www.sspNET.?
NOPEIMMILLE KAUPAN PÄÄLLE
MÖLKKY-PELI!
Heinäkuun aikana 6 kk:n sopimuksen
tekevät saavat kaupan päälle aidon
kotimaisen Mölkky-pelin (arvo 29,90 ?).
Pelejä on rajoitettu 500 kappaleen erä
. Liian päihtyneenä ei voi
hypätä.
Torvelan mukaan suuria turvallisuuspuutteita ei vielä ole
tullut ilmi, mutta uudet villitykset ovat herättäneet tarkas-
tajissa kysymyksiä.
? Esimerkiksi Ruisrockissa
järjestetty bagjump-hyppy ilmapatjan päälle oli uusi asia
paikalliselle valvonnalle, ja siitä haluttiin lisätietoa. Festivaalialueelle
saapuvien turva- ja lipuntarkastukset etenivät hitaasti, ja
porttien eteen paahtavaan helteeseen pakkautui runsaasti
ihmisiä.
? Turvallisuudesta huolehti
järjestäjän Vantaan festivaalit
Oy:n oma organisaatio, kertoo
tuotantopäällikkö Mikko Niemelä.
Local Crew on turvannut
myös Ruisrockia vuodesta 2007
alkaen. 1M 27,12 ?/kk (norm. Muutama luvaton tölkki tai pullo eivät ole päähuolenaiheitamme.
Mikko Niemelän mukaan turvatarkastuksia on nopeuttanut
huomattavasti myös vuonna
2007 käyttöön otettu pääsylippu, joka tarkastetaan elektronisesti.
Ketonen kertoo, että Ruissalon festivaalialueelle kulkeva
muutaman kilometrin mittainen kapea tie on turvallisuuden kannalta haastava.
? Vielä jokunen vuosi sitten
festivaalialueen sisälle ja ensiapupisteiden lähelle syntyi
pullonkauloja. Somero
Joensuunkatu 5, SALO
p. Alueelle
johtavia turvatarkastuskaistoja on lisätty ja puuttumiskynnystä nostettu.
? Ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista katsoa, mitä
jokaiseen kesämekkoon on piilotettu. Tarjous koskee vain
yhden nopeusluokan muutosta. ma?pe 9?20, la 9?18, su 12?16
sOMERO: Heikintie 4, ma?pe 8?12 ja 13?16.30
GL?% '/'' *' *'' . Asiasta ei kuitenkaan
käynnistetty tutkintaa.
Poliisi, tapahtuman järjestänyt Helsingin juhlaviikot, Local Crew ja pelastuslaitos järjestivät yhteisen palautetilaisuuden Taiteiden yön jälkeen.
Tapahtuneesta otettiin opiksi,
sanoo juhlaviikkojen tuotantopäällikkö Kaarina Gould.
? Tämän vuoden Taiteiden
yö tulee olemaan erilainen.
Tapahtuma Senaatintorilla järjestetään taas, mutta nyt yleisö
itse tulee olemaan paljon suuremmassa roolissa.
Gouldin mukaan viime vuoden tungosta ei osattu ennakoida.
? Tapahtuma käytiin huolellisesti etukäteen läpi poliisin
ja pelastuslaitoksen kanssa, ja
kaikki uskoivat turvallisuusjärjestelyjen riittävän.
Ruisrockissa 2006
suuri väentungos
Vuonna 2006 myös Turun Ruisrockin festivaalialueen sisäänpääsyportin eteen syntyi suuri
väentungos. 31,15 ?).
Tarjous voimassa 31.7. 1699,-)
KYMCO-SKOOTTERIT alk.
1290,1290
HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
Salo . Asiakas voi hyödyntää
vain yhtä kampanjaa kerrallaan ja saada kampanjaedun
vain kerran. toimi siis nopeasti.
Kampanjaehdot: Määräaikainen kampanja-alennus
6 kk, jonka jälkeen liittymän nopeus tai hinta palautuu
kampanjaa edeltävälle tasolle. klo 15 mennessä
ilmoituskon?oriimme, Örninkatu 14, Salo
tai sähköpos?in ilmoitukset@sss.?.
Porin Sonispheressä sattui viime vuonna
uhkaava läheltä piti -tilanne
STT | HANNA NISSINEN
ss
sss.fi
Vanha hinta. Projektiin osallistuvat myös poliisi
ja pelastuslaitokset.
Kuntien terveystarkastajat
ovat tehneet valvontatarkastuksia ympäri Suomea ja kiinnittäneet erityistä huomiota
tapahtumissa tarjottavien palveluiden turvallisuuteen. Vaaratilanteista
selvittiin kuitenkin säikähdyksellä.
Toimi näin väentungoksessa
?Tule paikalle ja lähde kotiin mieluummin eri aikaan kuin valtaosa
yleisöstä
?Jos päädyt keskelle paniikkia, yritä itse pysyä rauhallisena.
?Odota ohjeita; turvamiehillä voi olla kovaääniset.
?Huuda kovaan ääneen, etteivät muut tönisi ja työntäisi.
?Yritä löytää nurkka tai kulma, jossa olet turvassa.
?Unohda kadonnut kenkä tai pudonnut lompakko.
?Pysy pystyssä, älä kumartele tai kyykistele.
?Vältä pienten lasten viemistä joukkotapahtumiin.
?Älä päästä lasta puikkelehtimaan itse aikuisten välistä, vaikka se tuntuisi järkevältä.
Lähde: Tapahtumajärjestäjä Local Crew?n asiantuntijat
Hyppyvillitykset ovat
festivaalien uusi turvallisuushaaste
Turvatekniikan keskus Tukesin ylitarkastaja Niina Torvela uskoo, että Saksan Duisburgin kaltainen festivaaliturma
voi sattua pienemmässä mittakaavassa myös Suomessa. Lisätietoa www.sspnet.. Hypyistä ei kuitenkaan aiheutunut
ongelmia festivaalin aikana.
Tarkastuksia tehdään syyskuun loppuun asti, ja Tukes
raportoi tuloksista loppuvuodesta.. Täl-
laisia palveluita ovat esimerkiksi festivaaleilla järjestetyt
hypyt.
? Esimerkiksi benji-hypylle
järjestäjän pitää asettaa olosuhde- ja osallistujarajoitukset. (sis.alv)
Lehtikuva/Jussi Nukari
LAATUMERKIT SPORTTIKONEESTA!
Tunturi
POLKUPYÖRÄT
-20%
LOPUT Scott
POLKUPYÖRÄT
-40%
Super 8
skootteri
sisältää
luovutushuollon 80,-
1590,(ovh. Turvatekniikan keskuksen mukaan Suomessakin on varauduttava
vaaraa aiheuttavaan väentungokseen.
Festivaalien väentungos
on aiheuttanut vaaraa
Suomessakin
-teema 5.8.
Ilmoitusaineistot teemaan
?istaina 3.8. Uusi nopeus.
NYT VAUHTIA
SURFFAILUUN!
VARMISTA TASAINEN KYYTI
KOKO KESÄKSI JA HANKI
NOPEAMPI LAAJAKAISTA
HITAAMMAN HINNALLA.
Esim. tai myymälästä.
Suurten yleisötapahtumien
väentungos on aiheuttanut
vaaratilanteita myös Suomessa. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 202
Tiistaina 27. Ville Ketosen mukaan
turvatarkastuksia ei ole varsinaisesti kevennetty, mutta
muutettu kylläkin. 02-7211 400
ma-pe 8.30-17, la 9-14
Salon Autoalan Yhdistyksen
Salon Seudun Sanomien
MERKKILIIKKEET
Seudun paras merkkivalikoima ja
laadukkaat vaihtoautot tämän päivän
AUTOILUSIVUILLA
Plasticiens Volants -kulkue keräsi runsaasti väkeä Helsingissä viime elokuussa. Love
Parade -festivaalin väentungoksessa kuoli lauantaina 19
ihmistä ja satoja loukkaantui.
? Suomessakin järjestettävät
tapahtumat ovat jo niin suuria,
että se on mahdollista.
Tukes, kunnat ja aluehallintovirastot valvovat tänä kesänä
tehostetusti suurten yleisötapahtumien turvallisuutta. Ihmiset pakkautuivat tielle,
jota ei ollut tarkoitettu yleisön
poistumiseen.
Ketosen mukaan kyseessä oli
läheltä piti -tilanne, mutta kukaan ei loukkaantunut.
? Yleisössä oli jo jonkin verran paniikkia. heinäkuuta 2010
Irtonumero 1,50 . Avasimme kuitenkin portit niin nopeasti kuin
pystyimme ja tilanne raukesi.
Ketonen ei muista omalta
työuraltaan tapauksia, joissa
ihmisiä olisi toimitettu sairaalahoitoon heidän väentungoksessa saamiensa vammojen
takia.
? Vahinkoja ja onnettomuuksiahan sattuu festivaaleilla
aina, mutta yleensä muista
syistä.
Taiteiden yö sai
aikaan paniikkia
Viime elokuussa Local Crew
vastasi myös Helsingin Taiteiden yön turvallisuudesta.
Tuolloin katuteatteriryhmä
Plasticiens Volantsin esitys
keräsi Helsingin keskustaan
valtavasti ihmisiä ja varsinkin
Senaatintorilla väkijoukossa
syntyi paniikkia.
Helsingin poliisista kerrotaan, että poliisi sai viisi yhteydenottoa väentungokseen
liittyen. asti.
tervetuloa ostoksille!
SALO: Kauppakeskus Plaza 2.krs. Vakavilta onnettomuuksilta
on kuitenkin vältytty.
Local Crew -turvallisuusyrityksen turvallisuuspäällikkö
Ville Ketonen kertoo, että
uhkaavimman itse kokemansa
vaaratilanteen hän näki viime
kesänä Porin Sonisphere -festivaalilla, jonne osallistui 65 000
ihmistä.
? Jouduimme siirtelemään aitojen paikkoja, kun festivaalivieraat alkoivat poistua alueelta
Vajaat kakSuomessa toimivat pankit selviytyivät testeistä
meni läpi.
si vuotta sitten silmille räjähtänyt finanssikriisi
kärkipankkien joukossa. Sen
jälkeen ne voisivat siirtyä ruoan tai rehun
tuotantoon, mutta vasta tarkkojen ravinneanalyysien jälkeen.
Veli Pohjonen
maat. Viitannummen tienhaaraan on
lä. Lisää tännekin
juuri poliisit. Hake
on yksi energiaviljelyn tuote.
Etelä-Saimaa
n. Netissä tarjotaan ennusteita, joita päivitetään ajantasaisiksi vähän väliä. ja sade tuli Saloon
vasta yöllä, ukkosen kera ja ennakoitua vähäisempänä.
?
Nyt on alla taas
tukevaa maata,
jonka varaan
luottamusta voi rakentaa.
Ekologista haravointia
ei hallita Suomessa
Nykyihmisen jätemylly tuottaa luonnolle kiusallisia ravinteita yhä enemmän.
Esimerkiksi jätevesilaitokset suoltavat ravinnepitoista lietettä, mutta emme osaa
kierrättää sitä sujuvasti peltoon tai metsään.
Maatalouden laimeaa biojätettä, vesistöihin vuotavaa typpeä ja fosforia, emme
näytä saavan kuriin. Se esitti, että eniten
ravinnepäästöjä irrottavia peltolohkoja
alettaisiin ?ostaa tarjouskilpailulla. Artisti ei arn. Afganistanin ongelmia, jatkuvaa sisällissotaa, korruptiota, suunnatonta köyhyyttä
ja huumeongelmaa, ei ratkaista muutamassa
vuodessa.
rit
a
Tekst
Karjalainen
n. Heinäkuusta tulee näillä näkymin Salon
mittaushistorian lämpöisin (SSS 24.7.). Vääristynyt kilpailutilanne ajaa
suomalaisia rakennusyrityksiä vaikeuksiin.
Suomen olisi kirjoittajan mielestä syytä ottaa mallia Ruotsista energiaviljelmien luomiseksi. Sekä ex-pääministeri Matti
KYYNISET arvioijat huomauttivat, että tesTestien avulla pyritään EU:n taloudessa ruokVanhanen että talouskomissaari Olli Rehn ajoitikynnys oli liian matala, koska vain muutama
kimaan positiivista kierrettä. Kyse on itsevarmuudesta olla
ta todella epäkohteliaasti. Ari
pikitietä tehty, mutta latu jatkuu pitemn. Turha hehkuttaa talouden piristymistä.
n. Matildetuneet kukat ja liljojen varret leikata pois dal
nyt. Ekologisesta haravoinnista puhui jo 1970-luvulla suomalaissyntyinen Uppsalan yliopiston professori Gustaf Sirén.
Nyt Enköpingin kaupungissa toimii
hakevoimala, jonka tuhka levitetään hakkeeksi viljellylle energiapajulle. Maalaisjärkeä lisää virkamiespäätöktavia saranoita, vain pihatonttuja ja muu- siin! Maaseudun tyttö
ta krääsää. Suo- myös venäläisiä elintarvikkeita. Salo on juoppojen paratiisi.
n. Epäsopivat pois
n. Harrastelija
n. Siksi kehitysyhteistyökin on
Afganistanissa ongelmallista ja vaikeaa.
Toiseksi Kabulin kokoustajien näkemys
hallituksen kyvystä toimia tehokkaasti asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi kuten
korruption ja huumeviljelyn hävittämiseksi
on varmaan ylioptimistinen. tervehtyisi normaasessa ollut myös hyviä seuraukleille urille.
sia. pois
tavallisesta viljelystä. Suomi on ajautunut rakentamisen villiin
länteen. Laajassa, väestöltään monenkirjavassa ja alueellisten sotaherrojen maassa keskushallituksen valta ja
kannatus on aina ollut vähäistä.
n. Se
ei sovellu metsiinkään, joista kerätään
marjoja, sieniä ja riistaa.
Ravinnevuotojen pysäytys, ravinteiden
kierrätys ja raskasmetallien sieppaus sopiviin viljelykasveihin on meitä pidemmällä Ruotsissa. Hankkikaa ihmeessä marketin hyllyyn
n. Typy
ja joka paikasta. Tosin heitä
esiintyi kokousjärjestelyissä ampumalla raketteja Kabulin lentokentälle häiritäkseen
kutsuttujen saapumista.
Kabulin kokouksessa pidettyjen puheiden
ja sen 10-sivuisen päätösasiakirjan valossa
Afganistanin lähitulevaisuutta määrittää
040 7711 777
kaksi perusasiaa: Päävastuu maan turvallisuudesta ja järjestyksenpidosta siirrettään
viimeistään vuonna 2014 Afganistanin
omille asevoimille ja poliisille. Seuraavaksi pitäisi
kuitenkin kuulla uutisia investoinneista
. Tulos vastaa FinanssiVoi sanoa, että Suomi toimi ja vaikutti vahvasti
vei nimittäin pankkien keskinäisen luottamukvalvonnan kotimaassa tekemien testien lukuja.
paljon puhutuissa EU:n ytimissä.
sen pahasti alamaihin. Puhdistamojen liete muhii ensin vuoden
altaissa, jonka jälkeen siihen levitetään
haketuhka. Kadmiumtuhkalla ei voi lannoittaa ruokaa tai rehua kasvavia peltoja. Pariisissa muutetaan kaksi kilometriä
n. Salossa pikkupätkästä kamala äläkielletty. Minkä ihmeen takia muutamat yrit- enemmän, mitä niukemmin kauniit naiset
täjät kohtelevat muita asiakaspalvelijoi- pukeutuvat. On se kumma, kun rautakaupoista ei keinonharjoittajat. Energiaviljelmät
kasvatettaisiin yhteiskuntien ravinnepitoisilla jätteillä. Mahdollinen oma kaunis itsensä. Alle viiden kuukauden
n. Ehkä vielä
pankki osoittautui liian heikoksi.
liikutaan paljon mielentilojen alueella; nyt tarisompi vääntö käytiin testitulosten julkistamiMyönteistä palautetta testeille tuli kuitenkin
vittiin ja saatiin uskonvahvistusta.
sesta pankkikohtaisina. On se vain kumma, miten reippaan 6- ikäinen pentu saa olla irti, mutta koiran
vuotiaan puuronkeitto muuttui tällä pals- tekemiset ovat aina omistajan vastuulla.
talla vanhempien laiminlyönniksi. Hyvä niin. Eipä ole kaupungilla nudisteja näkynyt, ainakaan vie- n. Missä asioissa he olivat mahdollisesti, jopa todennäköisesti, ylioptimistisia?
Eniten voidaan epäillä sitä, kyettäisiinkö
kolmessa vuodessa Afganistanille kouluttamaan ja perustamaan sellaiset puolustus- ja
poliisivoimat, että ne voisivat ottaa turvallisuustilanteen haltuunsa jo vuonna 2014.
Siihen mennessä hallitusta vastustavat kapinalliset, Taleban keihäänkärkenään, tuskin
menettävät taisteluvoimaansa.
nn
On syytä muistaa, että Afganistanin selkkaus on myös sivilisaatioiden, kulttuurien
ja uskontojen välinen taistelu. Ulkomaisten rakentajien määrä
on kasvanut räjähdysmäisesti, eikä kaikilla
yrityksillä ole puhtaita jauhoja työkalupakeissaan. Kesäaikaan seos levitetään
riveihin viljellylle pajulle.
Enköpingin lähituntumassa on lisäksi
80 hehtaaria energiaviljelmiä, joita kastellaan vedenpuhdistamon uusiovedellä.
Se johdetaan pelloille tihkuletkuilla. Toiseksi sotamaan jälleenrakentamisen apuresursseista
puolet siirretään Afganistanin hallituksen
käyttöön kahden seuraavan vuoden kuluessa.
nn
Kokouksessa visioitiin ongelmamaalle
varsin optimistinen tulevaisuuden näkymä.
Siinä on kuusi osatekijää.
Ensiksikin uskotaan, että Afganistanin
hallituksen joukot, ulkovaltojen liittouman
tukemina, kykenevät nujertamaan Talebanmilitian ja siihen liittyneen kansallisen vastarinnan taisteluvoiman seuraavien neljän
vuoden aikana.
Toiseksi arvioidaan, että Afganistanin hallituksen sotilaita ja poliiseja kouluttamalla
maahan saataisiin riittävän vahvat ja toimintakykyiset turvallisuuden ja järjestyksen takaajat.
Kolmanneksi visiodaan, että Afganistanin
keskushallitusta pystytään vahvistamaan
niin, että se saisi ylivallan koko maassa ja
olisi niin toimintakykyinen kuin suvereenissa valtiossa tulee olla.
Neljänneksi edellytetään, että hallituksella olisi kansan enemmistön tuki takanaan,
mieluiten vapaissa ja vilpittömissä vaaleissa
todennettuna.
Viidenneksi vaaditaan, että raskasta,
maan tavaksi juurtunutta korruptiota tulee vähentää olennaisesti. Näyttää siltä,
uutta ja ennennäkemätöntä euettä testit lisäävät luottamusta
rooppalaista yhteistyötä, joka
markkinoilla. Lamasta noustessa
vat voimakkaasti testejä käyttöön. Miksi emme ota naapurista opiksi?
Ravinteiden ja raskasmetallien ekologinen haravointi helpottuu, kun maa- ja
metsätalouteen luodaan uusi maaluokka: energiaviljelmät. Se ei siis tar- ta! Sattumaako
koita nakuna nukkumista. ja metsät. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Tätä mieltä
27.7.2010
Pankkitestit toimivat niin kuin toivottiin
Markkinat reagoivat maananTavallista kuluttajaa testien
taina rauhallisesti viikonlopun
viesti rauhoittaa: suurten järisalla julkaistuihin eurooppalaistysten uhka näyttää Euroopan
pankkien stressitestien tulokpankkijärjestelmässä toistaisiin. Mainostetaan ilmaista kartta- ja naviJan
gaattoripalvelua. Sana nudisti tarkoittaa ihmistä, joka söin kouluruokaa. Vaari
Kaleva
KOLUMNI
Millainen Afganistan vuonna 2014?
VESA JAAKOLA
Ä
skettäin Kabulissa pidetty 70
valtion kokous Afganistanin
tulevaisuudesta saattoi olla
historiallinen.
Kabulin suurkokouksen
väenpaljoudessa ei nähty kuitenkaan yhden
merkittävän osapuolen edustajia. Ne tarkriisiä tehtiin. Tämä on tärkeää,
finanssikriisin hädässä pantiin
jotta rahoitusjärjestelmä ? osa
pystyyn.
yhteiskunnan elintärkeää veKriisillä on siis tässä tapaukrenkiertoa . Talouskupla
hin. Sen sijaan
sateiden kulku osoittautuu usein arvaamattomaksi.
Koko viime lauantaiksi povattiin Saloon ja lähiseudulle tasaista, ukkosetonta sadetta, kaikkiaan 35 milliä. Oletpa kiittämätön. Alueella
on 1 200 hehtaaria pajuviljelmiä. Viljelijä sitoutuisi
säilyttämään energiapellot ja -metsät
tässä maaluokassa määräajan, esimerkiksi sukupolven verran, 30 vuotta. Viime viikonlopun perusteella voi arvioida, että noiden päivien
säätila taisi olla meteorologin painajainen.
MUUT LEHDET
Lämpötilan ennakointi osui ja on muutenkin
osunut kiitettävän hyvin kohdalleen. Pitkin lauantaita ennustetta rukattiin miltei tunnin välein . Lukiolainen.Työharjoittelujaksoni ajan
n. Kukaan ei puutu asiaan, vähiten mölö. Viimeisin, jo epätoivoiselta tuntuva yritys on Maa- ja metsätalousministeriön työryhmän mietinnössä joulukuulta 2008. Yksi saksalainen ja yksi
kerkeästi riskinottoon kuin
kreikkalainen sekä viisi espanennen vuoden 2008 finanssijalaista pankkia reputti. heinäkuuta 2010
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
Kerro i
kantas
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Nykymuoti on sellaista että nuoret nai- sillä kaikesta maksat, vaan eipä sitä kerset pukeutuvat kuin itsensäelättämiselin- rota tiskillä. Haloo. Kun sääntelyä nyt on jonTestissä käytiin läpi 91 euroopkin verran lisätty, pankkimaapalaista pankkia. Pajuhake
vuorostaan poltetaan voimalassa kolmen
vuoden välein. Laadukasta ja maukaskulkee myös ulkona alasti. Välillä törmää lainoilla, joiden takaisin maksaminen tatodella ylimielisiin ja töykeisiin virkailijoi- saa talouden useille vuosille. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Maalainen. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Kiitos, kaunottaret
asiakkaanne
n. Lukiolainen. Tällaista ekologista haravaa ei
ihme kyllä tunneta Suomessa. Niistä 84 pääilmassa ei kenties lähdetä yhtä
si läpi. Kreikkalainen ATEBank oli yksi testin
testin perusteella ole odotetta- Eurooppalaisten
läpäisseistä.
vissa.
SUOMEN osuus stressitestien
maata, jonka varaan luottamusta voi rakentaa.
luomisessa oli iso. Älkää Rohkaise pelokasta lasta. Mä maalaispoika oon. Hyvän kelin avittamana (Pori) Jazz
kipusi tänä kesänä viimevuotiseen tapaan
odotettua parempaan tulokseen. Paju
sieppaa uusiovedessä vielä olevan jäämätypen ja -fosforin.
Ruotsi näyttää meille mallia, miten
hoitaa kiusallisesti karkaamaan pyrkivät
ravinteet. Kun isojen yritysten vienti nyt vetää,
siitä ei voi kuin iloita. Jokainen mies nauttii kesästä sitä
n. Silti ne
pellot pysyisivät maatilojen tuotannossa.
Energiaviljelmien maaluokka tulisi vakinaistaa säännöksin niin, että se saisi
oman kohtelunsa ympäristö-, maatalousja energiapolitiikassa. Siellä on myös asutusta. Ovat
men kouluruoka terveellistä ja ilmaista. Nyt Afganistan
on Somalian ohella korruptoitunein maa
maailmassa.
Kuudenneksi kehitysyhteistyötä Afganistanin kanssa jatketaan ja tehostetaan lähivuosina talouden, poliittisen järjestelmän ja
oikeusvaltion perustan rakentamiseksi.
Puheissaan ja päätösasiakirjan hyväksyjinä Kabulin kokoustajat olivat siis varsin optimistisia. Mikä taho vertailisi eri pankkien ja vi- Rakennustarpeet ostetaan suurilla asuntorastojen asiakaspalveluita. Mitä tehdä, kun kaveri myöhästyy aina vosta tanssikansaa. Oire jostakin
n. Voiko joku sanoa, pitääkö pionin kuih- mälle. Suomeen.
n. Siellä perinteisen islamin maassa vahvan vakaumuksen
omaksuneet islamistit taistelevat kansainvälisen liittouman vääräuskoisia vastaan niiden karkottamiseksi oikeauskoisten mailta.
Islamistit eivät halua sinne länsimaisia arvoja eikä asioita. Energiaviljelmiltä ei tulisi edes sivutuotteena
mitään, mikä kävisi ruoaksi ihmiselle tai
rehuksi karjalle.
Rajatuille energiaviljelmille voisi levittää ongelmalietteitä, jos niissä on esimerkiksi merkkejä kadmiumista tai vaikkapa
ihmisen lääkejäämistä. Miksi niin harvoin tansseissa enää kuuopitaan jo kotona
lee vanhaa tanssimusiikkia. Kirjoittaja on valtio-opin maisteri.
löydy monia metallityökaluja eikä hitsat- n. peltolohkoille. Villi pentu
nyt sentään olko tyhmiä
n. Rautakoura
n. Kierto on suljettu, ja esimerkiksi kadmium ei pääse karkaamaan,
vaan se haravoituu hakepajun juuriin.
Energialaitos, vedenpuhdistamo ja
maanviljelijät ovat linkittyneet. Energiaviljelmiä
voisi perustaa myös ?tarjouskilpailulla
pois ostetuille. Siinäkin Suomen kanta
monin verroin enemmän. Siellä ei
ollut Taleban-militian eikä muun kansallisen vastarinnan edusmiehiä. tri
Vantaa
SSS/Kirsi Höglund
LEHTO
n. Nyt on alla taas tukevaa
Suomalaisen finanssikentän pohja on terve.
Hellesateista meteorologin painajainen
Poikkeuksellisen pitkä hellejakso jatkuu Suomessa. Älkää menkö helppoon,
n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Salossa juopot juovat missä lystäävät, Seinen rantatietä kävely- ja pyöräilykavaikka juopottelu julkisilla paikoilla on duksi. kuulemma suomalaisia laadukkaampia.
Useassa muussa maassa yksipuolista, Todellako
rasvaista ja maksullista. Testien lisäksi
vitsevat nopeasti lisää pääomaa.
kiristettiin muun muassa euYhtään todella suurta pankkirooppalaispankkien johtajien
ruumista ei kuitenkaan tämän
bonusehtoja.
pankkien stressitestin tulokset tyydyttivät markkinoita. Pörssikurssit asettuivat
seksi väistyvän.
lievään nousuun.
Reaktio oli juuri sellainen
STRESSITESTIT edustavat
kuin toivottiin. Energiaviljely tuottaisi
vain energiaa, esimerkiksi haketta. Näillä lohkoilla
ei voisi enää tavoitella korkeita vilja- tai
nurmisatoja.
Hake- ja pellettivoimaloista tulee tuhkaa. Ja musiikkitarjonta oli paljon kyynikon odotuksia
monipuolisempaa ja parempaa.
Satakunnan Kansa
n. Paitsi pääravinteita tuhka sisältää
usein raskasmetalli kadmiumia lähellä
ympäristösäännösten sallimaa rajapitoisuutta. Ruokailutavat
n. Mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan siitä, onko lämpimin heinäkuu ollut myös elämisen ja hyvinvoinnin kannalta mukavin.
Kuumana aikana kiinnostus sääennusteisiin on
kova
Hän arvioi jäävänsä ohran normaalisadosta tänä vuonna
ainakin 10?20 prosenttia.
TAKASIVU
Puoliselkeää
Tupakointi
väheni rajusti
alkuvuonna
SuomessaEpävakaista
? Muutoin kasvukausi sujui hyvin, mutta vettä ei vain saatu tarpeeksi kehityksen loppusuoralla, hän harmittelee.
Maanviljelyssä on koettu rankka vuosi,
kun kevätkylvöt viivästyivät reilusti totutusta ja sää on heitellyt rankkasateesta
kuivuuteen. Osakilpailuja haluaa isännöidä yhä useampi
maa, uusimpina tulokkaina Kiina ja
Venäjä.
Tämä saattaa vaikuttaa myös Suomen osakilpailuihin. Silloin myös jyväpaino jää kevyeksi, hän sanoo.
Wikströmin pelloilla osa ohrasta uhkaa
kuivua pystyyn, ja paikoitellen ohranlehdet
kellertävät pahaenteisesti. Käyttäjä pelotellaan ostamaan ohjelma,
jolla muka pääsee viruksista eroon.
Ohjelmat eivät anna minkäänlaista
aitoa virusturvaa. Perniössä kärsittiin kaiken
lisäksi tulvista toukokuun lopulla.
Tupakointi näyttäisi olevan rajussa
laskussa. He
kaikki lähtivät viikon sisällä lakimuutoksesta, kertoo Paimion vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Ilona Dorji.
SIVU 5
Paimion vastaanottokeskus on
tyhjentynyt turvapaikkaa hakeneista Itä-Euroopan EU-kansalaisista.
SSS/ Minna Määttänen
Sprintterit ja kympinjuoksijat
tulessa heti avauspäivänä
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
SSS | Olli Mäntylä
Tänään kilpailutapahtumiltaan käynnistyvien Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivänä on suomalaisittain mielenkiintoista seurattavaa niin lyhimmällä kuin
pisimmälläkin juoksumatkalla. EU-maista tulleita turvapaikanhakijoita oli täällä kolmisenkymmentä
lakimuutoksen astuessa voimaan. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.fi/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
Käy osoitteessa
www.salonseudunpalvelut.fi
Tiistaina 27. Virallisesti Pakistan on Yhdysvaltain liittolainen, joka saa Yhdysvalloilta
tuntuvaa sotilasapua.
Afganistanin poliisi syyllistyy puoles-
UUTISET
Paimion vastaanottokeskus tyhjeni
EU-maista tulleista turvapaikanhakijoista heinäkuisen lakimuutoksen
myötä.
Lakimuutos poisti EU-kansalaisilta
oikeuden vastaanottopalveluihin kielteisen turvapaikkahakemuksen jälkeen. Viljasadosta lasketaan tulevan
peräti neljänneksen viimevuotista pienempi.
Myös Salon seudulla viljasadosta odotetaan ennätyspientä.
? Jos sää jatkuu 30-asteisena helteenä, ihmettelen, jos jostain lohkosta tulee
enemmän kuin puolet siitä, mitä vielä
keväällä oli luvassa, sanoo kasvinviljelyneuvoja Soile Hänninen ProAgria Farmasta.
Viljasadon pienentymiseen vaikuttavat
poikkeuksellisen pieni kylvöala ja vaihtelevat säät aina kevään rankkasateista tämänhetkiseen pitkään kuivaan jaksoon.
Särkisalolainen maatalousyrittäjä Ju-
ha Wikström uumoilee, että jyväkoko
jää tänä vuonna pieneksi.
? Ohra on herkkä kuivalle ja kuumalle,
jolloin on riski, että se tuleentuu ennenaikaisesti. Ennen lakimuutosta EU-kansalaiset saivat asua vastaanottokeskuksissa kuukauden saatuaan kielteisen
päätöksen.
Paimion vastaanottokeskukseen ei
ole lakimuutoksen jälkeen tullut ainuttakaan uutta turvapaikanhakijaa
EU-maista.
Myös lakimuutoksen aikaan keskuksessa olleet EU-kansalaiset ovat pois-
ULKOMAAT 11
Sivu 15
URHEILU
Paimion vastaanottokeskus
tyhjeni EU-kansalaisista
SSS | Satu Virtanen
taan amerikkalaisraporttien mukaan
väkivaltaan, korruptioon, ihmissieppauksiin ja kiristykseen. Taustalla näkyvän sokerijuurikkaan tilanne ei ole vielä menetetty. Viime vuonna
Suomessa on kisattu maailmancupia
Kuopiossa, Kuusamossa ja Lahdessa
? Jatkossa kovinkaan moni kisajärjestäjä ei voi olla varma paikastaan
kalenterissa, kertoo Kansainvälisen
hiihtoliiton FIS:n mäkikomitean puheenjohtaja Jouko Törmänen.
tuneet Suomesta.
. Ilmaiskujen lisäksi yksittäisiä
siviilejä surmataan sotilasoperaatioissa, jotka jäävät hämärän peittoon.
Sotilasasiakirjoista selviää myös, että
Pakistanin tiedustelupalvelu ISI organisoi kapinallisryhmiä, jotka taistelevat
amerikkalaissotilaita vastaan Afganistanissa. Viestintäviraston ja F-Securen
mukaan ohjelmat saavat ihmiset
haaviinsa huijausilmoituksilla tietokoneessa olevista viruksista. Miesten
sadalla metrillä sinivalkoisia värejä kantaa kaksikko Hannu Hämäläinen?Joni
Rautanen, ja 10 000 metrillä esiintyvät
Matti Räsänen ja Jussi Utriainen.
Erityisesti nuoren Räsäsen ensiesiintyminen aikuisten arvokisoissa kiinnostaa.
Rakennusalan työt kolme vuotta sitten
jättänyt mies lähtee tavoittelemaan omaa
ennätystään, mikä saattaisi tuoda mukanaan myös kelpo sijoituksen.
SIVU 13
Joni Rautanen pyrkii jatkoon miesten sadan
metrin alkuerissä.
Puo
Ves. heinäkuuta 2010
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Raha-automaattiyhdistys
aloittaa yt-neuvottelut
(02) 7702 314
Antenniongelmainen
iPhone kauppoihin
UUTISET 5
Melko
selkeää
27 °c
TALOUS 10
Aurinkoista
Syksyn viljasadosta on
tulossa ennätyksellisen pieni
Säiden äärimmäinen vaihtelu
koitui viljan kohtaloksi
SSS | Mari Saarinen
Syksyllä korjataan Suomen pienin viljasato kymmeneen vuoteen, kertoo maa- ja
metsätalousministeriön tietopalvelukes-
kus Tike. Osa poliiseista tekee
myös yhteistyötä kapinallisten kanssa.
Mäkihypyn maailmancupin kilpailujen järjestämisestä käydään kesäkuumalla kovaa kilpailua. Viestintävirastosta
arvioidaan, että myös suomalaisia on
saattanut joutua huijausten uhriksi.
Taustalla on rikollisten miljoonabisnes.
Sivu 9
Mäkihyppycup
laajenee?
Juha Wikströmin ohrapellot ovat alkaneet kuivua pitkään jatkuneen helteen tuloksena. Viestimien mukaan joukkojen uhriksi joutuu siviilejä, jotka eivät ole
kapinallisia tai itsemurhaiskujen suunnittelijoita. Financial
Times-lehden mukaan kuusi pankkia
panttasi tietoja.
Joukossa oli muun muassa maan
suurin pankki, Deutsche Bank.
Sivu 10
Netin käyttäjiä
huijataan valevirustorjunnalla
Internetin käyttäjiä huijataan valheellisilla viruksentorjuntaohjelmilla. ? Jos lämpöä riittää syyskuun puoliväliin asti ja vettä sataa tarpeeksi, tiedossa on keskinkertainen sato, Wikström tuumii.
USA:n salaisia Afganistan-raportteja vuoti julkisuuteen
WASHINGTON | STT?AFP?DPA
Afganistanissa toimivat kansainväliset
joukot surmaavat viattomia siviilejä ja peittelevät surmia, ilmenee useille viestimille
vuodetuista Yhdysvaltain armeijan sotilasraporteista. Kysymyksiä herätti kuitenkin
tieto, että jotkut saksalaiset pankit
eivät ole julkistaneet tietoja omistamistaan valtionlainoista. Valtion tupakkaverosta
saamien tulojen määrä putosi lähes
viidenneksellä tammi-kesäkuussa.
Tupakkaverosta kertyneet tulot notkahtivat, vaikka savukkeiden verotusta kiristettiin vuodenvaihteessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen
mukaan tupakoinnin väheneminen
johtuu asenteiden muuttumisesta.
Sivu 10
UUTISET 6
SSS/ Minna Määttänen
Markkinat
tyytyväisiä
pankkien
stressitesteihin
Suurten eurooppalaispankkien stressitestien tulokset saivat eilen pääosin
myönteisen vastaanoton markkinoilLumisadetta
la
Siitä voi vastahakoinenkin
veronmaksaja olla Suomen mukaan hyvillään.
. Nuorempana itsensä kehittäminen oli tärkeämpää, nyt iloitsen entistä
enemmän opiskelijoiden menestyksestä.
merkiksi maailman huippua
oleva verotuksen tietojärjestelmä. Indie- tai independent-elokuvina
tunnetut produktiot eivät ole
leffaharrastajien puolella mikään uusi juttu, mutta niiden
saavuttama näkyvyys ja kasvaneet pituudet ovat.
Esimerkiksi kotikutoisena
tuotantona alkanut, luokkakokouksesta kertova kotimainen
draama ?Mitä meistä tuli. Perttelissä
5 vuotta
Ilona Rautila
27.7. Salossa
2 vuotta
Joona Mustonen
27.7. Ilmoitukset
on jätettävä perjantaina klo 14 mennessä.
50 VUOTTA
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
Viemärinkansia kuvaava professori
taistelee epäjärjestystä vastaan
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Inception, Bio Jännä, Salo klo 20
Shrek ja ikuinen onni (dub, 3D), Bio Jännä, Salo klo 18
Shrek ja ikuinen onni (dub), Bio-Salo 1, klo 17.30
Inception, Bio-Salo 1, klo 19.30
Sex and the City 2 . Ei se niin
mene. Älkää siis tehkö sotimisesta ammattia. Onko
se normaalia, että sinilevää
on paljon?
**
Norjalaisille pitää muistaa
ilkkua ihan pikkuisen. sekä viemärinkansista otetut
valokuvat.
. Kuva Kuusjoelta.
Onnen hetket
Onnea Maarit 50v.
t. Tarve taistella on kuitenkin olemassa.
Reima Suomi
?Syntynyt 28.7.1960 Kaarinassa
?Työskentelee Turun kauppakorkeakoulussa tietojärjestelmätieteen professorina
?Perheessä vaimo ja kolme
poikaa
?Harrastaa uintia, pyöräilyä ja
lumilautailua
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Aikaa on vähän ja muistettavaa niin kovin kovin paljon.
Siksi on hyvä kirjoittaa ylös,
mitä kaikkea täytyy muistaa.
Kunnon muistilistasta on
sitten helppo tarkistaa, että
kaikki asiat on tullut hoidettua. Epäjärjestys voittaa väistämättä. kahmi ensin palkintoja ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla ja pääsi
sitten harvinaisesti elokuvateatterilevitykseen Finnkinolle. Sielläpäin on luultu, että se tekee oman maan urheilijoista
puhtaita, kun kiellettyjen aineiden käyttämisen peittely
on järjestetty mahdollisimman tehokkaasti. Lopulta käy kumminkin käry.
**
Siitäkin pitää laittaa tietoa
menemään Ahvenanmaan
saaristossa lomaileville, että
shampanjakylvyt ovat sillä
suunnalla tänä kesänä kiellettyjä.
**
Suomalaisille pitää muistuttaa, että 24 astetta ei ole
normaali yölämpötila vaan se
on Suomen kesässä harvinaisen korkea päivälämpötila.
**
Siitäkin pitää mainita, että
kyllä siinä on jotain kummallista, että aina kun suomalainen vanhempi kaappaa
lapsensa Suomeen, se pelastaa lapsen, mutta kun lapsen
vie entisen parisuhteen ulkomaalainen osapuoli kotimaahansa, se on aina törkeä
ihmisryöstö.
**
On syytä muistaa sekin, että entinen pääministeri Matti
Vanhanen on taas vain ihan
tavallinen kansalainen, eikä
hänen tekemisiään ole syytä
seurata sen tarkemmin kuin
muidenkaan tavallisten taatiaisten. Ammattisodankäynnin tulospalkkio
on tapporaha.
**
Sitäkin pitää muistaa ihmetellä, että miksi lehdissä
kerrotaan, että sinilevää on
normaalia vähemmän. Nettitori: www.sss.fi/tori. Moos. Sinkkuelämää 2, Bio-Salo 2 klo 17.15
Knight & day, Bio Salo 2, klo 20
SSS/Suvi Kulla
SSS | Suvi Kulla
suvi.kulla@sss.fi
Kun paimiolainen Reima Suomi tyhjentää kotona työpäivän
jälkeen tiskikonetta, jatkaa
hän siitä mihin töissä jäi.
. 13: 2-3
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Atso
Ruotsinkielinen kalenteri: Håkan
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
Ilmoituksia vastaanotetaan palvelunumerossa ja asiakaspalvelussa
torstaihin klo 16.00 asti. Se on oikeastaan helpompaa kuin laskettelu, kun pitää
neljän välineen sijaan hallita
vain yhtä välinettä.
Tai ainakin voi yrittää hallita. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Selväksi todisteeksi
tavallistumisesta riittää jo se,
että hän ei enää eroa tyttöystävistään raastuvassa. Harrastajapuolella tehty 3D-elokuvakaan ei
ole enää mikään hämmästys.
Yhä halventunut, pienentynyt ja käytännössä jokaisen
käsillä oleva tekniikka on
mahdollistanut paitsi suurten
tuotantoyhtiöiden teknisten
innovaatioiden jäljittelyn myös
elokuvien pidentymisen.
Samalla ovet ovat raottuneet
teattereihin. Täydellisyys tosin jää aina
saavuttamatta, aivan kuten
parhaimmissakin tietojärjestelmissä.
. Syy
on yksinkertainen: kilpailijoiden puuttuessa tarvetta tehokkaampaan toimintaan ei
ole ollut. Salossa
10 vuotta
Heidi Ojala
27.7. Helsingissä
10 vuotta
Kiia Jousinen
27.7. Salossa
8 vuotta
Tuukka Sirkiä
27.7. Seuraavan kuun listalle
ovat pyrkimässä ainakin seuraavat asiat:
**
Pitää muistaa kertoa ruotsalaisille, mikä on savusaunan toimintaperiaate. Nyt
riittää pelkkä tekstiviesti.
Veli Matti Karanen
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
1 vuotta
Peppi Rantala
26.7. Se on aika iso luku 370 kunnan maassa.
Julkisen puolen tietojärjestelmät ovat Suomen mukaan
usein kehittymättömiä yrityssektoriin verrattuna. Kolmen poi-
kansa ansiosta hän on innostunut etenkin lumilautailusta.
. . Se on tieteenala, jossa
tutkitaan tapoja hallita ja hyödyntää tietoa.
Otetaan esimerkki Suomea
tällä hetkellä eniten kiinnostavalta sovellusalueelta, terveydenhuollosta. Itse asiassa aika monessa
kaupungissa viemärinkansista on tehty käyttötaidetta, ja
niissä on oikein viehättäviäkin
yksityiskohtia, sanoo Suomi
tuhansien kansien kokemuksella.
Hienoimmat taideteokset löytyvät Japanista. Iron Sky -elokuvan parissa työskentelevien,
käsikirjoittaja Jarmo Puskalan ja Antti Hukkasen mu-
kaan indie-elokuvat ovat aina
seuranneet valtavirran tekniikkaa ja genrejä. Vuoden 2009 Jussi-gaalassa
yleisö äänesti elokuvan toiseksi
parhaimmaksi.
Valtaisan suosion internetissä
saaneen, Star Treck -parodia
Star Wreck: In the Pirkinningin
on nähnyt maailmalla jo noin
8?10 miljoonaa ihmistä. Hampurissa
ja Pariisissa on omat viemärinkansimuseonsa.
Keräilyn lisäksi Suomi harrastaa urheilua. Samojen tekijöiden uusin, tekeillä
oleva kuunatsitarina Iron Sky
on puolestaan kerännyt jo pelkästään elokuvia promoavilla
mainospätkillä internetissä yli
5 miljoonaa katsontakertaa.
Iron Skyn tekijätiimi onkin
astunut jo vahvasti ammattilaisten puolelle. Blairwitchprojec-
tit ja paranormalactivityt näyttävät varmasti vain suuntaa
sille, mitä on vielä tulossa.
Mutta eivätkö suurentuneet
budjetit ja ulkopuolisilta tulevat rahat sodi indie-henkeä
vastaan?
? Jos produktioon tulee ulkopuolista rahaa, joku toinen taho sanelee jossain määrin myös
millainen lopputulos voi olla.
Mutta budjetit ovat edelleen niin
pieniä, että mahdollisuus kokeiluihin ja riskinottoihin säilyy.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Salossa
8 vuotta
Milla Hyytiäinen
27.7. Säästytään turhilta palohälytyksiltä.
**
Sekin olisi hyvä kertoa julkisesti, että ammattiarmeijassa sotilaille maksetaan
parempaa palkkaa, kun sota
syttyy, reserviläissotilaat
taas menettävät sodan tullen
tulojaan. Kaaoksen hallintaa molemmat, hän sanoo.
Suomi on ammatiltaan professori, alana tietojärjestelmätiede. Lääkärit näkevät
helposti kaikki potilaalle määrätyt lääkkeet, eri lääkkeiden
yhteensopivuus varmistuu
paremmin, ja reseptien väärentäminen muuttuu erittäin
vaikeaksi.
Suomi on ollut mukana kehittämässä sähköistä reseptiä,
jota kokeillaan parhaillaan
Turussa. Nora, Pippuri, Äiti, Isä,
siskot ja veljet perh.
Harrastajaelokuvat puskevat yhä
vahvemmin ammattilaisten areenalle
STT | HELINÄ HUUHTANEN
Harrastajavoimin toteutetut,
usein pienellä budjetilla ja
vailla suurten tuotantoyhtiöiden suitsia työstetyt elokuvat
puskevat yhä voimakkaammin
ammattilaisten areenalle. Salossa
7 vuotta
Marie Vainonen
27.7. Kun potilaan
resepti kirjoitetaan paperin
sijaan tietokantaan, on tieto
lääkityksestä paremmin hallittavissa. Salossa
Sunnuntaiyönä salamoi Salossa. Nyt hän jatkaa työtä
koko potilastietojärjestelmien
kehittämiseksi, mikä tähtää
kaiken terveystiedon parempaan järjestämiseen.
Teatteri
Robin Hood, Raaseporin kesäteatteri Snappertunassa (esityskieli ruotsi) klo 19
Kätkäläinen, Salon Teatteri Vuohensaaren kesäteatterissa klo
19
Muita tapahtumia
Paimion sairaalan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
Unikeonpäivä Salon torilla klo 9?12, unikeon herätys klo 9.30,
klo 10?12 Hans-Veli Huhtanen ja Jokerit Company
TOSIKKO
Muistilista
Julkisen puolen
tieto levällään
Suomi toivoo, että parinkymmenen vuoden sisällä Suomessa on yksi tietokanta, josta
kaikki potilastiedot löytyvät.
Matka on pitkä: tällä hetkellä
potilastietoja kirjataan noin
200 erilliseen tietokantaan.
. Myös resurssit ovat
monesti niin huonot, ettei
järjestelmiä pystytä kehittämään.
On julkishallinnossa myös
positiivisia poikkeuksia, esi-
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Huomenna 50-vuotispäiväänsä juhliva professori Reima Suomi sanoo vuosien karttumisen näkyvän myös töissä. Niistä innostuin, kun kävin
vuonna 2007 Lillehammerissa
ja huomasin olympialaisten
kunniaksi tehdyt erikoiskannet. heinäkuuta 2010
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Heidi,
Unikeonpäivä
Ruotsinkielinen kalenteri: Heidi
Teidän keskuuteenne saattaa
ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon ja joka
näin koettaa taivuttaa teidät
palvelemaan vieraita ja teille
outoja jumalia.
5. suurten kansanjoukkojen huvi Sveitsissä
. Verotus ei ehkä ole kivaa,
mutta se ainakin hoidetaan
fiksusti.
Lillehammerin
viemärit inspiroivat
Huomenna 50 vuotta täyttävä
Suomi on myös harrastuksis-
saan järjestelmällisyyden mies.
Hän kerää monia asioita, esimerkiksi pienoisrautateitä ja
puhelinkortteja.
Hieman erikoisempia keräilykohteita ovat pienten
kerta-annoskermapurkkien
alumiinikannet
Ylimääräinen
omaisuus kannattaa jättää
kotiin, tiedottaa Pirkanmaan
poliisilaitos. Vuonna 1992
syntynyt kuljettaja pysäytettiin Tammisaaressa. Hän arvioi
inisijöitä olevan loppukesästä vähemmän.
Helteet myös lyhentävät aikuisten hyttysten elinikää.
Itämiehen mukaan on mahdollista, että
etelävirtausten jatkuessa sateita saaneesta
Keski-Euroopasta voi tulla hyttysiä tuulten
mukana. (STT)
Kaksi kuoli kolmen
ajoneuvon
kolarissa
Kaksi ihmistä kuoli ja kaksi
loukkaantui kolmen ajoneuvon kolarissa Hämeenlinnan
Hauholla maanantaina. (SSS)
Syöksyvirtaus
aiheutti tuhoja
Kaustisella
Ukkosmyrskyn aiheuttama
voimakas syöksyvirtaus työllisti pelastuslaitosta Kaustisella Keski-Pohjanmaalla
maanantaina. (STT)
Rantarosvo vohkii
uimarin repusta
lompakon ja
kännykän
Mitä enemmän uimareita, sitä
enemmän rantarosvoja. Myös lakimuutoksen aikaan täällä
olleet EU-maiden turvapaikanhakijat ovat poistuneet
Suomesta. RAY:n
mukaan tavoitteena on muokata toimintaa paremmin ?tulevaisuuden pelimaailmaan?
sopivaksi.
Internetpelitoiminnan johtajan Kari Hyttisen mukaan
tulevaisuudessa pelaaminen
ei ole enää paikkaan, vaan
Lyhyet
Nuoria
rattijuoppoja
Raaseporissa
Useita alkoholia nauttineita
kuskeja jäi kiinni poliisin puhallutustesteissä Raaseporissa viikonvaihteessa. Iltapäivällä sattuneessa onnettomuudessa oli osallisena
henkilöauto, rahankuljetusauto ja betoninkuljetusauto.
Kuolleet olivat henkilöauton
kyydissä ja loukkaantuneet
rahankuljetusautossa.
Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan ja viranomaisten mukaan heidän tilansa ei
ollut vakava.
Onnettomuus tapahtui valtatie 12:lla Sappeentien risteyksessä noin kello 14.30.
Poliisin mukaan henkilöauto
oli kääntymässä risteyksestä
vasemmalle, jolloin perässä
ajanut rahankuljetusauto
törmäsi henkilöauton perään. Heistä
noin puolet on löydetty talon
sisältä ja puolet rekrytoitu uusina tulokkaina.
? Ensimmäiset paikat aukesivat jo vuosi sitten, ja kaikki paikat olivat avoinna myös sisäisessä haussa, Hyttinen kertoo.
Näillä näkymin jo palkatuista
40:stä asiakaspalvelussa tulee
työskentelemään noin 15?20
henkilöä. Yt-neuvottelujen on määrä alkaa elokuun ensimmäisellä viikolla.
Billnäsin ruukkikylässä kesä-heinäkuussa järjestetyt
tapahtumat keräsivät yhteensä 20 000 kävijää. Aiemmin turvapaikanhakijat ovat voineet asua
vastaanottokeskuksissa kuukauden kielteisen päätöksen
jälkeen.
Lakimuutoksen seuraus näkyy selvästi Paimion vastaanottokeskuksessa, jossa ei ole
enää yhtään EU-maista tulevaa turvapaikanhakijaa.
. Lakimuutoksen jälkeen
meille ei ole tullut enää lainkaan uusia turvapaikanhakijoita EU-maista. Heitä oli reilu 30
ja he kaikki lähtivät viikon
sisällä lakimuutoksesta, kertoo Paimion vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Ilona
Dorji.
Valtaosa hakijoista
bulgarialaisia
Paimion vastaanottokeskus on tällä hetkellä puolityhjä. heinäkuuta 2010
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Hyttyskesä poikkeuksellisen runsas, helle toi helpotusta
Hyttysiä on huidottu lähes koko maassa.
Sven Pahajoki kyläyhdistys Jatunin tarhasta kertoo, että inisijöitä on Lapissa tavallista
enemmän. Lomautuksilla ja irtisanomisilla
tehtävä vähennyksen tarve on
noin 80 henkilötyövuotta.
Uusi nettipelipalvelun liike-
5
toimintayksikkö työllistää nelisenkymmentä henkilöä. Yhtään ihmistä
ei tiettävästi loukkaantunut.
Vahingontorjuntatehtävissä oli yksiköitä Kaustiselta,
Vetelistä ja Ullavalta. Poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa tekijöistä.
Kivet oli kaadettu todennäköisesti lauantaina. Kaksisataapaikkaisessa
keskuksessa on tällä hetkellä
vain vajaa sata turvapaikan-
Paimio toistaiseksi
turvassa
Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön ylitarkastaja Veikko Pyykkönen
vahvistaa, että lakiuudistus
on vaikuttanut vähentävästi
EU-maista tulevien turvapaikanhakijoiden määrään. Uudistetun arpajaislain mukaan Suomessa
rajoitetaan syksyllä rahapelien
markkinointia. (SSS)
Billnäsin
tapahtumat
vetivät väkeä
hakijaa.
. Lisäksi nopeusrajoituksia on laskettu alueella.
Räjäytyksiä on tehty arki-iltaisin, jolloin liikenne on jouduttu osittain sulkemaan.
Kallioleikkauksia on räjäytetty ja louhittu kolmen viikon ajan.
RAY vähentää 80 henkilötyövuotta ravintoloiden
pelipisteistä, pelisaleista ja Helsingin kasinolta
STT | JULIA HUOVINEN
Raha-automaattiyhdistys
kertoi tiistaina aloittavansa
yt-neuvottelut, jotka koskevat
pelipisteissä ja -saleissa työskentelevää henkilöstöä. Meidän tiloissamme oli paljon juuri EU-kansalaisia. Kaksisataapaikkaisessa keskuksessa majailee EU-kansalaisten lähdettyä vain vajaa sata turvapaikanhakijaa.
Suomeen tulevat EU-kansalaiset saavat aina kielteisen
turvapaikkapäätöksen, sillä
heidän katsotaan tulevan turvallisesta maasta. Vorojen matkaan
on saattanut lähteä myös koko
kassi.
Poliisi kehottaa jo kotoa lähtiessä miettimään, mitä mukaansa ottaa. Useat
poliisilaitokset ovat heinäkuun
helteillä tiedottaneet lisääntyneistä varkauksista uimarannoilla.
Lompakoita, kännyköitä ja
asiapapereita on vohkittu uimareiden rannalle jättämistä
tavaroista. Viiden aikaan
iltapäivällä Kaustisen keskustan yli pyyhkäisi raju virtaus,
joka kaatoi muun muassa puita ja irrotti talojen kattoja.
Pelastuslaitoksen mukaan
vahingontorjuntatehtäviä tuli noin kahden tunnin sisällä
yli 30. Osa Kaustisesta oli ilman sähköä, kun kaatuneet
puut katkoivat sähkölinjoja.
Päivystävän palomestarin
mukaan pahimmat tuhot
sattuivat hautausmaalla,
jossa virtaus oli kaatanut lukuisia puita.
Puita oli pelastuslaitoksen
mukaan kaatunut myös ainakin kahden talon ja yhden
auton päälle. Uusi laki selvästi puree
turvapaikanhakijoihin. Poliisin mukaan he ovat aiheuttaneet
muutakin häiriötä. Lisäksi törmäyskaiteet
asennetaan takaisin paikoilleen.
Kallioleikkauksia on louhittu
heinäkuun ajan, jolloin moottoritien liikennettä on jouduttu
rajoittamaan. Koko
Suomen tasolla turvapaikanhakijoiden vastaanoton piirissä on tällä hetkellä alle sata
EU-kansalaista Viime viikon
aikana heitä tuli Suomeen alle
kymmenen.
. Dorjin mukaan joukossa
oli myös muutamia romanialaisia.
. Käsivarressa hyttysiä tosin on
niukanlaisesti. Tänne
jo ehtineet EU-maista tulleet
turvapaikanhakijat ovat lähteneet maasta nopeasti lakimuutoksen jälkeen, kertoo Pyykkönen.
Myös kokonaistulijamäärä
mukaan lukien EU:n ulkopuolelta tulevat turvapaikanhakijat on laskenut. Kanta-Hämeen
poliisilaitokselta vinkataan, että kaverusten kannattaisi val-
voa toistensa tavaroita uinnin
ajan.
Espoon poliisin tietoon ei kesän aikana ole uimarantojen
varkauksia juurikaan tullut.
Komisario Sari Vuorinen arvelee, että varkauksia on kyllä tapahtunut, mutta niistä ei
ole ilmoitettu poliisille. Jos nettipelitoimintaan tarvitaan vielä lisää väkeä, yt-neuvotteluissa irtisa-
notut tai lomautetut otetaan
luonnollisesti huomioon, sanoo
Hyttinen.
RAY:n mukaan myös valtion
päätöksillä on osuutensa muutostarpeessa. Vastaanottokeskus ei ole
oikea paikka EU-kansalaiselle,
toteaa Dorji.
Paimion vastaanottokeskuksessa eletään nyt hiljaista aikaa. Yrittäjä Olli
Muurainen sanoo, että ruukin historiaa tuodaan jatkossa enemmän näkyville näyttelyin ja esityksin. Yhdistyksen hyttysennuste
on Pahajoen mukaan pitänyt paikkansa.
Hyönteisasiantuntija Juhani Itämiehellä
on tuntuma muualta Suomesta. Nähtäväksi jää, milloin
tehdään seuraava supistus.
Siihenkään en voi vielä ottaa
kantaa, mistä seuraavaksi leikataan paikkoja, sanoo Pyykkönen.
SSS/Sami Kilpiö
Moottoritien
korjaustyöt haittaavat
liikennettä elokuussakin
Kallioleikkauksen räjäytykset
jatkuvat vielä kuluvan viikon
SSS | Elina Lahti
elina.lahti@sss.fi
Moottoritien kallioleikkauksia räjäytetään Muurlan
eritasoliittymän ja Hepomäen
tunnelin välillä vielä kuluvan
viikon ajan, mutta liikennerajoituksia ei voida poistaa kokonaan vielä ensi viikolla.
Räjäytystöistä vastaavan
Skanska Infran yksikönjohtaja
Jyrki Karinen kuitenkin lupaa, että viimeistään elokuun
puoleen väliin mennessä liikenne palaa normaaliksi.
Ensi viikolla alueella kaavitaan irtoainesta pois ja siivotaan. Ehkä kesäkin vähän vaikuttaa, mutta suuri syy on kyllä se
lakimuutos. Kaatajat
mellastivat Parikan alueella
sijaitsevilla seurakuntayhtymän hautausmaalla ja
vapaa-ajattelijoiden hautausmaalla. Tällöin
hän voi asua vastaanottokeskuksessa kotimatkajärjestelyjen ajan, kuitenkin korkeintaan viikon.
Suurin osa Paimion vastaanottokeskuksessa olleista
turvapaikkaa hakeneista EUkansalaisista oli bulgarialaisia. Monet
saattavat kokea, että rannalla
sattunut varkaus on oma vika,
koska on jättänyt tavarat lojumaan vartioimatta.
Vuorinen muistuttaa, että
varkaudesta kannattaa silti
ilmoittaa poliisille. Lisäksi rahapelaamisen yleinen ikäraja nousee ensi vuonna 18 vuoteen.
RAY:ssä työskentelee yhteensä 1 700 työntekijää. (STT)
EU-kansalaiset jättivät
Paimion vastaanottokeskuksen
Lakimuutos lopetti EU-maista tulevien turvapaikkahakemukset
SSS/ Minna Määttänen
SSS | Satu Virtanen
satu.virtanen@sss.fi
Turvapaikanhakijoita koskeva
lakiuudistus on vähentänyt
turvapaikanhakijoiden määrää
Paimion vastaanottokeskuksessa.
Heinäkuun alussa voimaan
tullut laki poisti EU-kansalaisilta oikeuden vastaanottopalveluihin kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen. Paimiosta paikkoja
ei olla vähentämässä ainakaan
tällä hetkellä, mutta Turusta
niitä sen sijaan vähennetään
elokuun alussa 50 kappaletta.
Heinäkuussa Turun vastaanottokeskus pieneni jo 30 paikalla.
. Poliisi
toivoo, että seurakuntayhtymän hautausmaalla olleista
valvontakameroista on apua
tuhotyön selvittelyssä.
Hautakivet saatiin nostettua pystyyn maanantain aikana. Eniten
alkometriin puhalsi nuori
mopoilija, jonka poliisi pysäytti Pohjan Gumnäsintiellä sunnuntaina aamuyöstä.
Vuonna 1993 syntynyt kuski
puhalsi 1,56 promillea.
Varhain sunnuntaiaamuna
oli liikkeellä myös Raaseporista kotoisin oleva nuori auton kuljettaja, joka puhalsi
0,95 promillea. Minä uskon, että
nettipelaaminen tuo lisää väkeä kasinoille, Hyttinen sanoo.
Tällä hetkellä ulkomaisille
pelisivustoille valuu vuosittain noin 50?100 miljoonaa
euroa peleistä, jotka kuuluvat
myös RAY:n pelivalikoimaan.
RAY arvioi omien nettipeliensä tuottavan sille ensimmäi-
senä vuonna noin 20 miljoonaa euroa.
Kaikki paikat
sisäisessä haussa
Yt-neuvottelujen piirissä on
lähes 350 työntekijää. Yrittäjä Olli Muurainen järjesti
ruukkikylässä viisi tapahtumaa, jotka keskittyivät
rakentamiseen, asumiseen,
puutarhanhoitoon ja kädentaitoihin.
Tapahtumien kävijät tulivat
järjestäjien mukaan lähinnä
Salon ja Lohjan seuduilta
sekä pääkaupunkiseudulta.
Viimeisin, rakentamisen ja
remontoinnin tapahtuma
kiinnosti myös lähialueen
asukkaita.
Ruukissa sai tänä kesänä
ensi-iltansa sen historiasta kertova näytelmä, Kolme patruunaa. Kielteisen
päätöksen jälkeen turvapaikanhakija poistetaan maasta
sosiaalietuuksien perusteettoman käytön vuoksi.
Päätöksen toimeenpanoaika
on 30 päivää, mutta hakija voi
myös poistua maasta vapaaehtoisesti aikaisemmin. Esimerkiksi henkilöllisyystodistusta tai
pankkikorttia voidaan käyttää
väärin, jos tarvittavia ilmoituksia ei tehdä ripeästi. Heitä oli noin kolmasosa
kaikista turvapaikanhakijoista, huomauttaa Dorji.
lähinnä kuluttajan aikaan sidottua.
? Jos aloittaa kasinolla tai
marketissa automaatilla pelaamisen, samaa peliä voi jatkaa
kännykällä tai internetissä,
Hyttinen kertoo.
Tärkeää on myös pelien laaja
valikoima ja palveluiden räätälöinti jokaisen pelaajan itsensä
näköiseksi.
RAY kertoi yt-tiedotteessaan, ettei kasinopelien liikevaihto ole kehittynyt ravintoloissa tavoitteen mukaisesti.
RAY:n oma uusi nettipelipalvelu avautuukin lokakuussa.
? Osa uskoo, että nettipelaaminen vähentää kasinoilla
käymistä. Lakiuudistus on tarpeellinen. Tuli ei päässyt
leviämään kaakeloiduissa
wc-tiloissa, mutta ravintola
kärsi savuvahinkoja.
Epäiltyjä ei vielä maanantai-iltapäivään mennessä ollut saatu kiinni. He
työskentelevät ravintoloiden
kasinopelipisteissä, pelisaleissa ja Helsingin kasinolla. Käsivarressa lunta oli
vähän ja sitten tuli kuivaa, kertoo Pahajoki.
Itämies sanoo, että nyt kesällä ainakin
osassa maata vallinnut pitkä kuiva jakso on
heikentänyt hyttysten kehitystä. Etenkin yksin Suomeen tulevien alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt huomattavasti, Pyykkönen
tuumaa.
Turvapaikanhakijoiden määrän pudottua viime vuoden
ennätyslukemista Maahan-
muuttovirasto vähentää kesän
aikana vastaanottokeskusten
paikkoja. (STT). Hänen
mukaansa hyttysiä on ollut poikkeuksel-
lisen paljon etelään asti mutta pikkuhiljaa
näyttäisi helpottavan.
Eläkkeellä olevan Itämies kertoo, että
viime kesänä maastoon jäi paljon munia,
jotka hyötyivät pitkästä ja lumisesta talvesta sekä kevätsateista. Tämän kuun
aikana heitä on ollut koko Suomessa kaikkiaan 237, kun viime vuoden heinäkuussa heitä
oli 493.
. Pelastuslaitos arveli raivaustöiden
jatkuvan myöhään yöhön.
(STT)
Polttopullojen
heittäjiksi
epäillään
teinipoikia
Poliisi epäilee jyväskyläläisen pizzerian polttopullohyökkäyksestä kolmea nuorukaista, jotka ovat olleet
liikkeellä mopolla. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Vastaanottopalveluilla tarkoitetaan
oikeutta asua vastaanottokeskuksessa ja saada toimeentulotukea. (STT)
Hautakivien
kaatajat
liikkeellä Kotkassa
Ilkivallantekijät kaatoivat
viikonloppuna Kotkassa yli
sata hautakiveä. Pojat ovat
noin 15-vuotiaita.
Pizzaravintolan vessan
ikkunasta heitettiin sisään
kaksi polttopulloa varhain
sunnuntaiaamuna, jolloin
ravintolassa ei vielä ollut ketään paikalla
Ammattiapua hän
suosittelee hakemaan, jos tilanne ei korjaannu kahdessa
viikossa.
Yleisohjeena Partinen neuvoo
tunnollisia ihmisiä olemaan
armollisempia itselleen, sekin
auttaa usein.
Painajaisia sodasta,
viinasta ja kriiseistä
Noin puolet suomalaisista näkee aika ajoin painajaisia.
klo 6.00-16.00
prosentin kevennys.
Valtiovarainministeri Jyrki
Katainen (kok.) esittelee budjettiehdotuksensa päälinjat
keskiviikkona.
Viikonl. Kunnat
saavat jatkossa itse päättää,
annetaanko alaluokkalaisille
todella mahdollisuus valita eri
vaihtoehdoista vai opiskellaanko niin sanotut valinnaiset tun-
nit kuitenkin yhdessä.
? Tämä lisää lähinnä opetuksen järjestäjän eli kuntien
valinnanvapautta, eikä oppilaiden, sanoo OAJ:n väistyvä
puheenjohtaja Erkki Kangasniemi lehdelle.
Uudistus ei opettajien mielestä onnistu vahvistamaan
taideaineiden asemaa opetuksessa. Se on pelastanut joitakin kasveja.
Budjetti, jolta ei odoteta ihmeitä
Vaalikauden viimeinen talousarvioesitys
laaditaan puun ja kuoren välissä
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Valtion ensi vuoden talousarvioehdotus valmistellaan tällä
kertaa hieman oudossa tilanteessa: koko prosessilta ei odota juuri kukaan enää mitään.
Valtiovarainministeriö aloittaa budjettiehdotuksen kokoamisen tiistaina. Hallituksen perinteinen budjettiriihi Säätytalossa. Tämä johtuu energiaverojen ja
yleisen arvonlisänveron korotuksista.
SAK on vaatinut myös työvoimapolitiikan rahoihin noin 70
miljoonan euron lisäystä eritoten vaikeimmin työllistyville.
Vaikka uusia veropäätöksiä ei
tehdä, hallituksella on kohdennettava ympäristö- ja energiaTelefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Budjetin käsittely vie koko syksyn
Elokuu
Elokuu
Heinäkuu
27.-28.7. Sen kasvukausi on
kuitenkin vielä kesken, joten
sen kohtalo ratkeaa sillä, saadaanko tarpeeksi vesisadetta
lähikuukausina.
Perniöläinen MTK:n sokerivaliokunnan jäsen Urban Silén
harmittelee maan kuivuutta,
joka auttamatta vaikuttaa sokerijuurikkaan menestykseen.
? Viime lauantaina saatiin
ensi kerran sadetta sitten juhannuksen. Kun unettomuus jatkuu pitkään, ihminen
uupuu eivätkä aivot eivät enää
elvy ja sitä kautta tulee masennusoireita.
Partinen painottaakin, että
jo pelkän masennusvaarankin
takia pitkittyvään unettomuuteen pitäisi suhtautua erittäin
vakavasti.
? Jos unettomuus hoidettaisiin oikein, me voisimme kenties ehkäistä merkittävän osan
masennuksesta.
Valvojan ensimmäinen askel
pois noidankehästä on myöntää ongelmansa.
Partinen korostaa, että unettomuus on terveen tunne-elämän tapa reagoida vaikeisiin
kriiseihin. Jos vielä yritetään tehostaa, niin se stressi lisääntyy
niin paljon, että todellinen työsuorite ja voitot kääntyvätkin
tappioksi.
Tehostamisvimma voi lisäksi
karsia työntekijöitä parhaasta
päästä.
? Se tässä on vielä ristiriitaista, että erittäin tunnolliset ihmiset eli tietyllä tapaa ne parhaimmat työntekijät kärsivät
herkimmin unettomuudesta ja
uupuvat. Se siivoaa meille kertyvää kuonaa. Sittemmin on myönnetty,
ettei asiassa päästä merkittävästi eteenpäin enää tällä vaalikaudella. Unihäiriöiksi ne luokitellaan, jos
ne jatkuvat yökausia. Tämän vuoksi rypsin
kukkia jäi kehittymättä, Hänninen sanoo.
Myös rypsin sadossa voi tulla
mari.saarinen@sss.fi
Pitkään jatkunut kuivuus
uhkaa jättää syksyn viljasadon ennätyksellisen pieneksi.
Erityisesti ohrasato pienenee,
kertoo kasvinviljelyagronomi
Soile Hänninen ProAgria
Farmasta.
? Viljapelloilla näkee pystyyn
kuollutta viljaa, joka on muut-
tunut valkoiseksi. Ohrat alkavat kuolla pystyyn, kun vettä ei tule. Salon seudulla härkäpapu on moninkertaistanut pinta-alansa.
ta, hän toteaa.
Sokerijuurikkaalla
vielä mahdollisuuksia
Säiden vaihtelu on vaikuttanut myös sokerijuurikkaan
kasvuun. Vanhasen
ja Kiviniemen hallitusten isot
talouspäätökset on siten tehty.
Koska julkisten menojen leikkauksiin ei vielä ryhdytä, valtiolle joudutaan ottamaan lisää
velkaa. Sen sijaan taustalla näkyvien sokerijuurikkaiden kasvukausi on vielä kesken, ja niiden sadosta voi vielä tulla keskinkertainen, jos säät
suosivat.
Pystyyn kuivunut
vilja verottaa satoa
Sokerijuurikkaasta
voidaan vielä saada
keskinkertainen sato
meen.
? Kuiva kausi alkoi hieman
ennen kuin jyvä oli valmis, ja
että se tietää sitä, että jyväkoko jää kovin pieneksi, Hänninen muistuttaa.
SSS | Mari Saarinen
Myöhästyneiden kevätkylvöjen takia rypsiä kylvettiin tänä vuonna entistä enemmän.
Myös härkäpapu on moninkertaistanut pinta-alansa.
? Rypsi kukki tänä vuonna
tavattoman nopeasti, ja kuuma kausi alkoi juuri samaan
aikaan. Vaalikauden
viimeistä keltaista kirjaa laadittaessa pelivara on kuihtunut ja rajattu vähiin. Toisaalta, jos
ei nuku kunnolla sitä kuonaa
vain alkaa kertyä liikaa. Elvytys
on tehty, menoja ei saisi lisätä
eikä leikkauksia aloiteta vielä.
Verouudistus jätetään seuraavalle hallitukselle.
Kun rahoitusmarkkinat ovat
yhä pahoin sekaisin, ei hallitus
halua tehdä mitään lisälevottomuutta lietsovaa. Valtiovarainministeriön sisäiset budjettineuvottelut.
Ministeri Jyrki Katainen
esittelee budjetin päälinjat
28.7. Ministeriöt voivat tehdä
uudistuksiakin, kunhan pysyvät
kehyksissään. Sota oli aikanaan
vaiettu asia ja Philin mielestä
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
parasta unilääkettä olisi puhua siitä.
? Uni on monta kertaa kuin
roskis. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Unettomuus syö yhä useamman suomalaisen työtehoa.
Unihäiriöt ovat yleistyneet
koko 2000-luvun. Se tarkoittaa,
että rahat on otettava pois jostakin muusta. Uniterapeutti Susan Phil kertoo, että
silloin taustalla voi olla joku
käsittelemätön trauma, kriisi
tai sairaus.
? Ensin selvitetään painajaisten taustaa. Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen taas
sanoo lehdelle, että tuleva valinnaisuus on sijoitettu juuri
taidetta, käsityötä, terveyttä
ja toimintakykyä käsitteleviin
aineisiin.
Eduskunta päättää uudesta
tuntijaosta alkuvuonna 2011.
(STT)
Työelämä
kiusaa ihmisiä
unettomiksi
Unettomuus voi selittää
ison osan masennuksesta
STT | TOMI ORAVAINEN
Viljelykset kärsivät kuivuudesta ja helteestä. Näitä ovat esimerkiksi takaa-ajounet, joissa
unennäkijä ei pääse pakoon.
(STT)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2010. Talousarvioesitys
valmistuu eduskunnan
käsiteltäväksi.
Eduskunta aloittaa budjetin käsittelyn 14.9.
Budjetti valmistuu valtiovarainvaliokunnasta marras-joulukuussa. Unitutkija
Markku Partisen mukaan
suurta osaa ongelmasta selittää työelämän vaatimusten
jatkuva tiukentuminen. Kolmikantaisten
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.130 kpl
(LT-levikki 2009)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
työryhmien aikaansaannokset
valmistuvat kuitenkin budjettiriiheen mennessä.
Työmarkkinajärjestöissä on
kiinnitetty huomiota siihen,
että työttömyysvakuutusmaksujen nostaminen pitäisi kompensoida palkansaajille muussa verotuksessa. Se sentään toi
paikallista helpotusta tilanteeseen, hän sanoo.
Silén uskoo, että Perniössä sokerijuurikkaasta voidaan vielä
saada keskinkertainen sato.
? Jos tässä kuumuudessa on
ollut jotain myönteistä, niin
se, että ilmankosteus on ollut
yllättävän korkea. Joskus unilääkkeen käytön lopettaminen tai
alkoholin pitkäaikaisen käytön
lopettaminen voi aiheuttaa
painajaisia.
Uniklinikalla työskentelevä
Phil kertoo, että sotapainajaiset ovat kiusanneet viime
vuosina yhä enemmän sotaveteraaneja. Aiemmin ajateltiin,
että masennus olisi unettomuuden syy.
Tunnollisen
noidankehä
Unettomuus on usein itseään
ruokkiva ilmiö. Asiantuntijat arvioivat, että unettomuudesta kärsii 5?10 prosenttia suomalaisista.
? Pelkästään unettomuudesta terveydenhuollolle aiheutuvat kulut ovat astman luokkaa.
Tästä puuttuu kuitenkin alentunut työkyky ja sairauspoissaolot. Koko VM:n budjettiehdotus julkistetaan internetissä 30.7.
Ministeriöiden ja valtiovarainministeriön väliset
budjettineuvottelut.
Eduskuntaryhmät ottavat
kesäkokouksissaan kantaa budjettiesitykseen.
Syyskuu?joulukuu
19.-20.8. heinäkuuta 2010
UUTISET
Kuvat: SSS/ Minna Määttänen
Aamulehti:
Opettajat pelkäävät
valinnaisuuden
syrjivää vaikutusta
Peruskoulun tuntijaon uudistus uhkaa lisätä koulujen eriarvoisuutta, kirjoittaa Aamulehti.
Opetusministeriö esittää, että valinnaisten tuntien määrä
kasvaisi vuonna 2016 13:sta
34:ään. Vaikeasti uneton ihminen
ei pysty olemaan töissä.
Astmaa
suuremmat kulut
Partinen arvioikin, että unettomuuden todelliset kulut ovat
astmaa suuremmat.
? Me olemme mielestäni nyt
rajalla työelämän tehostamisessa.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Käsittely
päättyy äänestyksiin
joulun alla.
STT, kuvat: Pasi Autio, Timo Hartikainen, Kimmo Mäntylä ja Mikko Stig / Lehtikuva
veroihin tehtävät 750 miljoonan euron kiristykset.
Kokonaan elinkeinoelämälle
laskua ei sysätä, vaan tavallisenkin kuluttajan energia-
lasku kallistunee. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Syynä voi olla
joku elämäntilanne, esimerkiksi stressi. Opettajien ammattijärjestö OAJ pelkää, että eriarvoisuus lisääntyy, koska kaikilla
kouluilla ei ole samanlaisia voimavaroja järjestää valinnaisia
opintoja.
OAJ on huolissaan varsinkin
3.?6.-luokkalaisista. Dieselpolttoaineen veroa aiotaan nostaa
kahdeksan senttiä litralta,
mutta käyttövoimaveroon tehdään vastaava, keskimäärin 18
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2009 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
226,00 ?
120,00 ?
62,00 ?
25,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
208,00 ?
106,50 ?
54,00 ?
- Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Pahimmin
kärsineitä ovat ohrat ja kaurat,
mutta samaa ilmiötä on myös
vehnäpelloilla, hän kertoo.
Huonoon viljasatoon vaikuttavat ennen kaikkea kuivuus
ja sitä edeltäneet rankkasateet,
mutta myös se, että vilja-ala on
ollut poikkeavan pieni verrattuna totuttuun.
Ennätyksellisen pientä viljasatoa odotellaan koko Suo-
Rypsin kukkia
jäi kehittymättä
vastaan takapakkia, sillä Hänninen laskeskelee kehittymättömien kukkien aiheuttavan
merkittävän loven kokonaisuuteen.
Arviolta yli puolet Salon pelloista kasvaa nyt rypsiä.
? Vaikka rypsistä tulisikin
hehtaarisatona ennätyksellisen pieni, se ei suuren pintaalansa vuoksi välttämättä näy
pudotuksena kokonaissadossa,
Hänninen tarkentaa.
Sen sijaan rukiista saadaan
Hännisen mukaan kelpo sato.
Säät suosivat sen kasvua, eikä
se ole kokenut talvivaurioita.
? Vaikka ruis on herkkä ukkoskuuroille, viime lauantain
ukkonen rankkasateineen ei
enää tässä kasvuvaiheessa aiheuta muuta kuin lakoamis-
Kuivuus on kellastanut härkäpapua. SAK:n pääekonomisti Olli Koski arvioi,
että kokonaisveroaste kiristyy
ensi vuonna jo tuntuvasti. Uusiutuvan energian tukemiseenkin pitäisi silti
löytää melkein sata miljoonaa.
Veroaste
kiristyy
Kevään kehysneuvotteluissa
hallitus asetti kunnianhimoiset
tavoitteet työurien pidentämiseksi. Usein se Partisen mukaan alkaa potkuista tai
muista työelämän ongelmista,
avioerosta tai seurustelusuhteen katkeamisesta.
? Erittäin tunnollinen yrittää tehdä kaikki asiat samalla
lailla kuin ennenkin, vaikka
kärsiikin unettomuudesta.
Tästä tulee suorituspaineita,
kun työkyky ei ole niin hyvä
kuin normaalisti. Meillä on nyt näyttöä myös siitä, että krooninen
väsymys aiheuttaa masentuneisuutta. Eli
unen puutekin voi aiheuttaa
painajaisia.
Unitutkija Markku Partinen painottaa myös, että unet
ja satunnaiset painajaiset ovat
hyödyllisiä näkijälleen.
? Painajaisilla ihminen valmistautuu tuleviin uhkiin eli
ne voimistavat ihmistä.
Painajaiset ovat yksilöllisiä,
mutta niissä on myös yhdistäviä piirteitä
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Ja huomisesta.
Hermannin koulua saneerataan 2010.
28.6.2010
7. heinäkuuta 2010
Hermannin koulua saneerattiin 1979.
S
SSS
SS 2
20.1.1979
0.1.197
Tästä päivästä
jälkeen tehtyjä tilauksia.*Esimerkkilaskelma: auton
hinta 8.000 e, käsiraha/vaihtoauto 100 e, perustamiskulu 185 e, rahoitettava osuus 8.085 e, luottoaika max. Kk-erä 179 ?
luotonperustaminen 169 ?, eräkohtainen käsittelykulu 8 ?
Ksl:n mukainen todellinen vuosikorko 4,92 %
Ksl:n mukainen luottohinta 13.226,00 ?
ASIAKASOMISTAJAHINTAAN
Fiat Punto EVO Torino 1.4 5-ovinen
13.990. arvioidun autoveron 2.945,23 ?
Kun pyydät tarjouksen
mistä tahansa autosta,
saat lahjaksi KIAn
jalkapallon . 14.790?
500?:n käsirahalla*
OLE ENNEN NÄHNYT!
Deltassa voit katsella autoja omaan tahtiisi tai antaa myyjän esitellä sopivia malleja.
Voit varata myös henkilökohtaisen palveluajan, jolloin saat tilaisuuden keskustella
myyjän kanssa autotilanteestasi perusteellisemmin. ilmastointi ym.
17.600 ?
ml 39 tkm, ABS/EBD, aluvanteet, huoltokirja, hätäjarrutustehostin
(EBA), ilmastointi, kahdet renkaat, lohkolämmitin
16.500 ?
ml 102 tkm, ABS-jarrut + EBD, aluvanteet, huoltokirja, 2 x renkaat,
lohkolämmitin, vetokoukku, sävylasit
15.800 ?
ml 114 tkm, ABS + EBD, huoltokirja, 2 x renkaat, metalliväri,
Webasto kellolla ym.
15.700 ?
ml 83 tkm, ajotietokone, edistyksellinen turvatyynyjärjestelmä, huoltokirja, ilmastointi, kahdet renkaat, TITAANI takuu 2v. 12.950 ?
ml 12 tkm, takuu voimassa 2011 asti, alkuperäinen kunto eikä
kaaduttu, ABS jarrut, 1 omistaja, huoltokirja
NYT 12.900 ?
TOYOTA AVENSIS 2,0 VVT-i LS Techn. 0403 066 280
Huolto puh. arvioidun autoveron 3.070,39 ?
*Rahoitusesimerkki:
ki:
*Rahoitusesimerkki:
Maksuaika 60 kk Korko 2,9%
Viimeinen erä 2.700,00 . niin kauan
kuin palloja riittää.
www.delta.?
Tee vaihtoautokauppa Deltassa
ja pääset baanalle vain 100 e käsirahalla*.
Yli 1400 vaihtoauton valikoima!
Valitse valtakunnallisesti,
osta paikallisesti.
www.delta.?/vaihtoautot
Yli 1400
vaihtoautoa:
delta.?
Maksuaika 60 kk Korko 2,9%
Viimeinen erä 2.150,00 . 600 e = 16.790 e. Näin syntyy The Tarjous,
jossa kaikki on kohdallaan: malli, varusteet, vaihtohyvitys, huolettomat kilometrit
ja maksuehdot; kaikki sinun ehdoillasi, tarpeisiisi ja kukkarollesi varmasti sopivina.
Tervetuloa parempien autojen maailmaan . CO2-päästö (EU yhd.) 115-178 g/km. Kia cee?d-mallisto alkaen 12.992,69 e + arvioitu autovero
3.197,31 e + tk. Radio/CD/MP3 soitin
. Radio/CD/MP3 soitin
. Kauko-ohjattu keskuslukitus
kitus
13.900,Kuvan auto erikoisvarustein.
Euroopassa myytävien Kia-mallien tehdastakuu on 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Kk
Kk-erä 235 ?
luotonperustaminen 169 ?, eräkohtainen
kohtainen käsittelykulu 8 ?
Ksl:n mukainen todellinen vuosikorko
korko 4,51 %
Ksl:n mukainen luottohinta 16.487,67
87,67 ?
luotonperustaminen 169 ?, eräkohta
eräkohtainen käsittelykulu 8 ?
vuosikorko 4,41 %
Ksl:n mukainen todellinen vuosikork
17.364,52 ?
Ksl:n mukainen luottohinta 17.364,5
Varusteina mm:
. Normaali luottopäätöskäytäntö.
SALO . ilmastointi . / kk
CO2 119 g / km
24 h tiepalvelu
kaupan päälle!
TEEMME SINULLE TARJOUKSEN, JOLLAISTA ET
Laadukas
KIA-jalkapallo!
ASIAKASOMISTAJAHINTAAN
Fiat Punto EVO Torino 1.4 3-ovinen
Uuteen Kiaan tai
2 v takuuvaihdokkiin
nyt 24 h tiepalvelu
veloituksetta
12 kuukaudeksi.
www.delta.?/huoltoturva
225. kevytmetallivanteet. Meriniitynkatu 15
Automyynti: 0207 408 611
ma 9-17, ti 9-18, ke-pe 9-17,
kesälauantaisin suljettu.
www.ppauto.fi
Huolto: 0207 408 612
palvelemme arkisin 8-16.
Alfa Romeo, Fiat,
Kia, Lada, Lancia, Mazda
Uusi Verso Sol Edition -varustetaso sisältää kaiken loisteliaaseen matkantekoon.
Vakiona näkymät avaava panoraamakatto, vakionopeudensäädin, peruutustutka ja uudet
16. ajotietokone . 1.011,00 e, luottokustannus 1.625,60 e, luottohinta 9.625,60 e. ilmastointi (arvo 847 ?)
. ilmastointi, huippusiisti, huoltokirja, takuu
59.900 ?
CO2 139 g / km
www.?at.?. Vakiona myös Toyota Optimal Drive -moottorit.
Valittavissasi seitsemän hengen matkustamo, joka tarjoaa Verson ainutlaatuisen,
taitettavan istuinjärjestelmän ansiosta hetkessä 32 erilaista istuinjärjestystä tai lähes
1700 litraa tasalattiaista tavaratilaa. Polttoaineen kulutus (EU yhd.) 4,4 -7,5 l/100 km. Maksuerä 189,50 e/kk + käsittelymaksu 8,95 e/kk = 198,45 e/kk.
KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 9,49 %, korot sopimusajalta yht. / kk
Mazda6 1.8
Sport Wagon 75 Year Edition
vm. Kk-erä 225 ?
Maksuaika 60 kk Korko 2,9%
Viimeinen erä 2.950,00 . 48 kk, korko 5,9 %. arvioidun autoveron 2.107,29 ?
Varusteina mm:
. 0403 066 275
075 3040 5110
075 3040 5130
075 3040 5140
*Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 0,0821 e/puhelu + 0,0147 e/min, matkapuhelinliittymästä 0,0821 e/puhelu + 0,1642 e/min
Verso Sol Edition.
Varuste-etu jopa 1 600 ?.
ml 22 tkm, ilmastointi, Truma 6000 lämmitin lämminvesiboilerilla,
soitin, tv, jääkaappi, liesi, suihku, WC, kattoluukku
34.900 ?
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
Huolto
Varaosat
Kuluttajasuojalain mukainen hintatieto: Soittajahinta kaikkiin 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 3,2 snt/min + 8,21 snt/puhelu (alv 22 %) ja matkapuhelimesta 19 snt/min (alv 22 %).
ml 29 tkm, 1 omistaja, A-TRC-aktiivinen luistonesto, ABS + EBD,
alut, aut. / kk
+ toimituskulut 600 ?, yhteensä 15.390 ?
sis. -05, 37 tkm
+ toimituskulut 600 ?, yhteensä 14.590 ?
sis. heinäkuuta 2010
www.sss.fi/
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
starttaa
autoilun
MaailMaan!
ÄlÄ
kaasuta
ohi
HEINÄKUUN
KUUMIN
FIAT TARJOUS!
salon seudun sanomien autoilun
teemat ja liitteet voit lukea
vapaasti näköisversioina missä
tahansa maailmankolkassa.
500?
RAHOITUSKORKO VAIN 2,9%
KÄSIRAHA VAIN
Tarjous voimassa 31.7.2010 saakka.
www.sss.fi/autoilunmaailma
10 kpl lisäerä!
ASIAKASOMISTAJAHINTAAN
Fiat Panda Dynamic 1.2 Eco
10.990?
ÄlÄ kaasuta ohi
salon seudun sanomien autoilun
teemat ja liitteet voit lukea
vapaasti näköisversioina missä
tahansa maailmankolkassa.
+ toimituskulut 600 ?, yhteensä 11.590 ?
sis. Tarjoukset koskevat 1.7. Delta-Autoon!
Volvo V70
2.5T Summum
vm. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Kaikki mukaan koeajolle.
Mallisto alkaen:
autoveroton suositushinta 19 800?, arvioitu autovero 5 893,88?, arvioitu kokonaishinta 26 293,88?. -07, 138 tkm 28.990,-
Vaihtoauto vain
100 e käsirahalla!
*Rahoitusesimerkki:
500?:n käsirahalla*
235. Wag.
-06
HONDA CBR 900 RR FireBlade (954)
-03
TOYOTA AURIS 1,6 Valvematic Linea Sol 5ov
-09
Buster XL pulpettivene
-99
ml 47 tkm, ABS-jarrut + EBD, aluvanteet, Automaatti-ilmastointi,
huoltokirja, vakionopeudensäädin, 2xrenkaat
22.800 ?
ml 11 tkm, takuu, VSC-ajonvakautus, TRC-luistonesto, automaattiilmastointi, aluvanteet, 2 x renkaat, ABS + EBD, BA 22.750 ?
ml 11 tkm, 1 omistaja, huoltokirja, Yoshimuran tehoputki, kuin uusi,
ei kaaduttu eikä kolhittu
8.900 ?
kulkuvalot, kaiteet, kaukohallintalaite, kompassi, uimaportaat,
Suzuki 85 hv, traileri
11.700 ?
Lisää vaihtoautoja www.passeliauto.com
Myllyojankatu 11, Salo
ma-pe 8-18, la 9-14
www.passeliauto.com
Myynti puh. ajotietokone
. -07, 82 tkm 17.900,-
Peugeot 407
Esplanade 1.8 4d
vm. sis.tk.
EU-yhdistetty kulutus 5,6-7,0 l/100 km, CO2-päästöt 139-178 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
ALUEEN PARAS VAIHTOAUTOVALIKOIMA YLI 100 AUTOA MISTÄ VALITA.
TOYOTA LAND CRUISER 3,0 D-4D Luxury Shadow A 5h -08
TOYOTA COROLLA 1,6 Dual VVT-i Linea Sol 4ov
-07
FORD HOBBY T 550 FS matkailuauto
MAZDA 3 1,6 Elegance 4d
-06
TOYOTA RAV4 2,2 D-4D 136 Clean Power 4WD Luxury -07
TOYOTA AVENSIS 1,6 VVT-i Linea Terra Liftback
-04
TOYOTA HILUX Extra Cab 2,5 D-4D 120 4WD SR AC
-07
TOYOTA COROLLA 1,4 D-4D 90 Linea Terra 5ov
-05
MB SPRINTER 316CDI-3,55/40
-06
FORD FOCUS 1,6 Ti-VCT 115hv Trend 5d
-06
VW PASSAT Trendline 1,9 TDI PowerDiesel 77 kW
-07
K AWA SAKI ZZR 1400
-09
-06
ml 82 tkm, 1 om., 2xaluvant., automaatti-ilmastointi, täyd.huoltokirja,
vetokoukku, VSC-ajonvakautus, Webasto kellolla
28.700 ?
ml 52 tkm, 1 om., aluvant., ALV väh.kelp., huoltok., ilmastointi,
takatasauspyörästön 100% lukko, koukku, lavasuoja 28.600 ?
ml 72 tkm, ABS-jarrut, ALV-vähennyskelpoinen, apumiehen istuin
kahdelle, 2 x renkaat, vetokoukku, ilmast., Webasto 23.900 ?
ml 59 tkm, 1 om., aluvanteet, ESP-ajonvakautus, huoltok., 2xrenk.,
automaatti-ilmastointi, vak.nop.sääd., Webasto kellolla 23.500 ?
ml 69 tkm, uusi korimalli, ABS + EBD, 2 x renkaat, lohkolämmitin,
peruutustutka, autom. Kauko-ohjattu keskuslukitus
500?:n käsirahalla*
ma
179
(STT)
-30%
Kesä Ale
Loppuu!
Pidä
kiirettä!
Ny t suoraan maahant uojalt a
huikeat t arjoukse t kesän re t kille !
Y
%
0
5
-
. Meillä onkin nyt ta-
voitteena opiskelijavalintojen
keventäminen ja uudistaminen, mikä mahdollistaisi porrastamisen, Virkkunen sanoo
lehdelle.
Tammikuussa alkavia opintoja on ehdotettu avuksi myös
opiskelijoiden syksyiseen
asuntopulaan. Suntour SF10NEX4610-V2MLO lukittava ja säädettävä etujousitus . (02) 7773 911
Astrum Auto
Joensuunkatu 15, Fax. Hakutulos kertoo, jos ohjelma on huijaus.
?Päivitä säännöllisesti ohjelmistot ja käyttöjärjestelmä, kuten Windows.
?Hanki oikea viruksentorjuntaohjelma tietokoneliikkeestä tai luotettavan tietoturvayhtiön verkkokaupasta.
?Varo, jos esimerkiksi Google kertoo hakusivullaan koneessasi olevan virus.
14 900?
Citroën Jumpy 2,0HDi 900
· aj. Mielentilatutkimuksia olisi
mahdollista tehdä, mutta Rikosseuraamuslaitos säästää
rahaa eikä niitä tee. (STT)
Keskisuomalainen:
Virkkunen lisäisi
talven korkeakouluopintoja
Korkeakoulujen tulisi lisätä
tammikuussa alkavien opintojen tarjontaa, sanoo opetusministeri Henna Virkkunen
(kok.) sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa.
Opintojen alkamisen porrastaminen auttaisi Virkkusen
mukaan esimerkiksi varusmiehiä ja syksyllä lukiosta kirjoittaneita siirtymään yliopistoihin
ja ammattikorkeakouluihin.
Porrastaminen vaatisi muutosta nykyiseen pääsykoejärjestelmään. Autom. 2008
14 900?
Laskelma:
Hinta .........................,............20.000?
Käsiraha/Vaihtoauto.................5.000?
Perustamismaksu.......................180?
Rahoitettava osa....................15.180?
Aika.............................................60kk
Korko ...................................... ShimanoA-DRIVE kampisarja
. Sen
sijaan Viestintävirastoon ei ole
juurikaan tullut ilmoituksia.
? Maailmalla on näitä sen
verran paljon, että on todennäköistä, että jokunen suomalainen uhrikin on olemassa, sanoo
Viestintäviraston tietoturvaasiantuntija Tomi Hasu.
Virusohjelmien lisäksi on
muitakin haittaohjelmia. 50tkm · vm. ....1.065,65?
Käsittelykulut yht. Ilmoitusten takana voi olla koneeseen tullut haittaohjelma.
Citroën C4 1,6i VTR VisionCoupe
· aj. Lujat alumiiniontelovanteet . Yliopistoissa vain muutama prosentti tarjonnasta alkaa tammikuussa.
Virkkunen haluaisi myös parantaa opiskelumahdollisuuksia kesän aikana. 2003
Jopo
+ Jopo
Lippis
+ Jopo
T-paita
Uusia
upeita
värejä !
319.-
EVOLUTION 28?
329.(vh. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Shimano Napadynamo
UXQNR
WDNXX
Myös miesten
runkomalli!
-40%
Jopa :
Laadukas valmiiksi
varusteltu retkipyörä
Shimano Acera 24
vaihteilla!
TRAVELETTE 28?
SuomenPolkupyörätukku
BMW 318i 4d Automaatti
· aj. Tehokkaat V-jarrut
. hyvitys!
Tietokoneen ruudulle ilmestyy
ponnahdusikkuna, joka pelottelee koneessa olevan viruksia.
SysCleaner -ohjelman latausnappi houkuttelee painamaan.
Pian pitäisi maksaa muutama
kymmenen euroa, jotta ohjelma poistaisi virukset. Asiasta kertoo Savon Sanomien ja viiden
muun maakuntalehden Taloustutkimuksella teettämä
kysely.
Kyselyyn vastanneista kolmannes säilyttäisi elinkautisvangeille vapautumismahdollisuuden.
Miehistä kuolemaan saakka kestävää rangaistusta
kannattaa 52 ja naisista 55
prosenttia. Jalka- ja käsijarru
279.-
(vh. Salakirjoitettuja
tiedostoja ei voi käyttää. 160tkm · vm. .......................480. FSA DYN re-takavaihtaja
. 22tkm · vm. 2007
15 900?
?Varo myös Windowsin ilmoituksia viruksista. Uusi Shimano Deore 24 vaihteisto . Niitä tulee myös
suomalaisilta käyttäjiltä. www.suomenpolkupyoratukku.fi. Shimano Nexus 3 tai 7v
. Citroën Jumper 29M 2,0HDi
Luottokustannukset yht........1725,65?
· aj. ym. Ikäryhmistä ankarimpia ovat alle 25-vuotiaat, joista lähes 60 prosenttia
tuomitsisi elinkautisvangit
loppuiäkseen.
Tutkimukseen vastasi reilut
MITSUBISHI
HUOLTO
Service
Vaihtoautoja esim.:
-07 VOLVO V70 2.4D Classic
40 tkm
-06 VOLVO V70 2.4 Classic Sportwagon autom.
-06 TOYOTA Land Cruiser 3.0 D4D Luxury 155 tkm
-08 TOYOTA Corolla Verso 2.2 D4D Sol 7-paik.181 tkm
-05 TOYOTA Corolla 1.6 VVT-i Sol Wagon
109 tkm
-06 VW Jetta 2.0 TDI Sportline DSG
110 tkm
-07 NISSAN Primera 1.6 XE Traveller
52 tkm
-05 OPEL Astra 1.4-16 Enjoy Wagon
47 tkm
-03 SAAB 9-3 2.0T Linear Sedan
114 tkm
-03 SEAT Cordoba 1.4 16 Signo 100
140 tkm
-04 SKODA Superb 1.8T Comfort Autom.
76 tkm
-07 SKODA Superb 1.9 TDI Active
135 tkm
-03 SKODA Superb 1.8T Comfort
154 tkm
-07 SKODA Fabia 1.4 TDI Fun Combi
120 tkm
-06 SKODA Octavia 1.6 Amb HB
97 tkm
-05 SKODA Octavia 2.0 TDi Elegance Combi 147 tkm
-06 SKODA Octavia 2.0 FSI Eleg. Avoinna: ark 10-19, la 10-16
. 4,71%
Puh. Kevyt 6061 alu.runko
. Tiedostojen sanotaan olevan rikki.
Sitten näyttää siltä kuin Windows tarjoaisi ratkaisuksi tiedostot korjaavaa ohjelmaa.
? Kun käyttäjä maksaa 91
dollaria, saa hän tiedostonsa
takaisin. Vuokraturva
Oy kertoo asuntopulan olevan
nyt pahin jopa kymmeneen
vuoteen.
Nyt ammattikorkeakouluissa
noin 16 prosenttia ohjelmista
alkaa vuodenvaihteessa. Alumiinirunko,
koot: M52 ja 57cm, N50 ja 54cm
. Shimano BRM486 hydrauliset levyjarrut . (02) 7773 900
6 SRVWL VDOR#DVWUXP ¿
24100 SALO
.DWVR P\|V ZZZ DVWUXP ¿
Myymälä:
Ma-Pe 8-18, La 10 -14
Huolto:
Ma-Pe 8-17
?Ota varmuuskopiot tiedostoista, ja varo epäilyttävien linkkien klikkaamista.
?Huijausohjelmia on satoja. Alumiinirunkoinen kevennetty
versio peruspyörien klassikosta !
Y
UXQNR
WDNXX
(vh. HB 55 tkm
32.900?
21.900?
39.900?
17.900?
12.900?
17.900?
13.900?
12.900?
12.500?
6.900?
15.900?
17.900?
13.900?
12.500?
13.900?
15.900?
18.500?
SALON AUTOTALO
Perniön Auto Smolander Oy
Meriniitynkatu 8, p. FSecure saa yhteydenottoja vastaavanlaisista huijausohjelmista päivittäin. Kestävät Rigida Zac-19SL alumiini
(DW) ontelovanteet
. 549,-)
Vaihto
Shokki :
28. 721 2100 www.salonautotalo.fi
tuhat suomalaista.
Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professoria Matti
Tolvasta kyselyn tulos ei yllätä viimeaikaisten tapahtumien
valossa.
Tolvanen itse ei kannata sitä,
että elinkautisesta ei pääsisi
vapauteen, sillä se voisi lisätä
osalla vangeista väkivaltaa ja
kasvattaa karkaamisriskiä.
Tolvasen mielestä osaa on kuitenkin voitava pitää vankilassa
loppuikänsä.
Tolvanen sanoo lehdille, että
nykyinen vaarallisuusarvio on
pintapuolinen.
. 29tkm · vm. 2000
Näin vältät huijausyritykset
6 900?
?Jos saat tietokoneelta virheilmoituksen, hae hakukoneella, kuten Googlella, virheilmoitusta. Savenvalajankatu 4, p. Uudistuksessa pääsykokeista siirryttäisiin osittain
arvosanapohjaiseen hakuun.
? Valintaprosessi on tällä
hetkellä niin raskas, että sen
hajauttaminen vaatisi liikaa
resursseja. 495,-)
250,-
HUOM! Pidätämme oikeuden määritellä pyöräsi ajokunnon ja siitä maksettavan hyvityksen!
REFLEX 28?
UXQNR
WDNXX
t
t levyjarru
hydraulise
. 2006
13 900?
Peugeot 407 Olympia 1,8
· aj. Val-
Lehtikuva/Mikko Stig
heellinen tiedostonkorjausohjelma salakirjoittaa tietokoneella olevat tiedostot, kuten
lomakuvat. 2005
KSL:n mukainen tod.
16 900?
vuosikorko ............................. Käyttäjän kokemus
on se, että voi ei kiintolevy hajosi, onneksi Windows tarjosi
ratkaisun. ym.
Salo . 2000. 98tkm · vm. Käyttäjä ei ymmärrä, että hänen tiedostoistaan
on ikään kuin vaadittu lunnaita, Hyppönen sanoo.
Aidolta vaikuttavien ohjelmien taustalla on rikollisten
miljoonabisnes. heinäkuuta 2010
Uutiset
9
Valheelliset virustorjuntaohjelmat
huijaavat maksamaan tyhjästä
Rikolliset vievät netin käyttäjien rahat pelottelemalla viruksista koneessa
STT | PAULA ROPPONEN
Ilmoitustilat ja verkkomainonta:
myynnin yhteyshenkilöt
www.sss.fi/ilmoitukset
www.sss.fi/autoilunmaailma
Astrum palvelee myös kesälauantaisin klo 10 - 14. 2,95%
Käsittelymaksu/erä.........................8?
KK-erä...................................272,43?
KSL:n mukainen
luottohinta........21.345,65?
Korot sopimusajalta yht. 100tkm · vm. Shimano Acera 24 vaihteet
. 040 567 7073
. Tervetuloa!
Astrum rahoitus nyt vain 2,95%*
Näihin vaihtoautoihin min. Kevyesti rullaavat
Kenda K935 700x38C
. 6061 alumiinirunko . Uusi Deo
Raj.
ER Ä
Turvaistuimet
39.-
349.-
Nyt
hyvitys vanhasta ajokuntoisesta
pyörästäsi vaihtaessasi tähän huippuhybridiin!
Y
alk.
7 vaiht.
3 vaihteinen
Pro-luokan hybridipyörä Shimano Deore 24 vaihteilla!
Shokki !
Myös
miesten
runkomalli!
Saatavana
myös naisten
runkomalli!
799,- 250,- vaihtohyvitys=
549.-
. Ohjelmilla tienataan niin paljon, että rikolliset ovat perustaneet joillekin
valeohjelmille konttorit ja tukipalvelukeskukset.
? Virustorjuntaohjelma kannattaa hankkia luotettavasta
lähteestä, eikä internetin pimeiltä kujilta, Hasu sanoo.
Jos käy niin, että oman koneen kovalevy on salakirjoitettu, varmuuskopiot pelastavat.
Jos varmuuskopioita ei ole,
saattaa asiantuntija saada salakirjoituksen murrettua.
Valheellinen ohjelma väittää löytäneensä koneelta monta epäilyttävää tiedostoa, joissa on viruksia.
Peugeot 206 SW Trendy 1,4
· aj. 2005
19 900?
Mercedes-Benz A 140 Classic
· aj. 36tkm · vm. Niitä ovat esimerkiksi Internet Antivirus Pro ja Total PC Defender.
Lähteet: F-Secure, Viestintävirasto
Maakuntalehdet:
Puolet tuomitsisi
elinkautisvangin
loppuiäksi
Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että elinkautisvankien tulisi istua vankilassa
loppuelämänsä. 2006
9 900?
VW Passat Variant 2,0TDi 103kW
· aj. 130tkm · vm. 550,-)
. Joissakin tapauksissa
huijausohjelma voi estää koneen käytön, kunnes käyttäjä
maksaa, sanoo F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.
Hyppösen mukaan haittaohjelmat ovat yleisimpiä ongelmia,
mihin käyttäjät törmäävät. Käynnissä on huijaus.
? Ohjelma löytää viruksen jopa täysin puhtaasta, uudesta
koneesta
Pankkiosakkeet vahvistuivat enimmäkseen. Matalahintainen
segmentti markkinoilla kasvaa
koko ajan, mikä todennäköisesti selittää muutoksesta suuren
osan, sanoo British American
Tobacco Finlandin yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja
Lauri Mäkinen.
Tietokoneita ja puhelimia valmistavan Applen uusi iPhone
4-puhelin tulee perjantaina
myyntiin 17 uuteen maahan.
Applen mukaan joukossa on
myös Suomi.
Antenniongelmista kärsinyt
puhelin on puhelujen pätkimisestä huolimatta noussut val-
taisaan suosioon. Veronkorotukset
ovat nimittäin saattaneet johdattaa ihmisiä ostamaan yhä
Uusi iPhone tulee myyntiin
perjantaina Suomessa
enemmän halvemman hintaluokan tupakkatuotteita.
? Volyymeissä emme ole huomanneet yhtä merkittävää
pudotusta. Nokian möhläyksistä
Vinkkaa
uutinen!
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
PÄIVÄN LUVUT
. Päivän lainaus
rikaan laskenut, koska Kiina
myös hyötyy valtavasti maailman suurimmasta tupakkatuotannosta verotulojen kautta.
Kiinassa tupakkatuotannosta
vastaa nimittäin valtion omistama monopoli.
Mutta kasvuvaraa riittää,
kuten esimerkiksi Intiassa ja
Brasiliassa.
Esimerkiksi British American
Tobacco -yhtiö vetoaa siihen, että maailman yli 20-vuotiaiden
aikuisten määrän arvioidaan
kasvavan yli 10 prosenttia seuraavien 10 vuoden aikana. Kurssiliikkeet Euroopan
pörsseissä pysyivät maltillisina. heinäkuuta 2010
Talous
?Tunnettu yhdysvaltalainen talouslehti Barron?s lukee huomattavan
suorasukaiset madonluvut Nokialle ja
yhtiön toimitusjohtajalle Olli-Pekka
Kallasvuolle.
Barron?sin toimittaja Mark Vever-
talous@sss.fi
ka kirjoittaa Barron?s-lehdessä, että
Nokian epäonnistuminen korkean
hintaluokan älypuhelinmarkkinoilla
etenkin Pohjois-Amerikassa on ?mykistävä?.
. Tästä
syystä yhtiö arvioi vuosittaisen
maailmanlaajuisen myyntinsä pysyvän 2010-luvulla miltei
muuttumattomana. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Tosin Tullin rikosasioissa
haltuun ottamien savukkeiden
määrä on viime vuosina laskenut . Euron
kurssi ja korot pysyivät myös
vakaina.
STT, lähde: TNS Gallup
edelleen maahan laittomasti
varsin usein, mutta maahantuotavat kertaerät ovat verraten pieniä, Lounatmaa luonnehtii.
Vaikka kansantaloudelle tupakasta kertyvät verotulot ovat
kuluvana vuonna pudonneet
rajusti, tupakkayhtiöissä ei olla huolissaan. Tupakoitsijoiden määrä ei ole juu-
OMX Helsinki
Amerikkalainen talouslehti ?mykistyi. määrä oli vielä vuonna
2006 reilut 32 miljoonaa kappaletta, mutta viime vuonna
luku oli enää 16 miljoonaa.
Tulliylitarkastaja Petri Lounatmaa Tullihallituksesta kertoo, että valtaosa laittomasti
maahantuoduista savukkeista
on paljastunut Venäjän-liikenteessä.
? Yli puolet tapauksista on
paljastunut henkilöautoliikenteessä. (STT)
50
100
miljoonaa kappaletta
150
200
250
2006
2007
2008
2009
0
kyselytutkimuksen mukaan
tammi-huhtikuussa savukkeiden maahantuonti tippui myös
liki viidenneksellä edellisvuodesta.
Sosiaali- ja terveysalan lupaja valvontaviraston Valviran
kesäkuussa julkistaman tutkimuksen mukaan huhtikuun
loppuun mennessä savukkeita
tuotiin maahan reilut 200 miljoonaa kappaletta, kun vuotta aiemmin määrä oli vajaat
250 miljoonaa. Maahantuonnin kehitys on merkittävässä
asemassa, sillä viime vuonna
matkustajatuontina maahantuodut tupakat muodostivat
arvioiden mukaan noin 15 prosentin osuuden kokonaiskulutuksesta.
Savukkeita myös salakuljetetaan edelleen Suomeen tiuhaan. Jopa 60 prosenttia tupakoitsijoista sanoo,
että he haluaisivat lopettaa.
Lisäksi noin 40 prosenttia päivittäin tupakoivista sanoo, että
he ovat tehneet yhden vakavan
lopettamisyrityksen viimeisen
vuoden aikana, Puska pohtii.
Valtion tupakkaverosta saamien tulojen määrä putosi lähes viidenneksellä alkuvuonna.
Valtiokonttorin mukaan tammi-kesäkuussa tupakkaverosta
kertynyt summa oli reilut 330
miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli lähes
410 miljoonaa euroa.
Tupakkaverosta kertyvät tulot notkahtivat, vaikka savukkeiden verotusta kiristettiin
selvästi vuodenvaihteessa.
? Pitkällä tähtäimellä valtion
verotulot varmasti vähenevät.
Pudotusta on myös sysännyt
se, että polttamista on hankaloitettu yhä enemmän sisätiloissa, kuten ravintoloissa ja
työpaikoilla, Puska miettii.
Puskan mielestä tupakointi
on aiemmin vähentynyt hitaasti mutta tasaisesti koko 2000luvun ajan. Apple joutui
korjaamaan antenniongelman
jakamalla puhelimen mukana
ilmaisia suojakuoria.
Suomen lisäksi puhelin tulee
myyntiin muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa,
Australiassa ja Kanadassa.
(STT)
0
3
S
Y
T
Y
D
KIIH
%
!
9MY0YNTI!
Ä
Ä
V
I
PÄ
-60%
-70%
- %
-40%
-20%
-10%
jopa
MUUTTOLOPPUUN
Fresita kulmadivaani.
-FW DN
EJWBBOJO TZW DN 5FYBT LBOHBT
WjSJ UFSSB WJJOJOQVO
,VWBO /VCVDTBOE SVTLFB LBOHBT UVNNBOSVTLFB
5FYBT LBOHBT . Savukkeita tuodaan
3
E
L
A
PALJON YKSITTÄISJA MALLIKAPPALEITA!
20
miljoonaa kappaletta
40
60
80
LJUBLJANA/FRANKFURT | STT?AFP
100
2006
2007
2008
2009
2010
tammikuu
2006
2007
2008
2009
2010
helmikuu
2006
2007
2008
2009
2010
maaliskuu
Suurten eurooppalaispankkien
stressitestien tulokset saivat
maanantaina pääosin myönteisen vastaanoton markkinoilla.
Kysymyksiä herätti kuitenkin
tieto, että jotkut saksalaiset
pankit eivät ole julkistaneet
tietoja omistamistaan valtionlainoista.
Financial Times-lehden mukaan kuusi pankkia panttasi tietoja. Tilastokeskuksen
mukaan toissa vuonna 20 prosenttia suomalaisista tupakoi
päivittäin.
? Tupakan kulutus Suomessa
on jo nyt suunnilleen Euroopan
pienimmällä tasolla, Puska arvioi.
Maahantuonti ei pompannut
ylöspäin, vaikka savukkeiden
verotusta korotettiin vuoden
alusta. ja joka on
niin täydellisesti menettänyt tilaisuutensa kuin Nokia, hän tulittaa.?
Taloussanomat
Maahantuonti tammi?huhtikuussa 2006?2010
6679,30
julkistamaan kaikkia tietoja.
Deutsche Bank ilmoitti kertovansa lisää tietoja osavuosikatsauksensa yhteydessä.
Pankkien vaitonaisuus herätti
epäilyksiä, että niillä on edelleen jotakin salattavaa.
Sloveniassa vieraillut Euroryhmän puheenjohtaja JeanClaude Juncker oli kuitenkin
tyytyväinen stressitesteihin ja
katsoi niiden osoittavan, että
Euroopan pankit ovat riittävän
vahvoja. Harvoin on nähty niin suurta ja
Suomalaisten
sauhutteluun tuli
jyrkkä pudotus
Myös tupakan maahantuonti ja salakuljetus
selkeässä laskusuunnassa
STT | MAUNU ANHAVA
Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen pääjohtaja Pekka
Puska uskoo, että tupakoinnin
viimeaikainen väheneminen
johtuu ensisijaisesti asenneilmaston muutoksesta.
? Ihmisten halu lopettaa on
tavattoman suuri. Hän torjui epäilyt liiasta lepsuilusta ja sanoi, että
testit on tehty oikein ja ammattimaisesti.
Markkinoilla ei maanantain
aikana nähty suurta kuohuntaa. TNS Gallupin tekemän
Tupakkayhtiöt hakevat
kasvua kehittyvistä talouksista
Vaikka savukkeiden myynti
Suomessa laskisikin, tupakkayhtiöt etsivät nyt kasvua pääosin kehittyvistä talouksista.
Suurimmat markkinat ovat
Kiinassa, jossa noin 350 miljoonaa tupakoijaa muodostaa
noin 40 prosenttia maailman
kokonaiskulutuksesta. Joukossa oli muun
muassa maan suurin pankki,
Deutsche Bank.
Euroopan rahoitusvalvojien
komitean pääsihteeri Arnoud
Vossen sanoi lehden haastattelussa, että pankkien oli pitänyt
julkaista kaikki tiedot valtion
lainoista.
Saksalaisviranomaisten mukaan niillä ei ollut lain mukaan
valtuuksia pakottaa pankkeja
huhtikuu
2006
2007
2008
2009
2010
+0,76 %
Euribor
12 kk 1,407
3 kk 0,889
+0,005
+0,004
FT: Saksalaispankit pihistelivät
tietoa valtionlainoistaan
2010
Matkustajatuonti kuukausittain
7,265
Stressitestien
tulokset otettiin
tyynesti vastaan
Savukkeiden matkustajatuonti
0
+0,77 %
Nokia Oyj
markkinoita hallinnutta yhtiötä, jolla
on niin paljon teknistä osaamista ja
teknologista etumatkaa
AINOLA
-kansituoli
159,-
Esim.
59,-
Serenity pöytä + 4 tuolia.
1zZUj DN
Tuoli.
1zZUj Y DN
189,-
KAASUGRILLEISSÄ LÖYTYY!!
(109,-)
SUURSUOSIKKI
LISÄERÄN ENNAKKOMYYNTI!
BBQ
149,-
Landmann
Kaasugrilli.
. QVVWBVOV
1VIFMVO IJOUB
MBOLBQVIFMJNFTUB
TOU QVI . QPMUJOUB
. QVVWBVOV
0TB UVPUUFJTUB
UPJNJUVTNZZOUJOj
&J QVIFMJOWBSBVLTJB
379,-
Landmann
Kaasugrilli.
. QPMUJOUB
.
Toimitusmyynti.
Tunnelmallinen
Ainola-sarja
vain Maskusta!
India ruokapöytä.
1zZUj Y DN 249,-
299,-
-50% -15%
LAADUKAS SERENITY
-SARJA MASKUSTA!
(449,-)
19,-
Fresita rahi.
Y Y DN
Esim. QPMUJOUB
. QVVWBVOV
199,-
Myymälät avoinna
SUNNUNTAINA klo 12-16
Landmann
Kaasugrilli.
TOU NJO
NBULBQVIFMJNFTUB
TOU QVI
SPTUFSJ NVTUB
ÄLLE:
KAUPAJON+PPÄ
MU
EH STEET
JÄTTIVAR
ARVO 160,-
BARBEQUE BY MASKU
7BMVSBVUBQBSJMB . QPMUJOUB
.
TOU NJO
399,-
Landmann
Kaasugrilli.
Afganistanin presidentin Hamid
Lehtikuva/AFP Photo/Leon Neal
Karzain edustajan mukaan raketti osui taloon, jonne ihmiset
olivat hakeutuneet suojaan.
Lauantaina paljastuneiden silminnäkijätietojen mukaan pakenevia miehiä, naisia ja lapsia
ammuttiin helikopterista käsin.
Kyläläisten mukaan kapinalliset olivat kehottaneet heitä jättämään kotinsa sen jälkeen kun
taistelu kansainvälisten Isafjoukkojen kanssa lähestyi.
Isaf-joukkojen edustajan mukaan isku tapahtui useiden
kilometrien päässä Isaf-joukoista eikä siviiliuhreista ollut
havaintoja. läpi. Afganistanin presidentin Hamid Karzain tiedottaja
Waheed Omar muistutti presidentin jo vuosia moittineen
siviiliuhrien määrää ja varoittaneen Pakistanin talebankontakteista.
Myös Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle vaati
tarkkaa selvitystä Iranin ja
Pakistanin toimista.
Brittiläisen RUSI-tutkimuslaitoksen professori Michael
Clarke arvioi Guardianille,
ettei vuoto todennäköisesti ole
niin vahingollinen kuin Abu
Ghraibin skandaali, mutta vaikea pala se on poliitikoille joka
tapauksessa.
? Nämä ovat vanhoja huonoja uutisia uudella huonolla
hetkellä, Clarke summasi.
Raskaita
syytöksiä Pakistanille
Huonoja uutisia asiakirjoissa
tosiaan riittää. Vaikutukset näkyvät
kenties pidemmällä aikavälillä. Muovi tappaa kaloja, merinisäkkäitä ja lintuja.
Katamaraani rakennettiin 12 500:sta
kahden litran muovipullosta. Guardianin
mukaan ne osoittavat, että
kansainväliset joukot ovat
surmanneet ainakin 195 afgaanisiviiliä, ja tämäkin luku
Saksan teknofestivaalin murhenäytelmän jälkitunnelmat
purkautuivat maanantaina
raivona, kun Love Parade
-tapahtuman kehnot turvajärjestelyt alkoivat paljastua. Miestä ammutaan
nilkkaan, kun hän ei reagoi
huutoihin ja varoituslaukauksiin.
Kylänvanhimpien mukaan mies on
kuuromykkä ja pakeni, koska pelkäsi. Maa jätti hakemuksensa vuosi sitten keskellä valtavaa talouskriisiä,
mutta nyttemmin Euroopan
vetovoima on hiipunut. Lautassa kelluu jopa 100 miljoonaa tonnia muovi-
jätettä ja se on kuusi kertaa Englannin
kokoinen. siitä huolimatta, että Pakistan on
Yhdysvaltain liittolainen ja saa
Suomalaisetkin mainittu
parissa vuodetussa asiakirjassa
Wikileaksin laaja Afganistan-tietovuoto sisältää muutamia dokumentteja, jotka
koskevat maassa toimivia
suomalaisjoukkoja. Maavoimien mukaan asiakirjat eivät
kuitenkaan näytä sisältävän
arkaluonteista aineistoa tai
sellaisia tietoja, jotka voisivat
vaarantaa suomalaisten turvallisuuden.
? Muutama tällainen dokumentti löytyi, mutta en lähtisi
niissä näkemään suurta on-
11
kaana ollut nainen, kuolee.
?Paktika, maaliskuu 2007:
CIA:n aseistettu partio saapuu
Malekshayn kylään, ja huomaa
miehen juoksevan pakoon heidän
saattuettaan. Olette tappaneet lapsemme, yksi paikalle jätetyistä
viesteistä sanoo.
? Tätä tapahtumaa ei olisi
ikinä pitänyt järjestää täällä,
kirjoitetaan toisessa.
Paikallinen Neue Rhein
Zeitung -lehti (NRZ) syytti
pääkirjoituksessaan kaupungin viranomaisia käsittämättömästä ylimielisyydestä.
Samalla kun vakavasti loukkaantuneita vielä kuoli sairaalassa, viranomaiset selittivät
medialle turvajärjestelyjen olleen riittävät.
? Pormestarin kyyninen
reaktio, se, että hänen mielestään uhrien oma käytös
oli onnettomuuden osasyy, oli
vastenmielinen, NRZ:n pää-
?Oruzgan, joulukuu 2009: Auto-onnettomuudesta alkanut kiista
Afganistanin armeijan sotilaiden ja
poliisien välillä eskaloituu tulitaisteluksi. (STT)
siltä miljardiluokan apua.
ISI:n väitetään myös olleen
osallisena presidentti Karzain salamurhahankkeessa
ja suunnitelmissa myrkyttää
länsijoukkojen elintarvikkeita.
Tiedustelupalvelun agenttien
kerrotaan tapaavan säännöllisesti talebanien kanssa ja keskustelevan strategioista sekä
aseellisten ryhmien organisoinnista.
Pakistanin Yhdysvaltain-
suurlähettiläs Husain Haqqani sanoi, että vuodetut tiedot
eivät kerro mitään nykytilanteesta, ja maan ulkoministeriö piti asiakirjojen päätelmiä
kaukaa haettuina ja vääristyneinä.
Toinen talebanien tukija on
asiakirjojen perusteella Iran.
Maaliskuulle 2009 päivätty
Yhdysvaltain sotilastiedustelun raportti sanoo yli sadan
talebanin matkustaneen Ira-
nista Afganistaniin tekemään
itsemurhaiskuja. Valkoinen talo tuomitsi
vuodon kovasanaisesti ja varoitti sen vaarantavan monien
amerikkalaisten hengen, sivuston perustaja Julian Assange
piti tekoa oikeana.
? On selvää, että vuoto muokkaa ymmärrystämme siitä,
millaisia nämä kuusi sotavuotta ovat olleet, ja että sodan
kulkua on muutettava, Assange sanoi.
Hän ei paljastanut asiakirjojen lähdettä.
Vuodon seurauksia voidaan
vasta arvailla, mutta ainakin
Yhdysvalloissa voi olla edessä
tiukka debatti Pakistan-suhteista. Kyläläisille jaetaan tarvikkeita
korvaukseksi.
?Paktia, marraskuu 2006: Korruptio vaivaa alueen viranomaisia.
Erään poliisiupseerin kerrotaan
keksivän kuvitteellisia poliiseja
saadakseen heidän palkkansa.
Toisen kerrotaan pystyttäneen
omia tarkastuspisteitä rahankeruuta varten, kolmas on varastanut
rahaa ja univormuja, joten hänen
miehillään ei ole varusteita talven
varalle.
taakin tietoturvan tärkeyttä.
? Kaikki sellaiset vuodot, jotka vaarantavat operaatioturvallisuuden, ovat tuomittavia
ja valitettavia.
Vuodon valtavan mittakaavan vuoksi Kallio ei vielä halua
pohtia sen mahdollisia vaikutuksia Afganistanin tilanteelle.
? Tietovuoto on hyvin laaja, ja
kokonaisuutta on liian aikaista
arvioida. Yksi tunnetuimmista wiki-sivustoista on
Wikipedia.
Lähteet: BBC, Wikileaks, Wikipedia
Afganistanissa paljastui kymmeniä
siviilejä tappanut raketti-isku
Afganistanissa paljastui viikonlopun aikana tuhoisa raketti-isku, jossa kuoli ainakin
45 siviiliä. Käytännössä kyse on
tapahtumaraporteista, jotka
koskevat kahta viime vuonna
sattunutta laukaustenvaihtoa,
joissa suomalaisia oli mukana.
Kummastakin tapauksesta
annettiin tiedote heti samana
päivänä, kertoo eversti, osastopäällikkö Jari Kallio maavoimien esikunnasta.
Kallion mukaan Suomessa ei
ole tarpeen vuodon takia muuttaa käytäntöjä tai toimintamenetelmiä, vaikka tapaus koros-
Korruptio ja piittaamattomuus
nakertavat sotaponnisteluja
?Otteita Guardianin, New York
Timesin ja Der Spiegelin julkaisemista sotilasraporteista:
Raivostuneet surijat
syyttävät järjestäjiä
ja viranomaisia 19
ihmisen kuolemasta
DUISBURG | STT?AFP?DPA
reita. SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Osa
poliiseista tekee yhteistyötä
kapinallisten kanssa.
Raskaimmat syytökset kohdistuvat kuitenkin Pakistaniin.
Asiakirjat väittävät suoraan,
että maan tiedustelupalvelu
ISI on varustanut, kouluttanut
ja rahoittanut talebaneja . Monen
mielestä vanha tavarajunaasema oli alkujaan liian pieni
ja sopimaton massiivisen Love
Paraden tapahtumapaikaksi.
? Pidän järjestäjiä vastuullisina. Yksi sotilas, kolme poliisia
ja yksi siviili kuolee.
?Paktia, maaliskuu 2008: Afgaanipoliisit kiristävät lahjuksia
autoilijoilta tarkastuspisteellä.
Amerikkalainen tarkastaja ja paikalliset viranomaiset ottavat kiinni
seitsemän epäiltyä. (STT?AFP)
Laaja tietovuoto syyttää Pakistania
ja Irania tuesta talebaneille
Lehtikuva/AFP Photo/Karl-Josef Hildenbra
WASHINGTON, ISLAMABAD |
STT?AFP?Reuters
Kansainväliset joukot surmaavat viattomia siviilejä, Afganistanin poliisi sieppaa ihmisiä ja
Iran sekä Pakistan varustavat
talebaneja: Wikileaks-sivuston
vuotamat salaiset sotilasraportit maalaavat lohduttoman kuvan Afganistanin sodasta.
Wikileaks vuoti noin 92 000
asiakirjaa vuosilta 2004?2009
New York Timesille, Guardianille ja Der Spiegelille, jotka
julkaisivat tietonsa maanantaina. Viranomaiset selvittävät nyt, oliko Nato-joukoilla
jotain tekemistä iskun kanssa.
Hyökkäys tehtiin Helmandin
maakunnassa perjantaina. heinäkuuta 2010
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva/Reuters/Daniel Munoz
Muovipulloalus Plastiki ylitti Tyynenmeren
SYDNEY. Sen purjeet
olivat kierrätysmuovia ja mastot entisiä
vesiputkia. Tietojen mukaan kansainväliset joukot ovat surmanneet siviilejä aiempaa tiedettyä enemmän ja peitelleet tekojaan.
on todennäköisesti alakanttiin.
Ilmaiskujen lisäksi siviilejä
kuolee sotilasoperaatioissa, joiden tavoitteet jäävät hämärän
peittoon.
Erään raportin mukaan
CIA:n partio ampui kuuroa
miestä, joka oli peloissaan lähtenyt juoksemaan näitä pakoon
eikä tietenkään voinut kuulla
pysähtymiskäskyjä.
Afganistanin poliisi ei saa
yhtään sen puhtaampia pape-
gelmaa. Maaliskuussa Yhdysvalloista
matkaan lähtenyt alus saapui Sydneyn
satamaan Australiaan maanantaina.
Hankkeen toteuttaja on brittiläisen
pankkiirisuvun vesa ja ympäristöaktivisti
David de Rothschild, joka saarnaa val-
tamerten roskaantumista vastaan ja kierrätyksen puolesta.
Hankkeen tarkoituksena oli osoittaa,
millainen soppa valtameriin päättyvistä
muoviroskista syntyy.
Plastiki purjehti myös Tyynenmeren
?itäisen roskalautan. (STT?AFP)
Wikileaks-sivuston perustaja Julian Assange piti käsissään maanantain Guardian-lehden etusivua,
jossa kerrottiin Afganistanin sodan
massiivisista tietovuodoista.
Kynttilät ja kukat muistuttavat murhenäytelmästä, joka vaati 19 kuolonuhria.
Islanti aloittaa
EU-jäsenyysneuvottelut skeptisissä
tunnelmissa
BRYSSEL | STT?AFP?Reuters
EU ja Islanti sopivat maanantaina jäsenyysneuvottelujen
aloittamisesta, mutta mitään
erityiskohtelua ei maalle luvattu Brysselin ulkoministerikokouksessa.
Viralliset neuvottelut alkavat tiistaina, ja niiden uskotaan kestävän noin puolitoista
vuotta. Alus selvisi 20 000 kilometrin
merimatkasta hyvin. Heidät kuitenkin vapautetaan, koska todistajanlausunnot katoavat.
?Paktika, elokuu 2007: Puolalaiset sotilaat tulittavat Nangarkhelin
kylää kranaateilla ilmeisesti kostona tienvarsipommista. Käytetyistä muovipulloista rakennettu Plastiki-alus on ylittänyt Tyynenmeren. Kesäkuun mielipidemittauksessa
60 prosenttia kansalaisista
halusi hallituksen vetävän
jäsenyyshakemuksen takaisin, eikä jäsenyyden läpimeno
kansanäänestyksessä ole varmaa.
EU-diplomaatit muistavat
vielä, miten Norja hylkäsi jäsenyyden kahdesti vuosina 1972
ja 1994.
? Eurooppaan on haluttava
itse liittyä, ja käsittääkseni
islantilaiset eivät ole hirveän
myötämielisiä, sanoi Ranskan EU-ministeri Pierre Lellouche.. PRQ tuli
tunnetuksi Pirate Bay -sivuston
palveluntarjoajana.
?Vuonna 2010 se julkaisi videon, jolla Yhdysvaltain armeijan
helikopteri surmaa ainakin 12
ihmistä, mukaan lukien kaksi uutistoimisto Reutersin toimittajaa.
?Vuoden 2008 Yhdysvaltain
presidentinvaalien yhteydessä Wi-
?Wikileaks hävisi vuonna
2008 oikeustaistelun sveitsiläispankki Julius Bärille, minkä
seurauksena sivusto suljettiin
väliaikaisesti.
?Wikileaksillä on kuitenkin
useita identtisiä varasivustoja ympäri maailmaa, joten sen alasajo on
erittäin vaikeaa.
?Sivuston ylläpitäjät kertovat saavansa rahoituksensa
kansalaisilta, toimittajilta ja ihmisoikeusaktivisteilta.
?Wikileaks on on yksi internetin wiki-sivustoista, jossa käyttäjät
voivat jakaa ja muokata tietoa
sekä lähettää linkkejä. 19
ihmistä kuoli ja 342 loukkaantui viikonloppuna festivaalin
sisäänkäynnillä syntyneessä
tungoksessa.
Surijat jättivät viestejä ja kukkia sisäänkäynnille johtaneen
alikulkutunnelin suulle, josta
suurin osa väentungoksessa
kuolleista löydettiin. Se puolestaan syyllistyy
väkivaltaan, korruptioon, sieppauksiin ja kiristykseen. Helmikuussa
2005 tehty raportti puolestaan
kertoo Iranissa asuvien talebanjohtajien vierailevan Afganistanissa rekrytoimassa taistelijoita.
Iranin epäillään myös luvanneen palkkioita afgaanisotilaiden ja virkamiesten tappamisesta.
Iran on kiistänyt yhteytensä
talebaneihin.
Wikileaks vuotaa salaisia asiakirjoja kansalle
?Wikileaks kertoo palvelevansa kaikenmaalaisia kansalaisia,
jotka haluavat paljastaa hallitustensa epäeettiset teot.
kileaks vuosi julkisuuteen republikaanien varapresidenttiehdokkaan
Sarah Palinin sähköposteja, kuvia
ja osoitekirjan.
?Sivusto julkaisee ?salaista,
sensuroitua tai muuten rajoitettua
aineistoa, jolla on poliittista, diplomaattista tai eettisestä merkitystä?.
?Sivusto perustettiin vuonna
2006 ruotsalaisen PRQ-palveluntarjoajan alaisuuteen. Duisburgiin
oli kokoontunut lauantaina
juhlimaan jopa 1,4 miljoonaa
teknon ystävää.
Lisäksi festivaalien hätäuloskäynnit eivät olleet vaadittavan leveitä eikä paikalla ollut
paloviranomaisia.
Saksan poliisien ammattiliiton johtaja Rainer Wendt
kertoi Bild-lehdelle varoittaneensa jo vuosi sitten viranomaisia, että 500 000 asukkaan Duisburg oli sopimaton
miljoonayleisön keräävälle
Love Paradelle.
Vuosi sitten Love Parade
peruttiin samankokoisessa
Bochumin kaupungissa, kun
poliisi oli varoittanut järjestäjiä turvallisuusongelmista.
? Tästä katastrofista tekee
skandaalin se, että kaikkia oli
varoitettu -- kaupunkia, poliisia, järjestäjiä ja asiantuntijoita, Frankfurter Allgemeine
Zeitung -lehti totesi.
Lehtikuva/AFP Photo/Rene Tillmann
Wikileaks-sivusto on vuotanut valtavan määrän salaisia dokumenttaja Afganistanin sodasta julkisuuteen. Ainakin
kuusi ihmistä, mukaan lukien ras-
kirjoituksessa sanottiin.
Lehti on vaatinut pormestari
Adolf Sauerlandin välitöntä
eroa.
Saksalainen Spiegel-lehti
kertoi maanantaina, että festivaalijärjestäjät olivat luistaneet turvavaatimuksista kaupungin siunauksella.
Kaupunki hyväksyi
turvatoimet
Lehden saamien viranomaisasiakirjojen mukaan
festivaalialueella oli lupa vain
250 000 ihmiselle. Islanti kuuluu jo ETAja Schengen-alueeseen ja sen
lainsäädäntö on suurelta osin
yhtenevä unionin vaatimusten
kanssa.
Ongelmia kuitenkin tuottavat
kiistat valaanpyynnistä sekä
Icesave-pankin korvauksista.
Islanti ei ole vieläkään sopinut,
miten se aikoo korvata pankin
romahduksesta aiheutuneet
kulut Britannialle ja Hollannille.
Siitäkään ei ole varmuutta,
haluavatko islantilaiset enää
liittyä unioniin
Sitä ?oudompaa. Hän sai 5 000
euroa. heinäkuuta. Lähes
tunnin mittainen urakka oli
arvostettavan taidon, tulkintaherkkyyden ja keskittymisen
valloittavaa näyttöä.
Laulusarja, Laulu suuresta
kaipuusta, koostuu myös seitsemästä laulusta. Jälki on komeata mutta
samalla myös epätasaista. osastoa
setissä edustivat puolestaan
Over The Rainbow?n ja viimeisenä encorena kuullun Nessun
Dorman (molemmat uusimmalta studiolevyltä) kaltaiset
makeilut.
Nämä kun unohtaa, Jeff Beck
bändeineen tarjoisi yhden
kaikkien aikojen hienoimmista
kitaristin konserteista. Myös
bändi Beckin johdolla näytti
keikan aikana ja sen jälkeen
enemmän kuin tyytyväiseltä
suoritukseensa.
Kesäkonsertti Kuusjoen
kirkossa 25. Beckin ja
levyjen tarjoaman musiikin
ohella mielenkiintoa ovat herättäneet hänet keikkakokoonpanonsa, joista löytyy Beckin
veroisia huippuammattilaisia.
Porissa Beckin ohella soittivat
rumpali Narada Michael Walden, basisti Rhonda Smith ja
kosketinsoittaja Jason Rebello. (STT)
Ruisrockin vetonaulana juuri
nähty Ozzy Osbourne palaa
esiintymään Suomeen syksyllä. Syksyllä
hän debytoi New Yorkissa Metropolitan-oopperassa.
Newyorkilainen Angelini puolestaan on jo ehtinyt esiintyä
kotikaupunkinsa oopperassa.
Syksyllä hän debytoi Genovan
oopperassa.
Kolmanneksi kilpailussa tuli
24-vuotias sopraano Elena Guseva Venäjältä. Melodiikan ja runon kokonaisuus on
koskettava.
Hieman vieraan tuntuisen
pianoteoksen jälkeen laulusarja tempaisi heti ensi sävelillään
tutummin sisään musiikkiinsa.
Erikoisuutena lauluissa koin
lauluosuuksien lähelle tulon ja
piano-osuuden etäisyyden.
Tuntui kuin niissä olisi kohdannut kaksi tai jopa useampi
maailma yhtä aikaa; oma oivallus siinäkin. heinäkuuta,
Noora Karhuluoma, laulu ja
Liisa Honkanen, harppu.
Salon seurakunnan sunnuntaisessa kesäkonsertissa esiintyi kaksi nuorta muusikkoa,
laulajan ja harpistin melko
harvinainen duo.
Tälle kokoonpanolle eivät
säveltäjät ole lauluja laatineet, joten pianosäestyksiä on
jouduttu sovittamaan harpulle. Lyhyesti
luonnehdittuna teos on melodisesti ihastuttava ja runosisällöltään puhutteleva. Sen myötä teoksen kiinnostavuus kasvoi osuvasti loppua kohden.
Teoksen nimen ja muutaman
sen osan kohdalla jäin miettimään fuga-sanaa ja etsimään
sen perinteistä merkitystä,
teemajäljittelyä. heinäkuuta 2010
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Faces-festivaalille myytiin 4 500 lippua
Viikonloppuna Pohjan Gumnäsissä järjestetty Faces-festivaali keräsi kolmen
päivän ainakin noin 6 000 kävijää, joista noin 4 500 oli pääsylipun ostaneita.
Festivaalin kävijätavoite jäi saavuttamatta, mutta organisaatio kääntää jo
katseensa ensi kesään.
. Varsinkin Dvorakin
ja O. Finaalissa kukin kilpailija esitti
kaksi vapaavalintaista ooppera-aariaa. And Tumblin?.
Beckin musiikillinen hajanaisuus ei juuri kuulunut setistä,
jonka omina huippuhetkinä
koettiin muun maussa instrumentaalit Hammerhead ja Led
Boots. Ehkä lauluista tulisi jopa hittejä!
Sanna Pietiäinen tulkitsi
laulusarjan varmaotteisesti ja
upean aistikkaasti. Kolmikosta ainoastaan Rebello on ollut mukana hivenen
pidempään.
Porissa Beckin soitto oli juuri
niin komeata ja tyylikästä kuin
odottaa saattoi. Etsimme nyt rahoittajia ja
sponsoreita, jotta saisimme taloudellisia resursseja festivaalin jatkamiseksi,
sanoo festivaalijohtaja Börje Mattsson.
Suositussa katusoiton SM-kilpailun
voittajaksi nousi tänä vuonna Rainbow
KONSERTTI
Family. Pori Jazz
päättyi sunnuntai-illa Arenan
konserttien osalta odotetun,
monien mielestä maailman
parhaan kitaristin, brittiläisen
Jeff Beckin esiintymiseen.
Miestä oli odotettu hartaasti
Suomeen, sillä edellisen ja ainoan kerran hän vieraili Suomessa elokuussa 1971 Turun
Ruisrockissa.
Beck tunnetaan muusikkona,
joka vieroksuu kaikkea itsestään
selvää ja joka tekee mitä itse
tahtoo. Sitä en osannut näistä fuugista nyt löytää.
Tai ehkä Koskisella on fuugalle
tässä jokin uusi visio.
Esittäjältään virtuositeettia
ja ilmeikästä tulkintaa edellyttävä Fuga indiana tarjosi Joonas Ahosen toteutuksena runsaasti vaihtelevia tunnelmia ja
värikylläisyyttä.
Raikkaat melodiat ja vilisemällä vaihtuvat sointukulut
luontuivat Ahoselta ansioi-
tuneesti, samoin hurjat ja
voimaisat ?tulitukset?. Harppu säesti vuoroin soinnuin,
vuoroin melodisesti ja väritti
esitystä lyhyillä sooloilla.
Ohjelman edetessä selvisi,
että nuorella laulajattarella on
laulutekniikassa vielä hieman
puutteita. Monipuolisena soittimena
harppu lunasti hyvin paikkansa tässäkin tehtävässä.
Sitä paitsi Kuusjoella monelle
kuulijalle kaunis instrumentti
lienee ollut mielenkiintoinen
kohde kuulla ja nähdä.
Noora Karhuluoma ja Liisa Honkanen antoivat yleisölle mieluisan konsertin, jonka
olivat otsikoineet lauseella Jumala, kuule rukoukseni.
Karhuluoman kirkas sopraano
taipui hyvin barokin kuvioissa
ja hengitys toteutti tarvittavat
pitkät fraasit G.F.Händelin
aariassa oratoriosta Joshua.
Niin ikään oopperan ja
monodisen tyylin edistäjän
G.Caccinin tuttu Ave Maria
oli kaunista kuultavaa. Molemmat saivat palkinnoksi 15 000
euroa. Bändin Hollannista, Ranskasta,
Unkarista ja Japanista kotoisin olevat
musisoijista tapasivat toisensa festivaalilla ja päättivät osallistua kisaan improvisoiden.
Katusoiton SM-tittelistä kisasi muiden
joukossa myös runorocktrio Sateen
Kaarina (kuvassa). Noora Karhuluoma
tosin esitteli säveltäjähistoriikkeja turhankin laajasti,
vuosiluvutkin yleisö näki ohjelmaesitteestä.
Liisa Honkanen soitti soolonaan F. Sitten kun alkaa
tapahtua, huomaa, etteivät
haaveet olekaan enää niin kaukana, Yende sanoi voittonsa
jälkeen.
Yende osallistui kilpailuun
mielessään vain koe-esiintyminen Savonlinnassa. Mies käsittelee kampea ja volumipotikkaa samanaikaisesti sellaisella tekniikalla, jonka vain harva osaa.
Nyanssien hallinta on huippuluokkaa, kuului kommentteja
yleisön joukosta.
Yksi hienoimmista Beckin vii-
Lyhyet
Kuvanveistäjä
Ukri Merikanto
on kuollut
Ozzy Osbourne
palaa syksyllä
Suomeen
Kuvanveistäjä Ukri Merikanto on kuollut. Näyttää helpolta, mutta ei
ole sitä. Toinen vastaavanlainen, jos kohta rajumpi näyte
Beckille ominaisesta revittelystä ja svengaavuudesta oli
niin ikään laina eli Sly And
The Family Stone -kappale
Higher.
Lainaosaston monipuolisuudesta olkoon vielä esimerkkinä
Princen basistina kunnostautuneen Rhonda Smithin tulkitsema Rollin. Bändin bravuureihin
lukeutuvat biisit Paranoid ja
Iron Man. Kokonaistoteutuksessa
osat muistuttavat kuitenkin
ehkä hieman liikaa toisiaan.
Lähes kaikki alkavat hiljaa
mietiskellen kunnes ryöpsähtävät voimaan ja villiin menoon.
Tavallaan myös koko teoskokonaisuus noudattaa samaa
linjaa, mikä on sinänsä varsin
hieno oivallus. Alun perin voittajan oli
tarkoitus saada 20 000 euroa
ja toiseksi yltäneen 10 000 euroa.
? Nuori laulaja haaveilee kaikenlaisesta. Kukapa ei viehättyisi vaikkapa lauluista Oi katsele lintua oksalla
puun tai Tuhansin kielin.
Kesäkonserttiin sopii hyvin
lyhyet ohjelmasta kertovat
juonnot. (SSS)
SSS/ Minna Määttänen
SSS/Sami Kilpiö
Savonlinnan
laulukilpailun voitto
jaettiin kahdelle
Savonlinnan ensimmäisen kansainvälisen laulukilpailun voitto jaettiin sunnuntaina kahden
laulajan kesken.
Ensimmäisen sijan jakoivat
25-vuotias sopraano Pretty
Yende Etelä-Afrikasta ja 28vuotias tenori Michele Angelini Yhdysvalloista. elokuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.
Osbourne teki läpimurtonsa 1970-luvun alussa brittiläisen Black Sabbathin solistina. Pianoteos Fuga indiana,
Joonas Ahonen, piano, ja
laulusarja Laulu suuresta
kaipuusta, Sanna Pietiäinen,
laulu, Arto Koskinen, piano.
Suuri salillinen yleisöä kunnioitti ja kiitti seisten ja valtaisin tasataputusaplodein sunnuntaina Someron kaupungin
oman miehen, säveltäjä Arto
Koskisen sävellyksiä ja niiden
tulkitsijoita, pianisti Joonas
Ahosta ja laulajatar Sanna
Pietiäistä. Arto Koskisen sävellyskonsertti oli menestys.
Jotta pääsisi aidosti Koskisen omaperäisen musiikin
ytimeen, hänen sävellyksiään
tulisi kuunnella kerta toisensa
jälkeen uudelleen. Oli helppo
syventyä laulujen sanomaan
Pietiäisen tummasävyisen,
miellyttävästi syvän äänen sekä luontevien ja värikkäiden
tulkintojen myötä.
SSS/Veli-Matti Henttonen
KONSERTTI
Beck täytti
tehtävänsä
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Jeff Beck Pori Jazzissa 25.
heinäkuuta.
Järjestyksessään 45. Sen aisti
siitä rauhasta ja hiljaisuudesta, mikä yleisössä vallitsi.
Fuga indianan kussakin osassa löytyy jotakin omaa atmosfääriä. Sen saattoi
todeta kuitenkin jo ensikuulolla, että musiikki on kiehtovaa, maagista, salaperäistä
ja monella muotoa yllättävää.
Musiikki myös ikään kuin toi
meditatiivista tunnelmaa läsnäolleeseen yleisöön. Itseäni kiinnostaisi vielä joskus
kuulla laulusarja myös toisella,
perinteisellä piano-osuudella,
harmonisella säestyksellä. (STT)
Lehtikuva/Jussi Nukari
Arto Koskisen sävellyksiä kuultiin sunnuntaina konsertissa hänen kotikaupungissaan Somerolla.
Pretty Yende ja Michele Angelini jakavat Savonlinnan laulukilpailun ykkössijan.
Meditoivan musiikin ilta Somerolla
Arto Koskisen sävellykset valloittivat yleisön
Riitta Helenius
Arto Koskisen sävellyskonsertti Someron seurakuntakeskuksessa 25. Mies käsittelee
kitaransa sellaisella taidolla ja
intensiteetillä, jota soittamista
edes jossain muotoa harrastavat hämmästelivät Porissakin
kilpaa.
. syyskuuta.
Ozzyn konsertin liput tulevat myyntiin 2. Ehkä sitä
kautta myös pianoteos Fuga indianan kaikki seitsemän osaa
saisivat lisää omaleimaisuutta
myös kuuntelijan korvissa ja
sisimmässä.
Fuga indiana tarjoaa Koskisen mukaan intialaisen melodiikan lisäksi länsimaista polyfoniaa yhdistettynä afroamerikkalaiseen rytmikäsitykseen.
Ihan yhdellä kuulemalla, ja
intialaiseen musiikkiin perehtymättömänä, Koskisen musiikista ei osaa saada irti kaikkia
sen salaisuuksia. Tarkoituksena on juurruttaa Faces
Gumnäsiin, ja pyrkiä jatkamaan ensi
vuonnakin. Säveltäjä on tehnyt valtavan suuren työn sekä
piano- että laulusarjassaan. Lisztin kuuden pianokappaleen Consolation-sarjasta
kolmannen, Des-duurin, tietenkin harpulle sovitettuna. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Tiistaina 27. Live At Ronnie
Scott?s ja uunituoreen Emotion
& Commotion -levyjen myötä
Jeff Beckin kurssi on jälleen
vahvassa nousussa. (STT)
KONSERTTI
Sopraano ja harpisti
kirkkokonsertissa
Reijo Anttila
Jeff Beck ja rumpali Narada Michael Walden kiihdyttivät toisensa Porissa parhaimmillaan hurjaan lentoon.
vyttelevän kauniista ja samalla
tarvittavan räjähdeherkästä
soitosta oli versio vanhasta
Beatles-kappaleesta A Day In
The Life. Hän kuoli
varhain sunnuntaina Helsingissä pitkän sairauden jälkeen 60-vuotiaana.
Merikanto oli veistäjänä
modernisti, jonka muotokieli
oli abstraktia.
Hän valmistui kuvanveistäjäksi Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1971.
Merikanto sai valtionpalkinnon vuonna 1975 ja Pro
Finlandia -mitalin vuonna
2009. Merikannon lauluissa
soinnin linjakkuus tuntui hajoavan korkealla alueellaan, ja
intonaatiossa ilmeni ongelmia.
Ääni soi kauneimmillaan mezzon alueella.
Pienistä puutteista huolimatta yleisölle tarjottiin sitä, mitä
se kesäsunnuntain konsertissa
halusikin kuulla, hengellisen
laulumusiikin helmiä. Beck
on ollut sitten 1960-luvun lopun
(The Yardbirds) ja vuosikymmenen taitteen ja 70-luvun alkuvuosien (The Jeff Beck Group
ja Beck, Bogert, Appice) bändikokeilujen jälkeen vahvasti
oman tiensä kulkija.
Poriin Beck saatiin hiljaisempien vuosien jälkeen jälleen
aktivoituneena. Kolme muuta finalistia,
Mari Eriksmoen Norjasta,
Igor Bakan Liettuasta ja Simon Lim Etelä-Koreasta, saivat kukin 1 000 euron tunnustuspalkinnon.
Kaikki finalistit ovat syntyneet 1980-luvulla.
Tuomariston mielestä kilpailun taso oli erinomainen. Raskaan rockin konkari kipuaa Helsingin Areenan
lavalle 9. Se,
sekä erityisesti ranskalaisen
harppumusiikin edistäjän M.
Tournierin Au Matin oli kerrassaan mestarillinen esitys,
joka ilmensi laajasti kauniin
instrumentin teknisiä ja soinnullisia mahdollisuuksia.