
(2 1 2 1) 33:35, 3) Hannu Sihvonen
Kalske (5 4 1 3) 35:37, 4) Eero Vehkala SaRe (3 3 3 4) 39:01, 5) Seppo Härkönen SaRe (2 3 3 1) 40:33, 6) Antero
Varjonen RiKi (5 3 3 5) 41:50
N60: 1) Raili Varjonen RiKi (2 5 0
4) 37:24
M65: 1) Jaakko Kallionpää OU (3 4
4 5) 41:53, 2) Jouko Hörkkö OU (2 4
0 4) 42:39
M70: 1) Kalevi Vähäkylä HaHa (1
1 0 1) 33:36, 2) Kari Kuokkanen TVV (3 3 4 2) 42:49, 3) Lasse Valtonen
HaHa (3 3 3 4) 49:40
M75: 1) Veli Harjunpää OU (2 5 4 4)
47:37, 2) Keijo Linnakoski HaHa (4 3
4 4) 53:53
FORMULA 1
Hockenheim, F1-sarjan kauden
11/19 kilpailu, Saksan gp:
Alustavat lopputulokset, 67 kierrosta: 1) Fernando Alonso Espanja,
Ferrari 1.27.38,864, 2) Felipe Massa
Brasilia, Ferrari jäljessä 4,196 sekuntia, 3) Sebastian Vettel Saksa,
Red Bull ?5,121, 4) Lewis Hamilton Britannia, McLaren ?26,896, 5)
Jenson Button Britannia, McLaren
?29,482, 6) Mark Webber Australia,
Red Bull ?43,606, 7) Robert Kubica
Puola, Renault ?1 kierros, 8) Nico
Rosberg Saksa, Mercedes ?1 kierros,
9) Michael Schumacher Saksa, Mercedes ?1 kierros, 10) Vitali Petrov
Venäjä, Renault ?1 kierros,
11) Kamui Kobayashi Japani, Sauber ?1 kierros, 12) Rubens Barrichello Brasilia, Williams ?1 kierros, 13)
Nico Hülkenberg Saksa, Williams
?1 kierros, 14) Pedro de la Rosa Espanja, Sauber ?1 kierros, 15) Jaime
Alguersuari Espanja, Toro Rosso ?1
kierros, 16) Vitantonio Liuzzi Italia,
Force India ?2 kierrosta, 17) Adrian
Sutil Saksa, Force India ?2 kierrosta, 18) Timo Glock Saksa, Virgin ?3
kierrosta, 19) Bruno Senna Brasilia,
Hispania ?4 kierrosta.
Keskeyttäneet: Heikki Kovalainen
SNopein kierros: Vettel 1.15,824.
Tilanne kuljettajien MM-sarjassa
11/19 osakilpailun jälkeen: 1) Hamilton 157, 2) Button 143, 3) Webber
136, 4) Vettel 136, 5) Alonso 123, 6)
Rosberg 94, 7) Kubica 89, 8) Massa
85, 9) Schumacher 38, 10) Sutil 35,
11) Barrichello 29, 12) Kobayashi 15,
13) Liuzzi 12, 14) Petrov 7, 15) Buemi
7, 16) Alguersuari 3, 17) Hülkenberg
2.
Tilanne tallien MM-sarjassa 11/19
osakilpailun jälkeen: 1) McLaren
300, 2) Red Bull 272, 3) Ferrari 208,
4) Mercedes 132, 5) Renault 96, 6)
Force India 47, 7) Williams 31, 8)
Sauber 15, 9) Toro Rosso 10.
Seuraava osakilpailu: 1. 8. TamU, VPS
. MuSa . MIFK, 30.7. Ilves, 29.7. KaaPo, SalPa . KuPS . Suomi?
Tshekki.
LENTOPALLO
33. 041 539 9900, 040 590 0898
????????????????
Erittäin kokenut selvännäkijä
Lilli 0700 84848 katsoo tulevaisuuteesi 2,32 min+pvm Telefon Tre.
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
starr.m.s. Pl 105 10650 T:s
?????????
RÄYSTÄSKOURUT Salon torilla
tiistaina
klo 12 asti
- räystäskourut - syöksytorvet - savupiipun sisäputket
- piipunhatut - jatkettavat alumiinitikkaat - A-malliset tasotikkaat
- matto- ja pyykkitelineet.
OJALAN KOURU KY Rauma p. 02 822 4405
Myyntiauto Tmi T.Vuorio p. Yleisöä: 2 202.
HJK
15 10 3 2
27?9 33
FC Honka 15 8 3 4 23?15 27
KuPS
15 7 3 5 24?22 24
TamU
14 6 4 4 22?22 22
FF Jaro 15 6 3 6 20?18 21
VPS
14 6 3 5 16?15 21
FC Inter 15 6 3 6 19?19 21
JJK
14 6 1 7 18?17 19
TPS
15 4 6 5 17?19 18
Haka
15 5 3 7 20?25 18
MYPA
14 4 5 5 19?22 17
MIFK
14 3 5 6 18?20 14
AC Oulu 14 4 2 8 15?24 14
FC Lahti 15 2 6 7 13?24 12
Seuraavat ottelut: 25.7. SALON SEUDUN SANOMAT
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO
Veikkausliiga:
Honka?TPS 1?0 (0?0)
54. ja kisan päätösetappi, Longjumeau?Pariisi, 102,5 km: 1) Mark
Cavendish Britannia 2.42.21, 2) Alessandro Petacchi Italia, 3) Julian Dean
Uusi-Seelanti, 4) Jürgen Roelandts
Belgia, 5) Oscar Freire Espanja, 6)
Gerald Ciolek Saksa, 7) Thor Hushovd Norja, 8) Matti Breschel Tanska, 9) Robbie McEwen Australia, 10)
Daniel Oss Italia, 81) Alberto Contador Espanja, ...88) Andy Schleck Luxemburg kaikilla sama aika.
Kokonaiskilpailun lopputulokset 20/20 etapin jälkeen: 1) Alberto
Contador Espanja 91.58.48, 2) Andy
Schleck Luxemburg jäljessä 39 sekuntia, 3) Denis Mentshov Venäjä
?2.01, 4) Samuel Sanchez Espanja
?3.40, 5) Jürgen Van den Broeck Belgia ?6.54, 6) Robert Gesink Hollanti
?9.31, 7) Ryder Hesjedal Kanada
?10.15, 8) Joaquin Rodriquez Oliver
Espanja ?11.37, 9) Roman Kreuziger
Tshekki ?11.54, 10) Christopher Horner USA ?12.02, ...23) Lance Armstrong USA ?39.20.
Kirikilpailu: 1) Petacchi 243 pistettä, 2) Cavendish 232, 3) Hushovd 222.
SUUNNISTUS
Uusikaupunki, Varsinais-Suomen Rastipäivät Lokalahdella,
yhteistulokset (suluissa 2. Salo-Volley:
Miehet B: 1) Akaa-Volley, 2) SPB40, Pietari), 3) Säkylän Urheilijat, 4)
Virtain Veikot.
Naiset B: 1) Ylöjärven Ryhti, 2)
Vartsalan Sauva, 3) Rientolan Nuoret Lentopalloilijat, 4) Lemun Visa
MC: 1) Team Jame, Salo, 2) Toijalan Valpas, 3) Teiskon Terä.
MD: 1) Varissuon Urheilijat, 2 ) Lihavien Lasten Liikuntakerho, Salo,
3) Pyhärannan Myrsky, 4) Gant Zii
Dogata, 5) Tammelan Ryske.
ME: 1) Pub Jaska, 2) Bermudan
Kolmio, 3) Kiikalan Kikkailijat.
Jaetut sijat ryhmissä: 4) TiikeriVolley, Autokiillotus, Oksat Pois, 5)
TT-Team, Hehkun Hegulit, A.A team,
6) FC Karjala Team 1, Muuraus ja
Kirvestyö M.Auranen, Kapa-volley,
7) Wartti Helsinki, Volley Holics,
KarPo, 8) Bluigit, Salon Sulttaanit,
Keski-Salon Pateri, 9) Drunk´n Monkey, Kunnon Poijjaat, Päijät Äijät,
10) Matkis-Team, KivuMix, Aero, 11)
Mustamaalausliike Antti Virtanen,
Alanmiähet, Phaeton, 12) Masamuovi, VG-62, Perttulan Riento, 13) FC
Karjala Team 2, Wet Dream Team,
Jalpa, 14) Setti Säpäkkä 6, Eurajoen
Ohrankaatajat, Agandas, 15) Tallijengi, SSP, Isännän Pannuhuone, 16)
Team Happo, HT Senators, Priapismus, 17) Kari Vepsä Fanclub, Halikon
Sairaala, IBK MedA, 18) Godenwind
II, Nipa, 19) Los Mayonez, 20) Liikuntakeskus Kuntoileville, Sapeli.
NC: 1) Jabulaanit, 2) Baby Boom
95, 3) Team Nice Valpas, 4) SUkat.
ND: 1 ) Muskelimimmit, 2)
Phaetonotchka, 3) Wisan naiset, 4)
Vastaan Panijat , 5) SNV Maisat , 6)
Naantalin Purjehdusseura , 7) Raision Pyryt , 8) Piikkiön Kehitys, 9) Super Beibet, 10) SASShots, 11) Perniön Sisu, 12) SNV Kaarinat, 13) Abu
Dhabi, 14) How Many Sisters.
Sekasarja: 1) Hantvärkkri, 2) Niitti,
3) Raumalaise, 4) Petroskoi, 5) Karhusillan Pallo, 6) Raision Pyryt 2, 7)
Sataset, 8) Ihan Pihalla, 9) Sportten,
10) AC Mallasjuoma, 11) Jalpa Mix,
12) Oscar´s International Memorial
Team From Berlin, 13) Teach Volley,
14) Sex River, 15) Team Timsut, 16)
Syydvest, 17) Waka Waka, 18) Nummen Pörhellys, 19) AnniNäntsiLintsilänLentopalloseura, 20) Team Mäntylänkuja, 21) Suomusjärven Sisu,
22) Hoitajat, 23) Puujalkasukeltajat,
24) Ihq Biitti, 25) HärkäPavut, 26)
Heinähässäkkä, 27) Seka-Pluigit, 28)
Salon TeatteriTeam.
PESÄPALLO
Miesten Superpesis:
Jyväskylä?Hyvinkää 2?0 (4?2,
3?2), Oulu?Kouvola 1?2 (1?5, 4?3,
0?0, 1?3), Koskenkorva?Sotkamo
2?1 (4?6, 5?1, 1?0), Vimpeli?Ulvila
2?0 (4?0, 4?0).
PYÖRÄILY
Pauillac, Ranska, maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajo:
20. GrIFK . 050 331 2858
??????????????
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. JJK . KooTeePee
. Henri Lehtonen (Kennedy
Nwanganga) 1?0, 90. 0?2, 83. 1?1.
EIF?SoVo 0?3 (0?1)
10. EIF, SoVo . 050 1221.. Kivistö 0?3.
GrIFK?P-Iirot 0?2 (0?0)
48. Jami Puustinen (Jussi Vasara)
1?0.
Inter?Jaro 2?0 (0?0)
67. Hämeenl., JIPPO
. PK-35.
Kakkonen:
MuSa?BK-46 1?1 (0?1)
28. Kikkan kisat:
P-13 korkeus: 1) Oskari Rekola
Mynämäen Isku 130, 2) Erkki Laiho
Laitilan Jyske 130, 3) Elias Mäkelä
Marttilan Murto 125, 4) Santeri Rantatalo Laitilan Jyske 120.
P-13 seiväs: 1) Verneri Vaara Uudenkaupungin Kenttäkarhut 280, 2)
Oskari Rekola Mynämäen Isku 270,
3) Erkki Laiho Laitilan Jyske 260,
4) Santeri Rantatalo Laitilan Jyske
240
P-13 keihäs: 1) Erkki Laiho Laitilan Jyske 38.53, 2) Oskari Rekola
Mynämäen Isku 33.04, 3) Mikko
Suominen Raision Kuula 32.03, 4)
Sami-Janne Tuominen Kuusjoen Humu 27.81, 5) Elias Mäkelä Marttilan
Murto 24.50, 6) Santeri Rantatalo
Laitilan Jyske 23.17, 7) Akseli Norkooli Ruskon Yritys 22.31
P-13 moukari: 1) Mikko Suominen
Raision Kuula 29.51, 2) Mikael Latvala Nousiaisten Susi 26.12, 3) Akseli Norkooli Ruskon Yritys 11.18.
P-11 60 m: 1) Taneli Vuori Marttilan
Murto 9.2, 2) Matias Vainio Raision
Kuula 9.5, 3) Markus Hurri Loimaan
Jankko 9.7, 4) Aleksi Hakanen Loimaan Leisku 10.3, 5) Riku Prusila
Marttilan Murto 10.8.
P-11 pituus: 1) Christian Vänttinen
Raision Kuula 4.26 +1.2, 2) Taneli
Vuori Marttilan Murto 4.18 +1.0, 3)
Matias Vainio Raision Kuula 4.17
+5.1, 4) Aaro Leinonen Rymättylän
Soihtu 3.89 +2.6, 5) Antti Suominen
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
H
A
R
A
L
D
H
I
R
M
U
I
N
E
N
J
E
R
E
Raision Kuula 3.83 +3.6, 6) Aleksi
Hakanen Loimaan Leisku 3.64 -2.8,
7) Markus Hurri Loimaan Jankko
3.64 +3.7, 8) Riku Prusila Marttilan
Murto 2.96 +3.3
P-11 seiväs: 1) Nestori Vaara Uudenkaupungin Kenttäkarhut 205,
2) Juhana Virtanen Vehmaan Kiisto
180, 3) Verner Perkkola Laitilan Jyske 160.
P-11 moukari: 1) Aaro Leinonen
Rymättylän Soihtu 19.90, 2) Verner Perkkola Laitilan Jyske 18.82,
3) Antti Suominen Raision Kuula
14.58.
P-9 40 m: 1) Julius Vainio Raision
Kuula 6.9, 2) Toni Pohjalainen Kaarinan Ura 7.5, 3) Eetu Saarnio Raision Kuula 7.5, 4) Eemeli Norkooli
Ruskon Yritys 8.5.
P-9 korkeus: 1) Eetu Saarnio Raision Kuula 113, 2) Julius Vainio Raision Kuula 105, 3) Johannes Mäkelä
Marttilan Murto 105, 4) Eemeli Norkooli Ruskon Yritys 85, 5) Toni pohjalainen Kaarinan Ura 80.
N-17 3-loikka: 1) Sofia Krapi Loimaan Jankko 10.03 -1.3, 2) Stina
Seitsonen Liedon Parma 9.74 -0.8.
T-15 korkeus: 1) Dora Litja Marttilan Murto 158, 2) Ilona Aalto Marttilan Murto 125.
T-15 kiekko: 1) Sonja Krapi Loimaan Jankko 33.61, 2) Katri Laaksonen Marttilan Murto 23.03, 3) Ilona Aalto Marttilan Murto 19.22
T-15 moukari: 1) Anne Hakala
Marttilan Murto 40.44, 2) Sanni Verho Someron Esa 37.96, 3) Mira Teräväinen Someron Esa 28.82, 4) Katri
Laaksonen Marttilan Murto 21.92.
T-13 korkeus: 1) Juulia Torkki Salon
Vilpas 145, 2) Jonna Merisaari Raision Kuula 139, 3) Iida-Sofia Marttia
Turun Weikot 130, 4) Miraliina Tamminen Marttilan Murto 125.
T-13 seiväs: 1) Pinja Koivumäki
Lauttakylän Luja 210, 2) Iida-Sofia
Marttia Turun Weikot 180.
T-13 kuula: 1) Krista Uusi-Kinnala
Laitilan Jyske 11.20, 2) Juulia Torkki
Salon Vilpas 9.56, 3) Jonna Merisaari Raision Kuula 7.79, 4) Iida-Sofia
Marttia Turun Weikot 7.58, 5) Helga
Saurén Tarvasjoen Urheilijat 5.00.
T-13 moukari: 1) Krista Uusi-Kinnala Laitilan Jyske 34.07, 2) Iida-Sofia Marttia Turun Weikot 18.27,
T-11 60 m: 1) Elina Määttänen
Perttelin Peikot 9.3, 2) Sanni Kettunen Kuusjoen Humu 9.8, 3) SaraElise Ruokonen Kuusjoen Humu 9.8,
4) Ida Tuominen Paimion Urheilijat
10.9
T-11 pituus: 1) Sanni Kettunen
Kuusjoen Humu 3.87 -0.7, 2) SaraElise Ruokonen Kuusjoen Humu
3.69 -1.8, 3) Katri Lindroos Kuusjoen
Humu 3.64 +3.5, 4) Elina Määttänen
Perttelin Peikot 3.56 +0.5, 5) Anni
Lindroos Kuusjoen Humu 3.25 -0.7,
6) Lempi Saurén Tarvasjoen Urheilijat 3.20 -3.0, 7) Ida Tuominen Paimion Urheilijat 3.18 +0.2, 8) Reetta
Laaksonen Marttilan Murto 2.64
-0.3.
T-11 moukari: 1) Eveliina Salminen Liedon Parma 21.26, 2) Meri
Lahdenranta Vehmaan Kiisto 18.87,
3) Ida Tuominen Paimion Urheilijat
10.16.
T-9 40 m: 1) Venla Määttänen Perttelin Peikot 7.0, 2) Ilona Vuori Marttilan Murto 7.7, 3) Sirke Seitsonen
Liedon Parma 7.9.
T-9 pituus: 1) Venla Määttänen
Perttelin Peikot 3.43 -1.3, 2) Ilona
Vuori Marttilan Murto 2.78 -4.3, 3)
Sirke Seitsonen Liedon Parma 2.61
-1.2, 4) Amanda Mäkelä Marttilan
Murto 2.34 +0.0.
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 3, 8, 10, 14, 15, 17,
19, 20, 25, 27, 29, 32, 33, 42, 49, 50,
52, 55, 58, 59
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 1
Oikea rivi: 111 X11 222 22X1
Kohteen 3 oikea merkki on arvottu.
Voitonjako:
13 oikein ei yhtään kappaletta, 12
oikein 24 kpl voitto-osuus 4 052,80 e,
11 oikein 208,90 e, 10 oikein 34,60 e.
Vakio 3, formulavakio
Oikea rivi: 121 211 212 X22
Kohteen 12 oikea merkki on arvottu.
Voitonjako:
12 oikein 9 kpl voitto-osuus 634,30 e,
11 oikein 19,10 e, 10 oikein 3,00 e.
VEIKKAUSBINGO
Sunnuntai 25.7.
Ensimmäiset vaakabingot:
15, 51, 30, 39, 65, 14, 50, 2, 20
Vaakabingot:
15, 51, 30, 39, 65, 14, 50, 2, 20, 19,
27, 29, 37, 12, 9, 57, 69, 25, 18, 1, 62,
47, 23, 49, 26, 36, 66, 13, 6, 24, 75,
55, 10, 53
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 36 kpl
voitto-osuus 5,20 e.
VOITTAJAVETO
Voittajaveto 6
F1, Saksan GP
Voittaja: 2 Alonso
Kerroin: 2,92
Poissa: Supertripla 6
F1, Saksan GP
Voittoyhdistelmä: 2 Alonso?3
Massa?1 Vettel
Kerroin: 25,87
Poissa: Päivän Trio 6
F1, Saksan GP
Ryhmien parhaat
Voittoyhdistelmä: 4 Alonso?1
Massa?2 Petrov
Kerroin: 28,96
Poissa: Voittajaveto 2
Pyöräily, Ranskan ympäriajo
(Pelattu viikolla 26/2010)
Voittaja: 1 Contador
Kerroin: 1,65
Poissa: -
15
??????????????
Vesikourut - Palotikkaat Kattoturvatuotteet Asennustyö
P. Jussi
Välilä rp. Pallohonka, ÅIFK . Sinimustat,
FC Jazz-j . Juho Patola 0?1, 66. LoPa, BK-46 . P-Iirot.
B-tyttöjen SM-sarja:
SalPa?VIFK 1?0 (0?0), Ilves?KMF
1?2 (1?2), Klubi-36?TiPS 2?1 (1?0),
HJK?TPS 3?2 (3?1)
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Maanantaina 26. Patola
0?2.
Ilves
14 10 2 2 29?13 32
SalPa
14 8 3 3 26?16 27
LoPa
14 7 3 4 29?17 24
FC Jazz-j 14 7 3 4 20?23 24
P-Iirot
14 6 4 4 19?16 22
GrIFK
14 6 3 5 20?14 21
Pallohonka 14 6 2 6 28?19 20
ÅIFK
14 5 4 5 20?18 19
SoVo
14 4 6 4 22?19 18
EIF
14 5 2 7 25?28 17
BK-46
14 4 2 8 16?23 14
MuSa
14 4 2 8 16?34 14
Sinimustat 14 2 5 7 13?27 11
KaaPo
14 1 5 8 11?27 8
Seuraavat ottelut: 28.7