lokakuuta 2006
Irtonumero 1,35 . 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 294
Torstaina 26. (sis. alv)
kertoo: "Koulumenot tulee laskea maan keskiarvon mukaiseen yksikköhintaan." On kysyttävä, milloin liikuntarahoissa
toteutetaan sama. Voi voi, kyllä nelikymppisetkin vielä käyvät äitinsä helmoissa, odottavat monia palveluksia, vielä omaan kämppäänsäkin. Koeputkilapsen hankkiminen ei ole sen itsekkäämpää kuin "luomulapsen. Juuri sitä nyt kaivataan.
Ympäristöjärjestö WWF on pannut maailman maat järjestykseen sen mukaan, kuinka
suuri ympäristörasitus on asukasta kohden.
Suomalaiset on rankattu tässä kisassa korkealle. . Jotta me olisimme maailman
mallimaa, Suomi pitäisi siirtää Saharaan.
Siellä ei kuluisi sähköä lämmitykseen eikä
olisi murhetta metsien hakkuista.
On hyvä, että meitä muistutetaan luonnon
saastumisesta ja turhasta kuluttamisesta.
On hyvä, että meitä opetetaan kierrättämään tavaroita ja lajittelemaan jätteitä.
On hyvä, että meiltä vaaditaan tiukkoja ve-
MUISTA LEHDISTÄ
Digiaika vaatii harkintaa
Kun digiaika uhkaa pimentää
television,
toimeentulotuesta
päättävien on AAMULEHDEN
mielestä syytä käyttää harkintavaltaansa.
?Jo pitkään on kyselty, pimeneekö
toimeentuloasiakkaiden televisio vajaan vuoden kuluttua, jos heillä ei ole
rahaa ostaa digisovitinta.
Digiboksi rinnastetaan televisioon,
jonka hankkimiseen tukea ei myönnetä, joten mitään ylimääräistä digiboksi rahaa vähävaraisille ei kuntien sen
paremmin kuin valtionkaan ensi vuoden budjetissa ei ole.
Koska harkinnanvarainen apu edellyttää harkintaa, on johdonmukaista,
että lapsiperheiden ja liikuntarajoitteisten kohdalla sosiaalitoimi voi tässäkin aisassa tehdä poikkeuksen.?
ILTA-SANOMIEN
mielestä
RKP:n vaaliohjelma on virkistävä
poikkeus: puolueen tavoittelemien uudistusten lista on pitkä,
mutta uudistusten hinnalla ei äänestäjiä rasiteta.
?Rkp on jo perinteisesti puolue vailla
kynnyskysymyksiä. Luettavissa on, että kaksi STY:n puheen-
. No ei mitään hyötyä kaapelista. Varmaa ja luotettavalta tuntuvaa tietoa on melkein mahdoton saada. Olkiluoto 5:n
jälkeen osuus on 5 prosenttia ja kuudennen
valmistuttua 4 prosenttia. Sijainen. ja todennut, että minun ei tarvitse korjata mitään
aikaisemmin kirjoittamaani (SSS 10.10.)
Kuljetusliikkeemme keräilykaluston ?vanhanaikaisuuden. Onhan korvamerkkejä ihmisilläkin, ja
vielä vapaaehtoisesti! ?Mv
. ?Entinen viljelijä
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Tehdaspalkka. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. . Kyllä langattomaan suuntaan
siirrytään koko ajan. Näin
tapahtuu, mutta miksi?
Kaiken pahan alku on pohjoinen sijaintim-
KOLUMNI
me, jossa pahaksi onneksemme kasvaa paljon
havupuuta, josta valmistetaan maailman parasta paperia. Aika olisi jo luopua äidinmaidosta! ?AG
. Ohjelma on
laaja . Sen vuoksi, että Vilhonkadun toteutettu liikennemerkkiratkaisu
on hyvä ja sallii tarvittaessa toisenlaisenkin
LEHTO
ratkaisun! Plazan tavoitteet toteutuivat, ja
vanhan työväentalon tonttiliikenne myös. Olemme siis voittaneet pronssia.
Tässä kisassa olisi tietysti ollut mukavaa,
jos ei olisi sijoittunut kärkipäähän. Tämän ei
pitäisi olla myöskään ristiriidassa siviilipalveluksen periaatteellisen sisällön kanssa. Ainoastaan maksuja. Tasan eivät käy onnenlahjat. Fax: 7702 300
sss.mielipide@sss.fi
Jalanjälkeni näkyy
PÄÄKIRJOITUS
Jarmo Vähäsilta
Uutiset Olkiluodon ydinvoimalatyömaalta eivät ole kaikilta osin omiaan lisäämään
luottamusta ydinvoiman turvallisuuteen.
Hämmentävä energia
Eurajoen Olkiluodossa rakennetaan Suomen viidettä ydinvoimalaa.
Rakentaminen ei ole sujunut oppikirjojen mukaan, ja ranskalais-saksalaisen rakentajan työmaa on nyt noin vuoden myöhässä aikataulustaan. Olen valmis hyväksymään
tehnyt ratkaisut. Velvollisuutesi on tehdä eläinsuojeluilmoitus. Ei yhden WWF:n tilaston vuoksi ole syytä kaataa tuhkaa päälle.
Parantamisen varaa silti tietysti on.
Tarkastellaan asiaa vähän syvällisemmin.
Suomalaisten ekologisen jalanjäljen suuruus
tai painavuus johtuu lähinnä kasvavasta
energian sekä puun ja paperin kulutuksesta.
Nämä ovat kiistämättömiä tosiasioita. ?Koeputkiäiti
. Itsellä takana 22 vuotta tehdastyössä, palkka 12 e/tunti. ?Huvimania
. ?Sanoja
johtajaa, Toivo Putovirta ja Antti Toivonen,
ovat avoimesti todenneet välttämättömäksi
arvokkaan liiketontin uusrakentamisen. Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Torstaina 26. Meillä on kolmanneksi suurin ekologinen jalanjälki maailmassa. Somerolla kaikilla pitää olla huvimaja,
koska naapurillakin on. SSS 14.8. ?Halikkolainen
. Mutta
meidän on vaikeaa ymmärtää, että meitä
syyllistetään metsien huonosta hoidosta. Lyhyellä tähtäimellä ei kellään pitäisi olla nokan koputtamista rakennetun johdosta.
Edellä todetusta huolimatta kohta 115 toimintavuottaan juhlivan Salon työväenyhdistyksen äskeisessä kuukausikokouksessa totesin, että ?työväenyhdistys sai niellä taloudellisteknisen ja kaavallisen tappion hyväksytyn
kaavaratkaisun yhteydessä!. Paperista on kautta aikojen ollut kovaa kysyntää, niinpä paperitehtaita on
rakennettu niin Suomeen kuin muuallekin.
Metsän kautta Suomeen on kasvanut hyvinvointia ja varallisuutta. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. Kun Ilta-Sanomat teetti kyselyn liittoutumisen kannatuksesta, Nato-jäsenyyden kannatus oli hivenen kasvanut, mutta edelleenkin
sen takana oli vain 25 prosenttia suomalaisista. Sen
osuus on 7 prosenttia sähköstä. Oma napa lähin. sivistystoimenjohtajia, palkka 3 900/kk.
?Turhat pikkuvirkamiehet pois
. Miksi. Sen tavoite on lähes missä tahansa tilanteessa päästä
hallitukseen. Ruuhkaa ei sillä ovella
näytä olevan.
siensuojelunormeja.
On hyvä, että meille kerrotaan maailman
nopeasta saastumisesta, joka uhkaa elinolojamme.
Ihmisen on pidettävä huolta elinympäristöstään ja vaalittava puhdasta luontoa. ?Elätä sillä sitten
. Katokorvauksen omavastuu
on niin suuri, että käteen ei jää mitään. Viinaveroa sentään pitäisi
nostaa, mutta perintö- ja lahjaveroa
pitäisi yksiselitteisesti poistaa. Sama yhtiö on hakemassa valtauslupaa mm. käytettiin betonia, joka ei täyttänyt ydinvoimalalle
asetettuja vaatimuksia.
Nyt Olkiluoto on tapetilla siksi, että sen ranskalaisen rakentajan
epäillään saaneen Ranskan valtiolta EU:n säännösten vastaisia tukia.
Tätä EU:n komissio nyt tutkii.
Molemmissa tapauksissa on kyse viranomaisvalvonnasta, ei sen
kummemmasta. Kävelykatuko pelkästään vaiko vanha
?Saloran aikuinen halkaistu Vilhonkatu??
Henkilökohtaisesti olin vaatimassa ?vanhan
Vilhonkadun käytäntöä, mutta uusituin
muodoin?!
Entisajan päättäjänä voin todeta, että kaikki on nyt valmista. ?Maalla
asuva
. Ensin on omavastuuosuus ym. Kuinkahan monta pikkukoulua säästyy,
kun Suur-Salossa ei joka kylässä tarvita
esim. Suurin osa
ei saa edes nuhteita. lokakuuta 2006
MIELIPIDE
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Ainakin tähän asti Suomi on pitänyt hyvää
huolta uusiutuvasta vihreästä kullastaan.
. Ottaen huomioon puolueen poliittisen selkärangan reaalisen
joustavuuden, on sen vaaliohjelma
varsin mielenkiintoinen. Kysymys kuuluu: ovatko kiinteistön kohdalla
tehdyt päätökset oikeansuuntaisia STY:n taloudelle ja kiinteistöpolitiikalle?
Tosi on, että työväentalon liikenne toimii
riittävän hyvin niin kauan, kunnes katsotaan
yhä vanhenevan työväentalon kohtalon päivän koittaneen. Oma antenni paras.
?Jsmaa
. ja myös yhteys siviililuonteisiin
pelastus- ja kriisitehtäviin. Perniön kunta töppää kerta toisensa jälkeen päätöksenteoissaan. Rkp ta-
voittelee monia sellaisia asioita, joita
myös vasemmisto puolueet saattavat
kirjata omiin vaaliohjelmiinsa. tekeminen. . Sinullahan on ruhtinaallinen palkka! ?Vuokratyöntekijä
. saanut vastaukset . Viranomaisvalvonnan tarkoitus on pitää huolta, että
lakeja ja määräyksiä noudatetaan, ja hyvä niin.
Kun viranomaisvalvonta löytää huomauttamisen tai tutkimisin aiheita, sillä on myös väistämättömät vaikutuksensa siihen, minkälainen kuva yrityksestä syntyy. Miksi näin. Perna ne läskit polttaa jopa niin, että oikein näkyy ulos. Miksi sopimuksia rikkovat yritykset eivät saa satakertaisia sakkoja sopimusrikkeistä. Olen
kokenut. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
tekstit. Ylen MOT-ohjelma aiheesta ei yhtiön kilpeä todellakaan kiillottanut.
Ei pidä ihmetellä, jos ihmiset ovat epäluuloisia ja peloissaankin. Tokkopa sentään. Tämän tiedon valossa Suomi on toiminut järkevästi ja tärkeintä luonnonvaraansa
vaalien. Vesisähkö on puhdasta, mutta moni onkii mieluummin. Taitaa olla osaamisessa parantamisen varaa. pienen ja ison yrittäjän välillä, että se siitä vapaasta ?tarjouskilpailuttamisesta?.
Lopetan tämän roskasopan hämmentämisen osaltani tähän. Eikä sekään vielä riitä.
Sen lisäksi pitäisi sähköä tuottaa vain vedellä
tai tuulella. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Pienyrittäjä. ?Ota selvää
Haaveet uudisrakentamisesta elävät
Salon kaupungin keskusta on ollut ja on vielä pitkään muuttumisen tarpeessa. Tällä taas on
merkitystä sen takia, että ydinvoimaan liittyvät riskit pahimmillaan
ovat vakavia, ja ne koskettavat jo ihan tavallistakin ihmistä. Tästä johtuen rakennusteollisuus vaatii entistä enemmän raaka-ainetta ja
energiaa.
Kun energiatarve kasvaa, kasvat myös
päästöt, jotka antavat lisäpainoa ekologiseen
jalanjälkeemme.
Jotta pääsisimme päästöistä, meidän olisi
turvauduttava vesivoimaan. lapsilisien sitominen indeksiin, vanhempainraha-ajan pidentäminen, pienituloisempien kansaneläkkeen korottaminen sekä opintorahan korotus.
Myös verot Rkp haluaa valtion maksettavaksi. Mielenkiinto
kohdistui kaupunkikeskustan kortteleihin ja
siinä Vilhonkadun liikenteen mahdollisuuksiin. Miksi keskusta ajaisi pientuloisten etuja?
?Yrittäjien asialla edelleen
. Talonrakentaminen muuttaa kaupunkirakennetta, ja
näyttää siltä, että muutos jatkuu. Ei
kai radio siirry digiaikaan myös. Konekirjoitusliuska
on yläraja. Tällaisia ovat mm. Siviilipalvelua on arvostettava periaatteellisena valintana,
jonka demokraattinen ja vapaamielinen yhteiskunta voi jäsenilleen suoda.?
Lehdet luki Risto Knuuttila.
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien päätoimittaja.
***
jarmo.vahasilta@sss.fi
TÄTÄ MIELTÄ
TEKSTARIT
. Mitäköhän poliisi seuraavaksi kieltää Salossa. Pitää paikkansa, että työväenaate yksin ei elätä!
Työväenyhdistyksen historiankirjat kertovat yhdistyksen toiminnasta vuoteen 1988 asti. ja sisältää parikymmentä selkeää tavoitetta. Vapaita koskia ei
juuri enää ole, joten pitäisi rakentaa suuria
tekoaltaita. Jotta lämpö pysyy sisällä, on rakennettava raskaasti ja reilusti eristäen. Mutta, jotta puusta
on voitu hiertää paperimassaa, keittää sellua
ja tehdä paperia, on tarvittu valtavasti energiaa. Suomi on kylmä maa,
jossa taloja on lämmitettävä. Tavallisen ihmisen elämään vuoden viivästys voimalatyömaalla
ei tietenkään vaikuta sitä eikä tätä, mutta viivästyksen syyt kylläkin.
Työmaalla mm. ?Kärsijä
Esko Keski-Vähälä
Kirjoittaja ennustaa, että Salon työväentalo saa ennen pitkää antaa tilaa uudisrakennukselle, mutta tonttiaan tai palaakaan siitä työväenyhdistys ei
myy.
. Ei viljelijä saa kaikesta
hukkaan menneestä viljelystä katokorvausta. 103 ?teesiä. 7702 340. Somerolle
uraanin etsimistä varten. Kumpi on yrittäjä. Turisti
. Pian me kaikki tiedämme, toivottavasti, olisiko täällä lain pykälät muutenkin
päivitettävä. Pidän tällaista edesvastuuttomana.
?Hyväksikäytön uhri
Ei ruuhkaa Natoon
Suomalaisten suhtautumista sotilasliitto Natoon seurataan tarkoin.
Kysymys on sen luotaamisesta, onko Suomen sotilaalliselle liittoutumiselle yleisessä kansalaismielipiteessä vastatuulta tai myötätuulta.
Nato-liittoutumista toivoville selvitykset eivät suuria lupaa.
Kun MTV3 kysyi suomalaisten mielestä tärkeimpiä kansainvälisiä
järjestöjä, kärjessä olivat EU ja YK, ja jossain kaukana näiden jälkeen
oli Nato. Myös
ruoan arvonlisäveroa pitäisi harkita.
Positiivista on, että puolue esittää kehitysapua kaksinkertaistettavaksi.
Mielenkiintoista vaaliohjelmassa on
myös se, että puolue on hinnoitellut
uudistuksiaan.?
ILTALEHDEN mukaan siviilipalvelukseen on saatava nykyistä
parempaa sisältöä.
?Siksi aivan oikea tavoite onkin siviilipalvelun sisällön kehittäminen
niin, että siinä on mahdollisimman
hyödyllinen yhteinen ?kansalaissisältö. Hyvin perustellut syyt kuitenkin estivät silloiset
rakennushaaveet, mutta haaveet uusrakentamisesta elävät.
Tuntuukin siltä, että uudet STY:n sukupolvet tulevat jatkamaan isoisoisien ja -äitien
työtä sekä aatteen että liiketoimintojen aloilla! Tärkeintä on, että taloudellisesti arvokas
työväentalon tontti pysyy yhtenä kokonaisuutena. Jos niitä rakennetaan, nekin lisäisivät ekologisen jalanjälkemme kokoa.
Jotta jalanjälkemme olisi maailman keskikokoa, meidän olisi pantava kiinni paperitehtaamme ja sahamme. Välittömästi. Olisiko vaikka ulkonaliikkumiskielto
22?06. Parhaillaan käytävä energiakeskustelu biopolttoaineita myöten on oikeastaan kaikilta osiltaan aika hämmentävää. Sen takia pitäisi olla itsestään selvää, että ydinenergiaa rakentava yhtiö pitää kaikin mahdollisin keinoin huolta siitä, että sen toimista ei huomauttamisen aihetta löydy.
Olkiluodossa rakentava Areva on maailman suurimpia ydinenergiaalan yhtiöitä. ?Pät-
kii
. Tämän turvana on esittämäni STY:n
yleisen kokouksen hyväksymä vahva lukkopäätös: tonttia ei puoliteta, eikä sitä myydä!
Siten on varmistettu, että tontille aikanaan
rakennetaan ajanmukainen uudisrakennus,
johon kaavan mukainen rakentamistehokkuus 2,2 antaa mahdollisuudet.
Reino Breilin
Salo
Kysyvä ei
tieltä eksy
Kiskon jäteasioista tässä lehdessä (SSS
14.10.) kirjoittaneelle Into Ohvolle tiedoksi:
Olen kysynyt . Kautta aikojen ovat suomalaiset tapelleet,
se on kulttuuriperinnettä, joka pitäisi suojata
lailla! ?Pokemon
. Kysyjä. Jäämme mielenkiinnolla
odottamaan jäteyhtiön lupaamaa selkeää tiedotetta toimintaohjeista sekä meille että
asiakkaillemme.
Sirpa Nikula
Kuljetusliike Topi Nikula Oy,
Kisko
. Eikö Suomessa ymmärretä, mikä on laiton lakko. Tiedän, että toisenlaisiakin laskelmia on tehty, joten oikean totuuden löytäminen on vaikeaa.
Varmaa on kuitenkin se, että energian tarve
kasvaa kaiken aikaa. En ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka lupaavat ystävälle asioita eivätkä kuitenkaan
täytä niitä, vaan jättävät kokonaan täyttämättä. Kylläpäs on suomalaisilla vähän tietoa
nykyään. Lihasvoimin ei paperikone pyöri.
Onko metsiämme sitten kaadettu liikaa?
Tähän asti on sanottu, että metsän vuotuinen
kasvu on suurempi kuin kaadettujen puiden
määrä. On luonnollista, että yhtiön aiempiin tekemisiin muualla on myös herännyt kiinnostus. ?Voisiko olla
. Näin se on! ?Ihmistieteen maisteri
. Listan
kärkipäässä oleminen tarkoittaa, että suomalaiset rasittavat ja saastuttavat ympäristöä
enemmän kuin muut maat keskimäärin.
Olemmeko siis sottapyttyjä ja tuhlareita?
Välitämmekö luonnosta vähemmän kuin
muut. Olkiluodon rakentajasta syntynyt mielikuva ei näiden uutisten jäljiltä ole niitä vakuuttavimpia. Mikset vaadi kaikkia
adoptoimaan. Koira
. Entistä useampi, 70
prosenttia, halusi mahdollisen Nato-jäsenyyden kansanäänestykseen.
Sanotaan, että meille on ovi auki Natoon. Vesivoiman lisääminen on näpertelyä. tarpeen tajuaa jokainen
Kiskon reuna-alueiden teitä ajaessaan!
Ansioituneena ja taloudellisen ajattelun
tarkasti hallitsevana yrittäjänä Into Ohvon
luulisi tuntevan nämä ?tarjouskiemurat. Tämän vanavedessä erimuotoinen liikenne vaatii jatkuvaa huolenpitoa, peruskorjausta ja uusrakentamista.
Viime aikoina olen muistellut Salon osaylesikaavan 2020 valmistelua
Ennusteen muutos sisältyi sanaan
?selvästi?, sillä yhtiö on jo aiemmin kertonut jäävänsä viimevuotisesta 82 miljoonan euron liikevoitosta.
. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
Haglund kertoi.
Tulosvaroituksen mukaan Finnairin tämän vuoden liikevoitto
jää selvästi viimevuotisesta. klo 10 Pyhäinpäivän
ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa. Nykyisellä kannattavuudella
emme kuitenkaan pysty tekemään mittavia investointeja, eikä
Aasian-liikenteen kasvukulma
kovin jyrkäksi nousisi. Tappiolliseksi tulos ei kuitenkaan laske. 02-7274804
Hannele Kareranta
Jussi Tuominen
SSS?STT?Sarianna Toivonen
Matkustamohenkilökunnan lakko ajoi Finnairin tulosvaroitukseen. Grimaldi on tarjoajayhtiön toimitusjohtaja ja Jouhki
Finnlinesin osakkeensa tässä
kuussa myyneen Thominvestin
hallituksen puheenjohtaja.
Sekalaiset
Kaikki
naisten ja lasten
farkut
la
to-
LISÄAIKAA LIIKUNNALLE
Vuohensaaressa su 29.10. Mikäli Grimaldi
saa haltuunsa yli puolet osakkeista, ei yhtiölle synny velvollisuutta
tehdä pakollista ostotarjousta lopuista osakkeista.
Finnlinesin hallitus katsoi, ettei
osakkeista tarjottu hinta ole riittävä. Myös Jukka Vihriälä
(kesk.) toivoi, että tätä vaihtoehtoa mietittäisiin vielä lakiesityksen valiokuntakäsittelyssä.
Myös Tero Rönni (sd.) suhtautui aika penseästi pakkausten
kylkiin tuleviin varoituksiin. lokakuuta 2006
?
KOTIMAA
4
Seurakunnat
PERNIÖ
Su 29.10. Hallitus ei suosittele tarjouksen hyväksymistä.
Finnlinesin hallitus perusteli
kielteistä kantaansa yhtiön uudella kilpailukykyisellä kapasiteetilla ja vahvalla asemalla Itämeren voimakkaasti kasvavalla
markkina-alueella. Ennakolta oli arveltu, että
tiukempaa linjaa puolustaneet ja
siinä häviölle jääneet tyytyisivät
pääosin tilanteeseen eivätkä yrittäisi kaataa lakia enää loppu-
äänestyksessä.
Kummallakin taholla oli pitkin
matkaa myönnetty, että hedelmöityshoitoja säätelevän lain saaminen myös Suomeen on tärkeä ja
kiireinen asia.
Vaikeinta uuden hedelmöityshoitolain hyväksyminen oli keskustan kansanedustajille. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
21,00 ?
. Puhelin 0200-71000
Puhelin iltaisin
4
69,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
3 ,,
51,00 . Messuissa luetaan
viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden ja Perniöön haudattujen
nimet. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2005)
ILMOITUSOSASTO
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,23
1,23
1,23
1,50
1,23
1.1.2006 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,27
1,50
0,27
1,50
0,27
1,50
0,33
1,83
0,27
1,50
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Yhtiö on jo tilannut miljardilla eurolla uusia lentokoneita
Airbusilta, ja sopimuksessa on optioita lisätilauksista.
. Syksyn seurakuntavaaleissa äänestäjiä herätellään huomaamaan seurakuntien toiminta muun muassa vanhus-, lapsi- ja nuorisotyössä
sekä perheiden parissa.
Luottamushenkilöt päättävät toiminnan linjoista, kirkollisveroprosentista ja talousarviosta eli siitä, mihin kirkollisverot käytetään. Se alittaa Finnlinesin tämän vuoden korkeimman kaupankäyntikurssin vajaalla kuudella prosentilla, mutta ylittää
kuuden kuukauden kaupankäyntimäärillä painotetun keskikurssin vajaalla kahdella prosentilla.
Finnlinesin hallituksen mukaan
yhtiön tulevaisuuden suunnitelmien mukainen toiminta voisi
tuottaa tarjottua hintaa korkeamman arvon osakkeenomistajille.
SILMÄTAUTIEN
ERIKOISLÄÄKÄRIT
Instrumentarium
PLAZA
Ajanvaraus
p. Käytännössä Suomessa myytyjen valmismatkojen hintataso
laski. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. 010 5536 115 tai raija.reunanen@turkuamk.fi
SSS?STT
www.mol.fi
Varustamoyhtiö Finnlinesin hallitus torjui keskiviikkona italialaisen Grimaldin ostotarjouksen.
Grimaldin osakkeista tarjoama
hinta 15,95 euroa on Finnlinesin
hallituksen mukaan liian alhainen. Lisäksi lakon jälkeiset
lentovarausten menetykset nousevat runsaaseen kolmeen miljoonaan.
. Useimmissa seurakunnissa äänestys jatkuu vielä maanantaina 13.11.
SSS?STT
Lakko ajoi
Finnairin tulosvaroitukseen
www.salonvasemmistoliitto.fi
Ajanvaraus
p. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 35 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,50 . + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
nehan on aina onneton, sillä siitä
hyötyvät vain kilpailijat, korosti
Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund.
Tulosvaroitukseen johti yhtiön
mukaan myös lomaliikenteen ja
lentotoimintapalvelujen jääminen
tavoitteista.
Lomaliikennetoiminnoissa konserniin kuuluvan valmismatkayhtiö Aurinkomatkojen tuloskehitystä on heikentänyt kesän matkojen
ylikapasiteetti.
. urheilu 770 2309
Suomen
Posti Oy,
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. (huom. päivä!)
Ke 1.11. Tappiot ovat isot. klo 10 kirkossa
ja sen jälkeen juhla seurakuntatalossa. Tervetuloa kaikki!
Raamattu- ja rukouspiiri ma
30.10. Pitkällä tähtäimellä
on kuitenkin yhä kyse siitä, että
tehokkuutta on saatava lisää,
Haglund täsmensi.
Finnair hakee parempaa tulostasoa ja kannattavuutta, jotta se
voisi kasvattaa Asian-liikennettään. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2006. klo 14.30 Iltapäiväkerho seurakuntakodissa.
La 4.11. Hartaushetki klo 18 siunauskappelissa, Juha Hekkala,
Sini Nieminen, Perniön Laulukuoro.
Su 5.11. He myös valitsevat seurakunnan viranhaltijat.
Ennakkoäänestys järjestetään 30.10.?3.11 ja varsinainen vaalipäivä on isänpäivä 12.11. Keskiviikkona jäljellä oli vielä äänestys
lakiesityksen hyväksymisestä tai
hylkäämisestä.
Lakiesityksen kaatajien suuri
määrä vielä tässä vaiheessa oli yllätys. 010 60 43350 ja Turun AMK, Raija Reunanen
puh. Toimi Kankaanniemi (krist.) epäili, etteivät nyt
tarjotut keinot juurikaan tehoa,
mutta totesi armeliaasti, ettei
uusi laki toisaalta ainakaan huononna nykyistä tilannetta.
saada hedelmöityshoitoja. mennessä. Tutkimuksen virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
SSS?STT
Paula Björkqvistin
surmatutkintaan lisäaikaa
Jämsän käräjäoikeus lykkäsi keskiviikkona syytteen nostamisen
takarajaa Jämsän kaupunginvaltuuston entisen puheenjohtajan
surmajutussa.
Kihlakunnansyyttäjä pyysi syyteharkinnalle kuukauden lisäaikaa, koska poliisi odottaa vielä muutamia tekniseen tutkintaan liittyviä tuloksia. Soiton
vuoksi päärakennus ja lähirakennukset tyhjennettiin ja alue eristettiin.
Liikenne Reserviupseerikoulun
viereisellä Kadettikoulunkadulla
katkaistiin ja liikenne palautui
normaaliksi vasta kello 17.05.
Määräaikaan mennessä räjähdystä ei kuitenkaan tapahtunut,
eikä rakennuksista löytynyt mitään räjähteisiin viittaavaa.
Paikalla oli runsaasti poliiseja
Haminasta, Kotkasta, Kouvolasta
ja liikkuvasta poliisista sekä pelastuslaitoksen kalustoa.
Vilhonkatu 1, Salo, p. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Sen toteutuminen näytti
välillä epävarmalta, kun tiukempi
kanta pääsi voitolle eduskunnan
lakivaliokunnassa.
Siellä niukka enemmistö olisi
rajannut oikeuden hoitoihin vain
miehen ja naisen muodostamille
pareille.
Eduskunta äänesti lakiesityksen sisällöstä vajaat pari viikkoa
Haku: 27.10. Messu klo 10 Pyhän
Laurin kirkossa, Jukka Pukkila,
Sini Nieminen, Perniön Laulukuoro ja messu klo 10 Yliskylän
kirkossa, Juha Hekkala, Mika
Särkijärvi. Nyt kansanäänestystä kannattaa jo 70 prosenttia
suomalaisista, mikä on kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin
vuotta aikaisemmin. Messu klo 10 Pyhän
Laurin kirkossa kirkossa, Juha
Hekkala, Sini Nieminen. Monien
mielestä nyt tarvittaisiin kovempia otteita kuten esimerkiksi väkevien juomien hinnankorotusta
ja odottavien alkoholistinaisten
saattamista pakkohoitoon.
Hallituksen ehdottamia keinoja
ovat esimerkiksi oluen paljousalennusten lopettaminen, juomapakkauksiin tulevat varoitusmerkinnät ja eräät uudet mainonnan
13.11.2006 - 11.5.2007, Salossa
Koulutuksen tavoitteena on päivittää ja täydentää aikaisemmin
sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneiden, pitkään alalta poissa
olleiden henkilöiden valmiudet ja ammatillinen osaaminen
vastaamaan alan nykypäivän vaatimuksia. 733 8399 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14
Järjestäjänä
Vasemmistoliiton Salon
kunnallisjärjestö ry
Instrumentarium
Turuntie 2
SÄHKEET
LT-LEVIKKI 22.078 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. 020 452 6725
12 kk:n maksuerä
178,00 ?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
,,
,,
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
90,00 ?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
,,
4 ,,
61,00 ?
la-su klo 6.30-10.00
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
46,00 ?
JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
187,00 . Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. Se tekee hyvää.. Muistamme viime vuoden
pyhäinpäivästä ennen tätä pyhäinpäivää Muurlan haudatut
Muurlan seurakuntalaiset ja
myös muualta tänne haudatut
vainajat.
Su 5.11. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa.
Kastettu: Hilja Maaria Louhi.
Avioliittoon vihitty: Harri
Juhani Kiviaho ja Sinikka Irene
Tuominen.
Hallituksen kaavailemat uudet
keinot alkoholin kulutuksen vähentämiseksi eivät oikein vakuuttaneet kansanedustajia, kun
eduskunta aloitti lakiesityksen
käsittelyn keskiviikkona. Hakeutuminen www.mol.fi sivujen
sitten, ja vapaamielisempi linja
voitti silloin luvuin 105?83. Meidän
messu klo 14 kirkossa koko perheelle. Joka viides vastaaja ei
ottanut kantaa jäsenyyteen.
Yhä useampi suomalaisista alistaisi Nato-päätöksen kansanäänestykseen. Hallituksen
suositus oli yksimielinen.
Hallituksen jäsenet Emanuele
Grimaldi ja Timo Jouhki eivät
osallistuneet ostotarjouksen käsittelyyn. Aasian-liikenteeseen panostaminen vaatii
siis parempaa tulostasoa, Haglund painotti.
Riittävänä tulostasona yhtiö pitäisi lähitulevaisuudessa 110?120
miljoonaa euroa vuodessa, jolloin
liikevoitto nousisi noin kuuteen
prosenttiin liikevaihdosta.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Lauri Oinonen
(kesk.) kaipasi takaisin aikoinaan
kouluissa syksyisin vietettyä raittiusviikkoa.
Tuomo Hänninen (kesk.) näki
hallituksen esityksessä hyvää
pyrkimystä estää väärien alkoholiin liittyvien mielikuvien syntymistä nuorille. 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2005 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. Koulutus on osallistujille maksuton.
Lisätietoja: Salon työvoimatoimisto, koulutusneuvonta
puh. Lentoyhtiö ilmoitti keskiviikkona, että sen koko vuoden liikevoitto jää selvästi viimevuotisesta.
Finnairin laskelmien mukaan viime viikon kaksipäiväinen lakko
maksoi yhtiölle 10 miljoonaa euroa.
Välitön tulosvaikutus peruuntuneista 500 lennosta ja korvaavista
järjestelyistä oli seitsemän miljoonaa euroa. Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 55 prosenttia suomalaisista vastustaa sotilasliitto Natoon liittymistä. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Koulutus sisältää
teoria- ja käytännönharjoitusosiot.
Erkki Pulliainen (vihr.) esitti,
että uusi laki säädettäisiin kahden tai kolmen vuoden mittaiseksi ja sen jälkeen katsottaisiin, miten uudet säännökset ovat vaikuttaneet. Lakkotilan-
Jouko Hartikainen
Juha-Matti Korte
Kari Koski
Antero Salo
Markku Ylikovero
SALON SEUDUN SANOMAT
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
varhaisjakelupäivystys
(02) 770 2626 ?Postin
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
(02) 770 2232
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi Viikonl. Lakia kannatti
104 kansanedustajaa ja tyhjää äänesti kolme.
Uusi laki merkitsee sitä, että
myös yksinäisillä naisilla ja naispareilla on jatkossakin oikeus
Sairaanhoitajien
päivityskoulutus
rajoitukset.
Annika Lapintie (vas.) päätteli, että vaalien lähestyminen pakotti hallituksen kuromaan kasaan jonkinlaisen paketin, kun se
on ollut haluton nostamaan takaisin muutama vuosi sitten alennettuja alkoholiveroja.
. Uusi päivämäärä on 30. Tämä
oli myös hallituksen alkuperäinen
esitys. puh. Leticia-kuoro, Pirkko
Koivunen, Martti Rouhiainen.
La 4.11. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Suomen Posti Oyj: Lohja puh. Toivotamme kanttori Marita Toivoniemelle hyviä eläkepäiviä ja kiitämme yhteisistä vuosista. Poliisi tutkii henkirikosta murhana.
SSS?STT
Räjähdesoitto tyhjensi
Reserviupseerikoulun
Haminassa
SSS?STT
Haminassa sijaitseva Reserviupseerikoulu tyhjennettiin keskiviikkona puhelinsoiton vuoksi,
jossa uhattiin rakennuksen pian
räjähtävän.
Poliisit tutkivat rakennuksen,
mutta mitään räjähteisiin viittaa-
?Kaksi lakkopäivää maksoi
yhtiölle 10 miljoonaa euroa?
asiantuntija
JULKAISIJA
Seurakuntavaalit alkavat näinä päivinä näkyä katukuvassa ja televisiossa sekä kuulua radiokanavilla.
Vaalien valtakunnallinen julkisuuskampanja painottuu ennakkoäänestystä ja varsinaisia vaalipäiviä edeltäviin päiviin viikoille 44
ja 45.
Kampanja tunnuksena on ?Käytä sydäntä. Heistä
27 äänesti lain hylkäämisen puolesta ja 20 kannatti sen hyväksymistä.
Finnlines torjui
Grimaldin tarjouksen
kautta koulutusnumerolla 588417 tai työvoimatoimistosta
saatavalla hakulomakkeella. Syrjälä.
Koulutus
KUUSJOKI
Messu su 29.10. Vuotta aiemmin luku oli 61 prosenttia.
Silti Natoon liittymistä kannattaa vain 25 prosenttia suomalaisista. klo 13 Naistenpiiri
seurakuntakodissa. 050-5251161.
Kastettu: Iina Sofia Pohjola.
Hautaan siunattu:
Frans Edvard Suosaari 88 v.
Kansanedustajat epäilivät
hallituksen juoppolääkkeitä
?Varoitusetiketit ovat itsepetosta?
?Hyssälä lakaisi ongelmat maton alle?
SSS?STT?Hannu Kuparinen
MUURLA
Su 29.10. Poliisi selvittelee
häirikkösoittajan henkilöllisyyttä.
Päärakennuksen päivystäjä oli
saanut iltapäivällä puhelinsoiton
mieheltä, joka kertoi rakennuksen räjähtävän klo 14.30. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus
kirkossa.
Kirkkokuoro avustaa.
Ti 31.10. klo 18 seurakuntatalossa.
EU-ruokaa vielä saatavissa diakoniatoimistosta ti ja to klo 9-11,
tai sop.muk. Sanajumalanpalvelus klo 10 Pyhän Laurin kirkossa, Pirkko Koivunen, Sini
Nieminen.
Kastettu: Ella Helena Kuparinen ja Veeti Viljami Ruokomäki
Vihitty: Hannu-Pekka Savonmäki ja Sini Pilvi s. Vuotta aiemmin määrä oli 20 prosenttia. Niiden tehoa epäili myös Riikka
Moilanen-Savolainen (kesk.).
Hän kuitenkin uskoi, että hallitus
on asiassa liikkeellä vilpittömällä
tahdolla.
Sirpa Asko-Seljavaara (kok.)
Uusi hedelmöityshoitolaki otti koville
Vapaamielisen hedelmöityshoitolain hyväksyminen otti lopulta
yllättävän koville eduskunnassa.
Kaikkiaan 54 kansanedustajaa
vastusti lakia, kun siitä viimeisen
kerran äänestettiin eduskunnassa keskiviikkona. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkiAvoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
Kysely: Naton vastustus
on vähentynyt Suomessa
Suomalaisten Nato-vastaisuus näyttäisi vähentyneen hieman viime vuoden syksystä. Tilaisuuden jälkeen
Salon seudun Vasemmistonuorten tapaaminen.
Grimaldi Groupin yhtiöt omistavat Finnlinesin mukaan tällä hetkellä hieman yli 18,8 miljoonaa
Finnlinesin osaketta. Kansanäänestystä vastusti 24 prosenttia vastaajista.
Tutkimusta varten haastateltiin runsasta tuhatta suomalaista
syyskuun lopun ja lokakuun puolivälin välisenä aikana. Samoin lentotoiminnoissa
kiristynyt kilpailu on laskenut
kentän matkatavarapalvelujen ja
check in -palveluiden hintoja,
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Tolkutonta käyttäytymistä
hallitukselta, Lapintie puuskahti.
Martin Saarikangas (kok.) ei
ollut yhtään armollisempi. Niiden
omistus vastaa 46,2 prosenttia
Finnlinesin osakepääomasta ja
äänimäärästä. Parasta olisi hylätä tällainen
esitys ja nostaa väkevien hintaa
ylös, Saarikangas ehdotti.
epäili, että lakiesityksestä hallituksessa vastannut peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.)
on lakaissut ongelmat maton alle.
Hän suositteli juomariäitien saattamista pakkohoitoon.
Eräät kansanedustajat toivoivat, että kaikki alkoholimainonta
kiellettäisiin siinä määrin kuin se
suomalaisten omilla päätöksillä
on mahdollista. Epäiltynä vangittiin hänen aviomiehensä. Lauantaina
28.10.2006 klo 14.00 Aiheesta: Miten käy kuntalaisen
kuntauudistuksen pyörteissä.
Mukana Vasemmistoliiton Eduskuntaryhmän puheenjohtaja
kansanedustaja Annika Lapintie. 0201 70 8562
Seurakuntavaalit
ilmestyvät katukuvaan
vaa ei löydetty. Hän sanoi, että varoitusetikettien liimaaminen pulloihin on vain itsepetosta ja todellinen ongelma sivuutetaan. klo 13-15
Luontokävelyä, arvontaa,
makkara- ja mehutarjoilu
mukana:
Salon Seudun Hengitysyhdistys ry
Salon kaupungin liikuntatoimi
-20%
KESKUSTELUTILAISUUS
Järjestötuvalla, Mäyränkatu 2 Salo. marraskuuta.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paula Björkqvist löytyi
heinäkuussa surmattuna kotoaan. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
,,
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
101,00 ?
PL 4711, Salo
Sekä kotitalouksien että asuntojen
määrä on noussut hieman edellisvuodesta.
Suurin osa kotitalouksista eli 64
prosenttia asui omistusasunnossa. Vuona 1949 syntynyt mies oli pyytänyt naapuria
ilmoittamaan tapauksesta poliisille. Suomenkieliset
yksiköt sijaitsevat Joensuussa ja
Lieksassa ja ruotsinkielinen Pietarsaaressa. tule valitsemaan omasi!
32,30
SSS?STT?Sammeli Heikkinen
Tutkija Sampo Ruoppila Net
Effect -tutkijaorganisaatiosta kertoo ruokakuntien pienenemisen
johtuvan yksin asuvien määrän
kasvusta niin nuoremmissa kuin
vanhemmissa ikäluokissa ja lisäksi perheiden lapsiluvun pienenemisestä.
Vaikka suuri osa suomalaisista
elää yksiöissä ja kaksioissa, siis
suhteellisen pienissä asunnoissa,
asumisväljyys on itse asiassa kasvanut. Eduskuntaryhmä ehdottaa ohjelmassaan myös, että ulkomaalaisviraston mahdollisuudesta valittaa
myönnetyistä luvista on luovuttava.
Lisäksi ryhmä vaatii valtiota ja
kuntia palkkaamaan aiempaa
enemmän ulkomaalaistaustaisia
työntekijöitä. Kaupunkisuunnittelu
ESITTELEMME UUTTA
SSS?STT
Tutkijan mielestä tieto pitäisi huomioida asuntopolitiikassa
Tutkija toivoo
monipuolisuutta
5
KOTIMAA
Vapaa-ajattelijoiden
palkinto Esko Valtaojalle
Suomen vapaa-ajattelijoiden liitto on myöntänyt Väinö Voipio -palkinnon professori Esko Valtaojalle.
Liiton mukaan Valtaoja on levittänyt tieteellistä todellisuuskäsitystä kansantajuistaessaan kosmologian uusimpia tuloksia. Yhteyskeskukset palvelevat Suomen kaikkia ruotsinkielisiä Ahvenanmaata lukuunottamatta sekä Helsingin, Espoon,
Vantaan, Joensuun, Keski-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, PielisenKarjalan, Pietarsaaren ja Vaasan
vakuutuspiirien alueella asuvia
suomenkielisiä.
Kelan tavoitteena on siirtää lähes kaikki asiakaspuhelut yhteyskeskukseen vuoteen 2008 mennessä.
30,70
Diorshow Unlimited -maskara
Ennennäkemätöntä pituutta,
kaarevuutta ja glamouria ripsillesi.
ESITTELYEDUT
Diorskin Fluid SK 12
Kaikille ihotyypeille sopiva kevyt ja
kosteuttava meikkivoide. Seuraavaksi kesämökkitilastossa sijoittui Kuopio, jossa oli 5 194 mökkiä. Mopoilijoista seitsemän oli alle 24-vuotiaita ja viisi yli 64-vuotiasta.
Moottoripyöräonnettomuuksien
määrä on sen sijaan vähentynyt.
Kevyen liikenteen onnettomuuksia tutkittiin tammi-syyskuussa 44, mikä on kolmanneksen edellisvuotta vähemmän.
Tutkijalautakunnat ovat arvioineet joka kolmannen onnettomuuden aiheuttaneen kuljettajan
olleen humalassa.
senttia ruokakunnista. Syksyllä ei ole harvinaista, että tarjottuun vieheeseen tarraa kuha. Maahanmuuttaja ei
työviisumin saatuaan tarvitsisi
antaa muita selvityksiä valtiolle.
Uudistuksella helpotettaisiin ulkomaalaisviraston pitkiä käsittelyaikoja.
Ehdotus työviisumista on osa
ruotsalaisen eduskuntaryhmän
keskiviikkona esiteltyä maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Alkuvuoden kuolemaan johtaneista moottoriajoneu-
Yli 65 v.
1
Nuorten kuolonkolarit
kääntyneet kasvuun
SSS?STT
Alle 30 v.
2
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
ehdottaa maahanmuuttajille työviisumia. Myös vastaantulleen pikkubussin kuljettaja
menehtyi.
Esittely to?pe.Tervetuloa.
SSS?STT
Asuu
vuokralla
0,5
Etenkin suistumisturmien määrä kasvoi
Nuorten aiheuttamat kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat lisääntyneet tammisyyskuussa, vaikka kaikkiaan
kuolonkolarit ovat olleet vähenemään päin.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ennakkoraportin
mukaan erityisesti nuorten aiheuttamien suistumisonnettomuuksien
määrä kasvoi. Viisumin haun hoitaisi maahanmuuttajan puolesta
työnantaja. Kolmanneksi
suosituimmassa mökkikunnassa, eli Tammisaaressa, mökkejä oli
5 053.
Maakunnista mökkejä on eniten Varsinais-Suomessa, jossa niitä
on 47 300. Samalla kun suistumisten osuus on
lisääntynyt, nokkakolareiden ja
risteysonnettomuuksien osuus vähentynyt.
Mopoilijoiden onnettomuudet
peräti nelinkertaistuivat tammisyyskuussa. Ampumistapaus sattui omakotitalon pihalla Moisionvaaralla noin kello 7.40?7.50.
Surmaan liittyen Suomussalmen poliisi otti naisen avopuolison
kiinni naapurista. Viime ja toissa vuonna vuodessa rakennettiin noin 4 000
uutta mökkiä. Voittaja
saa palkinnoksi matkan monstereiden Bringing Back The Balls
To Europe 06 -kiertueen päätöskonserttiin Lontooseen sekä tapaamisen Lordin kanssa.
Syysahvenet siirtyneet
syvempiin vesiin
Kuusi nuorta kuoli yhteenajossa Loimaalla tammikuussa 2005. Vuokralla asui noin 32 pro-
vo-onnettomuuksista alle 25-vuotiaat aiheuttivat 37 prosenttia.
Tammi-syyskuussa tutkijalautakunnat selvittivät 235 kuolemaan
johtanutta onnettomuutta, joissa
kuoli yhteensä 245 ihmistä. 9-21
LA 28.10. Keskikoko
on laskenut, vielä vuonna 1970
kotitaloudessa asui keskimäärin
kolme henkeä.
Ruokakunnan koko on maaseudulla hieman suurempi kuin kaupungissa: Maalla kotitalouteen
kuuluu keskimäärin 2,3 ihmistä,
kaupungissa tasan kaksi.
Lehtikuva/Matti Björkman
Suuri osa suomalaisista elää yksiöissä ja kaksioissa.
Kolme neljästä alle 30-vuotiaiden taloudesta asui vuokralla
Asuntokunnat hallintaperusteen ja vanhimman
henkilön iän mukaan 2005
Yhden henkilön asuntokunnat vuosina 1960?2005
3,0
yhteensä
Miljoonaa asuntokuntaa
Omistaa
talon
2,5
30?64 v.
Omistaa
asunnon
osakkeet
1,5
0
1960
1970
1980
1990
2000
2005
0
20
40
60
80
STT, lähde: Tilastokeskus
voisi monipuolistua sen suhteen,
kenelle asuinalueita suunnitellaan.
Nuoret asuvat vuokralla
Kaikkiaan Suomessa oli viime
vuoden lopussa 2 420 500 kotitaloutta ja 2 667 000 asuntoa. Puolimatta ja
luonnollinen lopputulos.
34,90 (43,90)
Yli 60 euron Dior-ostoksesi
mukana upea meikkilaukku jossa
kokeilukokoisia tuotteita (arvo 60,-).
Rajoitettu erä.
Sokos-edut
S-Etukortilla
SALO
ma?pe 9?20, la 9?18
www.sokos.fi
Juhlimme uudistuneen
SALON SOKOKSEN
AVAJAISIA
AVAUS TÄNÄÄN klo 10
SÄHKEET
Varsinais-Suomessa
eniten kesämökkejä
Kuusamossa on eniten kesämökkejä Suomen kunnista, kertoo Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisema tilasto.
Kaikkiaan Suomessa oli viime vuoden lopussa 474 277 kesämökkiä. Poliisi tutkii tapausta tappona.
SSS?STT
Tervetuloa
uudistuneeseen
Sokokseen
tutustumaan
talven muotiin,
uutuuksiimme ja
avajaistarjouksiimme.
Osallistu myös
arvontoihin!
AVAUSPÄIVÄN TARJOUKSET
ESITTELYT TÄNÄÄN
Christian Dior
Intimately Beckham-uutuustuoksut
Emporio Armani-uutuustuoksut
Korukolmio
Trind-kynsikosmetiikka
Valioravinto
ESITTELYT PERJANTAINA
Christian Dior
Hankintatukku Hyvä Olo-tuotteet
Triumph-alusasut Triumph-asiantuntija
opastaa sinua istuvien liivien valinnassa.
ESITTELYPÄIVÄN ALENNUS
norm.hintaisista Triumphliiveistä ja pikkuhousuista
-15%
NAISTEN
SUORAT
HOUSUT (59,90)
NAISTEN PITKÄHIH.
TRIKOOPAITA (19,95)
39,00
12,95
25,00
NAISTEN AVOKKAITA alk.15,00
19,95
LAUKKUJA alk.
MIESTEN SOLMIOPAITA
ESITTELYT LAUANTAINA
Pääsylippuja
lentopallon Suomen Cupin
puolivälierä-turnaukseen!
Amar- ja Norlyn-sukat ja sukkahousut
Sukka-asiantuntija auttaa sinua oikean tuotteen
valinnassa klo 10-15
Jaamme tänään Sokoksessa asiakkaillemme pääsylippuja Suomen Cupin puolivälierä-turnaukseen,
joka pelataan Salohallissa 27.-29.10.
KUN LIITYT
AVAJAISPÄIVÄN AIKANA 20 eurolla
ASIAKASOMISTAJAKSI, SAAT
41 euron LIITTYMISEDUT
100 lippua klo 12 alkaen jakajina Piivolleyn miehet
100 lippua klo 16 alkaen jakajina Salon Viestin
SM-liigajoukkueen naiset
Kerrytä loput 100 euron osuusmaksusta
kahden vuoden aikana Bonuksilla.
BONUSNEUVOJA SOKOKSESSA
avajaispäivänä to 26.10. Asun-
noista oli tyhjillään tai vailla vakinaista asukasta noin 237 000. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Kelan
mukaan kolmen sentin minuuttiveloitus poistuu vuoden 2007 aikana kaikista Kelan yritysnumeroon soitetuista puheluista. 075 3030 1303
Kauppakeskus Plaza
ma-pe 9-20, la 9-18. lokakuuta 2006
?
RKP esittää
maahanmuuttajille
työviisumia
Suomalaisista lähes
miljoona asuu yksin
Suomalainen asuu usein yksin
yksiössä tai kaksiossa. 12-20
Sokos-edut
S-Etukortilla
SALO Turuntie 6,
p. klo 10-18.
AUKIOLOAJAT AVAJAISVIIKOLLA
TO 26.10. Tilastokeskuksen
keskiviikkona
julkaisemien tietojen mukaan suomalaisasunnoista 45 prosenttia
on yksiöitä tai kaksioita.
Asuntokunnista eli kotitalouksista on yhden henkilön talouksia
40 prosenttia eli 965 000 suomalaista.
Suomalaisen kotitalouden keskimääräinen koko oli vuoden 2005
lopussa 2,12 henkeä. 9-18
SU 29.10. 10-21 PE 27.10. Näistä 6 196 sijaitsi Kuusamossa. Tilastokeskuksen mukaan ahtaasti asuvia
on kuitenkin edelleen paljon, vuoden 2005 lopussa ahtaasti asui
noin miljoona suomalaista.
Ruoppilan mukaan kotitalouksien koon pienentyminen näyttää
nykytietämyksen mukaan jatkuvan edelleen tulevaisuudessa.
Hän toivookin, että esimerkiksi
kaupunkisuunnittelussa tämä
otettaisiin huomioon.
. Maahanmuuttajien
tulisi ohjelman mukaan myös
saada yrittäjätukea ilman kielitaitovaatimuksia.
Kansanedustaja Eva Biaudet?n mukaan myös asenteita
maahanmuuttajia kohtaan olisi
muokattava positiivisemmiksi.
Yli tuhat
kirjoitti kortin
Lordille
%
1 hlö
Rouge Dior -huulipuna
Satiininpehmeä, hoitava ja pitkäkestoinen.
32 sävyä . Ikä vaikuttaa asumismuotoon selvästi,
alle 30-vuotiaista selvä enemmistö, 72 prosenttia, asuu vuokraasunnossa.
31?64-vuotiaista
vuokralla asuu 28 prosenttia ja tätä vanhemmista vain noin 19 prosenttia.
Asiakaspuhelut
Kelaan
halpenevat
SSS?STT
Kelan yhteyskeskuksen palvelunumeroihin soitetut puhelut halpenevat marraskuun alussa. Valtaojan tunnetuin teos on Finlandia-palkinnon voittanut Kotona maailmankaikkeudessa, joka ilmestyi vuonna 2001.
Palkinto luovutetaan Turun vapaa-ajattelijayhdistyksen 70-vuotisjuhlien yhteydessä ensi lauantaina.
SSS?STT
Nainen ammuttiin
Hyrynsalmella
Vuonna 1963 syntynyt nainen surmattiin ampumalla Hyrynsalmella Kainuussa keskiviikkona. Puhelumaksuista poistuu operaattorin perimä kolmen sentin minuut-
tiveloitus, ja asiakas maksaa puhelustaan vain puhelinverkkomaksun tai matkapuhelinmaksun.
Kelan palvelunumerot pysyvät
muutoksessa ennallaan.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen huomautti kesällä Kelalle asiakaspuhelujen maksullisuudesta. Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön mukaan kaikuluotaimella ja merikortin avulla kannattaa etsiä ympäristöstä poikkeavaa syvempää kohtaa, jota kalastetaan ankkuroidusta veneestä.
Ahven on kylmenevässä vedessä hiukan kankea, joten vieheiden
uittaminen saa olla rauhallista. Työviisumi toimisi siten, että maahanmuuttaja voisi
muuttaa Suomeen ja aloittaa työn
viikon sisällä. Myös
Kelan puhelinnumerot uusitaan
tässä yhteydessä, koska muutosta
ei voida Kelan mukaan tehdä nykyisiin numeroihin.
Kela alkoi keskittää puhelinpalvelua yhteyskeskukseen tämän
vuoden alussa. Vielä 1990-luvun alussa kesämökkejä tehtiin noin
8 000 vuodessa.
SSS?STT
Ahvenkalat siirtyvät veden kylmetessä syvempiin vesiin, missä
lämpötila on syysaikaan ahvenelle ja kuhalle suotuisampi kuin pinnassa. Asuntoa kohti asuu entistä
vähemmän ihmisiä. Alkuvuonna mopoilijat aiheuttivat 13 kuolemaan joh-
tanutta onnettomuutta kun vuosi
sitten määrä oli kolme. Myös Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla kesämökkejä on yli
40 000.
Kesämökkien määrä on lisääntynyt Suomessa tasaisesti viime
vuosina. Silloin on muistettava tarkistaa,
täyttääkö saalis sekä kalastuslain että paikallisen kalastusalueen
määräämän alamitan.
SSS?STT
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Dior-asiantuntija Marja Leiniö opastaa Dior-tuotteiden valinnassa
to?pe klo 10?18.
Postin järjestämä Kirjoita kortti
Lordille -kilpailu on ratkennut.
Voittaja on espoolainen AnneReina Harjunen, joka lähetti
kortissaan terveisiä Lordille runomuodossa ?Lordi tuli ja rokkasi, Euroviisuvoiton komeasti pokkasi?.
Kilpailuun osallistui kaikkiaan
1 043 kortin kirjoittajaa. Tulos muistuttaa siitä, että on
olemassa myös muunlaisia kotitalouksia kuin nuoria ydinperheitä,
joista asuntopolitiikasta yleensä
puhutaan
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti työeläkeindeksiluvut keskiviikkona.
Työeläkeindeksiin sidotut sosiaaliturvaetuudet nousevat noin
2,2 prosenttia tähän vuoteen verrattuna. Linda Line perui myrskyn vuoksi aamupäivällä
kello 8 ja 12 Helsingistä Tallinnaan lähtevät vuorot sekä kello 10
lähdön Tallinnasta Helsinkiin.
Isompien alusten liikennöintiä tuuli ei vielä haitannut.
Ilmatieteen laitoksen mukaan luoteistuuli puhalsi aamupäivällä
Suomenlahdella noin 14 metriä sekunnissa.
SSS?STT
Työeläkkeet
nousevat
hieman
SSS?STT
Kesän
parhaat lomat
nyt hintatakuulla.*
Suurin osa lomista alle viime kesän hintojen.
Vertaa, tartu tilaisuuteen ja varaa kesän unelmaloma!
Ihastu uutuuksiin: lomakohteita
Kreikassa, Italiassa ja Kroatiassa,
autoilupaketteja, risteilyjä sekä
TEMA-kiertomatkoja?
Tutustu, vertaa ja varaa heti!
Esimerkiksi Turusta Mallorca 25.5. lokakuuta 2006
?
KOTIMAA
Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo:
Valtiovalta väheksyy
oikeusturvan velvoitteita
SSS?STT?Marjo Näkki
Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kritisoi
voimakkaasti suomalaisen oikeuslaitoksen tilaa.Koskelon mukaan valtiovalta suhtautuu väheksyvästi oikeusturvan velvoitteisiin.
Presidentti pelkääkin, että kansalaisten oikeusturva alkaa olla
vaarassa valtion kiristäessä kukkaron nyörejä.
. Siirtymäajan indeksiluvun tarkistus
merkitsisi käytännössä 2,9 prosentin nousua tähän vuoteen
verrattuna.
Pääosan sosiaaliturvaetuuksien
kustannusten kasvusta maksaa
yksityisten alojen eläkejärjestelmä. Mustonen työskenteli Kathmandussa Suomen suurlähetystön väliaikaisena asianhoitajana.
Viranomaisten mukaan kopteri törmäsi sumussa vuorenhuippuun
ja syttyi palamaan. 1vk alk. 500 e
Helsingistä
Kreikka Peloponnesos Uutuus! 30.5. 1 vk alk. 435 e
Kroatia Porec Uutuus! 26.5. Maalaisjärkikin sanoo, että jos
kansalaisella on oikeus saada
asiansa käsiteltyä kohtuullisessa
ajassa, niin silloin valtiovallan
täytyy turvata järjestelmälle
asiallinen rahoitus, Koskelo sanoi
oikeusministeriön seminaarissa
keskiviikkona.
Koskelon mielestä valtion tuottavuusohjelman tavoitteet ovat
ristiriidassa oikeuslaitoksen uudistusten kanssa. Budjettiraamit näyttävät olevan niin pyhiä, ettei edes järkeviä
asioita saada läpi.
Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Markku Arponen tarttuisi oikeuslaitoksen rakenteisiin
säästöjen takaamiseksi.
Käräjäoikeuksien määrän voisi
Arposen
mukaan
tiputtaa
30?40:een nykyisestä liki 60:stä.
Nykyistä suuremmissa yksiköissä
tuomarit pääsisivät erikoistumaan eri alueisiin kuten talousrikollisuuteen.
Arponen antaisi käräjätuomareille toimivallan tuomita koko
hovioikeuden alueella.
Näin saataisiin vahvoja alueellisia tuomioistuimia, joustoa ja erikoistuomareiden tietämys alueen
kaikkien käräjäoikeuksien käyttöön.Lisäksi Arponen tarkistaisi
esimerkiksi käräjäoikeuksien tehtävänkuvia.
Arponen sanoi oikeusministeriön seminaarissa, että riidattomat velkomiset voisi ohjata käräjäoikeuksista ulosottovirastoon ja
kiinteistöasiat maanmittauslaitokseen.
Käräjäoikeuksiin saapuu vuosittain noin 140 000 riidatonta
velkomisasiaa ja 500 000 kiinteistöihin liittyvää rekisteröimisasiaa.
SÄHKEET
Kopteriturmassa kuollut
suomalaisdiplomaatti
luovutettiin omaisille
Helikopteriturmassa Nepalissa kuollut suomalaisdiplomaatti on
tunnistettu. Hänen mukaansa esimerkiksi käräjäoikeuksien henkilöstöä vähennetään nopeammin kuin oikeuksien tehostamiseen tähtäävät uudistukset
astuvat voimaan.Koskelon mukaan myös esimerkiksi hallituksen esitys juttujen siirrosta hovioi-
Pauliine Koskelo
keuksien välillä on vain tilapäinen apu jutturuuhkiin.
. 1vk alk. Tarkistukset lisäävät sosiaaliturvaetuuksien kustannuksia
noin 380 miljoonaa euroa. Tuomioistuinten osuus
määrästä on 200 työvuotta.
Pyyhkeitä sai myös valtion kehysbudjetointi, joka on Koskelon
mielestä oikeusturvan todellinen
mitta.
. 450 e
Muista myös kätevät lomalennot Turusta Korfulle
ja Manner-Kreikan Halkidikiin.
Esimerkkihinnat ovat alkaen-hintoja per henkilö netistä varattaessa.
* Hintatakuun ansiosta voit huoletta nauttia loman odotuksesta. Valtion osuus on noin 85 ja
kuntien 64 miljoonaa.. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
6
Torstaina 26. Armeijan pelastusyksikkö löysi kopterin jäänteet
etsintöjen jälkeen 3 500 metrin korkeudesta Himalajan vuoristosta.
SSS?STT
Kova tuuli häiritsi kantosiipialusten liikennöintiä
Kova tuuli häiritsi keskiviikkona kantosiipialusten liikennöintiä
Suomenlahdella. Keskusrikospoliisin mukaan vainaja luovutettiin
omaisille tiistaina Suomessa.
Syyskuun loppupuolella sattuneessa onnettomuudessa kuoli kaikkiaan 24 ihmistä, joiden joukossa oli suomalaisdiplomaatti Pauli
Mustonen. Tutkimus toteutettiin vuosina 2000?2006. Näitä ovat maksussa
olevien työeläkkeiden ja työeläkelakien mukaisten perhe-eläkkeiden lisäksi muun muassa sotilasvammalain mukaiset eläkkeet, sukupolvenvaihdoseläkkeet sekä luopumistuet ja -korvaukset.
Palkkakertoimen osalta nousu
olisi käytännössä vajaat 3,5 prosenttia. Jos lomasi hinta laskee varauksesi jälkeen, sinun tarvitsee
vain ottaa yhteyttä Finnmatkoihin ja hyvitämme sinulle maksamasi summan ja tarjoushinnan välisen erotuksen! Hintatakuun
tarkat ohjeet ja ehdot netissä.
Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa.
Varaa kesälomasi osoitteesta finnmatkat.fi,
numerosta 0303 6000 tai matkatoimistosta.
Työeläkkeet ja monet muut sosiaaliturvaetuudet nousevat ensi
vuonna indeksitarkistusten vuoksi. Tutkimuksen aikana väsymys tai rattiin nukahtaminen olivat aiheuttaneet 122 liikenneonnettomuutta 89 kuljettajalle.
Kun huomioon otetaan kuljettajien ajomäärät, tämä vastaa yli 70
väsymysonnettomuutta tuhatta
ammattikuljettajaa kohti.
Kuorma-autonkuljettajien väsymysonnettomuuksien arvioidaan
aiheuttavan vuosittain vähintään
kymmenen miljoonan euron vahingot.
Tutkimukseen osallistui tuhat
suomalaista kuorma-autonkuljettajaa. Tutkimusta rahoitti Työsuojelurahasto.
Uniapnea on sairaus, jossa
esiintyy toistuvia unenaikaisia
hengityskatkoksia tai ohimeneviä
hengityksen vaimenemisia sekä
niistä aiheutuvia häiritseviä oireita.
mennessä. Ilmaista oikeusturvaa ei ole
kuten ei ole ilmaista lounastakaan, Koskelo tiivisti.
Valtioneuvoston tuottavuusohjelman mukaan oikeusministeriön alalta pitäisi vähentää 720
henkilötyövuotta vuoteen 2011
Joka viides
ammattikuljettaja
kärsii uniapneasta
SSS?STT
Arviolta joka viides raskaan liikenteen ammattikuljettaja kärsii
uniapneasta.
Liikenneonnettomuusriski on
uniapneaa sairastavilla jopa seitsenkertainen muuhun väestöön
verrattuna.
Haagan neurologisessa tutkimuskeskuksessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kuorma-autonkuljettajista lähes kahdeksalla prosentilla esiintyi merkittävää päiväväsymystä aiheuttavaa uniapneaa.
Tämä tarkoittaa, että näillä
henkilöillä on muihin nähden
poikkeava
nukahtelualttius.
Osuus on kaksi kertaa yleisempi
kuin suomalaismiehillä keskimäärin.
Tutkijoiden mukaan ammattikuljettajien riittävään lepoon ja
etenkin nukkumisaikaan tulisi
panostaa nykyistä enemmän. Palkkakerrointa käytetään esimerkiksi sairausvakuutuslain mukaisten sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahojen
sekä erityishoitorahan sekä kuntoutusrahan määrittelyn tulorajoissa.
Työntekijän eläkelaissa säädetyt ansiorajat sekä raha- ja rajamäärät tarkistetaan vuosittain
palkkakertoimella ja työeläke
työeläkeindeksillä.
Lisäksi tarkistetaan eräisiin
työeläkkeisiin soveltuva siirtymäajan indeksiluku
Myös kameravalvontaa on lisätty keskustassa.
Projekti puri
ryöstöaaltoon
Pahoinpitelyjen lisäksi tappojen
ja niiden yritysten määrä kasvoi
viime vuodesta. Kyllähän tämä kasvanut alkoholin kulutus
näkyy muutenkin kaupunkikuvassa.
Tämän vuoden syyskuuhun
mennessä Helsingissä oli tehty lähes 90 pahoinpitelyä enemmän
kuin viime vuonna samalla ajanjaksolla.
Hallitus
joutunee
äänestämään
jätelaista
SSS?STT
Hallitus joutunee torstaina äänestämään jätelain osauudistuksesta. lokakuuta 2006
?
7
SALON SEUTU
MTK:n Hornborg: Salon etanolikysely
sotkee juurikaspakan lopullisesti
?Tärkeintä turvata raaka-aineen
saanti Säkylän sokeritehtaalle?
SSS?Hia Sjöblom
Maa- ja metsätaloustuottajain
keskusliiton MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg on lievästi
sanottuna kummissaan Salon kehittämiskeskuksesta lähetetystä
tiedustelusta, jolla juurikkaanviljelijöiltä tiedustellaan heidän haluaan viljellä etanolijuurikasta.
. Vähintään
neljä miljoonaa tulee olemaan viljelijöiden osuus.
Pari päivää
spekulaatioille
. Tarjous on voimassa niin
kauan kuin tavaraa riittää tai 30.11.2006 asti.
(NORM 1 1,90)
Osallistu kilpailuun ja voita uudet farkut joka kuukaudelle vuoden ajaksi!
Kilpailu voimassa 26?29.10.2006.
KAUPPAKESKUS PLAZA TO 26/10 10?20, PE 9?20, LA 9?18, SU 12?20. Poliisin erityissyynissä on ydinkeskusta. Vuokran alennukSalo
sen sijasta museonjohtaja Laura Luostarinen sanoo
mietittävän keinoja, joilla kahvilan liiketoiminnan kannattavuutta
voitaisiin lisätä. Ei uudenlaista tuotantoa voi
rakentaa kokonaan tukien varaan, Hornborg sanoo ja myöntää,
että nykyinenkin juurikkaanviljely on tukien varassa.
. Suurin osa on
sattunut Keskustan poliisipiirissä, johon kuuluu eteläinen ydinkeskusta.
Valtaosa pahoinpitelyistä on
tehty julkisella paikalla tai ravintolassa. Kuluvan vuoden aikana poliisille on tehty yli 3 000 ilmoitusta
pahoinpitelyistä. Tutkittavana olivat niin kaupalliset kuin kehitteillä olevat tuotantotekniikat.
VTT:n mukaan ohraetanolin tai
rypsipohjaisen biodieselin tuotanto ja käyttö eivät välttämättä vähennä vaan todennäköisesti lisäävät kasvihuonekaasujen päästöjä
verrattuna fossiilisiin vertailupolttoaineisiin.
Kaikkien tutkimuksessa mukana olleiden biopolttoaineiden
energiatase on kuitenkin positiivinen eli niiden tuotannossa ja valmistuksessa kuluu vähemmän
Kirjaston aikuistenosastolle johtaja
Salon sivistyslautakunta on valinnut kaupunginkirjaston aikuistenosaston osastonjohtajan toimeen fil.maist. Kujala perustelee juttujen suurta määrää sillä,
että Pasilassa on graffiteille useita otollisia kohteita.
Vahingontekojen määrä nousi
viime vuodesta seitsemän prosenttia. Liukun mukaan projektin tulokset ovat olleet
erittäin hyviä.
Graffitien teko
lisääntynyt
Poliisi on painiskellut kuluvana
vuonna lisääntyneiden graffitijuttujen kanssa. Ihmisiä ja autoja
pelkäämätön hirvi poukkoili aamulla Ruutin asuntoalueella ja
poliisiautot estivät sen etenemisen Sauvosaaren alueelle. Itse asiassa jossittelun
aika taitaa nytkin olla jo ohi.
Salon tehtaalle juurikkaita toimittaneille viljelijöille etanolitiedustelun lähettänyt projektipäällikkö Ari Pulkkinen on muistuttanut, että energiakasvinviljelyn
tuki on 45 euroa hehtaarilta, kun
sokerijuurikkaanviljelijälle maksettava kansallinen hehtaarituki
on 60 euroa.
Hornborg huomauttaa, että tavoitteena on jatkaa juurikkaanviljelyä ja nimenomaan sokerin tekemistä varten.
. Sucros on tietääkseni selkeästi
ilmoittanut lopettavansa Salon
sokeritehtaan. Indeksi oli
syyskuussa noin 58.
Indeksi on muun muassa ryöstöjen, pahoinpitelyjen ja vahingontekojen lukumäärän suhde väestömäärään. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Säde Vainio Halikosta,
kulttuurituottaja Janne Blomqvist Aijalasta, valt.kand. Näin pystyttäisiin todennäköisesti tuottamaan toisen sukupolven biopolttoaineita kustannustehokkaasti.
VTT:n ja MTT:n tutkimuksen
taustalla on EU:n ja Suomen pyrkimys vähentää liikenteen biopolttoaineiden käytöllä kasvihuonekaasujen päästöjä. Tällä haluttaisiin turvata myös energiansaantia.
Salon kouluissa noudatetaan valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita, joissa seksuaalikasvatus sisältyy useampaan oppiaineeseen, vastaa Salon sivistyslautakunta Camilla SonntagWileniukselle (r.), joka on halunnut selvityksen seksuaalikasvatuksesta Salon kouluissa. Valvontaa on kohdennettu alueille, joilla ryöstöjä on tapahtunut, Liukku sanoo.
Poliisi varoitti keskustan alueella ilta- ja yöaikaan liikkuvia katuryöstöistä viime vuoden syksyllä.
Tuolloin pienen ajan sisällä tietoon tuli lukuisia väkivaltaisia
ryöstöjä.
Poliisi perusti tämän jälkeen katuryöstöprojektin, jonka avulla
ryöstöaalto yritettiin saada kuriin. On tietenkin hyvä, että mieti-
tään vaihtoehtoja suljettavan sokeritehtaan tilalle, mutta ajoitus
on tyystin väärä, MTK:n Hornborg sanoo.
Lähiaikoina odotetaan nimittäin
maa- ja metsätalousministeriöstä
päätöstä rakennerahastokorvauksista, joita EU:sta maksetaan sokeritehtaan sulkemisen korvauksena. Salon kehittämiskeskuksen etanolijuurikaskysely sekoittaa kuviot ja
vaikuttaa pahimmillaan niin, että viimeinenkin sokeritehdas Suomessa
vaarantuu, MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg sanoo.
Biopolttoaineet eivät välttämättä ole liikenteessä ilmastoystävällisempi vaihtoehto kuin fossiiliset
polttoaineet, kun koko tuotantoja käyttöketjun päästöt otetaan
huomioon. Viime
sa esityksen hylkäämistä.
SDP:n mielestä koko hankkeessa olisi syytä odottaa jo valmisteilla olevaa jätelain kokonaisuudistusta. Rakennerahastosta on luvassa 41 miljoonaa euroa Salon
suljettavalle tehtaalle. rohtuneille
huulille. Terveydenhuolto tukee koulua tässä työssä.
SSS?Leena Savikko
Laurin koulu muuttaa talkoilla
Laurin koulun henkilökunta ja oppilaat muuttavat kahden päivän
talkoilla koulun tavarat pois remontin kakkosvaiheen tieltä. Aloitteen mukaan lasten ja nuorten tulisi
saada kokonaisvaltaista ja kattavaa tietoa seksuaalisuudesta.
Lautakunnan mukaan Salon peruskoulujen seksuaalikasvatus toteutetaan myös lähivuosina peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Pitää ensin katsoa sokerikortti. Kun päätös rahoista tulee, on
selvää ettei Salon tehdasta sen
jälkeen voi käyttää. Koulun rehtori Esko Aaltonen on anonut
työpäiväksi rakentajille sopivaa lauantaita tammikuussa; vastineeksi vapaaksi saadaan vapun aatto.
SSS?Leena Savikko
Helsingin keskustassa sattuu
yhä enemmän pahoinpitelyjä
SSS?STT?Tiina Salumäki
Helsingin keskusta-alueella tapahtuu yhä enemmän pahoinpitelyjä. Projektiryhmä tutki keskitetysti Helsingin alueella tapahtuneita katuryöstöjä. WWW.JC.SE. Jos tämmöisiä kirjeitä lähetetään, onko joku muu
tehdas olemassa jossain. Poliisi laskee katuturvallisuudesta erityisen indeksin, joka pitäisi olla
vähintään reilut 59. Mainitaanko missä mahdolliset etanolijuurikkaat aiotaan jalostaa?,
Hornborg sanoo.
. Sen jälkeen on ainakin turha
jossitella. Tuoreen tutkimuksen
mukaan esimerkiksi kotimaisen
ohraetanolin tai rypsipohjaisen
biodieselin tuotanto ja käyttö
saattaa lisätä kasvihuonekaasujen päästöjä verrattuna fossiilisiin
polttoaineisiin.
Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT)
vertailivat Suomen olosuhteisiin
sopivia biopolttoaineita ja niiden
tuotantoketjuja. Lautakunta hyväksyi taidemuseon palvelumaksuihin uutena kohtana sen, että taidemuseon eteisaula voidaan erikseen vuokrata kahvilalle sen järjestämiä tilaisuuksia varten.
SSS?Leena Savikko
energiaa kuin lopputuote sisältää.
Tutkimuksen mukaan biopolttoaineiden tuotanto on nykyisellään
30?100 prosenttia kalliimpaa
kuin fossiilisten polttoaineiden
tuotanto.
VTT:n mukaan tutkimustulokset vahvistavat käsitystä, jonka
mukaan kasvihuonekaasupäästöjen rajoittaminen energiantuotannossa on liikennesektoria edullisempaa.
Tulevaisuuden tekniikoilla tuotetut toisen sukupolven hakkuutähde- ja ruokohelpipohjaiset biopolttoaineet tuottavat vähemmän
kasvihuonekaasupäästöjä kuin
peltobiomassaan perustuvat polttoaineet.
VTT:n mielestä uutta liiketoimintaa voisi syntyä siitä, että biopolttoaineiden tuotanto kytketään
metsäteollisuuden tuotannon yhteyteen. Arja Nikkanen Salosta ja fil.kand Eija Sjöblom Västanfjärdistä.
SSS?Leena Savikko
Seksuaalikasvatus
sisältyy opetukseen
VTT: Biopolttoaineet eivät
välttämättä säästä ilmastoa
SSS?STT
Salon kulttuurilautakunta päätti, että taidemuseo Veturitallin kahvilan vuokraa ei alenneta tilapäisesti,
vaikka kahvilassa olikin kävijöitä kesällä vain vähän.
T:mi Rosmariini oli anonut 150 euron kuukausivuokraan alennusta kesä- ja heinäkuulle. fil.maist. Näillä näkymin Säkylässä jat-
ketaan sokerin jalostusta, mutta
on täysin selvää, että ellei raaka-ainetta tule, ei toimintakaan jatku.
Taistelua
juurikkaista
Hornborg ihmettelee Salosta lähetettyä kirjettä ja kyselee sisältääkö se salaisen viestin jostakin
uudesta etanolitehdashankkeesta.
. Apulaispoliisipäällikkö
Jari Liukku sanoo, että kasvanut päihteiden käyttö heijastuu
pahoinpitelyjen lisääntymisenä.
. Samalla on siirrettävä varastossa olevat kalusteet ja tavarat valmiiksi saneerattuihin tiloihin. Kari Pohjolan, 43.
Pohjola on ollut vuoden Halikon kirjastossa kirjastonhoitajana ja sitä ennen Turun kauppakorkeakoulussa projektipäällikkönä ja informaatikkona.
Aikuisosaston osastonjohtajan toimeen jätettiin 11 hakemusta.
Hakijoiden joukossa olivat mm. Tässä on rohkaiseva trendi
nähtävissä. Herää kysymys, kerääkö
joku irtopisteitä itselleen; Hornborg tuulettaa.
KOTIKUNTA
Veturitallin kahvilan
vuokraa ei alenneta
. Ryöstöjen määrä laski kaikkialla paitsi
Malmilla.
. Ympäristöministeri JanErik Enestam (r.) on tuomassa
esityksen hallituksen käsittelyyn
jo kolmatta kertaa, eikä SDP:n
ministeriryhmä edelleenkään hyväksy esitystä.
Liikenne- ja viestintäministeri
Susanna Huovinen (sd.) aikoo
esittää valtioneuvoston istunnos-
Liukun mukaan syytä huoleen
ei kuitenkaan ole, koska tehostunut valvonta näkyy myös tilastoissa. Etanolitehtaan ehtii sitten rakentaa tarvittaessa myöhemminkin.
Kirsi Höglund
. Vastuu kaupan ja yksityisen palvelusektorin
jätehuollon järjestämisestä siirtyisi kunnilta tämän jätteen tuottajille.
vuonna ryöstöjä oli yli 500, kun
nyt lukema on reilut 400. Tämä väliaika voidaan tietenkin spekuloida,
ja siitä ilmeisesti tässäkin on kysymys. Päihteiden käytöllä on vaikutusta lukumäärään. Tämä sotkee kuviot kokonaan.
Jos halutaan turvata yhdenkin sokeritehtaan jatko, tämä kysely pahimmillaan sekoittaa pakan niin,
että ei jää yhtään tehdasta jäljelle. Tärkeintä kai olisi turvata raaka-aineen saanti sokerintuotantoa jatkavalle Säkylän tehtaalle,
Hornborg sanoo.
. Yksi
omakotitalon aita rikkoontui hirven hypättyä sen yli.
Paikalle kutsuttiin Keminmaan
riistahoitoyhdistyksen
hirvimiehet, jotka löysivät eläimen Kiikelin puistosta.
Samaisen hirven vasat jouduttiin lopettamaan muutama viikko
aiemmin emän aggressiivisen ja
hyökkäilevän käytöksen vuoksi.
(NORM 19,90)
8 g Huulihoide
Esim. Huovisen mukaan pelkona myös on, että nykymuodossaan esitys nostaisi kotitalouksien ja yritysten jätelaskua jopa
kymmenillä miljoonilla euroilla
vuodessa.
Esityksen ovat aiemmin pyytäneet pöydälle toukokuussa työministeri Tarja Filatov (sd.) ja viime viikolla Huovinen.
Lakiesityksessä ehdotetaan tarkempia säädöksiä siitä, mistä toiminnoista peräisin olevia jätteitä
pidetään asumisjätteisiin rinnastettavina jätteinä, joiden jätehuollosta kunta vastaa. Pasilan poliisipiirin
johtajan ylikomisario Seppo Kujalan mukaan graffiteja löytyy
etenkin Pasilasta. Mitä suurempi luku
on, sitä turvallisempaa on kaduilla liikkuminen.
Sebamed 300 ml pesunesteen
ostajalle Bevita 8 g huulivoide
KAUPANPÄÄLLE
!
E
R
E
I
M
E
PR
TÄNÄÄN AUKEAA
SUPER JC KLO 10.00!
Tule ja tsekkaa mielettömät avajaistarjoukset.
KAIKKI NORMAALIHINTAISET FARKUT -20?!
Lee, Levi?s, Crocker, Diesel, J.Lindeberg, Fornarina, Pepe Jeans.
Lisäksi ilmainen lyhennyspalvelu meiltä ostetuille farkuille.
Hoitava pesuneste
Kaikenikäisille koko keholle.
?19,90
KUNDIEN MARWIN TIGERS HOOD ?14,90
MIMMIEN MARWIN SPORTY T-PAITA ?9,90
CAMO ARMY CAP ?2,90
MIMMIEN CROCKER CORD VIOLET
(NORM 49,90)
(NORM 39,90)
Kemin
keskustaan
pyrkinyt hirvi
ammuttiin
SSS?STT
Kemin keskustaan pyrkinyt
naarashirvi jouduttiin ampumaan Kiikelin puistossa keski-
viikkoaamuna. Epäiltyjä rikoksia on tullut poliisin tietoon 30.
Sen sijaan ryöstöjen määrä on
laskenut viime vuodesta. Liukku korostaakin, että pahoinpitelyjen lisääntyminen on
monen asian summa.
Poliisi on tehostanut valvontaansa häiriöalueilla ja pystyy sen
vuoksi puuttumaan yhä useampaan väkivaltatilanteeseen. Etenkin juuri graffitit lisäsivät lukumäärää.
Poliisin tilastojen valossa Helsingin katuturvallisuus on kuitenkin kokonaisuudessaan kohentunut kuluvan vuoden aikana. Rikososastolla
tutkittavana on kaksinkertainen
määrä tappoja ja tapon yrityksiä
verrattuna viime vuoteen. Sisältää
keramideja ja
hoitavaa dekspantenolia (B5-vitamiini).
Edun arvo on 2,35 ?
Muihin investointeihin jäi noin 18 000 euroa.
Perniön sivistystoimenlautakunnan talousarvioehdotusta käsittelevät vielä kunnanhallitus ja
-valtuusto, joten kouluverkkokysymyskään ei ole aivan takuuvarmasti haudattu. Lukiolaiset ruokailevat
edelleen omassa koulussaan eikä
heidän tarvitse kävellä 300 metrin matkaa yhteiskoulun uusittuihin ruokailutiloihin.
Myös A2-ruotsin opetus säilyy ja
osa-aikaisen kulttuurisihteerin
nimikettä ei muuteta osa-aikaiseksi museoamanuenssiksi.
Sen sijaan lautakunta oli valmis
lakkauttamaan yhden osa-aikaisen kirjastovirkailijan toimen ensi
elokuun alussa.
Myös maahanmuuttajien valmistava opetus loppuu elokuun
alussa. Linda Line on perunut
myrskyn vuoksi aamulla kello 8
Helsingistä Tallinnaan lähtevän
vuoron.
Keskiviikkona yhtiön kantosiipialukset joutuivat jäämään koko
päiväksi satamaan.
Isompien alusten liikennöintiä
tuuli ei vielä haitannut.
Kuusjoen seurakunta ja Dragsfjärdin?Hiittisten seurakuntayhtymä saavat kirkkojensa korjaamiseen rahaa kirkkohallitukselta. Saman tien varaudutaan sprinklerjärjestelmän rakentamiseen.
. Kun asiaa selvitettiin, löytyi seinistä 6?8 maalikerrosta, joista kaksi päällimmäistä öljymaalia, niiden alla lateksia ja alla taas öljymaalia. WWW.BROTHERS.SE
sessa suurin investointi on yhteiskoulun saneerauksen yhteydessä
uusittava irtaimisto. Jaettava kertyy seurakunnilta perittävästä
keskusrahastomaksusta, joka jaetaan vähävaraisille seurakunnille.
Dragsfjärdin kirkossa
suuret korjaustyöt
Dragsfjärdin vuonna 1776 rakennettu kirkko on tarkoitus
kunnostaa lattiasta kattoon. Lautakunnan
talousarvioehdotuksen loppusumma menee nyt noin 86 000 euroa
yli kunnanhallituksen antaman
raamin, joka on 5,8 miljoonaa euroa.
Käyttötalouspuolen sijasta lautakunta karsi investointeja 27 000
eurolla. Ivarsin tietämän
mukaan nyt aloitettavaa korjaustyötä on ollut tarkoitus ruveta tekemään jo 15 vuoden ajan.
Koko korjaustyön kustannusarvio on vajaat 900 000 euroa.
Hanke on kirkkohallituksessa jaettu kahtia, nyt saatiin 275 000
euron avustus toinen puoleen
töistä. Ylijohtajan valinnasta päättää valtioneuvosto. Siihen kirkkohallitus myönsi jälkikäteen 3 700 euron avustuksen.
Dragsfjärdin?Hiittisten seurakuntayhtymä saa hankkeisiinsa
avustusta 62 prosenttia kustannuksista, koska ylläpidettäviä
kirkkoja on historiallisista syistä
useita ja siitä aiheutuu ylimääräistä rasitusta.
Kuusjoen kirkon
maali ei pysy
Kuusjoen kirkko ja kellotapuli
on maalattava uudelleen, sillä nykyinen maalipinta ei pysy. Maalattavaa pintaa 1 550 neliömetriä.. Rakennukset on maalattu 1980- ja 1990luvulla.
Maalipinnan halkeamat havaittiin melko pian edellisen maalauksen jälkeen. Lateksimaalikerros on aiheuttanut
uusien pintojen vauriot.
Tarkoituksena on poistaa vanha
maali kokonaan ja maalata rakennukset uudestaan. lokakuuta 2006
8
?
SALON SEUTU
Dragsfjärdin
ja Kuusjoen
kirkoille
korjausrahaa
Perniön Mussaaren koulu
välttämässä lakkautuksen
Sivistystoimenlautakunta
löi jarrua rakenteellisille
uudistuksille
SSS?Jarkko Turpeinen
Perniön sivistystoimenlautakunta haluaa säilyttää Mussaaren kyläkoulun ainakin vielä ensi
lukuvuoden ajan. Rakennustyön
kulkua on tarkoitus suunnitella
niin, että työt ajoittuisivat sopivasti. Sivistystoimenjohtaja Pia Setälä oli ehdottanut, että se olisi muutettu jakelukeittiöksi.
Lukiolaisille ruokaa
omassa koulussa
Lautakunta poisti talousarvioehdotuksestaan suurimman osan
sivistystoimenjohtajan ehdottamista rakenteellisista uudistuk-
sista. Virka
täytetään ensi vuoden alusta.
Yli 200 työntekijän maaseutuvi-
rasto aloittaa toimintansa toukokuun alusta Helsingissä, mutta
virasto siirtyy vaiheittain Seinäjoelle vuodesta 2008 lähtien. Maaja metsätalousministeri Juha
Korkeaoja (kesk.) päätti viraston
sijoituspaikasta vuosi sitten.
HYVÄT VELJET!
Tänään aukeaa mahtava Brothers-myymälä klo 10.00
Kauppakeskus Plazaan! Avajaistarjouksena....
KAUPPAKESKUS PLAZA TO 26/10 10-20. Työt on määrä saada alulle ensi vuonna. Tämä olisi edellyttänyt yli 63 000 euron supis-
SSS?Leena Savikko
Johanna Käkönen
Perniön Mussaaren koulu saa näillä näkymin jatkaa toimintaansa entiseen tapaan.
tuksia menoihin. Edessä on
LVI- ja sähkötöitä, äänentoiston
parantamista ja automatiikan rakentamista. Talo
maalataan sisältä ja ulkoa ja lisäksi uusitaan penkit. Kouluverkkoselvitys hyväksyttäneen virallisesti
marraskuussa, ja Perniön kunnanhallitus on perinteisesti esitellyt oman talousarvioehdotuksensa joulukuun alkupäivinä.
Kova tuuli häiritsee
Tallinnan-liikennöintiä
SSS?STT
Kovan tuulen odotetaan häiritsevän kantosiipialusten liikennöintiä Suomenlahdella myös
torstaina. Se tulee kouluverkkotyöryhmän ja lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuun aikana.
Myös Mussaaren koulun keittiö
säilytetään nykyisellään. Apulaisosastopäällikkö Heimo Hanhilahti maa- ja metsäta-
lousministeriöstä kertoi keskiviikkona, että viraston ylijohtajan
paikka tulee hakuun marraskuun
alkupuolella. PE 9-20, LA 9-18, SU 12-18. Edellisen
kerran kirkkoa on kunnostettu
1960-luvulla. Seurakuntayhtymä saa tässä
jaossa Dragsfjärdin kirkon korjaustöihin ja Hiittisten kirkon palohälytysjärjestelmään yhteensä
290 000 euroa, Kuusjoen kirkon
ja kellotapulin maalaukseen on
luvassa 114 400 euroa.
Kirkkohallitus jakoi nyt yhteensä 3,3 miljoonaa euroa rakennusavustuksia
noin
40
kohteelle.Valtaosa tämänkertaisista hakemuksista koskee kirkkoihin liittyviä hankkeita, sanoo yliarkkitehti Eero Raatikainen
kirkkohallituksesta. Siihen on varattu 65 000 euroa. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Vanhan rakennuksen korjauksessa voi tulla esiin yllätyksiä, sanoo Kaj Ivars, joka on tehnyt korjaustöistä alustavat suunnitelmat
seurakuntayhtymälle. Budjetista lähti lukion fysiikan välineistö ja atk-laitteiden
rahoja, yhteiskoulun studion avlaitteisto, kirkonkylän ja Saurun
koululta pulpetteja ja opettajainhuoneen kalusteita sekä kulttuurisihteerin työhuoneen kalustus.
Ensi vuoden talousarvioehdotuk-
Maaseutuvirastolle haetaan ylijohtajaa
SSS?STT
Maataloushallinnossa avautuu
uusi korkea virka, kun maaseutuviraston ylijohtajan paikka tulee
auki. Perniön vastaanottokeskushan suljetaan kunnasta riippumattomista syistä ja paikka
tyhjennetään turvapaikanhakijoista ensi vuoden loppuun mennessä.
Investointeja karsittiin
Sivistystoimenjohtaja oli ehdottanut leikkauksia toimintaan,
koska kunnanhallituksen antama
talousarvioraami on reilun prosentin pienempi kuin tämän vuoden talousarvio. Lautakunta
päätti asiasta talousarviokokouksessaan eilisiltana.
Perusteena säilyttämiselle on se,
että kouluverkkosuunnitelma on
vielä vailla lopullista hyväksymistä. Ajatuksena on, että kirkko
voitaisiin osan ajasta pitää käytössä, vaikka korvaavia tiloja on
mahdollista saada käyttöön seurakuntatalosta ja Taalintehtaan
kirkosta.
Hiittisten kirkon palohälytysjärjestelmä on jo asennettu
alkaen. www.hemtex.com
9. varjostimen
(19,95?) 9,90?
40% alennus
Kaikesta Living froteesta!
Edullisin tuote kaupan päälle
Koskee kertaostosta
Koskee normaalihintoja eikä voida yhdistää muihin tarjouksiin. tarvikkeet
(19,95?) 9,90?
Paneeliverhotanko 2 kpl
(9,95?/2 kpl) 5?
Satiinialuslakana yhden hengen
(24,95?) 14,90?
Päiväpeite parivuoteen
(79,95?) 39,90?
UUTTA!
Paljon
metriä pitkiä verhoja
3
Koristetyynyjä
(9,95?/kpl) 2
kpl 9,90?
Huopa 125x150 cm
(19,95?) 9,90?
alle
1/2
hintaan!
Aluslakana yhden hengen
(14,95?/kpl) 2 kpl 9,90?
Aluslakana parivuoteen (29,95?)
Ota 2 maksa 1
Koskee kaikkia peitteitä ja tyynyjä!
9,90?
Leikkaa ja ota mukaan
Leikkaa ja ota mukaan
Lamppu sis. Juhlimme upein tarjouksin!
Viikon
juhlatuote!
Tukee miellyttävästi niskaa!
Tabletti
4 kpl 5?
Korkeintaan 4 kpl/asiaks!
(2,90?/kpl)
alle
alle
1/2
1/2
hintaan!
hintaan!
Niskatyyny (32,95?) 9,90?
Anatominen tyyny (34,95?) 9,90?
Höyhenuntuvatyyny
(14,95?) 2 kpl 9,90?
UUTTA!
Paljon
metriä pitkiä verhoja
3
Valmisverho 90x300 cm
(19,95?) 9,90?
Paneeliverhoja 2 kpl 45x300 cm
(19,95?/2 kpl) 9,90?
Verhotanko sis. lokakuuta 2006
?
Satiinipussilakanasetti
Pussilakanasetti
pussilakana ja tyynyliina
(59,95?)
pussilakana ja tyynyliina
(24,95?)
9,90?
19,90?
Alle 1/2 hintaan!
Max 2 kpl/asiakas
Alle 1/2 hintaan!
Max 2 kpl/asiakas
Avajaiset!
Uusi myymälä Salon Plazassa torstaista 26.10. Enint. yksi kuponki per talous.
Koskee normaalihintoja eikä voida yhdistää muihin tarjouksiin. yksi kuponki per talous.
Salo Plaza
Tarjoukset voimassa 29.10. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Enint
Keskustelua herätti tavoitteiden kohta, jossa halutaan selvittää, onko Salon aluesairaala siirrettävä Salon seudulle muodostettavan suurkunnan
hallittavaksi toiminnan nykyisen
tason turvaamiseksi. Toisaalta aikaa
on kulunut jo niin paljon, että nä-
mä asiat alkavat muuttua historiaksi. LCD-TV . norm. Hyttisen mukaan on
myös täysin luonnollista, että sairaanhoidon erikoisosaaminen keskittyy.
Salon Marita Tuominen
(kesk.) kysyi, onko kuntayhtymän
hallituksella selkeä huoli, että
aluesairaala ei toimi yksinään.
. 10-18, la 9-14, www.expert.fi
5 95?
MALLIHYLLYJÄ KOTIMAINEN HITTI
NYT HETI 4 KPLNOPEILLE!
www.kurikanpuusepat.fi
HUVIMAJA Eri kokoonpanoja! Aito BJÖRKMAN
KAUPOILLE!
elementtihyllystö
HUOM! Nopeille
Huvimajakauppoihin
erikoisedut jopa 800 ?.
TARJOUSHINTAAN!
E
ApLa 50%
HUIPPULAADUKKAAT
JALOTAKAN PIHATUOTTEET
SYYSHINTAAN
jo
antiikkinahalla verhoiltu
!
HALVALLA
Kotimainen
TAITTOPATJASARJA
www.jalotakka.fi
. 32. Muutoksia tulee yksittäisiä vuosittain,
Kilkki sanoo.
Sota-arkiston tiedostossa, joka
löytyy muun muassa internetistä,
on perustiedot noin 94 000:sta
vuosien 1939?1945 sodissa kaatuneesta ja kaatuneena tai kadonneena kentälle jääneestä suomalaisesta.
Kadonneista tulee nykyään
enää hyvin harvoin tarkennustietoja.
. (02) 722 1271
Kauppakeskus Plaza, 2. 24 eri osaa
. lokakuuta 2006
10
?
SALON SEUTU
Huhtiniemen hautalöytö saattaa
muuttaa kaatuneiden luetteloa
SSS?Talvikki Salin
Lappeenrannan Huhtiniemestä
tehty hautalöytö saattaa muuttaa
Sota-arkiston kaatuneiden luetteloa. Yliopiston konsisto-
TESTIVOITTAJA Testivoittaja
Testivoittaja
11/2005
18/05
32?
?
?
1495?
(2495,?)
37. Suurin asiakasryhmä ovat henkilöhistoriaa selvittävät suku- ja muut
tutkijat. Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys on suorittanut ja suorittaa edelleen etsintöjä Kannaksella. Sota-arkiston asiakkaista kaksi kolmasosaa ja enemmänkin on
tavallisia ihmisiä. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. 5 väriä
. Yhtymällä on osakkeita 40 kappaletta.
Laitospesulaa ja Turun tekstiilihuoltoa ollaan yhdistämässä uudeksi yhtiöksi, jonka omistaisivat sairaanhoitopiiri ja Turun kaupunki.
SSS
Sota-arkistossa
ei näy vaikutuksia
Huhtiniemen tapaus puhuttaa
nyt koko kansaa. Kun ne saadaan selville, Suomen sodissa 1939?1945 menehtyneiden tiedostoon voi tulla muutoksia.
taan on lisääntynyt viime vuosina, kun on ollut aiheeseen liitty-
viä merkkivuosia. HDMI-liitäntä
1 kpl
1590
?
?
(2499,?)
9
9
5TWD-12400TD
32PF5420
pesukone
995
?
(1395,?)
1495?
. Tuomisen mukaan Paukkulakotiin valmistuneet tilat olisi tarvittu myös vanhustenhuollon tarpeisiin, eikä
vuodeosaston remontin aikaisiksi
TD-C70140E
kuivausrumpu
. Hän
korosti myös, että aluesairaalan ja
Turun yliopistollisen keskussairaalan yhteistyö on viime aikoina
parantunut. Suuri osa pätkätöistä johtuu opiskeluista, lähinnä jatkoopintojen harjoittamisesta palvelussuhteessa.
Konsistori päätti lisäksi, että
kaikkiin yliopiston työntekijöihin
tulee soveltaa samaa henkilöstöpolitiikkaa.
Vuonna 2005 Helsingin yliopisto
työllisti 7 600 henkilöä.
??ELÄMÄ KALLIS, ARVO EI??
Hyvä palvelu, halvat hinnat ja
RÄ
ÖMÄÄ
TÄYTT
7 KG
Juhlatoppeja
kelaboratorion sekä Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimuksen toimintojen yhdistämistä, sillä
?laadukkaiden ja taloudellisesti kannattavien palvelujen turvaaminen edellyttää riittävän suuren toiminta-alueen kattavaa laboratoriota?.
Ympäristöterveydenhuollon seutukunnallinen yksikkö taas antaa lausunnon mukaan mahdollisuudet
erikoistumiseen ja turvaa toiminnan paremman jatkuvuuden. On tunnistettu uusia henkilöitä, joiden jäännöksiä on löydetty, mutta se on oikeastaan ainut
tie, jota kautta vielä tulee uutta
tietoa näistä asioista, Kilkki kertoo.
KOTIKUNTA
Terveyskeskus myy
laitospesulan osakkeet
sairaanhoitopiirille
Salon seudun kansanterveystyön kuntayhtymä myy omistamansa
Salon seudun laitospesulan osakkeet Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille. Marttilan, Tarvasjoen ja Liedon toimipisteet ovat suljettuina
jouluviikon 52 ja Liedon asema myös ensi vuoden enMarttila simmäisen viikon ajan.
SSS?Minna Filppu
Kiinnostus
arkistoon kasvussa
Sota-arkiston tutkijakäyntien
määrä on noin 6 000 vuodessa ja
kirjallisia selvityspyyntöjä vastaanotetaan saman verran. Täydennyksiä tulee ihan yksityisten ihmisten kautta, kun he
etsivät sieltä tietoa ja huomaavat
jotain puutteellisuuksia. Lisäksi sukututkijat ovat
Sairaalan ja terveyskeskuksen yhdistäminen
puhutti taas osana kuntaliitoskeskustelua
Sodankylän pelastuslaitos auttoi Kitisen sulaan pudonneen vaatimen rannalle Sodankylässä keskiviikkona. LCD-TV
RZ-37L755
. Kuntayhtymähallitus käsitteli asiaa tällä viikolla.
. Vuodeosaston paikkamäärä vähenee 22:lla
remontin myötä. Ympäristönsuojelun osuus on jätetty ehdotuksen ulkopuolelle.
yhteishintaan
1198?
lut vasa pääsi ennen palomiesten
tuloa itse rannalle. NOPEILLE
LUXOR setti
Ä
MÄ
HM
YH
RY
Pöytä + R
N
Ä
D
D
Y ÄN
ÖY
2 tuolia + P
PÖ
A!!
LLA
L
L
A
A
N
N
N
pehmusteet H
HIIN
-60%
149 ?
70 ?
. Paikalliset poromiehet arvelevat, että emä pukkasi päällään vasan pois sulasta.
Hälytyksen Kitisen Välisuvannolle tekivät poromiehet. Samassa pinteessä ol-
alkaneet löytää paremmin Sotaarkiston, hän lisää.
Härkätien terveyskeskus
haluaa laboratorioyhteistyöhön
SSS?Minna Filppu
SSS?Johanna Käkönen
Salon seudun kansanterveystyön kuntayhtymän yhtymävaltuusto äänesti eilisillan kokouksessaan kuntayhtymän toiminnan tavoitteista. Vuokraus koskee vanhusten osastotiloja ja osaa päiväkeskuksen tiloista.
Vuokrasopimus liittyy Särkisalon kunnan päätökseen siirtää kunnan vanhustyö kuntayhtymälle ensi vuoden alusta lähtien.
SSS
Marttilan terveysasema
kiinni jouluviikolla
Härkätien terveyskeskuksen toimipisteitä pidetään
suljettuina vuosilomien takia joulun tienoilla. 03-435 6570. viemäröinti ja väliasennussarja vakiona
. Yhteistyöhön on kaavailtu 20 kuntaa, jotka kuuluvat Härkätien, Paimion-Sauvon, Loimaan
seudun, Pöytyän ja Kaarinan-Piikkiön kuntayhtymiin ja Länsi-Turunmaan alueeseen. Joukkohaudasta löytyi 11 vainajaa, joiden kuolinsyytä, kuolinaikaa ja henkilöllisyyttä tutkitaan.
. Olemme
Huhtiniemen tutkimuksen ja kaivausten suhteen siis ihan normaalin yleisön asemassa. /club
SUOSITTU MODULIPALAKULMASOHVA SOHVARYHMÄ HALVALLA! KOTIMAINEN LUXUSKALUSTO
Kotimainen NIKLAS Trendikäs Mondo
muotokulmasohva! 2+3 sohvat
Tuotteita rajallinen määrä.
pano:
kokoon
Kuvan
?Satoja kokoonpanoja!
?Myös vuoteella
. Moni miettii
myös, voisiko joukkohaudasta löytyä oma sota-aikana kadonnut sukulainen. Kiinnostus näitä asioita koh-
Palomiehet
pelastivat
poron jäisestä
joesta
STT
SSS?STT
Huhtiniemen joukkohaudasta löytyneiden henkilöllisyys askarruttaa monia. Arkistossa tutkitaan vanhempien ja nykyään
yhä useammin isovanhempien sota-aikaisia tapahtumia, Kilkki kuvailee.
. Tämä ei ole aluepolitiikkaa,
vaan hoidon tiedon ja tason säilyttämistä korkeana, sanoi Hyttistä
kannattanut Suomusjärven Matti Silén (kesk.).
Hyttisen ja Silénin ehdotus hävisi äänestyksessä kuntayhtymän
hallituksen esittämällä kannalle.
Selvitys kirjattiin kuntayhtymän
tavoitteeksi tulevalle kaudelle
2007?2009.
Marita Tuominen oli huolestunut hoitopaikkojen vähenemisestä terveyskeskuksen vuodeosaston remontin jälkeen. On tullut niin moneen kertaan
esille, että Sota-arkistosta ei löydy
mitään asiakirjoja tähän asiaan
liittyen, että viesti on varmaan
mennyt perille.
Kilkki toteaa, että Sota-arkistolla ei ole Huhtiniemen tapauksen
tutkimisessa mitään roolia.
. sopii pariksi FWD-14400TD ja
FWD-12400TD pesukoneille
699?
väliaikaistiloiksi.
Kuntayhtymän hallituksen pertteliläinen puheenjohtaja Jaakko
Korsimo (kesk.) perusteli vähennystä vuodeosaston toiminnan
muutoksena. Runkotakuu 10 v.
1890?
20 KPL LOPPUERÄ
. Muuten en osaa kuvitella, että siitä
syntyisi mitään erityisiä aineistoja, jotka päätyisivät Sota-arkistoon, arvioi Sota-arkiston johtaja,
arkistoneuvos Jaana Kilkki.
Kaatuneiden luetteloa täydennetään sitä mukaa, kun saadaan
virallisesti oikeaksi todistettua
tietoa.
. Saneeraustöiden kustannusraamiksi määriteltiin 4 miljoonaa euroa.
TAULU-TV
INVENTAARIO!
YKSITTÄISKAPPALEITA
TOSI SOPIVASTI...
KDL-V32A11
DIGI-TauluTV
2 kpl
Härkätien terveyskeskus kannattaa niin alueellisen laboratorioyhteistyön kuin ympäristöterveydenhuollon seudullisen yhteistyön aloittamista. 20 eri väriä
. PUH. Kilkin mukaan Sota-arkistoon ei kuitenkaan juuri ole
tullut yhteydenottoja asiasta.
. 7 vuoden sertifikaatti
rummulle ja moottorille
. Katkeaako yhteys TYKSiin,
jos tätä keskustelua jatketaan,
kysyi Tuominen.
Salon seudun terveyskeskuksen johtava lääkäri Seppo Junnila kertoi kokousväelle, että
paikallisesti tuotetun erikoissairaanhoidon tilannetta tarkastellaan nyt osana kuntaliitossuunnitelmia ja -selvityksiä. norm. 990 ?
3+1+1
-40% Elisa
sohvakalusto
Ark. WWW.ARVOVIRTANEN.FI
KALUSTEKAUPAN YKKÖSPAIKKA
PALVELEMME
ARK. Kun meiltä ei ole koskaan löytynyt mitään asiakirjoja siitä
asiasta, emme pysty myöskään
mitenkään auttamaan. 10-18
LA
9-14
SUURHALLI SOMERO
P. Palomiehet menivät joen sulaan veneellä ja nostivat sulassa uivan
poron veneeseen. 02-722 1277
FORSSA
P. Sota-arkistossa ylläpidettyyn
ja tehtyyn kaatuneitten tiedostoon voisi löydön johdosta mahdollisesti tulla jotain lisätietoja. DVI-I liitäntä
ILMAINEN
KULJETUS
LÄHIKUNTIIN
www.kappahl.. kotimaista käsityötä
ISKUN
Patjamallisto
TARJOUSHINTAAN!
69 . Junnilan
mukaan kyse on päätösvallan pitämisestä Salon seudulla, eikä
yhteys TYKSiin ole sen myötä
katkeamassa.
Kokousta seuranneen hallituksen salolaisjäsenen Juhani
Nummentalon (kok.) mielestä
kuntarakennekysymys tulee pitää
esillä. Sulaan pudonnut vaadin oli noin
kahdeksanvuotias.
. 3
Kotimainen
-
www.pikantti.com
190 x 75 x 7
31400 Somero. Vene vedettiin
rantaan köydellä ja poro vietiin
lämpimään.
Jään paksuus oli tapahtumapaikalla vain parisen senttiä ja joessa oli paljon sulia paikkoja. Seuraamme tietysti mielenkiinnolla,
mitä siellä tapahtuu.
Terveyskeskus vuokraa
Särkisalon vanhustenhoitotilat
Salon seudun kansanterveystyön kuntayhtymä vuokraa Särkisalon kunnalta vanhusten palvelukeskuksen toimitiloja. linkous 1200 k/min
. Laboratorioyhteistyö on vielä välttämättömämpää, koska pienet yksiköt eivät tulevaisuudessa tule
pärjäämään, talousjohtaja Marja-Leena Aho toteaa.
Ympäristöterveydenhuollon laboratoriopalvelunsa
Turun kaupungin elintarvikelaboratoriolta (TurkuLab) ostava kuntayhtymä kannattaa lausunnossaan
TurkuLabin, Salon seudun kuntayhtymän elintarvi-
Helsingin yliopisto haluaa
vähentää pätkätyöläisten määrää
SSS?STT
ri hyväksyi keskiviikkona uuden
henkilöstöpoliittisen ohjelman
vuosiksi 2007?2009.
Ohjelmassa todetaan, että merkittävä osa pätkätöistä on seurausta määräaikaisten rahoituk-
Helsingin yliopisto haluaa tulevaisuudessa vähemmän ja pitkäkestoisempia määräaikaisia palvelussuhteita. Nummentalon mukaan sairaanhoidon lisääntyvä erikoistu-
minen tekisi seudulle luontevan
perushoitoyksikön, johon kuuluisivat aluesairaala ja terveyskeskus.
. Eniten kiinnostavat asevelvollisten kantakortit.
. kerros.
en
Ilmain etus
lj
u
k
kotiin uomen
Etelä-Seelle
alu
oihin)
,- kaupp
(yli 200
MARCO
VAHVA GAS
KAN
ORNI
T
U
S
E
P
n
LG:
A
UOKK
RGIAL
A-ENE
RI
OOTTO
VETOM
A
R
O
U
S
sen turvin toteutettavista projekteista. Rahi 129 ?
1340?
. Hyttisen
mukaan uusi selvitys loisi vain
epävarmuutta työntekijöille. Vaihtoehtoisesti suurkuntahankkeen kaatuessa tavoitteena olisi selvittää
aluesairaalan liittäminen osaksi
terveyskeskusta ylläpitävää kuntayhtymää.
Salon Marjatta Hyttinen
(kok.) ehdotti tämän toimintatavoitteen poistamista. jäljellä olevan kuivausajan
näyttö ja ajastin
. 7 kg täyttömäärä
. Se on Korsimon mukaan nykyisin kuntoutustoimintaa, jolloin potilaiden jatkohoitopaikkojen vastuu on kunnilla.
Korsimo kertoi, että remontin aikana voimavaroja kohdennetaan
kotisairaanhoitoon.
Valtuuston puheenjohtaja Antero Leppänen (sd.) tiesi Salon
osalta, että joitakin virkoja tullaan aikaistamaan, jotta Kukonkallion vanhainkodissa on osaavaa henkilökuntaa vuodeosaston
potilaita varten.
Valtuusto hyväksyi terveyskeskuksen vuodeosaston saneerauksen aloittamisen ensi vuoden alkupuolella
11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Torstaina 26. lokakuuta 2006
?
SALON SEUDUN SANOMAT
11
12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Soralastissa ollut auto olisi voinut
törmätä myös suoraan henkilöauton kylkeen.
Vesa Käiväräinen
Ensi vuonna tehdään kunnallistekniikkaa
Sauvo varautuu koulukeskuksen laajennukseen ja kaukolämpölaitoksen rakentamiseen lähivuosina.
Koulukeskusta joudutaan todennäköisesti laajentamaan, koska kuntaan muuttaa vilkkaan
tonttikaupan ansiosta jatkuvasti
lapsiperheitä. Moottoriteillä
120 kilometrin rajoitus alennetaan 100 kilometriin tunnissa
noin 68 kilometrin matkalla.
Vakava kolari oli lähellä
kilometrin nopeusrajoitusalueella.
Kuorma-auton kuljettaja ja
muurlalaisäidin viisivuotias lapsi
loukkaantuivat rysäyksessä jonkin verran.
Onnettomuus sattui aamulla
kello 7.50.
SSS
Kuorma-autonkuljettajan nopea
väistöliike pelasti äidin ja kaksi
lasta vakavasta onnettomuudesta
Muurlassa keskiviikkona. Tänä
vuonna palkkaukseen oli varattu rahaa vain puoleksi vuodeksi.
Kehittämiskeskuksen toiminta-
Autot ja autoilijat hyvässä kunnossa
laajassa ratsiassa Salon seudulla
SSS
Poliisilla ei ollut autoilijoille paljoakaan huomautettavaa keskiviikkona Salon seudulla pidetyssä laajassa ratsiassa.
Poliisi tarkasti iltapäivän aikana yhteensä
noin 250 autoa ja autoilijaa Perniöntiellä ja
110-tiellä Halikossa. Somerolainen 59vuotias nainen ajoi pakettiautolla
Helsingintietä, kun 22-vuotias some-
rolaismies ajoi Pärnämäentieltä
eteen. Sakot rapsahtivat katsastuksen laiminlyömisestä, ajokortin liian pienestä luokasta
ja auton, lähinnä renkaiden, huonosta kunnosta.
Salon poliisin ja Liikkuvan poliisin yhdessä
pitämään ratsiaan osallistui 12 poliisia.
-PÄIVÄT MYYMÄLÄSSÄMME TO-SU
The Ultra Edition 6.9
SGH-X160
SGH-E370
Pieni ja
tehokas
puhelin 1,3
megapikselin
kameralla,
langaton
tiedonsiirto,
mediasoitin,
EDGE
Uutuussimpukka
shokkihintaan
89,-
259,(279,-)
SALON SEUDUN PUHELIN OY
TO 26.10. hintaisista
kotimaan dna-dna -puheluista viikonloppuisin (la klo 00.00 . Isoa tietä
ajanut sora-auton kuljettaja ehti
väistää niin, että kuorma-auto
törmäsi ainoastaan henkilöauton
etukulmaan eikä suoraan kylkeen. lokakuuta 2006
12
?
SALON SEUTU
Salossa tärveltiin
Terveystarkastajan valinta
pariakymmentä
autoa
syrjinnän takia uusiksi Härkätiellä ?Poikkeuksellisen iso määrä
SSS?Minna Filppu
kaan valittiin bio- ja elintarviketekniikan insinööri, vs. Muuttuva nopeusrajoitus voi olla kelin mukaan 100, 80 tai 60 kilometriä
tunnissa.
Ykköstiellä on muuttuva nopeusrajoitus myös Muurlasta Uudenmaan tiepiirin rajalle. Koulun yhteyteen
on suunniteltu alustavasti myös
esiopetuksen tiloja.
Arviolta 750 000 euroa maksava
kouluhanke on otettu Sauvon teknisen toimen investointiohjelmaan vuosille 2010?2011. dna Etuoikeuden voimassaoloaikana hinta
on sama halpa koko ajan, jatkuvasti ja edelleen.
dna Onni: Avausmaksu 2,90 ¤, kk-maksu 0,66 ¤/kk. Kitulan
keskustan kohdalla talvirajoitus
on 70 kilometriä tunnissa.
Henkilöauto ajoi stop-merkin
takaa pakettiauton eteen
SSS
SSS?Vesa Käiväräinen
Poliisille on tehty ilmoituksia eri
puolilta kaupunkia: Mököistenkadulta, Tahkonkadulta, Ketomäenpolulta, Järvelänpolulta, Turuntieltä,
Koivulehdonpolulta, Eerikinkadulta, Hämeenojankadulta, Vanutehtaankadulta, Asemakadulta, Päivärinnankadulta ja Vuorikujalta.
. Kansainvälisessä toiminnassa tärkeintä
on Euroopan unionin uuden ohjelmakauden tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen.
Kehittämiskeskuksen talousarvio ei sisällä uutta toimintaa eikä
lisäyksiä henkilöstöön.
Palkkamenot kasvavat hieman, koska kuntapalveluyksikön päällikkö Paavo Karila on
töissä koko ensi vuoden. www.ssp.fi
dna Onni -liittymän hinta ei ole noussut kahteen
vuoteen. Oikeus
ratkaisi asian Liimataisen eduksi, jolloin yhtymähallitus haki
muutosta Korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Liimatainen oli työkokemuksensa perusteella ansioituneempi, jo-
ten Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan häntä syrjittiin sukupuolensa takia. Se katsoo, että työllä ja sen
onnistumisella on laaja vaikutus
Salon seudun kuntatalouteen ja
alueen menestymiseen tulevaisuudessa.
Muita yleisiä painopistealueita
ovat Salon uuden seutustrategian
seuranta ja kansainvälisen toiminnan kehittäminen. Kaikki oli pääsääntöisesti kunnossa. Suurimpaan osaan autoista on murtauduttu, ja niistä
Kuorma-auto
väisti tielle
työntynyttä
henkilöautoa
Talviajan nopeusrajoitukset voimaan
tällä viikolla
SSS
Turun tiepiirin alueella siirrytään talviajan nopeusrajoituksiin
tämän ja huomisen päivän aikana. Talo vaatisi remonttia
Autojen kuljettajat loukkaantuivat, kun henkilöauto työntyi stopmerkin takaa pakettiauton eteen Somerolla tiistaina. Useita autoja on
myös naarmutettu.
. Alkoholilla ei ollut
osuutta onnettomuuteen.
Kuntaliitoshanke työllistää
kehittämiskeskusta ensi vuonna
Sauvo miettii koulukeskuksen
laajennusta ja kaukolämpöä
haa vuodelle 2009.
Tekninen johtaja Pentti Urho
korostaa, ettei vuosia ole lyöty mitenkään lukkoon. Norm. Autoja ei ole yritetty ottaa
käyttöön. Nainen
ajoi kärkikolmion takaa suoraan
sora-auton eteen Lepikontien ja
110-tien risteyksessä. maksuton palvelunumero 0800 30 300. hintaisten kotimaan puheluiden tai tekstareiden
hinta ei nouse dna Etuoikeus -sopimuksen voimassaoloaikana.
. Saldona oli vain kuusi
sakkoa.
. Yhteyksien parantaminen maksaa 25 000 euroa.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen koordinointi työllistää Salon seudun kehittämiskeskusta
ensi vuonna.
Kehittämiskeskus on nostanut
kuntauudistuksen ensi vuoden
tärkeimmäksi painopistealueekseen. 100 kilometrin nopeusrajoituksia alennetaan 80 kilometrin
rajoituksiin yhteensä noin 750 kilometrin matkalla. Autot törmäsivät risteyksessä.
Mies kuljetettiin hoidettavaksi
Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ja nainen salon seudun
sairaalaan. dna Etuoikeus: dna Etuoikeudella -40% norm. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain mukaan syrjintä välittömästi tai välillisesti sukupuolen
perusteella on kielletty.
yhtenä viikonloppuna?
SSS?Lasse Kylänpää
Salossa on tärvelty ainakin pariakymmentä autoa viikonlopun
aikana. su klo 24.00).
dna Etuoikeus on määräaikainen etu, joka on voimassa ensimmäisellä
kaudella vähintään vuoden ja sen jälkeen kuukauden kerrallaan. Liittymäsopimusta ei voi irtisanoa päättymään
eikä liittymän numero ole siirrettävissä kesken sopimuskauden. Oikeus totesi, että
Jokinen oli ollut hakuajan päättymiseen mennessä kuntayhtymän
palveluksessa vain neljä kuukautta, joten työnantajan menettely
valinnassa ei voinut johtua muusta kuin laissa kielletystä syrjin-
nästä.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu
kansalaiskunto. Se lä-
kulut nousevat ensi vuonna yli
300 000 eurolla 2,3 miljoonaan.
Lisäys selittyy sillä, että kuntapalveluyksikön talousarvioon on
lisätty kuntien menoja, joita nykyisin laskutetaan kehittämiskeskuksen kautta.
Tällaisia palveluja ovat muun
muassa yhteiset henkilöstö- ja taloushallinnon ohjelmistot sekä yhteinen alueverkko.
hinnä kiinnitti huomiota, ylikonstaapeli Seppo Suomela totesi tyytyväisenä Salon poliisista.
Poliisi tarkasti autoilijoiden paperit ja autojen kunnon sekä puhallutti ohessa autoilijoita. Molemmat autot ohjautuivat törmäyksen voimasta ojaan.
Kuorma-auton lastina oli kymmenen tonnia soraa, ja se ajoi 60
on viety cd-soitin. Tässä vaiheessa
kyse on lähinnä varautumisesta
tulevaan kasvuun.
Muun muassa ykköstien Muurla?Turku-moottoritieosuudella nopeusrajoitus alennetaan 100 kilometriin tunnissa. Onnettomuus sattui
kello 19.30. Rahaa on varattu
useille eri alueille, mutta Pentti
Urhon mukaan toteutuksesta
päätetään erikseen sen perusteella, miten tonteista on kysyntää.
Kunta uusii ensi vuonna myös
keskustan atk-yhteyksiä rakentamalla valokaapeliyhteyden koulukeskukseen, palvelukeskukseen,
kirjastoon ja kunnanvirastolle.
Nopeammille yhteyksille on entistä enemmän tarvetta, koska
kuntien välinen yhteistyö lisää
tiedonsiirtoa. Hankkeen suunnitteluun on varattu ra-
Kaukolämpö
houkuttelee taas
Ajatus kaukolämpölaitoksen ja
-verkoston rakentamista on nostettu Sauvossa uudelleen pöydälle
öljyn hinnan nousun takia.
Asiaa selvitettiin kunnassa viimeksi vuonna 2001 ja nyt selvityksiä päivitetään ajan tasalle. Etu on
hyödynnettävissä, kun kaikki mahdolliset kuukausimaksuun sisältyvät
minuutit on käytetty. dna Onni
-liittymän kk-maksu, norm. Aikamoisen piikin tämä tekee
tilastoihin. SAMSUNGasiantuntija
SGH-X820
paikalla klo 10-18.
Esittelyssä
SAMSUNG-uutuudet.
ARVOMME kaikkien
kävijöiden kesken
The Ulra Edition (6.9)
-puhelimen!
Jokaiselle SAMSUNGX160 -puhelimen
ostajalle muodikas
Quicksilver tai
(399,-)
Roxy -huivi
Maailman ohuin matkapuhelin
KAUPANPÄÄLLE!
(6,9 mm, 66 g), 2 megapikselin kamera
379,-
Plaza 2.krs, ma-pe 9-20, la 9-18
. terveystarkastaja Jari Jokinen, joka oli
siihen mennessä hoitanut sijaisuutta puolen vuoden ajan. Tilanne on muuttunut viidessä vuo-
dessa, sillä kirkonkylään on rakennettu muun muassa palvelukeskus ja kirjasto.
Kiirettä kaukolämmön rakentamisessa ei aiota pitää, ellei öljyn
hinta käänny jyrkkään nousuun.
Hankkeen suunnitteluun on varattu rahaa vuodelle 2008 ja rakentamiseen 200 000 euroa vuosille 2009?2010.
Kunnanvirasto
vaatii remonttia
Sauvossa varaudutaan lähivuosina myös 1970-luvulla rakennetun kunnanviraston peruskorjaukseen. Varalle valittiin koulutukseltaan
vastaava, mutta huomattavasti
enemmän työkokemusta kerännyt Pirkko Liimatainen, joka
Härkätien terveyskeskuksen
terveystarkastajan vaali menee
uusiksi sukupuolisen syrjinnän
takia Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Virka julistetaan
uudelleen haettavaksi.
Viime vuoden tammikuussa vir-
teki päätöksestä ensin oikaisuvaatimuksen ja sitten valituksen
Turun hallinto-oikeuteen. hintaiset
kotimaan puhelut ja tekstarit 0,069 ¤/min & kpl. Vain cd-soittimet ovat
kiinnostaneet, rikoskomisario
Pertti Läksy sanoo.
Kuorma-auto pystyi väistämään niin, että se osui vain
henkilöauton etukulmaan. Tämä on poikkeuksellisen iso määrä yhtenä viikonloppuna, Läksy toteaa.
Poliisilla on epäilyjä tekijöistä.
SSS?Vesa Käiväräinen
sekä sisä- että ulkopuolelta.
Investointisuunnitelmassa on
varattu ensi vuodelle pieni suunnitteluraha ja 220 000 euroa korjauksiin vuosina 2008?2009.
Ensi vuonna Sauvo rakentaa lähinnä kunnallistekniikkaa kaavaalueilleen. Muut hinnat
www.dnafinland.fi
Keskipäivällä ja myöhään
illalla automäärät vain ovat selvästi pienempiä. Mittari näyttää tiukasti 120 kilometriä tunnissa ja ohi menee
kymmenen autoa. Poimimme nopeushuiput videoautolla, siviilimoottoripyörällä ja poliisiautoilla.
Siksipä ei ole päivää ilman sakkoja.
. Auto, jonka klassisen tyylikkään
ulkokuoren alta paljastuu uskomattoman tilava ja uskomattoman hyvin
varusteltu neliovinen sedan. Kyse
on myös poliisin ja sivullisten turvallisuudesta.
Moottoritiellä saa laillisesti ajaa kesällä
120:tä ja talvella satasta. Aina kun valvomme nopeuksia, niin valitettavasti sakkoja joudutaan kirjoittamaan
niin paljon kuin ehditään kirjoittaa.
Valvonta kohdistuu
ongelma-aikoihin
Moottoritiellä ei ole varsinaisia valvontakameroita, jotka rapsauttaisivat sakot hurjastelijoille. Vanhan ykköstien filmikamerat siirtyvät
historiaan, siirrymme digiaikaan. Aja uusi Chevrolet Aveo.
Huolto 075 3040 5130
*Hintaan lisätään paikalliset toimituskulut. Turun ja Salon välinen moottoritie täyttyy
työmatkalaisista. Mittarivirhe sallitaan. Kuvan auto erikoisvarustein.
Aveo 1.4 LS, EU-yhdistetty keskikulutus on 6,7/100 l ja CO2-päästöt 165 g/km. Nopeuksia mitataan sekä edestä että takaa tulevilta autoilta, sanoo Turun Liikkuvan poliisin yksikön päällikkö Matti Olsson.
Kun moottoritie valmistui, vähenivät onnettomuudet. Etenkin aamulla ja alkuillasta
letkan keskinopeus ylittää systemaattisesti sallitun.
Koeaja uusi Chevrolet Aveo. Tieliikelaitoksen mittarit mittaavat
kuitenkin nopeuksia, joten poliisi osaa kohdentaa valvontaa ongelmapaikkoihin ja -aikoihin.
. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Torstaina 26. Aamukahdeksalta aloitetun,
Turusta Halikkoon kuljetun työmatkan
saldo on: 33 autoa ajoi ohitse, ohitettuja
autoja oli seitsemän.
Ohitetuista kuusi oli joko kuorma- tai
rekka-autoa, joiden keskinopeus on moottoritiellä selvästi muita alhaisempi, etenkin mäissä. Tai eipäs sentään, yksittäiset henkilöautot ja raskaat ajoneuvot kulkevat hitaammin. Lisäksi kamerat rakennetaan Kustavintielle, Saaristotielle sekä Satakunnan suuntaan. Salon seudulle nopeuskameroita ei olla lisäämässä.
Uusi Chevrolet
Aveo.
1,4 LS alkaen
15.990 ?*
SSS?Lasse Virtanen
160?170 km/h
jo tavallinen nopeus
Olsson mietiskelee huippunopeuksia. vaan onpa
sittenkin.
. Varsinaisia ohjuksia, jotka suhahtavat ohi huimalla nopeudella, näkee
moottoritiellä harvemmin, mutta silti
säännöllisesti.
Paluumatkalla viiden jälkeen illalla tilasto on samansuuntainen, vaikka numerot ovat pienempiä. Jos tie on tyhjä ja keli
hyvä, niin eivät he korttia ota pois.
Olsson muistuttaa kuitenkin, että liikennemerkin osoittama nopeus on korkein sallittu.
Vakiona mm. Syyttäjienkin suhtautuminen vaihtelee. Eikä hänkään liikkunut
mitenkään erityisen hitaasti.
Ohittajien armada ajoi sekin siivosti,
mutta kuitenkin selvästi suurempaa keskinopeutta. Sekä tunnuksilla varustetut että siviiliautot valvovat moottoritien nopeuksia jatkuvasti. Auto, joka tarjoaa uskomattoman paljon
uskomattoman edulliseen hintaan.
Tervetuloa kokemaan laadun ja hinnan uusi yhtälö. ilmastointi, ohjaustehostin, neljä
turvatyynyä, ABS, kauko-ohjattu keskuslukitus,
sähkötoimiset sivupeilit, 15. Pahimmillaan hurjastelijat pyyhkäisevät kahtasataa, eikä 160?170 kilometrin nopeus ole
ohitustilanteessa harvinainen.
. Siihen moottoritien rakentamisella tähdätäänkin. Normaalinopeus, siis
nopeusrajoituksen mukainen 120 kilometriä tunnissa, ei kuitenkaan riitä mihinkään. Fax: 7702 300
atte.kaaminen@sss.fi
13
Kuvat: Kirsi Höglund
Moottoritien nopeusrajoitus on 100 tai 120 kilometriä tunnissa, mutta joidenkin autoilijoiden huippunopeudet ovat paljon suurempia.
Normaalinopeudella
jää liikenteessä
muiden jalkoihin
NOPEUDET
katossa moottoritiellä
Rajoituksen mukaisella 120 kilometrin
tuntinopeudella näkee vain perävaloja
Valvonta on näkymätöntä,
mutta huippunopeudet poimitaan pois
SSS?Atte Kääminen
T
urku?Muurla-moottoritiellä nopeudet
nousevat herkästi. Tarvitaan väkeä tutkan taakse, liikenteen ohjaamiseen sekä sakkojen kirjoittamiseen. Katsot sitä sitten
mistä kulmasta tahansa.
www.chevrolet.?
Myynti 075 3040 5110
Joensuunkatu 10
24100 SALO
Ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14
Mieti uudestaan. Se ei ole letkan keskinopeus, joka
nousee jonnekin 130 kilometrin tuntinopeuden vaiheille.
Nopeusrajoituksen mukaisesti ajava
kuljettaja jää katselemaan muiden perävaloja. Myös poliisi vähensi valvontaa.
. Ohitetuksi jää viisi autoa, joista neljä on raskaan kaluston menopeliä ja vain yksi henkilöauto.
Yhden päivän saldo työmatkalaisena
(Turku?Halikko) 120 kilometrin tuntinopeudella: 12 kertaa ohitus, 43 kertaa ohitettuna.
Muiden päivien mutu-tuntuma vahvistaa laskelmaa. Valvontaa on kuitenkin jatkuvasti. renkaat, radion ja
CD:n kauko-ohjaus ohjauspyörästä
On tavallinen lokakuinen arkiaamu. Kun liikutaan tuollaisissa nopeuksissa, on
ratsian järjestäminen ison luokan juttu. Aivan nollatoleranssiin ei poliisi pyrikään.
. lokakuuta 2006
?
SALON SEUDUN SANOMAT
AUTO JA LIIKENNE
Tuottaja: Atte Kääminen puh.7702 343. Poliisia ei näy missään, ei ratsiaa, ei tutkaa . Lähiaikoina ei 200:n nopeuksia ole kuitenkaan havaittu.
Poliisi ei mielellään järjestä varsinaisia ratsioita, joissa nopeuksia mitattaisiin tutkalla
puskassa.
. Sitä yhtä ainoaa ohitettua
henkilöautoa ohjasti keski-iän ohittanut
naiskuljettaja
Syytetty
on itse ajanut toista rekkaa.
. Somerolta palaamassa ollut
Tuulilaseja
jo v:sta 1970
USA-varaosat . 8.30-17.00 la 9-13
Oletko koskaan harkinnut
Mazda6 hinnat alkaen: 25.950 . He olivat
kaikki tavallisia ihmisiä, joilla ei
ole rikosrekisteriä. Poliisi määrää törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillyn kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon heti rikoksen tapahduttua. 733 4088, www.rengascenter.fi
KATRINEHOLMINKATU 9 SALO P. Joku heistä myönsi syytteen, joku yritti kiistää. Poliisi ottaa
ajokortin.
Oikeudessa syytetty selittää, että koulut olivat kiinni eikä kadulla ollut muuta liikennettä . Havian
mielestä ?jonkinlaisesta provosoimisesta voisi olla kysymys?. marraskuuta saakka.
Maksettavaa 300 euroa ja ilman
korttia 155 päivää.
Kaaharit Salon käräjillä
Kuskit yrittävät selittää,
ettei ylinopeudesta
ollut vaaraa kenellekään
SSS?Lasse Kylänpää
Äiti tökki poikaansa kylkeen ja
sihisi, että myönnä, myönnä, kun
poika istui syytettynä Salon käräjäoikeudessa. kesäkuuta Halikossa. Kaiken lisäksi Kalkkimäenrinne on
yhtä leveä kuin vanha ykköstie.
Kelikin oli hyvä. Kaiken lisäksi ?joku tekninen lautakunta?
päättää nopeusrajoituksesta umpimähkäisesti.
. Laki edellyttää, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. (02) 734 7673
Palvelemme myös la 10-14.
?Korttia tarvitaan
kipeästi?
SYYTTÄJÄLLE YHÄ
ENEMMÄN JUTTUJA
Törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyneet
kuljettajat tuomitaan tieliikennelain perusteella. Maksettavaa 495 euroa ja ilman korttia 142 päivää.
?Jonkinlaista
provosoimista?
1. En
vaarantanut ketään. vain
pari mopoilijaa ja poliisiauto. 7-16.30, LA SOP. Maksettavaa 990 euroa ja ilman korttia
127 päivää.
NYT AUTOT HALVALLA! SOITA JA SOVI NÄYTTÖ!
MB A 140 Classic -00 162tkm
Mazda 626 1.8i GLX HB -99 188tkm
Toyota Hiace Carabus As.auto -88
Toyota Carina E 2.0i GL -95 280tkm
Fiat Bravo 1.4i S -98 150tkm
Fiat Marea 1.6i SX -98 210tkm
Renault Megane 1.6i RT -96 230tkm
Mazda 626 1.8i GL -94 239tkm
Toyota Corolla 1.3i Windy -94 286tkm
VW Vento 1.8i CL -94 188tkm
9750e
6990e
5890e
4290e
3690e
3490e
3390e
3300e
3290e
3250e
Myös muita autoja!
Volvo V40 1.8i -99 158tkm
Honda Accord 2.0i LS -95 170tkm
Seat Cordoba 1.9 TDi -00 237tkm
Toyota Corolla 1.4i Eco -96 201tkm
Mitsubishi Lancer 1.6i Aut.-95 219tkm
Nissan Micra 1.0i Avec -98 172tkm
045 135 9788 / 045 135 9789
Iimäentie 6, Hähkänä
www.salonvaihtoautot.net/sk-auto
Rengascenter Mekora . Autolla ei saa ajaa sitä hakemaan,
notaari Konstantin Laakkonen
opastaa.
Syyttäjälle tulee Salossa yhä
enemmän juttuja, joissa nostetaan
syyte törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
HUOLTAA JA KORJAA AUTOT
VUOSIEN KOKEMUKSELLA
Kuusjoella
Kuttilan Autolasi Oy
puh. Tuomion lukemisen jälkeen
hän nousee seisomaan ja alkaa
sättiä. kesäkuuta Salossa. Vain yksi
sanoi ääneen olevansa pahoillaan.
Hän oli joukon ainoa nainen.
SSS istui päivän oikeussalissa
kuuntelemassa selityksiä ja tuomioita.
?Otin pienen spurtin?
21. Auto ajoi per.. 733 1182 Av. Syytetyt selittävät, ettei tiellä ollut muuta liikennettä
50
(2.88L)
Mega SISÄTILANLÄMMITTIMET
alk. Poliisiauto pääsi mutkaisella ja metsäisellä osuudella lähimmillään sadan metrin
päähän syytetyn autosta.
Oikeus toteaa, että mies on nostanut nopeutta tahallisesti niin,
että poliisiautollakin on ollut vaikeuksia pysyä perässä.
Tuomio: 45 päiväsakkoa ja ajokieltoa 5.11.2006 saakka. Partio tavoittaa kuskin vasta, kun tämä on pysäköinyt autonsa . Väliaikainen ajokielto on voimassa siihen
saakka, kun juttu käsitellään oikeudessa.
. heinäkuuta Kuusjoella.
Kuusjokelainen 21-vuotias mies
ajaa Kuusjoentiellä puoli kolmelta
yöllä. ark. 3 irenkaat
.094 ?
ään 2
. Arvio on silmämääräinen, tutkalla nopeutta
ei saatu mitattua. Kyydissä on kaksi matkustajaa. peffassa kiinni
ja otin pienen spurtin. lokakuuta saakka.
Maksettavaa 240 euroa ja ilman
korttia 124 päivää.
?Ei muuta liikennettä?
24. Tiellä on 50
U
T U U LIL A
SI
kilometrin rajoitus. kesäkuuta Särkisalossa.
24-vuotias porvoolaisyrittäjä ajaa
Särkisalontiellä poliisin siviiliautoa vastaan 104 kilometrin tuntinopeudella.Tiellä on 50 kilometrin
rajoitus. Vaikka siellä ei olisi ristin sielua, niin tällainen nopeus 50 kilometrin alueella on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Huomattava tuplanopeus on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle.
Tätä mieltä on myös oikeus.
Tuomio: 40 päiväsakkoa ja ajokieltoa 22. Ei mitata liikennemääriä eikä
S
U
I
AUTOOSI
Että näet nimittäin
AKUT
Lähtöön
kuin lähtöön
36.-
alk.
60 Ah
takuu 2v.
56048, 56049
LASINPESUNESTE
490
oC
-50
5L
-20%
PAKOPUTKET
takuu 2v.
ISKUNVAIMENTIMET
-25 %
kpl
70
* Tilanne 18.10.
64
60
61*
50
38
40
30
19
20
17
24
10
0
2001 2002 2003 2004 2005 2006
Lähde: Salon kihlakunnan syyttäjäosasto
Tuomio: 45 päiväsakkoa ja ajokieltoa 15. Poliisi ottaa ajokortin.
Poliisikuulustelussa mies kertoo, että ?toisen auton valot tuli
kiinni takapuskuriin.. Hän kertoo hiljattain perustaneensa kuljetusliikkeen, jolla on kaksi rekkaa
ulkomaanliikenteessä. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Koskelaisnuorukainen yritti ensin selittää, ettei hän
ajanut sataa viidenkympin alueella niin kuin poliisi oli tutkalla mitannut.
. Tuomioon riittää kuitenkin se, että
kaahauksesta olisi voinut aiheutua vakava vaara toisen hengelle
ja terveydelle.
Vaaran aiheuttamisen kiistävät
usein myös sellaiset kuskit, joiden
kyydissä on ollut matkustajia.
Kuljettajat eivät ymmärrä, että
matkustajat ovat niitä toisia ihmisiä, joiden hengen ja terveyden he
ovat kaahaamisellaan vaarantaneet.
KORTTI POIS
AINAKIN KOLME KUUKAUTTA
. Halikon keskusta oli lähellä, mutta en minä
siellä ylinopeutta ajanut.
Kihlakunnansyyttäjä Kimmo
Virtanen on toista mieltä:
. Havian mielestä törkeä tekomuoto ei
täyty.
Todistajaksi kutsuttu vanhempi
konstaapeli Janne Mikkola uskoo miehen ajaneen peltoaukealla
vähintään 150 km/h. Korttia tarvitaan kipeästi. Meriniitynkatu 15
palvelemme: ma 9-17, ti 9-18,
ke - pe 9-17 ja la 10-14.
RATAKATU 3 SALO P. Järkeä hän ei niistä
löydä.
Isä ei malta olla hiljaa salissakaan. + paikkakuntakohtaiset toimituskulut. Isä haukkuu nopeusrajoituksia ja sulkuviivoja, jotka eivät
hänen mielestään perustu yhtään
mihinkään. Talv
t
in
h
ä
v
2?
Arvo
3.48 6
a
p
o
j
Etusi
.200
ppuen
1.12
ta rii
0.?3
16.1
Mallis
a
s
s
a
oim
Päätä ennen
v
us on
Tarjo
jäätä.
Kitka- ja nastar
Kitkanast
nastarenkaat
arenk
enkaat
aat
- kysy tarjous!
PAKKAS- Koristekapselit
alk.
NESTEET useita
50
TI malleja!
EDULLISES
/sarja
14
SALON AUTOTARVIKE OY
Meriniitynkatu 21 Salo p. alan ammattilainen jo
Kaikkiin uusiin Mazdoihin
takuu 5 vuotta!*
Vain Delta-Autosta.
9490e
5990e
5790e
3900e
3590e
3490e
17 vuotta!
Anna
Anna renkaanvaihto
r enkaan
renk
aanv
v aiht
aihto
o osaaviin
osaaviin
osaa
viin käsiin
k äsiin
käsiin
Mekora
- palveluksessasi
takuu 3v.
(0.98L)
- hajuton
- ei jätä kalvoa
Synteettinen 10W-40
MOOTTORIÖLJY 4 L
11
24. Mutta liikenteessä he olivat tehneet rikoksen.
Heidät tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. hautausmaan parkkipaikalle. MUKAAN
Automyynti:
Mikko Keto
Juha Tervo
Arto Tervahauta
020
040
040
040
740 8611
342 7202
342 7201
342 7135
ÄLÄ ANNA
TALVEN YLLÄTTÄÄ!
TULE JA TEE
TALVIRENGASKAUPAT
AJOISSA
Myös
talvialuvanteet. Poliisi ei saa autoa ajamalla kiinni. Autossa on kolme matkustajaa. Havia sanoo, että ?tuollaista nopeuden ylitystä ei olisi tapahtunut, jos poliisi
ei olisi lähtenyt perään?. (02) 727 7100 ARK. Muuta liikennettä ei
ollut, paitsi poliisiauto ja se, joka
ajoi hänen takanaan:
. lokakuuta 2006
?
AUTO JA LIIKENNE
14
Toisen henki ja terveys
Kirsi Höglund
Kuskien kootut selitykset eivät vakuuta tuomaria.
tien leveyttä, isä meuhkaa.
Isä ja poika poistuivat salista vihaisina.
Tuomio: 50 päiväsakkoa ja ajokieltoa 26. Sakkorangaistus on vähintään
30 päiväsakkoa. Myönnetään sitten sata kilometriä, poika tuhahti.
Poliisikuulusteluissa hän oli sen
jo kertaalleen myöntänyt.
Vain yksi oli
pahoillaan
Sattui olemaan perjantai ja kolmastoista päivä, kun Salon käräjäsalissa oli peräkkäin syytettynä
kahdeksan autoilijaa. Vankeuteen rikoksentekijä voidaan tuomita
enimmillään kahdeksi vuodeksi.
poliisipartio lähtee siviiliautolla
perään epäillessään ylinopeutta.
Kaahari loittonee 80 kilometrin
alueella yli 130 kilometrin tuntivauhdilla. sulkien vaihto huoltojen yhteydessä
huolettomuutta autoiluun
Mazda Sopimus on takuuta laajempi turva
Katso ehdot tarkemmin www.mazda.fi
POLTTOAINELÄMMITIN
Lämmittää auton missä
tahansa, ei vaadi
tolppapaikkaa eikä sähköä!
Automerkistä riippuen
hinta asennettuna alk. Käräjäoikeus tuomitsee törkeästä liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta ajokieltoon vähintään kolmeksi kuukaudeksi
ja enintään viideksi vuodeksi. Ei koske huoltoleasing autoja.
* Takuu 5 vuotta tai 150 000 km.
-autolämmitintä?
Tervetuloa Delta-Auton valtakunnalliseen näyttelyyn
27.-28.10. 31.12.2006 välisenä aikana tehtyjä
kauppa- ja tilaussopimuksia. Liikkuvan poliisin partio mittaa nopeuden ja ottaa kortin talteen.
Oikeudessa opiskelija puolustautuu, että tie oli kuiva ja näkyvyys hyvä. Muutaman
sekunnin ajoin ylinopeutta. Koskelainen 23-vuotias opiskelija
ajaa Vaskiontiellä sataa viidenkympin alueella. perjantaina 9-17 ja lauantaina 10?15.
Bosch Car Service
www.salonmoottorihuolto.fi
SALO . Kortin saa hakea maanantaina Porvoon poliisilaitokselta. 900W
3390
Myös lohkolämmittimet sopivasti
-30%
ÖLJY- JA ILMANSUODATTIMET
us
o
j
r
sta
y
y
S n päälle 1.2968
79
kaupa
llot
Saat uoden huo vanteineen
v
. Kulutus- ja päästötiedot: 6,0?9,0 l/100 km, CO2 165?215 g/km.
3 vuoden huollot eli Mazda Sopimus kaupan päälle kaikkiin Mazda6-malleihin.
3 vuoden/60 tkm Mazda Sopimus sisältää:
määräaikaishuollot
sijaisautopalvelut
renkaiden kausivaihdot
kuluvien osien vaihdot ja korjaukset,
mm. Perheellinen salolaismies kaahaa
Kalkkimäenrinteellä Tupurissa.
Kyydissä on kaksi matkustajaa.
Sattumalta vastaan tullut poliisiauto mittaa henkilöauton nopeudeksi 103 km/h. 1350 ?
Tarjous koskee uusia Mazda6-malleja ja vain 16.10.. Pelkästään
oman hengen vaarantaminen ei
riitä.
Tieliikennelain sanamuoto on
omiaan unohtuu monelta syytetyltä, kun he puolustautuvat oikeudessa. 10.2006 saakka. Velkaa on kahdesta kuorma-autosta.
Tuuraajan käyttö on tuplasti kalliimpaa kuin jos ajaisi itse, yrittäjä sanoo.
Oikeus ottaa huomioon yrittäjän
tilanteen.
. Hankaluuksia on
ollut ilman ajokorttia, kun perheen äiti on joutunut yksin kuskaamaan neljää lasta.
Syytetyn isä pauhaa salin ulkopuolella, että oikeus jakaa liukuhihnatuomioita, repii vain nuorilta kortteja ja kasvattaa näiden
uhmaa. Tie on suora ja kuiva, ei
muuta liikennettä eikä risteyksiä.
Poliisi ottaa ajokortin.
Oikeudessa yrittäjä myöntää ylinopeuden, ei selittele tekoaan ja
toivoo lyhyttä ajokieltoa. Forte-tuotteet
Erikoisosaamisena
USA-autot!
www.juhacars.fi
02-731 3798, Linnapellontie 22, Halikko Asema
eivätkä he näin vaarantaneet
toisten henkeä ja terveyttä. Kukaan ei hänen mielestään ollut todistanut, että liikennettä olisi vaarannettu. Asianajaja Timo Havia vetoaa olosuhteisiin: kesäyö, kuiva keli, hyvä näkyvyys, lievä hämärä,
ei muuta liikennettä. Poliisiauton pysäytysvalot hän kiistää
nähneensä.
Oikeudenkäyntiä varten syytetty on palkannut itselleen avustajan
02-7337314
LOUNAIS-SUOMEN
TRAKTORI
Joensuunkatu 9, 24100 SALO p. Heijastimen muistaa, jos se on
valmiina takissa. 044 012 1715
Urheiluvaatteissa heijastimet ovat nykypäivää. Liikenneturvan viime vuonna tekemän seurantatutkimuksen mukaan vain 31 prosenttia jalankulkijoista käyttää heijastinta. Vielä ne eivät kuitenkaan ole löytäneet tietään hihaan
heilumaan.
. Iäkkäilläkin heijastimen käyttö on vähäistä, Nikula perustelee.
Pimeitä kulkijoita työssään paljon näkevä Mikko Lammervo
suuntaisi kampanjoinnin nuorisoon.
. Samaa mieltä on salolainen Marja Röyhkiö, joka pitää kampanjointia hyvänä muistin virkistyksenä. KOKEMUKSELLA
AKU
265L
NYT
MEILLÄ!
HINNAT ALKAEN
1750,-
VM-Autolasi ky
Salitunkatu 2
24100 SALO
P. 8-16.00
www.vm-autolasi.fi
MURSKEET
SEPELIT
H I E K AT
Perille toimitettuna tai noudettuna
Jaakko Elo 0400-226 565
Jukka Elo 0400-176 476
Norm 1.730,-
Liikenneturva
Pimeässä pimeän näkee huonommin kuin välkyn.. Kun oppii nuorena, se ehkä sujuu vanhanakin,
salolainen taksiautoilija sanoo.
FAKTAT
Nuorisoon tosin saattaa kampanjointia paremmin tehota muoti.
. Kun ihmisiä messuilla ja muualla jututtaa heijastimen käytöstä, vastaukseksi saa, että sellainen on, mutta se on vaan unohtunut sinne laatikkoon, Hannele
Nikula Liikenneturvasta sanoo.
Suomalaisten heijastinmuisti
tuntuukin pätkivän pahasti. Nyt täytyykin
muistaa laittaa joka takkiin,
Röyhkiö lupaa.
Trendi tehoaa
Tänä vuonna Liikenneturva
kohdistaa kampanjansa erityisesti iäkkäisiin.
. Tuntuu, että ne vetävät paremmin kuin perinteiset
lätkät, jotka olivat neliskanttisia
tai pyöreitä. Nikula mainitsee turvaliivien käytön lisääntyneen.
Leila Linkka Salon Intersportista kertoo, että liivit menevät hyvin
kaupaksi, jos niitä vain hyllyssä on.
Myös pehmeitä, taskuun meneviä
heijastimia ostetaan paljon.
. Röyhkiö ei tänä
syksynä vielä ole heijastimia käyttänyt.
. Nuorisolla on nyt näitä kaikenlaisia hahmoja. Jokaisen pitäisi nähdä auton
ratista se pimeässä tummissa kulkeva ihminen, sitten sen vasta oivaltaisi, Nikula toteaa.
Kaikesta huolimatta Nikula jaksaa uskoa kampanjoinnin edistävän asiaa. Pitäisikö lehdissä olla isot
kuolemanotsikot, Nikula ihmettelee ja kertoo itse käyttävänsä esimerkkinä kuulemaansa tapausta,
jossa heijastin oli liikenneonnettomuudessa kuolleen jalankulkijan
taskussa.
. Käyttäjälukuja seurataan taas tänä
syksynä.
Nikula arvelee, ettei heijastimien käyttö olisi viime vuosina lisääntynyt. lokakuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
AUTO JA LIIKENNE
15
Jalankulkijoiden heijastinmuisti pätkii
Valistusta tarvitaan vuodesta toiseen
SSS?Marika Timonen
. Tytöillä heijastimia on kotona, niitä on saatu esimerkiksi
koulusta. Kaikkia heijastinnauhat eivät kuitenkaan miellytä.
Valikoimissa onkin ulkoilutakkeja,
joiden taskusta löytyy heijastin.
Marika Timonen
Taksiautoilija Mikko Lammervo näkee työssään paljon pimeitä kulkijoita.
Marika Timonen
Marika Timonen
Marika Timonen
Marja Röyhkiön mielestä heijastinkampanjointi on ollut osuvaa.
Mercedes Harris (vas.) ja Katja Raitio pitäisivät Marimekko-heijastinta.
HALIKON HINAUS
P. Kuolemantapauksista yli
puolet sattui pimeissä olosuhteissa.
. Varsinkin koiran ulkoiluttajat
ostavat, Linkka sanoo.
. 02-727 5616 ark. En tiedä, mitä pitäisi tapahtua. Trendikkäät kuviot
kiinnostavat, Nikula sanoo.
13-vuotiaat salolaistytöt Katja
Raitio ja Mercedes Harris haluaisivatkin Marimekko-heijastimet. Leila
Linkka esittelee Rukan takkeja, joiden heijastava materiaali toimii pimeässä peilin tavoin.
AKU
-PERÄVAUNUT JA
-VENETRAILERIT
AUTOLASITUKSET 15v. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Torstaina 26. Nuorille heijastimen käyttö
olisi hyvä opettaa. 02-7337313
Gsm. 0500-910802
Fax. Jalankulkuonnettomuuksissa kuolleista neljä viidestä ei käyttänyt heijastinta.
?
Liikenneonnettomuus
tutkijalautakuntien arvion
mukaan puolet pimeissä
olosuhteissa tapahtuneista
kuolemantapauksista olisi
voitu välttää käyttämällä
heijastinta.
Lähde: Liikenneturva
Urheiluvaatteissa
heijastinnauhat ovat nykypäivää. Ei niitä muista laittaa, ja pyörässä kuitenkin on, tytöt perustelevat.
Kuntoilijat ja koiran
ulkoiluttajat näkyvät
Ei niin synkkää, ettei hieman
valoakin. Suomalaiset on yhtä vaikea saada
käyttämään heijastinta kuin pyöräilykypärää.
. Liikenneturvan jalankulkijoille suunnattu heijastinkampanjointi ei siis näytä tuottaneen merkittäviä tuloksia. Vuosien 2001 ja 2005 välisellä tarkkailujaksolla liikenteessä kuoli jalankulkijoita vuosittain keskimäärin
50 ja loukkaantui 675.
. On olemassa erilaisia
kuoseja ja heijastinnauhoja voidaan värjätä. Lähes
kaikista tuotteista löytyy heijastavia pintoja
47 tkm
30.900 e
aj. 94 tkm
29.700 e
Mercedes-Benz A 140 Classic 5d
-01
aj. 8-17, la suljettu
www.virtasenmoottori.fi
Huippuvaihdokit
Volvo S80 2.4 170hv Aut. 192 tkm
13.900 e
Renault CLIO 1.2-16 Autentique 3d -04
aj. 42 tkm
18.500 e
Volvo V70 2.4T SpW 5d
-97
aj. 5 tkm
Honda STREAM 1.7i LS 5d
aj. 262 tkm 44.900 e
aj. 29 990 e . 215 tkm
17.500 e
Renault LAGUNA 1.8 Dynamique 5d -02
aj. Jos se kymmenes autoilija ei
olekaan kohtelias...
Hiljaisuus
tekee sokeaksi
Salon tasa-arvoiset risteykset
ovat monesti hiljaisia. sis.ALV.
M-B 220 E Disel Classic -97
ml 440 tkm, 2xrenkaat, koukku
Ford Transit 100L Van 2.5d -99
ml 126 tkm, 2xrenk., sis.ALV.
Volvo V40 2.0i 16v
-97
ml 150 tkm, 2xrenkaat, huoltok.
Opel Omega 2.5 V6 Farm.-97
ml 186 tkm, 2xrenk., huoltokirja
Opel Vectra 1.6i 16v GL+ -99
ml 220 tkm, 2xrenk., ilmastointi
BMW 320 E36 24v aut. 43 tkm
Saab 9-3 1.8i Linear Sport Sedan
-04
aj. korkealuokkainen audiojärjestelmä . 79 tkm
14.800 e
Fiat DUCATO 11 2.0 JTD 2850 7.5 Van -03
aj. Citroën C5 alk. Mutta autoilijoiden pitäisi katsoa oikealle,
koska siellä ei ole kolmiota.
Poliisilaitoksen ja Torikadun risteys on toinen ongelmapaikka. Paikkakuntalaiset ovat tottuneet siihen,
ettei muita autoja yleensä risteyksessä liiku samaan aikaan.
. Vap
V
Vapaa
apaa
aa autoetu
autoetu alk.
alk. Kuvan auto erikoisvarustein. automaattisesti kääntyvät sivupeilit . 5 tkm
Honda ACCORD 2.0i Comfort 4d
-06
aj. 7 turvatyynyä . 31 /kk. Salolaiset ja salonseutulaiset
autoilijat ovat tottuneet antamaan tietä jalankulkijoille siinä
kohdassa, mutta ulkopaikkakuntalaiset eivät niinkään. 134 tkm
16.900 e
Opel ASTRA 1.6 Comf Wag Cool
-03
aj. C5 Exclusive 2.0i 16V aut. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. 275 tkm 22.800 e
37.900 e
Honda ACCORD 2.0i
Sport Tourer
-06
aj. 180 tkm 23.900 e
Volkswagen PASSAT 1.9 Comf PwD -01
4d 6v
aj. Siinä on kolmio pyöräilijöille, mutta
kohteliaat autoilijat antavat tietä.
. Kuvan auto erikoisvarustein.
erikoisvarustein.
käyttöetu alk.
EU-keskikulutus
l/100
M-B E 320T CDI STW
5d Avantgarde A -03
Hyundai TRAJET 2.0
CRDi GL AC 5d
-05
Volvo V70 2.4 5d 125kw
Sportswagon
-03
Chrysler SEBRING 2.0
LE 4d Autostick -02
aj. Vastuu on sillä, joka ajaa ensimmäisenä. mutta oikealta tulevaa pitää väistää.
HUIPPUMERKIT JA VAIHTOAUTOT
JO KOLMESSA KAUPUNGISSA!
TERVETULOA PALVELEVAAN
ASTRUM AUTOON!
SALO
TAMMISAARI
FORSSA
Turvallisuutta kaikille teille
Mercedes-Benz C 180 Business
Turbo 39900 e
. 46 tkm
46.900 e
Honda CR-V 2.0i ES
4wd 5d A
-06
aj. huoltokirja
BMW 520 24v Touring -97
ml 200 tkm, 2xrenk., huoltok.
Fiat Ducato 2.8 JTD k-auto -02
ml 98 tkm, 2xrenk. EU-ke
E
U-keskikulutus
skikulutus 7,9 l/1
l/
100 km, CO
CO2 -päästöt 190
190 g/km.
g/km. C5 Exclusive Break 2.0i 16V aut. 57 tkm
15.900 e
Atte Peltonen
Sami Rahkonen
Tiina Aaltonen
Leevi Laaksonen
Marko Liias
Lars Sjöblom
Citroen C1 1.0 SX 5d
aj. 90 tkm
32.900 e
-03
19.900 e
Renault SCENIC 1.6 Expression+ 5d -03
aj. 174 tkm
14.200 e
Citroen XSARA 1.6i-16 SX Break 5d -03
aj. Jos jokainen merkitään
erikseen, tulee liikenneympäristöstä melkoinen merkkiviidakko.
Tulisi liian paljon katsottavaa.
Yhtenäinen nopeusrajoitusalue
olisi selkeämpi.
Aikaisemmin laki sanoi, että risteys merkitään vain, jos se on vaarallinen. 91 tkm
23.900 e
Citroen C4 1.6i 16V SX Berline 5d -06
aj. 2500e). 62 tkm
16.900 e
Honda CR-V 2.0i ES 5d
-99
aj. ajotietokone . 106 tkm
11.600 e
Renault MEGANE 1.6-16 Confort Break -00
aj. 64 tkm
15.700 e
Toyota COROLLA FX 1.6 Terra 3d -99
aj. 24 990e + toim.kulut 600 e = 25 590 e.
Citroën C5 2.0i Exclusive alk. Silloin katsellaan
toinen toistaan ja joku tekee aloitteen, sanoo Salon autokoulun
opettaja Mervi Hakoinen.
Vinkkaajalla ei ole kuitenkaan
vastuuta, mikäli pelti kolisee.
Jonkun on purettava pattitilanne.
. 30 tkm
17.400 e
Citroen C5 1.8i-16 SX Break 5d
-02
aj. 153 tkm
22.900 e
Mitsubishi PAJERO 2.8TD GLS
-98
Wagon A
aj. 51 tkm
6.600 e
777 3903
Automyynnin palveluajat:
777 3915
ma-to 9-18, pe 9-17, la 10-14
777 3912
777 3920
777 3914
777 3905 - betjäning på svenska
www.astrumauto.fi
18.800 e
Renault MEGANE 1.4 16V
Confort Authentiq. Jos joka suunnalta saavutaan
risteykseen samaan aikaan, liikennesäännöt eivät aina riitä. 02-77511,
avoinna ark. 173 tkm
4.900 e
Fiat PUNTO 55 S 1.1 3d
-98
aj. Etteivät nopeudet nousisi liian
suuriksi suoralla tiellä. 263 tkm
3.500 e
Nissan 350Z 3.5 V6
Coupe Pack 2d
-05
aj. Kuka menee ensin, jos risteykseen tulee
yhtä aikaa autoja eri suunnista?
. 158 tkm
14.800 e
Peugeot 406 ST 2.0 4d
-01
aj. Oppilaat katsovat risteyksissä herkästi vain vasemmalle ja ajattelevat, että on
opettajan työ katsoa oikealle.
Kirsi Höglund
Mervi Hakoinen näyttää, että T-risteyksessä oikealta suoraan ajava saa ajaa ensin . 101 tkm
4.900 e
Ford MONDEO 1.8i GLX 4d
-95
aj. Tarjous koskee 2.0i-bensiinimoottorein varustettuja autoja. Oikealta tulevaa pitää väistää, mutta jos tälläkin on vuorostaan väistövelvollisuus. Alcantara pack 850 e
Automaattivaihteisto 0 e (norm. 2 tkm
-06
14.900 e
Ford MONDEO 1.8i 110hv Ambiente -01
Wagon
aj. Tasa-arvoinen risteys edellyttää kohteliaisuutta ja
toisten huomioonottamista.
Valitse
parempiparempi
alkuperäinen!
Valitse
alkuperäinen!
Meiltä tai korjaamoltasi
Salorankatu 8, Salo,
Puh. metalliväri
. 108 tkm
10.900 e
Citroen XSARA 1.6i SX Break 5d
-00
aj. 760
760 e/kk,
alk. 4 tkm
26.300 e
Audi A4 1.9 TDI 4d 96
-01
aj. 215 tkm
8.900 e
Renault MEGANE RN 1.6 5d
-96
aj. 29 990 e + toim.kulut 600 e = 30 590 e. pysäköintitutkat
edessä ja takana . Etuajo-oikeutetulla tiellä ajavaa opetetaan hakemaan silmillään kärkikolmioita. 115 tkm
25.900 e
Volkswagen PASSAT 1.9 TDI PwD -02
Highline 4d 96 aj. 44 tkm
12.900 e
Citroen XSARA 1.6i-16 SX Break 5d -03
aj. lokakuuta 2006
?
AUTO JA LIIKENNE
16
Kirsi Höglund
Tasa-arvoisesta risteyksestä varoitetaan kolmiolla, jossa on ruksi.
Tasa-arvoisen risteyksen pattitilanteen
ratkaisee kohteliain autoilija vinkkaamalla
Suoraan menevä ja
oikealta tuleva ensin;
kääntyvä väistää
STARTIT JA LATURIT
SSS?Atte Kääminen
Salossa on paljon tasa-arvoisia
risteyksiä, joissa etuajo on monen
mielestä ongelmallinen. www.citroen.fi
Mercedes-Benz
MercedesMercede
s-B
Benz C 180
180 Business
Business alkaen 39 900 e + toim.kulut
toim.kulut 600 e. himmenevä taustapeili . 550 e/kk.
EU-keskikulutus 5,4 ?10 l/100 km, CO2 142?238 g/km. 143 tkm
12.900 e
Mercedes-Benz A 140 Classic 5d
-99
aj. Opetustyössä tulee päivittäin
läheltä piti -tilanteita, sydän sykkii ja säpsähtää. Citroën C5 Huolenpitopalvelu alk. 56 tkm
13.850 e
Ebbe Lindberg
044 777 3916
Automyynnin palveluajat:
ma-pe 9-17, la 10-14
Hämeentie 39 Forssa
(Forssan Auto oy)
03-4246 8800
Salkokatu 1 Forssa
044 777 3951
Mekaanikonkatu 6
Tammisaari
www.astrumauto.fi
Automyynnin palveluajat:
ma-pe 9-17, la 10-14
www.astrumauto.fi. Silloin tulee luotto siihen, että
kun eilen ei tullut ketään, niin ei
tänäänkään.
Kärkikolmioristeyksissä väistäminen kolmion takaa tullessa
on autokoulun oppilaille tuttu
asia.
. 7 tkm
20.900 e
Peugeot 307 XR S-Edition 1.4-16 5d -05
aj. Jotkut toivoisivat, että kärkikolmioiden
tausta olisi kirkkaampi, mutta se
voisi taas aiheuttaa kaasupolkimen painamista.
Ei ennakkovaroitusmerkkejä
Salossa keskusteltiin muutama
vuosi sitten siitä, pitäisikö tasaarvoisiin risteyksiin merkitä varoitusliikennemerkit.
. hydractive iii -kaasunestejousitus . -02
ml 207 tkm, 2xrenk. 169 tkm
4.900 e
Opel ASTRA 1.6i Eco Merit Carav -97
aj. Vapaa autoetu alk. Tällainen risteys oli Inkerinkadulla.
Hakoinen on tehnyt liikenneopetustyötä 25 vuotta.
. Alcantara Pack 850e. vakionopeuden säädin
. 82 tkm
12.900 e
Fiat STILO 80 Active 3d
-03
aj. Siksi voi
tulla vaaratilanteita.
Monet kyselevät, miksei risteykseen tule kolmioita.
. Siinä sompailevat autojen lisäksi myös jalankulkijat ja pyöräilijät.
. 0400 795 445
Torinkulmalla
vaaranpaikka
Torinkulma Torikadun ja Horninkadun risteyksessä on salolainen ongelmapaikka. 135 tkm
8.900 e
Suzuki ALTO 1.1 STD 5d
-03
aj. 141 tkm 26.900 e
aj. automaattinen ilmastointi . -90
ml 413 tkm, 2xrenk.17"alut
Renault 19 1.8i 16v Sport -93
ml 290 tkm, 2xrenkaat, 16"alut
Toyota Corolla 1.3 SE LB -85
ml 194 tkm,koukku, huippusiisti
18500 ?
12900 ?
12900 ?
9900 ?
9900 ?
8900 ?
7900 ?
6900 ?
6500 ?
5900 ?
2950 ?
990 ?
+muita, katso
www.samikafix.fi
SaMiKaFix Ky
Kaakelitehtaankatu 5 (paloasemaa vastapäätä)
P. 230 tkm
17.900 e
Volvo V70 2.4-20 Classic SpW 125kw A -00
aj. 68 tkm
10.900 e
16.900 e
Opel ASTRA 1.6 Comf
Wagon
-03
aj. -92
ml 120 tkm, 2xrenkaat, huoltok.
BMW 750 V12 5.0i Aut. 600 e/kk.
e/kk. esp-ajovakauden hallintajärjestelmä . 5d -03
aj. 31 790 e . 13 tkm
Mercedes-Benz C 200 Kompressor 4d -02
aj. 4 tkm
29.400 e
Skoda OCTAVIA 1.6 Elegance Combi -06
aj. Jos nopeusrajoitus on yli 40, ei
tasa-arvoisia merkkejä tarvitse
merkitä
Eipä autoja ole tarvinnut pitää
seisokissa päivääkään, sanoo
Martti Äikäs, jolla on salolainen
neljän yhdistelmäajoneuvon yritys.
Äikäs kuljettaa maitoa, jäätelöä
ja pakastelihaa Riihimäeltä Salon
seudulle. 075 323 2460
TUOTEITA
TUOTEITA RAJOITETUSTI,
RAJOITETUSTI,
TARJOUKSET
TARJOUKSET VOIMASSA
VOIMASSA VIIKON
VIIKON. 9-18,
9-18, LA
LA 9-15
9-15
Salo: Savenvalajankatu
Savenvalajankatu 3,
3, p.
p. Kyse ei ole varsinaisesti laajentamisesta, vaan lämpimän tilan saamisesta. kelpoinen, huolto- 38 tkm, 2xrenkaat, abs, huoltok., lohkol., 160 tkm, 2xrenk., cd radio, lohkol. Pieniä remontteja
on mukavampi tehdä lämpöisessä, ja talvella ajoon lähteminen
on lämpimistä tiloista miellyttävämpää, Äikäs summaa investoinnin motiiveja.
Siinä missä Äikäs pitää Salon
seutua maidossa ja jäätelössä, pitää Sirkiä seudun oluenystävät
tyytyväisinä. 777 7715
LOMALLA
p. Siellä ei ole
myöskään pölyä tai muuta epähygieenistä.
Lämpötilaa seurataan koko ajan
ja jos jotakin valittamisen aihetta
tulee, voidaan kylmäketjun säilymisestä ottaa selkoa myös jälkikäteen.
Autot koko ajan
liikenteessä
Varikkoalue
rakenteille
Ruokaa kuljetetaan joka päivä,
vuorokauden ympäri kolmessa
vuorossa. 7900¬ tavaratilan vanerointi
19900¬
Nissan ALMERA 1.5 Sensation SpDeck 5d-03 Opel CORSA 1.2i-16 Edition 3d
-00 Ford TRANSIT 100L Van Dsl
-00
48 tkm, 1 omistaja, aluvant., huoltok.,
62 tkm, aluvant., lohkol., met.väri, erikois- 195 tkm, 2xrenk., abs, alv. Kuljetusyrittäjä on toiminut jo 31 vuoden ajan.
. 8900¬
koon. VENEET
. lasinnost. toimituskulut 600 e)
3-ovinen 22.230 e, 5-ovinen 23.090 e
(kuvassa), Sedan
23.570 e, Wagon 23.850 e
Vielä saatavana erä huippuvarusteltua Fordin 80-vuotisjuhlamallia Focus Trend X 1.6 100 hv.
Vakiona: ajotietokone, avaimeton järjestelmä, matkapuhelimen HandsFree Bluetooth-toiminnolla
ja ääniohjauksella, ESP-ajovakautus, Ford 6000 -CD-soitin, ilmastointi, metalliväri, nahkaverhoiltu
ohjauspyörä, sumuvalot, sähkötoimiset sivuikkunat ja 15. Kylmäketjun säilyminen koko matkan ajan on tärkeää. 777 7770
etunimi.sukunimi@sok.fi
www.salonautomyynti.fi
MA, KE-PE 9.00-17.00
TI 9.00-18.00,
LA 10.00-14.00
Kari Lithonius
Kimmo Rintala
Juha Korvenvalta
Jaakko Moisio
Saku Virta
Petri Jauhojärvi
LOMALLA
p. alv. 733 5091
Talvi lähestyy
muista suojata
autosi
suolakeleiltä
ÄÄNIERISTYS
SALON TAKUUSUOJAUS KY
Myllyojankatu 26 24100 SALO
Puh. 17900¬ + sisäpist., sähk. 3-5 P. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Torstaina 26. 8.00?17.00
PERNIÖ Ravitie 3
280 tkm, sis.alv., 2xrenk., abs, keskuslukitus, vanerointi, koukku
7900¬
Ford MONDEO 1.8i 125hv Trend Sedan-01 Opel VECTRA 1.6i-16 CD Voyage 5d -98 VW TRANSPORTER 2.5 umpi TDi -02
110 tkm, vak.nop.säädin, cd radio, aut.ilm., 167 tkm, ilmast., abs, aluvant., kesk.luk., 98 tkm, 2xrenk., alv, huoltok., lohkol.,
keskusluk., 2xrenkaat
15980¬ ohjausteh., sähk. Kaupat ovat auki myös
Äikäs rakentaa yhdessä toisen
yrittäjän, Jouni Sirkiän, kanssa
yhteistä varikkoaluetta Halik-
SSS?Atte Kääminen
YT
N NA
U
LISÄET
:LLA
800Oe
ETTA
IN
A
T
POLT
N
KAUPA !
ÄLLkkE
PkÄ
aat)
sityisasia
(y
Ford Focus Trend X 1.6 100 hv
(hinnat sis. 340 e
TEIBOX 900
alk. Menin ensin töihin salolaiseen
meijeriin, sitten Turkuun. 19980¬ ohj.vaimennin, takuu
14500¬
-96
156 tkm, met.väri, 2xrenk., aluvant., cd
radio, varashälytin
6900¬
Toyota COROLLA 1.4 D4D 90 Terra 5d-05 Toyota COROLLA 1.4i Terra 5d
-01 Ford ESCORT 1.8i Ghia STW 5d
-97
Toyota COROLLA 1.8 Verso Sol
-02 Ford FOCUS 1.6-16 Amb 5d
-99 Jeep CHEROKEE 4.0 4wd A
-88
Volvo V70 2.4-20 SpW 125kW
-99 Ford MONDEO 1.8i CLX 4d
-98 Ford TRANSIT 100L Van Dsl
-98
91 tkm, ilm. 370 e
www.sarki.fi Puh. 21, 24100 SALO
TERVETULOA!
Perämiehenk. 0403
0403 190
190 100
100
Salo:
TEIBOX 700
alk. Tehtaalla on erityiset ?taskut?, joissa lastaaminen tapahtuu
oikeassa lämpötilassa. väh.kelp.,
lohkol., abs, ilmastointi
15900¬ vanteet, ohjaustehostin
7800¬ huoltok., ohj.teh., koukku 10900¬
Kaikki vaihtoautomme löytyvät osoitteesta www.salonautomyynti.fi
?AUTOT
. Töissä on isän ja pojan
lisäksi seitsemän muuta. Parinkymmenen pakkasasteen lisäksi on tilat 4?5 plusasteen tuotteille. Töiden pitäisi olla valmiita
ensi vuoden keväällä.
. lokakuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
AUTO JA LIIKENNE
Käyttöetu alk. 777 7714
p. väh. 7, p. Yritys kuljettaa
Hartwallin olutta Lahdesta.
Kirsi Höglund
Martti Äikäs kuljettaa maitoa salonseutulaisten juotavaksi Riihimäeltä.
TERVETULOA
LOUNAALLE
Suojaamme henkilö-, paketti- ja asunto-autot
kotiruokaa 6,50 e
keittolounas 3,80 e
kahvi
0,80 e
HUOLTOAUTOKALUSTEET
UUTTA!
arkisin 10.30 - 15.00
Trend X -juhlamallisto
VAIHTOAUTOT
Toyota AVENSIS 1.8 Terra 5d
17
340 tkm, 2xrenkaat., cd radio, ilmastointi,
vetokoukku
4980¬
ISON KISSAN BAARI
Maorlantie 1, HALIKKO
p. + sisäp.,
kirja, lohkol., tehdastakuu 19400¬ kaukolukitus, 2 x airbag
12980¬ ohj.teh., vak.nop.säädin
5800¬
90 tkm, ilmast., met.väri, lohkol., abs,
126 tkm, ilmast., sumuvalot, huoltok.,
ajotietoko-kone, kattokaiteet18500¬ lohkol., met.väri, cd radio 10980¬
142 tkm, ajotietokone, aut.ilm., erikois- 110 tkm, abs, cd radio, huoltok., lohkol.
vanteet, met.väri, ohj.teh. alumiinivanteet.
-03 Kawasaki ZX 10 R
-05 Saab 900 S 2.0i Coupe 3d
40 tkm, ilm., ajotietokone, cd/radio,
13 tkm, Yosimura slipari, Öhlins
ohjaustehostin, keskusluk. Keskikulutus 5,9?13,8 l/100 km, CO2 -päästöt 125?224 g/km. Kun
siirryin Riihimäelle, mietin, että
mihinköhän seuraavaksi, Äikäs
pohtii ajokilometrien kasvamista.
. 777 7720
p. ark. Salosta on Valion tehtaalle Riihimäelle 140 kilometriä, ja saman
verran takaisin, hän murjaisee.
pyhinä, joten sunnuntaina aamuöisin Äikäs vie tavaraa kauppaan
omilla avaimilla.
. lasinnost. 340 !/kk, vapaa autoetu alk. 500 !/kk. 736 6424, 0400-332 222
MERINIITYNK. 075 323 2560
Helsingintie 68, p. Kuvan autossa Ghia-varustelu ja valinnaisvarusteena 18" alumiinivanteet.
Martti Äikäs tuo maitoa Salon seudulle
Elintarviketeollisuuden keskittyminen aina vain suurempiin yksiköihin on lisännyt merkittävästi
kuljetusyritysten töitä.
. 02 - 731 3375
varaosat
varaosat autoosi
autoosi
www.motonet.fi
www.motonet.fi
VARAUDU
VARAUDU TALVEEN
TALVEEN MOTONETISTA
MOTONETISTA
AUTON
KAPSELISARJAT
Alumiinirunkoinen
HALLINOSTURI
Paljon eri malleja
Nostovoima 1,5 t
Kevyt ja matala
Sopii madallettuihin
autoihin
69
171990
50
00
DEFA / Calix / Temro
LOHKOLÄMMITTIMET
ja JOHTOSARJAT
Kungs Max-Is
LUMIHARJA
SKRAPALLA
Pituus 50 cm
HUIPPUHYVÄ!
/sarja
/sarja
80-7507
5
60
60-4638
Varaudu talveen ajoissa ja hoida
autosi lämmittimet kuntoon.
Sopivuudet ja hinnat löydät netistä ja
asiantuntevat myyjämme auttavat Sinua
löytämään oikeat tarvikkeet tavarataloissamme.
AVOINNA
AVOINNA ARK.
ARK. 7333 088, 0400 -330 286
tpeippo@nic.fi
www.salontakuusuojaus.fi
av. 777 7721
(02) 733 2685
ÖRNINKATU 8 A, 24100 SALO
0440-749 129
YLI 15 VUODEN KOKEMUS
Avajaispäivän
arvonnassa
Nokian
talvirengassarjan
voitti
TUOMO
SÖYRILÄ
Onnea!
UUSI
osoitteemme
Örninkatu
10
KUMIKORJAAMO
NIEMELÄ &
NIEMELÄ
Varaosat autoosi,
autoosi, katso
katso www.motonet.fi
www.motonet.fi
Varaosat
Örninkatu 10, SALO
puh. ASUNTOVAUNUT
Vaihtoautojen toim.kulut 100 e.
ÖRNINK. Autot liikkuvat jatkuvasti.
Työt lisääntyvät koko ajan, mutta
olenhan myös investoinut, hän kehuu.
Autoissa kuljetetaan sekä pakasteita että jääkaappiviileitä
tuotteita, joten autoissa on oltava
kahdenlaiset tilat.
Väkisin tulevat mieleen ne
ajat, kun omat lapset olivat pieniä.
Nyt on se etu, että lapset käyvät ja
lähtevät taas pois. Hänestä kaiken työn pitäisi olla yhtä arvokasta. Joskus keskustelua toivoisi enemmän, mutta
toisaalta kun asioista on keskusteltu ja ne on valmisteltu lautakunnissa ja hallituksessa, olisi
teatteria keskustella vielä valtuustossakin.
Seuraavissa kunnallisvaaleissa
ehdolle asettuminen on vielä harkinnassa. Pitäisikö vanhukset jättää heitteille?
Heidät, jotka ovat meistä huolehtineet. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Elän joka
päivä parasta päivää, huomenna
60 vuotta täyttävä Juhani Hörkkö toteaa.
Koskelaisella Hörköllä onkin
monta rautaa tulessa. Hän on
myös Maito-Auran hallituksen varapuheenjohtaja, Loimaan käräjäoikeuden lautamies, herastuomari,
ja Härkätien terveyskeskuksen
hallituksen varapuheenjohtaja.
Yhteiskunnallinen aktiivisuus
on antanut Hörkölle paljon, vaikka hän on joutunut tekemään ikäviäkin päätöksiä.
. UNIFEM edistää naisten asemaa,
ihmisoikeuksia ja yhteiskunnallista osallistumista sekä
kerää varoja kulloinkin valittuun kehitysyhteistyökohteeseen.
Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin lukiolaisille valtakunnallinen ainekirjoituskilpailu. Kaikkien pitäisi olla töissään samanarvoisia, Hanna Niemi sanoo.
Hän kertoo miettivänsä yhteiskunnan asioita myös
ratsastaessaan. Hän on jo
hankkinut kokemusta hoitotyöstä kesäapulaisena ja
opiskelee nyt kaksoistutkintoa. lokakuuta 2006
18
?
MEIDÄN KESKEN
Torstai
viikko 43
Juhani Hörkkö elää joka päivä parasta päivää
26.10.2006
sss.kalenteri@sss.fi
SSS?Marika Timonen
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Niina, Nina, Amanda,
Manta
Ruotsinkielinen kalenteri:
Amanda, Nina, Ninni
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Helli, Hellin, Hellä, Helle
Ruotsinkielinen kalenteri:
Sabina
Päivän sana
Mutta nyt hän on tehnyt teidän
kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi
kuoleman asettaakseen teidät
pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen.
Kol. Salossa
Edellisen ratkaisu
2 vuotta
Sini Vasarainen
26.10. Olen pohtinut, jos hirviporukkaan pyrkisi.
Metsään Hörkköä vetää lähinnä
makkaravalkiat.
. Onneksi meillä
Suomessa sentään naisten ja
miesten oltavat ovat tasa-arvoiset. Hoitajat tekevät raskasta
ja vaativaa työtä liian pienellä
palkalla. Kiikalassa
26.10. Viimeiset yhdeksän vuotta Hörkköä on työllistänyt jäsenyys Valion hallituksessa. Valion tuotekehittely on maailman huippuluokkaa, Hörkkö kehuu ja mainitsee muun muassa
laktoosittomat- ja terveystuotteet,
joiden ansiosta maitotuotteiden
kulutuksen lasku on saatu pysähtymään.
Matkoille mahtuu hassujakin
sattumuksia. Taisto tutki auton ja
tuli siihen tulokseen, että autossa
ei ole muuta vikaa kuin jokin öljypohjan ruuvi on tippunut tielle, joten se rämisee auton liikkuessa.
Koko miesväki lähti ostamaan
. Internet-sivuilta selviää
myös, että naiset saavat noin 20
prosenttia pienempää palkkaa
kuin miehet. Nyt saamme nauttia
koko viikon läheistemme seurasta,
iloitsin ääneen.
Esko Keski-Vähälä
Sitä ei usko kukaan sellainen, jolla ei lastenlapsia ole, miten mukavaa on, kun pienet vipeltävät huoneissa. Siinä sai vastuuta ja se oli
kasvun paikka, Hörkkö kertoo.
Nuorisoseurasta Hörkkö siirtyi
luontevasti mukaan kunnallispolitiikkaan. Halikossa
4 vuotta
Saara Muuri
26.10. Tukipolitiikkahan alkoi sodan
jälkeen. Vaikka lapsena vierasti ja häpesi karjalan murretta, perhepiirissä haastetaan edelleen karjalaa. Työssä
pärjääminen on aivan jostain
muusta kuin sukupuolesta kiinni.
Hanna Niemi
Perniön lukio
PAKINA
kauppaan huomenna. Kiskossa
8 vuotta
Riku Salomaa
26.10. Tommilla oli ensimmäisenä huolena, mennäänkö
Hanna Niemi myisi kauppojen
tuotteita naisille halvemmalla
UNIFEM-JUHLAKISA
SSS?Hia Sjöblom
YK:n naistenrahasto UNIFEM täyttää 30 vuotta ja
Suomen UNIFEM 25. Kuka haluaisi tehdä alipalkattua työtä. Kiinassa esimerkiksi ihmeteltiin, kuinka Venäjän
presidentillä Putinilla on aikaa
kulkea suomalaisten mukana.
. Kaupat kilpailevat keskenään,
mistä seuraa paineita tuottajille.
Ruuan hinta ei saisi nousta, vaikka ihmisten palkat nousevat. Valion hallitukseen
Hörkkö ei aio jatkossa olla enää
käytettävissä. Työmarkkinoilla keksittäisiin melko varmasti keino, jolla saataisiin helposti sijaisia äitiyslomien ajaksi.
Se on vain halusta ja asenteesta
kiinni.
Unifemin sivuilla kerrotaan
myös, että naisvaltaiset alat ovat
aliarvostettuja ja alipalkattuja.
Tähän ei voi mistään löytyä järkevää selitystä. Nuorisoseuratyöstä kaikki on
alkanut. Maailma on niin kiireinen, ettei
esimerkiksi kaupassa ja pankissa
ole aikaa pitkiin tarinoihin. Eikö silloin naisille
pitäisi kaupoissakin antaa joka
tuotteesta 20 prosentin alennus,
koska he ansaitsevatkin vähemmän?
Tämä on todella epätasa-arvoa
ja Suomenhan piti olla tasa-arvoinen maa. Siksi päivä oli aloitettava hyvissä ajoin.
Sain juuri ja juuri pöydän katetuksi, kun auto hurahtikin pihaan.
Pojat ryntäsivät tuulispään laikka
mummin syliin, ja siitä se riemu
pantiin käyntiin. Kuinka upeaa olisikaan,
jos kaikkialla maailmassa, kaikkien ihmisten keskuudessa tasaarvo toteutuisi. Jalo sana, joka lupaa
paljon. Halikossa
2 vuotta
Ali Nurkse
26.10. Sitten tiedät, mitä ne merkitsevät.
On sydäntä lämmittävä tunne,
kun Taisto sanoo pojille: . Teksti kertoo Suomessa
tapahtuvan horisontaalista ja
vertikaalista eriytymistä. Isohali
mummille, kun mummi ei voi tulla
ulos. Hyvä niin. Perniössä
4 vuotta
5 vuotta
4 vuotta
Pietari Matikainen Nestori Santasaari Emma Helminen
26.10. Kurt Cobain tienasi viime vuonna 50 miljoonaa dollaria,
kun 30 vuotta kuolleena ollut Elvis joutui tyytymään 42 miljoonan dollarin ansioihin.
. Kosken kunnallispolitiikasta
on sanottu, että se on kuin pilvinen päivä: ei väriä. Toivottavasti saat pian
itse lastenlapsia. Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä ei monissa
maissa arvosteta esimerkiksi
naisten asemaa. Aikanaan minut houkuteltiin mukaan näytelmäporukkaan ja jäin koukkuun nuorisoseuratyöhön. Mielestäni on luonnollista, että naiset työskentelevät enemmän esimerkiksi hoitoalalla, kun taas
miehiä työskentelee enemmän
esimerkiksi autokorjaamolla.
Tärkeintä on, että itse pitää
työstään.
Naisten ja miesten jakaantuminen esimies- ja johtotehtäviin
on vertikaalista eriytymistä. Viljelijät kuitenkin toivovat kunnon
hintaa tuotteilleen.
Kosken Putin
Karjalaisilta vanhemmiltaan
Hörkkö on perinyt positiivisen
elämänasenteen.
. On huomattavasti helpompi
löytää sijainen niin sanotusti
alempiarvoiselle työntekijälle.
Moni nainen varmasti luovuttaisi mielellään synnytyskykynsä miehelle saadakseen menestyä ja ansaita rahaa. Vai ovatko sittenkään?
Unifemin internet-sivuilla kerrotaan, että Suomessa työmarkkinat eriytyvät sukupuolen mukaan. Luottamustehtävät ja karjatila pitävät miehen kiireisenä.
. Tarkoittaako tämä
sitä, että naisten tulisi jättää töi-
Elämältä se tuntui taas
SUDOKU
Helppo
Ruudukon jokainen vaaka- ja pystysuora rivi sekä
3x3 ruudun laatikko on
täytettävä numeroilla 1?9
niin, että jokainen numero
esiintyy rivissä tai laatikossa vain kerran.
Edellisen ratkaisu
Nyt kun pikkupojatkin ovat koulussa, ei Taisto voikaan soittaa ja
sanoa tuovansa pojat työmatkallaan päiväksi tai pariksi. Hanna sanoo tykkäävänsä eläimistä ja tunnustaa kaipaavansa jokapäiväisiä ratsastusretkiä, joita syyslomaviikon aikana ehti tekemään.
den tekemiset miehille. Sen lyhyen ajan
jaksaa iloita sydämenpohjasta.
Vähän väliä kuuluu huuto
?Mummii?, kun on kysyttävä, milloin mitäkin. Jokaisen työ tässä maailmassa on jollain tavalla
tärkeää, ja sitä tulee arvostaa.
Naisvaltaisiakin aloja, kuten hoitoalaa, tulisi arvostaa yhtä lailla
kuin muitakin. Isoisät ovat kierrelleet Pietarissa, joten tiedä vaikka oltaisiinkin sukua, kaksoisolentoaan todennäköisesti suositumpi
Hörkkö kujeilee.
Kannatusta yhteisten asioiden
hoitoon ainakin on riittänyt.
Hinku
makkaratulille
Hörkkö kehuu kotikuntansa hyvin hoidettua taloutta ja hyvää
yhteishenkeä päätöksenteossa.
. Kouluun menosta iloitaan, eikä kiukutella, kun on mentävä.
OTSO ONNITTELEE
ONNEN HETKET
sss.lastenpalsta@sss.fi
Vaikea
1 vuotta
Veera Nyberg
26.10. Hörkön tilakin on
siirtymässä seuraavalle sukupolvelle, mutta Hörkkö ei ole jäämässä laakereilleen lepäämään.
. Se tietysti vaikuttaa
heidän työskentelyynsä, ja näin
ollen potilaiden olot eivät voi olla
parhaat mahdolliset. Valtio kompensoi tuilla
ruuan hintaa, ja tuet takaavat viljelijöiden toimeentulon heikkoina
satovuosina.
Hörkkö muistuttaa tuottajien
olevan kovassa puristuksessa.
. Valio pystyy maksamaan Euroopan parasta tuottajahintaa,
Hörkkö perustelee.
Kuumana käyvästä tukikeskustelusta Hörkkö toteaa, ettei maataloustuottajille maksettavien tukien julkisuus välttämättä ole
huono asia.
60 VUOTTA HUOMENNA
. Siinä on nahka paksuuntunut.
Kovimpia päätöksiä ovat olleet pitäjän meijerin ja Turun meijerin
lopettamispäätökset.
Hörkkö pitää päätöksiä kuitenkin oikeina.
. Vielä ei ole tuntunut siltä, että
vanhuus alkaisi tulla. Olen kiinnostunut siitä, mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu. 1:22
Menovinkit
Elokuvat
Lady in the water, Bio Jännä, Salo klo 19
Riisuttu mies, Bio-Salo 1 klo
19
Silent hill, Bio-Salo 2 klo
19.30
Muita tapahtumia
Sanaa ja säveliä Salossa,
Rumpalissa klo 13.
Vertaistukiryhmä Salon
seudun Nivelpiiri Salossa,
Paukkulakodissa klo 17, painonhallinta, MMM, ravitsemusterapeutti Tuulikki Vanhapelto
Sanan ja sävelen ilta Salon
kirkossa klo 18, Kaarlo Launonen, Anneli Lehtiö ja Inkeri
Jorri, musiikki Antti Yli-Jama
& pojat sekä Antti Risku
EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ja Suomen
turvallisuus, Salon lukiossa
klo 19, luennoi VTT ulkoasiainsihteeri Antti Kaski
Turvallisuus kotona ja liikenteessä, vanhempi konstaapeli Päivi Widen, Salo-Karinassa klo 19
Kokouksia
Muurlan maatalousnaiset
syyskokous Kivirannanpajalla
klo 18.30
Keskustan Kärkelän paikallisosaston syyskokous
Kiikalan Rekijoen Osuuspankissa klo 19
Kurt Cobain
eniten tienaava
kuollut julkkis
STT?AFP
Nirvana-yhtyeen laulaja Kurt
Cobain on ohittanut Elviksen
eniten tienaavana kuolleena julkkiksena. Horisontaalinen eriytyminen on
naisten ja miesten jakautumista
eri ammattialoille. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta sijaisen etsiminen johtotehtäviin äitiysloman ajaksi on aikaa vievää touhua. Salossa
7 vuotta
Oliver Kuussaari
26.10. Ei kukaan.
?Naisten ja miesten palkkaerot
huimia joka sektorilla?, kertoo
teksti. Raaka totuus on, että hienot virkamiehet saavat
kohta tulla itse vaihtamaan potilaiden vaipat, jolleivät palkat nouse, Hanna Niemi kirjoitti.
ruuveja ja muuta sälää, että poika
sai homman hoidettua. Ei se suuri
vika ollut, mutta se hermostutti minua, kun pelkäsin, että pahempikin
vika on, kun räminä kuului autosta
aina, kun lähdettiin liikkeelle.
Miten ne päivät voivatkin mennä, niin nopeasti, kun pikkupojat
ovat käymässä. Iän myötä omia juuriaan on
alkanut arvostaa enemmän, maailman eri kolkkia kiertänyt Hörkkö sanoo.
Valion hallituksen jäsenenä
Hörkkö on päässyt tutustumaan
niin kiinalaisiin kuin amerikkalaisiinkin tuotantolaitoksiin.
. Olin puheenjohtajanakin. Ratsastus on rakkain harrastus. Ukilla ja isällä on muita puuhia
huomenna, emmekä voi jättää
kauppareissua huomiseksi, sanoin
pojille.
Tuulan ja Mikonkin piti tulla samaan aikaan, mutta heille tuli este, joten tulo siirtyi lauantaiksi.
. Iloa pintaan vaikka sydän
märkänisi, Hörkkö toistaa vanhan sanonnan.
. Epäoikeudenmukaisuudesta
tulen vihaiseksi ja olen sitä mieltä, että yhteiskunta
pitäisi muuttaa oikeasti tasa-arvoisemmaksi. Kiskossa
Tuula ja Mikko tulivat sitten lauantaina, samoin hyvissä ajoi, kun
heilläkin oli kaupunkiin asioita.
Kun joimme lähtökahvia sanoin
Tuulalle: . Yhtenä aamuna
on tosi aisa edessä, pojat lähtevät
taas kotiinsa ja kouluun seuraavana arkipäivänä.
Onneksi koulunkäynti on ainakin vielä hauskaa puuhaa. Ei huomenna, vaan tänään, sanoin.
. Itsekin alalla hieman työskennelleenä, tiedän ettei ala ole helppo henkisesti eikä
fyysisesti.
Esimerkiksi vanhainkodissa
työntekijät huolehtivat siitä, että
ihmiset saisivat elää viimeiset
hetkensä edes jotenkin kunniallisesti. Eikö se ole tärkeää. Perniöläisen Mira Muurisen aine oli
ensimmäisenä vuorossa (SSS
24.10), toisena Salon lukion
Salla Mäkelän aine (25.10).
Nyt julkaisemme kolmannen
palkitun eli perniöläisen Hanna Niemen aineen.
Tietenkin naisille pitäisi myydä kaikkia tuotteita kaksikymmentä prosenttia halvemmalla kuin miehille, koska naisten palkatkin ovat sen verran alhaisempia, Perniön lukion Hanna Niemi sanoo vähintään puoliksi vakavissaan. Taisto
piipahti jo maanantaina sopimassa
alustavasti, että tulee poikien
kanssa torstaina niin aikaisin aamulla kuin vähänkin pääsevät lähtemään.
Meidän auto on kolissut epämääräisesti jo viikkoja, joten Taisto aikoi
tutkia, mikä menopeliä vaivaa. Siellä
olisi hyvä rentoutumispaikka.
*
Hörkkö viettää 60-vuotisjuhliaan perhepiirissä.
Marika Timonen
Koskelainen Juhani Hörkkö seuraa Valion hallituksen jäsenenä näköalapaikalta Suomen ja muun maailman maataloustuotantoa ja tuotekehittelyä.
Isänsä istuttaman tammen katveessa Hörkkö toteaa omien karjalaisten juurien tulleen iän myötä aina tärkeämmiksi.
Naisille arvostusta
Tasa-arvo -sanan merkitys aiheuttaa ristiriitaisia tunteita ja
ajatuksia. Salossa
26.10. Raaka totuus on, että hienot virkamiehet
saavat kohta tulla itse vaihtamaan potilaiden vaipat, jolleivät
palkat nouse. Kunhan tähdennetään sitä,
miksi niitä maksetaan.
. Valkolakin jälkeen
Hanna Niemi aikoo valmistua vielä nopeassa tahdissa yo-lähihoitajaksi.
. Se
kertoo sen, minkä me kaikki
olemme huomanneet; että miehiä selkeästi suositaan johtotehtävissä.
Naisillahan tunnetusti on monenlaisia ?ongelmia?, kuten se,
että heidät on luotu synnyttämään. Ukki tulee ulos saattamaan.
Kun kahdet pienet kädet kietoutuvat mummin kaulaan, ei sitä
tunnetta korvaa mikään, Taas tuntui vähän aikaa elämältä.
Hilma. Julkaisemme otteita
Salon seudulla palkituista
kolmesta aineesta. Nyt on
ukkilaankin tulo ajoitettava lomapäiväksi.
Yksi hyvä puoli hommassa on: lomapäivät tietää hyvissä ajoin ja
niitä on mukava odotella.
Mennyt viikko olikin taas pitkästä aikaa elämän makuinen. Tässä ei mielestäni ole mitään väärää. Niin hän myös kirjoitti lennokkaassa aineessaan, joka palkittiin paikallisesti Unifemin valtakunnallisessa ainekirjoituskisassa.
Hanna Niemi tähtää hoitoalalle ?ainakin näillä näkymin?, eikä ole tyytyväinen palkkanäkymiin
Hinta sis. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. 1,5 kg
99
89
rs
Apetit PIZZAT
280?300 g pakaste
4,17?4,46 ?/kg
KPL
2
kpl
Atria
VOILEIPÄLEIKE
tai Ohuen Ohut
VOILEIPÄLEIKE
300 g 8,30 ?/kg
PIPPURIPIHVIT
suomalaisesta
sisä?leestä
24
2
90
49
kg
Valio
KEVYT
LEVIT 400 g
50
erä
1
pkt
Karhu
III-OLUT
24 x 0,33 l
4,38 ?/kg
yksit. salaatin)
ERÄ!
Tuore
norjalainen
LOHIFILEE
3.erä
6
99
kg
Suomalainen
NAUDAN
PAISTIJAUHELIHA
Marinoitu
PORSAAN
KASSLERPAISTI
5
80
kg
3
99
kg
Juhla Mokka
kahvilasta:
KAHVI ja OMAN
LEIPOMON PULLA
tai MUNKKIRINKILÄ
Paulig
Juhla Mokka
KAHVI 500 g
3,89 ?/kg
1.erä
1
99
Espanjalainen
PERSIMONHEDELMÄ
Espanjalainen
JÄÄVUORISALAATTI
pkt
raj. pantit 3,60.
www.k-citymarket.fi
Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.fi
SALO
Hämeentie 24-30, puh. 020 720 3700
MA?PE 8?21, LA 8?18.
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi. 2 pkt/
talous
1
99
kg
1
49
kg
PYSYVÄSTI EDULLISET HINNAT
Päivittäin täällä leivottua uunituoretta leipää:
KCM-kotikeittiön
KASVISGRATIINI
KCM-kotikeittiön
KATKARAPUKIMARA
Omasta
jauholeipomosta:
OHRALEIPÄ
500 g
1
20
1
90
kpl
3,80 ?/kg
7
60
kg
Rosten
Baguette
PATONKI 350 g
5,69 ?/kg
1
11
90
5
99
kpl
kg
Hinta ilman Plussa-korttia 6,95 ?/kg
Atria
LIHAPULLAT
tai PIHVIT 400 g
2,23 ?/kg
0
kg
Atria
PORSAAN
ULKOFILEEPALA n. 1,69 ?/kpl
(5,63?6,04 ?/kg)
2
KERMATASKUWIENER
1,93 ?/l
18
75
90
24pack
rs
Sisällön hinta 15,30. lokakuuta 2006
?
19
RAIKAS, UUDISTUNUT SALON
K-CITYMARKET TARJOAA
HINNAT
VOIMASSA
TO?LA
26.?28.10.2006
PÄIVÄN
LOUNAS
(sis
Kauppa käy vain kaupan ollessa auki.
Myös Plazassa aiotaan jatkossa toimia
Väkeväisen periaatteen mukaan. Tulos ennen veroja nousi 14 miljoonaan euroon. Työväentalo ei
ole myynnissä, Keto-oja toteaa.
Myyntitavoite
80 miljoonaa
Tänään laajentuneena aukeavalle Plazalle on asetettu kovat tavoitteet heti ensimmäiselle vuodelle.
. Kyllä ne ajoittuvat vuoden 2010 jälkeiselle ajalle, sanoo Suur-Seudun Osuuskaupan (SSO) toimitusjohtaja Esko
Jääskeläinen.
SSO omistaa yhdessä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiolan kanssa nykyisen Plazan.
Jääskeläinen sanoo, että Plazan laajennusosan tilojen hyvä kysyntä on vahvistanut ajatusta kauppakeskuksen laajentamisesta. lokakuuta 2006
20
?
Tuottaja: Suvi Kulla puh. Metsäliiton liikevoitto nousi 68 miljoonaan euroon, kuin toiminnallinen tappio edellisellä neljänneksellä oli 11 miljoonaa euroa.
Metsäliiton liikevaihto laski keskiviikkona julkistetun osavuosikatsauksen mukaan heinä-syyskuussa 2 246 miljoonaan euroon.
Konserni näytti neljännekseltä 7 miljoonan euron tappion.
Pääjohtaja Kari Jordanin mukaan Metsäliitto jatkoi kolmannella
neljänneksellä ydinliiketoimintaan kuulumattomien osien myyntiä.
Metsäliittoa painaa taloudellisissa vaikeuksissa kamppaileva M-Real.
SSS?STT
Jouhki valittaa
sisäpiirituomiosta
Esko Keski-Vähälä
Timo Jouhki valittaa Helsingin käräjäoikeuden antamasta sisäpiirintiedon väärinkäyttöä koskevasta tuomiosta hovioikeuteen.
Myös Jouhkin lähipiiriin kuuluvat yhtiöt Inter Masters ja Thominvest valittavat tuomiosta.
Investointipankki Conventumin suuromistaja Timo Jouhki osti
reilut parisataatuhatta Conventumin osaketta lähipiirinsä yhtiöille
keväällä 2001. Minulla on monenlaisia suunnitelmia
kadun elävöittämiseksi. Liikevaihto pysyi ennallaan 1,2 miljardissa eurossa.
Yhtiö syytti Amerikan markkinoiden epätyydyttävää kehitystä
ja Euroopan pienentynyttä tuotantoa tuloksensa heikentymisestä. Se on myös hyvä
asia turvallisuuden kannalta.
Väkeväinen lupaa, ettei kävelykatu jää
pelkästään kiviseksi käytäväksi ostoskeskuksen keskelle.
. Ehkä jo jouluksi
saamme kadulle kojuja ja lämmintä juomaa tarjolle, hän visioi.
Ostosmatkalaisia kävelykadulle Väkeväinen odottaa laajalta säteeltä.
. Hänen
mukaansa myös ensi vuodesta on
tulossa hyvä, sillä Metson tilauskanta on suuri.
. Tämän vuoden huhti-kesäkuuhun verrattu-
na tilausten määrä kuitenkin väheni kolme prosenttia.
Tilauskannan arvo oli syyskuun
lopussa euromääräisesti 22 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Vakuutusyhtiö Pohjola
osti Conventumin samana kesänä kovaan hintaan.
SSS?STT
Plazan kauppakeskusjohtaja Markku Väkeväinen, Keskinäinen Eläkeyhtiö Tapiolan yhteysjohtaja Hannu Turakainen ja Suur-Seudun Osuuskaupan talous- ja kehitysjohtaja Jaana Kiviniemi ihastelivat
keskiviikkona Plazan uutta kävelysiltaa.
Pörssikommentti
Amer ja Elcoteq kuralle ?
OMXH -0,3 %
Suur-Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen:
Plaza ei laajene tällä vuosikymmenellä
Työväentalo
ei ole myynnissä
SSS?Suvi Kulla
Uudistuneen Plazan avajaishuumassa
moni miettii jo Plazan seuraavaa vaihetta. Pudotus oli kuitenkin ennakoitua kovempi, sillä yhtiön osake lähti
syöksyyn Helsingin pörssissä tuloksen julkistamisen jälkeen.
. Päätöksiä seuraavista vaiheista ei ole
tehty. 7702 328 Fax: 7702 300
TALOUS
sss.talous@sss.fi
SÄHKEET
SSO saneeraa Härkähovin
ABC:n sisätilat Somerolla
Suur-Seudun Osuuskauppa (SSO) saneeraa tammikuussa Somerolla ABC Härkähovin sisätilat vastaamaan nykyistä ABC-ilmettä.
Myös polttoaineen toimittaja vaihtuu:
. 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Koron nousun vuoksi asiakkaat saattavat joutua vähentämään kulutusmenojaan, vaikka
lainahoitokyky ei olisikaan uhattuna. Loput on muita tietoliikennejärjestelmiä.
Yhtiö pysyi Nokian ja Ericssonin hovihankkijana, mutta niiden
osuus liikevaihdosta painui 63
prosenttiin vuoden takaisesta 73
prosentista.
Elcoteqin voiton puolittuminen
ei tullut yllätyksenä, sillä yhtiö
varoitti tuloksensa heikkenemisestä jo aiemmin syksyllä. Metson liikevaihto oli viime
vuonna 4,2 miljardia euroa.
Helsingin pörssissä kurssit olivat eilen laskussa.
Tulosjulkistajista Amer Sports ja Elcoteq tuottivat markkinoille pettymyksen ja kurssit painuivat. Erikoisliikkeiden on pidettävä ovet auki arkisin
aamuyhdeksästä iltakahdeksaan ja lauantaisin yhdeksästä kuuteen.
Tällä viikolla kauppakeskus on poikkeusluvalla auki myös sunnuntaina.
Salon keskustan kehittämisen kannalta
Väkeväinen pitää Plazaa loistohankkeena.
Nordean Eeva Vihmola:
Kiinteän koron
suosio on noussut
SSS
Kiinteää korkoa käytetään nykyään selvästi aiempaa enemmän
uusien asuntolainojen viitekorkona, sanoo Nordean Salon seudun
konttoreiden johtaja Eeva Vihmola. Kesäkuun loppuun verrattuna tilausten arvo kasvoi kuusi prosenttia.
Tilauskanta on vahvistunut kesäkuun jälkeen kone- ja metallituoteteollisuudessa, elektroniikka- ja sähköteollisuudessa se on
pysynyt ennallaan, Teknologiateollisuus ry kertoi keskiviikkona.
Ala työllistää nyt jonkin verran
enemmän väkeä kuin vuodenvaihteessa, mutta yrityksiä vaivaa kasvava työvoimapula.
Metson toimitusjohtaja Jorma
Eloranta arvioi yhtiön yltävän
tänä vuonna kaikkien aikojen
parhaaseen tulokseensa. Tavoitteemme on kertoa laina-asiakkaillemme, miten kodin
talous voidaan turvata lainamenojen kasvaessa, Vihmola sanoo.
. vuoden aikana
Henkilöstö, tuhatta
240
220
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
Ulkomailla
vuoden lopussa
Metso
liihottaa
ennätysvauhtia
SSS?STT
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005 2006 (30.6.)
STT, lähde: Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuus
uskoo yhä kasvuun
SSS?STT
Teknologiateollisuus ennakoi liikevaihdon kasvua myös loppuvuonna, sillä alan liikevaihto kasvoi jo kesällä ja syksyllä maailmantalouden kasvun imussa.
Teknologiateollisuuden päätoimialat ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus sekä kone- ja metalliteollisuus.
Alan yritykset saivat heinäsyyskuussa
euromääräisesti
uusia tilauksia yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime vuoden
vastaavaan aikaan. Käräjäoikeuden mukaan Jouhki syyllistyi törkeään
huolimattomuuteen kauppoja tehdessään. Jos kauppa käy ja tulijoita olisi, niin
tulee laajentamispaineita.
Yksi keskeinen toimija Plazan laajentumisessa on Salon sosiaalidemokraattinen
työväenyhdistys, joka omistaa Plazan
naapurissa olevan työväentalon ja sen
tontin.
Yhdistyksen puheenjohtaja Risto Keto-oja sanoo, ettei ratkaisuja työväentalon suhteen ole tehty.
. Kurssi laski 6,7 prosenttia 10,87
euroon.
Pohjoismainen pankkikonserni Nordea paransi sen sijaan liikevoittoaan, mutta osake halpeni kuitenkin puoli prosenttia.
Metso heivasi tulostaan ylös lähes kolmanneksella. Kyllä isot yksiköt pärjäävät. Yritysasiakkaidemme volyymit kasvoivat kolmannella neljänneksellä. Uskallan väittää, että tämän kokoisista kaupungeista näin hyvää keskustaa ei
ole missään muualla.
Väkeväinen arvelee Plazan sysänneen
keskustan kehittämistä vauhdilla eteenpäin.
Hän on tyytyväinen kaupungin päätökseen rauhoittaa Plazan väliin jäävä tieosuus autoliikenteeltä.
. Vuoden myyntitavoite on lähemmäs
80 miljoonaa euroa, sanoo kauppakeskusjohtaja Markku Väkeväinen.
Lukua voi pitää varsin kunnianhimoisena: Turun Hansakorttelin myynti oli viime vuonna 171 miljoonaa ja Raision Myl-
lyn 143 miljoonaa.
Väkeväinen arvioi Plazan myynnin tulevan enemmän kokonaiskasvun kuin kilpailijoiden vähenevän myynnin kautta.
Myöskään Myllyn kauppakeskusjohtaja
Pertti Vikkula ei usko Plazan kasvavan
vetovoiman nakertavan pahasti Myllyn
myyntilukuja.
. Nyt pitää vielä nähdä, kuinka
hyvin liikkeiden myynti alkaa sujua.
Elcoteqin
tulos
puolittui
SSS?STT
Elektroniikan sopimusvalmistajan Elcoteqin tulos romahti puoleen heinä-syyskuussa. Hyvän tuloksemme takana
Esko Keski-Vähälä
Kävelykadulle
luvassa toimintaa
ovat kasvavat volyymit ja hyvä
palkkiotuottokehitys, selvittää
aluejohtaja Lasse Svens.
Svensin mukaan myös yrityspuolella menee hyvin:
. Takkiin tuli erityisesti matkapuhelinvalmistuksessa, jonka liiketulos putosi 8 miljoonaa euroa.
Yli neljä viidesosaa Elcoteqin liikevaihdosta tulee kännyköiden ja
muiden päätelaitteiden valmistuksesta. Ainakin
puolet tuloksesta aiotaan jatkossa jakaa osinkoina. Entistä
laajempi asiakaskunta on kiinnostunut erilaisista suojauksista,
joita tarjoamme valuuttojen, raaka-aineiden ja korkojen nousun
turvaksi.
Varallisuudenhoito
edelleen kasvussa
Salon seudun Nordean varallisuudenhoidosta vastaavan Private Banking -yksikön johtajana
lokakuun alussa aloittanut Satu
Jyläntö kertoo, että yksiköllä on
524 asiakasta. Viime aikoina joka viides
asiakkaamme on ottanut asuntolainaansa korkosuojauksen.
Nordean Lounais-Suomen ja
Ahvenanmaan alueen tulos ja
kannattavuus paranivat vuoden
kolmannella vuosineljänneksellä.
Tuotot kasvoivat 25,6 prosenttia
ja kustannukset pysyivät hallinnassa.
Kulujen ja tuottojen suhde oli 50
prosenttia.
. Keskustan kehittäminen on tärkeää ja
olemme yhteistyössä mukana, mutta asia
ei ole nyt ajankohtainen. Meillä on nyt erittäin vahva
tilauskanta, josta noin kaksi kolmannesta toimitetaan vuonna
2007 tai myöhemmin, Eloranta
kertoi keskiviikkona yhtiön osavuosikatsauksessa.
Hänen mukaansa sisällä olevat
5,6 miljardin euron tilaukset merkitsevät sitä, että Metso on siirtynyt täysin uuteen kokoluokkaan.
Samalla kustannukset ovat pysyneet kurissa.
Paperikoneita ja kivenmurskaimia valmistavan Metson heinäsyyskuun voitto loikkasi 110 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 86 miljoonasta eurosta ja liikevaihto 1,2 miljardiin euroon 1,0
miljardista eurosta.
Yhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna selvästi yli 10
prosenttia viime vuoteen verrattuna. Näiden sijoitusneuvonnan ja salkunhoidon kohteena oleva varallisuus on 191
miljoonaa euroa.
Kokonaisuudessaan Private
Banking -asiakkaiden sijoitusvarallisuuden määrä Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan alueella on
nyt 529 miljoonaa euroa.
Suur-Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen ei usko, että päätöksiä Plazan lisälaajennuksesta tehdään
enää tällä vuosikymmenellä.
. Lainannostajat myös yhä
useammin suojaavat itsensä koron nousulta:
. Julkisuudessakin jo esiteltyjen Plaza
kolmosen suunnitelmia ei aiota kuitenkaan ainakaan lähivuosina toteuttaa.
. Hangosta, Lohjalta, Kemiöstä, Paimiosta, Somerolta, hän luettelee.
Tänään Väkeväinen odottaa Plazaan
oikeaa yleisörynnistystä: ensimmäisen
päivän kävijätavoite on 35 000.
Suomalaisen teknologiateollisuuden henkilöstö
Suomessa
keskim. Kävelykatu tekee keskustan visuaalisesti mannermaiseksi. Tällöin Autoliitto, poliisi ja palolaitos jakavat tietoa tiellä liikkujille.
SSS
Metsäliiton tulos
nousi voitolliseksi
Metsäliitto-konsernin toiminnallinen tulos nousi heinä-syyskuussa voitolliseksi ja liikevaihto laski hivenen edellisestä neljänneksestä. Pk-sektorin rahoitus
kasvoi 11,4 prosenttia. Voitto ennen veroja putosi kymmeneen
miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin tulosta kertyi 21 miljoonaa euroa. Osake halpeni peräti 7,8 prosenttia 17,35 euroon.
Nousseet ja laskeneet
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Oral Hammaslääkärit
Lassila&Tikanoja
Tecnomen
Metso
CapMan B
Neste Oil
Satama Interact (LP)
Turvatiimi (LP)
Elecster A
Atria Yhtymä A (LP)
Amer Sports
Birka Line A
Elcoteq SE
Oriola-KD B
Elektrobit Group
Raute A (LP)
Tamfelt Kanta
Martela A (LP)
Done Solutions
KONE
+21,14
+10,06
+7,09
+4,22
+3,70
+3,37
+3,26
+3,23
+3,21
+2,94
-7,81
-6,92
-6,70
-5,14
-4,19
-3,59
-3,45
-3,45
-3,45
-2,92
Ulkomaiset pörssit
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
muutos-%
-0,02
+0,25
+1,07
+0,15
-0,05
+0,28
+0,28
+0,02
+0,47
+0,48
-0,58
+0,39
-0,22
+0,34
+0,83
492,81
4126,39
22592,31
454,70
7559,62
6265,31
3073,50
18157,94
6211,40
30290,00
1608,84
2354,01
12100,74
354,00
693,54
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
456,99
5419,83
1563,70
2714,66
5324,60
16699,30
1653,38
1544,74
8682,49
muutos-%
+0,55
+0,28
+1,85
+0,86
+0,68
-0,48
-0,36
+0,66
+0,23
Euro/dollari
1,30
1,29
1,28
1,27
1,26
1,25
1,24
1,23
1,262
1,260
1,258
1,256
5 pv
1,254
5
6
7
8
9
10
to
pe
ma
ti
OMX Helsinki
10000
9500
9000
8500
8000
5
6
7
8
9
10
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
1,656
1202,460
0,670
85,710
149,930
1,419
8,338
9,213
1,592
7,455
1,258
15,647
Raakaöljy
USD/Barreli
Pohjanmeren Brent
9190
9180
9170
9160
9150
9140 5 pv
9130
to
pe
ma
ti
7 kk
8 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
3,725
3,758
3,786
3,814
3,834
3,855
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
6 kk
3,6
25.10.
3,362
3,368
3,442
3,538
3,594
3,634
3,689
24.10.
3,353
3,365
3,434
3,528
3,583
3,624
3,674
3,713
3,743
3,774
3,794
3,814
3,835
3,4
viim.
57,62
ed.
57,54
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock
3,2
3,0
2,8
3 kk
2,6
5
6
7
8
9
10. Metson
osake jäi 4,2 prosenttia plussalle 34,09 euroon.
Metsäyhtiö M-realin tappio kutistui huhti-kesäkuusta, mutta
näkymät loppuvuodelle olivat vaisunpuoleiset.
M-realin B-osake nousi silti 0,4 prosenttia 4,71 euroon.
Urheiluvälineyhtiö Amer Sports julkisti odotuksia heikomman heinä-syyskuun tuloksen. Vaihtokärjessä Neste Oil
jatkoi tiistain nousuaan 3,4 prosentilla.
Yleisindeksi OMXH jäi 0,3 prosenttia miinukselle 9154,35
pisteeseen ja vaihtoa kertyi 1155 miljoonaa euroa.
Nokian kurssi heikkeni 0,9 prosenttia 15,30 euroon.
Alihankkija Elcoteqin tulos aleni selvästi odotettua enemmän
kolmannella neljänneksellä. Enemmän se on varmaan pieniltä yksittäisiltä
toimijoilta pois, hän arvelee.
Väkeväisen neuvo Salon keskustan putiikkien omistajille on pitää ovet auki.
. Vuodenvaihteessa Teboilin polttonestetoimitukset ABC Härkähoviin päättyvät ja tulemme siirtymään S-ryhmän omiin toimituksiin hankintayhtiömme North European Oil Trade Oy:n kautta.
Muutoksen yhteydessä mittarikentän laitteistot uudistuvat, kertoo
SSO:n liikennemyymäläkaupan toimialajohtaja Aulis Nurmi.
Lauantaina iltapäivällä Härkähovissa vietetään autoilijoiden päivää
Kansannousun vuosipäivä yhdisti veljekset.
PEKING?Kiinan johtajat ovat
määränneet maan viestimet noudattamaan kuuliaisesti kommunistipuolueen ohjeita ja edistämään presidentti Hu Jintaon
näkemystä ?harmonisesta yhteiskunnasta?, kertoivat kiinalaislehdet keskiviikkona.
Hu ja useat muut puoluejohtajat tapasivat tiistaina 450
kiinalaistoimittajaa Pekingissä.
Kansan Päivälehden mukaan johtajien viesti medialle oli selkeä:
viestimien on askellettava hallituksen linjaa myötäillen.
Kommunistipuolueen propagandapäällikkö Li Changchun
teroitti Kiinan journalistiliiton jäsenille, että median tulisi tiukasti
ohjailla yleistä mielipidettä oikeaan suuntaan. Valko-Venäjää hän näpäytti Venäjän edullisen raakaöljyn jalostamisesta
vientiin voitolla. -- Yhdenkin
ihmisen henki on arvokas. tavoitteekseen aikanaan julistanut Putinin
puuttui moneen otteeseen turvallisuuteen ja rikollisuuden kitkemiseen korruptio mukaanlukien.
Toimittaja Anna Politkovskajan ja keskuspankkiiri Andrei
Kozlovin murhaajat saatetaan
vastuuseen teoistaan, hän vakuutti.
Vuotuinen kyselytilaisuus televisioidaan ja radioidaan ympäri
maan. Kun äiti kertoi Georgen lähteneen, olin raivoissani, Zoltan kertoo. Kaiken kaikkiaan voimme olla
tyytyväisiä siihen, kuinka maa on
kehittynyt.
Georgian kiistaan
veretön ratkaisu
Putin syytti Georgiaa aikeista
alistaa voimankäytöllä separatistialueet Abhasia ja Etelä-Ossetia:
Venäjä ei havittele alueita itselleen eikä myöskään halua paluuta
Neuvostoliiton kaltaiseen imperiumiin. ydinkoetta ei voi hyväksyä, mutta ratkaisu
pitää etsiä neuvotteluin.
BANGKOK?Thaimaan poliisi on pidättänyt yli 90 pohjoiskorealaista, joita syytetään laittomasta maahantulosta, kertoivat viranomaiset keskiviikkona. tiistaina kolmessa maakunnassa.
Väkijoukot kiittivät 9. Rakennustyöt
aloitetaan 2008 ja voimalan lasketaan toimivan täydellä teholla jo
ennen vuotta 2013.
STT?AFP
Amerikkalaistoimitus
säikähti pulverilähetystä
LOS ANGELES?Amerikkalaisen Los Angeles Times -lehden toimitus evakuoitiin myöhään tiistaina paikallista aikaa, kun toimitus oli saanut epäilyttävän pulverilähetyksen.
Kymmenkunta lehden työntekijää evakuoitiin keskustoimituksesta ja poliisin erikoisryhmä tutki lähetyksen. Samassa naapurin rouva, jota epäilimme ilmiantajaksi, tuppautui kylään, joten emme voi-
neet puhua lähdöstäni tai itkeä.
Lopulta sanoin äidille lähteväni
elokuviin ja marssin ulos.
. 21
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Hänestä on veikattu milloin pääministeriä, milloin energiajätti Gazpromin johtajaa.
?Lain diktatuurin. Etniset levottomuudet ovat kipuviesti, joka vaatii nopeaa toimintaa. Presidentin tärkeät puheet pitäisi hänen mukaansa julkaista kokonaisuudessaan, erityisesti puheenvuorot,
joissa Hu käsittelee mieliaihettaan eli ?harmonisen sosialistiyhteiskunnan rakentamista?.
Lehtikuva/Reuters/Kham
Kymmeniä hoitoon
korvikealkoholin
takia Baltiassa
SSS?STT
RIIKA/TALLINNA?Lähes 50 ihmistä on joutunut sairaalahoitoon
ja yksi kuollut Itä-Latviassa juotuaan korvikealkoholia, Latgalen
alueella sijaitsevan Preilin kaupungin johtava lääkäri Daina
Pilca
kertoi
uutistoimisto
BNS:lle.
Pilcan mukaan potilailla on vakavia maksavaurioita. turvin. järjestämisestä maailmanpolitiikkaan.
Kontupohjasta
kantautui ?kipuviesti?
Suoraan lähetykseen pääsi Karjalan Kontupohja, josta palattiin
taannoisiin
levottomuuksiin.
Tshetsheenejä joutui mellakoiden
jälkeen pakosalle kaupungista venäläismiehen saatua surmansa
tshetsheenien kanssa puhjenneessa ravintolatappelussa.
. Ketään ei kuitenkaan vielä ole pidätetty.
Myös Virossa korvikealkoholin
käyttö on tänä syksynä vaatinut
poikkeuksellisen runsaasti uhreja.
Keskimäärin Virossa on vuoden
2003 jälkeen menehtynyt metanolimyrkytykseen runsaat 30
henkilöä vuodessa.. Suurin osa Bangkokissa pidätetyistä oli
naisia ja lapsia.
Poliisin mukaan pohjoiskorealaiset olivat matkanneet Thaimaahan Kiinan ja Burman kautta.. Kun ihmisiä kuolee, se on
tragedioiden tragedia. Erityisesti
harmittaa se, että vuonna 1956
kuolleiden muistolle järjestetyt
kauniit muistotilaisuudet hukkuivat kokonaan poliittisten puolueiden järjestämän metelin alle.
. Virallisen uutistoimiston KCNA:n mukaan virkamiehet, sotilaat, työläiset ja opiskelijat juhlivat ?historiallista ydinkoetta. Suureksi haasteeksi hän nimesi sen monipuolistamisen metsä-, auto- ja lentokoneteollisuuteen. lokakuuta.
kään Georgian liittymiseen sotilasliitto Natoon. Australia ei Yhdysvaltain lailla ole liittynyt Kioton ilmastosopimukseen,
joka tähtää kasvihuonepäästöjen vähentämiseen.
Päätös aurinkovoimalasta tehtiin samaan aikaan, kun Australian
hallitus kamppailee miesmuistiin pahimman kuivuuden aiheuttamasta poliittisesta jälkipuinnista.
Valtiovarainministeri Peter Costello ilmoitti, että voimala rakennetaan Milduran liepeille Victorian osavaltioon. Taloustieteilijät myllersivät
1990-luvulla modernisaatiohuumassaan Unkarin talouden perustan ja unohtivat poliittiset reformit, Zoltan selittää.
. lokakuuta 2006
?
MAAILMALTA
21
SÄHKEET
Australia rakentaa
maailman suurimman
aurinkovoimalan
SYDNEY?Australia ilmoitti keskiviikkona suunnittelevansa
maailman suurimman aurinkovoimalan rakentamista. Voimalan
arvioidaan maksavan 300 miljoonaa euroa, josta valtion on määrä
maksaa kolmasosan.
Aurinkovoimala on ensimmäinen suunnitelma hankkeita, joilla
Australia yrittää vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä. Emme aio kasvattaa
aluettamme, meillä on sitä tarpeeksi.
. Hän oli idolini ja olisin seurannut häntä mihin vain.
Politiikka erottaa
veljeksiä
George oli 30-vuotias ja Zoltan
26, kun veljekset tapasivat seuraavan kerran.
Lontooseen asettuneen Georgen
ja Budapestiin jääneen Zoltanin
elämä eri puolilla rautaesirippua
oli muodostunut niin erilaiseksi,
että yhdennäköisyyskin oli kadonnut.Hiljalleen myös politiikka alkoi erottaa veljeksiä: George mieltyi Britannian konservatiivien
tiukkaan taloudenpitoon, Zoltan
taas ihasteli Skandinavian hyvinvointivaltioita.
Kun miehet istuvat vuosien
erossaolon jälkeen saman pöydän
ääreen, vanhat kiistat nousevat
nopeasti pintaan.
. Kansanvälistä yhteisöä
hän varoitti ahdistamasta Pohjois-Koreaa nurkkaan . Olisivat järjestäneet tapahtumansa edellisenä tai seuraavana päivänä, mutta ei juuri 23. Vaikka työ minua miellyttääkin, perustuslaki ei salli asettumista ehdolle kolmatta kertaa,
hän sanoi keskiviikkona vastatessaan kansalaisten kysymyksiin.
Seuraajaehdokkaansa nimeä
hän ei ?ollut valmis. Öljytoimitusten
supistaminen ei Putinin mukaan
ole poissuljettu keino.
EU:n Putin puolestaan odottaa
tulevan ?puoliväliin. lokakuuta tehtyä räjäytystä ?toimivana
vastavetona, jolla torjutaan Yhdysvaltain ydinuhka?, raportoi uutistoimisto.
STT?AFP
Banaanit mopolla torille
Vietnamilainen nainen vie mopollaan
banaaneja myytäväksi Buon Ma Thuoton
torille. NykyUnkarissa hallitukset tuhlaavat
rahaa vaalien alla välittämättä
lainkaan seuraamuksista, manaa
puolestaan George. -- Tähtäämme ainoastaan verenvuodatuksen estämiseen, Putin painotti. George ei enää kestänyt
elää pettymyksen täyttämässä
Unkarissa; Zoltan oli liian nuori
jättämään kotiaan.
. Suomessa poliisi pysäyttäisi oitis
kuljetuksen.
Kiinan
johtajat
haluavat
toimittajat
ruotuun
STT?AFP
Andre Demony
Zoltan Bekes (vas.) jäi Budapestiin, kun neuvostotankit tukahduttivat
kansannousun ja isoveli George pakeni Englantiin. . . Arvostelijoiden mielestä se
on keinotekoinen koriste demokratian ottaessa todellisuudessa takapakkia. He pakenivat köyhyyttä kotimaassaan hakeakseen turvapaikkaa Etelä-Koreasta, sanoi poliisipäällikkö Praphan Panikom uutistoimisto AFP:lle.
Praphanin mukaan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ei ole toistaiseksi ollut yhteydessä Thaimaan viranomaisiin ryhmän kohtalosta.
Jos yhteydenottoa ei tule, pohjoiskorealaiset saatetaan palauttaa
takaisin kotimaahan.Tänä vuonna Thaimaahan on tullut laittomasti jo yli 400 pohjoiskorealaista.
STT?AFP?DPA
Pohjois-Korea juhli
jälleen ydinkoetta
SOUL?Pohjois-Koreassa on järjestetty uusia joukkokokouksia,
joissa on juhlittu maan ensimmäistä ydinkoetta. Tästä puhutaan illalla, Zoltan protestoi.
Jälleennäkeminen kansannousun muistopäivänä maanantaina
oli Georgelle ja Zoltanille suuri
asia: edellisestä tapaamisesta oli
kulunut lähes kymmenen vuotta.
Molempia surettaa se, että päivän
pääuutiseksi nousi pääministeri
Ferenc Gyurcsanyn vastustajien mellakointi Budapestin keskustassa.
Veljekset syyttävät sekä oppositiota että hallitusta tärkeän päivän varastamisesta. paljastamaan
vielä eikä hän kertonut sitäkään,
missä roolissa hän haluaisi jatkaa
vaikuttajana venäläisten ?luotta-
muksen. . Olin jo kertonut äidilleni lähteväni Itävaltaan ja saavuin jättämään hyvästejä, George muistelee. Venäjä ei saa jäädä riippuvaiseksi energian vientituloista,
vaikka talouskasvu onkin niiden
ansiosta 6,6 prosenttia.
. Heitä on
sijoitettu useisiin alueen sairaaloihin ja osa on kuljetettu hoidettavaksi Riikaan.
Latvian terveysministerin avustajan mukaan tapaus on osa laajempaa ongelmaa, joka liittyy laittoman alkoholin levitykseen ja ri-
kollisuuteen Latvian maaseutualueilla.Preilin sairaalaan on hakeutunut jo lokakuun alusta lähtien potilaita, jotka ovat saaneet
oireita juotuaan korvikealkoholia.
Poliisi on aloittanut tapauksesta
rikostutkinnan, jossa on tähän
mennessä kartoitettu paikkoja,
joissa laitonta alkoholia on mahdollisesti myyty. Kirjekuoren avannut henkilö toimitettiin sairaalaan tarkastusta varten.
Poliisi ei heti kertonut, mitä hälytyksen aiheuttanut pulveri oli.
Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen Yhdysvalloissa löydettiin
useita vaarallista pernaruttobakteeria sisältäneitä lähetyksiä.
STT?Reuters
Thaimaa pidätti kymmeniä
pohjoiskorealaisia pakolaisia
Lehtikuva/AFP Photo/Alexander Nemenov
Asiakas katsoo presidentti Putinin esiintymistä moskovalaisen elektroniikkaliikkeen televisiosta.
Vladimir Putin aikoo vaikuttaa
presidenttikautensa jälkeenkin
Kansalaisten kyselytunnilla setvittiin jälleen
kotoisia kipupisteitä ja ulkopolitiikan kiemuroita
STT?Reuters?Itar-Tass-AFP
MOSKOVA?Venäjän presidentti
Vladimir Putin aikoo vaikuttaa
maansa politiikassa senkin jälkeen kun hän jättää presidentin
tehtävän vuonna 2008.
. 14-vuotias Zoltan pelkäsi
rikkovansa pahansisuisen vuokraemännän asettamaa kotiintuloaikaa.George kuuli konserttinsa
ja Zoltan ehti viime minuutilla kotiin, mutta sitä ennen kadut vallannut kansannousu ehti tempaista pojat mukaansa.
Marraskuun alussa vallankumous näytti onnistuneen, kunnes
neuvostosotilaat murskasivat
unelmat verisesti.
Joulukuussa epäonnistunut vallankumous erotti veljekset toisistaan. Nyt pitäisi kiireesti uudistaa
1970-luvulta peräisin oleva koululaitos ja sosiaalipalvelut.. Ihmiset eivät tunne oloaan turvalliseksi, siitä kuohahdus, Putin arvioi.
Hän lupasi kansalliskiistoihin
osaratkaisua maahanmuutto- ja
työlakien remontista ja työpaikkojen järjestämisestä ensisijaisesti
maan kansalaisille.
Talouden tilaan hän oli tyytyväinen. vastaan molemminpuolisesta viisumivapaudessa. Toimemme eivät liity miten-
Unkarin kansannousu
erotti Bekesin veljekset
SSS?STT?Hanna Nikkanen
BUDAPEST?Kun kansa lähti
vuonna 1956 Budapestin kaduille
vaatimaan neuvostovallan loppua, Bekesin veljeksillä Georgella ja Zoltanilla oli kiire kotiin.
Jazziin hullaantunut 18-vuotias
George halusi kuulla radiossa esitettävän Louis Armstrongin konsertin. Uskon protesteihin, mutta tätä tukeneet poliitikot ovat epäkypsiä ja vastuuttomia, huokaa George. Hän viittasi jälleen mahdollisuuteen ratkaista Georgian umpisolmu samoin kuin Kosovon kohdalla tapahtuu.
Ukrainalle hän lupasi apua ?torjua yritykset sotkeutua maan
asioihin ulkopuolelta?. . Ei taloutta
voi pyörittää politiikan tasolla! Se
on matematiikkaa!. . Tilaisuus on suosittu:
kysymyksiä virtasi tällä kertaa
Kremlin mukaan ennakkoon 2,3
miljonaa.
Liki kolmen tunnin maratonissa
Putin vastasi puoleensataan kysymykseen, joiden kirjo ulottui torikaupan ?sivistyneestä
22
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Upeita avajaistarjouksia. lokakuuta 2006
?
22
Tracksuit-takki
14,95 (norm. 50 nopeimmalle
25 % alennus kertaostoksesta! Tervetuloa.
NAISET: SAMETTIHAME 4,90 HUPPARI 7,90 MIEHET: RAITANEULE 12,90 LAPSET: PAITOJA 3,90 NEULETAKKI 7,90
H&M Plaza, Vilhonkatu 8. 29,90)
VIHDOINKIN ODOTUS PÄÄTTYY!
Avaamme tänään klo 10 Plazassa. Huippumuotia naisille, miehille ja
lapsille parhaaseen hintaan. Avoinna avajaisviikolla: to 10?21, pe 9?21, la 9?18, su 12?20.
Avajaistarjoustuotteita on rajoitetusti.
Kulttuuria on laidasta laitaan ja sen kokeminen
on henkilökohtainen asia. klo 18.
SSS
Pelkät koululaiskonsertit eivät enää riitä Somerolla
Riitta Lehtinen haluaa
monipuolisempaa
kulttuuritarjontaa
Riitta Lehtinen haluaa laajentaa niukkaa somerolaista kulttuuritarjontaa vuotuisia koululaiskonsertteja monipuolisemmaksi. Ensin romaanimuotoon,
mutta varsin pian sen jälkeen tarina sai laulullisen muodon.
. Sellaiseksi konserttia voi
nimittää, sillä vierailijana oli
maailman ehkä kuuluisin kirkkokuoro, joka samalla lukeutuu
mieskuorojen eliittiin.
Taidolla koottu Novospasskin
luostarin mieskuoron ohjelma
käsitti ortodoksisia kirkkolauluja,
aiheita Kristuksen syntymästä
kärsimyksen kautta kuolemaan
ja ylösnousemuksen ihmiskunnalle tuomaan toivoon.
Joukossa oli Rahmaninovin
kaksi laulua, joista Ei hauta eikä
kuolema Sinua valtaansa saanut
moniosaisena ja osin polyfonisena
edeten vangitsi otteeseensa. ensihetkillä
Pop&Rock-linjan oppilaskonsertissa.
. Jännitystä lisää vielä tässä vaiheessa se, ettei tiedossa ole tarkkaan,
mikä musikaali kevääksi tehdään.
Tina Salminen juonsi Paimiossa
sijaitsevan kansanopiston Taiteiden yön yhdessä opiskelijatoverinsa Kaisa Ylärakkolan kanssa. Tarjontaa on laajennettava myös työikäisiin ja
eläkeläisiin, joiden kulttuuritarjonnasta pitää huolta
vain seurakunta.
Esakallion päivätansseihin osallistuu kesäkeskiviikkoisin satoja ikäihmisiä, mutta kaikki eivät pysty
tanssimaan eikä kaikkia kiinnosta osallistua seurakunnan tilaisuuksiin.
Someron kulttuuritarjonta on rajoittunut lähinnä
kuvataiteen näyttelyihin, Tupanäyttämön ja Somerniemen musiikkiteatterin kesäisiin näytöksiin ja
hengelliseen musiikkiin. laulu, joka kuuluu
Bysantin musiikin Psaltikóniin eli
soololaulajan kirjaan.
Soolon esitti baritonilaulaja osin
resitoiden. Ruotsin kirjakustantajien liitto on julkistanut 18 kirjaa, jotka on nimetty ehdolle
palkinnon saajiksi kolmessa eri luokassa; kaunokirjallisuus, tietokirjat ja lasten kirjan. Sitä paitsi
kuoron laulajat ovat kaikki alan
ammattilaisia. Minulla on kauhea
into saada homma käyntiin, Riitta Lehtinen vakuuttaa.
Nyt valmiina on toimintasuunnitelma ja kaupungille osoitettu
yhteistyösopimus.
. Vanha kivinavetta
sopisi kesänäyttelytilaksi ja pihalla voisi järjestää
nuorisokonsertteja.
Riitta Lehtinen lupaa, ettei Kiiruun tilalle olla kehittelemässä suomalasiugrilaista kulttuurikeskusta,
vaikka moista paikallislehdessä loppukesästä väläyteltiinkin .
. Tunnustuksella halutaan
nostaa esiin rohkeaa, omaperäistä ja innovatiivista musiikkia.
Esiraati seuloi viime ja kuluvan
vuoden kotimaisesta tuotannosta
ehdolle Egotrippi-yhtyeen kappaleet levyllä Vielä koittaa uusi
aika, Sampo Haapamäen teoksen Kirjo, Tuure Kilpeläisen
kappaleet levyllä Kysymyksiä sudelle, Olli Kortekankaan musiikin oopperassa Messenius ja Lucia, Jukka Linkolan musiikin ja
Sami Parkkisen libreton lastenoopperassa Hui kauhistus!,
Marzi Nymanin kappaleet levyl-
lä Marzi, Esa Pulliaisen sovitukset Agents-yhtyeen levyllä ...Is
All Right, Kaija Saariahon musiikin oopperassa Adriana Mater
ja Von Hertzen Brothers -yhtyeen kappaleet levyllä Approach.
Säveltäjäin tekijäinoikeustoimisto myöntää tunnustuspalkintonsa teokselle tai teoskokonaisuudelle nyt neljännen kerran.
Viime vuonna Teosto-palkinnon
saivat professori Veli-Matti Puumala pianokonsertosta Seeds of
Time sekä Tuomari Nurmio sävellyksistään ja Alamaailman
vasarat -yhtye sovituksistaan levyllä Kinaporin kalifaatti.
Palkinnon saajan valitsee tuomaristo, jonka puheenjohtaja on
säveltäjä, tuottaja, kapellimestari
Esa Nieminen. Päiväkotilapsillekin on
hänen mielestään annettava kulttuuria satunnaisia
taikurivierailuja enemmän.
. Musiikin intensiivinen hartaus loi tunnelman, ja ohjelmalehtinen antoi jo-
kaisesta laulusta suomennetuin
viittein tiedon sisällöistä.
Ortodoksiseen musiikkiin liittyvät nimet saattoivat olla useimmille outoja. Täällä on tosi hienoa opiskella.
Tosi hieno fiilis. Laulu on
Znamenny ja edustaa yksiäänisen
venäläisen kirkkolaulun vanhinta
lajia.
Vaikka johtajan liikkeet näyttivät pehmeiltä ja pyöreiltä, niin
alukkeet ja lopukkeet, kaikki artikulointi oli täsmällisen yhtaikaista, mikä tietenkin on seurausta
vuosikausien työstä. Heitä säestää Matti Kuusisto, piano. Me saadaan täällä paljon aikaiseksi, hetkeksi
juontotehtävästä syrjään vetäytynyt Tina Salminen naurahtaa.
Tina Salminen kertoo nauttivansa esiintymisestä. lokakuuta kello 19.30 pianokonsertti, jossa Sonja Fräki ja Niklas
Pokki soittavat Franz Schubertin ja Ludwig van Beethovenin sävellyksiä. lokakuuta 2006
?
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
23
KULTTUURI
sss.kulttuuri@sss.fi
Puhtia Someron kulttuuriyhdistykseen
Pianistit Sonja Fräki ja Niklas
Pokki Somerolla sunnuntaina
Kattojärjestö ottaa
vastuun kaupungin
kulttuuritarjonnasta
SSS?Minna Filppu
S
omeron Kulttuuri ry:n uusi
puheenjohtaja Riitta Lehtinen aikoo potkia rivakasti vauhtia vastasyntyneen unia
puolitoista vuotta vetäneeseen
yhdistykseen. Nyt luvassa on Baddingin musiikkia,
sillä hänen syntymästään tulee ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta.
Loistava mieskuoro veti
väkeä kuin joulukirkkoon
Novospasskin luostarin
mieskuoron menestyksekäs
ensivierailu Saloon
Reijo Anttila
Novospasskin
luostarin
mieskuoro johtajanaan Leonid Baklushin Salo-Uskelan
kirkossa 24.10.
KONSERTTI
Veli-Matti Henttonen
Tina Salminen (vas.) ja Kaisa Ylärakkola juonsivat Taiteiden yön Varsinais-Suomen kansanopistolla.
Musikaali suunnitelmissa
Tina Salminen itselleen
mieluisassa opissa Paimiossa
SSS?Veli-Matti Henttonen
Varsinais-Suomen kansanopiston musiikkiteatterilinjalla opiskeleva Tina Salminen on kirjoittanut kolmetuntisen musikaalin.
Musikaalia ei vielä nähty eilisillan Taiteiden yössä kansanopistolla, vaan vain yksi kohtaus.
. Kulttuuriyhdistyksen johtokuntaan sen perustamisesta lähtien kuulunut nainen
kyllästyi asioiden paikallaan junnaamiseen ja ilmoitti tänä syksynä pelkäävänsä yhdistyksen toiminnan näivettyvän ennen kuin
se pääsee edes alkamaan. Varsinkin tässä laulussa kiintyi huomio harvinaisen hienojen bassojen sametin pehmeisiin alaääniin,
joiden olisi toivonut briljeeraavan
ohjelmassa useamminkin.
Kuoron koko, kuusitoista miestä, on ihanteellinen yhtenäisen
kamarikuorosoinnin löytämiseksi. Kuusisto säestää konsertissa myös Veli Kotilaista.
Lisäksi konsertissa esiintyvät Laura-Ilona ja Noora Kotilainen.
Konsertti on duon ensimmäinen julkinen esiintyminen. Avajaispuheen torstaina aamupäivällä
Aleksis Kivi -lavalla pitää kirjailija Pirkko Saisio.
Tämän vuoden messujen teemana on suvaitsevaisuus, sananvapaus sekä kulttuurinen ylpeys ja
ennakkoluulo. Kaiken kulttuurivirran on tarkoitus kulkea yhdistyksen kautta.
Toimintaan haetaan myös lea-
SÄHKEET
Someron seurakuntatalolla järjestetään sunnuntaina 29. Kirjamessut ovat paitsi tapaamis-, viihtymis- ja ostospaikka,
myös tiukkojen keskustelujen ja
kohtaamisten areena, sanoo messujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja, kirjailija Anja Snellman.
Messujen yhdeksän esiintymispaikan lisäksi omia esiintymispisteitä on monilla näytteilleasettajilla kuten kustantajilla ja kirjakaupoilla. Gruusialaisen
sävelmän ottaminen ohjelmaan
saattaa viestiä samaa sanomaa,
kun ajattelee päivän poliittista tilannetta.
Dmitri Bortnjanski oli 1700luvun tunnetuimpia venäläisiä
säveltäjiä ja on maan kuoromusiikin klassikko. Suntio järjesti käytäville lisäistuimia ja
luultavasti jokaiselle löytyi lopulta paikka kirkkomusiikin suureen
juhlaan. Ei ole tyhmä, jos pitää jostain kriitikon haukkumasta. Sama laulaja toimi
useinkin solistina, samoin teki
yleisöä selvästi komealla äänellään ihastuttanut tenori. Siihen viittasi kirkkoherra avajaispuheessaan, luostarilaitos pelasti kristillisen kulttuurin häviämisen. Heidän legatolaulunsa on ylivertaista, oikea kouluesimerkki, jota hienovaraisen
pehmeät aksentit värittivät.
Ero suomalaisiin
mieskuoroihin
Heti ensimmäisten äänten täyttäessä kirkkosalin mietin, mikä
kuoron soinnissa erottaa sen suomalaisen mieskuoron parhaimmillaan toki hienosta soinnista.
Kieli monine soinnillisine konsonantteineen on varmasti yksi
tekijä, mutta ei ainut. Kirjailijoita ja muita vieraita nähdäänkin neljän messupäivän aikana
noin 850.
Kirjamessut Helsingin messukeskuksessa Pasilassa 26.?29. Tuleva tarjonta riippuu tietysti paljon jäsenyhdistyksen innokkuudesta. Uutuuselokuvat saa nopeimmin nähtäväkseen R-kioskilta.
. Sihteerinä työskentelee Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.. 23
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Tenorien
äänenmuodostuksessa on jotain
venäläisen koulukunnan kaikua.
Muutenkaan tenorit eivät jääneet
edellä kehumieni bassojen varjoon.
Heiltä onnistui hämmästyttävästi mm. Musikaali esitetään vielä joskus kokonaisuudessaan, vakuuttaa nuori turkulaislähtöinen opiskelija.
Keijuheimosta kertova fantasiamusikaali on Tina Salmisen mielessä varsin valmis. Niiden ei välttämättä tarvit-
se luoda uutta, mutta tuoda esiin edes se, mitä ovat
tähänkin asti tehneet. Juhlaviikon alkuun ja loppuun on luvassa
draamallinen konsertti viime kesän Illan ihanimman tapaan. Ylioppilaaksi tulon jälkeen pari välivuotta pitäneenä hän sanoo myös aidosti
nauttivansa opiskelusta. lokakuuta.
Yhdeksän teosta tavoittelee
Teosto-palkintoa
SSS?STT
Vuosien tinkimätön työ, hieno
läpimurtoteos, ennakkoluuloton,
ajankohtainen tai energinen musiikki ovat niitä tekijöitä, joiden
ansiosta joku suomalainen muusikko, säveltäjä tai yhtye pokkaa
40 000 euron Teosto-palkinnon
28. Ilman toimintasuunnitelmaa
ei voi tulla kaupungin lupaamaa
vuosiavustusta eikä ilman avustusta voi alkaa toimia.
Kulttuurin kattojärjestöstä
kaupungin imagovaltti
Idea kulttuuripalvelujen ulkoistamisesta yhdistyksille tuli Someron kaupungilta yhteyssihteeri
Ari Piispasen jäädessä eläkkeelle. Pari vuotta sitten hän
liittyi lavatanssiseura Monokkaaseen ja sen esitysryhmään, ja on
nyt seuran sihteeri.
Salon Seudun Laulajat
lauantaina Salon kirkossa
Minna Filppu
. Kummankaan solistin nimeä ei mainittu, ehkäpä ammattilaislaulajisto ei halua korostaa yksilöitä
joukostaan.
Rauhan sanomaa
Novospasskin kuoro tahtoo
esiintymisellään levittää rauhan
sanomaa. Siis olemaan ?tämän päivän
Piispanen?, Riitta Lehtinen naurahtaa.
Riitta Lehtinen kehuu somerolaisen kattojärjestömallin toimineen äärimmäisen hyvin urheiluyhdistysten välillä Someron Liikunnan kautta.
. Paikkakunnan iki-idolit ovat Badding ja Mononen, mutta muuten kulttuuritarjonta on ollut
lähes mitätöntä ja sitä on markkinoitu miten kuten, sanoo Someron Kulttuurin uusi puheenjohtaja Riitta Lehtinen, joka haaveilee remontoitavasta Kiiruun tilan päärakennuksesta somerolaisten kulttuurikotia.
Salon Seudun Laulajat Ensemble esiintyy lauantaina Salon
kirkossa. Konsertissa kuullaan muun muassa Schubertin
Elämän myrskyjä ja Beethovenin Kohtalon sinfonia.
Soittajat ovat kolmekymppisiä musiikin maistereita. Kirkkokonsertti
Salon kirkossa alkaa lauantaina 28.10. Somero on saanut julkisuutensa sika- ja urheilupitäjänä. Hän sävelsi mm.
puolisen sataa kuorokonserttoa.
Kirkossa kuultiin niistä yksi, jonka ilmaisuvoimainen melodiikka
mielestäni erosi ortodoksisessa
ympäristössään.
Säveltäjän tsaarin perhettä ylistävä hymni kohahdutti tuhatpäistä yleisöä, koska sävelmä on tuttu
virsikirjastamme, ja koska kuoro
lauloi sen selvällä suomenkielellä.
Kaunis lopetus ohjelmassa toivotti siunausta Suomen kansalle.
Viimeistään ylimääräinen, hieman erilainen, mutta tarkoin harkittu tulkinta Sibeliuksen Sydämeni laulusta suomalaisin sanoin
sai salissa monet silmät kostumaan.
Järjestäjille kiitos unohtumattomasta tilaisuudesta.
Marko Mattila
Lauantain konsertissa Salon kirkossa ovat mukana muun muassa
Veli Kotilainen, Laura-Ilona Kotilainen, piano ja Noora Kotilainen,
sello.
Neljä kirjantäyteistä
päivää Helsingissä
SSS?STT
Kuudennet Helsingin kirjamessut alkavat torstaina. Ja kaikissa minuuttiaikataulu aamusta iltaan. Aion kirjoittaa musikaaleja ja
käsikirjoituksia. Esimerkiksi Prokimeni
on ehtoollisjumalanpalvelun, ?Pyhän liturgian. Niinpä Saisio osallistuu heti avajaisten jälkeen keskustelutilaisuuteen, jossa käsitellään pari viikkoa sitten murhatun
venäläistoimittaja Anna Politkovskajan perintöä.
Aleksis Kivi -lavan torstaipäivän tiiviin ohjelman päättää viideltä iltapäivällä Jukka Annalan ja Mikko Kivisen haastattelu. Tekstin hän
on kirjoittanut kolmen vuoden ai-
kana. Konsertissa laulavat yhdessä ja erikseen äiti ja tytär,
Marja Kuussaari ja Heidi Sjöblom. Liian kaukaa haettua, hän kuittaa.
Ensi kesäksi kulttuuriyhdistyksessä on kaavailtu
lavatanssiviikkoja heinäkuisen Suviheinäviikon yhteyteen. Moskovalaisten äänten tasapaino on täydellinen, eikä yksikään ääni lyö joukosta häiritsevänä läpi.
Kristuksen syntymäjuhlan laulu toteutettiin unisonona kuin yhdestä ainoasta suusta. marraskuuta.
Kaikkiaan ehdolla on yhdeksän
teosta. He puhuvat kotimaisesta tv-
viihteestä ja sen historiasta.
Tarjolla on siis lähes kaikkea lähes kaikille.
. Aion myös perustaa kahvilan, nuori opiskelija yllättää.
Musiikin nälkäinen yleisö tiesi
jo ennakolta, mitä hyvää oli kuultavissa, koska kansaa virtasi
kirkkoon kuin jouluna. Toiminta on ollut hakusessa ilman valmista toimintamallia.
Olen hätäinen luonne ja tahdon,
että tapahtuu. Ihmiset nauttivat eri
asioista, hän muistuttaa.
Riitta Lehtinen haaveilee kulttuurin tarpeisiin
pian remontoitavasta Kiiruun tilasta kulttuurikotia,
joka olisi kutsuva kaikille somerolaisille ja jossa yhdistykset saisivat kokoontua.
Sinne sopisi pienimuotoisia teatteriesityksiä, näyttelyitä, konsertteja ja runoiltoja. Tina myös esiintyi heti kello 18
käynnistyneen ?yön. Boijen ainekirjoitus Känn vägarna (Tunne tiet) on
ehdolla voittajaksi seitsemän muun 16?20-vuotiaan kirjoittajan
kanssa. Svinalängorna kilpailee kaunokirjallisessa
luokassa.
Helsinkiläinen Ronja Boije on valittu ehdolle Pienen August-palkinnon saajaksi. Nyt
hän kantaa vastuuta sanoistaan
päädyttyään puheenjohtajaksi
paikasta luopuneen Kari Löfbergin tilalle.
. Tulevaisuudessa odottavat monet tekemättömät asiat:
. Myös hyvin organisoitunut ja
toimiva kulttuurin kattojärjestö
olisi Someron kaupungille imagovaltti.
Someron Kulttuuriin kuuluu
nyt kaksitoista jäsenyhdistystä,
mutta tavoitteena on saada mukaan kaikki parikymmentä kulttuurin kanssa kiinteämmin tekemisissä olevaa yhdistystä.
Susanna Alakoski ehdolle
August-palkinnon saajaksi
Ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken esikoisteos Svinalängorna on nimetty ehdolle August-palkinnon saajaksi. Duo soittaa
muun muassa Fauren, Kuulan ja Järnefeltin sellolle ja painolle
säveltämiä teoksia.
Konsertin, jonka järjestävät Salon Seudun Laulajat Ensemble ja
kaupungin kulttuuritoimisto, kesto on noin tunti. Hankejohtaja on tarkoitus palkata vuoden
alusta kokopäiväiseksi kehittämään kattojärjestöä ja koordinoimaan kulttuuritoimintaa.
. Kilpailuun oli lähetetty lähes viisisataa kirjoitusta. siirtyminen täysjännitteisestä laulannasta korkeassa rekisterissä ohenteiseen diminuendoon. Tilaisuuksiaan yhdistämällä
yhdistykset voisivat saada niistä näyttävämpiä, Riitta Lehtinen ehdottaa.
. Opettajamme Anitra Bohman on lähtenyt innolla mukaan
musikaali-ideaani, Tina Salminen
selittää.
Musikaali-innostus selittyy
myös osin sillä, että VarsinaisSuomen kansanopiston musiikkiteatterilinja aikoo toteuttaa
keväällä oman musikaalin. Luen paljon, käyn taidenäyttelyissä ja kuuntelen musiikkia. Dynaaminen asteikko äärimmäisine päineen toteutui konsertissa vaikuttavan kauniina ja
suurella tyylillä.
Vieraskielisyys ohjelmassa ei
suuresti haitannut. Intohimoni ovat palapelit, Riitta
Lehtinen kertoo omasta suhteestaan kulttuuriin.
Lukioikäisenä hän pyöritti tovereineen Somerolla näytelmäpiiriä
ja hääräsi elokuva- ja kirjallisuuskerhoissa. Raadin muut jäsenet ovat kansanedustaja Mari
Kiviniemi (kesk.) ja yksi viime
vuoden Teosto-palkituista, säveltäjä, professori Veli-Matti Puumala. Helsinkiläissyntyinen Fräki opettaa pianonsoittoa musiikkiopisto Arkipelagissa, ja Mäntässä syntynyt Pokki Turun konservatoriossa ja Turun
musiikkiakatemiassa.
SSS
der-hankerahoitusta ja avustusta
opetusministeriöltä. Palkintojen saajat julkistetaan 4. joulukuuta Tukholmassa.
SSS?STT
Voimahahmo tulee
Monokkaan riveistä
Kulttuurin uusi voimahahmo on
ammatiltaan sähkösuunnittelija,
jolla on alan yritys Forssassa.
Toivosella on suomalainen perhetausta.
Fotbollsgalan järjestetään 13. Meillä oli vähän ylikierroksia,
Poikola myönsi.
Hiltunen väsähti
Vilpas aloitti eilisillan ottelun
pirteästi. Yliopistovuotensa mies vietti NCAA I divisioonan Southeast Missouri
Statessa. Talousvaikeuksiin ajautunut seura luopui kuitenkin uuden sarjakauden
kynnyksellä paikastaan, ja Erceg vapautui pelaajamarkkinoille.
LrNMKy kaavailee Ercegistä Pasi Riihelän ja Andrew Hunterin
tuuraajaa. Viime kaudella Gonner pelasi MTV Stuttgartin riveissä neljä
Saksan kakkosbundesliigan ottelua 12,0 pisteen ja 6,5 levyrin keskiarvoin. Lehtinen on edustanut Hakaa kaudesta 2003 lähtien.
. BC Nokia ?
Honka, RU . Oleellisinta olisi saada oma peli kulkemaan alkukauden takkuilun jälkeen, yleispelaaja Annukka
Talvitie peesaa.
Salolaisjoukkueiden valmentajat eivät kovin huolissaan ole,
vaikka alkukausi onkin tuonut
tullessaan molemmille jo kolme
tappiota.
. Polvi on tuettuna seuraavan kuukauden ajan. Salossa Piivolley ja Viesti järjestävät Urheilutalolla ja Salohallissa omat turnauksensa ja Somero emännöi
omaansa Monitoimitalolla.
Piivolley kohtaa lohkossaan
Korson Vedon (pe klo 20.00), Ro-
vaniemen Santasportin (la klo
16.00) ja Pielaveden Sammon (su
klo 17.00).
. OrPo on jyrännyt alkukauden
vakuuttavasti. Mokiakin ottelussa tuli,
joukkue antoi toisella puoliajalla
peräperää neljä outoa harhaa,
joista vieraat eivät kuitenkaan
pystyneet kunnolla rokottamaan.
. Santasport . Visa-B.
Acostalle
jatkopesti
SSS?STT
Serbian urheilutelevisio
vierailee Salossakin
Suomalaista naislentopalloa nähdään piakkoin serbialaisella urheiluun erikoistuneella tv-kanavalla. Jotta tämä komea putki saa
jatkoa, saavat Salon Viesti, Salon
Piivolley ja Liiga-Somero iskeä tulevana viikonloppuna parastaan.
Edellisvuosiin poiketen pelataan
puolivälierävaihe nyt turnausmuotoisena. Vilpas yritti
loppuun saakka, mutta joutui virhevaikeuksiin ja FoKoPo kaunisteli lähinnä vapaaheittoviivalta
voittomarginaalin kahdeksaan
pisteeseen.
FoKoPon ykkönen oli Marquis
Wright 29 pisteellään. Meillä on ensi viikolla
edessämme Pieksämäen reissu ja
sitä ajatellen on mukava nähdä
ensimmäistä kertaa heidän nykyisen joukkueensa pelaamista.
Tuore pelaajatäydennys Kati
Rahkola ei ole Someron kokoonpanossa cupin turnauksessa. Pantterit, 29.10. Korso meidän on pakko perjantaina
voittaa, joten toinen jatkoon menijä ratkaistaneen lauantaina meidän ja Santasportin pelissä, passari Kert Toobal puolestaan uumoilee.
Varsin samansuuntaiset ovat
mietteet Viestin leirissä. Vaskysin odotetaan tuovan Namika Lahden joukkueeseen lisää heittovoimaa.
SSS?STT
Koripallon Italian kakkosliigassa pelaava maajoukkuepelaaja Tuukka
Kotti joutuu vähintään kuuden viikon sairauslomalle. Ammattilaiskokemusta Vaskysilla
on myös Puolan liigasta. Nyt niitä olisi
tultava vielä kolme kappaletta,
Piivolleyn valmentaja Jouko Lindberg miettii.
. Viime
pelissä petti hyökkäys. Vanaja, 4.11. Pari suoraa virhettä olisi pitänyt jättää
tekemättä.
Hainaut on 13 joukkueen liigassa nyt kymmenentenä.
. Sen jälkeen on aina joku osa-alue pettänyt. Kroatian liigassa Erceg pisti kolmen pisteen heittonsa
sisään hyvällä 42,3 prosentin osumatarkkuudella.
Namika Lahti on puolestaan tehnyt pelaajasopimuksen liettualaisen Augenijus Vaskysin kanssa. Sampo on tällä hetkellä selkeästi sarjan kovin joukkue. Julia Byuevan lähtö juuri kauden kynnyksellä sekoitti tietysti
peliä, mutta eihän se tietystikään
sitä poista, että monien esitykset
ovat olleet varsin heikkoja. Viesti, P-mäki . Tämä oli odotettavissa, kun
joukkue saatiin kasaan vasta
syyskuun puolivälissä. Viesti
saa vastaansa Laihian (pe klo
18.00), Pihtiputaan Plokin (la klo
18.00) ja Oriveden (su klo 15.00).
. Malmö FF:n Jonatan Johansson on
ehdolla vuoden parhaaksi hyökkääjäksi ja Umeå IK:n Anne Mäkinen parhaaksi naiskeskikenttäpelaajaksi.
Örgryte IS:n Ola Toivonen on nimetty neljän pelaajan listalle Vuoden tulokas -sarjassa. Etenkin
Kyle Williams oli ensimmäisellä
puoliajalla liekeissä. Tuisku ?
Eura, 3.11. Ei ole kuitenkaan väliä sillä, onko lohkossa ensimmäinen vai toinen. marraskuuta Tukholmassa. Marquis
Wright pelasi ehkäpä kauden parhaan ottelunsa ja upotti tärkeillä
hetkillä heittonsa. Kun sarjaa
on pelattu heti jopa kahdesti vii-
kossa, on harjoittelu jäänyt lähinnä peleihin. 196-senttinen ja 34-vuotias takamies siirtyy Suomeen Liettuasta Siauliain joukkueesta.
Edelliskausilla Vaskys oli voittamassa Viron mestaruuden ja hopeaa Tartto Rockin miehistössä. Kauhajoki, Huima ?
TuNMKY, Lapua . Somero.
Sampo
7
Isku-V
7
Santasport 6
Kiisto
5
KempeLe 7
Piivolley 6
Loimu
6
Pateri
6
MuurLe 6
Riento
5
VaLePa 6
KoVe
7
7
5
4
4
4
3
3
2
2
1
1
1
0
2
2
1
3
3
3
4
4
4
5
6
21?5
17?6
15?8
13?9
12?10
13?9
11?14
11?14
7?14
6?13
8?15
3?20
Seuraavat ottelut: 2.11. Tällä kaudella Lehtinen on viimeistellyt yhdeksän osumaa.
A-maajoukkueessa Lehtinen on esiintynyt kaksi kertaa. Tämä oli meiltä hyvä taistelu.
Voitimme levypallot ja olimme 30
minuuttia voitossa kiinni, totesi
Vilppaan valmentaja Tero Järvinen ja muisti vielä arvostella tuomareitakin, jotka eivät Feeniksissä ainakaan vieraskoreuteen sortuneet.
FoKoPon Pieti Poikola oli tyytyväinen voittoon ja siihen, että
joukkue pystyi tiivistämään puolustustaan vielä viimeisellä jaksolla. Kyle Wil-
liams kokosi 27 ja läheltä koreja
nostellut Kert Keskula 13. Laitapelaajat eivät auttaneet keskitorjujia riittävästi, eikä
myöskään laitahyökkäysten tojunta onnistunut aivan suunnitellulla
tavalla, Vihavainen kertasi.
. tammikuuta alkava kevätkierros on tähtäimessä, Kotti arvioi.
Kotti oli kakkosliigan avauskierrokselta ja kaikkiaan kaksi viikkoa sivussa rintakipujen takia. Jyväskylä . Castelletto Ticinoa edustava Kotti loukkasi polvensa viime sunnuntain sarjakierroksella vastustajan kaaduttua suomalaispelaajan jalan päälle. Eura . Vasenkätinen yleispelaaja takoi toiseen erään kuusi
hyökkäyspinnaa ilman virherasitteita ja innosti kanssapelaajansakin panemaan parastaan.
. Acostaa on syytetty korruptiosta FIVB:n televisiointisopimusten hankinnassa sekä valtapelistä. Tutkimuksissa Kotin loukkaantuneesta polvesta löydettiin sivusiteen venähdys.
. 24
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. 21-vuotias laituri pelasi viime kaudella Kroatian pääsarjaa Zagorjessa. Tiesimme OrPon hyökkäävän
mahdollisimman paljon keskeltä,
mutta emme kuitenkaan pystyneet
heidän keskihyökkäyksiään eliminoimaan. Hän on mukana myös Salossa pelattavassa Suomen Cupin puolivälieräturnauksessa ensi viikonloppuna.
SSS
Fred sivuun Lyonissa
SSS
Marko Mattila
Tuisku-Wolleysta tällä viikolla Somerolle siirtynyt Kati Rahkola (oik.) pääsi esittelemään hyökkäystaitojaan.Tilaa hänelle teki Leena Virolainen ja hyviä neuvoja antoi Mia Mattila (vas.).
OrPo jyräsi hyökkäysvoimallaan
Juha Laakso
Oriveden Ponnistus jatkaa voittokulkuaan naisten lentopalloliigassa. Joukkue on palkannut Dainmon Gonnerin,
joka paikkaa kotiin lähetettyjen Mike Jonesin ja Jeremy Mayweatherin jättämiä aukkoja.
Gonner on 202-senttinen, satakiloinen ja 26-vuotias laituri. Kuitenkin aina,
kun vain saimme pallon kunnolla
passarille, niin tehoja löytyi mukavasti. Laihia . Kaikki on muuten sujunut
täällä Ranskassa hyvin, mutta
nyt kun on kolme tappiota alla,
joukkueessa on vähän kireä tunnelma, kertoo Arminen.
. Kauden parhaalla
suorituksellakaan Sampoa vastaan emme saaneet voittoa, Lindberg muistuttaa.
. Jos haluamme nousta, meidän
täytyy voittaa tällaiset matsit, tiivisti FoKoPo-valmentaja Pieti
Poikola ottelun jälkeiset tunnelmat.
Poikola kehui Vilpasta parhaaksi FoKoPon tällä sarjakaudella
kohtaamista joukkueista.
. Seuraavina tulevat vastaan
viime kauden kakkonen ja ykkönen eli kovia pelejä on edessä.
Kaikki on kuitenkin mahdollista,
viime kaudella naisten liigapelaajaksi Suomessa valittu Arminen
kertoo.
Miesten I-divisioonassa pelaava Kauhajoen Karhu on saanut uuden pelaajan riveihinsä. En tiedä, ehdinkö ennen joulua takaisin kehiin,
mutta viimeistään 4. Sen jälkeen alkaa
kuntoutusjakso. Uskon meidän hoitavan itsemme jatkoon,
valmentaja Tomi Lemminkäinen
toteaa.
. Oma peli
sujui suhteellisen hyvin. Viimeisellä kaudellaan (2004-05) Gonner latoi peräti 20,3
pistettä ottelua kohden, jonka lisäksi näppeihin tarttui 6,9 levypalloa. Hiltunen heitti väsymisestään huolimatta 17 pistettä.
FoKoPo: Jani Perälä 0/1,
Marquis Wright 29/3/4 torjuntaa,
Jukka Kataja 2/3, Kert Keskula
13/4, Terry Klemett 10/3, Kyle
Williams 27/4, Tero Valkama 7/2,
Turo Lehtonen 0/1, Samuli Pylkkönen 0/0, Tatu Viitamäki 0/0, Ari
Mikkola 0/1.
Vilpas: Tuomas Tenkanen 2/2,
Ilpo Jalonen 0/0, Kimmo Tuomi
2/1, Jussi Savolainen 0/0, Anthony
McKinnon 14/12, Justice Graham
29/5, Jani Hiltunen 17/5, Timo
Humalamäki 5/1, Lauri Tiainen
0/0, Joni Järvinen 0/0, Roope Ahonen 11/0, Lauri Putkonen 0/0.
Erotuomarit: Pekka Mäkinen,
Raimo Erkkilä.
SÄHKEET
88
80
FoKoPo
Vilpas
Gonner vahvistaa Kauhajokea
Puoliaika
40-41
SEURAAVA OTTELU:
Sunnuntaina 5.11.
Vilpas-Lapua
Miesten I-divisioona:
FoKoPo?Vilpas
(40?41)
FoKoPo
TuNMKY
Vilpas
Visa-B
Lapua
Jyväskylä
Kauhajoki
BC Nokia
Pantterit
HNMKY
Honka
RU
Huima
5
5
6
5
4
5
4
5
4
5
4
5
5
5
5
5
3
3
3
2
1
1
1
1
1
0
88?80
0
0
1
2
1
2
2
4
3
4
3
4
5
483?381
446?355
467?442
438?410
393?385
421?418
358?344
420?435
316?333
402?433
281?339
379?449
375?455
10
10
10
6
6
6
4
2
2
2
2
2
0
Seuraavat ottelut: 28.10. Suomen parhaat palkitaan 4. Liberona
pelaavan Armisen seura Hainaut
tosin hävisi jo kolmannen kerran,
kun kotona tuli tappio Albille 0?3
(19?25, 17?25, 20?25). Hiltunen pelasi hyvin, mutta
väsy taisi iskeä lopussa, tunnusti
Tero Järvinen.
FoKoPon puolustus alkoi tiivistyä ja joukkue pääsi entistä paremmin hyökkäyksiin. Sikäli harmittava tulos, että
OrPo teki aika paljon virheitä ja
suorastaan tarjosi meille voittoa.
Meistä ei nyt kuitenkaan ollut voiton ottajiksi, Vihavainen jatkoi.
Cup-menestykselle haetaan jatkoa
SSS?Paul Lipiäinen,
Juha Laakso
Marko Mattila
Koripallon viime kauden Suomen mestari Lappeenrannan NMKY
on ottanut kroatialaisen Dino Ercegin testattavaksi. Pikku
hiljaa kuntoutuva Jukka Kataja
jäi entistä seuraansa vastaan
kahteen pisteeseen.
Vilppaasta Justice Graham kasasi
lukemat 29/5. Paita kastui, mutta
heitot eivät uponneet.
. Vastarintaa johtaa liiton entinen pääsihteeri JeanPierre Seppey.
. Andrea Kuivanen saalisti
21 (+20) tehopistettä lähes 70 prosentin hyökkäysteholla ja Dragana Ilic pääsi 24 pinnaan (+16)
päälle viidenkymmenen prosentin
tehoilla.
. Brasilian maajoukkuepelaajalla on nivusvamma.
Fred revähdytti oikeanpuoleisen nivusensa sunnuntaina Ranskan pääsarjaottelussa Marseillea vastaan. Acosta on ollut vallassa 22
vuotta, mutta yhä hän uhkailee jäsenmaita erottamisella, jos ne eivät äänestä häntä, Seppey syytti.
Hän suunnittelee kilpailevaa
kansainvälistä
lajiliittoa.
FIVB:llä on 219 jäsenmaata, kun
Montenegro sai tuoreimpana jäsenyyden alkuviikosta.
Salon Viestin naisten liigajoukkueen pitkäaikainen pelaajaa
Hanna-Mari Arminen on saanut
pelinsä kulkemaan hyvin Ranskan lentopalloliigassa. Hän
edusti edellisellä cup-kierroksella
Tuisku-Wolleyta, eikä siten ole cupin sääntöjen mukaan edustuskelpoinen uudessa joukkueessaan.
Jalkapallon tämän kauden Mestarien liigassa säväyttänyt Lyon
joutuu tulemaan loppuvuoden toimeen ilman hyökkääjäänsä Frediä. Töitä pitää toki vielä tehdä, mutta Lehtisellä on kaikki edellytykset mennä tulevaisuudessa kansainvälisille kentille, Hakan
päävalmentaja Olli Huttunen näkee.
SSS?STT
LENTOPALLO
Miesten SM-liiga:
KoVe?VaLePa
0?3
(20?25, 21?25, 24?26)
Sampo?KempeLe
3?0
(25?19, 25?20, 25?14)
MuurLe?Isku-V
0?3
(18?25, 18?25, 15?25)
Naisten SM-liiga:
Somero?OrPo 1?3
OrPo
Vanaja
Prihat
Tuisku
Laihia
Viesti
Somero
Ploki
P-mäki
Eura
6
6
5
6
5
5
5
5
6
5
6
5
4
4
2
2
2
1
1
0
0
1
1
2
3
3
3
4
5
5
18?3
16?7
12?6
15?10
10?12
8?10
8?11
8?12
5?15
1?15
12
10
8
8
4
4
4
2
2
0
Seuraavat ottelut: 26.10. Seudun joukkueilla
on tukenaan ainakin kotietu, sillä
neljästä karsintalohkosta kolme
pelataan seudulla. Erikoisohjelmaa tehdään 23.?31.10., jolloin
Kostic on OrPon joukkueen mukana sekä harjoituksissa että peleissä. Olen tyytyväinen Katin esitykseen. Tappiot ovat kuitenkin tulleet sarjassa nyt kärkisijoilla olevia joukkueita vastaan, Lemminkäinen
lohduttautuu.
Somero tutustuu
Pieksämäkeen
Liiga-Someron vastustajat ovat
Raision Tuisku (pe klo 20.00),
Pieksämäki (la klo 14.00) ja Hämeenlinna (su klo 17.00).
. Sitten Pieti Poikola laittoi Ari Mikkolan Hiltusen
iholle, eikä pistelinko ollut enää
entisensä. 11 viime otteluaan voittanut Lyon kukisti Marseillen 4?1.
Entisen Liverpool-valmentajan Gerard Houllierin luotsaama Lyon on voittanut Mestarien liigan kaikki kolme otteluaan ja johtaa
alkulohkoa E maalierolla 8?0.
SSS?STT
Johansson ja Mäkinen ehdolla
vuoden parhaiksi Ruotsissa
Suomalaispelaajat ovat hyvin esillä Ruotsin jalkapalloliiton järjestämässä Fotbollsgalanissa. Jokaista peliä me lähdemme
voittamaan. Tuleva viikonloppu on vapaa,
joten meillä jää aikaa harjoitella
seuraavaan peliin. Vilppaan jenkkikaksikko Justice Graham-Anthony
McKinnon oli kuitenkin tehokkaana ja nosti joukkueen taas
tuntumaan. Hyökkääjä
valittiin jalkapalloliigan vuoden tulokkaaksi kauden 2004 päätteeksi.
. Somero, OrPo . Jos jatkopaikka irtoaa niin hyvä on, mutta jos ei, niin
sille ei sitten voi mitään, Someron
valmentaja Keijo Vihavainen pyöritteli vastauksen somerolaisjoukkueen cup-tavoitteeseen.
. Kauden ensimmäinen peli sujui kuin unelma, meillä kaikilla
onnistui kaikki. Salon Vilpas kohtaa Kauhajoen ensimmäisen kerran tällä kaudella 2.12.
SSS
Salonseutulainen joukkue on ollut lentopallon Suomen cupin finaalissa jo viitenä vuonna peräkkäin. Kun vielä tarkkakätinen Jani Hiltunen sai tilaa kol-
mosviivan takana, tilanne kääntyi
vieraiden 40?41-taukojohdoksi.
Vilpas aloitti kolmannen jakson
pirteästi. Fax: 7702 300
sss.urheilu@sss.fi
Vilpas kaatui saappaat jalassa
I-divisioonakauden ensimmäinen
tappio FoKoPoa vastaan
Kai Sandberg
Forssan Koripojat jatkaa tappioitta koripallon I-divisioonassa.
Sarjan kärkikamppailussa Salon
Vilpas laittoi isännät tiukoille
keskiviikkoiltana Feeniksissä,
mutta joutui hyvän taistelun jälkeen taipumaan pistein 88?80
(40?41).
FoKoPolla on viiden ottelun jälkeen vielä puhdas peli, Vilpas joutui taipumaan ensimmäisen kerran.
. Mies nakutti
kotijoukkueen pisteistä 14 yhteen
putkeen.
Koripojat karkasi toisella jaksolla parhaimmillaan jo 12 pisteen
etumatkalle. Hänellä epäiltiin olevan jopa sydänlihaksen tulehdus, mutta mitään niin vakavaa ei löytynyt.
SSS?STT
Armisen
peli kulkee
Ranskassa
Hanna-Mari Arminen
LrNMKY hankki kroaatin,
Lahti liettualaisheittäjän
Kotilta petti nyt polvi
Meksikolainen Ruben Acosta
jatkaa Kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n puheenjohtajana.
Vuodesta 1984 asti liittoa johtanut Acosta, 72, sai Tokioon kokoontuneelta liiton kongressilta
neljän vuoden jatkopestin.
Muodollisesti yksimielisestä puheenjohtajavalinnasta huolimatta FIVB:n rivit eivät ole yhteneväiset. Piivolley.
14
10
8
8
8
6
6
4
4
2
2
2. Varsinkin Andrealta ja
Kuivanen ja Ilic
tehokaksikkona
Somero
OrPon ulkomaanavut sitä vastoin jaksoivat jauhaa hyökkäysmyllyään alusta loppuun kovilla
tehoilla. FoKoPo sai kuitenkin
pian koneen käyntiin ja olikin siitä saakka niukasti niskan päällä.
Molemmat joukkueet puolustivat
hyvin, mutta FoKoPo näytti ratkaisevan tehokkaammin. Vastus on tosin taas kovempi, viime vuoden
pronssijoukkue Beziers.
. Haka on ollut koko ajan ykkösvaihtoehtoni, Lehtinen totesi.
Lehtiselle on kertynyt 79 liigaottelua, joissa hän on tehnyt 28
maalia. Somero suuntasi hyvin aloi-
OrPo
1
3
Eräpisteet:
18-25, 25-18,
17-25, 23-25
SEURAAVA OTTELU:
Perjantaina 27.10.
Somero - Tuisku (cup)
Draganalta, OrPon valmentaja
Jukka Koskinen totesi.
Vihavainen myönsi, että hänen
joukkueensa taktiikkana oli syöttöjen suuntaaminen laitapelaajille, pois libero Minna Putkisaaren
ulottuvilta.
. Suomessa on parhaillaan vierailulla serbialaistoimittaja Nenad Kostic, jonka vierailun tarkoituksena on tehdä tv-ohjelmaa Suomen naisten lentopallosta, Oriveden Ponnistuksesta ja OrPon ulkomaalaisvahvistuksesta, serbialaisesta Dragana Ilicistä.
Ohjelma näytetään SOS TV:llä, joka on Serbian ainoa urheiluun
erikoistunut tv-kanava. Keskenkuntoisuus tosin näkyi vielä hänen otteissaan, mutta
uskon hänestä jatkossa olevan
joukkueellemme paljon iloa, Vihavainen kommentoi tulokkaan
avausta.
Seuraavissa erissä Rahkolan tehot hiipuivat, eikä muistakaan
Someron pelaajista ollut neljännen erän lupaavaa alkua lukuun
ottamatta vastaamaan vieraiden
hyökkäysvarmuuteen.
Mia Mattila (12 pistettä, tehot
+8) tosin petrasi suorituksiaan pelin edetessä, mutta esimerkiksi
tutkapari Anzela Trofimova ja Olga Niemi jäi eilen miltei näkymät-
tömäksi.
Niemi on aina muistuttanut olevansa parhaimmillaan silloin,
kun palloja tulee tappotarjottimelle runsaasti. Meidän kannaltamme on hyvä
juttu, että saamme tässä vaiheessa pelituntuman Pieksämäkeen ja
Tuiskuun. Eilen ei tullut ja
venäläinen jäi hänelle vaatimattomaan seitsemän pisteen (+3) saldoon.
tuksiaan, mikä aiheutti pieniä ongelmia meidän hyökkäysten rakenteluumme. Meillä on ollut vaikeuksia saada aikaiseksi perättäisiä onnistuneita suorituksia. Laihialla ja Plokilla on alkukausi ailahdellut siinä
missä meilläkin. Neljästä
ottelusta joukkueella on vasta yksi voitto.
. marraskuuta Captain?s Ball -gaalassa
Helsingissä.
SSS?STT
Lehtinen jatkaa Hakassa
Tiukasti jalkapalloliigan mitalitaistossa mukana oleva Haka on
tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Toni Lehtisen,
22, kanssa. lokakuuta 2006
24
?
URHEILU
Tuottaja: Paul Lipiäinen puh.7702 309. Tuisku, Ploki . Kun Hiltunen pääsi vielä irti varjostajistaan, salolaiset
olivat parhaimmillaan seitsemän
pisteen johdossa. Prihat, 5.11.
Ploki . Eilen OrPon tulivoiman sai
tuntea nahoissaan Liiga-Somero,
joka taipui kotiparketillaan 1?3tappioon.
Ensimmäinen erä alkoi kääntyä
vieraille heidän passarinsa Jenni
Petäjäjärven komealla syöttöputkella, joka johdatti OrPon 5?7 tappiotilanteesta 10?7 johtoon.
Toiseen erään Someron valmentaja Keijo Vihavainen löysi vaihtopenkiltä yllättävän sytyttäjän,
kun Tuisku-Wolleysta tällä viikolla Somerolle siirtynyt Kati Rahkola pääsi esittelemään hyökkäystaitojaan
toto (3-16-4): 9,64 2,39-3,002,96 30,07.
Lähtö 4, V5-2, lv 1 609 m: 1) Bart
Kemp/Akseli Lahtinen 16,2a, 2) Pine
Crown T. päivään asti. Pari käy ammattivalmennuksessa Salon ohella Turussa, Helsingissä ja Jyväskylässä.
sijoittui neljänneksi ja vakiotanssin SM-kisoissa helmikuussa Hyvinkäällä kuudenneksi.
Kun Karonen ja Ristolainen
nappasivat
finaalisijoituksen
myös syyskuussa Helsingissä käydyistä kansainvälisistä vakiokilpailuista, he ovat kauden kaikissa
tärkeimmissä kilpailuissa sijoittu-
neet kärkikuusikkoon.
Kansallisen kautensa kaksikko
päättää marraskuussa Kristiinankaupungissa käytäviin vuoden viimeisiin GP-kisoihin. pelissä. Olen oppinut muodostamaan
koreografioita paremmin ja yleensä vähemmän käytetyt kuviot
ovat tulleet tutuiksi. Itsensä elättäminen
pelkästään tanssimalla on sekin
vahvasti mielessä.
. Kelpaa meille, jo viime kaudella parrasvaloihin noussut 19-vuotias Crosby kommentoi.
Vertailun vuoksi: viime kauden
Penguins aloitti yhdeksän tappion
putkella. Hän tekee paluun kentille kotikaupungissaan Hasseltissa pelattavassa
turnauksessa.
Clijsters, 23, oli vähällä loukata
itsensä uudestaan pelatessaan
isänsä ja poikaystävänsä kanssa
jalkapalloa. Ensi vuoden alussa he nousevat Lähdemaan ja Iivosen rinnalle
nuorisoluokkaan, ja siellä suoraan
korkeimpaan A-taitoluokkaan.
Parin panostuksesta kilpatanssiin kertoo se, he harjoittelevat
viisi kertaa viikossa. toto (11-7-2): 19,83 5,24-3,984,23 43,70.
Lähtö 5, V5-3, sh 2 100 m: 1) Mamselli/Mika Forss 27,2a, 2) A. Suomalaista mieshiihtoa edustavat Jari Joutsen, Kusti Kittilä, Kalle Lassila, Jari Poikela ja Ville
Verkama, joista Poikela ja Verkama kisaavat ensi kertaa urallaan
maailmancupissa ulkomailla.
Viikonlopun ohjelmassa on lauantaina sprintti ja sunnuntaina
sprinttiviesti, jotka molemmat hiihdetään vapaalla hiihtotavalla.
SSS?STT
RAVIT
Vermo:
Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Good
Making/Pekka Korpi 20,6a, 2) Chameleon Point 21,0a (168), 3) Redskin Kemp
21,2a (69), 4) Thilda Kähö 21,4a (168),
poissa: 10. Nieminen kuitenkin tasoitti tilanteeksi 5?5 anastettuaan heti perään Staracen syötön ja pidettyään sen jälkeen omansa.
Starace ratkaisi avauserän
edukseen 12. Esimerkiksi erilaisissa näytöstapahtumissa olemme Swivelin
tanssijoita, mutta muutoin edustamme vain itseämme. Kun aktiivipareja oli tällä kaudella 17, määrä nousee ensi
vuonna yli 20:n.
Kauden kruunasivat Juuso Karonen ja Emmiina Ristolainen 10tanssin SM-kisoista Haminasta
saavuttamallaan pronssisijalla juniori II -luokasta (alle 16-v). Pelkillä voitolla AHL-liigassa alkaneen Dallasin farmiseuran Iowa Starsin puolustajia on loukkaantunut, minkä vuoksi
Nickersonin paluu Ässiin on toistaiseksi täysin jäissä.
Nickerson menee lääkäritarkastukseen lauantaina, jolloin ratkeaa lopullisesti, voiko hän palata tositoimiin. Koivuniemi
oli Masters-turnauksen karsinnassa sijalla 11 ensimmäisen viiden
sarjan pelin jälkeen.
Koivuniemi kaatoi keiloja yli 220:n pisteen keskiarviolla huolimatta siitä, että hän joutui radalle lähes kylmiltään Englannissa keilatun Weber cupin jäljiltä. SM-liigauransa hän aloitti kaudella
1999?2000 Bluesissa ja on sen jälkeen edustanut myös HIFK:ta.
SSS?STT
?Schumilla. Kuuden parhaan joukossa kotimaisessa rankingissa liikkuvat swiveliläisistä myös nuorisoluokassa (alle
19-v)
jatkava
Jyri
Lähdemaa/Henriikka Iivonen sekä yleisen luokan pari Henri Ran-
Ässien Matt Nickersonin
paluu vastatuulessa
SM-mitalisteilla
tasavahva kausi
Porin Ässien viime kauden väriläiskän Matt Nickersonin odotettiin palaavan Poriin marraskuun alkupuoliskolla, mutta tuoreimmat tiedot NHL-seura Dallas Starsin taholta kertovat aivan jotain
muuta. Tavoitteena on, että jossain
vaiheessa tanssimisesta tulisi
ihan varsinainen ammatti, vaikka
mitään tarkkaa aikataulua sen
suhteen ei ole vielä laadittukaan,
Helenius sanoo.
Oman uran lisäksi kaksikko
käyttää aikaansa entistä enemmän tanssin opettamiseen. Lindgrenin nilkka vääntyi tiistain liigaottelussa Ilves?Kärpät.
Ilveksen puolustajan Juho Mielosen olkapää leikataan lähiaikoina. Olin pudottanut hanskat jäähän viimeksi 16-vuotiaana, Eaves
kuvasi NHL-uransa ensimmäistä
nyrkkiottelua, jossa hän otti mittaa Toronton Darcy Tuckerista.
Kumpikin selvisi vammoitta.
NHL:n suurimpiin legendoihin
kuuluva Gordie Howe tunnettiin
Lehtikuva/Reuters/Patrick Price
Miikka Kiprusoff on pelannut Calgary Flamesin maalilla kauden kaikki
kahdeksan ottelua.
aikanaan paitsi taidoistaan, myös
kovaotteisesta pelistään.
Pittsburghin
nuoret loistivat
Pittsburghin nuoret tähdet Sidney Crosby, Jevgeni Malkin,
Marc-Andre Fleury ja Jordan
Staal jatkoivat hyviä otteitaan,
kun Penguins voitti New Jerseyn
4?2. Kaikki ovat
rennompia, Fleury kuvasi onnistumisten merkitystä.
Jääkiekon SM-liigassa pelaava Espoon Blues on jatkanut hyökkääjä Mikko Laineen sopimusta marraskuun 8. marraskuuta Muonion Oloksella, jolloin valmennusjohto katsastaa hiihtäjiä seuraaviin maailmancupin kilpailuihin.
Roposen poisjäännistä huolimatta Suomella on laittaa peliin tasokas naisjoukkue. Toki yhteistyötä seuran kanssa tehdään
edelleen, Sami Helenius kertoo.
Ensimmäinen kilpailu ammattilaisena sujui parilta omien tavoit-
teiden mukaisesti. Staracelle kertyi kahdeksan läpisyöttöä Niemisen viittä vastaan.
Nieminen saapuu torstaina Suomeen, josta hän lähtee Pariisiin
loppuviikosta.
Clijsters palaa
Naisten tenniksen maailmanlistalla kuudentena majaileva Kim
Clijsters palaa tositoimiin ensi viikolla. Hieman hiljaista oli, mutta ei
seura jäänyt tänäkään vuonna ilman menestystä. Belgialainen Clijsters ei ole
pelannut rannevamman takia elokuun puolivälin jälkeen. Lisäksi he kävivät
myös vuoden mittaisen valmennuskurssin, josta kertyi Markkasen mukaan monipuolista hyötyä.
. L. Jos lupa tulee, Nickerson aloittaa kauden Iowa Starsissa.
Edes Dallasin kykyjenetsijä ja Ässien hallituksen jäsen Kari Takko ei tiedä tarkkaan, miten Nickersonin tilanne etenee jatkossa.
. 16,2ax (85), 3) Reaction
16,3a (237), 4) La Victor 16,3a (157),
poissa: 9. Voiton
hankkimisessa auttoi tasokas
erikoistilannepelaaminen. 20 vuotta
täyttävä Swivel käynnistää juhlavuoden helmikuussa Salohallissa
järjestettävillä Grand Prix -kisoilla, joihin osallistuvat maan parhaat kilpatanssijat.
. Voitto oli Pittsburghin kolmas peräkkäinen, eikä seura ole
pystynyt tuollaiseen voittoputkeen sitten maaliskuun 2004.
. Nyt koossa on viisi voittoa ja kolme tappiota.
Venäläinen Malkin, 20, on pelannut vasta neljä NHL-ottelua ja
on tehnyt maalin jokaisessa pelissään. lokakuuta 2006
?
25
URHEILU
Swivel GP-kisoilla juhlavuoteen
Karosen ja Ristolaisen
SM-pronssi kruunasi
tanssikauden 2006
SSS?Hannu Brusila
Tanssiurheiluseura Swivel lähtee innolla juhlavuoteensa, vaikka
seuran kausi 2006 ei ollut kilpailullisen menestyksen kannalta
mitenkään häikäisevä. Nyt syksyllä on tarkoitus hioa yksityiskohtia laadukkaissa harjoituksissa, joita ei kisakauden aikana ehdi niin paljoa
käydä läpi, keskimäärin 20 tuntia
viikossa harjoitteleva pari kertoo.
Helenius ja Markkanen käyvät
toistaiseksi urheilu-uran rinnalla
siviilitöissä. Hänen tuloksensa oli 1 145.
Mastersissa karsinta on hidasvauhtinen: kolmen päivän aikana
sarjoja kertyy vain 15. Toinen tulokas, 18-vuotias
Staal, onnistui maalinteossa alivoimalla.
Maalivahti Fleury torjui 20
kiekkoa ja oli huippuvedossa etenkin toisen erän lopulla ja kolmannen erän alussa, kun New Jersey
pääsi pelaamaan neljä minuuttia
ylivoimaa.
. Vaikka satutin häntäluuni,
tunnen olevani valmis kilpailemaan Hasseltissa keskiviikosta
lähtien, Clijsters kertoi.
Ilveksen Lindgren ja Ässien
Kivenmäki sivussa liigajäiltä
Jääkiekon SM-liigan häntäpäähän ankkuroitunut Ässät joutuu
tulemaan pitkään toimeen ilman hyökkääjäänsä Marko Kivenmäkeä. Sen
jälkeen ovat vuorossa Viron Tallinnassa ja Latvian Riikassa järjestettävät suuret kansainväliset
tanssikilpailut.
Swivelin finaalisijoitukset
SM-kisoissa 2006:
Vakiotanssin SM-kisat Hyvinkäällä helmikuussa:
Champion:
6)
Sami
Helenius/Jutta Markkanen
Juniori
II:
6)
Juuso
Karonen/Emmiina Ristolainen
Latinalaistanssin SM-kisat
Vaasassa huhtikuussa:
Juniori II:
4) Juuso
Karonen/Emmiina Ristolainen
10-tanssin SM-kisat Haminassa lokakuussa:
Champion: 5) Henri Ranta ja
Kira Salonen
Juniori
II:
3)
Juuso
Karonen/Emmiina Ristolainen
Ammattilaisparketit tutuiksi
Heleniukselle ja Markkaselle
SSS?Olli Mäntylä
Jarkko Alho
Sami Helenius ja Jutta Markkanen taivuttelevat kuvioitaan nykyisin ammattilaisparketeilla.
Nieminen luovutti
Pietarin turnauksessa
SSS?STT
Jarkko Niemisen pelit loppuivat
Pietarin ATP-tennisturnauksessa
keskiviikkona, kun hän hävisi toisen kierroksen kaksinpeliottelunsa luovutuksella italialaiselle Potito Staracelle. Viku 27,3a
(132), 3) Virimai 27,4a (60), 4) Liiman
27,5a (17), toto (4-3-6): 5,35 1,83-2,821,80 41,66.
Lähtö 6, V5-4, lv 2 100 m: 1) Kiss Me
Bean*/Esa Holopainen 16,7a, 2) Golden
Gambler 16,7a (103), 3) Getting Gorgeous 17,0a (129), 4) Marvel Vice 17,1ax
(189), toto (2-3-11): 5,78 2,03-2,45-2,90
15,94.
Lähtö 7, V5-5, lv 2 100 m: 1) Carl
Brus/Tapio Katainen 17,0a, 2) Sahara
Extreme 17,1a (307), 3) Overdone 17,1a
(30), 4) Mill Enterprise 17,2a (524), toto
(2-6-9): 55,41 5,12-7,78-1,87 333,41.
Troikka: 4 946,82.
Päivän Duo: vaihto 43 004.20 e; oikea
rivi 2-2; kerroin 165,74.. Voi käydä jopa niin, ettei Nickerson palaa Ässiin koko kaudella,
Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki sanoo.
SSS?STT
Laine jatkaa Bluesissa
Kim Laine/Dance-Corner
Juuso Karonen ja Emmiina Ristolainen kruunasivat Swivelin hienon kilpatanssikauden juniori II -luokasta (alle 16 -vuotiaissa) saavutettuun SMpronssimitaliin. Joukkueessa on paljon parempi henki kuin ennen. Kilpailukausi painottuu meillä
kevätpuolelle. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua lähivuosina.
. tähän ovat Sami
Helenius ja Jutta Markkanen, jotka julkistivat keväällä päätöksen
ammattilaisiksi siirtymisestä. Potentiaalia meillä on tosi paljon, eikä unohtaa sovi myöskään
senioriluokan pareja. Latinalaistanssien SM-kisoissa huhtikuussa Vaasassa pari
SÄHKEET
Nuoria lupauksia Salon Swivelissä riittää useammankin parin
verran, mutta uutta aikuisten tason menestystä seura joutunee
odottamaan vielä jonkin aikaa.
?Osasyyllisiä. Tiistain voitto oli Calgarylle vasta
kolmas ja se katkaisi kolmen ottelun tappioputken. Esimerkiksi Niki Laudan ja Mika Häkkinen päätökset palata
kilparadoille kypsyivät vähitellen. En ole sataprosenttisen varma,
mitä teen kahden-kolmen vuoden kuluttua, seitsemän kertaa formula-ykkösten maailmanmestaruuden voittanut Schumacher sanoi.
Formula-ykkösten kolminkertainen maailmanmestari Lauda palasi F1:een parin vuoden tauolta 1981 ja voitti kolmannen mestaruutensa 1984. Kuntoutuminen kestää nelisen kuukautta. 25
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Naishiihtäjistä Düsseldorfiin lähtevät Virpi Kuitunen, Mona-Liisa Malvalehto, Pirjo Manninen, Kirsi Perälä, AinoKaisa Saarinen ja Kati Venäläinen. toto (4-5-3): 2,44 1,46-4,012,40 18,85.
Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) F. Esimerkiksi Bailatinoon ilmoittautui yli sata lasta, ja alkeisryhmässäkin heitä on 20-30. Hän piti
omat syöttönsä varmasti, mursi
Niemisen syötön kahdeksannessa
pelissä ja siirtyi 5?3-johtoon. Lajin
tulevaisuus Salossa näyttää siis
erittäin hyvältä.
Tanssiurheilun suosio heijastuu
tietysti myös Swivelin kilpailutoimintaan. Toistaiseksi pari
ei ole neuvotellut osallistumisesta
Salon tapahtumaan.
Kiprusoff löytämässä voittovireen
SSS?STT
Viime kaudella jääkiekon NHLliigan parhaaksi maalivahdiksi
valittu Miikka Kiprusoff on löytämässä torjuntavireen myös syksyn peleihin. Niemisellä oli
tuolloin erän tasoittava syöttövuoronsa.
Maailmanlistalla 18:ntena olevan Niemisen on määrä pelata
seuraavaksi ensi maanantaina alkavassa Pariisin Masters-turnauksessa.
Hän ei halunnut riskeerata loppukauttaan, joten pelaamisen jatkaminen ei keskiviikkona ollut
mielekästä.
Niemiselle kahdessa aiemmassa
kohtaamisessa hävinnyt Starace
aloitti ottelun vahvasti. Ilahduttavaa on
se, että tanssiin on tällä hetkellä
tulossa valtava määrä lapsia ja
nuoria, sanoo Swivelin harrasteryhmien valmennusvastaava Ulla
Ristolainen.
. Hän mursi
Niemisen syötön 40?30-tilanteessa ja vei erän 40 minuutissa 7?5.
Toisessa erässä pelaajat pitivät
vuorotellen syöttönsä keskeytyshetkeen saakka.
Starace syötti hivenen Niemistä
tarkemmin. Lassila) venyttää
kauden avauksen marraskuun puolelle. Englannissa
käyty Rising Star -luokan tapahtuma päättyi kovassa seurassa
puolivälieriin, eli sijoittumiseen
24 parhaan joukkoon. Kesällä avioitunut Roponen (o.s. C. Sen ohessa
he käyvät ohjaamassa Swivelin
ryhmiä, Karonen lasten kilpatanssin alkeita ja Ristolainen Bailatinoa.
Kilpailukokemustaan he kartuttivat elokuussa Saksan Stuttgartissa järjestettävistä viiden päivän kisoista. Häkkinen jätti formula-ykköset kauden 2001 jälkeen, mutta ryhtyi ajamaan rata-autojen DTM-sarjaa keväästä
2005.
SSS?STT
Koivuniemi kärjen kupeessa
Keilaaja Mika Koivuniemi aloitti vauhdikkaasti kauden ensimmäisen arvoturnauksen Wauwatosassa Yhdysvalloissa. Maailmanlistalla
sijalla 97 oleva Starace voitti ottelun luvuin 7?5, 3?2.
Ottelu oli vanhentunut 57 minuuttia, kun Nieminen ilmoitti ottelun tuomarille, ettei pysty jatkamaan peliä jalkateräänsä tulleen
haavauman takia. Schumacher kertoi mietteistään saksalaiselle SportBild-julkaisulle.
F1-luokassa 249 kilpailua ajanut Schumacher on varma lopettamispäätöksestään. Laineelle on kirjattu tällä kaudella
yhdeksässä ottelussa tehot 1+1.
Espoolaislähtöinen Laine pelasi viime kaudella Suomen mestaruuden voittaneessa HPK:ssa. Kivenmäen pitää kaukalosta sivussa ainakin kolmen viikon
ajan kylkivamma. Flames teki kuudesta maalistaan
kolme ylivoimalla ja yhden alivoimalla.
Itälohkossa Ottawa nappasi
6?2-voiton Torontosta joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa kahden päivän sisään. Lisäksi opetustilanteiden harjoittelun kautta
itse opettamista on tullut suunniteltua ja analysoitua entistä tarkemmin, koulunkäyntiavustajana
toimiva Markkanen kertoo.
Tutun yleisön edessä tanssijat
saattavat esiintyä helmikuussa,
jolloin Swivel järjestää jo perinteisen tanssishown. Esi-
merkiksi taannoin televisiossa
nähdyn Tanssii tähtien kanssa sarjan jälkimainingit ovat poikineet työtä myös Heleniukselle ja
Markkaselle. Mielosen olkapää
muljahti paikoiltaan A-nuorten ottelussa.
SSS?STT
ta/Kira Salonen.
Myös junioriluokista on Ulla
Ristolaisen mukaan nousemassa
erittäin lupaavaa ainesta ylöspäin.
. Ässien hyökkääjistö koki lisää ongelmia HPK-ottelussa, sillä Markus Huhtasen, Petteri Taskun ja Tom Wandellin
pelaaminen torstain Jokerit-ottelussa on epävarmaa.
Tampereen Ilveksen hyökkääjä Perttu Lindgren on puolestaan
sairauslomalla marraskuun puolivälin maajoukkuetaukoon saakka. Tämän jälkeen 64 keilaajaa etenee jatkopeleihin, jossa pelitapana on kolmen sarjan ottelut ja kahdesta häviöstä putoaa pois. Kotimainen kausi alkaa
4.?5. takaportti auki
Formula 1 -uransa viime sunnuntaina Brasilian gp:ssä lopettanut
Michael Schumacher, 37, ei haudo paluuta kilparadoille, mutta ei
ole varma tunteistaan kahden-kolmen vuoden kuluttua. Koivuniemi voitti Mastersin vuonna 2000.
SSS?STT
Roponen jää pois
maastohiihtoavauksesta
Riitta-Liisa Roponen on päättänyt jäädä pois maastohiihdon maailmancupin avauskilpailusta, joka kisataan viikonloppuna Saksan
Düsseldorfissa. Syyskuussa Karonen
ja Ristolainen osallistuivat Oulun
GP-kisoihin, joista tuliaisina olivat kolmas ja viides sija.
Toukokuussa Karonen ja Ristolainen hankkivat kotikisoista Swivelille seurahistorian toisen GPvoiton. SM-kisoja lukuun ottamatta paria ei välttämättä nähdä Suomen kilpaparketeilla lainkaan.
Kilpailut keväällä
Syksystä kevääseen ulottuvan
kauden päätavoitteikseen tanssijat ovat listanneet tammikuun
UK Championshipin sekä touko-
kuussa Englannin Blackpoolissa
ohjelmassa olevan kisan.
. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että kilpailutapahtumissa parin yhteydessä ei enää lue salolaisseuran nimeä.
. Laine,
30, tuli Bluesiin syyskuun lopulla helpottamaan loukkaantumissumasta kärsinyttä joukkuetta. Kaikkiaan
nousevia tähtiä oli mukana lähes
sadan parin verran.
Jo amatööriaikana tiuhaan
muun muassa Englannissa ja Italiassa kiertäneiden Heleniuksen
ja Markkasen kalenteri täyttyy
tälläkin kaudella pääosin ulkomaiden kilpailuista. Calgaryn ykkösvahti
venyi tiistain kierroksella kiekon
tielle 26 kertaa, kun kotijoukkue
Calgary kukisti länsilohkon huonoimpiin joukkueisiin kuuluvan
Phoenixin 6?1.
Kiprusoff on pelannut kauden
kaikki kahdeksan ottelua. L.
Diplomi/Jarmo Saarela 31,7, 2) Erä-Aro
32,7 (648), 3) Hemohes 32,9x (36), 4)
Tuiskis 32,1x (218), toto (8-4-2): 15,89
3,82-12,29-1,54 394,21.
Lähtö 3, V5-1, lv 2 100 m: 1) Rain Rogue/Mika Forss 17,7, 2) Lenox Leomon
17,7 (60), 3) April Remington 18,4 (115),
4) Stensro Florence 18,4 (164), poissa:
6,10,13,15. Senators ansaitsi vierasvoittonsa, sillä
Toronto oli jopa niin ponneton, että kotiyleisö buuasi joukkueelle
lopussa.
Illan puheenaiheeksi nousi Ottawan Patrick Eaves, joka teki
niin sanotun Gordie Howen hattutempun saatuaan nimiinsä yhden
maalin, yhden maalisyötön ja yhden tappelun.
. Yli 35-vuotiaatkin tekevät hirveästi töitä menestyksen eteen, huomauttaa Ulla Ristolainen.
Maajoukkueeseenkin nousseet
15-vuotias Juuso Karonen ja 14vuotias Emmiina Ristolainen ovat
tanssineet yhdessä kuutisen vuotta. Maailman entinen
ykköspelaaja kompastui pelin tiimellyksessä koiraansa.
5) Reitti 104.
Naiset: 1) Carina Svensson Ruotsi
138,... Louis, Missouri: Yhdysvaltain
ammattilaissarjan MLB:n loppuottelut, World series (mestariksi neljällä voitolla):
3. klo 16 ke 6.12. kilpailu: PuHun pisteet
2. klo 16
ke 25.10. 7-16.30, LA SOP. Täysosumilla saa melkein 54 000 euroa.
Mika Forss jäi päätöskohteen
suosikilla Overdonella kolmanneksi, mutta ajoi vastapainoksi kaksi
yllätysvoittoa. 02 - 484 920
Ma - Pe 6.30 - 16.30, La 9.00-13.00
Valmistan unelmiesi sormuksen
050 3313 300
02 7313 009
Kai Simola
KADOTITKO ti 24.10. klo 18 ke 22.11. Joka torstai ja lauantai.
Ilmoituksen hinta vain 73e! Ja kun toistat
ilmoituksesi viikon sisällä,
maksat toistoilmoituksesta vain 43e.
Varaa ilmoituspaikkasi heti p. lähtö: 2 Kiss Me Bean, poissa:?
5. Gunners.
Seuraavat ottelut: 26.10. 7312 525 ja 7312 366
www.euromaster.fi
Ultimate 18 Super Inverter
TOIMIT
U
ILMALÄMPÖPUMPPU
S HETI
VARAS
TOSTA
!
Säästä runsaasti energiaa.
Järeän luokan ilpo. Paras palvelu paikalliselta
HUOLLAMME FORD
SUORAAN VALMISTAJALTA
AUTOJA SALOSSA
Pyydä mitta/tarjouskäynti kotiin.
Kotiinkuljetus kaupanpäälle
(Salo, Halikko, Pertteli, Kuusjoki, Muurla)
LAUANTAIN TOIVOTUT -konsertti
la 28.10.2006 klo 16
OTA YHTEYS, SE KANNATTAA
Lemminkäisenkatu 42, 20520 TURKU
p. kierrosta: Potito Starace Italia?Jarkko Nieminen Suomi (5)
7?5, 3?2 luovutus.
KauppaTori
VIKING LOTTO
Oikea rivi: 3, 4, 6, 38, 39, 42
Lisänumerot: 21, 48
Onnennumero: 44
Alustava voitonjako: 6 oikein 2 kpl
voitto-osuus 617 049,60 e, 5+lisänumero
oikein 16 615,50 e, 5 oikein 707,70 e, 4
oikein 23,40 e, 3 oikein 5,40 e.
KESKIVIIKKO-JOKERI
Jokerinumero: 5 8 3 9 9 6 4
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kpl, 6 oikein ei yhtään kpl, 5 oikein 2 kpl voitto-osuus 7
008,50 e, 4 oikein 667,40 e, 3 oikein
48,00 e, 2 oikein 10,90 e.
PITKÄVETO
30 HeKi?Jukurit 2 (2?6) 1,50
31 ToPo?LrNMKY 1 (100?72) 1,70
32 Pyrintö?Kataja 2 (84?103) 1,35
33 Korihait?Honka 1 (94?85) 2,70
34 PuHu?KTP 2 (71?79) 1,65
35 Tarmo?Namika L 1 (91?84) 1,75
36 Kouvot?Karkkila 1 (103?69) 1,40
37 Gunners?Pirkat 1 (9?4) 1,25
38 Bröndby?AaB 2 (1?2) 3,80
39 Örgryte?Djurgården X (1?1) 3,15
40 Öster?Malmö FF 1 (2?1) 3,10
41 Nordsjaelland?FC Midtjylland 2
(1?4) 2,95
42 AC Horsens?Esbjerg X (1?1) 3,10
43 Randers FC?Vejle 2 (0?1) 4,60
44 Silkeborg?Viborg 2 (1?2) 2,60
TULOSVETO
10 HeKi?Jukurit 2?6
Kerroin: 16,59
11 Gunners?Pirkat 9?4
Kerroin: 44,50
viime aikoina hyvin menestyneitä
hevosia. klo 18 ke 8.11. Katainen
nappasi valmennettavaltaan kaikki kengät pois. 733 4940
Tammisaarentie 1033, Perniö
p. (02) 7352 356, 040 419 3738
SALO Joensuunkatu 8, puh. klo 16
Liput 6e, ryhmät yli10 hlö:ä 5e, varaukset: 040 7210215
SALON NÄYTTÄMÖ, Vilhonkatu 9 ,www.salonnayttamo.?
ensi-ilta 1.10-06 lm
Palveleva maatalous- ja rakennustarvikeliike
Hongistontie 3, 31500 Koski tl
Puh. Carl
Brus teki 2 100 metrin matkalla
ajan 17,0a, vaikka alkumatkan
vauhti lupaili jotain aivan muuta.
Lähtö oli sarjamääritykseltään
ravien kovin ja siinä oli mukana
PÄIVÄN PELIT
SALIBANDY
Seuraavat ottelut: 27.10. Sopivasti . 77021/
ilmoitusmarkkinointi
Ilmoituksen
hinta va in
73e
KauppaTori Salon Seudun Sanomissa torstaisin ja lauantaisin. Nopeasti . Louis?Detroit 5?0.
St. 18 p. 731 6234,
ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14
MATTOPESUSTA
www.lupin.fi
-30 %
www.mattopesu.net
MATTOPESUN AMMATTILAINEN
Perämiehenk. MUKAAN
Salon lukion auditorio
liput 10 e
Salon Tilitieto Ky, Turuntie 21
SEKÄ OVELTA
KauppaTori - Ja kauppa käy!
KauppaTori on ilmoituskokonaisuus, jossa julkaistaan 2x50 kokoisia
neliväri-ilmoituksia yhteisen otsikon alla. klo 18 su 10.12. varaosat . lähtö: 2 Carl Brus, poissa: Voitonjako:
5 oikein 5 kpl voitto-osuus 53 943,60 e.
KENO
Voittonumerot: 1, 4, 8, 12, 14, 22, 28,
31, 34, 37, 40, 44, 46, 49, 55, 56, 64, 67,
69, 70
MITALIPELI
Kulta: 3, 4, 1, 5, 2
Hopea: 5, 3, 2, 4, 1
Pronssi: 5, 4, 1, 3, 2
VEIKKAUSBINGO
Tiistai 24. lähtö: 11 Bart Kemp, poissa: 9
3. lähtö: 4 Mamselli, poissa:?
4. klo 16
ke 11.10. klo 18 ke 15.11. loppuottelu: St. Seura vetosi tanskalaisfanien kiinnostuksella oluisiin.
FC Kööpenhamina mainostaa
AUTO 52
AVAJAISET PE 27.10. Raviveikkaus sujui
muutenkin yllätyksellisesti, ja
vain viisi jäljellä olleista systeemistä kesti Carl Brusin voiton. PuHu.
Miesten liiga:
Gunners?Pirkat
SSV
Classic
Gunners
SPV
Oilers
Josba
HIFK
Trackers
AC HaKi
TapErä
NST
Happee
Pirkat
OLS
6
5
7
5
5
5
5
4
5
5
5
4
5
4
5
4
4
4
4
3
3
2
2
2
1
1
0
0
9?4
(5?2, 2?0, 2?2)
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
1
3
1
1
2
2
2
3
3
4
3
5
4
54?17 10
45?31 8
59?46 8
37?26 8
36?30 8
31?24 6
26?25 6
29?19 4
25?33 4
18?33 4
23?36 2
15?28 2
18?37 0
21?52 0
Junnusaba:
E95-pojat, alkusarja:
TuWe?SalPa 3?4 (1?0, 1?3, 1?1), SalPa?HirvHe AFC 0?14 (0?6, 0?3, 0?5)
SalPan pisteet: Valtteri Riihimäki 0+1,
Santtu Riihimäki 1+0, Topias Tiainen
1+0, Jaakko Aaltonen 1+1, Juuso Forsman 1+0.
Lehtikuva/Jussi Nukari
KTP:n Jari Vekkilä yritti pitää Pussihukkien Panu Majalan irti pallosta
SM-koriskierroksella. 26
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Torstaina 26. Sekä alimman lämminverisarjan ylivoimaisesti voittanut Rain Rogue että kylmäverikohteessa loppumetrit parhaiten
kirinyt Mamselli juoksivat matkalla johtohevosen takana.
VOITTAJAVETO
Päivän Pari 1
Koripallo, PuHu?KTP
1. 731 9310, ma-pe 7-16
Jarkko Puron orkesteri
RATAKATU 3 SALO P. Sport,
Hokki . klo 18
ke 1.11. (02) 253 1532, fax (02) 253 1533
ma-to 10?17, pe 10?15, la suljettu
Painetta
vähentävät
patjat ja tyynyt
Helsingintie 23, Salo,
puh. Lämmitysala max 250 m2,
viilennysala max 200 m2. klo 18
su 8.10. illalla
Inkereentiellä
VW:n PÖLYKAPSELIN?
Soita p. Salamat, FPS . lokakuuta 2006
?
URHEILU
26
TULOSPÖRSSI
AMPUMASUUNNISTUS
Eksjö, Ruotsi: Maailmancup, päätöskilpailut:
Sprintti:
Miehet: 1) Mikko Hölsö, Suomi 30.36,
2) Mikko Reitti Suomi 30.42.
Naiset: ...4) Marja Kukonlehto, Suomi
31.15.
Normaalimatka:
Miehet: 1) Hölsö 1.34.25.
Kokonaiscup:
Miehet: 1) Hölsö 141 pistettä, 2) Robbin Kantarp Ruotsi 123, 3) Johan Eklöv
Ruotsi 118,... Louis johtaa voitoin 2?1.
BILJARDI
Aberdeen, Skotlanti: Snookerin
grand prix -kilpailu:
Alkulohko F: Robin Hull Suomi?Gerard Greene Pohjois-Irlanti 3?1,
Hull?Mark Williams Wales 3?1, Ian
McCulloch
Englanti?Hull
3?2,
Hull?Stuart Bingham Englanti 3?0,
Stephen Lee Englanti?Hull 3?1.
Lohkon kaksi parasta (McCulloch ja
Lee) jatkoon, Hull karsiutui. 10.
Ensimmäiset vaakabingot:
45, 61, 29, 3, 50, 43, 6, 18, 17
Vaakabingot:
45, 61, 29, 3, 50, 43, 6, 18, 17, 35, 15,
26, 74, 62, 1, 68, 71, 70, 44, 69, 40, 23, 65,
63, 64, 22, 52, 72, 7, 55, 73
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, vaakabingot 35 kpl voittoosuus 5,80 e.
Kööpenhaminassa
saa myydä olutta
Euroopan jalkapalloliitto Uefa
on antanut tanskalaisseura FC
Kööpenhaminalle luvan myydä
Mestarien liigan kotiottelujensa
yhteydessä kevytolutta. KTP veikin pisteet Vantaalta lukemin 71?79.
Carl Brus karsi
V5-systeemit
SSS?STT
Tapio Kataisen rohkea ajo tuotti
tulosta keskiviikkona Vermossa.
Alusta asti johtanut Carl Brus
kesti V5-bonuksessa niukkaan
voittoon ja kuittasi kemiöläiselle
ammattiopistolle 5 000 euroa.
Taktiikan ohella Carl Brusin varusteissa oli pieni, mutta usein
niin ratkaiseva muutos. Varaa ilmoitustilasi heti, p. klo 10-18
Auton huollot . KooKoo, TuTo . Vermon rata ei vaikuttanut erityisen hitaalta, mutta
illan seitsemännessä lähdössä tulostaso heikkeni mystisesti. KTP ?
Korihait, LrNMKY . klo 16 su 12.11. klo 16 su 17. kilpailu: KTP:n pisteet
Voittoyhdistelmä: 4 (71?75 pistettä)?5
(76?80 pistettä)
Kerroin: 32,92
V5-RAVI
Vermo
Oikea rivi:
1. lähtö: 3 Rain Rogue, poissa: 6, 10,
13, 15
2. Kataja, 28.10.
Honka . renkaat . KooVee.
NHL:
Toronto?Ottawa 2?6 (0?3, 1?2, 1?1)
Sidney Holmes 19/13/5 riistoa, Lee
Scruggs 3/1.
PuHu?KTP 71?79 (9?17, 15?16,
30?20, 17?26)
PuHu: Vladimir Vujcic 0/0, Bilal Salaam 18/12/4 torjuntaa, Tero Ollila 0/0,
Kimi Klingberg 7/1, Timo Heinonen 0/3,
Daniel Jansson 2/0, Eero Lehtinen 7/7,
Nanayaw Awuah Addae 7/2, Panu Majala 20/3, Jukka Aho 0/0, Elias Kajander
10/4.
KTP: Jari Vekkilä 2/3, Jan-Michael
Thomas 20/4, Mikko-Petteri Järvinen
0/0, Jouni Eho 11/2, Toni Ilmonen 20/3,
Milos Dobras 0/0, Jerald Fields 15/9, Juho Lehtoranta 0/0, Michael Pounds 0/0,
Maurice Ingram 6/13, Andre Foreman
5/3, Rasmus Roslund 0/0.
Erotuomarit: Mikko Toivonen, Pekka
Niemi.
TENNIS
Pietari: Miesten 793 000 euron
ATP-turnaus:
Kaksinpelin 2. 77 021 / ilmoitusmarkkinointi
(+alv.). Williams
vetäytyi kilpailusta rannevamman takia.
JALKAPALLO
Venäjän mestaruussarja:
Krilja Sovjetov Samara?Saturn 0?0 (S:
Eremenko pelasi 90 min.), Vladivostok?Tomsk 2?1, Rostov?Perm 1?1,
TsSKA Moskova?FK Moskova 2?1, Kazan?Zenit 3?0, Lokomotiv Moskova?Torpedo
Moskova
0?0,
Spartak
Moskova?Dynamo Moskova 3?2.
Sarjakärki (25): CSKA Moskova 49,
Spartak Moskova 47, Lokomotiv Moskova 44, Zenit Pietari 42.
Pittsburgh?New Jersey 4?2 (1?1, 2?0,
1?1)
Calgary?Phoenix 6?1 (2?1, 1?0, 3?0)
(C: Miikka Kiprusoff 26/27 torjuntaa)
Junnukiekko:
C92, lohko AA:
Salo HT Giuseppe?TuTo Devils 3?1
HT: Lari Monerris Virkki 1+0, Karri
Mannermaa 1+0, Antti-Jussi Ajomaa
1+0, Pekka Oksanen 0+1.
KEILAILU
Wauwatosa, USA: Yhdysvaltain
Masters-turnaus, kauden ensimmäinen arvoturnaus:
Tilanne karsinnassa sarjan 5/15 jälkeen: 1) Brian Kretzer USA 1 221, 2) Bill
O?Neill USA 1 213, 3) Rick Steelsmith
USA 1 212, 4) Kenneth Jessee USA
1 179, 5) Tommy Jones USA 1 172 (300),
6) Ed Smaglik USA 1 165, ...11) Mika
Koivuniemi Suomi 1 145, ...13) Liz Johnson USA 1 138, ...172) Kelly Kulick USA
1 006.
10 sarjan jälkeen 125 keilaajaa jatkaa.
15 sarjan jälkeen 63 jatkaa.
KORIPALLO
Miesten SM-sarja:
Pyrintö?Kataja 84?103 (16?30,
15?26, 25?28, 28?19)
Pyrintö: Miles Nathan Daniels 5/1, James Wright 21/0, Dennis Harrison 22/2,
Jari Pulkkinen 2/4, Pietu Kätkä 3/0, Eric
Williams 9/5, Joni Harjula 0/0, Petri Heinonen 3/1, Eero Pitkänen 0/2, JukkaPekka Väänänen 13/4, Riku Liljeberg
6/1.
Kataja: Lasse Aavamäki 4/2, Marc
Axton 23/4, Janne Kinnunen 2/1, Clifton
Jones 8/3, Anssi Kinnaslampi 20/2, Petri
Virtanen 29/3, Luke Lloyd 10/13/3 torjuntaa, Ville Vesala 4/0, Michael Nurse
3/0.
ToPo?LrNMKY 100?72 (21?19,
21?13, 29?16, 29?24)
ToPo: Juho Laakkonen 3/0, Todd Okeson 14/1/5 syöttöä, Alex Wesby 12/6, Tero
Laitinen 6/5, Jarkko Kyllönen 3/0, Jukka Hemdahl 4/2, Jussi Kumpulainen
13/3, Logi Gunnarsson 19/4, Heikki Zit-
ting 11/7, Jussi Eskola 3/0, Ilpo Pehkonen 3/0, Ville Tuominen 9/2.
LrNMKY: Mika Haakana 12/0, Dino
Erceg 8/3, Kimmo Tolvanen 7/0, Michael
Cuffee 18/12, Tuukka Kulha 3/0, Pasi
Riihelä 7/2, Steve Smith 11/9, Andrew
Hunter 6/3, Lasse Hintsala 0/3, Vili Kaijansinkko 0/0.
Kouvot?Componenta
103?69
(22?18, 31?18, 21?19, 29?14)
Kouvot: Gerrit Brigitha 27/9, Chris
Sandy 6/0, Samu Kaaresvirta 8/2, Petri
Jaakkola 0/1, Sakari Salminen 3/0, Josh
Pace 16/4, Olli Kanninen 2/1, Jason Andreas 6/4, Tuomas Iisalo 12/0, Sami Laaksonen 18/11, Juho Kailio 1/0, Jouko Järvinen 4/2.
Componenta: Sami Syrjälä 5/0, Chris
Davis 26/8, Mikael Haanpää 0/1, Jonne
Räsänen 8/1, Pasi Pekkola 4/0, Rakim
Hollins 5/3, Roope Suonio 6/0, Teemu
Heiskanen 2/0, Marcus Jackson 7/8, Jarno Nissinen 0/1, Mike King 6/3.
Korihait?Honka 94?85 (19?22,
24?24, 29?23, 22?16)
Korihait: Ben Perkins 27/11, Niilo Lehtilä 4/3, Antero Lehto 10/3, Akeem Scott
10/1, Daniel Nummi 0/0, Ville Haapasalo
0/0, Marko Blomqvist 0/0, Marko Vehniäinen 0/0, Ed Nelson 30/10, Bojan
Sarcevic 3/0, John DeGroat 10/5.
Honka: Kimmo Muurinen 20/4, Viljami Vanjoki 0/0, Jukka Matinen 28/13,
Petteri Koponen 6/6, Olli Nikitin 0/0, Anselmi Vanjoki 0/0, Monte Cummings
18/5, Matthew Williams 11/4, Eldar Skamo 0/0, Teemu Rintala 0/0, Philip Hickey
2/4.
Tarmo?Lahti 91?84 (22?15, 18?19,
28?22, 23?28)
Tarmo: Jan Eklund 0/0, Ville-Pertti
Lind 6/6, Kasimir Hytönen 0/0, Tom Lipke 6/1, Joshua Mueller 19/4, Mikael Holme 2/1, Ryan McDade 13/7, Samu Tallgren 0/0, Chris Hester 17/3, Eero Levä
6/4, Joe Nixon 21/3, Harri Hohteri 1/3.
Lahti: Vesa Mäkäläinen 0/1, Ilkka
Vuori 5/2, Teemu Laine 19/5, Timo Saukkola 0/0, Tuomas Oja 0/0, Henri Hirvikoski 8/2, Väinö Kuusela 0/0, Ville Mäkäläinen 19/5, Timothy Bograkos 11/2,
JÄÄKIEKKO
Mestis:
HeKi?Jukurit
Jukurit 13 11
Jokipojat 15 10
Sport
12 10
Hokki
13 8
TuTo
12 6
KooKoo 14 5
HeKi
15 5
Salamat 14 3
SaPKo 13 3
KooVee 14 2
K-Vantaa 13 3
FPS
15 2
2?6
(1?2, 1?2, 0?2)
1
1
0
3
2
4
4
4
3
3
0
1
0
0
0
1
0
0
0
0
0
1
0
0
1
4
2
2
4
5
6
7
7
9
10
12
55?24
63?41
52?30
49?33
42?30
52?49
41?47
42?49
31?47
46?76
36?58
39?63
23
21
20
20
14
14
14
10
9
8
6
5
Kataja
Kouvot
KTP
ToPo
Karkkila
Honka
LrNMKY
Korihait
Lahti
Tarmo
PuHu
Pyrintö
8
8
8
8
8
8
8
8
8
8
8
8
6
6
6
5
5
4
4
3
3
3
2
1
2
2
2
3
3
4
4
5
5
5
6
7
681?589
683?612
644?631
671?615
675?661
675?631
677?659
668?709
649?696
623?670
581?673
666?747
12
12
12
10
10
8
8
6
6
6
4
2
Seuraavat ottelut: 27.10. Classic ?
NST, TapErä . klo 16 ke 29.11. klo 18 su 26.11. klo 18
ke 4.10. Kouvot, Tarmo
. Pyrintö, Lahti . Carlsbergin kanssa kilpaileva olutmerkki Heineken on
yksi Mestarien liigan kuudesta
päätukijasta.
SSS?STT
HT 150 Polar kylpytynnyrin ostajalle
280 e ohjausjärjestelmä
ilmaiseksi 31.10 asti!
LÄMPÖÄ
LÄHELTÄ
Polttoöljyt Isotalolta.
www.timanttikorut.fi
Salon Kulta Vilhonkatu 11
. Pirkat, Happee . 0500 528 890
Kovien tarjousten
markkinapaikka
Salon Seudun Sanomissa
joka torstai ja lauantai.
Värikkäät kimput, keltaisena hehkuvat
kämmekät, upeat 2-vanaiset perhosorkideat,
erikoiset punavalkovihreäkukalliset ruukkuflamingot, erikoisvärit timanttikukista.
SAAPUNUT ERILAISIA TUIKKULYHTYJÄ!
Makkaraa, kahvia, kakkua, arvontaa
Löydettyjä
Nyt palvelemme myös
lauantaisin 9?14.
Viikonlopun
kurpitsajuhliin
Autohuoltokorjaamo
pelipaidoissaan Carlsberg-olutta,
kuten C-lohkossa pelaava englantilainen Liverpool, jolla ei Mestarien liigassa ole lupaa oluen
myyntiin. Katso myös
Ultimate 26 Super Inverter.
Pohjoismaiden oloihin suunniteltu.
Tehdasasennettu talvitoimintavarustus ilman
lisähintaa.
Liitäntäsarja
Kiinnityskonsoli ja VDS
Nopeimmille tilaajille tyhjiöpumppu veloituksetta (arvo 298?).
Tilaa tarjousesite 0424 852 260
Myynti 0424 852 240
998 ?
Vertaa hintaa.
K oL
E
ERH EN I L o I SM E
P
KOKO YTELMÄ R o S TA
Vo A
Ä
HUVIN
- kultasepän työt
- korjaustyöt
- tilaustyöt
su 5.11. Kaikkien näiden kirit tyrehtyivät kuitenkin ennen ratkaisuhetkiä.
Carl Brus oli voittanut edellisen
kerran kolme vuotta sitten, eikä se
ymmärrettävästi ollut pelaajien
suosiossa. Karkkila, ToPo . SaPKo, K-Vantaa . klo 18 la 2.12. (02) 72 77 100 ARK. HeKi . Tähän
saakka FC Kööpenhaminalla on
ollut oikeus myydä vain alkoholitonta olutta.
Mestarien liigan F-lohkossa vielä vailla voittoa oleva FC Kööpenhamina oli vedonnut Uefaan, että
se saisi myydä alkoholipitoista
olutta, kuten se tekee Tanskan
pääsarjaotteluissaan. tarvikkeet
JOKA PÄIVÄ 10-20
Tervetuloa tutustumaan!
Kikan
Kukka & Lahja
Helsingintie 21, puh. klo 18 ke 13.12. 12. 3) Kukonlehto 129.
BASEBALL
St
041 504 9488.
T
AA
NK
RE
Kokouksia
Muurlan VPK ry
SYYSKOKOUS to 2.11.06
klo 18.30 asemalla.
Sääntömääräiset asiat
UUDET
Intuitiivinen näkijä
SEIJA HOLM
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi
jo yhdellä puhelinsoitolla!
Erityisalana ihmissuhdekriisit,
ahdistus ja masennus.
2.29 min + pvm 0700-9-2838
Poste Restande 10601 T:saari
TALVIRENKAAT
starr.m.s.
Halutaan vuokrata
EDULLISESTI
. P. Michelin
. Nokian . Kiire.
Yhteydenotot p. Kumho . 040 576 2495
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
1226
SALON 02-733
040 501 1649
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
V
E
L
H
O. P. 9-17, LA 9-13
P. 0400 123 781
Myös
teräsja alum.vanteet
meiltä.
AT
ESÄRENKAAT
Ostetaan
Rengasliike
HEIMO KETOLA
PERTTELI KK
LIIPOLANTIE 59
ARK. Maksan vs-veron.
Puh. 200 m² Salosta tai
lähiympäristöstä.
P. 050 636 70.
ET
SSP:n OSAKKEEN
Paras hinta!
Soita 050 553 4631
TE
N
VA
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Puhelinosakkeita,
SSP ym. 27
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Torstaina 26. ym.
Lämmintä
HALLITILAA
n. 734 6450
Henkilökohtaista
1000 e SSP Oy:n osakkeesta
käteisellä. lokakuuta 2006
SALON SEUDUN SANOMAT
?
27
PERÄKÄRRYJÄ
Avo
130x300,
Kuomu
125x200, Umpi 130x300 hyvä
moottorikelkka-mönkijä ym.
käyttöön. 040 589 5322.
TILAA NYT
Salon Seudun Sanomat
tekstiviestillä edullisena
kestotilauksena 46 e/3kk
SAAT 1KK LEHDET
KAUPAN PÄÄLLE
Lähetä tekstiviesti:
kt (väli) etunimi
sukunimi lähiosoite
postinumero
postitoimipaikka
numeroon
0400 311 555
Saat paluutekstiviestinä
vahvistuksen, että tilauksesi on
saapunut perille. ym. Hyvä hinta,
rahat heti. Tilaus alkaa
välittömästi, kun
tilaajapalvelumme on sen
käsitellyt, nopeimmillaan jo
seuraavana päivänä.
Viestin lähetys maksaa liittymäsi
normaalin tekstiviestihinnan.
Tarjous koskee vain uusia tilauksia
ja ilmaiskuukauden voi saada
samaan talouteen vain kerran.
SALON SEUDUN SANOMAT
Huutokauppoja
Tänään klo 17
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
TYÖTARJOUS
Kasvihuoneen purku sekä
kokoaminen