Suurimmassa osassa
tapauksia asiakkaat ovat
säästäneet asp-tilin ehtojen
täyttämän summan ja ajan
yhdessä pankissa, jonka jälkeen he ovat ottaneet lainan
eri pankista.
??Lisäkorko maksetaan
takautuvasti kaikille lainaasiakkaillemme, joille sitä
ei ole toisen pankin asptilin lopetuksen yhteydessä
maksettu, kertoo johtaja
Lari Tuovinen Danske
Bankista.
Poliisi: Nurmijärven
tuhoisan rivitalopalon
sytytti polkupyörän
akku
Nurmijärvellä rivitalon tuhonneen tulipalon aiheuttajaksi on paljastunut polkupyörän akku, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Maanantai-iltana palaneesta talosta evakuoitiin
viidestä asunnosta 13 asukasta. TOUKOKUUTA 2015 | VIIKKO 22 | N:O 142 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . ark. Ajankohta
herätti heti tulkintoja vastareaktiosta, sillä harjoitus alkoi samana päivänä kuin hävittäjät ampaisivat taivaalle
Ruotsin, Suomen ja Natomaiden Arctic Challenge
-harjoituksessa Pohjolassa.
Ajankohta johtuu Venäjän
sisäisistä syistä ja koulutusaikatauluista, arvelee everstiluutnantti Pentti Forsström Maanpuolustuskorkeakoulusta. klo 7.00-18.00, la 9.00-14.00
RAUTIA - K-MAATALOUS SALO
Venäjällä ja Pohjolassa
sotaharjoitellaan yhtä aikaa
Valtiokonttori ohjeisti pankkeja huhtikuussa asp-lainan
lisäkoron maksamisessa.
Linjauksen mukaan pankki,
josta laina otetaan, maksaa
asiakkaalle lisäkoron.
Asp-tilin eli asuntosäästöpalkkiotilin lisäkoron maksussa oli ongelma, kun pankeilla oli erilaisia näkemyksiä koronmaksajasta. KESKIVIIKKONA 27. (STT)
Turku sulkee
yleisövessansa
kerjäläisten vuoksi
Turun kaupunki sulkee kaikki kolme yleisövessaansa
pariksi viikoksi ongelmaksi
koettujen kerjäläisten takia,
uutisoi Turun Sanomat.
Poliisin mukaan Turussa
on kymmeniä kerjäläisiä. Pankit
ovat sitoutuneet pankkilautakunnan toimintaan. He
nukkuvat autoissaan, mutta
käyttävät vessoja sosiaalitiloinaan, joissa käydään tarpeilla ja pesemässä vaatteita
sekä hakemassa vettä.
Turun kiinteistöliikelaitoksen vastaava rakennuttaja
Antti Aalto kertoo lehdelle, että kaupunki saa asukkailtaan paljon palautetta
yleisövessojen nurkille pysyvästi majoittuneista kerjäläisistä. | KESTOTILAUKSENA 0,76 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
Piha ja Puutarha
kukoistaa!
NEUdoRFF, lUoNNoNmUKAISEEN
PUUTARHANHoITooN.
HyöTyKASvIT
Lainan myöntäjä
maksaa jatkossa
asp-säästäjälle lisäkoron
Valtiokonttori ohjeisti pankkeja,
kun koroille ei löytynyt maksajaa.
Klo 12-17 kahden Neudorff
tuotteen ostajalle
Rhodadendron lannoite 1 kg veloituksetta!
ASIANTUNTIjA PAIKAllA KE Klo 12-17.
Lehtikuva/Mikko Stig
STT | MIKKO ISOTALO
FERRAmol
ETANASyöTTI
26,50
1 kg
uutu
us!
Kultimax kultivaattorien
avulla maanmuokkaus hoituu
helposti ja vaivattomasti!
Tule testaamaan!
1,95
AlK .
kpl
KESÄKUKAT
PUUTARHA
KÄSINEET
pari
Edustaja paikalla ke klo 10-13
1,50
Al K .
KUlTIvAATToRIT
AlK.
39,-
kpl
0,69
luonnonmukainen
KEKKIlÄ
KASvUkpl
SÄKKI 40 l
6,90
Hinnat voimassa niin kauan kun tarjouseriä riittää.
Betonilaatta
kakspuoli
Harmaa 30x30x55mm
1,20
kpl
Meriniitynk. OP:n näkemyksen
mukaan taas lisäkoron maksu on aina kuulunut pankille, josta laina nostetaan.
??Meidän näkemys laista
on selvä, talletus ja laina
ovat sopimuskokonaisuus,
sanoo Valtiokonttorin apulaisjohtaja Sakari Lehtiö.
Sopimuskokonaisuus tarkoittaa,
että lainan
myöntäArctic Challenge
-harjoitus
vä pankki
myös 2?4
lennetäänmaksaa
neljältä kentältä,
prosentin
lisäkoron.
Puolen
pääosin Ruotsin
ilmatilassa.
vuoden aikana pankkien
asiakkaat ovat lainaa kilpailuttaessaan törmänneet onBodö
gelmaan, jossa kumpikaan
pankeista ei ole suostunut
lisäkorkoa maksamaan.
??Mielestämme kyseessä
on ihan selkeä asuntosäästöpalkkiolakiin perustuva
Örland
asia, eikä Valtiokonttori ole
linjaustaan muuttanut, saR U OTS I
noo asiantuntijapäällikkö
Jussi Mäkelä OP Pankkitoiminnasta.
NORJA
Pariskunta asuntolainaneuvottelussa. Venäjän harjoitus
on lisäksi hyvin kaukana
Arctic Challengen lentoalueesta.
Samalla kannalla on Norjan ulkopoliittisen instituutin tutkija Nina Gräger,
jonka mielestä kaikkea toimintaa ei pitäisi tulkita nykyisten uhkakuvien kautta.
Ruotsalaistutkija Fredrik
Westerlund on toista mieltä.
??Ei ole sattumaa, että tämä
tapahtuu samaan aikaan,
FOI-laitoksessa työskentelevä Westerlund sanoo STT:lle.
Natolla ei
yllätysharjoituksia
Sattumaa tai ei, tuorein har-
joitus osoittaa Venäjän asevoimien kehittämisen jatkuvan täysillä.
??Ei ole toista maata Euroopassa, joka harjoittelisi samalla tasolla kuin mitä Venäjä on tehnyt, Westerlund
sanoo.
Forsströmin mukaan harjoitusten sekä niihin osallistuvien joukkojen määrä on
lisääntynyt, mutta merkittävintä on toiminnan luonteen
siirtyminen yllätyksellisyyden suuntaan.
??Kaksi vuotta näitä on
tehty eri mittakaavassa ja
eri puolilla Venäjää. Kun talletusaika on
päättynyt, sitä on tulkittu
kahdella eri tavalla, sanoo
johtaja Erik Sirén Finestä.
Hänen mukaansa Finelle
toimitetuissa valituksissa
on eri pankkien asiakkai-
ta. Hänen mukaansa
kaupunki on käynyt kerjäläisten kanssa jatkuvaa kissa ja hiiri -leikkiä jo parin
vuoden ajan.
??Todennäköisesti he lähtevät ja siirtävät leirinsä jonnekin muualle. p. (STT)
Lyyli-myrskystä miljoonan
euron metsävahingot
Lauantaina riehunut Lyylimyrsky aiheutti noin miljoonan euron menetykset metsänomistajille, arvioi maaja metsätalousministeriö.
Tuhot aiheutuivat pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla,
Kainuussa, Keski-Suomen
pohjoisosissa sekä Ylä-Savossa. Kyllä
se terhakkuutta parantaa.
Halutaan, että asevoimat on
valmiudessa, eikä vain puhuta siitä.
Harjoitusjoukkojen pikamobilisoinnit ovat onnistuneet niin hyvin, että lännessä on Westerlundin mielestä aihetta huolestua. Tämä ongelmahan ei ratkea vaan ainoastaan siirtyy, Aalto sanoo.
Helsinki ei ole harkinnut
yleisövessojen sulkemista,
koska niiden pitää olla käytössä suurten tapahtumien
aikaan. Uuden linjauksen mukaan pankki, josta lainaa otetaan,
maksaa asiakkaalle lisäkoron.
Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Nina
Luomanen taas sanoo, että
osa pankeista lähti ennen
Valtiokonttorin linjausta
vaihtamaan käytäntöään.
Rovaniemi
Yli 20Luulaja
valitusta
Vakuutus- ja rahoitusneuS U OpankkilautaMI
vonta Finen
kunnan pöydällä odottaa
maksamattomista lisäkoroista yli 20 valitusta, jois-
STT
Arctic Challenge -harjoitus
lennetään neljältä kentältä,
pääosin Ruotsin ilmatilassa.
Bodö
Rovaniemi
Euroopassa kukaan muu ei harjoittele samalla
tasolla kuin Venäjä, sanoo tutkija.
STT | NIILO SIMOJOKI
Venäjän sotaharjoitusten
tahti jatkuu kiivaana. (02) 777 51
. Yksi rivitalon asukkaista oli poliisin mukaan
tullut illalla pyörälenkiltä
ja jättänyt akkuavusteisen
pyöränsä rivitalon yhteydes-
sä olleeseen pyöräkatokseen.
Tutkijoiden mukaan akku
meni oikosulkuun pian lenkin jälkeen ja kuumentuessaan sytytti tulipalon, joka
levisi nopeasti pyöräkatoksesta katonrajan kautta viereiseen rivitalohuoneistoon.
Pyörän akku ei ollut latauksessa palon alkaessa.
Rivitalon kaikki asunnot
paloivat käyttökelvottomiksi. Suomi ja
Ruotsi osallistuvat myös tähän harjoitukseen.
USA:n F16-hävittäjiä Kallaxin lentokentällä Lulean
lähellä.
Luulaja
Örland
R U OTS I
NORJA
SUOMI
Lehtikuva/AFP/Susanne Lindholm
STT
ta noin puolet ratkaistaan
kesäkuun alussa. Toissa
vuodesta lähtien on järjestetty useita valmiusharjoituksia, joista osallistuvat joukot
eivät ainakaan virallisesti
tiedä etukäteen.
Tällä viikolla Venäjän keskisellä sotilasalueella polkaistiin käyntiin ilmavoimien ja -torjunnan yllätysharjoitus, johon osallistuu
250 lentokonetta. Esimerkiksi Danske Bankin ja
Nordean mukaan alalla oli
pitkään käytäntö, jonka mukaan pankki, jossa asp-tilille
oli säästetty, maksoi myös
lisäkoron. 11, 24100 Salo
. (STT). Pankeista sanotaan, että Valtiokonttorin huhtikuun linjaus
on jo selventänyt tilanteen.
??Laki on ollut vähän epäselvä. Hän
muistuttaa, että Natossa
on tietoisesti pidättäydytty
suurten ja ennakkoon ilmoittamattomien harjoitusten
järjestämisestä.
??Niiden on katsottu luovan epävakautta ja johtavan
kielteisiin reaktioihin.
Venäjän reagointiherkkyydestä saadaan kenties uutta
näyttöä ensi viikolla, kun
Yhdysvaltain ja Naton johtama Baltops-harjoitus käynnistyy Itämerellä
Salossa annetaan pahan
kiertää. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
27.5.2015
Harmi vain, että tämän vuoden
viisuissa kurkistuksia erilaisiin
kulttuureihin oli aiempaa
vähemmän. Tarvitsevat
varmaan bonuksia näin hyvästä päätöksestä.
Me maaseudulla asuvat emme ilmeisesti ole kaupunkilaisia. Milloin tahansa voi tulla lisää.
Näissä tapauksissa vielä uhrit ovat olleet eläimiä.
Lain kieltäessä varsinkin susien ampumisen, vaikka
se olisi tappanut kuinka monta eläintä tahansa, voi
muodostua tilanne, että kyseiset eläimet alkavat muodostaa uhkaa myös ihmisille. Halpa lainakorko ja hyvä vuokratuotjelmaan.
TÄTÄ MIELTÄ
Salo ei välitä
maaseudun
asukkaistaan
Kylläpä kaupunkisuunnittelulautakunta nyt löysikin
hyvän säästökohdan tielanojen myynnistä. Vuosikymmenten saatossa lavalla on
nähty muun muassa drag-artisteja, mummoja ja monstereita. Historiallista
oli sekin, että kappaleet selostettiin nyt ensimmäistä kertaa kansainvälisin viittomin.
nn
Tällä kertaa viittaviisuiksi nimetyn kilpailun ennen kuulumattomimmasta esityksestä vastasi rautaisella asenteella varustettu
suomalainen punk-bändi Pertti Kurikan
Nimipäivät. Täytyykö odottaa siihen
asti, että joku viaton pieni lapsi pihalla tai koulukyytiä
odottaessaan bussipysäkillä joutuu pedon uhriksi?
Pyytäisinkin kaikkia päättäjiä ajattelemaan, miltä tuntuisi jos oma pienokainen olisi se, joka joutuu ensim-
Musiikki kuuluu kaikille
mäiseksi uhriksi, koska jos
asialle ei tehdä mitään, jossain päin Suomea niin pian
tapahtuu. Palvelut määräsi antibiootit, mutta
liian miedot. Raskasta
n. Mitähän se tekee yhtä maaseudun asukasta kohden. Nyt oli
kuolema askeleen päässä.
Salo on vaarallinen paikka,
suojatielläkin voi noutajan
tahtomattaan kohdata.
Eläkeläinen
n. Iso kiitos
ennen kaikkea. Huomautin
säilyisivät lähellä
monet kerrat turhaan. Nyt
n. se nii vakava sai- ni pätkä 60 km tunnissa?
raus, kun lähettää naisille Mitä siinä häviää, ehkä 10
seksiviestejä ja saa nega- sekuntia jos sitäkään. Sairastan astmaa ja ahvuodeosastoa eikä muuta- taumaa, lisäksi minulla oli
kaan. Asuntojen vuokrat ovat
nousseet selvästi kuluttajahintoja voimakkaammin.
Kun vuokralla asuminen
käy kalliimmaksi, päätyy
moni asuntoa tarvitseva
entistä helpommin omistusasuntoon.
to voivat tuottaa asuntoon
sijoitetulle pääomalle kelpo
tuoton.
ASUNTOJEN arvon kehitystä on vaikea ennustaa.
Kasvukeskuksissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla kysyntä on jatkuvasti
suurempaa kuin tarjonta,
joka voi nostaa asuntojen
hintoja. Tässäkin mielessä ennakkoluulottomuuden tiellä on menty taas askel eteenpäin.
Ei siis ihme, että PKN, Suomi ja kehitysvammaiset saivat tänä vuonna runsaasti
näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa jo
ennen kilpailua. Tuntuu siltä,
että mitä tehokkaampi tuulikone, suuremmat rummut tai näyttävin pyrotekniikka,
sen parempi.
Tämän vuoden viisuissa teemana oli siltojen rakentaminen . Vuokralla asuminen on kallistunut
etenkin kasvukeskuksissa. No voi näitä kansan-
edustajaraukkoja, kyllä se
on raskasta lähetellä seksiviestejä. Suuria
rot ja taantuman tasaiseksi hiomat asuntojen
heen omat tarpeet. Vain muutama esitys
erottui tässä suhteessa edukseen.
Asuntokaupassa näkyy pientä valoa
SSS-arkisto/Marko Mattila
Ostajien kiinnostus asuntoihin näyttää elpyvän. Avoliitto
ei vie leskeneläkettä. Turtiivista palautetta, nii sit ha kiire
saisi luvan loppua. Vielä män. Perniön lukio lukiover- toinen keuhko tulehtunut.
tailussa selkeästi paikka- Onni oli, että päivystykkunnan paras. Talouden uhkakuvat eiohjata myös sijoittajien varoja asuntojen ostanousun vaikutukset omaan lainanlyhennysohvät ole enää niin suuria, ja monessa perheessä
miseen. Asuntojen hinnat laskohteiden myynti voi olla
kivat, ja kauppa kävi nihvaikeaa, kun taas kaupunkeästi.
katsotaan luottavaisesti omaan tulevaisuuteen.
kien keskustoissa kohteista on jopa pulaa.
Monen perheen ostopäätöksiä jarrutti epävarOstopäätöksiä vauhdittavat alhaiset lainakoOman asunnon ostajalle tärkeintä ovat permuus omista työpaikoista ja taloudesta. Maaseudulla hyvienkin
tä asuntokaupassa.
paan. Onko se
n. Iso kiitos
töntä
sinulle terveyskeskuksen
n. Punkalaitumellakin
parin kolmen päivän aikana joku peto, tai pedot, on
tappanut eräästä lammaskatraasta laitumella yhteensä
23 lammasta ja karitsaa. Tehdään 5 prosentin loka-marraskuussa keuhveronkorotus, olisiko sitten koputkentulehdus. Miksi verottaja kyttää
ketään valtuutettua ei tä- kukkakauppoja, kampaamä asia kiinnosta. menettää eläkkeen,
mutta saa 3v. Ihan kamalaa
n. Politiikkaa siis tehdään näinkin. Ei ollut oikeudenmukaista viedä lanoja pois ja
vieläpä kesken lanauskauden. Vatulointi ja iteraatio
firmoihin ja löydätte tuhansia ja satojakin tuhansia. melkeinpä ainoana
Euroopan maista. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. maiden, kulttuurien
ja ennen kaikkea erilaisten ihmisten välille.
Aika pitkä silta on tarvittukin, kun myös
Australia oli kutsuttu mukaan. He esiintyivät omina
itsenään ilman turhaa kikkailua ja tekivät
nöyristelemättä parhaansa.
SSS-arkisto/Kirsi -Maarit Venetpalo
Petokysymys vaatii
lainmuutoksen
Tuon esille erittäin vakavan ongelman, joka ei koske kaikkia kansalaisia, mutta sitä enemmän joitakin
karjankasvattajia sekä monia kansalaisia määrätyillä
alueilla Suomea. Liikenneturvallisuus
taanottoon. Alueelliset erot ovat suuon talouden taantuman aikana ollut hiljaista. Olin ylittämässä suoja-
tietä Kelan kohdalla, kun
Helenankadulta syöksyi
iso tilataksi minun ja korokkeen välistä. Onko kokeil- uusia ei palkata tilalle.
tu?
Määrittelisitkö tarkemmin
n. Parhaimmillaan ne ovat
tarjonneet itselleni ennen kaikkea hyvää,
melodista musiikkia.
Korviani miellyttävimpiä kappaleita ovat
yleensä olleet ne, jotka on rohkeasti esitetty maan omalla kielellä, niin nytkin. toukokuuta 2015
Perustettu 1919
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Mielipide
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Tiedoksi, että
n. Satoja. 57 sinkku kyseli, missä laskemasi sadat suojatyökunnon äijät ovat. Mää ihmettele kauhjast, nyt niin vaikeata ajaa pieet onk. Ei varmaan kenellekään toisi mitään lohtua, vaikka kuinka korkea
arvoinen virkamies esittäisi
surunvalittelun.
Kysyn teiltä, täytyykö todella odottaa niin pitkään
ennen kuin tehdään laki,
että ihmisasutusten lähellä Kirjoittajan mukaan susikanta on uhka maaseudun eläimille ja ihmisille.
kotieläimiä tai karjaa uhkaavia tai niitä tappavia pemasti samaa mieltä. Matalan talouskasvun aikana mitään suuria
arvonnousuja asuntojen
hintoihin tuskin tulee.
Rakennemuutosalueilla
kuten Salon seudulla asuntojen hintoihin ei odoteta
suuria muutoksia. Kurkatkaapa ra- selvää. Iloitsen Salosta ja re- keskuksen vuodeosasto, ja
hellisistä salolaisista. Ensi keväänä sateenkaariväki kokoontuu länsinaapurissamme, ja ihan hyvä niin,
sillä Ruotsi on itänaapuriamme huomattavasti avarakatseisempi.
Oli mukava nähdä sekin, että voitto heltisi
hikisessä salipaidassa eikä liian paljastavalla
kaula-aukolla varustetussa mekossa.
n Kirjoittaja on salolainen kasvatustieteen tohtoriopiskelija.
040 7711 777
n. Polkupyörät Salonjoesta. Ei ikuinen eläke. Se saattaa
joskus eteen. työntekijöitä vähenee myös
Ehdotan pyörien etsintää eläköitymisen myötä, kun
magneetilla. Voi voi, taas tuli valituk- henkensä pitimiksi jos sii- takorvauksena. Uusi muut palvelut haemme Tukadonnut sontikkani oli rusta. Niin kauan kuin muistan, olen seurannut Euroviisuja. Että näin
toimitettu uimahallin vas- n. Samanlaista vuokramarkkinoiden
kuumenemista ei ole nähtäTALOUDEN pitkittynyt
vissä kuin kasvukeskuksistaantuma on jättänyt jälsa. Nousipa tänä vuonna
estradille myös pyörätuolissa istuva laula-
rit
a
Tekst
jatar. Kyse
bussivuoroja
on muutamista kympeistä
n. Oman
asunnon ostajien lisäksi
myös sijoittajat ovat liikkeellä.
Suosiota selittää osaltaan
vuokra-asumisen kalleus.
Monin paikoin vuokraasuntomarkkinat ovat jopa
ylikuumentuneet. Yksinkertaisen selkeää
todella. Ota itse
si eduskuntaan mies, joka täkään. siis sellaisista genreistä, joilla on useimmiten tuotu
viisuista voitto kotiin.
Vaikka menestystä ei sijoituksen muodossa tullutkaan, PKN:n miehet voivat pitää
itseään voittajina. Kaksi vanhaa varista ajattelee yläpään sijasta kennusalalle tms. Lisäksi myös työssäkäyvät, jotka toisivat rahaa kaupungille.
Loistava julkinen liikenne
K
uudessakymmenessä
vuodessa Euroviisut ovat
muuttuneet melkoisesti.
Ennen pääosassa oli laulu,
nyt on show. Suurin osa kansalaisista on varmaan
tietämättömiä tästä petoasiasta. Suurta pudotusta asuntojen hinhalpa korko helpottavat ostamista. Vaalikarja odottaa ovulaatiota. Poliisiiii
n. isoihin
hätyyttää ihmisiä ja koiria alapäällä. täytyy sairastaa toista viikkoa ja saa vielä palkankin.
Kätyrilauma
Miettii yli 80v äijä
n. Korvaavaa systeemiä on
vaikeaa näin nopeasti järjestää.
Kahdentoista lanan huoltokustannukset ovat 4?500
euroa. Tupuri ja Märy, sama ti- päivystävä naislääkäri, silanne, bussi ei kulje iltaisin nunlaisia pitäisi olla enemeikä viikonloppuisin. Rahoitusmahdollisuudet ja
hankintoja on vaikea tehdä, jos talouden perushintapiikit. Sitä ollaan sessä oli lääkäri, joka otti
lopettamassa. Vain muutama esitys erottui
tässä suhteessa edukseen.
Pisteitä on perinteisesti jaettu naapurimaiden kesken, eikä nytkään poikkeuksia
juuri nähty. Jos musiikillisesti ajatellaan,
en ole lainkaan yllättynyt siitä, että jatkopaikka jäi saavuttamatta. Itse
et tiedä mitään. Kyllä siitä nyt
pitäisi saada ainakin 1kk:n
sairausloma. Oma asunto
ta uhkaa pettää rakennemuutoksen myllerryktoihin ei enää odoteta, mutta rakennemuutosei ensisijaisesti ole sijoituskohde, mutta kansissä.
alueilla hinnat voivat vielä laskea.
nattaa hetki miettiä, miten helppoa myynti
Vuokramarkkinoiden lisäksi kuumenemista
tulevaisuudessa on, jos sellainen tilanne tulee
ASUNTOKAUPASSA näkyy valoa pitkän hilon näkynyt myös osakemarkkinoilla. eläkkeet kern. Lisää moja ja ravintoloita. Tienhoitoavustuksista on karsittu jo joka vuosi, ja
lisää tullaan karsimaan.
Meidät halutaan unohtaa, unohtakaamme mekin Salon kaupunki.
Varmasti joka käyttötunnista maksanut
Kiitos Salon päättäjät
Veitte meiltä autottomilta mahdollisuuden kahdeksi ja
puoleksi kuukaudeksi käydä töissä, kesätöissä, opiskella, käydä lääkärissä, torilla tai ostoksilla.
Unohditte koululaiset, opiskelijat ja eläkeläiset. Älytöntä
n. Lääkäreihin pettynyt
huonompi juttu on se, että n. Lääkäri
väki tyytyväistä. Tans- paikat, olen kiinnostunut.
seissa viikonloppuna, vii- Töissä yksityisellä
kolla kesäisin puutarhassa.
Talvella harrastuksissa,
mitä niitä sitten onkaan.
Tanssija
n. Jos
solmii uuden avioliiton alle 50v. Ajattelu ja toiKavilan puistikossa, pitäisi minta, kumpi ensin?
hävittää. Harmi
vain, että tämän vuoden viisuissa kurkistuksia erilaisiin kulttuureihin oli aiempaa
vähemmän. Tarkka ostaja laskee myös koron
jaisen kauden jälkeen. Siispä uuden eduskuntamme pitää lopultakin saattaa lainsäädäntömme sellaiseksi, että tämä tärkeä ja kattava ihmisoikeussopimus voi astua voimaan.
nn
Musiikki on aina ollut tärkeä osa elämääni. Nyt on näkyvissä pientä elpymiskensä myös asuntokaup- Asuntorakentaminen
ria. Ei saisi sulkea koulua,
hammashoitolaa, lukiota, n. Kun sairaalasta
loppuvat synnytykset, loppuu myös nukutuslääkäreiden päivystys ja sitä myötä
kakki päivystystoiminta.
Sairaalasta tulee terveysn. Räkäpunkiksi
kutsuttu kappale kun sijoittui varsin kauas
sekä tarttuvan tanssittavasta europopista
että kauniista voimaballadista . Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Kaikki mikä on
mahdollista viedä, niin sen
saa ottaa. Ihan hyvä asia toki sinänsä, mutta eipä meillä kuitenkaan ole varaa
paukutella henkseleitä vamman omaavien
ihmisten asioiden hyvästä hoidosta.
Suomi kun ei ole vieläkään ratifioinut
YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista . Käsittämä- asian tosissaan. Kukaan ei halua, että oma pienotoeläimiä, myös susia, saa kaataa ilman mitään erityistä
kainen on ensimmäinen uhri.
lupaa.
Kalevi Waris
Toivon ja tiedän, että suuri joukko kansalaisia on varSalo
LEHTO
nn
Euroviisujen henkeen on kautta aikojen
kuulunut vahvasti maailman parantaminen
ja vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen
Syynä muutokseen on
väestön ikääntyminen ja työikäisten
poismuutto kaupungista.
+16 °c
TAKASIVU
Salon Yrittäjien
tavoitteena
yrittäjäilmapiirin
parannus
VASTUUTA OMASTA TERVEYDESTÄ.
Perusterveydenhuollossa painotetaan
kuntalaisten vastuuta omasta terveydestä.
UUTISET 4
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
Sitruunoiden,
yrttien ja
teen tuoksua
iranilaiskodissa
Saara Olkkonen
Iranista kotoisin olevien Simon Moradin ja Razieh Zangenehin kotona Somerolla vaalitaan persialaista ruokakulttuuria. Vuonna 2010 Salossa oli enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa keskimäärin. Tämän vuoden kyselyn mukaan
Salon yrittäjäilmapiiri on kolmanneksi huonoin. Olen mielestäni ollut valmis kilpailemaan kärkisijoista jo vuosia,
mutta sopiva hevonen on puuttunut.
Nyt sellainen tuntuisi olevan alla,
Kiviranta kehuu 9-vuotiasta Nelidoa,
jolla hän voitti kevättalvella arvostetun hallimestaruuden.
Kuoronjohtamisen suomalainen ykkösnimi Marjukka Riihimäki on innostunut
opettamisesta vielä vuosikymmenten työuran jälkeen. Hän käy mielellään
myös vierailevana kouluttajana kuorojen
luona eri puolilla Suomea. Lauantaina
hän jakoi oppejaan Somerolla.
Riihimäki valmistui musiikinopettajaksi 70-luvun lopulla ja työskenteli ensin
muun muassa Etu-Töölön yhteiskoulussa, mutta siirtyi 80-luvun alussa Sibelius-lukioon, josta jäi eläkkeelle kolmisen
vuotta sitten.
??Sibelius-lukiossa sain keskittyä kuoronjohtoon, kun ei tarvinnut huolehtia
koko koulun musiikinopetuksesta.
SIVU 11
. Pöydässä on aina tarjolla tuoreita
yrttejä ja hedelmiä, varsinkin sitruunoita, sekä tietenkin teetä.
.
UUTISET 5
Salon Yrittäjät ry haluaa Salosta
yrittäjäystävällisimmän ja positiivisimman kaupungin.
Tavoitteen saavuttamiseksi yhdistyksen työryhmä on tehnyt viiden
kohdan ohjelman, jonka avulla yrittäjien toimintaympäristöä saadaan
parannettua.
. Haluamme takaisin
listan kärkeen, linjaa yhdistyksen
varapuheenjohtaja Jukka Alanko.
Sivu 6
SSS/Minna Määttänen
Kunnantalon
sisäilma epäilyttää
Sauvossa
Sauvon kunnanviraston työntekijät
ovat oireilleet jo pidemmän aikaa ja
hengitystieoireiden syyksi epäillään
rakennuksen sisäilmaa. toukokuuta 2015
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Helteiden uhrien
määrä kasvaa Intiassa
(02) 770 2314
Sää Salon seudulla
Tennisykkönen kukisti
Jarkko Niemisen
ULKOMAAT 9
Melko
aurinkoista
URHEILU 14
Ikääntyminen ja työttömyys
lisäävät eriarvoisuutta Salossa
VÄESTÖN JAKAUTUMINEN SYVENEE.
Hyvinvointi ja terveys eivät jakaannu
tasaisesti Salossa, vaan eriarvoisuus on
voimistunut, selviää kaupungin tuoreesta hyvinvointitilinpidosta.
SAIRASTAVUUS KASVAA. Älkää laulako nuotteja, vaan musiikkia niiden takaa, Marjukka Riihimäki (oik.)
muistuttaa somerolaisia kuoroharrastajia Armi Koskista (vas.), Erja Teräväistä ja
Anu-Miisa Forellia.. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Monet ovat
muuttaneet pois työpaikkojen vähentyessä. Porvoossa asuva Riihimäki
johtaa edelleen muun muassa maineikasta naiskuoro Philomelaa ja kamarikuoro Grex Musicusta. Ennen Aspocompissa työskennellyt Aare Talumaa perusti irtisanomisien
jälkeen virolaisia elintarvikkeita myyvän Siimu-liikkeen Salon keskustaan. Riskeihin kuten ylipainoon voi
vaikuttaa itsekin. Ongelmat
ovat kasautuneet sosiaalitoimen päätyyn sekä aulatilan työpisteeseen.
Kunta teetti alkukeväästä sisäilmatutkimuksen, jossa todettiin kosteusvaurioita ja mikrobikasvustoja.
Kunnanhallitus haluaa vielä lisäselvityksiä ennen korjausten aloittamista.
Sivu 6
Paikallisbussissa
voi maksaa
älykännykällä
Salolainen Vainion Liikenne otti ensimmäisenä yksityisenä liikenteenharjoittajana käyttöön kännykällä
maksamisen paikallisliikenteessä.
QR-koodia lukevia mobiililaitteita on
vasta 5?6 kappaletta Salon keskustassa liikennöivissä busseissa.
. Salolaisten
sairastavuusindeksi on heikentynyt
viime vuosina. Teepannu on aina valmiina odottamassa vieraille tarjottavaksi, Razieh Zangeneh kertoo.
Perheessä kaivataan kotimaasta varsinkin auringon kypsyttämiä, maukkaita
kasviksia ja yrttejä.
SIVU 12
Razieh Zangeneh tarjoilee teetä miehelleen Simon Moradille. Teen kanssa syödään
granaattiomenan siemeniä.
Sivu 13
KULTTUURI
Kuoronjohdon ykkösnimi jaksaa jatkaa opettamista
SSS/Minna Filppu
SSS | MINNA FILPPU
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
Salolaiset esteratsastajat Tomas
Kiviranta ja Joonas Oranta uskovat kilpailevansa kärkisijoista kesän
GP-kisoissa. Nykyään Iranissa juodaan teetä koko
ajan. Älykännykällä voi maksaa heti, ja
mobiilimaksaminen aloitetaan kertalipulla, sanoo Vainion Liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainio.
Sivu 5
Salolaisratsastajat
toiveikkaina
ulkokauteen
KASVU HIDASTUNUT. Molemmilla on allaan
tällä kaudella hevoset, joilla voidaan
tehdä tulosta suurissa kansallisissa
kilpailuissa.
Eniten maahanmuuttajia
Suomeen on tullut Virosta ja
Venäjältä. Kotimaa . Salohan
oli joskus Helsingin jälkeen
Suomen kansainvälisin kaupunki, kommentoi Salon
kaupungin maahanmuuttajatyön erityisasiantuntija
Terhikki Lehtonen.
Lehtosen mukaan Salolla
on myös maahanmuuttajien
keskuudessa hyvä maine,
joten kaupunkiin aikaisemmin saapuneet maahanmuuttajat saattavat suositella kaupunkia myös muille
maahanmuuttajille. Osa suomalaisista on matkustellut
paljon ja samalla tottunut
vieraisiin kulttuureihin ja
kieliin. Alennuslippuun ovat ensi syksystä lähtien oikeutettuja
myös kotihoidontuella
olevat vanhemmat.
Työttömän kertalippu
laskee kolmeen euroon.
Kertalippujen lisäksi
nousevat myös sarja- ja
vuosikorttien hinnat.
SSS | ASKO LEHTONEN
sä sekä 850 neliön ja 480
neliön asuinrakennukset ensi vuoden loppuun
mennessä.
Kesällä alkava PSKBuildingin osaomistuskohteen rakentaminen
toteuttaa pienimmän
rakennuksen yhdelle
Osuuskaupan tonteista.
Uusi sopimus pidentää
muiden rakennuksen toteutusaikaa vuoden 2019
loppuun.
??Sopimuksen mukaan
tontti siirtyy veloituksetta kunnalle vuonna 2022,
jos TOK ei ole onnistunut
toteuttamaan hanketta
siihen mennessä, Sauvon
kunnanjohtaja Seppo
Allén huomauttaa.
SSS | MINNA FILPPU
Salolaiskotiin
murtauduttiin
asukkaiden
nukkuessa
Salon keskustassa murtauduttiin omakotitaloon
sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Asunnossa nukkunut
iäkäs pariskunta oli
kuullut kolinaa yöllä,
mutta he arvelivat äänten tulleen ulkoa.
Aamulla asukkaat huomasivat varkaiden käyneen kodissa. Jos messut pidetään
uudestaan, ne olisivat joka
toinen vuosi.
Jatkosta ei vielä ole päätetty eikä tarkkaa yhteenvetoa ole myöskään tehty.
Se tiedetään jo, että kävijämäärä jäi sen verran alhaiseksi, että messut eivät
yltäneet plussan puolelle.
Vaikka messut pidettiinkin
Farmoksen tontilla hiekkakentällä, kustannukset
olivat isot.
Kävijämääräksi arvioidaan noin 4 000.
. sekä 27.7.?3.8.
SSS | MINNA FILPPU
Kunta joutuu
antamaan lisärahaa risteykseen
SAUVO. Työn perässä
muuttanut saattaa olla kiinnostunut kielikursseista ja
vapaa-ajan aktiviteeteista.
Lukutaidottoman yksinhuoltajaäidin tarpeet taas ovat
täysin erilaiset, selittää Lehtonen.
Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus ovat tulleet
jäädäkseen, joten Lehtosen
mukaan on tärkeää, että
kaupunki panostaa selkeään
kotouttamispolitiikkaan.
Lehtonen uskoo Salon houkuttelevan maahanmuuttajia myös tulevaisuudessa.
Maahanmuuttajat tulevat ja lähtevät töiden perässä
Aare ja Maili Talumaa muuttivat Pärnuun lähettyviltä Virosta Saloon 1991.
SSS/Minna Määttänen
Maili ja Aare Talumaa
muuttivat Suomeen, koska
täällä oli töitä saatavilla.
Maili Talumaan äiti oli myös
asunut Suomessa jo aikaisemmin, mikä helpotti muuttopäätöstä. Aikuisten kertalippu kallistuu 80 senttiä, ja uusi hinta on kuusi
euroa. Tavaroita
oli pengottu ja kodista oli
viety muun muassa pöytähopeita, koriste-esineitä, maljakoita ja valaisin.
Tapahtumaa tutkitaan
törkeänä varkautena.
(SSS)
Taalintehtaan
koululle Vihreä
lippu
Kemiönsaarella toimivalle Taalintehtaan koululle
on myönnetty Vihreä lippu -tunnus. Maahanmuuttajien
määrä on ollut 2000-luvulla
kasvussa ympäri Suomen.
Tilastokeskuksen mukaan
Salossa asui vuonna 2014
noin 3000 ihmistä, joiden
äidinkieli oli jokin muu kuin
suomi, ruotsi tai saame.
Vertailussa samankokoiset kaupungit
Maahanmuuttajien määrä
Salossa on ollut jatkuvassa
kasvussa, selviää Salon kaupungin hyvinvointitilinpidosta. Salon
sijainti ja hyvät kulkuyhteydet Helsinkiin ja Turkuun
houkuttelevat myös uusia
asukkaita.
Ihmisten syyt muuton
taustalla ovat edelleenkin
varsin perinteisiä: työ, puoliso ja opiskelu.
Erot kaupunkien välillä
ovat kuitenkin pienentyneet jatkuvasti, sillä maahanmuuttajien määrä on
kasvanut muissa kaupungeissa Saloa nopeammin.
Vuonna 2013 erot kaikkien
kaupunkien välillä ovat tasoittuneet, vaikka Salossa
maahanmuuttajia on edelleen huomattavasti enem-
Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä (1000 asukasta kohden)
Salo
Hämeenlinna
Kouvola
Seinäjoki
Varsinais?
Suomi
Koko maa
män kuin Hämeenlinnassa,
Kouvolassa ja Seinäjoella.
Maahanmuuttajien määrä
Varsinais-Suomessa ja koko
maassa on kasvanut nopeammin kuin Salossa.
Salossa panostettu
kotouttamiseen
Salon maahanmuuttajat
ovat kotoisin yli 80 eri maasta. Lasten kertalippu
nousee kolmeen euroon,
samoin lasten lipun hintaiset alennusliput. Enemmän olisi voinut
olla, mutta tämä oli Salossa ensimmäinen, eikä en-
nakkoon odotettu mitään,
kuvailee kävijämäärää
messupäällikkö Heli Salminiemi.
Tapahtumaan pääsi samalla leimalla usemman
kerran, joten osa lipun ostaneista on voinut käydä
messuilla uudestaankin.
Messuilla kävijöistä osa
kaipasi enemmän näytteilleasettajia. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Salminiemen
mukaan pääsääntöisesti
kävijöiltä tuli kuitenkin positiivista palautetta. Moni maahanmuuttaja muutti Saloon Nokialle töihin.
Ilman entisiä suuria työllistäjiä ei maahanmuuttaji-
en osuus Salossa olisi näin
suuri verrattuna muihin
samankokoisiin kaupunkeihin.
. Joskus suomalaiset asiakkaat saattavat ihmetellä
tuotteistamme, että mitä ne
Aare Talumaan mukaan Siimu-kaupan suosituimpia tuotteita ovat virolaiset keitot.
ovat ja miten niitä kuuluu
syödä. Myös
järjestäjille jäi hyvä fiilis.
Tapahtuman pystyttäminen oli iso urakka. Vuonna 2010 Salossa
oli tuplasti enemmän maahanmuuttajia kuin esimerkiksi Hämeenlinnassa. Valtiolla on
käytettävänä hankkeeseen vain 52?000 euroa.
Kunnanhallituksen
mielestä risteysremontti
on järkevää toteuttaa, sillä liikenneturvallisuuden
lisäksi uudet järjestelyt
parantavat Sauvon keskustaajaman pääristeyksen yleisilmettä.
Elyn on tarkoitus tehdä
risteysremontti valmiiksi
kesän aikana.
SSS | MINNA FILPPU
Kalastus ja erämessut
saavat ehkä jatkoa
Salossa viikonvaihteessa
järjestetyt Varsinais-Suomen Kalastus ja Erämessut
saatetaan järjestää jatkossakin. K u n n a n h a l l i tus esittää valtuustolle
20?000 euron lisämäärärahaa keskustan sisääntuloliittymän parantamiseen, sillä Sauvon?Kemiöntien, Saustilantien ja
Karunantien risteyksen
rakentamiskustannukset
ovat nousseet arvioidusta
126?800 eurosta. Salminiemi sanoo, että ilman
Salon urheilukalastajien
talkootyöpanosta teltta olisi jäänyt pystyttämättä.
(SSS)
Salon seutu . Nämä ihmiset yleensä suhtautuvat myönteisemmin myös vieraisiin kulttuureihin ja ulkomaalaisiin
Suomessa.
. Eri taustaisilla maahanmuuttajilla on täysin erilai-
54
set tarpeet. Salossa on lisäksi paljon maahanmuuttajia
Irakista, Thaimaasta ja Kii-
2010
49
25
29
14
2011
51
27
31
16
2012
52
32
34
18
2013
53
37
36
20
42
45
49
53
44
47
nasta.
Salossa on panostettu kotouttamispolitiikkaan, ja
Lehtosen mukaan Salo on
myös onnistunut tässä tehtävässä melko hyvin. (SSS)
TOK saa kunnalta
aikaa vuoteen
2022
SAUVO. Yleensä vastaan, että
haarukalla, veitsellä ja lusikalla niitä yleensä syödään,
naureskelee Talumaa.
Syinä työn puute
ja yksinäisyys
Talumaan mukaan Salosta
on lähtenyt paljon virolaisia ja venäläisiä, kun töitä
ei enää ole ollut samalla
tavalla tarjolla kuin ennen.
Osa venäjänkielentaitoisista on lähtenyt Itä-Suomeen,
jossa heidän kielitaidostaan
on enemmän hyötyä. Viimeisen viiden vuoden aikana Seinäjoen, Hämeenlinnan ja
Kouvolan maahanmuuttajamäärät ovat kuitenkin kasvaneet Saloa nopeammin.
SSS | ENNI SAIKKONEN
enni.saikkonen@sss.fi
Salossa on asukasmäärään
verrattuna selkeästi enemmän maahanmuuttajia kuin
vertailukohteina toimineissa
kaupungeissa Seinäjoella,
Kouvolassa ja Hämeenlinnassa. Työn perässä iso osa
maahanmuuttajista on tänne tullut, ja ikävä kyllä nyt
töiden vähentyessä iso osa
on myös jo muuttanut muualle, toteaa Talumaa.. Suomalaiset suhtautuvat ulkomaalaisiin Suomessa hyvin eri tavoin. Eri
viranomaisten toiminnassa
on pyritty karsimaan päällekäisyyksiä sekä tekemään
maahanmuuttajien kotouttamisesta entistä sujuvampi ja yhtenäisempi prosessi.
Tällä hetkellä viranomaiset
muodostavat Lehtosen mukaan hyvässä yhteistyössä
toimivan verkoston.
Salossa on ollut käynnissä
51
myös Monikulttuurinen Salo
-hanke ja maahanmuuttajien oikeuksia ja etuja on perustettu ajamaan maahanmuuttoneuvosto.
Tällä hetkellä Salossa panostetaan maahanmuuttajien entistä räätälöidympään
toimintaan.Tavoitteena on,
ettei maahanmuuttajia nähtäisi yhtenä yhtenäisenä
ryhmänä, vaan ihmisten erilaiset lähtökohdat ja tarpeet
olisi mahdollista ottaa huomioon.
. Pariskunnasta
molemmat olivat ennen töissä salolaisessa elektroniikkayritys Aspocompissa.
Aare Talumaan mukaan
Suomeen sopeutuminen kävi heidän tapauksessaan
helposti. Se on Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran tunnustus
hyvästä ympäristökasvatustyöstä.
Vihreän lipun sai tänä
keväänä yhteensä 115
toimijaa. Heinäkuussa virolaisia elintarvikkeita myyvä
Siimu-kauppa on ollut Salossa pystyssä kahdeksan
vuotta.
Aare Talumaan mukaan
heidän asiakkaansa ovat
suomalaisia, virolaisia ja
venäjänkielisiä ihmisiä, esimerkiksi inkerinsuomalaisia. Talous
Salossa on edelleen
paljon maahanmuuttajia
Salossa maahanmuuttajien määrä on suuri verrattuna muihin suunnilleen samankokoisiin kaupunkeihin. Kunta
oli varautunut maksamaan suuremman osan
kustannuksista, mutta
urakkakilpailun jälkeen
Varsinais-Suomen elykeskus on todennut, että
se ei riitä. Olin ensimmäisessä työpaikassani ainut ulkomaalainen työntekijä, mutta
työporukkamme oli mukava,
ja minut otettiin hyvin vastaan, kertoo Aare Talumaa.
Elintarvikkeita Virosta
Salon keskustasta
Ajatus virolaisen elintarvikekaupan perustamisesta oli
käynyt pariskunnan mielessä aikaisemminkin, mutta
irtisanomiset vuonna 2007
johtivat lopullisen päätöksen
tekemiseen ja kaupan perustamiseen. Ohjelman
pääosassa ovat lapset ja
nuoret. Koko
maahan ja Varsinais-Suomeen verrattuna Salossa oli
vuonna 2010 keskimääräistä
enemmän maahanmuuttajia.
. Kunnanhallitus
esittää valtuuston hyväksyttäväksi Turun Osuuskaupan kanssa fiilattua
maankäyttösopimusta, joka koskee kolmea
TOK:n omistamaa tonttia Sauvon keskustassa.
Vanhan sopimuksen mukaan TOK:n piti rakentaa 950 neliön asuin- ja
liikerakennus tämän
vuoden loppuun mennes-
Steningen
tuulikaavasta
keskustellaan
torstaina
SAUVO. Tähän eroon vaikuttavat
varmasti ainakin Nokia en-
tisenä suurena työllistäjänä
ja Perniössä ennen sijainnut
vastaanottokeskus. toukokuuta tiedotus- ja keskustelutilaisuus Steningen tuulipuiston suunnitelmista. Tilaisuus alkaa
koulukeskuksen ruokasalissa kello 18.
Steningen kartanon
omistaja Johan Söderberg suunnittelee
kolmen tuulivoimalan
rakentamista omistamalleen maalle Krookan
alueelle. Monet
ovat olleet valmiita muuttamaan työn perässä, ja osa on
palannut myös kotimaihinsa, jos töitä Suomesta ei ole
enää löytynyt.
Toinen lähtösyy maahanmuuttajille on yksinäisyys.
Erityisesti maahanmuuttajataustaiset eläkeläiset
saattavat muuttaa eläkepäivinään takaisin kotimaahansa, koska he kokevat
jäävänsä Suomessa yksin.
Talumaa uskoo, että Salossa asuvien maahanmuuttajien määrä laskee tulevaisuudessa, ellei kaupunkiin
saada uusia työllistäjiä. Uimahallin pääsymaksut nousevat elokuun
alussa. Sauvossa järjestetään torstaina 28. Vihreä lippu
-ohjelma innostaa kestävän elämäntavan löytämiseen taitojen ja elämysten kautta. 24 vuotta Salon
seudulla asunut Talumaa on
viihtynyt hyvin Salon seudulla.
Kaupungin nykyistä maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa Talumaa ei halua lähteä kommentoimaan,
koska 24 vuodessa moni asia
on ehtinyt muuttua niin paljon.
. Voimalat ovat
teholtaan noin 3 megawattia.
Steningen tuulipuiston
osayleiskaavaehdotus on
yleisesti nähtävillä 1.?
26.6. toukokuuta 2015
Uutiset
Lyhyet
Uimahallissa
käynti kallistuu
SALO
Käyntejä
on toistaiseksi ollut vähän.
??Tarkastusten yksi tavoite
on vähentää eriarvoistumista terveyden kannalta. Koulutetut ja työssäkäyvät salolaiset voivat paremmin ja ovat terveempiä kuin
vähävaraiset ja työttömät.
Näin voisi kärjistäen tiivistää
tuoreen Salon hyvinvointitilinpito 2014 -raportin.
Tilinpidon mukaan hyvinvointi jakautuu asukkaiden
kesken entistä epätasa-arvoisemmin.
??Hyvinvointitilipidossa näkyy sekä väestön ikääntyminen että työllisten poismuuttoon liittyvä väestörakenteen
muutos, sanoo tilinpitoa
valmistelemassa ollut Salon
terveyspalveluiden päällikkö
Sara Sarjakoski-Peltola.
Hyvinvointitilinpidossa on
käyty läpi salolaisia kuvaavia
terveydenhuolto- ja väestötilastoja useiden vuosien ajalta. Mobiililaitteita otetaan
Kommentoi
verkossa
käyttöön ehkä myös vuoroliikenteessä, esimerkiksi lentokenttäliikenteessä.
Mobiilikaupasta saa Vainion oman sovelluksen, eikä
sovelluksen käyttö maksa
mitään. Tällä hetkellä
niin ei ole, joten joudumme hiomaan prosesseja ja
kohdentamaan tekemistä
mahdollisimman järkevään
suuntaan.
Yksi Salossa hyödynnetty
keino on potilaiden vastuuttaminen omasta terveydentilastaan. Mobiililippu on otettu käyttöön vasta Salon keskustan paikkureissa.
Ericssonin yt-neuvottelut
ovat päättyneet 55 työntekijän vähentämiseen
Suomessa. Sovelluksen kehittäjä ja lukijoiden toimittaja iQ
Payments Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Parjanen toteaa, että lippu ostetaan QRkoodin avulla. Mobiililippu on käytössä
heti, ja mobiilimaksaminen
aloitetaan kertalipulla, sanoo Vainion Liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainio.
Hän sanoo, että mobiililipun
laajentamista harkitaan
paikallisliikenteestä saadun
kokemuksen jälkeen muutaman kuukauden kuluttua.
Investointia Vainio ei pidä
suurena.
. toukokuuta 2015
n Uutistuottaja:
Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
http://instagram.com/salonseudunsanomat
Salolaiset ovat keskimäärin
yhä vanhempia ja sairaampia. Uusi yhtiö ja
uusi lautakunta aloittavat
syyskuun alussa.
Jätehuoltolautakuntaan
tulee 15 jäsentä. Turku nimeää kuusi ja Salo kaksi
jäsentä. Koskinen
Oy ovat valittaneet siitä
korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Salon kaupunginhallitus
on päättänyt, että fuusio toteutetaan valituksesta huolimatta. Ongelmia
laitteen käytössä on, jos asiakkaan kännykästä loppuu
virta, mutta kännykkään jää
lippuhistoria.
Ilmainen sovellus tulee
saataville Windows Phone-,
Android- ja iOS-alustoille,
mutta myös Jolla-versio on
tulossa. Nämä lukulaitteet ovat
pelkkiä kännyköitä, joten se
investointi on vähän toista
tonnia. Mobiililaitteet ovat olleet Turussa
busseissa käytössä vuoden,
mutta maksaminen mobiililipulla ei kata kaikkia Turun
alueita, sanoo Parjanen.
Mobiilisovelluksen kautta
bussiliput saa käteislippua
edullisemmin. Eriarvoisuuden kasvun
suurin yksittäinen syy on
salolaisille päivän selvä: kasvava ja pitkittyvä työttömyys.
Tilannetta heikentää myös
muuttoliike. Kaupungista
muuttaa pois työikäistä ja
-kuntoista väkeä, ja tilalle on
tullut yli 65-vuotiaita.
??Kun iäkkäitä muuttaa
paikkakunnalle, samalla
muuttaa myös sairauksia,
Sarjakoski-Peltola toteaa.
Kun yhtälöön lisätään salolaisten normaali ikääntyminen ja eliniän piteneminen,
lopputuloksena on vanhusväestöön painottuva ikärakenne. Indeksissä seurataan kolmea
tekijää: kuolleiden osuutta
väestöstä, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuutta
työikäisistä ja erityiskorvattavia lääkkeitä saavien
osuutta väestöstä.
??Suunta on palvelujärjestelmää kuormittava, jolloin
periaatteessa terveyspalveluissa pitäisi olla enemmän
voimavaroja. Se on pakottanut varustamot vaihtamaan käyttämänsä polttoaineet vähärikkisiksi tai asentamaan
laivoihin rikkipesurit.
TEM:n mukaan myös valtion toimet ovat leikanneet
kustannuksia merkittävästi. Rahan käsittelykin maksaa. Muilla kunnilla on
yhteisiä jäseniä. Sen jälkeen
puhelimen näytössä näkyy
kellonaika, jolloin lippu on
ostettu ja lipun voimassaoloaika.
. Ilmaisen sovelluksen saa ladattua, kun on
rekisteröinyt itsensä palveluun. Syynä on polttoaineiden hintojen romahdus.
Polttoainekustannukset eivät ole ministeriön selvityksen mukaan nousseet oleellisesti. (STT)
Rikkidirektiivin
kustannukset
pelättyä pienemmät
Vuodenvaihteessa voimaan
astuneen rikkidirektiivin
kustannukset ovat jääneet
pelättyä pienemmiksi, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Lipun voi ostaa vaikka
vain puoli minuuttia ennen bussiin nousemista.
Expressbussit ja Linja-autoliitto ovat olleet sovelluksesta kiinnostuneita. Tärkein eriarvoistumista estävä
toimenpide olisi työllistyminen, mutta terveydenhuollolla on aika vähän asian kanssa tekemistä, Sarjakoski-Peltola huomauttaa.
Vaikka hyvinvointitilinpito ei ole salolaisten kannalta mairittelevaa luettavaa,
Sarjakoski-Peltola ei näe
tilastoissa erityistä dramatiikkaa.
??Julkisen terveydenhuollon velvoitteet ja ihmisten
oikeus saada peruspalveluita
säilyvät, vaikka kaupungin
taloustilanne olisi mikä, hän
korostaa.
Kuvat: SSS/ Seija Järvinen
Puheenjohtaja valitaan
Turusta, varapuheenjohtaja Salosta.
SSS | ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Rouskiksen ja Turun Seudun Jätehuollon TSJ:n fuusiossa syntyvän LounaisSuomen Jätehuollon alueelle perustetaan kuntien
yhteinen jätehuoltolautakunta. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Vuonna 2013 salolaisista
yli joka viides oli 64 vuotta
täyttänyt, ja lähivuosina iäkkäiden osuus väestöstä kasvaa.
??Yleensä työlliset ovat terveempiä kuin työvoiman ulkopuolella olevat, SarjakoskiPeltola summaa.
Sairastavuus
kasvaa
Ikääntyvä väki näkyy myös
salolaisten sairastavuusindeksissä: se on heikentynyt
tasaisesti viime vuosina. Salon seudun kunnista Paimio valitsee yhteisen jäsenen Liedon kanssa, Kemiönsaari ja
Sauvo Paraisten kanssa ja
Marttila Auran ja Pöytyän
kanssa.
Lisäksi uuden yhtiön osakaskuntia ovat Masku,
Mynämäki, Nousiainen,
Naantali, Rusko, Kaarina ja
Raisio.
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n hallituksessa on 11
jäsentä. Terveydenhuoltojärjestelmä voi olla
sparraajan asemassa, mutta
ihminen hoitaa itse itseään
jokaisella ateriallaan ja joka
kerta, kun hän menee ovesta
ulos.
Hyvinvointitilinpito listaa
aikuisväestön haasteiksi
juuri diabeteksen lisääntymisen, mielenterveys- ja
päihdeongelmat sekä liikunnan vähyyden. Asukkaiden määrä
oli 937?000.
Poikkeuksena on pääkaupunkiseutu, jossa ahtaasti
asuminen jatkoi kasvuaan.
Pääkaupunkiseudulla ahtaasti asuvien määrä nousi
10,5 prosenttiin. Turulla on hallituksessa kolme paikkaa. Ahtaasti
asuvien määrä oli alimmillaan vuonna 2006.
Ahtaasti asuvien määrä
on yleistynyt etenkin asuntokunnissa, joihin kuuluu
vähintään yksi vieraskielinen henkilö.
Ahtaasti asuminen määritellään siten, että huoneistossa asuu enemmän henkilöitä kuin on huoneita.
Suomessa oli viime vuoden lopussa 2,6 miljoonaa
asuntokuntaa. Salon kaupunkikehityspäällikön Mika Mannerveden mukaan tämän
voi estää se, että korkein
hallinto-oikeus kieltää valtuuston päätöksen toimeenpanon. Näitä ovat muun muassa väylämaksujen puolittaminen, ratamaksun poisto
ja LNG-terminaalien investointiohjelma. QRkoodia lukevia mobiililaitteita on vasta 5?6 kappaletta
Salon keskustassa liikennöivissä busseissa.
. Lautakunnan puheenjohtaja tulee Turusta ja
varapuheenjohtaja Salosta.
Sopimus lautakunnan perustamisesta on parhaillaan
hyväksyttävänä 17 osakaskunnassa. Vähärikkisen meridieselin hinta on painunut
samalle tasolle, jolla runsasrikkisen raskaan polttoöljyn
hinta oli vuosi sitten.
Rikkidirektiivi on voimassa Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa. Uusia diabeetikkoja diagnosoidaan Salossa vuosittain noin sata.
Terveystarkastuksia
työttömille
Uutena lakisääteisenä palveluna Salossa on otettu
käyttöön työttömien terveystarkastukset. Pitkäaikaistyöttömät ovat olleet terveystarkastuksiin oikeutettuja
jo aiemminkin, mutta viime
vuodesta lähtien myös alle
300 päivää työttömänä olleet
ovat voineet päästä terveys-
8697,47
-0,61 %
6,545
+0,31 %
Nokia Oyj
Euribor
12 kk 0,161
-0,002
Yhdistyvien
jäteyhtiöiden
alueelle yhteinen
lautakunta
Väestön ikääntyminen lisää terveydenhuollon tarvetta.
SSS | KIRSI SIEKKINEN
OMX Helsinki
http://www.facebook.com/salonseudunsanomat
Hyvinvointi jakautuu yhä
eriarvoisemmin Salossa
kirsi.siekkinen@sss.fi
PÄIVÄN LUVUT
http://twitter.com/Salkkari
Purevasti paikallista
5
keskukseen terveydenhoitajan vastaanotolle. Terveystarkastuksissa kiinnitetään huomiota
muun muassa tupakoinnin,
ylipainon ja korkean verenpaineen tuomiin riskeihin.
??Esimerkiksi diabeetikon
on opittava mitä suurimmassa määrin hoitamaan
tautiaan itse. Määrä supistui
merkittävästi alkuperäisestä, sillä yt-neuvottelujen
alkaessa potkut uhkasivat
enimmillään 95 henkilöä.
Ericssonin mukaan yrityksen sisältä löytyi töitä
osalle irtisanomisuhan alla
olleille.
Yt-neuvottelut koskivat
Ericssonin tutkimus- ja
tuotekehitysyksikköä.
Vähennysten jälkeen
Ericsson työllistää noin
950 henkilöä, joista valtaosan Kirkkonummella.
(STT). Salon
ja Turun välillä on ollut työmatkakortti, mutta älykorttien räätälöinti on työlästä.
Mobiililipun käyttöönotolla
halutaan kehittää joustavia,
reaaliaikaisia matkaketjuja. Sitä KHO tuskin tekee, arvioi Mannervesi.
Ahtaasti asuvia
yhä vähemmän
Vainion Liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainio näyttää, kuinka asiakas voi ostaa kertalipun älypuhelimella paikallisbussissa.
Bussissa oleva laite lukee QR-koodin.
Vainion Liikenne otti käyttöön
älykännykällä maksamisen paikkurissa
Matti Vainio: Mobiililipun laajentamista harkitaan
paikallisliikenteestä saadun kokemuksen jälkeen
muutaman kuukauden kuluttua.
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Vainion Liikenne otti ensimmäisenä yksityisenä liikenteenharjoittajana käyttöön
kännykällä maksamisen
paikallisliikenteessä. Kaarina,
Naantali, Paimio ja Parainen saavat kukin yhden
hallituspaikan.
Myös yhtiön hallituksen
puheenjohtaja tulee Turusta ja varapuheenjohtaja Salosta.
Jätehuoltolautakunta perustetaan Turun kaupungin
organisaatioon. Ladattu matkalippu
luetaan bussissa olevalla
Microsoft Lumia-lukijalla
tai näyttämällä kuljettajalle
kännykän näytössä näkyvän
lipun.
Ahtaasti asuu yhä vähemmän kotitalouksia, kertoo
Tilastokeskus. Nykyisen
Rouskis-alueen jätehuoltoasiamies siirtyy Salosta
Turun kaupungin palvelukseen.
Uuden yhtiön omistajakunnat ovat hyväksyneet
jätehuoltoyhtiöiden sulautumissuunnitelman. Positiivista tässä on
se, että bussissa maksaminen helpottuu asiakkaalle,
kun maksamisesta tulee yksinkertaista.
Kertalipun voi ostaa ilman
käteistä ja rahan käsittely
busseissa vähenee, mutta
kaikki nykyiset lippulajit
säilyvät toistaiseksi valikoimassa, sanoo Vainio.
Joustavaa
bussimatkaa
Vainion mukaan älypuhelimien lisääntyminen mahdollistaa mobiililipun laajemman käytön, ja suunnitelmissa on erilaisten lippulajien yhdistäminen. Viime vuonna enää 9 prosenttia asuntokunnista asui ahtaasti.
Vuonna 1989 vastaava luku
oli 19 prosenttia.
Koko maassa oli 227?000
ahtaasti asuvaa asuntokuntaa. Yksinasuvia
oli 1,1 miljoonaa. Salon
kaupunginvaltuuston päätös ei ole lainvoimainen,
sillä salolaiset Salon Hyötykäyttö Oy ja H. Salol-
la ja Raisiolla on kummallakin kaksi paikkaa. (STT)
Ericsson antaa potkut
55 työntekijälle
Bussinkuljettaja Jarmo Suhonen ajaa koululaisvuoroja Salon,
Raatalan ja Kosken välillä
Tietä tehdään noin 7,5 kilometriä. Tutkimusta
tehtiin myös rakennuksen
saman päädyn kellarikerroksessa.
Kunnanjohtaja Seppo Allén esitti, että hallitus olisi ehdottanut valtuustolle
300?000 euron lisämäärärahaa, jolla puutteet olisi
korjattu kesän aikana koko
kiinteistössä. Sen jäsenet edistävät hiilineutraalia kiertotaloutta ja
luonnonvarojen viisasta
käyttöä.
Kaupunginhallitus
päätti asiasta vihreän
valtuustoryhmän aloitteesta.
Resurssiviisaat on Sitran hanke. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Niiden työpisteissä työskentelevät ihmiset
ovat saaneet oireita, joiden
on epäilty liittyvän tilojen
sisäilmaan. Tarkoituksena on ottaa
vahvempi ote edunvalvonnasta. Karjaskylänkadulla
otetaan kesäkuun alkupuolella käyttöön työmaan kohdalla
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
etunimi.sukunimi@sss.fi
TILAAJAPALVELU
Puhelin: (02) 770 2626
Avoinna klo 8.00-16.00
tilaajapalvelu@sss.fi
www.tilaajapalvelija.fi
kiertotie. Siinä tehdään
käytännön kokeiluja, jotka voivat liittyä esimerkiksi uusiutuvaan lähienergiaan, energiansäästöön, julkisen ja kevyen
liikenteen kehittämiseen, lähiruokaan, ekotehokkuuden parantamiseen julkisissa hankinnoissa, lähimatkailuun
sekä jätteen vähentämiseen ja hyötykäyttöön
yritysten kesken.
SSS | ASKO LEHTONEN
Henriksson RKP:n
eduskuntaryhmän johtoon
Kansanedustaja AnnaMaja Henriksson ryhtyy johtamaan oppositioasemaan totuttelevan
RKP:n eduskuntaryhmää. Magneettimedia
on julkaissut useita juutalaisvastaisiksi luonnehdittuja kirjoituksia.
Vastarintaliikkeen verkkosivujen videolla näkyy,
kuinka järjestyksenvalvojat pyytävät jakajia
poistumaan. Takaisin kärkeen on päästävä,
tukee Alanko.
Keskustelukerhosta
konkretiaan
Yhteistyön ja ilmapiirin parantamiseen liittyy tiiviisti
ohjelmaan listattu yritysten
tasavertainen kohtelu.
. 10% alv)
12 kk
366,00 ?
3kk
101,05 ?
1kk
34,00 ?
Digilehtitilaus (sis. Maantie on liikenteen käytössä lukuun ottamatta räjäytysten ajankohtia. Hanke
otettiin Tapion mukaan hyvin vastaan.
Monimuotoista yhteistyötä
kaupungin ja yrittäjien väliltä jo löytyy, mutta puheista
halutaan nyt siirtyä tekoihin.
. Nyt haluamme kääntää ilmapiirin
suunnan muutaman vuoden
sisällä ylöspäin, toteaa Salon Yrittäjien puheenjohtaja
Marko Tapio.
SALON YRITTÄJIEN OHJELMAN VIISI TAVOITETTA
?1. ?Tämä on yksi osa sitä, että Salo lähtisi nousuun?,
tiivistää varapuheenjohtaja Jukka Alanko.
SSS | LOTTA VUORIO
lotta.vuorio@sss.fi
Salon Yrittäjät ry haluaa parantaa kaupungin asenteita
yrittämistä kohtaan. Ulkoseinistä
uusimista kaipaavat ainakin sisäpuoliset osat, sillä
niiden lämmöneristeissä todettiin viitteitä aktiivisesta
mikrobikasvusta.
Aulan työpisteen on uu-
ilmoitukset@sss.fi
Valmistettavat ilmoitukset:
materiaali 2 arkipäivää ennen
julkaisua.
Painovalmiit aineistot: edellisenä
arkipäivänä klo 14.00 mennessä.
www.sss.fi/ilmoitukset
TOIMITUS
ma-pe klo 8.30-23.00
la klo 14.45-23.00
su klo 15.00-23.00
sittava kokonaan, sillä siinä todettiin merkittäviä
mikrobivaurioita käytöstä
poistettujen vesipisteiden
kohdalla.
Kellaritiloista on purettava kosteuden vaurioittamat
materiaalit. Meillä on
tavoitteena aktiivinen ja
rakentava oppositiopolitiikka, sanoo Henriksson
RKP:n tiedotteessa.
Ryhmän ensimmäiseksi
varapuheenjohtajaksi valittiin Stefan Wallin ja
toiseksi varapuheenjohtajaksi Mikaela Nylander. toukokuuta 2015
Lyhyet
Salo avustaa
kyläyhdistyksiä
SALO. Ohjelmamme tavoitteet liittyvät kulman kautta
siihen, sanoo Alanko.
Edunvalvonnan onnistumisen yhtenä mittarina toimii Varsinais-Suomen maakuntaennuste, joka toimii
tietynlaisena tyytyväisyyskyselynä. Salon vetovoimatekijöitä,
SSS/Minna Määttänen
mutta ohjelman tavoitteet
eivät lukeudu vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle,
jatkaa Salon Yrittäjät ry:n
jäsen Markku Blom.
kuten moottoritietä ja vesistöä, on
hyödynnettävä.
?4. Toimintamallimme vaativat hiomista. (STT)
UUTISET
Salon Yrittäjät haluaa
Saloon asennemuutoksen
Salon Yrittäjät ry aikoo vahvistaa edunvalvontaansa ja parantaa yrittäjien
toimintaympäristöä. Maankäyttöä on kehitettävä Salon elinvoimaisuuden
turvaamiseksi.
?3. Räjäytysten aikana liikenne pysäytetään korkeitaan kahdek-
SALON
SEUDUN
SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
Kokonaistavoittavuus 58 000
Painettu lehti ja sen digitaaliset
näköisversiot. Päättäjien vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset,
Salolaiset yrittäjät
uskovat kasvuun
Salon Yrittäjät on salolaisten yrittäjien edunvalvontajärjestö, mutta yhdistyksen
mukaan edunvalvonta on
jäänyt ponnettomaksi. 24% alv.)
Säästötilaus
13,90?/kk
kenneturvallisuus paranee,
sanoo hankkeen projektipäällikkö Juha Sillanpää Liikenneviraston tiedotteessa.
Hankkeen pääurakoitsijana
toimii Telasteel Oy.
Hankkeessa rakennetaan
uusi tieyhteys Salon keskustaalueen itäpuolelle. Hankkeen myötä kantatien
52 liikenne muuttuu nykyistä
sujuvammaksi, kun kantatien
läpikulkuliikenne ohjataan
pois Salon kaupungin keskustasta. Salon kaupunginhallitus myönsi 38 yhdistykselle yhteensä runsaat
18?000 euroa asukas- ja
aluetyöhön. Tulevan kesän ja
syksyn aikana rakennustyöt
laajenevat Kiskontien suuntaan.
. Niissä todettiin kosteus- ja mikrobivaurioita, joiden epäillään
johtuvan maaperän kosteudesta.
Kellaritilat ovat ilmayhteydessä yläpuolisiin tiloihin,
joten kellarin vauriot voivat vaikuttaa ensimmäisen
kerroksen sisäilman laatuun.
Tutkimuksen mukaan
rakennuksen ominaishaju
viittaa rakenteista löytyneisiin kreosoottipohjaisiin
rakennusmateriaaleihin eli
tervapaperiin.
Kunta on palkannut arkkitehti Ari Reunasen laatimaan tilojen korjaussuunnitelman.
Uutistoimitus: (02) 770 2314
toimitus@sss.fi
Urheilu: (02) 770 2309
ALUETOIMITUS
Kiiruuntie 1, Somero.
Puhelin: (02) 770 2562
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2015
ISSN 0782-5404. Keskustelukerhosta on päästävä johonkin
konkreettiseen, vaatii Blom.
Sauvo selvittää tarvetta
kunnantalon remonttiin
sisäilmaepäilyjen takia
Kolmella työntekijällä on diagnosoitu astma.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Maisema on muuttunut 110-tiellä Korvenmäen jälkeen Saloon tultaessa. Kyselyyn vastaavat vuosittain itse yrittäjät.
Vuoden 2015 ennusteen mukaan salolaiset yrittäjät ovat
arvioineet kaupungin yrittäjyysilmapiirin maakunnan
kolmanneksi huonoimmaksi.
. Samalla läpikulkuliikenteen aiheuttamat haitat
keskustassa poistuvat ja lii-
TILAUSHINNAT PAPERILEHTI
Jatkuva säästötilaus (sis. Kunnanhallitus halusi kuitenkin ottaa
Muut alueet (ei Uusimaa):
Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Uusimaa:
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 30011 (mpm/pvm)
ma-pe klo 6.30-16.00
la
klo 7.00-12.00
su
klo 7.30-12.00
ASIAKASPALVELU
- yksityishenkilöiden ilmoitukset
Örninkatu 14, 2.krs.
aikalisän ja selvittää muita
mahdollisuuksia.
Hallitus esittää valtuustolle 30?000 euron määrärahan myöntämistä lisäselvityksiä ja sosiaalitoimen
mahdollisten väliaikaistilojen hankintaa varten.
Seppo Allén toteaa, että
sosiaalitoimelle pyritään joka tapauksessa löytämään
korvaavat tilat.
??Sosiaalipuolen henkilöstö on oireillut jo pidempään.
Kolmella työntekijällä on
diagnosoitu astma, Allén
huomauttaa.
Väliseinien uusimista,
tiivistämistä
Sauvon kunnanvirastossa
työskentelee kaikkiaan 16
ihmistä. Ennustetta parempaa
mainosta ei saa mistään. Haluamme saada
valtuutetut ymmärtämään,
että he voivat itsenäisillä päätöksillään vaikuttaa
yrittäjien toimintaympäristöön. Positiivinen oravanpyörä pitäisi
saada käyntiin, linjaa Tapio.
. Valtaosa työpaikoista
syntyy pieniin yrityksiin.
Salossa noin 3 000 yritystä
työllistää vähintään yhden
hengen. 10% alv.)
12 kk:n maksuerä
277,00 ?
6 kk:n maksuerä
141,00 ?
3kk maksuerä
73,30 ?
Määräaikaistilaus (sis. Ohjelma ei missään nimessä ole kaupunkia vastaan. Virasto sijaitsee
yksikerroksisessa talossa,
joka on rakennettu kansakouluksi 1950-luvulla.
Talon koillispäätyyn on
ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin: (02) 770 2610
ilmoitukset@sss.fi
Löytölaari: sss.mainostaja.com
Otso onnittelee:
lastenpalsta@sss.fi
Onnenhetket-palstan
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi:
sss.mainostaja.com
MEDIAMYYNTI
- yritysasiakkaiden ilmoitukset
sssmedia.fi
myöhemmin rakennettu
väestönsuoja, jossa toimii
kuntosali.
Tutkimuksen aikana kunnanvirastossa tehtiin muutama rakenneavaus ja viiltokosteusmittaus sekä otettiin materiaalinäytteitä.
Ilmanäytteillä selvitettiin
PAH-yhdisteiden pitoisuutta. Poliisin
mukaan kahakasta valmistellaan rikosilmoitusta. Hanke valmistuu vuonna 2016.
(SSS)
Määräaikaistilaus
16,00?/kk
Tilaukset toimitetaan force major
-varauksin (lakko, tuotannolliset
häiriöt, alihankkijoiden viivästykset,
tms.).
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Arkisin
klo 6.00-16.30
Viikonlop. Louheen
murskaustyöt alkavat alueella
kesäkuun puolivälissä.
Rakennustyöt painottuvat
aluksi maantien 110 tuntumaan. toukokuuta. Yrittäjien
toimintaympäristöä ja edunvalvontaa pyritään vahvasti
kehittämään.
Ohjelma sisältää viisi tavoitetta, joiden avulla Salosta toivotaan Suomen yrittäjäystävällisintä ja positiivisinta paikkakuntaa.
. Yhdistyksen elinkeinopoliittisen
vaikuttamisen työryhmä on
tehnyt ohjelman tavoitteen
saavuttamiseksi. Salosta pyritään tekemään
Suomen yrittäjäystävällisin kunta.
SSS/Minna Määttänen
Salon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Marko Tapio (vas.), varapuheenjohtaja Jukka Alanko ja jäsen Markku Blom toivovat kaupunkiin
positiivista asennemuutosta yrittäjyyttä koskien.
Pohja muutokselle löytyy.
Ennusteen mukaan Salossa
uskotaan keskimääräistä
enemmän kasvuun ja alkaneeseen vuoteen.
. Lähtökohdat ovat
hyvät, mutta aina voi parantaa, uskoo Salon Yrittäjien
varapuheenjohtaja Jukka
Alanko.
Tavoitteet on suunnattu
niin kaupungin päättäjille
kuin itse yrittäjillekin.
. Salo liittyy kesäkuussa toimintansa
aloittavaan resurssiviisaiden edelläkävijäkuntien verkostoon. Salon yrittäjyys lepää siis pienyritysten varassa, mitä ei saa ollenkaan väheksyä, Alanko vakuuttaa.
. Sanaharkka
johtaa tönimiseen ja ainakin yhteen nyrkiniskuun,
jonka antanut aktivisti
otettiin kiinni.
Kirkkopäivien viestintäpäällikkö sanoo lehdelle, että tilanne oli
rauhoittunut poliisin saavuttua paikalle. Kaupungin ja yrittäjien välistä yhteistyötä halutaan kehittää.
?5. Asennemuutos ei maksa
mitään. Kahakka
alkoi, kun Suomen Vastarintaliike jakoi Kirkkopäivät-tapahtumassa
luvatta Magneettimedialehteä. (KMT S2013/K2014)
san minuutin ajaksi. Tähän yhdistys aikoo tehdä
muutoksen.
. Ohitustien liittymätyömaalla aloitetaan tänään kallion
räjäytystyöt, minkä takia liikenne pysäytetään aika ajoin.
Itäisen ohitustien louhinta alkaa
Salon itäisen ohitustien louhintatyöt alkavat maantien
110 läheisyydessä.
Louhintatöiden takia
110-tien Tupurinmäen ohituskaista suljetaan liikenteeltä
tänään keskiviikkona 27. Kohde- ja
yleisavustuksia saaneet
yhdistykset toimivat eri
puolilla kaupunkia.
Suurimman avustuksen, 3?250 euroa sai Varsinais-Suomen käsi- ja
taideteollisuus ry.
Seuraavaksi suurimmat
summat olivat tuhannen
euron luokkaa. Henriksson on
ollut oikeusministerinä
Kataisen ja Stubbin
hallituksissa.
??Olen iloinen ja kiitollinen saamastani luottamuksesta.
klo 6.00-12.00
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3434
Sauvon kunnassa selvitellään kunnantalon korjaustarpeita sisäilman laatuun
kohdistuvien epäilyjen takia. Niitä on
myös ulkoseinissä.
Tutkimuksen tekijä on
suositellut sosiaalipalveluiden päädyn tilojen väliseinien uusimista sekä väli- ja yläpohjan läpivientien
tiivistämistä. Tonnin
saivat Angelniemen kyläyhdistys, Kiskon Kihakka, Nurkkilan?Ylönkylän kyläyhdistys, Salon
seudun luonnonsuojeluyhdistys, Märynummen
kyläyhdistys, Kosken
aseman kyläyhdistys,
Perniön Ylikulman kyläyhdistys, Teijon alueen
kyläyhdistys, Tieksmäki?Meltolan kyläyhdistys
ja Tuohitun kyläyhdistys.
Särkisalokotiyhdistys sai
1?050 euroa.
SSS | ASKO LEHTONEN
Salo ryhtyy
resurssiviisaaksi
SALO. Tupurinmäen lisäksi
työt aloitetaan Somerontien
(kantatie 52) ja Inkereentien
liittymissä kesäkuun puolivälissä. Yhteensä näissä yrityksissä työpaikkoja on noin
10 000. Tutkimuksessa todettiin
rakennuksen selkeän poikkeava ominaishaju sekä
kellaritilojen kosteus- ja
mikrobivaurioita. Hän seuraa Mikaela Nylanderia, joka
johti ryhmää viime vaalikautena. Yrittäjinäkin voimme
miettiä, olemmeko tuoneet
yrittäjyyttä konkreettisesti
tarpeeksi esille.
. Hyvinä aikoina olimme
listauksen kärjessä. Kunta teetti alkukeväästä turkulaisella RTC
Vahasella sisäilmatutkimuksen, jossa keskityttiin
sosiaalitoimen tiloihin ja
aulaan. Pienet yritykset ovat
usein myös uskollisempia
omalle asuinkunnalleen, lisää Blom.
Salon Yrittäjien ohjelma on
esitetty kaupungin johdolle
kokouksessa, johon osallistui
niin kaupungin kuin Salon
Yrittäjien edustajia. Asiasta kertoo Kouvolan Sanomat. (STT)
Äärioikeistoliike
kahakoi
Kirkkopäivillä
Äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen
jäsenet kahakoivat järjestyksenvalvojien kanssa
viikonloppuna Kouvolassa. Yrittäjien toimintaedellytykset ja tasavertainen kohtelu
halutaan turvata.
?2. Yrittäjien lisäksi myös
kaupungilta toivotaan samaa uskoa tulevaan
Me ilmoitettiin silloin hallitusneuvotteluissa, kun Smolnassa
oltiin, että Toimi Kankaanniemi ei ole enää hallitusneuvottelija. Tehdas sijoittuisi
Astrum-keskuksen tiloihin.
??Sitä mukaa kun volyymit
kehittyvät, työpaikkoja tulee
toiset kymmenen, Kulmala
uskoo.
Haastaja ei onnistunut kaatamaan
Akavan puheenjohtajaa
STT | TUOMAS SAVONEN
Sture Fjäderin rupeama
Akavan puheenjohtajana sai
tiistaina jatkoa, kun korkeasti koulutettujen keskusjärjestö valitsi hänet vuoden jatkokaudelle.
Fjäderin haastanut Heikki
Kauppi hävisi puheenjohtajavaalin luvuin 509?338 Helsingissä pidetyssä liittokokouksessa.
Akavaa vuodesta 2011 johtanut Fjäder, 57, ei sulkenut
pois mahdollisuutta, että hän
asettuisi ehdolle vuoden päästä, jolloin liittokokouksessa
valitaan puheenjohtaja seuraavalle nelivuotiskaudelle.
??Jos kannatusta riittää ja
porukka on sitä mieltä, että
pystyn tätä keskusjärjestöä
johtamaan, Fjäder vastasi
kysymykseen jatkosuunnitelmistaan.
Akavassa valittiin nyt puheenjohtaja poikkeukselliselle yhden vuoden jatkokaudelle, jotta normaalisti neljän
vuoden välein järjestettävät
puheenjohtajavaalit ajoittui-
sivat eri vuosiin eduskuntavaalien ja hallitusneuvotteluiden kanssa.
Kauppia kannattivat puheenjohtajaksi Insinööriliitto
ja Tekniikan akateemiset, jonka toiminnanjohtajana hän
toimii. Ensimmäisenä päivänä varattiin
23 soitinta, ja kampanjan
piti kestää 40 päivää.
Nyt kampanja-aikaa on pidennetty kesäkuun puoliväliin saakka, sillä tavoitteesta
ei ole täynnä vielä puoliakaan.
??Uutta jatkoaikaa ei nyt
tule, mutta mikään ei estä,
ettei sitä tulisi jonain toisena hetkenä uudestaan, Kulmala sanoo.
Kiinnostus
ollut suurta
Elka Synthexejä on val-
mistettu alun perin Italiassa noin 2?000 kappaletta
1980-luvulla, ja Elkalla ovat
soittaneet muun muassa
Jean Michel Jarre ja Stevie Wonder.
Piikkiöläisen Kulmalan
haltuun Elkan brändi tuli
muutama vuosi sitten, kun
hän osti italiasta General
Musicin konkurssipesän.
Yhdelle soittimelle tulee
hintaa veroineen ja rahteineen noin 4?000 euroa, minkä Kulmala arvioi jarruttaneen kysyntää tekoa.
??Kiinnostus on ollut erittäin suurta, mutta ostopäätösten tekeminen vaikeaa,
hän summaa.
Kokoonpano käyntiin
maaliskuussa
Mikäli Elkoja ei ryhdytä
Salossa kokoamaan, soitintehtaan tuotanto alkaa
Kulmalan arvion mukaan
maaliskuussa. Ei me ruveta enää
vatuloimaan tämän asian
kanssa, perusteli ryhmäpuheenjohtaja Jari Lindström.
Myöskään perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei suostunut kommentoimaan asiaa.
??Asia on loppuun käsitelty,
minä voin toistaa sen vaikka
25 kertaa, Soini sanoi.
Kankaanniemi ei perussuomalaisten ryhmäkokoukseen
mennessään suostunut kommentoimaan jupakkaa tiedotusvälineille.
??Minä olen selvitykseni antanut, hän totesi.
Kankaanniemi myönsi tiistaina Uuden Suomen blogissaan tehneensä raskaita
virheitä. Yksikin
on liikaa.
Perussuomalaisilta selvityspyyntö
varavaltuutetun kirjoittelusta
Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutetun
Olli Sademiehen (ps.)
Facebook-kirjoitus johtaa
jatkoselvityksiin puolueessa. Mahdollista
on myös, että keskitymme
siihen, mitä oikeasti rupeamme tekemään eli digipianoihin.
Digipianoiden kokoaminen tarjoaisi aluksi töitä
noin kymmenelle hengelle.
Työhön koulutetaan elektroniikka-alan kokoonpanon
osaajia. Täydelliseksi en
tule, mutta opiksi haluan ottaa. Tähän kehitykseen valtiovallan pitäisi
puuttua nykyistä voimakkaammin.
STT | ANTTI AUTIO, PEKKA POHJOLAINEN
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ottanut millään
lailla puheeksi kansanedustaja Toimi Kankaanniemen
seksiviestijupakkaa, kun hän
palasi eduskuntatyöhön tiistaina sairauslomaltaan.
??Sehän on käsitelty jo. Yrittäjä Jukka Kulmalan tarkoituksena oli aloittaa Elka
Synthex -syntetisaattorin
uusiotuotanto jo syksyllä,
mutta Elkoja ei kuitenkaan
toistaiseksi ole varattu tarpeeksi ennakkoon.
??Kysyntä alkoi reippaasti,
mutta pysähtyi sitten. Rankkaa kokemusta rikkaampana ja samalla nöyrempänä eteenpäin,
Kankaanniemi kirjoittaa.
??Viimeaikaiset virheeni olivat pahoja. Kolme lasta
maksimissaan. Pyydän
tekojani anteeksi niiltä, joita
olen loukannut ja haavoittanut. Elämä jatkuu. Hän sanoi tunnustavansa virheensä ja katuvansa
kohua herättäneitä seksiviestejä.
??Tuli nujerrus. Siihen
vaihdetaan osia ja tehdään
uutta tuotetta.
Soitintehtaalla saatetaan
Kulmalan mukaan koota
vielä syksyllä jotain muuta
kuin Elkoja tai digipianoita.
??Listalla on pari muuta
tuotetta, jotka mahtuisivat
tähän väliin. Pennullesi luotavan yksilöllisen terveysprofiilin ansiosta pentusi saa parhaat eväät koko elämän ajaksi.
Aloita Pentuvuosi Animagissa
Pentuvuosi
LUE LISÄÄ!
animagi.fi
Varaa aika terveystarkastukseen ja rokotukseen, käynnillä
saat pennullesi oman hyvinvointikansion.
Tervetuloa eläinlääkäriasemallemme!
Sinua palvelee: ANIMAGI SALO: Horninkatu 7, puh. Tuolloin on
tarkoitus ryhtyä kokoamaan
digitaalipianoa, jonka tuotekehitystä tehdään parhaillaan Italiassa.
??Digipianoa päivitetään
nykyteknologialle. Virheitä hän kertoo tehneensä 1950-luvulta alkaen ja
listan olevan pitkä.
??Sanat ovat tekoja. toukokuuta 2015
UUTISET
Salon soitintehtaan startti
saattaa siirtyä ensi keväälle
Perussuomalaiset
vaikeni Kankaanniemen
seksijupakasta
Elkojen vauhdikkaasti alkanut kysyntä on hiipunut. Kaupin kannattajat
kritisoivat kannatuspuheenvuoroissaan Fjäderiä siitä, että tämän puheenjohtajakaudella Akavasta on tullut sisäänpäin kääntynyt ja kahtia
jakautunut. Jos ei
reippautta tule lisää, tavoitteeseen ei päästä, Kulmala
sanoo.
Soundion-yrityksen tavoitteena oli myydä 125 soitinta
etukäteen aloituskustannusten kattamiseksi. Se edellyttäisi pakkosterilisaatiota
afrikkalaisille miehille, hän
jatkoi.
(Lohja / Länsi-Uusimaa:) 188x260
Elinikäisen
ystävyyden alku
Animagin Pentuvuosi . Niitä
ei saa tekemättömiksi. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Se iski miehen maahan.
Sain ansioni mukaan.
Kohu nousi viime viikon
maanantaina, kun Keskisuomalainen paljasti Kankaanniemen lähetelleen Facebookissa härskejä viestejä vieraille naisille.
Kankaanniemen mukaan
kohusta seurasi myös armo.
7
Syntinsä tunnustamalla ja
katumalla saa anteeksiannon
ja rauhan sisimpäänsä, hän
kirjoittaa.
??Olen tehnyt tiliä ?vertikaalisesti ja horisontaalisesti?.
Hän kirjoittaa, ettei selittele, puolustele tai syytä ketään. On täysin mahdollista, että valitsemme
niistä jonkun. Oman maakunnan media nujersi täydellisesti, ja eräät muut jatkoivat. pentusi parhaaksi
Pentuvuoden avulla pentusi terveydenhoito on alusta alkaen suunnitelmallista ja helppoa. Fjäder itse torjui
syytökset.
??Akava on uudistunut, ja
meillä on ollut draivia, näkyvämpi mediajulkisuus ja suurempi painoarvo politiikassa,
Fjäder sanoi STT:lle.
??Olen toteuttanut sen, mitä
neljä vuotta sitten vaadittiin.
Porukka on ollut tyytyväistä.
Kauppi lähti Fjäderin vastaehdokkaaksi muun muassa,
koska keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdottamaa, sittemmin kariutunutta
yhteiskuntasopimusta valmisteltiin hänen mielestään Akavassa liian salamyhkäisesti.
Tekniikan akateemiset eivät
Kaupin mielestä päässeet riittävässä määrin mukaan prosessiin.
Kauppi korostaa, että Suomessa ollaan väärällä linjalla, jos kilpailukykyä pyritään
parantamaan vain palkkoja
jäädyttämällä ja työaikaa pidentämällä.
Hänestä on huolestuttava
trendi, että Suomen vientituotteiden valikoima halpenee koko ajan. Ei
me monta kertaa ruveta vatvomaan näitä asioita. Retrosoittimen
varausaikaa jatketaan kesäkuun puoliväliin saakka.
?Tunnustan ja kadun?, edustaja
kirjoitti blogissaan.
SSS | KIRSI SIEKKINEN
kirsi.siekkinen@sss.fi
Saloon suunnitellun soitintehtaan käynnistäminen voi
siirtyä ensi kevääseen. Helppoa se ei ole, mutta
välttämätöntä. Sademiehen kirjoitus
koski maahanmuuttajien
lapsimäärän rajoittamista.
Se herätti tiistaina vilkasta
keskustelua sosiaalisessa
mediassa.
Puoluesihteeri Riikka
Slunga-Poutsalo kommentoi Twitterissä, että Sademiehen lausunnot eivät kuulu puolueen linjaan. Olin valvomaton
ja harkitsematon. Perussuomalaisten Twitter-tilillä
kerrottiin, että Sademiehelle
lähtee asiasta selvityspyyntö.
Sademies kirjoitti, että Afrikassa sosiaaliturva perustuu suureen lapsilukuun.
Hän kirjoitti, että Suomeen
muuttaneet afrikkalaiset
hankkivat täälläkin paljon
lapsia, vaikka vähempikin
riittäisi.
??Niinpä, jottei totaalista
romahdusta tulisi, on maahanmuuttajien lapsimäärää
rajoitettava. 0201 750 140
Soitto 020-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
Ihmisen kokoinen eläinlääkäriasema
animagi.fi. Määrää en tiedä
02 731 6920
salonfysioterapia@ebaana.net
www.salonfysioterapia.fi
SALVAn kuntoutus
fysioterapia ja toimintaterapia
p. 040 701 9414, 040 968 8090
kodinonni.jonna@gmail.com
kodinonni.marianne@gmail.com
Monipuoliset kotihoito- ja hoivapalvelut.
Myös omaishoitajien lomitukset.
Kotihoito Merivire
Helsingintie 4, 24100 Salo
p. 02 733 7737
nettiajanvaraus:
www.erikoishammasteknikkosalo.fi
Uudet hammasproteesit, proteesien
pohjaukset ja korjaukset. 044 263 6441
info@hannesaarinen.fi
www.hannesaarinen.fi
Jalkojen hoidon at
Rummunlyöjänkatu 7 B
p. Sen rinnalla käsiteltiin
hänen mukaansa koko ajan
muitakin asioita.
Kaikkein suorimmin tilannetta kuvasi aamulla perussuomalaisten puheenjohtaja
Timo Soini:
??Kyllä me tiedämme, että
filee on pöydällä, mutta se
pitää vielä jakaa, Soini sanoi.
Alkuillasta hänenkin kielenkantansa olivat soukemmalla. Varsinaiset . 040 738 0749
www.kehonhyvinvointikeskus.com
Länsirannan Hammaslääkärit
liin siirrytä.
Sen sijaan arvonlisäverojen maksun alarajan nostoa
kannattavat monet perussuomalaiset ja keskustalaiset, joten siihen korotuksia
on HS:n mukaan odotettavissa.
kalevalainen jäsenkorjaus
Salo, 050 441 3370
www.kansanlaakintaseura.fi
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Ilkka Virtanen
?Presidentti nimittää hallituksen perjantaina. 0400 616 551
Leo Laakso
hyvinvoinnin palveluT
Kriisikeskus Etappi
Vita Plaza 02 731 5242
www.kansanlaakintaseura.fi
Marjo Lehtonen
Turuntie 19, Salo, 050 511 5815
www.kansanlaakintaseura.fi
Kuntohoitaja/hieroja
Pekka Kurppa
Turuntie 6, 2. YK:n
STT | ANNIINA LUOTONEN, SANNA NIKULA
Suomalaisilla on edessään
kipeitä heikennyksiä palveluihin ja sosiaalietuuksiin.
Tämä ainakin on varmaa,
kun hallitus esittelee keskiviikkona ohjelmansa seuraavalle neljälle vuodelle.
Hallitusmuodostaja Juha
Sipilä (kesk.) kertoi hallitusohjelman valmistumisesta tiistai-iltana Twitterissä.
Puoliyhdeksän aikaan valtioneuvoston juhlahuoneiston
eteen saapunut Sipilä kertoi
toimittajille, että loputkin
asiat oli saatu ratkottua ja
hallitusneuvottelut oli saatu
päätökseen.
??Nyt tekstejä hiotaan ja
huomenna kerrotaan sisällöstä, Sipilä kertoi.
Neuvotteluita ehdittiin käydä insinöörin tarkkuudella
kaksi ja puoli viikkoa, mutta
lopulta näistäkään neuvotteluista ei selvitty ilman todellista kädenvääntöä.
Isoin viime hetken kiista
keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen välillä
käytiin ministerinsalkkujen
jakamisesta.
Keskusta on saamassa todennäköisesti yhden tai kaksi salkkua muita enemmän
jo eduskuntavaalituloksensa
perusteella. Liitto valitsee seuraavan kerran puheenjohtajan kesällä 2016. P. 02 733 2761
muuT Terveyden- ja
Kirkkokatu 16 A Salo p. Iteroinnit oli iteroitu ja vatulointikori tyhjä.
NÄIN HALLITUS VAIHTUU
?Hallitusohjelma esitellään keskiviikkona
kello 14 alkavassa tiedotustilaisuudessa.
ovat tahoillaan koolla illalla. 02 777 6480
Avoinna ma-ke, pe 9?16.30, to 9?17
Salon Vanha Apteekki
hämärtyessä vieläkään ottanut kantaa mihinkään yksityiskohtiin, vaan niistä on
määrä kertoa yhdessä rytäkässä keskiviikkona.
Sipilä kiisti, että salkkujako olisi ollut vaikea kysymys. Se sisältää veronalennuksia ja -korotuksia, Sipilä on sanonut.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan perintöveroa ei
poisteta eikä Viron veromal-
Koulutettu hieroja/
osteopatiaan erikoistuva
Joonas Koski
Helsingintie 4
p. krs
p. Veroalennusta ei ole
MTV:n mukaan tarkoitus
kompensoida polttoaineveroja kiristämällä eli bensavero
hammashuolTo
Erikoishammasteknikko
Marko Rosendahl Oy
Helsingintie 4, katutaso
p. 02 7311250, 050 325 0683
Tmi Saarinen Hanne
Turuntie 1, 3. 02 731 1041
www.sarianne.fi
Parturi aina ilman ajanvarausta!
Tammilehdon palveluasunnot
lisätietoja p. 040 968 2271
Hieroja Timo Hirvonen
Tyryntie 5 as 2, 25360 Pertteli
p. krs, Salo
p. krs
Vilhonkatu 8, 24100 Salo.
P. 02 774 1400
www.mehilainen.fi
Sairaala NEO
Astrum-keskus, Salorankatu 5-7
p. Lisärivit 5 euroa + alv.. 02 733 2113, 050 522 2025
tainaniemi@ebaana.net
Hammaslääkäri Sari Vihervuori
?Torstaina presidentti Sauli Niinistö tapaa
ei ole nousemassa.
Perussuomalaiset on ajanut
autoveron poistamista, mikä
olisi vienyt valtiolta noin miljardin euron verotulot.
Aikaisemmin Yle kertoi, että haittaveroja ollaan nostamassa reippaasti.
Hierontapiste Hyväolo
Horninkatu 7
p. krs, Salo
p. 02 721 3358, 044 721 3358, 02 721 3300
Anne Lehtinen, ft,
Anu Kannari, ft, Johanna Raittila, ft,
Emilia Paasi, tt
Kaikille salolaisille lääkärin lähetteellä.
Ostopalveluna veteraaneille,
sotainvalideille sekä vaikeavammaisille.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Hallitusneuvotteluiden vetäjä, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saapuu antamaan kommentteja tiedostusvälineille poistuessaan hallitusneuvotteluista Smolnasta. Eikä teollisuudelle pidä asettaa kilpailukykyä ja työllisyyttä heikentäviä rasitteita.
Hän muistutti myös, ettei
tuottavuuden kehittäminen
ole mikään mörkö Metalliliitolle.
??Viisas yritys käyttää tässäkin asiassa hyväkseen
koko henkilökuntansa osaamisen.
Metalliliiton sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
esitti tiistaina yksimielisesti, että Aalto jatkaisi liiton
johdossa. krs
p. krs, Vilhonkatu 8
p. Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 10 euroa + alv / ilm.kerta . 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. 02 721 3300
www.salva.fi
Myös turvapalvelu ja ateriat kotiin.
k auneudenhoiTo,
kampaamoT ja parTuriT
kauneudenhoiTopalveluT
Kauneushoitola Hely Rosenlund
Annankuja 5, Salo
p. 041 502 4624
hoyhtya.ella@hotmail.com
Fysioterapeutti Jari Pelli
Horninkatu 11 A 10, 4. 02 733 7772, 0400 749 642
info@ajanterapia.fi
www.ajanterapia.fi
Avain Fysio
Bettina Allos, Mia Oksanen,
Outi Helkama, Taija Tomberg, Aapo Nummi
Rummunlyöjänkatu 11, p. (STT)
Metallin Aalto:
Hallitus voi saada
ay-liikkeestä
kovan vastustajan
Tulevan hallituksen ei pidä
sysätä palkansaajille kaikkea vastuuta Suomen tulevaisuudesta, sanoo Metalliliiton puheenjohtaja Riku
Aalto. 02 721 3300, 044 721 3350
www.salva.fi
Tehostettua palveluasumista,
palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa.
Myös sotainvalidien laitoshoitoa.
jäsenmaat ottaisivat leireiltä pakolaisia kansallisen
kiintiönsä mukaan.
Iso osa jäsenmaista ei ota
vastaan kiintiöpakolaisia.
Suomen vuotuinen kiintiö
on nyt 1?050, mikä on EUvertailussa korkea lukema.
Suomi on väliaikaisesti korottanut kiintiötään Syyrian sodan takia.
??Sen sijaan että komissio
pyrkii pakkokiintiöimään
Eurooppaan tulleita, sen
pitäisi vaatia kaikkia jäsenmaita avaamaan YKjärjestelmän mukainen
kiintiö, Väyrynen kirjoittaa
blogissaan. toukokuuta 2015
UUTISET
Salkkukiista säväytti insinöörintarkkoja hallitusneuvotteluita
Väyrynen ohjaisi
siirtolaiset
pakolaisleireille
Sipilä vahvisti illalla hallitusohjelman valmistuneen.
Europarlamentaarikko
Paavo Väyrynen (kesk.)
arvostelee voimakkaasti
EU-komission esityksiä
siirtolaiskriisin lievittämiseksi.
Väyrysen mielestä turvapaikanhakijoiden sijoittaminen tasaisemmin
EU-maihin on väärä tapa
puuttua Välimerellä kärjistyneeseen kriisiin.
Eurooppaan pyrkivät pitäisi Väyrysen mukaan
sijoittaa pakolaisleireille,
joissa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n asiantuntijat arvioisivat kunkin oikeuden turvapaikkaan. 02 727 4100
www.sallab.fi
asumispalveluT
Mehiläinen Salo
Kuusjoenperäntie 7
p. 02 734 7750, 050 490 7331
www.kuusjoenkotisatama.fi
Tehostettua palveluasumista vanhuksille.
Myös lyhytaikaishoitoa.
Kauppakeskus Plaza, 3. 044 727 3700
www.ssmts.fi
Yht.otot ma?pe klo 10?15
Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin
Sanna Nikula
040 504 3329
www.kansanlaakintaseura.fi
www.salonjoogakeskus.fi
Katrineholminkatu 6 p. 02 731 9631, 040 551 1517
Kiskon Fysikaalinen hoitolaitos
Fysioterapeutti Hanna Kossila
Lääkärintie 4, 25460 Kisko
Ajanvaraus: 02 739 1519, 0440 663 413
OMT-Fysiosyke
Vilhonkatu 8, Plaza, p. 020 789 0860
www.liikevirta.fi
Länsiranta 8, Salo
p. kerros, 24100 Salo
p. 040 718 7486 www.sypressi.fi
Hierontoja, luontaishoitoja ja jalkahoitoja
Plazan Hammaslääkärikeskus
Plaza, 3. 02 736 2020
www.aleksiina.fi
kampaamoT ja parTuriT
Parturi-kampaamo Sarianne
Asemakatu 5 24100 Salo
p. Soini poistui hetkeksi
omille teilleen valtioneuvoston juhlahuoneistosta Smolnasta ja puhui ulkona pitkähkön tovin puhelimessa.
Toimittajille hän ei kommentoinut neuvotteluiden etenemistä mitenkään.
Toimittajat komennettiin
ulos Smolnasta loppuiltapäivästä ilman sen kummempia
selityksiä.
Puolueiden hallitusneuvottelijat kokoontuivat sen
sijaan illalla taloon juhlavaatteissaan summaamaan
neuvotteluita.
Autovero
alenemassa?
Puheenjohtajatrio ei asioita julkisuudessa suostunut
avaamaan, mutta joitain tiedonjyväsiä julkisuuteen on
tullut jo nyt.
MTV uutisoi, että autoveroa ollaan keventämässä.
Noin parin sadan miljoonan
euron veroaukko paikattaisiin osittain ajoneuvoveron
korotuksella
Autoveron alentaminen
Fysioterapeutti
Ella Höyhtyä
Vilhonkatu 23, 24240 SALO
p. krs, p. 731 2300.
Avoinna ark. Veteraaneille
Kelan suorakorvausmenettely käytössä.
Hammaslääkäri Taina Niemi
Asemakatu 7, 2 krs
p. 044 721 3357 ja
p. Sipilä valitaan pääministeriksi eduskunnan täysistunnossa samana päivänä.
Heli Sarparanta
lääkäripalveluT
Lääkäriasema Sallab
opTikkoliikkeeT
Salon Silmälasikeskus Synsam
Turuntie 14, Salo
p. 0400 945 132
pekkakurppa57@gmail.com
jalkahoiTolaT
Jalkaterapiakeskus
Naviculare Pirkko Vuorinen
Raatihuoneenkatu 3, Salo
p. 050 550 4541
www.helyrosenlund.fi
Kosmetologinen hoitola-kemikalio
Aleksiina Ky
Vanha-Turuntie 1, Halikko
p. 02 727 6550
www.medgroup.fi
PlusTerveys . 030 6000
www.terveystalo.com
Hoitokoti Kuusjoen Kotisatama Oy
Palvelukeskus Ilolansalo
Ilolankatu 6, Salo
p. 02 733 5545
hallitusneuvotteluiden vetäjän Juha Sipilän
(kesk.). HymyDent
Turuntie 1, 3. 02 727 2800
koTihoiTo ja
asumispalveluT
Helsingintie 14, 3. P. 02 730 0511
www.omt-fysiosyke.fi
Yliopiston Apteekki
Salon Fysioterapia Oy
Vilhonkatu 14, Salo
Valtakunnallinen palvelunumero
0300 20200 (0,49 e/min/pvm/mpm)
Avoinna joka päivä 8.00?21.00.
FysioTerapia
Ajan Terapia
Ajalin-Laapotti Hillevi, Martti Mikkola,
Routamaa Jenni
Rummunlyöjänkatu 14 B
p. 02 733 7868
info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi
Rummunlyöjänkatu 7 A, 3 kerros
p. (STT)
Tammilehdon päivähoito
Lisätietoja p. 02 727 8301
Vuokra-asuntoja vanhuksille
koTisairaanhoiTo ja
hoivapalveluT
Kotihoito Kodinonni
p. 02 733 2211
www.plusterveys.fi/hymydent
hierojaT
Hieronta ja lymfaterapia
Raija Lindegren
Länsiranta 8, Salo. 044 542 7800 tai 044 0427900
Turvallinen ja asiakasta arvostava
hoivapalvelutuottaja.
Toimisto avoinna to klo 15?17.
kotihoito.merivire@kolumbus.fi
www.kotihoitomerivire.fi
SALVAn kotihoito
Apua yötä päivää p. 02 727 8301
Haluatko mukaan hakemistoon. Puolueet päättävät
osallistumisestaan hallitukseen.
?Keskustan puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä, perussuomalaisten puoluehallitus,
puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä sekä kokoomuksen puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä
?Puolueet kertovat ministerinimiään joko
keskiviikkona tai torstaina.
tehtäisiin todennäköisesti
porrastetusti lähivuosina,
jotta autokauppa ei pysähtyisi veronlaskua odotellessa. 050 917 2914
Koulutettu hieroja/
luontaishoitaja Tarja Aho
Kauneushoitola Rosmarinus
Asemakatu 7 (sisäpiha), Salo
p. Isoin kiista koski sen sijaan ministereiden
työnjakoa ja salkkujen jakamista puolueiden kesken.
Eniten neuvoteltavaa riitti
tiettävästi ulkoministeriön,
työ- ja elinkeinoministeriön
sekä sosiaali- ja terveysministeriön ministerivastuissa.
Julki
keskiviikkona
Tuleva pääministeri ei illan
Terveys ja hyvinvoinTi
apTeekiT
Kuninkaantien Apteekki
Länsiranta 8, 24100 Salo. Kauneus- ja terveysalan ammattilaiset parillisilla viikoilla.
. alojensa ammattilaiset julkaistaan joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) . 8.30?18.00, la 8.30?14.00
www.kuninkaantienapteekki.fi
Kuusjoen Apteekki
p. Soita p. 02 777 6400
Avoinna ma?pe 8?20, la 8?18, su 12?16
Turuntie 1, 3. 010 235 3500
www.sairaalaneo.fi
Terveystalo Salo
Turuntie 12 B, II krs, 24240 Salo
P. 02 77021/mediamyynti
. Vanha ja uusi hallitus käyvät tervehdyskäynneillä presidentin luona.
??Verotuksen kokonaisuus
on suurin piirtein plus miinus nolla. Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä)
hinta 15 euroa + alv / ilm.kerta. 02 727 8302
Asiantuntevaa ja turvallista
päivähoitoa vanhuksille
Vanhustentalo Hopealehto
Tiedustelut p. Hän varoittaa, että
tällainen ajattelu saa ayliikkeestä kovan vastustajan.
Hän ei kuitenkaan halua
tuomita hallitusta ennen
kuin nähdään sen aikeet.
Jos hallitus sitoutuu kolmikantaan ja sopimusten
yleissitovuuteen, se on oikean tien tietämillä, Aalto
sanoi Metalliliiton valtuuston kokouksessa Helsingissä.
??Olennaista on edistää
asioita, joilla oikeasti luodaan työtä
114,00 ?)
95
(norm. Tilaajan oman kestotilauksen
tulee olla voimassa lahjatilausta tehtäessä. Juncker puolestaan toisti haluavansa löytää
tilanteeseen reilun ratkaisun.
Cameron on sanonut, että
sosiaalietuuksiin liittyvät
sääntömuutokset ovat ehdoton edellytys uudenlaisista
jäsenyysehdoista neuvotellessa. Serbian pääministeri Aleksandar
Vucic matkustaa keskiviikkona historialliselle
vierailulle Albaniaan.
Hän on ensimmäinen
serbialainen hallituksen
päämies, joka vierailee
Tiranassa. Tarjoushinnat ovat voimassa
vain, kun laskunmaksaja on Salon
Seudun Sanomien kestotilaaja.
3 kk lehdet
vain
44 50
austapa.
Valitse sopivin til
ti!
Tilaa he
(norm. EU-kiertueella hänellä on mukanaan myös vahvempi vipuvarsi: Britannian
lähtö murentaisi unionia
niin pahasti, että kaikki jäsenmaat haluavat pitää sen
EU:ssa.
Kirjoittaja on STT:n kirjeenvaihtaja Brysselissä.
Anna kesän juhlijoille lahjaksi parasta paikallista.
Ilahduta uutta ylioppilasta, valmistuvaa, hääparia
tai muuta juhlijaa.
4 kk lehdet
vain
5700
2 kk lehdet
vain
29
(norm. Cameron
aloittaa kiertueen, jonka tavoitteena on neuvotella Britannialle uusia myönnytyksiä EU-jäsenyyden ehtoihin.
Toisaalta Cameron yrittää
taivutella EU-kollegoita puhumalla uudistuksista, jotka hyödyttävät hänen mukaansa kaikkia jäsenmaita.
Cameron tapaa torstaina Tanskan, Hollannin ja
Ranskan johtoa ja jatkaa
perjantaina Varsovaan ja
Berliiniin. klo 8.00-16.00)
Kyllä kiitos, annan lahjaksi Salon Seudun Sanomat!
PAKISTAN
Määräaikaistilauksena:
LänsiDelhi
Bengali
INTIA Orissa
2 kk lehdet vain
3 kk lehdet vain
4 kk lehdet vain
(norm.
59,90 ?)
(norm.
89,00 ?)
(norm.
114,00?)
29 95
Telangana
Andhra Pradesh
500 km
Salon Seudun
Sanomat
maksaa
postimaksun
Rastita haluamasi tilausvaihtoehto.
KIINA
Osavaltiot,
joissa hellekuolemia
STT/AFP
B.B. Tietoja voidaan käyttää SSS-konsernin suoramarkkinoinnissa.. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Tällöin veronkiertäjät joutuisivat maksamaan veroja, mutta välttyisivät
muilta rangaistuksilta.
Vinkkaa
juttu!
(02) 770 2314
Kreikkalaiset ovat siirtäneet talouskriisin
alkamisen jälkeen miljardeja euroja ulkomaisille tileille, mikä on pahentanut maan
pankkien tilannetta entisestään.
Tiistaina Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis kertoi Kreikan myös suunnittelevan veroa rahan nostamiselle pank-
kiautomaateista. Cameron haluaa
evätä EU-maahanmuuttajien oikeuden sosiaalietuuksiin ensimmäisten neljän
vuoden aikana.
Äänestys voi
aikaistua
Työperäisten EU-maahanmuuttajien sosiaaliturvan
rajoittaminen vaatisi todennäköisesti unionin perussopimusten muuttamista. Venäjä suunnittelee rakentavansa itse
uudet helikopteritukialukset, kun laivakauppa
Ranskan kanssa peruuntui, kertoi uutistoimisto
Tass tiistaina. Britit
saattavat äänestää EU-jäsenyydestään jo ensi vuonna.
Lopputulokseen vaikuttaa
merkittävästi se, mille kannalle Cameron itse asettuu
neuvottelujen jälkeen. Ulkomailla asuvat britit saavat
äänestää, jos he ovat asuneet
ulkomailla alle 15 vuotta.
BRYSSEL | STT?ANNU MARJANEN
Britannian pääministeri
David Cameron ryhtyy
tällä viikolla tunnustelemaan maaperää EU-maiden
pääkaupungeissa. Kingin kuolemaa tutkitaan henkirikoksena
WASHINGTON | STT?AFP
BELGRAD. Cameron korosti tapaamisessa sitä, etteivät
britit ole nykytilanteeseen
tyytyväisiä. Albanian pää-
Britannian pääministeri David Cameron (vas.) tapasi EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ja perusteli tälle,
miksi britit haluavat muutoksia EU-jäsenyyden ehtoihin.
Satoja kuollut
helteisiin Intiassa
HYDERABAD | STT?AFP
KAZAN. (STT)
Lehtikuva/AFP/Janek Skarzynski
Cameron käynnistää urakan
EU:n uudistamiseksi
UUTISANALYYSI
Tass: Venäjä
suunnittelee
omia sotalaivoja
Mistralien tilalle
Memphisissä on suosittu turistikohde, ja hänen hautansa saattaa vetää vielä enemmän turisteja.
Memphisin suurin turistikohde on Elvis Presleyn
entinen kotitila Graceland,
jossa vierailee vuosittain
noin puoli miljoonaa kävijää.
Haluan, että lahjatilaus alkaa
Lahjan antajan nimi
Osoite
Postinumero ja toimipaikka
Puh.
Lahjan saajan nimi
Osoite
Postinumero ja toimipaikka
Puh.
44 50
.
57 00
. Kingin museo
ministeri Edi Rama teki
vastaavan ensivierailun
Belgradiin puoli vuotta
sitten.
Maiden välejä hiertää
albaanienemmistöinen
Kosovo, jonka itsenäisyyttä Serbia ei suostu
tunnustamaan. Kingin kuolemaa mahdollisena henkirikoksena, kertoi Nevadan
osavaltion kuolinsyyntutkija
maanantaina.
King kuoli toukokuun 14.
päivänä Las Vegasissa. Vanhainkodissa
syttynyt tulipalo vaati ainakin 38 ihmisen hengen
maanantai-iltana Kiinassa. Paikallisen median mukaan Kingin
hautajaiset muusikon pitkäaikaisessa kotikaupungissa
Memphisissä viivästyvät
ruumiinavauksen vuoksi.
B.B. 89,00 ?)
Verkossa:
tilaajapalvelija.fi/lahjatilaus
KE
O
ST
T
A
IL
A
AJ
N
LA
H
TI
JA
LA
E
US
0
-5
TU
%
Postitse:
Täytä kuponki ja tiputa postiin.
Soittamalla Tilaajapalveluun:
02 770 2626 (ark. EFF vaatii äänestystä ensi vuoden toukokuulle tai viimeistään syksylle.
EFF, samoin kuin monet
muut elinkeinoelämän toimijat, kannattavat Britannian pysymistä unionissa.
EFF edustaa yhteensä yli
20?000:tta esimerkiksi teknologia- ja tuotantoalan yritystä. Viranomaisten arvion mukaan surmansa on saanut jo ainakin 800 ihmistä.
Korkeimmillaan lämpötila
on kohonnut lähelle 50:tä
astetta, minkä kerrotaan
muun muassa pehmittäneen
teitä Delhissä.
Sairaalat ovat valmiustilassa lämpöhalvauksen uhrien auttamiseksi, ja viranomaiset kehottavat ihmisiä
pysymään sisällä. Toistaiseksi hän
on kertonut vain karkeat
neuvottelutavoitteet. Keskeisimmät toiveet liittyvät
EU:n sisäiseen maahanmuuttoon. Jännitettä ovat lisänneet myös
Serbian albaanivähemmistön vaatimukset itsehallinnon lisäämisestä.
(STT?AFP)
Kymmeniä kuoli
Kiinassa vanhainkodin palossa
PEKING. Tätä on vaikea saada läpi, sillä
prosessi on helposti vuosien
mittainen. Helteet
ovat jatkuneet jo useita päiviä, eivätkä sääennusteet lupaa helpotusta lähiaikoina.
on hankalampi myydä. Tarjous koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Järjestön mukaan
pitkän odottelun tuoma epävarmuus olisi vahingollista.
Britannian pääministeri
David Cameron on luvannut järjestää kansanäänestyksen maan EU-jäsenyydestä vuoden 2017 loppuun
mennessä. Äänioikeutettuja ovat britit sekä
Britanniassa asuvat irlantilaiset ja Kansainyhteisöön
kuuluvien maiden Britanniassa asuvat kansalaiset. Cameron saattaa
tavoitella ratkaisua, jossa
luvattaisiin muuttaa perussopimusta vasta Britannian
EU-kansanäänestyksen jälkeen.
Cameron on luvannut
Erityisen pahasti helteet
ovat iskeneet Andhra Pradeshin osavaltioon, jonka
pääkaupungissa Hyderabadissa yli 550 kuoli kuumuuteen viime viikolla.
Joka vuosi satoja intialaisia, yleensä köyhimmistä
kasteista, kuolee helleaaltoihin.
Las Vegasin poliisi on alkanut tutkia blueskitaristilegenda B.B. Kreikka neuvottelee Sveitsin
kanssa mahdollisuudesta tarjota sopimusta
veronkiertäjille, jotka palauttaisivat rahansa
vapaaehtoisesti sveitsiläispankeista kreikkalaisille tileille. Sen mukaan kyseessä olisivat
kuitenkin erilaiset tukialukset, joiden ominaisuuksien ei olisi tarkoituskaan olla samat kuin
ranskalaisilla Mistralaluksilla.
Venäläisviranomaisten
Kommersant-lehden mukaan Ranska olisi tarjoamassa Venäjälle korvauksena vajaat 800 miljoonaa euroa sillä ehdolla,
että voi kaupata alukset
jollekin muulle maalle.
Lehden tietojen mukaan
Venäjä puolestaan vaatisi vajaata 1,2 miljardia
eikä suostuisi Ranskan
ehtoihin. Ylei-
senä tavoitteena on purkaa
EU-sääntelyä, vapauttaa
kauppaa Yhdysvaltain ja
Aasian kanssa ja parantaa
EU:n sisämarkkinoiden toimintaa.
Näihin toiveisiin Suomen
ja muiden jäsenmaiden on
helppo yhtyä; ne ovat olleet
EU:n asialistalla pitkään.
Komissio julkisti viime
viikolla laajan uudistuspaketin, jolla pyritään keventämään sääntelyä ja
lisäämään yritysten ja kansalaisten mahdollisuutta
vaikuttaa lakihankkeisiin.
Uudistuksissa eteneminen
on kuitenkin hidasta.
Myös vapaakauppaneuvottelut Yhdysvaltain kanssa
ovat vastatuulessa muun
muassa oikeusvaltion turvaamiseen liittyvien huolien takia.
Britannian erityistoiveita
Serbia ja Albania
yrittävät
liennyttää
Intiassa helteiden aiheuttamien kuolonuhrien määrä
kasvaa. 2015
LAHJAN ANTAJA
BRYSSEL | STT?REUTERS
Lyhyet
LAHJAN SAAJA
n toimitus@sss.fi
9
Sopimus 5007578
00003 VASTAUSLÄHETYS
Tarjous koskee 31.7. mennessä alkavia lahjatilauksia. Toistaiseksi hän on ollut uudistetun EU-jäsenyyden kannalla.
Selvä vaalivoitto pönkittää
Cameronin neuvotteluasemaa. toukokuuta 2015
Ulkomaat
Lehtikuva/AFP/Louisa Gouliamaki
Kreikka neuvottelee Sveitsin kanssa veronkiertäjien rahoista
ATEENA. Kestotilaaja saa laskun heti lahjalehden
jakelun alettua. (STT?
Reuters)
Elinkeinoelämä haluaa vauhtia
Britannian EU-äänestykseen
Britannian on järjestettävä
kansanäänestys EU-jäsenyydestä viimeistään ensi vuonna, vaatii maan johtava tekniikan alan työnantajajärjestö EFF. Uhrien omaiset ovat kertoneet, että ruumiit olivat
niin pahoin palaneita,
että uhreja ei heti kyetty
tunnistamaan.
??Minun lisäkseni vain
yksi huonekavereistani
onnistui pääsemään ulos,
kertoo palosta selvinnyt
82-vuotias Zhao Yulan.
Hän jakoi huoneen 11
muun ihmisen kanssa.
(STT?AFP)
Muista juhlijaa
kansanäänestyksen vuoden
2017 loppuun mennessä,
mutta hän yrittää saada asian pois päiväjärjestyksestä
mahdollisimman pian. EFF:n toimitusjohtajan
Terry Scuolerin mukaan
EU-markkinoilta irrottautuminen ei olisi järkevää,
koska kaupankäynnissä olisi
kuitenkin noudatettava unionin sääntöjä.
Viime viikolla Britannian
keskuspankki Bank of England kertoi ryhtyvänsä arvioimaan Britannian mahdollisen EU-eron seurauksia.
Cameron kiertää
neuvottelemassa
Pääministeri Cameron tapasi
eilen Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude
Junckerin. Tulipalo sattui yksityisessä hoitolaitoksessa
Pingdingshanissa Henanin maakunnassa.
Uutistoimisto Xinhuan
mukaan vanhainkodissa
asui yhteensä 51 ihmistä.
Palossa myös loukkaantui ainakin kuusi ihmistä, joista kaksi on kriittisessä tilassa.
Palo saatiin sammumaan alle tunnissa. 59,90 ?)
Tilaukset ovat määräaikaisia ja ne
päättyvät automaattisesti tilausjakson
loppuun. Cameron haluaa EUmaahanmuuttajille neljän
vuoden odotusajan ennen sosiaalietuuksien myöntämistä
sekä mahdollisuuden karkottaa EU:sta tulleet työnhakijat kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen.
Cameron kiertää tällä viikolla viidessä eurooppalaisessa pääkaupungissa keskustelemassa EU-johtajien kanssa
uusista jäsenyysehdoista.
Pääministerin tavoitteena on
keskustella kaikkien 27 EUjohtajan kanssa ennen kesäkuista Eurooppa-neuvoston
kokousta, jossa hänen odotetaan esittelevän yksityiskohtaiset suunnitelmansa.
Eilen Britannian hallitus
ilmoitti, että suurin osa Britanniassa asuvista EU-kansalaisista ei saa äänestää
kansanäänestyksessä. Hän
oli kuollessaan 89-vuotias.
Las Vegasin median mukaan kaksi Kingin tyttäristä, Karen Williams ja
Patty King, ovat syyttäneet
isänsä kahta avustajaa tämän myrkyttämisestä.
Ruumiinavauksen tulosten
saamisessa kestää kuudesta
kahdeksaan viikkoa. Valtiovarainministeriö
kuitenkin ilmoitti myöhemmin, että suunnitelmasta oli luovuttu.
Varoufakisin mukaan verolla olisi ollut
tarkoitus iskeä veronkiertoon ja kannustaa
ihmisiä maksamaan pankkikorteilla
Salo
11 vuotta
Eerik
Silfergren
27.5. Perniö
6 vuotta
Oskari
Vanhatalo
27.5. Tiedän sen
jo nyt.
Kuplamuovin poksutteleminen oli lapsena yksi parhaista huveista jonka tiesin. Salo
8 vuotta
Roope
Rönkä
27.5. Kupla kumminkin. Eläkeliiton Salon
yhdistys
Runoryhmä Valopilkku Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 3,
Halikko) klo 13-15, ohj. Helsinki
9 vuotta
Roni
Suominen
27.5. Sitä on käytetty
ainakin Savossa, PohjoisKarjalassa, Keski-Suomessa,
Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa.
Sanalla tarkoitetaan esimerkiksi köysien tai verkkojen selvittelemistä. Pohjois-Pohjanmaalla nykyisessä Siikajoen
kunnassa sillä on tarkoitettu
jankuttamista. Ehkemme koskaan saa
tietää elävämme kuplassa. Nyt vaikuttaa siltä, että ihmisten
oman elämän kuplat poksahtelevat iloisesti rivissä. Se voi
merkitä myös hidasta, kömpelöä tai vaivalloista tekemistä. Olemmeko ennen tajunneet elävämme kuplassa?
No nyt on aika tajuta.
Kupla-termi yleistyi mediassa eduskuntavaalien jälkeen. Kun sateet leviävät
kohti itää ja pohjoista, koko
maassa palataan totuttuihin lukemiin.
??Vaikka aurinko paistaisi
kirkkaalta taivaalta, ilma
viilenee sen verran, että
parhaimmillaankin ollaan
noin viidessätoista asteessa, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.
Liikunta suojaa ikäihmisiä murtumilta vuosien ajan
Liikunnasta on iäkkäille
pitkäkestoista hyötyä. Pertteli
9 vuotta
Verner
Lindén
27.5. Arviolta joka toisesta kaatumi-
sesta aiheutuu jonkinlainen
vamma ja joka viidennestä
reissu lääkäriin.
UKK-instituutin mukaan
kaatumisvammat maksavat
yhteiskunnalle sairaalapäivinä 400 miljoonaa euroa
vuodessa. Tästä voisi päätellä, että pikkulapset
elävät päiväkotikuplassa ja vanhukset
vanhainkotikuplassa. Kuten en
minäkään ymmärrä maailman menosta
kännykkäni näytön ulkopuolella hölkäsen pöläystä.
Ihmiset ovat tehneet kuplasta tynnyrin.
Kyllä oman yhteisön ja elämäntyylin ulkopuolellekin voi nähdä. Tai sitten niistä tulee niitä
ärsyttäviä kuplia, jotka eivät puhkea
sitten millään. Espoo
4 vuotta
Emmy
Lundberg
27.5. ÄÄNTÄ
HOHTEITA
useasti
ministerinä
ollut Esko
(lib.)
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
HALUJA
Kokouksia
Kiskon Vanhustentukiyhdistyksen yleinen kokous Nesteen kabinetissa Toijassa klo 8
%
i
in
-vi
ri
-n--
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
HURJA SARA
Terveiset kuplasta!
Olen viime aikoina lukenut eri medioista eläväni kuplassa. Toisin kuin jotkut ovat
arvelleet, vatuloinnilla ei ole
tekemistä vatupassi-sanan
kanssa.
Murteiden sana-arkistosta
löytyy myös yksi merkintä
Sipilän käyttämä jappaistaverbistä. En silti usko, että piirit ovat niin pienet ja maailma niin mustavalkoinen, että
voidaan yleisesti puhua kuplasta.
En sanoisi kuplan puhkeamiseksi sitä,
että ymmärrän paremmin jotain, mitä
olen ennen pitänyt vieraana tai kaukaisena. Leena Savolainen
Ilolansalo soi - Paavo ja Yrjö Teuri esiintyy Palvelukeskus
Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 14
Salon seudun ajoneuvoharrastajien kuukausitapaaminen
ja rinneautokisa Meriteijo Ski klo 18
viekas
KOOTA
yhdesiso sä
yhtiö
Muita tapahtumia
luodun
nimisiä
ilkeä
Oyj
Val
Tänään
Kevätkonsertti Hilkansalissa (Vilhonkatu 2) klo 18.30,
Salon musiikkiopiston viulun, pianon, huilun ja muskarin
oppilaita esiintyy. (STT)
Sara Harju
Kirjoittaja opiskelee Tampereen yliopistossa
journalistiikkaa
ja on matkalla
unelma-ammattiinsa.
Kotimaisten kielten
keskus avasi Sipilän
vatulointia
Kotimaisten kielten keskus
Kotus on avannut keskustan
puheenjohtajan Juha Sipilän hallitusneuvotteluissa
käyttämän vatuloida-verbin
taustoja.
Sipilä on puhunut esimerkiksi keskeneräisten asioiden
vatulointikorista. He myös kaatuivat
itsensä satuttaen huomattavasti verrokkinaisia har-
vemmin.
Tutkimukseen osallistui 149 tamperelaista
70?78-vuotiasta naista.
Joka kolmas suomalainen
eläkeikäinen kaatuu vähintään kerran vuodessa. Oli se sitten sinivihreä poliittinen kupla, nuorten some-kupla tai jokin
muu kupla. (STT)
1 vuotta
Taimi
Kivelä
27.5. Opettajat Sirpa Liinakari, Angela Saarinen,
Anton Anthoni, Anu-Kaisa Hulmi, säestykset Leena Tammisto ja Angela Saarinen
-suoja
Runne
Olet
tollo!
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Musiikki
900
HÄIVÄHDYS
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: Salon Seudun Sanomat/
kalenteri, PL 117, 24101 SALO
Elokuvat
SATEEN
. Englanti
5 vuotta
Justus
Lahti
27.5. Salo
11 vuotta
Jenna
Syngelmä
27.5. toukokuuta 2015
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Ritva
Ruotsinkielinen kalenteri:
Ingeborg
Minä vuodatan henkeni
kaikkiin ihmisiin. Myönnän, että
samanhenkisten ihmisten ympäröimänä
saattaa välillä unohtaa ajatella toisten
näkökulmasta. Krista Kosonen
myönsi, ettei taida tietää ainuttakaan
persuja äänestänyttä ihmistä. Tiistaina Mikkelissä
lämpötila nopusi hetkittäin
jopa 21,5 asteeseen, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.
Itä-Suomessa sää jatkuu
aurinkoisena ja lämpimänä vielä ainakin keskiviikkoon, sillä Moskovan seudulla vallitseva helle nostaa lämmintä ilmaa myös
itärajan tuntumaan.
Kevään aiempi lämpöennätys, 21,1 astetta, mitat-
tiin toukokuun kuudentena
päivänä Lappeenrannassa.
Lämpötilojen nousu jäänee kuitenkin väliaikaiseksi. Salo
1 vuotta
Eelis
Rannikko
27.5. Hän totesi itse elävänsä vihreässä kuplassa.
Minä taas taidan kuulua some-kuplaan,
sillä olen miltei jatkuvasti tavalla tai
toisella aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Ehkä seinät
ovat niin ohuet ja läpinäkyvät, ettei niiden olemassaoloa huomaa.
Kevään lämpöennätys mitattiin Mikkelissä
Mikkelissä on mitattu kuluvan kevään lämpöennätys. Porukassa yhteinen ajatusmaailma voi alkaa tuntua normaalilta
ja muut mielipiteet vääriltä tai omituisilta. Vatuloinnista ovat alkaneet puhua
myös muiden suurimpien
puolueiden puheenjohtajat.
Kotuksen mukaan vatuloida-verbistä on runsaasti tietoja Suomen murteiden sanaarkistossa. Koska eihän silloin
ole yhteyksiä ulkomaailmaan. UKKinstituutin tutkimuksen mukaan vuoden monipuolinen
harjoittelu vaikutti myönteisesti vielä viisi vuotta aktiivisen harjoittelun päättymisestä.
Harjoitteluun osallistuneille naisille esimerkiksi
tuli viidessä vuodessa 70
prosenttia vähemmän murtumia kuin verrokkiryhmän
naisille. Oikeastaan useammassakin kuplassa, joista en aiemmin
tiennyt lainkaan.
Kuplasta tuntuu tulleen muotisana.
Blogikirjoitukset ja kolumnit kertovat
meille, että elämme kaikki omissa kuplissamme. Somero
4 vuotta
Norah
Salter
27.5. Salo
9 vuotta
Nea
Salminen
27.5. Sanon sitä avarakatseisuudeksi ja
yleissivistykseksi. En usko siihen, että
kupla eräänä päivänä vain puhkeaa ja
tajuan, että kappas, voin olla onnellinen
ilman Instagram-tykkäyksiä. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne
profetoivat, nuorukaisenne
näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.
Joel 3: 1
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Alma
Ruotsinkielinen kalenteri:
Alma
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faksi: (02) 7702 222
Löytölaari- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Ratkaisu sivulla 15
Kiitoksia
armas
Aton!
TARTAIRN
PIHV TE
paran- MAUSenergiatoloita
lähteitä
HE
TK
IÄ
Jorma Kemppainen 2015
Viikkoristikko
lottoajalle
tuttua
?
luonnehtia
AIV-
sulka-
töhrii
kalenteri@sss.fi
Lomasankarit Bio-Salo 1 klo 17.30
Tomorrowland- A World Beyond Lumo 1 klo 18
Mad Max-Fury Road Lumo 2 klo 18.30 (2D)
Mad Max-Fury Road Bio Jännä klo 19 (2D)
Mad Max-Fury Road Vistan Kino, Paimio klo 19
Tomorrowland- A World Beyond Bio Stara, Paimio klo 19
Pitch Perfect 2 Bio-Salo 2 klo 19
Kaiken teoria Bio-Salo 1 klo 19.30
Aasia
Koivunen
-
spurtteja
tariffi
TUULIA
lyöte
i
or
u
v
a
T
hoidettavia
HEITTIÖ
pönkitetty
nytkin
juhlii
ensin
asema
kuulu
museo
näyttelijä
Reid
-10
Jäsentilaisuus Srk-talolla alk. Salo. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. klo 10, ohjelma klo 10.30, kerrontaa Lotta-essusta, sota-ajan lauluja, järj
Myös
Ruotsidemokraattien toiminta on tarkastelun alla
ja tuon tarkastelun tulokset sivuavat mitä ilmeisimmin faktoja.
Henkilökuvaukset muodostuvat tarkoiksi ja inhimillisyys nousee niin hyvässä kuin pahassakin voimakkaasti esiin. Tänä
vuonna Tampereen Sävel
järjestetään 3.?7. Miehen työkyky on
lääkeriippuvuuden takia
kehnonlainen, mutta hän
joutuu ottamaan erään kerrostalon takapihalla tapahtuneen puukotuksen.
Tapaus vaikuttaa alkuun
sattumanvaraiselta, mutta
pian käy ilmi, että puukolla
surmattu mies oli poliittisia ääriliikkeitä kartoittava yliopistotutkija. toukokuuta 2015
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Jukka Poika ja Jari Sillanpää Fuengirolan Suomi-festareilla
Espanjan Aurinkorannikolla järjestetään lokakuussa kaksipäiväinen
Suomi-musiikin festivaali. Älä pelkää
mokata. ja ?Kolmiyhteinen erimielisyys?.
Andersson versioi tuttua
shakespearelaista vertausta maailmasta näyttämönä: ?Oliko kaikki itse
asiassa laskelmoitua ja
lavastettua. On ihana nähdä,
mikä riemu ihmisissä syttyy,
kun aletaan laulaa. Kuoromusiikin voima tulee siitä, että ääniä on monta. Syksyllä
hän vieraili Salossa Leticiakuoron järjestämän viikonloppukurssin opettajana ja
kävi viime viikonloppuna
kouluttamassa somerolaista
Metkaa Kööriä.
??Kuoro oli niin vastaanottavainen ja porukalla niin
hyvä henki, että päivästä
tuli minullekin antoisa ja
virkistävä. On parempi laulaa
rohkeasti väärin kuin hissukseen oikein.
?Muista tuki eli pidä koko
kroppa mukana laulaessa.
Kilpailut antavat
lisäkipinää työhön
Marjukka Riihimäki valittiin Vuoden Kuoronjohtajaksi
vuonna 2006 ja vuonna 2009
hän sai musiikkineuvoksen
arvon. Teksti on kuitenkin
niin intensiivistä ja värikästä, ettei lukijan mielenkiinto herpaannu hetkeksikään.
Samoista syistä kirjan
ahmimalla lukeminen on
mahdotonta, sitä pitää
nauttia pieninä annoksina,
jotka vaativat perusteellista pureskelua.
Varjot oli mainio kokonaisuus, mutta Ääret on vielä
monisäikeisempi teos. Kuorossa pääsee olemaan instrumentin sisällä, koska kuoro muodostaa soivan kentän. Hän
on jäänyt eläkkeelle Sibelius-lukion lehtorin virasta
opetettuaan siellä kuorolaulua 30 vuotta, mutta johtaa
edelleen useita kuoroja, käy
niiden kanssa esiintymässä
ympäri maailmaa ja vierailee kouluttamassa eri puolella Suomea.
??Kaiken opetukseni ydin
on sanoissa luotan, kuuntelen, olen läsnä. Suom. (STT)
Kuvat: SSS/Minna Filppu
Myös Pate Mustajärven johtama
Popeda lähtee
Fuengirolaan
viihdyttämään.
Rakkautta vai peliä?
KIRJA
OTTO LAPPALAINEN
. 35,95 e.
Kohinalla ruotsalaisdekkaristien terävimpään kärkeen noussut Christoffer
Carlsson on kirjoittanut
toisen Leo Junker-romaaninsa Ääret. Olivatko he
kaikki näyttelijöitä Olofin
näytelmässä??
Romaanissaan Andersson
testaa perinteisen rakkausromaanin kuvioiden toimivuutta nykyisenä ajantasaisen viestinnän ja pikapäätösten aikakautena.
Ovatko tekstiviestit aitoja
tunteenilmaisuja vai valtapelin väline?
Pelottavaa poliittista
jännitystä
KIRJA
MAURI MÄKYNEN
Christoffer Carlsson:
Ääret (Den fallande detektiven). Toiston vaikutelmalta ei välty, sillä Ester
lankeaa taas romanttisten
haaveiden, eroottisten halujen ja niin sanallisten
kuin sanattomienkin viestien ylitulkinnan noidankehään.
Näytelmäkirjailijana Ester tapaa tekstinsä lukuharjoituksessa näyttelijä
Olof Stenin, joka paljastuu
melko vakaata avioelämää
viettäväksi mieheksi. Se vapauttaa
laulamaan yleisölle, kuuntelemaan muita ja luottamaan
toisiinsa.
?Artikuloi selkeästi. Siihen voisi
lisätä kerron tarinaa, sillä
kuoron on tärkeää esittää
musiikkia nuottien takaa,
Riihimäki korostaa.
??Hakiessani kuorolle uutta biisiä pidän tärkeänä, että siinä on joku juttu, jonka
pystymme välittämään yleisölle. (Huolimattomasti lausuttuna äidin isä on isän appi kuulostaa
siltä, että äidin nisä on nisän
nappi.)
?Ole tinkimätön. Riihimäki on johtanut helsinkiläistä naiskuoro
Philomelaa sen perustamisvuodesta 1984 ja entisistä
oppilaistaan 90-luvun alussa
kokoamaansa kamarikuoro
Grex Musicusta sekä Klemetti-opiston naiskuoroa vuodesta 1988.
Marjukka Riihimäki tekee
kuorosta itselleen instrumentin, jotka hän virittää soimaan tinkimättömällä työllä.
Hän toteaa, että kuoroinstrumentin soinnissa tärkeintä
on puhtaus ja äänenvärit.
??En pidä koelaulujen järjestämisestä, koska en haluaisi hylätä ketään, mutta
kunkin kuoron oman soundin
säilymisen takia on pakko
karsia sellaiset, joiden äänet
kuuluisivat läpi.
Riihimäki on vienyt kuorojaan usein myös kilpailuihin.
Suomen paras kuoro -ohjelmassa hän oli niin loppusuoralle edelleen Philomelan
kuin Sibelius-lukion kuoron
ja Grex Musicuksenkin kanssa.
??Kisat antavat lisäkipinää
työskentelyyn!
Viime vuonna Riihimäki
johti Philomelan kuorojen
11
?Anna hampaidenkin
soida.
?Muista nyanssit. Hannu Randell (kesk.) ja Markku Koskinen ottivat kaiken irti ammattitaitoisen kouluttajan opeista.
Kuoronjohdon valtiatar tahtoo
heittää yleisön ylle taikaverkon
Musiikkineuvos Marjukka Riihimäki muistuttaa esiintyjiä läsnäolon tärkeydestä.
SSS | MINNA FILPPU
minna.filppu@sss.fi
Suomen kaikkien kuorojen
äidiksi kutsuttu musiikkineuvos ja kuoronjohtaja
Marjukka Riihimäki suhtautuu intohimoisesti musiikkiin ja osaa tartuttaa innostuksen ympärilleen. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Sanna
Manninen. Kuoro voi joskus myös levittäytyä yleisön ympärille
tai sen sisälle, jotta yleisökin pääsee kokemaan musiikin ikään kuin sisältä päin, Marjukka Riihimäki toteaa. Poliisien
välinen kissanhännänveto jatkuu, kunnes huomataan, että tapauksen selvittäminen vaatii saumatonta
yhteistyötä.
Junkerin työskentelyn ja
henkilökohtaisten vaikeuksien kanssa kamppailemisen ohessa seurataan
nuorten miesten toimintaa
äärioikeistolaisen liikkeen
sisällä. Ei ole olennaista kyetä
esittämään vaikeita sävellyksiä, vaan tärkeintä on
päästä vuorovaikutukseen
yleisön kanssa. Siltala 332 s.
Parisuhteesta on vain
kolme muunnelmaa: ?Ihmisellä on joko velkaa tai saatavia tai sitten hän on sujut.. Leo Junker on poikkeuksellinen
poliisi nimenomaan heikkouksiensa takia. Suomalaisartistit
ovat keikkailleet Fuengirolassa ahkerasti, mutta järjestäjän mukaan
festivaali on ensimmäinen laatuaan.
Musiikkijuhla järjestetään Fuengirolan Rauhanpalatsisssa, Palacio
de la Pazissa, jonka konserttisaliin
mahtuu noin 2?500 ihmistä. Koulutusmatkat ovat tuoneet Riihimäen viime aikoina myös
Salon seudulle. Keikalla tavoitteena on saada heitettyä
yleisön ylle taikaverkko, jonka alla myös kuoro on.
Riihimäki painottaa, että
äänenmuodostuksessa on
oltava intensiteettiä ja imua
niin hiljaa kuin voimakkaasti laulettaessa.
??Tarinaa kerrottaessa on
muistettava nyanssit, sillä
siitä musiikin esittämisessä
on kysymys.
Riihimäki muistuttaa laulajia siitä, että esitys alkaa
jo kuoron lähtiessä lavalle.
Yleisön mielenkiinto tapetaan saman tien, jos esille
laahustetaan epävarman
näköisinä sen sijaan, että
lavalle noustaisiin rinta rottingilla ja pystypäin.
Hyvä keino ryhdikkään olemuksen säilyttämiseen, on
vetää itsensä täyteen henkeä juuri ennen kuin lähtee
kävelemään lavalle ja puhaltaa ilman ulos vasta omalle
paikalleen pysähdyttyään.
KUOROLAULAJAN
MUISTILISTA
?Ole rohkea. Kerro tarinaa ja muista laulun
tunnetila.
Marjukka Riihimäen monelaiset laulu- ja keskittymisharjoitukset avasivat somerolaisille kuoroharrastajille uusia näköaloja.
MM-kisoissa oman kategoriansa voittoon Latviassa.
Palkinnoista korkeimmalle
Riihimäki arvostaa kuitenkin kansainvälisen Tampereen Sävel -kuorokatselmuksen Grand Prix -voitot, joista
ensimmäisen hän sai Philomelan kanssa vuonna 2001
ja toisen Grex Musicuksen
kanssa vuonna 2005. Se
nostaa esiin huolestuttavan yhteiskunnallisen kehityksen, joka ei rajoitu
pelkästään Ruotsiin, vaan
ulottuu useisiin eurooppalaisiin demokratioihin.. kesäkuuta, jolloin Riihimäki vaikuttaa kuorokatselmuskilpailun
tuomaristossa.
Laulaminen edistää
muistia ja virkeyttä
Porvoossa asuva Marjukka
Riihimäki käy myös laulat-
tamassa helsinkiläisessä
palvelukeskus Wilhelmiinassa muistisairaita, Muistaakseni laulan -ryhmää ja
vetää samassa paikassa kokoontuvaa senioreiden Laulusta voimaa -kuoroa.
??Laulamisen on todettu
vaikuttavan positiivisesti sekä vanhusten muistiin että
virkeyteen. Kun he
laulavat nuoruudestaan
tuttuja lauluja, he siirtyvät
myös ajatuksissaan aikaan,
jolloin olivat henkisesti vahvimmillaan.
Kuoronjohtamisen lisäksi
Riihimäki vierailee kuoro- ja
sävellyskilpailujen tuomarina sekä kouluttajana ja luennoitsijana niin kotimaassa
kuin ulkomailla. Tällaisia ?totuuksia?
omaperäinen runoilija, filosofi ja taiteentutkija Ester
Nilsson laukoo romaanissa Vailla henkilökohtaista
vastuuta.
Lukijat tutustuivat samaan päähenkilöön tunnetun ruotsalaisen kulttuurijournalistin Lena Anderssonin vuoden 2013 August-palkinnon saaneessa
romaanissa Omavaltaista
menettelyä. Kiertueteatterin esitykset eri
puolilla Ruotsia tarjoavat
mahdollisuuden välien sy-
ventämiseen kulturelliksi
kumppanuudeksi, eroottiseksi leikittelyksi tai vakiintuneemmaksi seksisuhteeksi.
Ester alentuu mielessään
inhoamaansa rakastajattaren rooliin elätellen samalla toivetta Olofin avioerosta. Romaani
tuntuu junnaavan paikallaan, ja Esterin lopuksi tekemä ratkaisu on yllättävä.
Se haastaa sekä romaanihenkilöt että lukijan moraaliseen kannanottoon.
Andersson kuvaa arkisia tunnelmia ja tilanteita,
käyntejä eri paikkakunnilla, kulttuuritilaisuuksissa
ja ravintoloissa, keskusteluja ja riitoja, puhumattomuutta ja yksinäisyyttä.
Päällimmäisenä on Esterin
oma totuus: hänen tulkintansa Olofista. Tarja
Lipponen. Suom. Lauteille Fuengirolassa kapuavat Jari Sillanpää, Jukka Poika, Agents, Arttu
Wiskari, Virve Rosti, Laura Vouti-
lainen, Popeda ja Yö-yhtye.
Fuengirolassa on suomalaisyhteisö, jossa eläkeläiset ovat hyvin
edustettuina. Esterillä on
naisystävien tukiverkosto, joka ruotii halukkaasti
suhteen kaikkia vaiheita.
Tarinan edetessä Ester
kirjoittaa kolme näytelmää, joiden nimet kuvaavat osuvasti suhteen kehittymistä: ?Kolmen kesken?,
?Hammasrattaat. Suhde jatkuu alituisena
on-off-vaihteluna. Viime vuonna
ilmestynyt Varjot aloitti
tukholmalaispoliisista kertovan, ilmeisen pitkäksi
muodostuvan kirjasarjan.
Leo Junker pääsee hyllytyksensä jälkeen takaisin
töihin ja hänet sijoitetaan
poliisin väkivaltaryhmään. Harjoitus tekee väsyneen mestarin.
?Ota yleisö mukaan taikaverkon alle! (Kuoro ei saa
esiintyä omassa kuplassaan.)
Ohjeet: musiikkineuvos,
kuoronjohtaja Marjukka
Riihimäki
Lena Andersson: Vailla
henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt
ansvar). Myös se kehitysprosessi, joka saa nuoret
liittymään ääriliikkeisiin,
käydään varsin analyyttisesti läpi.
Tässä suhteessa Carlssonin teksti on pelottavan
ajankohtaista ja kirjailijan
huoli kotimaansa yhteiskunnallisesta kehityksestä tulee alati esiin. Hänestä
ei perinteistä sankarihahmoa löydy mistään näkövinkkelistä katsottuna.
Tapahtumat etenevät varsin verkkaisesti ja menneisyyteen poiketaan tavan
takaa. Muistisairaiden kanssa lauletaan
niitä lauluja, joita heille
pulppuaa mieleen. Junker
ja hänen esimiehensä Birck
pureutuvat tapaukseen
tosissaan, mutta pian turvallisuuspoliisista ilmoitetaan, että juttu siirretään
sinne.
Junker ei siirtoa purematta niele, vaan jatkaa omia
tutkimuksiaan. Uusi romaani
ei ole suoranainen jatkoosa vaan katsaus Esterin
koko ajatusmaailman täyttävään uuteen miessuhteeseen.
Alkaa noin viisi vuotta
kestävä vaihe, jossa Ester
tutustuu teatterimaailmaan. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä
ja auttaa kuoroja löytämään
uutta ilmettä esityksiinsä.
?Kuuntele muita kuorolaisia.
?Jätä nuotit pois esityksestä. Johny Kniga.
387 s. Koko
kappaletta ei lauleta samalla
voimakkuudella.
?Laula intensiivisesti
myös hiljaiset kohdat.
?Älä laula nuotteja, vaan
laula musiikkia niiden takaa.
?Ajattele, mitä laulat
Kuumenna
kiehuvaksi. Lisää riisi
ja keitä noin 4?5 minuuttia
kovalla lämmöllä. Sekoita
välillä. Meidän perheessämme
kovat reunat ovat riisin suosituin osa. Yhdessä
emissä on kolme luottia, jotka kerätään käsin. Siivilöi riisi ja huuhtele kylmällä vedellä. Kuumenna kunnes yrttien väri muuttuu tumman
vihreäksi.
Lisää lihan joukkoon. Valuta.
Sekoita kastike kypsän
pastan joukkoon. Suomalaisia houkutellaan tutustumaan siihen, mitä keväinen luonto voi
lautasille tarjota parhaimpaan villiyrttien keruuaikaan.
Villiyrttiviikon on luonut ELO-säätiö yhdessä villiruokalähettiläs Sami Tallbergin kanssa. toukokuuta 2015
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Puuroa tattarista, soppaa raparperista
Lämmin puuro ja kylmä soppa
on kelpo yhdistelmä. Lipstikka lisätään ruokaan jo alkuvaiheessa makua luovuttamaan.
Kokeile keittojen lisäksi salaatteihin, pasta- ja riisiruokiin sekä
keitetyn kalan ja lihan kanssa.
PASTAA
LIPSTIKALLA
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
4 kevätsipulia
4 dl hienonnettua
lipstikkaa
1 rkl oliiviöljyä
1 dl kasvislientä
2 dl kermaa
mustapippuria myllystä
4 rkl tuorejuustoa tai
notkeaa vuohenjuustoa
Hienonna sipulit. Maa oli
Persia vuoteen 1935.
Moradi saapui Suomeen
24 vuotta sitten. Mittaa vuokaan suurimot ja kaada päälle
neste. Lisää
suolaa maun mukaan ( ½?1
tl).
Pese ja kuivaa kattila hyvin. Laitan kuivatun sahramin
sokerikuution kanssa mortteliin, jolloin se on helpompi
hienontaa. Nauti sellaisenaan tai aterian lisäkkeenä.
GOURRMER
SABZI
4?6 annosta
½ lasia oliiviöljyä
3 sipulia paloiteltuna
700 g lampaan- tai naudanlihaa kuutioina
1 ½ tl suolaa
Uunissa kypsennetyn lohen kanssa syödään riisiä.
1 tl mustapippuria
½ tl kurkumaa
4 lasia kiehuvaa vettä
80 g punaisia papuja
4 persialaista, kuivattua
sitruunaa
4 lasia pieneksi silputtua
persiljaa
1 lasi pieneksi silputtua korianteria
1 lasi silputtua kevätsipulia
1 lasi purjosipulin valkoista
osaa paloiteltuna
1 sitruunan tai limetin mehu
Kuumenna 4 rkl öljyä kattilassa ja karamellisoi sipulit.
Lisää liha, suola ja mausteet
koko ajan sekoittaen. Kumoa
tarjoiluvadille.
SAHRAMIZERESHK RIISI
½ tl sahramia
3 dl zereshk eli ruostehappomarjoja kuivattuna
(voit myös käyttää puolukoita tai karpaloita)
sokeria
suolaa
öljyä
Hienonna sahrami sokeripalan kanssa huhmareessa
hienoksi. Sarja
jatkuu syksyllä. Lisää
sitruunamehu ja keitä kaksi
ja puoli tuntia silloin tällöin
sekoittaen. Suomessa valmistan kesäisin teen
mustaherukan lehdistä. Nykyään Iranissa juodaan
teetä koko ajan. Kasvisten ja yrttien maku
tulee auringosta. Täällä auringon valo ei ole niin vahva,
ja yrttien maku on miedompi. Teepannu on
aina valmiina odottamassa
vieraille tarjottavaksi. Soppa keitetään
tuoreista raparpereista ja puuro
haudutetaan tattarista hitaasti uunissa. Persialaisessa keittiössä
käytetään paljon yrttejä.
Kun täällä ostetaan purkki, Iranissa ostettaisiin kilo
tai kaksi, Zangeneh kertoo.
Riisi on kunniapaikalla persialaisessa keittiössä. Kaada päälle loraus
öljyä ja 2 desilitraa vettä.
Peitä kattila tiivisti kannella
ja keitä miedolla lämmöllä
noin 25 minuuttia. Viinien valmistuksessa käytettävä
Shiraz-rypäle on saanut
nimensä iranilaisen kaupungin mukaan.
Tällä hetkellä maassa ei saa julkisesti juoda alkoholia vallassa
olevan hallinnon takia.
. Lehtiä voi käyttää teenä.
?Vuohenputki, pieniä lehtiä voi käyttää
esimerkiksi salaatteihin, keittoihin, tahnoihin ja piirakoihin.
Razieh Zangeneh (vas.), Tijam, Simon ja Anahita Moradi nauttivat yhteisistä ruokailuhetkistä.
Lipstikka on
nuorta ja notkeaa
SSS | ANNELI KAJANDER-EKSTRÖM
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Liperi eli lipstikka on noussut kasvimaasta terhakkaana.
Sen notkeat varret maistuvat mausteiselta keväältä, kun
taas myöhemmin kesällä kasvista tulee kitkerä ja liian
voimakas.
Lehtiselleriä muistuttava lipstikka on vahvan makuinen, jopa lihaisa maustekasvi, jolla voi hyvin korvata lihaliemikuution ja lisätä suolaa maun mukaan. Viime vuosina ilmiö on kulkeutunut ruokaharrastajien lautasten kautta yhä useamman luonnosta ja ruoasta kiinnostuneen elämään.
. Grammaan sahramia tarvitaan
70?200 kukkaa. Jos kaapista ei löydy riisiä, iranilainen ajattelee,
Maailman
makuja
seudulta
Osa 5: Iran
että ruokaa ei ole, Zangeneh
naurahtaa.
Persialaisen riisin keitossa
hyödynnetään vettä ja höyryä. Sulje kansi ja
hauduta pienellä lämmöllä
puoli tuntia.
Kuumenna toisessa kattilassa ¼ lasillista öljyä ja lisää vihreät yrtit. Kesäisin syödään usein juustoa ja tuoretta kurkkua, se
on hyvin viilentävä yhdistelmä, Razieh Zangeneh kertoo.
Iranin monipuolisessa ilmastossa viljellään paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia.
Maa on kuuluisa myös viinirypäleistään. Suomessa käytän sen tilalla lohta.
Meribassi on valkolihainen,
suolaisen veden ahven. Lampaan- tai naudanli-
hasta valmistettua lihapataa haudutetaan pitkään ja
se tarjoillaan riisin kanssa.
Pataan lisätään reseptistä riippuen vihreitä yrttejä,
kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä tai papuja. Lisää
riisi. Maku on todella hyvä.
Maailman makuja Salosta
-sarjassa ovat aikaisemmin
ilmestyneet Intia (18.2.), Venäjä (18.3.), Somalia (15.4.)
ja Kambodza (13.5.). Sahrami värjää riisin kullan keltaiseksi,
joten kurkuma kannattaa
jättää pois. Anna porista hiljalleen 10 minuuttia.
Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Zangeneh
on asunut Iranista lähdön
jälkeen 25 vuotta Espanjassa ja kaksi Suomessa.
Kumpikin kaipaa Iranista tuoreita ja maukkaita
vihanneksia ja hedelmiä.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Anna riisin levätä
puolisen tuntia kylmässä vedessä, johon on lisätty suola.
Kuori ja viipaloi perunat
ja laita ne kylmään veteen
odottamaan.
Huuhdo ja siivilöi riisi.
Kuumenna 3?4 litraa vettä
kiehuvaksi ja lisää 1 tl suolaa ja loraus öljyä. Nauti maitolasillisen
kanssa.
TATTARIPUURO
2 dl tattarisuurimoita
12 dl maitoa tai vettä
suolaa
Voitele uunivuoka. Pyörittele
marjoja pannulla pari minuuttia ja sekoita valmiiseen riisiin.
Liota jauhettu sahrami
neljänneslasilliseen tulikuumaa vettä ja kaada valmiin
riisin päälle. Villiyrttitieto on
hypännyt muutaman sukupolven yli, mut- ta joukossamme on ihmisiä, jotka ovat imeneet
oppeja edellisiltä sukupolvilta. Myös
halvaa nautitaan aamuisin.
. (SSS)
ALOITA NÄISTÄ
?Nokkonen, jokaisen pihan ja joutomaan monipuolinen vakiokasvi.
?Ketunleipä, monen lapsuusmuistoihin
kuuluva kirpeä kasvi, jonka lehdet ja kauniit
kukat ovat edukseen salaateissa.
?Voikukka, alkukesästä kerättäviä lehtiä
voi käyttää salaatteihin ja pinaatin tavoin.
?Maitohorsma, (kuvassa) maitohorsmanversot maistuvat herkullisilta kiehautettuina
tai höyrytettyinä. Kypsennä 150-asteisessa
uunissa kaksi ja puoli tuntia. Itse olen enemmän kalakuin lihaihmisiä. Se-
koita pari kertaa kypsentämisen
alkuvaiheessa.
RAPARPERIKEITTO
8 dl raparperinpaloja
12 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
kanelitanko
Mittaa vesi, raparperi, sokeri ja
kanelitanko kattilaan.
Kuumenna ja anna kiehua pari
minuuttia kunnes raparperi alkaa hajota. Varsinkin jos se
on palanut hieman pohjaan,
Zangeneh toteaa.
Lammasta
syödään eniten
Liha nautitaan usein patana. Pidän marjasta
etenkin riisin kanssa.
Tyypillinen aamiainen on leipää, hedelmiä, vihanneksia
ja valkoista juustoa. Kuumenna 3 ruokalusikallista öljyä kattilassa. Ilmiö muistuttaa sienestyshuumaa, joka levisi taannoin
uudelleen koko kansan harrastukseksi. Laitan lehdet kahvinkeittimen
suodattimeen ja keittimen
päälle. Reilu annos molempia riittää useammalle lusikoijalle. Uutta tutkittua ja kokeiltua tietoa
saadaan koko ajan, ELO-säätiön
johtaja Seija Kurunmäki kertoo.
Villiyrtteihin pätee sama sääntö
kuin sieniin: laita ruoaksi vain
niitä kasveja, jotka varmasti tunnistat turvallisiksi ja syötäviksi.
Ennen luontoretkeä täytyy kerrata myös jokamiehen oikeudet. Paista
8 minuuttia.
Lisää kiehuva vesi, pavut
ja persialaiset sitruunat
(Lähi-idän elintarvikkeita
myyvät kaupat). Kuullota sipulit ja lipstikka raukeiksi pannulla öljyssä.
Kaada kasvisliemi ja kerma
pannuun. Kuumenna
miedolla lämmöllä noin puoli tuntia silloin tällöin sekoittaen. Lempikalani on meribassi. Riisin annetaan kuivahtaa pohjasta ja reunoilta.
Kuivuessaan riisi kovettuu
kovareunaiseksi kakuksi,
jonka voi kumota kattilasta
suoraan tarjoiluvadille.
. Se tunnetaan myös positiivisista terveysvaikutuksistaan.
Zereshk eli ruostehappomarja on Iranissa herkkua. Kalan valmistuksen hän oppi
äidiltään, joka paistoi kalan
runsaassa öljyssä pannulla.
Nykyään hän käyttää kalan
valmistamiseen uunia tur-
han öljyn välttämiseksi.
Sahrami on persialaisessa
keittiössä monikäyttöinen
mauste makeissa ja suolaisissa ruuissa.
Maailman kalleinta maustetta saadaan violetin krookuksen eli maustesahramin
kukan luoteista. Yksi maailman arvostetuimmista
sahrameista tulee Iranista.
. Lisää
nokare juustoa annokLipstikka on monikäyttöinen
maustekasvi.
sen päälle.
Lisäkeriisiä kahdella tavalla persialaisittain
PERSIALAINEN RIISI
4 dl pitkäjyväistä,
kiillotettua riisiä
1 rkl suolaa
4 perunaa
(1 tl kurkumaa)
2 dl vettä
noin 1 dl oliiviöljyä
vettä
Huuhtele riisiä niin kauan
(3?4 kertaa), että tärkkelys
on huuhtoutunut ja vesi on
kirkasta. Siitä valmistetaan
pääruokia ja jälkiruokia.
. Toin zereshkejä tuliaisina Espanjasta, sillä en ole
nähnyt marjoja myynnissä
Suomessa. Kalaa syödään paljon etenkin etelässä, josta Razieh Zangeneh on
kotoisin.
. ELO-säätiön tehtävänä on edistää suomalaista ruokakulttuuria.
Villiyrttien keräily elää parhaillaan uutta tulemista. Se vastaa suomalaista
puolukkaa, mutta on makeampi. Liota kuivattuja
marjoja vedessä noin tunti.
Lisää paistinpannulle loraus öljyä ja lisää marjat,
sokeri ja suola. Runsaan C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi
se on ollut laajalti käytössä
Euroopassa ennen sitrushedelmien tuloa alueelle.
. Jos
haluat värikästä riisiä, lisää
kurkumaa.
Paista perunaviipaleet kullanruskeiksi pannulla ja laita ne kattilan pohjalle. Tarkista maku.
Tarjoile riisin kanssa.. Lopuksi liotan
sen tulikuumaan veteen ja
kaadan esimerkiksi riisin
päälle, Zangeneh kertoo.
Sahrami antaa ruualle miellyttävän ja vahvan aromin
sekä kauniin kultaisen värin. Pöydässä on aina vihreitä yrttejä ja sitruunoita aterian lisukkeena.
Sahramin väri on kultainen
Persialainen keittiö on arvossaan somerolaiskodissa.
Aamiainen
on raikas
SAARA OLKKONEN
R
uusuvedellä maustetut makeiset ja
leivonnaiset, sahramilla värjätty riisi
ja tuoreet yrtit ovat persialaisen keittiön helmiä, joita
vaalitaan somerolaisessa
Simon Moradin ja Razieh
Zangenehin perheessä.
Molemmat ovat kotoisin
Iranista, jonka ruokakulttuurin juuret ovat persialaisessa kulttuurissa. Suurusta vesitilkkaan
sekoitetuilla perunajauhoilla.
(SSS)
Kuvat: Saara Olkkonen
SSS/Anneli Kajander-Ekström
12
Villiyrttiviikolla
kerätään luonnosta
Villiyrttiviikkoa vietetään ensi viikolla
En tiedä normaalista elämästä,
kun kahdeksan tunnin työpäivistä tai vuosilomista
mitään. Liitto
ja opisto tarjoavat EMkisoihin lähtevien fanien lapsille peruskoulun
opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta.
Monpellierissä koulu
toimii kisaviikon ajan nimellä Pikkusudet.
. Vaikka osanottajia
kisassa ei ollut yhtä paljon
kuin kovimmissa ulkokauden kilpailuissa, nousee voitto arvoasteikossa silti korkeimmalle.
. Ettei Schembechler ollut suuruudenhullu mutta Amerikka on. Kiviranta laskee
viettävänsä Merlitzin tallilla Muurlassa enemmän tai
vähemmän aikaa peräti 355
päivänä vuodessa.
. Miesten liigaa pelataan EM-kisojen karsintaturnauksen ja myös niihin
kuuluvien valmistautumisjaksojen aikana, mutta päällekkäisiä pelipäiviä tulee vain kahdesta neljään.
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Maajoukkuetapahtumien aikaiset ottelusiirrot sovitaan kyseisen liigaseuran ja liigan johdon kesken.
Miesten liigan runkosarjan kolmas kierros pelataan
kauden 2014?2015 kolmannen kierroksen peilikuvana. Naisten kolmas kierros pelataan viime kauden sijoitusten perusteella laaditun kaavion mukaisesti niin,
että viisi parasta saa viisi kotiottelua ja viisi huonointa
neljä kotiottelua. Nivusvaivoista kärsinyt heittäjä
kävi toukokuun alussa
operaatiossa, jossa hoidettiin niin sanottua urheilijan tyrää ja asetettiin alavatsaan verkko
jakamaan sinne kohdistuvaa painetta.
Söderberg kuitenkin uskoo, että Pekingin MMkilpailujen tulosraja 76
metriä on ylitettävissä.
. Kahden käden sormet
riittävät varmaan juuri ja
juuri. lokakuuta
ja olympiakarsinnat tammikuussa. Koko ajan noustaan
ylöspäin. Iso Jori, 66, valistaa
ihmettä vuonna 2015: ?Minulta kesti kauan löytää
itseni. Kokemuksen kautta
olen oppinut suhtautumaan
asioihin toisella tavalla. (STT)
Loukkaantuneen
Nezirin MMmatka ei vaarassa
YLEISURHEILU. Näimme viime MMkisoissa paljon perheitä,
ja nyt mukaan lähtevät
lapset voivat hoitaa kouluvelvollisuutensa aamupäivisin, kertoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja
Vesa Walldén. Magneettikuvan
tutki ortopedi Ilkka Tulikoura.
??Tavoitteena on, että Nooralotta pääsisi
neljän viikon kuluttua
jatkamaan harjoittelua
normaalisti, kertoi Nezirin valmentaja Jussi
Ihamäki Urheiluliiton
tiedotteessa.
Ihamäen mielestä vamma ei uhkaa Nezirin valmistautumista elokuisiin
Pekingin MM-kisoihin.
Neziri tekee mahdollisesti paluun Paavo Nurmen
kisoissa 25. Nyt
teen tätä vain itselleni ja
siksi, että minusta on joka
päivä mukava tulla tallille.
Oranta hamuaa palkintokaappiin täytettä
Ykköshevonen parhaassa iässä . Jos tänä vuonna
sijoitun SM-kisoissa viiden
parhaan joukkoon, olen tyytyväinen. Ennen otin aika paljon
paineita kisaamisesta itselleni. Oli
piristävää yltää pitkästä aikaa Suomen mestaruuteen,
sanoo vuonna 2006 junioreiden SM-kullan Kicki Rosen
kanssa vienyt Kiviranta.
Saloon vuonna 2013 muuttanut Kiviranta on viime
vuosina muutenkin ottanut
etäisyyttä SM-kisoihin. Syynä ei niinkään ole ollut ratsastajan halu, vaan sopivan
hevosen puute. Salolainen Tomas
Kiviranta on yksi niistä
noin kymmenestä suomalaisesta esteratsastajasta, jotka elättävät itsensä
pelkästään lajinsa kautta.
Omien kilpailujen lisäksi
Salo Riding Clubia edustava
Kiviranta tarjoaa muun muassa valmennusta ja kouluttaa hevosia. 12-vuotiaalla
Dominolla taas voi pärjätä
estekorkeudeltaan matalammissa 120?130-luokissa.
SM-kilpailuissa
kärkiviisikkoon
Ulkokauden ensimmäisissä
kansallisissa kisoissa tasaisesti kärjen tuntumaan
sijoittunut Kiviranta on tekemässä tasaista nousua
kohti Suomen kärkeä. Moukarinheittäjä David Söderberg pääsee aloittamaan
kilpailukautensa vasta
heinäkuussa. 9-vuotiaassa
Nelidossa Kiviranta näkee
kuitenkin riittävästi potentiaalia.
. Kun on ikänsä ollut
tekemisissä hevosten kanssa, ja myöhemmin tekee
24-vuotiaan Kivirannan esteratsastusuran kohokohta
sijoittuu toistaiseksi viime
talveen, jolloin salolainen
voitti hyvätasoisen hallimestaruuskilpailun Tampereella
yhdessä hevosensa Nelidon
kanssa. Voittajan (Isner 6?4, 3?6, 6?7, 7?6,
70?68) loppulausunto: ?Olo on kuin miljoona dollaria
... (STT)
Kuvat: SSS/Jan Sundman
ELONEN
Huomenta, Carmelita
Tomas Kiviranta ratsastaa päivittäin vähintään kuuden hevosen kanssa. Salon Ratsastusseuraa edustava Oranta on
avannut ulkokautensa mallikkaasti. Tomas
Kiviranta kertoo ratsastavansa päivittäin 6?10 hevosen kanssa. Niin hevonen kuin
ratsastaja kehittyvät vuosi
vuodelta. Että Cameron suosii ammattiylpeyttä. Parhaimmillaan
päivät alkavat aamuseitsemältä jatkuen iltayhdeksään.
. Kiviranta kehuu
Salon olevan ratsastajalle
paras paikka Suomessa.
. Pelkkä kotimainen menestys ei
kuitenkaan nuorelle, mutta
kokeneelle esteratsastajalle
riitä.
. Ihan hyvillä mielillä voi
lähteä näin vahvan alkukauden jälkeen kohti kesää,
Oranta tuumii.
Mon Clarimonissa
potentiaalia
Calazion lisäksi Oranta on
napsinut mukavia sijoituksia 120?130 -luokissa 8-vuotiaan Mon Clarimonin kans-
sa. Tiistaina Kiviranta haki tuntumaa Merlitzin tallin esterataan yhdessä 5-vuotiaan ja Mia Rintasalon omistaman Melbournen
kanssa.
355 päivää vuodesta tallilla
Urheilijoiden on kuultu valittavan, että lehdet kirjoittavat liian usein, mitä he sanovat ja liian harvoin
mitä he tarkoittavat.
Ihmiset ymmärtävät silti aina mistä on kyse.
Tennishistorian pisin matsi, John Isnerin ja Nicolas Mahutin kolmelle päivälle levinnyt avauskierroksen tälläys Wimbledonissa 2010 kesti 11 tuntia ja
viisi minuuttia. kevät tuonut lupaavia sijoituksia GP-areenoilla.
SSS | JAN SUNDMAN
jan.sundman@sss.fi
RATSASTUS. kolikkoina.?
George Foreman muuttui raskaansarjan ammattinyrkkeilyn maailmanmestaruuksiensa (1973?74 ja
1994?97) välissä pelottavasta ghettomurjottajasta
rakastettavaksi lähiönalleksi. Jos en asuisi Salossa,
lähtisin varmaan ulkomaille. Se tosin vaatii
veronsa. Viime kausi oli aikamoista hullunmyllyä, kun kilpailin 13 eri hevosen kanssa.
Nyt määrä on pienempi, ja
samalla myös taso on noussut. Hyvinkään GPkisoista kotiintuomisina oli
kolmas sija, ja Ypäjän GPkisassa 24-vuotias sijoittui
yhdessä hevosensa Calazion
kanssa viidenneksi. 11-vuotias Calazio
alkaa nyt olla juuri parhaassa iässä, joten menestys on
ollut odotettua.
. Pohjat ovat kunnossa. Eihän varsasta koskaan tiedä, tuleeko siitä ikinä kilpahevosta.
Mon Clarimonissa kuitenkin
näyttäisi olevan potentiaalia
vielä isompiin luokkiin asti,
Oranta kehuu.
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
Joonas Oranta
n Kirjoittaja on
yleisurheilun ja
amerikkalaisen palloilun asiantuntija.
HEIMO ELONEN
Lyhyet
Koripallofanien
lapsille kielikylpy
EM-kisoissa
KORIPALLO. PM-joukkuekisassa meillä on mielestäni hyvä ryhmä kasassa,
joten hyvistä sijoista pitäisi
pystyä ratsastamaan sielläkin. Minulla on perhe ruokittavanani.?
Ymmärrämme, että Isnerin rääkätyssä kehossa
kurnutti sitkeä aivosolu. Että Foreman kajosi rohkeasti miehen elämän herkimpään kohtaan. Että
Palmer salli itselleen virkistävän plutauksen pitkästä patsastelusta. Sitten kun löysin, jopa äitini rupesi tykkäämään minusta.?
Seitsenkertainen golfin major-voittaja ja suuren
tyylin gentlemanni Arnold Palmer, 85, muistelee Michael Bambergerin kirjassa Men In Green
(2015) muuatta nuoruutensa kohokohtaa fraseerauksella suoraan Pennsylvanian hihhuliryteiköstä: ?Olin
iloinen kuin 6-persläpinen koira pieremiskilpailuissa.?
Auringon sokaisema New York Metsin ulkokenttäpelaaja Carlos Beltran kauhoi kesällä 2005 baseball-räpyläänsä pallon asemesta ilmaa kansaa hihityttävällä tavalla. syyskuuta.
Lentopallon EM-kisat järjestetään 9.?18. kesäkuuta
tai heinäkuun alussa.
??Voi olla, että Paavo
Nurmen kisat tulevat
hieman liian aikaisin.
Se on ihan siinä ja siinä,
Ihamäki sanoi. Voittaminen on tietysti
aina mukavaa, ja voittajat
myös muistetaan aina. Ei se ole mitenkään poikkeuksellista, sillä hevosten
hinnat ovat nousseet, eikä
monella ole enää ole varaa
ostaa valmiiksi hyvää hevosta kilpailuihin. (STT)
Moukarimies
Söderbergin
kauden alku
siirtyy heinäkuulle
YLEISURHEILU. Olli Mäntylä, Juha Tuuna ja
Jan Sundman (02) 7702 309
13
Lentopalloliigoissa kolminkertainen runkosarja
Miesten ja naisten Mestaruusliigoissa pelataan ensi
kaudella kolminkertainen runkosarja, ja kausi alkaa
26.?27. Että Sprewell on vastuuntuntoinen
perheenisä.
Twitterissä urheilijat kirjoittavat itse mitä tarkoittavat. Kyseisen kilpailun jälkeen
14-vuotias tamma siirtyy viettämään eläkepäiviään.
nykytilannettaan, päinvastoin. Mike Cameronin mielestä joukkuetoverin olisi pitänyt ennakoida Shea Stadiumin
valo-ongelma. Jos saan tehtyä neljä
viikkoa kovaa harjoittelua ilman takaiskuja, se
riittää sellaisen kunnon
saavuttamiseen, hän toteaa tiedotteessa. Merlitzin tallilla on loistavat olosuhteet, ja kilpailumatkat ovat täältä lähes
kaikkialle sopivan lyhyitä.
Suomessa ei voisi olla parempaa paikkaa ainakaan
minulle, hän kehuu.
jan.sundman@sss.fi
RATSASTUS. Tällä
hetkellä PM-joukkuekisaan
valmistautuva Oranta on
tyytyväinen, jos kauden
päätteeksi palkintokaapista
löytyy liuta kärkisijoja.
. (STT). ?Aurinko on paistanut tänne 500, 600
vuotta?, hän sanoi.
Bo Schembechler (1929?2006), jenkkifutiksen
pelaaja, määritteli sittemmät suorituspaineensa yliopistovalmentajana (Michigan State) osavaltiossa
(Michigan), jossa jenkkifutismenestyksellä ei ole ylärajaa, tähän tapaan: ?Jos minä kävelisin vetten päällä, lehdet kirjoittaisivat, että Bo ei osaa uida.?
Latrell Sprewell hikeentyi Minnesota Timberwolvesin tarjottua hänelle vuonna 2004 kolmevuotista
30 miljoonan dollarin sopimusta. Orannan suhde Mon Clarimoniin on erityinen, sillä
hän on kasvattanut sen parikuukautisesta varsasta asti.
. Näin planeetan nopein nainen
Carmelita Jeter
toukokuussa 2015:
?Hyvää huomenta.?
Tomas Kiviranta haluaa jonain päivänä olla Pohjoismaiden paras esteratsastaja.
SSS | JAN SUNDMAN
harrastuksestaan ammatin,
voi sanoa olevansa unelmatyössään. Aitajuoksija Nooralotta Nezirin
reidestä löytyi tiistain
tutkimuksessa pieni repeämä. SM-kilpailuissa tavoite
on olla mitaleilla. Nelidossa on hyvä hevonen 140?145-luokkiin, jonka kanssa voimme kehittyä
vielä paljon. Oranta teki Calazion kanssa harjoitteluun pieniä muutoksia
talven aikana, ja myös varustepuolelle tuli uudistuksia.
. Tärkein tekijä on se, että
olemme taas yhdessä vuoden kokeneempia ja saimme
ehjän talviharjoittelukauden alle. NBA-palloilija sanoi: ?Törkeää. Joulukuussa tulee
yleensä viikon loma, ja sitten muutama satunnainen
päivä siihen päälle. Tulevaisuudessa
haluan olla Suomen ja Pohjoismaiden paras, Kiviranta
linjaa.
Työmäärästä menestys ei
ainakaan jää kiinni. toukokuuta 2015
Urheilu
. GP-sarjassa olen sijoittunut kärjen tuntumaan jo
vuosia, joten tällä kaudella
pitäisi sitten yltää sinne aivan terävimpään kärkeen,
hän listaa tavoitteitaan.
Kaksikon hyvä kevätvire kumpuaa kokemuksen
karttumisesta, mutta myös
pienistä viilauksista. Toinen salolaisesteratsastaja, joka hamuaa
tällä kaudella kärkisijoille SM-kisoissa, on Joonas
Oranta. Koripalloliitto
ja Kisakallion Urheiluopisto toteuttavat ennakkoluulottoman kokeilun
syyskuussa Ranskan
Montpellierissä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. Se on elämäntapa,
eikä täältä oikein edes osaa
olla poissa, Kiviranta hymyilee.
Eikä Kiviranta harmittele
?Voittaminen on
aina mukavaa?
Tomas Kivirannan ja Midnight Dreamin yhteinen taival päättyy
heinäkuun Salo Riders Trophyssä
Miten olisivatkaan, sillä jalkapalloilun
Eurooppa-liigan loppuottelussa keskiviikkona on vastakkain kaksi aivan erilaisen tien finaaliin kulkenutta
joukkuetta.
Dnipro on joutunut Ukrainan sodan takia jättämään
kotikenttänsä Dnipropetrovskissa ja pelaamaan kotiottelunsa 500 kilometrin
päässä pääkaupunki Kiovassa puolityhjien katsomolehterien edessä.
??Olemme purreet hammasta, taistelleet ja lopulta
ihmiset ovat kiinnostuneet.
Napolia vastaan toisessa välierässä oli täyttä, Dnipron
puolustaja Artem Fedetskyj sanoi.
Dnipron valmentaja Myron Markevytsh uskoo koko Ukrainan kannustavan
joukkuettaan.
??Koko Ukraina on meidän
puolellamme. Sen
levyt ovat voittaneet
lukuisia palkintoja kotimaan lisäksi muun muassa Venäjällä.
Miljoonia albumeita
Itä-Euroopassa myynyt
yhtye nähdään Helsingissä The Circuksessa sunnuntaina 21. Djokovic otti Djokovicin
syötönmurrol- Toisessa
Nieminen
Kolmannessa erässä Nie- sänkertainen voittaja RafaTähtipelaajat voivat vielä
toiminnastaan.
Se on pääsi
kahtena
viikonloppuna.
Roland Garrosin keskusken- la, mutta
eteni sen jälkeen
paremmin
peliin mu- minen piti kaksi kertaa syöt- el Nadal meni ensimmäisel- viritellä lyöntejään muuosallistunut
muun pemu- kaan
Bluesjasoi
Forssassa
lautällä voiton suoraan kolmes- tasaisena
kuudenteen
johti
sitä parhaimtönsä, mutta ankara taistelu tä kierrokselta jatkoon vielä taman ottelun ajan, mutta
Ukrainan
vallasta millaan
antaina5?2.
2. Joukkueen päärahoittajaksi
tuli liikuntapalveluyritys
Esport, mutta uudet taustavoimat eivät suostuneet
ottamaan Pallohongan
mittavia velkoja hoidettavakseen. Jatkosuunnitelmansa kistamiseen 13 minuuttia
Elzynerien
laajaa
Euroopan- Bore.
maailman tennisykkösen kin liikaa
ratkaisuhetNieminen selvitti neljä erä- hän on tehnyt vain muuta- vähemmän kuin Djokovic
Historiansahaastoi
aikana TyyNovak Djokovicin taitu- killä,kiertuetta.
kun hän paneutui otte- Nieminen
palloa ennen kuin Djokovic maksi kuukaudeksi eteen- Niemistä vastaan. Dnipron
seurahistorian parhaat menestykset Euroopan kentillä
ovat ajalta, jolloin joukkueen
kotimaa oli Neuvostoliitto.
Dnipro eteni Euroopan mestarien cupin puolivälieriin
kausilla 1984?1985 ja 1989?
1990. heessa
todella
Ottelun jälkeen Nieminen messa erässä 6?3, 6?3, 6?4.
pelaajakaaviota. (SSS)
vuotta Suomessa asunut
skotlantilainen Robbie
Hill.
Ukrainan
Monipuolisen rytmi- ja
bluesmusiikin kirjoa tasuosituin
pahtumaan tuovat Ninrock-bändi
ni Poijärvi ja Mika
feat. MTV:n mukaan
apuvalmentaja Jose Riveiron palkkaturvahakemuksessa summa on
100?000 euroa, hyökkääjä
Pablo Counagon 120?000
euroa ja keskikenttäpelaaja Carlos Portelan 94?000
euroa. Salo ei kuulu kiertuepaikkakuntiin.
SSS/Veli-Matti Henttonen
SalPa ja Vilpas
saivat
suurimmat
summat.
SSS | VELI-MATTI HENTTONEN
Lyhyet
Kahden ystävän
valokuvanäyttely
Kasnäsin
Sinisimpukassa
siin.
Okean Elzyn rocksoundin juurevuus on
yhdistelmä ukrainalaista kansanperinnettä,
slaavilaisia melodioita
ja länsieurooppalaista
voimasoundia. Varmista
kuvassa olevilta henkilöiltä, että kuvan julkaiseminen netissä sopii.
Kuvia voi selata Salon Seudun Sanomien nettisivuilta osoitteessa
www.sss.fi.
Parasta paikallista
Salo jakoi seuroille
liikunta-avustuksia
JALKAPALLO. ja 8.-12.6.
kello 10-13.00. (STT?Reuters?TT)
Salon Palloilijat ja Salon
Vilpas saivat suurimmat
summat, kun Salon vapaaajanlautakunta jakoi liikunnan yleisavustuksia.
SalPalle myönnettiin
vähän yli 19?000 euroa ja
Vilppaalle runsaat 15?000
euroa. Edelliset kolme mestaruutta ovat
tulleet yhdeksän vuoden
sisällä, ja tällä kertaa voittajalle on ennätyksen lisäksi tarjolla paikka Mestarien
liigaan ensi kaudeksi.
??Sevilla hyökkää erinomaisesti. Parsa erässä 6?2, 7?5, 6?2.
liin assa
saakka.
Sen jälkeen
alkoi näkyä väsymyksenä. Yhtiö jäi pois Hongan
edustusjoukkueen taustalta viime syksynä. 14
Keskiviikkona 27. Djokovic, Nadal ja myös kolsyöstetyn
presidentin
haimmillaankeskittymiseni
yleisöä on
Nieminen pelasi ottelus- Djokovic
voitti kolme
peliä
??Hukkasin
Djokovic kuittasi lopulta Hän kukisti Ranskan nuo- manneksi sijoitettu Andy
ViktorjaJanukovitshin
yhteensä
3 000
sa hyvin ja ihastutti yleisöä peräkkäin
ratkaisi erän jaollut
Jarkko
pelasinoin
siinä
vai- erän 40 minuutissa.
ren Quentin Halysin kol- Murray ovat samassa osassa
vastaisiin mielenosoitukhenkeä.
(SSS) hyvin ja agmuutamaan otteeseen häi- ensimmäisellä
eräpallolla. syyskuuta.
(SSS)
SSS | ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Meri ja ystävyys yhdistää kahden valokuvaajan
kesäkuun alussa avautuvan näyttelyn Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukassa. Myös puolalaisen Karol Zalewskin
voittoaika 32,25 miesten
300 metrin juoksussa on
kauden kärkitulos.
Puolan Adam Kszczotin
voitti 1?000 metrin juoksun
kauden kärkiajalla 2.17,25.
Kilpailun ykköstähti Usain Bolt näytti kärsivän
kylmästä pahimmin. Pitkämäki sai
sateisessa säässä parhaalle heitolleen mittaa 83,96
metriä.
Ankeissa oloissa käyty
kilpailu huipentui kolmannella heittokierroksella.
Kenialainen Julius Yego
kiskaisi kolmannellaan
Kenian ennätystuloksen
86,88, mikä riitti kilpailun voittoon ja nosti hänet
maailmantilastossa toiseksi ohi Antti Ruuskasen.
Saksan Thomas Röhler
heitti kolmannellaan 85,36
ja sai neljännelläänkin keihään 85,21 metriin. Pelaamme
heidän puolestaan, Marktvytsh ennakoi.
??Koska tilanne on vaikea
Ykkössuunnat tänään "Kivihovin pohjoispuolella" Suomusjärvellä. Meille on erittäin
tärkeää neutraloida heidän
hyökkääjänsä, Markevytsh
sanoi.
Dnipro ei ole koskaan aiemmin pelannut Eurooppa-liigan loppuottelussa. Mo- Tyykiblues
lemmat kuuluvat Kemiönsaaren taideyhdistys juhlii
ry:n valokuvajaokseen.
Kuvaajista Bodil Söder- Forssassa
blom on lapsesta asti ollut kosketuksissa mereen elokuussa
ja hän on asunut Kemiönsaaressa yhteensä yli Forssassa järjestettävä Tyykiblues juhlii 20
40 vuotta
Kati Hemmin Alla tai- vuottaan elokuun alusvaan, yllä veden ja Bodil sa kuuden yhtyeen voiSöderblomin Längs vår min. marraskuuta
Helsingin Hartwall Areenalle. Erään
man &
Helge
Tallqvist
TENNIS. Jarkko Niemisen käisevillä
ohituslyönneillä.
hupeni
aikaa
vain 35 gressiivisesti, Djokovic ker- kertoi nauttineensa ottelusNadal käytti Halysin kuKonsertti
on oli
osakuitenOkean minuuttia.
sekä Timo Halonen Big
taistelutahto ei riittänyt Djokovicin
rutiini
toi vaikeuksistaan.
ta. Olli
Suomeen syksyllä Kuokkanen
Haavisto, Veli-Matti
Järvenpää & Vesa
U k r a i n a n s u o s i t u i n Sahlgren Duo, Baby
rock-yhtye, Okean Elzy, Boy Varhama & The
opiston ensimmäistä sarjakuva-albusaapuu konsertoimaan Little Easy, Ina ForsSuomeen
syyskuussa. Opastus tieltä 110. Dnipro Dnipropetrovsk ja Sevilla eivät ole
koskaan aiemmin pelanneet
vastakkain. Esimerkiksi Salon Painiseura sai 86 euroa.
Avustuksen jaossa käytetään pisteytystä, ja myönnettäviin summiin vaikuttaa muun muassa, kuinka
paljon ja minkä ikäisiä liikkujia seurojen toimintaan
osallistuu.
SM-tasolla lentopalloa
pelaava LP Viesti ei ole
mukana yleisavustusten jaossa. toukokuuta 2014
13
SALON SEUDUN SANOMAT
URHEILU
Lehtikuva/AFP/Pascal Guyot
-palkinto.
Kiertue käynnistyy 16.10 Kouvolasta ja päättyy 15. Maailmantilaston kärkimies Tero Pitkämäki jäi kolmanneksi
Ostravan kansainvälisten
kisojen keihäänheitossa
tiistaina. Hänen voittoaikansa oli 12,55.
MTV: Kuqi hakee
Pallohongalta lähes
200 000 euron pottia
JALKAPALLO. Rahaa jaettiin yhteensä 90?000 euroa.
Hakemusten määrä laski viime vuodesta, jolloin
avustusta haki 65 yhdistystä.
Osa avustuksista on varsin pieniä. Näyttelyssä
kohtaavat kemiönsaarelaiset Bodil Söderblom
ja Kati Hemmi.
Ystävyyden lisäksi
näyttelyä yhdistää teema, saaristoluonnon viehätys, kun Söderblom ja
Hemmi ovat tehneet yhdessä valokuvausretkiä
merelle ja rannoille. Hän
voitti kuitenkin 200 metrin
juoksun ajalla 20,13, joka
nosti hänet maailmantilastossa neljänneksi. Okean
Elzy on valittu useana
vuonna Ukrainan parhaaksi yhtyeeksi. Kolmannella kierroksellaan hän lämpeni lähes 84
metriseen, muttei kyennyt
enää parempaan.
Pitkämäki sai neljännellään 81-metrisen ja päätti
kilpailun 82,21 metrin kaareen.
Egyptin Ihab Abdelrahman sijoittui neljänneksi
tuloksella 82,85. Honka menetti
liigapaikkansa ja jatkaa
pelejään Kakkosessa.
(STT)
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
FC Honkaa vielä viime kaudella valmentanut Shefki Kuqi hakee jättikorvauksia entiseltä työnantajaltaan.. Nadal otti
Yhtye on tullut tunne- kiblues on ollut yksi-,
ruutta vastaan Ranskan lun voittamiseen.
sai niputettua toisen erän 48 päin.
jatkopaikan tunnissa ja 50
tuksialkoi
myösserbialaisen
viimeaikai- toisessa
kaksi- jaerässä
kolmi- ja keravointen ensimmäisellä
Ottelu
minuutissa.
Ranskan avointen yhdek- minuutissa.
sesta kantaaottavasta
ran jopaerässä
viisipäiväinen
kierroksella. Sitä kaupunki tukee
tekemällä seuran kanssa
markkinointiyhteistyötä.
Tero Pitkämäki
kolmanneksi Ostravassa
STT | PASI REIN
YLEISURHEILU. Lähetä meille oma
kuvasi tämän vuoden muistojen kirjoon.
Kuvagalleriaan sopii monenlaisia kuvia: upea rivi nuoria juuri
valmistuneita, rehtori lakittamassa tuoretta ylioppilasta, juhlasalissa
raikuva lasten musiikkiesitys tai vaikka kaunis kattaus sankarin
juhlapöydästä. Heillä on erittäin hyvät
hyökkääjät, jotka pystyvät
luomaan ylivoimatilanteita tärkeillä hetkillä. 4 rataa
lähdöt 17-19. Juhlavuonna blues
kust ovat esillä Kasnäsin soi etupäässä kotimaivoimin,
kansainväMaailmanlistan ykkönen, serbialainenSinisimpukassa
Novak Djokovic, oli kesäliian kovasin
pala
Jarkko Niemiselle
purtavaksi Ranskan avoimen tennisturnauksen ensimmäisellä kierroksella.
lisyyttä edustaa kaksi
kuun ajan. (STT-AFP)
Djokovicin taituruus oli liikaa
Nieminen taisteli ATP-maailmanlistan ykköstä vastaan reilut kaksi tuntia.
sa
linäynkuaipusussa.
ella
sarausnjat
okutista
ngin
mosvalla
elyl-
Dnipro pelaa koko
Ukrainan puolesta
NAPPAA KUVA
koulujen päätösjuhlista
ja lähetä se
Salkkarin
kuvagalleriaan!
ana
vuoäksi
ryhdeo-
alla
myös
raaa alkuu-
kaan
äilyrgistariana.
eläolta
uren
htee
konensä
selanut
sisisä-
kkokrolain
yssä
Salon Seudun Sanomat kerää jälleen nettisivuilleen tunnelmallisen
kuvagallerian koulujen päätösjuhlista ja juhlijoista. Vaatimukset perustuvat myös tulevien kausien palkkoihin.
Pallohonka asetettiin
konkurssiin maaliskuussa. Palkintokaapista
puolestaan muun muassa
ä-Finlandia, kaksi Emmaa,
n tanssittaja -palkinto, Turun
aatta, sekä Vuoden vaikuttaja
Keskiviikkona 28. MTV:n mukaan yhtiö joutuu todennäköisesti julkisselvitykseen,
mikä tarkoittaa varattoman konkurssipesän asioiden selvittämistä veronmaksajien varoilla.
Kuqin lisäksi joukko muitakin entisiä honkalaisia
hakee yhtiöltä mittavia
summia. Kauden paras heitto toi Röhlerille kilpailussa toisen
sijan.
Pitkämäki aloitti kilpailun takellellen kuten kauden avauksessaan Dohassa. Hän
paransi kauden parastaan
seitsemällä sekunnin sadasosalla.
Puolan Pawel Fajdek
voitti moukarinheiton tuloksella 80,75, ja Yhdysvaltain Christian Taylor
ponnisti kolmiloikassa hyvän voittotuloksen 17,52.
Myös Yhdysvaltain Sharika Nelvis intoutui kelpo
vauhtiin naisten 100 metrin aidoissa. Toivomme kuvia kaikista kevään juhlista eri kouluissa.
Kuvan tai kuvat voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen kuvat@sss.fi.
Kerro viestissä missä ja mistä tilanteesta kuva on otettu. Jalkapalloliigassa Honkaa viime kaudella valmentanut Shefki Kuqi hakee seuran
entiseltä taustayhtiöltä
lähes 200?000 euron palkkasaatavia, uutisoi MTV.
Konkurssin tehneellä Pallohonka Oy:llä on velkaa
noin 1,5 miljoonaa euroa
enemmän kuin saatavia.
Yhtiössä tehdyn erityistarkastuksen perusteella
Pallohongan kirjanpidossa
on paljon epäselvyyksiä,
eikä kirjanpitoa voi pitää
luotettavana. Salon Kiekkohait sai
vajaat 7?500 euroa.
Salolaisittain suurten
saajien joukkoon kuuluvat myös FC Halikko noin
5?000 eurolla, Salon Ui-
marit 4?300 eurolla, Salon
Viesti lähes 4?100 eurolla ja
Perniön Urheilijat vajaalla
3?800 eurolla.
Avustusta sai kaikkiaan
47 yhdistystä. toukokuuta 2015
ten meriittilistalta löytyy
oista miljoonaa myytyä le1 kultalevyä, 8 platinalevyä
plaplatinaa. Tämä
on meidän päänsärkymme,
Markevytsh ennakoi.
Dnipron hyvin organisoitu
ja kurinalainen puolustus on
kesyttänyt tällä kaudella nimekkäämpiä vastustajia.
??Meidän puolustuksemme
on pelannut ainakin tähän
asti hyvin. vakaammin kuin Djokovic. Turun Logomossa veljekset esiintyvät
13.11. Tarkemmat tiedot
ja ilmoittautumiset www.salonvilpasyu.sporttisaitti.com
Lehtikuva/AFP/Odd Andersen
Dnipron valmentaja Miron Markevich (kesk.) uskoo joukkueensa edustavan Eurooppa-liigan finaalissa koko Ukrainaa.
olemme ymmärtäneet, että
meidän täytyy saada itsestämme irti vielä enemmän,
jotta ihmiset Euroopassa
ymmärtäisivät että jalkapalloilu Ukrainassa elää vaikka
se on vaikeaa.
Sevillalle voitto merkitsisi
ennätyksellistä neljättä voittoa Eurooppa-liigassa. Tervetuloa! SuSi
Liikunnallinen lomastartti:
Juokse, Hyppää, Heitä 7-13v tytöille ja pojille Salon urheilukentällä (ma-pe) 1.-5.6. elokuuta. Polveaan
aristeleva Tshekin Vitezs-
lav Vesely heitti 82,37
ja sijoittui kuudenneksi ennen olympiavoittaja
Keshorn Walcottia.
Bolt viipyi 20
sekuntia 200 metrillä
Vesisade ja koleus latistivat
Ostravassa sekä urheilijoiden että yleisön tunnelmia.
Tshekin Anezka Drahotova käveli silti alkuillasta
3?000 metrin kärkituloksen
aikaan 11.52,38
050 500 0709
Asennuspalvelu
12,55, 2) Alina Talay Valko-Venäjä
Salon kaupunginvaltuuston kokous
1.6.2015
TEKNINEN MYYJÄ
Salon seudulle
Torilla
Tmi KARI RANNE
puh. Toto
(3-1-8): 5,75 1,20-1,26-1,19 8,96.
3. Toto4 voitto-osuus:
177,10.
7. Toto (12-82): 23,43 4,41-3,56-3,15 53,57.
1. Toto (6-8-10):
1,59 1,20-1,51-3,66 2,84.
2. Toto (6-12-3): 1,84 1,23-1,813,01 5,59. Toto (8-1-10): 2,70
1,20-1,81-1,30 21,50.
4. Poissa: 12. lähtö, lv 2100 m SHKL:n Kasvattajalähtö: 1) Too Bad For You/
Aleksi Salojensaari 16,9a (23,43), 2)
Aspenhill?s Apache 16,9a (10,25).3)
Lucky Tempest 17,1a (9,16).4) Eko
Hurricane 17,3a (24,85). Poissa: 4, 10. toukokuuta 2015
TULOSPÖRSSI
jswik ?11.40, 9) Alexandre Geniez
Ranska ?12.48, 10) Hesjedal ?12.49,
...112) Veikkanen ?4.01.53.
JALKAPALLO
A-pojat Kakkonen:
SalPa?Peimari Utd 4?1
SalPan tehot: Jesse Jokiniemi 2+0,
Aholi Rasul 1+2, Jussi Ojansuu 1+1,
Joonas Juhola 0+1, Ryan Shenas
0+1.
Piirisarja P04-Ykkönen 7v7:
KSF?SalPa valkoinen 16?2 (8?0)
SalPan tehot: Masi Nousiainen
1+0, Otto Koski 1+0, Tuomas Barry
0+1.
P00 Alueliiga:
FC Inter Siniset?SalPa 3?4
SalPan tehot: Severi Jaatinen 2+0,
Jesse Koskinen 1+1, Valtteri Peltola
0+2, Miko Parikka 1+0, Akseli Auranen 0+1.
MAASTOJUOKSU
Suomusjärven koulun maastojuoksut:
Tytöt 1.?2.lk (1050m): 1) Riina Miskala 5.46 2) Neea Tuominen 6.20 3)
Aleksia Barinova 6.22 4) Nella Friman 6.53 5) Emma Ylenius 7.04 6)
Saara Mäkelä 7.05 7) Sofia Laaksonen 7.27 8) Katriina Rantalaiho 7.40
9) Nella Lavinen 8.23 10) Silja-Meeri
Mielikäinen 9.13 11) Karoliina Toivonen 9.15 12) Ida-Maria Allén 12.06
13) Jasmin Grönroos 12.35.
Pojat 1.?2.lk (1050m): 1) Jere Toivonen 5.35 2) Elmo Tuominen 5.37
3) Aleksi Kannisto 5.41 4) Tatu Sarviaho 5.45 5) Väinö Anttila 5.50 6)
Heikki Ahola 6.18 7) Leevi Schroderus 6.34 8) Rasmus Jaakola 7.09 9)
Veeti Mannonen 7.10 10) Karri Lipponen 7.18 11) Vanja Becker 7.58 12)
Miro Kuisma 8.47 13) Leevi Humu
9.15 14) Saku Tallgrén 9.17 15) Panu
Laakso 12.31.
Tytöt 3.?4.lk (1050m): 1) Oona Tuominen 5.36 2) Emma Selenius 6.03 3)
Sipsu-Maria Nieminen 6.27 4) Vilma
Himberg 6.35 5) Kia Bjugg 7.18 6)
Erika Miskala 7.53.
Pojat 3.?4.lk (1050m): 1) Veikka
Kuusisto 4.36 2) Sasu Nieminen 4.56
3) Valtteri Leppähaara 5.01 4) Johannes Villman 5.12 5) Elias Vilén
5.13 6) Eemeli Kautto 5.15 7) Veeti
Oksanen 5.16 8) Niilo Äyräs 5.37 9)
Markus Kiljunen 6.10 10) Jasper Hiltunen 6.12.
Tytöt 5.?6.lk (1050m): 1) Janina
Kautto 4.13 2) Anna Villman 4.52
3) Maisa Mielikäinen 5.15 4) Ronja
Nurmi 5.33 5) Salla Friman 5.35 6)
Sara Vidberg 5.59 7) Iisa Lehtonen
6.18 8) Jenna Haapalainen 6.26 9)
Emma Sarviaho 6.28 10) Sonja Laaksonen 6.31.
Pojat 5.?6.lk (2100m): 1) Kristo
Koski 9.49 2) Rasmus Karjalainen
10.53 3) Matias Leppähaara 11.29 4)
Otso Tuominen 12.02 5) Olli Vismanen 12.43 6) Tuukka Rouvinen 12.52
7) Leevi Lehti 14.59 8) Juha Latva-
JÄÄKIEKKO
NHL:n länsilohkon finaalisarja
(4 voitolla jatkoon):
Anaheim?Chicago ja. Toto (4-10-9): 11,67 3,111,42-1,58 11,93. kattoturvatuotteet . ilmoituksen sähköpostin välityksellä.
Tehdaskatu 2, 24100 SALO | www.salo.fi | kirjaamo@salo.fi
mov Azerbaidzhan 13.26,77, 3) Abdi
Bashir Somania 13.28,07.
Korkeus: 1) Bohdan Bondaren- Ilmoituksen tiedot;
ko Ukraina 224, 2) Jaroslav Baba
HUOM! Muistithan huutokaumm, NS:n talolla
Tshekki 224, 3) Andriy Protsenko Koko
pan92*100
tänään Halikon
Ukraina 224.
kello
18.
Katso
tarkemmin eili4-värinen
Seiväs: 1) Thiago Braz da Silva
nen lehti. 5?4 (3?0, 0?2,
1?2, 1?0)
Voitot: 3?2.
KORIPALLO
NBA:n länsilohkon finaalisarja
(4 voitolla jatkoon):
Houston?Golden State 128?115
Voitot: 1?3.
MAANTIEPYÖRÄILY
Aprica, Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo:
Etappi 16/21, Pinzolo?Aprica, 174
km: 1) Mikel Landa Espanja 5.02.51,
2) Steven Kruijswijk Hollanti ?38 sekuntia jäljessä, 3) Alberto Contador
Espanja sama aika, 4) Juri Trofimov
Venäjä ?2.03, 5) Andrei Amador Costa Rica sa, 6) Ryder Hesjedal Kanada ?2.10, 7) Fabio Aru Italia ?2.51,
8) Damiano Caruso Italia ?3.16, 9)
Leopold Koenig Tshekki ?3.19, 10)
Carlos Betancur Kolumbia sa, ...103)
Jussi Veikkanen Suomi ?31.37.
Tilanne: 1) Contador 65.04.59, 2)
Landa ?4.02, 3) Aru ?4.52, 4) Anmador ?5.48, 5) Trofimov ?8.27, 6) Koenig ?9.21, 7) Caruso ?9.52, 8) Krui-
Kiskola 15.01 9) Heikki Markus
15.02 10) Samuel Leppämäki 15.22.
RAVIT
Tampere, Toto4:
1. 040 844 6139. Poissa: 2, 11. 044 486 0103 | info@sigmatrukit.fi | www.sigmatrukit.fi
Päiväarvonta: 2, 11, 13, 17, 19, 20,
21, 23, 27, 28, 35, 37, 40, 41, 48, 50,
55, 56, 59, 68. lähtö, lv 2100 m: 1) Super Ray/
Jari Kinnunen 17,1 (2,7), 2) Savage?s
Son 18,4 (16,91).3) Elena Boko 17,7
(2,72).4) Sign Of Sixty 18,8 (26,22).
Poissa: 11, 12. lähtö, lv 2100 m: 1) Sibian Cr/Ari
Moilanen 17,3 (5,75), 2) Unique Sign
17,3 (5,53).3) Juiceman 17,2 (1,85).4)
Corleone Birdland 18,2 (75,76). Toto (2-5-
VIIKKORISTIKON RATKAISU
K
O
R
T
T
I
P
A
K
K
T A
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
A
P
E
A
V
I
L
A
U
S
R
A
A
R A
M U T
A S
K O L
U T I
U
K
A T A
S A
E K S
N S I
T A L
O
A
A
V
U
T
S
A
R
A
N
L A
A
S E
I R
O
O S
I
K O
E
A S
T
I
I
M
A
T
T
I
M
A
N
T
T
I
I
N
N
O
T
O
N
T
E
K
O
A
T U
H
G O
T
S A
A
A A
B R
K
N A
E
S T
T A
L O
E S
S
A
N
A
T
O
R
I
O
T
U
R
U
T
K
M A
P
H R
I
S S
A
T A
O L
T
P A
R I
A
D E
O
U
R
A
A
N
I
T
L
I
S
T
A
T
A
V A I
A
L
L V O
T
L
A R I
E E
U H M
T U E
A
T
L A
A A T
P A
L E N
L U
V I T
T
L L A
A O S
N T A
A I N
N
V A T
A
A
T T U
A A S
I
I T
N T A
N U S
O M U
T A A
10): 4,74 2,62-1,89-11,20 10,26. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 27. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m:
1) Excellent Flash/Jukka Torvinen
15,4a (11,67), 2) Fakir Victory 15,4a
(2,05).3) Fine By Me 15,4a (7,79).4)
Will Hans Beat 15,6a (21,36). tikkaat
?Kiinnostusta myyntityöhön
4.07,93, 3) Maureen Koster Hollanti
. lähtö, sh 2100 m: 1) Niemen
Eemil/Veikko Leinonen 29,2 (1,59),
2) Erorilla 29,7 (6,82).3) Ekana 30,9
(20,0).4) Kukkarosuon Jussi 31,0
(46,41). nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Brilliant
Comery/Mika Forss 22,9, 2) Missy
Chip 22,9.3) Mysterious Bell 23,4.4)
Ray Mysterio 23,6.
PESÄPALLO
C-poikien aluesarja:
Jokioisten Koetus?Salon Viesti 2?0
(21-1, 22-2)
Viestin palkittu: Miika Rantanen
Loimaan Palloilijat?Salon Viesti
2?0 (29-0, 6-4)
Viestin palkitut: Ville Uuttu, ulkopelipalkinto, Juuso Kallio, sisäpelipalkinto.
SUUNNISTUS
Ylikulma, Maanantairastit:
A, 6.38 km (32 osallistujaa): 1)
Paulin Joonas, 49.31, 2) Mäntylä Jussi, 57.09, 3) Kinnunen Sami,
59.21, 4) Lähteenmäki Erno, 1.00.39,
5) Laine Rauno, 1.02.28, 6) Karro
Markku, 1.03.39, 7) Saastamoinen
Pasi, 1.03.43, 8) Oja Ringo, 1.04.15,
9) Rapakko Timo, 1.06.11, 10) Kokko Tero, 1.07.18, 11) Särmäntö Päivi,
1.08.31, 12) Kuusisto Mikko, 1.10.47,
13) Kuusisto Jari, 1.10.56, 14) Rannikko Jari, 1.11.05, 15) Nurmi Uolevi, 1.11.56.
B, 4.62 km (58 osallistujaa): 1)
Vuorinen Lassi, 35.52, 2) Laaksonen
Arto, 36.00, 3) Siltanen Simo, 37.20,
4) Vesalainen Markku, 40.34, 5) Harjunpää Jani, 40.41, 6) Gustafsson
Risto, 41.03, 7) Rantala Timo, 42.46,
8) Grönholm Timo, 43.02, 9) Rouvali Jani, 43.55, 10) Mannonen Mikko,
45.25, 11) Nurminen Eero, 45.45,
12) Kakko Ismo, 46.20, 13) Luoma
Ari-Pekka, 46.46, 14) Tekkala Kalle,
47.43, 15) Virtanen Jaakko.
C, 3.38 km (55 osallistujaa): 1) Hämäläinen Antti, 32.31, 2) Vuorinen
Tomi, 33.40, 3) Kurppa Pauli, 36.09,
4) Lehtoruusu Antero, 37.54, 5) Ratia
Paavo, 39.50, 6) Karilainen Kimmo,
40.29, 7) Mannonen Anu, 43.20, 8)
Laakso Tapani, 44.22, 9) Helkama
Outi, 45.40, 10) Kallio Mira, 46.04,
11) Niemi Jani, 47.14, 12) Lindgren
Reijo, 47.23, 13) Suominen Osmo,
47.47, 14) Ahonen Leila, 48.45, 15)
Sjöholm Kalevi, 48.57.
D, 2.13 km (44 osallistujaa): 1)
Virtanen Tuomas, 20.15, 2) Hotokka Anu, 27.28, 3) Laine Pasi, 28.32,
4) Matinaho Veijo, 28.48, 5) Valkonen Julia, 31.20, 6) Valkonen Tanja, 31.25, 7) Leinonen Eeva, 32.23,
8) Kari Markku, 34.00, 9) Järvinen
Jukka-Pekka, 34.22, 10) Kari Marjo,
34.29, 11) Mäkinen Eija, 34.45, 12)
Lähde Milja, 35.56, 13) Raute Henna,
36.04, 14) Raute Minna, 36.07, 15)
Routasalo Markku, 36.10.
TENNIS
Pariisi, Ranskan avoin mestaruusturnaus (palkintoarvo 28
miljoonaa euroa), kaksinpelin sijoitettujen ja pohjoismaalaisten
pelaajien ottelut:
Miehet, 1. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, sh 2100 m Joensuun Kuninkuusravit 2015 -lähtö: 1) Rapin Aatos/Jarmo Saarela 23,9a (4,74), 2)
Hullumies 24,0a (3,12).3) Herttelin
Toivo 24,3a (59,7).4) Veeran Turo
24,4a (10,64). Troikka: 779,01.
Päivän Duo: 4-2, kerroin: 76,95.
8. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m Teivon
Finn-Tack valmentajaliiga: 1) Tahtova/Kimmo Kortesato 28,0 (1,84), 2)
Veeran Poika 27,3 (7,94).3) VieskerSiru 28,3 x (16,01).4) Karlos 27,6
(49,66). 050 500 0382
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
R
A
U
T
A
R
E
E
T
T
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
12,78, 3) Tiffany Porter Britannia
12,90, 4) Isabelle Pedersen Norja
13,12.
400 m:n aj: 1) Zuzana Hejnova
Tshekki 55,13, 2) Denisa Rosolova
Tshekki 55,45, 3) Wenda Nel EteläAfrikka 55,47.
3?000 m:n kävely: 1) Anezka Drahotova Tshekki 11.52,38 (kk), 2) Brigita
Virbalyte Liettua 12.11,12, 3) Viktoria Madarasz Unkari 12.33,51.
Moukari: 1) Anita Wlodarczyk
Puola 76,61, 2) Betty Heidler Saksa
75,00, 3) Martina Hrashova Slovakia
74,13.
Keihäs: 1) Marharyta Dorozhon Israel 63,85, 2) Martina Ratej Slovenia
62,02, 3) Lingwei Li Kiina 60,63.
15
J
E
R
E
reetta ja elma katselevat kuinka reetan komea
puutarhuri leikkaa
nurmikkoa:
ouuuh jee.... Tervetuloa!
555, 3) Jan Kudlicka Tshekki 555.
Tuotamme asiakkaillemme merkittävää
Ilmoituspäivät:
3-loikka: 1) Christian Taylor USA
ajan ja rahan säästöä toimittamalla kaikki
17,52, 2) Aleksei Fedorov Venäjä Sunnuntai 24.5.2015
17,11, 3) Alexis Copello Kuuba 16,38.
tuotteet kerralla ja virheettömästi yhdestä
Kuula: 1) Asmir Kolasinac Serbia Keskiviikko
27.5.2015
toimituskykyisestä
varastosta.
20,51, 2) Damien Birkinhead Australia 20,07, 3) Tomas Stanek Tshekki
20,02.
Osakkeita LOUNEA ym
Moukari: 1) Pawel Fajdek Puola
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
80,75, 2) Dilshod Nazarov TadtshiP. Toto4 voitto-osuus: 2,90.
5. hormiputket . -osastolle
Jorma Elovaara
Puola 2.17,25 (kk), 2) Asbel Kiprop
Herrakunnan Lammas, Pertteli
Kenia 2.17,38, 3) Timohty Kitum KeKaupunginvaltuuston puheenjohtaja
nia 2.17,62.
Pyydämme Teitä laittamaan oheisen ilmoituksemme Salon Seudun Sanomiin avoimia työpaikkoja
5?000 m: 1) Dejen Gebremeskel
Salon kaupunki
Etiopia 13.23,72, 2) Hayle Ibrahi- Olemme myös lähettäneet ko. Huutokauppa Sampo
Brasilia 575, 2) Piotr Lisek Puola
Oy p. Tehdaskatu 2, Salo.
4) Kevin Borlee Belgia 32,83.
voi hankkia nyt myös netistä:
600 m: 1) Adam Kszczot Puola
Tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävillä Salon kaupun1.16,02, 2) Mark English Irlanti
Herrakunnan
gintalolla tiistaina 9. lähtö, Toto4-2, lv 1600 m PHH:n
Säätiön lähtö: 1) Callela Deposit/Antti Teivainen 12,8a (12,47), 2) Christopher Star 12,8a (11,98).3) Pretty
Paper 13,1a (6,55).4) Rocking Love
13,1a (15,65). Kunkkunumero: 21.
Ilta-arvonta: 1, 4, 5, 12, 15, 25, 28,
30, 34, 38, 42, 43, 47, 53, 57, 59, 60,
61, 63, 69. toukokuuta 2015
1?000 m: 1) Marcin Lewandowski ?Työpaikkoja avoinna. kesäkuuta 2015 kaupungintalon
1.16,14, 3) Kyle Langford Britannia
NETTIKAUPPA AVATTU!
aukioloaikana.
1.16,69, 4) Artur Kuciapski Puola
1.16,98.
www.herrakunnan.fi
Salossa 27. kierrosta:
Rafael Nadal Espanja (6)?Quentin
Halys Ranska 6?3, 6?3, 6?4, Kevin
Anderson Etelä-Afrikka (15)?Tim
Smyczek USA 6?4, 6?4, 6?2, Leonardo Mayer Argentiina (23)?Jiri Vesely
Tshekki 3?6, 7?6 (8?6), 6?3, 5?7, 6?2,
Marin Cilic Kroatia (9)?Robin Haase
Hollanti 6?2, 6?4, 6?2, David Ferrer
Espanja (7)?Lukas Lacko Slovakia
6?1, 6?3, 6?1, John Isner USA (16)?
Andreas Seppi Italia 7?5, 6?2, 6?3,
Richard Gasquet Ranska (20)?Germain Gigounon Belgia 6?3, 6?4, 6?0,
Jack Sock USA?Grigor Dimitrov Bulgaria (10) 7?6 (9?7), 6?2, 6?3, Novak
Djokovic Serbia (1)?Jarkko Nieminen Suomi 6?2, 7?5, 6?2.
Naiset, 1. räystäskourut
raina 4.07,09, 2) Besu Sado Etiopia
. Kunkkunumero: 63.
YLEISURHEILU
Ostrava, IAAF World Challenge:
Miehet:
100 m: 1) Asafa Powell Jamaika
10,04, 2) Isiah Young USA 10,13.
200 m: 1) Usain Bolt Jamaika
20,13, 2) Isiah Young USA 20,35, 3)
Lykourgos Tsakonas Kreikka 20,62
Kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina
300 m: 1) Karol Zalewski Puola
32,25 (kk), 2) Pavel Maslak Tshekki
KARITSAA, VASIKKAA, NAU1.6.2015 alkaen klo 18.00, Salon kaupungintalolla,
32,35, 3) Rafal Omelko Puola 32,58,
DANLIHAA
os. piipunhatut
4.08,17, 4) Nicole Sifuentes Kanada
Hakemukset pyydämme lähettämään ilman todistus4.09,50, 5) Angelika Cichocka Puola 4.09,70, 6) Selah Busienei Kenia Yhteyshenkilö:
jäljennöksiä 31.5.2015 mennessä osoitteeseen
4.09,74, 7) Kristiina Mäki Tshekki/
p.Oy0400 451 888
rekrytointi@wurth.fi tai Würth Oy/ Jussi Tapanainen,
Würth
Suomi 4.12,52 (kkk).
Würthintie 1, 11710 Riihimäki
To
Salon
torilla
klo
9-12.
100 m:n aj: 1) Sharika Nelvis USA Mervi Räisänen
www.wurth.fi
Tiedustelut: Jussi Tapanainen, puh. Toto4
voitto-osuus: 43,30.
6. tottakai,
jalkahieronta olisi
ihanaa, beibi!
elma!
1094
oho,
tuliko se
ääneen?
os. Toto (2-53): 12,47 2,72-3,19-2,23 44,22. Toto4
voitto-osuus: 454,20. Poissa: 7, 8. kierrosta:
Timea Bacsinszky Sveitsi (23)?Lara Arruabarrena Vecino Espanja 6?3,
6?4, Caroline Wozniacki Tanska (5)?
Karin Knapp Italia 6?3, 6?0, Zarina
Dijas Kazakstan (32)?Dinah Pfizenmaier Saksa 6?4, 6?1, Petra Kvitova
Tshekki (4)?Marina Erakovic UusiSeelanti 6?4, 3?6, 6?4, Svetlana Kuznetsova Venäjä (18)?Kiki Bertens
Hollanti 6?1, 4?6, 6?2, Sesil Karatantsheva Bulgaria?Jelena Jankovic
Serbia (25) 6?3, 6?4, Andrea Petkovic
Saksa (10)?Shelby Rogers USA 6?2
6?1, Madison Keys USA (16)?Varvara Lepchenko USA 7?6 (7?3), 6?3,
Kristina Mladenovic Ranska?Eugenie Bouchard Kanada (6) 6?4, 6?4,
Serena Williams USA (1)?Andrea
Hlavackova Tshekki 6?2, 6?3.
KENO
MYYNTI uudet ja käytetyt trukit
VUOKRAUS & RAHOITUS
HUOLTO kaikki merkit
Puh. 045 112 5015
kistan 79,36, 3) Krisztian Pars UnLaskutusosoite:
kari 77,71.
Keihäs: 1) Julius Yego Kenia 86,88, Mediatoimisto Voitto
SSP:N OSAKKEITA
2) Thomas Röhler Saksa 85,36, 3)
Tarjoamme
HYVÄÄN HINTAAN!
Tero Pitkämäki Suomi 83,96, 4) Ihab Ilmoitustilausnumerot:
www.otc.fi
?Oman
myyntialueen ja olemassa olevat
Abdelrahman Egypti 82,85, 5) Jakub
p.044 35 35 300
Vadlejch Tshekki 82,61, 6) Vitezslav
vakituiset asiakassuhteet
Vesely Tshekki 82,37, 7) Keshorn
?Jatkuvan koulutuksen
Walcott Trinidad 81,56, ) Petr Fdydych Tshekki 80,29.
?Aluksi takuupalkan, joka muuttuu myöhemmin
Naiset:
tulospalkaksi, sekä autoedun
200 m: 1) ChaRonda Williams USA
23,11, 2) Kerron Stewart Jamaika
Odotamme
23,43.
1?500 m: 1) Anna Mishtshenko Uk?Teknisen alan kokemusta tai koulutusta