1,19 €/päivä MAANANTAI 26.8.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Avoinna 24/7 tilaajapalvelija.fi. Viikko 35 | N:o 231 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk
Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Viljasiemeniä peitattiin elohopeayhdisteillä, jotka kertyivät myyrien kudoksiin ja sitä kautta saalistajiin. Nyt Salkkarin tekstaripalstallakin ihastellaan Perniössä liitäviä tuulihaukkoja. Nyt puuttuu yhä useammin ääni tai tekstitys. Keskusteluja on värittänyt ratkaisukeskeisyys ja konkreettisten asioiden tuominen toimivaksi osaksi arkea niin järjestökentällä kuin hyvinvointialueen puolella. Mansikkatilojen liepeillä se karkottaa myös räkättirastaita. Olisiko aihetta nostaa jälkimmäisen päiväkohtaista maksua reilusti. Muuttokyyhkyn tarinaan tiivistyy ihmisen muihin eläinlajeihin –?ja myös omiin lajitovereihin – kohdistuva tuhovimma. Järjestöjen merkitys korostuu yhteiskunnallisesti tällaisena aikana, jolloin tehdään taloudellisia leikkauksia ja kaikilla toimialueilla budjetti on piukassa. Rahaa poltetaan, ja työpaikoilla etsitään säästöjä työntekijöistä. Todellisuudessa voitaisiin sanoa: aluevoimahyvää, herroille ja yksityiselle toimijoille. Lisää tarjontaa u u Voisiko joku nykyinen tai uusi yrittäjä perustaa Salon keskustaan yleisen saunan, vrt. Digi Digi u u Orpo huutaa ulkomailta työtä tekeviä, kun Suomessa on työttömiä kortistossa niin lukeneita kuin vähemmän lukeneita. Maisemointi u u Kaupunki hoi, jos leikkautatte jalkakäytävien reunat, siivotkaa myös ne jalkakäytävät neulasista ja leikkuujätteestä, mitä kone heittää. Häiriö on todellinen. ELOKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 26.8.2024 R eilut sata vuotta sitten maapallon runsaslukuisimmaksi lintulajiksi arvioitiin muuttokyyhky. Asemapuistoon u u Koska leikataan isotuloisilta. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Salon omaishoitajat ry Turun Seudun Omaishoitajat ry Uudenkaupungin Omaishoitajat ja Läheiset ry Järjestökvartetti soi Varhan alueella omaishoidon hyväksi Tuulihaukka on maamiehen ystävä, joka pyydystää kesän aikana poikasilleen satoja hiiriä ja myyriä. Korostimme kannanotossamme yhteistyön merkitystä, jotta yhdessä saisimme luotua omaishoitajia tukevan verkon hyvinvointialueen ja järjestökentän välille. Setä u u Hyvinvointialue. On muuten paljon sitä moskaa. Vihreillä on kummallinen käsitys asioista. Siirsin sisäisesti verkkopankissa omia rahojani tililtä toiselle, ja pankki räppäsi mitään varoittamatta siitä hyvästä 15,75 euroa. Nuoriso ajaa järkyttävän kovaa meteliä pitävillä ajoneuvoilla öitä myöten. Ihmettelevä u u Voisin laskea vuokraa tuon opiskelijan asumislisän vähennyksen verran. Täystuho-nimellä Suomessa myyty DDT oli suosittu hyönteismyrkky, joka kertyi ravintoketjussa petolintuihin. Viimeinen luonnonvarainen muuttokyyhky ammuttiin arviolta vuonna 1900. Esimerkiksi tehostettu palveluasuminen on yli viisi kertaa kalliimpaa kuin omaishoito, kun otetaan huomioon omaishoidon keskimääräinen palkkio ja vapaat. On surullista, että näille tunnolliselle ja pidetyille joudutaan maksamaan samaa palkkaa kuin niille, jotka menevät siitä, mistä aita on matalin. Nyt sallimme kauppoja pala palalta. Omaishoito on hoitoa, jonka perustana on rakkaus ja halu auttaa läheistä. Mistähän niiltä voi leikata, kun tuskin tukia saavat. Pensaita istutettu, mutta hädin tuskin ne näkyvät metristen heinien alta. Hyvä esimerkki Moision ulkosalin ympäristö. Älykäs eläin ripusti pöntön Vuosi sitten jätimme yhteisen kannanoton Varhan aluehallituksen puheenjohtajille, ja visiomme silloin oli, että Varsinais-Suomesta hyvinvointialueena tulisi Suomen omaishoitomyönteisin. Ihmisen tuhovoiman ei voi varsinaisesti sanoa laantuneen, mutta silloin tällöin syiden ja seurausten ymmärrys johtaa myös positiiviseen käänteeseen. Aina vain rangaistaan u u Leikkaus sairaalapäivineen yksityisellä 15 000 euroa, kunnallisella 120 euroa. Pyörällä melkein kaatunut u u Kuinkahan paljon autoillaan huvikseen. Miten sitten meillä muka u u Milloin Helsingissä nähdään kadulla makuupussissa nukkuvia ihmisiä, joiden omaisuus on jätesäkissä tai ostoskärryissä. Täysi kielto ehdoton u u Suomi pelastuu maahanmuutolla. Se ei tarkoita, etteikö ihminen olisi hairahtanut tai hairahtuisi edelleen vääriin johtopäätöksiin. Ennen sukupuuttoaan kyyhkyistä kokattiin halpaa ruokaa orjille ja köyhille. Hyvän kotikasvatuksen saanut u u Miksi Salon kaupunki edes tekee minkäänlaista maisemointia, kun istutuksia ei kuitenkaan hoideta. Sukupuuton käsite oli vasta tuloillaan. Ei tarvitse sitten verojakaan maksaa niin paljon. Tuulihaukkojen avuksi tulivat myös ihmisten nikkaroimat pöntöt. (SSS 14.8.) Tuulihaukka oli 1950-luvulla Suomen yleisin petolintu, mutta kanta romahti parissa vuosikymmenessä. Molemminpuolinen luottamus on näkynyt yhteisissä pohdinnoissa ja tekemisessä. Pikkuhiljaa todistusaineisto alkoi pinoutua ja käydä kiistattomaksi, ja ihminen havahtui oman toimintansa seurauksiin. Politiikkaa u u Lääkäreissä ja hoitajissa on valtavasti eroa. No eipä taida. Aikainen herätys töihin u u Ei ihme, että pankeilla menee hyvin. Halutessaan ihminen voi toimia myös toisin. Salossa on tänä kesänä rengastettu tuulihaukkoja hymyssä suin. Salon seudulla ei pesinyt yhtään tuulihaukkaa kesällä neljäkymmentä vuotta sitten, mutta tänä kesänä poikasia on voinut varttua jopa yli kaksisataa. Yli satatuhatta vuodessa veroja maksaneella on omatunto kunnossa. Omaishoitajan jaksamista tukeva järjestötoiminta ennaltaehkäisee uupumista ja mahdollistaa matalan kynnyksen tukitoimet. Ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa. Hyvin pitkään ihminen järkeili luonnon olevan ehtymätön luomistuote, minkä vuoksi lajeja saattoi metsästellä viimeiseen horisontissa näkyvään yksilöön saakka sen suurempia surematta. Virallisia omaishoitajia Varhan alueella on yli 4 000 ja heitä, jotka auttavat ja tukevat läheistään arjessa, yli 30 000. Kalliimpi polttoaine vaikka työmatkalle on jostain muualta pois. Kun tietoisuus DDT:n haittavaikutuksista kasvoi, myrkky kielettiin. Ennen toimi kaikki, ja aina hyväksyttiin tekemiset. Ihminen on ainakin omasta mielestään maapallon älykkäin eläin. Mikään ei ole ennallaan. Tilanne jo päällä TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Te Prisman ja Cittarin perheparkit valtaavat keski-ikäiset sedät vaimoinenne: voisitte kokeilla millaista on sukkuloida vauvan, taaperon ja ostoskärryn kanssa parkkialueella. J A R M O M A R K K A N E N. Yhteistyölle ja tiedon kulun turvaamiselle on mielestämme enenevissä määrin tarvetta, kun olemme kohta kahden vuoden ajan eläneet uutta aikaa hyvinvointialueiden kanssa. Omaishoitajayhdistykset tukevat kaikkia läheistään auttavia, myös heitä, joilla ei ole virallista omaishoidon sopimusta. Vaikka tiedämme, että jaossa on runsaasti niukkuutta, luotamme siihen, että omaishoito on vakiinnuttanut paikkansa arvostettuna Varhan palvelumuotona, johon kannattaa sijoittaa. Hoivan vaihtoehtoiskustannuksista on tehty selviä laskelmia. Jokaisella roskaajalla on syytä katsoa peiliin viemällä roskansa sinne, minne kuuluu. Ensin lähti kuntaliitoksessa alue ja nyt hyvä, ja kohta lähtee vointi. Jopa lääkkeistä. Ihmettelevä u u Omatunto ei kolkuta. Pohdintaa u u Tupurissa kaivattaisiin poliiseja arkena iltayöstä, ja töitä kyllä riittäisi. Luuletko todellakin, että luonto pystytään pitämään siistinä talkoovoimin. Tähän ongelmaan ei valtiovalta ole tehnyt mitään avaavaa. Maailman runsaslukuisin lintulaji siirtyi sukupuuttoon metsästettyjen eläinten listalle. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Pohjois-Amerikassa eläneen lintulajin kerrotaan lentäneen parvissa, jotka saattoivat olla yli kilometrin leveitä ja 500 kilometriä pitkiä. Tai ainakin selvittää eläisikö sellainen täällä. Tai saada turvakaukaloa autoon tavallisessa ruudussa. On helppo nostaa hinnat pilviin, kun asiakas on pakkoraossa ja laki vaatii kaikenlaista. Tähän toivoisin hoitoalalla muutosta, muuten näistä hyvistä työntekijöistä on vaikea pitää kiinni. Liitot tietysti vastustavat u u Surullista, kun Salon kaupunki ei halunnut puolustaa maanmittauslaitoksen Salon toimiston jatkumista. Tampereen Rajaportti. Oma napa u u Joka päivä siistimpi Salo. Kirjoita lyhyesti. Vaikea kuvitella sitä päivää, kun venäläisiä taas tulee Suomeen. Uskallamme sanoa, että jokainen euro, jonka hyvinvointialue sijoittaa omaishoitajaan, tulee moninkertaisena takaisin, puhumattakaan inhimillisestä näkökulmasta. Syksyn myötä käydään budjettineuvottelut hyvinvointialueella. Helppoa ja tehokasta vai mitä. Olemme iloisia siitä, kuinka hyvin meidän toiveemme yhteistyöstä on kuultu ja kuinka hyvin sitä on päästy toteuttamaan. u u Mikä ihme siinä on, ettei Häkkänen saa aikaan täyskieltoa venäläisten kiinteistökaupoille. Esimerkiksi Saksankin talous rullaa lujaa ylöspäin maahanmuuton ansiosta, eikö. Olen nettoveronmaksaja, eli valtion maksamat sosiaalituet maksanut takaisin, nyt maksan sinun. Vuotta myöhemmin voidaan olla tyytyväisiä siitä, että työ on alkanut ja sitä päästään tehostamaan. Asiakas u u Sekä MTV että YLE uusivat miljoonilla uutisstudionsa. Ollaanko faktatiedoissa u u Mökki Itä-Suomessa. Onko järkee. Miksi kaikki meni hetkessä miinukselle. Varhan kassaan u u Siivoustyökin on vuokratyötä, mutta miksei se ole törkeän kallista. Olemme käyneet sodan kalliilla hinnalla, ettei Venäjä tätä maata saa. No siksi, että siivoojista ei ole pulaa toisin kuin lääkäreistä
ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi SUUNNITELMAT TEKEILLÄ. Paimion parantola -säätiöllä on tekeillä suunnitelmat parantolan muuttamisesta kansainväliseksi hyvinvointihotelliksi kylpylöineen sekä kongressija ravintolapalveluineen. UUTISET 4–5 Paimion parantolaan ehkä kansainvälinen hotelli – Tällaisen rakennuksen parasta säilyttämistä on aktiivinen käyttö, sanoo Paimion parantola -säätiön toimitusjohtaja Mirkku Kullberg. Mikä on parasta ja huonointa Perttelissä. Riski kannatti, sillä myynti nousi räjähdysmäisesti. SIVU 8 Uusiutuvan energian aallonharjalla Energiatalo Järven toimitusjohtaja Ari Järvi ja pala yrityksen historiaa. Muutama pertteliläinenkin sentään löytyi, kuten 8-vuotias Eemil Haklin. Työntekijä antoi lahjaksi taulun yrityksen täyttäessä 40 vuotta vuonna 2004. SIVUT 14–15 Alkaako EMkullasta tyttökorisbuumi. Hyvä hetki kysyä pertteliläisten tuntoja on Pertun Päivillä – paitsi että moni Salon Seudun Sanomien yhyttämä kävijä oli tullut tapahtumaan muualta: Kiikalasta, Märynummelta, Halikosta ja Helsingistä. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Suomen U16-tytöt tekivät koripallohistoriaa voittamalla ikäluokan Euroopan mestaruuden. Hotellille tarvitaan kansainvälinen operaattori, joka on tarkoitus löytää ensi vuoden kevääseen mennessä. Hän teki jättisaippuakuplia MLL:n pisteellä. Ennen Hizbollahin iskuja Israel oli jo aloittanut ennalta ehkäiseviksi kutsumansa pommitukset Etelä-Libanoniin. Israel surmasi Shukrin Libanonissa heinäkuun lopulla. Yrityksen uusin aluevaltaus on sähköautojen latausjärjestelmät. SIVU 11 Hizbollah iski Israeliin. Yllättävä mestaruus on pitkän työn tulos, joka saattaa laukaista Suomessa jo hetken kyteneen tyttökorisbuumin. 60 vuotta sitten perustettu yritys huolsi ja myi alunperin kodinkoneita. Hotelli voisi aloittaa vielä tällä vuosikymmenellä. Salolaisittain mielenkiintoista on se, että Vilpas pelaa ensi kaudella U17-tyttöjen SMsarjaa eli tuoreita EM-kultajoukkueen peaajia vastaan. Yritys otti 2000-luvun taitteessa tietoisen riskin, kun se ryhtyi myymään ilmalämpöpumppuja. Turusta muuttanutta Essi Su vantoa on hämmästyttänyt se, että iltaisin tai viikonloppuisin joukkoliikenne ei kulje Salon kylille. MAANANTAINA 26. Hizbollah kertoi laukaisseensa yli 320 rakettia Israeliin. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Hizbollah aloitti iskut Israeliin kostona äärijärjestön korkea-arvoisen komentajan Fuad Shuk rin kuolemasta. T S / M A R T T I I N A S A I R A N E N Salolaisen Energiatalo Järven usko uusiutuvan energian mahdollisuuksiin on edelleen vahva. TÄLLÄ VUOSIKYMMENELLÄ. Hänen ja aikuisväestön toiveet Perttelistä eivät osuneet yhteen. SIVUT 6–7 Pertun Päivät houkutteli muitakin kuin pertteliläisiä Eemil Haklinin mielestä parasta Perttelissä ovat kaverit
SSS/TS | Heli Peltoniemi Paimion parantolan kattoterassilta avautuu näkymä mäntymetsään. Arkkitehtuuriperinnön turvaaminen, kiinteistön koko, ylläpitokustannukset ja sijainti asettavat haasteensa. Parantolan käyttöä rajaavat monet seikat. Hyvinvointihotelliin haetaan pitkää viipymää, ja tämä sijainti rakentaa sen luontaisesti. Hän istuu Alvar Aalto -säätiön hallituksessa, ja ennen parantolan pelastajaksi ryhtymistä hän on työskennellyt muun muassa Artekin toimitusjohtajana, hotelliketju Kämp Groupin markkinointijohtajana ja design-alan kansainvälisissä tehtävissä ulkomailla. Mirkku Kullbergille kaikki tämä on valmistautumista tulevaan. Hyvinvointija kulttuurimatkailu ovat Kullbergin mukaan huomattavia kasvualoja, ja pohjoismainen luonto ehdoton myyntivaltti. George on Kullbergin luomus. Kullberg itse on asunut koko ikänsä Helsingin ulkopuolella, nykyisin Loviisassa. Ravintola Toivon rinnalle on avautunut pieni kesäkauppa ja kahvila. Onko mahdollista, että viiden vuoden kuluttua kattoterassi täyttyy jälleen ilmakylpijöistä. Paimion parantola -säätiö aloitti matkailutoiminnan parantolassa pian perustamisensa jälkeen. Kiinteistökokonaisuus on suojeltu. –?Jos ajattelemme olevamme liian kaukana tai vaikeasti saavutettavissa, rakennamme itse itsellemme liiketoiminnan esteitä. –?Kansainvälisestä näkökulmasta Paimion parantola assosioituu pohjoismaiseen hyvinvointiin ja luontoon. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. –?Teimme seitsemän Retriittihuonetta, koska me käytännössä myymme jo tulevaa hotellia, vaikka meillä ei vielä ole sitä. Ilmastonmuutoksen korventaessa etelää Pohjoismaat näyttäytyvät entistä houkuttelevampina, ja Nato-jäsenyyden myötä myös amerikkalaisten kiinnostus Suomea kohtaan on kasvanut. Majoitustilaa rakentuisi myös päärakennusta ympäröiviin taloihin.. Parantolan kehittäminen olisi ihan erilainen asia, jos tuo mäntymetsä olisi hakattu. Pelkästään päärakennus on 11?400 nettoneliötä, joiden lämmittäminen vie miljoonan vuodessa. –?Tänne ajaa vähän yli tunnin Helsingin lentokentältä, hyvää tietä, ja ehkä tänne joskus johtaa junaratakin. Kokonaisuuteen kuuluu 15 rakennusta. Parantolassa voi yöpyä läpi vuoden entisissä hoitajille suunnitelluissa rakennuksissa Mäntylässä sekä Kyykartanon hoitajien talossa. Paimion parantolaan suunnitellaan hyvinvointihotellia, jonne tulisi noin 140 majoitushuonetta. Yksi valttikorteista on parantolaa ympäröivä metsä. Kullberg hioo suunnitelmaa, joka muuttaa Paimion parantolan hyvinvointihotelliksi kylpylöineen sekä kongressija ravintolapalveluineen. –?Kun ihminen tulee tänne asti, hän viipyy taatusti enemmän kuin yhden päivän. Paimion parantola -säätiötä johtava Mirkku Kullberg on tästä varma. –?Münchenin lentokentältä kestää yli tunnin kulkea kaupungin keskustaan, New Yorkin kentältä hyvällä hetkellä puolitoista tuntia tai tunti. Hyvinvointihotelli rakentuu luonnon, Aaltojen arkkitehtuurin, muotoilun ja ihmisen kokoisen mittakaavan ympärille. –?Tämäntyyppisten rakennusten parasta säilyttämistä on aktiivinen käyttö. Potilaat viettivät täällä tuntikausia hengittäen puhdasta ilmaa – myös talvella, jolloin heitä lämmittivät turkismakuupussit. –?Sen säilyttäminen on ollut maailmanluokan teko. Toimitusjohtaja Mirkku Kullbergia ei huimaa, hän uskaltaa nojata kaiteeseen. Hotelli vetäisi myös arkkitehtuurija ruokamatkailijoita. Keskellä koronapandemiaa se oli väistämättä pienimuotoista. ELOKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Kävijämääräksi arvioidaan yli 30 000 ihmistä. Parantola toimi sairaalana vuoteen 2015 asti. Tänä kesänä paikka on vilkastunut aivan uudella tavalla, ja kävijöitä arvioidaan kertyvän kauden loppuun mennessä yli 30?000. Residenssitoiminta, näyttelyt, yleisötyö – kaikki on sitä varten, että kun hotellin ovet avautuvat, kysyntä on jo olemassa. Samaan aikaan tästä on vain 20 minuuttia Turkuun. Paimion parantolan pääovet ovat tänä kesänä käyneet tiuhaan. –?Haja-asutussa Suomessa me koemme olevamme jossain metsän keskellä, niin kuin olemmekin. Sittemmin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri luovutti koko komeuden uudelle säätiölle: Paimion parantola -säätiö perustettiin 2020 sairaanhoitopiirin, valtion, Alvar Aalto -säätiön sekä Turun ja Paimion kaupunkien yhteisvoimin. Retriitti-huoneet näyttävät, mitä tuleman pitää. –?Mielestäni teemme karhunpalveluksen, jos emme uskalla ajatella, että liiketoiminta mahdollistaa kulttuuriarvon säilymisen. Vuosikymmeniä sitten, kun parantola vielä toimi tuberkuloosisairaalana, kattoterassilla loikoilu kuului potilaiden päivittäisiin hoitomuotoihin. Parantolan pääraPaimion parantolan kylpylähotelliin halutaan asiakkaita joka puolelta maailmaa Retriitti-huoneiksi kunnostetuissa entisissä potilashuoneissa voi yöpyä. Hyvinvointihotellia vauhdittaisi Kullbergin mukaan myös aktiivinen lentokenttä Turussa. Tänä kesänä parantolan potilashuoneita avattiin ensi kertaa matkailijoille. Samalla se on entinen tuberkuloosisairaala, joka nielee miljoonia euroja. Kullberg sanoo kääntäneensä haasteet mahdollisuuksiksi. Kullbergin mukaan parantolan sijainti on myös etu. Perustamisesta lähtien säätiön tavoite on ollut löytää kiinteistölle uutta, pysyvää käyttöä, joka kunnioittaa parantolan kulttuuriperintöä. Yleisöopastuksia järjestetään parantolassa päivittäin, ja alueella voi tutustua myös nykytaidenäyttelyihin ja luontopolkuun. Modernistisen arkkitehtuurin merkkiteos tunnetaan maailmalla ehkä jopa paremmin kuin Suomessa. Hänen puolisonsa, valokuvataiteilija Ola Kolehmainen asuu Berliinissä. Esimerkiksi etäisyys ei ole hänelle este. Toipilaiden sijaan tulijat ovat matkailijoita, jotka saapuvat kaikkialta Suomesta mutta myös muualta Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Aasiasta, Yhdysvalloista. Helsingissä vuonna 2018 avautunut uuden sukupolven luksushotelli Hotel St. Jos suunnitelmat toteutuvat, Aaltojen perintöä kunnioittava hotelli avautuu vuonna 2029, tai jopa vuotta aiemmin. Päärakennuksen toiseen kerrokseen on kunnostettu seitsemän potilashuonetta Retriitti-huoneiksi. Vuoteet ovat alkuperäisiä potilassänkyjä. Parantola ei ole Kullbergin ensimmäinen hotellihanke. Aallon kanssa Kullberg on kulkenut jo pitkään. Valtio sitoutui rahoittamaan parantolaa 2,5 miljoonalla eurolla. Paimion parantola on Alvar ja Aino Aallon suunnittelema kruununjalokivi. –?Jokainen teko, joka nyt tehdään, on tulevaisuutta varten
Samalla tarjolla on hyvinvointipalveluja. MAANANTAINA 26. Portaikon askelkorkeus on matala, jotta potilas jaksaa ne nousta. –?Tarvitsemme noin 70?000 kävijää vuodessa, hotellija kylpylävieraita ja yleisöjä kohteelle. uu u Seitsenkerroksinen sairaalarakennus toimi tuberkuloosiparantolana 1960-luvulle asti. Hotellitoiminta kannattaa jo 30 prosentin käyttöasteella, jos saamme Kyykartanon ja spa-liiketoiminnan tähän mukaan. Tämä tarkoittaa, että vessat ja suihkut säilyvät käytävillä. Kullbergin suunnitelmaan kuuluu myös kylpylä, eli spa-osasto, jota kaavaillaan päärakennuksen klinikkasiipeen. Tarvitaan sukupolvien kohtaamista, se on juuri sitä instrumenttina olemista, josta Aalto puhuu. Paimion parantola -säätiö pysyy omistajana. –?Hän vietti täällä neljä tuntia kierroksella ja kysyi minulta sitten: ”Tiedätkö, miten tärkeä tämä projekti on?” Kullberg epäilemättä tietää, mutta vakuuttuvatko rahoittajat ajoissa. Parantolan alueella on jo Lemmenlampi. –?Meillä on minusta hyvä keskustelu siitä mikä on mahdollista, mikä on kyseenalaista, mikä on toivottavaa tai ei-toivottavaa. Alilääkärien asuntoihin suunnitellaan sviittitasoista majoitusta. Ehkä se voi olla sitä uudelleen. uu u Se on tekijöidensä läpimurtoteos ja yksi modernin arkkitehtuurin tärkeimmistä rakennuksista Suomessa. Operaattorilla tarkoitetaan tavallisesti hotelliyhtiötä, joka huolehtii liiketoiminnasta omistajan puolesta. uu u Parantola toimi sairaalakäytössä 2010-luvulle asti. Hotellioperaattorin rinnalla voisi mahdollisesti toimia erillinen kylpylän operaattori. Jos emme saa valtiota, yksityisiä ja julkisia tahoja tämän taakse. kennukseen voi saada 146 hotellihuonetta. –?Yritykset voivat tuoda henkilökuntansa tänne vaikka viikoksi työskentelemään. Kullbergin mukaan tila toimisi erinomaisesti myös yritysten tapahtumatilana. K U V A T : T S / M A R T T I I N A S A I R A N E N ”Teimme seitsemän Retriitti-huonetta, koska me käytännössä myymme jo tulevaa hotellia, vaikka meillä ei vielä ole sitä.”. Kongressi-, yritysja koulutustapahtumat olisivat keskeinen osa hotellin toimintaa. Päivänvalon suunta on pohdittu tarkasti, värit mietitty lepoa ja toipumista silmällä pitäen. Terassisiipeen kaavaillaan kunkin kerroksen olohuoneita, joiden joukossa voisi olla vaikka lukuhuone, hiljaisuushuone, meditaatiohuone ja viherhuone: erilaisia tiloja ihmisille, jotka haluavat viettää hotellissa myös sosiaalista, yhteisöllistä aikaa. Alvar Aalto suunnitteli jokaisen yksityiskohdan potilaiden tarpeiden mukaan. –?Helsingin Slush on mainio esimerkki. Jos joku haluaa yöpyä siellä, sekin on mahdollista. Huonejakoihin ei kosketa, seiniä ei puhkota ja alkuperäistä arkkitehtuuria palautetaan mahdollisuuksien mukaan. Päärakennuksen kerrokset 2–6 saavat inspiraatiota nykyisten Retriitti-huoneiden ilmeestä, ja huoneisiin mahtuvat kylpyhuoneet suihkuineen. Nyt kokonaisuudelle etsitään uutta käyttöä. Kullbergin mukaan se tarkoittaisi, että meillä olisi yksi maailman merkityksellisimmistä modernistisista rakennuksista rapistumassa tyhjillään. –?Minusta on ihanaa, että tämä voi olla kaiken ikäisille ja täällä näkyy elämä. Kullbergin mukaan Paimion parantolaa kohtaan on olemassa niin valtava kansainvälinen kiinnostus, että jos hanke ei etene, ”on erittäin hankala selittää, miksi ei”. uu u Kokonaisuuteen kuuluu 15 rakennusta, joista 7 liittyy kiinteistöja sairaalatekniseen huoltoon. Ylilääkärin asunto – joka on ensimmäinen Aallon suunnittelema villa – voisi Kullbergin mukaan olla tutkijoiden residenssi, jossa he voivat viettää aikaa perheineen. Mirkku Kullbergin mielestä hyvinvointihotelli kunnioittaa Aallon perintöä parhaalla mahdollisella tavalla. Se edellyttää todennäköisesti välipohjiin kajoamista. Mirkku Kullberg parantolan ikonisessa portaikossa. –?Rakennustekniset mahdollisuudet selvitetään hankesuunnitteluvaiheessa. Parantolan pienimmätkin detaljit on mietitty potilaan näkökulmasta. Vuosina 1974–1979 se muutettiin yleissairaalaksi. –?Ihmisten täytyy yöpyä täällä, tämähän on ollut parantola. –?Säilytämme vuoteet, kaapit ja kaikki. Hän kutsui parantolarakennusta ”mediciniseksi instrumentiksi”. –?Ensimmäiseen kerrokseen tehdään mahdollisimman alkuperäisiä potilashuoneita. Ne elävöittäisivät hotellia myös pimeään vuodenaikaan. Tulevalle hotellille tarvitaan kansainvälinen operaattori, joka on tarkoitus löytää ensi vuoden kevääseen mennessä. Harkitun muotoilun ansiosta valaisimet eivät häikäise vuoteessa lepäävää, lavuaarit eivät lorise eikä lääkärin hiha tartu ovenkahvaan. Radavero vieraili Paimiossa helmikuussa. Me voimme tehdä tänne vastaavia. Lisäksi sijoittajat on saatava sitoutumaan hankkeeseen. –?Kansainvälinen operaattori toisi mukanaan kansainväliset asiak kuudet. Suunnitelmissa on pohjoismainen, pelkistetty spa-osasto. Lisää majoitusja residenssitiloja saadaan päärakennuksen ulkopuolelta. Ylilääkärin asunnossa on toiminut yksityinen päiväkoti, ja Kullbergin mukaan tutkitaan, voisiko päiväkoti toimia muualla parantolan alueella. Ajatus arkkitehtuurin parantavasta voimasta kuului Alvar Aallon ydinajatuksiin. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat ”Parantolaa kohtaan on olemassa niin valtava kansain välinen kiinnostus, että jos hanke ei etene, on erittäin hankala selittää, miksi ei.” FAKTA Paimion parantola uu u Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Paimion parantola valmistui tuberkuloosiparantolaksi vuonna 1933. –?Jos hotelli avautuu 2029, operaattorin täytyy aloittaa myynti 2026. –?On vaikea nähdä, että tämä kokonaisuus voisi toimia yksinomaan museokohteena. Sehän järjestetään masentavimpaan vuodenaikaan, mutta on valtava tapahtuma. Hotellien majoituskapasiteetti myydään puolitoista vuotta etukenossa. –?Olen usein miettinyt, mikä on vaihtoehto jos emme onnistu tässä. Hotellin toimintaa on simuloitu 30 ja 50 prosentin käyttöasteilla sekä eri toiminnoilla, kausivaihteluilla ja tuotteistuksilla. Radavero on toiminut kehitysjohtajana hotellibrändija ravintolakonsulttiyrityksessä Design Hotels, jonka pääkonttori sijaitsee Berliinissä. Hyvinvointihotellin ensimmäisessä vaiheessa remontoidaan päärakennus. –?Minua viehättää ajatus lähteestä, Arctic spring, jossa saunoja voisi käydä pulahtamassa. Mahdollisten operaattorien listaa Kullberg on koonnut yhdessä Felix Radaveron kanssa. Paimion parantola -säätiöllä on Kullbergin mukaan ”erittäin hyvä yhteistyö” Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa
Pariskunta asuttaa Jukan kotitilaa. Sopiva hetki kysyä pertteliläisten tuntoja omasta asuinpaikasta on Pertun Päivillä eli paikkakunnan nimikkopyhimyksen, pyhän Bartolomeuksen tapahtumassa. 63-vuotias Jukka on elänyt paikkakunnalla melkein koko elämänsä, ja 57-vuotias Paula on muuttanut Pertteliin 1980-luvun lopussa. Nelikymppiset Essi Suvanto ja Lassi Retva olivat päätyneet Pertun Päiville Märynummelta, 69-vuotias Jouko Kiviaho Halikosta, 75-vuotias Matti Vainio Kiikalasta, kuusikymppiset Raija Narvila ja Jan Waldén Helsingistä asti. Tosin kavereita saisi olla vielä enemmän. – Tykkäämme tällaisista markkinoista, ja kävimme jo vastaavilla Märyn päivillä. Vainio taas oli koonnut kulkuvälineensä ”ihan raadosta” kokonaan uusiksi. 8-vuotias Eemil Haklin, joka muotoili MLL:n pisteellä valtavia saippuakuplia kepeillä ja narulla, arveli asuneensa Perttelissä koko ikänsä. He kaipaisivat varsinkin lääkäripalveluja sekä lisää Pertun Päivien kaltaisia tapahtumia. Muutama pertteliläinenkin sentään löytyi Pertun Päiviltä. Mukana oli perheen teini Aliisa Retva, puoliso Essi Suvanto sekä 2-vuotias Anni Retva. Lähistöllä Lions Club Perttelin pisteellä myi arpoja toinen paljasjalkainen pertteliläinen, 73-vuotias Olli Viima. Kiviaholla oli alla samanlainen mopo kuin hänellä oli 15-kesäisenä. – Kaikki lähtee, koulut ja palvelut, kuten pankit, ja ne, mitkä eivät ole lähteneet, ovat lakkautusuhan alla, harmittelivat Perttelissä asuvat Paula ja Jukka Hautamäki. ”Pitäisi olla lisää huvipuistoja” – Täällä on tullut nähtyä jo paljon tuttuja, vaikka emme asu itse Perttelissä, iloitsi Lassi Retva Pertun Päivillä. 40 kilometriä tuli jyryytettyä mopolla, jotta tapahtumaan päästiin. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Olli Viima Lions Clubistä on ollut Pertun Päivillä monena vuotena. Hän ei kaivannut Pertteliin mitään lisää, ei mittavia huvipuistojakaan. Hän asuu sukutilalla, samassa kodissa kuin on syntynyt. Ei vain ollutkaan. Samassa kavereita pyörähti paikalle, ja Haklin huudahti heille, että saippuakuplia saa tehdä ilmaiseksi. On kiva kierrellä Salon kylissä, joissa ei ole aiemmin ollut. Kiviaho ja Vainio olivat puolestaan ajaneet Pertteliin mopolla, osana harrastusköörinsä mopoletkaa. – Kylmä totuus on, että kyllähän näiltä Salon mettäkulmilta kaikki häipyy, sanoitti Matti Vainio. Yleensä näissä on myös lapsille jotain ohjelmaa, perustelivat Suvanto ja Retva perheen valintaa. Turusta muuttanutta Essi Suvantoa on hämmästyttänyt se, että iltaisin tai viikonloppuisin joukkoliikenne ei kulje Salon kylille. – Ja huvipuistoja, hän täydensi. Palveluiden katoaminen on se, minkä kaikki täysikäiset haastatellut nostivat heti esiin kysyttäessä Perttelin varjopuolia. Minua ei niin haittaa, kun pystyn helposti liikkumaan. – Kivointa täällä on, kun pääsee kavereiden kanssa helposti, hän kehui. Usein kun yksi mopo tulee valmiiksi, hänellä on jo uusi työn alla. Helsinkiläiset Raija Narvila ja Jan Waldén olivat kesänvietossa Perttelissä, kun huomasivat, että paikkakunnalla olisi markkinat. ELOKUUTA 2024 SSS | Maria Kesti maria.kesti@sss.fi Mikä on parasta Perttelissä, ja minkä siellä pitäisi vastaavasti muuttua. Keskustelujen ollessa käynnisMopolla jyryytettiin 40 kilometriä, jotta päästiin Pertteliin Pertun Päiville. Mukaan tulivat 2-vuotias Anni sekä 17-vuotias Aliisa Retva. Moni Salon Seudun Sanomien yhyttämä kävijä oli tullut Pertun Päiville muualta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. – Tämä on varsin kiva pieni pitäjä, jossa on ihan hyvin palveluitakin, hän miettii Perttelin hyviä puolia. – Lapset ja nuoret tarvitsevat busseja, jotta viihtyvät eivätkä joudu aina olemaan riippuvaisia vanhempien kyydeistä, hän miettii. – Toki palveluita on lähtenyt pois, mutta niin on lähtenyt muualtakin. – On myös surullista nähdä tyhjiä liiketiloja, Raija Narvila ja Jan Waldén toteavat. Esimerkiksi sellaisia kuin Linnanmäki tai Särkänniemi, hän ehdotti. Aliisa oli harjoitellut samalla ajamaan autoa tulevaa ajokorttia varten. Viesti oli tullut, että Pertun Päiville lähdetään, joten sitten lähdettiin. – Uteliaisuudesta tultiin, Narvila nauraa. – Yllättävän paljon täällä aina käy porukkaa.
Kysellään siis vielä lisää mukavia puolia Perttelistä. Vainiolla asuu Perttelissä jälkikasvua, mutta Kiviaho oli aiemmin pelkästään ajanut Perttelistä läpi. 7–19 la 7–17 su suljettu Hinnat voimassa MA–TO 26.–29.8.2024 Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Aiemmin ohi ajaessa paikkakunta oli vaikuttanut paljon pienemmältä. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 S-market Plaza Salo ark. Vaikka ei niitä meidän talon lähellä olekaan.. 7–21 la 7–20 su 10–20 Ruokatori avoinna ark. Helsinkiläissilmiin Perttelin rauhallisuus on viehättänyt kovasti: kiireen tuntua ei täällä ole. MAANANTAINA 26. Sen jälkeen mukaan lisätään Fairya. – Parasta Perttelissä on maaseutu, kuvailevat Paula ja Jukka Hautamäki. Katso resepti yhteishyvä.fi Alla olevat hinnat voimassa myös Tupurin S-marketissa. – Nesteeksi tarvitaan vettä, sokeria ja Fairya. Jan Waldén ja Raija Narvila olivat osuneet edellisessä Salon tapahtumassa samaan ruokapöytään Jukka ja Paula Hautamäen kanssa ja törmäsivät heihin taas Pertun Päivillä. Samoja voi kokeilla kotona. – Ja järvet. sä improvisaatioyhtye Kommenttiraita lauloi yleisön ideoiden perusteella ”On Pertteli meille se paras paikka olla”. Keppien narupäät kastetaan saippuaveteen ja kiepautetaan ilmaan niin, että viima humahtaa läpi ja muotoilee ison, pitkulaisen kuplan. Jättikuplia varten tarvitaan kaksi keppiä, narua, vettä, sokeria, astianpesuainetta sekä ämpäri. Fazer Suklaarasiat 270 g (12,93/kg) 2/tal 30 pv alin hinta 6,95/ras Billys Pan pizzat 170 g (5,82/kg) 30 pv alin hinta 1,90/pkt Huhtahyvät Meetvursti 350 g (8,54/kg) 30 pv alin hinta 4,89/pkt Kotimaista Vapaan kanan munat M10 580 g (1,36/kg) 2/tal 30 pv alin hinta 2,19/pkt Kotimaista Sika-nauta jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) Suomi Keräkaali Salminen / paikallinen 99 /KG 1 99 /PKT 2 99 /pkt Edullista arkiruokaa Tuore kokonainen lohi Norja 7 90 /KG ERÄ! RUOKATORILTA 79 /PKT 3 49 /RAS 99 /pkt ERÄ! Tee itse jättisaippuakuplia MLL:n pisteellä Pertun Päivillä sai tehdä kepeillä ja naruilla valtavia saippuakuplia. – Tähän tarvitaan kaksi keppiä ja niitä yhdistämään narua, vaikkapa ihan villalankaa, neuvoi Henriikka Westerlund MLL:stä. Perttelissä on vajaa 4?000 asukasta, ja se kuuluu isoimpien Salon entisten kuntien joukkoon. Kiinnitä 1–2 metrin mittainen naru keppeihin niin, että kun kepit nostaa vierekkäin ylös, muodostuu ammollaan naurava suu. Märynummelainen Lassi Retva oli yllättynyt siitä, miten paljon taloja Perttelissä on. Matti Vainiolla ja Jouko Kiviaholla on autot, mutta Pertun Päiville ajettiin silti mopoilla. Sokeri liuotetaan kuumaan veteen, ja sitten sen annetaan jäähtyä. – Huomasimme, että mehän tunnetaan täältä jo joku! helsinkiläinen Raija Narvila naurahtaa. Ei jälleenmyyjille
Viisi vuotta sitten yrityksessä tapahtui iso muutos – Huolto Järvi luopui kokonaan kodinkoneiden huoltamisesta ja keskittyi vain erilaisten lämmitysja aurinkojärjestelmien myyntiin ja huoltoon. ELOKUUTA 2024 SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Salolainen Energiatalo Järvi alkoi myydä ilmalämpöpumppuja juuri oikeaan aikaan 2000-luvun taitteessa. Uusin lehti yrityksen historiassa käännettiin tämän vuoden maaliskuussa, kun Energiatalo Järvestä tuli osa valtakunnallista Cervi Groupia, johon kuuluu viitisentoista alan yritystä. –?Uskoimme ilmalämpöpumppuihin ja otimme niitä myyntiin ensimmäisten joukossa, kertoo Energiatalo Järven toimitusjohtaja Ari Järvi. Yhden miehen kodinkonehuoltona aloittanut Energiatalo Järvi on nyt osa isoa yhtiötä. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Yrityksen huoltoauto kuvattuna vuonna 1967. Urpo Järvi perusti Salon Talouskonehuolto -nimellä toimineen kodinkonehuollon 60 vuotta sitten vuonna 1964. Energiatalo Järvi viettää 60-vuotisjuhliaan perjantaina 30. –?Leipäkoneet olivat suosittuja 1980-luvulla, ja tiloihin levisi leipomon tuoksu, kun korjattavaksi tuotujen leipäkoneiden toimivuutta testattiin, Järvi naurahtaa. Nykyään kaikki sisarukset työskentelevät yrityksessä, sillä Kirsi Järvi-Anttilakin tuli yrityksen palvelukseen 1990-luvun alussa. Tällöin perheyritys tunnettiin Salossa Kodinkonehuolto Urpo Järvi KY:nä. Vuonna 1968 yhtiökumppaniksi tuli Pertti Salonen ja yrityksen nimi muutettiin Salon Huoltokeskukseksi. Järven mukaan ensimmäisten joukossa myydyt ilmalämpöpumput alkavat tulla tiensä päähän. Hyppy tuntemattomaan kannatti, sillä myynti lähti huimaan nousuun. Myimme ja asensimme silloin lähes 1?500 pumppua vuodessa, Järvi kertoo. –?Kesä on ollut erittäin kiireinen. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Yrityksen perustaja Urpo Järvi ja hänen poikansa, nykyinen toimitusjohtaja Ari Järvi vuonna 1967. Järven mukaan sekä lämmitysettä aurinkojärjestelmissä on palattu tänä vuonna vuoden 2021 myyntilukuihin. E N E R G I A T A L O J Ä R V I Kerrostalon kellarissa vuonna 1964 aloittanut yritys toimii nykyään Kaakelitehtaankadulla, jonne se muutti vuonna 2007. Ilmalämpöpumppujen asennusjonot ovat 5–6 viikkoa, Energiatalo Järven toimitusjohtaja Ari Järvi kertoo. Huippuvuosista 2022–2023 on kuitenkin tultu alaspäin ja kysyntä on normalisoitunut. Näin toimimme vastaisuudessakin, hän toteaa. –?Toimimme nykyään Salon lisäksi Turun seudulla. Yrityksen nimeksi tuli Energiatalo Järvi. Moni salolainen muistaa Energiatalo Järven kodinkonehuoltona. Sen kanssa kipuiltiin useampi vuosi, mutta näin jälkikäteen katseltuna päätös oli kannattavuuden takia aivan oikea, Ari Järvi toteaa. –?Päätös ei ollut helppo. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. Urpo Järvi jäi osittaiselle eläkkeelle 1990-luvun alussa, ja vuonna 1992 Ari Järvi osti Huolto Järvi -nimellä toimineen ja Turuntiellä sijainneen liikkeen itselleen. –?Vuosi 2022 oli ennätysvuosi. –?Uusia tuoteryhmiä on tullut lisää muutaman vuoden välein, Järvi sanoo. Tällä hetkellä tuotteiden saatavuus on normaali, Järvi kertoo. –?Me osasimme ennakoida hyvin kysynnän piikkiä ja olimme saaneet täydennettyä varastot ajoissa. Yrityksen henkilökunta on kasvanut tasaisesti vuosien varrella. Vuonna 2005 Huolto Järvi työllisti viisi henkilöä ja vuonna 2014 palkkalistoilla oli jo 13 henkilöä. Ilmalämpöpumput ovat edelleen yrityksen myydyin tuoteryhmä. Niin kävi tänäkin kesänä. elokuuta. –?Vuosiin 2022 ja 2023 osui sodan takia valtava myyntipiikki, kun sähkön hinta nousi rajusti ja ihmiset hankkivat ilmalämpöpumppuja ja aurinkosähköjärjestelmiä. Moni alan yritys kamppaili samaan aikaan erilaisten tuotteiden saatavuusongelmien kanssa. Yrityksen alkuvaiheessa Salonkadulla kerrostalon kellarissa sijainneessa liikkeessä korjattiin lähinnä jääkaappeja ja pakastimia sekä automaattipesukoneita. E N E R G I A T A L O J Ä R V I. Olemme nyt osa 350 työntekijän yhtiötä. –?Nyt jo joka toinen ilmalämpöpumppu asennetaan vanhan laitteen tilalle. Yritys myös laajensi maantieteellisesti toimintaansa, kun se avasi toisen myymälän Kaarinaan viitisen vuotta sitten. Tänä päivänä Kaakelitehtaankadulla sijaitsevassa yrityksessä on kaikkiaan 25 työntekijää. Ilmalämpöpumppuja myydään toista kierrosta ”Omasta porukasta ei löytynyt yritykselle jatkajaa, joten yrityskaupalla taataan yrityksen jatko.” Energiatalo Järven toimitusjohtaja Ari Järvi Helle on paras myynnin vauhdittaja Helteinen kesä tietää paljon töitä Energiatalo Järvelle. Ilmalämpöpumppuja seurasivat muutamaa vuotta myöhemmin maalämpöpumput sekä poistoilmalämpöpumput ja ilmavesilämpöpumput. Myöhemmin, vuonna 2006 veli Tapio Järvi lähti yrityksen osakkaaksi. –?Vuosi 2022 oli ennätysvuosi, jolloin koko maassa myytiin lähes 200?000 ilmalämpöpumppua, Järvi kertoo. Yrityksen nimi vaihtui jälleen 1980-luvun alussa, kun perheen pojat eli Ari ja Tapio Järvi lähtivät mukaan yritykseen Salosen jäädessä pois. Toimitusjohtaja Ari Järvi on tyytyväinen omaan sähköautoonsa. Ari Järven mieleen on jäänyt ensimmäisiltä työvuosilta yllättäen leipomon tuoksu. –?Omasta porukasta ei löytynyt yritykselle jatkajaa, joten yrityskaupalla taataan yrityksen jatko. Järvi kertoo yrityksen huoltaneen pääasiassa valkoisen linjan kodinkoneita eli muun muassa pyykinpesukoneita, astianpesukoneita, jääkaappeja ja pakastimia. Lämmitysjärjestelmien jälkeen myyntiin ovat tulleet erilaiset aurinkojärjestelmät ja uusimpana sähköautojen latausjärjestelmät. Energiatalo Järvi myy nykyään myös sähköautojen latausjärjestelmiä. Järvi uskoo, että yrityksen tulevaisuus on jatkossakin vahvasti uusiutuvan energian parissa. –?Olemme aina olleet hyvin asiakaslähtöinen yritys ja pystyneet vastaamaan hyvin kysyntään
Uutissuomalaisen kesäkuussa teettämän kyselyn mukaan lähes kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat kannattivat Palestiinan valtion tunnustamista jollain aikataululla. Gynekologisen tutkimuksen lisäksi voidaan tehdä erilaisia hormonimäärityksiä. Siksi hormonikorvaushoito – estrogeenia ja keltarauhashormonia sisältävä hoito – on tärkeää päästä aloittamaan mahdollisimman pian, kertoo Oulun yliopiston dosentti ja Oulun yliopistollisen sairaalan (Oys) synnytysten ja naistentautien osastonylilääkäri Maarit Niinimäki. Naisen terveyteen liittyvistä asioista on alettu puhua julkisuudessa enemmän ja avoimemmin, kun vielä 10–20 vuotta sitten ne jäivät vähemmälle huomiolle, kertoo Helsingin yliopiston lisääntymislääketieteen emeritaprofessori Aila Tiitinen. Ultraäänitutkimus taas paljastaa, löytyykö munasarjoista vielä naisen iälle tavanomainen määrä munarakkuloita. Suomalaisnaisten vaihdevuodet alkavat yleensä 45–55 vuoden iässä, keskimäärin 51-vuotiaana. SDP:n puoluehallitus toteaa lausunnossaan, että Suomen tulee tukea demokraattisen palestiinalaishallinnon sisäistä hyväksyttävyyttä ja sen voimavarojen kasvattamista kahden valtion mallin toteutumiseksi. Vaikka POI-diagnoosit eivät ole merkittävästi yleistyneet 2000-luvulla, naiset osaavat paremmin epäillä sitä oireidensa syyksi ja hakeutuvat aiempaa herkemmin tutkimuksiin. Osin samantyyppisiä oireita voi liittyä myös esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöihin, mistä syystä ne on tärkeä poissulkea. Estrogeenivaje muuttaa limakalvojen ulkonäköä. Estrogeenitasojen laskiessa FSH-taso nousee. Hormonikorvaushoitoa olisi hyvä jatkaa vähintään 50 ikävuoteen asti ja tarvittaessa vielä senkin jälkeen, jos oireiden perusteella on aihetta. Myös esimerkiksi aiemmin sairastettu syöpä, tietyt synnynnäiset kromosomipoikkeavuudet ja autoimmuunisairaudet lisäävät riskiä. Suomen tulee SDP:n mukaan pyrkiä lieventämään vastakkainasettelua alueella ja kuulla kaikkien osapuolten näkemyksiä. Elintapatekijöistä tupakointi ja matala painoindeksi voivat aikaistaa menopaussia. POI-diagnoosin jälkeen raskaus on mahdollista vain luovutetuilla munasoluilla, mikä on lapsettomuuslääkärinä toimivan Niinimäen mukaan nuorille naisille usein suuri shokki. Kyselyn mukaan SDP kannatti tuolloin Palestiinan valtion tunnustamista vasta sitten, kun rauhanneuvottelut on saatu aikaiseksi. –?Toki jos kuukautisia ei tule, sen pitäisi aina kertoa, että on kyse jostakin ongelmasta, mutta esimerkiksi hormonaalinen ehkäisy voi tavallaan maskeerata munasarjojen hiipumista – niihinkin voi liittyä kuukautishäiriöitä – mikä voi viivästyttää diagnoosia ja vaikeuttaa sairauden tunnistamista terveydenhuollossa, Niinimäki sanoo. Estrogeenitason lasku voi aiheuttaa esimerkiksi kuumia aaltoja, mielialaoireita, unihäiriöitä, väsymystä tai limakalvojen kuivumista. Hän toivoo, että naiset pohtisivat lasten hankkimista ajoissa varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa omassa lähisuvussa esiintyy ennenaikaista menopaussia. Suomalaisnaisten vaihdevuodet alkavat yleensä 45–55 vuoden iässä, keskimäärin 51-vuotiaana. Puolueen tavoitteena on kahden valtion mallin soveltaminen ja alueellisen vakauden lisääminen Lähi-idässä. Puolueen mukaan Israelilla on oikeus suvereniteettiinsa ja palestiinalaisilla on oikeus elää turvallisesti. Professorin mukaan naiset osaavat epäillä aiempaa paremmin ennenaikaista menopaussia Hormonikorvaushoito ennaltaehkäisee riskejä Munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen lisää ennenaikaista kuolleisuutta. Puolue myös toteaa, että kansainvälisen yhteisön on lisättävä painostusta kaikkia toimijoita kohtaan, jotta väkivallankierre alueella saadaan pysäytettyä. Oireet voivat olla yhtä monimuotoisia kuin normaaleissakin vaihdevuosissa. Estrogeenin puute aiheuttaa esimerkiksi osteoporoosia ja lisää sydänja verisuonisairauksien ja neurologisten ongelmien riskiä. Niinimäki kertoo, että estrogeeni tehoaa tutkitusti hyvin ainakin hikoiluun, kuumiin aaltoihin, mielialaoireisiin ja uniongelmiin. Niinimäki arvioi, että yleislääkärit eivät välttämättä aina osaa epäillä ja tutkia ennenaikaista menopaussia nuoremmilla naisilla. Pääministeripuolue kokoomus kannatti Palestiinan tunnustamista ”jossain vaiheessa”. Esimerkiksi mielialaoireiden syyksi saatetaan ehdottaa masennusta. Tiitinen huomauttaa, että asiaan liittyy myös eriarvoisuutta, sillä kaikilla ei ole varaa käydä gynekologilla. –?Jos POI todetaan alle 40-vuotiaalla, hormonikorvaushoito on kokonaan Kela-korvattava erikoislääkärin lausunnon perusteella, Tiitinen kertoo. Kun vaihdevuosioireet alkavat alle 40-vuotiaana, kyse on ennenaikaisesta menopaussista eli munasarjojen toiminnan ennenaikaisesta hiipumisesta (POI). Kuukautiskierron häiriöt ja hedelmällisyysongelmat voivat ilmaantua jo kauan ennen kuin kuukautiset loppuvat pysyvästi ja hormonitasot saattavat aaltoilla jonkin aikaa, mikä voi hankaloittaa diagnosointia. Kielteisesti suhtautui ainoastaan kristillisdemokraatit. Vasemmistoliitto ja vihreät olivat kaikkein myönteisimpiä ajatukselle. Huolellisella esitietojen kartoittamisella ja gynekologisen tutkimuksen avulla ennenaikaisen menopaussin jäljille voidaan päästä nopeasti. Perussuomalaiset näki tunnustamisen osana rauhanprosessia ”jos koskaan”. Noin kymmenellä prosentilla ne alkavat kuitenkin jo 40–44-vuotiaana ja yhdellä prosentilla jopa alle 40-vuotiaana, jolloin kyse on ennenaikaisesta menopaussista eli munasarjojen toiminnan ennenaikaisesta hiipumisesta (POI). L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N. SDP: Suomen täytyy tunnustaa Palestiinan valtio tänä syksynä STT | Janita Virtanen Ennenaikaiseen menopaussiin liittyy monia terveysriskejä. –?Israelilla on oikeus suvereniteettiinsa ja turvallisiin rajoihin, ja palestiinalaisilla samoin oikeus elää turvallisesti omassa kansainvälisesti tunnustetussa maassaan, lausunnossa todetaan. Munasarjojen toiminnan ennenaikaisen hiipumisen oireet voivat olla Tiitisen mukaan yhtä monimuotoisia kuin myöhemmällä iällä alkavissa vaihdevuosissakin. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 STT | Karl Koli SDP vaatii, että Suomen tulee ryhtyä toimeen Palestiinan valtion tunnustamiseksi tänä syksynä. Tiitisen mukaan esimerkiksi aivolisäkkeen erittämä FSH-hormoni on hyvä indikaattori munasarjojen toiminnasta. MAANANTAINA 26. –?Tiedämme kuitenkin, että riski jopa 4–5-kertaistuu, jos lähisuvussa on ennenaikaista menopaussia. –?Estrogeeni vaikuttaa hyvin laajasti aivoissa, luustossa, lihaksissa ja gynekologisissa elimissä. Jos estrogeeni puuttuu, seurauksena on hyvin kokonaisvaltaisesti monenlaisia terveysongelmia. Sen syy jää epäselväksi noin puolessa tapauksista, kertoo Oulun yliopiston dosentti ja Oulun yliopistollisen sairaalan (Oys) synnytysten ja naistentautien osastonylilääkäri Maarit Niinimäki
Liikenneturvan Ruutin mukaan nuoret suosivat eniten traktoriksi rekisteröitäviä mönkijöitä. –?Niillä saatetaan esimerkiksi tehdä jotain töitä, mitä mopoautolla ei pystyisi suorittamaan, kuten lumenluontia tai metsätöitä. Ne voivat olla kiikkeriä ja kaatua aika helposti, Ruutti sanoo STT:lle. –?Ne on alun perin tarkoitettu maastokäyttöä varten. Väkilukuun suhteutettuna koppimönkijöitä on mopoautoihin verrattuna eniten Kainuussa, Lapissa ja Keski-Suomessa. Mönkijät eivät ole oma ajoneuvoluokkansa, vaan niihin kuuluu esimerkiksi mopomönkijöitä, traktorimönkijöitä ja maantiemönkijöitä. Traficomin erityisasiantuntijan Riikka Rajamäen mukaan viime vuonna sekä traktorimönkijöiden että mopoautojen onnettomuuksista noin puolet tapahtui kuntien katualueilla, noin kolmasosa maanteillä ja viidennes yksityisteillä ja -alueilla. Vakuutusyhtiö LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaavan johtajan Tapani Alaviirin mukaan vakuutusmaksujen määräytymisessä vakuutusyhtiöt käyttävät niiden omaa dataa siitä, kuinka paljon ja minkä tyyppisiä vahinkoja sattuu, ja mitkä niiden seuraukset ovat. Mopoauto näyttää yhä säilyttäneen kilpailukykynsä Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Nuoren ajettavissa oleva traktorimönkijä voi sen sijaan olla huippunopeudeltaan 60 kilometriä tunnissa. Koppimönkijöiden suosio on kuitenkin kasvanut näissäkin maakunnissa nopeasti. Suomessa liikennekäytössä olevia koppimönkijöitä oli kesäkuun loppuun mennessä noin 7?500 kappaletta. Vuoden 2016 lopussa Suomessa oli liikennekäytössä noin 8?000 mopoautoa, kun viime vuonna niitä oli vain noin 4?000. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti arvioi STT:lle, että mönkijöiden monikäyttöisyys voi lisätä niiden kiinnostavuutta. L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A. Määrällisesti eniten koppimönkijöitä on Uudellamaalla. Onnettomuustilastot ovat kuitenkin pysyneet melko tasaisina. Traktorimönkijöiden liikennevahingot ovat siis useammin olleet pelkälle traktorimönkijälle tapahtuneita, liikenneturvallisuuspäällikkö Räty sanoo. Mönkijöiden ensirekisteröinnit ovat samalla moninkertaistuneet. Nuoren ajettavissa oleva traktorimönkijä voi sen sijaan olla huippunopeudeltaan 60 kilometriä tunnissa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. ELOKUUTA 2024 STT | Marja Tienari Nuorten suosimat mopoautot ovat vaihtuneet monin paikoin mönkijöihin. Kaduilla käytettäessä niihin liittyy jonkin verran rajoitteita. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Mopoauton enimmäisnopeus on 45 kilometriä tunnissa. –?Niissä ei ole esimerkiksi sellaisia kolariturvallisuutta koskevia vaatimuksia, joita autoille asetetaan, Kalenoja sanoo STT:lle. Liikennevakuutuskeskuksen liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty kertoo huomanneensa onnettomuustilastoista, että mopoautojen liikennevakuutuksesta on korvattu mönkijöitä useammin liikenneonnettomuuden vastapuolelle aiheutuneita vahinkoja. –?Vuonna 2023 onnettomuuksissa näytti olevan sellainen ero, että mopoautojen onnettomuuksissa oli useammin muita osapuolia mukana, kun taas traktorimönkijöillä tieltä suistumisten ja ajoradalla kaatumisten osuus oli isompi, Rajamäki arvioi STT:lle. Traficomin johtavan asiantuntijan Marjo Immosen mukaan sääsuojattujen mönkijöiden eli koppimönkijöiden suosion kasvu on ollut aika tasaisesti nähtävistä kaikissa Suomen maakunnissa. Mopomönkijöita ja mopoautoja taas voi ajaa AM-luokan ajokortilla, Immonen listaa. Koppimönkijät ovat korvaamassa mopoautot ”Mopoautojen vakuutusmaksut tuhansia vuodessa” Mopoautoja maahantuovan Elfvingin toimitusjohtajan Niclas Andersonin mukaan yksi syy nuorten suosion siirtymiselle mopoautoista mönkijöihin löytyy ajoneuvojen välisistä vakuutusmaksueroista. traktorikortilla. Traficomin Immosen mukaan mönkijäonnettomuudet ovat lisääntyneet ja mopoauto-onnettomuudet vähentyneet. Asiantuntijoiden mukaan mönkijöissä nuoria viehättävät muun muassa nopeus, monikäyttöisyys ja edullisemmat vakuutusmaksut. Polaris traktorimönkijä (tak.) ja Ranger traktorimönkijä Vantaalla. Sen sijaan mopoautoja oli viime vuoden lopussa enää vain noin 3?900, selviää liikenneja viestintävirasto Traficomin tilastoista. –?Se nopeus altistaa sitten virheille, Ruutti arvioi. Viime vuonna kaikkia mönkijöitä ensirekisteröitiin yhteensä noin 9?500, joista noin 1?300 oli nuorten suosimia koppimönkijöitä. –?Pääpainohan näissä on aina tietysti henkilövahingoilla. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksujen hintaperustelut eivät kuitenkaan ole julkista tietoa, vaan ne kuuluvat liikesalaisuuden piiriin. Nuorille ihmisille tapahtuvien henkilövahinkojen korvaukset voivat olla hyvinkin mittavia, Alaviiri sanoo. –?Mopoautossa puhutaan tuhansista euroista vuodessa, kun traktorimönkijässä ne ovat alle tuhannen euron vuositasolla, Anderson arvioi STT:lle. –?Mopoautoilla aiheutetuissa liikennevahingoissa on ollut suhteessa useammin vastapuolia mukana kuin traktorimönkijöillä. Mopoautojen määrä on puolittunut vuosien 2016–2023 välillä. –?Isommat 80 kilometrin tuntivauhdilla kulkevat maantiemönkijät vaativat B-luokan ajokorttia, mutta osaa traktorimönkijöistä voi ajaa T-luokan ajokortilla eli ns. –?Mönkijöillä pääsee ajamaan kovempaa, mikä voi olla sellainen asia, joka nuoria kiinnostaa, Immonen sanoo STT:lle. Mopoauton enimmäisnopeus on 45 kilometriä tunnissa. Keskuskauppakamarin liikenneja elinkeinopolitiikan johtavan asiantuntijan Hanna Kalenojan mukaan mönkijät eivät ole kovin turvallisia
Kramatorsk on Donetskin alueella yksi viimeisistä merkittävistä kaupungeista, jotka ovat yhä Ukrainan hallussa. Dahlgren pitää Hizbollahin tuoreita kostoiskuja maltillisina. Isku tehtiin sunnuntain vastaisena yönä Itä-Ukrainassa Kramatorskin kaupungissa sijaitsevaan hotelliin. Hizbollah on sanonut tukevansa toimillaan palestiinalaisia. Saksan syyttäjänvirasto määräsi veitsihyökkäyksestä epäillyn tutkintavankeuteen. Tekoa tutkitaan terrorismirikoksena. Suomen Libanonin-suurlähettiläs Anne Meskanen kertoi STT:lle, että Hizbollahin sunnuntaiaamun kostoisku Israeliin oli odotettu. Hotellin lisäksi läheinen kerrostalo vaurioitui iskussa. Suomalaisten rauhanturvaajien tilanne on Meskasen mukaan hyvä, eivätkä suomalaiset ole hänen tietojensa mukaan olleet vaaratilanteessa. Dahlgrenin mukaan Hizbollahin iskut saattavat viitata siihen, että Hamas ei olisi hyväksymässä Gazan aseleposuunnitelmaa. Yhden Reutersin tiimiin kuuluvan kerrottiin lisäksi olevan kateissa. –?Sinällään isku oli odotettu. Hänen mukaansa oli selvää, että isku tapahtuu, koska Hizbollahin oli pakko kostaa oman komentajansa surma. Operaatio valvoo Israelin ja Libanonin välistä raja-aluetta. Kukaan ei kuitenkaan tietysti tiennyt, milloin tämä isku toteutetaan, sanoi Meskanen. Molemmat vietiin sairaalahoitoon. Toistaiseksi Iran on hänen mukaansa osoittanut malttia. Hizbollah on ilmoittanut lopettaneensa kostoiskujen ensimmäisen vaiheen. MAANANTAINA 26. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Tämän taustalla on Dahlgrenin mukaan se, että äärijärjestö ei halua tilanteen eskaloituvan täysimittaiseksi sodaksi. Sinänsä oli selvää, että kostoisku tulee jossain vaiheessa. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Israel kertoi tuhonneensa tuhansia Hizbollahin raketinheittimiä. Maittava . (STT, AFP) Saksan veitsiiskusta kiinni otettu mies tunnusti BERLIINI. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Dahlgrenin mukaan Hizbollahilla on tapana välttää siviilikohteita. Saksassa perjantaisesta veitsi-iskusta kiinni otettu mies on tunnustanut osallisuutensa tapahtumiin, poliisi kertoi sunnuntaina. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Ukrainan viranomaiset kertoivat haavoittuneiden toimittajien olevan Britannian, Yhdysvaltain ja Ukrainan kansalaisia. Israel puolestaan kertoi varhain sunnuntaiaamuna, että aikoo tehdä Etelä-Libanoniin ennalta ehkäiseviä ilma-iskuja. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Libanonissa toimiva Hizbollah on kertonut laukaisseensa sunnuntaina yli 320 rakettia Israeliin kostona äärijärjestön korkea-arvoisen komentajan Fuad Shukrin surmasta. Meskasen mukaan rauhanturvaajien ei ole tarvinnut vetäytyä esimerkiksi bunkkerin suojaan. –?En ihmettelisi, jos tällainen isku voisi tulla, mutta kenelläkään ei tietysti kristallipalloa ole, Meskanen toteaa. Meskanen ei itse ole tällä hetkellä Libanonissa, sillä hän osallistuu ensi viikolla alkavaan suurlähettiläskokoukseen Helsingissä. Poliisin pääepäilty otettiin kiinni lauantaina sen jälkeen, kun hän oli ilmoittautunut poliisipartiolle myöhään lauantaina. Iran tukee voimakkaasti Hizbollahia. YK:n Unifil-operaatiossa on tällä hetkellä Libanonissa mukana noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa. Hän muistuttaa, että sodat saattavat alkaa suunnitelmista huolimatta. Arvio on, että sunnuntaiaamun iskut eivät ehkä jää ainoiksi. Myös Israel on kertonut, ettei se halua sodan laajenemista. Hizbollahin kostoisku saattaa vaikeuttaa Gazan sodan aseleponeuvotteluja, arvioi Suomen Lähi-idän instituutin johtaja. naudanjauheliha L, saa G), talon possuleike (M) ja bbq-majo (L,G), savulohikiusaus (L,G), pinaattikeitto (L,G), persikkarahka (L,G) Mama Malla: Lihapullat ja perunamuusi G,L, perinteinen läskisoosi L Mama´s lounasja tilausravintola: Nakkikeitto gl, l, parmesaanibroileri gl, l, jauhelihakastike gl, l, uuniomenat ja vaniljakastiketta gl, l Maraniityn grilli: Spagetti bolognese Muurla: Salaattibuffet, nakkikeitto G,M, kanawokki G,L, paistettu riisi G,L, jälkiruoka Muurlan Opisto: Pyttipannu (L, G) ja paistettu kananmuna, lohikeitto (L, G), ratatouille (L, G), puolukkarahka (L, G) PetriS Café Design Hill: Pad thai, phat krapao, uuniperuna: skagen/pulled pork/kana/lohi, kevätkääryleet runsaan sivusalaatin ja chilikastikkeen kera Ravintola Factory: Linssikeitto M+G+VS, uunilohi L+G+VS muusi L+G, porsaan wokki M+G riisi M+G, vihannespaistos tofulla G+VS+VE, pannukakku, vaahterasiirappivaahto (L+G) hillo VE+G Ravintola Ilolansalo: Naudanlihakastike G, L, kasviskastike G, L, perunat/ uunikasvikset, hedelmäsalaatti G, M Ravintola Teijon Arkki: Kievin kanaa ja sitrus-majoneesia (L), parmesanpaahdettua kaalia (L,G), lihakeittoa (L,G), bistrolounaat: pekoni-kananmunaburger ja ranskalaiset, porsaanlehtipihviä, maustevoita ja ranskalaisia, mustikkarahkaa (L,G) Riikin baari: Makkarakastike l,g, lohikeitto l,g, kaalilaatikko l,g, marjakiisseli Rikalan Krouvi: Katkarapu-caesarsalaatti L, saa G, vuohenjuusto-punajuuripasta L, paahdettua kanaa, ratatouillea ja lohkoperunoita M, G, härkäburger, maalaisranskalaiset ja srirachamajoneesia L, banaanikakkua ja passionmoussea L Rosmariini: Pyttipannu, paistettu muna L, (GL); koskenlaskijan kinkkukiusaus L, GL; riisi, lämpimät kasvikset; kanatacosalaatti L, GL; kasviscurry tofulla L,GL; Mustikkarahka Salkkarin Lounasravintola: Välimeren broileria kasvispedillä L,G, pasta carbonara L, kermainen lohikeitto L,G, mangorahka L,G Shell Helmisimpukka Halikko: Kermaista kirjolohikeittoa L, G, sitruunasmetanabroileria L, G, Helmen tortillat M, oopperaleike L Teboil Helsingintie: Karjalanpaistia (L,G), uunijuureksia, kermainen kinkkupasta (L), pariloitu porsaanleike + maustevoi/bearnaisekastike/pippurikastike Vikströmin pitopalvelu/myymälä noutoruoka: Liha-makaroonilaatikko L, peruna-lihalaatikko L,G Wiurilan Sigrid: Kesäkeittoa L, G, smetanahärkää, kesäperunaa ja kasviksia L, G, kaalilaatikkoa ja sokeroitua puolukkaa M, G Helsinki | STT–Hannu Toivonen, Karl Koli | SSS Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren pitää äärijärjestö Hizbollahin kostoiskun ajankohtaa yllättävänä, koska se voi vaikeuttaa Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisiä aseleponeuvotteluja. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Uutistoimisto Reuters kertoi sunnuntaina kahden sen reportteritiimin jäsenen haavoittuneen Venäjän tekemässä hotelli-iskussa Ukrainassa. Hän muistuttaa, että äärijärjestö Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya kuoli Israelin iskussa Iranissa. Tätä hillitsee Yhdysvaltain todennäköinen vastaisku Iraniin. Sen sijaan Dahlgren ei usko, että Iran sekaantuisi konfliktiin iskemällä Israeliin. Israel ja Hizbollah ovat iskeneet toisiaan vastaan säännöllisesti Gazan sodan alkamisesta lähtien. (STT, AFP). Se saattaa johtaa siihen, että neuvottelut epäonnistuvat, Dahlgren sanoi sunnuntaina STT:lle puhelimitse Libanonin pääkaupungista Beirutista. Sotilaallista aktiviteettia on odotettavissa tulevina päivinä. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. L E H T I K U V A / A F P / K A W N A T H A J U Suomalaisten rauhanturvaajien tilanne on hyvä Suomen Libanonin-suurlähettiläs Anne Meskanen kertoi STT:lle sunnuntaina päivällä, että hän on puhunut aiemmin samana päivänä Suomen rauhanturvajoukkojen komentajan kanssa. Hänen mukaansa alueella ollaan nyt varuillaan sen suhteen, mitä Iran mahdollisesti tekee. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Israel iski EteläLibanoniin, Hizbollah vastasi raketeilla Savu nousee Zibquinista, eteläisestä Libanonista, jonne Israel teki ilmaiskun sunnuntaina. Dahlgren pitää täysimittaista sotaa tästä huolimatta mahdollisena. Hamasin ja Israelin välille on pyritty saamaan viime aikoina aselepoa Yhdysvaltain kätilöimällä suunnitelmalla. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. –?Tässä kohtaa tehty isku voi provosoida Israelia. –?Hizbollah ehkä näki, että nyt oli viimeinen hetki tehdä tällainen näytöskosto Shukrin murhasta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Maittava . STT | Karl Koli Kaksi toimittajaa haavoittui Ukrainassa MOSKOVA. Ne esimerkiksi tehtiin sotilaskohteisiin. Anisin keittiö: Bolognesekastike L pastaa L ja keitettyjä perunoita, salaattipöytä, punaherukkakiisseli M,G Bangkok Kitchen: Massaman curry kanalla (G, M), paistettua siikaa chilikastikkeella (M), paistettua kanaa cashewpähkinöillä (M), paistettua tofua mustapippurilla (VE, G, M), tom yam kanakeitto (G, L), kevätkääryleet (VE, M, S), päivän paistettu nuudeli (VE) Dreamravintola: Aurajuustobroileria, riisi (L, G), höyrynakit, perunamuusi (L, G), pinaattikeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Nakkistoganoff L,G, savuporokiusaus L,G, kanakeitto M,G, mustikkapiirakka L KJ Köökki: Lihapullat (L, G, M), muussi (L, G), paahdetut perunat, kantarellikastike (L, G), kasvis-tofuwokki, domino-rahka Lounasravintola Mustapippuri: Murea possukastike (L, G), bearnais broiler, riisi (L, G), makkarakeitto (L, G) Lounasravintola Timjami: Talon kiviuunipizza (L), sipulipihvit (sis. Haniyya surmattiin heinäkuun lopulla Iranin Teheranissa. Dahlgrenin mukaan on myös mahdollista, että aselepo saadaan aikaan. Iran ja Hamas ovat syyttäneet iskusta Israelia, joka ei ole myöntänyt mutta ei myöskään kiistänyt olleensa iskun takana. –?Se on ihan selvä, että tilanne voi räjähtää, vaikka kumpikaan osapuoli ei halua laajempaa sotaa
äänesEXIT pyö-kehittytyttö ehkä pyytää alue luoMa un u Aleksi SELKIÄ ämÄKSY TEKOJA . NÖYRIÄ 112 VUOROSNISÄ hitsikin Kilsa x2 metRetutämä n germeilMäkelä . ELOKUUTA 2024 26.8.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +19 +19 +19 +19 +18 +19 6 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Niivuo klatisoinnitonta Edäijiä ulosjenkki. sä OSA lehti VI IK KO RI ST IK KO Ratkaisu sivulla 17. Päivälämpötila 18...20 astetta. 12 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. Turku +13 cm Hanko +5 cm 1,5 m 1,3 m 1,4 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput lauantaina Nuorgam Lämmintä +22 °C Kittilä Kylmää +5 °C Laukukero Tuulista 24 m/s Kittilä Sateista 17 mm Eerik vuokuitu Gordon tyttö’ ‘sade 1. Villa tai . Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +20 +18 +20 +18 +19 +17 +17 +16 12 10 14 16 Suomi klo 15:00 Ma +19 +18 +19 +19 +19 +19 +19 +19 +19 Ti +19 +18 +18 +18 +19 +18 +19 +18 +20 Ke +21 +21 +21 +21 +21 +21 +21 +21 +21 To +23 +22 +22 +22 +22 +22 +22 +22 +21 Pe +24 +23 +23 +24 +24 +24 +24 +23 +22 La +21 +20 +21 +21 +21 +21 +21 +21 +22 Su +20 +19 +20 +20 +20 +20 +19 +20 +21 6:08 20:48 6:10 20:45 5:20 21:35 5:23 21:32 Kohtalaista tai navakkaa lounaistuulta, puuskaista. Martin TAAN vielä! WBK tästä -TV nistö nan äiti dentuloa te-läjä ward helliä tahna Sumne r Aatos Tampereella SOLUN YDINsaapumaan aluttakin tiin täjien käsisviä rien asento x2 oli läkin maani laaAlbania keita perän Ne va da . sää kiinanruoho Jo rm a Ke m pp ai ne n 20 24 8 joukko koiria lätkäKevin x2 si pisin veljes miä 11. Aurinkoista ja poutaa
Perniön Sisu. Järj. Tilaisuudessa esiintyvät ja ihmisiä laulattavat Thomas Lundin ja Benny Törnroos sekä Calle Pettersson, joka päättää illan aikana pitkän uransa artistina. Lähetysilta Marttilan seurakuntatalossa klo 18. Inside Out mielen sopukoissa 2 (dub) Kino Lumo klo 14.15 ja 17.30. Päivittäiseen Tänäänosioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Söderlångvikin kartanolla elvytetään tilan vanha perinne. Museo ja Glassgaraget ovat avoinna kelo 11–20. Halikko 9 vuotta Samu Ojamaa 26.8. Sylvanian Families-elokuva: Suuri lahjajahti (dub) Kino Lumo klo 12.30. Kino Lumo klo 12.15 ja 20. Tapahtuma järjestetään Långvikenin rannalla, Söderlångvikin museon eteläpuolella. Kino Lumo klo 14.30 ja 20.30. Järj. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. –?Monet vierailijat ovat jakaneet kanssani muistojaan Muinaistulien yöstä Söderlångvikin kartanolla. Inside Out mielen sopukoissa 2 (orig) Kino Lumo klo 18. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. N I C L A S W A R I U S. Halikko 9 vuotta Elsa Mäkinen 26.8. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Seuraavana vuonna lastenkonsertti siirrettiin Omenapäivälle, muistelee tilanhoitaja Mikael Jensen tiedotteessa. Deadpool & Wolverine Bio-Salo klo 18. Longlegs Bio Stara (Paimio) klo 18.30. Bocciaa Armfeltin koulun liikuntasalissa klo 15.15. Kino Lumo klo 19.30. Tukea ja keskustelua syöpään liittyvissä asioissa. Blink Twice Bio-Salo klo 18.30. HUOMENTA MAANANTAINA 26. 1 vuotta Into Määttänen 26.8. T S A R K I S T O / T I M O J E R K K U Söderlångvikin tilan päärakennus on vuodesta 1965 lähtien toiminut Amos Andersonin henkilöhistoriaa ja hänen yksityistä taidekokoelmaansa esittelevänä museona. Salon Kuuloyhdistys. Eläkeliiton Halikon yhdistys. Järj. Järj. Tänä vuonna tulee täyteen 40 vuotta harmonikan soittajana, ja 30 vuotta aktiivisena esiintyjänä, kertoo Pettersson tiedotteessa. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon seudun paikallisosasto. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Järj. Kisko Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Muinaistulet syttyvät tulevana lauantaina Kemiönsaarella sijaitseva Söderlångvikin kartano viettää Muinaistulien yötä tulevana lauantaina. Kino Lumo klo 16.15. Salo 3 vuotta Viljo Lindholm 26.8. –?Esiinnyin monen vuoden aikana Söderlångvikissa Muinaistulien yönä. juhlavuotta. Se päättyy meihin Kino Lumo klo 12, 14 ja 18.15. Minulta on kysytty voisiko tapahtuma jälleen järjestää, kertoo Jansson tiedotteessa. Kun minua kysyttiin jälleen esiintymään, totesin että tämä on täydellinen valinta viimeiseksi esiintymiseksi. Henkilökohtaista opastusta kuuloasioissa ja kuulokojekysymyksissä. Ohjaajana Mika Virtanen. Mavka Metsän laulu (dub) Bio-Salo klo 17. Mölkkyä Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 10. Kuusjoen karjalaiset. 12: 43–44 ELOKUVAT (€) Alien: Romulus Bio Stara (Paimio) klo 19. Silloin esiintyi Sås och Kopp. Järj. Söderlångvikin toimitusjohtaja Annika Jansson odottaa innolla perinteen uudelleen aloittamista. Neuvonta-asema Salo-Karinassa (Helsingintie 52) klo 10-12. Ensimmäisen kerran Muinaistulien yö järjestettiin elokuun viimeisenä lauantaina vuonna 1992, osana Suomen itsenäisyyden 75. Eläkeliitto Perttelin yhdistys ry. Borderlands Bio-Salo klo 19. Perniö 6 vuotta Kasper Vainio 26.8. Turku 4 vuotta Eemil Leinonen 26.8. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Salon srk. Järj. SPR Salon osaston terveyspiste (Paasionkatu 6) avoinna klo 15–17. Muinaistulien yö on kulttuuritapahtuma, jota juhlitaan sytyttämällä tulia Itämeren rannikkoa pitkin samaan tapaan kuin muinoin tehtiin vihollisista varoitettaessa. Järj. Nimikkolähetit Päivi ja Hiroaki Yoshimuran terveiset Japanista. Kuulolähipalvelu Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 13-15. Äijät leipoo Särkisalokodilla (Jennynkuja 2) klo 10. T S A R K I S T O / A R I M A T T I R U U S K A Tilaisuudessa laulavat ja laulattavat Calle Pettersson (vas.) ja Thomas Lundin. (SSS) Muinaistulien yö Söderlångvikin kartanolla 31. MUITA TAPAHTUMIA Mölkky-peliä Moision koulun kentällä (Uskelankatu 13) klo 10-12. Järj. Salon alueen Eläkeläiset. Yhres, Särkisalon Eläkeliitto ja Martat. Itse Ilkimys 4 (dub) Bio-Salo klo 16. Muinaistulet syttyvät kesäkauden loppumisen merkiksi elokuun lopulla. Muinaistuli sytytään perinteen mukaisesti kello 21. Järj. Kuukausikerho Perttelin Srk-talolla klo 14. elokuuta kello 18.30–22.00. Kartanotila juhlistaa kesäkauden päättäjäisiä yli kymmenen vuoden tauon jälkeen muinaistulien lisäksi yhteislaululla ja musiikilla. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. –?Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2013. Bingo Hallin lavalla (Perniöntie 2613, Perniö) klo 18.30. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.” Mark. Salva. Tilan ravintola Amos Krog on avoinna kello 11–18, ja rannassa on tarjolla grillistä hampurilaisia kello 17.30–22. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Ilmi, Ilma, Ilmatar Ruotsinkielinen kalenteri: Märta, Märit NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Rauli Ruotsinkielinen kalenteri: Ralf, Raul, Rufus PÄIVÄN SANA Jeesus sanoi: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Viimeiset kyykänheitot Kuusjoen koulun kentällä (Ylikulmantie 317) klo 18 alkaen. The Crow Bio-Salo klo 16.30
Kyseessä oli Suomen koripallohistorian ensimmäinen EM-mitali juniorien tai aikuisten tasolla – ja se ensimmäinen mitali oli siis heti kultainen. Anttila ja Lujasmaa muistuttivat kumpikin, ettei kyseessä ollut mikään yhden kesän ihme. Peli on kuitenkin peliä. Mutta kun kaikki osuu kohdalleen, niin kaikki on mahdollista. Euroopan mestaruus antaa myös Vilppaan U17-tyttöjen SM-sarjajoukkueelle mukavan markkinointimahdollisuuden. –?Suomen tytöt olivat erinomaisessa kunnossa: seitsemän voittoa seitsemässä ottelussa kertoo, ettei kyseessä ollut mikään sattuma, Lujasmaa muistuttaa. Ensiällistyksestä toipuminen vie toki aikansa, mutta historiallisella saavutus saattaa jättää suomalaiseen koripalloon myös pidemmän jäljen. –?Toivottavasti tätä mestaruutta ei ajatella niin, että se tuli ”vain” U16-ikäluokassa eikä aikuisissa vaan siten, että suomalainen koripallo voi hyvin. ELOKUUTA 2024 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi KORIPALLO Urheilussa mahdotonkin voi olla mahdollista. Vilppaan U17-tyttöjen päävalmentaja Mikko Lujasmaa seurasi kultajuhliin päättynyttä turnausta keskimääräistä suuremmalla mielenkiinnolla. Toivottavasti tästä joukkueesta saadaan esimerkiksi Nea Schreck tai Alina Nikkilä tällaiseksi idoliksi, joiden kautta juniori rakastuu entistä syvemmin koripalloon, Anttila kertoo. Olihan mestaruusjoukkueessa useita pelaajia, jotka olivat pelanneet Vilpasta vastaan. – Vilppaassa on tosiaan aika niukanlaisesti tyttöpelaajia. Se on ollut nähtävissä, että kun tulee menestystä, niin harrastajamäärät lähtevät nousuun, Vilppaan valmennuspäällikkö Jere Anttila taustoittaa. – Koripallohan oli Suomessa marginaalilaji ennen Susijengibuumia. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 14 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. Suomen U16-tyttöjen historiallisella EM-kullalla voi olla pidempiäkin vaikutuksia. –?Sieltä tulee vastaan Euroopan mestareita esimerkiksi Pyrinnössä ja Pussihukissa, Lujasmaa vinkkasi. Olihan U16-tytöt jo viime vuonna EM-pronssiottelussa, jonka he hävisivät pisteellä, Lujasmaa kertoo. –?Koripalloliitossa on tehty jo pitkään hyvää työtä. Suomi kaatoi finaalissa ylivoimaisen ennakkosuosikin Ranskan pistein 49–47. Ihan varmaan ainakin kanssakilpailijat saavat tästä uskoa omaan tekemiseensä, kun huomataan, että vastustajat ovat Euroopan huipulla, Lujasmaa pohtii. Paikallisesti EM-juniorikullan tai ylipäätään minkään maajoukkueen menestyksen hyödyntäminen on vaikeaa. Tämä (EMkulta) voi auttaa siinä, kun on esimerkki siitä, mihin Suomi voi yltää, Anttila lisää. –?Niin, nyt voi mainostaa, että tulkaa katsomaan Euroopan mestareita Urheilutalolle, Anttila markkinoi. –?Mestaruutta tuskin odotti ketään, esimerkiksi Espanja ja Ranska olivat ennakkoon niin kovia. Mahdottomasta tuli mahdollista ”Nyt voi mainostaa, että tulkaa katsomaan Euroopan mestareita Urheilutalolle.” Vilppaan valmennuspäällikkö Jere Anttila ”Seitsemän voittoa seitsemässä ottelussa kertoo, ettei kyseessä ollut mikään sattuma.” Vilppaan U17-tyttöjen päävalmentaja Mikko Lujasmaa U16-tyttöjen Euroopan mestarit palasivat sunnuntaina iltapäivällä Helsinki-Vantaan lentokentälle. – Meillä on nyt jo 5–10 vuoden ajalta vahvaa näyttöä suomalaisesta valmennusosaamisesta, Anttila lisää. –?Vilppaassa ensimmäinen tavoite tyttöpuolen kehittämisessä on pelaajamäärän kasvattaminen. L E H T I K U V A / S E P P O S A M U L I. Toivottavasti sama buumi iskee nyt myös tyttöpuolelle. Mestaruus näytti, että ainakin oikealla polulla ollaan. Toivottavasti mahdollisimman monessa perheessä katsottiin tätä turnausta, sillä jokaisella pelaajalla on ollut jossain vaiheessa joku idoli, jota on katsonut ylöspäin. – Tytöissä dropout on ollut suurempi kuin pojissa. Mutta keinoja siihen toki löytyy. Sen todisti Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka voitti myöhään lauantai-iltana Unkarissa ikäluokan Euroopan mestaruuden
uu u Päävalmentaja: Jussi Räikkä. MM-sarjassa toisena olevalle britille voitto on kauden ja uran toinen. Halusimme keskittyä siihen, ettei Emma Broliron pääse mellastamaan, missä onnistuimme täydellisesti, Suomen joukkueen valmentaja Jussi Räikkä hehkutti Koripalloliiton tiedotteen mukaan. Valmentajat: Janne Hänninen, Tuomas Rahkonen, Camilla Grönberg. Hänen lisäkseen Suomea edusti Lentopalloliiton salolainen toimitusjohtaja Karri Virtanen. EM-kisajoukkue koostui pääasiassa vuonna 2007 syntyneistä pelaajista, joita oli viime kaudella yhteensä 152. Suomessa oli viime kaudella vain 22 682 lisenssipelaajaa, joista 8 117 oli tyttöjä tai naisia. Auto oli uskomaton ja vauhti vahva. Ei missään tilanteessa. Häkkinen on yksi kolmesta tehtävään valituista turkkilaisen Ceren nur Tutalin ja pohjoismakedonilaisen Stojan Jordanovin lisäksi. lähtöruudusta ja jäi 19:nneksi. Suomen äänen käytti Lentopalloliiton puheenjohtaja Lauri Inna. Hän seuraa tehtävässä serbialaista Aleksandar Boricicia. Puheenjohtajakausi on nelivuotinen. Hän ei ole saavuttanut tällä kaudella pistettäkään, mutta työpaikkaa ensi kaudeksi etsivä suomalaiskuljettaja on ajanut maaliin yhtä vaille jokaisessa kilpailussa. Vain kiinalaistallitoveri Guanyu Zhou oli Bottasta hitaampi Hollannin gp:ssä. Jokainen 12 pelaajasta onnistui omissa tehtävissään. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Häkkinen ottaa Ala-Nissilän tehtävät. Meidän nuoret haluavat kilpailla ja pyrkivät olemaan parhaita. CEV:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 43-vuotias kroatialainen entinen ammattilaispelaaja Roko Sikiric. – Olemme käyneet täällä valmistavia keskusteluja Tampereella pelattavien miesten EM-kisojen 2026 suhteen ja muidenkin tapahtumien saamisesta Suomeen tulevaisuudessa, Inna kertoi Lentopalloliiton tiedottessa. Kun pelaajat laittavat tällaisen sitoutumisen ja heittäytymisen sisään, niin voidaan olla varmoja, että se saadaan, mitä ansaitaan, Räikkä sanoi. CEV:n tapahtumajohtajana viime vuodet toiminut Sikiric sai puheenjohtajavaalissa 51 jäsenmaan äänestä 36. Hän otti avausvoittonsa Yhdysvaltojen Miamin gp:ssä aiemmin tänä vuonna. Onhan se valmentajille aivan ainutlaatuisen siisti tilanne, kun ei anneta periksi. (STT) Lando Norris kaasutti Verstappenilta karkuun. F I B A Koristytöt ja lentispojat sen todistivat: laadulla voi korvata määrän U16-tyttöjen Euroopan mestaruus on käsittämätön temppu. Suomi voitti turnauksessa kaikki seitsemän otteluaan. –?Jälleen kerran. –?Olisi helppo sanoa, että poikkeuksellinen joukkue, mutta tämä näyttäisi nyt toistuvan vuodesta toiseen. Eli tuon ikäluokan pelaajista kahdeksan prosenttia kuului EM-kisajoukkueeseen – siihen peilattuna EM-kisojen viides sija oli suorastaan käsittämätön. LP Viestin mestaripelaaja sai CEV:n huipputehtävän Sini Häkkinen voitti LP Viestissä kuusi peräkkäistä mestaruutta kausina 2008–2014. Viime vuosina formularatoja hallinnut kolminkertainen maailmanmestari Verstappen on jäänyt voitotta jo viidessä kilpailussa peräkkäin, joten nousua tekevä Norris tiivisti kärkitaistelua mukavasti. MAANANTAINA 26. Kaudella 2017–2018 Suomessa oli 630 vuonna 2008 syntynyttä tyttöpelaajaa. Tuosta joukosta 11 eli noin kolme prosenttia selvisi EMkisajoukkueeseen. Suomessa oli viime kaudella 10 522 lentopallon lisenssipelaajaa, joista 3 368 oli miehiä ja vain 1 862 poikajunioreita. Tällä hetkellä hän toimii Turun kokoomuksen ja Turun liikuntalautakunnan puheenjohtajana. Häkkinen, 34, on ollut pelaajauransa jälkeen poliittisesti aktiivinen. Sauberin Valtteri Bottas starttasi kilpailuun 16. F I B A Aino Koskela sai kunnian leikata korisukan. Suomen U18-poikien lentopallomaajoukkue sijoittui heinäkuussa ikäluokan EM-kisoissa komeasti viidenneksi. Aino Koskela ja Anna Gardziella heittivät kymmenen pistettä. FORMULA 1 McLarenin Lando Norris voitti sunnuntaina Hollannin gp:n. Häkkinen korvaa tehtävässä valtiopäiväneuvos Olavi Ala-Nissilän, joka joutui luopumaan pitkään hoitamastaan tehtävästä virkavuosiensa täytyttyä. –?Tämä on pelaajien peli. –?Monin paikoin pelasimme juuri kuten olimme sopineet. Mestaruusjoukkueen pelaajat olivat syntyneet yhtä pelaajaa (Ida Riihijärvi) lukuun ottamatta vuonna 2008. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Päävalmentaja Räikkä: Tämä on pelaajien peli Suomen U16-tyttöjen yllättävän Euroopan mestaruuden vankin kulmakivi oli puolustus. Koristytöt ja lentispojat osoittivat valituksen turhaksi: laadulla voi sittenkin korvata määrän. Onhan tämä aivan mieletöntä, Räikkä jatkoi. U16-koripallotyttöjen esimerkki ei kuitenkaan ole palloilukesän ainoa ihme. Pariisin olympialaisten jälkeen käyty huippu-urheilukeskustelussa on muistutettu, ettei pienen Suomen pienellä massalla voi pärjätä kansainvälisillä kentillä isompia massoja vastaan. Nämä esimerkit ovat tuore todiste siitä, että ainakin vielä joissain lajeissa pelaajakehitys toimii, eikä potentiaali valu hukkaan. Ranska oli tehnyt ennen finaalia keskimäärin 78 pistettä, mutta finaalissa Suomi jätti Ranskan vain 47 pisteeseen. Kuudessa kaudessa määrä oli lähes puolittunut 383 pelaajaan. –?Tuntuu mahtavalta jälleen kerran. Suomen paras pisteidentekijä finaalissa oli 13 pistettä upottanut Jessi Nenonen. Naantalilainen Jussi Räikkä on toiminut Suomen poikkeuksellisten U16ja U17-ikäluokkien maajoukkueen päävalmentajana. KOMMENTTI Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi LENTOPALLO LP Viestissä kuusi Suomen mestaruutta voittanut Sini Häkkinen on valittu Euroopan lentopalloliiton CEV:n sisäiseksi tarkastajaksi. Erittäin nautinnollista, Norris jutteli ratahaastattelussa. MM-sarjaa johtava Red Bullin hollantilaiskuljettaja Max Verstappen oli toinen ja Ferrarin monacolaiskuljettaja Charles Leclerc kolmas. (SSS–STT) U16-TYTTÖJEN EUROOPAN MESTARIT Puolet pelaajista Pyrinnöstä ja Pussihukista uu u Pelaajat (kasvattajaseura): Mona Pasanen (Lahti Basketball), Nea Schreck (Korson Kunto), Aino Koskela (PuHu Juniorit), Emili Melnikova (Lohjan Urheilijat), Jessi Nenonen (PuHu Juniorit), Senni Toljamo (Tampereen Pyrintö), Ida Riihijärvi (Tapiolan Honka), Anna Gardziella (ToPo Juniorit), Emilia Helasuo (PuHu Juniorit), Alina Nikkilä (Tampereen Pyrintö), Aluel Machol (Vaasan Salama), Iida Reunanen (Tampereen Pyrintö). Valinnat tehtiin lauantaina Napolissa järjestetyssä kokouksessa
Guillem Porta (vas.) pelasi ensimmäisen ottelunsa SalPassa kuukausi sitten. SalPa–SJK Akatemia Urheilupuistossa kello 16. uu u Laukaukset: 12–8 (kohti maalia 5–5) uu u Kulmapotkut: 8–5 OHO! uu u SalPan 28 sarjapisteestä yhdeksän on tullut MP:ltä. Julius Järvinen); Olli Jakonen (v). Joel Laitinen 1–0 14. Ajatus katkesi, kun Porta ja Olli Jakonen vapauttivat ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon nousseen Koki Miyamoton läpiajoon. Takaisin sunnuntai-iltaan ja Mikkelin Urheilupuistoon eli Urskiin. Koki Miyamoto 2–1 uu u SalPan kokoonpano: Antto Mikkonen; Ian Garrett (89. SalPa on kerännyt tällä kaudella 28 pistettä, joista peräti 18 on tullut vieraskentältä. Lopulta ottelun lopputulos oli harvinaisen oikeutettu. Pelikieltoaan kärsivää Joonas Meuraa tuurannut Frans Grönlund puski Maximus Tainion kulmapotkun kauniisti oikeaan ylänurkkaan. Mikäli KTP:n nousu on katkolla Urheilupuistossa, tarkoittaa se käytännössä kotkalaisten maihinnousua Saloon. SalPan ottelu sai surkean startin, kun MP:n Joel Laitinen puski avausmaalin kuuden minuutin pelin jälkeen ottelun ensimmäisestä kulmapotkusta. Frans Grönlund 1–1 39. Salolaisittain mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että KTP:llä saattaa olla mahdollisuus ratkaista paluu Veikkausliigan jo sunnuntaina 22. Oskari Jakonen), Otto Lehtisalo (81. Pian kävi harvinaisen selväksi, että pelin rytmin määrittelee SalPan keskikenttäpari Guillem Porta–Thomas Agyiri. ELOKUUTA 2024 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi JALKAPALLO SalPa jatkoi kliinisiä vieraspelejään sunnuntaina Mikkelin Urheilupuistossa, jossa se kaatoi MP:n (lausutaan ”empee”) maalein 1–2. Ajatusleikit ovat tässä vaiheessa kautta ymmärrettäviä, sillä SalPa on ankkuroinut itsensä tukevasti keskikastiin pelaamalla tulkinnasta riippuen tyydyttävän tai kohtalaisen kauden. uu u Yleisöä: 812 uu u SalPan seuraava ottelu: la 31.8. Kaksikko pelasi katalonialaista höynää MP:n keskikentän kanssa ja haki kärsivällisesti murtautumispaikkoja sen sijaan, että olisi toteuttanut suomalaisen juniorijalkapallon käytetyintä käskyä ” eteenpäin!”. Daniel Kepot), Koki Miyamoto (66. Keir Foster), Michael John, Frans Grönlund, Severi Pöysä; Guillem Porta (v), Thomas Agyiri (81. Mitä jos Porta olisi tullut aiemmin. Portan ja Agyirin höynä lähetti myös paikallistoimittajan ajatukset lentoon: mitä jos Porta olisi hankittu heinäkuun sijaan jo toukokuussa ja Agyiri olisi pelannut alkukauden laitapuolustajan sijaan keskikentällä. YKKÖSLIIGA MP–SalPa 1–2 (1–2) uu u Maalit: 7. MP sai tosin toisella puoliajalla otteen pelistä, mutta mitään kokovartalopaniikkia ei SalPan punanutuista havainnut – ellei paniikiksi lasketa Antto Mikkosen oman virheen jälkeen otettua huipputorjuntaa tai MP:n viimeisen sekunnin kulmapotkua. S S S / T O M M I L O I M O V U O R I. Ykkösliigan kärkitaistelu sai sunnuntaina kenties ratkaisevan käänteen, kun KTP haki 1–2-vierasvoiton Jarosta ja Jippo hävisi KäPalle samoin luvuin. Japanilainen viimeisteli johtomaalin tyylikkäästi ensimmäisellä kosketuksellaan ja sai taas ajatuksen lentämään: mitä jos harjoituskauden pirteästi pelannut Miyamoto ei olisi loukkaantunut keskikesällä. syyskuuta pelattavassa SalPa–KTP-ottelussa. SalPa pelasi höynää Mikkelissä ja nousi takaisin viidenneksi. SalPan erikoistilannepuolustamisesta kertoo se, että Laitinen puski maalin rangaistuspisteen kohdalta, ja lähin SalPan pelaaja oli yli kahden metrin päässä. Voitolla SalPa nousi takaisin Ykkösliigan viidennelle sijalle. Sunnuntaina hän oli jo kentän paras pelaaja. URHEILU 16 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. Samalla Varsinais-Suomen kolmanneksi paras jalkapallojoukkue otti täydellisen selkävoiton Etelä-Savon parhaasta jalkapallojoukkueesta, sillä kaikki kauden kolme keskinäistä ottelua päättyivät SalPan voittoon maalierolla 8–1. SalPa kuitenkin kuittasi maalin omasta ensimmäisestä kulmapotkustaan. Kymmenestä kotiottelusta kasassa on siis vain kymmenen pistettä. Samalla KTP:n johtoasema venyi yhdeksään pisteeseen, kun kautta on jäljellä enää kuusi kierrosta. Aleksi Jännes): Maximus Tainio (89. Vierasvoitto ei ollut kauden aikaisempiin esityksiin nähden minkään sortin yllätys. Esimerkiksi Jipon pelaajamateriaali ei ole mitenkään toistakymmentä sarjapistettä parempi, vaan Jippo on noussut kauden komeetaksi, koska joukkue sai permanenttinsa kuntoon päivästä yksi (3–0-vierasvoitto SalPasta) lähtien. SalPan ja päävalmentaja Jordi Alujan kunniaksi on sanottava sekin, että vaikka MP pelaa sarjapaikkansa puolesta ja SalPa sijasta viisi eli ei enää mistään, se ei näkynyt nurmella mitenkään. Tämä oli jo SalPan kauden kymmenes maali kulmapotkusta eli SalPa on tehnyt peräti 37 prosenttia kauden kaikista maaleistaan kulmapotkuista! SalPa otti ottelun ohjat heti MP:n maalin jälkeen. Olisiko SalPa nyt siellä missä Jippo eli piikkinä kärkikolmikon persauksissa. Olisiko se sama piikki entistä syvemmällä. SalPan permanentti taas on kärähtänyt tai latistunut, josta paras merkki on avauskokoonpanon eläminen ottelusta toiseen. uu u SalPan muut vaihtopelaajat: Joonas Koski (mv), Topi Sistonen
Kun MM-kullasta saa 17?000 dollaria, Salosen kausitienestit nousevat noin 60?000 dollariin. MM-kilpailu oli naisille frisbeegolfkauden neljästä arvoturnauksesta viimeinen. HJK otti Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta tärkeän 1–0-voiton Interistä. Timanttiliigan kilpailu toi myös toisen pohjoismaisen maailmanennätyksen, mutta sen tekijä ei päässyt varsinaisesti yllättämään. Valojäniksellä tarkoitetaan radan sisäpuolella kiertävää valoa, joka on asetettu tietylle nopeudelle. PESÄPALLO Miesten Superpesis, puolivälierä 5/5 (kolmella voitolla välieriin): Vimpelin Veto–Kempeleen Kiri 1–2s (1–4, 11–1, 0–5) Kempeleen Kiri välieriin voitoin 3–2. (STT) Pohjoismaiset ME-talkoot! Jakob Ingebrigtsen esitteli maaliviivalla oman versionsa maanmiehensä Edvard Munchin klassikkoteoksesta ”Huuto”. Duplantis, 24, ei kilpaile tulevana viikonloppuna Helsingissä Ruotsi-ottelussa. VPS–HJK, KuPS–Inter, EIF–SJK, Gnistan–Ilves, Haka–FC Lahti, IFK Mariehamn–AC Oulu. Ingebrigtsen, 23, voitti kesän alussa EM-kultaa 1?500 ja 5?000 metrillä ja nappasi reilut kaksi viikkoa sitten olympiakullan 5?000 metrillä. ELOKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 S O U T U M A T K A T T A P A T O S I U U T O S V A A L I T U L O S E R Ä S U T A R E A S K A R T U I T T U P Ä Ä K A H V I R O U V A A S K I T O T T O I N U A T A N A A A P O I T A A S T A K O A T A N E L I U L O S A J A T S I S A L A R K I T T A V A S T T O H A I T I L A U T A P E L I M U O T I M A T S I A R A T A S T O N L A P U T N A R I N A K K A I T A J O T E L G A R K L U K U K U T S U H U U T O T A K I A A L E N T U M I S E T K A K K A K A S A E M O T R A M I I K O N I M A T E R T A T A M I E E V A T A T T I S A T O VIIKKORISTIKON RATKAISU OSTETAAN LOUNEAN OSAKKEITA (ent. Kannattajat heittivät kentällä muun muassa tennispalloja. JäPS–MP, TPS– PK-35, 31.8. JALKAPALLO Veikkausliiga: HJK–FC Inter 1–0 KuPS–IFK Mariehamn 3–0 FC Lahti–VPS 0–0 KuPS 21 13 5 3 38–20 44 HJK 21 12 4 5 38–20 40 Ilves 21 11 5 5 44–24 38 SJK 20 10 5 5 39–31 35 FC Haka 21 10 4 7 34–31 34 VPS 21 9 5 7 33–33 32 FC Inter 21 8 4 9 36–28 28 Gnistan 20 7 5 8 30–33 26 AC Oulu 21 5 6 10 25–34 21 FC Lahti 21 3 9 9 25–37 18 IFK M 21 4 5 12 18–37 17 EIF 21 3 3 15 18–50 12 Runkosarjan viimeiset ottelut: tänään SJK–Gnistan, 1.9. Ingebrigtsen kellotti Chorzowissa ajan 7.17,55 ja alitti kenialaisen Daniel Komenin ME:n yli kolmella sekunnilla. On vaikeaa hahmottaa omaa vauhtia, kun jaloissa on niin paljon happoa. Silloin voi tulla seinä vastaan, mutta onneksi sellaista tapahtuu harvoin, Ingebrigtsen jutteli norjalaisen NRK:n haastattelussa. SUUNNISTUS Mikkeli, viestiliigan 5/7 kilpailu: Miehet (8,6+8,6+6,3km): 1) Tampereen Pyrintö 2.34.09 (Antti Saikko, Severi Kymäläinen, Mikko Eerola), 2) Kalevan Rasti 2.34.11 (Santeri Silvennoinen, Tomas Krivda, Samuel Heinonen), 3) Helsingin Suunnistajat 2.36.51 (Tuomas Heikkilä, Einari Heinaro, Arttu Syrjäläinen), 4) Tampereen Pyrintö II 2.39.56, 5) Koovee 2.41.19,... Salonen teki suomalaista frisbeegolfhistoriaa TULOSPÖRSSI FORMULA 1 Zandvoort, Hollanti, MM-sarjan 15/24 kilpailu: 1) Lando Norris Britannia, McLaren 1.30.45,519, 2) Max Verstappen Hollanti, Red Bull jäljessä 22,952 sekuntia, 3) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –25,439, 4) Oscar Piastri Australia, McLaren –27,337, 5) Carlos Sainz jr. –?Minua pelotti, että valo saisi minut juoksun aikana kiinni. Seuraava kilpailu: 1.?9. Muut välieräjoukkueet ovat Manse PP, Kouvolan Pallonlyöjät ja Sotkamon Jymy. Heidi Laine (–5) päätyi kahdeksanneksi, Henna Blomroos (–1) yhdeksänneksi ja Silva Saarinen (+1) 11:nneksi. Norjalainen oli yllättynyt roimasta ennätysparannuksesta, joka syntyi valojäniksen avustuksella. Salosen sijoitukset kauden arvoturnauksissa olivat toinen, ensimmäinen, neljäs ja ensimmäinen. Salonen heitti 327 kertaa (18 alle parin) viidellä kierroksella Lynchburgissa Yhdysvaltojen Virginiassa. Duplantis oli tehnyt edellisen ennätyksensä 625 elokuun alussa Pariisin olympiafinaalissa. MAANANTAINA 26. Pelikentältä huomion varastin HJK:n kannattajapääty, joka protestoi voimakkaasti VAR-videotarkistuslaitteiston käyttöönottoa. Yhdelläkään toisella suomalaisella ei ole ainuttakaan vastaavaa voittoa. Salon ja Forssan Seudun Puhelin) 040 589 5322 toimisto@otc.fi / www.otc.fi OSTETAAN LATAA SALKKARIN MOBIILISOVELLUS OMASTA SOVELLUSKAUPASTASI! SALON SEUDUN SANOMAT YLEISURHEILU Norjan maileritähti Jakob Ingebrigtsen murskasi Timanttiliigan kilpailussa Puolassa miesten 3?000 metrin juoksun maailmanennätyksen. Kulta heltisi kahden heiton erolla Yhdysvaltain Kat Mertschiin. 20) Angelniemen Ankkuri 2.54.54 (Petja Ylikylä, Pekka Hyvönen, Jere Kommio), 33) Paimion Rasti 3.02.21 (Jonas Jern, Tobias Henriksson, Jesse Laukkarinen), 46) Angelniemen Ankkuri 2 3.20.41 (Nico Kerkola, Teemu Kerkola, Antti Kirves) Naiset (6,5+7,7+6,4 km): 1) Tampereen Pyrintö II 2.47.25 (Anni Haanpää, Enni Jalava, Saila Kinni), 2) Tampereen Pyrintö I 2.47.38 (Lotta Karhola, Venla Taulavuori, Sofie Bachmann), 3) Paimion Rasti 2.54.38 (Tuulia Viberg, Eveliina Hirvonen, Milja Väätäjä), 4) Suunta Jyväskylä 2.56.27, 5) Rastikarhut 3.01.55,...22) Paimion Rasti 2 3.33.28 (Suvi Simonsén., Inga Dambe, Henna Yliluikki), 30) Paimion Rasti 3 4.21.45 (Milla Pyöli, Emma Valkama, Annu Pylkkänen) TRIATHLON Tallinna, Ironman-kisa, Velo Salon tuloksia Lauantain kilpailu (samalla myös täyden matkan SM-kisa): 3,8 km uinti, 180 km pyöräily, 42,2 km juoksu M40: 13) Jari Ruokonen 11:30:31, 14) Juha-Matti Saari 11:32:24 M45: 6) Tom Perttala 10:16:38, 15) Petteri Jokinen 12:01:27, 17) Timo Sainio 12:45:29 M50: 6) Markku Salminen 11:19:05 Sunnuntain kilpailu oli Ironman organisaation puolimatkan EM-kilpailu: N35: 22) Katariina Koskinen 6:03:57 YLEISURHEILU Laitila, moniotteluiden 17–22-vuotiaiden SM-kilpailut: N19 7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs, 800 m): 1) Saima Kossa SauvU 4738 (14,36, 158, 10,72, 25,98, 537, 32,64, 2.43,61). L E H T I K U V A / A F P / S E R G E I G A P O N Duplantis ja Ingebrigtsen säväyttivät Chorzowissa. Kaksinkertainen olympiavoittaja Ingebrigtsen kohensi viime syksynä juoksemaansa 3?000 metrin Euroopan ennätystä yli kuudella sekunnilla. Huhtikuussa hän ylitti 624 Xiamenin Timanttiliigassa Kiinassa. Viron Kristin Tattar (–13) kiri pronssille. Armand Duplantis tehtaili miesten seiväshypyssä jo kauden kolmannen ennätysparannuksensa, kun ruotsalaistähti ylitti korkeuden 626 toisella yrittämällään. Ottelun ainoan maalin iski paitsion rajamailta Aapo Halme. Pariisin olympialaisten 1?500 metrillä Ingebrigtsenille sattui työtapaturma, kun norjalaistähti jätettiin lopussa neljänneksi. Monza, Italia. TPS–Jippo. Espanja, Ferrari –32,137, 6) Sergio Perez Meksiko, Red Bull –39,542, 7) George Russell Britannia, Mercedes –44,617, 8) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –49,599, 9) Pierre Gasly Ranska, Alpine –1 kierros, 10) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin –1 kierros, ...19) Valtteri Bottas Suomi, Sauber –2 kierrosta. Jaro–KäPa, 12.9. VAR-PROTESTI TÖÖLÖSSÄ. Komenin maailmanennätys 7.20,67 ehti olla voimassa lähes 28 vuotta, syyskuusta 1996. Etiopian Berihu Aregawi juoksi Chorzowin 3?000 metrillä kaikkien aikojen kolmosajan 7.21,28. L E H T I K U V A / M I K K O S T I G STT | Topias Mikkonen FRISBEEGOLF Eveliina Salonen voitti sunnuntaina ensimmäisenä suomalaisena frisbeegolfin maailmanmestaruuden. Tallien MM-sarjan kärki: 1) Red Bull 434 pistettä, 2) McLaren 404, 3) Ferrari 370. Ykkösliiga: KäPa–Jippo 2–1 FF Jaro–KTP 1–2 MP–SalPa 1–2 KTP 21 15 3 3 54–22 48 FF Jaro 21 12 3 6 39–22 39 TPS 21 11 5 5 33–22 38 Jippo 21 11 4 6 33–19 37 SalPa 21 7 7 7 27–31 28 SJK Akatemia 21 6 8 7 26–27 26 PK-35 21 5 7 9 22–29 22 JäPS 21 4 8 9 27–42 20 KäPa 21 3 6 12 29–48 15 MP 21 3 5 13 18–46 14 Seuraavat ottelut: 30.8. SalPa–SJK Akatemia, Jippo– KTP, 1.9. MM-sarjan kärki: 1) Verstappen 295 pistettä, 2) Norris 225, 3) Leclerc 192, 4) Piastri 179, 5) Sainz 172, 6) Hamilton 154. Salonen, 24, on nyt lajin kolminkertainen major-voittaja
Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi. 1339 M A CA N U D O B. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. 39 €/kk Digisisällöt alk. 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 39 €/kk Digisisällöt alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 18 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. ELOKUUTA 2024 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@sss.fi Käyntiosoite: Örninkatu 14, arkisin klo 9–15 Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. 39 €/kk Digisisällöt alk. 18 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. PIENIKIN MERIMATKA IRROITTAA ARJESTA
Kausi 5, jakso 12/12. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 007 Skyfall (12) (007 Skyfall/UK-USA 2012). Kirsi Alm-Siira pitää joukot kurissa. Poikia ja rakastajia 3/3. Kim, Hasse ja Krisu ovat huolissaan miljoonistaan. Klo 21 21.00 Elokuva: Swingers (12) Swingers. Kausi 15, 6/10. 00.30 Super-Jahti Pia Penttala. 23.55 Korvessa kulkevi (12) Kausi 1. 20.30 Frendit (S) Juustokakkuja. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Jokiemme helmet: Porvoonjoki 1/6. Kausi 5, 6/12. Riipi pääsee johtamaan tutkimuksia ja Penttinen pelaa LARPpeliä. Terrorihyökkays M16-päämajaa kohtaan käynnistää tehtävän, jonka Bond aloittaa jäljittämällä kyberterroristi Silvaa (Javier Bardem). 19.00 Huutokaupan metsästäjät Uuteen lentoon. Pahimman tehtävän edessä ryhmä on valmis näyttämään tahdonvoimansa. 03.55 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 07.35 YLE FEM 07.35 Espen ja hylkeenpoikaset 08.05 Adampourin perhe 08.30 Tunturien ihmisiä 09.20 Unelmakoti 10.20 Oikeus kuolla 10.50 Viikinkien aikaan 11.50 Sportliv 12.00 YLE TEEMA 12.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 13.00 Historia: Benjamin Franklin 13.50 Uusi Kino: Roskakuski (S) 14.05 Ammatti: kirjailija: Arto Paasilinna 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) Klo 17 17.00 Tiettömän taipaleen takana Kausi 13, 4/6. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 La Storia (16) 8/8. Jakso 1/12. (U) 21.30 Urheilulukio K2, 3/8. Kouluttajat testaavat kokelaiden kykyä toimia pelosta huolimatta ja valmistelevat heitä viimeistä testiä varten. Kausi 15, 7/10. Kausi 2, 1/8. Monica ei ole saanut kutsua serkkunsa häihin Ross on. 19.55 Tulossa: Vain elämää 20.00 Haluatko miljonääriksi. Jakso 7/9. (U) 19.00 Maailman ihanimmat lapset 3/4. Iskelmää on aina tehty ylpeän ammattilaisen etiikalla. (U) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (S) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 Sonic Boom (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Koti koiralle 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Haluatko miljonääriksi. 18.40 Tulossa: Selviytyjät Suomi 18.45 MasterChef Australia Kausi 16. Kaikkien inhokki Dave Hester palaa kaupoille, ja Laura on erityisen innoissaan. Daven paluu huutokauppoihin saa kaikki raivoihinsa, mutta Ivy yrittää keskittyä tavaraan. Tuotanto DocArt Ky. Välillä se tulvii yli äyräidensä, välillä kuivuu pois. Tervetuloa huutokauppaan! MTV3 04.00 Suurmestari UK 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 MasterChef Suomi: Professionals 14.00 Grand Designs Ruotsi 15.00 Hudson & Rex (12) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) Toivo on turhaa, osa 2/2. Kristian Lindholm. (2011) (U) 00.18 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kandit 06.25 Ylen aamu 09.30 Peltsin toinen luonto 10.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 10.45 8 minuuttia 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Riistetyt -Työelämän orjat 12.30 Vera Stanhope tutkii (12) 13.20 Meidän poikamme (7) 15.00 Mielivaellus 15.40 Ikimuistoinen: Brita Koivunen 15.45 Prisma: Hiljainen pandemia 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii (12) Kausi 7, 6/8. 20.15 Kierroksilla off season (7) Porrbollin ja norjalaiset pilsneriraggarit malttavat raggailultaan pitää ruokatauon. Perheväkivaltatapauksen tutkinta alkaa, kun poliisi saa käsiinsä huolestuttavia videonauhoja. Rikottu lupaus 2/2. 18.10 Syke (7) HUOM! Vain kaksi ekaa jaksoa esitetään Nelosella. (U) 20.36 Siskonpeti (7) Kausi 2. kauden esittelyjaksossa tavataan kahdeksan rohkeaa miestä ja naista, jotka lähtevät etsimään loppuelämänsä rakkautta. (U) Klo 21 21.00 Efter Nio 22.00 Ohuella langalla (12) Kausi 1, 9/10. Kausi 1, 1/2. Uskaltaako tähän maailmaan tehdä lapsia. 20.00 Frendit (S) Vyötiäinen. 19.30 Huutokaupan metsästäjät Mogulin paluu. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) Ismo ja läheltäkoti-tilanne. Tuotanto: SVT, 2020 (U) 22.55 Ohuella langalla (12) Kausi 1, 10/10. Tulilahden murhista kertovan kirjan taustatutkimukset alkavat. 06.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.17 Kim ja Kai (S) 07.25 Fluugalaiset (S) 07.38 Robo ja riiviöt (S) 07.44 Kengulahti (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.23 Galaxi 08.24 Ninjalinja (7) 08.35 Taruvaeltajat (7) 09.00 Strömsö 2021 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.00 Metsän ääni 10.30 Spanielipentueen elämää 11.00 Riistametsällä 12.00 Tiettömän taipaleen takana 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Iskelmä-Suomi: Show must go on 14.15 Britannian rantakohteissa 15.00 Mölkky matkalla maailmalle 16.00 Talot huokuvat historiaa Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen Katsellaan Tuomon kanssa Albi Lumiukko, Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, Kielimatkaajat: Henkilökuvat, Kallen keittiö, Herää sukka sekä Muru. Supernanny Pia Penttala laittaa jahtaajat ojennukseen. 22.00 Sorjonen (16) Kausi 3, 6/10. 01.25 Suurmestari Vakuuta Suurmestari. Kokeillaan robotti-imuria ja nautitaan juhannuksen paukkupakkasista. 02.00 Top Gear Suomi Kausi 1. Komulainen kohtaa Johannan, mutta tutkimukset eivät etene. Porvoonjoki. Suuri yksinäisyys. Todisteet. 03.30 Suomen huutokauppakeisari Kausi 1. Vierailijana Sointu Borg. 02.20 Suurmestari UK Vanha torvikoipi. Kaikkien aikojen menestyneimmässä Bondseikkailussa 007:n lojaalius joutuu koetukselle, kun MI6-tiedustelupalvelun johtajan M:n (Judi Dench) menneisyydestä nousee esiin salaperäinen uhka. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.50 Kierroksilla off season (7) Porrbollin on löytänyt unelmiensa prinssin Norjasta ja muuttaa hänen luokseen Trondheimiin. Klo 21 21.00 Tämä on tämä Alma Hätönen ja Aatu Raitala. Tämä on tämässä tänään: Kiti Kokkonen, Joonas Nordman sekä heidän vieraansa Alma Hätönen ja Aatu Raitala arvailevat emojeja, elokuvia, riimejä ja itsestäänselvyyksiä. Jakso 31/50. Tehtävänä on myös sauvakävellä tasan 382 askelta ja keskustella hyväntuulisesti. Mieti vielä. Dokumentti Porvoonjoesta käynnistää Petteri Saarion jokisarjan. Pelko hälvenee. T: Saamifilmi. 01.25 Poliisit UK: Ajojahti (12) Ampumatapaus. Pyhien lähestyessä Ross yrittää muuttaa skenaariota. Taiteilija Agnes Tiffon asui pitkään yksin Flørlin kylässä vuonon rannalla. (U). N: Minna Haapkylä, Minttu Mustakallio, Kari-Pekka Toivonen. Kausi 34, 18/22. (U) 19.00 Lapsia ja aikuisia (12) (2004) Komedia lapsettomuusklinikan psykologista, joka ryhtyy hankkimaan perheenlisäystä salaa mieheltään. Jakso 6/8. Torneja tuulihatuista. Jakso 5/6. O: Paul Anders Simma. Hän etsii ystävää, mutta turhaan. Studiossa jodlataan ja Herra Arkisto äityy laulamaan. 23.00 Oddasat 23.15 Dokumenttiprojekti: Rakas äitini (S) Venäläisen orpokodin kasvatti Dasha lähtee matkalle saamelaissukunsa juurille, tavoitteenaan löytää vastauksia oman perheensä kohtaloihin. Jesse on yhä huolissaan Sirin hyvinvoinnista, ja isän ja tyttären välit ovat kireät. Kausi 1, 7/12. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Doc: Väkivaltainen vaimoni (16) Paljastavat videonauhat. Kilpailijoiden on tehtävä tuulihattutorni, joka kuvastaa heitä. Päätöntä kulutusjuhlaa ja kompensointia. Kausi 13, 1/14. ELOKUUTA 2024 SUB 04.50 Simpsonit (S) 05.20 Simpsonit (7) 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 07.10 Muumilaakson tarinoita (S) 07.35 Muumilaakson tarinoita (S) 08.00 Suomen surkein kuski 09.00 Simpsonit (S) 09.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 10.30 Virkakoirat (S) 11.00 Virkakoirat (S) 11.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa 12.30 Vintiöt (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Moderni perhe (S) 14.30 Moderni perhe (S) 15.00 Ex-Onnelliset (12) 16.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) Klo 17 17.00 Simpsonit (7) Perhe ja tähdet. 19.30 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7) 1/4. Useppen päivistä tulee pitkiä veljen kuoleman jälkeen. Suomi 2018. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nälkäiset nallet (S) Miska ja Ted olivat ajatelleet syödä aamiaiseksi porkkanakakkua, mutta kakku on kadonnut! 18.06 Kuviomaa (S) Uula ystävineen järjestää sirkusesityksen. 20.00 MOT (7) Outi Rummukainen joutui yli viikoksi sairaalaan ja sai kasvoihinsa isot arvet otettuaan täyteainetta poskiinsa. 9/12. Pääosissa: Daniel Craig, Javier Bardem, Naomie Harris, Judi Dench, Ben Wishaw, Ralph Fiennes. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto UK 15.25 Rikkaat ja rahattomat 16.25 Onnenarpa 16.30 100 Places to Be 16.35 Rikkaat ja rahattomat Klo 17 17.35 Tulossa: Raharemontti 17.40 Syke (7) HUOM! Vain kaksi ekaa jaksoa esitetään Nelosella. KANAVAT MAANANTAI 20 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 26. Kausi 17, 1/12. Kausi 1, 3/8. Kestääkö munkki ehjänä, ja kuka tekee suorastaan globaalin oivalluksen. Kun Sara lähetetään yllättäen kotiin Uumajaan, hän saa tilaisuuden miettiä tulevaisuuttaan. Kausi 7, 10/24. Kausi 7, 2/29. (U) 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita Kaarinalainen Olli Karvonen pyrkii elämään niin, että hän käyttäisi mahdollisimman vähän luonnonvaroja. Kilpailijoiden mielikuvitusystävät kokevat toinen toistaan traagisempia kohtaloita. Kausi 7, 11/24. 18.18 Alvan maailma (S) Alva tekee hauskan videon Nessistä. Isänmurhatapaus saa synkän käänteen, kun yksi veljeksistä löytyy junasillan alta. 20.35 Salainen veljeni Ruotsin yleisradioyhtiön Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan Carina Bergfeldtin perheellä oli salaisuus, jota oli piiloteltu vuosikymmenet. 03.25 Simpsonit (7) Historian painolasti. Kausi 1, 6/10. Kausi 7, 1/29. Sorjonen käyttää kaikki metodinsa ratkaistakseen tapauksen ennen kuin epäiltyjä ei enää ole. 13-vuotias Mikas käy erityiskoulua, koska hän kärsii huonosta itseluottamuksesta. Kyllikin murha. O: Aleksi Salmenperä. 17.30 Simpsonit (S) Hyväinvähennys. MOT tutki piilokameralla, ketkä tekevät pistoshoitoja Suomessa ja annetaanko niitä myös alaikäisille. Jakso 11/13. 00.25 Ruotsin surkein kuski Oikea vai vasen?. Alpeilla starttaa kesäjaksot Matterhorn-vuoren juurelta Cerviniasta ja vierailee Italian viinisydämessä Piemontessa. Kausi 15, 5/10. 23.35 Suurmestari Isoin asia munkin läpi. Tuotanto: SVT, 2019. Lähteekö tarhatukku kilpailijoiden kanssa kotiin vai peittoavatko Jahtaajat jälleen kaikki. 00.55 Veikkausliiga Futiksen nälkään 01.00 Erikoisjoukot (12) Kausi 2. 23.25 Alpeilla: Hiking and Biking Italia: Cervinia ja Piemonte. Linda haluaa spermanäytteen tutkimuksia varten. 03.20 Los Angelesin luksuslukaalit Ruotsalainen suurisuu. Kausi 34, 19/22. Neljä pariskuntaa kokoontuu parinvaihtoviikonloppuun. Kyllikki Saaren mysteeri piinaa Teemua, pitäisikö pappi Kanervon hauta kaivaa auki. Tuskin mikään kuvaa paremmin elämää kuin virtaava vesi. 02.25 Laittomien autojen takavarikoijat Poliisioperaatio. Viihdyttäminen on työn, ei taiteen tekoa. Saran ja Magnuksen välillä olleet esteet on lopulta raivattu. Kausi 34, 16/22. 18.00 Suurmestari UK Se on nyt minun maitoni. 18.30 Taivaallisen hyvää 7/7: Perinteet. Maajussille morsiamen 17. Pääosissa Aku Hirviniemi, Janne Kataja, Kiti Kokkonen, Matleena Kuusniemi. 20.00 Maajussille morsian Maajussit esittelyssä. Veera pääsee vihdoin ottamaan mittaa kehässä, ja Joonas onnistuu kisoissa yli odotusten. Pelko. Valittavissa englanninkielinen tekstitys. Peruutustehtävä nostaa kylmän hien osallistujien otsalle. Keittokirjailija Johanna Westman ja toimittaja Anna Lindman tutkivat, miksi uskonnoilla on niin paljon sanottavaa ihmisten ruokavalinnoista. Kausi 8, 4/8. Klo 21 21.00 Kaikki irti eläimistä: Tuntematon kana Munantuotantoon jalostettu kana munii hinnalla millä hyvänsä. Pelko tulevaisuudesta hellittää, kun Kerttu ja Markku tutustuvat kuivuuden vastaiseen taisteluun Senegalissa. (U) 19.00 Kerttu ja Markku Toivoa etsimässä 1/6. Halpaan hintaan ja suureen volyymiin pyrkivä elintarviketeollisuus ei anna armoa myöskään tuottajille. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.8. Tiia haluaa katkaista joukkueensa tappioputken. 23.00 Boheemi elää Matti Pellonpää Janne Kuusen dokumenttielokuva, jossa ystävät ja näyttelijäkollegat muistelevat Peltsin laajaa sydäntä, syvätarkkaa ammattitaitoa ja työmoraalia boheemiudesta huolimatta. Kausi 9. Arki. 00.15 Uutisikkuna. Adriano Zumbo tuomaroi herkkuviikon tuulihattuhaastetta. Kaikilla on kriisinsä ja sen myötä omat syynsä kokeilla parinvaihtoa. 18.00 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen 8/10. 22.45 EXIT Suomi (16) Kristian Lindholm