Viikon kump pani Viikon kump pani Aurinkoista energiaa Salosta Omakotitalon tuotto ja säästö 4,7 kWp -järjestelmällä Salossa Myös maatiloille ja yrityksille Esimerkiksi 4,95 kWp -järjestelmä asennettuna 6800 e Ota yhteyttä: 02 737 5700, www.arevasolar.fi. Lehden perustamisesta tulee joulukuussa kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden aikana Salon Seudun Sanomien ilmoitusasiakkaita esittäytyy VIIKON KUMPPANI -sarjassa. Viikko 13 | N:o 83 | Irtonumero 2,30 € Kestotilauksena 0,92 €/päivä TIISTAI 26.3.2019 SALON SEUDUN SANOMAT Viikon kump pani Viikon kump pani Solar Finland ILMOITTAJAT – Salon Seudun Sanomien tärkeät kumppanit Vuosi 2019 on Salon Seudun Sanomien juhlavuosi. Ilmoitukset ovat tärkeä osa lehden sisältöä ja niiden merkitys lukijoille on keskeinen
Puhemiehen mielestä niihin pitää suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Kynnys siirtyä vihapuheesta väkivaltaiseen toimintaan voi olla pelottavan matala. Kyky keskustella on sivistyneen yhteiskunnan tärkeä ominaisuus ja arvo. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A MASENNUSTA JA AHDISTUSTA. Taustalla on erilaisia suorituspaineita, joita tuottavat muun muassa sosiaalinen media, koulutyö ja harrastuksetkin. Puolueiden kokemusten mukaan häirintä vaalikampanjapaikoilla on yleistynyt. Ennusteiden mukaan lämpötila saattaa kohota loppuviikolla yli kymmeneen asteeseen. Jos jotakin hyvää Vantaan tapahtumista voidaan löytää, niin puoluejohtajat reagoivat nopeasti tapahtumaan. Ikävä poikkeus koettiin sunnuntaina, kun ulkoministeri Timo Soinia (sin.) yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla. Teini-ikäisten tyttöjen mielenterveyden oireilu on lisääntynyt viime vuosina. Tapaus on toki yksittäinen, mutta se saattaa kertoa ilmapiirin kiristymisestä. Kaikki puheenjohtajat paheksuivat yksimielisesti tapahtunutta ja korostivat, että väkivaltaa ei saa hyväksyä. Vaalikampanjaa käydään kovemmilla äänenpainoilla kuin ennen. Kun kaikki olosuhteet osuvat huonosti yhteen, voi kärjistynyt ilmapiiri laukaista häiriintyneen henkilön väkivaltaisen käyttäytymisen. MAALISKUUTA 2019 Ei väkivaltaa vaalikentille ”Valheet ja vastakkainasettelut ovat poliittisen väkivallan polttoainetta.” 26.3.2019 Turvamiehet taltuttivat nopeasti ulkoministeri Timo Soinia uhanneen miehen. Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) totesi osuvasti, että valheet ja vastakkainasettelut ovat poliittisen väkivallan polttoainetta. Sateita ei ole luvassa, joten katupölyä on. Kärjistynyt keskustelu ja voimakas vastakkainasettelu voivat johtaa ilmapiirin muutokseen, jossa avautuu tilaa väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Turvamiehet taltuttivat pahoinpitelyä yrittäneen miehen nopeasti, mutta jo pelkkä yritys herättää huolta. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Saloon on luvassa ainakin hetkellisesti varhainen kevät. Tyttöjen pahoinvointi kasvanut KEVÄTTÄ ILMASSA. Vaikka kielenkäyttö on koventunut, on tähän saakka vaalityötä saatu tehdä kuitenkin ilman väkivallan uhkaa. Suomalaiseen yhteiskuntaan ja politiikkaan on perinteisesti kuulunut taito keskustella, vaikka itse asioista ollaankin eri mieltä. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi S osiaalisen median ja netin keskustelupalstojen kautta yleistynyt kova kielenkäyttö ja vihapuheet ovat kärjistäneet keskustelua myös suomalaisessa politiikassa. Asioista pitää keskustella ja eri mieltä voidaan olla, mutta kunnioitetaan toisten mielipiteitä eikä anneta vihapuheelle tilaa. Myös perheiden ongelmat ja niiden myötä tyttöjen yksinäisyys ovat kasvaneet. Ilmiö näkyy hyvin vaalien alla, kun poliittinen keskustelu kuumenee. Vastuu siitä, minkälaisessa ilmapiirissä vaaleja käydään, kuuluu kaikille
Kaupunginhallitus pyytää huhtikuun lopun kokoukseensa selvitystä kaikista väistötilavaihtoehdoista sekä uuden koulun investoinnista. Supo suhtautuu sunnuntain välikohtaukseen vakavasti ja on kiinnostunut sen motiivista. –?Järjestöjen vaalitavoitteena on, että suolistosyövän seulonta kattaa lähivuosina kaikki 60–74-vuotiaat, seulontajohtaja Tytti Sarkiala kertoo. Syöpäjärjestöjen tarkoituksena on saada suolistosyövän seulonta asetukseen rintasyövän ja kohdunkaulansyövän seulontojen rinnalle. Salon kaupunki putsaa parhaillaan katuja koko kaluston voimin. Puheenjohtaja Saija Karnisto-Toivonen (sd.) arvelee, ettei Uskelan koulun siirtyminen väistötiloihin Torikadulle menisi läpi poliittisessa päätöksenteossa. TIISTAINA 26. SIVU 6 S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Paimiolaiset ja sauvolaiset 60-, 62-, 64ja 66-vuotiaat kutsutaan tänä ja ensi vuonna suolistosyöpäseulontaan. Ulkoministeri, sinisten Timo Soini joutui sunnuntaina vaalitilaisuudessa hyökkäyksen kohteeksi. SIVU 4 Uskelan koulun tilat mietitään uudelleen. SIVU 22–23 Ilo irti toisesta voitosta Salon virkamiesjohto saa valmistella uudelleen esityksen Uskelan koulun Kavilankadun yksikön tilaratkaisuista. MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö on polkaissut Paimiossa käyntiin Tyttö, olet helmi! -hankkeen, jolla tarjotaan matalan kynnyksen apua mutkattomasti ja maksutta myös salolaisille nuorille ennen kuin ongelmat kärjistyvät diagnoosiin asti. UUTISET 4–5 Tyttöjen pahoinvointi kasvanut ilmassa paljon. Tutkinnasta vastaa paikallinen poliisilaitos. Maanantaina käytiin vasemmistoliiton ehdokkaan kimppuun Helsingissä. Suojelupoliisin arvion mukaan yksittäisten häiriköiden aggressionpurkaukset ovat kuitenkin vaalitilaisuuksissa mahdollisia. SIVU 13 Supo: Ei tietoa vaaleja kohtaan suunnitellusta väkivallasta S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Hillaelina Hämäläinen (vas.), Viktoriia Tuchashvili, Kertu Laak ja Lena Prokopenko juhlivat LP Viestin toista välierävoittoa lentopallon naisten Mestaruusliigassa. SIVU 12 Paimiossa ja Sauvossa seulotaan suolistosyöpää Ainakaan toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että jotkin ryhmittymät olisivat suunnitelleet väkivallantekoja kevään vaaleihin liittyen, kertoo suojelupoliisi STT:lle. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > UUTISET URHEILU MLL:N HANKE TUKEE NUORIA. Pilottihanke aloitetaan kahdeksassa vapaaehtoisissa kunnissa
MLL:n hanke tarttuu alkavaan oireiluun ja tarjoaa matalan kynnyksen apua teini-ikäisten pahoinvointiin. MLL sai viime vuonna hankkeelle rahoitusta Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAlta. Uskelan koulun väistötilat uudelleen valmisteltavaksi Uskelan koulun Kavilankadun yksikön tilaratkaisuista valmistellaan uusi esitys kaupunginhallitukselle. –?Tyttöjen ongelmat ovat kärjistyneet ja tuen tarve on suurta. MLL:n hankkeen yhteistyötahoja ovat Salon, Paimion, Sauvon ja Liedon yläkoulut, perusturvakuntayhtymä Akselin alueen yläkoulut, Turun Puropellon koulu sekä Turun Tyttöjen talo. Vuoden aikana on tarkoitus pyörittää läpi viisi ryhmää, joissa on korkeintaan kuusi tyttöä äiteineen. Toimintaa toteutetaan Paimion parantolan tiloissa ja lähiympäristössä. huhtikuuta pidettävään kokoukseen. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N ”Torikadulla ei tunnu olevan mahdollisuuksia mennä läpi.”. Helmi-toiminnan tarkoituksena on puuttua alkavaan oireiluun ja vahvistaa tytön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä. – Tyttöjen pahoinvoinnin kasvuun ei ole yksiselitteistä vastausta, mutta tytöt elävät kovissa paineissa, hän tietää. Perheiden pulmatilanteissa tytöt jäävät usein selviämään yksin, hän tietää. Toiminta sisältää juttelua kotona hanketyöntekijän kanssa, muutamia ryhmäkokoontumista luontoretkeilyn, taideterapian ja seikkailullisten haasteiden merkeissä sekä chattitapaamisia tytöille ja äideille erikseen. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Omassa nuoruudessani piti näyttää erityisen hyvältä vain kerran vuodessa, kammata tukka ja panna parempaa päälle, kun otettiin luokkakuva. Päättäjät haluavat viranhaltijoiden tutkivan uuden koulun investointia joko moduulikouluna tai paikalleen rakennettuna myöhemmin vahvistettavalle sijainnille kaupunkikeskustassa. Pyrkimyksemme on tavoittaa niitäkin tyttöjä, jotka eivät pidä itsestään meteliä, Hakala painottaa. Halusimme siksikin jättää evästyksen mahdollisimman väljäksi, jotta virkamiehet voivat miettiä uusiakin ratkaisuja. Lisäksi käytetään videoavusteista vuorovaikutuksen ohjausta. Tyttö, olet helmi! -toiminta pyrkii auttamaan juuri niitä nuoria, joiden tukemiseen kouluterveydenhuollolla ei ole resursseja tai edes tietoa. –?Kun pääsemme vahvistamaan äidin ja tyttären suhdetta, se suojaa tyttären mielenterveyttä jatkossakin, Hakala korostaa. Hankepäällikkö, psykologi Niina Hakala toteaa, että tyttöjen lisääntynyt pahoinvointi on noussut esille erityisesti kahden viime vuoden aikana. MAALISKUUTA 2019 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Hallitus toivoo nyt valmistelijoilta tietoa väistötilaratkaisun kustannuksista ja toteuttamisesta siten, että huomioon otetaan myös muut mahdolliset väistötilat, lähistön koulujen kapasiteetti ja tilapäiset parakkiratkaisut. Salon nuorisopalvelupäällikkö Johanna Paananen näkee hankkeen pohjautuvan tarpeeseen ja pitää hyvänä, että asiaan on tartuttu. Hakala sanoo Salon kaupungin olevan aktiivinen yhteistyökumppani. Kevään aikana alkaa kokoontua kaksi muuta ryhmää, joissa kummassakin on vielä tilaa. Kaupunginhallituksen päätös tarkoittaa, että asia valmistellaan sille uudelleen 29. Toinen alkaa huhtikuussa ja kolmas toukokuussa, Hakala kertoo. –?Pelkästään sosiaalinen media tuottaa paineita, sillä tyttöjen odotetaan julkaisevan itsestään toistuvasti tietyt ulkonäkövaatimukset kuvia. Kouluasiasta keskusteltiin kaksi tuntia, minkä jälkeen Karnisto-Toivonen kokosi kuulemansa yhteen. Uskelan koulun Kavilankadun yksikkö joutuu muuttamaan nykyisistä tiloistaan koulurakennuksen painumisen takia. Esityksessä pitää ottaa huomioon tulevaisuuden tarpeet ja talouden vaatimukset. Lisäksi menetyspaineita tulee koulusta ja harrastuksista. –?Torikatu näyttää olevan sellainen ratkaisu, jolla ei tunnu olevan mahdollisuuksia mennä läpi poliittisessa päätöksenteossa pienten lasten kouluna. Asiantuntijoiden mukaan rakennus on tyhjennettävä vuoden lopussa. –?Salossa on paljon yksinäisiä tyttöjä. Toiminta on suunnattu 12–16-vuotiaille tytöille ja heidän äideilleen. Viranhaltijoiden toivotaan valmistelussaan ottavan huomioon myös muut mahdolliset ratkaisut. Ryhmään voi hakea mukaan, jos tytöllä itsellään, hänen läheisellään tai ammattilaisella on huoli tytön psyykkisestä voinnista. – Ensimmäinen ryhmä on aloittanut kokoontumisensa alkuvuonna. – Haluamme pitää ryhmät pieninä, jotta tyttöjen välille voi helpommin syntyä ystävyyssuhteita ja äidit saavat vertaistukea. Saija Karnisto-Toivosen mukaan ajatuksena on, että esille voidaan nostaa kokonaan uusia vaihtoehtojakin. Tyttö, olet helmi! tuli Saloon ”Kevään aikana alkaa kokoontua kaksi muuta ryhmää, joissa kummassakin on vielä tilaa.” Hankepäällikkö, psykologi Niina Hakala ”Tytöt elävät kovissa paineissa.” Salon nuorisopalvelupäällikkö Johanna Paananen –?Haluamme tavoittaa niitäkin tyttöjä, jotka eivät pidä itsestään meteliä, hankejohtaja Niina Hakala painottaa. Äidit on otettu mukaan, koska äiti on merkittävä tukipilari nuoren elämässä. Maksuttomaan toimintaan voi osallistua myös muun läheisen aikuisen naisen kuten äitipuolen, isoäidin, kummitädin tai sijaisäidin kanssa. Paimiossa toimiva Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö on polkaissut käyntiin hankkeen Tyttö, olet helmi! Sen avulla tarjotaan tytöille mahdollisuus päästä tuen piiriin matalan kynnyksen yli ilman lähetteitä tai diagnooseja. Aikataulu mahdollistaa koulun muuttamisen väistötiloihin joululoman aikana. Valtuusto pääsee päättämään väistötiloista toukokuun kokouksessaan. –?Sen taustalla voivat olla kasvaneet suorituspaineet, kouluympäristön muutokset ja perheiden lisääntyneet ongelmat. Hallitus hyväksyi puheenjohtaja Saija Karnisto-Toivosen (sd.) esityksen maanantaina yksimielisesti. Virkamiehet ovat esittäneet koululle väistötiloiksi vanhaa Hermannia Torikadulla sekä Uskelan koulun Anjalankadun yksikköä. Opetuslautakunta päätti toissa viikolla esittää, että tilapalvelut käynnistää viipymättä kiireelliset toimenpiteet moduulikouluratkaisun hankkimiseksi Kavilankadulle. SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon kaupunginhallitus on päättänyt palauttaa Uskelan koulun Kavilankadun yksikön tilaratkaisut uudelleen valmisteltavaksi. SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Teini-ikäisten tyttöjen mielenterveyden oireilu kuten masennus ja ahdistus ovat lisääntyneet selvästi parin viime vuoden aikana. Kaupungin omat resurssit eivät riitä palvelemaan niitä nuoria, joiden ongelmien kasautuminen voitaisiin estää ennaltaehkäisevin palveluin, Hakala sanoo. Hanketyöntekijät ovat pohtineet Salon yläkoulujen terveydenhoitajien, psykologien ja kuraattorien kanssa, ketkä voisivat hyötyä palvelusta
Yrittäjäyhdistyksen mukaan kaavamuutos on voimassa olevan yleiskaavan vastainen, perustuu riittämättömiin selvityksiin eikä täytä kaavalta edellytettäviä sisältövaatimuksia. Viranomaiset voivat kaupungin mukaan puuttua mahdollisiin meluja hajuhaittoihin. Kaupungin mukaan aukiolle kaavoitettu paviljonkirakennus toteuttaa samaa periaatetta kuin Salon torialueen pysyvät rakennukset, joille ei vaadita esimerkiksi autopaikkoja henkilökunnalle. Salon Seudun Sanomat ei tavoittanut Pia Setälää maanantaina. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Hanketyöntekijät Marika Väärä (vas.) ja Minna Aallontie kävivät Salon Moision koulussa kertomassa Tyttö, olet helmi! -toiminnasta oppilaille. TIISTAINA 26. Salolainen arkkitehti Tapani Takio ja Salon yrittäjät ry. Kaupunki on korvannut poistuvia pysäköintipaikkoja rakentamalla uusia autopaikkoja Turuntielle ja Helsingintielle. Muutos koskee työttömiä, joiden 65 maksupäivän tarkastelujakso alkaa 1. Jos kuluva tarkastelujakso on alkanut ennen huhtikuuta, koskee muutos vasta seuraavaa jaksoa. ovat valittaneet kaupunginvaltuuston joulukuisesta kaavapäätöksestä ja vaatineet sen kumoamista monilla perusteilla. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Työttömät saavat lisää mahdollisuuksia aktiivisuuden kerryttämiseen Huhtikuun alusta lähtien työtön voi kerryttää aktiivimallissa määritettyä aktiivisuutta myös muiden kuin työvoimaviranomaisten järjestämillä palveluilla. Yhdistys katsoo, ettei kaavaalueen pienen koon takia ole mahdollisuutta tarkastella alueen toimivuutta ja esimerkiksi pysäköintipaikkojen riittävyyttä. Työttömän tulee kerryttää tarkastelujakson aikana aktiivisuutta viiden päivän edestä. Matala paviljonki ei estäisi asuinhuoneistojen näkymiä joelle, vaan rajoittaisi näkymiä lähinnä osassa katutason liiketiloja. Jo valtuustolle esityksen tehnyt kunnanhallitus oli yksimielinen. Kaupungin näkökulmasta kaavaan liittyvät selvitykset ovat riittäviä. Kaupunki pitää jokinäkymien menetystä kohtuullisena haittana. Autopaikkoihin voidaan vaikuttaa myös rakennusluvan yhteydessä tai erillisellä katusuunnitelmalla. Kaavamuutos ei ole yleiskaavan vastainen, koska kaavassa osoitettu aukio sijaitsee liikenneväylästä erillään. Hän arvelee, että ravintolasta aiheutuu todennäköisesti myös hajuja meluhaittoja. Kadun luonne yleisenä kulkuväylänä säilyy, eikä paviljonkirakennus estä alueen palvelujen saatavuutta. Virkaan oli kaksikymmentä hakijaa, joista haastateltiin viisi. Takion mielestä Länsirannan jokinäkymien menetys ei ole kohtuullinen haitta. SSS | Asko Lehtonen SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon kaupunki katsoo Turun hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa, että Länsirannan kaavamuutoksesta tehdyt valitukset tulee hylätä. Työttömyysetuuden saajan tulee osoittaa osallistumisensa työllistymistä tukevaan toimintaan toimittamalla Kelalle järjestäjän antama todistus. Aktiivisuutta voi kerryttää jatkossa toiminnalla, jonka järjestäjiä ovat esimerkiksi kunnat, kuntayhtymät, ammattiliitot, Työttömien Keskusjärjestö tai sen jäsenyhdistykset tai muut julkista rahoitusta saavat rekisteröidyt yhdistykset. (STT) Pia Setälä valittiin johtovirkaan Laihialle Salon lasten ja nuorten palveluiden johtaja Pia Setälä on valittu Laihian kunnan sivistysja vapaaajan johtajaksi. huhtikuuta tai sen jälkeen. Laihian kunnanvaltuusto päätti valinnasta yksimielisesti maanantaina. Tapani Takion mukaan kaava asettaa mahdollisen ravintolayrittäjän eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin saman alan yrittäjiin, jotka rakentavat tonttimaalle ja joutuvat rakentamaan myös pysäköintitilat. Salo: Länsirannan kaavavalitukset on hylättävä
He tuomitsevat myös antikampanjoinnin ja propagandan levittämisen muiden puolueiden virallisia tunnuksia käyttäen. Maanantaina Salon ylitse kulki saderintama, mutta muuten ennuste näyttää varsin vähäsateiselta. Yli vuosikymmenen ajan kioskilla työskennellyt Tiina Ståhlberg tietää, että vakioasiakkaat ja uteliaat löytävät kyllä kioskille. Hyökkäysyritystä tutkitaan pahoinpitelyn yrityksenä. Palon seurauksena neljän asunnon rivitalosta yksi huoneisto tuhoutui täysin. Hakkarainen sai hovioikeudessa päiväsakkoja kansanedustaja Veera Ruohon (kok.) seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä. Ilmatieteen laitoksen Salon seudun virallisista lumipeitteen mittauspaikoista Kemiönsaari on nollalukemassa. Hovioikeuden mukaan Hakkarainen otti joulukuussa eduskunnan kuppilassa Ruohosta voimakkaan niskalenkin ja väänsi tämän päätä niin, että sai suudeltua Ruohoa. Katujen puhdistus on parhaillaan käynnissä. Syyttäjä Eija Velitski vaati Hakkaraiselle kahden kuukauden ehdollista vankeutta. –?Kaulasta puristamisen potentiaalisesta vaarallisuudesta huolimatta se on kuitenkin ollut hyvin lyhytaikaista ja asianomistajalle aiheutunut vahinko on jäänyt suhteellisen lieväksi, oikeus katsoi tuomiossaan. Helsingin hovioikeus kovensi Hakkaraisen rangaistuksen 45 päiväsakosta 80 päiväsakkoon. Kioskin on tarkoitus avata luukkunsa ensi lauantaina. Ruoho kertoo, että on joutunut kuuntelemaan paljon paheksuvia kommentteja oikeudenkäynnin vuoksi. Poliisi epäilee Perniön sunnuntaista tulipaloa tahallaan sytytetyksi Poliisi epäilee, että Perniön sunnuntaiaamuinen rivitalopalo oli tahallaan sytytetty. Lämmintä ja kuivaa ilmaa tuo Suomeen Föhn-tuuli. – Näyttäisi, että päivälämpötiloissa ollaan keskiarvon yläpuolella, mutta yöt ovat kylmiä. Vaalirauha nousi puheenaiheeksi sen jälkeen, kun ulkoministeri Timo Soinia (sin.) yritettiin lyödä perjantaina Vantaan Korsossa. Hakkaraisen tekoa on vähätelty sekä eduskunnassa että vaalikentillä ja kysytty, eikö Ruohoa hävetä, että hän on tehnyt Hakkaraisesta rikosilmoituksen. Syyttäjä ei hae valituslupaa Hakkaraisen tuomioon. (SSS) SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Eduskuntapuolueiden VarsinaisSuomen piirien puheenjohtajat vaativat vaalirauhaa. Piirijohtajat vaativat vaalirauhaa STT | Piia Leino Syyttäjä ei hae korkeimmasta oikeudesta valituslupaa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) tuomioon. Eniten ärtymystä tuntuu aiheuttavan luulo, että kun Hakkaraisen sakkoja korotetaan, minä saisin siinä lisää rahaa. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Tyypillisesti korkeimmat päivälämpötilat ovat tähän aikaan vuodesta neljän plusasteen tuntumassa. Salossakin voi olla keskiviikon vastaisena yönä kymmenen astetta pakkasta, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologi Petri Hoppula. Hänen mukaansa hovioikeuden tuomio on kuitenkin oikeudenmukainen. Aurinkoa, pölyä, jäätelöä Lämmin ja kuiva sää saa katupölyn pöllyämään. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Valion jäätelökioski tuotiin Salon torille maanantaina. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Hakkaraisen tuloilla sakkorangaistuksesta tulee maksettavaa 5?440 euroa. Salon kaupunki aloitti katujen puhdistuksen viime viikolla, ja työt jatkuvat tällä viikolla. Palaneen asunnon viereisille huoneistolle aiheutui palosta ja sammutustoimista savuja vesivahinkoja. Aurinko on jo nyt sulattanut monet etelärinteet ja lämpimät pihat lumettomiksi. Palo syttyi sunnuntai-aamulla noin kello viiden aikaan. –?Kun on huolellisesti perehtynyt hovioikeuden tuomion perusteluihin, niin lopputulos on, että tuomio on oikeudenmukainen tekoon nähden ja yleisen oikeuskäytännön mukainen, Velitski sanoo. Ja torimyyjät tulevat aina tervehtimään. – Tilanne aiheuttaa katupölyä. Saloon on luvassa lämpimiä päiviä ja kylmiä öitä. Myös siitepölyjen kaukokulkeumia voi olla ilmassa, sanoo Hoppula. Katuja harjataan nyt koko kaluston voimalla. Palaneen huoneiston muut asukkaat olivat poistuneet asunnosta ennen palon syttymistä. – Ihmiset tulevat katselemaan, mitä uutuusmakuja on. Hakkarainen määrättiin jo käräjillä maksamaan lisäksi Ruoholle 1?400 euroa korvauksia. Lämpötilan ennakoidaan nousevan perjantaina yli kymmeneen asteeseen. Tarkkaavaiset kaupungilla kulkijat huomasivat maanantaina, että myös Salon torille on ilmestynyt varma kevään merkki: jäätelökioski. Vapauteen kuuluu myös velvollisuus kunnioittaa toisia ja noudattaa hyviä tapoja, he muistuttavat. Lumipeite häviää Salon seudulla kokonaan tyypillisesti huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Tulipalosta aiheutui vaaraa talon asukkaille, mutta palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. –?Yleinen väärinkäsitys on ollut, että olisin itse valittanut siitä hoviin. Maanantaina julkaistun kannanoton ovat allekirjoittaneet kokoomuksen Saara-Sofia Sirén, vasemmistoliiton Kaisa Vallavuori, vihreiden Ville Savonlahti, sinisten Risto Forsberg, keskustan Satu Simelius, perussuomalaisten Vilhelm Junnila, SDP:n Vuokko Puljujärvi, RKP:n Regina Koskinen ja kristillisdemokraattien Esa Asikainen. Eduskuntavaalien ehdokkaille ja puolueille on turvattava mahdollisuus kampanjoida rauhassa ilman ulkopuolista häiriötä tai uhkaa, piirijohtajat toteavat kannanotossaan. Salossa lumipeitteen syvyys on viimeisimmän tiedon mukaan 13 senttiä ja Somerolla 41 senttiä, mutta lumi sulaa nyt vauhdilla. MAALISKUUTA 2019 SSS | Suvi Kulla suvi.kulla@sss.fi Sääennusteet lupaavat Saloon aurinkoa ja lämpöä loppuviikolla. Rikoksesta epäiltynä on otettu kiinni asunnossa asunut, vuonna 1984 syntynyt mies. Puheenjohtajat muistuttavat, että vaalikentillä tulee pystyä tuomaan oma kanta esiin ja että sananvapaus on tärkeä osa suomalaista kulttuuria
MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 AVAJAISET TÄNÄÄN KLO 8-18! 300 ENSIMMÄISELLE LAVAZZA KAHVIPAKETTI! HUOMENTA SALO! SALON KODINELEKTRONIIKKA OY Savenvalajankatu 3 (ent. Tämä jatkaa samaa linjaa, jolla Metsähallitus on nimennyt muutkin parkkija palvelualueet Teijon kansallispuistossa. –?Yrittäjä on pohtinut näitä asioita. Ne myös hieman muuttuvat. –?Muuttoon vaikutti osaltaan myös VisitSalon matkailuneuvonnan siirtyminen kesäksi samaan paikkaan ruukkikylälle, Lehtonen jatkaa. Tämän jälkeen info on avoinna keväällä ja syksyllä aina jouluun asti viikonloppuisin ja kesä–elokuussa joka päivä. Itse luontokeskusrakennus on saanut myös uuden nimen. Teijon kansallispuiston infopiste muuttaa Luontokeskusrakennusta voi jatkossa vuokrata esimerkiksi kokouskäyttöön. Entisen luontokeskuksen alueesta käytetään jatkossa nimitystä Matildanjärvi. Esimerkiksi osa avaimista on jatkossa koodilukkojen takana. –?Luontokeskuksen palvelut ulkoistettiin pari vuotta sitten ja tilanteen kehittymistä on seurattu Metsähallituksen ja yrittäjän toimesta, hän kertoo. Luontokeskuksessa kävi viime vuonna noin 20?000 asiakasta, joista arviolta vain noin joka viides kysyi jotain reiteistä. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A Neuvoja ja vinkkejä sekä karttoja saa jatkossa Mathildedalin ruukkikylästä.. – Muutoksen myötä varaukset siirtyvät verkkokauppaan, jossa ne ovat ostettavissa. Ajatuksena on, että muutto yhdistää Mathildedalin ruukkikylän ja Teijon kansallispuiston entisestä tiiviimmäksi matkailukokonaisuudeksi. maaliskuuta. Rantasaunaa voi jatkossakin vuokrata omaan käyttöönsä. (02) 7771 400 Palvelemme ma-pe 10-18 ja la 10-15 MAKKARATARJOILU PERJANTAINA 29.3. Infosta saa entiseen tapaan neuvoja ja vinkkejä retken suunnitteluun. VisitSalolla on matkailuneuvontaa myös Salon torilla. Tämän lisäksi Matildanjärvellä on mahdollisuus yöpyä leijuvissa Tentsile-puuteltoissa, Kalamajateräkämpissä tai Caravan-alueella. ALKAEN KLO 12 Tarjousleh ti NYT jaossa! Lue lehti myös verkosta! -40 % -20 % -50 % -30 % AVAJAISME ININKIÄ KOKO VIIKON – JA AIVAN HULLUJA TARJOUKSI A! SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Teijon kansallispuiston infopiste muuttaa Mathildedalin Ruukkitehtaille, Hotel & Café Mathildedalin yhteyteen. Lehtosen mukaan uudistus parantaa palveluita, vaikka infopiste ei enää sijaitsekaan kansallispuiston välittömässä läheisyydessä. Teijon kansallispuiston infon avajaisia vietetään tulevana viikonloppuna 30.–31. Euronics), Puh. – Muutoksen myötä pystymme pitämään infoa ja tarjoamaan monipuolisemmin palvelua myös sesonkiajan ulkopuolella, sanoo myös yrittäjä Krista Gustafsson tiedotteessa. –?Lisäksi infopisteen aukiolot laajenevat entisestä, Lehtonen huomauttaa. Toki niitä voi varata myös perinteisin keinoin, kertoo luontokeskusta hoitanut Sami Tammi tiedotteessa. –?Ajatus muutosta nostettiin pöydälle syksyllä ja koko talvi sitä pyöriteltiin. Aivan yksinkertaista infopisteen muutto ei kuitenkaan ole vaan esimerkiksi saunojen ja vuokraveneiden suhteen on pitänyt keksiä uusia ratkaisuja. Jatkossa rakennus palvelee vuokrattavana kokousja kokoontumistilana ja se löytyy Miilu-nimellä. TIISTAINA 26. Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Laura Lehtosen mukaan infopisteen muutto ei ole hetken mielijohde vaan sitä on pohdittu pitkään. Infosta voi myös hankkia kartat, ostaa mukaan eväät tai käyttää ruokaja kahvilapalveluita. –?Palvelut eivät heikkene vaan paranevat. Lehtonen sanoo yrittäjän huomanneen, että esimerkiksi alueen karttojen kysyntä on ollut huomattavasti suurempaa Mathildedalin ruukkikylällä kuin luontokeskuksessa. Matkailuneuvontaa annetaan virallisesti kesä–elokuussa, mutta sitä tehdään automaattisesti aina kahvilan ollessa auki
Todellisuudessa summaa ei ole sijoitettu mihinkään. Jos eduskuntavaalit menevät viimeisten mielipidemittausten mukaisesti, SDP on selvä voittaja. Kenenkään ei kuitenkaan pidä antaa asentaa omaan tietokoneeseensa etäyhteyttä pelkän puhelinsoiton perusteella, Leponen muistuttaa. Seuraavilla neljällä sijalla ovat kokoomus, keskusta, vihreät ja perussuomalaiset. SDP ja keskusta ovat yleensä eduskuntavaalien suurimmat puolueet. Kesäkiertue mainostaa Salon joukkoliikennettä Kaupunki tukee tapahtumien sarjaa. Tämä unohtuu usein valtakunnan julkisuudessa, sanoo eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkija Jenni Karimäki. (STT) Sijoitushuijauksista on tehty Suomessa jo yli sata rikosilmoitusta. Ensimmäinen summa on ollut yleensä 200– 300 euroa. Karimäki kysyy. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon kaupunki tukee tänä vuonnakin vanhojen kuntien tapahtumista koottua kesäkiertuetta. Eduskuntavaalit ovat hoivavaalit kahta kautta: tänä talvena on tullut esille hoivakotien epäkohtia ja hallituksen sosiaalija terveydenhuollon uudistus kaatui. Soittaja on esiintynyt ulkomaisen yrityksen edustajana, kysellyt varallisuudesta ja tarjonnut sijoitusmahdollisuuksia ulkomaiseen yhtiöön huomattavan isolla tuotto-odotuksella. Poliisin mukaan alun pieni sijoitussumma ja siitä saatu tuotto ovat hämäystä, jonka tavoitteena on saada uhri koukutettua sijoittamiseen. – Toivottavasti nyt keskustellaan myös vaalirauhasta. Suurin osa tietoon tulleista uhreista on poliisin mukaan 1940–1960-luvuilla syntyneitä, mutta joukossa on myös 1980-luvulla ja 1990-luvuilla syntyneitä. Hän viittaa maanantaiseen uutiseen, jonka mukaan vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmedin kimppuun hyökättiin Helsingissä. Laurin markkinoiden kanssa tehtävästä markkinointiyhteistyöstä päätetään erikseen. – Jokaisen pitää saada tehdä kampanjatyötä rauhassa puolueesta riippumatta. Viime syksyn jälkeen pintaan on noussut kolme vaaliteemaa, joihin ei välttämättä oltu valmistauduttu. Tämä voi auttaa poliisia pääsemään epäiltyjen jäljille, ja joissain tapauksissa osa rahoista on jopa onnistuttu palauttamaan uhrille. Toisaalta hyökkäykseen kohteeksi joutui viikonloppuna myös ulkoministeri Timo Soini (sin.). Ei pidä jäädä kiistelemään siitä, onko suomalainen liha ympäristöteko vai ei. – Terveydenja sairaanhoito kiinnostavat äänestäjiä. Se on kovaa työtä, eikä meistä monesta olisi siihen, sanoo Karimäki. Itse pidän demokratian sankarina jokaista, joka asettuu ehdolle. Jenni Karimäki: Vaalit käydään joka vaalipiirissä erikseen Erikoistutkija, yliopistonlehtori, VTT Jenni Karimäki puhui maantaina Salon kauppakamariosaston seminaarissa. Salossa maanantaina puhunut Jenni Karimäki muistuttaa, että vaikka politiikassa tapahtuu perussuomalaisten kasvun kaltaisia muutoksia, jotkut asiat menevät vaaleista toiseen saman säännön mukaan. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. – Koko puoluekentässä ajatellaan, että ilmastonmuutos on totta, ja kaikkien mielestä sille pitäisi tehdä jotain, mutta nyt puolueiden pitää saada keinovalikoimiinsa enemmän konkretiaa. Ilmastonmuutos on tässä mielessä hankala. Osaa uhreista on poliisin mukaan pyydetty asentamaan tietokoneeseensa etäkäyttösovellus, jonka avulla epäillyillä on ollut mahdollisuus hallita tietokonetta ja tehdä maksuja uhrin puolesta. Maahanmuutto nousi teemana pintaa Oulun ja Helsingin seksuaalirikosten paljastuttua. – Vaalipiirikohtaisen ehdokasasettelun täytyy onnistua puolueelta hyvin, ja vaalityön pitää mennä nappiin vaalipiirissä. Joissain tapauksissa uhrille on maksettu pian takaisin kaksinkertainen summa ja väitetty sen olleen tuottoa aiemmasta sijoituksesta, kertoo rikoskomisario Marko Leponen keskusrikospoliisista. MAALISKUUTA 2019 SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Eduskuntavaalit käydään joka vaalipiirissä erikseen. Kiertueella nostetaan esiin kylien vetovoimatekijöitä uusien asukkaiden hankinnassa. –?Osa uhreista on ottanut sijoituksiin jopa lainoja, mistä voi koitua ikävyyksiä pitkäksi aikaa, Leponen kertoo. – Perussuomalaiset pudonnee kuviosta, sillä niin moni puolue on sanonut pitävänsä epätodennäköisenä, että lähtee hallituksen perussuomalaisten kanssa. Suomalaiset ovat tehneet poliisille jo yli sata rikosilmoitusta ulkomaisista numeroista tulleisiin puheluihin liittyvistä sijoitushuijauksista. Yhdistysten iltatoritapahtuma on osa Suvisalon kanssa tehtävää markkinointiyhteistyötä. –?Etäkäyttösovellusta on perusteltu sillä, että sen kautta pystyy tarjoamaan asiakkaalle parempaa palvelua. Kesäkiertueen teemana on tänä vuonna Salo 10 vuotta ja Salon uusi joukkoliikenne. Poliisi kehottaa mahdollisen huijauksen uhreja ilmoittamaan asiasta nopeasti poliisille. Jenni Karimäki toivoo, että ilmastoteema pysyy vahvasti esillä vaaleihin asti. –?Uhria on pyydetty maksamaan sijoitettava pääoma ulkomaiselle pankkitilille tai virtuaalivaluutan vaihtopalveluun. Valtakunnallinen pössis ei riitä paikkaamaan epäonnistumista yksittäisessä vaalipiirissä. Uutta kierrettä siihen on Karimäen mukaan tullut, kun häirintää on kohdistunut maahanmuuttajataustaisiin poliitikkoihin. Tämän kevään vaalit ovat ilmastovaalit, maahanmuuttovaalit ja hoivavaalit. – Kokoomuksen tai keskustan pitää olla hallituksessa, jotta saadaan suomalaisten haluama enemmistöhallitus. Mutta kumpi lähtee. Tietoon tulleissa tapauksissa suomalaisilta epäillään huijatun reilun vuoden aikana lähes viisi miljoonaa euroa. Toisen maailmansodan jälkeen vain kaksi kertaa joku muu puolue kuin SDP tai keskusta on voittanut vaalit: vuonna 1958 SKDL ja vuonna 2011 kokoomus. SDP:n voiton puolesta puhuu myös Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus, jossa se oli toivotuin hallituspuolue. Kaupunki varaa kahdeksaan tapahtumaan yhteensä 16?000 euroa rahaa. Heinä–elokuussa järjestettävään kesäkiertueeseen kuuluvat Kisko-päivä, Kiikala-päivä, Suomusjärvi-päivä, Halikon Trömperi-päivä, Särkisalo-päivä, Perniön Laurin markkinat, yhdistysten iltatori Salossa, Kuusjoki-päivä, Muurlan wanhanajan markkinat ja Perttelin Pertunpäivä. Se vaikuttaa kaikkien elämään, mutta on vaikea konkretisoida, miten se koskettaa juuri minua, pohtii Karimäki. Sijoituspuheluita on tullut kaikenikäisille. Se on ihmistä lähellä oleva aihe
Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Taru Nordlund näkee kaupunginvaltuuston aloitteen toteuttamisessa rahan lisäksi yhdenvertaisuusongelman. Palosta ei koitunut henkilövahinkoja. Rahoitusesimerkin maks. Oodi on ollut avoinna yleisölle vajaat neljä kuukautta. Kuvan auto lisävarustein. Hälytys tulipalosta tuli maanantaina illalla puoli kuuden jälkeen. Omakotitalo oli ollut asuttu, mutta palon syttyessä siellä ei asunut ketään. (SSS) Miljoonan kävijän raja menee rikki Oodissa Helsingin keskustakirjasto Oodin ovista astuu tiistaina sisään miljoonas kävijä. Sataneliöinen omakotitalo paloi pahoin Perttelissä Tyhjillään ollut, noin sataneliöinen omakotitalo tuhoutui tulipalossa asumiskelvottomaksi Perttelissä Inkereentiellä maanantaina. Veteraaneille ja muille ikäihmisille tarjotaan päivätoimintaa Lamminniemen hyvinvointikeskuksessa. Laki takaa veteraaneille ilmaiset palvelut marraskuusta alkaen, mutta Somerolla on haluttu lähteä liikkeelle etuajassa. Volvo myynti 0207 218 320 0207-numeroiden hinnat 8,35snt /puhelu sekä lankaettä matkapuhelin 17,17snt/min. Palo ei ollut vaarassa levitä mihinkään. Sotaveteraanien erilliskohtelun taustalla on valtion erikoislainsäädäntö, kuten pitää näin tärkeässä asiassa ollakin. –?Valtionkonttorin määräraha näitä palveluita varten on Somerolla tänä vuonna runsaat 120 000 euroa. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 uusi volvo xc40 volvo paketilla vain 399 €/kk* kaupan päälle talvipyörät arvo jopa 2 300 € se on täällä volvo xc40 t3 automaatti VO LVO PA K E T T I O N OSA M A KS U P O H JA I N E N SO P I M U S, J OSSA VO LVO N T U L EVA H Y V I T YS H I N TA O N LYÖT Y LU K KO O N J O OSTO H E T K E L L Ä. Valtio korvaa kunnille kustannukset. autoveroton hinta 32 300 € ale -458 €, autovero 9 247,88 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 41 689,88 €. Kävijämäärän seitsennumeroiseksi pyöräyttävä palkitaan kangaskassillisella yllätyksiä. CO 2 170 g/km (uusi mittaustapa, WLTP). Syttymissyystä ei ole tietoa, mutta taloa oli käyty lämmittämässä aikaisemmin päivällä. Sopimus sisältää määräaikaishuollot ja korjaukset. Someron perusturvatoimi arvioi valtion laskelmiin perustuen, että yhdeksän kuukauden aikaistus olisi tiennyt kaupungille noin 150 000 euron lisäkustannuksia. Kaupunginhallitus palautti tammikuussa asian uudelleen lautakunnalle tarkempia laskelmia varten. TIISTAINA 26. Kotihoidon arvioiden mukaan hintalappu olisi voinut nousta jopa 220 000 euroon. ajokilometrit 45 000 km. Lisäksi valtionkonttori tukee kuntoutusta vajaalla 50 000 eurolla. Tämä yhdistettynä maksuttomuuden myötä lisääntyvään palveluiden käyttöön toisi kaupungille jo muutamassa kuukaudessa merkittävän lisälaskun, Nordlund toteaa. Someron Sotaveteraanit teki jo marraskuussa esityksen maksuttomien palveluiden tarjoamisesta veteraaneille tämän vuoden alusta, mutta asia nousi esille valtuustossa ennen yhdistyksen aloitteen käsittelyä. (STT). S I I H E N E I VA I K U TA S E, M I TÄ VA I H TOAU TOT M A KSAVAT T U L EVA I S U U D ESSA, E I VÄT K Ä M U U T K A A N AU TO M A R K K I N O I TA H E I LU T T E L EVAT T E K I JÄT. Someron perusturvajohtaja Taru Nordlund kertoo, että kotona asuvien sotaveteraanien kotihoidon palvelut ovat jo tällä hetkellä valtaosin maksuttomia. Perusturvalautakunnan kanta ei ole muuttunut. ”Kotona asuvien veteraanien kotihoidon palvelut ovat jo tällä hetkellä valtaosin maksuttomia.” Perusturvajohtaja Taru Nordlund Oikaisu Sunnuntain mielipidesivun Toisaalta-pakinassa (SSS 25.3.) todettiin, että YK:n onnellisuusraportissa onnellisuutta on mitattu isoilla asioilla. Someron kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa yksimielisesti ponnen, jonka mukaan veteraanit saisivat Somerolla maksuttomat palvelut jo helmikuun alusta. –?Vanhuspalveluissa toimitaan sosiaalihuoltolain periaatteiden mukaan, jolloin kaikkien kuntalaisten tasapuolinen kohtelu on tärkeä periaate. Somerolla on noin 30 sotaveteraania. Kaupunki on myös itse myöntänyt rahaa veteraanien päivätoimintaan, kuntoutukseen ja vapaa-ajan toimintaan, Nordlund huomauttaa. Se esittää edelleen yksimielisesti, että ilmaisten kotihoidon palveluiden tarjoamista veteraaneille ei aikaisteta. Örninkatu 13, SALO . Ennen avaamista kirjaston vuosittaiseksi kävijämääräksi arvioitiin 2,5 miljoonaa käyntiä. Lisäksi rengashotelli, kausivaihdot, sijaisauto huollon ajaksi sekä sisäja ulkopesu määräaikaishuollon yhteydessä. Pähkinä veteraanien ilmaisesta kotihoidosta jatkuu Somerolla Perusturvajohtaja Taru Nordlund korostaa, että Someron kaupunki satsaa myös itse sotaveteraanien hyvinvointiin valtionkonttorin myöntämien varojen lisäksi. Heistä kolmannes on palveluasumisen piirissä, pääosa asuu edelleen kotona. Laki takaa kaikille sotaveteraaneille marraskuun alusta maksuttomat kotihoidon palvelut. SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron päättäjien kaavailuissa tarjota sotaveteraaneille maksuttomat kotihoidon palvelut riittää edelleen pähkäiltävää Somerolla. Someron kaupunginhallitus käsittelee sotaveteraanien maksuttomia kotihoidon palveluita maanantaina. Sopimuksen lopussa auton voi palauttaa Santanderille sopimusehtojen mukaisesti. Volvo XC40 T3 Business aut. Veteraaneille tarjotaan muun muassa lounasseteleitä, siivousapua ja päivätoimintaa. Omakotitalo sijaitsee lähellä Uskelanjokea, entiseltä Hella Lighting tehtaalta hieman kaupungin suuntaan. Perusturvalautakunta esitti jo kerran, että kaupunginvaltuuston joulukuussa tekemää pontta ei toteuteta, koska se toisi kaupungille ison lisälaskun. Toimi nopeasti, tarjous on voimassa rajoitetun ajan! *Volvo Paketti Rahoitusesimerkki: Volvo XC40 T3 Business aut: hinta toimituskuluineen 41 689,88 €, käsiraha 5 000 €, avausmaksu 190 €, rahoitusosuus 36 879,88 €, käsittelymaksu 9,00 €, maksuaika 36 kk, korko 0,9 %, kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 1,5 %, kuukausimaksu 399 €, suurempi viimeinen erä 26 545,71 €, luottokustannukset 1 370,83 €, luottokustannukset ja rahoitusosuus yhteensä 38 250,71 €. Oikea ilmaisu olisi ollut: raportissa onnellisuutta on selitetty isoilla asioilla. Maanantaina annettu ennakkotieto perustui viestintäasiantuntija Marjo Haataisen mukaan arvioon, joka on tehty kävijälaskurien ja keskimääräisen päivittäisen käyntimäärän pohjalta. –?Laki sisältää myös palveluasumisen piirissä olevien sotaveteraanien hoiva-, ateriaja hoitomaksut. Nyt uusi Volvo XC40 T3 Business automaatti, Volvo Paketilla vain 399 euroa kuukaudessa. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. S S S A R K I S T O / / M A R K O M A T T I L A Perusturvalautakunta esittää edelleen, että kaupunki odottaa marraskuista lakia
– Tunnin juna on ainut kaavateknisesti valmis suurratahanke Suomessa, muistuttaa Jani Kurvinen. Omaishoito, perhehoito ja kotiin vietävät palvelut vaativat suurimmat panostukset. Neljänneksi eniten ääniä, yli 4 000 sai, Kurvinen. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hanke on tärkeä, koska nykyinen rata on huonossa kunnossa ja vaatii peruskorjauksen. uu u Aikaisemmin julkaistu: 19.3. Miten se korjattaisiin. Suomessa työskentelevien matalapalkka-alojen työntekijöiden palkka ei pääsääntöisesti ole riittävä osoittamaan toimeentuloa perheen yhdistämiseen, ja sitä tulorajaa tulisi arvioida. Turvapaikanhakijoiden kulkemista läpi Euroopan ei tule sallia. Hän haastaa istuvat edustajan, jotka hakevat kaikki jatkokautta. Kurvinen on poliitikkona monessa mukana, ja maatilaja lomakyläyrittäjällä on takanaan muun muassa monivuotinen pesti keskustan piirin puheenjohtajana. Miten kehittäisit suomalaista maahanmuuttoja pakolaispolitiikkaa. Marko Tapio (kok.) ja Mika Nummenpalo (Liike Nyt). Kierrättäminen on lisääntynyt perheessämme vuosittain. MAALISKUUTA 2019 SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Somerolainen Jani Kurvinen pyrkii eduskuntaan varapaikalta. Kristiina Ilmarinen (seitsemän tähden liike) ja Marika Ranta (seitsemän tähden liike), 22.3. Lihantuotanto vaatii paljon vettä, mitä Suomessa on riittävästi, mutta Suomeenkin tuodaan lihaa maista, joissa veden kanssa on ongelmia ja sademetsiä tuhotaan peltomaan raivaamiseksi. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. ”Suomalaisen ruuan käyttö on ekoteko.” Jani Kurvinen pyrkii eduskuntaan viime vaalien varapaikalta JANI KURVINEN ”Ratkaisuhakuista politiikkaa” uu u Puolue: keskusta uu u Syntynyt: 1972 uu u Koulutus, ammatti: yo-merkonomi, yrittäjä uu u Perhe: vaimo, 4 lasta uu u Luottamustehtäviä: Someron kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, VarsinaisSuomen maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Autoliiton Salon osaston puheenjohtaja uu u Tärkeintä kansanedustajana: Oikeudenmukaista ja ratkaisuhakuista politiikkaa, joka synnyttää uutta yrittäjyyttä, turvaa palvelut ja pitää huolta vähäosaisista. SSS KYSYY EHDOKKAILTA uu u Salon Seudun Sanomat esittelee kansanedustajaehdokkaita viidellä kysymyksellä. Jos tarvitsevat, millaista se voisi olla. Salon seutukunta (Salo ja Somero) oli vuoteen 2017 asti äkillisen rakennemuutoksen tukialuetta. Kysely on tehty sähköpostitse. Varsinais-Suomesta valittiin viime vaaleissa kolme kansanedustajaa. Täällä olevien koulutukseen ja kotouttamiseen tulee panostaa enemmän. Tunnin juna hanke on niin suuri hanke, että tarvitsemme uudenlaista ajattelemista perinteisen budjettirahoituksen sijaan. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on palautettava ripeämmin. Samoin tarveharkintaa työluvissa tulisi sujuvoittaa muttei poistaa. Nopea junayhteys, ns. Tämän seurauksena ja valtionosuuksien laskemisen vuoksi kunnat ovat ulkoistaneet ja yksityistäneet palveluita. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Pertti Vallittu (vihr.) ja Kai Schneider (vihr.), 20.3. Tarvitsevatko Salon kaltaiset muuttotappion ja korkean työttömyyden alueet erillistä tukea valtiolta. Tunnin juna on myös ainut kaavateknisesti valmis suurratahanke suomessa. Fossiilisten polttoaineiden käytön lopettaminen sähkön ja lämmön tuotannossa on tärkein toimi. On tärkeää, että yritykset sekä kuntien ja maakunnan toimijat on saatettu yhteen yhteisen kasvusuunnitelman tekemiseksi. Oletko muuttanut omaa käyttäytymistäsi. Kuljetusmatkat ovat lyhyet, mikä pienentää pakkaus-, kuljetusja pakastuskustannuksia. Teollisuus joutuu jo nyt tuomaan kuljetuksensa Toijalan radan kautta. Energiatehokkuuden lisääminen säästää nopeasti ja yläpohjien lisälämmöneristämisen olen kokenut nopeimmaksi keinoksi. Siitä lähtien hän on valmistautunut tämän kevään vaaleihin. Suomalaisen ruuan käyttö on ekoteko. Nyt olemme saaneet kuulla törkeistä tapauksista, joissa työntekijämitoitusta on vääristelty, eikä iäkkäisiin ihmisiin ei ole suhtauduttu siten kuin haluamme itseemme suhtauduttavan. Ärm-tuet olivat ja ovat mielestäni yritystukien säilytettäviä osia. Itse olen siirtynyt öljylämmityksestä pellettilämmitykseen, toisessa kiinteistössä ilma-vesipumpputekniikkaan ja kolmannessa uusiutuvaan sähköön ja irtautunut öljystä lämmityslähteenä kokonaan. Esimerkiksi tuet työntekijöiden palkkaamiseen tai korkeampaan investointitukeen ovat tärkeitä, kun alueelle tulee paljon osaavaa työvoimaa markkinoille. Katja Taimela (sd.) ja Saku Nikkanen (sd.), 23.3. Yhtiön osakkaita olisivat valtion lisäksi muun muassa radan varren kunnat. Kiintiöpakolaisten määrä on oikealla tasolla noin tuhat kappaletta. Onko tämä mielestäsi oikea tapa toteuttaa ratahanke. Mikä on mielestäsi vanhusten laitoshoidon ja muiden vanhuspalveluiden suurin ongelma. EU on jo osallistunut suunnittelukustannuksiin, ja osana Euroopan laajuista TEN-T-ydinverkkoa sille on hyvät mahdollisuudet saada investointiavustustakin. tunnin juna, Helsingin ja Turun välille aiotaan rakentaa hankeyhtiön avulla. Päättämättömyys sosiaalipalveluiden järjestämisvastuusta on rasittanut ja työllistänyt kuntia vuosikymmenen
Tunnin juna on paljon muutakin kuin vain ratahanke. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Perheitä ja yksilöitä kurjistava luotonanto on kiellettävä. Avi puolestaan saa tehdä tarkastuskäyntejä vain oman alueensa hoivayksiköihin. Kauniin ja virkistävän lähiympäristön lisäksi kasvava hyvinvoiva metsä toimii hiilinieluna. Marjaana Mänkäri: Vanhuksia on väärillä diagnooseilla väärissä paikoissa. Yrittämisen esteiden poistaminen sekä itsensä työllistämisen tekeminen nykyistä joustavammaksi. Toimet vanhemmuuden vahvistamiseksi kaikissa perhemuodoissa. – Lähiruoka on vaikuttava valinta aterioitten raaka-aineeksi, ja sillä voi hillitä ilmastonmuutosta merkittävästi. Jos tarvitsevat, millaista se voisi olla. Valinnan voi tehdä jokainen päivittäin, ja näin yhteisvaikutus on uskomattoman suuri, hän sanoo. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Marjaana Mänkäri (kesk.) on Vaskiolla asuva maaseutuyrittäjä, ja siitä kulmasta hän katsoo myös ilmastonmuutosta. Miten kehittäisit suomalaista maahanmuuttoja pakolaispolitiikkaa. Esimerkiksi Tanskan malli: ei kansalaisuutta, jos ei voi kätellä naista. Salo muiden radanvarsipaikkakuntien kanssa on tiedostanut tämän. TIISTAINA 26. Vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluverkoston laajentaminen mahdollistaa nykyisen autokannan käytön niiden elinkaaren loppuun. Lähiruoka on vaikuttava valinta aterioitten raaka-aineeksi, ja sillä voi hillitä ilmastonmuutosta merkittävästi. Kunnille myönnettävien valtionosuuksien määrän kautta tulisi huolehtia myös siitä, että lakisääteiset palvelut pystytään toteuttamaan kaikkialla Suomessa nyt ja tulevaisuudessa. Se mahdollistaa kuntien osallistumisen yhtiön osakkaina hankkeeseen. Aurinkoja tuulivoima, myös kotitalouksien pientuottamana, ovat ensiaskeleita oikeaan suuntaan. Omalla tilan pelloilla pystymme sitomaan hiiltä valitsemalla toimivat viljelytekniikat, huolehtimalla pellon kasvukunnosta ja välttämällä turhaa traktorilla ajamista tilusten välillä. Oletko muuttanut omaa käyttäytymistäsi. Vanhusten ja omaisten kuuntelemisessa on myös kehitettävää. Onko tämä mielestäsi oikea tapa toteuttaa ratahanke. Valinnan voi tehdä jokainen päivittäin, ja näin yhteisvaikutus on uskomattoman suuri. Rajat ylittävää virka-apua ei voi tehdä nykyjärjestelmän puitteissa. Yleisesti ottaen ongelma on lähtöisin kaupungistumisesta ja muuttoliikkeen keskittymisestä muutamiin suurimpiin kaupunkeihin: pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Ouluun, Turkuun. Tarvitsevatko Salon kaltaiset muuttotappion ja korkean työttömyyden alueet erillistä tukea valtiolta. Yksin muuttava nuori on perhekontrollin ulkopuolella altis huonoille vaikutteille. Ongelmat eivät koske kaikkia vanhuksia, joten kokonaiskuvan luominen tilanteesta kuntakohtaisesti olisi suotavaa. Miten se korjattaisiin. Me ihmiset syömme joka päivä. Mänkäri istuu ensimmäistä kautta Salon kaupunginvaltuustossa, ja hän on tuttu näkyy keskustan järjestötilaisuuksissa. Työvoiman saatavuus sekä vaikeasti hoidettavien vanhusten määrän lisääntyminen ovat yhdessä kuntien epävarmojen talousnäkymien kanssa muodostaneet toimimattoman yhtälön. S S S / M A R K O M A T T I L A. Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Säännölliset terveystarkastukset ovat pieni mutta tärkeä toimenpide ikääntyvälle ihmiselle. – Yrityksiä tulisi kannustaa sijoittumaan aktiivisemmin paikkakunnille, joilla on korkea työttömyysaste, sanoo Marjaana Mänkäri. Salon seutukunta (Salo ja Somero) oli vuoteen 2017 asti äkillisen rakennemuutoksen tukialuetta. Voisimmeko ottaa mallia hyviksi koetuista käytännöistä, joita muualla Euroopassa on käytetty maahanmuuttajien kotouttamisessa. ”Lähiruokaa suosimalla hillitään ilmastonmuutosta” MARJAANA MÄNKÄRI ”Pikavipit kuriin” uu u Puolue: keskusta uu u Syntynyt: 1962 uu u Koulutus, ammatti: työntutkija, maatilayrittäjä uu u Perhe: puoliso ja kolme poikaa, joista nuorin asuu kotona, ja aikuiset bonustyttäret puolison aiemmasta liitosta uu u Luottamustehtäviä: Salon kaupunginvaltuuston jäsen ja kaupunginhallituksen varajäsen, kaupunkikehityslautakunnan varapuheenjohtaja, maakuntavaltuuston jäsen uu u Tärkein asia kansanedustajana: Pikavippilainat kuriin. Muuttajan tulee hyväksyä suomalaisten arvot ja kunnioittaa sitä, että suomalaiset elävät arvojensa mukaisesti. Malli on selkeä ja käytännöllinen, eikä yhtiömuotoisuus sulje pois hankkeelle asetettavia ympäristöja turvallisuusmääräyksiä. Kunta ei voi puuttua suoraan ulkoistamansa palvelun epäkohtiin, vaan tarkastus ja sanktiointi kuuluu aluehallintovirastolle. Jos mahdollista, olisi tehtävä perheittäin muuttavia suosiva turvapaikkajärjestelmä. Nopea junayhteys, ns. Yhtiön osakkaita olisivat valtion lisäksi muun muassa radan varren kunnat. Vanhuksia on myös väärillä tai puutteellisilla diagnooseilla väärissä paikoissa. Biopohjaiset polttoaine-ratkaisut sähköautojen rinnalla tarvitaan varmistamaan liikennöinti myös ääriolosuhteissa. Maahanmuuttajien nopea kotouttaminen on ottamista osaksi suomalaista yhteiskuntaa, työn ja tekemisen kautta. Työllisyyspolitiikassa yrityksiä tulisi kannustaa sijoittumaan aktiivisemmin paikkakunnille, joilla on korkea työttömyysaste. Yhtiömuotoisuus on osoittautunut hyväksi toimintamalliksi valtion aiemmissakin hankkeissa. tunnin juna, Helsingin ja Turun välille aiotaan rakentaa hankeyhtiön avulla. Tarkastuksen yhteydessä tulet kuulluksi ja huomioiduksi säännöllisin väliajoin. Kotona asuvia vanhuksia tulee auttaa riittävän aikaisin ja kannustaa vanhusneuvolatoiminnan kautta liikkumaan, osallistumaan ja harrastamaan. Lähiruokaratkaisun teen päivittäin ja mietin tarkemmin henkilöauton käyttöä. Mikä on mielestäsi vanhusten laitoshoidon ja muiden vanhuspalveluiden suurin ongelma
Myös puolueet ja ehdokkaat innostuivat vaalikoneista jo varhain. Toimituspäällikkö Esa Mäkisen mukaan lehti siirtyi kohti puoluetta korostavaa esitystapaa jo viitisen vuotta sitten. Osa vaalikoneiden käyttäjistä käy lukemassa suoraan ehdokkaiden tarjoamat perustelut vastaamatta itse lainkaan kysymyksiin. Pilottihankkeessa mukana kahdeksan kuntaa. –?Olemme yrittäneet monella tapaa tuoda puolueita esiin rikkomatta kuitenkaan ajatusta, että ihmiset tulevat vaalikoneeseen katsomaan sopivinta ehdokasta, Ylen eduskuntavaalien verkkotuottajana toimiva Ville Seuri sanoo. Vaiva on melko pieni hyötyihin nähden, Syöpäjärjestöjen seulontajohtaja Tytti Sarkeala muistuttaa. –?Koimme, että annamme käyttäjälle mielenkiintoisempia ja oikeaan osuvampia tuloksia sillä tavalla, että näytämme heille puolueen ensin, Mäkinen sanoo STT:lle. Kolonoskopian eli suoliston tähystyksen hinta on noin 300–400 euroa. Näistä syistä myös Euroopan Unioni on suosittanut suolistosyövän seulontaa jo vuodesta 2003. uu u Ehdokasta painottava vaalijärjestelmä on luonut kysyntää vaalikoneille. –?Toivomme, että mahdollisimman moni testin saava osallistuu seulontaan. Syöpäkasvaimen röpelöisestä pinnasta tihkuu verta suolistoon, joten tutkimuksiin on syytä mennä, jos ulosteessa on verta. Myös Ylen vaalikoneessa puolueita on tuotu esiin muun muassa vaalikoneen tulossivuilla. Suomen vaalitutkimusportaalin mukaan puolueen painoarvo eduskuntavaalien äänestyspäätöksessä on korostunut tällä vuosituhannella. Pisimmälle puoluepainotuksessa on mennyt Hufvudstadsbladet, jonka vaalikoneessa ei suositella ehdokkaita lainkaan, vaan kone ehdottaa käyttäjälle vastausten perusteella läheisintä puoluetta. Suolistosyöpien ennustetaan lisääntyvän tulevina vuosina ensisijaisesti väestön ikääntymisen, mutta myös elintapojen takia. Suolistosyöpä voi kehittyä 10–15 vuotta ilman havaittavia merkkejä. Käyttäjiä kiehtovat edelleen ehdokkaiden perustelut vastauksille. Suomessa todetaan vuosittain yli 3 000 uutta tapausta. Suolistosyöpään kuolee noin 1?200 suomalaista vuodessa. Kunnat valikoituivat pilottihankkeeseen niiden oman kiinnostuksen perusteella. Oireita voivat olla hemoglobiinin lasku, laihtuminen sekä muutokset suolen toiminnassa. Borg pitää huonoina kysymyksinä sellaisia, jotka ovat monitulkintaisia, epäselviä tai turhan johdattelevia. –?Yksi testi maksaa vähän yli kymmenen euroa. ”Erikoissairaanhoidon kustannuksissa säästetään, kun syöpä löydetään varhaisessa vaiheessa.” Syöpäjärjestöjen seulontajohtaja Tytti Sarkeala Suolistosyöpä yleistyy iän myötä Lähde: Suomen syöpäyhdistys Anne Leppänen Naiset Miehet T S A R K I S T O STT | Heta Hassinen Puolueet ovat esillä tuoreissa vaalikoneissa aiempaa näkyvämmin, arvioi politiikan tutkija Sami Borg Tampereen yliopistosta. Tutkimuksen mukaan 35–50 prosenttia äänestäjistä käyttää ainakin yhtä vaalikonetta ennen vaaleja.Presidentinvaaleissa 2018 useimmat käyttäjät pitivät vaalikoneita hyödyllisinä, mutta silti lähinnä ajanvietteenä.. Potilaan ennuste on parempi, hoito helpompaa, kustannukset pienemmät ja kuolleisuus vähäisempää, kun syöpä todetaan varhain. Suolistosyövän hoito on kustannuksiltaan yksi kalleimmista syöpähoidoista Suomessa. Syöpäjärjestöjen tavoitteena on saada suolistosyöpä seulontaasetukseen, kun pilottivaihe on ohi. Helsingin Sanomien vaalikone antaa käyttäjälle ensin sopivan puolueen ja vasta sitten ehdokkaan. MAALISKUUTA 2019 SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Kahdeksassa kunnassa alkaa tänä vuonna uusi suolistosyövän seulontaohjelma. Kaikki 60–74-vuotiaat kutsutaan seulontaan kahden vuoden välein, kun ohjelma on saavuttanut koko laajuutensa. Borg kertoo, että suurin osa vaalikoneiden käyttäjistä ei etsi koneista suosituinta ehdokasta, vaan tyypillinen käyttäjä etsii lisätietoa itselleen läheisistä ehdokkaista. – Kunnille tulevat kustannukset eivät ole suuret, mutta erikoissairaanhoidon kustannuksissa säästetään, kun syöpä löydetään varhaisessa vaiheessa, Sarkeala painottaa. Suolistosyövän syntyyn on liitetty runsas punaisen lihan ja lihajalosteiden syönti sekä alkoholi, tupakka, ylipaino ja vähäinen liikunta kuten varsin moniin muihinkin sairauksiin. Häntä kehitys ilahduttaa. Syöpärekisterin laskelmien mukaan seulonnat vähentävät suolistosyövän aiheuttamia erikoissairaanhoidon vuotuisia kustannuksia viidenneksellä. Vaalikoneiden kysymysten kannattaa olla tarpeeksi yksinkertaisia. Ne tarjoavat 60–66-vuotiaille asukkailleen suolistosyövän seulonnan. Ehdokkaiden tarjoamilla perusteluilla vastauksiinsa on merkittävä rooli. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi valtakunnallista seulontaohjelmaa: rintasyöpää seulotaan 50–69-vuotiailta naisilta kahden vuoden välein ja kohdunkaulansyöpää 30–60-vuotiailta naisilta viiden vuoden välein. Asukkaille lähetetään testitikku ja näyteputkilo, johon otetaan ulostenäyte wc-käynnillä. Sarkeala sanoo, että uusiakin kuntia voidaan ottaa pilottiin mukaan, jos halukkuutta vielä ilmenee. –?On pyritty tuomaan esiin se, miten ehdokkaan kanssa samaa puoluetta tai ryhmittymää edustavien ehdokkaiden jakaumat menevät ja kuinka paljon yksittäisen ehdokkaan vastaukset eroavat saman puolueen vastauksista, Borg luettelee. Testitikkua sivellään ulosteessa, jonka jälkeen tikku suljetaan putkiloon ja lähetetään tutkittavaksi laboratorioon. Testatuista noin 4 prosenttia ohjataan jatkotutkimuksiin, jotka tehdään kunnan oman käytännön mukaan, Sarkeala sanoo. Ensimmäisenä seulontatestin saavat kotiinsa 60, 62-, 64ja 66-vuotiaat. Vaalikoneiden suositukset tasapainottelevat puolueiden ja ehdokkaiden välillä ENSIMMÄINEN SOVELLUS VUONNA 1996 Olemme vaalikoneiden edelläkävijöitä uu u Euroopan ensimmäinen verkkosovellus otettiin käyttöön Suomessa EU-vaaleissa 1996. Suolistosyöpien seulontapilotti käynnistyy huhtikuun alussa Tampereella ja Orivedellä ja kesään mennessä muissa mukana olevissa kunnissa. Mukana ovat Paimio, Sauvo, Tampere, Säkylä, Orivesi, Jyväskylä, Oulu ja Ylitornio. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Seulonnalla pyritään syövän nykyistä varhaisempaan löytymiseen, joka edesauttaa hoidon onnistumista ja vähentää kuolleisuutta. Suolistosyövän seulontakokeilu alkaa Paimiossa ja Sauvossa Seulontakokeilussa mukana olevien kuntien 60–66-vuotiaille lähetetään kotiin testitikku, jota sivellään wc-käynnillä ulosteeseen, suljetaan putkiloon ja lähetetään tutkittavaksi laboratorioon. uu u Käyttäjiä on suhteellisen paljon. Suolistosyöpä kuuluu suomalaisten yleisimpiin syöpiin ja sen määrä on kasvussa. Suomalainen vaalitapa painottaa kuitenkin edelleen henkilöä, kun äänestäjä joutuu kirjaamaan äänestyslippuunsa ehdokkaan numeron pelkän puolueen sijaan. Vain eturauhassyöpä ja rintasyöpä ovat sitä yleisempiä Suomessa
Suojelupoliisista (supo) kerrottiin maanantaina STT:lle, että ainakaan toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että jotkin ryhmittymät olisivat suunnitelleet väkivallantekoja kevään vaaleihin liittyen. Poliisin mukaan tiedossa ei ole, että tapaukseen liittyisi erityistä suunnitelmallisuutta tai muita henkilöitä. Vuonna 1967 syntynyttä suomalaismiestä epäillään myös virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Mies solvasi Said Ahmedia ja muun muassa kysyi haluaako tämä kuolla. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen kommentoi tekstiviestitse, että kampanjoiden tekijät saavat tarvittaessa apua turvallisuuskysymyksiin puoluetoimistolta. TIISTAINA 26. Maalaismarkkinoilla monitoimikeskus Lumon lähistöllä oli sunnuntaina useamman puolueen edustajia tapaamassa äänestäjiä. Vaalipaneelista tulossa ollut vasemmistoliiton ehdokas joutui hyökkäyksen kohteeksi Hyökkääjä repi vaalitarran ja kysyi, haluaako ehdokas kuolla. Sitten häntä lähestyi aggressiivisesti käyttäytynyt mies. Puolueet tekevät poliisin kanssa tiivistä yhteistyötä vaalirauhan takaamiseksi, ja ennen vaaleja puolueiden edustajat ovat käyneet käytännön asioita läpi paikallisten viranomaisten kanssa. Hyökkäysyritystä Timo Soinia kohtaan tutkitaan pahoinpitelyn yrityksenä Ulkoministeri Timo Soini sinisten vaalikampanjateltalla Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla sunnuntaina. –?Tilanne oli hyvin nöyryyttävä ja pelottava ja mies oli hyvin aggressiivinen, Said Ahmed kertoo. SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kertoi puolueen tarjoavan erilaisia ohjeistuksia kampanjoinnissa vastaan tuleviin tilanteisiin. Häirintä nousi otsikoihin, kun sunnuntaina mies yritti käydä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kimppuun Vantaalla Korson maalaismarkkinoilla. Hänen mukaansa ehdokkaita on ohjeistettu muun muassa niin, ettei kampanjoidessa liikuttaisi yksin, vaan mukana olisi aina muita vaalityöntekijöitä. –?Hän tunnisti minut ehdokkaana, koska hän huusi, että älä unta nää, sulla ei ole mitään asiaa eduskuntaan, Said Ahmed kuvailee. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N. Helsingin poliisi kertoi niin ikään Twitterissä, että asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä ja kunnianloukkauksena.Suldaan Said Ahmed on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vasemmistoliiton puoluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän ei ole kuullut, että puolueen ehdokkaita olisi joutunut fyysisen väkivallan uhreiksi vaalikentillä, mutta huomauttaa, että uhkaavia tilanteita on saattanut syntyä, sillä vaaliteltoilla keskustelu voi joskus yltyä kärjekkääksi sananvaihdoksi. Said Ahmedin mukaan tänä keväänä vaalikampanjaan on liittynyt yleisen ilmapiirin vuoksi pientä pelkoa. STT | Mari Areva Vaalipaneelista tulossa ollut vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmed kertoi joutuneensa maanantaina iltapäivällä hyökkäyksen kohteeksi Itäkeskuksen metroasemalla Helsingissä. Supon arvion mukaan yksittäisten häiriköiden aggressionpurkaukset ovat kuitenkin vaalitilaisuuksissa mahdollisia. –?Ymmärretään tietysti myös se, että vaalit ovat tulossa ja ministerit ovat vaaliteltoilla, turuilla ja toreilla ihan eri tavalla esillä kuin normaalisti virkatehtävissään. Ylitalo ei osannut vielä maanantaina sanoa, seuraako Soiniin kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä merkittäviä muutoksia valtioneuvoston turvallisuustoimintaan. –?Hän repi tarran ja löi rintakehääni oikealle puolelle, Said Ahmed kuvailee. Välikohtaus tapahtui Korson maalaismarkkinoilla sunnuntaina. Said Ahmedin mukaan poliisi oli junaa vastassa Kontulan asemalla, mutta siellä maastopyörällä liikkunut hyökkääjä onnistui pakenemaan paikalta. Tutkinnanjohtaja Juha Springaren mukaan epäilty huuteli jotain lähestymisyrityksen aikana, mutta huutelujen sisältöä poliisi ei kommentoi. L E H T I K U V A / T I M O J A A K O N A H O Tapauksen esitutkinta pyritään saamaan valmiiksi muutaman viikon sisällä. Myös vihreät on kehottanut ehdokkaitaan kampanjoimaan vähintään kaksin. Maalaismarkkinoilla paikalla ollut Lehtikuvan kuvaaja kertoi, että turvamiehet painoivat maahan Soldiers of Odin -tunnuksiin pukeutunutta miestä ja pitivät tätä paikallaan. Vihreät ja SDP ehdokkailleen: Kampanjoikaa vähintään kaksin STT | Piia Leino Ulkoministeri Timo Soiniin (sin.) kohdistunutta hyökkäysyritystä Vantaalla tutkitaan pahoinpitelyn yrityksenä, kertoi Itä-Uudenmaan poliisi maanantaina. Said Ahmedin käsitys on, että hyökkäys liittyi nimenomaan hänen eduskuntavaaliehdokkuuteensa. Tapauksen esitutkinta pyritään saamaan valmiiksi muutaman viikon sisällä. Tilanteen jatkuessa siihen puuttui kaksi sivullista naista, joita mies myös solvasi, Said Ahmed kertoo. Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo kertoi STT:lle, että ministereihin kohdistuvat hyökkäysyritykset ovat melko harvinaisia. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 STT | Heta Hassinen, Teppo Moisio Kampanjoinnin turvallisuuteen on kiinnitetty puolueissa tarkkaan huomiota. Sunnuntain välikohtaukseen supo suhtautuu vakavasti ja on kiinnostunut sen motiivista. Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoi, että puolueen poliittisissa tilaisuuksissa on aina otettu turvallisuusnäkökulma huomioon ja suurissa tapahtumissa paikalla on järjestyksenvalvojia. Epäilty teki kiinnioton yhteydessä voimakasta vastarintaa. Poliisi ei maanantaina kommentoinut epäillyn mahdollisia Soldiers of Odin -kytköksiä, mutta totesi, että vaatetus otetaan esitutkinnassa huomioon. Hän on esimerkiksi sopinut tukiryhmänsä kanssa, että ei kampanjoi yksin. Lisäksi hän sanoo huomanneensa, että vaalimainoksia on töhritty enemmän kuin aiemmissa vaaleissa. Kiinniottotilanteessa vastarinta oli poliisin mukaan muun muassa lyömistä. STT:n haastattelemat puoluesihteerit korostavat, että ehdokkaiden ja muiden ihmisten on voitava kokea vaalitapahtumiin osallistuminen turvalliseksi. Puolueet tekevät yhteistyötä poliisin kanssa kampanjoiden turvallisuuden takaamiseksi. Soldiers of Odin on profiloitunut muun muassa maahanmuuttovastaisuudellaan ja katupartiotoiminnallaan. –?Suomessa on aina ollut parasta se, että kuka tahansa voi tehdä vaaleja ilman pelkoa, Said Ahmed sanoo. Myöskään kokoomuksen kampanjatilaisuuksia ei ole merkittävästi häiriköity. Puoluesihteeri Janne Pesonen sanoi, että häirintä on ollut esimerkiksi puheiden päälle huutelua. Metroa odottaessaan hän oli liimannut mainostarransa pylvääseen. Soini jatkoi välikohtauksen jälkeen normaalisti kansalaisten tapaamista. Said Ahmedin käsitys on, että hyökkäys liittyi nimenomaan hänen eduskuntavaaliehdokkuuteensa. –?Paikan päällä tilaisuudessa olleet poliisit saivat hyökkäyksen estettyä, ja epäilty tekijä saatiin pian poliisin haltuun. Said Ahmed kertoi hyökkäyksestä ensin Twitterissä. Hänet kuljetettiin kiinni otettuna Vantaan poliisivankilaan jatkoselvityksiä varten, poliisi kertoi. Soini oli kertonut ympärillä oleville ihmisille, että kyseinen mies oli yrittänyt lyödä häntä ja että turvamiehet ottivat miehen haltuunsa. Said Ahmed kertoo soittaneensa hätäkeskukseen metrosta, johon myös hyökkääjä nousi
Keskustelu brexitistä oli alkamassa parlamentissa maanantai-iltana Suomen aikaa Mayn puheenvuoron jälkeen. Onnettomuudessa ei loukkaantunut ketään muuta. Tältä osin niin presidentin kannattajat kuin vastustajatkin joutuivat pettymään. May ei tuo brexit-sopimusta vielä uuteen äänestykseen – ei riittävästi kannatusta Parlamentissa puhunut pääministeri Theresa May toivoo, että tilanne muuttuisi viikon mittaan. Epäselvää on kuitenkin, millä perusteella hän tähän tulokseen tuli. Netanjahun mukaan Israel ei aio koskaan luopua Golanista. Vaaleja ajatellen puolueen on kuitenkin tärkeää varoa näyttämästä poliittiseen ajojahtiin syyllistyvältä huonolta häviäjältä. Trump kirjoitti jo viime torstaina Twitterissä, että Yhdysvaltojen tulisi tunnustaa Israelin oikeus Golanin kukkuloihin. Ensi vuoden presidentinvaalit ovat varmasti kummankin puolueen mielessä. Sotaharjoituksiin osallistuu myös suomalaisia. Kansainväliseen Northern Wind -sotaharjoitukseen osallistuu yhteensä 10?000 ihmistä, joista noin 3?000 on ruotsalaisia. Komission mukaan unionin varautumissuunnitelmat ovat tilapäisiä eivätkä ne kumoa kovan EUeron kielteisiä vaikutuksia. EU:n ja Britannian suhdetta hoidettaisiin kovan eron jälkeen kansainvälisen oikeuden ja Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen puitteissa. Suomesta harjoitukseen ottaa osaa Maavoimien mukaan yli 1?500 sotilasta ja 500 ajoneuvoa. huhtikuuta saakka. Onnettomuustilanteessa kerrotaan olleen mukana vain ruotsalaisia. Presidentti Trump tunnusti Golanin osaksi Israelia MISHMERET Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on odotetusti tunnustanut Golanin ylänköalueen osaksi Israelia. Muellerin raportti jyrkensi jakolinjoja Yhdysvalloissa UUTISANALYYSI Viimeistä sanaa Trumpin epäillystä oikeuden häiritsemisestä ei välttämättä kuulla koskaan. Barr itse päätti raportin perusteella, etteivät Muellerin löydökset riitä osoittamaan oikeuden häiritsemiseen syyllistymistä. Arabimaat tuomitsivat aikeen tuoreeltaan. Hän esitti, että virkaansa hoitava istuva presidentti on motiiveistaan riippumatta aina syytön oikeuden häiritsemiseen. Oikeusministeri William Barrin mukaan Muellerin loppuraportti jättää kysymyksen auki. EU-komissio kertoi maanantaina unionin saaneen päätökseen valmistautumisensa Britannian sopimuksettoman EU-eron varalle. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. MAALISKUUTA 2019 Helsinki/Bryssel/Lontoo | STT – Jussi Lankinen, Niilo Simojoki Britannian pääministeri Theresa May ei tuo Britannian ja EU:n neuvottelemaa sopimusta Britannian EU-erosta vielä uuteen äänestykseen. Jos sopimusta ei hyväksytä, lykkäystä on luvassa vain 12. –?Jatkan keskusteluja eri puolueita edustavien kollegoiden kanssa rakentaakseni tukea, jotta voisimme äänestää tällä viikolla, May sanoi. Tämä pätisi myös herkkään rajaan Irlannin ja Pohjois-Irlannin välillä. Komission mukaan kova brexit ei ole toivottava mutta kuitenkin yhä todennäköisempi lopputulos. Muellerin odotettiin kuitenkin ottavan kantaa myös siihen, syyllistyikö Trump oikeuden häiritsemiseen yrittäessään sekaantua asian tutkimiseen. toukokuuta saakka, jos Britannian parlamentti vastoin odotuksia hyväksyy erosopimuksen tämän viikon aikana. Samaan aikaan vaatimukset Mayn erosta kiihtyivät. Tämän valossa ei näytä hyvältä, että Barr löi alle kahdessa vuorokaudessa lukkoon kantansa kysymykseen, johon Mueller ei lähes kahden vuoden selvittelyn jälkeen katsonut osaavansa vastata. Presidentti Donald Trumpille sopii hyvin, että erikoissyyttäjä Muellerin raportti julkaistaan kokonaisuudessaan. Puolustusvoimien mukaan nainen jäi yöllä CV90-rynnäkköpanssarivaunun alle. Tämä merkitsisi muun muassa rajamuodollisuuksien paluuta. Sopimuksella ei ole hänen mukaansa vieläkään riittävästi kannatusta parlamentissa. Kun Trump hiljattain nimitti Barrin oikeusministeriksi, tämän puolueettomuudesta heräsi heti epäilyksiä, sillä tämä oli ennen oikeusministerinimitystään kritisoinut avoimesti Muellerin tutkintaa. Britannian on ollut määrä erota EU:sta tämän viikon perjantaina. Kuollut oli vuonna 1977 syntynyt nainen, joka kuului kodinturvajoukkoihin. (STT, AFP) Ruotsalaissotilas kuoli Northern Wind -sotaharjoituksessa ÖVERKALIX Ruotsalainen sotilas kuoli varhain maanantaina Northern Wind -sotaharjoituksessa Pohjois-Ruotsissa Ylikainuussa (ruots. (STT) Boston | STT –Maria Annala Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja republikaanipuolue saivat viikonloppuna suurimman voittonsa sitten marraskuun 2016. Demokraatit ovat jo vaatineet Muellerin raportin julkaisemista ja pyrkineet kyseenalaistamaan Barrin johtopäätökset. Raportti ei ole julkinen, ja toistaiseksi on täysin auki, miten suuri osa siitä mahdollisesti annetaan kongressin tai kansan luettavaksi ja millä aikataululla. Muun muassa suosittu Sun-lehti vaati, että pääministeri lähtee heti, jos brexit-erosopimus hyväksytään. Nimettömänä pysynyt EUlähde kertoi AFP:lle, että Irlannin viranomaisten kanssa on neuvoteltu mahdollisuudesta tehdä tarkastukset kauempana varsinaisesta rajasta. Kansanedustajien oli määrä äänestää myöhemmin siitä, pitäisikö vaihtoehtoiset ratkaisut, kuten uusi kansanäänestys, tuoda parlamenttiin äänestettäväksi. Trump allekirjoitti asiakirjan tavatessaan Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Washingtonissa. Seuraavaksi kiista jatkuu kongressissa, jossa Trumpin edustamilla republikaaneilla on valta senaatissa ja vastapuolella eli demokraateilla edustajainhuoneessa. L E H T I K U V A / A F P / H O EU valmistautunut kovaan brexitiin, avasi jopa neuvontapuhelimen. Kyse on myös EU:n yksipuolisista toimista. Asia lienee siltä osin loppuun käsitelty. Toistaiseksi raportista on julkaistu vain oikeusministeri William Barrin tekemä neljäsivuinen tiivistelmä. –?EU:n on ryhdyttävä soveltamaan välittömästi sääntöjään ja tullimaksuja rajoillaan Britannian kanssa, komissio linjasi. Överkalix), kertoi Ruotsin puolustusvoimat. Tällöin Trumpin vastustajat pitävät ikuisesti kiinni omasta näkemyksestään, mutta vallitsevaksi totuudeksi jää Barrin tulkinta asiasta eli Trumpin vapauttava tuomio. On siis mahdollista, että päätöksen taustalla oli hänen kirjelmässään esittämänsä erittäin kiistanalainen näkemys. L E H T I K U V A / A F P / E R I C B A R A D A T. Komissio kehottaa kaikkia EU:n kansalaisia ja yrityksiä ottamaan selvää kovan brexitin seurauksista ja varustautumaan niiden varalle. Barr ei juurikaan perustellut päätöstään. Viime vuoden välivaaleissa Muellerin tutkinnan varjo häilyi republikaanien yllä, mutta tutkinnan lopputuloksen myötä demokraatit lähtevät ensi vuoden presidentinvaaleihin selvästi huonommista asemista. Viimeistä sanaa epäillystä oikeuden häiritsemisestä ei välttämättä kuulla koskaan. Parlamentissa puhunut May toivoo, että tilanne muuttuisi viikon mittaan. Erikoissyyttäjä Robert Mueller sai tutkintansa päätökseen löytämättä todisteita siitä, että Trumpin vaalikampanjaväki olisi ollut salaliitossa venäläisten kanssa parantaakseen Trumpin mahdollisuuksia vaaleissa. Barr oli muun muassa lähettänyt oma-aloitteisesti oikeusministeriölle kirjelmän, jossa hän sanoi, että erikoissyyttäjän ei ollut perusteltua edes tutkia epäiltyä oikeuden häiritsemistä. Komissio on myös perustanut kovasta brexitistä tiedottamaan neuvontapuhelimen, johon EUkansalaiset voivat soittaa ilmaiseksi mistä tahansa unionin alueelta ja kysyä asioista omalla kielellään. Sopimuksettoman eron tapauksessa Britanniasta tulisi heti unionin ulkopuolinen kolmas maa ilman siirtymäaikoja. –?Se aiheuttaa ilmiselvästi merkittäviä häiriöitä kansalaisille ja yrityksille, komissio sanoi. Kauan odotetun selkeyden sijaan luvassa on näin ollen entistä jyrkempää puoluepoliittista poteroitumista. EU on tarjoutunut lykkäämään eroa 22
Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu on voimassa 20.10.2015 ja tämän jälkeen DNA:lta ostetuille matkapuhelimille ja tableteille. Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. JBL Tune 500BT langattomat kuulokkeet 39 € norm. Hinnat voimassa 31.3.2019 asti. Ultrakevyt vyö max. 49 € Samsung Galaxy A7 249 € norm. Voit ostaa vuoden sisällä korkeintaan yhden etuhintaisen puhelimen. DNA Vaihtohyvitys: Hyvitämme nykyisistä, toimivista ja ehjistä matkapuhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen tai tablettiin 1–1000 €. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. 29 € dna.fi/tarjoukset | DNA Kauppa Järkihintaan nämäkin DNA Asiakasetuhintaan valitut puhelimet aina edullisemmin. Kysy lisää DNA Kaupan myyjältä, kun tuot laitteesi vaihtoon. 329 € 279 € DNA:n puhelinliittymäasiakkaille DNA ASIAKASETUHINTA 20 € Huawei P20 Pro 599 € norm. Päivälämpötila 1...4 astetta. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa puhelimet ja tabletit esim. Alennuksen suuruus vaihtelee puhelinkohtaisesti. Apple iPhone 6s 32 Gt 299 € norm. DNA-puhelinliittymäsi tulee olla otettu käyttöön vähintään yhtä kuukautta ennen etuhintaisen puhelimen ostoa. Tuotteita on rajoitetut erät. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Honor 10 64 Gt 299 € norm. 6,5” näytöllä varustetulle puhelimelle. Ei jälleenmyyjille. Ikkunallinen tasku ja aukko kuulokejohdoille. 349 € Tekoälyohjattu kaksoiskamera, kirkas FullView-näyttö ja upea lasirunko. Aurinkoista ja poutaa. 699 € 579 € DNA:n puhelinliittymäasiakkaille DNA ASIAKASETUHINTA 20 € DNA:n puhelinliittymäasiakkaille DNA ASIAKASETUHINTA 10 € DNA Asiakasetuhinta: DNA:n puhelinliittymäasiakkaana voit saada valittujen puhelinten myyntihinnasta ylimääräisen alennuksen. Vaihtohyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Korko % ja kulut €. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi. 289 € 26.3.2019 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +4 +3 +4 +2 +1 +1 5 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. TIISTAINA 26. Kuuntele musiikkia langattomasti ilman johtosotkua. 299 € Celly Runbelt View -juoksuvyö 14 € norm. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +2 +1 ?1 ?1 ?3 ?2 ?3 7 6 7 3 Suomi klo 14:00 Ti +2 +4 +4 +3 +3 +2 +4 +2 Ke +3 +2 +3 +4 +3 +3 +3 +3 +2 To +7 +6 +7 +7 +7 +7 +6 +7 +6 Pe +11 +10 +9 +9 +10 +10 +10 +9 +8 La +9 +8 +8 +8 +8 +9 +9 +8 +7 Su +6 +5 +6 +6 +5 +5 +5 +6 +6 Ma +6 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +6 6:12 18:55 6:09 18:58 5:29 19:38 5:26 19:41 Heikkoa tai kohtalaista pohjoistuulta. Turku +18 cm Hanko +17 cm 0,3 m 0,3 m 0,4 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput sunnuntaina Jomala Lämmintä +10 °C Utsjoki Kylmää ?16 °C Pyhätunturi Tuulista 17 m/s Salla Sateista 3 mm. 399 € 289 € DNA:n puhelinliittymäasiakkaille DNA ASIAKASETUHINTA 10 € 229 € DNA:n puhelinliittymäasiakkaille DNA ASIAKASETUHINTA 20 € Nokia 7.1 299 € norm
Virallisissa ravitsemussuosituksissa ihmisen energiantarpeesta vähän vajaa puolet tulisi saada hiilihydraateista. – Kaikista isoin ongelma on liiallinen suolan käyttö. Ja jos vaalean viljan jättää pois niin sekin on fine. – Täysjyväviljan demonisointi on aivan perusteetonta, hän toteaa. Viralliset ravitsemussuositukset muuttuvat hyvin hitaasti ja peruspiirteiltään suomalaiset suositukset ovat pysyneet lähes samanlaisina jo vuosikymmeniä. Mitkä ovat sitten suomalaisten yleisimmät ruokavalioon liittyvät ongelmat. Edellisissä suosituksissa määrät olivat 25– 35 ja 50–60 prosenttia. Fogelholm ei ole tyrmäämässä muotiruokavalioita suoralta kädeltä. – Määrää laskettiin 50 prosentista nyt 45 prosenttiin. Mihin sitten pitäisi uskoa ja miten Suomen viralliset ravitsemussuositukset suhteutuvat trendidieetteihin. Ruokien laadussa huomiota tulisi kiinnittää kasvija kalarasvoihin sekä täysjyväviljoihin. – D-vitamiinin saantisuositukset ovat siis tuplaantuneet vajaassa 20 vuodessa. – Jos ihminen, joka ei ole ennen ollut kiinnostunut syömisistään ja kiinnostuu sitten jostain ruokavaliosta, niin hänhän saattaa alkaa syödä terveellisemmin kuin aiemmin. Lisäksi kun vielä 1990-luvullakin lihaa pidettiin terveellisenä, niin nykyisin tiedetään, että punainen liha ei ole ollenkaan oleellinen osa terveellistä ruokavaliota, Fogelholm sanoo. Jos todella huonosta ruokavaliosta vaihtaa paleoruokavalioon, niin kyllä siinä kokonaisruokavalio on jopa parempi kuin aikaisemmin, Fogelholm sanoo. Suomen viralliset ravitsemussuositukset uusitaan kahdeksan vuoden välein, ja ne pohjautuvat Pohjoismaiden yhteisille suosituksille. – Jos sokerin jättää pois, niin se on fine. Parikymmentä vuotta sitten D-vitamiinin saannissa oli suomalaisilla puutoksia, mutta nyt tilanne on parempi kun maitoja margariinituotteita on alettu vitaminoida. Edellisen kerran uudet viralliset ravitsemussuositukset julkaistiin vuonna 2014, ja niitä laatimassa on ollut elintarviketieteen tohtori ja ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm. Sen sijaan ongelmallisimmaksi hän katsoo monessa ruokavaliossa esiintyvän hiilihydraattien liian pitkälle viedyn välttelyn. Suolan liiallinen käyttö on suurin suomalaisten ravinto-ongelma ”Täysjyväviljan demonisointi on aivan perusteetonta.” Mikael Fogelholm Suomalaisten pitäisi yhä vähentää suolan käyttöä, sanoo ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm. Tämä pitäisi ottaa huomioon myös teollisuudessa ja erityisesti leivän suolaisuutta tulisi vähentää, Fogelholm Viralliset ravitsemussuositukset pitävät pintansa trendidieettien aikakaudella. Jos jotain ravitsemussuositusta halutaan muuttaa, se vaatii pohjalle aina vähintään kolme tai neljä tutkimusta. Mutta todellisuudessa vain kolmasosa suomalaisista yltää hiilihydraattien saannissa edes tuohon 45 prosenttiin. Täysjyväviljaa ja -leipää voisi hyvin syödä nykyistä enemmän, hän toteaa. Jos ei syö ollenkaan hedelmiä, mutta sen sijaan kuitenkin monipuolisesti vihanneksia, niin ei maailma siihenkään kaadu, hän toteaa. Monilla mailla on omat viralliset ravitsemussuosituksensa, jotka Fogelholmin mukaan ovat peruspiirteiltään samankaltaisia. – Suosituksissa otetaan kuitenkin aina huomioon maan oma ruokakulttuuri. Jos katsoo ravitsemussuosituksia vuosikymmenten taakse, suurempiakin muutoksia on havaittavissa. Fogelholm kertoo, että jo edellisissä suosituksissa ne olivat nousseet toiset 50 prosenttia. Erilaisiin ruokavalioihin ja ravitsemussuosituksiin törmää nykypäivänä useammin kuin koskaan ennen. – Yksittäisessä tutkimuksessa on aina sattuman mahdollisuus. MAALISKUUTA 2019 HYVINVOINTI Jaana Pakarinen Vähähiilihydraattinen ruokavalio, vegaaninen ruokavalio, paleodieetti ja gluteenin välttely. 16 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Merkittävin muutos, joka viimeisiin ravitsemussuosituksiin tehtiin oli D-vitamiinin saantisuositukset, jotka nousivat peräti 50 prosenttia edellisistä suosituksista. Uusissa suosituksissa kokonaisenergiatarpeesta 25–40 prosenttia tulisi saada rasvoista, 45–60 prosenttia hiilihydraateista. Jos muotidieetit syntyvätkin yksittäisten tutkimusten pohjalta, viralliset ravitsemussuositukset vaativat taustalle useampia tutkimuksia. Fogelholmin mukaan monessa muotidieetissä on hyviä piirteitä. Ei olisi järkeä suositella ruisleipää kiinalaisille, kun ei siellä käytetä ruista ollenkaan. – Ymmärrys rasvan ja hiilihydraattien laaduissa on tullut mukaan ja ihmiset ovat tietoisempia niistä kuin aikaisemmin. Tämä johtuu Fogelholmin mukaan siitä, että muutoksiin edellytetään sitä, että tietoa kertyy useiden tutkimusten pohjalta. Vegaaniruokavaliosta voi Fogelholmin mukaan myös koostaa ravintosuositusten mukaisen
Tervetuloa! Viralliset ravitsemussuositukset pitävät pintansa trendidieettien aikakaudella. Niiden mukaan tehdään ravitsemuspoliittista ohjausta ja esimerkiksi ohjataan elintarvikkeiden hintoja ja vitaminointia. Rummunlyöjänkatu 7 24100 Salo Meiltä uudet kokoproteesit, proteesien pohjaukset ja korjaukset. Tätä ei ole osoitettu, sillä tutkimusten mukaan eläinrasvan vaihtaminen kasvirasvaan parantaa terveyttä. Ei ole kuitenkaan ongelma, että Suomessa käytetään vähärasvaisia maitotuotteita. Suolan liiallinen käyttö on suurin suomalaisten ravinto-ongelma TOTTA VAI TARUA. TIISTAINA 26. Tervetuloa! Meiltä uudet kokoproteesit, proteesien pohjaukset ja korjaukset. 02 733 2211 Ajanvaraukset: 02 727 6600 tai www.salonhammaslaakarikeskus.fi/ajanvaraus Tervetulo a! Turuntie 8, 24100 Salo FYSIOS SALOSSA Fysios, Turuntie 1, 24100 Salo Fysios, Rummunlyöjänkatu 14 B 1, 24100 Salo OMT-Fysiosyke on nykyään FYSIOS Nimi on muuttunut, mutta tutut ammattilaiset ovat apunasi. – Sokerista myös paljon puhutaan, mutta itse asiassa se ei tilastoissa näy mitenkään hirmuisen ongelmallisena, Fogelholm toteaa. Meillä sinua palvelevat: + yleishammaslääkärit + erikoishammaslääkärit + suuhygienistit Varaa aika: hymydent.f i tai puh. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Tuottaja: Kirsi Siekkinen 02-770 2332 | kirsi.siekkinen@sss.fi ONHAN SUULLA KAIKKI HYVIN. Ravitsemussuositukset kertovat kuinka tulee syödä uu u Virallisten ravitsemussuositusten keskeisin merkitys ei ole kertoa yksilöille miten syödä. 02 777 6400 ma – pe 8 – 20, la 8 – 18, su 12 – 16 NYT HINTAAN Tarjous voimassa 31.3.2019 16 00 (norm. Voimassa tammihelmikuun ajan. Mikael Fogelholm kumoaa ravintoon liittyviä myyttejä: Eläinrasva ei ole epäterveellistä uu u Tähän törmää somekeskusteluissa usein, että olisi osoitettu, että eläinrasva ei olisi epäterveellistä. Ravitsemussuositukset ovat ensisijaisesti apuväline, jolla voidaan seurata väestön ravintotottumuksia ja -ongelmia. Nykyisin ruokavalion laatu on pääasiassa hyvää, mutta ongelmana suolan liiallisen ja kuidun liian vähäisen saannin lisäksi on se, että ihmiset vain syövät liikaa, Fogelholm toteaa.. Mutta yksistään sokerin määrän vähentäminen ruokavaliosta ei ratkaise kaikkia ravinto-ongelmia. Itse asiassa ravitsemissuosituksissa on paljon väljyyttä ja ravintoaineiden saantisuosituksissa paljon vaihteluväliä. 19,00) Erittäin riittoisa Sebamed Face&Body ja Olive refill 1000 ml pesuneste kasvoille ja vartalolle Aika laittaa hammasproteesit kuntoon 02 733 3080 AMMA TTILAI NEN Soita ja varaa aika ilmaiseen proteesin tarkastukseen. Mutta vaikka suomalaisten ruokavalioissa on ongelmia, Fogelholm huomauttaa, että nykypäivänä syödään terveellisemmin kuin koskaan ennen. Mutta valkoista viljaa pitäisikin välttää ja sen sijaan syödä täysjyväviljaa. RAVITSEMUSSUOSITUSTEN MUKAISIA OHJEITA Näin syöt terveellisemmin uu u Syö enemmän palkokasveja tai kalaa uu u Vähennä punaisen lihan syömistä uu u Syö enemmän täysjyväleipää, mutta valitse vähäsuolaisia vaihtoehtoja uu u Vähennä suolan käyttöä uu u Vaihda eläinrasvat kasviperäisiin rasvoihin sanoo. Sokerista ei tarvitse kokonaan luopua, mutta vähentää sen käyttöä kannattaa. Viljaa pitäisi syödä nykyistä vähemmän uu u Päin vastoin. Soita ja varaa aika proteesin tarkastukseen. Leipää syödään vähemmän kuin aikaisemmin, eikä saada välttämättä tarpeeksi kuituja. Suomessa maidon rooli on kuitenkin kulttuurisesti tärkeä, mutta terveyden kannalta pärjää vähemmälläkin. Tervetuloa Fysiokseen! Vilhonkatu 8, Plaza p. Sokeri ei ole terveellistä uu u Totta, sokeri ei ole terveellistä. – Vielä sata vuotta sitten suomalaisilla oli perusvitamiinien saannissa puutteita ja esimerkiksi 1950–60 -luvuilla ei vielä syöty juurikaan vihanneksia, mutta paljon eläinrasvoja. HAMMASLÄÄKÄRIT HYMYDENT Turuntie 1, Salo | hymydent.fi Me HymyDentissä tarjoamme korkeatasoista hammashoitoa, aina yksilölliset tarpeesi huomioiden. Aikuiselle noin 50 g päivässä on ohjeellinen yläraja. Lisäksi suomalaiset miehet syövät suosituksia enemmän punaista lihaa. Maitoa pitäisi välttää uu u Monessa maassa ei juoda maitoa ja silti voidaan syödä terveellisesti. Rasvojen käytössä eläinrasvoista tulisi hänen mukaansa siirtyä myös entistä enemmän kasviperäisiin rasvoihin
Rzhevin kaupungin jousiryhmä, Rzhevin luterialisen seurakunnan Toivo-kuoro ja salolainen Krysanteemit-kuoro. Järj. Bio Stara klo 18.30. Salon Eläkkeensaajat. Minulle edellä luettelemani naiset edustavat heitä, jotka lopulta vertauskuvallisesti oppivat italiaa. Perniö Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Sähköpostiini kilahti viime viikolla tasa-arvon päivänä lakonisesti viesti otsikolla ”valmistuminen maisteriksi”, jossa annettiin tietoa tutkinnon suorittamisesta. Gospel-lattarit Salo-Uskelan srk-talon jumppasalissa klo 18–19. Lauluryhmät Jäkälät ja Kielot Salon työväentalon kahvilatilassa (Vilhonkatu 9) klo 11–13. Heimo Heikkonen ohjaa. Et tarvitse paria. He valitsivat itsenäisen opiskelun ajan ennakkoluulojen vastaisesti. Aikalaisnaisille ulkokuori oli tämän mukaan siis oleellisempaa kuin ajattelun terävyys. (€) Järj. Salon Palloilijat ry:n vuosikokous SalPan toimistolla (Helsingintie 18) klo 18. Halikko 11 vuotta Lenni Kantonen 26.3. Emma Irene Åström, Karolina Eskelin, Alma Söderhjelm ja Laimi Leidenius ovat myös pystyttäneet omat merkkipaalunsa koulutuksen historiaan. Yhdessä oppaassa todettiin, että ”miehet piittaavat verrattain vähän naisten oppineisuudesta, mutta sitäkin enemmän fyysisestä kauneudesta ja terveestä järjestä”. Marie Tschetschulin rikkoi ensimmäisenä naisena koulutuksen sukupuolittuneita rajoja vuonna 1870 kirjoittaessaan ensimmäiseksi ylioppilaaksi niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. Työikäisten omaishoitajien kuntosalivuoro Salohallilla klo 16.30–17.30. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Järj. Pertteli 7 vuotta Einari Toivoniemi 24.3. Salo 7 vuotta Nelli Viljala 26.3. Tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille Ikäkeskus Reimarissa (Heikkiläntie 10, Perniö) klo 14.30–15.30. Tuohittu 9 vuotta Joonas Rastas 26.3. Tutkintoaan varten hänen tuli kuitenkin anoa keisarilta vapautusta ”sukupuolensa aiheuttamasta esteestä”. Muurlan Evankelisen Opiston kannatusyhdistys ry:n vuosikokus Opistolla klo 18. MAALISKUUTA 2019 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Manu, Manne, Immo, Immanuel Ruotsinkielinen kalenteri: Emanuel, Immanuel, Manne NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Sauli, Saul Ruotsinkielinen kalenteri: Torvald PÄIVÄN SANA Enkeli sanoi palvelijoilleen: ”Ottakaa likaiset vaatteet pois hänen päältään.” Sitten enkeli sanoi Joosualle: ”Katso, minä olen ottanut pois sinun syntisi ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin.” Sak. HUOMENTA 18 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Järj. (€) Esiintymässä Sellosymposiumensemble. Toveri Lapsi Bio-Salo klo 19. Järj. Konsertti seitsemällä sellolla Kulttuuritalo Kivassa klo 19. Parkinsonjumppaa uimahallin liikuntatilassa klo 14–15.15. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Halikko 7 vuotta Emma Mellin 26.3. Opettajat Marjo Anttila, sello ja Angela Saarinen, piano. Maataloustuottajien yhdistysten Salon alueen kevätkokoukset Hermannin koulussa (Ylhäistentie 2, Salo) klo 18. Järj. Selloilta Bon Voyage! Salon musiikkiopiston Hilkansalissa klo 19. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Lavis lavatanssijumppa Tanssistudio Swivelissä klo 17.15–18.15. Salon liikuntapalvelut. Heimo Heikkonen ohjaa. Lumo klo 17.30. Koulutuksen arvostus paitsi sukupuolen myös ihmisten taloudellisen aseman näkökulmasta on hyvä pitää mielessä edelleen tulevia eduskuntavaaleja ajatellen, jotta työ kaikin puolin tasa-arvoisen sivistyksen eteen jatkuu. Vieraana KT, FT Liisa Granbom-Herranen Salon pääkirjaston lehtialueella klo 12–14. Naiset, jotka oppivat italiaa Palstalla vuorottelevat Lotta Vuorio, Tosikko ja Hilma LOTTA VUORIO Menneisyyden sukupuolen asettamiin rajoitteisiin verraten saamani sähköposti on arkisuudessaan arvokas.. Vaarana oli niin ikään, että naisten rajattu energia kuluisi vain opiskeluun, jolloin naisen keho ei ehtisi kehittyä toivotun viehättävään muotoonsa avioliittoa ajatellen. Salon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry:n vuosikokous Salon kaupungintalolla Tammi-tilassa (Tehdaskatu 2) klo 18.30. Somero 5 vuotta Evert Siivonen 26.3. Keskustellaan muistiin liittyvistä asioista, annetaan ohjausta sekä neuvontaa ja aktivoidaan aivoja. GranbomHerranen kertoo nykypäivän arkisista sananlaskuista. Ensimmäinen naismaisteri, naistohtori ja naisdosentti saivat arvonsa 1900-luvun taitteessa, ja vuonna 1930 virkaan nimitettiin vihdoin myös ensimmäinen naisprofessori. Klassikoita ja kansanmusiikkipohjaisia säveliä. MUITA TAPAHTUMIA Kaiken kansan olohuone Salotto (Kirkkokatu 5) klo 10–14. Perniö 11 vuotta Kasper Koskinen 26.3. Järj. KOKOUKSIA Salon Seudun Rintamaveteraanit ry:n kevätkokous Perinnepajalla (Torikatu 7) klo 12. Suomessa kouluttautuminen on lähtökohtaisesti yhtä itsestään selvää ja arkipäivästä kuin saamani sähköposti. Bocciaa Salon urheilutalolla klo 11–12.30. Siinä myös kysyttiin, ”kuka mies olisi ikinä rakastunut naiseen siksi, että hän ymmärtää italiaa?”. Järj. Tanssiurheiluseura Swivel. Seurapelikerho Salon työväentalon kahvilatilassa klo 13–16. Hajala 5 vuotta Venla Helenius 26.3. Järj. Erityisesti naisten koulutus on kuitenkin pidemmälle historiaan peilaten kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys, mikä pitäisi muistaa kaiken tavanomaisen koulun eteen ahertamisen keskellä. Salon Omaishoitoyhdistys. Salon Eläkkeensaajat. Salon Eläkkeensaajat. Olavi Virta Bio-Salo klo 18.30. Säestys Leena Tammisto, piano. Suurin pelko naisten kouluttautumisessa oli, ettei heille jäänyt opiskelulta aikaa perustaa perhettä ja toteuttaa kunnollisen kotiäidin velvollisuuksia. Järj. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Risto Räppääjä ja pullistelija Lumo klo 17.30. (€) Lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoa humpan, jenkan, rockin, cha chan ja tangon tahdissa. Menneisyyden sukupuolen asettamiin rajoitteisiin verraten saamani sähköposti on arkisuudessaan arvokas. Tutkiessani 1800-luvun Britannian liikuntakasvatusta vastaani tuli ajalleen tyypillisiä näkemyksiä naisten kouluttautumisesta. Bocciaa Salon urheilutalolla klo 12.30–14. Salon Eläkkeensaajat. Tanssiurheiluseura Swivel. Järj. Salo 5 vuotta Helmiina Koskinen 24.3. Muistipysäkki Halikko Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5 A) klo 13–15. MUSIIKKI Ystävyyskonsertti Salon kirkossa klo 18. (€) Lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoa humpan, jenkan, rockin, cha chan ja tangon tahdissa. Salon srk. Askartelukerho Salon työväentalolla (Vilhonkatu 9) klo 11–13. Järj. Salon Yrittäjänaiset ry:n kevätkokous Rosmariinissa (Joensuunkatu 13) klo 18. Musiikkiopiston sello-oppilaat esiintyvät. Salon Muistiyhdistys. Sellosymposium ja Salon kaupunki. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Sen enempää kevätjuhlia viettämättä viiden vuoden työ oli näin kuitattu yhdellä digitaalisella viestillä – miten vaivatonta ja modernia! Jäin siinä samassa pohtimaan koulutusta ja sen asemaa tässä päivässä erityisesti naisten näkökulmasta. Luontosinfonia Bio Stara klo 19. Captain Marvel Bio-Salo klo 15.10. Matalan kynnyksen tanssitreeni naisille (€). Eläkeliiton Salon yhdistys. Myös tällä viikolla päättyvät ylioppilaskirjoitukset ovat osoitus sivistyneen hyvinvointivaltion perustasta sekä sukupuolten välisen tasa-arvon taipaleesta. 4 vuotta Matias Kivelä 26.3. Et tarvitse paria. 3:4 ELOKUVAT (€) Bohemian Rhapsody Bio-Salo klo 14.30. 4H-kerho Ikäkeskus Majakassa klo 16–18. Heidän osoittamallaan tiellä Suomessa luovuttiin erikoisluvan hakemisesta naisten opiskelun kohdalla ja siirryttiin vähitellen aikaan, jossa sukupuoli ei enää ollut kouluttautumisen este. Lavis lavatanssijumppa senioreille Tanssistudio Swivelissä (Turuntie 5) klo 12–13
Salo ei hyödy siitä mitenkään u u Express-juna ei pysähdy Salossa, kuten osa busseistakaan ei pysähdy. Vuonna 2017 oppilaiden ja opettajien oirehtimisesta johtuen suoritetuissa sisäilmatutkimuksissa todettiin merkittäviä epäpuhtauksia, joiden johdosta koulu jouduttiin evakuoitiin loppuvuodesta ja oppilaat siirrettiin Ylhäistentien entisen AMK:n tiloihin. Miljoonien epäonnistuneet korjausinvestoinnit vuosien saatossa ovat osin valuneet Salossa täysin hukkaan. Tyhmä ihminen ei vaan osaa laittaa muovia kierrätykseen tai roskiin. En usko, että nämä asiat ovat ihan perusduunareitten päällimmäisiä ajatuksia Suomen eteenpäin viemisessä. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Joka vuosi sama juttu. Osakkeen omistava u u Carunan siirtomaksujen perumisen voisi tehdä Rinne. Helppo tapa, kelluvat vuosikymmeniä. Sellainen voisi olla salolaista alan huippuosaamista edustava yhtiö. Yksi auto taloudessa riittää u u Poliisi, poliisi missä on se poliisi. Kyllä silloin pitää olla radalta pois risut ja männynkävyt, ettei tule vahinkoja. Kerätkää edes karkkipaperit u u Muovi on hyvä materiaali. Kovin epäonniselta tuokin siirto tuntuu olevan, kun tästäkin väistöpaikasta kantautuu viestiä merkittävistä ongelmista ja ongelmia aiheuttaneet viemärit ovat korjaustoimenpiteiden kohteena. Myös punkkien levittämien tautien hoitokulut jäävät veronmaksajille ja liikennevahingot autoilijoille. Kalliiksi tuli suomalaisille u u Onkohan Venäjä jo sekaantunut Suomen vaaleihin. Valvontaa u u Ostan muutaman muovikassin vuodessa, ne eivät päädy filippiiniläisen valaan vatsaan vaan loppuun käytettynä roskapusseiksi ja puhtaaseen polttolaitokseen energiaksi. Kevät on tullut ja samalla on alkanut aikamoinen ralli ja pörinä Raatihuoneenkadulla. Positiivinen teksti u u Kerrostaloissa halvemmat siirrot, mitähän tuolla tarkoitit. Salossa vuosia vatvottiin kiistaa Laurin koulun kohtalosta. Salossa on näistä todella konkreettisia ja miljoonia maksaneita kokemuksia. Ruokintakauden ulkopuolella ”riistanhoito” tapahtuu siten, että peurat laiduntavat vapaasti muiden pelloilla, puutarhoissa ja metsissä. Jos se pysähtelee joka paikkaan, se ei ole enää tunnin juna. Lehdestä luettua u u En ymmärrä kummoinen semmoinen tunnin juna on. Ei ihme, jos on muovijätettä siellä. Ja Salosta kyytiin tulevat ja kyydistä pois jäävät saavat liikkua aika liukkaasti, että ehtivät toimia sillä hetkellä, kun juna pysähtyy Salossa. Suomessa kannan valtava kasvu on alkanut tuottaa vakavia ongelmia sekä luonnolle, viljelyksille että ihmisille. Jossakin on leipää (jää yli paikalliselta leipomolta leivänkantoja jne.).” ”Meidän metsästysseuralla on noin 10 ruokintapaikkaa jokaista tuhatta hehtaaria kohden. Pitäisi estää Kaukoidän holtiton muovivyöry meriin. Kun lapset juovat vähemmän maitoa ja ihmiset syövät vähemmän lihaa, niin maailma pelastuu. Veronmaksajatkin on saatu mukaan kustantamaan elinkeinoa: maataloustukea maksetaan 22 000 hehtaarille riistapeltoa (6,6 miljoonaa euroa), mikä vasta pinta-alaltaan perunan viljelyalaa. Mikromuovi u u Jätteiden lajittelussa ja kierrätyksessä suurimmat ongelmat ovat ihmisten laiskuus ja väärät asenteet. Se tukisi paikallista työllisyyttä ja toisi pian siivun hinnastakin takaisin. Salon kaupunginvaltuusto päätti toukokuussa 2013 koulun sulkemisesta. Luksustuotteita teen suomalaisille. Se ei ole ongelma, koska Saloonkin on taannoin kaavailtu biokaasulaitosta, joka tuottaisi jätteistä polttoainetta. (siis noin 500 kg) Kyllähän niitä täyttää saa. Hermannin koulua remontoitiin 2009–2011 miljoonilla euroilla. Eihän minulla ole mitään autoa, venettä tai taloa. Tämä Amerikasta Suomeen 1930-luvulla tuotu eläin on lisääntynyt metsästyksestä huolimatta yli 100 000 yksilöön. Lopulta, kun sisäilmaongelmat eivät ole ratkenneet, kouluja on jouduttu purkamaan ja miljoonilla tehdyt korjausinvestoinnit ovat valuneet kankkulan kaivoon. Kokoomus, SDP ja vihreät olivat hallituksessa silloin, kun sähkönsiirto myytiin Carunalle. Et tainnut kuunnella vaalitenttejä ollenkaan. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Syön vain riisiä pienessä hökkelissä ilman mukavuuksia. Muovi on hyvä u u Ei Suomessa. Rinnehän on kieltämässä lihan, lauantaimakkaran ja auton käytön. Tavallisen homekoulun tarina: korjausta korjausten perään, mutta valmista ei tule, ja käyttäjät oirehtivat. Jokainen asukas tekee oman sähkösopimuksen. Ihmettelen vaan u u Hiljaa hyvää tulee. Epäonnistuneista remonteista ei haluta huudella, sillä ne käyvät kalliiksi sekä kunnan kukkarolle että oppilaiden ja henkilökunnan terveydelle. Se tietysti maksaa, mutta todella paljon maksaa sairas koulukin. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Kuntataloudessa säästöjä ei tule hakea terveyden kustannuksella. Mikä hintalappu sisäilmasta sairastumiselle laitetaan. Nytkin tekee tiukkaa. Valkohäntäpeuran riistanhoito tarkoittaa talviruokintaa ja eläinten määrän rajoittamista metsästyksellä. Suomessa yksityisen omaisuuden pitäisi nauttia perustuslain suojaa. Antti Olkinuora kaupunginvaltuutettu (ps.), opetuslautakunnan jäsen, Salo Ei haeta kuntien säästöjä terveyden kustannuksella Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa on valkohäntäpeuroja. Ei merkitystä u u Taas on iki-ihana kellojen viisareitten siirto lähellä. Ei sähkö ole ainoa keino u u Harvinaisen rehellistä puhetta puolueelta näin vaalien alla, että maitoa ja lihaa tullaan verottamaan lisää, jos he voittavat. Todella hyvä viesti, muovissa ei ole vikaa, vaan idiooteissa ihmisissä. Leena Kauppila lääkäri, Espoo Miksi valkohäntäpeuran kanta on kasvanut rajusti?. Minulla on onneksi sen verran yksinkertaiset kellot, että ei ole ongelmaa. Tuli mieleen, kun miettii demareiden kannatuslukuja. Himoverottaja uhkaa u u Kaikki tunnin junasta vohkaajat, se ei tule pysähtymään Salossa, vaan suora linja on Helsinki–Turku. Faktat faktoina u u Eihän SDP ja vihreät ole polttomoottoreita kieltämässä. Puolueen puheenjohtaja, entinen aypomo kertoo, että kyllä hänellä on varaa maksaa enemmänkin lihasta, mutta onko muilla. Etanoli ja biodiesel myös vaihtoehtoina, toimii vanhoissa autoissa myös. Otetaanko jo opiksi. Eläimen nopean runsastumisen sanotaan johtuvan ilmastomuutoksesta. Kumman sinä valitset. Korjaukset ovat valitettavan usein epäonnistuneet, ja rakennuksia on jouduttu korjaamaan useampaan kertaan. Kierrättäjä u u Caruna riistää sähkönsiirrollaan meitä todella törkeästi. Ja kuinkas sitten kävikään. Hyvä kesäaika alkaa u u Polkupyörällä töihin ja kauppaan, jos matka on alle viisi kilometriä ja muutoin mahdollista. Se ei näytä kuitenkaan koskevan karjankasvatusta, jos sitä nimitetään riistanhoidoksi. Erityisen vastuullista on myös oppia tehdyistä epäonnistumisista ja etsiä uutta varmaa ja myös ympäristöltään turvallista ratkaisua erityisesti koulutiensä alkutaipaleella oleville lapsille. Fossiiliset polttoaineet sen sijaan kylläkin. Niiden tekemiseen kuluu aineita, jotka saastuttavat ja aiheuttavat hiilidioksidia. Siperiaan roskaajat u u Mahtavatko jenkit edelleen kuormata proomuihin jätteensä ja hinata ne merelle. Kukaan ei ole kieltämässä polttomoottoriautoja, vaan fossiilisten polttoaineiden käytön. Mutta kun käytetään sanoja ”metsästys” ja ”riistanhoito”, tämä elinkeino kuulostaakin vain villieläinten määrän pitämiseltä kohtuullisissa rajoissa. Onko se ollenkaan loppuun saakka ajateltu hanke. Asun kerrostalossa, ja siirtomaksu on kolminkertainen kulutukseen verrattuna. Sen ohessa yksityisiä pisteitä noin 10–15 kpl. Sitä remontoitiin miljoonilla, mutta korjauksissa ei onnistuttu. Miellyttävä, positiivinen teksti mielipidepalstalla. Sen sijaan 10 minuuttia hitaampi kyllä pysähtyy myös Salossa. Hämmästyttävää kyllä, valkohäntäpeura ei ole levinnyt naapurimaihin Ruotsiin tai Venäjälle, ei edes Keski-Eurooppaan, joka vastaa sijainniltaan eläimen luontaista elinaluetta PohjoisAmerikassa. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Yksinäinen kiinalainen ajattelee: ei minun saasteillani ole mitään merkitystä. Senhän pitäisi olla jonkinlainen luotijuna, joka menee kuin ohjus, jos se aikoo selvitä tunnissa Helsingistä Turkuun. Valtion tulee lunastaa Caruna takaisin ja heti julkiselle puolelle. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Caruna valtiolle u u Kiitos rikesakoista. Evästä menee 60–100kg per paikka per viikko.” Ruokamäärät paljastavat mistä on kyse: karjankasvatuksesta. Lisäksi menee punajuurenja porkkanankuoria pari rekkalastia. Metsästäjät sanovat, että peura pärjäisi Suomessa ilman talviruokintaakin, mutta ‘”houkutusruokaa tarvitaan, jotta eläimet tulevat paikoille, joissa ne on helppo ampua”.’ Metsästäjien mukaan vain tällä tavoin tehostetulla kyttäysmetsästyksellä saadaan vähennettyä peuroja niin, että kanta alenee ja vahingot pienenevät. Siinä on vissi ero. Hermannin viimeistä suunniteltavaa korjausremonttia on jo etukäteen kuulutettu onnistuneeksi, vaikkei korjaustyö ole vielä edes kunnolla alkanut saatikka saatu tuloksistaan tutkittuun terveeseen päätökseen. Kynnys oli korkea, mutta pakotin itseni. Laurin koulu purettiin vuonna 2014. Ei mene jakeluun TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 TIISTAINA 26. Riista-aidat maksetaan verovaroista (30 000 euroa/km). Laurin koulun rakennukset todettiin homeisiksi, ja koululaiset joutuivat evakkoon sisäilmaongelmien vuoksi vuonna 2012. Suomessa koulurakennusten oikea ja tarkoituksenmukainen korjaaminen on osoittautunut käytännössä hyvin vaikeaksi. Niihin seuran automaatteihin menee noin kuutio viljaa/piste. Kun seuraa metsästäjien keskustelua talviruokinnasta eralle.net-sivustolla, ruokintamäärät ovatkin sitten aivan eri luokkaa: ”Meillä on jahtimaita 2 300 ha ja ruokintapisteitä 9 kpl. Meidän suunnitelmiin se lakkautuspäätös ei sinänsä vaikuta muuta kuin, että remonttia on helpompi tehdä, lausui eräs kaupungin johtava virkamies 2012
Juonen käänteet perustellaan lyhyesti, mutta ne perustellaan. Juonen käänteet perustellaan lyhyesti, mutta ne perustellaan. Puutaivaan Tikut antaa aikaa ja aihetta miettiä Teatteri Puutaivaan Tikkujen tämän kevään tarina etenee lastennäytelmälle sopivalla kerronnalla. Puumiekkaan tyytyneen Huitoja ninjan lisäksi tapaamme muun muassa keisarinnan viekkaan kissan (Rasmus Rannikko) sekä keisarinnan avustajan (Aino Gustafsson). Kuten satuun kuuluu, paha saa palkkansa. Tarjolla on samaa rauhallisuutta, mitä tehtaanjohtaja etsii. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O. En ole nähnyt aiempia töitä, mutta kirjoittamisen kokemus ja nautinto näkyvät tässä teoksessa. Joka toinen vuosi jaettava palkinto myönnetään taideakatemian mukaan taiteilijalle, joka on parhaassa luomisvireessä ja jonka teoksilla on kansainvälistä kiinnostavuutta. Käsikirjoitus Meri Soininen, ohjaus Katjusa Leväniemi, sävellykset ja laulujen harjoitukset Meri Soininen, laulujen nuotinnokset Susanna Mäkinen, laulujen sovitukset ja taustat Jaakko Isojunno, rooleissa Meri Soininen, Tuuli Soininen, Rasmus Rannikko, Pinja Laine, Lumi Soininen, Aino Gustafsson ja Jari Rantanen Suomalainen yritysjohtaja (Meri Soininen) saa juuri oikealla hetkellä kirjeen ystävältään (Lumi Soininen) ja seuraavaksi olemme nousevan auringon laaksossa. Ensi-illassa välittyi lajin harrastamisen tärkeys. Tikkujen maailmassa pahista ei kuitenkaan häädetä, vaan uskotaan että hän voi parantaa tapansa. Akatemia julkisti ehdokkaat maanantaina Ateneumin taidemuseossa. Ainakin ensi-illassa pienin yleisö oli tarinassa mukana ja valmis neuvomaan piileskelijöiden löytämisessä. KULTTUURI 20 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Esityksen lämpö ja tunnelma antavat kuitenkin tilaa pienelle odottamiselle. Mutta edes yritysjohtaja ei jätä ystäväänsä pulaan. Kolmikon kerrotaan olevan ajankohtaisia nimiä kuvataiteen kentällä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Näyttelystä tehdään myös näyttelykirja. Tarjolla olikin monia herkullisia hahmoja. Nousevan auringon laakso on jo kuudes Meri Soinisen suoraan Vaskion Puutaivaan Tikuille kirjoittama näytelmä. H E I D I S O I N I N E N TEATTERI Kuvataiteilija Alma Heikkilä, kuvanveistäjä Aaron Heino ja kuvanveistäjä Kim Simonsson ovat ehdolla Suomen taideakatemian kuvataidepalkinnon saajaksi. Yritysjohtajan seikkailu etenee selkeästi kohti päämääräänsä eikä tarina lähde rönsyilemään. (STT) Taideakatemian 25 000 euron kuvataidepalkinnon ehdokkaat julkistettiin Kuvanveistäjä Kim Simonsson (vas.), kuvataiteilija Alma Heikkilä ja kuvanveistäjä Aaron Heino. Avukseen hän saa ninjan (Pinja Laine) sekä tämän viisaan mestarin (Jari Rantanen). Oli ilo katsoa nuorten näyttelemistä, kun he itse nauttivat siitä. Teatteri Puutaivaan Tikkujen tämän kevään tarina etenee lastennäytelmälle sopivalla kerronnalla. MAALISKUUTA 2019 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Pasi Mäenpää Nousevan auringon laakso. Palkinnon saaja julkistetaan Emmassa 14. Teatteri Puutaivaan Tikut. toukokuuta. Laaksoa vaanii paitsi ilkeä keisarinna (Tuuli Soininen) myös pelottava lohikäärme. Välissä nähtävät fyysiset ja verbaaliset kevennykset pitävät katsojan otteessaan. Edellisen palkinnon sai kuvataiteilija Outi Peski. Sadun opetus voisikin olla, että meidän aikuisten kannattaisi joskus antaa anteeksi ja järjestää juhlat. Nuori kirjoittaja onnistuu ohittamaan monien ammattikirjoittajienkin kömmähdykset. Voittaja saa 25?000 euron rahapalkinnon ja oikeuden pitää näyttelyn Espoon modernin taiteen museo Emmassa ensi vuonna. Katjusa Leväniemen ensiohjaus kulkee ajoittain verkkaisesti
Sen jälkeen pelasimme huonon jakson, mutta jatkoajalla olimme jälleen hyviä. Robert Leino antoi ahdistettunakin nappisyötön maalin eteen Janne Taville, ja tämä nosti kiekon lavan rystypuolella yläputken alle maalin kattoon. Onneksi Otto Nieminen on kuuma kuin perhana, TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen sanoi. TPS:n hyvä ilme jatkui päätöserässä, ja se sai myös palkintonsa, kun Jonne Virtanen murjoi Larmin eteensä pudottaman kiekon verkon perukoille. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 Jussi Leppäsyrjä JÄÄKIEKKO Jokainen tiesi, että tulossa oli iso peli, kun TPS ja HPK maanantaina kohtasivat Turkuhallissa Liigan puolivälieräsarjan kolmannessa ottelussa. Yksi 13 yrityksestä oli myös tuottanut tulosta. Kun TPS:n tilanne oli tukalin, nousi Otto Nieminen ratkaisijaksi jatkoerässä. Nieminen tasoitti maalin edestä omasta riparistaan ottelun Zach Budishin ja Oula Palven esityöstä. Ottelun voittomaalin teki illan toisellaan Otto Nieminen, kun jatkoerää oli enää 58 sekuntia jäljellä. Kahdeksan peliminuutin kohdalla Palloseura ei vielä ollut saanut ainoatakaan laukausta kohti HPK:n maalia, kun Kerho oli jo ampunut 13 kertaa. Tällä kertaa sivussa oli Simon Suoranta, jonka paikan kolmosketjussa otti Petrus Palmu. Ottelusarjan neljäs peli pelataan keskiviikkona Hämeenlinnassa. HPK jatkoi erityisesti Kaapo Kakon pysäyttämistä kovin ottein, ja Palloseurankin tunnetila rupesi nousemaan pudotuspelien vaatimalle tasolle. Kun lisämaaleja ei nähty varsinaisella peliajalla, ottelussa mentiin ensimmäisen kerran tässä ottelusarjassa jatkoeriin. Aivan jatkoerän viime hetkillä iski sitten Nieminen. T U R U N S A N O M A T / J A R I L A U R I K K O ”Onneksi Otto Nieminen on kuuma kuin perhana.” TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen. TPS aloitti ottelun kuin unessa, ja HPK oli kaikessa tekemisessä potkun edellä. Näin TPS kavensi ottelusarjan tilanteeseen 1–2. Toisessa erässä tunteet alkoivat käydä kuumina joukkueiden välillä. Toisessa erässä Palloseuran peli sujui paremmin kuin ensimmäisessä ja HPK:n maalilla Emil Larmi sai tehdä jo töitä tosissaan. TPS-kapteeni Lauri Korpikoski palasi yhden ottelun jälkeen TPS:n kokoonpanoon ja tuttuun paikkaansa kakkosketjun laidalle. HPK hallitsi selvästi jatkoerää, mutta ei onnistunut muuttamaan hallintaansa tehoiksi. Someron poika tuli hätiin Tällä tavalla TPS:n välierämahdollisuudet ovat vielä realistiset: Otto Nieminen laukoi kiekon verkkoon HPK:n pelaajien keskeltä. HPK oli voittanut sarjan kaksi ensimmäistä ottelua, ja TPS oli maanantaina jo pakkovoiton edessä, jos ei halunnut sarjaa katkolle Hämeenlinnaan keskiviikoksi. –?Hyvä ensimmäinen erä meiltä ja siinä olisi ollut mahdollisuus tehdä useampikin maali. Ensierän viimeisellä minuutilla Kerho oli lisätä johtonsa kahteen osumaan, kun se pääsi 3–1 -ylivoimahyökkäykseen. Yritys pysähtyi kuitenkin maalitolppaan TPS:n maalia vartioineen Henrik Haukelandin takana. Kerho tuli kuitenkin uudestaan rinnalle pari minuuttia myöhemmin Markus Nenosen kudin löytäessä tyhjän etukulman. Tasakentällisin Larmi suoriutui urakastaan puhtain paperein, mutta joutui antautumaan kerran TPS:n pelatessa ylivoimaa. Tänään pomppi riittävästi. Muissa pareissa Kärpät ja Tappara siirtyivät jo 3–0-johtoon. HIFK päihitti puolestaan Pelicansin Lahdessa ja siirtyi tässä taistelussa 2–1-ottelujohtoon. Paikkoja ratkaisuun oli, mutta emme onnistuneet ja kävi näin, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen sanoi. Iso peli maanantain ottelusta tulikin, ja sen ratkaisu nähtiin ensimmäisen jatkoerän lopulla. URHEILU TIISTAINA 26. Uskottiin aurinkoon ja siihen, että rupeaa pomppimaan meillekin. –?Pari päivää on luotu uskoa ja pumpattu joukkuetta. Larmi torjui erässä 15 laukausta, kun Haukeland selvisi kuudella torjunnalla
Se oli avainsyy, miksi peli näytti niin erilaiselta. LP Viesti nappasi toisen voittonsa OrPosta, tällä kertaa Salohallissa ja erin 3–0. Toisaalta meillä oli onnea, että voitimme tällaisella peliesityksellä myös toisen ja kolmannen erän, 18 pistettä mättänyt Kertu Laak sanoi. Mietteet LP Viestin leirissä olivat ottelun jälkeen turhankin negatiivisia. OrPon kompastuskiveksi on muodostumassa selkeän pääiskijän puute. –?Syöttöpelimme toimi paljon paremmin kuin esimerkiksi avauspelissä. Lymareva-Flink kunnostautui myös vastaanotossa erinomaisella prosentilla 71. –?Joskus se toimii ja joskus ei, 19 syöttösuoritusta tehnyt Laak ruoti. –?He pystyvät tekemään pisteitä ja iskemään kovaa. MAALISKUUTA 2019 SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi LENTOPALLO LP Viesti on pudottamassa Oriveden Ponnistusta kyydistään naisten Mestaruusliigan välierissä. On nautinnollista olla passarina sen takia tässä joukkueessa. Kolmatta erää OrPo johti vielä 19–18 ja oli pitkittämässä kolmatta välieräpeliä seuraavaan erään. Shannon Dugan kantaa OrPon hyökkäyspeli ei vakuuttanut kolmannessa välierässä – loppuottelupaikka on katkolla salolaisjoukkueelle huomisiltana Oriveden liikuntahallissa. Koska tämä oli välierä, voitan mieluummin vähän huonommallakin pelillä, LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen kiteytti. Laak pystyi jälleen olemaan pelote myös syöttöviivan takaa. Olimme paljon rennompia ja keskittyneempiä kuin aiemmissa välieräpeleissä, perjantaina 38 vuotta täyttävä pelinpyörittäjä Viktoriia Tuchashvili nyökytteli. Salolaiset toki sortuivat etenkin toisessa erässä huomattavaan määrään virheisiin, mutta etenkin OrPon kesy hyökkäyspeli takasi LP Viestille voiton ilman erämenetyksiä ensimmäistä kertaa tässä ottelusarjassa. URHEILU 22 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. LP Viestille kirjattiin nyt kaikkiaan kymmenen ässää. –?Jos tämä olisi ollut runkosarjan peli, olisin ollut pettynyt peliimme. Virolaishakkurin hyökkäysprosentti 61 oli kentän paras. LP Viesti painoi lisää kaasua OrPon Saara Lepistö (vas.) ja Nelli Rantanen katsoivat verkon toisella puolella, kenelle LP Viestin passari Viktoriia Tuchashvili juoni passia.. Laak sekä yleispelaajat Lena Lymareva-Flink ja Lena Prokopenko saivat palloja hyökättäväkseen käytännössä saman määrän. Tämän jälkeen LP Viesti näytti kovuutensa ja jyräsi vastustamattomasti erävoittoon. LP Viesti voi varmistaa finaalipaikan jo huomenna Orivedellä
Ratkaiseva välierä pelataan ylihuomenna torstaina Hämeenlinnassa. Keskitorjujien hyökkäystehot olivat molemmilla ryhmillä poikkeuksellisen heikot Pölkyn Mia Swanegania (18/+10) lukuun ottamatta. Toisin sanoen pitkäaikainen menestysjoukkue, jonka emoseura on koripallon miesten I divisioona B:ssä pelaava Jyväskylän Weikot. Valahti ykkössarjaan 2008, ja velkaisen seuran toiminta ajettiin alas 2012. Dominanssi toi mestaruudet vuosina 1986–1989, 1991– 1994 ja vielä 1996. uu u OrPo: Shannon Dugan 8/– 1, Erica Handley (passari) 6/+5, Netta Rekola 6/+2, Tiana Dockery 11/+3, Saara Holm 0/–2, Emilia Putkisaari 0/–1, Nelli Rantanen 5/– 1, Saara Lepistö 4/+3. Tunnettu yksilöurheilija: seitsenkertainen keihäänheiton SM-mitalisti Harri Hakkarainen ennätyksellään 87,82. Pronssia 1985 ja 1991. Hän teki peräti 26 pistettä ja tehosaldokin oli +21. Muut pelaajat tekivät yhteensä 23 pistettä eli Sastamalassa nähtiin yhden miehen show. 3) Vaasa (387 kilometriä) Vaasan Vasama oli 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa kuin 2010-luvun LP Viesti. Eilen Lemminkäinen päästi irti kolmannessa erässä pitkästä aikaa myös Pilvi Kettusen. Lotta Piesanen tuli Prokopenkon tilalle kolmannessa erässä ja toi heti ryhtiä takakentälle. Varmaa on se, OrPo satsaa kaikkensa horjuttaakseen vastaanotossa Prokopenkoa. Nykyisin Ouluun kuuluvan noin 3 000 asukkaan Haukiputaan ylpeys, jolla on edelleen junioritoimintaa. Hopeaa 1985, pronssia 1995. – Lähdimme täysillä peliin, ja oli hyvä peli meiltä. –?Jos emme pysty horjuttamaan syötöillämme niin kovaa joukkuetta kuin LP Viesti, niin se näkyy hyökkäysprosenteissamme. Libero Sanna Häkkisen vastaanottoprosentti 40. 10) Pori (195 kilometriä) Listan loppuun saadaan vielä ripaus hieman kaukaisempaa historiaa. uu u Vastaanottoprosentti: 56–32. uu u Torjuntapisteet: 4–10. LP Viesti puolusti hyvin, ja joukkueiden välinen ero tuli siitä. VaLePa voitti 3–0 kuten se voitti kolme ensimmäistäkin ottelua. Se on neljänsien sijojen ohella yleisin lopputulos vuodesta 2004 jatkuneella yhtäjaksoisella pääsarjataipaleella. OrPo on sijoittunut kaudesta 2003 lähtien joka vuosi vähintään viidenneksi, eikä putki katkennut tähänkään kevääseen. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O ”Koska tämä oli välierä, voitan mieluummin vähän huonommallakin pelillä.” LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen isoa vastuuta vastaanotossa, mikä hyydyttää hänet liiaksi verkolla. Eroja tuli vierasjoukkueen eduksi lähinnä vastaanotoissa ja syöttöruudussa. TIISTAINA 26. Pölkky hakee seurahistoriansa ensimmäistä mitalia, kun taas hämeenlinnalaisjoukkue on jäänyt mitalitta vain kerran kauden 1997– 1998 jälkeen. Tunnettu yksilöurheilija: lentopallon kolminkertainen SM-mitalisti ja kuulantyönnön Suomen mestari Kaisa Kymäläinen. Porin Lepakot sijoittui ensimmäisellä mestaruuskisakaudella hopealle vuonna 1956–1957. Hyvinkin monen lajin yleisseurassa pelataan yhä myös lentopalloa. Olimme ensimmäistä ja toista erää tappiolla 20 pisteen paikkeilla, mutta kova työ ja tahto toi erävoitot, sanoi VaLePan apuvalmentaja Janne Kangaskokko.. Kotijoukkueen tanskalaishakkuri, runkosarjan pistepörssin voittanut Trine Kjelstrup ei noussut vieläkään aivan parhaalle tasolleen, vaikka tekikin luvut 18/+6. Visiitti naisten pääsarjatasolla kesti neljä vuotta. Kotimaisen lentopallokevään ensimmäinen loppuottelujoukkue ilmoittautui eilen. Toivottavasti olemme kaikki pelikuntoisia seuraavassa pelissä, Kokkonen totesi Mestaruusliigan nettisivujen mukaan. OrPon on löydettävä nopeasti uusia rohtoja, jos se mielii venyttää välieräsarjaa perjantain viidenteen kamppailuun. Olen tyytyväinen omaan pelaamiseen, vaikka olen ollutkin kipeänä viimeiset päivät. uu u Seuraava ottelu: 4. uu u Yleisöä: 545. Toisen yleispelaajan lisäksi Lemminkäinen on pohdittavanaan myös toisen aloittavan keskitorjujan nimi. JyväsLentis sijoittui kahdeksanneksi tämän vuoden naisten ykkössarjassa. Eilen ukrainalaiselle tuli neljä suoraa vastaanottovirhettä, ja osin tämän vuoksi hänen tehosaldonsa painui karuun lukemaan -6. Kotijoukkue Pölkky joutui taipumaan erin 1–3 (22–25, 25–22, 20–25, 21–25). Molempien joukkueiden hyökkäystehot olivat varsin matalat. uu u Hyökkäysprosentti: 46–29. –?Upi teki miehen työn tänään. Nyt Joensuussa yritetään ykkössarjasta ylöspäin kahdella joukkueella, joista Karelian Hurmos varmisti LP Viesti Akatemiaa vastaan liigakarsintapaikan. välierä OrPo–LP Viesti huomenna kello 18.30 Oriveden liikuntahallillla. 8) Jyväskylä (309 kilometriä) Jyväskylän Pesä-Veikot, kultaa 1977, 1982, 1983 ja 1995. 9) Orivesi (202 kilometriä) Oriveden Ponnistus, kultaa 1997, hopeaa 1998, 2005, 2008, 2009, 2011 ja 2014, pronssia 1981, 2004, 2007, 2010, 2013, 2016 ja 2017. Tunnettu yksilöurheilija: kestävyysjuoksun olympiahopeaja pronssimitalisti Kaarlo Maaninka. uu u Ässäsyötöt/syöttövirheet: 10–6/8–7. Ollut peräti viisi kertaa neljäs eli pronssiottelujen hävinnyt osapuoli. Sen kunniaksi päästetään Pori listalle Tampereen jokseenkin samasta pohjoisuusasteesta huolimatta. Salkkarin urheilutoimitus listaa joka tiistai kymmenen parasta oleellisissa ja varsinkin epäoleellisissa kategorioissa. 4) Kaavi (533 kilometriä) Kaavin Kaiku, hopeaa 1983. Pohjoisimmat naisten lentopallon SM-mitalistit NAISTEN MESTARUUSLIIGAN 3. Nousi huipulle ryminällä yltäen hopealle ensimmäisellä pääsarjakaudellaan. Tunnettu yksilöurheilija: maratonin MM-vitonen Ritva Lemettinen (nyk. VaLePa palasi Sastamalassa yhden vierastappion jälkeen sille tasolle millä joukkue aloitti miesten Mestaruusliigan välierät Savo Volleytä vastaan. Vastustaja saattaa ratketa tiistaina Oulussa, kun voitoin 3–2 johtava Etta kohtaa Hurrikaani-Loimaan. Tosin Hämäläisen plusmiinuslukua himmentää suuri vastaanottojen kokonaismäärä. Hämeenlinnan Lentopallokerho tasoitti vierasvoitolla Kuusamossa sarjan 2–2:een. OHO! uu u OrPon hakkuri Nelli Rantanen teki pisteen vähemmän kuin joukkueen passari Erica Handley. Vierailijoiden tehopelaajaksi nousi Suvi Kokkonen (20/+9). Toinen pari ratkeaa vasta ylihuomenna SSS |Olli Mäntylä, STT Naisten toiseen välierään saadaan huipennus viidennessä ottelussa. VaLePan hakkuri Urpo Sivula oli huikeassa vireessä. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 TIISTAIN TOP TEN 1) Haukipudas (etäisyys Saloon 665 kilometriä) Haukiputaan Heitto, SM-hopeaa 1987, -pronssia 1988 ja 1989. VÄLIERÄ LP Viesti–OrPo 3–0 (25–13, 25–20, 25–22) uu u LP Viestin pisteet/plusmiinus: Viktoriia Tuchashvili (passari) 3/+2, Anna Czakan 9/+8, Lena Prokopenko 7/–6, Kertu Laak 18/+12, Lena Lymareva-Flink 13/+10, Jenna Rosenthal 5/+2. Nyttemmin tunnetaan nimellä LiigaPloki, joka sijoittui päättyvällä kaudella seitsemänneksi. Hopeaa 1978, 1984, 1986 ja 1996. Nykyisin seura keskittyy yleisurheiluun, Vaasan naislentopallon korkein taso on tällä hetkellä kakkossarja. Pelasi Mestaruusliigaa vielä kaksi vuotta sitten, mutta seuran osallistuminen liigakarsintoihin evättiin talousvaikeuksien vuoksi. 2) Pihtipudas (446 kilometriä) SM-pronssi nimellä Ploki-Harmonie 2006. Salon Viesti/LP Viesti ohitti OrPon runkosarjan maratontaulukossa tämän kauden alussa nousemalla toiseksi. 6) Kauhajoki (348 kilometriä) Kauhajoen Karhu, hopeaa 1983. –?Jos pystymme pelaamaan omilla rajoillamme, voimme voittaa erän tai kaksi, tai jopa koko ottelun, Oikonomou pohdiskeli tulevaa. Tiana Dockery onnistuu kohtalaisin prosentein, mutta liian harvoin, jotta orivetiset pystyisivät tosissaan taistelemaan finaalipaikasta. Molemmat joukkueet ovat toistaiseksi voittaneet yhden kotija yhden vierasottelun. Löytyypä pronssimitali myös nykyisin jalkapalloon keskittyvältä Blue Eyes Teamilta 1991. Yleispelaaja Veera Hämäläisen vaikeudet jatkuvat, nyt luvuin 7/-4. Melender). Tunnettu yksilöurheilija: painin maailmanmestari Eero Tapio. Näin VaLePa eteni liigan loppuotteluun voitoin 4–1. 5) Joensuu (524 kilometriä) Joensuun Prihat, hopeaa 1995 ja 2002, pronssia 1996, 2000 ja 2001. uu u Otteluvoitot: 2–1. Oma lukunsa on maajoukkuerinkiin kuuluva hakkuri Nelli Rantanen, joka on vaipunut pimentoon erä erältä pahemmin. Yhdysvaltalainen jäi esimerkiksi kokonaan ilman torjuntoja. 7) Pieksämäki (392 kilometriä) Pieksämäen Pyrintö, Pieksämäki Volley, pelkkä Pieksämäki: SM-kultaa 2004, -pronssia 1997 ja 2005. uu u Tuomarit: Esa Virta ja Mira Caven. Pohjoisimman paikkakunnan ”titteli” säilyi ainakin vielä, kun Pölkky Kuusamo ei onnistunut eilen varmistamaan ensimmäistä liigamitaliaan. Saa edelleen muiden muassa Salon Seudun Sanomissa säännöllisesti mainintoja viimeisimpänä Salon ja Hämeenlinnan ulkopuolisena naisten Suomen mestarina. Ylipäätään Pölkky teki suoria virheitä ratkaisevan paljon enemmän kuin vastustajansa. Kolmas erä oli meiltä jo parempi, mutta LP Viestin laadukkuus käänsi senkin erän heille, OrPon kreikkalaispäävalmentaja Apostolos Oikonomou höyrysi. Libero Hillaelina Hämäläisen vastaanottoprosentti 60. 3 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa. Hän korvasi Jenna Rosenthalin, jonka iltapuhde oli kohtuu tehoton
Tuomareille se asettaa haasteita, kertoi parin valmentaja Sergey Belyaev kisapaikalta. Kuosmasen valinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvyys, sillä taistelu kreikkalais-roomalaisen painin 97-kiloisten sarjan edustuspaikasta oli tiukka. Ranta ja Heino jäivät seuraavasta kierroksesta yhdeksän tuomariäänen päähän. Juha Aaltonen Ranta ja Heino kovassa kisassa sijalle 54 TANSSIURHEILU Salolaistaustainen latinalaistanssipari Markus Ranta–Alisa Heino osallistui Italian Pieve di Centossa järjestettyyn WDSF World Open Latin -kilpailuun. Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan Armenia puolusti välillä syvällä yhdeksällä pelaajalla ja tuli aika vauhdilla vastaiskuihin. Hän otti kuusi voittoa, Painiliiton puheenjohtaja Tuomo Karila perusteli Kuosmasen valintaa. Voittoaika vapaan tyylin 30 kilometrillä oli 1.10.27,5. Vilpas 34 29 5 3219–2918 58 Karhubasket 33 24 9 2941–2657 48 Pyrintö 35 21 14 3155–2943 42 KTP 34 19 1 5 2931–2883 38 Kataja 31 18 13 2749–2647 36 Seagulls 34 16 18 2953–2874 32 Kouvot 34 16 18 2954–2921 32 BC Nokia 34 14 20 2877–3019 28 Kobrat 34 12 22 2915–3104 24 Korihait 34 9 25 2812–3126 18 Ura Basket 35 8 27 2776–3190 16 Seuraavat ottelut: huomenna BC Nokia–Ura Basket, Karhubasket–Kobrat, Seagulls–Pyrintö, Korihait–Vilpas, Kataja–Kouvot. Armenian ykköstähti on Arsenalin Henrikh Mkhitarjan. U17-pojat SM-sarja: HyPo–Vilpas 63–74 (36–45) Vilppaan pisteet/levypallot: Tuukka Aaltonen 14/3, Oliver Källvik 9/1, Akusti Aaltonen 4/5, Kasper Koivula 0/3, Eemeli Ruohonen 6/1, Leevi Taimela 26/6/5s, Eero Säteri 2/5, Timur Emaldynov 11/14, Juuso Lehti 2/5. Erotuomarit: Pekka Saros, Miltiadis Ioannidis, Jukka Mustapää. Suunnitelma on, että Italia-matsiin verrattuna avauskokoonpanoon tulee muutos tai muutoksia, Kanerva sanoi maanantaina Jerevanissa. JÄÄKIEKKO Suomen joukkue naisten MM-kotikisoihin Espooseen 4.–14. Perjantaina Parttimaa osallistuu yhdessä perniöläisen Lassi Vuorisen kanssa parisprinttiin Äänekosken SM-hiihdoissa. Suomi pelasi Italiaa vastaan kolmella keskuspuolustajalla, mutta Armenia-otteluun joukkue lähtee luultavasti tutulla 4–4–2-ryhmityksellä. –?Hiljattain Tanskassa käyty kovatasoinen Thor Masters -turnaus kallisti vaa’an Kuosmaselle. Luokkaan osallistui 274 paria ympäri maailmaa. Tulosta voi pitää hyvänä, ottaen huomioon, että alkukarsinnoissa lattialla oli ahtautuneena jopa 18 paria. Pyrintö: Kenneth Manigault 22/6, Eron Harris 17/2, Justus Kilpinen 10/5, Kevin Johnson Jr. Yleisöä: 747. (STT) STT | Tapio Keskitalo JALKAPALLO Vaikka miesten EMkarsinnat ovat vasta alkutaipaleella, tappio tänään Jerevanissa käynnistäisi Suomen urakan pahasti mollivoittoisena. Parin sijoittui 54:nneksi. Ensi vuonna Parttimaa taistelee viimeisen kerran alle 23-vuotiaiden SM-mitaleista Jyväskylässä ja Kontiolahdella. KORIPALLO Miesten Korisliiga: Kataja–Pyrintö 76–74 (18–9, 28–16, 15–27, 15–22) Kataja: Ilari Seppälä 25/2, Adrian Diaz 14/6, Vincent Simpson 13/8/8 syöttöä, Kevin Bracy-Davis 12/3, Samuli Vanttaja 5/1, Matias Ojala 4/4, Atte Perttu 3/0, Valtteri Mervola 0/2, Joni Herrala 0/3. Parttimaalle mestaruus 0,1 sekunnin erolla MAASTOHIIHTO Aleksi Parttimaa oli sunnuntaina kolmantena loppusuoran alkaessa, mutta maalissa nykyisin Lahdessa asuva paimiolainen juhli alle 23-vuotiaiden mestaruutta 0,1 sekunnin erolla Markus Vuorelaan. Peesihyöty oli suuri, Parttimaa sanoi. – Kilpailu oli erittäin kovatasoinen, yhtä paria lukuunottamatta kaikki Grand Slam -finalistit olivat paikalla. Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana viihtyvän armenialaisen seurajoukkueuraan ovat mahtuneet myös muun muassa Manchester United ja Borussia Dortmund. MAALISKUUTA 2019 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER TULOSPÖRSSI JUDO Vantaa, kansalliset kilpailut: Kaikille avoin Hontai Shiai: 3) Elli Elomaa, Salon Budoseura Alempien vöiden mestaruuskilpailut, tytöt alle 13 vuotta, alle 40 kg: 1) Elomaa. – Maalissa en osannut sanoa kumpi voitti. HNMKY–Vilpas 88–60 (45–26) Vilppaan pisteet/levypallot: T. Välissä oli lento Italiasta Armeniaan, joten pelaajien palautumisaika on ollut lyhyt. Matkassa eroa oli noin puoli metriä. Aaltonen 10/9, Källvik 0/3, Niklas Helander 5/0, A. Bosnia-ottelussa hän oli osallisena melkein kaikissa Armenian hyökkäyksissä, Kanerva sanoo. Kilpailu käytiin aurinkoisissa olosuhteissa muutaman asteen pluskeleissä. Huuhkajiin ”ainakin yksi muutos”. 10/10/7 riistoa, Jaylon Tate 6/2, Jonne Saarinen 4/2, Osku Heinonen 3/0, Ville Haapoja 2/3, Tuomas Flinck 0/2. (SSS) Kuosmaselle paikka EM-painiin PAINI Viime vuoden EM-pronssimitalisti Elias Kuosmanen oli Painiliiton valinta huhtikuisiin EM-kisoihin. huhtikuuta: Maalivahdit: Jenna Silvonen Blues, Eveliina Suonpää Linköping HC, Noora Räty Kunlun Red Star. Tulin tosiaan loppusuoralle viimeisenä kärkikolmikosta, Parttimaa sanoi. Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva sanoo tekevänsä Armenia-otteluun vähintään yhden pelaajamuutoksen verrattuna viime viikon Italia-kamppailuun. –?Etukäteen oli tehty tietynlainen pelisuunnitelma sekä Italiaettä Armenia-peliin. Fysiopuoli katsoo kaverit läpi, ja sitten tehdään lopulliset päätökset. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 19. –?Mkhitarjan on heidän avainpelaajansa. – Vuorela yritti muutaman kerran matkan aikana irtiottoa, mutta laskuissa me muut kolme kärkiryhmäläistä saatiin hänet kiinni. –?Kaikkien fyysinen palautuminen katsotaan. Aaltonen 4/1, Koivula 4/0, Ruohonen 7/4, Säteri 2/2, Emaldynov 22/10, Lehti 6/7. Vuorela olisi saattanut voittaa, jos olisi osannut ajoittaa venytyksen paremmin kuin Parttimaa. Puolustajat: Jenni Hiirikoski Luleå HF, Nelli Laitinen Blues, Rosa Lindstedt HV71, Isa Rahunen Kärpät, Ronja Savolainen Luleå HF, Minnamari Tuominen Blues, Ella Viitasuo Blues. Yksi hyökkääjä nimetään ensi lauantaina. Kilpailun voitti maailmanmestaripari Venäjän Armen Tsaturyan–Svetlana Gudyno. 24 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Suomi kohtasi Italian lauantaina Udinessa, ja Armenia-kamppailu on edessä tiistai-iltana Jerevanissa. Kuosmasen ohella ehdolla oli toinen menestyjä Arvi Savolainen. Hyökkääjät: Sanni Hakala HV71, Elisa Holopainen KalPa, Venla Hovi Inferno Calgary, Michelle Karvinen Luleå HF, Petra Nieminen Luleå HF, Tanja Niskanen KalPa, Emma Nuutinen Mercyhurst University, Riikka Sallinen HV71, Susanna Tapani TPS/Linköping HC, Noora Tulus Luleå HF, Viivi Vainikka Team Kuortane, Linda Välimäki Ilves. Armenia hävisi ensimmäisen J-lohkon ottelunsa Bosnia ja Hertsegovinalle vieraissa 1–2
10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. alv. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 5) Wilma Aarnio Perniön Urheilijat 2:53,4 N10 2 km V: 1) Noora Hukka Joensuun Kataja 5:19,0... Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,60/kk (sis. alv. alv. 40) Bettina Wikström Perniön Urheilijat 39:20,6 M23 15 km P: 1) Markus Vuorela Jämin Jänne 39:13,9, 15) Lassi Vuorinen Skiteam 105 41:45,9 N20 20 km V: 1) Anita Korva Kainuun Hiihtoseura 57:45,8, 32) Bettina Wikström Perniön Urheilijat 1:11:09,2 PAINI Suomen joukkue EM-kilpailuihin Romanian Bukarestiin 8.–14. alv. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 80 000 (KMT SL 2017) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2018 alkaen: Kestotilaus 30,33/kk (sis. alv. 26 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Lääkäri ja joukkueenjohtaja: Mika Lehto. M75: 2) Kalevi Vähäkylä (2+2) 24.41,9 (-1.04,3) N50: 5) Satu Salokannel (2+3) 26.07,6 (3.04,2) Viesti: M50: 1) Suomi, joukkueessa Pasi Saastamoinen (0+0) 20.38,7. Naisja vapaapainin valmentaja: Ahto Raska. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 13.30 aloittaa Salo-Karinassa AVOIN KESKUSTELURYHMÄ SYöpÄÄN SAIRASTUNEILLE jA HEIdÄN LÄHEISILLEEN. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 80 000 (KMT SL 2017) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2018 alkaen: Kestotilaus 30,33/kk (sis. SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi TULOSPÖRSSI AMPUMAHIIHTO Kontiolahti, Masters International Championships. alv. Salakalliotoimikunta klo 18.00. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. alv. alv. Sarja 60ls makuu M: 1) Tim Partanen HyMAS 623,4. alv. alv. 045 1103 110 Halikon Hakoniskat ry Sääntömääräinen kevätkokous Salakallion takkatuvalla, Salaistentie 782, ma 8.4.2019 klo 19.00. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 0440 533 985 Timo timo.takatalo@takatalo.fi TORILLA KAIKKI LUKEVAT ILMOITUKSIA. Sarja 60ls makuu M60: 1) Markku Haklin SaSA 621,9, 2) Jarmo Järvelä KuusA 618,9, 3) Veikko Laine SaSA 612,1, 4) Esko Ranta PAS 607,8. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. KEILAILU Salon Keilailuliitto, Hanhivaaran keilahalli, Junnu Tour 6. Sarja 60ls makuu N18: 1) Johanna Hakanperä SäSA 619,6. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. (Salo-Karina, Helsingintie 52.) TOIMITILAA VUOKRATAAN TOIMITILA nosto-ovella 15 m² vuokra 190 e TOIMITILA nosto-ovella 35 m² vuokra 280 e TOIMITILA näyteikkunalla 20-270 m² Puh. 9) Greta Aarnio Perniön Urheilijat 6:13,7 Haapajärvi, nuorten SM-kilpailut: M17 15 km P: 1) Alexander Ståhlberg Norrvalla Ski Team 42:15,8...18) Leevi Vuorinen Skiteam 105 46:37,0 N20 10 km P: 1) Anita Korva Kainuun Hiihtoseura 32:44,9... osakilpailu, 6 sarjaa am: Luokka M-D: 1) Atte Broms TKK Tampere 1350 6 (0) (31) (235), 2) Arttu Reinikainen Ice-Bowling Ylä-Savo 1308 6 (0) (39) (244), 3) Otso Kahila Mistral Loviisa 1308 6 (0) (37) (234), 4) Simon Tissarinen CPS Kokkola 1298 6 (0) (38) (192), 5) Rami Mukkula All Stars Kouvola 1298 6 (0) (35) (214), 6) Tomi Turunen Joe’s Gold Joensuu 1294 6 (0) (39) (252), 7) Nico Olsson SQB Bowlers Seinäjoki 1290 6 (0) (37) (179), 8) Marjaana Hytönen TPS Turku 1268 6 (0) (35) (204), 9) Leevi Saikkala GB Helsinki 1261 6 (0) (37) (251), 10) Joni Kärkkäinen Ice-Bowling Ylä-Savo 1250 6 (0) (34) (209), 11) Nico Kärkkäinen Joe’s Gold Joensuu 12436 (0) (42) (204), 12) Lenni Juutilainen Kolaus Kuopio 1241 6 (0) (32) (206), 13) Onni Riikonen Mainarit Varkaus 1236 6 (0) (30) (228), 14) Riku Kovanen Lo-Star Loviisa 1199 6 (0) (39) (238), 15) Luukas Väänänen Joe’s Gold Joensuu 1192 6 (0) (34) (211) Salon Keilailuliitto, Hanhivaaran keilahalli, viikon 12 jaksokilpailu, 6 sarjaa am: Luokka M-D: 1) Tero Uosukainen ParKe Imatra 1219 6 (30) (201), 2) Tero Virtanen TPS Turku 1215 6 (31) (210), 3) Matti Mikkola PeKeTeam Turku 1156 6 (29) (201), 4) Kari Kuparinen RäMe Lohja 1152 6 (26) (172), 5) Heidi Manninen Mercur Helsinki 1108 6 (29) (179), 6) Immo Pulkkinen SomKe Forssa 1100 6 (21) (161), 7) Juhani Paijo HeHa Salo 1098 6 (23) (204), 8) Tapani Leppäniemi KeiSa Salo 1093 6 (23) (191), 9) Reetta Neuvonen SalKei Salo 1088 6 (23) (184), 10) Kari Virtanen PeKeTeam Turku 1084 6 (25) (175), 11) Juha Inkinen KeiSa Salo 1063 6 (25) (171), 12) Pekka Suominen Cocktail Salo 1063 6 (25) (162), 13) Matti Laine KeiSa Salo 1061 6 (20) (157), 14) Jukka Niemelä Cocktail Salo 1059 6 (22) (190), 15) Jaakko Neuvonen SalKei Salo 1058 6 (25) (149) MAASTOHIIHTO Joensuu, Pikapyttyhiihdot: M40 3 km V: 1) Pasi Saastamoinen Perniön Urheilijat 7.53 Lahden XLIV Talvikisat: N8 1 km V: 1) Elviira Salonen Pöytyän Urheilijat 2:46,0... klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 80 000 (KMT SL 2017) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2018 alkaen: Kestotilaus 30,33/kk (sis. Vapaapaini: 86 kg: Ville Heino Porin Paini-Miehet, 125 kg: Jere Heino Porin Paini-Miehet. alv. Olet lämpimästi tervetullut minkä tahansa syöpädiagnoosin kanssa. Sarja 60ls makuu Y75: 1) Sergei Tretjakov PAS 622,9, 2) Paavo Pyykkönen SMY 618.6, 3) Kauko Kaartinen RS 608,8, 4) Pekka Lindfors SMY 608,3, 5) Kaj Ahlers OSU 604,3, 6) Matti Perttilä OSU 573,9. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. alv. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 80 000 (KMT SL 2017) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2018 alkaen: Kestotilaus 30,33/kk (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 24%) 14,90/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Sarja 60ls makuu N: 1) Tiina Kontinen SaSA 605,8. Ryhmää vetää Salon seudun paikallisosaston koulutetut vertaistukihenkilöt. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. alv. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 24%) 14,90/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 6) Suomi 2, joukkueessa Joni Tenhunen (0+0) 21.52,9 M65+: 7) Australia/Suomi, joukkueessa Kalevi Vähäkylä (0+0) 20.48,8 N45: 2) Suomi, joukkueessa Satu Salokannel (1+2) 24.51.8 Normaalikilpailu: M45: 12) Pasi Saastamoinen (1+3+0+5) 42.30,4 (5,26,4). Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Sarja 60ls makuu Y70: 1) Jarmo Engblom TSA 621,5, 2) Esko Törölä PAS 618,9, 3) Jorma Koski SaSA 602,9. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,60/kk (sis. 24%) 14,90/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Valmentajat: Marko Yli-Hannuksela ja Juha Lappalainen. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,60/kk (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 80 000 (KMT SL 2017) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2018 alkaen: Kestotilaus 30,33/kk (sis. TANSSIURHEILU Kirkkonummi, seurakilpailut: Juniori 2D: 2) Peik Keskitalo–Maija Ihander Nuoriso E: 2) Mikael Mejia–Anni Halkilahti Seniori 2D vakiot: 1) Markku Saari–Mari Tuomola, 2) Jukka Päivärinta–Jutta Maunula-Aaltonen Seniori 2D lattarit: 1) Jukka Päivärinta– Jutta Maunula-Aaltonen Seniori 4D vakiot: 1) Arto Ekebom–Nina Ekebom. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. MAALISKUUTA 2019 Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. Sarja 2x30ls asennot Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 573, 2) Olli Silanto SaSA 554. Kreikkalais-roomalainen paini: 60 kg: Lauri Mähönen Lapin Veikot, 77 kg: Tero Halmesmäki Hyvinkään Painiklubi, 82 kg: Vili Ropponen Ilmajoen Kisailijat, 87 kg: Toni Metsomäki Ilmajoen Kisailijat, 97 kg: Elias Kuosmanen Helsingin Haka, 130 kg: Tuomas Lahti Ylä-Tikkurilan Kipinä. huhtikuuta: Naispaini: 65 kg: Petra Olli Lappajärven Veikot. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. alv. Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 80 000 (KMT SL 2017) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2018 alkaen: Kestotilaus 30,33/kk (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Sarja 60ls makuu M50: 1) Hannu Yläoutinen KuusA 626,1, 2) Ilkka Ratamo SaSA 616,3. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE Laaja valikoima työja terveyssandaaleja Säädettäviä TARRATOSSUJA NOKIAN-KUMISAAPPAITA.. alv. Halikon Hakoniskojen sijoitukset: Pikakilpailu: M45: 3) Pasi Saastamoinen (0+1) 20.28,5 (-48,9) M50: 17) Joni Tenhunen (1+1) 22.35,7 (-2.35,7). ym Myös verkkokaupasta heistore.fi Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com P. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi KIMMON KENKÄ TÄNÄÄN SALON TORILLA KESKIVIIKKONA HALIKOSSA K-PIRKKATORIN PIHASSA 9-17 Rieker, Pomar, Skechers, Kuoma... Sarja 40ls makuu M16: 1) Jesse Hakanperä SäSA 405,7. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Sarja 2x30ls asennot Y75: 1) Paavo Pyykkönen SMY 587, 2) Sergei Tretjakov PAS 585, 3) Kauko Kaartinen RS 576, 4) Kaj Ahlers OSU 573, 5) Pekka Lindfors SMY 566. Maittava . Sarja 60ls makuu M20: 1) Teemu Hartman SaSA 627,3. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. M50: 3) Joni Tenhunen (1+0+1+0), 38.25,3 (-2.28,6) M75: 1) Kalevi Vähäkylä (3+1+1+1) 43.51,9. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Sarja 40ls makuu N16: 1) Alexandra Rosenlew KaA 417,7, 2) Siiri Wessman SaSA 414,2, 3) Minea Terkola SaSA 402,6, 4) Anni Suominen SaSA 392,7. SINÄKIN JUURI NYT. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. alv. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 80 000 (KMT SL 2017) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,60/kk (sis. 24%) 14,90/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 24%) 14,90/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. N50 3) Satu Salokannel (0+3+2+2) 44.23,3 (-2.40,2) AMPUMAURHEILU Salo, Kurre Cup -ilmakiväärikilpailu: Sarja 60ls makuu Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 604,9, 2) Olli Silanto SaSA 601,2. kananmuna GL,L, vispipuuro GL,L Maranklubi: Appelsiinikanaa, riisi, vihannesohrapaistos Muurla: Salaattibuffet, savupaprika-kanakeitto G,L, kaalikääryleet G,L, puolukkasurvos, muusi G,L, päivän kasvisruoka, jälkiruoka Muurlan Opisto: Paistettua kalaa L, saa G, Moskovanpata L, G, tofuleike L, G, kreikkalainen porkkanakeitto L, G, sitruunakiisseli L, G Ravintola Ilolansalo: Silakkapihvit L (G), pinaattiohukkaat L, kermaviilikastike G, L, rakuunaporkkanat G, L, perunasose/perunat, salaatit, mustikkakiisseli G, L Rosmariini: Rosmariinin lohimurekepihvit, tartar-kastike, tilliperunat L; Riistakiusaus L,GL; Pariloitu broileri-salaatti L,GL; Kahvi ja leivonnainen Salkkarin Lounasravintola: Jauhelihatortillat lisukkeilla (saa myös G), härkäwok L, ranskalaiset, riisi, cheddarkastike, kirkas kalakeitto L,G, mansikka-raparperikiisseli L,G Salo IoT Campus: Unkarilaista gulassia, tomaattista vebab-papumuhennosta, pestolla maustettua lohta, peruna-purjososekeittoa Salon Palvelutalosäätiö: Metsästäjänpata L G, perunat, salaattipöytä, mangokiisseli Salon Patarouva: Kirjolohta (L,G) kermaviili-tillikastikkeella (VL) ja perunalla (G), Slaavilainen broilerikastike (L,G) riisillä (L,G), herkkusienikeittoa (L,G), Italialaista antipastosalaattia (L,G), jälkiruoka: puolukkavispipuuroa (M) Salon Seurahuone: Välimeren pannupihvit ja tsatsiki L,GL*, bataatti-kookoskeitto L,GL,V Teboil Helsingintie: Hawaijinleike, kastike, keitetyt perunat, kasviksia, salaattipöytä Vikström & Juuliina: Paistettu punakampelafilee, kermaviilikastike, muusi, jauhelihakastike, kasvispihvit, pinaattikeitto ja kananmuna Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Café 68: Kesä saisi jo tulla-keittoa (L,G,Vege), naudanlihapataa (L,G), HK blöön lenkkiä ja uunitomaatteja (L,G), köyhiä uuniritareita ja vaniljakermaa (L) ja kahvia/teetä Cafe Rio: Punajuurisosekeitto L,G / punajuurisosekeitto VEG, G +vaihtuva salaattibuffet Dreamravintola: Karjalanpaisti, perunamuusi (L, G), makkarapihvi, keitetyt perunat (L, G), kermainen lohikeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Kirkas lohikeitto M,G, jauhemaksapihvit, puolukkasurvos M,G, paahdettu porsaan ulkofile, pippurikastike L,G, mustikkarahka L,G Lounas-kahvila Kalkkis: Mozzarellatäytteiset broilerfileet (GL, L) & juustokastike (L), lihakeitto (GL, L), mangorahkaa Lounasravintola Mustapippuri: Karjalanpaisti (L, G), paistettu sei (L) ja valkopippurikastike, jauhelihakeitto (L, G) Mama´s lounasja tilausravintola: Kermainen lohikeitto GL,L, possunliha kastike eli läskisoosi ja muusi GL,L, makkarapannu , paist. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,60/kk (sis. Tervetuloa! Johtokunta TAPAHTUMAT VUOKRATTAVANA Tänään Salon torilla! Kermainen lohikeitto Kikan Kivat OSTETAAN KOKOUKSET 27.3. 24%) 14,90/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Sarja 60ls makuu N50: 1) Eeva Kyrönlahti SaSA 617,4. . Maittava . 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,60/kk (sis. alv. alv
20.00 Kenen kotona. Elliot keksii tavan, jolla ajaa Mr. Robot ulos ajatuksistaan, mutta toimiiko se. HD 19.00 Spotlight Ensin katosi synnytysosasto, sitten ensihoito. Victor Hugon, kuuluisan runoilijan ja näytelmäkirjailijan elämässä vuosilla 1848 1851 oli keskeinen merkitys hänen suurteoksensa synnyssä. 03.30 Arman Pohjantähden alla (7) Kausi 1. Kausi 8, 5/22. HD 21.40 Kino Suomi: Mestari (7) (1992) Anssi Mänttärin tragikomediassa huippu-urheilija katoaa. Tänään on vuorossa juontaja ja vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvisen illallinen. 01.35 Poliisit 2019 (S) Kausi 11. Tiimi yrittää toipua Pollyn kohtalosta. 20.30 Simpsonit (7) Duff-miestä etsimässä. 03.50 Hurjat sääilmiöt Jalat alle. Mökkitiellä nähdään ihmeellisiä kohtaamisia, kun Ile Vainio pamahtaa paikalle. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.3. Jakso 9/11. Vieraina siipipuvussa lentävä Jari ”Birdman” Kuosma ja Sami Pirinen, jonka retkikunta aikoo hiihtää Grönlannin halki. 00.30 Kolmistaan (S) Vauvavalmennusta. Kausi 1, 5/10. Uuden kuvamateriaalin ja todistajien kertomusten myötä dokumentti valottaa yhtä modernin Amerikan erikoisimmista ihmiskohtaloista. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Muffinsseja ja torakoita. Veljekset vastaan seinä. Uusi sarja! Huijaako lapsi kurkistamalla salaa muffinssipurkkiin, entä rohkeneeko hän siirtää sihisevän jättitorakan uuteen terrarioon. Kaasuvoimalalla tapahtuneen sotilaallisen yhteenoton jälkeen ovat edessä neuvottelut EU:n ja Venäjän kanssa. Robot (12) Kausi 2, 4/12. Muskelimies Vertti Harjuniemi haastaa Markun ja Timon voimailuun. Tuotanto Reppufilmi Oy. 02.00 Kenen kotona. Jakso 14/25. Miehet päättävät yhdessä järjestää äideille ikimuistoiset polttarit ja hääjuuhlan. 03.35 60 päivää kiven sisässä Jälkipuintia. Aivot ovat kehon mutkikkain rakenne. katto, nyrkkeilykehä ja joogasali. HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben HD 18.30 Lääketieteen uudet kuviot Osa 1/5. MAALISKUUTA 2019 SUB 04.45 Valheen jäljillä 06.30 Antti piirtää (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.10 Muumilaakson tarinoita (S) 07.35 Paavo Pesusieni (S) 08.00 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.27 Viidakon veijarit (S) 08.29 Viidakon veijarit (S) 08.30 Viidakon veijarit (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Faija hoitaa (S) 09.30 Superior Donuts (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (12) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Moderni perhe (S) 13.30 Moderni perhe (S) 14.00 Amazing Race 15.00 Kauhukeittiö 16.00 Bob’s Burgers (7) 16.30 Neljän tähden illallinen Klo 17 17.00 Pitääkö olla huolissaan. Ennen matkalle lähtöä täytyy saada autot reissukuntoon ja suunnitella matkareitti. HD 23.20 Mr. USA 2016 (120’) . Radikaali vaihtokokeilu sysätään kunnolla käyntiin. Jakso 2/40. Haastajana Etelä-Afrikan erikoisjoukot. 20.00 Mitä lapsesi tekisi. 18.30 Simpsonit (7) Iso ja ylpeä siitä. Jakso 10/12. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen Ajankohtainen haastatteluohjelmassa toimittaja Jaakko Loikkanen paneutuu viikon tärkeimpiin asioihin ja ilmiöihin. Kausi 1, jakso 13. Viikon toista illallista isännöi Salatut elämät -sarjasta tunnettu näyttelijä Teemu Lehtilä. Oulussa Kalle, Sauli ja Horkka saavat tehtävän, jossa rälläkän avulla murtaudutaan katon läpi. Stacey Johnson odottaa kuolemantuomiotaan rikoksesta, jota hän ei mielestään ole tehnyt. Klo 21 21.00 #Subleffa: Independence Day Uusi uhka (12) Independence Day: Uusi uhka. Muumipeikko yrittää astua Muumipapan saappaisiin, mutta stressaantuu niin paljon, että hänen häntänsä alkaa kaljuuntua! Sarjasta on myös kuvailutulkkaus. HD 23.44 Uusi Kino: Valehtelija (12) Lyhytelokuva kerrostalossa asuvan valehtelevan pikkutytön ja nuoren narkkaripojan öisestä kohtaamisesta ja siitä kuinka valhe muuttuu todeksi. Kausi 1, 11/12. 19.30 Moderni perhe (S) Mustasukkaisuutta. Siilinjärven hurjat. He ovat viimeiset, jotka ovat nähneet Veeran. Patty Hearst oli rikas perijätär, josta tuli kidnappauksen seurauksena terroristi. Kausi 1, 26/40. Jakso 2/10. HD 23.15 Oddasat 23.30 Perjantai Miksi hengenvaara viehättää. 18.25 Emmerdale (7) Veljesten välienselvittely, osa 2/2. T: BBC. Toisen kauden aloitusjaksossa 22 kilpailijaa joutuu Etelä-Afrikan erikoisjoukkojen entisen everstin ankaraan pudotuspeliin. Iloa iltaan tuovat myös Eva + Manu, Club For Five ja LOVEband. (U) HD 23.30 Uusi Kino: Venetsia (7) Nuori tyttö, Veera, on kadonnut. Five Corners Production, 2019. Kausi 1, 12/13. Leuanvetoa ja haitarihaaste. HD Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.15 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma -lyhäri (S) 07.20 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (S) 07.45 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.20 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 08.45 Peukaloisen uudet retket (S) 09.00 Kadonneen jäljillä (S) 10.00 Huvila & Huussi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Toisenlaiset äidit 16.55 Onnenarpa Klo 17 17.00 Toisenlaiset äidit Kausi 3. Stacey on syytön. Latelat odottavat matkaa, joka on pian alkamassa. HD Klo 21 21.00 Unelmia ja studiohommia Ystävät suolataan. Kausi 2, 3/12. Kausi 1, 3/8. Oikeanlaista kemiaa. HesaÄijä tuskailee somen kourissa. 19.00 Moderni perhe (7) Kekkereitä ja kepposia. Jakso 10/10. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. 23.25 Sub.doc: Miljardöörivauvat Miljardöörivauvat. Tyttäristä järkevimpänä pidetty Hannah huomaa kantapään kautta, etteivät ihmissuhdeasiat ole sittenkään niin yksinkertaisia ja helppoja, kuin hän on aina kuvitellut. Peltilasagne 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) Osa 3537: Reunalla. Reissuleski ja kolmen lapsen arki. Ihminen on vallanhimoinen olento, mutta ovatko ne yksilöt onnellisempia, joilla on enemmän valtaa. 21.30 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa Kausi 1. Kausi 6, 6/14. Pienet aluesairaalat kutistuvat entisestään ja taistelevat olemassaolostaan. Sairaana. T: Elokuvayhtiö Komeetta Oy, 2018. MTV3 06.00 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Kausi 2, 3/12. Kultainen häntä. HD 00.10 Puoli seitsemän HD 00.40 Uutisikkuna. Huikean Independence Day: Maailmojen sota -elokuvan jatko-osa. 19.00 Vieraissa (S) Kausi 1. Kausi 1, 20/20. 01.00 Kolmistaan (S) Ultra ja miljonääri. Rälläkällä katon läpi. 20.00 Neljän tähden illallinen Shirly Karvinen. 19.16 Villi kortti Vieraana näyttelijä Timo Lavikainen. 06.53 Touhukkaat (S) 07.15 Ludovic (S) 07.28 Siiri ja Krokotiili (S) 07.33 Hauskan metsästäjät 07.43 Mitä ihmettä. Mervi Kallio. init1.asec. Tällä kertaa vieraillaan Turun seudulla sisustussuunnittelijan, kiinteistönvälittäjän, yrittäjän ja lääkärin kodeissa. 01.05 Suhdesoppa Siilinjärven hurjat. HD 18.25 Casualty (12) Kausi 25, 36/48. Muumipappa innostuu luomaan näytelmän nuoruutensa seikkailuista. 02.30 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa Kausi 1. HD 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Vieraana näyttelijä Anu Hälvä. Kuka asuu taidemuseonmäen kupeessa, kuka omenapuiden keskellä. (U) HD 00.25 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Vaalirahaa ja salarahaa 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 Yli rajan (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 Eduskuntavaalit 2019: SDP 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Murha paratiisissa (12) Kausi 8, 3/8. Claire ja Phil haluavat pelastaa Luken halloween-bileet. Johanna ja Ilmari joutuvat kriittiseen tilanteeseen, jossa vaarassa on sekä äidin että sikiön henki. T: It’s Alive Films Oy, 2018. HD 17.47 Elsa (S) Osa 5/8. YLE TEEMA & FEM 08.30 YLE FEM 08.30 Petra rakastaa itseään 09.00 Efter Nio 10.00 Suremisen kauneus 10.30 Veljeni, romukauppias 11.00 Närbild 11.30 Oppimislabra 12.00 YLE TEEMA 12.00 Batman (7) 12.24 Batman (7) 13.00 Eläköön vastakohdat! (S) 14.45 Yle Live: Avatar 15.50 Happy hour (S) 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) Klo 17 17.00 Ihanampi elämä 19/20. 00.05 Studio Kausi 1, 7/10. Darlene puntaroi riskejä kahden tahon välillä: kumpaan kannattaa luottaa. Kausi 26, 17/22. Estradeina musiikkiesityksille toimivat mm. Kausi 26, 13/22. Myrskybongarit ovat paikalla, kun hurrikaani iskee meksikolaiseen rantakohteeseen. Tompan ja Miken arkipäivää ovat tällä kertaa Luulaivamies, Tuomari Nurmio ja Knucklebone Oscar ja tietty normaali kaupankäynti. HD 20.00 Vintage-valtakunta 8/10. HD 17.25 YLE FEM 17.25 Mumindalen (7) 1, 5/13. Jakso 4/4. 02.55 Aarteiden metsästäjät Suomi Kausi 1, 1/12. Studio on MTV:n uusi talk show, jossa vieraita vastaanottamassa ovat Kirsi Alm-Siira ja Nina Rahkola. Kausi 1, 6/10. 23.35 Amerikan kovimmat keräilijät Kausi 8. 22.30 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa 22.35 The Wall Suomi Kausi 2. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Häähullut 11.30 Grand Designs unelma-asunnot 12.30 Ostoskanava Tvins. Jakso 8/15. Kausi 8, 6/22. O: Jenni Tuli. HD 21.30 Latela Kausi 5, 7/10. Tapausta tutkitaan poliisiasemalla kuulustelemalla neljää Veeran ystävää. HD Klo 21 21.00 Historia: Patty Hearstin tarina (12) 1/6. 00.35 Leijonan luola USA Kausi 9. 17.55 Neljän tähden illallinen Teemu Lehtilä. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Syke (16) Kausi 5. com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Teknavi 14.30 Vedetään hatusta 15.00 Uutisvuoto 15.55 Kaappaus keittiössä 16.55 Salatut elämät (7) Klo 17 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) Kiristystä ja epäilyttäviä motiiveja. 01.30 Twin Peaks (16) Menneisyys sanelee tulevaisuuden. UUSI KAUSI ALKAA! Kausi 2, 1/8. Klo 21 21.00 Studio Kausi 1, 7/10. Jakso 3/10. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 20.00 YLE TEEMA 20.00 Victor Hugo, valtakunnan vihollinen (12) 1/4. Kausi 1, 22/40. Sen keskeyttää kuitenkin vaatekriisi: Hillbilly Show lähestyy, mitä päälle. Kausi 1. HD 22.55 Modernit Miehet (12) Peten äidit päättävät mennä naimisiin. Leuanvetoa ja haitarihaaste. 18.00 Paavo Pesusieni (S) Koukussa / Merenneitomies seikkailee jälleen. 02.40 60 päivää kiven sisässä Vankeus päättyy. Jakso 1/10. 20 vuotta avaruusolentojen epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen Maan asukkaat ovat kehittäneet tehokkaan puolustusjärjestelmän suojaamaan planeettaa. Sisarusten väliset kuohahdukset väreilevät yhä ilmassa. 23.05 Miehitetty (12) Elokuu. Tällä kertaa vieraillaan Turun seudulla sisustussuunnittelijan, kiinteistönvälittäjän, yrittäjän ja lääkärin kodeissa. Reeta huolehtii kodista ja lapsista viikot yksin, kun mies Juho ajaa rekkaa toisella paikkakunnalla. Jakso 14/25. Kausi 3, 17/18. N: Konsta Mäkelä, Kari Väänänen, Eeva-Maria Mutka. Jukeboksien jäljillä. Ruotsinkielinen versio. Jakso 6/12. 15.10 Alina idässä 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen HD 18.00 Muumilaakso (7) Kausi 1, 5/13. (S) 07.48 Pusse (S) 08.00 Askarrellaan 08.06 Mimosa ja Lennu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 Peter Pan (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Casualty (12) 10.05 Uusi päivä (S) 10.35 Sydänsurujen biologia 11.05 Linen mukana maailman ympäri 11.35 Meidän pitää puhua (12) 11.45 Meidän pitää puhua (12) 11.55 Adam & Eva 12.25 Niklaksen keittiössä 13.25 Riistametsällä 14.10 Herkullinen Toscana 14.40 Mitä mietit, Ronja Salmi. KANAVAT TIISTAI 28 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 26. Jakso 4/4. Tapaamme tämän kevään ylioppilaan. Venäjä pitää edelleen Norjaa tiukassa otteessa. Puheenjohtajan puhe suorassa lähetyksessä. Oli kyse sitten synttärijuhlista tai vaikka omasta sängystään, hintalapulla ei ole väliä, kun ökyrikkaat vanhemmat tahtovat jälkikasvulleen parasta. HD 22.00 Yle Uutiset HD 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 SuomiLOVE Huikea Agents saa illan yllätykseen riveihinsä Dannyn. HD 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.00 Eduskuntavaalit 2019: Kokoomus Tentissä puheenjohtaja Petteri Orpo. Tuomas Enbuske ja Märta Westerlund yrittävät ymmärtää korviemme välissä sijaitsevaa mysteeriä. Keinoja kaihtamatta. 18.00 Leijonan luola USA Kausi 9. HD 20.05 Kiveä kovemmat Kausi 2, 1/6. Pääosissa: Liam Hemsworth, Jeff Goldblum, Jessie Usher, Bill Pullman, Maika Monroe, Sela Ward, Judd Hirsch, Brent Spiner. Veljekset Jami ja Jesse ovat saapuneet katsomaan, millaisen haasteen seinä heille tarjoaa. #puoli7 HD 19.00 Eroja ja avioeroja (7) 5/6. (U) HD 22.00 Kuolemaantuomitut (16) Kausi 3, 1/6